initial commit of ebook 13593HEADmain

6 files changed, 6238 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/13593-0.txt b/13593-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..ba485a3
--- /dev/null
+++ b/13593-0.txt
@@ -0,0 +1,2919 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 13593 ***
+
+YKSIN
+
+Kirj.
+
+Juhani Aho
+
+
+WSOY, Porvoo, 1920.
+
+
+
+
+    Soitto on suruista tehty,
+    murehista muovaeltu.
+
+
+I.
+
+
+Illallinen oli syöty, istuttiin salissa ja kello kävi jo kahtatoista.
+Oli ollut koko illan kankeata ja puheet ilman sisältöä.
+
+Keskustelu oli ujunut laihaksi ja uhkasi kokonaan katketa. Kun kadulla
+ajavan ajurin rattaat olivat lakanneet särkemästä hiljaisuutta, kuului
+vain lampun sydämen ynisevä laulu.
+
+Näin, että Anna kätki salaa haukotuksen kouraansa. Veli, joka loikoi
+nojatuolissa jalat suorina, haukotteli peittelemättä--sillä me olimme
+vanhat ystävät. En enää voinut jäädä pitemmälle istumaan, vaikka olisin
+vielä hetkisen tahtonut katsella häntä täältä lampun varjon
+puolipimeästä tuohon, jossa hän istui likellä valoa, kumartuneena
+kudoksensa yli. Nyt hän pani sen pois pöydälle ja aikoi nähtävästi
+nousta. Minä ehätin ennen, otin lakkini pianon päältä ja kumarsin
+äidille.
+
+--Joko sinä nyt menet? kysyi hän, mutta ojensi kuitenkin kätensä.
+
+--Johan on aika, sanoin minä, eikä ollut minulla kylläksi ylpeyttä
+estääkseni alakuloisuutta äänestäni, vaikka ymmärsin, että olisi
+pitänyt.
+
+--No, hyvästi sitten, ja onnea matkalle! Hän toivotti lisäksi terveyttä
+ja hyvinvointia ja käski tuoda paljon uusia aatteita ulkomailta.
+
+--Kuinka paljon, kapsäkinkö täydeltä?--Ja minä koetin vivahduttaa
+ääneni katkeran ylenkatseelliseksi.
+
+--Terve sitten, voi hyvin, elä paksusti, ja niinkuin oli puhe, kirjoita
+nyt kaikenlaista, virkkoi veli, pudistaen pois vetelyytensä, joka oli
+minua koko illan kiusannut.
+
+Anna oli istunut heidän välillään. Minä olin käynyt hänen ohitsensa
+äidistä veljeen. Tahdoin, että hänen kädenpuristuksensa olisi viimeinen
+lähtiessäni kotimaasta.
+
+--Hyvästi...
+
+--Hyvästi, onnea matkalle.
+
+Kuinka kuivasti, virallisesti ja kylmästi hän sen sanoi! Kuinka veltto
+ja kaikkea tunnetta vailla oli hänen kädenantinsa!
+
+Kun muut tulivat minua saattamaan eteiseen, jäi hän saliin sulkemaan
+pianoa, jonka ääressä hän oli istunut illan hämärässä haaveksien, kun
+minä tulin. Olin kuullut soiton käytävään ja kuunnellut sitä hetken
+aikaa oven takana, hengästyksissäni ja sydän kolkuttaen. Hän näkyi nyt
+ottavan lampun pöydältä, ja minä jo toivoin, että hän ehkä tulee, ehkä
+valaisee minua alas pimeistä rappusista. Mutta hän vain vei nuotit
+hyllylle, kääntyi sitten pois, meni salin yli oman huoneensa ovelle ja
+sulki sen, armottomasti, niinkuin minusta tuntui. Viimeinen, minkä
+hänestä näin, oli hänen hieno profiilinsa, puhdas poskensa ja kihara
+korvan juuressa.
+
+Ei, ajattelin minä laskeutuessani alas rappuja, jos et sinä, niin en
+minäkään! Ja minä annoin ulko-oven vieterin valtoineen vaikuttaa.
+Rämähtäköön! Ja se rämähti niin, että ikkunat soivat seinällä ja pitkä
+pimeä käytävä vihaisesti vastasi.
+
+Jumalan kiitos, että siitä nyt vihdoinkin oli tullut selvä! Vielä
+viimeiseen saakka oli toivo minua kiusannut.
+
+Nyt ei siitä enää ollut mitään kärsimistä. Ei enempää kuin erämaan
+kulkijallakaan, kun kangastus yht'äkkiä katoaa eikä hän näe muuta kuin
+rannattoman hiekka-meren ympärillään. Ja tietää, että hän _ei voi_
+sammuttaa janoaan.
+
+Ole siis tyytyväinen sinä, sanoin minä itselleni. Mitä se rintasi
+siellä riuhtoo ja sydän kiljuu! Eihän sinulla ole hätää, kun ei ole
+pelastustakaan.
+
+Torkkuva ajuri luuhottaa rattaillaan kadunkulmassa, läähättävän
+kaasuliekin alla.
+
+Bulevardinkadun tuuheat puut ovat synkkänä holvina pääni päällä.
+Vanhankirkon hautausmaalla hiipii joku kisälli kultansa kanssa.
+
+Yksinäinen huivipäänainen hiljentää kulkuaan ja hivahtaa epäröivänä
+ohitseni. Sillä oli niin nöyrät, anovat silmät. Olisit ottanut hänet
+mukaasi, hän olisi ollut siitä niin kiitollinen, hän jo ehkä odotti
+sinua, melkein seisahtuessaan lyhdyn alle! Huomenna hän olisi tullut
+saattamaan sinua laivalle, katsellut sinua ihmisjoukosta ja
+huiskuttanut salaisesti nenäliinaa hyvästiksi. Miksi annoit hänen
+mennä?
+
+Hän ei voi tulla, Anna! Hän tulisi mielellään, mutta hän ei voi! Vaan
+elä pane sitä sydämellesi, kultani! Sinä et voi! Elä itke eläkä kuole
+surusta! Koeta olla iloinen! Parin vuoden päästä minä tulen takaisin ja
+tuon paljon uusia aatteita tullessani.
+
+Koko Erottajatori on yhtenä ainoana ratinana, kun rattaat ajavat alas
+Kolmikulmalta täynnä reippaita ylioppilaita, vasta kaupunkiin tulleita.
+
+Ne ovat nuoria ne, ne huutavat ja hurraavat! Ne nauttivat vielä ne ja
+niillä on maailma avoinna edessään.
+
+Mutta olenko minä ihan järjiltäni? Katkera ja kateellinen noille, joita
+hän tuskin tunteekaan ja jotka kenties eivät välitä hänestä vähääkään,
+yhtä vähän kuin hänkään heistä! Ainoastaan sentähdenkö, että he jäävät
+tänne? Mutta sillä oli tuolla tännimmäisellä valkoinen lakki niin
+rajusti ja huolettomasti sysättynä toiselle korvalle. Sillä olivat
+olkapäät niin voimakkaat ja musta kihara tukka. Minulla on hattu kuin
+vanhalla herralla, minä olen raskas ja lihava ja kömpelö.
+
+Pakotan itseni naurahtamaan ylenkatseellisesti tuolle vertailulle. Ja
+teeskennellyn reippaasti minä kuljen Esplanaadin yli Kämpin ravintolaa
+kohti, jonka oven päällä kiiluu kirkas sähkölamppu.
+
+Mikä suloinen tunne nousta sinne ylös asuntoonsa, ravintolaansa,
+numeroonsa! Oven raosta ojentaa niin ystävällisesti kätensä lasku, joka
+»erehdyksien välttämiseksi annetaan joka päivä». Mikä kodikas tuoksu
+tässä huoneessa! Mitä erinomaista järjestystä osoittavat
+aloittamattomat kynttilät, ihan yhtä pitkät, kahden puolen pöytäpeiliä,
+ja sen edessä porsliininen tuhka-astia, jonka pohjasta luen
+koneellisesti: »Pohjoismainen Teollisuuskauppa Helsingissä.--Suuri
+varasto talousesineitä yksityisille ja ravintoloille.»
+
+Miksi ne sanovat, että ravintolahuoneelta puuttuu personallisuutta?
+Siksikö, ettei siinä näy asujan omaa leimaa, että se ei herätä muistoja
+kohtauksista hänen elämässään? Mutta olenhan minä elänyt puolen ikääni
+ravintoloissa. Nuo tuollaiset mykät tuolit, sohvat ja pöydät, jotka
+kaikissa ovat toistensa näköiset, ne ovat minulle kuin
+perintöhuonekaluja.
+
+Ja onhan tuossa muistorikas matkalaukkuni, selällään auki alkovin
+edessä. Sitä kun viikko sitten maalta lähtiessäni laitoin, oltiin vielä
+hyvät ystävät. Hän toi puhtaat vaatteeni pesusta, punoittaen talouden
+hommissa. Yliskamarin rappuja juostessaan oli hän hiukan hengästynyt ja
+istui huokaamaan tuolille, kädet helmassa.
+
+Hän tahtoi nähdä, mitenkä sitä nyt laitetaan vieraille maille menevää
+matkalaukkua.--»Vai tuolla tavalla! Ethän sinä, vanhapoika, vielä osaa
+edes ensimmäisiä alkeita! Mene pois!»--Ja hän työnsi minut syrjään,
+kaatoi matkalaukun kumoon ja alkoi asettaa kaikkea uudelleen. Hän oli
+polvillaan lattialla, tukka viehättävässä epäjärjestyksessä. Minun piti
+ojentaa hänelle tavarat. Valkoiset liinavaatteet laskeutuivat hänen
+käsiensä lomitse limikkäin, päällekkäin, ja pieninkin lovi sai täytensä
+kauluksista ja nenäliinoista.
+
+Seisoin siinä kömpelönä ja ihastuksissani. Ei hän noin, jos ei hän
+minua rakastaisi. Huomenna on minun lähteminen, nyt on oikea päivä. Ja
+minä sanoin, mikä koko kesän oli kielelläni pyörinyt, että minä häntä
+rakastan.
+
+En näe hänen kasvojaan. Näen hänen niskansa punastuvan, hän panee vielä
+pari nenäliinaa, heittää koko tukun kädestään lattialle ja minä kuulen
+vain kiireiset askeleet rappusista alas ja jatkuvan salin yli hänen
+kamariinsa, jonka ovi paukahtaa kiinni.
+
+Pääsen kenenkään häiritsemättä ulos--äiti kalistelee astioita
+keittiössä--harhailen mäkiä ja metsiä ja kun palajan takaisin
+rautatierataa myöten, tuskin väistyen vastaan tulevan junan tieltä,
+niin on hänen ovensa vielä suljettuna. Mutta huoneessani vaatteitteni
+päällä on kirjelappu häneltä. Hän on pitänyt minua ystävänä, vanhempana
+veljenään, melkein setänä. Muu ei voi tulla kysymykseenkään. Ei ole
+virkkanut mitään äidilleen ja veljelleen. Ja pyytää, etten minäkään
+sitä tekisi. Sillä hän »ei tahdo».
+
+Hän ei tullut illalliselle. En nähnyt häntä ennen kuin seuraavana
+aamuna vähän ennen junan lähtöä. Kevyt kesäpuku oli poissa ja hänellä
+oli yllään vakava vierailupuku. Iloisesta, vallattomasta tytöstä, jota
+vielä eilen olin vanhan tuttavuuden takia uskaltanut käsipuolesta
+pyöräyttää, oli hän muuttunut arvokkaaksi neidiksi.
+
+Eikö tässä siis ole muistoja, kalliita, rakkaita esineitä tässä
+huoneessa! Sillä matkalaukku on vielä hänen käsiensä jäleltä. Miksi ne
+sanovat, että ravintolahuoneelta puuttuu personallisuutta ja ettei se
+herätä lähtiessä kaipausta?
+
+Tiesihän jotain kertoa tuo alkovikin, jossa olin viettänyt tämän
+piinaviikkoni unettomat yöt ja sulkenut, aikamies, itkien syliini
+tyynyn, jonka nurkassa oli ravintolan leima.
+
+Kuinka hennoin nyt jättää sinut, jossa olin niin sydämeni pohjasta
+iloinnut! Mutta täytyihän minun! Pois, pois! Lukkoon kaikki! Lukkoon
+kaikki entisyys ja avain koskeen! Ja polvillani puristin minä
+matkalaukkuni armottomasti hakasiinsa, niinkuin olisin tahtonut siinä
+jonkun hengiltä kuristaa.
+
+Se oli kai minun soittoni, joka kuului aukinaisen oven kautta
+sähkökellosta tuolta käytävän päästä.
+
+Jahah! vahtimestari!--»Olkaa hyvä ja toimittakaa nämä tavarat laivaan.»
+
+Hyvästi huoneeni! Ja minä kysyin itseltäni puoliääneen, eikö minun ole
+ikävä lähteä kotoani? Heitä tuossa veräjällä vielä viimeinen
+lentosuudelma isiesi asunnolle, jonka ikkunoissa hehkuu sinulle
+hyvästiksi illan sammuva rusko!
+
+Laskeudun alas ravintolan puolelle. Eihän minun näin vain sovi
+karkulaisena lähteä. Tämä on harvinainen juhlahetki ja täytyy tyhjentää
+malja sen kunniaksi.
+
+Astuessani alas rappuja, joiden peitetyillä portailla ei kuulu muuta
+kuin pehmoinen askeleitten käynti, näen isossa peilissä mielihyväkseni
+miehen, jolla on silmät ivallisesti rypyssä ja jonka suupielet
+osoittavat ylenkatsetta. Nautin itse tuosta ivastani ja oman mieleni
+uhasta, jonka yht'äkkiä olen saanut itsessäni nousemaan taas pitkien
+aikojen päästä. Ja minä tahdon sitä ylläpitää.
+
+Mutta minä tunnen, että on ikäänkuin pohja puhki ja että iva ja uhka
+laskeutuvat laskeutumistaan.
+
+Ravintolan eteisessä tunnen jalkojeni alla kovan niinimaton.
+Päällystakki putoaa hartioiltani palvelijan käsiin... Tuossa hän seisoi
+viime kevännä peilin edessä ja laitteli hiuksiaan ja hattuaan... Suuri
+ruokasali on valaistu kuin häitä varten. Kuuluu ääniä sivuhuoneesta,
+näkyy naisten hattuja, upseerin olkalaput ja joku valkea rinta...
+Siellä oli syöty kerran yhdessä illallinen koko perheen kanssa,
+ennenkuin he menivät maalle.--Sali on nyt melkein tyhjä. Oven kohdalla
+keskellä lattiaa on pyöreä viinapöytä. Sitä on kiertämässä joku
+pienenläntä vanha herra, kaljupää, pureskellen kovaa leipää, haarukka
+iskevässä asennossa. Pari muuta frakkipukuista herrasmiestä, senaatin
+kanslistia, jotka nähtävästi ovat tulleet joistain pidoista, istuu
+loitompana salin perällä kahden puolen pientä pyöreää pöytää, otsat
+melkein yhdessä, puhellen puoliääneen.
+
+Menen liukkaan lattian yli salin etäisimpään nurkkaan. Palvelija on
+lähtenyt liikkeelle väijymäpaikastaan vastaiselta seinämältä.
+
+Minä en tiedä, mitä tilata. Tuokoon nyt sitten tuutingin!
+
+Mutta kun saan sen ja alan laittaa juomaani, en ymmärrä, mitä ihmettä
+varten minä olen täällä, ihan yksin, totia tekemässä, keskellä yötä.
+Yht'äkkiä herpoaa minussa kaikki pinnistys ja minä luuhistun kokoon
+kuin vyyhti. En jaksa pitää pystyssä päätäni ja iva ja uhka kaatuvat
+maahan keinotekoisilta telineiltään.
+
+Sillä onhan tämä oikeastaan äärettömän surullista ja toivotonta.
+
+Hän oli ollut minun viimeinen toivoni. Hän oli taas nostanut jaloilleni
+minut, joka jo lepäsin koossa, henkisesti hervotonna. Olin aikonut
+ruveta uudelleen elämään, uskaltanut aukoa eteeni toista tulevaisuutta.
+Tahdoin toimia, vaikuttaa ja ponnistaa. Jo olin ojentautunut siihen. Ja
+nyt oli kaikki taas niinkuin ennenkin. Olin tässä ravintolassa kuin
+autiolla rannalla, josta jo luulin purjehtineeni pois. Tunsin itseni
+vielä vanhemmaksi ja voimattomammaksi kuin ennen. Ei ollut minussa
+mikään katkennut enkä tuntenut murtumisen kipua. Mutta kaikki ponsi oli
+hervonnut. Olin kuin ikäkulu, oiennut luokki.
+
+Viimeisten öitten kuluessa olin raivonnut raivottavani, vaikeroinut
+vaikeroitavani. Nyt en enää tuntunut jaksavan vaikeroida enkä
+surrakaan. Olisin ollut tyytyväinen, jos olisin saanut muistot päältäni
+torjutuiksi. Mutta ne olivat kerta kaikkiaan tottuneet tulemaan tähän
+aikaan yöstä. Ne tulivat ennen uurrettua väyläänsä. Yhtä selvinä,
+vaikka ehkä vähän kalpeampina ja värittömämpinä kuin ensimmältä.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Minä tunnen hänet pienuudesta pitäen. Ensi kerran sattuu hän silmääni,
+kun hänen veljensä tuo minut perheeseen ja esittelee minut parhaana
+ystävänään. Äiti on hiljainen, miellyttävä leski, hellän ja hyvän
+näköinen ihminen, hiukset jo harmaantuneet. Hän näyttää elävän vain
+lapsiansa varten.
+
+Tuodaan kahvia sisään ja leipäkoria kantaa pieni kirkassilmäinen tyttö,
+joka katsoo rohkeasti kasvoihin, jota naurattaa ja joka ei välitä sitä
+peittää. Niiaus on lyhyt, katkaistu nytkähdys, ikäänkuin pakosta tehty
+ja armosta annettu, mutta jota samoin kuin lyhyitä helmoja täytyy
+kärsiä aikansa. Kaksi mustaa palmikkoa ulottuu alapuolelle vyötäisiä.
+Sinusta kasvaa vielä sydämen kipu monelle, jahka siitä ylenet,
+ajattelen minä ohimennen.
+
+Meistä tulee hyvät tutut. Käyn usein talossa, ja hänen koulumatkansa
+sattuvat samoille tunneille kuin minun menoni yliopistoon. Joko minä
+saavutan hänet tai hiljennän kulkuani, kun näen hänen kääntyvän
+kadunkulman takaa. Usein saan, silloin kun en satu häntä huomaamaan,
+lumipallon selkääni. Ja kun pyörähdän häntä katsomaan, kiertää hän
+nauraen jo toista palloa punottavissa käsissään. Hän on niin
+aamuntuores, hattu toisella korvalla ja käsipuuhka riippuen nauhassa
+kupeella niinkuin metsämiehen laukku. Joskus sattuu, että kohtaan hänet
+kello kahdeksan, kämpiessäni kotiini koko yön kestäneistä juomingeista.
+Hän ei aavistakaan, mistä viimeksi tulen, juoksee ohitseni ja
+töykkäisee minua mennessään. Kun kotiin tultuani riisuudun, pesen pois
+yölliset liat ja laskeudun koskemattomalle vuoteelleni, on hän hetkisen
+aikaa edessäni, niinkuin pieni puhtoinen tuttu lintu, jonka usein näkee
+lentävän editsensä tien poikki.
+
+Hän on nähtävästi ylpeä aikamiehestä kavaljeeristaan, joka niin
+usein saattaa häntä koulun portille. Vastaantullessaan ottaa hän
+oikeudekseen kumartaa minulle, ja minä nostan hänelle hattua niinkuin
+täysi-ikäiselle neidille. Ja usein juoksee hän tyttöparvesta toiselta
+puolelta katua luokseni ja nakkaa minulle kirjat kannettavakseni,
+kehuakseen tovereillensa tuttavuudestaan. Kun hänelle pistää päähän,
+saattaa hän sanoa: »Tulkaa nyt meille, olkaa hyvä!» Nimeni on tietysti
+hänen muistikirjassaan ynnä sen rinnalla runo, ja minä luulen, että
+olin siihen aikaan hänen »ihanteensa».
+
+Menen kihloihin, ja kun käyn morsiameni kanssa ensi tervehdyksellä, ei
+häntä saada saliin. Äiti menee häntä vaatimaan, mutta hän vastaa vain:
+»En tule!» ja piirtää joitain kuvia ikkunan hikeen. Kun äiti vielä
+uudelleen koettaa houkutella, vastaa hän taaskin: »Enkä tule!» ja
+hankaa ruutua puhtaaksi. Minä näen sen oven raosta ja kuulen äidin
+toruvan: »Anna, elä nyt tahraa siinä ikkunaa!»
+
+Morsiameni istuu salipöydän ääressä ja selailee valokuvia. Tunnen
+silmänräpäyksellisen taantumisen tunteissani. Hänen piirteensä
+näyttävät edestäpäin katsoen niin paksuilta ja tavallisilta.
+
+Veli kertoo minulle sitten seuraavana päivänä nauraen, että morsiameni,
+joka oli opettajana tyttökoulussa, oli Annan mielestä »ruma» ja
+»olevinaan» ja ettei kukaan heidän luokallaan voi häntä sietää. »Kyll'
+on kanssa maku sillä...!»
+
+Hän katoaa näkyvistäni ja mielestäni useammiksi vuosiksi. Suoritan
+tutkintoni, muutan maalle ja käyn hyvin harvoin Helsingissä. Minulla ei
+ole hänestä muuta kuvaa näiltä ajoilta kuin kasvava, hontelo koulutyttö
+Suomalaisen Tyttökoulun ylemmillä luokilla. Hän on ujompi kuin ennen,
+ja kerran, kun veli tekee hänelle pilkkaa jostain »flammasta», menee
+hän loukkaantuneena pois eikä enää ilmesty.
+
+Vasta vuosi sitten ilmestyy hän eteeni nykyisessä muodossaan. Minä olen
+kyllästynyt oloihin ja elämään maalla, pienissä kaupungeissa, joissa
+olen ollut useammassa opettajana. Kihlaukseni on jo aikoja sitten
+purkautunut, uudet liitot myöskin liestyneet. Tarjoutuu tilaisuus
+matkustaa ulkomaille ja minä tulen keväällä Helsinkiin oppiakseni
+ranskankieltä. Tulen tänne sillä sisällisellä raivolla, joka syntyy
+maaseudun yksinäisyydessä, pikkukaupunkien kaukaisissa kolkissa, joissa
+elon voima tuntuu kuivuvan kokoon ja henki kitistyy ja siitä kärsii.
+Kaikki siteet olivat katkenneet, vanhempani kuolleet eikä minulla ollut
+sukulaisia, joista olisin välittänyt. Minulla ei ollut velvollisuuksia
+ketään kohtaan, ja minä aioin elää laajasti, nauttia kerran vielä
+suuren maailman elämästä monien vuosien kuluttua, ennenkuin kokonaan
+antaudun vanhenemaan. Tulin Helsinkiin melkein samanlaisilla tunteilla
+kuin ensi kerran nuorena ylioppilaana.
+
+Menen suoraa päätä vanhaan tuttuun taloon ja soitan. Täysikasvuinen
+nuori neiti tulee avaamaan ovea. Minulla on vieläkin se tunne, että
+hänen kasvonsa, silmänsä, pitkä tukkansa, pyöristynyt povensa, solakka
+vartalonsa ... että kaikki siinä silmänräpäyksessä, yhdessä ainoassa
+avauksessa syöpyivät mieleeni niinkuin valokuvaajan lasiin.
+
+--Oo, päivää! huudahtaa hän ja ojentaa minulle ilostuneena kätensä.
+
+Olen sanomaisillani, että hänhän on jo täysikasvuinen neiti ja etten
+ollut häntä tunteakaan. Mutta mikä estänee minut siitä. Jokin hämärä
+tarve vakuuttaa itsellenikin, ettei iän ero kuitenkaan ole niin kovin
+suuri. Enintään viisitoista vuotta,--jonka samassa lasken, astuessani
+hänen jälessään saliin.
+
+Hän juoksee kutsumaan äitiä, käännähtää ovessa ja katsahtaa minuun. Ne
+keikahdukset ja liikkeet, ne ovat kuin ne minussa tapahtuisivat, ja
+vereni värähtelevät niiden mukana.
+
+Minä rakastun häneen hetikohta. Aikamiehen, kaikenlaista kokeneen
+sitkeällä tunteella kiinnyn minä häneen. Hänessä näyttää olevan kaikki
+se, mitä ennen olen turhaan hakenut. Ei pienintäkään piirrettä, ei
+liikettä, ei äänen värähdystä, joka minua häiritsisi tai vaivaisi.
+Ennen, kun olin rakastunut, tunsin hetkellisiä heikkouksia tunteissani,
+jonkinlaisia lahopaikkoja. Voin löytää vikoja noissa muissa, arvostella
+heitä kylmästi, ja aina oli minulla aavistus, että rakkauteni on
+haihtuva--niinkuin oli haihtunutkin. Ja noihin entisiin nähden oli
+minulla aina selvillä syyt, minkä tähden heitä rakastin. Nyt en voi
+niitä löytää. En voi määritellä kiintymystäni. Se on vain, niinkuin se
+on. Hän on mennyt veriini ensi siemauksella, niinkuin voimakas viini,
+läpi joka solun ja suonen, nuorentaen ja antaen voimaa.
+
+Kuvittelen samanlaista kuin vuosia sitten, ensi kerran rakastuessani.
+Rakkauteni on yhtä tuntehikas ja käytökseni yhtä lapsellinen. Haen
+tilaisuutta tavata häntä missä suinkin voin, keksin kaikenlaisia syitä
+heillä käydäkseni ja illalla ennen maatamenoani kuljen usein hänen
+ikkunansa alitse. Laiminlyön kaikki tehtäväni, en välitä varustautua
+matkalle enkä viitsi lukea kieltä, jota varten olin oikeastaan tänne
+tullut. Tunteeni opettajaneitiä kohtaan ovat melkein samat kuin
+koulussa ennen. Koetan luikkia läpi niin vähällä kuin mahdollista.
+
+Kevät tulee, meri aukeaa ja minun pitäisi lähteä ensi laivoilla
+Lyypekkiin. Minä siirrän sen tuonnemmaksi. Etelässä on liian kuuma,
+Pariisin näyttelyn alkuaikoina on siellä väkeä liian paljon j.n.e.
+
+Me kävelemme silloin tällöin ulkona kahden, katselemme
+Tähtitornivuorelta merta, joka siintää ja välkkyy, ja satamaa, jossa
+liukuu laivoja ja lepattaa purjeita ja jota reunustavat valkeanhohtavat
+rakennukset rantatorin ympärillä. Istumme ennen päivällistä Kappelin
+edustalla, jossa suihkulähteen ympärillä parveilee ihmisiä uusissa
+värikkäissä kesävaatteissa. Pienet tytöt myyskentelevät vasta
+poimituita kukkasia, ja joka kerta kun olemme siellä, sallii hän minun
+ojentaa itselleen sinisen vuokkokimpun. Hän sovittaa sen rintaansa,
+tunnustelee sen tuoksua ja unhottaa sen samassa. Mutta minä olen
+onnellinen enkä saa silmiäni kukkasista napinlävessä hänen povellaan.
+
+Jos tietäisin, rakastaako hän minua vai onko hänellä ehkä jo joku
+toinen! Ja yht'äkkiä tulee minulle pelko matkustaa täältä pois niin
+pitkäksi aikaa sinne jonnekin horisontin alle, toiselle puolelle
+kaukaisia meriä.
+
+--Välistä minun ei tee mieleni ollenkaan pois Suomesta, minä sanon
+kerran.
+
+Vaan eihän hän huomaa äänestäni mitään eikä näe silmistäni. Hän
+tervehtii tuonne suihkulähteen luo erästä ohikulkevaa pitkää, kaunista
+ylioppilasta. Kostuttaa lasilla huuliaan ja sanoo hyvin huolettomasti,
+yhä seuraten silmillään ylioppilasta:
+
+--Miksei? Eikös ole hauska päästä näkemään maailmaa...?
+
+Olisikin liika vaatimus, että hän nyt jo olisi ehtinyt rakastua minuun,
+lohdutan minä itseäni. Mutta ajatus siitä, että hän jää tänne ja ehkä
+on kihloissa, kun tulen takaisin, alkaa minua yhä enemmän vaivata. Minä
+olen kateellinen kaikille, sillä minä näen, että häntä aletaan jo
+huomata. Usein kääntyvät kävelijät jälelleen häntä katsomaan. Helsingin
+herrat ovat keksineet hänessä uuden kasvavan kaunottaren. Hän on
+huomannut sen itsekin. Joskus nostaa ohikulkijain liian silmiinpistävä
+ihastus hienon punan hänen poskilleen. Minä tutkin häntä sivulta,
+seuraan jokaista liikettä ja värettä hänen kasvoillaan. Ilman muuta
+syytä alkaa hän yht'äkkiä puhua iloisesti ja reippaasti, mikä tuntuu
+teeskennellyltä eikä minua oikein miellytä. Taikka hän on hajamielinen,
+kohtelee minua olantakaisesti, ikäänkuin kiusaa tehden. Kuljen
+viikkokauden alituisessa aikomuksessa tunnustaa tunteeni. Mutta se
+siirtyy päivästä päivään ja eräänä kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina he
+ovat jo lähdössä maalle.
+
+Asema kuhisee koululaisia, hän on veljensä kanssa kiiruhtanut
+edeltäpäin. Minä pakkaudun jälempää äidin kanssa tungoksen läpi,
+kantaen vaunuun meneviä tavaroita. Soitetaan kolmannen kerran enkä minä
+ole vielä saanut heitetyksi lopullista hyvästiä, jolloin toivon voivani
+katseella ja kädenpuristuksellani antaa jotain viittausta tunteistani.
+Äidille saan sen hät'hätää sanotuksi, ja hän toivottaa minulle
+liikutettuna onnea matkalle. Mutta Anna seisoo jo vaunun ikkunassa,
+ympärillään joukko hyviä ystäviä, joita en voi työntää syrjään. Hän ei
+sitä paitsi näytä huomaavankaan minua. Hän on unohtanut, että lähden
+niin pitkälle matkalle. Vasta sitten, kun juna lähtee liikkeelle ja
+minä mieli surkeana seuraan sen yhä kiihtyvää kulkua, huomaa hän minut,
+nyökäyttää minulle päätään iloisesti ja tyytyväisesti ja vetäytyy
+vaunuunsa.
+
+Mikä sunnuntai kuumassa kaupungissa, joka on käynyt melkein tyhjäksi!
+Kuinka minua nyt inhoittaa Esplanaadi, täynnä kisällejä, kaartilaisia
+ja piikoja. Ja kuinka hermostuttaa tuo iankaikkinen torvien räminä
+Kappelin edustalla, josta on mahdoton päästä kulkemaan ohi.
+
+Harhailen Eteläsatamassa ja joudun kävelyilläni Katajanokan nenään.
+Istun siellä kauan aikaa katsellen merta, jonka pinnalla piirtelevät
+purjeveneet jostain syystä tekevät mieleni yhä surullisemmaksi. Ja kun
+höyrylaiva, täynnä huviretkeilijöitä, poistuu ulapalle liehuvine
+lippuineen, en minä jaksa enää olla, vaan menen takaisin kaupunkiin.
+
+Minulle tulee päähän mennä heidän asuntoonsa. On olevinaan jotain
+asiata ja sillä tekosyyllä saan avaimen talonomistajalta. Huoneitten
+ikkunat ovat kaikki liidutut, taulut, peilit ja kynttiläkruunut ovat
+valkoisten verhojen sisässä. Eteisen naulaan on unohtunut hattu ja
+ikkunalla on vanha rikkinäinen hansikas. Piano on suljettuna. Kosketan
+sitä ja se äännähtää kuin nukkuva, jota häiritään hänen unessaan. Minä
+menen rinta vavisten hänen huoneeseensa. Sänky on tyhjä, uunissa on
+papereita ja joku tyhjä pahvilaatikko. Toalettipöydällä on kampa ja
+siinä muutamia hiuksia. Minä otan ne siitä... Minä sanon, että tämä on
+hurjaa ja naurettavaa. Koko maailma minua pilkkaisi, jos tietäisi, että
+olen täällä. Mutta olkoon! Minä en tiedä muuta, kuin että minä rakastan
+häntä, rakastan järjettömästi, epätoivoisesti.
+
+Loion kauan aikaa salin sohvalla. Joskus ajetaan kadulla, niin että
+koko huone tärisee. Sitten ei kuulu hiiskahdustakaan, ei muuta kuin
+kärpästen siipien surina.
+
+Hän ei rakasta minua, minä olen hänelle kerrassaan yhdentekevä. Hän ei
+muistanut heittää minulle edes hyvästiäkään. Mutta vaikka olen näin
+varma asiastani, toivon minä kuitenkin. Ja minä koetan yhäkin lohduttaa
+itseäni sillä, että minä en ole osoittanut hänelle mitään ja että hän
+siis ei tiedä tunteistani. Jos hän ne tietäisi, jos hänelle
+kirjoittaisin...? Ja minä alan miettiä loikoessani siinä kirjettä
+hänelle. Minä kehitän tunteeni hänen eteensä, minä sulatan hänet
+sanoillani, minä avaan hänelle sydämeni syvyydet, ja hän ehkä heltyy,
+ehkä antaa ainakin toivoa.
+
+Kolmen päivän kuluttua on minulla kirje valmis, mutta minä en saa sitä
+lähetetyksi. En uskalla panna kaikkea alttiiksi. Ja niin minä kirjoitan
+sen sijaan hänen veljelleen ja ilmoitan, että olenkin päättänyt lähteä
+ulkomaille vasta syksyllä. Niinkuin olin odottanutkin, kutsuu hän minut
+luokseen maalle.
+
+Toisen luokan mukavalle sohvalle nojaten minä näen vaunun avatusta
+ikkunasta vihertävät maat, lehdittyvät koivut, vainioilla kyntömiehiä
+ja rautatieasemat kuin puhdistettuina kesän juhlaan. Niitä on maalattu
+ja korjattu muutamia ja ohimennessä tuntuu öljyvärin ja asfaltin haju.
+Pysähdyttäessä kuuluu metsästä peipposen aina uudistuva viserrys ja
+käki kukkuu kauempana.
+
+Ei ole enää tähteitäkään jälellä ikävästä ja epätoivosta. Minä olen
+varma siitä, että hän on tuleva minua rakastamaan. Minä tunnen
+itsessäni voiman, jota hän ei ole voiva vastustaa. »Henkeni voimalla»,
+toistelen minä ajatuksissani. Ja samalla voin minä jotenkin
+rauhallisesti asettua siihenkin ajatukseen, ettei hän minua rakasta.
+Siitä syntynyt rauha lisää varmuuttani ja antaa yhä suurempia toiveita
+onnistumisesta, Ennen kaikkea minun täytyy olla kylmä ja taistella
+liikaa tuntehikkuuttani vastaan. Olen laittanut itselleni uuden
+kesäpuvun, joka näyttää tekevän lyhyen ja lihavan vartalonikin
+somemmaksi.
+
+Mutta siitä huolimatta vapisen minä hermostuneesti, kun alkaa lähestyä
+odotettu asema iltapäivällä. Kun juna huutaa tuloaan, niin sitä
+säikähdän. Olen lähettänyt sähkösanoman tulostani ja he ovat minua
+vastassa asemalla, kaikki kolme. Olen hiukan kömpelö käsilaukkuineni.
+Veli kysyy kuulumisia Pariisista, minä en osaa muuta kuin hämilläni
+naurahtaa.
+
+Anna on yhä kauniimpi keveässä, kesäisessä puvussaan. Hän on avopäin,
+ainoastaan päivävarjo suojaamassa auringolta. Hän ja veli alkavat astua
+edeltä, minä tulen jälestä äidin kanssa. Toivon, että tienhaarassa,
+joka kulkee radan yli, he meitä odottaisivat. Mutta hän survaa vain
+porttia pysymään auki eikä katso jälelleenkään.
+
+--Me asumme täällä aivan yksin, melkein erämaassa, sanoo äiti. Oli
+hauskaa, että tulit. Me ilostuimme kaikki, kun saimme sähkösanomasi.
+
+Että he olivat ilostuneet kaikki, se saattaa minut takaisin hyvälle
+tuulelle. Toisen portin luona kääntyy Annakin taakseen ja kysyy huutaen
+äidiltään teelaatikon avaimia.
+
+--Ne kuuluvat olevan kamarin pöydällä! saan minä äidin puolesta huutaa
+vastaukseksi.
+
+Ja tämä lohduttaa minut täydellisesti. Hänen edeltäpäinmenonsa ei siis
+ole mikään mielenosoitus, niinkuin jo olin pelännyt. Hän menee
+edeltäpäin vain siksi, että tahtoo joutua teetä laittamaan.
+
+Istumme kauan illallispöydässä. Hän hommaa emäntänä ja pysähtyy vasta
+teetä juodessa paikoilleen vastapäätä minua. Kyynärpäät pöydällä ja
+posket nyrkkeihin nojaten hän kuuntelee minua, vaikka minä joka kerta
+hänen liikahtaessaan pelkään hänen menevän. Minä puhun, olen hyvällä
+tuulella ja kuvaan mielestäni sattuvasti kesäistä Helsinkiä, entistä
+elämääni maaseudulla ja naurettavia oloja pikkukaupungeissa. Saan
+hänetkin samaan mielentilaan ja minusta näyttää, että hän tarkastaa
+minua omituinen, utelias kiilto silmissä.
+
+--Se osaa kuvata tuo, sanoo hän. On hauskaa kuulla, kun hän tulee ja
+kertoo sieltä ulkomailta.
+
+Kuinka minä sinua äärettömästi rakastan! Minä kun tulen sieltä, niin
+laitan sinulle pienen hauskan kodin. Kuinka sinä tulet olemaan
+tyytyväinen ja onnellinen! Et sinäkään voi olla minua rakastamatta.
+Sinä et voi saada sen parempaa kotia keneltäkään, et mistään. Minä
+lumoan sinut ympäristön lämpimyydellä, hyvän luontoni hellyydellä,
+mukavuudella ja hyvinvoinnilla.
+
+Enkä minä tahtoisi koskeakaan häneen. En muuta kuin hänen otsaansa
+suudella. Se tunne, jolla häntä rakastan, on puhtainta ihanteellisuutta
+ja se asuu ainoastaan rinnassa.
+
+Ja valvoessani valoisan kesäisen yön minulle osoitetussa yliskamarissa,
+minä tulen vakuutetuksi siitä, että tämä hieno tunne, tämä melkein
+henkinen rakkaus, että se on se, joka oikeuttaa minun saamaan hänet.
+Minä, joka en mitään usko, minä olen taikauskoinen tässä kohden. Ja
+minä panen itselleni ikäänkuin koetustyöksi olla hänelle uskollinen
+tästä päivästä lähtien, ulkomailla, Pariisissa, kaikkialla. Sen
+päätöksen jälkeen tunnun viattomalta ja puhtaalta ja minä voisin
+vakuuttaa mielestäni ihan hyvällä omallatunnolla, että todella niin
+olenkin. Puhtaana eläminen on minulle nyt siveellinen vaatimus, vaikka
+ennen olin sellaiselle olkapäitäni kohottanut.
+
+Kesän kuluessa minä tuuditan itseni siihen unelmaan, että hän
+todellakin on jo minun, että hän rakastaa minua, ja että me vain emme
+puhu siitä toisillemme, vaikka tiedämme sen kumpikin. En käsitä, että
+syy siihen ei ole muu kuin ympäristön. Veli on hiukan veltto, loikoilee
+mieluimmin päivät pitkät puutarhan riippumatossa ja lukee romaaneja.
+Äiti järjestää aina jotain taloudessa. Ja sillä lailla jään Annan
+ainoaksi toveriksi minä, johon hänen muun seuran puutteessa täytyy
+tyytyä.
+
+Minä jään heille koko kesäksi. En ajattele matkaani enää, en muuta kuin
+sitä nykyisyyttä, jossa elän ja jossa minulla nyt on kaikki, mitä
+toivon.
+
+Mitkä onnelliset päivät! Mikä unelma todellisuudessa! Joka ilta kertaan
+kamarissani, mitä päivällä on tapahtunut. Se on pääpiirteissään
+samanlaista melkein joka päivä, ainoastaan vivahdukset vaihtelevat.
+
+Minulla on aamusilla kiire alas yliskamaristani. Tavallisesti kaikki
+muut vielä nukkuvat, kun laskeudun rappuja alas porstuaan, kuljen hänen
+ovensa ohitse ja kuulostan. Siellä ei risahdakaan. Avaan ulko-oven,
+josta jo auringon paiste kuohahtaa vastaani. Veranta on vielä kostea
+varjopaikoista, ja pihamaalla kimmeltää kaste. Istuudun nurkkaukseen,
+selin aurinkoon, joka ei vielä kuumenna, ainoastaan lämmittää. Minulla
+on kirja, mutta en sitä lue. Tuossa on hänen kamarinsa ikkuna. Siinä ei
+ole kuin toinen uudin edessä. Näkyy tuoli ja sen selustimella hänen
+leninkinsä liivi. En tahdo katsoa sinne, mutta näen sen kuitenkin.
+Toinen edessä oleva uudin peittää hänen vuoteensa. Mutta minä olen
+näkevinäni hänet nukkumassa, tukka hajallaan, toinen käsi pään alla ja
+toinen rentona riippumassa sängyn laidan yli, sormet melkein mattoa
+koskettaen.
+
+Teen kävelyn rantaan. Koko suuri selkä on vielä rasvatyven. Laiturin
+laudat loksahtavat veteen jalkojeni alla. Kalaparvi karkaa syväyksen
+reunaan, mutta palaa kohta taas uteliaana takaisin. Purjevene, jonka
+olen laittanut kuntoon, ei ole liikahtanutkaan eilisestään. Veneessä
+ovat onget ja uistimet valmiina. Lahden toisella puolen on
+rautatieasema. Asemapäällikön valkea vene hohtaa teloillaan
+päiväpaisteessa. Tavarajuna seisoo siellä odottamassa. Se on varmaankin
+seisonut jo tunnin. Savukiemura veturin piipusta kohoaa rauhallisesti
+ja hitaasti. Sillä ei ole kiirettä silläkään näin salon sydämessä.
+Vihdoin se viheltää, niin että kaikuu ympäri järven rantoja, ja lähtee
+puhkuen menemään. Noustessani takaisin pihaan, kuulen vielä kauan
+pyörien heikkenevän kolinan.
+
+Hän ei ole vieläkään noussut. Istun ainakin tunnin entisellä sijallani
+verannan nurkassa. Olen lukevinani, mutta en tiedä, mitä luen...
+Nukkukoon hän vain, ei minulla ole kiirettä, hän on oleva koko päivän
+minun, tämän niinkuin eilisenkin.
+
+Vihdoin kuuluu liikettä hänen huoneestaan, sukkasillaan astumista.
+Ikkunaan ilmaantuu jotain valkoista, joka vetäytyy äkkiä pois. Paljas
+käsivarsi kurkottaa tuolilta leningin liivin, ja uudin putoaa eteen.
+
+Minulla on vaikea, pitkä, epätietoinen puolen tunnin iankaikkisuus. Jos
+hän luulee minun asettuneen katsomaan... Vasta sitten rauhoitun minä,
+kun kuulen ensin hyräilyä ja sitten raikasta laulua. Nousen kävelemään
+edestakaisin verannalla. Hänen ovensa käy, hän tulee esiin virkeänä
+kuin varpunen. Posket ovat punakat kuin kätkyestä vasta nousseen
+pikkulapsen.
+
+--Huomenta!
+
+--Huomenta!
+
+Hän noutaa kahvipannun verannan pöydälle, me emme malta odottaa muita
+ja juomme kahvimme kahden. Hän on minun nuori, pikku vaimoni, meillä on
+jo oma talous, me elämme täällä kaukana muista, tyytyväisinä ja
+onnellisina. Kuinka tekisi mieleni huomauttaa siitä, antaa edes hieno
+viittaus ajatuksistani! Mutta minä pelkään, että jos kuuluu pieni
+risahduskaan, niin karkaa arka hirvi näkymättömiin. Muiden läsnäollessa
+uskallan puhua rakkaudesta ja tunteista. Kahden kesken emme koske
+muihin kuin ihan tavallisiin asioihin.
+
+Me keskustelemme päivän ohjelmasta.
+
+Ensin on nostettava verkot, jotka edellisenä iltana olimme laskeneet.
+Työnnän veneen teloiltaan, ja hän auttaa tullosta. Hän tahtoo asettua
+airoihin, ja minä meloskelen perässä, kaislikkorantoja me luikkailemme
+tyyninä aamuina, ja airojen kalke kuuluu niin selvästi ja kuulakasti.
+Vesi välähtelee airon lehdessä ja tippuu kirkkaaseen pintaan, kun hän
+lakkauttaa soutunsa ja sanoo jotakin. Keskustelu on kalastuksesta,
+siitä, mihin huomenna heitetään pyydykset. Olemme pian oppineet
+tuntemaan kalaluodot ja kutupaikat. Lasketaan verkot milloin minkin
+onnella. Hän on ihan innostunut ja hän hehkuu ilosta nähdessään ainan
+tutisevan merkkinä ison kalan noususta. Ja hän on tosi vihassa, jos se
+veneeseen pääsemäisillään potkaisekse irti ja sukeltaa syvyyteen. Hän
+toruu minua, sanoo »siksi» ja »semmoiseksi». Mutta minä olen siitä
+mielissäni! Hän on silloin ikäänkuin lähempänä, tulee tutummaksi.--
+Missä hommassa hän on, kun verkot pannaan puikkarille ja hän pidättää
+itselleen oikeuden päästellä saaliin irti ja selvitellä sotkeumat! Minä
+en saa koskeakaan, hän tahtoo itse, ja hän puuhaa siinä, hihat
+käärittyinä kyynärpäihin, helmat nostettuina ylös ja sormet niin
+suomuksien vallassa, ettei hän voi sysätä hiusta otsalta, vaan täytyy
+työntää se käsiselän avulla korvan taakse. Minä seison ulompana, poltan
+paperossia ja sanon melkein joka kerta: »No, me sitä ollaan niitä
+maailman parhaita kalamiehiä»--joka on tullut pysyväksi sukkeluudeksi.
+Iltapäivällä me sitten usein purjehdimme. Alussa oli velikin mukana,
+mutta ei viitsinyt kauan. Anna tavallisesti kuitenkin aina muodon
+vuoksi kysyy:
+
+--Etkö tule purjehtimaan?
+
+--En jouda.
+
+--Et jouda! Saisiko kysyä, miltä töiltäsi et jouda?
+
+--Minä luen, niinkuin näet.
+
+--Näytä, mikä kirja se on?--Oblomoff.
+
+--Sinä et sitä ymmärrä, mutta se on hienointa psykologiaa, mitä minä
+ikinä olen lukenut.
+
+--Tiedän ... ja sinä olet juuri itse tuollainen samanlainen Oblomoff.
+
+--Ehkä olet oikeammassa kuin luuletkaan.
+
+--Mutta me purjehdimme, me! Hyvä toki, etteivät kaikki ole sellaisia
+vetelyksiä kuin sinä!
+
+Noihin tuollaisiin laihoihin, tavallisiin suosionosoituksiin panen minä
+aina erityisen merkityksen ja koetan selittää ne edukseni.
+
+Pidän perää, ja hän hoitaa nuoria. Hän istuu lähellä minua peräkehyksen
+sisässä ja tottelee täsmälleen komentoani, jonka aina annan
+virallisella, käskevällä äänellä. Hän on laittanut itselleen sinisen
+väljän merimiespuvun, ja päässä hänellä on pyöreä matruusilakki, jonka
+silkkiset nauhat hulmuavat suorina tuulessa. Valkeata peräpurjetta
+vastaan, johon aurinko häikäisevästi paistaa, on musta tukka ja tuo
+hieno puhdas profiili, jota en väsy katselemasta.
+
+Tuulee vinhasti. Hän ei kiinnitä nuoraa tappiin, vaan pitää sen
+kädessään, valmiina hellittämään vihurin tullessa. Hän vetää käsillä ja
+ponnistaa jaloilla purren pohjaan. Hän nojaa taapäin, painaakseen
+kallistuvaa venettä tasapainoon. Vyötäinen on niin voimakas ilman
+kureliiviä, kädet ovat jäntevät ja jalkapöytä korkea. Minä olen
+eteenpäin kumarassa, toinen käsi peräsimessä ja toinen peräpurjeen
+nuorassa, ja tähtään hänen niskansa taitse ja purjeen ainan alitse
+menon suuntaa. Laine kuohuu laineen perästä, pursi nousee ja laskee, ja
+Anna tuossa asemassaan, purje ja koko etupuoli venhettä--ne
+kiinnittyvät yhdeksi kokonaisuudeksi, samaksi olennoksi, jota minä
+johdan ja vien tuonne siintävän ulapan perille kohti jotain kaukaista
+kalliosaarta tai valkoiselle paistavaa merimerkkiä pitkän etäisen
+niemen nenässä. Joskus särkyy iso laine kokkaan ja pirskahtaa perään
+saakka. Hän saa räiskähdyksen kasvoilleen ja olkapäilleen. Hän
+huudahtaa ja nauraa samassa, mutta ei muuta asentoaan eikä pyyhi
+pisaroita poskiltaan.
+
+Auringon laskiessa tyyntyy tuuli, ja laimeata laitaista kuljemme me
+hiljalleen kotia kohti. Kokkapurjeen nuora saa nyt olla solmussa ja
+helposti, vetreästi, niinkuin voideltuina, viiltävät laidat vettä,
+lainetta tekemättä. Hän on siirtynyt kokemmaksi maston juurelle, on
+selin minuun ja katsoo eteensä pitkin järven pintaa, viistättäen joskus
+vettä kädellään. Hän hyräilee, näyttää olevan omissa ajatuksissaan,
+niinkuin olisi yksin... Kun tietäisin, mitä hän tuossa ajattelee, kun
+voisin aavistaa, mikä mielipide hänellä on minusta! Eikö hän kertaakaan
+näillä yhteisillä retkillämme ole yhdyttänyt itseään ajattelemasta,
+etteikö hän ehkä rakasta minua ja enkö minä häntää... Mutta minä en ole
+sitä nähnyt kertaakaan hänen katseestaan, en voi selittää edukseni
+ainoatakaan liikettä, en ainoatakaan äänen värettä.
+
+Tulen alakuloiseksi ja surulliseksi enkä voi olla tekemättä viittauksia
+lähdöstäni.--»Missähän lienen ensi kesänäkin näillä ajoin?--Kuinka
+teillä silloin lienee, kun minä palaani»--Hän sanoo siihen vain:--
+»Niin, se on totta, sinähän matkustat kohta pois. Kuinka kauan aiotkaan
+viipyä?»--»Kaksi vuotta vähintäänkin.»--»Kaksi vuotta, vai niin.»--Ja
+muuta ei mitään. Eikä sen kummemmalla äänellä, kuin jos olisi kysymys
+mennä kirkonkylään pariksi päivää.
+
+Nuo iltahetket, kun tuuli yhä heikkenee, kun purje ei enää pullistu ja
+kun vene tuskin liikkuu paikoiltaan, voivat välistä olla minulle
+hyvinkin tuskalliset. Ei ole enää mistä puhuakaan, hän näyttää
+ikävystyvän, hänellä on halu päästä maihin, vaikka hän ei sitä sano.
+Tämä on ikäänkuin minun syyni, minä pidän häntä kuin häkissä ja se
+kiusaa minua kovasti. Mutta minä koetan pitää kasvoni tyytyväisen
+näköisinä, niinkuin en sitä huomaisi, niinkuin ei olisi kiirettä
+mihinkään. Ja kun purjeet herpoavat ja asettuvat pitkin venettä, otan
+airon ja huopaan rantaan hänen pitäessään perää.
+
+Kun emme ole vesillä, istumme tavallisesti muiden kanssa verannalla.
+Niinkuin kaikki vähän vanhemmat rakastuneet miehet, koetan minä olla
+kohtelias ja kiiruhdan tekemään hänelle pienimpiäkin palveluksia. Hän
+tottuu siihen, että aina autan hänen ylleen, että aina pidän huolta
+vaatteista ja sateenvarjoista ja kalosseista. Minä tulen kuin
+aseenkantajaksi, jota hänen herransa voi komentaa minne hyvänsä
+kiitosta sanomatta. Kerran istumme päivällisten jälkeen ulkoilmassa.
+Naiset ompelevat, veli on kantanut itselleen keinutuolin salista, ja
+minä katselen Annan näppärätä kädenkäyntiä, kun hän ompelee jotain. Hän
+etsii saksiaan.--»Kyllä minä noudan, jos vain saan tietää, missä ne
+ovat.»--»Ne ovat minun kamarini pöydällä». Minä nousen niitä hakemaan.
+Mutta silloin sanoo äiti:--»Sinä olet liian vaatelias, Anna, sinä annat
+liian paljon palvella itseäsi, joka olet niin paljon nuorempi.» Ja
+siihen lisää veli:--»En minä sinun sijassasi viitsisi olla noin
+kohtelias ... mene Anna itse noutamaan saksesi».--»Niin menenkin»,
+sanoo hän ja kiiruhtaa hiukan loukkaantuneena ohitseni, huolimatta
+vastalauseistani.
+
+Tapaus vaikuttaa kovin kiusallisesti minuun, joka jo ilmankin kärsin
+siitä, että ikäero välillämme on niin suuri.
+
+Vaikka olen tullut tänne sitä varten, että tunnustaisin tunteeni, kuluu
+koko kesä miettiessä, mikä olisi parempi. Olen yhtä epävarma kesän
+lopulla kuin sen alkaessakin.
+
+Eräänä elokuun sunnuntaina, vähän ennen kaupunkiinlähtöä, on kuitenkin
+eräs onnellisempi päivä, joka antaa toivoa hiukan.
+
+Naapuripitäjässä on kansanjuhla, ja me matkustamme sinne kahden, Anna
+ja minä. Muut eivät välitä tulla. Me astumme omassa rannassa pieneen
+höyryveneeseen, ja äiti ja veli jäävät rannalle. Seisomme kannella,
+minulla on käsivarrellani hänen sadetakkinsa, ja minusta on, niinkuin
+me jättäisimme heidät mennäksemme yhdessä kuin vastanaineet. Luon
+todellisuuden omista toiveistani. Hän tuossa huiskuttaen punaista
+päivänvarjoaan on nuori vaimoni. Häät on juuri vietetty, ja me lähdemme
+kotitalosta ensi matkallemme.
+
+Päivä on poutainen ja kaunis, lämmin etelätuuli puhaltaa. Laiva on
+täynnä tuntematonta väkeä ja me istumme koko ajan yhdessä. Vastoin
+tavallisuutta ei puutu puhelemisen aihetta, sillä me arvostelemme
+ihmisiä ja teemme keskenämme pilaa mukana olevasta soittokunnasta,
+jonka torvet ottavat vääriä ääniä. Meitä katsellaan syrjästä, meidät
+tiedetään pääkaupunkilaisiksi, mutta herrat ja neitoset koettavat olla
+vapaita ja välinpitämättömiä. Me tunnemme olevamme hiukan kuin
+yläpuolella muita, ja se lisää itsetietoisuuttamme ja varmuuttamme.
+Huolettomasti, kenties tahallisenkin huolettomasti jutellen, niinkuin
+ei olisi muita olemassakaan, astumme me maalle pappilan laiturilla,
+joka on täynnä valkolakkeja ja kansallispukuihin puettuja neitosia.
+Minä ojennan Annalle käteni, hän hyppää notkeasti laivasta, ja
+kuiskutteleva katselijain joukko aukaisee meille tien keskitsensä.
+Hänen pukunsa onkin tavattoman aistikas ja hieno noihin toisiin
+verraten, hänen käytöksensä arvokas ja käynti keveä. Minäkin nautin nyt
+siitä huomiosta, jota hän näkyy herättävän. Rantatiellä tulee meitä
+vastaan puolivillaisiin puettu herrasmies, nähtävästi joku
+kansakoulunopettaja. Annan nähdessään näyttää hän yht'äkkiä keksineen
+kuin ilmiön jostain muusta maailmasta. Hän typertyy ihmetykseensä, hän
+seisahtuu, väistyy tiepuoleen ja on vähällä ojaan hoipertua.
+
+Kulustamme pappilan portilta juhlakentälle on minulla seuraava kuva
+mielessäni: Me kävelemme rinnakkain. Tuulee virkeästi vastaan, hän
+nojaa vartaloaan vähän eteenpäin, suojaa silmiään päivänvarjolla ja
+pitää toisella kädellään kiinni hattunsa reunasta. Rinnassa on hänellä
+kukka, jonka äsken taitoin tiepuolesta, helmat hulmuavat, ja tuuli
+painaa niitä kiinteästi polvia vasten. Minun sydämeni vapisee, minä
+tahtoisin hänet kokonaan omistaa, mutta samalla tunnen kipua
+rinnassani, sillä eihän hän ole minun, enhän tiedä, rakastaako hän
+minua. Viikon päästä täytyy minun jättää hänet, ja kuka tietää, missä
+ja kuinka likellä on se, joka on hänet minulta ottava.
+
+Juhlapaikalla antaudumme me uudelleen arvostelemaan ympäristöämme. Me
+tuskin voimme pidättäytyä ääneen nauramasta puhujalle, joka on äskeinen
+kansakoulunopettaja ja selittää teeskennellyllä seminaaripaatoksella
+ensimmäisiä alkeita isänmaasta ja kansasta, jota lopuksi kehoittaa
+käyttäytymään siivosti juhlassa ja menemään sen loputtua kiltisti
+kotiansa. Eräs nuori ylioppilas seisoo rinnallamme, kuulee arvostelumme
+ja katsoo meihin ja puhujaan merkitsevästi, osoittaakseen sillä, että
+hän ei ole niinkuin nuo muut, että hänkin on yhtä mieltä ja ymmärtää
+hullunkurisuuden. Meillä on vilpitön ilo laulusta, jota johtaa
+pystynenä, lyhyttukka, ihan valkoiseen puettu pitäjän naisopettaja, iso
+keltainen kukka hatussa. Anna ristii hänet »prinsessaksi». Ja sittemmin
+vetää hän minua katsomaan hänen tanssiaan. Se onkin verratonta. Hän
+pitää päänsä imelästi kallellaan, hän hyppii kuin surviainen ja loistaa
+tyytyväisyydestä ja kuumuudesta. Ennen ei minulla olisi ollut sydäntä
+sille nauraa, mutta nyt minä koetan keksiä heissä kaikissa yhä uusia
+hullunkurisuuksia.
+
+Emme hetkeksikään väisty toistemme seurasta. Harhailemme yhdessä pitkin
+kenttää, ostamme arpoja toistemme onnella, samoin kuin olemme laskeneet
+verkkoja. Tunnemme ikäänkuin ilmassa, että olemme päivän sankareja ja
+että kaikki ovat uteliaita tietämään, ketä me olemme. Minusta näyttää--
+ja minä olen siitä mielissäni--että ihmiset luulevat meitä kihlatuiksi.
+
+Istumme kiikkulaudalla. Annalla on pussi makeisia, jotka olen hänelle
+ostanut. Muuan pikku tyttö seisoo edessämme pidellen kiinni äitinsä
+hameesta. Molemmat he meitä peittelemättä tarkastavat, seuraten meitä
+kädestä suuhun.
+
+--Tule tänne, tyttö, niin saat makeisia.
+
+Äiti sysää tyttöä luoksemme ja käskee lyömään kättä.
+
+--Mikä on nimesi?
+
+--Ka, sano, sano nimesi, niin saat sokeria.
+
+--Kaisa.
+
+--Ka, ota pois sormi suustasi! Kaisa saa kahmalollisen makeisia.
+
+--Ka, etkö osaa kiittääkään? Sinuapa on kelvoton...
+
+Ja äiti kääntyy itse kiittämään Annaa.
+
+--Suuri kiitos ryökkinälle ... vai lienette hyvinkin tämän herran
+rouva?
+
+Minä tunnen punastuvani ja tulevani hämille, mutta Anna nauraa
+makeasti, niinkuin jollekin tavattoman hullunkuriselle ja mahdottomalle
+asialle. Minä koetan myöskin nauraa, mutta se on kankeaa ja väkinäistä.
+
+Lähdetään paluumatkalle vasta myöhään yöllä. Salonki on täynnä herroja,
+jotka juovat, ja ilma on siellä tukehduttava, savua täynnä. On kylmä jo
+hiukan, Anna kääriytyy lämpimään villavaippaansa ja me haemme paikan
+kannella lähellä koneen luukkua, josta kohoava kuumuus lämmittää
+jalkojamme. Näemme sieltä koneenkäyttäjän ja lämmittäjän punaiset
+haamut, joka kerta kun uunia avataan. Matka kestää monta tuntia. Anna
+väsyy ja häntä alkaa nukuttaa. Sanaakaan sanomatta me nyt istumme, väen
+tungoksen tähden kiinni toisissamme. Tunnen hänen päänsä painuvan
+olkapäätäni vasten. En erota oikein hänen piirteitään. Ainoastaan
+silloin, kun savutorvi syöksee täytensä kipunoita toiselle puolelle
+laivaa, minä näen niiden valossa, että hän on sulkenut silmänsä.
+Silloin tällöin hän ne avaa ja ne ovat niin suuret ja syvät.
+
+Taivaanranta alkaa ruskottaa ja kipunat vaalenevat. Kuun hopeankalpea
+neljännes kuvastuu tyyneen veteen läntiseltä taivaalta. Vedet kapenevat
+ja korkeat mäkiset rannat kohoavat kahden puolen melkein
+epäluonnollisen isoina tässä omituisessa kuun ja kaukaa koittavan
+päivän sekavassa valaistuksessa. En uskalla liikahtaakaan, pelkään
+häiritä häntä. Olen nyt melkein varma siitä, että hän minua rakastaa.
+Enkä ymmärrä päättää, että jos hän todellakin rakastaisi minua, ei hän
+noin levollisesti nukkuisi rinnallani.
+
+Vasta kun laiva huutaa tuloaan kotirantaan, hän herää, siirtyy minusta
+ulommaksi ja kietoo liinan kiinnemmäksi olkapäittensä ympärille, joita
+pudistuttaa aamukylmässä. Hän on huonolla tuulella, hyppää laivasta
+omin voimin maalle, vastaanottamatta apuani, ja menee pihaan minua
+odottamatta.
+
+Äiti on vielä valveilla, ja hänellä on lämmintä kahvia valmiina. Minä
+toivon, että me istuisimme juttelemaan juhlasta, ja minä odotan, että
+hän alkaisi kertoa, kuinka _meillä_ oli siellä hupaista, kuinka _meitä_
+ei kukaan tuntenut ja kuinka me heitä kaikkia tutkimme ja
+tarkastelimme. Mutta hän näkyy jo sen unohtaneen.
+
+--No, oliko teillä hauskaa? kysyy äiti.
+
+--Olihan noin, vastaa hän.
+
+Ja haukotellen, katsomatta minuun, menee hän kamariinsa mutisten
+unisesti: »Hyvää yötä».
+
+Vuoteellani yliskamarissa, joka on juuri hänen huoneensa kohdalla, en
+saa unta pitkään aikaan. Aurinko on jo noussut ja paistaa sisään
+aukinaisesta ikkunasta. Järveltä kuuluu soutamista ja niityllä
+teroitetaan viitaketta. Pihamaalla kuuluu askeleita hiekassa, ja
+keittiön ovi käy. Varpuset alkavat rähistä räystäällä, päivän puolella
+kattoa.
+
+Ei siitä tule mitään. Ei hän minua rakasta. En minä ole hänelle mitään.
+Hänen ystävyytensä eilen oli satunnainen. Minä olen lapsellinen, kun
+panen sellaiseen mitään merkitystä. Ja minä päätän lähteä pois jo
+huomenna.
+
+Mutta kun aamulla alan laittaa matkalaukkuani, niin hän on taas
+ystävällinen. Hän tulee luokseni yliskamariin ja alkaa auttaa minua.
+Minussa herää toivo uudelleen. Minä sanon häntä rakastavani. Hän
+juoksee tiehensä, pakenee näkyvistäni. Sen pituinen se.
+
+Hän ei rakasta minua. Hän on pitänyt minua vakavana ystävänään,
+niinkuin vanhempana veljenään, melkein setänä.
+
+Kuinka häntä mahtoi kiusata minun läsnäoloni! Sillä minulla ei ollut
+älyä matkustaa erikseen. Minä laittauduin samaan junaan kuin hänkin ja
+menin aina samaan vaunuun. Vieläpä koetin asettua istumaan vastapäätä
+häntä. Enkä voinut olla häntä yhtämittaa katselematta. Hän ei tiennyt
+minne luoda silmänsä. Hän koetti lukea, hän koetti katsoa ulos vaunun
+ikkunasta. Lopulta hän meni pois vaunusta ja seisoi sen ulkopuolella
+useat asemavälit, kunnes äiti nouti hänet takaisin.
+
+Kuinka minä mahdoin olla hänelle vastenmielinen! Kenties hän inhoaa
+minua, vanhaa houkkaa?
+
+--Mitä on kello?
+
+       *       *       *       *       *
+
+--Nyt suljetaan! sanoo palvelijan ääni korvani juuressa. Havahdan
+muistoistani. Olen juonut tuutinkini pohjaan sitä huomaamattani. Olen
+nähnyt kaasuliekin toisensa perästä sammuvan. Muistan hämärästi, että
+vieraat tuolta perähuoneesta olivat menneet salin läpi eteiseen. Se
+pieni kaljupää herra istui vielä kauan tuossa edessäni puolikkaansa
+ääressä. Senaatin kanslisteista veti toinen liivejään suoraksi
+mennessään ja laitteli kaulustaan.
+
+Palvelija seisoo sivullani pyyhinliina kainalossa ja alkaa korjata pois
+laseja. Olen aivan yksin suuressa salissa. Yksi ainoa kaasuliekki palaa
+vielä pääni päällä, kuvastuen kaukaiseen peiliin toiselle puolen salia,
+jossa on jo pimeä. Pöydiltä ovat jo liinat korjatut ja paljas
+maalaamaton lauta on vain jälellä viinapöydästä.
+
+Nousen ja menen eteiseen, jossa tuikkaa vielä yksi tuli odottamassa
+poistumistani. Takki työnnetään hihoihini. Otan lakkini ja vetäisen
+harjalla tukkaani peilin edessä. Näen tässä puolihämärässäkin, että
+hiukseni alkavat jo lähteä. Kohta olen kaljupää. Kuinka kasvoni ovat
+keltaiset ja elottomat ja veltot, kuinka syvissä rypyissä jo otsa!
+
+Niin mitäpäs hän minusta. Tunnen, että olisin onnellinen, jos hän edes
+ajattelisi minua säälien, surkutellen.
+
+Koko suuri ravintola nukkuu niinkuin autio vuori. Ei kuulu
+risahdustakaan sen monista luolista. Käytävän seinään on maalattu musta
+käsi, ja sen alle lihavilla kirjaimilla: Matsal.
+
+Nyt minä siis menen, nyt minä siis menen ulkomaille, Pariisiin. Olinhan
+tämän vähän toisenlaiseksi kuvitellut, mutta todellisuudessahan lienee
+elämä aina tällaista, ajattelen minä noudattaessani Grönqvistin
+kivimuurin seinämää. Edlundin nurkalta minä näen Nikolainkirkon
+valaistun kellotaulun, joka osoittaa kahta.
+
+Arvelen, että jos en ollenkaan panisi maata tänä yönä. Jos harhailisin
+Katajanokalla tai nousisin Tähtitornivuorelle. Mutta kun tapaan itseni
+menemässä halki satamatorin, niin en viitsi muuttaa suuntaa, vaan käyn
+keisarinnan patsaan ohitse palatsin alle, jossa on jokin musta möhkäle
+ja pitkät mastopuut harrottamassa taivasta vasten. Sataman toisella
+puolen kuvastuu lamppurivi tyyneen veteen. Höyry pihisee sillan ja
+laidan välissä. Kompuroin vahdin ohitse kannen alle, jossa minulla on
+oma hyttini perän puolella laivaa.
+
+--Hohhoi, kuinka elämä sentään on raskasta!
+
+
+
+
+III.
+
+
+Seuraavana aamuna minä löydän itseni asfalttiselta katukäytävältä,
+Kappelin takaa, kulkemassa ylös Esplanaadia. Olen kysynyt kapteenilta,
+milloin laiva lähtee, ja hän on vastannut olkansa takaa, huutaen ensin
+jotain muuta miehilleen: »Noin kello yhdeksän».
+
+Nyt se on puoli kahdeksan. Kuljen ohitse Runebergin patsaan, käännyn
+Erottajalle ja seuraan Bulevardinkatua samaa tietä, jota olin tullut
+eilen illalla. »Hufvudstadsbladetin» kirjapainossa käy kone ja
+paperilaukareita lentelee. Jono koulutyttöjä kulkee editseni
+Suomalaisen Tyttökoulun kulmassa.
+
+Kysyn itseltäni, mitä ihmettä minä nyt täällä teen. Ja minun täytyy
+tunnustaa, että tahdon vielä kerran kulkea hänen ikkunansa alitse.
+Sanon itselleni, että minä olen hullu. Mutta samalla sanoo toinen ääni:
+»Ole vaiti ... mitä sitten, jos oletkin hullu!»
+
+Puodit ovat jo auki. Tavaravaunu ajaa edelläni. Joka kerta kun isot,
+raskaat rattaat pyörähtävät mukulakiveltä toiselle, koskee koko
+hermostooni. Olen huonosti maannut, olen ihan uuvuksissa, ja jalat
+tulevat viistäen jälessäni. Kuuma aurinko paahtaa niin raa'asti
+kasvojani, jotka tunnen väsyneiksi, veltoiksi ja kankeiksi.
+
+Teen käännöksen Fredrikinkadun kulmassa ja siellä on hänen ikkunansa
+vähän matkan päässä. Valkea uudin on vielä alhaalla, ja sitä vasten
+näkyy kukkasia. Hän nukkuu vielä, ne eivät siis tule rantaan. Olisivat
+kai sitä paitsi sen eilen sanoneet, jos olisi ollut se aikomus. Ja nyt
+selviää minulle yht'äkkiä, miksi mieliala eilen oli heillä niin raskas.
+Äiti oli jäykempi kuin ennen ja veli tavallista hajamielisempi. Anna ei
+tietysti ole malttanut olla sanomatta, että häntä on kosittu.
+
+Juuri kun olen heidän ikkunainsa kohdalla toisella puolen katua, aukeaa
+balkongin ovi. Minä säpsähdän ja pelästyn, niinkuin olisi minut tavattu
+jostain pahanteosta. Ja kiiruhdan eteenpäin katsomatta kupeelleni. Sen
+vain sain nähdä, että joku nainen tuli sieltä ulos. Vasta toisen kadun
+kulmassa saan rohkeutta kääntää päätäni. Näen, että piika puistaa
+siellä mattoja.
+
+Ensi kerran tuntuu tilani naurettavalta. Minä olen auttamattomasti
+koomillinen. Vanha mies, niinkuin koulupoika! Ja minä sanon itselleni
+ylenkatseellisesti, moneen kertaan, tehden liikkeen kädelläni: »Ei,
+tämä on liian hassua, tämä on liian hassua!»
+
+Ja poikki Kasarmintorin, jossa pitää harjoituksiaan komppania
+kaartilaisia ja pullistaa rintaansa nuori upseeri, mielestäni »tyhmä
+narri», kiiruhdan minä suorinta tietä laivaan.
+
+Katsellessani laivan kannelta lähtövalmistuksia, satamaa ja liikettä
+siellä, tuntuu minusta yht'äkkiä siltä, kuin olisin parantunut ja
+päässyt kaikesta tästä. Voin ihmeekseni katsella ympärilleni
+rauhallisesti, melkein iloisesti. Maisema on kuin sateen jälkeen
+puhdistunut, ja minä itse ikäänkuin sisäisesti kirkastunut.
+
+Laiva on jo levoton lähtönsä takia. Se nielee parhaillaan viimeisiä
+paloja lastistaan. Rantajätkät hinaavat koneellisesti huutaen
+myöhästyneitä tavarakolleja kokkakannelle, josta vingahteleva vipukone
+upottaa ne alas pimeään ruumaan. Musta kivihiilensavu kumpuaa tukevasta
+piipusta paksuna pilvenä, joka sattuen silloin tällöin auringon eteen
+maalaa oudon, keltaisen varjon laivasiltaan ja siellä hääriviin
+ihmisiin.
+
+Ei tuule juuri ollenkaan satamassa, mutta Blekholman salmen läpi näkyy
+rannaton meren pinta kimmellyttävän pieniä laineita päivän alla. Joskus
+satunnainen tuulen leyhäys tuo suolaisen hajahduksen ulapalta. Ilma on
+lämmin. Päivänpaistetta tulee tulvimalla alas, ja silmiä häikäisevät
+ympärystalojen palttinan vaaleat kiviseinät ja korkealle kohoava
+Nikolainkirkon torni, joka muodostuu huipuksi alla oleviin
+rakennuksiin.
+
+Torilla häärii ostajia ja myyjiä. Heidän takanaan, päitten yli näkyen,
+jyryyttää punainen omnibusvaunu ja soittaa tuon tuostakin kelloaan.
+Perimmäisillä perillä on Kappeli-Esplanaadin tuuhea vihreys ja korkea
+Grönqvistin talo, jonka katolla mutkailee laiska lippu. Torin poikki
+kulkee sointua häiriten rivi uusia valkeita pylväitä, joiden päällitse
+juoksee paksu sähkölanka Seurahuoneelta rantahalliin.
+
+Minä tahdon ottaa mukaani muistoksi kotimaasta tämän valoisan kuvan.
+Pakotan sen painumaan mieleeni, katson moneen kertaan samat sattuvimmat
+ulkopiirteet. En tahdo muistaa mitään muuta kuin tämän. Kaikki muu
+kadotkoon sen taakse, peittyköön näiden voimakkaiden värien alle.
+
+Laiva hivuttautuu hiljalleen ulos laiturista. Kankeasti kampeaa raskas
+runko kokkaansa köysien ja purjeitten avulla merelle päin. Jäävien ja
+lähtevien katseet koskettavat vielä toisiaan, hakevat ja löytävät,
+eksyvät ja taas yhtyvät. Sitten näyttävät niiden kärjet joutuvan
+haihduksiin, kuta enemmän laiva etenee, ne luiskahtavat ohitse
+toisistaan eivätkä enää löydä yhtymäpistettä. Liinat alkavat liehua,
+syttyen kuin soihdut hulmuamaan viimeiseksi hyvästiksi.
+
+Hienot kasvot, puhdas profiili ja kihara korvan juuressa ovat yht'äkkiä
+edessäni. Minun tekee mieleni etsiä niitä tuolta saattajajoukosta,
+vaikka tiedänkin, etteivät ne siellä ole. Mutta minä vedän maiseman
+eteen, enkä tahdo nähdä muuta kuin sataman, talot ja kirkkaan taivaan.
+
+Ne näen ja purjeveneet ja jahdit keikaillen piirtävän kaaria veden
+pintaan. Ilkkuen vingahtavat pienet höyryveneet satamassa pyyhkäisten
+laivamme keulan editse, niinkuin kärpäset kankealiikkeisen härän turvan
+ympärillä.
+
+Härkä tuhkaisee sieraimiinsa, lisää vauhtia ja asettaa kulkunsa
+Viaporin salmeen. Yksityiset ikkunat rantarakennuksissa katoavat ja
+sulavat kolmeksi päällekkäin olevaksi viiruksi. Kaupungin humina lakkaa
+kuulumasta, ja koneen syvämielinen, pehmoisen voimakas jyskytys sattuu
+ensi kerran korvaani. Täyttä vauhtia mennen sivuutetaan Viaporin
+vallit, joista tuijottavat ontot, mustat ampumareiät.
+
+Ollaan aavalla ulapalla. Kävelen kannella edestakaisin lempeässä
+tuulessa. Helsinki katoaa katoamistaan. Kotimaa kyyristyy mereen.
+Hienosta maakaistaleesta hupenee Suomen ranta ruskeaksi pilveksi. Ei
+ole minulla nyt muuta kuin sininen taivas ja vielä sinisempi meri.
+Siellä täällä paistaa Ahdin peltojen periltä heleän valkoinen
+saaristolaisen purje, ja minä jo tulen panneeksi huomiolle ja sitä
+kauan aikaa ajattelen, että se pyrkii Helsinkiin päin. Kokan edessä on
+päivän kuvastus veteen. Laineet murtavat valon ja hajoittavat sen
+pirstaleiksi, joista muodostuu leveä tie häikäisevää hohdetta.
+
+Etsin aina uutta huomattavaa ympäristöstä. Pidän kiinni tielleni
+sattuvista kuvista ja vedän ne kuin verhona kaiken entisen eteen.
+Jokainen uusi näköala on kuin hieno huntu. Ja todellakin ovat
+ensimmäisen päivän kuluessa mennyt elämä ja sen muistot kuin kaukaisia,
+muodottomia haamuja, kadoksissa, tuskin näkyen usman ja autereen takaa.
+En tunne niitä oikein omiksenikaan, ne ikäänkuin eivät ole minun. Mitä
+lienevät vanhoja, kuluneita kummituksia.
+
+Itse olen kuin horroksissakulkija, niinkuin näkisin unta ja itse siitä
+kuitenkin tietäisin, enkä tahtoisi herätä. Meri painaa minuun raukean,
+suloisen rauhan ja vaivuttaa välinpitämättömyyteen. Ei synny
+ainoatakaan ajatusta ja jokainen tunne nukahtaa herätessään. Minä en
+kaipaa mitään, en toivo mitään.
+
+Tapaan itseni milloin mistäkin. Loikomasta kannella, mukavassa
+kenotuolissa, polttaen unettavaa, mieltä verhoavaa sikaria. Silmä ottaa
+täytensä aavaa ulappaa, pilvetöntä taivasta ja tuossa lähempänä laivaa
+pieniä lipattelevia laineita, joista jotkut pärskähtävät vaahtoon,
+tietämättään, vahingossa, ikäänkuin unessa puhuen, mutta joilla ei ole
+voimaa kohottaa pitkää, raskasta runkoa. Laivoja on useampia näköpiirin
+sisällä. Ne, jotka ovat auringon alla, ovat kuin suuret, mustat
+perhoset, tai vahan ikkunan valkeaa uudinta vasten. Toiselta puolen
+paistavat purjeet täydessä valaistuksessa, näkyy niiden pullistus ja
+raakapuutkin. Sieltä siirtyy huomio omaan laivaan, kiipeää
+nuoraportaita myöten ylös mastoihin, tarkastaa väkipyöriä, nuoria ja
+purjeita. Jättää ne, kun piipun suusta pullahtaa villava savu, joka
+mustana häntänä jää jälelle ja laskeutuu lepereenä pitkin meren pintaa.
+
+Tapaan itseni kävelemässä kantta pitkin tai tuijottamassa vanaveteen,
+joka on aina sama, samat kuplat, sama sihinä ja sama laivan laineen
+säännöllinen taittuminen.
+
+Joskus alkaa kuumottaa maata merestä. Se nousee nousemistaan, ja pian
+on kohdalla korkea manner, mikä lieneekään. Sieltä näkyy kirkkoja,
+kyliä ja kukkuloita, ja niiden rinteillä vihreätä metsää. Sielläkin on
+ihmisiä, he elävät ja harrastavat, mitähän harrastanevatkin.
+Millaisiahan lienevät olot siellä?--Kalastaja laskee purjepurtensa
+laivan sivuun. Jos olisi hypätä alas hänen veneeseensä, soutaa maihin
+ja jäädä heidän luokseen, keskelle merta, erämaan kosteikkoon,
+jättämättä jälkeäkään itsestään. Ja luoda itselleen uusi ympäristö
+loppuiäkseen? Voisikohan sen? Minusta tuntuu, että pitäisi voida. Ja
+voinhan sitä koettaa siellä, minne olen menossa. Kuta kauempana, sitä
+parempi.
+
+Mutta maa jää taakse, katoaa pois ja unohtuu. Ei ole muuta kuin laiva
+taas ja purjeet horisontissa, näyttäen aina samoilta.
+
+Aurinko on mailleen menossa. Punaisena pallona vaipuu se veden rajaan.
+Koskettaa merta ja uppoaa siihen hipristellen, niinkuin uimasilleen
+antautuva, joka ensin varpaitaan kostuttaa, sitten painuu vyötäisiään
+myöten ja sitten yht'äkkiä sukeltaa umpipäähän ja näkymättömiin.
+
+Tulee hämärä, näköpiiri pimenee ja vetäytyy likemmäksi. Taivaan ja
+meren sini juoksee harmaaksi, ja siellä täällä syntyy usmaa. Mutta läpi
+hämäryyden vilkkaa kaukaisia valoja. Ne ovat tienviittoja, majakkain
+tulia, joista toiset loistavat liikkumattomina, toiset taas syttyvät ja
+sammuvat säännöllisten väliaikain kuluttua. Ja niiden väliä taivaltaa
+laiva, ohjaten suuntansa merilyhdyltä toiselle. Kone jyskyttää
+ruumassa, ja tuntuu kuin se olisi itsetietoinen, ymmärtäisi asemansa ja
+merkityksensä. Kun kaikki ovat menneet levolle ja minä vielä valvon
+kannella, niin alkaa minusta koko laiva elää ja kuuluu siltä kuin veden
+kohina kokan edessä olisi sen omaa, salaperäistä haastelua, jonka
+vivahdukset se ainoastaan itse oikein ymmärtää, mutta minä en muuta
+kuin epämääräisesti aavistan.
+
+
+Mutta sitten alkavat aistimeni jo tottua ympäristööni, meren vaikutus
+kadottaa voimansa, ja entisten ajatusten ja entisten tunteiden
+tukkeutuneet väylät aukeilevat uudelleen.
+
+Kolmannen matkapäivän aamuna, kun nousen kannelle, silmät paljosta
+valosta huienneina, minä näen kapteenin tarkastavan erästä höyrylaivaa,
+joka savuaa oikealla puolen meitä, uhaten ajaa ohitsemme. Antaessaan
+kaukoputken perämiehelle hän sanoo: se on »Capella».
+
+Se on »Capella», joka jäi meistä satamaan ja jonka oli lähteminen
+muutamia tunteja meidän jälkeemme. Sen luullaan ehtivän Travemyndeen
+vähän ennen meitä.
+
+Nojatessani reunavarustusta vastaan ja seuratessani silmilläni kaunista
+laivaa tuolla loitommalla, yhytän minä itseni harhailemasta seuraavassa
+unelmassa:
+
+Hän on matkalla, hän, Anna, tuolla »Capellassa». Hän on lähtenyt
+illalla, kun minä aamulla. Hän rakastaakin minua, niinkuin minä häntä.
+Kun hän näki minun poistuvan alakuloisena ja onnettomana, niin hän
+valvoi koko yön eikä saanut minua mielestään. Hän muisti kesäiset
+retkemme, hänen tuli sääli ja hän huomasi minua rakastavansa. Aamulla
+hän riensi rantaan, mutta laiva oli jo jättänyt. Hän ei saanut rauhaa,
+ennenkuin oli »Capellan» kannella, matkalla ulkomaille hänkin. Jätti
+äitinsä ja veljensä ja seurasi minua. Nyt hän purjehtii tuolla, vähän
+matkaa minusta, joutuu perille ennen minua, ja ensimmäinen, jonka
+Lyypekin laivasillalla tapaan, on hän. Me jatkamme matkaamme yhdessä,
+ja hän on minun vaimoni emmekä me eroa milloinkaan. Tämä muu on ollut
+vain pahaa unta.
+
+Ja kun kerran olen alkuun päässyt, ei kuvittelujani mikään hillitse.
+Minä tuon hänet tänne, tähän samaan laivaan, samalle kannelle,
+vierelleni! Päivällä näin istuskelemme me peräkannella purjeen
+suojassa. Näen hänet niin peloittavan elävästi edessäni--pienimmätkin
+piirteet, hienoimmatkin värähdykset hänen kasvoissaan, eri vivahdukset
+silmissä--että tulee hetkellinen kammo itseäni ja täytyy ajamalla ajaa
+kuva hetkeksi luotani, kääntyä muuanne, pudistaa hänet ehdottomalla
+liikkeellä itsestäni. Mutta hän tulee kohta taas takaisin. Illalla, kun
+majakat loistavat ja pimeässä vaeltavien laivain lyhdyt tuikkavat
+punaisina ja viheriäisinä tähtinä, vetäydymme me johonkin laivan
+monista loukeroista, maston juureen tai kokkakannen äärimmäiseen
+kärkeen, me juttelemme hiljaa, kääriytyneinä samaan lämpöiseen
+vaippaan, hänen kätensä kainalossani, jota hän joskus heikosti puristaa
+ja minä samalla lailla vastaan.
+
+Eläydyn sellaiseen haaveitten maailmaan, että tähden tuike tekee minut
+surulliseksi ja saatan, katsellessani kipunain lentoa savupiipusta,
+hyräillä alakuloisia kansanlauluja, semmoisia kuin:
+
+    En voi sua unhottaa poies
+    vaikken ikänän' sua saa j.n.e.
+
+Ymmärrän kyllä tämän mielettömäksi ja hassuksi, mutta en henno
+kuitenkaan pakottaa itseäni pääsemään tästä mielentilastani. Minulla
+ikäänkuin ei ole sydäntä nauraa itselleni. Sanon säälien, etteihän
+minulla ole muutakaan jälellä. Olen melkein samassa tilassa kuin
+surusta juova, joka juo, mutta aina ryypätessään tuntee, että hän ottaa
+siksi, ettei tahdo herätä todellisuuteen takaisin. Huutaa, reuhaa ja
+meluaa, koettaen unhottaa surunsa, mutta lasia suuhun viedessä muistaa
+aina, joskin hämärästi, minkä tähden juo. Aamulla, kun on selvinnyt,
+innoittaa sekä eilinen juominen että sen syyt. Sillä suru ei ole
+haihtunut, se on päinvastoin yhä raskaampi ja toivottomampi.
+
+Heräänkin aamulla kuin henkiseen kohmeloon.
+
+Matkan viimeisenä yönä, lähetessämme Lyypekkiä, näen minä unta hänestä,
+jatkoksi päivällisille mielikuvituksilleni. Saan elää uudelleen
+suloisimmat hetkeni siellä maalla kalastellessamme ja purjehtiessamme.
+Uni on hauraassa kantimessa ja katkeilee vähän väliä, mutta minä tungen
+pääni tyynyyn ja saan taas säikeet tarttumaan toisiinsa. Mutta vihdoin
+tulee melu ulkona ja kolina kannella liian suureksi. Huomaan, että
+höyrylaivan varoituspillin ulvonta sehän se ei anna minun nukkua, ja
+sen pelonsekaiset puhallukset kuuluvat korvaani ensin kauempaa ja nyt
+tuosta ihan pääni päältä.
+
+Näen, että seisomme ankkuroituina paksun usman sisään. Kuulen oltavan
+kapeassa virrassa, mutta rantoja ei näy. Muutamia syliä meistä
+häämöttää hämärän verhon sisästä toinen laiva, kuin suuri
+jättiläishämähäkki. Sen laidasta luen nimen »Capella», mutta nyt se ei
+enää tee sitä vaikutusta, minkä eilen. Värisen sisäistä ja ulkonaista
+kylmyyttä. Aivot ovat tyhjät, eilisistä kuvitteluista ja yöllisistä
+unelmista ei ole jälellä muuta kuin raaka aamutodellisuus. Kaikki
+runollisuuden tuoksu, sen eilinen valetuoksukin, on haihtunut.
+Höyrytorvi puhaltaa yhä vain voivottavasti, ja etäämpää usman sisästä
+vastaavat muut laivat kamalasti ja vaaraa aavistaen, niinkuin linnut,
+jotka varoittavat toisiaan pedosta, joka niitä jossain vaanii. Se lisää
+epätoivoani ja vie minulta viimeisenkin rohkeuden ja vastustusvoiman.
+
+Tiedän, että tuolla usmaharson takana, muutamien sylien päässä, alkaa
+ulkomaa, suuri, tuntematon ja tunteeton. Olen jo sen kidassa. Minun
+täytyy aloittaa uusi elämä, istuttaa itseni outoihin oloihin, vaikka
+juuret vielä ovat vanhassa mullassa. Soisin, että laiva maalle
+laskematta kääntyisi takaisin kotimaahan.
+
+Tämä heikkouteni minua tuskastuttaa, minä tahtoisin sen voittaa. Mutta
+rautatiematkalla se vain enenee. Sama turvaton todellisuus vallitsee
+sielläkin. Olen kuin rikka tuulen vietävänä. Kauhean pieni ja
+mitättömän vähäpätöinen. Kotona olin kuitenkin jotain, edes ratas
+koneistossa. Täällä tunnun kokonaan irtonaiselta, joka milloin tahansa
+voisi kaipauksetta pudota tiepuoleen.
+
+Kunnes vähitellen tylsistyn ja vaivun täydelliseen
+välinpitämättömyyteen, antaen ruumiin nytkyä junan sysähdysten mukaan.
+Maisemat, kylät ja kaupungit saavat kiitää ohitseni. Ne eivät herätä
+minussa mitään uteliaisuutta. Ne eivät ole minua varten. En ajattele
+menneisyyttä enkä tulevaisuutta. Annan viedä itseäni kuin
+tutkintavankia käräjäpaikasta toiseen. Enkä herää tästä muihin
+mielialoihin kuin pari kertaa matkani kestäessä. Ensi kerran Kölnissä,
+kun muiden matkustajain kanssa poikkean tuomiokirkkoon. Rautatie-elämän
+räminästä, veturin pillin korvia särkevästä kirunnasta, vaunun pölystä
+ja auringon väsyneitä silmiäni kirvelevästä kirkkaudesta joudun minä
+yht'äkkiä hämärän kupolin alle, jossa valo on miedonnettu ja himmeä,
+jossa ihmiset hiipivät hartaasti ja varoen ja johon jostain, en tiedä
+mistä, katostako vai seinistä, hymisee hiljainen, syvämielinen,
+rauhallinen soitto. Pilarien välitse hämärtää pitkät näköpiirit ja
+niiden perillä näyttää olevan alttareja ja palavan hoikkia kynttilöitä,
+joiden tuli on vain lempeätä loistetta. Erään sivukappelin sisässä on
+polvillaan rukouksiinsa vaipunut nuori, kalpea, mustaharsoinen nainen,
+joka nyyhkyttää. Käyn varpaillani hänen ohitsensa ja sekä minä että nuo
+muut matkapukuiset turistit tunnumme loukkaavan täällä jotain hienoa ja
+pyhää. Minä, joka olen aina selittänyt uskonnolliset tunteet heikkojen
+luonteiden hurmaustilaksi, sulan kuin vaha. Minun tulee halu heittäytyä
+rukoilemaan minunkin ja minä toivon, että voisin uskoa ja siihen
+antautua. Antaa junan jättää, antaa maailman mennä ja pauhata! Minä
+jään tänne, holvien hiljaisuuteen. Ja kuinka hyvin minä käsitän nyt nuo
+erakot, munkit ja nunnat, jotka uupuneina elämään ja toiveittensa
+pettäminä sulkeutuivat luostareihin ja hakivat itselleen lymypaikan
+erämaan yksinäisyydessä! Kuinka se olisi toista kuin etsiä unhotusta
+työstä ja upottaa itsensä maailman pauhinaan.
+
+Mutta ihmisiä tulee ja toisia menee ja ovien avautuessa tunkee sisään
+ulkomaailman melu, kärryjen kolina ja veturien hirnunta läheiseltä
+asemalta. Editseni kulkee kelloaan katsoen mies, jonka tunnen saman
+junan matkustajaksi, ja minä kiiruhdan hänen mukanaan ulos, levotonna
+myöhästymisestä.
+
+Kuin kahleensa katkaissut ja irtaalleen ryöstäytynyt vihuripeto lähtee
+juna karkaamaan Kölnistä. Illan pimetessä aletaan lähetä Pariisia, ja
+tulo sinne herättää minut uudelleen horrostilastani, johon jo olin
+alkanut tottua.
+
+Juna on myöhästynyt ja tahtoo ajaa aikansa kiinni. Se kiitää niin
+kamalata vauhtia, että vaunu kohona hyppii. Aion nousta seisoalleni,
+mutta typerryn takaisin istumaan. Vastaan tuleva juna toisella radalla
+tuntuu repäisevän minut kahdeksi kappaleeksi. Olen kuin menemäisilläni
+muruiksi, halkeamaisillani pieniksi pirstaleiksi. Onko se vain
+ruumiillista väsymystä, unen ja levon puutetta? Koetan selittää sen
+siksi ja voittaa itseni. Miks'en minä voi olla niinkuin nuo muut, jotka
+rauhallisesti kokoavat kapineitaan eivätkä näytä tuntevan mitään
+erikoista? Olenko minä löyhempää ainetta, heikompaa tekoa? Mitä minä
+hätäilen, mistä joutavasta minä olen levoton?--Mutta minun on turha
+vaiva kokea viihdyttää mieltäni. Jos olisi minulla joku toveri, joku
+ystävä! Niin, siinähän se taas onkin. Ja taas tulee minulle tuo
+ääretön, sydäntä hiukaiseva halu rakkautta ja joka hermon nenässä kipua
+herättävä kaipaus hellyyttä. Sitä ei ole, ei ole tietoakaan
+tulemisesta, olen ihan yksin. Ja sentähdenkö nyt lienee kuin kiitäisin
+perikatoani kohti. Vauhti kiihtyy kiihtymistään, virstoittain kuuluu
+veturista yksi ainoa vihellys, katketen vain lyhyeksi hetkeksi.
+Tunnelista sisään ja tunnelista ulos. Siltoja, painanteita, pikku
+asemia, joista ei välitetä. Näyttää kuin ei saataisi enää
+seisahtumaankaan. Niinkuin olisi magneetti vuori edessä, imemässä
+itseensä rautaista alusta, joka on lakannut tottelemasta peräsintä.
+Kuta likemmä sitä tullaan, sitä ahnaammin särpää se rintaansa vasten.
+Vihdoin tempaa tuo salainen vetovoima sen kokonaan itseensä, kaikki
+naulat ponnahtavat irti, runko repeää liitoksistaan ja laiva särkyy
+säpäleiksi mustan hirviön kiviseen kylkeen. Mutta yht'äkkiä ollaankin
+lasisen holvin alla, vauhti hiljenee ja juna laskee taitavasti
+asemasillan sivuun. Tapaan itseni yhtenä nivelenä siinä ihmisjonossa,
+jonka toinen pää on asemasillalla ja jonka toista päätä jo Pariisi
+ahmii ison oven kautta avonaiseen kitaansa, niinkuin kosken niska
+nielee pitkää puomia.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+--C'est fini, monsieurs?
+
+--Oui, madame.
+
+--Pas de café, pas de cognac?
+
+--S'il vous plait, madame.
+
+--Vous avez l'air bien triste, monsieur! Vous avez des chagrines?
+
+--Non, madame, au contraire.
+
+[--Oletteko lopettanut, herra?--Olen.--Ette halua kahvia ja konjakkia?
+--Olkaa hyvä.--Olette niin alakuloinen. Painaako suru mieltänne?--Ei,
+päinvastoin.]
+
+Istun pienessä ruokaravintolassa Boulevard de Clichyn varrella ja olen
+lopettanut päivällis-illalliseni.
+
+Huone on soikea, ja ulko-ovi aukeaa suoraan bulevardille. Ovensuussa on
+sinkkinen tiski, jonka takaa paitahihasillaan oleva isäntä alinomaa
+jakelee ryyppyjä tuleville ja meneville työmiehille ja ajureille.
+Toisilla seinämillä on nahkaisia sohvia ja niiden edessä marmorisia
+rautajalkapöytiä, joiden ääressä istuu enimmäkseen punaliivisiä
+ajureja, voimakkaita ja ahavoituneita miehiä, syöden ja pitäen
+isoäänistä, lakkaamatonta melua mustien kahvilasiensa ääressä. Heidän
+kiiltävät nahkaknallinsa ovat kunkin pään kohdalla naulassa, joissa
+kussakin riippuu vielä rykelmä päällystakkeja ja sadeviittoja. Nurkassa
+kasvaa kimppu heidän pitkiä, sujakoita piiskaruokojaan.
+
+Joka kerta kun ovi aukeaa ja sieltä tungekse sisään uusi aukontäyteinen
+ajuri, tuo hän mukanaan melua bulevardilta, tuota suuren kaupungin
+lakkaamatonta huminaa: katukauppiasten kimeitä huutoja, kavioitten
+jytinää puiseen katuun, piiskain räiskettä ja ohikulkevan raitiovaunun
+torven toitahdusta.
+
+On niin omituista ajatella, että minä nyt istun tässä ja näen ja
+kuuntelen tuota, joka on ja tapahtuu vieressä ja ympärilläni. Minäkö?
+Niin, arvatenkin minä, lennettyäni kuin ilmojen halki ja sattumalta
+singahtaneena tähän Pariisin nurkkaan ja tähän jääneenä.
+
+Viihdyn kuitenkin tällä hetkellä jotakuinkin hyvin. Saan olla
+täydellisesti rauhassa, ei kukaan häiritse eikä puhuttele minua. Oudot
+kasvot, ympäristön uutuus ja alituinen vieraan kielen porina kuitenkin
+sen verran tärisyttävät veriäni, etteivät ajatukset pääse kokonaan
+turtumaan ja jähmettymään. Vietänkin pari kolme tuntia tässä maistellen
+kahvia ja konjakkia, poltellen verkalleen ja lukien ajan kuluksi jotain
+sanomalehteä.
+
+Mutta niin pian kuin astun ulos bulevardille, jossa kulkee katkeamaton
+jono ihmisiä ja kuuluu ohimenevien naisten iloista sointuvaa puhelua ja
+jossa valuu väsähtymätön virta katulamppujen valossa kiilteleviä
+kuomivaunuja, joiden lyhdyt näyttävät hohtavilta, viettävää pintaa
+myöten vieriviltä helmiltä, niin vihavoi mieltäni tuo entinen, ainainen
+ikävä, tullen joka päivä samaan aikaan ja tällä samalla paikalla. Ei
+ole ainoatakaan tuttua, jonka luo tekisi mieleni mennä, ei haluta
+asuntoonikaan, jossa on vielä yksitoikkoisempaa, ja niin minä veltosti
+astellen päädyn tavalliseen kahvilaani.
+
+Siellä kulutan muutamia tunteja selailemalla sanomalehtiä, katselemalla
+biljardinpelaajia ja kirjoittamalla kirjeitä.
+
+Tällä kertaa on minulla tekeillä pitkä kirje Annan veljelle ja olen
+sitä valmistanut jo useampia lehtiä.
+
+Me kaksi, me olimme yhdessä eläneet monet mielialat ja monet tunteet.
+Tunsimme pienimmätkin vivahdukset toistemme luonteissa. Yhdessä olimme
+läpikäyneet toistemme rakkaudet ja vuorotellen auttaneet toisiamme
+seikkailuissamme. Kun niistä aina joku oli loppuun eletty, olimme
+yhdessä tehneet tilinpäätöksen ja jakaneet tulot, s.o. psykologiset
+havaintomme ja kokemuksemme. Pienimpäänkin vivahdukseen saakka
+tarkastimme sielunilmiöt itsessämme ja koetimme niiden avulla rakentaa
+sielutieteellisiä järjestelmiä rakkaudesta ja elämästä yleensä.
+
+Kirjoitin hänelle nyt itsestäni koettaen antaa lyhyen tutkimuskokeen
+tilastani eromme jälkeen. Ehkä oli syy kirjeeni kirjoittamiseen
+toinenkin. Lukiessani läpi sitä, mitä olin edellisinä iltoina
+kirjoittanut, näytti minusta siltä, kuin se olisi ajateltu muidenkin
+luettavaksi kuin hänen.
+
+»En olisi ikinä luullut, että tämä ulkomaa tekisi minuun sellaisen
+vaikutuksen, kuin se on tehnyt. Peräti toisenlaiseksi olin kuvitellut
+matkani tänne, tämän kaupungin ja yleensä elämäni täällä. Tai ehkä on
+oikeampaa sanoa, että olin itseni kuvitellut toisenlaiseksi. Sillä
+kaikkihan on semmoista, millaisen mielentilansa silmillä sitä
+katselee».
+
+»Suhde toiseen sukupuoleen, sehän se määrää, miltä meistä ympäristömme
+näyttää. Siilonkin kun on jonkinlainen aselepo, välirauha rakkaudessa,
+kun emme ole sen suoranaisen vaikutuksen alaisina, silloinkin se
+hallitsee meitä joko menneillä muistoilla tai tulevilla toiveilla.
+Muistathan, kuinka monta kertaa ennen muinoin ollessamme huolettomia,
+onnellisia ja rauhallisia, kuitenkin tapasimme itsemme tuijottamassa
+etäisyyteen ja meistä jompikumpi saattoi lausua yht'äkkisenä
+toivomuksenaan: »Nyt ei puutu mitään muuta kuin tyttö, jonka kanssa
+voisi ihailla tätä kaunista maisemaa!» Ja me voimme molemmat sen
+johdosta vaipua mietteihimme ja istua kauan aikaa äänettöminä,
+epämääräisten, surunsekaisten haaveiden vallassa. Kun nainen tuolla
+tavalla vaikuttaa poissaollessaankin, niin mitä sitten silloin, kun on
+kiintynyt johonkin heistä! Silloin luo hän oman värinsä kaikkeen, mitä
+katselemme ja missä elämme. Minulla ei ainakaan ole yhtään seutua, ei
+yhtään ihmistä, joihin ei olisi kiintynyt jotain siitä naisesta, joka
+tuohon aikaan oli elämäni sisältö. Kun näen ne uudelleen, niin ovat ne
+minulle joko mieluisia tai vastenmielisiä, herättävät iloa tai surua
+aina sen mukaan, millaiset sydämeni suhteet olivat heihin
+tutustuessani. Itsessään ja itsensä vuoksi eivät ulkonaiset esineet ole
+koskaan tehneet minuun mitään vaikutusta, vaan ainoastaan sydämeni
+ilojen tai kipujen todistajina. Niin on ollut tähän saakka ja sama,
+kenties vielä suuremmassa määrässä, on asianlaita nytkin. Tämän
+ulkomaan vaikutus minuun ei ole sen vaikutus, vaan minun oman nykyisen
+mielentilani. Luulen, että sinua huvittaa, jos teen selkoa muutamista
+sen erityiskohdista».
+
+»Vaikka emme siitä puhuneet, niin tiedät kai kuitenkin, missä
+mielentilassa minä lähdin kotimaasta. Anna on kai sen sinulle kertonut.
+Itsessään siinä ei tietysti ole mitään uutta, että minun ikäiseni mies
+rakastuu hänen ikäiseensä tyttöön. Mutta se oli minulle ennen
+tuntematonta, millaiseksi tuo tunteitteni laatu muodostui. Näyttää
+siltä kuin määrättyyn ikään tultuaan ja käytyään läpi kaikki
+kehitysasteet tunne-elämä olisi minussa uudelleen alkanut
+kiertokulkunsa, niinkuin mehu muutamissa puissa, jotka pitkinä syksyinä
+erehtyvät kukkimaan kaksi kertaa. Viime kesän kuluessa versoivat
+minussa kaikki ne kaihomieliset ja lapselliset tunteet, joista jo
+luulin päässeeni ensi kerran rakastuessani. Tuo pikku tyttö, jota olin
+melkein sylissäni pitänyt ja käsivarrellani kantanut ja jota siihen
+asti olin kohdellut kuin lasta, hänen edessään olin yhtä arka kuin
+nuori koulupoika, joka ensi kerran joutuu ihanteensa eteen. Minä
+rakastuin häneen, niinkuin olisi hän ollut ensimmäinen rakkauteni».
+
+»Luulin jo pääseväni toivottomasta tunteestani ja voivani jättää sen
+kotirannalle, niinkuin kaiken muunkin. Mutta se tuli mukaan, se seurasi
+minua matkalla ja ensi viikkoina täällä ollessani olin kokonaan sen
+vallassa, niinkuin heti kohta tulet näkemään. Koetin taistella sitä
+vastaan siksi, että se kiusasi minua sanomattomasti, ja ulkomaailmakin
+teki uusine vaikutuksineen parastaan haihduttaakseen minusta
+menneisyyttä. Mutta tunteeni asettuivat vastarintaan eikä entisyys
+ottanut himmetäkseen. Sentähden on melkein joka paikka, missä olen
+käynyt, jokainen uusi katu, jota olen kävellyt, jokainen kahvila, jossa
+olen istunut, muisto tästä taistelusta.»
+
+»Tuon molemminpuolisen ponnistuksen seurauksia on epäilemättä myöskin
+se, että näen kaikki nuo paikat ja seudut niin selvästi ja
+tarkkapiirteisesti. Ne ovat painuneet mieleeni kuin terävä uusi klisee
+puhtaaseen valkoiseen paperiin. Aina kun veres kuva on uponnut
+aivoihini ja kun se tuoreeltaan valloittaa kaiken huomioni, on hetkiä,
+jolloin jo luulen päässeeni menneisyydestäni. Mutta kun mieli yht'äkkiä
+muuttuu, kun valo niin sanoakseni lankeaa toisaalta päin ja kuva
+kääntyy päivää vasten, niin on siellä sisässä jossain pohjalla
+vesileima, joka kuultaa kaiken muun läpi. Se on kulumaton, kalpenematon
+ja väärentämätön. Siinä on hahmot hänestä, jolla on niin hieno hipiä,
+puhdas profiili ja kihara korvan juuressa.»
+
+»Kun aamulla astun ulos asunnostani ja laskeudun alas katua, joka vie
+bulevardille, niin en voi tosin olla hetkeksi virkistymättä elämästä
+ympärilläni. Pikkukauppiaat ovat levittäneet tavaransa katukäytäville,
+ja noiden korkeiden kivimuurien välissä on kuin kuohupäinä
+kalliorantaisessa koskessa hedelmiä ja vihreitä, vasta tulleita
+vihanneksia. Myymämiehet huutavat täyttä kurkkua ja heidän ohitsensa
+kulkee alinomaa ostajia, tavallisesti aamupuvussaan olevia naisia,
+avopäin ja ainoastaan huntu hartioille kääräistynä. Ovensa kynnyksellä
+seisoo siinä lihakauppias valkoisessa esiliinassaan, ja leipurin
+ikkunassa on pino solakoita valkoleipiä, pitkiä ja paksuja kuin
+koivuiset halot. Aivan vieressä hohtaa ikkunasta pienen ravintolan
+sinkkinen tiski, jonka ääressä on työmekkoihin puettuja miehiä,
+edessään rivi laseja, joista he seisoallaan ryyppivät keltaisen
+viheriäistä absinttiaan. Joukko univormuihin puettuja koulupoikia,
+kirjat kainalossa, huutaa ja hoijaa yhdessä ajurin kanssa suuren
+kuormavaunun hevosille, jotka turhaan iskevät kavioillaan säkeniä
+kadusta, koettaen saada kuormaansa liikahtamaan. Melkein joka aamu
+tulee vastaani sokea ukko, kuppi kourassa, odottaen almua ja pimeillä
+silmillään tuijottaen vastaantulijoita. Paperimyymälän ikkunan
+edustalla seisoo aina ihmisiä, tarkastelemassa pilalehtiä. Katu päättyy
+pieneen toriin, jonka keskellä on kuvapatsas ja jonka laidassa seisoo
+ainainen rivi ajurien vaunuja kiiltävine mustine kuomeineen. Torvi
+törähtää ja kahden valkoisen hevosen vetämä raitiovaunu työnnäksen
+esiin kadun suusta. Se on matkalla näyttelyyn, minä puhaltaun juoksuun
+sitä saavuttaakseni ja saan paikan sen sisällä.»
+
+»Liikkuvain ikkunain läpi näkyen alkaa ohitseni vilistä palanen
+Pariisia. Kahviloita, joiden laseihin ja suuriin seinäpeileihin
+kuvastuu katu ihmisineen, tämä raitiovaunu ja bulevardin puut. Isoilla
+ilmoituksilla kirjailtuja seiniä. Kirjavia sanomalehtikioskeja.
+Raitioasema, missä seisoo musta ryhmä odottavia, pyrkien mukaan.
+Kadunkulmassa vartioivan poliisin totiset kasvot. Uusi avonainen
+paikka, jonka keskestä pursuaa suihkulähde. Yht'äkkiä uusi bulevardi,
+mustanaan ihmisiä ja ajopelejä, huveten ja kaueten kaukaisuuteen. Ja
+kaikkialla noita korkeita kivisiä huoneita, kohoten kuin vuoreen
+hakatut kalliotemppelit, yksinkertaisia ja arvokkaita, ja rautaisilla
+balkongeilla kaulustettuja, niinkuin harmaapukuinen nainen
+hienoleikkeisellä harsolla.»
+
+»Vastapäätä minua istuu pariisitar, herkkäliikkeinen ja sulava. Hän on
+kuin luojansa huvitöitä, hänen hienoteräisimmällä veitsellään
+vuoleskeltu, ja aine on otettu mehevimmän puun terveimmästä kylestä.
+Hänen vierellään on vanhahko herra, napin lävessä kunnialegionan
+rusetti ja päässä korkea hattu kiiltävää silkkiä. He nousevat pois.
+Kuinka hän taitavasti kulettaa itsensä vaunun ahtaassa käytävässä,
+muiden polvien lomitse. Hän on minusta kuin lintu, joka sujahtaa
+lehvien välitse höyhentäkään itsessään häiritsemättä. Minä väistyn
+vähän, vedän jalkani sisään, ja hänen huuliltaan sorahtaa minulle
+»pardon» kiitokseksi. Hän keikahtaa kadulle, kohotaikse siitä
+asfalttikäytävälle, ja ponnahuttaen siellä mennessään auki
+päivänvarjonsa hän pistää hansikoidun kätensä herran kainaloon.»
+
+»Eikä minulle muuta tarvita. Muistan kaikki ja mieleni käy surulliseksi
+ja synkäksi. Ja tuo tapahtuu minulle melkein joka päivä milloin
+mistäkin syystä.»
+
+»On kyllä suuri ja mahtava se vaikutus, minkä näyttely tekee minuun
+joka kerta, kun katselen sitä ylhäältä Trokaderon palatsin holvien alta
+tuonne Marskentän laaksoon. Keskellä kohoaa Eiffeltorni kuin kukkalatva
+korpikuusi, auringon valossa palavat näyttelyrakennusten kullatut
+kupolit, ja niiden huipuilta tekevät kuvapatsaat riemukkaita liikkeitä
+ylös korkeuteen. Ehdottomasti joutuu veri suonissa vilkkaaseen
+liikkeeseen Jenan sillalla, jonka alitse vilisee Seine-virta ja
+pääskysinä suikkelehtavat arkkujen välitse pienet höyryvenheet täynnä
+väkeä. Ja kun olen itsensä Eiffeltornin alla, tämän rautaisen
+jättiläisen säärien välissä, niin enhän sillä hetkellä muista muuta
+kuin katsella ja ihmetellä. Antautuessani sitten kulkemaan tuon
+ihmekaupungin katuja ja käytäviä, palatsista sisään ja palatsista ulos,
+joiden päädyt ovat taideteoksia, portit veistokuvia, seinät maalauksia
+ja sisus kouhallaan kaiken maailman kalleuksia, niin haihdunnan
+kokonaan omasta itsestäni enkä osaa uskoa, että minä, minä täällä
+kuljen ja siirryn joka askeleella maanosasta toiseen. Taikka kun olen
+konesalissa, jonka taivasta tavoittelevan lasikaton alla on kuin
+pajassa, missä ponnistavat kaikki tämän aikakauden käsivarret ja
+takovat kaikki sen vasarat ja lietsovat höyry, kaasu ja sähkö, niin
+joudunhan huumauksiini ja juovun siitä surinasta, joka syntyy kuin
+maan alla, kulkee lävitseni ja sähköittää joka jäseneni. Ruumiissa on
+outo levottomuus, niinkuin räsähtäisi sähkökipinä joka hermon nenästä.
+Kun sitten illan tullen »loistavat lähteet» alkavat soittaa
+värisinfoniaansa ja koko Eiffeltorni pelmahtaa punaiseksi
+tulipatsaaksi, niin tempaahan minutkin yhteinen riemu, ja minä hurraan
+minäkin tuon uhrialttarin ääressä, joka näyttää olevan kuin jumalien
+uhalla sytytetty ihmisneroa ylistämään.»
+
+»Mutta sitten ei taaskaan tarvitse muuta kuin kerran joutua
+syrjäisempään nurkkaan, johonkin noista monista kahviloista, yksikseen
+pienen pöydän ääreen. Melu keskeltä näyttelykenttää tunkee tänne
+heikosti, ja valo sieltä näkyy vain heijastuksena puitten latvain yli.
+Täällä on ilotulitusta täälläkin, puitten oksilla kasvaa pyöreitä,
+punaisia lyhtyjä, niinkuin suuria kirsimarjoja, ja tuon tuostakin
+syttyvät metsikköjen sisässä loistamaan bengaalitulet, valaisten
+milloin keltaisiksi, milloin sinisiksi lehvät, läheisten paviljongien
+seinät ja vihreällä nurmikolla kävelevät ihmiset. Se on jo jotain
+maalaista, jotain kotoisen kansanjuhlan tapaista. Ja minussa alkaa
+kehittyä alakuloisuus ja uupumus, ja mielenmuutos on valmis. Olen
+kyllästynyt kaikkeen, minkä olen nähnyt, eikä se tunnu nyt enää minkään
+arvoiselta. Tuo torni on hyödytön irvikuva ihmisten pyrinnöistä, ja
+kaikki nuo laitokset ovat suurten lasten leikkiä. Nuo kymmenet
+tuhannet, jotka tappelevat tuoleista »loistavien lähteittensä»
+ympärillä, ovat ihmisparkoja, narreja. Katson heidän innostustaan
+melkein samalta kannalta, jolta pietisti tuomitsee maallisia
+huvituksia. Kaikki on katoavaista, muutamien kuukausien kuluttua ei
+tästä ole muuta jälellä kuin irvistävät rauniot. Ja sitäkö varten on
+pantu koko maailma liikkeelle? Nykyaika on humbuugia, ja tämä on
+kaikista suurinta. Mutta minä tunnen kuitenkin, että arvosteluni olisi
+kokonaan toinen, jos hän olisi täällä, jos saisin kulettaa häntä
+kaikkialle, jos voisimme yhdessä katsella: silloin nauttisin, ihailisin
+ja olisin innostunut.»
+
+»Kerran joudun näyttelyssä erääseen unkarilaiseen ravintolaan, jossa
+soittaa viuluorkesteti ja jossa tarjotaan alkuperäistä aron viiniä.
+Soitossa on etelämaisen auringon hehkua ja viinissä väärentämätön
+rypäleen maku. Soittajat ovat kansallispuvuissa, ne ovat mustasilmäisiä
+miehiä, viikset rohkeasti kierrettyinä. Johtaja soittaa hänkin ja on
+soittaessaan seisoallaan. Hänen soittimensa nousee ja laskee
+intohimoisesti, vartalo notkahtelee vyötäisistä, ja helmet hänen
+puvussaan välkkävät. Hänen silmänsä hehkuvat sähkön valossa, ja hän
+iskee ilveillen kiihoittavia katseita milloin toiseen, milloin toiseen
+ympärillä istuvista naisista, jotka lennättävät tuon tuostakin lavalle
+kukkaskimpun. Yleisö on koko ajan mukana, antautuu samoihin tunteisiin,
+joita viulut tulkitsevat. Siellä täällä liikkuu käsi kalvosesta,
+jalkaterä ja pää käyvät soittajien tahdissa. Innostun minäkin, tunnun
+kevenevän, ja mieleni käy hauskaksi. Mutta yht'äkkiä vaikenevat viulut
+ja soitto lakkaa. Kuuluu vain jostain salin perältä rahain kilinää,
+joita palvelija laskee jonkun käteen. Johtajan soitin on pysähtynyt
+täydessä vauhdissaan, kärki on ylhäällä ja hänen kätensä korvan
+tasalla. Ja kun hän sen siitä hitaasti, tuskin näkyvästi hivuttaa
+takaisin, niin on viulun mieliala muuttunut. Se on tullut surulliseksi,
+valittaa ensin ja itkee sitten, niinkuin jotain äsken unohdettua ja
+yht'äkkiä mieleen johtunutta kaipausta. Soittajan kasvot ovat käyneet
+totisiksi, hänen katseensa kulkevat nyt yli ihmisten päitten seuraten
+linjaa, joka ehkä vie lyhtyyn tuonne ovelle, mutta joka minusta näyttää
+harhailevan aavan aron yli, etäiseen taivaanrantaan, jonne laskee hänen
+oman maansa ilta-aurinko.»
+
+    Kaiu soitto, kaiu katkeraan,
+    vetrehisiin vesiin asti vaan,
+    soituas näin taannu suloiseks,
+    taannu vienoks unihaaveheks.
+
+»Siellä se on minullakin, loitolla täältä, tuo Suomen surullinen
+taivaanranta, pohjatuuli paneutuu juuri levolle, laineet lipattavat
+purren laitaan, purjeet tuskin vetävät, ja Anna istuu kokassa, selin
+minuun, hyräillen hiukan.»
+
+
+»Lopetin tähän eilen. En nyt tahdo pitemmältä kertoa näistä
+mielialojeni aina samanlaisista vaihteluista. Kun on kerran nähnyt
+yhden laineen, niin tietää, millainen on toinenkin. Toisen kerran on
+niissä taivaan tumma sini, toisen kerran vaahdon valkea pärskähdys.
+Sitä tekoaan tehden hyllyvät ne aikansa, tylsyvät tylsymistään tuulen
+heiketessä ja siliävät sitten kokonaan.»
+
+»Luulen, niin, olenpa melkein vakuutettu siitä, että tämä minunkin
+mieleni lainehtiminen lähestyy loppuaan. Olen alkanut työskennellä
+kirjastoissa enkä jouda enää niin paljon kuin alussa huomaamaan omaa
+itseäni. Ja toiseksi alkaa ympäristö, Pariisin taivas niin sanoakseni,
+uurtautua yhä syvemmälle mieleeni, tuoden mukanaan uusia haluja ja
+mielitekoja. Kun esimerkiksi kävelen iltasilla noilla suurilla
+loistavilla bulevardeilla, missä koko maailma karkelee ja pitää
+soidintaan, huolettomana, iloisena ja kevytmielisenä, niin herää
+minussakin halu yhtyä seuraan. Mikä oikeastaan estäisi minuakin
+kiinnittämästä käsipuoleeni tuollaista keveää, välkähtelevää
+katuperhosta, joka suhajaa silkissä ja sametissa ja melkein viattoman
+näköisenä nakkaa niskaa kaiken maailman ennakkoluuloille? Eiköhän
+tuollainen olento saisi unohtumaan entisyyttä, painumaan kiinni kaikkia
+haavoja! Eiköhän se saisi himmenemään vesileimaa, astumalla itse sen
+sijalle? Miksi en minäkin sekoitu yhteen mylläkkään, miksen astu noihin
+kahviloihin, joissa mustat knallit ja naisten vaaleat puvut sekoittuvat
+toisiinsa?»
+
+»Niin mietin, mutta siinä minä nyt sittenkin olen semmoisena kuin olen.
+En poikkea mihinkään, vaan saavun aina samoja katuja myöten takaisin
+asuntooni; ollen tyytyväinen, että niin tein.»
+
+
+Kirjettä kuoreen sovittaessani oli minulla se tunne, että puhe
+rakkauteni lopun lähestymisestä ei ollut aivan niinkuin olin sen
+kuvitellut. Kynän kulkiessa paperia oli se kyllä siltä näyttänyt
+minusta itsestänikin, mutta risteili tätä ajatusta toinenkin. En
+uskonut muuta kuin että se oli satunnainen mielentila, joka voi milloin
+hyvänsä muuttua toiseksi. Ja se muuttuikin niin pian, että samassa jo
+toivoin käyvän kirjeestäni selville sen, jota olin luullut siinä
+salanneeni. Luettuaan kirjeeni sanoo Annan veli varmaankin äidilleen:
+»Näkee selvään, ettei hän vielä ole irti, vaan että hän rakastaa yhä.»
+Mitä ajattelee Anna? Veli varmaankin toimittaa sen hänenkin
+luettavakseen. Ja jos hän sen siis lukee, minkä vaikutuksen on tekevä
+häneen kirjeeni?
+
+Tuota miettiessäni alkoi minussa sarastaa toivo uudelleen. Säie
+säikeeltään punoutui mahdollisuus toisensa ympärille, ja minä aloin
+kuvitella, että kirjeeni ehkä vielä voisi muuttaa kaikki. Kun oikein
+ajattelin, niin eihän Anna vielä tietänyt mitään tunteitteni
+syvyydestä. Se oli tullut kaikki niin äkkiarvaamatta hänen ylitsensä.
+Enhän ollut saanut puhua hänen kanssaan vakavasti ja totisesti. Lähtöni
+jälkeen hän ehkä oli alkanut miettiä ja ajatella minua lempeämmin.
+Rakastuneen raukkamaisuudella otin vielä lukuun hänessä heräävän säälin
+tunteen ja samalla myöskin--sitä en voinut salata itseltäni--äidin ja
+veljen vaikutuksen. Mutta kaikista eniten minä luotin omaan
+kirjeeseeni. Hän tulee siitä näkemään, kuinka pohjattoman syvä
+rakkauteni on, kuinka minä kärsin ja kuinka olen onneton.
+
+Oli niin omituista katsella sitä, kun se loikoi tuossa edessäni
+pöydällä. Kuori oli hienoa ranskalaista paperia. Se näytti kuin elävän
+siinä, se oli kuin vaalea samettisiipinen poutaperhonen, joka
+liikahtamatta on kiinnittäytynyt yhteen kohti lehvän päälle. Se ei
+värähdäkään, mutta jos lähestyt, lehahtaa se lentoon.
+
+En henno panna sitä taskuun rutistumaan. Annan olla sen siinä siksi,
+kun olen juonut olueni ja polttanut vielä yhden paperossin.
+Biljardipallot napsahtelevat toisessa huoneessa. Rahastonhoitajanainen
+helistelee hopeitaan pulpettinsa takana. Peililaseilla päällystetyissä
+seinissä kuvastuu pitkät näköpiirit kaasuvaloja. Lasioven läpi vilkkaa
+alituisesti ulkoa bulevardilla käveleviä pareja ja kiitää ohitse
+vaunuja ja hevosia.
+
+Lähden pois. Pidän varovasti kirjettä hyppysissäni ja kun kuulen sen
+putoavan laatikon pohjaan, niin säpsähdän. Alan sitten hiljalleen
+astella asfalttikäytävää myöten asuntooni päin. Kaikki kahvilat
+loistavat täydessä tulessa, konserttisaleista kuuluu soittoa ja laulua.
+Avautuvista ovista näen sinisen savun läpi huoneitten perällä tanssivia
+naisia, puettuja ainoastaan hienoon harsoon. Kiinnitän kulkuani ja
+katson suoraan eteeni välttääkseni joka askeleella vastassani vainuavia
+naisia:--Monsieur! Dites donc, monsieur! Voulez-vous, monsieur?
+
+Minä pudistan heidät armottomasti pois käsipuolestani ja käännyn omalle
+kadulleni. Siellä on nyt rauhallista ja hiljaista. Puodit ovat kiinni,
+ja ainoastaan kastanjien paistaja työskentelee vielä kolkassaan,
+ratisevan pannunsa ääressä. Ja edelläni kulkee, lyhtyä maassa
+viistättäen, chiffonier, kaiken roskan kerääjä, rättiläinen, tuo
+Pariisin yöllinen shakaali, joka selässään olevaan viilekevasuun
+heittää, mitä löytää katuojista muiden jäleltä.
+
+Soitan, huudan nimeni ovenvartialle ja kiipeän pieneen huoneeseeni
+kuudenteen kerrokseen. Suljen ikkunan ja koetan tunkea näkemään läpi
+pimeyden. Koko Pariisi on siinä edessäni yön hämärässä. Minä en näe
+sitä nyt, mutta sähköllä valaistujen bulevardien kajastuksesta ja eri
+haaroilla tuikkavista tulista aavistan sen suuruuden. Ei kuulu
+hiiskahdustakaan lähimmästä ympäristöstä. Mutta tuolla etäämpänä on
+alituinen uhkaava ääni, niinkuin se nousisi kaukaisesta koskesta, jonka
+kohina illan tullen kuuluu metsän sisästä mäkikyliin. Siellä sohisee,
+välistä paukkuu, kirahtaa ja ulvahtelee, niinkuin ahdistaisi sitä
+alinomainen tuska. Kuulen joka ilta samat äänet, mutta en osaa selittää
+niiden tulopaikkaa. Toiset äänet luulen kuitenkin tuntevani. Tuo on
+juna, joka vinkuu tullessaan lähimmälle asemalle. Nuo ovat ihmisten
+huutoja. Joku laulaa.
+
+Kauan, kauan, toiselle puolelle puoliyön olen valveilla. Unohdan, missä
+olen, ja kuvittelen olevani kotona, isäni talossa, vanhassa
+yliskamarissani korkealla mäellä, jossa ennen muinoin istuin yökaudet
+kirjaini ääressä ja varustauduin tutkintoihini kiirettä pitämättä.
+Mieleni oli täynnä haaveita ja tulevaisuuden toiveita. Minä rakastin ja
+luulin olevani rakastettu. Ikkunastani oli avara näköala niinkuin
+tästäkin, yli metsämaiseman, ja minulla oli omat tulinaapurini toisten
+mäkien huipuilla. Talossa oli käyty levolle, viimeiset askeleet
+vaienneet. Mutta korpi ei ole lakannut liikkumasta. Se valvoi läpi yön,
+sillä oli aina sama hiljainen huminansa ja samat yölliset äänet.
+
+Riisuudun ja laskeun levolle. Unenhorroksiin mennen alkaa minusta
+näyttää, että tuo musta tuolla ikkunan alla on metsä ja että siellä
+kohisee vain kotoinen korpi.
+
+Kaikki aika, mikä on näiden kahden hetken välillä, tuntuu kadonneen.
+Olen sama nyt kuin silloin. Harrastusteni määränä näen samat säilyneet
+toiveet ja varmana mahdollisuutena uneksin tulevaisuutta, kotia ja
+onnea. Enkä enää usko, että olisi perää siinä pelossani, että olisin
+tuomittu elämään yksin, viettämään kaiken ikäni ilottomia päiviä.
+
+
+
+
+V.
+
+
+Elän useita viikkoja samassa rauhallisessa mielentilassa. Elämääni on
+tullut uusi ylläpitäjä, jotenkin todennäköinen toivo. Uskon yhä enemmän
+mahdolliseksi kirjeeni vaikutuksen. Ne päivät, jolloin en vielä voi
+vastausta odottaa, ovat miltei onnelliset. Minä tiedän, että nyt se
+siellä menee, että se on oleva lopullinen käännekohta, viimeinen koetus
+ja että sitten en voi enää mitään. Ja minä vaivun sen johdosta
+fatalistin tyyneen rauhaan.
+
+Työni, johon olen päässyt toden teolla käsiksi, sujuu kuin koneen
+käynti, ja minä vietän melkein kaiken aikani kansalliskirjastossa.
+Siellä vallitseva kirkon-hiljaisuus, ylhäältä katon rajasta tuleva
+valo, aina tasainen ja suloinen lämmin, nuo totisennäköiset
+tiedemiehet, mietteiset kasvot, ajatuksista rypistyneet otsat ja
+harmaantuneet hiukset--ne kaikki valavat minuun rauhaa ja mielen
+tyyneyttä, eikä epätoivo pääse ulomma omaa piiloaan. Kävihän miten
+kävikään, ajattelen minä, minun täytyy tyytyä. Elämäni kai tulee
+olemaan tasaista taivaltamista, tosin ilman erityistä iloa, mutta
+samalla ehkä myöskin ilman kalvavaa ikävyyttä. Ja minusta näyttää, että
+olen laskeutunut elämäni mäkisiltä mailta sen alangoille.
+
+Se on kuitenkin tuo vielä kokonaan sammumaton toivo ja odotus, joka
+oikeastaan on luonut minuun tämän rauhan. Sillä kuta pitemmältä kuluu
+aikaa siitä, kun lähetin kirjeen, sitä levottomammaksi ja
+hermostuneemmaksi minä tulen. Kun on mennyt kaksi viikkoa eikä
+vieläkään vastausta kuulu, ovat päiväni pilalla. Usein laiminlyön mennä
+kirjastoon enkä voi poistua asunnostani, ennenkuin kirjeenkantaja on
+tehnyt kierroksensa noin kello kolmen tienoissa. Ja jos joskus
+menenkin, niin voin yht'äkkiä jättää kaikki ja palata tuulessa,
+sateessa ja liassa kesken kiireen asuntooni.
+
+Tullessani seisoo ovenvartia tavallisesti huoneensa edustalla ja
+katselee aikansa kuluksi liikettä kadulla. Jo kaukaa koetan hänen
+kasvoistaan lukea, onko hänellä minulle mitään. Jos olisi, hän
+peräytyisi kammioonsa minut nähtyään. Mutta ehkä hän ei muista, ja ehkä
+hänellä kuitenkin on. Tervehdin häntä mitä ystävällisimmällä äänellä.
+Hän vastaa yhtä ystävällisesti, väistyy kohteliaasti, ja minä sujahdan
+hänen sivuitsensa. Mutta hän ei tule jälessäni. Pyyhin jalkojani
+kauemmin kuin olisi tarpeellista. Nousen kaksi kolme rappua. En voi
+jatkaa. Minun täytyy saada varmuus. Ilman sitä en voi toimittaa mitään
+huoneessani. Koko päivä on menevä pilalle. Minun täytyy häneltä kysyä.
+
+--Rien, monsieur, rien! [Ei mitään, hyvä herra, ei mitään!]
+
+Joka päivä sama vastaus, ja sama sydäntä repivä sorahdus hänen
+ärrässsään, josta hän ei aavistakaan, kuinka kipeästi se koskee. Hän on
+hyväntahtoinen vanha nainen, aina ystävällinen ja aina kohtelias. Mutta
+kuitenkin minä välistä epäilen häntä joistain salaisista vehkeistä.
+Kuka tietää, eikö hän ehkä ole kirjettäni tahallaan piilottanut. Ehkä
+hän vähäksyy saamiaan juomarahoja eikä anna. Ja sopivassa tilaisuudessa
+pistän minä viisi frangia hänen kouraansa.
+
+Mutta kirjettä ei kuulu. Aina vain sama vastaus:
+
+--Rien, monsieur, rien!
+
+Eräänä päivänä tulen aamiaista syömästä. Olen lakannut odottamasta enkä
+välitä enää kysyä sen enempää. Olen jo nousemassa rappuja, kun
+ovenvartia yht'äkkiä huutaa jälkeeni:
+
+--Voilá une lettre pour monsieur! [Täällä on kirje herralle!]
+
+Se on Annalta! säpsähdän minä nähdessäni päällekirjoituksen. Voisiko se
+olla mahdollista? Mitä se merkitsee? Ja se ajatus kiidättää minut
+kiertoportaita myöten muutamassa harppauksessa ylös kuudenteen
+kerrokseen. Olen menehtymäisilläni hengästyksestä enkä tahdo saada
+pyörtymykseltä avainta reikään. Kun vihdoinkin saan auki kirjeen
+kuoren, jonka mukana repeää osa itse kirjeestäkin, näen, että se on
+veljeltä. Ja kuorta tarkemmin tutkittuani onkin osoite äidin käsialaa.
+
+En tahdo päästä ryhtyneeksi lukemaan kirjettä. Minä puoleksi toivon,
+ettei se olisi ollenkaan tullut. Sillä minä pelkään, että se on
+kokonaan suistava minut rauhalliselta radaltani. Häilyvä odotustila on
+sittenkin parempi kuin kokonaan kaatunut toivo. Nyt, kun kerran olen
+saanut kirjeen, voisin lykätä sen lukemisen huomiseksi, toistaiseksi.
+
+Mitenkä on siihen tullut tuohon kuorelle äidin päällekirjoitus? Vaan se
+on kai selitettävä siten, että veli tapansa mukaan on laiminlyönyt
+lähettää kirjeensä illalla. Hän herää aamulla, mutta ei viitsi nousta
+ja äiti toimittaa kirjeen postiin. Sillä lailla lienee siihen tullut
+hänen käsialansa, joka on jotenkin yhdenlainen kuin hänen tyttärensä.
+
+Mutta täytyyhän minun vihdoinkin se lukea. Ja ehkei siinä ole mitään
+koko asiasta.
+
+Veli kirjoittaa toivovansa, etten pane pahakseni, että hän on näyttänyt
+kirjeen äidille ja Annalle. Äidin oli ollut minua kovasti sääli. Anna
+oli luettuaan antanut sen takaisin sanaa virkkamatta, eikä siitä oltu
+hänen kanssaan mitään keskusteltu. »Varmaankin haluttaisi sinua tietää,
+minkä vaikutuksen se on häneen tehnyt ja mielelläni sinulle siitä
+kertoisin, jos itse tietäisin jotain. Luulen kuitenkin, ettet ole
+mitään kadottanut, joshan et voittanutkaan.----Muuten ne nuo naiset
+yleensä ovat sellaisia, ettei heidän mieltään milloinkaan oikein tiedä.
+Ja sanoakseni sinulle kaikki, mitä täällä on tapahtunut, niin on
+Annalla ihailijansa. Tietysti ylioppilas, nuori nokka. On tutustuttu
+Suomalaisella Seuralla, saatettu kotiin teatterista, harjoitettu ja
+tanssittu yhdessä pukutansseja ja saatu serenadeja kuutamoisina
+pakkasöinä. Tietysti ollaan siitä mielissään. Hänen 'tunteistaan' en
+tosin tiedä, kuinka syviä ne mahdollisesti lienevät. Siitä voi tulla
+kihlaus, mutta yhtä luultavaa on, ettei tule mitään.»
+
+»Ehkä en oikein osaa asettua kannallesi, mutta näin meidän kesken
+puhuen kummastuttaa minua hiukan, että otat rakkautesi häneen niin
+kovin totisesti ja niin sanoakseni raskaasti. Tunteesi yleensä
+semmoisinaan kyllä käsitän. Ne ovat sitä yleistä kaipausta ja ikävää,
+jota meidän iällämme on niin vaikea, melkein mahdoton kantaa. Se ajaa
+meitä hakemaan hellyyttä ja kiintymistä ainoana elämisen
+mahdollisuutena. Ja kuta kiivaammin tuntee ajan luistavan jalkainsa
+alta, sitä kiihkeämmäksi tulee halu hypätä pois jollekin kiinteälle
+kivelle. Mutta vaikka Anna nyt kyllä on hyvä tyttö, ehkä parhaimpiakin
+mitä nykyään tunnen, niin ei hän nyt kuitenkaan ole ainoa maailmassa.
+En usko ollenkaan, että hukka sinut perii, vaikk'et häntä saisikaan.
+Sinä sanot, että tällainen vanhanpojan rakkaus on ensimmäisen rakkauden
+kaltainen. Mutta yhtäläisyys ilmaantuu siinäkin, että kummankin
+kuvittelee samalla myöskin viimeiseksi. Ne eivät sitä sentään ole
+kumpikaan. Jonain päivänä kohtaat toisen yhtä mukavan ja ehkä vielä
+mukavammankin. Meidän kehityskannallamme olevien miesten täytyy aina
+tinkiä vaatimuksistamme, ja kun sen teemme, niin on meille kyllä vielä
+naisia jälellä maailmassa.»
+
+»Mitä minuun itseeni tulee, niin olen jo purjehtimaisillani
+perheellisen onnen talvisatamaan. Ajattele, mies, että olen ollut jo
+muutamia päiviä kihloissa. Hänen nimensä on Helmi, kauppiaan tytär
+Oulusta, ei emansipeerattu, ei erittäin oppinut, valkotukka,
+vahvavartaloinen, terveruumiinen, käytännöllinen pohjalainen, ei käy
+jatko-opistossa eikä aio ylioppilaaksi, vaan on taitava käsitöissä ja
+on tullut tänne talouskouluun. Tarkka silmäni huomannut hänen pitkän
+palmikkonsa Suomalaisella Seuralla, antanut esitellä itseni ja
+tanssinut franseesin. Kuten tiedät, olen minä kovin intressantti
+hienoine viiksineni ja hiukan blaseerattuine ulkomuotoineni. Lyönyt
+laudalta kaikki poikanulikat. Hän keksii kohta rakastua minuun, mikä
+tulee pian tietooni Annan kautta, jonka kanssa hän yht'äkkiä on tullut
+erinomaisen hyväksi ystäväksi. Hän laulaa hiukan, kutsutaan meille ja
+minä säestän. Minä saatan häntä kotiin j.n.e. Sanalla sanoen, nuo
+yksityiskohdat ovat aina samat, monesti ennen eletyt eikä niistä tällä
+kertaa sen enempää. Ei ole tietysti puhettakaan minun puoleltani siitä,
+mitä ennen ymmärsin rakkaudella. Se oli ja meni hänen kanssaan. Mutta
+mistäpä me, hyvä ystävä, löytänemme niitä suuria ja syviä naisia,
+joiden haaveksimme täydellisesti voivan meitä tyydyttää ja ymmärtää.
+Kun tulee joskus tarvis jotain hienompaa henkistä seuraa, tuota niin
+kutsuttua sielujen sympatiaa, niin menen toverien seuraan, vaihdan
+(tuutingin ääressä) heidän kanssaan mielipiteitä ja palaan sitten
+rauhalliseen kotiini, jossa kaikki on hyvässä järjestyksessä ja jossa
+minua ympäröi mukavuus ja hellyys.»
+
+»Muuten olen varma, ettei hänellä tule olemaan mitään valittamista.
+Minä olen oleva hyvä isä hänen lapsilleen, joita kaipaan, ja uskollinen
+aviomies hänelle itselleen. Se ei olekaan vaikeaa. Minä niinkuin
+sinäkin olen soittanut läpi kaikki tunne-elämän monimutkaiset melodiat
+ja luulen, että nyt tyydyn siihen yksinkertaiseen säveleen, jonka
+ynisyttämistä loppuelämäni tulee olemaan--'kotoisen lieden ääressä'.
+Minä kaipaan rauhaa, häiritsemätöntä ja hermoja viihdyttävää.--
+Oblomoff! sanot sinä. Niin juuri, tavallaan Oblomoff. Siihen suuntaan
+minä olen kehittynyt.»
+
+»Ja koettaisit sinäkin kehittyä samaan suuntaan. Heittäisit hiiteen nuo
+huolesi. Ei maksa vaivaa kulkea kaikkea ikäänsä kuutamohaaveilijana. Ei
+varsinkaan Pariisissa, pienen suomalaisen kaunottaren takia. Sinun
+sijassasi minä menisin virran mukana, kun kerran olen rannalla. Irroita
+purtesi, laske koskia, kun niitä on! Kun et ihan pahasti pidä perää, ja
+siitähän ei enää meidän iällämme ole suurta pelkoa, niin suilut
+hiljalleen elämäsi suvantoon. Minä olen siellä jo odottamassa, ja
+kokastan venheesi järkevien naimisten rantateloille. Jos ei Anna huoli
+sinusta, joka sekään ei ole sanottu, niin sitä pahempi hänelle. Minä
+koetan ainakin tehdä parastani ja samaa mieltä näyttää olevan äitikin.
+Ehkä siinä suhteessa kaikki järjestyy hyvin, mutta jos ei järjestyisi,
+niin voit olla vakuutettu, että tulevan eukkoni kanssa--joka muuten
+lähettää sinulle terveisensä--haemme ja löydämme sinulle jonkun
+uskollisen ja hyvän pappilanmamsselin, joka ei ole rikkiviisas eikä
+'etevä', mutta luonnollisella ymmärryksellä varustettu.»
+
+
+Kirje vaikuttaa minuun hyvästi. Ei siihen nähden, että olisin
+hyväksynyt ystäväni teoriat ja hänen katsantotapansa avioliitosta.
+Mutta kirje jättää minut riippumaan vielä yhdestä toivon säikeestä,
+vaikkakin hienosta. Olen tyytyväinen, kun ei sentään kaikki vielä ole
+lopullisesti ratkaistu. Antaudun uudella innolla työhöni. Elän
+erakkoelämätä, ja kokonaan kajahtaa korvieni ohitse ystäväni kehoitus
+heittäytyä elämään. Nyt, jos koskaan, tahdon olla ihanteilleni
+uskollinen, käydä periaatteitani toteuttamaan.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+On jouluaattoilta. Kello on viiden vaiheilla. Paksu harmaa pilvimöhkäle
+on kohonnut pois lännen ja pohjoisen puolelta ja jättänyt näköpiiriin
+kirkkaan, yhä laajenevan juovan puhdasta taivasta, joka näyttää aikovan
+kokonaan selvitä poutaan. Ilta-aurinko pääsee näkyviin ja paistaa,
+tullen yli koko Pariisin, suoraan huoneeseeni. Sen valo on keltainen ja
+kylmä ja lasiruutujen kuva vuoteeni yläpuolella seinässä on pettävän
+kotoinen. Se muistuttaa Suomea, noita talvisia jouluiltoja siellä
+kaukana, kun yliskamarini ikkunasta katselin lumista maisemaa, jossa
+kolkon kuusikon taakse laskeutui viluisen näköinen auringon terä.
+
+Kuulen ajatuksissani keveitä tassuttelevia askeleita, oven takana
+supatetaan salamyhkäisesti, tartutaan epävarmasti avaimeen, ja sisään
+työntäytyy jono veljiä ja sisaria, joista pisin tuskin ulottuu lukkoa
+kiinni vääntämään. He ovat tulleet kuluttamaan luonani iltapäivää, joka
+hämärän tuloa ja joulukuusen sytyttämistä odottaessa on niin tukalan
+pitkä. On kaikki leikit leikittynä, on pusattu uuvuksiin asti
+piilosilla ja sokkosilla, ryömitty pöytien ja sänkyjen alukset, ja
+kuitenkin on vielä vietettävä monta tuntia, ennenkuin aukeaa ovi
+suureen saliin. Ei tiedetä, mitä tehdä, kaikki leikit jäävät sikseen,
+ei jakseta enää jatkaa, kädet kupeella riipuksissa huolitaan tätä
+yhteistä epätoivoa eikä tule pyyhityksi hikihelmiäkään otsalta ja nenän
+päästä.
+
+Mutta sitten muistetaan, että yliskamarissa on vanhin veli, ainoa turva
+tässä äärettömän suuressa surussa. Hän osaa huvitella, hän saa ajan
+kulumaan, kun vain tahtoo. Hän heittäytyy selälleen sänkyyn, miehissä
+sytytetään hänen pitkä piippunsa ja kiivetään mikä millekin puolelle.
+Huoneessa vaeltaa sinisiä savupilviä, ja hän kertoo »juttuja», joita
+henkeä pidätellen kuunnellaaan. Eikä huomata, kuinka ikkunan kuva
+katoaa, kuinka hämy laskeutuu huonekalujen ylle, kuinka ei enää erota,
+mitä on pöydällä, mitä nurkassa, missä ovat toisten nenät, suut ja
+silmät. Ainoastaan tuon tuostakin lauseiden lomassa rätäjää piipun
+koppa ja tuikahtaa sen suusta tupakan hiillos.--»Kerro vielä! Kerro
+vielä!--Entäs sitten? mitenkäs sitten kävi?»
+
+Ei muisteta enää joulua, ei kuusta. Ei, ennenkuin kuuluu yht'äkkiä
+alikerrasta oven avaus ja sisaren ääni huutaa ylös kumisevaan vinniin:
+»Lapset ho-ooi!... Jo saapi tu-u-uulla!» Sänky alkaa kuohua päitä ja
+jalkoja, piipun kopasta lentää lattialle tulinen tupakan poro, tuoli
+kaadetaan kumoon, ovi jää selko selälleen, ja ennenkuin minä ennätän
+sitä sulkemaan, ollaan jo alhaalla rappusissa ja vimmatusti paiskataan
+alaovi lukkoon.--Itse minä pukeudun sitten puhtaisiin kauluksiin juhlan
+kunniaksi ja laskeudun vähän päästä alas minäkin.
+
+Ne olivat aikoja nekin, kauan sitten olleita ja menneitä. Vanhemmat
+ovat kuolleet, sisaret ja veljet sirottuneet maailmalle, ja kuka
+asuneekaan nyt entisessä yliskamarissani.
+
+On sentään omituinen jylhä autiuden viehätys tuossa, että nyt on taas
+joulu, mutta ei ketään, jonka kanssa sen viettäisin, ei muuta kuin tuo
+suunnaton maailmankaupunki miljoonine asukkaineen, joista ei yksikään
+minua tunne enkä minä heistä ainoatakaan. Valmistaudun kuitenkin
+jonkinlaisella mielihyvällä harhailemaan yksin tänä iltana. Katsellen
+ikkunastani ja muistellen milloin mitäkin tapahtumaa entisestä
+elämästäni pukeudun minä verkalleen. Paneudun puhtaisiin paitoihin,
+vasta kiilloitettuihin kauluksiin ja kalvosimiin, sovitan kravatin
+huolellisesti sijoilleen ja otan kotelosta korkean silkkihattuni,
+sivellen sen nukkaa samettisella sualla. Hansikkaat käteen ja
+hopeapäinen kävelykeppi kouraan.
+
+Ilma on kirkas ja kylmänkö. Laskeudun suoraa päätä suurille
+bulevardeille. Tavallista virkeämmin tulvailee nyt väkijoukko kaduilla.
+Naisten askeleet ja liikkeet näyttävät entistä notkeammilta, ja miesten
+käynti on rivakkaa ja voimakasta. Melu kuuluu kirkkaasti kuin kosken
+kuohu seesteisellä säällä, ja ajurien ruoskat läiskähtävät iloisesti,
+ikäänkuin leikkiä lyöden. Pienet keveät vaunut ja heidän hevostensa
+kipakat kavion iskut takovat katukiviä kuin naulahamarit tehtaassa,
+samalla kuin mahdottoman suuret kuormavaunut, niin korkeat kuin
+huoneet, ja niiden edessä hevoset, isot kuin elefantit, saavat aikaan
+jyskeen, joka muistuttaa suuren jukavasaran jyhmähtelevää käyntiä. Ja
+siitä syntyy yksi ainoa iso ääni, joka alkaa rattaiden rytinästä, ottaa
+vauhtia kavioiden kalkkeesta, kimpoaa kirkaisten taivaalle veturin
+vihellysten mukana, saa kuin säkeniä itseensä ruoskien läiskähdyksistä
+ja kohoaa ylös kahden väliseinän välitse paksuna, mahtavana pauhuna.
+Joskus sattuu esteitä eteen, tie tukkeutuu, ja niin tulvii tämä huokuva
+ja huutava vuoksi yli äyräittensä, tunkee takaisin, ja läheisetkin
+kadut kuohuvat seisahtuneita ajoneuvoja, hevosten päitä ja miesten
+mustia lakkeja. Kunnes ruhka taas selviää ja rynnätään eteenpäin
+enennetyllä vauhdilla, voimalla ja melulla.
+
+Mutta suurilla bulevardeilla, jonne vähitellen pujottelen, on melu
+kadonnut. Vaunut ovat solahtaneet puiselle pinnalle ja hupsahtaneet
+äänettöminä liukumaan; pyörä ei hiiskahdakaan kierähtäessään, ja kuuluu
+ainoastaan kavioiden tumma ääni, niinkuin olisi hevosella villainen
+sukka jalassa. Tässä hiljaisuudessa on kuitenkin vapisuttava kiihko.
+Jokaisen hermon pää teroittuu ja jokainen jäsen pinnistyy varuilleen,
+niinkuin tehtaassa, jossa huimaratas mennä karmaisee salavihaisesti
+vonkuen ja liukkaat kautsukkihihnat kiertävät suristen akselista
+akseliin. Ei ole enää yksityisiä hevosia eikä yksityisiä ajoneuvoja.
+Kahden puolen katua, toinen toisaalle sujuen, on olemassa vain yksi
+ainoa jono, jonka päätä ei näy.
+
+Vaikka on vielä jotenkin valoisa, ovat tulet jo sytytetyt sisällä
+puodeissa, makasiineissa ja kahviloissa. Ovet avautuvat ja sulkeutuvat
+lakkaamatta, ja niiden täydeltä ikäänkuin höyrähtää ihmisääniä, melua
+ja kiireistä hommaa ulos raittiiseen ilmaan. Kultaseppien ikkunat
+kiiluvat kalleuksia, sormukset, rannerenkaat, kellot, rintakoristeet,
+kynttiläjalat ja lamput kasvavat moninkertaisiksi, heijastellen
+kuvastimesta kuvastimeen. Silkkitavarat hehkuvat sähkötulien alla,
+joita terästetään lasisärmiöiden avulla. Suuret basaarit ovat ahdetut
+laesta lattiaan ainoastaan leikkikaluja. Kirjakaupoista vuotavat kirjat
+ja paperit kuin laavavirrat katukäytäville. Paitamyymälät ovat kuin
+lumilinnoja, joissa nietostaa valkeita kauluksia, liinaa, pellavata ja
+palttinaa.
+
+Ne ovat nyt kaikki täynnä ostavaa yleisöä. Edelläni kulkee äiti kahden
+pienen tyttönsä kanssa. Minä seuraan heitä ikkunasta ikkunaan, ovelta
+ovelle ja seisahdun heidän kanssaan katselemaan. Äiti on pakotettu
+yhtämittaa ostamaan jotain pienokaistensa sormenosoitusten mukaan.
+Kääryillä sälytettyinä he kaikki kolme astuvat viimein ovesta sisään,
+joka arvatenkin on heidän asuntonsa ja kohoavat rappuja ylös, joista
+kuuluu kadulle saakka, minun seistessäni ovella, kaiku lapsien
+iloisesta naurusta.
+
+Jo syttyvät sähköpallot keskellä bulevardia ja kahden puolen
+katukäytävien partaalla palavat tummempina kaasulyhdyt. Mutta päivän
+viimeinen heijastus voittaa vielä niiden valon, ja ne näyttävät
+silmiltä, jotka ovat huienneet eivätkä vielä tottuneet näkemään.
+
+Joudun kahvilaan, jonka ikkunat ovat värillisin kuvin koristetut,
+niinkuin keskiaikaisessa kirkossa. Ovessa kohtaa minua melkein kodikas
+henkäys. Teräksinen kamiini keskellä lattiaa levittää herttaista
+lämmintä ympärilleen. Palvelija kiiruhtaa ottamaan haltuunsa
+päällystakkini ia keppini. Hän osoittaa minulle mukavan sijan sohvalla
+ikkunan edessä ja tuo tuoreimman iltalehden luettavakseni.
+
+Tilaan absinttia, tuota unhotuksen ja haaveitten juomaa, jolla on se
+voima, että se vetää hiljaa hunnun toisensa perästä silmien eteen.
+Sähköpallot tuolla ulkona ovat jo päivän valosta voitolla, niillä on
+nyt lämpimämpi loisto, ja on niinkuin ne levittäisivät sinistä
+samettiutua ympärilleen. Omnibusvaunut, suuret vaaleat hevoset,
+tulipunaiset ilmoitustaulut myllertävät ikkunain ohitse. Punaista,
+sinistä ja valkoista sekaantuu yhteen, ja se sekoitus on alituisessa
+liikkeessä. Mutta sanomalehtikioski ei liiku, ei myöskään musta
+bulevardin puu eikä kaasulyhdyn pylväs.
+
+Minulla olisi sanomalehtikin, mutta en viitsi sitä lukea. Miksi en ole
+tullut ennen tänne iltojani haaveksimaan, tämän vilisevän virran
+partaalle ... niin, todellakin virran partaalle ... tähän satumaiseen
+ritarilinnaan...
+
+Mutta tuolla ylempänä, kaareutuen mustan huonerivin yli, on kirkas
+kuulakka taivas. Illan rusko ei ole vielä kokonaan sammunut. Se on
+kalpea ja kylmä, painuen bulevardin näköpiirin perille ja tullen
+selkeämmäksi aletessaan. Mutta minulta se ei pääty vielä sinne, se
+jatkuu suurena kaareutuvana taivaan lakena pohjoista kohti, yhä edemmä
+ja edemmä. Ja kuta pohjoisemmaksi se tulee, merien poikki ja vuorten
+yli, sitä kylmemmäksi se käy ja tähdet syttyvät siinä tuikkamaan.
+Siellä Suomessa, siellä se nyt parhaillaan luo paukkuvan pakkasen.
+Lumen se puree kitiseväksi ja kuivaksi, ja nurkissa natajaa. Helsingin
+Esplanaadin puut ovat valkeina härmästä, telefonilangat riippuvat
+paksuina ja huuruisina, piipuista kohoaa valkeat savukiemurat ja
+ajurien tiuvut kilisevät...
+
+Kuka on tuo, joka kulkee keikutellen tuossa, tuuhea puuhka heilahdellen
+alapuolelle polvia? Posket punoittavat, kun hän hetkeksi seisahtuu
+valaistun ikkunan eteen, ja silmäripset ovat huurussa. Tuo hieno, kylmä
+hipiä ... jos saisi koskettaa sitä huulellaan...
+
+Ja enköhän kerran vielä saakin. Minä olen siitä varma, minä en hätäile
+enkä huolehdi. Minä odotan aikaani. Minä olen kerran löytävä onneni
+minäkin.
+
+Tuo hienosti tuoksuva absinttiko sen tehnee ... mutta mieleni väreet
+ovat yht'äkkiä muuttuneet. Minulle ei ole enää tämä elämä eikä tämä
+Pariisi entisensä näköinen. Minussa kuohahtaa ilo, ja mieleni herahtaa
+hyväksi. En ole ennen ymmärtänyt näitä oikein arvostella. Olen pelännyt
+tätä kaupunkia satapäiseksi pedoksi, ja tämähän onkin hellä kaunotar,
+lempeäsilmäinen ja hienohipiä,--joka tarjoutuu tarttumaan kaulaasi, on
+valmis hyväilemään ja tuudittamaan ja silkillä sivelemään.
+
+Ulos taas takaisin kadulle. Ja minusta näyttää täällä nyt joka paikassa
+kuohuvan kiihkoa, tulista tunnetta ja elämäniloa, niinkuin kuumista
+maanalaisista lähteistä. Vuosisatain kehitys suihkuaa täällä ylös
+ilmaan kaikkialta ja laskeutuu kuin hienona sateena ympäristöön,
+tuorestuttaen ja virvoittaen joka paikan. Ja huippu sen kaiken, tuo
+joka hetki vaihteleva vaahtokimppu, on tuo kaikkialla vastaantuleva
+pariisitar, keveä kärppä, vilkasliikkeinen orava. Hän on suloinen kuin
+lapsi ja arvokas kuin kuningatar. Mikä mesisulous hänen liikkeissään ja
+haastelussaan! Mikä jännähtelevä notkeus hänen astunnassaan! Kuinka hän
+mahtaa osata rakastaa ja hellitellä ja antautua sen omaksi, joka on
+hänet voittanut!
+
+Minä alan ymmärtää ranskalaisen mieltymyksen tähän hänen
+pääkaupunkiinsa. Minä käsitän hänen isänmaanikävänsä, niin pian kuin
+hän ei näe näitä suuria väkirikkaita bulevardejaan, kahvilain
+valaistuja ikkunoita, omnibusvaunujen ohikulkua, niin pian kuin ei
+tunne jalkainsa alla tätä keveästi astuttavaa asfalttia ja kuule
+sanomalehdenmyyjäin huutoja. Käsitän niin hyvin, kuinka hän voi
+tuntikaudet vaeltaa tällä lailla edes ja takaisin ja kuvitella olevansa
+koko maailman keskipisteenä.
+
+Enköhän voisi minäkin sulautua ja tottua tähän lopuksi ikääni? Onhan se
+kaunis se Suomi, ja sen taivaanranta herättää niin vienoja ja puhtaita
+tunteita. Mutta ne ovat niin laimeita, niin heikkoja. Siellä on kyllä
+kesäyön kirkkaus, mutta ilmassa liikkuu aina nuo kylmät, jäähdyttävät
+juovakkeet, joita huokuvat roudasta sulamattomat suot.
+
+    Siell' varjot on niin viileät
+    all' leppäin, koivujen,
+    ja lehdot kullan-kiiltävät,
+    ja laine vilpoinen.
+
+    Kuink' autuus siell' on armahin
+    kultaansa armastaa,
+    sielt' uskoisuus on syntyisin
+    ja sinne halajaa.
+
+Mutta täällä on hehkua ja virkeätä liikettä ja täyteläistä elämää.
+Täällä voisi käydä nuoresta vielä vanhoillaankin, nuortua uudelleen ja
+nauttia elämästään kauemmin kuin muualla.
+
+Johtuu taas Anna mieleeni ja hänen veljensä antamat neuvot. Ja minä
+arvelen, puolittain kysyn itseltäni, minkä vaikutuksen hän tekisi
+minuun nyt, jos hänet näkisin täällä, tuossa kadulla, noiden toisten
+rinnalla. Olisiko mahdollista, ettei hän ehkä olisikaan minulle se,
+miksi olin häntä pitkin aikaani kuvitellut? Vaan kenties laimeampi,
+vähäpätöisempi?--Ja olisiko veli ehkä ollutkin oikeassa?
+
+En ajattele sitä sen enempää. Harhailen suuren oopperan editse, käännyn
+alas Avenue de l'Operata pitkin ja ohi Theatre Français'n. Siitä
+Louvren holvien alitse ikivanhaan kuningasten linnan pihaan, jonka
+keskellä on rautainen pylväs, korkea kuin juhlariuku, ja kahden
+poikkipuun nenässä riippuu suuret pyöreät sähkölamput levittäen
+haaveellista valoa. Käyn siltaa myöten Seinen poikki ja seisahdun
+hetkeksi seuraamaan noita pieniä höyry venheitä, joiden punaiset
+kokkalyhdyt kuvastuvat veteen kuin tuulastulet.
+
+Olen kokonaan haihduksissa omista huolistani. Minulla on yksi noita
+harvinaisia, täydellisen tyynen mielen päiviä, jolloin ei ajattele
+muuta kuin hetkellistä olemassaoloaan. Usein on minulle sattunut, että
+kun sellaisten päiväin iltoina olen saapunut kotiini, on ollut
+sähkösanoma pöydälläni tai kirje odottamassa. Paha aavistus
+säpsähdyttää heti kohta mieltä, ja kun on vapisevalla kädellä rikkonut
+sinetin, niin saa lukea jotain, jota ei pitkään aikaan ole muistanut,
+jota kenties on pelännyt tulevaksi, mutta joka jo oli kokonaan
+unohtunut. Ja tällaiset hetket voivat kuitenkin olla suurimpia
+käännekohtia elämässä.
+
+Syötyäni Duvalin ravintolassa Seinen vasemmalla rannalla palaan
+takaisin samoja teitä ja pistäydyn mennessäni Regencen kahvilaan,
+silmäilläkseni siellä ohimennen suomalaisia sanomalehtiä.
+
+Tapaan tutun kahvilan melkein tyhjänä. Palvelijat seisovat joutilaina,
+ja biljardit vaikenevat peittojensa alla. Tavalliset kahvilassa istujat
+ovat tietysti kotonaan, perheissään. Sillä jokainen, jolla vain on
+ystävä tai tuttava, on liittynyt hänen seuraansa täksi illaksi.
+Ainoastaan joitakuita vanhoja herroja istuu sanomalehtiä lukien ja
+piippua poltellen. Kenties he ovat ulkomaalaisia, kenties sellaisia,
+joilla on kahvila ainoa koti, niinkuin minullakin.
+
+Vähän matkaa minusta, toisessa päässä samaa pöytää, on eräs nuorempikin
+mies. Hän oli siinä jo minun tullessani. Hän on juonut kahvinsa ja
+näyttää odottavan. On levoton ja katselee tuon tuostakin kelloaan.
+Sovittu aika on nähtävästi jo ohitse. Hän malttaa kuitenkin vielä
+mielensä ja laittaa itselleen paperossin. Hetken kuluttua näen lasisen
+oven läpi naisen, joka kadun poikki kiiruhtaa ohiajavan omnibuksen
+editse ja juoksee suoraan tännepäin. Nyt huomaa hänet herrakin, hän
+ilostuu ja kilistää tarjoilijaa maksaakseen. Nainen pujahtaa ovesta
+sisään ja tulee suoraan hänen luokseen. Ne vähän väittelevät,
+selittävät, ymmärtävät toisensa ja menevät käsikädessä ulos.
+
+Kuvittele, että olisi sinullakin joku, jota odottaisit noin! Ajattele,
+että se olisi _hän_, että häntä juuri nyt odottaisit! Sivulleen
+katsomatta kulkisi hän nopein askelin bulevardia pitkin, kääntyisi
+tännepäin oopperan kohdalla. Nyt hän olisi jo tuolla puolen tuota
+aukeata pikkutoria, Place du Theatre Français'ta. Odottaa vaunujen
+ohimenoa, yli päästäkseen. Minä en näe häntä, hän on tuon suihkulähteen
+takana...
+
+--Iltaa, täälläkö sinäkin istut yksiksesi?
+
+Se, joka laskee kätensä olkapäälleni, on eräs tuttava suomalainen,
+jonka olen täällä joskus tavannut.
+
+--Jahah, vai niin! No, mitä sinulle kuuluu?
+
+Hänen seuransa ei minua juuri erittäin huvita, eikä hänelle kuulu juuri
+mitään erityistä. Ei hän tiedä juuri enempää, kuin minkä
+sanomalehdetkin tietävät, että siellä kotona on uhkaavat ajat ja että
+aiotaan viedä omat postimerkit ja oma raha. Se on tietysti surullista,
+ja me pudistamme päätämme ja huokaamme molemmat. Hänen kertomuksensa
+muistuttavat minulle myös, että siellä on suomenmielisiä ja
+ruotsinmielisiä, jotka tätä nykyä taistelevat viroista. Hän on
+suomenmielinen, ja ruotsinmieliset vehkeilevät häntä vastaan.
+
+Meillä ei ole juuri mitään sen enempää yhteistä, me eroamme toisistamme
+sanomalehtemme taakse kumartuneina.
+
+--Vai niin, katsos sitä! sanoo hän yht'äkkiä. Ne vain kihlautuvat
+siellä kotona.
+
+--Kuka on kihloissa? kysyn minä keskeyttämättä lukemistani.
+
+Hän ojentaa minulle sanomalehden, josta luen ensimmäiseltä sivulta
+suurilla kirjaimilla ilmoituksen:
+
+           Kihloissa:
+          ANNA HJELM
+          TOIVO RAUTIO
+
+--Oo, vai niin, kuulen minä ääneni sanovan.
+
+--Sinä olit tuttu Hjelmin perheessä, kuka on tuo Toivo Rautio? Onko hän
+niitä Pohjanmaan Rautioita?
+
+--En minä häntä tunne.
+
+--Pianpa se tyttö tarttuikin. Minä en tosin tuntenut häntä muuta kuin
+ulkomuodolta. Hän oli helkkarin sievä tyttö. Minä näin hänet
+teatterissa, ja joskus herätti hän huomiota Esplanaadissa veljensä
+kanssa.
+
+--Garçon!
+
+--Joko aiot mennä?
+
+--Minun täytyy tavata erästä tuttavaa.
+
+Näen pitkän lyhtyrivin jollain kadulla yhtyvän jossain kaukana. Kuulen
+rattaiden rytinän ja hevosten kavioiden kalkkeen. Erään puodin eteen
+laskeutuu romahtaen rautainen esirippu. Erään talon koko päädyn yli
+kulkee suurin messinkikirjaimin sanat: »Hôtel du Louvre». Iso rakennus
+vasemmalla, pilkko pimeä, musta, synkkä möhkäle. Valaistu kellotaulu
+jonkin pylvään päässä. Sen osoittimet ovat yhtenä.
+
+Nyt ne istuvat siellä Annan kamarissa, hänen pienellä sohvallaan.
+Huoneessa ei ole kynttilää. Ainoa valo on se, mikä tunkee salista
+puoleksi auki olevan oven kautta. Jos hän tulisi ulos, niin hänen
+otsatukkansa olisi epäjärjestyksessä ja poskipäät punoittaisivat.
+
+Minä käyn ja käyn, ajattelematta, minne käyn...
+
+Keskellä jotain avaraa paikkaa, jonkin vesisäiliön reunalla on ryhmä
+vihertäviä, limaskaisia vetehisiä. Pää ihmistä ja jalkapuoli kalan
+pyrstöä. Ne kiiluvat kosteutta ja näyttävät tulien valossa ilkkuvilta
+ja irvistäviltä.
+
+Mihinkä ihmeeseen minä! Tuossa on Seinen silta ja Edustajakamarin
+pääty. Tämähän on Place de la Concorde!... Ja minähän asun
+Montmartressa!
+
+--Hoo-op!
+
+Takaa tulevien vaunujen ratas hipaisee hihaani. Tuskin ehdin alta pois.
+Kuski murahtaa minulle jotain vihaisesti.
+
+Jos et sinä, niin en minäkään!
+
+Ja lähtöillan uhka alkaa kasvaa minussa ja enenee yhä, kuta likemmäksi
+tulen Montmartrea. Kävelen nopeasti torien poikki ja mustavarjoisia
+seinävieriä pitkin. Jumalan kiitos, että siitä nyt vihdoinkin on tullut
+selvä! Hyvä, että kerrankin katkesi viimeinen lanka! No, nyt ei ole
+enää vanhoista juurista vastusta! Työnnä tynkä uusiin maaemihin! Iske
+niin, että ympäristö jymähtää ja karisee kupeilta vanha kaarna!
+
+Ovat ne sentään narrimaisia! Pannaan kuulutus sanomalehteen. Ja kuinka
+monta kertaa aina yhdessä ivattiin tuollaisia kihlausilmoituksia!
+Puuttuisi vain, että veljen kihlaus olisi siinä vieressä, yhtä
+paksuilla kirjaimilla. Kenties se olikin! Kuinka liikuttavaa, kun veli
+ja sisar!... Ja häät tietysti samana päivänä!
+
+Minulle ei katsota tarpeelliseksi mitään ilmoittaa. Mitä varten sitä
+vaivaa! »Saahan se lukea sen lehdistä!»--Ollaan tietysti ihastuneita
+sulhaseen ja vävypoikaan.
+
+Olen kulkenut rue Blanchea, joka mutkailee kylmännäköisten rakennusten
+väliä. Yht'äkkiä minun sitä nyt muistamattamani, aukeaa sen yläpäästä
+Montmartren rinteeltä eteeni »Moulin Rouge.» Se paistaa punaisemmalta
+kuin koskaan ennen. Sen punaiset, pienillä sähkölampuilla kirjatut
+siivet vaakkuvat hitaassa tahdissa viittilöiden jo kaukaa luokseen.
+Ikkunoista tuikkavat punaiset tulet, ja ovi alhaalla myllyn jalkojen
+välissä on punainen sekin. Joka taholta kiiruhtaa sitä kohden väkeä.
+Yksityisiä kävelijöitä ja kokonaisia ryhmiä rientää bulevardilta ja
+läheisten katujen suista myllyä kohti. Vaunuja seisahtuu toiset
+toistensa perästä sen edustalle, ajaen pian pois toistensa tieltä.
+Alituisena kuiluna vetää ja nielee myllyn alus ihmisiä sisäänsä. Ne
+menevät tottuneina, varmoina ja tyytyväisinä, naureskellen naiset ja
+miehet, niinkuin kuvassa kirkon seinällä, jossa iloinen ihmiskunta
+tanssii leveätä tietä suuresta portista suoraan helvettiin.
+
+Sinnehän minäkin, juuri sinne--jouluillaksi! Hullua minua, kun en jo
+ennen ole sitä tehnyt! Olen kulkenut, narri, melkein ankarana tämän
+ilopaikan ohitse. Ja kiivennyt kuin kurja köykkyselkä körttiläinen ylös
+kaitaisia kiertoportaita asuntooni, kuudenteen kerrokseen, taivaan
+valtakuntaani. Mitä varten? Ja miksi hyväksi?
+
+Seisahdun edustalle, katsellen ohikulkevia. Vaunusta pistäytyy ulos
+naisen pää ja polvi, ja pieni jalka koskettaa katukäytävää. Kapat
+kuhisevat silkkiä ja päälaella keikailee pienoinen samettihattu hiusten
+käänteessä.
+
+--Oh! oh! comme c'est chic! [Oi, Oi, kuinka somaa!] huudahdellaan
+ulompana seisovasta ryhmästä.
+
+Epäilen, menisinkö mukaan. Mitä minä oikeastaan siellä? Mutta poliisi
+kehoittaa minua joko poistumaan tai astumaan sisään. Oven aukeillessa
+kuuluu katkelmia tanssijain tahdista, ja se saa minut riipaistuksi
+mukaan melkein vastoin viimeistä aikomustani.
+
+Olen yläpäässä rappuja, jotka leveinä laskeutuvat tanssisaliin.
+Mieleeni muistavat kauan unohduksissa olleet sadut »tuhannesta ja
+yhdestä yöstä», maanalaisista kemuista, kultalinnoista ja
+kristallipalatseista vuorten sisässä, jonne ei ole tiettyjä teitä,
+mutta jonne »Sesam» aukaisee oven.
+
+Rohkeannäköisillä maalauksilla koristettu katto kohoaa pääni päällä.
+Sakeassa riippuu siellä lippuja ja viirejä, heilahdellen hiukan. Näen
+kallioluolia, viheriäisiä metsiä, enkä ensi silmäyksellä huomaa, että
+seinät ovat osaksi peililasia, osaksi maalauksia. En tiedä, mikä on
+totta ja mikä sen kuvastusta. Näen pitkät pilaristot ja lukemattomat
+sähkölamput.
+
+Ihmisjoukko, joka tunkeilee tuossa lattialla, näyttää täyttävän avaran,
+silmänkantamattoman kentän. Ne ovat tuolla kauempana yhä pienempiä ja
+pienempiä. Ne liikkuvat ja lainehtivat sävelien mukana, huojuen sinne
+ja huojuen tänne valssin virtauksissa. Silkkihattujen sileät kupeet
+kiiltävät ja välkähtelevät, ja sieltä täältä ottaa silmä omakseen
+valkeita kauluksia, kravatteja, paljaita olkapäitä tai naisen
+keikailevan kaulan, joka hetken verran vain kohdalla viipyy, tekee
+pyörähdyksen ja katoaa pian taas joukkoon. Soitto on surullista ja
+yht'äkkinen alakuloisuus kouristaa sydämeni kohdalla. On kuin
+heikontuisin, minua väsyttää, jalat vapisevat. Voisin melkein itkeä.
+Mutta yhteisestä huminasta erottuu kimakkaäänisiä ilon huudahduksia ja
+kohoaa ylös helähtelevää naurua. Parit pyörivät toisiinsa
+puristautuneina, miehet ja naiset, rinta rintaa vasten, melkein yhtenä
+olentona. Lakit ovat niskassa, kantapäitä kohoaa ilmaan, valkeat hameet
+leimahtelevat mustien alta, pään tasalle potkaiseksen pieni silkkikenkä
+ja punainen sukka paljastuu yläpuolelle polvea...
+
+Ilma on lämmin ja kiihkoinen. Se lemahtelee sieltä paksuina aaltoina
+... ja siinä on hajuvesillä höystettyä hikeä ... niinkuin nousisi savu
+parhaillaan palavien ihmisellisten intohimojen uunista.
+
+Laskeudun alas ja yhdyn joukkoon. Näen silmien säihkyvän ja tunnen,
+kuinka kahiseva silkki, pehmoiset käsivarret ja pyöreät olkapäät
+koskettavat minua tungeskellessaan ohitseni.
+
+Vaellan salin toisesta päästä toiseen, seisoskelen tanssivissa ryhmissä
+ja koetan kurkottaa yhden sieltä, toisen täältä noita käsien ja
+jalkojen, keskiruumiin ja kaulan notkeita liikkeitä.
+
+Ja ensi kerran elämässäni tulee minulle halu heittäytyä elämään
+kokonaan, nauttimaan täydellisesti kaikesta, minkä maailma voi tarjota.
+Tahdon antautua menemään, liukumaan viettävää, voideltua pintaa,
+hurmautumaan ja humaltumaan. Enkä pelkää heräämistäkaän, niinkuin
+ennen. Ottakoon maailma, puristakoon tämä Pariisi kuoliaaksi, kunhan
+ensin hyväilee ja kantaa käsillään! Onhan minulla varoja, voinhan minä
+omat hääni suorittaa, maksaa kuherruskuukauteni kulungit! Vieköön siis
+virta, kellutelkoon kosken niska, minä liehutan lakkiani hyvästiksi
+olemattomille ystävilleni, isänmaalle, sen rauhallisille rannoille,
+lepikkölehdoille, koivuille, haavoille, ja tummille viidakoille. Enkä
+tahdo kuulla kosken pauhua siellä alhaalla, en tietää uhkaavasta
+kuolemasta!
+
+En minä jaksa surra ikääni minäkään! Minulla täytyy olla oikeus
+minullakin elämään! Minä tahdon nauttia siitä, ennenkuin vereni
+kokonaan hyytyvät ja minä jähmetyn lähenevän vanhuuteni viluun. Minä
+tahdon tänä iltana suudella ja syleillä minäkin ja korvata vuosikausien
+kiusat.
+
+Menee kuin veriini vähitellen tämä ilma. Hengitän ahnaasti sen
+hekumata. Saan rohkeutta ja varmuutta silmään, alan tunnustella ja
+tarkastella, alan valikoida joukosta vartaloita, hakea kasvoja, jotka
+minua miellyttäisivät. Saan tavarantuntijan varmuuden entisiltä
+ajoilta, ja kauan käyttämättöminä olleet taipumukset heräävät
+uudelleen. En aio huoliakaan ensimmäisestä hyvästä. Hylkään yhden,
+epäröin toisen kohdalla, tekee mieleni kolmatta hetkisen aikaa, mutta
+minä jätän hänetkin. Tuo on liiaksi maalattu, tuolla on epäluuloa
+herättävä kalpeus, tuon suun seutu on kovin rivo ja tuon silmät liian
+mehuttomat. Minulle pitää löytyä hienointa tuoksua, parasta, mitä
+täällä lieneekin.
+
+Editseni on useamman kerran hivahtanut totisen näköinen nainen. Hän on
+vartaloltaan virheetön ja täyteläinen, piirteet puhtaat ja hienot,
+melkein jalot. Hän on samalla hyväntahtoisen ja ystävällisen näköinen.
+Ei ole jauhotusta kasvoissa, ja huulet ovat luonnostaan tuoreet. Puku
+on yksinkertainen ja tumma, ja samettisen puuhkan rusettiin on
+kiinnitetty sininen viaton orvokki.
+
+Hän ei ota osaa tanssiin, eikä hänellä näytä olevan tuttavia. Kerran
+hän kulkee editseni ja näyttää kuin epähuomiosta koskettavan minua
+kyynärpäällään. Katoaa joukkoon, ja minä käännyn taas katsomaan
+tanssivia. Mutta kun soitto lakkaa ja kehä hajoaa, on hän taas
+takanani, ja kun menen hänen ohitsensa, katsoo hän minua suoraan
+kasvoihin, ja minä näen hänen silmänsä suuriksi, ja mielestäni
+kauniimmiksi, kuin olen ennen koskaan nähnyt.
+
+Hän menee, mutta nyt seuraan minä häntä. Ehkei hän olekaan tuollainen
+tavallinen, ehkä hän on vain sattumalta täällä. Ja minä kuvittelen
+seikkailun tavallista hienomman pariisittaren kanssa, joista niin usein
+olin romaaneissa lukenut.
+
+En heitä häntä silmistäni, ja kun hän pysähtyy, jään minä hänen
+taakseen seisomaan.
+
+Luontaisesti, ilman sen pitempiä valmistuksia, kääntyy hän puoleeni ja
+kysyy:
+
+--Te ette tanssi?
+
+--Valitettavasti en tanssi.
+
+--En minäkään. Te suvaitsette siis tarjota minulle jotain juotavaa?
+
+Hän tarttuu käsipuoleeni, ja me istuudumme salin seinämälle pienen
+pyöreän pöydän ääreen. Kysyn, mitä hän haluaisi juodakseen.
+
+Hänen on jano eikä hän sano tahtovansa muuta kuin olutta.
+
+Palvelijan mentyä sitä noutamaan syntyy äänettömyys. Kaivan käsiini
+paperossikoteloni ja tarjoan hänellekin. Hän ottaa yhden, mutta ei
+huoli tulta. Kätkee sen poveensa ja sanoo mieluummin polttavansa
+kotona.
+
+--Te tietysti tulette luokseni tänään?
+
+Kun minä lupaan, painaa hän polvellaan polveani pöydän alla ja juo
+onnekseni.
+
+--Ah, kuinka minun on jano! Ja hän tyhjentää lasin yhdellä
+siemauksella.
+
+--Te olette kovin hyvä, minä pidän teistä, puhuu hän.--Te jäätte koko
+yöksi luokseni?' Vai mitäs'
+
+--Koko yöksi.
+
+Hän tyhjentää lasinsa ja me lähdemme. Alkaa soida taas se surullinen,
+vaakkuileva valssi. Noustessani leveitä portaita näen mustan joukon
+taas tulevan aaltomaiseen liikkeeseen. Näen toiselta puolen salia
+soittajien lavan, viuluniekkain liikkeet ja johtajan kädenkäynnin.
+
+Miksi minua yht'äkkiä taas kuin itkettäisi? Miksi tuntunee kaikki niin
+sydäntä-sulattavan surulliselta? Ja miksi tehnee mieleni kauas pois
+täältä?
+
+Mutta hän on kuin käpristäytynyt kiinni minuun, eikä jätä kainaloani
+edes ottaessaan sateenvarjoaan vaatteiden vartialta.
+
+Ulkona on sill'aikaa ruvennut satamaan. Ovella lävähdyttää hän auki
+sateenvarjonsa, antaa sen minulle pideltäväksi, ja koottuaan helmansa
+oikeaan käteensä tarttuu hän vasemmalla käsipuoleeni.
+
+Sade on hienoa ja tuhuttavaa. Se ei ole missään saanut aikaan oikeaa
+rapakkoa, mutta hieno lika leviää kaikkialle ja tahtoo livettää joka
+askeleella. Lyhdyt ja vaunujen liikkuvat lamput kuvastuvat märkään
+katuun kuin tyyneen kanavaan. Hevosten kaviot loksavat kuin vetisellä
+kierällä jäällä.
+
+Me mennä pujottelemme saman sateenvarjon alla. Hän ohjaa koko ajan ja
+vetää minua muassaan. Kysyn, asuuko hän kaukana, mutta hän vakuuttaa:
+
+--Ihan likellä, ihan likellä!
+
+Eräässä kadunkulmassa hän tahtoo, että suutelisin häntä.
+
+--Suutele minua, ystäväni!
+
+Se käy vähän kömpelösti, mutta hänen poskessaan on omituinen hempeys,
+hipiä on hieno huulta vasten, ja minä suutelen häntä toisen kerran
+pyytämättä.
+
+Ja miten siinä kaasuliekki yht'äkkiä heittänee valonsa hänen hattunsa
+liepeitten alitse ja kuinka langennevatkin varjot, mutta kun hän
+katsahtaa ylös minuun, olen minä näkevinäni vilahduksen Annan
+piirteistä. Sama poski, sama kihara korvan juuressa.
+
+Hän puhuu minulle koko ajan kulkiessaan, hän laulahtelee, yhä vetäen
+minua mukanaan. Mutta minä en kulje enää hänen kanssaan, minä kuljen
+sen toisen kanssa. Hänen kanssaan minä seisahdun muutaman oven
+edustalle ja hänen hansikoitu kätensä se vetää messinkistä kellon
+nappulaa. Meillä on tuolla ylhäällä kuudennessa kerroksessa pienoinen
+talous, kaksi huonetta ja keittiö, raskaita uutimia ovissa ja
+ikkunoissa, on alkovi ja minun työpöytäni ja hänen nojatuolinsa sen
+vieressä. Ja odottaessani oven avautumista minä käyn muutamissa
+silmänräpäyksissä kuin satunnaisen salaman valossa läpi kaikki
+kauneimmat toiveeni, kaikki haaveeni ja kuvitteluni, niinkuin
+kuolemaisillaan olevan sanotaan tekevän vähää ennen kuin henki hänestä
+pakenee.
+
+Oven avautuminen herättää minut. Hän sujahtaa korridoriin ja noutaa
+kynttilän ovenvartian kammiosta, kiipeää edelläni ylös rappusia,
+laahaten helmojaan, ja minä pudistan pois märkyyttä sateenvarjosta.
+
+Hänen huoneensa näyttää olevan hienosti sisustettu. Mukava, leveä
+sohva, isoja, pehmeitä nojatuoleja, raskaat, tukevat uutimet ikkunain
+ja alkovin edessä. Jotenkin kodikas valaistus lampunvarjostimen läpi.
+
+Olen riisunut pois päällystakkini ja nakkautunut nojatuoliin.
+
+Hän puuhaa kuin emäntä taloudessaan, sytyttää tulen kamiiniin, häärää
+polvillaan sen ääressä, järjestää pöytää, laittaa vuoteen ja käy aina
+ohimennen minua hyväilemässä. Hän on vaihtanut kovasti kurotun
+korsettipukunsa väljään viittaan ja pudistanut peilin edessä tukkansa
+hajalleen, sitaisten sen punaisella nauhalla keskeä kiinni. Nyt olen
+näkevinäni vartalossakin ja pään asennossa jotain tuttua ja yhtäläistä.
+
+Kutsun hänet luokseni, hän kavahtaa kaulaani, istuutuu polvelleni,
+suutelee otsaani ja pitää päätäni käsiensä välissä, niinkuin hän
+tietäisi, mitä minä kaipaan ja mitä minä ajattelen. Minä kummastelen,
+mistä hän arvaa olla juuri noin, kuin minä tahdonkin.
+
+--Niin, mutta miksi sinä olet niin surullinen, vastaa hän.
+
+Hän ei ole tyhmä tuo. Mitä kokemuksia hänellä mahtanee ollakaan! Kuinka
+hän tuntenee elämää ja ihmisiä! Kuinka hän lienee eläessään milloin
+minkin kanssa oppinut heitä halveksimaan! Hän on kai kerran rakastanut
+hurjasti ja onnettomasti hänkin, hänet on ehkä petetty, ja vuorostaan
+hän on taas toisia jalkojensa juuressa madelluttanut. Ja missä hän
+vielä päivänsä päättänee?
+
+--Miksi katselet minua noin omituisesti? Sano, miksi?
+
+--Kun sinä olet niin kaunis...
+
+Hänen on olevinaan kylmä, hän tahtoo, että menisimme maata. Viitta
+putoaa matolle, hän suikaisee vuoteeseensa ja kutsuu minua pian
+tulemaan.
+
+--Pian, pian, joudu nyt!
+
+Ja hän antaa olkapäänsä värähdellä levottomuutta peitteen alla.
+
+Hänessä ei ole raakuutta eikä rivoutta. Hän on hellä ja hyvä ja
+ystävällinen ja tahtoo yhäkin pidättää minua luonaan. Hän vakuuttaa,
+että hän oli heti kohta mieltynyt minuun. Ei voi olla puhettakaan
+siitä, että nyt kohta menisin ja jättäisin hänet. Koko yön, aamuun
+saakka tahtoo hän nukkua vierelläni. Ja hän kietoo peitteen
+ympärillemme ja hakee suojaa päällensä rintaani vasten. Minun täytyy
+usein tulla tänne, hän on kotona joka päivä. Minä voin tulla joka päivä
+ja milloin hyvänsä. Jo huomenna aamiaista syömään, eikö niin?' Hän ei
+inhoita minua, kumma kyllä. Minä katselen häntä tuohon, jossa hän
+lepää, pää vasemmalla käsivarrellani. Ja hän on taas Annan näköinen.
+Kenties on ruvennut siltä näyttämään siksi, että haen tuota
+yhtäläisyyttä, että tahdon tahallani pettää itseäni ja saada itseäni
+siihen uskoon. Ja sitä tehdessäni on minulla jonkinlainen kostontunteen
+tyydytys, ja armottomalla kädellä koetan minä pakottaa tämän tuon
+toisen sijalle. Se kirvelee, mutta minä nautin siitä.
+
+Noin olin minä kuvitellut hänetkin vierelleni, noin tahtonut harhailla
+sormineni hänen hiuksissaan, noin kohonnut kyynärpäilleni ja katsellut
+noin likeltä hänen kasvojaan, hänen pienimpiäkin piirteitään, otsaa,
+kulmakarvoja, nenänvartta, suuta ja kaulaa. Ja noin olisi kai lampun
+valo kimallellut hänenkin mustassa kosteassa silmäterässään.
+
+Hän taas kysyy, miksi katselen häntä noin kummallisesti, ja minä sanon,
+että hän on erään naisen näköinen, jota kauan sitten rakastin.
+
+--Oliko hän kaunis?
+
+--Ei niin kaunis kuin sinä.
+
+--Rakastitko häntää
+
+--Kyllä vähän, mutta nyt se jo on mennyttä.
+
+--Rakastikos hän sinua?
+
+Ja ilman mitään syytä keksin minä jutun, että hän oli ollut minulle
+uskoton ja että minä olin tavannut hänet toisen sylissä.
+
+--Miekkailitteko te?
+
+Me olimme miekkailleet, minä olin haavoittanut häntä käteen.
+
+--Sinä kostit!--On minunkin tähteni miekkailtu, sanoo hän sivumennen ja
+kysyy, rakastanko häntä vielä, tuota toista.
+
+--En, minä rakastan nyt sinua.
+
+--Niin, hetken vain.
+
+--Minä luulen, että voisin rakastaa sinua kauankin, jos olisit
+Suomessa.
+
+Hän alkaa pyytää, että veisin hänet Suomeen, hän on kyllästynyt tähän
+elämään, hän ei rakasta kahviloita eikä tanssiaisia. Hän tahtoisi pois,
+pois kauas Pariisista.
+
+--Mutta miksi sitten elät näin?
+
+--Minun täytyy.
+
+Ja me antaudumme molemmat siihen hetken haaveeseen, että me matkustamme
+täältä yhdessä minun maahani. Tiedämmehän kumpikin, ettei siitä mitään
+tule, mutta me olemme molemmat sitä uskovinamme ja me innostumme sitä
+ainakin kuvittelemaan mahdolliseksi. Häntä ei sido täällä mikään,
+hänellä ei ole ketään oikeata ystävää. Ja me purjehdimme merien yli,
+kävelemme päiväkauden kannella, istuskelemme lämpimässä paisteessa ja
+yöt nukumme näin samassa hytissä, kaikkein hienoimmassa, mikä laivassa
+on. Me olemme kuin vastanaineet.
+
+--Niin, niin, me leikimme vastanaineita!
+
+Ja kun tulemme Helsinkiin, niin minä sanon, että hän on minun vaimoni,
+ja kun kävelemme bulevardeilla...
+
+--Onko siellä bulevardejakin sinun maassasi?'
+
+--On siellä bulevardejakin...
+
+Ja kaikki kääntyvät häntä katsomaan ja kysyvät, kuka hän on tuo nainen,
+joka on niin kaunis, niin hienosti puettu, niin »chic»?
+
+--Sinä luulet, että herättäisin siellä huomiota?
+
+--Kyllä, paljonkin.
+
+--Vie minut sinne, rakas, oma kultani... Lähdetään heti paikalla ...
+huomenna jo!
+
+Kesällä me menemme maalle, meillä on siellä huvila!
+
+--Niin, niin, pieni talo ... niinkuin maalla...
+
+Ja me kalastamme ja soutelemme ja purjehdimme. Hän on soudellut
+Seinellä, hänellä on soutupuku, hän ottaa sen mukaansa.
+
+Ja näin minä asetan hänet joka paikkaan, samalle sijalle, johon ennen
+ajatuksissani, yksinäisillä retkilläni ja hiljaisina yöllisinä hetkinä
+ylhäällä kamarissani olin asettanut Annan, johon hän jo oli kasvanut
+kiinni ja josta nyt raastoin hänet irti, koettaen repiä rikki
+hienoimpien mielentilojeni arat kudokset. Ja minä olen siitä
+tyytyväinen, minä nautin siitä, että voin näin tehdä. Ja ajatellessani
+rakkauttani Annaan ja sitä tapaa, jolla nyt omia tunteitani kohtelen,
+alan ylenkatsoa niiden heikkoutta ja minä sanon puoliääneen itselleni:
+»Pyh, siinäkö se nyt olikin! Eipä todellakaan maksanut vaivaa!» Mutta
+sitten alkaa minua uuvuttaa, ja minä tahtoisin nukkua pois tästä
+kaikesta. Puhallan kynttilän sammuksiin, mutta tunnen, etten voi vielä
+nukkua. Alan hermostua, hänen päänsä painaa kättäni kuin raskas hirsi
+ja hänen hengityksensä polttaa kylkeäni vaatteen läpi. Toivoisin, että
+hän menisi toiselle puolen vuodetta ja huokuisi seinään päin.
+
+Miettiessäni, miten voisin sitä ehdottaa häntä loukkaamatta, ehdottaa
+hän sitä itse. Kun minä epäilen, että hän ehkä tekee sen tuntien samaa
+kyllästystä minuun kuin minä häneen, niin minua alkaa vaivata kaikki
+tämä, ja kun muistan, mitä juuri olen puhunut, niin puistattaa minua
+vastustamaton inhon tunne ja minä vetäydyn hänestä pois niin kauas kuin
+vuoteen reunaa suinkin ulottuu.
+
+Hän alkaa pian hengittää nukkuvan tavoin, ja minä koetan myös saada
+unta silmiini. Mutta outo ympäristö, yöllinen liike kadulla ja
+rattaiden kolina estää minua siitä. Kuulen ääniä ja askeleita
+rappusissa, miesten ja naisten haastelua viereisestä huoneesta ja
+pidätettyä naurua. Vaan eniten kaikesta häiritsee minua hänen
+läsnäolonsa. Pelkään hänen heräävän minua hyväilemään ja olen
+nukkuvinani, kun kuulen hänen liikahtavan.
+
+Vihdoin viimeinkin vaivun puolihorroksiin. Mutta tuskin se on
+tapahtunut, kun minua alkaa vaivata kamala painajainen. Minä näen unta,
+että vartioin häntä, joka nukkuu selkäni takana. Luulen hänen valvovan
+ja odottavan nukkumistani. Hän vaanii tilaisuutta hiipiäkseen hiljaa
+tuonne tuolin luo, jossa ovat vaatteeni ja kaikki rahani. Mutta se,
+jota vartioin, ei olekaan hän, vaan se on Anna, joku sekotus heistä
+molemmista. Hän odottaa tilaisuutta varastaakseen minulta rahani.
+
+Koetan pakottaa itseni valvomaan, mutta en jaksa ja nukahdan. Säikähdän
+sitä, että hän ehkä on sill'aikaa noussut. Herään siitä, että oudosti
+huutaen olen hypähtänyt istualleni.
+
+--Mikä sinun on? Anna minun nukkua! Minä tahdon nukkua!
+
+En uskalla enää nukkua, en tahdo enää millään ehdolla nähdä
+toistamiseen sellaista unta. Ja pitkät hetket vietän siinä valveilla,
+kuullen kellon nakuttavan marmorisen kamiinin päällä ja lyövän tunteja
+ja puolia. Koko tämän elämän kurjuus, koko tämän kohtaloni surkeus
+painaa ja ahdistaa minua. Ja se ei ole mielestäni ainoastaan minun
+onnettomuuteni, vaan koko ihmiskunnan onnettomuus, joka tuntuu tahtovan
+tällä hetkellä minun kauttani puhjeta parkaisemaan valitushuutoa siitä
+samasta särkyneestä ja kierosta, josta minä nyt kärsin. Kuinka tämä on
+likaista, saastaista ja valheellista! Ja minä, joka olin hetkeäkään
+voinut toivoa tästä unohdusta ja lohdutusta!
+
+Ja yhtämittaa näen minä Annan edessäni. Minä näen hänet nyt, tänä yönä,
+kotonaan, nukkumassa vuoteellaan viattomuutensa rauhallista unta,
+neitseellisesti sisustetussa huoneessaan, johon paistaa puhdas kalpea
+kuu, ikkunassa kimmeltää härmäisiä kuvioita ja ulkona on luminen
+kuutamoinen maisema. Ei koskaan, ei koskaan, se on siis iäksi mennyttä,
+iäksi kadotettua!
+
+Mutta ei aikaakaan, niin toverini alkaa unissaan valittaa. Hän itkee,
+nyyhkyttää ja huokailee, hän heitteleksen kuin painajaisen kourissa
+hänkin. Kuka tietää, mitä hän näkee, mitä hän kärsii ja eivätkö hänen
+unensa ehkä ole vielä kauheammat kuin minun. Ja minun tulee häntä
+äärettömän sääli, ja kuvitellen yhteistä onnettomuutta herätän minä
+hänet ja suljen syliini epätoivon hellyydellä ja kiihkolla.
+Puolihorroksissa puristaa hän minua itseensä:
+
+--Minä rakastan sinua ... rakastan sinua ... minulla oli painajainen
+... suutele minua! ... suutele minua!...
+
+Hän on nukuttuaan lämmin ja tulinen ja hän pureutuu puolihulluna
+hellyydestä poskeeni kiinni. Ja minä unohdan taas entisyyteni, minä en
+tahdo sitä muistaa, minun täytyy siitä päästä.
+
+Kynttilä palaa äänetönnä ja loistaa tasaisesti. Olen juonut lasillisen
+olutta ja sytyttänyt sikarin. Maaten ja haaveksien hereillä, omituisen
+kirkkaassa ja läpikuultavassa mielentilassa, ruumis ja sielu
+hetkellisessä herpoontumisen ja väsymyksen sopusointuisessa
+tasapainossa, minä ajattelen melkein ihmetellen kiintymistäni Annaan ja
+kaikkia niitä nyt mielestäni lapsellisia mielentiloja, joita olen hänen
+tähtensä elänyt viime aikoina. Yht'äkkiä ei hän minulle näytä olevan
+muuta kuin tuo pieni tyttö ylioppilasajoiltani, jonka kohtasin hänen
+koulumatkallaan ja joka ei ollut minulle muuta kuin tuttu lintu, jonka
+tulin erottaneeksi muista ainoastaan siksi, että hän niin usein lensi
+editseni tien poikki. Kysyn itseltäni, mitä oikeastaan on ollut kaikki
+tämä antautuminen itsensä kiusaamiseen hänen tähtensä. Olenko
+todellakin voinut olla noin kehittymätön, noin takapajulla? Kuvitella
+yhtäkkiä mahdolliseksi hienoa, ihanteellista rakkautta, perhettä, kotia
+ja aviollista onnea, johon en enää vuosikausiin ole uskonut. Mistä
+ihmeestä on yht'äkkiä tullut tämä takatempaus vanhoihin tauteihin?
+Maailma on realistinen ja raaka, siihen on tartuttava kovakouraisesti
+niinkuin viholaiseen, joka polttaa rakoille sen käden, joka sitä
+hellävaroen ja nivelien koskettaa.
+
+Alkaa koittaa aamu. Hän on jo nukkunut aikoja sitten ja tällä kertaa
+rauhallisesti. Kynttilän tuli kellastuu ja vaalenee, ja päivän valo
+tunkee uutimien läpi. Eilen illalla ne näyttivät vahvalta silkiltä ja
+sametilta, nyt ovat ne useista paikoin repaleista pumpuli vaatetta, ja
+loimi paistaa niiden läpi. Nousen ylös ja vetäisen ne syrjään ikkunan
+edestä. Sohvan päällys kalpenee, matot ja pöytäliinat käyvät vanhoiksi
+ja kuluneiksi. Todellisuutensa koko säälimättömällä voimalla aurinko
+paistaa suoraan hänen vuoteelleen. Hän lepää siinä nyt selällään,
+hervotonna, pää retkottaa alas tyynyltä. Ei hänkään siedä verhotonta
+valoa enempää kuin hänen huoneensakaan. Keinotekoiset kiharat ovat
+oienneet otsalla ja piipottavat kuin ohdakkeet. Otsa on uurrettu
+pieniin ojiin, kulmain alukset ovat mustat, suupielessä on veltto
+piirre.
+
+En ole itsekään sen parempi tuolla peilissä. Kasvot uupuneet, silmät
+laimeat, tukka epäjärjestyksessä, parta tekee sänkeä, paidan rinta on
+rutistunut.
+
+Alan pukeutua peseytymättä. En tahdo käyttää hänen astioitaan ja
+pyyhinliinojaan. Lahkeet ovat vielä märät eilisestään ja kengät
+savessa. Silkkihatun nukka on useasta paikoin pörröllään ja kaulus
+likainen.
+
+Kun hän kuulee kävelyni, herää hän äkkiä.
+
+--Joko menet? kysyy hän.
+
+Hän näyttää olevan levoton jostain, hän seuraa, pää kyynärpään varassa,
+jokaista liikettä pukeutuessani. Ja kun minulla jo on päällystakki
+ylläni ja minä harjaan hattuani, ei hän enää malta olla kysymättä:
+
+--Et kai mene antamatta minulle pientä lahjaa? Kun hän kuulee
+kultarahan kilahtavan kamiinille, nousee hän ylös, hakee tohvelinsa,
+kääräisee viitan ympärilleen ja tulee päästämään minua ulos. Hän
+tarjoutuu suutelemaan minua ovella, mutta minä estän sen, eikä hänkään
+ole siitä enää milläänkään. Me olemme molemmat saaneet kylliksi
+toisistamme.
+
+Laskeutuessani alas rappuja, joissa parhaillaan pölyytetään mattoja,
+minä näen joka oven edessä kahdet parit kenkiä, isommat miehen ja
+pienemmät naisen, savessa molemmat, pantuina siihen kiilloitettaviksi.
+
+Ulkona on kirkas, kylmä jouluaamu. Läheisestä kirkosta kuuluu kellojen
+soittoa.
+
+--Iloista joulua! toivottaa minulle ovenvartiani, tullen vastaan
+rappusissani.
+
+Kamarini ikkunasta näkyy koko aamuinen Pariisi, ja katot ja kirkkojen
+kupolit kimmeltävät.
+
+Koneellisesti kiiruhdan peseytymään, pukemaan puhdasta ylleni ja
+laskeutumaan uudelleen levolle.
+
+Ja siinä loikoessani ja ylös kattoon tuijottaessani jatkuu minussa tuo
+taanoinen jääkylmän kirkas mieliala naisen luona. On suloinen väsymys
+ruumiissani, ja minä oion mielihyvällä jäseniäni, jotka tuntuvat
+vetreiltä ja miellyttävän veltoilta. Veret kiertelevät niin
+rauhallisesti ja tyynesti suonissani, jotka tuntuvat kuin peratuilta ja
+puhdistetuilta jostain pohjamudasta. »Pyh!» sanon minä taas
+ajatellessani Annaa. »Siinäkö se siis olikin! Vai ei sen juuret sen
+syvemmälle ulottuneetkaan!» Sanon sen ääneen, tahdon kuulla, miltä se
+kuuluu. Eikä todellakaan äänessäni ole mitään vastalausetta.
+
+Ole siis tyytyväinen! Semmoista se on elämä! Ota se vastaan sellaisena
+kuin se annetaan!
+
+Ja levätessäni siinä selälläni puhtaitten, pyhiksi muutettujen lakanain
+välissä, minä piirustan kylmästi, rauhallisesti ja ivansekaisella
+ylenkatseella säännöllisen kuvan tulevaisuudestani. Se on väritön ja
+mehuton kuvio kuivia linjoja, niinkuin viivoittimella vedettyjä,
+samanlainen kuin minun nykyinen mielentilanikin.
+
+Se on vanhanpojan asunto, jossa on iso työpöytä papereineen, hyvässä
+järjestyksessä, ja kirjahylly kirjoineen. Nahkasohva ja sen toisessa
+kulmassa kulunut tyyny vanhanpojan ruokalepoja varten. Rautasänky.
+Huoneessa tupakansavua. Hyvin harjatut vaatteet koulussa päivällä.
+Kotona ollessa laahustava viitta ja tohvelit. Vanha matami pitämässä
+taloutta. Useimmat illat ravintolassa, jossa keskustelee vakavasti
+päivän kysymyksistä ja kallistuu vanhoillisuuteen. Se on kuitenkin
+varminta. Määrätyllä kelloni lyönnillä kotiin. Lukee jotain kirjaa
+ennen maatapanoaan. Vuoteen vieressä seinällä on kellastunut
+laakeriseppele, muisto maisterinvihkiäisistä. Mutta ilman sitojattaren
+kuvaa sen sisässä. Kesällä asuu yksinäisessä meren saaressa ja
+kalastelee.
+
+Siinä se on, sitä ei ole sen enempää. Ja sen yli ei herää ainoatakaan
+haavetta eikä niille perustettuja toiveita. Elämäni taivas tuntuu
+kirkastuvan ja kylmenevän. Minä itse jäähdyn ja kitistyn kokoon.
+Täydellinen tyhjyys ympäröi minua, aution yksinäisyyden sielukellot
+soivat korvissani. Ja minä luulen olevani valmis vastaanottamaan sitä
+olematonta, jonka elämä minulle tarjoaa. Ja minä käännyn seinään päin
+maata, nukkuakseni. Mutta silloin minä olen tuntevinani lakanassani
+tuoksahduksen tämänaamuisesta vuoteesta, hänen hiuksistaan, hänen
+huoneestaan. Hän tahtoo vetäytyä minua lähelle, hän pyrkii hyväilemään,
+suutelemaan ja syleilemään. Ja yhdellä pyyhkäisyllä on kumossa äskeinen
+mieliala ja sen tuoma katsantotapa. Sydäntä etova inho kääntää mieltäni
+nurin, ja minua pudistuttaa kiireestä kantapäähän.
+
+Minä rakastan häntä taas, Annaa, rakastan yhä hullummin,
+epätoivoisemmin kuin koskaan ennen. Koko olentoni pohjasta huudan häntä
+juuri nyt, juuri tällä hetkellä, tähän vierelleni, huudan häntä
+tulemaan tuolta ovesta, heittäytymään rintaani vasten, puhdistamaan
+minua suudelmillaan, uudistamaan minua hyväilyillään. Minä kertoisin
+hänelle kaikesta tästä niinkuin pahasta, ilkeästä unesta. Hän antaisi
+minulle anteeksi, ja minä aloittaisin elämäni uudelleen.
+
+Mutta hän ei tule. Nuo askeleet rappusissa, ne eivät ole hänen. Se on
+joku samanlainen kuin minäkin, hän seisahtuu ovensa luo ja kuuluu
+vääntävän avainta lukostaan.
+
+Miksei hän anna minulle rauhaa haudassanikaan? Miksen voi hänestä
+päästä, häntä unhottaa, siirtää sivulle, niinkuin monta muutakin
+pettynyttä toivetta? Miksen saa hakea hänestä eroa nautinnoissa ja
+yksinäisyyteni itsekkyydessä? Miksen saa jäätyä välinpitämättömyyteeni?
+
+Mutta minun on turha kysyä. Minä tunnen, etten saa enkä voi. Ehkä
+haihtuu hän mielestäni lyhyiksi hetkiksi, ehkä illoiksi ja öiksi. Nämä
+toivottoman todelliset, nämä lahjomattomat aamuhetket, ne tulevat aina
+olemaan samanlaiset. On tuleva takaisin nämä samat tunteet, tämä sama
+surkea kaipaus, tämä kuluttava, kirvelevä ikävä. Elinhän missä
+elinkään, hainhan lohdutusta ja unhotusta mistä hainkaan,--aina olen
+haparoiva häntä viereltäni, jossa häntä ei ole. Koettelinhan sammuttaa
+hänen kuvaansa, peittää hänen kasvojaan,--aina on näkyvä vesileima
+läpi, puhdas profiili ja kihara korvan juuressa.
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Yksin, by Juhani Aho
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 13593 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..0346bf2
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #13593 (https://www.gutenberg.org/ebooks/13593)
diff --git a/old/13593-8.txt b/old/13593-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..6333da9
--- /dev/null
+++ b/old/13593-8.txt
@@ -0,0 +1,3303 @@
+The Project Gutenberg EBook of Yksin, by Juhani Aho
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Yksin
+
+Author: Juhani Aho
+
+Release Date: October 4, 2004 [EBook #13593]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK YKSIN ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+YKSIN
+
+Kirj.
+
+Juhani Aho
+
+
+WSOY, Porvoo, 1920.
+
+
+
+
+    Soitto on suruista tehty,
+    murehista muovaeltu.
+
+
+I.
+
+
+Illallinen oli syöty, istuttiin salissa ja kello kävi jo kahtatoista.
+Oli ollut koko illan kankeata ja puheet ilman sisältöä.
+
+Keskustelu oli ujunut laihaksi ja uhkasi kokonaan katketa. Kun kadulla
+ajavan ajurin rattaat olivat lakanneet särkemästä hiljaisuutta, kuului
+vain lampun sydämen ynisevä laulu.
+
+Näin, että Anna kätki salaa haukotuksen kouraansa. Veli, joka loikoi
+nojatuolissa jalat suorina, haukotteli peittelemättä--sillä me olimme
+vanhat ystävät. En enää voinut jäädä pitemmälle istumaan, vaikka olisin
+vielä hetkisen tahtonut katsella häntä täältä lampun varjon
+puolipimeästä tuohon, jossa hän istui likellä valoa, kumartuneena
+kudoksensa yli. Nyt hän pani sen pois pöydälle ja aikoi nähtävästi
+nousta. Minä ehätin ennen, otin lakkini pianon päältä ja kumarsin
+äidille.
+
+--Joko sinä nyt menet? kysyi hän, mutta ojensi kuitenkin kätensä.
+
+--Johan on aika, sanoin minä, eikä ollut minulla kylläksi ylpeyttä
+estääkseni alakuloisuutta äänestäni, vaikka ymmärsin, että olisi
+pitänyt.
+
+--No, hyvästi sitten, ja onnea matkalle! Hän toivotti lisäksi terveyttä
+ja hyvinvointia ja käski tuoda paljon uusia aatteita ulkomailta.
+
+--Kuinka paljon, kapsäkinkö täydeltä?--Ja minä koetin vivahduttaa
+ääneni katkeran ylenkatseelliseksi.
+
+--Terve sitten, voi hyvin, elä paksusti, ja niinkuin oli puhe, kirjoita
+nyt kaikenlaista, virkkoi veli, pudistaen pois vetelyytensä, joka oli
+minua koko illan kiusannut.
+
+Anna oli istunut heidän välillään. Minä olin käynyt hänen ohitsensa
+äidistä veljeen. Tahdoin, että hänen kädenpuristuksensa olisi viimeinen
+lähtiessäni kotimaasta.
+
+--Hyvästi...
+
+--Hyvästi, onnea matkalle.
+
+Kuinka kuivasti, virallisesti ja kylmästi hän sen sanoi! Kuinka veltto
+ja kaikkea tunnetta vailla oli hänen kädenantinsa!
+
+Kun muut tulivat minua saattamaan eteiseen, jäi hän saliin sulkemaan
+pianoa, jonka ääressä hän oli istunut illan hämärässä haaveksien, kun
+minä tulin. Olin kuullut soiton käytävään ja kuunnellut sitä hetken
+aikaa oven takana, hengästyksissäni ja sydän kolkuttaen. Hän näkyi nyt
+ottavan lampun pöydältä, ja minä jo toivoin, että hän ehkä tulee, ehkä
+valaisee minua alas pimeistä rappusista. Mutta hän vain vei nuotit
+hyllylle, kääntyi sitten pois, meni salin yli oman huoneensa ovelle ja
+sulki sen, armottomasti, niinkuin minusta tuntui. Viimeinen, minkä
+hänestä näin, oli hänen hieno profiilinsa, puhdas poskensa ja kihara
+korvan juuressa.
+
+Ei, ajattelin minä laskeutuessani alas rappuja, jos et sinä, niin en
+minäkään! Ja minä annoin ulko-oven vieterin valtoineen vaikuttaa.
+Rämähtäköön! Ja se rämähti niin, että ikkunat soivat seinällä ja pitkä
+pimeä käytävä vihaisesti vastasi.
+
+Jumalan kiitos, että siitä nyt vihdoinkin oli tullut selvä! Vielä
+viimeiseen saakka oli toivo minua kiusannut.
+
+Nyt ei siitä enää ollut mitään kärsimistä. Ei enempää kuin erämaan
+kulkijallakaan, kun kangastus yht'äkkiä katoaa eikä hän näe muuta kuin
+rannattoman hiekka-meren ympärillään. Ja tietää, että hän _ei voi_
+sammuttaa janoaan.
+
+Ole siis tyytyväinen sinä, sanoin minä itselleni. Mitä se rintasi
+siellä riuhtoo ja sydän kiljuu! Eihän sinulla ole hätää, kun ei ole
+pelastustakaan.
+
+Torkkuva ajuri luuhottaa rattaillaan kadunkulmassa, läähättävän
+kaasuliekin alla.
+
+Bulevardinkadun tuuheat puut ovat synkkänä holvina pääni päällä.
+Vanhankirkon hautausmaalla hiipii joku kisälli kultansa kanssa.
+
+Yksinäinen huivipäänainen hiljentää kulkuaan ja hivahtaa epäröivänä
+ohitseni. Sillä oli niin nöyrät, anovat silmät. Olisit ottanut hänet
+mukaasi, hän olisi ollut siitä niin kiitollinen, hän jo ehkä odotti
+sinua, melkein seisahtuessaan lyhdyn alle! Huomenna hän olisi tullut
+saattamaan sinua laivalle, katsellut sinua ihmisjoukosta ja
+huiskuttanut salaisesti nenäliinaa hyvästiksi. Miksi annoit hänen
+mennä?
+
+Hän ei voi tulla, Anna! Hän tulisi mielellään, mutta hän ei voi! Vaan
+elä pane sitä sydämellesi, kultani! Sinä et voi! Elä itke eläkä kuole
+surusta! Koeta olla iloinen! Parin vuoden päästä minä tulen takaisin ja
+tuon paljon uusia aatteita tullessani.
+
+Koko Erottajatori on yhtenä ainoana ratinana, kun rattaat ajavat alas
+Kolmikulmalta täynnä reippaita ylioppilaita, vasta kaupunkiin tulleita.
+
+Ne ovat nuoria ne, ne huutavat ja hurraavat! Ne nauttivat vielä ne ja
+niillä on maailma avoinna edessään.
+
+Mutta olenko minä ihan järjiltäni? Katkera ja kateellinen noille, joita
+hän tuskin tunteekaan ja jotka kenties eivät välitä hänestä vähääkään,
+yhtä vähän kuin hänkään heistä! Ainoastaan sentähdenkö, että he jäävät
+tänne? Mutta sillä oli tuolla tännimmäisellä valkoinen lakki niin
+rajusti ja huolettomasti sysättynä toiselle korvalle. Sillä olivat
+olkapäät niin voimakkaat ja musta kihara tukka. Minulla on hattu kuin
+vanhalla herralla, minä olen raskas ja lihava ja kömpelö.
+
+Pakotan itseni naurahtamaan ylenkatseellisesti tuolle vertailulle. Ja
+teeskennellyn reippaasti minä kuljen Esplanaadin yli Kämpin ravintolaa
+kohti, jonka oven päällä kiiluu kirkas sähkölamppu.
+
+Mikä suloinen tunne nousta sinne ylös asuntoonsa, ravintolaansa,
+numeroonsa! Oven raosta ojentaa niin ystävällisesti kätensä lasku, joka
+»erehdyksien välttämiseksi annetaan joka päivä». Mikä kodikas tuoksu
+tässä huoneessa! Mitä erinomaista järjestystä osoittavat
+aloittamattomat kynttilät, ihan yhtä pitkät, kahden puolen pöytäpeiliä,
+ja sen edessä porsliininen tuhka-astia, jonka pohjasta luen
+koneellisesti: »Pohjoismainen Teollisuuskauppa Helsingissä.--Suuri
+varasto talousesineitä yksityisille ja ravintoloille.»
+
+Miksi ne sanovat, että ravintolahuoneelta puuttuu personallisuutta?
+Siksikö, ettei siinä näy asujan omaa leimaa, että se ei herätä muistoja
+kohtauksista hänen elämässään? Mutta olenhan minä elänyt puolen ikääni
+ravintoloissa. Nuo tuollaiset mykät tuolit, sohvat ja pöydät, jotka
+kaikissa ovat toistensa näköiset, ne ovat minulle kuin
+perintöhuonekaluja.
+
+Ja onhan tuossa muistorikas matkalaukkuni, selällään auki alkovin
+edessä. Sitä kun viikko sitten maalta lähtiessäni laitoin, oltiin vielä
+hyvät ystävät. Hän toi puhtaat vaatteeni pesusta, punoittaen talouden
+hommissa. Yliskamarin rappuja juostessaan oli hän hiukan hengästynyt ja
+istui huokaamaan tuolille, kädet helmassa.
+
+Hän tahtoi nähdä, mitenkä sitä nyt laitetaan vieraille maille menevää
+matkalaukkua.--»Vai tuolla tavalla! Ethän sinä, vanhapoika, vielä osaa
+edes ensimmäisiä alkeita! Mene pois!»--Ja hän työnsi minut syrjään,
+kaatoi matkalaukun kumoon ja alkoi asettaa kaikkea uudelleen. Hän oli
+polvillaan lattialla, tukka viehättävässä epäjärjestyksessä. Minun piti
+ojentaa hänelle tavarat. Valkoiset liinavaatteet laskeutuivat hänen
+käsiensä lomitse limikkäin, päällekkäin, ja pieninkin lovi sai täytensä
+kauluksista ja nenäliinoista.
+
+Seisoin siinä kömpelönä ja ihastuksissani. Ei hän noin, jos ei hän
+minua rakastaisi. Huomenna on minun lähteminen, nyt on oikea päivä. Ja
+minä sanoin, mikä koko kesän oli kielelläni pyörinyt, että minä häntä
+rakastan.
+
+En näe hänen kasvojaan. Näen hänen niskansa punastuvan, hän panee vielä
+pari nenäliinaa, heittää koko tukun kädestään lattialle ja minä kuulen
+vain kiireiset askeleet rappusista alas ja jatkuvan salin yli hänen
+kamariinsa, jonka ovi paukahtaa kiinni.
+
+Pääsen kenenkään häiritsemättä ulos--äiti kalistelee astioita
+keittiössä--harhailen mäkiä ja metsiä ja kun palajan takaisin
+rautatierataa myöten, tuskin väistyen vastaan tulevan junan tieltä,
+niin on hänen ovensa vielä suljettuna. Mutta huoneessani vaatteitteni
+päällä on kirjelappu häneltä. Hän on pitänyt minua ystävänä, vanhempana
+veljenään, melkein setänä. Muu ei voi tulla kysymykseenkään. Ei ole
+virkkanut mitään äidilleen ja veljelleen. Ja pyytää, etten minäkään
+sitä tekisi. Sillä hän »ei tahdo».
+
+Hän ei tullut illalliselle. En nähnyt häntä ennen kuin seuraavana
+aamuna vähän ennen junan lähtöä. Kevyt kesäpuku oli poissa ja hänellä
+oli yllään vakava vierailupuku. Iloisesta, vallattomasta tytöstä, jota
+vielä eilen olin vanhan tuttavuuden takia uskaltanut käsipuolesta
+pyöräyttää, oli hän muuttunut arvokkaaksi neidiksi.
+
+Eikö tässä siis ole muistoja, kalliita, rakkaita esineitä tässä
+huoneessa! Sillä matkalaukku on vielä hänen käsiensä jäleltä. Miksi ne
+sanovat, että ravintolahuoneelta puuttuu personallisuutta ja ettei se
+herätä lähtiessä kaipausta?
+
+Tiesihän jotain kertoa tuo alkovikin, jossa olin viettänyt tämän
+piinaviikkoni unettomat yöt ja sulkenut, aikamies, itkien syliini
+tyynyn, jonka nurkassa oli ravintolan leima.
+
+Kuinka hennoin nyt jättää sinut, jossa olin niin sydämeni pohjasta
+iloinnut! Mutta täytyihän minun! Pois, pois! Lukkoon kaikki! Lukkoon
+kaikki entisyys ja avain koskeen! Ja polvillani puristin minä
+matkalaukkuni armottomasti hakasiinsa, niinkuin olisin tahtonut siinä
+jonkun hengiltä kuristaa.
+
+Se oli kai minun soittoni, joka kuului aukinaisen oven kautta
+sähkökellosta tuolta käytävän päästä.
+
+Jahah! vahtimestari!--»Olkaa hyvä ja toimittakaa nämä tavarat laivaan.»
+
+Hyvästi huoneeni! Ja minä kysyin itseltäni puoliääneen, eikö minun ole
+ikävä lähteä kotoani? Heitä tuossa veräjällä vielä viimeinen
+lentosuudelma isiesi asunnolle, jonka ikkunoissa hehkuu sinulle
+hyvästiksi illan sammuva rusko!
+
+Laskeudun alas ravintolan puolelle. Eihän minun näin vain sovi
+karkulaisena lähteä. Tämä on harvinainen juhlahetki ja täytyy tyhjentää
+malja sen kunniaksi.
+
+Astuessani alas rappuja, joiden peitetyillä portailla ei kuulu muuta
+kuin pehmoinen askeleitten käynti, näen isossa peilissä mielihyväkseni
+miehen, jolla on silmät ivallisesti rypyssä ja jonka suupielet
+osoittavat ylenkatsetta. Nautin itse tuosta ivastani ja oman mieleni
+uhasta, jonka yht'äkkiä olen saanut itsessäni nousemaan taas pitkien
+aikojen päästä. Ja minä tahdon sitä ylläpitää.
+
+Mutta minä tunnen, että on ikäänkuin pohja puhki ja että iva ja uhka
+laskeutuvat laskeutumistaan.
+
+Ravintolan eteisessä tunnen jalkojeni alla kovan niinimaton.
+Päällystakki putoaa hartioiltani palvelijan käsiin... Tuossa hän seisoi
+viime kevännä peilin edessä ja laitteli hiuksiaan ja hattuaan... Suuri
+ruokasali on valaistu kuin häitä varten. Kuuluu ääniä sivuhuoneesta,
+näkyy naisten hattuja, upseerin olkalaput ja joku valkea rinta...
+Siellä oli syöty kerran yhdessä illallinen koko perheen kanssa,
+ennenkuin he menivät maalle.--Sali on nyt melkein tyhjä. Oven kohdalla
+keskellä lattiaa on pyöreä viinapöytä. Sitä on kiertämässä joku
+pienenläntä vanha herra, kaljupää, pureskellen kovaa leipää, haarukka
+iskevässä asennossa. Pari muuta frakkipukuista herrasmiestä, senaatin
+kanslistia, jotka nähtävästi ovat tulleet joistain pidoista, istuu
+loitompana salin perällä kahden puolen pientä pyöreää pöytää, otsat
+melkein yhdessä, puhellen puoliääneen.
+
+Menen liukkaan lattian yli salin etäisimpään nurkkaan. Palvelija on
+lähtenyt liikkeelle väijymäpaikastaan vastaiselta seinämältä.
+
+Minä en tiedä, mitä tilata. Tuokoon nyt sitten tuutingin!
+
+Mutta kun saan sen ja alan laittaa juomaani, en ymmärrä, mitä ihmettä
+varten minä olen täällä, ihan yksin, totia tekemässä, keskellä yötä.
+Yht'äkkiä herpoaa minussa kaikki pinnistys ja minä luuhistun kokoon
+kuin vyyhti. En jaksa pitää pystyssä päätäni ja iva ja uhka kaatuvat
+maahan keinotekoisilta telineiltään.
+
+Sillä onhan tämä oikeastaan äärettömän surullista ja toivotonta.
+
+Hän oli ollut minun viimeinen toivoni. Hän oli taas nostanut jaloilleni
+minut, joka jo lepäsin koossa, henkisesti hervotonna. Olin aikonut
+ruveta uudelleen elämään, uskaltanut aukoa eteeni toista tulevaisuutta.
+Tahdoin toimia, vaikuttaa ja ponnistaa. Jo olin ojentautunut siihen. Ja
+nyt oli kaikki taas niinkuin ennenkin. Olin tässä ravintolassa kuin
+autiolla rannalla, josta jo luulin purjehtineeni pois. Tunsin itseni
+vielä vanhemmaksi ja voimattomammaksi kuin ennen. Ei ollut minussa
+mikään katkennut enkä tuntenut murtumisen kipua. Mutta kaikki ponsi oli
+hervonnut. Olin kuin ikäkulu, oiennut luokki.
+
+Viimeisten öitten kuluessa olin raivonnut raivottavani, vaikeroinut
+vaikeroitavani. Nyt en enää tuntunut jaksavan vaikeroida enkä
+surrakaan. Olisin ollut tyytyväinen, jos olisin saanut muistot päältäni
+torjutuiksi. Mutta ne olivat kerta kaikkiaan tottuneet tulemaan tähän
+aikaan yöstä. Ne tulivat ennen uurrettua väyläänsä. Yhtä selvinä,
+vaikka ehkä vähän kalpeampina ja värittömämpinä kuin ensimmältä.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Minä tunnen hänet pienuudesta pitäen. Ensi kerran sattuu hän silmääni,
+kun hänen veljensä tuo minut perheeseen ja esittelee minut parhaana
+ystävänään. Äiti on hiljainen, miellyttävä leski, hellän ja hyvän
+näköinen ihminen, hiukset jo harmaantuneet. Hän näyttää elävän vain
+lapsiansa varten.
+
+Tuodaan kahvia sisään ja leipäkoria kantaa pieni kirkassilmäinen tyttö,
+joka katsoo rohkeasti kasvoihin, jota naurattaa ja joka ei välitä sitä
+peittää. Niiaus on lyhyt, katkaistu nytkähdys, ikäänkuin pakosta tehty
+ja armosta annettu, mutta jota samoin kuin lyhyitä helmoja täytyy
+kärsiä aikansa. Kaksi mustaa palmikkoa ulottuu alapuolelle vyötäisiä.
+Sinusta kasvaa vielä sydämen kipu monelle, jahka siitä ylenet,
+ajattelen minä ohimennen.
+
+Meistä tulee hyvät tutut. Käyn usein talossa, ja hänen koulumatkansa
+sattuvat samoille tunneille kuin minun menoni yliopistoon. Joko minä
+saavutan hänet tai hiljennän kulkuani, kun näen hänen kääntyvän
+kadunkulman takaa. Usein saan, silloin kun en satu häntä huomaamaan,
+lumipallon selkääni. Ja kun pyörähdän häntä katsomaan, kiertää hän
+nauraen jo toista palloa punottavissa käsissään. Hän on niin
+aamuntuores, hattu toisella korvalla ja käsipuuhka riippuen nauhassa
+kupeella niinkuin metsämiehen laukku. Joskus sattuu, että kohtaan hänet
+kello kahdeksan, kämpiessäni kotiini koko yön kestäneistä juomingeista.
+Hän ei aavistakaan, mistä viimeksi tulen, juoksee ohitseni ja
+töykkäisee minua mennessään. Kun kotiin tultuani riisuudun, pesen pois
+yölliset liat ja laskeudun koskemattomalle vuoteelleni, on hän hetkisen
+aikaa edessäni, niinkuin pieni puhtoinen tuttu lintu, jonka usein näkee
+lentävän editsensä tien poikki.
+
+Hän on nähtävästi ylpeä aikamiehestä kavaljeeristaan, joka niin
+usein saattaa häntä koulun portille. Vastaantullessaan ottaa hän
+oikeudekseen kumartaa minulle, ja minä nostan hänelle hattua niinkuin
+täysi-ikäiselle neidille. Ja usein juoksee hän tyttöparvesta toiselta
+puolelta katua luokseni ja nakkaa minulle kirjat kannettavakseni,
+kehuakseen tovereillensa tuttavuudestaan. Kun hänelle pistää päähän,
+saattaa hän sanoa: »Tulkaa nyt meille, olkaa hyvä!» Nimeni on tietysti
+hänen muistikirjassaan ynnä sen rinnalla runo, ja minä luulen, että
+olin siihen aikaan hänen »ihanteensa».
+
+Menen kihloihin, ja kun käyn morsiameni kanssa ensi tervehdyksellä, ei
+häntä saada saliin. Äiti menee häntä vaatimaan, mutta hän vastaa vain:
+»En tule!» ja piirtää joitain kuvia ikkunan hikeen. Kun äiti vielä
+uudelleen koettaa houkutella, vastaa hän taaskin: »Enkä tule!» ja
+hankaa ruutua puhtaaksi. Minä näen sen oven raosta ja kuulen äidin
+toruvan: »Anna, elä nyt tahraa siinä ikkunaa!»
+
+Morsiameni istuu salipöydän ääressä ja selailee valokuvia. Tunnen
+silmänräpäyksellisen taantumisen tunteissani. Hänen piirteensä
+näyttävät edestäpäin katsoen niin paksuilta ja tavallisilta.
+
+Veli kertoo minulle sitten seuraavana päivänä nauraen, että morsiameni,
+joka oli opettajana tyttökoulussa, oli Annan mielestä »ruma» ja
+»olevinaan» ja ettei kukaan heidän luokallaan voi häntä sietää. »Kyll'
+on kanssa maku sillä...!»
+
+Hän katoaa näkyvistäni ja mielestäni useammiksi vuosiksi. Suoritan
+tutkintoni, muutan maalle ja käyn hyvin harvoin Helsingissä. Minulla ei
+ole hänestä muuta kuvaa näiltä ajoilta kuin kasvava, hontelo koulutyttö
+Suomalaisen Tyttökoulun ylemmillä luokilla. Hän on ujompi kuin ennen,
+ja kerran, kun veli tekee hänelle pilkkaa jostain »flammasta», menee
+hän loukkaantuneena pois eikä enää ilmesty.
+
+Vasta vuosi sitten ilmestyy hän eteeni nykyisessä muodossaan. Minä olen
+kyllästynyt oloihin ja elämään maalla, pienissä kaupungeissa, joissa
+olen ollut useammassa opettajana. Kihlaukseni on jo aikoja sitten
+purkautunut, uudet liitot myöskin liestyneet. Tarjoutuu tilaisuus
+matkustaa ulkomaille ja minä tulen keväällä Helsinkiin oppiakseni
+ranskankieltä. Tulen tänne sillä sisällisellä raivolla, joka syntyy
+maaseudun yksinäisyydessä, pikkukaupunkien kaukaisissa kolkissa, joissa
+elon voima tuntuu kuivuvan kokoon ja henki kitistyy ja siitä kärsii.
+Kaikki siteet olivat katkenneet, vanhempani kuolleet eikä minulla ollut
+sukulaisia, joista olisin välittänyt. Minulla ei ollut velvollisuuksia
+ketään kohtaan, ja minä aioin elää laajasti, nauttia kerran vielä
+suuren maailman elämästä monien vuosien kuluttua, ennenkuin kokonaan
+antaudun vanhenemaan. Tulin Helsinkiin melkein samanlaisilla tunteilla
+kuin ensi kerran nuorena ylioppilaana.
+
+Menen suoraa päätä vanhaan tuttuun taloon ja soitan. Täysikasvuinen
+nuori neiti tulee avaamaan ovea. Minulla on vieläkin se tunne, että
+hänen kasvonsa, silmänsä, pitkä tukkansa, pyöristynyt povensa, solakka
+vartalonsa ... että kaikki siinä silmänräpäyksessä, yhdessä ainoassa
+avauksessa syöpyivät mieleeni niinkuin valokuvaajan lasiin.
+
+--Oo, päivää! huudahtaa hän ja ojentaa minulle ilostuneena kätensä.
+
+Olen sanomaisillani, että hänhän on jo täysikasvuinen neiti ja etten
+ollut häntä tunteakaan. Mutta mikä estänee minut siitä. Jokin hämärä
+tarve vakuuttaa itsellenikin, ettei iän ero kuitenkaan ole niin kovin
+suuri. Enintään viisitoista vuotta,--jonka samassa lasken, astuessani
+hänen jälessään saliin.
+
+Hän juoksee kutsumaan äitiä, käännähtää ovessa ja katsahtaa minuun. Ne
+keikahdukset ja liikkeet, ne ovat kuin ne minussa tapahtuisivat, ja
+vereni värähtelevät niiden mukana.
+
+Minä rakastun häneen hetikohta. Aikamiehen, kaikenlaista kokeneen
+sitkeällä tunteella kiinnyn minä häneen. Hänessä näyttää olevan kaikki
+se, mitä ennen olen turhaan hakenut. Ei pienintäkään piirrettä, ei
+liikettä, ei äänen värähdystä, joka minua häiritsisi tai vaivaisi.
+Ennen, kun olin rakastunut, tunsin hetkellisiä heikkouksia tunteissani,
+jonkinlaisia lahopaikkoja. Voin löytää vikoja noissa muissa, arvostella
+heitä kylmästi, ja aina oli minulla aavistus, että rakkauteni on
+haihtuva--niinkuin oli haihtunutkin. Ja noihin entisiin nähden oli
+minulla aina selvillä syyt, minkä tähden heitä rakastin. Nyt en voi
+niitä löytää. En voi määritellä kiintymystäni. Se on vain, niinkuin se
+on. Hän on mennyt veriini ensi siemauksella, niinkuin voimakas viini,
+läpi joka solun ja suonen, nuorentaen ja antaen voimaa.
+
+Kuvittelen samanlaista kuin vuosia sitten, ensi kerran rakastuessani.
+Rakkauteni on yhtä tuntehikas ja käytökseni yhtä lapsellinen. Haen
+tilaisuutta tavata häntä missä suinkin voin, keksin kaikenlaisia syitä
+heillä käydäkseni ja illalla ennen maatamenoani kuljen usein hänen
+ikkunansa alitse. Laiminlyön kaikki tehtäväni, en välitä varustautua
+matkalle enkä viitsi lukea kieltä, jota varten olin oikeastaan tänne
+tullut. Tunteeni opettajaneitiä kohtaan ovat melkein samat kuin
+koulussa ennen. Koetan luikkia läpi niin vähällä kuin mahdollista.
+
+Kevät tulee, meri aukeaa ja minun pitäisi lähteä ensi laivoilla
+Lyypekkiin. Minä siirrän sen tuonnemmaksi. Etelässä on liian kuuma,
+Pariisin näyttelyn alkuaikoina on siellä väkeä liian paljon j.n.e.
+
+Me kävelemme silloin tällöin ulkona kahden, katselemme
+Tähtitornivuorelta merta, joka siintää ja välkkyy, ja satamaa, jossa
+liukuu laivoja ja lepattaa purjeita ja jota reunustavat valkeanhohtavat
+rakennukset rantatorin ympärillä. Istumme ennen päivällistä Kappelin
+edustalla, jossa suihkulähteen ympärillä parveilee ihmisiä uusissa
+värikkäissä kesävaatteissa. Pienet tytöt myyskentelevät vasta
+poimituita kukkasia, ja joka kerta kun olemme siellä, sallii hän minun
+ojentaa itselleen sinisen vuokkokimpun. Hän sovittaa sen rintaansa,
+tunnustelee sen tuoksua ja unhottaa sen samassa. Mutta minä olen
+onnellinen enkä saa silmiäni kukkasista napinlävessä hänen povellaan.
+
+Jos tietäisin, rakastaako hän minua vai onko hänellä ehkä jo joku
+toinen! Ja yht'äkkiä tulee minulle pelko matkustaa täältä pois niin
+pitkäksi aikaa sinne jonnekin horisontin alle, toiselle puolelle
+kaukaisia meriä.
+
+--Välistä minun ei tee mieleni ollenkaan pois Suomesta, minä sanon
+kerran.
+
+Vaan eihän hän huomaa äänestäni mitään eikä näe silmistäni. Hän
+tervehtii tuonne suihkulähteen luo erästä ohikulkevaa pitkää, kaunista
+ylioppilasta. Kostuttaa lasilla huuliaan ja sanoo hyvin huolettomasti,
+yhä seuraten silmillään ylioppilasta:
+
+--Miksei? Eikös ole hauska päästä näkemään maailmaa...?
+
+Olisikin liika vaatimus, että hän nyt jo olisi ehtinyt rakastua minuun,
+lohdutan minä itseäni. Mutta ajatus siitä, että hän jää tänne ja ehkä
+on kihloissa, kun tulen takaisin, alkaa minua yhä enemmän vaivata. Minä
+olen kateellinen kaikille, sillä minä näen, että häntä aletaan jo
+huomata. Usein kääntyvät kävelijät jälelleen häntä katsomaan. Helsingin
+herrat ovat keksineet hänessä uuden kasvavan kaunottaren. Hän on
+huomannut sen itsekin. Joskus nostaa ohikulkijain liian silmiinpistävä
+ihastus hienon punan hänen poskilleen. Minä tutkin häntä sivulta,
+seuraan jokaista liikettä ja värettä hänen kasvoillaan. Ilman muuta
+syytä alkaa hän yht'äkkiä puhua iloisesti ja reippaasti, mikä tuntuu
+teeskennellyltä eikä minua oikein miellytä. Taikka hän on hajamielinen,
+kohtelee minua olantakaisesti, ikäänkuin kiusaa tehden. Kuljen
+viikkokauden alituisessa aikomuksessa tunnustaa tunteeni. Mutta se
+siirtyy päivästä päivään ja eräänä kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina he
+ovat jo lähdössä maalle.
+
+Asema kuhisee koululaisia, hän on veljensä kanssa kiiruhtanut
+edeltäpäin. Minä pakkaudun jälempää äidin kanssa tungoksen läpi,
+kantaen vaunuun meneviä tavaroita. Soitetaan kolmannen kerran enkä minä
+ole vielä saanut heitetyksi lopullista hyvästiä, jolloin toivon voivani
+katseella ja kädenpuristuksellani antaa jotain viittausta tunteistani.
+Äidille saan sen hät'hätää sanotuksi, ja hän toivottaa minulle
+liikutettuna onnea matkalle. Mutta Anna seisoo jo vaunun ikkunassa,
+ympärillään joukko hyviä ystäviä, joita en voi työntää syrjään. Hän ei
+sitä paitsi näytä huomaavankaan minua. Hän on unohtanut, että lähden
+niin pitkälle matkalle. Vasta sitten, kun juna lähtee liikkeelle ja
+minä mieli surkeana seuraan sen yhä kiihtyvää kulkua, huomaa hän minut,
+nyökäyttää minulle päätään iloisesti ja tyytyväisesti ja vetäytyy
+vaunuunsa.
+
+Mikä sunnuntai kuumassa kaupungissa, joka on käynyt melkein tyhjäksi!
+Kuinka minua nyt inhoittaa Esplanaadi, täynnä kisällejä, kaartilaisia
+ja piikoja. Ja kuinka hermostuttaa tuo iankaikkinen torvien räminä
+Kappelin edustalla, josta on mahdoton päästä kulkemaan ohi.
+
+Harhailen Eteläsatamassa ja joudun kävelyilläni Katajanokan nenään.
+Istun siellä kauan aikaa katsellen merta, jonka pinnalla piirtelevät
+purjeveneet jostain syystä tekevät mieleni yhä surullisemmaksi. Ja kun
+höyrylaiva, täynnä huviretkeilijöitä, poistuu ulapalle liehuvine
+lippuineen, en minä jaksa enää olla, vaan menen takaisin kaupunkiin.
+
+Minulle tulee päähän mennä heidän asuntoonsa. On olevinaan jotain
+asiata ja sillä tekosyyllä saan avaimen talonomistajalta. Huoneitten
+ikkunat ovat kaikki liidutut, taulut, peilit ja kynttiläkruunut ovat
+valkoisten verhojen sisässä. Eteisen naulaan on unohtunut hattu ja
+ikkunalla on vanha rikkinäinen hansikas. Piano on suljettuna. Kosketan
+sitä ja se äännähtää kuin nukkuva, jota häiritään hänen unessaan. Minä
+menen rinta vavisten hänen huoneeseensa. Sänky on tyhjä, uunissa on
+papereita ja joku tyhjä pahvilaatikko. Toalettipöydällä on kampa ja
+siinä muutamia hiuksia. Minä otan ne siitä... Minä sanon, että tämä on
+hurjaa ja naurettavaa. Koko maailma minua pilkkaisi, jos tietäisi, että
+olen täällä. Mutta olkoon! Minä en tiedä muuta, kuin että minä rakastan
+häntä, rakastan järjettömästi, epätoivoisesti.
+
+Loion kauan aikaa salin sohvalla. Joskus ajetaan kadulla, niin että
+koko huone tärisee. Sitten ei kuulu hiiskahdustakaan, ei muuta kuin
+kärpästen siipien surina.
+
+Hän ei rakasta minua, minä olen hänelle kerrassaan yhdentekevä. Hän ei
+muistanut heittää minulle edes hyvästiäkään. Mutta vaikka olen näin
+varma asiastani, toivon minä kuitenkin. Ja minä koetan yhäkin lohduttaa
+itseäni sillä, että minä en ole osoittanut hänelle mitään ja että hän
+siis ei tiedä tunteistani. Jos hän ne tietäisi, jos hänelle
+kirjoittaisin...? Ja minä alan miettiä loikoessani siinä kirjettä
+hänelle. Minä kehitän tunteeni hänen eteensä, minä sulatan hänet
+sanoillani, minä avaan hänelle sydämeni syvyydet, ja hän ehkä heltyy,
+ehkä antaa ainakin toivoa.
+
+Kolmen päivän kuluttua on minulla kirje valmis, mutta minä en saa sitä
+lähetetyksi. En uskalla panna kaikkea alttiiksi. Ja niin minä kirjoitan
+sen sijaan hänen veljelleen ja ilmoitan, että olenkin päättänyt lähteä
+ulkomaille vasta syksyllä. Niinkuin olin odottanutkin, kutsuu hän minut
+luokseen maalle.
+
+Toisen luokan mukavalle sohvalle nojaten minä näen vaunun avatusta
+ikkunasta vihertävät maat, lehdittyvät koivut, vainioilla kyntömiehiä
+ja rautatieasemat kuin puhdistettuina kesän juhlaan. Niitä on maalattu
+ja korjattu muutamia ja ohimennessä tuntuu öljyvärin ja asfaltin haju.
+Pysähdyttäessä kuuluu metsästä peipposen aina uudistuva viserrys ja
+käki kukkuu kauempana.
+
+Ei ole enää tähteitäkään jälellä ikävästä ja epätoivosta. Minä olen
+varma siitä, että hän on tuleva minua rakastamaan. Minä tunnen
+itsessäni voiman, jota hän ei ole voiva vastustaa. »Henkeni voimalla»,
+toistelen minä ajatuksissani. Ja samalla voin minä jotenkin
+rauhallisesti asettua siihenkin ajatukseen, ettei hän minua rakasta.
+Siitä syntynyt rauha lisää varmuuttani ja antaa yhä suurempia toiveita
+onnistumisesta, Ennen kaikkea minun täytyy olla kylmä ja taistella
+liikaa tuntehikkuuttani vastaan. Olen laittanut itselleni uuden
+kesäpuvun, joka näyttää tekevän lyhyen ja lihavan vartalonikin
+somemmaksi.
+
+Mutta siitä huolimatta vapisen minä hermostuneesti, kun alkaa lähestyä
+odotettu asema iltapäivällä. Kun juna huutaa tuloaan, niin sitä
+säikähdän. Olen lähettänyt sähkösanoman tulostani ja he ovat minua
+vastassa asemalla, kaikki kolme. Olen hiukan kömpelö käsilaukkuineni.
+Veli kysyy kuulumisia Pariisista, minä en osaa muuta kuin hämilläni
+naurahtaa.
+
+Anna on yhä kauniimpi keveässä, kesäisessä puvussaan. Hän on avopäin,
+ainoastaan päivävarjo suojaamassa auringolta. Hän ja veli alkavat astua
+edeltä, minä tulen jälestä äidin kanssa. Toivon, että tienhaarassa,
+joka kulkee radan yli, he meitä odottaisivat. Mutta hän survaa vain
+porttia pysymään auki eikä katso jälelleenkään.
+
+--Me asumme täällä aivan yksin, melkein erämaassa, sanoo äiti. Oli
+hauskaa, että tulit. Me ilostuimme kaikki, kun saimme sähkösanomasi.
+
+Että he olivat ilostuneet kaikki, se saattaa minut takaisin hyvälle
+tuulelle. Toisen portin luona kääntyy Annakin taakseen ja kysyy huutaen
+äidiltään teelaatikon avaimia.
+
+--Ne kuuluvat olevan kamarin pöydällä! saan minä äidin puolesta huutaa
+vastaukseksi.
+
+Ja tämä lohduttaa minut täydellisesti. Hänen edeltäpäinmenonsa ei siis
+ole mikään mielenosoitus, niinkuin jo olin pelännyt. Hän menee
+edeltäpäin vain siksi, että tahtoo joutua teetä laittamaan.
+
+Istumme kauan illallispöydässä. Hän hommaa emäntänä ja pysähtyy vasta
+teetä juodessa paikoilleen vastapäätä minua. Kyynärpäät pöydällä ja
+posket nyrkkeihin nojaten hän kuuntelee minua, vaikka minä joka kerta
+hänen liikahtaessaan pelkään hänen menevän. Minä puhun, olen hyvällä
+tuulella ja kuvaan mielestäni sattuvasti kesäistä Helsinkiä, entistä
+elämääni maaseudulla ja naurettavia oloja pikkukaupungeissa. Saan
+hänetkin samaan mielentilaan ja minusta näyttää, että hän tarkastaa
+minua omituinen, utelias kiilto silmissä.
+
+--Se osaa kuvata tuo, sanoo hän. On hauskaa kuulla, kun hän tulee ja
+kertoo sieltä ulkomailta.
+
+Kuinka minä sinua äärettömästi rakastan! Minä kun tulen sieltä, niin
+laitan sinulle pienen hauskan kodin. Kuinka sinä tulet olemaan
+tyytyväinen ja onnellinen! Et sinäkään voi olla minua rakastamatta.
+Sinä et voi saada sen parempaa kotia keneltäkään, et mistään. Minä
+lumoan sinut ympäristön lämpimyydellä, hyvän luontoni hellyydellä,
+mukavuudella ja hyvinvoinnilla.
+
+Enkä minä tahtoisi koskeakaan häneen. En muuta kuin hänen otsaansa
+suudella. Se tunne, jolla häntä rakastan, on puhtainta ihanteellisuutta
+ja se asuu ainoastaan rinnassa.
+
+Ja valvoessani valoisan kesäisen yön minulle osoitetussa yliskamarissa,
+minä tulen vakuutetuksi siitä, että tämä hieno tunne, tämä melkein
+henkinen rakkaus, että se on se, joka oikeuttaa minun saamaan hänet.
+Minä, joka en mitään usko, minä olen taikauskoinen tässä kohden. Ja
+minä panen itselleni ikäänkuin koetustyöksi olla hänelle uskollinen
+tästä päivästä lähtien, ulkomailla, Pariisissa, kaikkialla. Sen
+päätöksen jälkeen tunnun viattomalta ja puhtaalta ja minä voisin
+vakuuttaa mielestäni ihan hyvällä omallatunnolla, että todella niin
+olenkin. Puhtaana eläminen on minulle nyt siveellinen vaatimus, vaikka
+ennen olin sellaiselle olkapäitäni kohottanut.
+
+Kesän kuluessa minä tuuditan itseni siihen unelmaan, että hän
+todellakin on jo minun, että hän rakastaa minua, ja että me vain emme
+puhu siitä toisillemme, vaikka tiedämme sen kumpikin. En käsitä, että
+syy siihen ei ole muu kuin ympäristön. Veli on hiukan veltto, loikoilee
+mieluimmin päivät pitkät puutarhan riippumatossa ja lukee romaaneja.
+Äiti järjestää aina jotain taloudessa. Ja sillä lailla jään Annan
+ainoaksi toveriksi minä, johon hänen muun seuran puutteessa täytyy
+tyytyä.
+
+Minä jään heille koko kesäksi. En ajattele matkaani enää, en muuta kuin
+sitä nykyisyyttä, jossa elän ja jossa minulla nyt on kaikki, mitä
+toivon.
+
+Mitkä onnelliset päivät! Mikä unelma todellisuudessa! Joka ilta kertaan
+kamarissani, mitä päivällä on tapahtunut. Se on pääpiirteissään
+samanlaista melkein joka päivä, ainoastaan vivahdukset vaihtelevat.
+
+Minulla on aamusilla kiire alas yliskamaristani. Tavallisesti kaikki
+muut vielä nukkuvat, kun laskeudun rappuja alas porstuaan, kuljen hänen
+ovensa ohitse ja kuulostan. Siellä ei risahdakaan. Avaan ulko-oven,
+josta jo auringon paiste kuohahtaa vastaani. Veranta on vielä kostea
+varjopaikoista, ja pihamaalla kimmeltää kaste. Istuudun nurkkaukseen,
+selin aurinkoon, joka ei vielä kuumenna, ainoastaan lämmittää. Minulla
+on kirja, mutta en sitä lue. Tuossa on hänen kamarinsa ikkuna. Siinä ei
+ole kuin toinen uudin edessä. Näkyy tuoli ja sen selustimella hänen
+leninkinsä liivi. En tahdo katsoa sinne, mutta näen sen kuitenkin.
+Toinen edessä oleva uudin peittää hänen vuoteensa. Mutta minä olen
+näkevinäni hänet nukkumassa, tukka hajallaan, toinen käsi pään alla ja
+toinen rentona riippumassa sängyn laidan yli, sormet melkein mattoa
+koskettaen.
+
+Teen kävelyn rantaan. Koko suuri selkä on vielä rasvatyven. Laiturin
+laudat loksahtavat veteen jalkojeni alla. Kalaparvi karkaa syväyksen
+reunaan, mutta palaa kohta taas uteliaana takaisin. Purjevene, jonka
+olen laittanut kuntoon, ei ole liikahtanutkaan eilisestään. Veneessä
+ovat onget ja uistimet valmiina. Lahden toisella puolen on
+rautatieasema. Asemapäällikön valkea vene hohtaa teloillaan
+päiväpaisteessa. Tavarajuna seisoo siellä odottamassa. Se on varmaankin
+seisonut jo tunnin. Savukiemura veturin piipusta kohoaa rauhallisesti
+ja hitaasti. Sillä ei ole kiirettä silläkään näin salon sydämessä.
+Vihdoin se viheltää, niin että kaikuu ympäri järven rantoja, ja lähtee
+puhkuen menemään. Noustessani takaisin pihaan, kuulen vielä kauan
+pyörien heikkenevän kolinan.
+
+Hän ei ole vieläkään noussut. Istun ainakin tunnin entisellä sijallani
+verannan nurkassa. Olen lukevinani, mutta en tiedä, mitä luen...
+Nukkukoon hän vain, ei minulla ole kiirettä, hän on oleva koko päivän
+minun, tämän niinkuin eilisenkin.
+
+Vihdoin kuuluu liikettä hänen huoneestaan, sukkasillaan astumista.
+Ikkunaan ilmaantuu jotain valkoista, joka vetäytyy äkkiä pois. Paljas
+käsivarsi kurkottaa tuolilta leningin liivin, ja uudin putoaa eteen.
+
+Minulla on vaikea, pitkä, epätietoinen puolen tunnin iankaikkisuus. Jos
+hän luulee minun asettuneen katsomaan... Vasta sitten rauhoitun minä,
+kun kuulen ensin hyräilyä ja sitten raikasta laulua. Nousen kävelemään
+edestakaisin verannalla. Hänen ovensa käy, hän tulee esiin virkeänä
+kuin varpunen. Posket ovat punakat kuin kätkyestä vasta nousseen
+pikkulapsen.
+
+--Huomenta!
+
+--Huomenta!
+
+Hän noutaa kahvipannun verannan pöydälle, me emme malta odottaa muita
+ja juomme kahvimme kahden. Hän on minun nuori, pikku vaimoni, meillä on
+jo oma talous, me elämme täällä kaukana muista, tyytyväisinä ja
+onnellisina. Kuinka tekisi mieleni huomauttaa siitä, antaa edes hieno
+viittaus ajatuksistani! Mutta minä pelkään, että jos kuuluu pieni
+risahduskaan, niin karkaa arka hirvi näkymättömiin. Muiden läsnäollessa
+uskallan puhua rakkaudesta ja tunteista. Kahden kesken emme koske
+muihin kuin ihan tavallisiin asioihin.
+
+Me keskustelemme päivän ohjelmasta.
+
+Ensin on nostettava verkot, jotka edellisenä iltana olimme laskeneet.
+Työnnän veneen teloiltaan, ja hän auttaa tullosta. Hän tahtoo asettua
+airoihin, ja minä meloskelen perässä, kaislikkorantoja me luikkailemme
+tyyninä aamuina, ja airojen kalke kuuluu niin selvästi ja kuulakasti.
+Vesi välähtelee airon lehdessä ja tippuu kirkkaaseen pintaan, kun hän
+lakkauttaa soutunsa ja sanoo jotakin. Keskustelu on kalastuksesta,
+siitä, mihin huomenna heitetään pyydykset. Olemme pian oppineet
+tuntemaan kalaluodot ja kutupaikat. Lasketaan verkot milloin minkin
+onnella. Hän on ihan innostunut ja hän hehkuu ilosta nähdessään ainan
+tutisevan merkkinä ison kalan noususta. Ja hän on tosi vihassa, jos se
+veneeseen pääsemäisillään potkaisekse irti ja sukeltaa syvyyteen. Hän
+toruu minua, sanoo »siksi» ja »semmoiseksi». Mutta minä olen siitä
+mielissäni! Hän on silloin ikäänkuin lähempänä, tulee tutummaksi.--
+Missä hommassa hän on, kun verkot pannaan puikkarille ja hän pidättää
+itselleen oikeuden päästellä saaliin irti ja selvitellä sotkeumat! Minä
+en saa koskeakaan, hän tahtoo itse, ja hän puuhaa siinä, hihat
+käärittyinä kyynärpäihin, helmat nostettuina ylös ja sormet niin
+suomuksien vallassa, ettei hän voi sysätä hiusta otsalta, vaan täytyy
+työntää se käsiselän avulla korvan taakse. Minä seison ulompana, poltan
+paperossia ja sanon melkein joka kerta: »No, me sitä ollaan niitä
+maailman parhaita kalamiehiä»--joka on tullut pysyväksi sukkeluudeksi.
+Iltapäivällä me sitten usein purjehdimme. Alussa oli velikin mukana,
+mutta ei viitsinyt kauan. Anna tavallisesti kuitenkin aina muodon
+vuoksi kysyy:
+
+--Etkö tule purjehtimaan?
+
+--En jouda.
+
+--Et jouda! Saisiko kysyä, miltä töiltäsi et jouda?
+
+--Minä luen, niinkuin näet.
+
+--Näytä, mikä kirja se on?--Oblomoff.
+
+--Sinä et sitä ymmärrä, mutta se on hienointa psykologiaa, mitä minä
+ikinä olen lukenut.
+
+--Tiedän ... ja sinä olet juuri itse tuollainen samanlainen Oblomoff.
+
+--Ehkä olet oikeammassa kuin luuletkaan.
+
+--Mutta me purjehdimme, me! Hyvä toki, etteivät kaikki ole sellaisia
+vetelyksiä kuin sinä!
+
+Noihin tuollaisiin laihoihin, tavallisiin suosionosoituksiin panen minä
+aina erityisen merkityksen ja koetan selittää ne edukseni.
+
+Pidän perää, ja hän hoitaa nuoria. Hän istuu lähellä minua peräkehyksen
+sisässä ja tottelee täsmälleen komentoani, jonka aina annan
+virallisella, käskevällä äänellä. Hän on laittanut itselleen sinisen
+väljän merimiespuvun, ja päässä hänellä on pyöreä matruusilakki, jonka
+silkkiset nauhat hulmuavat suorina tuulessa. Valkeata peräpurjetta
+vastaan, johon aurinko häikäisevästi paistaa, on musta tukka ja tuo
+hieno puhdas profiili, jota en väsy katselemasta.
+
+Tuulee vinhasti. Hän ei kiinnitä nuoraa tappiin, vaan pitää sen
+kädessään, valmiina hellittämään vihurin tullessa. Hän vetää käsillä ja
+ponnistaa jaloilla purren pohjaan. Hän nojaa taapäin, painaakseen
+kallistuvaa venettä tasapainoon. Vyötäinen on niin voimakas ilman
+kureliiviä, kädet ovat jäntevät ja jalkapöytä korkea. Minä olen
+eteenpäin kumarassa, toinen käsi peräsimessä ja toinen peräpurjeen
+nuorassa, ja tähtään hänen niskansa taitse ja purjeen ainan alitse
+menon suuntaa. Laine kuohuu laineen perästä, pursi nousee ja laskee, ja
+Anna tuossa asemassaan, purje ja koko etupuoli venhettä--ne
+kiinnittyvät yhdeksi kokonaisuudeksi, samaksi olennoksi, jota minä
+johdan ja vien tuonne siintävän ulapan perille kohti jotain kaukaista
+kalliosaarta tai valkoiselle paistavaa merimerkkiä pitkän etäisen
+niemen nenässä. Joskus särkyy iso laine kokkaan ja pirskahtaa perään
+saakka. Hän saa räiskähdyksen kasvoilleen ja olkapäilleen. Hän
+huudahtaa ja nauraa samassa, mutta ei muuta asentoaan eikä pyyhi
+pisaroita poskiltaan.
+
+Auringon laskiessa tyyntyy tuuli, ja laimeata laitaista kuljemme me
+hiljalleen kotia kohti. Kokkapurjeen nuora saa nyt olla solmussa ja
+helposti, vetreästi, niinkuin voideltuina, viiltävät laidat vettä,
+lainetta tekemättä. Hän on siirtynyt kokemmaksi maston juurelle, on
+selin minuun ja katsoo eteensä pitkin järven pintaa, viistättäen joskus
+vettä kädellään. Hän hyräilee, näyttää olevan omissa ajatuksissaan,
+niinkuin olisi yksin... Kun tietäisin, mitä hän tuossa ajattelee, kun
+voisin aavistaa, mikä mielipide hänellä on minusta! Eikö hän kertaakaan
+näillä yhteisillä retkillämme ole yhdyttänyt itseään ajattelemasta,
+etteikö hän ehkä rakasta minua ja enkö minä häntää... Mutta minä en ole
+sitä nähnyt kertaakaan hänen katseestaan, en voi selittää edukseni
+ainoatakaan liikettä, en ainoatakaan äänen värettä.
+
+Tulen alakuloiseksi ja surulliseksi enkä voi olla tekemättä viittauksia
+lähdöstäni.--»Missähän lienen ensi kesänäkin näillä ajoin?--Kuinka
+teillä silloin lienee, kun minä palaani»--Hän sanoo siihen vain:--
+»Niin, se on totta, sinähän matkustat kohta pois. Kuinka kauan aiotkaan
+viipyä?»--»Kaksi vuotta vähintäänkin.»--»Kaksi vuotta, vai niin.»--Ja
+muuta ei mitään. Eikä sen kummemmalla äänellä, kuin jos olisi kysymys
+mennä kirkonkylään pariksi päivää.
+
+Nuo iltahetket, kun tuuli yhä heikkenee, kun purje ei enää pullistu ja
+kun vene tuskin liikkuu paikoiltaan, voivat välistä olla minulle
+hyvinkin tuskalliset. Ei ole enää mistä puhuakaan, hän näyttää
+ikävystyvän, hänellä on halu päästä maihin, vaikka hän ei sitä sano.
+Tämä on ikäänkuin minun syyni, minä pidän häntä kuin häkissä ja se
+kiusaa minua kovasti. Mutta minä koetan pitää kasvoni tyytyväisen
+näköisinä, niinkuin en sitä huomaisi, niinkuin ei olisi kiirettä
+mihinkään. Ja kun purjeet herpoavat ja asettuvat pitkin venettä, otan
+airon ja huopaan rantaan hänen pitäessään perää.
+
+Kun emme ole vesillä, istumme tavallisesti muiden kanssa verannalla.
+Niinkuin kaikki vähän vanhemmat rakastuneet miehet, koetan minä olla
+kohtelias ja kiiruhdan tekemään hänelle pienimpiäkin palveluksia. Hän
+tottuu siihen, että aina autan hänen ylleen, että aina pidän huolta
+vaatteista ja sateenvarjoista ja kalosseista. Minä tulen kuin
+aseenkantajaksi, jota hänen herransa voi komentaa minne hyvänsä
+kiitosta sanomatta. Kerran istumme päivällisten jälkeen ulkoilmassa.
+Naiset ompelevat, veli on kantanut itselleen keinutuolin salista, ja
+minä katselen Annan näppärätä kädenkäyntiä, kun hän ompelee jotain. Hän
+etsii saksiaan.--»Kyllä minä noudan, jos vain saan tietää, missä ne
+ovat.»--»Ne ovat minun kamarini pöydällä». Minä nousen niitä hakemaan.
+Mutta silloin sanoo äiti:--»Sinä olet liian vaatelias, Anna, sinä annat
+liian paljon palvella itseäsi, joka olet niin paljon nuorempi.» Ja
+siihen lisää veli:--»En minä sinun sijassasi viitsisi olla noin
+kohtelias ... mene Anna itse noutamaan saksesi».--»Niin menenkin»,
+sanoo hän ja kiiruhtaa hiukan loukkaantuneena ohitseni, huolimatta
+vastalauseistani.
+
+Tapaus vaikuttaa kovin kiusallisesti minuun, joka jo ilmankin kärsin
+siitä, että ikäero välillämme on niin suuri.
+
+Vaikka olen tullut tänne sitä varten, että tunnustaisin tunteeni, kuluu
+koko kesä miettiessä, mikä olisi parempi. Olen yhtä epävarma kesän
+lopulla kuin sen alkaessakin.
+
+Eräänä elokuun sunnuntaina, vähän ennen kaupunkiinlähtöä, on kuitenkin
+eräs onnellisempi päivä, joka antaa toivoa hiukan.
+
+Naapuripitäjässä on kansanjuhla, ja me matkustamme sinne kahden, Anna
+ja minä. Muut eivät välitä tulla. Me astumme omassa rannassa pieneen
+höyryveneeseen, ja äiti ja veli jäävät rannalle. Seisomme kannella,
+minulla on käsivarrellani hänen sadetakkinsa, ja minusta on, niinkuin
+me jättäisimme heidät mennäksemme yhdessä kuin vastanaineet. Luon
+todellisuuden omista toiveistani. Hän tuossa huiskuttaen punaista
+päivänvarjoaan on nuori vaimoni. Häät on juuri vietetty, ja me lähdemme
+kotitalosta ensi matkallemme.
+
+Päivä on poutainen ja kaunis, lämmin etelätuuli puhaltaa. Laiva on
+täynnä tuntematonta väkeä ja me istumme koko ajan yhdessä. Vastoin
+tavallisuutta ei puutu puhelemisen aihetta, sillä me arvostelemme
+ihmisiä ja teemme keskenämme pilaa mukana olevasta soittokunnasta,
+jonka torvet ottavat vääriä ääniä. Meitä katsellaan syrjästä, meidät
+tiedetään pääkaupunkilaisiksi, mutta herrat ja neitoset koettavat olla
+vapaita ja välinpitämättömiä. Me tunnemme olevamme hiukan kuin
+yläpuolella muita, ja se lisää itsetietoisuuttamme ja varmuuttamme.
+Huolettomasti, kenties tahallisenkin huolettomasti jutellen, niinkuin
+ei olisi muita olemassakaan, astumme me maalle pappilan laiturilla,
+joka on täynnä valkolakkeja ja kansallispukuihin puettuja neitosia.
+Minä ojennan Annalle käteni, hän hyppää notkeasti laivasta, ja
+kuiskutteleva katselijain joukko aukaisee meille tien keskitsensä.
+Hänen pukunsa onkin tavattoman aistikas ja hieno noihin toisiin
+verraten, hänen käytöksensä arvokas ja käynti keveä. Minäkin nautin nyt
+siitä huomiosta, jota hän näkyy herättävän. Rantatiellä tulee meitä
+vastaan puolivillaisiin puettu herrasmies, nähtävästi joku
+kansakoulunopettaja. Annan nähdessään näyttää hän yht'äkkiä keksineen
+kuin ilmiön jostain muusta maailmasta. Hän typertyy ihmetykseensä, hän
+seisahtuu, väistyy tiepuoleen ja on vähällä ojaan hoipertua.
+
+Kulustamme pappilan portilta juhlakentälle on minulla seuraava kuva
+mielessäni: Me kävelemme rinnakkain. Tuulee virkeästi vastaan, hän
+nojaa vartaloaan vähän eteenpäin, suojaa silmiään päivänvarjolla ja
+pitää toisella kädellään kiinni hattunsa reunasta. Rinnassa on hänellä
+kukka, jonka äsken taitoin tiepuolesta, helmat hulmuavat, ja tuuli
+painaa niitä kiinteästi polvia vasten. Minun sydämeni vapisee, minä
+tahtoisin hänet kokonaan omistaa, mutta samalla tunnen kipua
+rinnassani, sillä eihän hän ole minun, enhän tiedä, rakastaako hän
+minua. Viikon päästä täytyy minun jättää hänet, ja kuka tietää, missä
+ja kuinka likellä on se, joka on hänet minulta ottava.
+
+Juhlapaikalla antaudumme me uudelleen arvostelemaan ympäristöämme. Me
+tuskin voimme pidättäytyä ääneen nauramasta puhujalle, joka on äskeinen
+kansakoulunopettaja ja selittää teeskennellyllä seminaaripaatoksella
+ensimmäisiä alkeita isänmaasta ja kansasta, jota lopuksi kehoittaa
+käyttäytymään siivosti juhlassa ja menemään sen loputtua kiltisti
+kotiansa. Eräs nuori ylioppilas seisoo rinnallamme, kuulee arvostelumme
+ja katsoo meihin ja puhujaan merkitsevästi, osoittaakseen sillä, että
+hän ei ole niinkuin nuo muut, että hänkin on yhtä mieltä ja ymmärtää
+hullunkurisuuden. Meillä on vilpitön ilo laulusta, jota johtaa
+pystynenä, lyhyttukka, ihan valkoiseen puettu pitäjän naisopettaja, iso
+keltainen kukka hatussa. Anna ristii hänet »prinsessaksi». Ja sittemmin
+vetää hän minua katsomaan hänen tanssiaan. Se onkin verratonta. Hän
+pitää päänsä imelästi kallellaan, hän hyppii kuin surviainen ja loistaa
+tyytyväisyydestä ja kuumuudesta. Ennen ei minulla olisi ollut sydäntä
+sille nauraa, mutta nyt minä koetan keksiä heissä kaikissa yhä uusia
+hullunkurisuuksia.
+
+Emme hetkeksikään väisty toistemme seurasta. Harhailemme yhdessä pitkin
+kenttää, ostamme arpoja toistemme onnella, samoin kuin olemme laskeneet
+verkkoja. Tunnemme ikäänkuin ilmassa, että olemme päivän sankareja ja
+että kaikki ovat uteliaita tietämään, ketä me olemme. Minusta näyttää--
+ja minä olen siitä mielissäni--että ihmiset luulevat meitä kihlatuiksi.
+
+Istumme kiikkulaudalla. Annalla on pussi makeisia, jotka olen hänelle
+ostanut. Muuan pikku tyttö seisoo edessämme pidellen kiinni äitinsä
+hameesta. Molemmat he meitä peittelemättä tarkastavat, seuraten meitä
+kädestä suuhun.
+
+--Tule tänne, tyttö, niin saat makeisia.
+
+Äiti sysää tyttöä luoksemme ja käskee lyömään kättä.
+
+--Mikä on nimesi?
+
+--Ka, sano, sano nimesi, niin saat sokeria.
+
+--Kaisa.
+
+--Ka, ota pois sormi suustasi! Kaisa saa kahmalollisen makeisia.
+
+--Ka, etkö osaa kiittääkään? Sinuapa on kelvoton...
+
+Ja äiti kääntyy itse kiittämään Annaa.
+
+--Suuri kiitos ryökkinälle ... vai lienette hyvinkin tämän herran
+rouva?
+
+Minä tunnen punastuvani ja tulevani hämille, mutta Anna nauraa
+makeasti, niinkuin jollekin tavattoman hullunkuriselle ja mahdottomalle
+asialle. Minä koetan myöskin nauraa, mutta se on kankeaa ja väkinäistä.
+
+Lähdetään paluumatkalle vasta myöhään yöllä. Salonki on täynnä herroja,
+jotka juovat, ja ilma on siellä tukehduttava, savua täynnä. On kylmä jo
+hiukan, Anna kääriytyy lämpimään villavaippaansa ja me haemme paikan
+kannella lähellä koneen luukkua, josta kohoava kuumuus lämmittää
+jalkojamme. Näemme sieltä koneenkäyttäjän ja lämmittäjän punaiset
+haamut, joka kerta kun uunia avataan. Matka kestää monta tuntia. Anna
+väsyy ja häntä alkaa nukuttaa. Sanaakaan sanomatta me nyt istumme, väen
+tungoksen tähden kiinni toisissamme. Tunnen hänen päänsä painuvan
+olkapäätäni vasten. En erota oikein hänen piirteitään. Ainoastaan
+silloin, kun savutorvi syöksee täytensä kipunoita toiselle puolelle
+laivaa, minä näen niiden valossa, että hän on sulkenut silmänsä.
+Silloin tällöin hän ne avaa ja ne ovat niin suuret ja syvät.
+
+Taivaanranta alkaa ruskottaa ja kipunat vaalenevat. Kuun hopeankalpea
+neljännes kuvastuu tyyneen veteen läntiseltä taivaalta. Vedet kapenevat
+ja korkeat mäkiset rannat kohoavat kahden puolen melkein
+epäluonnollisen isoina tässä omituisessa kuun ja kaukaa koittavan
+päivän sekavassa valaistuksessa. En uskalla liikahtaakaan, pelkään
+häiritä häntä. Olen nyt melkein varma siitä, että hän minua rakastaa.
+Enkä ymmärrä päättää, että jos hän todellakin rakastaisi minua, ei hän
+noin levollisesti nukkuisi rinnallani.
+
+Vasta kun laiva huutaa tuloaan kotirantaan, hän herää, siirtyy minusta
+ulommaksi ja kietoo liinan kiinnemmäksi olkapäittensä ympärille, joita
+pudistuttaa aamukylmässä. Hän on huonolla tuulella, hyppää laivasta
+omin voimin maalle, vastaanottamatta apuani, ja menee pihaan minua
+odottamatta.
+
+Äiti on vielä valveilla, ja hänellä on lämmintä kahvia valmiina. Minä
+toivon, että me istuisimme juttelemaan juhlasta, ja minä odotan, että
+hän alkaisi kertoa, kuinka _meillä_ oli siellä hupaista, kuinka _meitä_
+ei kukaan tuntenut ja kuinka me heitä kaikkia tutkimme ja
+tarkastelimme. Mutta hän näkyy jo sen unohtaneen.
+
+--No, oliko teillä hauskaa? kysyy äiti.
+
+--Olihan noin, vastaa hän.
+
+Ja haukotellen, katsomatta minuun, menee hän kamariinsa mutisten
+unisesti: »Hyvää yötä».
+
+Vuoteellani yliskamarissa, joka on juuri hänen huoneensa kohdalla, en
+saa unta pitkään aikaan. Aurinko on jo noussut ja paistaa sisään
+aukinaisesta ikkunasta. Järveltä kuuluu soutamista ja niityllä
+teroitetaan viitaketta. Pihamaalla kuuluu askeleita hiekassa, ja
+keittiön ovi käy. Varpuset alkavat rähistä räystäällä, päivän puolella
+kattoa.
+
+Ei siitä tule mitään. Ei hän minua rakasta. En minä ole hänelle mitään.
+Hänen ystävyytensä eilen oli satunnainen. Minä olen lapsellinen, kun
+panen sellaiseen mitään merkitystä. Ja minä päätän lähteä pois jo
+huomenna.
+
+Mutta kun aamulla alan laittaa matkalaukkuani, niin hän on taas
+ystävällinen. Hän tulee luokseni yliskamariin ja alkaa auttaa minua.
+Minussa herää toivo uudelleen. Minä sanon häntä rakastavani. Hän
+juoksee tiehensä, pakenee näkyvistäni. Sen pituinen se.
+
+Hän ei rakasta minua. Hän on pitänyt minua vakavana ystävänään,
+niinkuin vanhempana veljenään, melkein setänä.
+
+Kuinka häntä mahtoi kiusata minun läsnäoloni! Sillä minulla ei ollut
+älyä matkustaa erikseen. Minä laittauduin samaan junaan kuin hänkin ja
+menin aina samaan vaunuun. Vieläpä koetin asettua istumaan vastapäätä
+häntä. Enkä voinut olla häntä yhtämittaa katselematta. Hän ei tiennyt
+minne luoda silmänsä. Hän koetti lukea, hän koetti katsoa ulos vaunun
+ikkunasta. Lopulta hän meni pois vaunusta ja seisoi sen ulkopuolella
+useat asemavälit, kunnes äiti nouti hänet takaisin.
+
+Kuinka minä mahdoin olla hänelle vastenmielinen! Kenties hän inhoaa
+minua, vanhaa houkkaa?
+
+--Mitä on kello?
+
+       *       *       *       *       *
+
+--Nyt suljetaan! sanoo palvelijan ääni korvani juuressa. Havahdan
+muistoistani. Olen juonut tuutinkini pohjaan sitä huomaamattani. Olen
+nähnyt kaasuliekin toisensa perästä sammuvan. Muistan hämärästi, että
+vieraat tuolta perähuoneesta olivat menneet salin läpi eteiseen. Se
+pieni kaljupää herra istui vielä kauan tuossa edessäni puolikkaansa
+ääressä. Senaatin kanslisteista veti toinen liivejään suoraksi
+mennessään ja laitteli kaulustaan.
+
+Palvelija seisoo sivullani pyyhinliina kainalossa ja alkaa korjata pois
+laseja. Olen aivan yksin suuressa salissa. Yksi ainoa kaasuliekki palaa
+vielä pääni päällä, kuvastuen kaukaiseen peiliin toiselle puolen salia,
+jossa on jo pimeä. Pöydiltä ovat jo liinat korjatut ja paljas
+maalaamaton lauta on vain jälellä viinapöydästä.
+
+Nousen ja menen eteiseen, jossa tuikkaa vielä yksi tuli odottamassa
+poistumistani. Takki työnnetään hihoihini. Otan lakkini ja vetäisen
+harjalla tukkaani peilin edessä. Näen tässä puolihämärässäkin, että
+hiukseni alkavat jo lähteä. Kohta olen kaljupää. Kuinka kasvoni ovat
+keltaiset ja elottomat ja veltot, kuinka syvissä rypyissä jo otsa!
+
+Niin mitäpäs hän minusta. Tunnen, että olisin onnellinen, jos hän edes
+ajattelisi minua säälien, surkutellen.
+
+Koko suuri ravintola nukkuu niinkuin autio vuori. Ei kuulu
+risahdustakaan sen monista luolista. Käytävän seinään on maalattu musta
+käsi, ja sen alle lihavilla kirjaimilla: Matsal.
+
+Nyt minä siis menen, nyt minä siis menen ulkomaille, Pariisiin. Olinhan
+tämän vähän toisenlaiseksi kuvitellut, mutta todellisuudessahan lienee
+elämä aina tällaista, ajattelen minä noudattaessani Grönqvistin
+kivimuurin seinämää. Edlundin nurkalta minä näen Nikolainkirkon
+valaistun kellotaulun, joka osoittaa kahta.
+
+Arvelen, että jos en ollenkaan panisi maata tänä yönä. Jos harhailisin
+Katajanokalla tai nousisin Tähtitornivuorelle. Mutta kun tapaan itseni
+menemässä halki satamatorin, niin en viitsi muuttaa suuntaa, vaan käyn
+keisarinnan patsaan ohitse palatsin alle, jossa on jokin musta möhkäle
+ja pitkät mastopuut harrottamassa taivasta vasten. Sataman toisella
+puolen kuvastuu lamppurivi tyyneen veteen. Höyry pihisee sillan ja
+laidan välissä. Kompuroin vahdin ohitse kannen alle, jossa minulla on
+oma hyttini perän puolella laivaa.
+
+--Hohhoi, kuinka elämä sentään on raskasta!
+
+
+
+
+III.
+
+
+Seuraavana aamuna minä löydän itseni asfalttiselta katukäytävältä,
+Kappelin takaa, kulkemassa ylös Esplanaadia. Olen kysynyt kapteenilta,
+milloin laiva lähtee, ja hän on vastannut olkansa takaa, huutaen ensin
+jotain muuta miehilleen: »Noin kello yhdeksän».
+
+Nyt se on puoli kahdeksan. Kuljen ohitse Runebergin patsaan, käännyn
+Erottajalle ja seuraan Bulevardinkatua samaa tietä, jota olin tullut
+eilen illalla. »Hufvudstadsbladetin» kirjapainossa käy kone ja
+paperilaukareita lentelee. Jono koulutyttöjä kulkee editseni
+Suomalaisen Tyttökoulun kulmassa.
+
+Kysyn itseltäni, mitä ihmettä minä nyt täällä teen. Ja minun täytyy
+tunnustaa, että tahdon vielä kerran kulkea hänen ikkunansa alitse.
+Sanon itselleni, että minä olen hullu. Mutta samalla sanoo toinen ääni:
+»Ole vaiti ... mitä sitten, jos oletkin hullu!»
+
+Puodit ovat jo auki. Tavaravaunu ajaa edelläni. Joka kerta kun isot,
+raskaat rattaat pyörähtävät mukulakiveltä toiselle, koskee koko
+hermostooni. Olen huonosti maannut, olen ihan uuvuksissa, ja jalat
+tulevat viistäen jälessäni. Kuuma aurinko paahtaa niin raa'asti
+kasvojani, jotka tunnen väsyneiksi, veltoiksi ja kankeiksi.
+
+Teen käännöksen Fredrikinkadun kulmassa ja siellä on hänen ikkunansa
+vähän matkan päässä. Valkea uudin on vielä alhaalla, ja sitä vasten
+näkyy kukkasia. Hän nukkuu vielä, ne eivät siis tule rantaan. Olisivat
+kai sitä paitsi sen eilen sanoneet, jos olisi ollut se aikomus. Ja nyt
+selviää minulle yht'äkkiä, miksi mieliala eilen oli heillä niin raskas.
+Äiti oli jäykempi kuin ennen ja veli tavallista hajamielisempi. Anna ei
+tietysti ole malttanut olla sanomatta, että häntä on kosittu.
+
+Juuri kun olen heidän ikkunainsa kohdalla toisella puolen katua, aukeaa
+balkongin ovi. Minä säpsähdän ja pelästyn, niinkuin olisi minut tavattu
+jostain pahanteosta. Ja kiiruhdan eteenpäin katsomatta kupeelleni. Sen
+vain sain nähdä, että joku nainen tuli sieltä ulos. Vasta toisen kadun
+kulmassa saan rohkeutta kääntää päätäni. Näen, että piika puistaa
+siellä mattoja.
+
+Ensi kerran tuntuu tilani naurettavalta. Minä olen auttamattomasti
+koomillinen. Vanha mies, niinkuin koulupoika! Ja minä sanon itselleni
+ylenkatseellisesti, moneen kertaan, tehden liikkeen kädelläni: »Ei,
+tämä on liian hassua, tämä on liian hassua!»
+
+Ja poikki Kasarmintorin, jossa pitää harjoituksiaan komppania
+kaartilaisia ja pullistaa rintaansa nuori upseeri, mielestäni »tyhmä
+narri», kiiruhdan minä suorinta tietä laivaan.
+
+Katsellessani laivan kannelta lähtövalmistuksia, satamaa ja liikettä
+siellä, tuntuu minusta yht'äkkiä siltä, kuin olisin parantunut ja
+päässyt kaikesta tästä. Voin ihmeekseni katsella ympärilleni
+rauhallisesti, melkein iloisesti. Maisema on kuin sateen jälkeen
+puhdistunut, ja minä itse ikäänkuin sisäisesti kirkastunut.
+
+Laiva on jo levoton lähtönsä takia. Se nielee parhaillaan viimeisiä
+paloja lastistaan. Rantajätkät hinaavat koneellisesti huutaen
+myöhästyneitä tavarakolleja kokkakannelle, josta vingahteleva vipukone
+upottaa ne alas pimeään ruumaan. Musta kivihiilensavu kumpuaa tukevasta
+piipusta paksuna pilvenä, joka sattuen silloin tällöin auringon eteen
+maalaa oudon, keltaisen varjon laivasiltaan ja siellä hääriviin
+ihmisiin.
+
+Ei tuule juuri ollenkaan satamassa, mutta Blekholman salmen läpi näkyy
+rannaton meren pinta kimmellyttävän pieniä laineita päivän alla. Joskus
+satunnainen tuulen leyhäys tuo suolaisen hajahduksen ulapalta. Ilma on
+lämmin. Päivänpaistetta tulee tulvimalla alas, ja silmiä häikäisevät
+ympärystalojen palttinan vaaleat kiviseinät ja korkealle kohoava
+Nikolainkirkon torni, joka muodostuu huipuksi alla oleviin
+rakennuksiin.
+
+Torilla häärii ostajia ja myyjiä. Heidän takanaan, päitten yli näkyen,
+jyryyttää punainen omnibusvaunu ja soittaa tuon tuostakin kelloaan.
+Perimmäisillä perillä on Kappeli-Esplanaadin tuuhea vihreys ja korkea
+Grönqvistin talo, jonka katolla mutkailee laiska lippu. Torin poikki
+kulkee sointua häiriten rivi uusia valkeita pylväitä, joiden päällitse
+juoksee paksu sähkölanka Seurahuoneelta rantahalliin.
+
+Minä tahdon ottaa mukaani muistoksi kotimaasta tämän valoisan kuvan.
+Pakotan sen painumaan mieleeni, katson moneen kertaan samat sattuvimmat
+ulkopiirteet. En tahdo muistaa mitään muuta kuin tämän. Kaikki muu
+kadotkoon sen taakse, peittyköön näiden voimakkaiden värien alle.
+
+Laiva hivuttautuu hiljalleen ulos laiturista. Kankeasti kampeaa raskas
+runko kokkaansa köysien ja purjeitten avulla merelle päin. Jäävien ja
+lähtevien katseet koskettavat vielä toisiaan, hakevat ja löytävät,
+eksyvät ja taas yhtyvät. Sitten näyttävät niiden kärjet joutuvan
+haihduksiin, kuta enemmän laiva etenee, ne luiskahtavat ohitse
+toisistaan eivätkä enää löydä yhtymäpistettä. Liinat alkavat liehua,
+syttyen kuin soihdut hulmuamaan viimeiseksi hyvästiksi.
+
+Hienot kasvot, puhdas profiili ja kihara korvan juuressa ovat yht'äkkiä
+edessäni. Minun tekee mieleni etsiä niitä tuolta saattajajoukosta,
+vaikka tiedänkin, etteivät ne siellä ole. Mutta minä vedän maiseman
+eteen, enkä tahdo nähdä muuta kuin sataman, talot ja kirkkaan taivaan.
+
+Ne näen ja purjeveneet ja jahdit keikaillen piirtävän kaaria veden
+pintaan. Ilkkuen vingahtavat pienet höyryveneet satamassa pyyhkäisten
+laivamme keulan editse, niinkuin kärpäset kankealiikkeisen härän turvan
+ympärillä.
+
+Härkä tuhkaisee sieraimiinsa, lisää vauhtia ja asettaa kulkunsa
+Viaporin salmeen. Yksityiset ikkunat rantarakennuksissa katoavat ja
+sulavat kolmeksi päällekkäin olevaksi viiruksi. Kaupungin humina lakkaa
+kuulumasta, ja koneen syvämielinen, pehmoisen voimakas jyskytys sattuu
+ensi kerran korvaani. Täyttä vauhtia mennen sivuutetaan Viaporin
+vallit, joista tuijottavat ontot, mustat ampumareiät.
+
+Ollaan aavalla ulapalla. Kävelen kannella edestakaisin lempeässä
+tuulessa. Helsinki katoaa katoamistaan. Kotimaa kyyristyy mereen.
+Hienosta maakaistaleesta hupenee Suomen ranta ruskeaksi pilveksi. Ei
+ole minulla nyt muuta kuin sininen taivas ja vielä sinisempi meri.
+Siellä täällä paistaa Ahdin peltojen periltä heleän valkoinen
+saaristolaisen purje, ja minä jo tulen panneeksi huomiolle ja sitä
+kauan aikaa ajattelen, että se pyrkii Helsinkiin päin. Kokan edessä on
+päivän kuvastus veteen. Laineet murtavat valon ja hajoittavat sen
+pirstaleiksi, joista muodostuu leveä tie häikäisevää hohdetta.
+
+Etsin aina uutta huomattavaa ympäristöstä. Pidän kiinni tielleni
+sattuvista kuvista ja vedän ne kuin verhona kaiken entisen eteen.
+Jokainen uusi näköala on kuin hieno huntu. Ja todellakin ovat
+ensimmäisen päivän kuluessa mennyt elämä ja sen muistot kuin kaukaisia,
+muodottomia haamuja, kadoksissa, tuskin näkyen usman ja autereen takaa.
+En tunne niitä oikein omiksenikaan, ne ikäänkuin eivät ole minun. Mitä
+lienevät vanhoja, kuluneita kummituksia.
+
+Itse olen kuin horroksissakulkija, niinkuin näkisin unta ja itse siitä
+kuitenkin tietäisin, enkä tahtoisi herätä. Meri painaa minuun raukean,
+suloisen rauhan ja vaivuttaa välinpitämättömyyteen. Ei synny
+ainoatakaan ajatusta ja jokainen tunne nukahtaa herätessään. Minä en
+kaipaa mitään, en toivo mitään.
+
+Tapaan itseni milloin mistäkin. Loikomasta kannella, mukavassa
+kenotuolissa, polttaen unettavaa, mieltä verhoavaa sikaria. Silmä ottaa
+täytensä aavaa ulappaa, pilvetöntä taivasta ja tuossa lähempänä laivaa
+pieniä lipattelevia laineita, joista jotkut pärskähtävät vaahtoon,
+tietämättään, vahingossa, ikäänkuin unessa puhuen, mutta joilla ei ole
+voimaa kohottaa pitkää, raskasta runkoa. Laivoja on useampia näköpiirin
+sisällä. Ne, jotka ovat auringon alla, ovat kuin suuret, mustat
+perhoset, tai vahan ikkunan valkeaa uudinta vasten. Toiselta puolen
+paistavat purjeet täydessä valaistuksessa, näkyy niiden pullistus ja
+raakapuutkin. Sieltä siirtyy huomio omaan laivaan, kiipeää
+nuoraportaita myöten ylös mastoihin, tarkastaa väkipyöriä, nuoria ja
+purjeita. Jättää ne, kun piipun suusta pullahtaa villava savu, joka
+mustana häntänä jää jälelle ja laskeutuu lepereenä pitkin meren pintaa.
+
+Tapaan itseni kävelemässä kantta pitkin tai tuijottamassa vanaveteen,
+joka on aina sama, samat kuplat, sama sihinä ja sama laivan laineen
+säännöllinen taittuminen.
+
+Joskus alkaa kuumottaa maata merestä. Se nousee nousemistaan, ja pian
+on kohdalla korkea manner, mikä lieneekään. Sieltä näkyy kirkkoja,
+kyliä ja kukkuloita, ja niiden rinteillä vihreätä metsää. Sielläkin on
+ihmisiä, he elävät ja harrastavat, mitähän harrastanevatkin.
+Millaisiahan lienevät olot siellä?--Kalastaja laskee purjepurtensa
+laivan sivuun. Jos olisi hypätä alas hänen veneeseensä, soutaa maihin
+ja jäädä heidän luokseen, keskelle merta, erämaan kosteikkoon,
+jättämättä jälkeäkään itsestään. Ja luoda itselleen uusi ympäristö
+loppuiäkseen? Voisikohan sen? Minusta tuntuu, että pitäisi voida. Ja
+voinhan sitä koettaa siellä, minne olen menossa. Kuta kauempana, sitä
+parempi.
+
+Mutta maa jää taakse, katoaa pois ja unohtuu. Ei ole muuta kuin laiva
+taas ja purjeet horisontissa, näyttäen aina samoilta.
+
+Aurinko on mailleen menossa. Punaisena pallona vaipuu se veden rajaan.
+Koskettaa merta ja uppoaa siihen hipristellen, niinkuin uimasilleen
+antautuva, joka ensin varpaitaan kostuttaa, sitten painuu vyötäisiään
+myöten ja sitten yht'äkkiä sukeltaa umpipäähän ja näkymättömiin.
+
+Tulee hämärä, näköpiiri pimenee ja vetäytyy likemmäksi. Taivaan ja
+meren sini juoksee harmaaksi, ja siellä täällä syntyy usmaa. Mutta läpi
+hämäryyden vilkkaa kaukaisia valoja. Ne ovat tienviittoja, majakkain
+tulia, joista toiset loistavat liikkumattomina, toiset taas syttyvät ja
+sammuvat säännöllisten väliaikain kuluttua. Ja niiden väliä taivaltaa
+laiva, ohjaten suuntansa merilyhdyltä toiselle. Kone jyskyttää
+ruumassa, ja tuntuu kuin se olisi itsetietoinen, ymmärtäisi asemansa ja
+merkityksensä. Kun kaikki ovat menneet levolle ja minä vielä valvon
+kannella, niin alkaa minusta koko laiva elää ja kuuluu siltä kuin veden
+kohina kokan edessä olisi sen omaa, salaperäistä haastelua, jonka
+vivahdukset se ainoastaan itse oikein ymmärtää, mutta minä en muuta
+kuin epämääräisesti aavistan.
+
+
+Mutta sitten alkavat aistimeni jo tottua ympäristööni, meren vaikutus
+kadottaa voimansa, ja entisten ajatusten ja entisten tunteiden
+tukkeutuneet väylät aukeilevat uudelleen.
+
+Kolmannen matkapäivän aamuna, kun nousen kannelle, silmät paljosta
+valosta huienneina, minä näen kapteenin tarkastavan erästä höyrylaivaa,
+joka savuaa oikealla puolen meitä, uhaten ajaa ohitsemme. Antaessaan
+kaukoputken perämiehelle hän sanoo: se on »Capella».
+
+Se on »Capella», joka jäi meistä satamaan ja jonka oli lähteminen
+muutamia tunteja meidän jälkeemme. Sen luullaan ehtivän Travemyndeen
+vähän ennen meitä.
+
+Nojatessani reunavarustusta vastaan ja seuratessani silmilläni kaunista
+laivaa tuolla loitommalla, yhytän minä itseni harhailemasta seuraavassa
+unelmassa:
+
+Hän on matkalla, hän, Anna, tuolla »Capellassa». Hän on lähtenyt
+illalla, kun minä aamulla. Hän rakastaakin minua, niinkuin minä häntä.
+Kun hän näki minun poistuvan alakuloisena ja onnettomana, niin hän
+valvoi koko yön eikä saanut minua mielestään. Hän muisti kesäiset
+retkemme, hänen tuli sääli ja hän huomasi minua rakastavansa. Aamulla
+hän riensi rantaan, mutta laiva oli jo jättänyt. Hän ei saanut rauhaa,
+ennenkuin oli »Capellan» kannella, matkalla ulkomaille hänkin. Jätti
+äitinsä ja veljensä ja seurasi minua. Nyt hän purjehtii tuolla, vähän
+matkaa minusta, joutuu perille ennen minua, ja ensimmäinen, jonka
+Lyypekin laivasillalla tapaan, on hän. Me jatkamme matkaamme yhdessä,
+ja hän on minun vaimoni emmekä me eroa milloinkaan. Tämä muu on ollut
+vain pahaa unta.
+
+Ja kun kerran olen alkuun päässyt, ei kuvittelujani mikään hillitse.
+Minä tuon hänet tänne, tähän samaan laivaan, samalle kannelle,
+vierelleni! Päivällä näin istuskelemme me peräkannella purjeen
+suojassa. Näen hänet niin peloittavan elävästi edessäni--pienimmätkin
+piirteet, hienoimmatkin värähdykset hänen kasvoissaan, eri vivahdukset
+silmissä--että tulee hetkellinen kammo itseäni ja täytyy ajamalla ajaa
+kuva hetkeksi luotani, kääntyä muuanne, pudistaa hänet ehdottomalla
+liikkeellä itsestäni. Mutta hän tulee kohta taas takaisin. Illalla, kun
+majakat loistavat ja pimeässä vaeltavien laivain lyhdyt tuikkavat
+punaisina ja viheriäisinä tähtinä, vetäydymme me johonkin laivan
+monista loukeroista, maston juureen tai kokkakannen äärimmäiseen
+kärkeen, me juttelemme hiljaa, kääriytyneinä samaan lämpöiseen
+vaippaan, hänen kätensä kainalossani, jota hän joskus heikosti puristaa
+ja minä samalla lailla vastaan.
+
+Eläydyn sellaiseen haaveitten maailmaan, että tähden tuike tekee minut
+surulliseksi ja saatan, katsellessani kipunain lentoa savupiipusta,
+hyräillä alakuloisia kansanlauluja, semmoisia kuin:
+
+    En voi sua unhottaa poies
+    vaikken ikänän' sua saa j.n.e.
+
+Ymmärrän kyllä tämän mielettömäksi ja hassuksi, mutta en henno
+kuitenkaan pakottaa itseäni pääsemään tästä mielentilastani. Minulla
+ikäänkuin ei ole sydäntä nauraa itselleni. Sanon säälien, etteihän
+minulla ole muutakaan jälellä. Olen melkein samassa tilassa kuin
+surusta juova, joka juo, mutta aina ryypätessään tuntee, että hän ottaa
+siksi, ettei tahdo herätä todellisuuteen takaisin. Huutaa, reuhaa ja
+meluaa, koettaen unhottaa surunsa, mutta lasia suuhun viedessä muistaa
+aina, joskin hämärästi, minkä tähden juo. Aamulla, kun on selvinnyt,
+innoittaa sekä eilinen juominen että sen syyt. Sillä suru ei ole
+haihtunut, se on päinvastoin yhä raskaampi ja toivottomampi.
+
+Heräänkin aamulla kuin henkiseen kohmeloon.
+
+Matkan viimeisenä yönä, lähetessämme Lyypekkiä, näen minä unta hänestä,
+jatkoksi päivällisille mielikuvituksilleni. Saan elää uudelleen
+suloisimmat hetkeni siellä maalla kalastellessamme ja purjehtiessamme.
+Uni on hauraassa kantimessa ja katkeilee vähän väliä, mutta minä tungen
+pääni tyynyyn ja saan taas säikeet tarttumaan toisiinsa. Mutta vihdoin
+tulee melu ulkona ja kolina kannella liian suureksi. Huomaan, että
+höyrylaivan varoituspillin ulvonta sehän se ei anna minun nukkua, ja
+sen pelonsekaiset puhallukset kuuluvat korvaani ensin kauempaa ja nyt
+tuosta ihan pääni päältä.
+
+Näen, että seisomme ankkuroituina paksun usman sisään. Kuulen oltavan
+kapeassa virrassa, mutta rantoja ei näy. Muutamia syliä meistä
+häämöttää hämärän verhon sisästä toinen laiva, kuin suuri
+jättiläishämähäkki. Sen laidasta luen nimen »Capella», mutta nyt se ei
+enää tee sitä vaikutusta, minkä eilen. Värisen sisäistä ja ulkonaista
+kylmyyttä. Aivot ovat tyhjät, eilisistä kuvitteluista ja yöllisistä
+unelmista ei ole jälellä muuta kuin raaka aamutodellisuus. Kaikki
+runollisuuden tuoksu, sen eilinen valetuoksukin, on haihtunut.
+Höyrytorvi puhaltaa yhä vain voivottavasti, ja etäämpää usman sisästä
+vastaavat muut laivat kamalasti ja vaaraa aavistaen, niinkuin linnut,
+jotka varoittavat toisiaan pedosta, joka niitä jossain vaanii. Se lisää
+epätoivoani ja vie minulta viimeisenkin rohkeuden ja vastustusvoiman.
+
+Tiedän, että tuolla usmaharson takana, muutamien sylien päässä, alkaa
+ulkomaa, suuri, tuntematon ja tunteeton. Olen jo sen kidassa. Minun
+täytyy aloittaa uusi elämä, istuttaa itseni outoihin oloihin, vaikka
+juuret vielä ovat vanhassa mullassa. Soisin, että laiva maalle
+laskematta kääntyisi takaisin kotimaahan.
+
+Tämä heikkouteni minua tuskastuttaa, minä tahtoisin sen voittaa. Mutta
+rautatiematkalla se vain enenee. Sama turvaton todellisuus vallitsee
+sielläkin. Olen kuin rikka tuulen vietävänä. Kauhean pieni ja
+mitättömän vähäpätöinen. Kotona olin kuitenkin jotain, edes ratas
+koneistossa. Täällä tunnun kokonaan irtonaiselta, joka milloin tahansa
+voisi kaipauksetta pudota tiepuoleen.
+
+Kunnes vähitellen tylsistyn ja vaivun täydelliseen
+välinpitämättömyyteen, antaen ruumiin nytkyä junan sysähdysten mukaan.
+Maisemat, kylät ja kaupungit saavat kiitää ohitseni. Ne eivät herätä
+minussa mitään uteliaisuutta. Ne eivät ole minua varten. En ajattele
+menneisyyttä enkä tulevaisuutta. Annan viedä itseäni kuin
+tutkintavankia käräjäpaikasta toiseen. Enkä herää tästä muihin
+mielialoihin kuin pari kertaa matkani kestäessä. Ensi kerran Kölnissä,
+kun muiden matkustajain kanssa poikkean tuomiokirkkoon. Rautatie-elämän
+räminästä, veturin pillin korvia särkevästä kirunnasta, vaunun pölystä
+ja auringon väsyneitä silmiäni kirvelevästä kirkkaudesta joudun minä
+yht'äkkiä hämärän kupolin alle, jossa valo on miedonnettu ja himmeä,
+jossa ihmiset hiipivät hartaasti ja varoen ja johon jostain, en tiedä
+mistä, katostako vai seinistä, hymisee hiljainen, syvämielinen,
+rauhallinen soitto. Pilarien välitse hämärtää pitkät näköpiirit ja
+niiden perillä näyttää olevan alttareja ja palavan hoikkia kynttilöitä,
+joiden tuli on vain lempeätä loistetta. Erään sivukappelin sisässä on
+polvillaan rukouksiinsa vaipunut nuori, kalpea, mustaharsoinen nainen,
+joka nyyhkyttää. Käyn varpaillani hänen ohitsensa ja sekä minä että nuo
+muut matkapukuiset turistit tunnumme loukkaavan täällä jotain hienoa ja
+pyhää. Minä, joka olen aina selittänyt uskonnolliset tunteet heikkojen
+luonteiden hurmaustilaksi, sulan kuin vaha. Minun tulee halu heittäytyä
+rukoilemaan minunkin ja minä toivon, että voisin uskoa ja siihen
+antautua. Antaa junan jättää, antaa maailman mennä ja pauhata! Minä
+jään tänne, holvien hiljaisuuteen. Ja kuinka hyvin minä käsitän nyt nuo
+erakot, munkit ja nunnat, jotka uupuneina elämään ja toiveittensa
+pettäminä sulkeutuivat luostareihin ja hakivat itselleen lymypaikan
+erämaan yksinäisyydessä! Kuinka se olisi toista kuin etsiä unhotusta
+työstä ja upottaa itsensä maailman pauhinaan.
+
+Mutta ihmisiä tulee ja toisia menee ja ovien avautuessa tunkee sisään
+ulkomaailman melu, kärryjen kolina ja veturien hirnunta läheiseltä
+asemalta. Editseni kulkee kelloaan katsoen mies, jonka tunnen saman
+junan matkustajaksi, ja minä kiiruhdan hänen mukanaan ulos, levotonna
+myöhästymisestä.
+
+Kuin kahleensa katkaissut ja irtaalleen ryöstäytynyt vihuripeto lähtee
+juna karkaamaan Kölnistä. Illan pimetessä aletaan lähetä Pariisia, ja
+tulo sinne herättää minut uudelleen horrostilastani, johon jo olin
+alkanut tottua.
+
+Juna on myöhästynyt ja tahtoo ajaa aikansa kiinni. Se kiitää niin
+kamalata vauhtia, että vaunu kohona hyppii. Aion nousta seisoalleni,
+mutta typerryn takaisin istumaan. Vastaan tuleva juna toisella radalla
+tuntuu repäisevän minut kahdeksi kappaleeksi. Olen kuin menemäisilläni
+muruiksi, halkeamaisillani pieniksi pirstaleiksi. Onko se vain
+ruumiillista väsymystä, unen ja levon puutetta? Koetan selittää sen
+siksi ja voittaa itseni. Miks'en minä voi olla niinkuin nuo muut, jotka
+rauhallisesti kokoavat kapineitaan eivätkä näytä tuntevan mitään
+erikoista? Olenko minä löyhempää ainetta, heikompaa tekoa? Mitä minä
+hätäilen, mistä joutavasta minä olen levoton?--Mutta minun on turha
+vaiva kokea viihdyttää mieltäni. Jos olisi minulla joku toveri, joku
+ystävä! Niin, siinähän se taas onkin. Ja taas tulee minulle tuo
+ääretön, sydäntä hiukaiseva halu rakkautta ja joka hermon nenässä kipua
+herättävä kaipaus hellyyttä. Sitä ei ole, ei ole tietoakaan
+tulemisesta, olen ihan yksin. Ja sentähdenkö nyt lienee kuin kiitäisin
+perikatoani kohti. Vauhti kiihtyy kiihtymistään, virstoittain kuuluu
+veturista yksi ainoa vihellys, katketen vain lyhyeksi hetkeksi.
+Tunnelista sisään ja tunnelista ulos. Siltoja, painanteita, pikku
+asemia, joista ei välitetä. Näyttää kuin ei saataisi enää
+seisahtumaankaan. Niinkuin olisi magneetti vuori edessä, imemässä
+itseensä rautaista alusta, joka on lakannut tottelemasta peräsintä.
+Kuta likemmä sitä tullaan, sitä ahnaammin särpää se rintaansa vasten.
+Vihdoin tempaa tuo salainen vetovoima sen kokonaan itseensä, kaikki
+naulat ponnahtavat irti, runko repeää liitoksistaan ja laiva särkyy
+säpäleiksi mustan hirviön kiviseen kylkeen. Mutta yht'äkkiä ollaankin
+lasisen holvin alla, vauhti hiljenee ja juna laskee taitavasti
+asemasillan sivuun. Tapaan itseni yhtenä nivelenä siinä ihmisjonossa,
+jonka toinen pää on asemasillalla ja jonka toista päätä jo Pariisi
+ahmii ison oven kautta avonaiseen kitaansa, niinkuin kosken niska
+nielee pitkää puomia.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+--C'est fini, monsieurs?
+
+--Oui, madame.
+
+--Pas de café, pas de cognac?
+
+--S'il vous plait, madame.
+
+--Vous avez l'air bien triste, monsieur! Vous avez des chagrines?
+
+--Non, madame, au contraire.
+
+[--Oletteko lopettanut, herra?--Olen.--Ette halua kahvia ja konjakkia?
+--Olkaa hyvä.--Olette niin alakuloinen. Painaako suru mieltänne?--Ei,
+päinvastoin.]
+
+Istun pienessä ruokaravintolassa Boulevard de Clichyn varrella ja olen
+lopettanut päivällis-illalliseni.
+
+Huone on soikea, ja ulko-ovi aukeaa suoraan bulevardille. Ovensuussa on
+sinkkinen tiski, jonka takaa paitahihasillaan oleva isäntä alinomaa
+jakelee ryyppyjä tuleville ja meneville työmiehille ja ajureille.
+Toisilla seinämillä on nahkaisia sohvia ja niiden edessä marmorisia
+rautajalkapöytiä, joiden ääressä istuu enimmäkseen punaliivisiä
+ajureja, voimakkaita ja ahavoituneita miehiä, syöden ja pitäen
+isoäänistä, lakkaamatonta melua mustien kahvilasiensa ääressä. Heidän
+kiiltävät nahkaknallinsa ovat kunkin pään kohdalla naulassa, joissa
+kussakin riippuu vielä rykelmä päällystakkeja ja sadeviittoja. Nurkassa
+kasvaa kimppu heidän pitkiä, sujakoita piiskaruokojaan.
+
+Joka kerta kun ovi aukeaa ja sieltä tungekse sisään uusi aukontäyteinen
+ajuri, tuo hän mukanaan melua bulevardilta, tuota suuren kaupungin
+lakkaamatonta huminaa: katukauppiasten kimeitä huutoja, kavioitten
+jytinää puiseen katuun, piiskain räiskettä ja ohikulkevan raitiovaunun
+torven toitahdusta.
+
+On niin omituista ajatella, että minä nyt istun tässä ja näen ja
+kuuntelen tuota, joka on ja tapahtuu vieressä ja ympärilläni. Minäkö?
+Niin, arvatenkin minä, lennettyäni kuin ilmojen halki ja sattumalta
+singahtaneena tähän Pariisin nurkkaan ja tähän jääneenä.
+
+Viihdyn kuitenkin tällä hetkellä jotakuinkin hyvin. Saan olla
+täydellisesti rauhassa, ei kukaan häiritse eikä puhuttele minua. Oudot
+kasvot, ympäristön uutuus ja alituinen vieraan kielen porina kuitenkin
+sen verran tärisyttävät veriäni, etteivät ajatukset pääse kokonaan
+turtumaan ja jähmettymään. Vietänkin pari kolme tuntia tässä maistellen
+kahvia ja konjakkia, poltellen verkalleen ja lukien ajan kuluksi jotain
+sanomalehteä.
+
+Mutta niin pian kuin astun ulos bulevardille, jossa kulkee katkeamaton
+jono ihmisiä ja kuuluu ohimenevien naisten iloista sointuvaa puhelua ja
+jossa valuu väsähtymätön virta katulamppujen valossa kiilteleviä
+kuomivaunuja, joiden lyhdyt näyttävät hohtavilta, viettävää pintaa
+myöten vieriviltä helmiltä, niin vihavoi mieltäni tuo entinen, ainainen
+ikävä, tullen joka päivä samaan aikaan ja tällä samalla paikalla. Ei
+ole ainoatakaan tuttua, jonka luo tekisi mieleni mennä, ei haluta
+asuntoonikaan, jossa on vielä yksitoikkoisempaa, ja niin minä veltosti
+astellen päädyn tavalliseen kahvilaani.
+
+Siellä kulutan muutamia tunteja selailemalla sanomalehtiä, katselemalla
+biljardinpelaajia ja kirjoittamalla kirjeitä.
+
+Tällä kertaa on minulla tekeillä pitkä kirje Annan veljelle ja olen
+sitä valmistanut jo useampia lehtiä.
+
+Me kaksi, me olimme yhdessä eläneet monet mielialat ja monet tunteet.
+Tunsimme pienimmätkin vivahdukset toistemme luonteissa. Yhdessä olimme
+läpikäyneet toistemme rakkaudet ja vuorotellen auttaneet toisiamme
+seikkailuissamme. Kun niistä aina joku oli loppuun eletty, olimme
+yhdessä tehneet tilinpäätöksen ja jakaneet tulot, s.o. psykologiset
+havaintomme ja kokemuksemme. Pienimpäänkin vivahdukseen saakka
+tarkastimme sielunilmiöt itsessämme ja koetimme niiden avulla rakentaa
+sielutieteellisiä järjestelmiä rakkaudesta ja elämästä yleensä.
+
+Kirjoitin hänelle nyt itsestäni koettaen antaa lyhyen tutkimuskokeen
+tilastani eromme jälkeen. Ehkä oli syy kirjeeni kirjoittamiseen
+toinenkin. Lukiessani läpi sitä, mitä olin edellisinä iltoina
+kirjoittanut, näytti minusta siltä, kuin se olisi ajateltu muidenkin
+luettavaksi kuin hänen.
+
+»En olisi ikinä luullut, että tämä ulkomaa tekisi minuun sellaisen
+vaikutuksen, kuin se on tehnyt. Peräti toisenlaiseksi olin kuvitellut
+matkani tänne, tämän kaupungin ja yleensä elämäni täällä. Tai ehkä on
+oikeampaa sanoa, että olin itseni kuvitellut toisenlaiseksi. Sillä
+kaikkihan on semmoista, millaisen mielentilansa silmillä sitä
+katselee».
+
+»Suhde toiseen sukupuoleen, sehän se määrää, miltä meistä ympäristömme
+näyttää. Siilonkin kun on jonkinlainen aselepo, välirauha rakkaudessa,
+kun emme ole sen suoranaisen vaikutuksen alaisina, silloinkin se
+hallitsee meitä joko menneillä muistoilla tai tulevilla toiveilla.
+Muistathan, kuinka monta kertaa ennen muinoin ollessamme huolettomia,
+onnellisia ja rauhallisia, kuitenkin tapasimme itsemme tuijottamassa
+etäisyyteen ja meistä jompikumpi saattoi lausua yht'äkkisenä
+toivomuksenaan: »Nyt ei puutu mitään muuta kuin tyttö, jonka kanssa
+voisi ihailla tätä kaunista maisemaa!» Ja me voimme molemmat sen
+johdosta vaipua mietteihimme ja istua kauan aikaa äänettöminä,
+epämääräisten, surunsekaisten haaveiden vallassa. Kun nainen tuolla
+tavalla vaikuttaa poissaollessaankin, niin mitä sitten silloin, kun on
+kiintynyt johonkin heistä! Silloin luo hän oman värinsä kaikkeen, mitä
+katselemme ja missä elämme. Minulla ei ainakaan ole yhtään seutua, ei
+yhtään ihmistä, joihin ei olisi kiintynyt jotain siitä naisesta, joka
+tuohon aikaan oli elämäni sisältö. Kun näen ne uudelleen, niin ovat ne
+minulle joko mieluisia tai vastenmielisiä, herättävät iloa tai surua
+aina sen mukaan, millaiset sydämeni suhteet olivat heihin
+tutustuessani. Itsessään ja itsensä vuoksi eivät ulkonaiset esineet ole
+koskaan tehneet minuun mitään vaikutusta, vaan ainoastaan sydämeni
+ilojen tai kipujen todistajina. Niin on ollut tähän saakka ja sama,
+kenties vielä suuremmassa määrässä, on asianlaita nytkin. Tämän
+ulkomaan vaikutus minuun ei ole sen vaikutus, vaan minun oman nykyisen
+mielentilani. Luulen, että sinua huvittaa, jos teen selkoa muutamista
+sen erityiskohdista».
+
+»Vaikka emme siitä puhuneet, niin tiedät kai kuitenkin, missä
+mielentilassa minä lähdin kotimaasta. Anna on kai sen sinulle kertonut.
+Itsessään siinä ei tietysti ole mitään uutta, että minun ikäiseni mies
+rakastuu hänen ikäiseensä tyttöön. Mutta se oli minulle ennen
+tuntematonta, millaiseksi tuo tunteitteni laatu muodostui. Näyttää
+siltä kuin määrättyyn ikään tultuaan ja käytyään läpi kaikki
+kehitysasteet tunne-elämä olisi minussa uudelleen alkanut
+kiertokulkunsa, niinkuin mehu muutamissa puissa, jotka pitkinä syksyinä
+erehtyvät kukkimaan kaksi kertaa. Viime kesän kuluessa versoivat
+minussa kaikki ne kaihomieliset ja lapselliset tunteet, joista jo
+luulin päässeeni ensi kerran rakastuessani. Tuo pikku tyttö, jota olin
+melkein sylissäni pitänyt ja käsivarrellani kantanut ja jota siihen
+asti olin kohdellut kuin lasta, hänen edessään olin yhtä arka kuin
+nuori koulupoika, joka ensi kerran joutuu ihanteensa eteen. Minä
+rakastuin häneen, niinkuin olisi hän ollut ensimmäinen rakkauteni».
+
+»Luulin jo pääseväni toivottomasta tunteestani ja voivani jättää sen
+kotirannalle, niinkuin kaiken muunkin. Mutta se tuli mukaan, se seurasi
+minua matkalla ja ensi viikkoina täällä ollessani olin kokonaan sen
+vallassa, niinkuin heti kohta tulet näkemään. Koetin taistella sitä
+vastaan siksi, että se kiusasi minua sanomattomasti, ja ulkomaailmakin
+teki uusine vaikutuksineen parastaan haihduttaakseen minusta
+menneisyyttä. Mutta tunteeni asettuivat vastarintaan eikä entisyys
+ottanut himmetäkseen. Sentähden on melkein joka paikka, missä olen
+käynyt, jokainen uusi katu, jota olen kävellyt, jokainen kahvila, jossa
+olen istunut, muisto tästä taistelusta.»
+
+»Tuon molemminpuolisen ponnistuksen seurauksia on epäilemättä myöskin
+se, että näen kaikki nuo paikat ja seudut niin selvästi ja
+tarkkapiirteisesti. Ne ovat painuneet mieleeni kuin terävä uusi klisee
+puhtaaseen valkoiseen paperiin. Aina kun veres kuva on uponnut
+aivoihini ja kun se tuoreeltaan valloittaa kaiken huomioni, on hetkiä,
+jolloin jo luulen päässeeni menneisyydestäni. Mutta kun mieli yht'äkkiä
+muuttuu, kun valo niin sanoakseni lankeaa toisaalta päin ja kuva
+kääntyy päivää vasten, niin on siellä sisässä jossain pohjalla
+vesileima, joka kuultaa kaiken muun läpi. Se on kulumaton, kalpenematon
+ja väärentämätön. Siinä on hahmot hänestä, jolla on niin hieno hipiä,
+puhdas profiili ja kihara korvan juuressa.»
+
+»Kun aamulla astun ulos asunnostani ja laskeudun alas katua, joka vie
+bulevardille, niin en voi tosin olla hetkeksi virkistymättä elämästä
+ympärilläni. Pikkukauppiaat ovat levittäneet tavaransa katukäytäville,
+ja noiden korkeiden kivimuurien välissä on kuin kuohupäinä
+kalliorantaisessa koskessa hedelmiä ja vihreitä, vasta tulleita
+vihanneksia. Myymämiehet huutavat täyttä kurkkua ja heidän ohitsensa
+kulkee alinomaa ostajia, tavallisesti aamupuvussaan olevia naisia,
+avopäin ja ainoastaan huntu hartioille kääräistynä. Ovensa kynnyksellä
+seisoo siinä lihakauppias valkoisessa esiliinassaan, ja leipurin
+ikkunassa on pino solakoita valkoleipiä, pitkiä ja paksuja kuin
+koivuiset halot. Aivan vieressä hohtaa ikkunasta pienen ravintolan
+sinkkinen tiski, jonka ääressä on työmekkoihin puettuja miehiä,
+edessään rivi laseja, joista he seisoallaan ryyppivät keltaisen
+viheriäistä absinttiaan. Joukko univormuihin puettuja koulupoikia,
+kirjat kainalossa, huutaa ja hoijaa yhdessä ajurin kanssa suuren
+kuormavaunun hevosille, jotka turhaan iskevät kavioillaan säkeniä
+kadusta, koettaen saada kuormaansa liikahtamaan. Melkein joka aamu
+tulee vastaani sokea ukko, kuppi kourassa, odottaen almua ja pimeillä
+silmillään tuijottaen vastaantulijoita. Paperimyymälän ikkunan
+edustalla seisoo aina ihmisiä, tarkastelemassa pilalehtiä. Katu päättyy
+pieneen toriin, jonka keskellä on kuvapatsas ja jonka laidassa seisoo
+ainainen rivi ajurien vaunuja kiiltävine mustine kuomeineen. Torvi
+törähtää ja kahden valkoisen hevosen vetämä raitiovaunu työnnäksen
+esiin kadun suusta. Se on matkalla näyttelyyn, minä puhaltaun juoksuun
+sitä saavuttaakseni ja saan paikan sen sisällä.»
+
+»Liikkuvain ikkunain läpi näkyen alkaa ohitseni vilistä palanen
+Pariisia. Kahviloita, joiden laseihin ja suuriin seinäpeileihin
+kuvastuu katu ihmisineen, tämä raitiovaunu ja bulevardin puut. Isoilla
+ilmoituksilla kirjailtuja seiniä. Kirjavia sanomalehtikioskeja.
+Raitioasema, missä seisoo musta ryhmä odottavia, pyrkien mukaan.
+Kadunkulmassa vartioivan poliisin totiset kasvot. Uusi avonainen
+paikka, jonka keskestä pursuaa suihkulähde. Yht'äkkiä uusi bulevardi,
+mustanaan ihmisiä ja ajopelejä, huveten ja kaueten kaukaisuuteen. Ja
+kaikkialla noita korkeita kivisiä huoneita, kohoten kuin vuoreen
+hakatut kalliotemppelit, yksinkertaisia ja arvokkaita, ja rautaisilla
+balkongeilla kaulustettuja, niinkuin harmaapukuinen nainen
+hienoleikkeisellä harsolla.»
+
+»Vastapäätä minua istuu pariisitar, herkkäliikkeinen ja sulava. Hän on
+kuin luojansa huvitöitä, hänen hienoteräisimmällä veitsellään
+vuoleskeltu, ja aine on otettu mehevimmän puun terveimmästä kylestä.
+Hänen vierellään on vanhahko herra, napin lävessä kunnialegionan
+rusetti ja päässä korkea hattu kiiltävää silkkiä. He nousevat pois.
+Kuinka hän taitavasti kulettaa itsensä vaunun ahtaassa käytävässä,
+muiden polvien lomitse. Hän on minusta kuin lintu, joka sujahtaa
+lehvien välitse höyhentäkään itsessään häiritsemättä. Minä väistyn
+vähän, vedän jalkani sisään, ja hänen huuliltaan sorahtaa minulle
+»pardon» kiitokseksi. Hän keikahtaa kadulle, kohotaikse siitä
+asfalttikäytävälle, ja ponnahuttaen siellä mennessään auki
+päivänvarjonsa hän pistää hansikoidun kätensä herran kainaloon.»
+
+»Eikä minulle muuta tarvita. Muistan kaikki ja mieleni käy surulliseksi
+ja synkäksi. Ja tuo tapahtuu minulle melkein joka päivä milloin
+mistäkin syystä.»
+
+»On kyllä suuri ja mahtava se vaikutus, minkä näyttely tekee minuun
+joka kerta, kun katselen sitä ylhäältä Trokaderon palatsin holvien alta
+tuonne Marskentän laaksoon. Keskellä kohoaa Eiffeltorni kuin kukkalatva
+korpikuusi, auringon valossa palavat näyttelyrakennusten kullatut
+kupolit, ja niiden huipuilta tekevät kuvapatsaat riemukkaita liikkeitä
+ylös korkeuteen. Ehdottomasti joutuu veri suonissa vilkkaaseen
+liikkeeseen Jenan sillalla, jonka alitse vilisee Seine-virta ja
+pääskysinä suikkelehtavat arkkujen välitse pienet höyryvenheet täynnä
+väkeä. Ja kun olen itsensä Eiffeltornin alla, tämän rautaisen
+jättiläisen säärien välissä, niin enhän sillä hetkellä muista muuta
+kuin katsella ja ihmetellä. Antautuessani sitten kulkemaan tuon
+ihmekaupungin katuja ja käytäviä, palatsista sisään ja palatsista ulos,
+joiden päädyt ovat taideteoksia, portit veistokuvia, seinät maalauksia
+ja sisus kouhallaan kaiken maailman kalleuksia, niin haihdunnan
+kokonaan omasta itsestäni enkä osaa uskoa, että minä, minä täällä
+kuljen ja siirryn joka askeleella maanosasta toiseen. Taikka kun olen
+konesalissa, jonka taivasta tavoittelevan lasikaton alla on kuin
+pajassa, missä ponnistavat kaikki tämän aikakauden käsivarret ja
+takovat kaikki sen vasarat ja lietsovat höyry, kaasu ja sähkö, niin
+joudunhan huumauksiini ja juovun siitä surinasta, joka syntyy kuin
+maan alla, kulkee lävitseni ja sähköittää joka jäseneni. Ruumiissa on
+outo levottomuus, niinkuin räsähtäisi sähkökipinä joka hermon nenästä.
+Kun sitten illan tullen »loistavat lähteet» alkavat soittaa
+värisinfoniaansa ja koko Eiffeltorni pelmahtaa punaiseksi
+tulipatsaaksi, niin tempaahan minutkin yhteinen riemu, ja minä hurraan
+minäkin tuon uhrialttarin ääressä, joka näyttää olevan kuin jumalien
+uhalla sytytetty ihmisneroa ylistämään.»
+
+»Mutta sitten ei taaskaan tarvitse muuta kuin kerran joutua
+syrjäisempään nurkkaan, johonkin noista monista kahviloista, yksikseen
+pienen pöydän ääreen. Melu keskeltä näyttelykenttää tunkee tänne
+heikosti, ja valo sieltä näkyy vain heijastuksena puitten latvain yli.
+Täällä on ilotulitusta täälläkin, puitten oksilla kasvaa pyöreitä,
+punaisia lyhtyjä, niinkuin suuria kirsimarjoja, ja tuon tuostakin
+syttyvät metsikköjen sisässä loistamaan bengaalitulet, valaisten
+milloin keltaisiksi, milloin sinisiksi lehvät, läheisten paviljongien
+seinät ja vihreällä nurmikolla kävelevät ihmiset. Se on jo jotain
+maalaista, jotain kotoisen kansanjuhlan tapaista. Ja minussa alkaa
+kehittyä alakuloisuus ja uupumus, ja mielenmuutos on valmis. Olen
+kyllästynyt kaikkeen, minkä olen nähnyt, eikä se tunnu nyt enää minkään
+arvoiselta. Tuo torni on hyödytön irvikuva ihmisten pyrinnöistä, ja
+kaikki nuo laitokset ovat suurten lasten leikkiä. Nuo kymmenet
+tuhannet, jotka tappelevat tuoleista »loistavien lähteittensä»
+ympärillä, ovat ihmisparkoja, narreja. Katson heidän innostustaan
+melkein samalta kannalta, jolta pietisti tuomitsee maallisia
+huvituksia. Kaikki on katoavaista, muutamien kuukausien kuluttua ei
+tästä ole muuta jälellä kuin irvistävät rauniot. Ja sitäkö varten on
+pantu koko maailma liikkeelle? Nykyaika on humbuugia, ja tämä on
+kaikista suurinta. Mutta minä tunnen kuitenkin, että arvosteluni olisi
+kokonaan toinen, jos hän olisi täällä, jos saisin kulettaa häntä
+kaikkialle, jos voisimme yhdessä katsella: silloin nauttisin, ihailisin
+ja olisin innostunut.»
+
+»Kerran joudun näyttelyssä erääseen unkarilaiseen ravintolaan, jossa
+soittaa viuluorkesteti ja jossa tarjotaan alkuperäistä aron viiniä.
+Soitossa on etelämaisen auringon hehkua ja viinissä väärentämätön
+rypäleen maku. Soittajat ovat kansallispuvuissa, ne ovat mustasilmäisiä
+miehiä, viikset rohkeasti kierrettyinä. Johtaja soittaa hänkin ja on
+soittaessaan seisoallaan. Hänen soittimensa nousee ja laskee
+intohimoisesti, vartalo notkahtelee vyötäisistä, ja helmet hänen
+puvussaan välkkävät. Hänen silmänsä hehkuvat sähkön valossa, ja hän
+iskee ilveillen kiihoittavia katseita milloin toiseen, milloin toiseen
+ympärillä istuvista naisista, jotka lennättävät tuon tuostakin lavalle
+kukkaskimpun. Yleisö on koko ajan mukana, antautuu samoihin tunteisiin,
+joita viulut tulkitsevat. Siellä täällä liikkuu käsi kalvosesta,
+jalkaterä ja pää käyvät soittajien tahdissa. Innostun minäkin, tunnun
+kevenevän, ja mieleni käy hauskaksi. Mutta yht'äkkiä vaikenevat viulut
+ja soitto lakkaa. Kuuluu vain jostain salin perältä rahain kilinää,
+joita palvelija laskee jonkun käteen. Johtajan soitin on pysähtynyt
+täydessä vauhdissaan, kärki on ylhäällä ja hänen kätensä korvan
+tasalla. Ja kun hän sen siitä hitaasti, tuskin näkyvästi hivuttaa
+takaisin, niin on viulun mieliala muuttunut. Se on tullut surulliseksi,
+valittaa ensin ja itkee sitten, niinkuin jotain äsken unohdettua ja
+yht'äkkiä mieleen johtunutta kaipausta. Soittajan kasvot ovat käyneet
+totisiksi, hänen katseensa kulkevat nyt yli ihmisten päitten seuraten
+linjaa, joka ehkä vie lyhtyyn tuonne ovelle, mutta joka minusta näyttää
+harhailevan aavan aron yli, etäiseen taivaanrantaan, jonne laskee hänen
+oman maansa ilta-aurinko.»
+
+    Kaiu soitto, kaiu katkeraan,
+    vetrehisiin vesiin asti vaan,
+    soituas näin taannu suloiseks,
+    taannu vienoks unihaaveheks.
+
+»Siellä se on minullakin, loitolla täältä, tuo Suomen surullinen
+taivaanranta, pohjatuuli paneutuu juuri levolle, laineet lipattavat
+purren laitaan, purjeet tuskin vetävät, ja Anna istuu kokassa, selin
+minuun, hyräillen hiukan.»
+
+
+»Lopetin tähän eilen. En nyt tahdo pitemmältä kertoa näistä
+mielialojeni aina samanlaisista vaihteluista. Kun on kerran nähnyt
+yhden laineen, niin tietää, millainen on toinenkin. Toisen kerran on
+niissä taivaan tumma sini, toisen kerran vaahdon valkea pärskähdys.
+Sitä tekoaan tehden hyllyvät ne aikansa, tylsyvät tylsymistään tuulen
+heiketessä ja siliävät sitten kokonaan.»
+
+»Luulen, niin, olenpa melkein vakuutettu siitä, että tämä minunkin
+mieleni lainehtiminen lähestyy loppuaan. Olen alkanut työskennellä
+kirjastoissa enkä jouda enää niin paljon kuin alussa huomaamaan omaa
+itseäni. Ja toiseksi alkaa ympäristö, Pariisin taivas niin sanoakseni,
+uurtautua yhä syvemmälle mieleeni, tuoden mukanaan uusia haluja ja
+mielitekoja. Kun esimerkiksi kävelen iltasilla noilla suurilla
+loistavilla bulevardeilla, missä koko maailma karkelee ja pitää
+soidintaan, huolettomana, iloisena ja kevytmielisenä, niin herää
+minussakin halu yhtyä seuraan. Mikä oikeastaan estäisi minuakin
+kiinnittämästä käsipuoleeni tuollaista keveää, välkähtelevää
+katuperhosta, joka suhajaa silkissä ja sametissa ja melkein viattoman
+näköisenä nakkaa niskaa kaiken maailman ennakkoluuloille? Eiköhän
+tuollainen olento saisi unohtumaan entisyyttä, painumaan kiinni kaikkia
+haavoja! Eiköhän se saisi himmenemään vesileimaa, astumalla itse sen
+sijalle? Miksi en minäkin sekoitu yhteen mylläkkään, miksen astu noihin
+kahviloihin, joissa mustat knallit ja naisten vaaleat puvut sekoittuvat
+toisiinsa?»
+
+»Niin mietin, mutta siinä minä nyt sittenkin olen semmoisena kuin olen.
+En poikkea mihinkään, vaan saavun aina samoja katuja myöten takaisin
+asuntooni; ollen tyytyväinen, että niin tein.»
+
+
+Kirjettä kuoreen sovittaessani oli minulla se tunne, että puhe
+rakkauteni lopun lähestymisestä ei ollut aivan niinkuin olin sen
+kuvitellut. Kynän kulkiessa paperia oli se kyllä siltä näyttänyt
+minusta itsestänikin, mutta risteili tätä ajatusta toinenkin. En
+uskonut muuta kuin että se oli satunnainen mielentila, joka voi milloin
+hyvänsä muuttua toiseksi. Ja se muuttuikin niin pian, että samassa jo
+toivoin käyvän kirjeestäni selville sen, jota olin luullut siinä
+salanneeni. Luettuaan kirjeeni sanoo Annan veli varmaankin äidilleen:
+»Näkee selvään, ettei hän vielä ole irti, vaan että hän rakastaa yhä.»
+Mitä ajattelee Anna? Veli varmaankin toimittaa sen hänenkin
+luettavakseen. Ja jos hän sen siis lukee, minkä vaikutuksen on tekevä
+häneen kirjeeni?
+
+Tuota miettiessäni alkoi minussa sarastaa toivo uudelleen. Säie
+säikeeltään punoutui mahdollisuus toisensa ympärille, ja minä aloin
+kuvitella, että kirjeeni ehkä vielä voisi muuttaa kaikki. Kun oikein
+ajattelin, niin eihän Anna vielä tietänyt mitään tunteitteni
+syvyydestä. Se oli tullut kaikki niin äkkiarvaamatta hänen ylitsensä.
+Enhän ollut saanut puhua hänen kanssaan vakavasti ja totisesti. Lähtöni
+jälkeen hän ehkä oli alkanut miettiä ja ajatella minua lempeämmin.
+Rakastuneen raukkamaisuudella otin vielä lukuun hänessä heräävän säälin
+tunteen ja samalla myöskin--sitä en voinut salata itseltäni--äidin ja
+veljen vaikutuksen. Mutta kaikista eniten minä luotin omaan
+kirjeeseeni. Hän tulee siitä näkemään, kuinka pohjattoman syvä
+rakkauteni on, kuinka minä kärsin ja kuinka olen onneton.
+
+Oli niin omituista katsella sitä, kun se loikoi tuossa edessäni
+pöydällä. Kuori oli hienoa ranskalaista paperia. Se näytti kuin elävän
+siinä, se oli kuin vaalea samettisiipinen poutaperhonen, joka
+liikahtamatta on kiinnittäytynyt yhteen kohti lehvän päälle. Se ei
+värähdäkään, mutta jos lähestyt, lehahtaa se lentoon.
+
+En henno panna sitä taskuun rutistumaan. Annan olla sen siinä siksi,
+kun olen juonut olueni ja polttanut vielä yhden paperossin.
+Biljardipallot napsahtelevat toisessa huoneessa. Rahastonhoitajanainen
+helistelee hopeitaan pulpettinsa takana. Peililaseilla päällystetyissä
+seinissä kuvastuu pitkät näköpiirit kaasuvaloja. Lasioven läpi vilkkaa
+alituisesti ulkoa bulevardilla käveleviä pareja ja kiitää ohitse
+vaunuja ja hevosia.
+
+Lähden pois. Pidän varovasti kirjettä hyppysissäni ja kun kuulen sen
+putoavan laatikon pohjaan, niin säpsähdän. Alan sitten hiljalleen
+astella asfalttikäytävää myöten asuntooni päin. Kaikki kahvilat
+loistavat täydessä tulessa, konserttisaleista kuuluu soittoa ja laulua.
+Avautuvista ovista näen sinisen savun läpi huoneitten perällä tanssivia
+naisia, puettuja ainoastaan hienoon harsoon. Kiinnitän kulkuani ja
+katson suoraan eteeni välttääkseni joka askeleella vastassani vainuavia
+naisia:--Monsieur! Dites donc, monsieur! Voulez-vous, monsieur?
+
+Minä pudistan heidät armottomasti pois käsipuolestani ja käännyn omalle
+kadulleni. Siellä on nyt rauhallista ja hiljaista. Puodit ovat kiinni,
+ja ainoastaan kastanjien paistaja työskentelee vielä kolkassaan,
+ratisevan pannunsa ääressä. Ja edelläni kulkee, lyhtyä maassa
+viistättäen, chiffonier, kaiken roskan kerääjä, rättiläinen, tuo
+Pariisin yöllinen shakaali, joka selässään olevaan viilekevasuun
+heittää, mitä löytää katuojista muiden jäleltä.
+
+Soitan, huudan nimeni ovenvartialle ja kiipeän pieneen huoneeseeni
+kuudenteen kerrokseen. Suljen ikkunan ja koetan tunkea näkemään läpi
+pimeyden. Koko Pariisi on siinä edessäni yön hämärässä. Minä en näe
+sitä nyt, mutta sähköllä valaistujen bulevardien kajastuksesta ja eri
+haaroilla tuikkavista tulista aavistan sen suuruuden. Ei kuulu
+hiiskahdustakaan lähimmästä ympäristöstä. Mutta tuolla etäämpänä on
+alituinen uhkaava ääni, niinkuin se nousisi kaukaisesta koskesta, jonka
+kohina illan tullen kuuluu metsän sisästä mäkikyliin. Siellä sohisee,
+välistä paukkuu, kirahtaa ja ulvahtelee, niinkuin ahdistaisi sitä
+alinomainen tuska. Kuulen joka ilta samat äänet, mutta en osaa selittää
+niiden tulopaikkaa. Toiset äänet luulen kuitenkin tuntevani. Tuo on
+juna, joka vinkuu tullessaan lähimmälle asemalle. Nuo ovat ihmisten
+huutoja. Joku laulaa.
+
+Kauan, kauan, toiselle puolelle puoliyön olen valveilla. Unohdan, missä
+olen, ja kuvittelen olevani kotona, isäni talossa, vanhassa
+yliskamarissani korkealla mäellä, jossa ennen muinoin istuin yökaudet
+kirjaini ääressä ja varustauduin tutkintoihini kiirettä pitämättä.
+Mieleni oli täynnä haaveita ja tulevaisuuden toiveita. Minä rakastin ja
+luulin olevani rakastettu. Ikkunastani oli avara näköala niinkuin
+tästäkin, yli metsämaiseman, ja minulla oli omat tulinaapurini toisten
+mäkien huipuilla. Talossa oli käyty levolle, viimeiset askeleet
+vaienneet. Mutta korpi ei ole lakannut liikkumasta. Se valvoi läpi yön,
+sillä oli aina sama hiljainen huminansa ja samat yölliset äänet.
+
+Riisuudun ja laskeun levolle. Unenhorroksiin mennen alkaa minusta
+näyttää, että tuo musta tuolla ikkunan alla on metsä ja että siellä
+kohisee vain kotoinen korpi.
+
+Kaikki aika, mikä on näiden kahden hetken välillä, tuntuu kadonneen.
+Olen sama nyt kuin silloin. Harrastusteni määränä näen samat säilyneet
+toiveet ja varmana mahdollisuutena uneksin tulevaisuutta, kotia ja
+onnea. Enkä enää usko, että olisi perää siinä pelossani, että olisin
+tuomittu elämään yksin, viettämään kaiken ikäni ilottomia päiviä.
+
+
+
+
+V.
+
+
+Elän useita viikkoja samassa rauhallisessa mielentilassa. Elämääni on
+tullut uusi ylläpitäjä, jotenkin todennäköinen toivo. Uskon yhä enemmän
+mahdolliseksi kirjeeni vaikutuksen. Ne päivät, jolloin en vielä voi
+vastausta odottaa, ovat miltei onnelliset. Minä tiedän, että nyt se
+siellä menee, että se on oleva lopullinen käännekohta, viimeinen koetus
+ja että sitten en voi enää mitään. Ja minä vaivun sen johdosta
+fatalistin tyyneen rauhaan.
+
+Työni, johon olen päässyt toden teolla käsiksi, sujuu kuin koneen
+käynti, ja minä vietän melkein kaiken aikani kansalliskirjastossa.
+Siellä vallitseva kirkon-hiljaisuus, ylhäältä katon rajasta tuleva
+valo, aina tasainen ja suloinen lämmin, nuo totisennäköiset
+tiedemiehet, mietteiset kasvot, ajatuksista rypistyneet otsat ja
+harmaantuneet hiukset--ne kaikki valavat minuun rauhaa ja mielen
+tyyneyttä, eikä epätoivo pääse ulomma omaa piiloaan. Kävihän miten
+kävikään, ajattelen minä, minun täytyy tyytyä. Elämäni kai tulee
+olemaan tasaista taivaltamista, tosin ilman erityistä iloa, mutta
+samalla ehkä myöskin ilman kalvavaa ikävyyttä. Ja minusta näyttää, että
+olen laskeutunut elämäni mäkisiltä mailta sen alangoille.
+
+Se on kuitenkin tuo vielä kokonaan sammumaton toivo ja odotus, joka
+oikeastaan on luonut minuun tämän rauhan. Sillä kuta pitemmältä kuluu
+aikaa siitä, kun lähetin kirjeen, sitä levottomammaksi ja
+hermostuneemmaksi minä tulen. Kun on mennyt kaksi viikkoa eikä
+vieläkään vastausta kuulu, ovat päiväni pilalla. Usein laiminlyön mennä
+kirjastoon enkä voi poistua asunnostani, ennenkuin kirjeenkantaja on
+tehnyt kierroksensa noin kello kolmen tienoissa. Ja jos joskus
+menenkin, niin voin yht'äkkiä jättää kaikki ja palata tuulessa,
+sateessa ja liassa kesken kiireen asuntooni.
+
+Tullessani seisoo ovenvartia tavallisesti huoneensa edustalla ja
+katselee aikansa kuluksi liikettä kadulla. Jo kaukaa koetan hänen
+kasvoistaan lukea, onko hänellä minulle mitään. Jos olisi, hän
+peräytyisi kammioonsa minut nähtyään. Mutta ehkä hän ei muista, ja ehkä
+hänellä kuitenkin on. Tervehdin häntä mitä ystävällisimmällä äänellä.
+Hän vastaa yhtä ystävällisesti, väistyy kohteliaasti, ja minä sujahdan
+hänen sivuitsensa. Mutta hän ei tule jälessäni. Pyyhin jalkojani
+kauemmin kuin olisi tarpeellista. Nousen kaksi kolme rappua. En voi
+jatkaa. Minun täytyy saada varmuus. Ilman sitä en voi toimittaa mitään
+huoneessani. Koko päivä on menevä pilalle. Minun täytyy häneltä kysyä.
+
+--Rien, monsieur, rien! [Ei mitään, hyvä herra, ei mitään!]
+
+Joka päivä sama vastaus, ja sama sydäntä repivä sorahdus hänen
+ärrässsään, josta hän ei aavistakaan, kuinka kipeästi se koskee. Hän on
+hyväntahtoinen vanha nainen, aina ystävällinen ja aina kohtelias. Mutta
+kuitenkin minä välistä epäilen häntä joistain salaisista vehkeistä.
+Kuka tietää, eikö hän ehkä ole kirjettäni tahallaan piilottanut. Ehkä
+hän vähäksyy saamiaan juomarahoja eikä anna. Ja sopivassa tilaisuudessa
+pistän minä viisi frangia hänen kouraansa.
+
+Mutta kirjettä ei kuulu. Aina vain sama vastaus:
+
+--Rien, monsieur, rien!
+
+Eräänä päivänä tulen aamiaista syömästä. Olen lakannut odottamasta enkä
+välitä enää kysyä sen enempää. Olen jo nousemassa rappuja, kun
+ovenvartia yht'äkkiä huutaa jälkeeni:
+
+--Voilá une lettre pour monsieur! [Täällä on kirje herralle!]
+
+Se on Annalta! säpsähdän minä nähdessäni päällekirjoituksen. Voisiko se
+olla mahdollista? Mitä se merkitsee? Ja se ajatus kiidättää minut
+kiertoportaita myöten muutamassa harppauksessa ylös kuudenteen
+kerrokseen. Olen menehtymäisilläni hengästyksestä enkä tahdo saada
+pyörtymykseltä avainta reikään. Kun vihdoinkin saan auki kirjeen
+kuoren, jonka mukana repeää osa itse kirjeestäkin, näen, että se on
+veljeltä. Ja kuorta tarkemmin tutkittuani onkin osoite äidin käsialaa.
+
+En tahdo päästä ryhtyneeksi lukemaan kirjettä. Minä puoleksi toivon,
+ettei se olisi ollenkaan tullut. Sillä minä pelkään, että se on
+kokonaan suistava minut rauhalliselta radaltani. Häilyvä odotustila on
+sittenkin parempi kuin kokonaan kaatunut toivo. Nyt, kun kerran olen
+saanut kirjeen, voisin lykätä sen lukemisen huomiseksi, toistaiseksi.
+
+Mitenkä on siihen tullut tuohon kuorelle äidin päällekirjoitus? Vaan se
+on kai selitettävä siten, että veli tapansa mukaan on laiminlyönyt
+lähettää kirjeensä illalla. Hän herää aamulla, mutta ei viitsi nousta
+ja äiti toimittaa kirjeen postiin. Sillä lailla lienee siihen tullut
+hänen käsialansa, joka on jotenkin yhdenlainen kuin hänen tyttärensä.
+
+Mutta täytyyhän minun vihdoinkin se lukea. Ja ehkei siinä ole mitään
+koko asiasta.
+
+Veli kirjoittaa toivovansa, etten pane pahakseni, että hän on näyttänyt
+kirjeen äidille ja Annalle. Äidin oli ollut minua kovasti sääli. Anna
+oli luettuaan antanut sen takaisin sanaa virkkamatta, eikä siitä oltu
+hänen kanssaan mitään keskusteltu. »Varmaankin haluttaisi sinua tietää,
+minkä vaikutuksen se on häneen tehnyt ja mielelläni sinulle siitä
+kertoisin, jos itse tietäisin jotain. Luulen kuitenkin, ettet ole
+mitään kadottanut, joshan et voittanutkaan.----Muuten ne nuo naiset
+yleensä ovat sellaisia, ettei heidän mieltään milloinkaan oikein tiedä.
+Ja sanoakseni sinulle kaikki, mitä täällä on tapahtunut, niin on
+Annalla ihailijansa. Tietysti ylioppilas, nuori nokka. On tutustuttu
+Suomalaisella Seuralla, saatettu kotiin teatterista, harjoitettu ja
+tanssittu yhdessä pukutansseja ja saatu serenadeja kuutamoisina
+pakkasöinä. Tietysti ollaan siitä mielissään. Hänen 'tunteistaan' en
+tosin tiedä, kuinka syviä ne mahdollisesti lienevät. Siitä voi tulla
+kihlaus, mutta yhtä luultavaa on, ettei tule mitään.»
+
+»Ehkä en oikein osaa asettua kannallesi, mutta näin meidän kesken
+puhuen kummastuttaa minua hiukan, että otat rakkautesi häneen niin
+kovin totisesti ja niin sanoakseni raskaasti. Tunteesi yleensä
+semmoisinaan kyllä käsitän. Ne ovat sitä yleistä kaipausta ja ikävää,
+jota meidän iällämme on niin vaikea, melkein mahdoton kantaa. Se ajaa
+meitä hakemaan hellyyttä ja kiintymistä ainoana elämisen
+mahdollisuutena. Ja kuta kiivaammin tuntee ajan luistavan jalkainsa
+alta, sitä kiihkeämmäksi tulee halu hypätä pois jollekin kiinteälle
+kivelle. Mutta vaikka Anna nyt kyllä on hyvä tyttö, ehkä parhaimpiakin
+mitä nykyään tunnen, niin ei hän nyt kuitenkaan ole ainoa maailmassa.
+En usko ollenkaan, että hukka sinut perii, vaikk'et häntä saisikaan.
+Sinä sanot, että tällainen vanhanpojan rakkaus on ensimmäisen rakkauden
+kaltainen. Mutta yhtäläisyys ilmaantuu siinäkin, että kummankin
+kuvittelee samalla myöskin viimeiseksi. Ne eivät sitä sentään ole
+kumpikaan. Jonain päivänä kohtaat toisen yhtä mukavan ja ehkä vielä
+mukavammankin. Meidän kehityskannallamme olevien miesten täytyy aina
+tinkiä vaatimuksistamme, ja kun sen teemme, niin on meille kyllä vielä
+naisia jälellä maailmassa.»
+
+»Mitä minuun itseeni tulee, niin olen jo purjehtimaisillani
+perheellisen onnen talvisatamaan. Ajattele, mies, että olen ollut jo
+muutamia päiviä kihloissa. Hänen nimensä on Helmi, kauppiaan tytär
+Oulusta, ei emansipeerattu, ei erittäin oppinut, valkotukka,
+vahvavartaloinen, terveruumiinen, käytännöllinen pohjalainen, ei käy
+jatko-opistossa eikä aio ylioppilaaksi, vaan on taitava käsitöissä ja
+on tullut tänne talouskouluun. Tarkka silmäni huomannut hänen pitkän
+palmikkonsa Suomalaisella Seuralla, antanut esitellä itseni ja
+tanssinut franseesin. Kuten tiedät, olen minä kovin intressantti
+hienoine viiksineni ja hiukan blaseerattuine ulkomuotoineni. Lyönyt
+laudalta kaikki poikanulikat. Hän keksii kohta rakastua minuun, mikä
+tulee pian tietooni Annan kautta, jonka kanssa hän yht'äkkiä on tullut
+erinomaisen hyväksi ystäväksi. Hän laulaa hiukan, kutsutaan meille ja
+minä säestän. Minä saatan häntä kotiin j.n.e. Sanalla sanoen, nuo
+yksityiskohdat ovat aina samat, monesti ennen eletyt eikä niistä tällä
+kertaa sen enempää. Ei ole tietysti puhettakaan minun puoleltani siitä,
+mitä ennen ymmärsin rakkaudella. Se oli ja meni hänen kanssaan. Mutta
+mistäpä me, hyvä ystävä, löytänemme niitä suuria ja syviä naisia,
+joiden haaveksimme täydellisesti voivan meitä tyydyttää ja ymmärtää.
+Kun tulee joskus tarvis jotain hienompaa henkistä seuraa, tuota niin
+kutsuttua sielujen sympatiaa, niin menen toverien seuraan, vaihdan
+(tuutingin ääressä) heidän kanssaan mielipiteitä ja palaan sitten
+rauhalliseen kotiini, jossa kaikki on hyvässä järjestyksessä ja jossa
+minua ympäröi mukavuus ja hellyys.»
+
+»Muuten olen varma, ettei hänellä tule olemaan mitään valittamista.
+Minä olen oleva hyvä isä hänen lapsilleen, joita kaipaan, ja uskollinen
+aviomies hänelle itselleen. Se ei olekaan vaikeaa. Minä niinkuin
+sinäkin olen soittanut läpi kaikki tunne-elämän monimutkaiset melodiat
+ja luulen, että nyt tyydyn siihen yksinkertaiseen säveleen, jonka
+ynisyttämistä loppuelämäni tulee olemaan--'kotoisen lieden ääressä'.
+Minä kaipaan rauhaa, häiritsemätöntä ja hermoja viihdyttävää.--
+Oblomoff! sanot sinä. Niin juuri, tavallaan Oblomoff. Siihen suuntaan
+minä olen kehittynyt.»
+
+»Ja koettaisit sinäkin kehittyä samaan suuntaan. Heittäisit hiiteen nuo
+huolesi. Ei maksa vaivaa kulkea kaikkea ikäänsä kuutamohaaveilijana. Ei
+varsinkaan Pariisissa, pienen suomalaisen kaunottaren takia. Sinun
+sijassasi minä menisin virran mukana, kun kerran olen rannalla. Irroita
+purtesi, laske koskia, kun niitä on! Kun et ihan pahasti pidä perää, ja
+siitähän ei enää meidän iällämme ole suurta pelkoa, niin suilut
+hiljalleen elämäsi suvantoon. Minä olen siellä jo odottamassa, ja
+kokastan venheesi järkevien naimisten rantateloille. Jos ei Anna huoli
+sinusta, joka sekään ei ole sanottu, niin sitä pahempi hänelle. Minä
+koetan ainakin tehdä parastani ja samaa mieltä näyttää olevan äitikin.
+Ehkä siinä suhteessa kaikki järjestyy hyvin, mutta jos ei järjestyisi,
+niin voit olla vakuutettu, että tulevan eukkoni kanssa--joka muuten
+lähettää sinulle terveisensä--haemme ja löydämme sinulle jonkun
+uskollisen ja hyvän pappilanmamsselin, joka ei ole rikkiviisas eikä
+'etevä', mutta luonnollisella ymmärryksellä varustettu.»
+
+
+Kirje vaikuttaa minuun hyvästi. Ei siihen nähden, että olisin
+hyväksynyt ystäväni teoriat ja hänen katsantotapansa avioliitosta.
+Mutta kirje jättää minut riippumaan vielä yhdestä toivon säikeestä,
+vaikkakin hienosta. Olen tyytyväinen, kun ei sentään kaikki vielä ole
+lopullisesti ratkaistu. Antaudun uudella innolla työhöni. Elän
+erakkoelämätä, ja kokonaan kajahtaa korvieni ohitse ystäväni kehoitus
+heittäytyä elämään. Nyt, jos koskaan, tahdon olla ihanteilleni
+uskollinen, käydä periaatteitani toteuttamaan.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+On jouluaattoilta. Kello on viiden vaiheilla. Paksu harmaa pilvimöhkäle
+on kohonnut pois lännen ja pohjoisen puolelta ja jättänyt näköpiiriin
+kirkkaan, yhä laajenevan juovan puhdasta taivasta, joka näyttää aikovan
+kokonaan selvitä poutaan. Ilta-aurinko pääsee näkyviin ja paistaa,
+tullen yli koko Pariisin, suoraan huoneeseeni. Sen valo on keltainen ja
+kylmä ja lasiruutujen kuva vuoteeni yläpuolella seinässä on pettävän
+kotoinen. Se muistuttaa Suomea, noita talvisia jouluiltoja siellä
+kaukana, kun yliskamarini ikkunasta katselin lumista maisemaa, jossa
+kolkon kuusikon taakse laskeutui viluisen näköinen auringon terä.
+
+Kuulen ajatuksissani keveitä tassuttelevia askeleita, oven takana
+supatetaan salamyhkäisesti, tartutaan epävarmasti avaimeen, ja sisään
+työntäytyy jono veljiä ja sisaria, joista pisin tuskin ulottuu lukkoa
+kiinni vääntämään. He ovat tulleet kuluttamaan luonani iltapäivää, joka
+hämärän tuloa ja joulukuusen sytyttämistä odottaessa on niin tukalan
+pitkä. On kaikki leikit leikittynä, on pusattu uuvuksiin asti
+piilosilla ja sokkosilla, ryömitty pöytien ja sänkyjen alukset, ja
+kuitenkin on vielä vietettävä monta tuntia, ennenkuin aukeaa ovi
+suureen saliin. Ei tiedetä, mitä tehdä, kaikki leikit jäävät sikseen,
+ei jakseta enää jatkaa, kädet kupeella riipuksissa huolitaan tätä
+yhteistä epätoivoa eikä tule pyyhityksi hikihelmiäkään otsalta ja nenän
+päästä.
+
+Mutta sitten muistetaan, että yliskamarissa on vanhin veli, ainoa turva
+tässä äärettömän suuressa surussa. Hän osaa huvitella, hän saa ajan
+kulumaan, kun vain tahtoo. Hän heittäytyy selälleen sänkyyn, miehissä
+sytytetään hänen pitkä piippunsa ja kiivetään mikä millekin puolelle.
+Huoneessa vaeltaa sinisiä savupilviä, ja hän kertoo »juttuja», joita
+henkeä pidätellen kuunnellaaan. Eikä huomata, kuinka ikkunan kuva
+katoaa, kuinka hämy laskeutuu huonekalujen ylle, kuinka ei enää erota,
+mitä on pöydällä, mitä nurkassa, missä ovat toisten nenät, suut ja
+silmät. Ainoastaan tuon tuostakin lauseiden lomassa rätäjää piipun
+koppa ja tuikahtaa sen suusta tupakan hiillos.--»Kerro vielä! Kerro
+vielä!--Entäs sitten? mitenkäs sitten kävi?»
+
+Ei muisteta enää joulua, ei kuusta. Ei, ennenkuin kuuluu yht'äkkiä
+alikerrasta oven avaus ja sisaren ääni huutaa ylös kumisevaan vinniin:
+»Lapset ho-ooi!... Jo saapi tu-u-uulla!» Sänky alkaa kuohua päitä ja
+jalkoja, piipun kopasta lentää lattialle tulinen tupakan poro, tuoli
+kaadetaan kumoon, ovi jää selko selälleen, ja ennenkuin minä ennätän
+sitä sulkemaan, ollaan jo alhaalla rappusissa ja vimmatusti paiskataan
+alaovi lukkoon.--Itse minä pukeudun sitten puhtaisiin kauluksiin juhlan
+kunniaksi ja laskeudun vähän päästä alas minäkin.
+
+Ne olivat aikoja nekin, kauan sitten olleita ja menneitä. Vanhemmat
+ovat kuolleet, sisaret ja veljet sirottuneet maailmalle, ja kuka
+asuneekaan nyt entisessä yliskamarissani.
+
+On sentään omituinen jylhä autiuden viehätys tuossa, että nyt on taas
+joulu, mutta ei ketään, jonka kanssa sen viettäisin, ei muuta kuin tuo
+suunnaton maailmankaupunki miljoonine asukkaineen, joista ei yksikään
+minua tunne enkä minä heistä ainoatakaan. Valmistaudun kuitenkin
+jonkinlaisella mielihyvällä harhailemaan yksin tänä iltana. Katsellen
+ikkunastani ja muistellen milloin mitäkin tapahtumaa entisestä
+elämästäni pukeudun minä verkalleen. Paneudun puhtaisiin paitoihin,
+vasta kiilloitettuihin kauluksiin ja kalvosimiin, sovitan kravatin
+huolellisesti sijoilleen ja otan kotelosta korkean silkkihattuni,
+sivellen sen nukkaa samettisella sualla. Hansikkaat käteen ja
+hopeapäinen kävelykeppi kouraan.
+
+Ilma on kirkas ja kylmänkö. Laskeudun suoraa päätä suurille
+bulevardeille. Tavallista virkeämmin tulvailee nyt väkijoukko kaduilla.
+Naisten askeleet ja liikkeet näyttävät entistä notkeammilta, ja miesten
+käynti on rivakkaa ja voimakasta. Melu kuuluu kirkkaasti kuin kosken
+kuohu seesteisellä säällä, ja ajurien ruoskat läiskähtävät iloisesti,
+ikäänkuin leikkiä lyöden. Pienet keveät vaunut ja heidän hevostensa
+kipakat kavion iskut takovat katukiviä kuin naulahamarit tehtaassa,
+samalla kuin mahdottoman suuret kuormavaunut, niin korkeat kuin
+huoneet, ja niiden edessä hevoset, isot kuin elefantit, saavat aikaan
+jyskeen, joka muistuttaa suuren jukavasaran jyhmähtelevää käyntiä. Ja
+siitä syntyy yksi ainoa iso ääni, joka alkaa rattaiden rytinästä, ottaa
+vauhtia kavioiden kalkkeesta, kimpoaa kirkaisten taivaalle veturin
+vihellysten mukana, saa kuin säkeniä itseensä ruoskien läiskähdyksistä
+ja kohoaa ylös kahden väliseinän välitse paksuna, mahtavana pauhuna.
+Joskus sattuu esteitä eteen, tie tukkeutuu, ja niin tulvii tämä huokuva
+ja huutava vuoksi yli äyräittensä, tunkee takaisin, ja läheisetkin
+kadut kuohuvat seisahtuneita ajoneuvoja, hevosten päitä ja miesten
+mustia lakkeja. Kunnes ruhka taas selviää ja rynnätään eteenpäin
+enennetyllä vauhdilla, voimalla ja melulla.
+
+Mutta suurilla bulevardeilla, jonne vähitellen pujottelen, on melu
+kadonnut. Vaunut ovat solahtaneet puiselle pinnalle ja hupsahtaneet
+äänettöminä liukumaan; pyörä ei hiiskahdakaan kierähtäessään, ja kuuluu
+ainoastaan kavioiden tumma ääni, niinkuin olisi hevosella villainen
+sukka jalassa. Tässä hiljaisuudessa on kuitenkin vapisuttava kiihko.
+Jokaisen hermon pää teroittuu ja jokainen jäsen pinnistyy varuilleen,
+niinkuin tehtaassa, jossa huimaratas mennä karmaisee salavihaisesti
+vonkuen ja liukkaat kautsukkihihnat kiertävät suristen akselista
+akseliin. Ei ole enää yksityisiä hevosia eikä yksityisiä ajoneuvoja.
+Kahden puolen katua, toinen toisaalle sujuen, on olemassa vain yksi
+ainoa jono, jonka päätä ei näy.
+
+Vaikka on vielä jotenkin valoisa, ovat tulet jo sytytetyt sisällä
+puodeissa, makasiineissa ja kahviloissa. Ovet avautuvat ja sulkeutuvat
+lakkaamatta, ja niiden täydeltä ikäänkuin höyrähtää ihmisääniä, melua
+ja kiireistä hommaa ulos raittiiseen ilmaan. Kultaseppien ikkunat
+kiiluvat kalleuksia, sormukset, rannerenkaat, kellot, rintakoristeet,
+kynttiläjalat ja lamput kasvavat moninkertaisiksi, heijastellen
+kuvastimesta kuvastimeen. Silkkitavarat hehkuvat sähkötulien alla,
+joita terästetään lasisärmiöiden avulla. Suuret basaarit ovat ahdetut
+laesta lattiaan ainoastaan leikkikaluja. Kirjakaupoista vuotavat kirjat
+ja paperit kuin laavavirrat katukäytäville. Paitamyymälät ovat kuin
+lumilinnoja, joissa nietostaa valkeita kauluksia, liinaa, pellavata ja
+palttinaa.
+
+Ne ovat nyt kaikki täynnä ostavaa yleisöä. Edelläni kulkee äiti kahden
+pienen tyttönsä kanssa. Minä seuraan heitä ikkunasta ikkunaan, ovelta
+ovelle ja seisahdun heidän kanssaan katselemaan. Äiti on pakotettu
+yhtämittaa ostamaan jotain pienokaistensa sormenosoitusten mukaan.
+Kääryillä sälytettyinä he kaikki kolme astuvat viimein ovesta sisään,
+joka arvatenkin on heidän asuntonsa ja kohoavat rappuja ylös, joista
+kuuluu kadulle saakka, minun seistessäni ovella, kaiku lapsien
+iloisesta naurusta.
+
+Jo syttyvät sähköpallot keskellä bulevardia ja kahden puolen
+katukäytävien partaalla palavat tummempina kaasulyhdyt. Mutta päivän
+viimeinen heijastus voittaa vielä niiden valon, ja ne näyttävät
+silmiltä, jotka ovat huienneet eivätkä vielä tottuneet näkemään.
+
+Joudun kahvilaan, jonka ikkunat ovat värillisin kuvin koristetut,
+niinkuin keskiaikaisessa kirkossa. Ovessa kohtaa minua melkein kodikas
+henkäys. Teräksinen kamiini keskellä lattiaa levittää herttaista
+lämmintä ympärilleen. Palvelija kiiruhtaa ottamaan haltuunsa
+päällystakkini ia keppini. Hän osoittaa minulle mukavan sijan sohvalla
+ikkunan edessä ja tuo tuoreimman iltalehden luettavakseni.
+
+Tilaan absinttia, tuota unhotuksen ja haaveitten juomaa, jolla on se
+voima, että se vetää hiljaa hunnun toisensa perästä silmien eteen.
+Sähköpallot tuolla ulkona ovat jo päivän valosta voitolla, niillä on
+nyt lämpimämpi loisto, ja on niinkuin ne levittäisivät sinistä
+samettiutua ympärilleen. Omnibusvaunut, suuret vaaleat hevoset,
+tulipunaiset ilmoitustaulut myllertävät ikkunain ohitse. Punaista,
+sinistä ja valkoista sekaantuu yhteen, ja se sekoitus on alituisessa
+liikkeessä. Mutta sanomalehtikioski ei liiku, ei myöskään musta
+bulevardin puu eikä kaasulyhdyn pylväs.
+
+Minulla olisi sanomalehtikin, mutta en viitsi sitä lukea. Miksi en ole
+tullut ennen tänne iltojani haaveksimaan, tämän vilisevän virran
+partaalle ... niin, todellakin virran partaalle ... tähän satumaiseen
+ritarilinnaan...
+
+Mutta tuolla ylempänä, kaareutuen mustan huonerivin yli, on kirkas
+kuulakka taivas. Illan rusko ei ole vielä kokonaan sammunut. Se on
+kalpea ja kylmä, painuen bulevardin näköpiirin perille ja tullen
+selkeämmäksi aletessaan. Mutta minulta se ei pääty vielä sinne, se
+jatkuu suurena kaareutuvana taivaan lakena pohjoista kohti, yhä edemmä
+ja edemmä. Ja kuta pohjoisemmaksi se tulee, merien poikki ja vuorten
+yli, sitä kylmemmäksi se käy ja tähdet syttyvät siinä tuikkamaan.
+Siellä Suomessa, siellä se nyt parhaillaan luo paukkuvan pakkasen.
+Lumen se puree kitiseväksi ja kuivaksi, ja nurkissa natajaa. Helsingin
+Esplanaadin puut ovat valkeina härmästä, telefonilangat riippuvat
+paksuina ja huuruisina, piipuista kohoaa valkeat savukiemurat ja
+ajurien tiuvut kilisevät...
+
+Kuka on tuo, joka kulkee keikutellen tuossa, tuuhea puuhka heilahdellen
+alapuolelle polvia? Posket punoittavat, kun hän hetkeksi seisahtuu
+valaistun ikkunan eteen, ja silmäripset ovat huurussa. Tuo hieno, kylmä
+hipiä ... jos saisi koskettaa sitä huulellaan...
+
+Ja enköhän kerran vielä saakin. Minä olen siitä varma, minä en hätäile
+enkä huolehdi. Minä odotan aikaani. Minä olen kerran löytävä onneni
+minäkin.
+
+Tuo hienosti tuoksuva absinttiko sen tehnee ... mutta mieleni väreet
+ovat yht'äkkiä muuttuneet. Minulle ei ole enää tämä elämä eikä tämä
+Pariisi entisensä näköinen. Minussa kuohahtaa ilo, ja mieleni herahtaa
+hyväksi. En ole ennen ymmärtänyt näitä oikein arvostella. Olen pelännyt
+tätä kaupunkia satapäiseksi pedoksi, ja tämähän onkin hellä kaunotar,
+lempeäsilmäinen ja hienohipiä,--joka tarjoutuu tarttumaan kaulaasi, on
+valmis hyväilemään ja tuudittamaan ja silkillä sivelemään.
+
+Ulos taas takaisin kadulle. Ja minusta näyttää täällä nyt joka paikassa
+kuohuvan kiihkoa, tulista tunnetta ja elämäniloa, niinkuin kuumista
+maanalaisista lähteistä. Vuosisatain kehitys suihkuaa täällä ylös
+ilmaan kaikkialta ja laskeutuu kuin hienona sateena ympäristöön,
+tuorestuttaen ja virvoittaen joka paikan. Ja huippu sen kaiken, tuo
+joka hetki vaihteleva vaahtokimppu, on tuo kaikkialla vastaantuleva
+pariisitar, keveä kärppä, vilkasliikkeinen orava. Hän on suloinen kuin
+lapsi ja arvokas kuin kuningatar. Mikä mesisulous hänen liikkeissään ja
+haastelussaan! Mikä jännähtelevä notkeus hänen astunnassaan! Kuinka hän
+mahtaa osata rakastaa ja hellitellä ja antautua sen omaksi, joka on
+hänet voittanut!
+
+Minä alan ymmärtää ranskalaisen mieltymyksen tähän hänen
+pääkaupunkiinsa. Minä käsitän hänen isänmaanikävänsä, niin pian kuin
+hän ei näe näitä suuria väkirikkaita bulevardejaan, kahvilain
+valaistuja ikkunoita, omnibusvaunujen ohikulkua, niin pian kuin ei
+tunne jalkainsa alla tätä keveästi astuttavaa asfalttia ja kuule
+sanomalehdenmyyjäin huutoja. Käsitän niin hyvin, kuinka hän voi
+tuntikaudet vaeltaa tällä lailla edes ja takaisin ja kuvitella olevansa
+koko maailman keskipisteenä.
+
+Enköhän voisi minäkin sulautua ja tottua tähän lopuksi ikääni? Onhan se
+kaunis se Suomi, ja sen taivaanranta herättää niin vienoja ja puhtaita
+tunteita. Mutta ne ovat niin laimeita, niin heikkoja. Siellä on kyllä
+kesäyön kirkkaus, mutta ilmassa liikkuu aina nuo kylmät, jäähdyttävät
+juovakkeet, joita huokuvat roudasta sulamattomat suot.
+
+    Siell' varjot on niin viileät
+    all' leppäin, koivujen,
+    ja lehdot kullan-kiiltävät,
+    ja laine vilpoinen.
+
+    Kuink' autuus siell' on armahin
+    kultaansa armastaa,
+    sielt' uskoisuus on syntyisin
+    ja sinne halajaa.
+
+Mutta täällä on hehkua ja virkeätä liikettä ja täyteläistä elämää.
+Täällä voisi käydä nuoresta vielä vanhoillaankin, nuortua uudelleen ja
+nauttia elämästään kauemmin kuin muualla.
+
+Johtuu taas Anna mieleeni ja hänen veljensä antamat neuvot. Ja minä
+arvelen, puolittain kysyn itseltäni, minkä vaikutuksen hän tekisi
+minuun nyt, jos hänet näkisin täällä, tuossa kadulla, noiden toisten
+rinnalla. Olisiko mahdollista, ettei hän ehkä olisikaan minulle se,
+miksi olin häntä pitkin aikaani kuvitellut? Vaan kenties laimeampi,
+vähäpätöisempi?--Ja olisiko veli ehkä ollutkin oikeassa?
+
+En ajattele sitä sen enempää. Harhailen suuren oopperan editse, käännyn
+alas Avenue de l'Operata pitkin ja ohi Theatre Français'n. Siitä
+Louvren holvien alitse ikivanhaan kuningasten linnan pihaan, jonka
+keskellä on rautainen pylväs, korkea kuin juhlariuku, ja kahden
+poikkipuun nenässä riippuu suuret pyöreät sähkölamput levittäen
+haaveellista valoa. Käyn siltaa myöten Seinen poikki ja seisahdun
+hetkeksi seuraamaan noita pieniä höyry venheitä, joiden punaiset
+kokkalyhdyt kuvastuvat veteen kuin tuulastulet.
+
+Olen kokonaan haihduksissa omista huolistani. Minulla on yksi noita
+harvinaisia, täydellisen tyynen mielen päiviä, jolloin ei ajattele
+muuta kuin hetkellistä olemassaoloaan. Usein on minulle sattunut, että
+kun sellaisten päiväin iltoina olen saapunut kotiini, on ollut
+sähkösanoma pöydälläni tai kirje odottamassa. Paha aavistus
+säpsähdyttää heti kohta mieltä, ja kun on vapisevalla kädellä rikkonut
+sinetin, niin saa lukea jotain, jota ei pitkään aikaan ole muistanut,
+jota kenties on pelännyt tulevaksi, mutta joka jo oli kokonaan
+unohtunut. Ja tällaiset hetket voivat kuitenkin olla suurimpia
+käännekohtia elämässä.
+
+Syötyäni Duvalin ravintolassa Seinen vasemmalla rannalla palaan
+takaisin samoja teitä ja pistäydyn mennessäni Regencen kahvilaan,
+silmäilläkseni siellä ohimennen suomalaisia sanomalehtiä.
+
+Tapaan tutun kahvilan melkein tyhjänä. Palvelijat seisovat joutilaina,
+ja biljardit vaikenevat peittojensa alla. Tavalliset kahvilassa istujat
+ovat tietysti kotonaan, perheissään. Sillä jokainen, jolla vain on
+ystävä tai tuttava, on liittynyt hänen seuraansa täksi illaksi.
+Ainoastaan joitakuita vanhoja herroja istuu sanomalehtiä lukien ja
+piippua poltellen. Kenties he ovat ulkomaalaisia, kenties sellaisia,
+joilla on kahvila ainoa koti, niinkuin minullakin.
+
+Vähän matkaa minusta, toisessa päässä samaa pöytää, on eräs nuorempikin
+mies. Hän oli siinä jo minun tullessani. Hän on juonut kahvinsa ja
+näyttää odottavan. On levoton ja katselee tuon tuostakin kelloaan.
+Sovittu aika on nähtävästi jo ohitse. Hän malttaa kuitenkin vielä
+mielensä ja laittaa itselleen paperossin. Hetken kuluttua näen lasisen
+oven läpi naisen, joka kadun poikki kiiruhtaa ohiajavan omnibuksen
+editse ja juoksee suoraan tännepäin. Nyt huomaa hänet herrakin, hän
+ilostuu ja kilistää tarjoilijaa maksaakseen. Nainen pujahtaa ovesta
+sisään ja tulee suoraan hänen luokseen. Ne vähän väittelevät,
+selittävät, ymmärtävät toisensa ja menevät käsikädessä ulos.
+
+Kuvittele, että olisi sinullakin joku, jota odottaisit noin! Ajattele,
+että se olisi _hän_, että häntä juuri nyt odottaisit! Sivulleen
+katsomatta kulkisi hän nopein askelin bulevardia pitkin, kääntyisi
+tännepäin oopperan kohdalla. Nyt hän olisi jo tuolla puolen tuota
+aukeata pikkutoria, Place du Theatre Français'ta. Odottaa vaunujen
+ohimenoa, yli päästäkseen. Minä en näe häntä, hän on tuon suihkulähteen
+takana...
+
+--Iltaa, täälläkö sinäkin istut yksiksesi?
+
+Se, joka laskee kätensä olkapäälleni, on eräs tuttava suomalainen,
+jonka olen täällä joskus tavannut.
+
+--Jahah, vai niin! No, mitä sinulle kuuluu?
+
+Hänen seuransa ei minua juuri erittäin huvita, eikä hänelle kuulu juuri
+mitään erityistä. Ei hän tiedä juuri enempää, kuin minkä
+sanomalehdetkin tietävät, että siellä kotona on uhkaavat ajat ja että
+aiotaan viedä omat postimerkit ja oma raha. Se on tietysti surullista,
+ja me pudistamme päätämme ja huokaamme molemmat. Hänen kertomuksensa
+muistuttavat minulle myös, että siellä on suomenmielisiä ja
+ruotsinmielisiä, jotka tätä nykyä taistelevat viroista. Hän on
+suomenmielinen, ja ruotsinmieliset vehkeilevät häntä vastaan.
+
+Meillä ei ole juuri mitään sen enempää yhteistä, me eroamme toisistamme
+sanomalehtemme taakse kumartuneina.
+
+--Vai niin, katsos sitä! sanoo hän yht'äkkiä. Ne vain kihlautuvat
+siellä kotona.
+
+--Kuka on kihloissa? kysyn minä keskeyttämättä lukemistani.
+
+Hän ojentaa minulle sanomalehden, josta luen ensimmäiseltä sivulta
+suurilla kirjaimilla ilmoituksen:
+
+           Kihloissa:
+          ANNA HJELM
+          TOIVO RAUTIO
+
+--Oo, vai niin, kuulen minä ääneni sanovan.
+
+--Sinä olit tuttu Hjelmin perheessä, kuka on tuo Toivo Rautio? Onko hän
+niitä Pohjanmaan Rautioita?
+
+--En minä häntä tunne.
+
+--Pianpa se tyttö tarttuikin. Minä en tosin tuntenut häntä muuta kuin
+ulkomuodolta. Hän oli helkkarin sievä tyttö. Minä näin hänet
+teatterissa, ja joskus herätti hän huomiota Esplanaadissa veljensä
+kanssa.
+
+--Garçon!
+
+--Joko aiot mennä?
+
+--Minun täytyy tavata erästä tuttavaa.
+
+Näen pitkän lyhtyrivin jollain kadulla yhtyvän jossain kaukana. Kuulen
+rattaiden rytinän ja hevosten kavioiden kalkkeen. Erään puodin eteen
+laskeutuu romahtaen rautainen esirippu. Erään talon koko päädyn yli
+kulkee suurin messinkikirjaimin sanat: »Hôtel du Louvre». Iso rakennus
+vasemmalla, pilkko pimeä, musta, synkkä möhkäle. Valaistu kellotaulu
+jonkin pylvään päässä. Sen osoittimet ovat yhtenä.
+
+Nyt ne istuvat siellä Annan kamarissa, hänen pienellä sohvallaan.
+Huoneessa ei ole kynttilää. Ainoa valo on se, mikä tunkee salista
+puoleksi auki olevan oven kautta. Jos hän tulisi ulos, niin hänen
+otsatukkansa olisi epäjärjestyksessä ja poskipäät punoittaisivat.
+
+Minä käyn ja käyn, ajattelematta, minne käyn...
+
+Keskellä jotain avaraa paikkaa, jonkin vesisäiliön reunalla on ryhmä
+vihertäviä, limaskaisia vetehisiä. Pää ihmistä ja jalkapuoli kalan
+pyrstöä. Ne kiiluvat kosteutta ja näyttävät tulien valossa ilkkuvilta
+ja irvistäviltä.
+
+Mihinkä ihmeeseen minä! Tuossa on Seinen silta ja Edustajakamarin
+pääty. Tämähän on Place de la Concorde!... Ja minähän asun
+Montmartressa!
+
+--Hoo-op!
+
+Takaa tulevien vaunujen ratas hipaisee hihaani. Tuskin ehdin alta pois.
+Kuski murahtaa minulle jotain vihaisesti.
+
+Jos et sinä, niin en minäkään!
+
+Ja lähtöillan uhka alkaa kasvaa minussa ja enenee yhä, kuta likemmäksi
+tulen Montmartrea. Kävelen nopeasti torien poikki ja mustavarjoisia
+seinävieriä pitkin. Jumalan kiitos, että siitä nyt vihdoinkin on tullut
+selvä! Hyvä, että kerrankin katkesi viimeinen lanka! No, nyt ei ole
+enää vanhoista juurista vastusta! Työnnä tynkä uusiin maaemihin! Iske
+niin, että ympäristö jymähtää ja karisee kupeilta vanha kaarna!
+
+Ovat ne sentään narrimaisia! Pannaan kuulutus sanomalehteen. Ja kuinka
+monta kertaa aina yhdessä ivattiin tuollaisia kihlausilmoituksia!
+Puuttuisi vain, että veljen kihlaus olisi siinä vieressä, yhtä
+paksuilla kirjaimilla. Kenties se olikin! Kuinka liikuttavaa, kun veli
+ja sisar!... Ja häät tietysti samana päivänä!
+
+Minulle ei katsota tarpeelliseksi mitään ilmoittaa. Mitä varten sitä
+vaivaa! »Saahan se lukea sen lehdistä!»--Ollaan tietysti ihastuneita
+sulhaseen ja vävypoikaan.
+
+Olen kulkenut rue Blanchea, joka mutkailee kylmännäköisten rakennusten
+väliä. Yht'äkkiä minun sitä nyt muistamattamani, aukeaa sen yläpäästä
+Montmartren rinteeltä eteeni »Moulin Rouge.» Se paistaa punaisemmalta
+kuin koskaan ennen. Sen punaiset, pienillä sähkölampuilla kirjatut
+siivet vaakkuvat hitaassa tahdissa viittilöiden jo kaukaa luokseen.
+Ikkunoista tuikkavat punaiset tulet, ja ovi alhaalla myllyn jalkojen
+välissä on punainen sekin. Joka taholta kiiruhtaa sitä kohden väkeä.
+Yksityisiä kävelijöitä ja kokonaisia ryhmiä rientää bulevardilta ja
+läheisten katujen suista myllyä kohti. Vaunuja seisahtuu toiset
+toistensa perästä sen edustalle, ajaen pian pois toistensa tieltä.
+Alituisena kuiluna vetää ja nielee myllyn alus ihmisiä sisäänsä. Ne
+menevät tottuneina, varmoina ja tyytyväisinä, naureskellen naiset ja
+miehet, niinkuin kuvassa kirkon seinällä, jossa iloinen ihmiskunta
+tanssii leveätä tietä suuresta portista suoraan helvettiin.
+
+Sinnehän minäkin, juuri sinne--jouluillaksi! Hullua minua, kun en jo
+ennen ole sitä tehnyt! Olen kulkenut, narri, melkein ankarana tämän
+ilopaikan ohitse. Ja kiivennyt kuin kurja köykkyselkä körttiläinen ylös
+kaitaisia kiertoportaita asuntooni, kuudenteen kerrokseen, taivaan
+valtakuntaani. Mitä varten? Ja miksi hyväksi?
+
+Seisahdun edustalle, katsellen ohikulkevia. Vaunusta pistäytyy ulos
+naisen pää ja polvi, ja pieni jalka koskettaa katukäytävää. Kapat
+kuhisevat silkkiä ja päälaella keikailee pienoinen samettihattu hiusten
+käänteessä.
+
+--Oh! oh! comme c'est chic! [Oi, Oi, kuinka somaa!] huudahdellaan
+ulompana seisovasta ryhmästä.
+
+Epäilen, menisinkö mukaan. Mitä minä oikeastaan siellä? Mutta poliisi
+kehoittaa minua joko poistumaan tai astumaan sisään. Oven aukeillessa
+kuuluu katkelmia tanssijain tahdista, ja se saa minut riipaistuksi
+mukaan melkein vastoin viimeistä aikomustani.
+
+Olen yläpäässä rappuja, jotka leveinä laskeutuvat tanssisaliin.
+Mieleeni muistavat kauan unohduksissa olleet sadut »tuhannesta ja
+yhdestä yöstä», maanalaisista kemuista, kultalinnoista ja
+kristallipalatseista vuorten sisässä, jonne ei ole tiettyjä teitä,
+mutta jonne »Sesam» aukaisee oven.
+
+Rohkeannäköisillä maalauksilla koristettu katto kohoaa pääni päällä.
+Sakeassa riippuu siellä lippuja ja viirejä, heilahdellen hiukan. Näen
+kallioluolia, viheriäisiä metsiä, enkä ensi silmäyksellä huomaa, että
+seinät ovat osaksi peililasia, osaksi maalauksia. En tiedä, mikä on
+totta ja mikä sen kuvastusta. Näen pitkät pilaristot ja lukemattomat
+sähkölamput.
+
+Ihmisjoukko, joka tunkeilee tuossa lattialla, näyttää täyttävän avaran,
+silmänkantamattoman kentän. Ne ovat tuolla kauempana yhä pienempiä ja
+pienempiä. Ne liikkuvat ja lainehtivat sävelien mukana, huojuen sinne
+ja huojuen tänne valssin virtauksissa. Silkkihattujen sileät kupeet
+kiiltävät ja välkähtelevät, ja sieltä täältä ottaa silmä omakseen
+valkeita kauluksia, kravatteja, paljaita olkapäitä tai naisen
+keikailevan kaulan, joka hetken verran vain kohdalla viipyy, tekee
+pyörähdyksen ja katoaa pian taas joukkoon. Soitto on surullista ja
+yht'äkkinen alakuloisuus kouristaa sydämeni kohdalla. On kuin
+heikontuisin, minua väsyttää, jalat vapisevat. Voisin melkein itkeä.
+Mutta yhteisestä huminasta erottuu kimakkaäänisiä ilon huudahduksia ja
+kohoaa ylös helähtelevää naurua. Parit pyörivät toisiinsa
+puristautuneina, miehet ja naiset, rinta rintaa vasten, melkein yhtenä
+olentona. Lakit ovat niskassa, kantapäitä kohoaa ilmaan, valkeat hameet
+leimahtelevat mustien alta, pään tasalle potkaiseksen pieni silkkikenkä
+ja punainen sukka paljastuu yläpuolelle polvea...
+
+Ilma on lämmin ja kiihkoinen. Se lemahtelee sieltä paksuina aaltoina
+... ja siinä on hajuvesillä höystettyä hikeä ... niinkuin nousisi savu
+parhaillaan palavien ihmisellisten intohimojen uunista.
+
+Laskeudun alas ja yhdyn joukkoon. Näen silmien säihkyvän ja tunnen,
+kuinka kahiseva silkki, pehmoiset käsivarret ja pyöreät olkapäät
+koskettavat minua tungeskellessaan ohitseni.
+
+Vaellan salin toisesta päästä toiseen, seisoskelen tanssivissa ryhmissä
+ja koetan kurkottaa yhden sieltä, toisen täältä noita käsien ja
+jalkojen, keskiruumiin ja kaulan notkeita liikkeitä.
+
+Ja ensi kerran elämässäni tulee minulle halu heittäytyä elämään
+kokonaan, nauttimaan täydellisesti kaikesta, minkä maailma voi tarjota.
+Tahdon antautua menemään, liukumaan viettävää, voideltua pintaa,
+hurmautumaan ja humaltumaan. Enkä pelkää heräämistäkaän, niinkuin
+ennen. Ottakoon maailma, puristakoon tämä Pariisi kuoliaaksi, kunhan
+ensin hyväilee ja kantaa käsillään! Onhan minulla varoja, voinhan minä
+omat hääni suorittaa, maksaa kuherruskuukauteni kulungit! Vieköön siis
+virta, kellutelkoon kosken niska, minä liehutan lakkiani hyvästiksi
+olemattomille ystävilleni, isänmaalle, sen rauhallisille rannoille,
+lepikkölehdoille, koivuille, haavoille, ja tummille viidakoille. Enkä
+tahdo kuulla kosken pauhua siellä alhaalla, en tietää uhkaavasta
+kuolemasta!
+
+En minä jaksa surra ikääni minäkään! Minulla täytyy olla oikeus
+minullakin elämään! Minä tahdon nauttia siitä, ennenkuin vereni
+kokonaan hyytyvät ja minä jähmetyn lähenevän vanhuuteni viluun. Minä
+tahdon tänä iltana suudella ja syleillä minäkin ja korvata vuosikausien
+kiusat.
+
+Menee kuin veriini vähitellen tämä ilma. Hengitän ahnaasti sen
+hekumata. Saan rohkeutta ja varmuutta silmään, alan tunnustella ja
+tarkastella, alan valikoida joukosta vartaloita, hakea kasvoja, jotka
+minua miellyttäisivät. Saan tavarantuntijan varmuuden entisiltä
+ajoilta, ja kauan käyttämättöminä olleet taipumukset heräävät
+uudelleen. En aio huoliakaan ensimmäisestä hyvästä. Hylkään yhden,
+epäröin toisen kohdalla, tekee mieleni kolmatta hetkisen aikaa, mutta
+minä jätän hänetkin. Tuo on liiaksi maalattu, tuolla on epäluuloa
+herättävä kalpeus, tuon suun seutu on kovin rivo ja tuon silmät liian
+mehuttomat. Minulle pitää löytyä hienointa tuoksua, parasta, mitä
+täällä lieneekin.
+
+Editseni on useamman kerran hivahtanut totisen näköinen nainen. Hän on
+vartaloltaan virheetön ja täyteläinen, piirteet puhtaat ja hienot,
+melkein jalot. Hän on samalla hyväntahtoisen ja ystävällisen näköinen.
+Ei ole jauhotusta kasvoissa, ja huulet ovat luonnostaan tuoreet. Puku
+on yksinkertainen ja tumma, ja samettisen puuhkan rusettiin on
+kiinnitetty sininen viaton orvokki.
+
+Hän ei ota osaa tanssiin, eikä hänellä näytä olevan tuttavia. Kerran
+hän kulkee editseni ja näyttää kuin epähuomiosta koskettavan minua
+kyynärpäällään. Katoaa joukkoon, ja minä käännyn taas katsomaan
+tanssivia. Mutta kun soitto lakkaa ja kehä hajoaa, on hän taas
+takanani, ja kun menen hänen ohitsensa, katsoo hän minua suoraan
+kasvoihin, ja minä näen hänen silmänsä suuriksi, ja mielestäni
+kauniimmiksi, kuin olen ennen koskaan nähnyt.
+
+Hän menee, mutta nyt seuraan minä häntä. Ehkei hän olekaan tuollainen
+tavallinen, ehkä hän on vain sattumalta täällä. Ja minä kuvittelen
+seikkailun tavallista hienomman pariisittaren kanssa, joista niin usein
+olin romaaneissa lukenut.
+
+En heitä häntä silmistäni, ja kun hän pysähtyy, jään minä hänen
+taakseen seisomaan.
+
+Luontaisesti, ilman sen pitempiä valmistuksia, kääntyy hän puoleeni ja
+kysyy:
+
+--Te ette tanssi?
+
+--Valitettavasti en tanssi.
+
+--En minäkään. Te suvaitsette siis tarjota minulle jotain juotavaa?
+
+Hän tarttuu käsipuoleeni, ja me istuudumme salin seinämälle pienen
+pyöreän pöydän ääreen. Kysyn, mitä hän haluaisi juodakseen.
+
+Hänen on jano eikä hän sano tahtovansa muuta kuin olutta.
+
+Palvelijan mentyä sitä noutamaan syntyy äänettömyys. Kaivan käsiini
+paperossikoteloni ja tarjoan hänellekin. Hän ottaa yhden, mutta ei
+huoli tulta. Kätkee sen poveensa ja sanoo mieluummin polttavansa
+kotona.
+
+--Te tietysti tulette luokseni tänään?
+
+Kun minä lupaan, painaa hän polvellaan polveani pöydän alla ja juo
+onnekseni.
+
+--Ah, kuinka minun on jano! Ja hän tyhjentää lasin yhdellä
+siemauksella.
+
+--Te olette kovin hyvä, minä pidän teistä, puhuu hän.--Te jäätte koko
+yöksi luokseni?' Vai mitäs'
+
+--Koko yöksi.
+
+Hän tyhjentää lasinsa ja me lähdemme. Alkaa soida taas se surullinen,
+vaakkuileva valssi. Noustessani leveitä portaita näen mustan joukon
+taas tulevan aaltomaiseen liikkeeseen. Näen toiselta puolen salia
+soittajien lavan, viuluniekkain liikkeet ja johtajan kädenkäynnin.
+
+Miksi minua yht'äkkiä taas kuin itkettäisi? Miksi tuntunee kaikki niin
+sydäntä-sulattavan surulliselta? Ja miksi tehnee mieleni kauas pois
+täältä?
+
+Mutta hän on kuin käpristäytynyt kiinni minuun, eikä jätä kainaloani
+edes ottaessaan sateenvarjoaan vaatteiden vartialta.
+
+Ulkona on sill'aikaa ruvennut satamaan. Ovella lävähdyttää hän auki
+sateenvarjonsa, antaa sen minulle pideltäväksi, ja koottuaan helmansa
+oikeaan käteensä tarttuu hän vasemmalla käsipuoleeni.
+
+Sade on hienoa ja tuhuttavaa. Se ei ole missään saanut aikaan oikeaa
+rapakkoa, mutta hieno lika leviää kaikkialle ja tahtoo livettää joka
+askeleella. Lyhdyt ja vaunujen liikkuvat lamput kuvastuvat märkään
+katuun kuin tyyneen kanavaan. Hevosten kaviot loksavat kuin vetisellä
+kierällä jäällä.
+
+Me mennä pujottelemme saman sateenvarjon alla. Hän ohjaa koko ajan ja
+vetää minua muassaan. Kysyn, asuuko hän kaukana, mutta hän vakuuttaa:
+
+--Ihan likellä, ihan likellä!
+
+Eräässä kadunkulmassa hän tahtoo, että suutelisin häntä.
+
+--Suutele minua, ystäväni!
+
+Se käy vähän kömpelösti, mutta hänen poskessaan on omituinen hempeys,
+hipiä on hieno huulta vasten, ja minä suutelen häntä toisen kerran
+pyytämättä.
+
+Ja miten siinä kaasuliekki yht'äkkiä heittänee valonsa hänen hattunsa
+liepeitten alitse ja kuinka langennevatkin varjot, mutta kun hän
+katsahtaa ylös minuun, olen minä näkevinäni vilahduksen Annan
+piirteistä. Sama poski, sama kihara korvan juuressa.
+
+Hän puhuu minulle koko ajan kulkiessaan, hän laulahtelee, yhä vetäen
+minua mukanaan. Mutta minä en kulje enää hänen kanssaan, minä kuljen
+sen toisen kanssa. Hänen kanssaan minä seisahdun muutaman oven
+edustalle ja hänen hansikoitu kätensä se vetää messinkistä kellon
+nappulaa. Meillä on tuolla ylhäällä kuudennessa kerroksessa pienoinen
+talous, kaksi huonetta ja keittiö, raskaita uutimia ovissa ja
+ikkunoissa, on alkovi ja minun työpöytäni ja hänen nojatuolinsa sen
+vieressä. Ja odottaessani oven avautumista minä käyn muutamissa
+silmänräpäyksissä kuin satunnaisen salaman valossa läpi kaikki
+kauneimmat toiveeni, kaikki haaveeni ja kuvitteluni, niinkuin
+kuolemaisillaan olevan sanotaan tekevän vähää ennen kuin henki hänestä
+pakenee.
+
+Oven avautuminen herättää minut. Hän sujahtaa korridoriin ja noutaa
+kynttilän ovenvartian kammiosta, kiipeää edelläni ylös rappusia,
+laahaten helmojaan, ja minä pudistan pois märkyyttä sateenvarjosta.
+
+Hänen huoneensa näyttää olevan hienosti sisustettu. Mukava, leveä
+sohva, isoja, pehmeitä nojatuoleja, raskaat, tukevat uutimet ikkunain
+ja alkovin edessä. Jotenkin kodikas valaistus lampunvarjostimen läpi.
+
+Olen riisunut pois päällystakkini ja nakkautunut nojatuoliin.
+
+Hän puuhaa kuin emäntä taloudessaan, sytyttää tulen kamiiniin, häärää
+polvillaan sen ääressä, järjestää pöytää, laittaa vuoteen ja käy aina
+ohimennen minua hyväilemässä. Hän on vaihtanut kovasti kurotun
+korsettipukunsa väljään viittaan ja pudistanut peilin edessä tukkansa
+hajalleen, sitaisten sen punaisella nauhalla keskeä kiinni. Nyt olen
+näkevinäni vartalossakin ja pään asennossa jotain tuttua ja yhtäläistä.
+
+Kutsun hänet luokseni, hän kavahtaa kaulaani, istuutuu polvelleni,
+suutelee otsaani ja pitää päätäni käsiensä välissä, niinkuin hän
+tietäisi, mitä minä kaipaan ja mitä minä ajattelen. Minä kummastelen,
+mistä hän arvaa olla juuri noin, kuin minä tahdonkin.
+
+--Niin, mutta miksi sinä olet niin surullinen, vastaa hän.
+
+Hän ei ole tyhmä tuo. Mitä kokemuksia hänellä mahtanee ollakaan! Kuinka
+hän tuntenee elämää ja ihmisiä! Kuinka hän lienee eläessään milloin
+minkin kanssa oppinut heitä halveksimaan! Hän on kai kerran rakastanut
+hurjasti ja onnettomasti hänkin, hänet on ehkä petetty, ja vuorostaan
+hän on taas toisia jalkojensa juuressa madelluttanut. Ja missä hän
+vielä päivänsä päättänee?
+
+--Miksi katselet minua noin omituisesti? Sano, miksi?
+
+--Kun sinä olet niin kaunis...
+
+Hänen on olevinaan kylmä, hän tahtoo, että menisimme maata. Viitta
+putoaa matolle, hän suikaisee vuoteeseensa ja kutsuu minua pian
+tulemaan.
+
+--Pian, pian, joudu nyt!
+
+Ja hän antaa olkapäänsä värähdellä levottomuutta peitteen alla.
+
+Hänessä ei ole raakuutta eikä rivoutta. Hän on hellä ja hyvä ja
+ystävällinen ja tahtoo yhäkin pidättää minua luonaan. Hän vakuuttaa,
+että hän oli heti kohta mieltynyt minuun. Ei voi olla puhettakaan
+siitä, että nyt kohta menisin ja jättäisin hänet. Koko yön, aamuun
+saakka tahtoo hän nukkua vierelläni. Ja hän kietoo peitteen
+ympärillemme ja hakee suojaa päällensä rintaani vasten. Minun täytyy
+usein tulla tänne, hän on kotona joka päivä. Minä voin tulla joka päivä
+ja milloin hyvänsä. Jo huomenna aamiaista syömään, eikö niin?' Hän ei
+inhoita minua, kumma kyllä. Minä katselen häntä tuohon, jossa hän
+lepää, pää vasemmalla käsivarrellani. Ja hän on taas Annan näköinen.
+Kenties on ruvennut siltä näyttämään siksi, että haen tuota
+yhtäläisyyttä, että tahdon tahallani pettää itseäni ja saada itseäni
+siihen uskoon. Ja sitä tehdessäni on minulla jonkinlainen kostontunteen
+tyydytys, ja armottomalla kädellä koetan minä pakottaa tämän tuon
+toisen sijalle. Se kirvelee, mutta minä nautin siitä.
+
+Noin olin minä kuvitellut hänetkin vierelleni, noin tahtonut harhailla
+sormineni hänen hiuksissaan, noin kohonnut kyynärpäilleni ja katsellut
+noin likeltä hänen kasvojaan, hänen pienimpiäkin piirteitään, otsaa,
+kulmakarvoja, nenänvartta, suuta ja kaulaa. Ja noin olisi kai lampun
+valo kimallellut hänenkin mustassa kosteassa silmäterässään.
+
+Hän taas kysyy, miksi katselen häntä noin kummallisesti, ja minä sanon,
+että hän on erään naisen näköinen, jota kauan sitten rakastin.
+
+--Oliko hän kaunis?
+
+--Ei niin kaunis kuin sinä.
+
+--Rakastitko häntää
+
+--Kyllä vähän, mutta nyt se jo on mennyttä.
+
+--Rakastikos hän sinua?
+
+Ja ilman mitään syytä keksin minä jutun, että hän oli ollut minulle
+uskoton ja että minä olin tavannut hänet toisen sylissä.
+
+--Miekkailitteko te?
+
+Me olimme miekkailleet, minä olin haavoittanut häntä käteen.
+
+--Sinä kostit!--On minunkin tähteni miekkailtu, sanoo hän sivumennen ja
+kysyy, rakastanko häntä vielä, tuota toista.
+
+--En, minä rakastan nyt sinua.
+
+--Niin, hetken vain.
+
+--Minä luulen, että voisin rakastaa sinua kauankin, jos olisit
+Suomessa.
+
+Hän alkaa pyytää, että veisin hänet Suomeen, hän on kyllästynyt tähän
+elämään, hän ei rakasta kahviloita eikä tanssiaisia. Hän tahtoisi pois,
+pois kauas Pariisista.
+
+--Mutta miksi sitten elät näin?
+
+--Minun täytyy.
+
+Ja me antaudumme molemmat siihen hetken haaveeseen, että me matkustamme
+täältä yhdessä minun maahani. Tiedämmehän kumpikin, ettei siitä mitään
+tule, mutta me olemme molemmat sitä uskovinamme ja me innostumme sitä
+ainakin kuvittelemaan mahdolliseksi. Häntä ei sido täällä mikään,
+hänellä ei ole ketään oikeata ystävää. Ja me purjehdimme merien yli,
+kävelemme päiväkauden kannella, istuskelemme lämpimässä paisteessa ja
+yöt nukumme näin samassa hytissä, kaikkein hienoimmassa, mikä laivassa
+on. Me olemme kuin vastanaineet.
+
+--Niin, niin, me leikimme vastanaineita!
+
+Ja kun tulemme Helsinkiin, niin minä sanon, että hän on minun vaimoni,
+ja kun kävelemme bulevardeilla...
+
+--Onko siellä bulevardejakin sinun maassasi?'
+
+--On siellä bulevardejakin...
+
+Ja kaikki kääntyvät häntä katsomaan ja kysyvät, kuka hän on tuo nainen,
+joka on niin kaunis, niin hienosti puettu, niin »chic»?
+
+--Sinä luulet, että herättäisin siellä huomiota?
+
+--Kyllä, paljonkin.
+
+--Vie minut sinne, rakas, oma kultani... Lähdetään heti paikalla ...
+huomenna jo!
+
+Kesällä me menemme maalle, meillä on siellä huvila!
+
+--Niin, niin, pieni talo ... niinkuin maalla...
+
+Ja me kalastamme ja soutelemme ja purjehdimme. Hän on soudellut
+Seinellä, hänellä on soutupuku, hän ottaa sen mukaansa.
+
+Ja näin minä asetan hänet joka paikkaan, samalle sijalle, johon ennen
+ajatuksissani, yksinäisillä retkilläni ja hiljaisina yöllisinä hetkinä
+ylhäällä kamarissani olin asettanut Annan, johon hän jo oli kasvanut
+kiinni ja josta nyt raastoin hänet irti, koettaen repiä rikki
+hienoimpien mielentilojeni arat kudokset. Ja minä olen siitä
+tyytyväinen, minä nautin siitä, että voin näin tehdä. Ja ajatellessani
+rakkauttani Annaan ja sitä tapaa, jolla nyt omia tunteitani kohtelen,
+alan ylenkatsoa niiden heikkoutta ja minä sanon puoliääneen itselleni:
+»Pyh, siinäkö se nyt olikin! Eipä todellakaan maksanut vaivaa!» Mutta
+sitten alkaa minua uuvuttaa, ja minä tahtoisin nukkua pois tästä
+kaikesta. Puhallan kynttilän sammuksiin, mutta tunnen, etten voi vielä
+nukkua. Alan hermostua, hänen päänsä painaa kättäni kuin raskas hirsi
+ja hänen hengityksensä polttaa kylkeäni vaatteen läpi. Toivoisin, että
+hän menisi toiselle puolen vuodetta ja huokuisi seinään päin.
+
+Miettiessäni, miten voisin sitä ehdottaa häntä loukkaamatta, ehdottaa
+hän sitä itse. Kun minä epäilen, että hän ehkä tekee sen tuntien samaa
+kyllästystä minuun kuin minä häneen, niin minua alkaa vaivata kaikki
+tämä, ja kun muistan, mitä juuri olen puhunut, niin puistattaa minua
+vastustamaton inhon tunne ja minä vetäydyn hänestä pois niin kauas kuin
+vuoteen reunaa suinkin ulottuu.
+
+Hän alkaa pian hengittää nukkuvan tavoin, ja minä koetan myös saada
+unta silmiini. Mutta outo ympäristö, yöllinen liike kadulla ja
+rattaiden kolina estää minua siitä. Kuulen ääniä ja askeleita
+rappusissa, miesten ja naisten haastelua viereisestä huoneesta ja
+pidätettyä naurua. Vaan eniten kaikesta häiritsee minua hänen
+läsnäolonsa. Pelkään hänen heräävän minua hyväilemään ja olen
+nukkuvinani, kun kuulen hänen liikahtavan.
+
+Vihdoin viimeinkin vaivun puolihorroksiin. Mutta tuskin se on
+tapahtunut, kun minua alkaa vaivata kamala painajainen. Minä näen unta,
+että vartioin häntä, joka nukkuu selkäni takana. Luulen hänen valvovan
+ja odottavan nukkumistani. Hän vaanii tilaisuutta hiipiäkseen hiljaa
+tuonne tuolin luo, jossa ovat vaatteeni ja kaikki rahani. Mutta se,
+jota vartioin, ei olekaan hän, vaan se on Anna, joku sekotus heistä
+molemmista. Hän odottaa tilaisuutta varastaakseen minulta rahani.
+
+Koetan pakottaa itseni valvomaan, mutta en jaksa ja nukahdan. Säikähdän
+sitä, että hän ehkä on sill'aikaa noussut. Herään siitä, että oudosti
+huutaen olen hypähtänyt istualleni.
+
+--Mikä sinun on? Anna minun nukkua! Minä tahdon nukkua!
+
+En uskalla enää nukkua, en tahdo enää millään ehdolla nähdä
+toistamiseen sellaista unta. Ja pitkät hetket vietän siinä valveilla,
+kuullen kellon nakuttavan marmorisen kamiinin päällä ja lyövän tunteja
+ja puolia. Koko tämän elämän kurjuus, koko tämän kohtaloni surkeus
+painaa ja ahdistaa minua. Ja se ei ole mielestäni ainoastaan minun
+onnettomuuteni, vaan koko ihmiskunnan onnettomuus, joka tuntuu tahtovan
+tällä hetkellä minun kauttani puhjeta parkaisemaan valitushuutoa siitä
+samasta särkyneestä ja kierosta, josta minä nyt kärsin. Kuinka tämä on
+likaista, saastaista ja valheellista! Ja minä, joka olin hetkeäkään
+voinut toivoa tästä unohdusta ja lohdutusta!
+
+Ja yhtämittaa näen minä Annan edessäni. Minä näen hänet nyt, tänä yönä,
+kotonaan, nukkumassa vuoteellaan viattomuutensa rauhallista unta,
+neitseellisesti sisustetussa huoneessaan, johon paistaa puhdas kalpea
+kuu, ikkunassa kimmeltää härmäisiä kuvioita ja ulkona on luminen
+kuutamoinen maisema. Ei koskaan, ei koskaan, se on siis iäksi mennyttä,
+iäksi kadotettua!
+
+Mutta ei aikaakaan, niin toverini alkaa unissaan valittaa. Hän itkee,
+nyyhkyttää ja huokailee, hän heitteleksen kuin painajaisen kourissa
+hänkin. Kuka tietää, mitä hän näkee, mitä hän kärsii ja eivätkö hänen
+unensa ehkä ole vielä kauheammat kuin minun. Ja minun tulee häntä
+äärettömän sääli, ja kuvitellen yhteistä onnettomuutta herätän minä
+hänet ja suljen syliini epätoivon hellyydellä ja kiihkolla.
+Puolihorroksissa puristaa hän minua itseensä:
+
+--Minä rakastan sinua ... rakastan sinua ... minulla oli painajainen
+... suutele minua! ... suutele minua!...
+
+Hän on nukuttuaan lämmin ja tulinen ja hän pureutuu puolihulluna
+hellyydestä poskeeni kiinni. Ja minä unohdan taas entisyyteni, minä en
+tahdo sitä muistaa, minun täytyy siitä päästä.
+
+Kynttilä palaa äänetönnä ja loistaa tasaisesti. Olen juonut lasillisen
+olutta ja sytyttänyt sikarin. Maaten ja haaveksien hereillä, omituisen
+kirkkaassa ja läpikuultavassa mielentilassa, ruumis ja sielu
+hetkellisessä herpoontumisen ja väsymyksen sopusointuisessa
+tasapainossa, minä ajattelen melkein ihmetellen kiintymistäni Annaan ja
+kaikkia niitä nyt mielestäni lapsellisia mielentiloja, joita olen hänen
+tähtensä elänyt viime aikoina. Yht'äkkiä ei hän minulle näytä olevan
+muuta kuin tuo pieni tyttö ylioppilasajoiltani, jonka kohtasin hänen
+koulumatkallaan ja joka ei ollut minulle muuta kuin tuttu lintu, jonka
+tulin erottaneeksi muista ainoastaan siksi, että hän niin usein lensi
+editseni tien poikki. Kysyn itseltäni, mitä oikeastaan on ollut kaikki
+tämä antautuminen itsensä kiusaamiseen hänen tähtensä. Olenko
+todellakin voinut olla noin kehittymätön, noin takapajulla? Kuvitella
+yhtäkkiä mahdolliseksi hienoa, ihanteellista rakkautta, perhettä, kotia
+ja aviollista onnea, johon en enää vuosikausiin ole uskonut. Mistä
+ihmeestä on yht'äkkiä tullut tämä takatempaus vanhoihin tauteihin?
+Maailma on realistinen ja raaka, siihen on tartuttava kovakouraisesti
+niinkuin viholaiseen, joka polttaa rakoille sen käden, joka sitä
+hellävaroen ja nivelien koskettaa.
+
+Alkaa koittaa aamu. Hän on jo nukkunut aikoja sitten ja tällä kertaa
+rauhallisesti. Kynttilän tuli kellastuu ja vaalenee, ja päivän valo
+tunkee uutimien läpi. Eilen illalla ne näyttivät vahvalta silkiltä ja
+sametilta, nyt ovat ne useista paikoin repaleista pumpuli vaatetta, ja
+loimi paistaa niiden läpi. Nousen ylös ja vetäisen ne syrjään ikkunan
+edestä. Sohvan päällys kalpenee, matot ja pöytäliinat käyvät vanhoiksi
+ja kuluneiksi. Todellisuutensa koko säälimättömällä voimalla aurinko
+paistaa suoraan hänen vuoteelleen. Hän lepää siinä nyt selällään,
+hervotonna, pää retkottaa alas tyynyltä. Ei hänkään siedä verhotonta
+valoa enempää kuin hänen huoneensakaan. Keinotekoiset kiharat ovat
+oienneet otsalla ja piipottavat kuin ohdakkeet. Otsa on uurrettu
+pieniin ojiin, kulmain alukset ovat mustat, suupielessä on veltto
+piirre.
+
+En ole itsekään sen parempi tuolla peilissä. Kasvot uupuneet, silmät
+laimeat, tukka epäjärjestyksessä, parta tekee sänkeä, paidan rinta on
+rutistunut.
+
+Alan pukeutua peseytymättä. En tahdo käyttää hänen astioitaan ja
+pyyhinliinojaan. Lahkeet ovat vielä märät eilisestään ja kengät
+savessa. Silkkihatun nukka on useasta paikoin pörröllään ja kaulus
+likainen.
+
+Kun hän kuulee kävelyni, herää hän äkkiä.
+
+--Joko menet? kysyy hän.
+
+Hän näyttää olevan levoton jostain, hän seuraa, pää kyynärpään varassa,
+jokaista liikettä pukeutuessani. Ja kun minulla jo on päällystakki
+ylläni ja minä harjaan hattuani, ei hän enää malta olla kysymättä:
+
+--Et kai mene antamatta minulle pientä lahjaa? Kun hän kuulee
+kultarahan kilahtavan kamiinille, nousee hän ylös, hakee tohvelinsa,
+kääräisee viitan ympärilleen ja tulee päästämään minua ulos. Hän
+tarjoutuu suutelemaan minua ovella, mutta minä estän sen, eikä hänkään
+ole siitä enää milläänkään. Me olemme molemmat saaneet kylliksi
+toisistamme.
+
+Laskeutuessani alas rappuja, joissa parhaillaan pölyytetään mattoja,
+minä näen joka oven edessä kahdet parit kenkiä, isommat miehen ja
+pienemmät naisen, savessa molemmat, pantuina siihen kiilloitettaviksi.
+
+Ulkona on kirkas, kylmä jouluaamu. Läheisestä kirkosta kuuluu kellojen
+soittoa.
+
+--Iloista joulua! toivottaa minulle ovenvartiani, tullen vastaan
+rappusissani.
+
+Kamarini ikkunasta näkyy koko aamuinen Pariisi, ja katot ja kirkkojen
+kupolit kimmeltävät.
+
+Koneellisesti kiiruhdan peseytymään, pukemaan puhdasta ylleni ja
+laskeutumaan uudelleen levolle.
+
+Ja siinä loikoessani ja ylös kattoon tuijottaessani jatkuu minussa tuo
+taanoinen jääkylmän kirkas mieliala naisen luona. On suloinen väsymys
+ruumiissani, ja minä oion mielihyvällä jäseniäni, jotka tuntuvat
+vetreiltä ja miellyttävän veltoilta. Veret kiertelevät niin
+rauhallisesti ja tyynesti suonissani, jotka tuntuvat kuin peratuilta ja
+puhdistetuilta jostain pohjamudasta. »Pyh!» sanon minä taas
+ajatellessani Annaa. »Siinäkö se siis olikin! Vai ei sen juuret sen
+syvemmälle ulottuneetkaan!» Sanon sen ääneen, tahdon kuulla, miltä se
+kuuluu. Eikä todellakaan äänessäni ole mitään vastalausetta.
+
+Ole siis tyytyväinen! Semmoista se on elämä! Ota se vastaan sellaisena
+kuin se annetaan!
+
+Ja levätessäni siinä selälläni puhtaitten, pyhiksi muutettujen lakanain
+välissä, minä piirustan kylmästi, rauhallisesti ja ivansekaisella
+ylenkatseella säännöllisen kuvan tulevaisuudestani. Se on väritön ja
+mehuton kuvio kuivia linjoja, niinkuin viivoittimella vedettyjä,
+samanlainen kuin minun nykyinen mielentilanikin.
+
+Se on vanhanpojan asunto, jossa on iso työpöytä papereineen, hyvässä
+järjestyksessä, ja kirjahylly kirjoineen. Nahkasohva ja sen toisessa
+kulmassa kulunut tyyny vanhanpojan ruokalepoja varten. Rautasänky.
+Huoneessa tupakansavua. Hyvin harjatut vaatteet koulussa päivällä.
+Kotona ollessa laahustava viitta ja tohvelit. Vanha matami pitämässä
+taloutta. Useimmat illat ravintolassa, jossa keskustelee vakavasti
+päivän kysymyksistä ja kallistuu vanhoillisuuteen. Se on kuitenkin
+varminta. Määrätyllä kelloni lyönnillä kotiin. Lukee jotain kirjaa
+ennen maatapanoaan. Vuoteen vieressä seinällä on kellastunut
+laakeriseppele, muisto maisterinvihkiäisistä. Mutta ilman sitojattaren
+kuvaa sen sisässä. Kesällä asuu yksinäisessä meren saaressa ja
+kalastelee.
+
+Siinä se on, sitä ei ole sen enempää. Ja sen yli ei herää ainoatakaan
+haavetta eikä niille perustettuja toiveita. Elämäni taivas tuntuu
+kirkastuvan ja kylmenevän. Minä itse jäähdyn ja kitistyn kokoon.
+Täydellinen tyhjyys ympäröi minua, aution yksinäisyyden sielukellot
+soivat korvissani. Ja minä luulen olevani valmis vastaanottamaan sitä
+olematonta, jonka elämä minulle tarjoaa. Ja minä käännyn seinään päin
+maata, nukkuakseni. Mutta silloin minä olen tuntevinani lakanassani
+tuoksahduksen tämänaamuisesta vuoteesta, hänen hiuksistaan, hänen
+huoneestaan. Hän tahtoo vetäytyä minua lähelle, hän pyrkii hyväilemään,
+suutelemaan ja syleilemään. Ja yhdellä pyyhkäisyllä on kumossa äskeinen
+mieliala ja sen tuoma katsantotapa. Sydäntä etova inho kääntää mieltäni
+nurin, ja minua pudistuttaa kiireestä kantapäähän.
+
+Minä rakastan häntä taas, Annaa, rakastan yhä hullummin,
+epätoivoisemmin kuin koskaan ennen. Koko olentoni pohjasta huudan häntä
+juuri nyt, juuri tällä hetkellä, tähän vierelleni, huudan häntä
+tulemaan tuolta ovesta, heittäytymään rintaani vasten, puhdistamaan
+minua suudelmillaan, uudistamaan minua hyväilyillään. Minä kertoisin
+hänelle kaikesta tästä niinkuin pahasta, ilkeästä unesta. Hän antaisi
+minulle anteeksi, ja minä aloittaisin elämäni uudelleen.
+
+Mutta hän ei tule. Nuo askeleet rappusissa, ne eivät ole hänen. Se on
+joku samanlainen kuin minäkin, hän seisahtuu ovensa luo ja kuuluu
+vääntävän avainta lukostaan.
+
+Miksei hän anna minulle rauhaa haudassanikaan? Miksen voi hänestä
+päästä, häntä unhottaa, siirtää sivulle, niinkuin monta muutakin
+pettynyttä toivetta? Miksen saa hakea hänestä eroa nautinnoissa ja
+yksinäisyyteni itsekkyydessä? Miksen saa jäätyä välinpitämättömyyteeni?
+
+Mutta minun on turha kysyä. Minä tunnen, etten saa enkä voi. Ehkä
+haihtuu hän mielestäni lyhyiksi hetkiksi, ehkä illoiksi ja öiksi. Nämä
+toivottoman todelliset, nämä lahjomattomat aamuhetket, ne tulevat aina
+olemaan samanlaiset. On tuleva takaisin nämä samat tunteet, tämä sama
+surkea kaipaus, tämä kuluttava, kirvelevä ikävä. Elinhän missä
+elinkään, hainhan lohdutusta ja unhotusta mistä hainkaan,--aina olen
+haparoiva häntä viereltäni, jossa häntä ei ole. Koettelinhan sammuttaa
+hänen kuvaansa, peittää hänen kasvojaan,--aina on näkyvä vesileima
+läpi, puhdas profiili ja kihara korvan juuressa.
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Yksin, by Juhani Aho
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK YKSIN ***
+
+***** This file should be named 13593-8.txt or 13593-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/3/5/9/13593/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/13593-8.zip b/old/13593-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..6f0d66d
--- /dev/null
+++ b/old/13593-8.zip