diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 13318-0.txt | 9742 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/13318-8.txt | 10132 | ||||
| -rw-r--r-- | old/13318-8.zip | bin | 0 -> 116261 bytes |
6 files changed, 19890 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/13318-0.txt b/13318-0.txt new file mode 100644 index 0000000..739ce25 --- /dev/null +++ b/13318-0.txt @@ -0,0 +1,9742 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 13318 *** + +RUNOELMIA + +Kirj. + +Paavo Cajander + + +Koonnut ja painosta toimittanut sekä elämänkerralla varustanut +A.V. Koskimies + + +1914. + + + +SISÄLLYS: + +Paavo Cajanderin elämänkerta. + +I. Alkuperäisiä runoelmia. + +Vv. 1866-1872. + +Suomalaisen rukous +Lapsen sydän +Mieleni +Luonnon rakkaus +Rauhaton +Nykyinen sydämmeni +Järjen taisto +Ohdakkeen lempi +Tuskaa +Epätietoinen +Turvan pyytäjä lapsi +Syyskylvö +Perpetuum mobile +Toivoni +Mik' oli syy? +Iloa ja huolta +Poissa on kulta +Loista, maani! +Tuima tuli +Johdatukseksi saarnaan 12 s. Kolminaisuudesta +Maljan esitys August Ahlqvistille, Yrjö Koskiselle ja + Joh. Gabr. Geitlinille +Elämä +Scipio Africanus +Joululahja +Oi, jos oisi +Laulukilpa +Kotka +Tahdotko? +Unien maissa +Orja +Eerik Juhana Hiissa +Kullankeittäjä +Kateus +Emmalle +Sydämmeni +Sormien lävitse +Malja eräälle vanhukselle +Haudalla +Rouva Raa'lle +Maljan=esitys isänmaalle +Saaren impi +Arvan heitto + +Vv. 1875-1908. + +Aleksis Kiven haudalla +F.A.W. Boije +Kärpänen +Lähde +Tähdet +Viihdytystä +Tähti +Julius Krohnin ja Minna Lindroosin häissä +Aleksis Kiven hautakiveä paljastettaessa +Runo Suomalaisen Alkeisopiston vihkiäisissä +Eräässä kansanjuhlassa +Kuva +Palvelustyttö +Sydämmestäni +Salomaa +Aamulla +Vapautettu kuningatar +Matkamies +Kehrääjä=äiti +Runolaulaja +Vaivais=Aapo +Leena +Johannes Takasen muistoksi +Kantaatti tohtorin= ja maisterinvihkiäisissä 1886 +Hämeenlinnan lyseekartanon vihkiäisissä +August Ahlqvistille +Laulun voima +Tervehdyssanoja v:n 1890:n maistereille +Lapsen laulu Isänmaalle +Kaarlo Bergbomille +Kantaatti (Kruunausjuhlan johdosta) +Suomalaisen teatterin 25=vuotis=juhlassa +Talven varalta +Kotiliesi +Me laulamme +Vanha lempi +Marketta +»Hupsu=maisteri» + +Tietymättömiltä tekovuosilta. + +Hämeen malja +Eräälle vainajalle +Taiteilijan muistolle +Eräille vastavihityille +Ahab ja Nabot +Leivo ja haukka + +II. Suomennettuja runoelmia. + +Vänrikin tervehdys (J.L. Runeberg.) +Nummero viistoista Stolt » +Von Essen (J. L. Runeberg.) +Veljekset » +Ensi lemmelle » +Augustan romanssi » +Saarijärven Paavo » +Aamulaulu (Z. Topelius.) » +Maasi » +Merimiehen ikävöiminen kotiinsa (Z. Topelius.) +Meren neito (Z. Topelius.) +Ahvenanmaan laulu » +Inarinjärvi » +Hankoniemen silmä » +Kirkkaalla jäällä » +Hellaan lapsi » +Kaarina Maununtyttären laulu Eerikki XIV:lle (Z. Topelius.) +Timantti (Z. Topelius.) +Myrsky » +Herra varjeleepi » +Vuoden ajat » +Tähtitaivas » +Nuku, nuori oksani » +Musti » +Laakson lilja (F.M. Franzén.) +Sotamiehen laulu (J.J. Wecksell.) +Lapsien elämästä (Rafael Hertzberg.) +Paimentyttö +Marjassa +Köyhän joulu=ilta +Ehtoolla (Lyydia Jannsen.) +Isänmaan hautaus » +Vapauden kuolleista nouseminen. (Lyydia Jannsen.) +Runoheponi (Aleksanteri Petöfi.) +Klára Zács (Juhani Arany.) +Himfyn rakkaudenlauluja (Aleksanteri Kisfaludy.) +Miksi metsä raskahasti huokaa? (B.E. Malmström.) +Tonttu (V. Rydberg.) +Nokkonen ja ruusu (C.G. v. Leopold.) +Laulu Kaarina Maununtyttärelle (Eerikki XIV.) +Ei saanut hän lupaa lähteä (Björnstjerne Björnson.) +Isänmaan laulu » +Zombi teki sen (H.C. Andersen.) » +Kohtaus Schillerin näytelmästä »Orleansin neitsyt» (Fr. v. Schiller.) +Sukeltaja (Pr. v. Schiller.) +Hansikas » +Hyvästijättö (E. Geibel.) +Tervehdys (H. Heine.) +Kansanlaulu (E. v. Peuchtersleben.) +Sonetteja (W. Shakespeare.) + +Virsiä. + +Stenbäckin virsikirjasta: +N:o 226 (J.L. Runeberg.) +N:o 311 » +N:o 345 » +Lasten virsi » +Isänmaan virsi » +Pyhäpäivänä +Dansk Salmebog N:o 455 + + + + +Paavo Cajander. + +24.12.1846--14.6.1915. + + +Kun Paavo Cajanderin runot nyt ensi kertaa kokoelmana tarjotaan +suomalaiselle yleisölle, lienee monelle mieluista saada samalla +elämäkerrallisia tietoja tästä suuresta yksinäisestä. Kuka on meillä +tunnetumpi kuin Paavo Cajander, jos on kysymys suomenkielisen runouden +suurtöistä, mutta kuinka moni, varsinkaan nuoremmista, tietää runoilijan +elämänvaiheista juuri enempää kuin että hän oli hämäläinen ja että hän +oli suomenkielen lehtori yliopistossa. Ja kuitenkin runoilijan elämän +tunteminen tuo itse runoudenkin ikäänkuin lukijaa lähemmäksi ja tekee +sen hänelle rakkaammaksi. + +Paavo Cajanderin isoisä oli Kapakan talon vuokraaja Hauholla. Helmikuun +2 p. 1807 syntyi tälle miehelle poika, jolle annettiin nimeksi Frans +Henrik ja joka lapsuudestaan opetettiin hämäläisen talonpojan ammattiin, +ensin isän kodissa ja sitten renkinä. Vuonna 1826 jätti hän kuitenkin +kuokan, mennäkseen Hämeenlinnaan nahkurinoppiin, mestari Juhani +Aspholmin luo. Aikansa tätä ammattia hänen johdollaan harjoitettuaan +meni hän Turkuun, jossa julistettiin nahkurinkisälliksi v. 1831. + +Piakkoin tämän jälkeen muutti hän takaisin Hämeenlinnaan. Vuoden 1840:n +lopulla tapaamme hänet sitten nahkurin lesken Helena Leanderin +oikeuksien vuokraajana. + +Joulukuun 18 p. samana vuonna meni hän naimisiin entisen oppi=isäntänsä, +nahkurimestari Aspholmin tytärpuolen _Maria Sofia Ylénin_ kanssa. V. +1842 sai hän maistraatin hyväksymyksen kaupungin nahkurimestariksi, teki +seuraavana vuonna porvarinvalan, ja oli siten hyvinarvoisa +nahkurimestari Hämeenlinnan kaupungissa. + +Tähän verraten nopeaan kohoamiseen nähtävästi taloudellisestikin +omavaraiseen asemaan oli ollut suurena apuna se vähäinen omaisuus, joka +vaimon mukana oli pesään tullut. Maria Sofia Ylén omisti näet kolme +kahdeksatta osaa Hämeenlinnassa olevasta talosta N:o 66, perintönä +isänsä jälkeen, joka hänkin oli nahkuri ammatiltaan. V. 1845 osti +Cajander muilta perillisiltä jäljellä olevat viisi kahdeksattaosaa ja +oli siten koko talon omistaja. + +Talo on nykyisen Rauhankadun, entisen Pyörö= (Rundel=) kadun varrella, +ja on sen 1700=luvun loppupuolella luultavasti rakennuttanut Paavo +Cajanderin äidinäidin isä, nahkuri Junge. Se on runoilijan syntymätalo +ja vielä melkein semmoisenaan säilynyt niiltä ajoilta saakka, jolloin se +vielä oli hänen kotinsa. Ollen korkealla pengermällä on talosta vapaa +näköala poikki Hämeenlinnan veden ja sen luonnonihanien metsäisten +niemikkörantojen Hattelmalan harjanteille saakka, näköala, tosin ei +avara, vaan silmää viehättävä ja ajatusta ja tunnetta syventävä. + +Nahkuri Cajander näyttää olleen arvossapidetty mies. Hänen +varallisuutensakin kasvoi vähitellen, joten hänen kuollessaan 1853 +perillisille jäi sen ajan oloihin katsoen sievoinen omaisuus, +neljättätuhatta ruplaa, talo siihen luettuna. Leski jatkoi liikettä +hyvällä menestyksellä, niin että hänen kuollessaan v. 1871 omaisuus oli +jo yllämainitusta summasta viisikertaistunut. + +Nahkuri Cajanderilla oli kaikkiaan viisi lasta, Frans Henrik, Henrik +Juhani, Frans Juhani, Paul Emil ja Iida Maria. Kolme vanhinta kuoli +pienenä, sisar, sarjan nuorin, naimisissa Hauhon nimismiehen Sigfrid +Paasosen kanssa, eli keski=ikäiseksi. Nimi »Cajander» ei ollut suvussa +vanha, vaan lienee vasta nahkuri Cajander käsityöläiseksi ja +kaupunkilaiseksi ruvettuaan ajan tavan mukaan sen itselleen ottanut. + +Mitä äidin sukuun tulee, lienee se samoin kuin isänkin suku ydinosaltaan +vanhaa, vankkaa hämäläistä juurta. Hämäläisyyshän jalointa laatua olikin +silmäänpistävä piirre runoilijan koko sielullisessa rakenteessa. + + * * * * * + +_Paul Emil_ eli _Paavo Cajander_ syntyi jouluaattona 1846--joululahjaksi +maalleen ja kansalleen. Kotonaan sai hän yksinkertaisen, mutta +huolellisen hoidon ja kasvatuksen. Isä oli ankaranlainen ja oikeudestaan +kiinnipitävä mies, lapsilleen hyvä ja oikeamielinen isä. Suurella +kunnioituksella mainitsi häntä Paavo Cajander, vaikka paljoa ei ollut +muistiin aikaisin kuolleesta isästä jäänytkään. Pienet rikkomuksensa sai +Paavo sovittaa istumalla itku kurkussa nahkurinpöydän alla, +nahkurityöhuoneen väkevässä ilmanalassa. Se ulkonainen karuus ja +jäykkyys sekä taipumaton tarmo, mikä oli Paavo Cajanderille ominaista, +lienee ollut etupäässä isän perintöä. + +Äiti oli hellämielinen ja hurskas nainen, joka oli kokenut elämän kovaa +koulua, oppinut kieltäytymään ja työtä tekemään. Niin pian kuin kynnelle +kykeni, hän oli kotiaskareissa saanut uurastaa ja sitten täysikasvuisena +vieraissa perheissä ompelutyöllä ansaita toimeentulonsa. Paavon +kehitykseen hänellä oli mitä suurin vaikutus, ei opillisen sivistyksensä +tähden, sillä hädin tuskin osasi hän kirjoittaa, vaan luonteensa +erikoisen lempeyden ja hienouden takia. Äidiltään Cajander kaiketi peri +m. m. sen vakaan jumalanpelon, josta hän elämänsä varrella ei näytä +koskaan luopuneen, sekä sen lämpimän sydämen, joka piili karun kuoren +alla. Äidiltään hän myöskin arveli perineensä runolliset taipumuksensa. + +Elokuun 23 p. 1855 tuli Paavo yhdeksän vuoden vanhana kotikaupunkinsa +yläalkeiskouluun. Syyskuun 1 p. 1860 pääsi hän sitten kaupungin hiljan +perustettuun siviilikimnaasiin, oppilaitokseen, joka kutakuinkin vastasi +nykyajan realilyseoita. Nämä oppilaitokset olivat tietysti +ruotsinkielisiä. Kotikielenä lienee käytetty sekä suomea että ruotsia. +Mikään koulunero ei Cajander ollut, vaan laskettiin edistykseltään +keskulaisten joukkoon, kuten koulusta ja kimnaasista saadut +lukukausitodistukset osoittavat. Kevätlukukaudelta 1862 saatu todistus +on kuitenkin poikkeus: siinä on yksi »kymppi», vieläpä suomenkielessä, +jota tuleva kirjailija jo silloin oli ruvennut erikoisesti harrastamaan. + +Yliopistoon kirjoitettiin Cajander lokakuun 20 p. 1863 arvosanalla +»hyväksytyt tiedot». + +Cajanderilla oli jo kouluaikanaan harrastuksia, jotka olivat sille iälle +ja ajalle outoja sekä hänen tulevaisuudelleen ennusmerkillisiä. Hän +tutustui Tegnérin, Runebergin, Topeliuksen ja Geijerin teoksiin, koetti +syventyä Suomen historiaan Grönbladin keskiaikaisesta lähdeteoksesta, +tutki Kalevalaa ja Korhosen runoja sekä sommitteli runoja vanhalla +runomitalla, vaikkakin ontuvasti sitä yrityksissään käytellen. +Seuraelämä pikkukaupunki=iloineen, lukiolais=tanssiaisineen ja muine +huveineen ei näy olleen hänelle, hänen ujoudestaan huolimatta, aivan +vierasta ja sai sekin, muiden runollisempien mielijohteiden ohessa, +hänet runosuontansa koettamaan. Erään ensimäisistä nuorukaisajan +yrityksistään on hän omistanut äidilleen tämän nimipäivänä. Toinen saman +ajan runosipale viittaa heräävään suomalaisuuden tuntoon, mikä onkin +ymmärrettävää, kun muistetaan 60=luvun alkuvuosien merkitystä +kansallishenkemme heräämiselle. + +Yliopistoon tultuaan Cajander ensin kirjoittautui +luonnontieteellis=matemaattiseen tiedekunnanosastoon, mutta erosi siitä +ensimäisen lukuvuoden kuluttua. Hänellä oli harrastusta +luonnontieteisiin, erittäinkin oli kasvioppi ollut kouluaikana hänen +lempiaineitaan. Mutta nähtävästi yhä selvemmäksi elpynyt suomalaisuuden +tajunta sekä nuo jo aikaisin alkaneet kirjalliset harrastukset saivat +hänet sittenkin ryhtymään opintoihin, jotka olivat omiaan niitä +hedelmöittämään. Yrjö Koskinen ja Ahlqvist olivat v. 1863 tulleet +professoreiksi ja heidän vaikutuksestaan kansalliset riennot näyttävät +päässeen ylioppilasnuorisossakin entisestään elpymään, jopa vaikuttaen +lukusuunnitelmainkin muodosteluun. Historian, suomen ja filosofian +valitsi Cajander nyt opintojensa pää=aineiksi. + +Nopeasti eivät luvut kuitenkaan edistyneet, sillä Cajander oli +perinpohjin hämäläinen siinäkin, että hän teki työtä hitaasti, mutta +teki vankkaa. Hänen älynsä oli niitä, jotka tarvitsevat paljon aikaa +varttuakseen täyteen valmiuteensa, mutta kypsyttyään saavuttavatkin +häviämättömän henkisen voiman. Kirjallisetkin harrastukset yhä enemmän +veivät hänen aikaansa. Kandidaattitutkinto täten viivästyi tavallista +myöhäisemmäksi. Varhaisemman ylioppilasajan runotuotteet ovat vielä +kypsymättömiä harjoitelmia, samoin käännökset Runebergin, Topeliuksen, +Tegnérin y.m. runoista, kaikki nekin vasta=alkajan työtä. Niitä on +runsaasti Hämäläis=osakunnan lehdessä »Hälläpyörässä» sekä hänen +jälkeensä jääneissä peruissa. Vähän myöhäisemmältä ajalta lienee +julkaisematon suomennos Runebergin runosarjasta »Svartsjukans nätter» +nimeltä »Sukkamielen yöt», mutta sekin todistaa, että Cajanderin runotar +ei vielä ollut harjoitteluasteellaan kehittynyt. Hänen kielellinen +taituruutensa on vielä vajavaista, samoinkuin runomitan käsittelykin +sekä oikeakielisyys. Parhaat myöhemmän ylioppilasaikansa lyyrillisistä +runoista julkaisi hän albumissa »Kaikuja Hämeestä I» v. 1872. + +Hämäläis=osakunnan pöytäkirjat 60= ja 7O=luvulta säilyttävät monta +jälkeä siitä, että Cajander innokkaasti otti osaa osakuntansa elämään, +ei niin, että hän olisi ahkerasti esiintynyt kokouksissa--hänhän oli +peräti hiljainen ja harvapuheinen mies--, vaan suorittamalla monenlaisia +hänelle uskottuja luottamustehtäviä. Niinpä työskentelee hän +kirjallisissa palkintolautakunnissa, osakunnan kassan johtokunnassa, on +jäsenenä osakunnan lähetystöissä y.m. Erikoista virikettä hänen +kirjallinen toimintansa sai työskentelystä v. 1869 perustetun Helsingin +Suomalaisen seuran hyväksi. Seuran näytelmäosastolle suomensi hän v. +1870 erään ranskalaisen huvinäytelmän, joka jo oli tanskaksi ja +ruotsiksi mukailtu nimillä »En Nat i Roeskilde» ja »En natt i +Falkenberg», joiden mukaan hän antoi suomennokselleen nimen »Yökausi +Lahdella»; samana vuonna Orleansin neitsyen yksinpuhelun Schillerin +samannimisen kappaleen neljännestä näytöksestä, jonka käännöksen rouva +Raa esitti Seuran näytelmätilaisuuksissa lokakuun 29 ja marraskuun 1 p. +1870. Mutta suurin kirjallinen työ, minkä Cajander ylioppilasaikanaan +suoritti, oli hänen suomennoksensa Björnstjerne Björnsonin +»Kalatytöstä», joka ilmestyi v. 1869 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran +Novellikirjastossa. Mainittakoon myöskin, että Cajander on suomentanut +libreton Weberin »Preciosa» oopperaan, joka esitettiin keväällä 1870. +Kun toukokuun 31 p. 1867 se painovapauslaki, minkä hallitsija oli +maallemme yhdeksi vuodeksi myöntänyt, lakkautettiin, saa tämä tapaus +nuoren kirjailijan kirjoittamaan runon, jonka hän julkaisi +kotikaupunkinsa sanomalehdessä »Hämäläisessä». Se on hänen ensimäinen +julkisuuteen tullut runoelmansa, nimeltä »31:nä päivänä Toukokuuta +vuonna 1867». + +Kevätlukukaudella 1868 perustettiin yliopiston filosofisessa +tiedekunnassa ylioppilasten keskuudessa vapaaehtoinen »Kielitieteellinen +yhteys», joka valitsi esimiehekseen professori Ahlqvistin. Cajander oli +Almbergin jälkeen tämän seuran sihteerinä. Ohjelmansa oli Yhteys +suunnitellut niin laajaksi, että se ei kyennyt sitä toteuttamaan. Aate +oli sama, jota elinvoimaisempi »Kotikielen seura» myöhemmin perustettiin +ajamaan. Seuraan kuului useita sittemmin kirjallisuuden palveluksessa +tunnetuiksi tulleita miehiämme. Myös oli Cajander niitä nuoria +yliopistollisia kansalaisia, jotka J.R. Aspelin ja K.A. Castrén keväällä +1870 kutsuivat perustamaan Suomen Muinaismuistoyhdistyksen. + +Kandidaattitutkintonsa suoritti Cajander toukokuussa 1875, +valmistauduttuaan siihen hyvin perusteellisesti. Korkein arvosana +hänellä oli filosofiassa, historiassa ja suomenkielessä, sekä lähinnä +korkein kaunotieteessä ja kirjallisuudenhistoriassa samoinkuin +kasvitieteessäkin, jota hän vielä ylioppilasaikanaankin innokkaasti +harrasti. Samana keväänä vihittiin hänet maisteriksi, tovereinaan +melkoinen joukko sittemmin aikamme tunnetuimpia miehiä. + +Vaikka Cajander olikin sen ajan oloihin nähden luettava varakkaampien +luokkaan--asia, josta hänen köyhemmillä tovereillaan usein oli syytä +olla kiitollisia--, asui hän silti ylioppilaana, kuten muutoin koko +elämänsäkin, sangen vaatimattomasti. Asuintoverinsa kanssa oli +hän--ainakin osittain--omassa ruoassaan, siivouksen ja muun palveluksen +suoritti joku matami. Vilpittömän ja jalon luonteensa avulla saavutti +hän harvinaisen runsaasti toveriensa luottamusta ja ystävyyttä, tullen +heikoimmille heistä todelliseksi tueksi ja suojelijaksi. Huvina oli +hänellä teatteri, kirjallisuus ja musiikki. Soitannollisille +taipumuksilleen haki hän tyydytystä huilunsoitosta, jota hän jo aikaisin +oli opetellut. + +Loma=ajat Cajander oleskeli enimmiten äitinsä luona Hämeenlinnassa tai +jossain maaseudulla. Olo siellä viehätti häntä erittäinkin siksi, että +hän oli suuri luonnonkauneuden ihailija, ja luonnon ystävä, varsinkin +milloin sen vielä tapasi mahdollisimman alkuperäisenä. V. 1868 rouva +Cajander osti saamisiensa turvaamiseksi Akaan Sontulasta Uotila=nimisen +pienen maatalon eräältä leskirouva Walleniukselta. Siitä sai Cajander +toisen kodin, jossa hän näyttää usein kesiä viettäneen, ja jota hän +voudin avulla isäntänä viljeli ja hallitsi siksi, kunnes se äidin +kuoltua myytiin. Tämä Akaan aika oli hänen kehitykselleen siinä +suhteessa tärkeä, että hän täällä ensiksi todella likemmin tutustui +kansaan ja sen oloihin. Vertaisena ja ymmärtävänä johtajana +hän seurusteli talonpoikaisen kansan kanssa, puuhaillen +kansanvalistus=asiain edistämiseksi. + +Elokuun 5 p. 1871 kuoli Cajanderin äiti. Kuinka syvästi tämä vaikutti +poikaan, voimme päättää hänen runostaan »Haudalla», jonka hän nähtävästi +myöhemmin samana syksynä on kirjoittanut. Siinä hän liikuttavin säkein +kuvaa, kuinka ilman sitä, »ken haavat sitoo, hellä on», on »sydän +puoltaan vailla». Eräässä yksityisessä, avomielisesti ystävälle +kirjoitetussa kirjeessä, seuraavan vuoden helmikuulta, hän kertoo, +kuinka hänellä äitinsä kuoltua tämän kuva oli alati mielessä. Kaunis se +kuva oli, sanoo hän. »Se on totta, mitä joskus ennenkin on väitetty, +että ihminen kuollessaan saa nuoruuden muodon takaisin... Rakastin +kahdenkertaisesti tätä kuvaa: lapsena ja ihailijana... Ja silloin tein +minä itselleni lupauksen, että äidilleni minä ijäti rakkauteni ytimen +annan...» Hänen kaunis runoelmansa »Kuva» muistuu mieleen tätä kirjettä +lukiessa. + +Pesän tila oli äidin kuoltua ja kun kaikki saatavat oli peritty, niin +hyvä, että Cajanderilla, sittenkun hänen sisarensa osuus oli erotettu, +oli omaisuutta siksi runsaasti, että se tarkasti hoidettuna ja lisättynä +kirjailijan omin töin ansaituilla varoilla takasi hänelle kutakuinkin +turvatun tulevaisuuden. Tämä oli harvinaisen edullinen asianhaara, +jopa miltei edellytys niin laajalle ja menestykselliselle +kirjailijatoiminnalle kuin se mikä Cajanderin oli suotu suorittaa. Hyvin +harva suomalainen kirjailija on voinut siinäkään määrässä leipämurheiden +rasittamatta antautua työalalle, joka paitsi taitoa ja ahkeruutta vaatii +huoletonta aikaa. + +Kun vanha sukutalo Hämeenlinnassa ja Akaan maatalo oli myyty, tuli +Cajanderista muuttolintu, jolla ei ollut vakinaista asuinsijaa. +Kandidaattitutkintonsakin jälkeen näyttää hän ensimältä oleskelleen +pääasiallisesti Helsingissä, jossa kuunteli lukuvuotena 1874-75 opetusta +ruotsalaisessa normaalilyseossa. Kesänsä asui hän missä sattui, esim. +1875 Saarijärvellä, mutta asettui sittemmin Hauholle, ollakseen +lähempänä sisartaan, nimismies Paasosen rouvaa. Vielä senkin jälkeen kun +sisar miehensä v. 1880 kuoltua oli Hauholta muuttanut takaisin +Hämeenlinnaan, hän asui siellä, mutta siirtyi sitten parempien +kulkuneuvojen läheisyyteen Vanajan Kankaille, Parkun yksinäiselle +ratsutilalle, n. seitsemän kilometrin päähän Hämeenlinnasta. Täällä hän +viihtyi erittäin hyvin, lehtoriksikin ja samalla pääkaupunkilaiseksi +tultuaan muuttaen sinne heti loma=aikain alettua. Vasta 90=luvun +keskivaiheilla rupesi hän kaipaamaan muutosta. Yltyvä kivulloisuus +sitäpaitsi pakotti hänet hakemaan terveydelleen parannusta eri +kylpylaitoksista sekä kotimaassa että ulkomailla. Loppupuolella ikäänsä +oleskeli hän enimmät kesänsä Keuruulla asuen siellä tunnetun hierojan +Rajan emännän hoteissa. Tällä välillä oli hän kuitenkin ollut kesiä +ystäviensäkin luona tai läheisyydessä, milloin mihinkin luonnon kauneus +tai halu tutustua paikkakunnan väestöön häntä houkutteli. + + * * * * * + +Kuten jo mainittiin, kuunteli Cajander Helsingin normaalilyseossa +opetusta syyslukukaudella 1874 ja kevätlukukaudella 1875. Aineet olivat +historia ja suomenkieli. Hänen taipumuksensa opettajatoimeen +arvosteltiin »jokseenkin hyviksi». Lieneekö hän epäillyt sopivaisuuttaan +tähän toimeen, vai kirjalliset puuhatko olivat esteenä, jatkuvaan +valmistaumistyöhön ei hän ryhtynyt ennenkuin syyslukukaudella 1882, +tällä kertaa Hämeenlinnan normaalilyseossa ja kuunteluaineena +pääasiallisesti uskonto. Mihinkään ratkaisevaan päätökseen ei hän +kuitenkaan nytkään päässyt, vaan luopui pian kokonaan aikeestaan ruveta +opettajaksi, nähtävästi siksi, ettei hän pitänyt menestystään tällä +alalla varmana. Papiksi rupeamista hän myöskin näihin aikoihin ajatteli, +mutta luopui siitäkin aikeesta, kaiketikin sopivaisuuttaan epäillen. +Papin tointa hän muuten piti jalona kutsumuksena. Nämä vakinaisen viran +saannin puuhat raukesivat siksi, kunnes v. 1885, jolloin Julius Krohn +nimitettiin suomenkielen ylimääräiseksi professoriksi, saman aineen +lehtorinvirka yliopistossa joutui haettavaksi. Etupäässä ystäväinsä +kehoituksesta Cajander nyt siihen pyrki, pitäen koeluennon yliopistossa +huhtik. 28 p. 1886. Virkaa haki samalla kertaa myös tohtori Porkka, joka +ylemmän oppiarvonsa takia sen saikin. Mutta Porkan sairastumisen takia +sai Cajander kuitenkin ruveta melkein heti virkaa hoitamaan, ja kesti +tätä viransijaisuutta syksyyn v. 1888, jolloin Porkka ryhtyi virkaansa. +Tuoni tempasi kuitenkin pois jalon miehen jo seuraavana vuonna, joten +Cajander uudestaan virkaa haettuaan vihdoinkin elokuun 8 p. 1890 siihen +nimitettiin. + +Kun toivo päästä tähän lehtorinvirkaan aluksi oli rauennut, aikoi +Cajander ryhtyä valmistamaan tohtorinväitöskirjaa, opillisia ansioitansa +lisätäkseen. Tutkimuksensa aiheeksi hän valitsi suomalaisten häätavat, +nimenomaan mikäli ne kuvastuvat vanhoista häärunoista, mutta ei ehtinyt +ainesten keruuta pitemmälle. Mikäli tallella olevista muistiinpanoista +huomaa, näyttää tekijän tarkoituksena olleen verrata Suomen kansan ja +muiden suomensukuisten kansain häätapoja keskenään, sekä näitä taas +toiselta puolen skandinaavien ja muiden germaanien, toiselta taas +venäläisten häätapoihin. + +Cajanderin isänmaallisille harrastuksille kuvaavana mainittakoon hänen +osanottonsa »Suomen Heimokansojen Seuran» perustamiseen. Heimokansojemme +kohtaloita seuraamaan innostuneena oli hän eräitten muitten suomalaisten +mukana ollut Tallinnan laulujuhlilla v. 1880, ja siitä käynnistä m.m. +kypsyi ajatus, että olisi jotakin tehtävä molemmin puolin lahtea asuvien +sukulaisten lähentämiseksi. Niinpä katsottiin tarpeelliseksi perustaa +asiaa ajamaan erikoinen seura sekä ruveta julkaisemaan asianharrastajia +varten helppotajuista vironkielistä kirjallisuutta. Suomalaisen +Kirjallisuuden Seuran 50=vuotispäivänä, maaliskuun 16:nä v. 1881 tämä +seura perustettiin. Se kulkee aluksi nimellä »Viron kielen ystävät», ja +»Suomen silta», kunnes se vihdoin saa yllämainitun nimen. Tarkoituksena +oli »tieteellisillä tutkimuksilla valaista Suomen heimokansojen kieliä, +kansatiedettä, muinaisia ja nykyisiä oloja sekä kansantajuisella +kirjallisuudella levittää niistä tietoja yleisölle». Tämä puuha jäi +kuitenkin silleen, kun Suomalais=ugrilainen seura muutamia vuosia +myöhemmin perustettiin, mutta on merkillinen siitä, että sittemmin +Suomen tieteelle niin hedelmälliseksi tullut heimoseuran aate ensiksi +virisi eteväin ja isänmaallisten maallikkojen mielessä, joutuakseen +sitten varsinaisten erikoistutkijain vaalittavaksi ja heidän huostassaan +kehittyäkseen laajasuuntäiseksi, yli koko Europan tunnetuksi +suomalais=ugrilaisen kielitieteen työpajaksi. + +Vuosi 1884 on siitä mainittava runoilijan elämässä, että silloin kuoli +hänen sisarensa, nimismiehen leski Iida Maria Paasonen, jättäen +jälkeensä kaksi alaikäistä lasta. Vainajan pesän hoito sekä murheenpito +orvoista, joiden holhoojaksi Cajander tuli, antoi tietenkin paljon +huolta ja vaivaa. Nuorempi orvoista kuoli kuitenkin jo samana vuonna. +Enona ja holhoojana teki Cajander kaiken voitavansa velvollisuutensa +täyttämiseksi. + +Paavo Cajander oli uskonnollinen mies. Surut ja ruumiilliset kärsimykset +vain lujensivat sen pohjan, jolle hän elämänsä oli rakentanut. +Taisteluitta hän tätä voittoa ei kuitenkaan saavuttanut, siksi +ajatteleva ja syvällinen luonne hän oli. Mihinkään ahdashenkisyyteen ei +hän ollut koskaan taipuvainen, yhtä vähän uskonnossa kuin muissakaan +elämänkysymyksissä, joskin jyrkän ja suoran luonteensa mukaisesti +arastelematta lausui käsityksensä silloin kun asia hänen mielestään niin +vaati. Esimerkkinä mainittakoon eräs ote hänen muutamasta kirjeestään +vuodelta 1883, jossa hän puhuu raittiusasiasta. Hiukan leikillisesti +huomauttaa hän, että sekin, kuten kaikki muukin meillä, heti vaatii +seuran perustamista. Raittius on kieltämättä hyvä asia, lausuu hän, +mutta kysyy: mitä varten liittoja, seuroja ja lupauksia? »Onko hyveen ja +velvollisuuden voima jo niin huono, etteivät ihmiset sitä voi noudattaa +tekemättä liittoja ja lupauksia tovereillensa?»----»Voi, kuinka +armahilta tuntuvat nuo fennomanian hyvät ajat Helsingissä. Liitot ja +lupauksetko sitä kannattivat? Eikö se ollut sisällinen voima ja sydänten +puhtaus?» Raamatun lukemisen tapa oli nähtävästi juurtunut jo äidistä +poikaan. »Ei ole maan päällä mitään miellyttävämpää kuin naissielu, +jossa hurskaus asuu»--nämä sanat hän jostakin Lutherin teoksesta on +erääseen muistiinpanolippuseen merkinnyt, nähtävästi äitiään ajatellen. +Myöhemmin hän uskonnollisen käsityksensä syventämiseksi jonkun verran +tutki varsinaista jumaluusoppiakin. Ujo ja vaatimaton kun oli, hän ei +mielellään näistä asioista muille puhunut, saatikka minään neuvojana +esiintynyt. Hiljainen työmies hän oli tässäkin suhteessa, kalliin +aarteen etsijään verrattava. + +Hänen olennossaan oli, huolimatta hänen ulkonaisesta jäykkyydestään, +jotakin erikoisesti puoleensavetävää, joka saattoi ihmiset pyrkimään +hänen tuttavuuteensa, yksin ulkomaalaisetkin, vaikka eivät aina +tienneetkään hänen olevan maansa merkkimiehiä... Niinpä hän +kylpypaikoissa, joissa hän monesti kesäisin oleskeli, näyttää saaneen +lukuisain vanhain ystäväinsä lisäksi uusia näiden jälkimäistenkin +keskuudesta ja joutui joskus heidän kanssaan kirjevaihtoonkin. Muuten +ilmeni hänen luonteessaan aina jotain surunvoittoista ja hillittyä. +Yhtenä syynä lienee ollut jo lapsesta saakka heikko terveys. Itse hän +kertoi noin 9 vuoden ikäisenä joutuneensa rajun hevosen jalkoihin ja +silloin saaneensa jonkun sisällisen vamman, mikä häntä sitten myöhemmin, +varsinkin vanhemmalla iällä, vaivasi. Toisena syynä saattoi olla se +yksinäisyys, johon hän oli itsensä tuominnut. Nuoruudessaan hänkin +tietysti, kuten useista hänen runoelmistaankin ilmenee, oli unelmoinut +lemmen ja oman kodin onnea, mutta toteutumatta ne unelmat ainaiseksi +jäivät, johon syynä lienevät olleet osaksi varovaisuus, osaksi +pettymykset. Vilpittömiä lapsia hän rakasti isällisellä hellyydellä ja +osasi heidän kanssaan vielä vanhanakin hilpeästi leikkiä. + +Muuten ei läheisinkään ystävä voine kerskata tunkeutuneensa Cajanderin +sydämen sisimpään, vaikka runoilija esim. kirjeissään toisinaan saattoi +olla varsin avomielinen. Hänen persoonallinen tunne=elämänsä pysyi +kaikilta suljettuna, mutta kätki varmaankin aarnioihinsa sydämen parasta +kultaa. Niinpä hänen runoelmistaan loistaa korkeiden ihanteiden kauneus +ja kirkkaus: jumalanpelko, hehkuva isänmaanrakkaus, rakkaus kotiin ja +perheeseen, lämmin myötätuntoisuus ystäviä kohtaan ja samalla kaiken +itsekkäisyyden ja vilpillisyyden syvä halveksinta. Seurustelussa nämä +ominaisuudet myöskin tulivat näkyviin: ihailu ja kunnioitus hillittyinä +vakaumuksen sanoina taikka vastenmielisyys ja inho muutamina toisinaan +änkytyksen katkaisemina sydämenpurkauksina. Helposti hänen mielensä +joutuikin kuohuksiin, ei ainoastaan silloin, kun se, mikä on pyhää, +korkeaa ja koskematonta, vedettiin lokaan, tai kun teennäisyys pyrki +esiintymään avun valhepuvussa, vaan silloinkin, kun joku, vaikkapa +läheinen ystäväkin, koetti häntä hänen vakaumuksestaan luovuttaa omalle +puolelleen. + +Ne, jotka Cajanderin hänen elämässään tunsivat, eivät hevin unohda hänen +ulkonäköänsä: hän oli tavallista pitempi, hoikanläntä mies, vartalo +suora, kasvot tummaveriset, otsa korkea, nenä kaunis, roomalainen, leuka +voimakas, parta aina huolellisesti ajeltu, tukka tummahko, sekin +lyhyeksi leikattu, ääni syväsointuinen, silmät ruskeat, kirkkaat ja +erinomaisen kauniit, milloin niihin vain ilmeni välähdys jostain +kauniista sielunliikunnosta. Innostuksen hetkinä loisti niistä lämmin +säteily, mielen kuohahtaessa ne singauttivat salamoita. Hänellä oli +muutoin huumorille avoin mieli, hän ymmärsi ja piti sitä arvossa, mutta +itse hän oli vakava ja harvapuheinen ja, jos pyrki pilantekoon, pikemmin +ivallinen kuin leppoisan leikkisä. Joskus harvoin saattoi hän +tuttavallisessa seurassa käydä puheliaammaksikin. Nuorempana toisinaan +hän yltyi jopa vallattomaksikin, lyöden painia toveriensa kanssa. +Voimistelua ja nimenomaan soutoa (uistelua) ja keilanheittoa harrasti +hän miehuusvuosinaan. Vanhempana supistui ruumiillisen liikunnon tarve +jokailtaiseen kävelyyn, tavallisesti pitkin Bulevardia. + +Lehtorinvirkaansa Cajander hoiti suurella tarkkuudella ja +täsmällisyydellä; opiskelevan nuorisoparven tasaisesti kasvaessa +hänenkin työnsä karttui ja tuntui hänestä toisinaan rasittavalta, +olletikin kun hän samalla oli yliopiston virallisena kielenkääntäjänä ja +pakotettu milloin mitäkin suomentamaan. Osittain sairauden, osittain +kirjallisten töiden tähden oli hän virkavapaana 1905--31/5 1911, ja +otti virastaan eron toukok. 8 p. 1912. Samana vuonna sai hän valmiiksi +Shakespeare=sarjan kaksi viimeistä näytelmää. + +Cajander karttoi ulkonaisia suosionosoituksia, mutta joutui sittenkin +toisinaan kansalaistensa kunnioittavan huomion esineeksi; niin esim. +silloin, kun kymmenes Suomalaisen teatterin esittämä Shakespearen +näytelmä »Antonius ja Kleopatra» maaliskuun 11 p. 1896 annettiin-- +juhlahetki sekä teatterille että näytelmän suomeksi tulkitsijalle--, +ja silloin, kun runoilija täytti 60 vuotta. Yliopiston +seppelejuhlassa keväällä 1907 hänelle suotiin kunniatohtorin nimi ja +arvo. Erinäisiä kertoja hän myös sai kirjallisista töistään +kunniapalkintoja Suomalaiselta Kirjallisuuden Seuralta. + +Sairastettuaan jonkun aikaa tuskaisaa sappikivitautia Paavo Cajander +kuoli kesäkuun 14 p. 1913 ja haudattiin saman kuun 19 p. Helsingin +Vanhalle luterilaiselle hautausmaalle, tuohon isänmaallisista muistoista +rikkaaseen kalmistoon. Ruumiinsiunaustekstinä oli vertaus miehestä, joka +löysi kalliin päädyn ja möi kaikki mitä hänellä oli, ostaaksensa sen. +Niin kätkettiin synnyinmaan poveen suomalaisen Suomen aamulaulaja, jonka +elämä oli ollut opetusta koko kansallemme. + + * * * * * + +Edellä on lyhyesti mainittu Cajanderin kirjallisista harrastuksista +koulu= ja varhaisempana ylioppilasaikana. Ne olivat olleet +alkuharjoittelua, henkevää huvitusta lukuharrastusten lomassa. Muutamat +myöhäisemmän ylioppilasajan runoelmat ovat jo Cajanderin parhaita, esim. +»Scipio Africanus» v:lta 1869 ja »Saaren impi» v:lta 1870, mutta vasta +1870=luvun jälkipuoliskolla tekijän varttuessa parhaimpaan +miehuudenikäänsä, voi sanoa hänen runoutensakin saavuttavan täyden +miehuutensa: sen kuulakan kirkkaan ja samalla välittömän yksinkertaisen +muotonsa sekä kansallisesti ja yleisinhimillisesti täysipätöisen +sisällyksensä, jotka piirteet ovat sille tunnusomaiset, samoin kuin se +sydämeen tehoova lämmin ja miltei yhä lämpenevä sävy, mikä niissä +aallehtii runoilijan lämpimän sydämen maininkeina. Tila ei myönnä tässä +ryhtyä hänen runottarensa luonnetta tarkemmin tutkimaan, eikä se ole +tarpeellistakaan, sillä kirjallisuuteen perehtynyt yleisömme tuntenee +Suomen runoniekoista juuri hänen runottarensa parhaiten ja voi nyt kun +hänen runoelmansa ovat koottuina saatavissa tätä tuntemustaan itse +mielensä mukaan syventää ja uudistaa. Runoelmista itsestään useimmiten +ilmenee, missä olosuhteissa ja tilanteissa ne ovat syntyneitä. +Lukuunottamatta nuoruudenrunoelmia sekä niitä harvoja, jotka hän +miehuusikänsä loppuvietteellä julkaisi, ovat ne useimmat tavallaan +tilapäärunoja, usein erityisestä pyynnöstä aiheutuneita. Lienee sen +sijaan paikallaan mainita, mitä periaatteita on noudatettu tätä +kokoelmaa tehtäessä. + +Mitä valintaan tulee, on toimittaja katsonut oikeammaksi antaa ennemmin +liian paljon kuin liian vähän. Kun Cajanderin runoja ei ole tätä ennen +koottuna ilmestynyt, lukuunottamatta sitä pientä valikoimaa, joka +julkaistiin Kansanvalistusseuran v. 1898 ilmestyneessä »Helmiä Suomen +runoudesta» sarjan kuudennessa vihossa, on näyttänyt olevan syytä +tarjota ensiksikin yhteen koottuina ylimalkaan kaikki, mitä runoilija +itse on siroittanut hajalle kymmeniin eri julkaisuihin; sen lisäksi on +otettu mukaan vainajan säilyneistä käsikirjoituksista hänen +nuoruudenaikaisista tuotteistaan melkoinen joukko runoelmia, jotka kyllä +osoittavat vielä tekijänsä vasta=alkajan kantaa, mutta ovat silti +runoilijan ja runokielemmekin kehitykselle kuvaavia ja tärkeitä +todistuskappaleita. Niissä Cajanderin sisin olemus tulee ikäänkuin meitä +lähemmäksi siitä jylhän umpinaisuutensa kuoresta, johon se +jokapäiväisessä elämässä yleensä oli verhottuna. Kun valinta oli +sittenkin tehtävä melkoisen runsaasta varastosta, on tekijän vaikea +mennä onnistumistaan arvioimaan; työssään on hän neuvotellut +runoudentutkijain ja Cajanderin ystäväin kanssa. Suotakoon muuten +toimittajalle anteeksi, että hän noudattaen tapaa, joka ei ole +harvinainen tällaisia teoksia toimitettaessa, on joskus harvoin +uskaltanut jollakin aivan pienellä muutoksella parantaa muotoa tai +selventää ajatusta jossakussa nuoruudenaikaisessa runoelmassa taikka +jossakin virressä. + +Käännöksistä on uudestaan julkaistu enimmät, jotka Cajander itse on +tekemikseen merkinnyt tai muuten siksi tiedetään, ja on samalla koetettu +valikoida sellaisia, jotka vieläkin olisivat lukijalle sinänsäkin +mielenkiintoisia. + +Joku määrä on varmaankin vielä olemassa Cajanderin runotuotteita, joista +toimittajan on ollut mahdoton saada tietoa. Niin vähän piti Cajander +huolta siitä, että tämmöiset pienemmät jäljet hänen elämäntyöstään +jäisivät jälkipolven tietoon, ettei hän ole säilyttänyt mitään +likimaillekaan täydellistä kokoelmaa käsikirjoituksistaan tai luetteloa +julkaisuistaan. Toisinaan ovat käsikirjoituksetkin vain ensi luonnosten +tapaisessa muodossa, jotenka on hyvin mahdollista, että hän ne kädestään +laski jonkun verran toisellaisina, ehkäpä sujuvampaan asuun +viimeisteltyinä. Näissä luonnoksissa tavatuista sana= ja +lausetoisinnoista on valittu ne, jotka tuntuvat parhaimmilta, jommoinen +valikointi ei ole aina ollut helppoa. Tämä erittely on varsinkin +Shakespearen sonettien käännöksissä tuntunut vastuunalaiselta. +Toimitustyössä on silmällä pidetty alkukielistäkin muotoa, avuksi +ottamalla Bodenstedtin saksankielinen ja Nyblomin ruotsinkielinen +käännös. + +Mikäli lukija edellä olevaa lyhyttä elämäkertaa lukiessaan kaipaa +enempiä tietoja Cajanderin runoilusta, sikäli hän hakekoon niitä itse +runoelmista, joiden yhteyteen on merkitty erinäisiä niitä koskevia +tiedonantoja. + +Mutta Cajander ei ole vain maamme huomattavimpia alkuperäisiä +runoilijoita, vaan myöskin suuri käännösrunoilija, jos niin voi sanoa. +Muistomerkillisen elämäntyönsä toisen ja painokkaamman puolen rakensi +hän tulkitsemalla korkeamman sivistyksen alkutaipaletta vaeltavalle +kansalleen ihmiskunnan suuria aikaansaannoksia kirjallisuuden alalla. +Hänen elämäntyönsä ei olisikaan saavuttanut sitä suuripiirteistä +eheyttä, joka on sen lopullinen päätunnus, jos hän olisi hajoittanut +voimansa tilapäisiin töihin milloin minkin hyvän asian edistämiseksi. +Hänellä oli ratkaistavana, kumpiko kirjallisen työskentelyn haara, +omintakeinen ja itsenäinen tuotanto vaiko tulkitsijan tehtävä, oli +elämäntyöksi otettava. Ja hän epäilemättä katsoi tuottavansa +isänmaalleen suuremman hyödyn ryhtymällä pukemaan kielemme asuun häntä +itseään mahtavampain laulajain ikituotelmia. Ei kyvyn puute, vaan +velvollisuuden tunto, suurempi itsensä voittaminen, kuin mikä +tavalliselle ihmiselle on ominainen, vei Cajanderin sille alalle, josta +häntä iäti Suomessa kiitoksella muistetaan. + +Ennenkuin sanomme sanasen hänen suurtehtävästään, saanemme mainita, +vaikkapa vain luettelemalla, tunnetuimmat hänen muista kirjallista +töistään. Vv. 1873-75 Cajander kuului Kirjallisen Kuukauslehden +toimitukseen kirjoittaen lehteen kirjallisuudenarvosteluja, kuvauksia ja +tutkielmia eri aloilta, runoja y.m. Suomen Kuvalehdessä Cajander oli +aputoimittajana vv. 1875-80. Hänen siihen antamansa kirjoitukset, mikäli +ovat tunnettavissa, ovat enimmäkseen kirjallisuuden, taiteen ja +sielutieteen alalta. Huomattava on elämäkerrallinen kirjoitus J.F. +Granlundista. Paitsi jo aikaisemmin mainittuja käännösharjoitelmia, on +Cajanderin kädestä lähtenyt m.m. seuraavat käännökset: runoja Z. +Topeliuksen »Lukemisiin lapsille» (K.A. Hougberg=Vaarasen valikoima, +1874-1882); E. Brachvogel: »Narcisse Rameau» (1874, käsikirjoituksena +Kansallisteatterin kirjastossa); Otto Ludwig: »Taivaan ja maan välillä» +(1875); J.J. Wecksell: »Daniel Hjort» (esitettiin ensi kertaa +huhtikuussa 1877); Z. Topelius: »Maamme kirja» (parannettu J. Bäckvallin +suomennoksesta, 1878); J.L. Runeberg: »Hanna» (1880) ja »Jouluilta» +(1881); yhdeksän arkkia K.J. Gummeruksen kustannuksella vv. 1883-1887 +ilmestynyttä J.H. Merle d'Aubignén »Kuudennentoista vuosisadan +uskonpuhdistuksen historiaa»; »Vänrikki Stoolin tarinat» (lopullisessa +asussa v. 1889); Z. Topelius: »Luonnonkirja» (parannettu laitos J. +Bäckvallin käännöksestä, 1886); teokseen »Suomi yhdeksännellätoista +vuosisadalla» Topeliuksen kirjoittamat osastot »Maa» ja »Kansa», sekä L. +Mechelinin kirjoittama »Valtiollinen katsaus» (1893). + +Viimeisinä elinvuosinaan otti Cajander osaa Kaarlo Bergbomin kirjallisen +perinnön julkaisemiseen. Hänen tehtäväkseen tuli semmoisten sitä varten +valittujen tuotteiden suomentaminen, jotka tekijä alkujaan oli ruotsiksi +kirjoittanut. Huomattavin näistä on Bergbomin mielenkiintoinen +nuoruudendraama »Pombal ja Jesuiitat», jonka osaksi runomittaisen +teoksen Cajander tottuneen taitavin käsin puki suomenkieliseen asuun. +Kuten tunnettua, ilmestyivät Kaarlo Bergbomin kirjoitukset Suom. Kirj. +Seuran toimesta v. 1907. + +Mutta tätä niin sanoaksemme ohjelmatonta käännöstoimintaa rupesi jo +aikaisin vaatimaan palvelukseensa se innostus, jonka 70=luvun +sivistyselämässämme herätti nuoruudenvoimaansa päässyt Suomalainen +teatteri. Olemme jo nähneet, kuinka Cajander mielellään riensi sitä +näytelmäin ja oopperatekstien suomentamisella avustamaan. Ja +perehdyttyään draamallisen runokielen käyttelyyn Daniel Hjort +=suomennoksessaan hän jos kukaan meillä pystyi toteuttamaan suurempiakin +samanlaatuisia tehtäviä. Vastaanottavaisena luonteena Cajander vain +tarvitsi tielletoimittajaa, sitten ottamansa tehtävän tunnontarkasti +täyttääkseen. 70=luvun alkupuolella oli Helsingin teatteriyleisössä +ilmapiiri, rouva Raan vierailunäytäntöjen johdosta suomalaisella +näyttämöllä ja J.A. Lindbergin ruotsalaisella, niin +Shakespeare=sähköinen, ja nimenomaan juuri Hamletin ihailua täysi, että +ajatus tämän draaman suomeksi saamisesta oli niinä aikoina aivan +luonnollinen. Niinpä olikin jo päätetty, että K. Slöör, joka jo +1860=luvulla oli sangen ansiokkaasti suomentanut Macbethin, kääntäisi +Suomalaiselle teatterille myöskin Hamletin, vaikka asia sitten kumminkin +raukesi ja tehtävä siirtyi Cajanderille. Daniel Hjortin suomentajana ja +teatterin etevän johtajan sekä sen näyttelijöiden, Vilhon ja Leinon, +hyvänä tuttuna häntä tietenkin kehoitettiin, ellei hän sitä omasta +alotteestaan olisi tullut ajatelleeksi, tähän työhön ryhtymään. Niinpä +hänen pyynnöstään Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sihteeri Rothsten +tiedustelee huhtikuun 5 p. 1878 Seuralta, ottaisiko se kustantaaksensa +Shakespearen draamalliset teokset suomeksi käännettyinä; Hamlet=käännös +olisi jo melkein valmiina. Marraskuun 8 p. samana vuonna Seura päätti +suostua Cajanderin pyyntöön. Seuraavan vuoden alkupuolella valmistuu +sitten Hamlet lopullisesti ja ilmestyy painosta samana vuonna. Venetsian +kauppias näyttää olleen toisena välillä, mutta suomalaisen teatterin +johtokunta ja Ida Aalberg anovat häneltä hartaasti Romeota ja Juliaa. +Niin tuli alkuunsa tämä suurenmoinen tehtävä, jonka loppuunsaattaminen +tosin muiden suomennoksien sekä virkatöiden ja sairalloisuuden +viivästyttämänä, vaati neljättäkymmentä vuotta. Sen suoritettuaan tekijä +pian oli muunkin tehtävänsä tässä maailmassa toimittanut. + +Dramat ilmestyivät seuraavassa järjestyksessä: + +I _Hamlet_, 1879, 2 pain. 1899; II _Romeo ja Julia_ 1881, 2 pain. 1907; +III _Venetian kauppias_ 1882; IV _Kuningas Lear_ 1883; V _Julius Caesar_ +1884; VI _Othello_ 1884; VII _Macbeth_, 1885; VIII _Coriolanus_ 1887; IX +_Kesäyön unelma_ 1891; X _Myrsky_ 1892; XI _Talvinen tarina_ 1894; XII +_Antonius ja Cleopatra_ 1895; XIII _Kuningas Henrik IV, edell. osa_, +1897; XIV _Kuningas Henrik IV, jälkim. osa_, 1898; XV _Kuningas Richard +III_ 1897; XVI _Loppiaisaatto_ 1899; XVII _Timon Ateenalainen_ 1900; +XVIII _Cymbeline_ 1901; XIX _Kuningas Juhana_ 1901; XX _Kuningas Richard +II_ 1905; XXI _Kuningas Henrik V_ 1905; XXII _Paljo melua tyhjästä_ +1906; XXIII _Iloiset Windsorin rouvat_ 1906; XXIV _Kuningas Henrik VI +ensim. osa_ 1907; XXV _Kuningas Henrik V toinen osa_ 1907; XXVI +_Kuningas Henrik VI kolmas osa_ 1907; XXVII _Turhaa lemmen touhua_ 1910; +XXVIII _Miten haluatte_ 1910; XXIX _Kaksi nuorta veronalaista_ 1910; XXX +_Hairauksia_ 1910; XXXI _Kuningas Henrik VIII_ 1910; XXXII _Loppu hyvä, +kaikki hyvä_ 1911; XXXIII _Troilus ja Cressida_ 1911; XXXIV _Verta +verrasta_ 1911; XXXV _Kuinka äkäpussi kesytetään_ 1912; XXXVI _Titus +Andronicus_ 1912. + +Näiden lisäksi tulee vielä 30 Shakespearen sonettia, joiden +suomentamisen Cajander suoritti nähtävästi loppupuolella vuotta 1912 ja +kentiesi alkuvuodesta 1913--viimeinen kirjallinen työ, minkä tiedämme +hänen tehneen. + +Jos runoilijalle olisi suotu elonpäiviä pitemmälti, hän tähän +Shakespearen suomennosten sarjaan vielä olisi liittänyt suuren +brittiläisen runoilijan elämäkerrankin viimeiseksi osaksi, mutta tämä +työ samoinkuin sonettienkin loppuun kääntäminen on siirtyvä nuorempien +voimien tehtäväksi. Shakespearen jälkeen Cajander vielä toivoi ehtivänsä +suorittaa Miltoninkin »Kadotetun paratiisin» suomentamistyön--niin +haaveili hän terveenä ollessaan,--mutta saatuaan Shakespearenkin +käännöksen valmiiksi hän tunsi elinvoimansa jo niin väsähtyneen, että +hän, kuten valtioneuvos Aspelin=Haapkylä kertoo kauniissa +jälkimuistossaan, minkä hän Cajanderin kuoltua julkaisi Aika=lehdessä, +ystävän kysyessä, mihinkä hän nyt aikoo ryhtyä Shakespearetyönsä +päätettyään, oli vastannut: aion kuolla! Runoilijat ovat tietäjiä. + + * * * * * + +Näin lähtevät nyt Paavo Cajanderin runoelmat ensikerran yhtenä parvena +kaikkeen maailmaan suomalaisten iloksi. Olkoon niillä yhäkin se sama +sytyttävä, innostava ja jalostava vaikutus, minkä niiden parhailla +tietää olleen se sukupolvi, joka on saanut kokea niiden ensi salaman +iskevän tenhon. Vasta valkenemassa oli silloin suomalaisuuden taivas ja +ilmaa puhdistavana ja elähdyttävänä kajahteli runoilijan herätyshuuto; +synkkää synkempiin pilviin on se jälleen peittynyt--uutena kajahtakoon +siis runoilijankin kirkassointuinen kehoitus. + + Ja hätäpäivä raskas kun joskus päälle saa + Ja tukala ja ankea on aika, + Se sana tenhovainen se kansat nostattaa, + Ja kauas käy sen lumoava taika; + Ja silloin sana kaikuu: »_isänmaa_ eläköön + Ja rauha yksityisen sen tieltä väistyköön, + Ja etu menköön, ajallinen onni!» + + A.V. Koskimies. + + + +Huomautuksia ja oikaisuja. + +Niiden runoelmien vuosituksessa, joiden tekoaikaa ei ole +käsikirjoituksissa merkitty tai muuten tunneta, ovat viitteinä olleet +muutamat ulkonaiset asianhaarat, semmoiset kuin käsikirjoituksessa +esiintyvän käsialan tai paperin laatu, sekä varsinkin sellainen sattuma, +että samassa käsikirjoituspaperissa toisinaan tavataan tekovuodeltaan +ennen tunnettu kappale, taikka on myös syntyaikaan nähden tehty +johtopäätös runon sisällyksen perusteella, silloin kun se on näyttänyt +liittyvän muihin tekoajan puolesta tarkemmin määrättäviin kappaleisiin. +Mutta koska tämmöiset ajanmäärittelyperusteet sittenkin voivat +tulokselleen olla jonkun verran epävarmat, on otaksuttu vuosiluku +muutamissa tapauksissa varustettu kysymysmerkillä, tahi on kaksi +vierekkäistä vuotta ilmoitettu.--Runo »Rouva Raa'lle» on merkitty +vuosiluvulla 1872, mutta lienee oikeammin v:lta 1875 ja kentiesi se +runo, jonka näyttelijä Vilho sanomalehtien kertomuksen mukaan +luki mainiolle näyttelijättärelle 25/9 s. v. pidetyissä +jäähyväiskekkereissä.--»Maljan=esitys isänmaalle» on painettu +»Kaikuihin Hämeestä» v:sta 1872, jota seikkaa ei ole tekstin alla +mainittu.--»Saaren impi» on oikeastaan sijoitettava v:n 1870:n +runotuotteisiin.--»Runoon Suomalaisen alkeisopiston vihkiäisissä» on +4:ksi säejaksoksi otettu mukaan säkeistö, jonka sensuuri aikanaan +pyyhki. Se tavataan eräässä alkuperäisessä käsikirjoituskappaleessa +samoin kuin muutamassa korjausvedoksessa, jonka prof. A.V. Streng +on säilyttänyt.--»Eräässä kansanjuhlassa» on kirjoitettu v. 1877. +--»Vapautetun kuningattaren» loppusäkeistöksi on jälleen pantu se +säejakso, joka alkuaankin oli runoelman päätteenä, mutta joka +myöhemmistä painatuksista; tavallisesti on jätetty pois.--»Vänrikki +Stoolin tarinoista» on uudestaan painettu näytteiksi vain ne neljä, +jotka Cajanderin tiedetään yksinomaan itse kääntäneen.--Schillerin +»Sukeltaja» poikkee hiukan K.P.T. albumissa painetusta kappaleesta; +syynä ne lukuisat painovirheet, jotka tuossa ensi painatuksessa tavataan +ja nyt on korjattu sisällyksen vaatimusten mukaan; m.m. muoto _raadin_ +kuuluu nyt _raidin_, Kajaanin murteessa = laivanantura, jota vastoin +edellistä muotoa tämänmerkityksellisenä ei mistään murteesta +tavattane.--Virsi 455 tanskalaisesta virsikirjasta on tekstissä +otaksuttu olevan v:lta 1909. jolloin Cajander vietti osan kesäänsä +Skodsborgin parantolassa Tanskassa, mutta jälkeenpäin saadun tiedon +mukaan se onkin jo v:lta 1904 ja käännetty lehtori Kaarlo Länkelän +pyynnöstä. + + + + + + +I. + +ALKUPERÄISIÄ RUNOELMIA + +_Vv. 1866-1872._ + + + +SUOMALAISEN RUKOUS. + +Illan kuu ja tähti, +Loista tietäni, +Väinämöisen miekka, +Viittaa matkani, +Jota mennen päivät, yöt, +Siksi kun ma vaivain työt +Lasken uhriksi +Helmaas, Suomeni! + +Ja Sä taivaan Luoja, +Kuule minua, +Kuule rukousta, +Ohjaa onnea! +Säteilläsi lämmitä +Kylvöäni kultaista, +Nosta korrellen +Kiiltotähkänen! + +Ja jos sitten tähden +Taas näen koittavan +Taivaallasi, Suomi, +Armas synnyinmaan', +Tyytyväisnä painallan +Pääni kalman helmahan, +Lepään povessas +Kultakukkanas. + +1866 (?). + + + +LAPSEN SYDÄN. + +Tunnetko, mitä lapsen sydän tuntee, +Kun äitinsä hän lepää helmassa, +Kun hymyellen tunto luokseen lentää +Ja hetken kuvat piirtää sieluunsa? +Ja pieni suu kun työntää muiskujansa, +Kun käsiään laps äidin kaulaan lyö, +Ah, tunnetko sa silloin tunteitansa? +Ah, tunnetko kuin lapsen rinta lyö? + +Tunnetko, kuinka lapsen painaa syäntä, +Kun vuoteella hän istuu äitinsä +Ja itkusilmin vaaliellen häntä +Hän vihdoin sulkee silmäluomensa? +Ja kun hän saattaa hautaan armastansa +Ja kukkavihkon laskee haudalle, +Ja sitä kastaa kyyneltulvallansa, +Ah, tunnetko mi painaa syämmelle? + +Ja silmänsä kun taivaaseen hän nostaa +Ja sinen katsoo tähtilaumoa +Ja autuutensa siltä tahtoin ostaa +Hän soihdun ihmettelee lentoa +Ja kuihtuin kun hän silmää Luojahansa +Ja äidin rukouksen sammaltaa, +Ah, tunnetko min tuntee sydämmensä? +Ah, tunnetko mi pientä vaivaltaa? + +1867. + + + +MIELENI. + +Avaruudessa lintunen rientää, +Voimiaan pienonen paisuttaa, +Toivot jo kultaiset kaukana siintää, +Hattarat taasen ne haihduttaa. +Kolkko on ilma ja lintunen oi!-- +Koska se toivonsa tavata voi! + +Ulapall' aavalla myrskyt pauhaa, +Venhosta lainehet vierittää, +Ilta jo vienoista tarjovi rauhaa, +Koitar se myrskyjä taas herättää. +Loitoss' on ranta ja kotimaa-- +Koska ne venhoni saavuttaa! + +Loitoss' on toivot, ne kuitenkin entää, +Vaikkapa pilvenkin varjosta, +Mieleni mun sekin kauvaksi lentää, +Toivoa koita ei ainoata, +Loistaispa tähti jos pieninkin, +Aina sun lentohon työntäisin. + +Hälläpyörä 16/10 1868; Kaikuja Hämeestä 1872. + + + +LUONNON RAKKAUS. + +Nyt Suomeni saloissa kevät taas on, +Kevät myös joka rinnassakin, +Ja laulajaparvi tuo luopumaton +Taas rientää sen riemuihin, +Jo tervehdys metsissä kajahtaa, +Jo hallainen kukkakin suutelon saa, +Mut honka härmän luo oksiltansa +Ja pienille majan suo suojassansa. + +Pian ruskokin valoksi sulanut on, +Sepä loiston nyt luonnolle myö, +Ja riemu on luonnossa verraton, +Ja hongankin rinta se lyö, +Sen oksille poikaset riemuja tuo, +Ja harmajan havuille suutelon suo, +Mut honka silmäilee suojaamaansa +Ja opettaa hälle huminaansa. + +Oi ihmislapsi sulla tunto on, +Sulla järjen on valokin myös, +Ja kuitenkin rintas on kiittämätön, +Ja pilven varjoja työs! +Vaan lintu, kun hallat sen karkoittaa, +Suo hongalle muiskuja, muiskuja saa, +Ja suvessa vielä sen huminata, +Hän laulaa, kaivaten hallojen maata. + +Hälläpyörä 30/10 1868; Kaikuja Hämeestä 1872. + + + +RAUHATON. + +Minne läksit, muinaisrauhani, +Autioksi jättäin rintani, +Päiv' on vielä taivahalla, +Luonto kaunis taivaan alla, +Lintu vielä lehdon suussa +Laulelee. +Läikkyvänä laine päilyy, +Lainehilla pursi häilyy, +Kultain viiri pursipuussa +Nuokkuilee. +Lännestä tuulonen viestiä tuo, +Riemua virtana rintaani luo, +Mutta hetkeks ainoasti-- +Pian rinta riehuu taas. +Karvas huoli! Kahleitas +Kantaa saanko hautaan asti? + +Ei!--Rautasi ma annan ruostuttaa, +Rauhaa tahdon. Enkö sitä saa? +Kalmistoon käyn joka ilta +Riemun kerjuun kuollehilta; +Mullassakin veljen rinta +Lämmin on. +Kummulle tuon kukkaiskehdon, +Haavoist' istuttelen lehdon, +Niiden viihtymys--se hinta +Itkuin on. +Lehtohon linnut taas riemuja tuo, +Viihdynnän mullekin hetkeksi suo, +Viihdynnän, vaan kuinka kauvan? +Yö tuo taasen halloja,-- +Linnun lakkaa laulanta------ +Ihminen, käy onnes sauvaan! + +1868. + + + +NYKYINEN SYDÄMMENl. + +Kuin tappelutanner mun rintani on; +Sen tunteitten kiista on loppumaton. +Min järki paikkaa, sen viha murtaa, +Ja kosto myrkkyjä syvään uurtaa, +Ja ystävyys, lempi ne murhataan +Sun rauhasi tähden ainoastaan. + +Oi, ennen ma halloissa lepäsin +Ja kesän riemuista vaan uneksin, +Mut toiveista sykähti silloin rinta, +Vaikk' härmäinen oli armaan pinta. +----Oi hallaas, talvi, ja härmääsi +En kesään ma konsanaan vaihtaisi! + +1868. + + + +JÄRJEN TAISTO. + +Voi! sairas järki, kuin voimiaan +Taas turhaan se ponnistaapi; +Se lukee luonnolle lakiaan, +Silt' ilmatkin sääntönsä saapi, +Maan radan se tahtoisi muutaltaa, +Ja tähdiltä himmentää loiston, +Vaan--tähdet loistaa, maa vaeltaa, +Ja tappio hintan' on taiston. + +Ei aika pysähdy kulussaan, +Ei maailman laitos murru, +Ja henki, vapaa jo luotunaan, +Ei kahleiden alle sorru, +Jos voitettu järkikin julmistuu, +Ja taiston myrsky taas pauhaa, +Niin on tappio sen,--tuo vaan uudistuu; +Kera Luojan ei taisto tuo rauhaa. + +Hälläpyörä 30/10 1868. + + + +OHDAKKEEN LEMPI. + +Mä kerran lemmin. Silloin kevään koi +Ens säteitään loi Pohjan kylmään maahan. +Päiv' oli kirkas, linnun äänet soi, +Ja valo tänne lintuparvet toi, +Ja Suomi lauloi riemutoivojahan. +Mä silloin lemmin. Jalkain' juuressa +Ja siimekseni alla ruusu loisti, +Mut ohdake se hymyi toivosta, +Sen rinta löi ja toivo murheet poisti. + +Me kasvoimme kuin siskot vierekkäin, +Ohdakkeen juuri ruusun juurta kiersi; +Mä ruusulle soin suojan lehvistään, +Se taivaaltain taas poikkeen pilvet siirsi, +Ja ruusulle kun impi muiskun toi, +Kun nuorukainen katseen iski sille, +Iloita ohdakekin karkee voi-- +Ne soivat muiskun senkin pistimille. + +Oi kulta=aika! Avaruuteen en +Ois vaihtanunna lempein pientä alaa, +Vaan särkyvä on tahto ihmisen, +Se jumalilta turhaan mieltään salaa; +Mun ruusuin ryöstettiin--mä yksin jäin, +Vaan vielä kerran nuokkuin ruusun puoleen +Ja vielä kerran lehvän levittäin +Jäähyväisillä vaivuin tuskain huoleen. + +10/8 1868. + + + +TUSKAA. + +Jo päiv' on vaipunut manalaan, +Yö luonnon kattavi verhollaan, +Ja tähdet pilvihin hukkuvat, +Ja myrskyt pauhaavat. + +Ma rauhatonn' olen vuoteella, +Ja luonnon kuultelen taistoa, +Ja aina nuoli kuin maahan lyö, +Minunkin rintani lyö. + +Niin vuoroin rintani säpsähtää, +Käy vuoroin kylmäks kuin järven jää, +Nuol' ampui taas!--Isä maailmain, +Oi, suojaa kukkastain! + +11/3 68. + +Hälläpyörä 13/11 1868; Kaikuja Hämeestä 1872. + + + +EPÄTIETOINEN. + +Ma silmieni iskun teroitan +Ja sydämmesi pohjaan katseen työnnän, +Vaan jota enemmän sua tarkastan, +Sit' enemmän sun salaisuutes myönnän. + +Kyll' ilmankaikkisuutta tutkin ma +Ja puhun maailmalaisjärjen kieltä, +Vaan rintas tunnelmihin tunkea +Ei orjallas oo lahjaa, voimaa, mieltä. + +Väristen kauhusta, ma toivoton, +Sit' ongelmaa saan ikäin arvostella: +Niin käsittämätönkö lempes on, +Vai tunteillainko tahdot voitostella. + +1868. Hälläpyörä 2/2 1869. + + + +TURVAN PYYTÄJÄ LAPSI. + +Salaman ja myrskyn alta +Kyyhky turvaa tarkastaa: +Älä, äiti, uupuvalta +Kiellä silloin satamaa. + +Älä! Ota kantelesi, +Kielet sointoon kaiuta, +Oma laps käy polvillesi +Nukkumaan pois huolista. + +Sitten tenhovoimaas käytä, +Poista pilvi valoton, +Palavin myös muiskuin näytä, +Sull' ett' äidin sydän on. + +Näin kun vihdoin tyyntä rauhaa +Unen henget tarjoovat, +Kiellä ettei rinta pauhaa, +Kiellä tunteet raivoisat. + +Kiellä henget luopumasta, +Hetki rauhaa viihdytä, +Kiellä ettei satamasta +Kukkaas huoliin vietetä. + +1868. + + + +SYYSKYLVÖ. + +Edessäs kylvetty on vainio; +Mies kalpee katsehia multaan lukee. +Hän työns' on tehnyt; orait' aurinko +Jo suutelee ja kastehelmiin pukee. +Mies onnellinen! tää on juhliaan, +Kiitoksen kyynel silmissänsä kiiltää, +Mut lyhyt syyspäiv' on, se lumoo vaan +Ja kipeemmin kuin miekka haavan viiltää. + +Minullakin on pieni kylvömaa, +Valolle, hallall' altis sekin ain' on. +Kun päivä paistaa, sekin loiston saa, +Sen päälle halla nostaa huolen painon; +Ma siihen kylvin lemmen siementä, +Päiv' oli kirkas, maata kastoi muiskut, +Vaan lyhyt syyspäiv' on, sen päätteenä +On pakkanen, seurana tuulen tuiskut. + +Sun rientos, rinta, pilviin peitetään, +Sun korsillasi muiskut jääksi muuttuu, +Sun kirkkaat tuntees myrskyyn heitetään, +Sä kuihdut pois, sinusta muistot puuttuu. +Niin,--unhotus se tapa talven on; +Mut kevät taasen talven jälkeen koittaa, +Taas kirkkaampi on valo auringon, +Ja rinta riemun omakseen taas voittaa. + +Hälläpyörä 16/10 1868; Kaikuja Hämeestä 1872. + + + +PERPETUUM MOBILE. + +Kuul' aseet kolkosti kolajaa, +Kuin vangin kahleiden kalkkeet, +Ja rattaat raskaasti raksuttaa, +Tult' tuiskii liehtivät palkeet. +Mik' on se koneiden kolke se?-- +--Se on »perpetuum mobile». + +Näin vastaa mies, hänen silmistään +Tul' levoton vastaan entää, +Ne etsii jotain--ja etsintään +Taas järkensäi maailmaan lentää. +Tää kulku se totuttu tapa on sen, +Hän keinoja etsivi »mobilehen». + +Vuoskausia hän jo on liehunut näin +Ja tutkinut viisauden lähteet, +Häll' aineiden voimat, lait tuttuja on +Ja muinaisuudenkin tähteet. +Vaan miesi, jo vanhennut toimessaan, +Ei päähän oo ehtinyt kuitenkaan. + +Eik' koskaan ehdi! niin kauan kun maa +Saa vanhalla radallaan olla, +Kun tähdet tuikkaa, kuu kumottaa, +Kun loisto on auringolla, +Niin kauan mieskin näät tutkia saa +Ja Vipusen virsiä tarkastaa. +Mik' on se voima, joka ihmisen +Voi sydämmeen maansa lemmen siittää? +Se voima, mi kautta vaarojen +Voi ihmiselle elon, onnen niittää? + +Mik' on se voima, joka kuolossais +Ijäisen kruunun sulle antaa tais? +Se henki, jok' kaikki ja sinunkin +On astinlaudakseen tuonut, +Se maailmanhenki, mi »mobilenkin» +On »perpetuumiksi» luonut, +Se henki, jok' itsens' on luonut, se +On ainoo »perpetuum mobile». + +1868 (?) + + + +TOIVONI. + +Oi, jos oisi mull' linnun siivet, +Halki pilvien lentäisin, +Tähtitarhojen kultaniidet +Suomen korpihin johtaisin. + +Jokivarret ja vetten partaat, +Laaksot, tunturit honkineen, +Lehdot, nurmet ja vuorten kaltaat +Loisin kultaan ja kukkaseen. + +Sitte laskisin tähtirihman +Aallon helmahan helkkymään, +Tähtirihman ja sädevihman +Loisin aaltohon välkkymään. + +Niin,--kun jättäisin pilven harjat, +Tähdet aalloista loisteleis, +Tähdet loistais, ja sädesarjat +Taivaan talohon mielen veis! + +1868(?) + +Hälläpyörä 2/4 1869; Kaikuja Hämeestä 1872. + + + +MIK' OLI SYY? + +Mik' on tuo haamu haaveksiva yössä? +Kuink' kalmankolkko katsantonsa on! +Käs' otsaan käy, siell' ajatus on työssä, +Ja silmäst' tuikkii liekki levoton; +Se kilpaa tekee ukon nuolten kanssa, +Ja myrskyn ääntä rintans' soinnuttaa; +Mut taivaalle luo pilvet verhojansa, +Sielt' täht' ei tuiki,--mies ei rauhaa saa. + +Auk', umpeen silmät käy, ne harhaellen +Täht'tarhoja ja Tuonta tapailee, +Kirkkaiksi käyvät, synkiks vuorotellen-- +Mik' on tuo haamu? hän mit' aattelee? +Hakeeko onneaan hän kadonnutta? +Yön salaisuudetko hän ilmi luo? +Vai, Suomellenko mieltäin uraa uutta, +Yön henget kanssaan neuvotteluun tuo? + +Kah! Kas! Tuoll' liepeit' yön jo päivä puistaa, +Koht' urallensa taivaan silmä käy, +Jo säilähtäin sen kultaniidet loistaa, +Muut' ei kuin valoo taivas=alla näy; +Ja linnut laulaa, kanteloiset soivat, +Ja haaveksijan muoto verestyy. +Toiveetko täytetyt tuon hohteen toivat? +Vai päivä? soitto? vai mik' oli syy? + +1868(?) Hälläpyörä 16/4 1869. + + + +ILOA JA HUOLTA. + +Kun aamun koi +Maan kultiin kaarittaa, +Kun kannel soi +Ja linnut säveltää; + +Tuon sovitan +Oloosi, synnyinmaa, +Uus aamuhan +Noin sullei sarastaa. + +Taas koittaret +Kun kiertää lounahan, +Maan kukkaset +Kehittäin kuorestaan; + +Ma mietin: noin +Sa pukeut kukkihin, +Noin kerran koin +Luo päiväks Suomikin. + +Mut umpeen kun +Käy päivän pyörä tuo, +Kun sulkuhun +Teränsä kukka luo; + +Niin silloin lyö +Surusta rintan': oi! +Noin synkkä yö +Myös kansat kattaa voi. + +Hälläpyörä 23/4 1869; Kaikuja Hämeestä 1872. + + + +POISSA ON KULTA. + +Taivahan silmä entää +Purppuravuoteelleen, +Perhonen lepoon lentää +Kukkaseen; +Pyydä ei muuta: +Mett' unimaljasta jois,-- +Suikkasee suuta, +Nukkuu pois. + +Taivaalla tähdet kulkee +Kuutamo kattaa maan, +Patjahan impi sulkee +Suortuviaan; +Silm' iskee tulta, +Rinta se riehuu ja lyö-- +Poissa on kulta, +Pitkä on yö! + +Hälläpyörä 23/4 1869. + + + +LOISTA, MAANI! + +Kupehesta vuoren laineitansa +Laakson helmaan puro juoksuttaa, +Sointuun yhtyy kuusten, honkain kanssa, +Taivaan sinett' aalto kangastaa, +Muiskun suoden äyrään kukillen +Eespäin rientää läikkyin, soitellen. + +Ilman rantaa kiertäin tähti tuikkaa, +Sukkuloistaan kultaa valuttaa, +Aamun leiskuu, päivän suuta suikkaa, +Kirkkaan illan, yönkin heloittaa, +Loistamast' ei lakkaa milloinkaan, +Taivaasta ei poikkee konsanaan. + +Kirkkaana kuin laakson puro kulje +Virtajuovaas sinäi, synnyinmaa, +Maan ja taivaan sulot helmaas sulje, +Läiky, tanssi, soita, humaja, +Kirkkautta taivaan kangasta, +Honkain ääneen kieltäs soinnuta! + +Kuni koitontähti sinäi loista +Illoin, aamuin yhtä kirkkaana, +Öiset hallat, raskaat usmat poista, +Kastehelmiksi ne muutalla, +Tummat pilvet tieltäs torju pois,-- +Kenpä sulta loiston kieltää vois! + +Hälläpyörä 7/5 1869. + + + +TUIMA TULI. + +Tuot' tuimaa tult' en tunne, +Mi riehuu rinnassain, +Jos käynen vaikka kunne, +Se seuraa mua ain'! +Se raataa rauhan multa, +On murtaa mielenkin, +En tunne tuimaa tulta, +Mist' tullut lieneekin. + +Kun mieli lepoon horjuu, +Ja aatos mettä juo, +Tuo unen henget torjuu, +Ja sijaan tuskan tuo; +Kun sitten rinta parkaa +Uus aamu virvoittaa, +Taas häijy luokse karkaa +Ja riemun karkoittaa. + +Jäätyyhän järven pinta, +Katoohan kukkain kuu, +Käy kylmäks luonnon rinta, +Mykistyy linnun suu; +Vaan rint' ei jäähdy multa, +En rauhaa saane ma: +Oi riennä, tyttö kulta, +Tää tuskain luovuta! + +1869 (?) + + + +JOHDATUKSEKSI SAARNAAN 12. S. KOLMINAISUUDESTA. + +Omp' ihailtu, nyt taaskin ihaillaan, +Ja kiitost' täynnä rinta huokaa hiljaa, +Kun antihelmat aukee taivaan, maan, +Ja pellot pöllyy runsast' elon viljaa, +Kun meillekin, joit' äsken uhkas yö, +Taas aamuruskon ensi hetki lyö. + +On kirkas taasen luonto, kirkas maa, +Ja kirkkaana taas päivä taivaall' loistaa, +Taas tyyntä rauhaa rinta raukka saa, +Ja riemu hetkeks mustat murheet poistaa-- +Mut hetkeks vaan,--taas alkaa raskas työ,-- +Koht' uhkailla taas saattaa synkkä yö. + +Ei tiedetä, kosk' kylmää päivä tuo, +Koht' turmella voi kalliin viljan halla, +Koht' uhkaa vihamieskin, surman tuo +Ja kansan lyö kuin hongan kankahalla; +Vert' itkee sydän, tuskahuudot soi: +Näin, ystävät, se riemu mennä voi. + +Vaan tiedetäänpä, ett' on ponneton, +Tuo Luoja, jonka käess' on kansain ohjat, +Ja tiedetäänp', ett' tieto ääritt' on, +Ett' ijäks tutkimatta jää sen pohjat, +Vaan tiedetäänpä myös, ett' tieto tää +Se päivä päivält' yhä selviää. + +Se selviää, kuin myrskyn laattua +Tuoll' ylähällä selvii tähden valo, +Se loistaa, lämmittää, kuin taivaalta +Maan kukkaa lämmittää syänpäivän palo; +Ja senpä vuoks juur' meille työksi jää +Viel' enemmän tät' tietoo selvittää. + +Mut ihmisvoimat murtuu, hukkuu pois, +Ei kestä nuoruus, vanhuus, järkevyyskään, +Ois tyhjät työt, jos emme tietää vois +Niit' armon valoss' arvostella tyyskään; +Ja sepä valo nytkin, Herra, suo, +Kun kumarrumme istuimesi luo. + +1868 t. 1869. + + + +MALJANESITYS + +AUGUST AHLQVISTILLE, YRJÖ KOSKISELLE +ja JOH. GABRIEL GEITLINILLE. + +Hämäläisosakunnan vuosijuhlassa 1/10 1869. + +Tuoll' ulkona on syksy. Tuimat tuulet +Vie lehdet puista, kukat maaksi lyö. +Henk' kylmä käy, ja pikemmin kuin luulet +On lumen alla kesän kaunis työ. +Mut tähdet tuolla loistain kaiken yötä +Tuo mieleen, ett' on pysyvääkin työtä, +Ja mieli pyrkii kauko=ilmoihin. +Se kulkuansa käyden ijät' uutta, +Nyt muistuttaa, ett' iankaikkisuutta +On säilymässä ihmistöissäkin. + +On meilläkin jo aikaa käyty työksi-- +Ens aluskivi ammoin laskettiin. +Vaan suo se petti, kivi kuljuun syöksi, +Ja yritetty työ se jäikin niin, +Mut uudet polvet uuteen työhön ryhtyy, +Eik' aikaakaan, kun hornan vallat vyhtyy, +Ja perustus on vankka, valmis nyt; +Sen nojaan nousee muuri, pylvässarja +Kohoopi pilvihin, ja temppel'harja +Jo patsaan tukeille on liittynyt. + +Tuo helposti ei käynyt. Usein hukkui +Työt miehen parhaimmankin syvyyteen, +Men' usein taappäin työ ja moni nukkui +Jo kesken tointaan uneen ikuiseen. +Mut vaikka tuskin kenkään päähän jaksaa, +Niin työ se sentään hikihelmen maksaa, +Se kansan työt' on, työtä pysyvää! +Ja vaikka syvyys monet mietteet nieli, +Jäi heelmä niistä sentään, kansan mieli +Niist' temppelin sai kerran pystyttää. + +Se valmis onkin. Vielä silitystä +Sen patsaat, katot, muurit kaipaavat: +Viel' oppi selv' ei ole, kiel' ei kystä, +Ja kansan vaiheet valoo vaativat, +Mut tekohon kun mestarit on saatu, +Kun tointen ohjissa on nero taattu, +Ei valmist' oottaa kauan kestäkään, +Ja niillepä, joill' on tät' työläst' työtä, +Suon, ett' ois onni heillä aina myötä. +Ma muistokseen juon pohjaan maljan tään! + +U. Suometar 1869, n:o 79; Hämäläinen 1869, n:o 40. + + + +ELÄMÄ. + +Voi kuinka tääll' on ihanaa! +Voi kuinka linnut pauhaa! +Ei huolta ole, kuolemaa, +Tääll' elo tyynt' on rauhaa; +Niin tääll' on koti armahin, +Tääll' äiti, täällä kultakin. + +Näin poika miettii. Armahat +Nyt tunteet rinnan täyttää, +Ne helkkyvät, ne pauhaavat, +Kuin soinnult' elo näyttää. +Mut tuskin aikaa vierryt on, +Ne raukee hajasointohon. + +Syys tulee, kukat maaksi lyö, +Ja linnun äänet raukee, +Talv' ehtii, syksyn jätteet syö, +Ja tuonen ovet aukee, +Heilt' tuskin muisto säilöön jää, +Ett' oli kulta=aikaa tää. + +Ja voitost' telme kiihon saa, +Se myrskyt irti kiskoo; +Ja laineit' tuuli kuohuttaa, +Ja venhett' aallot viskoo. +Ja elämä se riehuu näin +Ja rientää yhä eteenpäin. + +Sit' asettamaan riitä ei, +Ei miel', ei miehen järki; +Se monet mietteet kuohuuns' vei +Se monet järjet särki; +Mut purjeit' taidoin käytä vaan, +Niin tyyneen pääset satamaan. + +Ja siell' on taasen ihanaa, +Ja siellä linnut pauhaa. +Ei huolta ole, kuolemaa, +Siell' elo tyynt' on rauhaa, +Niin siell' on koti armahin, +Siell' äiti, siellä kultakin. + +Hälläpyörä 22/10 1869; Kaikuja Hämeestä 1872. + + + +SCIPIO AFRICANUS. + +On vainon hirmupäivä päästy päähän, +Yö vaippans' sovitti ja rauhan toi. +Veriset liekit, haihtuin myrskysäähän, +Viel' ilmi hohteen taivahalle loi. +Mut taivaan alla riutuu tuskissansa, +Veriinsä nääntyy mainehikas kansa, +Ja kansan muistot liekki tasoittaa; +Syö liekki Karthagon, mut murhamiesi +Iloiten takoo kahletta, ja liesi +Kuin hornan kita tultaan leiskottaa. + +Vaan keskellä tuot' ivan näyttölavaa +On aatteissansa mies. Mit' aikoo hän? +Hän on kuin nukkunut,--jo silmäns' avaa +Ja katsoo, tähtää--mitä näkee hän? +Käy kurttuun otsa, huulet murtoon vääntyy, +Vert' itkee sydän, silmä maahan kääntyy +Ja rintaa vasten päänsä kallistuu; +Hän äsken iskun taivahalle heitti, +Mut mustat pilvet ennustähdet peitti, +Nyt lausumahan aukee miehen suu: + +»Mä nähnyt olen kukan kuihtuvaisen, +Kuink' alle myrskyn painuu palmupuu; +Oon nähnyt kalman murhaa, nähnyt naisen, +Kuin kultaansa hän surren lakastuu; +Olenpa nähnyt kuinka Rooman kansa +On hautaan vienyt miehet parhaimpansa, +Ja haudoilla vuoskaudet itkenyt; +Vaan nähnyt konsanaan en surmaa mointa: +Kuink' kansa, kansain kuulu, ilman tointa +Jää, hukkuu pois, näen ensi kerran nyt.» + +»Täss' seison haudall' luonnon suurimmalla: +Maaks sorretun Karthagon eessäin nään. +Tuoll' ilohuudot kaikuu taivas=alla, +Ne mieltä viiltää, kun nään sorron tään. +Vaan kunnias sen vaatii, Rooma, sinä +Tuon tehtäväksi määräsit, ja minä +Mies roomalainen olen.--Huoli pois! +Ei kuollut Curtius, kun maahan syöksi, +Ei Mucius, kuin murhan otti työksi. +Tät' enkö työtä minä kestää vois!» + +»Vaan täytymyst' ei minun kieltää sovi, +Ja se, se Karthagonkin hautaan vei; +Niin säätää jumalat, ja tuonen ovi +Se vielä kerran aukee Roomallei. +Niin, Rooma, kerran vahvat muuris murtuu, +Maan tasalle sun kuulu kansas sortuu, +Sep' Iliaan on kohtaloa vaan! +Mut käyköön niinkin, tulkoon kuolo vainen, +Kun kansassa vaan henk' on roomalainen, +Meit' alentamaan voimaa tarvitaan.» + +Hälläpyörä 22/10 1869; Kaikuja Hämeestä 1872. + + + +JOULULAHJA. + +Tuhannet kultakorut kai +Muut joululahjaksensa sai, +Minä sain yhden lahjan vaan, +Mut sit' en vaihtais kultaankaan. + +Ja kultaa on se kuitenkin +Ja kulta on sen nimikin, +Mut se vaan sitä kultaa on, +Mi valuu säteist' auringon. + +Kun väliin ilmaretkillään +Koi kohtaa hämärikkiään, +Se lemmest' ihastuksissaan +Suo kultavihman maailmaan. + +Ja nuoret ahot kulloittuu, +Heloittaa kuuroittunut puu, +Ja kun sit' ihmisrinta juo, +Niin palamahan syttyy tuo. + +Semmoisen liekin autuain +Minäkin sydämmeeni sain, +Ja sydän kylmä ennen, nyt +On liekkimähän syttynyt. + +1869 (?) + + + +OI, JOS OISI. + +Oi jos oisi, niinkuin muilla, mulla oma kulta, +Vilisten kuin virran juoksu luistais aika multa. + +Mieli ois kuin päivänpaiste, aatos huolta vailla, +Korkealle liiteleisi ilman kotkan lailla. + +Soitellen ma kulkisin ja laulain päivätöillä, +Kullan kuva mielessäni nukahtaisin öillä. + +Metsät tieltä siirtyis pois ja rymähtäisi kuusi, +Kunhan kankaan kainalossa pirtti nousis uusi. + +Sinne kullan saattaisin ma kurkihirren alle, +Liedestä kun ensi sauhu nousis taivahalle. + +Ja kun sieltä oman kullan kirkkohon ma veisin, +Kadehtien lintusetkin meitä katseleisi. + +Nurmen heinä helkkyisi ja kukat kumartaisi, +Kumartaisi kukkaset ja tuomet tuoksahtaisi. + +Oi jos oisi, niinkuin muilla, mulla oma kulta, +Vilisten kuin virran juoksu luistais aika multa. + +1869 (?) Kaikuja Hämeestä 1878. + + + +LAULUKILPA. + +Terve, lintuni, terve! +Tahdotko kieltäsi koittaa? +Kilvan nyt laulumme soikoon +Nähdäppä saa ken voittaa!-- +Paljo en taida ma koito, +Noudatan luontoni mieltä, +Laulan rintani tunteet, +Laulan kultani kieltä. + +1869 (?) + + + +KOTKA. + +Katsos, kultani, kuinka kotka koittaa voimiansa: +Etkös tahtois kilvoitella taivaan linnun kanssa? + +Ilmain kautta ja tuulten poikki ja kautta tuon mustan pilven +Kiidättää se riemulauluin luokse taivaan kilven. + +Ja taivaan kilvelle kirjoitettu on kauniita tähtilöitä; +On sadottain noita tähtiä, kuin nurmella kukkasvöitä. + +Mut kilpi tuo, se on kultani mun, ja tähdet on silmäis tulta, +Ja minä se kotk' olen ilmassa,--noin muiskun ma ryöstän sulta! + +1869 (?) + + + +TAHDOTKO? + +Tahdotko, neitonen, kanssani tulla? +Tahdotko luomisen henkiä kuulla? +Tahdotko poimia kukkia maan? +Tahdotko nähdä taivahan palon, +Tähtitarhat ja kuuttaren valon? +Tahdotko vaan! + +Tahdotko riemuja kanssani jakaa? +Tahdotko surra, kun riemujen takaa +Kohtavi silmää huolinen tie? +Tahdotko kanssani kärsiä, kuolla? +Tahdotko luulla ett' Tuonessa tuolla +Autuus lie? + +Tahdotko luulla ett' Tuonelan tiellä +Lempemme kuolematonna on vielä, + +Viel' että sielläkin muiskuja jaat? +Tahdotko riemuita kanssani, kulta? +Kirvoita helmas, riennä jo!--multa +Suutelon saat! + +1870 (?) + + + +UNIEN MAISSA. + +Ol' eloni outo kantaa, +Pois rauha ol' itsestäin; +Näin silmäten taivaan rantaa +Siell' auringon laskevan näin. + +Ja kulta= ja purppuraverhot +Sen katteheks kierrettiin, +Ja pilvet, kuin kukkahan perhot, +Sen vaipuivat siimeksiin. + +Elon mailta se näkö mun sulki, +Ma hukuin sen purppuraan, +Ja taivaalla tähdet kulki, +Ja kuutamo kattoi maan, + +Ja kahlehens' irroittaissa +Kuin kotka lens aatteeni mun, +Ma lepäsin kukkien maissa, +Luon' istuimen kirkastetun. + +Löin painia enkelin kanssa, +Elon immeltä suutelon sain +Nous aurinko loistossansa, +Mä heräsin taivaastain. + +Mä heräsin maallen tälle, +Maryn helmaani suljin taas, +Soin enkelin muiskun hälle, +Ja--taas olin unien maass'. + +1870 (?) + + + +ORJA. + +Kuuletko Herran voiman, hattarat näätkö kuin halkes? +Näätkö kuin ukkosen nuol' leimuten pilvistä lens? +Huomaatko rintani nousun, huomaatko silmäni iskun, +Kuuletko kahlehen kalskeen?--haa, onko unta se vaan? +Onko se unta? Ei, ei--se on luonnon ja Jumalan kieltä, +Rintani kieltä se on, kieltä on vapauden. +Sen mulle neuvoi koskien kuohut ja harmajat hongat, +Neuvoi kukkaset maan, neuvoi taivahan kuu. + +Ilt' oli tyyni, ja taivahat loisti; ma haudoilla kuljin, +Huolteni kyllyyden tahdoin huoata pois, +Huoata ilmahan hengen niin paksun, ett' helvetti täyttyis, +Hengen, mi saatanankin rauhan rikkoa vois. +Taivahat säikkyi jo.--Näin silloin kukkasen maassa, +Hurmehest' isien näin kukkasen puhkeavan, + +Verta sen lehdistä hohti, verta sen suonissa kiehui, +Verta sen huulilta join,--ens oli muiskuni tuo! +Ensikerran nyt lemmin ma, helmaani maailmat suljin, +Honkia syleilin, tähtiä rukoilin; mut +Vert' oli suutelu orjan, vert' oli halaus orjan, +Vert' oli rukous orjan--verta ja hurmetta vaan! + +Kuuletko rintani kuohun, kuules kuin ukkonen pauhaa! +Kuules kuin taivahat soi--haa onko unta se vaan? +Untako kallihin ihmistunne, jumalain kieli, +Untako sen vuoks vaan, tää ett' on orjien maa! +Vannotan pilviä, tähtiä, vannotan kukkasta maassa, +Vannotan kosket ja hongat--kaikk', kaikki kostoa soi! +Katkea kahle! Voimasko suurempi henkeni voimaa? +Ruostu jo rauta! hohoi säilänä säihky nyt! +Kiidä pilvistä maahan, nuoli! Ukkonen jyskää! +Hattarat haljetkaa! vaaru, vapise maa! +Nouskaa, untelot! Tää, tää on orjien kunniapäivä, +Vapautt' ääneni soi!--vapaus, vapaus, oi! + +Hälläpyörä keväällä 1870; Kaikuja Hämeestä 1872. + + + +EERIK JUHANA HIISSA. + +k. 5/4 1870. + +Tuoll' ulkona on kirkas, lämmin nyt, +Yön kahleet juotteistaan on hellinnyt, +Luonnolta kolkko ruumispeitto raukee. +Kaikk' uuden elon, uuden kiihkon saa, +Hengelle uudet rientoalat aukee: +Tää tietää juhlaa, rauhaa ennustaa. + +Ken arvas sortaa nämät luonnon lait! +Ken rikkoa tään rauhaisuuden!... Vait!... +Tuolt' tunnen äänen särkyneen: on aivan, +Kuin luonnon rinta halkeis kahtia +Ja juopahansa peittäis maan ja taivaan... +Taas tyynt' on, tyyntä niinkuin haudassa. + +Rikos on tehty! Nopeudessaan +Sen vertainen ei ihmis=aatoskaan. +On kuin se olis syvää salaisuutta: +Sen rinnalla on laki voimaton, +Sen työt ne ovat ijankaikkisuutta, +Ja itse rikos täytymystä on. + +Olemme haudan partahilla. Tän, +Tän pohjukass' on kätkö ystävän. +Se katetaan--hän ijäks pois on meiltä. +Viimeiset pirstat haudan omiks jää. +Hän ijäks, ijäks pois on elon teiltä, +Ja ehkä muistonsakin häviää. + +Ei, ystävä! niin ei se käydä saa, +Niin ei se käydä voi, sit' epuuttaa +Se sama sääntö, mi sun käski kuolla. +Sua muistimme, kun kärsit täällä, nyt +Sua muistamme, kun taivaissa oot tuolla. +Näet rintamme on ijäks liittynyt. + +Hälläpyörä keväällä 1870; Kaikuja Hämeestä 1872. + + + +KULLANKEITTÄJÄ. + +Kuin lausuit, kullankeittäjä? Siis sulta +Kadonneen onnens' ihmissuku saa? +Kohennat hiilusta, enennät tulta +Ja ahjoon lietsot ilmaa kuohuvaa, +Ja taivaankaaren=karvaisena kulta +Edessäs taian lailla kimaltaa; +Viel' yksi hetki, valmiina on taika, +Ja maailmalle koittaa kulta=aika. + +Ja »kultaa» kaikuu pitkin taivaan rantaa, +Ja »kultaa» vastaa syvyydestä maan: +Kuningas valtikkansa etees kantaa, +Kun saa tuot' elon voimaa rahdun vaan, +Ylimys maineens', impi kultans' antaa, +Kaikk', kaikki lumoo taikas loistollaan, +Ja kunniallaan vaivainen sen ostaa, +Jok' asemille Luojan hänet nostaa. + +Ja mailm' on autettuna, niinkö luulet? +Ja rauha, onni palaa sydämmeen! +Mut lastaan äidin kiroovan kun kuulet, +Kun rakkauden kuulet kadonneen, +Kun immen pettyneen näet kalpeet huulet, +Kun uskon, toivon kuulet rauenneen, +Kun miehen pettävän näet synnyinmaansa, +Uskotko taikojas, uskotko vaan sa! +------ +------ +Ja polta poroks kaikki, polta tyyskin +Imeinen himoineen, sen itsekkyyskin! +------ +------ +Ja tyhjyys ääretön on sydämmissä, +Ja tyhjyys maassa, tyhjyys taivahissa. + +1870=luvun alkuvuosilta. + + + +KATEUS. + +Kukkasissa lepää poika, +Kaunis niinkuin kukkanen, +Päivän koi ja metsän linnut +Suosii häntä vuoroten. + +Unelmia toiset laulaa, +Toiset häntä suutelee. +Tyttö kaukaa katsoo tuota, +Katsoo, katsoo--kalvenee. + +Lakkauttais linnun laulun, +Kukat maasta tempais pois, +Estäis päivän paistamasta, +Peittäis taivahat, jos vois. + +Miksi tuota rangaistusta? +Noinhan tuim' ei talven sää! +Tyttö miettii: silloin vasta +Voin hänt' ehkä miellyttää. + +Silloin päivän koittarena +Suudella hänt' aina saan, +Laulaa laulun, helmassani +Tuuvittaa hänt' unelmaan. + +Hälläpyörä kevätluk. 1871 (»Vanhoista piiloista»); +Kaikuja Hämeestä 1872. + + + +EMMALLE. + + +I. + +_Ihanne_. + +Mull' lapsest' aikain oli ihantein, +Ja onnellinen olinkin sen kanssa; +Mä kukkaskiehkuroita sille tein +Ja palkinnoks sain aina makeitansa. + +Ja makeita ne makeet olikin, +Ne oli mitä kastehelmet maalle, +Ne oli niinkuin kyynel enkelin, +Kun lempeään hän lausuu Jumalalle. + +Kun laski päivä ja kun koitti koi, +Me ihailimme taivaan purppuroita, +Ja tähdet taivaalla kun loisti,--voi, +Kuin kauniisti me selitimme noita! + +Niin, taivaat, kukat, suutelot, ne vaan +oi' aino'ina lempimaina meille, +Maan murheista ei tietty milloinkaan, +Ja pitk' oi' askel vielä tuonen teille. + +Mut kuinka kävi!--Aatos siivet sai, +Ma käydä tahdoin itse taivaan koissa; +Mut ystävä sai tuosta kaimon kai, +Ja siitä saakk' on ihanteeni poissa. + +Se haihtui, niinkuin sumu haihtuu pois +Ja niinkuin meren häviääpi vahto-- +Mut jospa vielä herättää sen vois!-- +En, en, ma sitä herättää en tahdo. + +1870 (?) Hälläpyörä kevätluk. 1871 (»Vanhoista piiloista»). + + +II. + +_Emma_. + +Mitä näen, taasen taipuu +Mieli minne muinoinkin, +Taasen näen, kuin päivä vaipuu +Hämärikin helmoihin; +Taasen näen, kuin koitar tuo +Suuteloita maalle suo. + +Purppurainen puku nytkin +Peittää taivahan ja maan-- +Liekö vainen herännytkin +Ihanteeni taineestaan? +Ei, ei, aika ihanteen +Mennyt pois on polvekseen. + +Mutta sentään katselen ma +Riemumielin koita koin. +Miksi? selitä se Emma, +Miksi sitä ihanoin? +Sinä sen voit selvittää: +Olet itse koitar tää. + +Näkyä oi suloisinta +Armaist' armahinta, oi! +Kun sun näen, oitis rinta +Niinkuin Memnon=patsas soi. +Sydämmeni riepaleet +Sinä sointuisiksi teet. + +Autu'utta rinta kaikaa, +Aatos kotkan siivet saa, +Miel' ei katso paikkaa, aikaa, +Pois se lentää tähtein taa: +Jumalien vertainen +Ompi hetkeks ihminen! + +1870 (?) + + + +SYDAMMENI. + +Mun sydämmeni riepaleissa roikkuu, +Sen ympäri, kuin haaskan, korpit koikkuu, +Ken siitä palan repii, ken vie toisen, +Ja minä itse, min' en mitään voi sen. + +Palasen, parhaan palan sen vei isä, +Kun manaan läksi,--toisen äidin nisä, +Vaan tuonpa sentään rakkaudesta soisin, +Kun loput murut säilyttää vaan voisin. + +Mut korpit nuo, ne etsii makupalaa. +Ne ystävien lailla mua halaa +Ja halatessaan rintaan kyntens' iskee +Ja minust' irti kynsin palan kiskoo. + +Tuo mieltä karvastelee, viiltää, kaivaa, +Mut sentään kärsin minä tuotai vaivaa: +Mut yksi siru jäljellä on vielä +Ja sit' en anna enää korppein niellä. + +Sen vallassani pidän, sit' ei tuhraa +Ei saastaisuus ei himot--senpä uhraan +Me rakkauden alttarille--sen ma +Sinulle ikimuistoks uhraan, Emma! + +Mut--juuri kun ma alttarille taivun +Ja tulen ääreen rukouksiin vaivun, +Pimentyy taivas, korpit päivän peittää, +Ja tuokin pala täytyy heille heittää. + +1870 (?) + + + +SORMIEN LÄVITSE. + +Jos sua päivän silmä häikää, +Kätes mättää eteen vaan, +Sormien lävitse katsoin +Kaikki vaihtuu purppuraan. + +Sydäntäs jos toukka kalvaa, +Jos sua tuntos ahdistaa, +Sormien lävitse katso, +Ne sun kullaks kuvastaa. + +Äitiäs jos konna pilkkaa, +Lapses, veljes orjiks myö, +Sormien lävitse katso, +Niin on työnsä veljen työ. + +Ja jos äitis veriin sortuu, +Mitä siitä huoataan, +Sormien lävitse katso, +Kaikki vaihtuu purppuraan. + +Sulje silmäs, sulje tuntos, +Nauti itsees, juo ja syö, +Vaan kun vihdoin silmäs avaat, +Saattaa olla synkkä yö. + +1870. + + + +MALJA ERÄÄLLE VANHUKSELLE. + +Tuoll' ulkon on härmää ja lunta, +Ne peittävät pellot ja haat, +Jo ilmojen laulukunta +On jättänyt meidän maat; +Ei tunnu tuttua kieltä, +Ei riemun aihetta näy, +Vaan myrsky se huokuu sieltä +Ja talvinen tuisku käy. + +Mut useinkin talvissäällä +On rintani heltynyt, +Ma tunsin hongan, sen päällä +On härmää ja hyydettä nyt, +Ja hyytehen alla on pinta, +Mi neulasta täynnä on, +Mut neulasten alla on rinta, +Ja rinta on saasteeton. + +Ja tätä honkaa ma lemmin, +Ja lemmin sit' ainiaan, +Jos pistää se, tulisemmin +Sen rintaani painan vaan. +Ma tiedän: kun talvi haihtuu, +Ja lintuset palajaa, +Sen neulaset kukkiin vaihtuu, +Valovaattehen honka saa. + +Lasi käteen nyt! Yli harjan +Jo kuohuvi vaahto sen, +Lasi käteen nyt! Mehu marjan +Tuo muistoja mielehen, +Ja sieltä me lahjaksi tuomme, +Mitä mieli on löytänyt, +Näin täydestä rinnasta juomme +Ikämiehen muistoa nyt. + +Hälläpyörä kevätluk. 1871. + + + +HAUDALLA. + +Tass' äidin, rakkaan äidin haudall' istun, +Ja mietin kuink' oi' ennen, kuink' on nyt: +Lapsuuden ajoist asti, siks kun kistun +Maan poveen toin,--kaikk' olen miettinyt. +Niin silloin, lasna ollessani, silloin +0l' taivas kirkas päivin, kirkas illoin,-- +Nyt on se paksuun pilveen peittynyt. + +Jos kokoat kaikk' ihmisyyden vaivat, +Jylhemmäks niist' ei taivas tulla vois; +Jos kuopan maan sisimpään soppeen kaivat, +Valoa sielläkin nimeksi ois; +Vaan tääll' ei koita päivä pilvein takaa; +Ken hajoittaa ne vois, hän maassa makaa, +Pois äiti on, ja--rakkaus on pois. + +Se lohduttaa, kun tiettynä on mailla +Joku, ken haavat sitoo, hellä on, +Vaan ilman hänt' on sydän puoltaan vailla, +Se itkee verta ja on rauhaton. +Vie linnunpojilt' emä, kaste maalta, +Kedolta kukat, tähdet taivahalta +Ne ota pois, niin näät mun kohtalon'! + +Ma muinoin mietin: mitä vaaraa pelkään, +Vahv' olen kylliks sitä torjumaan.-- +Nyt olen syösty myrsky=ilman selkään, +Vaan heikko niit' on henki voittamaan, +Se, joka voimakkaana Luojaa herjää, +Nyt maata suutelee ja rauhaa kerjää, +Ja tyytyis pieneen riemun pisaraan. + +Vaan kas! Kautt' taivaan valon säde kiilsi, +Oliko se tuon riemun kangastus? +Ei,--ukon nuoli vaan, jok' ilmaa viilsi +Ja jota seuraa kammo, kauhistus. +Tult' yhä vaan,--se leimumast' ei lakkaa, +Jo ilmat halkee, pilvet yhteen hakkaa, +Ja maahan iskee taivaan rangaistus. + +Vereni hyytyy.--Kukan korreltansa +Nään taittuvan,--vaan minä ehjäks jään. +Ja nyt, kun lasna ennen äidin kanssa, +Käyn polvilleni Luojaa kiittämään. +Jot' ilkeämmin rajuilma pauhaa, +Sen pikemmin taas saadaan poutaa, rauhaa, +Min' uskon sen--ja luotan elämään. + +Hälläpyörä 17/3 1872; Kaikuja Hämeestä 1872. + + + +ROUVA RAA'LLE. + +Kuin luonto, joka, taimellansa vasta, +Odottaa valoa, mut taivahasta +Saa raetta ja kylmää tuulta vaan, +Niin on myös täällä näyttötaiteen laita, +Ei usein päivä sitä vaippaa taita, +Jok' eroittaapi taivahan ja maan. + +Mut joskus sentään rakoileepi ilma, +Ja pilvistä heloittaa taivaan silmä, +Ja lintu laulaa, kukka loiston saa, +Taas kyllä pilvi päivän eteen luistaa, +Mut ihmiset sen hetken kauan muistaa, +Se harmaapäinä heitä riemuittaa. + +Näist' ilman valokkaista kohdist' yksi +On Lea puhdas, sen kanss' ystävyksin +Käy Margareta, kirkas toiveissaan. +Sulle, ken päivän päält' on verhon luonut, +Ken taivaan lapset nähtäviks on tuonut, +Sinulle kunniata lausutaan. + +Se peittyy taivas taas. Mut toivokaamme, +Ens sumun jälkeen kirkkaan päivän saamme, +Ja silloin laulaa linnut äänehen, +Ja sinä, joka pois nyt kuljet täältä, +Kun pilven poikkeevan näät päivän päältä, +Palaja silloin, terve Suomehen! + +1872 (?) + + + +MALJAN=ESITYS ISÄNMAALLE + +1/10 1872. + +Yks voima sydämmehen kätketty on, +Se voima on puhdas ja pyhä, +Se tuttuko on vai tuntematon, +Niin valtaa se mieliä yhä, +Salamoina se tuntehet saa palamaan, +Se taivaast' on kotoisin kerrotaan, +Ja isänmaa on sen nimi. + +Se tunnussana se Suomenmaan +Vei urohot kuolon teille, +Vei nälkää, vaaroja voittamaan, +Vei valoa voittamaan meille; +Ja rauhan töissä se ollut on +Se toivon tähti sammumaton, +Joka tien vapautehen viittaa. + +Niin aina olkohon Suomenmaass'! +Ain' uljuutt', uskollisuutta! +Kun vaara uhkaa, ne luokohot taas +Vapautta ja valoa uutta! +Tää maa se ei koskaan sortua saa. +Eläköön tämä muistojen, toivojen maa, +Eläköön, kauan eläköön Suomi! + + + + +SAAREN IMPI. + +Täss' istun nyt ja itken, kun päivä umpeen käy, +Ja itken taas, kun alkaa päivä uusi; +Mun entist' ystävääni ei kuuluvissa näy, +Täss' yksin olen niinkuin kasken kuusi; +Ja ympärilläin tuisku se puita tuivertaa, +Ja hankipeitteen alla on kaunis kukkain maa, +On kaikki, kaikki muistot hangen alla. + +Oi, jos kuin järvi laaja mun kyynelvirtaan ois, +Ja itkullein jos kosken kuohun saisin: +Yöt päivät itkein itkisin ma talven tuiskut pois +Ja hangen alta kukat nostattaisin, +Ja niitä suuteleisin ja niitä kaitsisin, +Ja sydämmeni verta ma niille vihmoisin, +Näin osan hengestäni niille suoden. + +Ja kukkain kirkkautta nyt aallot heijastais, +Ja leikiten ne rantaa kohden liekkuis, +Ja piilostansa kirkasna päivä pilkoittais, +Ja puitten oksill' linnut laulain kiekkuis, +Mut itse heiluin latvassa korke'imman puun +Ma silmäniskun loisin tuonne seutuun kaivattuun +Ja visertäisin kultaistani tänne. + +Mut voi, voi! Aatos väsyy ja houraillen se käy, +Ja tuulentuvat haihtuu talvisäässä; +Mun entist' ystävääni ei kuuluvissa näy, +On lumi maassa, järven aallot jäässä, +Ja ympärilläin tuisku se puita tuivertaa, +Ja hankipeitteen alla on kaunis kukkain maa, +On kaikki, kaikki muistot hangen alla. + +Hälläpyörä 30/9 1870; Kaikuja Hämeestä 1872. + + + +ARVAN HEITTO. + +Toivo, pelko rinnassansa +Neito arpaa langettaa: +Vuohensilmää jaloistansa +Hyppysillään tavoittaa. +Rinta hyppii, +Neito nyppii +Lehväsiä kukastaan. + +Arvan kanssa mieli kulkee +Pilvihin ja manahan: +Joka lehvä itseens' sulkee +Elämän ja kuoleman. +Lehvän viskoo, +Lehvän kiskoo +Neito kukast' yhtenään. + +Aatos lentää niinkuin nuoli, +Rintaa polttaa, viluttaa, +Kukasta jo toinen puoli +Pirstojansa paljastaa. +Neito, neito! +Arvan heitto +Päivän tuo tai synkän yön. + +Hetkeks rinta tuskans' heittää, +Miel' on niinkuin aamukoi! +Mutta lemmen taivaan peittää +Tuokiossa myrsky voi. +Neito rukka! +Taasen kukka +Yhden kyljen paljaaks sai. + +Elon enään kuolemasta +Hivuskarva eroittaa, +Manala ja taivas vasta +Voitostansa kilvan saa; +Yksi lehti +Taas jo ehti +Kukast' irroittua pois! + +Lehväsen näin toisen perään +Neito nyppii kukastaan, +Yks on lehti jäljell' enään... +Totta...! Kultaniko saan?... +Taivas aukee, +Pelko raukee, +Rinnan täyttää toivo vaan! + +Hälläpyörä 30/9 1870; Kaikuja Hämeestä 1872. + + + + +_Vv. 1873-1908._ + + + +ALEKSIS KIVEN HAUDALLA. + +4/1 1873. + +Vaipuos, vaivu synnyinmaasi helmaan, +Sieltä sä löydät, mitä etsit täältä, +Rientosi palkan: sovitusta, rauhaa + Saavutat viimein. + +Nukkuos rauhaan; ympärilläs huokaa +Huoliva luonto, surren laulajaansa, +Hautasi partaall', itkein Suomen kansa, + Muistoas siunaa. + +Multa sun peittää, lumi hautas kattaa, +Vaan älytyösi maailmassa loistaa, +Tuntosi hellä, jalo rakkautes + Suomessa säilyy. + +Vaipuos, vaivu synnyinmaasi helmaan, +Sieltä sa löydät, mitä etsit täällä, +Rientosi palkan: sovitusta, rauhaa + Saavutat viimein. + +Pääskynen 1872; Kaikuja Hämeestä 1874. + + + +F.A.W. BOIJE. + +k. 30/11 1873. + +Lausuttu Hämäläisosakunnan vuosijuhlassa 1/10 1874. + + +Vihanta kumpu maasta kohouupi, +Sen yllä sinitaivas kaareuupi; +Siell' ystävä on kallis kummun alla, +Sen sielu tähtenä on taivahalla. + +Se oli taivahista hieno tuokse, +Se lähtikin vaan heimojensa luokse; +Ei jälkiä siit' ole paljon mailla, +Se välkähti vain virvantulen lailla. + +Mut olihan se kullankirkas tuli: +Kun sydämmiin se koski, jäät ne suli, +Ja kaikki hyvät henget liittoon yhtyi, +Ja kaikki jalot tunteet liekiks syttyi. + +Ne tunteet palaa vielä, palaa yhä, +Niin kauan kuin meill' ystävyys on pyhä, +Niin kauan kuin on meillä synnyinmaata. +Se tulen tuike sammua ei saata. + +Kaikuja Hämeestä 1874. + + + +KÄRPÄNEN. + +Kun kesä=aik' oli kaunihin, +Ol' ystäviä myös mullakin; +Ne käskemättäkin tulla taisi, +Nyt, vaikka käskis, ei niitä saisi. + +Ne oli pienoiset, siivekkäät +Ja mustatakkiset, siropäät. +Ne tuli tänne, kun lumi suli, +Ja katosivat, kun syksy tuli. + +Ja heistä talveksi yksi vaan +Jäi tänne luokseni asumaan. +Se ympärilläni hyristeli +Ja hyppi, nyppi, ja pää se eli. + +Kun päivän koitossa havahdun, +Niin siltä saan heti suutelun; +Kun vuotehelle ma painoin pääni, +Niin myöskin ystävän taukos ääni. + +Kun päivä lämmitti ikkunaan, +Se pyöri eessäni iloissaan; +Kun kylm' ol' ulkona, huoneessaki, +Minulta lämmitystään se haki. + +Me yhten' elimme aina näin, +Kuin pojat pesässä vierekkäin; +Sen ilovirsiin ma usein suutuin, +Mut kun se vait oli, jotain puutuin. + +Näin tuli talvi, ja heleän +Ma palaamaan panin kynttilän: +Voi sitä loistoa, ihanuutta! +Se ystävälleni oli uutta. + +Hän sitä katseli oudoksuin, +Ma häntä katselin hymysuin, +Hän valon ympäri hyrähteli +Ja hyppi, nyppi, ja pää se eli. + +Ja valo loisti niin lempeään, +Ja outo tunto käy ystävään; +Sen luo hän hehkuvan halun saapi +Ja valon helmahan katoaapi. + +Mut koti ompi niin kolkko nyt, +Kuin emo täält' olis lähtenyt; +Voi, että valokin viedä voisi +Mult' ystävän, sit' en luullut oisi! + +Kaikuja Hämeestä 1874. + + + +LÄHDE. + +Niin synkän huolellisna oli taivas: +Maan kurjuusko vai mikä sitä vaivas? +Se kyyneleitä maahan vuodattaapi, +Niist' alkuns' lähde maantien vieress' saapi. + +Se syntyi surun hetkenä se lähde, +Se surun lapsi olikin sen tähden; +Se hetken kyllä kuvasteli taivaan, +Vaan sitten samertui sen kalvo aivan. + +Sen helman limaska ja ruoho peitti, +Ja ihmiset sen hylkyläiseks heitti, +Sen ystävinä--olihan myös noita-- +On sisiliskoja ja sammakoita. + +Sen luo ma usein kävin terveisille, +Näet olen vähän sukua ma sille: +Minäkin taivaast' olen alkuani, +Vaikk' olen vieraantunut kodistani. + +Sydänkin mulla kuvasteli taivaan, +Vaan sitten samertui sen kalvo aivan;-- +Ma lähteen luona istuin, päivät elin +Ja lohdun puutteess' itse lohduttelin. + +Näin kerran taas sen viereen painoin pääni, +Ja tuijottelin kurjaa ystävääni; +Min' olin synkkä, synkkä lähde kanssa, +Ja taivas oli murhevaatteissansa. + +Mut äkkiäpä tuuli pilvet poisti; +Tuhansin tähdet taivahalla loisti; +Mut lähteen silmist' oli törkyt poissa, +Ja kirkas tähtönen nyt loisti noissa. + +Kaikuja Hämeestä 1874. + + + +TÄHDET. + +Heloittain taivahalla +Kimaltaa tähtivyö; +Niin kirkkaasti ne loistaa, +Kun maass' on musta yö. + +Mut toinen tähtisarja +All' ilmanrannan on, +Se tumman kuusimetsän +Kätkeytyy varjohon. + +Asuntoj' autuaitten +On tähdet taivasten, +Mut tähdet taivaan alla +Kotoja rakkauden. + +Kun rakkaus maassa syntyy, +Sanotaan, putoo näin +Autuuden maasta tähti +Majahan lempiväin. + +Mut tähteä kas tuolla: +On sarjan kirkkain tuo. +No, hepo, juokse, lennä +Mun armaiseni luo! + +Ma helmahansa tahdon +Murheeni vajottaa +Ja hetkeks saada rauhaa +Ja hetken rakastaa. + +Ja sielun sielun kanssa +Sulattaa yhtehen +Ja lemmen siivill' lentää +Kotihin autuuden. + +Kaikuja Hämeestä 1874. + + + +VIIHDYTYSTÄ. + +Nukkumaan sua tuuditan, +Niinkuin vanhempi lastahan. +Nuku turvissa enkelein, +Nuku, mun sydämmein! + +Puhdas lumi jo peittää maan, +Luonto vaipuvi nukkumaan, +Huurrevaippahan pukeutuu +Koivu ja pihlajapuu. + +Tilhikin, siiven alla pää, +Pihlajassa jo levähtää, +Huoli ei hyörinästä maan, +Rauhassa nukkuu vaan. + +Nuku sinäkin, sydämmen', +Niinkuin tilhinen oksallen, +Niinkuin pihlaja uinahtaa, +Kuin lumen alla maa. + +Rukoilen minä taivasta +Säälimään sua vaivaista, +Lunta päällesi vihmomaan, +Lunta puhdasta vaan. + +Suomen Kuvalehti 15/2 1875; Kaikuja Hämeestä 1878. + + + +TÄHTI. + +Ma taivahalle katselen +Ja katselen sua, tähtönen, +Ja pienoinen vaikk' olet vainen, +Ain' olet minust' ihanainen. + +Kun kirkkaan välkkynäsi nään, +Niin rintan' alkaa sykkimään, +Ja tunne oudonlainen minuun +Käy aina kun ma katson sinuun. + +Se rakkaus on, sanotaan, +Mi silmistäs luo loistoaan, +Ja rakkauden tuli pyhä, +Se povessasi palaa yhä. + +Ja kirkas valo auringon +Se sinun lemmittysi on, +Ja tämän valkeuden laina +Se matkallas sua johtaa aina. + +Ja kohti määrääs riennät vain, +Tien pituutta et kysy lain, +Et kysy, millaiset on alat, +Sä toivot vaan ja lemmit, palat. + +Oi, kirkas pieni tähtönen, +Ma välkkynääsi katselen, +Ja aina kun ma katson sinuun, +Käy tunne oudonlainen minuun. + +Suomen Kuvalehti 1/6 1875; Kaikuja Hämeestä 1878. + + + +JULIUS KROHNIN ja MINNA LINDROOSIN HÄISSÄ + +10/9 1876. + +Kerran taivaan tuli, kerrotaan, +Kirpos maahan kultakätkyistään, +Määrätönnä kulki, riehui vaan, +Etsi rauhaa, mut ei löynnyt mistään, +Ennenkuin se kodin lietehen +Kätkettihin onneks ihmisten. + +Niin myös nekin taivaan kipunat, +Jotk' on ihmisellä rinnassansa, +Määrätönnä, riehuin kulkevat, +Vieraantuen alkukodistansa, +Jos ei uuden kodin liesi saa +Niitä lämmittää ja valostaa. + +Kaikki, mik' on pyhää, ylevää, +Kaikki, mik' on maailmassa suurta, +Kaikki, mikä rintaa lämmittää, +Kaikk' on kodin liedest' alkujuurta, +Kaikki siitä virkoo elohon +Niinkuin luonto loistaiss' auringon. + +Majassa myös Teidän loistakoon +Kirkkahana tämä taivaan laina, +Ympärillenne se virratkoon +Valoa ja lämmitystä aina, +Onnen, rauhan saakoon nousemaan +Iloks kansamme ja isänmaan. + +Suomen Kuvalehti 15/10 1876; Kaikuja Hämeestä 1878. + + + +ALEKSIS KIVEN HAUTAKIVEÄ PALJASTETTAESSA. + +21/5 1877. + +Talven valta taas on mennyt, +Luonnon sydän sykähtää; +Hanget sulaa vainioilta, +Järvistämme lähtee jää, +Maasta nuori ruoho nousee, +Uuteen lehtehen käy puu, +Ihmistenkin sydämmihin +Uusi toivo sijoittuu. + +Uusi toivo nousee, kasvaa, +Kuvat luopi herttaiset, +Luopi etees kevät, syksyt +Sullen mielenmukaiset, +Marjapensaat, hedelmistä +Raskaat, edessäsi näät, +Näet heinät tuoksuvaiset, +Täyteläiset tähkäpäät. + +Niin se toivo kuvaa, mutta +Niin ei aina käyvän näy, +Luonnon viisaat työt ne ain' ei +Ihmismielen mukaan käy, +Usein myrsky kukkas taittaa, +Usein halla viljas syö, +Usein hedelmäs ja toivos +Rankka rae maahan lyö. + +Niinkuin luonnon elon laita, +Niin myös ihmiselämän, +Siinäkin on talvet, syksyt, +Siinä toiveet kevähän, +Siinäkin ne toiveet usein +Raukee hautaan aikaiseen, +Usein tähkäpää ei joudu +Edes täyteen heiteeseen. + +Senpä lainen kevään toivo +Kesken mennyt hautahan +Sekin mies on, jollen tässä +Pystytämme patsahan, +Kaunein kevään alku, mikä +Suomessa on koittanut, +Kallein toivo, mikä meilt' on +Kesken aikaan sammunut. + +Niin, ja tuhlatenpa luonto +Hällen lahjojansa soi, +Parastansa antoi, minkä +Köyhä äiti antaa voi; +Antoi hengen rikkauden, +Antoi tunnon kirkkahan, +Laululahjans' antoi hälle, +Soittons' antoi sorean. + +Ja hän vuorostaan nyt lauloi +Ylistellen äitiään, +Kuvasi sen äidin kasvot +Kauneimmilla piirteillään, +Kuvasi sen kesämuodon +Kirkkaan, sinijärvineen, +Ja sen valjun talvivaipan +Puki runon kukkaseen. + +Ja jos häntä seuraat synkkiin +Salomaiden pirtteihin, +Sama kallis äidin kuva +Aukee sulle sielläkin; +Etehes hän kuvaa kansaa +Suoraa, tyyntä, karkeaa, +Mutta jonka sydämmessä +Piilee kultaa puhtaimpaa. + +Niin--tään maan ja tämän kansan, +Suomen kansan etehen +Työnsä, toimens' uhras hän ja +Sydämmensä lämpöisen, +Sille rakkautens' antoi, +Kaiken mitä antaa voi; +Ja se rakkaus se hälle +Kunnian ja maineen toi. + +Rauha haudall' olkoon! Sitä +Suojelkohon synnyinmaa; +Kutokohon kesä kaunis +Siihen vaippaa kukkaisaa. +Tuottakohon syksy runsas +Suuremmankin laulajan: +Senkin rinnall' elää _Kiven_ +Työt ja nimi ainian! + +Suomen Kuvalehti 15/5 1877; Kaikuja Hämeestä 1878. + + + +RUNO + +SUOMALAISEN ALKEIS=OPISTON VIHKIÄISISSÄ SYYSKUUN 11 PÄIVÄNÄ 1878. + + +I. + +Nyt on juhla Suomenmaassa, kaikki kansa riemuitsee, +Läheltä ja kaukaa rientäin juhlajoukot aaltoilee; +Voitettu on taaskin voitto, suuri voitto kansallen, +Siit' on juhla Suomenmaassa, siitä riemu julkinen. + +Niinkuin pieni sotajoukko, kalliin voiton saatuaan, +Soitellen ja laulain yhtyy lippuns' alle voitokkaan, +Maahan aseet, miekat riisuu, katseen luopi taaksepäin, +Katsoo vaivojaan ja töitään, Luojaa hiljaa ylistäin; + +Niin myös tänään Suomen kansa. Kallihist' on ostetut +Senkin voiton hedelmät ja töin ja vaivoin maksetut, +Senkin puolustaa on täynnyt mikä sille rakkahin, +Vaikk'ei vieraan valtaa vastaan eikä miekoin verisin. + +Ei, vaan heimolaista vastaan, yhden äidin siittämää, +Joka yhden äidin rinnoist' imee nestett', elämää, +Joka elämätä imee, mutta palkaks kuolon suo, +Joka lämpimyyttä saapi, mutta sijaan hallan tuo. + +Usein kansan vainiolla vilja nousi orastain, +Levitteli lehviänsä, tuulen kanssa leikki vain, +Mut ei tähkällen se päässyt, eipä edes korrellen, +Kun jo juurta toukka jäyti, elon nuoren turmellen. + +Taikka harmain joukkoinensa, hyinehen ja jäinehen, +Tuli tuonen mailta halla, tähkän kylmi kultaisen, +Tähkän kylmi, jyvän jääti, ja kun nousi aurinko, +Autio ja musta oli vaivannäön vainio. + +Usein näin käy pohjolassa. Mutta rakkaus ja työ, +Ne, ne aseet, joiden eteen vaipuu voimatonna yö, +Ne, ne voiton tuo ja korjaa viljan kypsän latohon, +Mutta silloin aina juhla, juhla Suomenmaassa on. + + +II. + +Ja kesä oli parhaillaan, +Koin säteet mailla väikkyi, +Ja linnut lauloi laulujaan, +Ja lammin laineet läikkyi; +Mut kolkolta, kuin viety pois +Tulonen kodin liedest' ois, +Niin tuntui kolkolt' aamu. + +Elämän ehdot riistänyt +Taas oli hyinen halla. +Ja huuto kansaan lensi nyt +Ja kaikui kaikkialla; +Ja mieliin syttyi innostus, +Ja harvoin nähty rakkaus +Nyt hehkumaan sai tunteet. + +Ja pelastukseks isänmaan +Varansa kansa kantoi, +Ja rikas uhras aarteitaan +Ja köyhä ropons' antoi, +Ja niinkuin vaimot Karthagin +Helynsä riisti naisetkin +Ja kullat kulmiltansa. + +Ja itse kylmään kivehen +Se lempi sijoittuupi, +Ja paasi liittyy paatehen +Ja holvit muodostuupi, +Ja ylös, ylös pilvihin +Kohoopi lailla temppelin +Nyt Suomen kansan huone. + +Ja kotipaikan valo saa, +Jot' äsken uhkas halla, +Ja lämmin liesi kohoaa +Nyt helläin kätten alla +Ja valaisee ja lämmittää, +Kun synkkää on ja pimeää +Ja elo kolkoks käypi. + +Mut näin kun yö taas peittää maan, +Niin saman lieden luota +Uus joukko lähtee sotimaan +Ja puoltamahan tuota. +Ja aseet: rakkaus ja työ, +Ne taaskin vihamiehen lyö +Ja uusi saadaan voitto. + + +III. + +Sinua kultainen ja kallis maamme, +Sinua kaikki työmme tarkoittaa. +Elomme, onnemme me sulta saamme, +Sa, ihanteemme, kaunis Suomenmaa; +Jo pienoisista saakka meille kannoit, +Kuin äiti lapsillensa, kaikki annoit, +Ja tyhjiks usein rintas imetit, +Ja usein kärsit nälkää, saadaksesi +Paremman toimeentulon lapsillesi, +Ja usein vilussa sa värjähdit. + +Mut huolet' ollos! Viel' on lemmentulta, +Mi jäät ja lumet poluiltasi luo; +Ja työmme harras poistaa nälkäs sulta +Ja elon sulle huolettoman tuo; +Ja innon, jonka kätkit sydämmeemme, +Sill' erämaasi viljaviksi teemme, +Näin vaivannäkös palkiten ja työs. +Ja vaikka nääntyisimme alla säiden, +Kun hyvä vaan on olla meidän äiden, +Niin silloin hyv' on olla meidän myös. + +Ja mitä, vaikk'ei työmme suuremp' oisi +Kuin kipunan, mi syntyy sammumaan, +Ja verrata vaikk' eloamme voisi +Meressä yksityiseen pisaraan; +Sun tähdes vaan me käymme riemahdellen, +Kuin aalto kosken kuohuun hyppiellen, +Ja katoamme tuimaan taisteloon. +Mut sinä, Suomenmaamme, tulet rikkaaks +Ja suureks, mahtavaks ja mainehikkaaks. +Jumala synnyinmaata siunatkoon! + +Kaikuja Hämeestä 1878. + + + +ERÄÄSSÄ KANSANJUHLASSA. + +Maan, vetten yli ilma raikas kulki, +Uus aika koetteli lentoaan; +Ja peitost' yön nyt astui kansat julki +Ja niiden kanss' uus henki maailmaan. +Se oli raikas henki aamuruskon, +Jok' innostuksen toi ja toivon, uskon, +Ja salamoina iski sydämmiin, +Ja heikot säteet Suomeenkin se heitti, +Mut usma meiltä vielä päivän peitti, +Tääll' isänmaata vielä kaivattiin. + +Se Suomen korpimailla vielä säilyi +Ja turvekaton alla piilihen, +Kuin simpsukkainen kuoressaan se päilyi +Ja ark' ol' astumahan ilmoillen, +Siks kun sen _Lönnrot_ löys ja kuoren taittoi +Ja salomaiden aarteet ilmi laittoi +Ja maiden, kansain ihailtaviks toi, +Ja eteemme, kuin lumonnut ois taika, +Uus maailma nyt aukeni, ja aika +Se meihin silmäns' ihmetellen loi. + +Ja salot viherjöi ja päivä koitti, +Ja lämmin liikkui yli vetten, maan, +Ja laulut kaikui, mahtavasti soitti +Nyt _Runebergkin_ jättikanneltaan. +Uus aik' on tullut, uuden ajan riennot +Nyt kulkee kautta maiden, täyttää tienot, +Mut kansan viel' on verho silmillään, +Siks kunnes _Snellman_ hengenvoimallansa +Pois loihti peittehet, ja Suomen kansa +Tul' omaa itseänsä näkemään. + +Ja hänen sanansa kuin miekka koski +Ja sydämmistä mursi kylmän jään, +Ja hänen äänens' innostuksen nosti +Ja tunteet pyhimmät sai syttymään. +Ja vanhat, nuoret kansan alttarille +Nyt kilvan riensi uhraamahan sille +Etunsa, onnensa ja elämän. +Ja kansan vainiolla paahtoi helle, +Ja viljoja nyt nousi tanterelle, +Jonk' äsken karje näytti peittävän. + +Ja alat, joita peitti unheen laineet, +Nyt auraamaan käy _Yrjö Koskinen_. +Ja kansan onnenvaiheet, työt ja maineet +Nyt astuu kirkkahina ilmoillen. +Ja Suomalainen tuntee rinnassansa +Nyt Suomalaiseks itsensä, ja kansa +Täys'ikäisyyden valtakirjan saa. +Ja poven pohjukasta riemu raikuu, +Ja kautta maiden, mantereiden kaikuu: +Nuo miehet eläkööt ja synnyinmaa! + +Kaikuja Hämeestä 1878. + + + +KUVA + +Mun huonehessani seinäll' on +Yks kuva halpa ja koruton, +Se siinä ollut on monta vuotta, +Ja aina ihaelen ma tuota. + +En tiedä, mi siinä viehättää, +Lumenko peittämä harmaa pää, +Vai surun uurtamat vaot nuoko, +Vai silmän lempeä tuike tuoko. + +En tiedä; mutta niin lämmin on +Sen läheisyys kuni auringon, +Ja onpa kuin hänen katsannastaan +Heloittais taivahan rauha vastaan. + +Ma tuntikausia ihaillen +Kuvoa tuot' yhä katselen, +Ei sulho kultoaan punastuvaa +Niin tyystin katso kuin minä kuvaa. + +Ja kun ma katson, niin vähittäin +Herääpi muistoja mielessäin +Niin armahaita, niin ihanoita +Ja kaivatessani katkeroita. + +Ma poies mennehen polvekseen +Näen lapsuusmaailman riemuineen, +Näen kynttilöitä ja joulupuita +Ja ystävyksiä hymysuita! + +Ja onpa kuin kuva elon sais +Ja mua hellästi katsahtais, +Ja onpa kuin hänen katsannastaan +Heloittais taivahan rauha vastaan. + +Ja senhän vuoksi niin lämmin on +Sen läheisyys kuni auringon. +Mut ken se ompi se armahainen? +Mun oma äitini on se vainen. + +Kaikuja Hämeestä 1878. + + + +PALVELUSTYTTÖ. + +Ihanainen joulu jo tullut on, +Tuo miekkoisten ystävä luopumaton, +Ja kaduilla pyörivi hyörivä kansa, +Jokaisella myttynen kainalossansa, +He lahjoja kantavat armailleen, +Ken kullalleen, ken lapsilleen. + +Ja koht' ilo korkeimmallehen saa +Ja juhlavalkeat leimahtaa, +Tuhannet valkeat kartanoissa +Ja haarukynttilä köyhän koissa, +Kenellä on suoja ja koti vaan, +Sen rientää helmahan suopeaan. + +Mull' ei ole kotoa lämpimää, +Ei omaist' eik' ole ystävää, +Saan muiden lahjoja muille kantaa, +Mut en saa itse ja en voi antaa. +Oi, jos olis ystävä mullakin, +Niin hälle ma itseni antaisin. + +Kaikuja Hämeestä 1878. + + + +SYDÄMMESTÄNI... + +Sydämmestäni halveksin +Jokaista aineen orjaa, +Jok' itaruudest' aittoihin +Maan toukkasetkin korjaa, +Ja katsomatta hätää maan, +Käy kultataakat harteillaan +Ja vaivaisuuttaan huokaa. + +Ja kehnoks sen ma sanon, ken, +Isänmaa huulillansa +Ja rakkautta teeskellen, +Vaan etsii mainettansa, +Ja, niinkuin tyhjä tähkäpää, +Vaan taivahille yrittää, +Mut hedelmää ei tuota. + +Mut kirouksein saakoon hän, +Ken povest' isänmaansa +Imeepi mehun, elämän +Ja voiman kansastansa, +Ja kurjaks näin sen saatuaan, +Hekuman helmoiss' istuu vaan +Ja kantajaansa herjaa. + +Kaikuja Hämeestä 1878. + + + +SALOMAA. + +Yht' ihanaisena, kuin sinut kerran näin, olet tuossa +Taian luomana taas, kaunoinen salomaa. +Taas näen sun, mökin tyynen tuon, kukat, varjovat pensaat, +Lammen välkkyävän, vaarat korkeat nuo. +Näen sinut ennellään, näen taas tutut lempeät kasvot, +Joit' olen kaivannut, kuin kesä lämmintään. +Kaikki ma taasen nään: lukemattomat armahat muistot, +Kuin kukat kirren alt', elpyvät taas elohon. + +Tuolla mä lammellas olen soudellut useasti, +Salmia kierrellyt, kaikua kiusannut; +Katsellut sylissäs olen Vellamon neitosen maata +Hurmaavan ihanaa, luokseen viettelevää; +Taikkapa, keinuen laineillas, vetes välkkyvän karjan +Kietonut verkkoihin, nostanut venheeseen. + +Tuoll' olen vuorellas sen louhistot kapuellut, +Noussut kotkan laill' ain' yhä korkeuteen, +Noussut ja nähnyt mun pyhän, armaisen isänmaani, +Niinkuin morsiamen tyynenä loistossaan; +Nähnyt auringon alas vaipuvan salmien helmaan, +Kultia lähteissään heitellen yli maan, +Tai punottain, ujostellen kuin salon impyen, nähnyt +Kuuttaren kehräävän rihmaa häähamoseen; +Tuon olen nähnyt, ja siin' useast' olen istunut yöhön, +Ääneti istunut vaan, aatoksiss' uneksuin. + +Mut unohtaisinko nuo suloiset, ikimuistoiset hetket +Tuolla sun helmassas, seurass' ystävien! +Muistoja tuo joka puu, joka kukkainen, joka pensas, +Polkusi mutkikkaat, viirisi salkoineen. +Istunut tuoll' use'in lakan all' olen, hartahin mielin +Kuunnellut tarinaa aian muinoisen, +Nähnyt valtavat hahmot sen, sekä rohkeudella +Taas tulevaisuuden verhoa nostellut; +Nähnyt kaunoiset unet maalleni, toivonut sille, +Toivonut taivasten antimet runsaimmat, +Toivonut sille kuun hopeoita ja kultia päivän, +Teilleen valkeuden, rauhoa rannoilleen... +Niin, mitä toivoinkaan, mitä aattelinkaan, mitä näinkään +Tuolla sun helmassas, kukkainen salomaa! + +Kaikki kun taasen nään, on sielullain pyhäpäivä, +Valkaistu tupa sen, työn tomut laastut pois, +Kaikki on tyyntä ja rauhaisaa, vaan rinta se sykkää, +Muiston kellot kun kaukaa kaikuen soi. + +1880. + +K.P.T. Ylioppilas=albumi J.V. Snellmanin +75=vuotisen syntymäpäivän muistoksi 1881. + + + +AAMULLA. + +Päivä jo noussut on, puna luonnon poskilla hehkuu, +Aurinko niihin kun lempivän katsehen luo. +Nurmikin hieraisee unen silmistänsä ja nostaa +Pois utupeitettään, aukoen kukkasiaan. +Lentohon pyy pyrähtää, kahilistossa ääntävi sorsa, +Tiitikin tirskuttain siistivi sulkiahan. +Taivasten valomerta nyt sieluni hiukuen uikoon, +Ennenkuin sumut yön taas sen huurtohon luo! +Aavat kuin avaruus nyt mielehen miettehet nouskoot, +Ennenkuin sen taas kahlehet kahlehtii! +Vaan mitä synkkiä aavistan! Ilo, laulu ja nuoruus +Aamun ja auringon nuo ikiheimoja on. +Laulelkaammme ja riemuitkaamme nyt: kas kuni joutsen, + +Pois ulapallen, pois, purtemme kiidättää, +Laineet tiellemme loiskuen viskelevät hopeoitaan, +Taivas kultiahan ylt'yliten sirottaa. +Minne ma silmäänkin, minä nuoren nään isänmaani +Kukkaisiin puetun, helmillä kauneillun. +Tuolla kimeltäen seisovi vuori ja saaret ne tuolla +Kukkaisvihkojen laill' aalloistaan kohoaa. + +Koivut tuolla ne peilaileksen ja tuolla, kas, eksyy +Auringon säekin hongiston pimentoon. +Niityt ja vainiot nään ma ja töllin, joss' opin ensin +Maani ma tuntemahan, lempeät kasvot sen. +Haudat urhojen nään, maan poikien, jotk' ylös templiin +Äitins' saatettuaan kuolohon sortuivat; +Vilja jo haudoill' aaltoilee, tähät nuokkuvat täydet, +Joist' elon siunaukset runsahat virtaavat. +Voi, ettei vaan meillenkin, kun ilta se joutuu, +Työstämme niitettäis kuorta ja kaunaa vaan! + +Vaan mitä huolehdin, sinisilmäinenhän on aamu: +Aamu ja nuoruus, nuo täynnään toivoa on. +Nouse, toivoni, siis! Palavat sun aattehes, rinta, +Niinkuin kylväjämies, kylvä maas sydämmeen! +Luojan kellarihin mehiläisenä lennä ja nouda +Mettä sun kylvölles, lämpöä touoilles! +Niin kenties, kun sunkin soi lepokellosi kerran, +Lausutahan: sinä teit maallesi minkä sä teit. + +1880=luvulta? + + + +VAPAUTETTU KUNINGATAR. + +On vuoren huipulla linna, se katsovi laaksohon, +Mut niinkuin hauta jylhä ja kolkko se on, eloton: +Lukossa on rautaportit, ei valoa sieltä näy, +Vaan ääneti, niinkuin aaveet, sen tornissa vahdit käy. + +Välin sentään, yö kun tyyntyy, kun aurinko mailt' on pois, +On niinkuin laulua hellää ja vienoa sieltä sois; +Kuningatar siellä laulaa, niin laaksossa kerrotaan, +Mut ken hän on sekä mistä, ei tiedä ainoakaan. + +Sanotaan: on hänkin ollut maan valtia ylhäinen, +Ja kauneudestaan kuulu yli merten, mannerten; +Mut aamu kun kerran koitti, pois, pois hän on hävinnyt. +Saalistahan linnan herra yöt, päivät vahtivi nyt. + +Välin vaan, kun vartiat nukkuu ja tyynenä saapuu yö, +Kuningattaren raukan rinta vapahammin silloin lyö, +Hän silloin yölle laulaa, surujansa ja murheitaan, +Kadotettua kauneuttansa, vapautta ja toiveitaan. + +Näin matkamies tuli kerran ja saapui linnan luo, +Ja linnasta laulut kuuli: oli tuttuja laulut nuo, +Ja rinta nyt syttyy hällä, tuli outo nyt käy sydämmeen, +Ja hän lähtevi mailleen jälleen ja ne laulavi kansalleen. + +Ja on kuni ilma lämmin taas hengähtäis yli maan, +Runoruhtinaskin, ihastuin nyt, taas koskevi kanneltaan, +Ja soitto, ei ennen kuultu, sen kielistä nyt salamoi: +Siin' urhous, maine, lempi, pyhimmät elon tunteet soi. + +Ken tuost' ei hurmautuisi? ken enää kylmäks jäis? +Ken miekkaa nyt ei tahkois, ken keihäst' ei terästäis? +Mut kuningatar hän linnass' yhä laulavi murheitaan; +Pois, pois vapauttaja viel' on, ties, saapuuko milloinkaan! + +Oi, saapuu, saapuu! Tuolla mies joutuen kiirehtii, +Kypärästä välkkyvi päivä ja miekasta kuu sädehtii: +»Pelastettava maan on äiti!» hän huutavi kansallen, +Ja se soi kuni ukkosen ääni: »ken nyt mua seuraa, ken?» + +»Oi turhaa, pois on poissa!»--Käy vinhemmin hän vaan-- +»Oi surmasi helmaan kiidät!» Ei katso hän taakseenkaan; +Ylös vuoren rinnett' astuu, jo saapuvi linnan luo, +Sadan miehen voimat hällä, kun ryntävi urho tuo. + +Jo rautaportit murtuu, jo aukevi haudan suu, +Sen vartiajoukko jo häilyy, niinkuin raju=ilmassa puu, +Jo lehtiä, oksia taittuu, jo kaatuvi runkokin +Ja kuin rytömetsän kautta tie kulkevi sankarin. + +»Ja nyt olet vapaa, äiti! Pelastukses hetki nyt lyö! +Tule päivän valkeuteen nyt, jo mennyt on pitkä yö! +Taas syttyvi silmäs tuike, taas poskilles puna saa; +Ja voi sitä, ken hiuskarvaa nyt päästäsi notkistaa!» + +Ja linnasta hän taluttaapi kuningattaren ilmoillen, +Ja vastahan kansan joukko jo rientävi riemuillen. +Ja on kuin laulua hellää ja vienoa taasen sois, +Mut aamulaulua on se, yö on ijäks mennyt pois. + +Kuningatar istuimellaan, taas istuvi loistossaan, +Ihanaisena niinkuin päivä ja kuuluna ympäri maan. +Mut vuoren huipulla linna vuos vuodelta vaan häviää, +Pian maan tasallen kukistuu se, kivi ei kiven päälle jää. + +Albumi »12 p. Toukokuuta 1881» sekä +»Helmiä Suomen runoudesta. 6». 1898. + + + +MATKAMIES. + +On joulu=ilta, ja yksin +Vaeltavi matkamies, +Jotakin hän etsivän näyttää, +Mitä etsivi, Herra ties. + +Monest' uljahast' asunnosta +Tuli liekitsee, ilo soi, +Hän huomaavan sit' ei näytä. +Ohi rientävi, minkä voi. + +Kylän äärihin saapuu hän jo. +Pimeys hänen on edessään, +Pimeästäpä kaukaa loistaa +Valo metsästä yksinään. + +Se välkkyvi, kuin luo kutsuis. +Hän kutsua noudattaa: +Maja pieni se on, väki siellä +Juur' hartauttaan lopettaa. + +Ja kaikuu nyt pyhä virsi, +Ja leimuvat valkeat, +Ja himmeli hiljaa häilyy... +Oi, kuulkohot taivahat! + +Kädet ristissä miesi siinä +All' akkunan viivähtää, +Kylm' ympärill' on, vaan hällä, +Sydän hällä se lämpiää. + +Hän viipyvi siinä, kunnes +Kaikk' uuvahtaa lepohon, +Ja kynttilä yksin tuikkaa, +Ja hiljaus kaikkiall' on. + +Mit' etsi se matkamiesi? +Kenties--kenties kotiaan. +Ken oli hän sekä mistä? +En tiedä,--kulkija vaan. + +K.P.T. albumi 1881. + + + +KEHRÄÄJÄ=ÄITI. + +Ja äiti istuvi, kehräjää, +Ja kyynel silmähän vierähtää. + +»Pois aurinkoiseni läksi, pois, +Oi, jos pian taas hänet nähdä vois! + +»Ihanainen hän oli, kaunoinen, +Oli puhtoinen kuni pulmonen. + +»Samanlaisena jos hänet nähdä sais, +Oi, aurinkoiseni jos palajais!» + +Ja rukki se hyrräten, pyörien käy, +Mut armasta poikaa vaan ei näy. + +Ja äiti istuvi, kehräjää, +Ja kyynel silmähän vierähtää. + +--»Iloitse, äiti, sun poikasi +Jo mainehen siivillä kiitävi!» + +--»Ylistetty luoja!» ja viuhuen +Nyt rukki se hyrrävi pyörien. + +--»Hän luokses saa, kotimatkall' on, +Mut niinkuin syksyn puu alaston.» + +--»Ylistetty luoja, kun vaan hänet saan!» +Mut rukki se tyyntävi vauhtiaan. + +--»Oi äiti parka ja vaivainen, +Sun kuollut on poikasi kaunoinen!» + +--»Ylistetty luoja, kun puhdasna saa +Hän äidin helmahan taas nukahtaa,» + +Eik' enää rukki se hyrräten käy, +Eik' enää kyynel vierivän näy. + +K.P.T. albumi 1881. + + + +RUNOLAULAJA. + +Isossa hovilinnass' on pidot uljahat, +Kruunuista kirkkahista heloittaa valkeat, +Hopeat siellä hohtaa ja kullat välkähtää, +Ja sävelsoitot vienot iloiten helkähtää. + +Ja kuitenkahan riemu ei tunnu riemullen; +Jotakin siellä puuttuu, mut mit', ei tiedä ken. +Ilveillään, lauletahan, hymyillään, tanssitaan, +Vaan tavan vuoks on kaikki ja teeskelyä vaan. + +Mut kartanolla ulkon' on riemu julkinen: +Siell' istuu kansan kesken mies vanha laulellen, +Ja korkealle laulu se kaikuu pilvihin... +Kentiesi tuossa oisi iloksi suurtenkin. + +Ja salin ovi kohta se loistoss' aukeaa, +Ja nuorukainen vanhust' esille taluttaa: +»Paraimmat laulus, ukko, nyt laske soimahan, +Kevättä laula mieliin, iloa rintahan!» + +Ja ovensuussa siinä hän seisoo kourussaan, +Olento halpa, köyhä, ja sauva nojanaan, +Hopeelta hohtaa parta, hivukset pitkät sen +Ne lumivalkeoina valuvat harteillen. + +Salissa vallitseepi kuin haudan hiljaus, +»Mitäpä tuokin täällä?» vaan kuuluu kuiskahdus, +Ja yli otsain lentää pimeät varjot yön, +Ja kynttilätkin tuikkaa kuin läpi terhenvyön. + +Mut oven suussa vanhus virittää laulujaan; +Vavisten aluss' ääni ja värjyin kulkee vaan, +Kuin lintu, joka metsäst' on tuotu häkkihin, +Säveltään visertääpi sydämmin tykkivin. + +Vaan pian into nousee ja sydän lämpiää, +Ja sävel kasvaa, paisuu ja kaikuin helkähtää, +Ja ukon käyrä varsi se sorjaks kohoaa, +Ja silmist' ihmeenlainen välähdys tuikahtaa. + +Hän sankareista laulaa, uroista Kalevan, +Ja valon taistelusta pimeyttä vastahan, +Hän neiden surman laulaa, mit' äidin lempi on, +Ja pojan tuiretuisen kamalan kohtalon. + +Ja huonehess' on niinkuin salainen tenho ois, +Kuin aamull' on, kun koitar yön vaipan siirtää pois: +Värähtää koko luonto, puun lehvät vavahtaa, +Ja ruskoon peittyy taivas ja kastehelmiin maa. + +Niin huoneessakin siellä nyt sydän sykähtää, +Punoittuu kalvas poski ja kyynel vierähtää, +Ja sumu jäinen haihtuu, yön varjot poistuvat, +Ja kirkkahasti taaskin heloittaa valkeat. + +Ja ompi niinkuin riemu taas näyttäis riemullen; +Ei tunnu helke kullan, ei hohto hopeiden; +Iloitaan, lauletahan, hymyillään, tanssitaan, +Ja kaikki sydänt' ompi ja hartautta vaan. + +Mut vanhus halpa, köyhä, tuo hyljeksitty, hän, +Hän huoneen ylimmällen sijallen viedähän, +Ja kaunis siinä on hän, kuin hohteess' auringon +Satehen vienon jälkeen puu sammaltunut on. + +Ylioppilaskunnan albumi Elias Lönnrotin kunniaksi 9/4 1882. + + + +VAIVAIS=AAPO. + +Petäjistössä kankahalla +Vaivainen on hökkeli vain, +Ja vieläkin vaivaisempi +Sen hökkelin on asujain. + +Kyll' on rikas ollut hänkin, +Nuor' ollut on aikoinaan, +Rujo nyt on, pettua syöpi, +Tytär ainoa riemunaan. + +Syys=ilt' oli myöhä kerran, +Pesävalkea leimuaa. +»Mikä liike ulkona tuolla? +Ken yöksi nyt tänne saa?» + +Matalast' ovest' astuu mökkiin +Mies röyhkeä liikkeiltään. +Pukimestaan hohtavi kulta +Ja irstaus silmistään. + +»Hyv' ilta!»--»Herran rauha! +Mikä mökkihin kreivin toi?» +--»Olet köyhä, ma tuon avun sulle, +Joka puuttehes poistaa voi.» + +Ja kultia hän pivon täyden +Nyt pöydällen levittää, +Ja ne valkean hohtehessa +Niin ihmeesti välähtää. + +»Ja sun tyttäres kaunokaisen +Komeaan minä vien hovihin, +Puetan hänet kultiin, silkkiin +Ja kalliisiin kivihin.» + +Näin lausuvi, kullat hohtaa, +Ja immyt tuo punottaa, +Ja hän rientävi luo, kädellänsä +Sen poskea koskettaa. + +Mut polttava liekki lensi +Ukon silmähän raukeeseen, +Ja hän nousi ja leimuvan katseen +Hän viskasi vieraaseen. + +»Pois, röyhkeä!» niin hän huusi +Tuen ottaen sauvastaan, +»Pois, röyhkeä; pois kätes riettaat! +Impi olkohon rauhassaan. + +»Veren kansastas olet juonut, +Hien, työn olet ryöstänyt, +Ja tahdotko kunnian vielä +Vaivaiselta riistää nyt? + +»Se kallis on kullall' ostaa. +Pois, pois tuo lahjas vie! +Häpeäll' en liikkunut vielä, +Ei tarpehen nytkään lie. + +»Jos niin sen tahtovi Luoja, +Voin kuolla ma näljissäin, +Mut lapseni kunniaa myydä, +Ei, herra, se ei käy päin.» + +Hän istui, kullan pyyhkäs +Tyköään, kuni polttanut ois; +Mut vieras vait, puhumatta +Rahat otti ja hiipi pois. + +Ja riemastuin tytär juoksi +Isän helmahan herttaiseen, +Ja hiilokseks tuli riutui, +Pois hiipuen hiljalleen. + +Kansanvalistusseuran kalenteri 1882. + + + +LEENA. + +Ja Leena istuvi kankaallaan +Ja morsiusseppel on kulmillaan. + +Lyö pirtaa, niisiä helskyttää, +Ja oudosti silmä se välkähtää. + +»Oi laps, mikä kiire sull' on työ? +Käy, raukka, maata, jo pääll' on yö.» + +--»En, en, mua vartovi armahan', +Ma morsiusvaatetta valmistan.» + +--»Oi raukka, sun ruumiis raukee pois.» +--»Oi jospa se vieläki raukeemp' ois.» + +--»Sun silmäs tuike se tummenee.» +--»No, tummetkoon, se ei haittaa tee.» + +--»Sun poskeltas puna pois putoaa.» +--»Mun kultani lempivi kalpeaa.» + +--»Oi, turha on toivosi, onneton, +Sun petti hän, hällä jo toinen on.» + +--»Ei pettää voi minun kaivattun', +Ens sunnuntaina hän noutaa mun.» + +Käy pirta ja niidet ne helskähtää +Ja oudosti silmä se välkähtää. + +Pyhäaamu on, tyynt' yli vetten, maan, +Ja huomenkello se kaikuu vaan. + +»Laps, nouse, päivä jo kirkas on, +Ja kellot jo kutsuvi kirkkohon.» + +Mut Leena hän työnsä on päättänyt +Ja vaivoistansa hän huokaa nyt. + +Ja tyynenä nukkuvi vuoteellaan, +Ja morsiusseppel on kulmillaan. + +Ja hääpuku valkea yllähän, +Ja valkeamp' entistään on hän. + +»Jo kirkonkellot ne yhteen soi, +Oi lapsi raukka, mik' on sun, oi?» + +Hän kättä sen koskevi kalpeaa, +Mut vastaukseks likistyst' ei saa. + +Hän suutelon painavi huulillen, +Ei tunnu henkäys lämpöinen. + +Hän posken poskellen lähentää, +Mut kylmä ja valju se on kuni jää. + +Kansanvalistusseuran kalenteri 1882. + + + +JOHANNES TAKASEN MUISTOKSI. + +12/11 1885. + +Ylähällä pilven reunall' on linna kuulakas, +Ja immyt kaunokainen sen linnan valtias-- +--Ken oivaltaa mikä suurin on voima maallinen, +Saa valtakunnan kaiken ja morsioks impyen. + +Ja arvot, vallat rientää, sanat valtian kuultuaan, +Ja mahtavat, rikkaat hohtaa hopeassahan, kullassaan, +Ja kulkee nuoret, vanhat ja viisahat tieteissään, +Mut vastaust' ongelmoiseen ei arvaja yksikään. + +Ja saapuu siihen myöskin laps mökkisen ahtahan, +Ujostellen seisoin kesken tuon joukkion mahtavan. +Lumouksissaan hän seisoo, ja linnan immyt tuo +Hänehen niin vienon katseen kuin tähtösen tuikkeen luo. + +Hänt' oudot silmät seuraa, kenties joku karsas myös: +--Häävaatteit' ei ole ylläs; mikä täällä sun ompi työs? +Sun tuntematon sukus ompi ja heimosi maineeton: +Sunlaisest' ei sikiöstä kaunottaren voittohon! + +Mut on kuni nuorukaisen tuli valtais taivainen, +Niin leimuvan kirkas hohde sen lentävi kasvoillen. +Sun, immyt kaunokainen, tytär linnan kuulakkaan, +Sun voittaaksen' veren' uhraan sen viimeiseen pisaraan! + +Matalaisessa mökkisessä +Mies kalpea askartaa, +Kylm ympärill' on, vaan hällä, +Sydän hällä se leimuaa. + +Tulisimmat aattehensa +Kivehen hän veistäen luo, +Ja sirpalehet säkenöiden +Ylt'ympäri lentää nuo. + +Ja hahmon saa kivi kylmä +Ja möhkäle muodostuu.-- +Mut viel' ei säihky silmä, +Viel' ei hymyhyn käy suu. + +Tulikuumast' ahjostansa +Ihanteita hän taasen luo, +Ja sirpalehet säkenöiden +Taas ympäri lentää nuo. + +Saa silmä ja huulet muodon.-- +Mut viel ei valmis työ: +Kuvass' ei ole henkeä vielä, +Ei sykkien rinta sen lyö. + +Palavaiseen nyt povehensa +Hän patsahan painaltaa, +Sydämmestähän hengen virran +Hän siihen johdattaa. + +Ja on kuin sais kivi hengen-- +Ja hän vaipuvi juureen sen, +Näin oivaltain mikä suurin +On voima maallinen. + +Nyt on suru Suomenmaassa, Suomi=äiti itkusuin +Purkaa kesäkaunisteensa, suruharsoon pukeuin; +Huokauksen lähettääpi aalloiltaan ja metsiltään +Haudallen, joss' ijäks häitä toivo kaunis kätketään. + +Voi, kuin lyhyeks sen miehen elinlanka laskettiin, +Joka jo niin nuorna ehti ylös taiteen korkeuksiin! +Pukenut ois äitikullan helmill' ihanteiden hän, +Jos ois hälle, niinkuin muille, suotu hellyytt' enemmän. + +Mutta muillen antanut ol' äiti maidon rinnoistaan, +Ja kun raukan tuli vuoro, läksi usein verta vaan. +Nurkuiko hän siitä? Eikä. Hyvin tunsi äidin hän: +Viluss' ehkä täyteläämmän toivoi viljan kypsyvän. + +Senvuoks mielellään hän kärsi puutetta ja nälkääkin, +Tyytyvä kuin laps, jos joskus katse häneen luotihin; +Toivoi vaan, kuin talven alla oras toivoo kevähän, +Kevään kauniin joutuvan ja jään ja lumen lähtevän. + +Ja se joutuikin se kevät. Päivä lämmintänsä loi; +Luonto loisti, elo uhkui, oras nousi, vihannoi.---- +Äiti helmans' avas, siihen sulkeakseen armastaan-- +Sylihins' ei edes saanut hänen kylmää ruumistaan! + +Senvuoks Suomenmaass' on suru, senvuoks äiti itkusuin +Purkaa kesäkaunisteensa, suruharsoon pukeuin; +Huokauksen lähettäapi aalloiltaan ja metsiltään +Haudallen, joss' ijäks häitä toivo kaunis kätketään. + +Kaikuja Hämeestä 1886. + + + +KANTAATTI + +TOHTORIN= JA MAISTERINVIHKIÄISISSÄ 31 PÄIVÄNÄ TOUKOKUUTA 1886. + +_Kööri_: +Valohon, valkeuteen sa nouse, henki, +Koroita lentos avaruutehen, +Ja tiedä ett' on voima ylhäinenki +Vaan laina lähteest' ikivalkeuden. + +_Soolo=kvartetti_: +Mut loistoansa jos se muusta johtaa +Ja _uskon_=valostaan näin vieraantuu, +Kuin lentotähti vaan se hetken hohtaa +Ja syttyessähän jo valjentuu. + +Tai on se öistä valhetulta väärää, +Mi tiedustajan harhateille vie, +Jos _toivon_ täht' ei sille suuntaa määrää +Ja ijäisyyteen sen ei viittaa tie. + +Jos sielt' ei, _rakkauden_ liedest' aivan, +Valolleen lämmön hehkua se tuo, +Sen valo valju on kuin talvitaivaan, +Mi jäätää vaan, mut lämpimää ei luo. + +_Kööri_: +Valohon, valkeuteen sa nouse, henki, +Koroita lentos avaruutehen, +Mut muista ett' on voima ylhäinenki +Vaan laina lähteest' ikivalkeuden. + + +1. + +_Kööri_: +Oi Herra, kaikki maat Sun voimaas ilmoittaapi, +Iki=kiitosta maailma Sulle soikohon, +Ennen aikojen alkua valtas kohoaapi +Ja ainiaksi kiitos, kunnia Sinun on. + +_Altti=soolo_: + +Kah, taivaan tähdet radoillansa +Iäti Jumalalle kantaa kiitostansa, +Ja päivä kertoo päivällen. +Kaaoksen kohdust' aamu käskystäsi saapi... + +_Sopraani=soolo_: +Oi Herra, kaikki maat Sun voimaas ilmoittaapi. +Sa meille kevään aina uudistelet, +Auringon käsket kaikki kirkastaa; +Sa käsket ruohoin maasta versoella, +Ja raikkaan kastehen ilmoja puhdistaa, +Ja tuulen taivahalta pilvet pyyhiskellä. + +_Altti=soolo_: +Sinä viimeksi loit myös parhaan luomistasi, +Ihmisen, maailmaas ihailemaan, +Sa hänen annoit hallita maata, +Vaan Sua yksin aina kuulla, palvella. + +_Kööri_: +Oi, suuri, mahtava on Herra Jumalamme, +Kun voimassaan Hän ihmisille ilmestyy. +Kun näkyy vuori Sinain +Ja ilmi patsain Jumala saa tulisin,-- + +Ja silmihimme tunkeu säde valostansa, +Mit' ilmoittaa jylinä, pauhu ilmojen +Ja leimaus ja kuohu elementtien? +Sisin maa jopa järkkyy! +Herra, jo tahdotko luomasi hävittää? +Hetkikö tullut nyt on, pielet ilman kun kaikki särkyy? + +_Altti=soolo_: +Sa kansallesi liiton lujan vahvistit, +Jok' ikuisesti rikkoumatta kestää saisi. + +_Sopraani=soolo_: +Sa omillesi käskysanas julistit +Ja tahdoit että Sinua he rakastaisi. + +_Kööri_: +Rajaton on armos, Jumala, +Rakkautta kaikki lakis uhkuu! +Oi, anna meidän Sun polkus käydä, +Sydämmemme puolees taivuta! + +_Sopraani=soolo_: +Sa päästit kansas orjan kahleista, +Elätit erämaassa mannalla, +Ja opastelit aina suuntaan oikeahan, +Ja vaadit heitä vaan rakastamahan. + +Sa läpi merenkin tien halkaisit +Ja kahden puolen aallot asetit, +Ja kalliosta panit veden vuotamahan. +Ja vaadit vaan heitä juomaan janoissahan. + +_Trio_: +Epäillen, toivotonna Sua pelkäs kansa, +Joll' yhä osoitit Sun hyvyyttäsi vaan. +Sua eikö voinut rakastaa se kohdastansa +Ja Sinuun luottaa kokonaan? + +Isännän vihaa orja piillä saapi, +Vaan lapsi isäns' ääntä noudattaapi, +Mut Jumalaansa, Luojaa, Vapauttajaa, +Ihminen vastustaa. + +_Kööri_: +Oi Herra, kaikki maat Sun voimaas ilmoittaapi, +Iki=kiitosta maailma Sulle soikohon! + +2. + +_Sopraanit yhdessä_: +On taivaalle syntynyt tähti! +Kah, Betlehemin soimessa syntyi poikanen. +Hän syntyi majoiss' alhaisten, +Ei sijaa saliss' ylhäisien. +Miks syttyi taivaan tähtönen? + +_Altit yhdessä_: +Jo poikana templistä, viisahitten hän joukost' löyttihin: +Ettekö tiedä huoneiss' Isäin ain' asua mun tulevi. +Niin kasvoi voimaan, viisauteen hän, ja varttui suuriin tekoihin. + +_Tenoorit yhdessä_: +Ken olet Sinä? Mikä täällä tehtäväsi? +Miss' astelet, rauha vain käy jäljissäsi! + +_Bassot yhdessä_: +Niin kului aika armas nuoruuden, +Niin kasvoi poika Betlehemin, +Kuin me, mutta tahraamattomin mielin. + +_Kaikki_: +Ken Sa oot, synnitön oi poika ihmisen? + +_Duetti köörin kanssa_: +Oi, kuin autuas on laps, joka Herran suojass' varttuu, +Viattomalle rauha, siunaus ylhäältä aina karttuu; +Kaukana siimehessä puhkeaa, +Kuin lehdon kukka versoelee, +Ja myrsky maailman viattomuutt' ei saastuttele. + +Lapsen ajat armahaiset, +Suojassa Korkeimman murheitta soluvaiset!-- +Niin nuokuvi laaksossa valko=lilja mättähältä, +Niin nuokuu hiljalleen; se suojass' on rajuisten myrskyjen väeltä. +Se yksin kukoistaa ja kiittää Jumalaa, +Niin lehdon kukka versoelee, +Ja myrsky raju maailman sen puhtautt' ei saatuttele. + +_Alti=soolo_: +Oi Herra, nuorisomme anna +Sa elää lapsina viattomuudessa +Ja nöyrin sydämmin ja kiitollisin mielin: +Sinua kuulla, palvella! + +Kun mailma kiusaukset tuottaa, +Ken meidät enää pelastaa, +Ma kehenkä uskallan luottaa? + +_Sopraani=recitatiivi_: + +Ah, himot kiusaavat, ja vaarat uhkaavat, +Ja omat voimat tyhjyyteensä uupuvat, +Ah, luulemme avuttomiksi jäänehemme. + + +3. + +_Kööri_: +Oi, Herran Sanaa kuunnelkaamme pyhää, +Se voiman uuden sydämmeemme luo, +Kuin lounastuulten viima yhä +Keväisin vuokot urvusta tuo. + + +4. + +_Kööri_: +Onko onnea, tuskaa meille ilmoitettu? +Kelle kohtalon arvoitus himmi selviää? +Kuink' yhtyä konsa voi vaivaan ja kuoloon iki=elämä? + +_Kaksois=kööri_: +Ah ihmiskunta, toivo ijäisyyden jätä, +Jo hiekkaan kuivui juuret sen! +--Ei, sinut suojaa Herras, luota Hänehen! +Ei Herran Sana petä! + +Ma näen ihmiskunnan vaivoin sortuvan, +Se rikostensa palkkaa kauemmin ei vältä. +--Ma näen uuden aamun saavan ylähältä, +Jo kultaavi koi taivahan! +--Voi kuolo ikuinen!--Kautt' armon saadaan voitto! +--Kirot toivottomain!--Riemu soi, kaikuu soitto! + +_Kööri_: +Onko onnea, tuskaa meille ilmoitettu? + +_Sopraani=soolo_: +Pelkonne heittäkää, Hän lempee täynnä on, +Sit' osoittaapi meille aina. + +_Kööri_: +Uskossa toivokkaina +Luotamme varmoin, varmoin armohon! + +_Trio köörin kanssa_: +Sydämmen uskovan rauhoa ken järkyttää? +Se antau Jumalaan ja Häneen taipuu, +Ei vainen itseensä. +Maailman onnet maahan jos vaipuu, +Niin voima ylhäinen, tuo taivaan rauha jää. + + +5. + +_Kööri_: +Oi Herra, kaikki maat Sun voimaas ilmoittaapi, +Iki=kiitosta maailma Sulle soikohon, +Ja kiitostas maa soikohon, aina, ain' soikohon! + + + +HÄMEENLINNAN LYSEEKARTANON VIHKIÄISISSÄ + +17/9 1886. + +Linnoitusko se tässä +Kummullaan kohoaa +Ja maan ja vetten yli +Ylpeesti katsahtaa? + +Mut miekat tääll' ei välky, +Ei sotatorvet soi, +Ja tääll' ei vinhaa tultaan +Tykitkään salamoi. + +Eik' ole täällä miehet +Puetut teräksin, +Mut linna tää on sentään, +Ja linna vahvakin. + +Ja salamoikin täällä, +Mut tiedon tulta vaan, +Ja miekkakin se välkkyy, +Mut hengen miekka vaan. + +Ja linnan puoltajoina +Ja miehistönä ken? +Ei rautakourat urhot, +Vaan parvi hentoinen. + +Nuo aamun kastehelmet, +Nuo heinät helvepäät, +Nuo korret, jotka kaataa +Vois syksyn myrskysäät. + +Mut niissä sentään suoja +On koko Suomenmaan; +Ja niitä linnan Herra, +Hän käyttää nuolinaan, + +Kun tulee häätää sorto +Tai veltto penseys, +Ja raikast' ilmaa saada, +Valaista pimeys. + +Niin, linna tää on sentään, +Ja linna vahvakin, +Vaikk' ei sen ole urhot +Puetut teräksin. + +Ja linnoja kun näitä +On maassa sankka vyö, +Pimeyden poistuu valta +Ja poistuu kansan yö. + +Kaikuja Hämeestä 1890. + + + +AUGUST AHLQVISTILLE. + +Ylioppilasjuhlassa 27 p. marrask. 1886. + +Yleiseen iloon yhtyy etäinen vieraskin, +Ei niinkään vieras sentään, vaan tuttu läheisin, +Runotar kaino Suomen, Sun ensilempesi, +Nyt riemupäivänäsi Sinua tervehtii. + +Se muistaa armast' aikaa, jon' ensin yhdyitten, +Se halpa maan ol' impi, ja silmä itkuinen, +Sit' ilkuttihin, mutta sen näkö hurmas Sun: +Sydämmeen Sinä katsoit, muut katsoi pukuhun. + +Lemmestä silloin poves se säkeniä loi, +Ja vanha runokannel koht' uusin kielin soi, +Ja helmilöitä meren sikisi pohjahan, +Ne kaunisteeksi kannoit Sun impes kaulahan. + +Ja näin Sa hänet sitten ylhäisten seuraan veit, +Ja vait ol' ilkkujatkin ja kunniata teit; +Ja oppisaliin suureen Sa hänet talutit, +Ja joukot tietä annoit ja Teille kumarsit. + +Ja sydän Suomalaisten se tulta leimusi, +Ja nuorten povi paisui ja innost' uhkuili, +Kun uusin kielin helkkyin nyt Suomen kannel soi, +Käkösen kukkui kulta, hius immen ilakoi. + +Tät' armast' aikaa muistain, Sua impes tervehtää, +Sin' olit silloin nuori, nyt olet harmaapää, +Mut kallein hälle vielä Sun ensi lempes on +Ja runohelmes hälle koriste verraton. + +Ja nyt, kun illan suussa näet työsi vainion +Ja tähkät täydet nuokkuin laskeissa auringon, +Ja kansasi kun kilvan Sinua kunnioi, +Runotar Suomen silloin ei äänet' olla voi. + +Kaikuja Hämeestä 1890. + + + +LAULUN VOIMA. + + Yöllisessä + Terhenessä + Ja umpimailla + Kulki kansa + Johtoa vailla, + Heimoansa + Ei heimo tunne, + Ei tiedä kunne + Matka lie, + On outo tie, + Ja ilmat virvat + Ne harhaan vie. + +Kuka joukot harhaillehet +Kokoon kutsuu eksynehet? +Kuka tenhosanan sen +Lausuu mahtipontisen, +Joka tenhovaipan poistaa, +Että päivä kirkas loistaa? + +Kautt' ilman, kuules, soitto kaikuu, +Se niinkuin koski kohisee, +Ja metsät, vaarat vastaan raikuu, +Ja terhenet ne pakenee; +Ja päivän liekin hohtehessa +Mies seisoo, soittain kanneltaan, +Ja »Maamme»=laulun kaikuessa +Eteenpäin viittoo kansoaan. + +Sydämmen värähtääpi juuret +Ja povi innon tulta lyö, +Ja vanhat, nuoret, pienet, suuret +Yhdistää lemmen taikavyö; +Ja joukot harhaavat ne yhtyy, +Yks tunne kaikki valloittaa, +Tuhanten äänet yhteen ryhtyy, +Kun »Maamme»=laulu raikahtaa. + +Se tunnussana johtonansa +Ja lemmen liekki rinnassaan +Eteenpäin taistoon kulkee kansa +Ja voittohon tai kuolemaan; +Ja riita, viha, vaino raukee, +Kun soipi äidin nimi tää, +Veljellen veljen syli aukee, +Kun »Maamme»=laulu helkähtää. + +Nyyrikki 1888. + + + +TERVEHDYSSANOJA + +V:n 1890:n maistereille. + + +I. + +Sanotaan, että muinoin +Tääll' onness' eleltiin, +Ja kanteloita tehtiin, +Soiteltiin, lauleltiin; +Mut Louhen musta valta +Iloa kadehtii +Ja vaskivaaran poveen +Meilt' aurinkoisen kahlehtii. + +Ja kansa synkiössä +Nyt teitään hapuilee, +Kynnykseen omaan lankee +Ja maillaan harhailee, +Yön karvan muoto saapi +Ja mieli apeutuu, +Ja heimo heimostansa, +Laps äidistäänkin vieraantuu. + +Valoaan kansa turhaan +Pelastaa yrittää: +Kukistuu salon honka, +Petäjä lakkapää, +Rutimoraidat kaatuu +Ja pyhät karsikot, +Mut auringon vaan kätkee +Pimeän vuoren onkalot. + +Ja kirkastellaan miekkaa, +Hiotaan tapparaa, +Ja kansan mahtimiehet +Ne taisteluhun saa, +Pimeyden vartioita +Kuin kortta kaadetaan, +Mut vaskivaaran peitoss' +On aurinkoinen yhä vaan. + +Ja lyödään pyhää arpaa, +Luetaan luottehet, +Nuo syntysanat syvät +Ja vakaat, ainaiset, +Laulunkin sävel vieno +Ja hurmaavainen soi, +Mut päivän päästösanaa +Ne eivät selvitellä voi. + +Nyt tuli valon mailta +Ylimys ylhäinen; +Ja hänen sieluuns' aatos +Välähti taivainen: +»Avuillaan ylevillä, +Jos Jumala sen suo, +Monenkin kansan verraks +Kohota voisi kansa tuo.» + +»Sen oman arvon tuntoon +Ma tahdon nostattaa +Ja omin neuvoin käymään +Ja ilman talujaa; +Sill' aseet annan, joilla +Sitoa voi se yön +Ja pimeyden kaulaan +Takoa vahvan kahlevyön.» + +Ja tiedon paja nousee +Kuin taian kautta jo: +Alaisimeksi pannaan +Maan vankka kallio, +Ja kansan merest' aineet +Takeiksi tuotetaan, +Ja kansan kaikki tarmot +Ne pannaan tulta lietsomaan. + +Ja yöt ja päivät kaikuu +Vasaran kalkkehet +Ja synkkään ilmaan säihkyy +Tulena säkenet, +Ja kahleiks sitkeiks liittyy +Nyt rengas renkaasen, +Ja vähitellen horjuu +perustus vankka pimeyden. + +Ja valon juova tuolla +Jo päivää ennustaa, +Laps äitinsä nyt löytää, +Nyt heimo heimon saa, +Ja valon voittovirsi +Nyt kanteloista soi, +Kun yön on valta mennyt, +Kun taasen koittaa päivän koi. + +Neljännes vuosituhatt' +On siitä vierryt, vaan +Kahleita Louhen vallan +Tääll' aina taotaan; +Ja yhä kauemmaksi +Se poistuu valju yö, +Ja yhä kirkkaammaksi +Se valkeneepi päivän työ. + +Mut aina säkeneitä +Kun säihkyy ilmoihin, +Ja aina uus kun rengas +Niotaan kahleihin, +Pehr Brahen »kreivin aikaa» +Myös silloin muistellaan, +Ja vuosisatain takaa +_Maan isää_ vielä siunataan. + + +II. + +Ja kesä, kauan odotettu, tuli, +Jäät järvistä ja maasta hanget suli, +Puut lehteen puhkes, ruoho puki maan, +Ja linnut tuli puihin laulamaan. + +Ja kukat maasta nousee tuoksuvaiset, +Ja nousee marjanvarret kaikellaiset, +Ja salo siloopi ja kaunistuu +Ja antipukuhunsa pukeutuu. + +Ja laiho nousee vihanta ja uhkee +Ja taimii, versoo, putkellenkin puhkee, +Ja hymyellen päivä katsahtaa +Työalaans' ihanaa ja lupaavaa. + +Semmoinen kaunis, kirkas, lupaavainen +On Sunkin kevät=aikas, nuorukainen, +Sa kuljet laulain vaan ja soitellen +Ja toivon ruususilla keijuen. + +Ja huoletonna valon merta soudat, +Ja valmiit' elon kukkasia noudat. +Et tiedä kuink' on raskas ollut työ, +Ennenkuin voitetuks on saatu yö. + +Et tiedä mit' on maksanut se vaivaa +Ja kuink' on paljon saatu raataa, kaivaa +Ja kyntää, kylvää, kylvää uudestaan, +Ennenkuin maa on saatu kasvamaan. + +Nuo vanhat, jotka valon kanssa tässä +Nyt ovat kultahäitään viettämässä, +Ne näitä voivat Sulle kertoa +Ja taistelunkin näyttää arpia. + +Kuin sotavanhus, kotiin tultuansa, +Tarinoi lieden luona muistojansa: +Kuink' iski luodit, tulta säkenöi, +Ja rae raskas viljan maahan löi, + +Ja kuinka miehuus pysyi yllä tuskin, +Mut kuinka taasen palas luottamuskin, +Kun rakkautta raikui mielehen +Ihana sävel isänmaallinen. + +Ja silloin, kunnialla tehden sijaa, +He sulle osoittavat runoilijaa, +Mi rakkaaks teki Sullenkin tään maan, +Työs sille kehottain Sua uhraamaan. + +Niin, työ ja rakkaus: siinä näet taian, +Mi Suomeen loihti kevään kulta=aian. +Ja työ ja rakkaus tunnussanas +Ne Sunkin olkoon taisto=urallas. + +Niin, paljon työtä, paljon alttiutta +Ja paljon lämmintä ja rakkautta +Maas nuori kevät vielä kaipajaa, +Ennenkuin yöstä täyden vallan saa. + +Kateena sille vielä auringostaan, +Sen surmaks Louhi turmioita nostaa +Ja maanalaisen henkää hyyn ja jään +Se nuorta viljamaata kylmäämään. + +Siis työhön, veikko, uutterahan työhön! +Ja rengast' uutta Louhen kahlevyöhön +Sa tao, että kalke vasaran +Kajahtaa yli Suomen avaran! + +Ja lietso tulta, lietso valtavasti, +Ett' erämaan sisimpään soppeen asti +Säteinä säkenesi kiidättää +Ja siellä valon virran virittää! + +Niin että, taas kun tänne liedellesi +Käyt seppelt' uutta saamaan kulmillesi, +Sun kaiken kansas suusta vastahais +Voimakas voiton virsi kajahtais. + + +III. + +Suomi, armas synnyinmaani, äiti paljon kärsinyt, +Näinkö huolen pilviin taasen otsasi on peittynyt, +Näinkö taasen silmistäsi karvas kyynel puhkeaa, +Näinkö sydäntäsi taasen synkkä suru painaltaa? + +Hempeimmällään onnetar jo rupes sulle hymymään, +Päiväkin jo sulle paistaa täydelt' alkoi terältään, +Vaivannäkös hedelmätkin kypsyä jo alkoivat, +Kauniit kansan orahasi jyväksi jo paisuivat. + +Mut nyt sa seisot, niinkuin paahdepäivän jälkehen +Maamies seisoo pellollaan ja tähystääpi taivaallen: +Tuuli ompi kääntynyt ja viima jäinen kylmää maan, +Ja nyt huokaus pusertuupi raskas hänen rinnastaan. + +Kaikki, mihin parahimman toivonsa on liittänyt, +Omiensa, rakkaittensa toimentulon kiintänyt, +Monen kovan päivän raade, pitkän työn ja taistelon, +Saattaa tuossa tyhjäks mennä kuluessa tuokion. + +Niin myös sunkin, äiti parka; mut äl' ole huolissas, +Vielä sunkin poluillesi onnen päivä paistaa taas! +Ennenkään ei vastoinkäynti ole sua runnellut, +Kovan onnen kouluss' olet vanha tuttu, kokenut. + +Karut maasi, jotka vaivoin viljamaaksi perkasit, +Usein kaunoill', akanoilla vaivannäkös palkitsit; +Usein, vaikka tuskin pysyit pystyss' omin voiminkaan, +Hurjat ihmiskädet sua yrittivät kaatamaan. + +Vihamiehes viljas sotki, aittas tyhjäks raastoivat, +Kauneimmat sun kukkas joukoin tanterelle kaatuivat, +Loput Manan käskyläiset surmasivat taudeillaan, +Tupas tuli autioks, mut sortunut ei kuitenkaan. + +Siis, sä äiti, ällös huolko, kyynel pyyhi silmästäs! +Tänään otsas olkoon kirkas, tää on riemupäiviäs! +Katso ympärilles: tuossa täyttää portaat Parnasson +Uusi, nuori, sankka parvi, vannotettu valohon. + +Muutkin lapses, nekin, jotka harvoin muisti äitiään, +Halpaan mökkiis rientävät nyt riemujuhlaas viettämään, +Käden lyövät kätehen ja käyvät ikiliittohon +Varjellakseen äitiänsä viime hengenvetohon. + +Ja sun vaunuun istuttavat, itse käyden valjaihin, +Ja sun, kansan riemuitessa, vievät valon templihin, +Kunnes määrän päässä hiljaa uuvahtavat kuolemaan, +Jättäin muiston maailmalle lapsenrakkaudestaan. + +30/5 1890. + + + +LAPSEN LAULU ISÄNMAALLE. + + +Suomi, äiti poloinen, +Kallis synnyinmaani, +Sulle edes laulelen, +Huoltas huojentaani. + +Poveeni sun painallan +Pikku kätösillä, +Ehkä mieles haikean +Vaimentaa voin sillä. + +Oi, jos lintu olisin, +Luojan kellarista +Haavoillesi noutaisin +Mettä taivahista. + +Mutta varro, lapsestas +Kerran kasvaa suuri, +Silloin sinun suojanas +Seison niinkuin muuri. + +Puollan oikeuttasi, +Äidinvaivas kostan, +Tuen askeleitasi, +Kunniaan sun nostan. + +Vielä silmäs suruinen +Kirkkahaksi tulle, +Kerran päivä lämpöinen +Myöskin paistaa sulle. + +Joulutervehdys 1890. + + + +KAARLO BERGBOMILLE + +viiskymmenvuotias=päivänä 2/10 1893. + +Kun routa suli ja lämpeni maa +Ja kun kevättoukoja tehtiin, +Niin silloin Kaarlo Bergbom'kin +Hän kylväjämiehenä nähtiin. + +Mut muilla kun pellot on perkatut, +Häll' auran koskematointa +Ja kylmää korpimaat' oli vaan, +Joka raatajan vaati tointa. + +Mut kirvehen eestä ne kaatui puut. +Siell' ankaraa oli työtä, +Ja niinkuin ainakin viertomies +Hän raateli päivää, yötä. + +Ja viesti tuosta kun kiersi maan, +Oli arvelu kaikellainen: +Ken ilkkui, ken taas kummastui +Hän uskoi ja toivoi vainen. + +Ja mustain kantojen keskeltä +Oras nousikin, versoi kohta; +Ja viljan kullankarvaisen +Nyt täysinä tähkät hohtaa. + +Sinä kylvösi hyvään maahan teit, +Satakertainen siit' on jo sato; +Sit' ei vihamies voi turmella +Ja sitä ei kaada kato. + +Se rakkaudessa on kylvetty, +Käden kautta on Kaikkivallan. +Ja sen siemen se muruja Sammon on, +Ja ne kestää hyyn sekä hallan. + +Kaikuja Hämeestä 1901. + + + +KANTAATTI. + +Ilo= ja onnentoivotusjuhlassa marraskuun 2 päivänä 1896. + +Terve, nuori Ruhtinas, +Uuden aamun koitto! +Pilvi poistuu kaihokas, +Päivän taas on voitto. +Toivon riemu rinnassansa, +Tervehtii Sua Suomen kansa. + +Terve, Ruhtinatar, +Hempi haltijatar, +Virpi vihannoiva, +Valtahuolten hoiva, +Kodin hyvä henki, +Terve Sinullenki! + +Taas on kevät pohjanmailla, +Suomi suloissansa; +Ilmass' ilo helkkyy, +Järvet välkkyy, +Vapaat kahleistansa; +Kilvan kansa yhtyy, +Riemuin ryhtyy +Elon työhön; +Taaskin isänmaalle +Armahalle +Koittaa huomen, +Keväthuomen, +Taaskin tulevaisuuteensa +Luottaa kansa Suomen. + + * * * * * + +Oikeuden varmassa +Turvassa +Varttuu, kasvaa kansa vakaa; +Kansan onni Ruhtinaalle takaa +Palkan parhaimman. + +Ruhtinas toiveitten, +Ainaisen +Siitä kiitoksemme niität, +Helmen kruunuus hele'immän liität: +Kansan rakkauden. + + + +SUOMALAISEN TEATTERIN 25=VUOTIS=JUHLASSA + +13/10 1897 + +Suuri sota valost' oli taisteltu, +Vuoren helmast' aurinkokin voitettu, +Kynnettihin maita, kuokittihin soita, +Kylvää kyyhäteltiin Sammon muruloita. + +Salo siloaa ja mielin kasvaa maa, +Kalevalan kallis touko orastaa, +Siemen näyttää itävän ja hyötyvänkin; +Silloin istutettiin taimi etelänkin. + +Ujona se siinä nousi, arkaillen, +Niinkuin vilukukka alta nietoksen, +Päätään pälvestä se tuskin nostaa tohti, +Kyyristäen varttaan painui maata kohti. + +Viisaat virkkoi: valju taivas pohjoinen, +Täällä etelän ei viihdy taiminen, +Joskin varteen varttuu, ei se joudu kukkaan, +Kituu hetken, kuihtuu, heitetähän hukkaan. + +Toiset toisti: joutava ja turha työ! +Maansa raataja se selvän leivän syö. +Poista ensin halla, pelloks korvet laita, +Silloin vasta aika kukitella maita. + +Ilkamoivat pahansuovat, katehet: +Vilu kukan vie ja kaataa rakehet, +Huurto lehteen painaa kylmän suutelonsa; +Tuopa taimi tässä maass' ei juurru konsa. + + * * * * * + +Meni kevät, tuli suvi suloinen, +Maat ja puut ja pensaat siinti verallen, +Kasken kannotkin jo taaja laiho peitti, +Juhlapukimensa luonto ylleen heitti. + +Taimi etelänkin nosti korttansa, +Siisti lehviään ja suori varttansa, +Latva taivahasta imi lämpimyyttä; +Juuret maasta syvält' imi väkevyyttä. + +Taivas lämmint' antoi, maakin väkeään, +Kukkaa taimi alkoi työntää täydeltään. +Niitä siinä ihasteli seudun kansa; +Mykkänä on viisaat vaan ja kummissansa. + +Mutta sanoivatpa silloin ihmiset: +Tuot' ei halla vie, ei kaada katehet, +Syvään juurtaan työntää, sit' ei murra aika; +Joku siin' on tenho, lumovainen taika. + + * * * * * + +Niin, taika siinä onkin, on luote vakainen +On vanhan Väinämöisen luote oiva, +Ja tenhona on sillä vain sana ainoinen, +Mut sana valtava ja paljon voiva. +Sen sanan pelkkä helähdyskin on jo hurmovaa, +Sydämmet sytyttää se ja mielet valloittaa: +Sisimmän henkemme se kieltä puhuu. + +Sen sanan kautta täällä on tehty kaikki työ, +Ja korpimaat on viljamaiksi saatu, +Sen sanan kautta päiväks on tehty Pohjan yö, +Ja onni voitettu ja elo taattu; +Se sana vuoren muuttaa ja siirtää kallion, +Ihanaks keitahaksi se luopi aavikon, +Ja Pohjan jäilläkin sen hehku palaa. + +Ja hätäpäivä raskas kun joskus päälle saa +Ja tukala ja ankea on aika, +Se sana tenhovainen se kansat nostattaa, +Ja kauas käy sen lumoava taika; +Ja silloin sana kaikuu: »isänmaa eläköön +Ja rauha yksityisen sen tieltä väistyköön, +Ja etu menköön, ajallinen onni!» + +Mut onnen raunioilla kun miesi huokailee +Ja sydäntä kun kalvaa murhe musta, +Kuin toivon tähti silloin se hälle säteilee +Ja tuopi intoa ja lohdutusta, +Ja tenhollansa muuttaa se mökin matalan +Ja mieleen kuvaileepi nyt kodin korkean +Ja tuvan täyden lempeä ja rauhaa. + +Vaan ylimmilleen vasta sen tenho ennättää, +Kun sydämmet se sulattaapi jäiset. +Yks ajatus ja mieli kun jälleen yhdistää +Nuo henget keskenään nyt kiistäväiset; +Ja taimi etelänkin on silloin ylvä puu +Ja kauas yli metsän sen latva kohouu +Ja oksilla sen laulaa satakielet. + +U.S. 14/10 1897. Kaikuja Hämeestä 1901. + + + +TALVEN VARALTA. + +Talveksi muurahainenkin +Se kantaa kortta pesään, +Ja talven varaa mettinen +Kokoilee pitkin kesää. + +Ja peltomieskin pelloltaan +Se viljakullan kerää, +Näin talviajaks joukolleen +Varaten eineen erää, + +Ett' elämist' ei puuttuisi, +Kun kylmä maita kulkee +Ja luonnon rinnan rikkahan +Syliinsä jäiseen sulkee. + +Myös kansan kesää ihanaa +Se vaanii talven halla: +Idästä irjuu pakkanen +Ja uhkaa kuolemalla. + +Pelastaa täytyy talveksi, +Mit' armas kesä antaa, +Ja vilja hengen pellolta +Nyt yhteis=aumaan kantaa. + +Siis kaikki työhön käsiksi, +Ja kaikki auman tekoon! +Ja rikas niinkuin köyhäkin +Se tuokoon kortta kekoon! + +Jokainen työnsä hedelmää: +Yks tuokoon hengen kultaa +Ja toinen tiedon aarteitaan +Ja kolmas innon tultaan! + +Ett' auma nousis täyteläs, +Mi talven tuiskut kestäis +Ja kylmän kouriin kansankin +Pois kuolemasta estäis. + +Ja tallell' että siemen ois, +Kun päivä taaskin voittaa +Ja lämpii maat ja mantereet +Ja suuri suvi koittaa. + +Liitto 1902. + + + +KOTILIESI. + +Kultainen kotiliesi, +Sinulle laulelen, +Taivaisen tulen suojus, +Pyhäkkö rakkauden! + +Kun vaeltaja kaukaa +Sen loimun havaitsee, +Iloiten, laulatellen +Hän tietään astelee. + +Kun työstään väsyneenä +Koteutuu peltomies, +Lämpöisen sylin hälle +Levittää kotilies. + +Ja onnenrikko raukka, +Maailman murjoma, +Myös helmaan kotilieden +Hän itkee tuskansa. + +Ja kun se raskas tulee +Suur kansan koetus, +Kun riehuu väkivalta +Ja horjuu oikeus, + +Totuuden pylväät huojuu +Ja pyhyys tallataan, +Pyhyyden puoltajatkin +Veriinsä kaadetaan, + +Niin silloin kodin liesi +Tulellaan, lämmöllään +Karaisee uuden polven +Vääryyttä häätämään, + +Kädessä isäin tarmo; +Ja rinnass' uskallus,-- +Ja, sortuu väkivalta +Ja voittaa oikeus. + +Kultainen kotiliesi, +Sinulle laulan ma, +Sä isäin mielen, hengen +Ja tarmoni vartija! + +Maan kalleuden kätkö, +Sa kehto vapauden, +Taivaisen tulen suojus, +Pyhäkkö rakkauden! + +Liitto 1902. + + + +ME LAULAMME. + +Me lapsoset laajan Suomenmaan, +Kaikk' yhdymme yksin mielin +Ja yhtä sydämmen laulua vaan +Tuhansin laulamme kielin: +Me laulamme Suomelle lohdutusta, +Ja toivoa laulamme, luottamusta, +Jos kuinkin synkkä sen taivas ois, +Sen pilvet me laulamme pois. + +Pois laulamme maasta hyytävän hyyn, +Joka vihreän viljamme kaataa, +Pois laulamme hiljaa hiipivän kyyn, +Joka onnen toukomme raataa, +Pois laulamme Suomesta harmaan hallan +Ja yössä vaanivan väkivallan, +Pois laulamme juonet katalat +Ja mielet matalat. + +Ja päivän laulamme sydämmihin +Ja toivon lämpimän säteen, +Ja miehuutta laulamme mielihin +Ja lohtua kärsivän käteen, +Me riemua laulamme köyhän majaan, +Me täydeks laulamme rinnan vajaan, +Ja kodittomankin povesta jään +Me laulamme lämpiämään, + +Me arvoon laulamme raskaan työn, +Joka kärsii, uskoo ja luottaa; +Maan ympäri laulamme taikavyön, +Joka kansan yhdeksi juottaa; +Me Suomeen laulamme vapauden tunnon, +Ja esi=isäin tarmon ja kunnon +Me laulamme kansaan nousevaan +Yli avaran Suomen maan. + +Liitto 1902. + + + +VANHA LEMPI. + +Työpöydässänsä hän istuu, +Jo käyränä varreltaan, +Ja loistossa himmeän lampun +Selailevi kirjojaan; +Lunt' aika on päähän tuonut +Ja otsaa uurrellut, +Elämän kun ongelmoita +Hän tuossa on tutkaillut. + +Välin sentään työstään herkee, +Ja silmä se lennähtää +Kadun poikitse naapuritaloon +Ja sinne se hetkeksi jää; +Valo sieltäkin himmeä loistaa, +Ja hennon siell' olennon +Näet istuvan ompelutyössään, +Ja harmaja hänkin on. + +Ja ne muistuvat mieleen ajat +Kesälämpeät, kukkeat, +Veri nuori kun suonissa tykki +Ja posket ne hehkuivat, +Ja silmän tulinen tuike +Sydämmen pani syttymään, +Ja valtava leimusi roihu +Poven täyttäen lämmöllään. + +Se aika on ollut ja mennyt-- +Oi, herttainen menneisyys!-- +Nyt posken on kuihtunut kukka, +Kesän jälkeen tullut on syys, +Sydämmenkin valtava roihu +On hiiltynyt, hiipynyt, +Ja vuodet on unheen tuhkaa +Sen hehkuhun heitellyt. + +Mut joskus sentään hiilus +Se vieläkin hehkottaa, +Ja kaihtien »vieraansilmä» +Tuhan keskellä tuikuttaa, +Se kasvaa, hohtaa, loistaa +Ja taaskin lämpöä luo, +Vain hetken--sitte sen päälle +Taas vuodet tuhkia tuo. + +Mut työstä hän silloin herkee, +Ja silmä se lennähtää +Kadun poikitse naapuritaloon +Ja sinne se hetkeksi jää; +Siell' istuvan ompelutyössään +Sinä hennon näet olennon, +Ja kenties sielläkin hiilus +Tuhan alla nyt hehkunut on. + +Liitto 1902. + + + +MARKETTA. + +Marketta neiti oli ihanainen impi +Ja muitakin tyttöjä kaunihimpi. + +Varsi oli sorja ja silmä oli tulta +Ja harteilla hulmusi kutrien kulta. + +Monen oli nuorukaisen sydämmen hän syttö, +Ja kainonkin pojan se hurmasi tyttö. + +--»Tule, sinä tyttönen, omakseni mulle, +Kullat ja kalleudet annan minä sulle.» + +--»Ennen korppikin valkeaksi muuttuu, +Kuin tämä tyttönen poikasehen puuttuu.» + +--»Sydämmeni, elämäni sulle ma annan, +Henkeni helmet ma etehesi kannan.» + +--»Ennen minä höyhenenä veden alle vaivun, +Ennenkuin kainon pojan sylihin ma taivun.» + +Viskeli päätä ja silmä oli tulta, +Ja tuulessa hulmusi kutrien kulta. + + * * * * * + +Ja aika se vierähti hiljaisin hetkin, +Ja viikot ne kulki ja vuoskaudetkin. + +Ne menneet jo muistoja on muinaisuuden, +Ja kainoinen poika se kullan otti uuden. + +Ja hääilot pidettihin komeat ja oivat, +Ja valkeat ne loisti ja soitot ne soivat. + +Ja kukkaa ja kauneutta hääsali hohti, +Kun poika se tyttönsä vihkisille johti.-- + +Mut ovensuussa seisoi Marketta neiti +Ja ylpeän katseen hän yli salin heitti. + +Ja varsi oli sorja ja silmä oli tulta +Ja harteilla hulmusi kutrien kulta. + +Mut silmä paloi oudosti ja liekehti poski +Ja rinta se nousi kuin valtava koski. + +Ja vinhasti häätuvan poikki hän viisti +Ja morsiamen hiuksilta seppelehen riisti, + +Ja kutrinsa kullan sillä seppelellä peitti, +Ja voiton riemulla hääsalin heitti.-- + +Mut koleata naurua kuuluvi tieltä, +Ja aamulla mielipuoli löyttihin sieltä. + +Liitto 1902. + + + +»HUPSU=MAISTERI». + +Pihalla koirat haukkuu, +Ja tanhualta mies +Taloa kohti astuu, +On vieras kukaties: +Kumara häll' on selkä +Ja raskas astunta, +Olalla matkareppu +Ja sauva kourassa. + +Ei, outo se ei ollut, +Jo kaukaa tunnettiin +Ja »hupsu=maisteriksi» +Yleiseen mainittiin. +Hän tuli, kättä paiskas, +Ja, eineen saatuaan +Ja levättyään hetken, +Taas läksi matkaamaan. + +Kotia häll' ei ollut, +Hän muiden armohon +Vain turvautui ja kiersi +Talosta talohon, +Samainen nuttu yllä, +Kulunut, ohkoinen, +Jos oli kesä, syksy +Tai talvipakkanen. + +On toisin ollut ennen, +Mut siit' on aikaa jo, +Kun hälle hymyellyt +On onnen aurinko: +Silloinkin parhaimmillaan +Se tarjoi vaivaa vaan, +Ja puutett' oli usein +Ja nälkää toisinaan. + +Olikin voitto suuri, +Kun kerran kulmilleen +Sai työnsä palkaks painaa +Viherjän seppeleen.-- +Vaan sitten kaikki kääntyi +Ken onnen oikut ties!... +Pimeni järjen valo... +Hän oli mennyt mies. + +Nyt tuossa istui, haastoi, +Maat, taivaat haparoi, +Vakavaan kysymykseen +Vain hupsun vastuun soi, +Eläimen ääntä matki, +Ja linnun laulua +Ja joskus joukkoon nauroi +Hupelon naurua. + +Mut äkkiä hän herkes: +Tuolt' astui silmihin +Perältä pöydän takaa +Nyt kuva Snellmanin; +Muun kalleuden kanssa +Koruna ollen vaan, +Unohtuneena siinä +Se seisoi nurkassaan. + +Ja istuiltaan hän nousee +Ja hiljaa astelee +Ja kuvan eteen saapuu, +Sen otsaa sivelee; +Pää kumarassa, siinä +Sanoja sammaltaa, +Ikäänkuin puhuttaisi +Hän suurta vainajaa. + +Hämärtää mieless' aika, +Kun nuori oli hän +Ja mahtisanat kuuli +Tuon valtatietäjän, +Tuo aika, jolloin heräs +Unestaan koko maa, +Ja Suomen huomenkello +Kun alkoi kajahtaa; + +Tuo suuri aika, jolloin +Kevättä ilmat soi +Ja tunturit ja laaksot +Jääkahleet yltään loi, +Ja purot virroiks paisui, +Ja sulut murrettiin, +Ja hänkin oli myötä... +Mut siit' on aikaa ... niin. + +Ja hiljaa kuvan luota +Hän taaskin siirtyi pois, +Ja näytti niinkuin maahan +Suur kyynel vierryt ois, +Mut silmiss' oli välke +Kuin älyn kajastus, +Ja otsaa ihmeenlainen +Valaisi kirkkaus. + +Ja hiljaus huoneess' oli, +Ikäänkuin liikkunut +Ois näkymätön henki +Ja mielet tenhonnut.-- +Mut vieras pöytään vietiin, +Kylläiseks ruokittiin, +Ja yöksi lämmin vuode +Hänelle laitettiin. + +Mut anivarhain nauroi +Taas hupsun nauruaan, +Ja hyvästeli, kiitti +Ja läksi matkaamaan: +Kumara oli selkä +Ja raskas astunta, +Olalla matkareppu +Ja sauva kourassa. + +Kaikuja Hämeestä 1908. + + + + +TIETYMÄTTÖMILTÄ TEKOVUOSILTA. + + + +HÄMEEN MALJA. + +Ma tiedän seudun armaisen, +Jot' aallot huuhtoo Päijänteen +Ja Näsijärven laineet, +Ja jonka muistot ulottaa +Kaukaisen muinaisuuden taa +Ja kertovat ne maineet, +Joit' uljuus, urhous saavuttaa. + +Sen seudun kehtolaps Porthan +Eteemme hengenvoimallaan +Loi Suomen muinaisuuden; +Sen seudun lapsi Arwidsson, +Nuor, innokas ja pelvoton, +Avasi uran uuden, +Jost' alkoi tiemme loistohon. + +Eläköön ainian se maa, +Mi moiset miehet kasvattaa, +Ja eläköön sen kansa! +Se oli henki Hämehen, +Sen ihanuus ja toivo sen, +Mi päilyi sielussansa: +Eläköön kansa Hämehen! + +1870=luvun alkuvuosilta? + + + +ERÄÄLLE VAINAJALLE. + +Vasta sun kukkas silmikostaan puhkes, +Vast' elos aamu ruskoaan loi maalle, +Kun kukan taittoi, päivän peitti pilveen +Armoton kuolo. + +Nukkuos rauhaan! Lämmin sull' on vuode: +Rauhaisa, tyyni synnyinmaasi helma +Lapsensa kätkee, peitteheksi kietoo +Vihreän vaipan. + +Vihreän vaipan ympärille kietoo, +Silmäsi umpeen hiljaa painaltaapi, +Kunnes sun taasen herättääpi uusi, +Kultainen aamu. + +1870=luvulta? + + + +TAITEILIJAN MUISTOLLE. + +Työt ei jouda kuolemaan, +Vaikka tekijätkin kaatuu; +Kuihtuu kaunein kukka maan, +Kesken kukoistustaan maatuu, +Aalto hyytyy, honkakin +Murtuu, mutta taiteen luomat +Elää ikiaikoihin, +Niit' ei muuta hetken tuomat. + +Toivo uuden kevähän +Syksyyn kylvää lohtuansa; +Taiturin vaikk' elämän +Kuolo katkas, muistostansa, +Hänen töistään, joissa loi +Kevään kauneudet hän ilmiin, +Suomi iloita nyt voi, +Vaikka kyynel kiertää silmiin. + + + +ERÄILLE VASTAVIHITYILLE. + +Ulkona on syys, ja halla +Henkää luontoon kylmyyttään, +Mutta tääll' on kevät, täällä +Ilo luopi lämmintään; +Vaan tääll' onkin loistamassa +Taivaan kirkas tulonen, +Joka itse kadotukseen +Luopi muodon tuorehen. + +Ilman herra, oudoksuen +Pimeyttä taivaan, maan, +Välähytti valkeaista +Tuliterä=miekallaan, +Maahan laski valkeaisen +Kodin lieteen kytömaan, +Sieltä luomaan valoaan ja +Levittämään lämmintään. + +Ja se ikuinen on valo, +Niinkuin lahjat taivahan, +Kaikki muu kun katoaapi, +Se se loistaa ainian; +Pimetköhön kuu ja päivä, +Tähden tuike sammukoon, +Silloin vielä kodin liesi +Valoaan luo pimentoon. + +Se se myrskyn pauhatessa +Valkama se tyyni on, +Johon työmies laskeuupi +Päivän töistään lepohon, +Niinkuin päivän riuetessa +Pääskyläinen levähtää, +Katsoo taakseen työnsä alaa, +Riemuitsee ja visertää. + +Niin myös teille, jotka tänään +Oman lieden lasketten, +Hohtakoon se pyhä tuli +Lämmittäin ja valaisten; +Levitköhön siitä vielä +Säteet kauas kansahan, +Sytytelkööt, lämmitelkööt, +Luokoot tulta rintahan! + + + +AHAB JA NABOT. + +Ol' Ahab armosta +Kuningas Juudeassa, +Eleli arvossa +Palatsiss' uhkeassa, +Ja söi ja joi ja hekumoi +Ja Baaliansa jumaloi. + +Mut Nabot kuninkaan +On köyhä alamainen, +Perintöosanaan +On viinitarha vainen, +Siin' yötä päivää uurastaa, +Palvellen Herraa Jehovaa. + +Komeutta palatsin +Se viinitarha varjos, +Hopeaa, kultaakin +Kuningas siitä tarjos, +Mut isäin perintöä pois +Ei Nabot kultaan vaihtaa vois. + +Maa kallis isien +On kallis hänellenki, +Ennenkuin antais sen, +Niin menköön vaikka henki. +Miel' Ahabin se synkkenee, +Hän julmistuu ja kalpenee. + +Ja kaikki viisaat maan +Hän neuvoksensa haki: +»Kuin! Käsky kuninkaan +On alamaisen laki. +Mit' ei hän suosiolla saa, +Sen väkivalloin anastaa.» + +Ja syytteet laadittiin, +Ja väärät todistukset, +Ja totuus kierreltiin, +Ja lait ja lupaukset. +Ja Nabot kivitettihin-- +Ja viinimaat ol' Ahabin. + +Mut ääni Jehovan +Profeetan kautta haastaa: +Pois sukus karkoitan +Ma luvatusta maasta +Ja sulta vallanperijän +Ja poikapolven hävitän. + +1900=luvulta. + + + +LEIVO JA HAUKKA. + +Vapauden keväisen virttä +Nyt leivo se laulelee, +Ja maamies peltotyöstään +Sen laulua kuuntelee. + +Ja niinkuin vuolas koski +Sävelet sen helkehtii, +Ja talven painama rinta +Kevättunnetta tulvehtii. + +Mut rotkoonsa sen kuulee +Myös haukka harmajapää: +Kateus sen rinnan täyttää, +Himo silmästä välkähtää. + +Ja se poikaset pesään heittää +Ja häijysti parahtain +Ylös ilman äärihin kiitää. +Siell' leivo se laulaa vain; + +Ja se siuhuvin siivin nousee +Ylös ilmaa siintävää, +Kuin vuolas kevätkoski +Sen sävelet helkähtää. + +Mut äkkiä laulu katkee, +Kun soipi se parhaillaan, +Ja haukka se ilman äärtä +Nyt yksin liitävi vaan. + +Mut maamies peltotyössään +Nyt raskaast' astahtaa, +Ja raskas talvihanki +Taas rintaa painostaa. + +1900=luvulta. + + + + + + +II. + +SUOMENNETTUJA RUNOELMIA + + + +_J.L. Runeberg_ + +VÄNRIKIN TERVEHDYS. + +(Gregori Tigerstedtille Revonlahden tappelun +viidentenäkymmenentenä vuosipäivänä.) + + +»Tunsitko joskus, joukoss' ihmisten +Kulkeissas täällä elon tanterella, +Kuink' outo voima, pakko sisäinen +Toist' ihmistä voi toiseen taivutella? +Näet muodon, äänen kuulet, riemastut, +Vaan et voi virkkaa, miks niin ihastut. + +Mies oli Cronstedtilla väessään, +Ilolla häntä vielä muistelenki; +Ma vanhus olin, nuorukainen hän, +Mut kummassakin meiss' ol' yksi henki. +Ma helposti ja paljon unhotan, +Mut Tigerstedtin muistan ainian. + +Sen kaikki näytti, silmä, käyntikin, +Ett' oli miekkamieheks luotu poika; +Häll' oli reipas muoto sankarin, +Ja varsi kookas, vaikka vielä hoikka. +Hänt' ihastelin minä mielessän', +Mä hänet tunsin, minua ei hän. + +Äänensä muistan, Pohjan kasvatin, +Kuin pohjoinen se raikui joukon eessä; +Sanansa lens' kuin luoti maalihin +Ja sattui, sillä pontt' ol' ääntehessä; +Tuost' äänestäkin huomata jo voi, +Ett' urhokkaasta rinnasta se soi. + +Tie minne veikään, min sai koittaakaan, +Kun pako meiltä turvan, toivon poisti, +Tuo sama tuli hänen katseessaan. +Ja muodoss' aina sama rauha loisti; +Kuin vaskikirjoitus se vakamoi: +Viel' uusi päivä kaikki muuttaa voi. + +Kun väliin kiihtyi vauhti Pohjolaan, +Ja vihan tuskast' itkein urhot kulki, +Hän kiros silloin, puri hammastaan, +Mut kyyneleet hän sydämmeensä sulki; +Huulilta vaan nuo sanat salamoi: +Viel' uusi päivä kaikki muuttaa voi. + +Ja päivä tuli, hänen juhlansa. +Taas kunnialla liehui lippu Suomen; +Aseihin! kaikui Revonlahdella, +Ja paenneille koitti uusi huomen. +Riemahdus lensi kautta rivien, +Se hetki se ol' ikimuistoinen. + +Mik' ihme! Sammunutta toivoaan +Virittämähän joukot tuleen rientää, +Tukittu virta, sortain sulkujaan, +Esteitä vastaan aaltojansa työntää, +Ja kansa, syösty epätoivohon, +Maat' isäin suojaamahan noussut on. + +Valoksi idän rusko sulaantui, +Lähemmäks siirtyi päivän sädesoitto, +Allamme hanki silloin ruskottui, +Se oli kunniamme aamukoitto: +Syvemmin, aurinkoisen kohoten, +Ain' aamukoi tää loisti verinen. + +Mut saman päivän ensivartio +Taas näki sammuksissa sodan palon, +Ja Siikajoen nuori voitto jo +Sai tässä kaksoisveljen yhtä jalon. +Rivistä riemu kaikui rivihin, +Näin tulokasta tervehdittihin. + +Kentällä seisoin. Kaikk' on tyyntynyt. +Miss' äsken viha riehui, oli rauhaa: +Jo viihtyi vaino, unta maattiin nyt, +Sit' unta, miss' ei enää myrskyt pauhaa; +Jos valvoi ken, ol' ystävä vaan tuo, +Jok' ystävän jäi nukkunehen luo. + +Mit' etsin, löysin nyt, ma tiedon sain, +Jot' oli yhtä raskas kaipaella: +Riveistä Tigerstedtiä mä hain, +Mut hän on tääll', ei ole valvehella. +Juur' voittaessa, leikkiin innostuin, +Hän tähän nukkui rinnoin puhkaistuin. + +Tuo urhokas! Viel' äsken hänen näin, +Kun nuorna, uljahana rynnäkköhön +Hän, esteet sortain, riensi eteenpäin +Kanuunan liekkiin, miekan mittelöhön; +Nyt kylmänä hän hangell' lepäsi, +Miss' äsken Ryssäin tulet sammutti. + +Mut elon karvan kanss' ei kuitenkaan +Kadonnut rauha hänen muodostansa, +Vaaleissa vielä hänen kasvoissaan +Näin uljuuden, tuon tutun vanhastansa; +Tuo vakaa muoto mieleen mulle toi: +Viel' uusi päivä kaikki muuttaa voi. + +Ja katso! Uusi päivä tulikin. +Hän synnyinmaalle suojaks säästyi vielä. +Ma hänt' en nähnyt enää sittemmin, +Vaan sä, jos hänet kohtaat elon tiellä, +Niin terveisiä sano Stoolilta, +Ja urhotöiltä, Revonlahdelta.» + +Näin kertoi Stool sinusta, urhokas, +Sä kunniamme kulta=aikain jäänne. +Terveiset kätki ylioppilas +Ja harmaapäänä vihdoin esittää ne, +Vuos'sataa puoli kun jo siitä on, +Kun eestä maas näin astuit taistohon. + +Se lempees sulje, tervehdyksen tään +Tuo sulle synnyinmaaskin; rivit luki +Se niiden miesten, jotka verellään +Sen muistot, toivot ja sen uskon tuki. +Ne harvenneet on, hartaammin siis vaan +Se muistaa eloon jääneit' urhojaan. + +Kiitokset saa tuo altius rajaton, +Min hehku Pohjan jäilläkään ei laannut, +Kiitokset kallis verikin, jok' on +Turvaksi vastaisuuden vuotaa saanut, +Ett' aina sille toivon sanat soi: +Viel uusi päivä kaikki muuttaa voi. + +Vänrikki Stoolin tarinat II: 1, 1870; parannett. 1889. + + + +NUMMERO VIISTOISTA STOLT. + +Ihanainen päiv' oli päättynyt +Lapualla, ja riemuiten +Von Döbeln voittaja ratsasti nyt, +Sotarintaans' silmäillen. + +Joka joukkoa kiitteli lempeimmin-- +Sanat suorat ne on sotilaan-- +Sen kuntoa, miehuutt', intoakin +Kotimaataan suojelemaan. + +Sotarintans' ääreen ehti jo hän, +Kun päiv' oli laskussans' +Kävi joukkoa sielläkin kiittämähän, +Jota johtasi kapteeni Schanz. + +Oli harvennut se, hän huomas sen, +Näki aukkoja paljonkin; +Mut silmä jo kääntyi toisaallen, +Mitä mietti, hän lausuikin. + +Jo kiittäessään hänen huomattiin +Yhä syrjähän katselleen: +Repaleinen raukka se seisoi siin' +Ihan ääneti, itsekseen. + +Sitä miestä hän viittasi luokseen nyt: +»Mies hoi, tule tännemmäks! +Et taannoin syrjässä noin pysynyt, +Verityöhön kun joukkoni läks.» + +»Sinä pyssyn--muistatko?--tempaisit +Kädest' uupunehen sotilaan +Ja miesteni jälkehen kiiruhdit +Sodan löylyhyn kuumimpaan.» + +»Sukeltaissamme peltoon, ennätit luo, +Kuni muut sinä myös sukelsit, +Ja kun taas näkyviin tuli urhoni nuo, +Eturinnassa ryntäilit.» + +»Kylän päälle kun käytihin hyökkäämään, +Ja ma silmäsin sinnepäin, +Etumaisena nuttusi reiäkkään +Taas patterin harjalla näin.» + +»Sepä miehen työ, koe semmoinen +Pian kunnian, mainehen tuo. +Puhu julki nyt vaan, poik' urhoinen, +Nimes ensin kuulua suo.»-- + +»Min lie nimen pappi se antanutkaan, +Sitä ihmiset ei kysyneet; +Enimmält' ovat aikani kaiken vaan +Mua Lurjukseks sanoneet.» + +»Hyvä! Lyö nimi silmihin herjaajan, +Ja siit' ole vaan suruton. +Mut missäs, mies, kotis? lausuhan, +Ja missä sun turvasi on?» + +Mäkirinteen tiehen viittasi hän: +»Tuoss' on kotipaikkani mun»; +Ja vahvaa näytti hän nyrkkiähän: +»Tähän näin minä turvaudun.» + +»Kotis laatuun käy, hyv' on turvas myös, +Vaan mist' elatuksesi sait? +Näpistyskö vai kirkkojen ryöstö on työs, +Vai maantierosvous kait?»-- + +»Jos suurta tai pientä ma rosvoilin; +Ropo ois toki taskussain; +Ja jos kerjäläisenki paljastin, +Eheämp' olis nuttukin vain!» + +Tuli säihkyi silmistä Döbelnin: +»Schantz, kapteeni, kuulkaahan! +Ken kaatunehist' oli urhoisin +Urohist' tämän komppanian?» + +»Sen pyssy, ja nuttu ja rensseli sen +Nyt tänne te toimittakaa; +Nimen hältä ja sankarikalleuden +Perinnöksehen tää nyt saa.» + +Kalut tuotiin; viidennentoistapa nuo, +Stolt vainaan on soturin. +Hymysuin von Döbeln katsehen luo +Oman turvatin ryysyihin. + +»Veriss' on tuo nuttu, se mies peloton, +Ken tohtivi ottaa sen; +Mut vertapa, näen minä, paksult' on +Myös ryysyissä Lurjuksen.» + +»Univormu sä siis pue ylles, mies, +Nyt nähdessä komppanian; +Rivin eessepä äsken kulki sun ties, +Nyt riviin sun asetan.» + +Puvun muutti hän, posket ne hohtoa loi, +Kun hän täysiss' ol' aseissaan; +Ja Döbeln ääneti miehen toi +Nyt paikkaan Stolt sotilaan. + +»Kas nyt olet oiva ja täys sotilas +Olennolta ja katsannolt', +Olet myös sotaveljemme arvoltas, +Ja viidestoist' olet, Stolt.» + +»Sydämmeltäsi, mieleltäs ole vaan +Yhä entisen kaltainen, +Mut vielä jos Lurjukseks sanotaan, +Vedä miekkasi tiuskaisten.» + +Tähän hetkeen uuden tään soturin +Povi tyynest' aaltosi vaan; +Mut kuultua nyt sanat kenraalin +Järähtääpi se pohjiltaan. + +Ikinään ei riemua ollut hän +Edes maistanut varkaisin; +Jo lapsena kolkkoudess' elämän +Oli jäätynyt kyynelkin. + +Enskertaa miehen nyt sydämmeen +Kevät=aurinko pilkehtii, +Sulaneista nyt lähteist' ehtimiseen +Vedet uhkuen tulvehtii. + +»Ja jos murheess', onnessa olla saan +Mies joukossa sankarien, +Sotahan olen valmis ja kuolemaan; +Sois Herra jo huomenna sen!» + +Kirjall. Kuukauslehti maalisk. 1874 ja +Kaikuja Hämeestä 1874; parann. 1889. + + + +VON ESSEN. + +Hän portahilleen saapuu, +Häll' lakki nyt on sotilaan, +Kannukset ja ratsaskaapu; +Hän aikovi ratsastamaan. + +Tuoss' seisovi vanhus sorja, +Uros katseeltaan, sävyltään, +Lumipäinen, kookas, norja-- +Sen moinen hän on näöltään. + +Mut miksikä ukko nyt pauhaa? +Miks polkevi jalkaa nyt? +Eletäänpähän keskellä rauhaa,-- +Mikä vimman on synnyttänyt? + +Älä huoli, ei vaaraa lässä, +Älä tuost' ole milläsikään; +Tavan ainaisen näet tässä, +Näet Essenin harmaapään. + +Jo huutavi raittihisti, +Syyn virkkavi selvälleen: +»Sinä Matti, sen päiväinen risti, +Lopun nyt sinust' oitis teen!» + +»Vai vartoa näin unes tähden +Ijänkaiken tässä ma saan! +Sinä tietänet, milloin lähden +Joka päivä ma ratsastamaan?» + +Ja tallista renki se pikaa +Nyt uljaan tuo orihin; +Hän ei nukkunut, siinä ei vikaa, +Heräs ehk' ylen aikaisin. + +Pää pystyss', ääneti aivan +Edes orhin ohjaelee. +Jalo ratsu--no leimaus taivaan! +Väriseepi ja vaahtoilee. + +Alas portailtaan hän saapuu, +Asu yllään, kenraali tuo, +Ja kannukset, ratsaskaapu; +Nyt orhiin katsehen luo. + +Vait on hän, liikkumatonna, +Ei usko hän silmiään: +»Näkö pettikö mun, sano, konna, +Sun työtäsi näinkö ma nään?» + +»Mut jos kudot valheen viekkaan +Ja mulle nyt syötät sen, +Niin lähden ja tartun miekkaan +Ja pääs heti halkaisen!» + +Vaan Mattipa, tuo sotamiesi, +Hätäpoika ei ollutkaan; +Työn kyllä hän tehneens' tiesi, +Mut vastasi myös teostaan. + +»Kuin? Valhetellako voisin? +Hävettää jo, kun epäillään. +Isommassakin syyssä jos oisin, +Ei valhetta sittenkään.» + +»Kasakan näin tuossa ma tiellä, +Hän kerskasi virkustaan. +Sitä kärsiskö mies? Mitä vielä! +Heti läksin mä kilpaamaan.» + +Von Essen, se vanhus sorja, +Tuli hehkuva rinnassaan, +Lumipäinen, kookas, norja, +Hän kimmosi kiukuissaan. + +»Pois», huusi hän, »lurjus, pian, +Pois tallihin käy takasin, +Ja myötäsi, ratsun sijaan, +Heti ruoska sa tuo tukevin.» + +Tuo Matti on mies, joka tuonaan +Oli luoteja kestellyt, +Kuninkaalt' oli saanut muonan, +Vaikk' Essenin leivässä nyt. + +Ihan ääneti läksi hän alas, +Mut silmä se vaan salamoi, +Saman tien hän läksi ja palas, +Tukevimman nyt ruoskan toi. + +Sen laski hän kourastansa: +»Sotamies olin myös minäkin; +Minä ammutess' ampusin kanssa, +Ja lyödessä löin takasin.» + +»Jos kuin orhi nyt ruoskaa saankin, +Kun tein mitä parhaiten, +Niin potkaisenpa ma vaankin, +Ja kuin orhi ma potkaisen.» + +Kenraali kun uhkan on kuullut, +Taaks suorana astahtaa; +Mut ei suutu hän, kuin ois luullut; +Miest' ääneti tarkastaa. + +Ja kun katsovi, suoremmaksi +Vars sorja se suoristuu; +Ja hän vait on, ja kirkkaammaksi +Yhä katsanto kirkastuu. + +»Mies, kuules», huusi hän, »mistä +Sait moisen sä miehuuden? +Se on aioist' entisistä, +Sikes keskellä hurmetten.» + +»Ei mulle tuo ole unta, +Sen tunnen jo vanhastaan; +Samanlaistapa urhoisuutta +Moni ilmaisi kaatuissaan.» + +»Sen näin mä, kun voiton tiellä +Liput riemusi liehuillen, +Näin tappioissakin vielä, +Näin Pohjolan hangilla sen.» + +»Ja kuinka, kun urhokkaasti +Sinä itseäs käytät noin, +Noin katselet uskaliaasti, +Sua ruoskalla herjata voin?» + +»Jumal'auta, näinpähän vasta +En kehtais mainitakaan +Sitä joukkoa urhokasta, +Jota vein minä taistelemaan.» + +»Käy kumppali etsimässä, +Mies reima ja vankkumaton +Juo kunniaksemme, he, tässä +Tukaatti, se palkkas on!» + +»Ja kiitos, kun mieleni täytit +Taas kaunihin muistelmin +Ja kun näin sisus yrmeän näytit, +Ja nyt mene helvettihin!» + +Hän pyyhkäisi silmiänsä, +Tais käydä ne himmimmäks, +Ja, yrmistäin näköänsä, +Pois kääntyi ja sisään läks. + +Samaisen tuon urhean herran +Minä tunsin jo ennestäin, +Saman tuon von Essenin kerran +Sotivan Savonmaassa ma näin. + +Oli nopsa hän muulloin kyllä, +Mut nyt tuli peijakkaat. +Vilun tähden häll' oli yllä +Sudennahkat ja vuotikkaat. + +Kun näin hän pakkassäässä +Etumaisena riens tulehen, +Ja jok' ainoan askelen päässä +Vajos pohjahan nietosten, + +Hiki äijän jo otsasta juoksi,-- +Kovin raskas virka on tää; +Välin kauhean painonsa vuoksi +Hänen täytyvi viivähtää. + +Mut »Eespäin!» vaan tulisella +Hän innolla huudahtaa, +»Jos en jaksa ma astuskella, +Pojat, hoi, mua kannelkaa!» + +Nämä kolme äijällä tällä +Oli murheissaan, iloissaan: +Miel' ylväs ja luonne hellä, +Veri kiehuva kuumuuttaan. + +Suomen Kuvalehti 1/3 1875; parannettu 1889. + + + +VELJEKSET. + +Sua Wadenstjernan nimi kauhistaa? +Tarua julmaa tarkoitat, ma pelkään: +Kuink' elon myrskyss' etsein valkamaa +Käy veli, mutta veli karkoittaa +Takaisin hänet tuiskuhun yön selkään. + +Meneppäs Joutsijärven tienoillen, +Taloa siellä ikäkoivut varjoo; +Jos synkk' on yö tai päivä valoinen, +Majahan käy vaan, suojaa vieraallen +Juhani Wadenstjerna vanhus tarjoo. + +Totisen uskon, suoran sydämmen +Hänessä huomaat ensi katsannolla, +Ja hyv' on olla sun, niin rauhainen +Kuin olla oman kotikatoksen +Ja oman isän turvissa on olla. + +Yht' älä nimeä sä lausu vaan, +Se muistost' ikipäiviks haihtukohon; +Hän valmis kaikkea on kuulemaan, +Mut Viaporia jos mainitaan, +On rauha poissa, myrsky valloillahan. + +Mik' ennen lumos hänen sydäntään, +Maa, kansa, kansan kunto, voima, väki, +Mik' intoon nosti hänen henkeään, +Tuon vuoren hautaan kaikki häpeään +Ja pilkkaan, sortoon poljetuks hän näki. + +Ja senvuoks vavahtaapi vanhus tää, +Kun haudan nimenkin vaan kuulla saapi; +Ja hänen sydäntänsä kirveltää, +Ja hänen hiuksiansa pöyristää, +Jos Viaporista ken muistuttaapi. + +On ilta myöhä, kolkko, talvinen. +Tää vanhus, jonka omantunnon rauhaa +Ei syyt, ei pelko kalva, hiiloksen +Edessä huolet' istuu, kuunnellen +Kuink' ikkunoita piesten tuisku pauhaa. + +Hän istuu yksin. Hiljan heittänyt +Hän turviin Jumalan on armahansa, +Kun, herättäin hänt' unelmistaan, nyt +Ov' aukenee, mies lumeen peittynyt +Yöks anoo suojaa hänen majassansa. + +Hän katsoo katsomistaan. Kauhistain +Sydäntä väristyttää hirmu jäinen. +Se vieraita ei ole, veli vain, +Laps yksien se ompi vanhempain +Tuo hänen majaans' yöksi pyrkiväinen. + +Tää sama veli entis=aikoihin, +Viel' yhdessä kun kasvoivat he ko'issa, +Veljeksist' oli hälle rakkahin, +Nyt eloss' yksin tää, ja tämäkin +Yhdeksäntoista vuotta ollut poissa. + +Mut syytön muukalainenkaan ei jäis +Niin oven suuhun, kuin tää vieras jääpi, +Niin äänet' outokaan ei tervehtäis, +Niin nöyräst' oottais, niin ei säikähtäis +Kuin veli veljeään nyt säikähtääpi. + +Ei äänt', ei sanaa. Hetket vuorottain +Saa tulla, mennä niinkuin kuolon mailla, +Siks kunnes vieras etähältä vain +Vihdoinkin veljellensä arostain +Sylinsä avaa rukoilevan lailla. + +Juhani kieltä tajus sydämmen. +Se näyttää hetken liikuttavan mieltä, +Vain hetken aikaa; kuluttua sen +Tylynä kääntyy hän ja viitaten +Avoimen sylin pois hän luotaan kieltää. + +Hylätyn ääni vihdoin värähtää +Kamalan kolkosti kuin huokaus maasta: +»Oi murra, veli, rinnastasi jää, +Äl' ylenkatso turvan etsijää, +Ja kuolemaan äl' onnetonta raasta.» + +»Oon syynpää. Häväistystä kantaa saan +Ma siitä päivin, jolloin heittäyivät +Veristymättä miehet Suomenmaan +Ja, ennenkuin lens' siihen kuulakaan, +Komean Svean linnan pettäin myivät.» + +»Mut minäkö voin murtaa sulut lain, +Anastaa ohjat kohtalon, ma heikko? +Minunko esiin nousta piti? Vain +Sit' ett'en tehnyt, pidä vikanain, +Mut vihall' älä mua sorra, veikko!» + +Hän vaikenee, pää painuu rinnoillen, +Ja kuumaan kyynelvirtaan ääni raukee. +On lausunut hän kylläks veljellen, +Avoinna syli, astuu askelen +Odottain että veljen syli aukee. + +Mut kuohuin povi nousee Juhanin, +Hänessä kiukku, tuska raivoaapi; +Ja seinält' olan takaa vihdoinkin +Hän tempaa viritetyn pistuolin +Ja vastineeks sen veljeen ojentaapi. + +Näin taru julma näist' on kulkenut, +Viel' ehkä kertomustain kolkompana; +Jos sä, jok' olet tätä kuunnellut, +Kovasti olet kovaa tuominnut, +Niin lievikkeeksi kuule rauhan sana. + +Kun toinen oli mennyt, kerrotaan, +Silmänsä käsin peitti tyly veli +Ja unetonna, valveill' istui vaan +Ja illan itki, yönkin kokonaan +Ja aamulla kuin laps viel' itkeskeli. + +Suomen Kuvalehti 1/9 1875; parannettu 1889. + + + +ENSI LEMMELLE. + +(Runebergin »Hannasta».) + + +Ens lemmeltäni kerran tiedustin: +Eloni tähti, kuinka synnyitkään, +Ja mistä lempeän sä loistos sait? + Ja tähti lausui: näitkö milloinkaan, + Kuink' äkin pieni pilvi kaihtaa mun? +Ma lausuin: pilven milloin heleän +Ja milloin synkän näin sun peittävän, +Yht' olit kirkas taas, kun haihtui tuo. + Taas lausui tähti: näitkö, kuinka mun + Pian himmentääpi päivä maallinen? +Ma lausuin: monen päivän loistossaan +Näin nousevan ja valos voittavan, +Se yhä laski, sin' et milloinkaan. + Ja tähti taas: valooni luotatko, + Elosi toivon siitä sytyttäin? + +Ma lausuin: pilven takaa hymys näin +Ja päivän loiston takaa tuikkehes, +Viel' loistat tuolla puolen haudankin. + Nyt lausui tähti: tunnetko sa mun? + Ma oman rintas olen huokaus, + Mi rauhan toivoss' etsi taivastaan, + Ma oman henkes olen välkähdys, + Mi säteillen lens synnyinmaahansa, + Ma oman sielus päivänpaiste oon, + Sä helläss' elät hohtehessani. + +1880, korj. 1905 (Cajanderin ensi suomennos v:lta 1867). + + + +AUGUSTAN ROMANSSI. + +(»Joulu=illasta».) + + +I. + +Viestit kulkee seraljissa, +Haltiatar Haaremissa, +Ällös nukkuko! +Sultaanilt' on tullut tieto: +»Joudu, Seidi, juhlan vietto +Altaanilla +Sua vartoo jo.» + +Kera kevään loiston, loihdun +Koi jo nosti kultasoihdun +Yli Bosporin; +Kauniimminpa loisti vielä +Kalleuksissansa siellä +Parvekkeella +Tähti Haaremin. + +Ja hän silmäyksen vienon +Lennättääpi yli tienon; +Juhlan hetki on. +Kansaa kaikkialla kiehuu, +Venheet liukuu, purjeet liehuu, +Rannat, salmet +Saavat liikunnon. + +Mitä riemuhuudot tietää? +Voittojuhlaansa nyt viettää +Lippu Mahoman: +Turkin mies ei joudu alle, +Taisto päättyi, voittajalle +Venään vangit +Riemuin tuodahan. + +Kalpaa, surmaa, vaaraa kohti +Vankkumatta käydä tohti +Kalvas joukko tuo; +Nyt kun orjankahle sulkee, +Allamielin urhot kulkee, +Yksi vainen +Uhkakatseen luo. +Vavista ei vahtein pauhu, +Vainojainsa viel' on kauhu +Kahleissakin hän. +Pilvet otsan jalon peittää, +Silmä salamoita heittää, +Surmaa uhmaa +Viha ylvähän. + +Kansan ahnas aalto kohtaa, +Katsehissa kiukku hohtaa, +Uljast' uhaten; +Yksi silmäys vaan lähti, +Vieno niinkuin taivaan tähti, +Tornist' alas +Vangin puolehen. + +Seidin sydän vuotaa verta: +Noinpa vietiin hänkin kerta +Synnyinmaastahan, +Servian laaksoist' ihanista, +Ruusuist', ilolintusista, +Onnestansa +Mailta Moravan. + +Povi nousee, poski hohtaa; +»Näetkö vierasta?»--hän kohta +Kysyy orjaltaan. +»Kahleen kantajaks ei totu +Valtakotkan vapaa rotu, +Lentää tahtoo +Taakse meren, maan.» + +»Urho saakoon vapautensa +Armaan eestä elääksensä, +Maan ja mainehen!» +Virkkoi, rinnass' into hellä, +Laittoi ruusulehtisellä +Puolisolleen +Viestin kainoisen: + +»Ruusukukan sulo tuokse +Lennättäköön armaan luokse +Seidin huokauksen: +Arvon, vallan suositulta, +Hetken pyytäisi hän sulta, +Juhlast' että +Lausuis kiitoksen.» + + +II. + +Haaremin puutarhat ylväät +Kätkee pyhäkön, min pylväät +Työt' ei taitehen, +Ruususton, jonk' idän kesä +Kaunistaa vain,--piilopesä +Siell' on rauhan, +Templi sydämen. + +Valtias on valtikatta +Siellä, kylmää vaatimatta +Loiston kunniaa; +Hourisuukot, simahuulet, +Balsamiset tuoksutuulet, +Lempi, lempi +Siellä odottaa. + +Unhottaa jos vallan vaivat, +Haaveiss' illan tahtoo taivaat +Nähdä Mahoman, +Nähdä tunteen keväät hennot, +Tuta muistot, toivon lennot, +Käy hän aina +Kukkaismajahan. + +Siellä helmass' armaan tuokseen +Seidiä hän vartoo luokseen, +Vastattuaan noin: +»Sultaanitar, vilveess' ehtoon +Sen luo tullos ruusulehtoon, +Ken sun kirjees +Luki suuteloin.» + +Auringon jo vuoret peittää, +Taivas purppuransa heittää, +Ilta hämäröi; +Kuuhut laakson hopeoi jo, +Sävel satakielen soi jo; +Riennä, Seidi, +Herras ikävöi! + +Oi, hän saa, kuin tuuli väikkyin, +Vait kuin yö, kuin kauris säikkyin +Puolisonsa luo, +Polveaan jo notkistaapi, +Herralt' ilokatseen saapi, +Hunnun varjon +Kasvoiltansa luo. + +Puna posken purppuroittaa, +Kirkkaana kuin tähti koittaa +Kyynel silmässä: +Tuskaa, onneako ollee? +Kuule! Näin hän puolisolleen +Kuiskaa, sydän +Vasten sydäntä: + +»Seidin taivas!» näin hän haastaa, +»Kodin laaksost' onnekkaasta +Muisto minullen +Immest', ystäväst' on suotu; +Hetken loistoks oli luotu, +_Servian kauno_ +Oli nimi sen. + +Kukkain kuu ol' alullansa, +Pultamaan läks uskoansa +Urhot Servian, +_Servian kaunon_ hymy herkes, +Poski kelmetä jo kerkes +Ennen ensi-- +Kukkaa kunnahan. + +Luona hopeaisen Savan +Hauta tuskiin sydänhaavan +Lievityksen soi. +Yks sen tarun ties, oi armas; +Pakahtui siit' immen parmas, +Että joukkos +Orjaks sulhon toi. + +Kun sa kuulit riemun kielen, +Muistooni toi murhemielen +Juhlan päivä tää. +Kevät sydämen on arka, +Siksi itkee Seidi=parka, +Siit' on, herra, +Kyyneleeni nää. + +Missä leimuu Pohjan liesi, +Kuihtuu nyt, kuin hän, kentiesi +Raukka morsian, +Tänne kyynelkatse kääntyy,-- +Anoo armastaan, mi nääntyy +Täällä, yllään +Kahle voittajan.» + +Huokaa noin kuin tuuli hiljaa, +Nojautuu kuin hento lilja +Rintaan valtiaan. +»Seidi», voitettu nyt vastaa, +»Vangin joka suudelmasta +Saat sa, armas, +Päästä heidät vaan.» + +Idän taivas purppuroituu, +Raittiit aamutuulet koituu +Peran rannalla; +Purjehilla liehuvilla +Rientää läikkylainehilla +Seidin vangit +Synnyinmaahansa. + + * * * * * + +Kuulijani, sisko kulta, +Älä runon suurta tulta +Etsi laulustain; +Aattele vaan hellien sa: +_Siskon surun poistaaksensa, +Lauloi tyttö +Laulun kainon vain_. + +1881-1905. + + + +SAARIJÄRVEN PAAVO. + +Saarijärven salomailla asui +Tilallansa hallaisella Paavo, +Perkas, hoiti ahkerasti maataan. +Mutta Jumalalta kasvun toivoi. +Vaimoineen ja lapsineen hän siinä +Niukkaa leipäänsä söi hiess' otsan, +Ojat kaivoi, kynti, touon kylvi. + +Tuli kevät, nietos suli mailta, +Myötään vieden puolet orahista; +Tuli kesä, rae kulki mailla, +Kaatoi maahan puolet tähkäpäistä; +Tuli syksy, kaikki ryösti halla. +Tukkaa riistäin Paavon vaimo lausui: +Paavo parka, kovan onnen lapsi, +Sauvaan tartu, Herra meidät hylkäs; +Miero raskas, raskahampi nälkä! + +Vaimon käteen tarttuin Paavo lausui: +Vaikka koettaa, eipä hylkää Herra. +Pane leipään puoleks petäjäistä, +Kaksin verroin minä ojaa kaivan, +Mutta Jumalalta kasvun toivon. + +Pantiin leipään puoleks petäjäistä, +Kaksin verroin ojaa kaivoi Paavo, +Lampaat myi ja siement' osti, kylvi. +Tuli kevät, nietos suli mailta, +Mut ei orahia vesi vienyt; +Tuli kesä, rae kulki mailla, +Kaatoi maahan puolet tähkäpäistä; +Tuli syksy, kaikki ryösti halla, +Rintojaan löi Paavon vaimo, lausuin: +Paavo parka, kovan onnen lapsi, +Kuollaan pois, jo Herra meidät hylkäs; +Kova kuolo on, mut toivo turha! + +Vaimon käteen tarttuin Paavo lausui: +Vaikka koettaa, eipä hylkää Herra. +Pane toinen verta petäjäistä, +Ojat kahta suuremmat ma kaivan, +Mutta Jumalalta kasvun toivon. +Pantiin toinen verta petäjäistä, +Kahta suuremmat loi ojat Paavo, +Karjan myi ja siement' osti, kylvi, +Tuli kevät, suli nietos mailta, +Mut ei orahia vesi vienyt: +Tuli kesä, rae kulki mailla, +Mut ei kaatunutkaan kaunis olki; +Tuli syksy, sivu sitkaimitten +Kulki halla viljaan koskematta. + +Paavo lankes polvilleen ja lausui: +Vaikka koettaa, eipä hylkää Herra! +Polvillensa vaimo lankes, lausuin: +Vaikka koettaa, eipä hylkää Herra! +Mutta miehellensä virkkoi vaimo: +Paavo, Paavo, riemull' ota sirppi, +Syrjähän nyt petäjäinen silkko, +Rukihisen nyt ma leivän leivon! + +Vaimon käteen tarttuin Paavo lausui: +Vaimo, vaimo, sit' ei kuri kaada, +Joka toista hädässä ei hylkää. +Pane leipään puoleks petäjäistä, +Veihän naapurimme touon halla. + +Maamme kirja 1878-1905. + + + +_Z. Topelius_. + +AAMULAULU. + + +Tuhanten rantain partahilla +Heräjä, armas synnyinmaa! +Heräjä, taivaan rantehilla +Jo aamun koitto leimuaa! +Ikävä yös on haihtuva +Ja valon riemu voittava. +Tuhanten rantain partahilla +Heräjä, armas synnyinmaa! + +Kuin kukkaranta aamusella, +Heräjä uuteen aikahan, +Sill' uusi päivä paistehella +Hälvensi varjot kuoleman! +Siis varmistu sä muistoissa, +Jalostu mielen avuissa! +Kuin kukkaranta aamusella, +Heräjä uuteen aikahan! + +Sun kyyneleesi kuivukohot, +Kuin kaste aamun tuulihin! +Keväimen kylmät lauhtukohot, +Ja ruusut nouskoot kasvoihin! +Kukiksi nuput puhjetkoot! +Ja mielet, toiveet tointukoot! +Sun kyyneleesi kuivukohot, +Kuin kaste aamun tuulihin! + +Soitamme sumu vielä peittää, +Vaan öiset haamut karkoita! +Ja Herran haltuun rientos heitä +Elosi hetken aamuna! +Sanalla itses sonnusta! +Ole, maani, vahva Herrassa! +Soitamme sumu vielä peittää, +Vaan öiset haamut karkoita! + +Sä nouse, nuori maani armas, +Mereni, lampin', läikkykää! +Jo kuuluu lintuin laulu harras. +Jo päiväss' aallot välkkyää. +Heräjä tuulten huminaan +Ja loistoon aamun kirkkahan! +Sä nouse, nuori maani armas, +Mereni, lampin', läikkykää! + +Maamme kirja 1878-1905. + + + +MAASI. + +Laps Suomen, valoon nostaos +Ilolla nuori katsantos +Kunnailtas kasteisilta. +Vapaasti loitos silmäs luo: +Sun, katsos, kaunis maa on tuo! + +Et muiden armost' elä vaan, +Et ole vieras päällä maan, +On jalallasi pohja, +Perinnön sait, jot' edustaa +Sun tulee, sekä puolustaa. + +Etemmäs kuin sa näetkään, +Sinervän metsän hämärään, +Nimettömien teiden +Ja seutuin taa, maan kaiken sen +Jumala antoi sinullen. + +Sun, sun tuo meri vapaa on, +Tuo vallaton ja rajaton, +Ja kaikki sinijärvet, +Ja kaikki virrat kuohuvat +Ja kaikki purot armahat; + +Ja vaarat päivänpaisteiset +Ja kedon tähkät, kukkaset +Ja kaikki tummat metsät +Ja salot, saaret, niityt, haat +Ja lumilinnat, kesämaat. + +Tiet, kylät, torit, kaupungit, +Loistöllit, hovit kaunihit +Ja kaikki, jotka niissä +Turvaavat Luojan apuhun, +Ne kansas on, ne ovat sun. + +Ken on niin rikas, kellä maa +Niin ihana on puolustaa +Ja armastaa kuin sulia? +Sen rakas Luoja sulle soi +Ja rakastettavakses loi. + +Laps Suomen, kasva siinä vaan +Kuin nuori koivu puistossaan, +Ja sille henkes uhraa; +Pyhitä työs ja sydämmes +Sun maalles, maalle isies! + +Maamme kirja 1886-1905. + + + +MERIMIEHEN IKÄVÖIMINEN KOTIINSA. + +Meren kuohuista laskimme riemuiten +Suvilämpimän Intian maille; +Ei lunta höydätä talvien +Sen seuduille viljakkaille, +Missä palmut ne varjoo +Kesäisen maan +Ja poppelit tarjoo +Balsamiaan. +Mut täällä en saa +Mitä miel' odottaa: +On kaukana mun ikävöimäni maa. + +Minä kyllästyn kesän helteesen +Sekä ruokahan herkkuisahanki. +Paremp' on kodin kannikka kaunainen, +Vaikk' oiskin pöytänä hanki. +Siell' liukua huvi +Ja hauska on työ, +Siell' on viileä suvi, +Ja valkosa yö. +Pois sinne, pois +Jos päästä vois! + +Kotijärvien luo minun mieleni ois. +Kotimaan jos koivukin mull' olis vaan, +Jossa rastahat raksuttaisi, +Ja lunta jos palloksi ois puristaa, +Ja tiukuja kuulla jos saisi! +Koko Intian aivan +Nyt vaihtaisin +Kotiseutuni taivaan +Ma tähtihin. +Pois sinne vaan, +Kodin maailmaan! +Sydämmessäni soi nimi Suomenmaan. + +Maamme kirja 1878-1905. + + + +MEREN NEITO. + +Ma tunnen neidon kaunoisen +Lähellä meren suolaisen, +Hän syntynyt on siellä. +On meri hänen äitinään, +Ja voimakkailla käsillään +Se vielä halaa tytärtään. + +Ja tytär kasvaa, edistyy, +Ja äidin rinnall' lisääntyy +Hän kauneudess' yhä. +Hän mereen kättään kurkoittaa +Ja kotirantaans' suurentaa; +Se neito, se on Suomenmaa. + +Ei ruhtinatart' yhtäkään +Niin suurta, rikasta kuin hän +Emonsa antimista. +Mait' yhä saa hän lahjakseen; +Ja meren pohjaan äskeiseen +Hän ohran kylvää viljakseen. + +Vaikk' köyhänä ja lumessa, +Hän myrskyn keskelt' ilolla +Kohottaa otsan kirkkaan. +Ja kunnianaan pitää näin, +Kaikk' esteet alleen nöyristäin, +Kohota yhä valoon päin. + +Kuink' olet armas, herttainen, +Vihannan saaren neitonen, +Sa meren kaunis tyttö! +Opeta meitä ainiaan +Sun laillas valoon nousemaan +Ja toivoss' yhä kasvamaan! + +Maamme kirja 1878-1005. + + + +AHVENANMAAN LAULU. + +Sen miehen kehnoks sanon vaan, +Jok' ei voi hoitaa purjeitaan, +Vaan rannall' on ja kalpenee, +Kun merell' aallot pauhailee. +Kedolla immet istukoot +Ja kukkasia poimikoot; +Merille halaa merimies, +On aalloilla sen kotilies. + +Oi, Itämeri kaunoinen, +Ja Pohjanlahti myrskyinen, +Ja Suomenlahti saarines +Ja purjeines ja voittoines! +Jos mistä käyköön tuulen tie, +Aaltonne Ahvenaan se vie; +Ja miehen kehnoks sanon vaan, +Jok' ei voi hoitaa purjeitaan. + +Maamme kirja 1878-1905. + + + +INARINJÄRVI. + +Etäällä pohjoismailla +Hylätty järvi on, +Nimeä saaret vailla, +Ja ranta iloton. +Hein'ajalla sen sulaa jää, +Kun kesä Lappiin kiirehtää; +Mut syyskuun yö sen aallot +Taas jälleen jäädyttää. + +Kuvastuu vuoret illoin +Sen kalvoon sinervään, +Ja Lappalainen silloin +Käy kalaa pyytämään. +Siell' uipi sorsa suruton, +Ja peuralaumat rannall' on, +Ja taajat sääskiparvet +Pimentää auringon. + +Mut kerran tietää tahtoi +Nyt Lappalaiset nuo, +Kuin syvä olla mahtoi +Inarinjärvi tuo. +Köys katkes; laulu kuultihin: +»Niin syvä oon kuin pitkäkin!» +--Sen syvyyttä ei ole +Mitattu sittemmin. + +Oi, järvi pohjolassa, +Sa köyhämaineinen, +Ei toista maailmassa +Sun laistas, poloinen; +Siell' lymyss' olet vuoriston, +Hylätty, halpa, arvoton, +Ja lyhyet on kesäs +Ja talves pitkät on. + +Maamme kirja 1878-1905. + + + +HANKONIEMEN SILMÄ. + +Ken olet, armas tähti, mi kauas merehen +Säteitäs yössä myrskyisessä heität? +Sa hetkin olet kirkas ja hetkin sumeinen, +Ja joskus loistos kokonaan sa peität. +Oletko taivaan tähti, mi silmin lempe'in +Maan murehisin katsot ja öiden vaaroihin +Ja lohduttelet harhaan eksyneitä? + +En ole taivaan tähti, yön tulitorni vaan, +Majakka Hankoniemen rannikolla; +Ma johdan merimiestä, kun päivä jättää maan +Ja vaarat väijyy salakalliolla. +Pimeenä, kirkkahana valoni vaihtelee, +Ja merimies sen näkee ja iloll' aattelee: +»Se mahtaa Hankoniemen silmä olla.» + +Vihainen myrsky huuhtoo mun juurtan' ainiaan, +Mut vahvoja se muurian' ei voita, +Kuin vuoren seinä kestän ma myrskyt, aallot vaan +Ja vartioitsen poloisia noita. +Sa, ihmislaps, myös ollos näin harrasmielinen, +Ja johda eksyneitä kautt' elon myrskyjen, +Ja valvo, lemmi, lohdutella koita! + +Maamme kirja 1878-1905. + + + +KIRKKAALLA JÄÄLLÄ. + +Heleä lammin jää, +Sa kaunis, kirkas kuvastin, +Jonk' äsken myrskysää +Rajuten nosti kuohuihin! +Laps etelän sun mahtias +Ei tunne eikä riemujas, +Sa vieno, +Sa lieno, +Sa hieno pinta hopeinen, +Mi helkyt +Ja välkyt, +Meit' ilmaan vietellen! + +Vaikk' onkin kukkanen +Jo hankeen käynyt nukkumaan, +Ja mets' on huurteinen +Ja lumivaippa peittää maan, +Miel' uljas, leikki viaton +Sun jäälläs liiton tehnyt on. +Niin, täällä +Ma jäällä +Nyt säällä kirkkaall' liukuilen, +Ja mieli +Ja kieli +On vilpas, iloinen. + +Ja jalka teräkseen! +Ilolla, posket punottain, +Nyt määrään kaukaiseen +Ma tuulen lailla lennän vain. +Ja matkaltani palajan +Taas kotiin, äidin helmahan, +Ja luotan +Ja vuotan +Taas tuota kevätt' ihanaa, +Kun läikkyy +Ja väikkyy +Vapaina järvet, maa. + +Maamme kirja 1878-1905. + + + +HELLAAN LAPSI. + +Laps Hellaan, älä vaihda pois +Sun maatas ihanaa! +Sill' leipä vieraan karvast' ois +Ja sana karkeaa. +Sen taivas, päiv' on loistoton, +Sen sydän sulle outo on. +Laps Hellaan, älä vaihda pois +Sun maatas ihanaa! + +Laps Hellaan, kaunis sull' on maa +Ja suuri, loistokas. +Veet välkkyy, maat sen vihoittaa, +Sen rant' on maineikas, +Yö kirkas, päivä lämpöinen +Ja taivas tuhat=tähtinen. +Laps Hellaan, kaunis sull' on maa +Ja suuri, loistokas. + +Laps Hellaan, armas maasi tää +Siis muista ainiaan! +Sull' onnea ja elämää +Ei muuall' ollenkaan. +Jos minne tiesi olkohon, +Niin juures synnyinmaassas on! +Laps Hellaan, armas maasi tää +Siis muista ainiaan! + +Maamme kirja 1878-84. +Z. Topeliuksen runoja, Porv. 1898. + + + +KAARINA MAUNUNTYTTÄREN LAULU EERIKKI XIV:lle. + +Sydän myrskyvä unelmoi +Tyynessä sylin armaan! +Metsä nyt hiljalleen tarinoi. +Luojan kiitosta puut huminoi. +Sylissä armaan +Saat levon varman! +Jumal' yksin on päivä, mut mailma on yö. + +Paina kuin äitisi helmahan pää, +Kruunusi pirstoilla nuku! +Kulta ja korkeus jäädyttää; +Yksin rakkaus lämmittää. +Kruunullas nuku: +Armo ei huku, +Jumal' yksin on puhdas, mut syntiset me. + +Valtakuntas nyt sylini on; +Nuku valtasi suojaan! +Viha vie harhaan, mut usko vaka on. +Herrahan nuku, sa rauhaton! +Huolista suojaan +Luottaen Luojaan! +Jumal' yksin on ylvä, mut tomua me. + +Maamme kirja 1905. + + + +TIMANTTI. + +Arabiassa muinoisin, +Mies, vanha Amru, eli; +Hän oli köyhä, kuitenkin +Luojaansa turvaeli. +Hätänsä, huolens' ainian +Hän heitti haltuun Jumalan. + +Joelle kerran tultuaan +Hän huomas kiven täällä, +Mi kiilteli kuin loistoissaan +Ves'helmi kukan päällä. +Hän korjas kiven lystikseen, +Vei kummaksi sen lapsilleen. + +Leluna lasten oltuaan, +Se nurkkaan viskattihin, +Vaan pantiin lakeen riippumaan, +Kun loistons' keksittihin. +Ei Amrull' ollut kynttilää, +Siis lyhtynä sai olla tää. + +Illalla tuli kauppamies +Ja kiven kirkkaan keksi: +»Tuo kivi myyppäs, tai kenties +Sen annat ilmaiseksi.» +»No», vastas Amru, »ota vaan, +Jos nauhan rinkeliä saan.» + +Mies kiven otti kaunoisen, +Pääkaupunkihin läksi. +Sen kauppas kultasepillen +Taas muille myytäväksi. +Niin rikast' ei vaan kohdannut, +Jok' ois sen ostaa mahtanut. + +Näet, kun se oikein saatihin +Kirkkaaksi kulmiltansa, +Se timantiksi nähtihin +Isoimmaks lajiansa; +Kuningas kruunuuns' osti sen, +Siit' tuhansia maksaen. + +Hän pidot piti köyhillen +Nyt kruunun kunniaksi, +Myös Amrun lapset kerjäten +Tulivat vierahaksi. +»Lyhtymme», huusit, »katsoppas, +Pitävi päässään kuningas.» + +Kuningas tämän kuultuaan +Luo viittas kauppiasta, +Ja päätti kohta, tultuaan +Selvälle asiasta: +»Sä rahat anna Amrullen, +Saat rinkelisi jällehen.» + +Luonnon kirja 1886. + + + +MYRSKY. + +Kas, siivin näkymättömin +Mä ilman kotka lennän, +Maailman äärist' äärihin +Kohisten hetkess' ennän. +Sä purjehtija ulapan, +Sun syvyytehen upotan. + +Mä rantaa vasten vyörrytän +Laineeni vaahtoharjat, +Mä yli maiden lennätän +Pilveinkin synkät sarjat. +Mä syöksen korvet kumohon, +Kaupungit mullan peittohon. + +Mut kun ma raivoon tuimimmin, +Mun voimain murtaa Luoja, +Ett' asettuen näyttäisin, +Kuin maailmaa Hän suojaa. +Mä tyynen illan rauhaan näin +Pois nukun noista melskeistäin. + +Myrskyissä vaikka nähdähän +Myös Herra voimissansa, +Luo Eljaksenp' ei tullut Hän +Raivoisen myrskyn kanssa, +Ei leimauksen liekissä, +Vaan vienon tuulen hengissä. + +Luonnon kirja 1886. + + + +HERRA VARJELEEPI. + +Maan valo vaipuu pimeään, vaan Herra varjeleepi, +Ja taivaan kansi synkistyy, mut Herra varjeleepi. +Yön pilvi raskas nousevi ja Pohja leimuileepi +Ja myrsky yöllä pauhailee, mut Herra varjeleepi. +Maailman erämaata vaan se synkkää kuvaileepi, +Miss' eksyin kuolee matkamies; mut Herra varjeleepi. +Ja aallot syöksyy kallioon, tään perus tutiseepi. +Ja keula särkyy laivurin, vaan Herra varjeleepi. +Niin raskas onpi ilmakin ja ukko jyriseepi, +Salamat sinkuu pilvissä, mut Herra varjeleepi. +Maa jalkain alla tärisee ja vuoret vapiseepi, +Maan kita myöskin aukeaa, vaan Herra varjeleepi. +Ja vallat katoo, sodat soi ja verta tulvaileepi, +Ja kansat huutaa kostoa, mut Herra varjeleepi. +Sä, ihmisraukka, näet vain, ett' aika läheneepi, +Maailma jolloin katoaa, vaan Herra varjeleepi. +Se autuas, ken itseään vähäiseks arveleepi +Ja miettii aina riemuiten: kyll' Herra varjeleepi. + +Luonnon kirja 1886. + + + +VUODEN AJAT. + +Kun kevät kaunis tuli, +Soi Luoja lämpösen, +Maan silmästä jo suli +Jääkyynel huurtehen, +Taas päivän paistehessa +Jo linnut lauloivat, +Ja lapset lehtosessa +Iloisna juoksivat. + +Kun kesä saapui sitten, +Ja niitty vihannoi, +Maa kaunis kukkasitten +Puvussa purppuroi, +Me saariin soutelimme, +Juoksimme metsihin, +Ja marjaan kiiruhdimme; +Kyll' lysti olikin. + +Syys pimeät toi päivät +Ja myrskyt pauhuisat, +Pois lintuset ne veivät, +Pois kukat tuoksuvat; +Kynnettiin maita, soita, +Ja viljaa puitihin; +Me söimme puolukoita, +Kyll' lysti olikin. + +Niin talvi tulee, tiuku +Soi silloin helisten, +Lystisti sukset liukuu +Pääll' lumikinosten, +Ja tuli takassansa +Sulosti leimuaa. +Näin talvellakin kanssa +Kyll' lapset lystin saa. + +Kun hanki kyynelehtii, +Niin ole riemuinen, +Taas kevät kaunis ehtii, +Iloa tarjoten. +Ain' ylistele Luojaa: +Kaikk' ajat hauskat on; +Hän eloamme suojaa, +Sen viepi valohon. + +Luonnon kirja 1886. + + + +TÄHTITAIVAS. + +Nuo tähtöset taivaan, +Kuin tyynenä aivan +Nyt myrskyjä maan +Ne katsovat vaan; +Ja Luojaa maailman +Ne kunnioittain +Uraansa läp' ilman +Vaeltavat vain. + +Ei uuvu, ei vaivu, +Ei tieltä ne taivu, +Ja valkeuttaan +Ne luo yli maan. +Vuos'tuhannet siellä +Ne loistoa loi, +Vuos'tuhannet vielä +Ne välkkyä voi. + +Oi, Luoja, kuin voinen +Ma, maan tomu moinen, +Sun tekosi nää +Ja työs käsittää? +Tok' ilmasi laajat +Ja ihmehes nuot +Ja tähtesi taajat +Mun tutkia suot. + +Maailmojen luoja, +Sa ihmetten tuoja, +Kuin sanomaton +Sun voimasi on! +Ja hetki ja aik' on +Ja kaikki Sun työs; +Kaikk' ihmettä, kaikk' on, +Sa kaikessa myös. + +Jos tieltä ma taivun +Ja eksyen haivun, +Unohtaen Sun, +Sa näät toki mun. +Maailmojen loppeen +Jos piileynkin +Pimeimpähän soppeen, +Siell' oot Sinäkin. + +Oot isäni Sinä, +Ja lapsesi minä, +Hyvyytesi ain' +On vartijanain. +Ma antaun huomaas, +Mua neuvo Sa vaan, +Niinkuin Sinun luomaas, +Sua kunnioimaan: + +Luonnon kirja 1886. + + + +NUKU, NUORI OKSANI... + +Nuku, nuori oksani, +Viel' on maassa halla, +Kanerva ja koivuki +Nukkuu lumen alla, +Kevättä viel' oottaa saa, +Jolloin tuomet kukoistaa. +Nuku, nuori oksa, +Viel' on maassa halla. + +Päivän helma tuudittaa +Sua, pieni paju, +Kohta metsä vihoittaa, +Tuoksuu kukkain haju. +Vielä katsahdus ja kaks, +Paju käy niin vihannaks. +Päivän helma tuutii +Sua, pieni paju. + +Lukemisia lapsille II, 1874. + + + +MUSTI. + +Tuoll' liepeess' suuren hongikon +Lähellä kylää mökki on; +Kaks hyvää lasta armaineen +Siell' asui äitineen. + +Nuo Kaarlo, Hilma olivat +Maan päällä lapset parhaimmat. +Ne köyhät oli pienoiset +Ja orvoiks jäänehet. + +Näkyipä hovi kaunoinen +Tuolt' yli metsäin, järvien +Siell' oli lapset kasvaneet +Ja suurest' eläneet. + +Mut Jumal', isä ihmisten, +Tät' ei näe hyväks lapsillen; +Hän antoi heidän koitella +Kurjuutta, puutetta. + +Heilt' isä kuoli. Talokin +Veloista pian myytihin, +Ja äiti vihdoin torppaseen +Sai muuttaa lapsineen. + +Tuo hurskas äiti, hyvillään +Hän lausui kesken köyhyyttään: +»Vaikk' isän meiltä kuolo vei, +Ei Luoja hylkää, ei!» + +Hovissa suurest' elettiin, +Nyt puutett', tuskaa kärsittiin; +Tuo rikas naapur' armoton +Ja tyly heille on. + +Kuin kallis sentään verrattain +On mökin tunnon rauha vain, +Ja luja, harras usko sen +Rikkauteen verraten! + +Viel' yhden näät sä toverin, +Nälkäinen vatsa silläkin, +Ja hampaat suussa välkähtää,-- +On villakoira tää. + +Tää vanha Musti hyvänen +On peru aikain entisten; +Hän kotoisin on Spanjasta, +Ties äiti kertoa. + +Sen näkikin jo turkistaan, +Kun mörisi hän nurkassaan; +Mut miten Pohjolaan hän sai, +Ei kenkään tiennyt kai. + +Kyll' oli vainen hänkin vaan +Voileipää syönyt aikoinaan, +Mut nyt hän tyytyi vähempään, +Mörisi näljissään. + +Niin kauan kuin sen voimat soi, +Hän metsämailta usein toi +Muassaan kotiin jäniksen +Tai teirenpoikasen. + +Ja huiski häntää hyvillään, +Ja suutaan nuoli mielissään! +Kun paisti valmiiks saatihin, +Ties saavans' Mustikin. + +Mut vanhapa on Musti nyt +Ja jalat sen on jäykennyt, +Hämillä suutaan nuolla saa, +Kun paistit katoaa. + +Sen sijaan susi vihainen +Käy salaa häntä väijyillen, +Mut paistiks tulla Musti hän +Ei näytä kärsivän. + +Se loukkaa hänen arvoaan, +Ja liki jos käy susi vaan, +Sen kyllä pörhöiseks saa pää, +Kun Musti höyhentää. + +Nyt Mustin ruoka niukall' on, +Mut tover' on hän verraton; +Hän seurass' ain' on lapsien +Näljissään möristen. + +He nyppii hänen turkkiaan, +Hän silloin kättä nuolee vaan; +Sit' armahda, ken ilkeissään +Käy mökkiin pyrkimään. + +Ja jos ties Musti, että ken +On ollut paha lapsillen, +Hän kursaamatta niskahan +Käy häijyn veitikan. + +Mut äiti park' on lohduton, +Kun itse leivän puutteess' on +Ja näkee Mustin näljissään +Vanhoilla päivillään. + +Ja vaikka kauan arvelee, +Ja vaikka sydän kirvelee, +Hän ottaa Mustin mukanaan +Ja lähtee kulkemaan. + +Ja hoviin tultiin: »Herrasen', +Mun koiraniko tahdotten? +Hän, viisas on, mut leipäähän +Ei oo, mill' elätän.» + +Ja rikas herra hymähtää: +»No, koiran voin kyll' elättää, +Tuoss' saatte rahaa; tiehenne! +Muut' asiaako, he?» + +Äit' itkein läksi kotiin nyt, +Ja lapset, yksin jätetyt, +Ovella tuvan nyyhkyttää,-- +On sija Mustin tää. + +»Itkusta, lapset, tauotkaa, +Nyt Musti herran' elää saa, +Sen maito, puuro ruokan' on +Ja leipä hapaton.» + +Ja äiti vielä jatkoikin, +Kun rapsutusta kuultihin +Ja tuttavata mörinää, +Ett' ... onko totta tää? + +Se Musti on, jok' ilmaantuu, +Hän itse, eikä kukaan muu! +Voit, maidot jätti päästäkseen +Kotihin vaivaiseen. + +Niin, runsaat ruuat heitti hän +Ja herkut, hyvän elämän. +Ja palas nälkään, puutteeseen, +Köyhyyteen jällehen. + +Uskollisuutens' tähden vaan +Hän laihaks saattoi ruumistaan, +Ja ennen kärsi nälkää hän +Kuin jätti ystävän. + +Ja lapset hyppi riemuissaan, +Ja Musti möris iloissaan; +Mut silmäst' äiti kyynelen +Nyt pyyhkäs lausuen: + +»Pois, Musti, jälleen talohon +Sen luo, ken ostanut sun on. +Ei auta; hoviin jälleen vaan +Taas Musti saatetaan.» + +Mut Musti palas, takaisin +Hän kolme kertaa vietihin, +Sai leipää, selkääns' vuorottain; +Mut--_siell'_ ei pysy vain. + +Ja kun hän kerran kolmannen +Taas raapi tuvan ovehen, +Koir' uskollinen tupahan +Toi leivän suussahan. + +Ja lasten eteen vei sen, näin +Mielt' äidin niinkuin lepyttäin, +Ja lausuin: huolet' olkaa vaan! +Kyll' leipää hankitaan. + +Nyt veet tul' äidin silmihin, +Hän heti läksi hovihin +Ja sanoi: »sekää rahat nää, +Mut meille Musti jää». + +Mut kunpa rikas kuuli tän, +Niin heltyen näin lausui hän: +»Uskollisuutt' ei voita vain +Ei kullat maailmain». + +Ja lausui vielä lisäksi: +»Nyt tulen teille hyväksi, +Nyt teille kultaa, ruokaa suon +Vaan Mustin tähden tuon». + +Ja koissakos nyt riemuitaan, +Ja Musti möris iloissaan; +Ja nyt on Musti päättänyt, +Ja satu loppui nyt. + +Lukemisia lapsille III, 1875. + + + +_F.M. Franzén._ + +LAAKSON LILJA. + + +Sä laakson lilja, oletkos +Vaan maasta noussut elohos? +Et; kuihtuisitpa kuoloon poisi, +Jos ei myös taivas pilvistään +Sun juurtas kastais vedellään +Ja sulle päivän paisteen soisi, +Jok' umpinaisen silmukan +Avaapi täyteen kukkahan. +Niin, sielu, elos oikea +On armolahja taivaasta. + +Luonnon kirja 1886. + + + +_J.J. Wecksell_. + +SOTAMIEHEN LAULU. + +(Daniel Hjort III:12.) + + +Nyt kodiss' istuu kulta, ja kangasta vain +Hän helskyttääpi, lientäin kaipaustaan. +Ja lähtiessä pyssyn ma taatolta sain, +Se aioist' on ensimmäisen Kustaan. +Se olkahan mua koskee, kuin harras veikkonen, +Ja poikani sen saapi taas, kun itse vanhenen, +Sen saa hän, jos elän vain niin kauan. + +Nyt korjattu on heinä ja ruista niitetään, +Oi Herra, sä sato runsas saata! +Ja jos en tule jällehen, niin tanterelle jään; +On kunnialla kuolleen helppo maata. +Se talonpoika kehno on, jok' ei käy pelloltaan, +Kun uskoa ja vapautta maassa poljetaan. +Oi, Herra, turvaks herttuan ja Ruotsin! + +1877. + + + +_Rafael Hertzberg_. + +LAPSIEN ELÄMÄSTÄ. + + +1. PAIMENTYTTÖ. + +Suvituuli puhaltaa, +Käki puussa kukahtaa, +Kukat maassa päitään kumartaapi; +Aholl' astuvat +Pienet karitsat, +Näitä torpan tyttö paimentaapi. + +Tyttö laulaa näin: +Hauska tääll' on käydessäin +Kaiken päivää karjaa paimentaani. +Kivell' istun vain +Koivu kattonain, +Aho vihanta mun ryytimaani. + +Läpi metsän välkkyen +Hohtaa iltaruskonen +Kultaisina ruusuina mua kohti. +Mieli tekis vaan +Niitä noutamaan, +Mut en äidin luota mennä tohdi. + + +3. MARJASSA. + +Nyt on meillä taasen +Suvi suloinen, +Kukkaisiss' on niitty, +Metsä marjainen. + +Ota tuohkosesi, +Jonka sulle tein, +Ahollen mua seuraa, +Tule siskosein! + +Siellä koko päivä +Sitten iloitaan, +Laulain mansikoita +Kilpaa poimitaan. + +Ja jos leikitessä +Kaatuis tuohkonen, +Pian poimitaan se +Taasen täytehen. + + +5. KÖYHÄN JOULUILTA. + +Niin kylmä metsäss' ompi +Ja raskas taakka on, +Ja pitk' on tie, ja itse +Nuor' olen, voimaton. + +Takassa torpan tuolla +Heloittaa valkeat, +Ja lapset leikitellen +Tuvassa riemuvat. + +Kyll' olis minullenkin +Siell' ehkä soppinen, +Ja lämmintä ja ruokaa +Köyhänkin lapsellen. + +Mut mua äiti armas +Odottaa kodissaan, +Ja paras joulu=ilo +On hänen seurassaan. + +Kun äiti tulen laittaa +Nokiseen uunihin +Ja sarvileivän taittaa,-- +On joulu meilläkin. + +Lapsien elämästä, 1875. + + + +_Lyydia Jannsen (Emajöe Oöpik)_. + +EHTOOLLA. + + +Pihalt' armaalt' laulut kuului, +Nyt ne lepää laulajat, +Siiven alle peittäin päänsä +Pesässään he nukkuvat, +Vielä heinäsirkan ään' +Niityllä soi heleään,-- +Lapsen', laskeu siis vaan +Rauhass' aivan nukkumaan. + +Pihall' armaat kukkaistertut +Korren päässä nyökkyvät, +Kuunvaloa hengittäin, he +Suloist' unta näkevät. +Nukkuu omenakin puu, +Kukat puussa uneksuu.-- +Lapsen', laskeu siis vaan +Rauhass' aivan nukkumaan. + +Uni tulee utujäljin, +Katsoo läpi ikkunan, +Katselee, jos vielä lasten +Näkis hereill' olevan. +Kenen valveill' löytää, sen +Laskeuu se luomillen.-- +Lapsen', lasken siis vaan +Rauhass' aivan nukkumaan. + +Hälläpyörä kevätluk. 1871; Kaikuja Hämeestä 1872. + + + +ISÄNMAAN HAUTAUS. + +He kyllä nyt mustaan arkkuun +Sun, kultani, laskivat; +Rukouksen he lukivat sitten +Ja virsiä lauloivat. + +Ja haudalle laittivat ristin, +Ja ristihin kaivaten +He nimes piirsivät tarkkaan-- +Mua karsaasti katsellen. + +Ja minä? Oi, kultan', ei tullut +Mun suustani sanaa nyt, +Ei kyynelpisara heille +Mun huoltani näyttänyt. + +Vaan sydämmessäni ristit +Ne ijäti pystyss' on, +Ja surulaulua itkee +Mun rintani rauhaton. + +Hälläpyörä kevätluk. 1871; Kaikuja Hämeestä 1872. + + + +VAPAUDEN KUOLLEISTA NOUSEMINEN. + +He hautasivat multaan +Vapautes, synnyinmaan', +Vaatettas keskenään he +Jo rupes jakamaan +Ja etikkaa he antoi +Sun juodas, asetit +Sun hautas viereen vahdit: +Näin rauhass' uneksit. + +Ja lapses kaukaa tuota +Katsoivat tuskaillen, +Ei ääneensä he käydä +Rohjenneet haudallen, +Sill' lukko vahva pantu +Sen eteen oli nyt, +Ja yö se oli synkkä-- +Ei tähtä näkynyt. + +Kah!--Elonkoite nousee +Jo hautas vierehen, +Yks enkel' äkist' astuu: +»Nyt nouse ilmoilleni» +Ja hautakivi vierii, +Koi hymyy, välkähtää-- +Nuor' vapaus helohelma +Maailmaa tervehtää. + +Ja kanteleet ja torvet +Hänelle riemuvat, +Ja silmist' ilohelmet +Valuvat kirkkahat, +Jo »Hosianna» kaikuu +Sun kauttas, synnyinmaa. +Sua, Jumal', ylistämme, +Meit' tahdoit armahtaa. + +Hälläpyörä kevätluk. 1871. + + + +_Aleksanteri Petöfi_. + +RUNOHEPONI + + +Ei hepon' ole rodust' Englannin, +Ei hoikkasääri eikä kaitaluinen, +Ei Ala=Saksastakaan syntyisin, +Jykeä, karvanilkka, paksu, puinen. + +Madjarivarsa runohepon' on, +Madjariverta, karvakin sen säihkyy! +Ett' ihastellen säde auringon +Sen silkinhienoill' lautasilla läikkyy. + +Se kasvanut ei talliss' ole lain, +Ei koulunkäynyt, säätyhevon lailla; +Se vapaan ilman laps on, ja sen sain +Ma Kumanian aukeili' aromailla. + +En sitä konsanaan ma satuloi, +Ma ratsastaissa loimell' istun vainen; +Mut kun käyn selkään, lentää se min voi, +Se, näet sä, salaman on heimolainen. + +Se mielukkaimmin pussta'han mun vie, +Siell' aava nummi on sen kotopaikka; +Se vainun saa jo, kosk' on sinne tie, +Jo hyppää, hirnuu, tömistää yht'aikaa. + +Pidätän aina kyläin kohdallen, +Miss' impiä on kuni mehiläistä, +Ma kauneimmalta pyydän kukkasen, +Karautan taas kuin tuuli poies näistä. + +Näin hepoin mua vie, kun käskyn saa, +Se saattaa pois mun vaikka maailmasta; +Suu vaahdoss' on, ja ruumis suitsuaa +Vaan innost' eikä pelvost', uuvunnasta. + +Ei runohepon' uuvu konsanaan, +Se uupua ei saa, on kielto hällä: +Näet pitk' on mulla matka päällä maan, +Ja toivojeni määrä etähällä! + +Tavoita, hepo, virkku, temmoppas; +Ja vuorien ja hautain yli kiidä! +Jos vihamiehet estää kulkuas, +Niin rajutuulen lailla sorra niitä! + +Kirj. Kuukauslehti 1874, lokak.; Kaikuja Hämeestä 1874. + + + +_Juhani Arany_. + +KLÁRA ZÁCS. + +[Tämän balladin sisällys perustuu historialliseen tapaukseen. Kuningas +Kaarlo Robert I:n hovissa Wisegradin linnassa oli hänen uskotun +neuvoksensa, Felicián Zácsin ihana tytär Klára hovineitenä. +Kuningattaren veli, Puolan herttua Kasimir, joka kerran oli tullut +sisartansa tervehtimään, houkutteli Kláraa pauloihinsa ja häväisi hänet +väkivaltaisella tavalla. Tästä raivostunut Felicián, joka ei voinut sen +jälkeen pois lähtenyttä Kasimiria enää tavata, päätti kostaa tyttärensä +häväistyksen kuningattarelle, jonka luuli olleen herttualle avullisna +tämän rikostyössä. Huhtik. 17. p:nä 1350 syöksi hän, miekka kädessä, +päivällispöydässä istuvaa kuninkaallista perhettä vastaan, haavoitti +kuningasta käsivarteen ja löi kuningattarelta, joka oli nostanut oikean +kätensä molempien lastensa suojelukseksi, neljä sormea poikki. Enempää +hän ei ehtinyt tehdä, ennenkuin heittivät hänet lattiaan ja silpoivat +hänen ruumiinsa kappaleiksi. Rangaistukseksi tästä murhayrityksestä +tapettiin sitten Záczin kaikki lapset (kaksi tytärtä ja yksi poika) ja +koko hänen muu sukunsa hävitettiin ilman armotta kolmanteen polveen +asti. Vielä tänään seisoo Wisegradin linnavuoren kupeella kullattu risti +onnettoman Kláran muistoksi.] + + +Kuningattarell' on +Tarha kukkivainen: +Toinen impi punaruusu, +Toinen valkeainen. + +»Kuningatar, sisko, +Taivas! jos ma saisin +Ruusun tuon, tuon punaruusun, +Kuin sit' armastaisin! + +Sydämmeni tykkii, +Hän jo taudin tuopi: +Jos ma kuolen, kukkanen se +Haudan mulle luopi!» + +»Voi sua, veli Kazmer, +Sit en kultiin vaihda-- +Pois! ma suutun ... etkö häpee! +Huolta tuot ... oi kaihda! + +Huomenkirkkoon aion, +Viipyä en saata; +Jos sa sairas olet, laske +Sohvalleni maata.» + +Kuningatar lähtee, +Lähtee, kirkkoon saapi; +Kukat kauniit, sulo=immet +Häntä seurajaapi. + +Rukoilla ei voi hän, +Rukoella soisi; +Helminauhan kotiin jätti: +Ken sen sieltä toisi? + +»Armas tyttö, Klára, +Lapseni, se nouda! +Polvityynyll' on se taikka +Sohvallani ... joudu!» + +Klára etsii, etsii, +Eikä löydä vielä: +Kuningatar kirkoss' oottaa +Raskahalla miellä! + +Klára etsii, etsii, +Tuntikauden vielä: +Kuningatar kirkoss' oottaa, +Turhaan oottaa siellä. + +Kaunokaisten parveen +Imp' ei enää palaa: +Ennen kuollehitten joukkoon +Kirkkotarhaan halaa. + +Ennen kirkkotarhaan +Alle mustan mullan, +Kuin on suureen linnaan, eteen +Vanhan isä=kullan. + +»Lapsi, oi! mi sulia? +Mikä murhe karvas? +Sylihini tule tänne, +Kerro, lapsi armas!» + +»Voi, voi, isä! en--en-- +Mihin joutunenki! +Jalkas tomut suutelen ma,-- +Tallaa multa henki!...» + +Lounahalle kello +Hovin kutsuu pian; +Silloin kuninkahan eteen +Astuu Felicián. + +Kuninkahan eteen, +Ruoalle ei vainen: +Kädessänsä häll' on miekka +Julma, kostavainen. + +»Tyttärestä henkes, +Kuningatar nurja!» +Onneks neljään heikkoon sormeen +Henkens' ostaa kurja. + +»Lajos, Endre kuolkoot: +Lapsi lapsen hinta!» +Onneks miekkaa vastaan syöksee +Nyt Gyulafin rinta. + +»Joutuun konna kiinni!... +Oi, Cselényi!--Pian!...» +Siinä hovimiesten teuraaks +Joutuu Felicián. + +»Veriss' on sun sormes, +Turhaan tuo ei vuoda: +Mitä tahdot, puolisoni, +Kivun kostoks suoda?» + +»Etusormestani +Immen ihanaisen, +Pitkäsormest' uhkasurman +Nuoren nuorukaisen; + +Molemmista muista +Vävyn sekä nadon; +Punaisesta verestäni +Koko heimon kadon!» + +Nurjat ajat pääll' on, +Nurjain tähtein valta: +Torju, Luoja, kovat iskut +Madjarien maalta! + +Unkarin albumi, 1881. + + + +_Aleksanteri Kisfaludy._ + +HIMFYN RAKKAUDENLAULUJA. + + +MURHEHTIVA RAKKAUS. + +126. laulu. + +Päivä nousee, mailleen entää, +Muuttumaton murheen' on; +Hetket vierähtäen lentää, +Vaan ei vaihdu kohtalon'; +Sammuu vuori suitsuvainen, +Vaan ei tuli rinnassaan; +Kuivaa virran, lammin laine, +Mun ei kyyneleeni vain; +Kedot, metsät ilostuvat, +Tähtiryhmät palauvat, +Onni kiertää vaihdellen; +Kurjuuten' on ainainen. + + + +ONNELLINEN RAKKAUS. + +16. laulu. + +Toinen maailman on muoto, +Toinen on se silmissäin; +Toinen asiain on luonto, +Toinen kaiku virsissään; +Elämän on tunne toinen, +Toinen näkö ruumiin on; +Sielun lento toisenmoinen, +Toinen suunta olennon; +Toisin on nyt, sulosemmin, +Nyt kun lemmittynä lemmin; +Toisin aika viettyy vain, +Sitten kun ma hänet sain. + +Unkarin albumi, 1881. + + + +_B.E. Malmström_. + +MIKSI METSÄ RASKAHASTI HUOKAA? + + +Syys=illan helmass' istuskellen poika pienoinen +Puun kellastuneen alla leikitseepi, +Ja kuunteleepi kahinata kuivain lehtien, +Ja taivaan kynttilöitä katseleepi. +Mut kun hän siinä istui ja taivaast' uneksui, +Niin syksy=yössä lehto se yhä tummentui, +Mut metsä se niin raskahasti huokaa. + +Ja pieni poika kuunteli ja mieli synkistyi, +Ja juoksemaan hän rupes tanhualla. +Hän pahoj' aatteit' aatteli ja noita peljästyi +Ja eksyi näin kanervakankahalla. +Hän muisti äitiänsä ja isää, siskojaan: +»Jumala, mua pienoist' auta heidän luokseen vaan!» +Mut metsä se niin raskahasti huokaa. + +Mut rakoilevan pilven takaa kumoittaapi kuu, +Ja maan se peittää verhoon välkkyväiseen. +Ja peljästyneet kummitukset vuoriin karkoittuu, +Ja peikot rientää pohjaan äärimmäiseen. +Ja vuorten huiput loistaa; mut metsä synkkä on, +Ja huhkain huutaa suruvirttä puissa koivikon;-- +Mut metsä se niin raskahasti huokaa. + +Ja pieni poika juoksi poikki kangasselänteen +Ja muisti monta vanhaa tarinata. +Ja taivaan tähdet kulki, yö kului hiljalleen, +Mut ei hän löynnyt tietä oikeata. +»Te tähdet vienot tuolla, ku käytte taivaan maat, +Te kuihtunehet kukkaset, oi mulle kertokaat: +Mi metsässä niin raskahasti huokas?» + +Mut vait ol' illan tähdet ja vaiti kukkakin, +Ja poika karvait' itki kyyneleitä. +Näin joutui keijukaisten luo hän.--Sievin askelin +Hän astui rinkiin, lausutellen heitä: +»Oi te, ku käytte tanhuellen kanervaiset maat, +Te armahimmat siskot, oi mulle kertokaat: +Mi metsässä niin raskahasti huokas?» + +Ja pieni keijuiskuningatar hymys sulosuin +Ja silitteli poikaa poskiselle; +»Äl' itke, kaunis lapsi, vaikk' äsken kauhistuin +Sä koivun alta eksyit kankahalle. +Vaan istu tähän turpehelle kanervaisen maan, +Ja kyyneleesi pyyhi pois, niin sulle tiedoks saan, +Mi metsässä niin raskahasti huokas.» + +»Kun hiljan yli mäen ja vetten kohouupi yö, +Ja häly päivän hälvenneeksi saapi, +Ja aalto laskee lepäämään vihannan saaren ty'ö, +Ja kaikki kauniit tähdet tuikahtaapi, +Niin silloin taivaan kaarikatto puhtaaks kirkastuu, +Ja joukko enkeleitä sen alle laskeuu +Ja itkee hopiakyyneleitä maalle.» + +»Näkeepi peiliss' silloin kuvansa maa poloinen +Ja itseään niin hyljätyksi kaipaa, +Ja syntinsä hän kertoo, murhat, valheen, turhuuden, +Mi vuosisatain kautta häntä vaivaa. +Ja kuolon kauhu silloin hänen suonihinsa saa; +Rukoilee laaksot, syntinsä vuoret tunnustaa, +Ja metsä se niin raskahasti huokaa.» + +»Oi kiitos, armaat keijuiset!--tuon muistan ainian +Ja nyt en pelkää kotiani mennä. +Kas! tuolta tieni loistaa valossa kuutaman: +Nyt teit' en koskaan unhota ma, en mä. +Kyll' olen köyhä, ei mull' ole kultaa, tavaraa, +Mut Herran nimeen vannon: mun tähteni ei saa +Noin raskahasti metsä huokaella.» + +Pääskynen 27/12 1873. + + + +_V. Rydberg_. + +TONTTU. + + +Pakkanen on, yö kattaa maat, +Tähdet kiiluen loistaa, +Tölliss' uinailee asukkaat +Kesk'yön unta suloista, +Ääneti kuu käy kulkuaan, +Puissa lunta on valkeanaan, +Kattojen pääll' on lunta. +Tonttu ei vaan saa unta. + +Hankea vastaan harmottain +Luotuvi läävän suuta, +Kuin monast' ennen tuijottain +Katsovi taivaan kuuta, +Katsovi hongikkoon, miten tuo +Seudullen kehän tumman luo; +Kummoa pulmaa miesi +Miettii, suotta kentiesi. + +Pitkää partaansa siveltää, +Puistavi päätä ja hasta,-- +»Ei, tät' en voi minä selvittää, +Tuopa se pulma on vasta.»-- +Kuin tapa häll' on, heittää hän +Moiset miettehet mielestään, +Toimihins', askariinsa +Käypi ja ammattiinsa. + +Hän vajat, aitat kuljeksii, +Lukkoja tunnustellen,-- +Lehmät pahnoillaan uneksii +Kulkua laitumellen; +Ruoskat, ohjakset unohtain +Pollekin talliss' uinuu vain: +Seimi sen tuoksuavaista +Täynnään on apilaista. + +Kulkien lammaskarsinan viel' +Uuhia katsovi ukko; +Käy kanakoppiin, pöyhkänä siell' +On ylä=orrella kukko; +Mustikin oljillaan heräjää, +Häntää hiukkasen lierittää +Niin kuni ystävälle, +Tonttu se tuttu on hälle. + +Vihdoin hiipien tonttu tuo +Käy talon perheen luona, +Kauan huomasi hän, miten nuo +Arvon hälle on suonna; +Lapsien luokin varpaillaan +Katsomahan käy armaitaan; +Kellähän oisi mieltä +Hältä sen onnen kieltää. + +Näin hän polvesta polvehen +Lapsin' on nähnyt heitä +Poian ain' isän jälkehen; +Vaan mist' on he ja keitä? +Kukkivat, kuihtuvat, vuorottain +Lähtevät pois--mut minne vain? +Pulma se vaikea hällen +Näin etehen tuli jällen. + +Tonttu se käy ladon parveilen: +Heiniss' siell' ylähällä +Naapuristossa pääskysen, +Siellä se on maja hällä; +Tyhjä nyt on pesä pääskyn tuo, +Vaan kesä taas kun kukkia luo, +Palaa hän kotiansa +Sievän puolison kanssa. + +Silloin kertovi muistojaan +Pitkältä matkatieltä, +Mitään pulmast' ei, joka vaan +Painavi tontun mieltä. +Seinän saumauksesta kuu +Äijän parrallen kuvastuu, +Parralla väike hohtaa; +Tonttu se miettiä pohtaa. + +Vait on metsä ja seudut sen, +Siell' elo kaikk' on jäässä, +Kosken vaan humu hiljainen +Kuuluvi matkan päässä; +Tonttu sen kuulee puol'unissaan, +Luulee sen ajan virraks vaan, +Oudoksuu mihin vienee +Matka ja mistä lienee. + +Pakkanen on, yö kattaa maat, +Tähdet kiiluen loistaa, +Tölliss' uinailee asukkaat +Aamu=unta suloista. +Ääneti laskee kuu radallaan, +Puissa lunta on valkeanaan, +Kattojen pääll' on lunta. +Tonttu ei vaan saa unta. + +Tilhi 26/7 1884. + + + +_G.G. v. Leopold_. + +NOKKONEN JA RUUSU. + + +Nokkoselle poljetulle +Ruusu lausui oksaltaan: +»Kov' on onni suotu sulle, +Sua aina kartetaan. +Sinuhun ei silmää luoda, +Ken sun näkee, väistyy pois; +Hyväilyst' ei sulle suoda, +Sillä kättä polttaa vois. +Jokainen, jok' astuu luokse, +Tuntein sinun tapojas, +Kohta luotas poijes juoksee, +Peljäten sun pistoas.» + +Tähän vastas nokkonen: +»Luoja loi mun tuliseksi; +Koristusta minä en +Saanut vaaran peitteheksi. +Mut sä petät, kaunoinen! +Luotu muita narraamahan +Kaikkia sä viittailet +Sua riemuin poimimahan; +Piikkis piillät, hymyilet. +Kyllä kerskaat, ett' on sulia +Väri, loiste, joilla kiillät, +Mutta julmempi kuin mulla +Sull' on miekka, millä viillät.» + +Luonnon kirja 1886. + + + +_Eerikki XIV_. + +LAULU KAARINA MAUNUNTYTTÄRELLE. + + +Se onnekas, ken korkeukset +Voi vaihtaa polkuun alhaiseen; +Se välttää monet lankeemukset +Ja rauhass' elää hiljalleen. +Jokainen mieltään noutakaan, +Minä paimenuistani lemmin vaan. + +Useinpa ukkos=ilma jylhä +Lujaakin linnaa järkyttää: +Se lankeaa, ken pyrkii ylhä, +Ja turmio sen ennättää. +Jokainen mieltään noutakaan, +Minä paimenuistani lemmin vaan. + +Isoilla merill' aallot pauhaa +Ja myrsky käy ja tuulispää; +Älykäs laaksoss' etsii rauhaa +Ja halvan lähteen luokse jää. +Jokainen mieltään noutakaan, +Minä paimenuistani lemmin vaan. + +Rikasten oven luo kun kuljen, +Useinkin näen sen lukitun; +Mun tyttön' oveaan ei sulje: +Min' olen hänen ja hän on mun. +Jokainen mieltään noutakaan, +Minä paimenuistani lemmin vaan. + +Ei kultaa, aarteit' ole hällä, +Mut niitäkö mä pyytäisin! +Hän sydämmellään lämpimällä +On kallihimpi kultaakin. +Jokainen mieltään noutakaan, +Minä paimenuistani lemmin vaan. + +Ei kultavirve hällä hohda, +Mut silmät kauniit hohtavat. +Hän mieleiseni on, jos kohta +Muut häntä ylenkatsovat. +Jokainen mieltään noutakaan, +Minä paimenuistani lemmin vaan. + +Mun siipeni ei pilviin yllä, +Ken tahtoo, sinne nouskohon. +Maailman tiedoks teen sen kyllä: +Minulle rakas tyttön' on. +Jokainen mieltään noutakaan, +Minä paimenuistani lemmin vaan. + +Hyvästi, hyväst', armahainen, +Tuhansin hyvää yötä nyt! +Se Herran tahto ompi vainen, +Pois, pois siis kaikki epäilyt. +Jokainen mieltään noutakaan,! +Minä paimenuistani lemmin vaan. + +Kaarina Maununtyttären muisto, 1885. + + + +_Björnstjerne Björnson_. + +El SAANUT HÄN LUPAA LÄHTEÄ. + + +Ei saanut hän lupaa lähteä, +Oli isä vanha, ja äiti poti, +Ja hänen työtään kaipasi koti:-- +»Mitä hyödyttää tuo viikinkiretki? +Sulia tääll' on mit' ikänä toivonetki.» + +Mut mieli se palaa, kun pilvet liitää; +Hän näkee, kuink' urohot taistoon kiitää. +Ja mieli se palaa, kun päivä hohtaa; +Hän kuninkaan linnansalissa kohtaa. +Hän seisoo, ei muista hän toimiaan, +Hän muinaistaruja muistaa vaan. + +Oli aamu, ja luotohon äärimpään +Ulapalle päin hänet ajoi vaisto, +Meren hyrskyjen leikkiä näkemään +Ja kuulemaan miten riehui taisto. +Se päivä ol' alkukeväimen, +Kun myrsky käy maan yli huudellen: +Ylös! talven vaippa jo yltäs luo!-- +Nyt näyn hän näkee, jok' intoa tuo. + +Teräsharmaassa lahdessa laiva makaa, +Se lepää ankaran taistelun takaa. +Se ankkurissa on, purjeet luotu, +Mut lepo sille ei varsin suotu: +Sen purje tempoo ja masto nytkii +Ja vahtoisena sen rinta rytkii. + +Lepohetki se laivalla on paraikaa: +Ken nukkuu, ken vielä atrioi. +Mut kalliolt' äkkiä huuto kaikaa-- +Kuin houkkion suusta ne sanat soi--: +»Jos te ette tohdi tyrskyjä voittaa, +Niin mulle ruori,--ma tahdon koittaa!» + +Toiset tunturiin katseen loivat, +Mut toiset tyynesti atrioivat. +Ei rauhaa häirinnyt mokoma turma. +Kivi lensi--se kahden on miehen surma. +Kaikk' ylös karkaavat levoltaan. +Syrjään ruoat ja käteen jousi! +Nuolia viuhuen ilmaan nousi,-- + +Mut tyynnä hän seisoi ja virkkoi vaan: +»Hyväll' annatko laivasi, päällysmies, +Vai ensinkö taistella tahdot kenties?» + +Tuommoista ei miehet kuulla siedä, +Ja keihäs se vastauksen saa viedä. + +Sivu käy se. Hän tyynellä vastaa miellä: +»Mua tuonelassa ei kaivata vielä. +Sa, jok' olet meret jo kynnellyt, +Voit mennä sinne tai rientää kotiin. +Mut kaikki, min tääll' olet ryöstänyt, +Se minun on; nyt minä lähden sotiin. +Sa kokosit mulle; ma perin nyt sinut; +Mun aikan' on tullut, se ottaa minut.» + +Mut toinen kannelta hymähtää: +»Jos mieles on niin kuin lausuit nyt, +Niin rauhan saat. Sotilaakseni jää!--» +»Sit' en voi, olen päälliköks syntynyt. +Minä tiedän tieni; en nyt voi laata; +Ei uusi palvella vanhaa saata.» + +Hän turhaan vastaust' odottaa; +Lähemmäksi nyt karkaa ja huudahtaa: +»Ken päälliköks luotu on, näyttäköön, +Kenelle voitotar kultiaan jakaa. +Sitä miestä te, urhot, kunnioittakaa. +Ken ei suurinta palvele, hävetköön!» + +Mut vihasta päällikkö punastui; +Hän mereen syöksyi ja maihin ui; +Mut toinenkin syöksee kohti rantaa +Ja vahvoin käsin hänet maihin kantaa. + +Mut päällikkö katsovi häntä silmiin, +Niist' uljas mieli het' astuu ilmiin. +»Häll' asett' ei ole, se hankkikaat», +Hän laivaan huusi: »jos voiton sa saat, +Voit sanoa, itse ett' annoin sulle +Sen miekan, jok' oli surmaks mulle.» + +Nyt taistelu tunturin juurella riehuu, +Ja isku huoaten iskuun vastaa; +Ja laiva se tempoo ja kiukusta kiehuu; +Sen päällikön veri jo vuorta kastaa. + +Ja huuto se tunturin rinnettä vyörii, +Ja laivan kannella kansaa hyörii. +Joka mies alas veteen ja kostohon! +Ja kohta he kalliorannall' on. + +Mut kuoleva kättähän heiluttaa, +Viimeistä kertaa hän käskee vielä: +»Kun valmis on mies, hän kaatua saa, +Ja sankari kuolkoon sankarimiellä! +Tuo miesi te päälliköks ottakaa, +Sen ansaitsee hän!» Jo ääni herkes, +Ja silmä sammui, kun luo he kerkes, +Hälle Odin jo soi sijan pöydässään, +Ja hän toiseen viittasi lähteissään. + +Ja päällikkö uusi ei viipyillyt, +Hän paadelle nousi ja lausui nyt: +»Aluks patsas urholle nostakaamme. +Ja mainetöitähän muistelkaamme! +Mut ennen iltaa on matka pois; +Elon tiellä ei kuolleesta kumppaniks ois. + +Ja patsas tehdään, ja purje liikkuu, +Koht' aallon harjalla laiva kiikkuu. +Yli vetten muistolaulut soivat, +Ne saaren kuollutta kunnioivat, +Saa tervehdyslaulun myös tuo nuori, +Mi laivalla seisoo kädessä ruori. + +Mut kotia kohti kun purtta hän ohjaa, +Ja kaikki kun rantahan juoksevat +Ja ilolla ihmein katselevat, +Kun johtaa hän Ahtolan talkapohjaa,-- +Niin illan rusko se purjeet paartaa +Ja urhon tuon, jota sankarit saartaa. + +Hän laivan ohjasi suoraan päin; +Pelon huuto jo soi: »hän hukkuu näin!» +Hän laivan kääns', että vaahtosi vaan, +Ja hymyili heille: »Nyt luvanko saan?» + +Kalatyttö, 1869, parannettu 1905 + + + +ISÄNMAAN LAULU. + +Tämän maan rakennan, +Tätä puolustan, +Rukouksissa lemmin ja lapsissain, +Meren luodolta niin +Lumitunturiin +Ma sen hyötyä etsin ja mainetta vain. + +Täällä peltoa on, +Kesälämpöä on, +Kunhan meiss' olis, meiss' olis lämpöä vaan. +Mut' kun into ja työ +Lujan liiton lyö, +Niin me miehissä nostamme syntymämaan. + +Ennen retkeiltiin +Maihin kaukaisiin, +Yltä linnoja Normannien kohoaa. +Vaan nyt kauemma vie +Jalon lippumme tie, +Se nyt entistä raittiimmin punottaa. + +Tuloss' aika on suur': +Kolmijakoinen Nor +Se taas yhdeksi yhtyy ja yhdeksi jää. +Sinä rientohon myös +Pane tarmos ja työs, +Edes paisuva virta sen vierittää. + +Kotimaamme on tää, +Meille rakkaaksi jää +Mitä on se, mit' oli, mitä vastakin on. +Ja kuin meiss' oma maa +Lemmen nostattaa, +Samoin lempemme maammekin nostakohon! + +Kalatyttö, 1869, korjattu painos 1905. + + + +_H. G. Andersen_. + + +ZOMBI TEKI SEN. + +Seuraa mua taikamaahan, +Jylhäin Pyreneiden taa; +Taiteen raunioita siellä +Mandelkuuset varjostaa. + +Lauhasäässä lähteen luona +Laulaa paimen Cid'iään, +Messut raikuu, kellot kaikuu, +Siell' on juhla yhtenään. + +Kuva kirkossa Sevillan +On Madonnan puhtahan, +Neitseen kainon, äidin hellän, +Taivahaisen, ihanan. + +Mutta värit nuo ken sekas? +Kenpä mointa luoda voi? +Minkä tiedän, sen nyt kerron, +Joutavaa en tarinoi. + +Don Murillon tunnetten te, +Espanjan Correggion; +Rikkautta puku hohtaa, +Silmän tuike neron on. + +Kesä=aamu oli varhain, +Tavan jälkeen saapuivat +Oppilaat ja tauluns' ääreen +Penssel' kädess' istuivat. + +Don Murillo läss' ei ollut, +Haasteltiin ja ilveiltiin +Kompia ja kokkalauseit' +Ympärille viskeltiin. + +»Pyhä neitsyt!» huutaa yksi, +Tauluaan käy lähemmäks, +»Ken on tämän tehnyt? ken täält' +Eilen viimeisenä läks?» + +»Hupsu, yhdessähän mentiin! +--Katsos minun lautastain!; +Katso kuvaa tuota tuossa, +Siin' on pelkkä tuhre vain!» + +»Mutta kulmassapa pää on, +Oi, kuin kaunis, verraton! +Sit et ole tehnyt sinä, +Sulle se on mahdoton!» + +»Märjät mun on pensselini!» +Huusi kolmas innoissaan; +»Tää ei ole ensi aamu, +Jolloin mointa huomataan!» + +Suuret sydänyön on kummat, +Paljon ihmeitä se luo! +--»Uskot kai, kuin neeker'orja, +Ett' on Zombin työtä tuo; + +Zombiks, neeker'uskon mukaan, +Haltijaa näät kutsuu hän!» +--»Zombi», huusi vanhin heistä, +»Rauhaan teidät jättäkään, + +Madonnaani auttakoon hän, +Multa se ei käyvän näy!» +Ja hän kuvahansa kääntyy, +Katsoo, katsoo, kalvaaks käy. + +Luonnoksena ihanaisen +Huomaa hän madonnanpään. +»Armon herra, kenen työtä? +Tuota luomaa päättämään + +Mull' ei miehuutt' ole, voimaa! +Kuinka kaunist', ylevää!» +Saliin Don Murillo astuu, +Kysyy: »kenen työtä tää? + +Hän on parhain oppilaani, +Maalar' on hän verraton!» +Kaikkein silmät maahan kääntyy, +Kaikki äänetönnä on. + +»Vastatkaa, ken tuon on tehnyt! +Joutuun! tahdon tietää sen!» +--»Herra, Zombi sen on tehnyt, +Se ei työtä säällisen! + +Illoin pensselit ja kaikki +Järjestykseen laitetaan, +Mutta aamuin tullessamme +Kaikk' on poissa paikoiltaan. + +Mutta kaikkialla esiin +Pistää joku kaunis pää, +Piru täällä, enkel' tuolla; +Päätä oikein pyörryttää!» + +Vait Murillo kuvaa katsoi, +Maahan siitä silmäsi: +»Minä tuon jos oisin luonut!» +Lausui suuri mestari. + +»Vaan ken loi sen? Hoi, Sebastian, +Poika villatukkainen!» +Neeker'orjan poika saapui, +Neljätoistavuotinen. + +»Eikö jyrkkä käsky sulla +Maata täällä joka yö?» +--»Kyllä, Herra.»--»Sit' et tee sä, +Toista näyttää tämä työ! + +Sano, ken tääll' öisin kulkee? +Miksi tiehes riennätkään?--» +--»Herra, paitse mua, tääll' ei +Ollut ole yhtäkään.--» + +»Valhettelet, mies! Sun käsken +Ens' yön täällä valvomaan, +Ja ken tuon on kuvan tehnyt +Huomenn' oitis kertomaan. + +Vaan jos juokset pois tai nukut, +Katso silloin itseäsi +Viisitoista raippavitsaa +Armotta saat selkähäs! + +Ja nyt työhön joka miesi!» +Päivä meni joutuen; +»Varo raippoja, Sebastian!» +Muistutettiin orjallen. + +»Zombi on se», sanoi orja, +»Kuinka siitä piestä voi! +Hän se Davidinne sääret +Pitkiks, kädet lyhviks loi.» + +»Oikein!» huusi toiset, »sua +Pilkkaa Sebastiankin!» +Ilveiltiin ja naljaeltiin, +Vihdoin matkaan mentihin. + +--Yö on hiljainen ja tyyni, +Lampun valo välkkyilee; +Yksinänsä miettii orja; +Zombiako aattelee? + +Ovi aukenee niin hiljaa, +Sinne silmänsä hän luo; +Hänen isäns' on se, ainoo, +Paras ystävänsä tuo. + +»Isä, mitä nyt näin myöhään?» +--»Luonas valvon! nuku pois!» +--»Se ei tarpeen, isä!»--»Mutta +Zombi tänne tulla vois.» + +»Minä Zombia en pelkää!»-- +--»Vaan jos pois hän veisi sun, +Yksin, lapsetta ma jäisin +Maailmaan; se surma mun! + +Orjuuttani huojennat sa!» +--»Paljon olen itkenyt, +Isä! kurjaa orjan' olla!» +--»Niin on Luoja säätänyt!» + +--»Vapauden hetki koittaa, +Isä, näin sen unissan'!» +--»Nuku, laps, kun Zombi saapuu, +Apu kenties saadahan!» + +--»Isä, lähde! älä pelkää! +Vapauden hetken nään!» +Suudellen ja mielistellen +Sai hän isän lähtemään. + +»Ja nyt työhön!» huusi orja; +»Oi, sit' en voi vastustaa! +Sydämmessäni on valta. +Joka käskein pakoittaa. + +Vaan kun huomenna he tutkii, +Enkä vastata ma voi; +Viisitoista raippavitsaa +Seljässäs, Sebastian, soi? + +Oi, en voi ma sitä jättää!» +Ja hän itki, polvistui, +Kyynelin ja rukouksin +Unen helmaan laskeutui. + +Heräs koittehessa vasta; +Hämmästyvän näytti mies, +Kolmen tiiman päästä heidät +Taasen tulevan hän ties. + +»Maannut olen, maata voinut, +Hukkaan maata vapauden, +Kolmen lyhven tiiman päästä +Olen orja jällehen! + +Miehuutta, Sebastian! Työhön! +Oi, se syntiäkö ois?» +Tarttui pensseliin ja aikoi +Pyyhkäistä madonnan pois. + +Mutta voimaa, henkisyytt' on +Heikoissa sen piirteissä. +Oi, se hengittävän näytti, +Hymy hurmas sydäntä. + +»Muut ne antoivat sen olla, +Hävittää ei voineet vaan, +Ei Murillo, mestar' itse, +Minä kuinka voisinkaan? + +Ei, hän huomenna mua piesköön, +Piirrettä en pyyhikään. +Kuvas, pyhä äiti, kuvaan +Niinkuin edessän' sen nään!» + +Silmä säihkyi, uskaljaasti +Pensselin hän sieppasi, +Ryhtyi maalaamaan, ja sydän +Pyhään intoon leimahti. + +Päivä loisti, orjuus hältä, +Raipat, kaikki unhottui, +Vapaa, suuri sieluns' oli, +Henki hänet mieheks loi. + +Äkkiä hän melun kuuli, +Näki joukon takanaan, +Don Murillon oppilaineen; +Puna putos poskiltaan. + +Päänsä peljästyin hän painoi, +Rangaistusta vartosi, +Mutta nuori joukko häntä +Ihmetellen katsovi. + +Katseensa Murillo peitti +Vihan pilviin ankariin: +»Mies, ken maalaamaan sun neuvoi?» +--»Sinä, herra!»--»Minä?»--»Niin.» + +--»Koskaan en sua neuvonut ma!» +--»Mutta näinhän sinun työs, +Ja kun toisia sä neuvoit, +Kuulin neuvos minä myös!» + +--»Niin, sa kuulit, opin kätkit, +Sana sattui oikeaan! +Rangaistaanko? Palkitaanko?» +--Kaikki huusi: »palkitaan!» + +»Lausu toivos!»--Sydän orjan +Riemusta se sykki nyt. +»Rahaa, vaatetta nyt pyydä!» +Vaan hän viel' ei pyytänyt. + +»Rohkeesti!» Murillo lausui; +--»Oi, kun uskaltaisin vaan.» +--»Rahaa pyydä!» jotkut huusi, +»Tänään kaikkeen suostutaan!» + +»Vapautt' ano!» huusi toiset, +--»Lopuss' orjuutes on tuo!» +»Vapaus!» huusi orja, »Vapaus! +Vapaus isälleni suo!» + +Helmaans' itkien Murillo +Pojan sulki: »Vapahat +Olette te! Taideniekan +Nimen sinä kannatat. + +Nero tarpeen on, mut siihen +Sydäntäkin vaaditaan. +Terve! taideniekan loin ma +Ihastukseks Spanian maan!» + +»Oi, kuin suurta!» ihmetteli +Neeker'vanhus riemuiten.-- +Poika hymys kyynelsilmin: +»Isä, Zombi teki sen!» + +Suomen Kuvalehti 15/12 1880. + + + +_Fr. v. Schiller_. + + +KOHTAUS SCHILLERIN NÄYTELMÄSTÄ »ORLEANSIN NEITSYT». + +(Esittänyt rouva Raa Suomalaisessa seurassa +lokakuun 29 ja marraskuun 1 p. 1870.) + +4:s näytös. 1:nen kohtaus. + +JOHANNA: +On sodan myrsky laannut, miekka vaipuu, +Ja karkeloksi vaihtuu vainotyö, +Kaduilta kansan riemuhuudot raikuu, +Ja kirkot loistaa, juhlakellot lyö, +Puun vihreet oksat voittokaariks taipuu, +Ja patsait' ympäröitsee kukkaisvyö, +Rheims tuskin tilaa vierailleen voi myöntää, +Joit' tänne riemu kansanjuhliin työntää. + +Yks ihastus nyt kaikkein rinnat täyttää, +Yks aatos kaikkein mielet valloittaa; +Keit' äsken vaino vieroitti, ne näyttää +Nyt kilvoin juovan riemun hekumaa. +Ken omanaan vaan Ranskan nimen käyttää, +Nyt tuosta ylpeänä olla saa, +Nyt uuden loiston Ranskan kruunu voittaa, +Ja kuningastaan kansa kunnioittaa. + +Vaan mulle, joka loin tät' ihanuutta, +Sen kiilto, loisto ilomielt' ei suo; +On rintan' raskas, täynnä riitaisuutta, +Ei sille hoivaa voittojuhlat tuo: +Sen tunteet leiriin Brittiläisten muuttaa, +Sinn' aatos hiipii vihollisten luo. +Mun täytyy paeta, pois riemut heittää, +Näin koittain tuimaa tunnonvaivaa peittää. + +Ken? Minäkö? Minäkö voin +Povessain miehen kuvaa kantaa? +Minäkö, taivaan neiti, noin +Maan lapselle voin lempen' antaa? +Ma, pelastaja Ranskanmaan, +Ma, Herran sankar', kuinka vaan +Voin rakastaa maan vainolaista? +Voi, ettei nuoli taivaan maista +Jo riennä mua ruhjomaan! + +(Säveleitä kuuluu, jotka sulavat vienoksi sopusoinnuksi.) + +Voi mua! Sävelet nuo kuinka +Sydäntäni lumoaa! +Hänen kuvans' esiin tuo ne, +Hänen ääntään muistuttaa! + +Jos mun myrskyt muuttaa voisi +Sinne, missä nuolet soisi, +Missä verta vuotaa sais! +Mieltäni se rohjentais! + +Sävelet ja äänet tuolta +Kietoo vallan sydämmein! +Kaikki voima rinnastani, +Sulaa huoliks suloisiksi, +Sulaa kaihon kyyneliksi! + +(Hetkisen kuluttua vilkkaammin.) + +Pitikö hänet tappaa? Kuinka voin +Sen tehdä, kun näin silmäns' iskun? Siksi +Ma kalvan öisin omaan rintaan syösnyt! +Ja rikoinko, kun ihmisyyttä tein? +Niin, rikost' onko sääli?--Sääli! tunsitko +Sä sääliä ja ihmisyyttä, kun +Teräsi pistit noiden toisten rintaan? +Miks oli vaiti ne, kun henkeään, +Tuo hento nuorukainen sinult' anoi? +Kavala rinta! Valheita sä käyt, +Sä rikkoneeksi taivaan eessä näyt! + +Miks silmiin häntä katsoin? miksi vaan +Ma kasvojensa jalon muodon näin? +Sun katsees rikost' oli, onneton! +Sokeit' on Luojan välikappaleet! +Tuot' umpisilmin sun ois tullut tehdä! +Heti kun katsoit, hylkäs taivas sun, +Ja Hornan suu sinulle aukes! + +(Säveleet jatkauvat ja surumielisiksi muuttuen raukeevat vähitellen.) + +Hurskas sauva! Miksi, miksi. +Sinut miekkaan vaihdoin pois! +Pyhä tammi! Lehväis kieltä +Jos en koskaan kuullut ois! +Taivaan korkeus! Miks sinä +Mulle satuit näkymään! +Ota kruunus, ota, minä +Sit' en kelpaa pitämään! + +Oi, ma avoinna näin taivaan, +Autuaitten kasvot näin! +Sentään maassa toivon' asuu, +Taivas pois on mielestäin! +Miksi tuota raskahinta +Tointa mulle annoit? Voi! +Voiko turtua se rinta, +Jolle taivas tunnon loi! + +Jos sa tahdot voimaas näyttää, +Voithan enkeleitäs käyttää, +Laske valovaatteissaan +Heitä ulos maailmaan! +Puhtain' eläen taivaan mailla +Ihmistunteit' on he vailla! +Heille suuret toimet heitä, +Säästä kurjaa paimenneittä! + +Mitä minuun valtain riidat +Koskee? Miksi sotaa hain? +Viatonna vuorimailla +Kuljin karjaa paimentain. +Vaan mun taivas sieltä kiskoi, +Ruhtinasten seuraan vei, +Näin mun synnin helmaan viskoi. +Tuo mun syyn' ei ollut, ei! + +Hälläpyörä 28/10 1870; Kaikuja Hämeestä 1872. + + + +SUKELTAJA. + +»Ritarit, asemiehet te, tohtiiko ken +Tuohon kuiluhun nyt sukeltaa? +Sihen maljan heitän ma kultaisen, +Kita musta sen kohta jo ahmastaa. +Ken maljan tuon mulle tuopi jällen, +Sen saa, omaksensa sen annan hällen.» + +Kuningas näin lausuvi, viskaten +Luodosta, mi jyrkkänään +Merehen ulos aavahan pistäksen, +Pikarinsa Charybdihin ärjyvään. +»Ketäänkö ei teissä, ken uskaltaisi +Ja kuiluhun tuohon nyt sukeltaisi?» + +Ritarit, asemiehet he kuulevat sen, +Mut ääneti, vaiti he käy, +Alas katsovat raivoavaan merehen, +Ei kenkään maljoa tahtovan näy. +Kuningas hän viel' yhä tiedustaapi: +»Ketäkään ei siis, joka uskaltaapi?» + +Vaan kaikk' ovat vait, kuten äskettäin, +Hovipoikapa reipas vaan +Epäävien parvest' astuvi päin, +Vyön heittävi, vaipan harteiltaan, +Ja miehet ja naiset, he kaunokaista +Ihaellen katsovat nuorukaista. + +Ja hän rinteellen käy kallion +Sekä kuiluhun katseen luo: +Vedet, kah! jotk' äsken se ahminut on, +Kita ärjyvä taas ylös ilmahan tuo, +Ja kuin ukkonen kaukainen jylistellen +Syvänteestä ne syöksyvät vaahtoellen. + +Ja se riehuu ja kiehuu ja kuohuu ja käy, +Tulen lailla min ves' sokasee, +Ylös pilvihin vaahto se huuruna käy, +Ja tulvaa tulv' yhä vaan ajelee, +Ja se loppumattomalt' aivan näyttää, +Meri kuin meren uuden tahtois täyttää. + +Mut vihdoin hyrsky se käy lepohon, +Ja nyt vaahdosta aukeentuu +Ammottava juova ja pohjaton +Ja musta kuin oisi se hornan suu, +Ja riehuen tyrskyvät aallot pyörii +Ja aukkohon kiehuvahan alas vyörii. + +Mut ennenkuin kuohu se taas palajaa, +Jumalaan hän on turvannut, +Ja--kauhun kuuluupi huudantaa, +Pian pyörre jo on hänet nielaissut, +Ja rohkean uimarin jälkeen silloin +Kita sulkeutuu: hänt' ei näy milloin. + +Ja vetten päällä on tyyneys, +Syvyydessä vaan jyräjää, +Ja miehestä mieheen käy värähys: +»Hyvästi, jalo nuorukainen, jää!» +Ja ulvona käy yhä vaan koleammaks, +Yhä kestäen, kasvaen kauheammaks. + +Ja jos tuonne heittäisit kruunusikin +Sanoen: ken kantavi sen, +Sen saapi ja myös kuninkuutenikin! +En suostuis palkkahan kalliisen. +Povessaan mitä kätkevi kiehuva nielu, +Ei kertoa voi eläväinen sielu. + +Moni laiva jo syössyt on kuiluhun, +Kadoten sen pyörteisiin, +Ja raidin ja maston pirstotun +Kaikk'=ahmiva aukko nyt tuo näkyviin, +Ja selvemmin yhä kuin humu myrskyn +Lähemmäks lähenee yhä pauhu tyrskyn. + +Ja se riehuu ja kiehuu ja kuohuu ja käy, +Tulen lailla min ves' sokasee, +Ylös pilvihin vaahto se huuruna käy. +Ja tulvaa tulv' yhä vaan ajelee, +Ja kuin ukkonen kaukainen jylistellen +Syvänteestä se syöksyvi vaahtoellen. + +Ja kah! veden mustasta helmasta niin +Kuni joutsen nyt sukeltaa, +Käsi, valkea kaula jo käy näkyviin, +Ja se uipi ja voimin se ponnistaa, +Ja hän on se, hän maljaa häilyttääpi +Kädessänsä ja riemuten nyykäyttääpi. + +Ja kauan ja syvään huoahtaa +Tervehtien päivää nyt. +Ja kaikk' ilahdellen huudahtaa: +»Eloss' on hän! kah! se hänt' ei pitänyt! +Oi, haudasta, kuilusta syvyydenkin +Pelastunna hän on eläväisin hengin.» + +Ja hän käy läpi joukkojen riemuavain, +Kuninkaan hän astuvi luo, +Ja polvistuu, pikarin ojentain, +Tytärtäänp' ihanaista nyt viittavi luo, +Tämä helmistä viiniä täytehen kaas sen, +Ja nuor' mies kääntyy nyt kuninkaasen: + +»Eläköön kuningas! sepä autuas, ken +Valon virtoja henkiä saa! +Tuoll' alhaall' on elo hirmuinen, +Jumaloit' ei ihminen saa koettaa, +Ei tutkistella, mit' armon Herra +On yön hämäryytehen peittänyt kerran.» + +»Kuni leimaus ves' mua kiidätti, +Kun rotkosta vastahan +Raju, vinheä tulva nyt syöksähti, +Ajaen minut ristivirtahan; +Ja niinkuin hyrrä, mi huimaten pyörii, +Rajuellen se ympärilläni hyörii.» + +»Mut suurimmassapa näin hädässäin +Jumalaa avuks huusin, ja nyt +Syvänteest' ylöspistävän riutan näin, +Sihen tartuin ja surm' oli välttynyt. +Kiven suipossa siin' oli maljakin ynnä, +Syvyytehen muuten se ois hävinnynnä.» + +Sill' allani viel' oli pohjaton, +Tulenkarvainen pimeys, +Ja vaikk' kuollutta korvallen kaikk' on, +Toki silmän valtavi hirvitys: +Syvyyden kuilussa tuolla riehuu +Tulikonnia, louhikäärmeitä kiehuu.» + +»Rytistettynä julmihin ryhmihin +Näin mustana kiehuen +Epäluoman, hirmuisen hämärin, +Meren turskan ja rauskun piikkisen, +Hampaitaan irvisti hirmulainen +Meren hyena, haikala uhkaavainen.» + +»Ja kauheus tuo kuvaton edessäin, +Etähäll' avust' ihmisten, +Kamalass' erämaass' olin yksinäin, +Sydän siell' olin ainoa tuntoinen, +Syväll' ihmiskielen soinnusta poissa +Epäluomien keskellä, hirmun koissa.» + +»Näin kauhull' aattelin, kun sadottain +Niveleitä ma näin matavan +Mua ahneillen, ja ma tuskissain +Kiven suiposta nyt käten' irroitan; +Minuhun kurimus raju tarttui heti, +Oli onneni tuo, ylöspäin se mun veti.» + +Kuningas hän tuost' ihan ihmeissään +Nyt lausuvi: »malja on sun, +Ja vielä sä sormuksen saat tään +Kivill' arvokkaimmilla kauneillun, +Syvimmälle jos meren syvänteille +Yrität sä ja taas näkös kerrot meille». + +Tytär hellämielinen kuuli sen, +Sulosuulla hän pyysi nyt: +»Isä, oi, huvi tuo jätä hirmuinen! +Hän kesti mit' yksi ei kestänyt; +Jos tehtäväks tuon tahdot koiton, +Ritar' ottakoon asemiehestä voiton». + +Kuningas hän tempasi vaan pikarin +Ja sen nakkasi pyörteeseen: +»Ja jos maljan tuon taas tuot takasin, +Ritarikseni parhaimmaks sinut teen, +Tänään vielä vaimonas saat halaella +Sitä, ken pyys puolestas rukoella.» + +Hänet valtaa nyt pyhä innotar, +Tuli silmistä tuikahtaa, +Ja hän huomaa kuin punehtuu sulotar, +Kuin kalvaaks käy hän ja raukeaa, +Ja hän palkan kallihin voittaakseen nyt +Elon kaupalla syöksevi pyörteeseen nyt. + +Taas kuohu se käy, taas kääntyvi tuo, +Jymy kaikuva sen julistaa; +Ja he taas alas hellän katsehen luo, +Vedet kaikin, kaikin taas palajaa, +Ne kuohuu tänne, ne kuohuu tuonne. +Mut nuorukaista ei tuo ne. + +K.P.T. albumi, 1881. + + + + +HANSIKAS. + +Viel' leijonatarhallansa +Odottaa huvitaistelujansa +Frans kuningas, +Maan mahtavat ympärillä, +Ja parvill' on ylävillä +Naisseurakin loisteikas. + +Ja kun hän viittaileepi, +Ovi tyrmän het' aukeneepi +Ja leijona esillen +Käy arkaillen, +Ja vaivihkaa +Se katsahtaa +Ja suutaan aukoo +Ja pitkään haukoo +Ja harjaa puistaa, +Käpälöitään oikoo, +Venytellen loikoo. + +Taas kuningas viittaileepi, +Ovi toinen het' aukeneepi. +Siit' esiin suistaa +Vauhtia huimaa +Tiikeri tuima. +Kun se leijonan havaa, +Se karjahtaa, +Ja häntä se pelottavaa +Lyö kiemuraa, +Ja roikkuvin kielin +Ja vauhkomielin +Se jalopeuraa +Yristen kaartaa ja silmin seuraa. +Ja sitten mauruten +Se maata laskeksen. + +Taas kuningas viittaileepi, +Ja kaksoisovi nyt aukeneepi +Ja siitä kaks leopardia syöksee, +Het' ensi työkseen +Innoissaan karkaavat tiikerihän; +Käpälällään heihin iskevi tää, +Ja pystyyn nousee ja ärjähtää +Nyt leijonakin, +Ja kaikk' asettuu: +Verenvimmaiset +Katit hirmuiset +Kukin paikalleen sijoittuu. + +Mut parven reunalta, kas, +Putoaa käden hienon hansikas +Jalopeuran ja tiikerin kohdallen, +Ihan keskellen. + +Ja Delorges ritariin kääntyy päin +Kunigunda neiti ja ilkkuu näin: +»Jos niin on hehkuva lempenne, +Kuin mulle aina te vannotte, +Tuo hansikas tuosta nyt noutakaa!» + +Ja rientäen kiiruhtaa, +Alas tarhaan astuvi uskaliaasti +Ritar' uljas, vakaa +Ja piiristä, miss' nuo hirviöt makaa, +Hansikkaan ottavi rohkeasti. + +Ja vallasnaiset ja ylimykset +Nyt kauhu valtaa ja ihmetykset, +Ja nöyränä hansikkaan hän tuo. +Ja kaikkialta nyt kiitos kaikaa; +Mut Kunigunda neiti paraikaa +Ritariin sulolemmen katsehen luo, +Mi kerkeät' onnea tälle suo; +Vaan hansikkaan +Tää vasten neidon silmiä heitti: +»En kiitostanne ma kaipaa, neiti», +Ja immest' erkani kohdastaan. + +Kyläkirjast. Kuvalehti, B:sarja 31/12 1890. + + + +_E. Geibel._ + + +HYVÄSTIJÄTTÖ. + +(»Wenn sich zwei Herzen scheiden».) + +Kaks lempiväistä milloin +Eroaapi toisistaan, +On murhe suuri silloin, +Suru suurin päällä maan; +Ja kaihon ääni soipi vain: +»Hyvästi ijäks, armahain!» + +Kun tunsin, että multa +Eroaisi armas pois, +Oli niinkuin päiväkulta +Kadonnut taivaalt' ois, +Ja outo kuiske kuului vain: +»Hyvästi ijäks, armahain!» + +Kaikuja muilta mailta I, 1907. + + + +_H. Heine_. + + +TERVEHDYS. + +(»Leise zieht durch mein Gemüt».) + +Hiljaa helkkyy sielussain +Armas sävelkaiku. +Soios, kevätlaulelmain, +Kauas helky, raiku! + +Kauas soikoon kartanoon, +Tuonne kukkaistarhaan! +Laulun laitan ruusullein, +Tervehdyksen parhaan. + +Kaikuja muilta mailta I, 1907. + + + + +_E. v. Feuchtersleben_. + + +KANSANLAULU. + +(»Es ist bestimmt in Gottes Rat».) + +Niin säätää Herra neuvossaan, +Ett' armaast' eritä päällä maan +Sun täytyy. +Vaikk' katkerist' on katkerin +Se jättää, mik' on kallehin, +Sun täytyy,--niin, täytyy! + +Kun kukka sulle annetaan, +Ves'lasihin viet sen puhkeemaan, +Vaan muista: +Kun aamull' aukee ruusun suu, +Se illan tullen surkastuu, +Se muista,--niin, muista! + +Kun kullan löysit kaivatun, +Ja sielusi sen sieluhun +Kun vaipuu,-- +Niin hetki vain kun vierähtää, +Vain murhe sulle muistoks jää +Ja kaipuu,--niin, kaipuu! + +Mut ymmärrä mua oikein vaan,-- +Niin, oikein vaan: +Kun rakkaat luopuu toisistaan, +He lausuvat: »taas kohdataan!»-- +Taas kohdataan,--niin, kohdataan! + +Kaikuja muilta mailta I, 1907, + + + +_W. Shakespeare_. + + +SONETTEJA. + + +I. + +Me kauniilt' odotamme hedelmää, + Ei ihanuuden ruusu kuolla saisi; + Vaan kun sen kukka maahan häviää, + Sen muiston perillinen tallettaisi. + +Mut sinä, joll' on tulisilmät nuot, + Palosi poltakseksi itses käytät, + Ja miss' on kyllyys, siihen nälän tuot, + Vihaavan somaa itseäsi näytyt. + +Sa, joka suloll' ilman sulostat, + Ihanan kevään airut ainokainen, + Näin kukkas silmikkoonsa kuristat + Ja saituudessas olet tuhlaavainen. +Maailmaa sääli: sille kuuluvaa + Sin' et saa eikä hauta kuluttaa. + + +II. + +Kun kukkamaas on aika kyntänyt + Ja kiireelläs viiskymmentä on vuotta, + Tuo nuoruutes, jot' ihastellaan nyt, + Kulunut vaate on ja halpa kuotta. + +Kun silloin kysytään, miss' ihanat + On aarteesi ja kauneutesi maine, + Jos silloin kuoppasilmiis osotat, + Niin syntyy häpeän ja pilkan aine. + +Mut kauneutes käyttö kehun saa, + Jos vastata sa voit: »tuo nuori veri + Mun elämäni aarteen tallettaa». + Se sinun nuoruutesi hehkun peri. + +Näin nuorrut yhä, vaikka vanhenet, + Veres on lämmin, vaikka kylmenet. + + +III. + +Sa katso peiliis, muodollesi väitä, + Nyt uuden luomiseen sa kypsä liet. + Jos nyt et uusi piirteitäsi näitä, + Niin petät mailman, äidilt' onnen viet. + +Miss' on se tyttö, jonk' et uudismaita + Sais sinä peltomiesnä koskettaa? + Ja missä mies niin itserakas, saita, + Ett' enentymäst' estäis maailmaa? + +Sin' olet äitis peili, kevättaikaa + Sulointa sinä hälle muistutat; + Ja kurttuisena samaa kulta=aikaa + Sinäkin ikäs takaa katsastat. + +Mut jos et jälkees jätä muistelua, + Niin yksin kuole, kuvas seuraa sua. + + +IV. + +Hurmaava hurvio, miks itsees aina + Vain tuhlaat kauneudenlahjojas? + Ei luonnon anti omaas oo, vaan laina, + Jonk' antiaalle lainaa antias. + +Miks, soma saitur', aarteitasi noita + Sa pidätät, jotk' annettaviks sait? + Varoistas, korkuri, et mitään voita, + Vaan elämän jäät hyvyyksiä pait. + +Sa itses suhteen petät itseäsi, + Jos itses kanssa yksin kauppaa teet. + Kuink' aiot suoriuta tilissäsi, + Kun kerran jätät elon taipaleet? + +Sulosi käyttämättä haudataan, + Joist' oisi käytettynä ilo maan. + + +V. + +Ne hetket, jotka taidokkaasti loivat + Tuon kauneutes, jot' ihmein katsellaan, + Ne hirmuvaltiaiksi tulla voivat + Ja viehkeytesi viedä kokonaan. + +Ei ajall' ole rauhaa: vaihtuu suvi + Viluiseen talveen, kaikki kylmää jää, + Mahala hyytyy, lehti surkastuvi, + Kaikk' alastont' on, lumen peittämää. + +Jos suven nesteistä ei tilkkaa jäisi + Lasiseen kätkettynä vankilaan, + Kaikk' ihanuuden tuoksut häviäisi, + Ei siitä jäisi muiston hiukkaakaan. + +Mut kukasta jos puserretaan väki, + Se elää vielä talven keskelläki. + + + +VI. + +Siis talven kolkon kouran älä suo + Kesästäs hävittää sen tuoksun hurmaa. + Mahalas maljaan vala, aartees tuo, + Ennenkuin itselles se tekee turmaa. + +Ei ilkeää lie voittoa, jos sen + Teet onnekkaaks, mi kasvun iloll' antaa; + Tee kuva itsestäs, tee kymmenen, + Niin kymmenkertaisen saat koron kantaa. + +Sa kymmenkerroin olet onnekas, + Jos itses monistelet kymmenkerroin; + Siis mitä merkitsee sun kuolemas, + Jos jälkeisissäs elät monin verroin? + +En kuolon iestä sun kantaa sallis, + Matojen ruoaks olet liian kallis. + + +VII. + +Kas, Päivötär kun leimuavan päänsä + Idässä nostaa, maassa katsojat + Kumartain niinkuin valtakäskijäänsä + Sen pyhää korkeutta palvovat. + +Ja kun se nousee taivaan jyrkkää vuorta + Kuin nuorukainen parhaass' ijässään, + Niin yhä hänen kulkuansa nuorta + Kaikk' kuolevaiset katsoo ihmeissään. + +Mut kun se korkeudestaan hoiperoiden + Kuin heikko vanhus ohjaa vaunujaan, + Niin silmät äskeisien ihaajoiden + Pois kääntyy toisianne katsomaan. + +Niin sinäkin, kun päiväs alenee, + Heitteenä kuolet, jos et poikaa tee. + + +VIII. + +Miks, itse soitto, soittoon kyllästyt? + Iloko ilon, kaunis kauniin surmaa? + Miks siihen, mik' on synkkää, mielistyt, + Ja siihen suutut, mikä mieltä hurmaa? + +Jos korvaas loukkaa yhteensointuvain + Ja sopusuhtaisien äänten kuoro, + Se tulee siit' ett toruvat sua vain, + Kun sin' et osaas soita, vaikk' on vuoro. + +Haa, kuules, joka kieli hiljalleen + Nyt naapurinsa kanssa sointaan ryhtyy, + Kuin isä vaimoineen ja lapsineen + Kaikk' yhteisesti samaan lauluun yhtyy. + +Monesta suusta yksin äänin soi + Yks sävel: »yksin sin' et mitään voi». + + +IX. + +Sen vuoksko, ettei vettyis silmä lesken, + Jäät poikamiesnä yksin ryytymään? + Ah, jos sa lapsetonna kuolet kesken, + Sua suree koko mailma ylkänään. + +Niin mailma leskeks jää ja itkee aina, + Ett' itsestäs et jätä muistelmaa, + Kun yksityiset lesket lohdukkaina + Lapsissaan isän kuvan nähdä saa. + +Kas, mitä tuhlaa tuhlari, se vaihtuu + Vain paikkaan nähden, vaan se mailmaan jää; + Mut kauneus tuhlattuna tyhjiin haihtuu, + Ja käytön puutteess' ihan häviää. + +Ei lähimmäisenrakkautt' ole hällä, + Ken itsensä näin murhaa häpeällä. + + + +X. + +Hyi! Sin' et ketään helli, älä kiellä, + Jok' olet itsestäs noin huoleton. + Sua kyllä moni rakastaa voi vielä, + Mut sin' et ketäkään, se selvää on. + +Sa vallass' olet murhallisen vihan, + Jonk' uhka kääntyy itseäsi päin, + Hävittää tahdot kauniin majas ihan, + Jot' uudistaa sun tulis kaikin väin. + +Oi, muutu! Sanani sä valheeks käännä! + Vihako lemmen sijan anastaa? + Suloisen muotos mukaan mieles säännä, + Ja itseäs tok' ala armahtaa. + +Tee, mulle mieliks, itsestäsi kuva, + Miss' yhä kauneutes on uudistuva! + + + +XI. + +Yht' äkin kuin sa kuihdut, yhtä äkin + Kukoistat niissä, joista erkanet. + Sun omaasi on, täältä mentyäkin, + Se nuori veri, jota tuhlailet. + +Näin äly, kauneus pysyy: elon taika, + Jot' ilman vanhuus, raihnaus valtais maan. + Jos kaikk' ois sinun mieltäs, taukois aika, + Ei mailma kestäis sataa vuottakaan. + +Se, jonk' on rumaks, inhaks luonto luonut, + Se hedelmättömänä nääntyköön, + Mut kelle enemp' on kuin muille suonut, + Se antilahjaans' antiin käyttäköön. + +Sun luonto teki kuvakseen, siis pitää + Sinusta yhä uudet taimet itää. + + + +XII. + +Kun kellon aikaa mittaavan ma kuulen, + Kun yöks näen uljaan päivän voituvan, + Kun kuihtuvan näen orvonkukan huulen + Ja mustan kutrin hopioituvan, + +Kun näen lehdetönnä koivun kaihon, + Mi karjaa varjos kesävarilla, + Ja lyhteeks sidottuna suvilaihon + Lepäävän valkohiuksin paarilla: + +Niin silloin kauneutesi mieleen muistuu, + Kuink' ajan virtaan sekin katoaa. + Kaikk' ihanuus ja sulo maahan suistuu, + Ja kuolee pois, kun uusi juuret saa. + +Niin jälkeläisissäsi yksin pysyy + Sun muistosi, kun niittomies sua kysyy. + + + +XIII. + +Josp' oisit oma itsesi! Sen ajan + Sit' olet vain, kun täällä vaellat. + Siis muista, kunnes tulee muutto majan, + Ett' toiselle sa kuvas talletat. + +Näin kauneus, jonk' olet vuoroks saanut, + Se pysyis ennallansa, omasi + Sa oisit taas, kun päivätyös on laannut, + Ja lapses säilyttäisi kuvasi. + +Ken kauniin majan rapistuvan soisi, + Jot' aimotoimin tulis säilyttää, + Ett' talvisäissä suojana se oisi, + Kun kaikki valtaa kuolon ikijää? + +Ken muu kuin tuhlari! 01' isä sulia: + Yht' onnelliseks anna poikas tulla. + + + +XIV. + +En tähdistä ma tietojani ota, + Mut tähtiä mä tutkin tosiaan. + Ei onni, hätä, rutto, nälkä, sota + Mun ennusalojani ollenkaan. + +En osaa ennustella, mitkä hetket + Tuo sateen, ukkosen tai myrskysään, + En tiedä, mitk' on ruhtinaiden retket, + Vaikk' utelisin taivaalt' yhtenään. + +Mun tietoni sun silmistäsi juontuu, + Nuo tähdet luotettavat virkkavat: + »Tosi ja kaunis hyvin yhteen luontuu, + Jos maailmalle kuvas lahjoitat». + +Ennustan muuten, siin' ei mikään auta, + Sun loppus toden on ja kauniin hauta. + + + +XV. + +Kun mietin, miten kaikki päällä maan + Vain hetken uhkeiltuaan tyhjiin palaa; + Kuink' elon näyttämöllä kaikki vaan + On varjoja, joit' ohjaa tähdet salaa; + +Kun näen, kuink' ihminen ja ruohokin + Samalta taivaalt' usmaa saa ja poutaa, + Rehottaa nuorna rinnoin riemuvin, + Sen kukoistuksen kunnes unhe routaa: + +Tään nähdessäni katoovaisuuden, + Sun nuorta kuvaas aattelen ma aina, + Kuink' aika tuhon kanssa kilpaillen + Sun nuoren päiväs koittaa yöksi painaa. + +Sinusta sotaa käyn ma ajan kanssa, + Se minkä vie, sen luon ma uudestansa. + + + +XVI. + +Miks kärsit ajan hirmuhallintaa? + Parempaa tuumaa mielessäsi puno, + Tuhoas vastaan eikö tehompaa + Lie asetta kuin tämä tylsä runo? + +Nyt sulla onnes hedeaika ois, + Ja mont' on neitseellistä uudismaata, + Jost' elon virkku kukka nousta vois, + Jot' ei sun tekokuvas voittaa saata. + +Näin maailmaan jäis kuvas säilymään, + Sill' ajan eikä runon nuori kynä, + Ei ulko= eikä sisäpiirteillään, + Kuvata vois sua ilmi=ilmettynä. + +Pois itses anna, niin sa itses saat, + Kun itse kuvaat piirtees sielukkaat. + + + +XVII. + +Ken runoani vasta uskonee, + Jos avujesi ylistys sen täyttää, + Kun, taivas tietköön, se ne verhoilee + Kuin hauta, niistä tuskin puolta näyttää? + +Jos voisin silmäis loiston esittää, + Sulosi kaikki panna runon pukuun, + Sanottais pian: »puhett' öyhkeää! + Maan matoset ei kuulu taivaan lukuun». + +Kun runo kellastuisi vanhuuttaan, + Sit' ilkuttais kuin lörppää vähämieltä; + Kaikk' arvos runon valhett' oisi vaan + Ja muinaislaulelmien korskaa kieltä. + +Mut poika jos suli' on, niin kahdistain + Sa elät: hänessä ja laulussain. + + + +XVIII. + +Sua päivään kesäiseenkö vertaisin? + Se kauneuden vertailussa hukkaa. + Pianpa kuluu suvi herttaisin, + Ja tuimat tuulet raataa kevätkukkaa. + +Välistä päivän silmä tulistuu, + Sen kultatuike usein usviin haihtuu; + Niin, kaikki kauneus loistaa, lakastuu, + Sen puku luonnon vaihdellessa vaihtuu. + +Mut sun on kesäs ikivihantaa, + Sun kauneutes on katoomaton ani, + Sinusta kuolo kerskua ei saa, + Sa kuolematon olet runossani. + +Maailman sivu, ajoist' aikoihin + Se elää ja sen kanssa sinäkin. + + + +XIX. + +Jalopeuralt', ahma aika, kynnet katko, + Maan anna niellä oma pereensä, + Rajulta tiikeriltä hampaat ratko + Ja Phoenix=lintu polta vereensä: + +Iloa tuo tai huolta, mitä vainen, + Maailman ja sen kiiltokoreuden + Tee mitä tahdot, aika tuhlaavainen, + Mut yhden suita kiellän rikoksen: + +Oi! ystäväni säästä puhtahana, + Sen otsaa älä uurra kynälläis, + Vain salli, että koskemattomana + Hän jälkipolven ihanteeksi jäis. + +Vaan--riehu, vanhus, se ei paljon paina, + Hän laulussani elää nuorna aina. + + + +XX. + +Naisnäkö sull' on, luonnon muodostama, + Poveni valtiatar--valtias, + Naissydän hellä, vieno, aina sama, + Ei viekkaan naisen tapaan oikukas; + +Naissilmäs kirkas on, mut vakavampi, + Mi kultaa kaikki, mihin katsahtaa; + Varis on miehen, muita miehuisampi, + Se miehet, naiset, kaikki lumoaa. + +Sinusta luonto aikoi neidon soman, + Mut sinuun rakastui, sun luotuaan, + Ja lisän liitti, mulle tarpeettoman, + Jok' onnen multa riisti kokonaan. + +Mut kun sa naisten lemmiks luotiin, anna + Sydämmes mulle, heille hempes kanna. + + + +XXI. + +Mun runoni ei niitä ole, joita + Ruseiltu kauneus lauluun kiihoittaa, + Jotk' avuks ottaa itse jumaloita + Ja korukseen jos mitä kokoaa; + +Ja pöyhkeästi yhteen sulloo summat, + Maan, meren aarteet, kuun ja auringon, + Ja kevään esikot ja kaikki kummat, + Mit' ilman alla olemassa on. + +Mun totta puhuu tunteheni jalo, + Siis usko pois, on kaunis ystäväin, + Kuin mikään äidin laps, vaikk' ei sen valo + Niin kirkas lie kuin taivaan kynttiläin. + +Muut kehuskelkoot, joill' on liukas kieli; + Minä en kiitä, kun en myydä mieli. + + + +XXII. + +En usko peiliin, että vanha lien, + Niin kauan kuin on nuoruus seuranasi; + Mut kun sun poskiis kurtut löytää tien, + Niin multa tyhjiin juoskoon tiimalasi. + +Tuo kaikki kauneus, mi peittää sun, + On verho myös mun sydämmeni, jolla + Povessas maja on, kuin sulia mun; + Siis kuinka voisin sua vanhemp' olla? + +Oi, vaali itseäsi, samoin teen + Minäkin sinun tähtes ainoastaan, + Sydäntäs holhoojana tarkalleen + Ma kaitsen niinkuin imettäjä lastaan. + +Sun murtuu sydämmes, jos minunkin, + Sen omaks sain, enk' anna takaisin. + + + +XXIII. + +Kuin ujo näyttelijä arkuudessaan + Osansa näyttämöllä turmelee, + Tai peto, joka liiaks raivotessaan + Vihansa vimmaan vihdoin heikkenee, + +Niin minäi pelolla ja arkailulla + Pyhäiset lemmentavat unhotan, + Ja lemmen tuskast' olen turraks tulla, + Sen taakan alle ihan hervahdan. + +Nää mykät kirjat selittää ja sanoo, + Mit' ikävöi ja hartoo mieleni, + Ne myötätuntoa ja rakkautt' anoo + Paremmin kuin voi koskaan kieleni. + +Tajumaan opi tätä kieltä mykkää: + Se silmin kuulee, jossa lempi sykkää. + + + +XXIV. + +Mun silmän' taituri on verraton: + Se sydämmeeni kuvaa sinun sulos, + Poveni taulun kehyksenä on, + Ja näköisyys on taituruuden tulos. + +Sen taidon kautta, mik' on kuvassa, + Sen todellisen olinpaikan arvaat; + Se sydämmeni riippuu tuvassa, + Mink' ikkunoina silmäsi on armaat. + +Näin silmämme on avuks toisilleen! + Mun luo sun kuvasi ja sinun taasen + On ikkunana, josta ilokseen + Luo päivä katseen muotoos helokkaasen. + +Vain yhtä puuttuu silmätaito tää: + Se muodon kuvaa--sydän vieraaks jää. + + + +XXV. + +Ne, jotka suosimat on tähtien, + Kopeilkoot arvostaan ja kunniastaan, + Min', arvon vajaa, piiloss' iloitsen, + Ett' arvostaa saan muita ainoastaan. + +Upeilkoot valtain hellikoimat nuo, + Kuin kehäkukka päivän paahtehessa, + He itse korskallensa haudan luo, + Ja maine menee oikun vaihdellessa. + +Kun urho, jota kilvan kiitellään, + Sadasti voitettuaan hukkaa kerta, + Pois maineen kirjasta hän pyyhitään, + Ja kaikki suuret työns' on tyhjän verta. + +Mut minä lemmin vaan ja lemmen saan, + Ja onness' elän, rauhass' ainiaan. + + + +XXVI. + +Sa sydämmeni hallitsija, jota + Mua palvelemaan vaatii arvos sun, + Tää kirjallinen viesti vastaan ota, + Ei älyn näytteenä, vaan ihailun,-- + +Ihailun, joka paljahalta näyttää, + Pien' kykyni kun sit' ei suureks saa; + Mut jonka puutteen rikas sielus täyttää, + Ja suosill' alastuuden verhoaa. + +Siks kunnes suojelija tähtöseni + Minulle suopeammin hymyilee + Ja koruverhon heittää ryysyilleni, + Jok' arvonantos täyden ansaitsee. + +Ilolla silloin lemmin ystävääni, + Mut siksi arkaillen ma peitän pääni. + + + +XXVII. + +Kun vuoteeseen mun ajaa uupumus + Ja raukeet raajat lepoa kun haukoo, + Niin päässän' uusi alkaa vaellus, + Ja hengen alkaa työ, kun ruumiin taukoo. + +Sill' aatokseni etäisyydestään + Halulla luokses pyhiinvaeltavat, + Ja silmät raskaat, luomet seljällään, + Pimeyteen sokon lailla tuijottavat; + +Mut silloin sielun silmään kuitenkin + Sisäinen näkö sinun kuvas tuopi, + Jok' yössä hohtaa lailla timantin, + Yön mustan kirkastaa ja nuoreks luopi. + +On sielu öittäin, ruumis päivittäin + Sun tähtes levon puuttehessa näin. + + + +XXVIII. + +Kuink' elämää voin viettää ilakoivaa, + Kun levon siunausta ikävöin, + Kun päivän vaivoist' en saa öisin hoivaa, + Vaan yö mua päivin kiusaa, päivä öin. + +Nuo vaikk' on vihamiehet toisillensa, + He kättä paiskaten mua kiduttaa, + Touhuineen toinen, toinen voihkeinensa. + Kun touhut vain mun sinust' erottaa. + +Päivälle kehun, että sinä loistat + Sen mieliksi, kun taivas pilveen käy, + Ja yölle tummakalle, että poistat + Yön pimeyden, kun tähtiä ei näy. + +Mut päivä päivält' enentyy vain suru, +Ja yöstä yöhön kasvaa tuskan puru. + + + +XXIX. + +Kun onnen hylkynä ja ihmisten + Osani kurjuutt' itken yksinäni + ja turhaan huudan kuuroon taivaasen + Ja inhostuen kiroon päiviäni, + +Ma muiden toivomieltä halaisin, + Mink' armautta, minkä suloutta, + Tuon lahjat, tämän riennot tahtoisin + Nuristen oman onnen nuloutta. + +Mut näin kun itseni ma kehnoks teen, + Ma sua muistelen, ja leivon lailla, + Jok' ylös maasta kiitää korkeuteen, + Ma riemuvirttä laulan taivaan mailla. + +Rikastun lempes muistoista ma niin, + Sit' etten vaihtais valtain aarteisiin. + + + +XXX. + +Kun menneisyyden muistot alan haastaa + Hiljaisten aatosteni neuvostoon, + Kun näen kuink' aika kaiken multa raastaa, + Niin taaskin vanhain tuskain vallass' oon. + +Ja silloin silmä, joka vaivoin kastuu, + Mont' itkee hautaan mennytt' ystävää, + Ja vanhat lemmenvaivat mieleen astuu + Ja moni kallis näky heräjää. + +Ja silloin koen taas tuon vanhan kaskun, + Ja maksan tuska tuskalt' uudestaan + Jo kärsittyjen kärsimysten laskun, + Niinkuin se maksettu ei oisikaan. + +Sua silloin muistan, ystäväni armas, + Ja kaipuu hälvenee ja suru karmas. + +(Sonetit I--XXX suomennettu 1912-(?) 1913). + + + +(XXXI). + +Sun silmäs, joka puhuu taivaan kieltä + Ja jonk' on suhteen mailma voimaton, + Mun vietellyt on valanehdon tieltä. + Sun tähtes rikon,--sekö rikost' on? + +Pois naiset kielsin, mutta sinä vainen + Oot jumalatar, sua en kieltää saa; + Ei taivaan lempeen koske vala mainen; + Sun armos synnistä mun puhdistaa. + +Valat on herkeä, ja usvaa henki; + Kun maahan paistat, päivyt, sätees sun + Tään haihduttavat usma=valasenki; + Siis jos se rikkuu, syy ei ole mun, + +Sen vaikka rikon. Viisas valan parhaan + Pois vaihtaa paratiisin ilotarhaan. + +Turhaa lemmen touhua IV: 3; 1910. + + + +(XXXII). + +Niin hellää suuteloa päivän kulta + Ei ruusun kastepisaroille suo, + Kuin sinun silmäs säteilevää tulta + Yökasteelle mun poskilleni luo. + +Niin kimaltelevista, syvyyksistä + Ei heijastele hopeainen kuu, + Kuin kuvas minun, kurjan, kyynelistä: + Jok' itkunkarpaloon se kuvastuu. + +Jokainen kyynel, joka silmään kierii, + Triumfivaunussaan sun voittoon vie. + Kas, kuinka kyynelvirta yhä vierii! + Mun tuskani sun maineesi on tie. + +Äl' itsees mielly, muuten peilinäs + Ijäti itkeä saan edessäs. + Sulouttas, valtain valtias, ei kieli + Voi kertoa, ei ajatella mieli. + +Turhaa lemmen touhua IV: 3; 1910. + + + +VIRSIÄ. + +STENBÄCKIN VIRSIKIRJASTA. + + + +N:o 226. + +(J.L. Runeberg.) + + +Oi terve Herran huonetta, +Miss' yhtyy Herran kansa, +Soi laulut, Herran totuutta +Julistaa saarnaajansa! +Siell' lapset Herran juhlass' on, +Sen suhtehen on arvoton +Maan riemu kaikkiansa. + +Siell' ilo, rauha annetaan +Ja valkeus Jumalalta, +Me sinne niinkuin valkamaan +Ohjaamme myrskyn alta; +Kun riehuu riidat maailman, +Meit' ympäröipi Jumalan +Suloisen hengen valta. + +Sen sinä tiedät, Sielunen, +Jok' ääntä tunnet taivaan: +Kun sydän oli murheinen, +Sait lohdutusta vaivaan; +Vaipuissas rukouksihin +Näit Herran hengen useinkin +Sua virkistävän aivan. + +Ja Herra poisti synkkyyden, +Mi mieltäs kamaloitti, +Mi sieluasi painoi, sen +Nyt valon oppi voitti; +Mik' epätoivoon surkastui, +Taas siunattuna kirkastui, +Kun elon valkeus koitti. + +Oi huone, jossa murhe saa +Iloita hetken verran, +Oi pyhyys, joka avajaa +Tien luokse taivaan Herran: +Se totuus yhä soikahan, +Mi avas meille taivahan +Ja isillemme kerran. + +Keväällä 1879. + + + +N:o 311. + +(J.L. Runeberg). + + +Rauha riemun luopi; missä +Rauha, siellä riemastus, +Rauhan terveyslähtehissä +Voim' on, elo, virvoitus. +Rauha onnen, turvan tuo, +Niinkuin kesäkaste luo +Taivahista lohdutusta, +Levittääpi siunausta. + +Rauhaa Herra korkeuden +Tahtoo, käskee, rakastaa; +Rauhass' ääret avaruuden +Hänen eessään vaeltaa; +Rauhaa, rakkauttakin +Soipi ääni enkelin; +Rauhaa Herran sovinnossa +Taivahan on kartanossa. + +Rauha, tulleeko se maalle +Ennen katoomista maan? +Milloin koittaa hurskahalle +Rauhan hetki, milloin vaan? +Herra, koetusaikanain +Rauhallas mua tue ain'; + +Anna toivo saapumahan +Iiäisehen rauhan maahan! + +Keväällä 1879. + + + +N:o 345. + +(J.L. Runeberg.) + + +Herra kaikki mailma janoo +Runsautes lähteellen, +Leipää jokapäiväist' anoo +Sulta mielet tuhanten; +Ja sa helmas aukaiset, +Luodut kaikki ravitset. + +Kaikillen sa lahjas kannat, +Joille elo suotu on, +Ruumiin, sielun hyväks annat +Runsahan sa ravinnon; +Kiitos, Isä armainen, +Kiitos iankaikkinen! + +Keväällä 1879. Vrt. U.S. Virsikirja 431. + + + +LASTEN VIRSI. + +(J.L. Runeberg). + + +Mä silmän' luon ylös taivaasen +Ja käten yhtehen liitän; +Sua, Herra, ystävä lapsien +Mä sydämmestäni kiitän. + +Ah, iloist' on sua ylistää, +Ja mielellän' mä sen teenkin; +Mä tiedän: et mua hyljää sä, +Vaan katsot myös vähäiseenkin. + +Oi kiitos kaikesta, mitä soi +Sun armos armasta mulle, +Oi kiitos muustakin, jot' en voi +Mä tyystin lausua sulle! + +Mä olen taimi sun tarhassas +Ja varten taivasta luotu, +Sun isällisehen huomahas +Jo syntymästäni suotu. + +Mua suojaa sä, Isä armoinen, +Sun henkes voimalla vielä. +Ja tieni johdata taivaasen, +Ijäiseen elohon siellä! + +Keväällä 1879. U.S. Virsikirja 410. + + + +ISÄNMAAN VIRSI. + +(J.L. Runeberg). + +Jumala, suojaa maatamme +Ja voimallasi varjele +Niin sodassa kuin rauhassa +Ja murheen, onnen aikana. + +Tääll' aarteemme on armaimmat +Ja perintömme parhaimmat; +Lähellä, loitompanakaan +Ei meille vertaa tämän maan. + +Tääll' isämme on asuneet +Ja taistelleet ja toivoneet; +Me saman saimme asunnon +Ja samat vaiheet kohtalon. + +Ja tietä meidän viittomaa +Tääll' lapsemmekin vaeltaa +Perien työmme, rientomme +Ja kiittäin Herraa niinkuin me. + +Oi, huomaas ota rakkaaseen +Tää maamme tuhatjärvineen; +Hyvyytes siihen vuotakoon +Kuin kaste kukkataimistoon! + +Ja siunaa rehelliset maan +Ja hyvänsuovat aikeissaan; +Mut kaada juonet ilkeät, +Sen onneen, rauhaan tähtäävät. + +Sen anna aina olla sun, +Iloisen, vapaan, turvatun, +Sovussa kasvaa, neuvoissa, +Ja täynnä Henkes armoa. + +Sa pimennosta autoit sen +Kuin silmikosta kukkasen; +Siis kaikkina suo aikoina +Sen valkeudessas varttua. + +Se valkeus sun sanas on; +Sen taivaallisen auringon +Suo meille täällä ainiaan +Säteillä kirkkaudessaan. + +Maamme kirja 1886; parann. 1905. + + + +PYHÄPÄIVÄNÄ. + +I. + +Kalliin sanas ympärillä, +Herra, koolla olemme, +Virvoita sen nestehillä +Hedelmätön henkemme! +Sinä henkes anna meille, +Johda meitä tahtos teille, +Ravinnoks suo nääntyneille +Elon mannaa makeaa! + +Anna neuvoasi meille +Tahtos oikein ymmärtää, +Saata meitä valos teille, +Jota sanas selvittää, +Puolees käännä sydämmemme, +Torjuks epäuskollemme; +Herra hyvä, suo, ett'emme +Armos aikaa hylkäjä! + +Oi, jos etsoaikaa Herran +Oikein oivaltaisimme! +Pois on onnen hetki kerran +Eikä koskaan palanne. +Anna kuulla korviemme, +Miss' on turva autuutemme; +Avaa meidän sydämemme, +Kuule meidän huutomme! + +Keväällä 1879. + + +II. + +Herra, anna armoas +Seuraamaan Sun neuvoas. +Sieluamme aikoinaan +Turvaamaan. + +Anna meidän päivä tää +Sulle mieliks pyhittää; +Kallis aik' on, suotta vain +Kuluttain. + +Lepopäiväs meille soit, +Sielujemme tähden loit, +Että se Sun sanastais +Lohdun sais. + +Sen vuoks nyt me koonnutaan +Kuulemaan ja lukemaan, +Oppimaan Sun neuvojas, +Tahtoas. + +Tahdot muuttaa sydämmen: +Joudu siis, oi Jeesuinen; +Sulje meiltä synnin tie, +Seuraas vie! + +Keväällä 1879. + + + +DANSK SALMEBOG. + +N:o 455. + +Nyt Herran huvitarhaan +Ma saatoin rakkahan. +Saat siellä suojan parhaan +Myrskyiltä maailman, +Saat kirkkaan päivän lailla +Ylistää Jumalaa +Ja laulaa valon mailla +Karitsan kunniaa. + +Kadehdi sult' en sitä, +Sa hyvän vaihdon teet: +Siell' ohdakkeet ei idä, +Ei vuoda kyyneleet; +Oi, autuasta tuoll' on +Taas toistaan kohdata, +Miss' ota taittuu kuolon +Ja kaikk' on kirkasta! + +Siell' ihmemaassa kevät +Ikuinen vallitsee, +Kivuistaan heikkenevät +Terveinä hymyilee; +Siell' iloitsemme luona +Elämän ruhtinaan, +Jok' on myös sulle suonna +Jo kodin linnassaan. + +Niin, nuku, armaiseni, +Nyt Herran huomahan! +Hän kuivaa kyyneleni. +Sa hänen lausuvan +Jo kuulet: suokaa lasten +Mun tulla tyköni, +Sellaisten pienokasten +On valtakuntani. + +Luultavasti 1909. + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Runoelmia, by Paavo Cajander + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 13318 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..305b97d --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #13318 (https://www.gutenberg.org/ebooks/13318) diff --git a/old/13318-8.txt b/old/13318-8.txt new file mode 100644 index 0000000..2032e95 --- /dev/null +++ b/old/13318-8.txt @@ -0,0 +1,10132 @@ +The Project Gutenberg EBook of Runoelmia, by Paavo Cajander + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Runoelmia + +Author: Paavo Cajander + +Release Date: August 29, 2004 [EBook #13318] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK RUNOELMIA *** + + + + +Produced by Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen and PG Distributed +Proofreaders + + + + + + + +RUNOELMIA + +Kirj. + +Paavo Cajander + + +Koonnut ja painosta toimittanut sek elmnkerralla varustanut +A.V. Koskimies + + +1914. + + + +SISLLYS: + +Paavo Cajanderin elmnkerta. + +I. Alkuperisi runoelmia. + +Vv. 1866-1872. + +Suomalaisen rukous +Lapsen sydn +Mieleni +Luonnon rakkaus +Rauhaton +Nykyinen sydmmeni +Jrjen taisto +Ohdakkeen lempi +Tuskaa +Eptietoinen +Turvan pyytj lapsi +Syyskylv +Perpetuum mobile +Toivoni +Mik' oli syy? +Iloa ja huolta +Poissa on kulta +Loista, maani! +Tuima tuli +Johdatukseksi saarnaan 12 s. Kolminaisuudesta +Maljan esitys August Ahlqvistille, Yrj Koskiselle ja + Joh. Gabr. Geitlinille +Elm +Scipio Africanus +Joululahja +Oi, jos oisi +Laulukilpa +Kotka +Tahdotko? +Unien maissa +Orja +Eerik Juhana Hiissa +Kullankeittj +Kateus +Emmalle +Sydmmeni +Sormien lvitse +Malja erlle vanhukselle +Haudalla +Rouva Raa'lle +Maljan=esitys isnmaalle +Saaren impi +Arvan heitto + +Vv. 1875-1908. + +Aleksis Kiven haudalla +F.A.W. Boije +Krpnen +Lhde +Thdet +Viihdytyst +Thti +Julius Krohnin ja Minna Lindroosin hiss +Aleksis Kiven hautakive paljastettaessa +Runo Suomalaisen Alkeisopiston vihkiisiss +Erss kansanjuhlassa +Kuva +Palvelustytt +Sydmmestni +Salomaa +Aamulla +Vapautettu kuningatar +Matkamies +Kehrj=iti +Runolaulaja +Vaivais=Aapo +Leena +Johannes Takasen muistoksi +Kantaatti tohtorin= ja maisterinvihkiisiss 1886 +Hmeenlinnan lyseekartanon vihkiisiss +August Ahlqvistille +Laulun voima +Tervehdyssanoja v:n 1890:n maistereille +Lapsen laulu Isnmaalle +Kaarlo Bergbomille +Kantaatti (Kruunausjuhlan johdosta) +Suomalaisen teatterin 25=vuotis=juhlassa +Talven varalta +Kotiliesi +Me laulamme +Vanha lempi +Marketta +Hupsu=maisteri + +Tietymttmilt tekovuosilta. + +Hmeen malja +Erlle vainajalle +Taiteilijan muistolle +Erille vastavihityille +Ahab ja Nabot +Leivo ja haukka + +II. Suomennettuja runoelmia. + +Vnrikin tervehdys (J.L. Runeberg.) +Nummero viistoista Stolt +Von Essen (J. L. Runeberg.) +Veljekset +Ensi lemmelle +Augustan romanssi +Saarijrven Paavo +Aamulaulu (Z. Topelius.) +Maasi +Merimiehen ikviminen kotiinsa (Z. Topelius.) +Meren neito (Z. Topelius.) +Ahvenanmaan laulu +Inarinjrvi +Hankoniemen silm +Kirkkaalla jll +Hellaan lapsi +Kaarina Maununtyttren laulu Eerikki XIV:lle (Z. Topelius.) +Timantti (Z. Topelius.) +Myrsky +Herra varjeleepi +Vuoden ajat +Thtitaivas +Nuku, nuori oksani +Musti +Laakson lilja (F.M. Franzn.) +Sotamiehen laulu (J.J. Wecksell.) +Lapsien elmst (Rafael Hertzberg.) +Paimentytt +Marjassa +Kyhn joulu=ilta +Ehtoolla (Lyydia Jannsen.) +Isnmaan hautaus +Vapauden kuolleista nouseminen. (Lyydia Jannsen.) +Runoheponi (Aleksanteri Petfi.) +Klra Zcs (Juhani Arany.) +Himfyn rakkaudenlauluja (Aleksanteri Kisfaludy.) +Miksi mets raskahasti huokaa? (B.E. Malmstrm.) +Tonttu (V. Rydberg.) +Nokkonen ja ruusu (C.G. v. Leopold.) +Laulu Kaarina Maununtyttrelle (Eerikki XIV.) +Ei saanut hn lupaa lhte (Bjrnstjerne Bjrnson.) +Isnmaan laulu +Zombi teki sen (H.C. Andersen.) +Kohtaus Schillerin nytelmst Orleansin neitsyt (Fr. v. Schiller.) +Sukeltaja (Pr. v. Schiller.) +Hansikas +Hyvstijtt (E. Geibel.) +Tervehdys (H. Heine.) +Kansanlaulu (E. v. Peuchtersleben.) +Sonetteja (W. Shakespeare.) + +Virsi. + +Stenbckin virsikirjasta: +N:o 226 (J.L. Runeberg.) +N:o 311 +N:o 345 +Lasten virsi +Isnmaan virsi +Pyhpivn +Dansk Salmebog N:o 455 + + + + +Paavo Cajander. + +24.12.1846--14.6.1915. + + +Kun Paavo Cajanderin runot nyt ensi kertaa kokoelmana tarjotaan +suomalaiselle yleislle, lienee monelle mieluista saada samalla +elmkerrallisia tietoja tst suuresta yksinisest. Kuka on meill +tunnetumpi kuin Paavo Cajander, jos on kysymys suomenkielisen runouden +suurtist, mutta kuinka moni, varsinkaan nuoremmista, tiet runoilijan +elmnvaiheista juuri enemp kuin ett hn oli hmlinen ja ett hn +oli suomenkielen lehtori yliopistossa. Ja kuitenkin runoilijan elmn +tunteminen tuo itse runoudenkin iknkuin lukijaa lhemmksi ja tekee +sen hnelle rakkaammaksi. + +Paavo Cajanderin isois oli Kapakan talon vuokraaja Hauholla. Helmikuun +2 p. 1807 syntyi tlle miehelle poika, jolle annettiin nimeksi Frans +Henrik ja joka lapsuudestaan opetettiin hmlisen talonpojan ammattiin, +ensin isn kodissa ja sitten renkin. Vuonna 1826 jtti hn kuitenkin +kuokan, mennkseen Hmeenlinnaan nahkurinoppiin, mestari Juhani +Aspholmin luo. Aikansa tt ammattia hnen johdollaan harjoitettuaan +meni hn Turkuun, jossa julistettiin nahkurinkislliksi v. 1831. + +Piakkoin tmn jlkeen muutti hn takaisin Hmeenlinnaan. Vuoden 1840:n +lopulla tapaamme hnet sitten nahkurin lesken Helena Leanderin +oikeuksien vuokraajana. + +Joulukuun 18 p. samana vuonna meni hn naimisiin entisen oppi=isntns, +nahkurimestari Aspholmin tytrpuolen _Maria Sofia Ylnin_ kanssa. V. +1842 sai hn maistraatin hyvksymyksen kaupungin nahkurimestariksi, teki +seuraavana vuonna porvarinvalan, ja oli siten hyvinarvoisa +nahkurimestari Hmeenlinnan kaupungissa. + +Thn verraten nopeaan kohoamiseen nhtvsti taloudellisestikin +omavaraiseen asemaan oli ollut suurena apuna se vhinen omaisuus, joka +vaimon mukana oli pesn tullut. Maria Sofia Yln omisti net kolme +kahdeksatta osaa Hmeenlinnassa olevasta talosta N:o 66, perintn +isns jlkeen, joka hnkin oli nahkuri ammatiltaan. V. 1845 osti +Cajander muilta perillisilt jljell olevat viisi kahdeksattaosaa ja +oli siten koko talon omistaja. + +Talo on nykyisen Rauhankadun, entisen Pyr= (Rundel=) kadun varrella, +ja on sen 1700=luvun loppupuolella luultavasti rakennuttanut Paavo +Cajanderin idinidin is, nahkuri Junge. Se on runoilijan syntymtalo +ja viel melkein semmoisenaan silynyt niilt ajoilta saakka, jolloin se +viel oli hnen kotinsa. Ollen korkealla pengermll on talosta vapaa +nkala poikki Hmeenlinnan veden ja sen luonnonihanien metsisten +niemikkrantojen Hattelmalan harjanteille saakka, nkala, tosin ei +avara, vaan silm viehttv ja ajatusta ja tunnetta syventv. + +Nahkuri Cajander nytt olleen arvossapidetty mies. Hnen +varallisuutensakin kasvoi vhitellen, joten hnen kuollessaan 1853 +perillisille ji sen ajan oloihin katsoen sievoinen omaisuus, +neljtttuhatta ruplaa, talo siihen luettuna. Leski jatkoi liikett +hyvll menestyksell, niin ett hnen kuollessaan v. 1871 omaisuus oli +jo yllmainitusta summasta viisikertaistunut. + +Nahkuri Cajanderilla oli kaikkiaan viisi lasta, Frans Henrik, Henrik +Juhani, Frans Juhani, Paul Emil ja Iida Maria. Kolme vanhinta kuoli +pienen, sisar, sarjan nuorin, naimisissa Hauhon nimismiehen Sigfrid +Paasosen kanssa, eli keski=ikiseksi. Nimi Cajander ei ollut suvussa +vanha, vaan lienee vasta nahkuri Cajander ksityliseksi ja +kaupunkilaiseksi ruvettuaan ajan tavan mukaan sen itselleen ottanut. + +Mit idin sukuun tulee, lienee se samoin kuin isnkin suku ydinosaltaan +vanhaa, vankkaa hmlist juurta. Hmlisyyshn jalointa laatua olikin +silmnpistv piirre runoilijan koko sielullisessa rakenteessa. + + * * * * * + +_Paul Emil_ eli _Paavo Cajander_ syntyi jouluaattona 1846--joululahjaksi +maalleen ja kansalleen. Kotonaan sai hn yksinkertaisen, mutta +huolellisen hoidon ja kasvatuksen. Is oli ankaranlainen ja oikeudestaan +kiinnipitv mies, lapsilleen hyv ja oikeamielinen is. Suurella +kunnioituksella mainitsi hnt Paavo Cajander, vaikka paljoa ei ollut +muistiin aikaisin kuolleesta isst jnytkn. Pienet rikkomuksensa sai +Paavo sovittaa istumalla itku kurkussa nahkurinpydn alla, +nahkurityhuoneen vkevss ilmanalassa. Se ulkonainen karuus ja +jykkyys sek taipumaton tarmo, mik oli Paavo Cajanderille ominaista, +lienee ollut etupss isn perint. + +iti oli hellmielinen ja hurskas nainen, joka oli kokenut elmn kovaa +koulua, oppinut kieltytymn ja tyt tekemn. Niin pian kuin kynnelle +kykeni, hn oli kotiaskareissa saanut uurastaa ja sitten tysikasvuisena +vieraissa perheiss ompelutyll ansaita toimeentulonsa. Paavon +kehitykseen hnell oli mit suurin vaikutus, ei opillisen sivistyksens +thden, sill hdin tuskin osasi hn kirjoittaa, vaan luonteensa +erikoisen lempeyden ja hienouden takia. idiltn Cajander kaiketi peri +m. m. sen vakaan jumalanpelon, josta hn elmns varrella ei nyt +koskaan luopuneen, sek sen lmpimn sydmen, joka piili karun kuoren +alla. idiltn hn myskin arveli perineens runolliset taipumuksensa. + +Elokuun 23 p. 1855 tuli Paavo yhdeksn vuoden vanhana kotikaupunkinsa +ylalkeiskouluun. Syyskuun 1 p. 1860 psi hn sitten kaupungin hiljan +perustettuun siviilikimnaasiin, oppilaitokseen, joka kutakuinkin vastasi +nykyajan realilyseoita. Nm oppilaitokset olivat tietysti +ruotsinkielisi. Kotikielen lienee kytetty sek suomea ett ruotsia. +Mikn koulunero ei Cajander ollut, vaan laskettiin edistykseltn +keskulaisten joukkoon, kuten koulusta ja kimnaasista saadut +lukukausitodistukset osoittavat. Kevtlukukaudelta 1862 saatu todistus +on kuitenkin poikkeus: siin on yksi kymppi, vielp suomenkieless, +jota tuleva kirjailija jo silloin oli ruvennut erikoisesti harrastamaan. + +Yliopistoon kirjoitettiin Cajander lokakuun 20 p. 1863 arvosanalla +hyvksytyt tiedot. + +Cajanderilla oli jo kouluaikanaan harrastuksia, jotka olivat sille ille +ja ajalle outoja sek hnen tulevaisuudelleen ennusmerkillisi. Hn +tutustui Tegnrin, Runebergin, Topeliuksen ja Geijerin teoksiin, koetti +syventy Suomen historiaan Grnbladin keskiaikaisesta lhdeteoksesta, +tutki Kalevalaa ja Korhosen runoja sek sommitteli runoja vanhalla +runomitalla, vaikkakin ontuvasti sit yrityksissn kytellen. +Seuraelm pikkukaupunki=iloineen, lukiolais=tanssiaisineen ja muine +huveineen ei ny olleen hnelle, hnen ujoudestaan huolimatta, aivan +vierasta ja sai sekin, muiden runollisempien mielijohteiden ohessa, +hnet runosuontansa koettamaan. Ern ensimisist nuorukaisajan +yrityksistn on hn omistanut idilleen tmn nimipivn. Toinen saman +ajan runosipale viittaa hervn suomalaisuuden tuntoon, mik onkin +ymmrrettv, kun muistetaan 60=luvun alkuvuosien merkityst +kansallishenkemme hermiselle. + +Yliopistoon tultuaan Cajander ensin kirjoittautui +luonnontieteellis=matemaattiseen tiedekunnanosastoon, mutta erosi siit +ensimisen lukuvuoden kuluttua. Hnell oli harrastusta +luonnontieteisiin, erittinkin oli kasvioppi ollut kouluaikana hnen +lempiaineitaan. Mutta nhtvsti yh selvemmksi elpynyt suomalaisuuden +tajunta sek nuo jo aikaisin alkaneet kirjalliset harrastukset saivat +hnet sittenkin ryhtymn opintoihin, jotka olivat omiaan niit +hedelmittmn. Yrj Koskinen ja Ahlqvist olivat v. 1863 tulleet +professoreiksi ja heidn vaikutuksestaan kansalliset riennot nyttvt +psseen ylioppilasnuorisossakin entisestn elpymn, jopa vaikuttaen +lukusuunnitelmainkin muodosteluun. Historian, suomen ja filosofian +valitsi Cajander nyt opintojensa p=aineiksi. + +Nopeasti eivt luvut kuitenkaan edistyneet, sill Cajander oli +perinpohjin hmlinen siinkin, ett hn teki tyt hitaasti, mutta +teki vankkaa. Hnen lyns oli niit, jotka tarvitsevat paljon aikaa +varttuakseen tyteen valmiuteensa, mutta kypsyttyn saavuttavatkin +hvimttmn henkisen voiman. Kirjallisetkin harrastukset yh enemmn +veivt hnen aikaansa. Kandidaattitutkinto tten viivstyi tavallista +myhisemmksi. Varhaisemman ylioppilasajan runotuotteet ovat viel +kypsymttmi harjoitelmia, samoin knnkset Runebergin, Topeliuksen, +Tegnrin y.m. runoista, kaikki nekin vasta=alkajan tyt. Niit on +runsaasti Hmlis=osakunnan lehdess Hllpyrss sek hnen +jlkeens jneiss peruissa. Vhn myhisemmlt ajalta lienee +julkaisematon suomennos Runebergin runosarjasta Svartsjukans ntter +nimelt Sukkamielen yt, mutta sekin todistaa, ett Cajanderin runotar +ei viel ollut harjoitteluasteellaan kehittynyt. Hnen kielellinen +taituruutensa on viel vajavaista, samoinkuin runomitan ksittelykin +sek oikeakielisyys. Parhaat myhemmn ylioppilasaikansa lyyrillisist +runoista julkaisi hn albumissa Kaikuja Hmeest I v. 1872. + +Hmlis=osakunnan pytkirjat 60= ja 7O=luvulta silyttvt monta +jlke siit, ett Cajander innokkaasti otti osaa osakuntansa elmn, +ei niin, ett hn olisi ahkerasti esiintynyt kokouksissa--hnhn oli +perti hiljainen ja harvapuheinen mies--, vaan suorittamalla monenlaisia +hnelle uskottuja luottamustehtvi. Niinp tyskentelee hn +kirjallisissa palkintolautakunnissa, osakunnan kassan johtokunnassa, on +jsenen osakunnan lhetystiss y.m. Erikoista virikett hnen +kirjallinen toimintansa sai tyskentelyst v. 1869 perustetun Helsingin +Suomalaisen seuran hyvksi. Seuran nytelmosastolle suomensi hn v. +1870 ern ranskalaisen huvinytelmn, joka jo oli tanskaksi ja +ruotsiksi mukailtu nimill En Nat i Roeskilde ja En natt i +Falkenberg, joiden mukaan hn antoi suomennokselleen nimen Ykausi +Lahdella; samana vuonna Orleansin neitsyen yksinpuhelun Schillerin +samannimisen kappaleen neljnnest nytksest, jonka knnksen rouva +Raa esitti Seuran nytelmtilaisuuksissa lokakuun 29 ja marraskuun 1 p. +1870. Mutta suurin kirjallinen ty, mink Cajander ylioppilasaikanaan +suoritti, oli hnen suomennoksensa Bjrnstjerne Bjrnsonin +Kalatytst, joka ilmestyi v. 1869 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran +Novellikirjastossa. Mainittakoon myskin, ett Cajander on suomentanut +libreton Weberin Preciosa oopperaan, joka esitettiin kevll 1870. +Kun toukokuun 31 p. 1867 se painovapauslaki, mink hallitsija oli +maallemme yhdeksi vuodeksi myntnyt, lakkautettiin, saa tm tapaus +nuoren kirjailijan kirjoittamaan runon, jonka hn julkaisi +kotikaupunkinsa sanomalehdess Hmlisess. Se on hnen ensiminen +julkisuuteen tullut runoelmansa, nimelt 31:n pivn Toukokuuta +vuonna 1867. + +Kevtlukukaudella 1868 perustettiin yliopiston filosofisessa +tiedekunnassa ylioppilasten keskuudessa vapaaehtoinen Kielitieteellinen +yhteys, joka valitsi esimiehekseen professori Ahlqvistin. Cajander oli +Almbergin jlkeen tmn seuran sihteerin. Ohjelmansa oli Yhteys +suunnitellut niin laajaksi, ett se ei kyennyt sit toteuttamaan. Aate +oli sama, jota elinvoimaisempi Kotikielen seura myhemmin perustettiin +ajamaan. Seuraan kuului useita sittemmin kirjallisuuden palveluksessa +tunnetuiksi tulleita miehimme. Mys oli Cajander niit nuoria +yliopistollisia kansalaisia, jotka J.R. Aspelin ja K.A. Castrn kevll +1870 kutsuivat perustamaan Suomen Muinaismuistoyhdistyksen. + +Kandidaattitutkintonsa suoritti Cajander toukokuussa 1875, +valmistauduttuaan siihen hyvin perusteellisesti. Korkein arvosana +hnell oli filosofiassa, historiassa ja suomenkieless, sek lhinn +korkein kaunotieteess ja kirjallisuudenhistoriassa samoinkuin +kasvitieteesskin, jota hn viel ylioppilasaikanaankin innokkaasti +harrasti. Samana kevn vihittiin hnet maisteriksi, tovereinaan +melkoinen joukko sittemmin aikamme tunnetuimpia miehi. + +Vaikka Cajander olikin sen ajan oloihin nhden luettava varakkaampien +luokkaan--asia, josta hnen kyhemmill tovereillaan usein oli syyt +olla kiitollisia--, asui hn silti ylioppilaana, kuten muutoin koko +elmnskin, sangen vaatimattomasti. Asuintoverinsa kanssa oli +hn--ainakin osittain--omassa ruoassaan, siivouksen ja muun palveluksen +suoritti joku matami. Vilpittmn ja jalon luonteensa avulla saavutti +hn harvinaisen runsaasti toveriensa luottamusta ja ystvyytt, tullen +heikoimmille heist todelliseksi tueksi ja suojelijaksi. Huvina oli +hnell teatteri, kirjallisuus ja musiikki. Soitannollisille +taipumuksilleen haki hn tyydytyst huilunsoitosta, jota hn jo aikaisin +oli opetellut. + +Loma=ajat Cajander oleskeli enimmiten itins luona Hmeenlinnassa tai +jossain maaseudulla. Olo siell viehtti hnt erittinkin siksi, ett +hn oli suuri luonnonkauneuden ihailija, ja luonnon ystv, varsinkin +milloin sen viel tapasi mahdollisimman alkuperisen. V. 1868 rouva +Cajander osti saamisiensa turvaamiseksi Akaan Sontulasta Uotila=nimisen +pienen maatalon erlt leskirouva Walleniukselta. Siit sai Cajander +toisen kodin, jossa hn nytt usein kesi viettneen, ja jota hn +voudin avulla isntn viljeli ja hallitsi siksi, kunnes se idin +kuoltua myytiin. Tm Akaan aika oli hnen kehitykselleen siin +suhteessa trke, ett hn tll ensiksi todella likemmin tutustui +kansaan ja sen oloihin. Vertaisena ja ymmrtvn johtajana +hn seurusteli talonpoikaisen kansan kanssa, puuhaillen +kansanvalistus=asiain edistmiseksi. + +Elokuun 5 p. 1871 kuoli Cajanderin iti. Kuinka syvsti tm vaikutti +poikaan, voimme ptt hnen runostaan Haudalla, jonka hn nhtvsti +myhemmin samana syksyn on kirjoittanut. Siin hn liikuttavin skein +kuvaa, kuinka ilman sit, ken haavat sitoo, hell on, on sydn +puoltaan vailla. Erss yksityisess, avomielisesti ystvlle +kirjoitetussa kirjeess, seuraavan vuoden helmikuulta, hn kertoo, +kuinka hnell itins kuoltua tmn kuva oli alati mieless. Kaunis se +kuva oli, sanoo hn. Se on totta, mit joskus ennenkin on vitetty, +ett ihminen kuollessaan saa nuoruuden muodon takaisin... Rakastin +kahdenkertaisesti tt kuvaa: lapsena ja ihailijana... Ja silloin tein +min itselleni lupauksen, ett idilleni min ijti rakkauteni ytimen +annan... Hnen kaunis runoelmansa Kuva muistuu mieleen tt kirjett +lukiessa. + +Pesn tila oli idin kuoltua ja kun kaikki saatavat oli peritty, niin +hyv, ett Cajanderilla, sittenkun hnen sisarensa osuus oli erotettu, +oli omaisuutta siksi runsaasti, ett se tarkasti hoidettuna ja listtyn +kirjailijan omin tin ansaituilla varoilla takasi hnelle kutakuinkin +turvatun tulevaisuuden. Tm oli harvinaisen edullinen asianhaara, +jopa miltei edellytys niin laajalle ja menestykselliselle +kirjailijatoiminnalle kuin se mik Cajanderin oli suotu suorittaa. Hyvin +harva suomalainen kirjailija on voinut siinkn mrss leipmurheiden +rasittamatta antautua tyalalle, joka paitsi taitoa ja ahkeruutta vaatii +huoletonta aikaa. + +Kun vanha sukutalo Hmeenlinnassa ja Akaan maatalo oli myyty, tuli +Cajanderista muuttolintu, jolla ei ollut vakinaista asuinsijaa. +Kandidaattitutkintonsakin jlkeen nytt hn ensimlt oleskelleen +pasiallisesti Helsingiss, jossa kuunteli lukuvuotena 1874-75 opetusta +ruotsalaisessa normaalilyseossa. Kesns asui hn miss sattui, esim. +1875 Saarijrvell, mutta asettui sittemmin Hauholle, ollakseen +lhempn sisartaan, nimismies Paasosen rouvaa. Viel senkin jlkeen kun +sisar miehens v. 1880 kuoltua oli Hauholta muuttanut takaisin +Hmeenlinnaan, hn asui siell, mutta siirtyi sitten parempien +kulkuneuvojen lheisyyteen Vanajan Kankaille, Parkun yksiniselle +ratsutilalle, n. seitsemn kilometrin phn Hmeenlinnasta. Tll hn +viihtyi erittin hyvin, lehtoriksikin ja samalla pkaupunkilaiseksi +tultuaan muuttaen sinne heti loma=aikain alettua. Vasta 90=luvun +keskivaiheilla rupesi hn kaipaamaan muutosta. Yltyv kivulloisuus +sitpaitsi pakotti hnet hakemaan terveydelleen parannusta eri +kylpylaitoksista sek kotimaassa ett ulkomailla. Loppupuolella ikns +oleskeli hn enimmt kesns Keuruulla asuen siell tunnetun hierojan +Rajan emnnn hoteissa. Tll vlill oli hn kuitenkin ollut kesi +ystvienskin luona tai lheisyydess, milloin mihinkin luonnon kauneus +tai halu tutustua paikkakunnan vestn hnt houkutteli. + + * * * * * + +Kuten jo mainittiin, kuunteli Cajander Helsingin normaalilyseossa +opetusta syyslukukaudella 1874 ja kevtlukukaudella 1875. Aineet olivat +historia ja suomenkieli. Hnen taipumuksensa opettajatoimeen +arvosteltiin jokseenkin hyviksi. Lieneek hn epillyt sopivaisuuttaan +thn toimeen, vai kirjalliset puuhatko olivat esteen, jatkuvaan +valmistaumistyhn ei hn ryhtynyt ennenkuin syyslukukaudella 1882, +tll kertaa Hmeenlinnan normaalilyseossa ja kuunteluaineena +pasiallisesti uskonto. Mihinkn ratkaisevaan ptkseen ei hn +kuitenkaan nytkn pssyt, vaan luopui pian kokonaan aikeestaan ruveta +opettajaksi, nhtvsti siksi, ettei hn pitnyt menestystn tll +alalla varmana. Papiksi rupeamista hn myskin nihin aikoihin ajatteli, +mutta luopui siitkin aikeesta, kaiketikin sopivaisuuttaan epillen. +Papin tointa hn muuten piti jalona kutsumuksena. Nm vakinaisen viran +saannin puuhat raukesivat siksi, kunnes v. 1885, jolloin Julius Krohn +nimitettiin suomenkielen ylimriseksi professoriksi, saman aineen +lehtorinvirka yliopistossa joutui haettavaksi. Etupss ystvins +kehoituksesta Cajander nyt siihen pyrki, piten koeluennon yliopistossa +huhtik. 28 p. 1886. Virkaa haki samalla kertaa mys tohtori Porkka, joka +ylemmn oppiarvonsa takia sen saikin. Mutta Porkan sairastumisen takia +sai Cajander kuitenkin ruveta melkein heti virkaa hoitamaan, ja kesti +tt viransijaisuutta syksyyn v. 1888, jolloin Porkka ryhtyi virkaansa. +Tuoni tempasi kuitenkin pois jalon miehen jo seuraavana vuonna, joten +Cajander uudestaan virkaa haettuaan vihdoinkin elokuun 8 p. 1890 siihen +nimitettiin. + +Kun toivo pst thn lehtorinvirkaan aluksi oli rauennut, aikoi +Cajander ryhty valmistamaan tohtorinvitskirjaa, opillisia ansioitansa +listkseen. Tutkimuksensa aiheeksi hn valitsi suomalaisten htavat, +nimenomaan mikli ne kuvastuvat vanhoista hrunoista, mutta ei ehtinyt +ainesten keruuta pitemmlle. Mikli tallella olevista muistiinpanoista +huomaa, nytt tekijn tarkoituksena olleen verrata Suomen kansan ja +muiden suomensukuisten kansain htapoja keskenn, sek nit taas +toiselta puolen skandinaavien ja muiden germaanien, toiselta taas +venlisten htapoihin. + +Cajanderin isnmaallisille harrastuksille kuvaavana mainittakoon hnen +osanottonsa Suomen Heimokansojen Seuran perustamiseen. Heimokansojemme +kohtaloita seuraamaan innostuneena oli hn eritten muitten suomalaisten +mukana ollut Tallinnan laulujuhlilla v. 1880, ja siit kynnist m.m. +kypsyi ajatus, ett olisi jotakin tehtv molemmin puolin lahtea asuvien +sukulaisten lhentmiseksi. Niinp katsottiin tarpeelliseksi perustaa +asiaa ajamaan erikoinen seura sek ruveta julkaisemaan asianharrastajia +varten helppotajuista vironkielist kirjallisuutta. Suomalaisen +Kirjallisuuden Seuran 50=vuotispivn, maaliskuun 16:n v. 1881 tm +seura perustettiin. Se kulkee aluksi nimell Viron kielen ystvt, ja +Suomen silta, kunnes se vihdoin saa yllmainitun nimen. Tarkoituksena +oli tieteellisill tutkimuksilla valaista Suomen heimokansojen kieli, +kansatiedett, muinaisia ja nykyisi oloja sek kansantajuisella +kirjallisuudella levitt niist tietoja yleislle. Tm puuha ji +kuitenkin silleen, kun Suomalais=ugrilainen seura muutamia vuosia +myhemmin perustettiin, mutta on merkillinen siit, ett sittemmin +Suomen tieteelle niin hedelmlliseksi tullut heimoseuran aate ensiksi +virisi etevin ja isnmaallisten maallikkojen mieless, joutuakseen +sitten varsinaisten erikoistutkijain vaalittavaksi ja heidn huostassaan +kehittykseen laajasuuntiseksi, yli koko Europan tunnetuksi +suomalais=ugrilaisen kielitieteen typajaksi. + +Vuosi 1884 on siit mainittava runoilijan elmss, ett silloin kuoli +hnen sisarensa, nimismiehen leski Iida Maria Paasonen, jtten +jlkeens kaksi alaikist lasta. Vainajan pesn hoito sek murheenpito +orvoista, joiden holhoojaksi Cajander tuli, antoi tietenkin paljon +huolta ja vaivaa. Nuorempi orvoista kuoli kuitenkin jo samana vuonna. +Enona ja holhoojana teki Cajander kaiken voitavansa velvollisuutensa +tyttmiseksi. + +Paavo Cajander oli uskonnollinen mies. Surut ja ruumiilliset krsimykset +vain lujensivat sen pohjan, jolle hn elmns oli rakentanut. +Taisteluitta hn tt voittoa ei kuitenkaan saavuttanut, siksi +ajatteleva ja syvllinen luonne hn oli. Mihinkn ahdashenkisyyteen ei +hn ollut koskaan taipuvainen, yht vhn uskonnossa kuin muissakaan +elmnkysymyksiss, joskin jyrkn ja suoran luonteensa mukaisesti +arastelematta lausui ksityksens silloin kun asia hnen mielestn niin +vaati. Esimerkkin mainittakoon ers ote hnen muutamasta kirjeestn +vuodelta 1883, jossa hn puhuu raittiusasiasta. Hiukan leikillisesti +huomauttaa hn, ett sekin, kuten kaikki muukin meill, heti vaatii +seuran perustamista. Raittius on kieltmtt hyv asia, lausuu hn, +mutta kysyy: mit varten liittoja, seuroja ja lupauksia? Onko hyveen ja +velvollisuuden voima jo niin huono, etteivt ihmiset sit voi noudattaa +tekemtt liittoja ja lupauksia tovereillensa?----Voi, kuinka +armahilta tuntuvat nuo fennomanian hyvt ajat Helsingiss. Liitot ja +lupauksetko sit kannattivat? Eik se ollut sisllinen voima ja sydnten +puhtaus? Raamatun lukemisen tapa oli nhtvsti juurtunut jo idist +poikaan. Ei ole maan pll mitn miellyttvmp kuin naissielu, +jossa hurskaus asuu--nm sanat hn jostakin Lutherin teoksesta on +erseen muistiinpanolippuseen merkinnyt, nhtvsti itin ajatellen. +Myhemmin hn uskonnollisen ksityksens syventmiseksi jonkun verran +tutki varsinaista jumaluusoppiakin. Ujo ja vaatimaton kun oli, hn ei +mielelln nist asioista muille puhunut, saatikka minn neuvojana +esiintynyt. Hiljainen tymies hn oli tsskin suhteessa, kalliin +aarteen etsijn verrattava. + +Hnen olennossaan oli, huolimatta hnen ulkonaisesta jykkyydestn, +jotakin erikoisesti puoleensavetv, joka saattoi ihmiset pyrkimn +hnen tuttavuuteensa, yksin ulkomaalaisetkin, vaikka eivt aina +tienneetkn hnen olevan maansa merkkimiehi... Niinp hn +kylpypaikoissa, joissa hn monesti kesisin oleskeli, nytt saaneen +lukuisain vanhain ystvins lisksi uusia niden jlkimistenkin +keskuudesta ja joutui joskus heidn kanssaan kirjevaihtoonkin. Muuten +ilmeni hnen luonteessaan aina jotain surunvoittoista ja hillitty. +Yhten syyn lienee ollut jo lapsesta saakka heikko terveys. Itse hn +kertoi noin 9 vuoden ikisen joutuneensa rajun hevosen jalkoihin ja +silloin saaneensa jonkun sisllisen vamman, mik hnt sitten myhemmin, +varsinkin vanhemmalla ill, vaivasi. Toisena syyn saattoi olla se +yksinisyys, johon hn oli itsens tuominnut. Nuoruudessaan hnkin +tietysti, kuten useista hnen runoelmistaankin ilmenee, oli unelmoinut +lemmen ja oman kodin onnea, mutta toteutumatta ne unelmat ainaiseksi +jivt, johon syyn lienevt olleet osaksi varovaisuus, osaksi +pettymykset. Vilpittmi lapsia hn rakasti isllisell hellyydell ja +osasi heidn kanssaan viel vanhanakin hilpesti leikki. + +Muuten ei lheisinkn ystv voine kerskata tunkeutuneensa Cajanderin +sydmen sisimpn, vaikka runoilija esim. kirjeissn toisinaan saattoi +olla varsin avomielinen. Hnen persoonallinen tunne=elmns pysyi +kaikilta suljettuna, mutta ktki varmaankin aarnioihinsa sydmen parasta +kultaa. Niinp hnen runoelmistaan loistaa korkeiden ihanteiden kauneus +ja kirkkaus: jumalanpelko, hehkuva isnmaanrakkaus, rakkaus kotiin ja +perheeseen, lmmin myttuntoisuus ystvi kohtaan ja samalla kaiken +itsekkisyyden ja vilpillisyyden syv halveksinta. Seurustelussa nm +ominaisuudet myskin tulivat nkyviin: ihailu ja kunnioitus hillittyin +vakaumuksen sanoina taikka vastenmielisyys ja inho muutamina toisinaan +nkytyksen katkaisemina sydmenpurkauksina. Helposti hnen mielens +joutuikin kuohuksiin, ei ainoastaan silloin, kun se, mik on pyh, +korkeaa ja koskematonta, vedettiin lokaan, tai kun teennisyys pyrki +esiintymn avun valhepuvussa, vaan silloinkin, kun joku, vaikkapa +lheinen ystvkin, koetti hnt hnen vakaumuksestaan luovuttaa omalle +puolelleen. + +Ne, jotka Cajanderin hnen elmssn tunsivat, eivt hevin unohda hnen +ulkonkns: hn oli tavallista pitempi, hoikanlnt mies, vartalo +suora, kasvot tummaveriset, otsa korkea, nen kaunis, roomalainen, leuka +voimakas, parta aina huolellisesti ajeltu, tukka tummahko, sekin +lyhyeksi leikattu, ni syvsointuinen, silmt ruskeat, kirkkaat ja +erinomaisen kauniit, milloin niihin vain ilmeni vlhdys jostain +kauniista sielunliikunnosta. Innostuksen hetkin loisti niist lmmin +steily, mielen kuohahtaessa ne singauttivat salamoita. Hnell oli +muutoin huumorille avoin mieli, hn ymmrsi ja piti sit arvossa, mutta +itse hn oli vakava ja harvapuheinen ja, jos pyrki pilantekoon, pikemmin +ivallinen kuin leppoisan leikkis. Joskus harvoin saattoi hn +tuttavallisessa seurassa kyd puheliaammaksikin. Nuorempana toisinaan +hn yltyi jopa vallattomaksikin, lyden painia toveriensa kanssa. +Voimistelua ja nimenomaan soutoa (uistelua) ja keilanheittoa harrasti +hn miehuusvuosinaan. Vanhempana supistui ruumiillisen liikunnon tarve +jokailtaiseen kvelyyn, tavallisesti pitkin Bulevardia. + +Lehtorinvirkaansa Cajander hoiti suurella tarkkuudella ja +tsmllisyydell; opiskelevan nuorisoparven tasaisesti kasvaessa +hnenkin tyns karttui ja tuntui hnest toisinaan rasittavalta, +olletikin kun hn samalla oli yliopiston virallisena kielenkntjn ja +pakotettu milloin mitkin suomentamaan. Osittain sairauden, osittain +kirjallisten tiden thden oli hn virkavapaana 1905--31/5 1911, ja +otti virastaan eron toukok. 8 p. 1912. Samana vuonna sai hn valmiiksi +Shakespeare=sarjan kaksi viimeist nytelm. + +Cajander karttoi ulkonaisia suosionosoituksia, mutta joutui sittenkin +toisinaan kansalaistensa kunnioittavan huomion esineeksi; niin esim. +silloin, kun kymmenes Suomalaisen teatterin esittm Shakespearen +nytelm Antonius ja Kleopatra maaliskuun 11 p. 1896 annettiin-- +juhlahetki sek teatterille ett nytelmn suomeksi tulkitsijalle--, +ja silloin, kun runoilija tytti 60 vuotta. Yliopiston +seppelejuhlassa kevll 1907 hnelle suotiin kunniatohtorin nimi ja +arvo. Erinisi kertoja hn mys sai kirjallisista tistn +kunniapalkintoja Suomalaiselta Kirjallisuuden Seuralta. + +Sairastettuaan jonkun aikaa tuskaisaa sappikivitautia Paavo Cajander +kuoli keskuun 14 p. 1913 ja haudattiin saman kuun 19 p. Helsingin +Vanhalle luterilaiselle hautausmaalle, tuohon isnmaallisista muistoista +rikkaaseen kalmistoon. Ruumiinsiunaustekstin oli vertaus miehest, joka +lysi kalliin pdyn ja mi kaikki mit hnell oli, ostaaksensa sen. +Niin ktkettiin synnyinmaan poveen suomalaisen Suomen aamulaulaja, jonka +elm oli ollut opetusta koko kansallemme. + + * * * * * + +Edell on lyhyesti mainittu Cajanderin kirjallisista harrastuksista +koulu= ja varhaisempana ylioppilasaikana. Ne olivat olleet +alkuharjoittelua, henkev huvitusta lukuharrastusten lomassa. Muutamat +myhisemmn ylioppilasajan runoelmat ovat jo Cajanderin parhaita, esim. +Scipio Africanus v:lta 1869 ja Saaren impi v:lta 1870, mutta vasta +1870=luvun jlkipuoliskolla tekijn varttuessa parhaimpaan +miehuudenikns, voi sanoa hnen runoutensakin saavuttavan tyden +miehuutensa: sen kuulakan kirkkaan ja samalla vlittmn yksinkertaisen +muotonsa sek kansallisesti ja yleisinhimillisesti tysiptisen +sisllyksens, jotka piirteet ovat sille tunnusomaiset, samoin kuin se +sydmeen tehoova lmmin ja miltei yh lmpenev svy, mik niiss +aallehtii runoilijan lmpimn sydmen maininkeina. Tila ei mynn tss +ryhty hnen runottarensa luonnetta tarkemmin tutkimaan, eik se ole +tarpeellistakaan, sill kirjallisuuteen perehtynyt yleismme tuntenee +Suomen runoniekoista juuri hnen runottarensa parhaiten ja voi nyt kun +hnen runoelmansa ovat koottuina saatavissa tt tuntemustaan itse +mielens mukaan syvent ja uudistaa. Runoelmista itsestn useimmiten +ilmenee, miss olosuhteissa ja tilanteissa ne ovat syntyneit. +Lukuunottamatta nuoruudenrunoelmia sek niit harvoja, jotka hn +miehuusikns loppuvietteell julkaisi, ovat ne useimmat tavallaan +tilaprunoja, usein erityisest pyynnst aiheutuneita. Lienee sen +sijaan paikallaan mainita, mit periaatteita on noudatettu tt +kokoelmaa tehtess. + +Mit valintaan tulee, on toimittaja katsonut oikeammaksi antaa ennemmin +liian paljon kuin liian vhn. Kun Cajanderin runoja ei ole tt ennen +koottuna ilmestynyt, lukuunottamatta sit pient valikoimaa, joka +julkaistiin Kansanvalistusseuran v. 1898 ilmestyneess Helmi Suomen +runoudesta sarjan kuudennessa vihossa, on nyttnyt olevan syyt +tarjota ensiksikin yhteen koottuina ylimalkaan kaikki, mit runoilija +itse on siroittanut hajalle kymmeniin eri julkaisuihin; sen lisksi on +otettu mukaan vainajan silyneist ksikirjoituksista hnen +nuoruudenaikaisista tuotteistaan melkoinen joukko runoelmia, jotka kyll +osoittavat viel tekijns vasta=alkajan kantaa, mutta ovat silti +runoilijan ja runokielemmekin kehitykselle kuvaavia ja trkeit +todistuskappaleita. Niiss Cajanderin sisin olemus tulee iknkuin meit +lhemmksi siit jylhn umpinaisuutensa kuoresta, johon se +jokapivisess elmss yleens oli verhottuna. Kun valinta oli +sittenkin tehtv melkoisen runsaasta varastosta, on tekijn vaikea +menn onnistumistaan arvioimaan; tyssn on hn neuvotellut +runoudentutkijain ja Cajanderin ystvin kanssa. Suotakoon muuten +toimittajalle anteeksi, ett hn noudattaen tapaa, joka ei ole +harvinainen tllaisia teoksia toimitettaessa, on joskus harvoin +uskaltanut jollakin aivan pienell muutoksella parantaa muotoa tai +selvent ajatusta jossakussa nuoruudenaikaisessa runoelmassa taikka +jossakin virress. + +Knnksist on uudestaan julkaistu enimmt, jotka Cajander itse on +tekemikseen merkinnyt tai muuten siksi tiedetn, ja on samalla koetettu +valikoida sellaisia, jotka vielkin olisivat lukijalle sinnskin +mielenkiintoisia. + +Joku mr on varmaankin viel olemassa Cajanderin runotuotteita, joista +toimittajan on ollut mahdoton saada tietoa. Niin vhn piti Cajander +huolta siit, ett tmmiset pienemmt jljet hnen elmntystn +jisivt jlkipolven tietoon, ettei hn ole silyttnyt mitn +likimaillekaan tydellist kokoelmaa ksikirjoituksistaan tai luetteloa +julkaisuistaan. Toisinaan ovat ksikirjoituksetkin vain ensi luonnosten +tapaisessa muodossa, jotenka on hyvin mahdollista, ett hn ne kdestn +laski jonkun verran toisellaisina, ehkp sujuvampaan asuun +viimeisteltyin. Niss luonnoksissa tavatuista sana= ja +lausetoisinnoista on valittu ne, jotka tuntuvat parhaimmilta, jommoinen +valikointi ei ole aina ollut helppoa. Tm erittely on varsinkin +Shakespearen sonettien knnksiss tuntunut vastuunalaiselta. +Toimitustyss on silmll pidetty alkukielistkin muotoa, avuksi +ottamalla Bodenstedtin saksankielinen ja Nyblomin ruotsinkielinen +knns. + +Mikli lukija edell olevaa lyhytt elmkertaa lukiessaan kaipaa +enempi tietoja Cajanderin runoilusta, sikli hn hakekoon niit itse +runoelmista, joiden yhteyteen on merkitty erinisi niit koskevia +tiedonantoja. + +Mutta Cajander ei ole vain maamme huomattavimpia alkuperisi +runoilijoita, vaan myskin suuri knnsrunoilija, jos niin voi sanoa. +Muistomerkillisen elmntyns toisen ja painokkaamman puolen rakensi +hn tulkitsemalla korkeamman sivistyksen alkutaipaletta vaeltavalle +kansalleen ihmiskunnan suuria aikaansaannoksia kirjallisuuden alalla. +Hnen elmntyns ei olisikaan saavuttanut sit suuripiirteist +eheytt, joka on sen lopullinen ptunnus, jos hn olisi hajoittanut +voimansa tilapisiin tihin milloin minkin hyvn asian edistmiseksi. +Hnell oli ratkaistavana, kumpiko kirjallisen tyskentelyn haara, +omintakeinen ja itseninen tuotanto vaiko tulkitsijan tehtv, oli +elmntyksi otettava. Ja hn epilemtt katsoi tuottavansa +isnmaalleen suuremman hydyn ryhtymll pukemaan kielemme asuun hnt +itsen mahtavampain laulajain ikituotelmia. Ei kyvyn puute, vaan +velvollisuuden tunto, suurempi itsens voittaminen, kuin mik +tavalliselle ihmiselle on ominainen, vei Cajanderin sille alalle, josta +hnt iti Suomessa kiitoksella muistetaan. + +Ennenkuin sanomme sanasen hnen suurtehtvstn, saanemme mainita, +vaikkapa vain luettelemalla, tunnetuimmat hnen muista kirjallista +tistn. Vv. 1873-75 Cajander kuului Kirjallisen Kuukauslehden +toimitukseen kirjoittaen lehteen kirjallisuudenarvosteluja, kuvauksia ja +tutkielmia eri aloilta, runoja y.m. Suomen Kuvalehdess Cajander oli +aputoimittajana vv. 1875-80. Hnen siihen antamansa kirjoitukset, mikli +ovat tunnettavissa, ovat enimmkseen kirjallisuuden, taiteen ja +sielutieteen alalta. Huomattava on elmkerrallinen kirjoitus J.F. +Granlundista. Paitsi jo aikaisemmin mainittuja knnsharjoitelmia, on +Cajanderin kdest lhtenyt m.m. seuraavat knnkset: runoja Z. +Topeliuksen Lukemisiin lapsille (K.A. Hougberg=Vaarasen valikoima, +1874-1882); E. Brachvogel: Narcisse Rameau (1874, ksikirjoituksena +Kansallisteatterin kirjastossa); Otto Ludwig: Taivaan ja maan vlill +(1875); J.J. Wecksell: Daniel Hjort (esitettiin ensi kertaa +huhtikuussa 1877); Z. Topelius: Maamme kirja (parannettu J. Bckvallin +suomennoksesta, 1878); J.L. Runeberg: Hanna (1880) ja Jouluilta +(1881); yhdeksn arkkia K.J. Gummeruksen kustannuksella vv. 1883-1887 +ilmestynytt J.H. Merle d'Aubignn Kuudennentoista vuosisadan +uskonpuhdistuksen historiaa; Vnrikki Stoolin tarinat (lopullisessa +asussa v. 1889); Z. Topelius: Luonnonkirja (parannettu laitos J. +Bckvallin knnksest, 1886); teokseen Suomi yhdeksnnelltoista +vuosisadalla Topeliuksen kirjoittamat osastot Maa ja Kansa, sek L. +Mechelinin kirjoittama Valtiollinen katsaus (1893). + +Viimeisin elinvuosinaan otti Cajander osaa Kaarlo Bergbomin kirjallisen +perinnn julkaisemiseen. Hnen tehtvkseen tuli semmoisten sit varten +valittujen tuotteiden suomentaminen, jotka tekij alkujaan oli ruotsiksi +kirjoittanut. Huomattavin nist on Bergbomin mielenkiintoinen +nuoruudendraama Pombal ja Jesuiitat, jonka osaksi runomittaisen +teoksen Cajander tottuneen taitavin ksin puki suomenkieliseen asuun. +Kuten tunnettua, ilmestyivt Kaarlo Bergbomin kirjoitukset Suom. Kirj. +Seuran toimesta v. 1907. + +Mutta tt niin sanoaksemme ohjelmatonta knnstoimintaa rupesi jo +aikaisin vaatimaan palvelukseensa se innostus, jonka 70=luvun +sivistyselmssmme hertti nuoruudenvoimaansa pssyt Suomalainen +teatteri. Olemme jo nhneet, kuinka Cajander mielelln riensi sit +nytelmin ja oopperatekstien suomentamisella avustamaan. Ja +perehdyttyn draamallisen runokielen kyttelyyn Daniel Hjort +=suomennoksessaan hn jos kukaan meill pystyi toteuttamaan suurempiakin +samanlaatuisia tehtvi. Vastaanottavaisena luonteena Cajander vain +tarvitsi tielletoimittajaa, sitten ottamansa tehtvn tunnontarkasti +tyttkseen. 70=luvun alkupuolella oli Helsingin teatteriyleisss +ilmapiiri, rouva Raan vierailunytntjen johdosta suomalaisella +nyttmll ja J.A. Lindbergin ruotsalaisella, niin +Shakespeare=shkinen, ja nimenomaan juuri Hamletin ihailua tysi, ett +ajatus tmn draaman suomeksi saamisesta oli niin aikoina aivan +luonnollinen. Niinp olikin jo ptetty, ett K. Slr, joka jo +1860=luvulla oli sangen ansiokkaasti suomentanut Macbethin, kntisi +Suomalaiselle teatterille myskin Hamletin, vaikka asia sitten kumminkin +raukesi ja tehtv siirtyi Cajanderille. Daniel Hjortin suomentajana ja +teatterin etevn johtajan sek sen nyttelijiden, Vilhon ja Leinon, +hyvn tuttuna hnt tietenkin kehoitettiin, ellei hn sit omasta +alotteestaan olisi tullut ajatelleeksi, thn tyhn ryhtymn. Niinp +hnen pyynnstn Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sihteeri Rothsten +tiedustelee huhtikuun 5 p. 1878 Seuralta, ottaisiko se kustantaaksensa +Shakespearen draamalliset teokset suomeksi knnettyin; Hamlet=knns +olisi jo melkein valmiina. Marraskuun 8 p. samana vuonna Seura ptti +suostua Cajanderin pyyntn. Seuraavan vuoden alkupuolella valmistuu +sitten Hamlet lopullisesti ja ilmestyy painosta samana vuonna. Venetsian +kauppias nytt olleen toisena vlill, mutta suomalaisen teatterin +johtokunta ja Ida Aalberg anovat hnelt hartaasti Romeota ja Juliaa. +Niin tuli alkuunsa tm suurenmoinen tehtv, jonka loppuunsaattaminen +tosin muiden suomennoksien sek virkatiden ja sairalloisuuden +viivstyttmn, vaati neljttkymment vuotta. Sen suoritettuaan tekij +pian oli muunkin tehtvns tss maailmassa toimittanut. + +Dramat ilmestyivt seuraavassa jrjestyksess: + +I _Hamlet_, 1879, 2 pain. 1899; II _Romeo ja Julia_ 1881, 2 pain. 1907; +III _Venetian kauppias_ 1882; IV _Kuningas Lear_ 1883; V _Julius Caesar_ +1884; VI _Othello_ 1884; VII _Macbeth_, 1885; VIII _Coriolanus_ 1887; IX +_Kesyn unelma_ 1891; X _Myrsky_ 1892; XI _Talvinen tarina_ 1894; XII +_Antonius ja Cleopatra_ 1895; XIII _Kuningas Henrik IV, edell. osa_, +1897; XIV _Kuningas Henrik IV, jlkim. osa_, 1898; XV _Kuningas Richard +III_ 1897; XVI _Loppiaisaatto_ 1899; XVII _Timon Ateenalainen_ 1900; +XVIII _Cymbeline_ 1901; XIX _Kuningas Juhana_ 1901; XX _Kuningas Richard +II_ 1905; XXI _Kuningas Henrik V_ 1905; XXII _Paljo melua tyhjst_ +1906; XXIII _Iloiset Windsorin rouvat_ 1906; XXIV _Kuningas Henrik VI +ensim. osa_ 1907; XXV _Kuningas Henrik V toinen osa_ 1907; XXVI +_Kuningas Henrik VI kolmas osa_ 1907; XXVII _Turhaa lemmen touhua_ 1910; +XXVIII _Miten haluatte_ 1910; XXIX _Kaksi nuorta veronalaista_ 1910; XXX +_Hairauksia_ 1910; XXXI _Kuningas Henrik VIII_ 1910; XXXII _Loppu hyv, +kaikki hyv_ 1911; XXXIII _Troilus ja Cressida_ 1911; XXXIV _Verta +verrasta_ 1911; XXXV _Kuinka kpussi kesytetn_ 1912; XXXVI _Titus +Andronicus_ 1912. + +Niden lisksi tulee viel 30 Shakespearen sonettia, joiden +suomentamisen Cajander suoritti nhtvsti loppupuolella vuotta 1912 ja +kentiesi alkuvuodesta 1913--viimeinen kirjallinen ty, mink tiedmme +hnen tehneen. + +Jos runoilijalle olisi suotu elonpivi pitemmlti, hn thn +Shakespearen suomennosten sarjaan viel olisi liittnyt suuren +brittilisen runoilijan elmkerrankin viimeiseksi osaksi, mutta tm +ty samoinkuin sonettienkin loppuun kntminen on siirtyv nuorempien +voimien tehtvksi. Shakespearen jlkeen Cajander viel toivoi ehtivns +suorittaa Miltoninkin Kadotetun paratiisin suomentamistyn--niin +haaveili hn terveen ollessaan,--mutta saatuaan Shakespearenkin +knnksen valmiiksi hn tunsi elinvoimansa jo niin vshtyneen, ett +hn, kuten valtioneuvos Aspelin=Haapkyl kertoo kauniissa +jlkimuistossaan, mink hn Cajanderin kuoltua julkaisi Aika=lehdess, +ystvn kysyess, mihink hn nyt aikoo ryhty Shakespearetyns +ptettyn, oli vastannut: aion kuolla! Runoilijat ovat tietji. + + * * * * * + +Nin lhtevt nyt Paavo Cajanderin runoelmat ensikerran yhten parvena +kaikkeen maailmaan suomalaisten iloksi. Olkoon niill yhkin se sama +sytyttv, innostava ja jalostava vaikutus, mink niiden parhailla +tiet olleen se sukupolvi, joka on saanut kokea niiden ensi salaman +iskevn tenhon. Vasta valkenemassa oli silloin suomalaisuuden taivas ja +ilmaa puhdistavana ja elhdyttvn kajahteli runoilijan hertyshuuto; +synkk synkempiin pilviin on se jlleen peittynyt--uutena kajahtakoon +siis runoilijankin kirkassointuinen kehoitus. + + Ja htpiv raskas kun joskus plle saa + Ja tukala ja ankea on aika, + Se sana tenhovainen se kansat nostattaa, + Ja kauas ky sen lumoava taika; + Ja silloin sana kaikuu: _isnmaa_ elkn + Ja rauha yksityisen sen tielt vistykn, + Ja etu menkn, ajallinen onni! + + A.V. Koskimies. + + + +Huomautuksia ja oikaisuja. + +Niiden runoelmien vuosituksessa, joiden tekoaikaa ei ole +ksikirjoituksissa merkitty tai muuten tunneta, ovat viittein olleet +muutamat ulkonaiset asianhaarat, semmoiset kuin ksikirjoituksessa +esiintyvn ksialan tai paperin laatu, sek varsinkin sellainen sattuma, +ett samassa ksikirjoituspaperissa toisinaan tavataan tekovuodeltaan +ennen tunnettu kappale, taikka on mys syntyaikaan nhden tehty +johtopts runon sisllyksen perusteella, silloin kun se on nyttnyt +liittyvn muihin tekoajan puolesta tarkemmin mrttviin kappaleisiin. +Mutta koska tmmiset ajanmrittelyperusteet sittenkin voivat +tulokselleen olla jonkun verran epvarmat, on otaksuttu vuosiluku +muutamissa tapauksissa varustettu kysymysmerkill, tahi on kaksi +vierekkist vuotta ilmoitettu.--Runo Rouva Raa'lle on merkitty +vuosiluvulla 1872, mutta lienee oikeammin v:lta 1875 ja kentiesi se +runo, jonka nyttelij Vilho sanomalehtien kertomuksen mukaan +luki mainiolle nyttelijttrelle 25/9 s. v. pidetyiss +jhyviskekkereiss.--Maljan=esitys isnmaalle on painettu +Kaikuihin Hmeest v:sta 1872, jota seikkaa ei ole tekstin alla +mainittu.--Saaren impi on oikeastaan sijoitettava v:n 1870:n +runotuotteisiin.--Runoon Suomalaisen alkeisopiston vihkiisiss on +4:ksi sejaksoksi otettu mukaan skeist, jonka sensuuri aikanaan +pyyhki. Se tavataan erss alkuperisess ksikirjoituskappaleessa +samoin kuin muutamassa korjausvedoksessa, jonka prof. A.V. Streng +on silyttnyt.--Erss kansanjuhlassa on kirjoitettu v. 1877. +--Vapautetun kuningattaren loppuskeistksi on jlleen pantu se +sejakso, joka alkuaankin oli runoelman ptteen, mutta joka +myhemmist painatuksista; tavallisesti on jtetty pois.--Vnrikki +Stoolin tarinoista on uudestaan painettu nytteiksi vain ne nelj, +jotka Cajanderin tiedetn yksinomaan itse kntneen.--Schillerin +Sukeltaja poikkee hiukan K.P.T. albumissa painetusta kappaleesta; +syyn ne lukuisat painovirheet, jotka tuossa ensi painatuksessa tavataan +ja nyt on korjattu sisllyksen vaatimusten mukaan; m.m. muoto _raadin_ +kuuluu nyt _raidin_, Kajaanin murteessa = laivanantura, jota vastoin +edellist muotoa tmnmerkityksellisen ei mistn murteesta +tavattane.--Virsi 455 tanskalaisesta virsikirjasta on tekstiss +otaksuttu olevan v:lta 1909. jolloin Cajander vietti osan kesns +Skodsborgin parantolassa Tanskassa, mutta jlkeenpin saadun tiedon +mukaan se onkin jo v:lta 1904 ja knnetty lehtori Kaarlo Lnkeln +pyynnst. + + + + + + +I. + +ALKUPERISI RUNOELMIA + +_Vv. 1866-1872._ + + + +SUOMALAISEN RUKOUS. + +Illan kuu ja thti, +Loista tietni, +Vinmisen miekka, +Viittaa matkani, +Jota mennen pivt, yt, +Siksi kun ma vaivain tyt +Lasken uhriksi +Helmaas, Suomeni! + +Ja S taivaan Luoja, +Kuule minua, +Kuule rukousta, +Ohjaa onnea! +Steillsi lmmit +Kylvni kultaista, +Nosta korrellen +Kiiltothknen! + +Ja jos sitten thden +Taas nen koittavan +Taivaallasi, Suomi, +Armas synnyinmaan', +Tyytyvisn painallan +Pni kalman helmahan, +Lepn povessas +Kultakukkanas. + +1866 (?). + + + +LAPSEN SYDN. + +Tunnetko, mit lapsen sydn tuntee, +Kun itins hn lep helmassa, +Kun hymyellen tunto luokseen lent +Ja hetken kuvat piirt sieluunsa? +Ja pieni suu kun tynt muiskujansa, +Kun ksin laps idin kaulaan ly, +Ah, tunnetko sa silloin tunteitansa? +Ah, tunnetko kuin lapsen rinta ly? + +Tunnetko, kuinka lapsen painaa synt, +Kun vuoteella hn istuu itins +Ja itkusilmin vaaliellen hnt +Hn vihdoin sulkee silmluomensa? +Ja kun hn saattaa hautaan armastansa +Ja kukkavihkon laskee haudalle, +Ja sit kastaa kyyneltulvallansa, +Ah, tunnetko mi painaa symmelle? + +Ja silmns kun taivaaseen hn nostaa +Ja sinen katsoo thtilaumoa +Ja autuutensa silt tahtoin ostaa +Hn soihdun ihmettelee lentoa +Ja kuihtuin kun hn silm Luojahansa +Ja idin rukouksen sammaltaa, +Ah, tunnetko min tuntee sydmmens? +Ah, tunnetko mi pient vaivaltaa? + +1867. + + + +MIELENI. + +Avaruudessa lintunen rient, +Voimiaan pienonen paisuttaa, +Toivot jo kultaiset kaukana siint, +Hattarat taasen ne haihduttaa. +Kolkko on ilma ja lintunen oi!-- +Koska se toivonsa tavata voi! + +Ulapall' aavalla myrskyt pauhaa, +Venhosta lainehet vieritt, +Ilta jo vienoista tarjovi rauhaa, +Koitar se myrskyj taas hertt. +Loitoss' on ranta ja kotimaa-- +Koska ne venhoni saavuttaa! + +Loitoss' on toivot, ne kuitenkin ent, +Vaikkapa pilvenkin varjosta, +Mieleni mun sekin kauvaksi lent, +Toivoa koita ei ainoata, +Loistaispa thti jos pieninkin, +Aina sun lentohon tyntisin. + +Hllpyr 16/10 1868; Kaikuja Hmeest 1872. + + + +LUONNON RAKKAUS. + +Nyt Suomeni saloissa kevt taas on, +Kevt mys joka rinnassakin, +Ja laulajaparvi tuo luopumaton +Taas rient sen riemuihin, +Jo tervehdys metsiss kajahtaa, +Jo hallainen kukkakin suutelon saa, +Mut honka hrmn luo oksiltansa +Ja pienille majan suo suojassansa. + +Pian ruskokin valoksi sulanut on, +Sep loiston nyt luonnolle my, +Ja riemu on luonnossa verraton, +Ja hongankin rinta se ly, +Sen oksille poikaset riemuja tuo, +Ja harmajan havuille suutelon suo, +Mut honka silmilee suojaamaansa +Ja opettaa hlle huminaansa. + +Oi ihmislapsi sulla tunto on, +Sulla jrjen on valokin mys, +Ja kuitenkin rintas on kiittmtn, +Ja pilven varjoja tys! +Vaan lintu, kun hallat sen karkoittaa, +Suo hongalle muiskuja, muiskuja saa, +Ja suvessa viel sen huminata, +Hn laulaa, kaivaten hallojen maata. + +Hllpyr 30/10 1868; Kaikuja Hmeest 1872. + + + +RAUHATON. + +Minne lksit, muinaisrauhani, +Autioksi jttin rintani, +Piv' on viel taivahalla, +Luonto kaunis taivaan alla, +Lintu viel lehdon suussa +Laulelee. +Likkyvn laine pilyy, +Lainehilla pursi hilyy, +Kultain viiri pursipuussa +Nuokkuilee. +Lnnest tuulonen viesti tuo, +Riemua virtana rintaani luo, +Mutta hetkeks ainoasti-- +Pian rinta riehuu taas. +Karvas huoli! Kahleitas +Kantaa saanko hautaan asti? + +Ei!--Rautasi ma annan ruostuttaa, +Rauhaa tahdon. Enk sit saa? +Kalmistoon kyn joka ilta +Riemun kerjuun kuollehilta; +Mullassakin veljen rinta +Lmmin on. +Kummulle tuon kukkaiskehdon, +Haavoist' istuttelen lehdon, +Niiden viihtymys--se hinta +Itkuin on. +Lehtohon linnut taas riemuja tuo, +Viihdynnn mullekin hetkeksi suo, +Viihdynnn, vaan kuinka kauvan? +Y tuo taasen halloja,-- +Linnun lakkaa laulanta------ +Ihminen, ky onnes sauvaan! + +1868. + + + +NYKYINEN SYDMMENl. + +Kuin tappelutanner mun rintani on; +Sen tunteitten kiista on loppumaton. +Min jrki paikkaa, sen viha murtaa, +Ja kosto myrkkyj syvn uurtaa, +Ja ystvyys, lempi ne murhataan +Sun rauhasi thden ainoastaan. + +Oi, ennen ma halloissa lepsin +Ja kesn riemuista vaan uneksin, +Mut toiveista sykhti silloin rinta, +Vaikk' hrminen oli armaan pinta. +----Oi hallaas, talvi, ja hrmsi +En kesn ma konsanaan vaihtaisi! + +1868. + + + +JRJEN TAISTO. + +Voi! sairas jrki, kuin voimiaan +Taas turhaan se ponnistaapi; +Se lukee luonnolle lakiaan, +Silt' ilmatkin sntns saapi, +Maan radan se tahtoisi muutaltaa, +Ja thdilt himment loiston, +Vaan--thdet loistaa, maa vaeltaa, +Ja tappio hintan' on taiston. + +Ei aika pyshdy kulussaan, +Ei maailman laitos murru, +Ja henki, vapaa jo luotunaan, +Ei kahleiden alle sorru, +Jos voitettu jrkikin julmistuu, +Ja taiston myrsky taas pauhaa, +Niin on tappio sen,--tuo vaan uudistuu; +Kera Luojan ei taisto tuo rauhaa. + +Hllpyr 30/10 1868. + + + +OHDAKKEEN LEMPI. + +M kerran lemmin. Silloin kevn koi +Ens steitn loi Pohjan kylmn maahan. +Piv' oli kirkas, linnun net soi, +Ja valo tnne lintuparvet toi, +Ja Suomi lauloi riemutoivojahan. +M silloin lemmin. Jalkain' juuressa +Ja siimekseni alla ruusu loisti, +Mut ohdake se hymyi toivosta, +Sen rinta li ja toivo murheet poisti. + +Me kasvoimme kuin siskot vierekkin, +Ohdakkeen juuri ruusun juurta kiersi; +M ruusulle soin suojan lehvistn, +Se taivaaltain taas poikkeen pilvet siirsi, +Ja ruusulle kun impi muiskun toi, +Kun nuorukainen katseen iski sille, +Iloita ohdakekin karkee voi-- +Ne soivat muiskun senkin pistimille. + +Oi kulta=aika! Avaruuteen en +Ois vaihtanunna lempein pient alaa, +Vaan srkyv on tahto ihmisen, +Se jumalilta turhaan mieltn salaa; +Mun ruusuin rystettiin--m yksin jin, +Vaan viel kerran nuokkuin ruusun puoleen +Ja viel kerran lehvn levittin +Jhyvisill vaivuin tuskain huoleen. + +10/8 1868. + + + +TUSKAA. + +Jo piv' on vaipunut manalaan, +Y luonnon kattavi verhollaan, +Ja thdet pilvihin hukkuvat, +Ja myrskyt pauhaavat. + +Ma rauhatonn' olen vuoteella, +Ja luonnon kuultelen taistoa, +Ja aina nuoli kuin maahan ly, +Minunkin rintani ly. + +Niin vuoroin rintani spsht, +Ky vuoroin kylmks kuin jrven j, +Nuol' ampui taas!--Is maailmain, +Oi, suojaa kukkastain! + +11/3 68. + +Hllpyr 13/11 1868; Kaikuja Hmeest 1872. + + + +EPTIETOINEN. + +Ma silmieni iskun teroitan +Ja sydmmesi pohjaan katseen tynnn, +Vaan jota enemmn sua tarkastan, +Sit' enemmn sun salaisuutes mynnn. + +Kyll' ilmankaikkisuutta tutkin ma +Ja puhun maailmalaisjrjen kielt, +Vaan rintas tunnelmihin tunkea +Ei orjallas oo lahjaa, voimaa, mielt. + +Vristen kauhusta, ma toivoton, +Sit' ongelmaa saan ikin arvostella: +Niin ksittmtnk lempes on, +Vai tunteillainko tahdot voitostella. + +1868. Hllpyr 2/2 1869. + + + +TURVAN PYYTJ LAPSI. + +Salaman ja myrskyn alta +Kyyhky turvaa tarkastaa: +l, iti, uupuvalta +Kiell silloin satamaa. + +l! Ota kantelesi, +Kielet sointoon kaiuta, +Oma laps ky polvillesi +Nukkumaan pois huolista. + +Sitten tenhovoimaas kyt, +Poista pilvi valoton, +Palavin mys muiskuin nyt, +Sull' ett' idin sydn on. + +Nin kun vihdoin tyynt rauhaa +Unen henget tarjoovat, +Kiell ettei rinta pauhaa, +Kiell tunteet raivoisat. + +Kiell henget luopumasta, +Hetki rauhaa viihdyt, +Kiell ettei satamasta +Kukkaas huoliin vietet. + +1868. + + + +SYYSKYLV. + +Edesss kylvetty on vainio; +Mies kalpee katsehia multaan lukee. +Hn tyns' on tehnyt; orait' aurinko +Jo suutelee ja kastehelmiin pukee. +Mies onnellinen! t on juhliaan, +Kiitoksen kyynel silmissns kiilt, +Mut lyhyt syyspiv' on, se lumoo vaan +Ja kipeemmin kuin miekka haavan viilt. + +Minullakin on pieni kylvmaa, +Valolle, hallall' altis sekin ain' on. +Kun piv paistaa, sekin loiston saa, +Sen plle halla nostaa huolen painon; +Ma siihen kylvin lemmen siement, +Piv' oli kirkas, maata kastoi muiskut, +Vaan lyhyt syyspiv' on, sen ptteen +On pakkanen, seurana tuulen tuiskut. + +Sun rientos, rinta, pilviin peitetn, +Sun korsillasi muiskut jksi muuttuu, +Sun kirkkaat tuntees myrskyyn heitetn, +S kuihdut pois, sinusta muistot puuttuu. +Niin,--unhotus se tapa talven on; +Mut kevt taasen talven jlkeen koittaa, +Taas kirkkaampi on valo auringon, +Ja rinta riemun omakseen taas voittaa. + +Hllpyr 16/10 1868; Kaikuja Hmeest 1872. + + + +PERPETUUM MOBILE. + +Kuul' aseet kolkosti kolajaa, +Kuin vangin kahleiden kalkkeet, +Ja rattaat raskaasti raksuttaa, +Tult' tuiskii liehtivt palkeet. +Mik' on se koneiden kolke se?-- +--Se on perpetuum mobile. + +Nin vastaa mies, hnen silmistn +Tul' levoton vastaan ent, +Ne etsii jotain--ja etsintn +Taas jrkensi maailmaan lent. +T kulku se totuttu tapa on sen, +Hn keinoja etsivi mobilehen. + +Vuoskausia hn jo on liehunut nin +Ja tutkinut viisauden lhteet, +Hll' aineiden voimat, lait tuttuja on +Ja muinaisuudenkin thteet. +Vaan miesi, jo vanhennut toimessaan, +Ei phn oo ehtinyt kuitenkaan. + +Eik' koskaan ehdi! niin kauan kun maa +Saa vanhalla radallaan olla, +Kun thdet tuikkaa, kuu kumottaa, +Kun loisto on auringolla, +Niin kauan mieskin nt tutkia saa +Ja Vipusen virsi tarkastaa. +Mik' on se voima, joka ihmisen +Voi sydmmeen maansa lemmen siitt? +Se voima, mi kautta vaarojen +Voi ihmiselle elon, onnen niitt? + +Mik' on se voima, joka kuolossais +Ijisen kruunun sulle antaa tais? +Se henki, jok' kaikki ja sinunkin +On astinlaudakseen tuonut, +Se maailmanhenki, mi mobilenkin +On perpetuumiksi luonut, +Se henki, jok' itsens' on luonut, se +On ainoo perpetuum mobile. + +1868 (?) + + + +TOIVONI. + +Oi, jos oisi mull' linnun siivet, +Halki pilvien lentisin, +Thtitarhojen kultaniidet +Suomen korpihin johtaisin. + +Jokivarret ja vetten partaat, +Laaksot, tunturit honkineen, +Lehdot, nurmet ja vuorten kaltaat +Loisin kultaan ja kukkaseen. + +Sitte laskisin thtirihman +Aallon helmahan helkkymn, +Thtirihman ja sdevihman +Loisin aaltohon vlkkymn. + +Niin,--kun jttisin pilven harjat, +Thdet aalloista loisteleis, +Thdet loistais, ja sdesarjat +Taivaan talohon mielen veis! + +1868(?) + +Hllpyr 2/4 1869; Kaikuja Hmeest 1872. + + + +MIK' OLI SYY? + +Mik' on tuo haamu haaveksiva yss? +Kuink' kalmankolkko katsantonsa on! +Ks' otsaan ky, siell' ajatus on tyss, +Ja silmst' tuikkii liekki levoton; +Se kilpaa tekee ukon nuolten kanssa, +Ja myrskyn nt rintans' soinnuttaa; +Mut taivaalle luo pilvet verhojansa, +Sielt' tht' ei tuiki,--mies ei rauhaa saa. + +Auk', umpeen silmt ky, ne harhaellen +Tht'tarhoja ja Tuonta tapailee, +Kirkkaiksi kyvt, synkiks vuorotellen-- +Mik' on tuo haamu? hn mit' aattelee? +Hakeeko onneaan hn kadonnutta? +Yn salaisuudetko hn ilmi luo? +Vai, Suomellenko mieltin uraa uutta, +Yn henget kanssaan neuvotteluun tuo? + +Kah! Kas! Tuoll' liepeit' yn jo piv puistaa, +Koht' urallensa taivaan silm ky, +Jo silhtin sen kultaniidet loistaa, +Muut' ei kuin valoo taivas=alla ny; +Ja linnut laulaa, kanteloiset soivat, +Ja haaveksijan muoto verestyy. +Toiveetko tytetyt tuon hohteen toivat? +Vai piv? soitto? vai mik' oli syy? + +1868(?) Hllpyr 16/4 1869. + + + +ILOA JA HUOLTA. + +Kun aamun koi +Maan kultiin kaarittaa, +Kun kannel soi +Ja linnut svelt; + +Tuon sovitan +Oloosi, synnyinmaa, +Uus aamuhan +Noin sullei sarastaa. + +Taas koittaret +Kun kiert lounahan, +Maan kukkaset +Kehittin kuorestaan; + +Ma mietin: noin +Sa pukeut kukkihin, +Noin kerran koin +Luo pivks Suomikin. + +Mut umpeen kun +Ky pivn pyr tuo, +Kun sulkuhun +Terns kukka luo; + +Niin silloin ly +Surusta rintan': oi! +Noin synkk y +Mys kansat kattaa voi. + +Hllpyr 23/4 1869; Kaikuja Hmeest 1872. + + + +POISSA ON KULTA. + +Taivahan silm ent +Purppuravuoteelleen, +Perhonen lepoon lent +Kukkaseen; +Pyyd ei muuta: +Mett' unimaljasta jois,-- +Suikkasee suuta, +Nukkuu pois. + +Taivaalla thdet kulkee +Kuutamo kattaa maan, +Patjahan impi sulkee +Suortuviaan; +Silm' iskee tulta, +Rinta se riehuu ja ly-- +Poissa on kulta, +Pitk on y! + +Hllpyr 23/4 1869. + + + +LOISTA, MAANI! + +Kupehesta vuoren laineitansa +Laakson helmaan puro juoksuttaa, +Sointuun yhtyy kuusten, honkain kanssa, +Taivaan sinett' aalto kangastaa, +Muiskun suoden yrn kukillen +Eespin rient likkyin, soitellen. + +Ilman rantaa kiertin thti tuikkaa, +Sukkuloistaan kultaa valuttaa, +Aamun leiskuu, pivn suuta suikkaa, +Kirkkaan illan, ynkin heloittaa, +Loistamast' ei lakkaa milloinkaan, +Taivaasta ei poikkee konsanaan. + +Kirkkaana kuin laakson puro kulje +Virtajuovaas sini, synnyinmaa, +Maan ja taivaan sulot helmaas sulje, +Liky, tanssi, soita, humaja, +Kirkkautta taivaan kangasta, +Honkain neen kielts soinnuta! + +Kuni koitonthti sini loista +Illoin, aamuin yht kirkkaana, +iset hallat, raskaat usmat poista, +Kastehelmiksi ne muutalla, +Tummat pilvet tielts torju pois,-- +Kenp sulta loiston kielt vois! + +Hllpyr 7/5 1869. + + + +TUIMA TULI. + +Tuot' tuimaa tult' en tunne, +Mi riehuu rinnassain, +Jos kynen vaikka kunne, +Se seuraa mua ain'! +Se raataa rauhan multa, +On murtaa mielenkin, +En tunne tuimaa tulta, +Mist' tullut lieneekin. + +Kun mieli lepoon horjuu, +Ja aatos mett juo, +Tuo unen henget torjuu, +Ja sijaan tuskan tuo; +Kun sitten rinta parkaa +Uus aamu virvoittaa, +Taas hijy luokse karkaa +Ja riemun karkoittaa. + +Jtyyhn jrven pinta, +Katoohan kukkain kuu, +Ky kylmks luonnon rinta, +Mykistyy linnun suu; +Vaan rint' ei jhdy multa, +En rauhaa saane ma: +Oi rienn, tytt kulta, +T tuskain luovuta! + +1869 (?) + + + +JOHDATUKSEKSI SAARNAAN 12. S. KOLMINAISUUDESTA. + +Omp' ihailtu, nyt taaskin ihaillaan, +Ja kiitost' tynn rinta huokaa hiljaa, +Kun antihelmat aukee taivaan, maan, +Ja pellot pllyy runsast' elon viljaa, +Kun meillekin, joit' sken uhkas y, +Taas aamuruskon ensi hetki ly. + +On kirkas taasen luonto, kirkas maa, +Ja kirkkaana taas piv taivaall' loistaa, +Taas tyynt rauhaa rinta raukka saa, +Ja riemu hetkeks mustat murheet poistaa-- +Mut hetkeks vaan,--taas alkaa raskas ty,-- +Koht' uhkailla taas saattaa synkk y. + +Ei tiedet, kosk' kylm piv tuo, +Koht' turmella voi kalliin viljan halla, +Koht' uhkaa vihamieskin, surman tuo +Ja kansan ly kuin hongan kankahalla; +Vert' itkee sydn, tuskahuudot soi: +Nin, ystvt, se riemu menn voi. + +Vaan tiedetnp, ett' on ponneton, +Tuo Luoja, jonka kess' on kansain ohjat, +Ja tiedetnp', ett' tieto ritt' on, +Ett' ijks tutkimatta j sen pohjat, +Vaan tiedetnp mys, ett' tieto t +Se piv pivlt' yh selvi. + +Se selvi, kuin myrskyn laattua +Tuoll' ylhll selvii thden valo, +Se loistaa, lmmitt, kuin taivaalta +Maan kukkaa lmmitt synpivn palo; +Ja senp vuoks juur' meille tyksi j +Viel' enemmn tt' tietoo selvitt. + +Mut ihmisvoimat murtuu, hukkuu pois, +Ei kest nuoruus, vanhuus, jrkevyyskn, +Ois tyhjt tyt, jos emme tiet vois +Niit' armon valoss' arvostella tyyskn; +Ja sep valo nytkin, Herra, suo, +Kun kumarrumme istuimesi luo. + +1868 t. 1869. + + + +MALJANESITYS + +AUGUST AHLQVISTILLE, YRJ KOSKISELLE +ja JOH. GABRIEL GEITLINILLE. + +Hmlisosakunnan vuosijuhlassa 1/10 1869. + +Tuoll' ulkona on syksy. Tuimat tuulet +Vie lehdet puista, kukat maaksi ly. +Henk' kylm ky, ja pikemmin kuin luulet +On lumen alla kesn kaunis ty. +Mut thdet tuolla loistain kaiken yt +Tuo mieleen, ett' on pysyvkin tyt, +Ja mieli pyrkii kauko=ilmoihin. +Se kulkuansa kyden ijt' uutta, +Nyt muistuttaa, ett' iankaikkisuutta +On silymss ihmistisskin. + +On meillkin jo aikaa kyty tyksi-- +Ens aluskivi ammoin laskettiin. +Vaan suo se petti, kivi kuljuun syksi, +Ja yritetty ty se jikin niin, +Mut uudet polvet uuteen tyhn ryhtyy, +Eik' aikaakaan, kun hornan vallat vyhtyy, +Ja perustus on vankka, valmis nyt; +Sen nojaan nousee muuri, pylvssarja +Kohoopi pilvihin, ja temppel'harja +Jo patsaan tukeille on liittynyt. + +Tuo helposti ei kynyt. Usein hukkui +Tyt miehen parhaimmankin syvyyteen, +Men' usein taappin ty ja moni nukkui +Jo kesken tointaan uneen ikuiseen. +Mut vaikka tuskin kenkn phn jaksaa, +Niin ty se sentn hikihelmen maksaa, +Se kansan tyt' on, tyt pysyv! +Ja vaikka syvyys monet mietteet nieli, +Ji heelm niist sentn, kansan mieli +Niist' temppelin sai kerran pystytt. + +Se valmis onkin. Viel silityst +Sen patsaat, katot, muurit kaipaavat: +Viel' oppi selv' ei ole, kiel' ei kyst, +Ja kansan vaiheet valoo vaativat, +Mut tekohon kun mestarit on saatu, +Kun tointen ohjissa on nero taattu, +Ei valmist' oottaa kauan kestkn, +Ja niillep, joill' on tt' tylst' tyt, +Suon, ett' ois onni heill aina myt. +Ma muistokseen juon pohjaan maljan tn! + +U. Suometar 1869, n:o 79; Hmlinen 1869, n:o 40. + + + +ELM. + +Voi kuinka tll' on ihanaa! +Voi kuinka linnut pauhaa! +Ei huolta ole, kuolemaa, +Tll' elo tyynt' on rauhaa; +Niin tll' on koti armahin, +Tll' iti, tll kultakin. + +Nin poika miettii. Armahat +Nyt tunteet rinnan tytt, +Ne helkkyvt, ne pauhaavat, +Kuin soinnult' elo nytt. +Mut tuskin aikaa vierryt on, +Ne raukee hajasointohon. + +Syys tulee, kukat maaksi ly, +Ja linnun net raukee, +Talv' ehtii, syksyn jtteet sy, +Ja tuonen ovet aukee, +Heilt' tuskin muisto siln j, +Ett' oli kulta=aikaa t. + +Ja voitost' telme kiihon saa, +Se myrskyt irti kiskoo; +Ja laineit' tuuli kuohuttaa, +Ja venhett' aallot viskoo. +Ja elm se riehuu nin +Ja rient yh eteenpin. + +Sit' asettamaan riit ei, +Ei miel', ei miehen jrki; +Se monet mietteet kuohuuns' vei +Se monet jrjet srki; +Mut purjeit' taidoin kyt vaan, +Niin tyyneen pset satamaan. + +Ja siell' on taasen ihanaa, +Ja siell linnut pauhaa. +Ei huolta ole, kuolemaa, +Siell' elo tyynt' on rauhaa, +Niin siell' on koti armahin, +Siell' iti, siell kultakin. + +Hllpyr 22/10 1869; Kaikuja Hmeest 1872. + + + +SCIPIO AFRICANUS. + +On vainon hirmupiv psty phn, +Y vaippans' sovitti ja rauhan toi. +Veriset liekit, haihtuin myrskyshn, +Viel' ilmi hohteen taivahalle loi. +Mut taivaan alla riutuu tuskissansa, +Veriins nntyy mainehikas kansa, +Ja kansan muistot liekki tasoittaa; +Sy liekki Karthagon, mut murhamiesi +Iloiten takoo kahletta, ja liesi +Kuin hornan kita tultaan leiskottaa. + +Vaan keskell tuot' ivan nyttlavaa +On aatteissansa mies. Mit' aikoo hn? +Hn on kuin nukkunut,--jo silmns' avaa +Ja katsoo, tht--mit nkee hn? +Ky kurttuun otsa, huulet murtoon vntyy, +Vert' itkee sydn, silm maahan kntyy +Ja rintaa vasten pns kallistuu; +Hn sken iskun taivahalle heitti, +Mut mustat pilvet ennusthdet peitti, +Nyt lausumahan aukee miehen suu: + +M nhnyt olen kukan kuihtuvaisen, +Kuink' alle myrskyn painuu palmupuu; +Oon nhnyt kalman murhaa, nhnyt naisen, +Kuin kultaansa hn surren lakastuu; +Olenpa nhnyt kuinka Rooman kansa +On hautaan vienyt miehet parhaimpansa, +Ja haudoilla vuoskaudet itkenyt; +Vaan nhnyt konsanaan en surmaa mointa: +Kuink' kansa, kansain kuulu, ilman tointa +J, hukkuu pois, nen ensi kerran nyt. + +Tss' seison haudall' luonnon suurimmalla: +Maaks sorretun Karthagon eessin nn. +Tuoll' ilohuudot kaikuu taivas=alla, +Ne mielt viilt, kun nn sorron tn. +Vaan kunnias sen vaatii, Rooma, sin +Tuon tehtvksi mrsit, ja min +Mies roomalainen olen.--Huoli pois! +Ei kuollut Curtius, kun maahan syksi, +Ei Mucius, kuin murhan otti tyksi. +Tt' enk tyt min kest vois! + +Vaan tytymyst' ei minun kielt sovi, +Ja se, se Karthagonkin hautaan vei; +Niin st jumalat, ja tuonen ovi +Se viel kerran aukee Roomallei. +Niin, Rooma, kerran vahvat muuris murtuu, +Maan tasalle sun kuulu kansas sortuu, +Sep' Iliaan on kohtaloa vaan! +Mut kykn niinkin, tulkoon kuolo vainen, +Kun kansassa vaan henk' on roomalainen, +Meit' alentamaan voimaa tarvitaan. + +Hllpyr 22/10 1869; Kaikuja Hmeest 1872. + + + +JOULULAHJA. + +Tuhannet kultakorut kai +Muut joululahjaksensa sai, +Min sain yhden lahjan vaan, +Mut sit' en vaihtais kultaankaan. + +Ja kultaa on se kuitenkin +Ja kulta on sen nimikin, +Mut se vaan sit kultaa on, +Mi valuu steist' auringon. + +Kun vliin ilmaretkilln +Koi kohtaa hmrikkin, +Se lemmest' ihastuksissaan +Suo kultavihman maailmaan. + +Ja nuoret ahot kulloittuu, +Heloittaa kuuroittunut puu, +Ja kun sit' ihmisrinta juo, +Niin palamahan syttyy tuo. + +Semmoisen liekin autuain +Minkin sydmmeeni sain, +Ja sydn kylm ennen, nyt +On liekkimhn syttynyt. + +1869 (?) + + + +OI, JOS OISI. + +Oi jos oisi, niinkuin muilla, mulla oma kulta, +Vilisten kuin virran juoksu luistais aika multa. + +Mieli ois kuin pivnpaiste, aatos huolta vailla, +Korkealle liiteleisi ilman kotkan lailla. + +Soitellen ma kulkisin ja laulain pivtill, +Kullan kuva mielessni nukahtaisin ill. + +Metst tielt siirtyis pois ja rymhtisi kuusi, +Kunhan kankaan kainalossa pirtti nousis uusi. + +Sinne kullan saattaisin ma kurkihirren alle, +Liedest kun ensi sauhu nousis taivahalle. + +Ja kun sielt oman kullan kirkkohon ma veisin, +Kadehtien lintusetkin meit katseleisi. + +Nurmen hein helkkyisi ja kukat kumartaisi, +Kumartaisi kukkaset ja tuomet tuoksahtaisi. + +Oi jos oisi, niinkuin muilla, mulla oma kulta, +Vilisten kuin virran juoksu luistais aika multa. + +1869 (?) Kaikuja Hmeest 1878. + + + +LAULUKILPA. + +Terve, lintuni, terve! +Tahdotko kieltsi koittaa? +Kilvan nyt laulumme soikoon +Nhdpp saa ken voittaa!-- +Paljo en taida ma koito, +Noudatan luontoni mielt, +Laulan rintani tunteet, +Laulan kultani kielt. + +1869 (?) + + + +KOTKA. + +Katsos, kultani, kuinka kotka koittaa voimiansa: +Etks tahtois kilvoitella taivaan linnun kanssa? + +Ilmain kautta ja tuulten poikki ja kautta tuon mustan pilven +Kiidtt se riemulauluin luokse taivaan kilven. + +Ja taivaan kilvelle kirjoitettu on kauniita thtilit; +On sadottain noita thti, kuin nurmella kukkasvit. + +Mut kilpi tuo, se on kultani mun, ja thdet on silmis tulta, +Ja min se kotk' olen ilmassa,--noin muiskun ma rystn sulta! + +1869 (?) + + + +TAHDOTKO? + +Tahdotko, neitonen, kanssani tulla? +Tahdotko luomisen henki kuulla? +Tahdotko poimia kukkia maan? +Tahdotko nhd taivahan palon, +Thtitarhat ja kuuttaren valon? +Tahdotko vaan! + +Tahdotko riemuja kanssani jakaa? +Tahdotko surra, kun riemujen takaa +Kohtavi silm huolinen tie? +Tahdotko kanssani krsi, kuolla? +Tahdotko luulla ett' Tuonessa tuolla +Autuus lie? + +Tahdotko luulla ett' Tuonelan tiell +Lempemme kuolematonna on viel, + +Viel' ett siellkin muiskuja jaat? +Tahdotko riemuita kanssani, kulta? +Kirvoita helmas, rienn jo!--multa +Suutelon saat! + +1870 (?) + + + +UNIEN MAISSA. + +Ol' eloni outo kantaa, +Pois rauha ol' itsestin; +Nin silmten taivaan rantaa +Siell' auringon laskevan nin. + +Ja kulta= ja purppuraverhot +Sen katteheks kierrettiin, +Ja pilvet, kuin kukkahan perhot, +Sen vaipuivat siimeksiin. + +Elon mailta se nk mun sulki, +Ma hukuin sen purppuraan, +Ja taivaalla thdet kulki, +Ja kuutamo kattoi maan, + +Ja kahlehens' irroittaissa +Kuin kotka lens aatteeni mun, +Ma lepsin kukkien maissa, +Luon' istuimen kirkastetun. + +Lin painia enkelin kanssa, +Elon immelt suutelon sain +Nous aurinko loistossansa, +M hersin taivaastain. + +M hersin maallen tlle, +Maryn helmaani suljin taas, +Soin enkelin muiskun hlle, +Ja--taas olin unien maass'. + +1870 (?) + + + +ORJA. + +Kuuletko Herran voiman, hattarat ntk kuin halkes? +Ntk kuin ukkosen nuol' leimuten pilvist lens? +Huomaatko rintani nousun, huomaatko silmni iskun, +Kuuletko kahlehen kalskeen?--haa, onko unta se vaan? +Onko se unta? Ei, ei--se on luonnon ja Jumalan kielt, +Rintani kielt se on, kielt on vapauden. +Sen mulle neuvoi koskien kuohut ja harmajat hongat, +Neuvoi kukkaset maan, neuvoi taivahan kuu. + +Ilt' oli tyyni, ja taivahat loisti; ma haudoilla kuljin, +Huolteni kyllyyden tahdoin huoata pois, +Huoata ilmahan hengen niin paksun, ett' helvetti tyttyis, +Hengen, mi saatanankin rauhan rikkoa vois. +Taivahat sikkyi jo.--Nin silloin kukkasen maassa, +Hurmehest' isien nin kukkasen puhkeavan, + +Verta sen lehdist hohti, verta sen suonissa kiehui, +Verta sen huulilta join,--ens oli muiskuni tuo! +Ensikerran nyt lemmin ma, helmaani maailmat suljin, +Honkia syleilin, thti rukoilin; mut +Vert' oli suutelu orjan, vert' oli halaus orjan, +Vert' oli rukous orjan--verta ja hurmetta vaan! + +Kuuletko rintani kuohun, kuules kuin ukkonen pauhaa! +Kuules kuin taivahat soi--haa onko unta se vaan? +Untako kallihin ihmistunne, jumalain kieli, +Untako sen vuoks vaan, t ett' on orjien maa! +Vannotan pilvi, thti, vannotan kukkasta maassa, +Vannotan kosket ja hongat--kaikk', kaikki kostoa soi! +Katkea kahle! Voimasko suurempi henkeni voimaa? +Ruostu jo rauta! hohoi siln sihky nyt! +Kiid pilvist maahan, nuoli! Ukkonen jysk! +Hattarat haljetkaa! vaaru, vapise maa! +Nouskaa, untelot! T, t on orjien kunniapiv, +Vapautt' neni soi!--vapaus, vapaus, oi! + +Hllpyr kevll 1870; Kaikuja Hmeest 1872. + + + +EERIK JUHANA HIISSA. + +k. 5/4 1870. + +Tuoll' ulkona on kirkas, lmmin nyt, +Yn kahleet juotteistaan on hellinnyt, +Luonnolta kolkko ruumispeitto raukee. +Kaikk' uuden elon, uuden kiihkon saa, +Hengelle uudet rientoalat aukee: +T tiet juhlaa, rauhaa ennustaa. + +Ken arvas sortaa nmt luonnon lait! +Ken rikkoa tn rauhaisuuden!... Vait!... +Tuolt' tunnen nen srkyneen: on aivan, +Kuin luonnon rinta halkeis kahtia +Ja juopahansa peittis maan ja taivaan... +Taas tyynt' on, tyynt niinkuin haudassa. + +Rikos on tehty! Nopeudessaan +Sen vertainen ei ihmis=aatoskaan. +On kuin se olis syv salaisuutta: +Sen rinnalla on laki voimaton, +Sen tyt ne ovat ijankaikkisuutta, +Ja itse rikos tytymyst on. + +Olemme haudan partahilla. Tn, +Tn pohjukass' on ktk ystvn. +Se katetaan--hn ijks pois on meilt. +Viimeiset pirstat haudan omiks j. +Hn ijks, ijks pois on elon teilt, +Ja ehk muistonsakin hvi. + +Ei, ystv! niin ei se kyd saa, +Niin ei se kyd voi, sit' epuuttaa +Se sama snt, mi sun kski kuolla. +Sua muistimme, kun krsit tll, nyt +Sua muistamme, kun taivaissa oot tuolla. +Net rintamme on ijks liittynyt. + +Hllpyr kevll 1870; Kaikuja Hmeest 1872. + + + +KULLANKEITTJ. + +Kuin lausuit, kullankeittj? Siis sulta +Kadonneen onnens' ihmissuku saa? +Kohennat hiilusta, enennt tulta +Ja ahjoon lietsot ilmaa kuohuvaa, +Ja taivaankaaren=karvaisena kulta +Edesss taian lailla kimaltaa; +Viel' yksi hetki, valmiina on taika, +Ja maailmalle koittaa kulta=aika. + +Ja kultaa kaikuu pitkin taivaan rantaa, +Ja kultaa vastaa syvyydest maan: +Kuningas valtikkansa etees kantaa, +Kun saa tuot' elon voimaa rahdun vaan, +Ylimys maineens', impi kultans' antaa, +Kaikk', kaikki lumoo taikas loistollaan, +Ja kunniallaan vaivainen sen ostaa, +Jok' asemille Luojan hnet nostaa. + +Ja mailm' on autettuna, niink luulet? +Ja rauha, onni palaa sydmmeen! +Mut lastaan idin kiroovan kun kuulet, +Kun rakkauden kuulet kadonneen, +Kun immen pettyneen net kalpeet huulet, +Kun uskon, toivon kuulet rauenneen, +Kun miehen pettvn net synnyinmaansa, +Uskotko taikojas, uskotko vaan sa! +------ +------ +Ja polta poroks kaikki, polta tyyskin +Imeinen himoineen, sen itsekkyyskin! +------ +------ +Ja tyhjyys retn on sydmmiss, +Ja tyhjyys maassa, tyhjyys taivahissa. + +1870=luvun alkuvuosilta. + + + +KATEUS. + +Kukkasissa lep poika, +Kaunis niinkuin kukkanen, +Pivn koi ja metsn linnut +Suosii hnt vuoroten. + +Unelmia toiset laulaa, +Toiset hnt suutelee. +Tytt kaukaa katsoo tuota, +Katsoo, katsoo--kalvenee. + +Lakkauttais linnun laulun, +Kukat maasta tempais pois, +Estis pivn paistamasta, +Peittis taivahat, jos vois. + +Miksi tuota rangaistusta? +Noinhan tuim' ei talven s! +Tytt miettii: silloin vasta +Voin hnt' ehk miellytt. + +Silloin pivn koittarena +Suudella hnt' aina saan, +Laulaa laulun, helmassani +Tuuvittaa hnt' unelmaan. + +Hllpyr kevtluk. 1871 (Vanhoista piiloista); +Kaikuja Hmeest 1872. + + + +EMMALLE. + + +I. + +_Ihanne_. + +Mull' lapsest' aikain oli ihantein, +Ja onnellinen olinkin sen kanssa; +M kukkaskiehkuroita sille tein +Ja palkinnoks sain aina makeitansa. + +Ja makeita ne makeet olikin, +Ne oli mit kastehelmet maalle, +Ne oli niinkuin kyynel enkelin, +Kun lempen hn lausuu Jumalalle. + +Kun laski piv ja kun koitti koi, +Me ihailimme taivaan purppuroita, +Ja thdet taivaalla kun loisti,--voi, +Kuin kauniisti me selitimme noita! + +Niin, taivaat, kukat, suutelot, ne vaan +oi' aino'ina lempimaina meille, +Maan murheista ei tietty milloinkaan, +Ja pitk' oi' askel viel tuonen teille. + +Mut kuinka kvi!--Aatos siivet sai, +Ma kyd tahdoin itse taivaan koissa; +Mut ystv sai tuosta kaimon kai, +Ja siit saakk' on ihanteeni poissa. + +Se haihtui, niinkuin sumu haihtuu pois +Ja niinkuin meren hvipi vahto-- +Mut jospa viel hertt sen vois!-- +En, en, ma sit hertt en tahdo. + +1870 (?) Hllpyr kevtluk. 1871 (Vanhoista piiloista). + + +II. + +_Emma_. + +Mit nen, taasen taipuu +Mieli minne muinoinkin, +Taasen nen, kuin piv vaipuu +Hmrikin helmoihin; +Taasen nen, kuin koitar tuo +Suuteloita maalle suo. + +Purppurainen puku nytkin +Peitt taivahan ja maan-- +Liek vainen hernnytkin +Ihanteeni taineestaan? +Ei, ei, aika ihanteen +Mennyt pois on polvekseen. + +Mutta sentn katselen ma +Riemumielin koita koin. +Miksi? selit se Emma, +Miksi sit ihanoin? +Sin sen voit selvitt: +Olet itse koitar t. + +Nky oi suloisinta +Armaist' armahinta, oi! +Kun sun nen, oitis rinta +Niinkuin Memnon=patsas soi. +Sydmmeni riepaleet +Sin sointuisiksi teet. + +Autu'utta rinta kaikaa, +Aatos kotkan siivet saa, +Miel' ei katso paikkaa, aikaa, +Pois se lent thtein taa: +Jumalien vertainen +Ompi hetkeks ihminen! + +1870 (?) + + + +SYDAMMENI. + +Mun sydmmeni riepaleissa roikkuu, +Sen ympri, kuin haaskan, korpit koikkuu, +Ken siit palan repii, ken vie toisen, +Ja min itse, min' en mitn voi sen. + +Palasen, parhaan palan sen vei is, +Kun manaan lksi,--toisen idin nis, +Vaan tuonpa sentn rakkaudesta soisin, +Kun loput murut silytt vaan voisin. + +Mut korpit nuo, ne etsii makupalaa. +Ne ystvien lailla mua halaa +Ja halatessaan rintaan kyntens' iskee +Ja minust' irti kynsin palan kiskoo. + +Tuo mielt karvastelee, viilt, kaivaa, +Mut sentn krsin min tuotai vaivaa: +Mut yksi siru jljell on viel +Ja sit' en anna en korppein niell. + +Sen vallassani pidn, sit' ei tuhraa +Ei saastaisuus ei himot--senp uhraan +Me rakkauden alttarille--sen ma +Sinulle ikimuistoks uhraan, Emma! + +Mut--juuri kun ma alttarille taivun +Ja tulen reen rukouksiin vaivun, +Pimentyy taivas, korpit pivn peitt, +Ja tuokin pala tytyy heille heitt. + +1870 (?) + + + +SORMIEN LVITSE. + +Jos sua pivn silm hik, +Ktes mtt eteen vaan, +Sormien lvitse katsoin +Kaikki vaihtuu purppuraan. + +Sydnts jos toukka kalvaa, +Jos sua tuntos ahdistaa, +Sormien lvitse katso, +Ne sun kullaks kuvastaa. + +itis jos konna pilkkaa, +Lapses, veljes orjiks my, +Sormien lvitse katso, +Niin on tyns veljen ty. + +Ja jos itis veriin sortuu, +Mit siit huoataan, +Sormien lvitse katso, +Kaikki vaihtuu purppuraan. + +Sulje silms, sulje tuntos, +Nauti itsees, juo ja sy, +Vaan kun vihdoin silms avaat, +Saattaa olla synkk y. + +1870. + + + +MALJA ERLLE VANHUKSELLE. + +Tuoll' ulkon on hrm ja lunta, +Ne peittvt pellot ja haat, +Jo ilmojen laulukunta +On jttnyt meidn maat; +Ei tunnu tuttua kielt, +Ei riemun aihetta ny, +Vaan myrsky se huokuu sielt +Ja talvinen tuisku ky. + +Mut useinkin talvissll +On rintani heltynyt, +Ma tunsin hongan, sen pll +On hrm ja hyydett nyt, +Ja hyytehen alla on pinta, +Mi neulasta tynn on, +Mut neulasten alla on rinta, +Ja rinta on saasteeton. + +Ja tt honkaa ma lemmin, +Ja lemmin sit' ainiaan, +Jos pist se, tulisemmin +Sen rintaani painan vaan. +Ma tiedn: kun talvi haihtuu, +Ja lintuset palajaa, +Sen neulaset kukkiin vaihtuu, +Valovaattehen honka saa. + +Lasi kteen nyt! Yli harjan +Jo kuohuvi vaahto sen, +Lasi kteen nyt! Mehu marjan +Tuo muistoja mielehen, +Ja sielt me lahjaksi tuomme, +Mit mieli on lytnyt, +Nin tydest rinnasta juomme +Ikmiehen muistoa nyt. + +Hllpyr kevtluk. 1871. + + + +HAUDALLA. + +Tass' idin, rakkaan idin haudall' istun, +Ja mietin kuink' oi' ennen, kuink' on nyt: +Lapsuuden ajoist asti, siks kun kistun +Maan poveen toin,--kaikk' olen miettinyt. +Niin silloin, lasna ollessani, silloin +0l' taivas kirkas pivin, kirkas illoin,-- +Nyt on se paksuun pilveen peittynyt. + +Jos kokoat kaikk' ihmisyyden vaivat, +Jylhemmks niist' ei taivas tulla vois; +Jos kuopan maan sisimpn soppeen kaivat, +Valoa siellkin nimeksi ois; +Vaan tll' ei koita piv pilvein takaa; +Ken hajoittaa ne vois, hn maassa makaa, +Pois iti on, ja--rakkaus on pois. + +Se lohduttaa, kun tiettyn on mailla +Joku, ken haavat sitoo, hell on, +Vaan ilman hnt' on sydn puoltaan vailla, +Se itkee verta ja on rauhaton. +Vie linnunpojilt' em, kaste maalta, +Kedolta kukat, thdet taivahalta +Ne ota pois, niin nt mun kohtalon'! + +Ma muinoin mietin: mit vaaraa pelkn, +Vahv' olen kylliks sit torjumaan.-- +Nyt olen systy myrsky=ilman selkn, +Vaan heikko niit' on henki voittamaan, +Se, joka voimakkaana Luojaa herj, +Nyt maata suutelee ja rauhaa kerj, +Ja tyytyis pieneen riemun pisaraan. + +Vaan kas! Kautt' taivaan valon sde kiilsi, +Oliko se tuon riemun kangastus? +Ei,--ukon nuoli vaan, jok' ilmaa viilsi +Ja jota seuraa kammo, kauhistus. +Tult' yh vaan,--se leimumast' ei lakkaa, +Jo ilmat halkee, pilvet yhteen hakkaa, +Ja maahan iskee taivaan rangaistus. + +Vereni hyytyy.--Kukan korreltansa +Nn taittuvan,--vaan min ehjks jn. +Ja nyt, kun lasna ennen idin kanssa, +Kyn polvilleni Luojaa kiittmn. +Jot' ilkemmin rajuilma pauhaa, +Sen pikemmin taas saadaan poutaa, rauhaa, +Min' uskon sen--ja luotan elmn. + +Hllpyr 17/3 1872; Kaikuja Hmeest 1872. + + + +ROUVA RAA'LLE. + +Kuin luonto, joka, taimellansa vasta, +Odottaa valoa, mut taivahasta +Saa raetta ja kylm tuulta vaan, +Niin on mys tll nytttaiteen laita, +Ei usein piv sit vaippaa taita, +Jok' eroittaapi taivahan ja maan. + +Mut joskus sentn rakoileepi ilma, +Ja pilvist heloittaa taivaan silm, +Ja lintu laulaa, kukka loiston saa, +Taas kyll pilvi pivn eteen luistaa, +Mut ihmiset sen hetken kauan muistaa, +Se harmaapin heit riemuittaa. + +Nist' ilman valokkaista kohdist' yksi +On Lea puhdas, sen kanss' ystvyksin +Ky Margareta, kirkas toiveissaan. +Sulle, ken pivn plt' on verhon luonut, +Ken taivaan lapset nhtviks on tuonut, +Sinulle kunniata lausutaan. + +Se peittyy taivas taas. Mut toivokaamme, +Ens sumun jlkeen kirkkaan pivn saamme, +Ja silloin laulaa linnut nehen, +Ja sin, joka pois nyt kuljet tlt, +Kun pilven poikkeevan nt pivn plt, +Palaja silloin, terve Suomehen! + +1872 (?) + + + +MALJAN=ESITYS ISNMAALLE + +1/10 1872. + +Yks voima sydmmehen ktketty on, +Se voima on puhdas ja pyh, +Se tuttuko on vai tuntematon, +Niin valtaa se mieli yh, +Salamoina se tuntehet saa palamaan, +Se taivaast' on kotoisin kerrotaan, +Ja isnmaa on sen nimi. + +Se tunnussana se Suomenmaan +Vei urohot kuolon teille, +Vei nlk, vaaroja voittamaan, +Vei valoa voittamaan meille; +Ja rauhan tiss se ollut on +Se toivon thti sammumaton, +Joka tien vapautehen viittaa. + +Niin aina olkohon Suomenmaass'! +Ain' uljuutt', uskollisuutta! +Kun vaara uhkaa, ne luokohot taas +Vapautta ja valoa uutta! +T maa se ei koskaan sortua saa. +Elkn tm muistojen, toivojen maa, +Elkn, kauan elkn Suomi! + + + + +SAAREN IMPI. + +Tss' istun nyt ja itken, kun piv umpeen ky, +Ja itken taas, kun alkaa piv uusi; +Mun entist' ystvni ei kuuluvissa ny, +Tss' yksin olen niinkuin kasken kuusi; +Ja ymprillin tuisku se puita tuivertaa, +Ja hankipeitteen alla on kaunis kukkain maa, +On kaikki, kaikki muistot hangen alla. + +Oi, jos kuin jrvi laaja mun kyynelvirtaan ois, +Ja itkullein jos kosken kuohun saisin: +Yt pivt itkein itkisin ma talven tuiskut pois +Ja hangen alta kukat nostattaisin, +Ja niit suuteleisin ja niit kaitsisin, +Ja sydmmeni verta ma niille vihmoisin, +Nin osan hengestni niille suoden. + +Ja kukkain kirkkautta nyt aallot heijastais, +Ja leikiten ne rantaa kohden liekkuis, +Ja piilostansa kirkasna piv pilkoittais, +Ja puitten oksill' linnut laulain kiekkuis, +Mut itse heiluin latvassa korke'imman puun +Ma silmniskun loisin tuonne seutuun kaivattuun +Ja visertisin kultaistani tnne. + +Mut voi, voi! Aatos vsyy ja houraillen se ky, +Ja tuulentuvat haihtuu talvisss; +Mun entist' ystvni ei kuuluvissa ny, +On lumi maassa, jrven aallot jss, +Ja ymprillin tuisku se puita tuivertaa, +Ja hankipeitteen alla on kaunis kukkain maa, +On kaikki, kaikki muistot hangen alla. + +Hllpyr 30/9 1870; Kaikuja Hmeest 1872. + + + +ARVAN HEITTO. + +Toivo, pelko rinnassansa +Neito arpaa langettaa: +Vuohensilm jaloistansa +Hyppysilln tavoittaa. +Rinta hyppii, +Neito nyppii +Lehvsi kukastaan. + +Arvan kanssa mieli kulkee +Pilvihin ja manahan: +Joka lehv itseens' sulkee +Elmn ja kuoleman. +Lehvn viskoo, +Lehvn kiskoo +Neito kukast' yhtenn. + +Aatos lent niinkuin nuoli, +Rintaa polttaa, viluttaa, +Kukasta jo toinen puoli +Pirstojansa paljastaa. +Neito, neito! +Arvan heitto +Pivn tuo tai synkn yn. + +Hetkeks rinta tuskans' heitt, +Miel' on niinkuin aamukoi! +Mutta lemmen taivaan peitt +Tuokiossa myrsky voi. +Neito rukka! +Taasen kukka +Yhden kyljen paljaaks sai. + +Elon enn kuolemasta +Hivuskarva eroittaa, +Manala ja taivas vasta +Voitostansa kilvan saa; +Yksi lehti +Taas jo ehti +Kukast' irroittua pois! + +Lehvsen nin toisen pern +Neito nyppii kukastaan, +Yks on lehti jljell' enn... +Totta...! Kultaniko saan?... +Taivas aukee, +Pelko raukee, +Rinnan tytt toivo vaan! + +Hllpyr 30/9 1870; Kaikuja Hmeest 1872. + + + + +_Vv. 1873-1908._ + + + +ALEKSIS KIVEN HAUDALLA. + +4/1 1873. + +Vaipuos, vaivu synnyinmaasi helmaan, +Sielt s lydt, mit etsit tlt, +Rientosi palkan: sovitusta, rauhaa + Saavutat viimein. + +Nukkuos rauhaan; ymprills huokaa +Huoliva luonto, surren laulajaansa, +Hautasi partaall', itkein Suomen kansa, + Muistoas siunaa. + +Multa sun peitt, lumi hautas kattaa, +Vaan lytysi maailmassa loistaa, +Tuntosi hell, jalo rakkautes + Suomessa silyy. + +Vaipuos, vaivu synnyinmaasi helmaan, +Sielt sa lydt, mit etsit tll, +Rientosi palkan: sovitusta, rauhaa + Saavutat viimein. + +Pskynen 1872; Kaikuja Hmeest 1874. + + + +F.A.W. BOIJE. + +k. 30/11 1873. + +Lausuttu Hmlisosakunnan vuosijuhlassa 1/10 1874. + + +Vihanta kumpu maasta kohouupi, +Sen yll sinitaivas kaareuupi; +Siell' ystv on kallis kummun alla, +Sen sielu thten on taivahalla. + +Se oli taivahista hieno tuokse, +Se lhtikin vaan heimojensa luokse; +Ei jlki siit' ole paljon mailla, +Se vlkhti vain virvantulen lailla. + +Mut olihan se kullankirkas tuli: +Kun sydmmiin se koski, jt ne suli, +Ja kaikki hyvt henget liittoon yhtyi, +Ja kaikki jalot tunteet liekiks syttyi. + +Ne tunteet palaa viel, palaa yh, +Niin kauan kuin meill' ystvyys on pyh, +Niin kauan kuin on meill synnyinmaata. +Se tulen tuike sammua ei saata. + +Kaikuja Hmeest 1874. + + + +KRPNEN. + +Kun kes=aik' oli kaunihin, +Ol' ystvi mys mullakin; +Ne kskemttkin tulla taisi, +Nyt, vaikka kskis, ei niit saisi. + +Ne oli pienoiset, siivekkt +Ja mustatakkiset, siropt. +Ne tuli tnne, kun lumi suli, +Ja katosivat, kun syksy tuli. + +Ja heist talveksi yksi vaan +Ji tnne luokseni asumaan. +Se ymprillni hyristeli +Ja hyppi, nyppi, ja p se eli. + +Kun pivn koitossa havahdun, +Niin silt saan heti suutelun; +Kun vuotehelle ma painoin pni, +Niin myskin ystvn taukos ni. + +Kun piv lmmitti ikkunaan, +Se pyri eessni iloissaan; +Kun kylm' ol' ulkona, huoneessaki, +Minulta lmmitystn se haki. + +Me yhten' elimme aina nin, +Kuin pojat pesss vierekkin; +Sen ilovirsiin ma usein suutuin, +Mut kun se vait oli, jotain puutuin. + +Nin tuli talvi, ja helen +Ma palaamaan panin kynttiln: +Voi sit loistoa, ihanuutta! +Se ystvlleni oli uutta. + +Hn sit katseli oudoksuin, +Ma hnt katselin hymysuin, +Hn valon ympri hyrhteli +Ja hyppi, nyppi, ja p se eli. + +Ja valo loisti niin lempen, +Ja outo tunto ky ystvn; +Sen luo hn hehkuvan halun saapi +Ja valon helmahan katoaapi. + +Mut koti ompi niin kolkko nyt, +Kuin emo tlt' olis lhtenyt; +Voi, ett valokin vied voisi +Mult' ystvn, sit' en luullut oisi! + +Kaikuja Hmeest 1874. + + + +LHDE. + +Niin synkn huolellisna oli taivas: +Maan kurjuusko vai mik sit vaivas? +Se kyyneleit maahan vuodattaapi, +Niist' alkuns' lhde maantien vieress' saapi. + +Se syntyi surun hetken se lhde, +Se surun lapsi olikin sen thden; +Se hetken kyll kuvasteli taivaan, +Vaan sitten samertui sen kalvo aivan. + +Sen helman limaska ja ruoho peitti, +Ja ihmiset sen hylkyliseks heitti, +Sen ystvin--olihan mys noita-- +On sisiliskoja ja sammakoita. + +Sen luo ma usein kvin terveisille, +Net olen vhn sukua ma sille: +Minkin taivaast' olen alkuani, +Vaikk' olen vieraantunut kodistani. + +Sydnkin mulla kuvasteli taivaan, +Vaan sitten samertui sen kalvo aivan;-- +Ma lhteen luona istuin, pivt elin +Ja lohdun puutteess' itse lohduttelin. + +Nin kerran taas sen viereen painoin pni, +Ja tuijottelin kurjaa ystvni; +Min' olin synkk, synkk lhde kanssa, +Ja taivas oli murhevaatteissansa. + +Mut kkip tuuli pilvet poisti; +Tuhansin thdet taivahalla loisti; +Mut lhteen silmist' oli trkyt poissa, +Ja kirkas thtnen nyt loisti noissa. + +Kaikuja Hmeest 1874. + + + +THDET. + +Heloittain taivahalla +Kimaltaa thtivy; +Niin kirkkaasti ne loistaa, +Kun maass' on musta y. + +Mut toinen thtisarja +All' ilmanrannan on, +Se tumman kuusimetsn +Ktkeytyy varjohon. + +Asuntoj' autuaitten +On thdet taivasten, +Mut thdet taivaan alla +Kotoja rakkauden. + +Kun rakkaus maassa syntyy, +Sanotaan, putoo nin +Autuuden maasta thti +Majahan lempivin. + +Mut thte kas tuolla: +On sarjan kirkkain tuo. +No, hepo, juokse, lenn +Mun armaiseni luo! + +Ma helmahansa tahdon +Murheeni vajottaa +Ja hetkeks saada rauhaa +Ja hetken rakastaa. + +Ja sielun sielun kanssa +Sulattaa yhtehen +Ja lemmen siivill' lent +Kotihin autuuden. + +Kaikuja Hmeest 1874. + + + +VIIHDYTYST. + +Nukkumaan sua tuuditan, +Niinkuin vanhempi lastahan. +Nuku turvissa enkelein, +Nuku, mun sydmmein! + +Puhdas lumi jo peitt maan, +Luonto vaipuvi nukkumaan, +Huurrevaippahan pukeutuu +Koivu ja pihlajapuu. + +Tilhikin, siiven alla p, +Pihlajassa jo levht, +Huoli ei hyrinst maan, +Rauhassa nukkuu vaan. + +Nuku sinkin, sydmmen', +Niinkuin tilhinen oksallen, +Niinkuin pihlaja uinahtaa, +Kuin lumen alla maa. + +Rukoilen min taivasta +Slimn sua vaivaista, +Lunta pllesi vihmomaan, +Lunta puhdasta vaan. + +Suomen Kuvalehti 15/2 1875; Kaikuja Hmeest 1878. + + + +THTI. + +Ma taivahalle katselen +Ja katselen sua, thtnen, +Ja pienoinen vaikk' olet vainen, +Ain' olet minust' ihanainen. + +Kun kirkkaan vlkkynsi nn, +Niin rintan' alkaa sykkimn, +Ja tunne oudonlainen minuun +Ky aina kun ma katson sinuun. + +Se rakkaus on, sanotaan, +Mi silmists luo loistoaan, +Ja rakkauden tuli pyh, +Se povessasi palaa yh. + +Ja kirkas valo auringon +Se sinun lemmittysi on, +Ja tmn valkeuden laina +Se matkallas sua johtaa aina. + +Ja kohti mrs riennt vain, +Tien pituutta et kysy lain, +Et kysy, millaiset on alat, +S toivot vaan ja lemmit, palat. + +Oi, kirkas pieni thtnen, +Ma vlkkynsi katselen, +Ja aina kun ma katson sinuun, +Ky tunne oudonlainen minuun. + +Suomen Kuvalehti 1/6 1875; Kaikuja Hmeest 1878. + + + +JULIUS KROHNIN ja MINNA LINDROOSIN HISS + +10/9 1876. + +Kerran taivaan tuli, kerrotaan, +Kirpos maahan kultaktkyistn, +Mrtnn kulki, riehui vaan, +Etsi rauhaa, mut ei lynnyt mistn, +Ennenkuin se kodin lietehen +Ktkettihin onneks ihmisten. + +Niin mys nekin taivaan kipunat, +Jotk' on ihmisell rinnassansa, +Mrtnn, riehuin kulkevat, +Vieraantuen alkukodistansa, +Jos ei uuden kodin liesi saa +Niit lmmitt ja valostaa. + +Kaikki, mik' on pyh, ylev, +Kaikki, mik' on maailmassa suurta, +Kaikki, mik rintaa lmmitt, +Kaikk' on kodin liedest' alkujuurta, +Kaikki siit virkoo elohon +Niinkuin luonto loistaiss' auringon. + +Majassa mys Teidn loistakoon +Kirkkahana tm taivaan laina, +Ymprillenne se virratkoon +Valoa ja lmmityst aina, +Onnen, rauhan saakoon nousemaan +Iloks kansamme ja isnmaan. + +Suomen Kuvalehti 15/10 1876; Kaikuja Hmeest 1878. + + + +ALEKSIS KIVEN HAUTAKIVE PALJASTETTAESSA. + +21/5 1877. + +Talven valta taas on mennyt, +Luonnon sydn sykht; +Hanget sulaa vainioilta, +Jrvistmme lhtee j, +Maasta nuori ruoho nousee, +Uuteen lehtehen ky puu, +Ihmistenkin sydmmihin +Uusi toivo sijoittuu. + +Uusi toivo nousee, kasvaa, +Kuvat luopi herttaiset, +Luopi etees kevt, syksyt +Sullen mielenmukaiset, +Marjapensaat, hedelmist +Raskaat, edesssi nt, +Net heint tuoksuvaiset, +Tyteliset thkpt. + +Niin se toivo kuvaa, mutta +Niin ei aina kyvn ny, +Luonnon viisaat tyt ne ain' ei +Ihmismielen mukaan ky, +Usein myrsky kukkas taittaa, +Usein halla viljas sy, +Usein hedelms ja toivos +Rankka rae maahan ly. + +Niinkuin luonnon elon laita, +Niin mys ihmiselmn, +Siinkin on talvet, syksyt, +Siin toiveet kevhn, +Siinkin ne toiveet usein +Raukee hautaan aikaiseen, +Usein thkp ei joudu +Edes tyteen heiteeseen. + +Senp lainen kevn toivo +Kesken mennyt hautahan +Sekin mies on, jollen tss +Pystytmme patsahan, +Kaunein kevn alku, mik +Suomessa on koittanut, +Kallein toivo, mik meilt' on +Kesken aikaan sammunut. + +Niin, ja tuhlatenpa luonto +Hllen lahjojansa soi, +Parastansa antoi, mink +Kyh iti antaa voi; +Antoi hengen rikkauden, +Antoi tunnon kirkkahan, +Laululahjans' antoi hlle, +Soittons' antoi sorean. + +Ja hn vuorostaan nyt lauloi +Ylistellen itin, +Kuvasi sen idin kasvot +Kauneimmilla piirteilln, +Kuvasi sen kesmuodon +Kirkkaan, sinijrvineen, +Ja sen valjun talvivaipan +Puki runon kukkaseen. + +Ja jos hnt seuraat synkkiin +Salomaiden pirtteihin, +Sama kallis idin kuva +Aukee sulle siellkin; +Etehes hn kuvaa kansaa +Suoraa, tyynt, karkeaa, +Mutta jonka sydmmess +Piilee kultaa puhtaimpaa. + +Niin--tn maan ja tmn kansan, +Suomen kansan etehen +Tyns, toimens' uhras hn ja +Sydmmens lmpisen, +Sille rakkautens' antoi, +Kaiken mit antaa voi; +Ja se rakkaus se hlle +Kunnian ja maineen toi. + +Rauha haudall' olkoon! Sit +Suojelkohon synnyinmaa; +Kutokohon kes kaunis +Siihen vaippaa kukkaisaa. +Tuottakohon syksy runsas +Suuremmankin laulajan: +Senkin rinnall' el _Kiven_ +Tyt ja nimi ainian! + +Suomen Kuvalehti 15/5 1877; Kaikuja Hmeest 1878. + + + +RUNO + +SUOMALAISEN ALKEIS=OPISTON VIHKIISISS SYYSKUUN 11 PIVN 1878. + + +I. + +Nyt on juhla Suomenmaassa, kaikki kansa riemuitsee, +Lhelt ja kaukaa rientin juhlajoukot aaltoilee; +Voitettu on taaskin voitto, suuri voitto kansallen, +Siit' on juhla Suomenmaassa, siit riemu julkinen. + +Niinkuin pieni sotajoukko, kalliin voiton saatuaan, +Soitellen ja laulain yhtyy lippuns' alle voitokkaan, +Maahan aseet, miekat riisuu, katseen luopi taaksepin, +Katsoo vaivojaan ja titn, Luojaa hiljaa ylistin; + +Niin mys tnn Suomen kansa. Kallihist' on ostetut +Senkin voiton hedelmt ja tin ja vaivoin maksetut, +Senkin puolustaa on tynnyt mik sille rakkahin, +Vaikk'ei vieraan valtaa vastaan eik miekoin verisin. + +Ei, vaan heimolaista vastaan, yhden idin siittm, +Joka yhden idin rinnoist' imee nestett', elm, +Joka elmt imee, mutta palkaks kuolon suo, +Joka lmpimyytt saapi, mutta sijaan hallan tuo. + +Usein kansan vainiolla vilja nousi orastain, +Levitteli lehvins, tuulen kanssa leikki vain, +Mut ei thkllen se pssyt, eip edes korrellen, +Kun jo juurta toukka jyti, elon nuoren turmellen. + +Taikka harmain joukkoinensa, hyinehen ja jinehen, +Tuli tuonen mailta halla, thkn kylmi kultaisen, +Thkn kylmi, jyvn jti, ja kun nousi aurinko, +Autio ja musta oli vaivannn vainio. + +Usein nin ky pohjolassa. Mutta rakkaus ja ty, +Ne, ne aseet, joiden eteen vaipuu voimatonna y, +Ne, ne voiton tuo ja korjaa viljan kypsn latohon, +Mutta silloin aina juhla, juhla Suomenmaassa on. + + +II. + +Ja kes oli parhaillaan, +Koin steet mailla vikkyi, +Ja linnut lauloi laulujaan, +Ja lammin laineet likkyi; +Mut kolkolta, kuin viety pois +Tulonen kodin liedest' ois, +Niin tuntui kolkolt' aamu. + +Elmn ehdot riistnyt +Taas oli hyinen halla. +Ja huuto kansaan lensi nyt +Ja kaikui kaikkialla; +Ja mieliin syttyi innostus, +Ja harvoin nhty rakkaus +Nyt hehkumaan sai tunteet. + +Ja pelastukseks isnmaan +Varansa kansa kantoi, +Ja rikas uhras aarteitaan +Ja kyh ropons' antoi, +Ja niinkuin vaimot Karthagin +Helyns riisti naisetkin +Ja kullat kulmiltansa. + +Ja itse kylmn kivehen +Se lempi sijoittuupi, +Ja paasi liittyy paatehen +Ja holvit muodostuupi, +Ja yls, yls pilvihin +Kohoopi lailla temppelin +Nyt Suomen kansan huone. + +Ja kotipaikan valo saa, +Jot' sken uhkas halla, +Ja lmmin liesi kohoaa +Nyt hellin ktten alla +Ja valaisee ja lmmitt, +Kun synkk on ja pime +Ja elo kolkoks kypi. + +Mut nin kun y taas peitt maan, +Niin saman lieden luota +Uus joukko lhtee sotimaan +Ja puoltamahan tuota. +Ja aseet: rakkaus ja ty, +Ne taaskin vihamiehen ly +Ja uusi saadaan voitto. + + +III. + +Sinua kultainen ja kallis maamme, +Sinua kaikki tymme tarkoittaa. +Elomme, onnemme me sulta saamme, +Sa, ihanteemme, kaunis Suomenmaa; +Jo pienoisista saakka meille kannoit, +Kuin iti lapsillensa, kaikki annoit, +Ja tyhjiks usein rintas imetit, +Ja usein krsit nlk, saadaksesi +Paremman toimeentulon lapsillesi, +Ja usein vilussa sa vrjhdit. + +Mut huolet' ollos! Viel' on lemmentulta, +Mi jt ja lumet poluiltasi luo; +Ja tymme harras poistaa nlks sulta +Ja elon sulle huolettoman tuo; +Ja innon, jonka ktkit sydmmeemme, +Sill' ermaasi viljaviksi teemme, +Nin vaivannks palkiten ja tys. +Ja vaikka nntyisimme alla siden, +Kun hyv vaan on olla meidn iden, +Niin silloin hyv' on olla meidn mys. + +Ja mit, vaikk'ei tymme suuremp' oisi +Kuin kipunan, mi syntyy sammumaan, +Ja verrata vaikk' eloamme voisi +Meress yksityiseen pisaraan; +Sun thdes vaan me kymme riemahdellen, +Kuin aalto kosken kuohuun hyppiellen, +Ja katoamme tuimaan taisteloon. +Mut sin, Suomenmaamme, tulet rikkaaks +Ja suureks, mahtavaks ja mainehikkaaks. +Jumala synnyinmaata siunatkoon! + +Kaikuja Hmeest 1878. + + + +ERSS KANSANJUHLASSA. + +Maan, vetten yli ilma raikas kulki, +Uus aika koetteli lentoaan; +Ja peitost' yn nyt astui kansat julki +Ja niiden kanss' uus henki maailmaan. +Se oli raikas henki aamuruskon, +Jok' innostuksen toi ja toivon, uskon, +Ja salamoina iski sydmmiin, +Ja heikot steet Suomeenkin se heitti, +Mut usma meilt viel pivn peitti, +Tll' isnmaata viel kaivattiin. + +Se Suomen korpimailla viel silyi +Ja turvekaton alla piilihen, +Kuin simpsukkainen kuoressaan se pilyi +Ja ark' ol' astumahan ilmoillen, +Siks kun sen _Lnnrot_ lys ja kuoren taittoi +Ja salomaiden aarteet ilmi laittoi +Ja maiden, kansain ihailtaviks toi, +Ja eteemme, kuin lumonnut ois taika, +Uus maailma nyt aukeni, ja aika +Se meihin silmns' ihmetellen loi. + +Ja salot viherji ja piv koitti, +Ja lmmin liikkui yli vetten, maan, +Ja laulut kaikui, mahtavasti soitti +Nyt _Runebergkin_ jttikanneltaan. +Uus aik' on tullut, uuden ajan riennot +Nyt kulkee kautta maiden, tytt tienot, +Mut kansan viel' on verho silmilln, +Siks kunnes _Snellman_ hengenvoimallansa +Pois loihti peittehet, ja Suomen kansa +Tul' omaa itsens nkemn. + +Ja hnen sanansa kuin miekka koski +Ja sydmmist mursi kylmn jn, +Ja hnen nens' innostuksen nosti +Ja tunteet pyhimmt sai syttymn. +Ja vanhat, nuoret kansan alttarille +Nyt kilvan riensi uhraamahan sille +Etunsa, onnensa ja elmn. +Ja kansan vainiolla paahtoi helle, +Ja viljoja nyt nousi tanterelle, +Jonk' sken karje nytti peittvn. + +Ja alat, joita peitti unheen laineet, +Nyt auraamaan ky _Yrj Koskinen_. +Ja kansan onnenvaiheet, tyt ja maineet +Nyt astuu kirkkahina ilmoillen. +Ja Suomalainen tuntee rinnassansa +Nyt Suomalaiseks itsens, ja kansa +Tys'ikisyyden valtakirjan saa. +Ja poven pohjukasta riemu raikuu, +Ja kautta maiden, mantereiden kaikuu: +Nuo miehet elkt ja synnyinmaa! + +Kaikuja Hmeest 1878. + + + +KUVA + +Mun huonehessani seinll' on +Yks kuva halpa ja koruton, +Se siin ollut on monta vuotta, +Ja aina ihaelen ma tuota. + +En tied, mi siin viehtt, +Lumenko peittm harmaa p, +Vai surun uurtamat vaot nuoko, +Vai silmn lempe tuike tuoko. + +En tied; mutta niin lmmin on +Sen lheisyys kuni auringon, +Ja onpa kuin hnen katsannastaan +Heloittais taivahan rauha vastaan. + +Ma tuntikausia ihaillen +Kuvoa tuot' yh katselen, +Ei sulho kultoaan punastuvaa +Niin tyystin katso kuin min kuvaa. + +Ja kun ma katson, niin vhittin +Herpi muistoja mielessin +Niin armahaita, niin ihanoita +Ja kaivatessani katkeroita. + +Ma poies mennehen polvekseen +Nen lapsuusmaailman riemuineen, +Nen kynttilit ja joulupuita +Ja ystvyksi hymysuita! + +Ja onpa kuin kuva elon sais +Ja mua hellsti katsahtais, +Ja onpa kuin hnen katsannastaan +Heloittais taivahan rauha vastaan. + +Ja senhn vuoksi niin lmmin on +Sen lheisyys kuni auringon. +Mut ken se ompi se armahainen? +Mun oma itini on se vainen. + +Kaikuja Hmeest 1878. + + + +PALVELUSTYTT. + +Ihanainen joulu jo tullut on, +Tuo miekkoisten ystv luopumaton, +Ja kaduilla pyrivi hyriv kansa, +Jokaisella myttynen kainalossansa, +He lahjoja kantavat armailleen, +Ken kullalleen, ken lapsilleen. + +Ja koht' ilo korkeimmallehen saa +Ja juhlavalkeat leimahtaa, +Tuhannet valkeat kartanoissa +Ja haarukynttil kyhn koissa, +Kenell on suoja ja koti vaan, +Sen rient helmahan suopeaan. + +Mull' ei ole kotoa lmpim, +Ei omaist' eik' ole ystv, +Saan muiden lahjoja muille kantaa, +Mut en saa itse ja en voi antaa. +Oi, jos olis ystv mullakin, +Niin hlle ma itseni antaisin. + +Kaikuja Hmeest 1878. + + + +SYDMMESTNI... + +Sydmmestni halveksin +Jokaista aineen orjaa, +Jok' itaruudest' aittoihin +Maan toukkasetkin korjaa, +Ja katsomatta ht maan, +Ky kultataakat harteillaan +Ja vaivaisuuttaan huokaa. + +Ja kehnoks sen ma sanon, ken, +Isnmaa huulillansa +Ja rakkautta teeskellen, +Vaan etsii mainettansa, +Ja, niinkuin tyhj thkp, +Vaan taivahille yritt, +Mut hedelm ei tuota. + +Mut kirouksein saakoon hn, +Ken povest' isnmaansa +Imeepi mehun, elmn +Ja voiman kansastansa, +Ja kurjaks nin sen saatuaan, +Hekuman helmoiss' istuu vaan +Ja kantajaansa herjaa. + +Kaikuja Hmeest 1878. + + + +SALOMAA. + +Yht' ihanaisena, kuin sinut kerran nin, olet tuossa +Taian luomana taas, kaunoinen salomaa. +Taas nen sun, mkin tyynen tuon, kukat, varjovat pensaat, +Lammen vlkkyvn, vaarat korkeat nuo. +Nen sinut ennelln, nen taas tutut lempet kasvot, +Joit' olen kaivannut, kuin kes lmmintn. +Kaikki ma taasen nn: lukemattomat armahat muistot, +Kuin kukat kirren alt', elpyvt taas elohon. + +Tuolla m lammellas olen soudellut useasti, +Salmia kierrellyt, kaikua kiusannut; +Katsellut sylisss olen Vellamon neitosen maata +Hurmaavan ihanaa, luokseen viettelev; +Taikkapa, keinuen laineillas, vetes vlkkyvn karjan +Kietonut verkkoihin, nostanut venheeseen. + +Tuoll' olen vuorellas sen louhistot kapuellut, +Noussut kotkan laill' ain' yh korkeuteen, +Noussut ja nhnyt mun pyhn, armaisen isnmaani, +Niinkuin morsiamen tyynen loistossaan; +Nhnyt auringon alas vaipuvan salmien helmaan, +Kultia lhteissn heitellen yli maan, +Tai punottain, ujostellen kuin salon impyen, nhnyt +Kuuttaren kehrvn rihmaa hhamoseen; +Tuon olen nhnyt, ja siin' useast' olen istunut yhn, +neti istunut vaan, aatoksiss' uneksuin. + +Mut unohtaisinko nuo suloiset, ikimuistoiset hetket +Tuolla sun helmassas, seurass' ystvien! +Muistoja tuo joka puu, joka kukkainen, joka pensas, +Polkusi mutkikkaat, viirisi salkoineen. +Istunut tuoll' use'in lakan all' olen, hartahin mielin +Kuunnellut tarinaa aian muinoisen, +Nhnyt valtavat hahmot sen, sek rohkeudella +Taas tulevaisuuden verhoa nostellut; +Nhnyt kaunoiset unet maalleni, toivonut sille, +Toivonut taivasten antimet runsaimmat, +Toivonut sille kuun hopeoita ja kultia pivn, +Teilleen valkeuden, rauhoa rannoilleen... +Niin, mit toivoinkaan, mit aattelinkaan, mit ninkn +Tuolla sun helmassas, kukkainen salomaa! + +Kaikki kun taasen nn, on sielullain pyhpiv, +Valkaistu tupa sen, tyn tomut laastut pois, +Kaikki on tyynt ja rauhaisaa, vaan rinta se sykk, +Muiston kellot kun kaukaa kaikuen soi. + +1880. + +K.P.T. Ylioppilas=albumi J.V. Snellmanin +75=vuotisen syntympivn muistoksi 1881. + + + +AAMULLA. + +Piv jo noussut on, puna luonnon poskilla hehkuu, +Aurinko niihin kun lempivn katsehen luo. +Nurmikin hieraisee unen silmistns ja nostaa +Pois utupeitettn, aukoen kukkasiaan. +Lentohon pyy pyrht, kahilistossa ntvi sorsa, +Tiitikin tirskuttain siistivi sulkiahan. +Taivasten valomerta nyt sieluni hiukuen uikoon, +Ennenkuin sumut yn taas sen huurtohon luo! +Aavat kuin avaruus nyt mielehen miettehet nouskoot, +Ennenkuin sen taas kahlehet kahlehtii! +Vaan mit synkki aavistan! Ilo, laulu ja nuoruus +Aamun ja auringon nuo ikiheimoja on. +Laulelkaammme ja riemuitkaamme nyt: kas kuni joutsen, + +Pois ulapallen, pois, purtemme kiidtt, +Laineet tiellemme loiskuen viskelevt hopeoitaan, +Taivas kultiahan ylt'yliten sirottaa. +Minne ma silmnkin, min nuoren nn isnmaani +Kukkaisiin puetun, helmill kauneillun. +Tuolla kimelten seisovi vuori ja saaret ne tuolla +Kukkaisvihkojen laill' aalloistaan kohoaa. + +Koivut tuolla ne peilaileksen ja tuolla, kas, eksyy +Auringon sekin hongiston pimentoon. +Niityt ja vainiot nn ma ja tllin, joss' opin ensin +Maani ma tuntemahan, lempet kasvot sen. +Haudat urhojen nn, maan poikien, jotk' yls templiin +itins' saatettuaan kuolohon sortuivat; +Vilja jo haudoill' aaltoilee, tht nuokkuvat tydet, +Joist' elon siunaukset runsahat virtaavat. +Voi, ettei vaan meillenkin, kun ilta se joutuu, +Tystmme niitettis kuorta ja kaunaa vaan! + +Vaan mit huolehdin, sinisilminenhn on aamu: +Aamu ja nuoruus, nuo tynnn toivoa on. +Nouse, toivoni, siis! Palavat sun aattehes, rinta, +Niinkuin kylvjmies, kylv maas sydmmeen! +Luojan kellarihin mehilisen lenn ja nouda +Mett sun kylvlles, lmp touoilles! +Niin kenties, kun sunkin soi lepokellosi kerran, +Lausutahan: sin teit maallesi mink s teit. + +1880=luvulta? + + + +VAPAUTETTU KUNINGATAR. + +On vuoren huipulla linna, se katsovi laaksohon, +Mut niinkuin hauta jylh ja kolkko se on, eloton: +Lukossa on rautaportit, ei valoa sielt ny, +Vaan neti, niinkuin aaveet, sen tornissa vahdit ky. + +Vlin sentn, y kun tyyntyy, kun aurinko mailt' on pois, +On niinkuin laulua hell ja vienoa sielt sois; +Kuningatar siell laulaa, niin laaksossa kerrotaan, +Mut ken hn on sek mist, ei tied ainoakaan. + +Sanotaan: on hnkin ollut maan valtia ylhinen, +Ja kauneudestaan kuulu yli merten, mannerten; +Mut aamu kun kerran koitti, pois, pois hn on hvinnyt. +Saalistahan linnan herra yt, pivt vahtivi nyt. + +Vlin vaan, kun vartiat nukkuu ja tyynen saapuu y, +Kuningattaren raukan rinta vapahammin silloin ly, +Hn silloin ylle laulaa, surujansa ja murheitaan, +Kadotettua kauneuttansa, vapautta ja toiveitaan. + +Nin matkamies tuli kerran ja saapui linnan luo, +Ja linnasta laulut kuuli: oli tuttuja laulut nuo, +Ja rinta nyt syttyy hll, tuli outo nyt ky sydmmeen, +Ja hn lhtevi mailleen jlleen ja ne laulavi kansalleen. + +Ja on kuni ilma lmmin taas henghtis yli maan, +Runoruhtinaskin, ihastuin nyt, taas koskevi kanneltaan, +Ja soitto, ei ennen kuultu, sen kielist nyt salamoi: +Siin' urhous, maine, lempi, pyhimmt elon tunteet soi. + +Ken tuost' ei hurmautuisi? ken en kylmks jis? +Ken miekkaa nyt ei tahkois, ken keihst' ei terstis? +Mut kuningatar hn linnass' yh laulavi murheitaan; +Pois, pois vapauttaja viel' on, ties, saapuuko milloinkaan! + +Oi, saapuu, saapuu! Tuolla mies joutuen kiirehtii, +Kyprst vlkkyvi piv ja miekasta kuu sdehtii: +Pelastettava maan on iti! hn huutavi kansallen, +Ja se soi kuni ukkosen ni: ken nyt mua seuraa, ken? + +Oi turhaa, pois on poissa!--Ky vinhemmin hn vaan-- +Oi surmasi helmaan kiidt! Ei katso hn taakseenkaan; +Yls vuoren rinnett' astuu, jo saapuvi linnan luo, +Sadan miehen voimat hll, kun ryntvi urho tuo. + +Jo rautaportit murtuu, jo aukevi haudan suu, +Sen vartiajoukko jo hilyy, niinkuin raju=ilmassa puu, +Jo lehti, oksia taittuu, jo kaatuvi runkokin +Ja kuin rytmetsn kautta tie kulkevi sankarin. + +Ja nyt olet vapaa, iti! Pelastukses hetki nyt ly! +Tule pivn valkeuteen nyt, jo mennyt on pitk y! +Taas syttyvi silms tuike, taas poskilles puna saa; +Ja voi sit, ken hiuskarvaa nyt pstsi notkistaa! + +Ja linnasta hn taluttaapi kuningattaren ilmoillen, +Ja vastahan kansan joukko jo rientvi riemuillen. +Ja on kuin laulua hell ja vienoa taasen sois, +Mut aamulaulua on se, y on ijks mennyt pois. + +Kuningatar istuimellaan, taas istuvi loistossaan, +Ihanaisena niinkuin piv ja kuuluna ympri maan. +Mut vuoren huipulla linna vuos vuodelta vaan hvi, +Pian maan tasallen kukistuu se, kivi ei kiven plle j. + +Albumi 12 p. Toukokuuta 1881 sek +Helmi Suomen runoudesta. 6. 1898. + + + +MATKAMIES. + +On joulu=ilta, ja yksin +Vaeltavi matkamies, +Jotakin hn etsivn nytt, +Mit etsivi, Herra ties. + +Monest' uljahast' asunnosta +Tuli liekitsee, ilo soi, +Hn huomaavan sit' ei nyt. +Ohi rientvi, mink voi. + +Kyln rihin saapuu hn jo. +Pimeys hnen on edessn, +Pimestp kaukaa loistaa +Valo metsst yksinn. + +Se vlkkyvi, kuin luo kutsuis. +Hn kutsua noudattaa: +Maja pieni se on, vki siell +Juur' hartauttaan lopettaa. + +Ja kaikuu nyt pyh virsi, +Ja leimuvat valkeat, +Ja himmeli hiljaa hilyy... +Oi, kuulkohot taivahat! + +Kdet ristiss miesi siin +All' akkunan viivht, +Kylm' ymprill' on, vaan hll, +Sydn hll se lmpi. + +Hn viipyvi siin, kunnes +Kaikk' uuvahtaa lepohon, +Ja kynttil yksin tuikkaa, +Ja hiljaus kaikkiall' on. + +Mit' etsi se matkamiesi? +Kenties--kenties kotiaan. +Ken oli hn sek mist? +En tied,--kulkija vaan. + +K.P.T. albumi 1881. + + + +KEHRJ=ITI. + +Ja iti istuvi, kehrj, +Ja kyynel silmhn vierht. + +Pois aurinkoiseni lksi, pois, +Oi, jos pian taas hnet nhd vois! + +Ihanainen hn oli, kaunoinen, +Oli puhtoinen kuni pulmonen. + +Samanlaisena jos hnet nhd sais, +Oi, aurinkoiseni jos palajais! + +Ja rukki se hyrrten, pyrien ky, +Mut armasta poikaa vaan ei ny. + +Ja iti istuvi, kehrj, +Ja kyynel silmhn vierht. + +--Iloitse, iti, sun poikasi +Jo mainehen siivill kiitvi! + +--Ylistetty luoja! ja viuhuen +Nyt rukki se hyrrvi pyrien. + +--Hn luokses saa, kotimatkall' on, +Mut niinkuin syksyn puu alaston. + +--Ylistetty luoja, kun vaan hnet saan! +Mut rukki se tyyntvi vauhtiaan. + +--Oi iti parka ja vaivainen, +Sun kuollut on poikasi kaunoinen! + +--Ylistetty luoja, kun puhdasna saa +Hn idin helmahan taas nukahtaa, + +Eik' en rukki se hyrrten ky, +Eik' en kyynel vierivn ny. + +K.P.T. albumi 1881. + + + +RUNOLAULAJA. + +Isossa hovilinnass' on pidot uljahat, +Kruunuista kirkkahista heloittaa valkeat, +Hopeat siell hohtaa ja kullat vlkht, +Ja svelsoitot vienot iloiten helkht. + +Ja kuitenkahan riemu ei tunnu riemullen; +Jotakin siell puuttuu, mut mit', ei tied ken. +Ilveilln, lauletahan, hymyilln, tanssitaan, +Vaan tavan vuoks on kaikki ja teeskely vaan. + +Mut kartanolla ulkon' on riemu julkinen: +Siell' istuu kansan kesken mies vanha laulellen, +Ja korkealle laulu se kaikuu pilvihin... +Kentiesi tuossa oisi iloksi suurtenkin. + +Ja salin ovi kohta se loistoss' aukeaa, +Ja nuorukainen vanhust' esille taluttaa: +Paraimmat laulus, ukko, nyt laske soimahan, +Kevtt laula mieliin, iloa rintahan! + +Ja ovensuussa siin hn seisoo kourussaan, +Olento halpa, kyh, ja sauva nojanaan, +Hopeelta hohtaa parta, hivukset pitkt sen +Ne lumivalkeoina valuvat harteillen. + +Salissa vallitseepi kuin haudan hiljaus, +Mitp tuokin tll? vaan kuuluu kuiskahdus, +Ja yli otsain lent pimet varjot yn, +Ja kynttiltkin tuikkaa kuin lpi terhenvyn. + +Mut oven suussa vanhus viritt laulujaan; +Vavisten aluss' ni ja vrjyin kulkee vaan, +Kuin lintu, joka metsst' on tuotu hkkihin, +Sveltn visertpi sydmmin tykkivin. + +Vaan pian into nousee ja sydn lmpi, +Ja svel kasvaa, paisuu ja kaikuin helkht, +Ja ukon kyr varsi se sorjaks kohoaa, +Ja silmist' ihmeenlainen vlhdys tuikahtaa. + +Hn sankareista laulaa, uroista Kalevan, +Ja valon taistelusta pimeytt vastahan, +Hn neiden surman laulaa, mit' idin lempi on, +Ja pojan tuiretuisen kamalan kohtalon. + +Ja huonehess' on niinkuin salainen tenho ois, +Kuin aamull' on, kun koitar yn vaipan siirt pois: +Vrht koko luonto, puun lehvt vavahtaa, +Ja ruskoon peittyy taivas ja kastehelmiin maa. + +Niin huoneessakin siell nyt sydn sykht, +Punoittuu kalvas poski ja kyynel vierht, +Ja sumu jinen haihtuu, yn varjot poistuvat, +Ja kirkkahasti taaskin heloittaa valkeat. + +Ja ompi niinkuin riemu taas nyttis riemullen; +Ei tunnu helke kullan, ei hohto hopeiden; +Iloitaan, lauletahan, hymyilln, tanssitaan, +Ja kaikki sydnt' ompi ja hartautta vaan. + +Mut vanhus halpa, kyh, tuo hyljeksitty, hn, +Hn huoneen ylimmllen sijallen viedhn, +Ja kaunis siin on hn, kuin hohteess' auringon +Satehen vienon jlkeen puu sammaltunut on. + +Ylioppilaskunnan albumi Elias Lnnrotin kunniaksi 9/4 1882. + + + +VAIVAIS=AAPO. + +Petjistss kankahalla +Vaivainen on hkkeli vain, +Ja vielkin vaivaisempi +Sen hkkelin on asujain. + +Kyll' on rikas ollut hnkin, +Nuor' ollut on aikoinaan, +Rujo nyt on, pettua sypi, +Tytr ainoa riemunaan. + +Syys=ilt' oli myh kerran, +Pesvalkea leimuaa. +Mik liike ulkona tuolla? +Ken yksi nyt tnne saa? + +Matalast' ovest' astuu mkkiin +Mies ryhke liikkeiltn. +Pukimestaan hohtavi kulta +Ja irstaus silmistn. + +Hyv' ilta!--Herran rauha! +Mik mkkihin kreivin toi? +--Olet kyh, ma tuon avun sulle, +Joka puuttehes poistaa voi. + +Ja kultia hn pivon tyden +Nyt pydllen levitt, +Ja ne valkean hohtehessa +Niin ihmeesti vlht. + +Ja sun tyttres kaunokaisen +Komeaan min vien hovihin, +Puetan hnet kultiin, silkkiin +Ja kalliisiin kivihin. + +Nin lausuvi, kullat hohtaa, +Ja immyt tuo punottaa, +Ja hn rientvi luo, kdellns +Sen poskea koskettaa. + +Mut polttava liekki lensi +Ukon silmhn raukeeseen, +Ja hn nousi ja leimuvan katseen +Hn viskasi vieraaseen. + +Pois, ryhke! niin hn huusi +Tuen ottaen sauvastaan, +Pois, ryhke; pois ktes riettaat! +Impi olkohon rauhassaan. + +Veren kansastas olet juonut, +Hien, tyn olet rystnyt, +Ja tahdotko kunnian viel +Vaivaiselta riist nyt? + +Se kallis on kullall' ostaa. +Pois, pois tuo lahjas vie! +Hpell' en liikkunut viel, +Ei tarpehen nytkn lie. + +Jos niin sen tahtovi Luoja, +Voin kuolla ma nljissin, +Mut lapseni kunniaa myyd, +Ei, herra, se ei ky pin. + +Hn istui, kullan pyyhks +Tykn, kuni polttanut ois; +Mut vieras vait, puhumatta +Rahat otti ja hiipi pois. + +Ja riemastuin tytr juoksi +Isn helmahan herttaiseen, +Ja hiilokseks tuli riutui, +Pois hiipuen hiljalleen. + +Kansanvalistusseuran kalenteri 1882. + + + +LEENA. + +Ja Leena istuvi kankaallaan +Ja morsiusseppel on kulmillaan. + +Ly pirtaa, niisi helskytt, +Ja oudosti silm se vlkht. + +Oi laps, mik kiire sull' on ty? +Ky, raukka, maata, jo pll' on y. + +--En, en, mua vartovi armahan', +Ma morsiusvaatetta valmistan. + +--Oi raukka, sun ruumiis raukee pois. +--Oi jospa se vielki raukeemp' ois. + +--Sun silms tuike se tummenee. +--No, tummetkoon, se ei haittaa tee. + +--Sun poskeltas puna pois putoaa. +--Mun kultani lempivi kalpeaa. + +--Oi, turha on toivosi, onneton, +Sun petti hn, hll jo toinen on. + +--Ei pett voi minun kaivattun', +Ens sunnuntaina hn noutaa mun. + +Ky pirta ja niidet ne helskht +Ja oudosti silm se vlkht. + +Pyhaamu on, tyynt' yli vetten, maan, +Ja huomenkello se kaikuu vaan. + +Laps, nouse, piv jo kirkas on, +Ja kellot jo kutsuvi kirkkohon. + +Mut Leena hn tyns on pttnyt +Ja vaivoistansa hn huokaa nyt. + +Ja tyynen nukkuvi vuoteellaan, +Ja morsiusseppel on kulmillaan. + +Ja hpuku valkea yllhn, +Ja valkeamp' entistn on hn. + +Jo kirkonkellot ne yhteen soi, +Oi lapsi raukka, mik' on sun, oi? + +Hn ktt sen koskevi kalpeaa, +Mut vastaukseks likistyst' ei saa. + +Hn suutelon painavi huulillen, +Ei tunnu henkys lmpinen. + +Hn posken poskellen lhent, +Mut kylm ja valju se on kuni j. + +Kansanvalistusseuran kalenteri 1882. + + + +JOHANNES TAKASEN MUISTOKSI. + +12/11 1885. + +Ylhll pilven reunall' on linna kuulakas, +Ja immyt kaunokainen sen linnan valtias-- +--Ken oivaltaa mik suurin on voima maallinen, +Saa valtakunnan kaiken ja morsioks impyen. + +Ja arvot, vallat rient, sanat valtian kuultuaan, +Ja mahtavat, rikkaat hohtaa hopeassahan, kullassaan, +Ja kulkee nuoret, vanhat ja viisahat tieteissn, +Mut vastaust' ongelmoiseen ei arvaja yksikn. + +Ja saapuu siihen myskin laps mkkisen ahtahan, +Ujostellen seisoin kesken tuon joukkion mahtavan. +Lumouksissaan hn seisoo, ja linnan immyt tuo +Hnehen niin vienon katseen kuin thtsen tuikkeen luo. + +Hnt' oudot silmt seuraa, kenties joku karsas mys: +--Hvaatteit' ei ole ylls; mik tll sun ompi tys? +Sun tuntematon sukus ompi ja heimosi maineeton: +Sunlaisest' ei sikist kaunottaren voittohon! + +Mut on kuni nuorukaisen tuli valtais taivainen, +Niin leimuvan kirkas hohde sen lentvi kasvoillen. +Sun, immyt kaunokainen, tytr linnan kuulakkaan, +Sun voittaaksen' veren' uhraan sen viimeiseen pisaraan! + +Matalaisessa mkkisess +Mies kalpea askartaa, +Kylm ymprill' on, vaan hll, +Sydn hll se leimuaa. + +Tulisimmat aattehensa +Kivehen hn veisten luo, +Ja sirpalehet skeniden +Ylt'ympri lent nuo. + +Ja hahmon saa kivi kylm +Ja mhkle muodostuu.-- +Mut viel' ei sihky silm, +Viel' ei hymyhyn ky suu. + +Tulikuumast' ahjostansa +Ihanteita hn taasen luo, +Ja sirpalehet skeniden +Taas ympri lent nuo. + +Saa silm ja huulet muodon.-- +Mut viel ei valmis ty: +Kuvass' ei ole henke viel, +Ei sykkien rinta sen ly. + +Palavaiseen nyt povehensa +Hn patsahan painaltaa, +Sydmmesthn hengen virran +Hn siihen johdattaa. + +Ja on kuin sais kivi hengen-- +Ja hn vaipuvi juureen sen, +Nin oivaltain mik suurin +On voima maallinen. + +Nyt on suru Suomenmaassa, Suomi=iti itkusuin +Purkaa keskaunisteensa, suruharsoon pukeuin; +Huokauksen lhettpi aalloiltaan ja metsiltn +Haudallen, joss' ijks hit toivo kaunis ktketn. + +Voi, kuin lyhyeks sen miehen elinlanka laskettiin, +Joka jo niin nuorna ehti yls taiteen korkeuksiin! +Pukenut ois itikullan helmill' ihanteiden hn, +Jos ois hlle, niinkuin muille, suotu hellyytt' enemmn. + +Mutta muillen antanut ol' iti maidon rinnoistaan, +Ja kun raukan tuli vuoro, lksi usein verta vaan. +Nurkuiko hn siit? Eik. Hyvin tunsi idin hn: +Viluss' ehk tytelmmn toivoi viljan kypsyvn. + +Senvuoks mielelln hn krsi puutetta ja nlkkin, +Tyytyv kuin laps, jos joskus katse hneen luotihin; +Toivoi vaan, kuin talven alla oras toivoo kevhn, +Kevn kauniin joutuvan ja jn ja lumen lhtevn. + +Ja se joutuikin se kevt. Piv lmmintns loi; +Luonto loisti, elo uhkui, oras nousi, vihannoi.---- +iti helmans' avas, siihen sulkeakseen armastaan-- +Sylihins' ei edes saanut hnen kylm ruumistaan! + +Senvuoks Suomenmaass' on suru, senvuoks iti itkusuin +Purkaa keskaunisteensa, suruharsoon pukeuin; +Huokauksen lhettapi aalloiltaan ja metsiltn +Haudallen, joss' ijks hit toivo kaunis ktketn. + +Kaikuja Hmeest 1886. + + + +KANTAATTI + +TOHTORIN= JA MAISTERINVIHKIISISS 31 PIVN TOUKOKUUTA 1886. + +_Kri_: +Valohon, valkeuteen sa nouse, henki, +Koroita lentos avaruutehen, +Ja tied ett' on voima ylhinenki +Vaan laina lhteest' ikivalkeuden. + +_Soolo=kvartetti_: +Mut loistoansa jos se muusta johtaa +Ja _uskon_=valostaan nin vieraantuu, +Kuin lentothti vaan se hetken hohtaa +Ja syttyesshn jo valjentuu. + +Tai on se ist valhetulta vr, +Mi tiedustajan harhateille vie, +Jos _toivon_ tht' ei sille suuntaa mr +Ja ijisyyteen sen ei viittaa tie. + +Jos sielt' ei, _rakkauden_ liedest' aivan, +Valolleen lmmn hehkua se tuo, +Sen valo valju on kuin talvitaivaan, +Mi jt vaan, mut lmpim ei luo. + +_Kri_: +Valohon, valkeuteen sa nouse, henki, +Koroita lentos avaruutehen, +Mut muista ett' on voima ylhinenki +Vaan laina lhteest' ikivalkeuden. + + +1. + +_Kri_: +Oi Herra, kaikki maat Sun voimaas ilmoittaapi, +Iki=kiitosta maailma Sulle soikohon, +Ennen aikojen alkua valtas kohoaapi +Ja ainiaksi kiitos, kunnia Sinun on. + +_Altti=soolo_: + +Kah, taivaan thdet radoillansa +Iti Jumalalle kantaa kiitostansa, +Ja piv kertoo pivllen. +Kaaoksen kohdust' aamu kskystsi saapi... + +_Sopraani=soolo_: +Oi Herra, kaikki maat Sun voimaas ilmoittaapi. +Sa meille kevn aina uudistelet, +Auringon ksket kaikki kirkastaa; +Sa ksket ruohoin maasta versoella, +Ja raikkaan kastehen ilmoja puhdistaa, +Ja tuulen taivahalta pilvet pyyhiskell. + +_Altti=soolo_: +Sin viimeksi loit mys parhaan luomistasi, +Ihmisen, maailmaas ihailemaan, +Sa hnen annoit hallita maata, +Vaan Sua yksin aina kuulla, palvella. + +_Kri_: +Oi, suuri, mahtava on Herra Jumalamme, +Kun voimassaan Hn ihmisille ilmestyy. +Kun nkyy vuori Sinain +Ja ilmi patsain Jumala saa tulisin,-- + +Ja silmihimme tunkeu sde valostansa, +Mit' ilmoittaa jylin, pauhu ilmojen +Ja leimaus ja kuohu elementtien? +Sisin maa jopa jrkkyy! +Herra, jo tahdotko luomasi hvitt? +Hetkik tullut nyt on, pielet ilman kun kaikki srkyy? + +_Altti=soolo_: +Sa kansallesi liiton lujan vahvistit, +Jok' ikuisesti rikkoumatta kest saisi. + +_Sopraani=soolo_: +Sa omillesi kskysanas julistit +Ja tahdoit ett Sinua he rakastaisi. + +_Kri_: +Rajaton on armos, Jumala, +Rakkautta kaikki lakis uhkuu! +Oi, anna meidn Sun polkus kyd, +Sydmmemme puolees taivuta! + +_Sopraani=soolo_: +Sa pstit kansas orjan kahleista, +Eltit ermaassa mannalla, +Ja opastelit aina suuntaan oikeahan, +Ja vaadit heit vaan rakastamahan. + +Sa lpi merenkin tien halkaisit +Ja kahden puolen aallot asetit, +Ja kalliosta panit veden vuotamahan. +Ja vaadit vaan heit juomaan janoissahan. + +_Trio_: +Epillen, toivotonna Sua pelks kansa, +Joll' yh osoitit Sun hyvyyttsi vaan. +Sua eik voinut rakastaa se kohdastansa +Ja Sinuun luottaa kokonaan? + +Isnnn vihaa orja piill saapi, +Vaan lapsi isns' nt noudattaapi, +Mut Jumalaansa, Luojaa, Vapauttajaa, +Ihminen vastustaa. + +_Kri_: +Oi Herra, kaikki maat Sun voimaas ilmoittaapi, +Iki=kiitosta maailma Sulle soikohon! + +2. + +_Sopraanit yhdess_: +On taivaalle syntynyt thti! +Kah, Betlehemin soimessa syntyi poikanen. +Hn syntyi majoiss' alhaisten, +Ei sijaa saliss' ylhisien. +Miks syttyi taivaan thtnen? + +_Altit yhdess_: +Jo poikana templist, viisahitten hn joukost' lyttihin: +Ettek tied huoneiss' Isin ain' asua mun tulevi. +Niin kasvoi voimaan, viisauteen hn, ja varttui suuriin tekoihin. + +_Tenoorit yhdess_: +Ken olet Sin? Mik tll tehtvsi? +Miss' astelet, rauha vain ky jljisssi! + +_Bassot yhdess_: +Niin kului aika armas nuoruuden, +Niin kasvoi poika Betlehemin, +Kuin me, mutta tahraamattomin mielin. + +_Kaikki_: +Ken Sa oot, synnitn oi poika ihmisen? + +_Duetti krin kanssa_: +Oi, kuin autuas on laps, joka Herran suojass' varttuu, +Viattomalle rauha, siunaus ylhlt aina karttuu; +Kaukana siimehess puhkeaa, +Kuin lehdon kukka versoelee, +Ja myrsky maailman viattomuutt' ei saastuttele. + +Lapsen ajat armahaiset, +Suojassa Korkeimman murheitta soluvaiset!-- +Niin nuokuvi laaksossa valko=lilja mtthlt, +Niin nuokuu hiljalleen; se suojass' on rajuisten myrskyjen velt. +Se yksin kukoistaa ja kiitt Jumalaa, +Niin lehdon kukka versoelee, +Ja myrsky raju maailman sen puhtautt' ei saatuttele. + +_Alti=soolo_: +Oi Herra, nuorisomme anna +Sa el lapsina viattomuudessa +Ja nyrin sydmmin ja kiitollisin mielin: +Sinua kuulla, palvella! + +Kun mailma kiusaukset tuottaa, +Ken meidt en pelastaa, +Ma kehenk uskallan luottaa? + +_Sopraani=recitatiivi_: + +Ah, himot kiusaavat, ja vaarat uhkaavat, +Ja omat voimat tyhjyyteens uupuvat, +Ah, luulemme avuttomiksi jnehemme. + + +3. + +_Kri_: +Oi, Herran Sanaa kuunnelkaamme pyh, +Se voiman uuden sydmmeemme luo, +Kuin lounastuulten viima yh +Kevisin vuokot urvusta tuo. + + +4. + +_Kri_: +Onko onnea, tuskaa meille ilmoitettu? +Kelle kohtalon arvoitus himmi selvi? +Kuink' yhty konsa voi vaivaan ja kuoloon iki=elm? + +_Kaksois=kri_: +Ah ihmiskunta, toivo ijisyyden jt, +Jo hiekkaan kuivui juuret sen! +--Ei, sinut suojaa Herras, luota Hnehen! +Ei Herran Sana pet! + +Ma nen ihmiskunnan vaivoin sortuvan, +Se rikostensa palkkaa kauemmin ei vlt. +--Ma nen uuden aamun saavan ylhlt, +Jo kultaavi koi taivahan! +--Voi kuolo ikuinen!--Kautt' armon saadaan voitto! +--Kirot toivottomain!--Riemu soi, kaikuu soitto! + +_Kri_: +Onko onnea, tuskaa meille ilmoitettu? + +_Sopraani=soolo_: +Pelkonne heittk, Hn lempee tynn on, +Sit' osoittaapi meille aina. + +_Kri_: +Uskossa toivokkaina +Luotamme varmoin, varmoin armohon! + +_Trio krin kanssa_: +Sydmmen uskovan rauhoa ken jrkytt? +Se antau Jumalaan ja Hneen taipuu, +Ei vainen itseens. +Maailman onnet maahan jos vaipuu, +Niin voima ylhinen, tuo taivaan rauha j. + + +5. + +_Kri_: +Oi Herra, kaikki maat Sun voimaas ilmoittaapi, +Iki=kiitosta maailma Sulle soikohon, +Ja kiitostas maa soikohon, aina, ain' soikohon! + + + +HMEENLINNAN LYSEEKARTANON VIHKIISISS + +17/9 1886. + +Linnoitusko se tss +Kummullaan kohoaa +Ja maan ja vetten yli +Ylpeesti katsahtaa? + +Mut miekat tll' ei vlky, +Ei sotatorvet soi, +Ja tll' ei vinhaa tultaan +Tykitkn salamoi. + +Eik' ole tll miehet +Puetut terksin, +Mut linna t on sentn, +Ja linna vahvakin. + +Ja salamoikin tll, +Mut tiedon tulta vaan, +Ja miekkakin se vlkkyy, +Mut hengen miekka vaan. + +Ja linnan puoltajoina +Ja miehistn ken? +Ei rautakourat urhot, +Vaan parvi hentoinen. + +Nuo aamun kastehelmet, +Nuo heint helvept, +Nuo korret, jotka kaataa +Vois syksyn myrskyst. + +Mut niiss sentn suoja +On koko Suomenmaan; +Ja niit linnan Herra, +Hn kytt nuolinaan, + +Kun tulee ht sorto +Tai veltto penseys, +Ja raikast' ilmaa saada, +Valaista pimeys. + +Niin, linna t on sentn, +Ja linna vahvakin, +Vaikk' ei sen ole urhot +Puetut terksin. + +Ja linnoja kun nit +On maassa sankka vy, +Pimeyden poistuu valta +Ja poistuu kansan y. + +Kaikuja Hmeest 1890. + + + +AUGUST AHLQVISTILLE. + +Ylioppilasjuhlassa 27 p. marrask. 1886. + +Yleiseen iloon yhtyy etinen vieraskin, +Ei niinkn vieras sentn, vaan tuttu lheisin, +Runotar kaino Suomen, Sun ensilempesi, +Nyt riemupivnsi Sinua tervehtii. + +Se muistaa armast' aikaa, jon' ensin yhdyitten, +Se halpa maan ol' impi, ja silm itkuinen, +Sit' ilkuttihin, mutta sen nk hurmas Sun: +Sydmmeen Sin katsoit, muut katsoi pukuhun. + +Lemmest silloin poves se skeni loi, +Ja vanha runokannel koht' uusin kielin soi, +Ja helmilit meren sikisi pohjahan, +Ne kaunisteeksi kannoit Sun impes kaulahan. + +Ja nin Sa hnet sitten ylhisten seuraan veit, +Ja vait ol' ilkkujatkin ja kunniata teit; +Ja oppisaliin suureen Sa hnet talutit, +Ja joukot tiet annoit ja Teille kumarsit. + +Ja sydn Suomalaisten se tulta leimusi, +Ja nuorten povi paisui ja innost' uhkuili, +Kun uusin kielin helkkyin nyt Suomen kannel soi, +Kksen kukkui kulta, hius immen ilakoi. + +Tt' armast' aikaa muistain, Sua impes terveht, +Sin' olit silloin nuori, nyt olet harmaap, +Mut kallein hlle viel Sun ensi lempes on +Ja runohelmes hlle koriste verraton. + +Ja nyt, kun illan suussa net tysi vainion +Ja thkt tydet nuokkuin laskeissa auringon, +Ja kansasi kun kilvan Sinua kunnioi, +Runotar Suomen silloin ei net' olla voi. + +Kaikuja Hmeest 1890. + + + +LAULUN VOIMA. + + Yllisess + Terheness + Ja umpimailla + Kulki kansa + Johtoa vailla, + Heimoansa + Ei heimo tunne, + Ei tied kunne + Matka lie, + On outo tie, + Ja ilmat virvat + Ne harhaan vie. + +Kuka joukot harhaillehet +Kokoon kutsuu eksynehet? +Kuka tenhosanan sen +Lausuu mahtipontisen, +Joka tenhovaipan poistaa, +Ett piv kirkas loistaa? + +Kautt' ilman, kuules, soitto kaikuu, +Se niinkuin koski kohisee, +Ja metst, vaarat vastaan raikuu, +Ja terhenet ne pakenee; +Ja pivn liekin hohtehessa +Mies seisoo, soittain kanneltaan, +Ja Maamme=laulun kaikuessa +Eteenpin viittoo kansoaan. + +Sydmmen vrhtpi juuret +Ja povi innon tulta ly, +Ja vanhat, nuoret, pienet, suuret +Yhdist lemmen taikavy; +Ja joukot harhaavat ne yhtyy, +Yks tunne kaikki valloittaa, +Tuhanten net yhteen ryhtyy, +Kun Maamme=laulu raikahtaa. + +Se tunnussana johtonansa +Ja lemmen liekki rinnassaan +Eteenpin taistoon kulkee kansa +Ja voittohon tai kuolemaan; +Ja riita, viha, vaino raukee, +Kun soipi idin nimi t, +Veljellen veljen syli aukee, +Kun Maamme=laulu helkht. + +Nyyrikki 1888. + + + +TERVEHDYSSANOJA + +V:n 1890:n maistereille. + + +I. + +Sanotaan, ett muinoin +Tll' onness' eleltiin, +Ja kanteloita tehtiin, +Soiteltiin, lauleltiin; +Mut Louhen musta valta +Iloa kadehtii +Ja vaskivaaran poveen +Meilt' aurinkoisen kahlehtii. + +Ja kansa synkiss +Nyt teitn hapuilee, +Kynnykseen omaan lankee +Ja maillaan harhailee, +Yn karvan muoto saapi +Ja mieli apeutuu, +Ja heimo heimostansa, +Laps idistnkin vieraantuu. + +Valoaan kansa turhaan +Pelastaa yritt: +Kukistuu salon honka, +Petj lakkap, +Rutimoraidat kaatuu +Ja pyht karsikot, +Mut auringon vaan ktkee +Pimen vuoren onkalot. + +Ja kirkastellaan miekkaa, +Hiotaan tapparaa, +Ja kansan mahtimiehet +Ne taisteluhun saa, +Pimeyden vartioita +Kuin kortta kaadetaan, +Mut vaskivaaran peitoss' +On aurinkoinen yh vaan. + +Ja lydn pyh arpaa, +Luetaan luottehet, +Nuo syntysanat syvt +Ja vakaat, ainaiset, +Laulunkin svel vieno +Ja hurmaavainen soi, +Mut pivn pstsanaa +Ne eivt selvitell voi. + +Nyt tuli valon mailta +Ylimys ylhinen; +Ja hnen sieluuns' aatos +Vlhti taivainen: +Avuillaan ylevill, +Jos Jumala sen suo, +Monenkin kansan verraks +Kohota voisi kansa tuo. + +Sen oman arvon tuntoon +Ma tahdon nostattaa +Ja omin neuvoin kymn +Ja ilman talujaa; +Sill' aseet annan, joilla +Sitoa voi se yn +Ja pimeyden kaulaan +Takoa vahvan kahlevyn. + +Ja tiedon paja nousee +Kuin taian kautta jo: +Alaisimeksi pannaan +Maan vankka kallio, +Ja kansan merest' aineet +Takeiksi tuotetaan, +Ja kansan kaikki tarmot +Ne pannaan tulta lietsomaan. + +Ja yt ja pivt kaikuu +Vasaran kalkkehet +Ja synkkn ilmaan sihkyy +Tulena skenet, +Ja kahleiks sitkeiks liittyy +Nyt rengas renkaasen, +Ja vhitellen horjuu +perustus vankka pimeyden. + +Ja valon juova tuolla +Jo piv ennustaa, +Laps itins nyt lyt, +Nyt heimo heimon saa, +Ja valon voittovirsi +Nyt kanteloista soi, +Kun yn on valta mennyt, +Kun taasen koittaa pivn koi. + +Neljnnes vuosituhatt' +On siit vierryt, vaan +Kahleita Louhen vallan +Tll' aina taotaan; +Ja yh kauemmaksi +Se poistuu valju y, +Ja yh kirkkaammaksi +Se valkeneepi pivn ty. + +Mut aina skeneit +Kun sihkyy ilmoihin, +Ja aina uus kun rengas +Niotaan kahleihin, +Pehr Brahen kreivin aikaa +Mys silloin muistellaan, +Ja vuosisatain takaa +_Maan is_ viel siunataan. + + +II. + +Ja kes, kauan odotettu, tuli, +Jt jrvist ja maasta hanget suli, +Puut lehteen puhkes, ruoho puki maan, +Ja linnut tuli puihin laulamaan. + +Ja kukat maasta nousee tuoksuvaiset, +Ja nousee marjanvarret kaikellaiset, +Ja salo siloopi ja kaunistuu +Ja antipukuhunsa pukeutuu. + +Ja laiho nousee vihanta ja uhkee +Ja taimii, versoo, putkellenkin puhkee, +Ja hymyellen piv katsahtaa +Tyalaans' ihanaa ja lupaavaa. + +Semmoinen kaunis, kirkas, lupaavainen +On Sunkin kevt=aikas, nuorukainen, +Sa kuljet laulain vaan ja soitellen +Ja toivon ruususilla keijuen. + +Ja huoletonna valon merta soudat, +Ja valmiit' elon kukkasia noudat. +Et tied kuink' on raskas ollut ty, +Ennenkuin voitetuks on saatu y. + +Et tied mit' on maksanut se vaivaa +Ja kuink' on paljon saatu raataa, kaivaa +Ja kynt, kylv, kylv uudestaan, +Ennenkuin maa on saatu kasvamaan. + +Nuo vanhat, jotka valon kanssa tss +Nyt ovat kultahitn viettmss, +Ne nit voivat Sulle kertoa +Ja taistelunkin nytt arpia. + +Kuin sotavanhus, kotiin tultuansa, +Tarinoi lieden luona muistojansa: +Kuink' iski luodit, tulta skeni, +Ja rae raskas viljan maahan li, + +Ja kuinka miehuus pysyi yll tuskin, +Mut kuinka taasen palas luottamuskin, +Kun rakkautta raikui mielehen +Ihana svel isnmaallinen. + +Ja silloin, kunnialla tehden sijaa, +He sulle osoittavat runoilijaa, +Mi rakkaaks teki Sullenkin tn maan, +Tys sille kehottain Sua uhraamaan. + +Niin, ty ja rakkaus: siin net taian, +Mi Suomeen loihti kevn kulta=aian. +Ja ty ja rakkaus tunnussanas +Ne Sunkin olkoon taisto=urallas. + +Niin, paljon tyt, paljon alttiutta +Ja paljon lmmint ja rakkautta +Maas nuori kevt viel kaipajaa, +Ennenkuin yst tyden vallan saa. + +Kateena sille viel auringostaan, +Sen surmaks Louhi turmioita nostaa +Ja maanalaisen henk hyyn ja jn +Se nuorta viljamaata kylmmn. + +Siis tyhn, veikko, uutterahan tyhn! +Ja rengast' uutta Louhen kahlevyhn +Sa tao, ett kalke vasaran +Kajahtaa yli Suomen avaran! + +Ja lietso tulta, lietso valtavasti, +Ett' ermaan sisimpn soppeen asti +Stein skenesi kiidtt +Ja siell valon virran viritt! + +Niin ett, taas kun tnne liedellesi +Kyt seppelt' uutta saamaan kulmillesi, +Sun kaiken kansas suusta vastahais +Voimakas voiton virsi kajahtais. + + +III. + +Suomi, armas synnyinmaani, iti paljon krsinyt, +Nink huolen pilviin taasen otsasi on peittynyt, +Nink taasen silmistsi karvas kyynel puhkeaa, +Nink sydntsi taasen synkk suru painaltaa? + +Hempeimmlln onnetar jo rupes sulle hymymn, +Pivkin jo sulle paistaa tydelt' alkoi terltn, +Vaivannks hedelmtkin kypsy jo alkoivat, +Kauniit kansan orahasi jyvksi jo paisuivat. + +Mut nyt sa seisot, niinkuin paahdepivn jlkehen +Maamies seisoo pellollaan ja thystpi taivaallen: +Tuuli ompi kntynyt ja viima jinen kylm maan, +Ja nyt huokaus pusertuupi raskas hnen rinnastaan. + +Kaikki, mihin parahimman toivonsa on liittnyt, +Omiensa, rakkaittensa toimentulon kiintnyt, +Monen kovan pivn raade, pitkn tyn ja taistelon, +Saattaa tuossa tyhjks menn kuluessa tuokion. + +Niin mys sunkin, iti parka; mut l' ole huolissas, +Viel sunkin poluillesi onnen piv paistaa taas! +Ennenkn ei vastoinkynti ole sua runnellut, +Kovan onnen kouluss' olet vanha tuttu, kokenut. + +Karut maasi, jotka vaivoin viljamaaksi perkasit, +Usein kaunoill', akanoilla vaivannks palkitsit; +Usein, vaikka tuskin pysyit pystyss' omin voiminkaan, +Hurjat ihmiskdet sua yrittivt kaatamaan. + +Vihamiehes viljas sotki, aittas tyhjks raastoivat, +Kauneimmat sun kukkas joukoin tanterelle kaatuivat, +Loput Manan kskyliset surmasivat taudeillaan, +Tupas tuli autioks, mut sortunut ei kuitenkaan. + +Siis, s iti, lls huolko, kyynel pyyhi silmsts! +Tnn otsas olkoon kirkas, t on riemupivis! +Katso ymprilles: tuossa tytt portaat Parnasson +Uusi, nuori, sankka parvi, vannotettu valohon. + +Muutkin lapses, nekin, jotka harvoin muisti itin, +Halpaan mkkiis rientvt nyt riemujuhlaas viettmn, +Kden lyvt ktehen ja kyvt ikiliittohon +Varjellakseen itins viime hengenvetohon. + +Ja sun vaunuun istuttavat, itse kyden valjaihin, +Ja sun, kansan riemuitessa, vievt valon templihin, +Kunnes mrn pss hiljaa uuvahtavat kuolemaan, +Jttin muiston maailmalle lapsenrakkaudestaan. + +30/5 1890. + + + +LAPSEN LAULU ISNMAALLE. + + +Suomi, iti poloinen, +Kallis synnyinmaani, +Sulle edes laulelen, +Huoltas huojentaani. + +Poveeni sun painallan +Pikku ktsill, +Ehk mieles haikean +Vaimentaa voin sill. + +Oi, jos lintu olisin, +Luojan kellarista +Haavoillesi noutaisin +Mett taivahista. + +Mutta varro, lapsestas +Kerran kasvaa suuri, +Silloin sinun suojanas +Seison niinkuin muuri. + +Puollan oikeuttasi, +idinvaivas kostan, +Tuen askeleitasi, +Kunniaan sun nostan. + +Viel silms suruinen +Kirkkahaksi tulle, +Kerran piv lmpinen +Myskin paistaa sulle. + +Joulutervehdys 1890. + + + +KAARLO BERGBOMILLE + +viiskymmenvuotias=pivn 2/10 1893. + +Kun routa suli ja lmpeni maa +Ja kun kevttoukoja tehtiin, +Niin silloin Kaarlo Bergbom'kin +Hn kylvjmiehen nhtiin. + +Mut muilla kun pellot on perkatut, +Hll' auran koskematointa +Ja kylm korpimaat' oli vaan, +Joka raatajan vaati tointa. + +Mut kirvehen eest ne kaatui puut. +Siell' ankaraa oli tyt, +Ja niinkuin ainakin viertomies +Hn raateli piv, yt. + +Ja viesti tuosta kun kiersi maan, +Oli arvelu kaikellainen: +Ken ilkkui, ken taas kummastui +Hn uskoi ja toivoi vainen. + +Ja mustain kantojen keskelt +Oras nousikin, versoi kohta; +Ja viljan kullankarvaisen +Nyt tysin thkt hohtaa. + +Sin kylvsi hyvn maahan teit, +Satakertainen siit' on jo sato; +Sit' ei vihamies voi turmella +Ja sit ei kaada kato. + +Se rakkaudessa on kylvetty, +Kden kautta on Kaikkivallan. +Ja sen siemen se muruja Sammon on, +Ja ne kest hyyn sek hallan. + +Kaikuja Hmeest 1901. + + + +KANTAATTI. + +Ilo= ja onnentoivotusjuhlassa marraskuun 2 pivn 1896. + +Terve, nuori Ruhtinas, +Uuden aamun koitto! +Pilvi poistuu kaihokas, +Pivn taas on voitto. +Toivon riemu rinnassansa, +Tervehtii Sua Suomen kansa. + +Terve, Ruhtinatar, +Hempi haltijatar, +Virpi vihannoiva, +Valtahuolten hoiva, +Kodin hyv henki, +Terve Sinullenki! + +Taas on kevt pohjanmailla, +Suomi suloissansa; +Ilmass' ilo helkkyy, +Jrvet vlkkyy, +Vapaat kahleistansa; +Kilvan kansa yhtyy, +Riemuin ryhtyy +Elon tyhn; +Taaskin isnmaalle +Armahalle +Koittaa huomen, +Kevthuomen, +Taaskin tulevaisuuteensa +Luottaa kansa Suomen. + + * * * * * + +Oikeuden varmassa +Turvassa +Varttuu, kasvaa kansa vakaa; +Kansan onni Ruhtinaalle takaa +Palkan parhaimman. + +Ruhtinas toiveitten, +Ainaisen +Siit kiitoksemme niitt, +Helmen kruunuus hele'immn liitt: +Kansan rakkauden. + + + +SUOMALAISEN TEATTERIN 25=VUOTIS=JUHLASSA + +13/10 1897 + +Suuri sota valost' oli taisteltu, +Vuoren helmast' aurinkokin voitettu, +Kynnettihin maita, kuokittihin soita, +Kylv kyyhteltiin Sammon muruloita. + +Salo siloaa ja mielin kasvaa maa, +Kalevalan kallis touko orastaa, +Siemen nytt itvn ja hytyvnkin; +Silloin istutettiin taimi etelnkin. + +Ujona se siin nousi, arkaillen, +Niinkuin vilukukka alta nietoksen, +Ptn plvest se tuskin nostaa tohti, +Kyyristen varttaan painui maata kohti. + +Viisaat virkkoi: valju taivas pohjoinen, +Tll eteln ei viihdy taiminen, +Joskin varteen varttuu, ei se joudu kukkaan, +Kituu hetken, kuihtuu, heitethn hukkaan. + +Toiset toisti: joutava ja turha ty! +Maansa raataja se selvn leivn sy. +Poista ensin halla, pelloks korvet laita, +Silloin vasta aika kukitella maita. + +Ilkamoivat pahansuovat, katehet: +Vilu kukan vie ja kaataa rakehet, +Huurto lehteen painaa kylmn suutelonsa; +Tuopa taimi tss maass' ei juurru konsa. + + * * * * * + +Meni kevt, tuli suvi suloinen, +Maat ja puut ja pensaat siinti verallen, +Kasken kannotkin jo taaja laiho peitti, +Juhlapukimensa luonto ylleen heitti. + +Taimi etelnkin nosti korttansa, +Siisti lehvin ja suori varttansa, +Latva taivahasta imi lmpimyytt; +Juuret maasta syvlt' imi vkevyytt. + +Taivas lmmint' antoi, maakin vken, +Kukkaa taimi alkoi tynt tydeltn. +Niit siin ihasteli seudun kansa; +Mykkn on viisaat vaan ja kummissansa. + +Mutta sanoivatpa silloin ihmiset: +Tuot' ei halla vie, ei kaada katehet, +Syvn juurtaan tynt, sit' ei murra aika; +Joku siin' on tenho, lumovainen taika. + + * * * * * + +Niin, taika siin onkin, on luote vakainen +On vanhan Vinmisen luote oiva, +Ja tenhona on sill vain sana ainoinen, +Mut sana valtava ja paljon voiva. +Sen sanan pelkk helhdyskin on jo hurmovaa, +Sydmmet sytytt se ja mielet valloittaa: +Sisimmn henkemme se kielt puhuu. + +Sen sanan kautta tll on tehty kaikki ty, +Ja korpimaat on viljamaiksi saatu, +Sen sanan kautta pivks on tehty Pohjan y, +Ja onni voitettu ja elo taattu; +Se sana vuoren muuttaa ja siirt kallion, +Ihanaks keitahaksi se luopi aavikon, +Ja Pohjan jillkin sen hehku palaa. + +Ja htpiv raskas kun joskus plle saa +Ja tukala ja ankea on aika, +Se sana tenhovainen se kansat nostattaa, +Ja kauas ky sen lumoava taika; +Ja silloin sana kaikuu: isnmaa elkn +Ja rauha yksityisen sen tielt vistykn, +Ja etu menkn, ajallinen onni! + +Mut onnen raunioilla kun miesi huokailee +Ja sydnt kun kalvaa murhe musta, +Kuin toivon thti silloin se hlle steilee +Ja tuopi intoa ja lohdutusta, +Ja tenhollansa muuttaa se mkin matalan +Ja mieleen kuvaileepi nyt kodin korkean +Ja tuvan tyden lempe ja rauhaa. + +Vaan ylimmilleen vasta sen tenho enntt, +Kun sydmmet se sulattaapi jiset. +Yks ajatus ja mieli kun jlleen yhdist +Nuo henget keskenn nyt kiistviset; +Ja taimi etelnkin on silloin ylv puu +Ja kauas yli metsn sen latva kohouu +Ja oksilla sen laulaa satakielet. + +U.S. 14/10 1897. Kaikuja Hmeest 1901. + + + +TALVEN VARALTA. + +Talveksi muurahainenkin +Se kantaa kortta pesn, +Ja talven varaa mettinen +Kokoilee pitkin kes. + +Ja peltomieskin pelloltaan +Se viljakullan ker, +Nin talviajaks joukolleen +Varaten eineen er, + +Ett' elmist' ei puuttuisi, +Kun kylm maita kulkee +Ja luonnon rinnan rikkahan +Syliins jiseen sulkee. + +Mys kansan kes ihanaa +Se vaanii talven halla: +Idst irjuu pakkanen +Ja uhkaa kuolemalla. + +Pelastaa tytyy talveksi, +Mit' armas kes antaa, +Ja vilja hengen pellolta +Nyt yhteis=aumaan kantaa. + +Siis kaikki tyhn ksiksi, +Ja kaikki auman tekoon! +Ja rikas niinkuin kyhkin +Se tuokoon kortta kekoon! + +Jokainen tyns hedelm: +Yks tuokoon hengen kultaa +Ja toinen tiedon aarteitaan +Ja kolmas innon tultaan! + +Ett' auma nousis tytels, +Mi talven tuiskut kestis +Ja kylmn kouriin kansankin +Pois kuolemasta estis. + +Ja tallell' ett siemen ois, +Kun piv taaskin voittaa +Ja lmpii maat ja mantereet +Ja suuri suvi koittaa. + +Liitto 1902. + + + +KOTILIESI. + +Kultainen kotiliesi, +Sinulle laulelen, +Taivaisen tulen suojus, +Pyhkk rakkauden! + +Kun vaeltaja kaukaa +Sen loimun havaitsee, +Iloiten, laulatellen +Hn tietn astelee. + +Kun tystn vsyneen +Koteutuu peltomies, +Lmpisen sylin hlle +Levitt kotilies. + +Ja onnenrikko raukka, +Maailman murjoma, +Mys helmaan kotilieden +Hn itkee tuskansa. + +Ja kun se raskas tulee +Suur kansan koetus, +Kun riehuu vkivalta +Ja horjuu oikeus, + +Totuuden pylvt huojuu +Ja pyhyys tallataan, +Pyhyyden puoltajatkin +Veriins kaadetaan, + +Niin silloin kodin liesi +Tulellaan, lmmlln +Karaisee uuden polven +Vryytt htmn, + +Kdess isin tarmo; +Ja rinnass' uskallus,-- +Ja, sortuu vkivalta +Ja voittaa oikeus. + +Kultainen kotiliesi, +Sinulle laulan ma, +S isin mielen, hengen +Ja tarmoni vartija! + +Maan kalleuden ktk, +Sa kehto vapauden, +Taivaisen tulen suojus, +Pyhkk rakkauden! + +Liitto 1902. + + + +ME LAULAMME. + +Me lapsoset laajan Suomenmaan, +Kaikk' yhdymme yksin mielin +Ja yht sydmmen laulua vaan +Tuhansin laulamme kielin: +Me laulamme Suomelle lohdutusta, +Ja toivoa laulamme, luottamusta, +Jos kuinkin synkk sen taivas ois, +Sen pilvet me laulamme pois. + +Pois laulamme maasta hyytvn hyyn, +Joka vihren viljamme kaataa, +Pois laulamme hiljaa hiipivn kyyn, +Joka onnen toukomme raataa, +Pois laulamme Suomesta harmaan hallan +Ja yss vaanivan vkivallan, +Pois laulamme juonet katalat +Ja mielet matalat. + +Ja pivn laulamme sydmmihin +Ja toivon lmpimn steen, +Ja miehuutta laulamme mielihin +Ja lohtua krsivn kteen, +Me riemua laulamme kyhn majaan, +Me tydeks laulamme rinnan vajaan, +Ja kodittomankin povesta jn +Me laulamme lmpimn, + +Me arvoon laulamme raskaan tyn, +Joka krsii, uskoo ja luottaa; +Maan ympri laulamme taikavyn, +Joka kansan yhdeksi juottaa; +Me Suomeen laulamme vapauden tunnon, +Ja esi=isin tarmon ja kunnon +Me laulamme kansaan nousevaan +Yli avaran Suomen maan. + +Liitto 1902. + + + +VANHA LEMPI. + +Typydssns hn istuu, +Jo kyrn varreltaan, +Ja loistossa himmen lampun +Selailevi kirjojaan; +Lunt' aika on phn tuonut +Ja otsaa uurrellut, +Elmn kun ongelmoita +Hn tuossa on tutkaillut. + +Vlin sentn tystn herkee, +Ja silm se lennht +Kadun poikitse naapuritaloon +Ja sinne se hetkeksi j; +Valo sieltkin himme loistaa, +Ja hennon siell' olennon +Net istuvan ompelutyssn, +Ja harmaja hnkin on. + +Ja ne muistuvat mieleen ajat +Keslmpet, kukkeat, +Veri nuori kun suonissa tykki +Ja posket ne hehkuivat, +Ja silmn tulinen tuike +Sydmmen pani syttymn, +Ja valtava leimusi roihu +Poven tytten lmmlln. + +Se aika on ollut ja mennyt-- +Oi, herttainen menneisyys!-- +Nyt posken on kuihtunut kukka, +Kesn jlkeen tullut on syys, +Sydmmenkin valtava roihu +On hiiltynyt, hiipynyt, +Ja vuodet on unheen tuhkaa +Sen hehkuhun heitellyt. + +Mut joskus sentn hiilus +Se vielkin hehkottaa, +Ja kaihtien vieraansilm +Tuhan keskell tuikuttaa, +Se kasvaa, hohtaa, loistaa +Ja taaskin lmp luo, +Vain hetken--sitte sen plle +Taas vuodet tuhkia tuo. + +Mut tyst hn silloin herkee, +Ja silm se lennht +Kadun poikitse naapuritaloon +Ja sinne se hetkeksi j; +Siell' istuvan ompelutyssn +Sin hennon net olennon, +Ja kenties siellkin hiilus +Tuhan alla nyt hehkunut on. + +Liitto 1902. + + + +MARKETTA. + +Marketta neiti oli ihanainen impi +Ja muitakin tyttj kaunihimpi. + +Varsi oli sorja ja silm oli tulta +Ja harteilla hulmusi kutrien kulta. + +Monen oli nuorukaisen sydmmen hn sytt, +Ja kainonkin pojan se hurmasi tytt. + +--Tule, sin tyttnen, omakseni mulle, +Kullat ja kalleudet annan min sulle. + +--Ennen korppikin valkeaksi muuttuu, +Kuin tm tyttnen poikasehen puuttuu. + +--Sydmmeni, elmni sulle ma annan, +Henkeni helmet ma etehesi kannan. + +--Ennen min hyhenen veden alle vaivun, +Ennenkuin kainon pojan sylihin ma taivun. + +Viskeli pt ja silm oli tulta, +Ja tuulessa hulmusi kutrien kulta. + + * * * * * + +Ja aika se vierhti hiljaisin hetkin, +Ja viikot ne kulki ja vuoskaudetkin. + +Ne menneet jo muistoja on muinaisuuden, +Ja kainoinen poika se kullan otti uuden. + +Ja hilot pidettihin komeat ja oivat, +Ja valkeat ne loisti ja soitot ne soivat. + +Ja kukkaa ja kauneutta hsali hohti, +Kun poika se tyttns vihkisille johti.-- + +Mut ovensuussa seisoi Marketta neiti +Ja ylpen katseen hn yli salin heitti. + +Ja varsi oli sorja ja silm oli tulta +Ja harteilla hulmusi kutrien kulta. + +Mut silm paloi oudosti ja liekehti poski +Ja rinta se nousi kuin valtava koski. + +Ja vinhasti htuvan poikki hn viisti +Ja morsiamen hiuksilta seppelehen riisti, + +Ja kutrinsa kullan sill seppelell peitti, +Ja voiton riemulla hsalin heitti.-- + +Mut koleata naurua kuuluvi tielt, +Ja aamulla mielipuoli lyttihin sielt. + +Liitto 1902. + + + +HUPSU=MAISTERI. + +Pihalla koirat haukkuu, +Ja tanhualta mies +Taloa kohti astuu, +On vieras kukaties: +Kumara hll' on selk +Ja raskas astunta, +Olalla matkareppu +Ja sauva kourassa. + +Ei, outo se ei ollut, +Jo kaukaa tunnettiin +Ja hupsu=maisteriksi +Yleiseen mainittiin. +Hn tuli, ktt paiskas, +Ja, eineen saatuaan +Ja levttyn hetken, +Taas lksi matkaamaan. + +Kotia hll' ei ollut, +Hn muiden armohon +Vain turvautui ja kiersi +Talosta talohon, +Samainen nuttu yll, +Kulunut, ohkoinen, +Jos oli kes, syksy +Tai talvipakkanen. + +On toisin ollut ennen, +Mut siit' on aikaa jo, +Kun hlle hymyellyt +On onnen aurinko: +Silloinkin parhaimmillaan +Se tarjoi vaivaa vaan, +Ja puutett' oli usein +Ja nlk toisinaan. + +Olikin voitto suuri, +Kun kerran kulmilleen +Sai tyns palkaks painaa +Viherjn seppeleen.-- +Vaan sitten kaikki kntyi +Ken onnen oikut ties!... +Pimeni jrjen valo... +Hn oli mennyt mies. + +Nyt tuossa istui, haastoi, +Maat, taivaat haparoi, +Vakavaan kysymykseen +Vain hupsun vastuun soi, +Elimen nt matki, +Ja linnun laulua +Ja joskus joukkoon nauroi +Hupelon naurua. + +Mut kki hn herkes: +Tuolt' astui silmihin +Perlt pydn takaa +Nyt kuva Snellmanin; +Muun kalleuden kanssa +Koruna ollen vaan, +Unohtuneena siin +Se seisoi nurkassaan. + +Ja istuiltaan hn nousee +Ja hiljaa astelee +Ja kuvan eteen saapuu, +Sen otsaa sivelee; +P kumarassa, siin +Sanoja sammaltaa, +Iknkuin puhuttaisi +Hn suurta vainajaa. + +Hmrt mieless' aika, +Kun nuori oli hn +Ja mahtisanat kuuli +Tuon valtatietjn, +Tuo aika, jolloin hers +Unestaan koko maa, +Ja Suomen huomenkello +Kun alkoi kajahtaa; + +Tuo suuri aika, jolloin +Kevtt ilmat soi +Ja tunturit ja laaksot +Jkahleet yltn loi, +Ja purot virroiks paisui, +Ja sulut murrettiin, +Ja hnkin oli myt... +Mut siit' on aikaa ... niin. + +Ja hiljaa kuvan luota +Hn taaskin siirtyi pois, +Ja nytti niinkuin maahan +Suur kyynel vierryt ois, +Mut silmiss' oli vlke +Kuin lyn kajastus, +Ja otsaa ihmeenlainen +Valaisi kirkkaus. + +Ja hiljaus huoneess' oli, +Iknkuin liikkunut +Ois nkymtn henki +Ja mielet tenhonnut.-- +Mut vieras pytn vietiin, +Kylliseks ruokittiin, +Ja yksi lmmin vuode +Hnelle laitettiin. + +Mut anivarhain nauroi +Taas hupsun nauruaan, +Ja hyvsteli, kiitti +Ja lksi matkaamaan: +Kumara oli selk +Ja raskas astunta, +Olalla matkareppu +Ja sauva kourassa. + +Kaikuja Hmeest 1908. + + + + +TIETYMTTMILT TEKOVUOSILTA. + + + +HMEEN MALJA. + +Ma tiedn seudun armaisen, +Jot' aallot huuhtoo Pijnteen +Ja Nsijrven laineet, +Ja jonka muistot ulottaa +Kaukaisen muinaisuuden taa +Ja kertovat ne maineet, +Joit' uljuus, urhous saavuttaa. + +Sen seudun kehtolaps Porthan +Eteemme hengenvoimallaan +Loi Suomen muinaisuuden; +Sen seudun lapsi Arwidsson, +Nuor, innokas ja pelvoton, +Avasi uran uuden, +Jost' alkoi tiemme loistohon. + +Elkn ainian se maa, +Mi moiset miehet kasvattaa, +Ja elkn sen kansa! +Se oli henki Hmehen, +Sen ihanuus ja toivo sen, +Mi pilyi sielussansa: +Elkn kansa Hmehen! + +1870=luvun alkuvuosilta? + + + +ERLLE VAINAJALLE. + +Vasta sun kukkas silmikostaan puhkes, +Vast' elos aamu ruskoaan loi maalle, +Kun kukan taittoi, pivn peitti pilveen +Armoton kuolo. + +Nukkuos rauhaan! Lmmin sull' on vuode: +Rauhaisa, tyyni synnyinmaasi helma +Lapsensa ktkee, peitteheksi kietoo +Vihren vaipan. + +Vihren vaipan ymprille kietoo, +Silmsi umpeen hiljaa painaltaapi, +Kunnes sun taasen herttpi uusi, +Kultainen aamu. + +1870=luvulta? + + + +TAITEILIJAN MUISTOLLE. + +Tyt ei jouda kuolemaan, +Vaikka tekijtkin kaatuu; +Kuihtuu kaunein kukka maan, +Kesken kukoistustaan maatuu, +Aalto hyytyy, honkakin +Murtuu, mutta taiteen luomat +El ikiaikoihin, +Niit' ei muuta hetken tuomat. + +Toivo uuden kevhn +Syksyyn kylv lohtuansa; +Taiturin vaikk' elmn +Kuolo katkas, muistostansa, +Hnen tistn, joissa loi +Kevn kauneudet hn ilmiin, +Suomi iloita nyt voi, +Vaikka kyynel kiert silmiin. + + + +ERILLE VASTAVIHITYILLE. + +Ulkona on syys, ja halla +Henk luontoon kylmyyttn, +Mutta tll' on kevt, tll +Ilo luopi lmmintn; +Vaan tll' onkin loistamassa +Taivaan kirkas tulonen, +Joka itse kadotukseen +Luopi muodon tuorehen. + +Ilman herra, oudoksuen +Pimeytt taivaan, maan, +Vlhytti valkeaista +Tuliter=miekallaan, +Maahan laski valkeaisen +Kodin lieteen kytmaan, +Sielt luomaan valoaan ja +Levittmn lmmintn. + +Ja se ikuinen on valo, +Niinkuin lahjat taivahan, +Kaikki muu kun katoaapi, +Se se loistaa ainian; +Pimetkhn kuu ja piv, +Thden tuike sammukoon, +Silloin viel kodin liesi +Valoaan luo pimentoon. + +Se se myrskyn pauhatessa +Valkama se tyyni on, +Johon tymies laskeuupi +Pivn tistn lepohon, +Niinkuin pivn riuetessa +Pskylinen levht, +Katsoo taakseen tyns alaa, +Riemuitsee ja visert. + +Niin mys teille, jotka tnn +Oman lieden lasketten, +Hohtakoon se pyh tuli +Lmmittin ja valaisten; +Levitkhn siit viel +Steet kauas kansahan, +Sytytelkt, lmmitelkt, +Luokoot tulta rintahan! + + + +AHAB JA NABOT. + +Ol' Ahab armosta +Kuningas Juudeassa, +Eleli arvossa +Palatsiss' uhkeassa, +Ja si ja joi ja hekumoi +Ja Baaliansa jumaloi. + +Mut Nabot kuninkaan +On kyh alamainen, +Perintosanaan +On viinitarha vainen, +Siin' yt piv uurastaa, +Palvellen Herraa Jehovaa. + +Komeutta palatsin +Se viinitarha varjos, +Hopeaa, kultaakin +Kuningas siit tarjos, +Mut isin perint pois +Ei Nabot kultaan vaihtaa vois. + +Maa kallis isien +On kallis hnellenki, +Ennenkuin antais sen, +Niin menkn vaikka henki. +Miel' Ahabin se synkkenee, +Hn julmistuu ja kalpenee. + +Ja kaikki viisaat maan +Hn neuvoksensa haki: +Kuin! Ksky kuninkaan +On alamaisen laki. +Mit' ei hn suosiolla saa, +Sen vkivalloin anastaa. + +Ja syytteet laadittiin, +Ja vrt todistukset, +Ja totuus kierreltiin, +Ja lait ja lupaukset. +Ja Nabot kivitettihin-- +Ja viinimaat ol' Ahabin. + +Mut ni Jehovan +Profeetan kautta haastaa: +Pois sukus karkoitan +Ma luvatusta maasta +Ja sulta vallanperijn +Ja poikapolven hvitn. + +1900=luvulta. + + + +LEIVO JA HAUKKA. + +Vapauden kevisen virtt +Nyt leivo se laulelee, +Ja maamies peltotystn +Sen laulua kuuntelee. + +Ja niinkuin vuolas koski +Svelet sen helkehtii, +Ja talven painama rinta +Kevttunnetta tulvehtii. + +Mut rotkoonsa sen kuulee +Mys haukka harmajap: +Kateus sen rinnan tytt, +Himo silmst vlkht. + +Ja se poikaset pesn heitt +Ja hijysti parahtain +Yls ilman rihin kiit. +Siell' leivo se laulaa vain; + +Ja se siuhuvin siivin nousee +Yls ilmaa siintv, +Kuin vuolas kevtkoski +Sen svelet helkht. + +Mut kki laulu katkee, +Kun soipi se parhaillaan, +Ja haukka se ilman rt +Nyt yksin liitvi vaan. + +Mut maamies peltotyssn +Nyt raskaast' astahtaa, +Ja raskas talvihanki +Taas rintaa painostaa. + +1900=luvulta. + + + + + + +II. + +SUOMENNETTUJA RUNOELMIA + + + +_J.L. Runeberg_ + +VNRIKIN TERVEHDYS. + +(Gregori Tigerstedtille Revonlahden tappelun +viidentenkymmenenten vuosipivn.) + + +Tunsitko joskus, joukoss' ihmisten +Kulkeissas tll elon tanterella, +Kuink' outo voima, pakko sisinen +Toist' ihmist voi toiseen taivutella? +Net muodon, nen kuulet, riemastut, +Vaan et voi virkkaa, miks niin ihastut. + +Mies oli Cronstedtilla vessn, +Ilolla hnt viel muistelenki; +Ma vanhus olin, nuorukainen hn, +Mut kummassakin meiss' ol' yksi henki. +Ma helposti ja paljon unhotan, +Mut Tigerstedtin muistan ainian. + +Sen kaikki nytti, silm, kyntikin, +Ett' oli miekkamieheks luotu poika; +Hll' oli reipas muoto sankarin, +Ja varsi kookas, vaikka viel hoikka. +Hnt' ihastelin min mielessn', +M hnet tunsin, minua ei hn. + +nens muistan, Pohjan kasvatin, +Kuin pohjoinen se raikui joukon eess; +Sanansa lens' kuin luoti maalihin +Ja sattui, sill pontt' ol' ntehess; +Tuost' nestkin huomata jo voi, +Ett' urhokkaasta rinnasta se soi. + +Tie minne veikn, min sai koittaakaan, +Kun pako meilt turvan, toivon poisti, +Tuo sama tuli hnen katseessaan. +Ja muodoss' aina sama rauha loisti; +Kuin vaskikirjoitus se vakamoi: +Viel' uusi piv kaikki muuttaa voi. + +Kun vliin kiihtyi vauhti Pohjolaan, +Ja vihan tuskast' itkein urhot kulki, +Hn kiros silloin, puri hammastaan, +Mut kyyneleet hn sydmmeens sulki; +Huulilta vaan nuo sanat salamoi: +Viel' uusi piv kaikki muuttaa voi. + +Ja piv tuli, hnen juhlansa. +Taas kunnialla liehui lippu Suomen; +Aseihin! kaikui Revonlahdella, +Ja paenneille koitti uusi huomen. +Riemahdus lensi kautta rivien, +Se hetki se ol' ikimuistoinen. + +Mik' ihme! Sammunutta toivoaan +Virittmhn joukot tuleen rient, +Tukittu virta, sortain sulkujaan, +Esteit vastaan aaltojansa tynt, +Ja kansa, systy eptoivohon, +Maat' isin suojaamahan noussut on. + +Valoksi idn rusko sulaantui, +Lhemmks siirtyi pivn sdesoitto, +Allamme hanki silloin ruskottui, +Se oli kunniamme aamukoitto: +Syvemmin, aurinkoisen kohoten, +Ain' aamukoi t loisti verinen. + +Mut saman pivn ensivartio +Taas nki sammuksissa sodan palon, +Ja Siikajoen nuori voitto jo +Sai tss kaksoisveljen yht jalon. +Rivist riemu kaikui rivihin, +Nin tulokasta tervehdittihin. + +Kentll seisoin. Kaikk' on tyyntynyt. +Miss' sken viha riehui, oli rauhaa: +Jo viihtyi vaino, unta maattiin nyt, +Sit' unta, miss' ei en myrskyt pauhaa; +Jos valvoi ken, ol' ystv vaan tuo, +Jok' ystvn ji nukkunehen luo. + +Mit' etsin, lysin nyt, ma tiedon sain, +Jot' oli yht raskas kaipaella: +Riveist Tigerstedti m hain, +Mut hn on tll', ei ole valvehella. +Juur' voittaessa, leikkiin innostuin, +Hn thn nukkui rinnoin puhkaistuin. + +Tuo urhokas! Viel' sken hnen nin, +Kun nuorna, uljahana rynnkkhn +Hn, esteet sortain, riensi eteenpin +Kanuunan liekkiin, miekan mittelhn; +Nyt kylmn hn hangell' lepsi, +Miss' sken Ryssin tulet sammutti. + +Mut elon karvan kanss' ei kuitenkaan +Kadonnut rauha hnen muodostansa, +Vaaleissa viel hnen kasvoissaan +Nin uljuuden, tuon tutun vanhastansa; +Tuo vakaa muoto mieleen mulle toi: +Viel' uusi piv kaikki muuttaa voi. + +Ja katso! Uusi piv tulikin. +Hn synnyinmaalle suojaks sstyi viel. +Ma hnt' en nhnyt en sittemmin, +Vaan s, jos hnet kohtaat elon tiell, +Niin terveisi sano Stoolilta, +Ja urhotilt, Revonlahdelta. + +Nin kertoi Stool sinusta, urhokas, +S kunniamme kulta=aikain jnne. +Terveiset ktki ylioppilas +Ja harmaapn vihdoin esitt ne, +Vuos'sataa puoli kun jo siit on, +Kun eest maas nin astuit taistohon. + +Se lempees sulje, tervehdyksen tn +Tuo sulle synnyinmaaskin; rivit luki +Se niiden miesten, jotka verelln +Sen muistot, toivot ja sen uskon tuki. +Ne harvenneet on, hartaammin siis vaan +Se muistaa eloon jneit' urhojaan. + +Kiitokset saa tuo altius rajaton, +Min hehku Pohjan jillkn ei laannut, +Kiitokset kallis verikin, jok' on +Turvaksi vastaisuuden vuotaa saanut, +Ett' aina sille toivon sanat soi: +Viel uusi piv kaikki muuttaa voi. + +Vnrikki Stoolin tarinat II: 1, 1870; parannett. 1889. + + + +NUMMERO VIISTOISTA STOLT. + +Ihanainen piv' oli pttynyt +Lapualla, ja riemuiten +Von Dbeln voittaja ratsasti nyt, +Sotarintaans' silmillen. + +Joka joukkoa kiitteli lempeimmin-- +Sanat suorat ne on sotilaan-- +Sen kuntoa, miehuutt', intoakin +Kotimaataan suojelemaan. + +Sotarintans' reen ehti jo hn, +Kun piv' oli laskussans' +Kvi joukkoa siellkin kiittmhn, +Jota johtasi kapteeni Schanz. + +Oli harvennut se, hn huomas sen, +Nki aukkoja paljonkin; +Mut silm jo kntyi toisaallen, +Mit mietti, hn lausuikin. + +Jo kiittessn hnen huomattiin +Yh syrjhn katselleen: +Repaleinen raukka se seisoi siin' +Ihan neti, itsekseen. + +Sit miest hn viittasi luokseen nyt: +Mies hoi, tule tnnemmks! +Et taannoin syrjss noin pysynyt, +Verityhn kun joukkoni lks. + +Sin pyssyn--muistatko?--tempaisit +Kdest' uupunehen sotilaan +Ja miesteni jlkehen kiiruhdit +Sodan lylyhyn kuumimpaan. + +Sukeltaissamme peltoon, enntit luo, +Kuni muut sin mys sukelsit, +Ja kun taas nkyviin tuli urhoni nuo, +Eturinnassa ryntilit. + +Kyln plle kun kytihin hykkmn, +Ja ma silmsin sinnepin, +Etumaisena nuttusi reikkn +Taas patterin harjalla nin. + +Sep miehen ty, koe semmoinen +Pian kunnian, mainehen tuo. +Puhu julki nyt vaan, poik' urhoinen, +Nimes ensin kuulua suo.-- + +Min lie nimen pappi se antanutkaan, +Sit ihmiset ei kysyneet; +Enimmlt' ovat aikani kaiken vaan +Mua Lurjukseks sanoneet. + +Hyv! Ly nimi silmihin herjaajan, +Ja siit' ole vaan suruton. +Mut misss, mies, kotis? lausuhan, +Ja miss sun turvasi on? + +Mkirinteen tiehen viittasi hn: +Tuoss' on kotipaikkani mun; +Ja vahvaa nytti hn nyrkkihn: +Thn nin min turvaudun. + +Kotis laatuun ky, hyv' on turvas mys, +Vaan mist' elatuksesi sait? +Npistysk vai kirkkojen ryst on tys, +Vai maantierosvous kait?-- + +Jos suurta tai pient ma rosvoilin; +Ropo ois toki taskussain; +Ja jos kerjlisenki paljastin, +Ehemp' olis nuttukin vain! + +Tuli sihkyi silmist Dbelnin: +Schantz, kapteeni, kuulkaahan! +Ken kaatunehist' oli urhoisin +Urohist' tmn komppanian? + +Sen pyssy, ja nuttu ja rensseli sen +Nyt tnne te toimittakaa; +Nimen hlt ja sankarikalleuden +Perinnksehen t nyt saa. + +Kalut tuotiin; viidennentoistapa nuo, +Stolt vainaan on soturin. +Hymysuin von Dbeln katsehen luo +Oman turvatin ryysyihin. + +Veriss' on tuo nuttu, se mies peloton, +Ken tohtivi ottaa sen; +Mut vertapa, nen min, paksult' on +Mys ryysyiss Lurjuksen. + +Univormu s siis pue ylles, mies, +Nyt nhdess komppanian; +Rivin eessep sken kulki sun ties, +Nyt riviin sun asetan. + +Puvun muutti hn, posket ne hohtoa loi, +Kun hn tysiss' ol' aseissaan; +Ja Dbeln neti miehen toi +Nyt paikkaan Stolt sotilaan. + +Kas nyt olet oiva ja tys sotilas +Olennolta ja katsannolt', +Olet mys sotaveljemme arvoltas, +Ja viidestoist' olet, Stolt. + +Sydmmeltsi, mielelts ole vaan +Yh entisen kaltainen, +Mut viel jos Lurjukseks sanotaan, +Ved miekkasi tiuskaisten. + +Thn hetkeen uuden tn soturin +Povi tyynest' aaltosi vaan; +Mut kuultua nyt sanat kenraalin +Jrhtpi se pohjiltaan. + +Ikinn ei riemua ollut hn +Edes maistanut varkaisin; +Jo lapsena kolkkoudess' elmn +Oli jtynyt kyynelkin. + +Enskertaa miehen nyt sydmmeen +Kevt=aurinko pilkehtii, +Sulaneista nyt lhteist' ehtimiseen +Vedet uhkuen tulvehtii. + +Ja jos murheess', onnessa olla saan +Mies joukossa sankarien, +Sotahan olen valmis ja kuolemaan; +Sois Herra jo huomenna sen! + +Kirjall. Kuukauslehti maalisk. 1874 ja +Kaikuja Hmeest 1874; parann. 1889. + + + +VON ESSEN. + +Hn portahilleen saapuu, +Hll' lakki nyt on sotilaan, +Kannukset ja ratsaskaapu; +Hn aikovi ratsastamaan. + +Tuoss' seisovi vanhus sorja, +Uros katseeltaan, svyltn, +Lumipinen, kookas, norja-- +Sen moinen hn on nltn. + +Mut miksik ukko nyt pauhaa? +Miks polkevi jalkaa nyt? +Eletnphn keskell rauhaa,-- +Mik vimman on synnyttnyt? + +l huoli, ei vaaraa lss, +l tuost' ole millsikn; +Tavan ainaisen net tss, +Net Essenin harmaapn. + +Jo huutavi raittihisti, +Syyn virkkavi selvlleen: +Sin Matti, sen pivinen risti, +Lopun nyt sinust' oitis teen! + +Vai vartoa nin unes thden +Ijnkaiken tss ma saan! +Sin tietnet, milloin lhden +Joka piv ma ratsastamaan? + +Ja tallista renki se pikaa +Nyt uljaan tuo orihin; +Hn ei nukkunut, siin ei vikaa, +Hers ehk' ylen aikaisin. + +P pystyss', neti aivan +Edes orhin ohjaelee. +Jalo ratsu--no leimaus taivaan! +Vriseepi ja vaahtoilee. + +Alas portailtaan hn saapuu, +Asu ylln, kenraali tuo, +Ja kannukset, ratsaskaapu; +Nyt orhiin katsehen luo. + +Vait on hn, liikkumatonna, +Ei usko hn silmin: +Nk pettik mun, sano, konna, +Sun tytsi nink ma nn? + +Mut jos kudot valheen viekkaan +Ja mulle nyt sytt sen, +Niin lhden ja tartun miekkaan +Ja ps heti halkaisen! + +Vaan Mattipa, tuo sotamiesi, +Htpoika ei ollutkaan; +Tyn kyll hn tehneens' tiesi, +Mut vastasi mys teostaan. + +Kuin? Valhetellako voisin? +Hvett jo, kun epilln. +Isommassakin syyss jos oisin, +Ei valhetta sittenkn. + +Kasakan nin tuossa ma tiell, +Hn kerskasi virkustaan. +Sit krsisk mies? Mit viel! +Heti lksin m kilpaamaan. + +Von Essen, se vanhus sorja, +Tuli hehkuva rinnassaan, +Lumipinen, kookas, norja, +Hn kimmosi kiukuissaan. + +Pois, huusi hn, lurjus, pian, +Pois tallihin ky takasin, +Ja mytsi, ratsun sijaan, +Heti ruoska sa tuo tukevin. + +Tuo Matti on mies, joka tuonaan +Oli luoteja kestellyt, +Kuninkaalt' oli saanut muonan, +Vaikk' Essenin leivss nyt. + +Ihan neti lksi hn alas, +Mut silm se vaan salamoi, +Saman tien hn lksi ja palas, +Tukevimman nyt ruoskan toi. + +Sen laski hn kourastansa: +Sotamies olin mys minkin; +Min ammutess' ampusin kanssa, +Ja lydess lin takasin. + +Jos kuin orhi nyt ruoskaa saankin, +Kun tein mit parhaiten, +Niin potkaisenpa ma vaankin, +Ja kuin orhi ma potkaisen. + +Kenraali kun uhkan on kuullut, +Taaks suorana astahtaa; +Mut ei suutu hn, kuin ois luullut; +Miest' neti tarkastaa. + +Ja kun katsovi, suoremmaksi +Vars sorja se suoristuu; +Ja hn vait on, ja kirkkaammaksi +Yh katsanto kirkastuu. + +Mies, kuules, huusi hn, mist +Sait moisen s miehuuden? +Se on aioist' entisist, +Sikes keskell hurmetten. + +Ei mulle tuo ole unta, +Sen tunnen jo vanhastaan; +Samanlaistapa urhoisuutta +Moni ilmaisi kaatuissaan. + +Sen nin m, kun voiton tiell +Liput riemusi liehuillen, +Nin tappioissakin viel, +Nin Pohjolan hangilla sen. + +Ja kuinka, kun urhokkaasti +Sin itses kytt noin, +Noin katselet uskaliaasti, +Sua ruoskalla herjata voin? + +Jumal'auta, ninphn vasta +En kehtais mainitakaan +Sit joukkoa urhokasta, +Jota vein min taistelemaan. + +Ky kumppali etsimss, +Mies reima ja vankkumaton +Juo kunniaksemme, he, tss +Tukaatti, se palkkas on! + +Ja kiitos, kun mieleni tytit +Taas kaunihin muistelmin +Ja kun nin sisus yrmen nytit, +Ja nyt mene helvettihin! + +Hn pyyhkisi silmins, +Tais kyd ne himmimmks, +Ja, yrmistin nkns, +Pois kntyi ja sisn lks. + +Samaisen tuon urhean herran +Min tunsin jo ennestin, +Saman tuon von Essenin kerran +Sotivan Savonmaassa ma nin. + +Oli nopsa hn muulloin kyll, +Mut nyt tuli peijakkaat. +Vilun thden hll' oli yll +Sudennahkat ja vuotikkaat. + +Kun nin hn pakkassss +Etumaisena riens tulehen, +Ja jok' ainoan askelen pss +Vajos pohjahan nietosten, + +Hiki ijn jo otsasta juoksi,-- +Kovin raskas virka on t; +Vlin kauhean painonsa vuoksi +Hnen tytyvi viivht. + +Mut Eespin! vaan tulisella +Hn innolla huudahtaa, +Jos en jaksa ma astuskella, +Pojat, hoi, mua kannelkaa! + +Nm kolme ijll tll +Oli murheissaan, iloissaan: +Miel' ylvs ja luonne hell, +Veri kiehuva kuumuuttaan. + +Suomen Kuvalehti 1/3 1875; parannettu 1889. + + + +VELJEKSET. + +Sua Wadenstjernan nimi kauhistaa? +Tarua julmaa tarkoitat, ma pelkn: +Kuink' elon myrskyss' etsein valkamaa +Ky veli, mutta veli karkoittaa +Takaisin hnet tuiskuhun yn selkn. + +Menepps Joutsijrven tienoillen, +Taloa siell ikkoivut varjoo; +Jos synkk' on y tai piv valoinen, +Majahan ky vaan, suojaa vieraallen +Juhani Wadenstjerna vanhus tarjoo. + +Totisen uskon, suoran sydmmen +Hness huomaat ensi katsannolla, +Ja hyv' on olla sun, niin rauhainen +Kuin olla oman kotikatoksen +Ja oman isn turvissa on olla. + +Yht' l nime s lausu vaan, +Se muistost' ikipiviks haihtukohon; +Hn valmis kaikkea on kuulemaan, +Mut Viaporia jos mainitaan, +On rauha poissa, myrsky valloillahan. + +Mik' ennen lumos hnen sydntn, +Maa, kansa, kansan kunto, voima, vki, +Mik' intoon nosti hnen henken, +Tuon vuoren hautaan kaikki hpen +Ja pilkkaan, sortoon poljetuks hn nki. + +Ja senvuoks vavahtaapi vanhus t, +Kun haudan nimenkin vaan kuulla saapi; +Ja hnen sydntns kirvelt, +Ja hnen hiuksiansa pyrist, +Jos Viaporista ken muistuttaapi. + +On ilta myh, kolkko, talvinen. +T vanhus, jonka omantunnon rauhaa +Ei syyt, ei pelko kalva, hiiloksen +Edess huolet' istuu, kuunnellen +Kuink' ikkunoita piesten tuisku pauhaa. + +Hn istuu yksin. Hiljan heittnyt +Hn turviin Jumalan on armahansa, +Kun, herttin hnt' unelmistaan, nyt +Ov' aukenee, mies lumeen peittynyt +Yks anoo suojaa hnen majassansa. + +Hn katsoo katsomistaan. Kauhistain +Sydnt vristytt hirmu jinen. +Se vieraita ei ole, veli vain, +Laps yksien se ompi vanhempain +Tuo hnen majaans' yksi pyrkivinen. + +T sama veli entis=aikoihin, +Viel' yhdess kun kasvoivat he ko'issa, +Veljeksist' oli hlle rakkahin, +Nyt eloss' yksin t, ja tmkin +Yhdeksntoista vuotta ollut poissa. + +Mut syytn muukalainenkaan ei jis +Niin oven suuhun, kuin t vieras jpi, +Niin net' outokaan ei tervehtis, +Niin nyrst' oottais, niin ei sikhtis +Kuin veli veljen nyt sikhtpi. + +Ei nt', ei sanaa. Hetket vuorottain +Saa tulla, menn niinkuin kuolon mailla, +Siks kunnes vieras ethlt vain +Vihdoinkin veljellens arostain +Sylins avaa rukoilevan lailla. + +Juhani kielt tajus sydmmen. +Se nytt hetken liikuttavan mielt, +Vain hetken aikaa; kuluttua sen +Tylyn kntyy hn ja viitaten +Avoimen sylin pois hn luotaan kielt. + +Hyltyn ni vihdoin vrht +Kamalan kolkosti kuin huokaus maasta: +Oi murra, veli, rinnastasi j, +l' ylenkatso turvan etsij, +Ja kuolemaan l' onnetonta raasta. + +Oon syynp. Hvistyst kantaa saan +Ma siit pivin, jolloin heittyivt +Veristymtt miehet Suomenmaan +Ja, ennenkuin lens' siihen kuulakaan, +Komean Svean linnan pettin myivt. + +Mut mink voin murtaa sulut lain, +Anastaa ohjat kohtalon, ma heikko? +Minunko esiin nousta piti? Vain +Sit' ett'en tehnyt, pid vikanain, +Mut vihall' l mua sorra, veikko! + +Hn vaikenee, p painuu rinnoillen, +Ja kuumaan kyynelvirtaan ni raukee. +On lausunut hn kyllks veljellen, +Avoinna syli, astuu askelen +Odottain ett veljen syli aukee. + +Mut kuohuin povi nousee Juhanin, +Hness kiukku, tuska raivoaapi; +Ja seinlt' olan takaa vihdoinkin +Hn tempaa viritetyn pistuolin +Ja vastineeks sen veljeen ojentaapi. + +Nin taru julma nist' on kulkenut, +Viel' ehk kertomustain kolkompana; +Jos s, jok' olet tt kuunnellut, +Kovasti olet kovaa tuominnut, +Niin lievikkeeksi kuule rauhan sana. + +Kun toinen oli mennyt, kerrotaan, +Silmns ksin peitti tyly veli +Ja unetonna, valveill' istui vaan +Ja illan itki, ynkin kokonaan +Ja aamulla kuin laps viel' itkeskeli. + +Suomen Kuvalehti 1/9 1875; parannettu 1889. + + + +ENSI LEMMELLE. + +(Runebergin Hannasta.) + + +Ens lemmeltni kerran tiedustin: +Eloni thti, kuinka synnyitkn, +Ja mist lempen s loistos sait? + Ja thti lausui: nitk milloinkaan, + Kuink' kin pieni pilvi kaihtaa mun? +Ma lausuin: pilven milloin helen +Ja milloin synkn nin sun peittvn, +Yht' olit kirkas taas, kun haihtui tuo. + Taas lausui thti: nitk, kuinka mun + Pian himmentpi piv maallinen? +Ma lausuin: monen pivn loistossaan +Nin nousevan ja valos voittavan, +Se yh laski, sin' et milloinkaan. + Ja thti taas: valooni luotatko, + Elosi toivon siit sytyttin? + +Ma lausuin: pilven takaa hymys nin +Ja pivn loiston takaa tuikkehes, +Viel' loistat tuolla puolen haudankin. + Nyt lausui thti: tunnetko sa mun? + Ma oman rintas olen huokaus, + Mi rauhan toivoss' etsi taivastaan, + Ma oman henkes olen vlkhdys, + Mi steillen lens synnyinmaahansa, + Ma oman sielus pivnpaiste oon, + S hellss' elt hohtehessani. + +1880, korj. 1905 (Cajanderin ensi suomennos v:lta 1867). + + + +AUGUSTAN ROMANSSI. + +(Joulu=illasta.) + + +I. + +Viestit kulkee seraljissa, +Haltiatar Haaremissa, +lls nukkuko! +Sultaanilt' on tullut tieto: +Joudu, Seidi, juhlan vietto +Altaanilla +Sua vartoo jo. + +Kera kevn loiston, loihdun +Koi jo nosti kultasoihdun +Yli Bosporin; +Kauniimminpa loisti viel +Kalleuksissansa siell +Parvekkeella +Thti Haaremin. + +Ja hn silmyksen vienon +Lennttpi yli tienon; +Juhlan hetki on. +Kansaa kaikkialla kiehuu, +Venheet liukuu, purjeet liehuu, +Rannat, salmet +Saavat liikunnon. + +Mit riemuhuudot tiet? +Voittojuhlaansa nyt viett +Lippu Mahoman: +Turkin mies ei joudu alle, +Taisto pttyi, voittajalle +Venn vangit +Riemuin tuodahan. + +Kalpaa, surmaa, vaaraa kohti +Vankkumatta kyd tohti +Kalvas joukko tuo; +Nyt kun orjankahle sulkee, +Allamielin urhot kulkee, +Yksi vainen +Uhkakatseen luo. +Vavista ei vahtein pauhu, +Vainojainsa viel' on kauhu +Kahleissakin hn. +Pilvet otsan jalon peitt, +Silm salamoita heitt, +Surmaa uhmaa +Viha ylvhn. + +Kansan ahnas aalto kohtaa, +Katsehissa kiukku hohtaa, +Uljast' uhaten; +Yksi silmys vaan lhti, +Vieno niinkuin taivaan thti, +Tornist' alas +Vangin puolehen. + +Seidin sydn vuotaa verta: +Noinpa vietiin hnkin kerta +Synnyinmaastahan, +Servian laaksoist' ihanista, +Ruusuist', ilolintusista, +Onnestansa +Mailta Moravan. + +Povi nousee, poski hohtaa; +Netk vierasta?--hn kohta +Kysyy orjaltaan. +Kahleen kantajaks ei totu +Valtakotkan vapaa rotu, +Lent tahtoo +Taakse meren, maan. + +Urho saakoon vapautensa +Armaan eest elksens, +Maan ja mainehen! +Virkkoi, rinnass' into hell, +Laittoi ruusulehtisell +Puolisolleen +Viestin kainoisen: + +Ruusukukan sulo tuokse +Lennttkn armaan luokse +Seidin huokauksen: +Arvon, vallan suositulta, +Hetken pyytisi hn sulta, +Juhlast' ett +Lausuis kiitoksen. + + +II. + +Haaremin puutarhat ylvt +Ktkee pyhkn, min pylvt +Tyt' ei taitehen, +Ruususton, jonk' idn kes +Kaunistaa vain,--piilopes +Siell' on rauhan, +Templi sydmen. + +Valtias on valtikatta +Siell, kylm vaatimatta +Loiston kunniaa; +Hourisuukot, simahuulet, +Balsamiset tuoksutuulet, +Lempi, lempi +Siell odottaa. + +Unhottaa jos vallan vaivat, +Haaveiss' illan tahtoo taivaat +Nhd Mahoman, +Nhd tunteen kevt hennot, +Tuta muistot, toivon lennot, +Ky hn aina +Kukkaismajahan. + +Siell helmass' armaan tuokseen +Seidi hn vartoo luokseen, +Vastattuaan noin: +Sultaanitar, vilveess' ehtoon +Sen luo tullos ruusulehtoon, +Ken sun kirjees +Luki suuteloin. + +Auringon jo vuoret peitt, +Taivas purppuransa heitt, +Ilta hmri; +Kuuhut laakson hopeoi jo, +Svel satakielen soi jo; +Rienn, Seidi, +Herras ikvi! + +Oi, hn saa, kuin tuuli vikkyin, +Vait kuin y, kuin kauris sikkyin +Puolisonsa luo, +Polveaan jo notkistaapi, +Herralt' ilokatseen saapi, +Hunnun varjon +Kasvoiltansa luo. + +Puna posken purppuroittaa, +Kirkkaana kuin thti koittaa +Kyynel silmss: +Tuskaa, onneako ollee? +Kuule! Nin hn puolisolleen +Kuiskaa, sydn +Vasten sydnt: + +Seidin taivas! nin hn haastaa, +Kodin laaksost' onnekkaasta +Muisto minullen +Immest', ystvst' on suotu; +Hetken loistoks oli luotu, +_Servian kauno_ +Oli nimi sen. + +Kukkain kuu ol' alullansa, +Pultamaan lks uskoansa +Urhot Servian, +_Servian kaunon_ hymy herkes, +Poski kelmet jo kerkes +Ennen ensi-- +Kukkaa kunnahan. + +Luona hopeaisen Savan +Hauta tuskiin sydnhaavan +Lievityksen soi. +Yks sen tarun ties, oi armas; +Pakahtui siit' immen parmas, +Ett joukkos +Orjaks sulhon toi. + +Kun sa kuulit riemun kielen, +Muistooni toi murhemielen +Juhlan piv t. +Kevt sydmen on arka, +Siksi itkee Seidi=parka, +Siit' on, herra, +Kyyneleeni n. + +Miss leimuu Pohjan liesi, +Kuihtuu nyt, kuin hn, kentiesi +Raukka morsian, +Tnne kyynelkatse kntyy,-- +Anoo armastaan, mi nntyy +Tll, ylln +Kahle voittajan. + +Huokaa noin kuin tuuli hiljaa, +Nojautuu kuin hento lilja +Rintaan valtiaan. +Seidi, voitettu nyt vastaa, +Vangin joka suudelmasta +Saat sa, armas, +Pst heidt vaan. + +Idn taivas purppuroituu, +Raittiit aamutuulet koituu +Peran rannalla; +Purjehilla liehuvilla +Rient likkylainehilla +Seidin vangit +Synnyinmaahansa. + + * * * * * + +Kuulijani, sisko kulta, +l runon suurta tulta +Etsi laulustain; +Aattele vaan hellien sa: +_Siskon surun poistaaksensa, +Lauloi tytt +Laulun kainon vain_. + +1881-1905. + + + +SAARIJRVEN PAAVO. + +Saarijrven salomailla asui +Tilallansa hallaisella Paavo, +Perkas, hoiti ahkerasti maataan. +Mutta Jumalalta kasvun toivoi. +Vaimoineen ja lapsineen hn siin +Niukkaa leipns si hiess' otsan, +Ojat kaivoi, kynti, touon kylvi. + +Tuli kevt, nietos suli mailta, +Mytn vieden puolet orahista; +Tuli kes, rae kulki mailla, +Kaatoi maahan puolet thkpist; +Tuli syksy, kaikki rysti halla. +Tukkaa riistin Paavon vaimo lausui: +Paavo parka, kovan onnen lapsi, +Sauvaan tartu, Herra meidt hylks; +Miero raskas, raskahampi nlk! + +Vaimon kteen tarttuin Paavo lausui: +Vaikka koettaa, eip hylk Herra. +Pane leipn puoleks petjist, +Kaksin verroin min ojaa kaivan, +Mutta Jumalalta kasvun toivon. + +Pantiin leipn puoleks petjist, +Kaksin verroin ojaa kaivoi Paavo, +Lampaat myi ja siement' osti, kylvi. +Tuli kevt, nietos suli mailta, +Mut ei orahia vesi vienyt; +Tuli kes, rae kulki mailla, +Kaatoi maahan puolet thkpist; +Tuli syksy, kaikki rysti halla, +Rintojaan li Paavon vaimo, lausuin: +Paavo parka, kovan onnen lapsi, +Kuollaan pois, jo Herra meidt hylks; +Kova kuolo on, mut toivo turha! + +Vaimon kteen tarttuin Paavo lausui: +Vaikka koettaa, eip hylk Herra. +Pane toinen verta petjist, +Ojat kahta suuremmat ma kaivan, +Mutta Jumalalta kasvun toivon. +Pantiin toinen verta petjist, +Kahta suuremmat loi ojat Paavo, +Karjan myi ja siement' osti, kylvi, +Tuli kevt, suli nietos mailta, +Mut ei orahia vesi vienyt: +Tuli kes, rae kulki mailla, +Mut ei kaatunutkaan kaunis olki; +Tuli syksy, sivu sitkaimitten +Kulki halla viljaan koskematta. + +Paavo lankes polvilleen ja lausui: +Vaikka koettaa, eip hylk Herra! +Polvillensa vaimo lankes, lausuin: +Vaikka koettaa, eip hylk Herra! +Mutta miehellens virkkoi vaimo: +Paavo, Paavo, riemull' ota sirppi, +Syrjhn nyt petjinen silkko, +Rukihisen nyt ma leivn leivon! + +Vaimon kteen tarttuin Paavo lausui: +Vaimo, vaimo, sit' ei kuri kaada, +Joka toista hdss ei hylk. +Pane leipn puoleks petjist, +Veihn naapurimme touon halla. + +Maamme kirja 1878-1905. + + + +_Z. Topelius_. + +AAMULAULU. + + +Tuhanten rantain partahilla +Herj, armas synnyinmaa! +Herj, taivaan rantehilla +Jo aamun koitto leimuaa! +Ikv ys on haihtuva +Ja valon riemu voittava. +Tuhanten rantain partahilla +Herj, armas synnyinmaa! + +Kuin kukkaranta aamusella, +Herj uuteen aikahan, +Sill' uusi piv paistehella +Hlvensi varjot kuoleman! +Siis varmistu s muistoissa, +Jalostu mielen avuissa! +Kuin kukkaranta aamusella, +Herj uuteen aikahan! + +Sun kyyneleesi kuivukohot, +Kuin kaste aamun tuulihin! +Kevimen kylmt lauhtukohot, +Ja ruusut nouskoot kasvoihin! +Kukiksi nuput puhjetkoot! +Ja mielet, toiveet tointukoot! +Sun kyyneleesi kuivukohot, +Kuin kaste aamun tuulihin! + +Soitamme sumu viel peitt, +Vaan iset haamut karkoita! +Ja Herran haltuun rientos heit +Elosi hetken aamuna! +Sanalla itses sonnusta! +Ole, maani, vahva Herrassa! +Soitamme sumu viel peitt, +Vaan iset haamut karkoita! + +S nouse, nuori maani armas, +Mereni, lampin', likkyk! +Jo kuuluu lintuin laulu harras. +Jo pivss' aallot vlkky. +Herj tuulten huminaan +Ja loistoon aamun kirkkahan! +S nouse, nuori maani armas, +Mereni, lampin', likkyk! + +Maamme kirja 1878-1905. + + + +MAASI. + +Laps Suomen, valoon nostaos +Ilolla nuori katsantos +Kunnailtas kasteisilta. +Vapaasti loitos silms luo: +Sun, katsos, kaunis maa on tuo! + +Et muiden armost' el vaan, +Et ole vieras pll maan, +On jalallasi pohja, +Perinnn sait, jot' edustaa +Sun tulee, sek puolustaa. + +Etemms kuin sa netkn, +Sinervn metsn hmrn, +Nimettmien teiden +Ja seutuin taa, maan kaiken sen +Jumala antoi sinullen. + +Sun, sun tuo meri vapaa on, +Tuo vallaton ja rajaton, +Ja kaikki sinijrvet, +Ja kaikki virrat kuohuvat +Ja kaikki purot armahat; + +Ja vaarat pivnpaisteiset +Ja kedon thkt, kukkaset +Ja kaikki tummat metst +Ja salot, saaret, niityt, haat +Ja lumilinnat, kesmaat. + +Tiet, kylt, torit, kaupungit, +Loistllit, hovit kaunihit +Ja kaikki, jotka niiss +Turvaavat Luojan apuhun, +Ne kansas on, ne ovat sun. + +Ken on niin rikas, kell maa +Niin ihana on puolustaa +Ja armastaa kuin sulia? +Sen rakas Luoja sulle soi +Ja rakastettavakses loi. + +Laps Suomen, kasva siin vaan +Kuin nuori koivu puistossaan, +Ja sille henkes uhraa; +Pyhit tys ja sydmmes +Sun maalles, maalle isies! + +Maamme kirja 1886-1905. + + + +MERIMIEHEN IKVIMINEN KOTIINSA. + +Meren kuohuista laskimme riemuiten +Suvilmpimn Intian maille; +Ei lunta hydt talvien +Sen seuduille viljakkaille, +Miss palmut ne varjoo +Kesisen maan +Ja poppelit tarjoo +Balsamiaan. +Mut tll en saa +Mit miel' odottaa: +On kaukana mun ikvimni maa. + +Min kyllstyn kesn helteesen +Sek ruokahan herkkuisahanki. +Paremp' on kodin kannikka kaunainen, +Vaikk' oiskin pytn hanki. +Siell' liukua huvi +Ja hauska on ty, +Siell' on viile suvi, +Ja valkosa y. +Pois sinne, pois +Jos pst vois! + +Kotijrvien luo minun mieleni ois. +Kotimaan jos koivukin mull' olis vaan, +Jossa rastahat raksuttaisi, +Ja lunta jos palloksi ois puristaa, +Ja tiukuja kuulla jos saisi! +Koko Intian aivan +Nyt vaihtaisin +Kotiseutuni taivaan +Ma thtihin. +Pois sinne vaan, +Kodin maailmaan! +Sydmmessni soi nimi Suomenmaan. + +Maamme kirja 1878-1905. + + + +MEREN NEITO. + +Ma tunnen neidon kaunoisen +Lhell meren suolaisen, +Hn syntynyt on siell. +On meri hnen itinn, +Ja voimakkailla ksilln +Se viel halaa tytrtn. + +Ja tytr kasvaa, edistyy, +Ja idin rinnall' lisntyy +Hn kauneudess' yh. +Hn mereen kttn kurkoittaa +Ja kotirantaans' suurentaa; +Se neito, se on Suomenmaa. + +Ei ruhtinatart' yhtkn +Niin suurta, rikasta kuin hn +Emonsa antimista. +Mait' yh saa hn lahjakseen; +Ja meren pohjaan skeiseen +Hn ohran kylv viljakseen. + +Vaikk' kyhn ja lumessa, +Hn myrskyn keskelt' ilolla +Kohottaa otsan kirkkaan. +Ja kunnianaan pit nin, +Kaikk' esteet alleen nyristin, +Kohota yh valoon pin. + +Kuink' olet armas, herttainen, +Vihannan saaren neitonen, +Sa meren kaunis tytt! +Opeta meit ainiaan +Sun laillas valoon nousemaan +Ja toivoss' yh kasvamaan! + +Maamme kirja 1878-1005. + + + +AHVENANMAAN LAULU. + +Sen miehen kehnoks sanon vaan, +Jok' ei voi hoitaa purjeitaan, +Vaan rannall' on ja kalpenee, +Kun merell' aallot pauhailee. +Kedolla immet istukoot +Ja kukkasia poimikoot; +Merille halaa merimies, +On aalloilla sen kotilies. + +Oi, Itmeri kaunoinen, +Ja Pohjanlahti myrskyinen, +Ja Suomenlahti saarines +Ja purjeines ja voittoines! +Jos mist kykn tuulen tie, +Aaltonne Ahvenaan se vie; +Ja miehen kehnoks sanon vaan, +Jok' ei voi hoitaa purjeitaan. + +Maamme kirja 1878-1905. + + + +INARINJRVI. + +Etll pohjoismailla +Hyltty jrvi on, +Nime saaret vailla, +Ja ranta iloton. +Hein'ajalla sen sulaa j, +Kun kes Lappiin kiireht; +Mut syyskuun y sen aallot +Taas jlleen jdytt. + +Kuvastuu vuoret illoin +Sen kalvoon sinervn, +Ja Lappalainen silloin +Ky kalaa pyytmn. +Siell' uipi sorsa suruton, +Ja peuralaumat rannall' on, +Ja taajat sskiparvet +Piment auringon. + +Mut kerran tiet tahtoi +Nyt Lappalaiset nuo, +Kuin syv olla mahtoi +Inarinjrvi tuo. +Kys katkes; laulu kuultihin: +Niin syv oon kuin pitkkin! +--Sen syvyytt ei ole +Mitattu sittemmin. + +Oi, jrvi pohjolassa, +Sa kyhmaineinen, +Ei toista maailmassa +Sun laistas, poloinen; +Siell' lymyss' olet vuoriston, +Hyltty, halpa, arvoton, +Ja lyhyet on kess +Ja talves pitkt on. + +Maamme kirja 1878-1905. + + + +HANKONIEMEN SILM. + +Ken olet, armas thti, mi kauas merehen +Steits yss myrskyisess heitt? +Sa hetkin olet kirkas ja hetkin sumeinen, +Ja joskus loistos kokonaan sa peitt. +Oletko taivaan thti, mi silmin lempe'in +Maan murehisin katsot ja iden vaaroihin +Ja lohduttelet harhaan eksyneit? + +En ole taivaan thti, yn tulitorni vaan, +Majakka Hankoniemen rannikolla; +Ma johdan merimiest, kun piv jtt maan +Ja vaarat vijyy salakalliolla. +Pimeen, kirkkahana valoni vaihtelee, +Ja merimies sen nkee ja iloll' aattelee: +Se mahtaa Hankoniemen silm olla. + +Vihainen myrsky huuhtoo mun juurtan' ainiaan, +Mut vahvoja se muurian' ei voita, +Kuin vuoren sein kestn ma myrskyt, aallot vaan +Ja vartioitsen poloisia noita. +Sa, ihmislaps, mys ollos nin harrasmielinen, +Ja johda eksyneit kautt' elon myrskyjen, +Ja valvo, lemmi, lohdutella koita! + +Maamme kirja 1878-1905. + + + +KIRKKAALLA JLL. + +Hele lammin j, +Sa kaunis, kirkas kuvastin, +Jonk' sken myrskys +Rajuten nosti kuohuihin! +Laps eteln sun mahtias +Ei tunne eik riemujas, +Sa vieno, +Sa lieno, +Sa hieno pinta hopeinen, +Mi helkyt +Ja vlkyt, +Meit' ilmaan vietellen! + +Vaikk' onkin kukkanen +Jo hankeen kynyt nukkumaan, +Ja mets' on huurteinen +Ja lumivaippa peitt maan, +Miel' uljas, leikki viaton +Sun jlls liiton tehnyt on. +Niin, tll +Ma jll +Nyt sll kirkkaall' liukuilen, +Ja mieli +Ja kieli +On vilpas, iloinen. + +Ja jalka terkseen! +Ilolla, posket punottain, +Nyt mrn kaukaiseen +Ma tuulen lailla lennn vain. +Ja matkaltani palajan +Taas kotiin, idin helmahan, +Ja luotan +Ja vuotan +Taas tuota kevtt' ihanaa, +Kun likkyy +Ja vikkyy +Vapaina jrvet, maa. + +Maamme kirja 1878-1905. + + + +HELLAAN LAPSI. + +Laps Hellaan, l vaihda pois +Sun maatas ihanaa! +Sill' leip vieraan karvast' ois +Ja sana karkeaa. +Sen taivas, piv' on loistoton, +Sen sydn sulle outo on. +Laps Hellaan, l vaihda pois +Sun maatas ihanaa! + +Laps Hellaan, kaunis sull' on maa +Ja suuri, loistokas. +Veet vlkkyy, maat sen vihoittaa, +Sen rant' on maineikas, +Y kirkas, piv lmpinen +Ja taivas tuhat=thtinen. +Laps Hellaan, kaunis sull' on maa +Ja suuri, loistokas. + +Laps Hellaan, armas maasi t +Siis muista ainiaan! +Sull' onnea ja elm +Ei muuall' ollenkaan. +Jos minne tiesi olkohon, +Niin juures synnyinmaassas on! +Laps Hellaan, armas maasi t +Siis muista ainiaan! + +Maamme kirja 1878-84. +Z. Topeliuksen runoja, Porv. 1898. + + + +KAARINA MAUNUNTYTTREN LAULU EERIKKI XIV:lle. + +Sydn myrskyv unelmoi +Tyyness sylin armaan! +Mets nyt hiljalleen tarinoi. +Luojan kiitosta puut huminoi. +Syliss armaan +Saat levon varman! +Jumal' yksin on piv, mut mailma on y. + +Paina kuin itisi helmahan p, +Kruunusi pirstoilla nuku! +Kulta ja korkeus jdytt; +Yksin rakkaus lmmitt. +Kruunullas nuku: +Armo ei huku, +Jumal' yksin on puhdas, mut syntiset me. + +Valtakuntas nyt sylini on; +Nuku valtasi suojaan! +Viha vie harhaan, mut usko vaka on. +Herrahan nuku, sa rauhaton! +Huolista suojaan +Luottaen Luojaan! +Jumal' yksin on ylv, mut tomua me. + +Maamme kirja 1905. + + + +TIMANTTI. + +Arabiassa muinoisin, +Mies, vanha Amru, eli; +Hn oli kyh, kuitenkin +Luojaansa turvaeli. +Htns, huolens' ainian +Hn heitti haltuun Jumalan. + +Joelle kerran tultuaan +Hn huomas kiven tll, +Mi kiilteli kuin loistoissaan +Ves'helmi kukan pll. +Hn korjas kiven lystikseen, +Vei kummaksi sen lapsilleen. + +Leluna lasten oltuaan, +Se nurkkaan viskattihin, +Vaan pantiin lakeen riippumaan, +Kun loistons' keksittihin. +Ei Amrull' ollut kynttil, +Siis lyhtyn sai olla t. + +Illalla tuli kauppamies +Ja kiven kirkkaan keksi: +Tuo kivi myypps, tai kenties +Sen annat ilmaiseksi. +No, vastas Amru, ota vaan, +Jos nauhan rinkeli saan. + +Mies kiven otti kaunoisen, +Pkaupunkihin lksi. +Sen kauppas kultasepillen +Taas muille myytvksi. +Niin rikast' ei vaan kohdannut, +Jok' ois sen ostaa mahtanut. + +Net, kun se oikein saatihin +Kirkkaaksi kulmiltansa, +Se timantiksi nhtihin +Isoimmaks lajiansa; +Kuningas kruunuuns' osti sen, +Siit' tuhansia maksaen. + +Hn pidot piti kyhillen +Nyt kruunun kunniaksi, +Mys Amrun lapset kerjten +Tulivat vierahaksi. +Lyhtymme, huusit, katsoppas, +Pitvi pssn kuningas. + +Kuningas tmn kuultuaan +Luo viittas kauppiasta, +Ja ptti kohta, tultuaan +Selvlle asiasta: +S rahat anna Amrullen, +Saat rinkelisi jllehen. + +Luonnon kirja 1886. + + + +MYRSKY. + +Kas, siivin nkymttmin +M ilman kotka lennn, +Maailman rist' rihin +Kohisten hetkess' ennn. +S purjehtija ulapan, +Sun syvyytehen upotan. + +M rantaa vasten vyrrytn +Laineeni vaahtoharjat, +M yli maiden lenntn +Pilveinkin synkt sarjat. +M syksen korvet kumohon, +Kaupungit mullan peittohon. + +Mut kun ma raivoon tuimimmin, +Mun voimain murtaa Luoja, +Ett' asettuen nyttisin, +Kuin maailmaa Hn suojaa. +M tyynen illan rauhaan nin +Pois nukun noista melskeistin. + +Myrskyiss vaikka nhdhn +Mys Herra voimissansa, +Luo Eljaksenp' ei tullut Hn +Raivoisen myrskyn kanssa, +Ei leimauksen liekiss, +Vaan vienon tuulen hengiss. + +Luonnon kirja 1886. + + + +HERRA VARJELEEPI. + +Maan valo vaipuu pimen, vaan Herra varjeleepi, +Ja taivaan kansi synkistyy, mut Herra varjeleepi. +Yn pilvi raskas nousevi ja Pohja leimuileepi +Ja myrsky yll pauhailee, mut Herra varjeleepi. +Maailman ermaata vaan se synkk kuvaileepi, +Miss' eksyin kuolee matkamies; mut Herra varjeleepi. +Ja aallot syksyy kallioon, tn perus tutiseepi. +Ja keula srkyy laivurin, vaan Herra varjeleepi. +Niin raskas onpi ilmakin ja ukko jyriseepi, +Salamat sinkuu pilviss, mut Herra varjeleepi. +Maa jalkain alla trisee ja vuoret vapiseepi, +Maan kita myskin aukeaa, vaan Herra varjeleepi. +Ja vallat katoo, sodat soi ja verta tulvaileepi, +Ja kansat huutaa kostoa, mut Herra varjeleepi. +S, ihmisraukka, net vain, ett' aika lheneepi, +Maailma jolloin katoaa, vaan Herra varjeleepi. +Se autuas, ken itsen vhiseks arveleepi +Ja miettii aina riemuiten: kyll' Herra varjeleepi. + +Luonnon kirja 1886. + + + +VUODEN AJAT. + +Kun kevt kaunis tuli, +Soi Luoja lmpsen, +Maan silmst jo suli +Jkyynel huurtehen, +Taas pivn paistehessa +Jo linnut lauloivat, +Ja lapset lehtosessa +Iloisna juoksivat. + +Kun kes saapui sitten, +Ja niitty vihannoi, +Maa kaunis kukkasitten +Puvussa purppuroi, +Me saariin soutelimme, +Juoksimme metsihin, +Ja marjaan kiiruhdimme; +Kyll' lysti olikin. + +Syys pimet toi pivt +Ja myrskyt pauhuisat, +Pois lintuset ne veivt, +Pois kukat tuoksuvat; +Kynnettiin maita, soita, +Ja viljaa puitihin; +Me simme puolukoita, +Kyll' lysti olikin. + +Niin talvi tulee, tiuku +Soi silloin helisten, +Lystisti sukset liukuu +Pll' lumikinosten, +Ja tuli takassansa +Sulosti leimuaa. +Nin talvellakin kanssa +Kyll' lapset lystin saa. + +Kun hanki kyynelehtii, +Niin ole riemuinen, +Taas kevt kaunis ehtii, +Iloa tarjoten. +Ain' ylistele Luojaa: +Kaikk' ajat hauskat on; +Hn eloamme suojaa, +Sen viepi valohon. + +Luonnon kirja 1886. + + + +THTITAIVAS. + +Nuo thtset taivaan, +Kuin tyynen aivan +Nyt myrskyj maan +Ne katsovat vaan; +Ja Luojaa maailman +Ne kunnioittain +Uraansa lp' ilman +Vaeltavat vain. + +Ei uuvu, ei vaivu, +Ei tielt ne taivu, +Ja valkeuttaan +Ne luo yli maan. +Vuos'tuhannet siell +Ne loistoa loi, +Vuos'tuhannet viel +Ne vlkky voi. + +Oi, Luoja, kuin voinen +Ma, maan tomu moinen, +Sun tekosi n +Ja tys ksitt? +Tok' ilmasi laajat +Ja ihmehes nuot +Ja thtesi taajat +Mun tutkia suot. + +Maailmojen luoja, +Sa ihmetten tuoja, +Kuin sanomaton +Sun voimasi on! +Ja hetki ja aik' on +Ja kaikki Sun tys; +Kaikk' ihmett, kaikk' on, +Sa kaikessa mys. + +Jos tielt ma taivun +Ja eksyen haivun, +Unohtaen Sun, +Sa nt toki mun. +Maailmojen loppeen +Jos piileynkin +Pimeimphn soppeen, +Siell' oot Sinkin. + +Oot isni Sin, +Ja lapsesi min, +Hyvyytesi ain' +On vartijanain. +Ma antaun huomaas, +Mua neuvo Sa vaan, +Niinkuin Sinun luomaas, +Sua kunnioimaan: + +Luonnon kirja 1886. + + + +NUKU, NUORI OKSANI... + +Nuku, nuori oksani, +Viel' on maassa halla, +Kanerva ja koivuki +Nukkuu lumen alla, +Kevtt viel' oottaa saa, +Jolloin tuomet kukoistaa. +Nuku, nuori oksa, +Viel' on maassa halla. + +Pivn helma tuudittaa +Sua, pieni paju, +Kohta mets vihoittaa, +Tuoksuu kukkain haju. +Viel katsahdus ja kaks, +Paju ky niin vihannaks. +Pivn helma tuutii +Sua, pieni paju. + +Lukemisia lapsille II, 1874. + + + +MUSTI. + +Tuoll' liepeess' suuren hongikon +Lhell kyl mkki on; +Kaks hyv lasta armaineen +Siell' asui itineen. + +Nuo Kaarlo, Hilma olivat +Maan pll lapset parhaimmat. +Ne kyht oli pienoiset +Ja orvoiks jnehet. + +Nkyip hovi kaunoinen +Tuolt' yli metsin, jrvien +Siell' oli lapset kasvaneet +Ja suurest' elneet. + +Mut Jumal', is ihmisten, +Tt' ei ne hyvks lapsillen; +Hn antoi heidn koitella +Kurjuutta, puutetta. + +Heilt' is kuoli. Talokin +Veloista pian myytihin, +Ja iti vihdoin torppaseen +Sai muuttaa lapsineen. + +Tuo hurskas iti, hyvilln +Hn lausui kesken kyhyyttn: +Vaikk' isn meilt kuolo vei, +Ei Luoja hylk, ei! + +Hovissa suurest' elettiin, +Nyt puutett', tuskaa krsittiin; +Tuo rikas naapur' armoton +Ja tyly heille on. + +Kuin kallis sentn verrattain +On mkin tunnon rauha vain, +Ja luja, harras usko sen +Rikkauteen verraten! + +Viel' yhden nt s toverin, +Nlkinen vatsa sillkin, +Ja hampaat suussa vlkht,-- +On villakoira t. + +T vanha Musti hyvnen +On peru aikain entisten; +Hn kotoisin on Spanjasta, +Ties iti kertoa. + +Sen nkikin jo turkistaan, +Kun mrisi hn nurkassaan; +Mut miten Pohjolaan hn sai, +Ei kenkn tiennyt kai. + +Kyll' oli vainen hnkin vaan +Voileip synyt aikoinaan, +Mut nyt hn tyytyi vhempn, +Mrisi nljissn. + +Niin kauan kuin sen voimat soi, +Hn metsmailta usein toi +Muassaan kotiin jniksen +Tai teirenpoikasen. + +Ja huiski hnt hyvilln, +Ja suutaan nuoli mielissn! +Kun paisti valmiiks saatihin, +Ties saavans' Mustikin. + +Mut vanhapa on Musti nyt +Ja jalat sen on jykennyt, +Hmill suutaan nuolla saa, +Kun paistit katoaa. + +Sen sijaan susi vihainen +Ky salaa hnt vijyillen, +Mut paistiks tulla Musti hn +Ei nyt krsivn. + +Se loukkaa hnen arvoaan, +Ja liki jos ky susi vaan, +Sen kyll prhiseks saa p, +Kun Musti hyhent. + +Nyt Mustin ruoka niukall' on, +Mut tover' on hn verraton; +Hn seurass' ain' on lapsien +Nljissn mristen. + +He nyppii hnen turkkiaan, +Hn silloin ktt nuolee vaan; +Sit' armahda, ken ilkeissn +Ky mkkiin pyrkimn. + +Ja jos ties Musti, ett ken +On ollut paha lapsillen, +Hn kursaamatta niskahan +Ky hijyn veitikan. + +Mut iti park' on lohduton, +Kun itse leivn puutteess' on +Ja nkee Mustin nljissn +Vanhoilla pivilln. + +Ja vaikka kauan arvelee, +Ja vaikka sydn kirvelee, +Hn ottaa Mustin mukanaan +Ja lhtee kulkemaan. + +Ja hoviin tultiin: Herrasen', +Mun koiraniko tahdotten? +Hn, viisas on, mut leiphn +Ei oo, mill' eltn. + +Ja rikas herra hymht: +No, koiran voin kyll' eltt, +Tuoss' saatte rahaa; tiehenne! +Muut' asiaako, he? + +it' itkein lksi kotiin nyt, +Ja lapset, yksin jtetyt, +Ovella tuvan nyyhkytt,-- +On sija Mustin t. + +Itkusta, lapset, tauotkaa, +Nyt Musti herran' el saa, +Sen maito, puuro ruokan' on +Ja leip hapaton. + +Ja iti viel jatkoikin, +Kun rapsutusta kuultihin +Ja tuttavata mrin, +Ett' ... onko totta t? + +Se Musti on, jok' ilmaantuu, +Hn itse, eik kukaan muu! +Voit, maidot jtti pstkseen +Kotihin vaivaiseen. + +Niin, runsaat ruuat heitti hn +Ja herkut, hyvn elmn. +Ja palas nlkn, puutteeseen, +Kyhyyteen jllehen. + +Uskollisuutens' thden vaan +Hn laihaks saattoi ruumistaan, +Ja ennen krsi nlk hn +Kuin jtti ystvn. + +Ja lapset hyppi riemuissaan, +Ja Musti mris iloissaan; +Mut silmst' iti kyynelen +Nyt pyyhks lausuen: + +Pois, Musti, jlleen talohon +Sen luo, ken ostanut sun on. +Ei auta; hoviin jlleen vaan +Taas Musti saatetaan. + +Mut Musti palas, takaisin +Hn kolme kertaa vietihin, +Sai leip, selkns' vuorottain; +Mut--_siell'_ ei pysy vain. + +Ja kun hn kerran kolmannen +Taas raapi tuvan ovehen, +Koir' uskollinen tupahan +Toi leivn suussahan. + +Ja lasten eteen vei sen, nin +Mielt' idin niinkuin lepyttin, +Ja lausuin: huolet' olkaa vaan! +Kyll' leip hankitaan. + +Nyt veet tul' idin silmihin, +Hn heti lksi hovihin +Ja sanoi: sek rahat n, +Mut meille Musti j. + +Mut kunpa rikas kuuli tn, +Niin heltyen nin lausui hn: +Uskollisuutt' ei voita vain +Ei kullat maailmain. + +Ja lausui viel lisksi: +Nyt tulen teille hyvksi, +Nyt teille kultaa, ruokaa suon +Vaan Mustin thden tuon. + +Ja koissakos nyt riemuitaan, +Ja Musti mris iloissaan; +Ja nyt on Musti pttnyt, +Ja satu loppui nyt. + +Lukemisia lapsille III, 1875. + + + +_F.M. Franzn._ + +LAAKSON LILJA. + + +S laakson lilja, oletkos +Vaan maasta noussut elohos? +Et; kuihtuisitpa kuoloon poisi, +Jos ei mys taivas pilvistn +Sun juurtas kastais vedelln +Ja sulle pivn paisteen soisi, +Jok' umpinaisen silmukan +Avaapi tyteen kukkahan. +Niin, sielu, elos oikea +On armolahja taivaasta. + +Luonnon kirja 1886. + + + +_J.J. Wecksell_. + +SOTAMIEHEN LAULU. + +(Daniel Hjort III:12.) + + +Nyt kodiss' istuu kulta, ja kangasta vain +Hn helskyttpi, lientin kaipaustaan. +Ja lhtiess pyssyn ma taatolta sain, +Se aioist' on ensimmisen Kustaan. +Se olkahan mua koskee, kuin harras veikkonen, +Ja poikani sen saapi taas, kun itse vanhenen, +Sen saa hn, jos eln vain niin kauan. + +Nyt korjattu on hein ja ruista niitetn, +Oi Herra, s sato runsas saata! +Ja jos en tule jllehen, niin tanterelle jn; +On kunnialla kuolleen helppo maata. +Se talonpoika kehno on, jok' ei ky pelloltaan, +Kun uskoa ja vapautta maassa poljetaan. +Oi, Herra, turvaks herttuan ja Ruotsin! + +1877. + + + +_Rafael Hertzberg_. + +LAPSIEN ELMST. + + +1. PAIMENTYTT. + +Suvituuli puhaltaa, +Kki puussa kukahtaa, +Kukat maassa pitn kumartaapi; +Aholl' astuvat +Pienet karitsat, +Nit torpan tytt paimentaapi. + +Tytt laulaa nin: +Hauska tll' on kydessin +Kaiken piv karjaa paimentaani. +Kivell' istun vain +Koivu kattonain, +Aho vihanta mun ryytimaani. + +Lpi metsn vlkkyen +Hohtaa iltaruskonen +Kultaisina ruusuina mua kohti. +Mieli tekis vaan +Niit noutamaan, +Mut en idin luota menn tohdi. + + +3. MARJASSA. + +Nyt on meill taasen +Suvi suloinen, +Kukkaisiss' on niitty, +Mets marjainen. + +Ota tuohkosesi, +Jonka sulle tein, +Ahollen mua seuraa, +Tule siskosein! + +Siell koko piv +Sitten iloitaan, +Laulain mansikoita +Kilpaa poimitaan. + +Ja jos leikitess +Kaatuis tuohkonen, +Pian poimitaan se +Taasen tytehen. + + +5. KYHN JOULUILTA. + +Niin kylm metsss' ompi +Ja raskas taakka on, +Ja pitk' on tie, ja itse +Nuor' olen, voimaton. + +Takassa torpan tuolla +Heloittaa valkeat, +Ja lapset leikitellen +Tuvassa riemuvat. + +Kyll' olis minullenkin +Siell' ehk soppinen, +Ja lmmint ja ruokaa +Kyhnkin lapsellen. + +Mut mua iti armas +Odottaa kodissaan, +Ja paras joulu=ilo +On hnen seurassaan. + +Kun iti tulen laittaa +Nokiseen uunihin +Ja sarvileivn taittaa,-- +On joulu meillkin. + +Lapsien elmst, 1875. + + + +_Lyydia Jannsen (Emaje Opik)_. + +EHTOOLLA. + + +Pihalt' armaalt' laulut kuului, +Nyt ne lep laulajat, +Siiven alle peittin pns +Pesssn he nukkuvat, +Viel heinsirkan n' +Niityll soi helen,-- +Lapsen', laskeu siis vaan +Rauhass' aivan nukkumaan. + +Pihall' armaat kukkaistertut +Korren pss nykkyvt, +Kuunvaloa hengittin, he +Suloist' unta nkevt. +Nukkuu omenakin puu, +Kukat puussa uneksuu.-- +Lapsen', laskeu siis vaan +Rauhass' aivan nukkumaan. + +Uni tulee utujljin, +Katsoo lpi ikkunan, +Katselee, jos viel lasten +Nkis hereill' olevan. +Kenen valveill' lyt, sen +Laskeuu se luomillen.-- +Lapsen', lasken siis vaan +Rauhass' aivan nukkumaan. + +Hllpyr kevtluk. 1871; Kaikuja Hmeest 1872. + + + +ISNMAAN HAUTAUS. + +He kyll nyt mustaan arkkuun +Sun, kultani, laskivat; +Rukouksen he lukivat sitten +Ja virsi lauloivat. + +Ja haudalle laittivat ristin, +Ja ristihin kaivaten +He nimes piirsivt tarkkaan-- +Mua karsaasti katsellen. + +Ja min? Oi, kultan', ei tullut +Mun suustani sanaa nyt, +Ei kyynelpisara heille +Mun huoltani nyttnyt. + +Vaan sydmmessni ristit +Ne ijti pystyss' on, +Ja surulaulua itkee +Mun rintani rauhaton. + +Hllpyr kevtluk. 1871; Kaikuja Hmeest 1872. + + + +VAPAUDEN KUOLLEISTA NOUSEMINEN. + +He hautasivat multaan +Vapautes, synnyinmaan', +Vaatettas keskenn he +Jo rupes jakamaan +Ja etikkaa he antoi +Sun juodas, asetit +Sun hautas viereen vahdit: +Nin rauhass' uneksit. + +Ja lapses kaukaa tuota +Katsoivat tuskaillen, +Ei neens he kyd +Rohjenneet haudallen, +Sill' lukko vahva pantu +Sen eteen oli nyt, +Ja y se oli synkk-- +Ei tht nkynyt. + +Kah!--Elonkoite nousee +Jo hautas vierehen, +Yks enkel' kist' astuu: +Nyt nouse ilmoilleni +Ja hautakivi vierii, +Koi hymyy, vlkht-- +Nuor' vapaus helohelma +Maailmaa terveht. + +Ja kanteleet ja torvet +Hnelle riemuvat, +Ja silmist' ilohelmet +Valuvat kirkkahat, +Jo Hosianna kaikuu +Sun kauttas, synnyinmaa. +Sua, Jumal', ylistmme, +Meit' tahdoit armahtaa. + +Hllpyr kevtluk. 1871. + + + +_Aleksanteri Petfi_. + +RUNOHEPONI + + +Ei hepon' ole rodust' Englannin, +Ei hoikkasri eik kaitaluinen, +Ei Ala=Saksastakaan syntyisin, +Jyke, karvanilkka, paksu, puinen. + +Madjarivarsa runohepon' on, +Madjariverta, karvakin sen sihkyy! +Ett' ihastellen sde auringon +Sen silkinhienoill' lautasilla likkyy. + +Se kasvanut ei talliss' ole lain, +Ei koulunkynyt, styhevon lailla; +Se vapaan ilman laps on, ja sen sain +Ma Kumanian aukeili' aromailla. + +En sit konsanaan ma satuloi, +Ma ratsastaissa loimell' istun vainen; +Mut kun kyn selkn, lent se min voi, +Se, net s, salaman on heimolainen. + +Se mielukkaimmin pussta'han mun vie, +Siell' aava nummi on sen kotopaikka; +Se vainun saa jo, kosk' on sinne tie, +Jo hypp, hirnuu, tmist yht'aikaa. + +Pidtn aina kylin kohdallen, +Miss' impi on kuni mehilist, +Ma kauneimmalta pyydn kukkasen, +Karautan taas kuin tuuli poies nist. + +Nin hepoin mua vie, kun kskyn saa, +Se saattaa pois mun vaikka maailmasta; +Suu vaahdoss' on, ja ruumis suitsuaa +Vaan innost' eik pelvost', uuvunnasta. + +Ei runohepon' uuvu konsanaan, +Se uupua ei saa, on kielto hll: +Net pitk' on mulla matka pll maan, +Ja toivojeni mr ethll! + +Tavoita, hepo, virkku, temmoppas; +Ja vuorien ja hautain yli kiid! +Jos vihamiehet est kulkuas, +Niin rajutuulen lailla sorra niit! + +Kirj. Kuukauslehti 1874, lokak.; Kaikuja Hmeest 1874. + + + +_Juhani Arany_. + +KLRA ZCS. + +[Tmn balladin sisllys perustuu historialliseen tapaukseen. Kuningas +Kaarlo Robert I:n hovissa Wisegradin linnassa oli hnen uskotun +neuvoksensa, Felicin Zcsin ihana tytr Klra hovineiten. +Kuningattaren veli, Puolan herttua Kasimir, joka kerran oli tullut +sisartansa tervehtimn, houkutteli Klraa pauloihinsa ja hvisi hnet +vkivaltaisella tavalla. Tst raivostunut Felicin, joka ei voinut sen +jlkeen pois lhtenytt Kasimiria en tavata, ptti kostaa tyttrens +hvistyksen kuningattarelle, jonka luuli olleen herttualle avullisna +tmn rikostyss. Huhtik. 17. p:n 1350 syksi hn, miekka kdess, +pivllispydss istuvaa kuninkaallista perhett vastaan, haavoitti +kuningasta ksivarteen ja li kuningattarelta, joka oli nostanut oikean +ktens molempien lastensa suojelukseksi, nelj sormea poikki. Enemp +hn ei ehtinyt tehd, ennenkuin heittivt hnet lattiaan ja silpoivat +hnen ruumiinsa kappaleiksi. Rangaistukseksi tst murhayrityksest +tapettiin sitten Zczin kaikki lapset (kaksi tytrt ja yksi poika) ja +koko hnen muu sukunsa hvitettiin ilman armotta kolmanteen polveen +asti. Viel tnn seisoo Wisegradin linnavuoren kupeella kullattu risti +onnettoman Klran muistoksi.] + + +Kuningattarell' on +Tarha kukkivainen: +Toinen impi punaruusu, +Toinen valkeainen. + +Kuningatar, sisko, +Taivas! jos ma saisin +Ruusun tuon, tuon punaruusun, +Kuin sit' armastaisin! + +Sydmmeni tykkii, +Hn jo taudin tuopi: +Jos ma kuolen, kukkanen se +Haudan mulle luopi! + +Voi sua, veli Kazmer, +Sit en kultiin vaihda-- +Pois! ma suutun ... etk hpee! +Huolta tuot ... oi kaihda! + +Huomenkirkkoon aion, +Viipy en saata; +Jos sa sairas olet, laske +Sohvalleni maata. + +Kuningatar lhtee, +Lhtee, kirkkoon saapi; +Kukat kauniit, sulo=immet +Hnt seurajaapi. + +Rukoilla ei voi hn, +Rukoella soisi; +Helminauhan kotiin jtti: +Ken sen sielt toisi? + +Armas tytt, Klra, +Lapseni, se nouda! +Polvityynyll' on se taikka +Sohvallani ... joudu! + +Klra etsii, etsii, +Eik lyd viel: +Kuningatar kirkoss' oottaa +Raskahalla miell! + +Klra etsii, etsii, +Tuntikauden viel: +Kuningatar kirkoss' oottaa, +Turhaan oottaa siell. + +Kaunokaisten parveen +Imp' ei en palaa: +Ennen kuollehitten joukkoon +Kirkkotarhaan halaa. + +Ennen kirkkotarhaan +Alle mustan mullan, +Kuin on suureen linnaan, eteen +Vanhan is=kullan. + +Lapsi, oi! mi sulia? +Mik murhe karvas? +Sylihini tule tnne, +Kerro, lapsi armas! + +Voi, voi, is! en--en-- +Mihin joutunenki! +Jalkas tomut suutelen ma,-- +Tallaa multa henki!... + +Lounahalle kello +Hovin kutsuu pian; +Silloin kuninkahan eteen +Astuu Felicin. + +Kuninkahan eteen, +Ruoalle ei vainen: +Kdessns hll' on miekka +Julma, kostavainen. + +Tyttrest henkes, +Kuningatar nurja! +Onneks neljn heikkoon sormeen +Henkens' ostaa kurja. + +Lajos, Endre kuolkoot: +Lapsi lapsen hinta! +Onneks miekkaa vastaan syksee +Nyt Gyulafin rinta. + +Joutuun konna kiinni!... +Oi, Cselnyi!--Pian!... +Siin hovimiesten teuraaks +Joutuu Felicin. + +Veriss' on sun sormes, +Turhaan tuo ei vuoda: +Mit tahdot, puolisoni, +Kivun kostoks suoda? + +Etusormestani +Immen ihanaisen, +Pitksormest' uhkasurman +Nuoren nuorukaisen; + +Molemmista muista +Vvyn sek nadon; +Punaisesta verestni +Koko heimon kadon! + +Nurjat ajat pll' on, +Nurjain thtein valta: +Torju, Luoja, kovat iskut +Madjarien maalta! + +Unkarin albumi, 1881. + + + +_Aleksanteri Kisfaludy._ + +HIMFYN RAKKAUDENLAULUJA. + + +MURHEHTIVA RAKKAUS. + +126. laulu. + +Piv nousee, mailleen ent, +Muuttumaton murheen' on; +Hetket vierhten lent, +Vaan ei vaihdu kohtalon'; +Sammuu vuori suitsuvainen, +Vaan ei tuli rinnassaan; +Kuivaa virran, lammin laine, +Mun ei kyyneleeni vain; +Kedot, metst ilostuvat, +Thtiryhmt palauvat, +Onni kiert vaihdellen; +Kurjuuten' on ainainen. + + + +ONNELLINEN RAKKAUS. + +16. laulu. + +Toinen maailman on muoto, +Toinen on se silmissin; +Toinen asiain on luonto, +Toinen kaiku virsissn; +Elmn on tunne toinen, +Toinen nk ruumiin on; +Sielun lento toisenmoinen, +Toinen suunta olennon; +Toisin on nyt, sulosemmin, +Nyt kun lemmittyn lemmin; +Toisin aika viettyy vain, +Sitten kun ma hnet sain. + +Unkarin albumi, 1881. + + + +_B.E. Malmstrm_. + +MIKSI METS RASKAHASTI HUOKAA? + + +Syys=illan helmass' istuskellen poika pienoinen +Puun kellastuneen alla leikitseepi, +Ja kuunteleepi kahinata kuivain lehtien, +Ja taivaan kynttilit katseleepi. +Mut kun hn siin istui ja taivaast' uneksui, +Niin syksy=yss lehto se yh tummentui, +Mut mets se niin raskahasti huokaa. + +Ja pieni poika kuunteli ja mieli synkistyi, +Ja juoksemaan hn rupes tanhualla. +Hn pahoj' aatteit' aatteli ja noita peljstyi +Ja eksyi nin kanervakankahalla. +Hn muisti itins ja is, siskojaan: +Jumala, mua pienoist' auta heidn luokseen vaan! +Mut mets se niin raskahasti huokaa. + +Mut rakoilevan pilven takaa kumoittaapi kuu, +Ja maan se peitt verhoon vlkkyviseen. +Ja peljstyneet kummitukset vuoriin karkoittuu, +Ja peikot rient pohjaan rimmiseen. +Ja vuorten huiput loistaa; mut mets synkk on, +Ja huhkain huutaa suruvirtt puissa koivikon;-- +Mut mets se niin raskahasti huokaa. + +Ja pieni poika juoksi poikki kangasselnteen +Ja muisti monta vanhaa tarinata. +Ja taivaan thdet kulki, y kului hiljalleen, +Mut ei hn lynnyt tiet oikeata. +Te thdet vienot tuolla, ku kytte taivaan maat, +Te kuihtunehet kukkaset, oi mulle kertokaat: +Mi metsss niin raskahasti huokas? + +Mut vait ol' illan thdet ja vaiti kukkakin, +Ja poika karvait' itki kyyneleit. +Nin joutui keijukaisten luo hn.--Sievin askelin +Hn astui rinkiin, lausutellen heit: +Oi te, ku kytte tanhuellen kanervaiset maat, +Te armahimmat siskot, oi mulle kertokaat: +Mi metsss niin raskahasti huokas? + +Ja pieni keijuiskuningatar hymys sulosuin +Ja silitteli poikaa poskiselle; +l' itke, kaunis lapsi, vaikk' sken kauhistuin +S koivun alta eksyit kankahalle. +Vaan istu thn turpehelle kanervaisen maan, +Ja kyyneleesi pyyhi pois, niin sulle tiedoks saan, +Mi metsss niin raskahasti huokas. + +Kun hiljan yli men ja vetten kohouupi y, +Ja hly pivn hlvenneeksi saapi, +Ja aalto laskee lepmn vihannan saaren ty', +Ja kaikki kauniit thdet tuikahtaapi, +Niin silloin taivaan kaarikatto puhtaaks kirkastuu, +Ja joukko enkeleit sen alle laskeuu +Ja itkee hopiakyyneleit maalle. + +Nkeepi peiliss' silloin kuvansa maa poloinen +Ja itsen niin hyljtyksi kaipaa, +Ja syntins hn kertoo, murhat, valheen, turhuuden, +Mi vuosisatain kautta hnt vaivaa. +Ja kuolon kauhu silloin hnen suonihinsa saa; +Rukoilee laaksot, syntins vuoret tunnustaa, +Ja mets se niin raskahasti huokaa. + +Oi kiitos, armaat keijuiset!--tuon muistan ainian +Ja nyt en pelk kotiani menn. +Kas! tuolta tieni loistaa valossa kuutaman: +Nyt teit' en koskaan unhota ma, en m. +Kyll' olen kyh, ei mull' ole kultaa, tavaraa, +Mut Herran nimeen vannon: mun thteni ei saa +Noin raskahasti mets huokaella. + +Pskynen 27/12 1873. + + + +_V. Rydberg_. + +TONTTU. + + +Pakkanen on, y kattaa maat, +Thdet kiiluen loistaa, +Tlliss' uinailee asukkaat +Kesk'yn unta suloista, +neti kuu ky kulkuaan, +Puissa lunta on valkeanaan, +Kattojen pll' on lunta. +Tonttu ei vaan saa unta. + +Hankea vastaan harmottain +Luotuvi lvn suuta, +Kuin monast' ennen tuijottain +Katsovi taivaan kuuta, +Katsovi hongikkoon, miten tuo +Seudullen kehn tumman luo; +Kummoa pulmaa miesi +Miettii, suotta kentiesi. + +Pitk partaansa sivelt, +Puistavi pt ja hasta,-- +Ei, tt' en voi min selvitt, +Tuopa se pulma on vasta.-- +Kuin tapa hll' on, heitt hn +Moiset miettehet mielestn, +Toimihins', askariinsa +Kypi ja ammattiinsa. + +Hn vajat, aitat kuljeksii, +Lukkoja tunnustellen,-- +Lehmt pahnoillaan uneksii +Kulkua laitumellen; +Ruoskat, ohjakset unohtain +Pollekin talliss' uinuu vain: +Seimi sen tuoksuavaista +Tynnn on apilaista. + +Kulkien lammaskarsinan viel' +Uuhia katsovi ukko; +Ky kanakoppiin, pyhkn siell' +On yl=orrella kukko; +Mustikin oljillaan herj, +Hnt hiukkasen lieritt +Niin kuni ystvlle, +Tonttu se tuttu on hlle. + +Vihdoin hiipien tonttu tuo +Ky talon perheen luona, +Kauan huomasi hn, miten nuo +Arvon hlle on suonna; +Lapsien luokin varpaillaan +Katsomahan ky armaitaan; +Kellhn oisi mielt +Hlt sen onnen kielt. + +Nin hn polvesta polvehen +Lapsin' on nhnyt heit +Poian ain' isn jlkehen; +Vaan mist' on he ja keit? +Kukkivat, kuihtuvat, vuorottain +Lhtevt pois--mut minne vain? +Pulma se vaikea hllen +Nin etehen tuli jllen. + +Tonttu se ky ladon parveilen: +Heiniss' siell' ylhll +Naapuristossa pskysen, +Siell se on maja hll; +Tyhj nyt on pes pskyn tuo, +Vaan kes taas kun kukkia luo, +Palaa hn kotiansa +Sievn puolison kanssa. + +Silloin kertovi muistojaan +Pitklt matkatielt, +Mitn pulmast' ei, joka vaan +Painavi tontun mielt. +Seinn saumauksesta kuu +ijn parrallen kuvastuu, +Parralla vike hohtaa; +Tonttu se mietti pohtaa. + +Vait on mets ja seudut sen, +Siell' elo kaikk' on jss, +Kosken vaan humu hiljainen +Kuuluvi matkan pss; +Tonttu sen kuulee puol'unissaan, +Luulee sen ajan virraks vaan, +Oudoksuu mihin vienee +Matka ja mist lienee. + +Pakkanen on, y kattaa maat, +Thdet kiiluen loistaa, +Tlliss' uinailee asukkaat +Aamu=unta suloista. +neti laskee kuu radallaan, +Puissa lunta on valkeanaan, +Kattojen pll' on lunta. +Tonttu ei vaan saa unta. + +Tilhi 26/7 1884. + + + +_G.G. v. Leopold_. + +NOKKONEN JA RUUSU. + + +Nokkoselle poljetulle +Ruusu lausui oksaltaan: +Kov' on onni suotu sulle, +Sua aina kartetaan. +Sinuhun ei silm luoda, +Ken sun nkee, vistyy pois; +Hyvilyst' ei sulle suoda, +Sill ktt polttaa vois. +Jokainen, jok' astuu luokse, +Tuntein sinun tapojas, +Kohta luotas poijes juoksee, +Peljten sun pistoas. + +Thn vastas nokkonen: +Luoja loi mun tuliseksi; +Koristusta min en +Saanut vaaran peitteheksi. +Mut s pett, kaunoinen! +Luotu muita narraamahan +Kaikkia s viittailet +Sua riemuin poimimahan; +Piikkis piillt, hymyilet. +Kyll kerskaat, ett' on sulia +Vri, loiste, joilla kiillt, +Mutta julmempi kuin mulla +Sull' on miekka, mill viillt. + +Luonnon kirja 1886. + + + +_Eerikki XIV_. + +LAULU KAARINA MAUNUNTYTTRELLE. + + +Se onnekas, ken korkeukset +Voi vaihtaa polkuun alhaiseen; +Se vltt monet lankeemukset +Ja rauhass' el hiljalleen. +Jokainen mieltn noutakaan, +Min paimenuistani lemmin vaan. + +Useinpa ukkos=ilma jylh +Lujaakin linnaa jrkytt: +Se lankeaa, ken pyrkii ylh, +Ja turmio sen enntt. +Jokainen mieltn noutakaan, +Min paimenuistani lemmin vaan. + +Isoilla merill' aallot pauhaa +Ja myrsky ky ja tuulisp; +lyks laaksoss' etsii rauhaa +Ja halvan lhteen luokse j. +Jokainen mieltn noutakaan, +Min paimenuistani lemmin vaan. + +Rikasten oven luo kun kuljen, +Useinkin nen sen lukitun; +Mun tyttn' oveaan ei sulje: +Min' olen hnen ja hn on mun. +Jokainen mieltn noutakaan, +Min paimenuistani lemmin vaan. + +Ei kultaa, aarteit' ole hll, +Mut niitk m pyytisin! +Hn sydmmelln lmpimll +On kallihimpi kultaakin. +Jokainen mieltn noutakaan, +Min paimenuistani lemmin vaan. + +Ei kultavirve hll hohda, +Mut silmt kauniit hohtavat. +Hn mieleiseni on, jos kohta +Muut hnt ylenkatsovat. +Jokainen mieltn noutakaan, +Min paimenuistani lemmin vaan. + +Mun siipeni ei pilviin yll, +Ken tahtoo, sinne nouskohon. +Maailman tiedoks teen sen kyll: +Minulle rakas tyttn' on. +Jokainen mieltn noutakaan, +Min paimenuistani lemmin vaan. + +Hyvsti, hyvst', armahainen, +Tuhansin hyv yt nyt! +Se Herran tahto ompi vainen, +Pois, pois siis kaikki epilyt. +Jokainen mieltn noutakaan,! +Min paimenuistani lemmin vaan. + +Kaarina Maununtyttren muisto, 1885. + + + +_Bjrnstjerne Bjrnson_. + +El SAANUT HN LUPAA LHTE. + + +Ei saanut hn lupaa lhte, +Oli is vanha, ja iti poti, +Ja hnen tytn kaipasi koti:-- +Mit hydytt tuo viikinkiretki? +Sulia tll' on mit' ikn toivonetki. + +Mut mieli se palaa, kun pilvet liit; +Hn nkee, kuink' urohot taistoon kiit. +Ja mieli se palaa, kun piv hohtaa; +Hn kuninkaan linnansalissa kohtaa. +Hn seisoo, ei muista hn toimiaan, +Hn muinaistaruja muistaa vaan. + +Oli aamu, ja luotohon rimpn +Ulapalle pin hnet ajoi vaisto, +Meren hyrskyjen leikki nkemn +Ja kuulemaan miten riehui taisto. +Se piv ol' alkukevimen, +Kun myrsky ky maan yli huudellen: +Yls! talven vaippa jo ylts luo!-- +Nyt nyn hn nkee, jok' intoa tuo. + +Tersharmaassa lahdessa laiva makaa, +Se lep ankaran taistelun takaa. +Se ankkurissa on, purjeet luotu, +Mut lepo sille ei varsin suotu: +Sen purje tempoo ja masto nytkii +Ja vahtoisena sen rinta rytkii. + +Lepohetki se laivalla on paraikaa: +Ken nukkuu, ken viel atrioi. +Mut kalliolt' kki huuto kaikaa-- +Kuin houkkion suusta ne sanat soi--: +Jos te ette tohdi tyrskyj voittaa, +Niin mulle ruori,--ma tahdon koittaa! + +Toiset tunturiin katseen loivat, +Mut toiset tyynesti atrioivat. +Ei rauhaa hirinnyt mokoma turma. +Kivi lensi--se kahden on miehen surma. +Kaikk' yls karkaavat levoltaan. +Syrjn ruoat ja kteen jousi! +Nuolia viuhuen ilmaan nousi,-- + +Mut tyynn hn seisoi ja virkkoi vaan: +Hyvll' annatko laivasi, pllysmies, +Vai ensink taistella tahdot kenties? + +Tuommoista ei miehet kuulla sied, +Ja keihs se vastauksen saa vied. + +Sivu ky se. Hn tyynell vastaa miell: +Mua tuonelassa ei kaivata viel. +Sa, jok' olet meret jo kynnellyt, +Voit menn sinne tai rient kotiin. +Mut kaikki, min tll' olet rystnyt, +Se minun on; nyt min lhden sotiin. +Sa kokosit mulle; ma perin nyt sinut; +Mun aikan' on tullut, se ottaa minut. + +Mut toinen kannelta hymht: +Jos mieles on niin kuin lausuit nyt, +Niin rauhan saat. Sotilaakseni j!-- +Sit' en voi, olen pllikks syntynyt. +Min tiedn tieni; en nyt voi laata; +Ei uusi palvella vanhaa saata. + +Hn turhaan vastaust' odottaa; +Lhemmksi nyt karkaa ja huudahtaa: +Ken pllikks luotu on, nyttkn, +Kenelle voitotar kultiaan jakaa. +Sit miest te, urhot, kunnioittakaa. +Ken ei suurinta palvele, hvetkn! + +Mut vihasta pllikk punastui; +Hn mereen syksyi ja maihin ui; +Mut toinenkin syksee kohti rantaa +Ja vahvoin ksin hnet maihin kantaa. + +Mut pllikk katsovi hnt silmiin, +Niist' uljas mieli het' astuu ilmiin. +Hll' asett' ei ole, se hankkikaat, +Hn laivaan huusi: jos voiton sa saat, +Voit sanoa, itse ett' annoin sulle +Sen miekan, jok' oli surmaks mulle. + +Nyt taistelu tunturin juurella riehuu, +Ja isku huoaten iskuun vastaa; +Ja laiva se tempoo ja kiukusta kiehuu; +Sen pllikn veri jo vuorta kastaa. + +Ja huuto se tunturin rinnett vyrii, +Ja laivan kannella kansaa hyrii. +Joka mies alas veteen ja kostohon! +Ja kohta he kalliorannall' on. + +Mut kuoleva ktthn heiluttaa, +Viimeist kertaa hn kskee viel: +Kun valmis on mies, hn kaatua saa, +Ja sankari kuolkoon sankarimiell! +Tuo miesi te pllikks ottakaa, +Sen ansaitsee hn! Jo ni herkes, +Ja silm sammui, kun luo he kerkes, +Hlle Odin jo soi sijan pydssn, +Ja hn toiseen viittasi lhteissn. + +Ja pllikk uusi ei viipyillyt, +Hn paadelle nousi ja lausui nyt: +Aluks patsas urholle nostakaamme. +Ja mainetithn muistelkaamme! +Mut ennen iltaa on matka pois; +Elon tiell ei kuolleesta kumppaniks ois. + +Ja patsas tehdn, ja purje liikkuu, +Koht' aallon harjalla laiva kiikkuu. +Yli vetten muistolaulut soivat, +Ne saaren kuollutta kunnioivat, +Saa tervehdyslaulun mys tuo nuori, +Mi laivalla seisoo kdess ruori. + +Mut kotia kohti kun purtta hn ohjaa, +Ja kaikki kun rantahan juoksevat +Ja ilolla ihmein katselevat, +Kun johtaa hn Ahtolan talkapohjaa,-- +Niin illan rusko se purjeet paartaa +Ja urhon tuon, jota sankarit saartaa. + +Hn laivan ohjasi suoraan pin; +Pelon huuto jo soi: hn hukkuu nin! +Hn laivan kns', ett vaahtosi vaan, +Ja hymyili heille: Nyt luvanko saan? + +Kalatytt, 1869, parannettu 1905 + + + +ISNMAAN LAULU. + +Tmn maan rakennan, +Tt puolustan, +Rukouksissa lemmin ja lapsissain, +Meren luodolta niin +Lumitunturiin +Ma sen hyty etsin ja mainetta vain. + +Tll peltoa on, +Keslmp on, +Kunhan meiss' olis, meiss' olis lmp vaan. +Mut' kun into ja ty +Lujan liiton ly, +Niin me miehiss nostamme syntymmaan. + +Ennen retkeiltiin +Maihin kaukaisiin, +Ylt linnoja Normannien kohoaa. +Vaan nyt kauemma vie +Jalon lippumme tie, +Se nyt entist raittiimmin punottaa. + +Tuloss' aika on suur': +Kolmijakoinen Nor +Se taas yhdeksi yhtyy ja yhdeksi j. +Sin rientohon mys +Pane tarmos ja tys, +Edes paisuva virta sen vieritt. + +Kotimaamme on t, +Meille rakkaaksi j +Mit on se, mit' oli, mit vastakin on. +Ja kuin meiss' oma maa +Lemmen nostattaa, +Samoin lempemme maammekin nostakohon! + +Kalatytt, 1869, korjattu painos 1905. + + + +_H. G. Andersen_. + + +ZOMBI TEKI SEN. + +Seuraa mua taikamaahan, +Jylhin Pyreneiden taa; +Taiteen raunioita siell +Mandelkuuset varjostaa. + +Lauhasss lhteen luona +Laulaa paimen Cid'in, +Messut raikuu, kellot kaikuu, +Siell' on juhla yhtenn. + +Kuva kirkossa Sevillan +On Madonnan puhtahan, +Neitseen kainon, idin helln, +Taivahaisen, ihanan. + +Mutta vrit nuo ken sekas? +Kenp mointa luoda voi? +Mink tiedn, sen nyt kerron, +Joutavaa en tarinoi. + +Don Murillon tunnetten te, +Espanjan Correggion; +Rikkautta puku hohtaa, +Silmn tuike neron on. + +Kes=aamu oli varhain, +Tavan jlkeen saapuivat +Oppilaat ja tauluns' reen +Penssel' kdess' istuivat. + +Don Murillo lss' ei ollut, +Haasteltiin ja ilveiltiin +Kompia ja kokkalauseit' +Ymprille viskeltiin. + +Pyh neitsyt! huutaa yksi, +Tauluaan ky lhemmks, +Ken on tmn tehnyt? ken tlt' +Eilen viimeisen lks? + +Hupsu, yhdesshn mentiin! +--Katsos minun lautastain!; +Katso kuvaa tuota tuossa, +Siin' on pelkk tuhre vain! + +Mutta kulmassapa p on, +Oi, kuin kaunis, verraton! +Sit et ole tehnyt sin, +Sulle se on mahdoton! + +Mrjt mun on pensselini! +Huusi kolmas innoissaan; +T ei ole ensi aamu, +Jolloin mointa huomataan! + +Suuret sydnyn on kummat, +Paljon ihmeit se luo! +--Uskot kai, kuin neeker'orja, +Ett' on Zombin tyt tuo; + +Zombiks, neeker'uskon mukaan, +Haltijaa nt kutsuu hn! +--Zombi, huusi vanhin heist, +Rauhaan teidt jttkn, + +Madonnaani auttakoon hn, +Multa se ei kyvn ny! +Ja hn kuvahansa kntyy, +Katsoo, katsoo, kalvaaks ky. + +Luonnoksena ihanaisen +Huomaa hn madonnanpn. +Armon herra, kenen tyt? +Tuota luomaa pttmn + +Mull' ei miehuutt' ole, voimaa! +Kuinka kaunist', ylev! +Saliin Don Murillo astuu, +Kysyy: kenen tyt t? + +Hn on parhain oppilaani, +Maalar' on hn verraton! +Kaikkein silmt maahan kntyy, +Kaikki netnn on. + +Vastatkaa, ken tuon on tehnyt! +Joutuun! tahdon tiet sen! +--Herra, Zombi sen on tehnyt, +Se ei tyt sllisen! + +Illoin pensselit ja kaikki +Jrjestykseen laitetaan, +Mutta aamuin tullessamme +Kaikk' on poissa paikoiltaan. + +Mutta kaikkialla esiin +Pist joku kaunis p, +Piru tll, enkel' tuolla; +Pt oikein pyrrytt! + +Vait Murillo kuvaa katsoi, +Maahan siit silmsi: +Min tuon jos oisin luonut! +Lausui suuri mestari. + +Vaan ken loi sen? Hoi, Sebastian, +Poika villatukkainen! +Neeker'orjan poika saapui, +Neljtoistavuotinen. + +Eik jyrkk ksky sulla +Maata tll joka y? +--Kyll, Herra.--Sit' et tee s, +Toista nytt tm ty! + +Sano, ken tll' isin kulkee? +Miksi tiehes rienntkn?-- +--Herra, paitse mua, tll' ei +Ollut ole yhtkn.-- + +Valhettelet, mies! Sun ksken +Ens' yn tll valvomaan, +Ja ken tuon on kuvan tehnyt +Huomenn' oitis kertomaan. + +Vaan jos juokset pois tai nukut, +Katso silloin itsesi +Viisitoista raippavitsaa +Armotta saat selkhs! + +Ja nyt tyhn joka miesi! +Piv meni joutuen; +Varo raippoja, Sebastian! +Muistutettiin orjallen. + +Zombi on se, sanoi orja, +Kuinka siit piest voi! +Hn se Davidinne sret +Pitkiks, kdet lyhviks loi. + +Oikein! huusi toiset, sua +Pilkkaa Sebastiankin! +Ilveiltiin ja naljaeltiin, +Vihdoin matkaan mentihin. + +--Y on hiljainen ja tyyni, +Lampun valo vlkkyilee; +Yksinns miettii orja; +Zombiako aattelee? + +Ovi aukenee niin hiljaa, +Sinne silmns hn luo; +Hnen isns' on se, ainoo, +Paras ystvns tuo. + +Is, mit nyt nin myhn? +--Luonas valvon! nuku pois! +--Se ei tarpeen, is!--Mutta +Zombi tnne tulla vois. + +Min Zombia en pelk!-- +--Vaan jos pois hn veisi sun, +Yksin, lapsetta ma jisin +Maailmaan; se surma mun! + +Orjuuttani huojennat sa! +--Paljon olen itkenyt, +Is! kurjaa orjan' olla! +--Niin on Luoja stnyt! + +--Vapauden hetki koittaa, +Is, nin sen unissan'! +--Nuku, laps, kun Zombi saapuu, +Apu kenties saadahan! + +--Is, lhde! l pelk! +Vapauden hetken nn! +Suudellen ja mielistellen +Sai hn isn lhtemn. + +Ja nyt tyhn! huusi orja; +Oi, sit' en voi vastustaa! +Sydmmessni on valta. +Joka kskein pakoittaa. + +Vaan kun huomenna he tutkii, +Enk vastata ma voi; +Viisitoista raippavitsaa +Seljsss, Sebastian, soi? + +Oi, en voi ma sit jtt! +Ja hn itki, polvistui, +Kyynelin ja rukouksin +Unen helmaan laskeutui. + +Hers koittehessa vasta; +Hmmstyvn nytti mies, +Kolmen tiiman pst heidt +Taasen tulevan hn ties. + +Maannut olen, maata voinut, +Hukkaan maata vapauden, +Kolmen lyhven tiiman pst +Olen orja jllehen! + +Miehuutta, Sebastian! Tyhn! +Oi, se syntik ois? +Tarttui pensseliin ja aikoi +Pyyhkist madonnan pois. + +Mutta voimaa, henkisyytt' on +Heikoissa sen piirteiss. +Oi, se hengittvn nytti, +Hymy hurmas sydnt. + +Muut ne antoivat sen olla, +Hvitt ei voineet vaan, +Ei Murillo, mestar' itse, +Min kuinka voisinkaan? + +Ei, hn huomenna mua pieskn, +Piirrett en pyyhikn. +Kuvas, pyh iti, kuvaan +Niinkuin edessn' sen nn! + +Silm sihkyi, uskaljaasti +Pensselin hn sieppasi, +Ryhtyi maalaamaan, ja sydn +Pyhn intoon leimahti. + +Piv loisti, orjuus hlt, +Raipat, kaikki unhottui, +Vapaa, suuri sieluns' oli, +Henki hnet mieheks loi. + +kki hn melun kuuli, +Nki joukon takanaan, +Don Murillon oppilaineen; +Puna putos poskiltaan. + +Pns peljstyin hn painoi, +Rangaistusta vartosi, +Mutta nuori joukko hnt +Ihmetellen katsovi. + +Katseensa Murillo peitti +Vihan pilviin ankariin: +Mies, ken maalaamaan sun neuvoi? +--Sin, herra!--Min?--Niin. + +--Koskaan en sua neuvonut ma! +--Mutta ninhn sinun tys, +Ja kun toisia s neuvoit, +Kuulin neuvos min mys! + +--Niin, sa kuulit, opin ktkit, +Sana sattui oikeaan! +Rangaistaanko? Palkitaanko? +--Kaikki huusi: palkitaan! + +Lausu toivos!--Sydn orjan +Riemusta se sykki nyt. +Rahaa, vaatetta nyt pyyd! +Vaan hn viel' ei pyytnyt. + +Rohkeesti! Murillo lausui; +--Oi, kun uskaltaisin vaan. +--Rahaa pyyd! jotkut huusi, +Tnn kaikkeen suostutaan! + +Vapautt' ano! huusi toiset, +--Lopuss' orjuutes on tuo! +Vapaus! huusi orja, Vapaus! +Vapaus islleni suo! + +Helmaans' itkien Murillo +Pojan sulki: Vapahat +Olette te! Taideniekan +Nimen sin kannatat. + +Nero tarpeen on, mut siihen +Sydntkin vaaditaan. +Terve! taideniekan loin ma +Ihastukseks Spanian maan! + +Oi, kuin suurta! ihmetteli +Neeker'vanhus riemuiten.-- +Poika hymys kyynelsilmin: +Is, Zombi teki sen! + +Suomen Kuvalehti 15/12 1880. + + + +_Fr. v. Schiller_. + + +KOHTAUS SCHILLERIN NYTELMST ORLEANSIN NEITSYT. + +(Esittnyt rouva Raa Suomalaisessa seurassa +lokakuun 29 ja marraskuun 1 p. 1870.) + +4:s nyts. 1:nen kohtaus. + +JOHANNA: +On sodan myrsky laannut, miekka vaipuu, +Ja karkeloksi vaihtuu vainoty, +Kaduilta kansan riemuhuudot raikuu, +Ja kirkot loistaa, juhlakellot ly, +Puun vihreet oksat voittokaariks taipuu, +Ja patsait' ympritsee kukkaisvy, +Rheims tuskin tilaa vierailleen voi mynt, +Joit' tnne riemu kansanjuhliin tynt. + +Yks ihastus nyt kaikkein rinnat tytt, +Yks aatos kaikkein mielet valloittaa; +Keit' sken vaino vieroitti, ne nytt +Nyt kilvoin juovan riemun hekumaa. +Ken omanaan vaan Ranskan nimen kytt, +Nyt tuosta ylpen olla saa, +Nyt uuden loiston Ranskan kruunu voittaa, +Ja kuningastaan kansa kunnioittaa. + +Vaan mulle, joka loin tt' ihanuutta, +Sen kiilto, loisto ilomielt' ei suo; +On rintan' raskas, tynn riitaisuutta, +Ei sille hoivaa voittojuhlat tuo: +Sen tunteet leiriin Brittilisten muuttaa, +Sinn' aatos hiipii vihollisten luo. +Mun tytyy paeta, pois riemut heitt, +Nin koittain tuimaa tunnonvaivaa peitt. + +Ken? Mink? Mink voin +Povessain miehen kuvaa kantaa? +Mink, taivaan neiti, noin +Maan lapselle voin lempen' antaa? +Ma, pelastaja Ranskanmaan, +Ma, Herran sankar', kuinka vaan +Voin rakastaa maan vainolaista? +Voi, ettei nuoli taivaan maista +Jo rienn mua ruhjomaan! + +(Sveleit kuuluu, jotka sulavat vienoksi sopusoinnuksi.) + +Voi mua! Svelet nuo kuinka +Sydntni lumoaa! +Hnen kuvans' esiin tuo ne, +Hnen ntn muistuttaa! + +Jos mun myrskyt muuttaa voisi +Sinne, miss nuolet soisi, +Miss verta vuotaa sais! +Mieltni se rohjentais! + +Svelet ja net tuolta +Kietoo vallan sydmmein! +Kaikki voima rinnastani, +Sulaa huoliks suloisiksi, +Sulaa kaihon kyyneliksi! + +(Hetkisen kuluttua vilkkaammin.) + +Pitik hnet tappaa? Kuinka voin +Sen tehd, kun nin silmns' iskun? Siksi +Ma kalvan isin omaan rintaan sysnyt! +Ja rikoinko, kun ihmisyytt tein? +Niin, rikost' onko sli?--Sli! tunsitko +S sli ja ihmisyytt, kun +Tersi pistit noiden toisten rintaan? +Miks oli vaiti ne, kun henken, +Tuo hento nuorukainen sinult' anoi? +Kavala rinta! Valheita s kyt, +S rikkoneeksi taivaan eess nyt! + +Miks silmiin hnt katsoin? miksi vaan +Ma kasvojensa jalon muodon nin? +Sun katsees rikost' oli, onneton! +Sokeit' on Luojan vlikappaleet! +Tuot' umpisilmin sun ois tullut tehd! +Heti kun katsoit, hylks taivas sun, +Ja Hornan suu sinulle aukes! + +(Sveleet jatkauvat ja surumielisiksi muuttuen raukeevat vhitellen.) + +Hurskas sauva! Miksi, miksi. +Sinut miekkaan vaihdoin pois! +Pyh tammi! Lehvis kielt +Jos en koskaan kuullut ois! +Taivaan korkeus! Miks sin +Mulle satuit nkymn! +Ota kruunus, ota, min +Sit' en kelpaa pitmn! + +Oi, ma avoinna nin taivaan, +Autuaitten kasvot nin! +Sentn maassa toivon' asuu, +Taivas pois on mielestin! +Miksi tuota raskahinta +Tointa mulle annoit? Voi! +Voiko turtua se rinta, +Jolle taivas tunnon loi! + +Jos sa tahdot voimaas nytt, +Voithan enkeleits kytt, +Laske valovaatteissaan +Heit ulos maailmaan! +Puhtain' elen taivaan mailla +Ihmistunteit' on he vailla! +Heille suuret toimet heit, +Sst kurjaa paimenneitt! + +Mit minuun valtain riidat +Koskee? Miksi sotaa hain? +Viatonna vuorimailla +Kuljin karjaa paimentain. +Vaan mun taivas sielt kiskoi, +Ruhtinasten seuraan vei, +Nin mun synnin helmaan viskoi. +Tuo mun syyn' ei ollut, ei! + +Hllpyr 28/10 1870; Kaikuja Hmeest 1872. + + + +SUKELTAJA. + +Ritarit, asemiehet te, tohtiiko ken +Tuohon kuiluhun nyt sukeltaa? +Sihen maljan heitn ma kultaisen, +Kita musta sen kohta jo ahmastaa. +Ken maljan tuon mulle tuopi jllen, +Sen saa, omaksensa sen annan hllen. + +Kuningas nin lausuvi, viskaten +Luodosta, mi jyrkknn +Merehen ulos aavahan pistksen, +Pikarinsa Charybdihin rjyvn. +Ketnk ei teiss, ken uskaltaisi +Ja kuiluhun tuohon nyt sukeltaisi? + +Ritarit, asemiehet he kuulevat sen, +Mut neti, vaiti he ky, +Alas katsovat raivoavaan merehen, +Ei kenkn maljoa tahtovan ny. +Kuningas hn viel' yh tiedustaapi: +Ketkn ei siis, joka uskaltaapi? + +Vaan kaikk' ovat vait, kuten skettin, +Hovipoikapa reipas vaan +Epvien parvest' astuvi pin, +Vyn heittvi, vaipan harteiltaan, +Ja miehet ja naiset, he kaunokaista +Ihaellen katsovat nuorukaista. + +Ja hn rinteellen ky kallion +Sek kuiluhun katseen luo: +Vedet, kah! jotk' sken se ahminut on, +Kita rjyv taas yls ilmahan tuo, +Ja kuin ukkonen kaukainen jylistellen +Syvnteest ne syksyvt vaahtoellen. + +Ja se riehuu ja kiehuu ja kuohuu ja ky, +Tulen lailla min ves' sokasee, +Yls pilvihin vaahto se huuruna ky, +Ja tulvaa tulv' yh vaan ajelee, +Ja se loppumattomalt' aivan nytt, +Meri kuin meren uuden tahtois tytt. + +Mut vihdoin hyrsky se ky lepohon, +Ja nyt vaahdosta aukeentuu +Ammottava juova ja pohjaton +Ja musta kuin oisi se hornan suu, +Ja riehuen tyrskyvt aallot pyrii +Ja aukkohon kiehuvahan alas vyrii. + +Mut ennenkuin kuohu se taas palajaa, +Jumalaan hn on turvannut, +Ja--kauhun kuuluupi huudantaa, +Pian pyrre jo on hnet nielaissut, +Ja rohkean uimarin jlkeen silloin +Kita sulkeutuu: hnt' ei ny milloin. + +Ja vetten pll on tyyneys, +Syvyydess vaan jyrj, +Ja miehest mieheen ky vrhys: +Hyvsti, jalo nuorukainen, j! +Ja ulvona ky yh vaan koleammaks, +Yh kesten, kasvaen kauheammaks. + +Ja jos tuonne heittisit kruunusikin +Sanoen: ken kantavi sen, +Sen saapi ja mys kuninkuutenikin! +En suostuis palkkahan kalliisen. +Povessaan mit ktkevi kiehuva nielu, +Ei kertoa voi elvinen sielu. + +Moni laiva jo syssyt on kuiluhun, +Kadoten sen pyrteisiin, +Ja raidin ja maston pirstotun +Kaikk'=ahmiva aukko nyt tuo nkyviin, +Ja selvemmin yh kuin humu myrskyn +Lhemmks lhenee yh pauhu tyrskyn. + +Ja se riehuu ja kiehuu ja kuohuu ja ky, +Tulen lailla min ves' sokasee, +Yls pilvihin vaahto se huuruna ky. +Ja tulvaa tulv' yh vaan ajelee, +Ja kuin ukkonen kaukainen jylistellen +Syvnteest se syksyvi vaahtoellen. + +Ja kah! veden mustasta helmasta niin +Kuni joutsen nyt sukeltaa, +Ksi, valkea kaula jo ky nkyviin, +Ja se uipi ja voimin se ponnistaa, +Ja hn on se, hn maljaa hilyttpi +Kdessns ja riemuten nyykyttpi. + +Ja kauan ja syvn huoahtaa +Tervehtien piv nyt. +Ja kaikk' ilahdellen huudahtaa: +Eloss' on hn! kah! se hnt' ei pitnyt! +Oi, haudasta, kuilusta syvyydenkin +Pelastunna hn on elvisin hengin. + +Ja hn ky lpi joukkojen riemuavain, +Kuninkaan hn astuvi luo, +Ja polvistuu, pikarin ojentain, +Tytrtnp' ihanaista nyt viittavi luo, +Tm helmist viini tytehen kaas sen, +Ja nuor' mies kntyy nyt kuninkaasen: + +Elkn kuningas! sep autuas, ken +Valon virtoja henki saa! +Tuoll' alhaall' on elo hirmuinen, +Jumaloit' ei ihminen saa koettaa, +Ei tutkistella, mit' armon Herra +On yn hmryytehen peittnyt kerran. + +Kuni leimaus ves' mua kiidtti, +Kun rotkosta vastahan +Raju, vinhe tulva nyt sykshti, +Ajaen minut ristivirtahan; +Ja niinkuin hyrr, mi huimaten pyrii, +Rajuellen se ymprillni hyrii. + +Mut suurimmassapa nin hdssin +Jumalaa avuks huusin, ja nyt +Syvnteest' ylspistvn riutan nin, +Sihen tartuin ja surm' oli vlttynyt. +Kiven suipossa siin' oli maljakin ynn, +Syvyytehen muuten se ois hvinnynn. + +Sill' allani viel' oli pohjaton, +Tulenkarvainen pimeys, +Ja vaikk' kuollutta korvallen kaikk' on, +Toki silmn valtavi hirvitys: +Syvyyden kuilussa tuolla riehuu +Tulikonnia, louhikrmeit kiehuu. + +Rytistettyn julmihin ryhmihin +Nin mustana kiehuen +Epluoman, hirmuisen hmrin, +Meren turskan ja rauskun piikkisen, +Hampaitaan irvisti hirmulainen +Meren hyena, haikala uhkaavainen. + +Ja kauheus tuo kuvaton edessin, +Ethll' avust' ihmisten, +Kamalass' ermaass' olin yksinin, +Sydn siell' olin ainoa tuntoinen, +Syvll' ihmiskielen soinnusta poissa +Epluomien keskell, hirmun koissa. + +Nin kauhull' aattelin, kun sadottain +Niveleit ma nin matavan +Mua ahneillen, ja ma tuskissain +Kiven suiposta nyt kten' irroitan; +Minuhun kurimus raju tarttui heti, +Oli onneni tuo, ylspin se mun veti. + +Kuningas hn tuost' ihan ihmeissn +Nyt lausuvi: malja on sun, +Ja viel s sormuksen saat tn +Kivill' arvokkaimmilla kauneillun, +Syvimmlle jos meren syvnteille +Yritt s ja taas nks kerrot meille. + +Tytr hellmielinen kuuli sen, +Sulosuulla hn pyysi nyt: +Is, oi, huvi tuo jt hirmuinen! +Hn kesti mit' yksi ei kestnyt; +Jos tehtvks tuon tahdot koiton, +Ritar' ottakoon asemiehest voiton. + +Kuningas hn tempasi vaan pikarin +Ja sen nakkasi pyrteeseen: +Ja jos maljan tuon taas tuot takasin, +Ritarikseni parhaimmaks sinut teen, +Tnn viel vaimonas saat halaella +Sit, ken pyys puolestas rukoella. + +Hnet valtaa nyt pyh innotar, +Tuli silmist tuikahtaa, +Ja hn huomaa kuin punehtuu sulotar, +Kuin kalvaaks ky hn ja raukeaa, +Ja hn palkan kallihin voittaakseen nyt +Elon kaupalla syksevi pyrteeseen nyt. + +Taas kuohu se ky, taas kntyvi tuo, +Jymy kaikuva sen julistaa; +Ja he taas alas helln katsehen luo, +Vedet kaikin, kaikin taas palajaa, +Ne kuohuu tnne, ne kuohuu tuonne. +Mut nuorukaista ei tuo ne. + +K.P.T. albumi, 1881. + + + + +HANSIKAS. + +Viel' leijonatarhallansa +Odottaa huvitaistelujansa +Frans kuningas, +Maan mahtavat ymprill, +Ja parvill' on ylvill +Naisseurakin loisteikas. + +Ja kun hn viittaileepi, +Ovi tyrmn het' aukeneepi +Ja leijona esillen +Ky arkaillen, +Ja vaivihkaa +Se katsahtaa +Ja suutaan aukoo +Ja pitkn haukoo +Ja harjaa puistaa, +Kplitn oikoo, +Venytellen loikoo. + +Taas kuningas viittaileepi, +Ovi toinen het' aukeneepi. +Siit' esiin suistaa +Vauhtia huimaa +Tiikeri tuima. +Kun se leijonan havaa, +Se karjahtaa, +Ja hnt se pelottavaa +Ly kiemuraa, +Ja roikkuvin kielin +Ja vauhkomielin +Se jalopeuraa +Yristen kaartaa ja silmin seuraa. +Ja sitten mauruten +Se maata laskeksen. + +Taas kuningas viittaileepi, +Ja kaksoisovi nyt aukeneepi +Ja siit kaks leopardia syksee, +Het' ensi tykseen +Innoissaan karkaavat tiikerihn; +Kpllln heihin iskevi t, +Ja pystyyn nousee ja rjht +Nyt leijonakin, +Ja kaikk' asettuu: +Verenvimmaiset +Katit hirmuiset +Kukin paikalleen sijoittuu. + +Mut parven reunalta, kas, +Putoaa kden hienon hansikas +Jalopeuran ja tiikerin kohdallen, +Ihan keskellen. + +Ja Delorges ritariin kntyy pin +Kunigunda neiti ja ilkkuu nin: +Jos niin on hehkuva lempenne, +Kuin mulle aina te vannotte, +Tuo hansikas tuosta nyt noutakaa! + +Ja rienten kiiruhtaa, +Alas tarhaan astuvi uskaliaasti +Ritar' uljas, vakaa +Ja piirist, miss' nuo hirvit makaa, +Hansikkaan ottavi rohkeasti. + +Ja vallasnaiset ja ylimykset +Nyt kauhu valtaa ja ihmetykset, +Ja nyrn hansikkaan hn tuo. +Ja kaikkialta nyt kiitos kaikaa; +Mut Kunigunda neiti paraikaa +Ritariin sulolemmen katsehen luo, +Mi kerket' onnea tlle suo; +Vaan hansikkaan +T vasten neidon silmi heitti: +En kiitostanne ma kaipaa, neiti, +Ja immest' erkani kohdastaan. + +Kylkirjast. Kuvalehti, B:sarja 31/12 1890. + + + +_E. Geibel._ + + +HYVSTIJTT. + +(Wenn sich zwei Herzen scheiden.) + +Kaks lempivist milloin +Eroaapi toisistaan, +On murhe suuri silloin, +Suru suurin pll maan; +Ja kaihon ni soipi vain: +Hyvsti ijks, armahain! + +Kun tunsin, ett multa +Eroaisi armas pois, +Oli niinkuin pivkulta +Kadonnut taivaalt' ois, +Ja outo kuiske kuului vain: +Hyvsti ijks, armahain! + +Kaikuja muilta mailta I, 1907. + + + +_H. Heine_. + + +TERVEHDYS. + +(Leise zieht durch mein Gemt.) + +Hiljaa helkkyy sielussain +Armas svelkaiku. +Soios, kevtlaulelmain, +Kauas helky, raiku! + +Kauas soikoon kartanoon, +Tuonne kukkaistarhaan! +Laulun laitan ruusullein, +Tervehdyksen parhaan. + +Kaikuja muilta mailta I, 1907. + + + + +_E. v. Feuchtersleben_. + + +KANSANLAULU. + +(Es ist bestimmt in Gottes Rat.) + +Niin st Herra neuvossaan, +Ett' armaast' erit pll maan +Sun tytyy. +Vaikk' katkerist' on katkerin +Se jtt, mik' on kallehin, +Sun tytyy,--niin, tytyy! + +Kun kukka sulle annetaan, +Ves'lasihin viet sen puhkeemaan, +Vaan muista: +Kun aamull' aukee ruusun suu, +Se illan tullen surkastuu, +Se muista,--niin, muista! + +Kun kullan lysit kaivatun, +Ja sielusi sen sieluhun +Kun vaipuu,-- +Niin hetki vain kun vierht, +Vain murhe sulle muistoks j +Ja kaipuu,--niin, kaipuu! + +Mut ymmrr mua oikein vaan,-- +Niin, oikein vaan: +Kun rakkaat luopuu toisistaan, +He lausuvat: taas kohdataan!-- +Taas kohdataan,--niin, kohdataan! + +Kaikuja muilta mailta I, 1907, + + + +_W. Shakespeare_. + + +SONETTEJA. + + +I. + +Me kauniilt' odotamme hedelm, + Ei ihanuuden ruusu kuolla saisi; + Vaan kun sen kukka maahan hvi, + Sen muiston perillinen tallettaisi. + +Mut sin, joll' on tulisilmt nuot, + Palosi poltakseksi itses kytt, + Ja miss' on kyllyys, siihen nln tuot, + Vihaavan somaa itsesi nytyt. + +Sa, joka suloll' ilman sulostat, + Ihanan kevn airut ainokainen, + Nin kukkas silmikkoonsa kuristat + Ja saituudessas olet tuhlaavainen. +Maailmaa sli: sille kuuluvaa + Sin' et saa eik hauta kuluttaa. + + +II. + +Kun kukkamaas on aika kyntnyt + Ja kiireells viiskymment on vuotta, + Tuo nuoruutes, jot' ihastellaan nyt, + Kulunut vaate on ja halpa kuotta. + +Kun silloin kysytn, miss' ihanat + On aarteesi ja kauneutesi maine, + Jos silloin kuoppasilmiis osotat, + Niin syntyy hpen ja pilkan aine. + +Mut kauneutes kytt kehun saa, + Jos vastata sa voit: tuo nuori veri + Mun elmni aarteen tallettaa. + Se sinun nuoruutesi hehkun peri. + +Nin nuorrut yh, vaikka vanhenet, + Veres on lmmin, vaikka kylmenet. + + +III. + +Sa katso peiliis, muodollesi vit, + Nyt uuden luomiseen sa kyps liet. + Jos nyt et uusi piirteitsi nit, + Niin pett mailman, idilt' onnen viet. + +Miss' on se tytt, jonk' et uudismaita + Sais sin peltomiesn koskettaa? + Ja miss mies niin itserakas, saita, + Ett' enentymst' estis maailmaa? + +Sin' olet itis peili, kevttaikaa + Sulointa sin hlle muistutat; + Ja kurttuisena samaa kulta=aikaa + Sinkin iks takaa katsastat. + +Mut jos et jlkees jt muistelua, + Niin yksin kuole, kuvas seuraa sua. + + +IV. + +Hurmaava hurvio, miks itsees aina + Vain tuhlaat kauneudenlahjojas? + Ei luonnon anti omaas oo, vaan laina, + Jonk' antiaalle lainaa antias. + +Miks, soma saitur', aarteitasi noita + Sa pidtt, jotk' annettaviks sait? + Varoistas, korkuri, et mitn voita, + Vaan elmn jt hyvyyksi pait. + +Sa itses suhteen pett itsesi, + Jos itses kanssa yksin kauppaa teet. + Kuink' aiot suoriuta tilisssi, + Kun kerran jtt elon taipaleet? + +Sulosi kyttmtt haudataan, + Joist' oisi kytettyn ilo maan. + + +V. + +Ne hetket, jotka taidokkaasti loivat + Tuon kauneutes, jot' ihmein katsellaan, + Ne hirmuvaltiaiksi tulla voivat + Ja viehkeytesi vied kokonaan. + +Ei ajall' ole rauhaa: vaihtuu suvi + Viluiseen talveen, kaikki kylm j, + Mahala hyytyy, lehti surkastuvi, + Kaikk' alastont' on, lumen peittm. + +Jos suven nesteist ei tilkkaa jisi + Lasiseen ktkettyn vankilaan, + Kaikk' ihanuuden tuoksut hviisi, + Ei siit jisi muiston hiukkaakaan. + +Mut kukasta jos puserretaan vki, + Se el viel talven keskellki. + + + +VI. + +Siis talven kolkon kouran l suo + Kessts hvitt sen tuoksun hurmaa. + Mahalas maljaan vala, aartees tuo, + Ennenkuin itselles se tekee turmaa. + +Ei ilke lie voittoa, jos sen + Teet onnekkaaks, mi kasvun iloll' antaa; + Tee kuva itsests, tee kymmenen, + Niin kymmenkertaisen saat koron kantaa. + +Sa kymmenkerroin olet onnekas, + Jos itses monistelet kymmenkerroin; + Siis mit merkitsee sun kuolemas, + Jos jlkeisisss elt monin verroin? + +En kuolon iest sun kantaa sallis, + Matojen ruoaks olet liian kallis. + + +VII. + +Kas, Pivtr kun leimuavan pns + Idss nostaa, maassa katsojat + Kumartain niinkuin valtakskijns + Sen pyh korkeutta palvovat. + +Ja kun se nousee taivaan jyrkk vuorta + Kuin nuorukainen parhaass' ijssn, + Niin yh hnen kulkuansa nuorta + Kaikk' kuolevaiset katsoo ihmeissn. + +Mut kun se korkeudestaan hoiperoiden + Kuin heikko vanhus ohjaa vaunujaan, + Niin silmt skeisien ihaajoiden + Pois kntyy toisianne katsomaan. + +Niin sinkin, kun pivs alenee, + Heitteen kuolet, jos et poikaa tee. + + +VIII. + +Miks, itse soitto, soittoon kyllstyt? + Iloko ilon, kaunis kauniin surmaa? + Miks siihen, mik' on synkk, mielistyt, + Ja siihen suutut, mik mielt hurmaa? + +Jos korvaas loukkaa yhteensointuvain + Ja sopusuhtaisien nten kuoro, + Se tulee siit' ett toruvat sua vain, + Kun sin' et osaas soita, vaikk' on vuoro. + +Haa, kuules, joka kieli hiljalleen + Nyt naapurinsa kanssa sointaan ryhtyy, + Kuin is vaimoineen ja lapsineen + Kaikk' yhteisesti samaan lauluun yhtyy. + +Monesta suusta yksin nin soi + Yks svel: yksin sin' et mitn voi. + + +IX. + +Sen vuoksko, ettei vettyis silm lesken, + Jt poikamiesn yksin ryytymn? + Ah, jos sa lapsetonna kuolet kesken, + Sua suree koko mailma ylknn. + +Niin mailma leskeks j ja itkee aina, + Ett' itsests et jt muistelmaa, + Kun yksityiset lesket lohdukkaina + Lapsissaan isn kuvan nhd saa. + +Kas, mit tuhlaa tuhlari, se vaihtuu + Vain paikkaan nhden, vaan se mailmaan j; + Mut kauneus tuhlattuna tyhjiin haihtuu, + Ja kytn puutteess' ihan hvi. + +Ei lhimmisenrakkautt' ole hll, + Ken itsens nin murhaa hpell. + + + +X. + +Hyi! Sin' et ketn helli, l kiell, + Jok' olet itsests noin huoleton. + Sua kyll moni rakastaa voi viel, + Mut sin' et ketkn, se selv on. + +Sa vallass' olet murhallisen vihan, + Jonk' uhka kntyy itsesi pin, + Hvitt tahdot kauniin majas ihan, + Jot' uudistaa sun tulis kaikin vin. + +Oi, muutu! Sanani s valheeks knn! + Vihako lemmen sijan anastaa? + Suloisen muotos mukaan mieles snn, + Ja itses tok' ala armahtaa. + +Tee, mulle mieliks, itsestsi kuva, + Miss' yh kauneutes on uudistuva! + + + +XI. + +Yht' kin kuin sa kuihdut, yht kin + Kukoistat niiss, joista erkanet. + Sun omaasi on, tlt mentykin, + Se nuori veri, jota tuhlailet. + +Nin ly, kauneus pysyy: elon taika, + Jot' ilman vanhuus, raihnaus valtais maan. + Jos kaikk' ois sinun mielts, taukois aika, + Ei mailma kestis sataa vuottakaan. + +Se, jonk' on rumaks, inhaks luonto luonut, + Se hedelmttmn nntykn, + Mut kelle enemp' on kuin muille suonut, + Se antilahjaans' antiin kyttkn. + +Sun luonto teki kuvakseen, siis pit + Sinusta yh uudet taimet it. + + + +XII. + +Kun kellon aikaa mittaavan ma kuulen, + Kun yks nen uljaan pivn voituvan, + Kun kuihtuvan nen orvonkukan huulen + Ja mustan kutrin hopioituvan, + +Kun nen lehdetnn koivun kaihon, + Mi karjaa varjos kesvarilla, + Ja lyhteeks sidottuna suvilaihon + Lepvn valkohiuksin paarilla: + +Niin silloin kauneutesi mieleen muistuu, + Kuink' ajan virtaan sekin katoaa. + Kaikk' ihanuus ja sulo maahan suistuu, + Ja kuolee pois, kun uusi juuret saa. + +Niin jlkelisisssi yksin pysyy + Sun muistosi, kun niittomies sua kysyy. + + + +XIII. + +Josp' oisit oma itsesi! Sen ajan + Sit' olet vain, kun tll vaellat. + Siis muista, kunnes tulee muutto majan, + Ett' toiselle sa kuvas talletat. + +Nin kauneus, jonk' olet vuoroks saanut, + Se pysyis ennallansa, omasi + Sa oisit taas, kun pivtys on laannut, + Ja lapses silyttisi kuvasi. + +Ken kauniin majan rapistuvan soisi, + Jot' aimotoimin tulis silytt, + Ett' talvisiss suojana se oisi, + Kun kaikki valtaa kuolon ikij? + +Ken muu kuin tuhlari! 01' is sulia: + Yht' onnelliseks anna poikas tulla. + + + +XIV. + +En thdist ma tietojani ota, + Mut thti m tutkin tosiaan. + Ei onni, ht, rutto, nlk, sota + Mun ennusalojani ollenkaan. + +En osaa ennustella, mitk hetket + Tuo sateen, ukkosen tai myrskysn, + En tied, mitk' on ruhtinaiden retket, + Vaikk' utelisin taivaalt' yhtenn. + +Mun tietoni sun silmistsi juontuu, + Nuo thdet luotettavat virkkavat: + Tosi ja kaunis hyvin yhteen luontuu, + Jos maailmalle kuvas lahjoitat. + +Ennustan muuten, siin' ei mikn auta, + Sun loppus toden on ja kauniin hauta. + + + +XV. + +Kun mietin, miten kaikki pll maan + Vain hetken uhkeiltuaan tyhjiin palaa; + Kuink' elon nyttmll kaikki vaan + On varjoja, joit' ohjaa thdet salaa; + +Kun nen, kuink' ihminen ja ruohokin + Samalta taivaalt' usmaa saa ja poutaa, + Rehottaa nuorna rinnoin riemuvin, + Sen kukoistuksen kunnes unhe routaa: + +Tn nhdessni katoovaisuuden, + Sun nuorta kuvaas aattelen ma aina, + Kuink' aika tuhon kanssa kilpaillen + Sun nuoren pivs koittaa yksi painaa. + +Sinusta sotaa kyn ma ajan kanssa, + Se mink vie, sen luon ma uudestansa. + + + +XVI. + +Miks krsit ajan hirmuhallintaa? + Parempaa tuumaa mielesssi puno, + Tuhoas vastaan eik tehompaa + Lie asetta kuin tm tyls runo? + +Nyt sulla onnes hedeaika ois, + Ja mont' on neitseellist uudismaata, + Jost' elon virkku kukka nousta vois, + Jot' ei sun tekokuvas voittaa saata. + +Nin maailmaan jis kuvas silymn, + Sill' ajan eik runon nuori kyn, + Ei ulko= eik sispiirteilln, + Kuvata vois sua ilmi=ilmettyn. + +Pois itses anna, niin sa itses saat, + Kun itse kuvaat piirtees sielukkaat. + + + +XVII. + +Ken runoani vasta uskonee, + Jos avujesi ylistys sen tytt, + Kun, taivas tietkn, se ne verhoilee + Kuin hauta, niist tuskin puolta nytt? + +Jos voisin silmis loiston esitt, + Sulosi kaikki panna runon pukuun, + Sanottais pian: puhett' yhke! + Maan matoset ei kuulu taivaan lukuun. + +Kun runo kellastuisi vanhuuttaan, + Sit' ilkuttais kuin lrpp vhmielt; + Kaikk' arvos runon valhett' oisi vaan + Ja muinaislaulelmien korskaa kielt. + +Mut poika jos suli' on, niin kahdistain + Sa elt: hness ja laulussain. + + + +XVIII. + +Sua pivn kesiseenk vertaisin? + Se kauneuden vertailussa hukkaa. + Pianpa kuluu suvi herttaisin, + Ja tuimat tuulet raataa kevtkukkaa. + +Vlist pivn silm tulistuu, + Sen kultatuike usein usviin haihtuu; + Niin, kaikki kauneus loistaa, lakastuu, + Sen puku luonnon vaihdellessa vaihtuu. + +Mut sun on kess ikivihantaa, + Sun kauneutes on katoomaton ani, + Sinusta kuolo kerskua ei saa, + Sa kuolematon olet runossani. + +Maailman sivu, ajoist' aikoihin + Se el ja sen kanssa sinkin. + + + +XIX. + +Jalopeuralt', ahma aika, kynnet katko, + Maan anna niell oma pereens, + Rajulta tiikerilt hampaat ratko + Ja Phoenix=lintu polta vereens: + +Iloa tuo tai huolta, mit vainen, + Maailman ja sen kiiltokoreuden + Tee mit tahdot, aika tuhlaavainen, + Mut yhden suita kielln rikoksen: + +Oi! ystvni sst puhtahana, + Sen otsaa l uurra kynllis, + Vain salli, ett koskemattomana + Hn jlkipolven ihanteeksi jis. + +Vaan--riehu, vanhus, se ei paljon paina, + Hn laulussani el nuorna aina. + + + +XX. + +Naisnk sull' on, luonnon muodostama, + Poveni valtiatar--valtias, + Naissydn hell, vieno, aina sama, + Ei viekkaan naisen tapaan oikukas; + +Naissilms kirkas on, mut vakavampi, + Mi kultaa kaikki, mihin katsahtaa; + Varis on miehen, muita miehuisampi, + Se miehet, naiset, kaikki lumoaa. + +Sinusta luonto aikoi neidon soman, + Mut sinuun rakastui, sun luotuaan, + Ja lisn liitti, mulle tarpeettoman, + Jok' onnen multa riisti kokonaan. + +Mut kun sa naisten lemmiks luotiin, anna + Sydmmes mulle, heille hempes kanna. + + + +XXI. + +Mun runoni ei niit ole, joita + Ruseiltu kauneus lauluun kiihoittaa, + Jotk' avuks ottaa itse jumaloita + Ja korukseen jos mit kokoaa; + +Ja pyhkesti yhteen sulloo summat, + Maan, meren aarteet, kuun ja auringon, + Ja kevn esikot ja kaikki kummat, + Mit' ilman alla olemassa on. + +Mun totta puhuu tunteheni jalo, + Siis usko pois, on kaunis ystvin, + Kuin mikn idin laps, vaikk' ei sen valo + Niin kirkas lie kuin taivaan kynttilin. + +Muut kehuskelkoot, joill' on liukas kieli; + Min en kiit, kun en myyd mieli. + + + +XXII. + +En usko peiliin, ett vanha lien, + Niin kauan kuin on nuoruus seuranasi; + Mut kun sun poskiis kurtut lyt tien, + Niin multa tyhjiin juoskoon tiimalasi. + +Tuo kaikki kauneus, mi peitt sun, + On verho mys mun sydmmeni, jolla + Povessas maja on, kuin sulia mun; + Siis kuinka voisin sua vanhemp' olla? + +Oi, vaali itsesi, samoin teen + Minkin sinun thtes ainoastaan, + Sydnts holhoojana tarkalleen + Ma kaitsen niinkuin imettj lastaan. + +Sun murtuu sydmmes, jos minunkin, + Sen omaks sain, enk' anna takaisin. + + + +XXIII. + +Kuin ujo nyttelij arkuudessaan + Osansa nyttmll turmelee, + Tai peto, joka liiaks raivotessaan + Vihansa vimmaan vihdoin heikkenee, + +Niin mini pelolla ja arkailulla + Pyhiset lemmentavat unhotan, + Ja lemmen tuskast' olen turraks tulla, + Sen taakan alle ihan hervahdan. + +N mykt kirjat selitt ja sanoo, + Mit' ikvi ja hartoo mieleni, + Ne myttuntoa ja rakkautt' anoo + Paremmin kuin voi koskaan kieleni. + +Tajumaan opi tt kielt mykk: + Se silmin kuulee, jossa lempi sykk. + + + +XXIV. + +Mun silmn' taituri on verraton: + Se sydmmeeni kuvaa sinun sulos, + Poveni taulun kehyksen on, + Ja nkisyys on taituruuden tulos. + +Sen taidon kautta, mik' on kuvassa, + Sen todellisen olinpaikan arvaat; + Se sydmmeni riippuu tuvassa, + Mink' ikkunoina silmsi on armaat. + +Nin silmmme on avuks toisilleen! + Mun luo sun kuvasi ja sinun taasen + On ikkunana, josta ilokseen + Luo piv katseen muotoos helokkaasen. + +Vain yht puuttuu silmtaito t: + Se muodon kuvaa--sydn vieraaks j. + + + +XXV. + +Ne, jotka suosimat on thtien, + Kopeilkoot arvostaan ja kunniastaan, + Min', arvon vajaa, piiloss' iloitsen, + Ett' arvostaa saan muita ainoastaan. + +Upeilkoot valtain hellikoimat nuo, + Kuin kehkukka pivn paahtehessa, + He itse korskallensa haudan luo, + Ja maine menee oikun vaihdellessa. + +Kun urho, jota kilvan kiitelln, + Sadasti voitettuaan hukkaa kerta, + Pois maineen kirjasta hn pyyhitn, + Ja kaikki suuret tyns' on tyhjn verta. + +Mut min lemmin vaan ja lemmen saan, + Ja onness' eln, rauhass' ainiaan. + + + +XXVI. + +Sa sydmmeni hallitsija, jota + Mua palvelemaan vaatii arvos sun, + T kirjallinen viesti vastaan ota, + Ei lyn nytteen, vaan ihailun,-- + +Ihailun, joka paljahalta nytt, + Pien' kykyni kun sit' ei suureks saa; + Mut jonka puutteen rikas sielus tytt, + Ja suosill' alastuuden verhoaa. + +Siks kunnes suojelija thtseni + Minulle suopeammin hymyilee + Ja koruverhon heitt ryysyilleni, + Jok' arvonantos tyden ansaitsee. + +Ilolla silloin lemmin ystvni, + Mut siksi arkaillen ma peitn pni. + + + +XXVII. + +Kun vuoteeseen mun ajaa uupumus + Ja raukeet raajat lepoa kun haukoo, + Niin pssn' uusi alkaa vaellus, + Ja hengen alkaa ty, kun ruumiin taukoo. + +Sill' aatokseni etisyydestn + Halulla luokses pyhiinvaeltavat, + Ja silmt raskaat, luomet seljlln, + Pimeyteen sokon lailla tuijottavat; + +Mut silloin sielun silmn kuitenkin + Sisinen nk sinun kuvas tuopi, + Jok' yss hohtaa lailla timantin, + Yn mustan kirkastaa ja nuoreks luopi. + +On sielu ittin, ruumis pivittin + Sun thtes levon puuttehessa nin. + + + +XXVIII. + +Kuink' elm voin viett ilakoivaa, + Kun levon siunausta ikvin, + Kun pivn vaivoist' en saa isin hoivaa, + Vaan y mua pivin kiusaa, piv in. + +Nuo vaikk' on vihamiehet toisillensa, + He ktt paiskaten mua kiduttaa, + Touhuineen toinen, toinen voihkeinensa. + Kun touhut vain mun sinust' erottaa. + +Pivlle kehun, ett sin loistat + Sen mieliksi, kun taivas pilveen ky, + Ja ylle tummakalle, ett poistat + Yn pimeyden, kun thti ei ny. + +Mut piv pivlt' enentyy vain suru, +Ja yst yhn kasvaa tuskan puru. + + + +XXIX. + +Kun onnen hylkyn ja ihmisten + Osani kurjuutt' itken yksinni + ja turhaan huudan kuuroon taivaasen + Ja inhostuen kiroon pivini, + +Ma muiden toivomielt halaisin, + Mink' armautta, mink suloutta, + Tuon lahjat, tmn riennot tahtoisin + Nuristen oman onnen nuloutta. + +Mut nin kun itseni ma kehnoks teen, + Ma sua muistelen, ja leivon lailla, + Jok' yls maasta kiit korkeuteen, + Ma riemuvirtt laulan taivaan mailla. + +Rikastun lempes muistoista ma niin, + Sit' etten vaihtais valtain aarteisiin. + + + +XXX. + +Kun menneisyyden muistot alan haastaa + Hiljaisten aatosteni neuvostoon, + Kun nen kuink' aika kaiken multa raastaa, + Niin taaskin vanhain tuskain vallass' oon. + +Ja silloin silm, joka vaivoin kastuu, + Mont' itkee hautaan mennytt' ystv, + Ja vanhat lemmenvaivat mieleen astuu + Ja moni kallis nky herj. + +Ja silloin koen taas tuon vanhan kaskun, + Ja maksan tuska tuskalt' uudestaan + Jo krsittyjen krsimysten laskun, + Niinkuin se maksettu ei oisikaan. + +Sua silloin muistan, ystvni armas, + Ja kaipuu hlvenee ja suru karmas. + +(Sonetit I--XXX suomennettu 1912-(?) 1913). + + + +(XXXI). + +Sun silms, joka puhuu taivaan kielt + Ja jonk' on suhteen mailma voimaton, + Mun vietellyt on valanehdon tielt. + Sun thtes rikon,--sek rikost' on? + +Pois naiset kielsin, mutta sin vainen + Oot jumalatar, sua en kielt saa; + Ei taivaan lempeen koske vala mainen; + Sun armos synnist mun puhdistaa. + +Valat on herke, ja usvaa henki; + Kun maahan paistat, pivyt, stees sun + Tn haihduttavat usma=valasenki; + Siis jos se rikkuu, syy ei ole mun, + +Sen vaikka rikon. Viisas valan parhaan + Pois vaihtaa paratiisin ilotarhaan. + +Turhaa lemmen touhua IV: 3; 1910. + + + +(XXXII). + +Niin hell suuteloa pivn kulta + Ei ruusun kastepisaroille suo, + Kuin sinun silms steilev tulta + Ykasteelle mun poskilleni luo. + +Niin kimaltelevista, syvyyksist + Ei heijastele hopeainen kuu, + Kuin kuvas minun, kurjan, kyynelist: + Jok' itkunkarpaloon se kuvastuu. + +Jokainen kyynel, joka silmn kierii, + Triumfivaunussaan sun voittoon vie. + Kas, kuinka kyynelvirta yh vierii! + Mun tuskani sun maineesi on tie. + +l' itsees mielly, muuten peilins + Ijti itke saan edesss. + Sulouttas, valtain valtias, ei kieli + Voi kertoa, ei ajatella mieli. + +Turhaa lemmen touhua IV: 3; 1910. + + + +VIRSI. + +STENBCKIN VIRSIKIRJASTA. + + + +N:o 226. + +(J.L. Runeberg.) + + +Oi terve Herran huonetta, +Miss' yhtyy Herran kansa, +Soi laulut, Herran totuutta +Julistaa saarnaajansa! +Siell' lapset Herran juhlass' on, +Sen suhtehen on arvoton +Maan riemu kaikkiansa. + +Siell' ilo, rauha annetaan +Ja valkeus Jumalalta, +Me sinne niinkuin valkamaan +Ohjaamme myrskyn alta; +Kun riehuu riidat maailman, +Meit' ympripi Jumalan +Suloisen hengen valta. + +Sen sin tiedt, Sielunen, +Jok' nt tunnet taivaan: +Kun sydn oli murheinen, +Sait lohdutusta vaivaan; +Vaipuissas rukouksihin +Nit Herran hengen useinkin +Sua virkistvn aivan. + +Ja Herra poisti synkkyyden, +Mi mielts kamaloitti, +Mi sieluasi painoi, sen +Nyt valon oppi voitti; +Mik' eptoivoon surkastui, +Taas siunattuna kirkastui, +Kun elon valkeus koitti. + +Oi huone, jossa murhe saa +Iloita hetken verran, +Oi pyhyys, joka avajaa +Tien luokse taivaan Herran: +Se totuus yh soikahan, +Mi avas meille taivahan +Ja isillemme kerran. + +Kevll 1879. + + + +N:o 311. + +(J.L. Runeberg). + + +Rauha riemun luopi; miss +Rauha, siell riemastus, +Rauhan terveyslhtehiss +Voim' on, elo, virvoitus. +Rauha onnen, turvan tuo, +Niinkuin keskaste luo +Taivahista lohdutusta, +Levittpi siunausta. + +Rauhaa Herra korkeuden +Tahtoo, kskee, rakastaa; +Rauhass' ret avaruuden +Hnen eessn vaeltaa; +Rauhaa, rakkauttakin +Soipi ni enkelin; +Rauhaa Herran sovinnossa +Taivahan on kartanossa. + +Rauha, tulleeko se maalle +Ennen katoomista maan? +Milloin koittaa hurskahalle +Rauhan hetki, milloin vaan? +Herra, koetusaikanain +Rauhallas mua tue ain'; + +Anna toivo saapumahan +Iiisehen rauhan maahan! + +Kevll 1879. + + + +N:o 345. + +(J.L. Runeberg.) + + +Herra kaikki mailma janoo +Runsautes lhteellen, +Leip jokapivist' anoo +Sulta mielet tuhanten; +Ja sa helmas aukaiset, +Luodut kaikki ravitset. + +Kaikillen sa lahjas kannat, +Joille elo suotu on, +Ruumiin, sielun hyvks annat +Runsahan sa ravinnon; +Kiitos, Is armainen, +Kiitos iankaikkinen! + +Kevll 1879. Vrt. U.S. Virsikirja 431. + + + +LASTEN VIRSI. + +(J.L. Runeberg). + + +M silmn' luon yls taivaasen +Ja kten yhtehen liitn; +Sua, Herra, ystv lapsien +M sydmmestni kiitn. + +Ah, iloist' on sua ylist, +Ja mielelln' m sen teenkin; +M tiedn: et mua hylj s, +Vaan katsot mys vhiseenkin. + +Oi kiitos kaikesta, mit soi +Sun armos armasta mulle, +Oi kiitos muustakin, jot' en voi +M tyystin lausua sulle! + +M olen taimi sun tarhassas +Ja varten taivasta luotu, +Sun isllisehen huomahas +Jo syntymstni suotu. + +Mua suojaa s, Is armoinen, +Sun henkes voimalla viel. +Ja tieni johdata taivaasen, +Ijiseen elohon siell! + +Kevll 1879. U.S. Virsikirja 410. + + + +ISNMAAN VIRSI. + +(J.L. Runeberg). + +Jumala, suojaa maatamme +Ja voimallasi varjele +Niin sodassa kuin rauhassa +Ja murheen, onnen aikana. + +Tll' aarteemme on armaimmat +Ja perintmme parhaimmat; +Lhell, loitompanakaan +Ei meille vertaa tmn maan. + +Tll' ismme on asuneet +Ja taistelleet ja toivoneet; +Me saman saimme asunnon +Ja samat vaiheet kohtalon. + +Ja tiet meidn viittomaa +Tll' lapsemmekin vaeltaa +Perien tymme, rientomme +Ja kiittin Herraa niinkuin me. + +Oi, huomaas ota rakkaaseen +T maamme tuhatjrvineen; +Hyvyytes siihen vuotakoon +Kuin kaste kukkataimistoon! + +Ja siunaa rehelliset maan +Ja hyvnsuovat aikeissaan; +Mut kaada juonet ilket, +Sen onneen, rauhaan thtvt. + +Sen anna aina olla sun, +Iloisen, vapaan, turvatun, +Sovussa kasvaa, neuvoissa, +Ja tynn Henkes armoa. + +Sa pimennosta autoit sen +Kuin silmikosta kukkasen; +Siis kaikkina suo aikoina +Sen valkeudessas varttua. + +Se valkeus sun sanas on; +Sen taivaallisen auringon +Suo meille tll ainiaan +Steill kirkkaudessaan. + +Maamme kirja 1886; parann. 1905. + + + +PYHPIVN. + +I. + +Kalliin sanas ymprill, +Herra, koolla olemme, +Virvoita sen nestehill +Hedelmtn henkemme! +Sin henkes anna meille, +Johda meit tahtos teille, +Ravinnoks suo nntyneille +Elon mannaa makeaa! + +Anna neuvoasi meille +Tahtos oikein ymmrt, +Saata meit valos teille, +Jota sanas selvitt, +Puolees knn sydmmemme, +Torjuks epuskollemme; +Herra hyv, suo, ett'emme +Armos aikaa hylkj! + +Oi, jos etsoaikaa Herran +Oikein oivaltaisimme! +Pois on onnen hetki kerran +Eik koskaan palanne. +Anna kuulla korviemme, +Miss' on turva autuutemme; +Avaa meidn sydmemme, +Kuule meidn huutomme! + +Kevll 1879. + + +II. + +Herra, anna armoas +Seuraamaan Sun neuvoas. +Sieluamme aikoinaan +Turvaamaan. + +Anna meidn piv t +Sulle mieliks pyhitt; +Kallis aik' on, suotta vain +Kuluttain. + +Lepopivs meille soit, +Sielujemme thden loit, +Ett se Sun sanastais +Lohdun sais. + +Sen vuoks nyt me koonnutaan +Kuulemaan ja lukemaan, +Oppimaan Sun neuvojas, +Tahtoas. + +Tahdot muuttaa sydmmen: +Joudu siis, oi Jeesuinen; +Sulje meilt synnin tie, +Seuraas vie! + +Kevll 1879. + + + +DANSK SALMEBOG. + +N:o 455. + +Nyt Herran huvitarhaan +Ma saatoin rakkahan. +Saat siell suojan parhaan +Myrskyilt maailman, +Saat kirkkaan pivn lailla +Ylist Jumalaa +Ja laulaa valon mailla +Karitsan kunniaa. + +Kadehdi sult' en sit, +Sa hyvn vaihdon teet: +Siell' ohdakkeet ei id, +Ei vuoda kyyneleet; +Oi, autuasta tuoll' on +Taas toistaan kohdata, +Miss' ota taittuu kuolon +Ja kaikk' on kirkasta! + +Siell' ihmemaassa kevt +Ikuinen vallitsee, +Kivuistaan heikkenevt +Tervein hymyilee; +Siell' iloitsemme luona +Elmn ruhtinaan, +Jok' on mys sulle suonna +Jo kodin linnassaan. + +Niin, nuku, armaiseni, +Nyt Herran huomahan! +Hn kuivaa kyyneleni. +Sa hnen lausuvan +Jo kuulet: suokaa lasten +Mun tulla tykni, +Sellaisten pienokasten +On valtakuntani. + +Luultavasti 1909. + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Runoelmia, by Paavo Cajander + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK RUNOELMIA *** + +***** This file should be named 13318-8.txt or 13318-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/3/3/1/13318/ + +Produced by Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen and PG Distributed +Proofreaders + + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/13318-8.zip b/old/13318-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..41a5074 --- /dev/null +++ b/old/13318-8.zip |