diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 14337-0.txt | 4905 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/14337-8.txt | 5290 | ||||
| -rw-r--r-- | old/14337-8.zip | bin | 0 -> 85573 bytes |
6 files changed, 10211 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/14337-0.txt b/14337-0.txt new file mode 100644 index 0000000..0fe3f27 --- /dev/null +++ b/14337-0.txt @@ -0,0 +1,4905 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 14337 *** + +JAANA RÖNTY + +Kirj. + +Eino Leino + + +1907. + + + + +1. + + +Tuolla kaukana Suomen sydänmailla, missä mustat vedet seisovat +liikkumattomina hallaisissa rämeissä, oli Jaana Rönnyn koti. + +Se sijaitsi yksinäisen metsä-maantien varrella, kahden pikkukaupungin +välissä, joita kymmenpeninkulmainen autio ja kolkko korpitaival erotti +toisistaan. Majatalot olivat harvassa, tie aina joko vetelä tahi +kuoppuralla. Kyliä ei ollut muita kuin yksi ainoa, kolmen peninkulman +päässä pohjoisemmasta kaupungista. + +Matkamiehet, varsinkin rahdinvetäjät, poikkesivat Rönnyn mökkiin +mielellään. Mökin emäntä, jota Holli-Reetaksi sanottiin, kiehautti +kupin kuumaa kahvia tuossa tuokiossa; isännällä taas, synkällä ja +rokon-arpisella Iikka Rönnyllä, oli aina toisen tuvan piironkikaapissa +tilkka sitä kermaa, jota ei kissa juo. + +Mökki itse oli ylempänä törmällä. Siinä oli kaksi tupaa ja kamaripöksä +porstuan perässä. Sauna sijaitsi kivenheiton päässä edellisestä pienen +metsäjärven rannalla, jota Kuikkalammeksi sanottiin. + +Maanviljelys ei mökissä menestynyt. Halla pani kaikki puhtaaksi, +Kuikkalampi huokui kylmää kautta kesäkauden ja upottava suo sen +pohjoispäässä lähetti ilmaan loppumattomat parvet suuria, +hallavasulkaisia surman lintuja, jotka kosteilla siivillään +tukahduttivat kaikki, mikä maassa oli kaunista elämää ja kukkimista. + +Saunassa asui Jaana, isännän äidin, ikälopun Miina Rönnyn kera, jota +ylipäänsä vain mummoksi nimitettiin. Samoin kuin Iikka Rönty itse oli +tämä kotoisin vielä synkemmästä sydänmaasta, kaukaa tuon pohjoisen +kaupungin takaa, pietismin ja petäjäleivän iankaikkisista korpikylistä, +missä kuolema oli ainoa kunnanlääkäri ja jumalan sana ainoa särvin +ahdistetuille sydämille. + +Mummo oli ankara kasvattaja. + +Oikeastaan olisi Jaanan hänen mielestään pitänyt kuolla. Se olisi ollut +paras takaus hänen taivaalliselle perinnölleen. + +Mutta Jaana jäi kuin jäikin elämään. Eikä kulunut aikaakaan, kun hento +kukkanen jo osoitti, että sen syvät juuret olivat tässä eikä tuonen +tuonpuolisessa maailmassa. + +Epäilemättä teki mummon piiska parastaan. Hän löi mielellään ja +hartaasti ikäänkuin olisi muokannut Herran viinamäkeä. Jaana huusi niin +paljon kuin jaksoi ja sätkytteli sääriään innostuksella, joka ei voinut +olla jumalasta, vaan isästä perkeleestä. + +Muuten ei mummo suinkaan ollut pelkkä mörökölli. Hänellä oli myös +lempeät hetkensä, jolloin hän kertoi monta kaunista ja pöyristyttävää +tarinaa kyöpeleistä, kirkkomaasta, menninkäisistä sekä yleensä luonnon +hyvistä ja pahoista haltioista. Enimmäkseen kuitenkin pahoista, sillä +ne olivat sekä elävämmät että mahtavammat. + +Jaana kuunteli silmät selällään. + +Mummon tarinat olivat kaikki tosia. Ne olivat sattuneet, jollei aina +juuri hänelle itselleen, niin kaikissa tapauksissa jollekin hyvin +läheiselle sukulaiselle tai tuttavalle. + +Yksi niistä piirtyi Jaanan poveen tulikirjaimilla. Vielä +täyskasvaneenakaan hän ei voinut muistella sitä sielussaan syvästi +kauhistumatta. + +Se oli tapahtunut mummolle itselleen hänen nuorena ollessaan. + +Hän oli hiihtänyt kahden korpitalon väliä hämärtyvässä talvi-yössä. +Silloin hän oli kuullut aivan selvään, miten kova hanki taittui hänen +takanaan. Oli ollut aivan kuin olisi kaahlannut siellä mies suurissa +saappaissaan. Hän katsoo jälelleen; ei näy ketään. Hän hiihtää +eteenpäin, niin ala taas kuulua sama ääni ja ähkiminen. Silloin ei +mummo ollut enää muuta odottanut, vaan lukenut isämeitänsä, jonka +onneksi oli ulkoa muistanut, ja lähtenyt hiihtämään, minkä käpälät +kannattivat. Likomärkänä ja henkihieverissä hän oli päässyt lähimpään +taloon. + +--Mikä mies se oli? uskaltaa Jaana puoliääneen kysyä. + +--Kukas muu kuin se vanha, vastaa mummo. Perkele se oli, hän, joka käy +ympäri niinkuin kiljuva jalopeura. + +--Mitä se tahtoi mummosta? + +--Mitä lie tahtonut. + +Eikä Jaana tohdi tutkia enempää. + +Mutta mummo myhähtää hetken perästä ikäänkuin jatkaen äskeistä +ajatusjuoksuaan: + +--Minä olin siihen aikaan rippikoulu-ijässä, letti niin pitkä, että +pohkeita pieksi. Semmoisille se kuuluu kovin perso olevan. + +Jaana laskee vuosia sormillaan. Suurella pelolla hän ajattelee sitä +aikaa, jolloin hän itse joutuisi rippikoulu-ikään ja jolloin hänen oma +palmikkonsa alkaisi pitkin pohkeita häilähdellä. + +Päivä pilkistää joskus saunan peräseinän kämmenenkokoisesta ikkunasta. +Kun siitä ulos kurkistaa, näkee palasen synkkää, seisovaa metsälampea +ja sen takana taipaleen epätoivoista, räähkämäntyistä rämettä. + +Tämä näköala painui syvälle Jaanan sydämeen, painui murenemattomaksi +muistoksi hänen elämänsä ensimmäisistä vuosista ja lapsuutensa +karsta-kiiluvasta kodista. + + + + +2. + + +Kuudentoista vanhana pääsi Jaana Herran pöytään. + +Hän oli silloin jo täyskasvanut tyttö, rinnat ripeät, silmät suuret ja +räiskyvät kuin revontuli. Palmikko alkoi todellakin jo yli lanteiden +läikkyä. Hän suuresti häpesi sitä. + +Rippikoulussa hän tapasi läheisen majatalon pojan, Heikki-nimisen, +jonka hän tosin tunsi ennaltaan, vaikka he tähän saakka eivät olleet +monta sanaa keskenään vaihtaneet. He olivat paljon yksissä. Toiset +toverit rupesivat jo nimittämään heitä sulhoksi ja morsiameksi. + +Itse he eivät puhuneet koskaan rakkaudesta mitään. + +Yöt nukkui Jaana aitassa yksinään. Päivän istui hän kangaspuiden +ääressä porstuan peräkamarissa. Hän kutoi niin, että käsivarsia +kivisti. Kauas kuului tielle hilpeä helske, koska Jaana polkusia polki +ja sukkula hänen jäntevissä käsissään suikahteli. + +Heikki kävi joskus häntä aitassa katsomassa. + +Niin tuli syksy ja talvi. Eivätkä he vieläkään olleet puhuneet +rakkaudesta mitään. + +Eräänä iltana kuuli Jaana aisakellon mäikävän maantiellä. Kamarin ovi +tempaistiin auki ja kynnykselle ilmestyi kauppias Simo Luikarinen +Lentuan kylästä, saman maantien varrelta, suuressa susinahkaturkissaan. + +--Hoi! Onko täällä ketä? + +Hän oli erehtynyt ovesta ja yritti jo kääntyä takaisin. Mutta sitten +huomasi hän Jaanan kangaspuiden takaa. Hän saapasti sisälle ja ojensi +kätensä tuttavallisesti. + +--Päivää, vaikka iltapa tuo taitaa ollakin. Siinä se on tyttö, joka yhä +vaan kasvaa ja komistuu. + +Hän tuli yhä lähemmäksi. Hän palaili kauppamatkoiltaan etelästä ja +tuoksui vahvasti kaupunkiviinoille ja konjakille. + +Jaana pakeni kangaspuiden taa. + +--Ka, ka, kun pelkää. En minä purematta niele. + +Syntyi todellinen kilpajuoksu heidän välillään. + +Lopuksi sai kauppias kuitenkin kiinni hänet ja sulki suuren turkkinsa +sisään, samalla kuin hänen toinen kätensä pyrki tunnustelemaan, mitä +Jaanalla röijyn alla oli. + +Silloin puri Jaana häntä sormeen. + +Iikka Rönty oli heti aisakellon äänen kuultuaan rientänyt kartanolle +korkeata vierasta vastaan. Riisuttuaan hevosen hän nyt parhaiksi +ilmestyi kamarin ovelle katsomaan, mikä meteli siellä oli. + +Kauppias näytti hänelle purtua peukaloaan. + +--Susi sinulla taitaakin olla tyttärenä eikä ihminen. + +Iikka Rönty suuttui harvoin, mutta kun hän suuttui, hän oli hirmuinen +vihassaan. Sanaa sanomatta tarttui hän Jaanan pitkään palmikkoon, vei +hänet talliin, veti kuin juhdan perässään, otti piiskan seinältä ja +peittosi hänet pahanpäiväiseksi. + +Sinä yönä lähti Jaana karkuun. Hän juoksi koko matkan siihen majataloon +saakka, missä Heikki asui. Milloinkaan hän ei sanonut enää kodin ovea +avaavansa. + +Pidettiin yhteinen neuvottelu. + +Heikki sanoi, että palvelijattaret kaupunkipaikoissa ansaitsivat hyviä +palkkoja. Jaanalla oli eräs hyvä ystävä Helsingissä, joka oli joskus +kirjoittanut hänelle. Mutta hän ei tiennyt sen osotetta. + +Heikki sanoi, että Helsingissä olivat palkat parhaat. Jaanan teki +itsensäkin kovin mieli sinne. Heikki lupasi kyyditä hänet omalla +hevosellaan lähimpään kaupunkiin etelässä, josta rautatie alkoi. +Jaanalla oli itsellään sen verran rahaa, että se riitti piletiksi. + +Rakkaudesta ei mainittu sanaakaan. + +Mutta ennen kuin he kaupungin rautatie-asemalla toisensa hyvästelivät, +oli heidän välillään jo sovittu siitä, että Jaana palajaisi takaisin +kahden vuoden perästä, jolloin Heikillä olisi talon ohjat käsissään. +Silloin heidän myöskin sopisi häitä viettää. + +Heikki lupasi lähettää Jaanan muuttokirjan. + + + + +3. + + +Jaana saapui Helsinkiin aamulla ani varhain. Päiväkauden käveli hän +pitkin outoja katuja ja toreja. Illalla rupesi häntä väsyttämään. + +Evästä hänellä oli nyytissä, joten hänen ei nälkä tullut. Mutta hän ei +tiennyt, mistä hän saisi yösijan itselleen. + +Hän kuuli ihmisten ympärillään puhuvan outoa kieltä, jota hän ei +ymmärtänyt. Jokainen suomen sana täytti hänen mielensä suurella ja +lämpimällä ilolla. Mutta jos hän jonkun suomeapuhuvan puoleen kääntyi, +tämä vain murahti ja meni menojaan. + +Jaana päätteli, että ihmiset mahtoivat olla hyvin ylpeitä täällä. + +Kaksi työmiestä seisoi Alpertin ja Eerikinkadun kulmassa. Jaana kuuli, +että he puhuivat suomea, ja lähestyi heitä. + +--Iltaa, hän sanoi. + +--Iltaa, iltaa. Mitäs tyttö asioi? + +--Taitaa olla sulhanen kadoksissa? + +--Tepä tuota ette näytä ylpeiltä, sanoi Jaana. Neuvokaa, hyvät ihmiset, +mistä minä saisin yösijan. Enhän minä osaa niihin keskievareihin mennä. + +--Taidat olla maalta? + +--Mistäs minä. Tämän päivää täällä kävellyt olen. Auttakaa nyt ihmistä +hädässä, sillä minä jään muuten hangelle. Ja olisi minulla rahaakin sen +verran, että voisin yhden yön maksaa. + +Miehet katsoivat toisiinsa. Nähtävästi heitä liikutti Jaanan hätä. + +--Otatko sinä vai otanko minä? virkkoi toinen heistä. + +--Perhe on minullakin, mutta taitaa pienempi olla. Mennään sitten +meille, tyttö. + +He erosivat. Mies vei hänet kotiinsa, joka oli jossakin hautuumaan +puolella. Hänellä oli vaimo ja neljä lasta. Ne asuivat kaikki pienessä, +ahtaassa kamarissa pihan perällä. + +--Maalta tullut tyttö, joka on yösijan tarpeessa, selitti mies +eukolleen. Sanoo maksavansa puolestaan. + +Vaimo katsoi epäilevästi Jaanaan, mutta teki hänelle kuitenkin tilan +lattialle. Aamulla, kun he heräsivät, otti Jaana rahakukkaron +taskustaan ja kysyi, mitä yösija maksoi. Vaimo viivytteli vastaustaan. + +--Anna, minkä annat. Tokkopa sinulla lie liikoja rahoja, tyttö rukka. + +Mutta kun Jaana aukasi kukkaronsa ja sieltä putosi viidenmarkan +paperiraha ja kuului hopeitakin helisevän, muutti eukko kokonaan +puheenpartensa. + +--Rikashan sinä oletkin, tyttö. Lainaa toki minulle vähän, kun on niin +suuri köyhyys meillä, mies työtön ja lapsilauma huutamassa. Mitäs me +yösijasta! Ei sinun siitä tarvitse mitään maksaa. + +--Paljonko te tahtoisitte? kysyi tyttö. + +--Paras, kun kaikki annat. Pudotat vielä pörssisi; etpä näy olevan +tottunut rahoja pitelemään. Taikka ne sinulta joku varastaa. Et sinä +usko, tyttö kulta, kuinka paljon pahantekijöitä on täällä kaupungissa. + +Jaana antoi kukkaronsa. + +Sen päivän hän käveli taas pitkin katuja ja palasi illalla takaisin +majapaikkaansa nälkäisenä ja väsyneenä. + +--Jospa minä saisin jonkun markan, hän sanoi eukolle. Ostaisin ruokaa +itselleni. + +--Saat sinä toki ruokaa meiltäkin, selitti eukko. Ei sinun sitä varten +tarvitse ruveta vähiä rahojasi menettämään. + +Jaana tyytyi siihen, mutta häntä kadutti jo, että oli ollenkaan +luopunut kukkarostaan. Mies tuli yöllä kotiin humalassa ja piti kovaa +mekastusta. Aamulla syötyään Jaana rupesi jo kiivaammin vaatimaan +takaisin rahojaan. + +Silloin kävi eukko äkäiseksi. + +--Ole vaiti! hän sanoi. Vähänkö sinä luulet ruoan ja yösijan täällä +kaupungissa maksavan? Taikka jos et ole tyytyväinen meillä olemaan, +niin kursi keinoihisi! + +Jaana uhkasi ilmoittaa asian poliisille. + +--Ilmoitapahan jos tahansa. Kyllä poliisi aina tuollaisen kutjun +korjaa. Tokkopa sinulla on kirjojakaan? + +Jaana käveli taas päiväkauden. Mutta maailma alkoi näyttää jo hyvin +mustalta hänen mielestään. Yksi ystävä hänellä täällä oli, muuan +Lentuan kylän tyttö, mutta hän ei tiennyt, missä se asui. Ainoa toivo +oli, että tuo sattumalta vastaan tulisi. + +Illalla hän palasi takaisin majapaikkaansa. + +Eteisen takana oli toinen kamari, jossa asui eräs nuori hyvännäköinen +leski pienen lapsensa kera. Jaana oli häneen eilen aamulla tutustunut. +Hän oli katsonut niin ystävällisesti ja osaa ottavasti Jaanaan, että +tämän teki mieli mennä nyt hänelle vaivaansa vaikeroimaan. + +Leski ottikin hänet vastaan kuin vanhan tuttavan. Sanoi heti +arvanneensa, että Jaana oli maalta ja että hän nähtävästi oli tullut +tänne rahan-ansiolle. + +Jaana kertoi hänelle, miten hänen kukkaronsa oli käynyt. + +--Voi, voi, lapsi parka, surkutteli leski. Et sinä niiltä ikinä +penniäkään takaisin saa. Minullekin ovat velassa. Kylläpä satuitkin +parhaan mustalaisjoukon luokse. + +Sovitettiin sitten, että Jaana nukkuisi heillä tämän yön. Huomenna +lupasi leski itse lähteä hänen kanssaan tuota tuttavaa Lentuan tyttöä +tiedustelemaan. + +Jaana jutteli koko lyhyen elämäkertansa hänelle. Leski pudisteli +päätään, päivitteli ja arveli, että Jaana oli tehnyt aivan oikein +karatessaan kotoa. + +--Kyllä se sittenkin taisi olla hullusti, valitteli Jaana. Mihin minä +poloinen joudun täällä? Tokko mahtavat huolia tämmöisestä +palvelukseensakaan? + +Hänen itseluottamuksensa oli kokonaan mennyt. Leski rupesi häntä +lohduttamaan. + +Ei Jaanan vielä olisi tarvis epätoivoon langeta, hän sanoi. Kyllä noin +sievä ja sorea tyttö aina tuli toimeen maailmassa. Mutta hullusti Jaana +hänen mielestään tekisi, jos hän piiaksi rupeisi. Ainahan niitä +silläkin alalla paikkoja olisi, mutta ne tuottivat niin vähän. Kenties +hän voisi päästä tarjoilijattareksi ja muuksi. Niillä olivat ansiot +aivan toisellaiset. + +--Minä olen niin nuori ja oppimaton, suri Jaana. + +--Ei se mitään. Sellaisista ne herrat juuri pitävätkin. + +Mutta Jaana tahtoi vaan piiaksi. Eikä leskikään itsepäinen ollut. Hän +katseli Jaanaa nähtävästi yhä kasvavalla mieltymyksellä. + +--Tokko sinulla on edes sulhastakaan? hän kysyi. + +Jaana ei tiennyt oikein, mitä vastata. Heikki hänellä tosin oli, mutta +ei hänen päähänsä vielä ollut pälkähtänyt, että tämä nyt todellakin +olisi hänen sulhasensa. + +--Mitäs minulla semmoisia, hän sanoi. + +--Kukaties kuitenkin, hymyili leski. + +--Niin no, yksi, myönsi Jaana punastuen. + +--Yksi kerrallaan, nauroi leski. + +Lesken huone oli kerrassaan taivas Jaanan mielestä. Siellä oli kaikki +siistiä ja puhdasta, piirongin päällä peili ja pikkukaluja, vieläpä +oikea särmi sängyn edessä. Jaana nukkui sängynkannella, joka asetettiin +kahden tuolin väliin. + + + + +4. + + +Jaana nukkui nuoruuden sikeätä unta. Aamulla herätti leski hänet ja +selitti, että hän jo oli hankkinut paikan hänelle. Jaana tuli hyvin +iloiseksi. + +Leski oli käynyt torilla. Siellä hän sanoi tavanneensa erään tuttavan +rouvan, joka juuri tarvitsi Jaanan tapaista tyttöä. Palkasta voisivat +he sitten tarkemmin sopia. + +--Onko se oikein herrasväkeä? kysyi Jaana. + +--Tietysti, nauroi leski. + +--Tokko tuo tyytynee minuun? + +--Se riippuu sinusta itsestäsi. + +Rouva tuli puolenpäivän tienoissa. Hän oli suuri, roteva ja romoluinen +ihminen, ääni karhea, kasvot lihavat ja pöhöttyneet. Jaana tunsi heti +häntä kohtaan suurta vastenmielisyyttä. + +--Tässäkö se on se tyttö? kysyi rouva osoittaen Jaanaa. + +--Tässä, vastasi leski. Se vielä vähän ujostelee. + +Rouva katsoi tutkivasti Jaanaan. + +--Mennään, sanoi hän sitten. + +He kulkivat eräitä katuja ja pistäytyivät porttikäytävästä sisälle. +Nousivat ylös portaita ja tulivat keittiöön. + +--Oletko sinä syönyt? kysyi rouva, nyt jo paljon leppeämmin. + +--En minä vielä tänä päivänä, vastasi Jaana. + +Rouva pani ruokaa hänen eteensä pöydälle, toi lasin ja kaasi siihen +olutta. Täyttipä itsekin lasin ja kilautti Jaanan kanssa. + +--Kippis sitten. Näytä nyt, että olet oikein kiltti ja tottelevainen +tyttö. + +Jaana maistoi, mutta hän ei voinut juoda olutta. Rouva tyhjensi lasinsa +pohjaan, tyhjensi toisenkin lasin ja haukotteli. + +--Minä menen vähän nukkumaan, hän sitten sanoi. En ole koko yönä +silmääni ummistanut. + +Taisinpa sattua kovaan taloon, ajatteli Jaana. Jos ei täällä rouvat saa +nukkua, niin mitä sitten palkollinen. + +Jaana oli syönyt. Hän nousi ja kiitti. + +--Mitä minä tässä rupean työkseni ottamaan? hän kysyi. Kyllä rouvan +täytyy neuvoa minua, minä olen niin kovin tuhma ja taitamaton. + +--Levähdä nyt tämä päivä, sanoi rouva. Hän meni menojaan. + +Jaana jäi yksin keittiöön. Hän istui halko-arkun kannelle ja odotti. +Kaikkialla vallitsi syvä hiljaisuus. + +Hänestä tuntui hyvin merkilliseltä, että hän nyt todellakin oli saanut +paikan pääkaupungissa. Mitähän isä ja äiti siitä sanoisivat? Entä +Heikki sitten, joka oli ollut niin kiltti hänelle? Tottahan tämä toki +lienee ilmoittanut kotiin, että hän oli lähtenyt? Muistaisiko Heikki +muuttokirjan toimittaa? + +Hän päätti heti kirjoittaa Heikille, kun olisi hiukan koteutunut tässä +talossa. + +Kotiin hän ei ikävöinyt. Hänen oli hyvä olla tässä niinkuin hän oli. +Mutta tapaukset olivat tuosta hirveästä illasta saakka, jolloin hän oli +paennut kotoaan, seuranneet toisiaan niin nopeasti, että hän oli kuin +puusta pudonnut ja vähän säikähtänyt. Omatuntokin osoitti vilkkaita +elonmerkkejä. Oliko hän tehnyt oikein jättäessään vanhempansa? Mitä +mahtoi nyt hyvä jumala taivaassa arvella hänestä? + +Hän oli tosin matkallakin säännöllisesti lukenut aamu- ja +iltarukouksensa. Nyt olivat kuitenkin hänen ulkonaiset olosuhteensa +siksi omituiset, että hän katsoi kaipaavansa tavallista enempi sanan +rieskan vahvistavaa vaikutusta. + +Hänellä oli uusi testamentti nyytissään. Hän avasi sen ja istui ikkunan +luo hiljaa lukemaan. + +Heti tuntui hänestä turvallisemmalta. Tutut raamatunlauseet vaikuttivat +häneen ikäänkuin tervehdys kotoisilta tantereilta. Keskeltä outoja +oloja sekä vierasta, pyörryttävää kaupunkia hän tunsi jälleen +palaavansa siihen maaperään, joka oli hänen, ja siihen ajatusmaailmaan, +joka mummon saunassa oli muodostunut hänen henkisen minuutensa +ensimmäiseksi, syvimmäksi pohjakerrokseksi. + +Samalla liitelivät ja laatelivat hänen ajatuksensa. Nyt hän ei +muistanut Heikkiä enää, ei isää, äitiä eikä kauppias Luikarista. +Myöskin veljet, joista kaksi oli kotona, haihtuivat hänen mielestään. +Kaikki suli kotoiseksi, riuduttavaksi mielialaksi, mistä vain mummon +tyynet, kupariset, mutta ikäänkuin kirkastuneet kasvot ilmi elävinä +pilkistivät. + +Jaana ei lukenut enää. Hän itki. Hän päätti kirjoittaa nyt myös +mummolle ja kiittää häntä kaikista selkäsaunoistaan. Isää hän myös +päätti kiittää, mutta ei siitä, että tämä oli lyönyt häntä kauppias +Luikarisen tähden. Kuitenkaan ei Jaana enää tahtonut kantaa mitään +vihaa hänelle. + +Äitiäkin oli hänen kiitettävä. Ja sitäpaitsi veljiään. Ne olivat aina +olleet hyvät hänelle. + +Niin päätti hän kiittää koko maailmaa. Kukaan ei ollut paha hänelle. +Kaikki ne olivat hänen parastaan tarkoittaneet. + +Ensimmäiseksi hänen kuitenkin oli kiitettävä jumalaa. + +Jaana rukoili pitkään ja palavasti. + + + + +5. + + +Hän sai olla kauan yksinään keittiössä. Vasta iltapäivällä ilmestyi +rouva sinne, tukka pörrössä ja silmät sikkaralla. + +--Mitä sinä tahdot? hän kysyi Jaanalta. + +Hän ei näyttänyt ollenkaan enää muistavan tätä. + +--Rouvan pitäisi nyt neuvoa työtä minulle, sanoi Jaana. Hävettää tässä +toimettomana koko päivää istua. + +--Niin, niin, sanoi rouva hajamielisenä. Pese sitten nuo astiat vaikka! + +Hän meni jälleen menojaan. Jaana pesi astiat eikä taas tiennyt, mitä +työksi ottaisi. Kummallinen talo tämä, hän ajatteli. Pidetäänkö täällä +aina näin helpolla palkollisia? + +Tuli hämärä ja pimeä. Vähitellen alkoi kuulua liikettä muista +huoneista. Auottiin ovia ja sulettiin. Keittiön läpi kulki eräs +yöpukuinen neiti pitkässä paidassaan. Jaana nousi halko-arkun kannelta +ja niijasi. Neiti meni ohitse häntä tervehtimättä. + +Iltapäivällä ilmestyi sinne myös joku siivoojatar. Jaana koetti ryhtyä +keskusteluihin hänen kanssaan, mutta tämä ei häntä ymmärtänyt. Pudisti +vaan päätään ja sanoi: + +--FörstÃ¥r inte. + +Jaana tiesi, että se oli ruotsia. + +Hän odotti, että ruvettaisiin ruokaa laittamaan. Mutta ruoka tuotiinkin +jostakin muualta. Jaana sai syödä jälleen, mutta mitään työtä ei +vieläkään neuvottu hänelle. + +Tuli ilta. Jaanan silmät menivät umpeen. Hän torkkui seinää vasten +halko-arkun kannelta. Rouva tuli kynttilä kädessä keittiöön. + +--Nukuttaako sinua? hän kysyi. + +Jaana myönsi. + +--Mene vain makuulle, sanoi rouva lempeästi. Jaksat paremmin sitten. + +Keittiössä oli sänky. Jaana teki työtä käskettyä, riisuutui ja meni +levolle. Sitten siunasi hän itsensä ja puhalsi kynttilän sammuksiin. +Unensa läpi hän oli vielä kuulevinaan ääniä eteisestä ja kulkusten +helinää pihalta. Mutta sitten nukkui hän. + +Hän heräsi siitä, että rouva pudisteli häntä. + +--Nouse sukkelaan, tyttö! Saat mennä vieraille tarjoamaan. + +Jaana kapsahti nopeasti ylös. Hänen omat vaatteensa olivat tuolilta +hävinneet. Siinä oli nyt vain punainen, väljä mekko ja pitkät sukat, +joissa oli reiät kantapäissä. + +--Pue sukkelaan päällesi, sanoi rouva. Herrat odottavat. + +Jaana kaipasi vaatteitaan. + +--Minä nostin ne tuonne eteisen konttoriin. Et suinkaan sinä niissä +kotiryökyissäsi voi kauan kulkea. + +Se oli Jaanan mielestä niinkuin ollakin piti. Kuinka hänen +maalaisvaatteensa olisivat kelvanneetkaan näin hienoissa paikoissa? + +Jaana häpesi kovasti uudessa mekossaan. Se oli liian hieno ja kaunis +hänelle, pitsit hihansuissa ja röyhelys kaulan ympärillä. Sitäpaitsi +hän tunsi itsensä siinä tuiki alastomaksi. + +Rouva katseli häntä nähtävällä mieltymyksellä. + +--Sievä tyttöhän sinä olet, hän sanoi ja nipisti häntä tuttavallisesti +leuasta. Mutta muistakin, ettet heti juo itseäsi juovuksiin. + +Tätä varoitusta ei Jaana ymmärtänyt. + +Rouva antoi pöydältä hänelle tarjottimen käteen. Siinä oli paljon +laseja ja koreakylkisiä pulloja. + +Täällä mahtaa olla suuret pidot, ajatteli Jaana. + +--Mikä sinun nimesi on? kysyi rouva viime hetkessä. + +--Jaana. + +--Eikö muuta? + +--Rönty, Jaana Rönty. + +--Fyi, sanoi rouva. Ei se kelpaa. Se on liian raaka ja kömpelö. Jos +sinulta kysytään, voit sanoa itseäsi vaikka Hilduriksi. + +--Miksi? kysyi Jaana. + +Rouva opetti hänelle sanan. Sitten hän avasi oven ja osoitti Jaanan +erääseen kamariin. + +Siellä oli paljon herroja, joukossa yksi vanhempikin. Jaana pani +tarjottimen pöydälle ja aikoi mennä. Mutta herrat estivät häntä. Yksi +niistä kävi kiinni hänen ranteesensa ja pakotti hänet istumaan. + +--Kaunis tyttö, he sanoivat. Mikä nimi? + +--Hilturi, änkytti Jaana. + +He kaasivat hänelle lasiin ja tahtoivat kaikki kilistää Hilturin +kanssa. Jaana muisti rouvan sanat eikä ryypännyt. + +Ne olivat kaikki hyvin iloisia, puhuivat yhteen ääneen, nauroivat ja +pajattivat. Kaikki tahtoivat ne punnita kädessään hänen palmikkoaan ja +väittivät, että se oli tekotukka. Jaanan täytyi jo oikein nauraa +heille. + +Mutta sitten halusi se nuori herra, joka ensin oli tarttunut Jaanan +ranteeseen, välttämättä suudella häntä. Jaana päätti poistua, sillä +hänen mielestään olivat herrat hulluja. Metelöivät niin, että oli +ikuinen ihme, kun ei rouvakaan tullut heitä suistamaan. + +Se nuori herra sulki tien häneltä. + +Kun Jaana kuitenkin tahtoi mennä hänen ohitseen, kävi herra käsiksi. +Jaana lähetti hänet niin menemään, että pöytä kaatui ja kaikki, mitä +siinä oli, pyörähti lattialle. Kuului särkyvien lasien kilinää. Nuori +herra kellahti pöydän taakse. + +--Bravo! huusivat herrat. + +Mutta Jaana purskahti ovensuuhun itkemään. Mitä rouva sanoisi? Ja millä +hän nyt maksaisi vahingon? Kuinka hän olikaan näin taitamattomasti +käyttäytynyt? Varmaan hän nyt joutuisi pois paikastaan. + +Herrat tulivat häntä lohduttelemaan. + +--Topakka tyttö, ne sanoivat. Kyllä me vahingon maksamme. + +Kivi putosi Jaanan sydämeltä. + +Se nuori herra kiipesi ylös pöydän takaa ja oli hyvin vihainen. + +--Ajakaa ulos se lunttu! hän sanoi. + +Olisi Jaana toki mennyt ajamattakin. + +Mutta ne toiset herrat eivät päästäneet häntä. Jaana itki ja pyysi +pois. Herrat tekivät piirin hänen ympärilleen ja tahtoivat istuttaa +hänet sohvaan heidän keskelleen. + +Se vanha herra oli koko ajan katsellut Jaanaa tutkivasti. + +--Antakaa tytön olla, hän sanoi. Ettekö näe, että hän on vain +sattumalta täällä? + +Toiset nauroivat. + +--Luuleeko setä, että hän on ensikertalainen? + +--Minä pyydän, jättäkää minut hänen kanssaan kahden kesken. + +Nyt nauroivat nuoremmat vielä enemmän, mutta lähtivät kuitenkin, sillä +se vanha herra näytti hyvin vakavalta. Jaana kuuli, että ne keskenään +nimittivät tätä jollakin hänelle oudolla arvonimellä. + + + + +6. + + +Jaana ei itkenyt enää. Mutta hän nyyhki vieläkin ja painoi kädellään +sydänalaa. + +--Mikä sinun nimesi on? kysyi vanha herra. + +Jaana tohti nyt jo ilmoittaa oikean nimensä. + +--Mistä kotoisin? + +Jaana mainitsi maakunnan nimen. Mutta vanha herra tahtoi tietää +tarkempaan. + +--Sieltä minä olen maantien varrelta, koki Jaana selittää. + +--Maantieltä kylläkin, hymähti vanha herra. Mutta mitenkä sinä olet +joutunut maantielle? + +Se oli liian syvällinen kysymys Jaanalle. Hän vaikeni ja painoi jälleen +poveaan. + +Hänen sydämensä läpätti yhä kuin kulkunen yksinäisen matkamiehen +vempeleessä. + +Mutta vanhan herran ystävällinen käytös oli rohkaissut häntä. Hän nousi +ylös, niisti nenänsä ja katsoi häntä päättävästi silmiin. + +--Tepä tuota näytätte ihmiseltä, hän sanoi. Auttakaa te minua pois +täältä! Ei minusta taida olla tämän talon palkolliseksi. + +Vanha herra katsoi häneen terävästi. + +--Kauanko sinä olet ollut tässä paikassa? hän kysyi. + +--Tänä aamuna tulin. + +--Sitä minä arvelinkin. Tyttö rukka! + +Vanhan herran sääli koski kovasti Jaanaan. + +--Mutta mikäs paikka tämä sitten onkaan oikeastaan? hän kysyi. + +--Kuinka niin? + +--Kun täällä päivät nukutaan ja yöt valvotaan. + +Vanha herra mietti hetkisen. + +--Tämä on hyvin huono paikka, hän sanoi. Ei sinun sovi olla täällä. + +Se oli Jaanan mielestä hyvin merkillistä. Ja hän kun oli alussa +luullut, että vanha herra oli talon isäntä. + +--Kuinkas te sitten olette täällä? hän kysyi viattomasti. + +Vanha herra näytti hämmästyvän. + +--Minä olen täällä vaan sattumalta, hän selitti. + +Selitys oli Jaanan mielestä tyydyttävä. Taisi olla kylässä täällä. +Sattuuhan sitä vieraaksi vaikka minkälaisiin taloihin. + +--Mutta nuo toiset varmaan asuvat täällä? hän kysyi. + +Vanha herra hymähti. + +--Mahdollista kyllä. Sinä tahdot siis pois täältä? + +--Tahdon minä. + +--Minä puhun sitten rouvalle sinusta. Pääset pois jo tänä aamuna. Mutta +mihin sinä menet sitten? + +--En tiedä. + +--Oletko ennen ollut palkollisena? + +--En ole. + +--Tahdotko takaisin kotipuoleesi? + +Jaana mietti. + +--En minä vielä, hän vastasi epäröiden. + +Vanha herra oli pahemmassa kuin pulassa hänen kanssaan. + +--Sinun pitää siis saada paikka täällä, hän sanoi. + +--Kyllä se olisi kovin hyvä. + +--Piian paikka? + +--Niin. Ettekö te ottaisi? + +--En tarvitse. Mutta tässä on kaksikymmentä markkaa sinulle, että voit +vähän aikaa elää. Ehkäpä sinä saat jonkun paikan. + +Jaana meni pelkästä kiitollisuudesta ihan lyykylleen. + +--Jopa te nyt kovin hyväksi rupesitte, hän sanoi. En toki tiennyt niin +hyviä ihmisiä maailmassa olevankaan. + +Vanha herra torjui hänen kiitoksensa. Mutta vielä oli yksi huoli +Jaanalla. + +--Kuka ne sitten maksaa nuo astiat? hän kysyi. Ei se minun syyni ollut. +Kyllähän herra näki, että se nuori herra, maisteri, mikä lie ollut, se +rupesi häjyyttä tekemään. + +--Minä maksan, sanoi vanha herra. + +Nyt tunsi Jaana itsensä jo kokonaan levolliseksi. + +Mutta vanha herra oli väsynyt. Hän heittäytyi sohvankulmaan ja peitti +silmänsä kädellään. Jaana ei tiennyt, pitikö hänen mennä vai jäädä. + +--Voit nyt kertoa minulle vähän kodistasi, sanoi vanha herra. + +Jaana istui tuolille. Hän risti kätensä ja alotti totisesti ikäänkuin +olisi uskontunnustustaan lukenut. Vanha herra oli tällä kertaa hänelle +jumalan sijainen maan päällä, jolta ei sopinut mitään peittää. Hän +kertoi isästään, äidistään, veljistään ja mitä tiesi mummosta ynnä +hänen suvustaan. Vanha herra kysyi aina jotakin ja kuunteli käsi +silmillään. + +Se ei ollut mikään kaunis ja päivänpaisteinen sukutarina, mutta se +näytti miellyttävän kuulijata. Hän tahtoi tietää kaikki yhä tarkempaan. +Ja Jaana jutteli kaikki, niin raskasta kuin se joskus olikin ja niin +mielellään kuin hän olisi tahtonut esittääkin perheensä paremmassa ja +kauniimmassa valaistuksessa. + +Jaana kertoi tietysti katkonaisesti ja omalla tavallaan. Mutta vanha +herra täydensi mielessään hänen kertomuksensa ja pian oli hänellä +sielunsa silmien edessä yhtenäinen tarina heimosta, joka oli joutunut +pois juuriltaan ja joka nähtävästi kulki kohti varmaa ja ennakolta +määrättyä perikatoaan. + +--Vierivä kivi ei sammaloidu, hän hymähti itsekseen surumielisesti. + + + + +7. + + +Suurina nälkävuosina 1860-luvulla oli Jaanan mummo muuttanut poikineen +pois syntymäsijoiltaan ja kulkeutunut vaeltavien kerjäläislaumojen +mukana kaupunkiin kohisevan kosken varrella. + +Hänen kotiseudultaan ei kukaan muu ollut lähtenyt liikkeelle. +Kerjäläislaumat kuuluivat jo asutumpien ja veltostuneempien +laaksomaiden ilmiöihin. Siellä oli pappiloita ja herraskartanoita ja +siellä oli ihmiskäsi jo karttuisampi. + +Mutta tuolla ylhäällä, tiettömissä vaarakylissä ja tölleissä, joiden +välillä peninkulmaiset kinokset kohottivat harjojaan, ei ollut muuta +auttavaa kättä kuin jumalan. Ellei se auttanut, tuli kuolema. Se oli +niin sallittu, se oli niin päätetty pilvien käräjissä. Kenenkään ei +juolahtanut mieleen sitä nureksia. + +Mitä ankarammin lavantauti raivosi ja mitä useammat ruumiskirstut +kirkkomaahan kannettiin, sitä alavampina kohosivat kansan rukoukset ja +sitä koristeellisempina hehkuivat helvetin tuliset lieskat +synnintuntoisissa sydämissä. Kansa kuoli paikalleen. Heidän ruumiinsa +riutuivat, mutta heidän sielunsa pelastuivat. + +Taivaan autuus korvasi sen, minkä maan kurjuus kielsi heiltä. Abrahamin +helma oli auki kaikille, sillä rikasta miestä ei täällä ollut yhtään. +Kristillisen pelastusvarmuuden kyyhkynen liihoitteli lumivalkeana ja +voitollisena päällä mustien metsänrantojen ja tähti-öisten, +kimmeltävien lakeuksien, samalla kuin tauti hiihti pitkin talvitietä ja +kuolon kulkuset soivat alla yksinäisten, hankeen haudattujen +akkunoiden. + +Se oli hengen voitto aineen yli, iankaikkisen elämän katkeamaton +riemujuhla kautta ajan murheen ja kadotuksen. + +Nälänhätä oli täällä aina eivätkä monet ijäkkäämmistäkään ihmisistä +muistaneet syöneensä selvää leipää kuin muutamia kuukausia elämästään. +Nyt oli kuitenkin kato suurempi kuin koskaan ennen. Mutta oli myös +suurempi kansan hartaus ja nöyrä alistuminen sallimuksen valtojen +edessä. + +Jos Miina Rönty poikinensa olisi jäänyt syntymäsijoilleen, he molemmat +epäilemättä olisivat päässeet kylän yhteiseen hautaan ja samalla +osalliseksi siitä korkeasta kutsumuksesta, joka odotti hänen +kanssaveljiään ja -sisariaan. Mutta hän ei ollut kestänyt +koettelemusta. + +Perkele, joka käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, oli vienyt hänet +korkealle vuorelle ja näyttänyt hänelle kaiken maailman ihanuuden. +Ruman valta oli kangastanut hänelle kauniina sen kerjätyn leipäpalan +muodossa, jonka hän tiesi olevan helpommin saatavissa tuolta +viljellymmiltä mailta ja pikkukaupungin viekoittelevasta läheisyydestä. +Niin hän oli tullut johdatetuksi kiusaukseen eikä Herra ollut päästänyt +häntä pahasta. + +Kaksi yötä hän oli pysynyt uskollisena. Kaksi päivää oli elämän kruunu +hänelle kimmeltänyt. + +Mutta kolmantena hän oli sonnustanut kupeensa, herättänyt poikansa ja +teljennyt töllin oven. Sukset hän oli ottanut seinäviereltä ja lähtenyt +viilettämään loivaa mäenrinnettä alas, kohti ihalampia ilmanrantoja, +paukkuvan pakkasaamun sekeisessä, sinertävässä hämärässä. Iikka oli +hiihtänyt hänen perässään. Eikä ollut kumpikaan taakseen katsahtanut, +vaan matkannut sanaa sanomatta, niellen karvasta palaa kurkussa ja +pyyhkäisten silloin tällöin vettyvää nenänpäätä jäisellä kintaallaan. + +Mutta taivas oli leimunnut uhkaavana heidän päänsä päällä ja kalpeneva +aamutähti muistuttanut heidän mieleensä mökin isäntää, mennyttä Ryykkö +Röntyä, jonka tauti oli tappanut ja joka nyt nukkui viimeistä untaan +suurten kinoksien keskellä vihityssä maassa. + + + + +8. + + +Vanha herra ei ollut pitkiin aikoihin kysynyt mitään. Jaana vaikeni ja +katsoi kuulijaansa. + +Hän huomasi, että vanha herra nukkui. + +Hän istui ensin hetkisen neuvottomana. Sitten hän siirsi tuolin syrjään +ja rupesi hiljaa kokoilemaan lattialta pulloja ja lasimurusia. + +Samassa heräsikin vanha herra. Hän aivasti, hieroi silmiään ja äkkäsi +nähneensä merkillistä unta. + +Kenties ensimmäisen kerran hänen elämässään olivat Suomenmaan lumiset +lakeudet hänen aivojensa komeroihin kimmeltäneet. + +Häntä paleli. + +--Jahah, hän sanoi huomatessaan Jaanan. Missä minun turkkini on? + +Jaana auttoi turkin hänen päällensä. Mutta hänestä tuntui kuin ei +toinen enää ollenkaan muistaisi häntä ja hänen asiaansa. + +Vanha herra pani kalossit jalkaansa. Jaana katsoi hänen hommiaan +levottomasti. + +--Tehän lupasitte puhua rouvalle, hän sanoi. + +--Mitä niin? kysyi vanha herra hajamielisesti. + +--Että minä pääsisin pois täältä. + +--Se on totta se. + +Rouva olikin keittiössä. Jaana kuuli heidän haastelevan keskenään. +Rouvan ääni kuului alussa äkeältä ja vihaiselta. Mutta sitten tuntui +hän lauhtuvan kerrassaan, niijailevan, kostelevan ja kiittelevän. + +Jaana pilkisti ovenraosta ja näki vanhan herran antavan rahaa hänelle. + +Vanha herra meni. Rouva saattoi hänet ulos. Hänen kielensä kuului vielä +laulavan niinkuin voideltu eteisessä. + +--Kelvoton! hän huusi Jaanalle heti sisälle palattuaan ja riipoitti +tämän käsipuolesta keittiöön. Tiedäkin, että se oli hyvin korkea herra +ja kukaties mitä saattoi ajatella. Sellaisen, syötävä, häpeän teit. + +--Pääsenkö minä pois sitten? kysyi Jaana itku kurkussa. + +--Saat kaiketi minusta nähden mennä. Ala vaan laputtaa! Vai vienkö +tikulla ulos? + +Hän meni ja paiskasi oven pauhinalla kiinni mennessään. + +Jaana jäi neuvottomana keittiöön. Missä hänen vaatteensa olivat? Eihän +hän miten voinut tässä pyhäkoltussa lähteä pitkin katuja juoksemaan. + +Hän ei voinut muuta kuin istua nöyrästi jälleen halko-arkun kannelle +odottamaan. Kaksikymmenmarkkastaan hän yhä puristi lujasti oikeassa +kourassaan. Hyvä toki, ettei rouva ollut huomannut sitä ja ottanut sitä +pois häneltä. + +Hän oli nyt jo niin paljon viisastunut, että hän tiesi rahan kelpaavan +tässä kaupungissa. + +Ympäriltä huoneista kuului loilotusta ja pianonsoittoa. Nähtävästi ne +nuoret herrat eivät vielä olleet lähteneet. + +--Ka, etkö sinä vielä ole mennyt? + +Rouva ilmestyi keittiöön tarjotin kädessään. + +--Enhän minä miten. Kun saisin ne omat ryökkyni... + +--Ei niitä nyt kuka kerkiä sinulle hakemaan. + +Jaana sai odottaa aamuhämäriin. Silloin ilmestyi rouva äkkiä hänen +eteensä ja löi lattialle vaatekimpun. + +--Siinä on röökinän vaatteet. + +Jaana pukeutui. + +Mutta rouva näki, että Jaanalla oli jotakin toisessa kädessään. +Epäluulo heräsi hänessä. + +--Paljonko se antoi sinulle? hän kysyi. + +--Kuka niin? + +--Sepähän herra? + +--Mitä lie antanut. + +--Näytä. Et suinkaan aio itse kaikkia pitää. + +Jaana ei näyttänyt. Hän oli jo omassa puvussaan ja tunsi itsensä koko +joukon varmemmaksi ja itsetietoisemmaksi. + +Rouva suuttui. + +--No, en minä vielä tuollaista rosvonpenikkaa ole nähnyt. + +--Saatatte itse rosvo olla. Köyhältä tytöltä kaikki veisitte. + +Jaana otti nyyttinsä. Rouva avasi hänelle keittiön oven ja huusi: + +--Siinä on viisi hirttä poikki. + +Jaana meni. Portaat olivat korkeat ja jäätyneet. + +Rouva pukkasi häntä kynnykseltä niskaan, niin että hän lankesi, syöksyi +päistikkaa alas ja tupsahti nokalleen lumihankeen. + +Keittiön ovi rämähti kiinni hänen perästään. Jaana nousi kinoksesta, +pudisteli vaatteensa ja meni. Onni toki, ettei ollut selkä taittunut. + +Se oli hänen ensimmäinen palveluspaikkansa. + +Hän pääsi siitä muutamilla mustelmilla. + + + + +9. + + +Hän sai sitten toisiakin paikkoja. Yhdessä niistä hän oli lähes kaksi +vuotta. + +Se oli suuri ylioppilas-puulaaki ja ruokapaikka, jossa oli kymmenen +huonetta ja monta piikaa. Työtä oli enemmän kuin tehdä jaksoi, mutta +palkka oli myös Jaanan mielestä ruhtinaallinen. Hän säästi kaikki, +minkä sai, ja ajatteli, että ne voisivat olla hyvään tarpeeseen, kun he +Heikin kanssa kerran rupeisivat kotia laittamaan. + +Hän oli muutamia kertoja kirjoittanut Heikille. Ja Heikki oli +kirjoittanut hänelle. Heikin isä oli ruvennut syytingille ja he olivat +päättäneet viettää häitä niinkuin ensi syksynä. Mutta jo tänä keväänä +oli Jaanan tarkoitus palata kotipuoleensa. + +Ruokarouva pyyteli turhaan häntä jäämään. Hän piti paljon Jaanasta ja +Jaana hänestä. Mutta eihän hänen miten sopinut jäädä. Kuultuaan että +Jaanalla oli sulhanen kotipuolessa, lakkasi rouvakin pyytelemästä. + +Toiset tytöt jättivät kaikki raskaimmat työt hänen tehtävikseen. + +--Kyllä se tuo maakarhu jaksaa, he sanoivat. + +Herrat olivat hassuja täälläkin. Ylioppilaat tulivat usein myöhään +yöllä kotiin. Heillä oli kaikilla keittiön avaimet ja he pyrkivät aina +piikoja herättelemään. + +Mutta kaupunkilaistytöt tahtoivat nukkua. He olivat kalpeat ja +väsyneet. + +--Menkää te tuon maalaisen sänkyyn, he sanoivat. + +He tulivatkin. Jaana potkasi niin, että luut kolisivat. + +--Sillä on sulhanen, nauraa kihersivät toiset tytöt. + +Vähitellen jättivät ylioppilaat hänet rauhaan. Levisi tieto, että Jaana +todellakin oli kihlattu morsian. Silloin tahtoivat kaikki häihin +päästä. + +--Tulkaapahan jos tahdotte, täytyi Jaanan heille hymyillä. Taitaa olla +liian pitkä tie herroille. + +--Tokko tuo on pitempi kuin Jaanallekaan? + +He lupasivat kaikki tulla sulhaspojiksi. Sitäpaitsi päättivät ne +keskenään koota rahoja ja antaa Jaanalle hyvän huomenlahjan. + +Yhtenä yönä sattui talossa merkillinen tapaus. Tuli keittiöön +naamioituja miehiä salalyhdyt käsissä. Piiat heräsivät ja luulivat +ensin, että ylioppilaat tahtoivat säikytellä heitä. Mutta miehet +vetivät heidät vuoteistaan, näyttivät revolveria ja tukkivat suuhun +likaisen nenäliinan. Sitten sidottiin heidät niin lujasti, että he +eivät voineet jäsentäkään liikuttaa. + +Vasta monen tunnin perästä ilmestyi keittiöön muita ihmisiä, jotka +päästivät irti heidät. Sanottiin, että yhden ylioppilaan luona oli +ollut kotitarkastus. + +--Ryöväreitä ne olivat, sanoi Jaana. + +Hänelle selitettiin, mikä on kotitarkastus. Mutta hän ei ymmärtänyt. +Hän pysyi yhä siinä yksinkertaisessa mielipiteessään, että ne olivat +olleet ryöväreitä. + +Asiasta piisasi paljon puhetta piikojen kesken. Yksi tiesi, että ne +olivat olleet mustan sotnijan väkeä. Hän oli itse sen kuullut +ylioppilailta. + +Sitä ymmärsi Jaana vieläkin vähemmän. + +Hän päätti kysyä itse herroilta. Herrat selittivät hänelle, että mustat +miehet olivat Venäjän hallituksen lähettiläitä, joita tämä käytti +erityisiin ja arkaluontoisiin tarkoituksiin. + +Jaana nauroi ja arveli, että herrat pitivät häntä oppimatonta +pilkkanaan. Esivalta oli hänelle pyhä. Ei hän paljoa tiennyt, mutta +kuitenkin sen verran, että Venäjällä oli keisari ja ettei keisari +voinut käyttää sellaisia palvelijoita. + +Kuitenkin oli hänen uteliaisuutensa herännyt. + +Hän kyseli ja toiset tytöt kertoivat. Ne tiesivät paljon enemmän kuin +hän. Joskus kyseli hän myöskin rouvalta ja ylioppilailta. + +Siten hän sai tietää paljon uusia asioita. + +Mutta mitenkään hän ei vielä saanut päähänsä, että hän tuona mustien +miesten yönä todellakin olisi ollut ensimmäisen kerran elämässään +tekemisissä korkean esivallan kanssa. + + + + +10. + + +Jaanalla ei ollut monta tuttavaa Helsingissä. + +Miestuttavia hänellä oikeastaan ei ollut kuin yksi. Sekin oli melkein +väkipakolla tuttavaksi pakkautunut. + +Se pyöri aina siinä heidän talonsa läheisyydessä. Päivällä se +enimmäkseen käveli edestakaisin, mutta illalla se ilmestyi +porttikäytävään eikä paljon liikkunut siitä. + +Nuori mies se oli, pinta mustanpuhuva, pienet kiverät viikset +ylähuulessa. Yllään hänellä oli siisti kevätpalttoo ja pehmeä +vilttihattu päässä. Se oli Jaanan mielestä sangen sievä poika. Hänen +olisi tehnyt mielensä puhutella häntä, jos hän yleensä olisi pojista +välittänyt. + +Mies hymyili aina hänelle, iski silmää ja tervehti ystävällisesti. + +Toisina päivinä häntä ei näkynyt. Mutta silloin käveli usein +katukäytävällä eräs toinen mies, joka ei ollut ollenkaan yhtä +ystävällisen näköinen kuin tuo edellinen. Jaana miltei pelkäsi häntä. + +Erään kerran hän näki noiden kahden haastelevan keskenään. Se oli hänen +mielestään sangen merkillistä, sillä hän ei voinut käsittää, mitä niin +hieno herra voi asioida niin röyhkeän ja epämiellyttävän miehen kanssa. + +Mutta se nuori mies iski silmää, kuten ennenkin, erosi siitä toisesta +ja ilmestyi kohta Jaanan kupeelle kohteliaana ja hymyilevänä, hattu +kädessä. + +--Saanko minä saattaa neitiä? hän sanoi. + +Saatapahan jos tahasi, ajatteli Jaana. Mutta hän ei sanonut mitään. + +Mies kysyi, minne Jaana oli menossa. Jaana sanoi olevansa asialla. Mies +kysyi, millä asialla. Jaana ei viitsinyt enää vastata hänelle. + +--Mitäs te tässä aina kävelette? hän kysyi puolestaan. + +--Terveydekseni, vastasi mies ja hymyili. + +--Taitaa olla huono terveys teillä, sanoi Jaana. + +--Lääkäri on määrännyt minut kävelemään. + +Se sanoi sen niin veitikkamaisella äänellä, ettei Jaana ollenkaan +voinut uskoa häntä. + +--Ei, mutta ihan totta? hän sanoi. + +--Minulla on täällä virkatoimia, lausui mies vakavammin. + +Nyt uskoi Jaana häntä vieläkin vähemmän. + +Hän nauroi. + +--Mitä virkatoimia teillä kadulla on? + +--Minulla on morsian siinä teidän talossa, sanoi mies ja nauroi +vastaan. + +--Olkaa höperöimättä! + +--Se on niinkuin minä sanon. + +--Enpähän minä ole sitä nähnyt. + +--Olenpahan minä. + +--Mikä sen nimi on? + +--Mikäs teidän nimenne on? + +Se oli Jaanan mielestä aivan tarpeeton kysymys. + +--Mitä te sillä tiedolla tekisitte? + +--Se on minun salaisuuteni. Mikä on teidän ristimänimenne? + +Voihan tuon sanoakin, ajatteli Jaana. Eihän tuo nimi suussa kulu. + +--Jaana minä olen, hän sanoi. + +--No, se on juuri justiinsa sama nimi kuin minun morsiamellani. + +--Ei ole. + +--On varmasti. Totta minä sen tietänen, kun olen häntä tässä kaiken +kevättä katsellut. + +--Mikäs sen sukunimi on? + +--Sama kuin teidänkin. + +Nyt huomasi Jaana, että mies laski leikkiä hänen kanssaan. + +--Menkää matkoihinne! + +--Kyllä mennään. Mutta saanko minä sitten huomenna tulla saattamaan? + +Mies tuli huomennakin. Se oli Jaanan mielestä hyvin hävytöntä. Mutta +toisakseen oli mies hyvin siistin näköinen ja sukkela suustaan, joten +Jaana oli hänen seurastaan sekä huvitettu että imarreltu. He tulivat +pian hyviksi tuttaviksi. + +Mies tahtoi tietää kaikellaista. Niinpä kysyi hän kerran, asuiko heillä +ylioppilaita. + +--Kyllä asuu, sanoi Jaana. + +--Mitä ne puhuvat? + +Jaana nauroi. + +--Puhuvat kaiketi ne, mitä sylki suuhun tuo. + +--Puhuvatko ne teille paljon yleisistä asioista? + +--Mistä? + +--Sellaisista valtakunnan asioista. Kenraalikuvernööristä ja muusta. + +--Haastelevat ne niistäkin, kun minä kysyn. + +--Mitä ne haastelevat silloin? + +Jaana kertoi. Hän oli sydämessään oikein ylpeä siitä, että hän tiesi +niin paljon ja että mies ei voinut pitää häntä aivan oppimattomana +maalaistollona. Mies kuunteli halukkaasti. + +--Puhuvatko ne keisarista? hän kysyi. + +--Eivät ne juuri siitä. + +--Ehkä sentään? + +--Saattavat joskus puhuakin. + +--Mitä ne siitä puhuvat? + +Jaana kertoi. Mies näytti hyvin tyytyväiseltä. + +--Ovatko ne kaikki kotona? hän kysyi. Minä tarkoitan, täällä +kaupungissa. + +--On niistä jo pari maalle matkustanut. + +--Minne ne matkustivat? + +--Minne lienevät kotipitäjiinsä. + +--Milloin ne lähtivät? + +--Tässä ne kevättalvella. + +--Oliko niillä paljon papereita mukanaan? + +--Saattoi olla papereitakin. + +--Puhuivatko ne asevelvollisuudesta? + +--Eivät ne asevelvollisuudesta puhuneet. + +Mies osti Jaanalle makeisia ja lupasi viedä hänet sirkukseen ensi +sunnuntai-iltana. Jaana ei ollut koskaan ennen ollut sirkuksessa. Hän +oli kyllä kuullut toisten tyttöjen puhuvan siitä, mutta hänellä ei +ollut koskaan mielestänsä ollut liikoja rahoja siihen. Kuitenkin oli +hänen halunsa jo kauan palanut sinne. + +Hän kiitti ja suostui. + +Hänen oli pian lähdettävä kotipuoleen. Voisi hän nyt hiukan +huvitellakin. Olisipahan sitten jotakin Heikille kertomista. + + + + +11. + + +Jaana pyysi luvan rouvaltaan ja sai. Sunnuntai-iltana pani hän päälleen +parhaat vaatteensa lähteäkseen sirkukseen. + +Jälleen muistui mummo hänen mieleensä. Mitä olisi mummo tästä sanonut? +Olisi ehkä syntinä pitänyt. Mutta eihän hänen itsensä tarvinnut +pilettiä maksaa. Oliko sitäpaitsi hänen syynsä, että hän oli nuori ja +että hänen teki mielensä huvitella? + +Hän letitti palmikkonsa ja nakkasi hiukan kopeasti niskojaan. Hän oli +nyt oppinut ymmärtämään, että hänen tukkansa oli jotakin kaunista, jota +hänen ei tarvinnut hävetä ollenkaan. Ylioppilaat olivat jo kyllin usein +sitä hänelle selittäneet. + +Jaana otti pienen pyöreän peilin taskustaan ja katsoi vielä, että +jakaus vaan oli tullut paikoilleen. Mahtoiko hän todellakin olla +kaunis? Joku ääni hänen sisällään sanoi niin. Samaa olivat herratkin +sanoneet, mutta ne aina laskivat leikkiä hänen kanssaan. Kuitenkin hän +olisi kovin mielellään tahtonut olla kaunis. + +Hänen pukunsa ei ollut enää samallainen kuin se, jossa hän oli +ensimmäiset epävakaiset askeleensa pääkaupungin asfaltilla ottanut. Se +oli siisti ja muodinmukainen, uumenilla kiiltonahkainen vyö ja jaloissa +sievät kautokengät. Toisilla tytöillä oli kureliivitkin. Sellaisia ei +Jaana vielä ollut uskaltanut hankkia itselleen, yhtä vähän kuin hattua, +hansikkaita ja päivänvarjostinta. Mutta vaalea kevätjakku hänellä oli, +joka sopi niinkuin valettu hänelle, vaikka hän olikin sen jo käytettynä +ostanut eräältä palvelustytöltä kerrosta alempana. Sitäpaitsi hän oli +oppinut eräiden vaatekappaleiden käytön, jotka hänen kotiseudullaan +vielä kuuluivat miehisen sukupuolen yksinomaisiin etuoikeuksiin. + +Pyöreä peili oli tällä kertaa liian pieni ja epämukava hänestä. Hän +haki pöytälaatikosta esiin toisen suuremman ja nelisnurkkaisen, joka +oli erään hänen toverinsa oma. Mutta siinä hän näytti mielestään niin +kauniilta, että hän ei mitenkään voinut olla omalle kuvalleen +hymyilemättä. + +Hänen valkeat hampaansa välähtivät. Mutta samassa hän tuli hyvin +totiseksi. + +Kolmesta suuresta helmasynnistä oli mummo häntä varoittanut: lihan +himosta, silmäin pyynnistä ja elämän koreudesta. Kahteen ensimmäiseen +tunsi Jaana itsensä vielä tuiki viattomaksi. Mutta kuinka oli kolmannen +laita? Eikö se jo nyt loistanut esiin tuolta hänen tummansinisten +silmiensä syvyydestä? + +Jaana rypisti otsaansa ja paistoi vielä hetken särkeä itsensä kanssa. +Tämän ainoan kerran hän nyt kuitenkin menisi sirkukseen. Se saisi olla +myös hänen viimeisensä. Helluntaiksi hän olisi kotona ja kekrin +tienoilla he viettäisivät häitä Heikin kanssa. + +Siitä asti hän ei koskaan eteenpäin ajatellut. Ainoa, minkä hän tiesi, +oli se, että hänestä tulisi majatalon emäntä kaukana pohjan perillä. +Tuskin hän enää koskaan näkisi pääkaupunkia. + +--Tämän ainoan kerran, lausui hän itsekseen puoli-ääneen. + +Sitten kiiruhti hän alas portaita ja astui katukäytävälle. + +Ulkona oli lämmin kevät-ilta. Soitto kuului Kappelista. Jaanan askeleet +tuntuivat niin keveiltä, että hänen kengänkantansa pyrkivät aina +koholle maasta hypähtelemään. Hänen huulensa hymyilivät ja hänen +silmänsä sädehtivät. Että hän nyt todellakin oli matkalla sirkukseen! +Ja että hänellä todellakin oli oikea kavaljeeri, joka odotti häntä, +niinkuin mitäkin herrasmamsellia! + +He olivat päättäneet tavata eräässä kadunkulmassa. Mutta nuori mies ei +ollutkaan siinä. + +Jaana hämmästyi ensin, sillä hän oli ollut katsovinaan hyvin tarkkaan +kyökinkelloa. Olipa hän mielestään jo vähän myöhästynytkin. + +No, hän tulee pian, ajatteli Jaana. + +Mutta nuori mies ei tullutkaan. Jaana käveli, käveli ja pelkäsi, että +toinen kenties ei väenvilinässä häntä tuntisikaan. Hän asettui +sentähden katulyhdyn alle. Mutta siinä katsoivat kaikki häneen. Hän +siirtyi takaisin seinävierelle seisomaan. + +Minuutit menivät, vierähti jo puolitunti. Jaana ei voinut ymmärtää +ollenkaan. Olisiko nuori mies puijannut häntä? Se olisi ollut kovin +hävytöntä, Taikka olisiko hän ollut tässä, mutta lähtenyt pois, kun ei +Jaana ollut kellonlyönnilleen paikalla? Se oli hyvin mahdollista. +Kenties tämä oli käynyt kotona tapaamassa häntä? Sekin oli mahdollista. +Mutta jos hän nyt itse menisi kotiin, panisi ruokarouva hänet heti +astioita pesemään. + +Entä hän olikin erehtynyt kadunkulmasta? Ei, se ei voinut olla +mahdollista. Mutta kun hän sitä kerran oli ruvennut epäilemään, ei tuo +ajatus enää tahtonut poistua hänestä. Hän käveli seuraavaan +kadunkulmaan ja palasi takaisin. Ei, tässä sen täytyi olla. + +Taikka tuossa toisessa kulmassa. Ollakseen varma asiastaan hän päätti +kävellä niiden kahden kadunristeyksen väliä ja pitää tarkoin silmällä +jokaista ohikulkijata. + +Tunti kului. Nuorta miestä vaan ei kuulunut. + +Vähitellen unohtui Jaanalta, mitä varten hän oikeastaan käveli tässä. +Ohikulkevien naisten puvut kiinnittivät hänen huomiotaan. Monella +niistä oli päässään valkea liina niinkuin hänelläkin. Mutta useimmilla +oli hattu ja hansikkaat, vaikka Jaana kyllä näki, etteivät ne mitään +herrasnaisia olleet. + +Herrasnaiset tunsi kävelystä. Ne sipsuttivat niin sievästi ja soreasti, +ottivat lyhempiä askelia kuin muut ja kantoivat toisella tavalla +hamettaan. Sitäpaitsi notkahteli heidän vartalonsa vyötäisistä ja koko +ruumis keinui niinkuin olisi aalloilla kulkenut. + +Se oli hyvin somaa Jaanan mielestä. + +Vaistomaisesti hän rupesi heitä jäljittelemään. Kokosi toisella kädellä +hameensa ja nosti sitä sen verran, että kautokengät näkyivät. Otti +lyhempiä askeleita ja koetti saada lanteensa samalla tavalla +notkahtelemaan. + +Ei se oikein tahtonut onnistua. Mutta nyt huomasi Jaana itse, mitä hän +teki, ja rupesi kahta pahemmin jäljittelemään, tällä kertaa +tahallisesti ja itsetietoisesti. Joku ohikulkeva herra iski silmää +hänelle. Toinen naurahti ja kääntyi jälelleen katsomaan. Jaana ei +nähnyt, sillä hän oli liian huvitettu omasta keksinnöstään. + +Hetket kuluivat. Ihmiset harvenivat hänen ympäriltään. + +Poliisikonstaapeli, joka seisoi kadunkulmassa, oli jo jonkun aikaa +seurannut silmillään Jaanan askeleita. Nyt lähti hän päättävästi hänen +jälkeensä ja tarttui erään pimeän porttikäytävän kohdalla tytön +käsipuoleen. + +--Mitä sinä tässä kävelet? hän kysyi. + +Jaana säikähti hirveästi, kun näki edessään esivallan palvelijan. + +--Ilman vaan, hän änkytti. + +--Da, da, sanoi konstaapeli ja puristi lujemmin Jaanaa käsipuolesta. +Lähdetäänpäs sitten. + +Nyt tuli hätä jo Jaanalle. + +--Minä odotan, hän sanoi kiireesti. + +--Ketä? + +Jaana mietti. Hän ei todellakaan tiennyt tuon nuoren miehen nimeä. + +--Sulhastani, hän sanoi päättävästi. + +Heti sen sanottuaan hän katui. Eihän se totta ollut. Mutta hän oli +hämärästi aavistanut, ettei tuttava tässä tuokiotilassa ollut oikein +riittävä nimitys. + +--Nietu, sanoi konstaapeli. Ei tuollaisella tytöllä sulhasta ole. + +--On, väitti Jaana ja koetti tempaista irti käsivartensa. + +Mutta silloin puristi konstaapeli niin kovasti, että häneltä pääsi +parahdus. Siitä kävi konstaapeli yhä äkäisemmäksi. + +--Huuda, perkele, hän sanoi ja heristi nyrkkiään Jaanan silmien edessä. +Tokko sinä olet kirjoissakaan? + +--On minulla kirjat. + +--Mutta suinissa sinä et ole ollut? Mars! + +Jaana teki vastustusta. Konstaapeli tuuppi häntä niskaan ja koetti +pakottaa häntä edellään kulkemaan. Jaana pillahti itkuun. + +--Mitä te tahdotte minusta? hän nyyhkytti. + +--Suu poikki! sanoi konstaapeli. + +Portille keräytyi väkeä. Konstaapeli koetti viedä Jaanan joukon +lävitse. Kuului pilkallisia huudahduksia. Konstaapeli suuttui ja veti +sapelinsa. Ihmisjoukko väistyi vähän, mutta kasvoi pian +kaksinkertaiseksi. Konstaapeli vihelsi ajuria. + +Mutta ihmisten läsnäolo oli rohkaissut Jaanaa. Mitä oli konstaapelilla +hänen kanssaan tekemistä? Miksi hän ei saanut mennä kotiin? Hän tunsi +itsensä tuiki viattomaksi. + +Hän ei itkenyt enää, mutta kamppaili äänettömästi irti päästäkseen. +Ajuri tuli. Konstaapeli koetti viedä retuuttaa häntä kärryihin. Jaana +heittäysi kadulle pitkäkseen. + +Konstaapeli vihelsi jälleen. Ihmisjoukko hurrasi ivallisesti. + +Tuli juosten kaksi siviilipukuista salapoliisia, jotka nostivat Jaanan +kärryihin ja istuivat sitten itse niihin. Konstaapeli sanoi jotakin +heille venäjäksi. Toinen heistä huusi ajurille: + +--Poliisikamariin! + +Ajuri nykäsi hevosensa juoksuun. Ihmisjoukko hurrasi ivallisesti. + + + + +12. + + +Jaana retkotti poikkipuolin miesten jaloissa. Hänen päänsä riippui +ulkona; toinen miehistä istui hänen käsivartensa päällä, joka oli +vääntymässä sijoiltaan. + +Hän huusi. Mutta toinen miehistä sulki hänen suunsa kourallaan. + +Ihmiset pysähtyivät katukäytävälle katsomaan. + +--Ei saa rääkätä, kuului kadunkulmasta. + +Miehet kirosivat, katsoivat, kuka huusi, ja osoittivat hänet ohimennen +siinä seisovalle poliisikonstaapelille. Tämä lähti heti juoksemaan +sinnepäin. + +Huutaja oli eräs vanha herra, sama, joka Jaanan oli porttolasta +pelastanut. Poliisikonstaapeli uhkasi häntä sapelinsa tupella ja +kehoitti poistumaan. + +--Minä menen silloin kuin minä tahdon, ärjäsi vanha herra. + +Konstaapeli veti esille muistokirjansa ja lyijykynänsä. + +--Teidän nimenne? kysyi hän. + +Vanha herra mietti, sanoisiko. + +--Paras, että sanotte, huomautti konstaapeli. Teidän on muuten +seurattava minua poliisikamariin. + +--Minä tulen. + +Hän lähti jo menemään. Konstaapeli tahtoi välttämättä kävellä hänen +rinnallaan. + +--Pois! ärjäsi vanha herra ikäänkuin olisi vahinkohyönteistä +hätistänyt. Minä osaan kyllä tien. + +--Se on minun velvollisuuteni. + +--Teidän velvollisuutenne on olla vaiti. + +--Millä oikeudella te käskette? kysyi konstaapeli ja kävi hänen +käsivarteensa. + +Vanha herra oikasi itsensä. + +--Minä olen parooni Manfelt, kenraalimajuri, virasta eronnut, +oikeudella kantaa univormua. Asuva tässä kaupungissa. + +Konstaapeli peräytyi pökertyneenä. + +--Herra kenraali, hän änkytti, herra kenraali, tässä on erehdys, suokaa +anteeksi, erehdys... + +Hän peräytyi yhä enemmän, oikea käsi ohimolla ja hävisi näkyvistä. + +Jaana oli mennyt tainnoksiin. Salapoliisien täytyi kantaa hänet kadulta +poliisikamariin. + +Parooni seisoi vähän matkan päässä ja mietti, menisikö hän sisälle. Hän +näki, miten Jaanan pitkä palmikko lakaisi katukäytävätä. + +--Roistot! sanoi parooni itsekseen. + +Sitten kääntyi hän takaisin kävelemään. Mitäpä tässä hänen +vastalauseensa auttaisi? Tapahtuihan joka päivä samallaista ja paljon +pahempaa. + +--Ryövärit! pääsi vielä hänen hammastarhastaan. + +Mutta hän tunsi jo liian paljon maailmaa voidakseen olla pitemmän aikaa +siveellisesti suuttunut näin vähäpätöisestä katukohtauksesta. Hänen +mielensä tyyntyi vähitellen. Hän jatkoi iltakävelyään. + +Kuitenkin oli äskeinen näky herättänyt hänessä eräitä toisia +mielikuvia, jotka kerran liikkeelle lähdettyään eivät tauonneet enää +kulkemasta. Jaanan pitkä palmikko, joka lakaisi maata, oli muistuttanut +hänen mieleensä erästä yöllistä hetkeä kaukana laitakaupungilla, +jolloin hän oli istunut pahamaineisen talon sohvankulmassa ja jolloin +eräs pitkäpalmikkoinen tyttö oli kertonut hänelle itsestään, kodistaan +ja heimostaan. + +Paroonin mieltä oli kiinnittänyt enimmän sukutarina. Miten se taas oli +ollutkaan? Suku oli lähtenyt pois alkuperäisiltä syntymäsijoiltaan ja +sitten turmeltunut, rappeutunut ja mennyt raunioiksi. + +Parooni Manfelt aikoi itse muuttaa maasta pois. Olot täällä olivat +hänelle sietämättömät. Mutta hän epäröi vielä kahden vaiheilla. Jos hän +olisi ollut yksinäinen mies, hän ei olisi epäillyt hetkeäkään. Mutta +hänellä oli tytär ja poika. Mikä tulisi niiden kohtaloksi tuolla ulkona +oudoissa oloissa, vierasten kansakuntien ja kielten keskuudessa? + +Hänen kiivaat askeleensa hiljenivät ja pysähtyivät kokonaan. + +Hän loi silmänsä kevät-öiselle, tummansinertävälle taivaalle, josta +tuhannet tähdet paistoivat yli kaupungin ja maan. Vapaa-ajattelijana +hän ei voinut kääntyä rukouksella kolmiyhteisen jumalan puoleen. Mutta +kenties tähdet taisivat antaa oikean neuvon hänelle? + +Ja ikäänkuin näkymättömän taikavoiman käskystä kangastui samalla hänen +eteensä luminen erämaa, tölli, josta äiti poikineen lähti hiihtämään +pakoon nälkäkuolemaa, ja paukkuvan pakkas-aamun rusko, joka levitti +siipensä lentoon poloisten päiden ylitse. Ja eikö vahvuus vavissut, +talvinen aurinko astunut ilmi korkeudessaan ja kaikki maan ääret +kuuluttaneet sen jumalan kunniata, joka painaa isien ja äitien pahat +teot lasten päälle kolmanteen ja neljänteen polveen? + + + + +13. + + +Monta kovaa matkalla koettuaan oli mummo poikineen vihdoin saapunut +tuohon kaupunkiin kohisevan kosken varrella. + +Usko jumalaan oli Miina Rönnyltä horjahtanut. Hän oli turvannut +raadollisiin ihmisiin. Siten hän tosin oli säilyttänyt sekä omansa että +poikansa hengen, mutta kuitenkin oli Herran rangaistus heidät +yllättänyt. + +Ei ollut kestänyt jylhän korven poika edes sen koruttoman ja +yksinkertaisen viljelyksen kosketusta, joka oli kohdannut häntä täällä +pikkukaupungin vaatimattomilla ja vanhanaikaisilla kaduilla. Hän oli +poikennut pois hyveen tieltä ja yhtynyt huonoihin ystäviin. + +Ensin hän sai julkisen selkäsaunan raatihuoneen rappusilla. Sitten +tuomittiin hänet linnaan väärästä valasta ja varastetun tavaran +salaamisesta. + +Ne olivat olleet kovia aikoja Miina Rönnylle, joka oli monet vetreät +vedet maailman pahennusten tähden vuodattanut. Ei hän poikaansa +syyttänyt. Itseään hän syytti ja omaa onnetonta harha-askeltaan, että +hän oli hyljännyt isiensä ja äitiensä armaat ahot ja lähtenyt mieron +pettävää leipää pyytelemään. + +Hän oli silloin huolehtinut enemmän ajallista kuin iankaikkista +onneaan. Siksi oli vanhurskas jumala taivaassa nyt rangaissut häntä, +sallien hänen tulla poikineen suureen herjaan ja häpeään. + +Miksi ei Miina Rönty ollut kuollut paikalleen, kuten oli tapa korven +asukkaiden? Eikö olisi se ollut parempi Iikallekin? Juurettomia puita +he olivat, joita kaikki tuulet ajelivat. + +Paljon ei oltu puhuttu sinä kesä-iltana, jolloin Iikka vankilasta +palasi ja äitinsä matalaan majaan kaupunginlaidassa ilmestyi. Vaieten +oli Miina Rönty pannut pöydälle vellikupin ja ohraleivän puolikkaan. +Eikä Iikkakaan ollut tiennyt, mitä sanoisi. + +Mutta jo seuraavana aamuna oli äiti varovasti ruvennut hänen ja Iikan +yhteistä tulevaisuutta suunnittelemaan. Ei saanut epätoivoon antautua. +Täytyi taistella, pyrkiä ja ponnistaa. Tottahan piti löytyä joku +pelastuksen tie vaivaiselle syntiselle ihmiselle, joka synnissä sekä +siinnyt että syntynyt oli. + +Se heillä heti oli ollut selvillä, että heidän oli muutettava pois koko +tästä pahasta kaupungista, jossa kaikki tunsivat heidän tarinansa ja +jossa kuka hyvänsä voisi heitä sormella osoittaa. Täällä ei Iikka +kuitenkaan työtä saisi. + +Mutta minne he muuttaisivat? + +Kotiin palata oli kynnys korkea eikä heillä itse asiassa enää mitään +omaa tyyssijaa maailmassa ollutkaan. Torpan siellä etäällä ylämaassa +oli jo aikoja sitten ottanut haltuunsa isäntä, jonka maalla se oli. +Siinä askartelivat jo toiset asukkaat. Mahdollisesti olisi joku laupias +samarialainen ottanut heidät huonemiehikseen. Mutta sinnekin oli +tietysti jo huhu Iikan kohtalosta tunkeutunut. + +Häpeästä he olisivat saaneet punastua synnyinseudullaan. Kuinka he +ollenkaan olisivat tohtineet ilmestyä kotipitäjänsä kirkkomäelle? + +Mutta tuonne etelään päin oli maailmaa laajalti ja metsää, missä voi +piillä pillojaan kunniansa menettänyt mies. Siellä oli maantien +varrella kylä, Lentua nimeltään, ja kylässä kauppias Simo Luikarinen. +Joskus kaupungissa käydessään hän oli osoittanut heille suurta +ystävyyttä heidän paremman onnensa päivinä. + +Kenties hän ottaisi Iikan rengiksi? Kenties hän pestaisi Iikan kekristä +palvelukseensa, vaikka aluksi ruokapalkoillakin? Siinä samassa sitten +äitimuorikin muonan saisi. + +Niin kokosivat he jälleen kampeensa ja lähtivät kohti uusia kohtaloita +vieremään. Taivalsivat kesäpäivän paahtavassa helteessä, Iikka edellä +käsikärryjä lykäten, äiti jälessä, nyytti kummallakin kupeellaan. Eikä +leimunnut enää uhkaavana taivas, vaan lempeät päivänsäteet kävivät +karkeloihin aamukasteisella tiellä, koska vaelsi korpeen pattoinen +poika armaan äitinsä uutta ja parempaa elämää alkamaan. + + + + +14. + + +Jaana oli poissa koko yön palveluspaikastansa. + +Hän saapui seuraavana aamuna sangen surkeassa tilassa, jakku revittynä, +tukka pörrössä, kasvot ja käsivarret mustelmilla. Hän tahtoi heti +tavata rouvaa ja puhua hänen kanssaan kahden kesken. + +Hänet oli väkisin raiskattu poliisikamarissa. + +Syyllinen oli se ilkeän näköinen mies, jonka Jaana oli nähnyt +juttelevan kadulla hänen oman aiotun sirkuskavaljeerinsa kanssa. Yön +hän oli saanut maata kivisellä lattialla. + +Ruokarouva sääli ja surkutteli Jaanaa, mutta kielsi häntä kenellekään +asiasta kertomasta. Ei se kuitenkaan auttaisi mitään. Poliisilaitokseen +ei nykyään lain koura ulottunut. Ne saivat tehdä siellä mitä tahansa. + +--Minä menen järveen, nyyhki Jaana. + +Ruokarouva lohdutteli häntä. Hirveä häväistys oli tapahtunut. Mutta +eihän elämä silti ollut lopussa Jaanalta. Hänellä oli koti, hänellä oli +isä ja äiti. Sitäpaitsi sulhanen hänellä oli. + +Nyt itki Jaana entistä enemmän. + +--En minä enää koskaan voi kotipuoleen mennä, hän uikutti, enkä Heikin +silmien eteen. + +Hän lupasi yhä lopettaa päivänsä. Ruokarouvan täytyi ruveta hänelle jo +oikein ankaraksi. Luuliko Jaana yksin kärsivänsä? Koko isänmaa kärsi +hänen kerallaan. Jokainen tuli jollakin tavalla tekemisiin laittoman +esivallan kanssa. Jaanan oli tosin käynyt pahemmin kuin monen muun. +Mutta hänen täytyi muistaa, että hän ei ollut yksin. Suomessa oli lähes +kolme miljoonaa yhtä onnetonta kansalaista. + +--Ei ole ketään niin onnetonta kuin minä, voihki Jaana. + +Kuitenkin hän kuunteli, mitä toinen puhui. Ruokarouva lateli hänen +eteensä, mitä tiesi, esivallan ja virkakuntien väärinkäytöksistä. +Oikeuden turvaa ei ollut missään. Kaikkialla vallitsi sama sorto, +vääryys ja mielivalta. + +Jaana ei paljon ruokarouvan puheesta ymmärtänyt. Hän käsitti +ainoastaan, ettei hän voinut vedota kehenkään suuressa +onnettomuudessaan. Eikö koko esivalta virkamiehineen seisonut niinkuin +muuri häntä vastaan? + +--Kaikki herrat ovat konnia ja pahantekijöitä, hän huusi. + +Ruokarouvan täytyi nyt tiukasti nuhdella häntä. Kuinka Jaana voi niin +sekoittaa käsitteet? Jaana oli joutunut tosin onnettomiin oloihin, +mutta siihen eivät suinkaan kaikki herrat olleet syypäät. Päinvastoin +olivat Suomen herrat juuri puolustaneet kansaa ja kansan oikeuksia, kun +venäläinen virkavalta loukkasi niitä. Syy ei ollut Suomen herrojen. He +olisivat kyllä mielellään puolustaneet Jaanaa, mutta he olivat tällä +hetkellä voimattomat. + +--Minun täytyy kuolla, itki Jaana. Minulla ei ole enää yhtään +onnellista päivää elämässä. + +Ruokarouva keksi keinon vihdoin ja rupesi puhumaan jumalasta. Se +auttoi. Jaana lakkasi itkemästä ja tyyntyi vähitellen. Siellä oli ainoa +suoja hänelle. Vain haudan tuolla puolen saisi hyvä palkkansa ja paha +rangaistuksensa. + +Päätettiin sitten, että Jaana nyt kuitenkin lähtisi kotiseudulleen. Hän +voisi siellä kesän miettiä rauhassa, menisikö hän syksyllä naimisiin +vai palaisiko takaisin pääkaupunkiin. Jos Jaana tahtoisi, olisi tämä +palveluspaikka hänelle aina avoinna. Nyt kaipasi hän ennen kaikkea +lepoa ja virkistystä. + +Se oli ruokarouvan hyväntahtoinen suunnitelma. Jaana suostui siihen +tahdottomasti. Hänestä oli kaikki samantekevä. Hänen entinen elämänsä +oli mennyt poikki eikä mikään uusi vielä hänen mielessään kangastanut. + +Sen hän kuitenkin nyt jo tunsi sydämessään, ettei hän enää koskaan +voisi katsoa Heikkiä silmiin häpeästä punastumatta. Kuinka hän +milloinkaan voisi morsiuskruunu päässä polvistua hänen kanssaan +vihkipallille? + + + + +15. + + +Siitä ei tullut mikään hauska matka Jaanalle. Kevät oli. Mutta hänen +mielensä ei ollut tervaa parempi. + +Junassa kävi se vielä laatuun. Mutta kun hän tuosta eteläisemmästä +kaupungista joutui kirstuineen mäkistä maantietä ajamaan, kiertyi sydän +kerälle ja vedet pyrkivät silmiin alinomaa herahtamaan. + +Oli helluntain-aatto. Mutta taivas oli raskas ja pilvinen, tie vetelä, +metsä mykkä ja harmaa. Ei näkynyt järvenselkää sinertäväksi, ei virtaa +vihiseväksi. Lepäsi vaan joku rahkarantainen metsälampi suurten +petäjäin siimeksessä tahi kiemurteli maantien rummun alitse suoperäinen +metsäpuro, liikutellen tummia vesiään, kohti tuntematonta +tulevaisuutta. + +Muuten oli maa autio ja tyhjä. + +Mikä ei ollut korpea, se kalliota, mikä ei kalliota, se +silmänkantamatonta rämettä. Milloinkaan ei Jaana ollut synnyinseutuaan +näin rumaksi ja karuksi tiennyt. Hänestä tuntui kuin hän olisi ollut +kuoleman matkalla, tullut tuonelan esikartanoihin. + +Mitenkään ei Jaana tahtonut nyt Heikkiä kohdata. Hän sopi kyytimiehen +kanssa, että tämä ajaisi ohitse sen majatalon, missä Heikki nyt +luultavasti isännöitsi, suoraan Rönnyn mökille. Siinä oli pitkä +myötämäki, ja kyytipoika laski laukalla sivuitse. + +Iltapäivällä pilkahti jo aurinko ja maalasi puiden latvat punaisiksi ja +keltaisiksi. Yöksi seestyi taivas kokonaan. Mutta ilma oli kolkko ja +kylmä. Eikä ollut lämmin mieli Jaanankaan. + +He saapuivat auringonlaskun jälkeen Rönnyn mökille. Kuikkalampi lepäsi +valkeassa usvassa, sumu peitti maan ja metsän. Korkeimmat kukkulat ja +pisimmät petäjänlatvat siitä vain satusaarina kohosivat. + +Surman linnut suolta, lammen pohjoisesta päästä, olivat lähteneet +liikkeelle. Päivän kyhjöttivät ne mättään kylessä taikka heiluivat +hiljakseen edestakaisin hyllyvän maan navoilla. Mutta heti kun illan +varjot pitenivät, ne lehahtivat lentoon, tohtivat jo tulla tienkin yli, +soutaa kahnustivat maata myöten, suurina, summattomina, hallaisina. +Ylhäisempiä paikkoja ne karttelivat ja niitä, missä päivänlämpö vielä +saattoi uhota kuivasta kanervikosta. Mutta uskalsivat ne saatella +matkamiestä pitkin pimeää korpilaaksoa, istahtaa hänen hartioilleen ja +puhaltaa hänen päälakeensa jäisen hengähdyksen, joka oli hänen järkensä +hämmentää. + +Jaanan selkäpiitä karmi. Hänen kasvonsa olivat valjut ja kosteat. Vilu +tunki saakka sydämeen. + +Tuntui hänestä kuin tuonen haukat kourukynnet olisivat raadelleet hänen +sisälmyksiään. Tuohon ne pysähtyivät, maaperään painautuivat, +kavahtivat taas koivun konkelolle, jäivät hänen jälkeensä tuijottamaan +harmailla, elottomilla silmäterillään. Miksi hän oli ollenkaan palannut +kotiin? Eikö ollut parempi käännyttää hevonen? + +Mökissä nukuttiin. Jaana ei tahtonut ruveta heitä herättelemään. Hän +kolkutti saunan ovelle. + +Mummo tuli avaamaan. + +--Kuka siellä? hän kysyi. + +--Minä se vaan olen, sanoi Jaana. + +Eikä mummokaan kysynyt enempää. Hän teki Jaanalle tilan penkille ja +asettui itse lepäämään lattialle. Hän ei osoittanut enempää hämmästystä +kuin jos he olisivat eilispäivänä toisensa tavanneet. + +Mummo ei mahtanut olla oikein viisas enää. Hän eli jo ikäänkuin tuonen +tuonpuolisissa maailmoissa. Talvisin hän nousi jo usein keski-yölläkin +veisaamaan. Silloin kuului, jos sattui kuuntelija olemaan, saunasta +värähtelevä, hopeanhelkkä virren ääni, joka ei enää tuntunut tulevan +maasta, vaan suuren kirkastuksen korkeudesta. + +Jaanan odottamaton paluu oli mummon mielestä kuitenkin siksi +merkillinen tapaus, että hän katsoi sen sopivan virrenvärssyn +arvoiseksi. Tällä kertaa oli Jaana hänen kuulijansa. + +Mutta tavallisesti häntä eivät kuulleet muut kuin ääretön erämaa hänen +ympärillään ynnä taivaan tähdet ja kuu, sekä kenties vielä niiden +takana se suuri Tuntematon, jonka välittömässä yhteydessä mummo eli, +kiitos olkoon natsarealaisen kirvesmiehen pojan ja Nikean yleisen +kirkolliskokouksen. + +Myöskään tohtori Martin Lutheruksen ansioita ei tässä viimemainitussa +suhteessa suinkaan ollut vähiksi arvattava. + + + + +16. + + +Jaana lepäsi jälleen lapsuutensa karsta-kiiluvan orren alla. Mutta +hänen ajatuksensa liitelivät ja laatelivat eikä uni hänen silmiään +ummistanut. + +Liian paljon oli mummo pienenä häntä kurittanut, että hän olisi tätä +voinut juuri millään rakkaudella ajatella. Kuitenkin tuntui hänestä +täällä merkillisen turvalliselta. Hän ei voinut vain ymmärtää, että +sauna todellakin oli näin pieni. Tässähän tuskin mahtui kääntymään. + +Tuossa hän oli istunut, tuossa astunut, tuossa maannut, tuossa +kehrännyt ja kartannut. Tuolla jakkaralla oli mummo hänelle aakkoset +opettanut, tuossa perälasin alla hän oli lukenut katkismusta ja +päntännyt päähänsä kristillisen uskontunnustuksensa ensimmäisiä +opinkappaleita. Hän tunsi jokaisen esineen täällä. Tuhannet muistot +tulvehtivat hänen mielessään. + +Aamut olivat aina olleet ankarimmat hänelle. Hänen heräämisensä +tapahtui tavallisesti niin, että mummo joka jo puoli-yöstä oli istua +hyrrännyt rukkinsa ääressä, kopasi häntä ruojuensa kärellä ja äyskäsi: + +--Tokko pääset siitä? Kun koko päivän lojuu, iso ihminen! + +Hän kuuli sen unensa läpi. Mutta hänellä ei ollut vielä tarmoa nousta +taikka edes osoittaa hyvää aikomustaan nousemaan muulla kuin unisella +kädenliikkeellä. + +--Hän? Eikö sinulle ole sanasta apua vai pitääkö olla kättä pitempätä? + +Jo kulkivat ensimmäiset kirkkaat ajatukset hänen unenpöpperöisissä +aivokamareissaan. Mutta niillä ei ollut voimaa puhjeta vielä muuhun +kuin pitkään ja haikeaan haukotukseen. + +--No, jo se on tottelematon tuo tyttö! + +Jaana tunsi vaistomaisesti, että suojeleva välly tempaistiin hänen +päältään ja hänet pyöräytettiin vatsalleen. Oikein heräsi hän vasta +silloin, kun vihaiset koivunvarvut alkoivat viuhua hänen pakaroillaan. +Hän muisti silloin aivan selvään, että hänen nimensä oli Jaana, että +Jaana oli hyvin kovakorvainen lapsi, että maailmanloppu, josta mummo +aina puhui, oli lähellä ja että helvetin tulinen järvi oli kuin +vartavasten juuri hänen kaltaisilleen uppiniskaisille kakaroille +valmistettu. + +Taikka tapahtui myös, että hän ei muistanut mitään, vaan tunsi +ainoastaan koko ruumiinsa kihelmöitsevän kuin olisi sitä jo nyt +viileskelleet iankaikkisen kadotuksen lieskat. + +Hän huusi niin paljon kuin jaksoi ja sätkytteli sääriään. Se oli mummon +mielestä silmiinpistävin todistus siitä, että vitsa oli tarpeen ja että +sielun vihollinen teki jo häijyn-ilkistä työtään tytössä. + +--Soh! Ja siunaa nyt itsesi ja lue aamurukouksesi. + +Tyttö nyyhkytti. + +--Oletko siinä volisematta! Vai alanko uudestaan---- + +Jaana heräsi otsa kylmässä hiessä. Hän olikin vain uneksinut. Tuntui +niin turvalliselta ajatella, että hän nyt oli aika ihminen ja ettei +hänen enää tarvinnut mummon piiskaa pelätä. Kuitenkin oli uni ollut +niin selvä, että hän tavallista sukkelammin kohosi istumaan. + +Päivä paistoi saunan lasista sisälle. Mummo oli jo keittänyt kahvit ja +asetti kupit pöydän nurkalle. + +--Syötyä me lähdemme Lentuan kylälle, hän sanoi. Toisen pitäjän pappi +on tullut ja pitää kauppiaan pirtissä jumalanpalvelusta. + +Jaana lupasi tulla mukaan. Mitä enemmän hän valveutui ja raskaat +ajatukset palasivat, sitä enemmän hän tunsi tarvitsevansa jumalan sanan +lohdutusta. + +Varsinkin painoi häntä ajatus, miten vanhemmat ottaisivat hänen tulonsa +vastaan. + +Se kävi helpommin kuin hän oli ajatellutkaan. + +Hänen nilkku veljensä, Ranssu-niminen, avasi äkkiä saunan oven, +seisahtui möllämystyneenä kynnykselle ja sanoi: + +--Ka, Jaana! + +Jaanan täytyi oikein naurahtaa hänelle. + +Ranssu ojensi kätensä hätäisesti, ei kysynyt kuulumisia, nilkutti +tupaan ja ilmoitti kaikille suuren uutisensa. Isä ja hänen toinen +veljensä tulivat juoksujalassa, äiti vähän ajan perästä, pyyhkien +käsiänsä hameenhelmaan. + +--Terveisiä Helsingistä, sanoi Jaana. + +Isä oli oikein ylpeä tyttärestään. Veljet tohtivat tuskin lähestyä +häntä. Jaana jakoi heille vähät tuomisensa, jotka hän oli ostanut +ylioppilasten keskenään keräämällä huomenlahjalla. Äiti kiitteli ja +kosteli. + +--Tulithan kuitenkin katsomaan, hän sanoi. + +Kukaan ei nähtävästi enää Jaanan karkaamista ajatellut. Heistä oli +kaikki niinkuin ollakin piti. Jaana oli piikana pääkaupungissa, mutta +ei silti köyhää kotiansa halveksinut. + +--Pitkäksikö aikaa sinä nyt jäät meille? kysyi isä. + +--Enpä ole tuota vielä tullut tuumineeksi, vastasi Jaana. + +He aikoivat kaikki lähteä Lentuan kylälle. Nilkku Ranssu yksin saisi +jäädä kotimieheksi. + +Ulkona oli taivas kirkas ja kuulakka. Ilmakin tuntui leudolta ja +lämpöiseltä. Helluntain päivä paistoi päälle rasvatyynen Kuikkalammen, +joka lepäsi tummien rantojensa sisällä rauhallisena niinkuin +iankaikkisuuden ajatus keskellä elämän kohtaloita. + +Jaana ei ollut oikein halukas kertomaan Helsingin kuulumisia. Mutta hän +tunsi kuitenkin mielensä suuresti virkistyneeksi. + + + + +17. + + +Pieni ja matala oli Lentuan kylä, syrjässä maailman menosta, kurja, +köyhä ja kokonaan takapajulle jäänyt. Talokkaita ei siinä ollut kuin +puolikymmentä. Muut olivat torppareita ja mäkitupalaisia. + +Kansa oli raakaa, röyhkeätä ja epärehellistä. Siinä ei ollut enää +korven salskeata kasvua eikä erämaan tyyntä hiljaisuutta. Sen silmät +vilahtelivat viekkaasti ja levottomasti. Sen kieli oli sekoittunutta, +turmeltunutta ja typertynyttä, sen vaateparsi koottu maantien +matkamiehiltä ja sen pirtit pieniä, ahtaita ja likaisia. + +Raitin väkeä se oli, rihkamakansaa, läpikulkuihmisiä, joiden mieli +paloi markkinoista markkinoihin. + +Kukin eli kädestä suuhun eikä kukaan huomista aamua ajatellut. Miehet +kulkivat kesät tukkitöissä, kaukana pohjan perillä, suurten virtojen +varsilla; talvet he makasivat uunin päällä, paksua tupakkimälliä +poskessaan mäiskytellen, tullen niukin naukin toimeen kesän ansioilla. +Naiset olivat rumia, kömpelöitä ja epäsiveellisiä. Lapsia heillä oli +kaikilla, mutta tuskin jokaisella tietoa siitä, kuka minkin todellinen +isä oli. + +Syksyisin, kun miehet tukkitöistä palasivat, kiehui kahvipannu päivät +pitkät köyhimmänkin töllin pankolla, juotiin viinaa, syötiin +vehnäleipää ja maisteltiin kaupunkimakeisia. Taas kun talven selkä +taittui ja kolikot loppuivat, kiristettiin nälkävyötä, käytiin +kerjuulla kaupungissa tai varastettiin. Kaikki he olivat yltäpäältä +velassa kauppiaalle, joka nylki heitä armotta ja perinpohjaisesti. + +Tämän kylän kuningas oli kauppias Luikarinen, vihattu, peljätty, +ihailtu ja rakastettu. Hän oli yleinen ja alituinen puheen-aine Lentuan +pahamaineisissa mökeissä. + +Haasteltiin suurella kunnioituksella hänen herraskaisesta ja +täsmällisestä esiintymistavastaan. Kehuttiin hänen etevää +kauppakykyään, kadehdittiin hänen mahtavia juomamatkojaan ja kiroiltiin +hänen nopeaa rikastumistaan. Tiedettiin myös, että hän ei uskonut +jumalaan. + +Se oli lentualaisten mielestä hyvin arveluttava seikka, mutta juuri sen +vuoksi omiaan jokaiselle todistamaan, että kauppias Luikarinen ei ollut +mikään tavallinen ja vähäpätöinen mies. Kuinka hän muuten olisi +voinutkaan sallia itselleen sellaista voimannäytettä? Mennäpäs itse +isän jumalan kanssa sormikoukkusille! + +Kauppiaan talossa olivat nurkat sivutut punamullalla ja ikkunalaudat +viheriällä öljymaalilla. Hänenpä kujansa päässä sillankorvalla paistoi +myös kruunun majatalon merkki, punavalkea patsas, jonka taulusta kuka +tahansa voi aivan ilmaiseksi nähdä, mikä oli matkan pituus Pietariin ja +mikä Helsinkiin. Se ikäänkuin aateloi koko tienoon ja kohotti suuresti +jokaisen ohikulkevan kyläläisen itsetuntoa. + +Kylän halki juoksi joki, jonka ylitse oli yleisillä varoilla rakennettu +silta oikeine kaidepuineen, kivisine arkkuineen ja jäänsärkijöineen. +Sekin oli yksi lentualaisten ylpeyksiä. + +Suurin ylpeys oli kuitenkin kauppias Luikarinen. + +Monien muiden ansioittensa ohella hän oli myös kylän suurin +maanviljelijä. Laitumet olivat näillä tienoin huonot niinkuin +pellotkin, kankaat karut, luonnon niittyjä vähän taikka ei ollenkaan. +Käytännöllisenä miehenä oli Simo Luikarinen heti huomannut +heinänviljelyksen edut ja lyönyt pitkät sarkansa vikkeriä ja timoteitä +kasvamaan. Hän möi voita kaupunkiin, jota valmistettiin oikealla +käsiseparaattorilla, toistaiseksi kokonaan kuulumaton kalu tällä +perukalla. Myös osti hän jokaisen nokareen, minkä mökin eukot vähistä +lehmistään saivat vuoden kuluessa säästetyksi. + +Kauppias Luikarinen ei koskaan maksanut rahassa. Mutta hän mittasi sekä +omasta että muiden mielestä kohtuullisen palkkion kahvissa ja sokurissa. + +Tämä mies oli monella muotoa vaikuttanut Rönnyn perhekunnan +kohtaloihin. + +Ensiksikin oli mökin isäntä Iikka Rönty ollut renkinä hänellä. Se oli +tapahtunut silloin, kun hän vankilasta kolmen markan miehenä palattuaan +siirtyi äitineen kaupungista kohisevan kosken varrella. Sitten oli +Jaana lapsena ollut paimentyttönä hänellä. Muutaman vuoden perästä +hänet oli korotettu jo puotitytöksikin. Hänpä se myös oli tuhmalla +pilallaan aikaansaanut Jaanan karkaamisen kodistaan ja siten ollut +välillinen syy hänen myöhäisempiinkin vaiheisiinsa. + +Rönnyn mökki oli hänen maallaan. Isällä oli paljon velkaa hänelle. Äiti +maksoi voilla ja marjoilla hänelle kahvinsa ja sokurinsa. Hän osti ne +villat, jotka mummo kehräsi, ja korvasi hänen vaivansa silloin tällöin +muutamalla kolikolla. Hän oli Rönnyn joukolle kaikki kaikessa, heidän +elättäjänsä, heidän jumalansa ja hyväntekijänsä. + +Mummon mielestä oli kauppias Luikarinen Anttikristus itse. Hän ei +voinut antaa anteeksi, että Iikka hänen luonaan palvellessaan oli +unohtanut isiensä jumalan ja käynyt sangen maailmalliseksi mieleltään. +Se ei kuitenkaan estänyt millään muotoa häntä hyvällä halulla kauppiaan +villoja kehräämästä. + +Kauppias oli paljon pitänyt Iikasta. Iikka oli kova työmies ja +sitäpaitsi oli hänen kasvoissaan ja koko olennossaan jotakin, joka heti +oli kauppiasta miellyttänyt. Hän ei vaan voinut kärsiä sitä, että aika +mies viitsi noin kulkea häntä koipien välissä. Tosin hän tiesi Iikalla +olevan perusteelliset syynsä siihen, mutta hän asettui niiden +yläpuolelle. + +Iikka ei ollut mikään typerä mies nuorempanakaan ollessaan. Siksi oli +kauppias mielellään istunut hänen kanssaan pienessä puotikamarissa +mustakylkisiä olutpulloja ynnä höyryäviä puolikupposia tyhjennellen. +Eipähän hänellä tässä autiossa erämaassa paljon muutakaan puhekumppania +ollut. + +Iikan kanssa oli ollut hauska keskustella. Hän kuunteli ääneti ja +kunnioittavasti, ei koskaan keskeyttänyt, oli aina yhtä mieltä +edellisen puhujan kanssa ja uskoi kaikki, mitä hänelle sanottiin. Pian +oli kauppias ruvennut kohtelemaan häntä kuin vertaistaan. Iikka oli +tuntenut itsensä siitä suuresti imarrelluksi. + +Myöskin Miina Rönty, jota nyt mummoksi sanottiin, oli aluksi ollut +mielissään. Mutta sitten hän oli ollut huomaavinaan, että kauppias +kevytmielisillä puheillaan houkutteli Iikan pois hänen isiltäperitystä +uskonnollisesta mielenlaadustaan, joka varsinkin hänen vankila-aikansa +jälkeen oli esiintynyt hänessä syvänä murheena ja katumuksena. Hänen +selkänsä oikeni, hänen silmänsä kirkastuivat, hän alkoi kiroilla ja +päästellä suustaan pitkiä tupakkasylkyjä, joiden tarkoitus oli +jokaiselle todistaa, että hän kyllä oli mies niinkuin muutkin miehet ja +että hänellä oli yleensä kirkas luonto ja repäisevä meininki. + +Taikka kuten kauppiaan oli tapana sanoa: »mies on aina miehen väärti ja +välistä vähän parempikin». + +Miina Rönty oli nähnyt suurella surulla ja sydämenkarvaudella poikansa +epäiltävää uudestasyntymistä. Usein hän oli katunut katkerasti, että +oli ollenkaan kaupungista lähtenyt ja tullut tähän lemmon kylään, missä +niin jumalatonta elämää hänen silmäinsä edessä vietettiin. + +Kauppias Luikarinen oli tosin lukenut mies, joka oli käynyt vuoden +kansakoulua ja tilasi sitäpaitsi erästä kerran viikossa ilmestyvää +sanomalehteä. Mutta hän oli jumalankieltäjä ja perikuvallinen lavean +tien taivaltaja, raaka aineen orja, jonka seura ei mitenkään voinut +olla sovelias Miina Rönnyn pojalle. + +Niinpä ei äiti ollut saattanut muuta kuin iloita, kun Iikka kerran oli +hänelle ilmoittanut vakaan aikomuksensa olevan muuttaa yksinäisen +Kuikkalammen rannalle, saman maantien varteen, missä kauppiaalla oli +pieni metsäpalsta ja missä tämä oli Iikalle oman kodin ja konnun paikan +luvannut. Siellä metsän syvyydessä, kaukana viettelevistä ihmisistä, +oli Miina Rönty toivonut hyvien enkeleiden vielä kerran poikansa +sydämeen palajavan. + +Jälleen oli äidin ilo tullut varsin lyhyeksi. Iikka sai kuin saikin +tosin mökin rakennetuksi, mutta häntä oli seurannut uuteen asuntoonsa +kauppiaan tanakkatekoinen karjakko, Reeta, joka oli vain nimeksi +neitsyt eikä suinkaan mikään suositeltava aviosiippa kenellekään +kristillissiveelliselle nuorukaiselle. Turhat olivat olleet äidin sanat +ja huokaukset. Iikka oli jo paatunut pahassa eikä kaivannut lempensä +liitolle enää edes mitään kirkollista vahvistusta. + +Reeta oli jäänyt hänen mökkinsä vakinaiseksi asukkaaksi. Iikan mielestä +hän ajoi saman asian kuin mikä vihitty vaimo tahansa eikä +matkamiehilläkään, jotka pian tottuivat töllin pihalle hevosensa +pyöräyttämään, ollut hänen suhteensa mitään erikoista muistuttamista. + +Silloin oli äidin sydänalassa ratkennut jotakin, joka ei sitten enää +koskaan eheäksi parantunut. Hän oli muuttanut saunaan asumaan, +siirtynyt sinne rukkineen ja raamattuineen, eli hiljaa kuin hiiri +pesässään eikä mielellään vihatun miniänsä ovea avannut. Kuin etäisenä +kaikuna hän kuuli joskus kerrottavan öisistä juomingeista ja +tappeluista tuolla asuinrakennuksessa, josta silloin tällöin kannettiin +hänen saunansa soppeen joku tavallista pahemmin rusikoitu riitapukari. +Hän ei näyttänyt enää siitä paljoa välittävän. + +Kerran viikossa saapui mökin väki saunaan kylpemään. Mummo kantoi +vedet, hautoi vastat ja löi löylyt heille, mutta ei virkkanut niin +halaistua sanaa, istui vaan päätä nyökytellen penkillä taikka pistäysi +yksikseen harvaseinäisen kotaporstuan kynnökselle kyyröttämään. Se oli +hänen mykkä vastalauseensa poikansa surutonta sieluntilaa vastaan ja +sitä, mitä hän tämän perhe-elämässä piti vääränä ja paheksuttavana. + + + + +18. + + +Iikalla oli ollut Holli-Reetasta viisi poikaa, joiden nimet olivat +Ranssu, Aleksi, Jörkki, Nantta ja Roope. Näistä olivat Nantta ja Aleksi +jääneet isänkotiin, Roope oli kuollut ja Jörkki ja Aleksi lähteneet +maailman markkinoille. + +Ranssu oli jo varhain joutunut hunningolle. Tuskin täyteen ikään +tulleena hän jo ryösti postin maantiellä. Sitä ei saatu koskaan ilmi. +Mutta vanhurskas jumala kiivaudessaan salli, että hän eräänä pilvisenä +pärttyli-maanantaina löi kirveellä rikki polvilumpionsa. Nyt nilkutteli +hän raajarikkona vanhempiensa kodissa, minkä mitäkin näperrellen, +pistäysi usein mummon luokse saunaan ja osoitti ennen pitkää selviä +katumuksen ja parannuksen oireita. Vuoden kaksi hän kulki allapäin ja +harvapuheisena. Mutta sitten alkoi iankaikkinen ilo jo loistaa hänen +silmistään. + +Aleksista tuli hevoshuijari. Hän petti markkinoilla monta etevääkin +ammattimiestä, mutta vihdoin petti hänet mustalainen, pettipä oikein +perinpohjaisesti, niin että hän hävisi erinomaisen tamman ja vielä +kaksisataa viisikymmentä markkaa kaupanpäällisiä. Silloin päätti hänkin +jättää synnillisen elämänsä ja kääntää kasvonsa Hänen puoleen, jolta +kaikki hyvä tulee. Seuraavana sunnuntaina meni hän Herran pyhälle +ehtoolliselle ja pestausi heti sen perästä rengiksi pappilaan. +Myöhemmin hän pääsi haudankaivajaksi erääseen kappeliseurakuntaan ja +eli yleisesti kunnioitettuna miehenä kuolinpäiväänsä saakka. + +Jörkki oli, kuten sanotaan, ruunankummi. Hän ei koskaan ollut saanut +rippikouluaan suoritetuksi eikä siis myöskään tullut mahdolliseksi +Herran armopöytään astumaan. Mutta kerran Mikkelin päivän tienoilla +kaupungissa käydessään hän oli kohdannut erään hihhulilaisen +maallikkosaarnaajan, joka oli kovasti kolkutellut hänen kivettynyttä +omaatuntoaan. Olipa luvannut vielä synninpäästönkin, sillä ehdolla +nimittäin, että Jörkki rehellisesti tunnustaisi kaikki pahat tekonsa +hänelle. Jörkki oli tunnustanutkin hänelle kaikki muut paitsi että hän +todellakin oli sen lapsen isä, josta häneltä parast'aikaa oikeuden +käden kautta ruokkoa riideltiin. Kohta senjälkeen sai hän kuulla, että +lapsi oli kuollut. Hän huomasi silloin tosiksi maallikkosaarnaajan +sanat ja tunsi, ettei hänellä ollut yhtään syntiä enää. Hänestä tuli +harras kristitty ja toimelias kirjakolportööri, joka kenties tänäkin +päivänä vielä kiertää Suomen saloja kaupiten pieniä uskonnollisia +kirjoja, evankelisia lehtiä ja pakanalähetyssanomia. + +Nantalla oli vain neljä sormea oikeassa kädessään. Mutta kun hän sen +liitti vasempaan, kuuli Kaikkivaltias yhtä tarkasti hänen +yhdeksänsormisen kuin jonkun toisen kymmensormisen rukouksen. Hän oli +ruununraakki, joka arvannoston pelosta oli lyönyt peukalonsa poikki +havunhakkurilla. Myöhemmin katui hän ankarasti tekoaan, sillä hän +arveli, että olisi ollut parempi lyödä poikki pikkulillinsä. Silloin +hän olisi näet, kuten kasvavana, vielä voinut hiihtää hirviä, joiden +tappaminen tosin oli kielletty maallisessa, mutta ei taivaallisessa +oikeudessa. Nyt oli hänen pakko pyytää vain lintuja ja jäneksiä, +tietysti kaikista lupakausista välittämättä. Kerran palatessaan +kielletyiltä metsämatkoiltaan hän vilusti vatsansa ja sai väkevän +uskonnollisen herätyksen, joka myllersi kaikki syvyyden lähteet hänen +henkiruumiillisessa olemuksessaan. + +Rooperukan kävi hullusti. Hän oli pulska poika ja oli jo aikonut mennä +yhteen muutaman Mankis-Leenan kanssa, jolla oli rahaa +kirstunpohjallakin. Leenan kolikoilla he olivat päättäneet ostaa kaksi +tikettiä Amerikkaan; loput sai mennä häihin ja kultasormuksiin. +Molemmat he olivat nuoret ja suruttomat. Kaiken todennäköisyyden mukaan +he olisivat menneet siitä portista sisälle, joka vie kadotukseen. Mutta +silloin pisti Roopen päähän ajatus lisätä hiukan heidän yhteistä +matkakassaansa. Hän teki onnistumattoman varkausyrityksen, tavattiin +itse teosta ja tuomittiin raipparangaistukseen. Mummon saunassa pari +viikkoa pahimpia piiskanvammoja hoideltuaan, hän meni aamulla metsään, +teki vitsaisen kaulahuivin koivunnäreestä ja hirtti itsensä. Mutta +mummo, joka hänen satunnaisen sairautensa aikana oli johdattanut hänet +sielunsa asioita ajattelemaan, vakuutti että Roopen synnintunto oli +ollut sekä syvä että vilpitön ja että hän usein yön hiljaisuudessa, kun +perälihat kovin porottivat, oli kääntynyt taivaallisen Herransa puoleen +monella hartaalla ja palavalla rukouksella. + +Että Roope itsemurhastaan huolimatta ja vastoin raamatun nimenomaista +määräystä olisi päässyt taivaan valtakuntaan sisälle, näyttää kuitenkin +puolueettomasta katsojasta vähemmin uskottavalta. Mutta Leena meni +tiettävästi neulansilmän läpi ja tuli autuaaksi. + +Jumalan kirous lepäsi raskaana Iikka Rönnyn mökin päällä. Itse hän +mietti usein tehdä parannusta eikä enää myöhemmällä ijällä +salakapakoinutkaan juuri muille kuin kauppias Luikariselle ja kenties +jollekin varakkaammalle matkamiehelle. Rahdinvetäjät, ne vensperit, +olivatkin ottaneet tavaksi pitää mukanaan omat nassakkansa. +Lopullisesti oli Iikka kuitenkin päättänyt kääntyä vasta +kuolinvuoteellaan. + +Ainoa, joka ei näyttänyt mitään korkeamman henkisen elämän eikä +puhtaamman sydämen merkkejä, oli Reeta, Iikan vihkimätön jalkavaimo. +Päinvastoin hän murehti suuresti muiden leväperäistä pensistymistä, +sillä mökin varallisuus väheni samassa suhteessa kuin sen asukkaiden +mieli muuttui hurskaammaksi ja siveellisemmäksi. Hänen yksinkertainen +sosialinen periaatteensa oli, ettei köyhän kannattanut elää +rehellisesti. Nähtävästi hän aikoi tulla toimeen maailmanlapsena +elämänsä loppuun saakka eikä katua ennen kuin viimeisellä tuomiolla. + +Mutta mummo iloitsi. Mitä kovemmin kohtalon vallat murtelivat hänen +poikansa perheen jäseniä, sitä voitollisemmin helisi hänen virtensä ja +sitä kirkastuneempina tuikkivat hänen pienet tuhkanharmaat +silmäteränsä, sillä hän tiesi Herran rankaisevan sitä, jota hän +rakasti. Jaanan sydämestä hän oli jo varhain tahtonut kitkeä pois +kaikki ne perisynnin ja pahojen aivoitusten ohdakkeet, jotka tämä +mahdollisesti oli saanut synnyinlahjana erhettyneiltä esivanhemmiltaan. +Samalla hän oli tahtonut kylvää rakkaan poikansatyttären poveen sen +sinapin siemenen, joka kerran kasvaisi suureksi puuksi ja jonka oksille +kaikki taivaan laulelevat linnut pesänsä tekisivät. + + + + +19. + + +Matkue läheni Lentuan kylää. Metsä loppui ja alkoivat kauppias +Luikarisen tilukset. + +Jaana katseli uteliaasti ympärilleen. + +Tuossa hän oli istua nukottanut ojanreunalla vahtimassa, etteivät +lehmät päässeet kiellettyjä aloja sotkemaan. Se oli ollut hyvin helppoa +työtä, kun vaan karttoi itsensä isolta sonnilta eikä päästänyt sitä +takaapäin ryntäämään. Silloin se varmaan olisi hänet sarviinsa +seivästänyt. + +Edestäpäin tarvitsi sille vain näyttää karahkaa. Silloin se räpähytti +silmäänsä ja meni möyryten menojaan. + +Kauppias Luikarinen ei niitättänyt nurmiaan kahta kertaa. Niin +tapahtui, että syksyisin, kun muiden karjat tarpoivat savisia +metsäteitä, söivät hänen jalosukuiset lehmänsä maukasta kylvöheinän +ävärtä, ja vain silloin tällöin aikansa kuluksi ojentelivat koipiaan +kuin kamarin lattialla. Se oli kaikkien mielestä sangen merkillistä +eikä ilman ihmettä Jaanastakaan. + +Pian olivat huomanneet Lentuan kylän lapset, että oli ilmestynyt uusi +jäsen heidän yhteiskuntaansa. Kiertäen kaartaen he olivat Jaanaa +lähestyneet ja tulleet heti hyviksi tuttaviksi. Kirjavat, sekeiset +syyskesän päivät, korkean ja kuulaan auringon alla, olivat olleet kuin +luodut toverilliseen seurusteluun. Mikä oli silloin sen autuaampaa kuin +tehdä tuli ojaan ja paistaa perunoita suloisessa porossa? Kuka tahtoi, +voi samassa paikassa paistaa myös jalkojaan. + +Jollakin oli päällään mekko, useimmilla vain lyhyt paidanriekale. +Päiväkauden nuotion ympärillä kuhnittuaan he kaikki olivat yhtä mustia +ja nokisia. + +Kauppias Luikarinen oli kävellyt usein peltojensa pientareita. Jos hän +silloin sattumalta näki häärivien nokitonttujen homman, hän ärjäsi +kaukaa hirvittävällä äänellä ja voi heti havaita ilokseen, miten pienet +syylliset kuin peltohiiret ojanpohjia myöten kotiinsa piipersivät. +Tietysti palasivat he pian takaisin. Mutta kauppiaan mielestä olikin +pääasia, että isännän auktoriteetti vaan tuli ylläpidetyksi. + +Saattoi myöskin tapahtua, ettei kauppias Luikarinen karjaissutkaan. Hän +voi myöskin hiipiä hiljaa niinkuin varas yöllä ja ilmestyä +ällistyneiden nokikolarien eteen äkkiarvaamatta ja aivan +odottamattomalta taholta. Jos hän silloin näki ojanvarrella jonkun +tuollaisen nollottavan räkänokan, heilautti hän säärensä tämän +päänpäällitse; tuhma temppu, joka syvästi loukkasi asianomaisen istujan +ihmisarvoa. Se oli oja-yhteiskunnan mielestä kokonaan kuulumaton tapa +niin arvokkaalle henkilölle, vaikka he tosin ymmärsivätkin +täydellisesti sen edut pirullisena ja oikein laskettuna +rangaistuskeinona. + +Kauppias Luikarinen oli musta pilvi heidän taivaallaan. Toinen oli iso +sonni. Molempia varten täytyi pitää vuoronperäinen etuvartia. Mutta +muuten oli kaikki kirkasta ja pilvetöntä. + +Heidän leikkinsä olivat matkitelleet uskollisesti sitä elämää, jota he +joka päivä näkivät ympärillään. He leikkivät lehmisillä, hevosilla, +talosilla, isäsillä ja äitisillä. Myöskin juopposilla he leikkivät ja +se oli kokonainen draama, jossa oli monta kaunista ja liikuttavaa +kohtausta. Kotisilla oli eräs toinen pienempi draama, mutta sitä +jännittävämpi. Se alkoi niinkuin ainakin talosilla, mutta isä ja äiti +lähtivät kylään ja kielsivät lapsia minnekään menemästä. He palajavat +kotiin eivätkä löydä ketään. Sitten jatkui se niinkuin kuuropiilosilla +ja päättyi kuvaannolliseen selkäsaunaan, joka suoritettiin kaikkien +muotojen mukaisesti. + +Tämä kaikki oli ollut Jaanasta erinomainen hauskaa eikä hän suinkaan +ollut ikävöinyt takaisin mummon saunan savuiseen yksinäisyyten. + +Mutta syksymmällä, kun viikkoiset sateet alkoivat, ei pikku paimenen +elämä enää ollut kovinkaan kehuttava. Vaikka hän saikin aamulla +päälleen ruoti-ukon ijänikuisen sarkatakin, joka ulottui hänelle +kantapäihin saakka, ei sekään enää puolenpäivän tienoilla voinut estää +alituisesti suhuttavaa märkyyttä läpi tihkumasta. Hänen ainoat +jalkineensa olivat ne, jotka vares oli hänelle antanut, ja ainoat +sukkansa ne siniset, jotka vilu ja vihmova sade kutoivat hänelle. +Silloin ei ollut mikään erinomainen ilo tarpoa upottavia kyläteitä +taikka purra kovaa evästään kostean heinäsuovan kupeessa. Onneksi ei +karjakaan tällaisilla säillä paljoa liikkunut, söi mieluimmin yksiltä +paikoiltaan ja siirtyi jo puolenpäivän rinnassa märän ja mustan metsän +rantaan, joka huokasi ikuista murhettaan harmaan, yksitoikkoisen +taivaankannen alla. + +Sade-ilmoilla muuttui myös koko Lentuan kylän ulkomuoto. Nyt vasta se +näytti pieneltä, matalalta ja ränsistyneeltä. Kujat pursuivat lokaa +puolipolveen, maantien hiekka kuohui yli äyräittensä. Seinät vettyivät, +räystäät tippuivat, katot vuotivat ja putosivat kaikki ikäänkuin pari +vaaksaa alemmaksi. Raskas ilmanpaino löi savun maahan taikka lähetti +sen takaisin tupaan. Sieltä täältä pilkisti ikävän ikkunan takaa vain +joku nykerönenäinen paitaressu kaivaten kesäisiä tantereitaan. + + + + +20. + + +He tulivat sillalle. Lentuan kylä lepäsi heidän edessään. + +Kauppiaan kujan suusta paistoi punavalkea patsas. Puoti oli auki +sunnuntainakin; täällä korven keskellä, missä matkat olivat pitkät ja +vaivaloiset, ei ollut yleisön mukavuudenkaan vuoksi aina niin helppo +lepopäivää pyhittää. Sitäpaitsi oli sunnuntai paras kauppapäivä. + +Lähin kirkko oli kaupungissa kolme peninkulmaa pohjoiseen päin. Sinne +ei tietysti kenelläkään tullut ilman erityistä asiaa lähdetyksi. Sen +sijaan kävivät kaupungin ja naapuripitäjien papit toisinaan täällä +pitämässä jonkun hartaushetken. + +Tänään oli juuri sellainen harvinainen tilaisuus. + +Lentuan kylä oli tienristeyksessä. Paitsi kruunun valtamaantietä, joka +kulki sen lävitse, lähti siitä kaksi korpitietä, toinen luoteeseen, +toinen koilliseen. Siellä oli peninkulmien takana eräitä yksinäisiä +vaarakyliä, joiden asukkaat myöskin tällaisina päivinä astuivat +heiluvia pitkospuita myöten Lentuaan. + +Kansaa näkyi jo kokoontuneen kauppiaan kujan perille. Miehet +seisoskelivat piippu suussa aitaa vasten, eukot istuskelivat nyyttineen +puodin portailla. Puoti itse oli tietysti pakaten täynnä. + +Tämä näky muistutti Jaanan mieleen sitä aikaa, jolloin hän itse +kasvavana tyttösenä oli seisonut tuon puodin tiskin takana ja myönyt +kauppiaan ylikatsannon alla ryyniä, lankaa, kahvia ja sokuria. + +Kauppapuoti oli pienestä pitäen aina erikoisesti miellyttänyt Jaanaa. +Sen värjätyistä kangaspakoista, vanhoista rahkeista ja kimaltelevista +rihkamista uhosi hänen sieraimiinsa omituinen, sydänalaa vihlaiseva +tuoksu, joka sai hänen verensä oudon ja haikean ikävöimisen tulesta +intohimoisesti hiiltymään. Varsinkin illoin, kun kattolamppu oli +sytytetty ja koko huone välkkyi erivärisenä ja kirjavana, huikaisi +Jaanan silmiä tämän maallisen paratiisin mahti, joka kätki sisäänsä +niin satumaiset määrät uusia ja tuntemattomia iloja. Se oli hänelle +ikäänkuin ensimmäinen epäselvä kangastus jostakin etäisestä, pyhästä ja +pyörryttävästä maailmasta, sieltä, mistä matkamiehet tulivat ja minne +he menivät, kunne virstapatsaat viittasivat ja kulkivat salaperäiset +sähkölangat pitkin humisevia pylväitään. + +Epäilemättä oli tämä Eeden ja paratiisi. Mutta sen keskeen oli myöskin +hyvän ja pahan tiedon puu pystytetty. + +Jaana tekaisi jo paperitötterön ja sitoi käärenuoran päät kätevästi +kuin näppärin tiskimies. Mutta eräänä iltana hän pisti kätensä +luvattomasti pastillipurkkiin. Samalla astui kauppias sisälle +ulko-ovesta ja helähti ovenkamanaan kiinnitetty sydäntä-sävähyttävä +tiuku. + +Kauppias ei ollut sanonut kuin yhden sanan: + +--Ulos! + +Ja Jaana oli mennyt. Hän oli juosta vikittänyt jälelleen katsomatta ja +sukeltanut aamu-yöstä mummon saunaan niinkuin pelästynyt hiirenpoika +pesänsä koloon. Hän oli saanut selkäänsä, kuten tavallisesti, mutta +pitänyt sen tällä kertaa täysin ansaittuna. Kuitenkin oli hänen +sydämensä vielä kauan läpättänyt, kun hän oli muistanut rikostaan +jumalan seitsemättä käskyä vastaan. + +Lapsuuden muistot tulvehtivat joka taholta hänen mieleensä, mutta ne +eivät enää häntä ilahduttaneet. Kuinka hän tunsi olevansa kaukana +niistä! Mitä kaikkea hän oli nähnyt tällä välillä? Ja miten vähän +kaikki nuo ihmiset täällä tiesivät maailmanmenosta ja hänen +murheistaan. + +Eikä hänen sydämensä ollut syttä valkeampi, kun he astuivat kauppiaan +kujan suuhun, isä ja Nantta edellä, äiti, Miina-muori ja Jaana heidän +perässään. + + + + +21. + + +Kujan suussa seisoi Heikki. + +Jaana säikähti niin, että sydän oli tulla kurkkuun. Hän ei ollut +ollenkaan odottanut Heikkiä täällä tapaavansa. + +Kuitenkin oli aivan luonnollista, että Heikki oli tullut. Hänen +kodistaan oli vielä pitempi matka kaupunkiin kuin Jaanan. Hänetkin oli +harvinainen tilaisuus saanut liikkeelle. Jumalanpalvelus ei ollut +hänelle pääasia. Tärkeämpi oli tavata tuttavia, kuulla maailman +asioista ja tehdä eräitä ostoksia kauppiaalta. + +Heikin kotitalo, jossa Heikki nyt isännöi, oli nimeltään Kontio. Sen +mukaan sanottiin häntä Heikki Kontioksi. + +Vielä ei hän tiennyt Jaanan tulosta mitään. + +Nyt näki hän hänet äkkiä edessään. Piippu putosi hänen suustaan ja hän +tapaili hämmästyneenä hatunlievettään. + +Jaana oli käynyt niin jumalattoman kauniiksi hänen mielestään. + +Isä ja Nantta menivät lyömään kättä hänelle. Heikki tervehti heitä +välinpitämättömästi. Mutta hänen silmänsä pälyivät koko ajan kohti +Jaanaa ja hänen leukapielensä hymyilivät korviin saakka, hurmautuneesti +ja tuttavallisesti. Kaikesta päättäen hän tunsi itsensä ylenmäärin +onnelliseksi. + +Myöskin Holli-Reeta ja mummo tervehtivät häntä. Sitten kääntyi Heikki +vasta Jaanan puoleen ja sanoi: + +--No, Jaana! + +Jaanan täytyi pistää kättä hänelle. Mutta hän oli karahtanut +tulipunaiseksi tukanjuureen asti eikä mistään hinnasta olisi uskaltanut +kohdata hänen katsettaan. + +--Eikö se pappi vielä ole tullut? hän sanoi hätäisesti. + +Heikin ymmyrkäinen naamataulu hymyili kuin täysikuu. + +--Niin, pappi? hän sanoi painokkaasti. + +Nyt joutui Jaana vieläkin enemmän hämilleen. + +Onneksi tuli pappi samassa. Kauppias sulki puotinsa ja kansajoukko +siirtyi kohti pihan toisella puolen olevaa pirttirakennusta. Siellä oli +jumalanpalvelus pidettävä. + +Saarnan aikana katsoi Heikki koko ajan Jaanaan. Hän ei voinut mitään +muuta ajatella. Tuoko se sitten oli hänen tuleva morsiamensa? Nyt se +oli tullut takaisin, uskollinenpahan oli ollut, vaikka ei ollut silloin +lähtökiireessä tullut edes kihloja hommatuksi. Mutta nyt Heikki hänet +kihlaisi vaikka vihtasormuksella. + +Kyllä hän tietysti voi kultaisenkin ostaa, eipä sillä ja sen vuoksi. +Talo oli nyt hänen eikä isäkään enää kauan eläisi. Vielä ennen +juhannusta hän matkustaisi kaupunkiin ja ostaisi sormuksen, kultakellon +ja vitjat. Pärttylinä pidettäisiin ratulat eli kuuliaiset ja +römppäviikolla häät. Ristiäisiä saattaisi sitten noin Erkinpäivän +tienoissa ajatella. + +Se tuntui jo niin iloiselta ja hipleältä Heikistä, että häntä aina +pyrki väkisin naurattamaan. Aivan kuin olisi joku kainalokuopista +kutittanut. + +Samaako mahtoi Jaanakin ajatella, koska näytti niin ujostelevan eikä +edes kertaakaan katsonut hänen? + +Mutta Jaanan mieli liikkui taas muilla markkinoilla. Tässä pirtissä hän +oli saanut ensimmäisen ja ainoan koulu-opetuksensa. + +Oli näet erään hienon helsinkiläisen neidin nuoreen ja oikulliseen +päähän pistänyt ajatus lähteä laupeudentyötä harjoittamaan, levittämään +tiedon valoa ja hyviä tapoja Suomen synkimpien sydänmaiden keskuuteen. +Myöskin leipää ja vaatteita hän oli levittänyt, sillä näitä +nälkäperukoita oli jälleen kohdannut kaksi hallavuotta peräkkäin. + +Hänen isänsä oli joku hyvin ylhäinen sotaherra, hänen ristimänimensä +oli Signe ja hänen sukunimensä edellä oli af taikka von, mikä lienee +ollutkaan. Kuin pyrstötähti hän oli tullut, tuoden viestin +tuntemattomista aurinkokunnista, kuin pyrstötähti myös hävinnyt +häikäistyään, kadoten ijäksi Lentuan kylän pienestä ja ahtaasta +näköpiiristä. + +Vuoden hän oli pitänyt pienten lasten koulua kauppiaan pirtissä, jonka +tämä mielihyvällä oli tarjonnut hänelle maksutta käytettäväksi. + +--Jos te saatte nämä rosvonpenikat edes hiukankin ihmistapoja oppimaan, +oli kauppias sanonut, on siinä minulle kyllin vuokraa huoneestani. + +Jaana, joka jo silloin oli ollut paimentyttönä Luikarisen luona, oli +kuullut nämä sanat. Nyt pulpahtivat ne äkkiä esille sydämen onkaloista, +jonne ne kerran olivat niin kipeästi kaivertuneet. + + + + +22. + + +Kauppias Luikarinen ei ollut mikään tietopuolisen valistuksen +vihollinen. Päinvastoin hän piti sitä ainoana keinona, jos nyt kerran +oli kysymyksessä niin naurettava seikka kuin kansan kohottaminen +alkuperäisestä raakuudestaan, roistoudestaan, ja typeryydestään. Moinen +epäilemättä jalo pyrkimys oli hänen mielestään kuitenkin yhtä mahdoton +kuin olivat täyspäiselle ihmiselle uskonnolliset hassutukset. + +Papit olivat hänen loukkauskivensä. Hän vihasi heitä rajusti ja +intohimoisesti. Se ei tietysti suinkaan estänyt häntä jättämästä +pirttiään heidän käytettäväkseen jumalanpalvelusta varten, joka kokosi +kansan hänen kauppapuotinsa edustalle. + +Saarnan lopussa tapahtui jotakin tavatonta. + +Pappi puhui esivallasta ja sen kunnioittamisesta. Esivalta ei hänen +mielestään turhaan miekkaa kantanut. Tosin oli jumalalle annettava, +mikä jumalan oli, mutta etenkin keisarille, mikä keisarin oli. +Asevelvolliset nuorukaiset kuuluivat ehdottomasti keisarille. Mutta +tästäkin seurakunnasta oli moni jäänyt pois arvannostosta, muka sillä +syyllä, että uusi asevelvollisuus-asetus oli syntynyt maan lakien +vastaisessa järjestyksessä. Se oli surkuteltavaa hairahdusta ja kansan +terveiden käsitteiden sekoitusta. Ei ollut alammaisen asia mennä +esivallan toimenpiteiden laillisuutta punnitsemaan. Sillä esivalta, +joka oli jumalasta, teki tilinsä yksin jumalalle. + +Heti hänen jälkeensä nousi kauppias Luikarinen. Hän oli niin vihainen, +että hänen äänensä vavahteli. Pappi puhuu, mitä sylki suuhun tuo, hän +sanoi. Pappi puhuu pönttönsä ja leipälaukkunsa puolesta. Laki on +kansan, ja hallitsijaakin korkeampi. Mutta uusi asevelvollisuus-asetus +ei ole laki, vaikka Suomen papit sen ovatkin saarnastuolista +julistaneet. Se ei ole syntynyt Suomen valtiopäivien +myötävaikutuksella. + +--Menköön arvannostoon se, jonka housut lotisevat! hän huusi. Mutta +syyttäköön sitten itseään, jos joutuu Venäjälle kaalinpäitä +pureksimaan. Taitaa siinä vain maha piiskana heilua ympäri selkäpiitä. + +Täälläkin Suomen synkimmissä sydänmaissa, missä ruokajärjestys ei +suinkaan ollut kehuttava, mutta kaali kokonaan tuntematon, teki +viittaus venäläiseen kyökkiin tarkoitetun ja tuiki tyrmistyttävän +vaikutuksen. Mitä ymmärsivät Lentuan kyläläiset esivallasta ja +laillisuuden vaatimuksista? Esivalta oli se, joka verot kantoi ja +virkamiehet palkkasi, laillisuus se, joka esiintyi käräjinä, +lautamiehinä ja rikoslakina. + +Mutta vatsansa vaatimukset he ymmärsivät. Siksi he kaikki tällä +hetkellä sydämensä syvyydessä kannattivat kauppias Luikarista, vaikka +he eivät papin läsnäolon vuoksi rohjenneetkaan millään tavalla tuoda +julki mielipidettään. Heidän mielestään oli jo suunnatonta, että +kauppias oli sen tehnyt, mutta siinä olikin mies, joka ei pelännyt +piruakaan. + +Pappi oli punainen kuin kukko. Kauppias haukkui häntä vielä vähän aikaa +ja lupasi laittaa havuisen hännän jokaiselle, joka ei ollut hänen +kanssaan yhtä mieltä. + +Pappi vastasi tyynemmin ja maltillisemmin. Vielä oli aika katua niiden, +jotka eivät olleet kutsuntaan saapuneet. Mutta siinä tapauksessa heidän +heti oli armoa pyydettävä ja lainkuuliainen mielialansa esivallalle +ilmaistava. + +--Tehköön kukin omantuntonsa mukaan, hän sanoi. Minä olen vaan tahtonut +sanoa sanani ja samalla mikä on jumalan sana tässä tapauksessa. + +--Muna hapeniin sellaiselle miehelle! huusi kauppias Luikarinen. Ja nyt +pellolle minun pirtistäni taikka minä näytän sinulle, mitä muksu +maksaa! + +Pappi korjasi lipereitään ja lähti puuskuttaen. + +Kauppias Luikarinen hymyili voitollisena. Että hän kerrankin oli saanut +puhua suunsa puhtaaksi noille juuttaille ja iskarioteille! Käskivät +roistot vielä lepopäivää pyhittämään! Ikäänkuin kansalle ei ollut siinä +lepopäivää tarpeeksi, että se sai seisoskella hänen tiskinsä edessä! + +Heikki Kontio oli höröstänyt korviaan, kun kuuli arvannostosta +mainittavan. Hänkin oli jäänyt pois kutsunnasta. Tosin se oli +tapahtunut enemmän kauppiaan kehoituksesta kuin hänen oman +vakaumuksensa tähden, siitä yksinkertaisesta syystä nimittäin, ettei +Heikillä ollut näistä asioista mitään varmaa vakaumusta. Edesvastuu oli +hänen mielestään siis kokonaan kauppiaan. Mutta sitä suuremmalla +mielenkiinnolla hän oli seurannut tämän ja papin välistä väittelyä. +Hänestä tuntui kuin olisi siinä kiistelty hänen kohtalostaan. + +Jos kauppias olisi hävinnyt, olisi hänkin tuntenut itsensä tuiki +levottomaksi. Mutta nyt oli pappi saanut pötkiä käpälämäkeen ja hänen +edesvastaajansa jäänyt voitollisena taistelukentälle. + +Hätä ei ollut tämän näköinen. Ja Heikki katsoi jo turvallisesti +voivansa pistää piipputupakan käryämään. + +Jaana oli henkeä vetämättä seurannut papin ja kauppiaan ottelua. Se oli +muistuttanut hänen mieleensä paininlyöntiä Jaakopin ja hänen jumalansa +välillä, kuitenkin sillä erotuksella, että Jaakopin jalka ei näyttänyt +nyrjähtäneen. Eikö hänkin tiennyt esivallasta jotakin? Tapauksen +jälkeen pääkaupungin poliisikamarissa se merkitsi hänelle samaa kuin +väkivalta. Eikö hänkin tiennyt laista ja oikeudesta jotakin? Tiesi niin +paljon, ettei niihin ollut vetoamista, kun tiukka tuli. Mutta hän ei +ollut vielä voinut oikein pukea sanoihin ajatuksiaan. Nyt tuli kauppias +tuossa ja sanoi, että esivalta oli väärä ja ettei sen antamia asetuksia +ollut noudatettava. + +Tosin puhui kauppias ainoastaan väärästä esivallasta ja laittomasta +asevelvollisuus-asiasta, mutta tietämättään yleisti Jaana hänen sanansa +mielessään, yhdisti ne omiin kokemuksiinsa ja huomasi ne oikeiksi +kaikessa laajuudessaan, ilman mitään rajoitusta. + +Hänkin asettui heti vaistomaisesti kauppiaan puolelle. + +Pappi puhui pötyä hänenkin mielestään. Tosin oli hänen saarnansa ollut +kaunis ja liikuttava eikä Jaana ollut sen aikana voinut estää +kyyneleitään. Se oli ikäänkuin toinen maailma, jossa jumala oli isäntä +ja pappi pehtori. Huonona naapurina tahtoi perkele anastaa sekä heidän +tiluksensa että alustalaisensa. + +Mutta heti kun pappi oli ruvennut maallisista asioista puhumaan, oli +Jaana tuntenut sydämensä jäykistyvän. Mitä oli papilla niiden kanssa +tekemistä? Eihän jumala kuitenkaan vaivaisesta syntisestä välittänyt. +Eikä esivalta, ainakaan se, jonka tekemisiin Jaana oli joutunut, +suinkaan voinut olla jumalan sijainen maan päällä. Pimeyden +pääruhtinaan sijainen se oli. Epäilemättä, jos ihmisvoimat siihen +riittivät, sitä oli kaikin mokomin vastustettava. + +Kansanjoukko hajautui vähitellen. Kauppias avasi jälleen puotinsa ja +liike lähti käymään entistä menoaan. Pappi pyysi kyytiä takaisin +kaupunkiin, mutta joku eteläänpäin menevä matkustaja oli jo ehtinyt +ennen häntä nimensä päiväkirjaan merkitsemään. + +Papin täytyi hetki odottaa. Joku uskollinen sanankuulija lupasi hänelle +hevosensa. Mutta se täytyi ensin käydä valjastamassa. + +Jaana seisoi puodin portailla ja hoputti omaisiaan lähtemään. Hän +tahtoi kaikin tavoin välttää Heikkiä. Mutta Holli-Reeta sanoi, että +hänellä oli jotakin ostoksia, ja Iikka jutteli kaikessa rauhassa +kylänmiesten kanssa. Mummo taas oli pistäytynyt pappia puhuttelemaan. + +Silloin näki Jaana kievarirakennuksesta kiipeävän kärryihin nuoren, +siistipukuisen, kiveräviiksisen miehen, pehmeässä huopahatussaan. Hänen +sydämensä sylkähti. Eikö se ollut samainen mies, joka Helsingissä oli +houkutellut häntä sirkukseen ja jonka takia hän sitten oli tullut +turmioon? Ja eikö hänen veljensä Nantta haastellut miehen kanssa? + +Ei, Jaana ei voinut erehtyä. Sama mies se oli. + +Mitä se täälläpäin matkusteli? Olisipa Jaanan tehnyt mieli vetää hänet +tilille käytöksestään. Miksi hän ei ollut tullut kadunkulmaan? Oliko +oikein siten narrata köyhän lasta? + +Mutta kyytipoika iski hepoa selkään ja kohona hurahtivat kärryt +väistyvän helluntairahvaan lomitse. + + + + +23. + + +--Kuka se mies oli? kysyi Jaana veljeltään kotimatkalla. + +--Mikä mies? + +--Se matkamies, jonka kanssa sinä puhelit kauppiaan pihalla. + +--En tiedä. Mutta rahaa sillä näkyy olevan kuin roskaa. Jos lie +tukkiherroja. + +--Ei se tukkiherra ole. + +--Mistä sinä sen tiedät? + +Jaana viivytteli vastaustaan. + +--Tiedänpä vaan, hän sanoi. Minä olen nähnyt hänet Helsingissä. + +--Mitäs kysyt sitten, kun tiedät itse paremmin, huomautti Nantta +myrtyneenä. + +Nyt sekautui jo Iikka Röntykin puheesen. + +--Eihän se mikään tukkiherra ole, hän sanoi. Se on sellainen, +sellainen, joka kirjoittaa... + +--Sanomalehtiin, lisäsi Holli-Reeta. + +--Tuntevatko isä ja äitikin hänet? kysyi Jaana kummastuneena. + +Iikka Rönty näytti oikein ylpeältä. + +--Onhan se meillä jonkun kerran syöttänyt hevostaan, hän sanoi. + +--Hyvä ja höyli herra se on, jatkoi Holli-Reeta. Ja niin puhelias. +Kaikesta se kertoi ja kaikesta se tahtoi tiedon ottaa. + +--Eikä sitä meilläkään niin metsänkorvessa eletä, päätti Iikka Rönty, +syrjäsilmäyksellä tyttäreensä. + +Syntyi hetken vaitiolo. Jaanan ajatukset kiertelivät yhä siinä +vieraassa herrassa. + +--Mitä se täällä liikkuu? hän kysyi. + +--Ka, johan minä sanoin, selitti Iikka Rönty. Se ostelee tietoja ja +lähettää lehtiin niitä. + +--Maksaako se niistä? + +--Ei tuo minulle ole maksanut. Mutta Nantta sai siltä keväällä +viisitoista markkaa. + +--Viisitoista markkaa? + +Se oli suuri summa Jaanankin mielestä. + +--Niin, sanoi Holli-Reeta. Ja hyvään tarpeeseen tulivatkin rahat. + +--Mistä hyvästä se antoi? + +--Mitä tuo lie Nantta puhunut kauppiaasta ja Heikki Kontiosta. + +Jaana ihmetteli. + +--Onpa sillä liikoja rahoja, hän sanoi. + +Iikka Rönty ojensi häntä itsetietoisesti. + +--Eivät ne sen omia ole, hän sanoi. Ne ovat sen isäntien rahoja. Mutta +hyvä mies kun on, niin ei tahdo näet rikastua köyhän kansan puheilla. + +--Olisi kait se saanut meidän vähät tietomme ilmaiseksikin, lisäsi +Holli-Reeta. Eipähän niistä täällä olisi osattu maksuja ottaa. + +--Mitä sinä kerroit sille? kysyi Jaana veljeltään. + +--Ilman vaan, vastasi tämä yksikantaan. + +Hän oli vielä ikäänkuin hiukan nyreissään siitä, että Jaanakin tunsi +herran. + +Mutta itsestään rupesi hän kuitenkin sitten sana-arkkuansa availemaan. + +--Se tämä Heikki Kontio, virkkoi hän, jäi pois asevelvollisuudesta, +vaikka sen nyt olisi ollut vuoro tänä keväänä. Mutta kun se kauppias +käski sitä jäämään pois ja sanoi, että se asetus ei pitänyt kutiaan... + +--Samaahan se tuntui äskenkin papille paahtavan, huomautti Holli-Reeta. + +--Eikä se sitäpaitsi mikään oikea laki kuulu olevankaan, lausui Iikka +Rönty mahtipontisesti. Sen sanoi kauppias itse minulle ja kyllä se +asiat tietää, jolla on aviisit ja muut. + +--Mutta ei sen kauppiaankaan pitäisi niin kovin suurta suuta pitää, +nauskahutti Nantta. + +Hän tiesi nähtävästi enemmän kuin mitä hän tahtoi sanoa. Iikka Rönty +katsoi häneen epäluuloisesti. + +--Mitä sinä sillä tarkoitat? hän kysyi. + +--Ilman vaan. Kyllä se pappi oikeassa siinä oli, että esivaltaa on +toteltava. + +--Esivaltaa! hymähti Jaana. + +--Niin, niin, nyykytteli Holli-Reeta päätään huolestuneena. Esivalta ei +turhaan miekkaa kanna. + +--Eikö se keisari sitten enää sotamiehiä tarvitsekaan? kysyi mummo, +joka tähän saakka oli vaeltanut äänettömänä. + +Kukaan ei viitsinyt vastata hänelle. Mummo horisi jo heidän mielestään. + +--Sai siinä pappi kuulla sanat, huomautti hetken perästä Iikka Rönty. + +--Kyllä kuuli, myönteli Holli-Reeta. Mutta ei sen kuitenkaan olisi +pitänyt kirkkoherraa taivasalle ajaa. + +--Mitäs tuli toisen huoneessa mahtailemaan? Ja toisakseen, eipähän tuo +taivas papille pahaa tehne. + +Iikka Rönty nauraa hekotti ääneen. Sukkeluus oli hänen mielestään +tavallista onnistuneempi. Nanttakin hymähti hänen takanaan. + +--Niin, niin, mutta pappi on silti pappi, intti Holli-Reeta. + +--Ei se kauppias ollut ensi kertaa pappia kyydissä. + +Nyt nauratti Iikka Röntyä vieläkin enemmän. Hän kävi oikein henkeväksi +tuota tapausta ajatellessaan. Nololta oli pappi näyttänyt. Ruveta sitä +kauppiaan kanssa käsikarttua vetämään! Pitihän papin jo tietää +edeltäpäin, mitä siitä tuli. Sillä sellaista miestä kuin Luikarinen +sitä ei ollut koko maailmassa. + +Mummo käveli mykkänä heidän takanaan. Mitä kuuluivat häneen maalliset +asiat? Maailma oli murheen laakso ja kuolon varjojen alho, josta hänen +kohta oli autuaitten asuntoihin lähdettävä. Valmis hän oli, mielellään +hän menikin. Vaikka tänään saisi tulla viikatemies, vaikka huomenna +saisi Herra korjata hänet. Hänellä oli viskimensä kädessään, mutta ei +mummo säikkynyt sitä. Saisi leimahtaa pitkäisen tuli idästä ja näkyä +hamaan länteen, saisi olla jo Ihmisen Pojan tulemus ja torvet tuomiolle +torahtaa. Eivät ne häntä häälyttäisi. Hän oli huoneensa kalliolle +rakentanut. + +Mummo oli vanhoilla päivillään tullut jotakuinkin hengellisesti +ylpeäksi. Hän ei mielestään ollutkaan enää mikään tavallinen synninorja +eikä Ristuksen lammashuoneen vähäpätöisin karitsa. Hän oli jo +mielestään niin paljon kokenut mielessään Herransa jumalansa hyvyyttä +ja niin paljon kristillisillä hyveillään ansainnut sitä, että hän +asetti itsensä koko joukon tavallisia kuolevaisia ylemmäksi. Siksi hän +odotti eräänlaisella kärsimättömyydellä tuonen iltaa ja ylösnousemuksen +aamu-aurinkoa, jolloin hänet lopullisesti vuohipukeista erotettaisiin. +Hän ikäänkuin häpesi käydä enää täällä alhaalla suruttomien ihmislasten +keskellä niinkuin hän olisi yhä ollut yksi heistä. Hänen ainoa +lohdutuksensa oli, että myöskin Sana oli tullut lihaksi, vaikka se +alusta oli asunut jumalan luona ja jumala oli ollut se Sana. + +Mummo oli mielestään jo miettinyt myös niin paljon raamatun syvimpiä +ongelmia, ettei hän tietopuolisessakaan suhteessa enää tahtonut itseään +kaikkein yksinkertaisimpiin sanankuulijoihin verrattavaksi. Päinvastoin +hän katsoi selvittäneensä sydämessään monta hämärää pulmaa, joista +tiedot tuntuivat olevan ristiriitaiset papeilla ja kirjanoppineillakin. +Tosin hän tiesi olevansa vain köyhä ja oppimaton vaimo Galileasta, +jolle jumala oli erityistä armoaan osoittanut. Mutta hän tiesi myöskin, +että tuolla taivaan suurissa saleissa viimeiset tulivat ensimmäisiksi, +mutta ensimmäiset viimeisiksi, ja mummo katsoi jo vaeltaneensa niin +kauan ristin tietä, ettei hänen paikkansa siellä enää pitänyt niitä +aivan ovensuu-penkkejä olla. + +Mummo ei pannut kynttiläänsä vakan alle. Milloin hänellä vaan oli +siihen tilaisuutta, hän meni urheasti puhelemaan pappien kanssa ja +pyytämään heiltä tukea ja valistusta hengelliselle elämälleen. Mutta +tämän hän teki yhtä paljon solmetakseen heitä sanoissa kuin tullakseen +itse toden teolla valistetuksi. + +Mummo ei ollutkaan niin tuhma kuin outo luuli. Nöyrällä ja hiljaisella +äänellä hän esitteli ajatuksiaan, papit vastailivat hänelle +hyväntahtoisesti eivätkä huomanneetkaan ennen kuin olivat itsensä +pussiin puhuneet. Silloin he hämmentyivät, alottivat usein innokkaasti +uudestaan ja hämmentyivät vielä enemmän. Mummo nautti hetkisen heidän +pulastaan, ilmoitti sitten vaatimattomasti, kuinka hän oli asian +aprikoinut, papit antoivat hänen mielipiteelleen armollisen +hyväksymisensä, taputtivat häntä olalle ja kehoittivat vastakin yhtä +nöyrästi ja vilpittömästi jumalan sanan valkeudessa sielunsa ongelmoita +selittämään. Mummo niijasi, meni kiitellen ja kostellen menojaan, mutta +tunsi itsensä jo porstuassa koko joukon ehommaksi entistään. + +Näin oli käynyt naapuripitäjän papin ja samoin monen muunkin +sielunpaimenen. Olipa mummo kerran piispankäräjillä kaupungissa ollut +tilaisuudessa pitämään lujilla itse hiippaherraakin koko rovastikunnan +papiston ja erään tuomiokapitulin jäsenen läsnäollessa. Piispa oli +kuitenkin pelastautunut siten, että oli kehoittanut mummoa uskomaan +yksinkertaisesti eikä järkensä jousta ylenmäärin jännittelemään. Mummo +oli saanut mennä niine hyvineen. Mutta hänelle oli jäänyt hämärä +aavistus, ettei hän ollut sillä kerralla oikein kunnostautunut eikä +esiintynyt edukseen. + + + + +24. + + +Jaana sai kotona asuakseen saman kamarin porstuan perässä, jossa hän +ennen oli kangasta kutoa helskyttänyt. + +Elämä rupesi Rönnyn mökissä käymään entistä latuaan. Jo muutaman päivän +päästä oli Jaana siihen niin tottunut, ettei hän enää paljon muistanut +pääkaupunkia olevankaan. + +Hän pani taas kankaan vireille ja alkoi kutoa. Yöt hän nukkui aitassa, +jossa vielä hänen vaatteensa olivat vanhoilla orsillaan. + +Ne herättivät hänessä monta haikeata ja hiukaisevaa mielialaa. + +Usein tavattiin hänet yksin itkemästä. Kotiväki koetti turhaan +lohduttaa häntä. Iikka luuli, että Jaana ikävöi takaisin Helsinkiin. +Mutta Holli-Reetalla oli asiasta omat ajatuksensa. + +Kerran heleällä heinäkuulla, kun aurinko oli mennyt metsän taa ja +Kuikkalampi kajasti utuisena valkeassa, hämäräisessä yössä, kuuli Jaana +aitassaan hiljaisen koputuksen seinän takaa. Hän nousi ja avasi oven, +arvellen että se oli joku hänen kotiväestään. + +Se oli Heikki Kontio. + +Hän pujahti sukkelasti sisälle ja Jaana sulki yhtä nopeasti aitan +uksen. Sitten he katsoivat toisiinsa ja näyttivät hyvin hämmästyneiltä. + +Jaana oli paitasillaan eikä ymmärtänyt hävetä edes. Heikki hypisteli +lakkiaan. Kumpikaan ei tiennyt ensin, mitä sanoisi. + +--Iltaa, sanoi Jaana vihdoin. + +--Iltaa. Lähdin katsomaan, kun ei ole tavattukaan tässä. + +He kättelivät ja vaikenivat jälleen. + +--Mistä sinä tulet? kysyi Jaana. + +--Ilman vaan kotoapäin. + +Heikki naurahti väkinäisesti ja koetti katsoa tuttavallisesti Jaanaa +silmiin. Aitassa oli puolihämärä. Kuitenkin he hyvin erottivat toisensa +ovenpäällisen kapean ikkunalasin lähettämässä himmeässä heijastuksessa. + +Äkkiä sai Jaana jalat alleen ja pujahti peittonsa alle. Heikki istui +hänen sänkynsä laidalle. Eikä kumpikaan tiennyt oikein, mistä +alottaisi. + +--Tässä ne nyt olisivat, sanoi Heikki vihdoin ja veti pienen kotelon +povitaskustaan. + +--Mitkä? kysyi Jaana katsomatta häneen. + +--Nepähän ne kihlat. + +Jaana purskahti itkemään. + +Heikki näytti hyvin hölmistyneeltä. Hän avasi kotelon ja piti sitä +Jaanan silmien edessä. + +--Siinä ne ovat, huolinetpa sitten tahi et. Ei nämä häävit ole. + +Se oli tietysti vain väärää vaatimattomuutta. Heikin kihlat olivat +tavallista upeammat. + +Jaana itki kahta katkerammin. + +Heikki mietti päänsä ympäri. Hän ei voinut keksiä mitään järjellistä +syytä Jaanan kallotukseen. + +--Jos sinä siitä arvannosto-asiasta itket, sanoi hän vihdoin, niin voin +minä vielä pyytää armoakin. Ei minua siitä Siperiaan tuomita. Niin että +kyllä sinä sen puolesta voit aivan huoleton olla. + +Ei auttanut sekään. Heikki rupesi jo tuskastumaan. + +--Talo minulla on, hän sanoi, eivätkä ne vanhuksetkaan enää kauan elä. +Äiti on kyllä vielä aika virkku ja kappera ikäisekseen, mutta isä on jo +manan matkamies. Viikon pari mitä virunee. + +Ei vastausta vieläkään. Maailma rupesi jo Heikin silmissä mustumaan. + +--Otatko sinä sitten ne vai et? hän kysyi kärsimättömästi. + +On tainnut tyttö ylpistyä siellä pääkaupungissa, hän ajatteli. Ei taida +tavallinen tunkionluoja enää kelvatakaan hänelle. Herrojako +himoittanee? Mutta kyllä Jaana erehtyi, jos luuli, että Heikki häntä +tässä kehtaisi ruveta pitkin yötä passailemaan. E-ohoh! Mikä Jaana +luuli oikein olevansa? Äläs eto kapine! Torpan tyttö hän oli, vaikka +päässytkin kaupunkiin piikaletukaksi. Heikki oli tosin vaan maanmoukka, +mutta kuitenkin talon isäntä. Ei räntännyt hänen tyhjää riijailla eikä +jäädä yhden hameen jälessä haikailemaan. Kyllä hänellä toki otettavia +kymmenen joka sormelle olisi, oli niitäkin, jotka helmat hampaissa +vastaan tulisivat. Jos ei Jaanalle kihlat kelvanneet, niin olkoot +kelpaamatta. Ei Heikki hänen tähtensä kauankaan itkupilliä soittelisi. + +--Jaa taikka ei? kysyi hän jotenkin karskisti. + +--Ei, Heikki kulta, sai Jaana nyyhkytystensä lomasta sanotuksi. Ei +minusta ole enää sinun kihlakalujesi kantajaksi. + +--Niin noh, sanoi Heikki ja nousi. + +Hän ei ollut kuitenkaan tätä vastausta odottanut. Asiahan oli ollut jo +melkein sovittu heidän välillään. Mikä siinä nyt muka kiikasti? Tyttö +ei mahtanut olla oikein täysissä rahkeissaan. + +Äkkiä lensi synkkä epäluulo häneen. Olisiko joku toinen tullut ja +sotkenut välit? Mitä sen silmät muuten olisivat nuin viljoin vettä +tiristäneet? Eivät ne tytöt tyhjästä tuolla tavalla itkeneet. Kenties +oli joku toinen jo kokenut Heikin apajan? + +--Kuulehan Jaana, hän sanoi. Mikä sinulla oikein on? + +Jaana hyrski valtoinaan. + +--Etteivät vaan olisi huonosti sinun asiasi? + +--Huonosti ovat, pääsi Jaanalta. + +Heti sen sanottuaan hän tuli levollisemmaksi. Kuului enää vain +hiljaista ja tasaista tihuuttamista. + +--Niin no sitten, sanoi Heikki painokkaasti. + +Avioliitto oli nyt mahdoton hänenkin mielestään. + +Se oli sitä myöten valmis. Mutta hän kysyi kuitenkin vielä ikäänkuin +vanhasta tottumuksesta: + +--Herrako se on vai talonpoika? + +Jaana ei vastannut. Kaikki rakkaus oli heti haihtunut Heikistä. Mutta +mustasukkaisuuden kyy kähisi vielä hänen sydämessään. + +--Taitaa olla niitä kisällimiehiä, hän lisäsi ylenkatseellisesti. + +Eikä Jaana vastannut vieläkään. + +--Hyvästi sitten, sanoi Heikki ja meni. + +--Ja hyvästi ijäksi, hän jatkoi vielä itsekseen oven ulkopuolella. + +Se sai nyt olla sillä hyvä. Eikä Heikki tahtonut enää koskaan sen +koommin lapsuutensa petollista ystävää ajatella. + + + + +25. + + +Kuitenkin oli asia kovasti koskenut Heikkiin. Jaanan kuva ei väistynyt +hänen silmiensä edestä. + +Heikki tunsi, että hänelle oli tapahtunut verinen vääryys, mutta hän ei +tiennyt ketä syyttää siitä. + +Vihdoin kävi tämä viattoman kärsimyksen tunne hänelle niin +tuskalliseksi, että hän jätti talon ohjat nuoremmalle veljelleen, otti +perintö-osuutensa ja matkusti seuraavana kevättalvena Amerikkaan. +Mahdollisesti vaikutti hänen lähtöönsä myöskin pelko arvannosto-asian +seurauksista, sillä kauppias Luikarinen oli kivenkovaan kieltänyt hänet +armoa pyytämästä. + +Silloin oli Jaana jo synnyttänyt lapsen. + +Lapsi kuoli heti syntymisen jälkeen. Tuskin ehti mummo hänelle +hätäkasteen toimittaa. + +Asia pidettiin salassa, mikäli mahdollista. Siitä levisi tieto +kuitenkin Lentuan kylälle, jossa se ei sen suurempaa huomiota +herättänyt. Aviottomat lapset olivat näin maantien varressa tavallisia. +Ihmeteltiin vaan, kuka lapsen isä oli. Yleisesti luultiin siksi Heikki +Kontiota, jonka kanssa Jaanan muistettiin joskus seuraa pitäneen. + +Kotonakaan ei tapausta minään maailmanlopun merkkinä pidetty. Isä oli +tosin alussa noitunut vahvasti, sillä hän pelkäsi, että sikiö jäisi +hänen elätettäväkseen. Holli-Reeta oli heti ottanut lusikan kauniisen +käteensä, mutta päättänyt, ettei sitä ainakaan toista kertaa tulisi +hänen kattonsa alla tapahtumaan. Jaanan oli joko etsittävä mies +itselleen taikka mentävä samaa tietä kuin oli tullutkin. + +Veljillä ei ollut mitään puhumista. He pitivät paljon Jaanasta eivätkä +puolestaan tahtoneet lisätä kiveä kuorman päälle. Mummo taas oli jo +nähnyt liian paljon maailmaa hämmästyäkseen näin vähästä. + +Jaanan juttuja poliiseista ja väkivallanteosta ei uskonut kukaan. +Luultiin, että hän puhui päättömiä vain asian todellista laitaa +peittääksensä. Kuitenkin katsoi Iikka Rönty velvollisuudekseen kertoa +niistä myös kauppias Luikariselle. + +Kauppias otti asian vasten luuloa hyvin vakavasti. + +--Lähettäkääpäs tyttö minun puheilleni, hän sanoi. + +Jaana ei tahtonut suurin surmin mennä. Mutta isä pakotti hänet. + +Kauppias käveli kädet housun taskussa kamarinsa lattialla. Jaana seisoi +ovensuussa. Kauppias kyseli ja hän vastasi, ujona, arkana ja +punastuvana. + +Lopuksi ojensi kauppias ystävällisesti kätensä hänelle: + +--Tämä on isänmaallinen asia, hän sanoi, ja minä otan sen ajaakseni. +Sinä olet saapa hyvitystä; siitä menen takaukseen minä, kauppias Simo +Luikarinen Lentuan kylästä. + +Kun kauppias sen kerran sanoi, uskoivat kaikki sen niinkuin jyrinpäivän +ja pian levisi Lentuan kylälle tieto, että kauppias oli ottanut Jaanan +jutun omille hoteilleen. + +Se herätti paljon suurempaa huomiota kuin juttu itse. Ihmeteltiin +ihmettelemästäkin päästyä, mitä kauppiaalta mahtoi olla Jaana Rönnyn +tapaturman kanssa tekemistä. + +Mutta Lentuan oppimattomat kyläläiset eivät tunteneet kauppias +Luikarista. He tiesivät tosin, että hän oli etevä kauppakyky ja paha +pappisvihollinen, samoin että hän kielsi asevelvollisia nuorukaisia +menemästä laittomiin kutsuntoihin. Mutta he eivät tienneet, että +kauppiaasta viime vuosina oli tullut koko väärän esivallan intohimoinen +vastustaja. Taikka jos tiesivätkin, meni se puoli asiasta yli heidän +ymmärryksensä. + +Kauppias pitikin sanansa uskollisesti. Hän neuvotteli kaupungissa sekä +lakimiesten että liiketuttaviensa kanssa, mutta sai heiltä sangen vähän +lohduttavia tiedon-antoja. Syytöstä ei uuden virkamies-asetuksen mukaan +voitu nostaa alintakaan esivallan palvelijaa vastaan, ilman että oli +lupa hänen esimieheltään. Ja jos tällainen lupa myönnettäisiinkin, niin +oliko syytös toteennäytettävissä? He epäilivät sitä. Parasta oli, että +kauppias nykyisissä oloissa jättäisi koko jutun ja, jos hän tahtoisi, +tekisi yksityisesti jotakin Jaanan hyväksi. + +Kauppias mietti ja mietti. Hän tahtoi usein puhua Jaanan kanssa ja +kutsutti tämän tuon tuostakin puheilleen. Jaana tuli ja näytti joka +kerta kauppiaan mielestä yhä kauniimmalta. Kuinka olikaan, unohtui +vähitellen asian isänmaallinen puoli häneltä ja Jaana tuli hänen yhä +mieskohtaisemman huomionsa esineeksi. + +Mitä jos hän itse naisi tytön? + +Kauppiaalla oli harvoin jalot hetkensä, mutta kun ne hänellä olivat, +haltioitui hän itse omasta jalomielisyydestään niin, että hän kohosi +aivan huimaaville hengen kukkuloille. Eikö se ollutkin hänen suora +velvollisuutensa? Hän oli luvannut hyvitystä. Ja eikö Jaana ollut hänen +oman torpparinsa tytär? Isäntänä hän oli velvollinen pitämään huolta +alustalaisistaan. Loukkaus röntyläisiä vastaan oli myöskin loukkaus +häntä vastaan. Epäilemättä hän hankkisi Jaanalle hyvityksen niin +kuninkaallisen, että se näkyisi kaivolta kotiin. + +Kun tämä ajatus ensin hänen aivoihinsa välähti, hän olisi heti +ylitsevuotavassa innostuksessaan ollut valmis Jaanan kanssa vaikka +vihille menemään. Mutta sitten hän mietti tarkemmin asiaa ja huomasi, +että hän jo oli vanha mies, jonka ei sopinut ruveta hupsuttelemaan. +Sitten hän tuumi vielä tarkemmin asiaa ja päätti toistaiseksi olla +Jaanalle siitä mitään mainitsematta. + +Uusi ajatus oli kuitenkin jättänyt uuden uran hänen aivoihinsa. Hän +alkoi katsella yhä enemmän toisilla silmillä Jaanaa, käski tämän aina +istumaan, tarjosi konvehtia, pistipä jo pikkuleikinkin hänen kanssaan. +Eikä hän huomannut itsekään ennenkuin hän jo oli ruvennut Jaanaa +himoitsemaan. + + + + +26. + + +Kauppias kulki usein etelässäpäin. Sieltä palatessaan hän aina poikkesi +Rönnyn mökkiin, jossa Iikka otti hänet avopäin vastaan ja toimitti heti +hänen eteensä höyryävän puolikupposen. Yhdessä he istuivat sitten +toisen tuvan puolella, istuivatpa usein päivän taikka yönkin, +tinttasivat päänsä täyteen ja lausuilivat voimakkaasti sekä +laajaperäisesti. + +Oikeastaan se oli kauppias, joka lausuili. Hän oli jo usein tullessaan +hyvässä hiprakassa. Silloin oli hänellä mahtavat sanat, vaikka eivät +Iikankaan paljon perään antaneet, kun hän muutaman ryypyn vanhaksi +pääsi. Kuitenkin pysytteli hän puheissaan enemmän säestäjänä. + +Kerran kevättalvella tuli kauppias jo aamusta päivin. + +Illalla kuuli Jaana eteisen läpi kulkiessaan seuraavan keskustelun. + +--Kuules, Iikka! Sinä olet sellainen naukumaijan poika. + +--Mitäpä tässä muutakaan köyhä mies. Hyvä jos röyhtäistä tohtii toisin +päivin. + +--Ei se ole sen köyhyyden takia, kyllä minä tiedän. Mutta se on siksi, +että sinä muka olet linnassa istunut. + +--Ei nyt puhuta siitä. + +--Miksei puhuta? Kenenkä sinä et luule tässä tiilenpäitä lukeneen? + +--Ei suinkaan kauppias. + +--Vettä leipää on syöty. Mutta se on minun asiani. Olenko minä silti +huonompi mies? Häh? Enkö minä elä niinkuin herra omalla turpeellani? + +--Kyllähän kauppias. + +--Noh? Mitäs puhut sitten? + +--Kauppias ei sentään koskaan ole ollut kolmen markan mies. + +--Nyt sanon minä sinulle yhden asian, Iikka: miehellä on kunniata niin +paljon kuin mies kunniata ottaa. Siinä se koko konsti on. + +--Onpa siinä konstia tarpeeksi. + +--Sinulta se ei ainakaan enää synny. Sinä et ole koskaan osannut ottaa +sitä. Olet vaan kädet ristissä odottanut, että muut tulisivat ja +tarjoisivat sitä sinulle. + +--Mitäs kun on pukinsorkka papinkirjassa. + +--Sekös täytinen sinun käskee sitä näyttelemään? Olenko minä +milloinkaan sinulta kirjoja kysellyt? Olenko pahaa sanaa sanonut? Häh? +Sano nyt: olenko? + +--Ei, eihän kauppias. + +--Ja joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään. Sinun pitää puraista +luontosi, Iikka! Tämä maailma on tehty susia eikä ihmisiä varten. + +--Taitaa olla niinkuin kauppias sanoo. + +--Pure vaan pää poikki hävyltäsi! Ja muista minun sanoneen: »niin kauan +huolta nähdä saa, kuin tahtoo sitä kantaa». Eikä se minun sanani +olekaan, vaan erään Suomen suurimmista runoilijoista. + +--Kyllä se kauppias osaa. + +--Minä en ole käynyt kouluja milloinkaan. Mutta sanaa minä olen +viljellyt ikäni ja kyllä minä noin sinnepäin tiedän, mitä maailmassa +tapahtuu. Voisit sinäkin välistä vilkaista aviisia, Iikka. + +--Ei ole tullut nuorena totutelluksi. Mutta ei taitaisi pahitteeksi +olla. + +--Se ikäänkuin sivistäisi sinua. Siten me paremmin viihtyisimme +yhdessä. Sinäkin olet vaan sellainen kollo, Iikka. Mies kuin nuljuksen +naula. + +--Mitäpäs sitä muutakaan oppimaton mies. + +--Näätkös, Iikka: minä olen niin yksin eikä kukaan ymmärrä minua. Mutta +tässä rinnassa asuu paljon, paljon. Se menee kaikki hautaan minun +kerallani. + +--Kauppiaan pitäisi ehkä akottua. + +--Minä olenkin miettinyt sitä. Mutta olkoon se meidän kesken. + +--Vai on kauppias miettinyt? Älähän! + +--On jo katsottukin. Hönkä ihminen kerrassaan. + +--No, ei kummemmalla hevosella ajeta. + +Jaana oli oikeastaan pistäytynyt vain juomaan eteisen suuresta +sammiosta. Mutta kauppiaan sanat kiinnittivät niin hänen mieltään, että +hän jäi uteliaana jatkoa kuuntelemaan. + +Kauppias oli hänen mielestään todellakin oikeassa. Maailma oli tehty +susia eikä ihmisiä varten. Ihmisellä oli siinä kunniata niin paljon +koin ihminen kunniata otti. Mitä jos hänkin, Jaana, puraisisi luontonsa +kerran? Huolta oli hänkin kantanut, tässä kuukaudet itkenyt ja +tihertänyt. Mitä varten? Kenen hyväksi? Kiittikö häntä kukaan siitä? +Eikö hän ollut ihminen niinkuin kaikki muut? Oliko hän silti huonompi +muita, jos muut olivat olleet hänelle hävyttömät? + +Jotakin sellaista hän oli itsekin joskus hämärästi tuntenut. Mutta +kauppiaan sanat lykkäsivät kuitenkin häntä koko joukon eteenpäin niitä +uusia kehitysmahdollisuuksia kohden, jotka vielä vetivät sikeätä unta +hänen povessaan. + + + + +27. + + +Keväällä kuoli mummo. + +Kauppias kävi yhä useammin Rönnyn mökissä. Silloin tällöin kutsutti hän +myös Jaanan puheilleen. Näön vuoksi hän vielä joskus puhui +hyvityksestä, mutta enimmäkseen jutteli vain minkä mitäkin, +tiedustelipa myös Jaanan tulevaisuuden toiveita. Niistä ei Jaana vielä +tiennyt itsekään. Hän sanoi vaan, että hän arvattavasti syksyllä +palajaisi takaisin pääkaupunkiin, jossa hänellä valmis paikka oli. Se +oli kauppiaankin mielestä kaikin puolin järkevintä. + +Jaanan käynnit kauppiaan luona, samoin kuin tämän tiheät vierailut +Rönnyn mökissä, kiinnittivät suuresti Lentuan kyläläisten huomiota. +Ruvettiin kuiskuttelemaan yhtä ja toista eikä ollut aikaakaan, kun jo +kuka tahansa voi vannoa, että Jaana oli kauppias Luikarisen jalkavaimo. + +Myöskin Iikka Rönty kuuli siitä kerran kylällä käydessään. + +Hän ilahtui sanomattomasti. Sehän olisikin paras ratkaisu heidän +aineelliselle ahdingolleen. Jos kauppias vielä ottaisi Jaanan taloonsa, +olisi kaikki niinkuin ollakin piti. Heidän vanhojen päiviensä vara +olisi turvattu eikä hänen epäilemättä koskaan tarvitsisi suorittaa +suurta velkaansa kauppiaalle. Kenties lahjoittaisi kauppias vielä +mökinkin heille ikiomaksi, niin ettei heidän enää tarvitsisi mitään +päivätöitä tehdä. + +Kautta rantain hän koki urkkia Jaanalta, miten paljon kyläläisten +puheessa perää oli. Mutta tyttö puri huulensa yhteen eikä osoittanut +mitään luottamusta hänelle. + +Iikka neuvotteli Holli-Reetan kanssa ja huomasi, että he olivat +jotenkin yksimielisiä asiasta. Täytyi vaan nyt koettaa pitää hyvällä +tuulella kauppiasta. + +Tuli kesä ja syksy. + +Vähitellen oli tapahtunut suuri muutos Jaanan koko ulkonaisessa +olennossa. Tosin hän itki vielä joskus ja jäi niinkuin vähämielinen +pitkiksi ajoiksi eteensä tuijottamaan. Mutta sitten nakkasi hän +niskojaan, hänen päänsä kohosi ja hän voi äkkiä ja ilman mitään syytä +helähyttää naurun niin kirkkaan, ettei sitä oltu kuultu ennen Rönnyn +mökissä. Sitä iloa voi sitten kestää monta päivää perätysten, kunnes +hänelle taas tuli huolellinen hetkensä. + +Hän oli huomannut, mitä hänen ympärillään tapahtui. Kauppias oli +antanut yhä selvempiä viittauksia. Vihdoin rupesivat vanhemmatkin +puhumaan jotenkin suoraan siitä. Heidän mielestään se oli todellinen +onni Jaanalle. Hänen ei suinkaan pitäisi kauppiasta luotaan karkoittaa. + +--Eipä se kuitenkaan vihille veisi, oli päässyt Jaanan suusta kerran. + +Se oli isän mielestä sulaa hassutusta. Hyvästi oli hänkin Holli-Reetan +kanssa toimeen tullut, vaikka olivat vieläkin vihkimättä. + +--Vanhapa tuo on, hän oli toisen kerran ähkäissyt. + +Holli-Reeta oli sen johdosta häntä nuhdellut perinpohjaisesti. Mikä +vanha kauppias oli? Mies parhaassa ijässään. Ja jos nyt vähän vanha +olikin, niin sitä parempi. Eipähän sitten enää niin paljon muiden +jälessä juoksisi. + +Kerran eräänä synkkänä syys-iltana ajoi kauppias heille. Kotvan +toisessa tuvassa Iikan kanssa juopoteltuaan, hän pyysi saunaa, joka +hänelle joutuin toimitettiin. Jaana käskettiin häntä kylvettämään. + +--Minä en mene, sanoi Jaana. + +--Mikä on, ettet mene? kysyi Iikka Rönty ja tunsi samalla, että hänen +sisuksensa kiehahtivat. + +--Menköön äiti. Se ei kuitenkaan osaa olla siivolla se kauppias. + +Eikä Jaana tahtonut mennä, vaikka vanhemmat kuinka olisivat häntä +kehoittaneet. + +Iikka suuttui niin, että maailma pimeni hänen silmissään. + +Kuitenkin hän hillitsi itsensä tällä kertaa. Mutta Holli-Reeta tarttui +Jaanan tukkaan ja lupasi antaa hänelle sellaisen kukakäskin, että vielä +viimeisellä tuomiollakin muistaisi neljättä käskyä vastaan rikkoneensa. + +--Sitäkö täytistä sinä siinä taivastelet! hän huusi. Ala vaan laputtaa +taikka vedän niin pitkin korvia, että viipperänä menet. + +Jaana nousi kangaspuittensa äärestä. Hän muisti hyvin sen talvi-illan +eräitä vuosia sitten, jolloin isä oli hänet tallissa piiskannut ja +jolloin hän oli karannut kotoa. + +Vanhempien esivalta oli jo silloin häntä syvästi katkeroittanut. Sen +jälkeen hän oli tullut tuntemaan erään toisen esivallan, joka oli +häväissyt hänet. Molempien sanottiin olevan jumalasta. Molemmat +esiintyivät hänelle pelkkänä väkivaltana. + +Isän suhteen olivat jo ennen viimeisetkin lempeät tunteet häneltä +haihtuneet. Nyt kuuli hän korvissaan, miten kaikki siteet äidin ja +hänen väliltään poikki karahtivat. + +Hän tunsi seisovansa yksin maailmassa. + +Eikä ainoastaan maailmassa, vaan maailmaa vastaan. + +Yksilöllisyyden uusi tunne heräsi hänessä; sama, joka ennen oli vain +itsesäilytyksen hämäränä vaistona hänessä esiintynyt; heräsi synkkänä, +peljättävänä, onnettomuutta uhkaavana niinkuin ukkospilvi helteisen +taivaan ääreltä kantaen helmassaan surmaa ja rankaisevia salamoita. + +Jos hänellä olisi ollut ase, hän olisi lyönyt. Jos hänellä olisi ollut +pyssy, hän olisi ampunut. Mutta hänellä ei ollut mitään. + +Hänen silmänä iskivät tulta ja hän kirosi karkeasti. + +--Mennään sitten, hän sanoi. Lyödään löyly kauppiaalle. + +Hän meni. Porstuanovi paukkui hänen perässään niinkuin tykinjyske. + +Sinä yönä antautui hän ensi kerran kauppiaalle. + + + + +28. + + +Viha oli ensimmäinen itsenäisen henkisen elämän oire Jaanassa. +Myöhemmin tuli lisäksi toinen, nimittäin ylenkatse. + +Joulun alla hän matkusti päätäpahkaa Helsinkiin. + +Hänen palveluspaikkansa ruokarouvan luona oli täytetty. Mutta siistin +näköinen kun oli ja sanoi saunassa syntyneensäkin, hän sattumalta pääsi +saunoittajaksi erääseen pääkaupungin suureen kylpylaitokseen. + +Se oli synkkä tyttö, joka seisoi vesi-ammeen vierellä ja pyysi pestäviä +vuoroin toista vuoroin toista puoltaan kääntämään. Herrat yrittivät +joskus laskea leikkiä hänen kanssaan, mutta huonolla menestyksellä. +Jaana tuskin kuuli heidän sanojaan. + +Hän teki työnsä tyynesti ja täsmällisesti. Mutta hänen suunsa ympärillä +oli kova piirre ja hänen suurissa silmissään oli jäinen kalpeus, joka +teki kaiken leikillisenkin lähentelemisen mahdottomaksi. + +Kotipuoleensa hän ei koskaan kirjoittanut. + +Kauan jälkeenpäin hän kuuli tosin, että Lentuan kylällä oli tapahtunut +kummia. Yöllä oli tullut aseellisia miehiä kaupungista, jotka olivat +murtautuneet kauppiaan taloon, penkoneet siellä kaikki paikat ylös +alaisin ja vieneet isännän itsensä vangittuna mukanaan. + +Sen kertoi hänelle eräs Lentuan kylän tyttö, joka samoin kuin hänkin +oli kerran lähtenyt piiaksi pääkaupunkiin. Nyt oli tämä naimisissa +erään suutarinsällin kanssa. Heillä oli sievä koti Pitkänsillan takana. + +Jaana kävi joskus pyhä-iltoina heitä katsomassa. + +Suutari oli mielipiteiltään sosialisti, samoin hänen vaimonsakin. + +He tapasivat hyvän oppilaan Jaanasta. Täällä hän kuuli ensimmäisen +kerran elämässään mainittavan, että kaikki kapitalistit olivat rosvoja, +että rikkaudet olivat kansan hiellä kootut, että porvarillinen +yhteiskunta-järjestys oli kumottava, kaikki tasattava ja köyhän kansan +tuhatvuotinen valtakunta perustettava. Sitäpaitsi hän kuuli vielä +paljon tuotanto-välikappaleista ynnä muusta, jota hän ei ymmärtänyt, +mutta joka herätti hänessä samaa salaperäistä kunnioitusta koin vieraat +sanat, draaki ja Ruomi röyhkeä vanhassa virsikirjassa. + +Ehdottoman tasa-arvoisuuden aate meni Jaanaan kuin terva puuhun. Siinä +tuli avuksi hänen kristillinen lapsuus-uskonsa, jonka hän jo muuten +tosin oli kokonaan kadottanut. Jos kerran kaikki olivat saman arvoisia +jumalan edessä, niin miksi ei ihmisten edessä? Jos kerran kaikki olivat +yhtä oikeutetut elämään, niin miksi saivat toiset elää ylellisyydessä, +toiset puutteessa ja kurjuudessa? + +Suutari vaimoineen oli jo sangen lähellä anarkismia, vaikka hän vielä +tunnustikin edes jonkinlaisen esivallan tarpeellisuuden. Mutta Jaana +meni pian heitä pitemmälle. Eikö kaikki esivalta ollut väärä? Miksi +olla mitään lakeja ja laitoksia? Eikö kukin saanut tehdä, mitä tahtoi? +Kenellä oli oikeus toisen vapautta rajoittaa? + +Ja koska jumalaa nähtävästi ei ollut olemassa, niin ei siis myöskään +ollut taivasta, helvettiä eikä viimeistä tuomiota. Maan päällä piti +pahan saada rangaistuksensa ja hyvän palkkansa, jos mieli kansojen +pyhän oikeuden milloinkaan päästä voitolle maailmassa. Mutta ketkä +olivat tehneet sen enemmän vääryyttä kuin rikkaat ja vallassa-olijat? +Ei olisi ollut mikään synti vetää heidät kaikki hirsipuuhun. + +Suutari lainasi hänelle Ranskan vallankumouksen historian. Jaana luki +sen ahmimalla, sillä se oli ensimmäinen maallinen kirja, joka oli +sattunut hänen käteensä. Kansa oli siis kuitenkin kerran ollut +vallassa. Kerran olivat maan mahtavat vavisseet. Miksi ei Bastilje +vieläkin voinut tulla valloitetuksi? Miksi ei vieläkin voineet pudota +kuninkaalliset päät? + +Oliko giljotini jo tehnyt tehtävänsä? Eikö kaikki ollut kesken vielä? +Eivätkö kansat vielä huoanneet orjuudessa? Miksi ne eivät katkaisseet +kahleitaan? + +Miksi ei myrsky mylvähtänyt? Oliko vanhurskas oikeus kadottanut +väkikalpansa? + +Uudet ajatukset syöksyivät ryöpyten kuin kevätvirrat kautta Jaanan +viljelemättömien aivoerämaiden. Kapinalliset tunteet paisuttivat hänen +poveaan. Hän eli vain verisissä ja vallankumouksellisissa mielikuvissa. + +Mutta syvällä alla kaikkien hetken kuvien ja käsitteiden, hänen +sydämensä koskemattomissa pohjakerroksissa, lepäsi harmajien +sukupolvien perintö, isien ja äitien uskonnollinen mielenlaatu; nukkui +niinkuin routa nukkuu Suomen suurilla sydänmailla, missä mustat vedet +seisovat liikkumattomina hallaisissa rämeissä. + + + + +29. + + +Kävi paljon väkeä saunassa, miestä, naista, nuorta ja vanhaa. Kaikki ne +kulkivat Jaanan jäntevien käsien kautta ja kaikki lähtivät sieltä +ehompina entistään. + +Myöskin monta tuttavaa tapasi Jaana täällä. + +Ne olivat ylioppilaita ruokarouvan ajoilta. Ne tunsivat heti Jaanan, +naljailivat, puhuivat politiikkaa ja kertoivat päiväkuulumia. Sitten +muistivat ne äkkiä jotakin ja kysyivät, eikö Jaanalla ollut sulhanen +kotipuolessaan ja eikö hänen ollut pitänyt mennä naimisiin. + +--Se matkusti Amerikkaan, selitti Jaana heille lyhyesti. + +Ylioppilaat käänsivät Amerikan hameriikiksi, olivat sukkelia mielestään +ja tarjoutuivat Jaanalle sulhasen sijaisiksi. Jaanan täytyi usein +naurahtaa heidän hullutuksilleen. Mutta sitten hän tuli heti hyvin +totiseksi. + +Yksi niistä oli sangen vakava. Se olikin maisteri ja hänellä oli +kihlasormus vasemman käden nimettömässä. Hän oli paksu, turpea mies, +Pouttu nimeltään, hartiat vankat ja leveät, hauvislihakset kuin +atleetilla ikään. Hänen syvä bassonsa oli heti omiaan luottamusta +herättämään. + +Maisteri jutteli Jaanan kanssa vain ammattiasioista, kyseli, paljoko +Jaana voi ansaita päivässä ja mitkä hänen elatuskustannuksensa olivat. + +--Minä kirjoitan suurta yhteiskunnallista teosta Helsingin +työväen-oloista, hän selitti. + +Toinen, joka ei myöskään leikkiä laskenut, oli muuan nuori, hintelä +näyttelijä. Hän oli silminnähtävästi rakastunut Jaanaan. Tarjosipa hän +Jaanalle silloin tällöin teatteripiletinkin, milloin hänellä itsellään +nimittäin oli siellä joku palvelija-osa. + +Teatteri teki tärisyttävän vaikutuksen Jaanaan. Nuori näyttelijä +halveksi komediaa. Siten sai Jaana nähdä vain suuria murhenäytelmiä. + +Hän istui kädet ristissä, hartaana kuin kirkossa, kuunteli henkeä +vetämättä jalojen tunteiden ja leimuavien intohimojen temmellystä, näki +murheen murtavat voimat työssään, itki niin paljon kuin jaksoi ja +väänsi aina välillä kuivaksi nenäliinansa. Näyttämön kuviteltuihin +kärsimyksiin ja näyttelijäin tulkitsemiin tunnepurkauksiin hän itse +runoili oman ilottoman elämänsä juoksun, itki yhdessä itkevien kanssa +ja paloi pyhästä vihasta, kun vääryyden vallat suuria sankareita ja +sankarittaria huojuttivat. Eipä ilman, ettei hän itsekin silloin +katsonut seisovansa koko joukon tavallista ihmiskuntaa ylempänä. + +Mutta tapahtui välistä, että nuo vääryyden vallat pistäytyivät myöskin +sankarin omaan poveen ja löivät siellä synkkää, tuhoatuottavaa +leikkiään. Silloin lakkasi Jaana heti itkemästä. Tämä ei ollut hänen +mielestään mikään oikea murhenäytelmä. Hän tunsi itsensä pettyneeksi, +tuli välinpitämättömäksi ja palasi kotiinsa pahantuulisena. + +Kerran pyysi nuori näyttelijä luvan saada tulla Jaanan luokse kylään. + +--Tulkaapahan, jos tahdotte, sanoi Jaana. + +Hän asui eräässä pienessä kamarissa pihan perällä. Siihen mahtui juuri +kaikki, mikä tarvittiin, sänky, pöytä, piironki, pari tuolia ja +hellauuni. Ikkunalla kasvoi palsami ja elämänlanka jotka Jaana oli +nähnyt kotipuolessaan jokaisen vähänkin toimeentulevan mökin lasilla. +Mutta piirongilla kukki Kristuksen verenpisara; sen hän oli saanut +lapsuudentoveriltaan suutarin vaimolta. + +Näyttelijä tulikin eräänä sunnuntai-iltapuhteena. Hän oli ujo, tunsi +kulkevansa luvattomilla teillä eikä tiennyt, mitä sanoisi. Jaana keitti +kahvit hänelle ja ylläpiti tuon tuostakin katkeavaa keskustelua. + +Lähtiessään tahtoi vieras suudella Jaanaa. + +Jaana salli sen tapahtua, mutta aivan kuin armosta, suu mutrussa +ylenkatseellisesti. Miksi hän ei voinut tehdä mieliksi tuolle? Hyvältä +pojaltahan tuo tuntui, vaikka kovin arkalan asukkaalta. + +Mutta kun poika tahtoi vetää hänet syliinsä, sysäsi Jaana päättävästi +pois hänen käsivartensa. Samalla välkähtivät hänen silmänsä niin +vihaisesti, että nuorukainen painoi päänsä alas ja meni musertuneena +matkoihinsa. + +Jaana jäi otsa rypyssä hänen jälkeensä katsomaan. Mutta sitten hän +muisti pojan pyytävät silmät ja hän tunsi omituisen ylemmyyden ja +säälin sekaisen tunteen heräävän povessaan. + +--Hyvä poika se oli, hän ajatteli. + +Eikä nuori näyttelijä enää koskaan sen koommin Jaanan sauna-numeroon +ilmestynyt. + + + + +30. + + +Kerran tuli Jaanan kylpyhuoneesen myöskin vanha parooni Manfelt. + +Jaana tunsi heti hänet. Mutta parooni ei näyttänyt ollenkaan muistavan +muinaista suojattiaan. + +Jaanan teki mieli kiittää häntä ja kysyä, milloin hän saisi tulla +maksamaan lainan, jolla parooni kerran oli hänet niin tukalista +olosuhteista pelastanut. Hän olisi nyt jo voinut sen tehdä. Mutta hän +ei uskaltanut, sillä parooni näytti hänen mielestään nyt niin vakavalta +ja kunnianarvoisalta. + +Sitäpaitsi oli parooni silminnähtävästi vanhentunut. Suru oli satanut +lumen hänen hapsilleen. Hänen silmäluomensa olivat raskaat, hänen +katseensa totinen ja tuijottava. + +Hänen poikansa, joka palveli upseerina Venäjällä, oli liittynyt +vallankumouksellisiin, joutunut sota-oikeuden eteen ja ammuttu +kapinoitsijana. Sitä suri nyt vanha parooni, siksi oli hänen ennen +suora vartensa käynyt kumaraan. + +Miksi hän enää muuttaisi maasta? Kuolema oli kyllä pian jo antava +hänelle toisen tyynemmän ja onnellisemman syntymämaan. + +Tytär hänellä tosin vielä oli, mutta sekin jo kihloissa. Mitä tekisi +hän yksin ulkomailla? Eikö ollut uljaampi katsoa kohtaloa silmiin ja +peittyä lepoon saman turpeen alle, jonka puolesta hänen esi-isänsä +olivat auralla, miekalla ja mietteellä sotineet? + +Parooni Manfelt oli vanha mies. Hän kysyi Jaanan nimeä eikä sittenkään, +vaikka Jaana sanoi sen, muistanut koskaan kuulleensa sitä. + +Jaana tunsi vaistomaisesti, että oli varovaisinta olla myöskään +muistuttamatta hänelle mitään. + +--Mistä olet kotoisin? kysyi parooni. + +Jaana sanoi. + +--Vai niin kaukaa, ihmetteli parooni kylpyammeessaan. + +Pitkäpalmikkoisen maalaistytön kuva laitakaupungilta oli kokonaan +haihtunut hänen mielestään. + +Mutta äkkiä muisti hän erään toisen asian. + +--Eikö siellä ollut hallavuosi? hän kysyi. + +--On siellä ollut montakin, selitti Jaana. + +--Niin, mutta minä tarkoitan noin kymmenkunnan vuotta sitten. Parikin +nälkävuotta peräkkäin? + +--Kyllä oli. + +--Mistä kylästä sinä sanoit olevasikaan? + +Jaana ei ollut kotoisin oikeastaan mistään kylästä. Mutta hän mainitsi +Lentuan nimen. + +--Juuri Lentuan, virkkoi parooni vilkastuneena. Siellä piti minun +tyttäreni pienten lasten koulua. + +--Oikeinko totta? + +Jaanakin ilahtui niin, että häneltä hetkeksi unohtui peseminen. + +--Kävinhän tuota minäkin sitä koulua, hän ilmoitti sitten. + +Se oli sangen merkillinen sattuma paroonista, joka tuli suuresti +huvitetuksi. Hän kyseli tarkkaan, millainen koulu oli ollut ja mitkä +olivat olleet sen johtavat kasvatusopilliset periaatteet. Jaana +vastaili niin hyvin kuin osasi. Hänestäkin oli mieluista kauniin ja +ystävällisen Helsingin tädin muisteleminen. + +--Oliko paikkakunnalla suuri sivistystarve? tiedusteli parooni. + +--Mikä? + +Jaana ei ymmärtänyt. + +--Tarvittiinko koulua, tarkoitan minä? + +--Niin no, sanoi Jaana hämillään. + +Hän ei voinut käsittää sellaista kysymystä. Tarvittiinko maantietä? +Tarvittiinko tähtiä taivaalla tai kauppias Luikarista? Koulu oli ollut +ja koulu oli mennyt. Jos maantiekin menisi umpeen, kuljettaisiin +kinttupolkuja. Kauppias Luikarinen oli viety vankeuteen,--kah, käytiin +ostoksilla kaupungissa. Mikä oli tarpeen ja mikä ei? + +Siitä ei Jaana paralla ollut mitään määriteltyä käsitystä. Kaikki oli +tarpeen eikä kuitenkaan ollut. Ihminen tuli toimeen koulussa, mutta +meni mukiin myös koulun ulkopuolella. Mikäli Jaana muisti, oli ollut +miltei hauskempi ulkopuolella. + +Parooni huomasi, ettei Jaanan järki jaksanut seurata häntä. + +--Minä tarkoitan, ymmärsivätkö kyläläiset mitä varten heillä oli koulu? +hän kysyi. + +--Eiväthän ne alussa tainneet ymmärtää, selitti Jaana. Mutta kun siellä +ruvettiin vaatteita ja kenkiä ilmaiseksi jakamaan, niin kilvan ne sinne +lapsiaan lähettivät. + +Parooni hymyili. Se oli ollut hänen kasvatusopillinen periaatteensa, +jonka hän kirjeessä oli neuvonut tyttärelleen. Lapset olivat puettavat, +ennen kuin heitä ruvettiin sivistämään. + +--Entäs ruokaa? hän kysyi. Annettiinko sitä? + +--Annettiin. Kuka tahtoi, sai kotiinkin viedä. + +Paroonin mielestä se oli niinkuin ollakin piti. + +Kenties oli hänen Signe tyttärensä sittenkin tehnyt jotakin hyötyä +tuolla? Se oli sellainen teosofi, tolstoisti, mikä lienee ollut, nyt +sillä oli suuria sosialisia suunnitelmia ja niiden tähden ehkä +kihlautunutkin tuon kansantaloutta tutkivan maisterinsa kanssa. +Paroonin mielestä ei ollut hyvä, että naisilla oli liian paljon +harrastuksia. Eikä hän pitänyt siitäkään oikein, että hänen tuleva +vävynsä ei ollut aatelinen. Se oli nyt sitä ajan kansanvaltaista +vaahtoa, jota sanottiin historiallisen kehityksen aiheuttamaksi. + +Mutta hyväntekeväisyys oli paroonin mielestä ylempien +yhteiskunta-luokkien inhimillinen velvollisuus. Siksi hän kyseli +Jaanalta sangen tarkkaan, miten hätä-aputoiminta yleensä oli ollut +nälkävuosina noilla jumalan koettelemilla perukoilla järjestetty. + +Jaana kertoi, minkä osasi. Mutta hän muisti myös, mitä kauppias +Luikarinen joskus jälestäpäin oli kiivaillut hänen isälleen Iikka +Rönnylle. Hän kertoi senkin ja siten sai parooni jotakuinkin +yhtäjaksoisen käsityksen siitä, mitä isänmaallinen hyväntekeväisyys oli +köyhän kansan eduksi noilla nälkämailla takavuosina vaikuttanut. + + + + +31. + + +Olot maassa olivat olleet jo toiset kuin siihen aikaan, milloin Miina +Rönty poikineen oli hiihtänyt mökistään varmaa nälkäkuolemaa pakoon. +Kaikkialla oli onnellisemmilla tienoilla ryhdytty hädänalaisia +avustamaan. + +Pääkaupunki astui armeliaisuuden etunenään. Valtio antoi, kunta antoi, +hyvät ihmiset antoivat. Muodostettiin komiteoita, järjestettiin +iltamia, tanssittiin, laulettiin, soitettiin, kaikki kärsivän +korvenkansan hyväksi. Oli äkkiä tullut kansalliseksi kunnian-asiaksi, +ettei kukaan Suomessa saanut kuolla nälkään. + +Ensimmäisen kerran elämässään huomasivat syrjäisen sydänmaankolkan +asukkaat kuuluvansa johonkin suurempaan ja mahtavampaan yhteyteen. +Heidän vaatimuksiaan hellittiin, heidän tarpeitaan kuulusteltiin, +heille perustettiin lukutupia, kansankirjastoja, pienten lasten +hoitoloita ja vanhojen koteja. Toimitettiinpa joku rohtola ja +kunnanlääkärikin. + +Myöskin rautatie heille luvattiin. + +Jauhoja jaettiin luonnollisesti kaikkialla ilmaiseksi. + +Ne olivat sanalla sanoen kaksi onnen ja maallisen autuuden ajastaikaa +muuten niin kovaosaisille korpikylille. + +--Laihojen vuosien sijasta heillä olikin lihavat, oli usein jälestäpäin +pilkannut kauppias Luikarinen. + +Monessa rajamaan mökissä, missä muuten hyvinäkin vuosina oli leivottu +leipään puolet petäjäistä, syötiin nyt selvää ruista läpi vuoden. He +eivät voineet toivoa muuta kuin että rakas jumala taivaassa antaisi +tulla hyvin monta hallavuotta peräkkäin. Vähäväkisten lapset +erinomaisissa hoitoloissaan oikein punersivat pelkästä terveydestä ja +hyvästä ruokahalusta. Kansa lihoi silmissä ja sen keskipaino lisääntyi +arveluttavasti. + +Pahimmat päivät olivat vallasväellä ja talollisilla. Köyhä kansa +lakkasi tekemästä työtä kokonaan. Renkejä ei tahtonut saada rahallakaan +ja päiväpalkat pysyivät huimaavassa korkeudessa. Torpparit kävivät +röyhkeiksi, itselliset aivan mahdottomiksi. Köyhälistö istui kruunun +vellipatojen ääressä eikä enää vähempi-arvoisista isännistään +välittänyt. Napina ja päivittely kuului kaikkialta tilanomistajien +keskuudesta. + +Heidänkin viljansa oli halla vienyt. Monen täytyi tehdä velkaa +jauhokauppiaille. Toiset taas eivät kyenneet suorittamaan entisiäkään +sitoumuksiaan. Silloin paukkuivat kalikkamarkkinat, tilat myötiin +polkuhinnasta ja joutuivat suurille saha-yhtiöille. + +Viisaat herrat Helsingissä tulivat kokoon, vetivät otsansa +huolestuneisiin ryppyihin ja sanoivat: + +--Tämä ei kelpaa. Köyhälistö tottuu täten elämään valtion ja +yhteiskunnan kustannuksella. Heidän on tehtävä työtä, käsitöitä, +suksia, haravia, kiuluja, ämpäreitä. Me ostamme heiltä kaikki ja +lähetämme myötäviksi kaupunkien suuriin teollisuuskauppoihin. Siten +lievitämme nälänhätää, mutta levitämme samalla käsityön taitoa ja +lisäämme omia hätäapu-varojamme. Lyömme siis kolme kärpästä yhdellä +iskulla, taikka oikeastaan neljä, sillä puhteet ovat pitkät pohjolassa +ja jos kansa kerran tottuu kotiteollisuuteen, kohoaa samalla sen +varallisuus, vireys, siveys ja säädyllisyys. Asialla on myös suuri +kasvattava ja moraalinen merkityksensä, joka ennen kaikkea on huomioon +otettava. + +Seuraus siitä oli, että koko korvenkansa rupesi tekemään käsitöitä, ne, +jotka osasivat, ja ne, jotka eivät osanneet. Tehtiin kilvan suksia, +jotka juoksivat väärään, haravia, joista piit heti putosivat, astioita, +jotka tuskin pysyivät koossa, ja kirvesvarsia, jotka olivat kauhistus +jumalalle. Sukissa ei kantapää koskaan ollut oikealla paikallaan, +vantuissa oli peukalo puustavillisesti keskellä kämmentä. Kukaan ei +viitsinyt koettaakaan mitään kunnollista, sillä kaikesta maksettiin +sama palkka ja kaikki kelpasi hätäapukomiteoille. Harvat +käsistään-tekevät, jotka todella taisivat jotakin, huomasivat +ammattinsa arvon äkkiä huimaavasti alentuneen. Maakunnan kotiteollisuus +meni seitsemän penikulman saappailla alaspäin. + +--Pääasia, ettei kukaan kuollut nälkään, päätti parooni pessimistisen +ajatussarjansa. + +Epäilemättä hän oli oikeassa. + + + + +32. + + +Jaana osasi hieroa. Se oli yksi niistä monista erinomaisista asioista, +jotka hän oli perinyt mummoltaan. + +Aluksi hän hieroi vaan saunassa, mutta sai pian työtä kaupungillakin. +Parooni Manfeltin talossa hän kävi säännöllisesti kerran viikossa. + +Täällä hän tapasi entisen opettajattarensa Signe-neidin. Joskus hän +näki siellä myös tuon paksun, turpean maisterin, joka kirjoitti suurta +teosta Helsingin työväen-oloista. + +Maisteri oli Signe-neidin sulhanen. + +Maisteri harrasti mitä pisimmälle meneviä kansanvaltaisia uudistuksia. +Usein hän väitteli niistä vanhan paroonin kanssa. + +Parooni vaipui aina hänen mentyään syviin mietteisiin. + +Epäilemättä oli hänenkin mielestään valtiossa ja +yhteiskunta-järjestyksessä paljon parannettavaa. Maailma ei ollut +hänelle paras mahdollinen. Mutta hän mietti enemmän itse elämän suurta +ongelmaa kuin sen muotojen osittaisia arvoituksia. + +Kuitenkin kaikitenkin oli elämä itsessään ensimmäinen ja suurin +armo-luojan antimista. Mutta maisteri sanoi, ettei se ollut mikään armo +eikä lahja, josta ihmisen tarvitsi olla kenellekään kiitollinen. + +Siis oli se oikeus. Siis oli jokaisella ihmisellä oikeus elämään. + +Mutta olevissa oloissa, niin kauas kuin parooni maailmanhistoriaa +tunsi, oli tämä oikeus aina ollut jaettu sangen epätasaisesti. Yksillä +näytti olevan tavattoman suuri oikeus elämään, toisilla se oli jo +paljon pienempi, kolmansilla sitä ei ollut kuin hiukkanen, neljänsillä +ei nimeksikään. Mistä se johtui? Oliko niin, että väkevämmät olivat +ottaneet pois kaiken oikeuden heikommiltaan? + +Sitä ei parooni tahtonut myöntää mitenkään. Kuitenkin hän hyvässä +sydämessään olisi suonut niin mielellään jokaiselle ihmiselle oikeuden +elää. Mutta ellei jokaisella ihmisellä sitä ollut, niin kuka antaisi +sen heille? + +Jumalako? Parooni ei uskonut personalliseen jumalaan. Esivaltako? Eihän +se voinut puuttua jokaisen yksityisen asioihin. + +Ihmisten itsensä oli annettava se heille. Sen, jolla oli enemmän, oli +annettava sille, jolla oli vähemmän. Parooni ei mitenkään voinut tulla +muuhun johtopäätökseen. + +Maailma oli parannettava hyvien ihmisten armeliaisuudella. + +Mutta maisteri sanoi, että kaikki armeliaisuus oli alentavaa sille, +jota kohtaan sitä harjoitettiin. Olisiko parooni itse tahtonut joutua +armeliaisuuden esineeksi? Köyhälistö ei kaivannut armoa, vaan oikeutta. +Ellei se saisi sitä, se ottaisi sen. Siksi oli yhteiskunnan paras jo +ajoissa antaa se sille hyvällä. Muuten olisi sen pakko antaa ja antaa +pahalla. Yksinkertainen valtioviisaus neuvoi parempi-osaisia luopumaan +etuoikeuksistaan. + +Tämä oli kokonaan vastenmielinen ajatus paroonille. Jos kerran +parempi-osaiset voitiin pakottaa siihen, he siis eivät olleet +väkevämmät. Heillä ei siis myöskään ollut mitään väkevämmän +velvollisuuksia niitä kohtaan, joita nyt heikommiksi sanottiin. Heillä +oli siis kaikki velvollisuudet vain itseään kohtaan, sillä nähtävästi +oli elämä taisteloa, jossa jokainen tahtoi vallata itselleen niin +suuren ja leveän jalansijan kuin mahdollista. + +Siitäkö olikin kysymys? Siitäkö taisteltiinkin, kumpi oli heikompi, +kumpi väkevämpi? + +Nykyisen laskutavan mukaan olivat ne heikommat, joita oli vähempi. +Siihen katsantokantaan ei parooni Manfelt voinut suostua milloinkaan. +Voima ei riippunut yksinomaan miesten luvusta vaan myöskin laadusta. +Sen hän oli jo nuorena oppinut sotarinnassa. + +Mutta kansanvaltaisessa yhteiskunnassa oli useimmilla aina valta. Se +oli paroonin mielestä vähemmän suotavaa. Elämä oli taisteloa, myönsi +maisterikin. Mutta taistelossa ei käskenyt jokainen, vaan yksi. + +--Siinäpä se, sanoi maisteri. Setä on sittenkin palvellut liian kauan +Venäjällä. + +Parooni Manfelt ei suuttunut mistään niinkuin siitä syytöksestä, että +hän muka olisi vieraan maan palveluksessa isiltäperityn länsimaisen +maailmankatsomuksensa unohtanut. Hän vastasi sentähden hyvin kiivaasti +maisterin sanoihin. + +Signe-neidin täytyi astua välittämään. + +--Miksi elämän täytyy olla välttämättömästi taisteloa? hän kysyi. +Miksi se ei yhtä hyvin voi olla rauhaa? + +Ihmisellä oli hänen mielestään kyllin sotaa sisälläänkin. Siellä oli +hänellä tarpeeksi tilaisuutta taistella, käskeä ja komentaa, vieläpä +hallitakin, jos hän oli kyllin voimakas ihminen. Mutta muiden +hallitseminen oli hänen mielestään ala-arvoista ja halveksittavaa; oli +yhtä suuri häpeä hallita kuin tulla hallituksi. + +--Tuo on nyt sitä tolstoismia, hymyili parooni kohauttaen olkapäitään. +Sen mukaanhan kaikki esivalta olisi väärä? + +--Niin onkin, sanoi Signe-neiti. + +--Sen katsantokannan oikeampi nimi on anarkismi, lausui maisteri +ankarasti. Onneksi on sitä käytännöllisistä syistä kuitenkin mahdoton +toteuttaa. + +Paroonin kylvettäjänä ja Signe-neidin entisenä oppilaana pyydettiin +Jaana usein perheen yhteiseen kahvipöytään. Hänenkin läsnäollessaan +keskusteltiin joskus näistä kysymyksistä. Kaikki käyttelivät sanojaan +niin taitavasti, ettei Jaana tiennyt oikein, ketä oli uskominen. +Parooni oli hänen mielestään oikeassa, maisteri oli oikeassa, mutta +enimmän oikeassa oli kuitenkin Signe-neiti, sillä epäilemättä oli +kaikki esivalta väärä ja kaikki hallitsevat ansainneet hirsipuun. + +Mutta pahaa ei ollut pahalla vastustettava, sanoi Signe-neiti. + +Sitä totuutta ei Jaana voinut koskaan omakseen tunnustaa. Se oli hänen +mielestään sitä samaa joutavanpäiväistä lörpötystä, jota papit puhuivat +ja jolla kaikkea vääryyttä maailmassa peitettiin ja pönkitettiin. + +Samaa sanoi suutarikin, joka nykyään oli Jaanan vaikuttavin oppi-isä. + +Paha, joka palveli hyvää, oli hyvä. Se oli suutarin yksinkertainen ja +keskitetty uskontunnustus. + + + + +33. + + +Kapinan ja uhman henki, joka Jaanan päätä tätä nykyä piti pystyssä, +jätti hänet toisinaan. Silloin itki hän illat pitkät kotonaan ja tunsi +itsensä huonoimmaksi kaikista ihmisistä. + +Hän mietti elämäänsä, sen onnettomia kohtaloita, ensimmäistä tuloaan +Helsinkiin ja sitä häväistystä, joka täällä oli kohdannut häntä. Myös +kuollutta lastaan hän muisteli joskus. Ja mitä enemmän hän muisteli, +sitä vuolaammin virtasivat hänen kyyneleensä. + +Erään sellaisen raskaan yön aamuna hän kertoi kaikki Signe-neidille. + +Signe-neiti kauhistui. Oliko sellainen väkivalta mahdollista? + +Hän itki itse ja ilmaisi heti ensi näkemällä maisterille Jaanan +salaisuuden. + +Maisteri päätti ominpäin ryhtyä asiaan. + +Mutta kuka oli se huopahattuinen nuori mies, joka oli tarjoutunut +Jaanan sirkus-kavaljeeriksi? Ja kuka oli se ilkeännäköinen mies, joka +oli oikea syypää? + +Maisteri pani liikkeelle kaikki salapoliisi-vaistonsa. Kenties tätä +tietä päästäisiin niin monen muunkin mystillisen rikoksen jälille, +jotka viime vuosina olivat yhteiskuntaa järkyttäneet. + +Hän keskusteli asiasta eräiden puoluetoveriensa kanssa. Ne myönsivät +tapahtuman kylläkin mahdolliseksi. Kaikki oli mahdollista tähän aikaan. +Mutta mitä voitiin rikollisille, jos kerran järjestysvalta itse oli +heidän kanssaan liittoutunut. + +Mutta järjestysvalta tahtoi puhdistautua. Sitä vastaan oli liian +raskauttavia huhuja liikkeellä, jotka se itsekin katsoi itselleen +häpeällisiksi. Poliisimestari, jonka puoleen maisteri vihdoin +mieskohtaisesti kääntyi, otti hänet sentähden vastaan varsin +ystävällisesti. + +--Syyllinen on saatettava rangaistukseen, hän sanoi. Mutta voitteko te +antaa jotakin tietoa syyllisestä? + +--Ja jos minä voin? + +--Silloin on järjestysvalta tekevä tehtävänsä. + +Hän lupasi sen kunniasanallaan. + +Maisteri jatkoi tiedustelujaan. Niin tapasi hän kerran roistot +Helsingin rautatie-asemalla. He seisoivat kaikessa rauhassa eräällä +läpikulkupaikalla ja katsoivat tarkasti silmiin jokaista ohikulkijaa. + +Maisteri tunsi heidät heti siitä yksityiskohtaisesta +henkilökuvauksesta, jonka Jaana oli esittänyt hänelle. Siistinnäköinen, +kiveräviiksinen nuori mies kuiskutteli erään toisen vanhemman miehen +kanssa, jonka naama heti osoitti hänen kuuluvan yhteiskunnan alimpiin +pohjakerroksiin. + +--Vangitkaa nuo miehet! hän sanoi eräälle suomalaiselle +poliisikomissariukselle, joka samalla kulki siitä ohitse. Nimeni Yrjö +Antero Pouttu, filosofian maisteri. + +Komissarius katsoi häneen kuin mielenvikaiseen. + +Sitten hän hymyili sääliväisesti. + +--Ne miehet eivät kuulu minun valtani alle, hän lausui matalalla +äänellä. + +--Hyvä, siinä tapauksessa minä telefonoin poliisimestarille. + +Komissarius iski silmää tuttavallisesti. + +--Ne miehet eivät ota mitään käskyjä vastaan kaupungin +poliisimestarilta. + +--Suoraan kuvernööriltä siis? + +--Ylempää. + +--Kenraalikuvernööriltä? + +--Ylempää. + +--Mahdotonta. Venäjän sisä-asiain ministeristöstäkö? + +Komissarius kuiskasi jotakin hänen korvaansa. Maisteri näytti kokonaan +puusta pudonneelta. + +--Se ei ole totta, hän sanoi kiivaasti. + +--Kyllä, hymyili komissarius. Mutta maisteri on nähtävästi hermostunut. + +Maisteri Pouttu syöksyi ulos. Hän oli vielä aivan topertunut +komissariuksen tiedon-annosta. + +Oliko se siis todellakin niin? Voiko mikään esivalta maailmassa käyttää +sellaisia palvelijoita? + +Maisterin täytyi tunnustaa itselleen, että asioiden tila oli toivoton. +Mitkään hänen harrastamistaan kansanvaltaisista uudistuksista eivät +olleet mahdolliset, niin kauan kuin lailla ei ollut voimaa eikä Suomen +kansa saanut takaisin valtiollista itsemääräämis-oikeuttaan. +Perustuslaillinen taistelu oli käytävä ensin ja passiivinen vastarinta +vietävä voittoon, vaikka sen sitten olisi muututtava aktiiviseksikin. + +Maisteri Pouttu tunsi tällä kertaa povensa paisuvan sangen aktiivisista +edellytyksistä. Kenties ei ollut muuta keinoa? Kenties tuli kaikkien +perustuslaillisten kansalaisten liittyä yhteen, suureksi aseelliseksi +järjestöksi? + +Mutta samana iltana istui Jaana kotonaan tuolla pienessä kamarissa +pihan perällä ja koki opetella Internatsionalea--virsikanteleella. + + + + +34. + + +Niin liehuivat kerran liput tangoissa. Niin sanottiin kerran, että +kansan tahto oli korkein laki Suomenmaassa. + +Kansa tahtoi, ja kaikki valtion pyörät pysähtyivät. Kansa tahtoi, ja +koko yhteiskunta-koneisto lakkasi toimimasta. Kansa tahtoi, ja +järjestysvalta oli sen käsissä. Kansa tahtoi, ja junat, laivat, kaikki +tottelivat sen määräyksiä. + + »Allons enfants de la Patrie, + le jour de gloire est arrivé----» + +Vanha parooni Manfelt tapasi itsensä hyräilemästä marseljeesia. Hänen +tuleva vävynsä maisteri Pouttu oli kirjoittautunut kansalliskaartiin, +hänen tyttärensä Punaiseen ristiin. Itse kulki hän pitkin katuja +aamusta iltaan, teki käyntejä tuttaviensa luona, keskusteli +kadunkulmissa uppo-outojen ihmisten kanssa ja koki sotilaan silmällä +arvostella nykyisen aseman mahdollisuuksia. Nyt hän seisoi +Nikolainkirkon edustalla Aleksanteri II:sen patsaan läheisyydessä ja +näki Suomen leijonalipun hulmahtavan ilmaan senaatin, yliopiston ja +poliisikamarin harjalta. Hänen selkänsä oli oijennut, hänen silmänsä +sädehtivät. + +Epäilemättä oli tämä vallankumous. Mutta missä olivat tykit ja +sotilaat? + +Komppania kansalliskaartia kulki reippain askelin yli torin. Hyvä +tahti, hymyili parooni. Mutta missä olivat miesten kiväärit? Aikoivatko +he paljain käsin käydä painimaan Venäjän tykkiväen, jalkaväen ja +kasakkain kanssa? Eikö liehunut Viaporissa valtakunnan lippu, eivätkö +seisoneet sotalaivat satamassa valmiina laukaisemaan? + +--Seis! huudettiin hänelle venäjäksi. + +Hän oli mietteissään kävellyt pari kadunristeystä ja tullut Uudenmaan +kasarmin tienoille. + +Katu oli suljettu. Venäläinen sotamies ojensi pistimensä. + + »Contre nous de la tyrannie + l'étendard sanglant est levé--» + +Hänen täytyi kääntyä takaisin. Ei, tämä ei ollut mikään vallankumous. +Tämä oli kevytmielinen kansanjuhla, jonka marsalkat ammuttaisiin +ohjelman viimeisessä numerossa, nimittäin suuressa ja loistavassa +ilotulituksessa. + +Mutta iltapäivällä hän kuuli, että senaatti oli eronnut. Parooni +Manfelt tunsi sydämensä säpsähtävän. Kenties tämä sittenkin oli +vallankumous? Kenties tässä sittenkin tehtiin historiaa? + +Tuli ilta ja yö. + +Kaupunki lepäsi pilkkoisessa pimeydessä. Sähkö ei palanut, kaasu ei +palanut. Venäläisten sotalaivojen heijastajat mereltä vain joskus +sivelivät korkeimpia katonharjoja. + +Parooni Manfelt seisoi ikkunansa ääressä. Mitään niin pimeätä ja +synkkää hän ei muistanut nähneensä elämässään. Mitä tapahtui yössä? +Miksi eivät pyssyt paukahtaneet? Miksi eivät tykit jyrähtäneet? + +Hän oli yksin kotona. Signe-neidillä oli palvelusvuoro Punaisen ristin +sairaalassa, joka oli erääsen koulurakennukseen järjestetty. Maisteri +Pouttua hän näki vain silloin tällöin. Hän tuli kuin tuulessa, kertoi, +mitä tiesi ja meni jälleen menojaan. + +Posti ei kulkenut, sanomalehdet eivät ilmestyneet. Mutta sanottiin, +että kaikkialla kautta koko Venäjän valtakunnan vallitsi tällä hetkellä +sama pimeys, Kaspian merestä Arkangeliin ja Puolasta Siperiaan saakka. +Kaikkialla oli suuri sunnuntai. Kaikkialla lepäsivät työtätekevät +kädet. Mutta miljoonat aivot työskentelivät sitä ankarammin. + +Parooni Manfeltista tuntui kuin olisi hänet äkkiä temmaistu irti koko +ihmiskunnasta ja asetettu yksin seisomaan silmä silmää vastaan jonkin +suuren ja tuntemattoman maailmanmahdin kanssa. Oliko aika loppunut? +Oliko iankaikkisuus alkamassa? + +Hän avasi ikkunan. Kolkko syystuuli puhalsi ohi hänen valkean päänsä +huoneesen. + +Talot nukkuivat pimeässä. Näytti siltä kuin olisi koko maailma mennyt +levolle. Eivät ajurien rattaat rätisseet, eivät vierineet raitioteiden +vaunut. Syvä hiljaisuus vallitsi kaikkialla. + +Mutta alhaalta kadulta kuului askeleita. Näkyi sieltä täältä salalyhty +välkähtävän. + +Ketä ne olivat, jotka kulkivat siellä yössä? Mitä siellä tehtiin ja +mitä suunniteltiin? Oliko tämä vallankumous? Jos oli, miksi ei +raikahtanut ratkaiseva huuto: + + »Aux armes, citoyens! Formez vos bataillons!----» + +Silloin olisi asema ollut selvä parooni Manfeltin mielestä. Salama +olisi valaissut yön, ihmiset olisivat nähneet toisensa ja yhtyneet. +Mahdollisesti se olisi ollut epätoivoinen taistelu. Mutta oliko tämä +pimeys toivorikkaampi? + +Silloin se olisi ollut hänen mielestään vallankumous. Silloin hän +kenties itsekin olisi vielä vyöttänyt miekan kupeelleen. + +Jos koko kansa nousi, niin kuka voi silloin jäädä istumaan? Jos sen +kerran täytyi tapahtua, jos isänmaan onni ja maine vaati sitä, niin +eteenpäin sitten kaikki jumalan nimeen! Kerranhan kaikkien tuli kuolla. +Miksi ei sitten yhtä hyvin voinut kuolla kunnialla? + +Mutta ellei mikään todellinen vallankumous ollut mahdollinen, niin +miksi sitten leikkiä vallankumousta? Sitä ei parooni Manfelt voinut +mitenkään käsittää. + +Kuitenkin hänen täytyi tunnustaa itselleen, että tämä ei ollut mitään +leikkiä. Kenties tämä sittenkin oli totista totuutta, totisinta, mikä +vielä koskaan oli astunut hänen eteensä elämässä? Aiottiinko taistella +ilman aseita? Tahdottiinko toimeenpanna vallankumous ilman +verenvuodatusta? + +Oli jotakin ahdistavaa ja tukahduttavaa yön hiljaisuudessa. Minkälainen +oli sen aamu oleva? Syntyikö siellä jotakin pyhää? Oliko kansojen päivä +koittamassa? + +Miljoonat aivot työskentelivät tuon yön pimeydessä. Miljoonat ja taas +miljoonat ajatukset risteilivät tuon synkän ja tähdettömän +taivaankannen alla. Nekö kävivät sotaa keskenään? Sekö oli oleva +tulevaisuuden vallankumous? + +Silloin ei häntä tarvittu enää. Silloin hän voi mennä rauhassa levolle. + +Mitä jos kaikki nuo lukemattomat ajatukset olisivat vapaita, varmoja ja +itsetietoisia? Mitä jos jokaisen niiden takana seisoisi yksilö, joka +tuntisi voimansa ja tarkoitusperänsä? Mitä jos ne kerran päättäisivät +olla tottelematta niitä, jotka käskivät? + +Silloin ei olisi mitään järjestysvaltaa enää. Silloin ei olisi mitään +valtakunnan sotajoukkoja maalla eikä merellä. Silloin menisivät tyhjiin +kaikki linnat ja valtaistuimet eikä jäisi jälelle muuta esivaltaa enää +kuin jumalan kirkas päivä, joka paistaisi päälle vapaiden ihmisten +ensimmäisen luomisen aamun ihanuudessa. + +Vanha parooni värisi. + +Hän sulki ikkunan nopeasti ja rupesi riisuutumaan. Oli vaarallista +tuijottaa tuohon yöhön. Huumaavat harha-opit piilivät sen syvässä +pimeydessä. Eikö marssinut siellä ainoastaan poliittinen vallankumous? +Astuiko sen takana anarkismi ja nihilismi? + +Vanha parooni Manfelt ei ollut koskaan ollut mikään leimuava +isänmaanystävä eikä koskaan millään merkillisemmällä tavalla kansansa +kohtaloihin vaikuttanut. Hän oli ollut nuorena iloinen upseeri, +vanhempana suuri vivööri ja elostelija. Se isänmaanrakkaus, mikä +hänellä epäilemättä oli, samoin kuin koko hänen muukin +maailmankatsomuksensa, oli aina ollut vain jotakin ylimalkaista ja +pintapuolista, sivistyneen miehen tavallista kiintymystä vapaampiin +yhteiskunta-oloihin ja kunnioitusta omaa entisyyttään sekä sukunsa +traditsioneja kohtaan. Isänmaa ei ollut koskaan astunut hedelmöittävänä +valtana hänen sydämeensä. Se ei ollut koskaan tarvinnut häntä, yhtä +vähän kuin hän sitä. + +Nyt hän tunsi tarvitsevansa. + +Hän ei tahtonut olla yksin tässä yössä. Hän tahtoi kuulua johonkin +itseään suurempaan ja korkeampaan yhteyteen. Ja hän haki esille +Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat ja rupesi niitä vesissä silmin +vuoteellaan puoli-ääneen deklamoimaan. + +Kynttilä liekutti yöpöydällä. Vanhan paroonin silmät painuivat umpeen. + +Hän uneksi. Hän näki unta Napoleonista. Hän näki keisarin ratsastavan +valkealla orhillaan, näki Austerlitzin aamun koittavan ja trikolorin +liehuvan valtamerestä niin valtamereen. Mutta hän näki myös vanhan +kaartin kaatuvan paikalleen ja kaartin takana kansan, miehiä, vaimoja, +lapsia, kaikki riveissä, kaikki laulaen, kaikki saman suuren, surmaa ja +elämää antavan tunteen elähyttäminä: + + »Amour sacré de la Patrie, + conduis, soutiens nos bras vengeurs. + Liberté! Liberté chérie, + combats avec tes defenseurs!----» + + + + +35. + + +Jaana kulki nämä päivät kuin kuumeessa. Se oli siis vihdoinkin saapunut +tuo suuri hetki. Hänenkin kylpylaitoksensa oli päälakkokomitean +käskystä suljettu. Kukaan ei saanut tehdä työtä tänä kansan pyhän +tahdon viikkona, jona vuosituhansien vääryydet kostettaisiin. + +Suutari kuului kansalliskaartiin ja oli plutoonanpäällikkö. Hänen +vaimonsa, joka oli erään hyvin tärkeän keskustoimikunnan jäsen, oli +lähetetty ylimääräisellä junalla maaseudulle. Jaanalla ei ollut mitään +luottamustointa. Kuitenkin hän oli kirjoittautunut Punaisen ristin +jäseneksi. + +Mutta sen hän oli tehnyt vain paremman puutteessa ja koska kaikki +muutkin tekivät niin. Hän odotti. Eihän tämä vielä ollut kuin alkua. +Missä olivat giljotinit ja hirsipuut? + +Jaana kuuli, että poliisi oli pantu viralta. Se oli hänen mielestään +aivan luonnollista. Mutta miksi ei heti erotettu kaikkia virkakuntia? +Miksi mitään esivaltaa enää? + +Hän oli itse mielellään antanut roponsa yhteiseen lakkokassaan. Mutta +hän ei vaan voinut ymmärtää, miksi tarvittiin enää mitään yleisiä +rahankeräyksiä. Miksi ei pankkeja ryöstetty? Miksi ei heti tehty +yleistä tasajakoa? + +Kuitenkin hän eli päivänsä riemuitsevassa juhlatunnelmassa. + +Hänestä tuntui kuin olisi koko maailma nyt ottanut hänen asiansa +ajaakseen, kuin hän itse olisi ollut koko tämän suuren ja valtavan +liikkeen keskipiste. Kun hän kuuli, että junat ja laivat olivat +köyhälistön käskettävissä, hän iloitsi siitä aivan kuin ne olisivat +olleet hänen käsissään. Kun hän sai tietää, että kansa oli miehittänyt +poliisikamarin, oli hänestä kuin hän itse olisi istunut sen pöydän +takana ja jakanut määräyksiä, joita kadunkulmiin naulattiin. Hän +pukeutui punaiseen, röijy hänellä oli itsellään ja hameen hän sai +lainaksi eräältä ystävättäreltään. Hän liikkui päivät päästään +Rautatien-torilla, kuunteli kiihoittavien kansanpuhujien sanoja ja +odotti joka hetki ensimmäistä tuliluikkua tuprahtavaksi. + +Eräänä aamuna puhui suutari. Jaana oli tunkeutunut aivan puhujalavan +läheisyyteen. Suutari pauhasi sorrosta ja herrojen väkivallasta. Äkkiä +katkesi häneltä ajatuksen juoksu ja hän jäi avuttomana eteensä +tuijottamaan. + +Silloin sattuivat hänen silmänsä Jaanaan. + +--Tuossakin seisoo yksi väkivallan uhri, hän huusi. + +Hän osoitti Jaanaa sormellaan ja kertoi parilla sanalla hänen +onnettomuutensa. Kaikki katsoivat Jaanaan. Tämä oli karahtanut +tulipunaiseksi. Häntä hävetti niin, ettei hän tahtonut voida pysyä +paikoillaan. Kuinka suutari saattoikaan? Miksi ei häneltä ensin +kysytty, tahtoiko hän onnettomuuksineen tulla yleisen huomion +esineeksi? + +Mutta suutari oli taas päässyt alkuun ja jatkoi kasvavalla intohimolla +puhettaan. Hän puhui marttyyreistä. Silloin kohosi Jaanan pää. +Epäilemättä oli hänkin marttyyri. Se ei ollut mikään häpeä, jonka +tähden tarvitsi punastua. Kunnia se oli, suurin mikä voi ihmisen osaksi +tulla. Marttyyrit valmistivat tietä tuhansille. + +Hän tunsi, että kivi putosi hänen sydämeltään. + +Ennen aavistamaton valkeus täytti hänet. Hän ei ollut siis turhaan +kärsinyt, hänenkin huolensa ja huokauksensa olivat siis osana siinä +pilvenpiirtävässä tuskan vuoressa, joka nyt vyöryisi maailman mahtavien +päiden ylitse. Miksi ei hän ollut enempi kärsinyt? Sitä suurempana +olisi kostonpäivä nyt koittava hänelle. + +Ja Jaana meni sinä iltana kotiinsa silmät säkenöivinä ja povi paisuvana +uusien surujen ja itkujen hämärästä ikävöimisestä. Kaikki hän tahtoi +kestää, kaikki kärsiä, jos se jollakin tavalla voisi olla onneksi +kansan tuomiopäivälle ja tulevaisen vanhurskaalle vihalle. + +Eräs seppä, johon hän Rautatien-torilla oli tutustunut, saattoi häntä. +He istuivat yhdessä ja pakinoivat innostuneina myöhään yöhön. Seppä +oli, samoin kuin Jaana tietämättään, anarkisti. Heidän tuumansa kävivät +yhteen ja kun heidän vihdoin piti puoli-yön aikana erota, he löivät +lujasti ja toverillisesti kättä toisilleen. + +--Huomenna siis, sanoi seppä. + +--Huomenna, sanoi Jaana. + +Mutta samalla muisti seppä, ettei hänellä oikeastaan enää mitään +majapaikkaa ollutkaan. Juuri vähän ennen lakkoviikon alkamista olivat +pomot hänet kortteeristaan karkoittaneet, sillä kekseliäällä +perustelulla muka, ettei hän ollut maksanut asuntovuokraansa. Kun pomot +taas jollakin toisella yhtä rikkiviisaalla tekosyyllä olivat hänet +konepajasta jo aikoja sitten erottaneet, ei hän ollut tullut +vuokranneeksi uuttakaan asuntoa, vaan oli viettänyt yön siellä, toisen +täällä, tullen etupäässä toimeen vain omien suurten ajatustensa +antimilla. + +--Täytyy kärsiä vakaumuksensa tähden, sanoi seppä. + +Se oli Jaanan mielestä kerrassaan sankarillista ja hän tarjosi heti +sepälle yösijan omassa kamarissaan. + +Seuraavana päivänä sanottiin, että lakon tuli päättyä. Se oli Jaanan +mielestä tuiki käsittämätöntä. Päättyä? Miksi? Kaikkihan oli vasta +alussa. + +Sanottiin, että herrat olivat saaneet eräitä lakeja ja oikeuksia. Ne +eivät Jaanaa liikuttaneet. Eihän proletariaatti ollut vielä saanut +mitään. Oliko katkaistu kaulaa vielä yhdeltäkään möhömahalta? + +Seppä selitti hänelle, että herrat olivat pettäneet kansan asian. +Lakkoa oli jatkettava. Kukaan ei saanut mennä työhön. + +--Minä en ainakaan mene, hän sanoi. + +--Enkä minä, vakuutti Jaana. + +--Yksimielisyys on proletariaatin voima, selitti seppä. Mutta onko +sinulla jotakin suuhun pantavata? + +Jaana haki esiin, mitä hänellä oli. Seppä söi hyvällä ruokahalulla. + +--Ei sinulla ryyppyä ole? hän kysyi. + +Ei ollut Jaanalla. + +Se oli suuri vahinko sepän mielestä. Ryyppy olisi ikäänkuin kirkastanut +luontoa ja lisännyt heidän toverillista mielialaansa. + +--Herrat ovat sulkeneet kapakat, hän sanoi, ettei proletariaatti tulisi +tietoisuuteen omasta voimastaan. + +He lähtivät molemmat yhdessä kävelemään. He näkivät senaatintorilla +jaettavan joitakin lappuja joita vallasväki riemuiten näytteli +toisilleen. He näkivät vanhojen herrojen itkevän ilosta ja nuorten +poikien huutavan ja hurraavan kadunkulmissa. + +Sanottiin, että Suomi oli saanut takaisin valtiollisen itsenäisyytensä. + +Mitä se heitä liikutti? He eivät tunteneet asemansa vähääkään entisestä +parantuneen. + +Torilla he tapasivat suutarin. + +--Lakko täytyy nyt lopettaa, hän sanoi. + +He eivät voineet uskoa korviaan. + +--Se on keskuskomitean käsky, selitti suutari. Ja toisakseen, me olemme +saaneet kaikki, mikä tällä hetkellä on ollut mahdollista. + +--Mitä me olemme saaneet? + +Jaana ja seppä korottivat ääntään uhkaavasti. + +--Yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden, selitti suutari. Äänestyslippu on +nyt se ase, jolla me tulemme maan valloittamaan. + +Hän meni menojaan. Mutta Jaana ja seppä katsoivat toisiinsa +tyytymättöminä. + +--Suutari on liitossa herrojen kanssa, sanoi seppä vihdoin. + +--Hän ei ole mikään oikea toveri, lisäsi Jaana. + +Unioninkadulla tuli maisteri Pouttu heitä vastaan. Hän tervehti +ystävällisesti. + +--Me olemme voittaneet! hän huusi ohimennen. + +Te olette voittaneet, ajatteli Jaana. Kuitenkaan hän ei sanonut sitä. + +Mutta he päättivät sepän kanssa, ettei vallankumous saanut jäädä tähän. +Mikä oli onnistunut kerran, onnistuisi toisenkin kerran. Mutta silloin +ei ollut päästettävä herroja asioita sotkemaan. + + + + +36. + + +--Kaikki herrat helvettiin, sanoi seppä. + +--Pää poikki ja jalat jokeen, paransi Jaana. + +He kaksi tunsivat olevansa oikeita tovereita. + +He olivat täysin yksimielisiä siitä menettelytavasta, jota oli +seurattava. Täytyi takoa niin kauan kuin rauta oli kuuma. Kerran oli +heidänkin vuoronsa tuleva. + +Seppä jäi sitten Jaanan luokse asumaan. He elivät niinkuin mies ja +vaimo. + +Kumpikaan heistä ei mennyt työhön. Mutta Jaanalla oli säästöjä ja he +elivät jonkun aikaa molemmat niillä. + +Seppä oli juoppo ja seuraa rakastava. Heidän kamarinsa tuli keskukseksi +monelle hengenheimoiselle vapaalle kansalaiselle, jotka eivät mitenkään +voineet taipua lainalaisen yhteiskunnan orjuuttaviin ja kaikkea pyhää +yksilöllisyyden tunnetta polkeviin ikeisiin. Jaana oli heidän kaikkien +kuningattarensa. + +Täällä ei ollut orja kukaan. Täällä vallitsi vapaus, veljeys ja +tasa-arvoisuus. Kaikki oli yhteistä, niin Jaana kuin Jaanan rahat. +Elettiin niinkuin viimeisten päivien pyhät ja toivottiin tuhatvuotisen +valtakunnan suurta aamu-aurinkoa koittavaksi. + +Oikeastaan heillä oli jo tuhatvuotinen valtakunta. Vahinko vaan, että +se loppui samalla kuin Jaanan kassa. Heille ei jäänyt silloin elääkseen +muuta kuin heidän oma suuri ajatuksensa, joka yhdisti heitä: tavaran +tasaaminen. + +Silläkin voi elää jonkun aikaa. + +Mutta sitten sai järjestysvalta vihiä heistä, teki tutkimuksiaan, tuli +eräisiin tuloksiin ja otti kiinni yhdestä apajasta koko kumppaniston. + +Jaana pääsi pian takaisin vapaalle jalalle. Häntä vastaan ei mitään +erikoisemmin raskauttavaa ilmestynyt. Toiset eivät olleet yhtä +onnellisia ja jäivät edelleen niiden lujien lukkojen taakse, jotka +poroporvarillinen yhteiskunta on keksinyt kaikkien todella vapaiden +yksilöiden kiusaksi ja kauhistukseksi. + +Jaana oli siis jälleen puilla paljailla. Hän sai kuitenkin paikan +eräässä pienessä saunapahaisessa laitakaupungilla. + + + + +37. + + +Jaana eli nyt täydellistä henkistä kaksoiselämää. + +Vankina ollessa olivat syvyyden lähteet läikähtäneet hänen sydämessään +ja hän oli jälleen löytänyt lohdutuksen isiensä ja äitiensä uskonnosta. +Mutta vankilan ulkopuolella kohtasi taas ajan kapinoitseva henki hänet, +tarttui hänen tukkaansa ja pudisti, niin että hänen täytyi mennä +myrskyn mukana ja seurata sitä hapset hajallaan. + +Toisin päivin hän puki itsensä mustiin, toisin punaiseen. + +Kun hänellä oli mustat päivänsä ja yönsä, hän luki raamattua, itki, +kävi kirkossa, oli suurimman epätoivon partaalla, kunnes rauhan +palmumetsät hiljaa alkoivat humista hänen korvissaan. Silloin hän +voi myös joskus illalla ilmestyä vielä entisen opettajattarensa +Signe-neidin luo, joka ei enää neiti ollutkaan, vaan maisteri Poutun +onnellinen vaimo. Täällä hän tahtoi puhua talon emännän kanssa +iankaikkisuuden asioista, istui usein myöhään yöhön ja lähti kyynel +silmänurkassa, kiitellen ja kostellen ihmisten laupeutta ynnä sen Isän +hyvyyttä, joka asui heidän omissatunnoissaan. + +Punaisina päivinään hän näki verta. Silloin hän vietti hurjaa ja +epäsiveellistä elämää, seurusteli vain yhteiskunnan pohjakerrosten +kanssa ja takoi heidän kanssaan monta rohkeata ja mielenvikaista +suunnitelmaa lainalaisen yhteiskuntajärjestyksen hävittämiseksi. +Silloin hän uneksi vain vallankumousta, silloin pyörivät vain pääkallot +hänen sielunsa silmien edessä, talot olivat hänelle vain sopivia +painoja dynamiittipanosten päällä ja lyhtypatsaat hirsipuita. Silloin +hän myös joskus ilmestyi tuttavansa suutarin perheeseen ja tahtoi +keskustella siitä, mikä hänen mielessään paloi sammumattomana kalkkina. + +Suutarista oli tullut tyyni sosialisti, samoin hänen vaimostaan. Joskus +he voivat vielä innostua Jaanan kanssa vallankumouksesta, mutta +mieluummin he puhuivat jostakin muusta. Vaimo, joka oli Jaanan +kasvinkumppali, sai silloin tällöin tietoja kotipuolestaan. Täällä sai +Jaana kuulla, että kauppias Luikarinen oli palannut vankeudesta ja että +koko Lentuan kylä oli nimellisesti liittynyt sosialidemokraattiseen +puoluejärjestöön. Kerrottiinpa vielä, että siellä puuhattiin +osuuskauppaakin. Mutta muuten olivat lentualaiset kaikki asestettuja +anarkisteja eikä kauppias Luikarinen uskaltanut enää liikkua illoin +ulkona, sen jälkeen kuin häntä vastaan eräänä pimeänä syys-yönä oli +tehty epäonnistunut murhayritys. + +Jaana kuunteli ahnaasti näitä tietoja. Hänellä oli monta tuttavaa +Punaisessa kaartissa, vaikka hän itse ei ollut koskaan tullut sen +naiskomppaniaan kirjoittautuneeksi. + +Muuten hän lähti aina sangen tyytymättömänä suutarin perheen luota. Sen +mieto vallankumouksellisuus ei miellyttänyt häntä. Hän olisi tahtonut +seurustella jakopiinien ja sansculottien kera, tehdä Marat'n ja +Robespierren sankaritöitä. Samoin, vaikka ei yhtä selvästi, hän tunsi +myös mustina päivinään kaipaavansa jotakin muuta kuin sitä haaleata +uskonnollisuutta ja ihmis-ystävyyttä, jota hänelle maisteri Poutun +perheessä tarjottiin. Abrahamin, Iisakin ja Jaakopin jumalaa hän +kaipasi, kuluttavaa kuin tuli ja kiivasta kuin jalopeura. Hän halasi +rikkoa toden teolla, mutta myöskin tulla toden teolla rangaistuksi. + +Häntä ei miellyttänyt tämä penseä kaksinaisuus. Hän olisi tahtonut +paljon jyrkempää ja leimuavampaa kaksinaisuutta. Kapinan, uhman ja +syyllisyyden veriruskeita ruusuja hän ikävöi, mutta tuta myöskin kaikki +katumuksen ja itsekidutuksen skorpionit ihossaan. + +Ja sitten hän tahtoi, että lumivalkeat siivet kasvaisivat hänen +selkäänsä ja hän leijailisi kautta ilman suoraan jehovan seitsemännen +taivaan ihanuuteen. + +Hän tahtoi sanalla sanoen oikeata taivasta ja oikeata helvettiä, juuri +sellaisia, joiksi juutalaisten jumala ne oli luonut, eikä mitään niiden +väärennettyjä, väljähtyneitä ja laimistuneita välimuotoja. Ja hän +toivoi, että hän saisi esimaun niistä molemmista jo ennen kuolemaansa. + +Kerran oli hänellä punainen päivänsä. + +Tykit jyrisivät Viaporissa. Sanottiin, että proletariaatin hetki oli +tullut. + +Jaana ei sitä uskonut enää. Kuitenkin sykki hänen sydämensä kiivaasti, +kun hän kuuli, että Punakaarti oli kutsuttu lippujensa alle. + +Hän seisoi varhaisena aamuna Tähtitornin mäellä tiheässä +kansanjoukossa. Päivä paistoi päälle peilityynten vetten ja salmien, +joiden kahden puolen valkeat savupilvet tuprahtelivat. Luonnossa +vallitsi syvä hiljaisuus. Päälinnoituksen temppelien kupoolit +kimmelsivät pilvettömän taivaan alla, jonka laelta keskikesän nouseva +aurinko säteili ruhtinaallisena yli ystävien ja vihollisten. Silloin +tällöin putosi tykinluoti viheriöitsevien saarten väliin, jotka +keinuivat kuvastavassa vedessä niinkuin kukitetut laivat taikka pitkät, +lehtipurjeiset kirkkoveneet Suomen suurilla järvenselillä. Jokainen +luoti, joka upposi ulapalle, pystytti haudalleen huimaavan korkean ja +kapean vesipatsaan. Jaanasta oli ensin kuin olisivat lapset käyneet +leikkisotaa taikka iloinen talkooväki puhaltanut poskistaan summattoman +suuria tupakkakiehkuroita. + +Mutta yhtämittainen jyrinä ilmassa täytti pian hänen sielunsa pyhällä +vavistuksella. Jumalan lapset siellä kävivät sotaa, kuolon viikatemies +siellä teki korjuutaan. Ja hänestä tuntui kuin hän olisi seisonut +korkeampien voimien ympäröimänä, vaistomaisesti hän risti kätensä ja +rukoili äänettömästi itsekseen: »Isä meidän, joka olet taivaassa.» + +Kansanjoukko hänen ympärillään seisoi mykkänä kuin kirkkomäellä. Tämä +näky vaikutti heihin kuin jumalanpalvelus. Täytyi olla hyvin hiljaa, +ettei häiritsisi sitä. + +Mutta illalla muutti maisema luontoaan. Taivas oli pilvessä, +teräsharmaat aallot löivät raskaasti rantamiin. Oli ilmestynyt ulapalle +suuria sotalaivoja, joiden sivut välkkyivät väkevässä, sinertävässä +valossa, jyristen ja salamoiden synkän pilven alta kohti kapinoitsevaa +linnoitusta. Silloin loimottivat myös Jaanan silmät Tähtitornin mäellä. +Ahnaasti, suu puoli-avoinna ja sieraimet levällään hän tuijotti tuohon +häikäisevään valoviivaan, sininen tuli tunki hänen aivoihinsa ja oli +kuin olisivat aavat aallot ja pitkät pilvenrannat yhtyneet hänen +ylitsensä suureksi, kumisevaksi tyhjyydeksi, jossa pimeys oli syvyyden +päällä, mutta jumalan henki jyrisi autioiden vetten päältä: »Tulkoon +valkeus.» + +Mutta valkeus ei tullutkaan. + +Sanottiin seuraavana päivänä, että kapina oli kukistettu. Sitäkään ei +Jaana uskonut enää. Hän eli yhtämittaisessa haltioitumisen tilassa eikä +tiennyt enää itsekään, mikä hänen mielestään oli mahdollista, mikä +mahdotonta. + +Sinä päivänä hän kuitenkin puki itsensä mustiin. Illalla hän istui +yksin kotonaan ja luki raamattua. Hänen eteensä sattui ensimmäisen +Mooseksen kirjan kuudes luku. + + »Ja tapahtui, koska ihmiset rupesivat lisääntymään maan päällä + ja siittivät tyttäriä; + + niin Jumalan pojat näkivät ihmisten tyttäret kauniiksi ja ottivat + emänniksensä kaikesta kuin he valitsivat. + + Silloin sanoi Herra: ei minun henkeni pidä nuhtelemaan ihmistä (sanan + kautta) iankaikkisesti, sillä hän on liha; sentähden olkoon hänelle + aikaa sata ja kaksikymmentä ajastaikaa. Siihen aikaan olivat sankarit + maan päällä; ja myös sitte kuin Jumalan pojat makasivat ihmisten + tytärten kanssa ja he olivat siittäneet heille lapsia: nämä olivat + valtiaat, ne muinen kuuluisat miehet.»------ + +Jaanan silmät loistivat kummallisesti. + +Miksi ei ollut enää se aika? Miksi eivät Jumalan pojat enää tulleet +ihmisten tytärten luo? + +Hän sulki kirjan ja rupesi hitaasti riisuutumaan. Mutta hänen poskensa +hehkuivat hekkumallisella punalla ja hänen sydänalaansa viilsi niinkuin +olisi tulinen rauta ratkonut hänen sisälmyksiään. + +Jaanan asunto oli tähän aikaan eräässä laitakaupungin talon +matalakattoisessa vinttikerroksessa. + +Huonekaluston muodosti pääasiallisesti sänky, mutta se olikin sitä +tilavampi, mahtavampi ja silmiinpistävämpi. Sängyn vastakkaisella +seinällä oli suuri peili, jonka edessä hänen oli tapana iltatoalettinsa +suorittaa. + +Tällä kertaa hän teki sen tavallista perinpohjaisemmin. + +Vaatekappale vaatekappaleelta paljastui hänen valkea, synnillinen +ihonsa, kunnes hän seisoi kokonaan alastomana. Hän peilaili itseään, +kääntelihe, keikisteli, ojensi käsivartensa ilmaan, hymyili, ihastelihe +ja astui askeleen eteenpäin. Taas hän astui toisen taaksepäin, pani +käsivartensa niskaan, keinutteli lanteitaan, punnitsi rintojaan ja +huomasi ne täysipainoisiksi. Hetki hetken perästä kului eikä Jaana +muistanut levolle menoaan. + +Huone valkeni vähitellen. Nouseva aurinko, jonka kultaiset säteet +sattuivat tähänkin tomuiseen vinnin-ikkunaan, tapasi hänet vielä +seisomasta kuvastimensa edessä ja omaa aistillista kauneuttaan +imehtimästä. + + + + +38. + + +Seuraavana päivänä hän pukeutui jälleen punaiseen. + +Hän seisoi erään torin varrella ja näki väkijoukon estävän +raitiotie-vaunun kulkemasta. Hän näki kunnallisen suojakaartin +marssivan esiin aseet kädessä, kivien lentelevän, revolverien paukkuvan +ja punakaartilaisten vastaavan tuleen. + +Äkkiä huudettiin jostakin: + +--Pois tieltä! + +Jaana kurotti ahnaasti kaulaansa katukäytävältä. Hän näki syöksyvän +esiin kymmenkunnan kivääreillä varustettua miestä, pysähtyvän, +tähtäävän ja laukaisevan. Eräitä kunnalliskaartilaisia kaatui. Kansa +puhkesi riemuhuutoihin. + +--Pois tieltä! Meidän pojat ampuu. + +Jaanakin huusi muiden mukana. Hän tuskin huomasi sitä itse. Hänen +sieraimensa olivat laajentuneet huppeloivan hurmeen hajusta, maassa +makaavien ruumiiden näky tenhosi hänen silmiään. Hän unohti, missä hän +oli ja kuka hän oli, hän kuuli vain ympärillään paukkuvat laukaukset ja +ymmärsi, että tässä tehtiin kuolemaa, että proletariaatin päivä oli +koittanut ja tullut koston hetki veripurppurainen. + +Uusi yhteislaukaus. Lisää kaatuneita ja haavoitettuja. + +Kunnalliskaarti hajosi. Kiväärimiehet tekivät kokokäännöksen ja +katosivat. + +Kansanjoukossa katukäytävällä nähtiin myöskin eräs vanha, valkohapsinen +herra, nuori nainen käsipuolessaan. Se oli parooni Manfelt. Huolimatta +tyttärensä estelyistä hän oli saapunut tänne. Maisteri Pouttu oli +kunnalliskaartilaisten riveissä. Hän ei ollut kuitenkaan haavoittunut. + +Parooni Manfelt oli poissa suunniltaan. Hän ei vielä jaksanut käsittää +tätä. Koko tapaus oli hänestä niin järjetön, niin typerä, niin +mielenvikainen, ettei sille ollut vertaa kansojen historiassa. +Taistelivatko nyt Suomen kansalaiset keskenään? Nyt kun kaikki kerran +oli saavutettu? Nyt kun Suomi oli saanut takaisin lainalaisen +vapautensa ja ikivanhan itsenäisyytensä? Miksi nyt juuri panna kaikki +alttiiksi? Miksi nyt juuri sekoittua Venäjän valtakunnan keskinäisiin +kapinakysymyksiin? Eivätkö nuo ihmiset tienneet, että hallituksen +sotajoukot olivat voittaneet ja että kaksipäinen kotkalippu jälleen +liehui Viaporissa? Tahtoivatko he vartavasten valmistaa Venäjän +armeijoille tilaisuuden tunkeutua rautaisena kiilana Suomen vasta +toipuvaan yhteiskuntaruumiiseen? + +Äkkiä hänen silmänsä pimenivät. Hänen sydäntään vihlaisi niin, että +hänen täytyi nopeasti painaa sitä kädellään. + +Hän näki jotakin kuulumatonta. + +Ruumiita hän oli nähnyt ennen, laukauksia hän oli kuullut ennen, +seisonut sodassa hän oli ja katsonut silmiin kuolemaa. Mutta nyt näki +hän jotakin, jota hän ei ollut vielä koskaan nähnyt eikä edes unissaan +voinut uskoa mahdolliseksi. + +Hän näki nuoren, pitkä-palmikkoisen naisen hyppelevän kadulla ja +potkivan kuolleita, maassa makaavia kunnalliskaartilaisia kasvoihin. + +Se oli Jaana. Hän ei ollut voinut hillitä itseään enempää. Hän oli +hullaantunut veren ja ruudin hajusta, koston hekkuma oli hänet +haltioittanut, hän hyppeli, hän tanssi höyryävien ruumiiden kesken ja +potki niitä kasvoihin, rintaan, kaikkialle, huutaen, huitoen, leimuten +kuin lieska punaisessa puvussaan. + +Oli jotakin niin peljättävää, jotakin niin alkuaikaista ja +metsänpetomaista tässä näyssä, että vanha parooni Manfelt horjahti ja +tapasi avuttomana käsillään ilmaa. Hänestä oli kuin olisi hän nähnyt +silmiensä edessä ilmi elävänä itse Baabelin porton ja lohikäärmeen, +joka karkeloi riemuitsevaa kuolemantanssiaan tomuksi menevän maailman +raunioilla. + +Mutta tuo pitkä palmikko, joka häilyi ilmassa? Eikö hän ollut nähnyt +ennen sitä? + +Välkähdys välkähdykseltä muistui hänen mieleensä synkän suvun tarina, +sen, jonka kohtalon ikuiset vallat olivat säätäneet käymään +vääjäämättömään perikatoon. Eikö hän ollut nähnyt tuota naista kerran +ennen eräässä laitakaupungin pahamaineisessa talossa, nuorena, arkana, +säikkyvänä kuin hirvi? Eikö se ollut sama palmikko, joka oli laahannut +maassa pitkin katua, silloin kun rääkätty nainen oli väkivaltaisesti +viety väärän esivallan korjuuseen? Eikö tuo sama nainen ollut sitten +pessyt ja hieronut häntä, istunut hänen talossaan, saanut osakseen +siellä pelkkää hyvyyttä sekä hänen että hänen tyttärensä puolelta? +Hänkö nyt tanssi ruumiiden keskellä, viimeisen päivän vimmassaan, +riemuitsevana, voitollisena? Olivatko kaikki taivaan kynttilät +sammuneet ja auenneet syvyyden lähteet, purkaen punaisesta kidastaan +ennen tuntemattomia hirviöitä ja liskoeläimiä? + +Mutta päivä paistoi keskikesän pilvettömältä taivaalta. Luonto ei ollut +muuttanut muotoaan. + +Siis oli ihminen itse muuttunut? Ja vanha parooni Manfelt kaatui +paikalleen. + +Hän oli saanut halvauksen, mutta hän eli vielä. Tytär puhkesi +epätoivoiseen valitukseen. + +--Isä kuolee! hän huusi. Apua! Apua! + +Kukaan ei auttanut heitä ympärillä. Syvät rivit seisoivat synkkinä ja +äänettöminä. Kuului joukosta vain joku karkea kiroussana. + +--Lahtari p----le! lisäsi toinen. Auttakoon itseään! + +Parooni Manfelt kuuli, mitä sanottiin. Hän avasi silmänsä ja katsoi +suurella, surullisella silmäyksellä tytärtään. Hänestä oli kuin olisi +koko tämä kansa ollut tuomittu perikatoon. Eikö se ollut itse +heimonhengetär, joka tanssi teolla, raakana, punaisena, riihattomana, +iloiten irtipääsystään, polkien kantapäänsä alle kukistuvan +kultuuri-yhteiskunnan muodot, tavat ja siveyslait? + +Hän tunsi, että hänen hetkensä oli tullut. Ja hän sulki silmänsä +jälleen ja painoi valkean päänsä kovaan katukiveen. + +Jaana ei karkeloinut enää. Hän oli äkkiä pysähtynyt, tullut tuntoihinsa +ja hiipinyt pois raukeana, hiljaisena ja hervottomana. + +Huudettiin: + +--Kasakat tulevat! + +Kansanjoukko hajosi kuin karja kaikkiin ilmansuuntiin. + + + + +39. + + +Jaana meni nyt nopeasti alaspäin. + +Hänen vastustusvoimansa oli murtunut. Oli kuin olisi hänessä mennyt +rikki jotakin. Hän puutui kuin puuksi vähitellen, vajosi +välinpitämättömään, typerään tylsyyteen, jossa eivät mitkään +yksilölliset ajatukset ja tunteet enää menestyneet. + +Näön vuoksi palveli hän vielä saunapahaisessaan. + +Tylsästi hän täytti toimensa, tylsänä hän söi, joi ja meni levolle, +joka ei aina ollut vain unta varten. Hänelle oli jo kaikki +samantekevää. Ainoa, mikä vielä hiukan virkisti häntä, oli viina; hän +nautti sitä joka päivä synkän sydänalansa vahvistukseksi. + +Olisi ollut väärin sanoa, että hän kärsi enää. Hän ei ollut onneton +eikä onnellinen. Hän ei toivonut mitään eikä enää surrut mitään. Hän +eli päivästä päivään niinkuin eläin, vailla tietoa hyvästä ja pahasta, +tyytyväisenä, kun sai lähimmät tarpeensa täytetyksi. + +Eräänä myöhäisenä talvi-iltana tuli harvinainen vieras hänen saunaansa. +Se oli se sama nuori näyttelijä, joka kerran oli näyttänyt olevansa +toden teolla rakastunut häneen toisissa onnellisemmissa olosuhteissa. +Näyttelijä oli nyt ollut pitkällä juomaretkellä. Siinä syy, miksi hän +oli näin ala-arvoisen paikan valinnut hyväätekevälle kylvylleen. + +Herra ei näkynyt enää muistavan häntä. Jaana muisti hänet hyvin, mutta +ei sanonut mitään. Herra oli väsynyt, mutta virkistyi kuivattaessa ja +teki ikäänkuin muodon vuoksi jonkun lähentelevän liikkeen. + +Jaana käsitti sen heti todeksi. Mutta hänen vaatteensa olivat märät ja +likaiset ja hän häpesi niitä. Hän pistäytyi sentähden toiseen huoneesen +hiukan pukeutumaan. + +Kun hän palasi takasin, oli herra mennyt. Hän ei ollut viitsinyt +odottaa Jaanaa, jättänyt vain juomarahan pöydänkulmalle. + +Jaana seisoi, katsoi kummissaan eikä ymmärtänyt ensin ollenkaan. Mutta +sitten hän suuttui, kirosi itsekseen ja pillahti pian täyttä kurkkua +itkeä kallottamaan. Hän tunsi itsensä hyvin onnettomaksi. + +Hän häpesi. + +Hän oli herjattu, halveksittu. Hänestä ei välitetty enää. Häntä +silitettiin päälaelle ja potkaistiin sitten niinkuin koiranpentua tuota +tuonnemmaksi. + +Saunassa ei ollut enää ketään. Herra oli ollut viimeinen vieras siellä. + +Jaana itkeä kallotteli vielä kadulla. Hänen askeleensa horjahtelivat, +sillä hän oli nauttinut tänään tavallista enemmän väkeviä. Satoi lunta. +Hän kulki erään puiston läpi ja heittäysi vihdoin kinokseen istumaan. + +Hän ei viitsinyt enää jatkaa toivotonta käyntiään. Tässä saisi hänen +loppunsa tulla. Kinokseen hän kuolisi, kuupertuisi. Siitä korjatkoot. + +Lumihiuteet putoilivat hänen kasvoilleen, sulivat ja kattoivat pian +koko hänen ruumiinsa valkeaksi. Hän näki unta, että hän oli kuollut ja +tullut taivaasen. Siellä oli paljon väkeä, hienoja herraspoikia ja +tyttöjä, mutta myöskin talonpoikaisia, niiden seassa mummo. Jumala +istui lempeänä ja aurinkoisena salin perällä. Jaana tahtoi juosta, +langeta hänen jalkainsa juureen, kostuttaa ne itkullaan ja kuivata +jälleen pitkillä suortuvillaan. Mutta mummo ei päästänyt häntä. +Mummolla oli kädessään pitkä koivupiiska, jolla hän uhkasi Jaanaa. + +--Sinä tottelematon tyttö! Mistä sinä tulet? + +Jaana ei tiennyt, mitä sanoisi. Hän tunsi luvattomilta retkiltä +tulevansa. Mummo kävi kohti ja tahtoi piiskata häntä. Jaana pelkäsi, +mutta häpesi vielä enemmän, että sen täytyi näin kaiken kansan ja itse +isä-jumalan nähden tapahtua. + +--Ei paljaan päälle, hän rukoili. Ei paljaan... + +Hän heräsi siitä, että joku pudisteli häntä. Se oli eräs maalaispappi, +joka sattumalta oli asioilla pääkaupungissa. Hän oli kulkenut puiston +läpi ja nähnyt valkean vaimon kinoksessa kyyröttävän. + +Hänen sanansa olivat lempeät ja Jaana kuunteli häntä. Hän lupasi +hankkia yösijan hänelle ja Jaana tahtoi nousta. Mutta hän ei jaksanut +enää. Papin täytyi nostaa hänet ylös ja taluttaa häntä. + +Jaana tunsi itsensä täysin turvalliseksi hänen käsipuolessaan. Ja kun +hän lähemmin katsoi, oli hänestä kuin hän olisi nähnyt joskus ennen +tuon hyväntekijänsä. Eikö se ollut hänen naapuripitäjänsä kirkkoherra +kaukaa pohjan periltä, sama, joka kerran kauppiaan pirtissä oli +kehoittanut laittomaan asevelvollisuus-kutsuntaan ja sitä ennen Herran +pyhällä ehtoollisella hänen huulilleen kalkin ja rippileivän ojentanut? + +Mutta hän oli liian väsynyt muistaakseen mitään enää sen selvempään. +Tahdottomana hän antoi taluttaa itseään läpi yöllisen lumisateen, johon +he molemmat kuin kaksi valkeuden viatonta enkeliä hävisivät. + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Jaana Rönty, by Eino Leino + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 14337 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..a130a01 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #14337 (https://www.gutenberg.org/ebooks/14337) diff --git a/old/14337-8.txt b/old/14337-8.txt new file mode 100644 index 0000000..8376366 --- /dev/null +++ b/old/14337-8.txt @@ -0,0 +1,5290 @@ +The Project Gutenberg EBook of Jaana Rönty, by Eino Leino + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Jaana Rönty + +Author: Eino Leino + +Release Date: December 13, 2004 [EBook #14337] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JAANA RÖNTY *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + +JAANA RÖNTY + +Kirj. + +Eino Leino + + +1907. + + + + +1. + + +Tuolla kaukana Suomen sydänmailla, missä mustat vedet seisovat +liikkumattomina hallaisissa rämeissä, oli Jaana Rönnyn koti. + +Se sijaitsi yksinäisen metsä-maantien varrella, kahden pikkukaupungin +välissä, joita kymmenpeninkulmainen autio ja kolkko korpitaival erotti +toisistaan. Majatalot olivat harvassa, tie aina joko vetelä tahi +kuoppuralla. Kyliä ei ollut muita kuin yksi ainoa, kolmen peninkulman +päässä pohjoisemmasta kaupungista. + +Matkamiehet, varsinkin rahdinvetäjät, poikkesivat Rönnyn mökkiin +mielellään. Mökin emäntä, jota Holli-Reetaksi sanottiin, kiehautti +kupin kuumaa kahvia tuossa tuokiossa; isännällä taas, synkällä ja +rokon-arpisella Iikka Rönnyllä, oli aina toisen tuvan piironkikaapissa +tilkka sitä kermaa, jota ei kissa juo. + +Mökki itse oli ylempänä törmällä. Siinä oli kaksi tupaa ja kamaripöksä +porstuan perässä. Sauna sijaitsi kivenheiton päässä edellisestä pienen +metsäjärven rannalla, jota Kuikkalammeksi sanottiin. + +Maanviljelys ei mökissä menestynyt. Halla pani kaikki puhtaaksi, +Kuikkalampi huokui kylmää kautta kesäkauden ja upottava suo sen +pohjoispäässä lähetti ilmaan loppumattomat parvet suuria, +hallavasulkaisia surman lintuja, jotka kosteilla siivillään +tukahduttivat kaikki, mikä maassa oli kaunista elämää ja kukkimista. + +Saunassa asui Jaana, isännän äidin, ikälopun Miina Rönnyn kera, jota +ylipäänsä vain mummoksi nimitettiin. Samoin kuin Iikka Rönty itse oli +tämä kotoisin vielä synkemmästä sydänmaasta, kaukaa tuon pohjoisen +kaupungin takaa, pietismin ja petäjäleivän iankaikkisista korpikylistä, +missä kuolema oli ainoa kunnanlääkäri ja jumalan sana ainoa särvin +ahdistetuille sydämille. + +Mummo oli ankara kasvattaja. + +Oikeastaan olisi Jaanan hänen mielestään pitänyt kuolla. Se olisi ollut +paras takaus hänen taivaalliselle perinnölleen. + +Mutta Jaana jäi kuin jäikin elämään. Eikä kulunut aikaakaan, kun hento +kukkanen jo osoitti, että sen syvät juuret olivat tässä eikä tuonen +tuonpuolisessa maailmassa. + +Epäilemättä teki mummon piiska parastaan. Hän löi mielellään ja +hartaasti ikäänkuin olisi muokannut Herran viinamäkeä. Jaana huusi niin +paljon kuin jaksoi ja sätkytteli sääriään innostuksella, joka ei voinut +olla jumalasta, vaan isästä perkeleestä. + +Muuten ei mummo suinkaan ollut pelkkä mörökölli. Hänellä oli myös +lempeät hetkensä, jolloin hän kertoi monta kaunista ja pöyristyttävää +tarinaa kyöpeleistä, kirkkomaasta, menninkäisistä sekä yleensä luonnon +hyvistä ja pahoista haltioista. Enimmäkseen kuitenkin pahoista, sillä +ne olivat sekä elävämmät että mahtavammat. + +Jaana kuunteli silmät selällään. + +Mummon tarinat olivat kaikki tosia. Ne olivat sattuneet, jollei aina +juuri hänelle itselleen, niin kaikissa tapauksissa jollekin hyvin +läheiselle sukulaiselle tai tuttavalle. + +Yksi niistä piirtyi Jaanan poveen tulikirjaimilla. Vielä +täyskasvaneenakaan hän ei voinut muistella sitä sielussaan syvästi +kauhistumatta. + +Se oli tapahtunut mummolle itselleen hänen nuorena ollessaan. + +Hän oli hiihtänyt kahden korpitalon väliä hämärtyvässä talvi-yössä. +Silloin hän oli kuullut aivan selvään, miten kova hanki taittui hänen +takanaan. Oli ollut aivan kuin olisi kaahlannut siellä mies suurissa +saappaissaan. Hän katsoo jälelleen; ei näy ketään. Hän hiihtää +eteenpäin, niin ala taas kuulua sama ääni ja ähkiminen. Silloin ei +mummo ollut enää muuta odottanut, vaan lukenut isämeitänsä, jonka +onneksi oli ulkoa muistanut, ja lähtenyt hiihtämään, minkä käpälät +kannattivat. Likomärkänä ja henkihieverissä hän oli päässyt lähimpään +taloon. + +--Mikä mies se oli? uskaltaa Jaana puoliääneen kysyä. + +--Kukas muu kuin se vanha, vastaa mummo. Perkele se oli, hän, joka käy +ympäri niinkuin kiljuva jalopeura. + +--Mitä se tahtoi mummosta? + +--Mitä lie tahtonut. + +Eikä Jaana tohdi tutkia enempää. + +Mutta mummo myhähtää hetken perästä ikäänkuin jatkaen äskeistä +ajatusjuoksuaan: + +--Minä olin siihen aikaan rippikoulu-ijässä, letti niin pitkä, että +pohkeita pieksi. Semmoisille se kuuluu kovin perso olevan. + +Jaana laskee vuosia sormillaan. Suurella pelolla hän ajattelee sitä +aikaa, jolloin hän itse joutuisi rippikoulu-ikään ja jolloin hänen oma +palmikkonsa alkaisi pitkin pohkeita häilähdellä. + +Päivä pilkistää joskus saunan peräseinän kämmenenkokoisesta ikkunasta. +Kun siitä ulos kurkistaa, näkee palasen synkkää, seisovaa metsälampea +ja sen takana taipaleen epätoivoista, räähkämäntyistä rämettä. + +Tämä näköala painui syvälle Jaanan sydämeen, painui murenemattomaksi +muistoksi hänen elämänsä ensimmäisistä vuosista ja lapsuutensa +karsta-kiiluvasta kodista. + + + + +2. + + +Kuudentoista vanhana pääsi Jaana Herran pöytään. + +Hän oli silloin jo täyskasvanut tyttö, rinnat ripeät, silmät suuret ja +räiskyvät kuin revontuli. Palmikko alkoi todellakin jo yli lanteiden +läikkyä. Hän suuresti häpesi sitä. + +Rippikoulussa hän tapasi läheisen majatalon pojan, Heikki-nimisen, +jonka hän tosin tunsi ennaltaan, vaikka he tähän saakka eivät olleet +monta sanaa keskenään vaihtaneet. He olivat paljon yksissä. Toiset +toverit rupesivat jo nimittämään heitä sulhoksi ja morsiameksi. + +Itse he eivät puhuneet koskaan rakkaudesta mitään. + +Yöt nukkui Jaana aitassa yksinään. Päivän istui hän kangaspuiden +ääressä porstuan peräkamarissa. Hän kutoi niin, että käsivarsia +kivisti. Kauas kuului tielle hilpeä helske, koska Jaana polkusia polki +ja sukkula hänen jäntevissä käsissään suikahteli. + +Heikki kävi joskus häntä aitassa katsomassa. + +Niin tuli syksy ja talvi. Eivätkä he vieläkään olleet puhuneet +rakkaudesta mitään. + +Eräänä iltana kuuli Jaana aisakellon mäikävän maantiellä. Kamarin ovi +tempaistiin auki ja kynnykselle ilmestyi kauppias Simo Luikarinen +Lentuan kylästä, saman maantien varrelta, suuressa susinahkaturkissaan. + +--Hoi! Onko täällä ketä? + +Hän oli erehtynyt ovesta ja yritti jo kääntyä takaisin. Mutta sitten +huomasi hän Jaanan kangaspuiden takaa. Hän saapasti sisälle ja ojensi +kätensä tuttavallisesti. + +--Päivää, vaikka iltapa tuo taitaa ollakin. Siinä se on tyttö, joka yhä +vaan kasvaa ja komistuu. + +Hän tuli yhä lähemmäksi. Hän palaili kauppamatkoiltaan etelästä ja +tuoksui vahvasti kaupunkiviinoille ja konjakille. + +Jaana pakeni kangaspuiden taa. + +--Ka, ka, kun pelkää. En minä purematta niele. + +Syntyi todellinen kilpajuoksu heidän välillään. + +Lopuksi sai kauppias kuitenkin kiinni hänet ja sulki suuren turkkinsa +sisään, samalla kuin hänen toinen kätensä pyrki tunnustelemaan, mitä +Jaanalla röijyn alla oli. + +Silloin puri Jaana häntä sormeen. + +Iikka Rönty oli heti aisakellon äänen kuultuaan rientänyt kartanolle +korkeata vierasta vastaan. Riisuttuaan hevosen hän nyt parhaiksi +ilmestyi kamarin ovelle katsomaan, mikä meteli siellä oli. + +Kauppias näytti hänelle purtua peukaloaan. + +--Susi sinulla taitaakin olla tyttärenä eikä ihminen. + +Iikka Rönty suuttui harvoin, mutta kun hän suuttui, hän oli hirmuinen +vihassaan. Sanaa sanomatta tarttui hän Jaanan pitkään palmikkoon, vei +hänet talliin, veti kuin juhdan perässään, otti piiskan seinältä ja +peittosi hänet pahanpäiväiseksi. + +Sinä yönä lähti Jaana karkuun. Hän juoksi koko matkan siihen majataloon +saakka, missä Heikki asui. Milloinkaan hän ei sanonut enää kodin ovea +avaavansa. + +Pidettiin yhteinen neuvottelu. + +Heikki sanoi, että palvelijattaret kaupunkipaikoissa ansaitsivat hyviä +palkkoja. Jaanalla oli eräs hyvä ystävä Helsingissä, joka oli joskus +kirjoittanut hänelle. Mutta hän ei tiennyt sen osotetta. + +Heikki sanoi, että Helsingissä olivat palkat parhaat. Jaanan teki +itsensäkin kovin mieli sinne. Heikki lupasi kyyditä hänet omalla +hevosellaan lähimpään kaupunkiin etelässä, josta rautatie alkoi. +Jaanalla oli itsellään sen verran rahaa, että se riitti piletiksi. + +Rakkaudesta ei mainittu sanaakaan. + +Mutta ennen kuin he kaupungin rautatie-asemalla toisensa hyvästelivät, +oli heidän välillään jo sovittu siitä, että Jaana palajaisi takaisin +kahden vuoden perästä, jolloin Heikillä olisi talon ohjat käsissään. +Silloin heidän myöskin sopisi häitä viettää. + +Heikki lupasi lähettää Jaanan muuttokirjan. + + + + +3. + + +Jaana saapui Helsinkiin aamulla ani varhain. Päiväkauden käveli hän +pitkin outoja katuja ja toreja. Illalla rupesi häntä väsyttämään. + +Evästä hänellä oli nyytissä, joten hänen ei nälkä tullut. Mutta hän ei +tiennyt, mistä hän saisi yösijan itselleen. + +Hän kuuli ihmisten ympärillään puhuvan outoa kieltä, jota hän ei +ymmärtänyt. Jokainen suomen sana täytti hänen mielensä suurella ja +lämpimällä ilolla. Mutta jos hän jonkun suomeapuhuvan puoleen kääntyi, +tämä vain murahti ja meni menojaan. + +Jaana päätteli, että ihmiset mahtoivat olla hyvin ylpeitä täällä. + +Kaksi työmiestä seisoi Alpertin ja Eerikinkadun kulmassa. Jaana kuuli, +että he puhuivat suomea, ja lähestyi heitä. + +--Iltaa, hän sanoi. + +--Iltaa, iltaa. Mitäs tyttö asioi? + +--Taitaa olla sulhanen kadoksissa? + +--Tepä tuota ette näytä ylpeiltä, sanoi Jaana. Neuvokaa, hyvät ihmiset, +mistä minä saisin yösijan. Enhän minä osaa niihin keskievareihin mennä. + +--Taidat olla maalta? + +--Mistäs minä. Tämän päivää täällä kävellyt olen. Auttakaa nyt ihmistä +hädässä, sillä minä jään muuten hangelle. Ja olisi minulla rahaakin sen +verran, että voisin yhden yön maksaa. + +Miehet katsoivat toisiinsa. Nähtävästi heitä liikutti Jaanan hätä. + +--Otatko sinä vai otanko minä? virkkoi toinen heistä. + +--Perhe on minullakin, mutta taitaa pienempi olla. Mennään sitten +meille, tyttö. + +He erosivat. Mies vei hänet kotiinsa, joka oli jossakin hautuumaan +puolella. Hänellä oli vaimo ja neljä lasta. Ne asuivat kaikki pienessä, +ahtaassa kamarissa pihan perällä. + +--Maalta tullut tyttö, joka on yösijan tarpeessa, selitti mies +eukolleen. Sanoo maksavansa puolestaan. + +Vaimo katsoi epäilevästi Jaanaan, mutta teki hänelle kuitenkin tilan +lattialle. Aamulla, kun he heräsivät, otti Jaana rahakukkaron +taskustaan ja kysyi, mitä yösija maksoi. Vaimo viivytteli vastaustaan. + +--Anna, minkä annat. Tokkopa sinulla lie liikoja rahoja, tyttö rukka. + +Mutta kun Jaana aukasi kukkaronsa ja sieltä putosi viidenmarkan +paperiraha ja kuului hopeitakin helisevän, muutti eukko kokonaan +puheenpartensa. + +--Rikashan sinä oletkin, tyttö. Lainaa toki minulle vähän, kun on niin +suuri köyhyys meillä, mies työtön ja lapsilauma huutamassa. Mitäs me +yösijasta! Ei sinun siitä tarvitse mitään maksaa. + +--Paljonko te tahtoisitte? kysyi tyttö. + +--Paras, kun kaikki annat. Pudotat vielä pörssisi; etpä näy olevan +tottunut rahoja pitelemään. Taikka ne sinulta joku varastaa. Et sinä +usko, tyttö kulta, kuinka paljon pahantekijöitä on täällä kaupungissa. + +Jaana antoi kukkaronsa. + +Sen päivän hän käveli taas pitkin katuja ja palasi illalla takaisin +majapaikkaansa nälkäisenä ja väsyneenä. + +--Jospa minä saisin jonkun markan, hän sanoi eukolle. Ostaisin ruokaa +itselleni. + +--Saat sinä toki ruokaa meiltäkin, selitti eukko. Ei sinun sitä varten +tarvitse ruveta vähiä rahojasi menettämään. + +Jaana tyytyi siihen, mutta häntä kadutti jo, että oli ollenkaan +luopunut kukkarostaan. Mies tuli yöllä kotiin humalassa ja piti kovaa +mekastusta. Aamulla syötyään Jaana rupesi jo kiivaammin vaatimaan +takaisin rahojaan. + +Silloin kävi eukko äkäiseksi. + +--Ole vaiti! hän sanoi. Vähänkö sinä luulet ruoan ja yösijan täällä +kaupungissa maksavan? Taikka jos et ole tyytyväinen meillä olemaan, +niin kursi keinoihisi! + +Jaana uhkasi ilmoittaa asian poliisille. + +--Ilmoitapahan jos tahansa. Kyllä poliisi aina tuollaisen kutjun +korjaa. Tokkopa sinulla on kirjojakaan? + +Jaana käveli taas päiväkauden. Mutta maailma alkoi näyttää jo hyvin +mustalta hänen mielestään. Yksi ystävä hänellä täällä oli, muuan +Lentuan kylän tyttö, mutta hän ei tiennyt, missä se asui. Ainoa toivo +oli, että tuo sattumalta vastaan tulisi. + +Illalla hän palasi takaisin majapaikkaansa. + +Eteisen takana oli toinen kamari, jossa asui eräs nuori hyvännäköinen +leski pienen lapsensa kera. Jaana oli häneen eilen aamulla tutustunut. +Hän oli katsonut niin ystävällisesti ja osaa ottavasti Jaanaan, että +tämän teki mieli mennä nyt hänelle vaivaansa vaikeroimaan. + +Leski ottikin hänet vastaan kuin vanhan tuttavan. Sanoi heti +arvanneensa, että Jaana oli maalta ja että hän nähtävästi oli tullut +tänne rahan-ansiolle. + +Jaana kertoi hänelle, miten hänen kukkaronsa oli käynyt. + +--Voi, voi, lapsi parka, surkutteli leski. Et sinä niiltä ikinä +penniäkään takaisin saa. Minullekin ovat velassa. Kylläpä satuitkin +parhaan mustalaisjoukon luokse. + +Sovitettiin sitten, että Jaana nukkuisi heillä tämän yön. Huomenna +lupasi leski itse lähteä hänen kanssaan tuota tuttavaa Lentuan tyttöä +tiedustelemaan. + +Jaana jutteli koko lyhyen elämäkertansa hänelle. Leski pudisteli +päätään, päivitteli ja arveli, että Jaana oli tehnyt aivan oikein +karatessaan kotoa. + +--Kyllä se sittenkin taisi olla hullusti, valitteli Jaana. Mihin minä +poloinen joudun täällä? Tokko mahtavat huolia tämmöisestä +palvelukseensakaan? + +Hänen itseluottamuksensa oli kokonaan mennyt. Leski rupesi häntä +lohduttamaan. + +Ei Jaanan vielä olisi tarvis epätoivoon langeta, hän sanoi. Kyllä noin +sievä ja sorea tyttö aina tuli toimeen maailmassa. Mutta hullusti Jaana +hänen mielestään tekisi, jos hän piiaksi rupeisi. Ainahan niitä +silläkin alalla paikkoja olisi, mutta ne tuottivat niin vähän. Kenties +hän voisi päästä tarjoilijattareksi ja muuksi. Niillä olivat ansiot +aivan toisellaiset. + +--Minä olen niin nuori ja oppimaton, suri Jaana. + +--Ei se mitään. Sellaisista ne herrat juuri pitävätkin. + +Mutta Jaana tahtoi vaan piiaksi. Eikä leskikään itsepäinen ollut. Hän +katseli Jaanaa nähtävästi yhä kasvavalla mieltymyksellä. + +--Tokko sinulla on edes sulhastakaan? hän kysyi. + +Jaana ei tiennyt oikein, mitä vastata. Heikki hänellä tosin oli, mutta +ei hänen päähänsä vielä ollut pälkähtänyt, että tämä nyt todellakin +olisi hänen sulhasensa. + +--Mitäs minulla semmoisia, hän sanoi. + +--Kukaties kuitenkin, hymyili leski. + +--Niin no, yksi, myönsi Jaana punastuen. + +--Yksi kerrallaan, nauroi leski. + +Lesken huone oli kerrassaan taivas Jaanan mielestä. Siellä oli kaikki +siistiä ja puhdasta, piirongin päällä peili ja pikkukaluja, vieläpä +oikea särmi sängyn edessä. Jaana nukkui sängynkannella, joka asetettiin +kahden tuolin väliin. + + + + +4. + + +Jaana nukkui nuoruuden sikeätä unta. Aamulla herätti leski hänet ja +selitti, että hän jo oli hankkinut paikan hänelle. Jaana tuli hyvin +iloiseksi. + +Leski oli käynyt torilla. Siellä hän sanoi tavanneensa erään tuttavan +rouvan, joka juuri tarvitsi Jaanan tapaista tyttöä. Palkasta voisivat +he sitten tarkemmin sopia. + +--Onko se oikein herrasväkeä? kysyi Jaana. + +--Tietysti, nauroi leski. + +--Tokko tuo tyytynee minuun? + +--Se riippuu sinusta itsestäsi. + +Rouva tuli puolenpäivän tienoissa. Hän oli suuri, roteva ja romoluinen +ihminen, ääni karhea, kasvot lihavat ja pöhöttyneet. Jaana tunsi heti +häntä kohtaan suurta vastenmielisyyttä. + +--Tässäkö se on se tyttö? kysyi rouva osoittaen Jaanaa. + +--Tässä, vastasi leski. Se vielä vähän ujostelee. + +Rouva katsoi tutkivasti Jaanaan. + +--Mennään, sanoi hän sitten. + +He kulkivat eräitä katuja ja pistäytyivät porttikäytävästä sisälle. +Nousivat ylös portaita ja tulivat keittiöön. + +--Oletko sinä syönyt? kysyi rouva, nyt jo paljon leppeämmin. + +--En minä vielä tänä päivänä, vastasi Jaana. + +Rouva pani ruokaa hänen eteensä pöydälle, toi lasin ja kaasi siihen +olutta. Täyttipä itsekin lasin ja kilautti Jaanan kanssa. + +--Kippis sitten. Näytä nyt, että olet oikein kiltti ja tottelevainen +tyttö. + +Jaana maistoi, mutta hän ei voinut juoda olutta. Rouva tyhjensi lasinsa +pohjaan, tyhjensi toisenkin lasin ja haukotteli. + +--Minä menen vähän nukkumaan, hän sitten sanoi. En ole koko yönä +silmääni ummistanut. + +Taisinpa sattua kovaan taloon, ajatteli Jaana. Jos ei täällä rouvat saa +nukkua, niin mitä sitten palkollinen. + +Jaana oli syönyt. Hän nousi ja kiitti. + +--Mitä minä tässä rupean työkseni ottamaan? hän kysyi. Kyllä rouvan +täytyy neuvoa minua, minä olen niin kovin tuhma ja taitamaton. + +--Levähdä nyt tämä päivä, sanoi rouva. Hän meni menojaan. + +Jaana jäi yksin keittiöön. Hän istui halko-arkun kannelle ja odotti. +Kaikkialla vallitsi syvä hiljaisuus. + +Hänestä tuntui hyvin merkilliseltä, että hän nyt todellakin oli saanut +paikan pääkaupungissa. Mitähän isä ja äiti siitä sanoisivat? Entä +Heikki sitten, joka oli ollut niin kiltti hänelle? Tottahan tämä toki +lienee ilmoittanut kotiin, että hän oli lähtenyt? Muistaisiko Heikki +muuttokirjan toimittaa? + +Hän päätti heti kirjoittaa Heikille, kun olisi hiukan koteutunut tässä +talossa. + +Kotiin hän ei ikävöinyt. Hänen oli hyvä olla tässä niinkuin hän oli. +Mutta tapaukset olivat tuosta hirveästä illasta saakka, jolloin hän oli +paennut kotoaan, seuranneet toisiaan niin nopeasti, että hän oli kuin +puusta pudonnut ja vähän säikähtänyt. Omatuntokin osoitti vilkkaita +elonmerkkejä. Oliko hän tehnyt oikein jättäessään vanhempansa? Mitä +mahtoi nyt hyvä jumala taivaassa arvella hänestä? + +Hän oli tosin matkallakin säännöllisesti lukenut aamu- ja +iltarukouksensa. Nyt olivat kuitenkin hänen ulkonaiset olosuhteensa +siksi omituiset, että hän katsoi kaipaavansa tavallista enempi sanan +rieskan vahvistavaa vaikutusta. + +Hänellä oli uusi testamentti nyytissään. Hän avasi sen ja istui ikkunan +luo hiljaa lukemaan. + +Heti tuntui hänestä turvallisemmalta. Tutut raamatunlauseet vaikuttivat +häneen ikäänkuin tervehdys kotoisilta tantereilta. Keskeltä outoja +oloja sekä vierasta, pyörryttävää kaupunkia hän tunsi jälleen +palaavansa siihen maaperään, joka oli hänen, ja siihen ajatusmaailmaan, +joka mummon saunassa oli muodostunut hänen henkisen minuutensa +ensimmäiseksi, syvimmäksi pohjakerrokseksi. + +Samalla liitelivät ja laatelivat hänen ajatuksensa. Nyt hän ei +muistanut Heikkiä enää, ei isää, äitiä eikä kauppias Luikarista. +Myöskin veljet, joista kaksi oli kotona, haihtuivat hänen mielestään. +Kaikki suli kotoiseksi, riuduttavaksi mielialaksi, mistä vain mummon +tyynet, kupariset, mutta ikäänkuin kirkastuneet kasvot ilmi elävinä +pilkistivät. + +Jaana ei lukenut enää. Hän itki. Hän päätti kirjoittaa nyt myös +mummolle ja kiittää häntä kaikista selkäsaunoistaan. Isää hän myös +päätti kiittää, mutta ei siitä, että tämä oli lyönyt häntä kauppias +Luikarisen tähden. Kuitenkaan ei Jaana enää tahtonut kantaa mitään +vihaa hänelle. + +Äitiäkin oli hänen kiitettävä. Ja sitäpaitsi veljiään. Ne olivat aina +olleet hyvät hänelle. + +Niin päätti hän kiittää koko maailmaa. Kukaan ei ollut paha hänelle. +Kaikki ne olivat hänen parastaan tarkoittaneet. + +Ensimmäiseksi hänen kuitenkin oli kiitettävä jumalaa. + +Jaana rukoili pitkään ja palavasti. + + + + +5. + + +Hän sai olla kauan yksinään keittiössä. Vasta iltapäivällä ilmestyi +rouva sinne, tukka pörrössä ja silmät sikkaralla. + +--Mitä sinä tahdot? hän kysyi Jaanalta. + +Hän ei näyttänyt ollenkaan enää muistavan tätä. + +--Rouvan pitäisi nyt neuvoa työtä minulle, sanoi Jaana. Hävettää tässä +toimettomana koko päivää istua. + +--Niin, niin, sanoi rouva hajamielisenä. Pese sitten nuo astiat vaikka! + +Hän meni jälleen menojaan. Jaana pesi astiat eikä taas tiennyt, mitä +työksi ottaisi. Kummallinen talo tämä, hän ajatteli. Pidetäänkö täällä +aina näin helpolla palkollisia? + +Tuli hämärä ja pimeä. Vähitellen alkoi kuulua liikettä muista +huoneista. Auottiin ovia ja sulettiin. Keittiön läpi kulki eräs +yöpukuinen neiti pitkässä paidassaan. Jaana nousi halko-arkun kannelta +ja niijasi. Neiti meni ohitse häntä tervehtimättä. + +Iltapäivällä ilmestyi sinne myös joku siivoojatar. Jaana koetti ryhtyä +keskusteluihin hänen kanssaan, mutta tämä ei häntä ymmärtänyt. Pudisti +vaan päätään ja sanoi: + +--Förstår inte. + +Jaana tiesi, että se oli ruotsia. + +Hän odotti, että ruvettaisiin ruokaa laittamaan. Mutta ruoka tuotiinkin +jostakin muualta. Jaana sai syödä jälleen, mutta mitään työtä ei +vieläkään neuvottu hänelle. + +Tuli ilta. Jaanan silmät menivät umpeen. Hän torkkui seinää vasten +halko-arkun kannelta. Rouva tuli kynttilä kädessä keittiöön. + +--Nukuttaako sinua? hän kysyi. + +Jaana myönsi. + +--Mene vain makuulle, sanoi rouva lempeästi. Jaksat paremmin sitten. + +Keittiössä oli sänky. Jaana teki työtä käskettyä, riisuutui ja meni +levolle. Sitten siunasi hän itsensä ja puhalsi kynttilän sammuksiin. +Unensa läpi hän oli vielä kuulevinaan ääniä eteisestä ja kulkusten +helinää pihalta. Mutta sitten nukkui hän. + +Hän heräsi siitä, että rouva pudisteli häntä. + +--Nouse sukkelaan, tyttö! Saat mennä vieraille tarjoamaan. + +Jaana kapsahti nopeasti ylös. Hänen omat vaatteensa olivat tuolilta +hävinneet. Siinä oli nyt vain punainen, väljä mekko ja pitkät sukat, +joissa oli reiät kantapäissä. + +--Pue sukkelaan päällesi, sanoi rouva. Herrat odottavat. + +Jaana kaipasi vaatteitaan. + +--Minä nostin ne tuonne eteisen konttoriin. Et suinkaan sinä niissä +kotiryökyissäsi voi kauan kulkea. + +Se oli Jaanan mielestä niinkuin ollakin piti. Kuinka hänen +maalaisvaatteensa olisivat kelvanneetkaan näin hienoissa paikoissa? + +Jaana häpesi kovasti uudessa mekossaan. Se oli liian hieno ja kaunis +hänelle, pitsit hihansuissa ja röyhelys kaulan ympärillä. Sitäpaitsi +hän tunsi itsensä siinä tuiki alastomaksi. + +Rouva katseli häntä nähtävällä mieltymyksellä. + +--Sievä tyttöhän sinä olet, hän sanoi ja nipisti häntä tuttavallisesti +leuasta. Mutta muistakin, ettet heti juo itseäsi juovuksiin. + +Tätä varoitusta ei Jaana ymmärtänyt. + +Rouva antoi pöydältä hänelle tarjottimen käteen. Siinä oli paljon +laseja ja koreakylkisiä pulloja. + +Täällä mahtaa olla suuret pidot, ajatteli Jaana. + +--Mikä sinun nimesi on? kysyi rouva viime hetkessä. + +--Jaana. + +--Eikö muuta? + +--Rönty, Jaana Rönty. + +--Fyi, sanoi rouva. Ei se kelpaa. Se on liian raaka ja kömpelö. Jos +sinulta kysytään, voit sanoa itseäsi vaikka Hilduriksi. + +--Miksi? kysyi Jaana. + +Rouva opetti hänelle sanan. Sitten hän avasi oven ja osoitti Jaanan +erääseen kamariin. + +Siellä oli paljon herroja, joukossa yksi vanhempikin. Jaana pani +tarjottimen pöydälle ja aikoi mennä. Mutta herrat estivät häntä. Yksi +niistä kävi kiinni hänen ranteesensa ja pakotti hänet istumaan. + +--Kaunis tyttö, he sanoivat. Mikä nimi? + +--Hilturi, änkytti Jaana. + +He kaasivat hänelle lasiin ja tahtoivat kaikki kilistää Hilturin +kanssa. Jaana muisti rouvan sanat eikä ryypännyt. + +Ne olivat kaikki hyvin iloisia, puhuivat yhteen ääneen, nauroivat ja +pajattivat. Kaikki tahtoivat ne punnita kädessään hänen palmikkoaan ja +väittivät, että se oli tekotukka. Jaanan täytyi jo oikein nauraa +heille. + +Mutta sitten halusi se nuori herra, joka ensin oli tarttunut Jaanan +ranteeseen, välttämättä suudella häntä. Jaana päätti poistua, sillä +hänen mielestään olivat herrat hulluja. Metelöivät niin, että oli +ikuinen ihme, kun ei rouvakaan tullut heitä suistamaan. + +Se nuori herra sulki tien häneltä. + +Kun Jaana kuitenkin tahtoi mennä hänen ohitseen, kävi herra käsiksi. +Jaana lähetti hänet niin menemään, että pöytä kaatui ja kaikki, mitä +siinä oli, pyörähti lattialle. Kuului särkyvien lasien kilinää. Nuori +herra kellahti pöydän taakse. + +--Bravo! huusivat herrat. + +Mutta Jaana purskahti ovensuuhun itkemään. Mitä rouva sanoisi? Ja millä +hän nyt maksaisi vahingon? Kuinka hän olikaan näin taitamattomasti +käyttäytynyt? Varmaan hän nyt joutuisi pois paikastaan. + +Herrat tulivat häntä lohduttelemaan. + +--Topakka tyttö, ne sanoivat. Kyllä me vahingon maksamme. + +Kivi putosi Jaanan sydämeltä. + +Se nuori herra kiipesi ylös pöydän takaa ja oli hyvin vihainen. + +--Ajakaa ulos se lunttu! hän sanoi. + +Olisi Jaana toki mennyt ajamattakin. + +Mutta ne toiset herrat eivät päästäneet häntä. Jaana itki ja pyysi +pois. Herrat tekivät piirin hänen ympärilleen ja tahtoivat istuttaa +hänet sohvaan heidän keskelleen. + +Se vanha herra oli koko ajan katsellut Jaanaa tutkivasti. + +--Antakaa tytön olla, hän sanoi. Ettekö näe, että hän on vain +sattumalta täällä? + +Toiset nauroivat. + +--Luuleeko setä, että hän on ensikertalainen? + +--Minä pyydän, jättäkää minut hänen kanssaan kahden kesken. + +Nyt nauroivat nuoremmat vielä enemmän, mutta lähtivät kuitenkin, sillä +se vanha herra näytti hyvin vakavalta. Jaana kuuli, että ne keskenään +nimittivät tätä jollakin hänelle oudolla arvonimellä. + + + + +6. + + +Jaana ei itkenyt enää. Mutta hän nyyhki vieläkin ja painoi kädellään +sydänalaa. + +--Mikä sinun nimesi on? kysyi vanha herra. + +Jaana tohti nyt jo ilmoittaa oikean nimensä. + +--Mistä kotoisin? + +Jaana mainitsi maakunnan nimen. Mutta vanha herra tahtoi tietää +tarkempaan. + +--Sieltä minä olen maantien varrelta, koki Jaana selittää. + +--Maantieltä kylläkin, hymähti vanha herra. Mutta mitenkä sinä olet +joutunut maantielle? + +Se oli liian syvällinen kysymys Jaanalle. Hän vaikeni ja painoi jälleen +poveaan. + +Hänen sydämensä läpätti yhä kuin kulkunen yksinäisen matkamiehen +vempeleessä. + +Mutta vanhan herran ystävällinen käytös oli rohkaissut häntä. Hän nousi +ylös, niisti nenänsä ja katsoi häntä päättävästi silmiin. + +--Tepä tuota näytätte ihmiseltä, hän sanoi. Auttakaa te minua pois +täältä! Ei minusta taida olla tämän talon palkolliseksi. + +Vanha herra katsoi häneen terävästi. + +--Kauanko sinä olet ollut tässä paikassa? hän kysyi. + +--Tänä aamuna tulin. + +--Sitä minä arvelinkin. Tyttö rukka! + +Vanhan herran sääli koski kovasti Jaanaan. + +--Mutta mikäs paikka tämä sitten onkaan oikeastaan? hän kysyi. + +--Kuinka niin? + +--Kun täällä päivät nukutaan ja yöt valvotaan. + +Vanha herra mietti hetkisen. + +--Tämä on hyvin huono paikka, hän sanoi. Ei sinun sovi olla täällä. + +Se oli Jaanan mielestä hyvin merkillistä. Ja hän kun oli alussa +luullut, että vanha herra oli talon isäntä. + +--Kuinkas te sitten olette täällä? hän kysyi viattomasti. + +Vanha herra näytti hämmästyvän. + +--Minä olen täällä vaan sattumalta, hän selitti. + +Selitys oli Jaanan mielestä tyydyttävä. Taisi olla kylässä täällä. +Sattuuhan sitä vieraaksi vaikka minkälaisiin taloihin. + +--Mutta nuo toiset varmaan asuvat täällä? hän kysyi. + +Vanha herra hymähti. + +--Mahdollista kyllä. Sinä tahdot siis pois täältä? + +--Tahdon minä. + +--Minä puhun sitten rouvalle sinusta. Pääset pois jo tänä aamuna. Mutta +mihin sinä menet sitten? + +--En tiedä. + +--Oletko ennen ollut palkollisena? + +--En ole. + +--Tahdotko takaisin kotipuoleesi? + +Jaana mietti. + +--En minä vielä, hän vastasi epäröiden. + +Vanha herra oli pahemmassa kuin pulassa hänen kanssaan. + +--Sinun pitää siis saada paikka täällä, hän sanoi. + +--Kyllä se olisi kovin hyvä. + +--Piian paikka? + +--Niin. Ettekö te ottaisi? + +--En tarvitse. Mutta tässä on kaksikymmentä markkaa sinulle, että voit +vähän aikaa elää. Ehkäpä sinä saat jonkun paikan. + +Jaana meni pelkästä kiitollisuudesta ihan lyykylleen. + +--Jopa te nyt kovin hyväksi rupesitte, hän sanoi. En toki tiennyt niin +hyviä ihmisiä maailmassa olevankaan. + +Vanha herra torjui hänen kiitoksensa. Mutta vielä oli yksi huoli +Jaanalla. + +--Kuka ne sitten maksaa nuo astiat? hän kysyi. Ei se minun syyni ollut. +Kyllähän herra näki, että se nuori herra, maisteri, mikä lie ollut, se +rupesi häjyyttä tekemään. + +--Minä maksan, sanoi vanha herra. + +Nyt tunsi Jaana itsensä jo kokonaan levolliseksi. + +Mutta vanha herra oli väsynyt. Hän heittäytyi sohvankulmaan ja peitti +silmänsä kädellään. Jaana ei tiennyt, pitikö hänen mennä vai jäädä. + +--Voit nyt kertoa minulle vähän kodistasi, sanoi vanha herra. + +Jaana istui tuolille. Hän risti kätensä ja alotti totisesti ikäänkuin +olisi uskontunnustustaan lukenut. Vanha herra oli tällä kertaa hänelle +jumalan sijainen maan päällä, jolta ei sopinut mitään peittää. Hän +kertoi isästään, äidistään, veljistään ja mitä tiesi mummosta ynnä +hänen suvustaan. Vanha herra kysyi aina jotakin ja kuunteli käsi +silmillään. + +Se ei ollut mikään kaunis ja päivänpaisteinen sukutarina, mutta se +näytti miellyttävän kuulijata. Hän tahtoi tietää kaikki yhä tarkempaan. +Ja Jaana jutteli kaikki, niin raskasta kuin se joskus olikin ja niin +mielellään kuin hän olisi tahtonut esittääkin perheensä paremmassa ja +kauniimmassa valaistuksessa. + +Jaana kertoi tietysti katkonaisesti ja omalla tavallaan. Mutta vanha +herra täydensi mielessään hänen kertomuksensa ja pian oli hänellä +sielunsa silmien edessä yhtenäinen tarina heimosta, joka oli joutunut +pois juuriltaan ja joka nähtävästi kulki kohti varmaa ja ennakolta +määrättyä perikatoaan. + +--Vierivä kivi ei sammaloidu, hän hymähti itsekseen surumielisesti. + + + + +7. + + +Suurina nälkävuosina 1860-luvulla oli Jaanan mummo muuttanut poikineen +pois syntymäsijoiltaan ja kulkeutunut vaeltavien kerjäläislaumojen +mukana kaupunkiin kohisevan kosken varrella. + +Hänen kotiseudultaan ei kukaan muu ollut lähtenyt liikkeelle. +Kerjäläislaumat kuuluivat jo asutumpien ja veltostuneempien +laaksomaiden ilmiöihin. Siellä oli pappiloita ja herraskartanoita ja +siellä oli ihmiskäsi jo karttuisampi. + +Mutta tuolla ylhäällä, tiettömissä vaarakylissä ja tölleissä, joiden +välillä peninkulmaiset kinokset kohottivat harjojaan, ei ollut muuta +auttavaa kättä kuin jumalan. Ellei se auttanut, tuli kuolema. Se oli +niin sallittu, se oli niin päätetty pilvien käräjissä. Kenenkään ei +juolahtanut mieleen sitä nureksia. + +Mitä ankarammin lavantauti raivosi ja mitä useammat ruumiskirstut +kirkkomaahan kannettiin, sitä alavampina kohosivat kansan rukoukset ja +sitä koristeellisempina hehkuivat helvetin tuliset lieskat +synnintuntoisissa sydämissä. Kansa kuoli paikalleen. Heidän ruumiinsa +riutuivat, mutta heidän sielunsa pelastuivat. + +Taivaan autuus korvasi sen, minkä maan kurjuus kielsi heiltä. Abrahamin +helma oli auki kaikille, sillä rikasta miestä ei täällä ollut yhtään. +Kristillisen pelastusvarmuuden kyyhkynen liihoitteli lumivalkeana ja +voitollisena päällä mustien metsänrantojen ja tähti-öisten, +kimmeltävien lakeuksien, samalla kuin tauti hiihti pitkin talvitietä ja +kuolon kulkuset soivat alla yksinäisten, hankeen haudattujen +akkunoiden. + +Se oli hengen voitto aineen yli, iankaikkisen elämän katkeamaton +riemujuhla kautta ajan murheen ja kadotuksen. + +Nälänhätä oli täällä aina eivätkä monet ijäkkäämmistäkään ihmisistä +muistaneet syöneensä selvää leipää kuin muutamia kuukausia elämästään. +Nyt oli kuitenkin kato suurempi kuin koskaan ennen. Mutta oli myös +suurempi kansan hartaus ja nöyrä alistuminen sallimuksen valtojen +edessä. + +Jos Miina Rönty poikinensa olisi jäänyt syntymäsijoilleen, he molemmat +epäilemättä olisivat päässeet kylän yhteiseen hautaan ja samalla +osalliseksi siitä korkeasta kutsumuksesta, joka odotti hänen +kanssaveljiään ja -sisariaan. Mutta hän ei ollut kestänyt +koettelemusta. + +Perkele, joka käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, oli vienyt hänet +korkealle vuorelle ja näyttänyt hänelle kaiken maailman ihanuuden. +Ruman valta oli kangastanut hänelle kauniina sen kerjätyn leipäpalan +muodossa, jonka hän tiesi olevan helpommin saatavissa tuolta +viljellymmiltä mailta ja pikkukaupungin viekoittelevasta läheisyydestä. +Niin hän oli tullut johdatetuksi kiusaukseen eikä Herra ollut päästänyt +häntä pahasta. + +Kaksi yötä hän oli pysynyt uskollisena. Kaksi päivää oli elämän kruunu +hänelle kimmeltänyt. + +Mutta kolmantena hän oli sonnustanut kupeensa, herättänyt poikansa ja +teljennyt töllin oven. Sukset hän oli ottanut seinäviereltä ja lähtenyt +viilettämään loivaa mäenrinnettä alas, kohti ihalampia ilmanrantoja, +paukkuvan pakkasaamun sekeisessä, sinertävässä hämärässä. Iikka oli +hiihtänyt hänen perässään. Eikä ollut kumpikaan taakseen katsahtanut, +vaan matkannut sanaa sanomatta, niellen karvasta palaa kurkussa ja +pyyhkäisten silloin tällöin vettyvää nenänpäätä jäisellä kintaallaan. + +Mutta taivas oli leimunnut uhkaavana heidän päänsä päällä ja kalpeneva +aamutähti muistuttanut heidän mieleensä mökin isäntää, mennyttä Ryykkö +Röntyä, jonka tauti oli tappanut ja joka nyt nukkui viimeistä untaan +suurten kinoksien keskellä vihityssä maassa. + + + + +8. + + +Vanha herra ei ollut pitkiin aikoihin kysynyt mitään. Jaana vaikeni ja +katsoi kuulijaansa. + +Hän huomasi, että vanha herra nukkui. + +Hän istui ensin hetkisen neuvottomana. Sitten hän siirsi tuolin syrjään +ja rupesi hiljaa kokoilemaan lattialta pulloja ja lasimurusia. + +Samassa heräsikin vanha herra. Hän aivasti, hieroi silmiään ja äkkäsi +nähneensä merkillistä unta. + +Kenties ensimmäisen kerran hänen elämässään olivat Suomenmaan lumiset +lakeudet hänen aivojensa komeroihin kimmeltäneet. + +Häntä paleli. + +--Jahah, hän sanoi huomatessaan Jaanan. Missä minun turkkini on? + +Jaana auttoi turkin hänen päällensä. Mutta hänestä tuntui kuin ei +toinen enää ollenkaan muistaisi häntä ja hänen asiaansa. + +Vanha herra pani kalossit jalkaansa. Jaana katsoi hänen hommiaan +levottomasti. + +--Tehän lupasitte puhua rouvalle, hän sanoi. + +--Mitä niin? kysyi vanha herra hajamielisesti. + +--Että minä pääsisin pois täältä. + +--Se on totta se. + +Rouva olikin keittiössä. Jaana kuuli heidän haastelevan keskenään. +Rouvan ääni kuului alussa äkeältä ja vihaiselta. Mutta sitten tuntui +hän lauhtuvan kerrassaan, niijailevan, kostelevan ja kiittelevän. + +Jaana pilkisti ovenraosta ja näki vanhan herran antavan rahaa hänelle. + +Vanha herra meni. Rouva saattoi hänet ulos. Hänen kielensä kuului vielä +laulavan niinkuin voideltu eteisessä. + +--Kelvoton! hän huusi Jaanalle heti sisälle palattuaan ja riipoitti +tämän käsipuolesta keittiöön. Tiedäkin, että se oli hyvin korkea herra +ja kukaties mitä saattoi ajatella. Sellaisen, syötävä, häpeän teit. + +--Pääsenkö minä pois sitten? kysyi Jaana itku kurkussa. + +--Saat kaiketi minusta nähden mennä. Ala vaan laputtaa! Vai vienkö +tikulla ulos? + +Hän meni ja paiskasi oven pauhinalla kiinni mennessään. + +Jaana jäi neuvottomana keittiöön. Missä hänen vaatteensa olivat? Eihän +hän miten voinut tässä pyhäkoltussa lähteä pitkin katuja juoksemaan. + +Hän ei voinut muuta kuin istua nöyrästi jälleen halko-arkun kannelle +odottamaan. Kaksikymmenmarkkastaan hän yhä puristi lujasti oikeassa +kourassaan. Hyvä toki, ettei rouva ollut huomannut sitä ja ottanut sitä +pois häneltä. + +Hän oli nyt jo niin paljon viisastunut, että hän tiesi rahan kelpaavan +tässä kaupungissa. + +Ympäriltä huoneista kuului loilotusta ja pianonsoittoa. Nähtävästi ne +nuoret herrat eivät vielä olleet lähteneet. + +--Ka, etkö sinä vielä ole mennyt? + +Rouva ilmestyi keittiöön tarjotin kädessään. + +--Enhän minä miten. Kun saisin ne omat ryökkyni... + +--Ei niitä nyt kuka kerkiä sinulle hakemaan. + +Jaana sai odottaa aamuhämäriin. Silloin ilmestyi rouva äkkiä hänen +eteensä ja löi lattialle vaatekimpun. + +--Siinä on röökinän vaatteet. + +Jaana pukeutui. + +Mutta rouva näki, että Jaanalla oli jotakin toisessa kädessään. +Epäluulo heräsi hänessä. + +--Paljonko se antoi sinulle? hän kysyi. + +--Kuka niin? + +--Sepähän herra? + +--Mitä lie antanut. + +--Näytä. Et suinkaan aio itse kaikkia pitää. + +Jaana ei näyttänyt. Hän oli jo omassa puvussaan ja tunsi itsensä koko +joukon varmemmaksi ja itsetietoisemmaksi. + +Rouva suuttui. + +--No, en minä vielä tuollaista rosvonpenikkaa ole nähnyt. + +--Saatatte itse rosvo olla. Köyhältä tytöltä kaikki veisitte. + +Jaana otti nyyttinsä. Rouva avasi hänelle keittiön oven ja huusi: + +--Siinä on viisi hirttä poikki. + +Jaana meni. Portaat olivat korkeat ja jäätyneet. + +Rouva pukkasi häntä kynnykseltä niskaan, niin että hän lankesi, syöksyi +päistikkaa alas ja tupsahti nokalleen lumihankeen. + +Keittiön ovi rämähti kiinni hänen perästään. Jaana nousi kinoksesta, +pudisteli vaatteensa ja meni. Onni toki, ettei ollut selkä taittunut. + +Se oli hänen ensimmäinen palveluspaikkansa. + +Hän pääsi siitä muutamilla mustelmilla. + + + + +9. + + +Hän sai sitten toisiakin paikkoja. Yhdessä niistä hän oli lähes kaksi +vuotta. + +Se oli suuri ylioppilas-puulaaki ja ruokapaikka, jossa oli kymmenen +huonetta ja monta piikaa. Työtä oli enemmän kuin tehdä jaksoi, mutta +palkka oli myös Jaanan mielestä ruhtinaallinen. Hän säästi kaikki, +minkä sai, ja ajatteli, että ne voisivat olla hyvään tarpeeseen, kun he +Heikin kanssa kerran rupeisivat kotia laittamaan. + +Hän oli muutamia kertoja kirjoittanut Heikille. Ja Heikki oli +kirjoittanut hänelle. Heikin isä oli ruvennut syytingille ja he olivat +päättäneet viettää häitä niinkuin ensi syksynä. Mutta jo tänä keväänä +oli Jaanan tarkoitus palata kotipuoleensa. + +Ruokarouva pyyteli turhaan häntä jäämään. Hän piti paljon Jaanasta ja +Jaana hänestä. Mutta eihän hänen miten sopinut jäädä. Kuultuaan että +Jaanalla oli sulhanen kotipuolessa, lakkasi rouvakin pyytelemästä. + +Toiset tytöt jättivät kaikki raskaimmat työt hänen tehtävikseen. + +--Kyllä se tuo maakarhu jaksaa, he sanoivat. + +Herrat olivat hassuja täälläkin. Ylioppilaat tulivat usein myöhään +yöllä kotiin. Heillä oli kaikilla keittiön avaimet ja he pyrkivät aina +piikoja herättelemään. + +Mutta kaupunkilaistytöt tahtoivat nukkua. He olivat kalpeat ja +väsyneet. + +--Menkää te tuon maalaisen sänkyyn, he sanoivat. + +He tulivatkin. Jaana potkasi niin, että luut kolisivat. + +--Sillä on sulhanen, nauraa kihersivät toiset tytöt. + +Vähitellen jättivät ylioppilaat hänet rauhaan. Levisi tieto, että Jaana +todellakin oli kihlattu morsian. Silloin tahtoivat kaikki häihin +päästä. + +--Tulkaapahan jos tahdotte, täytyi Jaanan heille hymyillä. Taitaa olla +liian pitkä tie herroille. + +--Tokko tuo on pitempi kuin Jaanallekaan? + +He lupasivat kaikki tulla sulhaspojiksi. Sitäpaitsi päättivät ne +keskenään koota rahoja ja antaa Jaanalle hyvän huomenlahjan. + +Yhtenä yönä sattui talossa merkillinen tapaus. Tuli keittiöön +naamioituja miehiä salalyhdyt käsissä. Piiat heräsivät ja luulivat +ensin, että ylioppilaat tahtoivat säikytellä heitä. Mutta miehet +vetivät heidät vuoteistaan, näyttivät revolveria ja tukkivat suuhun +likaisen nenäliinan. Sitten sidottiin heidät niin lujasti, että he +eivät voineet jäsentäkään liikuttaa. + +Vasta monen tunnin perästä ilmestyi keittiöön muita ihmisiä, jotka +päästivät irti heidät. Sanottiin, että yhden ylioppilaan luona oli +ollut kotitarkastus. + +--Ryöväreitä ne olivat, sanoi Jaana. + +Hänelle selitettiin, mikä on kotitarkastus. Mutta hän ei ymmärtänyt. +Hän pysyi yhä siinä yksinkertaisessa mielipiteessään, että ne olivat +olleet ryöväreitä. + +Asiasta piisasi paljon puhetta piikojen kesken. Yksi tiesi, että ne +olivat olleet mustan sotnijan väkeä. Hän oli itse sen kuullut +ylioppilailta. + +Sitä ymmärsi Jaana vieläkin vähemmän. + +Hän päätti kysyä itse herroilta. Herrat selittivät hänelle, että mustat +miehet olivat Venäjän hallituksen lähettiläitä, joita tämä käytti +erityisiin ja arkaluontoisiin tarkoituksiin. + +Jaana nauroi ja arveli, että herrat pitivät häntä oppimatonta +pilkkanaan. Esivalta oli hänelle pyhä. Ei hän paljoa tiennyt, mutta +kuitenkin sen verran, että Venäjällä oli keisari ja ettei keisari +voinut käyttää sellaisia palvelijoita. + +Kuitenkin oli hänen uteliaisuutensa herännyt. + +Hän kyseli ja toiset tytöt kertoivat. Ne tiesivät paljon enemmän kuin +hän. Joskus kyseli hän myöskin rouvalta ja ylioppilailta. + +Siten hän sai tietää paljon uusia asioita. + +Mutta mitenkään hän ei vielä saanut päähänsä, että hän tuona mustien +miesten yönä todellakin olisi ollut ensimmäisen kerran elämässään +tekemisissä korkean esivallan kanssa. + + + + +10. + + +Jaanalla ei ollut monta tuttavaa Helsingissä. + +Miestuttavia hänellä oikeastaan ei ollut kuin yksi. Sekin oli melkein +väkipakolla tuttavaksi pakkautunut. + +Se pyöri aina siinä heidän talonsa läheisyydessä. Päivällä se +enimmäkseen käveli edestakaisin, mutta illalla se ilmestyi +porttikäytävään eikä paljon liikkunut siitä. + +Nuori mies se oli, pinta mustanpuhuva, pienet kiverät viikset +ylähuulessa. Yllään hänellä oli siisti kevätpalttoo ja pehmeä +vilttihattu päässä. Se oli Jaanan mielestä sangen sievä poika. Hänen +olisi tehnyt mielensä puhutella häntä, jos hän yleensä olisi pojista +välittänyt. + +Mies hymyili aina hänelle, iski silmää ja tervehti ystävällisesti. + +Toisina päivinä häntä ei näkynyt. Mutta silloin käveli usein +katukäytävällä eräs toinen mies, joka ei ollut ollenkaan yhtä +ystävällisen näköinen kuin tuo edellinen. Jaana miltei pelkäsi häntä. + +Erään kerran hän näki noiden kahden haastelevan keskenään. Se oli hänen +mielestään sangen merkillistä, sillä hän ei voinut käsittää, mitä niin +hieno herra voi asioida niin röyhkeän ja epämiellyttävän miehen kanssa. + +Mutta se nuori mies iski silmää, kuten ennenkin, erosi siitä toisesta +ja ilmestyi kohta Jaanan kupeelle kohteliaana ja hymyilevänä, hattu +kädessä. + +--Saanko minä saattaa neitiä? hän sanoi. + +Saatapahan jos tahasi, ajatteli Jaana. Mutta hän ei sanonut mitään. + +Mies kysyi, minne Jaana oli menossa. Jaana sanoi olevansa asialla. Mies +kysyi, millä asialla. Jaana ei viitsinyt enää vastata hänelle. + +--Mitäs te tässä aina kävelette? hän kysyi puolestaan. + +--Terveydekseni, vastasi mies ja hymyili. + +--Taitaa olla huono terveys teillä, sanoi Jaana. + +--Lääkäri on määrännyt minut kävelemään. + +Se sanoi sen niin veitikkamaisella äänellä, ettei Jaana ollenkaan +voinut uskoa häntä. + +--Ei, mutta ihan totta? hän sanoi. + +--Minulla on täällä virkatoimia, lausui mies vakavammin. + +Nyt uskoi Jaana häntä vieläkin vähemmän. + +Hän nauroi. + +--Mitä virkatoimia teillä kadulla on? + +--Minulla on morsian siinä teidän talossa, sanoi mies ja nauroi +vastaan. + +--Olkaa höperöimättä! + +--Se on niinkuin minä sanon. + +--Enpähän minä ole sitä nähnyt. + +--Olenpahan minä. + +--Mikä sen nimi on? + +--Mikäs teidän nimenne on? + +Se oli Jaanan mielestä aivan tarpeeton kysymys. + +--Mitä te sillä tiedolla tekisitte? + +--Se on minun salaisuuteni. Mikä on teidän ristimänimenne? + +Voihan tuon sanoakin, ajatteli Jaana. Eihän tuo nimi suussa kulu. + +--Jaana minä olen, hän sanoi. + +--No, se on juuri justiinsa sama nimi kuin minun morsiamellani. + +--Ei ole. + +--On varmasti. Totta minä sen tietänen, kun olen häntä tässä kaiken +kevättä katsellut. + +--Mikäs sen sukunimi on? + +--Sama kuin teidänkin. + +Nyt huomasi Jaana, että mies laski leikkiä hänen kanssaan. + +--Menkää matkoihinne! + +--Kyllä mennään. Mutta saanko minä sitten huomenna tulla saattamaan? + +Mies tuli huomennakin. Se oli Jaanan mielestä hyvin hävytöntä. Mutta +toisakseen oli mies hyvin siistin näköinen ja sukkela suustaan, joten +Jaana oli hänen seurastaan sekä huvitettu että imarreltu. He tulivat +pian hyviksi tuttaviksi. + +Mies tahtoi tietää kaikellaista. Niinpä kysyi hän kerran, asuiko heillä +ylioppilaita. + +--Kyllä asuu, sanoi Jaana. + +--Mitä ne puhuvat? + +Jaana nauroi. + +--Puhuvat kaiketi ne, mitä sylki suuhun tuo. + +--Puhuvatko ne teille paljon yleisistä asioista? + +--Mistä? + +--Sellaisista valtakunnan asioista. Kenraalikuvernööristä ja muusta. + +--Haastelevat ne niistäkin, kun minä kysyn. + +--Mitä ne haastelevat silloin? + +Jaana kertoi. Hän oli sydämessään oikein ylpeä siitä, että hän tiesi +niin paljon ja että mies ei voinut pitää häntä aivan oppimattomana +maalaistollona. Mies kuunteli halukkaasti. + +--Puhuvatko ne keisarista? hän kysyi. + +--Eivät ne juuri siitä. + +--Ehkä sentään? + +--Saattavat joskus puhuakin. + +--Mitä ne siitä puhuvat? + +Jaana kertoi. Mies näytti hyvin tyytyväiseltä. + +--Ovatko ne kaikki kotona? hän kysyi. Minä tarkoitan, täällä +kaupungissa. + +--On niistä jo pari maalle matkustanut. + +--Minne ne matkustivat? + +--Minne lienevät kotipitäjiinsä. + +--Milloin ne lähtivät? + +--Tässä ne kevättalvella. + +--Oliko niillä paljon papereita mukanaan? + +--Saattoi olla papereitakin. + +--Puhuivatko ne asevelvollisuudesta? + +--Eivät ne asevelvollisuudesta puhuneet. + +Mies osti Jaanalle makeisia ja lupasi viedä hänet sirkukseen ensi +sunnuntai-iltana. Jaana ei ollut koskaan ennen ollut sirkuksessa. Hän +oli kyllä kuullut toisten tyttöjen puhuvan siitä, mutta hänellä ei +ollut koskaan mielestänsä ollut liikoja rahoja siihen. Kuitenkin oli +hänen halunsa jo kauan palanut sinne. + +Hän kiitti ja suostui. + +Hänen oli pian lähdettävä kotipuoleen. Voisi hän nyt hiukan +huvitellakin. Olisipahan sitten jotakin Heikille kertomista. + + + + +11. + + +Jaana pyysi luvan rouvaltaan ja sai. Sunnuntai-iltana pani hän päälleen +parhaat vaatteensa lähteäkseen sirkukseen. + +Jälleen muistui mummo hänen mieleensä. Mitä olisi mummo tästä sanonut? +Olisi ehkä syntinä pitänyt. Mutta eihän hänen itsensä tarvinnut +pilettiä maksaa. Oliko sitäpaitsi hänen syynsä, että hän oli nuori ja +että hänen teki mielensä huvitella? + +Hän letitti palmikkonsa ja nakkasi hiukan kopeasti niskojaan. Hän oli +nyt oppinut ymmärtämään, että hänen tukkansa oli jotakin kaunista, jota +hänen ei tarvinnut hävetä ollenkaan. Ylioppilaat olivat jo kyllin usein +sitä hänelle selittäneet. + +Jaana otti pienen pyöreän peilin taskustaan ja katsoi vielä, että +jakaus vaan oli tullut paikoilleen. Mahtoiko hän todellakin olla +kaunis? Joku ääni hänen sisällään sanoi niin. Samaa olivat herratkin +sanoneet, mutta ne aina laskivat leikkiä hänen kanssaan. Kuitenkin hän +olisi kovin mielellään tahtonut olla kaunis. + +Hänen pukunsa ei ollut enää samallainen kuin se, jossa hän oli +ensimmäiset epävakaiset askeleensa pääkaupungin asfaltilla ottanut. Se +oli siisti ja muodinmukainen, uumenilla kiiltonahkainen vyö ja jaloissa +sievät kautokengät. Toisilla tytöillä oli kureliivitkin. Sellaisia ei +Jaana vielä ollut uskaltanut hankkia itselleen, yhtä vähän kuin hattua, +hansikkaita ja päivänvarjostinta. Mutta vaalea kevätjakku hänellä oli, +joka sopi niinkuin valettu hänelle, vaikka hän olikin sen jo käytettynä +ostanut eräältä palvelustytöltä kerrosta alempana. Sitäpaitsi hän oli +oppinut eräiden vaatekappaleiden käytön, jotka hänen kotiseudullaan +vielä kuuluivat miehisen sukupuolen yksinomaisiin etuoikeuksiin. + +Pyöreä peili oli tällä kertaa liian pieni ja epämukava hänestä. Hän +haki pöytälaatikosta esiin toisen suuremman ja nelisnurkkaisen, joka +oli erään hänen toverinsa oma. Mutta siinä hän näytti mielestään niin +kauniilta, että hän ei mitenkään voinut olla omalle kuvalleen +hymyilemättä. + +Hänen valkeat hampaansa välähtivät. Mutta samassa hän tuli hyvin +totiseksi. + +Kolmesta suuresta helmasynnistä oli mummo häntä varoittanut: lihan +himosta, silmäin pyynnistä ja elämän koreudesta. Kahteen ensimmäiseen +tunsi Jaana itsensä vielä tuiki viattomaksi. Mutta kuinka oli kolmannen +laita? Eikö se jo nyt loistanut esiin tuolta hänen tummansinisten +silmiensä syvyydestä? + +Jaana rypisti otsaansa ja paistoi vielä hetken särkeä itsensä kanssa. +Tämän ainoan kerran hän nyt kuitenkin menisi sirkukseen. Se saisi olla +myös hänen viimeisensä. Helluntaiksi hän olisi kotona ja kekrin +tienoilla he viettäisivät häitä Heikin kanssa. + +Siitä asti hän ei koskaan eteenpäin ajatellut. Ainoa, minkä hän tiesi, +oli se, että hänestä tulisi majatalon emäntä kaukana pohjan perillä. +Tuskin hän enää koskaan näkisi pääkaupunkia. + +--Tämän ainoan kerran, lausui hän itsekseen puoli-ääneen. + +Sitten kiiruhti hän alas portaita ja astui katukäytävälle. + +Ulkona oli lämmin kevät-ilta. Soitto kuului Kappelista. Jaanan askeleet +tuntuivat niin keveiltä, että hänen kengänkantansa pyrkivät aina +koholle maasta hypähtelemään. Hänen huulensa hymyilivät ja hänen +silmänsä sädehtivät. Että hän nyt todellakin oli matkalla sirkukseen! +Ja että hänellä todellakin oli oikea kavaljeeri, joka odotti häntä, +niinkuin mitäkin herrasmamsellia! + +He olivat päättäneet tavata eräässä kadunkulmassa. Mutta nuori mies ei +ollutkaan siinä. + +Jaana hämmästyi ensin, sillä hän oli ollut katsovinaan hyvin tarkkaan +kyökinkelloa. Olipa hän mielestään jo vähän myöhästynytkin. + +No, hän tulee pian, ajatteli Jaana. + +Mutta nuori mies ei tullutkaan. Jaana käveli, käveli ja pelkäsi, että +toinen kenties ei väenvilinässä häntä tuntisikaan. Hän asettui +sentähden katulyhdyn alle. Mutta siinä katsoivat kaikki häneen. Hän +siirtyi takaisin seinävierelle seisomaan. + +Minuutit menivät, vierähti jo puolitunti. Jaana ei voinut ymmärtää +ollenkaan. Olisiko nuori mies puijannut häntä? Se olisi ollut kovin +hävytöntä, Taikka olisiko hän ollut tässä, mutta lähtenyt pois, kun ei +Jaana ollut kellonlyönnilleen paikalla? Se oli hyvin mahdollista. +Kenties tämä oli käynyt kotona tapaamassa häntä? Sekin oli mahdollista. +Mutta jos hän nyt itse menisi kotiin, panisi ruokarouva hänet heti +astioita pesemään. + +Entä hän olikin erehtynyt kadunkulmasta? Ei, se ei voinut olla +mahdollista. Mutta kun hän sitä kerran oli ruvennut epäilemään, ei tuo +ajatus enää tahtonut poistua hänestä. Hän käveli seuraavaan +kadunkulmaan ja palasi takaisin. Ei, tässä sen täytyi olla. + +Taikka tuossa toisessa kulmassa. Ollakseen varma asiastaan hän päätti +kävellä niiden kahden kadunristeyksen väliä ja pitää tarkoin silmällä +jokaista ohikulkijata. + +Tunti kului. Nuorta miestä vaan ei kuulunut. + +Vähitellen unohtui Jaanalta, mitä varten hän oikeastaan käveli tässä. +Ohikulkevien naisten puvut kiinnittivät hänen huomiotaan. Monella +niistä oli päässään valkea liina niinkuin hänelläkin. Mutta useimmilla +oli hattu ja hansikkaat, vaikka Jaana kyllä näki, etteivät ne mitään +herrasnaisia olleet. + +Herrasnaiset tunsi kävelystä. Ne sipsuttivat niin sievästi ja soreasti, +ottivat lyhempiä askelia kuin muut ja kantoivat toisella tavalla +hamettaan. Sitäpaitsi notkahteli heidän vartalonsa vyötäisistä ja koko +ruumis keinui niinkuin olisi aalloilla kulkenut. + +Se oli hyvin somaa Jaanan mielestä. + +Vaistomaisesti hän rupesi heitä jäljittelemään. Kokosi toisella kädellä +hameensa ja nosti sitä sen verran, että kautokengät näkyivät. Otti +lyhempiä askeleita ja koetti saada lanteensa samalla tavalla +notkahtelemaan. + +Ei se oikein tahtonut onnistua. Mutta nyt huomasi Jaana itse, mitä hän +teki, ja rupesi kahta pahemmin jäljittelemään, tällä kertaa +tahallisesti ja itsetietoisesti. Joku ohikulkeva herra iski silmää +hänelle. Toinen naurahti ja kääntyi jälelleen katsomaan. Jaana ei +nähnyt, sillä hän oli liian huvitettu omasta keksinnöstään. + +Hetket kuluivat. Ihmiset harvenivat hänen ympäriltään. + +Poliisikonstaapeli, joka seisoi kadunkulmassa, oli jo jonkun aikaa +seurannut silmillään Jaanan askeleita. Nyt lähti hän päättävästi hänen +jälkeensä ja tarttui erään pimeän porttikäytävän kohdalla tytön +käsipuoleen. + +--Mitä sinä tässä kävelet? hän kysyi. + +Jaana säikähti hirveästi, kun näki edessään esivallan palvelijan. + +--Ilman vaan, hän änkytti. + +--Da, da, sanoi konstaapeli ja puristi lujemmin Jaanaa käsipuolesta. +Lähdetäänpäs sitten. + +Nyt tuli hätä jo Jaanalle. + +--Minä odotan, hän sanoi kiireesti. + +--Ketä? + +Jaana mietti. Hän ei todellakaan tiennyt tuon nuoren miehen nimeä. + +--Sulhastani, hän sanoi päättävästi. + +Heti sen sanottuaan hän katui. Eihän se totta ollut. Mutta hän oli +hämärästi aavistanut, ettei tuttava tässä tuokiotilassa ollut oikein +riittävä nimitys. + +--Nietu, sanoi konstaapeli. Ei tuollaisella tytöllä sulhasta ole. + +--On, väitti Jaana ja koetti tempaista irti käsivartensa. + +Mutta silloin puristi konstaapeli niin kovasti, että häneltä pääsi +parahdus. Siitä kävi konstaapeli yhä äkäisemmäksi. + +--Huuda, perkele, hän sanoi ja heristi nyrkkiään Jaanan silmien edessä. +Tokko sinä olet kirjoissakaan? + +--On minulla kirjat. + +--Mutta suinissa sinä et ole ollut? Mars! + +Jaana teki vastustusta. Konstaapeli tuuppi häntä niskaan ja koetti +pakottaa häntä edellään kulkemaan. Jaana pillahti itkuun. + +--Mitä te tahdotte minusta? hän nyyhkytti. + +--Suu poikki! sanoi konstaapeli. + +Portille keräytyi väkeä. Konstaapeli koetti viedä Jaanan joukon +lävitse. Kuului pilkallisia huudahduksia. Konstaapeli suuttui ja veti +sapelinsa. Ihmisjoukko väistyi vähän, mutta kasvoi pian +kaksinkertaiseksi. Konstaapeli vihelsi ajuria. + +Mutta ihmisten läsnäolo oli rohkaissut Jaanaa. Mitä oli konstaapelilla +hänen kanssaan tekemistä? Miksi hän ei saanut mennä kotiin? Hän tunsi +itsensä tuiki viattomaksi. + +Hän ei itkenyt enää, mutta kamppaili äänettömästi irti päästäkseen. +Ajuri tuli. Konstaapeli koetti viedä retuuttaa häntä kärryihin. Jaana +heittäysi kadulle pitkäkseen. + +Konstaapeli vihelsi jälleen. Ihmisjoukko hurrasi ivallisesti. + +Tuli juosten kaksi siviilipukuista salapoliisia, jotka nostivat Jaanan +kärryihin ja istuivat sitten itse niihin. Konstaapeli sanoi jotakin +heille venäjäksi. Toinen heistä huusi ajurille: + +--Poliisikamariin! + +Ajuri nykäsi hevosensa juoksuun. Ihmisjoukko hurrasi ivallisesti. + + + + +12. + + +Jaana retkotti poikkipuolin miesten jaloissa. Hänen päänsä riippui +ulkona; toinen miehistä istui hänen käsivartensa päällä, joka oli +vääntymässä sijoiltaan. + +Hän huusi. Mutta toinen miehistä sulki hänen suunsa kourallaan. + +Ihmiset pysähtyivät katukäytävälle katsomaan. + +--Ei saa rääkätä, kuului kadunkulmasta. + +Miehet kirosivat, katsoivat, kuka huusi, ja osoittivat hänet ohimennen +siinä seisovalle poliisikonstaapelille. Tämä lähti heti juoksemaan +sinnepäin. + +Huutaja oli eräs vanha herra, sama, joka Jaanan oli porttolasta +pelastanut. Poliisikonstaapeli uhkasi häntä sapelinsa tupella ja +kehoitti poistumaan. + +--Minä menen silloin kuin minä tahdon, ärjäsi vanha herra. + +Konstaapeli veti esille muistokirjansa ja lyijykynänsä. + +--Teidän nimenne? kysyi hän. + +Vanha herra mietti, sanoisiko. + +--Paras, että sanotte, huomautti konstaapeli. Teidän on muuten +seurattava minua poliisikamariin. + +--Minä tulen. + +Hän lähti jo menemään. Konstaapeli tahtoi välttämättä kävellä hänen +rinnallaan. + +--Pois! ärjäsi vanha herra ikäänkuin olisi vahinkohyönteistä +hätistänyt. Minä osaan kyllä tien. + +--Se on minun velvollisuuteni. + +--Teidän velvollisuutenne on olla vaiti. + +--Millä oikeudella te käskette? kysyi konstaapeli ja kävi hänen +käsivarteensa. + +Vanha herra oikasi itsensä. + +--Minä olen parooni Manfelt, kenraalimajuri, virasta eronnut, +oikeudella kantaa univormua. Asuva tässä kaupungissa. + +Konstaapeli peräytyi pökertyneenä. + +--Herra kenraali, hän änkytti, herra kenraali, tässä on erehdys, suokaa +anteeksi, erehdys... + +Hän peräytyi yhä enemmän, oikea käsi ohimolla ja hävisi näkyvistä. + +Jaana oli mennyt tainnoksiin. Salapoliisien täytyi kantaa hänet kadulta +poliisikamariin. + +Parooni seisoi vähän matkan päässä ja mietti, menisikö hän sisälle. Hän +näki, miten Jaanan pitkä palmikko lakaisi katukäytävätä. + +--Roistot! sanoi parooni itsekseen. + +Sitten kääntyi hän takaisin kävelemään. Mitäpä tässä hänen +vastalauseensa auttaisi? Tapahtuihan joka päivä samallaista ja paljon +pahempaa. + +--Ryövärit! pääsi vielä hänen hammastarhastaan. + +Mutta hän tunsi jo liian paljon maailmaa voidakseen olla pitemmän aikaa +siveellisesti suuttunut näin vähäpätöisestä katukohtauksesta. Hänen +mielensä tyyntyi vähitellen. Hän jatkoi iltakävelyään. + +Kuitenkin oli äskeinen näky herättänyt hänessä eräitä toisia +mielikuvia, jotka kerran liikkeelle lähdettyään eivät tauonneet enää +kulkemasta. Jaanan pitkä palmikko, joka lakaisi maata, oli muistuttanut +hänen mieleensä erästä yöllistä hetkeä kaukana laitakaupungilla, +jolloin hän oli istunut pahamaineisen talon sohvankulmassa ja jolloin +eräs pitkäpalmikkoinen tyttö oli kertonut hänelle itsestään, kodistaan +ja heimostaan. + +Paroonin mieltä oli kiinnittänyt enimmän sukutarina. Miten se taas oli +ollutkaan? Suku oli lähtenyt pois alkuperäisiltä syntymäsijoiltaan ja +sitten turmeltunut, rappeutunut ja mennyt raunioiksi. + +Parooni Manfelt aikoi itse muuttaa maasta pois. Olot täällä olivat +hänelle sietämättömät. Mutta hän epäröi vielä kahden vaiheilla. Jos hän +olisi ollut yksinäinen mies, hän ei olisi epäillyt hetkeäkään. Mutta +hänellä oli tytär ja poika. Mikä tulisi niiden kohtaloksi tuolla ulkona +oudoissa oloissa, vierasten kansakuntien ja kielten keskuudessa? + +Hänen kiivaat askeleensa hiljenivät ja pysähtyivät kokonaan. + +Hän loi silmänsä kevät-öiselle, tummansinertävälle taivaalle, josta +tuhannet tähdet paistoivat yli kaupungin ja maan. Vapaa-ajattelijana +hän ei voinut kääntyä rukouksella kolmiyhteisen jumalan puoleen. Mutta +kenties tähdet taisivat antaa oikean neuvon hänelle? + +Ja ikäänkuin näkymättömän taikavoiman käskystä kangastui samalla hänen +eteensä luminen erämaa, tölli, josta äiti poikineen lähti hiihtämään +pakoon nälkäkuolemaa, ja paukkuvan pakkas-aamun rusko, joka levitti +siipensä lentoon poloisten päiden ylitse. Ja eikö vahvuus vavissut, +talvinen aurinko astunut ilmi korkeudessaan ja kaikki maan ääret +kuuluttaneet sen jumalan kunniata, joka painaa isien ja äitien pahat +teot lasten päälle kolmanteen ja neljänteen polveen? + + + + +13. + + +Monta kovaa matkalla koettuaan oli mummo poikineen vihdoin saapunut +tuohon kaupunkiin kohisevan kosken varrella. + +Usko jumalaan oli Miina Rönnyltä horjahtanut. Hän oli turvannut +raadollisiin ihmisiin. Siten hän tosin oli säilyttänyt sekä omansa että +poikansa hengen, mutta kuitenkin oli Herran rangaistus heidät +yllättänyt. + +Ei ollut kestänyt jylhän korven poika edes sen koruttoman ja +yksinkertaisen viljelyksen kosketusta, joka oli kohdannut häntä täällä +pikkukaupungin vaatimattomilla ja vanhanaikaisilla kaduilla. Hän oli +poikennut pois hyveen tieltä ja yhtynyt huonoihin ystäviin. + +Ensin hän sai julkisen selkäsaunan raatihuoneen rappusilla. Sitten +tuomittiin hänet linnaan väärästä valasta ja varastetun tavaran +salaamisesta. + +Ne olivat olleet kovia aikoja Miina Rönnylle, joka oli monet vetreät +vedet maailman pahennusten tähden vuodattanut. Ei hän poikaansa +syyttänyt. Itseään hän syytti ja omaa onnetonta harha-askeltaan, että +hän oli hyljännyt isiensä ja äitiensä armaat ahot ja lähtenyt mieron +pettävää leipää pyytelemään. + +Hän oli silloin huolehtinut enemmän ajallista kuin iankaikkista +onneaan. Siksi oli vanhurskas jumala taivaassa nyt rangaissut häntä, +sallien hänen tulla poikineen suureen herjaan ja häpeään. + +Miksi ei Miina Rönty ollut kuollut paikalleen, kuten oli tapa korven +asukkaiden? Eikö olisi se ollut parempi Iikallekin? Juurettomia puita +he olivat, joita kaikki tuulet ajelivat. + +Paljon ei oltu puhuttu sinä kesä-iltana, jolloin Iikka vankilasta +palasi ja äitinsä matalaan majaan kaupunginlaidassa ilmestyi. Vaieten +oli Miina Rönty pannut pöydälle vellikupin ja ohraleivän puolikkaan. +Eikä Iikkakaan ollut tiennyt, mitä sanoisi. + +Mutta jo seuraavana aamuna oli äiti varovasti ruvennut hänen ja Iikan +yhteistä tulevaisuutta suunnittelemaan. Ei saanut epätoivoon antautua. +Täytyi taistella, pyrkiä ja ponnistaa. Tottahan piti löytyä joku +pelastuksen tie vaivaiselle syntiselle ihmiselle, joka synnissä sekä +siinnyt että syntynyt oli. + +Se heillä heti oli ollut selvillä, että heidän oli muutettava pois koko +tästä pahasta kaupungista, jossa kaikki tunsivat heidän tarinansa ja +jossa kuka hyvänsä voisi heitä sormella osoittaa. Täällä ei Iikka +kuitenkaan työtä saisi. + +Mutta minne he muuttaisivat? + +Kotiin palata oli kynnys korkea eikä heillä itse asiassa enää mitään +omaa tyyssijaa maailmassa ollutkaan. Torpan siellä etäällä ylämaassa +oli jo aikoja sitten ottanut haltuunsa isäntä, jonka maalla se oli. +Siinä askartelivat jo toiset asukkaat. Mahdollisesti olisi joku laupias +samarialainen ottanut heidät huonemiehikseen. Mutta sinnekin oli +tietysti jo huhu Iikan kohtalosta tunkeutunut. + +Häpeästä he olisivat saaneet punastua synnyinseudullaan. Kuinka he +ollenkaan olisivat tohtineet ilmestyä kotipitäjänsä kirkkomäelle? + +Mutta tuonne etelään päin oli maailmaa laajalti ja metsää, missä voi +piillä pillojaan kunniansa menettänyt mies. Siellä oli maantien +varrella kylä, Lentua nimeltään, ja kylässä kauppias Simo Luikarinen. +Joskus kaupungissa käydessään hän oli osoittanut heille suurta +ystävyyttä heidän paremman onnensa päivinä. + +Kenties hän ottaisi Iikan rengiksi? Kenties hän pestaisi Iikan kekristä +palvelukseensa, vaikka aluksi ruokapalkoillakin? Siinä samassa sitten +äitimuorikin muonan saisi. + +Niin kokosivat he jälleen kampeensa ja lähtivät kohti uusia kohtaloita +vieremään. Taivalsivat kesäpäivän paahtavassa helteessä, Iikka edellä +käsikärryjä lykäten, äiti jälessä, nyytti kummallakin kupeellaan. Eikä +leimunnut enää uhkaavana taivas, vaan lempeät päivänsäteet kävivät +karkeloihin aamukasteisella tiellä, koska vaelsi korpeen pattoinen +poika armaan äitinsä uutta ja parempaa elämää alkamaan. + + + + +14. + + +Jaana oli poissa koko yön palveluspaikastansa. + +Hän saapui seuraavana aamuna sangen surkeassa tilassa, jakku revittynä, +tukka pörrössä, kasvot ja käsivarret mustelmilla. Hän tahtoi heti +tavata rouvaa ja puhua hänen kanssaan kahden kesken. + +Hänet oli väkisin raiskattu poliisikamarissa. + +Syyllinen oli se ilkeän näköinen mies, jonka Jaana oli nähnyt +juttelevan kadulla hänen oman aiotun sirkuskavaljeerinsa kanssa. Yön +hän oli saanut maata kivisellä lattialla. + +Ruokarouva sääli ja surkutteli Jaanaa, mutta kielsi häntä kenellekään +asiasta kertomasta. Ei se kuitenkaan auttaisi mitään. Poliisilaitokseen +ei nykyään lain koura ulottunut. Ne saivat tehdä siellä mitä tahansa. + +--Minä menen järveen, nyyhki Jaana. + +Ruokarouva lohdutteli häntä. Hirveä häväistys oli tapahtunut. Mutta +eihän elämä silti ollut lopussa Jaanalta. Hänellä oli koti, hänellä oli +isä ja äiti. Sitäpaitsi sulhanen hänellä oli. + +Nyt itki Jaana entistä enemmän. + +--En minä enää koskaan voi kotipuoleen mennä, hän uikutti, enkä Heikin +silmien eteen. + +Hän lupasi yhä lopettaa päivänsä. Ruokarouvan täytyi ruveta hänelle jo +oikein ankaraksi. Luuliko Jaana yksin kärsivänsä? Koko isänmaa kärsi +hänen kerallaan. Jokainen tuli jollakin tavalla tekemisiin laittoman +esivallan kanssa. Jaanan oli tosin käynyt pahemmin kuin monen muun. +Mutta hänen täytyi muistaa, että hän ei ollut yksin. Suomessa oli lähes +kolme miljoonaa yhtä onnetonta kansalaista. + +--Ei ole ketään niin onnetonta kuin minä, voihki Jaana. + +Kuitenkin hän kuunteli, mitä toinen puhui. Ruokarouva lateli hänen +eteensä, mitä tiesi, esivallan ja virkakuntien väärinkäytöksistä. +Oikeuden turvaa ei ollut missään. Kaikkialla vallitsi sama sorto, +vääryys ja mielivalta. + +Jaana ei paljon ruokarouvan puheesta ymmärtänyt. Hän käsitti +ainoastaan, ettei hän voinut vedota kehenkään suuressa +onnettomuudessaan. Eikö koko esivalta virkamiehineen seisonut niinkuin +muuri häntä vastaan? + +--Kaikki herrat ovat konnia ja pahantekijöitä, hän huusi. + +Ruokarouvan täytyi nyt tiukasti nuhdella häntä. Kuinka Jaana voi niin +sekoittaa käsitteet? Jaana oli joutunut tosin onnettomiin oloihin, +mutta siihen eivät suinkaan kaikki herrat olleet syypäät. Päinvastoin +olivat Suomen herrat juuri puolustaneet kansaa ja kansan oikeuksia, kun +venäläinen virkavalta loukkasi niitä. Syy ei ollut Suomen herrojen. He +olisivat kyllä mielellään puolustaneet Jaanaa, mutta he olivat tällä +hetkellä voimattomat. + +--Minun täytyy kuolla, itki Jaana. Minulla ei ole enää yhtään +onnellista päivää elämässä. + +Ruokarouva keksi keinon vihdoin ja rupesi puhumaan jumalasta. Se +auttoi. Jaana lakkasi itkemästä ja tyyntyi vähitellen. Siellä oli ainoa +suoja hänelle. Vain haudan tuolla puolen saisi hyvä palkkansa ja paha +rangaistuksensa. + +Päätettiin sitten, että Jaana nyt kuitenkin lähtisi kotiseudulleen. Hän +voisi siellä kesän miettiä rauhassa, menisikö hän syksyllä naimisiin +vai palaisiko takaisin pääkaupunkiin. Jos Jaana tahtoisi, olisi tämä +palveluspaikka hänelle aina avoinna. Nyt kaipasi hän ennen kaikkea +lepoa ja virkistystä. + +Se oli ruokarouvan hyväntahtoinen suunnitelma. Jaana suostui siihen +tahdottomasti. Hänestä oli kaikki samantekevä. Hänen entinen elämänsä +oli mennyt poikki eikä mikään uusi vielä hänen mielessään kangastanut. + +Sen hän kuitenkin nyt jo tunsi sydämessään, ettei hän enää koskaan +voisi katsoa Heikkiä silmiin häpeästä punastumatta. Kuinka hän +milloinkaan voisi morsiuskruunu päässä polvistua hänen kanssaan +vihkipallille? + + + + +15. + + +Siitä ei tullut mikään hauska matka Jaanalle. Kevät oli. Mutta hänen +mielensä ei ollut tervaa parempi. + +Junassa kävi se vielä laatuun. Mutta kun hän tuosta eteläisemmästä +kaupungista joutui kirstuineen mäkistä maantietä ajamaan, kiertyi sydän +kerälle ja vedet pyrkivät silmiin alinomaa herahtamaan. + +Oli helluntain-aatto. Mutta taivas oli raskas ja pilvinen, tie vetelä, +metsä mykkä ja harmaa. Ei näkynyt järvenselkää sinertäväksi, ei virtaa +vihiseväksi. Lepäsi vaan joku rahkarantainen metsälampi suurten +petäjäin siimeksessä tahi kiemurteli maantien rummun alitse suoperäinen +metsäpuro, liikutellen tummia vesiään, kohti tuntematonta +tulevaisuutta. + +Muuten oli maa autio ja tyhjä. + +Mikä ei ollut korpea, se kalliota, mikä ei kalliota, se +silmänkantamatonta rämettä. Milloinkaan ei Jaana ollut synnyinseutuaan +näin rumaksi ja karuksi tiennyt. Hänestä tuntui kuin hän olisi ollut +kuoleman matkalla, tullut tuonelan esikartanoihin. + +Mitenkään ei Jaana tahtonut nyt Heikkiä kohdata. Hän sopi kyytimiehen +kanssa, että tämä ajaisi ohitse sen majatalon, missä Heikki nyt +luultavasti isännöitsi, suoraan Rönnyn mökille. Siinä oli pitkä +myötämäki, ja kyytipoika laski laukalla sivuitse. + +Iltapäivällä pilkahti jo aurinko ja maalasi puiden latvat punaisiksi ja +keltaisiksi. Yöksi seestyi taivas kokonaan. Mutta ilma oli kolkko ja +kylmä. Eikä ollut lämmin mieli Jaanankaan. + +He saapuivat auringonlaskun jälkeen Rönnyn mökille. Kuikkalampi lepäsi +valkeassa usvassa, sumu peitti maan ja metsän. Korkeimmat kukkulat ja +pisimmät petäjänlatvat siitä vain satusaarina kohosivat. + +Surman linnut suolta, lammen pohjoisesta päästä, olivat lähteneet +liikkeelle. Päivän kyhjöttivät ne mättään kylessä taikka heiluivat +hiljakseen edestakaisin hyllyvän maan navoilla. Mutta heti kun illan +varjot pitenivät, ne lehahtivat lentoon, tohtivat jo tulla tienkin yli, +soutaa kahnustivat maata myöten, suurina, summattomina, hallaisina. +Ylhäisempiä paikkoja ne karttelivat ja niitä, missä päivänlämpö vielä +saattoi uhota kuivasta kanervikosta. Mutta uskalsivat ne saatella +matkamiestä pitkin pimeää korpilaaksoa, istahtaa hänen hartioilleen ja +puhaltaa hänen päälakeensa jäisen hengähdyksen, joka oli hänen järkensä +hämmentää. + +Jaanan selkäpiitä karmi. Hänen kasvonsa olivat valjut ja kosteat. Vilu +tunki saakka sydämeen. + +Tuntui hänestä kuin tuonen haukat kourukynnet olisivat raadelleet hänen +sisälmyksiään. Tuohon ne pysähtyivät, maaperään painautuivat, +kavahtivat taas koivun konkelolle, jäivät hänen jälkeensä tuijottamaan +harmailla, elottomilla silmäterillään. Miksi hän oli ollenkaan palannut +kotiin? Eikö ollut parempi käännyttää hevonen? + +Mökissä nukuttiin. Jaana ei tahtonut ruveta heitä herättelemään. Hän +kolkutti saunan ovelle. + +Mummo tuli avaamaan. + +--Kuka siellä? hän kysyi. + +--Minä se vaan olen, sanoi Jaana. + +Eikä mummokaan kysynyt enempää. Hän teki Jaanalle tilan penkille ja +asettui itse lepäämään lattialle. Hän ei osoittanut enempää hämmästystä +kuin jos he olisivat eilispäivänä toisensa tavanneet. + +Mummo ei mahtanut olla oikein viisas enää. Hän eli jo ikäänkuin tuonen +tuonpuolisissa maailmoissa. Talvisin hän nousi jo usein keski-yölläkin +veisaamaan. Silloin kuului, jos sattui kuuntelija olemaan, saunasta +värähtelevä, hopeanhelkkä virren ääni, joka ei enää tuntunut tulevan +maasta, vaan suuren kirkastuksen korkeudesta. + +Jaanan odottamaton paluu oli mummon mielestä kuitenkin siksi +merkillinen tapaus, että hän katsoi sen sopivan virrenvärssyn +arvoiseksi. Tällä kertaa oli Jaana hänen kuulijansa. + +Mutta tavallisesti häntä eivät kuulleet muut kuin ääretön erämaa hänen +ympärillään ynnä taivaan tähdet ja kuu, sekä kenties vielä niiden +takana se suuri Tuntematon, jonka välittömässä yhteydessä mummo eli, +kiitos olkoon natsarealaisen kirvesmiehen pojan ja Nikean yleisen +kirkolliskokouksen. + +Myöskään tohtori Martin Lutheruksen ansioita ei tässä viimemainitussa +suhteessa suinkaan ollut vähiksi arvattava. + + + + +16. + + +Jaana lepäsi jälleen lapsuutensa karsta-kiiluvan orren alla. Mutta +hänen ajatuksensa liitelivät ja laatelivat eikä uni hänen silmiään +ummistanut. + +Liian paljon oli mummo pienenä häntä kurittanut, että hän olisi tätä +voinut juuri millään rakkaudella ajatella. Kuitenkin tuntui hänestä +täällä merkillisen turvalliselta. Hän ei voinut vain ymmärtää, että +sauna todellakin oli näin pieni. Tässähän tuskin mahtui kääntymään. + +Tuossa hän oli istunut, tuossa astunut, tuossa maannut, tuossa +kehrännyt ja kartannut. Tuolla jakkaralla oli mummo hänelle aakkoset +opettanut, tuossa perälasin alla hän oli lukenut katkismusta ja +päntännyt päähänsä kristillisen uskontunnustuksensa ensimmäisiä +opinkappaleita. Hän tunsi jokaisen esineen täällä. Tuhannet muistot +tulvehtivat hänen mielessään. + +Aamut olivat aina olleet ankarimmat hänelle. Hänen heräämisensä +tapahtui tavallisesti niin, että mummo joka jo puoli-yöstä oli istua +hyrrännyt rukkinsa ääressä, kopasi häntä ruojuensa kärellä ja äyskäsi: + +--Tokko pääset siitä? Kun koko päivän lojuu, iso ihminen! + +Hän kuuli sen unensa läpi. Mutta hänellä ei ollut vielä tarmoa nousta +taikka edes osoittaa hyvää aikomustaan nousemaan muulla kuin unisella +kädenliikkeellä. + +--Hän? Eikö sinulle ole sanasta apua vai pitääkö olla kättä pitempätä? + +Jo kulkivat ensimmäiset kirkkaat ajatukset hänen unenpöpperöisissä +aivokamareissaan. Mutta niillä ei ollut voimaa puhjeta vielä muuhun +kuin pitkään ja haikeaan haukotukseen. + +--No, jo se on tottelematon tuo tyttö! + +Jaana tunsi vaistomaisesti, että suojeleva välly tempaistiin hänen +päältään ja hänet pyöräytettiin vatsalleen. Oikein heräsi hän vasta +silloin, kun vihaiset koivunvarvut alkoivat viuhua hänen pakaroillaan. +Hän muisti silloin aivan selvään, että hänen nimensä oli Jaana, että +Jaana oli hyvin kovakorvainen lapsi, että maailmanloppu, josta mummo +aina puhui, oli lähellä ja että helvetin tulinen järvi oli kuin +vartavasten juuri hänen kaltaisilleen uppiniskaisille kakaroille +valmistettu. + +Taikka tapahtui myös, että hän ei muistanut mitään, vaan tunsi +ainoastaan koko ruumiinsa kihelmöitsevän kuin olisi sitä jo nyt +viileskelleet iankaikkisen kadotuksen lieskat. + +Hän huusi niin paljon kuin jaksoi ja sätkytteli sääriään. Se oli mummon +mielestä silmiinpistävin todistus siitä, että vitsa oli tarpeen ja että +sielun vihollinen teki jo häijyn-ilkistä työtään tytössä. + +--Soh! Ja siunaa nyt itsesi ja lue aamurukouksesi. + +Tyttö nyyhkytti. + +--Oletko siinä volisematta! Vai alanko uudestaan---- + +Jaana heräsi otsa kylmässä hiessä. Hän olikin vain uneksinut. Tuntui +niin turvalliselta ajatella, että hän nyt oli aika ihminen ja ettei +hänen enää tarvinnut mummon piiskaa pelätä. Kuitenkin oli uni ollut +niin selvä, että hän tavallista sukkelammin kohosi istumaan. + +Päivä paistoi saunan lasista sisälle. Mummo oli jo keittänyt kahvit ja +asetti kupit pöydän nurkalle. + +--Syötyä me lähdemme Lentuan kylälle, hän sanoi. Toisen pitäjän pappi +on tullut ja pitää kauppiaan pirtissä jumalanpalvelusta. + +Jaana lupasi tulla mukaan. Mitä enemmän hän valveutui ja raskaat +ajatukset palasivat, sitä enemmän hän tunsi tarvitsevansa jumalan sanan +lohdutusta. + +Varsinkin painoi häntä ajatus, miten vanhemmat ottaisivat hänen tulonsa +vastaan. + +Se kävi helpommin kuin hän oli ajatellutkaan. + +Hänen nilkku veljensä, Ranssu-niminen, avasi äkkiä saunan oven, +seisahtui möllämystyneenä kynnykselle ja sanoi: + +--Ka, Jaana! + +Jaanan täytyi oikein naurahtaa hänelle. + +Ranssu ojensi kätensä hätäisesti, ei kysynyt kuulumisia, nilkutti +tupaan ja ilmoitti kaikille suuren uutisensa. Isä ja hänen toinen +veljensä tulivat juoksujalassa, äiti vähän ajan perästä, pyyhkien +käsiänsä hameenhelmaan. + +--Terveisiä Helsingistä, sanoi Jaana. + +Isä oli oikein ylpeä tyttärestään. Veljet tohtivat tuskin lähestyä +häntä. Jaana jakoi heille vähät tuomisensa, jotka hän oli ostanut +ylioppilasten keskenään keräämällä huomenlahjalla. Äiti kiitteli ja +kosteli. + +--Tulithan kuitenkin katsomaan, hän sanoi. + +Kukaan ei nähtävästi enää Jaanan karkaamista ajatellut. Heistä oli +kaikki niinkuin ollakin piti. Jaana oli piikana pääkaupungissa, mutta +ei silti köyhää kotiansa halveksinut. + +--Pitkäksikö aikaa sinä nyt jäät meille? kysyi isä. + +--Enpä ole tuota vielä tullut tuumineeksi, vastasi Jaana. + +He aikoivat kaikki lähteä Lentuan kylälle. Nilkku Ranssu yksin saisi +jäädä kotimieheksi. + +Ulkona oli taivas kirkas ja kuulakka. Ilmakin tuntui leudolta ja +lämpöiseltä. Helluntain päivä paistoi päälle rasvatyynen Kuikkalammen, +joka lepäsi tummien rantojensa sisällä rauhallisena niinkuin +iankaikkisuuden ajatus keskellä elämän kohtaloita. + +Jaana ei ollut oikein halukas kertomaan Helsingin kuulumisia. Mutta hän +tunsi kuitenkin mielensä suuresti virkistyneeksi. + + + + +17. + + +Pieni ja matala oli Lentuan kylä, syrjässä maailman menosta, kurja, +köyhä ja kokonaan takapajulle jäänyt. Talokkaita ei siinä ollut kuin +puolikymmentä. Muut olivat torppareita ja mäkitupalaisia. + +Kansa oli raakaa, röyhkeätä ja epärehellistä. Siinä ei ollut enää +korven salskeata kasvua eikä erämaan tyyntä hiljaisuutta. Sen silmät +vilahtelivat viekkaasti ja levottomasti. Sen kieli oli sekoittunutta, +turmeltunutta ja typertynyttä, sen vaateparsi koottu maantien +matkamiehiltä ja sen pirtit pieniä, ahtaita ja likaisia. + +Raitin väkeä se oli, rihkamakansaa, läpikulkuihmisiä, joiden mieli +paloi markkinoista markkinoihin. + +Kukin eli kädestä suuhun eikä kukaan huomista aamua ajatellut. Miehet +kulkivat kesät tukkitöissä, kaukana pohjan perillä, suurten virtojen +varsilla; talvet he makasivat uunin päällä, paksua tupakkimälliä +poskessaan mäiskytellen, tullen niukin naukin toimeen kesän ansioilla. +Naiset olivat rumia, kömpelöitä ja epäsiveellisiä. Lapsia heillä oli +kaikilla, mutta tuskin jokaisella tietoa siitä, kuka minkin todellinen +isä oli. + +Syksyisin, kun miehet tukkitöistä palasivat, kiehui kahvipannu päivät +pitkät köyhimmänkin töllin pankolla, juotiin viinaa, syötiin +vehnäleipää ja maisteltiin kaupunkimakeisia. Taas kun talven selkä +taittui ja kolikot loppuivat, kiristettiin nälkävyötä, käytiin +kerjuulla kaupungissa tai varastettiin. Kaikki he olivat yltäpäältä +velassa kauppiaalle, joka nylki heitä armotta ja perinpohjaisesti. + +Tämän kylän kuningas oli kauppias Luikarinen, vihattu, peljätty, +ihailtu ja rakastettu. Hän oli yleinen ja alituinen puheen-aine Lentuan +pahamaineisissa mökeissä. + +Haasteltiin suurella kunnioituksella hänen herraskaisesta ja +täsmällisestä esiintymistavastaan. Kehuttiin hänen etevää +kauppakykyään, kadehdittiin hänen mahtavia juomamatkojaan ja kiroiltiin +hänen nopeaa rikastumistaan. Tiedettiin myös, että hän ei uskonut +jumalaan. + +Se oli lentualaisten mielestä hyvin arveluttava seikka, mutta juuri sen +vuoksi omiaan jokaiselle todistamaan, että kauppias Luikarinen ei ollut +mikään tavallinen ja vähäpätöinen mies. Kuinka hän muuten olisi +voinutkaan sallia itselleen sellaista voimannäytettä? Mennäpäs itse +isän jumalan kanssa sormikoukkusille! + +Kauppiaan talossa olivat nurkat sivutut punamullalla ja ikkunalaudat +viheriällä öljymaalilla. Hänenpä kujansa päässä sillankorvalla paistoi +myös kruunun majatalon merkki, punavalkea patsas, jonka taulusta kuka +tahansa voi aivan ilmaiseksi nähdä, mikä oli matkan pituus Pietariin ja +mikä Helsinkiin. Se ikäänkuin aateloi koko tienoon ja kohotti suuresti +jokaisen ohikulkevan kyläläisen itsetuntoa. + +Kylän halki juoksi joki, jonka ylitse oli yleisillä varoilla rakennettu +silta oikeine kaidepuineen, kivisine arkkuineen ja jäänsärkijöineen. +Sekin oli yksi lentualaisten ylpeyksiä. + +Suurin ylpeys oli kuitenkin kauppias Luikarinen. + +Monien muiden ansioittensa ohella hän oli myös kylän suurin +maanviljelijä. Laitumet olivat näillä tienoin huonot niinkuin +pellotkin, kankaat karut, luonnon niittyjä vähän taikka ei ollenkaan. +Käytännöllisenä miehenä oli Simo Luikarinen heti huomannut +heinänviljelyksen edut ja lyönyt pitkät sarkansa vikkeriä ja timoteitä +kasvamaan. Hän möi voita kaupunkiin, jota valmistettiin oikealla +käsiseparaattorilla, toistaiseksi kokonaan kuulumaton kalu tällä +perukalla. Myös osti hän jokaisen nokareen, minkä mökin eukot vähistä +lehmistään saivat vuoden kuluessa säästetyksi. + +Kauppias Luikarinen ei koskaan maksanut rahassa. Mutta hän mittasi sekä +omasta että muiden mielestä kohtuullisen palkkion kahvissa ja sokurissa. + +Tämä mies oli monella muotoa vaikuttanut Rönnyn perhekunnan +kohtaloihin. + +Ensiksikin oli mökin isäntä Iikka Rönty ollut renkinä hänellä. Se oli +tapahtunut silloin, kun hän vankilasta kolmen markan miehenä palattuaan +siirtyi äitineen kaupungista kohisevan kosken varrella. Sitten oli +Jaana lapsena ollut paimentyttönä hänellä. Muutaman vuoden perästä +hänet oli korotettu jo puotitytöksikin. Hänpä se myös oli tuhmalla +pilallaan aikaansaanut Jaanan karkaamisen kodistaan ja siten ollut +välillinen syy hänen myöhäisempiinkin vaiheisiinsa. + +Rönnyn mökki oli hänen maallaan. Isällä oli paljon velkaa hänelle. Äiti +maksoi voilla ja marjoilla hänelle kahvinsa ja sokurinsa. Hän osti ne +villat, jotka mummo kehräsi, ja korvasi hänen vaivansa silloin tällöin +muutamalla kolikolla. Hän oli Rönnyn joukolle kaikki kaikessa, heidän +elättäjänsä, heidän jumalansa ja hyväntekijänsä. + +Mummon mielestä oli kauppias Luikarinen Anttikristus itse. Hän ei +voinut antaa anteeksi, että Iikka hänen luonaan palvellessaan oli +unohtanut isiensä jumalan ja käynyt sangen maailmalliseksi mieleltään. +Se ei kuitenkaan estänyt millään muotoa häntä hyvällä halulla kauppiaan +villoja kehräämästä. + +Kauppias oli paljon pitänyt Iikasta. Iikka oli kova työmies ja +sitäpaitsi oli hänen kasvoissaan ja koko olennossaan jotakin, joka heti +oli kauppiasta miellyttänyt. Hän ei vaan voinut kärsiä sitä, että aika +mies viitsi noin kulkea häntä koipien välissä. Tosin hän tiesi Iikalla +olevan perusteelliset syynsä siihen, mutta hän asettui niiden +yläpuolelle. + +Iikka ei ollut mikään typerä mies nuorempanakaan ollessaan. Siksi oli +kauppias mielellään istunut hänen kanssaan pienessä puotikamarissa +mustakylkisiä olutpulloja ynnä höyryäviä puolikupposia tyhjennellen. +Eipähän hänellä tässä autiossa erämaassa paljon muutakaan puhekumppania +ollut. + +Iikan kanssa oli ollut hauska keskustella. Hän kuunteli ääneti ja +kunnioittavasti, ei koskaan keskeyttänyt, oli aina yhtä mieltä +edellisen puhujan kanssa ja uskoi kaikki, mitä hänelle sanottiin. Pian +oli kauppias ruvennut kohtelemaan häntä kuin vertaistaan. Iikka oli +tuntenut itsensä siitä suuresti imarrelluksi. + +Myöskin Miina Rönty, jota nyt mummoksi sanottiin, oli aluksi ollut +mielissään. Mutta sitten hän oli ollut huomaavinaan, että kauppias +kevytmielisillä puheillaan houkutteli Iikan pois hänen isiltäperitystä +uskonnollisesta mielenlaadustaan, joka varsinkin hänen vankila-aikansa +jälkeen oli esiintynyt hänessä syvänä murheena ja katumuksena. Hänen +selkänsä oikeni, hänen silmänsä kirkastuivat, hän alkoi kiroilla ja +päästellä suustaan pitkiä tupakkasylkyjä, joiden tarkoitus oli +jokaiselle todistaa, että hän kyllä oli mies niinkuin muutkin miehet ja +että hänellä oli yleensä kirkas luonto ja repäisevä meininki. + +Taikka kuten kauppiaan oli tapana sanoa: »mies on aina miehen väärti ja +välistä vähän parempikin». + +Miina Rönty oli nähnyt suurella surulla ja sydämenkarvaudella poikansa +epäiltävää uudestasyntymistä. Usein hän oli katunut katkerasti, että +oli ollenkaan kaupungista lähtenyt ja tullut tähän lemmon kylään, missä +niin jumalatonta elämää hänen silmäinsä edessä vietettiin. + +Kauppias Luikarinen oli tosin lukenut mies, joka oli käynyt vuoden +kansakoulua ja tilasi sitäpaitsi erästä kerran viikossa ilmestyvää +sanomalehteä. Mutta hän oli jumalankieltäjä ja perikuvallinen lavean +tien taivaltaja, raaka aineen orja, jonka seura ei mitenkään voinut +olla sovelias Miina Rönnyn pojalle. + +Niinpä ei äiti ollut saattanut muuta kuin iloita, kun Iikka kerran oli +hänelle ilmoittanut vakaan aikomuksensa olevan muuttaa yksinäisen +Kuikkalammen rannalle, saman maantien varteen, missä kauppiaalla oli +pieni metsäpalsta ja missä tämä oli Iikalle oman kodin ja konnun paikan +luvannut. Siellä metsän syvyydessä, kaukana viettelevistä ihmisistä, +oli Miina Rönty toivonut hyvien enkeleiden vielä kerran poikansa +sydämeen palajavan. + +Jälleen oli äidin ilo tullut varsin lyhyeksi. Iikka sai kuin saikin +tosin mökin rakennetuksi, mutta häntä oli seurannut uuteen asuntoonsa +kauppiaan tanakkatekoinen karjakko, Reeta, joka oli vain nimeksi +neitsyt eikä suinkaan mikään suositeltava aviosiippa kenellekään +kristillissiveelliselle nuorukaiselle. Turhat olivat olleet äidin sanat +ja huokaukset. Iikka oli jo paatunut pahassa eikä kaivannut lempensä +liitolle enää edes mitään kirkollista vahvistusta. + +Reeta oli jäänyt hänen mökkinsä vakinaiseksi asukkaaksi. Iikan mielestä +hän ajoi saman asian kuin mikä vihitty vaimo tahansa eikä +matkamiehilläkään, jotka pian tottuivat töllin pihalle hevosensa +pyöräyttämään, ollut hänen suhteensa mitään erikoista muistuttamista. + +Silloin oli äidin sydänalassa ratkennut jotakin, joka ei sitten enää +koskaan eheäksi parantunut. Hän oli muuttanut saunaan asumaan, +siirtynyt sinne rukkineen ja raamattuineen, eli hiljaa kuin hiiri +pesässään eikä mielellään vihatun miniänsä ovea avannut. Kuin etäisenä +kaikuna hän kuuli joskus kerrottavan öisistä juomingeista ja +tappeluista tuolla asuinrakennuksessa, josta silloin tällöin kannettiin +hänen saunansa soppeen joku tavallista pahemmin rusikoitu riitapukari. +Hän ei näyttänyt enää siitä paljoa välittävän. + +Kerran viikossa saapui mökin väki saunaan kylpemään. Mummo kantoi +vedet, hautoi vastat ja löi löylyt heille, mutta ei virkkanut niin +halaistua sanaa, istui vaan päätä nyökytellen penkillä taikka pistäysi +yksikseen harvaseinäisen kotaporstuan kynnökselle kyyröttämään. Se oli +hänen mykkä vastalauseensa poikansa surutonta sieluntilaa vastaan ja +sitä, mitä hän tämän perhe-elämässä piti vääränä ja paheksuttavana. + + + + +18. + + +Iikalla oli ollut Holli-Reetasta viisi poikaa, joiden nimet olivat +Ranssu, Aleksi, Jörkki, Nantta ja Roope. Näistä olivat Nantta ja Aleksi +jääneet isänkotiin, Roope oli kuollut ja Jörkki ja Aleksi lähteneet +maailman markkinoille. + +Ranssu oli jo varhain joutunut hunningolle. Tuskin täyteen ikään +tulleena hän jo ryösti postin maantiellä. Sitä ei saatu koskaan ilmi. +Mutta vanhurskas jumala kiivaudessaan salli, että hän eräänä pilvisenä +pärttyli-maanantaina löi kirveellä rikki polvilumpionsa. Nyt nilkutteli +hän raajarikkona vanhempiensa kodissa, minkä mitäkin näperrellen, +pistäysi usein mummon luokse saunaan ja osoitti ennen pitkää selviä +katumuksen ja parannuksen oireita. Vuoden kaksi hän kulki allapäin ja +harvapuheisena. Mutta sitten alkoi iankaikkinen ilo jo loistaa hänen +silmistään. + +Aleksista tuli hevoshuijari. Hän petti markkinoilla monta etevääkin +ammattimiestä, mutta vihdoin petti hänet mustalainen, pettipä oikein +perinpohjaisesti, niin että hän hävisi erinomaisen tamman ja vielä +kaksisataa viisikymmentä markkaa kaupanpäällisiä. Silloin päätti hänkin +jättää synnillisen elämänsä ja kääntää kasvonsa Hänen puoleen, jolta +kaikki hyvä tulee. Seuraavana sunnuntaina meni hän Herran pyhälle +ehtoolliselle ja pestausi heti sen perästä rengiksi pappilaan. +Myöhemmin hän pääsi haudankaivajaksi erääseen kappeliseurakuntaan ja +eli yleisesti kunnioitettuna miehenä kuolinpäiväänsä saakka. + +Jörkki oli, kuten sanotaan, ruunankummi. Hän ei koskaan ollut saanut +rippikouluaan suoritetuksi eikä siis myöskään tullut mahdolliseksi +Herran armopöytään astumaan. Mutta kerran Mikkelin päivän tienoilla +kaupungissa käydessään hän oli kohdannut erään hihhulilaisen +maallikkosaarnaajan, joka oli kovasti kolkutellut hänen kivettynyttä +omaatuntoaan. Olipa luvannut vielä synninpäästönkin, sillä ehdolla +nimittäin, että Jörkki rehellisesti tunnustaisi kaikki pahat tekonsa +hänelle. Jörkki oli tunnustanutkin hänelle kaikki muut paitsi että hän +todellakin oli sen lapsen isä, josta häneltä parast'aikaa oikeuden +käden kautta ruokkoa riideltiin. Kohta senjälkeen sai hän kuulla, että +lapsi oli kuollut. Hän huomasi silloin tosiksi maallikkosaarnaajan +sanat ja tunsi, ettei hänellä ollut yhtään syntiä enää. Hänestä tuli +harras kristitty ja toimelias kirjakolportööri, joka kenties tänäkin +päivänä vielä kiertää Suomen saloja kaupiten pieniä uskonnollisia +kirjoja, evankelisia lehtiä ja pakanalähetyssanomia. + +Nantalla oli vain neljä sormea oikeassa kädessään. Mutta kun hän sen +liitti vasempaan, kuuli Kaikkivaltias yhtä tarkasti hänen +yhdeksänsormisen kuin jonkun toisen kymmensormisen rukouksen. Hän oli +ruununraakki, joka arvannoston pelosta oli lyönyt peukalonsa poikki +havunhakkurilla. Myöhemmin katui hän ankarasti tekoaan, sillä hän +arveli, että olisi ollut parempi lyödä poikki pikkulillinsä. Silloin +hän olisi näet, kuten kasvavana, vielä voinut hiihtää hirviä, joiden +tappaminen tosin oli kielletty maallisessa, mutta ei taivaallisessa +oikeudessa. Nyt oli hänen pakko pyytää vain lintuja ja jäneksiä, +tietysti kaikista lupakausista välittämättä. Kerran palatessaan +kielletyiltä metsämatkoiltaan hän vilusti vatsansa ja sai väkevän +uskonnollisen herätyksen, joka myllersi kaikki syvyyden lähteet hänen +henkiruumiillisessa olemuksessaan. + +Rooperukan kävi hullusti. Hän oli pulska poika ja oli jo aikonut mennä +yhteen muutaman Mankis-Leenan kanssa, jolla oli rahaa +kirstunpohjallakin. Leenan kolikoilla he olivat päättäneet ostaa kaksi +tikettiä Amerikkaan; loput sai mennä häihin ja kultasormuksiin. +Molemmat he olivat nuoret ja suruttomat. Kaiken todennäköisyyden mukaan +he olisivat menneet siitä portista sisälle, joka vie kadotukseen. Mutta +silloin pisti Roopen päähän ajatus lisätä hiukan heidän yhteistä +matkakassaansa. Hän teki onnistumattoman varkausyrityksen, tavattiin +itse teosta ja tuomittiin raipparangaistukseen. Mummon saunassa pari +viikkoa pahimpia piiskanvammoja hoideltuaan, hän meni aamulla metsään, +teki vitsaisen kaulahuivin koivunnäreestä ja hirtti itsensä. Mutta +mummo, joka hänen satunnaisen sairautensa aikana oli johdattanut hänet +sielunsa asioita ajattelemaan, vakuutti että Roopen synnintunto oli +ollut sekä syvä että vilpitön ja että hän usein yön hiljaisuudessa, kun +perälihat kovin porottivat, oli kääntynyt taivaallisen Herransa puoleen +monella hartaalla ja palavalla rukouksella. + +Että Roope itsemurhastaan huolimatta ja vastoin raamatun nimenomaista +määräystä olisi päässyt taivaan valtakuntaan sisälle, näyttää kuitenkin +puolueettomasta katsojasta vähemmin uskottavalta. Mutta Leena meni +tiettävästi neulansilmän läpi ja tuli autuaaksi. + +Jumalan kirous lepäsi raskaana Iikka Rönnyn mökin päällä. Itse hän +mietti usein tehdä parannusta eikä enää myöhemmällä ijällä +salakapakoinutkaan juuri muille kuin kauppias Luikariselle ja kenties +jollekin varakkaammalle matkamiehelle. Rahdinvetäjät, ne vensperit, +olivatkin ottaneet tavaksi pitää mukanaan omat nassakkansa. +Lopullisesti oli Iikka kuitenkin päättänyt kääntyä vasta +kuolinvuoteellaan. + +Ainoa, joka ei näyttänyt mitään korkeamman henkisen elämän eikä +puhtaamman sydämen merkkejä, oli Reeta, Iikan vihkimätön jalkavaimo. +Päinvastoin hän murehti suuresti muiden leväperäistä pensistymistä, +sillä mökin varallisuus väheni samassa suhteessa kuin sen asukkaiden +mieli muuttui hurskaammaksi ja siveellisemmäksi. Hänen yksinkertainen +sosialinen periaatteensa oli, ettei köyhän kannattanut elää +rehellisesti. Nähtävästi hän aikoi tulla toimeen maailmanlapsena +elämänsä loppuun saakka eikä katua ennen kuin viimeisellä tuomiolla. + +Mutta mummo iloitsi. Mitä kovemmin kohtalon vallat murtelivat hänen +poikansa perheen jäseniä, sitä voitollisemmin helisi hänen virtensä ja +sitä kirkastuneempina tuikkivat hänen pienet tuhkanharmaat +silmäteränsä, sillä hän tiesi Herran rankaisevan sitä, jota hän +rakasti. Jaanan sydämestä hän oli jo varhain tahtonut kitkeä pois +kaikki ne perisynnin ja pahojen aivoitusten ohdakkeet, jotka tämä +mahdollisesti oli saanut synnyinlahjana erhettyneiltä esivanhemmiltaan. +Samalla hän oli tahtonut kylvää rakkaan poikansatyttären poveen sen +sinapin siemenen, joka kerran kasvaisi suureksi puuksi ja jonka oksille +kaikki taivaan laulelevat linnut pesänsä tekisivät. + + + + +19. + + +Matkue läheni Lentuan kylää. Metsä loppui ja alkoivat kauppias +Luikarisen tilukset. + +Jaana katseli uteliaasti ympärilleen. + +Tuossa hän oli istua nukottanut ojanreunalla vahtimassa, etteivät +lehmät päässeet kiellettyjä aloja sotkemaan. Se oli ollut hyvin helppoa +työtä, kun vaan karttoi itsensä isolta sonnilta eikä päästänyt sitä +takaapäin ryntäämään. Silloin se varmaan olisi hänet sarviinsa +seivästänyt. + +Edestäpäin tarvitsi sille vain näyttää karahkaa. Silloin se räpähytti +silmäänsä ja meni möyryten menojaan. + +Kauppias Luikarinen ei niitättänyt nurmiaan kahta kertaa. Niin +tapahtui, että syksyisin, kun muiden karjat tarpoivat savisia +metsäteitä, söivät hänen jalosukuiset lehmänsä maukasta kylvöheinän +ävärtä, ja vain silloin tällöin aikansa kuluksi ojentelivat koipiaan +kuin kamarin lattialla. Se oli kaikkien mielestä sangen merkillistä +eikä ilman ihmettä Jaanastakaan. + +Pian olivat huomanneet Lentuan kylän lapset, että oli ilmestynyt uusi +jäsen heidän yhteiskuntaansa. Kiertäen kaartaen he olivat Jaanaa +lähestyneet ja tulleet heti hyviksi tuttaviksi. Kirjavat, sekeiset +syyskesän päivät, korkean ja kuulaan auringon alla, olivat olleet kuin +luodut toverilliseen seurusteluun. Mikä oli silloin sen autuaampaa kuin +tehdä tuli ojaan ja paistaa perunoita suloisessa porossa? Kuka tahtoi, +voi samassa paikassa paistaa myös jalkojaan. + +Jollakin oli päällään mekko, useimmilla vain lyhyt paidanriekale. +Päiväkauden nuotion ympärillä kuhnittuaan he kaikki olivat yhtä mustia +ja nokisia. + +Kauppias Luikarinen oli kävellyt usein peltojensa pientareita. Jos hän +silloin sattumalta näki häärivien nokitonttujen homman, hän ärjäsi +kaukaa hirvittävällä äänellä ja voi heti havaita ilokseen, miten pienet +syylliset kuin peltohiiret ojanpohjia myöten kotiinsa piipersivät. +Tietysti palasivat he pian takaisin. Mutta kauppiaan mielestä olikin +pääasia, että isännän auktoriteetti vaan tuli ylläpidetyksi. + +Saattoi myöskin tapahtua, ettei kauppias Luikarinen karjaissutkaan. Hän +voi myöskin hiipiä hiljaa niinkuin varas yöllä ja ilmestyä +ällistyneiden nokikolarien eteen äkkiarvaamatta ja aivan +odottamattomalta taholta. Jos hän silloin näki ojanvarrella jonkun +tuollaisen nollottavan räkänokan, heilautti hän säärensä tämän +päänpäällitse; tuhma temppu, joka syvästi loukkasi asianomaisen istujan +ihmisarvoa. Se oli oja-yhteiskunnan mielestä kokonaan kuulumaton tapa +niin arvokkaalle henkilölle, vaikka he tosin ymmärsivätkin +täydellisesti sen edut pirullisena ja oikein laskettuna +rangaistuskeinona. + +Kauppias Luikarinen oli musta pilvi heidän taivaallaan. Toinen oli iso +sonni. Molempia varten täytyi pitää vuoronperäinen etuvartia. Mutta +muuten oli kaikki kirkasta ja pilvetöntä. + +Heidän leikkinsä olivat matkitelleet uskollisesti sitä elämää, jota he +joka päivä näkivät ympärillään. He leikkivät lehmisillä, hevosilla, +talosilla, isäsillä ja äitisillä. Myöskin juopposilla he leikkivät ja +se oli kokonainen draama, jossa oli monta kaunista ja liikuttavaa +kohtausta. Kotisilla oli eräs toinen pienempi draama, mutta sitä +jännittävämpi. Se alkoi niinkuin ainakin talosilla, mutta isä ja äiti +lähtivät kylään ja kielsivät lapsia minnekään menemästä. He palajavat +kotiin eivätkä löydä ketään. Sitten jatkui se niinkuin kuuropiilosilla +ja päättyi kuvaannolliseen selkäsaunaan, joka suoritettiin kaikkien +muotojen mukaisesti. + +Tämä kaikki oli ollut Jaanasta erinomainen hauskaa eikä hän suinkaan +ollut ikävöinyt takaisin mummon saunan savuiseen yksinäisyyten. + +Mutta syksymmällä, kun viikkoiset sateet alkoivat, ei pikku paimenen +elämä enää ollut kovinkaan kehuttava. Vaikka hän saikin aamulla +päälleen ruoti-ukon ijänikuisen sarkatakin, joka ulottui hänelle +kantapäihin saakka, ei sekään enää puolenpäivän tienoilla voinut estää +alituisesti suhuttavaa märkyyttä läpi tihkumasta. Hänen ainoat +jalkineensa olivat ne, jotka vares oli hänelle antanut, ja ainoat +sukkansa ne siniset, jotka vilu ja vihmova sade kutoivat hänelle. +Silloin ei ollut mikään erinomainen ilo tarpoa upottavia kyläteitä +taikka purra kovaa evästään kostean heinäsuovan kupeessa. Onneksi ei +karjakaan tällaisilla säillä paljoa liikkunut, söi mieluimmin yksiltä +paikoiltaan ja siirtyi jo puolenpäivän rinnassa märän ja mustan metsän +rantaan, joka huokasi ikuista murhettaan harmaan, yksitoikkoisen +taivaankannen alla. + +Sade-ilmoilla muuttui myös koko Lentuan kylän ulkomuoto. Nyt vasta se +näytti pieneltä, matalalta ja ränsistyneeltä. Kujat pursuivat lokaa +puolipolveen, maantien hiekka kuohui yli äyräittensä. Seinät vettyivät, +räystäät tippuivat, katot vuotivat ja putosivat kaikki ikäänkuin pari +vaaksaa alemmaksi. Raskas ilmanpaino löi savun maahan taikka lähetti +sen takaisin tupaan. Sieltä täältä pilkisti ikävän ikkunan takaa vain +joku nykerönenäinen paitaressu kaivaten kesäisiä tantereitaan. + + + + +20. + + +He tulivat sillalle. Lentuan kylä lepäsi heidän edessään. + +Kauppiaan kujan suusta paistoi punavalkea patsas. Puoti oli auki +sunnuntainakin; täällä korven keskellä, missä matkat olivat pitkät ja +vaivaloiset, ei ollut yleisön mukavuudenkaan vuoksi aina niin helppo +lepopäivää pyhittää. Sitäpaitsi oli sunnuntai paras kauppapäivä. + +Lähin kirkko oli kaupungissa kolme peninkulmaa pohjoiseen päin. Sinne +ei tietysti kenelläkään tullut ilman erityistä asiaa lähdetyksi. Sen +sijaan kävivät kaupungin ja naapuripitäjien papit toisinaan täällä +pitämässä jonkun hartaushetken. + +Tänään oli juuri sellainen harvinainen tilaisuus. + +Lentuan kylä oli tienristeyksessä. Paitsi kruunun valtamaantietä, joka +kulki sen lävitse, lähti siitä kaksi korpitietä, toinen luoteeseen, +toinen koilliseen. Siellä oli peninkulmien takana eräitä yksinäisiä +vaarakyliä, joiden asukkaat myöskin tällaisina päivinä astuivat +heiluvia pitkospuita myöten Lentuaan. + +Kansaa näkyi jo kokoontuneen kauppiaan kujan perille. Miehet +seisoskelivat piippu suussa aitaa vasten, eukot istuskelivat nyyttineen +puodin portailla. Puoti itse oli tietysti pakaten täynnä. + +Tämä näky muistutti Jaanan mieleen sitä aikaa, jolloin hän itse +kasvavana tyttösenä oli seisonut tuon puodin tiskin takana ja myönyt +kauppiaan ylikatsannon alla ryyniä, lankaa, kahvia ja sokuria. + +Kauppapuoti oli pienestä pitäen aina erikoisesti miellyttänyt Jaanaa. +Sen värjätyistä kangaspakoista, vanhoista rahkeista ja kimaltelevista +rihkamista uhosi hänen sieraimiinsa omituinen, sydänalaa vihlaiseva +tuoksu, joka sai hänen verensä oudon ja haikean ikävöimisen tulesta +intohimoisesti hiiltymään. Varsinkin illoin, kun kattolamppu oli +sytytetty ja koko huone välkkyi erivärisenä ja kirjavana, huikaisi +Jaanan silmiä tämän maallisen paratiisin mahti, joka kätki sisäänsä +niin satumaiset määrät uusia ja tuntemattomia iloja. Se oli hänelle +ikäänkuin ensimmäinen epäselvä kangastus jostakin etäisestä, pyhästä ja +pyörryttävästä maailmasta, sieltä, mistä matkamiehet tulivat ja minne +he menivät, kunne virstapatsaat viittasivat ja kulkivat salaperäiset +sähkölangat pitkin humisevia pylväitään. + +Epäilemättä oli tämä Eeden ja paratiisi. Mutta sen keskeen oli myöskin +hyvän ja pahan tiedon puu pystytetty. + +Jaana tekaisi jo paperitötterön ja sitoi käärenuoran päät kätevästi +kuin näppärin tiskimies. Mutta eräänä iltana hän pisti kätensä +luvattomasti pastillipurkkiin. Samalla astui kauppias sisälle +ulko-ovesta ja helähti ovenkamanaan kiinnitetty sydäntä-sävähyttävä +tiuku. + +Kauppias ei ollut sanonut kuin yhden sanan: + +--Ulos! + +Ja Jaana oli mennyt. Hän oli juosta vikittänyt jälelleen katsomatta ja +sukeltanut aamu-yöstä mummon saunaan niinkuin pelästynyt hiirenpoika +pesänsä koloon. Hän oli saanut selkäänsä, kuten tavallisesti, mutta +pitänyt sen tällä kertaa täysin ansaittuna. Kuitenkin oli hänen +sydämensä vielä kauan läpättänyt, kun hän oli muistanut rikostaan +jumalan seitsemättä käskyä vastaan. + +Lapsuuden muistot tulvehtivat joka taholta hänen mieleensä, mutta ne +eivät enää häntä ilahduttaneet. Kuinka hän tunsi olevansa kaukana +niistä! Mitä kaikkea hän oli nähnyt tällä välillä? Ja miten vähän +kaikki nuo ihmiset täällä tiesivät maailmanmenosta ja hänen +murheistaan. + +Eikä hänen sydämensä ollut syttä valkeampi, kun he astuivat kauppiaan +kujan suuhun, isä ja Nantta edellä, äiti, Miina-muori ja Jaana heidän +perässään. + + + + +21. + + +Kujan suussa seisoi Heikki. + +Jaana säikähti niin, että sydän oli tulla kurkkuun. Hän ei ollut +ollenkaan odottanut Heikkiä täällä tapaavansa. + +Kuitenkin oli aivan luonnollista, että Heikki oli tullut. Hänen +kodistaan oli vielä pitempi matka kaupunkiin kuin Jaanan. Hänetkin oli +harvinainen tilaisuus saanut liikkeelle. Jumalanpalvelus ei ollut +hänelle pääasia. Tärkeämpi oli tavata tuttavia, kuulla maailman +asioista ja tehdä eräitä ostoksia kauppiaalta. + +Heikin kotitalo, jossa Heikki nyt isännöi, oli nimeltään Kontio. Sen +mukaan sanottiin häntä Heikki Kontioksi. + +Vielä ei hän tiennyt Jaanan tulosta mitään. + +Nyt näki hän hänet äkkiä edessään. Piippu putosi hänen suustaan ja hän +tapaili hämmästyneenä hatunlievettään. + +Jaana oli käynyt niin jumalattoman kauniiksi hänen mielestään. + +Isä ja Nantta menivät lyömään kättä hänelle. Heikki tervehti heitä +välinpitämättömästi. Mutta hänen silmänsä pälyivät koko ajan kohti +Jaanaa ja hänen leukapielensä hymyilivät korviin saakka, hurmautuneesti +ja tuttavallisesti. Kaikesta päättäen hän tunsi itsensä ylenmäärin +onnelliseksi. + +Myöskin Holli-Reeta ja mummo tervehtivät häntä. Sitten kääntyi Heikki +vasta Jaanan puoleen ja sanoi: + +--No, Jaana! + +Jaanan täytyi pistää kättä hänelle. Mutta hän oli karahtanut +tulipunaiseksi tukanjuureen asti eikä mistään hinnasta olisi uskaltanut +kohdata hänen katsettaan. + +--Eikö se pappi vielä ole tullut? hän sanoi hätäisesti. + +Heikin ymmyrkäinen naamataulu hymyili kuin täysikuu. + +--Niin, pappi? hän sanoi painokkaasti. + +Nyt joutui Jaana vieläkin enemmän hämilleen. + +Onneksi tuli pappi samassa. Kauppias sulki puotinsa ja kansajoukko +siirtyi kohti pihan toisella puolen olevaa pirttirakennusta. Siellä oli +jumalanpalvelus pidettävä. + +Saarnan aikana katsoi Heikki koko ajan Jaanaan. Hän ei voinut mitään +muuta ajatella. Tuoko se sitten oli hänen tuleva morsiamensa? Nyt se +oli tullut takaisin, uskollinenpahan oli ollut, vaikka ei ollut silloin +lähtökiireessä tullut edes kihloja hommatuksi. Mutta nyt Heikki hänet +kihlaisi vaikka vihtasormuksella. + +Kyllä hän tietysti voi kultaisenkin ostaa, eipä sillä ja sen vuoksi. +Talo oli nyt hänen eikä isäkään enää kauan eläisi. Vielä ennen +juhannusta hän matkustaisi kaupunkiin ja ostaisi sormuksen, kultakellon +ja vitjat. Pärttylinä pidettäisiin ratulat eli kuuliaiset ja +römppäviikolla häät. Ristiäisiä saattaisi sitten noin Erkinpäivän +tienoissa ajatella. + +Se tuntui jo niin iloiselta ja hipleältä Heikistä, että häntä aina +pyrki väkisin naurattamaan. Aivan kuin olisi joku kainalokuopista +kutittanut. + +Samaako mahtoi Jaanakin ajatella, koska näytti niin ujostelevan eikä +edes kertaakaan katsonut hänen? + +Mutta Jaanan mieli liikkui taas muilla markkinoilla. Tässä pirtissä hän +oli saanut ensimmäisen ja ainoan koulu-opetuksensa. + +Oli näet erään hienon helsinkiläisen neidin nuoreen ja oikulliseen +päähän pistänyt ajatus lähteä laupeudentyötä harjoittamaan, levittämään +tiedon valoa ja hyviä tapoja Suomen synkimpien sydänmaiden keskuuteen. +Myöskin leipää ja vaatteita hän oli levittänyt, sillä näitä +nälkäperukoita oli jälleen kohdannut kaksi hallavuotta peräkkäin. + +Hänen isänsä oli joku hyvin ylhäinen sotaherra, hänen ristimänimensä +oli Signe ja hänen sukunimensä edellä oli af taikka von, mikä lienee +ollutkaan. Kuin pyrstötähti hän oli tullut, tuoden viestin +tuntemattomista aurinkokunnista, kuin pyrstötähti myös hävinnyt +häikäistyään, kadoten ijäksi Lentuan kylän pienestä ja ahtaasta +näköpiiristä. + +Vuoden hän oli pitänyt pienten lasten koulua kauppiaan pirtissä, jonka +tämä mielihyvällä oli tarjonnut hänelle maksutta käytettäväksi. + +--Jos te saatte nämä rosvonpenikat edes hiukankin ihmistapoja oppimaan, +oli kauppias sanonut, on siinä minulle kyllin vuokraa huoneestani. + +Jaana, joka jo silloin oli ollut paimentyttönä Luikarisen luona, oli +kuullut nämä sanat. Nyt pulpahtivat ne äkkiä esille sydämen onkaloista, +jonne ne kerran olivat niin kipeästi kaivertuneet. + + + + +22. + + +Kauppias Luikarinen ei ollut mikään tietopuolisen valistuksen +vihollinen. Päinvastoin hän piti sitä ainoana keinona, jos nyt kerran +oli kysymyksessä niin naurettava seikka kuin kansan kohottaminen +alkuperäisestä raakuudestaan, roistoudestaan, ja typeryydestään. Moinen +epäilemättä jalo pyrkimys oli hänen mielestään kuitenkin yhtä mahdoton +kuin olivat täyspäiselle ihmiselle uskonnolliset hassutukset. + +Papit olivat hänen loukkauskivensä. Hän vihasi heitä rajusti ja +intohimoisesti. Se ei tietysti suinkaan estänyt häntä jättämästä +pirttiään heidän käytettäväkseen jumalanpalvelusta varten, joka kokosi +kansan hänen kauppapuotinsa edustalle. + +Saarnan lopussa tapahtui jotakin tavatonta. + +Pappi puhui esivallasta ja sen kunnioittamisesta. Esivalta ei hänen +mielestään turhaan miekkaa kantanut. Tosin oli jumalalle annettava, +mikä jumalan oli, mutta etenkin keisarille, mikä keisarin oli. +Asevelvolliset nuorukaiset kuuluivat ehdottomasti keisarille. Mutta +tästäkin seurakunnasta oli moni jäänyt pois arvannostosta, muka sillä +syyllä, että uusi asevelvollisuus-asetus oli syntynyt maan lakien +vastaisessa järjestyksessä. Se oli surkuteltavaa hairahdusta ja kansan +terveiden käsitteiden sekoitusta. Ei ollut alammaisen asia mennä +esivallan toimenpiteiden laillisuutta punnitsemaan. Sillä esivalta, +joka oli jumalasta, teki tilinsä yksin jumalalle. + +Heti hänen jälkeensä nousi kauppias Luikarinen. Hän oli niin vihainen, +että hänen äänensä vavahteli. Pappi puhuu, mitä sylki suuhun tuo, hän +sanoi. Pappi puhuu pönttönsä ja leipälaukkunsa puolesta. Laki on +kansan, ja hallitsijaakin korkeampi. Mutta uusi asevelvollisuus-asetus +ei ole laki, vaikka Suomen papit sen ovatkin saarnastuolista +julistaneet. Se ei ole syntynyt Suomen valtiopäivien +myötävaikutuksella. + +--Menköön arvannostoon se, jonka housut lotisevat! hän huusi. Mutta +syyttäköön sitten itseään, jos joutuu Venäjälle kaalinpäitä +pureksimaan. Taitaa siinä vain maha piiskana heilua ympäri selkäpiitä. + +Täälläkin Suomen synkimmissä sydänmaissa, missä ruokajärjestys ei +suinkaan ollut kehuttava, mutta kaali kokonaan tuntematon, teki +viittaus venäläiseen kyökkiin tarkoitetun ja tuiki tyrmistyttävän +vaikutuksen. Mitä ymmärsivät Lentuan kyläläiset esivallasta ja +laillisuuden vaatimuksista? Esivalta oli se, joka verot kantoi ja +virkamiehet palkkasi, laillisuus se, joka esiintyi käräjinä, +lautamiehinä ja rikoslakina. + +Mutta vatsansa vaatimukset he ymmärsivät. Siksi he kaikki tällä +hetkellä sydämensä syvyydessä kannattivat kauppias Luikarista, vaikka +he eivät papin läsnäolon vuoksi rohjenneetkaan millään tavalla tuoda +julki mielipidettään. Heidän mielestään oli jo suunnatonta, että +kauppias oli sen tehnyt, mutta siinä olikin mies, joka ei pelännyt +piruakaan. + +Pappi oli punainen kuin kukko. Kauppias haukkui häntä vielä vähän aikaa +ja lupasi laittaa havuisen hännän jokaiselle, joka ei ollut hänen +kanssaan yhtä mieltä. + +Pappi vastasi tyynemmin ja maltillisemmin. Vielä oli aika katua niiden, +jotka eivät olleet kutsuntaan saapuneet. Mutta siinä tapauksessa heidän +heti oli armoa pyydettävä ja lainkuuliainen mielialansa esivallalle +ilmaistava. + +--Tehköön kukin omantuntonsa mukaan, hän sanoi. Minä olen vaan tahtonut +sanoa sanani ja samalla mikä on jumalan sana tässä tapauksessa. + +--Muna hapeniin sellaiselle miehelle! huusi kauppias Luikarinen. Ja nyt +pellolle minun pirtistäni taikka minä näytän sinulle, mitä muksu +maksaa! + +Pappi korjasi lipereitään ja lähti puuskuttaen. + +Kauppias Luikarinen hymyili voitollisena. Että hän kerrankin oli saanut +puhua suunsa puhtaaksi noille juuttaille ja iskarioteille! Käskivät +roistot vielä lepopäivää pyhittämään! Ikäänkuin kansalle ei ollut siinä +lepopäivää tarpeeksi, että se sai seisoskella hänen tiskinsä edessä! + +Heikki Kontio oli höröstänyt korviaan, kun kuuli arvannostosta +mainittavan. Hänkin oli jäänyt pois kutsunnasta. Tosin se oli +tapahtunut enemmän kauppiaan kehoituksesta kuin hänen oman +vakaumuksensa tähden, siitä yksinkertaisesta syystä nimittäin, ettei +Heikillä ollut näistä asioista mitään varmaa vakaumusta. Edesvastuu oli +hänen mielestään siis kokonaan kauppiaan. Mutta sitä suuremmalla +mielenkiinnolla hän oli seurannut tämän ja papin välistä väittelyä. +Hänestä tuntui kuin olisi siinä kiistelty hänen kohtalostaan. + +Jos kauppias olisi hävinnyt, olisi hänkin tuntenut itsensä tuiki +levottomaksi. Mutta nyt oli pappi saanut pötkiä käpälämäkeen ja hänen +edesvastaajansa jäänyt voitollisena taistelukentälle. + +Hätä ei ollut tämän näköinen. Ja Heikki katsoi jo turvallisesti +voivansa pistää piipputupakan käryämään. + +Jaana oli henkeä vetämättä seurannut papin ja kauppiaan ottelua. Se oli +muistuttanut hänen mieleensä paininlyöntiä Jaakopin ja hänen jumalansa +välillä, kuitenkin sillä erotuksella, että Jaakopin jalka ei näyttänyt +nyrjähtäneen. Eikö hänkin tiennyt esivallasta jotakin? Tapauksen +jälkeen pääkaupungin poliisikamarissa se merkitsi hänelle samaa kuin +väkivalta. Eikö hänkin tiennyt laista ja oikeudesta jotakin? Tiesi niin +paljon, ettei niihin ollut vetoamista, kun tiukka tuli. Mutta hän ei +ollut vielä voinut oikein pukea sanoihin ajatuksiaan. Nyt tuli kauppias +tuossa ja sanoi, että esivalta oli väärä ja ettei sen antamia asetuksia +ollut noudatettava. + +Tosin puhui kauppias ainoastaan väärästä esivallasta ja laittomasta +asevelvollisuus-asiasta, mutta tietämättään yleisti Jaana hänen sanansa +mielessään, yhdisti ne omiin kokemuksiinsa ja huomasi ne oikeiksi +kaikessa laajuudessaan, ilman mitään rajoitusta. + +Hänkin asettui heti vaistomaisesti kauppiaan puolelle. + +Pappi puhui pötyä hänenkin mielestään. Tosin oli hänen saarnansa ollut +kaunis ja liikuttava eikä Jaana ollut sen aikana voinut estää +kyyneleitään. Se oli ikäänkuin toinen maailma, jossa jumala oli isäntä +ja pappi pehtori. Huonona naapurina tahtoi perkele anastaa sekä heidän +tiluksensa että alustalaisensa. + +Mutta heti kun pappi oli ruvennut maallisista asioista puhumaan, oli +Jaana tuntenut sydämensä jäykistyvän. Mitä oli papilla niiden kanssa +tekemistä? Eihän jumala kuitenkaan vaivaisesta syntisestä välittänyt. +Eikä esivalta, ainakaan se, jonka tekemisiin Jaana oli joutunut, +suinkaan voinut olla jumalan sijainen maan päällä. Pimeyden +pääruhtinaan sijainen se oli. Epäilemättä, jos ihmisvoimat siihen +riittivät, sitä oli kaikin mokomin vastustettava. + +Kansanjoukko hajautui vähitellen. Kauppias avasi jälleen puotinsa ja +liike lähti käymään entistä menoaan. Pappi pyysi kyytiä takaisin +kaupunkiin, mutta joku eteläänpäin menevä matkustaja oli jo ehtinyt +ennen häntä nimensä päiväkirjaan merkitsemään. + +Papin täytyi hetki odottaa. Joku uskollinen sanankuulija lupasi hänelle +hevosensa. Mutta se täytyi ensin käydä valjastamassa. + +Jaana seisoi puodin portailla ja hoputti omaisiaan lähtemään. Hän +tahtoi kaikin tavoin välttää Heikkiä. Mutta Holli-Reeta sanoi, että +hänellä oli jotakin ostoksia, ja Iikka jutteli kaikessa rauhassa +kylänmiesten kanssa. Mummo taas oli pistäytynyt pappia puhuttelemaan. + +Silloin näki Jaana kievarirakennuksesta kiipeävän kärryihin nuoren, +siistipukuisen, kiveräviiksisen miehen, pehmeässä huopahatussaan. Hänen +sydämensä sylkähti. Eikö se ollut samainen mies, joka Helsingissä oli +houkutellut häntä sirkukseen ja jonka takia hän sitten oli tullut +turmioon? Ja eikö hänen veljensä Nantta haastellut miehen kanssa? + +Ei, Jaana ei voinut erehtyä. Sama mies se oli. + +Mitä se täälläpäin matkusteli? Olisipa Jaanan tehnyt mieli vetää hänet +tilille käytöksestään. Miksi hän ei ollut tullut kadunkulmaan? Oliko +oikein siten narrata köyhän lasta? + +Mutta kyytipoika iski hepoa selkään ja kohona hurahtivat kärryt +väistyvän helluntairahvaan lomitse. + + + + +23. + + +--Kuka se mies oli? kysyi Jaana veljeltään kotimatkalla. + +--Mikä mies? + +--Se matkamies, jonka kanssa sinä puhelit kauppiaan pihalla. + +--En tiedä. Mutta rahaa sillä näkyy olevan kuin roskaa. Jos lie +tukkiherroja. + +--Ei se tukkiherra ole. + +--Mistä sinä sen tiedät? + +Jaana viivytteli vastaustaan. + +--Tiedänpä vaan, hän sanoi. Minä olen nähnyt hänet Helsingissä. + +--Mitäs kysyt sitten, kun tiedät itse paremmin, huomautti Nantta +myrtyneenä. + +Nyt sekautui jo Iikka Röntykin puheesen. + +--Eihän se mikään tukkiherra ole, hän sanoi. Se on sellainen, +sellainen, joka kirjoittaa... + +--Sanomalehtiin, lisäsi Holli-Reeta. + +--Tuntevatko isä ja äitikin hänet? kysyi Jaana kummastuneena. + +Iikka Rönty näytti oikein ylpeältä. + +--Onhan se meillä jonkun kerran syöttänyt hevostaan, hän sanoi. + +--Hyvä ja höyli herra se on, jatkoi Holli-Reeta. Ja niin puhelias. +Kaikesta se kertoi ja kaikesta se tahtoi tiedon ottaa. + +--Eikä sitä meilläkään niin metsänkorvessa eletä, päätti Iikka Rönty, +syrjäsilmäyksellä tyttäreensä. + +Syntyi hetken vaitiolo. Jaanan ajatukset kiertelivät yhä siinä +vieraassa herrassa. + +--Mitä se täällä liikkuu? hän kysyi. + +--Ka, johan minä sanoin, selitti Iikka Rönty. Se ostelee tietoja ja +lähettää lehtiin niitä. + +--Maksaako se niistä? + +--Ei tuo minulle ole maksanut. Mutta Nantta sai siltä keväällä +viisitoista markkaa. + +--Viisitoista markkaa? + +Se oli suuri summa Jaanankin mielestä. + +--Niin, sanoi Holli-Reeta. Ja hyvään tarpeeseen tulivatkin rahat. + +--Mistä hyvästä se antoi? + +--Mitä tuo lie Nantta puhunut kauppiaasta ja Heikki Kontiosta. + +Jaana ihmetteli. + +--Onpa sillä liikoja rahoja, hän sanoi. + +Iikka Rönty ojensi häntä itsetietoisesti. + +--Eivät ne sen omia ole, hän sanoi. Ne ovat sen isäntien rahoja. Mutta +hyvä mies kun on, niin ei tahdo näet rikastua köyhän kansan puheilla. + +--Olisi kait se saanut meidän vähät tietomme ilmaiseksikin, lisäsi +Holli-Reeta. Eipähän niistä täällä olisi osattu maksuja ottaa. + +--Mitä sinä kerroit sille? kysyi Jaana veljeltään. + +--Ilman vaan, vastasi tämä yksikantaan. + +Hän oli vielä ikäänkuin hiukan nyreissään siitä, että Jaanakin tunsi +herran. + +Mutta itsestään rupesi hän kuitenkin sitten sana-arkkuansa availemaan. + +--Se tämä Heikki Kontio, virkkoi hän, jäi pois asevelvollisuudesta, +vaikka sen nyt olisi ollut vuoro tänä keväänä. Mutta kun se kauppias +käski sitä jäämään pois ja sanoi, että se asetus ei pitänyt kutiaan... + +--Samaahan se tuntui äskenkin papille paahtavan, huomautti Holli-Reeta. + +--Eikä se sitäpaitsi mikään oikea laki kuulu olevankaan, lausui Iikka +Rönty mahtipontisesti. Sen sanoi kauppias itse minulle ja kyllä se +asiat tietää, jolla on aviisit ja muut. + +--Mutta ei sen kauppiaankaan pitäisi niin kovin suurta suuta pitää, +nauskahutti Nantta. + +Hän tiesi nähtävästi enemmän kuin mitä hän tahtoi sanoa. Iikka Rönty +katsoi häneen epäluuloisesti. + +--Mitä sinä sillä tarkoitat? hän kysyi. + +--Ilman vaan. Kyllä se pappi oikeassa siinä oli, että esivaltaa on +toteltava. + +--Esivaltaa! hymähti Jaana. + +--Niin, niin, nyykytteli Holli-Reeta päätään huolestuneena. Esivalta ei +turhaan miekkaa kanna. + +--Eikö se keisari sitten enää sotamiehiä tarvitsekaan? kysyi mummo, +joka tähän saakka oli vaeltanut äänettömänä. + +Kukaan ei viitsinyt vastata hänelle. Mummo horisi jo heidän mielestään. + +--Sai siinä pappi kuulla sanat, huomautti hetken perästä Iikka Rönty. + +--Kyllä kuuli, myönteli Holli-Reeta. Mutta ei sen kuitenkaan olisi +pitänyt kirkkoherraa taivasalle ajaa. + +--Mitäs tuli toisen huoneessa mahtailemaan? Ja toisakseen, eipähän tuo +taivas papille pahaa tehne. + +Iikka Rönty nauraa hekotti ääneen. Sukkeluus oli hänen mielestään +tavallista onnistuneempi. Nanttakin hymähti hänen takanaan. + +--Niin, niin, mutta pappi on silti pappi, intti Holli-Reeta. + +--Ei se kauppias ollut ensi kertaa pappia kyydissä. + +Nyt nauratti Iikka Röntyä vieläkin enemmän. Hän kävi oikein henkeväksi +tuota tapausta ajatellessaan. Nololta oli pappi näyttänyt. Ruveta sitä +kauppiaan kanssa käsikarttua vetämään! Pitihän papin jo tietää +edeltäpäin, mitä siitä tuli. Sillä sellaista miestä kuin Luikarinen +sitä ei ollut koko maailmassa. + +Mummo käveli mykkänä heidän takanaan. Mitä kuuluivat häneen maalliset +asiat? Maailma oli murheen laakso ja kuolon varjojen alho, josta hänen +kohta oli autuaitten asuntoihin lähdettävä. Valmis hän oli, mielellään +hän menikin. Vaikka tänään saisi tulla viikatemies, vaikka huomenna +saisi Herra korjata hänet. Hänellä oli viskimensä kädessään, mutta ei +mummo säikkynyt sitä. Saisi leimahtaa pitkäisen tuli idästä ja näkyä +hamaan länteen, saisi olla jo Ihmisen Pojan tulemus ja torvet tuomiolle +torahtaa. Eivät ne häntä häälyttäisi. Hän oli huoneensa kalliolle +rakentanut. + +Mummo oli vanhoilla päivillään tullut jotakuinkin hengellisesti +ylpeäksi. Hän ei mielestään ollutkaan enää mikään tavallinen synninorja +eikä Ristuksen lammashuoneen vähäpätöisin karitsa. Hän oli jo +mielestään niin paljon kokenut mielessään Herransa jumalansa hyvyyttä +ja niin paljon kristillisillä hyveillään ansainnut sitä, että hän +asetti itsensä koko joukon tavallisia kuolevaisia ylemmäksi. Siksi hän +odotti eräänlaisella kärsimättömyydellä tuonen iltaa ja ylösnousemuksen +aamu-aurinkoa, jolloin hänet lopullisesti vuohipukeista erotettaisiin. +Hän ikäänkuin häpesi käydä enää täällä alhaalla suruttomien ihmislasten +keskellä niinkuin hän olisi yhä ollut yksi heistä. Hänen ainoa +lohdutuksensa oli, että myöskin Sana oli tullut lihaksi, vaikka se +alusta oli asunut jumalan luona ja jumala oli ollut se Sana. + +Mummo oli mielestään jo miettinyt myös niin paljon raamatun syvimpiä +ongelmia, ettei hän tietopuolisessakaan suhteessa enää tahtonut itseään +kaikkein yksinkertaisimpiin sanankuulijoihin verrattavaksi. Päinvastoin +hän katsoi selvittäneensä sydämessään monta hämärää pulmaa, joista +tiedot tuntuivat olevan ristiriitaiset papeilla ja kirjanoppineillakin. +Tosin hän tiesi olevansa vain köyhä ja oppimaton vaimo Galileasta, +jolle jumala oli erityistä armoaan osoittanut. Mutta hän tiesi myöskin, +että tuolla taivaan suurissa saleissa viimeiset tulivat ensimmäisiksi, +mutta ensimmäiset viimeisiksi, ja mummo katsoi jo vaeltaneensa niin +kauan ristin tietä, ettei hänen paikkansa siellä enää pitänyt niitä +aivan ovensuu-penkkejä olla. + +Mummo ei pannut kynttiläänsä vakan alle. Milloin hänellä vaan oli +siihen tilaisuutta, hän meni urheasti puhelemaan pappien kanssa ja +pyytämään heiltä tukea ja valistusta hengelliselle elämälleen. Mutta +tämän hän teki yhtä paljon solmetakseen heitä sanoissa kuin tullakseen +itse toden teolla valistetuksi. + +Mummo ei ollutkaan niin tuhma kuin outo luuli. Nöyrällä ja hiljaisella +äänellä hän esitteli ajatuksiaan, papit vastailivat hänelle +hyväntahtoisesti eivätkä huomanneetkaan ennen kuin olivat itsensä +pussiin puhuneet. Silloin he hämmentyivät, alottivat usein innokkaasti +uudestaan ja hämmentyivät vielä enemmän. Mummo nautti hetkisen heidän +pulastaan, ilmoitti sitten vaatimattomasti, kuinka hän oli asian +aprikoinut, papit antoivat hänen mielipiteelleen armollisen +hyväksymisensä, taputtivat häntä olalle ja kehoittivat vastakin yhtä +nöyrästi ja vilpittömästi jumalan sanan valkeudessa sielunsa ongelmoita +selittämään. Mummo niijasi, meni kiitellen ja kostellen menojaan, mutta +tunsi itsensä jo porstuassa koko joukon ehommaksi entistään. + +Näin oli käynyt naapuripitäjän papin ja samoin monen muunkin +sielunpaimenen. Olipa mummo kerran piispankäräjillä kaupungissa ollut +tilaisuudessa pitämään lujilla itse hiippaherraakin koko rovastikunnan +papiston ja erään tuomiokapitulin jäsenen läsnäollessa. Piispa oli +kuitenkin pelastautunut siten, että oli kehoittanut mummoa uskomaan +yksinkertaisesti eikä järkensä jousta ylenmäärin jännittelemään. Mummo +oli saanut mennä niine hyvineen. Mutta hänelle oli jäänyt hämärä +aavistus, ettei hän ollut sillä kerralla oikein kunnostautunut eikä +esiintynyt edukseen. + + + + +24. + + +Jaana sai kotona asuakseen saman kamarin porstuan perässä, jossa hän +ennen oli kangasta kutoa helskyttänyt. + +Elämä rupesi Rönnyn mökissä käymään entistä latuaan. Jo muutaman päivän +päästä oli Jaana siihen niin tottunut, ettei hän enää paljon muistanut +pääkaupunkia olevankaan. + +Hän pani taas kankaan vireille ja alkoi kutoa. Yöt hän nukkui aitassa, +jossa vielä hänen vaatteensa olivat vanhoilla orsillaan. + +Ne herättivät hänessä monta haikeata ja hiukaisevaa mielialaa. + +Usein tavattiin hänet yksin itkemästä. Kotiväki koetti turhaan +lohduttaa häntä. Iikka luuli, että Jaana ikävöi takaisin Helsinkiin. +Mutta Holli-Reetalla oli asiasta omat ajatuksensa. + +Kerran heleällä heinäkuulla, kun aurinko oli mennyt metsän taa ja +Kuikkalampi kajasti utuisena valkeassa, hämäräisessä yössä, kuuli Jaana +aitassaan hiljaisen koputuksen seinän takaa. Hän nousi ja avasi oven, +arvellen että se oli joku hänen kotiväestään. + +Se oli Heikki Kontio. + +Hän pujahti sukkelasti sisälle ja Jaana sulki yhtä nopeasti aitan +uksen. Sitten he katsoivat toisiinsa ja näyttivät hyvin hämmästyneiltä. + +Jaana oli paitasillaan eikä ymmärtänyt hävetä edes. Heikki hypisteli +lakkiaan. Kumpikaan ei tiennyt ensin, mitä sanoisi. + +--Iltaa, sanoi Jaana vihdoin. + +--Iltaa. Lähdin katsomaan, kun ei ole tavattukaan tässä. + +He kättelivät ja vaikenivat jälleen. + +--Mistä sinä tulet? kysyi Jaana. + +--Ilman vaan kotoapäin. + +Heikki naurahti väkinäisesti ja koetti katsoa tuttavallisesti Jaanaa +silmiin. Aitassa oli puolihämärä. Kuitenkin he hyvin erottivat toisensa +ovenpäällisen kapean ikkunalasin lähettämässä himmeässä heijastuksessa. + +Äkkiä sai Jaana jalat alleen ja pujahti peittonsa alle. Heikki istui +hänen sänkynsä laidalle. Eikä kumpikaan tiennyt oikein, mistä +alottaisi. + +--Tässä ne nyt olisivat, sanoi Heikki vihdoin ja veti pienen kotelon +povitaskustaan. + +--Mitkä? kysyi Jaana katsomatta häneen. + +--Nepähän ne kihlat. + +Jaana purskahti itkemään. + +Heikki näytti hyvin hölmistyneeltä. Hän avasi kotelon ja piti sitä +Jaanan silmien edessä. + +--Siinä ne ovat, huolinetpa sitten tahi et. Ei nämä häävit ole. + +Se oli tietysti vain väärää vaatimattomuutta. Heikin kihlat olivat +tavallista upeammat. + +Jaana itki kahta katkerammin. + +Heikki mietti päänsä ympäri. Hän ei voinut keksiä mitään järjellistä +syytä Jaanan kallotukseen. + +--Jos sinä siitä arvannosto-asiasta itket, sanoi hän vihdoin, niin voin +minä vielä pyytää armoakin. Ei minua siitä Siperiaan tuomita. Niin että +kyllä sinä sen puolesta voit aivan huoleton olla. + +Ei auttanut sekään. Heikki rupesi jo tuskastumaan. + +--Talo minulla on, hän sanoi, eivätkä ne vanhuksetkaan enää kauan elä. +Äiti on kyllä vielä aika virkku ja kappera ikäisekseen, mutta isä on jo +manan matkamies. Viikon pari mitä virunee. + +Ei vastausta vieläkään. Maailma rupesi jo Heikin silmissä mustumaan. + +--Otatko sinä sitten ne vai et? hän kysyi kärsimättömästi. + +On tainnut tyttö ylpistyä siellä pääkaupungissa, hän ajatteli. Ei taida +tavallinen tunkionluoja enää kelvatakaan hänelle. Herrojako +himoittanee? Mutta kyllä Jaana erehtyi, jos luuli, että Heikki häntä +tässä kehtaisi ruveta pitkin yötä passailemaan. E-ohoh! Mikä Jaana +luuli oikein olevansa? Äläs eto kapine! Torpan tyttö hän oli, vaikka +päässytkin kaupunkiin piikaletukaksi. Heikki oli tosin vaan maanmoukka, +mutta kuitenkin talon isäntä. Ei räntännyt hänen tyhjää riijailla eikä +jäädä yhden hameen jälessä haikailemaan. Kyllä hänellä toki otettavia +kymmenen joka sormelle olisi, oli niitäkin, jotka helmat hampaissa +vastaan tulisivat. Jos ei Jaanalle kihlat kelvanneet, niin olkoot +kelpaamatta. Ei Heikki hänen tähtensä kauankaan itkupilliä soittelisi. + +--Jaa taikka ei? kysyi hän jotenkin karskisti. + +--Ei, Heikki kulta, sai Jaana nyyhkytystensä lomasta sanotuksi. Ei +minusta ole enää sinun kihlakalujesi kantajaksi. + +--Niin noh, sanoi Heikki ja nousi. + +Hän ei ollut kuitenkaan tätä vastausta odottanut. Asiahan oli ollut jo +melkein sovittu heidän välillään. Mikä siinä nyt muka kiikasti? Tyttö +ei mahtanut olla oikein täysissä rahkeissaan. + +Äkkiä lensi synkkä epäluulo häneen. Olisiko joku toinen tullut ja +sotkenut välit? Mitä sen silmät muuten olisivat nuin viljoin vettä +tiristäneet? Eivät ne tytöt tyhjästä tuolla tavalla itkeneet. Kenties +oli joku toinen jo kokenut Heikin apajan? + +--Kuulehan Jaana, hän sanoi. Mikä sinulla oikein on? + +Jaana hyrski valtoinaan. + +--Etteivät vaan olisi huonosti sinun asiasi? + +--Huonosti ovat, pääsi Jaanalta. + +Heti sen sanottuaan hän tuli levollisemmaksi. Kuului enää vain +hiljaista ja tasaista tihuuttamista. + +--Niin no sitten, sanoi Heikki painokkaasti. + +Avioliitto oli nyt mahdoton hänenkin mielestään. + +Se oli sitä myöten valmis. Mutta hän kysyi kuitenkin vielä ikäänkuin +vanhasta tottumuksesta: + +--Herrako se on vai talonpoika? + +Jaana ei vastannut. Kaikki rakkaus oli heti haihtunut Heikistä. Mutta +mustasukkaisuuden kyy kähisi vielä hänen sydämessään. + +--Taitaa olla niitä kisällimiehiä, hän lisäsi ylenkatseellisesti. + +Eikä Jaana vastannut vieläkään. + +--Hyvästi sitten, sanoi Heikki ja meni. + +--Ja hyvästi ijäksi, hän jatkoi vielä itsekseen oven ulkopuolella. + +Se sai nyt olla sillä hyvä. Eikä Heikki tahtonut enää koskaan sen +koommin lapsuutensa petollista ystävää ajatella. + + + + +25. + + +Kuitenkin oli asia kovasti koskenut Heikkiin. Jaanan kuva ei väistynyt +hänen silmiensä edestä. + +Heikki tunsi, että hänelle oli tapahtunut verinen vääryys, mutta hän ei +tiennyt ketä syyttää siitä. + +Vihdoin kävi tämä viattoman kärsimyksen tunne hänelle niin +tuskalliseksi, että hän jätti talon ohjat nuoremmalle veljelleen, otti +perintö-osuutensa ja matkusti seuraavana kevättalvena Amerikkaan. +Mahdollisesti vaikutti hänen lähtöönsä myöskin pelko arvannosto-asian +seurauksista, sillä kauppias Luikarinen oli kivenkovaan kieltänyt hänet +armoa pyytämästä. + +Silloin oli Jaana jo synnyttänyt lapsen. + +Lapsi kuoli heti syntymisen jälkeen. Tuskin ehti mummo hänelle +hätäkasteen toimittaa. + +Asia pidettiin salassa, mikäli mahdollista. Siitä levisi tieto +kuitenkin Lentuan kylälle, jossa se ei sen suurempaa huomiota +herättänyt. Aviottomat lapset olivat näin maantien varressa tavallisia. +Ihmeteltiin vaan, kuka lapsen isä oli. Yleisesti luultiin siksi Heikki +Kontiota, jonka kanssa Jaanan muistettiin joskus seuraa pitäneen. + +Kotonakaan ei tapausta minään maailmanlopun merkkinä pidetty. Isä oli +tosin alussa noitunut vahvasti, sillä hän pelkäsi, että sikiö jäisi +hänen elätettäväkseen. Holli-Reeta oli heti ottanut lusikan kauniisen +käteensä, mutta päättänyt, ettei sitä ainakaan toista kertaa tulisi +hänen kattonsa alla tapahtumaan. Jaanan oli joko etsittävä mies +itselleen taikka mentävä samaa tietä kuin oli tullutkin. + +Veljillä ei ollut mitään puhumista. He pitivät paljon Jaanasta eivätkä +puolestaan tahtoneet lisätä kiveä kuorman päälle. Mummo taas oli jo +nähnyt liian paljon maailmaa hämmästyäkseen näin vähästä. + +Jaanan juttuja poliiseista ja väkivallanteosta ei uskonut kukaan. +Luultiin, että hän puhui päättömiä vain asian todellista laitaa +peittääksensä. Kuitenkin katsoi Iikka Rönty velvollisuudekseen kertoa +niistä myös kauppias Luikariselle. + +Kauppias otti asian vasten luuloa hyvin vakavasti. + +--Lähettäkääpäs tyttö minun puheilleni, hän sanoi. + +Jaana ei tahtonut suurin surmin mennä. Mutta isä pakotti hänet. + +Kauppias käveli kädet housun taskussa kamarinsa lattialla. Jaana seisoi +ovensuussa. Kauppias kyseli ja hän vastasi, ujona, arkana ja +punastuvana. + +Lopuksi ojensi kauppias ystävällisesti kätensä hänelle: + +--Tämä on isänmaallinen asia, hän sanoi, ja minä otan sen ajaakseni. +Sinä olet saapa hyvitystä; siitä menen takaukseen minä, kauppias Simo +Luikarinen Lentuan kylästä. + +Kun kauppias sen kerran sanoi, uskoivat kaikki sen niinkuin jyrinpäivän +ja pian levisi Lentuan kylälle tieto, että kauppias oli ottanut Jaanan +jutun omille hoteilleen. + +Se herätti paljon suurempaa huomiota kuin juttu itse. Ihmeteltiin +ihmettelemästäkin päästyä, mitä kauppiaalta mahtoi olla Jaana Rönnyn +tapaturman kanssa tekemistä. + +Mutta Lentuan oppimattomat kyläläiset eivät tunteneet kauppias +Luikarista. He tiesivät tosin, että hän oli etevä kauppakyky ja paha +pappisvihollinen, samoin että hän kielsi asevelvollisia nuorukaisia +menemästä laittomiin kutsuntoihin. Mutta he eivät tienneet, että +kauppiaasta viime vuosina oli tullut koko väärän esivallan intohimoinen +vastustaja. Taikka jos tiesivätkin, meni se puoli asiasta yli heidän +ymmärryksensä. + +Kauppias pitikin sanansa uskollisesti. Hän neuvotteli kaupungissa sekä +lakimiesten että liiketuttaviensa kanssa, mutta sai heiltä sangen vähän +lohduttavia tiedon-antoja. Syytöstä ei uuden virkamies-asetuksen mukaan +voitu nostaa alintakaan esivallan palvelijaa vastaan, ilman että oli +lupa hänen esimieheltään. Ja jos tällainen lupa myönnettäisiinkin, niin +oliko syytös toteennäytettävissä? He epäilivät sitä. Parasta oli, että +kauppias nykyisissä oloissa jättäisi koko jutun ja, jos hän tahtoisi, +tekisi yksityisesti jotakin Jaanan hyväksi. + +Kauppias mietti ja mietti. Hän tahtoi usein puhua Jaanan kanssa ja +kutsutti tämän tuon tuostakin puheilleen. Jaana tuli ja näytti joka +kerta kauppiaan mielestä yhä kauniimmalta. Kuinka olikaan, unohtui +vähitellen asian isänmaallinen puoli häneltä ja Jaana tuli hänen yhä +mieskohtaisemman huomionsa esineeksi. + +Mitä jos hän itse naisi tytön? + +Kauppiaalla oli harvoin jalot hetkensä, mutta kun ne hänellä olivat, +haltioitui hän itse omasta jalomielisyydestään niin, että hän kohosi +aivan huimaaville hengen kukkuloille. Eikö se ollutkin hänen suora +velvollisuutensa? Hän oli luvannut hyvitystä. Ja eikö Jaana ollut hänen +oman torpparinsa tytär? Isäntänä hän oli velvollinen pitämään huolta +alustalaisistaan. Loukkaus röntyläisiä vastaan oli myöskin loukkaus +häntä vastaan. Epäilemättä hän hankkisi Jaanalle hyvityksen niin +kuninkaallisen, että se näkyisi kaivolta kotiin. + +Kun tämä ajatus ensin hänen aivoihinsa välähti, hän olisi heti +ylitsevuotavassa innostuksessaan ollut valmis Jaanan kanssa vaikka +vihille menemään. Mutta sitten hän mietti tarkemmin asiaa ja huomasi, +että hän jo oli vanha mies, jonka ei sopinut ruveta hupsuttelemaan. +Sitten hän tuumi vielä tarkemmin asiaa ja päätti toistaiseksi olla +Jaanalle siitä mitään mainitsematta. + +Uusi ajatus oli kuitenkin jättänyt uuden uran hänen aivoihinsa. Hän +alkoi katsella yhä enemmän toisilla silmillä Jaanaa, käski tämän aina +istumaan, tarjosi konvehtia, pistipä jo pikkuleikinkin hänen kanssaan. +Eikä hän huomannut itsekään ennenkuin hän jo oli ruvennut Jaanaa +himoitsemaan. + + + + +26. + + +Kauppias kulki usein etelässäpäin. Sieltä palatessaan hän aina poikkesi +Rönnyn mökkiin, jossa Iikka otti hänet avopäin vastaan ja toimitti heti +hänen eteensä höyryävän puolikupposen. Yhdessä he istuivat sitten +toisen tuvan puolella, istuivatpa usein päivän taikka yönkin, +tinttasivat päänsä täyteen ja lausuilivat voimakkaasti sekä +laajaperäisesti. + +Oikeastaan se oli kauppias, joka lausuili. Hän oli jo usein tullessaan +hyvässä hiprakassa. Silloin oli hänellä mahtavat sanat, vaikka eivät +Iikankaan paljon perään antaneet, kun hän muutaman ryypyn vanhaksi +pääsi. Kuitenkin pysytteli hän puheissaan enemmän säestäjänä. + +Kerran kevättalvella tuli kauppias jo aamusta päivin. + +Illalla kuuli Jaana eteisen läpi kulkiessaan seuraavan keskustelun. + +--Kuules, Iikka! Sinä olet sellainen naukumaijan poika. + +--Mitäpä tässä muutakaan köyhä mies. Hyvä jos röyhtäistä tohtii toisin +päivin. + +--Ei se ole sen köyhyyden takia, kyllä minä tiedän. Mutta se on siksi, +että sinä muka olet linnassa istunut. + +--Ei nyt puhuta siitä. + +--Miksei puhuta? Kenenkä sinä et luule tässä tiilenpäitä lukeneen? + +--Ei suinkaan kauppias. + +--Vettä leipää on syöty. Mutta se on minun asiani. Olenko minä silti +huonompi mies? Häh? Enkö minä elä niinkuin herra omalla turpeellani? + +--Kyllähän kauppias. + +--Noh? Mitäs puhut sitten? + +--Kauppias ei sentään koskaan ole ollut kolmen markan mies. + +--Nyt sanon minä sinulle yhden asian, Iikka: miehellä on kunniata niin +paljon kuin mies kunniata ottaa. Siinä se koko konsti on. + +--Onpa siinä konstia tarpeeksi. + +--Sinulta se ei ainakaan enää synny. Sinä et ole koskaan osannut ottaa +sitä. Olet vaan kädet ristissä odottanut, että muut tulisivat ja +tarjoisivat sitä sinulle. + +--Mitäs kun on pukinsorkka papinkirjassa. + +--Sekös täytinen sinun käskee sitä näyttelemään? Olenko minä +milloinkaan sinulta kirjoja kysellyt? Olenko pahaa sanaa sanonut? Häh? +Sano nyt: olenko? + +--Ei, eihän kauppias. + +--Ja joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään. Sinun pitää puraista +luontosi, Iikka! Tämä maailma on tehty susia eikä ihmisiä varten. + +--Taitaa olla niinkuin kauppias sanoo. + +--Pure vaan pää poikki hävyltäsi! Ja muista minun sanoneen: »niin kauan +huolta nähdä saa, kuin tahtoo sitä kantaa». Eikä se minun sanani +olekaan, vaan erään Suomen suurimmista runoilijoista. + +--Kyllä se kauppias osaa. + +--Minä en ole käynyt kouluja milloinkaan. Mutta sanaa minä olen +viljellyt ikäni ja kyllä minä noin sinnepäin tiedän, mitä maailmassa +tapahtuu. Voisit sinäkin välistä vilkaista aviisia, Iikka. + +--Ei ole tullut nuorena totutelluksi. Mutta ei taitaisi pahitteeksi +olla. + +--Se ikäänkuin sivistäisi sinua. Siten me paremmin viihtyisimme +yhdessä. Sinäkin olet vaan sellainen kollo, Iikka. Mies kuin nuljuksen +naula. + +--Mitäpäs sitä muutakaan oppimaton mies. + +--Näätkös, Iikka: minä olen niin yksin eikä kukaan ymmärrä minua. Mutta +tässä rinnassa asuu paljon, paljon. Se menee kaikki hautaan minun +kerallani. + +--Kauppiaan pitäisi ehkä akottua. + +--Minä olenkin miettinyt sitä. Mutta olkoon se meidän kesken. + +--Vai on kauppias miettinyt? Älähän! + +--On jo katsottukin. Hönkä ihminen kerrassaan. + +--No, ei kummemmalla hevosella ajeta. + +Jaana oli oikeastaan pistäytynyt vain juomaan eteisen suuresta +sammiosta. Mutta kauppiaan sanat kiinnittivät niin hänen mieltään, että +hän jäi uteliaana jatkoa kuuntelemaan. + +Kauppias oli hänen mielestään todellakin oikeassa. Maailma oli tehty +susia eikä ihmisiä varten. Ihmisellä oli siinä kunniata niin paljon +koin ihminen kunniata otti. Mitä jos hänkin, Jaana, puraisisi luontonsa +kerran? Huolta oli hänkin kantanut, tässä kuukaudet itkenyt ja +tihertänyt. Mitä varten? Kenen hyväksi? Kiittikö häntä kukaan siitä? +Eikö hän ollut ihminen niinkuin kaikki muut? Oliko hän silti huonompi +muita, jos muut olivat olleet hänelle hävyttömät? + +Jotakin sellaista hän oli itsekin joskus hämärästi tuntenut. Mutta +kauppiaan sanat lykkäsivät kuitenkin häntä koko joukon eteenpäin niitä +uusia kehitysmahdollisuuksia kohden, jotka vielä vetivät sikeätä unta +hänen povessaan. + + + + +27. + + +Keväällä kuoli mummo. + +Kauppias kävi yhä useammin Rönnyn mökissä. Silloin tällöin kutsutti hän +myös Jaanan puheilleen. Näön vuoksi hän vielä joskus puhui +hyvityksestä, mutta enimmäkseen jutteli vain minkä mitäkin, +tiedustelipa myös Jaanan tulevaisuuden toiveita. Niistä ei Jaana vielä +tiennyt itsekään. Hän sanoi vaan, että hän arvattavasti syksyllä +palajaisi takaisin pääkaupunkiin, jossa hänellä valmis paikka oli. Se +oli kauppiaankin mielestä kaikin puolin järkevintä. + +Jaanan käynnit kauppiaan luona, samoin kuin tämän tiheät vierailut +Rönnyn mökissä, kiinnittivät suuresti Lentuan kyläläisten huomiota. +Ruvettiin kuiskuttelemaan yhtä ja toista eikä ollut aikaakaan, kun jo +kuka tahansa voi vannoa, että Jaana oli kauppias Luikarisen jalkavaimo. + +Myöskin Iikka Rönty kuuli siitä kerran kylällä käydessään. + +Hän ilahtui sanomattomasti. Sehän olisikin paras ratkaisu heidän +aineelliselle ahdingolleen. Jos kauppias vielä ottaisi Jaanan taloonsa, +olisi kaikki niinkuin ollakin piti. Heidän vanhojen päiviensä vara +olisi turvattu eikä hänen epäilemättä koskaan tarvitsisi suorittaa +suurta velkaansa kauppiaalle. Kenties lahjoittaisi kauppias vielä +mökinkin heille ikiomaksi, niin ettei heidän enää tarvitsisi mitään +päivätöitä tehdä. + +Kautta rantain hän koki urkkia Jaanalta, miten paljon kyläläisten +puheessa perää oli. Mutta tyttö puri huulensa yhteen eikä osoittanut +mitään luottamusta hänelle. + +Iikka neuvotteli Holli-Reetan kanssa ja huomasi, että he olivat +jotenkin yksimielisiä asiasta. Täytyi vaan nyt koettaa pitää hyvällä +tuulella kauppiasta. + +Tuli kesä ja syksy. + +Vähitellen oli tapahtunut suuri muutos Jaanan koko ulkonaisessa +olennossa. Tosin hän itki vielä joskus ja jäi niinkuin vähämielinen +pitkiksi ajoiksi eteensä tuijottamaan. Mutta sitten nakkasi hän +niskojaan, hänen päänsä kohosi ja hän voi äkkiä ja ilman mitään syytä +helähyttää naurun niin kirkkaan, ettei sitä oltu kuultu ennen Rönnyn +mökissä. Sitä iloa voi sitten kestää monta päivää perätysten, kunnes +hänelle taas tuli huolellinen hetkensä. + +Hän oli huomannut, mitä hänen ympärillään tapahtui. Kauppias oli +antanut yhä selvempiä viittauksia. Vihdoin rupesivat vanhemmatkin +puhumaan jotenkin suoraan siitä. Heidän mielestään se oli todellinen +onni Jaanalle. Hänen ei suinkaan pitäisi kauppiasta luotaan karkoittaa. + +--Eipä se kuitenkaan vihille veisi, oli päässyt Jaanan suusta kerran. + +Se oli isän mielestä sulaa hassutusta. Hyvästi oli hänkin Holli-Reetan +kanssa toimeen tullut, vaikka olivat vieläkin vihkimättä. + +--Vanhapa tuo on, hän oli toisen kerran ähkäissyt. + +Holli-Reeta oli sen johdosta häntä nuhdellut perinpohjaisesti. Mikä +vanha kauppias oli? Mies parhaassa ijässään. Ja jos nyt vähän vanha +olikin, niin sitä parempi. Eipähän sitten enää niin paljon muiden +jälessä juoksisi. + +Kerran eräänä synkkänä syys-iltana ajoi kauppias heille. Kotvan +toisessa tuvassa Iikan kanssa juopoteltuaan, hän pyysi saunaa, joka +hänelle joutuin toimitettiin. Jaana käskettiin häntä kylvettämään. + +--Minä en mene, sanoi Jaana. + +--Mikä on, ettet mene? kysyi Iikka Rönty ja tunsi samalla, että hänen +sisuksensa kiehahtivat. + +--Menköön äiti. Se ei kuitenkaan osaa olla siivolla se kauppias. + +Eikä Jaana tahtonut mennä, vaikka vanhemmat kuinka olisivat häntä +kehoittaneet. + +Iikka suuttui niin, että maailma pimeni hänen silmissään. + +Kuitenkin hän hillitsi itsensä tällä kertaa. Mutta Holli-Reeta tarttui +Jaanan tukkaan ja lupasi antaa hänelle sellaisen kukakäskin, että vielä +viimeisellä tuomiollakin muistaisi neljättä käskyä vastaan rikkoneensa. + +--Sitäkö täytistä sinä siinä taivastelet! hän huusi. Ala vaan laputtaa +taikka vedän niin pitkin korvia, että viipperänä menet. + +Jaana nousi kangaspuittensa äärestä. Hän muisti hyvin sen talvi-illan +eräitä vuosia sitten, jolloin isä oli hänet tallissa piiskannut ja +jolloin hän oli karannut kotoa. + +Vanhempien esivalta oli jo silloin häntä syvästi katkeroittanut. Sen +jälkeen hän oli tullut tuntemaan erään toisen esivallan, joka oli +häväissyt hänet. Molempien sanottiin olevan jumalasta. Molemmat +esiintyivät hänelle pelkkänä väkivaltana. + +Isän suhteen olivat jo ennen viimeisetkin lempeät tunteet häneltä +haihtuneet. Nyt kuuli hän korvissaan, miten kaikki siteet äidin ja +hänen väliltään poikki karahtivat. + +Hän tunsi seisovansa yksin maailmassa. + +Eikä ainoastaan maailmassa, vaan maailmaa vastaan. + +Yksilöllisyyden uusi tunne heräsi hänessä; sama, joka ennen oli vain +itsesäilytyksen hämäränä vaistona hänessä esiintynyt; heräsi synkkänä, +peljättävänä, onnettomuutta uhkaavana niinkuin ukkospilvi helteisen +taivaan ääreltä kantaen helmassaan surmaa ja rankaisevia salamoita. + +Jos hänellä olisi ollut ase, hän olisi lyönyt. Jos hänellä olisi ollut +pyssy, hän olisi ampunut. Mutta hänellä ei ollut mitään. + +Hänen silmänä iskivät tulta ja hän kirosi karkeasti. + +--Mennään sitten, hän sanoi. Lyödään löyly kauppiaalle. + +Hän meni. Porstuanovi paukkui hänen perässään niinkuin tykinjyske. + +Sinä yönä antautui hän ensi kerran kauppiaalle. + + + + +28. + + +Viha oli ensimmäinen itsenäisen henkisen elämän oire Jaanassa. +Myöhemmin tuli lisäksi toinen, nimittäin ylenkatse. + +Joulun alla hän matkusti päätäpahkaa Helsinkiin. + +Hänen palveluspaikkansa ruokarouvan luona oli täytetty. Mutta siistin +näköinen kun oli ja sanoi saunassa syntyneensäkin, hän sattumalta pääsi +saunoittajaksi erääseen pääkaupungin suureen kylpylaitokseen. + +Se oli synkkä tyttö, joka seisoi vesi-ammeen vierellä ja pyysi pestäviä +vuoroin toista vuoroin toista puoltaan kääntämään. Herrat yrittivät +joskus laskea leikkiä hänen kanssaan, mutta huonolla menestyksellä. +Jaana tuskin kuuli heidän sanojaan. + +Hän teki työnsä tyynesti ja täsmällisesti. Mutta hänen suunsa ympärillä +oli kova piirre ja hänen suurissa silmissään oli jäinen kalpeus, joka +teki kaiken leikillisenkin lähentelemisen mahdottomaksi. + +Kotipuoleensa hän ei koskaan kirjoittanut. + +Kauan jälkeenpäin hän kuuli tosin, että Lentuan kylällä oli tapahtunut +kummia. Yöllä oli tullut aseellisia miehiä kaupungista, jotka olivat +murtautuneet kauppiaan taloon, penkoneet siellä kaikki paikat ylös +alaisin ja vieneet isännän itsensä vangittuna mukanaan. + +Sen kertoi hänelle eräs Lentuan kylän tyttö, joka samoin kuin hänkin +oli kerran lähtenyt piiaksi pääkaupunkiin. Nyt oli tämä naimisissa +erään suutarinsällin kanssa. Heillä oli sievä koti Pitkänsillan takana. + +Jaana kävi joskus pyhä-iltoina heitä katsomassa. + +Suutari oli mielipiteiltään sosialisti, samoin hänen vaimonsakin. + +He tapasivat hyvän oppilaan Jaanasta. Täällä hän kuuli ensimmäisen +kerran elämässään mainittavan, että kaikki kapitalistit olivat rosvoja, +että rikkaudet olivat kansan hiellä kootut, että porvarillinen +yhteiskunta-järjestys oli kumottava, kaikki tasattava ja köyhän kansan +tuhatvuotinen valtakunta perustettava. Sitäpaitsi hän kuuli vielä +paljon tuotanto-välikappaleista ynnä muusta, jota hän ei ymmärtänyt, +mutta joka herätti hänessä samaa salaperäistä kunnioitusta koin vieraat +sanat, draaki ja Ruomi röyhkeä vanhassa virsikirjassa. + +Ehdottoman tasa-arvoisuuden aate meni Jaanaan kuin terva puuhun. Siinä +tuli avuksi hänen kristillinen lapsuus-uskonsa, jonka hän jo muuten +tosin oli kokonaan kadottanut. Jos kerran kaikki olivat saman arvoisia +jumalan edessä, niin miksi ei ihmisten edessä? Jos kerran kaikki olivat +yhtä oikeutetut elämään, niin miksi saivat toiset elää ylellisyydessä, +toiset puutteessa ja kurjuudessa? + +Suutari vaimoineen oli jo sangen lähellä anarkismia, vaikka hän vielä +tunnustikin edes jonkinlaisen esivallan tarpeellisuuden. Mutta Jaana +meni pian heitä pitemmälle. Eikö kaikki esivalta ollut väärä? Miksi +olla mitään lakeja ja laitoksia? Eikö kukin saanut tehdä, mitä tahtoi? +Kenellä oli oikeus toisen vapautta rajoittaa? + +Ja koska jumalaa nähtävästi ei ollut olemassa, niin ei siis myöskään +ollut taivasta, helvettiä eikä viimeistä tuomiota. Maan päällä piti +pahan saada rangaistuksensa ja hyvän palkkansa, jos mieli kansojen +pyhän oikeuden milloinkaan päästä voitolle maailmassa. Mutta ketkä +olivat tehneet sen enemmän vääryyttä kuin rikkaat ja vallassa-olijat? +Ei olisi ollut mikään synti vetää heidät kaikki hirsipuuhun. + +Suutari lainasi hänelle Ranskan vallankumouksen historian. Jaana luki +sen ahmimalla, sillä se oli ensimmäinen maallinen kirja, joka oli +sattunut hänen käteensä. Kansa oli siis kuitenkin kerran ollut +vallassa. Kerran olivat maan mahtavat vavisseet. Miksi ei Bastilje +vieläkin voinut tulla valloitetuksi? Miksi ei vieläkin voineet pudota +kuninkaalliset päät? + +Oliko giljotini jo tehnyt tehtävänsä? Eikö kaikki ollut kesken vielä? +Eivätkö kansat vielä huoanneet orjuudessa? Miksi ne eivät katkaisseet +kahleitaan? + +Miksi ei myrsky mylvähtänyt? Oliko vanhurskas oikeus kadottanut +väkikalpansa? + +Uudet ajatukset syöksyivät ryöpyten kuin kevätvirrat kautta Jaanan +viljelemättömien aivoerämaiden. Kapinalliset tunteet paisuttivat hänen +poveaan. Hän eli vain verisissä ja vallankumouksellisissa mielikuvissa. + +Mutta syvällä alla kaikkien hetken kuvien ja käsitteiden, hänen +sydämensä koskemattomissa pohjakerroksissa, lepäsi harmajien +sukupolvien perintö, isien ja äitien uskonnollinen mielenlaatu; nukkui +niinkuin routa nukkuu Suomen suurilla sydänmailla, missä mustat vedet +seisovat liikkumattomina hallaisissa rämeissä. + + + + +29. + + +Kävi paljon väkeä saunassa, miestä, naista, nuorta ja vanhaa. Kaikki ne +kulkivat Jaanan jäntevien käsien kautta ja kaikki lähtivät sieltä +ehompina entistään. + +Myöskin monta tuttavaa tapasi Jaana täällä. + +Ne olivat ylioppilaita ruokarouvan ajoilta. Ne tunsivat heti Jaanan, +naljailivat, puhuivat politiikkaa ja kertoivat päiväkuulumia. Sitten +muistivat ne äkkiä jotakin ja kysyivät, eikö Jaanalla ollut sulhanen +kotipuolessaan ja eikö hänen ollut pitänyt mennä naimisiin. + +--Se matkusti Amerikkaan, selitti Jaana heille lyhyesti. + +Ylioppilaat käänsivät Amerikan hameriikiksi, olivat sukkelia mielestään +ja tarjoutuivat Jaanalle sulhasen sijaisiksi. Jaanan täytyi usein +naurahtaa heidän hullutuksilleen. Mutta sitten hän tuli heti hyvin +totiseksi. + +Yksi niistä oli sangen vakava. Se olikin maisteri ja hänellä oli +kihlasormus vasemman käden nimettömässä. Hän oli paksu, turpea mies, +Pouttu nimeltään, hartiat vankat ja leveät, hauvislihakset kuin +atleetilla ikään. Hänen syvä bassonsa oli heti omiaan luottamusta +herättämään. + +Maisteri jutteli Jaanan kanssa vain ammattiasioista, kyseli, paljoko +Jaana voi ansaita päivässä ja mitkä hänen elatuskustannuksensa olivat. + +--Minä kirjoitan suurta yhteiskunnallista teosta Helsingin +työväen-oloista, hän selitti. + +Toinen, joka ei myöskään leikkiä laskenut, oli muuan nuori, hintelä +näyttelijä. Hän oli silminnähtävästi rakastunut Jaanaan. Tarjosipa hän +Jaanalle silloin tällöin teatteripiletinkin, milloin hänellä itsellään +nimittäin oli siellä joku palvelija-osa. + +Teatteri teki tärisyttävän vaikutuksen Jaanaan. Nuori näyttelijä +halveksi komediaa. Siten sai Jaana nähdä vain suuria murhenäytelmiä. + +Hän istui kädet ristissä, hartaana kuin kirkossa, kuunteli henkeä +vetämättä jalojen tunteiden ja leimuavien intohimojen temmellystä, näki +murheen murtavat voimat työssään, itki niin paljon kuin jaksoi ja +väänsi aina välillä kuivaksi nenäliinansa. Näyttämön kuviteltuihin +kärsimyksiin ja näyttelijäin tulkitsemiin tunnepurkauksiin hän itse +runoili oman ilottoman elämänsä juoksun, itki yhdessä itkevien kanssa +ja paloi pyhästä vihasta, kun vääryyden vallat suuria sankareita ja +sankarittaria huojuttivat. Eipä ilman, ettei hän itsekin silloin +katsonut seisovansa koko joukon tavallista ihmiskuntaa ylempänä. + +Mutta tapahtui välistä, että nuo vääryyden vallat pistäytyivät myöskin +sankarin omaan poveen ja löivät siellä synkkää, tuhoatuottavaa +leikkiään. Silloin lakkasi Jaana heti itkemästä. Tämä ei ollut hänen +mielestään mikään oikea murhenäytelmä. Hän tunsi itsensä pettyneeksi, +tuli välinpitämättömäksi ja palasi kotiinsa pahantuulisena. + +Kerran pyysi nuori näyttelijä luvan saada tulla Jaanan luokse kylään. + +--Tulkaapahan, jos tahdotte, sanoi Jaana. + +Hän asui eräässä pienessä kamarissa pihan perällä. Siihen mahtui juuri +kaikki, mikä tarvittiin, sänky, pöytä, piironki, pari tuolia ja +hellauuni. Ikkunalla kasvoi palsami ja elämänlanka jotka Jaana oli +nähnyt kotipuolessaan jokaisen vähänkin toimeentulevan mökin lasilla. +Mutta piirongilla kukki Kristuksen verenpisara; sen hän oli saanut +lapsuudentoveriltaan suutarin vaimolta. + +Näyttelijä tulikin eräänä sunnuntai-iltapuhteena. Hän oli ujo, tunsi +kulkevansa luvattomilla teillä eikä tiennyt, mitä sanoisi. Jaana keitti +kahvit hänelle ja ylläpiti tuon tuostakin katkeavaa keskustelua. + +Lähtiessään tahtoi vieras suudella Jaanaa. + +Jaana salli sen tapahtua, mutta aivan kuin armosta, suu mutrussa +ylenkatseellisesti. Miksi hän ei voinut tehdä mieliksi tuolle? Hyvältä +pojaltahan tuo tuntui, vaikka kovin arkalan asukkaalta. + +Mutta kun poika tahtoi vetää hänet syliinsä, sysäsi Jaana päättävästi +pois hänen käsivartensa. Samalla välkähtivät hänen silmänsä niin +vihaisesti, että nuorukainen painoi päänsä alas ja meni musertuneena +matkoihinsa. + +Jaana jäi otsa rypyssä hänen jälkeensä katsomaan. Mutta sitten hän +muisti pojan pyytävät silmät ja hän tunsi omituisen ylemmyyden ja +säälin sekaisen tunteen heräävän povessaan. + +--Hyvä poika se oli, hän ajatteli. + +Eikä nuori näyttelijä enää koskaan sen koommin Jaanan sauna-numeroon +ilmestynyt. + + + + +30. + + +Kerran tuli Jaanan kylpyhuoneesen myöskin vanha parooni Manfelt. + +Jaana tunsi heti hänet. Mutta parooni ei näyttänyt ollenkaan muistavan +muinaista suojattiaan. + +Jaanan teki mieli kiittää häntä ja kysyä, milloin hän saisi tulla +maksamaan lainan, jolla parooni kerran oli hänet niin tukalista +olosuhteista pelastanut. Hän olisi nyt jo voinut sen tehdä. Mutta hän +ei uskaltanut, sillä parooni näytti hänen mielestään nyt niin vakavalta +ja kunnianarvoisalta. + +Sitäpaitsi oli parooni silminnähtävästi vanhentunut. Suru oli satanut +lumen hänen hapsilleen. Hänen silmäluomensa olivat raskaat, hänen +katseensa totinen ja tuijottava. + +Hänen poikansa, joka palveli upseerina Venäjällä, oli liittynyt +vallankumouksellisiin, joutunut sota-oikeuden eteen ja ammuttu +kapinoitsijana. Sitä suri nyt vanha parooni, siksi oli hänen ennen +suora vartensa käynyt kumaraan. + +Miksi hän enää muuttaisi maasta? Kuolema oli kyllä pian jo antava +hänelle toisen tyynemmän ja onnellisemman syntymämaan. + +Tytär hänellä tosin vielä oli, mutta sekin jo kihloissa. Mitä tekisi +hän yksin ulkomailla? Eikö ollut uljaampi katsoa kohtaloa silmiin ja +peittyä lepoon saman turpeen alle, jonka puolesta hänen esi-isänsä +olivat auralla, miekalla ja mietteellä sotineet? + +Parooni Manfelt oli vanha mies. Hän kysyi Jaanan nimeä eikä sittenkään, +vaikka Jaana sanoi sen, muistanut koskaan kuulleensa sitä. + +Jaana tunsi vaistomaisesti, että oli varovaisinta olla myöskään +muistuttamatta hänelle mitään. + +--Mistä olet kotoisin? kysyi parooni. + +Jaana sanoi. + +--Vai niin kaukaa, ihmetteli parooni kylpyammeessaan. + +Pitkäpalmikkoisen maalaistytön kuva laitakaupungilta oli kokonaan +haihtunut hänen mielestään. + +Mutta äkkiä muisti hän erään toisen asian. + +--Eikö siellä ollut hallavuosi? hän kysyi. + +--On siellä ollut montakin, selitti Jaana. + +--Niin, mutta minä tarkoitan noin kymmenkunnan vuotta sitten. Parikin +nälkävuotta peräkkäin? + +--Kyllä oli. + +--Mistä kylästä sinä sanoit olevasikaan? + +Jaana ei ollut kotoisin oikeastaan mistään kylästä. Mutta hän mainitsi +Lentuan nimen. + +--Juuri Lentuan, virkkoi parooni vilkastuneena. Siellä piti minun +tyttäreni pienten lasten koulua. + +--Oikeinko totta? + +Jaanakin ilahtui niin, että häneltä hetkeksi unohtui peseminen. + +--Kävinhän tuota minäkin sitä koulua, hän ilmoitti sitten. + +Se oli sangen merkillinen sattuma paroonista, joka tuli suuresti +huvitetuksi. Hän kyseli tarkkaan, millainen koulu oli ollut ja mitkä +olivat olleet sen johtavat kasvatusopilliset periaatteet. Jaana +vastaili niin hyvin kuin osasi. Hänestäkin oli mieluista kauniin ja +ystävällisen Helsingin tädin muisteleminen. + +--Oliko paikkakunnalla suuri sivistystarve? tiedusteli parooni. + +--Mikä? + +Jaana ei ymmärtänyt. + +--Tarvittiinko koulua, tarkoitan minä? + +--Niin no, sanoi Jaana hämillään. + +Hän ei voinut käsittää sellaista kysymystä. Tarvittiinko maantietä? +Tarvittiinko tähtiä taivaalla tai kauppias Luikarista? Koulu oli ollut +ja koulu oli mennyt. Jos maantiekin menisi umpeen, kuljettaisiin +kinttupolkuja. Kauppias Luikarinen oli viety vankeuteen,--kah, käytiin +ostoksilla kaupungissa. Mikä oli tarpeen ja mikä ei? + +Siitä ei Jaana paralla ollut mitään määriteltyä käsitystä. Kaikki oli +tarpeen eikä kuitenkaan ollut. Ihminen tuli toimeen koulussa, mutta +meni mukiin myös koulun ulkopuolella. Mikäli Jaana muisti, oli ollut +miltei hauskempi ulkopuolella. + +Parooni huomasi, ettei Jaanan järki jaksanut seurata häntä. + +--Minä tarkoitan, ymmärsivätkö kyläläiset mitä varten heillä oli koulu? +hän kysyi. + +--Eiväthän ne alussa tainneet ymmärtää, selitti Jaana. Mutta kun siellä +ruvettiin vaatteita ja kenkiä ilmaiseksi jakamaan, niin kilvan ne sinne +lapsiaan lähettivät. + +Parooni hymyili. Se oli ollut hänen kasvatusopillinen periaatteensa, +jonka hän kirjeessä oli neuvonut tyttärelleen. Lapset olivat puettavat, +ennen kuin heitä ruvettiin sivistämään. + +--Entäs ruokaa? hän kysyi. Annettiinko sitä? + +--Annettiin. Kuka tahtoi, sai kotiinkin viedä. + +Paroonin mielestä se oli niinkuin ollakin piti. + +Kenties oli hänen Signe tyttärensä sittenkin tehnyt jotakin hyötyä +tuolla? Se oli sellainen teosofi, tolstoisti, mikä lienee ollut, nyt +sillä oli suuria sosialisia suunnitelmia ja niiden tähden ehkä +kihlautunutkin tuon kansantaloutta tutkivan maisterinsa kanssa. +Paroonin mielestä ei ollut hyvä, että naisilla oli liian paljon +harrastuksia. Eikä hän pitänyt siitäkään oikein, että hänen tuleva +vävynsä ei ollut aatelinen. Se oli nyt sitä ajan kansanvaltaista +vaahtoa, jota sanottiin historiallisen kehityksen aiheuttamaksi. + +Mutta hyväntekeväisyys oli paroonin mielestä ylempien +yhteiskunta-luokkien inhimillinen velvollisuus. Siksi hän kyseli +Jaanalta sangen tarkkaan, miten hätä-aputoiminta yleensä oli ollut +nälkävuosina noilla jumalan koettelemilla perukoilla järjestetty. + +Jaana kertoi, minkä osasi. Mutta hän muisti myös, mitä kauppias +Luikarinen joskus jälestäpäin oli kiivaillut hänen isälleen Iikka +Rönnylle. Hän kertoi senkin ja siten sai parooni jotakuinkin +yhtäjaksoisen käsityksen siitä, mitä isänmaallinen hyväntekeväisyys oli +köyhän kansan eduksi noilla nälkämailla takavuosina vaikuttanut. + + + + +31. + + +Olot maassa olivat olleet jo toiset kuin siihen aikaan, milloin Miina +Rönty poikineen oli hiihtänyt mökistään varmaa nälkäkuolemaa pakoon. +Kaikkialla oli onnellisemmilla tienoilla ryhdytty hädänalaisia +avustamaan. + +Pääkaupunki astui armeliaisuuden etunenään. Valtio antoi, kunta antoi, +hyvät ihmiset antoivat. Muodostettiin komiteoita, järjestettiin +iltamia, tanssittiin, laulettiin, soitettiin, kaikki kärsivän +korvenkansan hyväksi. Oli äkkiä tullut kansalliseksi kunnian-asiaksi, +ettei kukaan Suomessa saanut kuolla nälkään. + +Ensimmäisen kerran elämässään huomasivat syrjäisen sydänmaankolkan +asukkaat kuuluvansa johonkin suurempaan ja mahtavampaan yhteyteen. +Heidän vaatimuksiaan hellittiin, heidän tarpeitaan kuulusteltiin, +heille perustettiin lukutupia, kansankirjastoja, pienten lasten +hoitoloita ja vanhojen koteja. Toimitettiinpa joku rohtola ja +kunnanlääkärikin. + +Myöskin rautatie heille luvattiin. + +Jauhoja jaettiin luonnollisesti kaikkialla ilmaiseksi. + +Ne olivat sanalla sanoen kaksi onnen ja maallisen autuuden ajastaikaa +muuten niin kovaosaisille korpikylille. + +--Laihojen vuosien sijasta heillä olikin lihavat, oli usein jälestäpäin +pilkannut kauppias Luikarinen. + +Monessa rajamaan mökissä, missä muuten hyvinäkin vuosina oli leivottu +leipään puolet petäjäistä, syötiin nyt selvää ruista läpi vuoden. He +eivät voineet toivoa muuta kuin että rakas jumala taivaassa antaisi +tulla hyvin monta hallavuotta peräkkäin. Vähäväkisten lapset +erinomaisissa hoitoloissaan oikein punersivat pelkästä terveydestä ja +hyvästä ruokahalusta. Kansa lihoi silmissä ja sen keskipaino lisääntyi +arveluttavasti. + +Pahimmat päivät olivat vallasväellä ja talollisilla. Köyhä kansa +lakkasi tekemästä työtä kokonaan. Renkejä ei tahtonut saada rahallakaan +ja päiväpalkat pysyivät huimaavassa korkeudessa. Torpparit kävivät +röyhkeiksi, itselliset aivan mahdottomiksi. Köyhälistö istui kruunun +vellipatojen ääressä eikä enää vähempi-arvoisista isännistään +välittänyt. Napina ja päivittely kuului kaikkialta tilanomistajien +keskuudesta. + +Heidänkin viljansa oli halla vienyt. Monen täytyi tehdä velkaa +jauhokauppiaille. Toiset taas eivät kyenneet suorittamaan entisiäkään +sitoumuksiaan. Silloin paukkuivat kalikkamarkkinat, tilat myötiin +polkuhinnasta ja joutuivat suurille saha-yhtiöille. + +Viisaat herrat Helsingissä tulivat kokoon, vetivät otsansa +huolestuneisiin ryppyihin ja sanoivat: + +--Tämä ei kelpaa. Köyhälistö tottuu täten elämään valtion ja +yhteiskunnan kustannuksella. Heidän on tehtävä työtä, käsitöitä, +suksia, haravia, kiuluja, ämpäreitä. Me ostamme heiltä kaikki ja +lähetämme myötäviksi kaupunkien suuriin teollisuuskauppoihin. Siten +lievitämme nälänhätää, mutta levitämme samalla käsityön taitoa ja +lisäämme omia hätäapu-varojamme. Lyömme siis kolme kärpästä yhdellä +iskulla, taikka oikeastaan neljä, sillä puhteet ovat pitkät pohjolassa +ja jos kansa kerran tottuu kotiteollisuuteen, kohoaa samalla sen +varallisuus, vireys, siveys ja säädyllisyys. Asialla on myös suuri +kasvattava ja moraalinen merkityksensä, joka ennen kaikkea on huomioon +otettava. + +Seuraus siitä oli, että koko korvenkansa rupesi tekemään käsitöitä, ne, +jotka osasivat, ja ne, jotka eivät osanneet. Tehtiin kilvan suksia, +jotka juoksivat väärään, haravia, joista piit heti putosivat, astioita, +jotka tuskin pysyivät koossa, ja kirvesvarsia, jotka olivat kauhistus +jumalalle. Sukissa ei kantapää koskaan ollut oikealla paikallaan, +vantuissa oli peukalo puustavillisesti keskellä kämmentä. Kukaan ei +viitsinyt koettaakaan mitään kunnollista, sillä kaikesta maksettiin +sama palkka ja kaikki kelpasi hätäapukomiteoille. Harvat +käsistään-tekevät, jotka todella taisivat jotakin, huomasivat +ammattinsa arvon äkkiä huimaavasti alentuneen. Maakunnan kotiteollisuus +meni seitsemän penikulman saappailla alaspäin. + +--Pääasia, ettei kukaan kuollut nälkään, päätti parooni pessimistisen +ajatussarjansa. + +Epäilemättä hän oli oikeassa. + + + + +32. + + +Jaana osasi hieroa. Se oli yksi niistä monista erinomaisista asioista, +jotka hän oli perinyt mummoltaan. + +Aluksi hän hieroi vaan saunassa, mutta sai pian työtä kaupungillakin. +Parooni Manfeltin talossa hän kävi säännöllisesti kerran viikossa. + +Täällä hän tapasi entisen opettajattarensa Signe-neidin. Joskus hän +näki siellä myös tuon paksun, turpean maisterin, joka kirjoitti suurta +teosta Helsingin työväen-oloista. + +Maisteri oli Signe-neidin sulhanen. + +Maisteri harrasti mitä pisimmälle meneviä kansanvaltaisia uudistuksia. +Usein hän väitteli niistä vanhan paroonin kanssa. + +Parooni vaipui aina hänen mentyään syviin mietteisiin. + +Epäilemättä oli hänenkin mielestään valtiossa ja +yhteiskunta-järjestyksessä paljon parannettavaa. Maailma ei ollut +hänelle paras mahdollinen. Mutta hän mietti enemmän itse elämän suurta +ongelmaa kuin sen muotojen osittaisia arvoituksia. + +Kuitenkin kaikitenkin oli elämä itsessään ensimmäinen ja suurin +armo-luojan antimista. Mutta maisteri sanoi, ettei se ollut mikään armo +eikä lahja, josta ihmisen tarvitsi olla kenellekään kiitollinen. + +Siis oli se oikeus. Siis oli jokaisella ihmisellä oikeus elämään. + +Mutta olevissa oloissa, niin kauas kuin parooni maailmanhistoriaa +tunsi, oli tämä oikeus aina ollut jaettu sangen epätasaisesti. Yksillä +näytti olevan tavattoman suuri oikeus elämään, toisilla se oli jo +paljon pienempi, kolmansilla sitä ei ollut kuin hiukkanen, neljänsillä +ei nimeksikään. Mistä se johtui? Oliko niin, että väkevämmät olivat +ottaneet pois kaiken oikeuden heikommiltaan? + +Sitä ei parooni tahtonut myöntää mitenkään. Kuitenkin hän hyvässä +sydämessään olisi suonut niin mielellään jokaiselle ihmiselle oikeuden +elää. Mutta ellei jokaisella ihmisellä sitä ollut, niin kuka antaisi +sen heille? + +Jumalako? Parooni ei uskonut personalliseen jumalaan. Esivaltako? Eihän +se voinut puuttua jokaisen yksityisen asioihin. + +Ihmisten itsensä oli annettava se heille. Sen, jolla oli enemmän, oli +annettava sille, jolla oli vähemmän. Parooni ei mitenkään voinut tulla +muuhun johtopäätökseen. + +Maailma oli parannettava hyvien ihmisten armeliaisuudella. + +Mutta maisteri sanoi, että kaikki armeliaisuus oli alentavaa sille, +jota kohtaan sitä harjoitettiin. Olisiko parooni itse tahtonut joutua +armeliaisuuden esineeksi? Köyhälistö ei kaivannut armoa, vaan oikeutta. +Ellei se saisi sitä, se ottaisi sen. Siksi oli yhteiskunnan paras jo +ajoissa antaa se sille hyvällä. Muuten olisi sen pakko antaa ja antaa +pahalla. Yksinkertainen valtioviisaus neuvoi parempi-osaisia luopumaan +etuoikeuksistaan. + +Tämä oli kokonaan vastenmielinen ajatus paroonille. Jos kerran +parempi-osaiset voitiin pakottaa siihen, he siis eivät olleet +väkevämmät. Heillä ei siis myöskään ollut mitään väkevämmän +velvollisuuksia niitä kohtaan, joita nyt heikommiksi sanottiin. Heillä +oli siis kaikki velvollisuudet vain itseään kohtaan, sillä nähtävästi +oli elämä taisteloa, jossa jokainen tahtoi vallata itselleen niin +suuren ja leveän jalansijan kuin mahdollista. + +Siitäkö olikin kysymys? Siitäkö taisteltiinkin, kumpi oli heikompi, +kumpi väkevämpi? + +Nykyisen laskutavan mukaan olivat ne heikommat, joita oli vähempi. +Siihen katsantokantaan ei parooni Manfelt voinut suostua milloinkaan. +Voima ei riippunut yksinomaan miesten luvusta vaan myöskin laadusta. +Sen hän oli jo nuorena oppinut sotarinnassa. + +Mutta kansanvaltaisessa yhteiskunnassa oli useimmilla aina valta. Se +oli paroonin mielestä vähemmän suotavaa. Elämä oli taisteloa, myönsi +maisterikin. Mutta taistelossa ei käskenyt jokainen, vaan yksi. + +--Siinäpä se, sanoi maisteri. Setä on sittenkin palvellut liian kauan +Venäjällä. + +Parooni Manfelt ei suuttunut mistään niinkuin siitä syytöksestä, että +hän muka olisi vieraan maan palveluksessa isiltäperityn länsimaisen +maailmankatsomuksensa unohtanut. Hän vastasi sentähden hyvin kiivaasti +maisterin sanoihin. + +Signe-neidin täytyi astua välittämään. + +--Miksi elämän täytyy olla välttämättömästi taisteloa? hän kysyi. +Miksi se ei yhtä hyvin voi olla rauhaa? + +Ihmisellä oli hänen mielestään kyllin sotaa sisälläänkin. Siellä oli +hänellä tarpeeksi tilaisuutta taistella, käskeä ja komentaa, vieläpä +hallitakin, jos hän oli kyllin voimakas ihminen. Mutta muiden +hallitseminen oli hänen mielestään ala-arvoista ja halveksittavaa; oli +yhtä suuri häpeä hallita kuin tulla hallituksi. + +--Tuo on nyt sitä tolstoismia, hymyili parooni kohauttaen olkapäitään. +Sen mukaanhan kaikki esivalta olisi väärä? + +--Niin onkin, sanoi Signe-neiti. + +--Sen katsantokannan oikeampi nimi on anarkismi, lausui maisteri +ankarasti. Onneksi on sitä käytännöllisistä syistä kuitenkin mahdoton +toteuttaa. + +Paroonin kylvettäjänä ja Signe-neidin entisenä oppilaana pyydettiin +Jaana usein perheen yhteiseen kahvipöytään. Hänenkin läsnäollessaan +keskusteltiin joskus näistä kysymyksistä. Kaikki käyttelivät sanojaan +niin taitavasti, ettei Jaana tiennyt oikein, ketä oli uskominen. +Parooni oli hänen mielestään oikeassa, maisteri oli oikeassa, mutta +enimmän oikeassa oli kuitenkin Signe-neiti, sillä epäilemättä oli +kaikki esivalta väärä ja kaikki hallitsevat ansainneet hirsipuun. + +Mutta pahaa ei ollut pahalla vastustettava, sanoi Signe-neiti. + +Sitä totuutta ei Jaana voinut koskaan omakseen tunnustaa. Se oli hänen +mielestään sitä samaa joutavanpäiväistä lörpötystä, jota papit puhuivat +ja jolla kaikkea vääryyttä maailmassa peitettiin ja pönkitettiin. + +Samaa sanoi suutarikin, joka nykyään oli Jaanan vaikuttavin oppi-isä. + +Paha, joka palveli hyvää, oli hyvä. Se oli suutarin yksinkertainen ja +keskitetty uskontunnustus. + + + + +33. + + +Kapinan ja uhman henki, joka Jaanan päätä tätä nykyä piti pystyssä, +jätti hänet toisinaan. Silloin itki hän illat pitkät kotonaan ja tunsi +itsensä huonoimmaksi kaikista ihmisistä. + +Hän mietti elämäänsä, sen onnettomia kohtaloita, ensimmäistä tuloaan +Helsinkiin ja sitä häväistystä, joka täällä oli kohdannut häntä. Myös +kuollutta lastaan hän muisteli joskus. Ja mitä enemmän hän muisteli, +sitä vuolaammin virtasivat hänen kyyneleensä. + +Erään sellaisen raskaan yön aamuna hän kertoi kaikki Signe-neidille. + +Signe-neiti kauhistui. Oliko sellainen väkivalta mahdollista? + +Hän itki itse ja ilmaisi heti ensi näkemällä maisterille Jaanan +salaisuuden. + +Maisteri päätti ominpäin ryhtyä asiaan. + +Mutta kuka oli se huopahattuinen nuori mies, joka oli tarjoutunut +Jaanan sirkus-kavaljeeriksi? Ja kuka oli se ilkeännäköinen mies, joka +oli oikea syypää? + +Maisteri pani liikkeelle kaikki salapoliisi-vaistonsa. Kenties tätä +tietä päästäisiin niin monen muunkin mystillisen rikoksen jälille, +jotka viime vuosina olivat yhteiskuntaa järkyttäneet. + +Hän keskusteli asiasta eräiden puoluetoveriensa kanssa. Ne myönsivät +tapahtuman kylläkin mahdolliseksi. Kaikki oli mahdollista tähän aikaan. +Mutta mitä voitiin rikollisille, jos kerran järjestysvalta itse oli +heidän kanssaan liittoutunut. + +Mutta järjestysvalta tahtoi puhdistautua. Sitä vastaan oli liian +raskauttavia huhuja liikkeellä, jotka se itsekin katsoi itselleen +häpeällisiksi. Poliisimestari, jonka puoleen maisteri vihdoin +mieskohtaisesti kääntyi, otti hänet sentähden vastaan varsin +ystävällisesti. + +--Syyllinen on saatettava rangaistukseen, hän sanoi. Mutta voitteko te +antaa jotakin tietoa syyllisestä? + +--Ja jos minä voin? + +--Silloin on järjestysvalta tekevä tehtävänsä. + +Hän lupasi sen kunniasanallaan. + +Maisteri jatkoi tiedustelujaan. Niin tapasi hän kerran roistot +Helsingin rautatie-asemalla. He seisoivat kaikessa rauhassa eräällä +läpikulkupaikalla ja katsoivat tarkasti silmiin jokaista ohikulkijaa. + +Maisteri tunsi heidät heti siitä yksityiskohtaisesta +henkilökuvauksesta, jonka Jaana oli esittänyt hänelle. Siistinnäköinen, +kiveräviiksinen nuori mies kuiskutteli erään toisen vanhemman miehen +kanssa, jonka naama heti osoitti hänen kuuluvan yhteiskunnan alimpiin +pohjakerroksiin. + +--Vangitkaa nuo miehet! hän sanoi eräälle suomalaiselle +poliisikomissariukselle, joka samalla kulki siitä ohitse. Nimeni Yrjö +Antero Pouttu, filosofian maisteri. + +Komissarius katsoi häneen kuin mielenvikaiseen. + +Sitten hän hymyili sääliväisesti. + +--Ne miehet eivät kuulu minun valtani alle, hän lausui matalalla +äänellä. + +--Hyvä, siinä tapauksessa minä telefonoin poliisimestarille. + +Komissarius iski silmää tuttavallisesti. + +--Ne miehet eivät ota mitään käskyjä vastaan kaupungin +poliisimestarilta. + +--Suoraan kuvernööriltä siis? + +--Ylempää. + +--Kenraalikuvernööriltä? + +--Ylempää. + +--Mahdotonta. Venäjän sisä-asiain ministeristöstäkö? + +Komissarius kuiskasi jotakin hänen korvaansa. Maisteri näytti kokonaan +puusta pudonneelta. + +--Se ei ole totta, hän sanoi kiivaasti. + +--Kyllä, hymyili komissarius. Mutta maisteri on nähtävästi hermostunut. + +Maisteri Pouttu syöksyi ulos. Hän oli vielä aivan topertunut +komissariuksen tiedon-annosta. + +Oliko se siis todellakin niin? Voiko mikään esivalta maailmassa käyttää +sellaisia palvelijoita? + +Maisterin täytyi tunnustaa itselleen, että asioiden tila oli toivoton. +Mitkään hänen harrastamistaan kansanvaltaisista uudistuksista eivät +olleet mahdolliset, niin kauan kuin lailla ei ollut voimaa eikä Suomen +kansa saanut takaisin valtiollista itsemääräämis-oikeuttaan. +Perustuslaillinen taistelu oli käytävä ensin ja passiivinen vastarinta +vietävä voittoon, vaikka sen sitten olisi muututtava aktiiviseksikin. + +Maisteri Pouttu tunsi tällä kertaa povensa paisuvan sangen aktiivisista +edellytyksistä. Kenties ei ollut muuta keinoa? Kenties tuli kaikkien +perustuslaillisten kansalaisten liittyä yhteen, suureksi aseelliseksi +järjestöksi? + +Mutta samana iltana istui Jaana kotonaan tuolla pienessä kamarissa +pihan perällä ja koki opetella Internatsionalea--virsikanteleella. + + + + +34. + + +Niin liehuivat kerran liput tangoissa. Niin sanottiin kerran, että +kansan tahto oli korkein laki Suomenmaassa. + +Kansa tahtoi, ja kaikki valtion pyörät pysähtyivät. Kansa tahtoi, ja +koko yhteiskunta-koneisto lakkasi toimimasta. Kansa tahtoi, ja +järjestysvalta oli sen käsissä. Kansa tahtoi, ja junat, laivat, kaikki +tottelivat sen määräyksiä. + + »Allons enfants de la Patrie, + le jour de gloire est arrivé----» + +Vanha parooni Manfelt tapasi itsensä hyräilemästä marseljeesia. Hänen +tuleva vävynsä maisteri Pouttu oli kirjoittautunut kansalliskaartiin, +hänen tyttärensä Punaiseen ristiin. Itse kulki hän pitkin katuja +aamusta iltaan, teki käyntejä tuttaviensa luona, keskusteli +kadunkulmissa uppo-outojen ihmisten kanssa ja koki sotilaan silmällä +arvostella nykyisen aseman mahdollisuuksia. Nyt hän seisoi +Nikolainkirkon edustalla Aleksanteri II:sen patsaan läheisyydessä ja +näki Suomen leijonalipun hulmahtavan ilmaan senaatin, yliopiston ja +poliisikamarin harjalta. Hänen selkänsä oli oijennut, hänen silmänsä +sädehtivät. + +Epäilemättä oli tämä vallankumous. Mutta missä olivat tykit ja +sotilaat? + +Komppania kansalliskaartia kulki reippain askelin yli torin. Hyvä +tahti, hymyili parooni. Mutta missä olivat miesten kiväärit? Aikoivatko +he paljain käsin käydä painimaan Venäjän tykkiväen, jalkaväen ja +kasakkain kanssa? Eikö liehunut Viaporissa valtakunnan lippu, eivätkö +seisoneet sotalaivat satamassa valmiina laukaisemaan? + +--Seis! huudettiin hänelle venäjäksi. + +Hän oli mietteissään kävellyt pari kadunristeystä ja tullut Uudenmaan +kasarmin tienoille. + +Katu oli suljettu. Venäläinen sotamies ojensi pistimensä. + + »Contre nous de la tyrannie + l'étendard sanglant est levé--» + +Hänen täytyi kääntyä takaisin. Ei, tämä ei ollut mikään vallankumous. +Tämä oli kevytmielinen kansanjuhla, jonka marsalkat ammuttaisiin +ohjelman viimeisessä numerossa, nimittäin suuressa ja loistavassa +ilotulituksessa. + +Mutta iltapäivällä hän kuuli, että senaatti oli eronnut. Parooni +Manfelt tunsi sydämensä säpsähtävän. Kenties tämä sittenkin oli +vallankumous? Kenties tässä sittenkin tehtiin historiaa? + +Tuli ilta ja yö. + +Kaupunki lepäsi pilkkoisessa pimeydessä. Sähkö ei palanut, kaasu ei +palanut. Venäläisten sotalaivojen heijastajat mereltä vain joskus +sivelivät korkeimpia katonharjoja. + +Parooni Manfelt seisoi ikkunansa ääressä. Mitään niin pimeätä ja +synkkää hän ei muistanut nähneensä elämässään. Mitä tapahtui yössä? +Miksi eivät pyssyt paukahtaneet? Miksi eivät tykit jyrähtäneet? + +Hän oli yksin kotona. Signe-neidillä oli palvelusvuoro Punaisen ristin +sairaalassa, joka oli erääsen koulurakennukseen järjestetty. Maisteri +Pouttua hän näki vain silloin tällöin. Hän tuli kuin tuulessa, kertoi, +mitä tiesi ja meni jälleen menojaan. + +Posti ei kulkenut, sanomalehdet eivät ilmestyneet. Mutta sanottiin, +että kaikkialla kautta koko Venäjän valtakunnan vallitsi tällä hetkellä +sama pimeys, Kaspian merestä Arkangeliin ja Puolasta Siperiaan saakka. +Kaikkialla oli suuri sunnuntai. Kaikkialla lepäsivät työtätekevät +kädet. Mutta miljoonat aivot työskentelivät sitä ankarammin. + +Parooni Manfeltista tuntui kuin olisi hänet äkkiä temmaistu irti koko +ihmiskunnasta ja asetettu yksin seisomaan silmä silmää vastaan jonkin +suuren ja tuntemattoman maailmanmahdin kanssa. Oliko aika loppunut? +Oliko iankaikkisuus alkamassa? + +Hän avasi ikkunan. Kolkko syystuuli puhalsi ohi hänen valkean päänsä +huoneesen. + +Talot nukkuivat pimeässä. Näytti siltä kuin olisi koko maailma mennyt +levolle. Eivät ajurien rattaat rätisseet, eivät vierineet raitioteiden +vaunut. Syvä hiljaisuus vallitsi kaikkialla. + +Mutta alhaalta kadulta kuului askeleita. Näkyi sieltä täältä salalyhty +välkähtävän. + +Ketä ne olivat, jotka kulkivat siellä yössä? Mitä siellä tehtiin ja +mitä suunniteltiin? Oliko tämä vallankumous? Jos oli, miksi ei +raikahtanut ratkaiseva huuto: + + »Aux armes, citoyens! Formez vos bataillons!----» + +Silloin olisi asema ollut selvä parooni Manfeltin mielestä. Salama +olisi valaissut yön, ihmiset olisivat nähneet toisensa ja yhtyneet. +Mahdollisesti se olisi ollut epätoivoinen taistelu. Mutta oliko tämä +pimeys toivorikkaampi? + +Silloin se olisi ollut hänen mielestään vallankumous. Silloin hän +kenties itsekin olisi vielä vyöttänyt miekan kupeelleen. + +Jos koko kansa nousi, niin kuka voi silloin jäädä istumaan? Jos sen +kerran täytyi tapahtua, jos isänmaan onni ja maine vaati sitä, niin +eteenpäin sitten kaikki jumalan nimeen! Kerranhan kaikkien tuli kuolla. +Miksi ei sitten yhtä hyvin voinut kuolla kunnialla? + +Mutta ellei mikään todellinen vallankumous ollut mahdollinen, niin +miksi sitten leikkiä vallankumousta? Sitä ei parooni Manfelt voinut +mitenkään käsittää. + +Kuitenkin hänen täytyi tunnustaa itselleen, että tämä ei ollut mitään +leikkiä. Kenties tämä sittenkin oli totista totuutta, totisinta, mikä +vielä koskaan oli astunut hänen eteensä elämässä? Aiottiinko taistella +ilman aseita? Tahdottiinko toimeenpanna vallankumous ilman +verenvuodatusta? + +Oli jotakin ahdistavaa ja tukahduttavaa yön hiljaisuudessa. Minkälainen +oli sen aamu oleva? Syntyikö siellä jotakin pyhää? Oliko kansojen päivä +koittamassa? + +Miljoonat aivot työskentelivät tuon yön pimeydessä. Miljoonat ja taas +miljoonat ajatukset risteilivät tuon synkän ja tähdettömän +taivaankannen alla. Nekö kävivät sotaa keskenään? Sekö oli oleva +tulevaisuuden vallankumous? + +Silloin ei häntä tarvittu enää. Silloin hän voi mennä rauhassa levolle. + +Mitä jos kaikki nuo lukemattomat ajatukset olisivat vapaita, varmoja ja +itsetietoisia? Mitä jos jokaisen niiden takana seisoisi yksilö, joka +tuntisi voimansa ja tarkoitusperänsä? Mitä jos ne kerran päättäisivät +olla tottelematta niitä, jotka käskivät? + +Silloin ei olisi mitään järjestysvaltaa enää. Silloin ei olisi mitään +valtakunnan sotajoukkoja maalla eikä merellä. Silloin menisivät tyhjiin +kaikki linnat ja valtaistuimet eikä jäisi jälelle muuta esivaltaa enää +kuin jumalan kirkas päivä, joka paistaisi päälle vapaiden ihmisten +ensimmäisen luomisen aamun ihanuudessa. + +Vanha parooni värisi. + +Hän sulki ikkunan nopeasti ja rupesi riisuutumaan. Oli vaarallista +tuijottaa tuohon yöhön. Huumaavat harha-opit piilivät sen syvässä +pimeydessä. Eikö marssinut siellä ainoastaan poliittinen vallankumous? +Astuiko sen takana anarkismi ja nihilismi? + +Vanha parooni Manfelt ei ollut koskaan ollut mikään leimuava +isänmaanystävä eikä koskaan millään merkillisemmällä tavalla kansansa +kohtaloihin vaikuttanut. Hän oli ollut nuorena iloinen upseeri, +vanhempana suuri vivööri ja elostelija. Se isänmaanrakkaus, mikä +hänellä epäilemättä oli, samoin kuin koko hänen muukin +maailmankatsomuksensa, oli aina ollut vain jotakin ylimalkaista ja +pintapuolista, sivistyneen miehen tavallista kiintymystä vapaampiin +yhteiskunta-oloihin ja kunnioitusta omaa entisyyttään sekä sukunsa +traditsioneja kohtaan. Isänmaa ei ollut koskaan astunut hedelmöittävänä +valtana hänen sydämeensä. Se ei ollut koskaan tarvinnut häntä, yhtä +vähän kuin hän sitä. + +Nyt hän tunsi tarvitsevansa. + +Hän ei tahtonut olla yksin tässä yössä. Hän tahtoi kuulua johonkin +itseään suurempaan ja korkeampaan yhteyteen. Ja hän haki esille +Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat ja rupesi niitä vesissä silmin +vuoteellaan puoli-ääneen deklamoimaan. + +Kynttilä liekutti yöpöydällä. Vanhan paroonin silmät painuivat umpeen. + +Hän uneksi. Hän näki unta Napoleonista. Hän näki keisarin ratsastavan +valkealla orhillaan, näki Austerlitzin aamun koittavan ja trikolorin +liehuvan valtamerestä niin valtamereen. Mutta hän näki myös vanhan +kaartin kaatuvan paikalleen ja kaartin takana kansan, miehiä, vaimoja, +lapsia, kaikki riveissä, kaikki laulaen, kaikki saman suuren, surmaa ja +elämää antavan tunteen elähyttäminä: + + »Amour sacré de la Patrie, + conduis, soutiens nos bras vengeurs. + Liberté! Liberté chérie, + combats avec tes defenseurs!----» + + + + +35. + + +Jaana kulki nämä päivät kuin kuumeessa. Se oli siis vihdoinkin saapunut +tuo suuri hetki. Hänenkin kylpylaitoksensa oli päälakkokomitean +käskystä suljettu. Kukaan ei saanut tehdä työtä tänä kansan pyhän +tahdon viikkona, jona vuosituhansien vääryydet kostettaisiin. + +Suutari kuului kansalliskaartiin ja oli plutoonanpäällikkö. Hänen +vaimonsa, joka oli erään hyvin tärkeän keskustoimikunnan jäsen, oli +lähetetty ylimääräisellä junalla maaseudulle. Jaanalla ei ollut mitään +luottamustointa. Kuitenkin hän oli kirjoittautunut Punaisen ristin +jäseneksi. + +Mutta sen hän oli tehnyt vain paremman puutteessa ja koska kaikki +muutkin tekivät niin. Hän odotti. Eihän tämä vielä ollut kuin alkua. +Missä olivat giljotinit ja hirsipuut? + +Jaana kuuli, että poliisi oli pantu viralta. Se oli hänen mielestään +aivan luonnollista. Mutta miksi ei heti erotettu kaikkia virkakuntia? +Miksi mitään esivaltaa enää? + +Hän oli itse mielellään antanut roponsa yhteiseen lakkokassaan. Mutta +hän ei vaan voinut ymmärtää, miksi tarvittiin enää mitään yleisiä +rahankeräyksiä. Miksi ei pankkeja ryöstetty? Miksi ei heti tehty +yleistä tasajakoa? + +Kuitenkin hän eli päivänsä riemuitsevassa juhlatunnelmassa. + +Hänestä tuntui kuin olisi koko maailma nyt ottanut hänen asiansa +ajaakseen, kuin hän itse olisi ollut koko tämän suuren ja valtavan +liikkeen keskipiste. Kun hän kuuli, että junat ja laivat olivat +köyhälistön käskettävissä, hän iloitsi siitä aivan kuin ne olisivat +olleet hänen käsissään. Kun hän sai tietää, että kansa oli miehittänyt +poliisikamarin, oli hänestä kuin hän itse olisi istunut sen pöydän +takana ja jakanut määräyksiä, joita kadunkulmiin naulattiin. Hän +pukeutui punaiseen, röijy hänellä oli itsellään ja hameen hän sai +lainaksi eräältä ystävättäreltään. Hän liikkui päivät päästään +Rautatien-torilla, kuunteli kiihoittavien kansanpuhujien sanoja ja +odotti joka hetki ensimmäistä tuliluikkua tuprahtavaksi. + +Eräänä aamuna puhui suutari. Jaana oli tunkeutunut aivan puhujalavan +läheisyyteen. Suutari pauhasi sorrosta ja herrojen väkivallasta. Äkkiä +katkesi häneltä ajatuksen juoksu ja hän jäi avuttomana eteensä +tuijottamaan. + +Silloin sattuivat hänen silmänsä Jaanaan. + +--Tuossakin seisoo yksi väkivallan uhri, hän huusi. + +Hän osoitti Jaanaa sormellaan ja kertoi parilla sanalla hänen +onnettomuutensa. Kaikki katsoivat Jaanaan. Tämä oli karahtanut +tulipunaiseksi. Häntä hävetti niin, ettei hän tahtonut voida pysyä +paikoillaan. Kuinka suutari saattoikaan? Miksi ei häneltä ensin +kysytty, tahtoiko hän onnettomuuksineen tulla yleisen huomion +esineeksi? + +Mutta suutari oli taas päässyt alkuun ja jatkoi kasvavalla intohimolla +puhettaan. Hän puhui marttyyreistä. Silloin kohosi Jaanan pää. +Epäilemättä oli hänkin marttyyri. Se ei ollut mikään häpeä, jonka +tähden tarvitsi punastua. Kunnia se oli, suurin mikä voi ihmisen osaksi +tulla. Marttyyrit valmistivat tietä tuhansille. + +Hän tunsi, että kivi putosi hänen sydämeltään. + +Ennen aavistamaton valkeus täytti hänet. Hän ei ollut siis turhaan +kärsinyt, hänenkin huolensa ja huokauksensa olivat siis osana siinä +pilvenpiirtävässä tuskan vuoressa, joka nyt vyöryisi maailman mahtavien +päiden ylitse. Miksi ei hän ollut enempi kärsinyt? Sitä suurempana +olisi kostonpäivä nyt koittava hänelle. + +Ja Jaana meni sinä iltana kotiinsa silmät säkenöivinä ja povi paisuvana +uusien surujen ja itkujen hämärästä ikävöimisestä. Kaikki hän tahtoi +kestää, kaikki kärsiä, jos se jollakin tavalla voisi olla onneksi +kansan tuomiopäivälle ja tulevaisen vanhurskaalle vihalle. + +Eräs seppä, johon hän Rautatien-torilla oli tutustunut, saattoi häntä. +He istuivat yhdessä ja pakinoivat innostuneina myöhään yöhön. Seppä +oli, samoin kuin Jaana tietämättään, anarkisti. Heidän tuumansa kävivät +yhteen ja kun heidän vihdoin piti puoli-yön aikana erota, he löivät +lujasti ja toverillisesti kättä toisilleen. + +--Huomenna siis, sanoi seppä. + +--Huomenna, sanoi Jaana. + +Mutta samalla muisti seppä, ettei hänellä oikeastaan enää mitään +majapaikkaa ollutkaan. Juuri vähän ennen lakkoviikon alkamista olivat +pomot hänet kortteeristaan karkoittaneet, sillä kekseliäällä +perustelulla muka, ettei hän ollut maksanut asuntovuokraansa. Kun pomot +taas jollakin toisella yhtä rikkiviisaalla tekosyyllä olivat hänet +konepajasta jo aikoja sitten erottaneet, ei hän ollut tullut +vuokranneeksi uuttakaan asuntoa, vaan oli viettänyt yön siellä, toisen +täällä, tullen etupäässä toimeen vain omien suurten ajatustensa +antimilla. + +--Täytyy kärsiä vakaumuksensa tähden, sanoi seppä. + +Se oli Jaanan mielestä kerrassaan sankarillista ja hän tarjosi heti +sepälle yösijan omassa kamarissaan. + +Seuraavana päivänä sanottiin, että lakon tuli päättyä. Se oli Jaanan +mielestä tuiki käsittämätöntä. Päättyä? Miksi? Kaikkihan oli vasta +alussa. + +Sanottiin, että herrat olivat saaneet eräitä lakeja ja oikeuksia. Ne +eivät Jaanaa liikuttaneet. Eihän proletariaatti ollut vielä saanut +mitään. Oliko katkaistu kaulaa vielä yhdeltäkään möhömahalta? + +Seppä selitti hänelle, että herrat olivat pettäneet kansan asian. +Lakkoa oli jatkettava. Kukaan ei saanut mennä työhön. + +--Minä en ainakaan mene, hän sanoi. + +--Enkä minä, vakuutti Jaana. + +--Yksimielisyys on proletariaatin voima, selitti seppä. Mutta onko +sinulla jotakin suuhun pantavata? + +Jaana haki esiin, mitä hänellä oli. Seppä söi hyvällä ruokahalulla. + +--Ei sinulla ryyppyä ole? hän kysyi. + +Ei ollut Jaanalla. + +Se oli suuri vahinko sepän mielestä. Ryyppy olisi ikäänkuin kirkastanut +luontoa ja lisännyt heidän toverillista mielialaansa. + +--Herrat ovat sulkeneet kapakat, hän sanoi, ettei proletariaatti tulisi +tietoisuuteen omasta voimastaan. + +He lähtivät molemmat yhdessä kävelemään. He näkivät senaatintorilla +jaettavan joitakin lappuja joita vallasväki riemuiten näytteli +toisilleen. He näkivät vanhojen herrojen itkevän ilosta ja nuorten +poikien huutavan ja hurraavan kadunkulmissa. + +Sanottiin, että Suomi oli saanut takaisin valtiollisen itsenäisyytensä. + +Mitä se heitä liikutti? He eivät tunteneet asemansa vähääkään entisestä +parantuneen. + +Torilla he tapasivat suutarin. + +--Lakko täytyy nyt lopettaa, hän sanoi. + +He eivät voineet uskoa korviaan. + +--Se on keskuskomitean käsky, selitti suutari. Ja toisakseen, me olemme +saaneet kaikki, mikä tällä hetkellä on ollut mahdollista. + +--Mitä me olemme saaneet? + +Jaana ja seppä korottivat ääntään uhkaavasti. + +--Yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden, selitti suutari. Äänestyslippu on +nyt se ase, jolla me tulemme maan valloittamaan. + +Hän meni menojaan. Mutta Jaana ja seppä katsoivat toisiinsa +tyytymättöminä. + +--Suutari on liitossa herrojen kanssa, sanoi seppä vihdoin. + +--Hän ei ole mikään oikea toveri, lisäsi Jaana. + +Unioninkadulla tuli maisteri Pouttu heitä vastaan. Hän tervehti +ystävällisesti. + +--Me olemme voittaneet! hän huusi ohimennen. + +Te olette voittaneet, ajatteli Jaana. Kuitenkaan hän ei sanonut sitä. + +Mutta he päättivät sepän kanssa, ettei vallankumous saanut jäädä tähän. +Mikä oli onnistunut kerran, onnistuisi toisenkin kerran. Mutta silloin +ei ollut päästettävä herroja asioita sotkemaan. + + + + +36. + + +--Kaikki herrat helvettiin, sanoi seppä. + +--Pää poikki ja jalat jokeen, paransi Jaana. + +He kaksi tunsivat olevansa oikeita tovereita. + +He olivat täysin yksimielisiä siitä menettelytavasta, jota oli +seurattava. Täytyi takoa niin kauan kuin rauta oli kuuma. Kerran oli +heidänkin vuoronsa tuleva. + +Seppä jäi sitten Jaanan luokse asumaan. He elivät niinkuin mies ja +vaimo. + +Kumpikaan heistä ei mennyt työhön. Mutta Jaanalla oli säästöjä ja he +elivät jonkun aikaa molemmat niillä. + +Seppä oli juoppo ja seuraa rakastava. Heidän kamarinsa tuli keskukseksi +monelle hengenheimoiselle vapaalle kansalaiselle, jotka eivät mitenkään +voineet taipua lainalaisen yhteiskunnan orjuuttaviin ja kaikkea pyhää +yksilöllisyyden tunnetta polkeviin ikeisiin. Jaana oli heidän kaikkien +kuningattarensa. + +Täällä ei ollut orja kukaan. Täällä vallitsi vapaus, veljeys ja +tasa-arvoisuus. Kaikki oli yhteistä, niin Jaana kuin Jaanan rahat. +Elettiin niinkuin viimeisten päivien pyhät ja toivottiin tuhatvuotisen +valtakunnan suurta aamu-aurinkoa koittavaksi. + +Oikeastaan heillä oli jo tuhatvuotinen valtakunta. Vahinko vaan, että +se loppui samalla kuin Jaanan kassa. Heille ei jäänyt silloin elääkseen +muuta kuin heidän oma suuri ajatuksensa, joka yhdisti heitä: tavaran +tasaaminen. + +Silläkin voi elää jonkun aikaa. + +Mutta sitten sai järjestysvalta vihiä heistä, teki tutkimuksiaan, tuli +eräisiin tuloksiin ja otti kiinni yhdestä apajasta koko kumppaniston. + +Jaana pääsi pian takaisin vapaalle jalalle. Häntä vastaan ei mitään +erikoisemmin raskauttavaa ilmestynyt. Toiset eivät olleet yhtä +onnellisia ja jäivät edelleen niiden lujien lukkojen taakse, jotka +poroporvarillinen yhteiskunta on keksinyt kaikkien todella vapaiden +yksilöiden kiusaksi ja kauhistukseksi. + +Jaana oli siis jälleen puilla paljailla. Hän sai kuitenkin paikan +eräässä pienessä saunapahaisessa laitakaupungilla. + + + + +37. + + +Jaana eli nyt täydellistä henkistä kaksoiselämää. + +Vankina ollessa olivat syvyyden lähteet läikähtäneet hänen sydämessään +ja hän oli jälleen löytänyt lohdutuksen isiensä ja äitiensä uskonnosta. +Mutta vankilan ulkopuolella kohtasi taas ajan kapinoitseva henki hänet, +tarttui hänen tukkaansa ja pudisti, niin että hänen täytyi mennä +myrskyn mukana ja seurata sitä hapset hajallaan. + +Toisin päivin hän puki itsensä mustiin, toisin punaiseen. + +Kun hänellä oli mustat päivänsä ja yönsä, hän luki raamattua, itki, +kävi kirkossa, oli suurimman epätoivon partaalla, kunnes rauhan +palmumetsät hiljaa alkoivat humista hänen korvissaan. Silloin hän +voi myös joskus illalla ilmestyä vielä entisen opettajattarensa +Signe-neidin luo, joka ei enää neiti ollutkaan, vaan maisteri Poutun +onnellinen vaimo. Täällä hän tahtoi puhua talon emännän kanssa +iankaikkisuuden asioista, istui usein myöhään yöhön ja lähti kyynel +silmänurkassa, kiitellen ja kostellen ihmisten laupeutta ynnä sen Isän +hyvyyttä, joka asui heidän omissatunnoissaan. + +Punaisina päivinään hän näki verta. Silloin hän vietti hurjaa ja +epäsiveellistä elämää, seurusteli vain yhteiskunnan pohjakerrosten +kanssa ja takoi heidän kanssaan monta rohkeata ja mielenvikaista +suunnitelmaa lainalaisen yhteiskuntajärjestyksen hävittämiseksi. +Silloin hän uneksi vain vallankumousta, silloin pyörivät vain pääkallot +hänen sielunsa silmien edessä, talot olivat hänelle vain sopivia +painoja dynamiittipanosten päällä ja lyhtypatsaat hirsipuita. Silloin +hän myös joskus ilmestyi tuttavansa suutarin perheeseen ja tahtoi +keskustella siitä, mikä hänen mielessään paloi sammumattomana kalkkina. + +Suutarista oli tullut tyyni sosialisti, samoin hänen vaimostaan. Joskus +he voivat vielä innostua Jaanan kanssa vallankumouksesta, mutta +mieluummin he puhuivat jostakin muusta. Vaimo, joka oli Jaanan +kasvinkumppali, sai silloin tällöin tietoja kotipuolestaan. Täällä sai +Jaana kuulla, että kauppias Luikarinen oli palannut vankeudesta ja että +koko Lentuan kylä oli nimellisesti liittynyt sosialidemokraattiseen +puoluejärjestöön. Kerrottiinpa vielä, että siellä puuhattiin +osuuskauppaakin. Mutta muuten olivat lentualaiset kaikki asestettuja +anarkisteja eikä kauppias Luikarinen uskaltanut enää liikkua illoin +ulkona, sen jälkeen kuin häntä vastaan eräänä pimeänä syys-yönä oli +tehty epäonnistunut murhayritys. + +Jaana kuunteli ahnaasti näitä tietoja. Hänellä oli monta tuttavaa +Punaisessa kaartissa, vaikka hän itse ei ollut koskaan tullut sen +naiskomppaniaan kirjoittautuneeksi. + +Muuten hän lähti aina sangen tyytymättömänä suutarin perheen luota. Sen +mieto vallankumouksellisuus ei miellyttänyt häntä. Hän olisi tahtonut +seurustella jakopiinien ja sansculottien kera, tehdä Marat'n ja +Robespierren sankaritöitä. Samoin, vaikka ei yhtä selvästi, hän tunsi +myös mustina päivinään kaipaavansa jotakin muuta kuin sitä haaleata +uskonnollisuutta ja ihmis-ystävyyttä, jota hänelle maisteri Poutun +perheessä tarjottiin. Abrahamin, Iisakin ja Jaakopin jumalaa hän +kaipasi, kuluttavaa kuin tuli ja kiivasta kuin jalopeura. Hän halasi +rikkoa toden teolla, mutta myöskin tulla toden teolla rangaistuksi. + +Häntä ei miellyttänyt tämä penseä kaksinaisuus. Hän olisi tahtonut +paljon jyrkempää ja leimuavampaa kaksinaisuutta. Kapinan, uhman ja +syyllisyyden veriruskeita ruusuja hän ikävöi, mutta tuta myöskin kaikki +katumuksen ja itsekidutuksen skorpionit ihossaan. + +Ja sitten hän tahtoi, että lumivalkeat siivet kasvaisivat hänen +selkäänsä ja hän leijailisi kautta ilman suoraan jehovan seitsemännen +taivaan ihanuuteen. + +Hän tahtoi sanalla sanoen oikeata taivasta ja oikeata helvettiä, juuri +sellaisia, joiksi juutalaisten jumala ne oli luonut, eikä mitään niiden +väärennettyjä, väljähtyneitä ja laimistuneita välimuotoja. Ja hän +toivoi, että hän saisi esimaun niistä molemmista jo ennen kuolemaansa. + +Kerran oli hänellä punainen päivänsä. + +Tykit jyrisivät Viaporissa. Sanottiin, että proletariaatin hetki oli +tullut. + +Jaana ei sitä uskonut enää. Kuitenkin sykki hänen sydämensä kiivaasti, +kun hän kuuli, että Punakaarti oli kutsuttu lippujensa alle. + +Hän seisoi varhaisena aamuna Tähtitornin mäellä tiheässä +kansanjoukossa. Päivä paistoi päälle peilityynten vetten ja salmien, +joiden kahden puolen valkeat savupilvet tuprahtelivat. Luonnossa +vallitsi syvä hiljaisuus. Päälinnoituksen temppelien kupoolit +kimmelsivät pilvettömän taivaan alla, jonka laelta keskikesän nouseva +aurinko säteili ruhtinaallisena yli ystävien ja vihollisten. Silloin +tällöin putosi tykinluoti viheriöitsevien saarten väliin, jotka +keinuivat kuvastavassa vedessä niinkuin kukitetut laivat taikka pitkät, +lehtipurjeiset kirkkoveneet Suomen suurilla järvenselillä. Jokainen +luoti, joka upposi ulapalle, pystytti haudalleen huimaavan korkean ja +kapean vesipatsaan. Jaanasta oli ensin kuin olisivat lapset käyneet +leikkisotaa taikka iloinen talkooväki puhaltanut poskistaan summattoman +suuria tupakkakiehkuroita. + +Mutta yhtämittainen jyrinä ilmassa täytti pian hänen sielunsa pyhällä +vavistuksella. Jumalan lapset siellä kävivät sotaa, kuolon viikatemies +siellä teki korjuutaan. Ja hänestä tuntui kuin hän olisi seisonut +korkeampien voimien ympäröimänä, vaistomaisesti hän risti kätensä ja +rukoili äänettömästi itsekseen: »Isä meidän, joka olet taivaassa.» + +Kansanjoukko hänen ympärillään seisoi mykkänä kuin kirkkomäellä. Tämä +näky vaikutti heihin kuin jumalanpalvelus. Täytyi olla hyvin hiljaa, +ettei häiritsisi sitä. + +Mutta illalla muutti maisema luontoaan. Taivas oli pilvessä, +teräsharmaat aallot löivät raskaasti rantamiin. Oli ilmestynyt ulapalle +suuria sotalaivoja, joiden sivut välkkyivät väkevässä, sinertävässä +valossa, jyristen ja salamoiden synkän pilven alta kohti kapinoitsevaa +linnoitusta. Silloin loimottivat myös Jaanan silmät Tähtitornin mäellä. +Ahnaasti, suu puoli-avoinna ja sieraimet levällään hän tuijotti tuohon +häikäisevään valoviivaan, sininen tuli tunki hänen aivoihinsa ja oli +kuin olisivat aavat aallot ja pitkät pilvenrannat yhtyneet hänen +ylitsensä suureksi, kumisevaksi tyhjyydeksi, jossa pimeys oli syvyyden +päällä, mutta jumalan henki jyrisi autioiden vetten päältä: »Tulkoon +valkeus.» + +Mutta valkeus ei tullutkaan. + +Sanottiin seuraavana päivänä, että kapina oli kukistettu. Sitäkään ei +Jaana uskonut enää. Hän eli yhtämittaisessa haltioitumisen tilassa eikä +tiennyt enää itsekään, mikä hänen mielestään oli mahdollista, mikä +mahdotonta. + +Sinä päivänä hän kuitenkin puki itsensä mustiin. Illalla hän istui +yksin kotonaan ja luki raamattua. Hänen eteensä sattui ensimmäisen +Mooseksen kirjan kuudes luku. + + »Ja tapahtui, koska ihmiset rupesivat lisääntymään maan päällä + ja siittivät tyttäriä; + + niin Jumalan pojat näkivät ihmisten tyttäret kauniiksi ja ottivat + emänniksensä kaikesta kuin he valitsivat. + + Silloin sanoi Herra: ei minun henkeni pidä nuhtelemaan ihmistä (sanan + kautta) iankaikkisesti, sillä hän on liha; sentähden olkoon hänelle + aikaa sata ja kaksikymmentä ajastaikaa. Siihen aikaan olivat sankarit + maan päällä; ja myös sitte kuin Jumalan pojat makasivat ihmisten + tytärten kanssa ja he olivat siittäneet heille lapsia: nämä olivat + valtiaat, ne muinen kuuluisat miehet.»------ + +Jaanan silmät loistivat kummallisesti. + +Miksi ei ollut enää se aika? Miksi eivät Jumalan pojat enää tulleet +ihmisten tytärten luo? + +Hän sulki kirjan ja rupesi hitaasti riisuutumaan. Mutta hänen poskensa +hehkuivat hekkumallisella punalla ja hänen sydänalaansa viilsi niinkuin +olisi tulinen rauta ratkonut hänen sisälmyksiään. + +Jaanan asunto oli tähän aikaan eräässä laitakaupungin talon +matalakattoisessa vinttikerroksessa. + +Huonekaluston muodosti pääasiallisesti sänky, mutta se olikin sitä +tilavampi, mahtavampi ja silmiinpistävämpi. Sängyn vastakkaisella +seinällä oli suuri peili, jonka edessä hänen oli tapana iltatoalettinsa +suorittaa. + +Tällä kertaa hän teki sen tavallista perinpohjaisemmin. + +Vaatekappale vaatekappaleelta paljastui hänen valkea, synnillinen +ihonsa, kunnes hän seisoi kokonaan alastomana. Hän peilaili itseään, +kääntelihe, keikisteli, ojensi käsivartensa ilmaan, hymyili, ihastelihe +ja astui askeleen eteenpäin. Taas hän astui toisen taaksepäin, pani +käsivartensa niskaan, keinutteli lanteitaan, punnitsi rintojaan ja +huomasi ne täysipainoisiksi. Hetki hetken perästä kului eikä Jaana +muistanut levolle menoaan. + +Huone valkeni vähitellen. Nouseva aurinko, jonka kultaiset säteet +sattuivat tähänkin tomuiseen vinnin-ikkunaan, tapasi hänet vielä +seisomasta kuvastimensa edessä ja omaa aistillista kauneuttaan +imehtimästä. + + + + +38. + + +Seuraavana päivänä hän pukeutui jälleen punaiseen. + +Hän seisoi erään torin varrella ja näki väkijoukon estävän +raitiotie-vaunun kulkemasta. Hän näki kunnallisen suojakaartin +marssivan esiin aseet kädessä, kivien lentelevän, revolverien paukkuvan +ja punakaartilaisten vastaavan tuleen. + +Äkkiä huudettiin jostakin: + +--Pois tieltä! + +Jaana kurotti ahnaasti kaulaansa katukäytävältä. Hän näki syöksyvän +esiin kymmenkunnan kivääreillä varustettua miestä, pysähtyvän, +tähtäävän ja laukaisevan. Eräitä kunnalliskaartilaisia kaatui. Kansa +puhkesi riemuhuutoihin. + +--Pois tieltä! Meidän pojat ampuu. + +Jaanakin huusi muiden mukana. Hän tuskin huomasi sitä itse. Hänen +sieraimensa olivat laajentuneet huppeloivan hurmeen hajusta, maassa +makaavien ruumiiden näky tenhosi hänen silmiään. Hän unohti, missä hän +oli ja kuka hän oli, hän kuuli vain ympärillään paukkuvat laukaukset ja +ymmärsi, että tässä tehtiin kuolemaa, että proletariaatin päivä oli +koittanut ja tullut koston hetki veripurppurainen. + +Uusi yhteislaukaus. Lisää kaatuneita ja haavoitettuja. + +Kunnalliskaarti hajosi. Kiväärimiehet tekivät kokokäännöksen ja +katosivat. + +Kansanjoukossa katukäytävällä nähtiin myöskin eräs vanha, valkohapsinen +herra, nuori nainen käsipuolessaan. Se oli parooni Manfelt. Huolimatta +tyttärensä estelyistä hän oli saapunut tänne. Maisteri Pouttu oli +kunnalliskaartilaisten riveissä. Hän ei ollut kuitenkaan haavoittunut. + +Parooni Manfelt oli poissa suunniltaan. Hän ei vielä jaksanut käsittää +tätä. Koko tapaus oli hänestä niin järjetön, niin typerä, niin +mielenvikainen, ettei sille ollut vertaa kansojen historiassa. +Taistelivatko nyt Suomen kansalaiset keskenään? Nyt kun kaikki kerran +oli saavutettu? Nyt kun Suomi oli saanut takaisin lainalaisen +vapautensa ja ikivanhan itsenäisyytensä? Miksi nyt juuri panna kaikki +alttiiksi? Miksi nyt juuri sekoittua Venäjän valtakunnan keskinäisiin +kapinakysymyksiin? Eivätkö nuo ihmiset tienneet, että hallituksen +sotajoukot olivat voittaneet ja että kaksipäinen kotkalippu jälleen +liehui Viaporissa? Tahtoivatko he vartavasten valmistaa Venäjän +armeijoille tilaisuuden tunkeutua rautaisena kiilana Suomen vasta +toipuvaan yhteiskuntaruumiiseen? + +Äkkiä hänen silmänsä pimenivät. Hänen sydäntään vihlaisi niin, että +hänen täytyi nopeasti painaa sitä kädellään. + +Hän näki jotakin kuulumatonta. + +Ruumiita hän oli nähnyt ennen, laukauksia hän oli kuullut ennen, +seisonut sodassa hän oli ja katsonut silmiin kuolemaa. Mutta nyt näki +hän jotakin, jota hän ei ollut vielä koskaan nähnyt eikä edes unissaan +voinut uskoa mahdolliseksi. + +Hän näki nuoren, pitkä-palmikkoisen naisen hyppelevän kadulla ja +potkivan kuolleita, maassa makaavia kunnalliskaartilaisia kasvoihin. + +Se oli Jaana. Hän ei ollut voinut hillitä itseään enempää. Hän oli +hullaantunut veren ja ruudin hajusta, koston hekkuma oli hänet +haltioittanut, hän hyppeli, hän tanssi höyryävien ruumiiden kesken ja +potki niitä kasvoihin, rintaan, kaikkialle, huutaen, huitoen, leimuten +kuin lieska punaisessa puvussaan. + +Oli jotakin niin peljättävää, jotakin niin alkuaikaista ja +metsänpetomaista tässä näyssä, että vanha parooni Manfelt horjahti ja +tapasi avuttomana käsillään ilmaa. Hänestä oli kuin olisi hän nähnyt +silmiensä edessä ilmi elävänä itse Baabelin porton ja lohikäärmeen, +joka karkeloi riemuitsevaa kuolemantanssiaan tomuksi menevän maailman +raunioilla. + +Mutta tuo pitkä palmikko, joka häilyi ilmassa? Eikö hän ollut nähnyt +ennen sitä? + +Välkähdys välkähdykseltä muistui hänen mieleensä synkän suvun tarina, +sen, jonka kohtalon ikuiset vallat olivat säätäneet käymään +vääjäämättömään perikatoon. Eikö hän ollut nähnyt tuota naista kerran +ennen eräässä laitakaupungin pahamaineisessa talossa, nuorena, arkana, +säikkyvänä kuin hirvi? Eikö se ollut sama palmikko, joka oli laahannut +maassa pitkin katua, silloin kun rääkätty nainen oli väkivaltaisesti +viety väärän esivallan korjuuseen? Eikö tuo sama nainen ollut sitten +pessyt ja hieronut häntä, istunut hänen talossaan, saanut osakseen +siellä pelkkää hyvyyttä sekä hänen että hänen tyttärensä puolelta? +Hänkö nyt tanssi ruumiiden keskellä, viimeisen päivän vimmassaan, +riemuitsevana, voitollisena? Olivatko kaikki taivaan kynttilät +sammuneet ja auenneet syvyyden lähteet, purkaen punaisesta kidastaan +ennen tuntemattomia hirviöitä ja liskoeläimiä? + +Mutta päivä paistoi keskikesän pilvettömältä taivaalta. Luonto ei ollut +muuttanut muotoaan. + +Siis oli ihminen itse muuttunut? Ja vanha parooni Manfelt kaatui +paikalleen. + +Hän oli saanut halvauksen, mutta hän eli vielä. Tytär puhkesi +epätoivoiseen valitukseen. + +--Isä kuolee! hän huusi. Apua! Apua! + +Kukaan ei auttanut heitä ympärillä. Syvät rivit seisoivat synkkinä ja +äänettöminä. Kuului joukosta vain joku karkea kiroussana. + +--Lahtari p----le! lisäsi toinen. Auttakoon itseään! + +Parooni Manfelt kuuli, mitä sanottiin. Hän avasi silmänsä ja katsoi +suurella, surullisella silmäyksellä tytärtään. Hänestä oli kuin olisi +koko tämä kansa ollut tuomittu perikatoon. Eikö se ollut itse +heimonhengetär, joka tanssi teolla, raakana, punaisena, riihattomana, +iloiten irtipääsystään, polkien kantapäänsä alle kukistuvan +kultuuri-yhteiskunnan muodot, tavat ja siveyslait? + +Hän tunsi, että hänen hetkensä oli tullut. Ja hän sulki silmänsä +jälleen ja painoi valkean päänsä kovaan katukiveen. + +Jaana ei karkeloinut enää. Hän oli äkkiä pysähtynyt, tullut tuntoihinsa +ja hiipinyt pois raukeana, hiljaisena ja hervottomana. + +Huudettiin: + +--Kasakat tulevat! + +Kansanjoukko hajosi kuin karja kaikkiin ilmansuuntiin. + + + + +39. + + +Jaana meni nyt nopeasti alaspäin. + +Hänen vastustusvoimansa oli murtunut. Oli kuin olisi hänessä mennyt +rikki jotakin. Hän puutui kuin puuksi vähitellen, vajosi +välinpitämättömään, typerään tylsyyteen, jossa eivät mitkään +yksilölliset ajatukset ja tunteet enää menestyneet. + +Näön vuoksi palveli hän vielä saunapahaisessaan. + +Tylsästi hän täytti toimensa, tylsänä hän söi, joi ja meni levolle, +joka ei aina ollut vain unta varten. Hänelle oli jo kaikki +samantekevää. Ainoa, mikä vielä hiukan virkisti häntä, oli viina; hän +nautti sitä joka päivä synkän sydänalansa vahvistukseksi. + +Olisi ollut väärin sanoa, että hän kärsi enää. Hän ei ollut onneton +eikä onnellinen. Hän ei toivonut mitään eikä enää surrut mitään. Hän +eli päivästä päivään niinkuin eläin, vailla tietoa hyvästä ja pahasta, +tyytyväisenä, kun sai lähimmät tarpeensa täytetyksi. + +Eräänä myöhäisenä talvi-iltana tuli harvinainen vieras hänen saunaansa. +Se oli se sama nuori näyttelijä, joka kerran oli näyttänyt olevansa +toden teolla rakastunut häneen toisissa onnellisemmissa olosuhteissa. +Näyttelijä oli nyt ollut pitkällä juomaretkellä. Siinä syy, miksi hän +oli näin ala-arvoisen paikan valinnut hyväätekevälle kylvylleen. + +Herra ei näkynyt enää muistavan häntä. Jaana muisti hänet hyvin, mutta +ei sanonut mitään. Herra oli väsynyt, mutta virkistyi kuivattaessa ja +teki ikäänkuin muodon vuoksi jonkun lähentelevän liikkeen. + +Jaana käsitti sen heti todeksi. Mutta hänen vaatteensa olivat märät ja +likaiset ja hän häpesi niitä. Hän pistäytyi sentähden toiseen huoneesen +hiukan pukeutumaan. + +Kun hän palasi takasin, oli herra mennyt. Hän ei ollut viitsinyt +odottaa Jaanaa, jättänyt vain juomarahan pöydänkulmalle. + +Jaana seisoi, katsoi kummissaan eikä ymmärtänyt ensin ollenkaan. Mutta +sitten hän suuttui, kirosi itsekseen ja pillahti pian täyttä kurkkua +itkeä kallottamaan. Hän tunsi itsensä hyvin onnettomaksi. + +Hän häpesi. + +Hän oli herjattu, halveksittu. Hänestä ei välitetty enää. Häntä +silitettiin päälaelle ja potkaistiin sitten niinkuin koiranpentua tuota +tuonnemmaksi. + +Saunassa ei ollut enää ketään. Herra oli ollut viimeinen vieras siellä. + +Jaana itkeä kallotteli vielä kadulla. Hänen askeleensa horjahtelivat, +sillä hän oli nauttinut tänään tavallista enemmän väkeviä. Satoi lunta. +Hän kulki erään puiston läpi ja heittäysi vihdoin kinokseen istumaan. + +Hän ei viitsinyt enää jatkaa toivotonta käyntiään. Tässä saisi hänen +loppunsa tulla. Kinokseen hän kuolisi, kuupertuisi. Siitä korjatkoot. + +Lumihiuteet putoilivat hänen kasvoilleen, sulivat ja kattoivat pian +koko hänen ruumiinsa valkeaksi. Hän näki unta, että hän oli kuollut ja +tullut taivaasen. Siellä oli paljon väkeä, hienoja herraspoikia ja +tyttöjä, mutta myöskin talonpoikaisia, niiden seassa mummo. Jumala +istui lempeänä ja aurinkoisena salin perällä. Jaana tahtoi juosta, +langeta hänen jalkainsa juureen, kostuttaa ne itkullaan ja kuivata +jälleen pitkillä suortuvillaan. Mutta mummo ei päästänyt häntä. +Mummolla oli kädessään pitkä koivupiiska, jolla hän uhkasi Jaanaa. + +--Sinä tottelematon tyttö! Mistä sinä tulet? + +Jaana ei tiennyt, mitä sanoisi. Hän tunsi luvattomilta retkiltä +tulevansa. Mummo kävi kohti ja tahtoi piiskata häntä. Jaana pelkäsi, +mutta häpesi vielä enemmän, että sen täytyi näin kaiken kansan ja itse +isä-jumalan nähden tapahtua. + +--Ei paljaan päälle, hän rukoili. Ei paljaan... + +Hän heräsi siitä, että joku pudisteli häntä. Se oli eräs maalaispappi, +joka sattumalta oli asioilla pääkaupungissa. Hän oli kulkenut puiston +läpi ja nähnyt valkean vaimon kinoksessa kyyröttävän. + +Hänen sanansa olivat lempeät ja Jaana kuunteli häntä. Hän lupasi +hankkia yösijan hänelle ja Jaana tahtoi nousta. Mutta hän ei jaksanut +enää. Papin täytyi nostaa hänet ylös ja taluttaa häntä. + +Jaana tunsi itsensä täysin turvalliseksi hänen käsipuolessaan. Ja kun +hän lähemmin katsoi, oli hänestä kuin hän olisi nähnyt joskus ennen +tuon hyväntekijänsä. Eikö se ollut hänen naapuripitäjänsä kirkkoherra +kaukaa pohjan periltä, sama, joka kerran kauppiaan pirtissä oli +kehoittanut laittomaan asevelvollisuus-kutsuntaan ja sitä ennen Herran +pyhällä ehtoollisella hänen huulilleen kalkin ja rippileivän ojentanut? + +Mutta hän oli liian väsynyt muistaakseen mitään enää sen selvempään. +Tahdottomana hän antoi taluttaa itseään läpi yöllisen lumisateen, johon +he molemmat kuin kaksi valkeuden viatonta enkeliä hävisivät. + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Jaana Rönty, by Eino Leino + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JAANA RÖNTY *** + +***** This file should be named 14337-8.txt or 14337-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/4/3/3/14337/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/14337-8.zip b/old/14337-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..8f13256 --- /dev/null +++ b/old/14337-8.zip |