initial commit of ebook 10927HEADmain

6 files changed, 16574 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/10927-0.txt b/10927-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..1e5dfd6
--- /dev/null
+++ b/10927-0.txt
@@ -0,0 +1,8068 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 10927 ***
+
+TULITIKKUJA LAINAAMASSA
+
+Kertomus
+
+
+Kirj.
+
+Maiju Lassila
+
+
+Ensimmäinen painos ilmestynyt vuonna 1910.
+
+
+
+
+ENSIMMÄINEN LUKU
+
+
+»Jokohan lie se Littilän Vatasen musta lehmä poikinut», puhui Liperin
+Kutsun-kylän Antti Ihalaisen emäntä Anna Liisa ikäänkuin itsekseen,
+leipiä uuniin pannessaan. Se asia oli hänelle juolahtanut mieleen ihan
+vain yht'äkkiä.
+
+»Johan se kuuluu poikineen», myönsi Sormusen Miina, joka oli sattunut
+vieraaksi tulemaan ja hörppi nyt kahvia. Mutta sitten luuli hän Anna
+Liisan tarkottavan Antti Vatasen lehmää ja kysyi:
+
+»Senkö Jussi Vatasen lehmä?»
+
+»Sen», myönsi Anna Liisa. Miina vahvisti silloin:
+
+»Johan se kuuluu poikineen.»
+
+»Vai jo!»
+
+Anna Liisa puuhaili kotvasen aikaa leipiensä kanssa, ja sitten hän taas
+kysyi:
+
+»Lehmisvasikankohan tuo teki?»
+
+»Sekö Jussi Vatasen lehmä?»
+
+»Niin.»
+
+»Lehmisvasikanhan se kuuluu tehneen», myönsi Miina.
+
+»Vai lehmis- se teki. Heittiköhän Jussi sen eloon vai tappoiko»,
+tiedusteli Anna Liisa edelleen. Miina hörppäsi kahvia ja selitti:
+
+»Eikö tuo liene tapattanut.»
+
+Ja kahvia teevatiin kaataessaan myönteli hän:
+
+»Ja onkinhan tuota Jussilla jo ennestäänkin karjaa... Mitäpä hän heistä
+enää rupeaa elättämään!»
+
+Syntyi pitkäaikainen äänettömyys. Antti Ihalainen itse makaili penkillä
+mahallaan piippu hampaissa. Silmät olivat puoli ummessa ja piippu
+hampaista juur'ikään pudota lupsahtamassa.
+
+Mutta hän oli kuullut puhelun ja unisenakin tajunnut, mistä oli puhe. Ei
+hän sitä tosin tajunnut selvästi, mutta kumminkin. Ikäänkuin unesta
+enemmän nauttiaksensa örähti hän kuin itsellensä:
+
+»Onhan sillä Jussilla karjaa. Montakohan lypsävää päätä sillä nyt on?»
+
+»Sinäkin siitä heräsit», pisti Anna Liisa. Sormusen Miina aprikoi:
+
+»Eikö tuolla liene viisitoista sen Kurikan Könöseltä ostetun mustan
+lehmän kanssa.»
+
+»Vai viisitoista!» murahti Antti ja alkoi taas nauttia unesta. Piippu
+vain lepatti putoamistansa odotellen. Miina kertasi:
+
+»Viisitoista lypsäväähän sillä Jussilla on...»
+
+»On siinä talossa maitoa!» ihmetteli siihen Anna Liisa, ja hetken
+kuluttua hän arveli:
+
+»Menisi se semmoisessa talossa oma emäntäkin...»
+
+Miina puraisi sokeria ja arveli vuorostaan:
+
+»Eikö tuo Jussi tuota vielä ottanekin... Johan siitä tuleekin sen
+Loviisa-vainajan kuolemasta umpinainen vuosi kuluneeksi.»
+
+»Saisi tuo ottaa jo!» myönnytteli Anna Liisakin. Ja leipiä hetken
+kohenneltuansa hän meni jo edemmä asiaan, kysyi:
+
+»Jokohan sillä Pekka Hyvärisen tytöllä on miten paljon ikää?»
+
+»Senkö Muskon Hyvärisen», tiedusti Miina varovaisuuden vuoksi.
+
+»Sen Muskon.»
+
+»Eikö tuolla jo liene niillä paikoin... Senhän se on Olkkosen Iidan
+ikäinen», tapaili Miina.
+
+»Vai sen se on... Jo tuo sitten joutaisi hänkin siitä vanhempiensa luota
+pois... Olisi tuossa työväkeä jo hänettäkin... Ja eikö tuo Jussi Vatanen
+sitä aikonekin?»
+
+»Sitäkö Hyvärisen tyttöä?» murahti taas Antti kuin unissaan puhuen.
+
+»Sitähän ne sanovat sen ajattelevan... Vaikka tokko tuosta tolkkua
+tullee», selitteli Miina, ja Anna Liisa piti Hyvärisen tytön puolta
+sanoen:
+
+»Olisipa tuossa Hyvärisen tytössä Jussille eukkoa kerrakseen... Ei tuo
+Jussikaan mikään nuoruuden hullu ole.»
+
+Ja hetkisen kuluttua hän tahtoi kuulla Jussin ijän tarkemmin ja kysyi:
+
+»Montakohan vuotta sillä Jussilla jo lieneekin sitä ikää?»
+
+Miina laski nyt Jussin ikää:
+
+»Ka, johan se on Jouhkolan ukko Voutilainenkin kynttelin päivästä
+kuudennella kymmenellä, ja eikö tuo Jussi liene saman ikäinen.»
+
+»Sen ikäinenhän se on. Muistanhan sen minäkin nyt tässä», vahvisti Anna
+Liisa, ja kerran asiaan päästyään antoi hän tulla tietojansa lisääkin,
+selittäen:
+
+»Sitähän se Kaisa Karhutarta kuuluu aikoneen alkuaan, vaan siihenpä tuo
+sitten Loviisa-vainajaan lopultakin kietoutui.»
+
+»Vatasen Jussiko?»
+
+»Niin... Karhutartahan se alkuaan on ajatellut.»
+
+»Ähää!» ihmetteli Miina, ja Anna Liisa selitti:
+
+»Se Karhutar näet meni sitten sille Petrovaaran Makkoselle, ja ne
+muuttivat pois koko Liperistä... Eikö tuo siellä Pielisjoilla asune nyt
+miehineen. Se Karhutar näet tahtoi kaupunkiin... Vaikka liekkö tuo
+siellä sen kummempi elää kuin muuallakaan.»
+
+»Tokko tuo lienee... Kurjuudessahan tuo kuuluu Littilänkin Hakulisen
+perhe siellä Joilla elävän», myönsi Miina, ja Anna Liisa lisäsi:
+
+»Johan minä sanoin Karhuttarelle, jotta olisit vain mennyt Jussi
+Vataselle. Ei siinä talossa olisi tarvinnut leivättä syödä... Ja
+hyväntahtoinen mieshän se Jussi on.»
+
+»Onhan se Jussi semmoinen tanakkatekoinen mies. Vaikka siitä nenästähän
+ne ovat sitä morkanneet, se kun on semmoinen potaatti», myönsi Miina.
+
+»No eipä tuo ole Hyvärisenkään tytön nenä sen koreampi... Ja punapää on
+vielä koko tyttö, niin jotta mitäpä tuo hänkään siitä Jussista yrmii.
+Menisi vain pois», puolusteli Anna Liisa taas Jussi Vatasta ja lisäsi:
+
+»Onpaan tuo Jussi sillä omalla nenällään toimeen tullut ja hyvinpä tuon
+on saanutkin niistetyksi...»
+
+Hän pani uunin pellin kiinni ja lisäsi sen tehtyään:
+
+»Ja mitä siitä sitten on, vaikka olisi miehellä miten kaunis nenä, jos
+ei ole sitten miehellä muuta mieheksi sanottavaa kuin housut.»
+
+Sormusen Miina oli samaa mieltä. Hän myönteli vedoten samalla Anna
+Liisan miehen nenään:
+
+»Ka saapihan sillä niistetyksi. Ja eikös sillä Vatasella olekin ihan
+saman kokoinen nenä kuin tällä Ihalaisellakin?»
+
+»Samanhan se on. Ja silläpä tuo on Ihalainenkin omalla nokallaan vaan
+turistellut ja hyvästipä häntä on tuossa vain elettykin, eikä ole ollut
+leivästä eikä särpimestä puutosta.»
+
+Nyt syntyi äänettömyys sen johdosta, että Miina joi toista kuppia kahvia
+ja Anna Liisa puuhaili leipiensä kanssa. Kun aikaa tuli, tarttui Anna
+Liisa taas asiaan, huomauttaen:
+
+»Mutta siinäpä tuo on Vatanenkin vain tasautunut, vaikka ne olivat
+pienestä pojasta tämän Ihalaisen kanssa aina yhdessä. Eivät näet ole
+juoneetkaan sen jälkeen kun löivät humalassa sitä Niirasen tytön isää ja
+saivat maksaa sovinnaisiksi sen katkotuista kylkiluista neljä lehmää. Ne
+näet katkoa ruhjoivat siltä neljä kylkiluuta, tämä Ihalainen ja
+Vatanen.»
+
+»Vai eivät ne sen jälestä ole juoneet. Johan siitä on kolmattakymmentä
+vuotta», kummeksi Miina.
+
+»Eivät. Eivät näet suuhunsakaan pane, vaikka onhan sillä Vatasella vielä
+puoli pulloa jälellä sitä silloin jäänyttä viinaa. Ei näet tämäkään
+Ihalainen ole sen jälkeen senkään vertaa maistanut koko viinan näköistä,
+että olisi vedellä pessyt silmiäänkään muualla kuin minkä saunassa
+toisinaan sattuu.»
+
+»Ähää!»
+
+Vähän ajan kuluttua selitti vielä Anna Liisa miestänsä puolustaakseen:
+
+»Eikä siitä olisi koko sen Niirasen lyömisestä tullut sen enempää
+puhetta, mutta se kun Niiranen itse näet rupesi turhia käräjöimään ja
+rettelöimään semmoisesta jonninjoutavasta asiasta, kuin nyt näistä
+kylkiluistaan, niin nämä miehet sanoivat, jotta annetaan sille lehmä
+joka kylkiluusta, joka siltä tapellessa on katkennut, niin ei turhista
+rettelöitse ja manuuttele. Ja hyvät ystäväthän nämä ovat siitäkin
+lähtien olleet Ihalainen ja Vatanen. Ja saman näköisetkinhän nämä ovat
+molemmat, vaikka tämä Ihalainen on puolta vuotta nuorempi kuin se
+Vatanen.»
+
+Sillä lailla olivat he tutkineet Jussi Vatasen ja Ihalaisen ulkomuodon
+ja menneisyyden ja siirtyivät nyt hänen pukuunsa. Tutkiskelun lopussa
+ihmetteli Anna Liisa:
+
+»Vai niissä isä-vainajansa kirkkovaatteissa se Jussi nyt käy kirkossa!»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Leivät kypsyivät uunissa. Niiden tuoksu täytti tuvan. Oli syntynyt pieni
+puheloma, kun Anna Liisa pesi pöytää. Siitä lomasta teki lopun Miina
+kysyen:
+
+»Joko teillä ruvetaan pellavia loukuttamaan?»
+
+»Ka olisihan niitä huomenna ruvettava, mutta tulitikutkin tässä
+sattuivat loppumaan, niin millä häntä saanee tultakaan saunassa, kun
+menee loukuttamaan.»
+
+»Vai loppuivat teiltä tikut!»
+
+»Loppuivat. Eikä ole tässä tullut tuolla Ihalaisellakaan puotiin asiaa,
+jotta olisi tuonut tikkuja...»
+
+Hän katsahti penkillä nukkuvaan mieheensä ja kysyi varmuuden vuoksi:
+
+»Joko sinä Ihalainen teit tammalle appeen?»
+
+Mutta Antti ei vastannut. Anna Liisa arveli silloin:
+
+»Nukkuikohan se nyt jo siihen?»
+
+Miina vahvisti asian niin olevan. Anna Liisan tuli sääli miestänsä ja
+hän puolusteli:
+
+»Aamusella nousikin aikaiseen ahosta puimaan, niin jotta ei tuo ole
+kumma, jos nukuttaakin!»
+
+»Ruisahostako se Ihalainen pui?» uteli Miina.
+
+»Ruis-... Niitä Luosovaaran Matikaisen osarukiitahan se pui...»
+
+»Vai niitä se pui...»
+
+»Niitä.»
+
+»Lähtiköhän niistä monta kappaa ruista?» uteli Miina, ja Anna Liisa
+selitti:
+
+»Lähtihän niistä se kaita piikkosäkki täyteen ja vielä jäi hurstille
+ainakin kolme vakallista.»
+
+»Ähää!»
+
+Anna Liisa lakaisi nyt oven edustaa. Siinä kiireen touhussa tuli hän jo
+valittaneeksi:
+
+»Piikakin tästä meni itseviikolleen, niin jotta on tässä yksinään juosta
+hanttuuttamista, kun on kymmenen poikivaa lehmääkin ruokittava ja nyt
+pitäisi ne pellavat loukuttaa.»
+
+»Sekö se Tiinan tyttö on tässä teillä piikana», lausui siihen Miina.
+
+»Se.»
+
+»Vai se... Sitähän minä jo arvelin että se se on ja jotta
+itseviikoilleen se on mennyt», myönsi Miina.
+
+Nyt käänteli Anna Liisa leipiä uunissa ja muisti pellavariihensä ja
+päivitteli:
+
+»Mistä häntä saisi tulitikkuja, jotta loukuttaisi huomenna niitä
+pellavia, kun on jo ahos kuiva!»
+
+Miina tiesi neuvon. Hän kehotti:
+
+»Menisi Ihalainen hakemaan vaikka Hyvärisestä lainaan, niin sitten
+maksaisi, kun sattuu olemaan.»
+
+Anna Liisa ei siihen vastannut, sillä hän touhusi leipien kanssa ja
+puhui itsekseen:
+
+»Johan ne ovat kypset!... Viimeinen taikina paloikin, kun tuli uuni
+huonosti luudituksi.»
+
+Mutta Miinan ehdotus hautui Anna Liisan päässä. Ja kun hän oli taas
+uunin sulkenut ja raaputti huttukattilaa, puhui hän miehellensä:
+
+»Saisit tosiaankin Ihalainen mennä siitä hakemaan Hyvärisen ukolta
+tulitikkuja, jotta saisi pellavariihessä tulen.»
+
+Mutta Antti ei vastannut, sillä hän suoraan puhuen nukkui. Asia
+näyttikin jo siihen unohtuvan. Emännät puhuivat välillä kehruuksista.
+
+Mutta asia ei ollutkaan unohtunut. Se vain hautui. Puuhaillessansa kysyi
+jo Anna Liisa mieheltänsä:
+
+»Yhäkö sinä Ihalainen nukut?»
+
+»Ei se kuule, se nukkuu!» vahvisti Miina ja huomautti:
+
+»Eihän tästä ole suoraan mennessä Hyväriseen kuin kuusi virstaa.»
+
+»Eihän tästä ole», oli Anna Liisa samaa mieltä ja nyt hän jo kysyi
+mieheltään kovemmin:
+
+»Etkö sinä Ihalainen kuule ja nouse siitä hakemaan tulitikkuja
+Hyväriseltä?»
+
+Nyt kyllä kuuli Antti korvissaan jotain sen tapaista, mikä muistutti
+Anna Liisan ääntä. Hän tajusi jo asiankin, vaikka ei selvästi. Mutta uni
+oli niin suloista, että hän ei viitsinyt vastata.
+
+Puhuttiin siinä Pekka Hakulisen lampaista kotvanen aikaa ja asia hautui
+Anna Liisan päässä edelleen. Hän laski jo, että jos ei huomenna pääse
+loukuttamaan, niin riihi jäähtyy, ja alappas sitten taas lämmittää
+uudestaan. Nyt hän jo vähän hönkäisi Antille:
+
+»Koko päivänkö sinä siinä makaat ja utvotat?»
+
+Antti kuuli nyt puheen selvästi, mutta painoi vain kovemmin penkkiä.
+Miinaakin moinen jo suututti ja hän huomautti:
+
+»Kun olisi tuohon sillä pijakalla sukaista...»
+
+Anna Liisa pani sen neuvon mieleensä, mutta odotti vielä ja käänteli
+leipiä. Mutta sitten muisti hän, että nyt on syksy aika ja pimeä voi
+tulla vaikka milloin, ja meneppäs sitten Hyväriselle. Ja silloin ei hän
+enää malttanut. Hän läiskäytti Anttia leipälapiolla ruumiin
+keskivaiheille ja sanoi:
+
+»Ala nyt jo nousta siitä ja mennä Hyvärisen ukolta tulitikkuja hakemaan,
+jotta pääsee tästä pellavariiheen!»
+
+Antti nousi verkalleen, istui kotvasen, imeksi sammunutta piippuaan
+unisena, haukotteli ja kysyi:
+
+»Vai jo siitä on yli puoli vuotta Vatasen Jussin eukon kuolemasta.»
+
+»Johan siitä on... Siinähän se Messu-Marian aikana haudattiin», selitti
+Miina.
+
+Antti haukotteli, haparoi lakin takaraivolleen, pani tupakan, sytytti
+lieden luona hiilellä piippunsa ja lähti ulos, kysyen ovesta mennessään
+Anna Liisalta:
+
+»Sitä tulitikkuako sinä sanoit, jotta hakea Hyväriseltä?»
+
+»Mene nyt jo siitä eläkä vetelehdi koko päivää!» vastasi Anna Liisa,
+sanoen sen olleen asian, ja Antti lähti noutamaan Hyvärisestä
+tulitikkua. Hetkisen kuluttua todisti hänen menonsa Sormusen Miinakin,
+sanoen:
+
+»Lähtipäs se Ihalainen hakemaan tulitikkuja.»
+
+Anna Liisa sanoi siihen vain:
+
+»Lähti!»
+
+
+
+
+TOINEN LUKU
+
+
+Antti Ihalaisen talo oli Murron salolla. Harvoin sinne ajoi toisen kylän
+mies ajokärrillä. Lähimpään kylään Kakunvaaraan oli matkaa kahdeksan
+runsasta kilometriä. Siellä se oli Hyvärisen talo, jonne nyt Antti
+taivalsi.
+
+Aivan ajatuksettomana kulkea jutuutti Antti Takkunurmen kohdalle, jonka
+ohi hän ei koskaan voinut pysähtymättä mennä, sillä siinä, veräjän
+korvassa, kasvoi hänen elämänsä ylpeys: se iso hirsipetäjä, jota hän oli
+koko ikänsä säästellyt ruumiskirstulaudoiksensa. Siinä seisahtui hän
+nytkin, katseli petäjää piippu hampaissa lerpallansa ja mietiskeli
+kehaisten aimo puutaan:
+
+»Siinä se kasvaa petäjä! Ja kyllä se on pakana paksu! Pätii siinä
+kuoltua pötköttää.»
+
+Ruumiskirstu juohtui siitä mieleen. Hän mietti petäjästänsä:
+
+»Ei sitä tarvitse muuta kuin kovertaa vain ontoksi, niin kirstu on
+valmis. Ja sopii siihen yhden miehen raato, vaikka hänellä olisi
+vallesmannin maha.»
+
+Rauhallisena lähti hän edelleen astua jutkuttamaan. Mutta astuessaankin
+hän yhä vielä ajatteli petäjäänsä, jota oli ikänsä säästänyt. Ajatukset
+kyllä kulkivat hyvin laiskasti, välinpitämättöminä, mutta olivat toki
+työssä. Hän järkeili kuolemasta ja petäjästään:
+
+»Kun se kasvaisi sisästä ontoksi, niin ei tarvitsisi kuoltua muuta kuin
+sahata vain poikki ja sitte pujottaa ruumiin reikään, niin siellä sitä
+olisi... Panisi vain tulpan reiän suuhun, niin olisi kuin puupullossa.»
+
+Ja sitte jatkuivat ajatukset yhtä laiskoina kuin astuntakin. Hän mietti:
+
+»Kun sattuisi vielä Anna Liisakin kuolemaan samana päivänä, niin
+pujottaisi molemmat samaan reikään ... sinne hirren sisään, ja vetäisi
+hautaan!»
+
+Se ajatus häntä huvitti. Tosissaan jatkoi hän, punniten asiaa:
+
+»Menisiköhän semmoinen kahden ruumiin pituinen ruumispölkky yhdessä
+reessä, ilman takarekeä?»
+
+Hän mietti mittoja ja petäjän paksuutta, varmistui ja vahvisti:
+
+»Ei se ryökäle menisi ilman takarekeä... Ainakin jäisi takimaisen
+ruumiin pää jo reen kannan taakse riippumaan.»
+
+Hän miettiä pinnasi asiaa, varmistui siinä uskossa, että takareki on
+otettava ja päätteli:
+
+»Ei perhana vie sitä ilman takarekeä voisi vetää, jos olisi Anna Liisa
+samassa pölkyssä. Keikkoaisi vielä pölkky päälleen, kun riippuu niin
+pitkällä reen kannan takana, ja silloin alkaisi takimaisen ruumiin pää
+kolista tietä pitkin!»
+
+Niin jatkoi hän laiskaa astumista ja yhtä velttona ajatustyötään, kunnes
+ajatukset tyyten lakkasivat, kun hän oli tullut siihen Leppämäen
+kohdalle.
+
+Mutta eikös juuri nyt siinä aja mies Murron salolle ja ihan ajokärrissä
+istuen. Se tapaus oli sitäkin oudompaa, kun oli syksyaika ja sumuinen
+päivä. Se tapaus olisi ällistyttänyt muita, mutta Antti ei ollut siitä
+tietävinäänkään. Painoi vain tietä pitkin tulijaa vastaan ja ajatteli,
+että olkoonpa tuo kuka hyvänsä.
+
+Mutta tulija olikin itse se Littilän Jussi Vatanen. Nyt se ajoi jo
+kohdalle ja tervehti:
+
+»Prtuu! Ka, siinähän sinä oletkin... Minä tässä olen sinne sinua
+tapailemaan tulossa.»
+
+»Tässä!» vastasi Antti tervehdykseen, jatkaen: »Luosovaaran Kettuseltako
+sinä tämän tamman vaihdoit?»
+
+»Luoso-... Se ruuninkarva ruuna oli niin toratsu, jotta arvelin, että
+joutaa se Kettunen hänen kanssaan telmää... Se onkin semmoinen julma
+piiskan heiluttaja, se Matti Kettunen.»
+
+Miehet vaikenivat hetken. Antti suinasi hevosen takaapäin, katsoi sitten
+hampaita ja vahvisti todeksi:
+
+»Kymmenvuotinen se vasta on... Paljonko annoit väliä?»
+
+»Siinä satamarkkasen korvilla.»
+
+»Vai sata!»
+
+»Satahan minä sille. Eikä siinä ole liikoja, kun se ruuna oli toratsu ja
+tälle saa panna neljä jauhokulia rekeen ja lähteä sen kuorman vain
+pitää.»
+
+»Toratsuhan se taisi olla se ruuna. Minnekä sinä menet?» kysyi Antti
+kärryjä suinaillen.
+
+»Ka sinnehän minä sinua tapailemaan, kun olisi vähän sitä asiaakin
+ollut... Vaikka voihan tästä kääntyä takaisinkin, kun sinäkään et ole
+kerran kotona.»
+
+Hän käänsi hevosensa ja kehotti:
+
+»Tule sinäkin istumaan... Onhan tässä kärrissä tilaa sen verran!»
+
+Ja kun Antti oli noussut ja tammalle sanottu: prpoh! selitti hän:
+
+»Join markkinoilta ostin nämä kärrit siltä Keräseltä, mutta toisen aisan
+päästä vääntyy tuo raherauta...»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Miehet ajoivat siitä edelleen äänettöminä. Jussi Vatanen ajatteli
+asioitansa, mutta Antti ei ajatellut mitään. Hevonen käveli ylämäessä ja
+nyt Jussi otti puheeksi, sanoi:
+
+»Tässäköhän se Romppaselta katkesi kärrin aisa silloin Olkkosen
+hirsitalkoissa?»
+
+Hevonen oli jo junnannut kärrit mäen päälle, kun Antti vastasi:
+
+»Tuossa mäen takana on hyvä jalaksenpaininkoivu. Olisi käytävä se
+ottamassa.»
+
+Nyt he imeksivät piippujansa ja yhä hautui asia Jussin päässä. Nyt se
+oli jo kypsi ja hän mietti mistä päästä alkaa. Tahtoi vähän ujostuttaa
+se kosiomiehen pyytäminen. Antti mietti laiskana Vatasen kysymystä,
+muistellen missä se Romppasen kärrin aisa katkesi. Hän muisteli nyt
+Vataselle:
+
+»Siellähän se taisi Kärnän kujasilla katketa se Romppasen aisa...»
+
+»Kärnän kujasillakos se katkesikin!» ihmetteli Vatanen.
+
+»Kärnän», vahvistui nyt Ihalaisen muisto.
+
+Sitten ajoivat he taas ääneti. Vatanen mietti sitä Hyvärisen tytön
+kosimista. Yritti jo kysyä Anttia puhemieheksi, mutta ujosteli vielä ja
+käänsi asian toiseksi, sanoen:
+
+»Montako puuväliä siitä Ihalaisen nurmesta nyt tuli heinää?»
+
+»Neljä...»
+
+»Vai nelipuuvälinen pieles tuli!»
+
+»Neli!»
+
+Mutta toimitettavahan se asia kuitenkin oli. Vatanen rohkaisi luontonsa
+ja kysyi jo:
+
+»Minnekä sinä olet menossa?»
+
+»Hyväriseenhän minä. Anna Liisa siinä paistoi leipää, niin rupesi
+kärttämään, jotta menisit siitä nyt joutessasi vaikka ukko Hyvärisen
+luona käymään.»
+
+Jussi riemastui. Asia näytti rupeavan luistamaan itsestänsä. Hän mietti
+jatkoa, löysi sen ja sanoi:
+
+»Sinulla sitä ei ole vielä mitään hätää, kun on vielä oma Anna Liisa
+elossa.»
+
+»Onhan se siinä vielä ollut ... Anna Liisa.»
+
+Jussi Vatanen antoi tammalle ohjaksen periä. Tamma vähän siitä
+närkästyi, viuhautti häntäänsä ja Antti huomautti sen johdosta:
+
+»Viuhauttaako se häntäänsä?»
+
+»Ei se viuhauta, kun piiskalla antaa ihan tosissaan, vaan minä kun näin
+leikillä vaan räpsyttelen, niin se siitä ottaa pahakseen», puolusteli
+Jussi tammaansa ja lausui sille pari hyväilyä:
+
+»So, tamma ... so ... so!»
+
+Sitten hän taas mietti sitä naima-asiaansa. Hän rohkaistui ja läheni
+asiaa, selittäen:
+
+»Menisihän se siinä meidänkin talossa yksi Anna Liisa kun sattuisi
+sopiva...»
+
+»Onhan se hyvä olemassa talossa oma eukko», vahvisti Antti Ihalainen.
+Jussi oli samaa mieltä ja Antti näytti hänestä nyt viisaalta mieheltä.
+Hän todisti:
+
+»On tänäkin vuonna viisitoista poikivaa ja kolme hiehoa.»
+
+»Mhyy!... Joko se musta lehmä poiki, kun ne akat siitä juttusivat?»
+vastasi Antti, ja Jussi myönsi:
+
+»Johan se lauvantaina poiki. Lehmivasikan teki.»
+
+»Juotitko sinä sen?»
+
+»Ajattelinhan minä sen juottaa, mutta arvelin, jotta kun tässä ei ole
+omituista Anna Liisaakaan, niin kukapa niitä siinä syöttää ja elättää...
+Onhan niitä siinä jo entuudestaankin, kun viisitoista lypsävänkin päätä
+puree heinää poikki...»
+
+»Onhan siinä... Niititkö sinä tänä kesänä sen luhtaniityn?» vilkastui
+puhe.
+
+»Hampsittiinhan siitä enimpiä heiniä... Vaikka onhan siinä meidän
+talossa sitä muutakin heinämaata.»
+
+»Onhan siinä suuret nurmet», vahvisti Antti, ja nyt hänkin arveli:
+
+»Tarpeenhan siinä olisi oma lehmien ruokkija sinullakin...»
+
+Jussista se oli mieleen, mutta hän rupesi nyt panemaan vähän vastaan
+tenäten:
+
+»Tuleepa tuossa toimeen ilman sitäkin.»
+
+»Tuleehan sitä», yhtyi Antti häneen. Se kiusasi Jussia. Mutta Antti
+sattuikin korjaamaan asian, väittäen nyt:
+
+»Vaikka apunahan se eukko kumminkin olisi.»
+
+»Olisihan se apuna siinä, mutta on sitä eukostakin riesaa, kun sattuu
+oikein äkäluontoisen saamaan», vastusteli Jussi, vaikka kyllä varovasti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta Antti muisteli unessa kuulleensa eukkojen puheen Hyvärisen tytöstä
+ja Jussista, ja eikös hänen päähänsä pistänyt jo ajatus kehittää asiaa,
+varsinkin kun hän oli Hyvärilään menossa. Sen ajattelun johdosta
+vaiettiin hetkinen. Jussi odotti, että Antti rupeaisi häntä
+houkuttelemaan naimaan Hyvärisen tytön, tai alkaisi edes puheen sinne
+päin. Hän räpsäytti taas tammaa ohjaksien perillä ja Antti alkoi puheen
+sanoen:
+
+»Pitäisit tuota häntää potuuksien alla, niin sitten se ei saisi sitä
+viuhautetuksi.»
+
+»Ne ovat niin lyhyet potuukset, jotta häntä jäisi näpistykseen», selitti
+siihen Jussi. Molemmat miettivät yhä asiaa. Jo alkoi Ihalainen johtaa
+puhetta sinne päin, sanoen:
+
+»Kahdeksan sataahan se Hyvärinen sai tammastaan, kun möi?»
+
+»Pekkako?»
+
+»Niin. Sitä Pekka Hyväristähän minä tarkoitin», äännähti Antti, ja Jussi
+ihmetteli:
+
+»Vai sai se Pekka siitä tammastaan kahdeksan sataa! Ei ole tullut
+perätyksi koko talon asioita.»
+
+Hän jo haistoi Antin aikeet ja pani viime sanoillaan vastaan. Antti
+poltteli piippuaan ja antoi taas tulla asian puheeksi, sanoen:
+
+»Ikämieshän sitä sinäkin kohta olet...»
+
+»Vieläpä tässä ennättää asioita punnita ja ajatella... Vastahan se
+seitsemännellä kymmenellä ollessaan ukko Haaranenkin meni naimisiin sen
+Ratisen lesken kanssa.»
+
+Antti mietti ja jatkoi taas:
+
+»Sitähän ne Hyvärisen tyttöä kehuvat akat kovasti toimen ihmiseksi.»
+
+Ilon kipinä pisti Jussia.
+
+»Montakinhan sitä kehutaan tyttönä, mutta minkälainen lienee sitten
+luonto, kun akaksi kerran pääsee!...»
+
+Hän nykäisi tammaa innoissaan, uhkasi sitä ohjaksien perillä ja lisäsi:
+
+»Kukapa ne tytöt osaa jullilleen arvata ennen akaksi tuloa, ja tutkia
+kaikki niiden pelit ja konstit!»
+
+»Eihän niitä tiedä!» myönsi Antti, mutta puolusti kumminkin taas:
+
+»Vaikka eikö tuo liene tämä Hyvärisen tyttö äitiinsä tullut. Ja eihän
+sen äiti ole mikään toraluontoinen...»
+
+Jussi ei ollut Antin puhetta kuulevinansa, vaan selitti:
+
+»Siinä se Vanhanpihankin Holopainen nai sen Koistisen tytön ja sai
+semmoisen riesan rekeensä, että en minä vain asuisi sen akan kanssa
+samassa talossakaan... Vaikka eihän senkään tytön äiti niitä kaikista
+kehnoimpia akkoja ollut.»
+
+Antti jo oli menettää toivonsa. Olisihan ollut mukava päästä häissä
+puhemiehen paikalle, kun Jussi oli hänen paras ystävänsä jo pojasta
+pitäen, ja muutenkin oli Hyväriselle asiaa, joten olisivat talossa
+riemastuneet. He olivat nyt kauvan vaiti. Jussi Vatanen vain odotti,
+että Antti houkuttelisi hänet. Jo lähestyi tiehaarakin ja hän pelkäsi,
+että Antti ei älyäisi.
+
+Mutta Antti koetti vielä onneansa. Hän mainitsi:
+
+»Eiköhän se Pekka Hyvärinen antane tytölleen tuhat markkaa rahassakin ja
+siihen vielä lehmät ja muut kapistukset kaupanpäällisiksi.»
+
+»Mitäpä niistä on eukon myötäjäisistä! Suurentelee sitten vain niistä!»
+vastusteli Jussi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Niin he jatkoivat. Antti oli jo heittää koko yrityksen. Mutta kun he
+tulivat tiehaaraan ja Antti jo laskeutui kärryistä, puhui Jussi:
+
+»Sitä minä tässä ajattelin, että kun sinä nyt muutenkin sinne
+Hyväriselle olet menossa, niin jos tuota sitten kysyisit sitä tyttöä...
+Kun häntä nyt niin hierot minulle.»
+
+»Ka saapihan tuota ottaa puheeksi!... Vaikka eipä minusta ole
+puhemiestä», lupasi Antti. Hetken kuluttua lisäsi Jussi:
+
+»Eipähän tuo ota, jos ei annakaan... Enkä minä häntä muuten, vaan kun
+sinä tässä rupesit sitä niin kovasti tahtomaan ja tyrkyttämään.»
+
+Mutta Antti puolusteli nyt itseänsä väittäen:
+
+»Enhän minä semmoista ajatellut. Muuten vain tuli puheeksi se Hyvärisen
+tyttö, siitä kun akat puhuvat ja kehuvat sen olevan riskin työihmisen.»
+
+Asia oli sovittu. Jussi tarjosi tupakkakukkaronsa ja sanoi:
+
+»Pane siitä!»
+
+Ja kun Antti latasi piippuansa selitti hän:
+
+»Tulisit sitten sanomaan, jos se suostuu tulemaan. Niin mennään sitten
+yhdessä ostamaan Joilta kihlakompeet ja vähän muutakin parempaa.»
+
+Antti siihen lupasi vain:
+
+»Ka saapihan tuota tulla... Setolkkaremelin mahanauha näkyy höltyneen»,
+lopetti hän, korjaten kirvonnutta mahavyötä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Antti Ihalainen saapui jo Hyvärisen kujasille. Siinä seisahtui hän aitaa
+vasten seisomaan, luki ruiskeot pellolta ja puheli:
+
+»Kuusi kekoako sillä Hyvärisellä on ruista?»
+
+Sen sanottuaan hän jatkoi kulkuaan taloa kohti. Kartanolla oli luokki
+painumassa aitan seinässä. Antti tarkasteli sen visusti ja puheli
+itseksensä:
+
+»Pahoja säleitä on lähtenyt selästä... Tottapa ne eivät ole sitä ennen
+painamista hyvästi hautoneet... Mutta terve se näkyy sisästä olevan.»
+
+Samalla aikaa oli Hyvärisen tuvan akkunaan ilmestynyt akkunan täysi
+lasten kasvoja. Hyvärisen hoitoon oli näet jäänyt kuusi pientä
+lapsenlasta sitten kun niiden isä ja äiti oli kuollut. Yksi lapsista,
+tyttö, huusi:
+
+»Ihalainen tulee!»
+
+»Sekö Murron Ihalainen?» kysyi Hyvärinen, joka veisti reen jalasta.
+Tyttö selitti:
+
+»Se, jolla on hyvin suuri nenä... Semmoinen kuin Vatasen Jussilla.»
+
+»Vai se se tulee!» lausui siihen emäntä.
+
+Antti oli tarkastellut luokin painoksen ja vääntäytynyt rappusten eteen.
+Siinä muisti hän nyt, mikä merkkivieras hän oli. Aivan se nosti rintaa.
+Teki mieli vähän siistiytymäänkin. Hän niisti nenänsä sormillaan, pyyhki
+näppinsä kengän varteen, hankasi kenkiään kertasen nurmikkoon ja
+työntäytyi tupaan.
+
+Hän oli jo istuutunut, syläissyt ja kotiutunut, kun hoksasi kysyä
+Hyväriseltä:
+
+»Mistä sinä tuon luokkituomen löysit?»
+
+»Matikaisen rajaltahan se sattui silmiin pistämään... Kuuluuko sitä mitä
+sinne Murrolle päin?» oli vastaus.
+
+»Eipä tuota mitään... Satanut on vain vähin erin», selitti Antti, ja
+emäntä kysyi:
+
+»Terveenäkös se Anna Liisa yhä elää?»
+
+Antti sytytti jo piippuansa ja samalla selitti:
+
+»Eihän tuo ole mitään erikoisempaa valittanut... Pellavia se aikoo
+ruveta loukuttamaan.»
+
+»Vai jo se pellavia!... Tuliko monta roivasta?» jatkoi emäntä, ja Antti
+vastasi:
+
+»Eiköhän niitä liene tullut siinä kahta roivasta enemmän kuin viime
+vuonna.»
+
+»Ähää!... Vai kahta!»
+
+»Kahta!»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Nyt oltiin ääneti. Hyvärinen veisteli reen jalasta, Antti mietti jo
+miten alottaa kosimisen. Hän olikin saamaisillansa puheen päästä kiinni,
+kun Hyvärinen sotki sen:
+
+»Ka olisihan siinä pölkyssä ollut talon tupakoita... Mitä sinä omistasi
+panit!»
+
+»Samapahan tuo on!» murahti Antti ja painautui hautomaan kosimispuheen
+alkua. Syntyi pitempi vaitiolo. Lapset rähisivät. Emäntä asetteli niitä:
+
+»Ettekö te sikiöt ole siinä kunnollanne vieraan aikana!»
+
+Sitten polki hän rukkinsa aika hurinaan ja lappoi kuontalosta torven
+täydeltä tappuraa rullalle solumaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Istuttiin, veistettiin ja kehrättiin. Antti hautoi sitä kosimispuheen
+alkua, imeksi piippuaan ja syljeksi. Ei ollut nyt vain löytää sille
+puheelle sopivaa alkupäätä. Syytti jo Hyväristäkin, kun se oli sotkenut
+hyvän alun.
+
+Mutta vihdoin sai hän sen pään käsiinsä. Sylkäistyänsä ja imaistuansa
+savut, sanoi hän:
+
+»Jo se kuuluu se Makkosen imisä sika porsineen!»
+
+»Vai jo se teki porsaat!» tokaisi Hyvärinen.
+
+»Jo... Perjantaina on tehnyt», vahvisti Antti.
+
+»Montakohan tuo teki», uteli nyt Hyvärinen.
+
+»Kymmenenhän se on. Täyden luvun on tehnyt.»
+
+Emäntä oli pysäyttänyt rukkinsa ja kysyi:
+
+»Ovatkohan ne kaikki imisiä?»
+
+»Niin nekö Makkosen porsaat?»
+
+»Ne.»
+
+»Viisi kuuluu olevan imisää ja loput eikö nuo liene urosia.»
+
+»Vai viisi on imisää ja viisi urosaa... On siinä porsasta!» ihmetteli
+emäntä.
+
+»Onhan siinä!» mukasi Anttikin, ja Hyvärinen ilmoitti:
+
+»Se on sitä Ilmakosta tuotua Kohosen hyvää sikarotua.»
+
+»Vai sitä se on!» murahti Antti. Emäntä huomautti:
+
+»Pitää meidänkin saada sieltä yksi imisä porsas tuohon kasvamaan. Hyvin
+joutavat nuo pennut sitä syöttämään.»
+
+»Ja johan se Jussi Vatasenkin musta lehmä on poikinut», meni Antti
+likemmä asiaansa.
+
+»Sekö Jouhkolan Voutilaiselta ostettu?»
+
+»Se.»
+
+»Vai poiki se jo! Lehmisvasikankohan se poiki», tiedusti emäntä.
+
+»Lehmis.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sitten taas oltiin ääneti, kunnes Antti valmistui jatkamaan:
+
+»Onhan sillä Jussilla sitä karjaa... Viisitoista lypsävän häntää heiluu
+olkikuvon edessä... On siinä maito poikineen siinä talossa.»
+
+Tytär, Anna Kaisa nimeltään, oli pallistanut paidan helmaa ja katsahti
+nyt Anttiin ikäänkuin jotakin aavistaen. Hyvärinen myönteli:
+
+»Onhan se vankka talo Jussilla... Kymmenen puntaahan se yhtenäkin vuonna
+sanoi voita myöneensä...»
+
+Antti riemastui. Asia näytti luistavan. Hän lisäsi vauhtia:
+
+»Kova puuhamieshän se Jussi on aina ollut... Eikä se sen
+eukkovainajansakaan kanssa torasilla ollut.»
+
+Emäntäkin jo höristeli korviansa. Anna Kaisa näytti syventyvän työhönsä.
+Jo kysyi emäntä:
+
+»Vieläköhän tuo Jussi aikoo uusiin naimisiin mennä, kun se Loviisa
+vainaja kuoli?»
+
+Nyt oli Antti jo ylpeä asiastansa. Hän ei enää aikonut Jussin puolesta
+rukoilla. Jo kehaisi hän:
+
+»Tokko tuo Jussi jokaisesta huolinee, vaikka kyllähän semmoiseen taloon
+tulijoita olisi.»
+
+Hän kopisti porot piipustansa, ja Hyvärinen ehätti nyt ajoissa
+huomauttamaan:
+
+»Siinä olisi tupakkapölkyssä ihan hakkajaisia.»
+
+Antti alkoi työntää pölkystä tupakkaa piippuunsa väittäen toki:
+
+»Olisivathan tässä omatkin välttäneet...»
+
+»Ka sitävastenhan ne ovat siinä talonkin tupakat», kehotteli Hyvärinen,
+ja emäntä jo tytärtä kehotti:
+
+»Panisit, Anna Kaisa, tuossa pannun tulelle, kun on etäisiä vieraitakin
+talossa.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sitten istuttiin. Anna Kaisa alkoi hääräillä kahvinkeittopuuhissa. Antti
+jatkoi taas ylpeilyään:
+
+»Sillä on nyt Jussilla hyväjuoksuinen tamma, jonka se on vaihtanut
+Kettuselta.»
+
+Ja kun hän luuli, että se ei vielä riittäisi, antoi hän lisää,
+vahvistaen:
+
+»Jo se on sen tamman saanut lakkaamaan häntäänsäkin viuhauttamasta. Saa
+vaikka ohjaksien perillä räpsätä, niin ei vain pyöräytä takajouhiaan
+tamma...»
+
+»Vai niin on saanut opetetuksi.»
+
+»Niin. Se on Jussi hyvä hevosmies. Aina se vain lempeydellä kohtelee
+hevostaankin ja näitä muita luontokappaleitaan. Toratsun ruunankin ennen
+vaihtoi pois, kuin rupesi ruoskaa antamaan», todisti Antti.
+
+»Helläsydäminenhän se Jussi on», myönsi emäntäkin siihen.
+
+»Hellä-... Ja semmoinenhan se on mies eukolleenkin minkä toinen
+hevoselleen», murisi taas Antti, iloiten asian kulusta. Anna Kaisa
+hääräili lieden luona posket punaisina.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Nyt oli jo Jussi valmiiksi kehuttu. Kahvi höyrysi pöydällä. Kun Antti
+hörppi toista kuppia, tarttui hän jo asian juureen. Hän ilmotti:
+
+»Vaikka eikö tuo Jussi vielä höynäytyisi uusiinkin naimisiin, jos
+sattuisi sopivan saamaan.»
+
+Sitten taas vaiettiin. Emäntä kehotti tytärtä:
+
+»Olisit sinä saanut laittaa syömistäkin vieraalle!»
+
+Puhuttiin taas Jussin talosta, sen nurmista ja metsistä. Sillä aikaa oli
+ruoka valmistettu ja emäntä kehotteli:
+
+»Ottaisit tuosta nyt, Ihalainen, tuota voita ja leipää! Ei tässä muita
+särpimiä olekaan.»
+
+Antti kopisteli porot piipustansa, työntäytyi pöydän taa ja vastusteli
+sitä tehdessään:
+
+»Eipä tässä olisi tarvinnut... Juur'ikäänpä lähdin siitä kotoakin ruuan
+äärestä...»
+
+»No parempihan on syönyttä syöttää», kehotteli isäntäkin. Emäntä kysyi:
+
+»Vai ihan se Ihalainen ruuan äärestä! Huttuako se Anna Liisa keitti?»
+
+»Huttua.»
+
+Antti oli jo päässyt syönnin alkuun, kun emäntä vieläkin valitti:
+
+»Eipä näistä meidän ruuista ole, kun ei ole mitään erityisempiä
+herkkuja... Toisit nyt Anna Kaisa sitä palvattua sian lihaa...?»
+
+Anna Kaisa kiirehti täyttämään pyynnön. Antilla oli mainio ruokahalu.
+Syödessään hän vielä kehuskeli:
+
+»Siinä Jussin talossahan se ei liha lopu kesälläkään. Kuusi sian jalkaa
+riippui viime keväänäkin räystään alla palvaantumassa.»
+
+»Onhan sillä Jussilla lihaa», täytyi Hyvärisen myöntää.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ateria oli syöty. Oli taas puhuttu ja kehuttu. Tuli siitä lähtöaika.
+Antti katseli jo lakkiansa ja huomautti:
+
+»Sinne Anna Liisan luoksekin tästä olisi lähdettävä mennä
+vääntäytymään.»
+
+Silloin syntyi ällistys. Hyvärinen ja emäntä ja Anna Kaisa luulivat jo
+erehtyneensä, tai vielä pahempaakin tapahtuneen: Antti Ihalaisen aivan
+suotta aikojaan kehuneen Jussia. Oltiin ihan ääneti, veistettiin ja
+kehrättiin. Anna Kaisa pyyhki pöytää, katse alas luotuna.
+
+Mutta Antti kokoilikin vain voimiansa. Nyt oli hän valmis ja riemastutti
+talon väen ilmottaen lähtöä tehdessään, lakki jo valmiina päässä:
+
+»Semmoista asiaahan minulla olisi ollut, että jos tämä Anna Kaisa
+suostuisi tulemaan sille Jussi Vataselle ihan myötämöisin.»
+
+Sitten hän istui ja tupakoi. Ei kukaan tiennyt, kenen pitäisi vastata ja
+mitä. Viimein täytti Hyvärinen sen tehtävän, sanoen veistäessään:
+
+»Ka, oma asiansahan se on Anna Kaisan... Tehköön mitä tahtoo!»
+
+Antti odotti kauvan ja rohkaistui lopulta:
+
+»Mitäs se Anna Kaisa siitä asiasta arvelee?»
+
+Mutta Anna Kaisaa ujostutti sanoa, mitä hän arveli. Emäntä riensi
+silloin avuksi ja selitti:
+
+»Mitä se nyt Anna Kaisa itse älyää semmoisesta asiasta ... kun Hyvärinen
+kerran sanoi, niin eikö tuo sillä uskone.»
+
+»Ka uskoohan se minun puolestani, mutta ettei se Jussi jäisi
+epätietoisuuteen, niin olisi varmempaa, jos Anna Kaisa itsekin antaisi
+suostumuksensa... Meillä oli ajatus lähteä sitten Jussin kanssa Joille
+hakemaan kihlakompeita...»
+
+Hän odotti nyt kunnes Anna Kaisa myönsi ujona:
+
+»Ka, johan sen isä sanoi... Onhan tässä työväkeä minuttakin.»
+
+»Onhan tässä!» myönsi Ihalainen, ollen jo pois menossa.
+
+
+
+
+KOLMAS LUKU
+
+
+Asian selvyyden vuoksi on meidän nyt hetkeksi poikettava jo alkaneesta
+kertomuksen juonesta siihen Lahdenperän Kotilaisen taloon, jonka tuvan
+ikkunat Jussi Kinnunen paikkasi tuohella ja päreillä.
+
+Tämän Kotilaisen tuvassa istui juuri näinä päivinä räätäli Tahvo Kenonen
+ristissä jaloin pöydällä ja ompeli talon isännälle sarkahousuja. Kun hän
+oli työtänsä lopettamassa, työntyi tupaan sen entisen Kaisa Hukkasen
+mies Heikki Pirhonen ja puhui Tahvolle:
+
+»Housujako se tämä Kenonen ompelee?»
+
+»Housuja tässä ommellaan, housuja... Kuuluuko sitä Pirhoselle mitä?»
+vastasi Tahvo, otti pullon, kulautti ryypyn ja selitti:
+
+»Lopettajaisryypyt tässä pitää ottaa... Ja lähtöryypyt... He, Pirhonen.
+Ryyppää sinäkin suruusi!»
+
+Pirhonen totteli, joi, muikisteli suutaan ja valitti:
+
+»Äh-häh!... Onpa se väkevää!»
+
+»On se... Ja väkevää sen pitää ollakin ennen kuin Kenosen laisen miehen
+kellistää», myönsi Tahvo, ollen hieman erotuulella. Ja pujottaen rihmaa
+neulan silmään kertasi hän:
+
+»Niin... Jotta vieläkö sitä Pirhoselle mitä kuuluu!»
+
+»Eipä tuota erikoisempia... Läksin muuten vain kysymään, jotta eikö se
+Kenonen jo joutaisi tulemaan niille meidän pennuille housuja
+ompelemaan?»
+
+»Ei, Heikki... Ei Kenonen tule ompelemaan», vastasi Tahvo jyrkästi, veti
+säikeen, että suhahti, ja kehasi:
+
+»Tahvo Kenonen lähtee tästä pitäjästä pois, että pölähtää...»
+
+Heikki istui kyynäspäät polvien nojassa ja ihmetteli:
+
+»Vai pois se Kenonen tästä pitäjästä!»
+
+»Joo! Pois lähtee Tahvo...»
+
+»Tahvo on suuttunut koko kylään!» pisti emäntä, ja Tahvo vahvisti:
+
+»Joo! Kenonen lähtee nyt vähän entisiä henttujaan tervehtimään... Pane,
+Kaisa, siellä rässirauta tulelle, jotta saa rässätä nuo
+housunpersuukset...»
+
+Hän viuhautteli säijettä. Heikki Pirhonen imi piippuaan ja kysäsi:
+
+»Mistä pitäjästä se tämä Kenonen on oikein kotoisin?»
+
+»Liperintaipaleelta on Kenonen syntyisin...»
+
+»Vai oikein Liperistä...»
+
+»Liperistä... Liperissä on synnytty ja kasvettu, ja Liperiin tästä taas
+lähdetään painautumaan», ylpeili Tahvo.
+
+»Soo!»
+
+»Joo! Liperiin lähtee Kenonen painaltamaan... Ota siitä pullosta, että
+on jotain päässä pidettävää!»
+
+Hän oli lähtötuulella. Heikki kysyi:
+
+»Onko siellä Taipaleella vielä Kenosella perikuntaa olemassa?»
+
+»Ei, ei ole perikuntaa Kenosella... Onko sinulla Pirhonen jo paljon
+niitä pentuja?» retusi Tahvo. Pirhonen selitti:
+
+»Johan niitä taitaa olla siinä puolen tusinan korvilla.»
+
+»Soo!»
+
+»Joo! Puolen tusinan korvilla niitä jo pyrkii olemaan... Kas kun sillä
+tällä Tahvolla ei ole perikuntaa. Eikö se ole aikonutkaan?» ihmetteli
+Heikki.
+
+»Elä puhu Heikki Pirhonen niin, jotta Tahvo ei ole aikonutkaan! Ei,
+Heikki! On se Tahvo aikonut ja on sitä Kenostakin aijottu, mutta Kenonen
+on vieläkin Kenonen!» kiivastui Tahvo. Ja Pirhonen kummasteli:
+
+»Vai on se Tahvokin ennen nuorempana niin kuin aikoillut! Sielläkö sitä
+kotipuolella tuli aijotuksi?»
+
+»Siellä.»
+
+»Vai siellä!»
+
+»Siellä aikoi Kenonen, siellä. Sitähän minä ajattelin Matikaisen Anna
+Liisaa, joka nyt on sen Antti Ihalaisen akkana», selitti Tahvo.
+
+»Vai sitä se Tahvo.»
+
+»Sitä... Tunnethan sinä sen Matikaisen entisen tytön?»
+
+»Eikö tuota tuntisi, jos sattuisi... Onko se sekin niitä liperiläisiä?»
+
+»On se... Mutta ei se ole Antti Matikaisen, sen veljensä tyttöjä, vaan
+sen Akkalan ukko Matikaisen tyttö se on», selitti Tahvo.
+
+»Soo! Sitähän minäkin jo arvelin, että ei suinkaan se vain sen veljensä
+tyttöjä ole», myönsi Pirhonen, ja Kenonen kysyi äkkiä:
+
+»No, tunsithan sinä sen Antti Ihalaisen? Sen joka siellä Murroilla
+elää?»
+
+»Enpä tuota ole sattunut kuulemaan», kielsi Heikki. Kenonen ompeli ja
+selitti:
+
+»Sitä Matikaisen tyttöähän minä aijoin, mutta kun sillä Ihalaisella oli
+talo, niin se ukko Matikainen tuli väliin ja alkoi siinä hänklättää ja
+Anna Liisa meni sitten Ihalaiselle... Se saikin vähä ruman miehen.»
+
+»Arvaahan sen!» myönsi Pirhonen. Kenonen yhtyi:
+
+»Joo, Heikki! Kyllä sen arvaa... Ja sitten minä aloin ommella ja
+juoda... Tuoppas tyttö se rässirauta!»
+
+»Vai ei Kenosella ole ollut muita tarkastuksen alaisena kuin Matikaisen
+tyttö!» ihmetteli Pirhonen. Kenonen sylkäsi silitysrautaan ja kehasi:
+
+»Ohoh, Pirhonen! Vai ei Kenosella ole ollut!»
+
+»Vai on ollut muita!»
+
+Kenonen sujautti silitysrautaa, jotta housut savusivat sen edessä, ja
+kerskasi:
+
+»On tällä pojalla ollut! Ovat sitä Kenosta rikkaan talon tytötkin
+itkeneet. Sekin Hyvärisen Anna Kaisa juoksi hulluna Kenosen perässä.»
+
+»Ähää!... Vai sekin!»
+
+»Hulluna juoksi, ja nyt on vanhanapiikana... Älä luule, Pirhonen, jotta
+Kenonen on noin tuostaan saatavana... E-heh! Kuule, Pirhonen: sen Anna
+Liisan, joka on Ihalaisen akkana, minä olisin huolinut, mutta ei sitä
+Hyvärisen tyttöä.»
+
+»Eipä tietenkään sitä... Sieltäkö se on Liperistä sekin peräisin? Se
+Hyvärisen tyttö?»
+
+»Joo!»
+
+»Soo!»
+
+Ryypättiin viinaa. Kenonen puhalsi suustansa vesisuihkun housuille ja
+alkoi taas silittää ja kehua:
+
+»Mutta kyllä Ihalaisenkin akka oli vesi silmissä, kun minusta ero tuli
+ja piti Ihalainen valita...»
+
+»Vai itki akka. No oli tuota syytä itkeäkin, kun piti Ihalaiselle...
+Taitaa olla jo vanhakin mies... Ihalainen tarkotan», meni Heikki
+Pirhonen mukaan. Tahvo ylvästeli edelleen:
+
+»Ja niin sanoi Anna Liisa, että 'elä sinä, Kenonen, sure; kun Ihalainen
+sattuu kuolemaan, niin sinut minä sitten otan!' Kuule sinä, Heikki
+Pirhonen, mitä Kenonen sanoo... Tahvo Kenonen sanoo sinulle, että kyllä
+jos vain Ihalainen kuolisi, niin Kenosen se Anna Liisa etsisi, vaikka
+hän olisi Issakanvaarassa...»
+
+»Etsisipä tietenkin. Ja se Kenonen nyt aikoo sinne Liperiin?»
+
+»Sinne. Liperiin vetää Kenosta. Liperissä se on vasta, oikea Suomi. Juo,
+Pirhonen, siitä pullon suusta!»
+
+Oikeastaan ei Kenonen paljoa kehunut, vaan puhui lähes silkkaa totta.
+Hyvärisen Anna Kaisa oli ollut häneen silmittömästi rakastunut, ja hän
+oli rakastanut aikomaansa Anna Liisaa; ne vanhat rakkaudet kytivät
+vieläkin, vaikka tosin kaikki olivat jo tyytyneet kohtaloihinsa. Mitä
+taas Ihalaisen Anna Liisaan tulee, niin siinä kehasi Tahvo liikoja. Anna
+Liisa kyllä oli hänestä vähän pitänyt, vaan ei rakastanut hulluuteen
+asti. Pahimmin tuuliajolle oli jäänyt juuri Kenonen, joka kierteli
+rauhatonna pitäjästä pitäjään, milloin juoden, milloin ommellen.
+
+Nyt oli hän saanut työnsä loppuun ja illan tullen kokosi hän kapineensa
+pussiin ja lähti kotimaahan Liperiin, jonne häntä veri veti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Jussi Vatanen taivasteli talonsa pihalla ja ajatteli:
+
+»Jokohan tuo Hyvärisen tyttö ei älynnyt omaa etuaan katsoa, kun sitä
+Ihalaista ei näy tulevan!»
+
+Hetken hän mietti sitä, pani tupakan, meni tupaan ja kysyi:
+
+»Jokohan se sauna kohta joutuu?»
+
+»Ei tuo ole kuin selkiämistään vailla», murahti vanha piika Ristiina.
+
+Ilta tuli, mutta Ihalaista ei näkynyt. Jussi Vatanen varmistui siinä
+uskossa, että Hyvärisen tyttö on ollut tuhma.
+
+»Voi tuota pahuusta, minkä tekonsa teki!» päivitteli jo Vatanen.
+
+Alkoi pimetä. Vatanen oli nyt ihan varma siitä, että onni oli ollut
+huono. Aluksi hän närkästyi siitä Antille ja sadatteli häntä:
+
+»Sen Ihalaisen vehettähän se oli koko juttu... Lempoko sen ajoikin
+tiellä minun vastaani!»
+
+»Nyt saisi jo kömpiä siitä saunaan... Joka ilta tässä pitääkin sitä
+sauna-röttelöä katkuuttaa ... ikäänkuin ei olisi muutakin työtä jo ihan
+korvia myöten!» äkäili Ristiina, paiskaten pankolle kattilan. Mutta
+Vatanen oli nyt tuittupäällä. Hän äyskäsi:
+
+»Joutenkos teitä pitäisi tässä syöttää!»
+
+Vaimo viskasi silloin vihaisena hänelle vihdan ja äyhkäsi vastaan:
+
+»Siin' on vihta! Ala kömpiä siitä saunaan luitasi hautomaan!... Ärjyy
+vielä siinä, kahmu, ja kiljuu kuin parempikin!»
+
+Hän poistui vihaisena, ja Vatanen alkoi päivitellä:
+
+»No vie sun vihtahousu tätä akattomana elämistä! Tuolla tavalla ne
+räiskävät ihan vasten silmiä!»
+
+Ja nyt harmitti Vatasta. Saunan lauteille päästyänsä päivitteli hän
+sakeassa höyrypilvessä:
+
+»No jokohan tuo Hyvärisen tyttö teki semmoisen tekonsa, että ei tule!...
+No tekiköhän tuo märä moisen jutkun!»
+
+Mutta juuri silloin avautui ovi, ja eikös Antti Ihalainen työntäänny
+siitä saunaan. Vatanen tiedusti:
+
+»Ihalainenko se on siellä!»
+
+»Minähän se täällä koluan. Saunassako sinä olet jo kylpemässä?» selitti
+tulija.
+
+»Ka saunassa. Se Ristiina sanoi päivällä, että jos lämmitettäisiin
+sauna!... Riisu yltäsi ja tule yhteen löylyyn!» riemuitsi Vatanen höyryn
+paljouden seasta.
+
+Antti riisuutui ja kohosi lauteille, häviten sinne kuin taivaan pilveen,
+istahti, heitti vettä selkäänsä ja selitti:
+
+»Tuvassa sanoivat, että sinä olet saunassa, niin arvelin, että jos tästä
+menisi yhteen löylyyn.»
+
+Molemmat ähkivät ja puhkivat hetken. Viimein tiedusti Vatanen:
+
+»Onko sinulla löylyä?»
+
+»Saisipa tuota vielä lisätä», vastasi Antti. Vatanen löi löylyn ja kohta
+suitsusi uuni sakeita höyrypilviä. Sauna oli nyt pakahtua höyrystä.
+Lauteilla, sakeassa, läpinäkymättömässä pilvessä myllersi kaksi saman
+näköistä ja kokoista pulleata olentoa. Oikeastaan ei näkynyt mitään,
+mutta kuului vihdoin ropse ja hiljainen puhina:
+
+»Puu!... Puuu!... Pu-puuuu!»
+
+»Vai Ristiina se kärtti lämmittämään saunaa!» sai Antti välillä
+huoaistuksi.
+
+»Puh!... Ristiina!... Puuh!» vastasi Jussi, ja saadakseen jotain tietoa
+asiastaan, yritti hän jo sitä lähetä, kysyen kotvasen kylvettyään:
+
+»Vai sai se Hyvärinen niin paljo tammastaan... Ääh!»
+
+Sitte seurasi äänetöntä kylpemistä.
+
+Vihdoin lakkasi läiske ja puhina. Miehet vetäytyivät pitkälleen
+penkille, ja nyt kuului vain sulotunteen aiheuttama ähkinä:
+
+»Äh... Äääh... Ää-ääääh!»
+
+Kun sitä oli kotvasen jatkunut, ilmoitti Antti:
+
+»Sanoi se Hyvärisen tyttö tulevansa!»
+
+»Äää-ääh!... Äää-äääh!... Ääää-ää-ääääh!» kuului taas, kunnes Jussi
+Vatanen tiedusteli:
+
+»Pannaanko vielä löylyä uunille?»
+
+»Pannaan vain!»
+
+Ja nyt alkoivat taas vihdat iloisesti läiskiä. Ei koskaan ollut Vatanen
+heiluttanut lehtevää vihtaa sillä riemulla kuin nyt. Antti kehasi vähän
+saunaa ja Vatanen myönsi:
+
+»Kyllä se on tuo kylpy oikeata maamiehen herkkua.»
+
+»On se!... Pyllisty, niin minä kylvetän peräpuoliasi!» myönsi Antti, ja
+Jussi ihastui:
+
+»No kylvetä! Kylvetä veikkonen... Niin!... Kas kun se tekee hyvää!...
+Vai sanoi Hyvärisen tyttö tulevansa!... Lyö sinne ylemmäkin, sinne
+lapaluille asti... Äää-äh!... Äää-äh! Hankaa vähän vihdalla!... Hankaa
+sieltä ylempääkin!»
+
+»Nyt minä pyllistyn! Kylvetä sinä!» keskeytti Antti punaisena, ja Jussi
+alkoi käytellä vihtaa, käskien:
+
+»Pyllisty paremmin!... Pyllötä niin että otat käsilläsi penkistä
+takapakkia, jotta ei selkä hytky!»
+
+»Hiero vähän vihdalla!» kehotti Antti. Jussi alkoi hieroa. Siinä
+kumarruksissaan ollen, käsin penkistä pidellen, toisti nyt Antti
+Jussille:
+
+»Sanoi se tyttö tulevansa ja ukko Hyvärinen on mielissään.»
+
+»Arvaahan tuon... Hieronko minä täältä paksummaltakin paikalta?»
+
+»Hiero!»
+
+»Rupeahan mahallesi penkille, niin sitten se paremmin ottaa
+maistuakseen. Siinä tuolla tavalla ollessa antaa selkä vähän perään ja
+hetkuu», pyysi silloin Jussi. Antti totteli. Punaisena, vähän itseään
+kutristellen kehotteli hierottava:
+
+»Hiero sieltä kupeilta ... sieltä nivusista!... Äää-äh!... Lyki nyt
+harteita myöten!... Nöplöttele niitä selkälihoja... Hyvä löyly tässä
+saunassa on... Äää-äh!»
+
+»On sinulla lihava selkä... Ihan hyllyy», todisti Jussi.
+
+»Ei tämä minun selkäni ole mitään Pirhosen selän rinnalla... Siinä
+selässä on läskiä», kainosteli Antti, ja kun kerran puhe oli johtunut
+selkien lihavuuteen kehasi Jussi vallesmannia:
+
+»Mutta ei se Pirhosenkaan selkä ole mitään tämän Liperin vallesmannin
+selkään nähden... Kun sitä saisi saunan löylyssä oikein lykkiä, niin
+kyllä siinä liha olisi liikkeessä.»
+
+»Onhan sillä selkää tällä vallesmannilla!... Ei sitä tarvitsisi
+suurenkaan pitäjän vallesmannin hävetä», sanoi Antti.
+
+Kun se osa kylpyä oli suoritettu, ehdotti Vatanen:
+
+»Pannaan nyt jo loppulöylyt ja valellaan tuolla kuumalla vedellä. Otahan
+tuo kippa ja valele sinä ensiksi!»
+
+Sauna oli taas höyryä täynnä. Sen seassa riemuitsi Ihalainen:
+
+»Tuntuvat jo luut rupeavan vetreytymään. Auttaa se tämä kylpy
+maamiestä!»
+
+»Aa-uttaahan tämä!» vastasi Jussi.
+
+He olivat kylvyn sulouden miltei loppuun kylpeneet. Nyt istuivat he
+rinnatusten lauteiden peräpenkillä kumarassa, kuin kaksi kylvyn jumalaa
+olisi istunut valtaistuimellansa. Iho oli paistunut punaiseksi ja nenän
+päästä norui vesipisaroita lattialle. Kuului hiljaista suloista
+huokausta:
+
+»Huuu!... Hu-huu!... Hu-huuu!»
+
+Siinä istuivat he ja huokuivat yhtä aikaa kuin olisivat olleet siihen
+opetetut parihevoset. Jussi Vatanen arveli silloin:
+
+»Konsti on osata elää oikein, mutta vielä suurempi konsti on oikein
+kylpeä, niin jotta tuo syntinen lihakin saapi jotakin nauttia tässä
+ajallisessa elämässä...»
+
+»Se ukko Simos-vainajahan se osasi kylpeä niin, jotta muu talon väki kun
+katsoi vain sitä, niin joulukahvitta olisivat olleet», muisteli Antti.
+Nyt oli heillä enää viimeinen nautinto jälellä. Jussi kysyi:
+
+»Joko pannaan tupakaksi?»
+
+»Jo.»
+
+Jussi nouti tupakkavehkeet, jotka oli valmiiksi varattu. Ne sytytettiin,
+ja nyt istuivat he taas rinnatusten höyrypilvessä ja antoivat lihan
+nauttia. Siinä istuessaan aprikoi Antti:
+
+»Onkohan taivaassa saunarustinkia?»
+
+»Ei suinkaan se ilman sitä», virkkoi Jussi.
+
+»Siitä Ratisen vanhasta saunastako sinä teit tämän saunan?» käänsi nyt
+jo Antti puhetta, sillä kylpy oli lopussa.
+
+»Siitä!» myönsi Jussi, ja paitaa päälleen pujottaessaan puhui hän taas
+asiastansa:
+
+»Johan minä tässä saunaan tullessa sanoin, jotta ei se nyt Hyvärisen
+tyttö vaan niin hullu ole, että ei omaa etuaan älyä katsoa, kun on
+kerran ripillekin päästetty. Sillä ei niitä nyt ihan tuhmia Liperissä
+ripille lasketa.»
+
+»Eihän niitä lasketa. Tökötilläkö sinä olet voitanut lapikkaasi, kun
+siltä haisevat?» tokaisi Antti. Jussi vastasi:
+
+»Tökötillä... Niin, ja onhan sillä Hyvärisen tytöllä viisas isä, ja se
+olisi oikaissut, jos ei tyttö itse olisi älynnyt... Housujako sinä
+haet?»
+
+»Housuja.»
+
+»Ka tuossahan ne ovat.» Jussi viskasi Antille housut ja johtui niistä
+asiaan, iloiten:
+
+»Onkin tässä jo housut pesun tarpeessa, sillä kun ei sitä omituista
+akkaa ollut, niin ei sitä tuota vierastakaan ilkeä tässä joka viikko
+pitää pesemässä, ja sille palkkoja maksaa.»
+
+Hän veti housuja jalkaansa ja kehui:
+
+»Vaan kunhan se Hyvärisen tyttö tähän vartonaiseksi talon akaksi tulee,
+niin sen pitää lähteä lian housuistakin, kun se hyvän lipeän keittää ja
+omin käsin pesee ja huuhtoo. Pätii ne housut silloin jalkaansa vetää!»
+
+»Pätii!» murahti Antti. He olivat jo pukeutuneet ja lähtivät tupaan.
+
+
+
+
+NELJÄS LUKU
+
+
+Seuraavana aamuna valmistautuivat he jo varhain lähtemään kihlojen
+ostoon. Antti kyllä vähän valitteli, kun ei tullut Anna Liisalle
+annetuksi tietoa, mutta sitten lohduttausi sillä, että mikäpä toisella
+oli siellä hätänä. Saisihan hän sen sitten tultuakin tietää.
+
+Mutta siinä lähtöä tehdessä kaivoi Jussi piilosta pullon, jossa hilkkui
+veden näköistä. Kun hän hilkutteli sitä, näki Antti, mitä pullossa oli.
+Mutta saatuansa Niirasen asiassa maksaa kovat sovinnaiset olivat he
+luvanneet keskenään, etteivät enää koskaan viljelisi väkeviä juomia.
+Eikä kumpikaan tahtonut nyt sitä lupausta ensimäisenä rikkoa.
+
+Mutta kun pullo oli kotvasen pöydällä ollut ja he sitä salavihkaa
+katselleet, alkoivat he sitä jo ajatuksissaan kierrellä ja ikäänkuin
+houkutella toinen toistaan rikkomaan lupauksensa... He miettivät miten
+alkaa, jottei toinen vain huomaisi. Jussi hilkutteli taas pulloa,
+ikäänkuin tarkastellen, mihin sen viinan siitä panisi. Silloin kysyi jo
+Antti:
+
+»Vieläkö siinä on?»
+
+»Vielä.»
+
+Vaiettiin hetki. Taas kysyi Antti, kun Jussi näytti aikovan kätkeä
+pullon:
+
+»Onko se sitä Niirasen aikaista vielä?»
+
+Nyt alkoi Jussi selittää:
+
+»Sitähän minä tässä ajattelin, että olisiko häntä ottaa sieltä Joilta
+häitä varten sen ukko Hyvärisen maistiaisiksi. Tämä on vielä samaa, joka
+villitsi meidät ukko Niirasta pieksämään.»
+
+Yli kaksikymmentä vuotta oli se saanut olla koskematta. Nyt oli koko
+pullo ensi kertaa sen surullisen tapauksen jälkeen käsilläkään. Jussi
+pani pullon pöydälle ja miehet katselivat sitä ja muistelivat vanhoja
+aikoja. Antti jo sanoi:
+
+»Oli se aika tappelun mötäkkä. Neljä lehmää näet meni sen kylkiluista.»
+
+»Olihan se koko nujakka. Mutta ei ole sen koommin villinnytkään»,
+muisteli Vatanenkin.
+
+Taas katselivat he surullista pulloa. Jussi selitti:
+
+»Pitää sitä ukko Hyväristä varten tuoda. Aijoin ottaa tuon pullon
+mukaan, jotta ei tarvitsisi uutta pulloa ostaa, vaan kun siinä on tuota
+entistä ...»
+
+Hetken kuluttua hän lisäsi:
+
+»Mihinkähän tuon entisen panisi?»
+
+Antti epäröi. Hän yritti toki varovasti, kierrellen:
+
+»Mihinkäpäs sen viinan osannee panna!»
+
+Kauvan siinä saivat he kierrellä. Kun asia ei ruvennut sillä lailla
+edistymään, teki Vatanen ruton päätöksen ja sanoi:
+
+»Sitähän tässä minäkin ajattelin, jotta otetaan se lähtiessä, niin saa
+tyhjäksi pullon, jolla voi tuoda häiksi.»
+
+Antti vähän väkisteli näön vuoksi, mutta lopulta myönnytti:
+
+»Ka kun sinä nyt sitä niin tyrkytät, niin eipähän tuo nyt viisasta
+miestä muutama ryyppy sen hullummaksi tehne.»
+
+»Eihän se tee», vakuutti Jussikin, ja he alkoivat ryypiksiä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tamma juosta lötkötteli laiskasti. Jussi alkoi nyt tarkemmin asiaa
+perätä, kysyi:
+
+»Kuusi kekoako sillä Hyvärisellä on ruista?»
+
+»Kuusi.»
+
+»Vai kuusi!»
+
+»Kuusi... Vieläkö siinä pullossa on?»
+
+»Vielä.»
+
+Miehet ryyppäsivät ja Jussi meni asiaan syvemmä. Hän tiedusti:
+
+»Syöttivätkö ne sinua Hyvärisessä?»
+
+»Syöttiväthän ne», myönsi Antti, ja Jussi heltyi, tunnustaen:
+
+»Höyliä väkeähän se on se Hyvärisen joukko...»
+
+»Onhan se ollut höyliä... Tässäköhän se on sen Mikko Niirasen
+tiepalsta?»
+
+Jussi ei sitä tiennyt eikä siis vastannut, mietti vain asiaansa ja kysyi
+taas:
+
+»Vai kuusi ruiskekoa on Hyvärisellä... Ei tainnut tulla puhetta muusta
+asiasta?»
+
+»Tulihan siinä muistakin... Niistähän minä Makkosen sian porsaista
+alotin», selitti Antti.
+
+»Vai niistä sinä niinkuin lähdit veivittämään!»
+
+»Niistä!... Taisi siihen pulloon vielä jäädä?»
+
+Jussi kaivoi pullon taskustansa, mutta ei hän ollut aivan tyytyväinen,
+kun ei Antti itse sanonut, että hän oli puhunut siitä tuhannesta
+markastakin. Taas hän kysyi:
+
+»Ei tainnut tulla sinulla muusta puhutuksi kuin niistä Makkosen
+sianporsaista?»
+
+»Puhuttiinhan siinä toki lehmistäkin... Taisi tulla siitä sinunkin
+mustasta lehmästäsi puhutuksi», muisteli Antti, ja Jussi kysyi:
+
+»Sanoitko sinä, jotta se poiki?»
+
+»Sanoin... Ei se tuo tamma enää viuhautakaan häntäänsä.»
+
+Jussi murjotti ääneti. Antti jouti nyt hautomaan ajatuksiansa. Mutta
+viina ja päivä raukaisi niin, ettei hän jaksanut mitään ajatella. Aivan
+umpimähkään sanoa tokaisi hän:
+
+»Antaa se Hyvärinen tytölleen kelvollisen akan osuuden...»
+
+Jussille se oli ilosanoma. Nyt ei hän enää udellut, luuli näet Antin
+sanoneen sen Hyvärisen pyynnöstä. Hän riemastui, kaivoi pullon, tarjosi
+ja selitti:
+
+»Onhan se Anna Kaisa pulska tyttö näin ikämieheen katsoen... Ja
+varsinkin kun ukko vielä antaa hyvät myötäjäiset, niin ei siinä ole
+mitään katumista.»
+
+Antti haukotteli. Viina alkoi nousta päähän. Mutta Jussin kieli alkoi
+päästä siteistä. Pullo siinä teki työtä muun hyvän apuna. Mies alkoi jo
+kertoa omia salaisuuksiansa. Pitkän aikaa olivat he niin ajaneet ja jo
+välillä pari kertaa hihkaisseetkin, kun Jussi tunnusti:
+
+»Oikeastaan minä alkuaan nuorena ollessani ajattelin sitä Kaisa
+Karhutarta, mutta tällä eukko-vainajalla sattui olemaan muutakin
+kavetta, ja oma talo oli rappiolla, niin tuli arvelluksi, jotta menköön
+Karhutar sille Makkoselle.»
+
+»Vai Karhutarta sinä silloin!» tokaisi Antti. Jussi pyyhkäsi jo
+silmäkulmaansa, johon vanha muisto herautti vettä. Nyt hän jatkoi:
+
+»Kaisaahan minä silloin... Otetaan tästä pullosta!» keskeytti hän, kun
+pyrki itkettämään. Ryypättyä hän jatkoi:
+
+»Makkosellehan se sitten Karhutar menikin ja täällähän ne Joilla
+kuuluvat asuvan... Ota siitä pullosta.»
+
+Ja Antti otti ja Jussi otti myös. Viina alkoi huuhdella pois vanhan
+rakkauden suruja. Jussi jo hihkaisi:
+
+»Mutta perhanan kaunis tyttö se Karhutar olikin. Hei tamma! Viuhautappas
+vaan siinä häntääsi, senkin emälehmä!» ärjäsi hän lopuksi, tamman
+kujeista suuttuneena, antoi ohjaksen periä tammalle ja kiljaisi:
+
+»Hih tamma!»
+
+»Anna tamman heiluttaa häntäänsä, on tässä maailmassa tilaa. Hih,
+tamma... Hiiiiii!» hihkaisi jo Anttikin.
+
+Tamma alkoi juosta täyttä ravia. Ajettiin, ryypittiin. Jussi kehasi:
+
+»Tuhat markkaa tuosta tammasta saisi maksaa ja se vain ei lähtisi
+Vataselta!... Juokse, tamma!... Anna nyt hännän huitoa!»
+
+Tamma porhalsi jyrkkää alamäkeä myöten täyttä ravia.
+
+»Hih!» hihkaisi Jussi.
+
+»Ih!» yhtyi siihen Antti. Jussi kerskasi, kun tamman vauhti hiljeni:
+
+»Iloita sen pitää Hyvärisen tytön, kun Vatasen Jussi sitä tammallaan
+pappilaan porhalluttaa! Ota minua kaulasta kiinni, Ihalainen!...
+Likistä! Niin!... Eeeee!»
+
+»He-hee!» kertasi Antti. He ajoivat käsi kaulassa ja yrittivät jo
+pieneksi lauluksikin panna. Antti kysyi:
+
+»Oletko sinä humalassa?»
+
+»En...»
+
+»Vai et... En minäkään sitten ole... Hii-iiii!»
+
+»I-iiiiii!» pillitti Jussi vastaukseksi ja tamma sai nyt ohjaksen periä.
+
+Eräässä paikassa tuli heitä vastaan kotipuolen mies, Ville Huttunen, ja
+yritti puhua:
+
+»Prtuu!... Ihalainenko se on ja Vatanen? Minnekä te ajatte?»
+
+Mutta Jussin tamma porhalsi vain ohi. Kun Huttunen yhä huusi: »minnekä
+te ajatte?» eikä oikein tehnyt mieli jo kaikille asiata huutaa, koska ei
+oltu vielä kuulutettukaan, niin kehotti Antti:
+
+»Sano jotta Ameriikkaan!»
+
+»Ameriikkaan menee tämä Ihalainen ja minä olen vain muuten kyydissä,
+mutta jos riehaannun, niin menen mukaan», huusi Jussi oitis taaksensa ja
+Huttunen alkoi siunaella itsekseen:
+
+»Herra isä siunatkoon! Mikä sille nyt Ihalaiselle tuli, kun Ameriikkaan,
+ja heittiköhän tuo kontunsa ja akkansakin tänne!»
+
+Hän huusi vielä miesten jälkeen:
+
+»Minnekkäs sinä Ihalainen akkasi heitit?»
+
+»Sano lemmolle, jotta minä sen hylkäsin», kehotti Antti Jussia. Jussi
+täytti pyynnön:
+
+»Ei Ihalainen välitä vanhasta akasta; Ameriikassa saa nuoremman. Hei
+tamma!»
+
+»Vie terveisiä Liperiin!» huusi vielä Antti. Ville Huttunen oikaisi
+itsensä suoraksi kuormansa päälle, kiirehti hevostaan ja iloitsi:
+
+»No kyllä se nyt Variksen akka kahvit keittää, kun minä vien sille
+ensimäisenä tämmöiset terveiset.»
+
+Vähän ajan kuluttua tuli miesten vastaan nahkakauppias Kukkonen, joka
+ajeli lammasnahkoja ostamassa. Kun hevonen porhalsi hänen ohitseen,
+hihkasi Antti:
+
+»Nämä pojat menevät Ameriikkaan. Hei! Anna, Vatanen, tamman huhkia!»
+
+Silmät pyöreinä katseli vastaantulija heidän jälkeensä ja siunaili
+hänkin, ymmärtämättä mikä oli talon isännät saanut lähtemään
+Ameriikkaan. Ohi päästyään puheli Antti:
+
+»On se ravakka juoksija tuo tamma. Senköhän se on Riikosen oriin
+peruja!»
+
+»Sen se on! So tamma! On se tämä akalliseksi pääsy taas aika kipakkaa
+peliä!» riemastui Jussi. Tamma laukkasi. Sattui aukeamaan rinnustin ja
+juuri kun Jussi napeloi sitä kiinni, lähestyi Tahvo Kenonen. Se harmitti
+sekä Anttia että Jussia, sillä Jussi tiesi Anna Kaisan rakastaneen
+Tahvoa, ja Antti tiesi taas Tahvon kosiskelleen Anna Liisaa hänen
+kanssaan kilpaa. Ynseiksi tekeytyivät nyt molemmat miehet ja pikku
+vekkuleiksikin.
+
+Tahvo tuli, pysähtyi ja kysäisi:
+
+»Ihalainenko se tässä on ja Vatasen Jussi?»
+
+»Kah Tahvo Kenonenhan se on», vastasi Jussi. Kenonen vakuutti se
+olevansa ja menevänsä Liperiin. Silloin kysyi Ihalainen.
+
+»Astumallako sinä Kenonen vain kuljet?»
+
+Kenonen vähän nenäytyi kysymyksestä ja vastasi:
+
+»Elä sinä Ihalainen ylpeile hevosillasi... On se Paavalikin jalan
+vaeltanut.»
+
+»Mitä sinulla on siinä pussissa?» vastasi siihen Antti. Kenonen ylpeili
+edelleen:
+
+»Kuule, Ihalainen: Kenosen ompelemissa housuissa on Juvan rovastikin
+saarnannut. Ja semmoisen saarnan pitikin Maarian päivänä, että
+Voutilaisenkin akalta pääsi itku. Elä silloin kysy, jalanko se Kenonen
+kulkee!»
+
+»Ole ääneti!» suuttui jo Antti. Mutta Kenonen ei ollut ääneti. Hän
+muisti Anna Liisan lupauksen Antin kuoleman jälkeisestä naimisesta. Hän
+kerskasi salaperäisenä:
+
+»Oleko ääneti?... Kuule, Antti Ihalainen! Elä sinä ylpeile sillä
+talollasi, sillä et sinä vielä tiedä, vaikka kuka siinä sinunkin
+talossasi kerran isännyyttä pitää!»
+
+Jussi oli saanut valjaat kuntoon, hyppäsi kärriin ja hihkaisi tamman
+täyteen ravijuoksuun.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta Kenonen jatkoi matkaansa. Hän tuli Variksen mökkiin juomaan vettä
+janoonsa. Mutta siellä kuuli hän ihmeellisiä asioita. Ville Huttunen oli
+siellä syöttänyt hevostansa ja kertonut, että Ihalainen ja Vatanen
+olivat Ameriikkaan menossa.
+
+»Entäs se Ihalaisen akka? kysyi silloin Kenonen hämmästyneenä. Variksen
+eukko siihen selitti ja päivitteli:
+
+»No kun sen on paha henki villinnyt koko sen Ihalaisen niin, että se on
+hylännyt akkansakin ja lähtenyt toisten jälestä lentämään. Vanha mies!
+Ihan on näet ottanut laillisen eron koko Anna Liisasta.»
+
+Itse Variskin siunaili siihen:
+
+»No kyllä se villitsijä saa vakaankin miehen vietellyksi, kun kerran sen
+verkkoon joutuu. Niinkuin nyt se Ihalainen ja Vatanen! No saa se
+villitsijä pään nurin.»
+
+Mutta nyt riemastui Kenonen. Nuoruuden rakkaus leimahti hänessä. Hän jo
+kysyi:
+
+»Jäiköhän se Anna Liisa muuten hyviin voimiinsa?»
+
+»Ka mikäs sillä on! Terve ja riski ihminen, jotta olisi luullut
+Ihalaiselle vielä kelpaavan monet vuodet!» vastasi Iida.
+
+»Vai vielä se on Anna Liisa riski työakka!... Ja entäs lehmät? Siihenkö
+ne Ihalaiselta jäivät?»
+
+Iida selittää Huttuselta kuulemaansa ja siunailee:
+
+»Siihen ovat jääneet lehmät ja hiehot! Pahahenki näet oli villinnyt
+miehen niin, että lähti ihan paljailla housusillaan!»
+
+Kenosen päätös oli valmis. Hän katsahti nopeasti pukuansa. Se oli vanha
+ja rutistunut, ja housujen takapuolella oli pieni korjaus tarpeen.
+Innoissaan hökäisi hän silloin:
+
+»No nyt teki kehno kerran viisaan teon, kun vei Ihalaisen eväänään!»
+
+Hän kopeloi takapuoltaan ja lopetti suuttuen:
+
+»Kehnokohan nuo housujenkin syötävät nyt repi!»
+
+Oitis riisuutui hän alushoususilleen, otti vaatteensa harjattaviksi ja
+touhusi:
+
+»Iidako se on tämän Variksen akan nimi?»
+
+»Iidaksihan ne tätä papin mukaan haukkuvat, vaikka olisihan se näin
+mökkiläisen akan nimeksi välttänyt vaikka paljas Maija tahi vaikka
+Suso», mukasi Varis. Kenonen hääräili ja käski silloin Iidaa:
+
+»Paneppas Variksen akka siellä lieteen tulta, jolla saa tässä
+rässirautaa varistaa ja rässätä housut ja paltot sileiksi kuin peilin!
+Käy hakemassa kuivia risuja, jotta syttyy välemmin!»
+
+Iida totteli. Itse Kenonen alkoi pyyhkiä pöydältä pois Variksen äsken
+hakattuja, kuivamaan levitettyjä tupakoita ja komensi kiihkoissaan:
+
+»Vie pois, Varis, ne tupakan törkysi pöydältä, että pääsee siinä housuja
+paikkaamaan ja silittämään!»
+
+Hetken kuluttua sujautteli hän silitysraudalla housujansa, puhdisteli ne
+enimmistä tahroista, pukeutui ja lähti hylättyä Anna Liisaa kosimaan.
+
+
+
+
+VIIDES LUKU
+
+
+Oli siitä mennyt se päivä loppuun ja tullut yö. Se yökin oli mennyt
+menojansa, ei aivan kokonaan, mutta jo aamupuolelleen.
+
+Silloin heräsi Ihalainen ensiksi ja alkoi puolittain tajuttomana
+kopeloida tupakkakompeitaan pään-alusensa alta. Mutta tätäpä ei
+löytynytkään. Se tuntui pakenevan. Hän nousi polvilleen ja alkoi kömpiä
+ja etsiä pimeässä, taputellen kämmenellään lattialle levitettyjä olkia.
+Ihmetteli hän myöskin, mitenkä hän ei pudonnut sängystä.
+
+Siinä taputellessa sattui kämmenen alle jotain pehmeämpää ja Antti jo
+luuli löytäneensä pieluksen, kun se älähtikin ja sanoi unen sekaisella
+Jussi Vatasen äänellä:
+
+»Kuka horna se kasvoille taputtaa!»
+
+Nyt meni Antti sekaisin. Hän ei hoksannut miten asiat oikeastaan olivat,
+vaan kysyi pöhlönä:
+
+»Vatanenko se on?»
+
+Vatanen kuorsasi kerran ja käänsi kylkeään. Antti alkoi taas kopeloida,
+mutta mitään ei löytynyt. Tuntui vain kivistävän päätä. Hän istahti
+polvet pystyssä ja ajatteli kuin unissaan eläjä, mitä tämä pimeys
+merkitsi.
+
+Vasta kotvan istuttuaan tuli hän myöskin ajatelleeksi, missä hän nyt
+oikeastaan olikaan. Pitkällisten ponnistusten jälkeen hän sai sen verran
+selville, että heidän pitäisi olla Joilla. Mutta olivatko he siellä ja
+missä siellä, sitä ei hän käsittänyt.
+
+Hän ryhtyi taas kopeloimaan pimeässä ja haparoi Vatasen käsiinsä, alkoi
+tätä nykiä ja herätteli:
+
+»Vatanen!... Nukutko sinä, Vatanen?»
+
+Vatanen ärähti ja käänsi kuvettaan. Antin päätä alkoi pahemmin pakottaa.
+Kauvan istuttuaan hän nukahti istualleen... Ja nyt hänen rasittuneet
+ajatuksensa loihtivat hänen uniinsa rosvoseikkailun, samanlaisen kuin
+oli kerran Mäki-Olkkoselle tapahtunut. Öisellä metsätiellä hän piti
+rosvoa kiinni, tukki sen suuta ja koetti itse olla ääneti, että ei vain
+kukaan rikoskumppani kuulisi ja osaisi tulla rosvon avuksi. Tämän
+rosvojutun oli hänelle kertonut Vatanen tällä samalla kaupunkiin
+tulomatkalla ja nyt näki Vatanen itsekin siitä unta.
+
+Ja juuri sillä hetkellä sattui Antti heräämään pelottavaan uneensa ja
+kahmasi pimeässä Vatasen kasvoja. Siitä heräsi Vatanen ja nyt luuli
+kumpikin joutuneensa rosvojen käsiin; oitis tarrasivat he toinen
+toisiinsa kiinni, aivan niinkuin Olkkosen rosvojutussa kerrotaan
+tapahtuneen, ja niin alkoi paini pilkkosen pimeässä.
+
+No oteltiin siinä. Ei kumpikaan uskaltanut huutaa tuntemattomassa
+pimeydessä, koettihan vain tukkia ahdistajansa suuta. Olet kahisivat
+permannolla ja kuului vihaista puhkumista, kun miehet kieriksivät mitä
+ankarinta sylipainia sysimustassa yössä.
+
+Viimein uupuivat molemmat painiin, mutta vastustajaa ei uskaltanut
+kumpikaan hellittää. Ja niin viruivat he nyt tuntikauden toisiansa
+tuimasti pidellen. Luut ihan ruskivat puristuksesta. Oli siinä
+odottamista, että päivä valkenisi ja apu tulisi. Jo tahtoivat kädet
+raueta. Viimeinen hätä oli käsissä.
+
+Mutta äkkiä avattiin luukku, jolla pieni ikkuna oli sulettu. Miehet
+tunsivat toisensa, kohottautuivat pehkuille polvet pystyssä istua
+kyköttämään. Tuntui niin nololta, että kumpikaan ei ilennyt kotvaan
+aikaan mitään puhua. Viimein raapi Antti korvallistansa ja huomautti
+lattialle levitetyistä olista:
+
+»Ruis-olkia ne näkyvät olevan.»
+
+Jussi vaikeni. Hyvän tovin istuivat he nyt äänettöminä pehkuilla, ja
+molemmista tuntui olo hieman ilkeältä. Vasta pitkän ajan kuluttua
+selitti Vatanen erehdystään:
+
+»Minä ihan luulin rosvoja olevan.»
+
+»Niinhän minäkin!» yhtyi Antti.
+
+Taas melkoisen tovin kuluttua päivitteli Vatanen ikäänkuin itsekseen:
+
+»No otappas ja sokaise ihminen!»
+
+Nyt istuivat he taas ja miettivät, missä olivat. Kyllä he sen piankin
+käsittivät, kun huomasivat rautaristikon ikkunassa, mutta eivät he siitä
+sen enempää maininneet. Kauvan istuivat sanattomina, polvet pystyssä
+lattialla, kunnes Antti kysyi:
+
+»Ei taida sinullakaan olla piippua mukana, että olisi saatu savut?»
+
+Jussi raapi päätään ja vastasi:
+
+»Ei taida olla... Ja tammakin on juottamatta.»
+
+No mitäs muuta kuin istua ja odottaa. Niin he tekivätkin. Antti siinä
+muisteli:
+
+»Oli se hyvä löyly sinun saunassasi toissa iltana.»
+
+Jussi ei vastannut. Hetken perästä lisäsi Antti:
+
+»Jokohan se Kettunenkin on saanut saunansa kylpykuntoon?»
+
+»Johan se kuuluu viime viikolla siinä löylyt ottaneen», murahti siihen
+Jussi.
+
+Ja taas istuivat miehet ja tyytyivät kohtaloonsa. Kauvan olivat ääneti.
+Antti tarkasti olkia ja aprikoi:
+
+»Mistähän ne tänne olkia ostavat?»
+
+»Kuka häntä tietää... Vaikka kasvattanevat oman konnun pellossa»,
+ajatteli hänelle Jussi, ja Antti, joka puristeli olkia, myönsi:
+
+»Hyviä olkia ne ovat olleet!»
+
+Samaa mieltä oli Jussikin, myöntäen:
+
+»Kyllä niitä lehmä olisi syönyt.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Apua vain ei kuulunut, vaikka tuli täysi päivä. Antti oli noussut,
+tarkasteli ikkunan ristikkorautoja ja arveli:
+
+»On siinä paksua rautapunttia... Mitähän lienevät heistä tuohon
+panneet?»
+
+»On siinä paksu rautakanki ollut!» tuumiskeli Jussi, ja lisäsi puheen
+jatkoksi:
+
+»Tuommoista kankeahan se Kettunen osti kärrin akselikseen...»
+
+Antti myönnytti:
+
+»Kestäähän tuommoinen akselina, kun ei järin suuria kuormia pane.»
+
+He istuivat taas lattialla rinnatusten, kyykyllensä, ja alkoivat puhua
+ihmis-elämästä yleensä. Antti pani alun sanoen:
+
+»Millähän se Tahvo Kenonenkin henkeään elättänee?»
+
+Jussi oli ajatellut samaa asiaa ja arveli:
+
+»Eikö tuo sillä räätälin työllä aina ansainne!»
+
+»Tottapa se sillä... Sillä ei suinkaan se muutoin leivissä pysy!»
+vahvistui siitä Anttikin, ja Jussi vielä lisäsi:
+
+»Tekeehän se housut, niin että kestää niissä mies aikansa.»
+
+Hetken kuluttua hän ihmetteli:
+
+»Kas kun ne eivät ole panneet sitä Kenosta putkaan täällä Joillakaan!»
+
+Mutta nyt he vaikenivat, kun oli tullut se sana mainituksi. Antti koetti
+jonkun aikaa mietittyään kääntää puhetta toisaalle, muistellen:
+
+»Onkohan sen Koposen ruunan patti parannut, kun se leikkuutti sen
+mustalaisella?»
+
+Jussi tunsi asian ja myönsi:
+
+»Onhan se parannut, kun ruuna kuoli!»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Odottivat miehet taas puolisen tuntia. Antti katkaisi nyt äänettömyyden,
+ihmetellen:
+
+»Vai kuoli se Heikki Koposen ruuna siitä mustalaisen tohtoroimisesta!»
+
+»Kuoli!»
+
+Aika kävi pitkäksi kuin nälkävuosi... Jussi jo tuskasteli:
+
+»Kun olisi jyskyttää tuohon oveen, jotta avaisivat!»
+
+Mutta samassa saapui apukin. Ovi avautui ja poliisi ihmetteli
+kynnyksellä:
+
+»Kylläpä ovat olet pehkuina. Mikähän täällä on tuolla tavalla
+piehtaroinut!»
+
+Otti vähän oudolta koko miehen puhe ja hymyyn tahtoi vetäytyä
+poliisinkin suu hänen nähdessään nämä kaksi saman näköistä ikämiestä
+istua kököttämässä pehkuilla keskilattialla rinnatusten kuin kananpojat
+yöpuulla. Naurahti hän ja selitti:
+
+»Nyt olisi tutkittava sitä eilisenpäiväistä asiaa. Jos herrat
+lähtisivät.»
+
+Silloin koetti Antti kääntää puhetta toisaalle toivossa, että ehkä se
+siinä sotkeutuisi koko asia. Hän kysyi poliisilta:
+
+»Onkohan se Pekka Parviaisen puoti vielä siinä entisessä paikassaan?»
+
+Siinä sanoi poliisi sen pysyvänkin, mutta yhtä hyvin hän vain vaati
+lähtemään. Jussi yritti silloin tekeytyä ystäväksi. Hän kysyi:
+
+»Mistä pitäjästä se tämä poliisi on vielä syntyisin?»
+
+»Kiihtelysvaaralta... Mutta jos sitten lähdettäisiin jo!» vastasi
+poliisi.
+
+»Vai Kiihtelyksestä. Sieltähän se on tämä minunkin tamma Kettusen
+Pekalle tullut. On se taitaa iso pitäjäs se Kiihtelys.»
+
+»On... Poliisimestari suuttuu. Jos sitten jouduttaisiin.»
+
+Jussi yritti vielä jotakin keinoa, mutta poliisi rauhoitteli käskevästi:
+
+»Ei siellä nyt vielä päätä poikki puraista. Aletaan vaan mennä!» ja
+mentävä sitä oli.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tutkinto oli jo lopussa. Jussi kun kuuli mistä kaikesta heitä
+syytettiin, ihmetteli:
+
+»Eihän sitä nyt olisi ennätettykään tehdä semmoista pahan paljoutta, kun
+vasta illalla tultiinkin.»
+
+»Kiellä sitä puhumasta!» ärähti siihen poliisimestari poliisille ja tämä
+neuvoi Jussia:
+
+»Ei saa turhia pölistä!»
+
+Jussi vaikenikin ja raapi harmissansa korvallistansa kunnes poliisi
+kehotti:
+
+»Saatte mennä takaisin putkaan odottamaan raastuvanoikeuden istuntoa.»
+
+Ja turhaan yritti Jussi tehdä tenää, moittien vihoissaan poliisille:
+
+»On se rovastinkin poika juopotellut Joilla, vaan eipäs sitä panna
+putkaan, kun se on papin poika. Mutta kyllä maamiestä könyytetään
+oikeuden eteen, kun se vain sattuu vaikka vähän aivastamaan, tahi
+pikkuisen kipakampaa juoksua omalla hevosellaan ajamaan.»
+
+Aamulla he taas kyköttivät oljilla odotellen raastuvanoikeuden istuntoa.
+Jo alkoivat miehet puhella asemastansa hiukan vapaammin. Antti näet
+ihmetteli:
+
+»Kun ne eivät putkaan laita saunaa!»
+
+Siihen toivomukseen yhtyi Jussikin järkeillen:
+
+»Olisihan tosiansa paljon mukavampi maata saunan lauteilla ja kylpeä
+iltikseen, kuin tuossa lattialla kyhjötellä... Eikä niiden tarvitsisi
+olkiakaan ostaa. Sillä kyllä sitä tavallinen maamies tyytyisi
+paljaillakin saunan lauteilla muutaman yön nukkumaan.»
+
+»Tyytyisi sitä», lupasi Anttikin.
+
+»Tyytyisi. Ja jos vielä toisikin vaikka vanhan hevosloimen alusekseen,
+niin hätäkös siinä olisikaan lämpimillä lauteilla nukkuessa.»
+
+»Kaikenlaiset kompeet niillä herroilla vain pitää ollakin, kuin nyt
+esimerkiksi tämä putkakin», ihmetteli Jussi. »Mistä heidän päähänsä
+pitää kaikkien metkujen johtua!»
+
+Joutui sitten asian oikeudellinen tutkiminen.
+
+Raastuvassa tuomari luki pitkän päätöksensä, jolla Antti Ihalainen ja
+Jussi Vatanen, molemmat Liperintaipaleelta, tuomittiin juopumisesta,
+rähinästä, hurjasta ajosta, katutappelusta, poliisin vastustamisesta,
+akkunan särkemisestä ja torikauppias Kankkusen kojun kumoon ajamisesta
+vetämään sakkoa niin ja niin paljon, korvaamaan vahingon sillä ja sillä
+summalla, sekä maksamaan kuluja ja kipurahoja sen ja sen verran.
+
+Tyynenä kuunteli Jussi alkua, mutta jo keskipaikoilla kirosi hän
+Antille:
+
+»Yhäkö sillä lemmolla piisaa!»
+
+Ja kun siitä ei tuntunut loppua tulevankaan, kiehahti veri, ja kun
+tuomari oli lopettanut, sanoi Jussi hänelle suoraan:
+
+»Elä pölöpötä!»
+
+Hänet tuomittiin nyt maksamaan sakkoa oikeuden loukkaamisesta. Se otti
+Antinkin luonnolle ja hän huomautti:
+
+»Olkoot muut asiat miten hyvänsä, mutta sen minä vain sanon, että kyllä
+se on h----tin väärin tehty tätä alamaista kansaa kohtaan, jotta nämä
+herrat ja muut joutilaat panevat kaiken maailman pahat ja rasitukset
+talonpojan niskaan.»
+
+Oikeus julisti nyt uuden päätöksen, tuomiten Ihalaisenkin maksamaan
+sakkoa oikeuden loukkaamisesta. Oikeussalista pois päästyään menivät he
+Antti Parviaisen kartanolle, istahtivat rinnatusten hirsiläjälle,
+panivat tupakan, imeksivät piippujansa ja miettivät. Viimein ihmetteli
+Vatanen:
+
+»Seköhän tuo Niirasen viinan tähde jaksoi tämmöisen jutkun tehdä?»
+
+Antti aprikoi kauvan ja myönsi lopulta:
+
+»Eikö tuo liene se tehnyt.»
+
+Hän punnitsi vielä asiaa ja paransi:
+
+»Kyllä kai se itse kehno on siinä rienannut hierimenä! Sillä ei suinkaan
+se kukaan muu sillä tavalla ilkeäisikään ihmistä villitä.»
+
+»Ei ilkeäisi... Kehno se on ollut!» uskoi nyt Vatanenkin. »Ja putkaan
+pakana meidät jutkautti! Voi sitä ryökälettä!»
+
+He jatkoivat asian pohtimista ja harmistuivat kehnolle ja viinalle. Ja
+kun he sitten laskivat miten paljo asia oli tullut heille maksamaan, ei
+Jussi voinut olla raivostumatta tammallensa. Hän löi sitä nyrkillänsä
+lautasille ja ärjäsi:
+
+»Häh!»
+
+Tamma silloin viuhautti häntäänsä. Moisesta Jussi yltyi silmittömäksi.
+Hän syöksähti tamman eteen, heristi sille nyrkkiään ja karjasi:
+
+»Viuhautappas siinä vain häntääsi, senkin imisä, niin nyhtäsen pois koko
+huiskuttimen, niin jotta ei jää kuin selkäranka!... Prtuu, siinä,
+lehmä!»
+
+Hän osui nyt kaivelemaan kärrissä olevia heiniä. Sieltä sattui käteen
+täysi viinalekkeri. Suutuksissaan kätki hän sen heiniin ja ähisi
+viinalle:
+
+»Tuotakin lientä piti sille Hyvärisen kohmulle ostaa ... eto tytöstä
+vielä!... Eikö hän viinoitta eläisi sekin!»
+
+Mutta lekkeriä kätkiessä sattui käsiin se tyhjä viinapullo. Hän sieppasi
+sen, ryyppäsi, jos olisi vielä mitä ollut, haisteli varmuuden vuoksi ja
+paiskasi sitten pullon kiveen säpäleiksi, ilkkuen sille ilolla ikäänkuin
+voitokkaana uhitellen:
+
+»Ähäh!... Vieläkö nyt jutkautat ihmisiä poliisiputkaan!»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta kun he hiukan myöhemmin söivät eväitänsä, hirsiläjällä istuen,
+alkoi mieli rauhottua ja vahinko unohtua. Lopulta Antti ryhtyi painamaan
+puheella koko harmia unohdukseen. Jussia ja itseään rauhottaaksensa hän
+muisteli:
+
+»Oli se isomahainen tuomari, se joka sakotti...»
+
+»Olihan sillä kolme meidän kihlakunnan tuomarin mahaa», se oli Jussinkin
+ajatus. Antti mietti sitä ja arveli:
+
+»Tottapa se sentähden sakotti niin jumalattomasti, jotta saisi mahansa
+täyteen...»
+
+Molemmat raapaisivat yhtäaikaa korvallistaan ja Jussi taas kummasteli:
+
+»Mihin lemmon aikaanhan me ehdimme tehdä niin ylettömän paljon sitä
+pahuuden hantvärkkiä, kun siinä oli tuomarillekin pölpöttämistä hyväksi
+tupakan panoajaksi ennen kuin sai ne kaikki loppuun luetelluksi!»
+
+»Olihan siinä monen sorttista pahuutta!»
+
+»Ja mene tiedä miten paljon se olisi siihen vielä lisää pulittanut, jos
+en minä olisi kieltänyt pölpöttämästä. Vaan herkesipäs, kun minä
+sanoin!»
+
+»Herkesi se. Vaikka kyllä sitä harmitti, koska se sitten vielä lisäsi ne
+kaupantekiäissakot», myönnytti Antti. Pahantekoja tuntui olevan
+epäilyttävän paljo ja hän jo epäili:
+
+»Kun nuo lemmot eivät olisi valehdelleet meidän päähämme!... Mene niitä
+tiedä tuntemattomia vieraitamiehiä.»
+
+Sitä epäili Anttikin ja arveli:
+
+»Omat vieraatmiehet ne pitäisi varata näin kaupunkiin lähtiessä.»
+
+»Oo-mat!... Omat pitäisi varata... Ei niistä vieraista näkijöistä ole
+muuta kuin riesaa», yhtyi Jussi kehuen jo sitä omaa todistajaakin:
+
+»Se Peijonniemen Koljonen se olisi hyvä ja selväpuheinen todistaja
+tämmöisissäkin asioissa. Se mies osaa puhua niin jullilleen ja asiaa
+myöten, jotta siitä vain ei ottaisi oikeata selvää, vaikka häntä tutkisi
+sata tuomaria.»
+
+»Se pitkä Koljonenko?»
+
+»Se... Jos se olisi nytkin osunut paikalle ja me olisimme vain sanoneet,
+että puhuppas sinäkin, Koljonen, niin tuomari itse olisi saanut sakkoa
+housuihinsa, kun se poika olisi asian mallannut oikein päin.»
+
+»Tuomari se olisi saanut!» myönsi Antti, niisti nenänsä ja valitti:
+
+»Tuo nenäkin on tukossa!»
+
+
+
+
+KUUDES LUKU
+
+
+Ihalaisen Anna Liisa oli iltasella jättänyt porstuan oven säppiin
+panematta, jotta Ihalainen pääsisi jyskyttämättä sisään, tullessaan
+tulitikkuja hakemasta.
+
+Hän oli jo pitkällään sängyssä, kun juohtui mieleen, että olisi pitänyt
+peittää hiillos tuhkalla, jotta olisi tuli säilynyt huomiseen aamuun,
+kun ei ollut tulitikkuja. Oli hän jo nousemassa sitä peittämään, kun
+muisti, että olihan se Ihalainen tikkuja hakemassa.
+
+Aamusella hän heräsi tavalliseen aikaan, katseli sänkyään ja arveli:
+
+»Ka... Eikö se Ihalainen ole tullutkaan, kun sitä ei näy?»
+
+Katsoi hän taaksensakin sänkyyn, mutta ei Ihalaista näkynyt sielläkään.
+Hän jo siinä ajattelemaan:
+
+»Jäiköhän se sinne yöksi, kun ei tullut ... vaikka aukihan se oli
+porstuan ovi!»
+
+Hän nousi, otti kahvipannun, avasi sen hatun ja haisteli sisusta.
+Kipristi vähän nenäänsä, pani vettä pannuun ja huuhdellen sillä poroja
+pois sanoi:
+
+»Jo nuo joutaa huuhtoa pois... Muikealle haisevat...»
+
+Ja kaataen porot veden kanssa sumppipannuun sanoi hän lisää:
+
+»Keittää heistä sumppia, niin vähemmän tarvitsee keittäessä panna
+kahviin jauhoja.»
+
+Hän kaasi sumppia pannuun, otti puun ja alkoi hämmentää liettä, arvellen
+keittää kahvia hiilillä. Mutta turhaan hämmenteli hän, ihmetellen:
+
+»Ka! Jäikö se nyt tuo hiillos illalla peittämättä, kun se on sammunut.»
+
+Anna Liisa alkoi toimittaa askareitansa; kun piikakin oli nyt
+itseviikolla, oli näitä tavallista enemmän. Ei tahtonut ehtiäkään tehdä.
+
+Mutta tuon tuostakin otti hän puun, hämmenteli hiillosta ja etsi tulta,
+mutta: ei. Ei, niin ei... Silloin Anna Liisa aina kohensi kahvipannun
+yhdestä paikasta toiseen. Tuossa aamiaisen korvilla hän jo sanoi:
+
+»Minnehän se Ihalainen jäi, kun se ei tule?»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Puoleltapäivin oli Anna Liisa ruokkinut karjan, tehnyt hevoselle appeen
+ja hommannut yhtä ja toista. Taas hämmensi hän liettä ja nyt hän jo
+avasi kahvipannun hatun, haisteli ja valitti:
+
+»Vesikin jo ennättää ruveta pannussa myrtymään, kun se ei tule!»
+
+Vähän jo suututtikin moinen vitkastelu. Eikä ruokakaan maistunut, kun ei
+ollut kahvia vielä saanut.
+
+Puolenpäivän aikana poikkesi taloon eräs vaimo, pani nyyttinsä penkille
+ja joi vettä. Anna Liisa tervehti nyt häntä kysyen:
+
+»Oletko sinä se seppä Kanasen Maija Liisa sieltä Lempaankoskelta?»
+
+»Sehän minä olen... Tämäkö se on se Antti Ihalaisen talo?» myönsi Maija
+Liisa.
+
+»Tämähän se on.»
+
+»Sitähän minäkin, että tämä se on. Ne kylällä jo sanoivat, että se on
+Ihalaisen talo, jossa on rinnepellolla hyvin suuri sontatunkio», selitti
+vieras.
+
+»Ähää!... Vai tiesivät ne sen tunkionkin!» ihmetteli Anna Liisa. Vähän
+aikaa istuivat he ääneti, kunnes Maija Liisa kysyi:
+
+»Missäs se Ihalainen itse on?»
+
+»Ka niitähän se meni tulitikkuja hakemaan sieltä ukko Hyvärisen
+talosta... Ja sillä matkallahan tuo vielä lienee...»
+
+»Ähää!»
+
+Tovin kuluttua kysyi Ihalaisen Anna Liisa vuorostaan:
+
+»Kasvoivatko sinulle pellavat hyvästi?»
+
+»Eipä nuo erikoisen hyvästi, kun ei ollut siementä millä keväällä
+kylvää... Mutta liinoja tuli kaksikymmentäkolme roivasta.»
+
+»Vai niin tuli liinoja. On siinä loukuttamista!»
+
+Puhuttiin nyt yhtä ja toista. Maija Liisa katsoa muljautti joskus
+kahvipannuun. Lopulta hän ryki kuivaa yskää ja valitti:
+
+»Pölyköhän lie henkeen mennyt, kun kakistuttaa!»
+
+Anna Liisa kyllä ymmärsi sen, mutta kun ei ollut tikkuja, niin sanoi
+ainoastaan:
+
+»Vai kakistuttaa sinua!»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta sama asia hautui yhä Anna Liisankin mielessä.
+
+Puolisen tuntia istuttuaan ja puheltuaan sanoikin hän:
+
+»Olisihan tässä pitänyt vieraalle kahviakin keittää, mutta kun se
+Ihalainen ei tule, niin ei näet saa tulta.»
+
+Kanasen Maija Liisa tunsi pettyneensä, mutta ehdotti toki:
+
+»Eikös sitä saa tuosta hiilloksesta puhumalla?»
+
+»Niin tultako?»
+
+»Niin.»
+
+»Saaneeko tuosta!... Sammuivat yöllä, vaikka illalla peitin niin hyvästi
+tuhkalla, ja ajattelin vielä siinä peittäessäni, jotta mene tiedä vaikka
+seppä Kanasen Maija Liisa tulisi, niin on toki tulta, jotta saa kahvit
+höyräyttää!»
+
+Maija Liisa ryki tyytymättömyyttänsä yhä merkitsevämmästi. Anna Liisa
+haisteli piankin taas pannua ja sanoi:
+
+»Vesikin alkaa myrtyä pannussa, eikä se Ihalainen ikään tule.»
+
+Mutta Kanasen Maija Liisa oli ottanut puun ja kaiveli sillä hiillosta.
+
+»Löytyykö sieltä?» tiedusti Anna Liisa uteliaana.
+
+»On siinä vähän kipunan näköistä... Tultako hän sitten lie vai mitä»,
+selitti vieras, ja Anna Liisa ehdotti:
+
+»Puhu siihen, niin jos hyvinkin syttyy!»
+
+Maija Liisa kumartui ja alkoi puhaltaa hiillokseen. Ensin hän puhalsi
+varovasti, ja selitti:
+
+»Ei ole hyvä ensi henkeensä liian rajusti puhua, jotta se vie tulen
+pois!»
+
+»Joko se syttyy?» iloitsi jo Anna Liisa. Mutta ei tuli syttynyt vielä.
+Maija Liisa ehdotti:
+
+»Tuossa on suuri hiili. Puhalletaanpas yhdessä!»
+
+Ja molemmat kumartuivat ja puhalsivat kuin palkeesta. Maija Liisa piteli
+hiiltä päretikulla kiinni, ja tuprusi siinä joskus poro, kun he
+päästivät siihen ilmaa suustansa.
+
+»Puhu tuohon kanttiin», neuvoi Maija Liisa, ja Anna Liisa vakuutti:
+
+»Siihenhän minä puhun.»
+
+Mutta toivotonta oli kaikki.
+
+»Ei se syty!» sanoi Maija Liisa ja Anna Liisa haisteli taas pannun
+sisusta.
+
+Sattui ohi kulkemaan Malisen vävy Jussi Kokko ja poikkesi pikimmältään
+tupaan, ryyppäsi vettä ja sanoi suutaan pyyhkien:
+
+»Söin niitä Onkamon Hirvoselta ostetuita mujeita, niin janottamaan näet
+rupesi.»
+
+Hän sytytti piippunsa ja oli jo lähdössä pois, kun Anna Liisa tiedusti:
+
+»Sieltäkö se tämä Kokko tulee ukko Hyvärisen talosta?»
+
+»Sieltä päinhän minä, vaikka en ihan Hyvärisestä.»
+
+»Vai sieltä!... Eikö sitä Antti Ihalaista näkynyt jo tulevan?» tokaisi
+Kanasen Maija Liisa kahvin kohtalosta huolissaan.
+
+»Ei sitä sieltä päin näkynyt», vastasi Kokko, joi uudestaan ja kysyi:
+
+»Riittääkö siinä tuossa teidän kaivossa vettä koko talven ajan?»
+
+»Riittäähän siinä... Vai ei sitä Ihalaista kuulunut siellä», vastasi
+Anna Liisa.
+
+»Ei», vahvisti Kokko. Ja lähtöä tehden hän sanoi:
+
+»Täälläkö tämä Kanasen Maija Liisa on?»
+
+»Täälläpä häntä on», myönsi puhuteltu. Jussi Kokko katseli vielä
+hetkisen Ihalaisen lapiopuuta ja ihmetteli lopullisesti lähtiessään:
+
+»Vai ei se Ihalainen olekaan kotonaan! Meniköhän tuo Kakunvaaraan?»
+
+»Ka sinnehän se lähti, eikä tule takaisin.»
+
+Jussi Kokko lähti. Nyt alkoi Anna Liisaa huolestuttaa ja tovin kuluttua
+hän arveli:
+
+»Minnekähän se Ihalainen nyt on koko päiväksi jäänytkin... Tulitikkuja
+ei ole koko talossa eikä Ihalainen vain tule...»
+
+»Eikä näet tullut tuolta Jussi Kokolta pyydetyksi!» hoksasi Maija Liisa.
+Ihmetteli sitä Anna Liisakin, mutta selitti:
+
+»Kukas sitä nyt hoksasi pyytää, kun on Ihalainen kerta niitä hakemassa!»
+
+Ei tahtonut puhelu kahvittomalla suulla oikein sujua, mutta ei toki ihan
+loppunutkaan. Kerran jo taas oli katketa, mutta silloin huomasi Anna
+Liisa kysyä vieraaltaan:
+
+»Mistä sinä olit nyyttinesi tulemassa?»
+
+»Sen Pekka Kenosen Suson lapsisaunoillahan minä tässä pistäännyin...
+Vein vähän potaattipiiraita ja hersryynikukkosien tapaisia!»
+
+»Ähää! Vai siellä! Onkos se Suso sitten saanut pieniä?» kummastui Anna
+Liisa. Maija Liisa selitti:
+
+»Eikä tuo mitään erikoisempia. Vaan kuuluihan tuolta itkua kapaloista!»
+
+»Tytönköhän tuo Suso sai?» uteli Anna Liisa.
+
+»Paljas poikapa tuo kuului vain olleen», valitti Maija Liisa.
+
+»Katsohan näet sitä Susoa! Kun vielä vanhoilla päivillään höynäytyy!»
+ihmetteli Anna Liisa. Kanasen emäntä muisti Pekka Kenosesta Anna Liisan
+vanhan asian ja kysyi:
+
+»Pekka Kenosen velihän se oli se entinen Tahvo Kenonen, joka sitte meni
+räätäliksi. Eikös se Tahvo yhteen aikaan jo sinua ajatellut?»
+
+Anna Liisa kainosteli siihen:
+
+»Ajattelihan se, mutta en minä hänestä välittänyt. Tämä Ihalainen on
+aina ollut semmoinen saarnamies ia hyvässä kunnossapa tuo onkin kontunsa
+tähän asti pitänyt.»
+
+»Uuras työmieshän se Ihalainen on... Vaan missähän se nyt viipyy, kun ei
+jo tuo niitä tulitikkuja?» antoi Maija Liisa tulla.
+
+Ja kyllä siinä alkoi Anna Liisakin jo ajatella yhtä ja toista, vaikka
+luottikin aina siihen, että kyllä Ihalainen aikanaan tulee. Mutta häntä
+olisi tarvittu pian. Levottomuutta lisäsi nyt vielä Maija Liisa sanoen:
+
+»Kun ei vain olisi tapahtunut jotain! Kuka sen tietää, vaikka olisi
+ojaan pudonnut.»
+
+Mutta välillä ei ollut ojia. Sen muisti Anna Liisa ja huomautti siitä.
+Maija Liisa vain väitti:
+
+»Mistä sen tietää, vaikka olisi lähtenyt kiertämään sieltä Romppalan
+nurmen kautta ja siellä pudonnut ojaan!»
+
+Se selitys tuntui Anna Liisasta mahdolliselta, ja hän myönsi jo:
+
+»Kukapas sen tietää!... Jos olisi hyvinkin saanut veneen Sormulasta ja
+soutanut Hämärin lammin yli sinne Romppalan nurmelle ja pudonnut siellä
+ojaan.»
+
+Vähä vähältään alkoivat molemmat varmistua siinä uskossa, vallankin kun
+Kanasen Maija Liisa vielä muisti:
+
+»Siellähän se Koivistonkin hevonen putosi vetelään ja sinne kuoli...»
+
+»Ähää!... Vai siellä sekin kuoli!» pääsi Anna Liisalta. Aluksi hän nyt
+suuttui Ihalaiselle, kun se ei aikanaan tullut ja sitten aivan souti
+ojissa rypemään. Hän moitti:
+
+»Se onkin semmoinen kuhnija koko se Ihalainen!... Joka ojassa sen
+pitääkin koluta ja rypeä!»
+
+Ja Maija Liisakin puolestaan harmistui Rompalle, kiukutellen:
+
+»Eikä sekään Romppa voi niitä ojiaan korjata, jotta eivät ihmiset niihin
+putoaisi!»
+
+Levottomaksi siinä kävi mieli väkisinkin. Säälikin tuli Ihalaista.
+Välillä puhuttiin Kämäräisen lehmästä. Mutta piankin taas johtui puhe
+Ihalaisen omituiseen viipymiseen. Anna Liisa sanoi:
+
+»Eihän se muulloin ole näin lyhyellä matkalla kahta päivää viipynyt!»
+
+»Eihän tällä välillä viivy», oli Kanasenkin vaimon mielipide.
+
+Levottomuus enentyi. Anna Liisa huomautti: »Oikein pitäisi näet lähteä
+kädestä pitäen tiedustamaan Hyvärisestä, onko se siellä, mutta ei ole
+tässä kotimiestä.»
+
+Hän odotti, että Maija Liisa tarjoutuisi kotimieheksi, ja Maija Liisa
+puolestaan odotti, että häntä pyydettäisiin. Niin istuivat he ia
+odottivat molemmat. Toinen ei rohjennut pyytää, kun ei ollut voinut
+kahvia tarjota, ja toinen ei tarjoutunut, luullen että Anna Liisa ei
+huoli hänestä. Jo kiukutteli itseksensä Anna Liisa:
+
+»Ei näet sen vertaa auttaisi, että jäisi kotimieheksi tuohon!»
+
+Maija Liisa taas suututteli itsekseen:
+
+»Pelkääköhän se minun tästä mitä varastavan, kun ei uskalla kotimieheksi
+pyytää!»
+
+Hän loukkautui moisesta. Suuttuneena ilmoitti hän kotvasen kuluttua
+nenäkkäällä juonittelulla:
+
+»Kuuselankin rouva aina lähettää hakemaan minua kotimiehekseen, kun on
+poissa... Tottapahan se ei pelkää tavaroittensa katoavan...»
+
+Ei Anna Liisa vielä hoksannut, vaan luuli Maija Liisan tarkoittaneen,
+että kyllä hän Kuuselan rouvan kotimiehenä olisi, vaan ei täällä. Alkoi
+hänkin juonitella:
+
+»Ka onhan niille rikkaille kotimieheksi tarjokkaita, vaan kukapa se
+näille talonpoikaisille rupeaisi, vaikka pyytäisi.»
+
+Suutuksissaan istuivat he aika tovin. Maija Liisa puuhaili kotvasen
+nyyttiänsä kaivellen, odotti ja jo jatkoi taas juonittelua:
+
+»Hoh-hoi!... Hoh-hoi! Kaikki sitä tätä köyhää epäilevät. Luulevatko he
+sitten, että ei sitä köyhällä sielua olekaan!»
+
+Anna Liisa polki rukkiaan, jotta kiiju hurisi, ja jatkoi juonitteluansa
+hänkin:
+
+»On... on niitä rikkailla tarjokkaita, vaikka niillä ei kotiakaan
+olisi... Kaikki ne vain tätä köyhän kotia ylenkatsovat ja kiertävät.»
+
+Niin juonittelivat he ihan tosissaan... He huokailivat katkerina, ja
+Maija Liisa aikoi jo lähteä suuttuneena matkaansa. Mutta kun Anna Liisan
+huoli lisääntyi eikä Anttia kuulunut, alkoi hän jo pakosta lauhtua ja
+arveli pyytää... Juonitteli kumminkin vielä:
+
+»Eikä tässä kotimiehelle saisi edes kahviakaan... Kukahan tuo silloin
+rupeaisi!»
+
+Viimein alkoi juonittelu vaimeta. Ja lopulta, kun pimeän tulo alkoi
+pelottaa ja hätä lisääntyi, ryhtyi Anna Liisa äkkiä lepyttelemään
+Kanasen emäntää. Hän sanoi:
+
+»Vai yli kaksikymmentä roivasta sinulle tuli liinoja! On siinä mitä
+loukuttaa ja kehrätä!»
+
+Sovinto alkoi rakentua. Kanasen emäntä puhui leppyneenä:
+
+»Eihän niitä olisi muuten niin paljoa kasvanut, vaan kun se oli niin
+väkevä se pelto, niin se puhui liinaa, jotta ihan se hirvitti!»
+
+»Vai ihan se niin puhui sitä liinaa että hirvitti. Tottapa se Kananen
+oli siihen vetänyt oikein paksulta lantaa ja mutaa, kun se niin puhui»,
+sovitteli Anna Liisa edelleen. Puhetta jatkui eri asioista, kunnes oli
+jo aivan lauhduttu. Ja silloin uskalsi Anna Liisa pyytää:
+
+»Olisit nyt tässä joutessasi kotimiehena, niin minä menisin peräämään
+sitä Ihalaista, onko hän ojaan pudonnut vai missä se vetelehtää!»
+
+Maija Liisa suostui mielellään, alkoi purkaa nyyttiään, ja Anna Liisa
+lähti.
+
+
+
+
+SEITSEMÄS LUKU
+
+
+Hyvärisen tuvassa oli touhua... Lakanakangasta luotiin ja peitteitä
+ommeltiin, sillä häät olivat tulossa. Lapset siitä niin riemuitsivat,
+että olivat ihan villissä. Alituiseen katselivat tielle ja joku aina
+narrasi toisia:
+
+»Nyt tulee suurinenäinen Vatanen!»
+
+Mutta aina oitis kun oli saanut sen sanotuksi hävisi myös sanoja itse
+kuin siivillä. Milloin kiipesi uunille, milloin sängyn alle kätkeytyi
+vikkelänä kuin kissa, sillä Anna Kaisan, jopa emännänkin käsi tapaili
+silloin sanojan tukkapäätä. Vanuneita takkupäitä vilisi siitä huolimatta
+tuvassa puolisen tusinaa.
+
+Nyt oli taas tienpuoleinen akkuna päitä täynnä ja niiden joukosta huusi
+ääni:
+
+»Voi, voi! Nyt tulee sen Ihalaisen akka!»
+
+Mutta Anna Kaisa ei ollut malttanut odottaa kenestä oli kysymys, ja
+oitis pölysi kaksi vanukkeista päätä hänen käsissänsä. Toinen
+höyhennettävistä parkui:
+
+»Voi, voi!... Elä tukista! Enhän minä sanonut Vatasesta! Ihalaisen
+akkahan se tulee... Elä tukista!»
+
+Nyt vasta selvisi asia. Emäntä kiirehti:
+
+»Kätkekää tuo peitteen ompelus... Ei sille tarvitse vielä sanoa, kun ei
+ole kuuluutustakaan otettu... Tuleekohan tuo miestään peräämään!...
+Valehtele nyt, Hyvärinen, sen menneen vaikka Littilään ... tai
+Jouhkolaan!»
+
+Hyvärinen oli viisaan näköinen: kyllähän tässä osataan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Anna Liisa oli tullut tupaan, ja kahvipannu oli aivan lennätetty
+tulelle.
+
+»Menee pikemmin pois, kun saa kahvin suuhunsa!» oli emäntä neuvonut.
+Talossahan oli kiire.
+
+Kuulumiset oli jo kysytty, kun emäntä aloitti puheen asioista, kysyen:
+
+»Onko se Vatasen Jussi siellä Murroilla päin liikkunut?»
+
+»Ei sitä ole näkynyt siellä... Se Littilän Hotakka siellä vain kävi
+kesällä, ja Jussi Kokko ajaa toisinaan siitä kautta Lempaan myllylle»,
+kielsi Anna Liisa, ja emäntä päivitteli:
+
+»Missähän se Vatanen sitten kuleksinee... Ei sitä ole täälläkään
+kuulunut hiiren hisahdusta.»
+
+Hän kaatoi Anna Liisalle toista kuppia, ja sitä tehdessään jatkoi:
+
+»Eikö tuo Vatanen lie sitten mennyt sinne Niiralan kylään sitä Pekka
+Roivaan tyttöä katsomaan ... siltä kun on Vataselta se entinen eukko
+vainaja kuollut... Ka, ryyppää siitä lisää sitä sikurivettä!»
+
+Anna Liisa uskoi, että sinne Niiralaan se Jussi oli mennyt, ja ilmoitti:
+
+»Onhan sillä Pekka Roivaalla kolmekin niitä tyttöjä. Sitä
+Liisa-nimistäkö se Vatanen sitten aikonee!»
+
+»Eikö tuo sitä!» myönsi emäntä, ja Anna Liisa arveli siihen:
+
+»Ka väittääpä tuo Liisakin Jussin laiselle miehelle, vaikka on
+kierosilmä. Ei se Jussikaan sen parempia saa.»
+
+Talon väki ei pitänyt siitä huomautuksesta, ja sen johdosta syntyi tovin
+äänettömyys. Puheen aloitti sitte Anna Liisa kysyen:
+
+»Tekivätkö ne teidän lampaat tänä syksynä äpärä-vuonia?»
+
+»Eivät tehneet muut kuin se musta emä-lammas, joka on vielä
+keritsemättä», vastasi emäntä ja kysyi vuorostaan:
+
+»Tekivätkös teidän lampaat?»
+
+»Eivät ne tänä kesänä tehneet, vaan Kämäräisen lampaat ovat tehneet
+kaikki...»
+
+»Kahohhan!... Tekivätkö toki uuhia?»
+
+»Eikö nuo liene puoliksi tehneet uuhia ja pässejä», ilmoitti Anna Liisa,
+ja kun se asia oli selvä, kysyi hän:
+
+»Sekö se Lehvosen Anna Priitta leikkasi teidän kaura-huuhdan?»
+
+»Se.»
+
+»Paljonko se sai siitä palkkaa?» uteli Anna Liisa edelleen. Nyt vastasi
+itse Hyvärinen:
+
+»Kaksikymmentä kolme kappaahan se sai kauroja!»
+
+»Vai sen verran se sai... Kaksikymmentä kolmehan se sanoi Kanasenkin
+Maija Liisa tulleen hänelle liinaroivaita», selitti siihen Anna Liisa.
+
+»Jokohan tuo on ne loukuttanut?» kysäsi silloin emäntä, ja Anna Liisa
+myönsi:
+
+»Jo tuo lie.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Niin oli hän istunut ja puhunut, ja oli aika lähteä paluumatkalle. Siinä
+hyvästellessään hän tuli kysyneeksi:
+
+»Onko sitä Antti Ihalaista näkynyt täällä päin... Se kun lähti täältä
+niitä tulitikkuja hakemaan...»
+
+Hyvärisen suu vähän virahti ja emäntä oli viisaan näköinen.
+
+»Taisihan se tässä käydä», myönsi isäntä, ja jouduttaakseen pois lähtöä
+kaatoi emäntä vielä kahvia ja kehotti:
+
+»Ryyppäisit tuosta nyt vielä kolmannen kupin.»
+
+Vähän vastusteltuaan alkoi Anna Liisa hörppiä kahvia ja jatkoi samalla
+tiedusteluaan, kysyen:
+
+»Joko se meni pois?»
+
+»Johan se lie mennyt», vastasi Hyvärinen hyvin salaperäisenä.
+
+Anna Liisa puhui kahviinsa, jäähdyttäen sitä, ryyppäsi ja taas kysyi:
+
+»Minnehän tuo meni?»
+
+Yhä salaperäisemmältä näytti talon väki. Hyvärinen jo pani pikku
+leikiksi, sanoi:
+
+»Eikö tuo liene Ameriikkaan tästä lähtenyt koko Ihalainen.»
+
+»Vai sinne!» ihmetteli Anna Liisa.
+
+Aluksi ei hän oikein käsittänyt asian vakavuutta, sillä niin kovin hän
+hämmästyi. Hyvärisen emäntä taas koetti kääntää puhetta muihin asioihin,
+jottei Anna Liisa rupeaisi utelemaan. Hän sanoi lapsille:
+
+»Menisitte, puoskat, siitä katsomaan joko se mämmitiinu on turvonnut vai
+yhäkö se vuotaa siitä uurteesta!»
+
+Mutta nähtävästi olivat lapset käyneet sitä katsomassa, koska se
+Esa-niminen poika tiesi sanoa:
+
+»Vielä se vuotaa!»
+
+»Ja nyt tippuu jo siitä tapin juurestakin», ehätti vielä keskimäinen
+tyttö.
+
+»No mitähän tuo Ihalainen sinne Ameriikkaan meni?» hätäili Anna Liisa,
+epäselvänä asiasta. Mutta taas yritti emäntä sotkea, käskien lapsia:
+
+»Menkää siitä pennut ja ottakaa jauhoja suuhunne ja pureksikaa siitä
+iskosta, jotta iskostatte sen tiinun uurteen, että ei tipu kalja pois!»
+
+»Mennään tekemään purusta!» riehahti silloin koko lapsilauma, syöksyen
+jauhovakan kimppuun, ja kohta olivat kaikki suut jauhoista purusta
+puremassa.
+
+Mutta Anna Liisa oli aivan ihmeissään Ihalaisen tähden. Hän tiedusti
+taas:
+
+»Sanoikohan se Ihalainen kauvan viipyvänsä sillä matkalla?»
+
+»Kauvankos tuo nyt... Kukapa ne muuten miesten matkat niin hiuskarvan
+päälle tietää», viisasteli Hyvärinen ja emäntä yritti yhä sotkea asiaa,
+sanoen:
+
+»Olisi se riihikin mentävä ripsumaan enimmistä pölyistä puhtaaksi. Viime
+ahoksella jo oli siihen pölyn paljouteen ihan läkähtyä ja töllötä.»
+
+»No mikähän tuolle Ihalaiselle nyt tuli, kun se Ameriikkaan lähti!»
+huokasi Anna Liisa.
+
+Hyvärinen koetti nyt jo pikku leikillä antaa Anna Liisalle pienen
+vihjauksen oikeasta asiasta. Hän laski leikkiä:
+
+»Kukapa niiden miesten asiat ymmärtää... Vaikka olisi mennyt toista Anna
+Liisaa itselleen etsimään.»
+
+Nyt sekottui Anna Liisa kokonaan. Mielen liikutus vaikutti, että hän
+ymmärsi Hyväristä sanojen mukaan, vaikka tosin epäselvästi. Hän käsitti
+himmeästi, että asiat olivat nyt huonosti.
+
+Syntyi vaitiolo, kun Anna Liisa mietti asiaa. Hyvärisen emäntä
+puolestaan oli tuskassa hänen viipymisensä johdosta, kun peitteen
+ompelukin viipyi sen takia. Lisäksi pelkäsi hän taas uusia uteluita,
+jotka voisivat paljastaa talon salaisuuden ennen kuuluutuksen ottoa.
+Jouduttaakseen Anna Liisan lähtöä turvautui hän pikku viekkauteen. Hän
+huomautti jo:
+
+»On tästä sinulla vielä astua jutuuttamista keretäksesi ennen pimeän
+tulemista Murroille... Vaikka lieneekö noita rosvoja nyt liikkeellä
+tällä välillä yölläkään.»
+
+Se auttoi. Anna Liisa ihan säikähti, ja pian suoriutui hän
+paluumatkalle. Hyvärisen emäntä siunaili hänen lähdettyään:
+
+»Älysipähän näet lopultakin mennä!... Panetteko pois, pennut, jo sen
+jauhovakan! Syötte siinä ja apatte jauhoja kuin paras ruunun ori
+apetta!»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hyvin epätietoisena ja levottomana palasi Anna Liisa kotiinsa. Rauhottui
+hän, kun tiesi nyt Antin olevan Ameriikassa eikä ojassa, mutta
+toisekseen hän taas ei käsittänyt mitä varten se Antti oli nyt sinne
+mennyt ihan ilman puhumatta.
+
+Niissä ajatuksissa saapui hän kotiinsa, missä Maija Liisa odotti. Oli jo
+katkonut risutkin valmiiksi liedelle ja pannut pannun siihen viereen.
+
+Anna Liisa riisuutui ja tiedusti, oliko Kanasen Maija Liisa juottanut
+ruunan. Hän sai myöntävän vastauksen, ja mietti mitä puhua. Epätietoista
+kun oli kaikki, alkoi hän salailla asiaa, varsinkin sen tähden että
+Hyvärinen oli puhunut, jotta mene tiedä vaikka se Ihalainen olisi mennyt
+uutta vaimoa ottamaan. Hän alkoi jo hämärästi aavistaa olevansa hylätty
+vaimo, ja kukapa nainen myöntäisi mielellään, että mies on hänelle
+kylmennyt. Hän mietti millä puheella peitellä koko asiaa. Sen
+keksittyään hän ilmoitti:
+
+»Sitä se kuuluu Pekka Roivaan tyttöä ajattelevan Jussi Vatanen.»
+
+»Sitäkö vanhinta?»
+
+»Sitä Liisaahan se kuuluu.»
+
+»Joutaisi noita Roivaaltakin jo naimisiin pääsemään», toivotti Maija
+Liisa, ja nyt hän jo katkoi päreitä, sillä hän oli varma siitä, että nyt
+se pannu pääsee tulelle. Hän ryki taas Liperin kunnan tyytymättömyyden
+yskää.
+
+Mutta ei Anna Liisa näyttänyt muistavan koko asiaa. Hän kierteli ja
+kaarteli. Kun oli muut asiat kertonut, niin ilmoitti:
+
+»Kaksikymmentä kolme kappaahan se on Lehvosenkin Anna Priitta saanut
+Hyvärisen kauran leikkuusta...»
+
+Mutta nyt ei Maija Liisa enää malttanut odottaa. Puheeseen vastaamatta
+ilmoitti hän suoraan:
+
+»Vesikin jo rupeaa pannussa muikenemaan.»
+
+Silloin vasta Anna Liisa hoksasi tulitikkuasian ja siunasi:
+
+»Herra siunatkoon! Kun uneutin ne tulitikut ihan kokonaan!»
+
+Maija Liisa pyyhki nyt pankkoa, jotta poro pölisi ja Anna Liisa aivan
+hätäytyi eikä tiennyt mitä sanoa. Hätäpäissään hän jo lykkäsi syyn Antin
+niskoille, sanoen:
+
+»Semmoista se on, kun lähetät tolkuttoman miehen asialle: saat itse
+mennä perästä, eikä sittenkään tule tolkkua... No, mikä veikin muistin.»
+
+Mutta Maija Liisa ei ääntänytkään. Ilmassa oli ukkosta. Anna Liisa
+unohti surunsakin ja yritti jo sovitella, ehdotti:
+
+»Söisit nyt vaikka paljaaltaan kahvin papuja ja haukkaisit sokeria
+päälle!»
+
+Mutta ei. Ei suostunut Maija Liisa. Ähisi vain ja oli vihoissaan.
+Viimein tiuskasi:
+
+»Ei tässä tämmöisessä tupa röttelössä asuakaan tarkene lämmittämättä!
+Kun on kuin harakan pesä!»
+
+Hän oli aivan oikeassa. Sen huomasi Anna Liisakin. Yritti hän kehrätä,
+mutta ei se sujunut nyt. Mietti hän keinoa, mutta ei tahtonut löytää.
+Mutta Maija Liisalla oli suurempi tulen tarvis, sillä hän oli kuolla
+kahvin janoon. Ja hätä yrittää keksiä keinoja, kiskoa vaikka petäjästä
+tuohta. Hän ehdotti:
+
+»Onko teillä tahko?»
+
+Olihan se tietysti, ja Maija Liisa järkeili silloin:
+
+»Lähteehän siitä tulta, kun kuiviltaan tahkoaa. Jos koetettaisiin tässä
+vaikka sitä konstia.»
+
+Tahko tuotiin tupaan, ja nyt emännät sillä tulta kehräämään. Hurisi
+siinä tahko, kun toinen väänsi kammista ja toinen painoi rautaa päälle.
+
+»Sinkoaahan siitä kipunoita, mutta mihinkäs ne ottaisivat tulta!»
+riemastui jo Maija Liisa.
+
+Levitettiin lattialle tappuroita ja pidettiin jos mitkä pelit, mutta
+tulta vain ei saatu.
+
+»Väännä kovemmin!» komensi Maija Liisa ja painoi rautaa tahkoon irvellä
+ikenin. Mutta eivät vain tappurat leimahtaneet.
+
+Viimein he väsyivät, pyyhkivät hien otsaltaan ja Maija Liisa sanoi:
+
+»Ei se syty.»
+
+He istuivat väsyneinä, epätoivoisina, ja Maija Liisa kysyi
+vihansekaisena:
+
+»Entäs Ihalainen itse?... Tuliko siitäkään sen parempaa tolkkua?»
+
+»Tulihan siitä... Ei se ojassa ole, se kun on onneksi mennyt
+Ameriikkaan», lohdutteli Anna Liisa.
+
+Mutta silloin pyöristyivät Maija Liisan silmät. Hän tiesi mitä se
+Ameriikkaan meno merkitsi, sillä monesti oli Kananen uhannut mennä sinne
+akkaansa pakoon, kun hän oli sitä kovistellut väkijuomien väärin
+käyttämisestä. Sääli hän nyt Anna Liisaa, joka oli muitta mutkitta
+jäänyt leskeksi. Hän huudahti:
+
+»No niinkö se nyt heittikin koko talonsa ja eukkonsa ja itse meni! Vai
+semmoinen mies se olikin, sekin Ihalainen!»
+
+Anna Liisa hätäytyi lopullisesti. Hän toki vielä puolusti:
+
+»Eikö tuo tuolta vielä tulle!... Onhan sinne kuuluu muitakin miehiä
+mennyt jo ennen Ihalaista!»
+
+Maija Liisa huomasi, että Anna Liisa ei vielä tiedäkään, mitä moisen
+miehen Ameriikkaan meno merkitsee. Hän selitti:
+
+»Vuota vain!... Kyllä se tulee!... Kyllä nyt saat jo lesken sängyssä
+maata, sillä eivät Ameriikkaan mene muut kuin ne jotka aikovat hylätä
+koko akkansa.»
+
+Ja hän selitti asian Anna Liisalle juurta jaksain. Hän kertoi miten
+Kananenkin oli uhannut Ameriikasta paremman akan ottaa, ja lisäsi vielä:
+
+»Niinhän se on sekin Rääkkylän Puhakka mennyt. Ja siihenpähän jäi senkin
+akka, ja Puhakka otti Ameriikassa sen Mikko Havukan lesken. No voi
+ryökälettä sitäkin Ihalaista!»
+
+Nyt Anna Liisa jo itkeä kihautti. Maija Liisa vielä torui häntä, kysyen:
+
+»Mitä sinä sille ukollesi oikein teit, kun se nyt tuskastui ja lähti?
+Oletko sinä lyönyt sitä?»
+
+Nyt muistui sortuneen Anna Liisan mieleen, että oli hän kerran: Juuri
+silloin Ihalaisen lähtiessä oli hän leipä-lapiolla herättänyt hänet, kun
+Sormusen Miina käski. Mutta leikillä hän oli sen tehnyt, eikä uskonut,
+että Antti nyt siitä ottaisi nenäänsä.
+
+Mutta ei hän sitäkään nyt sanonut Maija Liisalle, vaan puhdistautui:
+
+»Enhän minä sitä lyönyt enkä piiskannut ole... Sovinnossa tuota on tässä
+elää kituutettu ja rauhassa on oltu vihkimisestä lähtien...»
+
+Ei silloin Maija Liisakaan ymmärtänyt Antin päähänpistoa. Arveli hän
+vielä yhtä syytä ja kysyi:
+
+»No, oletkos sinä sitten haukkunut sitä siitä, kun sillä on se nenä niin
+jumalaton kuvatus?»
+
+Ei Anna Liisa huomannut olevansa siihenkään tekoon syypää. Hän
+puolustautui:
+
+»Enhän minä ole koko nenästä sanonut muuta kuin toisinaan vaan pyytänyt,
+jotta: 'Niistäisit nyt Ihalainen vähän tuota nokkatolhoasi'!...»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Nyt alkoi Maija Liisa pitää Anna Liisan puolta ja soimasi Anttia, kun se
+oli niin kevytmielisesti hylännyt vaimonsa. Hän unohti jo kahvinkin ja
+leppyi. Talossa oli suuri suru. Anna Liisa itki pariin kertaan. Maija
+Liisa päivitteli:
+
+»No jo on paha henki saanut vallan Liperissäkin! Kun nyt tuon
+Ihalaisenkin ja otti ja riivasi! Siihen se vie tämä jumalaton elämä...
+Hohhoi!... Hohhoi!»
+
+Anni Liisa oli sekaisin aivan. Ajatteli taas sitä nenästä
+huomauttamistaan. Itkun lopussa hän silloin valitti:
+
+»Ottikohan tuo nyt sitte siitä sen mieli myrtyäkseen? Mutta kukas sitä
+nyt osasi uskoa, jotta hän nyt ottaa omasta nokastaan niin nenäänsä,
+että siitä suuttuu ja lähtee. Kun olisi ihminen arvannut, niin en olisi
+puhunut halaistua sanaa koko tolhosta. Olisin antanut sen olla niine
+sisuksineen.»
+
+Yhä lisääntyi Maija Liisassa sääli. Hän jo lohdutti Anna Liisaa sillä,
+että ehkä se ukko Hyvärinen oli narrannut, se kun oli muutenkin
+semmoinen koiranleuka.
+
+Se lohdutus rauhotti sen verran, että voitiin mennä nukkumaan. Mutta
+lohduttamisesta seurasi, että Maija Liisan sääli myös haihtui ja kahvi
+juohtui mieleen.
+
+Ja nyt seurasi pitkä yö. He nukkuivat samassa sängyssä, Maija Liisa
+Antin paikalla. Jos vain Anna Liisa vähänkin havahtui, niin oitis kuuli
+hän Maija Liisan puhuvan jotain semmoista, mikä viittasi kahviin päin,
+tai ryki hän ja valitti yskäänsä. Joskus hän sanoi:
+
+»Mikä tässä tarkenee, kun ihan kylmiltä suin piti sänkyyn vääntäytyä.»
+Toisinaan taas soimasi: »On sitä muisti, kun ei muista tulitikkuja
+pyytää!» Toisin ajoin taas morkkasi muilla sanoin, vaikka Anna Liisaa
+ilmankin rasitti suru.
+
+Ja silloin vasta tunsi Anna Liisa, mikä aarre ja turva hänelle oli ollut
+Ihalainen. Ensi yötä hän nukkui nyt ilman sitä, vihiltä pääsystä
+lähtien. Kun aamu tuli ja oli noustu, siunaili hän itsekseen:
+
+»No sen minä vain sanon, että naisen kanssa minä en naimisiin menisi...
+Koko yön nytkin vornotti ja marmatti siinä... Toista se oli Antti
+Ihalainen!»
+
+
+
+
+KAHDEKSAS LUKU
+
+
+Jussi Vatanen ja Antti Ihalainen hommailivat paluumatkaa. Kaikki tavarat
+oli ostettu. Oli ostettu vihkisormuskin ja muut laitokset, ja tamma oli
+aisoissa.
+
+Nyt ajaa köröttivät he jo katua pitkin. Istuivat miehet kärrissä
+rinnatusten niin makean näköisinä, että jokaisen vastaan tulijan suun
+pituutta jatkui hyväsen äänettömän naurun eli hymyn mitan. Samanne
+päinkin katsoivat aina. He olivat kuin kaksosveljet.
+
+Eräässä paikassa puhui Antti:
+
+»Tässäköhän se. Pakarisen puoti on, kun siihen on oven päälle räntätty
+jotta: 'Pakarisen kauppa'?»
+
+»Eihän se tässä taida olla. Eikös se siellä Parviaisen luona kaupitse»,
+oikaisi häntä Jussi.
+
+Sitten ajaa köröttivät he taas jonkun aikaa ääneti, kunnes Antti
+ihmetteli:
+
+»On sitä tässä kylässä tuota taloa!»
+
+»Onhan siinä talo poikineen! Kun ne olisi kaikki panna rahaksi ja panna
+yhteen kuormaan rahat, niin tokkohan tammakaan jaksaisi sitä rahakuormaa
+näpistää», todisti Jussikin, ja Antti jatkoi kummasteluaan:
+
+»Tokko vain jaksaisi! Ei ainakaan Muskon mäestä nostaisi sitä kuormaa,
+jos ei kärrin perästä mies avittaisi.»
+
+»Ei nostaisi... Mutta ei se kuorma nousisi Muskon mäestä Hyvärisenkään
+ruunalla!» myönsi toinen. Antti oli samaa mieltä, vahvistaen:
+
+»Ei nousisi. Vaan jos pantaisiin pari eteen, niin kyllä sen kuorman
+pitäisi kohota, kun ne nyhtäiseisivät niin että selkä olisi suorana,
+tahi sitten paukahtaisi luokki poikki, jos vain ei olisi järin paksusta
+tuomesta tehty.»
+
+»Poikki sen pitäisi paukahtaa, vaikka hän olisi miten paksusta
+tuomesta!» ylpeili siihen Vatanen. Ja taas huudahti Antti ihmeissään;
+
+»Mitenhän suureksi se tämä Join kaupunki oikein paisuukaan, kun tätä on
+jo nytkin kanavalta sinne toiseen laitaan asti...»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Niin jatkui keskustelu siitä asiasta, kunnes Antin oli pakko sanoa
+eräästä kadun lakaisijasta, joka lakaisi katua:
+
+»Katuako se tuo mies lakaisee?»
+
+Mies kuuli kysymyksen, keskeytti työnsä, käänsi luutansa pystyyn, seisoi
+sen varassa, katseli ja ihmetteli itsekseen:
+
+»On siinä kaksi aika veljestä... Missähän pitäjässä tuommoisia miekkosia
+kasvaa!»
+
+Eivät he kuulleet, eivätkä tietysti olisi siitä välittäneetkään. He ajaa
+köröttivät eteenpäin. Olivat he jo onnellisesti pääsemässä pois koko
+kaupungistakin. Tulivat jo aivan reunaan, niin että Antin oli taas pakko
+kysyä:
+
+»Joko tämä kaupunki loppuu?»
+
+Mutta silloin tapahtui asiassa uusi käänne. Hammaslahden Heikki Sikanen
+oli ollut päivällä torilla porsaita kaupalla ja häneltä oli karannut
+pikkuinen nassu. Se se nyt juosta vilisti katua myöten saparo suorana,
+väliin pysähtyikin, pyöräytti itseään iloisena ja taas livisti katua
+pitkin. Tämä porsas teki käänteen koko Vatasen elämässä.
+
+Nyt se sattui juoksemaan kadun risteyksessä sen kadun poikki, jota
+myöten Liperin miehet ajoivat kotipitäjääseensä. Se pysähtyi aivan
+heidän tammansa eteen, röhkäisi iloisesti ja katseli ajajia. Jussi sen
+huomasi ensiksi ja sanoi Antille:
+
+»Kah! Potsi!»
+
+Nyt sen huomasi Anttikin ja kummastui:
+
+»Porsaspahan on! Kenenkähän tuo on?»
+
+Porsas katseli miehiä ja Jussi pysähdytti hevosensa. Vihdoin neuvoi hän
+Anttia:
+
+»Mikäs siinä on selvässä asiassa! Ota porsas kiinni, kun sillä ei ole
+omistajaa, niin onhan jotain kotiin viemisiä!»
+
+Mutta Antti epäröi:
+
+»Jospa se on hyvinkin jonkun?»
+
+»Ei se ole kenenkään... Eihän kaupungissa ole kellään sikoja», vakuutti
+Jussi. Samaa uskoi nyt Anttikin, kun hoksasi sen asian Jussin puheesta.
+Lähellä seisoi eräs hölmö kaksitoistavuotias poika kädet housuntaskuissa
+ja katsella töllisteli Liperin miehiä ihmeissään. Jussi kysyi häneltä:
+
+»Poika hoi! Kenenkä poika sinä olet?»
+
+»Kotilaisen!» tokaisi poika.
+
+»Kenenkäs se on tuo porsas?» jatkoi Jussi.
+
+»Ei se ole kenenkään!... Se vain muuten juoksentelee», selitti
+töllistelijä.
+
+Asia oli sitä myöten selvä. Jussi selitti Ihalaiselle:
+
+»Ota vain kiinni! Minä tässä pitelen hevosta sillä aikaa... Niin on
+vaikka Anna Kaisalle kaupungista tuliaisia... Perhanan lihava potsi se
+onkin!»
+
+Alkoi porsasjahti. Antti hapuili otusta käsin kiinni, mutta porsas
+pyörähti aina pois, kääntyi taas päin Anttia ja katseli tämän nenää.
+Silloin Jussi neuvoi:
+
+»Maanittele... Koeta maanittelemalla!»
+
+Antti koetti nyt pyydellä:
+
+»Kus ... kus ... kus ... kus!»
+
+Mutta porsas jatkoi samaa menoa ja puhkaili pyörähdellessään: »Puh!»
+
+»Puhkaa vain porsas ja saparoaan heilauttaa, vaan ei antaannu!» sanoi
+poika, joka katseli jahtia innostuneena.
+
+»Ei se antaannu», valitti jo Antti.
+
+»Puh!» puhahti taas porsas, ja poika nauroi kädet housuntaskuissa ja
+ilmotti:
+
+»Taas puhahti porsas!»
+
+»Ei sitä saa» uudisti Antti. Jussi neuvoi silloin:
+
+»Rupea könnällesi!... Ryömi polvillasi, niin se laskee lähelle!» Antti
+alkoi polvillaan könytä, porsas pyörähteli edessä, poika nauroi ja Antti
+valitti:
+
+»Ei sitä paholaista saa!»
+
+Hölmö Kotilaisen poika nauroi katketaksensa. Jussi arveli taas:
+
+»Kun sinulla olisi, mikä haisisi, niin sitten se tulisi.»
+
+Silloin Antti nousi, alkoi kävellä ja kussuttaa porsasta perästä
+tulemaan, mutta poikakin todisti:
+
+»Porsas vain katsoo, eikä tule.»
+
+Viimein suuttui Antti, ryntäsi suin päin porsaan kimppuun ja huudahti:
+
+»Etkö sinä paholaisen vietävä antaannu!»
+
+»Puh!» vastasi porsas ja lasketteli saparo suorana pakoon, Antin
+painaessa täyttä juoksua jälestä. Kotilaisen poika kipasi perästä ja
+huusi Pakarisen Veikolle, joka tuli maantieteen laiskanläksyltä:
+
+»Tule, Veikko, katsomaan, kun porsasta ajetaan!»
+
+Antti ja porsas panivat parastaan. Kiihtyneenä huusi Jussi:
+
+»Elä laske lempoa pakoon!... Se on lihava porsas!»
+
+»Nyt se halvattu jo meni!» kuului etäältä Antin suuttunut ääni.
+
+»Minnekä se meni?» huusi Jussi kiivastuneena.
+
+»En minä tiedä, minne se meni... Se meni yhteen herraskartanoon»,
+valitti Antti.
+
+»Se meni rehtorin pihaan», auttoi poika huutaen. Ja Antti pyysi Vatasta:
+
+»Tule sinäkin apuun!... Ei sitä kehnoa saa yksinään... Tuo säkki, johon
+sitte pannaan peijooni!»
+
+Jussi oli kiihkoissaan, hän hyppäsi alas kärristä, heitti hevosen yksin
+ja lähti taistelupaikalle juoksemaan. Porsas tulikin jo kartanolta pois,
+röhkäsi ja lähti hiljaa juosta hynttyyttämään. Miehet ja poika perästä.
+Jussi koki neuvoa:
+
+»Ahdistetaan se johonkin nurkkaan ja sitten otetaan!»
+
+»Kus ... kus ... kus!» maanitteli Antti. Porsas pyöräytti saparoaan ja
+poika riemuitsi. Jussi tuimistui ja ylvästeli:
+
+»Otetaan se suorastaan juoksemalla, pakana!»
+
+Ja nyt alkoi juoksu. Porsas vilisti katua pitkin saparo ojona ja miehet
+ja Kotilaisen poika perästä niin että tukka oli suorana takana. Pojan
+riemu yltyi. Hän juoksi ikenet irvellä ja iloitsi:
+
+»Voi kun miehen tukka leuhkaa!»
+
+»Juokse kovemmin, Antti!... Kussuta vähän juostessasi», hätäili Jussi.
+
+He olivat jo kiinni saamaisillansa, kun porsas taas pyörähti
+sairashuoneen pihaan ja eikös miehet hyökänneet suin päin perästä.
+Kartanolla alkoi nyt oikea säännöllinen saartaminen. Poika oli saapunut
+paikalle ja Jussi komensi:
+
+»Tule sinä, Kotilaisen poika, kolmanneksi, niin ahdistetaan se tuonne
+aitaa vastaan!»
+
+»No!» lupasi poika, ja nyt alkoi saarto. Jussi huusi Antille:
+
+»Ahdista sieltä seinän puolelta!... Elä laske sieltä ryökälettä
+pois!...»
+
+»Se menee!» valitti Antti.
+
+»Elä laske!... Juokse eteen!... Potkaise kärsään paholaista, jos
+yrittää!... Poika!... Elä laske vietävää portista pakenemaan!... Hös,
+senkin halvattu», reuhasi Jussi liehuen seiväs kädessä.
+
+»Lyönkö minä tällä seipäällä?» pyysi jo Antti.
+
+»Elä lyö!... Otetaan elävänä ja viedään Anna Kaisalle», epäsi Jussi.
+
+»Voi kun se pyörähti!» riemuitsi poika hammasrivejänsä väläytellen.
+
+Mutta melu oli häirinnyt vieraita, ja nyt tuli lääkäri paraaseen
+ötäkkään, ärjyen:
+
+»Senkö pahaa elämää te täällä pidätte!... Missä on poliisi!»
+
+Miehet vähän säpsähtivät viime sanan kuullessaan ja koko mellakka
+taukosi. Lääkäri tiuskasi uudestaan:
+
+»Mitä riivatun meteliä tämä tämmöinen on?»
+
+»Tuotahan me porsasta vain otimme kiinni», selitti Jussi viattomana.
+Lääkäri näytti uhkaavalta, mutta leppyi, kun kuuli pojan selittävän:
+
+»Tuo porsas pääsi karkuun ja ne juoksivat perästä sitä kiinni ottamaan!»
+
+»Menkää lemmon kattilaan täältä!» sanoi siihen lääkäri ja lähti antamaan
+lääkkeitä sille Rissasen emännälle.
+
+Sen pahemmitta selvisivät siitä. Porsas oli taas päässyt kadulle ja
+kävellä nossutteli rauhallisena. Jussi silloin vihjasi hiljaa:
+
+»Hiivitään varpaillaan ja temmaistaan saparosta kiinni!»
+
+Ja niin he yrittivät käyttää salajuonta. He lähestyivät porsasta... Jo
+oli se käden ylettyvillä. Nyt...
+
+Ja silloin molemmat miehet ryntäsivät yht'aikaa. Mutta porsas livahtikin
+taas käsistä, vinkasi vain kerran ja poika oli revetä naurunsa
+remakkaan.
+
+»Nyt jos olisi Pakarisen Veikko nähnyt, kun ne menivät nenälleen!»
+
+Pääsivät siitä miehet ylös, pyyhkivät hikeänsä ja Antti päivitteli:
+
+»Eto elävä! Minkälaisen lämpimän antaa.»
+
+»No ei luulisi! Nyrkin kokoinen para, vaan osaapas juoksuttaa», myönsi
+Jussikin, puisteli housujaan mullasta ja kehotti Anttiakin siisteyteen:
+
+»Puistele sinäkin multaa housuistasi!»
+
+Lepohetken perästä alkoi uusi ajo. Poika selitti porsasta katsellen:
+
+»Se tonkii nyt tuossa multaa kärsällään.»
+
+He lähestyivät varovasti, jottei porsas huomaisi, ja aikoivat taas
+yrittää äkkihyökkäystä, kun pääsisivät sopivan välimatkan päähän. Mutta
+rynnäkkö ei onnistunut nytkään. Pois livahti porsas ja alkoi painaa
+suoraan keskikatua myöten. Silloin Jussi päätti, että nyt pannaan kova
+kovaa vastaan, ja Antti sanoi:
+
+»Nyt ei hellitetä, vaikka olisi perhana!»
+
+Ja parastaan he nyt panivatkin koko joukko. Poikakin viiletti katua
+pitkin niin että pää oli taa päin kenossa ja silmät muljollaan, ja töin
+tuskin sai hän vastaan tulevalle Koponen pojalle huudetuksi:
+
+»Katso, Armas, kun otetaan porsasta kiinni!»
+
+Mutta taas, juuri kun oltiin kiinni saamaisillaan, vinkasi porsas ja
+livahti aidan raosta erään talon pihaan! Neuvottomina siinä seisoivat
+miehet hiki hatussa, ja Jussi jo sadatteli:
+
+»No voi perhana sentään!... Juuri kun piti saada kiinni, niin meni! Voi
+tuota halvattua!»
+
+»No löysipäs se reiänkin, en paremmin sano!» kirosi jo Antti
+suutuksissaan. Jussi todisti:
+
+»Ei sitä enää uskalla mennä pihaan. Jos taas sattuu äksyjä ihmisiä, niin
+voivat hyvinkin vielä huutaa poliisille!»
+
+Samaa mieltä oli Anttikin, sillä äkäinen lääkäri ja putka olivat vielä
+tuoreessa muistossa. Mutta toisella puolen oli porsas, eikä tehnyt mieli
+siitäkään erota. Jussi jo käski:
+
+»Tirkistä siitä reiästä, kenen talo se on?»
+
+Antti rupesi köntälleen maahan, kurkisti lankkuaidan alla olevasta
+raosta kartanolle ja sanoi:
+
+»Siellä se on!»
+
+Miehiä alkoi harmittaa ja suututtaa. Jussi kiukutteli:
+
+»Senkö täyteistä ne tuohon aitaan tuonkin reiän ovat tehneet ... hyvään
+lauta-aitaan!»
+
+Sitä ei Anttikaan käsittänyt. Hän valitti:
+
+»Oli se lihava potsi; kun ei olisi ollut tuota reikää...»
+
+Nyt Jussi raapi päätään. Arveli mennä pihaan, mutta se äkäinen herra
+kammotti. Hän jo kysyi pojalta:
+
+»Tiedätkö sinä, Kotilaisen poika, kenen talo tämä on?»
+
+»En minä tiedä... Vaan ei siellä ole sitä tohtoria, joka siellä
+lasareetin pihalla oli», selitti poika, ja Jussi rohkaistui:
+
+»No sitten mennään!»
+
+Silloin alkoi vielä ankarampi ajo kuin ennen. Jussikin jo sanoi:
+
+»Jos ei siinä muu auta, niin annetaan seipäällä kärsään, jotta töllöää
+siihen paikkaan.»
+
+Nousi huuto ja rymäkkä. Seipäät heiluivat ilmassa. Näytti aivan
+kamalalta. Jussi liehui seiväs kädessä ja huusi:
+
+»Hös vaivattu!... Ahdistetaan se tuonne tallin tahi sontatunkion taa ja
+siellä hypätään kehnon niskaan!... Hös pahennus!... Elä laske, poika
+sinne! Potkaise kärsään!... Hös ryökäle!»
+
+Ja siinä kiireessä sieppasi hän täyden vesiämpärin, paiskasi sen
+porsasta kohti ja kaatui itsekin huutaessaan:
+
+»Elä laske, Ihalainen, sitä reikään! Lyö seipäällä, jos yrittää!»
+
+»Jospa se menee!» huusi Antti vastaan. Jussi yltyi:
+
+»Vaikka tapa silloin koko para!»
+
+Siitä nousi nyt ihan julma sota. Joskus menivät miehet kiireessä
+kuperkeikkaa. Porsas vingahteli. Poika säesti huutoa naurullaan, ja
+ylisteli milloin porsaan saparoa, milloin miesten kuperkeikkoja.
+
+Mutta nielun parhaillaan ollessa kuului hätäytynyt naisen huuto:
+
+»Mitä rosvoja te olette, kun vieraalla kartanolla tappelette? Poliisia
+minä huudan, jos ette asetu ja ole ihmisiksi.»
+
+Hätkähtivät sitä miehet, varsinkin Jussi. Seipäät laskeutuivat alas ja
+hämmästynyt nainen siunaili:
+
+»Ka! Herra siunatkoon! Jussi Vatanenhan se on Liperistä ja Ihalaisen
+Antti... Ja minä kun arvelin, että mitä ihmeen kummituksia ne ovat, kun
+tuommoisen elämän nostivat keskellä parasta kaupunkia?»
+
+Silloin tunsivat miehetkin puhujan ja Antti sanoi hänelle:
+
+»Ka!... Eikö se ole se entinen Kaisa Karhutar, se joka meni naimisiin
+sen Petrovaaran Makkosen kanssa!»
+
+»Kaisahan se on!» myönsi siihen Jussi, ja selitti:
+
+»Sattui tuo porsaan pahuus pääsemään säkistä karkuun ja siinä on ollut
+ajamista... Kotoa tuotu porsas, niin se vierastaa näin kaupunkipaikoissa
+omaakin väkeä!»
+
+Silloin Kaisa nouti leipää, murensi sen porsaalle, ja kun porsas tuli
+syömään, niin sieppasi sen syliinsä, lennätti Jussille ja kysyi:
+
+»Onko se oikein oman sian porsaita?»
+
+»On... Se on sen suuren imisän sian porsaita, niin arveltiin kotoa
+lähtiessä, että ottaa hänet mukaansa, jos hyvinkin sattuu halukkaita
+ostajia, jotka tarvitsevat porsasta», selitti Jussi sitoen säkin suuta
+kiinni. Antti huomasi silloin tarpeelliseksi kysyä Kaisalta:
+
+»Täällä Joillako se Kaisa nyt on?»
+
+»Täällähän minä. Tämä on minun oma talo rähjäni tässä... Eikö sitä jouda
+sisällä pistäytymään?» puhui Kaisa. Jussi oli siihen erittäin halukas.
+Hän viskasi porsassäkin olalleen ja sanoi Antille:
+
+»Ka, joudetaanhan me tästä vielä poikkeamaan Kaisan luo.»
+
+He lähtivät porsainensa Kaisan vieraiksi.
+
+
+
+
+YHDEKSÄS LUKU
+
+
+Kaisalla sattuikin onneksi juuri olemaan pannu tulella, kun liperiläiset
+saapuivat. Hän alkoi selvitellä olojaan:
+
+»Minulla on tässä omissa hoteissa ainoastaan tämä keittiö ja kammari,
+mutta kammarissa asuu se Pekka Kankkunen eukkoineen loisina, niin ei jää
+itselle muuta kuin tämä keittiö... Mutta tuleepa tuota tässäkin toimeen,
+herran kiitos!... Kas tuota pannua, kun jo kuohuu. Se Kankkusen eukko on
+pannut suotta aikojaan noin paljon puita hellan uuniin...»
+
+Hän pyörähti hakemaan kahvimaitoa, ja tultuaan jatkoi:
+
+»Täällä Joilla kun tuo maitokin kallistuu, niin että ei häntä enää
+pienemmät eläjät jaksa ostaa muuta kuin hutun silmäksi... Montako
+lypsävää lehmää sillä Vatasella nyt on?»
+
+»Viisitoistahan niitä on yksitellen lukien», urahti Jussi. Kaisa antoi
+taas tulla kuin rallia:
+
+»Vai viisitoista siinä Jussin talossa nyt elätetään! Onhan siinä talossa
+hyvät nurmet. Niitäkin luhtaniittyjä onhan siinä ihan sinne suutari
+Tolvasen mökille asti... Eikö tuo kahvi jo liene kystä... Tässä
+arvelinkin, jotta tuleekohan nyt Liperistä vieraita, kun suuta syyhytti
+ja tuo Kankkusen kissakin pesi silmiään, niin pistin tuossa jo pannun
+valmiiksi tulelle ja aattelin, että vähemmänpä häntä on sitten enää
+puuhaa vieraiden aikana... Ja yhäkö se Petrovaaran ukko Voutilainen vain
+elää?»
+
+»Eläähän se vielä ja ketterä ukkohan se onkin», myönnytti Jussi ja Antti
+vahvisti:
+
+»Ketterähän se on vielä ukko... Vielähän se kehuu rukiisen leivän ja
+pytyllisen kirnumaitoa syövänsä yhdellä verolla, jos vain niikseen
+tulee.»
+
+Kaisa hompsuutti taas ja selitti:
+
+»Illalla jäivät nuo kahvikupitkin pesemättä. Kun tässä yksinään asuu,
+niin mitäpä heistä viitsii kuurata... Ja tuosta yhdestä kupista on näet
+ripakin jo katkennut! Onkohan se Kankkusen eukko sen katkaissut!» Hän
+selvitteli kahvia ja kysyi:
+
+»Vai yhä se vain ukko Voutilainen jaksaa!... Ja siinäkö se vain
+konnullaan elää?»
+
+»Siinähän se.»
+
+»Ka mikäs hänellä on siinä eläessä!» tokaisi Kaisa, jatkaen: »Se
+Makkosen suku se on tainnut sieltä Petrovaarasta kokonaan jo hävitä, kun
+tämä minunkin miesvainajani kuoli...»
+
+»Vai kuoli se jo Kaisan miesvainaja!... Niitähän se oli sekin
+Petrovaaran Makkosia... Eikös se ollut sen entisen Ökä-Antin poikia se
+Kaisan Makkonen?» ihmetteli Antti Kaisan miehen kuolemista, ja Kaisa
+myönsi:
+
+»Niitä se oli sen Antti Makkosen perillisiä Makkos-vainaja, ja saihan se
+sieltä taisi niitä ukon perujakin, joilla sitten tämä talorähjä tähän
+ostettiin... Se Jussi Makkonen kun kuoli, niin se pesä näet jaettiin
+sitten Antin ja tämän minun Makkosen kesken, vaikka eikö tuo liene Antti
+siitä enempää osaa kähveltänyt, kun se tämä Makkos-vainaja oli semmoinen
+siivoluontoinen mies, että ei se ruvennut käräjöissä rettelöimään
+kenenkään kanssa.»
+
+Jussi oli kumartunut polviensa varaan ja kuunteli miettivän näköisenä
+lattiaan katsoen ja ajatellen: »Vai jo se Makkonen on kuollut!»
+
+Sitä hän ajatteli vakavasti. Vanha rakkaus iti. Hän jo huomautti:
+
+»Vai on tämä Kaisan oma talo niillä ukko Makkosen peruilla ostettu!»
+
+»Onhan tämä. Vaikka paljonkos näistä tämmöisistä rähjistä on iloa, kun
+ei ole pois antaa muuta kuin yksi kahden huoneen kortteeri. Mutta onhan
+sen verran, että on oma hökkeli missä asuu, niin että ei tarvitse toisen
+luvan nurkassa loisina vetelehtiä... Siinä olisi nyt sitä kahvin
+tapaista! Juo sinä Ihalainen tuosta rivattomasta kupista! Vatanen ottaa
+sen ripaniekan.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Alettiin hörppiä kahvia. Jussi mietti yhä sitä ihmeellistä asiaa, että
+Kaisan mies oli kuollut eikä siitä ollut sinne Liperiin mitään kuulunut.
+Kun hän oli paraillaan vetämässä aimo siemausta kahvia suuhunsa, katsoa
+muljautti hän jo salavihkaa, ikäänkuin teevadin reunan takaa, Kaisaan,
+huomatakseen, oliko se Kaisa vielä entisen näköinen. Ja eipä tuo
+näyttänyt paljoa muuttuneen. Kun hän oli yhden teevadillisen ryypännyt,
+ihmetteli hän toista täyttäessään:
+
+»Vai kuoli se Kaisan miesvainaja!»
+
+Kaisa huokasi syvään ja vakuutti:
+
+»Siellä on Herransa edessä Makkos-vainaja tekemässä tiliä ajallisesta
+vaelluksestansa täällä maan päällä. Ja tottapahan se oli hänellekin
+sallittu, että ei saanut ikäänsä elää... Ja mitäpä tuosta liiallisesta
+elämästä sitte onkaan! Enemmän vain tulee syntiä tehdyksi ja enemmän on
+sitten tuomiolle tullessa vastaamista!»
+
+Hän kuivasi esiliinallaan silmästänsä kyyneleen ja käänsi äkkiä puheen
+ihmetellen:
+
+»Olikohan se kahvi selvinnytkään kunnolleen, kun siihen kupin pohjaan on
+poroja jäänyt... Vaan poroistahan se rahakin maksetaan. Niin se
+Makkos-vainajakin aina sanoi, eikä se ollut siitä suustaan niin
+ronkelinen kuin monet muut ovat. Kyllä sille olisi poroinenkin kahvi
+kelvannut...»
+
+»Eihän se Makkosen suku yleensäkään ole ronkelista siinä syömisen
+asiassa», vakuutti Antti. Kaisa siitä kehumisesta heltyi Makkosta
+kohtaan ja alkoi kiitellä:
+
+»Ei se turhaa virnistellyt ruualle, kun sen eteen pääsi, eikä se
+nenäänsä nyrpistellyt, jos olisi sattunut huttukattila pohjaan
+palamaan... Herra häntä siunatkoon Makkosta siellä tulevassa
+elämässä!... Ota nyt siitä, Vatanen, ja Ihalainen, toinen kuppi sitä
+kahvia!... Ei tullut ostetuksi vehnäsiä, mutta kuka sitä nyt osasi
+ajatella, että Liperistä asti tulee vieraita.»
+
+Hän työnsi sokerikuppia Jussin eteen ja kehotti:
+
+»Ota nyt, Vatanen, sokeria ettähän tuntuu! Hyvästikö se Ihalaisen Anna
+Liisa jaksaa?»
+
+»Siinähän se menee. Vaikka vanhuushan se tahtoo siellä Liperissä kaikkia
+ihmisiä vaivata ja olla vastuksena», selitti Antti. Jussi veti kahvia
+suuhunsa ja puraistuaan sokeria kysyi, sokeri hampaiden välissä:
+
+»Mihinkä tautiin se tämä Makkonen kuoli?»
+
+»Eikö tuo liene ollut vain semmoista tavallista kuoleman tautia, kun se
+poti kolme kuukautta tilan omana, vaikka kävihän sitä tohtorikin
+katsomassa... Lopulta sitten jo alkoi vain heikota ja ihan viimeiseksi
+sitten kuoli», antoi Kaisa tulla, ja Antti piti asiaan kuuluvana
+ihmetellä:
+
+»Vai viimeiseksi hän sitten vasta kuoli! Yölläkö tuo kuoli, vai sattuiko
+olemaan päiväinen aika?»
+
+»Ei se ollut oikein kumpainenkaan. Se oli paremmin aamuhämärää, kun
+pesijä tuli. Vaikka johan se Makkonen oli kuollut ennen kuin pesijä
+ennätti tullakaan. Kasurisen Susohan sen pesi.»
+
+»Vai Suso sen pesi!... Onko se Suso täältä näiltä paikoin kotoisin?»
+tarttui siihen Antti, ja Kaisa sanoi Suson olevan Kiihtelysvaarasta.
+
+»Sitähän minäkin, että Kiihtelyksestä se on!» myönsi Antti. Jussi taas
+puolestaan mietti yhä vain sitä samaa kummallista sattumaa, että hän ja
+Kaisa osuivat olemaan leskinä nyt samaan aikaan. Siitä johtui taas
+mieleen toisia ajatuksia. Hän tiedusti:
+
+»Taitaa se tämmöinen talo olla hyvinkin kallis ostaessa?»
+
+Ei Kaisa olisi arvannut oikein pitää nyt hintoja korkealla, ja sanoi
+vain:
+
+»Eihän nämä tämmöiset köyhän talot kalliita ole niin kuin noiden
+rikkaiden Parviaisten ja muiden talot. Liekkö se Makkonen maksanut tästä
+kolmeakaan tuhatta enempää... Vaan sanovathan ne, että tästä tulisi
+kallis talo, jos rakentaisi ja korjuuttaisi.»
+
+»Vai tulisi rakentamalla kallis!» yhtyi puheeseen Antti. Jussi vertaili
+talon hintaa Hyvärisen tytön myötäjäisiin. Jo kysyi hän Kaisalta:
+
+»Milloinka se tämä Makkonen kuoli?»
+
+»Johan siitä on Mikkelin jälkiviikosta toinen vuosi menemässä. Se kuoli
+samaan aikaan kuin Jussi Väänäsen isä ukko sieltä Kiihtelysvaarasta!»
+
+Hän pyyhki pankon ja kysyi:
+
+»Yhäkö se on tämä Vatanen yhtä iloisen luontoinen kuin ennenkin?»
+
+Jussi ei nyt vastannut. Mutta Antti muisti Jussin vanhan rakkauden,
+vertasi jo Kaisaa Hyvärisen tyttöön ja vastasi:
+
+»Eihän tätä Jussia ole surut painaneet. Ja mitäpä hän saisikaan
+surtavakseen, kun on miehellä talo semmoinen, että siinä ovat pitäjän
+paraat heinämaatkin ... varsinkin mitä luhtaniittyihin tulee.»
+
+Jussi taas oli sillä aikaa ajatellut toista asiaa ja kysyi nyt:
+
+»Vai jo siitä on toista vuotta Makkos-vainajan kuolemasta! Kyllä kai se
+on täällä Joillakin sama laki kuin Liperissäkin, jotta vaimonpuoletkin
+pääsevät jo vuoden päästä toisille kuuluutuksille, jos vain itse sitä
+haluavat?»
+
+»Eipä tuota ole tullut perätyksi, kun ei tässä ole ollut mitään
+aikomuksiakaan. Vaikka eikö tuo liene sama laki täälläkin, kun täällä on
+kerran Liperistä tullut pappikin?» selitti Kaisa, ja Jussi yhtyi:
+
+»Samahan se sitten on. Vai Liperistä täällä on pappikin! Onkohan tuo sen
+entisen hyväsaarnaisen rovastin poikia?»
+
+»Niitäköhän lienee vai lieneekö sitten sen kappalaisen, sen vanhan
+Tujuliinin poikia. Anteliiniksi ne sitä sanovat sukunimeltään», tuli
+Kaisalta, ja nyt vahvisti Antti:
+
+»Tujuliinin poikiahan se sitten on, sillä eihän sillä rovastilla ollut
+sen nimisiä lapsia, vaikka sillä oli niitä yhtä vaille tusina.»
+
+»Tujuliininhan se on. Eikö tuo lienekin se Tujuliinin Kasperi, josta ne
+yhteen aikaan eivät sanoneet tulleen mitään», myönsi Vatanen siihen.
+
+Puhuttiin muista vähemmän tärkeistä asioista. Jussissa oli alkanut kyteä
+vanha rakkaus yhä kovemmin; hän pelkäsi jo, että jos se Antti nyt taas
+ennen aikojaan puhui siitä Hyvärisen tytön asiasta. Alkoi jo vähän
+suuttuakin siitä Antille, mutta ei löytänyt muuta sopivaa keinoa
+ilmottaaksensa närkästystään, ja varottaaksensa samalla, kuin että
+sanoi:
+
+»Onkin tässä tullut jo kaikki asiat puhutuksi. Vaikka eihän se miehille
+oikein sopisi semmoinen kielen kantaminen. Se Sormusen Pekkakin on siitä
+päässyt ihan akkojen kirjoihin, kun ei malta sitä suukomentoaan pitää
+kurissa, vaan meni senkin Kakriaisen Mikon ja Hentusen tytön naimisista
+ennen aikojaan hölöttämään, kun sattui olemaan puhemiehenä, ja sillä
+tavalla sai aikaan, että Kakriainen ei päässytkään enää perääntymään,
+kun se Kososen tyttö, johon Mikko aikoi Hentusen tytön vaihtaa, sai näet
+sen kautta asiasta perää eikä enää huolinut Mikosta.»
+
+Sitä sanoessaan hän muljautti Anttiin pariinkin kertaan, huomauttaakseen
+ja nähdäkseen, älyääköhän se Antti. Mutta Antti oikeastaan oli älynnyt
+asian heti kun Jussi kysyi Kaisan talon hintaa ja sitten sitä leskiajan
+pituutta. Nyt hän varmistui asiasta ja alkoi auttaa Jussia, arvellen sen
+kuuluvan hänelle, hän kun kerran oli puhemies. Hän jo kysyi:
+
+»Vai ei ole Kaisa vielä aikonut mitään, vaikka Makkos-vainaja kuoli jo
+viime syksynä Mikkelin alusviikolla!»
+
+Kaisa alkoi silloin lasketella:
+
+»Kukapa niistä köyhistä huolisikaan, vaikka itse aikoisikin... Eikä se
+meidän suku ole ollut milloinkaan niin hätäistä ja kiireellistä, että ei
+ole oikein ehtinyt entisen elävistä sänkyä puhdistaa, kun jo toisen
+ottaa. Sekin Sohvi Karhutar, olihan se Ruukin Pekka Sahasen jälkeen
+kuusi vuotta leskenä, ennen kuin meni sille Uudenkylän Suhoselle, jonka
+kanssa se sitten oli yhdessä Suhosen kuolemaan asti... Ja sekin Loviisa,
+sen Jussi Karhun tyttö... Vastahan sekin meni näet Könösen Antille, kun
+oli ollut Miinalaisen leskenä seitsemän vuotta... Se on koko tämä Karhun
+suku ollut aina semmoista ajattelevaa ja vakavaa sukua...»
+
+Omaa vakavuuttaan ajatellen hän pyöräytti asian:
+
+»Vaikka eipä ne kaikki malttaisi niin tarkkaan leskensänkyään maata...
+Sekin Mulon Massisen leski oli jo toisen kelkassa, ennen kuin vielä oli
+ehtinyt ottaa selvää Massisen kaikista lapsistakaan, montako niitä jäi.»
+
+Jussia miellytti Kaisan vakavuus, jota vielä vahvisti Antti sanoen:
+
+»Vakavamielistä sukuahan se on se Karhun sukukunta aikoinaan ollut...
+Möröksihän ne sitä Pekka Karhua sanoivatkin, ja sen Mikko Karhun tyttöä
+haukuttiin Kontioksi.»
+
+Mutta liialliselta hänestä kumminkin tuntui semmoinen vakavuus, jos
+Kaisa päättäisi muun Karhun suvun esimerkkiä seuraten pitää sänkyään
+leskensänkynä kuusin vuosin. Jussin asiaa ajatellen ja ajaen hän sen
+vuoksi huomautti:
+
+»Vaikka kyllähän se ravakka vaimoihminen, niin kuin Kaisakin on,
+ennättää yhden leskensängyn loppuun maata vähemmässäkin ajassa kuin
+kuudessa vuodessa!»
+
+»Ennättää!» kiirehti Jussikin, ja lisäsi vielä:
+
+»Liiallista ylellisyyttähän onkin pitää sänkyään puolillaan niin
+kauvan.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Miehet katsahtivat toisiinsa hyvässä ymmärtämyksessä ja Antti jo iski
+silmääkin. Mutta Kaisa ei tahtonut sukunsa ansioita puolustamatta
+jättää, ja hän pani vastaan selittäen:
+
+»No, parempi on sentään pitää sänkyään puolillaan muutama liikeneväkin
+vuosi, kuin koota se ihan kukkuralleen niinkuin se Rissasenkin akka oli
+tehnyt ... vaikka hänellä oli omakin mies. Lopulta sitte oma ukko jo sai
+tietää, ja tietäähän sen mikä loppu semmoisesta elämästä tulee. Mutta
+tässä Karhun sukukunnassa on aina eletty ihmisiksi.»
+
+Sen todisti Anttikin, murahtaen:
+
+»Niin on eletty. Niin on ollut siinä suvussa sänky aina tasapää kuin
+ryyhäpuulla pyyhkäisty jyväkappa: ei ole ollut liikoja, jos ei vajaakaan
+lie ollut.»
+
+Jussiakin miellytti, että koko Karhun suku oli niin vakavamielistä
+väkeä, ja Kaisakin mielistyi kehumisesta. Tarjosi jo kolmannet kupit
+kahvia ja kainosteli nyt itseään, puhuen:
+
+»Ka mitäpä häntä ihminen tarvitsee turhaa huikennella ja huvitella.
+Pääsee tuota vähemmälläkin synnin teolla maan rakoon, niin kuin
+Makkos-vainajakin pääsi... Ottaisitte siitä nyt kolmannet kupit
+lämpimiksenne!»
+
+»Olisipa tuo jo entinenkin välttänyt», vastusteli Jussi, ja Antti taas
+puolestaan jatkoi muuta puhetta, myöntäen:
+
+»Pääseehän sitä maan rakoon, vaikka ei yhtään huikentelisi. Eikä se tämä
+Kaisa huikennellut nuoruudessaankaan, kun vielä siellä
+Liperintaipaleella tyttönä oli.»
+
+»Vakavahan tämä Kaisa oli jo silloinkin», kiitteli Jussikin sokeria
+puraistessaan.
+
+»Ka, ota nyt Ihalainenkin sitä kahvivettä!» kehotti Kaisa hyvillä
+mielin.
+
+Oli jo puhuttu monet mutkat ja päästy lähelle asian ydintä, kun Kaisa
+oli tehdä turhaksi kaikki entiset vaivat, kääntäen äkkiä puheen
+toisaalle. Kysyi näet yht'äkkiä:
+
+»Vartavastenko se Ihalainen ja Vatanen tulivat sitä porsasta kaupalle?»
+
+Jussi pelkäsi, että nyt se Antti lopultakin pilaa asian ja sanoo, että
+oli sitä muutakin asiaa, ja sillä tavalla antaa ilmi Hyvärisen tytön.
+Sitä estääkseen, Anttia ja koko asiaa jotenkin hämmentääkseen, alkoi hän
+niistää turistella nenäänsä, kun ei itsekään keksinyt mitä vastata niin
+äkkinäiseen kysymykseen.
+
+Mutta Antti osottautuikin oikeaksi puhemieheksi. Hän vastasi
+varmuudella:
+
+»Sitähän me läksimme tuomaan tarjolle, kun niitä tällä Vatasella on
+liikenemään asti ja toisiahan ne siat siellä maalla vain porsivat.»
+
+»Vai vartavasten porsasta tuomaan!»
+
+»Vartavasten... Vaikka ajateltiin samalla, että jos sattuu, niin
+kysytään samalla, asuuko se vielä Joilla se Makkosen leski, niin olisi
+käyty kysymässä, jotta milloin se Makkonen kuoli, kun ei sen kuolemasta
+ole sinne Liperiin mitään kuulunut», lisäsi Antti, yrittäen vielä päästä
+takaisin asiaan kiinni.
+
+Nyt oli Jussi kiitollinen Antille. Tosin molemmat miehet soimailivat
+sydämissään Kaisaa, se kun noin joutavalla kysymyksellä oli taas saanut
+aikaan, että kierros oli alettava alusta. Ei tahtonut enää keksiä mistä
+alkaa. Asian vaikeutta ajatellen otti Antti vertauksen, sanoen ikäänkuin
+itsekseen:
+
+»Kyllä siinä näkyy olevan työtä ennen kuin saa porsaan kierrokseen ja
+siitä säkkiin.»
+
+Mutta eihän Kaisa mistä tiennyt, että siinä oli vertaus. Hän käsitti
+siinä olevan paljaan äskeisen porsaskysymyksen puheena, ja neuvoi:
+
+»Kyllähän siinä on työtä, jos tuhmasti ottaa kiinni... Vaan kun ottaa
+syöttiä ja osaa viisaasti maanitella ja keplutella, niin kyllä
+viisaankin porsaan säkkiin saa.»
+
+Siinä tuntui olevan neuvoa ja ennustusta. Molemmat miehet olivat varmat
+siitä, että Kaisa ylpeilee ja jo tahtoo sanoa, ettei niitä
+kaupunkitalojen omistajia niin vain väkirynnäköllä viedä. Miettiviksi
+kävivät miehet. Kaisa heidän mielestään vielä ikäänkuin muka ilkkui,
+sanoessaan:
+
+»Niinhän minä neuvoin Tikkalanvaaran Holopaistakin, kun siltä pääsi
+härkä karkuun, että ota kauroja vakkaan ja pyydä sillä ja helisytä jyviä
+vakassa, niin kyllä se tulee. Ja sillä lailla se Holopainen saikin
+härkänsä taas nuoraan ja möi sille lihakauppias Kinnuselle, joka osti
+Simo Tuunaisen talon.»
+
+Silloin luulivat molemmat miehet Kaisan tarkottavan, ettei se
+kaupunkilainen, varsinkaan oman talon omistaja, lähde yhden Jussi
+Vatasen taloon, vaikka hänessä olisi kuinka hyvät heinämaat, vaan että
+parempi jyvävakka siihen tarvitaan, jos mieli houkutella. Asia synkkeni
+nyt kerrassaan ja Antti jo sanoi:
+
+»Mistäpä sitä aina jokaiselle semmoinen jyvävakka riittää, ja varsinkin
+näin kaupunkireisulla sattuu käsille!»
+
+Ja toivottomaksi kävi homma, kun Kaisa Antin puheeseen myönsi:
+
+»Eihän sitä aina satu jokaisella jyvävakkaa olemaan... Mutta parempi on
+antaa silloin porsaan juosta yksinään, kuin ruveta sitä väkivallalla
+kiinni saamaan. Aikansa se kun juoksee, niin tottapahan väsyy ja menee
+jonkun taloon.»
+
+Se oli kuin lopullinen neuvo pysyä erillään Kaisasta. Niin tuntui Jussin
+mielestä. Hän jo käänsikin puheen kokonaan toiseen asiaan, kysyen:
+
+»Paljonkohan sitte Kinnunen maksoi siitä Tikkalan Holopaisen härästä?»
+
+»Toista sataa markkaahan se taisi maksaa. Ja nahkan sai vielä Holopainen
+itse ja vei sen Haarasen karvariverstaan piiskattavaksi... Ja tulihan
+siitä ruojasta hyviä pieksunpohjia selkänahasta, ja liepeistä sai
+ruojuita ja kaustonahkoja.»
+
+Antistakin tuntui, että asia oli toivoton, ja hän yhtyi puheeseen
+kysyen:
+
+»Oliko se sarvipää härkä?»
+
+»Mulipää se oli, punaisen kirjava väriltään. Isonlainen härän
+jurtikkahan se muutoin oli», ilmotti Kaisa.
+
+»Olikohan monivuotinen jo?»
+
+»Niinkö se Holopaisen härkä?»
+
+»Niin.»
+
+»Mitenkäs se olikaan?... No, herra siunatkoon! Jäiköhän se ikä minulta
+kysymättä, kun se nyt ei tule päähän!... Kyllä kai se unohtui kysymättä!
+Ja kas kun se Holopainen ei itsekään huomannut siitä puhua, vaikka se
+tässä istui ja joi kahviakin... Mutta eiköhän tuo lihakauppias Kinnunen
+sattuisi sitä muistamaan; se asuu siinä Liperiin menevän kadun varrella,
+niin että Liperiin mennessä ei tule väärää, jos pistäytyy kysymässä. Ja
+se Kinnunen on hyvin höyli mies. Kyllä se sanoo, kun vain sanotte, jotta
+se Makkosen leski neuvoi tulemaan.»
+
+Masentuneet olivat miehet. Jussissa herännyt vanha rakkaus oli niin
+alkuunsa tukahdutettu. Kyynäspäät polvien nojassa hän imi piippuansa,
+katsoi lattiaan ja jo huokasi lopulta:
+
+»Olisi tässä aika lähteä jo kotiin päin.»
+
+»Eihän tässä nyt vielä mihin ole kiirettä. Ennättäähän tuonne nyt
+Liperiin, vaikka myöhemminkin lähtee!» esteli Kaisa.
+
+Mutta Jussista se estely tuntui ivailulta. Mielenkarvaus sen vaikutti.
+Hän ajatteli: »Se tahtoo tuolla sanoa, että ennättää tuota moiseen
+lystiin, kuin mikä se Liperikin on, mokomakin likaluoso, koko pitäjäs.»
+Hän luuli Kaisan siten ylpeilevän kaupunkilaisuudellaan, loukkautui ja
+alkoi juonitella, sanoen:
+
+»Ka kotiinsapa sen pitää köyhänkin rientää, kun ei kannata näin
+kaupunkipaikoissa asua ja taloja ostaa.»
+
+Kaisasta se oli viisaasti sanottu. Hän ihastui Vataseen ja myönsi:
+
+»Kotihan se on aina koti köyhälläkin. Sinne se vain vetää, olipahan
+ihminen sitten ylhäinen tai alhainen. Ei se sillä väliä pidä!»
+
+Jussia sisutti yhä enemmän. Hän sylkäsi, kumartui alemma ja juonitteli
+vastaan, pistäen:
+
+»Ka pitäähän niitä olla alhaisiakin maailmassa, sillä eivät suinkaan ne
+muuten ylhäisetkään kaupungissa herrastelisi ja ylpeilisi, ja katsoisi
+ylen tätä alempaa kansaa.»
+
+Herra isä, miten viisaasti se Vatanen tuntui nyt puhuvan! Kaisa oli
+hänen kanssaan aivan samaa mieltä. Hän myönsi:
+
+»Tottapa juuri sen tähden niin on laitettukin alussa, että pitää olla
+alhaisempiakin, jotta voisivat toiset ihmisiksi elää, jottei heidän
+tarvitsisi tuolla sateessa ja kylmässä puutosta kärsiä ja nähdä nälkää
+ja värjötellä.»
+
+»Se pistelee ... se pistelee, että jos hän tulisi minulle akaksi, niin
+pitäisi sateisellakin ilmalla lähteä esimerkiksi niittämään, tahi
+pakkasella viemään lehmille vettä», ajatteli Jussi, ja juonitteli yhä
+katkerampana, pistäen hänkin, jopa kehaisten:
+
+»Tottapa se on niin laitettu... Vaikka eletäänhän sitä Liperissäkin ja
+omaa leipää syödäänkin, eikä tarvitse maidonkaan kalleuden tautta maidon
+puutetta kärsiä, kun omat lehmät lypsävät minkä vain nännistä kehtaa
+vetää. Rainnoittain vain kannetaan rieskamaitoa maitokammariin
+piimimään.»
+
+Aivan heltyi Kaisan mieli, kun kuuli Liperiä noin kehuttavan. Hän oli
+nyt kuin muukalainen vieraalla maalla, ja Liperin maitopytyt juohtuivat
+mieleen. »Onnellisia ne, jotka siellä saavat asua ikänsä!» huokasi hän
+itsekseen, ja ääneensä hän sanoi:
+
+»Ihmisiähän siellä Liperissäkin elää, ja mikäs siellä on eläessä
+semmoisessa pitäjässä!»
+
+Se vielä puuttui: Kaisa tahtoi viitata, ettei hän muka liperiläisiäkään
+niin ylenkatso, ettei pitäisi niitä ihmisinä. Jussin mitta oli täysi.
+Vanha rakkauskin unohtui. Hän kerskasi pistäen:
+
+»No ei ole meidänkään matkassa, tämän Ihalaisen kanssa, yhtään Liperistä
+tullutta porsasta, vaan ihmisiä olemme vielä molemmat, vaikka olemmekin
+ikämme Liperintaipaleella eläneet ja omaa kontua viljelleet. Eikä ole
+tarvinnut vielä kirnumaitoa tuoreeltaan suoraan kirnusta juoda, vaan on
+ollut vara hapattaa se niin muikeaksi, että se on kuin paras kalja.»
+
+Hän viskasi jo porsassäkin selkäänsä ja jatkoi kerskaustaan:
+
+»Neljä maitotiinua kun seisoo meidänkin talossa yhdessä rivissä, ja
+yhdestä kun otetaan, niin toiseen pannaan, jotta on siinä aikaa maidolla
+muieta... Ja pään kokoistakin kokkelia kun saa sieltä maitokapustalla
+leukansa alle ammentaa, niin ei siinä tarvitse maidon vähyyttä huutaa.»
+
+Hämmästyi aivan Kaisa Jussin rikkautta ja arveli, ettei ollut ihme, jos
+jo vähän kehaseekin. Hän ihmetteli:
+
+»No tietäähän tuon nyt, että on sitä Liperissä sitä maidon puolta!»
+
+Mutta Jussi, joka oli hänet taas ihan väärin ymmärtänyt, menetti jo
+malttinsa. Äänestäkin piti jo huomata hänen olevan äkeissään, kun hän
+juonitteli ihan jo riitelemällä:
+
+»Niinkö ne nämä kaupunkilaiset sitten luulevat, että Liperissä ei ole
+muuta kuin vain sitä maidon heraa ja sitä kokkelitörkyä! Kyllä ne
+liperiläiset vielä akkoja saavat, ja jos niikseen tulee, niin tulevat ne
+toimeen omankin pitäjänsä akoilla.»
+
+»Onhan siellä akkoja», yritti Kaisa, mutta Jussi, joka luuli sitäkin
+ivaksi, oli jo niin julmistunut, ettei antanut suun vuoroa, vaan riiteli
+äkeissään:
+
+»No on kyllä. Ei sinun tarvitse yhtään ylpeillä! Ja jos ei Liperistä
+tuotaisi Join markkinoille hevosiakin, niin näkisithän, olisiko täällä
+muuta nelijalkaista kuin se Joonas-mustilaisen kaakki!»
+
+Kaisa ällistyi Jussin kiivastumista. Porsas vinkui säkissä kuin syötävä.
+Jussi huusi sille kiukuissaan:
+
+»Vieläkö sinä vingut, senkin harjaselkä!... Kun potkasen kerran, niin
+tukkeat siinä sen kehnon vietävä kärsäsi!»
+
+»Herra isä!» yritti Kaisa. Mutta Jussi oli kuohuksissaan. Hän viskasi
+porsassäkin olalleen ja sanoi Antille jyrkästi:
+
+»Tule hiiteen täältä!»
+
+He olivat jo menossa, kun asia saikin ihan toisen käänteen. Kaisa oli
+unohtanut yhden asian. Hätäyksissään kysyi hän, kun miehet olivat jo
+ovessa menossa:
+
+»Hyvästikö se Vatasen Loviisa vain jaksaa ja onko se terveenä?»
+
+»Loviisako?» pääsi silloin Jussilta, ja nyt vasta hoksasivat miehet,
+että Kaisalla ei ollut vielä tietoa koko Jussin leskeydestä. Arvaahan
+sen, mikä ällistys se oli! Kaisa sai toistaa kysymyksensä ennen kuin
+Antti tointui selittämään:
+
+»Mikäpäs sillä Loviisalla lienee jaksaessa varsinkin terveyden puolesta,
+kun se pääsi sinne Vanhanpihan Ristiinan viereen hautuumaahan.»
+
+»Herra isä tokiinsa siunatkoon», huudahti silloin Kaisa silmät pyöreinä
+hämmästyksestä, ja lisäsi:
+
+»Mikä sen Loviisan nyt tappoi kesken ikäänsä! Kun ei ole kuulunut mitään
+koko asiasta, eikä tullut kysytyksikään! Vai siihen Loviisa haudattiin
+Vanhanpihan Ristiinan viereen!»
+
+»Siihenhän se haudattiin... Koulun kanssa haudattiin, ja se vanha
+lukkari oli laulamassa», selitti leppynyt Jussi.
+
+Kaisa siunaili kotvasen aikaa, ja miehet odottivat, että Kaisa pyytäisi
+istumaan... Peläten ettei Kaisa sitä huomaisi tehdä, huomautti Antti jo
+Jussille:
+
+»Olisi pitänyt Kaisalta pyytää porsaalle maitoa juoda, jottei kuolisi
+janoon, kun mennään Liperiin.»
+
+Silloin älysi Kaisakin ja pyysi:
+
+»Eihän nyt vielä ole mihin kiire! Istuisitte tuossa vielä, niin minä
+annan porsaalle tuota illallista maidon tostolia ja saapi tässä kysellä
+siitä Loviisan kuolemastakin!»
+
+Miehet istuivat, porsas vinkui säkissä. Jussi päästi sen nyt lattialle
+ja iloisena alkoi se pyörähdellä ja puhahdella, ja Kaisa riemastui
+siitä, varsinkin kun se oli muka Liperistä kotoisin. Hän toi maitoa ja
+arveli:
+
+»Jokohan se osaa röhkiä!»
+
+»Jo se röhkii!» myönsivät miehet. Kaisa riemastui. Porsas tuntui hänestä
+jo ihan läheiseltä. Hän otti sen syliinsä, syyhytti sen selkää ja
+hyväili:
+
+»No voi herran terttu sentään sinua, pikku potsi! Ihan tämä on kuin
+läheisiä sukulaisia, kun on Liperissä syntynyt!»
+
+»Vai niin se tuntuu Kaisasta!» pisti jo Ihalainen leikiksi.
+
+
+
+
+KYMMENES LUKU
+
+
+Nyt alkoivat miehet kierroksensa alusta. Mutta he olivat ottaneet opiksi
+Kaisan puheet jyvävakasta ja muista maanituskeinoista ja Antti mietti
+uutta alkua. Kaisa syötteli porsasta. Jo ilmoitti Antti:
+
+»Johan se Loviisa kuoli. On Jussilla se leskensänkykin maattu lailliseen
+määrään asti.»
+
+»Vai jo se niin kauvan on Loviisa kuolleena ollut! Arvasihan sen jo
+Loviisan nuorena ollessa, jotta kuolema se hänellekin lopulta osaksi
+tulee. Se jo pienenä tyttönä ollessaan oli tulirokossa ja muutenkin
+semmoinen hinterä ruumiiltaan. Voi sitä Loviisa-raukkaakin!»
+
+»Olihan se rokossa. Vaan paranihan se vielä siitä ja terveenähän se
+sitten eli Loviisa-vainaja kuolemaansa asti, paitsi milloin sattui vähän
+pienempiä heikkouksia sairastamaan», vakuutti Jussi.
+
+»Vai terveenä se Loviisa eli!... Kun ei näet ole kukaan hisahtanutkaan,
+että Vatanen on jo leskenä vaimostaan!... Kas tuota porsasta, kun ei syö
+siivolla, vaan tolaa vain lattian maidolla!» päivitteli Kaisa. Antti
+taas puolestaan piti puhemiehenä asiaa nyt vireillä, sanoen:
+
+»Leskeksihän se Jussi jäi! Vaikka olisi siinä Vatasen talossa tarvittu
+vaimonpuolikin!»
+
+»Ka minkäpäs sille kuolemalle tekee, kun se kerran tulee. Ei se kierrä
+ketään. Veihän se sen Kontiolahden Pirisenkin, vaikka se oli vielä viime
+markkinoiden aikana niin vahva, jotta poliisit eivät saaneet sitä omin
+voimin putkaan köijätyksi, vaan piti pyytää Neppelän viinarännin miehiä
+apuun!»
+
+Miehet vilkasivat nyt toisiinsa, sillä poliisi oli heille kuuma peruna
+pivossa, varsinkin tämmöisen asian aikana. Hämillään sanoi Antti:
+
+»Vai rännin miehiä piti avuksi hakea ennen kuin Pirisen saivat putkaan!»
+
+Ja hälventääkseen epäluulotkin ihmetteli Jussi:
+
+»Vai on se täällä kaupungissa semmoinen laitos, johon viedään putkaan...
+Ei siellä Liperissä päin ole sitä kuultu olevan.»
+
+»Mitäs niitä siellä kuulisi; kun siellä päin elävät kaikki ihmisiksi,
+niin kukas niitä siivoja miehiä putkaan veisi... Vaan kyllä sitä täällä
+kaupungissa asuja saa nähdä senkin seitsemän sorttista rötköä ja
+roikaletta... Nyt on kuitenkin herran kiitos ollut vähän aikaa
+hiljaisempaa, ennen kuin vasta tässä pari päivää sitten kuului kaksi
+mies-rötkälettä pitäneen semmoista jumalatonta elämää, jotta koko
+kaupungin olivat olleet panna nurin... Mutta kytkettypä nuo oli nekin
+roikaleet.»
+
+Se puhe pani miehet ajattelemaan, sillä molemmat tajusivat, että siinä
+se nyt on pahin loukkauskivi. Olivat jo varmatkin siitä, että Kaisa
+tietää ketä ne kaksi rötkälettä ovat. Asia näytti entisestäänkin yhä
+vain pahenevan. Miehet vaikenivat. Varmuuden vuoksi kysäsi kumminkin
+Antti:
+
+»Mahtoikohan tulla tietoon miesten nimet ja kotipaikka, että tietäisi
+ketä ne olivat?»
+
+»Eipä tuo Kososen Ville sanonut joutaneensa kysymään nimiä. Mutta
+arvaamalla pani, että Kiihtelysvaaran miehiä ne ovat... Kaksi
+metsärosvon näköistä miestä sanoi olleen Ville», selitti Kaisa.
+
+Miehet riemastuivat, ja Jussi vahvisti Villen kertomuksen todeksi,
+vakuuttaen:
+
+»Tietysti ne ovat olleet kiihtelysvaaralaisia. Siellähän niitä oli ennen
+aikaankin suuria juoppoja, semmoisia kuin esimerkiksi sekin se Väänäsen
+Jussi-niminen poika, joka sieltä meni ensin sinne Puhokseen ja sitte
+eikö tuo liene Ameriikkaan joutunut.»
+
+Kaisa uskoi sen ja valitti vain:
+
+»Tuon viinarännin syyhän se on koko asia!»
+
+»Sen se on... Eiväthän ne kiihtelykseläisetkään olisi ilman ränniä
+riivautuneet!» todisti Antti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Asia alkoi siis taas selvetä ja toivorikkaampina vetelivät miehet savuja
+piipustansa. Sattui sitten vielä niin, että Kaisa itse joudutti asian
+kulkua, antoi ikäänkuin langan pään Antille, käskien: vedä nyt siitä.
+Hän näet kysyi:
+
+»Mitenkä se Vatanen nyt jaksaa yksinään semmoisessa talossa työt tehdä
+ja maidot kirnuta?»
+
+»Onhan sillä siinä vähä piika-apulaista. Vaan vaikeaksihan se hänellekin
+käy ajan pitkään, kun on talossa semmoinen julma karja lypsäviä ja
+siihen vielä tarpeellinen määrä pientä karjaa», selitti Antti
+puhemiehenä, ja Kaisa hämmästyi:
+
+»No on siinä talossa yhdelle naimattomalle miehelle liehumista, jos lie
+tuossa sitä maitoakin! Johan siinä hovissa menisi ihan oma emäntä!»
+
+»Menisihän se! Tarvittaisiin sitä riihtä puidessakin oma emäntä, joka
+puisi apuna! Kun on nytkin tällä Vatasella seitsemän suurta kekoa ruista
+ja siihen sitte vielä otrat ja muut kaurat.»
+
+Jussia jo ujostutti se kehuminen. Hän oikasi:
+
+»Se tämä Ihalainen panee aina omiaankin lisäksi. Eihän niitä varsinaisia
+ruiskekoja ole oikeastaan kuin kuusi, mutta se tämä Ihalainen ottaa
+huomioon sen suuren kasattukeon, jota ei viime talvena puitu, kun oli
+muutenkin salvot täynnä sitä rukiin roskaa. Mutta sen sijaan tämä
+Ihalainen on jättänyt huomioon ottamatta, että siellä uutispellolla on
+vielä yksi keko, niin jotta oikeastaan niitä kokoontuu siihen kahdeksan
+keon korville.»
+
+»No voi, voi sitä Vatasta!» kummeksi Kaisa, ja Antti puolusteli Jussin
+vaatimattomuutta, selittäen:
+
+»Se ei tämä Vatanen niillä rikkauksillaan kerskaile... Se on koko
+Vatasen sukumanni ollut semmoista, että ei se kehu varallisuudellaan
+niin kuin muut rikkaat.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vatasen suvun hyvät ominaisuudet olivat jo tarkastellut aina Jussin isän
+isästä, ukko Jussista lähtien. Kaisakin myönsi:
+
+»Ahkeria ja kovia työmiehiähän ne ovat kaikki Vataset olleet. Eivätkä
+ole olleet mitään juoppojakaan! Tokko se tämä Jussikaan maistaakaan?»
+
+Antti selitti nyt tavallista vakavampana:
+
+»Ei tämä ole maistanut aikamiehenä ollessaan yhtään... Silloin yhden
+kerran sattui, kun se Riikosen tytön isä väkisin juotti, vaan siitä on
+jo alun kolmattakymmentä vuotta.»
+
+Hän pinnisti ajatuksiansa, sotkeaksensa asian. Pysähdyttyään hän
+vahvisti vielä:
+
+»Sen erän jälkeen ei ole Vatanenkaan maistanut. Ja mistäpä ne siellä
+Liperissä ottaisikaan, ja täällä kaupungissa taas jos rupeisi
+erehtymään, niin eiköhän ne veisi sinne putkaan ... vaikka emmehän me
+Vatasen kanssa tiedä missä päin se putka onkaan.»
+
+Muisti Kaisakin vielä sen Riikosen asian, sillä hän oli ollut niihin
+aikoihin Liperissä. Hän ihmetteli:
+
+»Vai ei se Vatanen ole sen koommin viljellyt!»
+
+»Ei.»
+
+»Ei ole tullut viljellyksi!» todisti Jussikin, ja lisäsi:
+
+»Ja mitäpä hyvää siitä sen viljelemisestä lieneekään! Tappelua vain saa
+aikaan ja pahaa elämää!»
+
+»No voi, voi sitä Vatasta!» ihastui Kaisa, ja Antti huomautti vielä
+Niirasen asiasta:
+
+»Se oli semmoista nuoruuden hulluutta tältä Vataseltakin silloin, mutta
+on sitä nyt jo siellä Liperissäkin viisastuttu.»
+
+Kaisakin oli jo alkanut ajatella Liperiä, ja miten ihanaa olisi päästä
+taas entisille olomaille. Eivätkä Vatasen lehmätkään olisi olleet
+hyleksittävää tavaraa, varsinkin kun otti huomioon, miten kallista oli
+maito kaupungissa ja miten kunnon miehiä oli ollut koko Vatasen suku
+aina ukko Jussista lähtien. Sitä miettiessään ei hän keksinyt muuta
+miehille sanottavaa kuin huomautuksen:
+
+»Tuo porsas näet ryvetti hameen siinä syöttäessä!»
+
+Sen sanottuaan hoksasi hän jo, että hänellä olikin päällä jokapäiväinen
+hame. Kiireellä otti hän pyhähameen naulasta, pujotti sen ylleen ja
+riisui porsaan ryvettämän pois, valittaen samalla:
+
+»Ei tässä tullut uutta hamettakaan pannuksi päälle, kun ei arvannut
+Liperistä asti vieraita tulevan.»
+
+Hänen puheeseensa tarttui nyt Antti, jatkaen kosimista:
+
+»Jäihän siltä tämän Vatasen Loviisalta hyvä vaatevarasto... Yksistään
+hameitakin jäi toista tusinaa.»
+
+Jussi oli tyytymätön, kun Antti ei ollut erityisesti huomauttanut
+mustasta vihturiini- ja musliinihameesta. Kainona hän oikaisi:
+
+»Se taas tämä Ihalainen laskee liiatkin siihen yhteen rytäkkään ja sillä
+tavalla saa nousemaan toiselle tusinalle. Eihän niitä huokeampia
+kirkkohameita oikeastaan jäänyt kuin kaksitoista, mutta jos ottaa lukuun
+sen vihturiini- ja musliinihameen, niin sitten tulee niitä yksitellen
+lukien neljätoista.»
+
+»Pääkin tässä kiireessä on jäänyt kampaamatta!» valitti silloin Kaisa,
+joka jo puuhaili asiassa hänkin. Hän alkoi purkaa palmikkoaan,
+suoriakseen päänsä kuntoon, sillä hän aavisti kosimisen olevan menossa.
+Antti syleksi ja mietti miten jatkaa kierrosta. Jussi odotti. Viimein
+löysi Antti taas alun. Hän kysyi:
+
+»Muistaahan se Kaisa sen Kenosen?»
+
+»Senkö Tahvo Kenosen?»
+
+»Niin ... sen räätäli Kenosen.»
+
+»Muistanhan minä Kenosen Tahvon... Vieläköhän sekin elänee.»
+
+»Vielähän se elää... Se rikkaan Hyvärisen tyttö on taas siihen
+rakastunut», ilmoitti Antti, haihduttaakseen kaikki epäilytkin Jussin ja
+Hyvärisen tytön asiasta. Samalla iski hän silmää Jussille.
+
+»Vai yhä se on Hyvärisen tyttö naimatta... No omansa olisikin
+Kenoselle... Ei siitä nyt viisas mies huolisi», huudahti Kaisa tukat
+silmillä. Antti jatkoi nyt:
+
+»Tälle Vatasellehan ne ovat käyneet sitä tyttöä tarjoomassa, ja ukko on
+luvannut oriin ja tuhat markkaa rahaa, paitsi muuta tavallista kavetta,
+joka kuuluu tähän naima-asiaan!»
+
+Kaisa katsahti tukkansa takaa Vataseen, mutta samassa ehätti Antti:
+
+»Vaan eipä se tämä Vatanen sano huolivansa siitä... Ja mikäs hänellä on
+yksinäänkin semmoisessa talossa eläessä kuin Vatasen talo on!»
+
+Kaisa teki sukkapuikolla jakauksen päähänsä ja palmikoitsi tukkaansa
+mietteissään. Antti nyt lisäsi:
+
+»Vaikka eipä sillä Vatasella sen puolesta olisi mitään asiaa
+vastaankaan, jos sattuisi saamaan semmoisen sopivan, joka pystyy suuren
+talon rikastumista ja muuta porhallusta hoitamaan ja olisi muutenkin
+laatuun käypä ikänsä ja muun ulkonaisen rustinkinsa puolesta.»
+
+Porsas oli nyt ruvennut lattiaa kastelemaan, ja kun Jussi itsekin siitä
+huomautti, neuvoi Antti:
+
+»Pujota se säkkiin!»
+
+Jussi totteli. Porsas vinkui taas säkissä. Antti jo aikoi käydä asiaan
+suorasti käsiksi, sanoen:
+
+»Ja vielähän tämä Kaisakin on naimakunnossa oleva muija!»
+
+»Oo-on!... Onhan tämä vielä!» miellytteli Jussi siihen. Kaisa arvasi
+asian ja alkoi ujostella:
+
+»Mitä tästä minusta nyt enää haastaa! Onhan niitä nuorempiakin!»
+
+Mutta Antti oli nyt asiassa kiinni, katsahtaa muljautti merkitsevästi
+Jussiin, ja jatkoi rohkeana:
+
+»Eikä tällä Kaisalla ole nuorempanakaan ollut mitään pahoja kujeita ja
+ilveitä niin kuin näillä nykyajan tyttö hetaleilla pyrkii olemaan!»
+
+»Ei... Ei tällä ole ollut!» imarteli Jussikin. Kaisa kainosteli
+palmikkoa tehdessään:
+
+»Mitä se nyt tuo Ihalainen joutavia leikittelee!»
+
+»Ja muutenkin tämä on lujarakenteinen ja vankkaruumiinen ihminen ...
+varsinkin näin nais-eläjäksi!» murisi Antti kumarruksissaan lattiaan
+katsoen ja piippuansa imien.
+
+»Onhan tämä!» murahti Vatanenkin. Molemmat puhuivat ikäänkuin
+itseksensä. Kaisalla oli kampa hampaiden välissä, joten hän ei voinut
+vastata.
+
+Nyt tuli pitempi vaiti-olo. Kaisa vain ujosteli. Mutta jo huomautti taas
+Antti:
+
+»Eikä tämä ole nuoruudenkaan hullu niin kuin monet tyttöletukat ovat!»
+
+»Ei!» murahti Jussi ja sylkäisi pitkän tupakkasylen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Puhetta jatkui. Nyt vasta huomasi Kaisa, että olisihan sitä pitänyt,
+asiaa edistääkseen, vieraita pyytää yöksikin. Hän kysyi äkkiä:
+
+»Missäs te olitte yötä?»
+
+Se oli kysymys! Nousipa nyt käsi korvalliselle. Se putkassa olo se nyt
+oli kuin vierinkivi, joka aina vain kolisi jaloissa. Jussi yritti sotkea
+asiaa, tekeytyen kysymystä kuulemattomaksi ja tiedustaen sen vuoksi
+Antilta:
+
+»Paljonko teille tuli tänä kesänä liinoja?»
+
+Mutta siitä ei ollut apua. Sillä kun Antti oli vastannut Jussille,
+uudisti Kaisa taas kysymyksensä. Nyt yritti Antti sotkea, sanoen:
+
+»Näistä kaupungin taloista ei saa selvää, mikä se on mikin talo, kun ei
+tiedä isännän nimeä. Ei näitä tunne muuta kuin väristä.»
+
+»Olitteko te siellä Neppelän tuvassa?» kiirehti Kaisa. Antti muisti,
+että poliisikamari on valkea, ja selviytyi nyt sanoen:
+
+»Ei me siellä Neppelässä... Osuttiin yhteen punaiseen taloon ja siinä
+kun sattui olemaan talli hevoselle ja porsaalle pahna, niin minä sanoin
+Vataselle, että ollaan tässä yötä.»
+
+Nyt Kaisa hoksasi, sillä kaupungin itäreunassa oli Sutisen lesken
+punaiseksi maalattu talo ja leski haki itsellensä sulhasta, kuten
+Kaisalle oli kerrottu. Oitis pyysi hän:
+
+»Olisihan sitä tässäkin tilaa hevoselle ja porsaalle! Menisitte nyt
+hakemaan hevosen sieltä tänne, niin laitettaisiin vähän ruokaakin ja
+juttelisi tässä Ihalainen niitä Liperin kuulumisia!»
+
+Hän riepahti pankkoa pyyhkimään ja lisäsi mustasukkaisena:
+
+»Sieltä Sutisen lesken talosta ne vielä varastavat hevosenkin, se kun on
+semmoinen kaikkien rosvojen pesä.»
+
+Nyt vasta muisti Jussi, että hän oli jättänyt hevosen irti kadulle.
+Säikähtyneenä huudahti hän:
+
+»Voi vietävä, kun se tamma jäi sinne!»
+
+Silloin tuli kiire lähtö. Hädissään sieppasi Jussi porsassäkin ja
+kiirehti Anttia:
+
+»Kyllä on parasta, että haetaan hevonen tänne... Varastavat vielä
+vaivatut sen sieltä punaisen talon pihalta, kun ei ole kuin
+nahkariimuvarrella kiinni pantu... Perhana!... Kun eivät jo olisi
+siepanneet.»
+
+Ja rutosti riensivät miehet hevostaan hakemaan. Kaisa kuuli Jussin vain
+kiroilevan juoksujalassa mennessään:
+
+»Kyllä ne korvennettavan vietävät ovat nyt varastaneet sen tamman!»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ulkona miehet taivastelivat, mitä katua myöten lähteä. Kiireessä porsaan
+ajossa ei näet joutanut panemaan tietä muistiin, ja nyt ei tahtonut
+saada selvää missä päin se tamma odotteli. Maisteri Johan Forsman kulki
+siitä ohi ja häneltä kysyi hätäytynyt Jussi:
+
+»Missä se on se katu, jolle jäi se tamma?»
+
+»Mikä tamma?» ihmetteli maisteri.
+
+»Ka, tämän Vatasen tamma!» tiuskasi Antti suuttuneena, kun maisteri
+viivytteli, vaikka hänen olisi pitänyt nähdä, että asia oli
+kiireellinen. Forsman oli ällistynyt. Jussi selitti edelleen:
+
+»Se minun tammani ... se Kettusen entinen ruunikko.»
+
+Nyt ei maisteri enää puhunut mitään, vaan lähti, joskus vain jälelleen
+katsahtaen.
+
+Ei ollut muuta neuvoa kuin koettaa selviytyä omin neuvoin. Antti
+aprikoitsi ja muisti:
+
+»Tuota katua myöten se tuli porsas. Minä muistan tuosta suuresta
+rapakosta; siitä roiskui likaa silmille asti, kun juostiin.»
+
+Siten oli löydetty tien alku, ja nyt miehet lähtivät juoksujalassa
+taivaltamaan. Porsas vinkui säkissä selässä.
+
+Mutta kadunkulmassa siinä Jussi Hirvosen talon luona he sotkeutuivat.
+Muuan neiti sattui silloin tulemaan vastaan ja Jussi kysyi häneltä:
+
+»Tälle kadullekohan se jäi tamma?»
+
+Mutta ei neiti tiennyt sitä ja koetti vain kiirehtiä pois. Umpimähkään
+porhalsivat miehet taas eteenpäin. Antti ehdotti:
+
+»Juokse sinä toista puolta katua ja minä toista puolta, ja vilaistaan
+aina portista, onko siinä se talo, jossa oli se äksy herra, niin saadaan
+siitä tien osviittaa!»
+
+Niin he tekivätkin. Eräässä portissa Antti tölmäsi kiireessään muutamaa
+herraa vastaan, kun yritti kurkistaa sisään. Herra kirosi ja Antti kysyi
+jo silloin:
+
+»Tässä talossako se asuu se äksy herra, joka päivällä haukkui?»
+
+Herra kirosi uudestaan ja puhui poliisista. Antti lähti nyt tavottamaan
+Jussia, joka juosta vilisti kappaleen matkan päässä.
+
+Torilla sattui olemaan joukko poikia. He olivat joutuneet tappeluun
+siitä syystä, että Parviaisen Juuse-niminen poika oli sanonut sen Antti
+Niirasen Väinöä paikkahousuksi. Tappelu oli paraassa vauhdissa, mutta
+onneksi ei Kotilaisen hölmö poika ollut siihen sekaantunut, vaan katseli
+rysyä kädet housuntaskuissa, aivan siinä ääressä seisoen. Siitä seikasta
+johtui, että hän huomasi Jussi Vatasen ja Antti Ihalaisen tulon.
+Nähtyään heidät huudahti hän riemuissaan:
+
+»Voi, nyt tulevat ne pahannäköiset miehet, jotka porsasta ajoivat!»
+
+Jussi kuuli pojan puheen, turisi pojan ja kysyi:
+
+»Ka siinähän se on Kotilaisen poika!... Minnekä se tamma jäi?»
+
+Pojat lakkasivat tappelemasta ja kokoontuivat hälisten piiriin Jussin ja
+Antin ympärille.
+
+»Minnekähän se tamma on joutunut?» kyseli nyt Jussi taas hädissään.
+Silloin Niirasen Väinö hoksasi asian ja vastasi:
+
+»Sekö, joka oli jätetty yksinään kadulle?»
+
+»Ka, se.»
+
+»Se meni», selitti Väinö. Jussi hätäytyi yhä enemmän ja kysyi:
+
+»Minnekä se meni?»
+
+»Se vain käveli ensin katua myöten, mutta sitten se meni
+Kiihtelysvaaralle päin», selitti jo toinen poika.
+
+»Ettekös te ottaneet kiinni?» kummasteli Antti. Siihen selitti
+Parviaisen Juuse:
+
+»Emme.»
+
+»Karppisen poika vielä löi sitä, jotta se lähtisi juoksemaan», ilmotti
+nyt Niirasen Väinö.
+
+»Tule sukkelaan!» kiljasi Jussi Antille.
+
+
+
+
+YHDESTOISTA LUKU
+
+
+Nuoruudessaan olivat molemmat liperiläiset olleet hyviä juoksumiehiä.
+Niinpä kerrankin olivat he vedon perästä juosseet talvipakkasella
+paljain jaloin Kauppalan ja Romppalan välin edes takaisin kahvin
+keittoaikana. Tämä nuoruudessa saavutettu taito oli heillä nyt apuna,
+kun lähtivät Kiihtelykseen päin painamaan.
+
+Mutta tamma oli myös hyvä juoksija ja he olivat jo yli keski-ijän.
+Lisäksi oli heillä raskaat kengät jaloissa, Jussin selässä vielä
+porsassäkki, ja myös oli porsasjahti ja tämä alkujuoksu jo heitä
+väsyttänyt.
+
+Mutta siitä huolimatta oli vauhti alussa aika kipakka. He juoksivat
+keskikatua rinnatusten. Porsaskin keikkuillessaan yltyi huutamaan niin
+kovasti, että jokaista akkunaa koristivat kohta iloiset kasvot.
+
+Juostessa tuli helle. Antti sanoi:
+
+»Vari tulee!»
+
+Mutta Jussi ei ollut kuulevinaankaan, sillä _hänen_ tammansa se oli nyt
+menossa ja siksi kiiruhti hän vain eteenpäin. Mutta kun helle alkoi
+häntäkin tukahduttaa, tuskautui hän ja alkoi riidellä:
+
+»Kun se lähti vielä Kiihtelykseen päin, eikä Liperiin!»
+
+Sitä ihmetteli Anttikin, ettei se ollut lähtenyt kotiin päin. Mutta
+hetken juostua selvisi sekin asia, sillä nyt muisti Jussi:
+
+»Sehän on sieltä Kiihtelyksestä kotoisin... Kiihtelyksen Mustoseltahan
+se Kettunen on sen vaihtanut.»
+
+He juoksivat nyt hölkkäjuoksua. Jussi kiukutteli:
+
+»Se on ikävöipää sorttia koko tamma... Kammitsassahan sitä on Kettunen
+sen tähden syöttänytkin, ettei se pääsisi pakenemaan Kiihtelysvaaraan.»
+
+Ja hän alkoi suuttua Kettuselle, kun se oli hänet pettänyt kaupassa:
+antanut semmoisen elukan, joka ikävöipi entiseen kotiinsa, eikä ollut
+sanonut sitä. Juostessaan hän jo noitui:
+
+»Perhanan Kettunen!»
+
+       *       *       *       *       *
+
+He juoksivat edelleen. Jussi sydämmistyi Kettuselle vieläkin enemmän:
+
+»Eikä se siitäkään hännän viuhauttamisesta sanonut mitään...»
+
+»Paholaisen Kettunen!» sai Antti läähätykseltään sanotuksi. Ja Jussi
+kiukuitsi lisää:
+
+»Potuuksien allahan se pitikin sitä häntää, ettei se saisi viuhauttaa...
+Ja kun minä sitä peräsin, niin sanoi vain, että kun potuukset ovat
+pitkät!»
+
+»Kaho tuota kun valehteli!»
+
+»Valehtelihan se syötävä! Mitkä pitkät ne olivat ... lyhyet potuukset!»
+yhtyi Jussi ja lisäsi:
+
+»Tuokin porsaan riivattu vinkuu tuossa selässä kuin syötävä... Etkö sinä
+paholainen pysy siellä vinkumatta, tahi kun lyön sinut seinään, niin ei
+jää saparoakaan!»
+
+Mutta lopulta ei Antti enää jaksanut juosta. Läähättäen pysähtyi hän
+kauppias Ahokkaan portin kohdalle ja sanoi Jussille:
+
+»Elä juokse!... Levätään!»
+
+Jussi pysähtyi ja pyyhki nutun hihalla hikeä otsaltaan, huohottaen.
+
+»Ei sitä juoksemalla saa kiinni», läähätti Antti. »Otetaan hevonen.»
+
+»Mistä?» ähki hätäinen Jussi.
+
+»Ka tuosta kartanolta.»
+
+»Jospa se on vieras», epäröi vielä Jussi, mutta Antti sanoi:
+
+»Tuodaan sitten pois, kun tamma saadaan kiinni.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kauppias Ahokkaan kartanolla oli oikeastaan useita hevosia valjaissa
+seisomassa, mutta Mulon Partasen liinakko ruuna oli niistä sittenkin
+paras ja sentähden Antti ehdotti:
+
+»Otetaan tuo liinakko!»
+
+Siihen suostui Jussi, kiirehtien vielä Ihalaista:
+
+»Nouse väleen kärriin ja katso onko siellä ruoska!»
+
+Kohta ajoivat nyt miehet Partasen liinakolla Kiihtelykseen päin. Jussi
+siinä tuskitteli ja kiukutteli tammallensa:
+
+»Kun se halvattu juoksisi edes lönkkäjuoksua, niin saisihan sen kiinni,
+mutta täyttä nelistähän se ottelee syötävä!»
+
+Siitä suuttui hän tammaansa niin julmasti, että kiukuissaan riuhtasi
+Partasen liinakkoa ohjaksista, löi sitä selkään ja ärjäsi:
+
+»Etkö sinä juokse, senkin pellavaharja, vai nukutko siihen tielle!»
+
+Hän löi uudestaan ohjaksien perillä. Liinakko porhalsi täyttä ravia ja
+Jussi morkkasi tammaansa, kehumalla liinakkoa:
+
+»Eipäs tämä viuhauta häntäänsä niin kuin se tamma! Ja minä sitä vielä
+syötin kauroilla ... tammaa!»
+
+Siihen sanoi Antti nyt vain:
+
+»Kenenkähän se on, kun ei viuhauta?»
+
+»En minä tiedä. Kaunis liinakko se on», vastasi Jussi, ja nyt annettiin
+mennä.
+
+Mulon Jussi Partanen oli oikeastaan kosimismatkallaan hänkin, mutta kun
+hänellä oli ollut lampaan nahkoja myötävänä, oli hän ajanut Ahokkaan
+pihaan ja heittänyt hevosensa sinne, itse lähtien käymään sillan takana
+kysymässä Antti Matikaiselta, paljonko arvoinen on Makkosen lesken talo,
+jos sen möisi. Hän nimittäin oli leskimies ja tunsi hyvin Kaisan, ja oli
+ollut asiasta jo sen verran puhettakin, että Kaisa oli käynyt Mulossa
+katsomassa Partasen taloa. Nyt palasi Partanen tiedustelumatkaltaan ja
+sattui kohtaamaan Pekka Turtiaisen, jota hän oli pyytänyt puhemieheksi,
+jos huomaisi kannattavan ruveta Kaisan taloa tavottelemaan. Pekka kysyi
+Partasen Jussilta:
+
+»Kotonako se Matikainen oli?»
+
+»Kotona.»
+
+»Paljonko tuo sanoi sen Makkosen lesken talon vielä maksavan?»
+
+»Sanoi siitä saavan neljä tuhatta nykykunnossa, vaan jos panee uuden
+vesikaton ja kengittää, niin sitten viisi», hymyili Partanen.
+
+»No mennäänkös?»
+
+»Ka eipähän se siitään parane. Onhan tämä Kaisa muutenkin reilu akka,
+eikä sillä ole erityisiä pahoja kujeita, eikä ole lapsiakaan, niin kuin
+sillä Koposen leskellä on», tuumi Jussi Partanen, ja Turtiaisen Pekka
+sanoi:
+
+»No mennään vain! Minä ensin pistäännyn ostamassa Pakarisen puodista
+mahorkkaa.»
+
+Tätä Turtiaisen vastaantuloa saa Partanen kiittää siitä, että vielä
+joutui näkemään liinakkoaan ennen sen Kiihtelykseen menoa. Turtiainen
+näet viivytti häntä sen verran, että hän ei ennättänyt kääntyä toiselle
+kadulle ennen liperiläisten tuloa.
+
+Hän hyvästeli juuri Turtiaista, kun kuului kova kärrin jyrinä ja
+liinakko hevonen porhalsi katua pitkin. Partanen siristi ensin silmiään,
+mutta kohta huomasi hän oikein nähneensä ja sanoi:
+
+»Kah! Minun liinakkoni!»
+
+Antilla oli ruoska kohona kädessä ja Jussi huusi:
+
+»Pois tieltä, jotta saa tamman kiinni!»
+
+»Elä jää, mies, hevosen jalkoihin!» huusi vielä Antti varotukseksi
+Partaselle, joka jo varustautui. Mutta seuraavassa silmänräpäyksessä
+tarrasi tämä liinakkonsa turpaan ja huusi:
+
+»Prtuu!»
+
+»Mene pois, mies, jotta pääsee tamman perästä!» huusi Jussi silloin
+kärryistä. Hän huusikin ihan uhkaavasti.
+
+»Prtuu! Rosvoja!» ähki Partanen.
+
+»Mene pois, mies, tieltä, tahi saat piiskaa!» komensi Anttikin ja nosti
+ruoskaa lyöntiin. Mutta Jussi Partanen huusi yhä lujemmin:
+
+»Tulkaa avuksi!... Huuda, Turtiainen, poliisia... Prtuu!... Prtuu,
+ruuna!... Huuda lujemmin, Turtiainen!»
+
+»Poliisi! Onko täällä poliisia!» huusi Turtiainen.
+
+Mutta poliisi osuikin juuri tulemaan paikalle, kun oli menossa ostamaan
+housukangasta. Hänellä sattui olemaan kaikki poliisin rustingit mukana,
+ja lisäksi vielä riiputti hän toisessa kädessään niitä Jussi Kokolta
+ostamiaan pitkävartisia saappaita. Oitis sekaantui hän Partasen ja
+liperiläisten väliseen asiaan, ja heti huomasivat liperiläiset, että hän
+piti Partasen puolta. Hän jo kysyi ajajilta:
+
+»Kenenkä hevonen se on?»
+
+»En minä tiedä!» vastasi Jussi reilusti, ja Partanen sanoi:
+
+»Se on minun liinakkoni.»
+
+Taas kääntyi poliisi liperiläisiin ja kysyi ankarana:
+
+»Mistäs te sen otitte?»
+
+»Kah, yhdeltä pihalta», vastasi nyt Antti.
+
+»Kenenkä pihalta?»
+
+»En minä tiedä», oli nyt Jussin vuoro.
+
+»Ahokkaan pihallehan minä sen heitin. Sieltä ne ovat sen varastaneet»,
+puhkui Mulon Partanen.
+
+»Elä valehtele!» ärjäsi Jussi, jota sana »varastaneet» aivan löi kuin
+kurikalla, ja Anttikin huusi:
+
+»Ollaanko me rosvon näköisiäkään? Häh?»
+
+»Häh?» matki Partanen äkeissään.
+
+»Elä hähki siinä, lemmon partaturpa!» kiljasi silloin äkäinen Jussi ja
+tavotti lyödä ohjaksien perillä, mutta ei ylettynyt.
+
+»Elä lyö, kuule, turjake!» huusi Partanen, mutta kiukustunut Jussi vain
+ärjyi:
+
+»Minkäs teet, jos lyön!»
+
+»So, so!» alkoi poliisi tyynnytellä, mutta hänellekin karjasi Jussi
+vihoissaan:
+
+»Elä sosota siinä, vaan mene matkaasi!»
+
+Poliisi yritti kyllä tutkia asiaa, mutta siitä ei tahtonut tulla oikeata
+tolkkua, kun kaikki asianomaiset huusivat ja riitelivät keskenään minkä
+jaksoivat, ja lisäksi sekaantui siihen vielä Turtiainen sekä neljä
+koulupoikaa. Sen johdosta lausui poliisi:
+
+»Tämä näkyy olevan niin sekava asia, jotta kyllä on parasta, kun mennään
+selvittämään.»
+
+Hän tarttui tyynesti hevosen turpaan ja lähti taluttamaan sitä kaupungin
+poliisikamariin. Partanen käveli kärrin perässä, liperiläiset istuivat
+kärrissä, porsas vinkui kärrin istuimen alla säkissä ja neljä poikaa
+sekä Turtiainen seurasivat jälkijoukkona. Liperiläiset vähän jo
+oudostuivat ja Jussi kysyi poliisilta:
+
+»Minnekä sinä talutat?»
+
+»Tänne vain! Pitele ohjaksista, etteivät sotkeennu jalkoihin!» vastasi
+poliisi, mutta Jussi tenäsi:
+
+»Onko se Kiihtelysvaara siellä päin?»
+
+»On.»
+
+»Eipähän!»
+
+»On... On!... Istu vain rauhassa!» käski poliisi.
+
+»Elä valehtele! Tuolla sillan takanapas on Kiihtelysvaara», pani Jussi
+yhä vastaan. Mutta poliisi vain selitti:
+
+»Ei teille sen parempaa Kiihtelystä tarvita kuin se joka täällä on!»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Siihen aikaan oli varsinaisen poliisimestarin virassa Antti Tahvanainen,
+sen Akkalan entisen kauppias Tahvanaisen vanhin poika. Hän oli yleensä
+poliisiksi katsoen hyväluontoinen mies, joka osasi hänen kurinsa alle
+joutuneita kohdella ihmisiksi, sillä hän oli ylioppilasaikoinaan oppinut
+tuntemaan putkaan joutuneiden kohtalon ja perehtynyt siten täydellisesti
+ammattiinsa. Olipa hän kerran Viipurissa käydessään vielä äskettäinkin
+käynyt--siviilipuvussa tosin--tutkimassa maamme poliisioloja.
+
+Mutta vaikka hän olikin hyväsydämiseksi tunnettu, niin loppui häneltäkin
+kärsivällisyys, kun näki äskeisiä Liperin miehiä taas palautettavan
+hänen alaiseensa laitokseen. Alustavassa kuulustelussa hän kysyi
+syytetyiltä kiivaasti:
+
+»Oletteko te taas niitä äskeisiä liperiläisiä?»
+
+»Olemme», myönsi Jussi kieltämättömän tosiasian.
+
+»Mitäs te taas tänne tulitte?» kiivastui Tahvanainen edelleen.
+
+»Ka kun se toi.»
+
+»Toi!... Kuka lempo teidät tänne toi!... Hunsvotit! Itse te tänne
+tulitte», ärjäsi Tahvanainen. Nyt kiivastui Jussi ja sanoi:
+
+»Jo nyt valehtelet, jotta me itse tulimme. Se toi.»
+
+»Kuka 'se'?»
+
+»Ka, tuo poliisi! Kysy vaikka tuolta partasuulta mieheltä, niin sekin
+sanoo, jotta se toi väkisin», selitteli Jussi. Tahvanainen vain yhä
+kiivastui ja kysyi:
+
+»Mitäs te teitte?»
+
+»Emme mitään...»
+
+»Emme mitään... Emme mitään», matki viranomainen, mutta Jussi toisti:
+
+»Emmekä tehneetkään mitään. Istuimme vain kärrissä ja ajoimme.»
+
+»Ajoimme ... me ajoimme ... me vain ajoimme ... horna! Mutta tiedättekö
+te minne te ajoitte?»
+
+»Ka, Kiihtelysvaaraan... Tiesimmehän me sen ja ihan selviä miehiä
+olimmekin», puolustautui Jussi topakasti, sillä hän oli varma asiansa
+oikeudesta. Tahvanainen harppaili hetken aikaa kädet selän takana,
+vihaisena, ja ärjäsi taas:
+
+»Mutta tiesittekö te kenen hevonen se oli?
+
+»Emme», vastasi Jussi, ja Anttikin lausui hämmästyksensä:
+
+»Mistä hitosta me olisimme tienneet, kenen se on?»
+
+»'Mistä olisimme tienneet'!... Annan minä teille 'mistä olisimme
+tienneet'!... Kyllä te tiesitte!»
+
+»Emmepäs tienneet!» väitti Antti, ja Jussi lisäsi entistä lujempana:
+
+»Hitoltako sen tietää?... Onko se hevosen hampaassa tai hännän alla
+sanottuna, kenen hevonen se mikin on!»
+
+»Siis te olette varastaneet sen hevosen!»
+
+»Se on pitkä vale!» kiehahti Antti, ja Jussi lisäsi:
+
+»Se on niin pitkä vale kuin Jauhiaisen lehmän häntä. Viisitoista
+lypsävää ammua mölisee yöt ja päivät omassa läävässäni ja maitoa on
+vaikka tule sinäkin juomaan. Ei silloin tarvitse toisen hevosta
+varastaa.»
+
+Tahvanainen puri hammasta vihasta, mutta malttoi vielä mielensä. Jonkun
+aikaa harppailtuansa ja niistettyään nenänsä jatkoi hän kuulustelua:
+
+»Minnekä te sillä hevosella ajoitte?»
+
+»Kiihtelykseen.»
+
+»Kiihtelykseen... Istu ja pala!... Senkö asiaa teille sinne
+Kiihtelykseen oli, kun olette liperiläisiä?... Kiihtelykseen!»
+
+»Kiihtelykseen kyllä! Jos et usko, niin kysy vaikka tältä Ihalaiselta»,
+penäsi Jussi. Tahvanainen varmistui siinä uskossa, että miehet olivat
+suuria veijareita. Hän koveni:
+
+»Senkö tekemistä teillä olisi siellä Kiihtelyksessä ollut?»
+
+»No kun se tamma meni sinne.»
+
+»Tamma! Mikä lemmon tamma?»
+
+»Se Kettuselta vaihdettu tamma.»
+
+Ei tahtonut päästä kuulustelija nyt asian perille. Hieman tuskastuneena
+jatkoi hän:
+
+»Miten se sinne meni?... Ja mikä riivatun tamma se on?»
+
+»No kun se Karppisen poika on lyönyt sitä piiskalla, jotta se menisi»,
+koetti Jussi selittää.
+
+Tahvanainen tuskastui lopullisesti. Silloin sattui vielä porsas
+vinkasemaan säkissä, jota Jussi riiputti kädessään, ja Tahvanainen
+tiuskasi:
+
+»Mitä sinulla siinä säkissäkin on?»
+
+»Potsi.»
+
+»'Potsi'!... Mikä penteleen 'potsi'?» sotkeutui Tahvanainen.
+
+»Ka, sian potsi ... oikea imisä porsas... Ei suinkaan se mikä muu vingu
+porsaan äänellä», sai taas Jussi selittää, ja poliisimestari tiedusti:
+
+»Onko se sekin varastettu?»
+
+»Eikä ole. Tietäähän sen Makkosen leskikin, että se on oma potsi... Mene
+kysymään, jos et usko. Kaisa vielä syöttikin sille kokkelia.»
+
+Pitkän tutkinnon perästä sai Tahvanainen sen verran selville, että
+Makkosen leski tuntee miehet. Sen johdosta käski hän kutsua Kaisan
+huomiseksi vieraanamiehenä kuulusteltavaksi. Ihalaisen ja Vatasen hän
+käski viedä putkaan.
+
+Mutta silloin nosti Jussi Vatanen tenän ja sanoi, että hän ei mene.
+
+»Vai et mene! Minkätähden sinä et menisi», ivaili Tahvanainen.
+
+»Kun minä en jouda!»
+
+»Ohoh! Vai et jouda! Pahanteoltako?» jatkui Tahvanaisen iva. Mutta Jussi
+sanoi:
+
+»Minä menen Kiihtelykseen tammaa hakemaan.»
+
+»Suu kiinni, varas!» ärjäsi Tahvanainen. Mutta silloin kiehahti
+Jussikin, heristi porsassäkillä ja ärjäsi vastaan:
+
+»Elä karju, tahi kun minä karjasen vastaan, niin pieniksi palasiksi
+lentää koko Join kaupunki!»
+
+»Viekää!» komensi silloin Tahvanainen ylpeästi, ovea osottaen, ja kuusi
+rotevaa poliisimiestä työnsi miehet taas entiseen yökammioon.
+
+
+
+
+KAHDESTOISTA LUKU
+
+
+Yleensä voidaan sanoa, että Ville Huttunen, se sama mies, jolle Antti ja
+Jussi vastaan tullessa ensiksi tulivat ilmottaneeksi, että muka ovat
+Ameriikkaan menossa, on luotettavimpia isäntämiehiä Liperissä, mitä
+rehellisyyteen tulee. Ensiksikin hän kertoo asian juurtajaksaen. Kerta
+alkuun päästyänsä ei hän kunnolleen koskaan ehdi loppuun, ja kumminkaan
+ei hän välillä lepää, vaan useinkin porhaltaa koko tuon pitkän taipaleen
+niin yhtämittaa, että toisille ei jää suunvuoroa. Toinenkin seikka lisää
+vielä hänen luotettavuuttansa: Ukko Hyvärinenkin oli kerran myöntänyt:
+
+»Kyllä Ville Huttusen puheisiin sopii luottaa, sillä Villellä on suuri
+kontu ja toistakymmentä lypsävää.»
+
+Jos sitte joku sattui milloin Villen puheita epäilemään, niin silloin
+aina vedottiin ukko Hyvärisen lausuntoon, sanottiin:
+
+»Uskoohan ukko Hyvärinenkin, mitä Ville puhuu.»
+
+Mutta oli vieläkin eräs seikka, joka vaikutti, että häntä ei yleensä
+pidetty pahimpana valehtelijana... Oli näet tapana sanoa:
+
+»Jos Ville Huttunen valehtelee, niin se valehtelee niin järkiään ja
+rehellisesti, että siitä voi seulomalla erottaa eri läjään sen mikä on
+totta ja jättää varsinaiset valeet uskomatta.»
+
+Kaiken senkin lisäksi oli Mikko Kutvonen vielä huomauttanut:
+
+»Pitää vielä ottaa huomioon sekin, että rehellinen valehtelija ei
+koskaan salaa totuutta, vaan antaa sen tulla yhdessä mylläkässä
+varsinaisen valeen kanssa.»
+
+Tämä Ville Huttunen poikkesi tavallisesti matkallansa Hyvärisen taloon.
+Nytkin teki hän niin. Koko matkan oli hän hautonut mielessään sitä
+kysymystä, miksi Antti Ihalainen ja Vatanen lähtivät Ameriikkaan ja
+hylkäsivät kontunsa, Ihalainen vielä vaimonsakin. Niissä mietteissänsä
+saapui hän Hyvärisen talon kohdalle ja arveli:
+
+»On sinne nyt vähän väärää, ja nuokin kujaset näkyvät olevan kuoppia ja
+likaa täynnä, vaan jos sillä Hyvärisen eukolla sattuisi hyvinkin olemaan
+kahvi valmiina, niin saisi tuossa kupin aamutuimaansa.»
+
+Hän pysähdytti hevosensa ja kuorman päällä mahallaan lojuen mietti mitä
+tehdä. Ei oikein tahtonut haluttaa vedättää kuormaa taloon, varsinkin
+kun sinne oli ylämäki ja kujaset rapaiset, eikä hevostakaan janottanut,
+kun oli juuri sen juottanut Variksen kaivolla. Hän aivan vihastui
+Hyväriselle, kun se ei hiekotuta kujasiansa.
+
+»Uppoavathan siihen kärrit rumpuaan myöten», moitti hän. »Mitä ne tuosta
+talosta ovatkin rakentaneet tuonne mäen päälle, vaikka tässä tien
+varrellakin olisi ollut pihamaan paikkaa miten paljon hyvänsä!»
+
+Mutta kun hän siinä ajatteli, yltyi kahvin halu. Hän mietti jo varmana:
+
+»Keittäähän se emäntä, jos ei satu valmista olemaan.»
+
+Ja silloin hän käänsi hevosensa kujasille ja vedätti kuormansa Hyvärisen
+taloon.
+
+Talossa oltiin tulisessa kiireessä häävalmistuksien kanssa. Emäntä puhui
+Anna Kaisalle:
+
+»Eivätkö nuo jo tänä iltana tulle sieltä Joilta... Ja tuo se Vatanen
+sieltä nyt aika tuliaiset.»
+
+Ukko Hyvärinen siihen vielä lisäsi:
+
+»Eihän se Jussi rupea siellä turhaa viivyttelemään. Se on siivo mies
+ollut koko vanhemman ikänsä, niin että ei se kaupungissakaan käydessään
+turhia siekaile, kun kerran ennättää asiansa toimittaa. Pois se lähtee
+heti.»
+
+Hän oli juuri lopettanut puheensa, kun Ville Huttunen tuli tupaan,
+istuutui penkille ja kopisti piippuaan kengän kärkeen. Emäntä tervehti
+häntä:
+
+»Ka, Ville Huttunenko se on?»
+
+Ville vastasi tervehdykseen:
+
+»Niinhän minä tässä poikkesin taloon, kun Variksen kaivolla ei ollut
+kippaa, jolla juottaa hevosta, niin arvelin, että ajan sinne Hyvärisen
+pihaan ja juotan siellä. Ja olikin siinä hevosella nyhtämistä, ennen
+kuin tämmöisen mäen päälle saa suuren rahtikuorman köijätyksi, vaan
+kyllä sillä tuolla meidän ruunalla lähtee. Se kun näpistää oikein täyttä
+väkeään, niin aisain siinä vain pitää ruskaa ja luokista lentelevät
+säleet ihan kuin tappura, vaikka on vahva tuominen luokki. Kyllä jos
+siinä silloin sattuisi olemaan huonompi luokki, niin poikki se
+paukahtaisi, että rusahtaisi vain katketessaan. Esimerkiksi se Hentusen
+Jannen luokki, jota se kehuu, se ei pitäisi kutiaan, vaan poikki
+lentäisi, kun ruuna nyhtäseisi niin täyttä voimaansa, jotta lautasille
+painuisi vähän kuoppaa ja selkä olisi ojona. Onko sinulla, Hyvärinen,
+niitä tulitikkuja?»
+
+»On niitä tässä.»
+
+»No annappas, että saa raapaista tulen piippuunsa. Siinä meidän talossa
+niitä menee noita tulitikkuja niin ettei ostamasta pääse. Myötäänsä vain
+raapaistaan tulta, niin että yksi sihinä vain käy. Vaan minkäs sille
+osaa, kun on tullut talo rakennetuksi maantien varrelle ja kuka vain
+ajaa, se pysähtyy ja tulee taloon, eikä meidän talossa taas kenenkään
+tarvitse omin eväin elää. Jos ei ole liedessä tulta piippua sytyttää,
+niin talon puolesta on aina tulitikkulaatikko pöydällä, ja siitä saa
+vain raapaista, tulipa häntä hevosmiestä tai jalan kulkijaa.»
+
+Hänen piti rykäistä, ja sen johdosta sai Hyvärinen huomautetuksi:
+
+»Onhan siinä kulkijaa teidän talon kohdalla, ne rahtilaiset kun siinä
+hevosia syöttävät.»
+
+Ville oli saanut ry'ityksi ja myönsi:
+
+»No on siinä kulkijaa! Yhtenä jonona menee toisinaan, niin että toinen
+pää missä lieneekin. Missä häntä riittäneekin niin jumalattoman paljon
+miestä ja hevosta, kun sitä valuu kuin turkin hihasta... Ja se joukko
+sitten kun taloon vetäikse, niin siinä kysytään talossa tulitikkuja ja
+varsinkin tuota tupakkaa.»
+
+Hän katsahtaa muljautti Hyväriseen, nähdäkseen ymmärtääkö se. Sitten hän
+taas jatkoi:
+
+»Se tupakan meno se onkin ihan hirmuinen. Mutta ei ole vain Huttusen
+talossakaan tarvinnut omaa tupakkakukkaroaan povestaan kaivaa. Talon
+tupakka on aina valmiina vuottamassa, tulipa häneen vaikka
+mustalaista... Tuo yskäkin on ruvennut vaivaamaan.»
+
+Oikeastaan hän nyt ryki antaakseen ukko Hyväriselle puhevuoron.
+Hyvärinen älysi sen ja sanoi:
+
+»Onhan siinä pölkyssä talon tupakoita! Mitä sinä niistä omistasi.»
+
+Ville alkoi purkaa omia tupakoitaan piipusta ja sulloa talon tupakkaa
+sijalle. Sitä tehdessään hän selitti:
+
+»Olisipa näitä omiakin ollut riittämään asti, mutta voipahan tuota
+maistaa Hyvärisenkin riihen takaisia.»
+
+Hän sytytti piippuaan ja jatkoi sitä tehdessään:
+
+»Ei siinä meidän konnulla tarvitse tupakan puutteessa istua, jos on vain
+vähänkin miestä, että viskaa tupakan siemeniä riihen peräseinän taakse.»
+
+Hän aivan korotti ääntään, kun kehui:
+
+»Se seinän tausta se työntää sitä tupakkaa, että ilma on sen paljoudesta
+haleta. Eikä olekaan kumma, jos se sitä tellää tulemaan maan täydeltä,
+kun rahtilaiset käyvät siellä koko talven, niin että siellä istuu ja
+kyköttää tuota miestä kuin varista ruispellon aitaseipäissä.»
+
+Piippu alkoi sammua. Hän imeä laputti sitä kovemmin, painaen tupakoita
+peukalon kynnellä syvemmä koppaan, ja jatkoi:
+
+»Ainoastaan se kahvin menekki harmittaa toisinaan, kun sitäkin luojan
+viljaa menee niin tuhottomasti, että ei riitä Haisevan kaupassa, vaan on
+jo täytynyt käydä kolme naulaa ostamassa Kuuselan Pekan puodista... Kas
+tuota piippua kun reistailee!... Pah ... pah ... pah!... Mutta se eukko
+on semmoinen kapine siinä meidän talossa, että kahvitta se ruoja vain ei
+laske matkamiestä talosta, ja kun on semmoinen kansan paljous, niin ämmä
+saa vain aamusta iltaan tuhertaa pannunsa kanssa, niin että kun torvesta
+kaataa kahvia kuppiin, niin jo pitää kiireellä riennättää hattua auki ja
+kaataa toista vettä pannun suusta sisään.»
+
+Tässä hän pysähtyi ja katsahti emäntään. Emäntä sanoi silloin Anna
+Kaisalle:
+
+»Panisit Anna Kaisa tuosta tuon pannun kiehumaan, kun on nyt kerran näin
+harvinaisia vieraita tässä meilläkin!»
+
+Sillä tavoin jatkui keskustelua. Ukko Hyvärinen väänsi lehmien
+kytkytvitsoja. Kahvi joutui ja emäntä jo käski Huttusta ottamaan kupin.
+Huttunen vastusteli:
+
+»Olisipa tässä välttänyt kahvittakin, kun joinkin ihan äskettäin sen
+Pekka Variksen mökissä. Siinä vielä makasivat, mutta Varis kun kuuli
+äänen, niin paikalla tunsi ja sanoi: 'onko se Ville Huttunen?' Siihen
+sitten heräsi Variksen eukkokin ja tuli hyville mielin ja sanoi:
+'Pitääpä nousta höyräyttämään Huttuselle kahvit, kun ei olekaan niin
+kaivattua vierasta osunut koko mökkiin!» Vaikka enhän minä heille kahvin
+vuoksi poikennut, vaan muuten vain hevosta puhalluttamaan. Jussi
+Pirhosen kaupastako se Hyvärinen ostaa kahvinsa?»
+
+»Jussi!» kerkesi emäntä myöntää.
+
+Lopulta oli Huttunen saanut kahvit juoduksi ja varusteli lähtöä. Jo oli
+hänellä hattu päässä, kun juohtui mieleen asia. Hän ihmetteli:
+
+»Mitähän se Ihalaisen Antti ja Vatanen muutoin ajattelivat, kun lähtivät
+Ameriikkaan ja hylkäsi Ihalainen vielä eukkonsakin ja koko kontunsa
+Liperiin? Onkohan se riitaantunut sen akkansa kanssa vai muutenkohan se
+rupesi reistailemaan vanhoilla päivillään, vaikka olisihan siinä
+konnullaankin voinut elää?»
+
+Hän kertoi pitemmältä Antin konnusta ja Ameriikasta. Hyvärisen väki
+kuunteli sitä alussa viisaan näköisenä, mutta jo pani miettimään, kun
+Huttunen selitti:
+
+»Vatasen Jussin kanssa ajoivat vastaan ja tuli siinä tarinoiduksi, niin
+Ihalainen sanoi, että hänellä on työpaikka tiedossa Ameriikassa ja on
+ostanut jo piletin aina perille asti. Sen Peijonniemen Leinosen pojan,
+joka on Ameriikassa, sanoi kutsuneen ja sanoneen: 'Tule vain, tässä
+samassa talossa saat työtä, jossa voit ansaita kymmenen markan
+päiväpalkkoja, ja jos osaat vähän petkuttaa ameriikkalaista niin
+viisaasti, etteivät huomaa, kun tarkastavat, niin voit vielä jutkauttaa
+isäntää niin että se maksaa toisen kymmenen liikaa.' Arvelihan se Antti
+osaavansa. Ja arvelipa se Vatanenkin, että mene tiedä jos hänkin
+pyörähtäisi Antin mukaan...»
+
+Nyt alkoi ukko Hyväristäkin epäilyttää. Kun Huttunen sattui levähtämään,
+huomautti hän:
+
+»Kun et nyt vain valehtelisi vähän liikojakin sen Ihalaisen ja Vatasen
+niskaan!»
+
+»Mitenkä sitä nyt tosiasiassa osaa valehdella!» ihmetteli Huttunen.
+»Johan minä tiesin asiasta viime kesänä, kun Antti itse kävi puhumassa
+ja lainasi vielä neljäkymmentä markkaa laivarahoiksensa. Jo johan siitä
+Joillakin tiesivät puhua. Se Akkalan Hötösen poika oli siellä ja sanoi
+vuottelevansa Ihalaista ja Vatasta, että menevät yhdessä Ameriikkaan.
+Olivat sopineet sillä tavalla, jotta pääsevät laivalla yhdellä
+piletillä, eikä tarvitse kumpaisenkin eri lippua ostaa.»
+
+Hän tiesi kertoa vieläkin sitovampia seikkoja. Hänen viimein
+lähdettyänsä ei Hyvärisen tuvassa kuulunut hiiskahdustakaan. Kaikki
+ajattelivat Ihalaisen omituista päähänpistoa, ja kummastusta lisäsi se,
+että Vatanenkin oli uhannut lähteä Antin matkaan. Päivä oli jo puolessa,
+mutta ei vieläkään oltu Hyvärisen talossa sanaakaan virketty. Vasta
+päivällistä syödessä sanoi emäntä:
+
+»Lieneekö noihin Huttusen puheisiin aina luottamista, kun sen suusta
+tulee sitä pötyä kuin tiinusta.»
+
+Hyvärinen ja Anna Kaisa eivät vastanneet mitään, vaan alkoivat jo
+tyyntyä. Päivällisen lopussa oli Hyvärinen sen verran rauhottunut, että
+kysyi emännältään:
+
+»Otrakakkoako sinä huomenna paistat?»
+
+»Otra. Arvelin paistaa ruisleipää, että saisi potaattikukon kuorta, vaan
+heitin sitte sen ensi viikkoon», vastasi emäntä. Anna Kaisakin tyyntyi,
+ja elämä lähti menemään ennallaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta oitis saapui lisätietoja: harvapuheinen, vakava nahkakauppias
+Mikko Kukkonen ajeli lammasnahkoja ostamassa ja poikkesi niitä
+tiedustamaan Hyvärilään. Hänenkin vastaansa oli Antti ja Jussi ajanut
+ylpeillen hänelle Ameriikkaan menollaan. Nyt sattui vielä tämä Mikko
+Kukkonen matkustamaan Ville Huttusen jälkiä myöten, joten hän joutui
+kokoomaan kaikki ne tiedot, jotka Ville oli jättänyt. Niinpä oli hän
+sitä tietä saanut kuulla senkin, että Vatanen muka oli myönyt
+kontunsakin eräälle Ilomantsin miehelle ja että rahat olivat taskussa.
+Kukkonen oli puolestaan levittänyt asiasta tietoa pitkin tietä, siten
+vuorostaan vahvistaen Huttusen puheita. Asia oli kaikkialla, missä
+Kukkonen oli sen kertonut, herättänyt semmoista hämmästystä, että
+Kukkonen innostui siihen ja aina taloon tultuansa alotti puheen siitä.
+Nytkin hän ihmetteli:
+
+»Mikähän sille Kutsunvaaran Vataselle ja Murron Ihalaiselle tuli, kun ne
+lähtivät Ameriikkaan! Onkohan niille mitä ronkelia tapahtunut?»
+
+Olipa Hyvärisen väki ihmeissään, sillä Kukkosesta tiedettiin, ettei hän
+osaisikaan valehdella. Vasta pitkään ajateltuaan sanoi isäntä:
+
+»Tokko noille lie tapahtunut ronkelia ja lienevätkö nuo menneetkään,
+vaikka se Ville Huttunen sitä höpisee...»
+
+»Eihän sen Villen puheisiin ole luottamista!» huomautti emäntäkin.
+Kukkonen, harvapuheinen mies, istui kauvan ääneti, mutta sitten sanoi:
+
+»Itse ne minulle sanoivat, että Ameriikkaan he aikovat matkansa
+kääntää.»
+
+Se ilmotus muutti asiaa. Syntyi pitkä vaitiolo. Kukkonen jo käänsi
+puheen toisaanne sanoen:
+
+»On tässä tuvalla kokoa! Tämä taitaa olla suurin tupa Liperin
+pitäjässä?»
+
+Mutta kukaan ei vastannut. Emäntä seuloi jauhoja ja Hyvärinen kiskoi
+pärettä. Kukkonen jatkoi:
+
+»Ainoastaan siellä Onkamon Kinnusessa minä olen sattunut näkemään vielä
+suuremman tuvan.»
+
+»Ovat nuo päivätkin nyt pimeitä! Ei näet ole muuta kuin kaksi pimeää
+vastakkain!» huokaili emäntä itsekseen. Sitten taas vaiettiin, kunnes
+Kukkonen yritti:
+
+»Ilomantsilaiselle se Vatanen sanoi talonsa myöneensä. Paljonkohan tuo
+sai?»
+
+Anna Kaisa lähti tuvasta pois ja Hyvärinen, joka pelkäsi lasten alkavan
+taas puhua Vatasesta ja saattavan julki koko asian, vaikka niitä oli
+selkäsaunan uhalla siitä kielletty, suuttui jo lapsiin, vaikka oli
+hyväntahtoinen mies. Hän otti päreen, aikoi sillä hosua lasten kintuille
+ja torui:
+
+»Ettekö mene siitä lämpimään saunaan itseänne pesemään illallisella
+saunavedellä!»
+
+Hämmästyneinä suojelivat lapset kinttujaan ja työntyivät itkien ovesta
+ulos. Kukkonen tupakoi rauhallisena ja talon väki askaroi töillänsä.
+Pitkän ajan kuluttua kysyi jo emäntä Kukkoselta:
+
+»Missä sinä sitä Vataselta kuulit?»
+
+»Itsehän se Jussi sitä kertoi, kun sattui vastaan tulemaan. Ameriikkaan
+sanoi menevänsä, kun ovat niin suuret verot ja karut viljelysmaat täällä
+Liperissä», selitti Kukkonen.
+
+»Ähää!» sai vain emäntä sanotuksi, ja nyt alkoi entinen mietiskely.
+Jonkun ajan kuluttua tiedusti Hyvärinen:
+
+»Missä paikassa se Vatanen tuli vastaan?»
+
+»Siinähän se Lehvosen entisen ruishuhdan kohdalla sattui.»
+
+»Vai siinä!»
+
+»Siinä.»
+
+Emäntä kokoili jauhoja vakkaan, Hyvärinen sitoi päreitä torvelle ja
+kaikki kolme vaikenivat. Työnsä lopussa kysyi emäntä:
+
+»Eikö se muuta sanonut... Vatanen?»
+
+»Ei!...»
+
+»Vai ei!»
+
+»Ei.»
+
+Hyvärinen nosti päretorven orsille, lakasi roskat lattialta uunin luo ja
+alkoi tupakoida. Kukkonen huomautti murahtaen:
+
+»Johan se Vatanenkin oli ikämies!»
+
+Ei virkkanut talon joukko siihenkään mitään. Emäntä oli saanut jauhot
+vakkaan, mutta pöytä oli vielä pyyhkimättä jauhoista. Hän huokaili:
+
+»Minnehän ne pennut ovat panneet sen jäniksen käpälänkin, kun ei ole
+millä pyyhkisi pöytää?»
+
+Hiiltä lähtöpiippuun asetellessaan kysyi Kukkonen:
+
+»Ei sillä Hyvärisellä taida nyt olla lammasnahkoja myödä?»
+
+Kauvan sai hän odottaa vastausta. Vihdoin selitti emäntä Hyvärisen
+puolesta:
+
+»Tokko tuolla lie... Se möi niitä viime talvena yhdelle rytkyläiselle.»
+
+»Möikö se sen mustan pässinkin nahkan?» tiedusti vielä Kukkonen.
+
+»Möi.»
+
+Kukkonen oli saanut asiansa toimitetuksi ja lähti. Lähtiessään hän vain
+tarkasteli ovensuussa Hyvärisen talon suurta hiilikoukkua ja ihmetteli
+sen jykevyyttä ääneensä, ikäänkuin jäähyväisikseen:
+
+»On siinä hiilikoukussa tuota rautaa vähä runsaammaltakin!»
+
+Ovessa mennessään hän lausui loppuarvelunsa:
+
+»Tokko vain lie Muskon Varalassakaan semmoista koukun möhkälettä!»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vähäistä ennen näitä tapahtumia oli kolme Join herrasmiestä ollut
+metsästysmatkallaan purjehtimassa ja jo onnellisesti päässyt rannasta
+lähtemään. Mutta heidän omasta sisällisesti heiluvasta tilastaan
+seurasi, että purjevene tölmäsi kivelle ja kaatui miesten
+hoippuroimiseen, siinä Koposen talon kohdalla. Herrat joutuivat veteen
+ainoastaan kaulaansa myöten, siinä kun näet ylettävät jalat pohjaan;
+mutta hirmuisen metelin ja riidan he nostivat keskenään.
+
+Suurenmoinen huuto ja melu oli niin huumannut ja säikyttänyt Koposen
+vävyn, että tapaus suureni hänen silmissään ihan merionnettomuudeksi ja
+-tappeluksi. Hän melkein uskoi siinä hukkuneen suuren joukon ihmisiäkin,
+ja se usko vahvistui päivä päivältä. Lähdettyään sitte Liperiin
+hierottamaan itseään Kinnusen Liisalla hän kertoili tuosta hirvittävästä
+haaksirikosta. Kertomus tietysti Liperissä kasvoi kuten kaikki muukin
+maailmassa, sillä jokainen liperiläinen pitää rehellisen miehen
+velvollisuutena kartuttaa kaikkea, minkä on sattunut toiselta saamaan.
+Kinnunen, jonka eukko oli Koposen vävyä hieronut, sattui nyt tulemaan
+Ville Huttusta vastaan ja tervehti:
+
+»No on sitä nyt tuota rapaa tiellä!»
+
+»On sitä! Kun niilläkin Hyvärisen kujasilla uppoaa hevonen korvanpäitään
+myöten ihan puhtaaseen vetelään multavelliin, niin että on siinä
+uimista, kun on vielä tämmöinenkin rahtikuorma perässä! Kuuluuko sitä
+mitä muuta?» myönsi Huttunen.
+
+»Mitäpäs sitä tänne Liperiin milloinkaan kuuluisi muuta kuin sian
+vinkumista ja akkojen riitelemistä. Mutta siellä Joillahan sitä on taas
+ollut vähän toisenlaista rytäkkää, kun laivat ovat menneet meren pohjaan
+ja herrojakin on niiden kanssa hukkunut semmoinen jumalaton liuta, jotta
+ei ole näet enää jäänyt kunnollista järjestyksen pitäjääkään koko
+Joille. Taisit sattua paikallekin, kun olit Joilla?» alkoi jo Kinnunen.
+
+Ville oli ihmeissään. Ei hän olisi tahtonut olla asiasta tietämätön,
+sillä se olisi ollut muka nolaus. Hän koetti viekkaudella kiertäen saada
+hiukan vihiä:
+
+»Ainahan sitä sattuu paikalle, kun pitää varansa. Kyllähän se oli
+rytäkkä!»
+
+»Ei suinkaan se vain näitä tavallisia halkolotjia ollut, joka hukkui?
+Tottapa se oli niitä höyryllä käypiä!» arveli Kinnunen.
+Ylenkatseellisesti huudahti silloin jo Ville:
+
+»Vai niitä lotjia sitä ilettäisiin Joilla upottaa mereen!... Höyrylaiva
+sen pitää olla jo kerran ollakseen, jotta siinä herrat kehtaisivat
+hukkua ihan suurissa roikissa!»
+
+»Vai höyrylaivan ne laskivat pohjaan! Mikähän laiva tuo oli?» kummeksi
+Kinnunen.
+
+»Ka, eihän siellä Joilla muuta parempaa höyryä olekaan kuin se
+tuhottoman suuri Jok-laiva, johon olisi mahtunut koko tämä Liperi!»
+
+»Vai se se meni pohjaan!»
+
+»Se meni, että hurahti!» oli jo Ville asiassa kiinni.
+
+»Jäiköhän maston päitäkään näkymään?» uteli Kinnunen.
+
+»Vai olisi niitä näkynyt semmoisesta syvyydestä, johon saa tuota
+varppinuoraakin laskea kokonaisia vyyhtejä, eikä sittenkään pohjaan
+ylety!» riemuitsi Huttunen. Ja nyt muisti hän Ihalaisen asian sekä
+huomasi oitis, että Ihalainen ja Vatanen olivat hukkuneet samassa
+onnettomuudessa. Hän uskoi sen ihan tosissaan ja kiirehti jo sanomaan:
+
+»Siihen se sitten loppui Ihalaisenkin ja Vatasen Ameriikkaan meno!»
+
+Kinnunen ei ollut ymmärtää mitään. Vasta kun Huttunen oli hänelle
+selittänyt asian, huudahti hän:
+
+»No voi tuota Ihalaisenkin pakanaa! Kun otappa nyt ja karkaa talostasi
+ja akkasi luota! Mutta eipä hylky päässyt pitkälle, kun jo rangaistus
+tuli!»
+
+»Ei päässyt! Hauvin mahassa se Antti Ihalainen jo purjehtii
+Höytiäisessä», vahvisti Huttunen itsekin varmana siitä, että asia oli
+niin, sillä Liperissä uskoo yleensä jokainen omat puheensa. Kinnunen
+vielä tiedusti:
+
+»Mitenkähän sen hautaamisen kanssa käy tuommoisessa tapauksessa? Tuleeko
+se henki täydellisesti lähteneeksi, kun ei ole voitu oikeita hautajaisia
+pitää ja hautaa siunata ... siinä sen akan leskeksi jäämisessä?»
+
+Viisaana huudahti silloin Huttunen:
+
+»No, minkätähden sitä ei henkeä tällä tavallakin saisi pois! Pappi souti
+veneellä paikalle ja viskasi äyskärillä kolme kertaa vettä haudalle ja
+sillä se oli hauta luettu. Onhan niillä herroilla konstit tämmöistäkin
+tapausta varten, niin että jos kenestä vain on muuten henki lähtenyt,
+niin ei sen enää hautaamisen puutteessa tarvitse olla elossa, eikä estää
+leskensä naimisiin menoa.»
+
+Kinnunen kyllä vähän oli vielä ymmällä ja ihmetteli: »Kahoppas sitä
+Koposen vävyä, näet, kun se ei puhunutkaan mitään tämän Vatasen ja
+Ihalaisen hukkumisesta, valitti vain sitä muuta asiaa.»
+
+Se oli Huttusestakin omituista, mutta hän selitti:
+
+»Ne eivät ne Join puolen miehet puhu koskaan tätä asiaa niin halki, kuin
+se täällä Liperissä puhutaan, että siitä ihan päivä paistaisi läpi kuin
+harvasta, tyhjästä heinähaasiosta, vaan ne heittävät siihen aina hampaan
+koloon yhtä ja toista semmoista törkyä, jota tuhmuudessaan pitävät
+vähemmän asiaan kuuluvana.»
+
+Huomasi sen Kinnunenkin ja myönsi:
+
+»Semmoistahan se on koko se Kontiolahti ja koko Join seutu, vähän
+tuppisuuta väkeä.»
+
+»See-mmoista!» innostui Huttunen, painostaen:
+
+»Ja varsinkin se Koposen talohan se onkin itaruudestaan ja saituudestaan
+kuuluisa. Niin, eiväthän ne kuulu siinä omaa mahaansakaan raaskivan
+syödä täyteen muulloin kuin joulun pyhinä, ja silloinkin vuoron perään:
+yhden mahan kunakin vuotena. Eihän siitä talosta tuota oikeaa täyttä
+selvyyttäkään raaskittaisi antaa mistään asiasta, vaan sitä saa lypsää
+ja kettää kuin poikimattomasta lehmästä maitoa, eikä siitä sittenkään
+mitään heru. Mutta täällä Liperissä sitä ei olla Nauku-Maijan poikia
+siinäkään asiassa. Se saa asia tulla töröttää niin kuin rännistä saaviin
+laskisi. Eikäpä tuo Liperi näy sen köyhemmäksi siitä tavarasta tulevan,
+vaikka sitä ei surra, vaan annetaan leipämyllystä tulla ulos sitä mukaa
+kuin sinne korvasta toista valuu, kuin ruista jyvälaarista
+myllynkiveen.»
+
+Kinnunen huomasi Villen puhuvan oikein ja tuli hieman ylpeäksikin
+Liperistänsä. Hän tarjosi tupakan Huttuselle ja myönteli:
+
+»Eihän sitä Liperissä itketä eikä tingitä asiassa, eikä sittenkään lopu
+sanominen sieltä nenän alta. Vaikka kylläpä tuo Ihalainenkin oli jo
+saanut ikänsä elää, jotta ennätti tehdä sen verran pahuuttakin, että on
+vastaamista siellä toisessa elämässä.»
+
+»Eihän se ihan tyhjin käsin Ihalainen lähtenyt viimeiselle matkalleen!»
+todisti Huttunenkin, sytytti piipun ja kertoi vainajan eväistä:
+
+»Se Ihalainen kun jo pienenä poikanakin sen Vatasen kanssa tuota
+nauristakin varasti ja söi, niin emme siinä kilpailussa toiset pojat
+kelvanneet mihinkään. Sitä sai Liperissä siihen aikaan kylvää nauriin
+siementä vaikka korttelia paksulta, niin ei siitä vain sittekään
+kylväjälle jäänyt kuin naatit, vaikka joka siemen iti.»
+
+Kinnunen onnitteli:
+
+»On toki toiseen elämään lähtijöille onni, että Liperissä ei viljellä
+noita omenapuita!»
+
+
+
+
+KOLMASTOISTA LUKU
+
+
+Hyväriseltä voi päästä Murron Ihalaiseen suurenkin kuorman kanssa, kun
+ajaa Kämäräisen haan kautta, sillä se tie on jokseenkin ajokuntoinen. Se
+kyllä tekee kierrosta, mutta ei aivan paljoa. Samoin pääsee Hyvärisestä
+Lempaalle Ville Huttusen taloon Ihalaisen talon kautta. Matka on kyllä
+silloin kahdeksan virstaa pitempi kuin suoraan Päivisen hovin kautta
+mennessä, mutta siitä huolimatta oli Huttunen nyt päättänyt kulkea
+Ihalaisen kautta ja poiketa taloon saadakseen oikean tiedon Antin
+Ameriikkaan menosta ja samalla kertoakseen mitä itse siitä tiesi.
+
+Kanasen Maija Liisa oli vielä Ihalaisessa, kun Huttunen tuli sinne.
+Vaimo parat olivat yhä tulitikkujen puutteessa.
+
+Anna Liisa teki levettä ja Maija Liisa kehräsi, kun Ville astui tupaan.
+Hän kopisti piipusta porot pankolle ja kysyi Anna Liisalta:
+
+»Sinähän se olet sen entisen Ihalaisen eukko?... Mikä sen Ihalaisen
+päähän pälähti, kun se hylkäsi kontunsa ja lähti Ameriikkaan?»
+
+Vähäiset olivat vaimo poloisen tiedot syistä lähtöön, jota hän ei ollut
+mitenkään kyennyt täydeksi todeksi uskomaan; päin vastoin oli hän
+vieläkin vaistomaisesti odotellut Anttia kotiutuvaksi. Huttunen se vasta
+varmuuden toi:
+
+»Laivallahan se Antti lähti viilettämään, ja oli siinä aika sakki
+muitakin Ameriikkaan menijöitä. Kun oli näet miehiä aina tuolta Kaavin
+ja Juuan pitäjästä myöten ja aina Tohmajärveltä asti, oli semmoista
+julman suurta miestä kuin parasta metsärosvoa, niin jotta olisi niiltä
+uskonut työn lähtevän Suomessakin, vaan sinneppäs vain pitää kaikkien
+kiirehtiä... Ja melkein kaikki vielä olivat hylänneet vaimonsa, niin
+että kyllä nyt on leskiä tällä kulmakunnalla... Ja leskeksihän se
+Ihalainenkin tähän vaimonsa heitti...»
+
+Hän varustautui nyt kertomaan parasta mitä tiesi. Koputteli kengillänsä
+lattiaa ja kerskasi:
+
+»Mutta lyhyeen se loppui Ihalaisenkin matka. Ei siitä montakaan virstaa
+rannasta porhallettu, kun jo tuli semmoinen tenä eteen, ettei sen yli
+hypättykään.»
+
+Anna Liisa sai toivoa. Hän kysyi:
+
+»Mitä se Huttunen sanoi? Täytyikö sen Ihalaisen takaisin tulla?»
+
+Huttunen nosti oikean säärensä vasemman päälle ja kertoi viisaana:
+
+»Sille sattuikin Ihalaiselle vähän toisenlaiset vahingot tulemaan. Se
+kun meni sen suuren miessakin kanssa sinne Pyhäselän pohjaan, niin ei
+siinä muuta kuin laiva vain hirnasi kerran sillä pillillään ja viuhautti
+savuaan kuin parasta hevosen häntää.»
+
+Anna Liisa heristeli kuuloaan eikä ymmärtänyt. Huttunen jatkoi:
+
+»Ja Join herroja niitä kun meni Ihalaisen matkassa, niin ne menivät niin
+tarkkaan, että Joilla pitää panna kaikki konjakkikaupat kiinni, kun ei
+ole enää ryypyn ostajaa. Niin lähtivät tarkkaan kuin torakat Pesosen
+tuvasta, kun tupa paloi.»
+
+Anna Liisa oli ihan sekaisin. Korvissa humisi Villen kertomus. Hän kysyi
+taas:
+
+»Eihän tästä Huttusesta nyt saa mitään selvääkään... Mitä se Ihalainen
+sinne Pyhäselän pohjaan meni?»
+
+Moisesta tietämättömyydestä ynseäksi tekeytyen huudahti Ville Huttunen:
+
+»Mitä se sinne meni! Se kun mies lähtee pahanhengen kanssa kujeilemaan,
+minkä tämäkin Ihalainen, niin sen ei pitäisi vettä myöten lähteä
+Ameriikkaan. Sillä se kun tuo pahahenki on miehen matkatoverina, niin se
+on kaulassa kuin kiviriippa. Sehän se vei Ihalaisen ja Vatasen järven
+pohjaan, ettei Ihalainenkaan ehtinyt edes itseään siunata. Kerran vain
+vähän älähti ja silloin oli kaikki kuitti! Join pappi vain souti sitte
+veneellä sille paikalle ja ripotti vähän hiekkaa järveen niinkuin
+hautausmenoiksi.»
+
+Nyt käsitti jo Anna Liisa asian. Kauhuissaan huudahti hän:
+
+»Herra isä siunatkoon! Onko se Ihalainen hukkunut Ameriikkaan
+mennessään?»
+
+»Ihanko se Huttunen nyt totta osaa puhua?» oudostui Kanasenkin emäntä.
+Huttunen laittautui hyvin tärkeän näköiseksi ja huudahti
+ylenkatseellisesti:
+
+»Mhyh! Minkästähden se Ihalainen ei olisi hukkunut, kun siinä kerran
+humalaiset herratkin pääsivät tuomiolle! Ajaa reistasivat semmoista
+kyytiä kivikossa, että laiva vain hyppi kiveltä kivelle, kun yhden
+kerran kurahti pohjaan. On siellä järven pohjassa nyt tuota lihaa! Ei
+näet pelastunut muuta kuin se Koposen vävy, joka nyt on täällä ollut
+vähissä hengin itseänsä Kinnusen akalla hierottamassa.»
+
+Anna Liisa alkoi itkeä tihruta, ja Maija Liisakin kuivaili kyyneliänsä.
+Huttunen alkoi lohdutella selittäen:
+
+»Mitä sinä nyt siitä niin rupeat vetistelemään! Veteenhän se hukkui ukko
+Soininenkin eikä sen akka silti ijäkseen leskeksi jäänyt. Sehän sen nai
+Jussi Kuivalainen.»
+
+Mutta vähän välitti nyt Anna Liisa mistään Huttusen puheista. Hän tunsi
+olevansa leski. Antin kuolema ei olisi häntä surettanut niin kipeästi
+kuin noin sydämettömän hylkäämisen varmistuminen. Sillä hän tiesi
+olevansa syytön mihinkään. Uskollisesti oli tehnyt työtä Antin apuna,
+eikä ollut koskaan ollut mitään riitaakaan välillä, ja nyt Antti lähti
+ihan jäähyväisiä sanomatta. Hän valitti:
+
+»Mikä hänet nyt villitsikin lähtemään ja hylkäämään! Eihän tässä ole
+edes riitaakaan ollut!»
+
+Sääliksi kävi Huttusen. Hän koetti lohduttaa:
+
+»Elä nyt sure, eihän se sillä takaisin tule! Eikä se ole sinun pahuutesi
+syy, sillä tietäähän koko kylä, että se Ihalainen oli jo
+nuoruudessaankin semmoinen vimmattu, että eihän sen ja Vatasen kujeilta
+saanut kukaan olla rauhassa, kun ne pienenäkin poikana yhteen
+pääsivät... Milloin ne särkivät saunan akkunoita, milloin tekivät muuta
+koiruutta, niin että koko kylä oli yhtä kyytiä nurin.»
+
+Mutta ei Anna Liisa sallinut nyt Anttia soimattavan. Hän alkoi
+puolustella:
+
+»Kukapa se ei nuoruudessaan koiruutta tee. Mutta tasaantuipa tuo Antti
+vanhempana ja niin on ollut hyvä mies, ettei ole pahaa sanaa kuulunut
+koko talossa...»
+
+Surulliseksi kävi olo talossa. Kanasen Maija Liisakin kätki kasvonsa
+esiliinaan, ja pois lähti Huttunenkin. Kauvan surivat molemmat vaimot
+kahden kesken. Turhaan koetti Maija Liisa viihdyttää. Olivat unohtaneet
+senkin, että tupa oli aivan kostea kylmyydestä, kun ei saanut tulta
+millä lämmittää.
+
+Iltapäivällä Anna Liisa sentään pyysi, pienen toivonkipinän hänelle
+pilkahtaessa:
+
+»Kun olisit tässä vielä kotimiehenä, niin kävisin vielä Hyvärilästä
+kysymässä, onko se jo ihan lopullisesti mennyt ja vielä kuollut muun
+hyvän lisäksi.»
+
+Maija Liisa suostui ja Anna Liisa lähti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hyvärisessä ei vielä tiedetty Ihalaisen hukkumisesta mitään. Mutta hänen
+Ameriikkaan menonsa Vatasen matkassa oli myrryttänyt talonväen mielet.
+
+Ukko Hyvärinen pärettä kiskoessaan löi liistakolla vanhinta poikaa
+kintuille ja ärähti:
+
+»Taasko siinä paljain kintuin juoksentelette, ettekö ole kunnolla!»
+
+Poika älähti, meni nurkkaan ja ryhtyi siellä tappelemaan sen
+keskimmäisen tytön kanssa. Emäntä siitä ärtyi yhä enemmän ja juonitteli
+Anna Kaisalle. Tämä viskasi pesemänsä hierimen pankolle ja ähähti:
+
+»Sinä sen Vatasen asian aloitit!»
+
+Emäntä äkämystyi:
+
+»Vieläkö siinä ylpeilet! Ikäänkuin ei Vatanen olisi sinulle välttänyt!»
+
+»Paholaiset!» suutahti Anna Kaisa ja viskoi pyttyjä pesintiinuun
+pestäväkseen, mutta emäntä jatkoi sitä suuttuneempana:
+
+»Elä yhtään suutu ja visko! Ei saa sinulle tässä miehen kantturaa enää
+mistään, vaikka on jo etsitty ja koluttu kaikki miehen kahmut.»
+
+Paraana toran ja ärtyisyyden aikana saapui epätoivoinen Anna Liisa
+Hyvärilään ja tarttui oitis asiaan, kysyen:
+
+»Onko se nyt sen Ihalaisen meno ihan varma, tiedetäänkö täällä, kun sitä
+puhutaan?»
+
+Mutta talossa kun olivat kaikki äkeissään ja harmissaan, ei tahtonut
+puhe sujua. Kauvan istuivat kaikki ääneti. Ei kukaan vastannut Anna
+Liisalle. Koko joukko oli muun hyvän lisäksi hänelle vielä äkeissään
+siitä, että Ihalainen oli narrannut taloa muka puhemiehenä käydessään.
+
+Anna Liisa hätäytyi ja uudisti kysymyksensä. Silloin kehotti emäntä
+miestään:
+
+»Sano sinä, Hyvärinen, tuolle, niin heittää siinä vatkuttamisen!»
+
+Tuskainen Anna Liisa ei ennättänyt emännän puheesta pahastua, vaan kysyi
+vielä:
+
+»Tietääkö se tämä ukko Hyvärinen?»
+
+Ärtyisenä tiuskasi Hyvärinen:
+
+»Johan minä sinulle sanoin, että Ameriikkaanhan ne ovat karanneet! Ja
+karatkoot, mokomat miehet!...»
+
+Anna Liisa jo vähän riemastui, kun Hyvärinen ei puhunut mitään Antin
+kuolemasta... Toivorikkaana huudahti hän:
+
+»Onko se päässyt koko asiasta se Ihalainen sillä paljaalla Ameriikkaan
+menolla?»
+
+Nyt loppui tietysti Hyvärisen kärsivällisyys ja hän tiuskasi tuikeasti:
+
+»Menipä tuo nyt vaikka järveenkin, mokoma mies! Hyvin jouti mennä! Saat
+tuota vielä sinäkin paremmankin kuin tuon potaattinenän ... jos kerran
+on semmoinen kipu miehen perään!»
+
+Anna Liisa loukkautui ja pelästyi samalla. Mennyttä oli siis kaikki
+toivo; hukkunut oli Antti.
+
+Koetti hän siinä vielä jotain kysyä, mutta nyt ei enää vastannut
+Hyvärinen, vaan sieppasi suutuksissaan päreen, antoi sillä lapsien
+pohkeille ja kiukutteli:
+
+»Saunaan siitä menkää tappelemaan! On tässä koko talo kuin paras
+kestikievari. Yksi kun lähtee, niin jo toinen vetäytyy siihen istua
+könöttämään, jotta ei saa työrauhaa koko talossa.»
+
+Anna Liisa säikähti. Hän tiesi sen olevan hänelle tarkotetun. Hän rykäsi
+jo merkiksi, että kyllä hän älysi. Lisäksi rupesi emäntäkin
+juonittelemaan. Kahvipannua uunin koloon pannessaan harmitteli, hän
+ikäänkuin muka itsekseen:
+
+»Tuotakin kahvia menee, jotta eivät enää riitä maat eivätkä mannut, kun
+kaikki tähän vetääntyvät särpimään...»
+
+Hän ryhtyi laittamaan lehmän vettä ja jatkoi harmiaan:
+
+»Senkin hotosuut ehtimän takaa vääntäytyvät vuottaa vornottamaan!...
+Eikö heillä itsellään liene sen vertaa, jotta saisivat vaikka
+sikurivettä kulkkuunsa!»
+
+Anna Liisa ymmärsi, että sekin oli hänelle tarkotettu. Hän lähti,
+huokaillen hyvästikseen:
+
+»Hohhoi tätä köyhän elämää, kun ukkokin menee! Kaikki ne vain silloin jo
+haukkuvat ja luulevat, että sitä on ihminen heidän sikurivetensä
+vaivainen!»
+
+»Kuka tässä nyt sinua tarkotti!» oikaisi silloin emäntä näön vuoksi. Ja
+kun Anna Liisa oli jo ovessa menossa, sanoi hän:
+
+»Olisit tuossa nyt istunut, niin olisi tuota pannua varistanut, kun
+hiilet joutuvat!»
+
+»Onpa tuota sen verran vielä kotonakin papuja!» sanoi siihen
+loukkautunut Anna Liisa ja lähti. Ovella kumminkin vielä pysähtyi ja
+sanoi ilkeästi:
+
+»Kävisitte nyt myllymatkalla siinä Ihalaisenkin talossa, niin vaikka
+hänessä kahvit keittäisi... Sillä mitäpä tällä köyhällä muuta onkaan.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Surullisena saapui hän kotiinsa, kun jo oli pimeä yö. Vaatteet olivat
+märät, kengät kurassa. Maija Liisa itki hänen kanssansa eikä raaskinut
+puhua tulitikuistakaan mitään. Kun tupa oli kylmä, haki Maija Liisa
+kuvon olkia, ja niillä nukkuivat he yönsä.
+
+Mutta yöllä ei tahtonut tulla uni. Anna Liisan mieltä kaiveli surulliset
+asiat. Aikaa kuluttaaksensa hän kysyi Maija Liisalta:
+
+»Hyväkö siinä on nukkua?»
+
+»Hyvä».
+
+Vaiettuaan kysyi Anna Liisa taas:
+
+»Koko kuvonko sinä otit olkia tähän alle?»
+
+»Koko.»
+
+»Onkin noita olkia, kun siltä Ihalaiselta jäi otran olkiakin kokonainen
+närte riihenkin eteen.»
+
+»Vai närtteessä se Ihalainen piti otran olkiakin!»
+
+»Närtteessä.»
+
+Sillä lailla puhelivat he ajan kuluksi. Maija Liisa ryhtyi jo
+lohduttelemaan Anna Liisaa. Hän alkoi puhelulla haihduttaa pois turhia
+raskaita ajatuksia. Sitä varten hän kysyi:
+
+»Joko se on monta kertaa tuo punikki poikinut?»
+
+»Neljähän se on», muisti Anna Liisa.
+
+»Vai neljä!»
+
+»Neljä!»
+
+Jonkun ajan kuluttua jatkoi Maija Liisa lohdutustaan kysyen:
+
+»Eikö niitä sinulla ole ollut yhtään pieniä?»
+
+»Eihän niitä ole ollut. Yksi tyttö vain tuli silloin kohta alussa, vaan
+se näet kuoli vajaan vuoden vanhana», selitti Ihalaisen emäntä ja jonkun
+aikaa vaiti oltuaan kysyi vuorostaan:
+
+»Eihän niitä sinullakaan ole tainnut olla?»
+
+»Pieniäkö?
+
+»Niin. Lapsia.»
+
+»Mitäpä noilla tekee siinä köyhissä oloissa. Syövät vain ja huutavat ja
+kuluttavat vaatteita», sanoi Maija Liisa. Myönsi Anna Liisakin:
+
+»Niinhän ne tekevät. Oli se toki onni, että se Ihalainen meni
+lapsettomana. Kun niitä kakaroita olisi vielä tähän jäänyt, niin
+mihinkähän hiileen sitä olisi silloin puhaltanut!»
+
+»No oli se onni, että se semmoisena meni!» lohdutteli Kanasen emäntä.
+Sillä lailla jatkui puhelua ja Anna Liisa alkoi jo tyytyä kohtaloonsa.
+
+Mutta aamusella, kun he taas menivät kylmään tupaan, tuntui elämä
+yksinäiseltä ja kolkolta. He odottelivat, että joku poikkeaisi taloon ja
+toisi tulitikkuja, vaan aivan kuin ihmeeksi ei nyt sattunut ketään
+kulkemaan ohi. Oli monesti aikomus lähteä niitä taas Hyvärisestä
+pyytämään, mutta se aikomus raukesi siihen toivomukseen, että kohtahan
+tästä joku ajaa myllyyn mennessään. Olipa myös Anna Liisa arvellut:
+
+»Mitäs hyötyä siitä on, jos menee pyytämään, sillä unehtuuhan se asia
+kuitenkin jo sinne mennessä, niinkuin viime kerrallakin!»
+
+Ja Kanasenkin Maija Liisa uskoi samaa itsestäänkin, ja siksi ei hänkään
+uskaltanut lähteä tikkuja hakemaan. Hän ajatteli Anna Liisasta:
+
+»Sitten se pääsee vuorostaan morkkaamaan minua muistamattomuudesta, ja
+mihinkä sillan rakoon minä sitten katson, kun itse häntä sillä tavalla
+soimasin!»
+
+Tupa oli niin kylmä, että Maija Liisan täytyi panna ylleen Antin
+parkkiturkki, ja semmoisessa puvussa teki hän nyt levettä. Väkisinkin
+siinä alkoi kiukuttaa.
+
+»No otappa ja sokaise ihmisen muisti sillä tavalla, että unohtaa
+tulitikut, joita lähti juuri hakemaan!»
+
+Pitkään aikaan ei voinut Anna Liisa vastata. Vasta kun hän oli saanut
+rullan täyteen sanoi hän ikäänkuin itsekseen:
+
+»Hyvähän sitä on sanoa, vaan kunhan itsellään kellä olisi semmoinen
+suru, niin näkisihän eikö se muistiakin sokaise!»
+
+Maija Liisa heltyi taas, mutta ei vielä niin tyyten, että olisi voinut
+oitis ryhtyä puhumaan. Vasta kun karttaaminen oli lopussa ja hän ryhtyi
+pellavia harjaamaan sanoi hän:
+
+»Mitäpä tuossa rupeat sinäkään ijäksesi suremaan tuommoista miestä, joka
+hylkää joukkonsa ja menee järveen kuolemaan... Ottaisit tähän toisen,
+joka pysyisi paikoillaan.»
+
+Kauvan mietti Anna Liisa sitä. Viimein myönteli hän jo:
+
+»Ka eihän se ole nais-eläjällä tämmöisellä konnulla yksinään eläminen
+helppoa. Ei tiedä miten paksuluminen talvi nytkin tulee, niin meneppä
+sinne vaimoihminen hameisillasi semmoisessa hangessa kaalomaan
+halkojakin metsästä vetäessä... Kaikkihan siinä kintut kylmäisivät!»
+
+Maija Liisakin huokasi. Hetken kuluttua lisäsi Anna Liisa:
+
+»Eikä tiedä vaikka tulisi vielä rosvoja taloon, niin kuka niille tässä
+puolensa pitää, kun ei ole miessielua talossa.»
+
+Nyt puhuivat he taas Ihalaisen ja Vatasen kuolemasta ja itkivätkin
+vähäsen. Maija Liisa moitti jo herroja, morkaten:
+
+»Pahahenki tuo villinnee niitäkin Join herroja, kun juovat sillä
+tavalla, että liperiläiset hukkuvat!»
+
+Anna Liisa mietti asiaa. Katkerana myönsi hänkin:
+
+»Tottapa ne sitä varten herrat onkin luotu, jotta joisivat tätä köyhää
+kansaa hukuksiin... Ei noilla muuta työtä näy olevankaan.»
+
+Mutta pianpa alkoi Maija Liisa taas hyvin ilkeästi yskiä ja katsahteli
+kahvipannuun. Anna Liisa kävi yhä murheellisemmaksi, ja alkoi jo
+muistella virttä. Kun nyt Maija Liisa taas rykäsi, ehdotti Ihalaisen
+emäntä:
+
+»Veisattaisiin tuossa kahvin asemesta vaikka virsi lämpimiksemme!»
+
+Pitkään aikaan ei Maija Liisa vastannut. Suruissaan alkoi Anna Liisa
+silloin hyräillä virttä. Se vaikutti Maija Liisaan. Hän alkoi taas
+sulaa, ja kun Anna Liisa nyt muutti rihmaa hangon toiseen hampaaseen,
+kysyi häneltä jo Maija Liisa:
+
+»Onko sinulla virsikirjaakaan?»
+
+»Onhan se sen tapainen.»
+
+Kauvan tarvitsi vielä Maija Liisa valmistuaksensa. Mutta lopulta hän
+pehmisi, otti virsikirjan ja silmälasit ja sanoi:
+
+»Lauletaan vaikka tuo 'Pois makea maailma jää'!»
+
+Emännät asettuivat pöydän taa, panivat virsikirjan eteensä ja lauloivat.
+Maija Liisa näytti sormellaan kirjasta, missä se aina »menee». Kolmannen
+värsyn lopussa rupesi Maija Liisaa ry'ittämään. Anna Liisa silloin
+yritti yksinään alottaa neljännen värsyn, mutta toinen keskeytti
+nuhdellen:
+
+»Elä nyt siinä juokse ja lennä, jotta ennättää toki kulkkunsa
+kakistella!»
+
+Sitte nousi hän, meni pankon luo, kakisteli siellä ja palasi takaisin;
+he alkoivat taas veisata.
+
+Virren veisattuaan he taas vaikenivat. Elämä alkoi vaatia omaansa.
+Kanasen Maija Liisa mietti sopivaa paria Anna Liisalle. Hän puheli:
+
+»Olisihan se Malisen Heikki sinulle, vaan kun sillä on se entinen akka
+elossa... Vaikka eikö tuo jo tänä talvena kuolle, kun Karppisen Susanna
+on nähnyt semmoisen unen, että Malisesta vietiin ruumiskirstua salmen
+yli sinne Kirkkoniemeen päin.»
+
+Anna Liisa mietti asiaa ja kysyi:
+
+»Onkohan sillä Heikillä miten paljo sitä ikää?»
+
+»Johan se on Rämeen Miinalaisen ikäinen», muisteli Kanasen emäntä.
+
+»Vai jo se sen!»
+
+
+
+
+NELJÄSTOISTA LUKU
+
+
+Mulon Partanen oli saanut hevosensa korjuuseen ja oli nyt Turtiaisen
+kanssa menossa lopullisesti Kaisaa kosimaan. Mutta vielä Kaisan talon
+portille tultuaan pysähtyivät he ja Partanen varotti:
+
+»On aina parasta pitää semmoinen reilu peli, että asiat puhutaan
+edeltäpäin suoraan, niin suoraan, että se heti on suora kuin
+sukkapuikolla tehty jakaus, niin ei tule katumista, eikä voi toista
+soimata petoksesta. Minä vain tämän huomautan sentähden, että hoksaat
+Kaisalta kysyä kaikki asiat tarkasti ja samalla ilmoittaa taas mitä on
+minun puolellani olemassa.»
+
+»Kyllähän minä ne semmoiset helläluontoisemmat asiat arvaan ... niinkuin
+talot ja muut... Ja Kaisa taas on suoraluontoista ihmisen sorttia, niin
+että kyllä se itsestäänkin sanoo», yritti Turtiainen. Mutta Partanen
+tahtoi olla perusteellinen ja sanoi:
+
+»Kuule, Turtiainen! Sano tälle Makkosen leskelle ihan ensiksi, että mitä
+työrustinkiin tulee, niin se ei Partasen talossa lopu, eikä siinä ole
+emäntä sen parempi kuin muukaan päiväläinen... Ja ruuan puolta taas on
+sen mukaan kuin jaksetaan sitä työpuolta rehkiä.»
+
+»Tietäähän Kaisa sen, viisas akka... Eikä sillä Kaisalla itselläänkään
+ole ruuasta puutosta.»
+
+Partanen puisteli tomua housunlahkeistaan ja valitti:
+
+»Se entinen eukko oli hinterä täksi työihmiseksi, niin sen vuoksihan
+minä oikeastaan tätä Makkosen leskeä rupesin arvailemaan, kun tämä on
+roteva ja vahva rakenteeltaan.»
+
+»Lähteehän se Kaisalta työ», murisi Turtiainen todistukseksi.
+
+He menivät sisään. Jussi Partanen katseli seinille ja kysyi:
+
+»Eikö sitä talossa rukkasnaulaa olekaan?»
+
+Kaisa sieppasi hameen naulasta ja kiirehti:
+
+»Herra siunatkoon, kun en muistanut tuota hametta ottaa tuosta pois,
+että vieraat voisivat rukkasensa siihen ripustaa!... Siinähän se on sen
+Makkos-vainajan hattunaula.»
+
+Jussi Partanen ripusti rukkasensa naulaan, istahti riuskasti, ojensi
+jalkansa ja venytti pitkät pieksunvarret suoriksi, kysyen:
+
+»Mitä sitä tälle Kaisalle nyt oikeastaan kuuluu?»
+
+Kaisa kertoi kuulumisia pitemmältäkin. Sill'aikaa korjaili Jussi
+Partanen kintturemeleitään, ja kun Kaisa oli lopettanut sanoi hän
+Turtiaiselle:
+
+»Kyllä se on tuo hylkeen raani sitä oikeata kengänvoidetta. Sillä kun
+hölväsin taas nuo pieksunvarret, niin ei tikahda vesi läpi.»
+
+»Onkin sillä Partasella pitkät kengänvarret!» myönsi Kaisa, ja Jussi
+Partanen ylpeili:
+
+»Ainahan sitä oikeassa talossa yhden miehen säärien suojuksiksi nahkaa
+riittää, vaikka hänellä olisi koipia kyynärittäin. Pannaan vain läävästä
+lehmiä lahtiin, niin kyllä kenkätarvetta on vaikka olisi suurempikin
+joukko kuluttajia.»
+
+»Onhan sitä Partasen talossa nahkaa!» tokaisi puhemieskin.
+
+Kaisa ei oikeastaan ollut vielä täysin selvillä miesten asiasta, siitä
+kun oli aikaisemmin puhuttu vasta ihan kautta rantain. Sitä paitsi hänen
+mielessänsä pyöri nyt Jussi Vatanen, ja hän oli odottanut tätä, sitä
+varten pukeutuenkin. Mitään ratkaisua Partasen aikeisiin ei hän vielä
+odottanut. Hän puuhaili siinä yhtä ja toista, ja miehet jatkoivat asian
+kehittämistä edelleen. Partanen kysyi:
+
+»Kyllä kai se tämä Kaisa suostuisi myömäänkin tämän talonsa, jos kerran
+niin asioiksi tulisi?»
+
+Kaisa älysi nyt olevan puheen talon ostajasta. Hän olisi ollut halukas
+myömään ja riemastui jo, kun luuli Partasen hankkineen ostajan. Hän
+huudahti:
+
+»No kun olen sitä miettinytkin, että kun pääsisi irti koko rähjästä! Ei
+tästä ole nais-eläjälle muuta kuin harmia ja kiusaa!»
+
+Mutta nyt ajatteli hän, että kenties se Partanen kyseleekin itseään
+varten ja korjasi oitis:
+
+»Vaikka voisipa tuo Partanen itsekin ruveta tässä isännöimään! Kyllähän
+tästä talosta kunnollisen saa, kun vain korjuuttaa... Olisi tästä jo
+Makkosen eläessä tarjottu suuriakin rahoja, jos Makkos-vainaja olisi
+myönyt, mutta ei raaskinut luopua talostaan, sanoi vain, että tämä on
+kaupungin paraimpia... Ja ovathan tätä monet rikkaatkin katselleet ja
+kehuneet.»
+
+Hyvillä mielin pani hän pannun tulelle. Sillä aikaa laski Partanen
+edelleen. Turtiainen myönsi:
+
+»Hyvällä paikallahan tämä talo on ja potaattimaata on kartanolla pienen
+perheen tarpeeksi.»
+
+Mutta Partanen ylvästyi silloin ja sanoi asiansa menestymisestä
+huolehtien ja sitä valmistaen:
+
+»Kyllä ne sentään ovat nämä kaupunkitalojen potaattimaat kuin
+paikkatilkkuja oikean potaattipellon rinnalla. Kun siinä meidänkin
+talossa kylvetään kuusikin oikein ökätynnöriä potaattia yhteen
+aukeamaan, niin siinä on jo huikeata mitä silmälle katsoa!»
+
+»Suurethan ne ovat tämän Partasen konnun pellot», todisti Turtiainen
+tupakoiden ja kyynäspäihinsä nojaten. Kaisa taas jatkoi omaansa:
+
+»Ja ainahan tästä on tuloja kaupungissa kävijöiltäkin, kun ne tuovat
+tänne hevosensa kartanolle ja siitä hyvästä tuovat tuomisia. Tänäkin
+päivänä oli kaksi liperiläistä ja ne tarjosivat porsasta, kun saavat
+yötä olla.»
+
+Tästä johtui Turtiainen kysymään Partaselta:
+
+»Montako sian päätä siinä teidän talossa oikeastaan elätetäänkään?»
+
+»Ruokitaanhan niitä mikä omassa taloudessa tarvitaan ja joskus aina
+syötetään laahtisikojakin, niin että kyllä siinä on sikaa, jos on
+porsastakin!» oli vastaus.
+
+»Ja voipihan sitä tässäkin sikoja pitää, kun vain tekee pahnan ja ostaa
+porsaita, että pääsee siinä asiassa elämän alkuun», koetti Kaisa
+parastaan talonsa puolesta. Partanen oli siinä käsityksessä, että Kaisa
+oli saman asian perillä kuin hänkin ja siksi kehui omaisuuttansa. Se
+nosti hänessä luontoa, oman arvon tuntoa. Hän rykäsi varakkaan
+isäntämiehen tavalla. Turtiainen jatkoi asiaa huomauttaen:
+
+»Kyllähän tämä Makkos-vainajan talo arvossa nousisi, kun tämä joutuisi
+oikein miehisen miehen käsiin, joka tätä kuntoon kohentelisi.»
+
+Kiitolliseksi kävi Kaisa Turtiaiselle, kun kuuli hänen pitävän hänen
+talonsa puolta. Riemuissaan selitti hän:
+
+»Sitähän minä olen tässä itsekseni monesti päivitellyt, että jos tämä
+talo kerran oikealle miehelle joutuisi, niin kyllä se silmänsä pesisi ja
+häviäisi siitä tuostakin pihalta kaikenlainen törky ja lika, joka nyt
+löyhkää yli kaupungin, kun vain on vähänkin sateisempia ilmoja.»
+
+»Häviäisi se! Kyllä kun tämä Partanenkin tulisi yhden kerran molemmilla
+hevosillaan ja työkärryillään ja toisi lapiot muassaan, niin kyllä siinä
+pitäisi törkyläjän puoleta!» todisti Turtiainen Partasen puolesta. Kaisa
+varmistui nyt siinä uskossa, että Partanen itse ostaa talon. Hän
+selitti:
+
+»Ja menisikin tuo tällä Partasella oma talo kaupungissa, kun on niin
+usein tuotava tavaraa torille, niin omassa pihassapahan seisoisi
+hevonen, ja tietäisi silloin, että eivät sitä vie varkaat eivätkä muut
+rosvot.»
+
+Kaisa tuntui suorastaan kosivan. Partanen huomasi, että hän voi asiassa
+jo vähän tinkiäkin. Siksi sanoi hän Turtiaiselle merkitsevästi:
+
+»Niin kuin sanoin, on asia puhuttava halki naamaan ... niin ettei tule
+mitään turhaa ronkelia ja kippuroimista.»
+
+Turtiainen jo lähtikin menemään sinne päin huomauttaen:
+
+»Sen tähdenhän sitä tämän Partasen talossa on rikkautta ja tavaraa mitä
+torille tuoda, kun siinä talossa otetaan sitä työn poikaa suorastaan
+niskasta kiinni, niin että sen pitää lähteä ihan luokonaan.»
+
+»Se ostaa käteisellä!» ajatteli Kaisa itseksensä ja myönsi:
+
+»Semmoinenhan talon pitääkin olla, että siinä on käteistä millä ostaa.
+Ei se Makkos-vainajakaan milloinkaan velkakauppaa tehnyt. Käteisellä
+osti tämänkin talon, niin ettei jäänyt pennin velkaa, kun kuoli... Vielä
+jäi vähän rahojakin.»
+
+Syntyi äänettömyys. Partasen niska nytkähti, kun hän kuuli, että
+Kaisalla oli vielä rahojakin. Ei hän viitsinyt toki suoraan kysyä kuinka
+paljon niitä oli, mutta koetti syrjätietä urkkia, huudahtaen vain
+ihmeissään:
+
+»Vai jäi siltä Makkoselta rahojakin! Millähän tuo niin suuren summan
+kokoon kähvelti?»
+
+Mutta Kaisa jauhoi talonsa hyviä puolia, kehasten:
+
+»Tuottavathan ne nämä kaupunkitalot, kun niitä kunnolla asuu eikä rahoja
+turhiin mätä.»
+
+Partanen yritti uudestaan, kysyen viekkaasti:
+
+»Ei suinkaan se nyt sentään järin suuria summia ennättänyt vielä
+kohvata?»
+
+»Vaikka nyt ei järin suuria, niin kuitenkin sen verran, että omillaan
+pääsee maailman läpi eikä tarvitse pahinta puutosta pelätä», selitti
+Kaisa.
+
+Itse asiassa oli suurin osa niistä rahoista mennyt Makkosta haudatessa.
+Mutta eihän Partanen voinut sitä tietää. Hän oli nyt muuten valmis,
+paitsi yhdessä asiassa: ei ollut vielä ihan selvin sanoin sanottu, että
+hänen talossansa pitää emännän olla työssä muiden rinnalla. Hän sanoi
+sen johdosta puhemiehelleen:
+
+»No sitä myötenhän tämä asia on oikealla tolallaan, mutta siitä
+työpuolesta sinun, Turtiaisen, pitää puhua selvemmin. Minä olen
+suoraluontoinen mies näin Partaseksi ja puhun suuni niin puhtaaksi, että
+sieltä ei löytäisi enää muuta kuin kielen, vaikka etsisi tikun kanssa
+kaikki hampaan kulot ja lokerot.»
+
+Kaisa höristeli kummeksuen korviansa.
+
+Turtiainen alkoi hiljakseen selittää:
+
+»Niin kuin sanottu, niin tämä Partanen on hyvin julma työmies. Kun se
+niittämäänkin lähtee, niin saa siinä vaimo-ihminen rimpuilla, että
+rinnalla kestää.»
+
+»On siinä miehiselle miehellekin rimpuilemista. Kesällä koetettiin
+Takkusen Jussin kanssa, vaan jo puolitiessä kappaletta viskasi Jussi
+viikatteensa ojaan ja sanoi: 'Se tässä ruvetkoon itseään tappamaan!'»
+kehasi Partanen lisää.
+
+Kaisa yritti vielä:
+
+»Onhan tässä talossa työtä ravakallekin miehelle, varsinkin jos itse
+lapioi lumetkin kadulta.»
+
+Partanen laski laskujaan, koputteli pieksujensa pohjilla lattiaa ja
+käski puhemiestä:
+
+»Riihen puimisesta sopisi myös mainita. Niissä toisissa Mullon taloissa
+ne akat vain juovat kahvia sillä aikaa kun miehet ahosta puivat, vaan
+siksipä se tahtookin niissä köyhyys päälle pyrkiä, niin että se ei häviä
+niistä ketun myrkylläkään.»
+
+Kaisan mieltä alkoi ahdistaa se entinen asia. Turtiainenkin jo tunsi
+aseman vaikeuden, mutta yritti kumminkin:
+
+»Niin että tämän Partasen talossa ovat aina emännätkin olleet ahosta
+puimassa... Vaikka tämä Partanenhan se kumminkin enimmäkseen puipi ja
+vaimoväki vain puistelee ja kääntelee ja punoo kuvon siteitä.»
+
+Mutta Partanen oli nyt tuima totuuden ja suoruuden mies. Turtiaisen
+lieventeleminen ja koristeleminen häntä suututti, ja hän oikaisi:
+
+»Kyllä on parempi sanoa siinäkin asiassa suoraan, että jos vain asiaksi
+tulee, niin on sitä riusaankin tartuttava. Niin että puhu vain suoraan,
+Turtiainen!»
+
+Turtiainen hikoili ja lisäsi silloin:
+
+»Vaikka täytyyhän sitä joskus akkaväenkin puidakkin, kun tämä Partanen
+ei yksinään ennätä.»
+
+Nyt vaiettiin. Partanen odotti jo vastausta, ja Kaisa oli hätäyksissään,
+sillä kyllä nyt ei pelkästä talon ostosta puhe ollut. Hän koetti kääntää
+puhetta, ihmetellen:
+
+»Vai on se tämä Partanen niin julma työmies!»
+
+»On! Ja sentähdenhän se tahtoo, että hänen eukkonsakaan ei olisi miestä
+huonompi», myönsi Turtiainen kumarassa. Syntyi taas äänettömyys. Vihdoin
+sanoi Partanen puhemiehelle:
+
+»No mitäpäs siinä sitten on sen enempää! Sanoa järäytä asia loppuun!»
+
+Turtiainen sylkäsi, mietti hetkisen ja sitten sanoi:
+
+»Niin että jos, Kaisa, luulet, jotta luut kestävät semmoista työn
+rytäkkää, niin mitäpä siinä muuta kuin panet hynttyyt yhteen tämän Mulon
+Jussi Partasen kanssa.»
+
+Kaisa tunsi joutuvansa ahtaalle; sitä se siis sentään olikin! Kun
+vastaus viipyi, varotti vielä Partanen:
+
+»Mutta niin kuin sanottu, niin meidän talossa eivät akat saa olla
+jouten. Työtä tehdään, että luut vain ryskävät, mutta syömisen puolta
+taas on, vaikka olisi kolme kahden tynnörin mahaa itsekullakin.»
+
+Mutta jos Partanen oli tähän asti ylpeillyt, niin alkoi nyt Kaisakin
+nenäänsä nostaa. Hän oli koko tämän kosimisajan ajatellut Jussi Vatasta,
+johon hänellä oli pieniä nuoruudenkin taipumuksia. Hän muisteli kauniin
+Liperin järviä, saaria, mäkiä, notkoja, Vatasen luhtaniittyjä, nurmia,
+lehmiä, maidon paljoutta ja muuta. Kun Partanen taas tiukkasi vastausta,
+kysyi Kaisa hätäpäissään:
+
+»Montako lehmää siinä Partasen talossa oikeastaan elätetään?»
+
+»Onhan niitä kymmenen, joiden mahan alta maito raintaan vuotaa töröttää,
+vaan jos siinä on emäntä oikea työkarhu, joka ei luitaan säästä, vaan
+rynnistää vain vaikka henki lähtisi, niin voipi siinä ruokkia
+enemmänkin», ylpeili Partanen, ja lisäsi:
+
+»Mutta se entinen eukkovainaja oli niin kivuloista sorttia, ettei se
+ollut muuta kuin ristinä siinä työn rytäkässä.»
+
+»Lujatekoinen ja vahvaluinen ihminenhän siinä tarvitaan, jos mieli
+kestää. Mutta kyllähän tämän Kaisan selkä pitää», kehui Turtiainen ja
+sanoi lisäksi:
+
+»Niin että Kaisan ei tarvitse epäillä. Kyllä tämä rikas Partanen niillä
+työ-ehdoilla ottaa akakseen.»
+
+Mutta Kaisa epäilikin ihan toista asiaa. Hän mietti, että Vatasella oli
+viisitoista lypsävää ja Partasella ainoastaan kymmenen. Vatasen
+nurmetkin hän muisti ja kysyi:
+
+»Minkälaiset nurmet siinä on tämän Mulon Partasen konnulla?»
+
+»Eivät ne nyt erin hääviä ole. Kivikkonurmiahan ne ovat ja takukoita,
+mutta kyllä siellä kun kesän koluaa lyhytvarren viikatteen kanssa, akka
+etukynnessä ja mies itse perästä, niin omilla heinillä menee karja yli
+talven että pyllähtää», kehui Partanen. Turtiainen yritti taas vähän
+lieventää asiaa. Hän selitti:
+
+»Mutta tämä Partanen hioo aina eukolleen viikatteen niin teräväksi, että
+sillä sen kun vain pyyhkii takukkoakin. Eivät siinä sivut kipeenny, jos
+nyt ei itseään järkiään tapa työllä ja koko päivää riehu selkä
+koukussa... Ja etkös sinä, Partanen, itse kallihekkin viikatteita?»
+
+»Itsehän minä ne», murahti Partanen, ja Turtiainen selittää vatvoi:
+
+»Se tämä Partanen itse kallihteekin viikatteet. Ja se kun ne kallihtee,
+niin sen viikatteen pitää mennä takukkoonkin, kunhan vain vähän sinne
+päin hosuu. Ei se niittäjän luille ota.»
+
+Niin oli hän asiaa lieventänyt ja koristanut, mutta Partanen alkoi
+tärvellä sitä suoruudellansa. Hän kehui:
+
+»Siinäkään asiassa minä en rupea piilottelemaan. Kyllä sitä Partasen
+rinnalla, jos mieli kestää, saa sivujaankin hierottaa nais-eläjä joskus.
+Kunhan ruistakin leikata näpistää Partasen rinnalla kolmekin sataa
+emälyhdettä päivässä, niin kyllä vain iltasella yksi akka sivujaan
+voivottelee.»
+
+Kaisa ryki omituisesti. Turtiainen oli jo neuvoton. Vielä korjasi hän
+asiaa viimeisen kerran:
+
+»Tämä Partanenhan sentään sitelee lyhteet ja kuhiloipi ... kunhan eukko
+vain pitää leikkuusta huolen.»
+
+Ja nyt odotti Partanen voitonvarmana. Syntyi äänettömyys. Kaisa oli kuin
+kahden tulen välissä. Turtiainen jo kiirehti:
+
+»No kun Kaisa ei kerran sitä työn jumalattomuutta pelkää, niin mitäs
+siinä on muuta kuin kampsut kokoon ja alkaa vain yhteisessä kattilassa
+huttua keittää?»
+
+Kaisa hätäytyi. Hän odotti Vatasen tuloa. Turtiainen tiukkasi:
+
+»Vai mitä se Kaisa ajattelee?»
+
+»Nuo porsaan jäletkin näet ovat jääneet pyyhkimättä!» valitti Kaisa,
+tekeytyen kuulemattomaksi. Ja kääntääkseen puheen toiseen asiaan alkoi
+hän luututa lattialta porsaan jälkiä.
+
+»Vankka talohan se on Partasen talo!» huomautti Turtiainen.
+
+Sitten vaiettiin. Lopulta pani Partanen jo kovalle, ilmottaen:
+
+»Mitäpä se sitten siitä joutavasta ruusuutuksesta ja kainostelemisesta
+korjaantuu... Saapi alkaa vain kaupitella tätä taloa ja tässä ensi
+sunnuntaina pitää höyräytetään vähän niitä kuuliaisia. Turtiainen voit
+käskeä sen Hotakan Villen viuluaan kituuttamaan.»
+
+Hän sylkäsi lattialle ja kysyi:
+
+»Vai vieläkö se tämä Kaisa arvelee, että pitäisi oikein sormus pistäytyä
+ostaa sipaisemassa?»
+
+Kaisa ryki, kuin olisi jokin mennyt kurkkuun, ja valitti hädissään:
+
+»Russakkahan näet lie kaivautunut kulkkutorveen, kun kakistuttaa ja
+ahdistaa henkeä sillä tavalla...»
+
+Ja sotkeakseen asian muuhun, kysyi hän äkkiä:
+
+»Onko siinä Partasen tuvassa ollenkaan russakoita?»
+
+Mutta asiasta ei hän sillä päässyt, sillä Partanen selittää järisytti
+ylvästellen:
+
+»Kyllähän niitä lutikoita aina sikiäisi, jos ei isäntä itse pitäisi
+akkaväkeä semmoisessa kurissa, että ne vaikka syömällä ne tappavat.»
+
+Turtiainen koetti jo nenäänsä turistamalla keskeyttää Partasen, jottei
+se pilaisi asiaa, mutta Partanen vain yltyi ja kehui:
+
+»Mutta kun siinä meidän tuvassa vain pieninkin epäsiisteyden alku
+yrittää syntymään ja minä kun silloin kiljasen akoille, niin kohona
+pitää akkojen hypätä, ja sen tietää, että itikoille siinä tulee silloin
+rutto lähtö.»
+
+Turtiainen raapi harmissaan päätään. Mutta Partanen oli ylpeä itsestään
+ja piipustaan poroja kaivellen kehotti Turtiaista:
+
+»Oikeastaan kuuluisi sinun puhemiesvelvollisuuteesi ilmottaa ja
+vahvistaa tämäkin asia.»
+
+Turtiainen mietti kotvan, miten lieventää Partasen kehumaa ankaruutta.
+Nyt koetti hän taas raskaasti selittää jauhaa:
+
+»Niin että tämä Partanen on niin julma mies nukkuessaankin, että
+lutikatkin sitä pelkäävät eivätkä uskalla ovesta sisään tulla, vaan
+värjöttelevät porstuassa.»
+
+Kaisa oli ihan pökertyä, kun ei tiennyt mitä sanoa. Oltiin välillä
+ääneti. Lopuksi Partanen sanoi:
+
+»No nyt, Turtiainen, saat sitte lopullisesti vahvistaa asian
+päättyneeksi.»
+
+Turtiainen niisti nenänsä sormillaan, vei niistokset uunin eteen ja
+vahvisti:
+
+»Niin jotta tämä Partanen katsoo nyt asian lopullisesti päättyneeksi ja
+ottaa tämän Kaisan akakseen.»
+
+Mutta parahiksi saapui silloin poliisi, joka haastoi Kaisan todistamaan
+Vatasen ja Ihalaisen varkausasiassa.
+
+Vaikea on sanoin kuvata Kaisan hämmästystä. Siksi jääköönkin se
+yrittämättä. Työlästä olisi myös kuvata ne monet pulat ja mutkat, jotka
+Kaisan täytyi voittaa, ennen kuin sai asiasta heikon aavistuksen.
+Lopulta se kumminkin alkoi selvitä. Partanen selitti:
+
+»Minä tämän Turtiaisen kanssa seison ja sillalla juttelen rauhassa, että
+hukkuisikohan tuohon Pieliskoskeen, jos yrittäisi, kun samassa ajaa
+porhaltaa kaksi metsärosvon näköistä miestä liinakolla. Toinen pitelee
+ohjaksista ja toinen vetelee ruoskalla, minkä kädestä pääsee, niin että
+ruunan selkään kohoovat sormen paksuiset makkarat. Ja väkijoukko hajoaa
+pois tieltä kuin siiville lyötynä. Mutta Partanen ei väistynyt. Kärrin
+pyörästä kuin kiskasin kiinni, niin seisahti ettei tikahtanutkaan. Ja
+pyörivät siinä silmät rosvojen päässä.»
+
+Kaisa arvaili seikkailun menoa. Jussi oli lähtiessään juuri pelännyt
+tammansa varastamista, ja Kaisa oivalsi, että liperiläiset olivat
+lainanneet hevosen ajaakseen varasta takaa. Hätä tuli Jussin puolesta.
+Hän alkoi rukoilla:
+
+»Mene, hyvä Partanen, ja sano, etteiväthän ne ole sitä varastaneet... Ne
+vain ottivat sen muuten ajaaksensa... Kun Vatasen oma tamma oli näet
+varastettu.»
+
+Lopulta selvisi miehille, että Kaisa, Vatanen ja Ihalainen olivat saman
+pitäjän väkeä. Silloin Turtiainen jo kehotti:
+
+»Kyllä sinun, Partanen, pitää niin sanoa, kun ne kerran ovat saman
+pitäjän eläjiä tämän Kaisan kanssa ja hänen vieraitansa, selvillä
+kaupunginasioilla kulkemassa.»
+
+Partanen ei ollut oikein hyvillään, mutta ei voinut Kaisan pyyntöä
+vastustaakaan. Hän lähti puhuttelemaan poliisiherroja. Lähtiessään sanoi
+Kaisalle jäähyväisiksi:
+
+»Tuosta sinun vesiämpäristäsi voi tehdä sitte vaikka rankkiämpärin,
+jolla juottaa hevosta... Näiksi ihmisen särpimiksi sitte annetaan ensi
+sunnuntaina papin kirkossa kuuluuttaa täräyttää ja siihen vielä vähän
+vihkiä höyräyttää, niin alkaa se työkomento sitte käydä, että luut vain
+ryskävät koko Mulossa.»
+
+
+
+
+VIIDESTOISTA LUKU
+
+
+Jussi Vatanen ja Antti Ihalainen istuivat taas lattialla entisessä
+putkassaan. Kauvan olivat he ääneti. He tajusivat, että heille oli taas
+tehty vääryyttä. Viimein katkaisi äänettömyyden Vatanen, sanoen
+poliisimestarista:
+
+»No kyllä oli nyt aika suupaltto se herra!... Niin siltä tuli sitä sanaa
+kuin lampaan saparon alta!»
+
+»Oli se! Harvassa on niin avosuisia akkojakaan!» yhtyi Antti. Jussin
+veri nousi loukkausta ajatellessa. Hän jo kerskasi:
+
+»Mutta kyllä jos minä olisin ilennyt, niin tukkeutua sen olisi pitänyt
+sen suun! Jos minä olisin vain tuolla porsassäkillä vetäissyt pitkin
+korvia, niin märkä sija siihen olisi jäänyt!»
+
+Antin mieli myrtyi. Hänkin kehahti:
+
+»Kunhan se tulisi tänne ja me panisimme sen tuohon pehkuille mahalleen,
+kun ei ole vierasmiehiä, ja siinä kun me voitelisimme sen selkää
+nyrkillä, niin sittenpähän nähtäisiin, vieläkö hän omilla jaloillaan
+pasteeraisi.»
+
+Jonkun aikaa murjoteltuansa Jussi vihoissaan alkoi etsiä Tahvanaiselle
+kiroomis- ja huutamistaidossa kilpailijaa, jonka rinnalla Tahvanaiselle
+voisi ikäänkuin vahingon-ilolla ilkkua.
+
+»Se luulee, ettei niitä häntä suurempia kiroojia ja kiljujia enää
+olekaan, mutta kunhan sattuisi oikea suuren maapitäjän vallesmanni ja se
+kirota räväyttäisi, niin lapsi hän olisi vielä sen rinnalla.»
+
+»Lapsi», murahti Antti tyytyväisenä. Jussi taas virkistyi, kun sai näin
+kostaa. Riemastuen hän kertoi:
+
+»Esimerkiksi sillä Tohmajärven vallesmannilla kuuluu olevan semmoinen
+kiroamis-ääni, että koko Tohmajärven seurakunta saa siitä ylpeillä ja
+vielä Pälkjärvikin aina sinne Ruskealan rajaan asti.»
+
+»Kovahan se kuuluu olevan noitumaan», myönsi Antti.
+
+»Kova!» ylpeili Jussi ja korotti äänensä kerskaten:
+
+»Se Tiilikaisenkin aikamies poika kun joutui sen kanssa tekemisiin
+irtolaisuudesta, ja se kun oli Tiilikaisen Kallelle silloin kironnut,
+niin Kalle kehasi, että paikalla häneltä putosivat housut jalasta!»
+
+»Vai kehui se Tiilikainen niin kovaksi kiroojaksi!» ihmetteli Antti.
+
+»Kehui!» myönsi Vatanen. »Eikä se ollut vielä sanonut sen itsensä
+pimeyden pääruhtinaan nimeä, vaan oli vain maininnut yhtä sen
+sukulaista.»
+
+Mutta hetkisen mietittyään hän ryhtyi puolustamaan omankin pitäjänsä
+herroja Tohmajärven vallesmannin rinnalla. Hän arveli:
+
+»Vaikka kyllä sillä tällä Liperin rovastilla olisi semmoinen
+vallesmannin ääni, että sen kirouksen pitäisi kuulua yli Liperin.»
+
+»Olisi sillä, jos se lukisi itsensä vallesmanniksi», yhtyi Anttikin.
+
+He alkoivat tyyntyä. Jussi huomautti:
+
+»Päästän tuon porsaan säkistä!»
+
+Ovesta sisään työntäessään eivät poliisit olleet huomanneet ottaa
+porsassäkkiä pois. Porsas alkoi telmää olilla. Antti katseli sitä ja
+sanoi:
+
+»Kenenkähän porsas se on?»
+
+Jussi ei vastannut. Nyt oli heillä piiputkin matkassa. He alkoivat
+tupakoida. Mutta siitä huolimatta tuli aika pitkäksi, varsinkin
+Jussille, joka suri tammansa kohtaloa.
+
+Mutta hänkin rauhoitti itseään lopuksi, huomauttamalla:
+
+»Tottapahan se tamma sieltä entisestä talostaan löytyy. Ne tuntevat sen
+siellä ja vievät Kettuselle, ja Kettunen tuo sen meille.»
+
+Antti valitti toki vielä ja samalla arvaili:
+
+»Kukahan se oli niin jumalattoman partainen mies, joka tarrautui hevosen
+rinnuksiin?»
+
+»Eikö tuo liene ollut niitä Rääkkylän rettelö-Jääskeläisiä. Nehän ne
+kuuluvat rettelöivän ja käräjöivän kaikkien ihmisten kanssa», arveli
+Jussi.
+
+»Niitä kai se on. Tahi sitten niitä Tolosia sieltä Niittylahden takaa.»
+
+Porsas peuhasi ja miehet ajattelivat asioitaan. Porsaasta johtuivat
+ajatukset Kaisan taloon. Jussi sanoi:
+
+»Viisas elävä se on tuokin sian porsas. Kun osasi näet nytkin viedä
+suoraan siihen Makkosen lesken taloon... Ja senkin reiän osasi löytää,
+josta pääsi pujahtamaan aidan alitse...»
+
+Anttikin ihmetteli sitä. Hän urahti:
+
+»Eihän me olisi ilman porsasta tiettykään, jotta Kaisa elää täällä.»
+
+»Ei... Eikä ainakaan olisi saatu ilman porsaan apua tietää sitä, että se
+on jo sen Makkos-vainajan leski», painosti Jussi.
+
+Antti näytti nukahtavan. Piippu lerpatti hampaissa ihan
+tipahtamaisillansa. Mutta Jussi mietti Kaisaa ja Kaisan taloa. Jo sanoi
+hän Antille:
+
+»On sillä hyvä talo Makkosen leskellä.»
+
+»On se niin Makkosen lesken taloksi», murahti Antti.
+
+Sitten taas ikäänkuin torkuttiin.
+
+»Ja on se vielä roteva akka, se Kaisa itse», heräsi Jussi.
+
+»On se ... niin ikä-ihmiseksi», tarttui Antti.
+
+»On!»
+
+Seuraavalla kerralla heräsi Antti ensimmäisenä, sanoen:
+
+»Vankkaluisen eukonhan siitä saisi...»
+
+»Saisi siitä... Paljoa vankemman siitä saisi kuin Hyvärisen tytöstä»,
+iloitsi Jussi. Antti huomautti:
+
+»Porsas kaivautuu pehkuihin maata... Nukuttaakohan sitä?»
+
+»Vieläköhän ne ovat niitä viime öisiä pehkuja?» kysyi Jussi, katsellen
+pehkuiksi vanuneita olkia.
+
+»Niitä kai ne ovat... Tottapa ne eivät ennättäneet muuttaa uusia.»
+
+»Kyllä ne eivät ennättäneet, sillä olisivat ne muuten muuttaneet meille
+puhtaat olet», lohdutteli Vatanen.
+
+Niin jatkoivat he vähin erin. Aamusella heräsivät aikaisin, ja nyt alkoi
+taas aika pitkäksi virua. Joskus juohtui tamma mieleen, mutta vielä
+useammin teki mieli kiirehtiä Kaisan kanssa kauppoja päättämään. Jussi
+kysyi:
+
+»Eikö sinustakin tuntunut siltä, että kyllä se Kaisa itsekin on jo sinne
+päin hököttämässä?»
+
+»Näkihän sen heti siitä, että pani ylleen pyhähameen, kun kuuli ettei
+Loviisa-vainaja enää elä», mörisi Antti myönnytystään, ja silloin
+vahvisti Jussikin:
+
+»Näkihän sen kaikestakin... Päätäänkin jo rupesi kampaamaan.»
+
+»Sille sopivatkin Loviisan hameet ja röijyt levittämättä... Hyvärisen
+tytön jos olisit ottanut, niin niitä olisi pitänyt kaventaa...»
+
+Sen huomasi Jussikin ja lisäsi:
+
+»Ja hyvässä lykyssä olisi pitänyt vielä lyhentääkin ... jos nyt ei
+röijyjä, niin ainakin olisi hameita ollut lyhennettävä tai sitte
+ommeltava ne vekille. Oli se onnen potkaisu.»
+
+Putka oli kylmä. Sitä ei oltu lämmitetty, koska se Rimpisen tekemä uuni
+oli rikki. Antti jo sanoi:
+
+»Täällä on vilu.»
+
+»Eivät näet ryökäleet ole muistaneet illalla lämmittää, jotta tarkenisi
+kunnolleen olla!» harmistui Jussi. He istuivat kauvan aikaa lattialla
+vastatusten, polvet pystyssä, kunnes Jussi jatkoi:
+
+»Vilu minullakin on.»
+
+Antin mieleen muistui Jussin ihana saunalöyly ja hän kysyi:
+
+»Kylvetkö sinä monesti viikossa?»
+
+»En kuin kuusi kertaa.»
+
+»En minäkään kuin kuusi, mutta se Haarajärven ukko se kuuluu
+lämmityttävän saunan joulupäivänäkin...
+
+»Eiköhän tuolla porsaallakin ole vilu?» kysyi Jussi.
+
+»Eikö tuolla liene, kun kaivautuu pehkuihin.»
+
+Kun siinä tuli yhä kylmempi, ehdotti Antti:
+
+»Vedetäänpäs sormikoukkua, niin tulee lämmin!»
+
+Ja he alkoivat vetää. Jalkapohjat asettivat vastatusten ja vetivät,
+jotta ikenet irvistyivät. Lopulta sanoi Jussi:
+
+»Sormiin koskee!»
+
+»Ruvetaanpas voittosille!» ehdotti Antti, ja he alkoivat hiljakseen
+painia. Jussi neuvoi:
+
+»Elä ota housunkauluksesta. Se repeää... Ota siitä remelistä!»
+
+Alkoi ankara jyty. Antti valitti:
+
+»Elä sinä tee koiruutta!»
+
+»Mitä koiruutta minä?»
+
+»Sinä pakkaat ihan ryntäihin, ettei jää hollia.»
+
+»Enpäs pakkaa!» intti Jussi.
+
+»Pakkaatpas!» väitti Antti Jussia valehtelijaksi ja Jussi sanoi siihen:
+
+»Elä valehtele!»
+
+He väänsivät aivan ähisten. Nyt varotti Jussi:
+
+»Elä sinä vain sitä jalkakammia käydä!... Pelin pitää olla rehellinen!»
+
+Antti todisti hengästyneenä:
+
+»Ei sinua saa kaatumaan.»
+
+»Ei sinuakaan.»
+
+»Levätään välillä!» läähätti Antti.
+
+He lepäsivät, vetivät vyönsä tiukemmalle ja alkoivat uudestaan. Pehkut
+vain pölisivät jaloissa, ja hämmästynyt porsas juoksenteli pakoon
+nurkasta nurkkaan. Viimein rukoili Jussi:
+
+»Elä enää!... Minulta repesivät housut!»
+
+Mutta Antti ei nyt hellittänyt. Hän aivan julmistui, saadakseen voiton.
+Oli siinä voimaa liikkeellä. Lattia tömisi jalkojen alla ja Jussi huusi
+suuttuneena:
+
+»Elä perhana!... Elä revi housuja, tahi kun minä suutun!...»
+
+Mutta kun ottelu oli paraassa menossa, avautui ovi ja ihmettelevä ääni
+sanoi:
+
+»Nyt ne pakanan eväät jo keskenään tappelevat. No ei ole moisia raatoja
+vielä tämän kaupungin putkan pehkuilla maannut!»
+
+Hämmästynyt Vatanen koetti selittää asiaa, sanoen:
+
+»Tuohan se Antti...»
+
+Mutta poliisikin oli nyt pahalla tuulella, kun häntä oli poliisimestari
+haukkunut siitä rasvapilkusta, jonka hän oli saanut ryntäisiinsä
+Pekurisen lapsen ristiäisissä. Hän äkäili:
+
+»Samanlaisia Antteja te olette koko Liperin miesroikka... No miehet! Nyt
+tilille siitä Partasen hevosen varkaudesta.»
+
+Miehet korjailivat housujansa. Jussin housujen takapuoleen oli revennyt
+parin korttelin pituinen reikä, mutta ei ollut aikaa sitä korjailla. Hän
+pyydysti porsaan säkkiin ja nyt he lähtivät taas tutkinnolle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Poliisimestarin apulainen, Johan Fredrik Borg, Sortavalan entisen
+pormestarin poika, jota kansan kesken sanottiin Porkin Jussiksi, oli
+vasta nuori luutnantti ja tietysti muutenkin tuittupäinen herra. Hän oli
+nyt joutunut poliisimestarin sijaisena jatkamaan kuulustelua, sillä
+itsensä Tahvanaisen pää oli kipeä.
+
+Vangitut astuivat sisään, Jussi riiputtaen oikeassa kädessään
+porsassäkkiä. Sisällä olivat todistajatkin.
+
+Mulon Partanen oli jo illalla käynyt poliisimestarin puheilla, mutta
+tämä oli ollut kiukuissaan eikä ollut malttanut edes kuulustella
+Partasta, vaan oli käskenyt tulla varsinaiseen kuulusteluun todistamaan
+mitä tiesi. Silloin oli Partanen ruvennut selittämään, ettei siinä ollut
+mitään varsinaista varkautta, vaan että miehet saa laskea vapauteen.
+Mutta ei hän ollut vielä kunnolleen alkuunkaan päässyt, kun
+poliisimestari, jota odoteltiin korttipöytään, ärjäsi:
+
+»Mene hornan kattilaan täältä!»
+
+Partanen oli vielä yrittänyt suuttua, mutta silloin oli poliisimestari
+ollut hänet syödä, huutaen:
+
+»Kaikki te olette samanlaisia rosvoja ja juopporenttuja... Näytän minä
+teille!»
+
+Tämä ajattelematon käytös vaikutti suuresti asian ratkaisuun. Jussi
+Partanen oli siitä aivan myrtynyt ja uhannut suorastaan:
+
+»Annahan huominen päivä tulee, niin näyttää se Partanenkin!... Tämä
+Partanen näyttää sinulle vielä, että sinä olet vanginnut viattomia
+ihmisiä, ja nähdäänhän, eikö sinusta vielä tule virkaheitto, niin jotta
+jutkahtaa!»
+
+Toinen oli menettänyt lopunkin malttinsa ja suorastaan potkinut Jussi
+Partasen ulos. Sen johdosta oli Partanen vannonut puhuvansa Antin ja
+Jussin puolesta niin, että he voivat syyttää poliisia aiheettomasta
+vangitsemisesta. Tästä asiasta oli hän jo maininnut Kaisalle ja koko yön
+oli hän sommitellut juonta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Nyt seisoi hän pönäkkänä ja odotti vain aikaa, milloin hän saa
+»näyttää». Kuulustelu alkoi. Borg--tai oikeastaan Porkki--kysyi
+Kaisalta:
+
+»Oletko sinä vaimo Kaisa Makkonen tästä kaupungista?»
+
+»Ei suinkaan se kuka ole?» vastasi Jussi Kaisan puolesta. »Suu kiinni!
+Minä kysyn häneltä: Oletko sinä vaimo...»
+
+»No näkeehän tuon kysymättäkin, että vaimohan tuo on, kun kerran
+hameessa käy», järäytti Partanen keskeyttäen. Kuulustelija löi nyrkkinsä
+pöytään ja ärjäsi:
+
+»Suu kiinni! Kuka sinä olet?»
+
+Partanen yritti selittää:
+
+»Minähän olen se Mulon Partanen ja minä sanon että...»
+
+»Suu kiinni! Onko tämä vaimo Kaisa Makkonen?»
+
+»No, on, on... Hyvä isä siunatkoon!... Johan tuo on sanottu, että
+Makkosen leskihän minä olen... Tunteehan minut tämä Vatanenkin!» riensi
+silloin Kaisa.
+
+»Riittää! Tunteeko vaimo Kaisa Makkonen nämä kaksi miestä?» keskeytti
+toinen, kasvot punaisina vihasta.
+
+»No kuka näitä nyt ei tuntisi, kun ovat oikeita liperiläisiä ja vielä
+ollaan läheisiä sukulaisiakin tämän Vatasen kanssa!» iskien samalla
+Jussille ja Antille silmää ja viittoen sormellaan. Nämä ymmärsivät
+silmän iskun ja oitis ehätti Jussi:
+
+»Läheisiä sukulaisia ollaankin.»
+
+»Suu kiinni!» huusi Porkki taas.
+
+»Elä ärjy!» tarttui jo uhkaavasti Partanen, jonka luonto nousi. Jussi ja
+Antti alkoivat joutua ymmälle huomatessaan Partasen olevan tyytymättömän
+herra Porkkiin. Kaisa teki heille sormimerkkejä, minkä kerkesi.
+
+Vihdoin päästiin niin pitkälle, että herra Porkki voi kysyä:
+
+»Onko tämä toinen mies Jussi Vatanen Liperistä?»
+
+»No kukas se olisi, jos ei Vatanen! Sehän se on sen ukko Vatasen entinen
+poika, vaikka siitä on jo kasvanut tuommoinen mies... Ja tämä toinen on
+se Antti Ihalainen, joka nai sen Matikaisen tytön, sen Anna Liisan, jota
+se Tahvo Kenonen aikoi!» lasketteli Kaisa yhtenä rupeamana. Sitä myöten
+selvisi asia vähitellen. Nyt jo voi herra Porkki kysyä:
+
+»Mitä muuta vaimo Makkonen tietää tähän asiaan?»
+
+Kaisa hämmästyi ja kysyi:
+
+»Tähänkö asiaan? Mikäs asia tässä on?»
+
+»Niin. Mitä sinä tiedät tähän asiaan», ärjäsi tuskastunut Porkki.
+
+»Eihän tässä mitään asiaa olekaan... Vatanen vain tuli kaupunkiin
+myömään porsastaan ja sitten kun tapasi tämän Mulon Jussi Partasen ja
+Partasella oli liinakko valjaissa, niin Jussi sanoi Ihalaiselle:
+'Koetellaanpas, onko tuo niin hyvä juoksija kuin se oma tamma'... Ja
+sitten ne ajaa pyöräyttivät vähäsen katua pitkin ja olivat juuri
+takaisin tulemassa, kun semmoinen jumalaton miesjoukko tarttui hevoseen
+kiinni ja kuletti väkisin tänne.»
+
+»Ähäh!... Joko nyt kuulit!» ilkkui jo silloin Jussi Porkille.
+
+»Suu kiinni siellä!» kiljui ärtynyt Porkki.
+
+»Pidä itse turpasi tukossa!» murahti Antti.
+
+»Perr!» sydämistyi Porkki, mutta Jussi varotti:
+
+»Elä kiroile ja noidu oikeassa asiassa!»
+
+Porkki löi nyrkkiä pöytään ja raivosi:
+
+»Jos te ette tottele, niin minä hirtän teidät!»
+
+»Hirtäppäs!» uhitteli Jussi, jota Kaisan sormipuhe ja silmän iskut yhä
+vain rohkaisivat ja yllyttivät. Porkin kasvot pöhöttivät veripunaisina.
+Täyttä kurkkuaan huusi hän:
+
+»Te olette varastaneet Partasen hevosen keskellä päivää... Te olette
+suuria rosvoja...»
+
+»Mutta se vain on turkasen pitkä vale!» jyrähti silloin Partasen
+tuuheasta parrasta, kuin ukkosen pauhina. Jussi ällistyi, ja ällistyi
+siinä kuulustelijakin. Hän kysyi:
+
+»Etkö sinä ole se Partanen, joka syyttää hevosen varkaudesta näitä
+miehiä?»
+
+»En... Minä olen Mulon Partanen», vastasi Partanen viisaan näköisenä.
+
+»No keltä lemmon Partaselta nämä sitten varastivat hevosen?» ällistyi
+silloin Porkki.
+
+»Eivät keltään», jyräytti taas Partanen.
+
+»Ähäh!... Vieläkö nyt karjut!» ilkkui Jussi.
+
+Porkki jäi sanattomaksi tuskastuneena ja käveli edestakaisin huoneessa,
+ähkien ja puhkuen vihasta. Partanen päivitteli viisaana, korvallistaan
+raapien:
+
+»No kyllä ne nuo herrat osaavatkin ja uskaltavat tätä alamaista kansaa
+haukkua ja kerjätä! Kun otappa ja sano rosvoksi rehellistä miestä!»
+
+Siihen asti oli porsas pysynyt hiljaa säkissä, mutta nyt sekin vinkasi,
+kun Jussi sattui polkasemaan sen saparolle. Raivoissaan huusi Porkki:
+
+»Mitä vietävää sinulla on siellä säkissä?»
+
+»Potsi.»
+
+»Potsi... Potsi... Mikä kehnon potsi?»
+
+»Sian potsi ... oikea imisä porsas», selitti Jussi, ja Partanen lisäsi:
+
+»Ei suinkaan se ihmisen ja muun eläimen porsas sian äänellä vingu!»
+
+Porkki polki jalkaa lattiaan, niin että lasit helisivät pöydällä ja
+Antti kehotti:
+
+»Pole vaan! Ei se lattia potkaisemalla puhkea.»
+
+Jonkun ajan kuluttua rauhottui sekä porsas että Porkki. Hän alkoi taas
+jatkaa kuulustelua. Partaselta hän kysyi:
+
+»No oliko se sinun hevosesi, jolla nämä miehet ajoivat?»
+
+»No ei suinkaan se kenen», ylpeili Partanen.
+
+»No varastivatko ne sen sinulta?» jatkoi Porkki.
+
+»Johan Partanen sanoi, että ei», yritti Kaisa.
+
+»Suu kiinni, akka!»
+
+»En minä ole vielä kenenkään akka... Makkosen leski minä olen!»
+
+Porkki sadatteli nyt taas kotvasen ja yritti jatkaa. Hän kysyi
+Partaselta:
+
+»No mitä varten nämä ajoivat sinun hevosellasi?»
+
+Nyt oli Partasen aika tullut. Hän selitti rauhallisena:
+
+»Poliisia härnätessä vain tehtiin semmoista kuria.»
+
+Siitä syntyi ällistys. Nyt hoksasivat Jussi ja Antti, että Kaisa oli
+puhunut Partasen kanssa ja että nyt oli hätä kaukana.
+
+Mutta herra Porkin vimmastus ei tiennyt rajaa. Hän kiljui:
+
+»Vai poliisia härnätessä?... Millä lailla sinä härnäsit poliisia?»
+
+Nyt löi Partanen sen viime iskunsa. Hän selitti:
+
+»Ka kun se tämä Join poliisimestari Tahvanainen ei muuta tee kuin
+juopottelee ja lyö korttia Vilenin ja sen»--hän ei tuntenut herra
+Porkkia--»Sortavalan entisen pormestarin Porkin poikarentun kanssa, niin
+minä sanoin tälle Vataselle ja Ihalaiselle: 'Kun me nyt olemme muutenkin
+tuttuja miehiä, niin tehdään tälle Join poliisille jutku!'»
+
+Porkki oli suunniltaan, kun keskeytti:
+
+»'Jutku'!... Näytän minä teille!... Mikä se on se 'jutku'?»
+
+Mutta entistä rauhallisempana ja viisaampana jurnutti Partanen:
+
+»Ka minä sanoin tälle Vataselle: 'Olkaa varastavinanne minulta tuo
+liinakko ja minä huudan vain poliisia, niin näette että ne rentut eivät
+ymmärrä erottaa rehellistä ihmistä rosvosta, vaan tuomitsevat teidät
+syyttömästi sakkoihin ja sitten juovat ne rahat.'»
+
+Porkki oli noussut ja teiskaroitsi äänetönnä, hammasta purren; kasvot
+olivat pakahtua niihin tulvivasta verestä. Mutta hän nieli kiukkunsa.
+Nopeasti pyörähti hän liperiläisiin päin ja kysyi:
+
+»Onko se totta, että tämä Partanen houkutteli teitä härnäämään poliisia
+ja että te ette varastaneet sitä hevosta?»
+
+»No kukas sitä on valeeksi väittänytkään!» vahvisti Jussi.
+
+»Koska on ilmi tullut, että syytetyt ovat toimineet toisen, Mulosta
+kotoisin olevan Partasen houkutuksesta, ja kun he eivät ole mitään
+rikosta tehneet, josta heitä voitaisiin syyttää, vapautetaan heidät.
+Mutta koska Partanen on itse tunnustanut aikoneensa häiritä kaupungin
+järjestysvaltaa ja kun hän on aikomuksensa toteuttanutkin, pidätetään
+hänet poliisilaitoksen säilytysvankilaan asian lähempää kuulustelua
+varten, joka tapahtuu ensi lauvantaina.»
+
+Partanen yritti panna vastalauseen, mutta Porkin käskystä otti kolme
+poliisia häntä niskasta kiinni ja työnsi samoille pehkuille, joilla
+Jussi ja Antti olivat yönsä viettäneet. Vastaan haratessaan koetti
+Partanen vain huutaa:
+
+»Tämähän on vasta hornan pesä, kun ihan syyttömiä ihmisiä työnnetään
+tällä tavalla putkaan oman hevosensa varkaudesta!»
+
+
+
+
+KUUDESTOISTA LUKU
+
+
+Se oli lauvantaipäivä, iltahämärän tuloaika, kun Liperin miehet pääsivät
+pois tutkinnosta. Ulos tultua ihmetteli Jussi Kaisalle:
+
+»Tämäkö se nyt on se poliisiputka?»
+
+Ja kun Kaisa oli sen myöntänyt, alkoivat miehet ihmetellä:
+
+»Kas kun ei ennen ole tullut koko tällä kadulla käydyksi, vaikka on
+usein oltu Joilla ja on koluttu kaikki muut kadut!»
+
+Kaisa siunaili sitä, että pannaan syyttömiä ihmisiä putkaan, vaikka
+olisi ollut kylliksi syyllisiäkin. Jussi puhdistautui vieläkin enemmän;
+hän ihmetteli Kaisalle:
+
+»Kas kun siellä ei näkynyt niitä kahta suurta tappelijaa, joista Kaisa
+puhui... Vaan tottapa ne ovat lähettäneet ne jo oikeaan linnaan!»
+
+Kaisa kiirehti edeltäpäin laittamaan ruokaa. Jussi ja Antti
+taivastelivat vielä hetken kartanolla ja kaupungilla.
+
+Kaisan luona odotti jo kahvi pöydällä, kun miehet saapuivat. Porsas
+päästettiin säkistä ja söi puuroa ja maitoa. Jussi alkoi muistella
+tapahtumaa:
+
+»Kyllä oli kiivasluontoinen herra tämä äskeinen. Huusi ja mökysi näet
+kuin olisi ollut suurempikin asia!»
+
+»Äkäluontoinen se oli ruoja!» yhtyi Anttikin. Jussi kerskasi silloin:
+
+»Vaan asettipahan luontonsa, kun näki että minä jo punoin porsassäkin
+suuta puneelle, jotta sopisi sillä sivaista, kun tarvis tulee.»
+
+Kaisa hompsuutti askareissaan ja Antti mukasi:
+
+»Kyllä sen luonto hätkähti, kun se näki tiukan.»
+
+Nyt Jussi alkoi taas korjata asiaansa, peitellä putkassa oloansa. Hän
+ryhtyi kehumaan Tahvanaista selittäen:
+
+»Se eilinen herra taas oli hyvin siivoluontoinen ja hyvä suustaan. Heti
+kun hän näki meidät, niin sanoi että te kun olette tunnetut yleensä
+siivoiksi miehiksi ja varmaan talon isänniksi, niin saatte tulla sinne
+meidän kyökkiin nukkumaan, ettei tarvitse häiritä ja raskauttaa sen
+Makkosen lesken vierasvaraisuutta... Ja lämmin kyökki sillä olikin.»
+
+»Lämmin!» myönsi Antti. Molemmat katsahtivat Kaisaan, ja Jussi jatkoi:
+
+»Ja höyliä oli koko joukko. Yhdessä siinä puhua rupatettiin ihan
+maatamenolle asti, ja lapset syöttivät porsasta kokkelilla ja itselle
+meille annettiin herrasväen ruokien tostolia... Ja oli siinä ruokaa,
+mitä syödä! Kun oli sianlihapaistiakin semmoista, jossa oli kämmenen
+levyistä läskiä!»
+
+»Julman hyvät sillä olivat ruuat», todisti Antti, ja aina vähä väliä
+katsoa muljauttivat he Kaisaan ja iskivät toisilleen silmää.
+
+He istuutuivat kahvipöydän ääreen ja silloin laukesi asia yht'äkkiä
+aivan itsestään, kuin olisi se ollut valmiiksi kypsynyt. Antti kehotti
+silloin:
+
+»Ka istu sinä, Kaisa, vain sinne Jussin viereen!»
+
+Kaisaa kainostutti. Hän alkoi hiljalleen nauraa hihittää ja sanoi:
+
+»Mitä häntä nyt joutavia!»
+
+»No mitä sitä nyt tyhjää vänkäilee!... Tule vain pois!» rohkaisi Jussi
+ja muljautti merkitsevän silmäyksen. Kaisa työntäytyi penkkiin, mutta
+vastusteli vielä:
+
+»Välttäisi tämä vanha ihminen muuallakin!»
+
+»No älä nyt tyhjää muikistele!» leikitteli siihen Jussi ja alkoi
+kenkänsä kärellä kopeloida Kaisan jalkaa. Kaisa alkoi nauraa kikattaa.
+Jussi kehotteli vain:
+
+»Hihitä ... hihitä!... Nauraa hihitä vain!»
+
+Kaisa heitti häneen syrjäsilmäyksen ja sanoi:
+
+»Kuka sitä nyt olisi uskonut tästä tämmöistä lopuksi tulevan!...
+Vanhoilla päivillään vielä pitää höynäytyä!»
+
+Syntyi pieni iloinen äänettömyys. Antti, joka oli yhtenä hymynä, kysyi:
+
+»Eikö sitä Kaisan jalkaa löydy sieltä pöydän alta, kun sinä täältä
+kopeloit?»
+
+»Löytyyhän se, mutta minä vaan muuten tuota toista jalkaani
+vetryyttelen, ettei yhdessä kohti ollessaan pääse turtumaan», selitteli
+Jussi kahvia hörppien ja kosien toisella jalallaan Kaisaa. Antti sanoi:
+
+»Oikeastaan tämä asia näkyy jo menevänkin ilman syrjäisen avittamista,
+vaikka olisinhan minä tässä joutanut puhemiehen toimissa kähräämään.»
+
+Jussi pani kupin pöydälle ja rupesi kertomaan:
+
+»Niinhän se meni senkin Malisen naiminen ihan itsestään ennen kuin
+puhemies oli ennättänyt luontoansakaan karaista. Se Malinen oli vain
+istunut sen Tiinan viereen ja pannut kätensä Tiinan kaulaan tällä
+tavalla kuin minä tässä tämän Kaisan kaulaan, ja puhemies oli siihen
+ennättänyt vain sanoa: 'Ka johan se on valmis koko naimishökötys'...»
+
+Kaisa vähän kainosteli ja nauroi, mutta Jussi kehotti:
+
+»Elä nyt Kaisa joutavia mutristele ja turhia venkeile!... Tällä
+tavallahan me Loviisankin kanssa ensi aikoina istuttiin ja Loviisan suu
+oli silloin aina naurun virnallaan ihan samalla tavalla kuin nyt tämän
+Makkosen lesken suu.»
+
+»Elä kutkuttele! Minua kutittaa!» vastusteli Kaisa, mutta Jussi
+lohdutteli:
+
+»Pitäähän sitä näin tämmöisenä päivänä tehdä jotain iloista
+kommervenkkiä ja muuta kujetta henttuaan huvittaakseen... Ei sitä sitte
+tuolla vuoden päästä enää hytkähtelekään mieli näissä rakkauden
+lurituksissa ja luirituksissa!»
+
+Kaikki--hän itsekin--huomasivat Jussin harvinaisen leikkipuheliaisuuden.
+Jonkun ajan kuluttua kääntyi puhe vielä taloudellisiin asioihin, kun
+Jussi kysyi:
+
+»Jäikö siltä Makkoselta ne koirannahka-rukkaset, jotka se osti
+vallesmannin pehtuorilta?»
+
+Kaisa sanoi niiden jääneen. Hyvä tovi puhuttiin nyt tästä uudesta
+aiheesta. Sen loppuessa selitti Jussi:
+
+»Sehän meillä on vielä vanha vesikorvo ja se maalattu taikina-, ja sama
+sänky, jonka Loviisa-vainaja toi perintönään... Posteliin on vain tehty
+uusi semmoinen vaaru, että sen pitää kestää... Kun nyt vain tämä talo
+saataisiin myydyksi, niin pantaisiin tässä jo vaikka huomenna pillit
+pussiin ja soitettaisiin Liperiin.»
+
+Hänen riemunsa oli täydellinen, kun Kaisa ilmotti, että karvari Tolvanen
+oli juuri tänä aamuna käynyt kauppoja hieromassa. Riemuissaan huudahti
+hän:
+
+»No auttaakin se aina ihmistä kaupunkimatkallakin onnistumaan, kun vain
+siivolla elää ja vaeltaa.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta kun kahvit oli juotu ja yö läheni, kauhistui Kaisa:
+
+»Herra siunatkoon, kun siellä sen vietävän poliisikamarissa piinasivat
+koko päivän, niin että jäi lihakaupassa käymättä!... Olisihan sitä
+tämmöisen päivän perästä laittanut huomenna vereksestä lihasta soppaa,
+vaan mistä sen nyt ottaa, kun lihapuoti on kiinni ja huomenna on pyhä!»
+
+»No onhan se porsas!» riemastui Jussi, jatkaen:
+
+»Annetaan vain porsaalle puukkoa kulkkuun, niin saadaan jo tänä iltana
+lepparieskaa verestä ja huomenna on sianlihasoppaa. Otappas, Antti,
+puukko ja minä pitelen porsasta takakoivista!»
+
+Puolen tunnin kuluttua paistui porsaan veri leppärieskana, ja huomenis
+haudattiin sen liha päivällisenä näiden kolmen onnellisen ihmisen
+suuhun.
+
+Aterialla puheltiin talon myömisestä. Keskiviikkona oli karvari Tolvanen
+luvannut rahat tuoda ja kaupat päättää, ja torstaiaamuna päätettiin
+lähteä Liperiin.
+
+Mutta sitten alkoi puhe vaieta. Antti jo huomautti:
+
+»Tuokohan se porsas väsyttää sillä tavalla, kun tässä alkaa tehdä mieli
+ettone-unta?»
+
+»Kyllä kai se porsas rupeaa painostamaan, koskapa se minultakin jo alkaa
+silmäluomia alaspäin nyhtää», vakuutti Jussi. Kaisa oli tuntenut samaa.
+Hänkin ilmotti:
+
+»Ka haukotuttaapa tuo minuakin. Rupeaisitte tuohon sänkyyn pitkäksenne,
+niin minä kyykähdän tuohon lattialle!»
+
+Mutta Jussi teki muutoksen:
+
+»Ka vältänpä tuota minäkin lattialla vaikka siinä Kaisan lähettyvillä,
+niin saa tämä Ihalainen yksin sängyssä loikoa, hän kun on kumminkin niin
+kuin vieraampaa väkeä ja me jo niin kuin samaa konttikuntaa.»
+
+Jo alkoivat silmät ummistua. Mutta juohtui siinä vielä Partanenkin
+mieleen. Jussin tuli häntä vähän surku. Ikäänkuin itsekseen,
+puoli-unessa, jupisi hän:
+
+»Putkassakohan se Mulon Partanen nyt on?»
+
+Siihen ei vastannut kukaan mitään. Jokainen mietti asiaa hiljaisuudessa,
+joten alkoi pitempi äänetiolo. Antti ajatteli edellisien päivien
+tapauksia ja poliisimestari Tahvanaisen ja Porkin kiivautta. Siitä
+johtuivat ajatukset Jussi Vatasen kertomuksiin Tohmajärven vallesmannin
+kiroamisvoimasta. Ihmeissään sanoi hän silloin:
+
+»Vai housut putosivat Tiilikaisen Kallelta, kun Tohmajärven vallesmanni
+kirota rönkäsi!»
+
+»Housut!»
+
+Sen myönnettyään ajatteli Jussi taas vuorostaan ja vahvisti ikäänkuin
+muun puheen puutteessa:
+
+»Housujen kehui Tiilikaisen poika pudonneen, vaikka se on jo aikamies
+pojan toljake!»
+
+Mutta Kaisalle oli housuista juohtunut mieleen iloinen asia. Hän
+huudahti:
+
+»No hyvä isä siunaa! Kun uneutin näet sanoa, että jäihän siltä
+Makkoselta ne Parviaisen puoti-Pekalta ostetut verkahousutkin!»
+
+Jussi karjasi riemuissaan:
+
+»Johan minä tälle Ihalaiselle sanoin, että kunhan ne Kaisan kaikki
+nyytit pengotaan, niin ei sitä ulkomuistista tiedä, mitä rikkautta
+sieltä vielä pölähtää päivän valkeuteen.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tahvo Kenonen oli väkisinkin tullut viipyilleeksi taipaleella taloissa,
+kunnes viesti Ihalaisen Antin kuolemasta joudutti hänen kosimahommiansa.
+Nyt hän työntäytyi Ihalaisen tupaan, missä Kanasen Maija Liisa ja
+Ihalaisen Anna Liisa viluissaan ja murheissaan kyräilivät. Rennosti
+viskasi hän säkkinsä penkille, otti piipun taskustaan, alkoi sitä
+piestikolla kaivella ja tervehti:
+
+»No nyt sitä sinäkin, Anna Liisa, pääsit siitä Ihalais-rististä. Ei
+suinkaan se toki tätä kontuaan vienyt mennessään ... vai jättikö se
+tämän sinulle... Anna Liisa?»
+
+»Tähän se on heittänyt kaikki koko roskansa!» vastasi murheellinen Anna
+Liisa jotain sanoaksensa, ja Kanasen emäntä lisäsi:
+
+»Mikäpä tässä on Anna Liisan yksinäänkään eläessä, kun ottaa toisen
+miehen. On niitä tämmöiseen taloon vävyksi pyrkijöitä.»
+
+Kenosesta tuntui, että Maija Liisa jo rupeaa Anna Liisan puolesta
+ylpeilemään. Hänkin nosti silloin päätänsä, ilmottaen:
+
+»Mutta kyllä niitä on kotivävyn paikkojakin tuolla Kaavin ja Juuan
+puolella. Siellä kun on joka talossa semmoinen rippikoulun käynyt tyttö,
+että sen pitää olla kuin paras pappilan mamseli, eikä kotivävyjä tahdo
+saada mistään!»
+
+»Vai on sillä puolen niin suuri puutos kotivävyistä!» ihmetteli Maija
+Liisa.
+
+»On! Puutos on julma. Talon poikia ja renkiä ja muita purlakka-miehiä
+vielä saisi, vaan paremman sortin miehiä saa etsiä eikä sittenkään
+löydä... Varsinkin on räätälimiehistä tiukka», selitti Kenonen. Siihen
+kummaili Anna Liisa:
+
+»Vai niin siellä on vähän räätälejä!»
+
+»Niin on. Heikki Pirhonen oli viimeksi minuakin rukoilemassa tytölleen
+kotivävyksi, mutta minä vain sanoin, että tämä Kenonen lähtee
+Liperiin... Sillä olikin pitkän-hotjakka ja lujarakenteinen tyttö, ja
+jumalattoman rikas talo.»
+
+»Niinkö sillä Heikki Pirhosella?» keskeytti Anna Liisa, jonka silmissä
+Tahvo alkoi kohota.
+
+»Niin, sillä Heikillä», vahvisti Tahvo, jatkaen:
+
+»Olisihan se Heikkikin jo saanut näitä maatyöntekijöitä vävykseen, vaan
+ei hän niistä huoli, sillä ei se tämä maatyö kannata. Mutta neulaa kun
+sitä heiluttelee sukkelakätinen mies päivän, niin kyllä siinä toinenkin
+penni kirpoaa kukkaroon, varsinkin kun ompelee enimmäkseen herroille
+housuja ja nuttuja niin kuin minä.»
+
+»Vai jo se Kenonen oikein herroille ompelee!» vastasi Maija Liisa.
+
+»Jo. Pappien saarnahousut olen ommellut kaikissa pitäjissä aina sinne
+Paltamoon ja Suomussalmelle saakka. Kontiolahden papin-apulainenkin kun
+sai kuulla, niin paikalla haetti Kenosen tekemään hänelle housut ja
+niissä saarnasi sitten vaalisaarnan, ja suuren pitäjän kuuluu itselleen
+saarnanneenkin... Entäs sitte tämä räätälin kölli! Eiväthän ne maatyön
+tekijät ole arvoltaan sen rinnalla mitään. Kuuselankin puoti-Pekka
+siellä Kaavilla aina käski minun tulla kanssaan norria lyömään, mutta ei
+niitä kyntömiehiä koskaan käskenyt.»
+
+»Ähää! Vai niin on Kenonen jo herrastunut!» kummasteli Maija Liisa.
+
+Vähä vähältään saivat he käsityksen Kenosen matkoista ja siitä miten
+häntä oli houkuteltu kotivävyksi yhteen ja toiseen paikkaan. Viimein
+oudostui Kenonen:
+
+»Eikö se Ihalainen heittänyt yhtään kahvia kotiin, kun se Anna Liisa ei
+vieraalle pane pannua pörisemään?»
+
+»Onhan niitä kahvia, vaan kun se Ihalainen meni tulitikkuja hakemaan,
+niin ei ole koko talossa yhtään tikkua millä tulta raapaista!» valitti
+Anna Liisa. Kenonen ilkamoi:
+
+»Kyllä saat Ihalaisen tikkua odottaa! Se poika ei tulisi vaikka
+eläisikin... Rentonaan huusivat Vatasen kanssa vastaan tullessa, että he
+ottavat Ameriikassa nuoret akat...»
+
+»Sanoiko se Ihalainenkin niin?» keskeytti Anna Liisa ja jäi
+sanattomaksi, kun Kenonen vahvisti puheensa.
+
+Silloin syntyi äänettömyys. Anna Liisalle paljastui Antin kataluus. Hän
+vihastui koko mokomalle miehelle. Ynseänä sanoi hän:
+
+»Mokomakin vielä kehuu ... potaattinokka!»
+
+Kenonen riemastui. Hän huudahti ylpeänä:
+
+»Kyllä se niin on, että Kenosessa se sinulle turva olisi ollut ... ja
+olisi nytkin, jos vain niiksi tulisi... Siinä on tulitikkuja! Pistä nyt
+se vääränokka vain lämpiämään!»
+
+Voi sitä riemua, mikä täytti molemmat vaimot! Heti viskasi Maija Liisa
+turkin hartioiltaan ja riensi apuun. Monet päreet olikin valmiiksi
+hakattu ja odottivat vain tulitikkuja, ja kohta leimusi tuli ja liedellä
+porisi nokinen kahvipannu. Iloisena myönteli Anna Liisakin:
+
+»No Kenosestahan näkyy todellakin se turva tulleen! Onkin tässä jo
+kylmässä istuttu ja värjötetty, eikä näet kukaan ole sen vertaa
+säälinyt, että olisi tästä kautta ajanut Lempaan myllyyn ja tuonut
+tikkuja, mutta Kenonen toki tuli ja toi!»
+
+Pian höyrysi kahvi pöydällä. Sokeri oli säretty ja alettiin hörppiä
+kauvan kaivattua juomaa. Kanasen Maija Liisa tunsi olevansa nyt
+Kenoselle niin suuressa kiitollisuuden velassa, että hän oli valmis
+toimittamaan tälle isännän paikan siinä talossa, johon Kenonen oli avun
+tuonut. Hän muisti taas, että Kenonen oli nuoruudessaan ollut Anna
+Liisaan hulluuntunut, eikä Anna Liisakaan ollut silloin kokonaan pois
+tieltä, vaikka se Ihalaiselle mentyään oli aina sanonut Kenosesta
+puhuessaan:
+
+»Ka olisihan se Kenonen huolinut, mutta itsehän minä en ollut hänestä
+noinko-tuonaankaan.» Sen tiesi Maija Liisa, ja siinä kahvin sulattamana,
+ja kun tiesi ettei Anna Liisa jaksa yksin taloa hoitaa, päätti hän
+ruveta puhemieheksi. Hän alotti:
+
+»Saisi tuo Kenonenkin nyt tällä reisullaan jo mennä Liperissä naimisiin,
+eikä lähteä kaikkia kotivävyn paikkoja vieraista pitäjistä etsimään!»
+
+Kenonen arvasi asian. Hän puuttui heti siihen ja arveli:
+
+»Ka olisihan sitä täälläkin oikealle räätälille työtä. Ja jos ei omassa
+pitäjäässä riittäisi, niin kävisi aina Join herroilta hakemassa lisää!»
+
+Hän innostui ja kehasi herroja:
+
+»Kyllä ne pojat tarvitsevat vähä toisetkin housut vuodessa! Paikkaa ne
+pojat eivät siedä polven päässäkään, uutta verkaa vain torvelta ja uudet
+housut!»
+
+»Ja olisihan niitä täällä Liperissäkin kunnollisia kotivävyn
+paikkoja ... semmoisiakin, joissa ei olisi appiukkoakaan eikä
+anoppiämmää riesana», tokaisi Maija Liisa kuppiaan täyttäen. Kenonen
+pyyhki kämmenselkämällään suunsa ja kysyi:
+
+»Montako lehmää se Ihalainen on tässä elättänyt?»
+
+»Toistakymmentä lehmän kantturaahan tässä on ruokittu ja siihen vielä
+härkä ja muutama hieho ja vasikoita», selitti. Anna Liisa
+kahvipuuhissaan häärien, ja Maija Liisa lisäsi:
+
+»Ja onhan tässä talossa muutakin kavetta yhden miehen osaksi.»
+
+Kenonen istui polvi toisen polven päällä, päällimäistä jalkaansa
+heilutellen. Äkkiä kysyi hän taas:
+
+»Onkohan se Ihalainen perinyt jo velkansa, sen kolmesataa markkaa, siltä
+Niiralan Piiraiselta?»
+
+»Eihän se vielä ole... Siellähän se on yhä korkoa kasvamassa», oli
+lohdullinen vastaus.
+
+       *       *       *       *       '
+
+Vaikea olisi kuvata loppuun asti tämä kosimistoimi ja Ihalaisen talon
+omaisuuden tarkastus, joka nyt eri kyselyjen kautta tapahtui. Yhtä
+työläs tehtävä olisi myös kuvata Maija Liisan ponnistukset johtaa asia
+suotuisaan tulokseen, kehuskelemalla asianomaisia toinen toisellensa.
+Sitä tehdessä meni puoli päivää.
+
+Mutta Anna Liisa oli vielä epätietoinen. Lopulta sanoi Kenonen suoraan:
+
+»Ka jos se nyt niikseen kerran tulee, niin mikäpäs siinä on esteenä!»
+
+Mutta rentonaan hän lopetti:
+
+»Mutta tänne Murron korpeen vaan ei Kenonen hautaannu kuuna päivänä ...
+ei lempo soikoon hautaannu. Mutta kirkonkylässä on se entinen Puniinin
+talo tyhjänä! Minä pyörähdän tästä vain isännän puheille sen talon
+hyyräämässä ja naulataan räätälin kyltti Puniinin seinään, täältä
+pannaan kapeet rekeen, lehmät Joille laahtarille ja niin muutetaan
+kirkonkylään että mätkähtää!»
+
+Anna Liisa oli aluksi pitänyt puhetta leikkinä. Mutta nyt alkoi Kenonen
+järjestellä asiaa. Hän käski Kanasen vaimoa:
+
+»Sinä, Kanasen akka, saat olla tässä sillä aikaa Anna Liisan apuna
+panemassa noita kattiloita ja ruokakuppeja vasuun. Pane heiniä vahvasti
+väliin, etteivät säry, ja maitopytyt ja voihinkit pankaa siihen suureen
+rankkitiinuun... Sen hevosen rankin saa kaataa siitä hiivattiin... Tahi
+minä kaadankin sen lähtiessäni. Minä pistän tässä ruunan aisoihin ja
+ajaa höyräytän kirkonkylässä ja tuon sieltä kihloiksi vielä Haarasen
+kaupasta Anna Liisalle paidan helmaan pitsiä.»
+
+Hän oli jo ulos menossa, kun Anna Liisa alkoi pidätellä:
+
+»Kenonen!... Kuule, Kenonen!... Elä tuossa nyt tuommoista kiirettä ja
+rytäkkää pidä!»
+
+»No ei se enää pitkittäen parane! Ala vain, Kanasen akka, köijätä
+sänkyjäkin pellolle. Minä tuon sieltä rahtilaisia, niin että menevät
+kaikki yhdessä rysyssä», selitti siihen Kenonen. Anna Liisa hätäytyi
+eikä tiennyt mitä sanoa. Kenonen oli jo kärriin nousemassa, kun
+sekaantunut vaimo vielä intti:
+
+»Elä nyt vielä!... Jos se tulee!»
+
+»Hornastako se enää tulee! Kanna vain sänky valmiiksi pellolle ja
+kolista pois russakat ja lutikat!» ennätti Kenonen sanoa, kun jo hevonen
+otti täyttä ravia.
+
+»Väkisinkö se nyt vie!» valitti Anna Liisa hänen jälkeensä katsellen.
+
+»Sitte kun muutetaan kirkonkylään, niin siellä kuuluutetaan ja annetaan
+ukko rovastin vihkiä!»
+
+
+
+
+SEITSEMÄSTOISTA LUKU
+
+
+Nyt olivat he taas kahden, Anna Liisa ja Maija Liisa. Edellinen valitti:
+
+»Kun nyt et sinäkään kieltänyt sitä Kenosta!»
+
+»No mitä kieltämistä siinä on! Hupsuko sinä olet, kun jo Kenosta yrmit
+ja hyleksit...»
+
+Anna Liisa ei vastannut. Toinen alkoi suuttua hänen väkistelyihinsä. Hän
+puuhaili muuttohommissa, kuten Kenonen oli käskenyt, ja selitti lomassa:
+
+»Housuthan ne ovat Kenosenkin jalassa, ja mitäpä muuta virkaa niillä on
+muillakaan miehillä: Ei se Malinenkaan sen kummempi olisi koje!»
+
+Se vähän rauhotti Anna Liisaa. Kanasen vaimo vielä lisäsi:
+
+»Kunhan joutuisit yksinäsi tuolla hangessa rypemään puita vetäessäsi,
+niin näkisithän... Ja mikä hätä sinulla on ollessa Kenosen akkana!
+Pääset vielä räätälin matamiksi ja voit asua kirkonkylässä, eikä
+tarvitse täällä korvessa hapata... Siinä onkin Puniinin pytingissä vielä
+kamarikin, että on kuin ainakin herrasväessä.»
+
+Anna Liisa mietti. Asia alkoi miellyttää. Vielä huomautti hän toki:
+
+»Mutta jospa se vielä tulee?»
+
+»Senkö paholaisesta se nyt enää tulisi, kun on kerran rauhaan päässyt»,
+vakuutti Maija Liisa.
+
+Ja juuri silloin saapui Kettusen poika, se joka on naimisissa
+Voutilaisen tytön kanssa. Vatasen tamma oli juossut Kiihtelykseen
+entiseen taloonsa, ja kun se siellä tunnettiin, tuotiin se Kettuselle,
+ja Kettusen poika toi nyt Antin pitkän sarkanutun, joka oli ollut
+kärrissä. Hän toi matkansa varrelta tuon ainaisen tiedon suuresta
+haaksirikosta, ja olihan hevosen ja sarkanutun heittäminen todistuksena
+karkumatkan alkuvaiheista.
+
+Nyt varmistui Anna Liisa lopullisesti. Kanasen vaimo vielä ilkkui
+hänelle:
+
+»Joko nyt uskot, vai vieläkö epäilet!»
+
+Kettusen poika vielä kertoili:
+
+»Ne ovatkin Joilla pitäneet ennen laivaan menoaan niin jumalatonta
+elämää, juoneet ja kironneet ja tapelleet, että kaikki viinarännin
+miehet oli täytynyt hakea niitä asettamaan, ja silloin siinä oli rytäkkä
+noussut. Ihan oli Muloon asti kuulunut huuto ja voivotteleminen, kun
+Ihalainenkin oli rönkyttänyt seipäällä niitä viinaränniläisiä selkään.»
+
+»Vai semmoista siivotonta elämää ne juuttaat vielä pitivät toiseen
+elämään lähtiessään!» kauhistui Maija Liisa.
+
+Kettusen poika lähti. Ja nyt lopultakin huomasi Anna Liisa mikä mies
+Antti oikeastaan oli, kun se oli sillä lailla tapellutkin. Maija Liisa
+vielä sanoi:
+
+»Kiitä Join herroja, kun mokomasta pääsit! Toista se on tämä Kenonen.
+Ennen tämä antaa itseään pieksää, kuin menee muita pieksämään.»
+
+Täytyi silloin Anna Liisankin myöntää:
+
+»Siivo mieshän se tämä Kenonen on ollut. Ihalainenhan se ja Vatanen sitä
+jo nuorenakin pieksivät, eikä se Kenonen silloinkaan muuta kuin
+voivotteli ja hierotti itsensä terveeksi.»
+
+Siten nousivat Kenosen ansiot ja laskivat Ihalaisen. Jo sanoi Anna
+Liisa:
+
+»No hyvin joutikin mennä semmoinen luojan mieliharmi!»
+
+Ja nyt ryhtyi hän Maija Liisaa auttamaan muuttopuuhissa. Hän neuvoi:
+
+»Keitetään kiehuvaa vettä ja huuhdellaan tuo sänky sillä yht'ympäri,
+jotta lutikat kuolevat ja russakat töllöävat!»
+
+Niin he tekivätkin ja Anna Liisa kaiveli sängyn raot puhtaiksi aivan
+tikun kanssa, valittaen:
+
+»No kuka olisi sitä Ihalaista uskonut semmoiseksi kuin se oli... Seköhän
+tuo Vatanen sen taas villitsi!»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Illalla palasi Kenonen kirkonkylästä. Hän oli vuokrannut Puniinin talon
+ja toi kymmenen rahtilaista vetämään pois tavaroita. Mutta kun oli
+syksyinen aika ja yö pimeä, lykkäytyi lähtö huomis-aamuun ja rahtilaiset
+jäivät yöksi taloon.
+
+Nyt alkoi Kenonen harjoittaa isäntävaltaa, joka hänelle kuului. Mutta
+sitä ennen hän valmisti lahjansa Anna Liisalle. Lupauksensa mukaan oli
+hän ostanut Haarasen kaupasta pitsiä, kannatti pöydän vielä sisälle,
+istahti sille räätäli-asentoon ja sanoi Anna Liisalle:
+
+»Tuoppas nyt tänne puhdas paitasi, niin Kenonen ompelee itse pitsin sen
+helmaan.»
+
+»Mitä tuota nyt vanhalle ihmiselle!» ujosteli Anna Liisa, mutta
+rahtilaiset alkoivat kehottaa:
+
+»Tuo vain paita Kenoselle ja anna Kenosen ommella pitsiä!»
+
+Anna Liisa totteli. Kenonen istui jalat ristissä allaan ja alotti
+työnsä. Joku rahtilaisista huomautti:
+
+»No ei sitä joka talon leivinpöydällä tuommoinen tavara istu!»
+
+»Ei istu!» ylpeili Kenonen.
+
+»No ei! Ei ole Liperissäkään ennen pidetty pöydällä muuta kuin leipää,
+Jumalan sanaa ja huttuvatia!» pisti taas joku rahtilainen. Kenonen
+pujotti rihmaa neulan silmään ja kehasi:
+
+»Ei ole ennen istunut, vaan nyt istuu, kun Tahvo Kenonen kerran Liperiin
+joutui. Pane, Anna Liisa, rahtilaisille kahvi porisemaan, ja pane kahvia
+ja sikuria pannuun niin että sitä pitää olla yhtenä puurona!»
+
+Liperin rahtilaiset kuten muutkin liperiläiset ovat yleensä tunnetut
+viisaudestaan. He eivät kehu ketään muutoin kuin tämän omalla
+kustannuksella. Nyt alkoi Kenosen kehuminen ja koko tämän omituisen
+avioliiton kuvaaminen. Rahtilaiset istuivat mikä missäkin, iskivät
+toisilleen silmää ja puhelivat hyvin vakavina. Yksi sanoi:
+
+»Jo taitaa Kenonen jäädä tähän Antti Ihalaiselle kotivävyksi, kun jo
+pitsiä ompelee paidan helmaan.»
+
+»Isännäksi jää Kenonen tähän taloon... Tämä on nyt Tahvo Kenosen talo,
+vaikka häneen itse pääkehno tulisi vastaan sanomaan», kerskui pöydällä
+ompeleva räätäli.
+
+»Vai isännäksi!»
+
+»Isännäksi!»
+
+»Onhan tässä talossa Kenoselle valmis hotu ja tie avattu, menipä hän
+halkometsään tahi vaikka minne. Sillä se Ihalainen oli mies työssä ja
+kaikessa rustauksessa», kuului taas selitys rahtilaisten joukosta.
+Toinen rahtilainen vilkaisi Kenoseen ja vahvistaa julisti muristen:
+
+»Ooo-on!... Valmishan tässä on kulku Kenoselle.»
+
+»Valmis on kulku!» murisi joku, ja eräs jurautti syläistessään:
+
+»Vaaa-almis!... Kun vain tämä Kenonen ompelee pitsiä Anna Liisan paidan
+helmaan.»
+
+Niin sitä kehua jurnuteltiin. Anna Liisa pelkäsi miesten rupeavan
+koiruutta puhumaan ja sanoi:
+
+»Mitä te nyt siinä rupeatte rääsittämään ja tyhjää narraamaan!»
+
+Rahtilaiset vaikenivat. Kenonen komensi:
+
+»Antakaa niitä kirnumaitoja näille rahtilaisille, jos niitä ei voi
+läikkymättä viedä kirkonkylään, ja lopun saa syöttää sioilla...
+Rieskamaidon saa valaa vaikka sahtitynnöriin ja viedä siinä Puniinin
+taloon ja siellä myöpi sen kirkonkyläläisille.»
+
+Hän oli saanut pitsin ommelluksi, viskasi paidan Anna Liisalle ja sanoi:
+
+»Siin' on nyt paita, niin että ihan sen pitää Anna Liisan mieltä
+himaista. Mene saunaan ja muuta se päällesi!»
+
+Mutta Anna Liisa ei vielä ehtinyt lähteä, kun hän jo taas tiedusti:
+
+»Missäs ne ovat ne Ihalaisen verkavaatteet, jotka sille jäivät ukko
+Ihalaiselta?»
+
+»Ka siellähän ne ovat vaateaitassa.»
+
+»Juokseppas sinä, Kanasen akka, ne hakemassa!» komensi Kenonen. Maija
+Liisa nouti vaatteet. Kenonen silmäili niitä, mittaili nauhallansa ja
+vihelteli. Saatuansa mittauksen loppuun julisti hän:
+
+»Muuten ne vielä sopivat, vaan housunpersuuksissa on kokonainen vaaksa
+liikaa!»
+
+»Se Ihalainen on semmoinen runsasruumiinen mies varsinkin niiltä
+paikoin!» pisti joku mies. Mutta Kenonen kerskasi:
+
+»No olkoon! Kyllä tässä on semmoinen Tahvo, että kun se vähän aikaa
+saksineen ja neuloineen liehuu, niin istuvat niistä housuista pitää
+tulla... Kas noin! Tuosta leikata lupsautettiin liika pois ja nyt sen
+kun vetäistään haava umpeen!»
+
+Ja nopeasti alkoi neula suhahdella Kenosen kädessä. Siinä ommellessaan
+hän komensi:
+
+»Käskekääpäs rahtilaiset sen Kanasen akan panna ryykkyyrauta hiilille,
+jotta saa vähä näitä lahkeita sujauttaa!»
+
+Käskyä toteltiin. Rahtilainen jo huomautti Kenosen komenteluista:
+
+»Näkyy se tämä Kenonen jo opetelleen nuo isännänkin ilveet, kun se osaa
+jo noin äkkipäätään käskeä ja komentoa pitää.»
+
+»Joo. Osaa Kenonen! Nutun selkämästä pitää leikata liuska pois ja napit
+muuttaa etupuolelta, niin nuttukin istuu ruumista myöten kuin paras
+sortuukki!» kerskui siihen Kenonen, lisäten naisille:
+
+»Puistelkaa akat postelista vanhat pehkut lehmien alle ja teilatkaa
+uutta olkea sisään mikä suusta mahtuu! Ja jos on mitä Ihalaisen
+rikkinäisiä vaatteita, niin ne saa Kenosen akka myödä rytkyläisille...
+Vaikka vaihtaa niillä rytkyläiseltä orehkoita ja räänikkää.»
+
+Sillä lailla sai hän asiat järjestetyksi sill'aikaa kun itse kaventeli
+Antin verkavaatteita. Mutta rahtilaiset eivät olleet lopullisesti
+vaienneet, vaan hautoivat asiaa. Nyt jatkoivat he taas Kenosen
+kehumista. Hyvin totisina, tupakoiden, syleksien ja polviinsa nojaten
+istuivat ja puhelivat he ikäänkuin itsekseen. Joku kehasi:
+
+»Vielähän tästä Kenosesta muuten saa mukiin menevän miehen!»
+
+»Saahan tästä!» murahti eräs.
+
+»Saa!» jörähti toinen syläistessään.
+
+Sitten vaiettiin kunnes taas tuli harvakseen:
+
+»Sen kun panee noihin Ihalais-vainajan housuihin, niin tuleehan siitä
+Anna Liisalle mies. Housut vain on kavennettava!»
+
+»Ho-oousut!... Housut ne on kavennettava!» murahti toinen, ja kolmas
+jupisi piippu ikenissä:
+
+»Kavennettava ne on housut!»
+
+»Ooon!... On ne kavennettava ... housut», vahvisti vielä eräs mörinä.
+
+»Ka ei suinkaan sitä nyt miestä sovi levittää!» tuskastui jo Maija
+Liisa.
+
+»Eihän sitä miestä sovi muutella ja entrailla», myöntää jurisi muuan
+rahtilainen totisena, leuka kädessä.
+
+»Ei!... Ei sitä sovi miestä», jurnutti toinen piippu hampaissa. Kolmas
+vahvistaa mörisi:
+
+»Ei!... Ja mitäpä tässä Kenosessa onkaan entrailemista!»
+
+»Eihän tässä mitä ole... Kenosessa!» myönsi toinen ja ruikkasi sylen.
+
+»Tellätkää, rahtilaiset, sieltä niitä Ihalaisen tupakoita piippuihinne
+palamaan», tarjosi toimissaan puuhaileva Kenonen, ja rahtilainen kiitti
+häntä, vääntäen puhetta: »Ka saapihan noita tässä tellätä!... Ihalaisen
+tupakoita!»
+
+»Saapi!... Ja miehen kirjoihinhan tämä Kenonenkin on papin kirjoissakin
+merkitty», kiitteli taas eräs rahtilainen. Silloin jo Anna Liisa pyysi:
+
+»Kehuisitte tuota Kenosta nyt toisellakin tavalla, eikä ainoastaan hänen
+omalla kukkarollaan!»
+
+Mutta ei Kenonen ollut tietävinänsäkään. Hän jatkoi työtään otsa hiessä.
+Joskus jo sadattelikin Ihalaisen housujen vanhanaikaisuutta:
+
+»Kyllä ne ovat ne entiset Liperin räätälit olleet oikeita rahtilaisia!
+Kun on housunlahvikin tehty sivulta aukeava ja etupuoli on yhtä kangasta
+kuin pahoilla pennuilla!»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Nyt oli se työ jo valmis. Kenonen riisui omat vaatteensa, viskasi ne
+penkin alle ja pukeutui verkaan. Rahtilaiset kehuivat:
+
+»Herrahan siitä Kenosesta tulikin vielä, vaikka se tuossa pöydällä
+istuessaan näytti niin riisin syömältä.»
+
+»Onhan tämä Kenonen vielä henkikirjoissa pidettävää tavaraa!»
+
+»On tämä! On sitä huonompaakin henkipuukko kirjoihinsa merkitty!»
+
+»Joko ne taas siinä virnistelevät sitä koirankuria», tokaisi Anna Liisa,
+joka kokoili kapustoita hyllyltä. Seinällä riippui Kettusen pojan tuoma
+Antin pitkä sarkanuttu. Kenonen huomasi sen ja käski:
+
+»Katsele sinä, Kanasen akka, onko tuossa nutussa täitä, ja jos on, niin
+tapa ne... Se on vielä hyvä nuttu.»
+
+Seuraavana aamuna oli Ihalaisen talossa touhua. Kymmenen suurta kuormaa
+oli valmiina. Toisissa olivat talon huonekalut, toisissa jyvät, voit ja
+muut. Niiden lisäksi oli joukko heinäkuormia. Lehmät olivat ajetut
+läävästä ja Lehvosen vaimo tyttärineen oli kutsuttu ajamaan niitä
+kuormaston perässä. Kanasen Maija Liisa ja Ihalaisen Anna Liisa ajoivat
+lampaita. Sika huusi rankkitiinussa, lehmät ammuivat, rahtilaiset
+karjahtelivat. Kenonen istui jo kärryissä kuormaston etupäässä, ajaen
+yksinään Ihalaisen ruunalla. Kun sika kiljui vimmatusti, komensi hän:
+
+»Lyökää sitä paholaista halolla päähän, että se heittää rääkymisen!»
+
+Silloin juuri kurotti sika päätään tiinun laidan yli ja rahtilainen,
+jota koko touhu huvitti, täytti käskyn. Kuului vain mätkähdys ja sitten
+vaikeni sika. Eräs rahtilainen kurkisti reunan yli rankkitiinuun ja
+ilmotti sian kuoleman:
+
+»Se töllösi!»
+
+Anna Liisa, joka hääräili lampaiden kanssa, kuuli jotain epäselvää
+puhetta sian töllöämisestä ja kysyi hätäisenä:
+
+»Minkätähden se sika heitti vinkumisen?»
+
+»Ka kun sitä lyötiin halolla päähän», selitettiin. Kauhuissaan huusi
+Anna Liisa:
+
+»Herra isä siunatkoon! Minkätähden sitä lyötiin?»
+
+»Jotta se heittäisi vinkumisen», vastasi yksi.
+
+»Vaan se heittikin henkensä», lisäsi toinen.
+
+Kuormasto oli jo lähtövalmis, kun Kenonen huomasi Antin tervapytyn
+kartanolla ja sanoi:
+
+»Vielähän siellä on se Ihalaisen tervatölkki... Miks'ei sitä ole pantu
+kuormaan?»
+
+»Kun se läikkyy», huusi yksi rahtilainen.
+
+»Se on niin täysi, jotta läikkyy», selitti toinen. Kenonen kiivastui ja
+käski suutuksissaan:
+
+»Viskatkaa sitte se kaivoon, niin eivät ainakaan rosvot varasta!»
+
+Rahtilaiset täyttivät pyynnön nopeasti. Anna Liisa huomasi sen ja huusi
+hädissään lampaiden luota:
+
+»Hyvä isä tokiinsa! Minkätähden ne viskasivat Ihalaisen tervatölkin
+kaivoon?»
+
+»Kenonen käski tervaamaan veden, jotta se ei happane», viisastelivat
+rahtilaiset.
+
+Mutta samassa komensi Kenonen joukkoa ja koko karavaani lähti
+liikkeelle. Kenonen huusi vielä jälelleen päin:
+
+»Hyvärisen talossa lepuutetaan hevosia ja keitetään matkakahvit.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Samaan aikaan lähestyi Hyvärisen taloa toinen kuormasto, kaupungista
+päin. Se oli Vatasen ja Kaisan kulkue. Etumaisen kuorman päällä, sängyn
+kannella, istui Vatanen Kaisan rinnalla, niin että jalat riippuivat
+hevosen lautasille. Seuraavan kuorman päällä loikoi Antti mahallaan.
+
+Eräässä paikassa Hyvärisen talon tiepalstan kohdalla huusi Jussi
+hänelle:
+
+»Tämähän se on sen Hyvärisen talon tievuitti?»
+
+»Tämä.»
+
+Jussi alkoi miettiä asiaa. Ei olisi tehnyt mieli Hyväristä suututtaa,
+mutta ei myöskään keksinyt miten selittää asia. Sitä aprikoidessaan tuli
+hän muistelleeksi koko tämän matkan vaiheita, kun ei alussa jaksanut
+tajuta, miten kaikki oli tapahtunut. Juohtui mieleen Partanenkin. Hän
+surkutteli taas miestä, huutaen Antille:
+
+»Mutta viisas mies Mulon Partanen on, kun osasi näet poliisiakin niin
+ovelasti jutkauttaa, että se uskoi ihan tosissaan siinä olleen poliisin
+härnäämisen tekeillä.»
+
+»Viisas se oli!» sanoi hyvin totisena Antti, joka jo myös mietti
+matkaansa ja kotiin menoansa. Jussi oli ajatellut Partasta edelleenkin
+ja lohdutteli Antille huutaen:
+
+»Mutta eivät ne uskalla Partastakaan ikäänsä putkassa pitää. Se on
+semmoisen talon isäntä Mulosta, että siinä pitää herrojen korvain tilliä
+laulaa, kun se yhden kerran suuttuu ja sanoa jyräyttää.»
+
+»Eivät ne uskalla», myönsi toinen laiskasti.
+
+Miehet saapuivat jo lähelle Hyvärisen tiehaaraa. Jussilla oli paha
+omatunto. Yhä hän vain ajatteli asian juurta. Sitä miettiessään muisti
+hän Antin vastaan tullessaan sanoneen hänelle olevansa menossa
+Hyväriseen, silloin kun hän sitten pyysi Antin samalla kysymään tyttöä.
+Nyt vasta huomasi hän kysyä Antilta:
+
+»Ihalainen hoi?»
+
+»No?»
+
+»Kun minä en hoksannut kysyä silloin, mitä varten sinä Hyväriseen olit
+menossa.»
+
+Nyt muisti Antti, että hän oli ollut menossa tulitikkuja lainaamaan.
+Hämmästyneenä huudahti hän:
+
+»Perhana, kun minä ihan unohdin, että tulitikkujahan minun piti hakea
+Anna Liisalle.»
+
+»Vai tulitikkuja!»
+
+»Tuli.»
+
+Sitten ajoivat he ääneti. Antti oli nyt hyvin miettivä. Hän ajatteli
+Anna Liisan luo menoa, ja mitä hän nyt sanoisi. Niin saapuivat he
+Hyvärisen tiehaaraan, jossa Antin piti erota. Hän sanoi Jussille
+merkitsevästi:
+
+»Ethän sinä Hyväriseen viitsi ajattaa kuormaasi?»
+
+Jussi raapi hetken aikaa korvallistaan ja sanoi sitten:
+
+»En... Mutta puhu sinä nyt siitä ... niinkuin sinä tiedät ... siitä
+'tamman asiasta', ja sotke se koko roska!»
+
+Antti lähti nousemaan taloon, mutta kujasten suussa alkoi loppua
+rohkeus. Hän pelkäsi, että Hyvärisessä syyttävät häntä koko jutusta.
+Mieli teki kiertää koko talo. Hän yritti jo kääntyä, mutta toiselta
+puolen taas ei ollut hyvä mennä kotiinkaan asiaansa toimittamatta. Hän
+aikoi jo valehdella Anna Liisalle, antaa omasta taskustaan tikut ja
+sanoa saaneensa ne Hyvärisestä, mutta kauhukseen hän huomasi, että
+hänellä ei ollutkaan tulitikkuja. Ei ollut siis muuta neuvoa kuin mennä
+taloon, tuli mikä tuli. Hän rohkaisi luontonsa ja lähti.
+
+
+
+
+KAHDEKSASTOISTA LUKU
+
+
+Kun Antti tuli Hyvärisen tupaan, kuului koko joukon suusta:
+
+»Ihalainen!»
+
+Antti istahti äänettömänä ja istui puhumatta pitkän ajan. Hyvärinen
+sanoi lopulta:
+
+»Siinähän se on Ihalainen!»
+
+Ihalainen ei vastannut. Hän luuli, että oli jo saapunut sana putkassa
+olosta. Enimmin kuitenkin painoi se Vatasen naimisasia.
+
+Kauvan mietittyään alkoi hän puhdistautua. Hän kysyi:
+
+»Ei ole tainnut se Vatasen Jussi vielä palata Joilta? Ei ole tainnut
+teillä poiketa?»
+
+Ei kukaan vastannut. Anttia painoi kuin suuri kivi. Hän yritti taas,
+sanoen:
+
+»Se kun näet häivytti minut itsestään, raato, siellä Joilla, että minä
+en sitä löytänyt, vaikka poliisin kanssa etsin monta päivää.»
+
+»Panisit Anna Kaisa lehmien veden kiehumaan!» lausui emäntä pitkän ajan
+kuluttua tyttärelleen. Ei kukaan näyttänyt kuuntelevan Antin puhetta,
+vaikka viimeinen tiedonanto jo alkoi vähän lepyttää väkeä. Antin tuli
+yhä vaikeampi olla. Taas hän yritti puhdistautua, sanoen: »Mutta tottapa
+sillä Vatasella olivat omat asiansa, kun se minut eksytti itsestään...
+Vasta eilen aamulla sain siitä kuulla...»
+
+Talon väen uteliaisuus heräsi, mutta ei vielä kukaan hänelle puhunut.
+Hyvärinen vain sanoi emännälle:
+
+»Jokohan sitä pitää huomenna lähteä myllyssä käymään...»
+
+»Eikö tuota vielä liene jauhoja pyhän yli.»
+
+Antti ihan hikosi. Hän jatkoi:
+
+»Sehän se entinen Karhutar kuuluu saaneen sen Vatasen pauloihinsa
+vietellyksi ... se Makkos-vainajan leski...»
+
+»Vai on niitä jauhoja vielä pyhän yli!»
+
+»On.»
+
+Antti katsoi lattiaan ja lisäsi tovin kuluttua:
+
+»Vasta tullessani kertoivat siitä Variksen mökillä, että se Vatanen on
+joutunut sen Makkosen lesken verkkoon.»
+
+»Sen mustan lampaan saisitte, akat, keritä tänä päivänä, ja panna
+lampaiden alle pehkuja!» järjesteli Hyvärinen talon töitä. Antti mietti,
+miten lohduttaa talon väkeä Vatasen menettämisen johdosta. Keksittyään
+keinon hän lausui:
+
+»Äksyluontoinen mieshän se on ollut akalleen tämän Vatasen isä.»
+
+Talon väki oli yhä vaiti siitä asiasta. Emäntä juonitteli yksinään:
+
+»Kattilankin ovat heittäneet illalla pesemättä... Syövät vain siinä ja
+makaavat, eivät pidä mistään huolta.»
+
+»Ja rajuluontoinen mieshän se tämä Jussi Vatanen on itsekin... Ei sen
+akka kauppojaan kiittele.»
+
+Emäntä meni käymään eteisessä. Sieltä palattuaan hän sanoi:
+
+»No hyvin joutikin mennä Karhuttaren verkkoon semmoinen mies...
+Joillakin kuuluu tapelleen ja juoneen, ja kärriinkin vielä oli jäänyt
+viinalekkeri.»
+
+»Ähä! Vai on se Vatanen juonutkin ja tapellut!... Sitähän minä jo
+ihmettelin, että eiköhän se Makkosen leski sitä viettele semmoiseenkin
+ilkeyteen», hämmästyi Antti.
+
+Mutta kotvasen tupakoituaan ja ajateltuaan alkoi hän vähän puolustaa
+Jussiakin, sanoen:
+
+»Vaikka kuka sitä tietää, vaikka olisi se Mulon Partanen tapellut ja
+sitten Vatasen panivat erehdyksessä putkaan... Sillä mikä niitä pimeässä
+erottaa!»
+
+Mutta ei kukaan ottanut puhetta korviinsakaan. Ukko Hyvärinen toisti
+emännän sanat, ikäänkuin itsekseen puhuen:
+
+»Jouti... Jouti mennä Karhuttarelle, juoppolalli!»
+
+»Jouti», murahti Antti, ja pitkän vaitiolon perästä hän lisäsi:
+
+»Ei siitä semmoisesta miehestä olisi ollut Anna Kaisalle.»
+
+»Voi minkälainen mustalaisjoukko on tullut!» huudahti silloin eräs
+lapsista, ja sen kuultuaan hyökkäsi koko lapsikarja ulos mustalaisia
+katsomaan. Antti istui vielä hetken ja hikosi. Viimein nousi hän ja oli
+jo ovensuussa menossa, kun toimitti siinä asiansa:
+
+»Semmoista asiaahan minulla oikeastaan olisi ollut, että Anna Liisa
+lähetti pyytämään lainaksi tulitikkuja, kun sattuivat loppumaan omat
+eikä ole nyt kirkonkylässäkään käyntiä.»
+
+Kauvan sai hän odottaa vastausta. Viimein sanoi emäntä:
+
+»Ka siinähän niitä on uuninranssilla. Ota siitä itse!»
+
+Antti otti tulitikkulaatikon, pisti sen taskuunsa ja aikoi jo avata oven
+pois lähteäkseen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta silloin työntyi ovesta sisään Antin verkapukuun puettu Tahvo
+Kenonen ja hänen perässään Anna Liisa, toiset vaimot ja kymmenen
+rahtilaista. Kenonen, joka ei ennättänyt huomata syrjään väistyvää
+Anttia, viskasi Antin rukkaset kädestään penkille ja tervehti talonväkeä
+reilusti, kerskaten:
+
+»No nyt saat, ukko Hyvärinenkin, uskoa, että ei se Antti Ihalaisen leski
+kauvan leskenä ole, sillä sitä kun vain pappilassa käyttää höyräytetään,
+niin Kenosen akka siitä tuli, että naukasi... Pane pannu tulelle,
+Hyvärisen akka ja Anna Liisa!»
+
+Koko joukko oli työntäytynyt tupaan... Ja nyt huomasivat he jo Antinkin,
+joka imi piippuaan oven pielessä rahtilaisjoukon takana. Se oli
+ällistys! Ensi aluksi eivät tulijat voineet puhua, paitsi tyrmistynyt
+Kenonen kirosi ja sanoi:
+
+»Voi taivaallinen! Ihalaisen syötävähän se on täällä!»
+
+Seurasi sitte vaitiolo. Antti vain mulautti silmiänsä. Ilmassa oli
+ukkosta, oikeata Liperin ukkosta. Rahtilaiset asettuivat paikoilleen,
+kaikki istuen mikä missäkin kyynäspäät polviin nojaten, ja alkoivat
+imeksiä piippujaan hyvin merkitsevästi, ja uhkaavan rauhallista oli
+kaikki. Antti näki akkunasta kuormaston, ja kun Kenonen oli hänen
+vaatteissansa, arvasi hän jo asian lopunkin. Hän istahti penkille,
+nojautui polviinsa, katsoi lattiaan synkkänä ja poltti tupakkaa...
+Raskaan äänettömyyden keskeytti Kenonen sanoen hädissään:
+
+»Lempoako sinä Ihalainen yhä elät, vaikka Pyhäselän pohjaan menit?»
+
+Ei Antti vastannut. Kenonen tunsi polviensa vapisevan. Pitkän
+äänettömyyden kestäessä huokasi neuvotonna Kenonen:
+
+»Voi sun hitto!»
+
+»Ihalainenko se nyt on siinä», sai jo Anna Liisakin sanotuksi,
+kuolemaisillaan pelkoon ja häpeään.
+
+Mutta nyt alkoivat rahtilaisetkin valmistua. Yksi jo huomautti:
+
+»Siinäpähän se Anna Liisan entinen Ihalainenkin on!»
+
+»Siinä on», myönsi toinen jurahtaen piippu suussa.
+
+»Sanottiin näet tämän Ihalaisen kuolleen, mutta eihän se ollutkaan kuin
+tämän Antin sika vain, joka menetti henkensä», selitti kolmas.
+
+Nyt Antti jo sylkäsi pitkän vihaisen tupakkasylen. Kenonen siitä
+hätäytyi, mutta koetti Anttia pelotellessaan ylvästellä:
+
+»Elä syleksi, Ihalainen, niin ylpeästi!... Elä syleksi, tahi tohtivat ne
+muutkin ruilauttaa!»
+
+Ja taas tuli hiljaisuus. Antti mietti nyt sikansa kuolemaa, maahan
+katsoa murjottaen, ja sylkäsi vieläkin vihaisemmin. Kenonen jo sanoi
+Hyväriselle:
+
+»Hyvärinen! Pidä sinä talossasi kuranssia, etteivät syrjäiset saa ihan
+iltikseen syleksiä ja vihoitella, tahi minä kun sylkäsen kanssa, niin
+yli tuvan pitää lentää!»
+
+»Voi hyvä isä tokiinsa!» siunasi ja huokasi lopen hätäytynyt Anna Liisa.
+
+Hyvärinen tuhisi vain vasuntekopuuhissaan, ikäänkuin ei mitään
+huomaisikaan. Lapset hälisivät hyvin vilkkaalla tuulella, ja Anna Kaisa
+oli kahden vaiheella. Nyt puhui taas eräs rahtilainen:
+
+»Nämä Ihalaisen verkavaatteethan ne vain kapenivat.»
+
+Antti muljautti Kenoseen alta kulmainsa ja Kenonen varotti:
+
+»Elä muljauta, Ihalainen... Elä muljauta, kuule!»
+
+Toinen rahtilainen jatkoi:
+
+»Ka mikäpäs siinä auttoi, kun vaatteet olivat väljät... Se näet tuo
+laihan miehen lihottaminen tulee niin kalliiksi, että ennen sitä
+sipaisee vaatteista liikaa pois.»
+
+»Mutta tuleehan niistä vielä Ihalaisellekin sopivat, kun laihduttaa tätä
+Ihalaista», kuului eräästä sopesta.
+
+»Eihän se erikoisempia rahoja maksa ... laihuus», tuli siihen verkalleen
+lisää. »Köyhänkin kannattaa olla laiha... Niin jotta kyllähän silloin
+niin varakkaan miehen kuin Ihalaisen kannattaa hoikistua sen verran,
+että mahtuu omiin housuihinsa.»
+
+Nyt Antti jo vähän ähki. Kenonen huomautti silloin Hyväriselle:
+
+»Hyvärinen! Se jo ähkii!... Pidä sinä isännyyttä talossasi!»
+
+»Joutaapa hän ähkiä!» murahti Hyvärinen katsettaan vasun teosta
+nostamatta.
+
+»No kaikkiin sitä on joutunutkin!» siunaili Maija Liisa.
+
+Mutta eivät päästä rahtilaiset asiaa käsistään. Lattiaan katsoa
+virnottavat vakavasti, kyynäspäihinsä nojaavat, tupakoivat ja taas
+lohduttelevat, Anna Liisan itkiessä:
+
+»Ja mitäpä tästä Ihalainenkaan suree, kun niin vähällä selvisi tuosta
+kuolemastaankin ... särvintä se tervahölkkikin kaivoon antoi, kun se
+sinne kaadettiin.»
+
+»Niin... Mitäpäs suremista siinä on, kun vielä voi mennä naimisiinkin
+tämän Kenosen lesken kanssa, niin saa entisen akkansakin.»
+
+»Voihan se vielä mennä», murisi siihen taas joku ääni. Ihalainen
+puhalteli vihaa. Eräs puolusti Kenosta, kertoen:
+
+»Ja ompelihan tämä Kenonen Anna Liisan paitaan pitsiäkin...»
+
+»Ompelihan tämä Kenonen!» ylisti toinenkin murina.
+
+Silloin julmistui Antti lopullisesti, katsoi Kenosta ja sanoi:
+
+»Se soikoon! Kun isken tuolla pärehalolla kuonoosi, niin ei sinusta jää
+nimeäkään jälelle!»
+
+»Hyvärinen! Hyvärinen hoi! Katso nyt, että talossasi on tulossa
+murhatekoja!» huusi Kenonen tuskissaan.
+
+Mutta Kenonen ei ollut vielä lopettanut, kun Antti jo tarrasi häneen
+kiinni, alkoi mukiloida nyrkillään ja huusi:
+
+»Anna pois ne vaatteet tahi pääsi halkaisen!»
+
+»Auttakaa!... Se tappaa!... Ihalainen tappaa!» parkui Kenonen.
+Rahtilaiset katselivat pieksämistä rauhallisina, lapset juoksentelivat
+ympäri tupaa, vaimoväet itkivät ja Anna Liisa veti Ihalaistaan takin
+liepeestä, rukoillen:
+
+»Ihalainen... Kuule, Ihalainen!... Elä nyt tapa tuota eto ketaletta,
+Ihalainen!»
+
+»Kova se on tuo Ihalainen vainajanakin tappelemaan!» ärähti muuan
+rahtilainen.
+
+»Kova!» murahti siihen toinen.
+
+Viimein oli pieksäminen lopussa, sitte kun Anna Kaisa oli korvosta
+syytänyt vettä rynnistäjäin korville ja emäntä hädissään nokisella
+uuniluudalla molempia sohinut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tarpeetonta on tässä kertoa asian lopullista selvittelyä, joka nyt
+tapahtui Hyvärisen tuvassa. Lapset ja rahtilaiset siinä näyttelivät
+hyvin huomattavaa osaa. Kaiken lopuksi riisui Kenonen yltään Ihalaisen
+Antin verkavaatteet ja seisoi alushoususillaan ja paitasillaan keskellä
+tupaa.
+
+»Kehno! Enhän minä tästä talosta alasti minne pääse!» sähisi Kenonen.
+
+»Jää taloon vävyksi!» nauroivat rahtilaiset, joiden viisaudella ja
+riemulla ei ollut nyt rajoja.
+
+»Ka senkös täyteiseen minä tästä pääsen!» myönnytteli Kenonen, ja Anna
+Kaisan silmissä välähti toivorikas katse.
+
+Ja kun pieksetty, onneton Kenonen seisoi siinä alusvaatteissaan, kävi
+emännän häntä sääli. Hän mietti asiaa pikkuisen aikaa ja arveli, että
+eipä se Anna Kaisakaan enää parempaa saa. Ja silloin hän jo pyysi
+tytärtänsä:
+
+»Hakisit nyt, Anna Kaisa, tuolle Kenoselle vaikka ne Hyvärisen housut ja
+nutun!»
+
+Oitis totteli tytär, toi vaatteet ja sanoi niitä tarjotessaan kainosti:
+
+»He, Tahvo, housut!»
+
+Kenonen veti Hyvärisen suuret housut jalkaansa ja alkoi ylpeillä
+Ihalaiselle:
+
+»Ähäh, Ihalainen!»
+
+Antti vain murjotteli. Kenonen näytteli Hyvärisen leveitä housunlahkeita
+ja kerskasi:
+
+»Näetkös, Ihalainen, että saa se Kenosen lainen mies vähän toisenlaisia
+akkoja kuin tuo sinun katkanasi on! Näetkö, että kaksikin Kenosta sopisi
+näihin housuihin!»
+
+Ja lopultakin jäi Kenonen Hyvärisen taloon, seuraten rahtilaisten
+neuvoa. Hän meni kohta naimisiin Anna Kaisan kanssa. Avioliitto oli
+onnellinen ja hänen perillisensä elävät vieläkin Liperissä Kytkytmäen
+talossa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Antti Ihalainen käännytti nyt kuormansa takaisin ja niin lähdettiin
+paluumatkalle. Anna Liisa ja Kanasen eukko ajoivat karjaa jälessä ja
+siunailivat joskus, mutta vielä useammin äkäilivät elukoille.
+
+Mutta Antti itse ajoi etumaisena, murjotti ääneti, kantoi vihaansa ja
+joskus suutuksissaan riuhtasi hevostaan ohjaksista äyhkäisten sille:
+
+»Kuuletko sinä, senkin koni!»
+
+Vihaansa hauteessaan hän yhä vain sydämistyi. Erään mäen päälle
+tultaessa hän jo karjasi kaikella voimallaan:
+
+»Häh!»
+
+Korpi vain kaikui ja Kanasen Maija Liisa siunasi:
+
+»Hyvä isä siunatkoon sentään!»
+
+Antin kärrit hyppäsivät kohona, kun ruuna pyyhälsi ruumisarkkupetäjän
+sivuitse. Siinä Antti taas karjasi Tohmajärven vallesmannin voimaa
+tapaillen:
+
+»Hä-häh!»
+
+»Suolensako se nyt ihan halkaisee kiljuessaan!» siunaili Maija Liisa, ja
+hätäytynyt Anna Liisa vihotteli lehmille:
+
+»Senkin kantturat! Ette siinä kestäneet omassa läävässänne!... Tuosta
+saat patukkaa, sinäkin märä! Kolmevuotias hieho, etkä jo ikään poiji!...
+Menetkö siitä!»
+
+Viimein saapuivat he kotiin. Ensi töikseen meni Ihalainen kaivolle,
+nosti kipolla vettä, ryyppäsi sitä ja ärjäsi:
+
+»No voi vaivattavan Kenonen!»
+
+Hän potkasi vihoissaan tyhjää tervapyttyä, niin että se lensi lautoina
+aidan yli. Sitte otti hän kirveen ja lähti sydämmystyneenä metsään
+halkoja hakkaamaan. Hän hakkasi nyt aivan uhalla, perkoi kirveellä
+miltei umpimähkään ja viimein myrtyi niin, että hakkasi haloiksi
+petäjän, jota oli ikänsä säästellyt omiksi ruumiskirstulaudoikseen. Hän
+hyökkäsi petäjän kimppuun raivoissaan, kuin olisi se ollut itse Kenonen,
+ja huusi sille äkäisenä:
+
+»Siinäkö sinä törötät koko ikäsi ... eto känttyrä!»
+
+Ja sitte leipoi hän kirveellä petäjää, niin että lastut sinkoilivat.
+Ryskäen kaatui vankka hirsipuu ja Antti ilkkui sille kostonhimoisena:
+
+»Ähäh!... Häh!» karjasi hän vielä lopuksi ja iski kirveellä petäjän
+tyveen, niin että se upposi puuhun silmää myöten. Sitte alkoi hän taas
+hakata leipoa. Hän hakkasi kuin kaskea.
+
+Yöpimeään viipyi hän metsässä. Sillä välin olivat emännät kantaneet
+tavarat taloon, haukkuneet Ville Huttusta ja Kukkosta, riidelleet
+keskenään ja lämmittäneet suutuksissaan saunan. Antti palasi, söi
+illallisen ihan ääneti ja lähti saunaan.
+
+Ja nyt kylpi hän uhalla, näyttääksensä aivan... Hän pieksi vihtansa ihan
+lopuksi, ja kun ei ollut enää jälellä muuta kuin tynkä, paiskasi hän
+senkin seinään ja ärjäsi täyttä voimaa:
+
+»Perhana!»
+
+Sitte istui hän löylyssä kotvasen äkeissänsä. Ja taas muistui mieleen
+kaivovesi. Hän otti korvosta vettä kippoon, haisteli sitä ensin,
+ryyppäsi ja tunsi tervan maun. Silloin hän taas vannoi, ärjyen:
+
+»Voi sen täyteisen Kenonen! Luut minä sinulta vielä survon poroksi!»
+
+Hän sieppasi kipon, paiskasi sen seinään säpäleiksi ja alkoi istua
+murjottaa.
+
+Hän kylpi aamupuolelle yötä. Viimein väsyi hän, nouti olkia närtteestä
+ja painautui lauteille nukkumaan, uhitellen:
+
+»Uhallakin nukun! Nukun että mahan pitää haleta!»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Huomenna alkoi elämä mennä murjottaa menojansa, sillä kylpy oli Anttia
+vähän lauhduttanut. Mutta kun hän aamutuimaansa ryyppäsi vettä kaivosta,
+maistaaksensa sen makua, raivostui hän taas, karjasi ja potkasi kaivon
+kantta. Päivällä, kun hän taaskin maistoi vettä, ei hän siitä enää
+raivostunut kaivon kannelle, mutta viskasi vain veden kaivolla
+töllistelevän vasikan niskaan ja ärähti:
+
+»Siinäkö töllistelet ja yniset, kuvatus!»
+
+Sitte lähti hän talliin. Siellä haisi koko talli rankilta, kun Kenonen
+oli sen kaatanut tallin lautapermantoon. Kiukuissaan sieppasi hän
+silloin apehangon, viskasi sen nurkkaan ja ärjäsi:
+
+»Sekin Vatasen syötävä! Sitäkö senkin piti vastaan tulla ja vietellä
+mustalaismatkoilleen!»
+
+Ja siitä suuttui hän jo ruunallensakin ja ärjäsi sille: »Elä katsoa
+töllötä siinä, tahi valjastan reen eteen ja panen semmoisen kuorman
+kiviä, jotta se ei paikalta tikahda!»
+
+Vihoissaan lähti hän tallista ja katseli muuton jälkiä karjapihalla.
+Liisteetkin oli siinä säretty. Silloin hän taas raivostui Vataselle:
+
+»Voi lemmon Vatanen! Sen syyhän tämä on kaikki!»
+
+Hän huomasi tyhjän rankkitiinun ja silloin yltyi viha:
+
+»Sinun naimavimmastasihan tämä johtui!... Olisit siinä akattakin
+välttänyt! Vanha kahmu!»
+
+Raivoissaan sieppasi hän tadikon ja löi sen varren poikki tallin
+nurkkaan. Sitte vimmastui hän taas Vataselle:
+
+»Sekin ruumiskirstupetäjä piti vielä sinun naimisesi tähden hakata...»
+
+Ja silloin hän lähti katsomaan petäjäänsä. Se kelletti nyt maassa
+pitkällänsä. Ihalainen alkoi harmitella:
+
+»Semmoinen petäjä, ja siihen piti mennä! Kun olisi vaikka onneksi sen
+kovertanut, niin olisi voinut kuoltuaan siinä mötköttää kuin hevosen
+soimessa!»
+
+Paljo surua oli ensi aikoina talossa. Aviopuolisoiden väli ei ollut
+sydämellinen ja Anna Liisa aina pelkäsi Antin vedenjuontia. Hän aina
+pitikin maitokuppia pöydällä valmiina Ihalaisen janon varalta ja
+itsekseen hän juonitteli Kenoselle:
+
+»Kun se ei olisi edes tuota kaivoa tervannut!... Ja mikä sen tähän
+viskasikin koko ketaleen!»
+
+Niin elivät he ja kärsivät. Kumpikaan ei puhunut toisellensa sanaakaan.
+Antti joskus päivisin ärjäsi Tohmajärven vallesmannin äänellä ja kylpi
+iltasin kovasti.
+
+Mutta viimein rupesi moinen äänettömyys painostamaan Anttia ja hän
+mietti ja hautoi miten alottaa puhe Anna Liisan kanssa. Kaksi päivää
+hautoi hän sitä alkua, mutta ei vain tahtonut paha luonto ja sisu antaa
+niin paljoa myöten, että olisi puheen alun löytänyt.
+
+Mutta kolmantena päivänä hän jo pääsi alkuun. Pari tuntia piippu suussa
+ääneti istuttuansa ja aina varkain Anna Liisaan katsahtaa
+muljautettuansa alkoi hänessä sisu pehmetä, kun Anna Liisa näytti
+rukkinsa ääressä surulliselta. Hän syleksi, miettien, ja jo tokaisi hän
+murahtaen:
+
+»Löysihän se Jussi Vatanen porsaan sieltä Joilta.»
+
+Anna Liisa riemastui. Hän keskeytti oitis kehruunsa ja huudahti:
+
+»Ähääh!... Vai porsaan löysi!»
+
+»Porsaan!» murahti Antti syläistessään, ja paikalla riensi Anna Liisa
+kahvia keittämään.
+
+Mutta siihen oli taas puhe loppua. Vasta kun Anna Liisa oli kaatanut
+kahvia kuppiin, lähti Antilta jatko. Pöydän luo vääntäytyessään hän
+silloin lisäsi:
+
+»Ja senhän se otti akaksensakin sen entisen Makkosen akan.»
+
+»Ähääh!... Senkö Kaisa Karhuttaren?» hämmästyi Anna Liisa ikäänkuin
+Antin mieliksi.
+
+»Sen», urahti toinen kahvia hörpäistessään, ja Anna Liisa siunasi:
+
+»Ähäh sitä Vatasta näet!»
+
+Näin päästiin sovinnollisen elämän alkuun. Antti pani uuden tupakan ja
+ryhtyi vannehtimaan laudoiksi potkaisemaansa tervatölkkiä, muristen
+työnsä lomasta:
+
+»Ja siitähän se porsaasta johtuikin Vatanen siihen Makkosen akkaan.»
+
+»Vai siitä se!» ihmetteli Anna Liisa, ja vähä vähältään alkoi puhe mennä
+jurnutella.
+
+Niin alkoivat parata vanhat arvet. Kaivovesikin oli jo puhdistunut.
+Illallista syödessään alotti Anna Liisa puhelun ilmottaen:
+
+»Johan se Malisenkin akka kuuluu saaneen pieniä.»
+
+Antti ei virkkanut siihen mitään, mutta oli hyvillään, kun sopu alkoi
+noin rakentua. Syötyä he jo lähtivät yhdessä saunaan ja vasta siellä
+jatkoi Antti äskeistä keskustelua Malisen eukosta. Lauteille noustuaan
+hän ilmotti:
+
+»Ja johan se tällä viikolla porsii sekin Vatasen sika!»
+
+»Sekö imisä sika?» tarttui Anna Liisa kiireellä sovinnon tekoa
+jatkamaan. Antti:
+
+»Se musta emäsikahan se kuuluu porsivan.»
+
+»Ähääh!» riemastui Anna Liisa, löi löylyä, ja alkoi kylpeä repsutella.
+
+Sovinto oli nyt lopullinen. Jussi Vatasen sika sattui vielä porsimaan
+onnellisesti jo viikon kuluttua ja Jussi antoi Antille ilmaiseksi puolet
+porsaista. Siten tuli sian hinta korvatuksi. Verkavaatteet olivat
+piloilla, mutta nekin korjasi myöhemmin Kenonen ilman palkkaa, ja
+Vatanen antoi hänelle vielä Makkos-vainajan verkahousut. Uuteen rankkiin
+antoi hän myös myllymatkallaan kolme kappaa ruista, ja kohta vaahtosi
+rankkitiinu taas ennallaan. Porsaita tuodessaan oli Jussi myös autellut
+Anttia, niin että tämä sai säretyksi ruumisarkkulaudat siitä suuresta
+petäjästä. Ne kuivuivat nyt riihessä, ja Ihalainen oli luvannut niistä
+toiset puolet Vataselle.
+
+Nyt tällä myllymatkallaan istui Jussi Antin luona ja he muistelivat
+matkojaan. Siinä heidän puhellessaan sattuivat mieleen juontumaan matkan
+syyt ja seuraukset.
+
+Polviensa varaan kumartuneena, piippuaan imien, arveli Jussi Vatanen:
+
+»Ei suinkaan sillä Partasella ole mikä hätä pehmeillä pehkuilla
+nukkuessa?»
+
+»Mikäs hätä sillä on ... pehmeiksi maatuilla olilla», lohduttautui
+Anttikin. He vaikenivat taas kauvan ja miettivät asiaa. Viimein sanoi
+Jussi:
+
+»Vai tulitikkuja hakemaan sinä olit Hyvärilään menossa?»
+
+»Tuli...»
+
+Ja nyt muisti Antti, että häneltä olivat unehtuneet Hyvärisestä haetut
+tikut taskuun, Anna Liisalle antamatta. Oitis etsi hän silloin
+tulitikkulaatikon taskustaan ja antoi sen Anna Liisalle, joka ratkoi
+pitsiä pois paitansa helmasta. Laatikkoa hänen helmaansa viskatessaan
+sanoi Antti:
+
+»Tuossa on nyt se Hyvärisen tulitikkulaatikkokin, jota hakemaan silloin
+käskit... On unohtunutkin nutun taskuun koko Joilla käyntiajaksi...
+Ilmankos se taskua painoi.»
+
+Anna Liisa avasi laatikon ja sanoi hämmästyksissään:
+
+»Ja tuon takiako se teki semmoisen asian?... No on sitä Ihalainen
+kerrakseen. Teki asian yhdestä tikusta.»
+
+Ja todellakin hän huomasi itsekin nyt, että oli ottanut Hyvärisen uunin
+korvalta vaillinaisen laatikon: Siinä oli yksi ainoa, jo raapaistu,
+rikitön tulitikku.
+
+Jussi Vatanen raapi korvallistaan ja ihmetteli Antille:
+
+»Kaikkea sitä tässä ajallisessa elämässä tikustakin heruu, kun se oikeen
+lypsämään rupeaa, minkä nyt tämäkin Join matka mutkinensa ja näine
+Makkosen leskinensä ja muine kapeinensa, Kenosen akoittumisinensa ja
+kaikkinensa!»
+
+
+
+
+
+End of Project Gutenberg's Tulitikkuja lainaamassa, by Maiju Lassila
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 10927 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..a6d1b5c
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #10927 (https://www.gutenberg.org/ebooks/10927)
diff --git a/old/10927-8.txt b/old/10927-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..1151597
--- /dev/null
+++ b/old/10927-8.txt
@@ -0,0 +1,8490 @@
+The Project Gutenberg EBook of Tulitikkuja lainaamassa, by Maiju Lassila
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Tulitikkuja lainaamassa
+
+Author: Maiju Lassila
+
+Release Date: February 3, 2004 [EBook #10927]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TULITIKKUJA LAINAAMASSA ***
+
+
+
+
+Produced by Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen and DP Distributed
+Proofreaders
+
+
+
+
+
+TULITIKKUJA LAINAAMASSA
+
+Kertomus
+
+
+Kirj.
+
+Maiju Lassila
+
+
+Ensimmäinen painos ilmestynyt vuonna 1910.
+
+
+
+
+ENSIMMÄINEN LUKU
+
+
+»Jokohan lie se Littilän Vatasen musta lehmä poikinut», puhui Liperin
+Kutsun-kylän Antti Ihalaisen emäntä Anna Liisa ikäänkuin itsekseen,
+leipiä uuniin pannessaan. Se asia oli hänelle juolahtanut mieleen ihan
+vain yht'äkkiä.
+
+»Johan se kuuluu poikineen», myönsi Sormusen Miina, joka oli sattunut
+vieraaksi tulemaan ja hörppi nyt kahvia. Mutta sitten luuli hän Anna
+Liisan tarkottavan Antti Vatasen lehmää ja kysyi:
+
+»Senkö Jussi Vatasen lehmä?»
+
+»Sen», myönsi Anna Liisa. Miina vahvisti silloin:
+
+»Johan se kuuluu poikineen.»
+
+»Vai jo!»
+
+Anna Liisa puuhaili kotvasen aikaa leipiensä kanssa, ja sitten hän taas
+kysyi:
+
+»Lehmisvasikankohan tuo teki?»
+
+»Sekö Jussi Vatasen lehmä?»
+
+»Niin.»
+
+»Lehmisvasikanhan se kuuluu tehneen», myönsi Miina.
+
+»Vai lehmis- se teki. Heittiköhän Jussi sen eloon vai tappoiko»,
+tiedusteli Anna Liisa edelleen. Miina hörppäsi kahvia ja selitti:
+
+»Eikö tuo liene tapattanut.»
+
+Ja kahvia teevatiin kaataessaan myönteli hän:
+
+»Ja onkinhan tuota Jussilla jo ennestäänkin karjaa... Mitäpä hän heistä
+enää rupeaa elättämään!»
+
+Syntyi pitkäaikainen äänettömyys. Antti Ihalainen itse makaili penkillä
+mahallaan piippu hampaissa. Silmät olivat puoli ummessa ja piippu
+hampaista juur'ikään pudota lupsahtamassa.
+
+Mutta hän oli kuullut puhelun ja unisenakin tajunnut, mistä oli puhe. Ei
+hän sitä tosin tajunnut selvästi, mutta kumminkin. Ikäänkuin unesta
+enemmän nauttiaksensa örähti hän kuin itsellensä:
+
+»Onhan sillä Jussilla karjaa. Montakohan lypsävää päätä sillä nyt on?»
+
+»Sinäkin siitä heräsit», pisti Anna Liisa. Sormusen Miina aprikoi:
+
+»Eikö tuolla liene viisitoista sen Kurikan Könöseltä ostetun mustan
+lehmän kanssa.»
+
+»Vai viisitoista!» murahti Antti ja alkoi taas nauttia unesta. Piippu
+vain lepatti putoamistansa odotellen. Miina kertasi:
+
+»Viisitoista lypsäväähän sillä Jussilla on...»
+
+»On siinä talossa maitoa!» ihmetteli siihen Anna Liisa, ja hetken
+kuluttua hän arveli:
+
+»Menisi se semmoisessa talossa oma emäntäkin...»
+
+Miina puraisi sokeria ja arveli vuorostaan:
+
+»Eikö tuo Jussi tuota vielä ottanekin... Johan siitä tuleekin sen
+Loviisa-vainajan kuolemasta umpinainen vuosi kuluneeksi.»
+
+»Saisi tuo ottaa jo!» myönnytteli Anna Liisakin. Ja leipiä hetken
+kohenneltuansa hän meni jo edemmä asiaan, kysyi:
+
+»Jokohan sillä Pekka Hyvärisen tytöllä on miten paljon ikää?»
+
+»Senkö Muskon Hyvärisen», tiedusti Miina varovaisuuden vuoksi.
+
+»Sen Muskon.»
+
+»Eikö tuolla jo liene niillä paikoin... Senhän se on Olkkosen Iidan
+ikäinen», tapaili Miina.
+
+»Vai sen se on... Jo tuo sitten joutaisi hänkin siitä vanhempiensa luota
+pois... Olisi tuossa työväkeä jo hänettäkin... Ja eikö tuo Jussi Vatanen
+sitä aikonekin?»
+
+»Sitäkö Hyvärisen tyttöä?» murahti taas Antti kuin unissaan puhuen.
+
+»Sitähän ne sanovat sen ajattelevan... Vaikka tokko tuosta tolkkua
+tullee», selitteli Miina, ja Anna Liisa piti Hyvärisen tytön puolta
+sanoen:
+
+»Olisipa tuossa Hyvärisen tytössä Jussille eukkoa kerrakseen... Ei tuo
+Jussikaan mikään nuoruuden hullu ole.»
+
+Ja hetkisen kuluttua hän tahtoi kuulla Jussin ijän tarkemmin ja kysyi:
+
+»Montakohan vuotta sillä Jussilla jo lieneekin sitä ikää?»
+
+Miina laski nyt Jussin ikää:
+
+»Ka, johan se on Jouhkolan ukko Voutilainenkin kynttelin päivästä
+kuudennella kymmenellä, ja eikö tuo Jussi liene saman ikäinen.»
+
+»Sen ikäinenhän se on. Muistanhan sen minäkin nyt tässä», vahvisti Anna
+Liisa, ja kerran asiaan päästyään antoi hän tulla tietojansa lisääkin,
+selittäen:
+
+»Sitähän se Kaisa Karhutarta kuuluu aikoneen alkuaan, vaan siihenpä tuo
+sitten Loviisa-vainajaan lopultakin kietoutui.»
+
+»Vatasen Jussiko?»
+
+»Niin... Karhutartahan se alkuaan on ajatellut.»
+
+»Ähää!» ihmetteli Miina, ja Anna Liisa selitti:
+
+»Se Karhutar näet meni sitten sille Petrovaaran Makkoselle, ja ne
+muuttivat pois koko Liperistä... Eikö tuo siellä Pielisjoilla asune nyt
+miehineen. Se Karhutar näet tahtoi kaupunkiin... Vaikka liekkö tuo
+siellä sen kummempi elää kuin muuallakaan.»
+
+»Tokko tuo lienee... Kurjuudessahan tuo kuuluu Littilänkin Hakulisen
+perhe siellä Joilla elävän», myönsi Miina, ja Anna Liisa lisäsi:
+
+»Johan minä sanoin Karhuttarelle, jotta olisit vain mennyt Jussi
+Vataselle. Ei siinä talossa olisi tarvinnut leivättä syödä... Ja
+hyväntahtoinen mieshän se Jussi on.»
+
+»Onhan se Jussi semmoinen tanakkatekoinen mies. Vaikka siitä nenästähän
+ne ovat sitä morkanneet, se kun on semmoinen potaatti», myönsi Miina.
+
+»No eipä tuo ole Hyvärisenkään tytön nenä sen koreampi... Ja punapää on
+vielä koko tyttö, niin jotta mitäpä tuo hänkään siitä Jussista yrmii.
+Menisi vain pois», puolusteli Anna Liisa taas Jussi Vatasta ja lisäsi:
+
+»Onpaan tuo Jussi sillä omalla nenällään toimeen tullut ja hyvinpä tuon
+on saanutkin niistetyksi...»
+
+Hän pani uunin pellin kiinni ja lisäsi sen tehtyään:
+
+»Ja mitä siitä sitten on, vaikka olisi miehellä miten kaunis nenä, jos
+ei ole sitten miehellä muuta mieheksi sanottavaa kuin housut.»
+
+Sormusen Miina oli samaa mieltä. Hän myönteli vedoten samalla Anna
+Liisan miehen nenään:
+
+»Ka saapihan sillä niistetyksi. Ja eikös sillä Vatasella olekin ihan
+saman kokoinen nenä kuin tällä Ihalaisellakin?»
+
+»Samanhan se on. Ja silläpä tuo on Ihalainenkin omalla nokallaan vaan
+turistellut ja hyvästipä häntä on tuossa vain elettykin, eikä ole ollut
+leivästä eikä särpimestä puutosta.»
+
+Nyt syntyi äänettömyys sen johdosta, että Miina joi toista kuppia kahvia
+ja Anna Liisa puuhaili leipiensä kanssa. Kun aikaa tuli, tarttui Anna
+Liisa taas asiaan, huomauttaen:
+
+»Mutta siinäpä tuo on Vatanenkin vain tasautunut, vaikka ne olivat
+pienestä pojasta tämän Ihalaisen kanssa aina yhdessä. Eivät näet ole
+juoneetkaan sen jälkeen kun löivät humalassa sitä Niirasen tytön isää ja
+saivat maksaa sovinnaisiksi sen katkotuista kylkiluista neljä lehmää. Ne
+näet katkoa ruhjoivat siltä neljä kylkiluuta, tämä Ihalainen ja
+Vatanen.»
+
+»Vai eivät ne sen jälestä ole juoneet. Johan siitä on kolmattakymmentä
+vuotta», kummeksi Miina.
+
+»Eivät. Eivät näet suuhunsakaan pane, vaikka onhan sillä Vatasella vielä
+puoli pulloa jälellä sitä silloin jäänyttä viinaa. Ei näet tämäkään
+Ihalainen ole sen jälkeen senkään vertaa maistanut koko viinan näköistä,
+että olisi vedellä pessyt silmiäänkään muualla kuin minkä saunassa
+toisinaan sattuu.»
+
+»Ähää!»
+
+Vähän ajan kuluttua selitti vielä Anna Liisa miestänsä puolustaakseen:
+
+»Eikä siitä olisi koko sen Niirasen lyömisestä tullut sen enempää
+puhetta, mutta se kun Niiranen itse näet rupesi turhia käräjöimään ja
+rettelöimään semmoisesta jonninjoutavasta asiasta, kuin nyt näistä
+kylkiluistaan, niin nämä miehet sanoivat, jotta annetaan sille lehmä
+joka kylkiluusta, joka siltä tapellessa on katkennut, niin ei turhista
+rettelöitse ja manuuttele. Ja hyvät ystäväthän nämä ovat siitäkin
+lähtien olleet Ihalainen ja Vatanen. Ja saman näköisetkinhän nämä ovat
+molemmat, vaikka tämä Ihalainen on puolta vuotta nuorempi kuin se
+Vatanen.»
+
+Sillä lailla olivat he tutkineet Jussi Vatasen ja Ihalaisen ulkomuodon
+ja menneisyyden ja siirtyivät nyt hänen pukuunsa. Tutkiskelun lopussa
+ihmetteli Anna Liisa:
+
+»Vai niissä isä-vainajansa kirkkovaatteissa se Jussi nyt käy kirkossa!»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Leivät kypsyivät uunissa. Niiden tuoksu täytti tuvan. Oli syntynyt pieni
+puheloma, kun Anna Liisa pesi pöytää. Siitä lomasta teki lopun Miina
+kysyen:
+
+»Joko teillä ruvetaan pellavia loukuttamaan?»
+
+»Ka olisihan niitä huomenna ruvettava, mutta tulitikutkin tässä
+sattuivat loppumaan, niin millä häntä saanee tultakaan saunassa, kun
+menee loukuttamaan.»
+
+»Vai loppuivat teiltä tikut!»
+
+»Loppuivat. Eikä ole tässä tullut tuolla Ihalaisellakaan puotiin asiaa,
+jotta olisi tuonut tikkuja...»
+
+Hän katsahti penkillä nukkuvaan mieheensä ja kysyi varmuuden vuoksi:
+
+»Joko sinä Ihalainen teit tammalle appeen?»
+
+Mutta Antti ei vastannut. Anna Liisa arveli silloin:
+
+»Nukkuikohan se nyt jo siihen?»
+
+Miina vahvisti asian niin olevan. Anna Liisan tuli sääli miestänsä ja
+hän puolusteli:
+
+»Aamusella nousikin aikaiseen ahosta puimaan, niin jotta ei tuo ole
+kumma, jos nukuttaakin!»
+
+»Ruisahostako se Ihalainen pui?» uteli Miina.
+
+»Ruis-... Niitä Luosovaaran Matikaisen osarukiitahan se pui...»
+
+»Vai niitä se pui...»
+
+»Niitä.»
+
+»Lähtiköhän niistä monta kappaa ruista?» uteli Miina, ja Anna Liisa
+selitti:
+
+»Lähtihän niistä se kaita piikkosäkki täyteen ja vielä jäi hurstille
+ainakin kolme vakallista.»
+
+»Ähää!»
+
+Anna Liisa lakaisi nyt oven edustaa. Siinä kiireen touhussa tuli hän jo
+valittaneeksi:
+
+»Piikakin tästä meni itseviikolleen, niin jotta on tässä yksinään juosta
+hanttuuttamista, kun on kymmenen poikivaa lehmääkin ruokittava ja nyt
+pitäisi ne pellavat loukuttaa.»
+
+»Sekö se Tiinan tyttö on tässä teillä piikana», lausui siihen Miina.
+
+»Se.»
+
+»Vai se... Sitähän minä jo arvelin että se se on ja jotta
+itseviikoilleen se on mennyt», myönsi Miina.
+
+Nyt käänteli Anna Liisa leipiä uunissa ja muisti pellavariihensä ja
+päivitteli:
+
+»Mistä häntä saisi tulitikkuja, jotta loukuttaisi huomenna niitä
+pellavia, kun on jo ahos kuiva!»
+
+Miina tiesi neuvon. Hän kehotti:
+
+»Menisi Ihalainen hakemaan vaikka Hyvärisestä lainaan, niin sitten
+maksaisi, kun sattuu olemaan.»
+
+Anna Liisa ei siihen vastannut, sillä hän touhusi leipien kanssa ja
+puhui itsekseen:
+
+»Johan ne ovat kypset!... Viimeinen taikina paloikin, kun tuli uuni
+huonosti luudituksi.»
+
+Mutta Miinan ehdotus hautui Anna Liisan päässä. Ja kun hän oli taas
+uunin sulkenut ja raaputti huttukattilaa, puhui hän miehellensä:
+
+»Saisit tosiaankin Ihalainen mennä siitä hakemaan Hyvärisen ukolta
+tulitikkuja, jotta saisi pellavariihessä tulen.»
+
+Mutta Antti ei vastannut, sillä hän suoraan puhuen nukkui. Asia
+näyttikin jo siihen unohtuvan. Emännät puhuivat välillä kehruuksista.
+
+Mutta asia ei ollutkaan unohtunut. Se vain hautui. Puuhaillessansa kysyi
+jo Anna Liisa mieheltänsä:
+
+»Yhäkö sinä Ihalainen nukut?»
+
+»Ei se kuule, se nukkuu!» vahvisti Miina ja huomautti:
+
+»Eihän tästä ole suoraan mennessä Hyväriseen kuin kuusi virstaa.»
+
+»Eihän tästä ole», oli Anna Liisa samaa mieltä ja nyt hän jo kysyi
+mieheltään kovemmin:
+
+»Etkö sinä Ihalainen kuule ja nouse siitä hakemaan tulitikkuja
+Hyväriseltä?»
+
+Nyt kyllä kuuli Antti korvissaan jotain sen tapaista, mikä muistutti
+Anna Liisan ääntä. Hän tajusi jo asiankin, vaikka ei selvästi. Mutta uni
+oli niin suloista, että hän ei viitsinyt vastata.
+
+Puhuttiin siinä Pekka Hakulisen lampaista kotvanen aikaa ja asia hautui
+Anna Liisan päässä edelleen. Hän laski jo, että jos ei huomenna pääse
+loukuttamaan, niin riihi jäähtyy, ja alappas sitten taas lämmittää
+uudestaan. Nyt hän jo vähän hönkäisi Antille:
+
+»Koko päivänkö sinä siinä makaat ja utvotat?»
+
+Antti kuuli nyt puheen selvästi, mutta painoi vain kovemmin penkkiä.
+Miinaakin moinen jo suututti ja hän huomautti:
+
+»Kun olisi tuohon sillä pijakalla sukaista...»
+
+Anna Liisa pani sen neuvon mieleensä, mutta odotti vielä ja käänteli
+leipiä. Mutta sitten muisti hän, että nyt on syksy aika ja pimeä voi
+tulla vaikka milloin, ja meneppäs sitten Hyväriselle. Ja silloin ei hän
+enää malttanut. Hän läiskäytti Anttia leipälapiolla ruumiin
+keskivaiheille ja sanoi:
+
+»Ala nyt jo nousta siitä ja mennä Hyvärisen ukolta tulitikkuja hakemaan,
+jotta pääsee tästä pellavariiheen!»
+
+Antti nousi verkalleen, istui kotvasen, imeksi sammunutta piippuaan
+unisena, haukotteli ja kysyi:
+
+»Vai jo siitä on yli puoli vuotta Vatasen Jussin eukon kuolemasta.»
+
+»Johan siitä on... Siinähän se Messu-Marian aikana haudattiin», selitti
+Miina.
+
+Antti haukotteli, haparoi lakin takaraivolleen, pani tupakan, sytytti
+lieden luona hiilellä piippunsa ja lähti ulos, kysyen ovesta mennessään
+Anna Liisalta:
+
+»Sitä tulitikkuako sinä sanoit, jotta hakea Hyväriseltä?»
+
+»Mene nyt jo siitä eläkä vetelehdi koko päivää!» vastasi Anna Liisa,
+sanoen sen olleen asian, ja Antti lähti noutamaan Hyvärisestä
+tulitikkua. Hetkisen kuluttua todisti hänen menonsa Sormusen Miinakin,
+sanoen:
+
+»Lähtipäs se Ihalainen hakemaan tulitikkuja.»
+
+Anna Liisa sanoi siihen vain:
+
+»Lähti!»
+
+
+
+
+TOINEN LUKU
+
+
+Antti Ihalaisen talo oli Murron salolla. Harvoin sinne ajoi toisen kylän
+mies ajokärrillä. Lähimpään kylään Kakunvaaraan oli matkaa kahdeksan
+runsasta kilometriä. Siellä se oli Hyvärisen talo, jonne nyt Antti
+taivalsi.
+
+Aivan ajatuksettomana kulkea jutuutti Antti Takkunurmen kohdalle, jonka
+ohi hän ei koskaan voinut pysähtymättä mennä, sillä siinä, veräjän
+korvassa, kasvoi hänen elämänsä ylpeys: se iso hirsipetäjä, jota hän oli
+koko ikänsä säästellyt ruumiskirstulaudoiksensa. Siinä seisahtui hän
+nytkin, katseli petäjää piippu hampaissa lerpallansa ja mietiskeli
+kehaisten aimo puutaan:
+
+»Siinä se kasvaa petäjä! Ja kyllä se on pakana paksu! Pätii siinä
+kuoltua pötköttää.»
+
+Ruumiskirstu juohtui siitä mieleen. Hän mietti petäjästänsä:
+
+»Ei sitä tarvitse muuta kuin kovertaa vain ontoksi, niin kirstu on
+valmis. Ja sopii siihen yhden miehen raato, vaikka hänellä olisi
+vallesmannin maha.»
+
+Rauhallisena lähti hän edelleen astua jutkuttamaan. Mutta astuessaankin
+hän yhä vielä ajatteli petäjäänsä, jota oli ikänsä säästänyt. Ajatukset
+kyllä kulkivat hyvin laiskasti, välinpitämättöminä, mutta olivat toki
+työssä. Hän järkeili kuolemasta ja petäjästään:
+
+»Kun se kasvaisi sisästä ontoksi, niin ei tarvitsisi kuoltua muuta kuin
+sahata vain poikki ja sitte pujottaa ruumiin reikään, niin siellä sitä
+olisi... Panisi vain tulpan reiän suuhun, niin olisi kuin puupullossa.»
+
+Ja sitte jatkuivat ajatukset yhtä laiskoina kuin astuntakin. Hän mietti:
+
+»Kun sattuisi vielä Anna Liisakin kuolemaan samana päivänä, niin
+pujottaisi molemmat samaan reikään ... sinne hirren sisään, ja vetäisi
+hautaan!»
+
+Se ajatus häntä huvitti. Tosissaan jatkoi hän, punniten asiaa:
+
+»Menisiköhän semmoinen kahden ruumiin pituinen ruumispölkky yhdessä
+reessä, ilman takarekeä?»
+
+Hän mietti mittoja ja petäjän paksuutta, varmistui ja vahvisti:
+
+»Ei se ryökäle menisi ilman takarekeä... Ainakin jäisi takimaisen
+ruumiin pää jo reen kannan taakse riippumaan.»
+
+Hän miettiä pinnasi asiaa, varmistui siinä uskossa, että takareki on
+otettava ja päätteli:
+
+»Ei perhana vie sitä ilman takarekeä voisi vetää, jos olisi Anna Liisa
+samassa pölkyssä. Keikkoaisi vielä pölkky päälleen, kun riippuu niin
+pitkällä reen kannan takana, ja silloin alkaisi takimaisen ruumiin pää
+kolista tietä pitkin!»
+
+Niin jatkoi hän laiskaa astumista ja yhtä velttona ajatustyötään, kunnes
+ajatukset tyyten lakkasivat, kun hän oli tullut siihen Leppämäen
+kohdalle.
+
+Mutta eikös juuri nyt siinä aja mies Murron salolle ja ihan ajokärrissä
+istuen. Se tapaus oli sitäkin oudompaa, kun oli syksyaika ja sumuinen
+päivä. Se tapaus olisi ällistyttänyt muita, mutta Antti ei ollut siitä
+tietävinäänkään. Painoi vain tietä pitkin tulijaa vastaan ja ajatteli,
+että olkoonpa tuo kuka hyvänsä.
+
+Mutta tulija olikin itse se Littilän Jussi Vatanen. Nyt se ajoi jo
+kohdalle ja tervehti:
+
+»Prtuu! Ka, siinähän sinä oletkin... Minä tässä olen sinne sinua
+tapailemaan tulossa.»
+
+»Tässä!» vastasi Antti tervehdykseen, jatkaen: »Luosovaaran Kettuseltako
+sinä tämän tamman vaihdoit?»
+
+»Luoso-... Se ruuninkarva ruuna oli niin toratsu, jotta arvelin, että
+joutaa se Kettunen hänen kanssaan telmää... Se onkin semmoinen julma
+piiskan heiluttaja, se Matti Kettunen.»
+
+Miehet vaikenivat hetken. Antti suinasi hevosen takaapäin, katsoi sitten
+hampaita ja vahvisti todeksi:
+
+»Kymmenvuotinen se vasta on... Paljonko annoit väliä?»
+
+»Siinä satamarkkasen korvilla.»
+
+»Vai sata!»
+
+»Satahan minä sille. Eikä siinä ole liikoja, kun se ruuna oli toratsu ja
+tälle saa panna neljä jauhokulia rekeen ja lähteä sen kuorman vain
+pitää.»
+
+»Toratsuhan se taisi olla se ruuna. Minnekä sinä menet?» kysyi Antti
+kärryjä suinaillen.
+
+»Ka sinnehän minä sinua tapailemaan, kun olisi vähän sitä asiaakin
+ollut... Vaikka voihan tästä kääntyä takaisinkin, kun sinäkään et ole
+kerran kotona.»
+
+Hän käänsi hevosensa ja kehotti:
+
+»Tule sinäkin istumaan... Onhan tässä kärrissä tilaa sen verran!»
+
+Ja kun Antti oli noussut ja tammalle sanottu: prpoh! selitti hän:
+
+»Join markkinoilta ostin nämä kärrit siltä Keräseltä, mutta toisen aisan
+päästä vääntyy tuo raherauta...»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Miehet ajoivat siitä edelleen äänettöminä. Jussi Vatanen ajatteli
+asioitansa, mutta Antti ei ajatellut mitään. Hevonen käveli ylämäessä ja
+nyt Jussi otti puheeksi, sanoi:
+
+»Tässäköhän se Romppaselta katkesi kärrin aisa silloin Olkkosen
+hirsitalkoissa?»
+
+Hevonen oli jo junnannut kärrit mäen päälle, kun Antti vastasi:
+
+»Tuossa mäen takana on hyvä jalaksenpaininkoivu. Olisi käytävä se
+ottamassa.»
+
+Nyt he imeksivät piippujansa ja yhä hautui asia Jussin päässä. Nyt se
+oli jo kypsi ja hän mietti mistä päästä alkaa. Tahtoi vähän ujostuttaa
+se kosiomiehen pyytäminen. Antti mietti laiskana Vatasen kysymystä,
+muistellen missä se Romppasen kärrin aisa katkesi. Hän muisteli nyt
+Vataselle:
+
+»Siellähän se taisi Kärnän kujasilla katketa se Romppasen aisa...»
+
+»Kärnän kujasillakos se katkesikin!» ihmetteli Vatanen.
+
+»Kärnän», vahvistui nyt Ihalaisen muisto.
+
+Sitten ajoivat he taas ääneti. Vatanen mietti sitä Hyvärisen tytön
+kosimista. Yritti jo kysyä Anttia puhemieheksi, mutta ujosteli vielä ja
+käänsi asian toiseksi, sanoen:
+
+»Montako puuväliä siitä Ihalaisen nurmesta nyt tuli heinää?»
+
+»Neljä...»
+
+»Vai nelipuuvälinen pieles tuli!»
+
+»Neli!»
+
+Mutta toimitettavahan se asia kuitenkin oli. Vatanen rohkaisi luontonsa
+ja kysyi jo:
+
+»Minnekä sinä olet menossa?»
+
+»Hyväriseenhän minä. Anna Liisa siinä paistoi leipää, niin rupesi
+kärttämään, jotta menisit siitä nyt joutessasi vaikka ukko Hyvärisen
+luona käymään.»
+
+Jussi riemastui. Asia näytti rupeavan luistamaan itsestänsä. Hän mietti
+jatkoa, löysi sen ja sanoi:
+
+»Sinulla sitä ei ole vielä mitään hätää, kun on vielä oma Anna Liisa
+elossa.»
+
+»Onhan se siinä vielä ollut ... Anna Liisa.»
+
+Jussi Vatanen antoi tammalle ohjaksen periä. Tamma vähän siitä
+närkästyi, viuhautti häntäänsä ja Antti huomautti sen johdosta:
+
+»Viuhauttaako se häntäänsä?»
+
+»Ei se viuhauta, kun piiskalla antaa ihan tosissaan, vaan minä kun näin
+leikillä vaan räpsyttelen, niin se siitä ottaa pahakseen», puolusteli
+Jussi tammaansa ja lausui sille pari hyväilyä:
+
+»So, tamma ... so ... so!»
+
+Sitten hän taas mietti sitä naima-asiaansa. Hän rohkaistui ja läheni
+asiaa, selittäen:
+
+»Menisihän se siinä meidänkin talossa yksi Anna Liisa kun sattuisi
+sopiva...»
+
+»Onhan se hyvä olemassa talossa oma eukko», vahvisti Antti Ihalainen.
+Jussi oli samaa mieltä ja Antti näytti hänestä nyt viisaalta mieheltä.
+Hän todisti:
+
+»On tänäkin vuonna viisitoista poikivaa ja kolme hiehoa.»
+
+»Mhyy!... Joko se musta lehmä poiki, kun ne akat siitä juttusivat?»
+vastasi Antti, ja Jussi myönsi:
+
+»Johan se lauvantaina poiki. Lehmivasikan teki.»
+
+»Juotitko sinä sen?»
+
+»Ajattelinhan minä sen juottaa, mutta arvelin, jotta kun tässä ei ole
+omituista Anna Liisaakaan, niin kukapa niitä siinä syöttää ja elättää...
+Onhan niitä siinä jo entuudestaankin, kun viisitoista lypsävänkin päätä
+puree heinää poikki...»
+
+»Onhan siinä... Niititkö sinä tänä kesänä sen luhtaniityn?» vilkastui
+puhe.
+
+»Hampsittiinhan siitä enimpiä heiniä... Vaikka onhan siinä meidän
+talossa sitä muutakin heinämaata.»
+
+»Onhan siinä suuret nurmet», vahvisti Antti, ja nyt hänkin arveli:
+
+»Tarpeenhan siinä olisi oma lehmien ruokkija sinullakin...»
+
+Jussista se oli mieleen, mutta hän rupesi nyt panemaan vähän vastaan
+tenäten:
+
+»Tuleepa tuossa toimeen ilman sitäkin.»
+
+»Tuleehan sitä», yhtyi Antti häneen. Se kiusasi Jussia. Mutta Antti
+sattuikin korjaamaan asian, väittäen nyt:
+
+»Vaikka apunahan se eukko kumminkin olisi.»
+
+»Olisihan se apuna siinä, mutta on sitä eukostakin riesaa, kun sattuu
+oikein äkäluontoisen saamaan», vastusteli Jussi, vaikka kyllä varovasti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta Antti muisteli unessa kuulleensa eukkojen puheen Hyvärisen tytöstä
+ja Jussista, ja eikös hänen päähänsä pistänyt jo ajatus kehittää asiaa,
+varsinkin kun hän oli Hyvärilään menossa. Sen ajattelun johdosta
+vaiettiin hetkinen. Jussi odotti, että Antti rupeaisi häntä
+houkuttelemaan naimaan Hyvärisen tytön, tai alkaisi edes puheen sinne
+päin. Hän räpsäytti taas tammaa ohjaksien perillä ja Antti alkoi puheen
+sanoen:
+
+»Pitäisit tuota häntää potuuksien alla, niin sitten se ei saisi sitä
+viuhautetuksi.»
+
+»Ne ovat niin lyhyet potuukset, jotta häntä jäisi näpistykseen», selitti
+siihen Jussi. Molemmat miettivät yhä asiaa. Jo alkoi Ihalainen johtaa
+puhetta sinne päin, sanoen:
+
+»Kahdeksan sataahan se Hyvärinen sai tammastaan, kun möi?»
+
+»Pekkako?»
+
+»Niin. Sitä Pekka Hyväristähän minä tarkoitin», äännähti Antti, ja Jussi
+ihmetteli:
+
+»Vai sai se Pekka siitä tammastaan kahdeksan sataa! Ei ole tullut
+perätyksi koko talon asioita.»
+
+Hän jo haistoi Antin aikeet ja pani viime sanoillaan vastaan. Antti
+poltteli piippuaan ja antoi taas tulla asian puheeksi, sanoen:
+
+»Ikämieshän sitä sinäkin kohta olet...»
+
+»Vieläpä tässä ennättää asioita punnita ja ajatella... Vastahan se
+seitsemännellä kymmenellä ollessaan ukko Haaranenkin meni naimisiin sen
+Ratisen lesken kanssa.»
+
+Antti mietti ja jatkoi taas:
+
+»Sitähän ne Hyvärisen tyttöä kehuvat akat kovasti toimen ihmiseksi.»
+
+Ilon kipinä pisti Jussia.
+
+»Montakinhan sitä kehutaan tyttönä, mutta minkälainen lienee sitten
+luonto, kun akaksi kerran pääsee!...»
+
+Hän nykäisi tammaa innoissaan, uhkasi sitä ohjaksien perillä ja lisäsi:
+
+»Kukapa ne tytöt osaa jullilleen arvata ennen akaksi tuloa, ja tutkia
+kaikki niiden pelit ja konstit!»
+
+»Eihän niitä tiedä!» myönsi Antti, mutta puolusti kumminkin taas:
+
+»Vaikka eikö tuo liene tämä Hyvärisen tyttö äitiinsä tullut. Ja eihän
+sen äiti ole mikään toraluontoinen...»
+
+Jussi ei ollut Antin puhetta kuulevinansa, vaan selitti:
+
+»Siinä se Vanhanpihankin Holopainen nai sen Koistisen tytön ja sai
+semmoisen riesan rekeensä, että en minä vain asuisi sen akan kanssa
+samassa talossakaan... Vaikka eihän senkään tytön äiti niitä kaikista
+kehnoimpia akkoja ollut.»
+
+Antti jo oli menettää toivonsa. Olisihan ollut mukava päästä häissä
+puhemiehen paikalle, kun Jussi oli hänen paras ystävänsä jo pojasta
+pitäen, ja muutenkin oli Hyväriselle asiaa, joten olisivat talossa
+riemastuneet. He olivat nyt kauvan vaiti. Jussi Vatanen vain odotti,
+että Antti houkuttelisi hänet. Jo lähestyi tiehaarakin ja hän pelkäsi,
+että Antti ei älyäisi.
+
+Mutta Antti koetti vielä onneansa. Hän mainitsi:
+
+»Eiköhän se Pekka Hyvärinen antane tytölleen tuhat markkaa rahassakin ja
+siihen vielä lehmät ja muut kapistukset kaupanpäällisiksi.»
+
+»Mitäpä niistä on eukon myötäjäisistä! Suurentelee sitten vain niistä!»
+vastusteli Jussi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Niin he jatkoivat. Antti oli jo heittää koko yrityksen. Mutta kun he
+tulivat tiehaaraan ja Antti jo laskeutui kärryistä, puhui Jussi:
+
+»Sitä minä tässä ajattelin, että kun sinä nyt muutenkin sinne
+Hyväriselle olet menossa, niin jos tuota sitten kysyisit sitä tyttöä...
+Kun häntä nyt niin hierot minulle.»
+
+»Ka saapihan tuota ottaa puheeksi!... Vaikka eipä minusta ole
+puhemiestä», lupasi Antti. Hetken kuluttua lisäsi Jussi:
+
+»Eipähän tuo ota, jos ei annakaan... Enkä minä häntä muuten, vaan kun
+sinä tässä rupesit sitä niin kovasti tahtomaan ja tyrkyttämään.»
+
+Mutta Antti puolusteli nyt itseänsä väittäen:
+
+»Enhän minä semmoista ajatellut. Muuten vain tuli puheeksi se Hyvärisen
+tyttö, siitä kun akat puhuvat ja kehuvat sen olevan riskin työihmisen.»
+
+Asia oli sovittu. Jussi tarjosi tupakkakukkaronsa ja sanoi:
+
+»Pane siitä!»
+
+Ja kun Antti latasi piippuansa selitti hän:
+
+»Tulisit sitten sanomaan, jos se suostuu tulemaan. Niin mennään sitten
+yhdessä ostamaan Joilta kihlakompeet ja vähän muutakin parempaa.»
+
+Antti siihen lupasi vain:
+
+»Ka saapihan tuota tulla... Setolkkaremelin mahanauha näkyy höltyneen»,
+lopetti hän, korjaten kirvonnutta mahavyötä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Antti Ihalainen saapui jo Hyvärisen kujasille. Siinä seisahtui hän aitaa
+vasten seisomaan, luki ruiskeot pellolta ja puheli:
+
+»Kuusi kekoako sillä Hyvärisellä on ruista?»
+
+Sen sanottuaan hän jatkoi kulkuaan taloa kohti. Kartanolla oli luokki
+painumassa aitan seinässä. Antti tarkasteli sen visusti ja puheli
+itseksensä:
+
+»Pahoja säleitä on lähtenyt selästä... Tottapa ne eivät ole sitä ennen
+painamista hyvästi hautoneet... Mutta terve se näkyy sisästä olevan.»
+
+Samalla aikaa oli Hyvärisen tuvan akkunaan ilmestynyt akkunan täysi
+lasten kasvoja. Hyvärisen hoitoon oli näet jäänyt kuusi pientä
+lapsenlasta sitten kun niiden isä ja äiti oli kuollut. Yksi lapsista,
+tyttö, huusi:
+
+»Ihalainen tulee!»
+
+»Sekö Murron Ihalainen?» kysyi Hyvärinen, joka veisti reen jalasta.
+Tyttö selitti:
+
+»Se, jolla on hyvin suuri nenä... Semmoinen kuin Vatasen Jussilla.»
+
+»Vai se se tulee!» lausui siihen emäntä.
+
+Antti oli tarkastellut luokin painoksen ja vääntäytynyt rappusten eteen.
+Siinä muisti hän nyt, mikä merkkivieras hän oli. Aivan se nosti rintaa.
+Teki mieli vähän siistiytymäänkin. Hän niisti nenänsä sormillaan, pyyhki
+näppinsä kengän varteen, hankasi kenkiään kertasen nurmikkoon ja
+työntäytyi tupaan.
+
+Hän oli jo istuutunut, syläissyt ja kotiutunut, kun hoksasi kysyä
+Hyväriseltä:
+
+»Mistä sinä tuon luokkituomen löysit?»
+
+»Matikaisen rajaltahan se sattui silmiin pistämään... Kuuluuko sitä mitä
+sinne Murrolle päin?» oli vastaus.
+
+»Eipä tuota mitään... Satanut on vain vähin erin», selitti Antti, ja
+emäntä kysyi:
+
+»Terveenäkös se Anna Liisa yhä elää?»
+
+Antti sytytti jo piippuansa ja samalla selitti:
+
+»Eihän tuo ole mitään erikoisempaa valittanut... Pellavia se aikoo
+ruveta loukuttamaan.»
+
+»Vai jo se pellavia!... Tuliko monta roivasta?» jatkoi emäntä, ja Antti
+vastasi:
+
+»Eiköhän niitä liene tullut siinä kahta roivasta enemmän kuin viime
+vuonna.»
+
+»Ähää!... Vai kahta!»
+
+»Kahta!»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Nyt oltiin ääneti. Hyvärinen veisteli reen jalasta, Antti mietti jo
+miten alottaa kosimisen. Hän olikin saamaisillansa puheen päästä kiinni,
+kun Hyvärinen sotki sen:
+
+»Ka olisihan siinä pölkyssä ollut talon tupakoita... Mitä sinä omistasi
+panit!»
+
+»Samapahan tuo on!» murahti Antti ja painautui hautomaan kosimispuheen
+alkua. Syntyi pitempi vaitiolo. Lapset rähisivät. Emäntä asetteli niitä:
+
+»Ettekö te sikiöt ole siinä kunnollanne vieraan aikana!»
+
+Sitten polki hän rukkinsa aika hurinaan ja lappoi kuontalosta torven
+täydeltä tappuraa rullalle solumaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Istuttiin, veistettiin ja kehrättiin. Antti hautoi sitä kosimispuheen
+alkua, imeksi piippuaan ja syljeksi. Ei ollut nyt vain löytää sille
+puheelle sopivaa alkupäätä. Syytti jo Hyväristäkin, kun se oli sotkenut
+hyvän alun.
+
+Mutta vihdoin sai hän sen pään käsiinsä. Sylkäistyänsä ja imaistuansa
+savut, sanoi hän:
+
+»Jo se kuuluu se Makkosen imisä sika porsineen!»
+
+»Vai jo se teki porsaat!» tokaisi Hyvärinen.
+
+»Jo... Perjantaina on tehnyt», vahvisti Antti.
+
+»Montakohan tuo teki», uteli nyt Hyvärinen.
+
+»Kymmenenhän se on. Täyden luvun on tehnyt.»
+
+Emäntä oli pysäyttänyt rukkinsa ja kysyi:
+
+»Ovatkohan ne kaikki imisiä?»
+
+»Niin nekö Makkosen porsaat?»
+
+»Ne.»
+
+»Viisi kuuluu olevan imisää ja loput eikö nuo liene urosia.»
+
+»Vai viisi on imisää ja viisi urosaa... On siinä porsasta!» ihmetteli
+emäntä.
+
+»Onhan siinä!» mukasi Anttikin, ja Hyvärinen ilmoitti:
+
+»Se on sitä Ilmakosta tuotua Kohosen hyvää sikarotua.»
+
+»Vai sitä se on!» murahti Antti. Emäntä huomautti:
+
+»Pitää meidänkin saada sieltä yksi imisä porsas tuohon kasvamaan. Hyvin
+joutavat nuo pennut sitä syöttämään.»
+
+»Ja johan se Jussi Vatasenkin musta lehmä on poikinut», meni Antti
+likemmä asiaansa.
+
+»Sekö Jouhkolan Voutilaiselta ostettu?»
+
+»Se.»
+
+»Vai poiki se jo! Lehmisvasikankohan se poiki», tiedusti emäntä.
+
+»Lehmis.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sitten taas oltiin ääneti, kunnes Antti valmistui jatkamaan:
+
+»Onhan sillä Jussilla sitä karjaa... Viisitoista lypsävän häntää heiluu
+olkikuvon edessä... On siinä maito poikineen siinä talossa.»
+
+Tytär, Anna Kaisa nimeltään, oli pallistanut paidan helmaa ja katsahti
+nyt Anttiin ikäänkuin jotakin aavistaen. Hyvärinen myönteli:
+
+»Onhan se vankka talo Jussilla... Kymmenen puntaahan se yhtenäkin vuonna
+sanoi voita myöneensä...»
+
+Antti riemastui. Asia näytti luistavan. Hän lisäsi vauhtia:
+
+»Kova puuhamieshän se Jussi on aina ollut... Eikä se sen
+eukkovainajansakaan kanssa torasilla ollut.»
+
+Emäntäkin jo höristeli korviansa. Anna Kaisa näytti syventyvän työhönsä.
+Jo kysyi emäntä:
+
+»Vieläköhän tuo Jussi aikoo uusiin naimisiin mennä, kun se Loviisa
+vainaja kuoli?»
+
+Nyt oli Antti jo ylpeä asiastansa. Hän ei enää aikonut Jussin puolesta
+rukoilla. Jo kehaisi hän:
+
+»Tokko tuo Jussi jokaisesta huolinee, vaikka kyllähän semmoiseen taloon
+tulijoita olisi.»
+
+Hän kopisti porot piipustansa, ja Hyvärinen ehätti nyt ajoissa
+huomauttamaan:
+
+»Siinä olisi tupakkapölkyssä ihan hakkajaisia.»
+
+Antti alkoi työntää pölkystä tupakkaa piippuunsa väittäen toki:
+
+»Olisivathan tässä omatkin välttäneet...»
+
+»Ka sitävastenhan ne ovat siinä talonkin tupakat», kehotteli Hyvärinen,
+ja emäntä jo tytärtä kehotti:
+
+»Panisit, Anna Kaisa, tuossa pannun tulelle, kun on etäisiä vieraitakin
+talossa.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sitten istuttiin. Anna Kaisa alkoi hääräillä kahvinkeittopuuhissa. Antti
+jatkoi taas ylpeilyään:
+
+»Sillä on nyt Jussilla hyväjuoksuinen tamma, jonka se on vaihtanut
+Kettuselta.»
+
+Ja kun hän luuli, että se ei vielä riittäisi, antoi hän lisää,
+vahvistaen:
+
+»Jo se on sen tamman saanut lakkaamaan häntäänsäkin viuhauttamasta. Saa
+vaikka ohjaksien perillä räpsätä, niin ei vain pyöräytä takajouhiaan
+tamma...»
+
+»Vai niin on saanut opetetuksi.»
+
+»Niin. Se on Jussi hyvä hevosmies. Aina se vain lempeydellä kohtelee
+hevostaankin ja näitä muita luontokappaleitaan. Toratsun ruunankin ennen
+vaihtoi pois, kuin rupesi ruoskaa antamaan», todisti Antti.
+
+»Helläsydäminenhän se Jussi on», myönsi emäntäkin siihen.
+
+»Hellä-... Ja semmoinenhan se on mies eukolleenkin minkä toinen
+hevoselleen», murisi taas Antti, iloiten asian kulusta. Anna Kaisa
+hääräili lieden luona posket punaisina.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Nyt oli jo Jussi valmiiksi kehuttu. Kahvi höyrysi pöydällä. Kun Antti
+hörppi toista kuppia, tarttui hän jo asian juureen. Hän ilmotti:
+
+»Vaikka eikö tuo Jussi vielä höynäytyisi uusiinkin naimisiin, jos
+sattuisi sopivan saamaan.»
+
+Sitten taas vaiettiin. Emäntä kehotti tytärtä:
+
+»Olisit sinä saanut laittaa syömistäkin vieraalle!»
+
+Puhuttiin taas Jussin talosta, sen nurmista ja metsistä. Sillä aikaa oli
+ruoka valmistettu ja emäntä kehotteli:
+
+»Ottaisit tuosta nyt, Ihalainen, tuota voita ja leipää! Ei tässä muita
+särpimiä olekaan.»
+
+Antti kopisteli porot piipustansa, työntäytyi pöydän taa ja vastusteli
+sitä tehdessään:
+
+»Eipä tässä olisi tarvinnut... Juur'ikäänpä lähdin siitä kotoakin ruuan
+äärestä...»
+
+»No parempihan on syönyttä syöttää», kehotteli isäntäkin. Emäntä kysyi:
+
+»Vai ihan se Ihalainen ruuan äärestä! Huttuako se Anna Liisa keitti?»
+
+»Huttua.»
+
+Antti oli jo päässyt syönnin alkuun, kun emäntä vieläkin valitti:
+
+»Eipä näistä meidän ruuista ole, kun ei ole mitään erityisempiä
+herkkuja... Toisit nyt Anna Kaisa sitä palvattua sian lihaa...?»
+
+Anna Kaisa kiirehti täyttämään pyynnön. Antilla oli mainio ruokahalu.
+Syödessään hän vielä kehuskeli:
+
+»Siinä Jussin talossahan se ei liha lopu kesälläkään. Kuusi sian jalkaa
+riippui viime keväänäkin räystään alla palvaantumassa.»
+
+»Onhan sillä Jussilla lihaa», täytyi Hyvärisen myöntää.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ateria oli syöty. Oli taas puhuttu ja kehuttu. Tuli siitä lähtöaika.
+Antti katseli jo lakkiansa ja huomautti:
+
+»Sinne Anna Liisan luoksekin tästä olisi lähdettävä mennä
+vääntäytymään.»
+
+Silloin syntyi ällistys. Hyvärinen ja emäntä ja Anna Kaisa luulivat jo
+erehtyneensä, tai vielä pahempaakin tapahtuneen: Antti Ihalaisen aivan
+suotta aikojaan kehuneen Jussia. Oltiin ihan ääneti, veistettiin ja
+kehrättiin. Anna Kaisa pyyhki pöytää, katse alas luotuna.
+
+Mutta Antti kokoilikin vain voimiansa. Nyt oli hän valmis ja riemastutti
+talon väen ilmottaen lähtöä tehdessään, lakki jo valmiina päässä:
+
+»Semmoista asiaahan minulla olisi ollut, että jos tämä Anna Kaisa
+suostuisi tulemaan sille Jussi Vataselle ihan myötämöisin.»
+
+Sitten hän istui ja tupakoi. Ei kukaan tiennyt, kenen pitäisi vastata ja
+mitä. Viimein täytti Hyvärinen sen tehtävän, sanoen veistäessään:
+
+»Ka, oma asiansahan se on Anna Kaisan... Tehköön mitä tahtoo!»
+
+Antti odotti kauvan ja rohkaistui lopulta:
+
+»Mitäs se Anna Kaisa siitä asiasta arvelee?»
+
+Mutta Anna Kaisaa ujostutti sanoa, mitä hän arveli. Emäntä riensi
+silloin avuksi ja selitti:
+
+»Mitä se nyt Anna Kaisa itse älyää semmoisesta asiasta ... kun Hyvärinen
+kerran sanoi, niin eikö tuo sillä uskone.»
+
+»Ka uskoohan se minun puolestani, mutta ettei se Jussi jäisi
+epätietoisuuteen, niin olisi varmempaa, jos Anna Kaisa itsekin antaisi
+suostumuksensa... Meillä oli ajatus lähteä sitten Jussin kanssa Joille
+hakemaan kihlakompeita...»
+
+Hän odotti nyt kunnes Anna Kaisa myönsi ujona:
+
+»Ka, johan sen isä sanoi... Onhan tässä työväkeä minuttakin.»
+
+»Onhan tässä!» myönsi Ihalainen, ollen jo pois menossa.
+
+
+
+
+KOLMAS LUKU
+
+
+Asian selvyyden vuoksi on meidän nyt hetkeksi poikettava jo alkaneesta
+kertomuksen juonesta siihen Lahdenperän Kotilaisen taloon, jonka tuvan
+ikkunat Jussi Kinnunen paikkasi tuohella ja päreillä.
+
+Tämän Kotilaisen tuvassa istui juuri näinä päivinä räätäli Tahvo Kenonen
+ristissä jaloin pöydällä ja ompeli talon isännälle sarkahousuja. Kun hän
+oli työtänsä lopettamassa, työntyi tupaan sen entisen Kaisa Hukkasen
+mies Heikki Pirhonen ja puhui Tahvolle:
+
+»Housujako se tämä Kenonen ompelee?»
+
+»Housuja tässä ommellaan, housuja... Kuuluuko sitä Pirhoselle mitä?»
+vastasi Tahvo, otti pullon, kulautti ryypyn ja selitti:
+
+»Lopettajaisryypyt tässä pitää ottaa... Ja lähtöryypyt... He, Pirhonen.
+Ryyppää sinäkin suruusi!»
+
+Pirhonen totteli, joi, muikisteli suutaan ja valitti:
+
+»Äh-häh!... Onpa se väkevää!»
+
+»On se... Ja väkevää sen pitää ollakin ennen kuin Kenosen laisen miehen
+kellistää», myönsi Tahvo, ollen hieman erotuulella. Ja pujottaen rihmaa
+neulan silmään kertasi hän:
+
+»Niin... Jotta vieläkö sitä Pirhoselle mitä kuuluu!»
+
+»Eipä tuota erikoisempia... Läksin muuten vain kysymään, jotta eikö se
+Kenonen jo joutaisi tulemaan niille meidän pennuille housuja
+ompelemaan?»
+
+»Ei, Heikki... Ei Kenonen tule ompelemaan», vastasi Tahvo jyrkästi, veti
+säikeen, että suhahti, ja kehasi:
+
+»Tahvo Kenonen lähtee tästä pitäjästä pois, että pölähtää...»
+
+Heikki istui kyynäspäät polvien nojassa ja ihmetteli:
+
+»Vai pois se Kenonen tästä pitäjästä!»
+
+»Joo! Pois lähtee Tahvo...»
+
+»Tahvo on suuttunut koko kylään!» pisti emäntä, ja Tahvo vahvisti:
+
+»Joo! Kenonen lähtee nyt vähän entisiä henttujaan tervehtimään... Pane,
+Kaisa, siellä rässirauta tulelle, jotta saa rässätä nuo
+housunpersuukset...»
+
+Hän viuhautteli säijettä. Heikki Pirhonen imi piippuaan ja kysäsi:
+
+»Mistä pitäjästä se tämä Kenonen on oikein kotoisin?»
+
+»Liperintaipaleelta on Kenonen syntyisin...»
+
+»Vai oikein Liperistä...»
+
+»Liperistä... Liperissä on synnytty ja kasvettu, ja Liperiin tästä taas
+lähdetään painautumaan», ylpeili Tahvo.
+
+»Soo!»
+
+»Joo! Liperiin lähtee Kenonen painaltamaan... Ota siitä pullosta, että
+on jotain päässä pidettävää!»
+
+Hän oli lähtötuulella. Heikki kysyi:
+
+»Onko siellä Taipaleella vielä Kenosella perikuntaa olemassa?»
+
+»Ei, ei ole perikuntaa Kenosella... Onko sinulla Pirhonen jo paljon
+niitä pentuja?» retusi Tahvo. Pirhonen selitti:
+
+»Johan niitä taitaa olla siinä puolen tusinan korvilla.»
+
+»Soo!»
+
+»Joo! Puolen tusinan korvilla niitä jo pyrkii olemaan... Kas kun sillä
+tällä Tahvolla ei ole perikuntaa. Eikö se ole aikonutkaan?» ihmetteli
+Heikki.
+
+»Elä puhu Heikki Pirhonen niin, jotta Tahvo ei ole aikonutkaan! Ei,
+Heikki! On se Tahvo aikonut ja on sitä Kenostakin aijottu, mutta Kenonen
+on vieläkin Kenonen!» kiivastui Tahvo. Ja Pirhonen kummasteli:
+
+»Vai on se Tahvokin ennen nuorempana niin kuin aikoillut! Sielläkö sitä
+kotipuolella tuli aijotuksi?»
+
+»Siellä.»
+
+»Vai siellä!»
+
+»Siellä aikoi Kenonen, siellä. Sitähän minä ajattelin Matikaisen Anna
+Liisaa, joka nyt on sen Antti Ihalaisen akkana», selitti Tahvo.
+
+»Vai sitä se Tahvo.»
+
+»Sitä... Tunnethan sinä sen Matikaisen entisen tytön?»
+
+»Eikö tuota tuntisi, jos sattuisi... Onko se sekin niitä liperiläisiä?»
+
+»On se... Mutta ei se ole Antti Matikaisen, sen veljensä tyttöjä, vaan
+sen Akkalan ukko Matikaisen tyttö se on», selitti Tahvo.
+
+»Soo! Sitähän minäkin jo arvelin, että ei suinkaan se vain sen veljensä
+tyttöjä ole», myönsi Pirhonen, ja Kenonen kysyi äkkiä:
+
+»No, tunsithan sinä sen Antti Ihalaisen? Sen joka siellä Murroilla
+elää?»
+
+»Enpä tuota ole sattunut kuulemaan», kielsi Heikki. Kenonen ompeli ja
+selitti:
+
+»Sitä Matikaisen tyttöähän minä aijoin, mutta kun sillä Ihalaisella oli
+talo, niin se ukko Matikainen tuli väliin ja alkoi siinä hänklättää ja
+Anna Liisa meni sitten Ihalaiselle... Se saikin vähä ruman miehen.»
+
+»Arvaahan sen!» myönsi Pirhonen. Kenonen yhtyi:
+
+»Joo, Heikki! Kyllä sen arvaa... Ja sitten minä aloin ommella ja
+juoda... Tuoppas tyttö se rässirauta!»
+
+»Vai ei Kenosella ole ollut muita tarkastuksen alaisena kuin Matikaisen
+tyttö!» ihmetteli Pirhonen. Kenonen sylkäsi silitysrautaan ja kehasi:
+
+»Ohoh, Pirhonen! Vai ei Kenosella ole ollut!»
+
+»Vai on ollut muita!»
+
+Kenonen sujautti silitysrautaa, jotta housut savusivat sen edessä, ja
+kerskasi:
+
+»On tällä pojalla ollut! Ovat sitä Kenosta rikkaan talon tytötkin
+itkeneet. Sekin Hyvärisen Anna Kaisa juoksi hulluna Kenosen perässä.»
+
+»Ähää!... Vai sekin!»
+
+»Hulluna juoksi, ja nyt on vanhanapiikana... Älä luule, Pirhonen, jotta
+Kenonen on noin tuostaan saatavana... E-heh! Kuule, Pirhonen: sen Anna
+Liisan, joka on Ihalaisen akkana, minä olisin huolinut, mutta ei sitä
+Hyvärisen tyttöä.»
+
+»Eipä tietenkään sitä... Sieltäkö se on Liperistä sekin peräisin? Se
+Hyvärisen tyttö?»
+
+»Joo!»
+
+»Soo!»
+
+Ryypättiin viinaa. Kenonen puhalsi suustansa vesisuihkun housuille ja
+alkoi taas silittää ja kehua:
+
+»Mutta kyllä Ihalaisenkin akka oli vesi silmissä, kun minusta ero tuli
+ja piti Ihalainen valita...»
+
+»Vai itki akka. No oli tuota syytä itkeäkin, kun piti Ihalaiselle...
+Taitaa olla jo vanhakin mies... Ihalainen tarkotan», meni Heikki
+Pirhonen mukaan. Tahvo ylvästeli edelleen:
+
+»Ja niin sanoi Anna Liisa, että 'elä sinä, Kenonen, sure; kun Ihalainen
+sattuu kuolemaan, niin sinut minä sitten otan!' Kuule sinä, Heikki
+Pirhonen, mitä Kenonen sanoo... Tahvo Kenonen sanoo sinulle, että kyllä
+jos vain Ihalainen kuolisi, niin Kenosen se Anna Liisa etsisi, vaikka
+hän olisi Issakanvaarassa...»
+
+»Etsisipä tietenkin. Ja se Kenonen nyt aikoo sinne Liperiin?»
+
+»Sinne. Liperiin vetää Kenosta. Liperissä se on vasta, oikea Suomi. Juo,
+Pirhonen, siitä pullon suusta!»
+
+Oikeastaan ei Kenonen paljoa kehunut, vaan puhui lähes silkkaa totta.
+Hyvärisen Anna Kaisa oli ollut häneen silmittömästi rakastunut, ja hän
+oli rakastanut aikomaansa Anna Liisaa; ne vanhat rakkaudet kytivät
+vieläkin, vaikka tosin kaikki olivat jo tyytyneet kohtaloihinsa. Mitä
+taas Ihalaisen Anna Liisaan tulee, niin siinä kehasi Tahvo liikoja. Anna
+Liisa kyllä oli hänestä vähän pitänyt, vaan ei rakastanut hulluuteen
+asti. Pahimmin tuuliajolle oli jäänyt juuri Kenonen, joka kierteli
+rauhatonna pitäjästä pitäjään, milloin juoden, milloin ommellen.
+
+Nyt oli hän saanut työnsä loppuun ja illan tullen kokosi hän kapineensa
+pussiin ja lähti kotimaahan Liperiin, jonne häntä veri veti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Jussi Vatanen taivasteli talonsa pihalla ja ajatteli:
+
+»Jokohan tuo Hyvärisen tyttö ei älynnyt omaa etuaan katsoa, kun sitä
+Ihalaista ei näy tulevan!»
+
+Hetken hän mietti sitä, pani tupakan, meni tupaan ja kysyi:
+
+»Jokohan se sauna kohta joutuu?»
+
+»Ei tuo ole kuin selkiämistään vailla», murahti vanha piika Ristiina.
+
+Ilta tuli, mutta Ihalaista ei näkynyt. Jussi Vatanen varmistui siinä
+uskossa, että Hyvärisen tyttö on ollut tuhma.
+
+»Voi tuota pahuusta, minkä tekonsa teki!» päivitteli jo Vatanen.
+
+Alkoi pimetä. Vatanen oli nyt ihan varma siitä, että onni oli ollut
+huono. Aluksi hän närkästyi siitä Antille ja sadatteli häntä:
+
+»Sen Ihalaisen vehettähän se oli koko juttu... Lempoko sen ajoikin
+tiellä minun vastaani!»
+
+»Nyt saisi jo kömpiä siitä saunaan... Joka ilta tässä pitääkin sitä
+sauna-röttelöä katkuuttaa ... ikäänkuin ei olisi muutakin työtä jo ihan
+korvia myöten!» äkäili Ristiina, paiskaten pankolle kattilan. Mutta
+Vatanen oli nyt tuittupäällä. Hän äyskäsi:
+
+»Joutenkos teitä pitäisi tässä syöttää!»
+
+Vaimo viskasi silloin vihaisena hänelle vihdan ja äyhkäsi vastaan:
+
+»Siin' on vihta! Ala kömpiä siitä saunaan luitasi hautomaan!... Ärjyy
+vielä siinä, kahmu, ja kiljuu kuin parempikin!»
+
+Hän poistui vihaisena, ja Vatanen alkoi päivitellä:
+
+»No vie sun vihtahousu tätä akattomana elämistä! Tuolla tavalla ne
+räiskävät ihan vasten silmiä!»
+
+Ja nyt harmitti Vatasta. Saunan lauteille päästyänsä päivitteli hän
+sakeassa höyrypilvessä:
+
+»No jokohan tuo Hyvärisen tyttö teki semmoisen tekonsa, että ei tule!...
+No tekiköhän tuo märä moisen jutkun!»
+
+Mutta juuri silloin avautui ovi, ja eikös Antti Ihalainen työntäänny
+siitä saunaan. Vatanen tiedusti:
+
+»Ihalainenko se on siellä!»
+
+»Minähän se täällä koluan. Saunassako sinä olet jo kylpemässä?» selitti
+tulija.
+
+»Ka saunassa. Se Ristiina sanoi päivällä, että jos lämmitettäisiin
+sauna!... Riisu yltäsi ja tule yhteen löylyyn!» riemuitsi Vatanen höyryn
+paljouden seasta.
+
+Antti riisuutui ja kohosi lauteille, häviten sinne kuin taivaan pilveen,
+istahti, heitti vettä selkäänsä ja selitti:
+
+»Tuvassa sanoivat, että sinä olet saunassa, niin arvelin, että jos tästä
+menisi yhteen löylyyn.»
+
+Molemmat ähkivät ja puhkivat hetken. Viimein tiedusti Vatanen:
+
+»Onko sinulla löylyä?»
+
+»Saisipa tuota vielä lisätä», vastasi Antti. Vatanen löi löylyn ja kohta
+suitsusi uuni sakeita höyrypilviä. Sauna oli nyt pakahtua höyrystä.
+Lauteilla, sakeassa, läpinäkymättömässä pilvessä myllersi kaksi saman
+näköistä ja kokoista pulleata olentoa. Oikeastaan ei näkynyt mitään,
+mutta kuului vihdoin ropse ja hiljainen puhina:
+
+»Puu!... Puuu!... Pu-puuuu!»
+
+»Vai Ristiina se kärtti lämmittämään saunaa!» sai Antti välillä
+huoaistuksi.
+
+»Puh!... Ristiina!... Puuh!» vastasi Jussi, ja saadakseen jotain tietoa
+asiastaan, yritti hän jo sitä lähetä, kysyen kotvasen kylvettyään:
+
+»Vai sai se Hyvärinen niin paljo tammastaan... Ääh!»
+
+Sitte seurasi äänetöntä kylpemistä.
+
+Vihdoin lakkasi läiske ja puhina. Miehet vetäytyivät pitkälleen
+penkille, ja nyt kuului vain sulotunteen aiheuttama ähkinä:
+
+»Äh... Äääh... Ää-ääääh!»
+
+Kun sitä oli kotvasen jatkunut, ilmoitti Antti:
+
+»Sanoi se Hyvärisen tyttö tulevansa!»
+
+»Äää-ääh!... Äää-äääh!... Ääää-ää-ääääh!» kuului taas, kunnes Jussi
+Vatanen tiedusteli:
+
+»Pannaanko vielä löylyä uunille?»
+
+»Pannaan vain!»
+
+Ja nyt alkoivat taas vihdat iloisesti läiskiä. Ei koskaan ollut Vatanen
+heiluttanut lehtevää vihtaa sillä riemulla kuin nyt. Antti kehasi vähän
+saunaa ja Vatanen myönsi:
+
+»Kyllä se on tuo kylpy oikeata maamiehen herkkua.»
+
+»On se!... Pyllisty, niin minä kylvetän peräpuoliasi!» myönsi Antti, ja
+Jussi ihastui:
+
+»No kylvetä! Kylvetä veikkonen... Niin!... Kas kun se tekee hyvää!...
+Vai sanoi Hyvärisen tyttö tulevansa!... Lyö sinne ylemmäkin, sinne
+lapaluille asti... Äää-äh!... Äää-äh! Hankaa vähän vihdalla!... Hankaa
+sieltä ylempääkin!»
+
+»Nyt minä pyllistyn! Kylvetä sinä!» keskeytti Antti punaisena, ja Jussi
+alkoi käytellä vihtaa, käskien:
+
+»Pyllisty paremmin!... Pyllötä niin että otat käsilläsi penkistä
+takapakkia, jotta ei selkä hytky!»
+
+»Hiero vähän vihdalla!» kehotti Antti. Jussi alkoi hieroa. Siinä
+kumarruksissaan ollen, käsin penkistä pidellen, toisti nyt Antti
+Jussille:
+
+»Sanoi se tyttö tulevansa ja ukko Hyvärinen on mielissään.»
+
+»Arvaahan tuon... Hieronko minä täältä paksummaltakin paikalta?»
+
+»Hiero!»
+
+»Rupeahan mahallesi penkille, niin sitten se paremmin ottaa
+maistuakseen. Siinä tuolla tavalla ollessa antaa selkä vähän perään ja
+hetkuu», pyysi silloin Jussi. Antti totteli. Punaisena, vähän itseään
+kutristellen kehotteli hierottava:
+
+»Hiero sieltä kupeilta ... sieltä nivusista!... Äää-äh!... Lyki nyt
+harteita myöten!... Nöplöttele niitä selkälihoja... Hyvä löyly tässä
+saunassa on... Äää-äh!»
+
+»On sinulla lihava selkä... Ihan hyllyy», todisti Jussi.
+
+»Ei tämä minun selkäni ole mitään Pirhosen selän rinnalla... Siinä
+selässä on läskiä», kainosteli Antti, ja kun kerran puhe oli johtunut
+selkien lihavuuteen kehasi Jussi vallesmannia:
+
+»Mutta ei se Pirhosenkaan selkä ole mitään tämän Liperin vallesmannin
+selkään nähden... Kun sitä saisi saunan löylyssä oikein lykkiä, niin
+kyllä siinä liha olisi liikkeessä.»
+
+»Onhan sillä selkää tällä vallesmannilla!... Ei sitä tarvitsisi
+suurenkaan pitäjän vallesmannin hävetä», sanoi Antti.
+
+Kun se osa kylpyä oli suoritettu, ehdotti Vatanen:
+
+»Pannaan nyt jo loppulöylyt ja valellaan tuolla kuumalla vedellä. Otahan
+tuo kippa ja valele sinä ensiksi!»
+
+Sauna oli taas höyryä täynnä. Sen seassa riemuitsi Ihalainen:
+
+»Tuntuvat jo luut rupeavan vetreytymään. Auttaa se tämä kylpy
+maamiestä!»
+
+»Aa-uttaahan tämä!» vastasi Jussi.
+
+He olivat kylvyn sulouden miltei loppuun kylpeneet. Nyt istuivat he
+rinnatusten lauteiden peräpenkillä kumarassa, kuin kaksi kylvyn jumalaa
+olisi istunut valtaistuimellansa. Iho oli paistunut punaiseksi ja nenän
+päästä norui vesipisaroita lattialle. Kuului hiljaista suloista
+huokausta:
+
+»Huuu!... Hu-huu!... Hu-huuu!»
+
+Siinä istuivat he ja huokuivat yhtä aikaa kuin olisivat olleet siihen
+opetetut parihevoset. Jussi Vatanen arveli silloin:
+
+»Konsti on osata elää oikein, mutta vielä suurempi konsti on oikein
+kylpeä, niin jotta tuo syntinen lihakin saapi jotakin nauttia tässä
+ajallisessa elämässä...»
+
+»Se ukko Simos-vainajahan se osasi kylpeä niin, jotta muu talon väki kun
+katsoi vain sitä, niin joulukahvitta olisivat olleet», muisteli Antti.
+Nyt oli heillä enää viimeinen nautinto jälellä. Jussi kysyi:
+
+»Joko pannaan tupakaksi?»
+
+»Jo.»
+
+Jussi nouti tupakkavehkeet, jotka oli valmiiksi varattu. Ne sytytettiin,
+ja nyt istuivat he taas rinnatusten höyrypilvessä ja antoivat lihan
+nauttia. Siinä istuessaan aprikoi Antti:
+
+»Onkohan taivaassa saunarustinkia?»
+
+»Ei suinkaan se ilman sitä», virkkoi Jussi.
+
+»Siitä Ratisen vanhasta saunastako sinä teit tämän saunan?» käänsi nyt
+jo Antti puhetta, sillä kylpy oli lopussa.
+
+»Siitä!» myönsi Jussi, ja paitaa päälleen pujottaessaan puhui hän taas
+asiastansa:
+
+»Johan minä tässä saunaan tullessa sanoin, jotta ei se nyt Hyvärisen
+tyttö vaan niin hullu ole, että ei omaa etuaan älyä katsoa, kun on
+kerran ripillekin päästetty. Sillä ei niitä nyt ihan tuhmia Liperissä
+ripille lasketa.»
+
+»Eihän niitä lasketa. Tökötilläkö sinä olet voitanut lapikkaasi, kun
+siltä haisevat?» tokaisi Antti. Jussi vastasi:
+
+»Tökötillä... Niin, ja onhan sillä Hyvärisen tytöllä viisas isä, ja se
+olisi oikaissut, jos ei tyttö itse olisi älynnyt... Housujako sinä
+haet?»
+
+»Housuja.»
+
+»Ka tuossahan ne ovat.» Jussi viskasi Antille housut ja johtui niistä
+asiaan, iloiten:
+
+»Onkin tässä jo housut pesun tarpeessa, sillä kun ei sitä omituista
+akkaa ollut, niin ei sitä tuota vierastakaan ilkeä tässä joka viikko
+pitää pesemässä, ja sille palkkoja maksaa.»
+
+Hän veti housuja jalkaansa ja kehui:
+
+»Vaan kunhan se Hyvärisen tyttö tähän vartonaiseksi talon akaksi tulee,
+niin sen pitää lähteä lian housuistakin, kun se hyvän lipeän keittää ja
+omin käsin pesee ja huuhtoo. Pätii ne housut silloin jalkaansa vetää!»
+
+»Pätii!» murahti Antti. He olivat jo pukeutuneet ja lähtivät tupaan.
+
+
+
+
+NELJÄS LUKU
+
+
+Seuraavana aamuna valmistautuivat he jo varhain lähtemään kihlojen
+ostoon. Antti kyllä vähän valitteli, kun ei tullut Anna Liisalle
+annetuksi tietoa, mutta sitten lohduttausi sillä, että mikäpä toisella
+oli siellä hätänä. Saisihan hän sen sitten tultuakin tietää.
+
+Mutta siinä lähtöä tehdessä kaivoi Jussi piilosta pullon, jossa hilkkui
+veden näköistä. Kun hän hilkutteli sitä, näki Antti, mitä pullossa oli.
+Mutta saatuansa Niirasen asiassa maksaa kovat sovinnaiset olivat he
+luvanneet keskenään, etteivät enää koskaan viljelisi väkeviä juomia.
+Eikä kumpikaan tahtonut nyt sitä lupausta ensimäisenä rikkoa.
+
+Mutta kun pullo oli kotvasen pöydällä ollut ja he sitä salavihkaa
+katselleet, alkoivat he sitä jo ajatuksissaan kierrellä ja ikäänkuin
+houkutella toinen toistaan rikkomaan lupauksensa... He miettivät miten
+alkaa, jottei toinen vain huomaisi. Jussi hilkutteli taas pulloa,
+ikäänkuin tarkastellen, mihin sen viinan siitä panisi. Silloin kysyi jo
+Antti:
+
+»Vieläkö siinä on?»
+
+»Vielä.»
+
+Vaiettiin hetki. Taas kysyi Antti, kun Jussi näytti aikovan kätkeä
+pullon:
+
+»Onko se sitä Niirasen aikaista vielä?»
+
+Nyt alkoi Jussi selittää:
+
+»Sitähän minä tässä ajattelin, että olisiko häntä ottaa sieltä Joilta
+häitä varten sen ukko Hyvärisen maistiaisiksi. Tämä on vielä samaa, joka
+villitsi meidät ukko Niirasta pieksämään.»
+
+Yli kaksikymmentä vuotta oli se saanut olla koskematta. Nyt oli koko
+pullo ensi kertaa sen surullisen tapauksen jälkeen käsilläkään. Jussi
+pani pullon pöydälle ja miehet katselivat sitä ja muistelivat vanhoja
+aikoja. Antti jo sanoi:
+
+»Oli se aika tappelun mötäkkä. Neljä lehmää näet meni sen kylkiluista.»
+
+»Olihan se koko nujakka. Mutta ei ole sen koommin villinnytkään»,
+muisteli Vatanenkin.
+
+Taas katselivat he surullista pulloa. Jussi selitti:
+
+»Pitää sitä ukko Hyväristä varten tuoda. Aijoin ottaa tuon pullon
+mukaan, jotta ei tarvitsisi uutta pulloa ostaa, vaan kun siinä on tuota
+entistä ...»
+
+Hetken kuluttua hän lisäsi:
+
+»Mihinkähän tuon entisen panisi?»
+
+Antti epäröi. Hän yritti toki varovasti, kierrellen:
+
+»Mihinkäpäs sen viinan osannee panna!»
+
+Kauvan siinä saivat he kierrellä. Kun asia ei ruvennut sillä lailla
+edistymään, teki Vatanen ruton päätöksen ja sanoi:
+
+»Sitähän tässä minäkin ajattelin, jotta otetaan se lähtiessä, niin saa
+tyhjäksi pullon, jolla voi tuoda häiksi.»
+
+Antti vähän väkisteli näön vuoksi, mutta lopulta myönnytti:
+
+»Ka kun sinä nyt sitä niin tyrkytät, niin eipähän tuo nyt viisasta
+miestä muutama ryyppy sen hullummaksi tehne.»
+
+»Eihän se tee», vakuutti Jussikin, ja he alkoivat ryypiksiä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tamma juosta lötkötteli laiskasti. Jussi alkoi nyt tarkemmin asiaa
+perätä, kysyi:
+
+»Kuusi kekoako sillä Hyvärisellä on ruista?»
+
+»Kuusi.»
+
+»Vai kuusi!»
+
+»Kuusi... Vieläkö siinä pullossa on?»
+
+»Vielä.»
+
+Miehet ryyppäsivät ja Jussi meni asiaan syvemmä. Hän tiedusti:
+
+»Syöttivätkö ne sinua Hyvärisessä?»
+
+»Syöttiväthän ne», myönsi Antti, ja Jussi heltyi, tunnustaen:
+
+»Höyliä väkeähän se on se Hyvärisen joukko...»
+
+»Onhan se ollut höyliä... Tässäköhän se on sen Mikko Niirasen
+tiepalsta?»
+
+Jussi ei sitä tiennyt eikä siis vastannut, mietti vain asiaansa ja kysyi
+taas:
+
+»Vai kuusi ruiskekoa on Hyvärisellä... Ei tainnut tulla puhetta muusta
+asiasta?»
+
+»Tulihan siinä muistakin... Niistähän minä Makkosen sian porsaista
+alotin», selitti Antti.
+
+»Vai niistä sinä niinkuin lähdit veivittämään!»
+
+»Niistä!... Taisi siihen pulloon vielä jäädä?»
+
+Jussi kaivoi pullon taskustansa, mutta ei hän ollut aivan tyytyväinen,
+kun ei Antti itse sanonut, että hän oli puhunut siitä tuhannesta
+markastakin. Taas hän kysyi:
+
+»Ei tainnut tulla sinulla muusta puhutuksi kuin niistä Makkosen
+sianporsaista?»
+
+»Puhuttiinhan siinä toki lehmistäkin... Taisi tulla siitä sinunkin
+mustasta lehmästäsi puhutuksi», muisteli Antti, ja Jussi kysyi:
+
+»Sanoitko sinä, jotta se poiki?»
+
+»Sanoin... Ei se tuo tamma enää viuhautakaan häntäänsä.»
+
+Jussi murjotti ääneti. Antti jouti nyt hautomaan ajatuksiansa. Mutta
+viina ja päivä raukaisi niin, ettei hän jaksanut mitään ajatella. Aivan
+umpimähkään sanoa tokaisi hän:
+
+»Antaa se Hyvärinen tytölleen kelvollisen akan osuuden...»
+
+Jussille se oli ilosanoma. Nyt ei hän enää udellut, luuli näet Antin
+sanoneen sen Hyvärisen pyynnöstä. Hän riemastui, kaivoi pullon, tarjosi
+ja selitti:
+
+»Onhan se Anna Kaisa pulska tyttö näin ikämieheen katsoen... Ja
+varsinkin kun ukko vielä antaa hyvät myötäjäiset, niin ei siinä ole
+mitään katumista.»
+
+Antti haukotteli. Viina alkoi nousta päähän. Mutta Jussin kieli alkoi
+päästä siteistä. Pullo siinä teki työtä muun hyvän apuna. Mies alkoi jo
+kertoa omia salaisuuksiansa. Pitkän aikaa olivat he niin ajaneet ja jo
+välillä pari kertaa hihkaisseetkin, kun Jussi tunnusti:
+
+»Oikeastaan minä alkuaan nuorena ollessani ajattelin sitä Kaisa
+Karhutarta, mutta tällä eukko-vainajalla sattui olemaan muutakin
+kavetta, ja oma talo oli rappiolla, niin tuli arvelluksi, jotta menköön
+Karhutar sille Makkoselle.»
+
+»Vai Karhutarta sinä silloin!» tokaisi Antti. Jussi pyyhkäsi jo
+silmäkulmaansa, johon vanha muisto herautti vettä. Nyt hän jatkoi:
+
+»Kaisaahan minä silloin... Otetaan tästä pullosta!» keskeytti hän, kun
+pyrki itkettämään. Ryypättyä hän jatkoi:
+
+»Makkosellehan se sitten Karhutar menikin ja täällähän ne Joilla
+kuuluvat asuvan... Ota siitä pullosta.»
+
+Ja Antti otti ja Jussi otti myös. Viina alkoi huuhdella pois vanhan
+rakkauden suruja. Jussi jo hihkaisi:
+
+»Mutta perhanan kaunis tyttö se Karhutar olikin. Hei tamma! Viuhautappas
+vaan siinä häntääsi, senkin emälehmä!» ärjäsi hän lopuksi, tamman
+kujeista suuttuneena, antoi ohjaksen periä tammalle ja kiljaisi:
+
+»Hih tamma!»
+
+»Anna tamman heiluttaa häntäänsä, on tässä maailmassa tilaa. Hih,
+tamma... Hiiiiii!» hihkaisi jo Anttikin.
+
+Tamma alkoi juosta täyttä ravia. Ajettiin, ryypittiin. Jussi kehasi:
+
+»Tuhat markkaa tuosta tammasta saisi maksaa ja se vain ei lähtisi
+Vataselta!... Juokse, tamma!... Anna nyt hännän huitoa!»
+
+Tamma porhalsi jyrkkää alamäkeä myöten täyttä ravia.
+
+»Hih!» hihkaisi Jussi.
+
+»Ih!» yhtyi siihen Antti. Jussi kerskasi, kun tamman vauhti hiljeni:
+
+»Iloita sen pitää Hyvärisen tytön, kun Vatasen Jussi sitä tammallaan
+pappilaan porhalluttaa! Ota minua kaulasta kiinni, Ihalainen!...
+Likistä! Niin!... Eeeee!»
+
+»He-hee!» kertasi Antti. He ajoivat käsi kaulassa ja yrittivät jo
+pieneksi lauluksikin panna. Antti kysyi:
+
+»Oletko sinä humalassa?»
+
+»En...»
+
+»Vai et... En minäkään sitten ole... Hii-iiii!»
+
+»I-iiiiii!» pillitti Jussi vastaukseksi ja tamma sai nyt ohjaksen periä.
+
+Eräässä paikassa tuli heitä vastaan kotipuolen mies, Ville Huttunen, ja
+yritti puhua:
+
+»Prtuu!... Ihalainenko se on ja Vatanen? Minnekä te ajatte?»
+
+Mutta Jussin tamma porhalsi vain ohi. Kun Huttunen yhä huusi: »minnekä
+te ajatte?» eikä oikein tehnyt mieli jo kaikille asiata huutaa, koska ei
+oltu vielä kuulutettukaan, niin kehotti Antti:
+
+»Sano jotta Ameriikkaan!»
+
+»Ameriikkaan menee tämä Ihalainen ja minä olen vain muuten kyydissä,
+mutta jos riehaannun, niin menen mukaan», huusi Jussi oitis taaksensa ja
+Huttunen alkoi siunaella itsekseen:
+
+»Herra isä siunatkoon! Mikä sille nyt Ihalaiselle tuli, kun Ameriikkaan,
+ja heittiköhän tuo kontunsa ja akkansakin tänne!»
+
+Hän huusi vielä miesten jälkeen:
+
+»Minnekkäs sinä Ihalainen akkasi heitit?»
+
+»Sano lemmolle, jotta minä sen hylkäsin», kehotti Antti Jussia. Jussi
+täytti pyynnön:
+
+»Ei Ihalainen välitä vanhasta akasta; Ameriikassa saa nuoremman. Hei
+tamma!»
+
+»Vie terveisiä Liperiin!» huusi vielä Antti. Ville Huttunen oikaisi
+itsensä suoraksi kuormansa päälle, kiirehti hevostaan ja iloitsi:
+
+»No kyllä se nyt Variksen akka kahvit keittää, kun minä vien sille
+ensimäisenä tämmöiset terveiset.»
+
+Vähän ajan kuluttua tuli miesten vastaan nahkakauppias Kukkonen, joka
+ajeli lammasnahkoja ostamassa. Kun hevonen porhalsi hänen ohitseen,
+hihkasi Antti:
+
+»Nämä pojat menevät Ameriikkaan. Hei! Anna, Vatanen, tamman huhkia!»
+
+Silmät pyöreinä katseli vastaantulija heidän jälkeensä ja siunaili
+hänkin, ymmärtämättä mikä oli talon isännät saanut lähtemään
+Ameriikkaan. Ohi päästyään puheli Antti:
+
+»On se ravakka juoksija tuo tamma. Senköhän se on Riikosen oriin
+peruja!»
+
+»Sen se on! So tamma! On se tämä akalliseksi pääsy taas aika kipakkaa
+peliä!» riemastui Jussi. Tamma laukkasi. Sattui aukeamaan rinnustin ja
+juuri kun Jussi napeloi sitä kiinni, lähestyi Tahvo Kenonen. Se harmitti
+sekä Anttia että Jussia, sillä Jussi tiesi Anna Kaisan rakastaneen
+Tahvoa, ja Antti tiesi taas Tahvon kosiskelleen Anna Liisaa hänen
+kanssaan kilpaa. Ynseiksi tekeytyivät nyt molemmat miehet ja pikku
+vekkuleiksikin.
+
+Tahvo tuli, pysähtyi ja kysäisi:
+
+»Ihalainenko se tässä on ja Vatasen Jussi?»
+
+»Kah Tahvo Kenonenhan se on», vastasi Jussi. Kenonen vakuutti se
+olevansa ja menevänsä Liperiin. Silloin kysyi Ihalainen.
+
+»Astumallako sinä Kenonen vain kuljet?»
+
+Kenonen vähän nenäytyi kysymyksestä ja vastasi:
+
+»Elä sinä Ihalainen ylpeile hevosillasi... On se Paavalikin jalan
+vaeltanut.»
+
+»Mitä sinulla on siinä pussissa?» vastasi siihen Antti. Kenonen ylpeili
+edelleen:
+
+»Kuule, Ihalainen: Kenosen ompelemissa housuissa on Juvan rovastikin
+saarnannut. Ja semmoisen saarnan pitikin Maarian päivänä, että
+Voutilaisenkin akalta pääsi itku. Elä silloin kysy, jalanko se Kenonen
+kulkee!»
+
+»Ole ääneti!» suuttui jo Antti. Mutta Kenonen ei ollut ääneti. Hän
+muisti Anna Liisan lupauksen Antin kuoleman jälkeisestä naimisesta. Hän
+kerskasi salaperäisenä:
+
+»Oleko ääneti?... Kuule, Antti Ihalainen! Elä sinä ylpeile sillä
+talollasi, sillä et sinä vielä tiedä, vaikka kuka siinä sinunkin
+talossasi kerran isännyyttä pitää!»
+
+Jussi oli saanut valjaat kuntoon, hyppäsi kärriin ja hihkaisi tamman
+täyteen ravijuoksuun.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta Kenonen jatkoi matkaansa. Hän tuli Variksen mökkiin juomaan vettä
+janoonsa. Mutta siellä kuuli hän ihmeellisiä asioita. Ville Huttunen oli
+siellä syöttänyt hevostansa ja kertonut, että Ihalainen ja Vatanen
+olivat Ameriikkaan menossa.
+
+»Entäs se Ihalaisen akka? kysyi silloin Kenonen hämmästyneenä. Variksen
+eukko siihen selitti ja päivitteli:
+
+»No kun sen on paha henki villinnyt koko sen Ihalaisen niin, että se on
+hylännyt akkansakin ja lähtenyt toisten jälestä lentämään. Vanha mies!
+Ihan on näet ottanut laillisen eron koko Anna Liisasta.»
+
+Itse Variskin siunaili siihen:
+
+»No kyllä se villitsijä saa vakaankin miehen vietellyksi, kun kerran sen
+verkkoon joutuu. Niinkuin nyt se Ihalainen ja Vatanen! No saa se
+villitsijä pään nurin.»
+
+Mutta nyt riemastui Kenonen. Nuoruuden rakkaus leimahti hänessä. Hän jo
+kysyi:
+
+»Jäiköhän se Anna Liisa muuten hyviin voimiinsa?»
+
+»Ka mikäs sillä on! Terve ja riski ihminen, jotta olisi luullut
+Ihalaiselle vielä kelpaavan monet vuodet!» vastasi Iida.
+
+»Vai vielä se on Anna Liisa riski työakka!... Ja entäs lehmät? Siihenkö
+ne Ihalaiselta jäivät?»
+
+Iida selittää Huttuselta kuulemaansa ja siunailee:
+
+»Siihen ovat jääneet lehmät ja hiehot! Pahahenki näet oli villinnyt
+miehen niin, että lähti ihan paljailla housusillaan!»
+
+Kenosen päätös oli valmis. Hän katsahti nopeasti pukuansa. Se oli vanha
+ja rutistunut, ja housujen takapuolella oli pieni korjaus tarpeen.
+Innoissaan hökäisi hän silloin:
+
+»No nyt teki kehno kerran viisaan teon, kun vei Ihalaisen eväänään!»
+
+Hän kopeloi takapuoltaan ja lopetti suuttuen:
+
+»Kehnokohan nuo housujenkin syötävät nyt repi!»
+
+Oitis riisuutui hän alushoususilleen, otti vaatteensa harjattaviksi ja
+touhusi:
+
+»Iidako se on tämän Variksen akan nimi?»
+
+»Iidaksihan ne tätä papin mukaan haukkuvat, vaikka olisihan se näin
+mökkiläisen akan nimeksi välttänyt vaikka paljas Maija tahi vaikka
+Suso», mukasi Varis. Kenonen hääräili ja käski silloin Iidaa:
+
+»Paneppas Variksen akka siellä lieteen tulta, jolla saa tässä
+rässirautaa varistaa ja rässätä housut ja paltot sileiksi kuin peilin!
+Käy hakemassa kuivia risuja, jotta syttyy välemmin!»
+
+Iida totteli. Itse Kenonen alkoi pyyhkiä pöydältä pois Variksen äsken
+hakattuja, kuivamaan levitettyjä tupakoita ja komensi kiihkoissaan:
+
+»Vie pois, Varis, ne tupakan törkysi pöydältä, että pääsee siinä housuja
+paikkaamaan ja silittämään!»
+
+Hetken kuluttua sujautteli hän silitysraudalla housujansa, puhdisteli ne
+enimmistä tahroista, pukeutui ja lähti hylättyä Anna Liisaa kosimaan.
+
+
+
+
+VIIDES LUKU
+
+
+Oli siitä mennyt se päivä loppuun ja tullut yö. Se yökin oli mennyt
+menojansa, ei aivan kokonaan, mutta jo aamupuolelleen.
+
+Silloin heräsi Ihalainen ensiksi ja alkoi puolittain tajuttomana
+kopeloida tupakkakompeitaan pään-alusensa alta. Mutta tätäpä ei
+löytynytkään. Se tuntui pakenevan. Hän nousi polvilleen ja alkoi kömpiä
+ja etsiä pimeässä, taputellen kämmenellään lattialle levitettyjä olkia.
+Ihmetteli hän myöskin, mitenkä hän ei pudonnut sängystä.
+
+Siinä taputellessa sattui kämmenen alle jotain pehmeämpää ja Antti jo
+luuli löytäneensä pieluksen, kun se älähtikin ja sanoi unen sekaisella
+Jussi Vatasen äänellä:
+
+»Kuka horna se kasvoille taputtaa!»
+
+Nyt meni Antti sekaisin. Hän ei hoksannut miten asiat oikeastaan olivat,
+vaan kysyi pöhlönä:
+
+»Vatanenko se on?»
+
+Vatanen kuorsasi kerran ja käänsi kylkeään. Antti alkoi taas kopeloida,
+mutta mitään ei löytynyt. Tuntui vain kivistävän päätä. Hän istahti
+polvet pystyssä ja ajatteli kuin unissaan eläjä, mitä tämä pimeys
+merkitsi.
+
+Vasta kotvan istuttuaan tuli hän myöskin ajatelleeksi, missä hän nyt
+oikeastaan olikaan. Pitkällisten ponnistusten jälkeen hän sai sen verran
+selville, että heidän pitäisi olla Joilla. Mutta olivatko he siellä ja
+missä siellä, sitä ei hän käsittänyt.
+
+Hän ryhtyi taas kopeloimaan pimeässä ja haparoi Vatasen käsiinsä, alkoi
+tätä nykiä ja herätteli:
+
+»Vatanen!... Nukutko sinä, Vatanen?»
+
+Vatanen ärähti ja käänsi kuvettaan. Antin päätä alkoi pahemmin pakottaa.
+Kauvan istuttuaan hän nukahti istualleen... Ja nyt hänen rasittuneet
+ajatuksensa loihtivat hänen uniinsa rosvoseikkailun, samanlaisen kuin
+oli kerran Mäki-Olkkoselle tapahtunut. Öisellä metsätiellä hän piti
+rosvoa kiinni, tukki sen suuta ja koetti itse olla ääneti, että ei vain
+kukaan rikoskumppani kuulisi ja osaisi tulla rosvon avuksi. Tämän
+rosvojutun oli hänelle kertonut Vatanen tällä samalla kaupunkiin
+tulomatkalla ja nyt näki Vatanen itsekin siitä unta.
+
+Ja juuri sillä hetkellä sattui Antti heräämään pelottavaan uneensa ja
+kahmasi pimeässä Vatasen kasvoja. Siitä heräsi Vatanen ja nyt luuli
+kumpikin joutuneensa rosvojen käsiin; oitis tarrasivat he toinen
+toisiinsa kiinni, aivan niinkuin Olkkosen rosvojutussa kerrotaan
+tapahtuneen, ja niin alkoi paini pilkkosen pimeässä.
+
+No oteltiin siinä. Ei kumpikaan uskaltanut huutaa tuntemattomassa
+pimeydessä, koettihan vain tukkia ahdistajansa suuta. Olet kahisivat
+permannolla ja kuului vihaista puhkumista, kun miehet kieriksivät mitä
+ankarinta sylipainia sysimustassa yössä.
+
+Viimein uupuivat molemmat painiin, mutta vastustajaa ei uskaltanut
+kumpikaan hellittää. Ja niin viruivat he nyt tuntikauden toisiansa
+tuimasti pidellen. Luut ihan ruskivat puristuksesta. Oli siinä
+odottamista, että päivä valkenisi ja apu tulisi. Jo tahtoivat kädet
+raueta. Viimeinen hätä oli käsissä.
+
+Mutta äkkiä avattiin luukku, jolla pieni ikkuna oli sulettu. Miehet
+tunsivat toisensa, kohottautuivat pehkuille polvet pystyssä istua
+kyköttämään. Tuntui niin nololta, että kumpikaan ei ilennyt kotvaan
+aikaan mitään puhua. Viimein raapi Antti korvallistansa ja huomautti
+lattialle levitetyistä olista:
+
+»Ruis-olkia ne näkyvät olevan.»
+
+Jussi vaikeni. Hyvän tovin istuivat he nyt äänettöminä pehkuilla, ja
+molemmista tuntui olo hieman ilkeältä. Vasta pitkän ajan kuluttua
+selitti Vatanen erehdystään:
+
+»Minä ihan luulin rosvoja olevan.»
+
+»Niinhän minäkin!» yhtyi Antti.
+
+Taas melkoisen tovin kuluttua päivitteli Vatanen ikäänkuin itsekseen:
+
+»No otappas ja sokaise ihminen!»
+
+Nyt istuivat he taas ja miettivät, missä olivat. Kyllä he sen piankin
+käsittivät, kun huomasivat rautaristikon ikkunassa, mutta eivät he siitä
+sen enempää maininneet. Kauvan istuivat sanattomina, polvet pystyssä
+lattialla, kunnes Antti kysyi:
+
+»Ei taida sinullakaan olla piippua mukana, että olisi saatu savut?»
+
+Jussi raapi päätään ja vastasi:
+
+»Ei taida olla... Ja tammakin on juottamatta.»
+
+No mitäs muuta kuin istua ja odottaa. Niin he tekivätkin. Antti siinä
+muisteli:
+
+»Oli se hyvä löyly sinun saunassasi toissa iltana.»
+
+Jussi ei vastannut. Hetken perästä lisäsi Antti:
+
+»Jokohan se Kettunenkin on saanut saunansa kylpykuntoon?»
+
+»Johan se kuuluu viime viikolla siinä löylyt ottaneen», murahti siihen
+Jussi.
+
+Ja taas istuivat miehet ja tyytyivät kohtaloonsa. Kauvan olivat ääneti.
+Antti tarkasti olkia ja aprikoi:
+
+»Mistähän ne tänne olkia ostavat?»
+
+»Kuka häntä tietää... Vaikka kasvattanevat oman konnun pellossa»,
+ajatteli hänelle Jussi, ja Antti, joka puristeli olkia, myönsi:
+
+»Hyviä olkia ne ovat olleet!»
+
+Samaa mieltä oli Jussikin, myöntäen:
+
+»Kyllä niitä lehmä olisi syönyt.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Apua vain ei kuulunut, vaikka tuli täysi päivä. Antti oli noussut,
+tarkasteli ikkunan ristikkorautoja ja arveli:
+
+»On siinä paksua rautapunttia... Mitähän lienevät heistä tuohon
+panneet?»
+
+»On siinä paksu rautakanki ollut!» tuumiskeli Jussi, ja lisäsi puheen
+jatkoksi:
+
+»Tuommoista kankeahan se Kettunen osti kärrin akselikseen...»
+
+Antti myönnytti:
+
+»Kestäähän tuommoinen akselina, kun ei järin suuria kuormia pane.»
+
+He istuivat taas lattialla rinnatusten, kyykyllensä, ja alkoivat puhua
+ihmis-elämästä yleensä. Antti pani alun sanoen:
+
+»Millähän se Tahvo Kenonenkin henkeään elättänee?»
+
+Jussi oli ajatellut samaa asiaa ja arveli:
+
+»Eikö tuo sillä räätälin työllä aina ansainne!»
+
+»Tottapa se sillä... Sillä ei suinkaan se muutoin leivissä pysy!»
+vahvistui siitä Anttikin, ja Jussi vielä lisäsi:
+
+»Tekeehän se housut, niin että kestää niissä mies aikansa.»
+
+Hetken kuluttua hän ihmetteli:
+
+»Kas kun ne eivät ole panneet sitä Kenosta putkaan täällä Joillakaan!»
+
+Mutta nyt he vaikenivat, kun oli tullut se sana mainituksi. Antti koetti
+jonkun aikaa mietittyään kääntää puhetta toisaalle, muistellen:
+
+»Onkohan sen Koposen ruunan patti parannut, kun se leikkuutti sen
+mustalaisella?»
+
+Jussi tunsi asian ja myönsi:
+
+»Onhan se parannut, kun ruuna kuoli!»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Odottivat miehet taas puolisen tuntia. Antti katkaisi nyt äänettömyyden,
+ihmetellen:
+
+»Vai kuoli se Heikki Koposen ruuna siitä mustalaisen tohtoroimisesta!»
+
+»Kuoli!»
+
+Aika kävi pitkäksi kuin nälkävuosi... Jussi jo tuskasteli:
+
+»Kun olisi jyskyttää tuohon oveen, jotta avaisivat!»
+
+Mutta samassa saapui apukin. Ovi avautui ja poliisi ihmetteli
+kynnyksellä:
+
+»Kylläpä ovat olet pehkuina. Mikähän täällä on tuolla tavalla
+piehtaroinut!»
+
+Otti vähän oudolta koko miehen puhe ja hymyyn tahtoi vetäytyä
+poliisinkin suu hänen nähdessään nämä kaksi saman näköistä ikämiestä
+istua kököttämässä pehkuilla keskilattialla rinnatusten kuin kananpojat
+yöpuulla. Naurahti hän ja selitti:
+
+»Nyt olisi tutkittava sitä eilisenpäiväistä asiaa. Jos herrat
+lähtisivät.»
+
+Silloin koetti Antti kääntää puhetta toisaalle toivossa, että ehkä se
+siinä sotkeutuisi koko asia. Hän kysyi poliisilta:
+
+»Onkohan se Pekka Parviaisen puoti vielä siinä entisessä paikassaan?»
+
+Siinä sanoi poliisi sen pysyvänkin, mutta yhtä hyvin hän vain vaati
+lähtemään. Jussi yritti silloin tekeytyä ystäväksi. Hän kysyi:
+
+»Mistä pitäjästä se tämä poliisi on vielä syntyisin?»
+
+»Kiihtelysvaaralta... Mutta jos sitten lähdettäisiin jo!» vastasi
+poliisi.
+
+»Vai Kiihtelyksestä. Sieltähän se on tämä minunkin tamma Kettusen
+Pekalle tullut. On se taitaa iso pitäjäs se Kiihtelys.»
+
+»On... Poliisimestari suuttuu. Jos sitten jouduttaisiin.»
+
+Jussi yritti vielä jotakin keinoa, mutta poliisi rauhoitteli käskevästi:
+
+»Ei siellä nyt vielä päätä poikki puraista. Aletaan vaan mennä!» ja
+mentävä sitä oli.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tutkinto oli jo lopussa. Jussi kun kuuli mistä kaikesta heitä
+syytettiin, ihmetteli:
+
+»Eihän sitä nyt olisi ennätettykään tehdä semmoista pahan paljoutta, kun
+vasta illalla tultiinkin.»
+
+»Kiellä sitä puhumasta!» ärähti siihen poliisimestari poliisille ja tämä
+neuvoi Jussia:
+
+»Ei saa turhia pölistä!»
+
+Jussi vaikenikin ja raapi harmissansa korvallistansa kunnes poliisi
+kehotti:
+
+»Saatte mennä takaisin putkaan odottamaan raastuvanoikeuden istuntoa.»
+
+Ja turhaan yritti Jussi tehdä tenää, moittien vihoissaan poliisille:
+
+»On se rovastinkin poika juopotellut Joilla, vaan eipäs sitä panna
+putkaan, kun se on papin poika. Mutta kyllä maamiestä könyytetään
+oikeuden eteen, kun se vain sattuu vaikka vähän aivastamaan, tahi
+pikkuisen kipakampaa juoksua omalla hevosellaan ajamaan.»
+
+Aamulla he taas kyköttivät oljilla odotellen raastuvanoikeuden istuntoa.
+Jo alkoivat miehet puhella asemastansa hiukan vapaammin. Antti näet
+ihmetteli:
+
+»Kun ne eivät putkaan laita saunaa!»
+
+Siihen toivomukseen yhtyi Jussikin järkeillen:
+
+»Olisihan tosiansa paljon mukavampi maata saunan lauteilla ja kylpeä
+iltikseen, kuin tuossa lattialla kyhjötellä... Eikä niiden tarvitsisi
+olkiakaan ostaa. Sillä kyllä sitä tavallinen maamies tyytyisi
+paljaillakin saunan lauteilla muutaman yön nukkumaan.»
+
+»Tyytyisi sitä», lupasi Anttikin.
+
+»Tyytyisi. Ja jos vielä toisikin vaikka vanhan hevosloimen alusekseen,
+niin hätäkös siinä olisikaan lämpimillä lauteilla nukkuessa.»
+
+»Kaikenlaiset kompeet niillä herroilla vain pitää ollakin, kuin nyt
+esimerkiksi tämä putkakin», ihmetteli Jussi. »Mistä heidän päähänsä
+pitää kaikkien metkujen johtua!»
+
+Joutui sitten asian oikeudellinen tutkiminen.
+
+Raastuvassa tuomari luki pitkän päätöksensä, jolla Antti Ihalainen ja
+Jussi Vatanen, molemmat Liperintaipaleelta, tuomittiin juopumisesta,
+rähinästä, hurjasta ajosta, katutappelusta, poliisin vastustamisesta,
+akkunan särkemisestä ja torikauppias Kankkusen kojun kumoon ajamisesta
+vetämään sakkoa niin ja niin paljon, korvaamaan vahingon sillä ja sillä
+summalla, sekä maksamaan kuluja ja kipurahoja sen ja sen verran.
+
+Tyynenä kuunteli Jussi alkua, mutta jo keskipaikoilla kirosi hän
+Antille:
+
+»Yhäkö sillä lemmolla piisaa!»
+
+Ja kun siitä ei tuntunut loppua tulevankaan, kiehahti veri, ja kun
+tuomari oli lopettanut, sanoi Jussi hänelle suoraan:
+
+»Elä pölöpötä!»
+
+Hänet tuomittiin nyt maksamaan sakkoa oikeuden loukkaamisesta. Se otti
+Antinkin luonnolle ja hän huomautti:
+
+»Olkoot muut asiat miten hyvänsä, mutta sen minä vain sanon, että kyllä
+se on h----tin väärin tehty tätä alamaista kansaa kohtaan, jotta nämä
+herrat ja muut joutilaat panevat kaiken maailman pahat ja rasitukset
+talonpojan niskaan.»
+
+Oikeus julisti nyt uuden päätöksen, tuomiten Ihalaisenkin maksamaan
+sakkoa oikeuden loukkaamisesta. Oikeussalista pois päästyään menivät he
+Antti Parviaisen kartanolle, istahtivat rinnatusten hirsiläjälle,
+panivat tupakan, imeksivät piippujansa ja miettivät. Viimein ihmetteli
+Vatanen:
+
+»Seköhän tuo Niirasen viinan tähde jaksoi tämmöisen jutkun tehdä?»
+
+Antti aprikoi kauvan ja myönsi lopulta:
+
+»Eikö tuo liene se tehnyt.»
+
+Hän punnitsi vielä asiaa ja paransi:
+
+»Kyllä kai se itse kehno on siinä rienannut hierimenä! Sillä ei suinkaan
+se kukaan muu sillä tavalla ilkeäisikään ihmistä villitä.»
+
+»Ei ilkeäisi... Kehno se on ollut!» uskoi nyt Vatanenkin. »Ja putkaan
+pakana meidät jutkautti! Voi sitä ryökälettä!»
+
+He jatkoivat asian pohtimista ja harmistuivat kehnolle ja viinalle. Ja
+kun he sitten laskivat miten paljo asia oli tullut heille maksamaan, ei
+Jussi voinut olla raivostumatta tammallensa. Hän löi sitä nyrkillänsä
+lautasille ja ärjäsi:
+
+»Häh!»
+
+Tamma silloin viuhautti häntäänsä. Moisesta Jussi yltyi silmittömäksi.
+Hän syöksähti tamman eteen, heristi sille nyrkkiään ja karjasi:
+
+»Viuhautappas siinä vain häntääsi, senkin imisä, niin nyhtäsen pois koko
+huiskuttimen, niin jotta ei jää kuin selkäranka!... Prtuu, siinä,
+lehmä!»
+
+Hän osui nyt kaivelemaan kärrissä olevia heiniä. Sieltä sattui käteen
+täysi viinalekkeri. Suutuksissaan kätki hän sen heiniin ja ähisi
+viinalle:
+
+»Tuotakin lientä piti sille Hyvärisen kohmulle ostaa ... eto tytöstä
+vielä!... Eikö hän viinoitta eläisi sekin!»
+
+Mutta lekkeriä kätkiessä sattui käsiin se tyhjä viinapullo. Hän sieppasi
+sen, ryyppäsi, jos olisi vielä mitä ollut, haisteli varmuuden vuoksi ja
+paiskasi sitten pullon kiveen säpäleiksi, ilkkuen sille ilolla ikäänkuin
+voitokkaana uhitellen:
+
+»Ähäh!... Vieläkö nyt jutkautat ihmisiä poliisiputkaan!»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta kun he hiukan myöhemmin söivät eväitänsä, hirsiläjällä istuen,
+alkoi mieli rauhottua ja vahinko unohtua. Lopulta Antti ryhtyi painamaan
+puheella koko harmia unohdukseen. Jussia ja itseään rauhottaaksensa hän
+muisteli:
+
+»Oli se isomahainen tuomari, se joka sakotti...»
+
+»Olihan sillä kolme meidän kihlakunnan tuomarin mahaa», se oli Jussinkin
+ajatus. Antti mietti sitä ja arveli:
+
+»Tottapa se sentähden sakotti niin jumalattomasti, jotta saisi mahansa
+täyteen...»
+
+Molemmat raapaisivat yhtäaikaa korvallistaan ja Jussi taas kummasteli:
+
+»Mihin lemmon aikaanhan me ehdimme tehdä niin ylettömän paljon sitä
+pahuuden hantvärkkiä, kun siinä oli tuomarillekin pölpöttämistä hyväksi
+tupakan panoajaksi ennen kuin sai ne kaikki loppuun luetelluksi!»
+
+»Olihan siinä monen sorttista pahuutta!»
+
+»Ja mene tiedä miten paljon se olisi siihen vielä lisää pulittanut, jos
+en minä olisi kieltänyt pölpöttämästä. Vaan herkesipäs, kun minä
+sanoin!»
+
+»Herkesi se. Vaikka kyllä sitä harmitti, koska se sitten vielä lisäsi ne
+kaupantekiäissakot», myönnytti Antti. Pahantekoja tuntui olevan
+epäilyttävän paljo ja hän jo epäili:
+
+»Kun nuo lemmot eivät olisi valehdelleet meidän päähämme!... Mene niitä
+tiedä tuntemattomia vieraitamiehiä.»
+
+Sitä epäili Anttikin ja arveli:
+
+»Omat vieraatmiehet ne pitäisi varata näin kaupunkiin lähtiessä.»
+
+»Oo-mat!... Omat pitäisi varata... Ei niistä vieraista näkijöistä ole
+muuta kuin riesaa», yhtyi Jussi kehuen jo sitä omaa todistajaakin:
+
+»Se Peijonniemen Koljonen se olisi hyvä ja selväpuheinen todistaja
+tämmöisissäkin asioissa. Se mies osaa puhua niin jullilleen ja asiaa
+myöten, jotta siitä vain ei ottaisi oikeata selvää, vaikka häntä tutkisi
+sata tuomaria.»
+
+»Se pitkä Koljonenko?»
+
+»Se... Jos se olisi nytkin osunut paikalle ja me olisimme vain sanoneet,
+että puhuppas sinäkin, Koljonen, niin tuomari itse olisi saanut sakkoa
+housuihinsa, kun se poika olisi asian mallannut oikein päin.»
+
+»Tuomari se olisi saanut!» myönsi Antti, niisti nenänsä ja valitti:
+
+»Tuo nenäkin on tukossa!»
+
+
+
+
+KUUDES LUKU
+
+
+Ihalaisen Anna Liisa oli iltasella jättänyt porstuan oven säppiin
+panematta, jotta Ihalainen pääsisi jyskyttämättä sisään, tullessaan
+tulitikkuja hakemasta.
+
+Hän oli jo pitkällään sängyssä, kun juohtui mieleen, että olisi pitänyt
+peittää hiillos tuhkalla, jotta olisi tuli säilynyt huomiseen aamuun,
+kun ei ollut tulitikkuja. Oli hän jo nousemassa sitä peittämään, kun
+muisti, että olihan se Ihalainen tikkuja hakemassa.
+
+Aamusella hän heräsi tavalliseen aikaan, katseli sänkyään ja arveli:
+
+»Ka... Eikö se Ihalainen ole tullutkaan, kun sitä ei näy?»
+
+Katsoi hän taaksensakin sänkyyn, mutta ei Ihalaista näkynyt sielläkään.
+Hän jo siinä ajattelemaan:
+
+»Jäiköhän se sinne yöksi, kun ei tullut ... vaikka aukihan se oli
+porstuan ovi!»
+
+Hän nousi, otti kahvipannun, avasi sen hatun ja haisteli sisusta.
+Kipristi vähän nenäänsä, pani vettä pannuun ja huuhdellen sillä poroja
+pois sanoi:
+
+»Jo nuo joutaa huuhtoa pois... Muikealle haisevat...»
+
+Ja kaataen porot veden kanssa sumppipannuun sanoi hän lisää:
+
+»Keittää heistä sumppia, niin vähemmän tarvitsee keittäessä panna
+kahviin jauhoja.»
+
+Hän kaasi sumppia pannuun, otti puun ja alkoi hämmentää liettä, arvellen
+keittää kahvia hiilillä. Mutta turhaan hämmenteli hän, ihmetellen:
+
+»Ka! Jäikö se nyt tuo hiillos illalla peittämättä, kun se on sammunut.»
+
+Anna Liisa alkoi toimittaa askareitansa; kun piikakin oli nyt
+itseviikolla, oli näitä tavallista enemmän. Ei tahtonut ehtiäkään tehdä.
+
+Mutta tuon tuostakin otti hän puun, hämmenteli hiillosta ja etsi tulta,
+mutta: ei. Ei, niin ei... Silloin Anna Liisa aina kohensi kahvipannun
+yhdestä paikasta toiseen. Tuossa aamiaisen korvilla hän jo sanoi:
+
+»Minnehän se Ihalainen jäi, kun se ei tule?»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Puoleltapäivin oli Anna Liisa ruokkinut karjan, tehnyt hevoselle appeen
+ja hommannut yhtä ja toista. Taas hämmensi hän liettä ja nyt hän jo
+avasi kahvipannun hatun, haisteli ja valitti:
+
+»Vesikin jo ennättää ruveta pannussa myrtymään, kun se ei tule!»
+
+Vähän jo suututtikin moinen vitkastelu. Eikä ruokakaan maistunut, kun ei
+ollut kahvia vielä saanut.
+
+Puolenpäivän aikana poikkesi taloon eräs vaimo, pani nyyttinsä penkille
+ja joi vettä. Anna Liisa tervehti nyt häntä kysyen:
+
+»Oletko sinä se seppä Kanasen Maija Liisa sieltä Lempaankoskelta?»
+
+»Sehän minä olen... Tämäkö se on se Antti Ihalaisen talo?» myönsi Maija
+Liisa.
+
+»Tämähän se on.»
+
+»Sitähän minäkin, että tämä se on. Ne kylällä jo sanoivat, että se on
+Ihalaisen talo, jossa on rinnepellolla hyvin suuri sontatunkio», selitti
+vieras.
+
+»Ähää!... Vai tiesivät ne sen tunkionkin!» ihmetteli Anna Liisa. Vähän
+aikaa istuivat he ääneti, kunnes Maija Liisa kysyi:
+
+»Missäs se Ihalainen itse on?»
+
+»Ka niitähän se meni tulitikkuja hakemaan sieltä ukko Hyvärisen
+talosta... Ja sillä matkallahan tuo vielä lienee...»
+
+»Ähää!»
+
+Tovin kuluttua kysyi Ihalaisen Anna Liisa vuorostaan:
+
+»Kasvoivatko sinulle pellavat hyvästi?»
+
+»Eipä nuo erikoisen hyvästi, kun ei ollut siementä millä keväällä
+kylvää... Mutta liinoja tuli kaksikymmentäkolme roivasta.»
+
+»Vai niin tuli liinoja. On siinä loukuttamista!»
+
+Puhuttiin nyt yhtä ja toista. Maija Liisa katsoa muljautti joskus
+kahvipannuun. Lopulta hän ryki kuivaa yskää ja valitti:
+
+»Pölyköhän lie henkeen mennyt, kun kakistuttaa!»
+
+Anna Liisa kyllä ymmärsi sen, mutta kun ei ollut tikkuja, niin sanoi
+ainoastaan:
+
+»Vai kakistuttaa sinua!»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta sama asia hautui yhä Anna Liisankin mielessä.
+
+Puolisen tuntia istuttuaan ja puheltuaan sanoikin hän:
+
+»Olisihan tässä pitänyt vieraalle kahviakin keittää, mutta kun se
+Ihalainen ei tule, niin ei näet saa tulta.»
+
+Kanasen Maija Liisa tunsi pettyneensä, mutta ehdotti toki:
+
+»Eikös sitä saa tuosta hiilloksesta puhumalla?»
+
+»Niin tultako?»
+
+»Niin.»
+
+»Saaneeko tuosta!... Sammuivat yöllä, vaikka illalla peitin niin hyvästi
+tuhkalla, ja ajattelin vielä siinä peittäessäni, jotta mene tiedä vaikka
+seppä Kanasen Maija Liisa tulisi, niin on toki tulta, jotta saa kahvit
+höyräyttää!»
+
+Maija Liisa ryki tyytymättömyyttänsä yhä merkitsevämmästi. Anna Liisa
+haisteli piankin taas pannua ja sanoi:
+
+»Vesikin alkaa myrtyä pannussa, eikä se Ihalainen ikään tule.»
+
+Mutta Kanasen Maija Liisa oli ottanut puun ja kaiveli sillä hiillosta.
+
+»Löytyykö sieltä?» tiedusti Anna Liisa uteliaana.
+
+»On siinä vähän kipunan näköistä... Tultako hän sitten lie vai mitä»,
+selitti vieras, ja Anna Liisa ehdotti:
+
+»Puhu siihen, niin jos hyvinkin syttyy!»
+
+Maija Liisa kumartui ja alkoi puhaltaa hiillokseen. Ensin hän puhalsi
+varovasti, ja selitti:
+
+»Ei ole hyvä ensi henkeensä liian rajusti puhua, jotta se vie tulen
+pois!»
+
+»Joko se syttyy?» iloitsi jo Anna Liisa. Mutta ei tuli syttynyt vielä.
+Maija Liisa ehdotti:
+
+»Tuossa on suuri hiili. Puhalletaanpas yhdessä!»
+
+Ja molemmat kumartuivat ja puhalsivat kuin palkeesta. Maija Liisa piteli
+hiiltä päretikulla kiinni, ja tuprusi siinä joskus poro, kun he
+päästivät siihen ilmaa suustansa.
+
+»Puhu tuohon kanttiin», neuvoi Maija Liisa, ja Anna Liisa vakuutti:
+
+»Siihenhän minä puhun.»
+
+Mutta toivotonta oli kaikki.
+
+»Ei se syty!» sanoi Maija Liisa ja Anna Liisa haisteli taas pannun
+sisusta.
+
+Sattui ohi kulkemaan Malisen vävy Jussi Kokko ja poikkesi pikimmältään
+tupaan, ryyppäsi vettä ja sanoi suutaan pyyhkien:
+
+»Söin niitä Onkamon Hirvoselta ostetuita mujeita, niin janottamaan näet
+rupesi.»
+
+Hän sytytti piippunsa ja oli jo lähdössä pois, kun Anna Liisa tiedusti:
+
+»Sieltäkö se tämä Kokko tulee ukko Hyvärisen talosta?»
+
+»Sieltä päinhän minä, vaikka en ihan Hyvärisestä.»
+
+»Vai sieltä!... Eikö sitä Antti Ihalaista näkynyt jo tulevan?» tokaisi
+Kanasen Maija Liisa kahvin kohtalosta huolissaan.
+
+»Ei sitä sieltä päin näkynyt», vastasi Kokko, joi uudestaan ja kysyi:
+
+»Riittääkö siinä tuossa teidän kaivossa vettä koko talven ajan?»
+
+»Riittäähän siinä... Vai ei sitä Ihalaista kuulunut siellä», vastasi
+Anna Liisa.
+
+»Ei», vahvisti Kokko. Ja lähtöä tehden hän sanoi:
+
+»Täälläkö tämä Kanasen Maija Liisa on?»
+
+»Täälläpä häntä on», myönsi puhuteltu. Jussi Kokko katseli vielä
+hetkisen Ihalaisen lapiopuuta ja ihmetteli lopullisesti lähtiessään:
+
+»Vai ei se Ihalainen olekaan kotonaan! Meniköhän tuo Kakunvaaraan?»
+
+»Ka sinnehän se lähti, eikä tule takaisin.»
+
+Jussi Kokko lähti. Nyt alkoi Anna Liisaa huolestuttaa ja tovin kuluttua
+hän arveli:
+
+»Minnekähän se Ihalainen nyt on koko päiväksi jäänytkin... Tulitikkuja
+ei ole koko talossa eikä Ihalainen vain tule...»
+
+»Eikä näet tullut tuolta Jussi Kokolta pyydetyksi!» hoksasi Maija Liisa.
+Ihmetteli sitä Anna Liisakin, mutta selitti:
+
+»Kukas sitä nyt hoksasi pyytää, kun on Ihalainen kerta niitä hakemassa!»
+
+Ei tahtonut puhelu kahvittomalla suulla oikein sujua, mutta ei toki ihan
+loppunutkaan. Kerran jo taas oli katketa, mutta silloin huomasi Anna
+Liisa kysyä vieraaltaan:
+
+»Mistä sinä olit nyyttinesi tulemassa?»
+
+»Sen Pekka Kenosen Suson lapsisaunoillahan minä tässä pistäännyin...
+Vein vähän potaattipiiraita ja hersryynikukkosien tapaisia!»
+
+»Ähää! Vai siellä! Onkos se Suso sitten saanut pieniä?» kummastui Anna
+Liisa. Maija Liisa selitti:
+
+»Eikä tuo mitään erikoisempia. Vaan kuuluihan tuolta itkua kapaloista!»
+
+»Tytönköhän tuo Suso sai?» uteli Anna Liisa.
+
+»Paljas poikapa tuo kuului vain olleen», valitti Maija Liisa.
+
+»Katsohan näet sitä Susoa! Kun vielä vanhoilla päivillään höynäytyy!»
+ihmetteli Anna Liisa. Kanasen emäntä muisti Pekka Kenosesta Anna Liisan
+vanhan asian ja kysyi:
+
+»Pekka Kenosen velihän se oli se entinen Tahvo Kenonen, joka sitte meni
+räätäliksi. Eikös se Tahvo yhteen aikaan jo sinua ajatellut?»
+
+Anna Liisa kainosteli siihen:
+
+»Ajattelihan se, mutta en minä hänestä välittänyt. Tämä Ihalainen on
+aina ollut semmoinen saarnamies ia hyvässä kunnossapa tuo onkin kontunsa
+tähän asti pitänyt.»
+
+»Uuras työmieshän se Ihalainen on... Vaan missähän se nyt viipyy, kun ei
+jo tuo niitä tulitikkuja?» antoi Maija Liisa tulla.
+
+Ja kyllä siinä alkoi Anna Liisakin jo ajatella yhtä ja toista, vaikka
+luottikin aina siihen, että kyllä Ihalainen aikanaan tulee. Mutta häntä
+olisi tarvittu pian. Levottomuutta lisäsi nyt vielä Maija Liisa sanoen:
+
+»Kun ei vain olisi tapahtunut jotain! Kuka sen tietää, vaikka olisi
+ojaan pudonnut.»
+
+Mutta välillä ei ollut ojia. Sen muisti Anna Liisa ja huomautti siitä.
+Maija Liisa vain väitti:
+
+»Mistä sen tietää, vaikka olisi lähtenyt kiertämään sieltä Romppalan
+nurmen kautta ja siellä pudonnut ojaan!»
+
+Se selitys tuntui Anna Liisasta mahdolliselta, ja hän myönsi jo:
+
+»Kukapas sen tietää!... Jos olisi hyvinkin saanut veneen Sormulasta ja
+soutanut Hämärin lammin yli sinne Romppalan nurmelle ja pudonnut siellä
+ojaan.»
+
+Vähä vähältään alkoivat molemmat varmistua siinä uskossa, vallankin kun
+Kanasen Maija Liisa vielä muisti:
+
+»Siellähän se Koivistonkin hevonen putosi vetelään ja sinne kuoli...»
+
+»Ähää!... Vai siellä sekin kuoli!» pääsi Anna Liisalta. Aluksi hän nyt
+suuttui Ihalaiselle, kun se ei aikanaan tullut ja sitten aivan souti
+ojissa rypemään. Hän moitti:
+
+»Se onkin semmoinen kuhnija koko se Ihalainen!... Joka ojassa sen
+pitääkin koluta ja rypeä!»
+
+Ja Maija Liisakin puolestaan harmistui Rompalle, kiukutellen:
+
+»Eikä sekään Romppa voi niitä ojiaan korjata, jotta eivät ihmiset niihin
+putoaisi!»
+
+Levottomaksi siinä kävi mieli väkisinkin. Säälikin tuli Ihalaista.
+Välillä puhuttiin Kämäräisen lehmästä. Mutta piankin taas johtui puhe
+Ihalaisen omituiseen viipymiseen. Anna Liisa sanoi:
+
+»Eihän se muulloin ole näin lyhyellä matkalla kahta päivää viipynyt!»
+
+»Eihän tällä välillä viivy», oli Kanasenkin vaimon mielipide.
+
+Levottomuus enentyi. Anna Liisa huomautti: »Oikein pitäisi näet lähteä
+kädestä pitäen tiedustamaan Hyvärisestä, onko se siellä, mutta ei ole
+tässä kotimiestä.»
+
+Hän odotti, että Maija Liisa tarjoutuisi kotimieheksi, ja Maija Liisa
+puolestaan odotti, että häntä pyydettäisiin. Niin istuivat he ia
+odottivat molemmat. Toinen ei rohjennut pyytää, kun ei ollut voinut
+kahvia tarjota, ja toinen ei tarjoutunut, luullen että Anna Liisa ei
+huoli hänestä. Jo kiukutteli itseksensä Anna Liisa:
+
+»Ei näet sen vertaa auttaisi, että jäisi kotimieheksi tuohon!»
+
+Maija Liisa taas suututteli itsekseen:
+
+»Pelkääköhän se minun tästä mitä varastavan, kun ei uskalla kotimieheksi
+pyytää!»
+
+Hän loukkautui moisesta. Suuttuneena ilmoitti hän kotvasen kuluttua
+nenäkkäällä juonittelulla:
+
+»Kuuselankin rouva aina lähettää hakemaan minua kotimiehekseen, kun on
+poissa... Tottapahan se ei pelkää tavaroittensa katoavan...»
+
+Ei Anna Liisa vielä hoksannut, vaan luuli Maija Liisan tarkoittaneen,
+että kyllä hän Kuuselan rouvan kotimiehenä olisi, vaan ei täällä. Alkoi
+hänkin juonitella:
+
+»Ka onhan niille rikkaille kotimieheksi tarjokkaita, vaan kukapa se
+näille talonpoikaisille rupeaisi, vaikka pyytäisi.»
+
+Suutuksissaan istuivat he aika tovin. Maija Liisa puuhaili kotvasen
+nyyttiänsä kaivellen, odotti ja jo jatkoi taas juonittelua:
+
+»Hoh-hoi!... Hoh-hoi! Kaikki sitä tätä köyhää epäilevät. Luulevatko he
+sitten, että ei sitä köyhällä sielua olekaan!»
+
+Anna Liisa polki rukkiaan, jotta kiiju hurisi, ja jatkoi juonitteluansa
+hänkin:
+
+»On... on niitä rikkailla tarjokkaita, vaikka niillä ei kotiakaan
+olisi... Kaikki ne vain tätä köyhän kotia ylenkatsovat ja kiertävät.»
+
+Niin juonittelivat he ihan tosissaan... He huokailivat katkerina, ja
+Maija Liisa aikoi jo lähteä suuttuneena matkaansa. Mutta kun Anna Liisan
+huoli lisääntyi eikä Anttia kuulunut, alkoi hän jo pakosta lauhtua ja
+arveli pyytää... Juonitteli kumminkin vielä:
+
+»Eikä tässä kotimiehelle saisi edes kahviakaan... Kukahan tuo silloin
+rupeaisi!»
+
+Viimein alkoi juonittelu vaimeta. Ja lopulta, kun pimeän tulo alkoi
+pelottaa ja hätä lisääntyi, ryhtyi Anna Liisa äkkiä lepyttelemään
+Kanasen emäntää. Hän sanoi:
+
+»Vai yli kaksikymmentä roivasta sinulle tuli liinoja! On siinä mitä
+loukuttaa ja kehrätä!»
+
+Sovinto alkoi rakentua. Kanasen emäntä puhui leppyneenä:
+
+»Eihän niitä olisi muuten niin paljoa kasvanut, vaan kun se oli niin
+väkevä se pelto, niin se puhui liinaa, jotta ihan se hirvitti!»
+
+»Vai ihan se niin puhui sitä liinaa että hirvitti. Tottapa se Kananen
+oli siihen vetänyt oikein paksulta lantaa ja mutaa, kun se niin puhui»,
+sovitteli Anna Liisa edelleen. Puhetta jatkui eri asioista, kunnes oli
+jo aivan lauhduttu. Ja silloin uskalsi Anna Liisa pyytää:
+
+»Olisit nyt tässä joutessasi kotimiehena, niin minä menisin peräämään
+sitä Ihalaista, onko hän ojaan pudonnut vai missä se vetelehtää!»
+
+Maija Liisa suostui mielellään, alkoi purkaa nyyttiään, ja Anna Liisa
+lähti.
+
+
+
+
+SEITSEMÄS LUKU
+
+
+Hyvärisen tuvassa oli touhua... Lakanakangasta luotiin ja peitteitä
+ommeltiin, sillä häät olivat tulossa. Lapset siitä niin riemuitsivat,
+että olivat ihan villissä. Alituiseen katselivat tielle ja joku aina
+narrasi toisia:
+
+»Nyt tulee suurinenäinen Vatanen!»
+
+Mutta aina oitis kun oli saanut sen sanotuksi hävisi myös sanoja itse
+kuin siivillä. Milloin kiipesi uunille, milloin sängyn alle kätkeytyi
+vikkelänä kuin kissa, sillä Anna Kaisan, jopa emännänkin käsi tapaili
+silloin sanojan tukkapäätä. Vanuneita takkupäitä vilisi siitä huolimatta
+tuvassa puolisen tusinaa.
+
+Nyt oli taas tienpuoleinen akkuna päitä täynnä ja niiden joukosta huusi
+ääni:
+
+»Voi, voi! Nyt tulee sen Ihalaisen akka!»
+
+Mutta Anna Kaisa ei ollut malttanut odottaa kenestä oli kysymys, ja
+oitis pölysi kaksi vanukkeista päätä hänen käsissänsä. Toinen
+höyhennettävistä parkui:
+
+»Voi, voi!... Elä tukista! Enhän minä sanonut Vatasesta! Ihalaisen
+akkahan se tulee... Elä tukista!»
+
+Nyt vasta selvisi asia. Emäntä kiirehti:
+
+»Kätkekää tuo peitteen ompelus... Ei sille tarvitse vielä sanoa, kun ei
+ole kuuluutustakaan otettu... Tuleekohan tuo miestään peräämään!...
+Valehtele nyt, Hyvärinen, sen menneen vaikka Littilään ... tai
+Jouhkolaan!»
+
+Hyvärinen oli viisaan näköinen: kyllähän tässä osataan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Anna Liisa oli tullut tupaan, ja kahvipannu oli aivan lennätetty
+tulelle.
+
+»Menee pikemmin pois, kun saa kahvin suuhunsa!» oli emäntä neuvonut.
+Talossahan oli kiire.
+
+Kuulumiset oli jo kysytty, kun emäntä aloitti puheen asioista, kysyen:
+
+»Onko se Vatasen Jussi siellä Murroilla päin liikkunut?»
+
+»Ei sitä ole näkynyt siellä... Se Littilän Hotakka siellä vain kävi
+kesällä, ja Jussi Kokko ajaa toisinaan siitä kautta Lempaan myllylle»,
+kielsi Anna Liisa, ja emäntä päivitteli:
+
+»Missähän se Vatanen sitten kuleksinee... Ei sitä ole täälläkään
+kuulunut hiiren hisahdusta.»
+
+Hän kaatoi Anna Liisalle toista kuppia, ja sitä tehdessään jatkoi:
+
+»Eikö tuo Vatanen lie sitten mennyt sinne Niiralan kylään sitä Pekka
+Roivaan tyttöä katsomaan ... siltä kun on Vataselta se entinen eukko
+vainaja kuollut... Ka, ryyppää siitä lisää sitä sikurivettä!»
+
+Anna Liisa uskoi, että sinne Niiralaan se Jussi oli mennyt, ja ilmoitti:
+
+»Onhan sillä Pekka Roivaalla kolmekin niitä tyttöjä. Sitä
+Liisa-nimistäkö se Vatanen sitten aikonee!»
+
+»Eikö tuo sitä!» myönsi emäntä, ja Anna Liisa arveli siihen:
+
+»Ka väittääpä tuo Liisakin Jussin laiselle miehelle, vaikka on
+kierosilmä. Ei se Jussikaan sen parempia saa.»
+
+Talon väki ei pitänyt siitä huomautuksesta, ja sen johdosta syntyi tovin
+äänettömyys. Puheen aloitti sitte Anna Liisa kysyen:
+
+»Tekivätkö ne teidän lampaat tänä syksynä äpärä-vuonia?»
+
+»Eivät tehneet muut kuin se musta emä-lammas, joka on vielä
+keritsemättä», vastasi emäntä ja kysyi vuorostaan:
+
+»Tekivätkös teidän lampaat?»
+
+»Eivät ne tänä kesänä tehneet, vaan Kämäräisen lampaat ovat tehneet
+kaikki...»
+
+»Kahohhan!... Tekivätkö toki uuhia?»
+
+»Eikö nuo liene puoliksi tehneet uuhia ja pässejä», ilmoitti Anna Liisa,
+ja kun se asia oli selvä, kysyi hän:
+
+»Sekö se Lehvosen Anna Priitta leikkasi teidän kaura-huuhdan?»
+
+»Se.»
+
+»Paljonko se sai siitä palkkaa?» uteli Anna Liisa edelleen. Nyt vastasi
+itse Hyvärinen:
+
+»Kaksikymmentä kolme kappaahan se sai kauroja!»
+
+»Vai sen verran se sai... Kaksikymmentä kolmehan se sanoi Kanasenkin
+Maija Liisa tulleen hänelle liinaroivaita», selitti siihen Anna Liisa.
+
+»Jokohan tuo on ne loukuttanut?» kysäsi silloin emäntä, ja Anna Liisa
+myönsi:
+
+»Jo tuo lie.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Niin oli hän istunut ja puhunut, ja oli aika lähteä paluumatkalle. Siinä
+hyvästellessään hän tuli kysyneeksi:
+
+»Onko sitä Antti Ihalaista näkynyt täällä päin... Se kun lähti täältä
+niitä tulitikkuja hakemaan...»
+
+Hyvärisen suu vähän virahti ja emäntä oli viisaan näköinen.
+
+»Taisihan se tässä käydä», myönsi isäntä, ja jouduttaakseen pois lähtöä
+kaatoi emäntä vielä kahvia ja kehotti:
+
+»Ryyppäisit tuosta nyt vielä kolmannen kupin.»
+
+Vähän vastusteltuaan alkoi Anna Liisa hörppiä kahvia ja jatkoi samalla
+tiedusteluaan, kysyen:
+
+»Joko se meni pois?»
+
+»Johan se lie mennyt», vastasi Hyvärinen hyvin salaperäisenä.
+
+Anna Liisa puhui kahviinsa, jäähdyttäen sitä, ryyppäsi ja taas kysyi:
+
+»Minnehän tuo meni?»
+
+Yhä salaperäisemmältä näytti talon väki. Hyvärinen jo pani pikku
+leikiksi, sanoi:
+
+»Eikö tuo liene Ameriikkaan tästä lähtenyt koko Ihalainen.»
+
+»Vai sinne!» ihmetteli Anna Liisa.
+
+Aluksi ei hän oikein käsittänyt asian vakavuutta, sillä niin kovin hän
+hämmästyi. Hyvärisen emäntä taas koetti kääntää puhetta muihin asioihin,
+jottei Anna Liisa rupeaisi utelemaan. Hän sanoi lapsille:
+
+»Menisitte, puoskat, siitä katsomaan joko se mämmitiinu on turvonnut vai
+yhäkö se vuotaa siitä uurteesta!»
+
+Mutta nähtävästi olivat lapset käyneet sitä katsomassa, koska se
+Esa-niminen poika tiesi sanoa:
+
+»Vielä se vuotaa!»
+
+»Ja nyt tippuu jo siitä tapin juurestakin», ehätti vielä keskimäinen
+tyttö.
+
+»No mitähän tuo Ihalainen sinne Ameriikkaan meni?» hätäili Anna Liisa,
+epäselvänä asiasta. Mutta taas yritti emäntä sotkea, käskien lapsia:
+
+»Menkää siitä pennut ja ottakaa jauhoja suuhunne ja pureksikaa siitä
+iskosta, jotta iskostatte sen tiinun uurteen, että ei tipu kalja pois!»
+
+»Mennään tekemään purusta!» riehahti silloin koko lapsilauma, syöksyen
+jauhovakan kimppuun, ja kohta olivat kaikki suut jauhoista purusta
+puremassa.
+
+Mutta Anna Liisa oli aivan ihmeissään Ihalaisen tähden. Hän tiedusti
+taas:
+
+»Sanoikohan se Ihalainen kauvan viipyvänsä sillä matkalla?»
+
+»Kauvankos tuo nyt... Kukapa ne muuten miesten matkat niin hiuskarvan
+päälle tietää», viisasteli Hyvärinen ja emäntä yritti yhä sotkea asiaa,
+sanoen:
+
+»Olisi se riihikin mentävä ripsumaan enimmistä pölyistä puhtaaksi. Viime
+ahoksella jo oli siihen pölyn paljouteen ihan läkähtyä ja töllötä.»
+
+»No mikähän tuolle Ihalaiselle nyt tuli, kun se Ameriikkaan lähti!»
+huokasi Anna Liisa.
+
+Hyvärinen koetti nyt jo pikku leikillä antaa Anna Liisalle pienen
+vihjauksen oikeasta asiasta. Hän laski leikkiä:
+
+»Kukapa niiden miesten asiat ymmärtää... Vaikka olisi mennyt toista Anna
+Liisaa itselleen etsimään.»
+
+Nyt sekottui Anna Liisa kokonaan. Mielen liikutus vaikutti, että hän
+ymmärsi Hyväristä sanojen mukaan, vaikka tosin epäselvästi. Hän käsitti
+himmeästi, että asiat olivat nyt huonosti.
+
+Syntyi vaitiolo, kun Anna Liisa mietti asiaa. Hyvärisen emäntä
+puolestaan oli tuskassa hänen viipymisensä johdosta, kun peitteen
+ompelukin viipyi sen takia. Lisäksi pelkäsi hän taas uusia uteluita,
+jotka voisivat paljastaa talon salaisuuden ennen kuuluutuksen ottoa.
+Jouduttaakseen Anna Liisan lähtöä turvautui hän pikku viekkauteen. Hän
+huomautti jo:
+
+»On tästä sinulla vielä astua jutuuttamista keretäksesi ennen pimeän
+tulemista Murroille... Vaikka lieneekö noita rosvoja nyt liikkeellä
+tällä välillä yölläkään.»
+
+Se auttoi. Anna Liisa ihan säikähti, ja pian suoriutui hän
+paluumatkalle. Hyvärisen emäntä siunaili hänen lähdettyään:
+
+»Älysipähän näet lopultakin mennä!... Panetteko pois, pennut, jo sen
+jauhovakan! Syötte siinä ja apatte jauhoja kuin paras ruunun ori
+apetta!»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hyvin epätietoisena ja levottomana palasi Anna Liisa kotiinsa. Rauhottui
+hän, kun tiesi nyt Antin olevan Ameriikassa eikä ojassa, mutta
+toisekseen hän taas ei käsittänyt mitä varten se Antti oli nyt sinne
+mennyt ihan ilman puhumatta.
+
+Niissä ajatuksissa saapui hän kotiinsa, missä Maija Liisa odotti. Oli jo
+katkonut risutkin valmiiksi liedelle ja pannut pannun siihen viereen.
+
+Anna Liisa riisuutui ja tiedusti, oliko Kanasen Maija Liisa juottanut
+ruunan. Hän sai myöntävän vastauksen, ja mietti mitä puhua. Epätietoista
+kun oli kaikki, alkoi hän salailla asiaa, varsinkin sen tähden että
+Hyvärinen oli puhunut, jotta mene tiedä vaikka se Ihalainen olisi mennyt
+uutta vaimoa ottamaan. Hän alkoi jo hämärästi aavistaa olevansa hylätty
+vaimo, ja kukapa nainen myöntäisi mielellään, että mies on hänelle
+kylmennyt. Hän mietti millä puheella peitellä koko asiaa. Sen
+keksittyään hän ilmoitti:
+
+»Sitä se kuuluu Pekka Roivaan tyttöä ajattelevan Jussi Vatanen.»
+
+»Sitäkö vanhinta?»
+
+»Sitä Liisaahan se kuuluu.»
+
+»Joutaisi noita Roivaaltakin jo naimisiin pääsemään», toivotti Maija
+Liisa, ja nyt hän jo katkoi päreitä, sillä hän oli varma siitä, että nyt
+se pannu pääsee tulelle. Hän ryki taas Liperin kunnan tyytymättömyyden
+yskää.
+
+Mutta ei Anna Liisa näyttänyt muistavan koko asiaa. Hän kierteli ja
+kaarteli. Kun oli muut asiat kertonut, niin ilmoitti:
+
+»Kaksikymmentä kolme kappaahan se on Lehvosenkin Anna Priitta saanut
+Hyvärisen kauran leikkuusta...»
+
+Mutta nyt ei Maija Liisa enää malttanut odottaa. Puheeseen vastaamatta
+ilmoitti hän suoraan:
+
+»Vesikin jo rupeaa pannussa muikenemaan.»
+
+Silloin vasta Anna Liisa hoksasi tulitikkuasian ja siunasi:
+
+»Herra siunatkoon! Kun uneutin ne tulitikut ihan kokonaan!»
+
+Maija Liisa pyyhki nyt pankkoa, jotta poro pölisi ja Anna Liisa aivan
+hätäytyi eikä tiennyt mitä sanoa. Hätäpäissään hän jo lykkäsi syyn Antin
+niskoille, sanoen:
+
+»Semmoista se on, kun lähetät tolkuttoman miehen asialle: saat itse
+mennä perästä, eikä sittenkään tule tolkkua... No, mikä veikin muistin.»
+
+Mutta Maija Liisa ei ääntänytkään. Ilmassa oli ukkosta. Anna Liisa
+unohti surunsakin ja yritti jo sovitella, ehdotti:
+
+»Söisit nyt vaikka paljaaltaan kahvin papuja ja haukkaisit sokeria
+päälle!»
+
+Mutta ei. Ei suostunut Maija Liisa. Ähisi vain ja oli vihoissaan.
+Viimein tiuskasi:
+
+»Ei tässä tämmöisessä tupa röttelössä asuakaan tarkene lämmittämättä!
+Kun on kuin harakan pesä!»
+
+Hän oli aivan oikeassa. Sen huomasi Anna Liisakin. Yritti hän kehrätä,
+mutta ei se sujunut nyt. Mietti hän keinoa, mutta ei tahtonut löytää.
+Mutta Maija Liisalla oli suurempi tulen tarvis, sillä hän oli kuolla
+kahvin janoon. Ja hätä yrittää keksiä keinoja, kiskoa vaikka petäjästä
+tuohta. Hän ehdotti:
+
+»Onko teillä tahko?»
+
+Olihan se tietysti, ja Maija Liisa järkeili silloin:
+
+»Lähteehän siitä tulta, kun kuiviltaan tahkoaa. Jos koetettaisiin tässä
+vaikka sitä konstia.»
+
+Tahko tuotiin tupaan, ja nyt emännät sillä tulta kehräämään. Hurisi
+siinä tahko, kun toinen väänsi kammista ja toinen painoi rautaa päälle.
+
+»Sinkoaahan siitä kipunoita, mutta mihinkäs ne ottaisivat tulta!»
+riemastui jo Maija Liisa.
+
+Levitettiin lattialle tappuroita ja pidettiin jos mitkä pelit, mutta
+tulta vain ei saatu.
+
+»Väännä kovemmin!» komensi Maija Liisa ja painoi rautaa tahkoon irvellä
+ikenin. Mutta eivät vain tappurat leimahtaneet.
+
+Viimein he väsyivät, pyyhkivät hien otsaltaan ja Maija Liisa sanoi:
+
+»Ei se syty.»
+
+He istuivat väsyneinä, epätoivoisina, ja Maija Liisa kysyi
+vihansekaisena:
+
+»Entäs Ihalainen itse?... Tuliko siitäkään sen parempaa tolkkua?»
+
+»Tulihan siitä... Ei se ojassa ole, se kun on onneksi mennyt
+Ameriikkaan», lohdutteli Anna Liisa.
+
+Mutta silloin pyöristyivät Maija Liisan silmät. Hän tiesi mitä se
+Ameriikkaan meno merkitsi, sillä monesti oli Kananen uhannut mennä sinne
+akkaansa pakoon, kun hän oli sitä kovistellut väkijuomien väärin
+käyttämisestä. Sääli hän nyt Anna Liisaa, joka oli muitta mutkitta
+jäänyt leskeksi. Hän huudahti:
+
+»No niinkö se nyt heittikin koko talonsa ja eukkonsa ja itse meni! Vai
+semmoinen mies se olikin, sekin Ihalainen!»
+
+Anna Liisa hätäytyi lopullisesti. Hän toki vielä puolusti:
+
+»Eikö tuo tuolta vielä tulle!... Onhan sinne kuuluu muitakin miehiä
+mennyt jo ennen Ihalaista!»
+
+Maija Liisa huomasi, että Anna Liisa ei vielä tiedäkään, mitä moisen
+miehen Ameriikkaan meno merkitsee. Hän selitti:
+
+»Vuota vain!... Kyllä se tulee!... Kyllä nyt saat jo lesken sängyssä
+maata, sillä eivät Ameriikkaan mene muut kuin ne jotka aikovat hylätä
+koko akkansa.»
+
+Ja hän selitti asian Anna Liisalle juurta jaksain. Hän kertoi miten
+Kananenkin oli uhannut Ameriikasta paremman akan ottaa, ja lisäsi vielä:
+
+»Niinhän se on sekin Rääkkylän Puhakka mennyt. Ja siihenpähän jäi senkin
+akka, ja Puhakka otti Ameriikassa sen Mikko Havukan lesken. No voi
+ryökälettä sitäkin Ihalaista!»
+
+Nyt Anna Liisa jo itkeä kihautti. Maija Liisa vielä torui häntä, kysyen:
+
+»Mitä sinä sille ukollesi oikein teit, kun se nyt tuskastui ja lähti?
+Oletko sinä lyönyt sitä?»
+
+Nyt muistui sortuneen Anna Liisan mieleen, että oli hän kerran: Juuri
+silloin Ihalaisen lähtiessä oli hän leipä-lapiolla herättänyt hänet, kun
+Sormusen Miina käski. Mutta leikillä hän oli sen tehnyt, eikä uskonut,
+että Antti nyt siitä ottaisi nenäänsä.
+
+Mutta ei hän sitäkään nyt sanonut Maija Liisalle, vaan puhdistautui:
+
+»Enhän minä sitä lyönyt enkä piiskannut ole... Sovinnossa tuota on tässä
+elää kituutettu ja rauhassa on oltu vihkimisestä lähtien...»
+
+Ei silloin Maija Liisakaan ymmärtänyt Antin päähänpistoa. Arveli hän
+vielä yhtä syytä ja kysyi:
+
+»No, oletkos sinä sitten haukkunut sitä siitä, kun sillä on se nenä niin
+jumalaton kuvatus?»
+
+Ei Anna Liisa huomannut olevansa siihenkään tekoon syypää. Hän
+puolustautui:
+
+»Enhän minä ole koko nenästä sanonut muuta kuin toisinaan vaan pyytänyt,
+jotta: 'Niistäisit nyt Ihalainen vähän tuota nokkatolhoasi'!...»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Nyt alkoi Maija Liisa pitää Anna Liisan puolta ja soimasi Anttia, kun se
+oli niin kevytmielisesti hylännyt vaimonsa. Hän unohti jo kahvinkin ja
+leppyi. Talossa oli suuri suru. Anna Liisa itki pariin kertaan. Maija
+Liisa päivitteli:
+
+»No jo on paha henki saanut vallan Liperissäkin! Kun nyt tuon
+Ihalaisenkin ja otti ja riivasi! Siihen se vie tämä jumalaton elämä...
+Hohhoi!... Hohhoi!»
+
+Anni Liisa oli sekaisin aivan. Ajatteli taas sitä nenästä
+huomauttamistaan. Itkun lopussa hän silloin valitti:
+
+»Ottikohan tuo nyt sitte siitä sen mieli myrtyäkseen? Mutta kukas sitä
+nyt osasi uskoa, jotta hän nyt ottaa omasta nokastaan niin nenäänsä,
+että siitä suuttuu ja lähtee. Kun olisi ihminen arvannut, niin en olisi
+puhunut halaistua sanaa koko tolhosta. Olisin antanut sen olla niine
+sisuksineen.»
+
+Yhä lisääntyi Maija Liisassa sääli. Hän jo lohdutti Anna Liisaa sillä,
+että ehkä se ukko Hyvärinen oli narrannut, se kun oli muutenkin
+semmoinen koiranleuka.
+
+Se lohdutus rauhotti sen verran, että voitiin mennä nukkumaan. Mutta
+lohduttamisesta seurasi, että Maija Liisan sääli myös haihtui ja kahvi
+juohtui mieleen.
+
+Ja nyt seurasi pitkä yö. He nukkuivat samassa sängyssä, Maija Liisa
+Antin paikalla. Jos vain Anna Liisa vähänkin havahtui, niin oitis kuuli
+hän Maija Liisan puhuvan jotain semmoista, mikä viittasi kahviin päin,
+tai ryki hän ja valitti yskäänsä. Joskus hän sanoi:
+
+»Mikä tässä tarkenee, kun ihan kylmiltä suin piti sänkyyn vääntäytyä.»
+Toisinaan taas soimasi: »On sitä muisti, kun ei muista tulitikkuja
+pyytää!» Toisin ajoin taas morkkasi muilla sanoin, vaikka Anna Liisaa
+ilmankin rasitti suru.
+
+Ja silloin vasta tunsi Anna Liisa, mikä aarre ja turva hänelle oli ollut
+Ihalainen. Ensi yötä hän nukkui nyt ilman sitä, vihiltä pääsystä
+lähtien. Kun aamu tuli ja oli noustu, siunaili hän itsekseen:
+
+»No sen minä vain sanon, että naisen kanssa minä en naimisiin menisi...
+Koko yön nytkin vornotti ja marmatti siinä... Toista se oli Antti
+Ihalainen!»
+
+
+
+
+KAHDEKSAS LUKU
+
+
+Jussi Vatanen ja Antti Ihalainen hommailivat paluumatkaa. Kaikki tavarat
+oli ostettu. Oli ostettu vihkisormuskin ja muut laitokset, ja tamma oli
+aisoissa.
+
+Nyt ajaa köröttivät he jo katua pitkin. Istuivat miehet kärrissä
+rinnatusten niin makean näköisinä, että jokaisen vastaan tulijan suun
+pituutta jatkui hyväsen äänettömän naurun eli hymyn mitan. Samanne
+päinkin katsoivat aina. He olivat kuin kaksosveljet.
+
+Eräässä paikassa puhui Antti:
+
+»Tässäköhän se. Pakarisen puoti on, kun siihen on oven päälle räntätty
+jotta: 'Pakarisen kauppa'?»
+
+»Eihän se tässä taida olla. Eikös se siellä Parviaisen luona kaupitse»,
+oikaisi häntä Jussi.
+
+Sitten ajaa köröttivät he taas jonkun aikaa ääneti, kunnes Antti
+ihmetteli:
+
+»On sitä tässä kylässä tuota taloa!»
+
+»Onhan siinä talo poikineen! Kun ne olisi kaikki panna rahaksi ja panna
+yhteen kuormaan rahat, niin tokkohan tammakaan jaksaisi sitä rahakuormaa
+näpistää», todisti Jussikin, ja Antti jatkoi kummasteluaan:
+
+»Tokko vain jaksaisi! Ei ainakaan Muskon mäestä nostaisi sitä kuormaa,
+jos ei kärrin perästä mies avittaisi.»
+
+»Ei nostaisi... Mutta ei se kuorma nousisi Muskon mäestä Hyvärisenkään
+ruunalla!» myönsi toinen. Antti oli samaa mieltä, vahvistaen:
+
+»Ei nousisi. Vaan jos pantaisiin pari eteen, niin kyllä sen kuorman
+pitäisi kohota, kun ne nyhtäiseisivät niin että selkä olisi suorana,
+tahi sitten paukahtaisi luokki poikki, jos vain ei olisi järin paksusta
+tuomesta tehty.»
+
+»Poikki sen pitäisi paukahtaa, vaikka hän olisi miten paksusta
+tuomesta!» ylpeili siihen Vatanen. Ja taas huudahti Antti ihmeissään;
+
+»Mitenhän suureksi se tämä Join kaupunki oikein paisuukaan, kun tätä on
+jo nytkin kanavalta sinne toiseen laitaan asti...»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Niin jatkui keskustelu siitä asiasta, kunnes Antin oli pakko sanoa
+eräästä kadun lakaisijasta, joka lakaisi katua:
+
+»Katuako se tuo mies lakaisee?»
+
+Mies kuuli kysymyksen, keskeytti työnsä, käänsi luutansa pystyyn, seisoi
+sen varassa, katseli ja ihmetteli itsekseen:
+
+»On siinä kaksi aika veljestä... Missähän pitäjässä tuommoisia miekkosia
+kasvaa!»
+
+Eivät he kuulleet, eivätkä tietysti olisi siitä välittäneetkään. He ajaa
+köröttivät eteenpäin. Olivat he jo onnellisesti pääsemässä pois koko
+kaupungistakin. Tulivat jo aivan reunaan, niin että Antin oli taas pakko
+kysyä:
+
+»Joko tämä kaupunki loppuu?»
+
+Mutta silloin tapahtui asiassa uusi käänne. Hammaslahden Heikki Sikanen
+oli ollut päivällä torilla porsaita kaupalla ja häneltä oli karannut
+pikkuinen nassu. Se se nyt juosta vilisti katua myöten saparo suorana,
+väliin pysähtyikin, pyöräytti itseään iloisena ja taas livisti katua
+pitkin. Tämä porsas teki käänteen koko Vatasen elämässä.
+
+Nyt se sattui juoksemaan kadun risteyksessä sen kadun poikki, jota
+myöten Liperin miehet ajoivat kotipitäjääseensä. Se pysähtyi aivan
+heidän tammansa eteen, röhkäisi iloisesti ja katseli ajajia. Jussi sen
+huomasi ensiksi ja sanoi Antille:
+
+»Kah! Potsi!»
+
+Nyt sen huomasi Anttikin ja kummastui:
+
+»Porsaspahan on! Kenenkähän tuo on?»
+
+Porsas katseli miehiä ja Jussi pysähdytti hevosensa. Vihdoin neuvoi hän
+Anttia:
+
+»Mikäs siinä on selvässä asiassa! Ota porsas kiinni, kun sillä ei ole
+omistajaa, niin onhan jotain kotiin viemisiä!»
+
+Mutta Antti epäröi:
+
+»Jospa se on hyvinkin jonkun?»
+
+»Ei se ole kenenkään... Eihän kaupungissa ole kellään sikoja», vakuutti
+Jussi. Samaa uskoi nyt Anttikin, kun hoksasi sen asian Jussin puheesta.
+Lähellä seisoi eräs hölmö kaksitoistavuotias poika kädet housuntaskuissa
+ja katsella töllisteli Liperin miehiä ihmeissään. Jussi kysyi häneltä:
+
+»Poika hoi! Kenenkä poika sinä olet?»
+
+»Kotilaisen!» tokaisi poika.
+
+»Kenenkäs se on tuo porsas?» jatkoi Jussi.
+
+»Ei se ole kenenkään!... Se vain muuten juoksentelee», selitti
+töllistelijä.
+
+Asia oli sitä myöten selvä. Jussi selitti Ihalaiselle:
+
+»Ota vain kiinni! Minä tässä pitelen hevosta sillä aikaa... Niin on
+vaikka Anna Kaisalle kaupungista tuliaisia... Perhanan lihava potsi se
+onkin!»
+
+Alkoi porsasjahti. Antti hapuili otusta käsin kiinni, mutta porsas
+pyörähti aina pois, kääntyi taas päin Anttia ja katseli tämän nenää.
+Silloin Jussi neuvoi:
+
+»Maanittele... Koeta maanittelemalla!»
+
+Antti koetti nyt pyydellä:
+
+»Kus ... kus ... kus ... kus!»
+
+Mutta porsas jatkoi samaa menoa ja puhkaili pyörähdellessään: »Puh!»
+
+»Puhkaa vain porsas ja saparoaan heilauttaa, vaan ei antaannu!» sanoi
+poika, joka katseli jahtia innostuneena.
+
+»Ei se antaannu», valitti jo Antti.
+
+»Puh!» puhahti taas porsas, ja poika nauroi kädet housuntaskuissa ja
+ilmotti:
+
+»Taas puhahti porsas!»
+
+»Ei sitä saa» uudisti Antti. Jussi neuvoi silloin:
+
+»Rupea könnällesi!... Ryömi polvillasi, niin se laskee lähelle!» Antti
+alkoi polvillaan könytä, porsas pyörähteli edessä, poika nauroi ja Antti
+valitti:
+
+»Ei sitä paholaista saa!»
+
+Hölmö Kotilaisen poika nauroi katketaksensa. Jussi arveli taas:
+
+»Kun sinulla olisi, mikä haisisi, niin sitten se tulisi.»
+
+Silloin Antti nousi, alkoi kävellä ja kussuttaa porsasta perästä
+tulemaan, mutta poikakin todisti:
+
+»Porsas vain katsoo, eikä tule.»
+
+Viimein suuttui Antti, ryntäsi suin päin porsaan kimppuun ja huudahti:
+
+»Etkö sinä paholaisen vietävä antaannu!»
+
+»Puh!» vastasi porsas ja lasketteli saparo suorana pakoon, Antin
+painaessa täyttä juoksua jälestä. Kotilaisen poika kipasi perästä ja
+huusi Pakarisen Veikolle, joka tuli maantieteen laiskanläksyltä:
+
+»Tule, Veikko, katsomaan, kun porsasta ajetaan!»
+
+Antti ja porsas panivat parastaan. Kiihtyneenä huusi Jussi:
+
+»Elä laske lempoa pakoon!... Se on lihava porsas!»
+
+»Nyt se halvattu jo meni!» kuului etäältä Antin suuttunut ääni.
+
+»Minnekä se meni?» huusi Jussi kiivastuneena.
+
+»En minä tiedä, minne se meni... Se meni yhteen herraskartanoon»,
+valitti Antti.
+
+»Se meni rehtorin pihaan», auttoi poika huutaen. Ja Antti pyysi Vatasta:
+
+»Tule sinäkin apuun!... Ei sitä kehnoa saa yksinään... Tuo säkki, johon
+sitte pannaan peijooni!»
+
+Jussi oli kiihkoissaan, hän hyppäsi alas kärristä, heitti hevosen yksin
+ja lähti taistelupaikalle juoksemaan. Porsas tulikin jo kartanolta pois,
+röhkäsi ja lähti hiljaa juosta hynttyyttämään. Miehet ja poika perästä.
+Jussi koki neuvoa:
+
+»Ahdistetaan se johonkin nurkkaan ja sitten otetaan!»
+
+»Kus ... kus ... kus!» maanitteli Antti. Porsas pyöräytti saparoaan ja
+poika riemuitsi. Jussi tuimistui ja ylvästeli:
+
+»Otetaan se suorastaan juoksemalla, pakana!»
+
+Ja nyt alkoi juoksu. Porsas vilisti katua pitkin saparo ojona ja miehet
+ja Kotilaisen poika perästä niin että tukka oli suorana takana. Pojan
+riemu yltyi. Hän juoksi ikenet irvellä ja iloitsi:
+
+»Voi kun miehen tukka leuhkaa!»
+
+»Juokse kovemmin, Antti!... Kussuta vähän juostessasi», hätäili Jussi.
+
+He olivat jo kiinni saamaisillansa, kun porsas taas pyörähti
+sairashuoneen pihaan ja eikös miehet hyökänneet suin päin perästä.
+Kartanolla alkoi nyt oikea säännöllinen saartaminen. Poika oli saapunut
+paikalle ja Jussi komensi:
+
+»Tule sinä, Kotilaisen poika, kolmanneksi, niin ahdistetaan se tuonne
+aitaa vastaan!»
+
+»No!» lupasi poika, ja nyt alkoi saarto. Jussi huusi Antille:
+
+»Ahdista sieltä seinän puolelta!... Elä laske sieltä ryökälettä
+pois!...»
+
+»Se menee!» valitti Antti.
+
+»Elä laske!... Juokse eteen!... Potkaise kärsään paholaista, jos
+yrittää!... Poika!... Elä laske vietävää portista pakenemaan!... Hös,
+senkin halvattu», reuhasi Jussi liehuen seiväs kädessä.
+
+»Lyönkö minä tällä seipäällä?» pyysi jo Antti.
+
+»Elä lyö!... Otetaan elävänä ja viedään Anna Kaisalle», epäsi Jussi.
+
+»Voi kun se pyörähti!» riemuitsi poika hammasrivejänsä väläytellen.
+
+Mutta melu oli häirinnyt vieraita, ja nyt tuli lääkäri paraaseen
+ötäkkään, ärjyen:
+
+»Senkö pahaa elämää te täällä pidätte!... Missä on poliisi!»
+
+Miehet vähän säpsähtivät viime sanan kuullessaan ja koko mellakka
+taukosi. Lääkäri tiuskasi uudestaan:
+
+»Mitä riivatun meteliä tämä tämmöinen on?»
+
+»Tuotahan me porsasta vain otimme kiinni», selitti Jussi viattomana.
+Lääkäri näytti uhkaavalta, mutta leppyi, kun kuuli pojan selittävän:
+
+»Tuo porsas pääsi karkuun ja ne juoksivat perästä sitä kiinni ottamaan!»
+
+»Menkää lemmon kattilaan täältä!» sanoi siihen lääkäri ja lähti antamaan
+lääkkeitä sille Rissasen emännälle.
+
+Sen pahemmitta selvisivät siitä. Porsas oli taas päässyt kadulle ja
+kävellä nossutteli rauhallisena. Jussi silloin vihjasi hiljaa:
+
+»Hiivitään varpaillaan ja temmaistaan saparosta kiinni!»
+
+Ja niin he yrittivät käyttää salajuonta. He lähestyivät porsasta... Jo
+oli se käden ylettyvillä. Nyt...
+
+Ja silloin molemmat miehet ryntäsivät yht'aikaa. Mutta porsas livahtikin
+taas käsistä, vinkasi vain kerran ja poika oli revetä naurunsa
+remakkaan.
+
+»Nyt jos olisi Pakarisen Veikko nähnyt, kun ne menivät nenälleen!»
+
+Pääsivät siitä miehet ylös, pyyhkivät hikeänsä ja Antti päivitteli:
+
+»Eto elävä! Minkälaisen lämpimän antaa.»
+
+»No ei luulisi! Nyrkin kokoinen para, vaan osaapas juoksuttaa», myönsi
+Jussikin, puisteli housujaan mullasta ja kehotti Anttiakin siisteyteen:
+
+»Puistele sinäkin multaa housuistasi!»
+
+Lepohetken perästä alkoi uusi ajo. Poika selitti porsasta katsellen:
+
+»Se tonkii nyt tuossa multaa kärsällään.»
+
+He lähestyivät varovasti, jottei porsas huomaisi, ja aikoivat taas
+yrittää äkkihyökkäystä, kun pääsisivät sopivan välimatkan päähän. Mutta
+rynnäkkö ei onnistunut nytkään. Pois livahti porsas ja alkoi painaa
+suoraan keskikatua myöten. Silloin Jussi päätti, että nyt pannaan kova
+kovaa vastaan, ja Antti sanoi:
+
+»Nyt ei hellitetä, vaikka olisi perhana!»
+
+Ja parastaan he nyt panivatkin koko joukko. Poikakin viiletti katua
+pitkin niin että pää oli taa päin kenossa ja silmät muljollaan, ja töin
+tuskin sai hän vastaan tulevalle Koponen pojalle huudetuksi:
+
+»Katso, Armas, kun otetaan porsasta kiinni!»
+
+Mutta taas, juuri kun oltiin kiinni saamaisillaan, vinkasi porsas ja
+livahti aidan raosta erään talon pihaan! Neuvottomina siinä seisoivat
+miehet hiki hatussa, ja Jussi jo sadatteli:
+
+»No voi perhana sentään!... Juuri kun piti saada kiinni, niin meni! Voi
+tuota halvattua!»
+
+»No löysipäs se reiänkin, en paremmin sano!» kirosi jo Antti
+suutuksissaan. Jussi todisti:
+
+»Ei sitä enää uskalla mennä pihaan. Jos taas sattuu äksyjä ihmisiä, niin
+voivat hyvinkin vielä huutaa poliisille!»
+
+Samaa mieltä oli Anttikin, sillä äkäinen lääkäri ja putka olivat vielä
+tuoreessa muistossa. Mutta toisella puolen oli porsas, eikä tehnyt mieli
+siitäkään erota. Jussi jo käski:
+
+»Tirkistä siitä reiästä, kenen talo se on?»
+
+Antti rupesi köntälleen maahan, kurkisti lankkuaidan alla olevasta
+raosta kartanolle ja sanoi:
+
+»Siellä se on!»
+
+Miehiä alkoi harmittaa ja suututtaa. Jussi kiukutteli:
+
+»Senkö täyteistä ne tuohon aitaan tuonkin reiän ovat tehneet ... hyvään
+lauta-aitaan!»
+
+Sitä ei Anttikaan käsittänyt. Hän valitti:
+
+»Oli se lihava potsi; kun ei olisi ollut tuota reikää...»
+
+Nyt Jussi raapi päätään. Arveli mennä pihaan, mutta se äkäinen herra
+kammotti. Hän jo kysyi pojalta:
+
+»Tiedätkö sinä, Kotilaisen poika, kenen talo tämä on?»
+
+»En minä tiedä... Vaan ei siellä ole sitä tohtoria, joka siellä
+lasareetin pihalla oli», selitti poika, ja Jussi rohkaistui:
+
+»No sitten mennään!»
+
+Silloin alkoi vielä ankarampi ajo kuin ennen. Jussikin jo sanoi:
+
+»Jos ei siinä muu auta, niin annetaan seipäällä kärsään, jotta töllöää
+siihen paikkaan.»
+
+Nousi huuto ja rymäkkä. Seipäät heiluivat ilmassa. Näytti aivan
+kamalalta. Jussi liehui seiväs kädessä ja huusi:
+
+»Hös vaivattu!... Ahdistetaan se tuonne tallin tahi sontatunkion taa ja
+siellä hypätään kehnon niskaan!... Hös pahennus!... Elä laske, poika
+sinne! Potkaise kärsään!... Hös ryökäle!»
+
+Ja siinä kiireessä sieppasi hän täyden vesiämpärin, paiskasi sen
+porsasta kohti ja kaatui itsekin huutaessaan:
+
+»Elä laske, Ihalainen, sitä reikään! Lyö seipäällä, jos yrittää!»
+
+»Jospa se menee!» huusi Antti vastaan. Jussi yltyi:
+
+»Vaikka tapa silloin koko para!»
+
+Siitä nousi nyt ihan julma sota. Joskus menivät miehet kiireessä
+kuperkeikkaa. Porsas vingahteli. Poika säesti huutoa naurullaan, ja
+ylisteli milloin porsaan saparoa, milloin miesten kuperkeikkoja.
+
+Mutta nielun parhaillaan ollessa kuului hätäytynyt naisen huuto:
+
+»Mitä rosvoja te olette, kun vieraalla kartanolla tappelette? Poliisia
+minä huudan, jos ette asetu ja ole ihmisiksi.»
+
+Hätkähtivät sitä miehet, varsinkin Jussi. Seipäät laskeutuivat alas ja
+hämmästynyt nainen siunaili:
+
+»Ka! Herra siunatkoon! Jussi Vatanenhan se on Liperistä ja Ihalaisen
+Antti... Ja minä kun arvelin, että mitä ihmeen kummituksia ne ovat, kun
+tuommoisen elämän nostivat keskellä parasta kaupunkia?»
+
+Silloin tunsivat miehetkin puhujan ja Antti sanoi hänelle:
+
+»Ka!... Eikö se ole se entinen Kaisa Karhutar, se joka meni naimisiin
+sen Petrovaaran Makkosen kanssa!»
+
+»Kaisahan se on!» myönsi siihen Jussi, ja selitti:
+
+»Sattui tuo porsaan pahuus pääsemään säkistä karkuun ja siinä on ollut
+ajamista... Kotoa tuotu porsas, niin se vierastaa näin kaupunkipaikoissa
+omaakin väkeä!»
+
+Silloin Kaisa nouti leipää, murensi sen porsaalle, ja kun porsas tuli
+syömään, niin sieppasi sen syliinsä, lennätti Jussille ja kysyi:
+
+»Onko se oikein oman sian porsaita?»
+
+»On... Se on sen suuren imisän sian porsaita, niin arveltiin kotoa
+lähtiessä, että ottaa hänet mukaansa, jos hyvinkin sattuu halukkaita
+ostajia, jotka tarvitsevat porsasta», selitti Jussi sitoen säkin suuta
+kiinni. Antti huomasi silloin tarpeelliseksi kysyä Kaisalta:
+
+»Täällä Joillako se Kaisa nyt on?»
+
+»Täällähän minä. Tämä on minun oma talo rähjäni tässä... Eikö sitä jouda
+sisällä pistäytymään?» puhui Kaisa. Jussi oli siihen erittäin halukas.
+Hän viskasi porsassäkin olalleen ja sanoi Antille:
+
+»Ka, joudetaanhan me tästä vielä poikkeamaan Kaisan luo.»
+
+He lähtivät porsainensa Kaisan vieraiksi.
+
+
+
+
+YHDEKSÄS LUKU
+
+
+Kaisalla sattuikin onneksi juuri olemaan pannu tulella, kun liperiläiset
+saapuivat. Hän alkoi selvitellä olojaan:
+
+»Minulla on tässä omissa hoteissa ainoastaan tämä keittiö ja kammari,
+mutta kammarissa asuu se Pekka Kankkunen eukkoineen loisina, niin ei jää
+itselle muuta kuin tämä keittiö... Mutta tuleepa tuota tässäkin toimeen,
+herran kiitos!... Kas tuota pannua, kun jo kuohuu. Se Kankkusen eukko on
+pannut suotta aikojaan noin paljon puita hellan uuniin...»
+
+Hän pyörähti hakemaan kahvimaitoa, ja tultuaan jatkoi:
+
+»Täällä Joilla kun tuo maitokin kallistuu, niin että ei häntä enää
+pienemmät eläjät jaksa ostaa muuta kuin hutun silmäksi... Montako
+lypsävää lehmää sillä Vatasella nyt on?»
+
+»Viisitoistahan niitä on yksitellen lukien», urahti Jussi. Kaisa antoi
+taas tulla kuin rallia:
+
+»Vai viisitoista siinä Jussin talossa nyt elätetään! Onhan siinä talossa
+hyvät nurmet. Niitäkin luhtaniittyjä onhan siinä ihan sinne suutari
+Tolvasen mökille asti... Eikö tuo kahvi jo liene kystä... Tässä
+arvelinkin, jotta tuleekohan nyt Liperistä vieraita, kun suuta syyhytti
+ja tuo Kankkusen kissakin pesi silmiään, niin pistin tuossa jo pannun
+valmiiksi tulelle ja aattelin, että vähemmänpä häntä on sitten enää
+puuhaa vieraiden aikana... Ja yhäkö se Petrovaaran ukko Voutilainen vain
+elää?»
+
+»Eläähän se vielä ja ketterä ukkohan se onkin», myönnytti Jussi ja Antti
+vahvisti:
+
+»Ketterähän se on vielä ukko... Vielähän se kehuu rukiisen leivän ja
+pytyllisen kirnumaitoa syövänsä yhdellä verolla, jos vain niikseen
+tulee.»
+
+Kaisa hompsuutti taas ja selitti:
+
+»Illalla jäivät nuo kahvikupitkin pesemättä. Kun tässä yksinään asuu,
+niin mitäpä heistä viitsii kuurata... Ja tuosta yhdestä kupista on näet
+ripakin jo katkennut! Onkohan se Kankkusen eukko sen katkaissut!» Hän
+selvitteli kahvia ja kysyi:
+
+»Vai yhä se vain ukko Voutilainen jaksaa!... Ja siinäkö se vain
+konnullaan elää?»
+
+»Siinähän se.»
+
+»Ka mikäs hänellä on siinä eläessä!» tokaisi Kaisa, jatkaen: »Se
+Makkosen suku se on tainnut sieltä Petrovaarasta kokonaan jo hävitä, kun
+tämä minunkin miesvainajani kuoli...»
+
+»Vai kuoli se jo Kaisan miesvainaja!... Niitähän se oli sekin
+Petrovaaran Makkosia... Eikös se ollut sen entisen Ökä-Antin poikia se
+Kaisan Makkonen?» ihmetteli Antti Kaisan miehen kuolemista, ja Kaisa
+myönsi:
+
+»Niitä se oli sen Antti Makkosen perillisiä Makkos-vainaja, ja saihan se
+sieltä taisi niitä ukon perujakin, joilla sitten tämä talorähjä tähän
+ostettiin... Se Jussi Makkonen kun kuoli, niin se pesä näet jaettiin
+sitten Antin ja tämän minun Makkosen kesken, vaikka eikö tuo liene Antti
+siitä enempää osaa kähveltänyt, kun se tämä Makkos-vainaja oli semmoinen
+siivoluontoinen mies, että ei se ruvennut käräjöissä rettelöimään
+kenenkään kanssa.»
+
+Jussi oli kumartunut polviensa varaan ja kuunteli miettivän näköisenä
+lattiaan katsoen ja ajatellen: »Vai jo se Makkonen on kuollut!»
+
+Sitä hän ajatteli vakavasti. Vanha rakkaus iti. Hän jo huomautti:
+
+»Vai on tämä Kaisan oma talo niillä ukko Makkosen peruilla ostettu!»
+
+»Onhan tämä. Vaikka paljonkos näistä tämmöisistä rähjistä on iloa, kun
+ei ole pois antaa muuta kuin yksi kahden huoneen kortteeri. Mutta onhan
+sen verran, että on oma hökkeli missä asuu, niin että ei tarvitse toisen
+luvan nurkassa loisina vetelehtiä... Siinä olisi nyt sitä kahvin
+tapaista! Juo sinä Ihalainen tuosta rivattomasta kupista! Vatanen ottaa
+sen ripaniekan.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Alettiin hörppiä kahvia. Jussi mietti yhä sitä ihmeellistä asiaa, että
+Kaisan mies oli kuollut eikä siitä ollut sinne Liperiin mitään kuulunut.
+Kun hän oli paraillaan vetämässä aimo siemausta kahvia suuhunsa, katsoa
+muljautti hän jo salavihkaa, ikäänkuin teevadin reunan takaa, Kaisaan,
+huomatakseen, oliko se Kaisa vielä entisen näköinen. Ja eipä tuo
+näyttänyt paljoa muuttuneen. Kun hän oli yhden teevadillisen ryypännyt,
+ihmetteli hän toista täyttäessään:
+
+»Vai kuoli se Kaisan miesvainaja!»
+
+Kaisa huokasi syvään ja vakuutti:
+
+»Siellä on Herransa edessä Makkos-vainaja tekemässä tiliä ajallisesta
+vaelluksestansa täällä maan päällä. Ja tottapahan se oli hänellekin
+sallittu, että ei saanut ikäänsä elää... Ja mitäpä tuosta liiallisesta
+elämästä sitte onkaan! Enemmän vain tulee syntiä tehdyksi ja enemmän on
+sitten tuomiolle tullessa vastaamista!»
+
+Hän kuivasi esiliinallaan silmästänsä kyyneleen ja käänsi äkkiä puheen
+ihmetellen:
+
+»Olikohan se kahvi selvinnytkään kunnolleen, kun siihen kupin pohjaan on
+poroja jäänyt... Vaan poroistahan se rahakin maksetaan. Niin se
+Makkos-vainajakin aina sanoi, eikä se ollut siitä suustaan niin
+ronkelinen kuin monet muut ovat. Kyllä sille olisi poroinenkin kahvi
+kelvannut...»
+
+»Eihän se Makkosen suku yleensäkään ole ronkelista siinä syömisen
+asiassa», vakuutti Antti. Kaisa siitä kehumisesta heltyi Makkosta
+kohtaan ja alkoi kiitellä:
+
+»Ei se turhaa virnistellyt ruualle, kun sen eteen pääsi, eikä se
+nenäänsä nyrpistellyt, jos olisi sattunut huttukattila pohjaan
+palamaan... Herra häntä siunatkoon Makkosta siellä tulevassa
+elämässä!... Ota nyt siitä, Vatanen, ja Ihalainen, toinen kuppi sitä
+kahvia!... Ei tullut ostetuksi vehnäsiä, mutta kuka sitä nyt osasi
+ajatella, että Liperistä asti tulee vieraita.»
+
+Hän työnsi sokerikuppia Jussin eteen ja kehotti:
+
+»Ota nyt, Vatanen, sokeria ettähän tuntuu! Hyvästikö se Ihalaisen Anna
+Liisa jaksaa?»
+
+»Siinähän se menee. Vaikka vanhuushan se tahtoo siellä Liperissä kaikkia
+ihmisiä vaivata ja olla vastuksena», selitti Antti. Jussi veti kahvia
+suuhunsa ja puraistuaan sokeria kysyi, sokeri hampaiden välissä:
+
+»Mihinkä tautiin se tämä Makkonen kuoli?»
+
+»Eikö tuo liene ollut vain semmoista tavallista kuoleman tautia, kun se
+poti kolme kuukautta tilan omana, vaikka kävihän sitä tohtorikin
+katsomassa... Lopulta sitten jo alkoi vain heikota ja ihan viimeiseksi
+sitten kuoli», antoi Kaisa tulla, ja Antti piti asiaan kuuluvana
+ihmetellä:
+
+»Vai viimeiseksi hän sitten vasta kuoli! Yölläkö tuo kuoli, vai sattuiko
+olemaan päiväinen aika?»
+
+»Ei se ollut oikein kumpainenkaan. Se oli paremmin aamuhämärää, kun
+pesijä tuli. Vaikka johan se Makkonen oli kuollut ennen kuin pesijä
+ennätti tullakaan. Kasurisen Susohan sen pesi.»
+
+»Vai Suso sen pesi!... Onko se Suso täältä näiltä paikoin kotoisin?»
+tarttui siihen Antti, ja Kaisa sanoi Suson olevan Kiihtelysvaarasta.
+
+»Sitähän minäkin, että Kiihtelyksestä se on!» myönsi Antti. Jussi taas
+puolestaan mietti yhä vain sitä samaa kummallista sattumaa, että hän ja
+Kaisa osuivat olemaan leskinä nyt samaan aikaan. Siitä johtui taas
+mieleen toisia ajatuksia. Hän tiedusti:
+
+»Taitaa se tämmöinen talo olla hyvinkin kallis ostaessa?»
+
+Ei Kaisa olisi arvannut oikein pitää nyt hintoja korkealla, ja sanoi
+vain:
+
+»Eihän nämä tämmöiset köyhän talot kalliita ole niin kuin noiden
+rikkaiden Parviaisten ja muiden talot. Liekkö se Makkonen maksanut tästä
+kolmeakaan tuhatta enempää... Vaan sanovathan ne, että tästä tulisi
+kallis talo, jos rakentaisi ja korjuuttaisi.»
+
+»Vai tulisi rakentamalla kallis!» yhtyi puheeseen Antti. Jussi vertaili
+talon hintaa Hyvärisen tytön myötäjäisiin. Jo kysyi hän Kaisalta:
+
+»Milloinka se tämä Makkonen kuoli?»
+
+»Johan siitä on Mikkelin jälkiviikosta toinen vuosi menemässä. Se kuoli
+samaan aikaan kuin Jussi Väänäsen isä ukko sieltä Kiihtelysvaarasta!»
+
+Hän pyyhki pankon ja kysyi:
+
+»Yhäkö se on tämä Vatanen yhtä iloisen luontoinen kuin ennenkin?»
+
+Jussi ei nyt vastannut. Mutta Antti muisti Jussin vanhan rakkauden,
+vertasi jo Kaisaa Hyvärisen tyttöön ja vastasi:
+
+»Eihän tätä Jussia ole surut painaneet. Ja mitäpä hän saisikaan
+surtavakseen, kun on miehellä talo semmoinen, että siinä ovat pitäjän
+paraat heinämaatkin ... varsinkin mitä luhtaniittyihin tulee.»
+
+Jussi taas oli sillä aikaa ajatellut toista asiaa ja kysyi nyt:
+
+»Vai jo siitä on toista vuotta Makkos-vainajan kuolemasta! Kyllä kai se
+on täällä Joillakin sama laki kuin Liperissäkin, jotta vaimonpuoletkin
+pääsevät jo vuoden päästä toisille kuuluutuksille, jos vain itse sitä
+haluavat?»
+
+»Eipä tuota ole tullut perätyksi, kun ei tässä ole ollut mitään
+aikomuksiakaan. Vaikka eikö tuo liene sama laki täälläkin, kun täällä on
+kerran Liperistä tullut pappikin?» selitti Kaisa, ja Jussi yhtyi:
+
+»Samahan se sitten on. Vai Liperistä täällä on pappikin! Onkohan tuo sen
+entisen hyväsaarnaisen rovastin poikia?»
+
+»Niitäköhän lienee vai lieneekö sitten sen kappalaisen, sen vanhan
+Tujuliinin poikia. Anteliiniksi ne sitä sanovat sukunimeltään», tuli
+Kaisalta, ja nyt vahvisti Antti:
+
+»Tujuliinin poikiahan se sitten on, sillä eihän sillä rovastilla ollut
+sen nimisiä lapsia, vaikka sillä oli niitä yhtä vaille tusina.»
+
+»Tujuliininhan se on. Eikö tuo lienekin se Tujuliinin Kasperi, josta ne
+yhteen aikaan eivät sanoneet tulleen mitään», myönsi Vatanen siihen.
+
+Puhuttiin muista vähemmän tärkeistä asioista. Jussissa oli alkanut kyteä
+vanha rakkaus yhä kovemmin; hän pelkäsi jo, että jos se Antti nyt taas
+ennen aikojaan puhui siitä Hyvärisen tytön asiasta. Alkoi jo vähän
+suuttuakin siitä Antille, mutta ei löytänyt muuta sopivaa keinoa
+ilmottaaksensa närkästystään, ja varottaaksensa samalla, kuin että
+sanoi:
+
+»Onkin tässä tullut jo kaikki asiat puhutuksi. Vaikka eihän se miehille
+oikein sopisi semmoinen kielen kantaminen. Se Sormusen Pekkakin on siitä
+päässyt ihan akkojen kirjoihin, kun ei malta sitä suukomentoaan pitää
+kurissa, vaan meni senkin Kakriaisen Mikon ja Hentusen tytön naimisista
+ennen aikojaan hölöttämään, kun sattui olemaan puhemiehenä, ja sillä
+tavalla sai aikaan, että Kakriainen ei päässytkään enää perääntymään,
+kun se Kososen tyttö, johon Mikko aikoi Hentusen tytön vaihtaa, sai näet
+sen kautta asiasta perää eikä enää huolinut Mikosta.»
+
+Sitä sanoessaan hän muljautti Anttiin pariinkin kertaan, huomauttaakseen
+ja nähdäkseen, älyääköhän se Antti. Mutta Antti oikeastaan oli älynnyt
+asian heti kun Jussi kysyi Kaisan talon hintaa ja sitten sitä leskiajan
+pituutta. Nyt hän varmistui asiasta ja alkoi auttaa Jussia, arvellen sen
+kuuluvan hänelle, hän kun kerran oli puhemies. Hän jo kysyi:
+
+»Vai ei ole Kaisa vielä aikonut mitään, vaikka Makkos-vainaja kuoli jo
+viime syksynä Mikkelin alusviikolla!»
+
+Kaisa alkoi silloin lasketella:
+
+»Kukapa niistä köyhistä huolisikaan, vaikka itse aikoisikin... Eikä se
+meidän suku ole ollut milloinkaan niin hätäistä ja kiireellistä, että ei
+ole oikein ehtinyt entisen elävistä sänkyä puhdistaa, kun jo toisen
+ottaa. Sekin Sohvi Karhutar, olihan se Ruukin Pekka Sahasen jälkeen
+kuusi vuotta leskenä, ennen kuin meni sille Uudenkylän Suhoselle, jonka
+kanssa se sitten oli yhdessä Suhosen kuolemaan asti... Ja sekin Loviisa,
+sen Jussi Karhun tyttö... Vastahan sekin meni näet Könösen Antille, kun
+oli ollut Miinalaisen leskenä seitsemän vuotta... Se on koko tämä Karhun
+suku ollut aina semmoista ajattelevaa ja vakavaa sukua...»
+
+Omaa vakavuuttaan ajatellen hän pyöräytti asian:
+
+»Vaikka eipä ne kaikki malttaisi niin tarkkaan leskensänkyään maata...
+Sekin Mulon Massisen leski oli jo toisen kelkassa, ennen kuin vielä oli
+ehtinyt ottaa selvää Massisen kaikista lapsistakaan, montako niitä jäi.»
+
+Jussia miellytti Kaisan vakavuus, jota vielä vahvisti Antti sanoen:
+
+»Vakavamielistä sukuahan se on se Karhun sukukunta aikoinaan ollut...
+Möröksihän ne sitä Pekka Karhua sanoivatkin, ja sen Mikko Karhun tyttöä
+haukuttiin Kontioksi.»
+
+Mutta liialliselta hänestä kumminkin tuntui semmoinen vakavuus, jos
+Kaisa päättäisi muun Karhun suvun esimerkkiä seuraten pitää sänkyään
+leskensänkynä kuusin vuosin. Jussin asiaa ajatellen ja ajaen hän sen
+vuoksi huomautti:
+
+»Vaikka kyllähän se ravakka vaimoihminen, niin kuin Kaisakin on,
+ennättää yhden leskensängyn loppuun maata vähemmässäkin ajassa kuin
+kuudessa vuodessa!»
+
+»Ennättää!» kiirehti Jussikin, ja lisäsi vielä:
+
+»Liiallista ylellisyyttähän onkin pitää sänkyään puolillaan niin
+kauvan.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Miehet katsahtivat toisiinsa hyvässä ymmärtämyksessä ja Antti jo iski
+silmääkin. Mutta Kaisa ei tahtonut sukunsa ansioita puolustamatta
+jättää, ja hän pani vastaan selittäen:
+
+»No, parempi on sentään pitää sänkyään puolillaan muutama liikeneväkin
+vuosi, kuin koota se ihan kukkuralleen niinkuin se Rissasenkin akka oli
+tehnyt ... vaikka hänellä oli omakin mies. Lopulta sitte oma ukko jo sai
+tietää, ja tietäähän sen mikä loppu semmoisesta elämästä tulee. Mutta
+tässä Karhun sukukunnassa on aina eletty ihmisiksi.»
+
+Sen todisti Anttikin, murahtaen:
+
+»Niin on eletty. Niin on ollut siinä suvussa sänky aina tasapää kuin
+ryyhäpuulla pyyhkäisty jyväkappa: ei ole ollut liikoja, jos ei vajaakaan
+lie ollut.»
+
+Jussiakin miellytti, että koko Karhun suku oli niin vakavamielistä
+väkeä, ja Kaisakin mielistyi kehumisesta. Tarjosi jo kolmannet kupit
+kahvia ja kainosteli nyt itseään, puhuen:
+
+»Ka mitäpä häntä ihminen tarvitsee turhaa huikennella ja huvitella.
+Pääsee tuota vähemmälläkin synnin teolla maan rakoon, niin kuin
+Makkos-vainajakin pääsi... Ottaisitte siitä nyt kolmannet kupit
+lämpimiksenne!»
+
+»Olisipa tuo jo entinenkin välttänyt», vastusteli Jussi, ja Antti taas
+puolestaan jatkoi muuta puhetta, myöntäen:
+
+»Pääseehän sitä maan rakoon, vaikka ei yhtään huikentelisi. Eikä se tämä
+Kaisa huikennellut nuoruudessaankaan, kun vielä siellä
+Liperintaipaleella tyttönä oli.»
+
+»Vakavahan tämä Kaisa oli jo silloinkin», kiitteli Jussikin sokeria
+puraistessaan.
+
+»Ka, ota nyt Ihalainenkin sitä kahvivettä!» kehotti Kaisa hyvillä
+mielin.
+
+Oli jo puhuttu monet mutkat ja päästy lähelle asian ydintä, kun Kaisa
+oli tehdä turhaksi kaikki entiset vaivat, kääntäen äkkiä puheen
+toisaalle. Kysyi näet yht'äkkiä:
+
+»Vartavastenko se Ihalainen ja Vatanen tulivat sitä porsasta kaupalle?»
+
+Jussi pelkäsi, että nyt se Antti lopultakin pilaa asian ja sanoo, että
+oli sitä muutakin asiaa, ja sillä tavalla antaa ilmi Hyvärisen tytön.
+Sitä estääkseen, Anttia ja koko asiaa jotenkin hämmentääkseen, alkoi hän
+niistää turistella nenäänsä, kun ei itsekään keksinyt mitä vastata niin
+äkkinäiseen kysymykseen.
+
+Mutta Antti osottautuikin oikeaksi puhemieheksi. Hän vastasi
+varmuudella:
+
+»Sitähän me läksimme tuomaan tarjolle, kun niitä tällä Vatasella on
+liikenemään asti ja toisiahan ne siat siellä maalla vain porsivat.»
+
+»Vai vartavasten porsasta tuomaan!»
+
+»Vartavasten... Vaikka ajateltiin samalla, että jos sattuu, niin
+kysytään samalla, asuuko se vielä Joilla se Makkosen leski, niin olisi
+käyty kysymässä, jotta milloin se Makkonen kuoli, kun ei sen kuolemasta
+ole sinne Liperiin mitään kuulunut», lisäsi Antti, yrittäen vielä päästä
+takaisin asiaan kiinni.
+
+Nyt oli Jussi kiitollinen Antille. Tosin molemmat miehet soimailivat
+sydämissään Kaisaa, se kun noin joutavalla kysymyksellä oli taas saanut
+aikaan, että kierros oli alettava alusta. Ei tahtonut enää keksiä mistä
+alkaa. Asian vaikeutta ajatellen otti Antti vertauksen, sanoen ikäänkuin
+itsekseen:
+
+»Kyllä siinä näkyy olevan työtä ennen kuin saa porsaan kierrokseen ja
+siitä säkkiin.»
+
+Mutta eihän Kaisa mistä tiennyt, että siinä oli vertaus. Hän käsitti
+siinä olevan paljaan äskeisen porsaskysymyksen puheena, ja neuvoi:
+
+»Kyllähän siinä on työtä, jos tuhmasti ottaa kiinni... Vaan kun ottaa
+syöttiä ja osaa viisaasti maanitella ja keplutella, niin kyllä
+viisaankin porsaan säkkiin saa.»
+
+Siinä tuntui olevan neuvoa ja ennustusta. Molemmat miehet olivat varmat
+siitä, että Kaisa ylpeilee ja jo tahtoo sanoa, ettei niitä
+kaupunkitalojen omistajia niin vain väkirynnäköllä viedä. Miettiviksi
+kävivät miehet. Kaisa heidän mielestään vielä ikäänkuin muka ilkkui,
+sanoessaan:
+
+»Niinhän minä neuvoin Tikkalanvaaran Holopaistakin, kun siltä pääsi
+härkä karkuun, että ota kauroja vakkaan ja pyydä sillä ja helisytä jyviä
+vakassa, niin kyllä se tulee. Ja sillä lailla se Holopainen saikin
+härkänsä taas nuoraan ja möi sille lihakauppias Kinnuselle, joka osti
+Simo Tuunaisen talon.»
+
+Silloin luulivat molemmat miehet Kaisan tarkottavan, ettei se
+kaupunkilainen, varsinkaan oman talon omistaja, lähde yhden Jussi
+Vatasen taloon, vaikka hänessä olisi kuinka hyvät heinämaat, vaan että
+parempi jyvävakka siihen tarvitaan, jos mieli houkutella. Asia synkkeni
+nyt kerrassaan ja Antti jo sanoi:
+
+»Mistäpä sitä aina jokaiselle semmoinen jyvävakka riittää, ja varsinkin
+näin kaupunkireisulla sattuu käsille!»
+
+Ja toivottomaksi kävi homma, kun Kaisa Antin puheeseen myönsi:
+
+»Eihän sitä aina satu jokaisella jyvävakkaa olemaan... Mutta parempi on
+antaa silloin porsaan juosta yksinään, kuin ruveta sitä väkivallalla
+kiinni saamaan. Aikansa se kun juoksee, niin tottapahan väsyy ja menee
+jonkun taloon.»
+
+Se oli kuin lopullinen neuvo pysyä erillään Kaisasta. Niin tuntui Jussin
+mielestä. Hän jo käänsikin puheen kokonaan toiseen asiaan, kysyen:
+
+»Paljonkohan sitte Kinnunen maksoi siitä Tikkalan Holopaisen härästä?»
+
+»Toista sataa markkaahan se taisi maksaa. Ja nahkan sai vielä Holopainen
+itse ja vei sen Haarasen karvariverstaan piiskattavaksi... Ja tulihan
+siitä ruojasta hyviä pieksunpohjia selkänahasta, ja liepeistä sai
+ruojuita ja kaustonahkoja.»
+
+Antistakin tuntui, että asia oli toivoton, ja hän yhtyi puheeseen
+kysyen:
+
+»Oliko se sarvipää härkä?»
+
+»Mulipää se oli, punaisen kirjava väriltään. Isonlainen härän
+jurtikkahan se muutoin oli», ilmotti Kaisa.
+
+»Olikohan monivuotinen jo?»
+
+»Niinkö se Holopaisen härkä?»
+
+»Niin.»
+
+»Mitenkäs se olikaan?... No, herra siunatkoon! Jäiköhän se ikä minulta
+kysymättä, kun se nyt ei tule päähän!... Kyllä kai se unohtui kysymättä!
+Ja kas kun se Holopainen ei itsekään huomannut siitä puhua, vaikka se
+tässä istui ja joi kahviakin... Mutta eiköhän tuo lihakauppias Kinnunen
+sattuisi sitä muistamaan; se asuu siinä Liperiin menevän kadun varrella,
+niin että Liperiin mennessä ei tule väärää, jos pistäytyy kysymässä. Ja
+se Kinnunen on hyvin höyli mies. Kyllä se sanoo, kun vain sanotte, jotta
+se Makkosen leski neuvoi tulemaan.»
+
+Masentuneet olivat miehet. Jussissa herännyt vanha rakkaus oli niin
+alkuunsa tukahdutettu. Kyynäspäät polvien nojassa hän imi piippuansa,
+katsoi lattiaan ja jo huokasi lopulta:
+
+»Olisi tässä aika lähteä jo kotiin päin.»
+
+»Eihän tässä nyt vielä mihin ole kiirettä. Ennättäähän tuonne nyt
+Liperiin, vaikka myöhemminkin lähtee!» esteli Kaisa.
+
+Mutta Jussista se estely tuntui ivailulta. Mielenkarvaus sen vaikutti.
+Hän ajatteli: »Se tahtoo tuolla sanoa, että ennättää tuota moiseen
+lystiin, kuin mikä se Liperikin on, mokomakin likaluoso, koko pitäjäs.»
+Hän luuli Kaisan siten ylpeilevän kaupunkilaisuudellaan, loukkautui ja
+alkoi juonitella, sanoen:
+
+»Ka kotiinsapa sen pitää köyhänkin rientää, kun ei kannata näin
+kaupunkipaikoissa asua ja taloja ostaa.»
+
+Kaisasta se oli viisaasti sanottu. Hän ihastui Vataseen ja myönsi:
+
+»Kotihan se on aina koti köyhälläkin. Sinne se vain vetää, olipahan
+ihminen sitten ylhäinen tai alhainen. Ei se sillä väliä pidä!»
+
+Jussia sisutti yhä enemmän. Hän sylkäsi, kumartui alemma ja juonitteli
+vastaan, pistäen:
+
+»Ka pitäähän niitä olla alhaisiakin maailmassa, sillä eivät suinkaan ne
+muuten ylhäisetkään kaupungissa herrastelisi ja ylpeilisi, ja katsoisi
+ylen tätä alempaa kansaa.»
+
+Herra isä, miten viisaasti se Vatanen tuntui nyt puhuvan! Kaisa oli
+hänen kanssaan aivan samaa mieltä. Hän myönsi:
+
+»Tottapa juuri sen tähden niin on laitettukin alussa, että pitää olla
+alhaisempiakin, jotta voisivat toiset ihmisiksi elää, jottei heidän
+tarvitsisi tuolla sateessa ja kylmässä puutosta kärsiä ja nähdä nälkää
+ja värjötellä.»
+
+»Se pistelee ... se pistelee, että jos hän tulisi minulle akaksi, niin
+pitäisi sateisellakin ilmalla lähteä esimerkiksi niittämään, tahi
+pakkasella viemään lehmille vettä», ajatteli Jussi, ja juonitteli yhä
+katkerampana, pistäen hänkin, jopa kehaisten:
+
+»Tottapa se on niin laitettu... Vaikka eletäänhän sitä Liperissäkin ja
+omaa leipää syödäänkin, eikä tarvitse maidonkaan kalleuden tautta maidon
+puutetta kärsiä, kun omat lehmät lypsävät minkä vain nännistä kehtaa
+vetää. Rainnoittain vain kannetaan rieskamaitoa maitokammariin
+piimimään.»
+
+Aivan heltyi Kaisan mieli, kun kuuli Liperiä noin kehuttavan. Hän oli
+nyt kuin muukalainen vieraalla maalla, ja Liperin maitopytyt juohtuivat
+mieleen. »Onnellisia ne, jotka siellä saavat asua ikänsä!» huokasi hän
+itsekseen, ja ääneensä hän sanoi:
+
+»Ihmisiähän siellä Liperissäkin elää, ja mikäs siellä on eläessä
+semmoisessa pitäjässä!»
+
+Se vielä puuttui: Kaisa tahtoi viitata, ettei hän muka liperiläisiäkään
+niin ylenkatso, ettei pitäisi niitä ihmisinä. Jussin mitta oli täysi.
+Vanha rakkauskin unohtui. Hän kerskasi pistäen:
+
+»No ei ole meidänkään matkassa, tämän Ihalaisen kanssa, yhtään Liperistä
+tullutta porsasta, vaan ihmisiä olemme vielä molemmat, vaikka olemmekin
+ikämme Liperintaipaleella eläneet ja omaa kontua viljelleet. Eikä ole
+tarvinnut vielä kirnumaitoa tuoreeltaan suoraan kirnusta juoda, vaan on
+ollut vara hapattaa se niin muikeaksi, että se on kuin paras kalja.»
+
+Hän viskasi jo porsassäkin selkäänsä ja jatkoi kerskaustaan:
+
+»Neljä maitotiinua kun seisoo meidänkin talossa yhdessä rivissä, ja
+yhdestä kun otetaan, niin toiseen pannaan, jotta on siinä aikaa maidolla
+muieta... Ja pään kokoistakin kokkelia kun saa sieltä maitokapustalla
+leukansa alle ammentaa, niin ei siinä tarvitse maidon vähyyttä huutaa.»
+
+Hämmästyi aivan Kaisa Jussin rikkautta ja arveli, ettei ollut ihme, jos
+jo vähän kehaseekin. Hän ihmetteli:
+
+»No tietäähän tuon nyt, että on sitä Liperissä sitä maidon puolta!»
+
+Mutta Jussi, joka oli hänet taas ihan väärin ymmärtänyt, menetti jo
+malttinsa. Äänestäkin piti jo huomata hänen olevan äkeissään, kun hän
+juonitteli ihan jo riitelemällä:
+
+»Niinkö ne nämä kaupunkilaiset sitten luulevat, että Liperissä ei ole
+muuta kuin vain sitä maidon heraa ja sitä kokkelitörkyä! Kyllä ne
+liperiläiset vielä akkoja saavat, ja jos niikseen tulee, niin tulevat ne
+toimeen omankin pitäjänsä akoilla.»
+
+»Onhan siellä akkoja», yritti Kaisa, mutta Jussi, joka luuli sitäkin
+ivaksi, oli jo niin julmistunut, ettei antanut suun vuoroa, vaan riiteli
+äkeissään:
+
+»No on kyllä. Ei sinun tarvitse yhtään ylpeillä! Ja jos ei Liperistä
+tuotaisi Join markkinoille hevosiakin, niin näkisithän, olisiko täällä
+muuta nelijalkaista kuin se Joonas-mustilaisen kaakki!»
+
+Kaisa ällistyi Jussin kiivastumista. Porsas vinkui säkissä kuin syötävä.
+Jussi huusi sille kiukuissaan:
+
+»Vieläkö sinä vingut, senkin harjaselkä!... Kun potkasen kerran, niin
+tukkeat siinä sen kehnon vietävä kärsäsi!»
+
+»Herra isä!» yritti Kaisa. Mutta Jussi oli kuohuksissaan. Hän viskasi
+porsassäkin olalleen ja sanoi Antille jyrkästi:
+
+»Tule hiiteen täältä!»
+
+He olivat jo menossa, kun asia saikin ihan toisen käänteen. Kaisa oli
+unohtanut yhden asian. Hätäyksissään kysyi hän, kun miehet olivat jo
+ovessa menossa:
+
+»Hyvästikö se Vatasen Loviisa vain jaksaa ja onko se terveenä?»
+
+»Loviisako?» pääsi silloin Jussilta, ja nyt vasta hoksasivat miehet,
+että Kaisalla ei ollut vielä tietoa koko Jussin leskeydestä. Arvaahan
+sen, mikä ällistys se oli! Kaisa sai toistaa kysymyksensä ennen kuin
+Antti tointui selittämään:
+
+»Mikäpäs sillä Loviisalla lienee jaksaessa varsinkin terveyden puolesta,
+kun se pääsi sinne Vanhanpihan Ristiinan viereen hautuumaahan.»
+
+»Herra isä tokiinsa siunatkoon», huudahti silloin Kaisa silmät pyöreinä
+hämmästyksestä, ja lisäsi:
+
+»Mikä sen Loviisan nyt tappoi kesken ikäänsä! Kun ei ole kuulunut mitään
+koko asiasta, eikä tullut kysytyksikään! Vai siihen Loviisa haudattiin
+Vanhanpihan Ristiinan viereen!»
+
+»Siihenhän se haudattiin... Koulun kanssa haudattiin, ja se vanha
+lukkari oli laulamassa», selitti leppynyt Jussi.
+
+Kaisa siunaili kotvasen aikaa, ja miehet odottivat, että Kaisa pyytäisi
+istumaan... Peläten ettei Kaisa sitä huomaisi tehdä, huomautti Antti jo
+Jussille:
+
+»Olisi pitänyt Kaisalta pyytää porsaalle maitoa juoda, jottei kuolisi
+janoon, kun mennään Liperiin.»
+
+Silloin älysi Kaisakin ja pyysi:
+
+»Eihän nyt vielä ole mihin kiire! Istuisitte tuossa vielä, niin minä
+annan porsaalle tuota illallista maidon tostolia ja saapi tässä kysellä
+siitä Loviisan kuolemastakin!»
+
+Miehet istuivat, porsas vinkui säkissä. Jussi päästi sen nyt lattialle
+ja iloisena alkoi se pyörähdellä ja puhahdella, ja Kaisa riemastui
+siitä, varsinkin kun se oli muka Liperistä kotoisin. Hän toi maitoa ja
+arveli:
+
+»Jokohan se osaa röhkiä!»
+
+»Jo se röhkii!» myönsivät miehet. Kaisa riemastui. Porsas tuntui hänestä
+jo ihan läheiseltä. Hän otti sen syliinsä, syyhytti sen selkää ja
+hyväili:
+
+»No voi herran terttu sentään sinua, pikku potsi! Ihan tämä on kuin
+läheisiä sukulaisia, kun on Liperissä syntynyt!»
+
+»Vai niin se tuntuu Kaisasta!» pisti jo Ihalainen leikiksi.
+
+
+
+
+KYMMENES LUKU
+
+
+Nyt alkoivat miehet kierroksensa alusta. Mutta he olivat ottaneet opiksi
+Kaisan puheet jyvävakasta ja muista maanituskeinoista ja Antti mietti
+uutta alkua. Kaisa syötteli porsasta. Jo ilmoitti Antti:
+
+»Johan se Loviisa kuoli. On Jussilla se leskensänkykin maattu lailliseen
+määrään asti.»
+
+»Vai jo se niin kauvan on Loviisa kuolleena ollut! Arvasihan sen jo
+Loviisan nuorena ollessa, jotta kuolema se hänellekin lopulta osaksi
+tulee. Se jo pienenä tyttönä ollessaan oli tulirokossa ja muutenkin
+semmoinen hinterä ruumiiltaan. Voi sitä Loviisa-raukkaakin!»
+
+»Olihan se rokossa. Vaan paranihan se vielä siitä ja terveenähän se
+sitten eli Loviisa-vainaja kuolemaansa asti, paitsi milloin sattui vähän
+pienempiä heikkouksia sairastamaan», vakuutti Jussi.
+
+»Vai terveenä se Loviisa eli!... Kun ei näet ole kukaan hisahtanutkaan,
+että Vatanen on jo leskenä vaimostaan!... Kas tuota porsasta, kun ei syö
+siivolla, vaan tolaa vain lattian maidolla!» päivitteli Kaisa. Antti
+taas puolestaan piti puhemiehenä asiaa nyt vireillä, sanoen:
+
+»Leskeksihän se Jussi jäi! Vaikka olisi siinä Vatasen talossa tarvittu
+vaimonpuolikin!»
+
+»Ka minkäpäs sille kuolemalle tekee, kun se kerran tulee. Ei se kierrä
+ketään. Veihän se sen Kontiolahden Pirisenkin, vaikka se oli vielä viime
+markkinoiden aikana niin vahva, jotta poliisit eivät saaneet sitä omin
+voimin putkaan köijätyksi, vaan piti pyytää Neppelän viinarännin miehiä
+apuun!»
+
+Miehet vilkasivat nyt toisiinsa, sillä poliisi oli heille kuuma peruna
+pivossa, varsinkin tämmöisen asian aikana. Hämillään sanoi Antti:
+
+»Vai rännin miehiä piti avuksi hakea ennen kuin Pirisen saivat putkaan!»
+
+Ja hälventääkseen epäluulotkin ihmetteli Jussi:
+
+»Vai on se täällä kaupungissa semmoinen laitos, johon viedään putkaan...
+Ei siellä Liperissä päin ole sitä kuultu olevan.»
+
+»Mitäs niitä siellä kuulisi; kun siellä päin elävät kaikki ihmisiksi,
+niin kukas niitä siivoja miehiä putkaan veisi... Vaan kyllä sitä täällä
+kaupungissa asuja saa nähdä senkin seitsemän sorttista rötköä ja
+roikaletta... Nyt on kuitenkin herran kiitos ollut vähän aikaa
+hiljaisempaa, ennen kuin vasta tässä pari päivää sitten kuului kaksi
+mies-rötkälettä pitäneen semmoista jumalatonta elämää, jotta koko
+kaupungin olivat olleet panna nurin... Mutta kytkettypä nuo oli nekin
+roikaleet.»
+
+Se puhe pani miehet ajattelemaan, sillä molemmat tajusivat, että siinä
+se nyt on pahin loukkauskivi. Olivat jo varmatkin siitä, että Kaisa
+tietää ketä ne kaksi rötkälettä ovat. Asia näytti entisestäänkin yhä
+vain pahenevan. Miehet vaikenivat. Varmuuden vuoksi kysäsi kumminkin
+Antti:
+
+»Mahtoikohan tulla tietoon miesten nimet ja kotipaikka, että tietäisi
+ketä ne olivat?»
+
+»Eipä tuo Kososen Ville sanonut joutaneensa kysymään nimiä. Mutta
+arvaamalla pani, että Kiihtelysvaaran miehiä ne ovat... Kaksi
+metsärosvon näköistä miestä sanoi olleen Ville», selitti Kaisa.
+
+Miehet riemastuivat, ja Jussi vahvisti Villen kertomuksen todeksi,
+vakuuttaen:
+
+»Tietysti ne ovat olleet kiihtelysvaaralaisia. Siellähän niitä oli ennen
+aikaankin suuria juoppoja, semmoisia kuin esimerkiksi sekin se Väänäsen
+Jussi-niminen poika, joka sieltä meni ensin sinne Puhokseen ja sitte
+eikö tuo liene Ameriikkaan joutunut.»
+
+Kaisa uskoi sen ja valitti vain:
+
+»Tuon viinarännin syyhän se on koko asia!»
+
+»Sen se on... Eiväthän ne kiihtelykseläisetkään olisi ilman ränniä
+riivautuneet!» todisti Antti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Asia alkoi siis taas selvetä ja toivorikkaampina vetelivät miehet savuja
+piipustansa. Sattui sitten vielä niin, että Kaisa itse joudutti asian
+kulkua, antoi ikäänkuin langan pään Antille, käskien: vedä nyt siitä.
+Hän näet kysyi:
+
+»Mitenkä se Vatanen nyt jaksaa yksinään semmoisessa talossa työt tehdä
+ja maidot kirnuta?»
+
+»Onhan sillä siinä vähä piika-apulaista. Vaan vaikeaksihan se hänellekin
+käy ajan pitkään, kun on talossa semmoinen julma karja lypsäviä ja
+siihen vielä tarpeellinen määrä pientä karjaa», selitti Antti
+puhemiehenä, ja Kaisa hämmästyi:
+
+»No on siinä talossa yhdelle naimattomalle miehelle liehumista, jos lie
+tuossa sitä maitoakin! Johan siinä hovissa menisi ihan oma emäntä!»
+
+»Menisihän se! Tarvittaisiin sitä riihtä puidessakin oma emäntä, joka
+puisi apuna! Kun on nytkin tällä Vatasella seitsemän suurta kekoa ruista
+ja siihen sitte vielä otrat ja muut kaurat.»
+
+Jussia jo ujostutti se kehuminen. Hän oikasi:
+
+»Se tämä Ihalainen panee aina omiaankin lisäksi. Eihän niitä varsinaisia
+ruiskekoja ole oikeastaan kuin kuusi, mutta se tämä Ihalainen ottaa
+huomioon sen suuren kasattukeon, jota ei viime talvena puitu, kun oli
+muutenkin salvot täynnä sitä rukiin roskaa. Mutta sen sijaan tämä
+Ihalainen on jättänyt huomioon ottamatta, että siellä uutispellolla on
+vielä yksi keko, niin jotta oikeastaan niitä kokoontuu siihen kahdeksan
+keon korville.»
+
+»No voi, voi sitä Vatasta!» kummeksi Kaisa, ja Antti puolusteli Jussin
+vaatimattomuutta, selittäen:
+
+»Se ei tämä Vatanen niillä rikkauksillaan kerskaile... Se on koko
+Vatasen sukumanni ollut semmoista, että ei se kehu varallisuudellaan
+niin kuin muut rikkaat.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vatasen suvun hyvät ominaisuudet olivat jo tarkastellut aina Jussin isän
+isästä, ukko Jussista lähtien. Kaisakin myönsi:
+
+»Ahkeria ja kovia työmiehiähän ne ovat kaikki Vataset olleet. Eivätkä
+ole olleet mitään juoppojakaan! Tokko se tämä Jussikaan maistaakaan?»
+
+Antti selitti nyt tavallista vakavampana:
+
+»Ei tämä ole maistanut aikamiehenä ollessaan yhtään... Silloin yhden
+kerran sattui, kun se Riikosen tytön isä väkisin juotti, vaan siitä on
+jo alun kolmattakymmentä vuotta.»
+
+Hän pinnisti ajatuksiansa, sotkeaksensa asian. Pysähdyttyään hän
+vahvisti vielä:
+
+»Sen erän jälkeen ei ole Vatanenkaan maistanut. Ja mistäpä ne siellä
+Liperissä ottaisikaan, ja täällä kaupungissa taas jos rupeisi
+erehtymään, niin eiköhän ne veisi sinne putkaan ... vaikka emmehän me
+Vatasen kanssa tiedä missä päin se putka onkaan.»
+
+Muisti Kaisakin vielä sen Riikosen asian, sillä hän oli ollut niihin
+aikoihin Liperissä. Hän ihmetteli:
+
+»Vai ei se Vatanen ole sen koommin viljellyt!»
+
+»Ei.»
+
+»Ei ole tullut viljellyksi!» todisti Jussikin, ja lisäsi:
+
+»Ja mitäpä hyvää siitä sen viljelemisestä lieneekään! Tappelua vain saa
+aikaan ja pahaa elämää!»
+
+»No voi, voi sitä Vatasta!» ihastui Kaisa, ja Antti huomautti vielä
+Niirasen asiasta:
+
+»Se oli semmoista nuoruuden hulluutta tältä Vataseltakin silloin, mutta
+on sitä nyt jo siellä Liperissäkin viisastuttu.»
+
+Kaisakin oli jo alkanut ajatella Liperiä, ja miten ihanaa olisi päästä
+taas entisille olomaille. Eivätkä Vatasen lehmätkään olisi olleet
+hyleksittävää tavaraa, varsinkin kun otti huomioon, miten kallista oli
+maito kaupungissa ja miten kunnon miehiä oli ollut koko Vatasen suku
+aina ukko Jussista lähtien. Sitä miettiessään ei hän keksinyt muuta
+miehille sanottavaa kuin huomautuksen:
+
+»Tuo porsas näet ryvetti hameen siinä syöttäessä!»
+
+Sen sanottuaan hoksasi hän jo, että hänellä olikin päällä jokapäiväinen
+hame. Kiireellä otti hän pyhähameen naulasta, pujotti sen ylleen ja
+riisui porsaan ryvettämän pois, valittaen samalla:
+
+»Ei tässä tullut uutta hamettakaan pannuksi päälle, kun ei arvannut
+Liperistä asti vieraita tulevan.»
+
+Hänen puheeseensa tarttui nyt Antti, jatkaen kosimista:
+
+»Jäihän siltä tämän Vatasen Loviisalta hyvä vaatevarasto... Yksistään
+hameitakin jäi toista tusinaa.»
+
+Jussi oli tyytymätön, kun Antti ei ollut erityisesti huomauttanut
+mustasta vihturiini- ja musliinihameesta. Kainona hän oikaisi:
+
+»Se taas tämä Ihalainen laskee liiatkin siihen yhteen rytäkkään ja sillä
+tavalla saa nousemaan toiselle tusinalle. Eihän niitä huokeampia
+kirkkohameita oikeastaan jäänyt kuin kaksitoista, mutta jos ottaa lukuun
+sen vihturiini- ja musliinihameen, niin sitten tulee niitä yksitellen
+lukien neljätoista.»
+
+»Pääkin tässä kiireessä on jäänyt kampaamatta!» valitti silloin Kaisa,
+joka jo puuhaili asiassa hänkin. Hän alkoi purkaa palmikkoaan,
+suoriakseen päänsä kuntoon, sillä hän aavisti kosimisen olevan menossa.
+Antti syleksi ja mietti miten jatkaa kierrosta. Jussi odotti. Viimein
+löysi Antti taas alun. Hän kysyi:
+
+»Muistaahan se Kaisa sen Kenosen?»
+
+»Senkö Tahvo Kenosen?»
+
+»Niin ... sen räätäli Kenosen.»
+
+»Muistanhan minä Kenosen Tahvon... Vieläköhän sekin elänee.»
+
+»Vielähän se elää... Se rikkaan Hyvärisen tyttö on taas siihen
+rakastunut», ilmoitti Antti, haihduttaakseen kaikki epäilytkin Jussin ja
+Hyvärisen tytön asiasta. Samalla iski hän silmää Jussille.
+
+»Vai yhä se on Hyvärisen tyttö naimatta... No omansa olisikin
+Kenoselle... Ei siitä nyt viisas mies huolisi», huudahti Kaisa tukat
+silmillä. Antti jatkoi nyt:
+
+»Tälle Vatasellehan ne ovat käyneet sitä tyttöä tarjoomassa, ja ukko on
+luvannut oriin ja tuhat markkaa rahaa, paitsi muuta tavallista kavetta,
+joka kuuluu tähän naima-asiaan!»
+
+Kaisa katsahti tukkansa takaa Vataseen, mutta samassa ehätti Antti:
+
+»Vaan eipä se tämä Vatanen sano huolivansa siitä... Ja mikäs hänellä on
+yksinäänkin semmoisessa talossa eläessä kuin Vatasen talo on!»
+
+Kaisa teki sukkapuikolla jakauksen päähänsä ja palmikoitsi tukkaansa
+mietteissään. Antti nyt lisäsi:
+
+»Vaikka eipä sillä Vatasella sen puolesta olisi mitään asiaa
+vastaankaan, jos sattuisi saamaan semmoisen sopivan, joka pystyy suuren
+talon rikastumista ja muuta porhallusta hoitamaan ja olisi muutenkin
+laatuun käypä ikänsä ja muun ulkonaisen rustinkinsa puolesta.»
+
+Porsas oli nyt ruvennut lattiaa kastelemaan, ja kun Jussi itsekin siitä
+huomautti, neuvoi Antti:
+
+»Pujota se säkkiin!»
+
+Jussi totteli. Porsas vinkui taas säkissä. Antti jo aikoi käydä asiaan
+suorasti käsiksi, sanoen:
+
+»Ja vielähän tämä Kaisakin on naimakunnossa oleva muija!»
+
+»Oo-on!... Onhan tämä vielä!» miellytteli Jussi siihen. Kaisa arvasi
+asian ja alkoi ujostella:
+
+»Mitä tästä minusta nyt enää haastaa! Onhan niitä nuorempiakin!»
+
+Mutta Antti oli nyt asiassa kiinni, katsahtaa muljautti merkitsevästi
+Jussiin, ja jatkoi rohkeana:
+
+»Eikä tällä Kaisalla ole nuorempanakaan ollut mitään pahoja kujeita ja
+ilveitä niin kuin näillä nykyajan tyttö hetaleilla pyrkii olemaan!»
+
+»Ei... Ei tällä ole ollut!» imarteli Jussikin. Kaisa kainosteli
+palmikkoa tehdessään:
+
+»Mitä se nyt tuo Ihalainen joutavia leikittelee!»
+
+»Ja muutenkin tämä on lujarakenteinen ja vankkaruumiinen ihminen ...
+varsinkin näin nais-eläjäksi!» murisi Antti kumarruksissaan lattiaan
+katsoen ja piippuansa imien.
+
+»Onhan tämä!» murahti Vatanenkin. Molemmat puhuivat ikäänkuin
+itseksensä. Kaisalla oli kampa hampaiden välissä, joten hän ei voinut
+vastata.
+
+Nyt tuli pitempi vaiti-olo. Kaisa vain ujosteli. Mutta jo huomautti taas
+Antti:
+
+»Eikä tämä ole nuoruudenkaan hullu niin kuin monet tyttöletukat ovat!»
+
+»Ei!» murahti Jussi ja sylkäisi pitkän tupakkasylen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Puhetta jatkui. Nyt vasta huomasi Kaisa, että olisihan sitä pitänyt,
+asiaa edistääkseen, vieraita pyytää yöksikin. Hän kysyi äkkiä:
+
+»Missäs te olitte yötä?»
+
+Se oli kysymys! Nousipa nyt käsi korvalliselle. Se putkassa olo se nyt
+oli kuin vierinkivi, joka aina vain kolisi jaloissa. Jussi yritti sotkea
+asiaa, tekeytyen kysymystä kuulemattomaksi ja tiedustaen sen vuoksi
+Antilta:
+
+»Paljonko teille tuli tänä kesänä liinoja?»
+
+Mutta siitä ei ollut apua. Sillä kun Antti oli vastannut Jussille,
+uudisti Kaisa taas kysymyksensä. Nyt yritti Antti sotkea, sanoen:
+
+»Näistä kaupungin taloista ei saa selvää, mikä se on mikin talo, kun ei
+tiedä isännän nimeä. Ei näitä tunne muuta kuin väristä.»
+
+»Olitteko te siellä Neppelän tuvassa?» kiirehti Kaisa. Antti muisti,
+että poliisikamari on valkea, ja selviytyi nyt sanoen:
+
+»Ei me siellä Neppelässä... Osuttiin yhteen punaiseen taloon ja siinä
+kun sattui olemaan talli hevoselle ja porsaalle pahna, niin minä sanoin
+Vataselle, että ollaan tässä yötä.»
+
+Nyt Kaisa hoksasi, sillä kaupungin itäreunassa oli Sutisen lesken
+punaiseksi maalattu talo ja leski haki itsellensä sulhasta, kuten
+Kaisalle oli kerrottu. Oitis pyysi hän:
+
+»Olisihan sitä tässäkin tilaa hevoselle ja porsaalle! Menisitte nyt
+hakemaan hevosen sieltä tänne, niin laitettaisiin vähän ruokaakin ja
+juttelisi tässä Ihalainen niitä Liperin kuulumisia!»
+
+Hän riepahti pankkoa pyyhkimään ja lisäsi mustasukkaisena:
+
+»Sieltä Sutisen lesken talosta ne vielä varastavat hevosenkin, se kun on
+semmoinen kaikkien rosvojen pesä.»
+
+Nyt vasta muisti Jussi, että hän oli jättänyt hevosen irti kadulle.
+Säikähtyneenä huudahti hän:
+
+»Voi vietävä, kun se tamma jäi sinne!»
+
+Silloin tuli kiire lähtö. Hädissään sieppasi Jussi porsassäkin ja
+kiirehti Anttia:
+
+»Kyllä on parasta, että haetaan hevonen tänne... Varastavat vielä
+vaivatut sen sieltä punaisen talon pihalta, kun ei ole kuin
+nahkariimuvarrella kiinni pantu... Perhana!... Kun eivät jo olisi
+siepanneet.»
+
+Ja rutosti riensivät miehet hevostaan hakemaan. Kaisa kuuli Jussin vain
+kiroilevan juoksujalassa mennessään:
+
+»Kyllä ne korvennettavan vietävät ovat nyt varastaneet sen tamman!»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ulkona miehet taivastelivat, mitä katua myöten lähteä. Kiireessä porsaan
+ajossa ei näet joutanut panemaan tietä muistiin, ja nyt ei tahtonut
+saada selvää missä päin se tamma odotteli. Maisteri Johan Forsman kulki
+siitä ohi ja häneltä kysyi hätäytynyt Jussi:
+
+»Missä se on se katu, jolle jäi se tamma?»
+
+»Mikä tamma?» ihmetteli maisteri.
+
+»Ka, tämän Vatasen tamma!» tiuskasi Antti suuttuneena, kun maisteri
+viivytteli, vaikka hänen olisi pitänyt nähdä, että asia oli
+kiireellinen. Forsman oli ällistynyt. Jussi selitti edelleen:
+
+»Se minun tammani ... se Kettusen entinen ruunikko.»
+
+Nyt ei maisteri enää puhunut mitään, vaan lähti, joskus vain jälelleen
+katsahtaen.
+
+Ei ollut muuta neuvoa kuin koettaa selviytyä omin neuvoin. Antti
+aprikoitsi ja muisti:
+
+»Tuota katua myöten se tuli porsas. Minä muistan tuosta suuresta
+rapakosta; siitä roiskui likaa silmille asti, kun juostiin.»
+
+Siten oli löydetty tien alku, ja nyt miehet lähtivät juoksujalassa
+taivaltamaan. Porsas vinkui säkissä selässä.
+
+Mutta kadunkulmassa siinä Jussi Hirvosen talon luona he sotkeutuivat.
+Muuan neiti sattui silloin tulemaan vastaan ja Jussi kysyi häneltä:
+
+»Tälle kadullekohan se jäi tamma?»
+
+Mutta ei neiti tiennyt sitä ja koetti vain kiirehtiä pois. Umpimähkään
+porhalsivat miehet taas eteenpäin. Antti ehdotti:
+
+»Juokse sinä toista puolta katua ja minä toista puolta, ja vilaistaan
+aina portista, onko siinä se talo, jossa oli se äksy herra, niin saadaan
+siitä tien osviittaa!»
+
+Niin he tekivätkin. Eräässä portissa Antti tölmäsi kiireessään muutamaa
+herraa vastaan, kun yritti kurkistaa sisään. Herra kirosi ja Antti kysyi
+jo silloin:
+
+»Tässä talossako se asuu se äksy herra, joka päivällä haukkui?»
+
+Herra kirosi uudestaan ja puhui poliisista. Antti lähti nyt tavottamaan
+Jussia, joka juosta vilisti kappaleen matkan päässä.
+
+Torilla sattui olemaan joukko poikia. He olivat joutuneet tappeluun
+siitä syystä, että Parviaisen Juuse-niminen poika oli sanonut sen Antti
+Niirasen Väinöä paikkahousuksi. Tappelu oli paraassa vauhdissa, mutta
+onneksi ei Kotilaisen hölmö poika ollut siihen sekaantunut, vaan katseli
+rysyä kädet housuntaskuissa, aivan siinä ääressä seisoen. Siitä seikasta
+johtui, että hän huomasi Jussi Vatasen ja Antti Ihalaisen tulon.
+Nähtyään heidät huudahti hän riemuissaan:
+
+»Voi, nyt tulevat ne pahannäköiset miehet, jotka porsasta ajoivat!»
+
+Jussi kuuli pojan puheen, turisi pojan ja kysyi:
+
+»Ka siinähän se on Kotilaisen poika!... Minnekä se tamma jäi?»
+
+Pojat lakkasivat tappelemasta ja kokoontuivat hälisten piiriin Jussin ja
+Antin ympärille.
+
+»Minnekähän se tamma on joutunut?» kyseli nyt Jussi taas hädissään.
+Silloin Niirasen Väinö hoksasi asian ja vastasi:
+
+»Sekö, joka oli jätetty yksinään kadulle?»
+
+»Ka, se.»
+
+»Se meni», selitti Väinö. Jussi hätäytyi yhä enemmän ja kysyi:
+
+»Minnekä se meni?»
+
+»Se vain käveli ensin katua myöten, mutta sitten se meni
+Kiihtelysvaaralle päin», selitti jo toinen poika.
+
+»Ettekös te ottaneet kiinni?» kummasteli Antti. Siihen selitti
+Parviaisen Juuse:
+
+»Emme.»
+
+»Karppisen poika vielä löi sitä, jotta se lähtisi juoksemaan», ilmotti
+nyt Niirasen Väinö.
+
+»Tule sukkelaan!» kiljasi Jussi Antille.
+
+
+
+
+YHDESTOISTA LUKU
+
+
+Nuoruudessaan olivat molemmat liperiläiset olleet hyviä juoksumiehiä.
+Niinpä kerrankin olivat he vedon perästä juosseet talvipakkasella
+paljain jaloin Kauppalan ja Romppalan välin edes takaisin kahvin
+keittoaikana. Tämä nuoruudessa saavutettu taito oli heillä nyt apuna,
+kun lähtivät Kiihtelykseen päin painamaan.
+
+Mutta tamma oli myös hyvä juoksija ja he olivat jo yli keski-ijän.
+Lisäksi oli heillä raskaat kengät jaloissa, Jussin selässä vielä
+porsassäkki, ja myös oli porsasjahti ja tämä alkujuoksu jo heitä
+väsyttänyt.
+
+Mutta siitä huolimatta oli vauhti alussa aika kipakka. He juoksivat
+keskikatua rinnatusten. Porsaskin keikkuillessaan yltyi huutamaan niin
+kovasti, että jokaista akkunaa koristivat kohta iloiset kasvot.
+
+Juostessa tuli helle. Antti sanoi:
+
+»Vari tulee!»
+
+Mutta Jussi ei ollut kuulevinaankaan, sillä _hänen_ tammansa se oli nyt
+menossa ja siksi kiiruhti hän vain eteenpäin. Mutta kun helle alkoi
+häntäkin tukahduttaa, tuskautui hän ja alkoi riidellä:
+
+»Kun se lähti vielä Kiihtelykseen päin, eikä Liperiin!»
+
+Sitä ihmetteli Anttikin, ettei se ollut lähtenyt kotiin päin. Mutta
+hetken juostua selvisi sekin asia, sillä nyt muisti Jussi:
+
+»Sehän on sieltä Kiihtelyksestä kotoisin... Kiihtelyksen Mustoseltahan
+se Kettunen on sen vaihtanut.»
+
+He juoksivat nyt hölkkäjuoksua. Jussi kiukutteli:
+
+»Se on ikävöipää sorttia koko tamma... Kammitsassahan sitä on Kettunen
+sen tähden syöttänytkin, ettei se pääsisi pakenemaan Kiihtelysvaaraan.»
+
+Ja hän alkoi suuttua Kettuselle, kun se oli hänet pettänyt kaupassa:
+antanut semmoisen elukan, joka ikävöipi entiseen kotiinsa, eikä ollut
+sanonut sitä. Juostessaan hän jo noitui:
+
+»Perhanan Kettunen!»
+
+       *       *       *       *       *
+
+He juoksivat edelleen. Jussi sydämmistyi Kettuselle vieläkin enemmän:
+
+»Eikä se siitäkään hännän viuhauttamisesta sanonut mitään...»
+
+»Paholaisen Kettunen!» sai Antti läähätykseltään sanotuksi. Ja Jussi
+kiukuitsi lisää:
+
+»Potuuksien allahan se pitikin sitä häntää, ettei se saisi viuhauttaa...
+Ja kun minä sitä peräsin, niin sanoi vain, että kun potuukset ovat
+pitkät!»
+
+»Kaho tuota kun valehteli!»
+
+»Valehtelihan se syötävä! Mitkä pitkät ne olivat ... lyhyet potuukset!»
+yhtyi Jussi ja lisäsi:
+
+»Tuokin porsaan riivattu vinkuu tuossa selässä kuin syötävä... Etkö sinä
+paholainen pysy siellä vinkumatta, tahi kun lyön sinut seinään, niin ei
+jää saparoakaan!»
+
+Mutta lopulta ei Antti enää jaksanut juosta. Läähättäen pysähtyi hän
+kauppias Ahokkaan portin kohdalle ja sanoi Jussille:
+
+»Elä juokse!... Levätään!»
+
+Jussi pysähtyi ja pyyhki nutun hihalla hikeä otsaltaan, huohottaen.
+
+»Ei sitä juoksemalla saa kiinni», läähätti Antti. »Otetaan hevonen.»
+
+»Mistä?» ähki hätäinen Jussi.
+
+»Ka tuosta kartanolta.»
+
+»Jospa se on vieras», epäröi vielä Jussi, mutta Antti sanoi:
+
+»Tuodaan sitten pois, kun tamma saadaan kiinni.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kauppias Ahokkaan kartanolla oli oikeastaan useita hevosia valjaissa
+seisomassa, mutta Mulon Partasen liinakko ruuna oli niistä sittenkin
+paras ja sentähden Antti ehdotti:
+
+»Otetaan tuo liinakko!»
+
+Siihen suostui Jussi, kiirehtien vielä Ihalaista:
+
+»Nouse väleen kärriin ja katso onko siellä ruoska!»
+
+Kohta ajoivat nyt miehet Partasen liinakolla Kiihtelykseen päin. Jussi
+siinä tuskitteli ja kiukutteli tammallensa:
+
+»Kun se halvattu juoksisi edes lönkkäjuoksua, niin saisihan sen kiinni,
+mutta täyttä nelistähän se ottelee syötävä!»
+
+Siitä suuttui hän tammaansa niin julmasti, että kiukuissaan riuhtasi
+Partasen liinakkoa ohjaksista, löi sitä selkään ja ärjäsi:
+
+»Etkö sinä juokse, senkin pellavaharja, vai nukutko siihen tielle!»
+
+Hän löi uudestaan ohjaksien perillä. Liinakko porhalsi täyttä ravia ja
+Jussi morkkasi tammaansa, kehumalla liinakkoa:
+
+»Eipäs tämä viuhauta häntäänsä niin kuin se tamma! Ja minä sitä vielä
+syötin kauroilla ... tammaa!»
+
+Siihen sanoi Antti nyt vain:
+
+»Kenenkähän se on, kun ei viuhauta?»
+
+»En minä tiedä. Kaunis liinakko se on», vastasi Jussi, ja nyt annettiin
+mennä.
+
+Mulon Jussi Partanen oli oikeastaan kosimismatkallaan hänkin, mutta kun
+hänellä oli ollut lampaan nahkoja myötävänä, oli hän ajanut Ahokkaan
+pihaan ja heittänyt hevosensa sinne, itse lähtien käymään sillan takana
+kysymässä Antti Matikaiselta, paljonko arvoinen on Makkosen lesken talo,
+jos sen möisi. Hän nimittäin oli leskimies ja tunsi hyvin Kaisan, ja oli
+ollut asiasta jo sen verran puhettakin, että Kaisa oli käynyt Mulossa
+katsomassa Partasen taloa. Nyt palasi Partanen tiedustelumatkaltaan ja
+sattui kohtaamaan Pekka Turtiaisen, jota hän oli pyytänyt puhemieheksi,
+jos huomaisi kannattavan ruveta Kaisan taloa tavottelemaan. Pekka kysyi
+Partasen Jussilta:
+
+»Kotonako se Matikainen oli?»
+
+»Kotona.»
+
+»Paljonko tuo sanoi sen Makkosen lesken talon vielä maksavan?»
+
+»Sanoi siitä saavan neljä tuhatta nykykunnossa, vaan jos panee uuden
+vesikaton ja kengittää, niin sitten viisi», hymyili Partanen.
+
+»No mennäänkös?»
+
+»Ka eipähän se siitään parane. Onhan tämä Kaisa muutenkin reilu akka,
+eikä sillä ole erityisiä pahoja kujeita, eikä ole lapsiakaan, niin kuin
+sillä Koposen leskellä on», tuumi Jussi Partanen, ja Turtiaisen Pekka
+sanoi:
+
+»No mennään vain! Minä ensin pistäännyn ostamassa Pakarisen puodista
+mahorkkaa.»
+
+Tätä Turtiaisen vastaantuloa saa Partanen kiittää siitä, että vielä
+joutui näkemään liinakkoaan ennen sen Kiihtelykseen menoa. Turtiainen
+näet viivytti häntä sen verran, että hän ei ennättänyt kääntyä toiselle
+kadulle ennen liperiläisten tuloa.
+
+Hän hyvästeli juuri Turtiaista, kun kuului kova kärrin jyrinä ja
+liinakko hevonen porhalsi katua pitkin. Partanen siristi ensin silmiään,
+mutta kohta huomasi hän oikein nähneensä ja sanoi:
+
+»Kah! Minun liinakkoni!»
+
+Antilla oli ruoska kohona kädessä ja Jussi huusi:
+
+»Pois tieltä, jotta saa tamman kiinni!»
+
+»Elä jää, mies, hevosen jalkoihin!» huusi vielä Antti varotukseksi
+Partaselle, joka jo varustautui. Mutta seuraavassa silmänräpäyksessä
+tarrasi tämä liinakkonsa turpaan ja huusi:
+
+»Prtuu!»
+
+»Mene pois, mies, jotta pääsee tamman perästä!» huusi Jussi silloin
+kärryistä. Hän huusikin ihan uhkaavasti.
+
+»Prtuu! Rosvoja!» ähki Partanen.
+
+»Mene pois, mies, tieltä, tahi saat piiskaa!» komensi Anttikin ja nosti
+ruoskaa lyöntiin. Mutta Jussi Partanen huusi yhä lujemmin:
+
+»Tulkaa avuksi!... Huuda, Turtiainen, poliisia... Prtuu!... Prtuu,
+ruuna!... Huuda lujemmin, Turtiainen!»
+
+»Poliisi! Onko täällä poliisia!» huusi Turtiainen.
+
+Mutta poliisi osuikin juuri tulemaan paikalle, kun oli menossa ostamaan
+housukangasta. Hänellä sattui olemaan kaikki poliisin rustingit mukana,
+ja lisäksi vielä riiputti hän toisessa kädessään niitä Jussi Kokolta
+ostamiaan pitkävartisia saappaita. Oitis sekaantui hän Partasen ja
+liperiläisten väliseen asiaan, ja heti huomasivat liperiläiset, että hän
+piti Partasen puolta. Hän jo kysyi ajajilta:
+
+»Kenenkä hevonen se on?»
+
+»En minä tiedä!» vastasi Jussi reilusti, ja Partanen sanoi:
+
+»Se on minun liinakkoni.»
+
+Taas kääntyi poliisi liperiläisiin ja kysyi ankarana:
+
+»Mistäs te sen otitte?»
+
+»Kah, yhdeltä pihalta», vastasi nyt Antti.
+
+»Kenenkä pihalta?»
+
+»En minä tiedä», oli nyt Jussin vuoro.
+
+»Ahokkaan pihallehan minä sen heitin. Sieltä ne ovat sen varastaneet»,
+puhkui Mulon Partanen.
+
+»Elä valehtele!» ärjäsi Jussi, jota sana »varastaneet» aivan löi kuin
+kurikalla, ja Anttikin huusi:
+
+»Ollaanko me rosvon näköisiäkään? Häh?»
+
+»Häh?» matki Partanen äkeissään.
+
+»Elä hähki siinä, lemmon partaturpa!» kiljasi silloin äkäinen Jussi ja
+tavotti lyödä ohjaksien perillä, mutta ei ylettynyt.
+
+»Elä lyö, kuule, turjake!» huusi Partanen, mutta kiukustunut Jussi vain
+ärjyi:
+
+»Minkäs teet, jos lyön!»
+
+»So, so!» alkoi poliisi tyynnytellä, mutta hänellekin karjasi Jussi
+vihoissaan:
+
+»Elä sosota siinä, vaan mene matkaasi!»
+
+Poliisi yritti kyllä tutkia asiaa, mutta siitä ei tahtonut tulla oikeata
+tolkkua, kun kaikki asianomaiset huusivat ja riitelivät keskenään minkä
+jaksoivat, ja lisäksi sekaantui siihen vielä Turtiainen sekä neljä
+koulupoikaa. Sen johdosta lausui poliisi:
+
+»Tämä näkyy olevan niin sekava asia, jotta kyllä on parasta, kun mennään
+selvittämään.»
+
+Hän tarttui tyynesti hevosen turpaan ja lähti taluttamaan sitä kaupungin
+poliisikamariin. Partanen käveli kärrin perässä, liperiläiset istuivat
+kärrissä, porsas vinkui kärrin istuimen alla säkissä ja neljä poikaa
+sekä Turtiainen seurasivat jälkijoukkona. Liperiläiset vähän jo
+oudostuivat ja Jussi kysyi poliisilta:
+
+»Minnekä sinä talutat?»
+
+»Tänne vain! Pitele ohjaksista, etteivät sotkeennu jalkoihin!» vastasi
+poliisi, mutta Jussi tenäsi:
+
+»Onko se Kiihtelysvaara siellä päin?»
+
+»On.»
+
+»Eipähän!»
+
+»On... On!... Istu vain rauhassa!» käski poliisi.
+
+»Elä valehtele! Tuolla sillan takanapas on Kiihtelysvaara», pani Jussi
+yhä vastaan. Mutta poliisi vain selitti:
+
+»Ei teille sen parempaa Kiihtelystä tarvita kuin se joka täällä on!»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Siihen aikaan oli varsinaisen poliisimestarin virassa Antti Tahvanainen,
+sen Akkalan entisen kauppias Tahvanaisen vanhin poika. Hän oli yleensä
+poliisiksi katsoen hyväluontoinen mies, joka osasi hänen kurinsa alle
+joutuneita kohdella ihmisiksi, sillä hän oli ylioppilasaikoinaan oppinut
+tuntemaan putkaan joutuneiden kohtalon ja perehtynyt siten täydellisesti
+ammattiinsa. Olipa hän kerran Viipurissa käydessään vielä äskettäinkin
+käynyt--siviilipuvussa tosin--tutkimassa maamme poliisioloja.
+
+Mutta vaikka hän olikin hyväsydämiseksi tunnettu, niin loppui häneltäkin
+kärsivällisyys, kun näki äskeisiä Liperin miehiä taas palautettavan
+hänen alaiseensa laitokseen. Alustavassa kuulustelussa hän kysyi
+syytetyiltä kiivaasti:
+
+»Oletteko te taas niitä äskeisiä liperiläisiä?»
+
+»Olemme», myönsi Jussi kieltämättömän tosiasian.
+
+»Mitäs te taas tänne tulitte?» kiivastui Tahvanainen edelleen.
+
+»Ka kun se toi.»
+
+»Toi!... Kuka lempo teidät tänne toi!... Hunsvotit! Itse te tänne
+tulitte», ärjäsi Tahvanainen. Nyt kiivastui Jussi ja sanoi:
+
+»Jo nyt valehtelet, jotta me itse tulimme. Se toi.»
+
+»Kuka 'se'?»
+
+»Ka, tuo poliisi! Kysy vaikka tuolta partasuulta mieheltä, niin sekin
+sanoo, jotta se toi väkisin», selitteli Jussi. Tahvanainen vain yhä
+kiivastui ja kysyi:
+
+»Mitäs te teitte?»
+
+»Emme mitään...»
+
+»Emme mitään... Emme mitään», matki viranomainen, mutta Jussi toisti:
+
+»Emmekä tehneetkään mitään. Istuimme vain kärrissä ja ajoimme.»
+
+»Ajoimme ... me ajoimme ... me vain ajoimme ... horna! Mutta tiedättekö
+te minne te ajoitte?»
+
+»Ka, Kiihtelysvaaraan... Tiesimmehän me sen ja ihan selviä miehiä
+olimmekin», puolustautui Jussi topakasti, sillä hän oli varma asiansa
+oikeudesta. Tahvanainen harppaili hetken aikaa kädet selän takana,
+vihaisena, ja ärjäsi taas:
+
+»Mutta tiesittekö te kenen hevonen se oli?
+
+»Emme», vastasi Jussi, ja Anttikin lausui hämmästyksensä:
+
+»Mistä hitosta me olisimme tienneet, kenen se on?»
+
+»'Mistä olisimme tienneet'!... Annan minä teille 'mistä olisimme
+tienneet'!... Kyllä te tiesitte!»
+
+»Emmepäs tienneet!» väitti Antti, ja Jussi lisäsi entistä lujempana:
+
+»Hitoltako sen tietää?... Onko se hevosen hampaassa tai hännän alla
+sanottuna, kenen hevonen se mikin on!»
+
+»Siis te olette varastaneet sen hevosen!»
+
+»Se on pitkä vale!» kiehahti Antti, ja Jussi lisäsi:
+
+»Se on niin pitkä vale kuin Jauhiaisen lehmän häntä. Viisitoista
+lypsävää ammua mölisee yöt ja päivät omassa läävässäni ja maitoa on
+vaikka tule sinäkin juomaan. Ei silloin tarvitse toisen hevosta
+varastaa.»
+
+Tahvanainen puri hammasta vihasta, mutta malttoi vielä mielensä. Jonkun
+aikaa harppailtuansa ja niistettyään nenänsä jatkoi hän kuulustelua:
+
+»Minnekä te sillä hevosella ajoitte?»
+
+»Kiihtelykseen.»
+
+»Kiihtelykseen... Istu ja pala!... Senkö asiaa teille sinne
+Kiihtelykseen oli, kun olette liperiläisiä?... Kiihtelykseen!»
+
+»Kiihtelykseen kyllä! Jos et usko, niin kysy vaikka tältä Ihalaiselta»,
+penäsi Jussi. Tahvanainen varmistui siinä uskossa, että miehet olivat
+suuria veijareita. Hän koveni:
+
+»Senkö tekemistä teillä olisi siellä Kiihtelyksessä ollut?»
+
+»No kun se tamma meni sinne.»
+
+»Tamma! Mikä lemmon tamma?»
+
+»Se Kettuselta vaihdettu tamma.»
+
+Ei tahtonut päästä kuulustelija nyt asian perille. Hieman tuskastuneena
+jatkoi hän:
+
+»Miten se sinne meni?... Ja mikä riivatun tamma se on?»
+
+»No kun se Karppisen poika on lyönyt sitä piiskalla, jotta se menisi»,
+koetti Jussi selittää.
+
+Tahvanainen tuskastui lopullisesti. Silloin sattui vielä porsas
+vinkasemaan säkissä, jota Jussi riiputti kädessään, ja Tahvanainen
+tiuskasi:
+
+»Mitä sinulla siinä säkissäkin on?»
+
+»Potsi.»
+
+»'Potsi'!... Mikä penteleen 'potsi'?» sotkeutui Tahvanainen.
+
+»Ka, sian potsi ... oikea imisä porsas... Ei suinkaan se mikä muu vingu
+porsaan äänellä», sai taas Jussi selittää, ja poliisimestari tiedusti:
+
+»Onko se sekin varastettu?»
+
+»Eikä ole. Tietäähän sen Makkosen leskikin, että se on oma potsi... Mene
+kysymään, jos et usko. Kaisa vielä syöttikin sille kokkelia.»
+
+Pitkän tutkinnon perästä sai Tahvanainen sen verran selville, että
+Makkosen leski tuntee miehet. Sen johdosta käski hän kutsua Kaisan
+huomiseksi vieraanamiehenä kuulusteltavaksi. Ihalaisen ja Vatasen hän
+käski viedä putkaan.
+
+Mutta silloin nosti Jussi Vatanen tenän ja sanoi, että hän ei mene.
+
+»Vai et mene! Minkätähden sinä et menisi», ivaili Tahvanainen.
+
+»Kun minä en jouda!»
+
+»Ohoh! Vai et jouda! Pahanteoltako?» jatkui Tahvanaisen iva. Mutta Jussi
+sanoi:
+
+»Minä menen Kiihtelykseen tammaa hakemaan.»
+
+»Suu kiinni, varas!» ärjäsi Tahvanainen. Mutta silloin kiehahti
+Jussikin, heristi porsassäkillä ja ärjäsi vastaan:
+
+»Elä karju, tahi kun minä karjasen vastaan, niin pieniksi palasiksi
+lentää koko Join kaupunki!»
+
+»Viekää!» komensi silloin Tahvanainen ylpeästi, ovea osottaen, ja kuusi
+rotevaa poliisimiestä työnsi miehet taas entiseen yökammioon.
+
+
+
+
+KAHDESTOISTA LUKU
+
+
+Yleensä voidaan sanoa, että Ville Huttunen, se sama mies, jolle Antti ja
+Jussi vastaan tullessa ensiksi tulivat ilmottaneeksi, että muka ovat
+Ameriikkaan menossa, on luotettavimpia isäntämiehiä Liperissä, mitä
+rehellisyyteen tulee. Ensiksikin hän kertoo asian juurtajaksaen. Kerta
+alkuun päästyänsä ei hän kunnolleen koskaan ehdi loppuun, ja kumminkaan
+ei hän välillä lepää, vaan useinkin porhaltaa koko tuon pitkän taipaleen
+niin yhtämittaa, että toisille ei jää suunvuoroa. Toinenkin seikka lisää
+vielä hänen luotettavuuttansa: Ukko Hyvärinenkin oli kerran myöntänyt:
+
+»Kyllä Ville Huttusen puheisiin sopii luottaa, sillä Villellä on suuri
+kontu ja toistakymmentä lypsävää.»
+
+Jos sitte joku sattui milloin Villen puheita epäilemään, niin silloin
+aina vedottiin ukko Hyvärisen lausuntoon, sanottiin:
+
+»Uskoohan ukko Hyvärinenkin, mitä Ville puhuu.»
+
+Mutta oli vieläkin eräs seikka, joka vaikutti, että häntä ei yleensä
+pidetty pahimpana valehtelijana... Oli näet tapana sanoa:
+
+»Jos Ville Huttunen valehtelee, niin se valehtelee niin järkiään ja
+rehellisesti, että siitä voi seulomalla erottaa eri läjään sen mikä on
+totta ja jättää varsinaiset valeet uskomatta.»
+
+Kaiken senkin lisäksi oli Mikko Kutvonen vielä huomauttanut:
+
+»Pitää vielä ottaa huomioon sekin, että rehellinen valehtelija ei
+koskaan salaa totuutta, vaan antaa sen tulla yhdessä mylläkässä
+varsinaisen valeen kanssa.»
+
+Tämä Ville Huttunen poikkesi tavallisesti matkallansa Hyvärisen taloon.
+Nytkin teki hän niin. Koko matkan oli hän hautonut mielessään sitä
+kysymystä, miksi Antti Ihalainen ja Vatanen lähtivät Ameriikkaan ja
+hylkäsivät kontunsa, Ihalainen vielä vaimonsakin. Niissä mietteissänsä
+saapui hän Hyvärisen talon kohdalle ja arveli:
+
+»On sinne nyt vähän väärää, ja nuokin kujaset näkyvät olevan kuoppia ja
+likaa täynnä, vaan jos sillä Hyvärisen eukolla sattuisi hyvinkin olemaan
+kahvi valmiina, niin saisi tuossa kupin aamutuimaansa.»
+
+Hän pysähdytti hevosensa ja kuorman päällä mahallaan lojuen mietti mitä
+tehdä. Ei oikein tahtonut haluttaa vedättää kuormaa taloon, varsinkin
+kun sinne oli ylämäki ja kujaset rapaiset, eikä hevostakaan janottanut,
+kun oli juuri sen juottanut Variksen kaivolla. Hän aivan vihastui
+Hyväriselle, kun se ei hiekotuta kujasiansa.
+
+»Uppoavathan siihen kärrit rumpuaan myöten», moitti hän. »Mitä ne tuosta
+talosta ovatkin rakentaneet tuonne mäen päälle, vaikka tässä tien
+varrellakin olisi ollut pihamaan paikkaa miten paljon hyvänsä!»
+
+Mutta kun hän siinä ajatteli, yltyi kahvin halu. Hän mietti jo varmana:
+
+»Keittäähän se emäntä, jos ei satu valmista olemaan.»
+
+Ja silloin hän käänsi hevosensa kujasille ja vedätti kuormansa Hyvärisen
+taloon.
+
+Talossa oltiin tulisessa kiireessä häävalmistuksien kanssa. Emäntä puhui
+Anna Kaisalle:
+
+»Eivätkö nuo jo tänä iltana tulle sieltä Joilta... Ja tuo se Vatanen
+sieltä nyt aika tuliaiset.»
+
+Ukko Hyvärinen siihen vielä lisäsi:
+
+»Eihän se Jussi rupea siellä turhaa viivyttelemään. Se on siivo mies
+ollut koko vanhemman ikänsä, niin että ei se kaupungissakaan käydessään
+turhia siekaile, kun kerran ennättää asiansa toimittaa. Pois se lähtee
+heti.»
+
+Hän oli juuri lopettanut puheensa, kun Ville Huttunen tuli tupaan,
+istuutui penkille ja kopisti piippuaan kengän kärkeen. Emäntä tervehti
+häntä:
+
+»Ka, Ville Huttunenko se on?»
+
+Ville vastasi tervehdykseen:
+
+»Niinhän minä tässä poikkesin taloon, kun Variksen kaivolla ei ollut
+kippaa, jolla juottaa hevosta, niin arvelin, että ajan sinne Hyvärisen
+pihaan ja juotan siellä. Ja olikin siinä hevosella nyhtämistä, ennen
+kuin tämmöisen mäen päälle saa suuren rahtikuorman köijätyksi, vaan
+kyllä sillä tuolla meidän ruunalla lähtee. Se kun näpistää oikein täyttä
+väkeään, niin aisain siinä vain pitää ruskaa ja luokista lentelevät
+säleet ihan kuin tappura, vaikka on vahva tuominen luokki. Kyllä jos
+siinä silloin sattuisi olemaan huonompi luokki, niin poikki se
+paukahtaisi, että rusahtaisi vain katketessaan. Esimerkiksi se Hentusen
+Jannen luokki, jota se kehuu, se ei pitäisi kutiaan, vaan poikki
+lentäisi, kun ruuna nyhtäseisi niin täyttä voimaansa, jotta lautasille
+painuisi vähän kuoppaa ja selkä olisi ojona. Onko sinulla, Hyvärinen,
+niitä tulitikkuja?»
+
+»On niitä tässä.»
+
+»No annappas, että saa raapaista tulen piippuunsa. Siinä meidän talossa
+niitä menee noita tulitikkuja niin ettei ostamasta pääse. Myötäänsä vain
+raapaistaan tulta, niin että yksi sihinä vain käy. Vaan minkäs sille
+osaa, kun on tullut talo rakennetuksi maantien varrelle ja kuka vain
+ajaa, se pysähtyy ja tulee taloon, eikä meidän talossa taas kenenkään
+tarvitse omin eväin elää. Jos ei ole liedessä tulta piippua sytyttää,
+niin talon puolesta on aina tulitikkulaatikko pöydällä, ja siitä saa
+vain raapaista, tulipa häntä hevosmiestä tai jalan kulkijaa.»
+
+Hänen piti rykäistä, ja sen johdosta sai Hyvärinen huomautetuksi:
+
+»Onhan siinä kulkijaa teidän talon kohdalla, ne rahtilaiset kun siinä
+hevosia syöttävät.»
+
+Ville oli saanut ry'ityksi ja myönsi:
+
+»No on siinä kulkijaa! Yhtenä jonona menee toisinaan, niin että toinen
+pää missä lieneekin. Missä häntä riittäneekin niin jumalattoman paljon
+miestä ja hevosta, kun sitä valuu kuin turkin hihasta... Ja se joukko
+sitten kun taloon vetäikse, niin siinä kysytään talossa tulitikkuja ja
+varsinkin tuota tupakkaa.»
+
+Hän katsahtaa muljautti Hyväriseen, nähdäkseen ymmärtääkö se. Sitten hän
+taas jatkoi:
+
+»Se tupakan meno se onkin ihan hirmuinen. Mutta ei ole vain Huttusen
+talossakaan tarvinnut omaa tupakkakukkaroaan povestaan kaivaa. Talon
+tupakka on aina valmiina vuottamassa, tulipa häneen vaikka
+mustalaista... Tuo yskäkin on ruvennut vaivaamaan.»
+
+Oikeastaan hän nyt ryki antaakseen ukko Hyväriselle puhevuoron.
+Hyvärinen älysi sen ja sanoi:
+
+»Onhan siinä pölkyssä talon tupakoita! Mitä sinä niistä omistasi.»
+
+Ville alkoi purkaa omia tupakoitaan piipusta ja sulloa talon tupakkaa
+sijalle. Sitä tehdessään hän selitti:
+
+»Olisipa näitä omiakin ollut riittämään asti, mutta voipahan tuota
+maistaa Hyvärisenkin riihen takaisia.»
+
+Hän sytytti piippuaan ja jatkoi sitä tehdessään:
+
+»Ei siinä meidän konnulla tarvitse tupakan puutteessa istua, jos on vain
+vähänkin miestä, että viskaa tupakan siemeniä riihen peräseinän taakse.»
+
+Hän aivan korotti ääntään, kun kehui:
+
+»Se seinän tausta se työntää sitä tupakkaa, että ilma on sen paljoudesta
+haleta. Eikä olekaan kumma, jos se sitä tellää tulemaan maan täydeltä,
+kun rahtilaiset käyvät siellä koko talven, niin että siellä istuu ja
+kyköttää tuota miestä kuin varista ruispellon aitaseipäissä.»
+
+Piippu alkoi sammua. Hän imeä laputti sitä kovemmin, painaen tupakoita
+peukalon kynnellä syvemmä koppaan, ja jatkoi:
+
+»Ainoastaan se kahvin menekki harmittaa toisinaan, kun sitäkin luojan
+viljaa menee niin tuhottomasti, että ei riitä Haisevan kaupassa, vaan on
+jo täytynyt käydä kolme naulaa ostamassa Kuuselan Pekan puodista... Kas
+tuota piippua kun reistailee!... Pah ... pah ... pah!... Mutta se eukko
+on semmoinen kapine siinä meidän talossa, että kahvitta se ruoja vain ei
+laske matkamiestä talosta, ja kun on semmoinen kansan paljous, niin ämmä
+saa vain aamusta iltaan tuhertaa pannunsa kanssa, niin että kun torvesta
+kaataa kahvia kuppiin, niin jo pitää kiireellä riennättää hattua auki ja
+kaataa toista vettä pannun suusta sisään.»
+
+Tässä hän pysähtyi ja katsahti emäntään. Emäntä sanoi silloin Anna
+Kaisalle:
+
+»Panisit Anna Kaisa tuosta tuon pannun kiehumaan, kun on nyt kerran näin
+harvinaisia vieraita tässä meilläkin!»
+
+Sillä tavoin jatkui keskustelua. Ukko Hyvärinen väänsi lehmien
+kytkytvitsoja. Kahvi joutui ja emäntä jo käski Huttusta ottamaan kupin.
+Huttunen vastusteli:
+
+»Olisipa tässä välttänyt kahvittakin, kun joinkin ihan äskettäin sen
+Pekka Variksen mökissä. Siinä vielä makasivat, mutta Varis kun kuuli
+äänen, niin paikalla tunsi ja sanoi: 'onko se Ville Huttunen?' Siihen
+sitten heräsi Variksen eukkokin ja tuli hyville mielin ja sanoi:
+'Pitääpä nousta höyräyttämään Huttuselle kahvit, kun ei olekaan niin
+kaivattua vierasta osunut koko mökkiin!» Vaikka enhän minä heille kahvin
+vuoksi poikennut, vaan muuten vain hevosta puhalluttamaan. Jussi
+Pirhosen kaupastako se Hyvärinen ostaa kahvinsa?»
+
+»Jussi!» kerkesi emäntä myöntää.
+
+Lopulta oli Huttunen saanut kahvit juoduksi ja varusteli lähtöä. Jo oli
+hänellä hattu päässä, kun juohtui mieleen asia. Hän ihmetteli:
+
+»Mitähän se Ihalaisen Antti ja Vatanen muutoin ajattelivat, kun lähtivät
+Ameriikkaan ja hylkäsi Ihalainen vielä eukkonsakin ja koko kontunsa
+Liperiin? Onkohan se riitaantunut sen akkansa kanssa vai muutenkohan se
+rupesi reistailemaan vanhoilla päivillään, vaikka olisihan siinä
+konnullaankin voinut elää?»
+
+Hän kertoi pitemmältä Antin konnusta ja Ameriikasta. Hyvärisen väki
+kuunteli sitä alussa viisaan näköisenä, mutta jo pani miettimään, kun
+Huttunen selitti:
+
+»Vatasen Jussin kanssa ajoivat vastaan ja tuli siinä tarinoiduksi, niin
+Ihalainen sanoi, että hänellä on työpaikka tiedossa Ameriikassa ja on
+ostanut jo piletin aina perille asti. Sen Peijonniemen Leinosen pojan,
+joka on Ameriikassa, sanoi kutsuneen ja sanoneen: 'Tule vain, tässä
+samassa talossa saat työtä, jossa voit ansaita kymmenen markan
+päiväpalkkoja, ja jos osaat vähän petkuttaa ameriikkalaista niin
+viisaasti, etteivät huomaa, kun tarkastavat, niin voit vielä jutkauttaa
+isäntää niin että se maksaa toisen kymmenen liikaa.' Arvelihan se Antti
+osaavansa. Ja arvelipa se Vatanenkin, että mene tiedä jos hänkin
+pyörähtäisi Antin mukaan...»
+
+Nyt alkoi ukko Hyväristäkin epäilyttää. Kun Huttunen sattui levähtämään,
+huomautti hän:
+
+»Kun et nyt vain valehtelisi vähän liikojakin sen Ihalaisen ja Vatasen
+niskaan!»
+
+»Mitenkä sitä nyt tosiasiassa osaa valehdella!» ihmetteli Huttunen.
+»Johan minä tiesin asiasta viime kesänä, kun Antti itse kävi puhumassa
+ja lainasi vielä neljäkymmentä markkaa laivarahoiksensa. Jo johan siitä
+Joillakin tiesivät puhua. Se Akkalan Hötösen poika oli siellä ja sanoi
+vuottelevansa Ihalaista ja Vatasta, että menevät yhdessä Ameriikkaan.
+Olivat sopineet sillä tavalla, jotta pääsevät laivalla yhdellä
+piletillä, eikä tarvitse kumpaisenkin eri lippua ostaa.»
+
+Hän tiesi kertoa vieläkin sitovampia seikkoja. Hänen viimein
+lähdettyänsä ei Hyvärisen tuvassa kuulunut hiiskahdustakaan. Kaikki
+ajattelivat Ihalaisen omituista päähänpistoa, ja kummastusta lisäsi se,
+että Vatanenkin oli uhannut lähteä Antin matkaan. Päivä oli jo puolessa,
+mutta ei vieläkään oltu Hyvärisen talossa sanaakaan virketty. Vasta
+päivällistä syödessä sanoi emäntä:
+
+»Lieneekö noihin Huttusen puheisiin aina luottamista, kun sen suusta
+tulee sitä pötyä kuin tiinusta.»
+
+Hyvärinen ja Anna Kaisa eivät vastanneet mitään, vaan alkoivat jo
+tyyntyä. Päivällisen lopussa oli Hyvärinen sen verran rauhottunut, että
+kysyi emännältään:
+
+»Otrakakkoako sinä huomenna paistat?»
+
+»Otra. Arvelin paistaa ruisleipää, että saisi potaattikukon kuorta, vaan
+heitin sitte sen ensi viikkoon», vastasi emäntä. Anna Kaisakin tyyntyi,
+ja elämä lähti menemään ennallaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta oitis saapui lisätietoja: harvapuheinen, vakava nahkakauppias
+Mikko Kukkonen ajeli lammasnahkoja ostamassa ja poikkesi niitä
+tiedustamaan Hyvärilään. Hänenkin vastaansa oli Antti ja Jussi ajanut
+ylpeillen hänelle Ameriikkaan menollaan. Nyt sattui vielä tämä Mikko
+Kukkonen matkustamaan Ville Huttusen jälkiä myöten, joten hän joutui
+kokoomaan kaikki ne tiedot, jotka Ville oli jättänyt. Niinpä oli hän
+sitä tietä saanut kuulla senkin, että Vatanen muka oli myönyt
+kontunsakin eräälle Ilomantsin miehelle ja että rahat olivat taskussa.
+Kukkonen oli puolestaan levittänyt asiasta tietoa pitkin tietä, siten
+vuorostaan vahvistaen Huttusen puheita. Asia oli kaikkialla, missä
+Kukkonen oli sen kertonut, herättänyt semmoista hämmästystä, että
+Kukkonen innostui siihen ja aina taloon tultuansa alotti puheen siitä.
+Nytkin hän ihmetteli:
+
+»Mikähän sille Kutsunvaaran Vataselle ja Murron Ihalaiselle tuli, kun ne
+lähtivät Ameriikkaan! Onkohan niille mitä ronkelia tapahtunut?»
+
+Olipa Hyvärisen väki ihmeissään, sillä Kukkosesta tiedettiin, ettei hän
+osaisikaan valehdella. Vasta pitkään ajateltuaan sanoi isäntä:
+
+»Tokko noille lie tapahtunut ronkelia ja lienevätkö nuo menneetkään,
+vaikka se Ville Huttunen sitä höpisee...»
+
+»Eihän sen Villen puheisiin ole luottamista!» huomautti emäntäkin.
+Kukkonen, harvapuheinen mies, istui kauvan ääneti, mutta sitten sanoi:
+
+»Itse ne minulle sanoivat, että Ameriikkaan he aikovat matkansa
+kääntää.»
+
+Se ilmotus muutti asiaa. Syntyi pitkä vaitiolo. Kukkonen jo käänsi
+puheen toisaanne sanoen:
+
+»On tässä tuvalla kokoa! Tämä taitaa olla suurin tupa Liperin
+pitäjässä?»
+
+Mutta kukaan ei vastannut. Emäntä seuloi jauhoja ja Hyvärinen kiskoi
+pärettä. Kukkonen jatkoi:
+
+»Ainoastaan siellä Onkamon Kinnusessa minä olen sattunut näkemään vielä
+suuremman tuvan.»
+
+»Ovat nuo päivätkin nyt pimeitä! Ei näet ole muuta kuin kaksi pimeää
+vastakkain!» huokaili emäntä itsekseen. Sitten taas vaiettiin, kunnes
+Kukkonen yritti:
+
+»Ilomantsilaiselle se Vatanen sanoi talonsa myöneensä. Paljonkohan tuo
+sai?»
+
+Anna Kaisa lähti tuvasta pois ja Hyvärinen, joka pelkäsi lasten alkavan
+taas puhua Vatasesta ja saattavan julki koko asian, vaikka niitä oli
+selkäsaunan uhalla siitä kielletty, suuttui jo lapsiin, vaikka oli
+hyväntahtoinen mies. Hän otti päreen, aikoi sillä hosua lasten kintuille
+ja torui:
+
+»Ettekö mene siitä lämpimään saunaan itseänne pesemään illallisella
+saunavedellä!»
+
+Hämmästyneinä suojelivat lapset kinttujaan ja työntyivät itkien ovesta
+ulos. Kukkonen tupakoi rauhallisena ja talon väki askaroi töillänsä.
+Pitkän ajan kuluttua kysyi jo emäntä Kukkoselta:
+
+»Missä sinä sitä Vataselta kuulit?»
+
+»Itsehän se Jussi sitä kertoi, kun sattui vastaan tulemaan. Ameriikkaan
+sanoi menevänsä, kun ovat niin suuret verot ja karut viljelysmaat täällä
+Liperissä», selitti Kukkonen.
+
+»Ähää!» sai vain emäntä sanotuksi, ja nyt alkoi entinen mietiskely.
+Jonkun ajan kuluttua tiedusti Hyvärinen:
+
+»Missä paikassa se Vatanen tuli vastaan?»
+
+»Siinähän se Lehvosen entisen ruishuhdan kohdalla sattui.»
+
+»Vai siinä!»
+
+»Siinä.»
+
+Emäntä kokoili jauhoja vakkaan, Hyvärinen sitoi päreitä torvelle ja
+kaikki kolme vaikenivat. Työnsä lopussa kysyi emäntä:
+
+»Eikö se muuta sanonut... Vatanen?»
+
+»Ei!...»
+
+»Vai ei!»
+
+»Ei.»
+
+Hyvärinen nosti päretorven orsille, lakasi roskat lattialta uunin luo ja
+alkoi tupakoida. Kukkonen huomautti murahtaen:
+
+»Johan se Vatanenkin oli ikämies!»
+
+Ei virkkanut talon joukko siihenkään mitään. Emäntä oli saanut jauhot
+vakkaan, mutta pöytä oli vielä pyyhkimättä jauhoista. Hän huokaili:
+
+»Minnehän ne pennut ovat panneet sen jäniksen käpälänkin, kun ei ole
+millä pyyhkisi pöytää?»
+
+Hiiltä lähtöpiippuun asetellessaan kysyi Kukkonen:
+
+»Ei sillä Hyvärisellä taida nyt olla lammasnahkoja myödä?»
+
+Kauvan sai hän odottaa vastausta. Vihdoin selitti emäntä Hyvärisen
+puolesta:
+
+»Tokko tuolla lie... Se möi niitä viime talvena yhdelle rytkyläiselle.»
+
+»Möikö se sen mustan pässinkin nahkan?» tiedusti vielä Kukkonen.
+
+»Möi.»
+
+Kukkonen oli saanut asiansa toimitetuksi ja lähti. Lähtiessään hän vain
+tarkasteli ovensuussa Hyvärisen talon suurta hiilikoukkua ja ihmetteli
+sen jykevyyttä ääneensä, ikäänkuin jäähyväisikseen:
+
+»On siinä hiilikoukussa tuota rautaa vähä runsaammaltakin!»
+
+Ovessa mennessään hän lausui loppuarvelunsa:
+
+»Tokko vain lie Muskon Varalassakaan semmoista koukun möhkälettä!»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vähäistä ennen näitä tapahtumia oli kolme Join herrasmiestä ollut
+metsästysmatkallaan purjehtimassa ja jo onnellisesti päässyt rannasta
+lähtemään. Mutta heidän omasta sisällisesti heiluvasta tilastaan
+seurasi, että purjevene tölmäsi kivelle ja kaatui miesten
+hoippuroimiseen, siinä Koposen talon kohdalla. Herrat joutuivat veteen
+ainoastaan kaulaansa myöten, siinä kun näet ylettävät jalat pohjaan;
+mutta hirmuisen metelin ja riidan he nostivat keskenään.
+
+Suurenmoinen huuto ja melu oli niin huumannut ja säikyttänyt Koposen
+vävyn, että tapaus suureni hänen silmissään ihan merionnettomuudeksi ja
+-tappeluksi. Hän melkein uskoi siinä hukkuneen suuren joukon ihmisiäkin,
+ja se usko vahvistui päivä päivältä. Lähdettyään sitte Liperiin
+hierottamaan itseään Kinnusen Liisalla hän kertoili tuosta hirvittävästä
+haaksirikosta. Kertomus tietysti Liperissä kasvoi kuten kaikki muukin
+maailmassa, sillä jokainen liperiläinen pitää rehellisen miehen
+velvollisuutena kartuttaa kaikkea, minkä on sattunut toiselta saamaan.
+Kinnunen, jonka eukko oli Koposen vävyä hieronut, sattui nyt tulemaan
+Ville Huttusta vastaan ja tervehti:
+
+»No on sitä nyt tuota rapaa tiellä!»
+
+»On sitä! Kun niilläkin Hyvärisen kujasilla uppoaa hevonen korvanpäitään
+myöten ihan puhtaaseen vetelään multavelliin, niin että on siinä
+uimista, kun on vielä tämmöinenkin rahtikuorma perässä! Kuuluuko sitä
+mitä muuta?» myönsi Huttunen.
+
+»Mitäpäs sitä tänne Liperiin milloinkaan kuuluisi muuta kuin sian
+vinkumista ja akkojen riitelemistä. Mutta siellä Joillahan sitä on taas
+ollut vähän toisenlaista rytäkkää, kun laivat ovat menneet meren pohjaan
+ja herrojakin on niiden kanssa hukkunut semmoinen jumalaton liuta, jotta
+ei ole näet enää jäänyt kunnollista järjestyksen pitäjääkään koko
+Joille. Taisit sattua paikallekin, kun olit Joilla?» alkoi jo Kinnunen.
+
+Ville oli ihmeissään. Ei hän olisi tahtonut olla asiasta tietämätön,
+sillä se olisi ollut muka nolaus. Hän koetti viekkaudella kiertäen saada
+hiukan vihiä:
+
+»Ainahan sitä sattuu paikalle, kun pitää varansa. Kyllähän se oli
+rytäkkä!»
+
+»Ei suinkaan se vain näitä tavallisia halkolotjia ollut, joka hukkui?
+Tottapa se oli niitä höyryllä käypiä!» arveli Kinnunen.
+Ylenkatseellisesti huudahti silloin jo Ville:
+
+»Vai niitä lotjia sitä ilettäisiin Joilla upottaa mereen!... Höyrylaiva
+sen pitää olla jo kerran ollakseen, jotta siinä herrat kehtaisivat
+hukkua ihan suurissa roikissa!»
+
+»Vai höyrylaivan ne laskivat pohjaan! Mikähän laiva tuo oli?» kummeksi
+Kinnunen.
+
+»Ka, eihän siellä Joilla muuta parempaa höyryä olekaan kuin se
+tuhottoman suuri Jok-laiva, johon olisi mahtunut koko tämä Liperi!»
+
+»Vai se se meni pohjaan!»
+
+»Se meni, että hurahti!» oli jo Ville asiassa kiinni.
+
+»Jäiköhän maston päitäkään näkymään?» uteli Kinnunen.
+
+»Vai olisi niitä näkynyt semmoisesta syvyydestä, johon saa tuota
+varppinuoraakin laskea kokonaisia vyyhtejä, eikä sittenkään pohjaan
+ylety!» riemuitsi Huttunen. Ja nyt muisti hän Ihalaisen asian sekä
+huomasi oitis, että Ihalainen ja Vatanen olivat hukkuneet samassa
+onnettomuudessa. Hän uskoi sen ihan tosissaan ja kiirehti jo sanomaan:
+
+»Siihen se sitten loppui Ihalaisenkin ja Vatasen Ameriikkaan meno!»
+
+Kinnunen ei ollut ymmärtää mitään. Vasta kun Huttunen oli hänelle
+selittänyt asian, huudahti hän:
+
+»No voi tuota Ihalaisenkin pakanaa! Kun otappa nyt ja karkaa talostasi
+ja akkasi luota! Mutta eipä hylky päässyt pitkälle, kun jo rangaistus
+tuli!»
+
+»Ei päässyt! Hauvin mahassa se Antti Ihalainen jo purjehtii
+Höytiäisessä», vahvisti Huttunen itsekin varmana siitä, että asia oli
+niin, sillä Liperissä uskoo yleensä jokainen omat puheensa. Kinnunen
+vielä tiedusti:
+
+»Mitenkähän sen hautaamisen kanssa käy tuommoisessa tapauksessa? Tuleeko
+se henki täydellisesti lähteneeksi, kun ei ole voitu oikeita hautajaisia
+pitää ja hautaa siunata ... siinä sen akan leskeksi jäämisessä?»
+
+Viisaana huudahti silloin Huttunen:
+
+»No, minkätähden sitä ei henkeä tällä tavallakin saisi pois! Pappi souti
+veneellä paikalle ja viskasi äyskärillä kolme kertaa vettä haudalle ja
+sillä se oli hauta luettu. Onhan niillä herroilla konstit tämmöistäkin
+tapausta varten, niin että jos kenestä vain on muuten henki lähtenyt,
+niin ei sen enää hautaamisen puutteessa tarvitse olla elossa, eikä estää
+leskensä naimisiin menoa.»
+
+Kinnunen kyllä vähän oli vielä ymmällä ja ihmetteli: »Kahoppas sitä
+Koposen vävyä, näet, kun se ei puhunutkaan mitään tämän Vatasen ja
+Ihalaisen hukkumisesta, valitti vain sitä muuta asiaa.»
+
+Se oli Huttusestakin omituista, mutta hän selitti:
+
+»Ne eivät ne Join puolen miehet puhu koskaan tätä asiaa niin halki, kuin
+se täällä Liperissä puhutaan, että siitä ihan päivä paistaisi läpi kuin
+harvasta, tyhjästä heinähaasiosta, vaan ne heittävät siihen aina hampaan
+koloon yhtä ja toista semmoista törkyä, jota tuhmuudessaan pitävät
+vähemmän asiaan kuuluvana.»
+
+Huomasi sen Kinnunenkin ja myönsi:
+
+»Semmoistahan se on koko se Kontiolahti ja koko Join seutu, vähän
+tuppisuuta väkeä.»
+
+»See-mmoista!» innostui Huttunen, painostaen:
+
+»Ja varsinkin se Koposen talohan se onkin itaruudestaan ja saituudestaan
+kuuluisa. Niin, eiväthän ne kuulu siinä omaa mahaansakaan raaskivan
+syödä täyteen muulloin kuin joulun pyhinä, ja silloinkin vuoron perään:
+yhden mahan kunakin vuotena. Eihän siitä talosta tuota oikeaa täyttä
+selvyyttäkään raaskittaisi antaa mistään asiasta, vaan sitä saa lypsää
+ja kettää kuin poikimattomasta lehmästä maitoa, eikä siitä sittenkään
+mitään heru. Mutta täällä Liperissä sitä ei olla Nauku-Maijan poikia
+siinäkään asiassa. Se saa asia tulla töröttää niin kuin rännistä saaviin
+laskisi. Eikäpä tuo Liperi näy sen köyhemmäksi siitä tavarasta tulevan,
+vaikka sitä ei surra, vaan annetaan leipämyllystä tulla ulos sitä mukaa
+kuin sinne korvasta toista valuu, kuin ruista jyvälaarista
+myllynkiveen.»
+
+Kinnunen huomasi Villen puhuvan oikein ja tuli hieman ylpeäksikin
+Liperistänsä. Hän tarjosi tupakan Huttuselle ja myönteli:
+
+»Eihän sitä Liperissä itketä eikä tingitä asiassa, eikä sittenkään lopu
+sanominen sieltä nenän alta. Vaikka kylläpä tuo Ihalainenkin oli jo
+saanut ikänsä elää, jotta ennätti tehdä sen verran pahuuttakin, että on
+vastaamista siellä toisessa elämässä.»
+
+»Eihän se ihan tyhjin käsin Ihalainen lähtenyt viimeiselle matkalleen!»
+todisti Huttunenkin, sytytti piipun ja kertoi vainajan eväistä:
+
+»Se Ihalainen kun jo pienenä poikanakin sen Vatasen kanssa tuota
+nauristakin varasti ja söi, niin emme siinä kilpailussa toiset pojat
+kelvanneet mihinkään. Sitä sai Liperissä siihen aikaan kylvää nauriin
+siementä vaikka korttelia paksulta, niin ei siitä vain sittekään
+kylväjälle jäänyt kuin naatit, vaikka joka siemen iti.»
+
+Kinnunen onnitteli:
+
+»On toki toiseen elämään lähtijöille onni, että Liperissä ei viljellä
+noita omenapuita!»
+
+
+
+
+KOLMASTOISTA LUKU
+
+
+Hyväriseltä voi päästä Murron Ihalaiseen suurenkin kuorman kanssa, kun
+ajaa Kämäräisen haan kautta, sillä se tie on jokseenkin ajokuntoinen. Se
+kyllä tekee kierrosta, mutta ei aivan paljoa. Samoin pääsee Hyvärisestä
+Lempaalle Ville Huttusen taloon Ihalaisen talon kautta. Matka on kyllä
+silloin kahdeksan virstaa pitempi kuin suoraan Päivisen hovin kautta
+mennessä, mutta siitä huolimatta oli Huttunen nyt päättänyt kulkea
+Ihalaisen kautta ja poiketa taloon saadakseen oikean tiedon Antin
+Ameriikkaan menosta ja samalla kertoakseen mitä itse siitä tiesi.
+
+Kanasen Maija Liisa oli vielä Ihalaisessa, kun Huttunen tuli sinne.
+Vaimo parat olivat yhä tulitikkujen puutteessa.
+
+Anna Liisa teki levettä ja Maija Liisa kehräsi, kun Ville astui tupaan.
+Hän kopisti piipusta porot pankolle ja kysyi Anna Liisalta:
+
+»Sinähän se olet sen entisen Ihalaisen eukko?... Mikä sen Ihalaisen
+päähän pälähti, kun se hylkäsi kontunsa ja lähti Ameriikkaan?»
+
+Vähäiset olivat vaimo poloisen tiedot syistä lähtöön, jota hän ei ollut
+mitenkään kyennyt täydeksi todeksi uskomaan; päin vastoin oli hän
+vieläkin vaistomaisesti odotellut Anttia kotiutuvaksi. Huttunen se vasta
+varmuuden toi:
+
+»Laivallahan se Antti lähti viilettämään, ja oli siinä aika sakki
+muitakin Ameriikkaan menijöitä. Kun oli näet miehiä aina tuolta Kaavin
+ja Juuan pitäjästä myöten ja aina Tohmajärveltä asti, oli semmoista
+julman suurta miestä kuin parasta metsärosvoa, niin jotta olisi niiltä
+uskonut työn lähtevän Suomessakin, vaan sinneppäs vain pitää kaikkien
+kiirehtiä... Ja melkein kaikki vielä olivat hylänneet vaimonsa, niin
+että kyllä nyt on leskiä tällä kulmakunnalla... Ja leskeksihän se
+Ihalainenkin tähän vaimonsa heitti...»
+
+Hän varustautui nyt kertomaan parasta mitä tiesi. Koputteli kengillänsä
+lattiaa ja kerskasi:
+
+»Mutta lyhyeen se loppui Ihalaisenkin matka. Ei siitä montakaan virstaa
+rannasta porhallettu, kun jo tuli semmoinen tenä eteen, ettei sen yli
+hypättykään.»
+
+Anna Liisa sai toivoa. Hän kysyi:
+
+»Mitä se Huttunen sanoi? Täytyikö sen Ihalaisen takaisin tulla?»
+
+Huttunen nosti oikean säärensä vasemman päälle ja kertoi viisaana:
+
+»Sille sattuikin Ihalaiselle vähän toisenlaiset vahingot tulemaan. Se
+kun meni sen suuren miessakin kanssa sinne Pyhäselän pohjaan, niin ei
+siinä muuta kuin laiva vain hirnasi kerran sillä pillillään ja viuhautti
+savuaan kuin parasta hevosen häntää.»
+
+Anna Liisa heristeli kuuloaan eikä ymmärtänyt. Huttunen jatkoi:
+
+»Ja Join herroja niitä kun meni Ihalaisen matkassa, niin ne menivät niin
+tarkkaan, että Joilla pitää panna kaikki konjakkikaupat kiinni, kun ei
+ole enää ryypyn ostajaa. Niin lähtivät tarkkaan kuin torakat Pesosen
+tuvasta, kun tupa paloi.»
+
+Anna Liisa oli ihan sekaisin. Korvissa humisi Villen kertomus. Hän kysyi
+taas:
+
+»Eihän tästä Huttusesta nyt saa mitään selvääkään... Mitä se Ihalainen
+sinne Pyhäselän pohjaan meni?»
+
+Moisesta tietämättömyydestä ynseäksi tekeytyen huudahti Ville Huttunen:
+
+»Mitä se sinne meni! Se kun mies lähtee pahanhengen kanssa kujeilemaan,
+minkä tämäkin Ihalainen, niin sen ei pitäisi vettä myöten lähteä
+Ameriikkaan. Sillä se kun tuo pahahenki on miehen matkatoverina, niin se
+on kaulassa kuin kiviriippa. Sehän se vei Ihalaisen ja Vatasen järven
+pohjaan, ettei Ihalainenkaan ehtinyt edes itseään siunata. Kerran vain
+vähän älähti ja silloin oli kaikki kuitti! Join pappi vain souti sitte
+veneellä sille paikalle ja ripotti vähän hiekkaa järveen niinkuin
+hautausmenoiksi.»
+
+Nyt käsitti jo Anna Liisa asian. Kauhuissaan huudahti hän:
+
+»Herra isä siunatkoon! Onko se Ihalainen hukkunut Ameriikkaan
+mennessään?»
+
+»Ihanko se Huttunen nyt totta osaa puhua?» oudostui Kanasenkin emäntä.
+Huttunen laittautui hyvin tärkeän näköiseksi ja huudahti
+ylenkatseellisesti:
+
+»Mhyh! Minkästähden se Ihalainen ei olisi hukkunut, kun siinä kerran
+humalaiset herratkin pääsivät tuomiolle! Ajaa reistasivat semmoista
+kyytiä kivikossa, että laiva vain hyppi kiveltä kivelle, kun yhden
+kerran kurahti pohjaan. On siellä järven pohjassa nyt tuota lihaa! Ei
+näet pelastunut muuta kuin se Koposen vävy, joka nyt on täällä ollut
+vähissä hengin itseänsä Kinnusen akalla hierottamassa.»
+
+Anna Liisa alkoi itkeä tihruta, ja Maija Liisakin kuivaili kyyneliänsä.
+Huttunen alkoi lohdutella selittäen:
+
+»Mitä sinä nyt siitä niin rupeat vetistelemään! Veteenhän se hukkui ukko
+Soininenkin eikä sen akka silti ijäkseen leskeksi jäänyt. Sehän sen nai
+Jussi Kuivalainen.»
+
+Mutta vähän välitti nyt Anna Liisa mistään Huttusen puheista. Hän tunsi
+olevansa leski. Antin kuolema ei olisi häntä surettanut niin kipeästi
+kuin noin sydämettömän hylkäämisen varmistuminen. Sillä hän tiesi
+olevansa syytön mihinkään. Uskollisesti oli tehnyt työtä Antin apuna,
+eikä ollut koskaan ollut mitään riitaakaan välillä, ja nyt Antti lähti
+ihan jäähyväisiä sanomatta. Hän valitti:
+
+»Mikä hänet nyt villitsikin lähtemään ja hylkäämään! Eihän tässä ole
+edes riitaakaan ollut!»
+
+Sääliksi kävi Huttusen. Hän koetti lohduttaa:
+
+»Elä nyt sure, eihän se sillä takaisin tule! Eikä se ole sinun pahuutesi
+syy, sillä tietäähän koko kylä, että se Ihalainen oli jo
+nuoruudessaankin semmoinen vimmattu, että eihän sen ja Vatasen kujeilta
+saanut kukaan olla rauhassa, kun ne pienenäkin poikana yhteen
+pääsivät... Milloin ne särkivät saunan akkunoita, milloin tekivät muuta
+koiruutta, niin että koko kylä oli yhtä kyytiä nurin.»
+
+Mutta ei Anna Liisa sallinut nyt Anttia soimattavan. Hän alkoi
+puolustella:
+
+»Kukapa se ei nuoruudessaan koiruutta tee. Mutta tasaantuipa tuo Antti
+vanhempana ja niin on ollut hyvä mies, ettei ole pahaa sanaa kuulunut
+koko talossa...»
+
+Surulliseksi kävi olo talossa. Kanasen Maija Liisakin kätki kasvonsa
+esiliinaan, ja pois lähti Huttunenkin. Kauvan surivat molemmat vaimot
+kahden kesken. Turhaan koetti Maija Liisa viihdyttää. Olivat unohtaneet
+senkin, että tupa oli aivan kostea kylmyydestä, kun ei saanut tulta
+millä lämmittää.
+
+Iltapäivällä Anna Liisa sentään pyysi, pienen toivonkipinän hänelle
+pilkahtaessa:
+
+»Kun olisit tässä vielä kotimiehenä, niin kävisin vielä Hyvärilästä
+kysymässä, onko se jo ihan lopullisesti mennyt ja vielä kuollut muun
+hyvän lisäksi.»
+
+Maija Liisa suostui ja Anna Liisa lähti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hyvärisessä ei vielä tiedetty Ihalaisen hukkumisesta mitään. Mutta hänen
+Ameriikkaan menonsa Vatasen matkassa oli myrryttänyt talonväen mielet.
+
+Ukko Hyvärinen pärettä kiskoessaan löi liistakolla vanhinta poikaa
+kintuille ja ärähti:
+
+»Taasko siinä paljain kintuin juoksentelette, ettekö ole kunnolla!»
+
+Poika älähti, meni nurkkaan ja ryhtyi siellä tappelemaan sen
+keskimmäisen tytön kanssa. Emäntä siitä ärtyi yhä enemmän ja juonitteli
+Anna Kaisalle. Tämä viskasi pesemänsä hierimen pankolle ja ähähti:
+
+»Sinä sen Vatasen asian aloitit!»
+
+Emäntä äkämystyi:
+
+»Vieläkö siinä ylpeilet! Ikäänkuin ei Vatanen olisi sinulle välttänyt!»
+
+»Paholaiset!» suutahti Anna Kaisa ja viskoi pyttyjä pesintiinuun
+pestäväkseen, mutta emäntä jatkoi sitä suuttuneempana:
+
+»Elä yhtään suutu ja visko! Ei saa sinulle tässä miehen kantturaa enää
+mistään, vaikka on jo etsitty ja koluttu kaikki miehen kahmut.»
+
+Paraana toran ja ärtyisyyden aikana saapui epätoivoinen Anna Liisa
+Hyvärilään ja tarttui oitis asiaan, kysyen:
+
+»Onko se nyt sen Ihalaisen meno ihan varma, tiedetäänkö täällä, kun sitä
+puhutaan?»
+
+Mutta talossa kun olivat kaikki äkeissään ja harmissaan, ei tahtonut
+puhe sujua. Kauvan istuivat kaikki ääneti. Ei kukaan vastannut Anna
+Liisalle. Koko joukko oli muun hyvän lisäksi hänelle vielä äkeissään
+siitä, että Ihalainen oli narrannut taloa muka puhemiehenä käydessään.
+
+Anna Liisa hätäytyi ja uudisti kysymyksensä. Silloin kehotti emäntä
+miestään:
+
+»Sano sinä, Hyvärinen, tuolle, niin heittää siinä vatkuttamisen!»
+
+Tuskainen Anna Liisa ei ennättänyt emännän puheesta pahastua, vaan kysyi
+vielä:
+
+»Tietääkö se tämä ukko Hyvärinen?»
+
+Ärtyisenä tiuskasi Hyvärinen:
+
+»Johan minä sinulle sanoin, että Ameriikkaanhan ne ovat karanneet! Ja
+karatkoot, mokomat miehet!...»
+
+Anna Liisa jo vähän riemastui, kun Hyvärinen ei puhunut mitään Antin
+kuolemasta... Toivorikkaana huudahti hän:
+
+»Onko se päässyt koko asiasta se Ihalainen sillä paljaalla Ameriikkaan
+menolla?»
+
+Nyt loppui tietysti Hyvärisen kärsivällisyys ja hän tiuskasi tuikeasti:
+
+»Menipä tuo nyt vaikka järveenkin, mokoma mies! Hyvin jouti mennä! Saat
+tuota vielä sinäkin paremmankin kuin tuon potaattinenän ... jos kerran
+on semmoinen kipu miehen perään!»
+
+Anna Liisa loukkautui ja pelästyi samalla. Mennyttä oli siis kaikki
+toivo; hukkunut oli Antti.
+
+Koetti hän siinä vielä jotain kysyä, mutta nyt ei enää vastannut
+Hyvärinen, vaan sieppasi suutuksissaan päreen, antoi sillä lapsien
+pohkeille ja kiukutteli:
+
+»Saunaan siitä menkää tappelemaan! On tässä koko talo kuin paras
+kestikievari. Yksi kun lähtee, niin jo toinen vetäytyy siihen istua
+könöttämään, jotta ei saa työrauhaa koko talossa.»
+
+Anna Liisa säikähti. Hän tiesi sen olevan hänelle tarkotetun. Hän rykäsi
+jo merkiksi, että kyllä hän älysi. Lisäksi rupesi emäntäkin
+juonittelemaan. Kahvipannua uunin koloon pannessaan harmitteli, hän
+ikäänkuin muka itsekseen:
+
+»Tuotakin kahvia menee, jotta eivät enää riitä maat eivätkä mannut, kun
+kaikki tähän vetääntyvät särpimään...»
+
+Hän ryhtyi laittamaan lehmän vettä ja jatkoi harmiaan:
+
+»Senkin hotosuut ehtimän takaa vääntäytyvät vuottaa vornottamaan!...
+Eikö heillä itsellään liene sen vertaa, jotta saisivat vaikka
+sikurivettä kulkkuunsa!»
+
+Anna Liisa ymmärsi, että sekin oli hänelle tarkotettu. Hän lähti,
+huokaillen hyvästikseen:
+
+»Hohhoi tätä köyhän elämää, kun ukkokin menee! Kaikki ne vain silloin jo
+haukkuvat ja luulevat, että sitä on ihminen heidän sikurivetensä
+vaivainen!»
+
+»Kuka tässä nyt sinua tarkotti!» oikaisi silloin emäntä näön vuoksi. Ja
+kun Anna Liisa oli jo ovessa menossa, sanoi hän:
+
+»Olisit tuossa nyt istunut, niin olisi tuota pannua varistanut, kun
+hiilet joutuvat!»
+
+»Onpa tuota sen verran vielä kotonakin papuja!» sanoi siihen
+loukkautunut Anna Liisa ja lähti. Ovella kumminkin vielä pysähtyi ja
+sanoi ilkeästi:
+
+»Kävisitte nyt myllymatkalla siinä Ihalaisenkin talossa, niin vaikka
+hänessä kahvit keittäisi... Sillä mitäpä tällä köyhällä muuta onkaan.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Surullisena saapui hän kotiinsa, kun jo oli pimeä yö. Vaatteet olivat
+märät, kengät kurassa. Maija Liisa itki hänen kanssansa eikä raaskinut
+puhua tulitikuistakaan mitään. Kun tupa oli kylmä, haki Maija Liisa
+kuvon olkia, ja niillä nukkuivat he yönsä.
+
+Mutta yöllä ei tahtonut tulla uni. Anna Liisan mieltä kaiveli surulliset
+asiat. Aikaa kuluttaaksensa hän kysyi Maija Liisalta:
+
+»Hyväkö siinä on nukkua?»
+
+»Hyvä».
+
+Vaiettuaan kysyi Anna Liisa taas:
+
+»Koko kuvonko sinä otit olkia tähän alle?»
+
+»Koko.»
+
+»Onkin noita olkia, kun siltä Ihalaiselta jäi otran olkiakin kokonainen
+närte riihenkin eteen.»
+
+»Vai närtteessä se Ihalainen piti otran olkiakin!»
+
+»Närtteessä.»
+
+Sillä lailla puhelivat he ajan kuluksi. Maija Liisa ryhtyi jo
+lohduttelemaan Anna Liisaa. Hän alkoi puhelulla haihduttaa pois turhia
+raskaita ajatuksia. Sitä varten hän kysyi:
+
+»Joko se on monta kertaa tuo punikki poikinut?»
+
+»Neljähän se on», muisti Anna Liisa.
+
+»Vai neljä!»
+
+»Neljä!»
+
+Jonkun ajan kuluttua jatkoi Maija Liisa lohdutustaan kysyen:
+
+»Eikö niitä sinulla ole ollut yhtään pieniä?»
+
+»Eihän niitä ole ollut. Yksi tyttö vain tuli silloin kohta alussa, vaan
+se näet kuoli vajaan vuoden vanhana», selitti Ihalaisen emäntä ja jonkun
+aikaa vaiti oltuaan kysyi vuorostaan:
+
+»Eihän niitä sinullakaan ole tainnut olla?»
+
+»Pieniäkö?
+
+»Niin. Lapsia.»
+
+»Mitäpä noilla tekee siinä köyhissä oloissa. Syövät vain ja huutavat ja
+kuluttavat vaatteita», sanoi Maija Liisa. Myönsi Anna Liisakin:
+
+»Niinhän ne tekevät. Oli se toki onni, että se Ihalainen meni
+lapsettomana. Kun niitä kakaroita olisi vielä tähän jäänyt, niin
+mihinkähän hiileen sitä olisi silloin puhaltanut!»
+
+»No oli se onni, että se semmoisena meni!» lohdutteli Kanasen emäntä.
+Sillä lailla jatkui puhelua ja Anna Liisa alkoi jo tyytyä kohtaloonsa.
+
+Mutta aamusella, kun he taas menivät kylmään tupaan, tuntui elämä
+yksinäiseltä ja kolkolta. He odottelivat, että joku poikkeaisi taloon ja
+toisi tulitikkuja, vaan aivan kuin ihmeeksi ei nyt sattunut ketään
+kulkemaan ohi. Oli monesti aikomus lähteä niitä taas Hyvärisestä
+pyytämään, mutta se aikomus raukesi siihen toivomukseen, että kohtahan
+tästä joku ajaa myllyyn mennessään. Olipa myös Anna Liisa arvellut:
+
+»Mitäs hyötyä siitä on, jos menee pyytämään, sillä unehtuuhan se asia
+kuitenkin jo sinne mennessä, niinkuin viime kerrallakin!»
+
+Ja Kanasenkin Maija Liisa uskoi samaa itsestäänkin, ja siksi ei hänkään
+uskaltanut lähteä tikkuja hakemaan. Hän ajatteli Anna Liisasta:
+
+»Sitten se pääsee vuorostaan morkkaamaan minua muistamattomuudesta, ja
+mihinkä sillan rakoon minä sitten katson, kun itse häntä sillä tavalla
+soimasin!»
+
+Tupa oli niin kylmä, että Maija Liisan täytyi panna ylleen Antin
+parkkiturkki, ja semmoisessa puvussa teki hän nyt levettä. Väkisinkin
+siinä alkoi kiukuttaa.
+
+»No otappa ja sokaise ihmisen muisti sillä tavalla, että unohtaa
+tulitikut, joita lähti juuri hakemaan!»
+
+Pitkään aikaan ei voinut Anna Liisa vastata. Vasta kun hän oli saanut
+rullan täyteen sanoi hän ikäänkuin itsekseen:
+
+»Hyvähän sitä on sanoa, vaan kunhan itsellään kellä olisi semmoinen
+suru, niin näkisihän eikö se muistiakin sokaise!»
+
+Maija Liisa heltyi taas, mutta ei vielä niin tyyten, että olisi voinut
+oitis ryhtyä puhumaan. Vasta kun karttaaminen oli lopussa ja hän ryhtyi
+pellavia harjaamaan sanoi hän:
+
+»Mitäpä tuossa rupeat sinäkään ijäksesi suremaan tuommoista miestä, joka
+hylkää joukkonsa ja menee järveen kuolemaan... Ottaisit tähän toisen,
+joka pysyisi paikoillaan.»
+
+Kauvan mietti Anna Liisa sitä. Viimein myönteli hän jo:
+
+»Ka eihän se ole nais-eläjällä tämmöisellä konnulla yksinään eläminen
+helppoa. Ei tiedä miten paksuluminen talvi nytkin tulee, niin meneppä
+sinne vaimoihminen hameisillasi semmoisessa hangessa kaalomaan
+halkojakin metsästä vetäessä... Kaikkihan siinä kintut kylmäisivät!»
+
+Maija Liisakin huokasi. Hetken kuluttua lisäsi Anna Liisa:
+
+»Eikä tiedä vaikka tulisi vielä rosvoja taloon, niin kuka niille tässä
+puolensa pitää, kun ei ole miessielua talossa.»
+
+Nyt puhuivat he taas Ihalaisen ja Vatasen kuolemasta ja itkivätkin
+vähäsen. Maija Liisa moitti jo herroja, morkaten:
+
+»Pahahenki tuo villinnee niitäkin Join herroja, kun juovat sillä
+tavalla, että liperiläiset hukkuvat!»
+
+Anna Liisa mietti asiaa. Katkerana myönsi hänkin:
+
+»Tottapa ne sitä varten herrat onkin luotu, jotta joisivat tätä köyhää
+kansaa hukuksiin... Ei noilla muuta työtä näy olevankaan.»
+
+Mutta pianpa alkoi Maija Liisa taas hyvin ilkeästi yskiä ja katsahteli
+kahvipannuun. Anna Liisa kävi yhä murheellisemmaksi, ja alkoi jo
+muistella virttä. Kun nyt Maija Liisa taas rykäsi, ehdotti Ihalaisen
+emäntä:
+
+»Veisattaisiin tuossa kahvin asemesta vaikka virsi lämpimiksemme!»
+
+Pitkään aikaan ei Maija Liisa vastannut. Suruissaan alkoi Anna Liisa
+silloin hyräillä virttä. Se vaikutti Maija Liisaan. Hän alkoi taas
+sulaa, ja kun Anna Liisa nyt muutti rihmaa hangon toiseen hampaaseen,
+kysyi häneltä jo Maija Liisa:
+
+»Onko sinulla virsikirjaakaan?»
+
+»Onhan se sen tapainen.»
+
+Kauvan tarvitsi vielä Maija Liisa valmistuaksensa. Mutta lopulta hän
+pehmisi, otti virsikirjan ja silmälasit ja sanoi:
+
+»Lauletaan vaikka tuo 'Pois makea maailma jää'!»
+
+Emännät asettuivat pöydän taa, panivat virsikirjan eteensä ja lauloivat.
+Maija Liisa näytti sormellaan kirjasta, missä se aina »menee». Kolmannen
+värsyn lopussa rupesi Maija Liisaa ry'ittämään. Anna Liisa silloin
+yritti yksinään alottaa neljännen värsyn, mutta toinen keskeytti
+nuhdellen:
+
+»Elä nyt siinä juokse ja lennä, jotta ennättää toki kulkkunsa
+kakistella!»
+
+Sitte nousi hän, meni pankon luo, kakisteli siellä ja palasi takaisin;
+he alkoivat taas veisata.
+
+Virren veisattuaan he taas vaikenivat. Elämä alkoi vaatia omaansa.
+Kanasen Maija Liisa mietti sopivaa paria Anna Liisalle. Hän puheli:
+
+»Olisihan se Malisen Heikki sinulle, vaan kun sillä on se entinen akka
+elossa... Vaikka eikö tuo jo tänä talvena kuolle, kun Karppisen Susanna
+on nähnyt semmoisen unen, että Malisesta vietiin ruumiskirstua salmen
+yli sinne Kirkkoniemeen päin.»
+
+Anna Liisa mietti asiaa ja kysyi:
+
+»Onkohan sillä Heikillä miten paljo sitä ikää?»
+
+»Johan se on Rämeen Miinalaisen ikäinen», muisteli Kanasen emäntä.
+
+»Vai jo se sen!»
+
+
+
+
+NELJÄSTOISTA LUKU
+
+
+Mulon Partanen oli saanut hevosensa korjuuseen ja oli nyt Turtiaisen
+kanssa menossa lopullisesti Kaisaa kosimaan. Mutta vielä Kaisan talon
+portille tultuaan pysähtyivät he ja Partanen varotti:
+
+»On aina parasta pitää semmoinen reilu peli, että asiat puhutaan
+edeltäpäin suoraan, niin suoraan, että se heti on suora kuin
+sukkapuikolla tehty jakaus, niin ei tule katumista, eikä voi toista
+soimata petoksesta. Minä vain tämän huomautan sentähden, että hoksaat
+Kaisalta kysyä kaikki asiat tarkasti ja samalla ilmoittaa taas mitä on
+minun puolellani olemassa.»
+
+»Kyllähän minä ne semmoiset helläluontoisemmat asiat arvaan ... niinkuin
+talot ja muut... Ja Kaisa taas on suoraluontoista ihmisen sorttia, niin
+että kyllä se itsestäänkin sanoo», yritti Turtiainen. Mutta Partanen
+tahtoi olla perusteellinen ja sanoi:
+
+»Kuule, Turtiainen! Sano tälle Makkosen leskelle ihan ensiksi, että mitä
+työrustinkiin tulee, niin se ei Partasen talossa lopu, eikä siinä ole
+emäntä sen parempi kuin muukaan päiväläinen... Ja ruuan puolta taas on
+sen mukaan kuin jaksetaan sitä työpuolta rehkiä.»
+
+»Tietäähän Kaisa sen, viisas akka... Eikä sillä Kaisalla itselläänkään
+ole ruuasta puutosta.»
+
+Partanen puisteli tomua housunlahkeistaan ja valitti:
+
+»Se entinen eukko oli hinterä täksi työihmiseksi, niin sen vuoksihan
+minä oikeastaan tätä Makkosen leskeä rupesin arvailemaan, kun tämä on
+roteva ja vahva rakenteeltaan.»
+
+»Lähteehän se Kaisalta työ», murisi Turtiainen todistukseksi.
+
+He menivät sisään. Jussi Partanen katseli seinille ja kysyi:
+
+»Eikö sitä talossa rukkasnaulaa olekaan?»
+
+Kaisa sieppasi hameen naulasta ja kiirehti:
+
+»Herra siunatkoon, kun en muistanut tuota hametta ottaa tuosta pois,
+että vieraat voisivat rukkasensa siihen ripustaa!... Siinähän se on sen
+Makkos-vainajan hattunaula.»
+
+Jussi Partanen ripusti rukkasensa naulaan, istahti riuskasti, ojensi
+jalkansa ja venytti pitkät pieksunvarret suoriksi, kysyen:
+
+»Mitä sitä tälle Kaisalle nyt oikeastaan kuuluu?»
+
+Kaisa kertoi kuulumisia pitemmältäkin. Sill'aikaa korjaili Jussi
+Partanen kintturemeleitään, ja kun Kaisa oli lopettanut sanoi hän
+Turtiaiselle:
+
+»Kyllä se on tuo hylkeen raani sitä oikeata kengänvoidetta. Sillä kun
+hölväsin taas nuo pieksunvarret, niin ei tikahda vesi läpi.»
+
+»Onkin sillä Partasella pitkät kengänvarret!» myönsi Kaisa, ja Jussi
+Partanen ylpeili:
+
+»Ainahan sitä oikeassa talossa yhden miehen säärien suojuksiksi nahkaa
+riittää, vaikka hänellä olisi koipia kyynärittäin. Pannaan vain läävästä
+lehmiä lahtiin, niin kyllä kenkätarvetta on vaikka olisi suurempikin
+joukko kuluttajia.»
+
+»Onhan sitä Partasen talossa nahkaa!» tokaisi puhemieskin.
+
+Kaisa ei oikeastaan ollut vielä täysin selvillä miesten asiasta, siitä
+kun oli aikaisemmin puhuttu vasta ihan kautta rantain. Sitä paitsi hänen
+mielessänsä pyöri nyt Jussi Vatanen, ja hän oli odottanut tätä, sitä
+varten pukeutuenkin. Mitään ratkaisua Partasen aikeisiin ei hän vielä
+odottanut. Hän puuhaili siinä yhtä ja toista, ja miehet jatkoivat asian
+kehittämistä edelleen. Partanen kysyi:
+
+»Kyllä kai se tämä Kaisa suostuisi myömäänkin tämän talonsa, jos kerran
+niin asioiksi tulisi?»
+
+Kaisa älysi nyt olevan puheen talon ostajasta. Hän olisi ollut halukas
+myömään ja riemastui jo, kun luuli Partasen hankkineen ostajan. Hän
+huudahti:
+
+»No kun olen sitä miettinytkin, että kun pääsisi irti koko rähjästä! Ei
+tästä ole nais-eläjälle muuta kuin harmia ja kiusaa!»
+
+Mutta nyt ajatteli hän, että kenties se Partanen kyseleekin itseään
+varten ja korjasi oitis:
+
+»Vaikka voisipa tuo Partanen itsekin ruveta tässä isännöimään! Kyllähän
+tästä talosta kunnollisen saa, kun vain korjuuttaa... Olisi tästä jo
+Makkosen eläessä tarjottu suuriakin rahoja, jos Makkos-vainaja olisi
+myönyt, mutta ei raaskinut luopua talostaan, sanoi vain, että tämä on
+kaupungin paraimpia... Ja ovathan tätä monet rikkaatkin katselleet ja
+kehuneet.»
+
+Hyvillä mielin pani hän pannun tulelle. Sillä aikaa laski Partanen
+edelleen. Turtiainen myönsi:
+
+»Hyvällä paikallahan tämä talo on ja potaattimaata on kartanolla pienen
+perheen tarpeeksi.»
+
+Mutta Partanen ylvästyi silloin ja sanoi asiansa menestymisestä
+huolehtien ja sitä valmistaen:
+
+»Kyllä ne sentään ovat nämä kaupunkitalojen potaattimaat kuin
+paikkatilkkuja oikean potaattipellon rinnalla. Kun siinä meidänkin
+talossa kylvetään kuusikin oikein ökätynnöriä potaattia yhteen
+aukeamaan, niin siinä on jo huikeata mitä silmälle katsoa!»
+
+»Suurethan ne ovat tämän Partasen konnun pellot», todisti Turtiainen
+tupakoiden ja kyynäspäihinsä nojaten. Kaisa taas jatkoi omaansa:
+
+»Ja ainahan tästä on tuloja kaupungissa kävijöiltäkin, kun ne tuovat
+tänne hevosensa kartanolle ja siitä hyvästä tuovat tuomisia. Tänäkin
+päivänä oli kaksi liperiläistä ja ne tarjosivat porsasta, kun saavat
+yötä olla.»
+
+Tästä johtui Turtiainen kysymään Partaselta:
+
+»Montako sian päätä siinä teidän talossa oikeastaan elätetäänkään?»
+
+»Ruokitaanhan niitä mikä omassa taloudessa tarvitaan ja joskus aina
+syötetään laahtisikojakin, niin että kyllä siinä on sikaa, jos on
+porsastakin!» oli vastaus.
+
+»Ja voipihan sitä tässäkin sikoja pitää, kun vain tekee pahnan ja ostaa
+porsaita, että pääsee siinä asiassa elämän alkuun», koetti Kaisa
+parastaan talonsa puolesta. Partanen oli siinä käsityksessä, että Kaisa
+oli saman asian perillä kuin hänkin ja siksi kehui omaisuuttansa. Se
+nosti hänessä luontoa, oman arvon tuntoa. Hän rykäsi varakkaan
+isäntämiehen tavalla. Turtiainen jatkoi asiaa huomauttaen:
+
+»Kyllähän tämä Makkos-vainajan talo arvossa nousisi, kun tämä joutuisi
+oikein miehisen miehen käsiin, joka tätä kuntoon kohentelisi.»
+
+Kiitolliseksi kävi Kaisa Turtiaiselle, kun kuuli hänen pitävän hänen
+talonsa puolta. Riemuissaan selitti hän:
+
+»Sitähän minä olen tässä itsekseni monesti päivitellyt, että jos tämä
+talo kerran oikealle miehelle joutuisi, niin kyllä se silmänsä pesisi ja
+häviäisi siitä tuostakin pihalta kaikenlainen törky ja lika, joka nyt
+löyhkää yli kaupungin, kun vain on vähänkin sateisempia ilmoja.»
+
+»Häviäisi se! Kyllä kun tämä Partanenkin tulisi yhden kerran molemmilla
+hevosillaan ja työkärryillään ja toisi lapiot muassaan, niin kyllä siinä
+pitäisi törkyläjän puoleta!» todisti Turtiainen Partasen puolesta. Kaisa
+varmistui nyt siinä uskossa, että Partanen itse ostaa talon. Hän
+selitti:
+
+»Ja menisikin tuo tällä Partasella oma talo kaupungissa, kun on niin
+usein tuotava tavaraa torille, niin omassa pihassapahan seisoisi
+hevonen, ja tietäisi silloin, että eivät sitä vie varkaat eivätkä muut
+rosvot.»
+
+Kaisa tuntui suorastaan kosivan. Partanen huomasi, että hän voi asiassa
+jo vähän tinkiäkin. Siksi sanoi hän Turtiaiselle merkitsevästi:
+
+»Niin kuin sanoin, on asia puhuttava halki naamaan ... niin ettei tule
+mitään turhaa ronkelia ja kippuroimista.»
+
+Turtiainen jo lähtikin menemään sinne päin huomauttaen:
+
+»Sen tähdenhän sitä tämän Partasen talossa on rikkautta ja tavaraa mitä
+torille tuoda, kun siinä talossa otetaan sitä työn poikaa suorastaan
+niskasta kiinni, niin että sen pitää lähteä ihan luokonaan.»
+
+»Se ostaa käteisellä!» ajatteli Kaisa itseksensä ja myönsi:
+
+»Semmoinenhan talon pitääkin olla, että siinä on käteistä millä ostaa.
+Ei se Makkos-vainajakaan milloinkaan velkakauppaa tehnyt. Käteisellä
+osti tämänkin talon, niin ettei jäänyt pennin velkaa, kun kuoli... Vielä
+jäi vähän rahojakin.»
+
+Syntyi äänettömyys. Partasen niska nytkähti, kun hän kuuli, että
+Kaisalla oli vielä rahojakin. Ei hän viitsinyt toki suoraan kysyä kuinka
+paljon niitä oli, mutta koetti syrjätietä urkkia, huudahtaen vain
+ihmeissään:
+
+»Vai jäi siltä Makkoselta rahojakin! Millähän tuo niin suuren summan
+kokoon kähvelti?»
+
+Mutta Kaisa jauhoi talonsa hyviä puolia, kehasten:
+
+»Tuottavathan ne nämä kaupunkitalot, kun niitä kunnolla asuu eikä rahoja
+turhiin mätä.»
+
+Partanen yritti uudestaan, kysyen viekkaasti:
+
+»Ei suinkaan se nyt sentään järin suuria summia ennättänyt vielä
+kohvata?»
+
+»Vaikka nyt ei järin suuria, niin kuitenkin sen verran, että omillaan
+pääsee maailman läpi eikä tarvitse pahinta puutosta pelätä», selitti
+Kaisa.
+
+Itse asiassa oli suurin osa niistä rahoista mennyt Makkosta haudatessa.
+Mutta eihän Partanen voinut sitä tietää. Hän oli nyt muuten valmis,
+paitsi yhdessä asiassa: ei ollut vielä ihan selvin sanoin sanottu, että
+hänen talossansa pitää emännän olla työssä muiden rinnalla. Hän sanoi
+sen johdosta puhemiehelleen:
+
+»No sitä myötenhän tämä asia on oikealla tolallaan, mutta siitä
+työpuolesta sinun, Turtiaisen, pitää puhua selvemmin. Minä olen
+suoraluontoinen mies näin Partaseksi ja puhun suuni niin puhtaaksi, että
+sieltä ei löytäisi enää muuta kuin kielen, vaikka etsisi tikun kanssa
+kaikki hampaan kulot ja lokerot.»
+
+Kaisa höristeli kummeksuen korviansa.
+
+Turtiainen alkoi hiljakseen selittää:
+
+»Niin kuin sanottu, niin tämä Partanen on hyvin julma työmies. Kun se
+niittämäänkin lähtee, niin saa siinä vaimo-ihminen rimpuilla, että
+rinnalla kestää.»
+
+»On siinä miehiselle miehellekin rimpuilemista. Kesällä koetettiin
+Takkusen Jussin kanssa, vaan jo puolitiessä kappaletta viskasi Jussi
+viikatteensa ojaan ja sanoi: 'Se tässä ruvetkoon itseään tappamaan!'»
+kehasi Partanen lisää.
+
+Kaisa yritti vielä:
+
+»Onhan tässä talossa työtä ravakallekin miehelle, varsinkin jos itse
+lapioi lumetkin kadulta.»
+
+Partanen laski laskujaan, koputteli pieksujensa pohjilla lattiaa ja
+käski puhemiestä:
+
+»Riihen puimisesta sopisi myös mainita. Niissä toisissa Mullon taloissa
+ne akat vain juovat kahvia sillä aikaa kun miehet ahosta puivat, vaan
+siksipä se tahtookin niissä köyhyys päälle pyrkiä, niin että se ei häviä
+niistä ketun myrkylläkään.»
+
+Kaisan mieltä alkoi ahdistaa se entinen asia. Turtiainenkin jo tunsi
+aseman vaikeuden, mutta yritti kumminkin:
+
+»Niin että tämän Partasen talossa ovat aina emännätkin olleet ahosta
+puimassa... Vaikka tämä Partanenhan se kumminkin enimmäkseen puipi ja
+vaimoväki vain puistelee ja kääntelee ja punoo kuvon siteitä.»
+
+Mutta Partanen oli nyt tuima totuuden ja suoruuden mies. Turtiaisen
+lieventeleminen ja koristeleminen häntä suututti, ja hän oikaisi:
+
+»Kyllä on parempi sanoa siinäkin asiassa suoraan, että jos vain asiaksi
+tulee, niin on sitä riusaankin tartuttava. Niin että puhu vain suoraan,
+Turtiainen!»
+
+Turtiainen hikoili ja lisäsi silloin:
+
+»Vaikka täytyyhän sitä joskus akkaväenkin puidakkin, kun tämä Partanen
+ei yksinään ennätä.»
+
+Nyt vaiettiin. Partanen odotti jo vastausta, ja Kaisa oli hätäyksissään,
+sillä kyllä nyt ei pelkästä talon ostosta puhe ollut. Hän koetti kääntää
+puhetta, ihmetellen:
+
+»Vai on se tämä Partanen niin julma työmies!»
+
+»On! Ja sentähdenhän se tahtoo, että hänen eukkonsakaan ei olisi miestä
+huonompi», myönsi Turtiainen kumarassa. Syntyi taas äänettömyys. Vihdoin
+sanoi Partanen puhemiehelle:
+
+»No mitäpäs siinä sitten on sen enempää! Sanoa järäytä asia loppuun!»
+
+Turtiainen sylkäsi, mietti hetkisen ja sitten sanoi:
+
+»Niin että jos, Kaisa, luulet, jotta luut kestävät semmoista työn
+rytäkkää, niin mitäpä siinä muuta kuin panet hynttyyt yhteen tämän Mulon
+Jussi Partasen kanssa.»
+
+Kaisa tunsi joutuvansa ahtaalle; sitä se siis sentään olikin! Kun
+vastaus viipyi, varotti vielä Partanen:
+
+»Mutta niin kuin sanottu, niin meidän talossa eivät akat saa olla
+jouten. Työtä tehdään, että luut vain ryskävät, mutta syömisen puolta
+taas on, vaikka olisi kolme kahden tynnörin mahaa itsekullakin.»
+
+Mutta jos Partanen oli tähän asti ylpeillyt, niin alkoi nyt Kaisakin
+nenäänsä nostaa. Hän oli koko tämän kosimisajan ajatellut Jussi Vatasta,
+johon hänellä oli pieniä nuoruudenkin taipumuksia. Hän muisteli kauniin
+Liperin järviä, saaria, mäkiä, notkoja, Vatasen luhtaniittyjä, nurmia,
+lehmiä, maidon paljoutta ja muuta. Kun Partanen taas tiukkasi vastausta,
+kysyi Kaisa hätäpäissään:
+
+»Montako lehmää siinä Partasen talossa oikeastaan elätetään?»
+
+»Onhan niitä kymmenen, joiden mahan alta maito raintaan vuotaa töröttää,
+vaan jos siinä on emäntä oikea työkarhu, joka ei luitaan säästä, vaan
+rynnistää vain vaikka henki lähtisi, niin voipi siinä ruokkia
+enemmänkin», ylpeili Partanen, ja lisäsi:
+
+»Mutta se entinen eukkovainaja oli niin kivuloista sorttia, ettei se
+ollut muuta kuin ristinä siinä työn rytäkässä.»
+
+»Lujatekoinen ja vahvaluinen ihminenhän siinä tarvitaan, jos mieli
+kestää. Mutta kyllähän tämän Kaisan selkä pitää», kehui Turtiainen ja
+sanoi lisäksi:
+
+»Niin että Kaisan ei tarvitse epäillä. Kyllä tämä rikas Partanen niillä
+työ-ehdoilla ottaa akakseen.»
+
+Mutta Kaisa epäilikin ihan toista asiaa. Hän mietti, että Vatasella oli
+viisitoista lypsävää ja Partasella ainoastaan kymmenen. Vatasen
+nurmetkin hän muisti ja kysyi:
+
+»Minkälaiset nurmet siinä on tämän Mulon Partasen konnulla?»
+
+»Eivät ne nyt erin hääviä ole. Kivikkonurmiahan ne ovat ja takukoita,
+mutta kyllä siellä kun kesän koluaa lyhytvarren viikatteen kanssa, akka
+etukynnessä ja mies itse perästä, niin omilla heinillä menee karja yli
+talven että pyllähtää», kehui Partanen. Turtiainen yritti taas vähän
+lieventää asiaa. Hän selitti:
+
+»Mutta tämä Partanen hioo aina eukolleen viikatteen niin teräväksi, että
+sillä sen kun vain pyyhkii takukkoakin. Eivät siinä sivut kipeenny, jos
+nyt ei itseään järkiään tapa työllä ja koko päivää riehu selkä
+koukussa... Ja etkös sinä, Partanen, itse kallihekkin viikatteita?»
+
+»Itsehän minä ne», murahti Partanen, ja Turtiainen selittää vatvoi:
+
+»Se tämä Partanen itse kallihteekin viikatteet. Ja se kun ne kallihtee,
+niin sen viikatteen pitää mennä takukkoonkin, kunhan vain vähän sinne
+päin hosuu. Ei se niittäjän luille ota.»
+
+Niin oli hän asiaa lieventänyt ja koristanut, mutta Partanen alkoi
+tärvellä sitä suoruudellansa. Hän kehui:
+
+»Siinäkään asiassa minä en rupea piilottelemaan. Kyllä sitä Partasen
+rinnalla, jos mieli kestää, saa sivujaankin hierottaa nais-eläjä joskus.
+Kunhan ruistakin leikata näpistää Partasen rinnalla kolmekin sataa
+emälyhdettä päivässä, niin kyllä vain iltasella yksi akka sivujaan
+voivottelee.»
+
+Kaisa ryki omituisesti. Turtiainen oli jo neuvoton. Vielä korjasi hän
+asiaa viimeisen kerran:
+
+»Tämä Partanenhan sentään sitelee lyhteet ja kuhiloipi ... kunhan eukko
+vain pitää leikkuusta huolen.»
+
+Ja nyt odotti Partanen voitonvarmana. Syntyi äänettömyys. Kaisa oli kuin
+kahden tulen välissä. Turtiainen jo kiirehti:
+
+»No kun Kaisa ei kerran sitä työn jumalattomuutta pelkää, niin mitäs
+siinä on muuta kuin kampsut kokoon ja alkaa vain yhteisessä kattilassa
+huttua keittää?»
+
+Kaisa hätäytyi. Hän odotti Vatasen tuloa. Turtiainen tiukkasi:
+
+»Vai mitä se Kaisa ajattelee?»
+
+»Nuo porsaan jäletkin näet ovat jääneet pyyhkimättä!» valitti Kaisa,
+tekeytyen kuulemattomaksi. Ja kääntääkseen puheen toiseen asiaan alkoi
+hän luututa lattialta porsaan jälkiä.
+
+»Vankka talohan se on Partasen talo!» huomautti Turtiainen.
+
+Sitten vaiettiin. Lopulta pani Partanen jo kovalle, ilmottaen:
+
+»Mitäpä se sitten siitä joutavasta ruusuutuksesta ja kainostelemisesta
+korjaantuu... Saapi alkaa vain kaupitella tätä taloa ja tässä ensi
+sunnuntaina pitää höyräytetään vähän niitä kuuliaisia. Turtiainen voit
+käskeä sen Hotakan Villen viuluaan kituuttamaan.»
+
+Hän sylkäsi lattialle ja kysyi:
+
+»Vai vieläkö se tämä Kaisa arvelee, että pitäisi oikein sormus pistäytyä
+ostaa sipaisemassa?»
+
+Kaisa ryki, kuin olisi jokin mennyt kurkkuun, ja valitti hädissään:
+
+»Russakkahan näet lie kaivautunut kulkkutorveen, kun kakistuttaa ja
+ahdistaa henkeä sillä tavalla...»
+
+Ja sotkeakseen asian muuhun, kysyi hän äkkiä:
+
+»Onko siinä Partasen tuvassa ollenkaan russakoita?»
+
+Mutta asiasta ei hän sillä päässyt, sillä Partanen selittää järisytti
+ylvästellen:
+
+»Kyllähän niitä lutikoita aina sikiäisi, jos ei isäntä itse pitäisi
+akkaväkeä semmoisessa kurissa, että ne vaikka syömällä ne tappavat.»
+
+Turtiainen koetti jo nenäänsä turistamalla keskeyttää Partasen, jottei
+se pilaisi asiaa, mutta Partanen vain yltyi ja kehui:
+
+»Mutta kun siinä meidän tuvassa vain pieninkin epäsiisteyden alku
+yrittää syntymään ja minä kun silloin kiljasen akoille, niin kohona
+pitää akkojen hypätä, ja sen tietää, että itikoille siinä tulee silloin
+rutto lähtö.»
+
+Turtiainen raapi harmissaan päätään. Mutta Partanen oli ylpeä itsestään
+ja piipustaan poroja kaivellen kehotti Turtiaista:
+
+»Oikeastaan kuuluisi sinun puhemiesvelvollisuuteesi ilmottaa ja
+vahvistaa tämäkin asia.»
+
+Turtiainen mietti kotvan, miten lieventää Partasen kehumaa ankaruutta.
+Nyt koetti hän taas raskaasti selittää jauhaa:
+
+»Niin että tämä Partanen on niin julma mies nukkuessaankin, että
+lutikatkin sitä pelkäävät eivätkä uskalla ovesta sisään tulla, vaan
+värjöttelevät porstuassa.»
+
+Kaisa oli ihan pökertyä, kun ei tiennyt mitä sanoa. Oltiin välillä
+ääneti. Lopuksi Partanen sanoi:
+
+»No nyt, Turtiainen, saat sitte lopullisesti vahvistaa asian
+päättyneeksi.»
+
+Turtiainen niisti nenänsä sormillaan, vei niistokset uunin eteen ja
+vahvisti:
+
+»Niin jotta tämä Partanen katsoo nyt asian lopullisesti päättyneeksi ja
+ottaa tämän Kaisan akakseen.»
+
+Mutta parahiksi saapui silloin poliisi, joka haastoi Kaisan todistamaan
+Vatasen ja Ihalaisen varkausasiassa.
+
+Vaikea on sanoin kuvata Kaisan hämmästystä. Siksi jääköönkin se
+yrittämättä. Työlästä olisi myös kuvata ne monet pulat ja mutkat, jotka
+Kaisan täytyi voittaa, ennen kuin sai asiasta heikon aavistuksen.
+Lopulta se kumminkin alkoi selvitä. Partanen selitti:
+
+»Minä tämän Turtiaisen kanssa seison ja sillalla juttelen rauhassa, että
+hukkuisikohan tuohon Pieliskoskeen, jos yrittäisi, kun samassa ajaa
+porhaltaa kaksi metsärosvon näköistä miestä liinakolla. Toinen pitelee
+ohjaksista ja toinen vetelee ruoskalla, minkä kädestä pääsee, niin että
+ruunan selkään kohoovat sormen paksuiset makkarat. Ja väkijoukko hajoaa
+pois tieltä kuin siiville lyötynä. Mutta Partanen ei väistynyt. Kärrin
+pyörästä kuin kiskasin kiinni, niin seisahti ettei tikahtanutkaan. Ja
+pyörivät siinä silmät rosvojen päässä.»
+
+Kaisa arvaili seikkailun menoa. Jussi oli lähtiessään juuri pelännyt
+tammansa varastamista, ja Kaisa oivalsi, että liperiläiset olivat
+lainanneet hevosen ajaakseen varasta takaa. Hätä tuli Jussin puolesta.
+Hän alkoi rukoilla:
+
+»Mene, hyvä Partanen, ja sano, etteiväthän ne ole sitä varastaneet... Ne
+vain ottivat sen muuten ajaaksensa... Kun Vatasen oma tamma oli näet
+varastettu.»
+
+Lopulta selvisi miehille, että Kaisa, Vatanen ja Ihalainen olivat saman
+pitäjän väkeä. Silloin Turtiainen jo kehotti:
+
+»Kyllä sinun, Partanen, pitää niin sanoa, kun ne kerran ovat saman
+pitäjän eläjiä tämän Kaisan kanssa ja hänen vieraitansa, selvillä
+kaupunginasioilla kulkemassa.»
+
+Partanen ei ollut oikein hyvillään, mutta ei voinut Kaisan pyyntöä
+vastustaakaan. Hän lähti puhuttelemaan poliisiherroja. Lähtiessään sanoi
+Kaisalle jäähyväisiksi:
+
+»Tuosta sinun vesiämpäristäsi voi tehdä sitte vaikka rankkiämpärin,
+jolla juottaa hevosta... Näiksi ihmisen särpimiksi sitte annetaan ensi
+sunnuntaina papin kirkossa kuuluuttaa täräyttää ja siihen vielä vähän
+vihkiä höyräyttää, niin alkaa se työkomento sitte käydä, että luut vain
+ryskävät koko Mulossa.»
+
+
+
+
+VIIDESTOISTA LUKU
+
+
+Jussi Vatanen ja Antti Ihalainen istuivat taas lattialla entisessä
+putkassaan. Kauvan olivat he ääneti. He tajusivat, että heille oli taas
+tehty vääryyttä. Viimein katkaisi äänettömyyden Vatanen, sanoen
+poliisimestarista:
+
+»No kyllä oli nyt aika suupaltto se herra!... Niin siltä tuli sitä sanaa
+kuin lampaan saparon alta!»
+
+»Oli se! Harvassa on niin avosuisia akkojakaan!» yhtyi Antti. Jussin
+veri nousi loukkausta ajatellessa. Hän jo kerskasi:
+
+»Mutta kyllä jos minä olisin ilennyt, niin tukkeutua sen olisi pitänyt
+sen suun! Jos minä olisin vain tuolla porsassäkillä vetäissyt pitkin
+korvia, niin märkä sija siihen olisi jäänyt!»
+
+Antin mieli myrtyi. Hänkin kehahti:
+
+»Kunhan se tulisi tänne ja me panisimme sen tuohon pehkuille mahalleen,
+kun ei ole vierasmiehiä, ja siinä kun me voitelisimme sen selkää
+nyrkillä, niin sittenpähän nähtäisiin, vieläkö hän omilla jaloillaan
+pasteeraisi.»
+
+Jonkun aikaa murjoteltuansa Jussi vihoissaan alkoi etsiä Tahvanaiselle
+kiroomis- ja huutamistaidossa kilpailijaa, jonka rinnalla Tahvanaiselle
+voisi ikäänkuin vahingon-ilolla ilkkua.
+
+»Se luulee, ettei niitä häntä suurempia kiroojia ja kiljujia enää
+olekaan, mutta kunhan sattuisi oikea suuren maapitäjän vallesmanni ja se
+kirota räväyttäisi, niin lapsi hän olisi vielä sen rinnalla.»
+
+»Lapsi», murahti Antti tyytyväisenä. Jussi taas virkistyi, kun sai näin
+kostaa. Riemastuen hän kertoi:
+
+»Esimerkiksi sillä Tohmajärven vallesmannilla kuuluu olevan semmoinen
+kiroamis-ääni, että koko Tohmajärven seurakunta saa siitä ylpeillä ja
+vielä Pälkjärvikin aina sinne Ruskealan rajaan asti.»
+
+»Kovahan se kuuluu olevan noitumaan», myönsi Antti.
+
+»Kova!» ylpeili Jussi ja korotti äänensä kerskaten:
+
+»Se Tiilikaisenkin aikamies poika kun joutui sen kanssa tekemisiin
+irtolaisuudesta, ja se kun oli Tiilikaisen Kallelle silloin kironnut,
+niin Kalle kehasi, että paikalla häneltä putosivat housut jalasta!»
+
+»Vai kehui se Tiilikainen niin kovaksi kiroojaksi!» ihmetteli Antti.
+
+»Kehui!» myönsi Vatanen. »Eikä se ollut vielä sanonut sen itsensä
+pimeyden pääruhtinaan nimeä, vaan oli vain maininnut yhtä sen
+sukulaista.»
+
+Mutta hetkisen mietittyään hän ryhtyi puolustamaan omankin pitäjänsä
+herroja Tohmajärven vallesmannin rinnalla. Hän arveli:
+
+»Vaikka kyllä sillä tällä Liperin rovastilla olisi semmoinen
+vallesmannin ääni, että sen kirouksen pitäisi kuulua yli Liperin.»
+
+»Olisi sillä, jos se lukisi itsensä vallesmanniksi», yhtyi Anttikin.
+
+He alkoivat tyyntyä. Jussi huomautti:
+
+»Päästän tuon porsaan säkistä!»
+
+Ovesta sisään työntäessään eivät poliisit olleet huomanneet ottaa
+porsassäkkiä pois. Porsas alkoi telmää olilla. Antti katseli sitä ja
+sanoi:
+
+»Kenenkähän porsas se on?»
+
+Jussi ei vastannut. Nyt oli heillä piiputkin matkassa. He alkoivat
+tupakoida. Mutta siitä huolimatta tuli aika pitkäksi, varsinkin
+Jussille, joka suri tammansa kohtaloa.
+
+Mutta hänkin rauhoitti itseään lopuksi, huomauttamalla:
+
+»Tottapahan se tamma sieltä entisestä talostaan löytyy. Ne tuntevat sen
+siellä ja vievät Kettuselle, ja Kettunen tuo sen meille.»
+
+Antti valitti toki vielä ja samalla arvaili:
+
+»Kukahan se oli niin jumalattoman partainen mies, joka tarrautui hevosen
+rinnuksiin?»
+
+»Eikö tuo liene ollut niitä Rääkkylän rettelö-Jääskeläisiä. Nehän ne
+kuuluvat rettelöivän ja käräjöivän kaikkien ihmisten kanssa», arveli
+Jussi.
+
+»Niitä kai se on. Tahi sitten niitä Tolosia sieltä Niittylahden takaa.»
+
+Porsas peuhasi ja miehet ajattelivat asioitaan. Porsaasta johtuivat
+ajatukset Kaisan taloon. Jussi sanoi:
+
+»Viisas elävä se on tuokin sian porsas. Kun osasi näet nytkin viedä
+suoraan siihen Makkosen lesken taloon... Ja senkin reiän osasi löytää,
+josta pääsi pujahtamaan aidan alitse...»
+
+Anttikin ihmetteli sitä. Hän urahti:
+
+»Eihän me olisi ilman porsasta tiettykään, jotta Kaisa elää täällä.»
+
+»Ei... Eikä ainakaan olisi saatu ilman porsaan apua tietää sitä, että se
+on jo sen Makkos-vainajan leski», painosti Jussi.
+
+Antti näytti nukahtavan. Piippu lerpatti hampaissa ihan
+tipahtamaisillansa. Mutta Jussi mietti Kaisaa ja Kaisan taloa. Jo sanoi
+hän Antille:
+
+»On sillä hyvä talo Makkosen leskellä.»
+
+»On se niin Makkosen lesken taloksi», murahti Antti.
+
+Sitten taas ikäänkuin torkuttiin.
+
+»Ja on se vielä roteva akka, se Kaisa itse», heräsi Jussi.
+
+»On se ... niin ikä-ihmiseksi», tarttui Antti.
+
+»On!»
+
+Seuraavalla kerralla heräsi Antti ensimmäisenä, sanoen:
+
+»Vankkaluisen eukonhan siitä saisi...»
+
+»Saisi siitä... Paljoa vankemman siitä saisi kuin Hyvärisen tytöstä»,
+iloitsi Jussi. Antti huomautti:
+
+»Porsas kaivautuu pehkuihin maata... Nukuttaakohan sitä?»
+
+»Vieläköhän ne ovat niitä viime öisiä pehkuja?» kysyi Jussi, katsellen
+pehkuiksi vanuneita olkia.
+
+»Niitä kai ne ovat... Tottapa ne eivät ennättäneet muuttaa uusia.»
+
+»Kyllä ne eivät ennättäneet, sillä olisivat ne muuten muuttaneet meille
+puhtaat olet», lohdutteli Vatanen.
+
+Niin jatkoivat he vähin erin. Aamusella heräsivät aikaisin, ja nyt alkoi
+taas aika pitkäksi virua. Joskus juohtui tamma mieleen, mutta vielä
+useammin teki mieli kiirehtiä Kaisan kanssa kauppoja päättämään. Jussi
+kysyi:
+
+»Eikö sinustakin tuntunut siltä, että kyllä se Kaisa itsekin on jo sinne
+päin hököttämässä?»
+
+»Näkihän sen heti siitä, että pani ylleen pyhähameen, kun kuuli ettei
+Loviisa-vainaja enää elä», mörisi Antti myönnytystään, ja silloin
+vahvisti Jussikin:
+
+»Näkihän sen kaikestakin... Päätäänkin jo rupesi kampaamaan.»
+
+»Sille sopivatkin Loviisan hameet ja röijyt levittämättä... Hyvärisen
+tytön jos olisit ottanut, niin niitä olisi pitänyt kaventaa...»
+
+Sen huomasi Jussikin ja lisäsi:
+
+»Ja hyvässä lykyssä olisi pitänyt vielä lyhentääkin ... jos nyt ei
+röijyjä, niin ainakin olisi hameita ollut lyhennettävä tai sitte
+ommeltava ne vekille. Oli se onnen potkaisu.»
+
+Putka oli kylmä. Sitä ei oltu lämmitetty, koska se Rimpisen tekemä uuni
+oli rikki. Antti jo sanoi:
+
+»Täällä on vilu.»
+
+»Eivät näet ryökäleet ole muistaneet illalla lämmittää, jotta tarkenisi
+kunnolleen olla!» harmistui Jussi. He istuivat kauvan aikaa lattialla
+vastatusten, polvet pystyssä, kunnes Jussi jatkoi:
+
+»Vilu minullakin on.»
+
+Antin mieleen muistui Jussin ihana saunalöyly ja hän kysyi:
+
+»Kylvetkö sinä monesti viikossa?»
+
+»En kuin kuusi kertaa.»
+
+»En minäkään kuin kuusi, mutta se Haarajärven ukko se kuuluu
+lämmityttävän saunan joulupäivänäkin...
+
+»Eiköhän tuolla porsaallakin ole vilu?» kysyi Jussi.
+
+»Eikö tuolla liene, kun kaivautuu pehkuihin.»
+
+Kun siinä tuli yhä kylmempi, ehdotti Antti:
+
+»Vedetäänpäs sormikoukkua, niin tulee lämmin!»
+
+Ja he alkoivat vetää. Jalkapohjat asettivat vastatusten ja vetivät,
+jotta ikenet irvistyivät. Lopulta sanoi Jussi:
+
+»Sormiin koskee!»
+
+»Ruvetaanpas voittosille!» ehdotti Antti, ja he alkoivat hiljakseen
+painia. Jussi neuvoi:
+
+»Elä ota housunkauluksesta. Se repeää... Ota siitä remelistä!»
+
+Alkoi ankara jyty. Antti valitti:
+
+»Elä sinä tee koiruutta!»
+
+»Mitä koiruutta minä?»
+
+»Sinä pakkaat ihan ryntäihin, ettei jää hollia.»
+
+»Enpäs pakkaa!» intti Jussi.
+
+»Pakkaatpas!» väitti Antti Jussia valehtelijaksi ja Jussi sanoi siihen:
+
+»Elä valehtele!»
+
+He väänsivät aivan ähisten. Nyt varotti Jussi:
+
+»Elä sinä vain sitä jalkakammia käydä!... Pelin pitää olla rehellinen!»
+
+Antti todisti hengästyneenä:
+
+»Ei sinua saa kaatumaan.»
+
+»Ei sinuakaan.»
+
+»Levätään välillä!» läähätti Antti.
+
+He lepäsivät, vetivät vyönsä tiukemmalle ja alkoivat uudestaan. Pehkut
+vain pölisivät jaloissa, ja hämmästynyt porsas juoksenteli pakoon
+nurkasta nurkkaan. Viimein rukoili Jussi:
+
+»Elä enää!... Minulta repesivät housut!»
+
+Mutta Antti ei nyt hellittänyt. Hän aivan julmistui, saadakseen voiton.
+Oli siinä voimaa liikkeellä. Lattia tömisi jalkojen alla ja Jussi huusi
+suuttuneena:
+
+»Elä perhana!... Elä revi housuja, tahi kun minä suutun!...»
+
+Mutta kun ottelu oli paraassa menossa, avautui ovi ja ihmettelevä ääni
+sanoi:
+
+»Nyt ne pakanan eväät jo keskenään tappelevat. No ei ole moisia raatoja
+vielä tämän kaupungin putkan pehkuilla maannut!»
+
+Hämmästynyt Vatanen koetti selittää asiaa, sanoen:
+
+»Tuohan se Antti...»
+
+Mutta poliisikin oli nyt pahalla tuulella, kun häntä oli poliisimestari
+haukkunut siitä rasvapilkusta, jonka hän oli saanut ryntäisiinsä
+Pekurisen lapsen ristiäisissä. Hän äkäili:
+
+»Samanlaisia Antteja te olette koko Liperin miesroikka... No miehet! Nyt
+tilille siitä Partasen hevosen varkaudesta.»
+
+Miehet korjailivat housujansa. Jussin housujen takapuoleen oli revennyt
+parin korttelin pituinen reikä, mutta ei ollut aikaa sitä korjailla. Hän
+pyydysti porsaan säkkiin ja nyt he lähtivät taas tutkinnolle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Poliisimestarin apulainen, Johan Fredrik Borg, Sortavalan entisen
+pormestarin poika, jota kansan kesken sanottiin Porkin Jussiksi, oli
+vasta nuori luutnantti ja tietysti muutenkin tuittupäinen herra. Hän oli
+nyt joutunut poliisimestarin sijaisena jatkamaan kuulustelua, sillä
+itsensä Tahvanaisen pää oli kipeä.
+
+Vangitut astuivat sisään, Jussi riiputtaen oikeassa kädessään
+porsassäkkiä. Sisällä olivat todistajatkin.
+
+Mulon Partanen oli jo illalla käynyt poliisimestarin puheilla, mutta
+tämä oli ollut kiukuissaan eikä ollut malttanut edes kuulustella
+Partasta, vaan oli käskenyt tulla varsinaiseen kuulusteluun todistamaan
+mitä tiesi. Silloin oli Partanen ruvennut selittämään, ettei siinä ollut
+mitään varsinaista varkautta, vaan että miehet saa laskea vapauteen.
+Mutta ei hän ollut vielä kunnolleen alkuunkaan päässyt, kun
+poliisimestari, jota odoteltiin korttipöytään, ärjäsi:
+
+»Mene hornan kattilaan täältä!»
+
+Partanen oli vielä yrittänyt suuttua, mutta silloin oli poliisimestari
+ollut hänet syödä, huutaen:
+
+»Kaikki te olette samanlaisia rosvoja ja juopporenttuja... Näytän minä
+teille!»
+
+Tämä ajattelematon käytös vaikutti suuresti asian ratkaisuun. Jussi
+Partanen oli siitä aivan myrtynyt ja uhannut suorastaan:
+
+»Annahan huominen päivä tulee, niin näyttää se Partanenkin!... Tämä
+Partanen näyttää sinulle vielä, että sinä olet vanginnut viattomia
+ihmisiä, ja nähdäänhän, eikö sinusta vielä tule virkaheitto, niin jotta
+jutkahtaa!»
+
+Toinen oli menettänyt lopunkin malttinsa ja suorastaan potkinut Jussi
+Partasen ulos. Sen johdosta oli Partanen vannonut puhuvansa Antin ja
+Jussin puolesta niin, että he voivat syyttää poliisia aiheettomasta
+vangitsemisesta. Tästä asiasta oli hän jo maininnut Kaisalle ja koko yön
+oli hän sommitellut juonta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Nyt seisoi hän pönäkkänä ja odotti vain aikaa, milloin hän saa
+»näyttää». Kuulustelu alkoi. Borg--tai oikeastaan Porkki--kysyi
+Kaisalta:
+
+»Oletko sinä vaimo Kaisa Makkonen tästä kaupungista?»
+
+»Ei suinkaan se kuka ole?» vastasi Jussi Kaisan puolesta. »Suu kiinni!
+Minä kysyn häneltä: Oletko sinä vaimo...»
+
+»No näkeehän tuon kysymättäkin, että vaimohan tuo on, kun kerran
+hameessa käy», järäytti Partanen keskeyttäen. Kuulustelija löi nyrkkinsä
+pöytään ja ärjäsi:
+
+»Suu kiinni! Kuka sinä olet?»
+
+Partanen yritti selittää:
+
+»Minähän olen se Mulon Partanen ja minä sanon että...»
+
+»Suu kiinni! Onko tämä vaimo Kaisa Makkonen?»
+
+»No, on, on... Hyvä isä siunatkoon!... Johan tuo on sanottu, että
+Makkosen leskihän minä olen... Tunteehan minut tämä Vatanenkin!» riensi
+silloin Kaisa.
+
+»Riittää! Tunteeko vaimo Kaisa Makkonen nämä kaksi miestä?» keskeytti
+toinen, kasvot punaisina vihasta.
+
+»No kuka näitä nyt ei tuntisi, kun ovat oikeita liperiläisiä ja vielä
+ollaan läheisiä sukulaisiakin tämän Vatasen kanssa!» iskien samalla
+Jussille ja Antille silmää ja viittoen sormellaan. Nämä ymmärsivät
+silmän iskun ja oitis ehätti Jussi:
+
+»Läheisiä sukulaisia ollaankin.»
+
+»Suu kiinni!» huusi Porkki taas.
+
+»Elä ärjy!» tarttui jo uhkaavasti Partanen, jonka luonto nousi. Jussi ja
+Antti alkoivat joutua ymmälle huomatessaan Partasen olevan tyytymättömän
+herra Porkkiin. Kaisa teki heille sormimerkkejä, minkä kerkesi.
+
+Vihdoin päästiin niin pitkälle, että herra Porkki voi kysyä:
+
+»Onko tämä toinen mies Jussi Vatanen Liperistä?»
+
+»No kukas se olisi, jos ei Vatanen! Sehän se on sen ukko Vatasen entinen
+poika, vaikka siitä on jo kasvanut tuommoinen mies... Ja tämä toinen on
+se Antti Ihalainen, joka nai sen Matikaisen tytön, sen Anna Liisan, jota
+se Tahvo Kenonen aikoi!» lasketteli Kaisa yhtenä rupeamana. Sitä myöten
+selvisi asia vähitellen. Nyt jo voi herra Porkki kysyä:
+
+»Mitä muuta vaimo Makkonen tietää tähän asiaan?»
+
+Kaisa hämmästyi ja kysyi:
+
+»Tähänkö asiaan? Mikäs asia tässä on?»
+
+»Niin. Mitä sinä tiedät tähän asiaan», ärjäsi tuskastunut Porkki.
+
+»Eihän tässä mitään asiaa olekaan... Vatanen vain tuli kaupunkiin
+myömään porsastaan ja sitten kun tapasi tämän Mulon Jussi Partasen ja
+Partasella oli liinakko valjaissa, niin Jussi sanoi Ihalaiselle:
+'Koetellaanpas, onko tuo niin hyvä juoksija kuin se oma tamma'... Ja
+sitten ne ajaa pyöräyttivät vähäsen katua pitkin ja olivat juuri
+takaisin tulemassa, kun semmoinen jumalaton miesjoukko tarttui hevoseen
+kiinni ja kuletti väkisin tänne.»
+
+»Ähäh!... Joko nyt kuulit!» ilkkui jo silloin Jussi Porkille.
+
+»Suu kiinni siellä!» kiljui ärtynyt Porkki.
+
+»Pidä itse turpasi tukossa!» murahti Antti.
+
+»Perr!» sydämistyi Porkki, mutta Jussi varotti:
+
+»Elä kiroile ja noidu oikeassa asiassa!»
+
+Porkki löi nyrkkiä pöytään ja raivosi:
+
+»Jos te ette tottele, niin minä hirtän teidät!»
+
+»Hirtäppäs!» uhitteli Jussi, jota Kaisan sormipuhe ja silmän iskut yhä
+vain rohkaisivat ja yllyttivät. Porkin kasvot pöhöttivät veripunaisina.
+Täyttä kurkkuaan huusi hän:
+
+»Te olette varastaneet Partasen hevosen keskellä päivää... Te olette
+suuria rosvoja...»
+
+»Mutta se vain on turkasen pitkä vale!» jyrähti silloin Partasen
+tuuheasta parrasta, kuin ukkosen pauhina. Jussi ällistyi, ja ällistyi
+siinä kuulustelijakin. Hän kysyi:
+
+»Etkö sinä ole se Partanen, joka syyttää hevosen varkaudesta näitä
+miehiä?»
+
+»En... Minä olen Mulon Partanen», vastasi Partanen viisaan näköisenä.
+
+»No keltä lemmon Partaselta nämä sitten varastivat hevosen?» ällistyi
+silloin Porkki.
+
+»Eivät keltään», jyräytti taas Partanen.
+
+»Ähäh!... Vieläkö nyt karjut!» ilkkui Jussi.
+
+Porkki jäi sanattomaksi tuskastuneena ja käveli edestakaisin huoneessa,
+ähkien ja puhkuen vihasta. Partanen päivitteli viisaana, korvallistaan
+raapien:
+
+»No kyllä ne nuo herrat osaavatkin ja uskaltavat tätä alamaista kansaa
+haukkua ja kerjätä! Kun otappa ja sano rosvoksi rehellistä miestä!»
+
+Siihen asti oli porsas pysynyt hiljaa säkissä, mutta nyt sekin vinkasi,
+kun Jussi sattui polkasemaan sen saparolle. Raivoissaan huusi Porkki:
+
+»Mitä vietävää sinulla on siellä säkissä?»
+
+»Potsi.»
+
+»Potsi... Potsi... Mikä kehnon potsi?»
+
+»Sian potsi ... oikea imisä porsas», selitti Jussi, ja Partanen lisäsi:
+
+»Ei suinkaan se ihmisen ja muun eläimen porsas sian äänellä vingu!»
+
+Porkki polki jalkaa lattiaan, niin että lasit helisivät pöydällä ja
+Antti kehotti:
+
+»Pole vaan! Ei se lattia potkaisemalla puhkea.»
+
+Jonkun ajan kuluttua rauhottui sekä porsas että Porkki. Hän alkoi taas
+jatkaa kuulustelua. Partaselta hän kysyi:
+
+»No oliko se sinun hevosesi, jolla nämä miehet ajoivat?»
+
+»No ei suinkaan se kenen», ylpeili Partanen.
+
+»No varastivatko ne sen sinulta?» jatkoi Porkki.
+
+»Johan Partanen sanoi, että ei», yritti Kaisa.
+
+»Suu kiinni, akka!»
+
+»En minä ole vielä kenenkään akka... Makkosen leski minä olen!»
+
+Porkki sadatteli nyt taas kotvasen ja yritti jatkaa. Hän kysyi
+Partaselta:
+
+»No mitä varten nämä ajoivat sinun hevosellasi?»
+
+Nyt oli Partasen aika tullut. Hän selitti rauhallisena:
+
+»Poliisia härnätessä vain tehtiin semmoista kuria.»
+
+Siitä syntyi ällistys. Nyt hoksasivat Jussi ja Antti, että Kaisa oli
+puhunut Partasen kanssa ja että nyt oli hätä kaukana.
+
+Mutta herra Porkin vimmastus ei tiennyt rajaa. Hän kiljui:
+
+»Vai poliisia härnätessä?... Millä lailla sinä härnäsit poliisia?»
+
+Nyt löi Partanen sen viime iskunsa. Hän selitti:
+
+»Ka kun se tämä Join poliisimestari Tahvanainen ei muuta tee kuin
+juopottelee ja lyö korttia Vilenin ja sen»--hän ei tuntenut herra
+Porkkia--»Sortavalan entisen pormestarin Porkin poikarentun kanssa, niin
+minä sanoin tälle Vataselle ja Ihalaiselle: 'Kun me nyt olemme muutenkin
+tuttuja miehiä, niin tehdään tälle Join poliisille jutku!'»
+
+Porkki oli suunniltaan, kun keskeytti:
+
+»'Jutku'!... Näytän minä teille!... Mikä se on se 'jutku'?»
+
+Mutta entistä rauhallisempana ja viisaampana jurnutti Partanen:
+
+»Ka minä sanoin tälle Vataselle: 'Olkaa varastavinanne minulta tuo
+liinakko ja minä huudan vain poliisia, niin näette että ne rentut eivät
+ymmärrä erottaa rehellistä ihmistä rosvosta, vaan tuomitsevat teidät
+syyttömästi sakkoihin ja sitten juovat ne rahat.'»
+
+Porkki oli noussut ja teiskaroitsi äänetönnä, hammasta purren; kasvot
+olivat pakahtua niihin tulvivasta verestä. Mutta hän nieli kiukkunsa.
+Nopeasti pyörähti hän liperiläisiin päin ja kysyi:
+
+»Onko se totta, että tämä Partanen houkutteli teitä härnäämään poliisia
+ja että te ette varastaneet sitä hevosta?»
+
+»No kukas sitä on valeeksi väittänytkään!» vahvisti Jussi.
+
+»Koska on ilmi tullut, että syytetyt ovat toimineet toisen, Mulosta
+kotoisin olevan Partasen houkutuksesta, ja kun he eivät ole mitään
+rikosta tehneet, josta heitä voitaisiin syyttää, vapautetaan heidät.
+Mutta koska Partanen on itse tunnustanut aikoneensa häiritä kaupungin
+järjestysvaltaa ja kun hän on aikomuksensa toteuttanutkin, pidätetään
+hänet poliisilaitoksen säilytysvankilaan asian lähempää kuulustelua
+varten, joka tapahtuu ensi lauvantaina.»
+
+Partanen yritti panna vastalauseen, mutta Porkin käskystä otti kolme
+poliisia häntä niskasta kiinni ja työnsi samoille pehkuille, joilla
+Jussi ja Antti olivat yönsä viettäneet. Vastaan haratessaan koetti
+Partanen vain huutaa:
+
+»Tämähän on vasta hornan pesä, kun ihan syyttömiä ihmisiä työnnetään
+tällä tavalla putkaan oman hevosensa varkaudesta!»
+
+
+
+
+KUUDESTOISTA LUKU
+
+
+Se oli lauvantaipäivä, iltahämärän tuloaika, kun Liperin miehet pääsivät
+pois tutkinnosta. Ulos tultua ihmetteli Jussi Kaisalle:
+
+»Tämäkö se nyt on se poliisiputka?»
+
+Ja kun Kaisa oli sen myöntänyt, alkoivat miehet ihmetellä:
+
+»Kas kun ei ennen ole tullut koko tällä kadulla käydyksi, vaikka on
+usein oltu Joilla ja on koluttu kaikki muut kadut!»
+
+Kaisa siunaili sitä, että pannaan syyttömiä ihmisiä putkaan, vaikka
+olisi ollut kylliksi syyllisiäkin. Jussi puhdistautui vieläkin enemmän;
+hän ihmetteli Kaisalle:
+
+»Kas kun siellä ei näkynyt niitä kahta suurta tappelijaa, joista Kaisa
+puhui... Vaan tottapa ne ovat lähettäneet ne jo oikeaan linnaan!»
+
+Kaisa kiirehti edeltäpäin laittamaan ruokaa. Jussi ja Antti
+taivastelivat vielä hetken kartanolla ja kaupungilla.
+
+Kaisan luona odotti jo kahvi pöydällä, kun miehet saapuivat. Porsas
+päästettiin säkistä ja söi puuroa ja maitoa. Jussi alkoi muistella
+tapahtumaa:
+
+»Kyllä oli kiivasluontoinen herra tämä äskeinen. Huusi ja mökysi näet
+kuin olisi ollut suurempikin asia!»
+
+»Äkäluontoinen se oli ruoja!» yhtyi Anttikin. Jussi kerskasi silloin:
+
+»Vaan asettipahan luontonsa, kun näki että minä jo punoin porsassäkin
+suuta puneelle, jotta sopisi sillä sivaista, kun tarvis tulee.»
+
+Kaisa hompsuutti askareissaan ja Antti mukasi:
+
+»Kyllä sen luonto hätkähti, kun se näki tiukan.»
+
+Nyt Jussi alkoi taas korjata asiaansa, peitellä putkassa oloansa. Hän
+ryhtyi kehumaan Tahvanaista selittäen:
+
+»Se eilinen herra taas oli hyvin siivoluontoinen ja hyvä suustaan. Heti
+kun hän näki meidät, niin sanoi että te kun olette tunnetut yleensä
+siivoiksi miehiksi ja varmaan talon isänniksi, niin saatte tulla sinne
+meidän kyökkiin nukkumaan, ettei tarvitse häiritä ja raskauttaa sen
+Makkosen lesken vierasvaraisuutta... Ja lämmin kyökki sillä olikin.»
+
+»Lämmin!» myönsi Antti. Molemmat katsahtivat Kaisaan, ja Jussi jatkoi:
+
+»Ja höyliä oli koko joukko. Yhdessä siinä puhua rupatettiin ihan
+maatamenolle asti, ja lapset syöttivät porsasta kokkelilla ja itselle
+meille annettiin herrasväen ruokien tostolia... Ja oli siinä ruokaa,
+mitä syödä! Kun oli sianlihapaistiakin semmoista, jossa oli kämmenen
+levyistä läskiä!»
+
+»Julman hyvät sillä olivat ruuat», todisti Antti, ja aina vähä väliä
+katsoa muljauttivat he Kaisaan ja iskivät toisilleen silmää.
+
+He istuutuivat kahvipöydän ääreen ja silloin laukesi asia yht'äkkiä
+aivan itsestään, kuin olisi se ollut valmiiksi kypsynyt. Antti kehotti
+silloin:
+
+»Ka istu sinä, Kaisa, vain sinne Jussin viereen!»
+
+Kaisaa kainostutti. Hän alkoi hiljalleen nauraa hihittää ja sanoi:
+
+»Mitä häntä nyt joutavia!»
+
+»No mitä sitä nyt tyhjää vänkäilee!... Tule vain pois!» rohkaisi Jussi
+ja muljautti merkitsevän silmäyksen. Kaisa työntäytyi penkkiin, mutta
+vastusteli vielä:
+
+»Välttäisi tämä vanha ihminen muuallakin!»
+
+»No älä nyt tyhjää muikistele!» leikitteli siihen Jussi ja alkoi
+kenkänsä kärellä kopeloida Kaisan jalkaa. Kaisa alkoi nauraa kikattaa.
+Jussi kehotteli vain:
+
+»Hihitä ... hihitä!... Nauraa hihitä vain!»
+
+Kaisa heitti häneen syrjäsilmäyksen ja sanoi:
+
+»Kuka sitä nyt olisi uskonut tästä tämmöistä lopuksi tulevan!...
+Vanhoilla päivillään vielä pitää höynäytyä!»
+
+Syntyi pieni iloinen äänettömyys. Antti, joka oli yhtenä hymynä, kysyi:
+
+»Eikö sitä Kaisan jalkaa löydy sieltä pöydän alta, kun sinä täältä
+kopeloit?»
+
+»Löytyyhän se, mutta minä vaan muuten tuota toista jalkaani
+vetryyttelen, ettei yhdessä kohti ollessaan pääse turtumaan», selitteli
+Jussi kahvia hörppien ja kosien toisella jalallaan Kaisaa. Antti sanoi:
+
+»Oikeastaan tämä asia näkyy jo menevänkin ilman syrjäisen avittamista,
+vaikka olisinhan minä tässä joutanut puhemiehen toimissa kähräämään.»
+
+Jussi pani kupin pöydälle ja rupesi kertomaan:
+
+»Niinhän se meni senkin Malisen naiminen ihan itsestään ennen kuin
+puhemies oli ennättänyt luontoansakaan karaista. Se Malinen oli vain
+istunut sen Tiinan viereen ja pannut kätensä Tiinan kaulaan tällä
+tavalla kuin minä tässä tämän Kaisan kaulaan, ja puhemies oli siihen
+ennättänyt vain sanoa: 'Ka johan se on valmis koko naimishökötys'...»
+
+Kaisa vähän kainosteli ja nauroi, mutta Jussi kehotti:
+
+»Elä nyt Kaisa joutavia mutristele ja turhia venkeile!... Tällä
+tavallahan me Loviisankin kanssa ensi aikoina istuttiin ja Loviisan suu
+oli silloin aina naurun virnallaan ihan samalla tavalla kuin nyt tämän
+Makkosen lesken suu.»
+
+»Elä kutkuttele! Minua kutittaa!» vastusteli Kaisa, mutta Jussi
+lohdutteli:
+
+»Pitäähän sitä näin tämmöisenä päivänä tehdä jotain iloista
+kommervenkkiä ja muuta kujetta henttuaan huvittaakseen... Ei sitä sitte
+tuolla vuoden päästä enää hytkähtelekään mieli näissä rakkauden
+lurituksissa ja luirituksissa!»
+
+Kaikki--hän itsekin--huomasivat Jussin harvinaisen leikkipuheliaisuuden.
+Jonkun ajan kuluttua kääntyi puhe vielä taloudellisiin asioihin, kun
+Jussi kysyi:
+
+»Jäikö siltä Makkoselta ne koirannahka-rukkaset, jotka se osti
+vallesmannin pehtuorilta?»
+
+Kaisa sanoi niiden jääneen. Hyvä tovi puhuttiin nyt tästä uudesta
+aiheesta. Sen loppuessa selitti Jussi:
+
+»Sehän meillä on vielä vanha vesikorvo ja se maalattu taikina-, ja sama
+sänky, jonka Loviisa-vainaja toi perintönään... Posteliin on vain tehty
+uusi semmoinen vaaru, että sen pitää kestää... Kun nyt vain tämä talo
+saataisiin myydyksi, niin pantaisiin tässä jo vaikka huomenna pillit
+pussiin ja soitettaisiin Liperiin.»
+
+Hänen riemunsa oli täydellinen, kun Kaisa ilmotti, että karvari Tolvanen
+oli juuri tänä aamuna käynyt kauppoja hieromassa. Riemuissaan huudahti
+hän:
+
+»No auttaakin se aina ihmistä kaupunkimatkallakin onnistumaan, kun vain
+siivolla elää ja vaeltaa.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta kun kahvit oli juotu ja yö läheni, kauhistui Kaisa:
+
+»Herra siunatkoon, kun siellä sen vietävän poliisikamarissa piinasivat
+koko päivän, niin että jäi lihakaupassa käymättä!... Olisihan sitä
+tämmöisen päivän perästä laittanut huomenna vereksestä lihasta soppaa,
+vaan mistä sen nyt ottaa, kun lihapuoti on kiinni ja huomenna on pyhä!»
+
+»No onhan se porsas!» riemastui Jussi, jatkaen:
+
+»Annetaan vain porsaalle puukkoa kulkkuun, niin saadaan jo tänä iltana
+lepparieskaa verestä ja huomenna on sianlihasoppaa. Otappas, Antti,
+puukko ja minä pitelen porsasta takakoivista!»
+
+Puolen tunnin kuluttua paistui porsaan veri leppärieskana, ja huomenis
+haudattiin sen liha päivällisenä näiden kolmen onnellisen ihmisen
+suuhun.
+
+Aterialla puheltiin talon myömisestä. Keskiviikkona oli karvari Tolvanen
+luvannut rahat tuoda ja kaupat päättää, ja torstaiaamuna päätettiin
+lähteä Liperiin.
+
+Mutta sitten alkoi puhe vaieta. Antti jo huomautti:
+
+»Tuokohan se porsas väsyttää sillä tavalla, kun tässä alkaa tehdä mieli
+ettone-unta?»
+
+»Kyllä kai se porsas rupeaa painostamaan, koskapa se minultakin jo alkaa
+silmäluomia alaspäin nyhtää», vakuutti Jussi. Kaisa oli tuntenut samaa.
+Hänkin ilmotti:
+
+»Ka haukotuttaapa tuo minuakin. Rupeaisitte tuohon sänkyyn pitkäksenne,
+niin minä kyykähdän tuohon lattialle!»
+
+Mutta Jussi teki muutoksen:
+
+»Ka vältänpä tuota minäkin lattialla vaikka siinä Kaisan lähettyvillä,
+niin saa tämä Ihalainen yksin sängyssä loikoa, hän kun on kumminkin niin
+kuin vieraampaa väkeä ja me jo niin kuin samaa konttikuntaa.»
+
+Jo alkoivat silmät ummistua. Mutta juohtui siinä vielä Partanenkin
+mieleen. Jussin tuli häntä vähän surku. Ikäänkuin itsekseen,
+puoli-unessa, jupisi hän:
+
+»Putkassakohan se Mulon Partanen nyt on?»
+
+Siihen ei vastannut kukaan mitään. Jokainen mietti asiaa hiljaisuudessa,
+joten alkoi pitempi äänetiolo. Antti ajatteli edellisien päivien
+tapauksia ja poliisimestari Tahvanaisen ja Porkin kiivautta. Siitä
+johtuivat ajatukset Jussi Vatasen kertomuksiin Tohmajärven vallesmannin
+kiroamisvoimasta. Ihmeissään sanoi hän silloin:
+
+»Vai housut putosivat Tiilikaisen Kallelta, kun Tohmajärven vallesmanni
+kirota rönkäsi!»
+
+»Housut!»
+
+Sen myönnettyään ajatteli Jussi taas vuorostaan ja vahvisti ikäänkuin
+muun puheen puutteessa:
+
+»Housujen kehui Tiilikaisen poika pudonneen, vaikka se on jo aikamies
+pojan toljake!»
+
+Mutta Kaisalle oli housuista juohtunut mieleen iloinen asia. Hän
+huudahti:
+
+»No hyvä isä siunaa! Kun uneutin näet sanoa, että jäihän siltä
+Makkoselta ne Parviaisen puoti-Pekalta ostetut verkahousutkin!»
+
+Jussi karjasi riemuissaan:
+
+»Johan minä tälle Ihalaiselle sanoin, että kunhan ne Kaisan kaikki
+nyytit pengotaan, niin ei sitä ulkomuistista tiedä, mitä rikkautta
+sieltä vielä pölähtää päivän valkeuteen.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tahvo Kenonen oli väkisinkin tullut viipyilleeksi taipaleella taloissa,
+kunnes viesti Ihalaisen Antin kuolemasta joudutti hänen kosimahommiansa.
+Nyt hän työntäytyi Ihalaisen tupaan, missä Kanasen Maija Liisa ja
+Ihalaisen Anna Liisa viluissaan ja murheissaan kyräilivät. Rennosti
+viskasi hän säkkinsä penkille, otti piipun taskustaan, alkoi sitä
+piestikolla kaivella ja tervehti:
+
+»No nyt sitä sinäkin, Anna Liisa, pääsit siitä Ihalais-rististä. Ei
+suinkaan se toki tätä kontuaan vienyt mennessään ... vai jättikö se
+tämän sinulle... Anna Liisa?»
+
+»Tähän se on heittänyt kaikki koko roskansa!» vastasi murheellinen Anna
+Liisa jotain sanoaksensa, ja Kanasen emäntä lisäsi:
+
+»Mikäpä tässä on Anna Liisan yksinäänkään eläessä, kun ottaa toisen
+miehen. On niitä tämmöiseen taloon vävyksi pyrkijöitä.»
+
+Kenosesta tuntui, että Maija Liisa jo rupeaa Anna Liisan puolesta
+ylpeilemään. Hänkin nosti silloin päätänsä, ilmottaen:
+
+»Mutta kyllä niitä on kotivävyn paikkojakin tuolla Kaavin ja Juuan
+puolella. Siellä kun on joka talossa semmoinen rippikoulun käynyt tyttö,
+että sen pitää olla kuin paras pappilan mamseli, eikä kotivävyjä tahdo
+saada mistään!»
+
+»Vai on sillä puolen niin suuri puutos kotivävyistä!» ihmetteli Maija
+Liisa.
+
+»On! Puutos on julma. Talon poikia ja renkiä ja muita purlakka-miehiä
+vielä saisi, vaan paremman sortin miehiä saa etsiä eikä sittenkään
+löydä... Varsinkin on räätälimiehistä tiukka», selitti Kenonen. Siihen
+kummaili Anna Liisa:
+
+»Vai niin siellä on vähän räätälejä!»
+
+»Niin on. Heikki Pirhonen oli viimeksi minuakin rukoilemassa tytölleen
+kotivävyksi, mutta minä vain sanoin, että tämä Kenonen lähtee
+Liperiin... Sillä olikin pitkän-hotjakka ja lujarakenteinen tyttö, ja
+jumalattoman rikas talo.»
+
+»Niinkö sillä Heikki Pirhosella?» keskeytti Anna Liisa, jonka silmissä
+Tahvo alkoi kohota.
+
+»Niin, sillä Heikillä», vahvisti Tahvo, jatkaen:
+
+»Olisihan se Heikkikin jo saanut näitä maatyöntekijöitä vävykseen, vaan
+ei hän niistä huoli, sillä ei se tämä maatyö kannata. Mutta neulaa kun
+sitä heiluttelee sukkelakätinen mies päivän, niin kyllä siinä toinenkin
+penni kirpoaa kukkaroon, varsinkin kun ompelee enimmäkseen herroille
+housuja ja nuttuja niin kuin minä.»
+
+»Vai jo se Kenonen oikein herroille ompelee!» vastasi Maija Liisa.
+
+»Jo. Pappien saarnahousut olen ommellut kaikissa pitäjissä aina sinne
+Paltamoon ja Suomussalmelle saakka. Kontiolahden papin-apulainenkin kun
+sai kuulla, niin paikalla haetti Kenosen tekemään hänelle housut ja
+niissä saarnasi sitten vaalisaarnan, ja suuren pitäjän kuuluu itselleen
+saarnanneenkin... Entäs sitte tämä räätälin kölli! Eiväthän ne maatyön
+tekijät ole arvoltaan sen rinnalla mitään. Kuuselankin puoti-Pekka
+siellä Kaavilla aina käski minun tulla kanssaan norria lyömään, mutta ei
+niitä kyntömiehiä koskaan käskenyt.»
+
+»Ähää! Vai niin on Kenonen jo herrastunut!» kummasteli Maija Liisa.
+
+Vähä vähältään saivat he käsityksen Kenosen matkoista ja siitä miten
+häntä oli houkuteltu kotivävyksi yhteen ja toiseen paikkaan. Viimein
+oudostui Kenonen:
+
+»Eikö se Ihalainen heittänyt yhtään kahvia kotiin, kun se Anna Liisa ei
+vieraalle pane pannua pörisemään?»
+
+»Onhan niitä kahvia, vaan kun se Ihalainen meni tulitikkuja hakemaan,
+niin ei ole koko talossa yhtään tikkua millä tulta raapaista!» valitti
+Anna Liisa. Kenonen ilkamoi:
+
+»Kyllä saat Ihalaisen tikkua odottaa! Se poika ei tulisi vaikka
+eläisikin... Rentonaan huusivat Vatasen kanssa vastaan tullessa, että he
+ottavat Ameriikassa nuoret akat...»
+
+»Sanoiko se Ihalainenkin niin?» keskeytti Anna Liisa ja jäi
+sanattomaksi, kun Kenonen vahvisti puheensa.
+
+Silloin syntyi äänettömyys. Anna Liisalle paljastui Antin kataluus. Hän
+vihastui koko mokomalle miehelle. Ynseänä sanoi hän:
+
+»Mokomakin vielä kehuu ... potaattinokka!»
+
+Kenonen riemastui. Hän huudahti ylpeänä:
+
+»Kyllä se niin on, että Kenosessa se sinulle turva olisi ollut ... ja
+olisi nytkin, jos vain niiksi tulisi... Siinä on tulitikkuja! Pistä nyt
+se vääränokka vain lämpiämään!»
+
+Voi sitä riemua, mikä täytti molemmat vaimot! Heti viskasi Maija Liisa
+turkin hartioiltaan ja riensi apuun. Monet päreet olikin valmiiksi
+hakattu ja odottivat vain tulitikkuja, ja kohta leimusi tuli ja liedellä
+porisi nokinen kahvipannu. Iloisena myönteli Anna Liisakin:
+
+»No Kenosestahan näkyy todellakin se turva tulleen! Onkin tässä jo
+kylmässä istuttu ja värjötetty, eikä näet kukaan ole sen vertaa
+säälinyt, että olisi tästä kautta ajanut Lempaan myllyyn ja tuonut
+tikkuja, mutta Kenonen toki tuli ja toi!»
+
+Pian höyrysi kahvi pöydällä. Sokeri oli säretty ja alettiin hörppiä
+kauvan kaivattua juomaa. Kanasen Maija Liisa tunsi olevansa nyt
+Kenoselle niin suuressa kiitollisuuden velassa, että hän oli valmis
+toimittamaan tälle isännän paikan siinä talossa, johon Kenonen oli avun
+tuonut. Hän muisti taas, että Kenonen oli nuoruudessaan ollut Anna
+Liisaan hulluuntunut, eikä Anna Liisakaan ollut silloin kokonaan pois
+tieltä, vaikka se Ihalaiselle mentyään oli aina sanonut Kenosesta
+puhuessaan:
+
+»Ka olisihan se Kenonen huolinut, mutta itsehän minä en ollut hänestä
+noinko-tuonaankaan.» Sen tiesi Maija Liisa, ja siinä kahvin sulattamana,
+ja kun tiesi ettei Anna Liisa jaksa yksin taloa hoitaa, päätti hän
+ruveta puhemieheksi. Hän alotti:
+
+»Saisi tuo Kenonenkin nyt tällä reisullaan jo mennä Liperissä naimisiin,
+eikä lähteä kaikkia kotivävyn paikkoja vieraista pitäjistä etsimään!»
+
+Kenonen arvasi asian. Hän puuttui heti siihen ja arveli:
+
+»Ka olisihan sitä täälläkin oikealle räätälille työtä. Ja jos ei omassa
+pitäjäässä riittäisi, niin kävisi aina Join herroilta hakemassa lisää!»
+
+Hän innostui ja kehasi herroja:
+
+»Kyllä ne pojat tarvitsevat vähä toisetkin housut vuodessa! Paikkaa ne
+pojat eivät siedä polven päässäkään, uutta verkaa vain torvelta ja uudet
+housut!»
+
+»Ja olisihan niitä täällä Liperissäkin kunnollisia kotivävyn
+paikkoja ... semmoisiakin, joissa ei olisi appiukkoakaan eikä
+anoppiämmää riesana», tokaisi Maija Liisa kuppiaan täyttäen. Kenonen
+pyyhki kämmenselkämällään suunsa ja kysyi:
+
+»Montako lehmää se Ihalainen on tässä elättänyt?»
+
+»Toistakymmentä lehmän kantturaahan tässä on ruokittu ja siihen vielä
+härkä ja muutama hieho ja vasikoita», selitti. Anna Liisa
+kahvipuuhissaan häärien, ja Maija Liisa lisäsi:
+
+»Ja onhan tässä talossa muutakin kavetta yhden miehen osaksi.»
+
+Kenonen istui polvi toisen polven päällä, päällimäistä jalkaansa
+heilutellen. Äkkiä kysyi hän taas:
+
+»Onkohan se Ihalainen perinyt jo velkansa, sen kolmesataa markkaa, siltä
+Niiralan Piiraiselta?»
+
+»Eihän se vielä ole... Siellähän se on yhä korkoa kasvamassa», oli
+lohdullinen vastaus.
+
+       *       *       *       *       '
+
+Vaikea olisi kuvata loppuun asti tämä kosimistoimi ja Ihalaisen talon
+omaisuuden tarkastus, joka nyt eri kyselyjen kautta tapahtui. Yhtä
+työläs tehtävä olisi myös kuvata Maija Liisan ponnistukset johtaa asia
+suotuisaan tulokseen, kehuskelemalla asianomaisia toinen toisellensa.
+Sitä tehdessä meni puoli päivää.
+
+Mutta Anna Liisa oli vielä epätietoinen. Lopulta sanoi Kenonen suoraan:
+
+»Ka jos se nyt niikseen kerran tulee, niin mikäpäs siinä on esteenä!»
+
+Mutta rentonaan hän lopetti:
+
+»Mutta tänne Murron korpeen vaan ei Kenonen hautaannu kuuna päivänä ...
+ei lempo soikoon hautaannu. Mutta kirkonkylässä on se entinen Puniinin
+talo tyhjänä! Minä pyörähdän tästä vain isännän puheille sen talon
+hyyräämässä ja naulataan räätälin kyltti Puniinin seinään, täältä
+pannaan kapeet rekeen, lehmät Joille laahtarille ja niin muutetaan
+kirkonkylään että mätkähtää!»
+
+Anna Liisa oli aluksi pitänyt puhetta leikkinä. Mutta nyt alkoi Kenonen
+järjestellä asiaa. Hän käski Kanasen vaimoa:
+
+»Sinä, Kanasen akka, saat olla tässä sillä aikaa Anna Liisan apuna
+panemassa noita kattiloita ja ruokakuppeja vasuun. Pane heiniä vahvasti
+väliin, etteivät säry, ja maitopytyt ja voihinkit pankaa siihen suureen
+rankkitiinuun... Sen hevosen rankin saa kaataa siitä hiivattiin... Tahi
+minä kaadankin sen lähtiessäni. Minä pistän tässä ruunan aisoihin ja
+ajaa höyräytän kirkonkylässä ja tuon sieltä kihloiksi vielä Haarasen
+kaupasta Anna Liisalle paidan helmaan pitsiä.»
+
+Hän oli jo ulos menossa, kun Anna Liisa alkoi pidätellä:
+
+»Kenonen!... Kuule, Kenonen!... Elä tuossa nyt tuommoista kiirettä ja
+rytäkkää pidä!»
+
+»No ei se enää pitkittäen parane! Ala vain, Kanasen akka, köijätä
+sänkyjäkin pellolle. Minä tuon sieltä rahtilaisia, niin että menevät
+kaikki yhdessä rysyssä», selitti siihen Kenonen. Anna Liisa hätäytyi
+eikä tiennyt mitä sanoa. Kenonen oli jo kärriin nousemassa, kun
+sekaantunut vaimo vielä intti:
+
+»Elä nyt vielä!... Jos se tulee!»
+
+»Hornastako se enää tulee! Kanna vain sänky valmiiksi pellolle ja
+kolista pois russakat ja lutikat!» ennätti Kenonen sanoa, kun jo hevonen
+otti täyttä ravia.
+
+»Väkisinkö se nyt vie!» valitti Anna Liisa hänen jälkeensä katsellen.
+
+»Sitte kun muutetaan kirkonkylään, niin siellä kuuluutetaan ja annetaan
+ukko rovastin vihkiä!»
+
+
+
+
+SEITSEMÄSTOISTA LUKU
+
+
+Nyt olivat he taas kahden, Anna Liisa ja Maija Liisa. Edellinen valitti:
+
+»Kun nyt et sinäkään kieltänyt sitä Kenosta!»
+
+»No mitä kieltämistä siinä on! Hupsuko sinä olet, kun jo Kenosta yrmit
+ja hyleksit...»
+
+Anna Liisa ei vastannut. Toinen alkoi suuttua hänen väkistelyihinsä. Hän
+puuhaili muuttohommissa, kuten Kenonen oli käskenyt, ja selitti lomassa:
+
+»Housuthan ne ovat Kenosenkin jalassa, ja mitäpä muuta virkaa niillä on
+muillakaan miehillä: Ei se Malinenkaan sen kummempi olisi koje!»
+
+Se vähän rauhotti Anna Liisaa. Kanasen vaimo vielä lisäsi:
+
+»Kunhan joutuisit yksinäsi tuolla hangessa rypemään puita vetäessäsi,
+niin näkisithän... Ja mikä hätä sinulla on ollessa Kenosen akkana!
+Pääset vielä räätälin matamiksi ja voit asua kirkonkylässä, eikä
+tarvitse täällä korvessa hapata... Siinä onkin Puniinin pytingissä vielä
+kamarikin, että on kuin ainakin herrasväessä.»
+
+Anna Liisa mietti. Asia alkoi miellyttää. Vielä huomautti hän toki:
+
+»Mutta jospa se vielä tulee?»
+
+»Senkö paholaisesta se nyt enää tulisi, kun on kerran rauhaan päässyt»,
+vakuutti Maija Liisa.
+
+Ja juuri silloin saapui Kettusen poika, se joka on naimisissa
+Voutilaisen tytön kanssa. Vatasen tamma oli juossut Kiihtelykseen
+entiseen taloonsa, ja kun se siellä tunnettiin, tuotiin se Kettuselle,
+ja Kettusen poika toi nyt Antin pitkän sarkanutun, joka oli ollut
+kärrissä. Hän toi matkansa varrelta tuon ainaisen tiedon suuresta
+haaksirikosta, ja olihan hevosen ja sarkanutun heittäminen todistuksena
+karkumatkan alkuvaiheista.
+
+Nyt varmistui Anna Liisa lopullisesti. Kanasen vaimo vielä ilkkui
+hänelle:
+
+»Joko nyt uskot, vai vieläkö epäilet!»
+
+Kettusen poika vielä kertoili:
+
+»Ne ovatkin Joilla pitäneet ennen laivaan menoaan niin jumalatonta
+elämää, juoneet ja kironneet ja tapelleet, että kaikki viinarännin
+miehet oli täytynyt hakea niitä asettamaan, ja silloin siinä oli rytäkkä
+noussut. Ihan oli Muloon asti kuulunut huuto ja voivotteleminen, kun
+Ihalainenkin oli rönkyttänyt seipäällä niitä viinaränniläisiä selkään.»
+
+»Vai semmoista siivotonta elämää ne juuttaat vielä pitivät toiseen
+elämään lähtiessään!» kauhistui Maija Liisa.
+
+Kettusen poika lähti. Ja nyt lopultakin huomasi Anna Liisa mikä mies
+Antti oikeastaan oli, kun se oli sillä lailla tapellutkin. Maija Liisa
+vielä sanoi:
+
+»Kiitä Join herroja, kun mokomasta pääsit! Toista se on tämä Kenonen.
+Ennen tämä antaa itseään pieksää, kuin menee muita pieksämään.»
+
+Täytyi silloin Anna Liisankin myöntää:
+
+»Siivo mieshän se tämä Kenonen on ollut. Ihalainenhan se ja Vatanen sitä
+jo nuorenakin pieksivät, eikä se Kenonen silloinkaan muuta kuin
+voivotteli ja hierotti itsensä terveeksi.»
+
+Siten nousivat Kenosen ansiot ja laskivat Ihalaisen. Jo sanoi Anna
+Liisa:
+
+»No hyvin joutikin mennä semmoinen luojan mieliharmi!»
+
+Ja nyt ryhtyi hän Maija Liisaa auttamaan muuttopuuhissa. Hän neuvoi:
+
+»Keitetään kiehuvaa vettä ja huuhdellaan tuo sänky sillä yht'ympäri,
+jotta lutikat kuolevat ja russakat töllöävat!»
+
+Niin he tekivätkin ja Anna Liisa kaiveli sängyn raot puhtaiksi aivan
+tikun kanssa, valittaen:
+
+»No kuka olisi sitä Ihalaista uskonut semmoiseksi kuin se oli... Seköhän
+tuo Vatanen sen taas villitsi!»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Illalla palasi Kenonen kirkonkylästä. Hän oli vuokrannut Puniinin talon
+ja toi kymmenen rahtilaista vetämään pois tavaroita. Mutta kun oli
+syksyinen aika ja yö pimeä, lykkäytyi lähtö huomis-aamuun ja rahtilaiset
+jäivät yöksi taloon.
+
+Nyt alkoi Kenonen harjoittaa isäntävaltaa, joka hänelle kuului. Mutta
+sitä ennen hän valmisti lahjansa Anna Liisalle. Lupauksensa mukaan oli
+hän ostanut Haarasen kaupasta pitsiä, kannatti pöydän vielä sisälle,
+istahti sille räätäli-asentoon ja sanoi Anna Liisalle:
+
+»Tuoppas nyt tänne puhdas paitasi, niin Kenonen ompelee itse pitsin sen
+helmaan.»
+
+»Mitä tuota nyt vanhalle ihmiselle!» ujosteli Anna Liisa, mutta
+rahtilaiset alkoivat kehottaa:
+
+»Tuo vain paita Kenoselle ja anna Kenosen ommella pitsiä!»
+
+Anna Liisa totteli. Kenonen istui jalat ristissä allaan ja alotti
+työnsä. Joku rahtilaisista huomautti:
+
+»No ei sitä joka talon leivinpöydällä tuommoinen tavara istu!»
+
+»Ei istu!» ylpeili Kenonen.
+
+»No ei! Ei ole Liperissäkään ennen pidetty pöydällä muuta kuin leipää,
+Jumalan sanaa ja huttuvatia!» pisti taas joku rahtilainen. Kenonen
+pujotti rihmaa neulan silmään ja kehasi:
+
+»Ei ole ennen istunut, vaan nyt istuu, kun Tahvo Kenonen kerran Liperiin
+joutui. Pane, Anna Liisa, rahtilaisille kahvi porisemaan, ja pane kahvia
+ja sikuria pannuun niin että sitä pitää olla yhtenä puurona!»
+
+Liperin rahtilaiset kuten muutkin liperiläiset ovat yleensä tunnetut
+viisaudestaan. He eivät kehu ketään muutoin kuin tämän omalla
+kustannuksella. Nyt alkoi Kenosen kehuminen ja koko tämän omituisen
+avioliiton kuvaaminen. Rahtilaiset istuivat mikä missäkin, iskivät
+toisilleen silmää ja puhelivat hyvin vakavina. Yksi sanoi:
+
+»Jo taitaa Kenonen jäädä tähän Antti Ihalaiselle kotivävyksi, kun jo
+pitsiä ompelee paidan helmaan.»
+
+»Isännäksi jää Kenonen tähän taloon... Tämä on nyt Tahvo Kenosen talo,
+vaikka häneen itse pääkehno tulisi vastaan sanomaan», kerskui pöydällä
+ompeleva räätäli.
+
+»Vai isännäksi!»
+
+»Isännäksi!»
+
+»Onhan tässä talossa Kenoselle valmis hotu ja tie avattu, menipä hän
+halkometsään tahi vaikka minne. Sillä se Ihalainen oli mies työssä ja
+kaikessa rustauksessa», kuului taas selitys rahtilaisten joukosta.
+Toinen rahtilainen vilkaisi Kenoseen ja vahvistaa julisti muristen:
+
+»Ooo-on!... Valmishan tässä on kulku Kenoselle.»
+
+»Valmis on kulku!» murisi joku, ja eräs jurautti syläistessään:
+
+»Vaaa-almis!... Kun vain tämä Kenonen ompelee pitsiä Anna Liisan paidan
+helmaan.»
+
+Niin sitä kehua jurnuteltiin. Anna Liisa pelkäsi miesten rupeavan
+koiruutta puhumaan ja sanoi:
+
+»Mitä te nyt siinä rupeatte rääsittämään ja tyhjää narraamaan!»
+
+Rahtilaiset vaikenivat. Kenonen komensi:
+
+»Antakaa niitä kirnumaitoja näille rahtilaisille, jos niitä ei voi
+läikkymättä viedä kirkonkylään, ja lopun saa syöttää sioilla...
+Rieskamaidon saa valaa vaikka sahtitynnöriin ja viedä siinä Puniinin
+taloon ja siellä myöpi sen kirkonkyläläisille.»
+
+Hän oli saanut pitsin ommelluksi, viskasi paidan Anna Liisalle ja sanoi:
+
+»Siin' on nyt paita, niin että ihan sen pitää Anna Liisan mieltä
+himaista. Mene saunaan ja muuta se päällesi!»
+
+Mutta Anna Liisa ei vielä ehtinyt lähteä, kun hän jo taas tiedusti:
+
+»Missäs ne ovat ne Ihalaisen verkavaatteet, jotka sille jäivät ukko
+Ihalaiselta?»
+
+»Ka siellähän ne ovat vaateaitassa.»
+
+»Juokseppas sinä, Kanasen akka, ne hakemassa!» komensi Kenonen. Maija
+Liisa nouti vaatteet. Kenonen silmäili niitä, mittaili nauhallansa ja
+vihelteli. Saatuansa mittauksen loppuun julisti hän:
+
+»Muuten ne vielä sopivat, vaan housunpersuuksissa on kokonainen vaaksa
+liikaa!»
+
+»Se Ihalainen on semmoinen runsasruumiinen mies varsinkin niiltä
+paikoin!» pisti joku mies. Mutta Kenonen kerskasi:
+
+»No olkoon! Kyllä tässä on semmoinen Tahvo, että kun se vähän aikaa
+saksineen ja neuloineen liehuu, niin istuvat niistä housuista pitää
+tulla... Kas noin! Tuosta leikata lupsautettiin liika pois ja nyt sen
+kun vetäistään haava umpeen!»
+
+Ja nopeasti alkoi neula suhahdella Kenosen kädessä. Siinä ommellessaan
+hän komensi:
+
+»Käskekääpäs rahtilaiset sen Kanasen akan panna ryykkyyrauta hiilille,
+jotta saa vähä näitä lahkeita sujauttaa!»
+
+Käskyä toteltiin. Rahtilainen jo huomautti Kenosen komenteluista:
+
+»Näkyy se tämä Kenonen jo opetelleen nuo isännänkin ilveet, kun se osaa
+jo noin äkkipäätään käskeä ja komentoa pitää.»
+
+»Joo. Osaa Kenonen! Nutun selkämästä pitää leikata liuska pois ja napit
+muuttaa etupuolelta, niin nuttukin istuu ruumista myöten kuin paras
+sortuukki!» kerskui siihen Kenonen, lisäten naisille:
+
+»Puistelkaa akat postelista vanhat pehkut lehmien alle ja teilatkaa
+uutta olkea sisään mikä suusta mahtuu! Ja jos on mitä Ihalaisen
+rikkinäisiä vaatteita, niin ne saa Kenosen akka myödä rytkyläisille...
+Vaikka vaihtaa niillä rytkyläiseltä orehkoita ja räänikkää.»
+
+Sillä lailla sai hän asiat järjestetyksi sill'aikaa kun itse kaventeli
+Antin verkavaatteita. Mutta rahtilaiset eivät olleet lopullisesti
+vaienneet, vaan hautoivat asiaa. Nyt jatkoivat he taas Kenosen
+kehumista. Hyvin totisina, tupakoiden, syleksien ja polviinsa nojaten
+istuivat ja puhelivat he ikäänkuin itsekseen. Joku kehasi:
+
+»Vielähän tästä Kenosesta muuten saa mukiin menevän miehen!»
+
+»Saahan tästä!» murahti eräs.
+
+»Saa!» jörähti toinen syläistessään.
+
+Sitten vaiettiin kunnes taas tuli harvakseen:
+
+»Sen kun panee noihin Ihalais-vainajan housuihin, niin tuleehan siitä
+Anna Liisalle mies. Housut vain on kavennettava!»
+
+»Ho-oousut!... Housut ne on kavennettava!» murahti toinen, ja kolmas
+jupisi piippu ikenissä:
+
+»Kavennettava ne on housut!»
+
+»Ooon!... On ne kavennettava ... housut», vahvisti vielä eräs mörinä.
+
+»Ka ei suinkaan sitä nyt miestä sovi levittää!» tuskastui jo Maija
+Liisa.
+
+»Eihän sitä miestä sovi muutella ja entrailla», myöntää jurisi muuan
+rahtilainen totisena, leuka kädessä.
+
+»Ei!... Ei sitä sovi miestä», jurnutti toinen piippu hampaissa. Kolmas
+vahvistaa mörisi:
+
+»Ei!... Ja mitäpä tässä Kenosessa onkaan entrailemista!»
+
+»Eihän tässä mitä ole... Kenosessa!» myönsi toinen ja ruikkasi sylen.
+
+»Tellätkää, rahtilaiset, sieltä niitä Ihalaisen tupakoita piippuihinne
+palamaan», tarjosi toimissaan puuhaileva Kenonen, ja rahtilainen kiitti
+häntä, vääntäen puhetta: »Ka saapihan noita tässä tellätä!... Ihalaisen
+tupakoita!»
+
+»Saapi!... Ja miehen kirjoihinhan tämä Kenonenkin on papin kirjoissakin
+merkitty», kiitteli taas eräs rahtilainen. Silloin jo Anna Liisa pyysi:
+
+»Kehuisitte tuota Kenosta nyt toisellakin tavalla, eikä ainoastaan hänen
+omalla kukkarollaan!»
+
+Mutta ei Kenonen ollut tietävinänsäkään. Hän jatkoi työtään otsa hiessä.
+Joskus jo sadattelikin Ihalaisen housujen vanhanaikaisuutta:
+
+»Kyllä ne ovat ne entiset Liperin räätälit olleet oikeita rahtilaisia!
+Kun on housunlahvikin tehty sivulta aukeava ja etupuoli on yhtä kangasta
+kuin pahoilla pennuilla!»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Nyt oli se työ jo valmis. Kenonen riisui omat vaatteensa, viskasi ne
+penkin alle ja pukeutui verkaan. Rahtilaiset kehuivat:
+
+»Herrahan siitä Kenosesta tulikin vielä, vaikka se tuossa pöydällä
+istuessaan näytti niin riisin syömältä.»
+
+»Onhan tämä Kenonen vielä henkikirjoissa pidettävää tavaraa!»
+
+»On tämä! On sitä huonompaakin henkipuukko kirjoihinsa merkitty!»
+
+»Joko ne taas siinä virnistelevät sitä koirankuria», tokaisi Anna Liisa,
+joka kokoili kapustoita hyllyltä. Seinällä riippui Kettusen pojan tuoma
+Antin pitkä sarkanuttu. Kenonen huomasi sen ja käski:
+
+»Katsele sinä, Kanasen akka, onko tuossa nutussa täitä, ja jos on, niin
+tapa ne... Se on vielä hyvä nuttu.»
+
+Seuraavana aamuna oli Ihalaisen talossa touhua. Kymmenen suurta kuormaa
+oli valmiina. Toisissa olivat talon huonekalut, toisissa jyvät, voit ja
+muut. Niiden lisäksi oli joukko heinäkuormia. Lehmät olivat ajetut
+läävästä ja Lehvosen vaimo tyttärineen oli kutsuttu ajamaan niitä
+kuormaston perässä. Kanasen Maija Liisa ja Ihalaisen Anna Liisa ajoivat
+lampaita. Sika huusi rankkitiinussa, lehmät ammuivat, rahtilaiset
+karjahtelivat. Kenonen istui jo kärryissä kuormaston etupäässä, ajaen
+yksinään Ihalaisen ruunalla. Kun sika kiljui vimmatusti, komensi hän:
+
+»Lyökää sitä paholaista halolla päähän, että se heittää rääkymisen!»
+
+Silloin juuri kurotti sika päätään tiinun laidan yli ja rahtilainen,
+jota koko touhu huvitti, täytti käskyn. Kuului vain mätkähdys ja sitten
+vaikeni sika. Eräs rahtilainen kurkisti reunan yli rankkitiinuun ja
+ilmotti sian kuoleman:
+
+»Se töllösi!»
+
+Anna Liisa, joka hääräili lampaiden kanssa, kuuli jotain epäselvää
+puhetta sian töllöämisestä ja kysyi hätäisenä:
+
+»Minkätähden se sika heitti vinkumisen?»
+
+»Ka kun sitä lyötiin halolla päähän», selitettiin. Kauhuissaan huusi
+Anna Liisa:
+
+»Herra isä siunatkoon! Minkätähden sitä lyötiin?»
+
+»Jotta se heittäisi vinkumisen», vastasi yksi.
+
+»Vaan se heittikin henkensä», lisäsi toinen.
+
+Kuormasto oli jo lähtövalmis, kun Kenonen huomasi Antin tervapytyn
+kartanolla ja sanoi:
+
+»Vielähän siellä on se Ihalaisen tervatölkki... Miks'ei sitä ole pantu
+kuormaan?»
+
+»Kun se läikkyy», huusi yksi rahtilainen.
+
+»Se on niin täysi, jotta läikkyy», selitti toinen. Kenonen kiivastui ja
+käski suutuksissaan:
+
+»Viskatkaa sitte se kaivoon, niin eivät ainakaan rosvot varasta!»
+
+Rahtilaiset täyttivät pyynnön nopeasti. Anna Liisa huomasi sen ja huusi
+hädissään lampaiden luota:
+
+»Hyvä isä tokiinsa! Minkätähden ne viskasivat Ihalaisen tervatölkin
+kaivoon?»
+
+»Kenonen käski tervaamaan veden, jotta se ei happane», viisastelivat
+rahtilaiset.
+
+Mutta samassa komensi Kenonen joukkoa ja koko karavaani lähti
+liikkeelle. Kenonen huusi vielä jälelleen päin:
+
+»Hyvärisen talossa lepuutetaan hevosia ja keitetään matkakahvit.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Samaan aikaan lähestyi Hyvärisen taloa toinen kuormasto, kaupungista
+päin. Se oli Vatasen ja Kaisan kulkue. Etumaisen kuorman päällä, sängyn
+kannella, istui Vatanen Kaisan rinnalla, niin että jalat riippuivat
+hevosen lautasille. Seuraavan kuorman päällä loikoi Antti mahallaan.
+
+Eräässä paikassa Hyvärisen talon tiepalstan kohdalla huusi Jussi
+hänelle:
+
+»Tämähän se on sen Hyvärisen talon tievuitti?»
+
+»Tämä.»
+
+Jussi alkoi miettiä asiaa. Ei olisi tehnyt mieli Hyväristä suututtaa,
+mutta ei myöskään keksinyt miten selittää asia. Sitä aprikoidessaan tuli
+hän muistelleeksi koko tämän matkan vaiheita, kun ei alussa jaksanut
+tajuta, miten kaikki oli tapahtunut. Juohtui mieleen Partanenkin. Hän
+surkutteli taas miestä, huutaen Antille:
+
+»Mutta viisas mies Mulon Partanen on, kun osasi näet poliisiakin niin
+ovelasti jutkauttaa, että se uskoi ihan tosissaan siinä olleen poliisin
+härnäämisen tekeillä.»
+
+»Viisas se oli!» sanoi hyvin totisena Antti, joka jo myös mietti
+matkaansa ja kotiin menoansa. Jussi oli ajatellut Partasta edelleenkin
+ja lohdutteli Antille huutaen:
+
+»Mutta eivät ne uskalla Partastakaan ikäänsä putkassa pitää. Se on
+semmoisen talon isäntä Mulosta, että siinä pitää herrojen korvain tilliä
+laulaa, kun se yhden kerran suuttuu ja sanoa jyräyttää.»
+
+»Eivät ne uskalla», myönsi toinen laiskasti.
+
+Miehet saapuivat jo lähelle Hyvärisen tiehaaraa. Jussilla oli paha
+omatunto. Yhä hän vain ajatteli asian juurta. Sitä miettiessään muisti
+hän Antin vastaan tullessaan sanoneen hänelle olevansa menossa
+Hyväriseen, silloin kun hän sitten pyysi Antin samalla kysymään tyttöä.
+Nyt vasta huomasi hän kysyä Antilta:
+
+»Ihalainen hoi?»
+
+»No?»
+
+»Kun minä en hoksannut kysyä silloin, mitä varten sinä Hyväriseen olit
+menossa.»
+
+Nyt muisti Antti, että hän oli ollut menossa tulitikkuja lainaamaan.
+Hämmästyneenä huudahti hän:
+
+»Perhana, kun minä ihan unohdin, että tulitikkujahan minun piti hakea
+Anna Liisalle.»
+
+»Vai tulitikkuja!»
+
+»Tuli.»
+
+Sitten ajoivat he ääneti. Antti oli nyt hyvin miettivä. Hän ajatteli
+Anna Liisan luo menoa, ja mitä hän nyt sanoisi. Niin saapuivat he
+Hyvärisen tiehaaraan, jossa Antin piti erota. Hän sanoi Jussille
+merkitsevästi:
+
+»Ethän sinä Hyväriseen viitsi ajattaa kuormaasi?»
+
+Jussi raapi hetken aikaa korvallistaan ja sanoi sitten:
+
+»En... Mutta puhu sinä nyt siitä ... niinkuin sinä tiedät ... siitä
+'tamman asiasta', ja sotke se koko roska!»
+
+Antti lähti nousemaan taloon, mutta kujasten suussa alkoi loppua
+rohkeus. Hän pelkäsi, että Hyvärisessä syyttävät häntä koko jutusta.
+Mieli teki kiertää koko talo. Hän yritti jo kääntyä, mutta toiselta
+puolen taas ei ollut hyvä mennä kotiinkaan asiaansa toimittamatta. Hän
+aikoi jo valehdella Anna Liisalle, antaa omasta taskustaan tikut ja
+sanoa saaneensa ne Hyvärisestä, mutta kauhukseen hän huomasi, että
+hänellä ei ollutkaan tulitikkuja. Ei ollut siis muuta neuvoa kuin mennä
+taloon, tuli mikä tuli. Hän rohkaisi luontonsa ja lähti.
+
+
+
+
+KAHDEKSASTOISTA LUKU
+
+
+Kun Antti tuli Hyvärisen tupaan, kuului koko joukon suusta:
+
+»Ihalainen!»
+
+Antti istahti äänettömänä ja istui puhumatta pitkän ajan. Hyvärinen
+sanoi lopulta:
+
+»Siinähän se on Ihalainen!»
+
+Ihalainen ei vastannut. Hän luuli, että oli jo saapunut sana putkassa
+olosta. Enimmin kuitenkin painoi se Vatasen naimisasia.
+
+Kauvan mietittyään alkoi hän puhdistautua. Hän kysyi:
+
+»Ei ole tainnut se Vatasen Jussi vielä palata Joilta? Ei ole tainnut
+teillä poiketa?»
+
+Ei kukaan vastannut. Anttia painoi kuin suuri kivi. Hän yritti taas,
+sanoen:
+
+»Se kun näet häivytti minut itsestään, raato, siellä Joilla, että minä
+en sitä löytänyt, vaikka poliisin kanssa etsin monta päivää.»
+
+»Panisit Anna Kaisa lehmien veden kiehumaan!» lausui emäntä pitkän ajan
+kuluttua tyttärelleen. Ei kukaan näyttänyt kuuntelevan Antin puhetta,
+vaikka viimeinen tiedonanto jo alkoi vähän lepyttää väkeä. Antin tuli
+yhä vaikeampi olla. Taas hän yritti puhdistautua, sanoen: »Mutta tottapa
+sillä Vatasella olivat omat asiansa, kun se minut eksytti itsestään...
+Vasta eilen aamulla sain siitä kuulla...»
+
+Talon väen uteliaisuus heräsi, mutta ei vielä kukaan hänelle puhunut.
+Hyvärinen vain sanoi emännälle:
+
+»Jokohan sitä pitää huomenna lähteä myllyssä käymään...»
+
+»Eikö tuota vielä liene jauhoja pyhän yli.»
+
+Antti ihan hikosi. Hän jatkoi:
+
+»Sehän se entinen Karhutar kuuluu saaneen sen Vatasen pauloihinsa
+vietellyksi ... se Makkos-vainajan leski...»
+
+»Vai on niitä jauhoja vielä pyhän yli!»
+
+»On.»
+
+Antti katsoi lattiaan ja lisäsi tovin kuluttua:
+
+»Vasta tullessani kertoivat siitä Variksen mökillä, että se Vatanen on
+joutunut sen Makkosen lesken verkkoon.»
+
+»Sen mustan lampaan saisitte, akat, keritä tänä päivänä, ja panna
+lampaiden alle pehkuja!» järjesteli Hyvärinen talon töitä. Antti mietti,
+miten lohduttaa talon väkeä Vatasen menettämisen johdosta. Keksittyään
+keinon hän lausui:
+
+»Äksyluontoinen mieshän se on ollut akalleen tämän Vatasen isä.»
+
+Talon väki oli yhä vaiti siitä asiasta. Emäntä juonitteli yksinään:
+
+»Kattilankin ovat heittäneet illalla pesemättä... Syövät vain siinä ja
+makaavat, eivät pidä mistään huolta.»
+
+»Ja rajuluontoinen mieshän se tämä Jussi Vatanen on itsekin... Ei sen
+akka kauppojaan kiittele.»
+
+Emäntä meni käymään eteisessä. Sieltä palattuaan hän sanoi:
+
+»No hyvin joutikin mennä Karhuttaren verkkoon semmoinen mies...
+Joillakin kuuluu tapelleen ja juoneen, ja kärriinkin vielä oli jäänyt
+viinalekkeri.»
+
+»Ähä! Vai on se Vatanen juonutkin ja tapellut!... Sitähän minä jo
+ihmettelin, että eiköhän se Makkosen leski sitä viettele semmoiseenkin
+ilkeyteen», hämmästyi Antti.
+
+Mutta kotvasen tupakoituaan ja ajateltuaan alkoi hän vähän puolustaa
+Jussiakin, sanoen:
+
+»Vaikka kuka sitä tietää, vaikka olisi se Mulon Partanen tapellut ja
+sitten Vatasen panivat erehdyksessä putkaan... Sillä mikä niitä pimeässä
+erottaa!»
+
+Mutta ei kukaan ottanut puhetta korviinsakaan. Ukko Hyvärinen toisti
+emännän sanat, ikäänkuin itsekseen puhuen:
+
+»Jouti... Jouti mennä Karhuttarelle, juoppolalli!»
+
+»Jouti», murahti Antti, ja pitkän vaitiolon perästä hän lisäsi:
+
+»Ei siitä semmoisesta miehestä olisi ollut Anna Kaisalle.»
+
+»Voi minkälainen mustalaisjoukko on tullut!» huudahti silloin eräs
+lapsista, ja sen kuultuaan hyökkäsi koko lapsikarja ulos mustalaisia
+katsomaan. Antti istui vielä hetken ja hikosi. Viimein nousi hän ja oli
+jo ovensuussa menossa, kun toimitti siinä asiansa:
+
+»Semmoista asiaahan minulla oikeastaan olisi ollut, että Anna Liisa
+lähetti pyytämään lainaksi tulitikkuja, kun sattuivat loppumaan omat
+eikä ole nyt kirkonkylässäkään käyntiä.»
+
+Kauvan sai hän odottaa vastausta. Viimein sanoi emäntä:
+
+»Ka siinähän niitä on uuninranssilla. Ota siitä itse!»
+
+Antti otti tulitikkulaatikon, pisti sen taskuunsa ja aikoi jo avata oven
+pois lähteäkseen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta silloin työntyi ovesta sisään Antin verkapukuun puettu Tahvo
+Kenonen ja hänen perässään Anna Liisa, toiset vaimot ja kymmenen
+rahtilaista. Kenonen, joka ei ennättänyt huomata syrjään väistyvää
+Anttia, viskasi Antin rukkaset kädestään penkille ja tervehti talonväkeä
+reilusti, kerskaten:
+
+»No nyt saat, ukko Hyvärinenkin, uskoa, että ei se Antti Ihalaisen leski
+kauvan leskenä ole, sillä sitä kun vain pappilassa käyttää höyräytetään,
+niin Kenosen akka siitä tuli, että naukasi... Pane pannu tulelle,
+Hyvärisen akka ja Anna Liisa!»
+
+Koko joukko oli työntäytynyt tupaan... Ja nyt huomasivat he jo Antinkin,
+joka imi piippuaan oven pielessä rahtilaisjoukon takana. Se oli
+ällistys! Ensi aluksi eivät tulijat voineet puhua, paitsi tyrmistynyt
+Kenonen kirosi ja sanoi:
+
+»Voi taivaallinen! Ihalaisen syötävähän se on täällä!»
+
+Seurasi sitte vaitiolo. Antti vain mulautti silmiänsä. Ilmassa oli
+ukkosta, oikeata Liperin ukkosta. Rahtilaiset asettuivat paikoilleen,
+kaikki istuen mikä missäkin kyynäspäät polviin nojaten, ja alkoivat
+imeksiä piippujaan hyvin merkitsevästi, ja uhkaavan rauhallista oli
+kaikki. Antti näki akkunasta kuormaston, ja kun Kenonen oli hänen
+vaatteissansa, arvasi hän jo asian lopunkin. Hän istahti penkille,
+nojautui polviinsa, katsoi lattiaan synkkänä ja poltti tupakkaa...
+Raskaan äänettömyyden keskeytti Kenonen sanoen hädissään:
+
+»Lempoako sinä Ihalainen yhä elät, vaikka Pyhäselän pohjaan menit?»
+
+Ei Antti vastannut. Kenonen tunsi polviensa vapisevan. Pitkän
+äänettömyyden kestäessä huokasi neuvotonna Kenonen:
+
+»Voi sun hitto!»
+
+»Ihalainenko se nyt on siinä», sai jo Anna Liisakin sanotuksi,
+kuolemaisillaan pelkoon ja häpeään.
+
+Mutta nyt alkoivat rahtilaisetkin valmistua. Yksi jo huomautti:
+
+»Siinäpähän se Anna Liisan entinen Ihalainenkin on!»
+
+»Siinä on», myönsi toinen jurahtaen piippu suussa.
+
+»Sanottiin näet tämän Ihalaisen kuolleen, mutta eihän se ollutkaan kuin
+tämän Antin sika vain, joka menetti henkensä», selitti kolmas.
+
+Nyt Antti jo sylkäsi pitkän vihaisen tupakkasylen. Kenonen siitä
+hätäytyi, mutta koetti Anttia pelotellessaan ylvästellä:
+
+»Elä syleksi, Ihalainen, niin ylpeästi!... Elä syleksi, tahi tohtivat ne
+muutkin ruilauttaa!»
+
+Ja taas tuli hiljaisuus. Antti mietti nyt sikansa kuolemaa, maahan
+katsoa murjottaen, ja sylkäsi vieläkin vihaisemmin. Kenonen jo sanoi
+Hyväriselle:
+
+»Hyvärinen! Pidä sinä talossasi kuranssia, etteivät syrjäiset saa ihan
+iltikseen syleksiä ja vihoitella, tahi minä kun sylkäsen kanssa, niin
+yli tuvan pitää lentää!»
+
+»Voi hyvä isä tokiinsa!» siunasi ja huokasi lopen hätäytynyt Anna Liisa.
+
+Hyvärinen tuhisi vain vasuntekopuuhissaan, ikäänkuin ei mitään
+huomaisikaan. Lapset hälisivät hyvin vilkkaalla tuulella, ja Anna Kaisa
+oli kahden vaiheella. Nyt puhui taas eräs rahtilainen:
+
+»Nämä Ihalaisen verkavaatteethan ne vain kapenivat.»
+
+Antti muljautti Kenoseen alta kulmainsa ja Kenonen varotti:
+
+»Elä muljauta, Ihalainen... Elä muljauta, kuule!»
+
+Toinen rahtilainen jatkoi:
+
+»Ka mikäpäs siinä auttoi, kun vaatteet olivat väljät... Se näet tuo
+laihan miehen lihottaminen tulee niin kalliiksi, että ennen sitä
+sipaisee vaatteista liikaa pois.»
+
+»Mutta tuleehan niistä vielä Ihalaisellekin sopivat, kun laihduttaa tätä
+Ihalaista», kuului eräästä sopesta.
+
+»Eihän se erikoisempia rahoja maksa ... laihuus», tuli siihen verkalleen
+lisää. »Köyhänkin kannattaa olla laiha... Niin jotta kyllähän silloin
+niin varakkaan miehen kuin Ihalaisen kannattaa hoikistua sen verran,
+että mahtuu omiin housuihinsa.»
+
+Nyt Antti jo vähän ähki. Kenonen huomautti silloin Hyväriselle:
+
+»Hyvärinen! Se jo ähkii!... Pidä sinä isännyyttä talossasi!»
+
+»Joutaapa hän ähkiä!» murahti Hyvärinen katsettaan vasun teosta
+nostamatta.
+
+»No kaikkiin sitä on joutunutkin!» siunaili Maija Liisa.
+
+Mutta eivät päästä rahtilaiset asiaa käsistään. Lattiaan katsoa
+virnottavat vakavasti, kyynäspäihinsä nojaavat, tupakoivat ja taas
+lohduttelevat, Anna Liisan itkiessä:
+
+»Ja mitäpä tästä Ihalainenkaan suree, kun niin vähällä selvisi tuosta
+kuolemastaankin ... särvintä se tervahölkkikin kaivoon antoi, kun se
+sinne kaadettiin.»
+
+»Niin... Mitäpäs suremista siinä on, kun vielä voi mennä naimisiinkin
+tämän Kenosen lesken kanssa, niin saa entisen akkansakin.»
+
+»Voihan se vielä mennä», murisi siihen taas joku ääni. Ihalainen
+puhalteli vihaa. Eräs puolusti Kenosta, kertoen:
+
+»Ja ompelihan tämä Kenonen Anna Liisan paitaan pitsiäkin...»
+
+»Ompelihan tämä Kenonen!» ylisti toinenkin murina.
+
+Silloin julmistui Antti lopullisesti, katsoi Kenosta ja sanoi:
+
+»Se soikoon! Kun isken tuolla pärehalolla kuonoosi, niin ei sinusta jää
+nimeäkään jälelle!»
+
+»Hyvärinen! Hyvärinen hoi! Katso nyt, että talossasi on tulossa
+murhatekoja!» huusi Kenonen tuskissaan.
+
+Mutta Kenonen ei ollut vielä lopettanut, kun Antti jo tarrasi häneen
+kiinni, alkoi mukiloida nyrkillään ja huusi:
+
+»Anna pois ne vaatteet tahi pääsi halkaisen!»
+
+»Auttakaa!... Se tappaa!... Ihalainen tappaa!» parkui Kenonen.
+Rahtilaiset katselivat pieksämistä rauhallisina, lapset juoksentelivat
+ympäri tupaa, vaimoväet itkivät ja Anna Liisa veti Ihalaistaan takin
+liepeestä, rukoillen:
+
+»Ihalainen... Kuule, Ihalainen!... Elä nyt tapa tuota eto ketaletta,
+Ihalainen!»
+
+»Kova se on tuo Ihalainen vainajanakin tappelemaan!» ärähti muuan
+rahtilainen.
+
+»Kova!» murahti siihen toinen.
+
+Viimein oli pieksäminen lopussa, sitte kun Anna Kaisa oli korvosta
+syytänyt vettä rynnistäjäin korville ja emäntä hädissään nokisella
+uuniluudalla molempia sohinut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tarpeetonta on tässä kertoa asian lopullista selvittelyä, joka nyt
+tapahtui Hyvärisen tuvassa. Lapset ja rahtilaiset siinä näyttelivät
+hyvin huomattavaa osaa. Kaiken lopuksi riisui Kenonen yltään Ihalaisen
+Antin verkavaatteet ja seisoi alushoususillaan ja paitasillaan keskellä
+tupaa.
+
+»Kehno! Enhän minä tästä talosta alasti minne pääse!» sähisi Kenonen.
+
+»Jää taloon vävyksi!» nauroivat rahtilaiset, joiden viisaudella ja
+riemulla ei ollut nyt rajoja.
+
+»Ka senkös täyteiseen minä tästä pääsen!» myönnytteli Kenonen, ja Anna
+Kaisan silmissä välähti toivorikas katse.
+
+Ja kun pieksetty, onneton Kenonen seisoi siinä alusvaatteissaan, kävi
+emännän häntä sääli. Hän mietti asiaa pikkuisen aikaa ja arveli, että
+eipä se Anna Kaisakaan enää parempaa saa. Ja silloin hän jo pyysi
+tytärtänsä:
+
+»Hakisit nyt, Anna Kaisa, tuolle Kenoselle vaikka ne Hyvärisen housut ja
+nutun!»
+
+Oitis totteli tytär, toi vaatteet ja sanoi niitä tarjotessaan kainosti:
+
+»He, Tahvo, housut!»
+
+Kenonen veti Hyvärisen suuret housut jalkaansa ja alkoi ylpeillä
+Ihalaiselle:
+
+»Ähäh, Ihalainen!»
+
+Antti vain murjotteli. Kenonen näytteli Hyvärisen leveitä housunlahkeita
+ja kerskasi:
+
+»Näetkös, Ihalainen, että saa se Kenosen lainen mies vähän toisenlaisia
+akkoja kuin tuo sinun katkanasi on! Näetkö, että kaksikin Kenosta sopisi
+näihin housuihin!»
+
+Ja lopultakin jäi Kenonen Hyvärisen taloon, seuraten rahtilaisten
+neuvoa. Hän meni kohta naimisiin Anna Kaisan kanssa. Avioliitto oli
+onnellinen ja hänen perillisensä elävät vieläkin Liperissä Kytkytmäen
+talossa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Antti Ihalainen käännytti nyt kuormansa takaisin ja niin lähdettiin
+paluumatkalle. Anna Liisa ja Kanasen eukko ajoivat karjaa jälessä ja
+siunailivat joskus, mutta vielä useammin äkäilivät elukoille.
+
+Mutta Antti itse ajoi etumaisena, murjotti ääneti, kantoi vihaansa ja
+joskus suutuksissaan riuhtasi hevostaan ohjaksista äyhkäisten sille:
+
+»Kuuletko sinä, senkin koni!»
+
+Vihaansa hauteessaan hän yhä vain sydämistyi. Erään mäen päälle
+tultaessa hän jo karjasi kaikella voimallaan:
+
+»Häh!»
+
+Korpi vain kaikui ja Kanasen Maija Liisa siunasi:
+
+»Hyvä isä siunatkoon sentään!»
+
+Antin kärrit hyppäsivät kohona, kun ruuna pyyhälsi ruumisarkkupetäjän
+sivuitse. Siinä Antti taas karjasi Tohmajärven vallesmannin voimaa
+tapaillen:
+
+»Hä-häh!»
+
+»Suolensako se nyt ihan halkaisee kiljuessaan!» siunaili Maija Liisa, ja
+hätäytynyt Anna Liisa vihotteli lehmille:
+
+»Senkin kantturat! Ette siinä kestäneet omassa läävässänne!... Tuosta
+saat patukkaa, sinäkin märä! Kolmevuotias hieho, etkä jo ikään poiji!...
+Menetkö siitä!»
+
+Viimein saapuivat he kotiin. Ensi töikseen meni Ihalainen kaivolle,
+nosti kipolla vettä, ryyppäsi sitä ja ärjäsi:
+
+»No voi vaivattavan Kenonen!»
+
+Hän potkasi vihoissaan tyhjää tervapyttyä, niin että se lensi lautoina
+aidan yli. Sitte otti hän kirveen ja lähti sydämmystyneenä metsään
+halkoja hakkaamaan. Hän hakkasi nyt aivan uhalla, perkoi kirveellä
+miltei umpimähkään ja viimein myrtyi niin, että hakkasi haloiksi
+petäjän, jota oli ikänsä säästellyt omiksi ruumiskirstulaudoikseen. Hän
+hyökkäsi petäjän kimppuun raivoissaan, kuin olisi se ollut itse Kenonen,
+ja huusi sille äkäisenä:
+
+»Siinäkö sinä törötät koko ikäsi ... eto känttyrä!»
+
+Ja sitte leipoi hän kirveellä petäjää, niin että lastut sinkoilivat.
+Ryskäen kaatui vankka hirsipuu ja Antti ilkkui sille kostonhimoisena:
+
+»Ähäh!... Häh!» karjasi hän vielä lopuksi ja iski kirveellä petäjän
+tyveen, niin että se upposi puuhun silmää myöten. Sitte alkoi hän taas
+hakata leipoa. Hän hakkasi kuin kaskea.
+
+Yöpimeään viipyi hän metsässä. Sillä välin olivat emännät kantaneet
+tavarat taloon, haukkuneet Ville Huttusta ja Kukkosta, riidelleet
+keskenään ja lämmittäneet suutuksissaan saunan. Antti palasi, söi
+illallisen ihan ääneti ja lähti saunaan.
+
+Ja nyt kylpi hän uhalla, näyttääksensä aivan... Hän pieksi vihtansa ihan
+lopuksi, ja kun ei ollut enää jälellä muuta kuin tynkä, paiskasi hän
+senkin seinään ja ärjäsi täyttä voimaa:
+
+»Perhana!»
+
+Sitte istui hän löylyssä kotvasen äkeissänsä. Ja taas muistui mieleen
+kaivovesi. Hän otti korvosta vettä kippoon, haisteli sitä ensin,
+ryyppäsi ja tunsi tervan maun. Silloin hän taas vannoi, ärjyen:
+
+»Voi sen täyteisen Kenonen! Luut minä sinulta vielä survon poroksi!»
+
+Hän sieppasi kipon, paiskasi sen seinään säpäleiksi ja alkoi istua
+murjottaa.
+
+Hän kylpi aamupuolelle yötä. Viimein väsyi hän, nouti olkia närtteestä
+ja painautui lauteille nukkumaan, uhitellen:
+
+»Uhallakin nukun! Nukun että mahan pitää haleta!»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Huomenna alkoi elämä mennä murjottaa menojansa, sillä kylpy oli Anttia
+vähän lauhduttanut. Mutta kun hän aamutuimaansa ryyppäsi vettä kaivosta,
+maistaaksensa sen makua, raivostui hän taas, karjasi ja potkasi kaivon
+kantta. Päivällä, kun hän taaskin maistoi vettä, ei hän siitä enää
+raivostunut kaivon kannelle, mutta viskasi vain veden kaivolla
+töllistelevän vasikan niskaan ja ärähti:
+
+»Siinäkö töllistelet ja yniset, kuvatus!»
+
+Sitte lähti hän talliin. Siellä haisi koko talli rankilta, kun Kenonen
+oli sen kaatanut tallin lautapermantoon. Kiukuissaan sieppasi hän
+silloin apehangon, viskasi sen nurkkaan ja ärjäsi:
+
+»Sekin Vatasen syötävä! Sitäkö senkin piti vastaan tulla ja vietellä
+mustalaismatkoilleen!»
+
+Ja siitä suuttui hän jo ruunallensakin ja ärjäsi sille: »Elä katsoa
+töllötä siinä, tahi valjastan reen eteen ja panen semmoisen kuorman
+kiviä, jotta se ei paikalta tikahda!»
+
+Vihoissaan lähti hän tallista ja katseli muuton jälkiä karjapihalla.
+Liisteetkin oli siinä säretty. Silloin hän taas raivostui Vataselle:
+
+»Voi lemmon Vatanen! Sen syyhän tämä on kaikki!»
+
+Hän huomasi tyhjän rankkitiinun ja silloin yltyi viha:
+
+»Sinun naimavimmastasihan tämä johtui!... Olisit siinä akattakin
+välttänyt! Vanha kahmu!»
+
+Raivoissaan sieppasi hän tadikon ja löi sen varren poikki tallin
+nurkkaan. Sitte vimmastui hän taas Vataselle:
+
+»Sekin ruumiskirstupetäjä piti vielä sinun naimisesi tähden hakata...»
+
+Ja silloin hän lähti katsomaan petäjäänsä. Se kelletti nyt maassa
+pitkällänsä. Ihalainen alkoi harmitella:
+
+»Semmoinen petäjä, ja siihen piti mennä! Kun olisi vaikka onneksi sen
+kovertanut, niin olisi voinut kuoltuaan siinä mötköttää kuin hevosen
+soimessa!»
+
+Paljo surua oli ensi aikoina talossa. Aviopuolisoiden väli ei ollut
+sydämellinen ja Anna Liisa aina pelkäsi Antin vedenjuontia. Hän aina
+pitikin maitokuppia pöydällä valmiina Ihalaisen janon varalta ja
+itsekseen hän juonitteli Kenoselle:
+
+»Kun se ei olisi edes tuota kaivoa tervannut!... Ja mikä sen tähän
+viskasikin koko ketaleen!»
+
+Niin elivät he ja kärsivät. Kumpikaan ei puhunut toisellensa sanaakaan.
+Antti joskus päivisin ärjäsi Tohmajärven vallesmannin äänellä ja kylpi
+iltasin kovasti.
+
+Mutta viimein rupesi moinen äänettömyys painostamaan Anttia ja hän
+mietti ja hautoi miten alottaa puhe Anna Liisan kanssa. Kaksi päivää
+hautoi hän sitä alkua, mutta ei vain tahtonut paha luonto ja sisu antaa
+niin paljoa myöten, että olisi puheen alun löytänyt.
+
+Mutta kolmantena päivänä hän jo pääsi alkuun. Pari tuntia piippu suussa
+ääneti istuttuansa ja aina varkain Anna Liisaan katsahtaa
+muljautettuansa alkoi hänessä sisu pehmetä, kun Anna Liisa näytti
+rukkinsa ääressä surulliselta. Hän syleksi, miettien, ja jo tokaisi hän
+murahtaen:
+
+»Löysihän se Jussi Vatanen porsaan sieltä Joilta.»
+
+Anna Liisa riemastui. Hän keskeytti oitis kehruunsa ja huudahti:
+
+»Ähääh!... Vai porsaan löysi!»
+
+»Porsaan!» murahti Antti syläistessään, ja paikalla riensi Anna Liisa
+kahvia keittämään.
+
+Mutta siihen oli taas puhe loppua. Vasta kun Anna Liisa oli kaatanut
+kahvia kuppiin, lähti Antilta jatko. Pöydän luo vääntäytyessään hän
+silloin lisäsi:
+
+»Ja senhän se otti akaksensakin sen entisen Makkosen akan.»
+
+»Ähääh!... Senkö Kaisa Karhuttaren?» hämmästyi Anna Liisa ikäänkuin
+Antin mieliksi.
+
+»Sen», urahti toinen kahvia hörpäistessään, ja Anna Liisa siunasi:
+
+»Ähäh sitä Vatasta näet!»
+
+Näin päästiin sovinnollisen elämän alkuun. Antti pani uuden tupakan ja
+ryhtyi vannehtimaan laudoiksi potkaisemaansa tervatölkkiä, muristen
+työnsä lomasta:
+
+»Ja siitähän se porsaasta johtuikin Vatanen siihen Makkosen akkaan.»
+
+»Vai siitä se!» ihmetteli Anna Liisa, ja vähä vähältään alkoi puhe mennä
+jurnutella.
+
+Niin alkoivat parata vanhat arvet. Kaivovesikin oli jo puhdistunut.
+Illallista syödessään alotti Anna Liisa puhelun ilmottaen:
+
+»Johan se Malisenkin akka kuuluu saaneen pieniä.»
+
+Antti ei virkkanut siihen mitään, mutta oli hyvillään, kun sopu alkoi
+noin rakentua. Syötyä he jo lähtivät yhdessä saunaan ja vasta siellä
+jatkoi Antti äskeistä keskustelua Malisen eukosta. Lauteille noustuaan
+hän ilmotti:
+
+»Ja johan se tällä viikolla porsii sekin Vatasen sika!»
+
+»Sekö imisä sika?» tarttui Anna Liisa kiireellä sovinnon tekoa
+jatkamaan. Antti:
+
+»Se musta emäsikahan se kuuluu porsivan.»
+
+»Ähääh!» riemastui Anna Liisa, löi löylyä, ja alkoi kylpeä repsutella.
+
+Sovinto oli nyt lopullinen. Jussi Vatasen sika sattui vielä porsimaan
+onnellisesti jo viikon kuluttua ja Jussi antoi Antille ilmaiseksi puolet
+porsaista. Siten tuli sian hinta korvatuksi. Verkavaatteet olivat
+piloilla, mutta nekin korjasi myöhemmin Kenonen ilman palkkaa, ja
+Vatanen antoi hänelle vielä Makkos-vainajan verkahousut. Uuteen rankkiin
+antoi hän myös myllymatkallaan kolme kappaa ruista, ja kohta vaahtosi
+rankkitiinu taas ennallaan. Porsaita tuodessaan oli Jussi myös autellut
+Anttia, niin että tämä sai säretyksi ruumisarkkulaudat siitä suuresta
+petäjästä. Ne kuivuivat nyt riihessä, ja Ihalainen oli luvannut niistä
+toiset puolet Vataselle.
+
+Nyt tällä myllymatkallaan istui Jussi Antin luona ja he muistelivat
+matkojaan. Siinä heidän puhellessaan sattuivat mieleen juontumaan matkan
+syyt ja seuraukset.
+
+Polviensa varaan kumartuneena, piippuaan imien, arveli Jussi Vatanen:
+
+»Ei suinkaan sillä Partasella ole mikä hätä pehmeillä pehkuilla
+nukkuessa?»
+
+»Mikäs hätä sillä on ... pehmeiksi maatuilla olilla», lohduttautui
+Anttikin. He vaikenivat taas kauvan ja miettivät asiaa. Viimein sanoi
+Jussi:
+
+»Vai tulitikkuja hakemaan sinä olit Hyvärilään menossa?»
+
+»Tuli...»
+
+Ja nyt muisti Antti, että häneltä olivat unehtuneet Hyvärisestä haetut
+tikut taskuun, Anna Liisalle antamatta. Oitis etsi hän silloin
+tulitikkulaatikon taskustaan ja antoi sen Anna Liisalle, joka ratkoi
+pitsiä pois paitansa helmasta. Laatikkoa hänen helmaansa viskatessaan
+sanoi Antti:
+
+»Tuossa on nyt se Hyvärisen tulitikkulaatikkokin, jota hakemaan silloin
+käskit... On unohtunutkin nutun taskuun koko Joilla käyntiajaksi...
+Ilmankos se taskua painoi.»
+
+Anna Liisa avasi laatikon ja sanoi hämmästyksissään:
+
+»Ja tuon takiako se teki semmoisen asian?... No on sitä Ihalainen
+kerrakseen. Teki asian yhdestä tikusta.»
+
+Ja todellakin hän huomasi itsekin nyt, että oli ottanut Hyvärisen uunin
+korvalta vaillinaisen laatikon: Siinä oli yksi ainoa, jo raapaistu,
+rikitön tulitikku.
+
+Jussi Vatanen raapi korvallistaan ja ihmetteli Antille:
+
+»Kaikkea sitä tässä ajallisessa elämässä tikustakin heruu, kun se oikeen
+lypsämään rupeaa, minkä nyt tämäkin Join matka mutkinensa ja näine
+Makkosen leskinensä ja muine kapeinensa, Kenosen akoittumisinensa ja
+kaikkinensa!»
+
+
+
+
+
+End of Project Gutenberg's Tulitikkuja lainaamassa, by Maiju Lassila
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TULITIKKUJA LAINAAMASSA ***
+
+***** This file should be named 10927-8.txt or 10927-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/0/9/2/10927/
+
+Produced by Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen and DP Distributed
+Proofreaders
+
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+Each eBook is in a subdirectory of the same number as the eBook's
+eBook number, often in several formats including plain vanilla ASCII,
+compressed (zipped), HTML and others.
+
+Corrected EDITIONS of our eBooks replace the old file and take over
+the old filename and etext number.  The replaced older file is renamed.
+VERSIONS based on separate sources are treated as new eBooks receiving
+new filenames and etext numbers.
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
+
+EBooks posted prior to November 2003, with eBook numbers BELOW #10000,
+are filed in directories based on their release date.  If you want to
+download any of these eBooks directly, rather than using the regular
+search system you may utilize the following addresses and just
+download by the etext year.
+
+     https://www.gutenberg.org/etext06
+
+    (Or /etext 05, 04, 03, 02, 01, 00, 99,
+     98, 97, 96, 95, 94, 93, 92, 92, 91 or 90)
+
+EBooks posted since November 2003, with etext numbers OVER #10000, are
+filed in a different way.  The year of a release date is no longer part
+of the directory path.  The path is based on the etext number (which is
+identical to the filename).  The path to the file is made up of single
+digits corresponding to all but the last digit in the filename.  For
+example an eBook of filename 10234 would be found at:
+
+     https://www.gutenberg.org/1/0/2/3/10234
+
+or filename 24689 would be found at:
+     https://www.gutenberg.org/2/4/6/8/24689
+
+An alternative method of locating eBooks:
+     https://www.gutenberg.org/GUTINDEX.ALL
+
+
diff --git a/old/10927-8.zip b/old/10927-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..6386949
--- /dev/null
+++ b/old/10927-8.zip