initial commit of ebook 14351HEADmain

6 files changed, 12028 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/14351-0.txt b/14351-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..979121f
--- /dev/null
+++ b/14351-0.txt
@@ -0,0 +1,5813 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 14351 ***
+
+MAALISKUUN LAULUJA; TARINA SUURESTA TAMMESTA; YÖKEHRÄÄJÄ
+
+Eino Leino
+
+
+1896.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+
+MAALISKUUN LAULUJA
+
+  Maaliskuulla
+  Koti
+    Isän kuollessa I-III
+    Rikkaruohoja
+    Salaisuutena
+    Mennyt koti
+  Kesä
+    Lemmen uhrit
+    Kullan luo
+    Kullan luota
+    Onnen apila
+    Siskojen kesken
+    Kaupunkimatka
+    Yli metsän koitti jo päivän koi--
+    Kostettu kostaja
+    Paimentytön kesä
+    Haaveilevalle siskolle
+    Antin päiväpalkka
+    Marjamaan
+    Heinätyössä
+    Käkösen taru
+    Karkeloista palatessa
+    Petetty neito
+    Kun neitoni läksi
+    Aatekuteet, toiveniidet
+    Kaihomiellä
+    Rakastunut
+    Kultaansa ikävöivä
+    Huolissaan huokaileva
+    Mä metsän polkua kuljen--
+    Ensimäisen ylioppilaskesäni muisto
+    Pyhät on pihlajat pihalla
+    Hyljätyn valitus
+    Sinipiikojen laulu
+    Syyslaulu neidolleni
+    Matkalla
+    Ensi lumen aikoihin
+  Maailmalla
+    Viiman viemä, tuulen tuoma
+    Puhtahat purjeet
+    Auer ja usma
+    Suuret aatteet
+    Kompia 1-4
+    Vastamyrkkyä
+    Filosofeeraava ylioppilas
+
+TARINA SUURESTA TAMMESTA Y.M. RUNOJA
+
+  Tarina suuresta tammesta
+    Alkusointu
+    I-IX
+  Tammen lastuja
+    Aaltojen alla Väinämöisen synty
+    Kun kello seisoo--
+    Lemminkäisen laulu
+    Vanhoille
+    Väinämöisen palaus
+    Kevätlaulu
+
+YÖKEHRÄÄJÄ
+
+  Yökehrääjä
+  Proloogi I-III
+  Kalevalan kankahilta
+    Marjatan laulu
+    Vellamon neiet
+    Lemminkäisen äiti
+    Pohjan neien kuolo
+    Kiputytön laulu
+    Sukkamieli
+  Mieron tiellä
+    Maantiellä
+    Pihlajan alla
+    Ma oon kuin aallolla pursi--
+    Huonoa seuraa
+    Sonetti Leilalle
+    Soutelemassa
+    Kuin musta ja valkeaa--
+    Tai en itkis ollenkaan--
+    Kadotettu ystävä
+    Jo loppuvi öljy--
+    Mierolaisen joulu
+    Samettisilmä
+    Eräälle ystävälleni
+    Metsään nukkunut
+    Joutotyötä
+    Hatara sydän
+    Yö
+    On munkin rinnassani hongat huojuneet--
+    Ma uneksin--
+    Kuvernöörin koira
+    Kompia I-II
+  Hämärissä
+    Elä itke impeni nuori
+    Ne silmät ne onnea säihkyivät
+    Minun mieleni oli kuin lampi
+    Sun äänesi milloin se säteilee
+    Oi, istuos impeni tänne
+    En tiedä, miks sua pelkään
+    Mikä on laulu lainehilla
+    Hän kulkevi kuin yli kukkien
+    Leikitäänkö? Leikitään
+    Olin kulkenut kukkaistarhat
+    Oi, suljehan silmäsi sirkkusein
+    Nuku hetkinen impeni nuori
+    Oi, muistatko vielä sen virren
+    Hyi, kuinka sa impeni hymyilit noin
+    Sa kuuletko laulua kummaa
+    Katsokaamme kauvan näin
+    Kuin kilpaa kulkuset soivat
+    Hän onneton rannalle uinui
+    Näkinkengät ne rannalla karskui
+    Vait! Hän nukkuvi
+    Elä pelkää impeni armas
+    Näin pääni kun helmahas painan
+    Sua katselen silmin huikaistuin
+    Jo lapset laivoja veistää
+    Oi poimikaamme
+    Sua lemmin kuin soutava sotka
+    Yöperhonen nuori se nukkui
+    Emo etsien huoneesta huoneesen käy
+    Miks tuli mun äkkiä kylmä nyt
+  Metsätorpparin lauluja
+    Metsätorpparin laulu
+    Terve, luonto!
+    Hanget soi
+    Aamun toivossa
+    Tälläpä pojall' on--
+    Tuntemattomille tutuille
+    Päivän laskiessa
+    Salojärven joutsenet
+    Elkää te rikkahat
+    Legenda
+    Nuorten usko
+    Erakon hämmästys
+  Kesämuistoja
+    Metsäpuro
+    Aamutunnelma
+    Soita somer, helkä hiekka!
+    Kuusi ja lähde
+    Kuljin kerran läpi honkaholvin--
+    Kylätiellä
+    Miksi suree kummun kuusi?
+    Syystunnelma
+
+
+
+
+
+
+MAALISKUUN LAULUJA
+
+(1896)
+
+
+
+
+MAALISKUULLA.
+
+On raitis aamu, Palmusunnuntai,
+ja ilma tuoksahtaa niin puhtahalta,
+mut kylmä tuntu on sen tuoksullai--
+on vielä talvi, viel' on hallan valta.
+
+Jo kirkkahana aaltoo avaruus,
+jo päivyt paistavi, jo hohtaa hanki,
+vaan kaikkialla viel' on hiljaisuus
+ja taivas valju on ja maa on vanki.
+
+Niin luonto nukkuu kuni lapsonen,
+mi onnen untaan uinuu herttahinta,
+ja tuskin kuulee hengitystä sen,
+on otsa puhdas sekä tyyni rinta.
+
+Ei vielä leivon suvilaulut soi,
+ei virrat vuolaat syökse kuohumalla,
+mut keväästä jo urvut unelmoi
+ja kesä haaveksii jo hangen alla.
+
+Näin kevätunelmoita urpupuun
+ja lemmen haavehia hangen alta
+lie nääkin nuoret laulut maaliskuun,
+kun vast' on aavistettu kevään valta.
+
+
+
+
+KOTI.
+
+    _Sijan tieän, kussa synnyin,
+    en tieä sitä sijoa.
+    kussa kuolo kohtajavi._
+                      Kanteletar.
+
+
+
+ISÄN KUOLLESSA.
+
+(1890.)
+
+
+I.
+
+Nosti kevät vaaramaille marjat,
+kylvi laaksoloille kukkiaan,
+vapautti aallot vaahtoharjat,
+velloi luonnon vedet pursumaan,
+sydämissä elpyi toivesarjat,
+rinnat kaikki uhkui riemujaan.
+
+Mutta kevät, riemunaika, multa
+murti toiveheni kultaiset,
+sytti sydämeeni tuskan tulta,
+hersymään sai kyynelhettehet:
+kevähällä kuoli taatto kulta,
+siitä mulle murhe, kyynelet.
+
+
+II.
+
+Yksin istun rantamalla
+kauniin kotilahdelman,
+siinä istun murhemiellä
+alla tuomen tuoksuvan.
+
+Rinta aaltoo, aate raivoo,
+kuohuu kyynellähtehet:
+»Taattoamme, taivon Herra,
+meiltä sentään viene et!
+
+Vuota vielä vuosi, kaksi,
+jotta kasvaa siskot saa,
+viel' ei jaksa viljon veljet
+kurkihirttä kannattaa.»
+
+Oli kuin ois aallot mulle
+säälitellen laulelleet,
+rukoelleet hongat, raidat,
+rannan paadet heltyneet.
+
+Mut viikon päästä mä taattokullan
+jo saatoin oudolle retkelleen
+ja silloin saatoin ma alle mullan
+myös lapsenuskoni toiveineen.
+
+               *
+
+Näin sitten mä haihtuvan siskosein
+kuin kuplaset maailmalle,
+näin sortuvan viljon veljyein
+niin nuorina taakan alle.
+
+Näin voimien riutuvan äidiltäin,
+hänen horjuvan hautaan varmaan,
+ja sortuvan kallihin kotini näin,
+työn murtuvan taattoni armaan.
+
+Ja silloin armasta taattoain
+ma muistelin murhemielin
+ja silloin lietoa kanneltain
+ma kaiutin kaihokielin.
+
+Ja lauloin onnea lapsuuden,
+sen uskoa, uinailuita--
+kuin syksyn siirtyvä leivonen
+suvilempeä, laulupuita.
+
+
+III.
+
+Kylmä on hangen kiiltävä pinta,
+kylmempi saiturin jäätynyt rinta,
+kolkko on lehdetön syksyn lehto,
+kylmempi onneton orvon kehto--
+kylmempi, kolkompi vielä on varmaan
+patsas haudalla taattoni armaan.
+
+
+
+RIKKARUOHOJA.
+
+Noin noukit rikkaruohoja,
+oi äiti, taimitarhastas
+ja kohta kaikk' on puhdasta
+sun pienoisessa puistossas.
+
+Mut kohta sydän lapseskin
+jo versoo rikkaruohoja--
+kun sielläi, äiti armahin,
+sa saisit yhtä puhdasta!
+
+
+
+SALAISUUTENI.
+
+Varkaan lailla hiivin hiljaa,
+ihmisiä karttelen,
+kuljen seinän vierustoita,
+keskitietä tohdi en.
+
+Kädessäni käärön kannan,
+sitä hellin povellain,
+ett'ei multa aarrettani
+viedä vieras saisi vain.
+
+Kaupungista päästyäni
+metsätielle poikkean;
+sama mulle, minne kuljen--
+alle hongan istahdan.
+
+Siinä vasta murhevirrat,
+itkut ilmi pulppuaa;
+kädessäni kannan koito
+äidin kuolonsanomaa.
+
+1896.
+
+
+
+MENNYT KOTI.
+
+Äsken koito kotimailla
+kuljin taasen surussain,
+kun on mennyt koti multa,
+poissa poikamaailmain.
+
+Poissa tuolta tuomilehto,
+jossa kertun laulu soi,
+poissa kuuset kukkalatvat,
+jotka lasna huminoi.
+
+Karja käypi laitumella
+minun leikkilehdossain,
+kodin kuuset tukkipuina
+uivat kotilahdellain.
+
+Pirtin peräseinämältä
+honka myöskin kaadettiin:
+uutistorppaan notkon päässä
+saatiin seinähirsi niin.
+
+Honka oli turvanamme
+tuiskiessa tuulispään,
+sepä pohjan jäiset viimat
+aina väisti lehvillään.
+
+Uusi aika lehdot murti,
+kuuset kumos, hongat kaas,
+mutta kodin kaunisteeksi
+noussee uudet taimet taas.
+
+1892.
+
+
+
+
+KESÄ.
+
+    _Linnut liitteli sanoja,
+    puien latvat lausehia._
+                   Kanteletar.
+
+
+
+LEMMEN UHRIT.
+
+Veikko: »Anna, sisko, ruusu tuosta,
+  ruusu ihanaisin,
+  että viedä immelleni
+  illalla sen saisin!»
+
+Sisko: »Ota ruusu! Lemmellesi
+  annan ruusun parhaan--
+  oma lempi ryösti multa
+  elon ruusut varhaan.»
+
+1891.
+
+
+
+KULLAN LUO.
+
+Synkkä on yöhyt ja öiset saaret,
+tumma on taivon vyö--
+Tummana impeni ihanan kaulan
+kaartavi kutri-yö.
+
+Valkea, puhdas on aallon vaahto
+harjalla laineiden--
+Valkea mieli on impeni armaan,
+pulmuni puhtoisen.
+
+Norjana aaltojen harjanteita
+halkovi purteni mun--
+Norjana noin myös notkuvi varsi
+impeni ihaillun.
+
+Täysiksi purjehen poimut tuuli
+painavi paisumaan--
+Täysi on impeni uhkuva rinta,
+täysi on tunteitaan.
+
+Vinkuos viima ja ärjyös aalto,
+tuosta ma huoli en--
+Kohta ma joudun, kohta ma lasken
+kultani rannallen!
+
+
+
+KULLAN LUOTA.
+
+Mä yksin soutelen yössä
+ja laulelen hiljakseen
+ja katson, vierellä venhon
+kuin leikkivät väreet veen.
+
+Ja aaltojen laillapa aatteet
+myös mulla ne karkeloi,
+ne eelle purteni entää,
+en seurata niitä voi.
+
+Ja tuonne ne aattehet kiitää
+kodin armahan valkamaan,
+siell' äitini varmaan valvoo
+ja vuottavi poiuttaan.
+
+Mut aatteita paljon, paljon
+jää purteni jälkehen:
+jäi impeni ihana sinne
+surumielellä rannallen.
+
+Oi, onkohan taivaan alla
+viel' onnea suurempaa,
+kun keskellä kahden lemmen
+näin lempien soutaa saa!
+
+
+
+ONNEN APILA.
+
+Nelilehtisen apilan tullessain
+mä löysin karjatiellä,
+mut toisen hukkasin rinnaltain
+ja siit' olen murhemiellä.
+
+Sen oisin ma antanut neidollein--
+sinä armahin neitokulta!--
+Mut tuost' älä itke, mun impyein,
+saat ainoonkin sinä multa.
+
+Kun illan tuulonen tullevi tuo,
+niin sille sen aion ma antaa,
+se onneni kukkasen impeni luo
+niin hiljaa, hellien kantaa.
+
+Ja jospa se joutuis aalloillen,
+kun järven poikki se lentää,
+niin tottahan lahjana laineiden
+se neitoni rantahan entää.
+
+Näin kulki mun kukkani toivoen
+ja raittiiksi kuohusta kastui.
+Mut nähnyt ei sitä impynen
+ja--murskaksi onneni astui.
+
+1892.
+
+
+
+SISKOJEN KESKEN.
+
+»Niin suloinen ja hertas on
+kyll' onnellinen lempi,
+mut lempi vallan onneton
+on sentään suloisempi.
+
+Näät siin' on aina tenhoa
+ja tuntehille uutta,
+on toinen päivä toivoa
+ja toinen toivotuutta.»
+
+Tään Siiri kuuli siskoltaan
+ja päätti tuota koittaa.
+Mut turhaan! Kaikki poiat vaan
+hän vangiksensa voittaa!
+
+
+
+KAUPUNKIMATKA.
+
+Poika nuori kaupunkihin
+läksi myötätuulta,
+purtta pientä viima vinha
+saatti salmen suulta.
+
+Alkumatkan aavan seljän
+kulki joutuisasti.
+Vasta illan tullen pääsi
+kaupunkihin asti.
+
+Missä viipyi poika nuori
+vaikk' on myötätuuli?--
+Rannalla on kullan koti,
+siellä simahuuli.
+
+
+
+YLI METSÄN KOITTI JO
+ PÄIVÄN KOI--
+
+Yli metsän koitti jo päivän koi,
+kun nurmella neitonen kulki,
+kukat kukkivat auki jo umput loi,
+jotk' eilen illalla sulki.
+
+Ja neitonen nuori se nurmella vain
+niin hiljaa, hiljaa astui,
+ja kukkaset nyökkäsi kuiskuttain,
+kun kasteesta helmat kastui.
+
+
+
+KOSTETTU KOSTAJA.
+
+Vuota, kylmä tyttö, kyllä kostan--
+mietti poika tullen tytön luota--
+suukon kielsit, kohta kahta pyydät.
+Koston kovan mietti neiollensa
+poika nurjamieli metsätiellä:
+Kolmeen iltaan impyensä luokse
+aikonut tuo julmuri ei mennä.
+
+Työtä tehden kului ensi päivä,
+lauleskellen poika nuori raatoi,
+keveästi kuokka nousi, laski,
+hiki helmieli kulmillansa.
+
+Tuli toinen päivä. Laulu lakkas,
+kuokka unhottui ja otsa kuivi,
+katse kuokkijalta aina nousi
+yli kuusten tuonne kunnahalle,
+josta puiden taitse talo puunti.
+
+Illan suussa poika kuokan heitti,
+juoksi lehdon lähteen vieremälle,
+siihen istahti ja illan istui,
+lauloi kaiholaulujaan ja itki.
+
+Mutta lepikössä impi istui
+huokaellen sydänhuoliansa,
+kuuli kujerruksen kuttimielin,
+iloksensa itkun vaikerruksen.
+Turha, poikaparka, nyt on kostos,
+vaikka viikon oisit nurjamiellä.
+
+1893.
+
+
+
+PAIMENTYTÖN KESÄ.
+
+Tyttö nuori päivät pitkät kulki
+korpimailla karjaa paimennellen,
+siellä riemusuulla lauloi tyttö,
+lauloi laajan ilman lintusille
+rinnan nuoren kaihot kaukomielet.
+
+Metsätietä pyssy olkapäällä
+poika uljas, valkolakki, astui,
+kuuli kaiholaulun kalliolta,
+riensi sinne, näki neien nuoren--
+kysyi tältä, mitä tietä voisi
+päästä vaaran taakse tarvassuolle.
+
+Pojan mentyä se tyttö itki,
+eikä itse tiennyt, miksi itki.
+
+Toisen kerran luokse saman paaden
+sattui poika metsämatkoillansa,
+väsyneenä viereen immen istui,
+istui siinä kaiken kesä-illan
+nauratellen neittä kainokaista.
+
+Pojan mentyä taas impi itki,
+eikä tiennyt vielä, miksi itki.
+
+Joutui synkkä syksy, sade-ilmat,
+kuihtui kukat, siirtyi laululinnut,
+kuulunut ei enää metsämiestä,
+kaikunut ei laulu kalliolta.
+
+Paatta vasten paimentyttö itki:
+nyt hän tiesi kyllä, miksi itki.
+
+
+
+HAAVEILEVALLE SISKOLLE.
+
+Käy pois, oi sisko, sen koivun alta,
+se koivu on turmion, tuskan puu!
+On huolten aaltoja lahden aallot
+ja kaihon tuoja on illan kuu.
+
+Sen koivun oksilta kiehtoin soipi
+tuo tarina kaunis ja utuinen,
+mi pettänyt on niin monta, monta--
+ma myös oon kuullunna kerran sen.
+
+Se kevään toivoja tarjoo sulle
+ja kutsuu onnehen ikuiseen.
+Mut ällös lauluhun liioin luota,--
+ei koskaan kuulu se toteuneen.
+
+Ken kerran kuuli sen laulun tenhon,
+sen onnen kalpea kaiho vei,
+hän istui iltamat itkusilmin
+ja rinnan rauhoa saanut ei.
+
+
+
+ANTIN PÄIVÄPALKKA.
+
+Miksi nyt on Antti niin
+käynyt ahkeraksi,
+vaikka ennen mainittiin
+muita laiskemmaksi?
+
+Hovistakin läksi pois--
+onkos kuultu moista!--
+vaikka saanut viikolt' ois
+markkaa kaksitoista.
+
+Nyt hän päivät kaiket vaan
+männikköä kaataa,
+uutismaaksi uutteraan
+lahden rannan raataa.
+
+Miksi nyt on Anttikin
+käynyt ahkeraksi?--
+syynä suu on suloisin,
+immen silmää kaksi.
+
+Sorja Selma aidan taa
+saapuu aina illoin,
+päiväpalkan Antti saa
+suudelmissa silloin.
+
+
+
+MARJAMAANI.
+
+Mansikkahan kesä-aamull' läksin,
+pellon pientareita pitkin kuljin,
+muistin varoitusta äitikullan:
+Tuo'os mulle myöskin joku marja.
+
+Ahkerasti poimin, rove täyttyi.
+
+Mikä liekin silloin kullan tuonut,
+tuonut saman pellon pientarelle!...
+Sinne marjat heitin maistamatta,
+riensin riemuellen kullan luokse
+huulten mansikoiden poimintahan.
+
+--Ällös, äiti, marjojasi surko,
+vuota vielä muuan viikko, kaksi,
+tuon ma sulle koko marjamaani!
+
+
+
+HEINÄTYÖSSÄ.
+
+Niin kuumasti paistaa päivä,
+vaikk' onpi jo laskullaan,
+hiki peittävi Annin otsan
+ja rinta se aaltoo vaan.
+
+Ja työnsä jo heitti ja juomaan
+meni tuonne hän metsän taa,
+kuss' sorjien kuusten alla
+hete puhtahin pulppuaa.
+
+Jo varjossa posket jäähtyy
+janon viileä lähde vie--
+mut ties, kuin sattunut sinne
+myös naapurin Antti lie!--
+
+Jo kaikk' oli heinät koossa
+ja niityllä laannut työ
+ja päiv' oli laskenut ammoin
+ja saapunut vilpas yö,
+
+kun kuusikon helmasta Anni
+sai kotihin kiiruhtain,
+mut poskia poltteli vieläi
+ja rinta se aaltosi vain.
+
+
+
+KÄKÖSEN TARU.
+
+Rannall' lahden istui talon Tilta
+kanssa Villesulhon kuherrellen,
+ihastellen illan ihanuutta,
+kuullen käkökullan kukkumista,
+joka tuolta rantakunnahalta
+helkytteli virttä viehkeintä,
+vihkivirttä kauniin pyhä-illan.
+
+Virkkoi morsiolleen Ville silloin:
+--»Ootko tarinan sa kumman kuullut,
+että käkösestä syksymmällä
+tulee haukka, julma, pääskyn surma?»--
+--»Olen kuullut, mutta tuot' en usko»,
+väitti Tilta, »onhan mahdotonta,
+että käestä, mi kevään kaiken
+kukkuu hellästi ja herttaisesti,
+tulla voisi ahnas, julma haukka».--
+
+Vasta syksyllä kun sorja Ville
+häänsä vietti sekä toisen naisen
+torppaan tuonne lahden taakse saattoi,
+silloin vasta Tilta tarun uskoi
+ynnä paljon, paljon muuta myöskin,
+jot' ei ennen ollut uskonunna.
+
+
+
+KARKELOISTA PALATESSA.
+
+Ne karkelot niin oli hauskat,
+soi soitto niin hurmaavaan,
+ett' aamuhun huilasi aika--
+mitä äiti nyt virkkaakaan!
+
+Hän käskihän varhain tulla
+mun tanssin touhusta pois,
+mut »Tonavan aaltojen» vierren
+ken äitejä muistanut ois!
+
+Oi ällös, äitini, suutu,
+saat ruususen rinnaltain.
+--Mut voi, hän kysyä voisi
+mä keltä, keitä sen sain!
+
+
+
+PETETTY NEITO.
+
+Mä kävelin metsätiellä
+ja kuuset ne kuiski vaan:
+Tuo kalpea tyttö saanut
+lie rukkaset sulholtaan.
+
+Mä laulua aloin laulaa
+ja ylkääni ylistin,
+hänen lempeä, uskollisuutta
+ja kuntoa kiittelin.
+
+Lie lauluni leino ollut
+ja ääneni soinnuton,
+kun säälin huokaus hiljaa
+soi helmasta hongikon.
+
+
+
+KUN NEITONI LÄKSI.
+
+En saanut, impeni armahain,
+mä muistoa muuta sulta,
+jalan jälkesi jäi kotirantaan vain--
+vei senkin jo aallot multa.
+
+
+
+AATEKUTEET, TOIVENIIDET.
+
+Päivä istuttu ol' alla haapain
+vehreällä sammalmättähällä,
+laulut liedot kertoi lemmen tulta,
+naurut raikkaat rinnan puhtautta,
+päämme päällä haavan lehdet helkki,
+aallot leikki jalkojemme alla.
+
+Joutui ilta, painui päivän kulta,
+utuisiksi lientyi lahden rannat,
+tuuli tyyntyi, taltui rannan aalto,
+haapain lieto helke hienontui ja
+kuiskeeks' suli, tuskin kuultavaksi.
+Lakkas silloin myöskin lempilaulut,
+naurannasta raikuneet ei rannat,
+äänetönnä, sanatonna siinä
+istuttiin vaan käsi kättä vasten--
+tunteet yhtyi, aate toistaan etsi.
+
+Kumma kudos, tunnehuntu hieno
+tuntui yhdistävän meitä silloin,
+kuteet toivehista kultaisista,
+niidet siinä aueraattehista.
+Yö se kuteet kutoi, nitoi niidet,
+metsärastas polkusia polki,
+sukkulata heitti illan henki,
+pirtaa veti rannan lainekeiju.
+
+
+
+KAIHOMIELLÄ.
+
+Nouskaa aallot hyrskyharjat
+lauluanne laulamaan,
+että laulustanne taasen
+uljuutta ja voimaa saan!
+
+Mutta mulle miehen mieltä
+aallot enää anna ei--
+on kuin joka lainehelta
+lauleleisi Lorelei.
+
+1894.
+
+
+
+RAKASTUNUT.
+
+Raikkahasti laulaa aamunaalto,
+kun se läikkyellen rantaan lyö,
+hilpeä on haapalehdon helke,
+sit' ei paina elon päivätyö.
+Yksin kerttu laulaa murheissansa
+ikävöiden omaa armastansa.
+
+Minä myöskin aamunaallon lailla
+ennen lapsenmiellä laulelin,
+sitten lietona kuin rannan haavat
+leikin, lemmin, lauloin, tanhusin.
+Nytp' on riemu poissa, kerttu kulta,
+saanut olen huolenvirret sulta.
+
+
+
+KULTAANSA IKÄVÖIVÄ.
+
+Oi, jos oma impeni armahin
+mä tänne sun vieraaks' saisin,
+karit kaikki ma tieltäsi perkkaisin
+ja väylät mä viitottaisin.
+
+Ja kieloja aalloille kylväisin
+mä talvisen tuiskun lailla
+ja saisivat sadetta saaretkin
+ja kunnahat rantamailla.
+
+Näin lempeni tuoksuja henkisit vaan
+ja kulkisit kukkamerta.
+Ja nyt jos, impi, et tullekkaan--
+niin tottahan toinen kerta!
+
+
+
+HUOLISSAAN HUOKAILEVA.
+
+Koko metsä on laulua täynnä,
+joka lehvällä lemmitään
+ja riemuten sirkut ja peipot
+ne kertovat keväästään.
+
+Mut yhtäpä puuta ne linnut
+vaan karttavat kammoten--
+sen alla ma onneton istun
+ja huoltani huokailen.
+
+
+
+MÄ METSÄN POLKUA KULJEN--
+
+Mä metsän polkua kuljen
+kesä-illalla aatteissain
+ja riemusta rintani paisuu
+ja ma laulelen, laulelen vain.
+
+Tuoll' lehdossa vaaran alla
+oli kummia äskettäin,
+niin vienoa, ihmeellistä
+all' lehvien vehreäin.
+
+Minä miekkonen vain sen tiedän,
+minä vain sekä muuan muu
+ja lehdon lempivä kerttu
+ja tuoksuva tuomipuu.
+
+
+
+ENSIMÄISEN YLIOPPILASKESÄNI MUISTO.
+
+Järven taakse tehtiin venheretki,
+järven taakse talontyttölöihin,
+siellä viivyimme me päivän kaiken:
+Aamu aholl' oltiin mansikassa,
+ilta pihamaalla karkeloitiin--
+yö?--se maattiin aitass' impysien.
+
+Purjepurrella kun sitten sieltä
+pois me aamun tullen laskettihin,
+muilla kaikill' oli joku muisto,
+millä ruusu, millä lemmen kukka
+millä kielokimppu rinnassansa.
+Minä yksin ilman olin, eipä
+kukkaa suonut impi mustakulma--
+antoi oman nuoren sydämensä.
+
+Kotirantaan päästyämme, toiset
+riistivät jo kukat rinnaltansa,
+mutta kauvemmin ja hellin huolin
+immen sydäntä mä säilyttelin--
+heitin pois sen vasta viikon päästä.
+
+1895.
+
+
+
+PYHÄT ON PIHLAJAT PIHALLA.
+
+Pyhät on pihlajat pihalla,
+pyhä on kukka pihlajassa,
+marjaset sitäi pyhemmät.
+
+Pyhä on kuusikon käkönen,
+pyhä on suvinen ilta,
+pyhempi Juhannusjuhla.
+
+Pyhät on immen huulten marjat,
+pyhät on ruusut neien posken,
+pyhin puhtaus sydämen.
+
+Puukko lyötiin pihlapuuhun
+suvi-iltaman sulossa,
+kevätlinnun kukkuessa.
+Poika julma neion nuoren
+miellytti metisin kielin
+alla pihlajan pyhäisen
+äiti vanhan nukkuessa.
+
+
+
+HYLJÄTYN VALITUS.
+
+Illalla kävelin mä kangasta pitkin,
+kankaalta kimpuksi kanervia kitkin.
+
+Yö oli ihana ja tuuloset nukkui,
+kukkaset tuoksui ja käköset kukkui.
+
+Miksi mun sydämeni synkäksi saikaan?--
+Muistoni lensivät nuoruuden aikaan.
+
+Katselin kädessäni kankahan kukkaa--
+impeä muistelin tuuheatukkaa.
+
+Maahan ma kanervani kaunihit heitin--
+noinpa ma ilonikin multahan peitin.
+
+
+
+SINIPIIKOJEN LAULU.
+
+»Soi simapilli,
+kutsuos immet
+kuusikon helmasta
+karkelohon!
+Kuutamo kaunis
+alkava yöhyt--
+kaikki ne käskevi
+karkelohon.
+
+Liehuos liina,
+huiskios huntu,
+verho sa ihanan
+impeyden!
+Impinä täällä
+vain elon kaiken
+leijaamme lehvillä
+kuusosien.
+
+Ei sinipiiat
+lemmestä huoli,
+aarre se vainen on
+ihmisien.
+Aarreko? ei vaan
+kalvava tuska,
+riemun ja onnen mi
+ontoksi syö.
+
+Montapa kertaa
+luoksemme tullut
+illalla leikkihin
+ihminen on,
+leikkinyt täällä,
+suukkoja saanut,
+kylpenyt kanssamme
+virroissa myös.
+
+Illan hän leikki,
+toisen jo itki,
+ett'emme lempeä
+tuntea voi--
+aamulla läksi
+kaihoa kantain,
+päivät mi nukkuu ja
+valvovi yöt.
+
+Tuostapa paljon
+impiä metsän
+ihmiset syyttävät--
+meidänkö syy?
+Suukkoihin miks' ei
+ihminen tyydy,
+ilman ei lempeä
+leikkiä voi?
+
+Mutta kun joskus
+illalla yksin
+istumme lehdossa
+vierellä vuon,
+lainehet virran
+vienosti laulaa
+rantaman ulpuja
+tuudittain,
+
+silloinpa meilläi
+pohjasta rinnan
+nousevi huokaus
+kaipauksen...
+Onneksi silloin
+tietänyt ei oo
+luoksemme hiipiä
+poikanen maan!»
+
+
+
+SYYSLAULU NEIDOLLENI.
+
+Jo pilvihin taivas peittyy
+ja paljas on rannan puu,
+tuul' laineita ärjyen nostaa,
+keto kukkiva kellastuu.
+
+Suven hertas ja hempeä aika
+se kestävi hetken vaan,
+mut ainaiseksi se rinnan
+voi velloa aaltoamaan.
+
+Kesän kukkaset elpyy kyllä
+taas tullessa keväimen--
+kun kestäis kesämme lempi
+yli talven ja tuiskujen!
+
+
+
+MATKALLA.
+
+Matka pitkä, mieli musta, mistä lohdun saapi?
+Entisajan auvon muistot murheet karkottaapi.
+
+Sinne jäi mun neitoni kuin kukka kotirannan;
+venhoni mä viiman viedä aukealle annan.
+
+Ällös kukka kotirannan katso ulapalle,
+katso ennen laaksohon tai rannan kukkulalle.
+
+Sortuvan mun aallon alle nähdä voisit siellä,
+siitä ehkä kauvan oisit, impi, murhemiellä.
+
+--Joskus mua muista sentään, muista immyt rukka,
+ettei ensi aallon helmaan kaadu rannankukka.
+
+
+
+ENSI LUMEN AIKOIHIN.
+
+Oli tullut lunta
+jo tulvaltaan
+ja valkea vaippa se kattoi maan,
+kuin neitosen, unta
+mi haaveissaan
+vain uinuvi kainoista toiveistaan.
+
+Lumi puhdasna päilyi
+ja impyinen
+se latuja hiihteli hangellen.
+Ja päivän ne säilyi
+ja yöhyen,
+kunis uus lumi peitti ne umpehen.
+
+               *
+
+Oli ihana neito,
+niin puhtoinen
+ja nuori ja kaino ja kaunoinen.
+Hänet kerran kun keito
+mä nähdä sain,
+heti leimahti lempi mun rintahain.
+
+Kesä-yöhyet vienot
+me lemmimme niin,
+mut syksyllä sitten me erkautiin.
+Vain muistomme hienot
+ne säilyivät--
+kunis uutehen lempehen häipyivät.
+
+
+
+
+MAAILMALLA.
+
+
+
+VIIMAN VIEMÄ, TUULEN TUOMA.
+
+Minä koito kun synnyin maailmaan,
+oli tyyntä ja rauhaisaa,
+kuin alkavan ukkosen eellä on vaan--
+sitä tiennyt en aavistaa.
+
+Mut kohtapa pilviä kokoutui
+mun taivoni tummentain
+ja ukkonen löi, vesi vaahtona ui--
+minä suojoa turhaan hain.
+
+Kuin rikkasen pienen mun viimat vei
+pois kauaksi maailmaan;
+mut tullevi loppu se tuulellei--
+rikan heittävi helmahan maan.
+
+
+
+PUHTAHAT PURJEET.
+
+    _Mit schwarzen Segeln segelt mein Schiff
+    wohl über das wilde Meer._
+                            Heine.
+
+Poikana purjehdin purrella kerran
+laineilla lakkapäillä,
+silloin ma näin lumivalkeat purjeet,
+neitoni laskevan näillä.
+
+Syömeni syttyi ja henkeni hehkui
+armahan immen luoksi,
+mut oli pilkkuja purjeen täynnä,--
+tohdinko niiden vuoksi?
+
+Silloinpa pilvehen päivyt peittyi
+vaatetta valkasemasta.
+Pilkkunen myös oli neitoni purje,
+varjossa näin sen vasta.
+
+Pois päin, purteni murhemielin
+käänsin mä aavaa kohti--
+kaukaa ehkäpä immelleinkin
+puhtailta purjeeni hohti.
+
+Voi kun et paistanut päivyt silloin,
+kaikki nyt toisin oisi,
+mullakin oisi nyt puhtahat purjeet,
+jäljellä ihanne oisi!
+
+
+
+AUER JA USMA.
+
+Ei päivyen auer ja yöhyen usma
+voi yhdessä leikkiä koskonkaan,
+näät toinen se lämmön ja lemmen on lapsi.
+ja toisen on kehtona kylmyys vaan.
+
+Suvipäivyen suukosta syntyvi auer
+ja aikansa kaiken se leikkiä lyö,
+niin kaunisna päällä sen kaartuvi taivas
+ja aalloton selkäin on sinivyö.
+
+Sinä impeni oi, olet aamunen auer
+ja syntynyt lietona leikkimähän,
+et tiedä sä tuulista, ukkossäistä,
+olet lapsonen päivyen pilvettömän.
+
+Minä syntynyt oon kuni yöhyen usma
+vain palteella rantaman hallaisen,
+ei kehtoa huolinut hellivä päivä,
+ma laps' olen yön sekä pimeyden.
+
+Sun kehtoas kierteli haltiat onnen
+ja maailma tarjosi aarteitaan,
+mut äityen itkut ja näljän ja tuskan
+ma lapsuudestani muistan vaan.
+
+Sinä kasvoit kummulla yhteiskunnan
+ja ruusuja vain oli elosi tie,
+minä laaksossa synnyin ja laaksossa kasvoin
+ja kulkenut en yli kukkien lie.
+
+Ei marmori-otsasi puhdasta lunta
+ole huolet ne konsahan uurrelleet,
+ei tummunut itkusta silmäsi taivas,
+ei poskea kyntänyt kyynelveet.
+
+Olet untuvakehdossa uinunut aina
+ja keijuset kehräsi untesi vyön--
+ja sentään koito ma toivoa koitin
+ja luottaa liittohon päivän ja yön.
+
+Oli houreita haaveet ja turhia toiveet,
+ma hullu kun kummulta kukkaa hain,
+ei kukkine mulle ne kunnahan ruusut,
+saan laaksosta onneni etsiä vain.
+
+Ei päivyen auer ja yöhyen usma
+ne yhtehen yhtyä konsana vois--
+kun joutuvi ilta ja usva kun nousee,
+niin auer jo pilkaten häipyvi pois.
+
+
+
+SUURET AATTEET.
+
+Elontaistossa, tuulispäissä
+nuo aattehet suuret vain
+voi ihmishenkeä nostaa--
+näin oppia lasna ma sain.
+
+Mut aika ja alkava miehuus
+jo mulle sen tiedon toi,
+ett' aattehet liian suuret,
+myös painaa maahan voi.
+
+
+
+
+KOMPIA.
+
+
+
+1.
+
+RUNOILIJA-YSTÄVÄNI HUOKAUS.
+
+»Konstiko lauluja laatia on, kun on laulajan lahjat!--
+vasta se tietävi työn, kell'ei lahjoja oo.»
+
+
+2.
+
+ERÄS ARVOSTELU.
+
+Tunnustan mielelläin, täss' että on aate ja muoto,
+kun sinä tunnustat, keltä ne ottanut oot.
+
+
+3.
+
+HELMIÄ KYLLÄ.
+
+Kainosti laulusi nuo »Helohelmiksi» ristinyt oot sa,
+helmiä kyllä ne lie, mut hikihelmiä vaan.
+
+
+4.
+
+ERÄÄLLE KIRJAILIJALLE.
+
+Ajatusviivoillaan hän peijaa, pentele, meitä
+aatetta etsimähän sieltä, miss' ei sitä oo.
+
+
+
+VASTAMYRKKYÄ.
+
+Hän lauluja laatien istuu yöt
+ja päivin hän lausuvi yönsä työt--
+mä kääntyen, nääntyen kuulen.
+Mihin, polonen poika, ma turvaudun,
+kun hukkua oon runotulvaas sun?--
+On keksitty keino jo, luulen:
+
+Kun astuvi majaani rauhaiseen
+tuo vietävä taasen vihkoineen
+ja viereeni istahtaapi,
+omat lauluni tempaan ja armotta
+hänen kuultensa niit' alan lausua--
+hän kauhulla kaikkoaapi.
+
+
+
+FILOSOFEERAAVA YLIOPPILAS.
+
+Voi, voi tätä kurjaa maailmaa,
+voi sinuas ihmiskunta,
+sua säälin mä niin, ett' taasenkaan
+koko yöhön en saane unta.
+
+Mikä on tään elämän tarkoitus?
+Mikä kansan ja yksilön määrä?
+Mikä absoluuttinen oikeus
+ja absoluuttinen väärä?
+
+Ja löytyykö mitään jumalaa,
+ja jos löytyvi, minkähän moinen?
+Hän itsekö ohjaa maailmaa,
+vai tehnee sen joku toinen?
+
+Jos Jumala onkin, on mahdoton
+ett' oisi hän immanentti...
+Ei! nythän tää, hiis vieköön, on
+kuin »pikku teoloogin» tentti.
+
+Mut kurjaa, sen minä tiedän vaan,
+on reistata maailmassa,
+kun laina jo huomenna lankeaa
+ja tyhjä on miehen kassa.
+
+
+
+
+
+
+TARINA SUURESTA TAMMESTA Y.M. RUNOJA
+
+(1896)
+
+
+
+
+TARINA SUURESTA TAMMESTA.
+
+
+
+ALKUSOINTU.
+
+Muinaisuuden mustan yössä,
+Pohjolan ajan alussa,
+aaltosi ulappa aava
+yli suuren Suomenmaan.
+Suolaisten sumujen vyössä
+vyöryi synkät aallot vaan
+sylitellen, sylkytellen,
+halki aikojen halaten
+jäitä hyisten huippuvuorten,
+päitä lauttojen lumisten.
+
+Aallot kulki tuulten teitä,
+aurinko ajan latua,
+hiljaa hiihti päivät pitkät,
+hiljaa hiipi pitkät yöt--
+päivä kutoi kuiden työt,
+yössä vuossadat samosi.
+
+Vaan kun kerran päivän kaari
+taasen taivolle kohosi,
+maa oli merestä noussut,
+veestä manner maatununna,
+ulapalle outo saari,
+aalloille nimetön niemi.
+
+Kenpä maata kylvämähän,
+toukoja tihittämähän?
+
+
+
+I
+
+    _Sitä kuusta kuuleminen,
+    jonka juurella asunto._
+                  Suomal. sananl.
+
+Kerran illalla Kalevan kansa
+saapui niemehen nimettömään,
+matkan vaikean vaivoistansa
+yöpyi rannalle lepäjämään,
+sytytti savunsa saarelmalle,
+tulensa niemyen nenähän toi,
+levitti lehviä kuusten alle,
+louhten lomahan majansa loi.
+
+Vaan kun aamulla päivyt koitti
+valaen vesille kultiaan,
+kummun kuusessa peippo soitti,
+kukahti käkönen oksallaan;
+silloinpa heraksi heltyi mielet,
+sulipa hymyhyn partasuut,
+silloin helkähti sydänten kielet,
+humahti rinnassa »isien puut».
+
+Juuri kaivaten maata moista
+lähteneet oli kulkemaan
+tuolta he Aasian alkukoista
+otava, aurinko oppainaan--
+maata kaivaten, kussa senki
+luonto luontoa omaa ois,
+kussa Kalevan heimon henki
+korven honkien humussa sois.
+
+Kohta tietäjä lyylin laittoi,
+saneli pyhäksi salmen suun,
+kummun kuusesta oksat taittoi,
+julisti vuorella Jumalan puun,
+lepikön aitasi Hiiden haaksi,
+asuma-ahoksi vainajain,
+nimitti niemyen _Suomenmaaksi_
+Ukolle uhreja teurastain.
+
+Näinp' on riemulla Kalevan kansa
+tuhanten järvien maahan jäi,
+aneli onnea Ahdiltansa,
+palui palkkoja metsältäi,
+saarten salmihin verkot heitti,
+syvälle korpehen vipunsa vei,
+paaden kourussa kalansa keitti,
+tuntenut kaupin kaluja ei.
+
+Vaan kun iltasin kumpuloilla
+päivän laskua katseltiin,
+tai kun erässä nuotioilla
+otavan sarvia outeltiin,--
+silloinpa helisi kannelkielet,
+kautta kumpujen soitot soi,
+
+silloin sankarit vakaamielet
+sormet sormien lomahan loi,
+silloin loihtuja, laulelmoita
+partahuulilta humisi vaan,
+alkusyntyjä syviä noita,
+peruja kansojen kehtomaan:
+Vipusen virsiä, satuja sammon,
+»lovessa»-käyntejä loihtijain,
+kuvia kummia Kalman kammon,
+ituja Tuonelan tutkelmain.
+
+Luonnon lapsena kasvoi kansa,
+nukkui honkien huountaan,
+uneksi uudesta onnestansa,
+heräsi aaltojen loiskinaan;
+huuhtia raaten, kaskia kaaten
+voimoa elämän nisistä joi,
+metsän Mielikin povella maaten
+luonnon luottehet kuulla voi.
+
+Siellä suojana hongan juuri,
+taivon tähtöset päällä pään,
+kasvoi Suomen sukuni suuri,
+yleni henki heimon tään.
+Kuuhut kulki taivahalla
+kuusten lomitse kurkistain--
+kansa se kasvoi kuusten alla,
+käköset oksilla kukkui vain.
+
+
+
+II.
+
+    _Läksi puut ylenemähän,
+    vesat nuoret nousemahan,
+    kasvoi kuuset hukkalatvat,
+    lautui lakkapäät petäjät_.--
+                          Kalevala.
+
+Koittipa vihdoin Väinämön aika,
+Suomeni sankari-aika,
+tietojen, taitojen, taikojen aika,
+laulujen, urhojen aika,
+jolloin suur' oli Suomeni valta,
+laaja laulun ja soiton maa:
+Vienan päältä ja Valdain alta
+Suvannon suurten vetten taa.
+Jolloin Suomeni kansa sorja,
+ollut ei lännen, ei ounaan orja,
+jolloin Kalevan kalpa löi
+ja leimusi tietäjän taika.
+
+Kauvas valliten merta kahta
+Permin purret kulki,
+kauvas kaartaen Pohjanlahta
+Kainuu satamat sulki,
+loitos Karjalan kannel kaikui,
+kauvas kantoi Jäämin jous,
+Taara-huutoja rannat raikui,
+kussa Yösalon purret sous.
+Silloin suur' oli Suomen kansa,
+Suomen leijona voimassansa,
+silloin heimoni kunniaa
+koko Pohjola julisti julki.
+
+Josp' ois astunut silloin miesi,
+kansani yhtehen tuonut,
+temmannut miekkasi, rastinut tiesi,
+valtasi vaajat luonut!
+Josp' ois Väinämö harmaapäinen
+silloin tarttunut valtikkaan,
+taikka lähtenyt Lemminkäinen
+sukunsa suurena kulkemaan,--
+noussut heimonsa herttuaksi,
+veljeskansojen kaitsijaksi,
+Väinän rannoilta Ruijan suulle
+torvien soida suonut!
+
+Vaan ei kutsua kuullut kansa,
+raikunut torven tahti,
+Väinämö soitteli kanneltansa,
+impiä ajeli Ahti;
+eip' on astunut silloin miestä
+heimoni onnea ohjaamaan,
+kansa ei tietänyt Kalevan tiestä,
+veli ei tuntenut veikkoaan.
+Pennin rannalle Norja nousi,
+Väinän virtoja vieras sousi,
+Kainuun hautasi kansojen yö--
+vaipui heimoni mahti.
+
+
+
+III.
+
+    _Ja quin keuekyluö kyluettin,
+    silloin ukon Malia iootijn_.--
+                            Agricola.
+
+Tullut oli koolle kansa tuomaan touko-uhrejaan
+vetten, vaarain partahilta kautta suuren Suomenmaan,
+tullut oli nuoret, vanhat vakkojansa tuomahan,
+pyhän Päivävuoren päällä Ukon maljan juomahan.
+
+Tuolla tammipuiden alla urhot vanhat tarinoi,
+täällä kummun tanterella nuori kansa karkeloi;
+siellä istui Ilmariset, haastoi Väinöt harmahat,
+täällä leikki Lemminkäiset, astui Ainot armahat.
+
+Meri aaltos vaaran alla, päivä paistoi päällä veen,
+käkö kukkui kultasuulla, tammet huojui hiljakseen,
+rastas lauloi rannan puussa, sotka salmen suussa sous--
+silloin heimon valtavanhin tarttui maljahan ja nous:
+
+    »Terve kevät Pohjolahan,
+    Suomehen suvinen päivä,
+    terve lämmin lounatuuli,
+    terve kumpuen käkönen!
+    Terve veet sinertämähän,
+    viitakot vihertämähän,
+    terve maahan marjan varret,
+    terve kukkaset keolle!
+
+    Paista päivä näille maille,
+    näien peltojen perille,
+    nosta maa makoamasta,
+    Luojan nurmi nukkumasta,
+    pane korret korttumahan,
+    sekä varret varttumahan,
+    tuhansin neniä nosta,
+    saoin haaroja hajota,
+    kynnöstämme, kylvöstämme!
+    Eip' on maa mehua puutu,
+    voimoa Kalevan pelto,
+    kun lie armo antajista,
+    lupa luonnon tyttäristä.
+
+    Oi Ukko ylijumala,
+    hattarojen hallitsija,
+    iätä iästä pilvi,
+    nosta lonka luotehesta,
+    vihmo vettä taivahasta,
+    mettä pilvistä pirota
+    orahille nouseville,
+    touoille tohiseville!»
+
+Näinpä lausui heimon vanhin, kansa Ukon maljan joi,
+vanhat haastoi harvaksensa, nuori kansa karkeloi;
+käkö kukkui kultasuulla, tammet huojui hiljakseen,
+meri aaltos vaaran alla, päivä paistoi päällä veen.
+
+Silloin nousi outo purje ulko-ulapalta,
+laiva kohti Suomen saarta laski lännen alta;
+urhot tuota ensin luuli allin ampujaksi,
+naiset kaupin haahdeksi ja saksan haljakaksi.
+
+Katsottihin, vuotettihin, niin jo nousi toinen,
+nousi toinen, nousi kolmas purje yhden moinen.
+Vaan kun koko taivon ranta välkkyi valkealta,
+silloin ties he vainolaisen tulleen lännen alta.
+
+Silloin vanha vaiti jäi ja lakkas laulu nuoren,
+kotihinsa kansa riensi päältä Päivävuoren;
+kohta joka kukkulalta vainoliekit nousi,
+kautta suurten Suomen vetten sotapurret sousi.
+
+
+
+IV.
+
+Tänne miehet, tänne miekat,
+tänne tapparat tuliset!
+Lännen jouset, lännen joukot
+tuulen siivillä tulevat,
+pistävät tulehen pirtit,
+kylät polttavat poroksi,
+vievät viljat, kullat, helmet,
+kassapäistä kaunehimmat.
+
+Kaiva kullat kuusten alle,
+aarnihautoihin hopeat,
+rahat kätke raunioihin,
+viljat purnuhun pudota,
+mutta kaunot kassapääsi,
+saattaos salon sisähän,
+sinikorven kainalohon,
+piilohon pimentopirtin!
+
+Elä itke Suomen impi,
+elä äitini valita!
+Ei sinua vieras viene,
+koske koura vainolaisen,
+kunis on kultasi elossa,
+poikasi kädessä pontta,
+sulhoja salolla Suomen,
+kalpoja Kalevan maassa!
+
+Vaan oi armas äityeni,
+oi mun impeni ihana,
+et sä itke itseäsi,
+varo et vaarojas omia,
+poikasi poloa itket,
+suret sulhosi eroa.
+
+Elä itke Suomen impi,
+elä äitini valita!
+En mä silloin suohon sorru,
+enkä kaau kankahalle,
+kun sorrun sotatiloille,
+vaivun vainotanterille.
+Soma on sotainen tauti,
+sorea sotahan kuolla,
+kaunis miekan kalskehesen.
+
+Vaan en vielä vainajana,
+Mannun lapsena makoa,
+vielä saavun sankarina,
+heimon helmenä palajan,
+sata miestä saattamassa,
+tuhat tuomassa kotihin.
+
+Tänne miehet, tänne miekat,
+tänne tapparat tuliset!
+Lännen joukot, lännen jouset
+tuulen siivillä tulevat!
+Anna tulla turmamiehen,
+saapua salakavalan!
+On meillä oluet pantu,
+vara vierahan varattu:
+jouset kaikki jäntehessä
+suun suloksi lännen sulhon,
+kaikki tapparat tanassa
+pään menoksi merisen miehen!
+
+
+
+V.
+
+Saapui kansa Auran suulle, poikki Pohjan tiestä,
+saapui sata jousikättä, tuhat miekkamiestä,
+mutta taakse taistokentän Päivän kukkulalle
+nousi Suomen suuret noidat suurten puiden alle.
+
+Päivä näin kun vuoteltihin, niin jo vieno ilta
+saattoi luokse lännen laivat taivon rantehilta,
+nousi Ruotsi rantamalle, nousi rautarinnoin,
+läksi länsi taistelohon, länsi uskoninnoin.
+
+Jop'on jouset jännittyi ja suihki sulkanuolet,
+päivä peittyi vasamoihin, yöhön Pohjan puolet;
+Lappi laaja katsomahan kaaloi tuota kummaa,
+Turja kaikki kammostui jo talven yötä tummaa,
+
+Iski mies jo miestä vasten, miekka vasten miekkaa,
+kalskui kalpa, raikui rauta, huuhtoi hurme hiekkaa;
+silloin valkes Pohjan yö jo säilän säihkynnästä,
+revontulten roihun näki Lappi etelästä.
+
+Vaan ei miekoin, miehin yksin sotaa käyty siellä,
+käytiin sotaa sanalla ja miettehellä, miellä,
+taidon kalvat tahkottiin ja tiedon linnat luotiin,
+kansanhengen kaikki voimat taistelohon tuotiin.
+
+Tuolta takaa taistokentän tammikummultansa
+lauloi Suomen suuret noidat tenholaulujansa,
+lauloi pillat piilostaan ja turmat Tuonelastaan,
+Turjan tuulet, Hornan henget vainolaista vastaan.
+
+Mutta heitä vastapäätä loisti lännen valta,
+välkkyi suuri kultaristi vaahderkunnahalta.
+Siellä helkkyi helmivyöt ja Herran kuvat kulki--
+siellä munkit Henrik piispan piirihinsä sulki.
+
+Aina jatkui leikki julma, miesten leppä juoksi,
+rynnättihin, väistyttihin, vaihtui luode, vuoksi.
+Harveta jo Ruotsin joukot alkoi sieltä täältä--
+silloin nousi outo lieska Päivävaaran päältä.
+
+
+
+V.
+
+Kuinka lie se syttynytkin? Liekö loihtijalta
+kipunainen kirvonnunna tulustaulan alta,
+vaiko--niinkuin kansa kertoo kirkon legendasta--
+Ukon uhripuuhun iski liekki taivahasta.
+
+Kuinka lie! Mut kauhu valtas Suomen miesten
+ mielet,
+kun he huomas vaaran päältä tuimat tulen kielet,
+kauhu hiipi kalvan päihin, tunki miesten tarmoon,--
+toiset pyrki pakohon ja toiset turvas armoon.
+
+Näinpä loppui taisto suuri, taisto Väinön taian,
+näinpä päättyi päivä armas, päivä Väinön aian.
+Eikä vielä sammununna ollut soihtu ruskon,
+kun jo Suomi Kupittaalla otti uuden uskon.
+
+
+
+VI.
+
+    _Kansa outoja anoppi,
+    ikävöitsee ilma kaikki._
+                      Salamnius.
+
+Ja silloin Suomen tietäjä läksi
+vesiä ventoja kulkemaan,
+silloin vaikeni Väinön kannel,
+kuoli luonto maan.
+
+Silloin Metsolan metiset piiat
+ristit riistivät rinnaltaan,
+kullat kulmilta karistivat,
+ja huolivat itkien Tapion linnan
+mustahan murhehuntuun
+ja kauvas korpehen kätkeytyivät
+saunahan salaiseen.
+
+Silloin Ahtolan armahat neiet,
+vaahtivaipat,
+sukelsi surren ainiaaksi
+alle aaltojen syvien,
+jättäen rannat, raumat,
+heittäen suruhun heleät hiekat,
+kaislikot yksin karkelemaan.
+
+Silloin karkkosi ihanat immet
+kaarilta Suomeni taivaan,
+päättyi kirjat päivyen neien,
+katkesi Kuuttaren kangas,--
+Ja kautta ilmojen, kautta maan
+soi valtava valitushuuto:
+On kuollut Suomen suuri Pan,
+on kuollut luonnon laulu!--
+
+Mut Ruotsi silloin Suomen rantamalle
+myös merten takaa oudon taimen toi,
+ja vuodet vaipui ajan virran alle
+ja vieras virpi täällä vihannoi;
+se kohta päänsä nosti korkealle
+ja juuret vankat syvään maahan loi.
+Ja tiedon terhoja se tammi tarjos
+ja uskon katvehella kansan varjos.
+
+Mut velkahan sen taimen kylväjille
+ei jäänyt Suomen kansa konsanaan,
+vaan kiitollisna tammen antimille
+sen otti uudeks' uhripuuksi maan
+ja kantoi kullat, heitti helmet sille
+ja antoi viime aumat pelloltaan
+ja uhras laumoin sille lapsiansa--
+ei, jäänyt velkahan ei Suomen kansa.
+
+Näin yhä Ruotsin rautatammi nousi
+ja päälle pilvien se nosti pään
+ja yli maan sen ylväs latva nousi
+ja taivon kaiken katti lehvillään;
+ja turhaan ampui päältä päivän jousi
+ja turhaan kuuhut kylvi välkettään.
+Se tammi taivon valon maasta sulki
+ja yössä kaihomielin kansa kulki.
+
+Ja suruun riemut suli, päivät öihin
+ja murhe musta hiipi Suomelaan,
+ei kuuhut pilkkinynnä pirttilöihin,
+ei päivä koittanunna konsanaan;
+se tammen kyllä kutoi kultavöihin,
+mut yöhön jätti majat Väinön maan.
+Ja hiljaa hyräellen majoissansa
+näin päivää kaipaellen lauloi kansa:
+
+»Ain' on päivä paistamatta,
+kuu kulta kumottamatta
+näillä Väinölän tuvilla,
+Kalevalan kankahilla.
+Vilu viljalle tulevi,
+karjoille olo kamala,
+outo ilman lintusille,
+ikävä inehmosille,
+kun ei konsa päivyt paista,
+eikä kuuhuet kumota.
+
+Hauki tiesi hauan pohjat,
+kokko lintujen kulennan,
+tuuli haahen päiväyksen;
+ei tieä inehmon lapset,
+milloin aamu alkanevi,
+milloin yö yrittänevi,
+nenässä utuisen niemen,
+päässä saaren terhenisen.»
+
+Ja hongat humisi huolissaan
+Suomen salomailla
+ja surua solkikoivut soi
+ja huokasi korven kuuset;--
+hellitteli heinät vienot,
+kuikutti kukat kanervan,
+ahoset armahat vaikeroi
+ja nurmet nuoret itki.
+
+Ja Väinön kantelo kaiutonna
+valitti kivillä rannan
+ja Suomen laulu orpona, onnetonna
+vieri maita, vieri soita,
+vieri synkkiä saloja vaan
+nääntyen näljissänsä.
+
+Ja kansan riemu seisoi vaiti vaan
+oven suussa, orren alla,
+mut mahtavana pöydän päässä, lautsan päässä,
+murhe, itku isännöi
+kun oli poissa armas päivä,
+Väinön maassa
+yö.
+
+
+
+VII.
+
+    _Arvon mekin ansaitsemme
+    Suomen maassa suuressa._--
+                    Jaakko Juteini.
+
+Mutta häipyy hetket nukkuvankin,
+vierii sokeankin viikot pitkät,
+kului aika myöskin kurjan Suomen.
+Yössä yhä Osmon onni itki,
+kahlehissa kulki kansan kieli,
+murtui Suomen laulun suojamuurit,
+katkes kansanhengen kurkihirret,
+raunioiksi vajos Suomen valta.
+Kesannoiksi Sampsan pellot jäivät,
+kylvämättä kasket Kalevaisten,
+niittämättä Väinön touot, toivot:
+Kussa taannoin kansan vilja kasvoi,
+siellä huojui vaan nyt korpi kolkko;
+kussa muinoin karjan kellot kalkki,
+siellä kaikui ruske kontioiden;
+kussa ennen käkökullat kukkui,
+siellä yökkö lensi, huusi huuhkain.
+
+Surumielin Suomen äiti itki:
+»Kussa kuljet armas kuopukseni,
+missä viivyt viisas Väinämöinen?
+Emos vanhan auttajaksi astu,
+joudu päästäjäksi päivän uuden,
+sekä päivän jotta kuuhutkullan!»
+
+Silloin säälitellen Väinö vanha,
+joka paltehelta auerpilven
+kohtaloita Suomen kansan katsoi,
+katsoi kyynelsilmin, murhemielin,
+taivahalta tähtimiekan tempas,
+Kalevaisten vanhan väkikalvan--
+jonka sinne oli heittänynnä
+Suomen rantamilta lähtiessään--
+ja hän maahan valosäilän viskas,
+halki taivon, puhki pilvilöiden,
+läpi jättitammen taajan latvan.
+
+Lailla leimauksen miekka lensi,
+vaipui kalpa Ukon vaajan lailla,
+tiensä leikkas läpi tammen lehväin,
+syvään päätä myöten maahan syöksi.
+
+Näki kansa liekin leimahtavan,
+tuikahtavan oudon tulikielen
+ilman öisen, ikisynkän halki;
+kaikki tuota katsomahan riensi,
+kuunko keträ oli kirvonnunna,
+vaiko lentänynnä taivon tähti,
+pudonnunna päivän pyöryläinen.
+Neuliaisna sinne nuoret juoksi,
+kontiona sinne vanhat kulki,
+petran askelilla poiat potki,
+neiet joutsenena souten joutui--
+kaikki sinne, kunne viiru viittas,
+kunne rata rasti, juova johti.
+
+Eipä ollut päivän pyöryläinen,
+eikä keträ kuun, ei taivon tähti,
+oli miekan kahva kankahassa,
+kultakahva, helmin huolieltu;
+mutta päältä paistoi päivän juova,
+reppänästä säde pieni pilkki,
+siinti taivas, kuulti kultapilvi.
+Jopa päättyi petran päivämatka,
+jopa soutu sorjan joutsenenki,
+ihastellen, ihmetellen kaikki
+jäi nyt katsomahan kankahalle,
+katsoi taivahasen, maahan katsoi,
+katsoi toinen toisehensa, eikä
+tiennyt mistä oli miekka tullut,
+kusta revennynnä päivän reikä.
+
+Saapui vihdoin sinne ukko utra,
+itse Virokannas Karjalainen,
+joka syrjäisessä sydänmaassa
+eli yksin salon saunassansa,
+eli muinaisissa muisteloissa,
+lauleloissa ajan vanhan vainen.
+Hänkin nähnyt oli liekin lennon,
+kansan humun kautta korven kuullut,
+kaalonunna tuota katsomahan,
+vaikka tiellä jäänyt muista jälkeen.
+
+»Onpa niinkuin tuolta päivä pilkkis»,
+virkkoi Virokannas ihmetellen,
+tirkistellen kohti taivon kantta,
+kuusten latvain lomi kurkistellen.
+Vaan kun katse valon tietä seuras
+päästä päähän, maahan taivahasta,
+huomasi hän kahvan kankahassa,
+hieroi silmiään ja tuumi silloin:
+»Eihän liene vanha Väinön miekka!»
+
+Maahan kumartui ja sormin kulki
+kahvan kaunehia tunnustellen,
+tunsi Ilmarisen ihmemiekan,
+tunsi kirjat, tunsi kullat, helmet,
+tunsi Väinön vanhat taikamerkit.
+
+Mutta kummissansa kansa kertyi
+äijän ympärille tiedustellen:
+»Miekan tunnetko ja mist' on tullut,
+kust' on tänne päässyt päivän pilke?»
+
+Silloin Virokannas päänsä nosti
+katseen ylvään yli kansan luoden:
+»Kalvan tunnen, tunnen kantajankin!
+Senpä muinen seppo Ilmarinen
+takoi Väinämölle, veljellensä,
+kun ol' Louhi valon maasta vienyt,
+vienyt vuoren alle aurinkoisen.
+Sillä Väinö Pohjan kansan kaasi,
+voitti yön ja päästi Suomen päivän.»
+
+Ihmetellen kysyi Suomen kansa:
+»Kummia sa kuulut haastelevan,--
+ken on Ilmarinen, ken on Väinö,
+kerro meille!»--
+
+Virkkoi Virokannas Karjalainen:
+»Laulaisinpa, totta taitaisinpa,
+kun ois täällä joku joukossanne,
+joka löisi käden kättä vasten,
+mielen mieltä, kielen kieltä vasten,
+lähtäksemme laulun laajan teille,
+virren vienon vettä soutaksemme.»
+
+Äänetönnä seisoi Suomen kansa,
+vaiti viipyi vanhat, nuoret. Vihdoin
+astui vaari sadan vuoden vanha
+toisten takaa horjuen ja lausui:
+»Taisin kuulla noita taatoltani
+joskus piimäsuuna pikkaraisna,
+vaan on ruostunut jo kielen lukko,
+kurkku kuivanunna, muisto mennyt.
+Toki vielä toisen muistutellen
+jotain niistä ehkä tietä voisin.»
+
+Ja he istahtivat kankahalle,
+kannon päille, kalvan kahden puolin,
+löivät kädet vankat kättä vasten,
+saumasivat sormet toisihinsa.
+Karjalainen sana-arkun aukas,
+Virokannas virsilippahansa;
+lauloi ilojansa entisiä,
+muinaisia onnen muistojansa,
+lauloi Suvantolan sankareista,
+kosijoista kuulun Pohjan neien,
+lauloi Väinämöisen voimatöistä,
+Sampo-matkasta ja Louhen maasta.
+
+Hymyhuulin noita kansa kuuli,
+niinkuin lapsi kehtolauluansa,
+jonk' on äidiltänsä ennen kuullut,
+mutta unhottanut maailmalla.
+Nauroi nuoret Ahdin leikkilöille,
+Väinön lausehille vanhat nyökkäs,
+itki neiet nuoret Kullervoista,
+poiat surkutteli Ainon surmaa.
+
+Vaan kun vielä lauloi ukko kallas,
+kuinka kaikk' ol' ennen toista täällä,
+kuinka toisin täällä touko kasvoi,
+toisin leivo lauloi, lehto tuoksui.
+Kuinka ennen täällä suuret laulut
+raikui suusta suurten sankareiden,
+kuinka ennen täällä suuret miekat
+säihkyi säkeneitä suurten töiden,
+kuinka yksi, suuri Suomen manner
+kantoi yhtä, suurta Suomen kansaa--
+silloin kansa kysyi kaihomielin:
+»Miksi ennen kaikk' ol' onnellista,
+miksi muinoin kaikki kaunihimpaa?»
+
+»Silloin paistoi päivä»--vanhus virkkoi.
+Ja hän lauloi, kuinka niemellänsä
+vapaa kansa kerran kynti, kylvi,
+mutta merten takaa vieras saapui
+tuoden rantamalle taimen oudon,
+taimestapa kasvoi jättitammi,
+jonka latva maasta päivän peitti.
+
+Ukon kertomata kuunnellessa
+syttyi sydämissä aatos uusi,
+syttyi niinkuin kulo kankahalla:
+ensin hiljaa, ritisten se hiipi,
+piirsi matalana maata pitkin,
+kanervissa kiemuroiden kulki,
+kunnes löysi kuusen kunnahalta,
+kuusen korkean ja kukkalatvan,
+johon roihahti ja taivahalle
+kauvas kansan pyhän tahdon kantoi:
+»Taitettava onpi tammi suuri,
+kauhu kaadettava Suomen niemen!»
+
+Urhon huudon Väinämöinen kuuli,
+ja hän riemastui ja rinnassansa
+syttyi toivon säde, kerran vielä
+päästä ahojansa astumahan,
+soutamahan Suomen suvannoita.
+Ja hän lauloi uuden ilmapurren,
+emäpuuksi taivon kaaren taittoi,
+puutti pohjan ilman pieleksistä,
+päivän sätehistä laiat liitti,
+kokan kultas aamun purppuralla,
+illan kuutamolla keulan huoli--
+valmis lähtemähän ollaksensa,
+konsa kajahtaisi kutsu kansan.
+
+
+
+VIII.
+
+    _Yksi mieli, yksi kieli,
+    siin' on suoja Suomenmaan._
+                          Oksanen.
+
+Jo silloin Väinön kansa ties,
+mit' tehdä miekallansa,
+ja voiman rinnassansa
+nyt uuden tunsi Suomen mies
+ja iski kalvan kahvaan--
+ja raadannasta rahvaan
+jo soitti somer alla maan
+ja helkki kangashiekka,
+mut eipä kalpa nouse vaan,
+ei vääjä Väinön miekka,
+
+Ja kautta Suomen kaivattiin
+nyt miestä miekan päähän
+ja Auran rannat raivattiin
+ja Pohjan korvet porkattiin
+nyt aina Turjan jäähän.
+Mut ollut kalvan nostajaa
+ei suuren Suomen mailla
+ja ilman päivää itki maa
+ja kansa kuuta vailla.
+
+Mut silloin nousi »pikku mies»,
+kuin tuoma äkkitaian,
+hän työnsä tunsi, tiensä ties
+ja arvas tuulet aian.
+Ja annas, kului hetki, kaksi,
+hän nousi maansa mahtavaksi
+ja katsoi yli kansojen
+ja kohos korkeaksi:
+kun jalka maassa teutaroi,
+niin pilvet päätä piirsi,
+kun ääni kautta korven soi,
+niin kaiku vuoret siirsi.
+
+Hän tempas teräsjänterin
+nyt kalvan kankahasta
+ja ihmetellen nähtihin
+sen vanha loisto vasta:
+kun kuuhut paistoi kärjeltä
+ja tähdet lappealta
+ja päästä koitti päivän koi
+ja aamu kahvan alta!
+
+Ja päänsä päällä miekkoaan
+hän heilahutti kerran
+ja tulet tuiski halki maan
+ja iski ilma Herran.
+Ja tammen suuren kaadantaan.
+nyt urho läksi voimassaan
+ja mäet mätkyi ja linnat liikkui
+ja kivet kirpoi ja paadet kiikkui
+ja kosket kohisi kuivillen
+ja virrat suunsa sulki
+ja kuuset kumarsi laulaen,
+kun Pohjan urho kulki.
+
+              *
+
+Alle tammen kun oli tullut urho,
+miekka kirkas pilviä kohti nousi,
+nousi niinkuin nousevi kirjokaari
+    kannelle taivaan.
+
+Iski kerran, iskipä toisen, tulta
+miekka leimus, puu säkeneitä säihkyi,
+ilma vinkui kuin rajuyönä huiput
+    aution vuoren
+
+Niinpä vihdoin kerralla kolmannella
+tammi lysmyi kuin Ukon lyömä, taittui;
+ajan tuulispää tyven työnsi länteen,
+    kaakkohon latvan.
+
+Mutta miekan urho se heitti jälleen
+tähtiparvein taa sinitaivahalle,
+heitti kansalleen valon viittojaksi,
+    soihduksi yössä.
+
+
+
+IX.
+
+    _Ja on kuin ilma uusi
+    taas hengähtäis yli maan._
+                       Paavo Cajander.
+
+Jo pääsi paistamahan Suomen päivä,
+jo pilvet pääsi pitkin juoksemaan
+ja väistyi Väinön maasta huolten häivä.
+Ja aamu uusi aaltoo halki maan,
+kuin virta, joka teljet tempas eestä
+ja vyöryy voitokkaana voimassaan.
+Ja leivot kaartaa taivon kantta seestä
+ja kunnahilla huljuu huomenkoi
+mi kimpoo kirkkahana lammen veestä
+ja rantapuiden lehvät purppuroi
+ja heittää heinän päille suuteloita
+ja kanssa kaisla-neitten karkeloi.
+
+Ja lehdot helkkää lempi-uuteloita
+ja onni oksapuilla visertää
+ja kuuset heijaa kulta-unelmoita.
+Kas, kuinka tuoksuu kevätkerkän pää
+ja päivän sattuessa kuusten alle,
+kas, sammal silkin lailla välkähtää!
+Ja lämpö läikkyy maalle nukkuvalle
+ja kukat umpustansa kurkistaa
+ja perhot leijaa. Näinpä taivahalle
+nyt huomenhymniänsä hymyy maa
+ja auer tanssii aamun poskipäillä
+ja tereet terhenisnä tanhuaa.
+
+Mut kuningas ei saavu yksinään,
+vaan jalo juhlajoukko seurassansa,
+kun vierii valtavaunut kruunupään,
+niin lauluin, huiluin häntä seuraa kansa.
+Ja yksin tullut Suomen päivä ei,
+vaan ajan orhi eellä viestit vei
+ja Suomen mieli kulki kupeellaan
+ja ohjaksissa istui onni maan
+ja valtikkata kantoi Suomen valta
+ja ristirinnoin Suomen kieli kulki
+ja kansan riemu kaikui kaikkialta--
+ja Suomen laulu juhlasaaton sulki.
+
+Ken ei nyt tahtois nähdä ruhtinastaan,
+niin, nähdä sekä näyttää lapsilleen?
+Ken ei nyt rientäis valtiaansa vastaan
+ja yhtyis ylkäsaattoon iloiseen?
+Ja arki-askareensa jätti kansa
+ja kesken kyntäjältä sarka jäi
+ja pöydän alle neule neieltäi
+ja kaikki riensi juhlapuvuissansa
+nyt kyläraitin päähän katsomaan,
+kons' saapuu kansan taatto, Suomen suoja,
+kons' saapuu valtaherra, valon tuoja,
+se kauvan kaivattu, se toivo maan.
+
+Ja tuomen lehväsiä kansa leikkaa
+ja pistää tietä pitkin tuoksumaan
+ja portin laitannassa poiat veikkaa
+ja neiet nuoret kylvää kukkiaan.
+Mut metsän rantaan pälyy joka pää
+ja kaikki vuottavat he ruhtinastaan.
+
+Jo kumu kuuluu, tomu pöllyää
+ja tieltä kuultaa kullan välke vastaan...
+ja polvet neitojen jo nyykähtää
+ja vaari kohottaa jo lapsenlastaan.
+
+Mut _Hän_ ei saavu vielä, viesti vaan,
+uus aika, airut päivän ruhtinaan,
+min orhi kulkee kuni aamurusko
+ja karkaa rautakengin kautta maan,
+min kypärässä heiluu uusi usko,
+ja uusi toivo välkkyy kalvassaan.
+
+»Hän saapuu, saapuu!»--ajan airut huus,
+»hän saapuu, Suomen auvo, aamu uus!
+Tiet maassa tehkää hälle avaroiksi
+ja portit kaartakaatte korkeoiksi,
+hän kulkekohon kukkasilla vaan
+ja astukohon köynnöksien alla
+ja olkoon kaikki kansa polvillaan,
+kun kuninkaanne saapuu kunnialla!»
+
+Hän tuossa on jo. Orhit hirnahtaa,
+ja vaunut lentää lailla Ukon nuolen,
+ja kauvas vaaruu alla vankka maa
+ja metsä maahan painuu kahden puolen.
+Ja kansa portin luona polvistuu
+ja aamuansa vartoo avopäin;
+ja kukkatuoksut tielle tunkeuu--
+ne myöskin ruhtinastaan tervehtäin.
+
+Jo veräjälle vaunut seisahtaa
+ja pyssyt paukkaa, liput liehuaa,
+ja kummun päältä kirkonkellot kaikuu
+ja mahtavasti vastaan vaarat raikuu--
+kun valtias se nousi vaunussaan
+ja viittas lempeästi kädellänsä
+ja loihe lausumaan:
+
+»En maahan polvistaa ma tahdo teitä,
+vaan tahdon korkealle kohottaa.
+En vaadi teiltä muita seppeleitä,
+kuin joita kasvaa hyveen kukkamaa.
+En avaroita teiltä ano teitä,
+mut sydämenne mulle avatkaa,
+ja kaikin seuroineni majoitusta
+ma siellä pyydän sekä siunausta.»
+
+Hän päätti näin. Ja riemun huuto nous,
+kuin tuulispäässä aalto ulapalla,
+se kasvoi, karttui, paisui, kauvas sous
+ja vaikes maininkina vaipumalla.
+Mut kuningas se astui vaunustansa
+ja läksi katsomahan kansoansa
+ja lapset eellä kulki laulaen
+ja vanhat seuras vaiti siunaten.
+
+Näin kulki kuningas se kautta maan,
+ei vieraellut luona valtojen,
+ei poikennunna palatseihin vaan,
+mut usein mökkiin muonarengin astui
+ja yöpyi torpan majaan matalaan.
+Ja kaikkialla kunne kulkikaan
+ol' ovet auki selkoselällään
+ja suli sydämet ja silmät kastui
+ja rauha, riemu seuras jälkiään.
+
+Ja kansan onni kaikui ouruten
+ja siunausten siimesvöiden alla
+ja kukkasilla nuorten toivojen
+näin Suomen päivä kulki kunnialla.
+
+
+
+
+TAMMEN LASTUJA.
+
+
+
+AALTOJEN ALLA.
+
+On uljahin korallilinna meren pohjalla myrskyisen
+ja linnassa valta-istuin se päilyvi päärlyinen,
+ja istuimella on impi, ei impiä inhan maan,
+ja kauvas loistavi kruunu hänen tummilla kutreillaan.
+
+Niin suuret on suojat siellä, salit hohtaen huikaisee,
+sadat soihdut seinillä räiskyy, tuhat tuohusta leimuelee.
+Ja tuuli kun joskus tyyntyy ja taivas seijastuu,
+niin kaunihit kangastukset veen pintahan heijastuu.
+
+Ja myrskyt merta ne velloo ja tuulet ne tuivertaa
+ja vetten vyöryvät vuoret ne nousta ja vaipua saa,
+mut tyyntä on aaltojen alla, kuhun tuul' ei tunkea voi,--
+vain vienona viestinä sinne humu ulapan aaltojen soi.
+
+Ja luovien haahdet halkoo meren pintaa meuruavaa,
+vene taivahan rannasta nousee ja vaipuvi taas sen taa;
+eri lippujen alla ne kulkee, eri matkan on määrä ja tie,
+mut tuuli ne vihdoin kaikki taa taivahan rannan vie.
+
+Ei haaksien onnesta huoli meren vaahtisen valtiatar,
+merimiesten pyyntöjä kuule ei linnan haltiatar,
+hän aaltojen kulkea antaa, miten tahtovi taivas vaan,
+ja haaksien hautahan syöstä meren kuiluja kulkemaan.
+
+Mut joskus pursi kun pieni on joutunut myrskyhyn,
+jolt' aalto on airon saanut, mela hukkunut hyrskyhyn
+ja rikki on purren ruori ja venhoa viimat vie,
+mi lahtien lainehille vain luotukin varmaan lie--
+
+Niin silloin Ahtolan impi se astuvi linnastaan
+ja ulapan ympäri purren hän peittävi kutreillaan:
+jo taltuvi aaltojen raivo, jo vienona viimat soi
+ja korjata haapion hauraan merenkulkija koito voi.
+
+Mut laiva jos purppurapurjein yli aaltojen ylpeilee,
+min rungossa pillat piilee, rikos mastossa vaanielee,
+min kannella karkelo käypi, ilo raikuvi sortajain,
+mut ruuma on orjia täynnä ja itkua, vaivaa vain--
+
+Niin silloin Ahtolan impi se astuvi linnastaan,
+sen seiniltä soihdut tempaa ja tarttuvi valtikkaan,
+yön synkäksi taivahan lientää, vihan vaahtohon vellovi veen,
+ja sortajan haahden hautaa hän pauhulla pauvanteen.
+
+Mut muutoin aaltojen alla hän yksin istuvi vaan
+ja silmänsä suuret hän tunkee meren kuilujen maailmaan,
+mihin kurjan kuolevan silmä ei konsana nähdä voi,
+mut kaikuja kummia josta pyhähetkinä joskus soi.
+
+Niin, laulujen korallilinna ajan aaltojen alla on
+ja helmistä ihmishengen on istuin morsion,
+min otsalla aattehen kruunu kuun loistolla kuumottaa,
+ja valtikka hällä on tunteen merenkultaa kuultavaa.
+
+Ja suuret on suojat siellä, salit hohtaen huikaisee,
+sadat soihdut seinillä räiskyy, tuhat tuohusta leimuelee.
+Ja tuuli kun joskus tyyntyy sekä taivas seijastuu,
+niin kaunihit kangastukset veen pintahan heijastuu.
+
+
+
+VÄINÄMÖISEN SYNTY.
+
+Näin oli synty Väinämöisen,
+rotu rohkean runojan:
+
+Meren laajan suuri sulho
+kaihosi Kavetta naia,
+halki aikojen halasi
+immeksensä Ilmatarta.
+Valjasti valiot varsat,
+veden varsat, vaahtoharjat,
+kokosi kosiokullat,
+huolitteli huomenlahjat,
+ajoi neittä kihlomahan,
+ilman impeä kosihin.
+
+Kauvas kaikui ruoskan roiske,
+kuului kuorskuna hepojen,
+kauvas kuulti kullan välke,
+loitos helmyet helisi,
+ajaessa Ahtolaisen
+ilman impeä kosihin.
+
+Tuop' on impi, ilman tyttö,
+Kave luonnotar korea,
+istui ilman vempelellä,
+taivon kaarella kajotti
+pilvilinnan liepehellä,
+utu-uudinten takana.
+
+Lausuipa ulapan urho:
+»Istu impi korjahani!»--
+Impi noin sanoiksi virkki:
+»Miksi neittä korjahasi?»
+
+Veden valta vastaeli:
+»Meren laajan morsioksi,
+aaltojen ajelijaksi,
+Ahdin linnan liikkujaksi,
+suojien sulostajaksi,
+kultieni kantajaksi,
+helmien helistäjäksi.»
+
+Lausui laajan ilman impi:
+»Suotta kultasi kuluvi,
+helmesi helähtelevi!
+Impenä ikäni kaiken
+aina aionkin elellä,
+enkä suostu sulhosihin,
+mielly miesten leikkilöihin.»
+
+Veen valio, ulapan urho,
+tuosta suuttui ja syäntyi,
+nosti aallot ärjymähän,
+hirmumyrskyt mylvimähän
+väkivalloin vieäksensä
+ilman impyen ihanan.
+Vuorina meret kohosi,
+tuntureina tuulten alla,
+veet samosi syövereistä,
+pohja kuivana kihisi,
+paaet paukkui, louhet loukkui,
+vaahto pilviä valeli.
+
+Mutta Ilmatar ihana
+istui ilman vempelellä
+suojassa ikisulonsa,
+impisalpojen salassa,
+kuhun ei tunnu tuulten voima,
+ei ulotu urhon raivo.
+
+Vihdoinpa vihainen sulho
+leppyi vallan lempeäksi,
+vuoret laski, laaksot nosti,
+meren tanteren tasasi
+kirkasna kimaltamahan,
+lämminnä läpäjämähän.
+Syvältä sydämestänsä
+kultansa kuvan hän nouti,
+toip' on lempensä totisen
+pinnallensa päilymähän,
+kaunisna kajastamahan.
+
+Kave luonnotar korea
+pilkisti lomasta pilven:
+Katso! Kalvosta ulapan
+paistoi kaunis taivon kaari,
+kaarelta korea impi,
+kuuhut neien kulmaluilta,
+päivyt impyen povelta.
+
+Neitosen sydän sykähti,
+kimmahti kivinen rinta,
+leimahti povessa liekki,
+suonissa säkenet suihki--
+vaan ei vielä ilman impi
+suostu sulhonsa sylihin.
+
+Tuostapa ulapan urho
+epätoivohon topertui,
+suri yössä yksinänsä,
+hämyssä häveten itki,
+itki ilmoille surunsa,
+kaihonsa utuna kantoi.
+
+Mutta katso! Kaihopilvet,
+kyynelten utuiset uhrit,
+korkeammalle kohosi
+kuin vihan vihuriaallot,
+tai hymy hyvän sydämen;
+nousi taitse taivon kaaren,
+otavaisen olkapäitse,
+sylihinsä immen sulki,
+kaulasi Kapehen nuoren,
+kuiski kummia sanoja,
+ulpujen utuista kieltä,
+kertoi kaihoja kevähän,
+umppujen unelmamieltä,
+lemmen nuoren nautinnoita,
+luonnon luomisen lumoa.
+
+Silloin Ilmatar ihana
+tunsi tuntehen povessa,
+tuskan niin ilonihanan,
+riemun niin surunsuloisen,
+kuin on kuutamo keväinen
+ilman tumman tuoksutessa--
+ja hän astuikse alemma,
+vaipui valtahan utujen.
+
+          *
+
+Vieri impi veen emona,
+meren laajan morsiona,
+vuotta seitsemän satoa,
+yhdeksän yrön ikeä,
+allansa aliset aallot,
+yllänsä ylinen taivas--
+Siellä syntyi Väinämöinen
+lemmestä meren ja ilman.
+
+
+
+KUN KELLO SEISOO--
+
+Tää kansa on kuin kaupunki,
+min tornin kello seisovi,
+ja aikaa kysymähän niin
+nyt kaikki juoksee naapuriin.
+
+Mut toisen kello edistää
+ja toisen jälkeen ihan jää
+ja kaikki toimet nurin käy,
+kun ajan johtajaa ei näy,
+
+Jos tääll' ois _mies_, jos yksikin,
+niin itse nousis tornihin
+ja voiman oikeudella hän
+sen kellon vetäis käymähän.
+
+Ja huutais: »Näin on aika maan!»--
+ja oman päänsä mukaan vaan
+hän ajan kellon asettais--
+ja kaikki uskoa sen sais!
+
+Ja vaikk' ei ois se tullutkaan
+niin sekunnilleen oikeaan,
+ois pälkähästä päästy pois
+ja jokin aika saatu ois.
+
+Mut mies se viipyy, viipyy vaan
+ja yhä seisoo kello maan
+ja kaikki toimet nurin käy,
+kun ajan johtajaa ei näy.
+
+
+
+LEMMINKÄISEN LAULU.
+
+    _Puhu tuuli purjehesen,
+    ahava aja alusta!_
+                  Kal. XXIX.
+
+Tule tuuli, tuui purtta,
+vieös veikkosi venettä,
+anna juosta puisen purren,
+mennä mäntyisen venehen
+saarelle sanattomalle,
+niemelle nimettömälle!
+
+Sinut tunnen kyllä, tuuli,
+sinä vanhin veljistäni:
+saman saaren kainalossa
+syntyi Ahti ja Ahava
+ilman impien ilossa,
+päivän lämmön läikkehessä.
+
+Niin mä kasvoin tuulen kanssa
+nenässä utuisen niemen,
+kuljin tuulen kumppalina,
+vierin veljenä ahavan
+ympäri selän sinisen,
+lakkipäien lainehien.
+
+Tuuli se pojan povehen
+puhalsi vihurit vinhat,
+idän irnut, kaakon karjut,
+luotehen sotaiset soitot;
+henki myöskin hellät tuulet,
+kodin armahat ahavat,
+emosen etelätuulet,
+lemmen vienot länsileyhkät.
+
+Näinpä kaikki taivon tuulet
+tunnen raukka rinnassani,
+siksi kuikkana kujerran,
+lokkina lotaeleime,
+enkä tieä, kunne kuljen,
+minne viepi mun vihuri,
+viepikö kohin kotia,
+vaiko mieron valkamoille.
+
+Kaikki tunnen tuulten kärjet,
+paitsi pohjosen tereä!
+viel' ei halla verta hyydä,
+puhalla puhurin henki
+Ahtolan pojan povessa,
+saati liedon Lemminkäisen.
+
+Enkä kuikkana kujerra,
+lokkina lotaja aina,
+vaan ma kotkana kohoan,
+haukkana viriän vielä,
+taivot kaarran, maat tähystän,
+halki ilmojen havisen.
+
+Pelätkätte peipposeni,
+varokatte varpuseni,
+ilman kokkojen iloa,
+taivon haukkojen halua!
+
+Liidän neitten linnan päälle,
+impien laelle lasken,
+haiverran havukan lailla
+tyttöparvesta parahan,
+heleimmän helmipäistä,
+kukkapäistä kuuluisimman.
+
+Puhu tuuli purjehesen
+anna vauhtia ahava,
+läikytä alusta länsi,
+lempi lennätä venettä
+saaren impien iloihin,
+kassapäien karkeloihin!
+
+
+
+VANHOILLE.
+
+Te seisotte keskellä keväimen
+kuin kaislikko mennehen kesäinen,
+joka lahden rannassa säilyi
+yli talven ja tuiskujen.
+
+Se myöskin on nauttinut nuoruuttaan
+ja kevään nähnyt on loistossaan,
+kun päivässä aallot päilyi
+ja tuuloset tuoksui vaan.
+
+Niin lietona lehtojen helke soi,
+niin vienoja viestejä tuuloset toi
+ja perhonen silkkisiipi
+yli kaislojen karkeloi.
+
+Mut joutui syksy ja synkät säät,
+sai kylmät ilmat ja tuulispäät
+ja halla se maahan hiipi,
+tuli pakkaset, tuiskut ja jäät.
+
+Yli talven kaislat ne murheissaan
+lumipäisinä rannalla seisoi vaan
+ja kun vinkui talvinen tuuli,
+he kuiskivat muistojaan.
+
+Ja muistivat aikoja nuoruuden,
+noit' aikoja toivojen, riemujen--
+ja ijäksi kuollehen luuli
+he luonnosta keväimen.
+
+Kevät taasen tuoksuja, toivoja toi,
+taas lintujen lauluja lehdot soi,
+taas lahdella sotkat soutaa
+ja perhoset karkeloi.
+
+Mut rannan kalpeat kaislat vaan
+ne hiljaa huojuvat huolissaan
+ja miettivät, miksihän joutaa
+koko luonto nyt riemuamaaan.
+
+Nää aallot outoja heille on,
+tään tuulosen kuiske tuntematon
+ja kumma on kukkien tuoksu
+ja helkkinä haaviston.
+
+Ei uutta se oo, on vanhaa vain,
+mut vanhaa, mikä on uutta ain
+kuin vierivän virran juoksu
+ohi rantojen viljavain!
+
+Tää laulu on laulua keväimen,
+tää aalto on aaltoja nuoruuden,
+joka ulapan tuulissa nousi
+ja nyt vyöryvi lahtehen!
+
+Ken ei sitä ymmärrä onneton on,
+sen murtava hyöky on aallokon,
+sen ampuva ajan on jousi,
+se kuoleman kulkija on!--
+
+Te seisotte keskellä keväimen?
+kuin kaislikko mennehen kesäinen,
+joka lahden rannassa säilyi
+yli talven ja tuiskujen.
+
+
+
+VÄINÄMÖISEN PALAUS.
+
+»Oi joutuos Väinämö vanha luo kaihovan kansasi taas,
+nyt Suomessa suuri on juhla ja joulu on ympäri maas!
+Jo paistavi päivyt meillä ja päällä on taivas sees,
+mut poissa on Pohjan sampo ja vaiti on kantelees.»--
+
+Näin kansan huuto se kaikui yli laaksojen, laineiden
+ja pauhaten ilman patsaat satakerroin kertasi sen.
+»Oi joutuos Väinämö vanha, sua kaihoten vartovi maas,
+on tarvis sampoa uutta ja tarvis soittoa taas!»
+
+Ja Väinämö kutsun kuuli ja riemuten rinnassaan
+hän reilahan laivan laittoi ja hattarahaljakkaan,
+ja lykkäsi vesille venhon ja suuntasi Suomehen päin
+ja taivahan rannat jätti ja pilvien paltehet näin.
+
+--Kas, Suomen lahdella laiva läpi hyrskyjen kiidättää,
+min kokka kuultavi kultaa ja päivänä välkkyvi pää,
+ja ruorissa istuvi urho niin muhkea muodoltaan--
+ken lie, kenen lienevi laiva?--kävi huuto nyt kautta maan.
+
+Ja rantahan vierasta vastaan koko kansa se virtasi niin...
+jo nähtihin laivan laatu, jo laskija tunnettiin!
+Niin oudot on purjehet purren ja masto on kummana maan,
+mut tulija ei ole outo, vaan tuttupa vanhastaan.
+
+Ja rannalle kansa se joutuin telapuita nyt viskoelee
+ja urhot kuusia kaataa, pojat kuoria kiskoelee:
+»Hän saapuvi, sankari suurin, hän saapuvi Suomehen taas--
+oi terve, Väinämö vanha, taas vanhaan valkamaas!»--
+
+Jo maalle laiva se laski, emä piirsi jo pohjahan,
+mut silloin laitahan tarttui kädet kansan riemuavan
+ja kauvas kaarnana laiva lens keskehen kuusiston
+perämiehen rannalle tuoden--kuten maan tapa vanha on.
+
+Nyt Päivän kummulle käytiin tulojuhloa riemuamaan,
+kevätjuhloa nuoren Suomen, valojuhloa Väinön maan,
+johon yhtyis nuoret ja vanhat ja aika vanha ja uus
+ja muinaispäivien muistot ja toivojen vastaisuus.
+
+Ikitammien sijalla kasvoi siell' lehto nyt kaunoinen
+ja lietona leppien helke soi lempeä tuulosten;
+mut viel' oli ennallansa kisatanner tanhuavain
+ja paikallaan oli paasi, pyhä paatero loihtijain.
+
+Ja lehdossa, lehvien alla taas haasteli harmajapäät,
+siell' leimusi muistojen liekit, suli sydänten jäykkien jäät;
+ja kiertäen miehestä mieheen simasarkat vaahtiset käy--
+vaikk' kuultavi kannujen pohjat, ei muistojen pohjoa näy.
+
+Mut tuoltapa laulut liedot pyhä-illan ilmahan soi,
+siell' aamun nousevan kansa kisakentällä karkeloi;
+ei yön ole varjoja siellä, ei murheen muistojakaan,
+siell' liehuvi onni ja lempi ja toivehet nuoret vaan.
+
+Ja kansan keskehen Väinö hymyhuulin istunut on
+ja katsovi vanhojen juhlaa ja riemua nuorison.
+Hän nähnyt on onnessa kansan ja nähnyt onpi sen yöss'--
+siin' istuvi muistojen urho, mut toivojen sankari myös.
+
+Näin juhlivi Väinön kansa, näin juhlivi Väinön maa
+ja ilma on onnea täynnä ja toivojen tuoksuntaa.
+Meri kuohuvi kunnahan alla, kilo laineill' leikkiä lyö
+ja kauvas kumpuja kaartaa käen kukkujen kultavyö.
+
+Mut kaunehin kassapäistä nyt astuvi Väinön luo
+ja kantelon viisikielen ikitietäjän kätehen tuo:
+»Oi ottaos omasi Väinö, suo soittosi soida taas,
+ja laulaos vanha laulu--näin pyytävi nuoret maas.»
+
+Ja pitkin poskia Väinön vedet virtasi tulvanaan,
+kun vanhan, vaskisen soiton taas tunsi hän polvellaan.
+Ja riemuten kansa se huusi nyt rientäen tietäjän luo:
+»Oi laulaos vanha laulu, taas kantelon kaikua suo!»--
+
+Mut silloin Väinämö nousi ja harmajan nosti pään
+ja loihtijan outo lieska nyt leimusi silmistään:
+»En vanhaa laulua laula, vaan uuden laulun ma juon,
+ja aamua Suomeni armaan ma soittoni soida suon!»--
+
+Nyt lehtohon Väinämö läksi ja naulojen leppiä toi
+ja halkoen vasket vanhat hän kieliä uusia loi;
+ja uutehen riemun kaikuun hän soiton sommittaa
+ja aamun sointuhun sorjaan hän kantelon vanhan saa.
+
+Ikipaadella Väinämö istui ilo entinen polvellaan
+ja paaden ympäri kansa se ääneti vartoi vaan ...
+niin hiljaa lainehet loiski ja hiljaa kuunteli kuus--
+jo helisi vasket vanhat, jo virisi virsi uus.
+
+Se soi kuni ukkosen nuoli läpi pilvien pauhoa vain,
+se soi kuni kuutamon hohde yli ulpujen uinuvain,
+se kertoi päivyen voimaa, valon voittoa keväimen,
+se luonnon aamua lauloi, ilon nousua ihmisten.
+
+Yli aaltojen, alhojen, vuorten sävelkeijuset karkeli näin
+joka kuusehen kiiveten kilpaa, joka kukkahan pilkistäin:
+»Miks' uinut siskoni vielä, oi heräjä veikkoni, hei--
+on päivä, on palannut Väinö, yön peikoista pelkoa ei!»--
+
+Kas, tuolta jo honkien alta sinihuntuja huiskaelee
+ja oksilla haltiat harmaat hymyhuulin kuiskaelee!
+Kas, täällä jo Vellamo itse meren kuohuja halkoelee
+ja Ahtolan armahat immet yli aaltojen palkoelee.
+
+Mikä helinä päivyen päällä, mikä kulina kuussa soi?
+Mikä kaarella siintävän taivaan niin kummasti kuultaa voi?
+Siell' Ilmatar aavojen merta punapilvellä purjehtii
+ja Kuutar ja Päivätär siellä valon huntuja huolehtii.
+
+Jo kajahti kangashiekka, jo pemahti peltomaa,
+kumu kuuluvi nurmen alta, aho liikkuvi, aaltoaa--
+sielt' astuvi Mannun joukot, peri-isännät ilmautuu,
+esivainajat vainioiden ja Kammojen kansa muu.
+
+Yli aaltojen, alhojen, vuorten näin Väinämön soitto soi,
+se kuorehen sielua loihti, se luontohon laulua loi.
+Ja tuoksuen, helkkyen, soiden ilo kaikuvi kautta maan:
+on herännyt luonnon henki, on syntynyt Suomen Pan!
+
+
+
+KEVÄTLAULU.
+
+Terve päivä Pohjolahan,
+terve Suomehen suvinen aika!
+Terve lepikot lehtimään,
+terve käköset helkkymään,
+terve lämpimät lounatuulet,
+lemmen tuulet,
+tuoksumaan--
+veet sinertämähän,
+maat vihertämähän,
+taivahan auteret tanhuamaan!
+
+Paistaos armahin aurinko,
+hellitä hempeä huomen!
+Pitkä, pitkä on Pohjan yö,
+kolkko on talvi Suomen.
+
+Kauvan kattanut maata on
+hallan ja hämärän vyö,
+kauvan on kuura
+peittänyt maan,
+kauvan on huura
+huokunut mielihin hallaa vaan--
+
+Paistaos armahin aurinko,
+hellitä hempeä pouta,
+jotta lähtisi sydänten jää
+ja sulais rintojen routa.
+
+Suo jo lämpesi, sula on maa.
+Joutukaa
+kyntäjät vakoja luomaan,
+vakoja suoria vapauden,
+uria uusia aattehen
+halki harmajan suomaan!
+
+Kyll' on maata kyntäjällä
+Suomen sinisaloilla,
+korvet suuret, pellot pienet,
+kyntäjät vähäväkiset.
+
+Joutukaa, joutukaa
+kylväjät siementä tuomaan,
+tietojen kylvöjä,
+taitojen kylvöjä
+kyntäjän uutehen uomaan,
+
+jotta nousis nuori vilja,
+kasvaisi Kalevan touko,
+aaltoisi Suvannon auvo,
+Suomen henki heilimöisi!
+
+Kyntäkää, kylväkää,
+toukojen, toivojen aika on tää!
+Toivehet milloin toteutuu,
+milloin halla ne syö.
+Nyt on Suomen toukokuu,
+nyt on kynnön ja kylvön työ,
+leikkuu, korjuu--kaikki muu
+jääköön Herran huomaan!
+
+Ei voimoa puutu pelto
+ja mehevä musta on multa,
+kun taivas antavi sadetta vaan
+ja lämpöä päivän kulta.
+
+Ja Jumala armon-paistettaan
+on Suomenmaalle suova
+ja nostava orahat aaltoamaan
+ja laihot laajat luova--
+Ja riemuja raikuvi Väinön maa
+ja toivehet lauluja kaiuttaa
+ja kautta kumpujen, vuorten
+helavalkeat leimuaa.
+
+Mut tyyni on kansojen surma,
+ei myrsky, ei tuulispää.
+On aurinko toukojen turma,
+jos kauvan kestävi kaunis sää
+Poudan poika on velttous,
+tyynen tyttö on saasta,
+mut ukkonen ilmoja puhdistaa
+ja tappaa tauteja maasta.
+
+Ja idästä nouseva polvi on
+ja kaakosta kamala lonka,
+mi taivahan lientävi
+myrskysäin
+ja jylisten rientävi
+Suomehen päin
+mustana niinkuni muuri.
+
+Ja synkkä on yö
+ja ukkonen vyöryvi, salamat lyö,
+ja maassa on murhe suuri.
+
+Mut jälkeen yön ja ukkosen
+taas taivas seijastuu
+ja helmaan Suomen järvien
+taas päivä heijastuu
+ja leivo laulavi, lehto soi
+ja tuoreena tuoksuvi kuusi
+ja perhoset kukilla karkeloi
+ja touko on taas kuni uusi.--
+
+Rakas on taaton raatama pelto,
+makea maammon leipoma leipä,
+kova on vierahan maankamara,
+karvas kakku äitipuolen.
+Kauvan Suomeni pettua söi,
+almuja aneli teillä,
+muruja liikoja muukalaisten
+kerjäsi kyyneleillä.
+
+Mut kerran loppuvi kerjuu
+ja vierahan viiltävä herjuu,
+ja Suomen selkä nousta saa
+ja kansa päänsä kohottaa:
+Jo tähkivi Väinön vilja,
+jo kasvavi Kalevan laiho,
+ja poistuva maasta on leivän puute
+ja vierahan viljan kaiho!
+
+Mut leivästä ei kansa elä vaan,
+ei mesileiväst' edes tiedonkaan,
+vaan niinkuin päivän kumppaliksi suotu
+on vieno, valju kuu
+ja niinkuin puu
+on luotu heelmää antamaan,
+niin järjen siskoksi on tunne luotu
+ja hyöty kauneutta kantamaan.
+
+Ja ainapa vainion keskehen näin
+esi-raatajat entisaikain
+leposijaksi lintujen lentäväin
+puun vehreän jäädä antoi.
+Ja pihalla töllien pienimpäin
+toki pihlaja terttuja kantoi.
+
+Ja pihalla kotien köyhimpäin
+pyhä taitehen pihlaja nouskohon näin
+ja vienona tuoksu sen tuntukoon
+joka suojahan, kammioon!
+Ja jääköhön käkösen kukuntapuu
+ja Suomen laulun puu
+myös laitahan aattehen laihojen
+ja keskehen kansani keväisen!
+Ajan henget sen oksia heijailkoon,
+valon keijut sen lehvillä leijailkoon
+ja soikohon sorea laulu
+yli peltojen mustan mullan
+kyntäjille, kylväjille,
+kylmän vainion vakoajille!
+
+Näin vasta nousee seinät Suomen vallan,
+näin vasta valmistuupi Suomen sampo.
+
+On sampuen saanut laine
+ja vienyt Ilmarin ihmetyön
+ja Ugrin heimojen maine
+on haudattu helmahan yön.
+Mut tuntehen voimalla tunkien
+me tähtiä löydämme yöstä
+ja etsien silmillä rakkauden
+myös muruja Ilmarin työstä.
+
+On meillä loihtu
+ja laulun valta
+ja kieli joustava,
+norja lie.
+Siin' on noustava
+kukkapalta,
+siin' on soihtu
+ja siin' on tie!
+
+Näin joutuen henkemme hettehen luo
+sen veestä me voimoa juomme
+ja takoen taidolla muruset nuo
+me sampuen uuden luomme,
+aattehen sammon, laulujen sammon,
+tietehen, taitehen sammon,
+veljien riemun, siskojen auvon,
+Suomen syöjien kammon,
+mi ukkosen voimalla jyristen sois
+ja kansojen kummana pauhais
+ja maailman mainehet Suomehen tois
+ja Suvannon viljoja jauhais--
+
+syötäviksi, myötäviksi,
+ihmisten iki-iloksi!
+
+
+
+
+
+
+YÖKEHRÄÄJÄ.
+
+Istuin ma illalla yksinäni,
+kuulin ma hyrinän sydämestäni.
+
+Mikä siellä hyrisevi ainiaan?--
+Neitonen rukkia polkevi vaan.
+
+Istuin ma illalla aatteissani,
+kuulin ma laulua kupeeltani.
+
+Kuka siellä laulavi ainiaan?--
+Kuolema neitoa kutsuvi vaan.
+
+Istuin ma illalla yksinäni,
+kuulin ma itkua sydämestäni.
+
+Kuka siellä itkevi ainiaan?--
+Impi se itkevi vapauttaan.
+
+
+
+PROLOOGI.
+
+Suomen nuorille sepoille omistettu.
+
+
+
+I.
+
+Yöllä syntyi Ilmarinen,
+seppojen suvun kuningas,
+se syntyi sysimäellä,
+kasvoi hiilikankahalla
+vaskinen vasara vyöllä,
+käsissä käverät pihdit.
+  Katsoi kahta kämmentänsä,
+arvelee, ajattelevi:
+Miks nämä minulle luotu,
+mitä varten vastuksiksi?
+  Läksi kontion kotihin
+kuoman mieltä kuulemahan.
+»Saattaako setä sanoa
+miks nämä minulle luotu?»
+  Ukkokarhu uksen eessä
+simoa siretti juoda
+kultaisesta kannusesta,
+sarkasta hopehisesta,
+katsoi kannun uurta myöten,
+vantehen väliä myöten,--
+äkkäsi tulijan oudon,
+kirposi kädestä kannu,
+sima vieri suun sivutse:
+»Ohoh sinua kuoma kulta,
+kyll' on kynsiä sinulla!»
+Sanoi seppo Ilmarinen:
+»Kynnet on kyynärän pituiset,
+vaan en tiedä, enkä taida,
+kulle työlle työnteleisin,
+mille tenhoisin teolle--
+saattaisko setä sanoa?»
+Vaari vastahan vihelsi:
+»Oisihan talossa työtä,
+kun oisi tekijä toinen!
+Kovin oot koivilta kapea,
+ylen laiha lantehilta,
+pää suuri, suu supukka,
+iho ilkeän värinen--
+lähde toisehen talohon!»
+  Läksi seppo läylimielin
+kangasta kävelemähän,
+läksi työtä etsimähän,
+tekemistä tietämähän;
+hiuka souti sormen päissä,
+nälkä suolia näversi.
+  Niin saapui suden kotihin.
+Suden akka orren alla
+kirnusi kesäistä voita
+kultaisessa kirnusessa
+männällä hopehisella--
+työntyvi sisähän seppo,
+yli kynnyksen kysyvi:
+»Oisiko talossa tässä
+työtä tehdä tyhjän miehen?»
+  Akka kiljas, kirnu kaatui,
+lapset parkasi pahasti,
+ukko uunilta tomahti
+koivuhalko kainalossa:
+»Ken olet kurja mieronkierto
+mikä mies, mitä sukua?»
+Sanoi seppo Ilmarinen:
+»En tiedä sukuni tietä,
+en isoa, en emoa,
+tuolla honkien humussa
+synnyin mä sysimäellä--
+etsisin elosijoa,
+asuinpaikkoa anoisin.»
+»Ei ole talossa tässä
+suurusta suvuttomalle,
+tokko erkanet, elikkä--!»
+  Läksi seppo läylimielin
+kangasta kävelemähän,
+emoansa etsimähän,
+tietämään sukunsa tietä;
+suupieltä suru vetävi,
+murhe mieltä mustentavi.
+  Kysyi puilta, pensahilta,
+kuulusti ahon kukilta,
+tutki ilman lintusilta,
+kysyi maan matelijoilta,
+eikä löytänyt emoa,
+ei tavannut taattoansa.
+  Niin tuli ketun kotihin
+Repolaisen renkipoika
+tervasi lylyä tiellä
+ehtiäksensä erähän
+illalla isännän kanssa;
+katsoi tielle ja--kavahti
+kannon päähän huutamahan:
+»On tulossa outo miesi,
+kumma kulkija kylältä,
+mies kapea, kaksijalka,
+tassut kaikki tuota pitkät!»
+  Repo kuuli rengin huudon,
+luuli jo tuhon tulevan,
+jousen vaarnalta varusti,
+savuna pihalle saapi:
+»Seis! Seiso henkesi uhalla!
+Mikä mies, mikä asia?»
+  Sanoi seppo Ilmarinen:
+»Mikä lienen miehiäni!
+Liekö sotka suolle saanut,
+vai rauku vesirajahan,
+ilves tehnyt iljenelle,
+suokurki sulalle maalle--
+oon emoa etsimässä,
+taattoa tavottamassa.»
+Repo vastahan remahti:
+»Ei ole sukua sulla
+tämän ilman kannen alla!
+Min' olen metsän henkiherra,
+veen riistan verolle viejä,
+saukon kummi, mäyrän kuoma,
+ylikaitsija kanojen;
+tunnen kaikki tuulen karjat,
+maan kävijät, tien tulijat,
+jalan neljän juoksevaiset,
+siiven kahden kantamaiset--
+kaikki on kirjoissa minulla,
+kaikki mulla muistossani.
+Ei siellä oo sinun näköistä!»
+  Selitellä seppo koitti:
+»Minkäpä minä osannen,
+kun olen kerran tänne luotu,
+syntynyt sysimäelle»--
+»Sin' olet syntynyt luvatta,
+lurjus, vastoin maan lakia--
+kursi tiehesi, tahikka--!»
+  Läksi seppo läylimielin
+kangasta kävelemähän;
+pilkaten puut puheli,
+kukat viittoi vilkusilmin,
+oravat osoittelivat,
+linnut lennosta ivasi
+angervon avuttomuutta,
+heimotuutta herjan lapsen.
+  Astui seppo allamielin,
+itkuvirttä vieritellen,
+astui päivän järven päitä,
+toisen vaaroja vaelsi,
+niin päivänä kolmantena
+suo suuri etehen aukes.
+  Astui seppo allamielin,
+orvon virttä vieritellen:
+»Kun oisin syntynyt sudeksi,
+taikka karhuksi kasunut,
+oisi turkki tuulissäällä,
+koti ois kovalla säällä,
+kodissa korea liesi,
+liedellä punainen loimo,
+emo lieden liepehellä,
+minä itse emon sylissä--
+ja minun sylissä onni!»
+  Jo väsähti väki sepolta,
+uupui jo urohon voima,
+vaipui mies maan varahan,
+tuskissansa turpehelle,
+otsa suohon, suu norohon,
+rinta rimpeä halaten.
+  Lauloi rauta rahkan alta,
+soi suosta teräksen soitto:
+»Kussa viivyt maan kuningas,
+raudan ruhtinas väkevä,
+joudu joukkos johtajaksi,
+valtasi vapahtajaksi!
+Tääll' on miehet miekka vyöllä,
+sota-orhit ohjaksissa,
+pyssyt on pamahtamassa,
+torvet on torahtamassa,
+kun vaan saapuisi kuningas,
+sois käsky sotien herran!»
+  Jo tunsi sukunsa seppo,
+tiesi työnsä työn hakija,
+kimmahti kohoksi maasta,
+viskasi vasaratansa,
+tuli suihki suonen päissä,
+koski rinnassa kohisi,
+voiton tuli, voiman koski,
+kutsumus kuningastöiden.
+  Kohotti kätensä seppo
+kohti kuusten korkeutta,
+vannoi maalle valan ikuisen,
+sanan Luojalle lupasi:
+»Tahdon ma takoa ilmi
+luonnon voimat maan lumosta,
+herättää vesien henget,
+ainehet norojen alta,
+tahdon tehdä maan hyväksi,
+manteret hymyäviksi,
+lehdot leivän kasvaviksi,
+pelloiksi petojen korvet,
+tahdon taivahan takoa
+yli maani onnellisen,
+taivahalle tähtikehrät,
+kuut, otavat, päivät kummat--
+tahdon luoda luonnon onnen
+oman onneni heraksi!»
+  Näin se vannoi vanhin seppo,
+vannoi ruhtinasvalansa.
+
+
+
+II.
+
+Kimposi kipunat yössä,
+kuului kalske kukkulalta.
+
+Mikä on korvessa kohina,
+tuli vuoren tutkaimella?
+
+Seppo taivasta takovi,
+ilman kantta kalkuttavi.
+
+Kelle taivasta tekevi,
+kelle kuita kuumentavi?
+
+Taatollensa taivon kantta,
+Luojallensa lunnahia.
+
+           *
+
+Kimposi kipunat yössä,
+kuului kalske kukkulalta.
+
+Mikä on pajassa pauke,
+välke honkien välillä?
+
+Taatto kruunua takovi,
+Luoja luopi valtikkata.
+
+Kelle kruunu kultalehti,
+kelle valtikka väkevä?
+
+Kruunu maan kuninkahalle,
+valtikka sepon suvulle.
+
+             *
+
+Kimposi kipunat yössä,
+kuului kalske kukkuloilta.
+
+Mikä on jyske maan navoilla,
+ilmassa sakea sauhu?
+
+Sepot vuorilla sotivat,
+sepon lapset laaksomailla.
+
+Miksi on meteli maassa,
+sota veljesten välillä?
+
+Kruunusta perintöriita,
+veljesvaino valtikasta.
+
+
+
+III.
+
+On luonnon loitsut ilmi luotu,
+on herätetty henget maan,
+on tuli pilven päältä tuotu
+ja vuorten voimat piilostaan,
+on aalto vanki ja tuuli työssä
+ja koski toivoja tottelee
+ja pyörät laulavi laakson yössä
+ja paljat säihkyen säestelee--
+  Mut missä, missä on onni?
+
+Maa kaikki meille verokuormaa kantaa
+ja laaksot viljaa lakoaa,
+ja metsä riistaa meille antaa
+ja meri suolaa sakoaa.
+Vain meille varttuvi varsakarjat
+ja uuhten villat ne uhkeaa,
+vain meille nousevi noron marjat
+ja kukat kummulla puhkeaa--
+  Mut missä, missä on onni?
+
+On vuoret puhkaistu ja radat raattu,
+on vesi viitottu ja auki maa
+ja porraspuut on poikki soiden kaattu
+ja yhteen kaupungit ja kansat saa.
+Kas, kuinka haahdet ne merta halkoo
+ja venhot virtoja vilisee,
+kas, kuinka tanssivi täällä talkoo
+ja tuolla kulkuset kilisee--
+  Mut missä, missä on onni?
+
+Me oomme tehneet talot suuret, laajat
+ja kodit kaunihit kaartaneet,
+me oomme lyöneet maahan malmivaajat
+ja paadet seiniksi saartaneet.
+Ne liedet kylmät me lämmitimme,
+me suojat valkeiksi valaistiin,
+me salit korkeat koristimme
+ja palkit pehmeiksi peiteltiin--
+  Mut missä, missä on onni?
+
+Me oomme tehneet Herran temppeleitä,
+maan lunnahia maksaneet,
+me oomme kilvan käyneet kirkkoteitä
+ja uskollemme uhranneet.
+On alttarit noussehet ympäri maan
+ja kaikunut kansojen kuoro,
+ja lempi on ilmahan leimunnut vaan--
+nyt tullut on ihmisten vuoro!
+
+Uus aika koittaa, uusi kannel soi,
+uus tuuli käy, uus huomen huminoi,
+se veljeyttä yli vetten soittaa,
+se kaikuu rakkautta rantamille,
+se heikot herättää, se vahvat voittaa,
+se kantaa ilon viestin ihmisille:
+Maan päälle, tänne, taivas takokaamme!
+Niin kaikki kuninkaita olla saamme!
+
+Se taivas kaunihina kaartuu kerran,
+kun kansat merten yli kättä lyö,
+kun joka mökkiin paistaa päivä Herran,
+kun joka lapsi lemmen leipää syö,
+ja itse Luoja jättää taivahansa,
+käy alas onnen kruunu otsallansa
+ja jokaisell' on joulu rinnassansa,
+ja väistyy maasta vihan, vainon yö.
+
+
+
+
+KALEVALAN KANKAHILTA.
+
+    _Siell' on maata kyntäjällä,
+    vettä viljoin soutajalla._
+
+
+
+MARJATAN LAULU.
+
+Keinutan kehtoa, laulatan lasta
+vaulussa vemmelpuun.
+Nukkuos tähtiä katselemasta,
+vaipuos kuusia kuuntelemasta,
+uinuos äitisi lauleluun,
+keinuhun vemmelpuun!
+
+Harva on soimi ja hieno on loimi,
+kuurassa kiiltävi maa.
+Lämmitä lempi, äityen lempi,
+varjele lastani valkeaa!
+
+Ihmiset emollesi kantavat kaunaa.
+Saanut en kylpyä, saanut en saunaa.
+Pysty on kulkea pyytäjän tie--
+sulleko loivempi lie?
+
+Harva on soimi ja hieno on loimi,
+kylmä on yö kuni sois.
+Hengitä halla, kohtalon halla,
+hengitä orponi onneton pois!
+
+Nukkuos äityen nurmilintu,
+tuuti, tuuti lulla!
+Uiunuos pakkasen untuville,
+armahille, harmahille,
+painuos yöhyen parmahille--
+tais jo Tuoni tulla?
+
+Miksi et nuku oma kukkani, rukkani?
+Itket--kylmäkö koski?
+Kylmäkö on?--
+Ihme! Lämmin on lapseni poski,
+sulanut seimin on seinä,
+allasi, allasi angervon
+kuumana huokuvi heinä.
+
+Kas, mikä kajastus päälläni päilyy?--
+kas, mikä sajastus seinällä häilyy?--
+Seimen päällä on tähti,
+tummempi päivää, kirkkaampi kuuta,
+selvempi, suurempi tähteä muuta--
+Luojako lähetti tähden sen
+suojaks lapseni valkoisen?
+
+Keinuos kehtoni vemmelpuinen,
+tuuti, tuuti lulla!
+Tuutios lapseni tuiretuinen,
+armahuinen, naurusuinen,
+tuutios rinnoille rakkauden--
+tais jo Unetar tulla?
+
+
+
+VELLAMON NEIET.
+
+Soutakaa, soittakaa
+ihmislapset vaan!
+Täällä huolet haihtuu,
+vaahdoks surut vaihtuu,
+nuoret riemut nuoren rinnan
+täällä pulppuaa.
+
+Laskekaa, laulakaa
+ihmislapset vaan!
+Tuuli, laine laulaa,
+taivas merta kaulaa--
+kultakatto Ahdin linnan
+tuolta pilkoittaa.
+
+Leikkikää, leikkikää
+ihmislapset vaan!
+Sinne käypi tiemme,
+sinne teidät viemme
+Vellamoisen vierahiksi
+Ahdin linnahan.
+
+Lempikää, lempikää
+ihmislapset vaan!
+Siellä kullat välkkyy,
+helmet, päärlyt helkkyy,
+siikasien siskosiksi
+sinne joutukaa!
+
+Nauttikaa, naurakaa
+ihmislapset vaan!
+Untuvaiset vienot,
+höyhenpatjat hienot
+helmahansa hempeähän
+siellä odottaa.
+
+Uinukaa, uinukaa
+ihmislapset vaan!
+Tuuli, laine laulaa,
+taivas merta kaulaa--
+siin' on linna, matka tähän
+päättyä jo saa.
+
+
+
+LEMMINKÄISEN ÄITI.
+
+Tuima on tuuli ja pimeä on taivo,
+suuri on ulapalla aaltojen raivo.
+Lahti on tyyni ja selkeä vaan.
+Kussa mun kotkani kulkeekaan?
+
+Joudu jo kotihin ja lentosi heitä!
+Taikka jo ajeletkin aaltojen teitä,
+poikani pieni ja hentoinen.
+Lahti on tyyni ja rauhainen.
+
+Heitä jo haukkojen sotakisat kerran!
+Kustapa löytänet itsesi verran,
+poikani suuri ja kaunoinen?
+Lahti on tyyni ja rauhainen.
+
+Anna jo pääskyjen rauhassa lentää!
+Tuostapa emollesi surusanat entää,
+poikani synkeä, syyllinen.
+Lahti on tyyni ja rauhainen.
+
+Ihmiset pahaks sinut parjaavat mulle--
+paha lienet muille, mut hyvä olet mulle,
+poikani lempeä, puhtoinen.
+Lahti on tyyni ja rauhainen.
+
+Ulkona ulapalla myrskyt ne pauhaa,
+täällä on lämmintä, täällä on lauhaa.
+Lahti on tyyni ja selkeä vaan.
+Laske jo lahtesi valkamaan!
+
+
+
+POHJAN NEIEN KUOLO.
+
+Se musta lintu lens puusta puuhun,
+lens Imatran rannoilta Ruijan suuhun.
+
+Näin saapui murhe se matkallaan
+myös Tieran mökkihin matalaan.
+
+Hän astui saunansa kynnyksellä
+ja kannel polvella helisi hellä.
+
+Kun kukkui kuusessa lintu kumma:
+Jo Pohjolan neien vei Tuoni tumma.
+
+Niin värähti oudosti vanhan mieli,
+niin kajahti kummasti kannelkieli.
+
+»On aika laata jo laulamasta.
+Jo katosi kauneus Kalevalasta.
+
+On suurten sulhojen aika poissa,
+on laulu kuollut ja murhe koissa.
+
+Hän paistoi päivänä talvi-öissä,
+hän kuulti kullassa, kirjovöissä.
+
+Hän tuoksui tuomena tanhualla
+ja urhot leikki sen lehvän alla.
+
+Hän kukki kumpuna Suomen suossa,
+hän lauloi koskena laakson vuossa.
+
+Nyt syys on manssa ja sydämissä
+ja kansa kaipion kyynelissä.
+
+On suurten sulhojen aika poissa,
+on laulu kuollut ja murhe koissa.»
+
+Näin äänin murtuvin laulaen
+hän ripusti naulahan kantelen.
+
+Ja kuusi huokas ja humisi tuomi:
+Nyt Pohjan impeä surevi Suomi.
+
+
+
+KIPUTYTÖN LAULU.
+
+Jyrise Tuonelan tumma paasi,
+järise vaivojen vaara!
+Jauha kaunoja katkeroita,
+surujen, tautien talkkunoita,
+keitä ailutten atrioita
+valtojen valiopöytään!
+
+Vilise Tuonelan virran vuoksi,
+kohise kolmikopru!
+Tuo'os tuskien tähkäpäitä,
+rikosten viljoja, rinnan jäitä--
+kohta juodahan Häijyn häitä
+Tuonelan kosken alla.
+
+Kohta jo täysi on Tuonelan paasi--
+karpio, kahmalo vielä!
+Silloin se paatero paukahtaa,
+tuskien vaahtohon vaipuvi maa,
+kuolema kutsua kansat saa
+Tuonelan immen häihin.
+
+Jyrise Tuonelan tumma paasi,
+järise vaivojen vaara!
+Jauha kaunoja katkeroita,
+surujen, tautien talkkunoita,
+keitä ailutten atrioita
+valtojen valiopöytään!
+
+
+
+SUKKAMIELI.
+
+Kaks istui palolla paimenta,
+yks verevä, toinen vaalea.
+
+Se verevä soitteli torveaan,
+se vaalea vaieten istui vaan.
+
+Niin saapui kolmas ja kaukaa huus:
+»Hei, veikot, hei, mull' on sanoma uus!
+
+Tuoll' äsken mä Sukkamielen näin,
+kun astelin aamunkoittohon päin.
+
+Hän oli niin viehkeä varreltaan
+yli kunnahan korsien kulkeissaan.
+
+Sinikellot soi hänen silmistään,
+katinkullat kuulteli päällä pään.
+
+Ja kun hän kulki, niin, aatelkaas,
+hän viittas mulle ja viittas taas!»
+
+Näin kolmas se haasteli riemuiten.
+Ja kaiholla kuuli se verevä sen:
+
+»Ken miekkonen näkis hänet kerrankaan!»
+Se vaalea vaieten istui vaan.
+
+Se vaalea istui itkien.
+Hän oli jo nähnyt immen sen.
+
+
+
+
+MIERON TIELLÄ.
+
+
+
+MAANTIELLÄ.
+
+Yksi tuli sieltä ja toinen tuli täältä,
+idästä, lännestä, pohjan päältä.
+
+Yksi tuli hevosin ja välkkyvin valjain,
+toinen tuli kävellen ja kyynärpäin paljain.
+
+Eri oli matka ja eri oli määrä,
+kellä oli oikea, kellä oli väärä.
+
+Maantien varteen me yhdyimme yössä,
+siinä oli toiset jo tulenteon työssä.
+
+Kohta me istuimme veljien lailla
+ympäri valkean, huolia vailla.
+
+Sanaleikit lensi ja eväsviinat kulki,
+toisen suu jo odotti, kun toinen suunsa sulki.
+
+Yksi tiesi kertoa kevättuulten mailta,
+toinen taisi tarut Lapin tunturin lailta.
+
+Tuo tiesi lännestä sotasanat uudet,
+tämä idän impien kuvas ihanuudet.
+
+Toisen suu jo odotti, kun toinen suunsa sulki.
+Otava se kääntyi ja yön hetket kulki.
+
+Metsä oli pimeä ja tie sumuvyössä.
+Ääneti tulehen me tuijotimme yössä.
+
+Minkä tuli mielehen vielä emovainaa,
+minkä mieltä yhä muisto murhien painaa.
+
+Yksi mietti kavaluutta ystävän armaan,
+toinen suri syksyä sydämensä harmaan.
+
+Orpo itki emoa ja murhamies rauhaa,
+kaikki kaipas kotia ja lapsuutta lauhaa.
+
+Ei ole suuri apu mieron nuotioista,
+toista puolta polttaa, kun jäätää jo toista.
+
+Metsä oli pimeä ja tie sumuvyössä.
+Ääneti tuhkaan me tuijotimme yössä.
+
+
+
+PIHLAJAN ALLA.
+
+--»Miks äkkiä vaikenit, impyein,
+miks silmäsi kyynelöi?
+Mikä pilvi peittävi päivyein,
+mikä onnesi ontoks söi?
+Kas, kuinka kukkivi kaunis maa
+ja laulavi leivonen
+ja kuinka pihlaja tuoksuaa--
+sinä vain olet murheinen!
+
+Sa oothan umpussa nuoruuden
+ja rintasi raikas on
+ja elämä viittovi hymyillen--
+siis olkosi huoleton!
+Ja jospa huolien häivä vois
+sun taivosi synkistää,
+sen paistais lempeni päivä pois
+ja taas olis suukkossää.»--
+
+--»Ma muistin syksyä synkeää,
+kun harmaja taivas on,
+kun nurmen kukkaset peittää jää
+ja metsä on lauluton.
+Ma elämän syksyä aattelin,
+kun harmaja taivas on,
+kun poiss' on poskien ruusutkin
+ja ääni on soinnuton,
+
+Ja syksyn-synkeä aatos tuo
+se hiipi mun rintahain:
+Lie silloin jäässä jo lempes vuo
+ja tuntehes tuhkaa vain.
+Sa lemmit säihkyä silmien
+ja ruusuja poskipään,
+kun niiden näät sinä kuollehen,
+kuin käynevi lempes tään?»--
+
+--»Oi, ällös itke mun armahain!
+mun Ainoni armainen
+nyt kukkivi lempeä tuoksuttain
+kuin pihlaja keväinen.
+Sen tuoksuja hengin mä vallaton
+ja kukkia poimin vaan,
+kun taivas siintävä, kuulas on
+ja nuori on nurmi maan.
+
+Niin, talvi saapuvi kerran kai
+ja kukkaset kuolla voi,
+mut pihlajassapa talvellai
+taas tilhien laulu soi.
+On sorja kukkiva pihlajapuu,
+mut sorjempi marjassaan,
+kun kylmä, kuollut on luonto muu
+ja poissa on marjat maan!»--
+
+
+
+MA OON KUIN AALLOILLA PURSI--
+
+Ma oon kuin aalloilla pursi
+jo puoleksi täyttynyt.
+On ulkoa ulapan laulu
+sen tunkenut sisähän nyt.
+
+Ne ulapat toistahan etsii,
+ne toistahan toivoelee
+ja läpi mun purteni laidan
+ne suukkoja suihkaelee.
+
+Ma päivät pumpussa seison,
+yöt valvon ja mittailen,
+ja tuskasta vavisten tutkin
+ma pohjia sydämen.
+
+Yhä vaan mun venhoni vaipuu,
+yhä nousevi sydämen yö--
+Oi, kohta ne yöt jo yhteen
+yli purteni haudan lyö!
+
+
+
+HUONOA SEURAA.
+
+Sill' lohtua tarjona kyllin on,
+joka lempensä multahan peitti,
+se ei ole orpo, ei onneton,
+jonka ystävät yksin heitti;
+voi seestyä lientynyt onnen koi
+ja syttyä toivojen karsi
+ja lippunsa vieläkin nostaa voi,
+jos tuulessa katkesi varsi.
+
+Mut silloin vast' olet onneton
+ja mielesi vasta on musta
+ja riemusi, rauhasi mennyt on
+ja löydä et lohdutusta,
+kun maailman touhussa hetkeks ees
+saat yksin jäädä sä illoin
+ja huonohon seurahan joutunees
+sinä inholla huomaat silloin.
+
+
+
+SONETTI LEILALLE.
+
+Mua syytät Leila siitä, ett'en laula
+kuin muutkin lempiväiset immestään,
+vaikk' ennen niistä lauloin yhtenään
+ja sullai silmät on ja suu ja kaula.
+
+Ja väität, etten sua lemmikään
+ja tuhkana on tunteheni taula
+ja että löyhä lie sen lemmen paula,
+mi aina ihannoi vain itseään!--
+
+Ei taide taivon päivää luoda saata,
+vaikk' kyllä tähden. Siks se kuvaa ain
+vaan päivän heijastuksia ja maata.
+
+Ma ennen kyllä lauloin neitojain,
+mut sinun eessäs täytyi laulun laata
+ja itseäni ilmi tuoda vain.
+
+
+
+SOUTELEMASSA.
+
+Yli tyynen lampuen soudeltiin
+suvi-illalla immen kanssa,
+ja silloin Laina se lausui niin
+alas katsoen aatteissansa:
+
+»En tahdo ma katsoa taivaaseen,
+vaan katselen järven pintaan;
+on aurinko astunut alle veen
+ja laskenut lammen rintaan.
+
+Ja päälläpä päivyen heijastuu
+siell' untuvahattara hieno
+ja rantaman lempeä lehmuspuu
+ja ulpukan umppu vieno.
+
+Niin, maailma aaltojen allakin on
+ja maailma kaunihimpi.
+Mut tiedätkö, miksi se kauniimpi on?»--
+Näin hiljaa haasteli impi.
+
+Ja se soutaja vastasi huoahtain:
+»Niin, neitonen armahainen,
+vale kauniimpi paljasta totta on ain
+ja tuo on valhetta vainen.
+
+Ja siksipä nuoruus kaunis on
+ja armas on kevään aika,
+mut syksy ja vanhuus synkät on,
+kun poissa on valheen taika.
+
+Näät tuoksut ja laulut ja kukkaset
+ja onni ja lempi ja nainen
+ja unelmat, uskot ja toivehet--
+ne kaikki on valhetta vainen.
+
+Vain totta on halla ja myrsky ja mies
+ja murhe ja murheen muisto
+ja totta on sammunut toivon lies
+ja lehdetön lemmen puisto.
+
+Niin, ällös yllesi katsokkaan,
+vaan peilihin lammen pinnan.
+Siell' onnesi taivahat onkin vaan
+ja rauha ja riemu rinnan.
+
+Mut multa on haihtunut harhat nuo
+ja kaunihit kangastukset,
+on suljettu mulle jo taivas tuo
+ja kiini on onnen ukset.
+
+Olen heittänyt uskoja haaveineen
+ja joutunut uskohon uuteen,
+olen pyrkinyt, pyrkinyt totuuteen
+ja saapunut--todellisuuteen.
+
+Mut yksin en pyrkinyt, taistellut,
+minä taistelin tuhanten kanssa,
+ja saman on valkaman saavuttanut
+koko aikani taistostansa.
+
+Ja siksipä halla nyt hallitsee
+ja kruunu on talven päässä,
+siks sydämet syksy nyt vallitsee
+ja tunne on järjen jäässä.
+
+Ja siksi nyt toivo on turtunut
+ja riemu on ruostehen syömä,
+siks uskon muuri on murtunut
+ja lempi on leinin lyömä.
+
+Niin, ällös yllesi katsokkaan,
+vaan peilihin lammen pinnan.
+Siell' onnesi taivahat onkin vaan
+ja rauha ja riemu rinnan.»
+
+--»Sua luulenpa melkein pelkääväin--»
+niin leikillä lausui Laina.
+Ja se soutaja hymyten vastasi näin:
+--»Suvi talvea pelkää aina.»--
+
+--»Mut etkö sä usko, ett' talvikin ain
+toki pelkää kevättä juuri?»--
+»Niin, totuus valhetta pelkää vain
+ja valheen valta on suuri.»--
+
+Niin leikki se lens kuni lempeä tuul'
+yli öisen lampuen pinnan.
+Suu leikkiä löi, hymys uhmaten huul',
+mut yö oli pohjassa rinnan.
+
+Ja sydänten yöstäpä pulpahtain
+jo nyt kastehelmyet nousi;
+ja ääneti impi se istui vain
+ja vaieten soutaja sousi.
+
+
+
+KUIN MUSTA JA VALKEA--
+
+Kuin musta ja valkea perho
+yli kukkien yhdessä leijailee,
+niin yhdessä riemu ja murhe
+mun henkeni tuutua heijailee.
+
+Kuin yhdessä yö sekä päivä
+suvi-iltaman pilvillä karkeloi,
+niin onnen aamu ja ilta
+mun päiväni päärmiä purppuroi.
+
+Kuin kuolon ja elämän immet
+syyskuutamon kullassa leikkiä lyö,
+niin syksy mun sieluni yössä
+jo kerkeän kevään kukkia syö.
+
+
+
+TAI EN ITKIS OLLENKAAN--
+
+Tai en itkis ollenkaan,
+rakentaisin majan vaan
+niemen kaiskun kainaloon,
+huojuvahan hongistoon.
+Souteleisin, jouteleisin
+lainehia lahden vaan,
+salmen poikki verkot veisin,
+paulat kautta korpimaan.
+Siellä kanssa äityeni,
+armahani, harmahani
+eleleisin yksin vain
+tuuditellen tuskiain;
+puhtehilla syksy-illan
+lohdun langat kehrättäis,
+kuuhut kultais pirtin sillan,
+sirkat yötä ylistäis;--
+hiljaa honkain huminoiden,
+hiljaa lahden laulun soiden
+äidin armaan sylihin
+pääni raskaan painaisin,
+hiljaa kulkis kutrejani
+käden vienon viihdytys,
+sammuis poltto poskiltani,
+verten kiiman kiihdytys,
+vaipuis aallot valtimoiden,
+tyyntyis tyrskyt unelmoiden,
+himon kosket hiljeneisi,
+synnin häivät hälveneisi,
+sammal surun lammen sais,
+hanki syksyn hautoais.
+Kuulla ehkä voisin noin
+elon alku-äänet vienot,
+pyhät, puhtaat, hellät, hienot,
+niinkuin lasna, kulta-hasna,
+kun ma äidin rintaa join.
+
+
+
+KADOTETTU YSTÄVÄ.
+
+On meitä kaksi lapsuusystävää,
+hän toinen vieno, puhdas, puron lainen
+ja hento niinkuin kielo helmipää,
+ma toinen rauhaton ja riehuvainen.
+
+Me oomme kumpainenkin syntyneet
+tuoll lehtolahden tyynen rantamalla
+ja kummun kuusta lasna kuunnelleet
+ja leikkinehet rantakoivun alla.
+
+Näin vieri vienot leikkivuodet nuo
+ja lapsuus lensi niinkuin perhon lempi
+ja koitti aavistusten aika tuo,
+kun kevät kutsui, mutta umppu empi.
+
+Jäi silloin lapsen leikit. Rintahan
+sai kaihot, ennen oudot, kaukomielet,
+ja häipyi ääret kotimaailman
+ja soimaan alkoi uudet sydänkielet.
+
+Ja kuuhut-öin, kun tunne siivet saa,
+me lahdelmalla yhdess unelmoimme
+ja soutelimme taivaan rannan taa
+ja tarinoita purren täydet toimme.
+
+Kun vienot haave-yöt mä muistan nuo
+ja leikit, venematkat, marjaretket,
+ne sydämeen kuin sadekaaren luo
+ja uudelleen ma elän lapsuushetket.
+
+Ja silloin mietin aina: Miksi on
+nuo ajat muisteloita vain nyt mulle,
+miks en ma jäänyt kotilaaksohon,
+vaan läksin kylätielle tarvotulle?
+
+Hän kielsi kyllä, kielsi kyynelein
+mua lähtemästä kodin lehtoloista,
+mut tulta uhkui nuori sydämein
+ja tahtoi taivasta ja maata toista,
+
+Ma läksin. Hän se seuras. Maailmaan
+näin kasvinkumppania kaksi kulki,
+mut hetken aikaa oli käyty vaan,
+kun toisiltaan he sydämensä sulki.
+
+Ja ystävyyden ylle laski jää
+kuin syksy-yönä lammen hyytää halla,
+ei hyytäjää, ei hyytämistä nää,
+mut aamull' aalto itkee ikeen alla.
+
+Ma jouduin joutorahvaan tungokseen,
+ma eksyin, outo, elon markkinoille,
+ma takerruin sen kauppaturhuuteen
+ja puutuin narrein pöytähaasteloille.
+
+Pois niistä saada mua koitti hän
+ja kutsui luokseen ilta-unelmoihin,
+mut enää pauhinasta elämän
+en joutanut, en malttanut ma noihin.
+
+Näin erottiin ja moneen aikaan en
+mä sitten kuullut hänen kohtaloistaan,
+jos joskus satuttiinkin yhtehen,
+niin tuntenut ei enää toinen toistaan.
+
+Oi, jospa sovintoon taas ryhdyttäis
+ja kaksin taasen iltaa istuttaisi,
+jos unten maailmoissa yhdyttäis
+ja sointuun oikeaan jos sielut saisi!
+
+Niin paljon, paljon meillä kummallai
+ois toisilleen nyt kertomista uutta,
+ois sulia tuoreet kotiviestit kai,
+ja mulla elon huolta, katkeruutta.
+
+Siis joudu luoksein Fantasia vaan,
+siis istu vierelleni virren henki!--
+Mut eipä ystävääni kuulukkaan,
+lie elon myrskyt murtaneet jo senki.
+
+
+
+JO LOPPUVI ÖLJY--
+
+Jo loppuvi öljy mun lampustain.
+Ulos ikkunan yöhön ma tuijotan vain.
+
+Ma katson ja katson ja aattehet
+ne lentää, ne lentää kuin kuplaset.
+
+Ja kuplat ne kulkee ja kuplat ne käy,
+mut ei minun onneni kuplaa näy.
+
+Nään ikkunan yöstä ma itseni vain.
+Jo loppuvi öljy mun lampustain.
+
+
+
+MIEROLAISEN JOULU.
+
+Pois joulukuuset, kynttilät
+ja riemulaulut lasten
+ja äidin tortut lämpimät--
+pois juhla onnekasten!
+
+Tää päiv' on päivä sydänten
+ja sisarusten silta,
+tää päiv' on päivä rikasten
+ja ilollisten ilta.
+
+Mut meille mieron miehille
+ja onnen kerjureille
+on muiston musta juhla se
+ja tuskan tuoja meille.
+
+Nuo joulupuut ja kynttilät
+ja lasten laulajaiset
+ja äidin tortut lämpimät
+ja annit armahaiset--
+
+Ken niitä muuten muisteleis,
+kun elon aallot pauhaa!
+sen venhon merten meuru veis--
+vain aallon all' on rauhaa.
+
+Mut joulujuhlan tullessa
+kun taiston aallot vaipuu,
+niin on kuin rinnan pohjasta
+taas nousis kaiho, kaipuu.
+
+Ja on kuin huone kylmä ois
+ja jäässä mieron liesi
+ja on kuin hetken olla vois
+taas lapsikin kentiesi.
+
+Ja sydän pyytäis lämpöä
+ees hiukan, oven suusta,
+ja tekis mieli leikkiä
+ja nähdä joulukuusta.
+
+Mut suljetut on ovensuut
+ja rinnat kiini meille
+ja ikkunoista joulupuut
+vain ilkkuu mieron teille.
+
+Pois kaiho, kaipuu sydämen,
+pois rinnan riemupouta,
+taas tunnon päivä pilvehen,
+taas rintaan talven routa!
+
+Tää päiv' on päivä rikasten
+ja ilollisten ilta,
+mut meille mieron köyhillen
+vain muiston musta silta.
+
+Siis tulkaa, vanhat ystävät,
+mun ainoat, mun armaat,
+te syksyn tunteet synkeät,
+te mieron katseet karmaat!
+
+Ma myöskin kanssa tuttavain
+tään illan tahdon olla--
+ne saapuu, saapuu sadoittain,
+ne joutuu joukkiolla.
+
+Ne kasvaa, täyttää sydämen,
+ne tuntuu tuhansilta--
+tää päiv' on päivä rikasten
+ja ilollisten ilta.
+
+
+
+SAMETTISILMÄ.
+
+Oi, sinä impeni samettisilmä,
+neitoni kaurihinkatseinen,
+miks on ilmehes arka aina,
+aina käyt kuni säikkyen?
+
+Puhdas tunto on pulmun turva--
+niinhän vanhojen virsi soi--
+kun ei rintoa rikokset paina,
+kulkea kuoleman matkat voi.
+
+Vanhat on viisaat, vanhat on tyhmät,
+maailma kuorehen katsovi vain:
+Miks on perhosen pelko, jonka
+kukkanurmelta kiini sain?
+
+Miksi herkkä on jänösen korva,
+miksi pysty on oravan pää,
+miksi kaino on karitsan mieli?--
+siks on impeni arka tää.
+
+Pelkäät perhoni siipes kultaa,
+väistelet silmiä vainoojain,
+katselet kyttää, kuuntelet nuolta,
+lehden lentoa säikyt vain.
+
+Oi, sinä impeni samettisielu,
+kaunoni kaurihintunteinen,
+kauvanko säilyt, kauvanko päilyt,
+syöttinä silmien ahnaiden!
+
+
+
+ERÄÄLLE YSTÄVÄLLENI.
+
+Niin, yksinäisyys, surun ystävä
+ja suurten aattehien äiti hellä,
+sen läheisyys se on niin lämmintä
+ja armas vierellään on viivähdellä.
+
+Kun sydän synkkä, sielu rikki on
+ja ilma ahdistaa ja elo painaa
+ja uskon kukka kun on tuoksuton,
+kun riemu vaipunut ja toivo vainaa--
+
+Voi, kuinka silloin ihmeen ihanaa
+on käydä yksin, yksin talvi-öissä
+ja nähdä eessään laaja erämaa
+ja kauvas harhaella haavevöissä.
+
+Niin suuri, tyyni siell' on hiljaisuus
+ja elon aate kaikuu korkealta:
+Työn rantamilla kasvaa rauhan kuus
+ja hyve nousee murheen mullan alta.
+
+Mut sulle, veikkoseni murheikas,
+ma neuvon seuraa sekä--ilta-unta!
+Sa erämaata kannat povessas
+ja yötä, talvea ja talven lunta.
+
+
+
+METSÄÄN NUKKUNUT.
+
+Ma oon kuin lapsi, metsään nukkunut,
+mi hämyn tullen herää huudahtain,
+mut pois on veikko, sisko hukkunut
+ja huutohonsa vastaa kaiku vain.
+
+Ei tiedä koito hän, mik' aika on,
+ei tiedä miss' on koti, kussa tie.
+Käy teitä kyllä kautta hongikon,
+kun tietäis vaan, mi äidin luokse vie.
+
+Niin jylhä, kaamea on korpi, huu,
+niin kaikk' on hiljaista ja harmajaa,
+ei tunnu tuulonen, ei liiku puu,
+ja kuusten takaa peikot kurkistaa.
+
+Ja lapsi itkee, juoksee, lankeaa
+ja nousee, lankee, nousee jällehen.
+Mut pien' on poika, suur' on metsämaa
+ja kaukana on koti kultainen.
+
+Ma oon kuin lapsi, metsään nukkunut,
+mi hämyn tullen herää huudahtain,
+mut pois on veikko, sisko hukkunut
+ja huutohonsa vastaa kaiku vain.
+
+
+
+JOUTOTYÖTÄ.
+
+Niin, nyt sen tiedän. Siellä jossakin
+on laakson liepehellä linna suuri,
+niin' ympärill' on puisto ihanin,
+mut puiston kaiken kaartaa musta muuri.
+
+Ja höyhenvuode hieno, uljas on
+sen linnan suuren saliss' suurimmassa
+ja Turkin matto peittää permannon
+ja purppurat on joka ikkunassa.
+
+Sen vuoteen untuvilla unelmoi
+siell' linnan herra itse levollansa
+ja kaukaa vieno, kaunis soitto soi
+ja kummat yrtit tarjoo tuoksujansa.
+
+Hän polttaa hienoimpata Havannaa
+ja silmin seuraa savukiehkuroita,
+näin milloin pyörylöitä puhaltaa
+ja milloin huviksensa rikkoo noita.
+
+Hän haaveksii ja katse harhailee
+ja sulaa kauvas kaihon autereeksi;
+hän varmaan tehdä jotain aikonee,
+mut vielä saa ei sitä päättäneeksi.
+
+Mut aika vierii, hetket lentävi
+ja yhä tuumii linnan herra tälleen;
+ja loppunut kun yks on sikaari,
+hän toisen, ottaa--sekä tuumii jälleen.
+
+Miks ei hän päätä? Miksi aikansa
+näin turhaan tuhlailee hän patjoillansa?--
+Sht! Hiljaa! Hän on itse Jumala
+ja linna tää on hänen taivahansa.
+
+Hän aikonee kai nousta toimimaan
+ja tehdä kohta oikein miehentöitä,
+mut niitä miettien hän joutessaan
+vain puhaltelee ihmis-ympyröitä.
+
+Mut päivät, viikot kulkee kulkuaan
+ja sadat vuodet samoo niinkuin hetki
+ja samoin tuumii taivaan Herra vaan
+ja samoin lentää savupyörösetki.
+
+Kai jotain aikonee hän parempaa
+ja miehentöitä häll' on mielessänsä.
+Mut miks ei päätä hän? Miks ei hän saa
+jo kyllin tästä lapsenleikistänsä?
+
+
+
+HATARA SYDÄN.
+
+Voi, voi sinun sydäntäni, tyttöparka,
+ja voi mua onnetonta,
+kun sydämesi ikkunat aina on auki
+ja niitä on liian monta.
+
+Minä myös olen ollunna kerran siellä
+ja istunut illan ja toista.
+Mut huu! sitä vetoa ja prrr! sitä tuulta--
+en, en ole nähnyt mä moista.
+
+Ken ei usko, se käyköhön koittelemassa,
+ja minä en käske, en kiellä,--
+mut sitä minä ain olen ihmetellyt,
+miten itse sa tarkenet siellä.
+
+
+
+YÖ.
+
+--Mun rintani on niin raskas ja synkeä niin mun syön--
+oi äiti, en yksin tohdi ma jäädä kanssa yön.
+
+»On päivä jo laskenut ammoin ja hiipinyt hiljaisuus,
+oi nukkuos poikani nuori, taas huomenna työ on uus.»
+
+--Älä lähde äitini vielä, sa kuuletko ääntä yön?
+Se kutsuu, se käskee, se uhkaa--niin synkkä on lapses syön.
+
+»Oi nukkuos poikani nuori, se on laulua lahden vain,
+se untas tuutia tahtoo kuin, muistatko, muinoin ain.»
+
+--Älä lähde äitini vielä, sa näätkö silmiä yön?
+Ne etsii, ne väijyy, ne vaanii--niin synkkä on lapses syön.
+
+»Oi nukkuos poikani nuori, ne on tähtiä taivahan,
+ne luonas valvoa tahtoo kuin entis-aikahan.»
+
+--Älä lähde äitini armas, kas tuossa on koura jo yön!
+Se poikas temmata tahtoo--niin synkkä on lapses syön.
+
+»Oi nukkuos poikani nuori, se hongan on oksa vaan,
+mi ulkoa kurkistaapi taas leikkikumppaniaan.»
+
+--Niin kaikk' oli ennen ehkä, kun puhdas oli mun syön--
+oi äiti, äiti, äiti, miks heitit mun helmahan yön?
+
+
+
+ON MUNKIN RINNASSANI HONGAT
+ HUOJUNEET--
+
+On munkin rinnassani hongat huojuneet
+ja soinut soitto siell' on latvain lautuvain,
+on munkin aatteheni nuorna nuojuneet
+ja kerkät kertoneet on munkin tunnettain.
+
+On munkin lehvilläni lempi istunut
+ja onni laulanut on munkin oksillain,
+on munkin latvassani käkönen kukkunut
+ja vanamot viihtyneet on minunkin varjossain.
+
+Ois munkin rinnassani voima noussut näin
+ja tullut tukkimetsä, vankka, vakainen.
+Mut kirpos kipunainen yöllä metsähäin
+ja sotasoihduks nous--ma itse iskin sen.
+
+Nyt maa on mustana ja kangas karstana
+ja onni, lempi nyt ne lentää ohi sen.
+Mut sieltä täältä toki louhten lomista
+nään jälleen nousevan ma nuorten virpien.
+
+Ei nouse rinnassani enää, tiedän sen,
+nyt humisten honkapuu, ei kuusi kukkapäin,
+mut jospa joskus edes ehtooks vanhuuden
+vois lemuta lehtimetsä minunkin mielessäin.
+
+
+
+MA UNEKSIN--
+
+Ma uneksin, että mun sydämein
+oli kuollut ja kylmä mun tuntehein.
+
+Ja sydäntä kuollutta tuudittain
+minä maantien laidalla laulelin vain:
+
+Ah, nuku mun nuori sydämen'!
+Olet aikasi valvonut armainen.
+
+Tien kulkijat katseli kummissaan.
+Niin nousin ja läksin mä vaeltamaan.
+
+En tiennyt, kunne ma kulkisin,
+mut kuljin ja hiljaa hyräilin:
+
+Ah, nuku mun nuori sydämen'!
+Olet aikasi itkenyt armainen.
+
+Kuin kauvan jo kulkuni kestänyt lie!
+Ma toivon, jo kohta on lopussa tie?
+
+Mut sydäntä kuollutta tuudittain
+minä kuljen ja kuiskaten laulelen vain:
+
+Ah, nuku mun nuori sydämen'!
+Olet aikasi lempinyt armainen.
+
+
+
+KUVERNÖÖRIN KOIRA.
+
+Niin vakavan varmana istuvi hän
+torin pielessä portillansa
+ja kirkkoa, koulua katsastaa--
+ja kaukaa kiertävi kansa.
+
+Kas, silläpä sitä vasta turkkia on!
+Ja entä sen paksua selkää!
+Ja milloin ääni sen ärjähtää
+koko kaupungin pennut pelkää.
+
+Mut kulkurikoirat, ne hulttiot maan,
+ne nostavat olkapäitä
+ja syrjässä korvahan nuorempain
+ne kuiskivat niitä ja näitä:
+
+»On hänkin laihana laukannut
+ja ulvonut meidän lailla
+ja haukkunut, haukkunut näljissään,
+mut haukkunut kahletta vailla.
+
+Ja kaikkia niin sitä haukuttiin,
+kuka vaan tuli vastahan tiellä,
+oli kerjuri taikka kenraali--
+sen vasta me tahdoimme niellä!
+
+Mut silloin kuoli se Maaherran Fox
+ja silloin meidät hän heitti
+ja maaherran piikoja mairittain
+hän jälkensä entiset peitti.
+
+Näin Murre Murreksi se porstattiin
+ja kun aamulla aateloitiin,
+niin illalla isien mainehet jo
+satavuosihin näyttää voitiin.
+
+Nyt herroille häntää hän heiluttaa
+ja kansalle karvoja nostaa
+ja meihin kun tohdi hän koskea ei,
+niin teille hän koittavi kostaa.
+
+Mut älkää te pentuset peljätkö,
+jos kuinka sen kiiltävi hammas,
+kun Murresta vaan häntä muistuttaa,
+hän lauhkea on kuin lammas.»
+
+Näin hallit ne haasteli irvistäin,
+mut mennä ja uskoa heitä!--
+Kuka koskaan koirilta rauhassa
+lie astunut arvon teitä?
+
+
+
+KOMPIA.
+
+
+I.
+
+MERKILLISTÄ.
+
+Kun sinä arvostelet sanahelmin ja kukkivin kielin
+niin runoniekaksi sun luulevi kansa ja maa,
+vaan kun lauluja laitat taas, sitä mieltä on kaikki,
+että sä pohjaltas sentään kriitikus oot.
+
+
+II.
+
+ERÄÄLLE PAPILLE.
+
+Ellei Eemil Martti pääse taivahasen kuoltuaan,
+lihan siin' ei syytä ole,--henki häll' on heikko vaan.
+
+
+
+
+HÄMÄRISSÄ.
+
+    _Mais où sont les neiges d'antan?_
+                              François Villon.
+
+Elä itke impeni nuori,
+jos ystävän pettikin.
+Kun pääsi mun povelleni toisit,
+niin laulun ma laulaisin.
+
+Elä itke impeni nuori,
+kuin kupla on ystävyys.
+Kesän kukka on kahden liitto,
+sen murtavi ensi syys.
+
+Elä itke impeni nuori,
+luo lunt' yli muistojen.
+On talvi viisahan aika,
+sain nuorna ma oppia sen.
+
+Elä itke impeni nuori,
+elo korpien kulkua on.
+Kuin äitini töllin liesi
+oma lempemme olkohon.
+
+Ei liekit ne riehuis, ei roihuis,
+vain lämpöä lauhaa lois,
+ja kun hiilos se hiljaa riittyis,
+niin aika jo unenkin ois.
+
+Miks itkisit impeni nuori?
+Sydän kylmä se kestävi vaan.
+Mun kanssani kyyneles kuivaa,
+käy iltoa odottamaan.
+
+
+1.
+
+Ne silmät ne onnea säihkyivät
+niin hurjaa, hurmaavaa,
+ne silmät ne riemua räiskyivät
+niin kummaa, kumpuavaa.
+
+Sun onnesko outo se säihkyi niin,
+kun kukkana syntyä sait,
+kun tulta sa heittelet tunteisiin
+ja vallat on eessäsi vait?
+
+Vai loistiko niist' oma onneni tuo,
+jota elon halki ma hain,
+joka kutsuvi luo, joka käskevi luo,
+mut kaikuna karkkovi ain?
+
+
+2.
+
+Minun mieleni oli kuin lampi
+niin musta ja mutainen,
+ei päivä sen pohjahan päässyt,
+ei kulkija rannalle sen.
+
+Opin ongelmat elämän taiteen,
+mitä ympäri näin, sitä tein:
+ivanauruin ma itkuni peitin,
+runokukkasin kurjuutein.
+
+Minun mieleni oli kuin sammal
+yli aaltojen salaisten.
+Sen kalvossa kanervat päilyi,
+mut yö oli helmassa sen.
+
+Ohi vaelsi valkea impi,
+näki kukkaset kummat vain,
+ja hän lammelle laulaen riensi,
+ei huolinut huudoistain.
+
+Voi, impeni valkea, vieno!
+Pian poimitut kukat on sen.
+Mut kukkien alla on aalto
+niin musta ja mutainen.
+
+
+3.
+
+Sun äänesi milloin se säteilee
+kuin kirkkahan kiteen särmä
+ja milloin se haavehin hälvenee
+kuin nukkuvan nurmen härmä.
+
+Sen sointua kuulin ma kummaksein
+ja se syömeni pohjakan syöpyi,
+se tuskalla täytti mun tuntehein
+ja unteni vieraaks yöpyi.
+
+Oi, itketä impi mun syöntäni ain
+sinä tuskilla särmäisillä,
+kun tuskani tummat sa verhoat vain
+taas haaveilla härmäisillä!
+
+
+4.
+
+Oi, istuos impeni tänne,
+niin annamme aattehen,
+niin annamme aattehen lentää
+yli vuorien, laaksojen.
+
+Me lennämme lemmen siivin
+kotiseutuhun kultaiseen,
+mi yksin talvi-yössä
+nyt nukkuvi mökkineen.
+
+Jos tehtäis tölli me sinne
+ahon laitahan, alle puun,
+ja illat istuttaisi
+siellä valossa valjun kuun.
+
+Siell' istuttaisi me illat,
+huu, talviset illat nuo,
+kun mökkiä kinokset kiertää
+ja haavehet haamuja luo.
+
+Sinä polkisit rukkia pientä,
+minä verkkoa kutoisin,
+ja joskus, viikkojen päästä,
+tulis vieraskin töllihin.
+
+Joko pelkäsit etelän perho?
+Joko lähdemme lentämään
+taas maille lemmen ja riemun
+ja heitämme talven ja jään?
+
+
+5.
+
+En tiedä, miks sua pelkään,
+kun näin sua katselen.
+Minust' on kuin silmies yöstä
+sois kaikuja kellojen.
+
+Ne soittavat riemuhun suureen,
+tai suurehen murheeseen.
+En tiedä, miks sua pelkään,
+kun näin sua katselen.
+
+
+6.
+
+Mikä on laulu lainehilla,
+soitto aalloilla sorea?--
+Laiva aaltoja ajavi,
+häävene vesiä käypi.--
+Kenen on kulta kulkemassa,
+kenen on häätulet hämyssä?--
+Sirkan on vesillä venho,
+sirkan tuoma tuhtopuulla.
+Kuka on kulta heinäsirkan?--
+Lepinkäinen leppälintu.
+Minne matka miekkosien?--
+Saarelle selälliselle,
+terhenniemen tanterelle.
+
+
+7.
+
+Hän kulkevi kuin yli kukkien,
+hän käy kuni sävelten siivin,
+niin norjana notkuvi varsi sen,
+kun vastahan vaiti mä hiivin.
+
+Ja kunis mun voimani kukoistaa
+ja soi minun soittoni täällä,
+sinis laulujen laineilla käydä hän saa
+ja kulkea kukkien päällä!
+
+
+8.
+
+Leikitäänkö? Leikitään.
+Kisasilla kiistellään.
+Ole sinä kissa, minä olen hiiri,
+täss' on tanhumme piiri.
+
+Hupsis! Ohi hurahdit.
+Kupsis! Kohti kurahdit.
+Joko tuli hirmu, joko tuli surma?
+Ei, vaan huulien hurraa.
+
+
+9.
+
+Olin kulkenut kukkaistarhat
+ja lempesi lehdot nuo
+ja hiljaa hiipien tullut
+sydänkammios sisimmän luo.
+
+Minä kuuntelin, kurkistelin,
+minä katselin kallella päin,
+ei kuulunut armahan ääntä,
+niin läksin mä kotihin päin.
+
+Niin itkien illan suussa
+taas läksin mä kotihin päin--
+kah, sieltähän impeni armaan
+jo vastahan tulevan näin.
+
+Voi, kuinka hän säikähti silloin
+syyspuolaksi punastuen.
+--»Mist' täältä te tulette neiti?»
+--»Tulen juurelta tuomien.»--
+
+--»Miks huulenne sinisnä värjyy?»--
+--»Siellä mustikoita ma söin.
+Mut silmänne vesiss' on, herra?»--
+--»Minä oksahan itseni löin.»--
+
+Minä kuivasin silmäni, neiti
+puri huulensa punaisiks,
+minä kumarsin kohteliaasti
+ja neiti niiasi, niks.
+
+
+10.
+
+Oi, suljehan silmäsi sirkkusein
+ja luo'os kiini luomet,
+niin näätkö sä vieläkin virran veen
+ja tunnetko rannan tuomet?
+
+Ma tahtoisin tuomien tuoksut nää
+sun rintahas ijäiseksi
+ja tehdä sun päiväs ja tehdä sun yös
+sinivirtojen välkkeheksi.
+
+
+11.
+
+Nuku hetkinen impeni nuori,
+nuku hiljaa hetkeä kaks,
+niin teen minä tenhosoljen
+unes valkean vartiaks.
+
+Taon soljeksi toivoni kullan,
+katinkultani kauneimman,
+sydänhelmeni, lauluni helkkeen,
+teen solkisen soreimman.
+
+Se untesi ulpuja suojais,
+sulot varjelis valkoiset.
+Sen suullesi suutelen hiljaa.
+Toki tuosta sa heränne et?
+
+
+12.
+
+Oi, muistatko vielä sen virren,
+jota lapsena laulettiin,
+kun yö liki ikkunan liikkui--
+se virsi se viihdytti niin.
+
+Se antoi rintahan rauhaa,
+se uskoa unehen loi--
+Jos muistat vielä sen virren,
+nyt laula, laula se oi!
+
+
+13.
+
+Hyi, kuinka sa impeni hymysit noin
+ihan keskellä kerrontaas,
+kun untes jo kentillä karkeloin--
+hyi, miksi sä hymysit taas?
+
+Vai arvaatko impeni armainen,
+sa mille nyt nauroit, mille?
+Sa nauroit umpuille nuoruuden,
+elos haaveille hienoimmille.
+
+Se hymy se herjasi hennointas,
+se pyhintäs anteheks pyys.
+Vai etkö sä tuntenut, rinnassas
+miten silloin riemusi syys?
+
+
+14.
+
+Sa kuuletko laulua kummaa,
+joka lemmikin lehdiltä soi?--
+Oli kerran neitonen nuori,
+joka kulki ja karkeloi.
+
+Oli kerran neiti, mi nuorna
+kevätpolkuja karkeloi,
+niin tulikin vastahan syksy
+ja sylinsä auki loi.
+
+Voi, kuinka ne säikähti silloin
+tien laidalla laulupuut,
+voi, kuinka ne kuiskivat silloin
+sinivuokot ja siskot muut:
+
+»Varo syksyä, valkea neiti,
+ja kummejas kuulekkin!»
+Ei tyttö se kummeja kuullut,
+meni syksylle sylihin.
+
+Mut saipa ne siskot ja kummit
+nenän kyynärän pitkän kai,
+kun helmasta synkeän syksyn
+kesän nousevan nähdä he sai--
+
+Kesäpäivät kaunihit, vienot,
+kuin kukkaset lemmikkein.
+Sa kuuletko laulua kummaa,
+jota sykkivi sydämein?
+
+
+15.
+
+Katsokaamme kauvan näin
+silmän pohjaan, sielun pohjaan,
+salaisille salmiloille
+venhoni veikaten ohjaan.
+
+Soudelkaamme kauvan näin
+silmissämme, sieluissamme,
+utuisilla ulapoilla
+sotkina soudelkamme!
+
+
+16.
+
+Kuin kilpaa kulkuset soivat
+ja kummasti loistavi kuu.
+Kas, tuolta jo tuttu kirkko
+yli kuusien kohoutuu.
+
+Tuo tuolla on pappila, tuolta
+näät Tuomelan kattoja
+ja täällä on äitini hauta--
+Miks vienosti värähdit sa?
+
+Elä pelkää impeni nuori,
+ei emo sua peloittais,
+häll' oli niin lempeät silmät--
+jo kirkkokin jäädä tais.
+
+
+17.
+
+Hän onneton rannalle uinui
+sinikellojen siimekseen
+ja kellot ne hiljaa keinui
+ja soitteli sormet veen.
+
+Hän onneton rannalle uinui--
+käen kukkuhun heräsi hän,
+hän ennen einettä kuuli
+käen kultien helkkyvän.
+
+Hän onneton rannalle uinui--
+ja poikasen povessa ain
+nyt aaltojen sormet ne soittaa
+ja kellot ne keinuvi vain.
+
+
+18.
+
+Näkinkengät ne rannalla karskui
+ja helisi heisipuut.
+Kuka rantoja riemuiten kulkee?
+Niin kulje, kulje ei muut--
+
+Siell' impeni armahin astuu
+näkinkengillä keikuttain.
+Häll' on niin valkea jalka,
+sen kerran ma nähdä sain.
+
+
+19.
+
+Vait! Hän nukkuvi
+nurmella.
+Käkönen kukkuvi
+kaukana.
+Tuuloset vienot
+tuomipuun
+tuoksuja kantelee,
+haavehet hienot
+marjasuun
+nauruja narrailee,
+nauruja impeni nuoren.
+    Vait!
+
+Vait! Hän nukkuvi
+valveillaan.
+Kesä se kukkuvi
+kulmillaan.
+Kesä se laihoja
+tähkäpäin
+täysin jo lakoilee,
+lempi se kaihoja
+kypsyttäin
+rintoja raukaisee,
+rintoja impeni nuoren.
+    Vait!
+
+
+20.
+
+Elä pelkää impeni armas
+suven murheita, suruja sen,
+vaan itkeös iloja lemmen
+ja kerkkiä keväimen.
+
+Mitä kauniimpi kesän on aika,
+sitä synkempi syksy on.
+Siks niin minä syksyä pelkään,
+oma perhoni onneton.
+
+
+21.
+
+Näin pääni kun helmahas painan
+ja kun kuuntelen huountaas,
+en tiedä, miksi sen vanhan
+merimiehen mä muistan taas.
+
+Kai siellä hän kotini alla
+yhä valvovi yksinään,
+ja kuusten hän hiljaa kuulee
+yli huojuvan harmajan pään.
+
+Ei ain ole töllissä tässä
+hän istunut iltojaan,
+hän kaukana syntyi ja kasvoi,
+monen matkasi meren ja maan.
+
+Hän ollut on oppinut herra--
+niin kansan kaskut ne ties--
+hän tehnyt on merillä töitä,
+joita tee ei joka mies.
+
+Syysmyrskyllä tänne hän saapui
+yön ajona, yksinään.
+Nyt kuusten hän hiljaa kuulee
+yli huojuvan harmajan pään.
+
+Nyt kuuset ne hiljaa kuiskii
+yli vainajan valkopään--
+Oi, tiedätkö impeni, miksi
+taas muistan ma tarinan tään?
+
+
+22.
+
+Sua katselen silmin ma huikaistuin
+kuni kaunista sateenkaarta,
+sua silmäni sulkien muistelen kuin
+meren laskija lehtosaarta.
+
+Sua katson ma hiljaa henkien
+kuin kuvaa äitini armaan
+ja uskon, ett' enkelit lapsuuden
+nyt lähellä liikkuvat varmaan.
+
+
+23.
+
+Jo lapset laivoja veistää,
+jo karkelot kyliltä soi,
+kevät laulaen lehtoja astuu
+ja kumpuja kullervoi.
+
+Suvituuli jo Suomehen saapui,
+puki nuoriksi nurmet ja puut--
+Oi, joutuos impeni nuori,
+jo häitänsä viettävi muut!
+
+
+24.
+
+Oi poimikaamme, oi poimikaamme
+tien varsien vaapukoita!
+Kas, kuinka ne kauniina heloittaa!
+Kas, kuinka ne viittoen vilkuttaa!
+Kuka hennoisi heittää noita?
+
+Oi poimikaamme, oi poimikaamme,
+kesä kestihin kutsuvi meitä.
+Ken ties, koska toisti me juhlitaan!
+Pian synkeä syksy on peittävä maan
+ja kylvävä kyyneleitä.
+
+Oi poimikaamme, oi poimikaamme
+nyt kerrankin kyllin siksi!
+Oi, syökäämme hampahin syntisin!
+Oi, kootkaamme kourihin, helmoihin
+nyt talvenkin tarpehiksi!
+
+
+25.
+
+Sua lemmin kuin soutava sotka
+avovettänsä virran alla,
+kun talvi jo lahdet ja lammet hyys
+ja rantoja routivi halla.
+
+Sua lemmin kuin kulkurikoira
+sulosoittoa vierahan linnan,
+niin sävelet maantielle tunkeutuu
+ja vellovi vyöryjä rinnan.
+
+Ja koira se haukkuvi, hullautuu
+ja se pyörivi, piehtaroi
+kiel' ulkona ulvoen, vaahdossa suu--
+Ja soitto se soi ja soi.
+
+
+26.
+
+Yöperhonen nuori se nukkui
+lepän lehdellä yksikseen.
+Mut näkki se aaltoja souti,
+näki perhosen päällä veen.
+
+Heräs äkkiä nukkuja hento--
+kas, laineilta laulua soi.
+Se rintahan riemukkaasen
+niin kummaa kaihoa loi.
+
+Ja perho se lentää ja lentää.
+Mihin häipynyt hämyhyn lie.
+Mut näkki se aaltoja soutaa
+Ja Ahdille anteja vie.
+
+
+27.
+
+Emo etsien huoneesta huoneesen käy,
+mut häntä, oi häntä ei missään näy,
+oi, minne äidin lintunen lensi?
+
+He verhosivat ikkunat uutimiin
+ja katu kuusenlehvillä peiteltiin.
+Miksi, miksi on nyt kaikki niin hiljaa!
+
+Oli sitten niinkuin kukkasilla kuljettu ois,
+kuin kallista jotakin ois kantaneet he pois.
+Oi, miksi kaikki ihmiset itkee?
+
+Ne sanoi hänen matkalle lähteneen.
+Mut miksi lapsen laskivat he yksikseen,
+ma miks en hältä hyvästiä saanut?
+
+Ja äiti se huoneesta huoneesen käy,
+mut häntä, oi häntä ei missään näy,
+oi, minne emon lintunen lensi?
+
+
+28.
+
+Miks tuli mun äkkiä kylmä nyt?
+On niinkuin päiv' olis päättynyt.
+
+Häll' oli niin lämpimät kätöset.
+Oi, ethän sä impeni pettänyt, et.
+
+Oi, ethän sä jääksi mun muuttuvan sois?
+Mut miksi sä kuitenkin läksit pois?
+
+
+
+
+METSÄTORPPARIN LAULUJA.
+
+    _Menen metsähän mäelle,
+    puhelen Jumalan puille._
+                      Kanteletar.
+
+
+
+METSÄTORPPARIN LAULU.
+
+Pois kirkolta ma muutin korpehen,
+pois pienen metsälammen rannallen
+ja talon tahdoin sinne rakentaa,
+mut omin voimin, ilman auttajaa.
+
+En kylää kutsunut ma talkoihin,
+en käynyt luona papin, lukkarin
+ma päivätöitä heiltä kerjäten
+ja kauppamiestä miellytellyt en.
+
+Vaan itse kaasin, veistin honkapuut
+ja hankin sammaleet ja tarpeet muut
+ja kesän kirvestä kun heilutin,
+niin valmis syksyll' oli mökkikin.
+
+Nyt etähällä metsätorpassain
+ma yksin erakkona elän vain,
+en kylän karkeloiss', en häissä käy
+ja vierasta ei torpan tiellä näy.
+
+Mut kesä-illoin peltoni kun nään
+ja pellollani täyden tähkäpään
+ja illan päivän yli lampuen
+ja ranta-saunan savun rauhaisen.
+
+Niin silloin tielle katson kaihoten
+ja kulkijata sieltä vuottelen
+mun kanssain nauttimahan onnestain
+ja kera kylpemähän saunahain.
+
+Mut eipä kuulu kulkijata vaan.
+He eivät anteeks anna konsanaan,
+kun kylää kutsunut en talkoihin,
+vaan itse onneni ma rakensin.
+
+
+
+TERVE, LUONTO!
+
+Oi terve, suuri luonto taas,
+sa tuhat-ilmeinen!
+Ma lasken äidin-valkamaas,
+ma vaivun vienoon huokunaas,
+ma tunnen rintas aallot,
+sa tuhat-rintainen.
+
+Ma kauvan poissa ollut oon,
+oi, äiti armahain,
+ma jouduin tuulten taisteloon,
+ma eksyin elon ahdinkoon
+ja kääpiöiden maahan
+kuin Gulliver ma sain.
+
+Voi, kuinka tää on ihanaa,
+kun ilmaa keuhkoihin,
+kun nostaa taasen päänsä saa
+ja seljän oikein ojentaa--
+näät kääpiöiden maassa
+käy köyryyn selkä suorinkin.
+
+Tuo mulle voimaas äityein,
+sa tuhat-rintainen
+ja hengi henkes povehein,
+suo sitä lauluin, kantelein
+mun heikon heijastella
+kuin peili tuhat-pintainen!
+
+
+
+HANGET SOI.
+
+Hanget soi, hanget soi,
+jo kevät yli kenttien tuulee.
+Rintani lyö, rintani käy,
+taas sieltä jo kuohua kuulee.
+
+Hanget soi, hanget soi,
+jo loppuvi talven valta.
+Pyytehet pursuvi syömessäin
+taas vuosien roudan alta.
+
+Hanget soi, hanget soi,
+ne Suomehen kevättä soittaa.
+Toivo jo uus, usko jo uus
+läpi murheeni muistojen koittaa.
+
+Hanget soi, hanget soi,
+ne soittavat Pohjan häitä.
+Riemujen leivot lemmestäin
+jo laittavat laulunpäitä.
+
+Hanget soi, hanget soi,
+kevät saapuvi tuoksuvin tuulin.
+Rintani lyö, rintani käy,
+min jäässä jo olevan luulin.
+
+
+
+AAMUN TOIVOSSA.
+
+Mä heräsin aamulla aikaiseen,
+soi sirkutus kumma mun korvissain
+kuin pääskyjen karkelo päällä veen--
+ja ma nousin ja katsoin ja hain.
+
+Mut yö oli yllä ja yö oli alla
+ja yö minun mökkini ikkunalla
+ja kukkulan kuuset ne huokas vaan
+yli synkeän, syksyisen maan.
+
+Mut sirkutus soi minun korvissain,
+en kuullut ma kieltoja ystäväin,
+vaan taivahan rantoja tarkastain
+minä aamuni uskohon jäin.
+
+Ja niin minä valvoin ja niin minä vuotin
+ja aamuni nousevan koittohon luotin
+ja taistelin lauluin ja kantelein
+yön taistoja yksiksein.
+
+Lien kauvan jo kaihoten vartonut näin,
+on ammoin jo riittynyt mökkini lies
+ja aamunkin aik' olis mielestäin--
+vaikk' kenpä sen tarkkahan ties!
+
+En tiedä, onko vierinyt vuos eli hetki,
+tai ehkä kohta lopussa on elämäni retki
+ja aamu se viipyvi, viipyvi vaan,
+ties koittaako koskonkaan.
+
+Mut sirkutus soi minun rinnassain
+ja ilmassa lehtojen tuoksua on,
+pian päivä on koittava, pilvi se vain
+lie peittänyt auringon.
+
+Sen sieltä ilmi loihdin ma silmin ja korvin,
+sen veisaan ma virsin ja toitotan torvin
+ja tulla sen täytyvi, aamuni sen,
+kun valvon ja rukoilen.
+
+
+
+TÄLLÄPÄ POJALL' ON--
+
+Tälläpä pojall' on kulta jo tietty
+ja kulta kuin apilan kukka,
+huuli joll' on kuin mansikan marja
+ja silmä kuin sametin nukka.
+
+Tälläpä pojall' on anturakengät
+ja kello, mi käypi ja kukkuu--
+Vuotahan tyttöni, kyllä mä joudun,
+kun vaan äitisi nukkuu.
+
+Tälläpä pojall' on välkkyvä varsa
+ja karhun talja on reessä--
+Vuotahan varsani, kohta sa välkyt
+pappilan kuistin eessä.
+
+Tälläpä pojall' on mökki jo valmis
+ja kuokittu sarkaa kaksi--
+Sinne mä tyttöni, tyttöni noudan
+lautsojen laulelijaksi.
+
+
+
+TUNTEMATTOMILLE TUTUILLE.
+
+Kun Herra vielä taiteen talttaa käytti
+ja maailmoita, maita loi,
+kun taivaan vahvuudet hän tähdin täytti,
+maan ihanuudet unelmoi,
+niin kuvat nousi ja kuvat vaipui
+ja aatteet aineessa heijastui,
+ja aine totteli, tahdas taipui
+ja värit sointuhun seijastui.
+Näin ihmemuotoihin, muodon alle,
+loi Luoja sielunsa maailmalle.
+
+Loi laulun laaksot, alpit, aatevuoret,
+loi vihan virrat vaahtosuut,
+loi rantamille rauhan lehdot nuoret
+ja antoi armon öljypuut,
+loi linnut puihin, loi tarutarhat,
+loi ihmelähtehet iloineen
+ja surun hattarat, toivon harhat
+ja kaaret kaunihit kyynelveen.
+Ja kaiken kauniinsa viimeiseksi
+loi ihanne-uskonsa ihmiseksi.
+
+Näät hänkin uskonut ol' unelmoihin
+ja halki aikain harmajain
+ain aattehensa lensi aamun koihin,
+mi nousi kaukaa kangastain.
+Hän nähnyt vuossadat suurta unta
+ol' sankar'heimosta sankar'maan,
+ett' eläis kaukana kansakunta,
+mi hänet tuntisi kokonaan,
+mi kuulis Herransa hellän kielen,
+mi tajuis miettehet taaton mielen.
+
+Hän katsoi. Luonto lumo-äänin soitti,
+toi kauneutensa kasvun muut,
+maa kukki, meri aaltos, päivä koitti
+ja vieri virrat vaahtosuut.
+Mut vait ol' ihminen, vait ol' kansa,
+maan herraks luotu ol' orja maan,
+ei kuullut laaksojen lintujansa,
+ei nähnyt kukkien kumpujaan,
+sen silmät täynn' oli maata, multaa.
+sen sydän syttä, sen korvat kultaa.
+
+Hän katsoi. Murhe Isän silmän kasti,
+soi Herran huokaus kautta maan.
+Se soi kuin kuolinkello raskahasti,
+se hautas haaveet kuolemaan,
+se Tuonen rannalle toivot soitti,
+se itki multahan ihanteet;
+ja meri aaltos ja päivä koitti
+ja kukki kummut ja vieri veet.
+Mut koskaan uskottu unelmoihin
+ei sitten täällä, ei aamun koihin.
+
+Käy maassa laulu, että vielä voisi
+nuo vainaat nousta haudoistaan,
+kun kuka suurta unta unelmoisi
+taas sankareista sankar'maan,
+kun Luojan toivehet toisen kerran
+maan päällä toivoa tohtis ken
+ja taasen uskoa uneen Herran
+ja elää uskonsa eestä sen.
+Mut kenpä, kenpä se lauleloihin
+tääll' enää luottaa ja aamun koihin?
+
+
+
+PÄIVÄN LASKIESSA.
+
+Muistatteko, kuinka muinoin lassa
+talvihämyn tullen ikkunassa
+istuttihin kanssa siskojen
+syvään tuumien ja tutkien?
+
+Muistatteko, kuinka metsän rantaan
+päivä vaipui niinkuin aalto santaan,
+jälkeen jäi vaan vaahtokuplat sen,
+kultakuplat aallon kultaisen?
+
+Muistatteko, kuinka kamalasti
+silloin rusko päivän haudan rasti,
+pilvet paloi, hehkui hattarat,
+tulta hyrskyi taivaan rantamat?
+
+Näytti kuin ois ollut meri siellä,
+tulitulva, joka maata niellä
+tahtoi--kas, se tänne vyöryvi!--
+kas, jo tuolla kuusi leimahti!--
+
+Muistatteko, kuinka toisihimme
+silloin siskoset me painausimme,
+kuinka hiljaa kuiskittihin vain
+äänin värjyvin ja huohottain?
+
+Ilmi kuiskittihin kammot rinnan,
+aavistukset alta lammen pinnan,
+unten harmaat pohja-usmat nuo,
+joita nostaa Manan suuri suo.
+
+Pelkäsimme toitotusta torven,
+Herran vihan ääntä kautta korven,
+idän päältä tuolta pitkäisen
+leimausta hamaan läntehen--
+
+Maa kun huojuis, taivas tulta löisi,
+meri maata, tuli merta söisi,
+ukkosena Herran uhka sois--
+missä, missä silloin suoja ois?
+
+Muistatteko, kuinka toisihimme
+silloin siskoset me painausimme,
+kunnes äiti armas valon toi
+hämärään ja mieliin levon loi?
+
+
+
+SALOJÄRVEN JOUTSENET.
+
+Ken rantamalle Salojärven käy,
+kun aamu koittaa, ilta hämärtäy,
+se veden päällä näkee välkkehen,
+mi häipyy salmiloihin saarien.
+
+Ne joutsenia Salojärven on.
+Ne päiväks väistyy lehdon varjohon,
+mut yö kun joutuu yli metsämaan,
+ne ulapoille uivat laulamaan.
+
+Niin kerrotaan, on ijäks onneton,
+ken niiden laulun kerran kuullut on,
+se päivät uinuu, yönsä unhottaa
+ja kaipaa jotain, jot' ei koskaan saa.
+
+Siks harvoin rantamalle järven sen
+vain tulla tohtii joku hiipien.
+Mut talvi-illoin kautta kaiken maan
+näin järven joutsenista lauletaan:
+
+Ol' ennen mökki järven rannalla.
+Siin' yksin asui ukko uuttera,
+pyys pyitä syksyt, talvet nuottaa loi
+ja kesät purressansa pulikoi.
+
+Hän ain ol' iloinen, vaikk' yksikseen,
+ja muille altis, vilkas vierailleen,
+hän köyhää auttoi, antoi omastaan
+ja ohjas eksyneitä oikeaan.
+
+Siks yli seudun häntä siunattiin.
+Ja kun hän joskus sattui naapuriin,
+kaikk' kansa kertyi ympär' istumaan--
+hän usein silloin alkoi kertomaan.
+
+Hän kertoi kauneudesta keväimen,
+mi tullut taas ol' Salojärvellen,
+hän kuvas rannan kukat, kuikat veen
+ja metsän tapaukset tarkalleen.
+
+Myös maista kaukaisista kertoi hän
+ja kaupungeista, kansoist' etelän,
+hän kaikki tunsi, vaunut valtojen
+ja herrain herkut, riemut rikasten.
+
+Ne laulaa turhuudesta taistojen,
+ne kertoo kauneudesta keväimen,
+ne rakkautta, rauhaa julistaa--
+ne mielen valtaa, tempaa, tenhoaa.
+
+Näin kertoi hän ja kansa ihmeissään
+se häntä katsoi, mietti mietteitään.
+Mut aina laulujensa lopuksi
+hän Salojärven rauhaa kiitteli.
+
+Hän yksin eli. Vuodet kulki niin.
+Vain harvoin vanhus sattui naapuriin.
+Mut kerran häntä vierren viikkojen
+kun nähty ei, niin käytiin mökillen.
+
+Hän makas kuollehena majassaan.
+Mut mökin alla hänen rannallaan
+sous oudot linnut, suuret, valkoiset--
+ne oli Salojärven joutsenet.
+
+Ne varmaan aatoksia vainaan on.
+Ne päiväks väistyy lehdon varjohon,
+mut yö kun joutuu yli metsämaan,
+ne ulapoille uivat laulamaan.
+
+Ja on kuin maassa koittais aika uus
+ja viha väistyis, katois kavaluus,
+kuin veljet yhtyis, sisko siskon sais
+ja yhteisvoimin voittoon astuttais.
+
+Niin kerrotaan, on ijäks onneton,
+ken niiden laulun kerran kuullut on,
+se yönsä valvoo, päivät unelmoi
+ja tahtoo jotain, jot' ei koskaan voi.
+
+
+
+ELKÄÄ TE RIKKAHAT!
+
+Elkää te rikkahat ihmetellä,
+jos köyhän lapsi laulaa.
+Köyhällä sydän suruja täynnä
+ja laulu on köyhän rauha.
+
+Elkää te rikkahat ylvästellä,
+kun köyhän lapsi laulaa.
+Kerran on vuodessa köyhän juhla
+ja kekrinä köyhä nauraa.
+
+Elkää te rikkahat rinnan tulla,
+kun köyhän lapsi laulaa.
+Saattaisi ilo mennä rikkahalta
+ja köyhälle tulla kauna.
+
+Elkää te rikkahat yritellä,
+jos köyhän lapsi laulaa.
+Köyhällä sydän on kipeä,
+ja rikkaalla vain on kaulaa.
+
+
+
+LEGENDA.
+
+Kun Herra ynnä Pyhä Pietari
+ne merta, maata muinoin matkasi,
+niin kerrotaan, he kesä-illan tullen
+myös saivat Suomenmaalle siunatullen.
+
+He alle istahtivat koivupuun,
+mi kasvoi kaltahalla salmensuun,
+ja tavan mukaan pikku toraan jälleen
+he joutuivat. Sen Pietar' alkoi tälleen:
+
+»Oi Herra, mille maalle jouduttiin!
+Mik' kansa, köykkyselkä, köyhä niin!
+Maa karu, kallioinen, pellot pienet,
+ei muuta hedelmää kuin marjat, sienet!»
+
+Mut Herra hiljakseen vain hymyili:
+»Voi olla, maa on karu, kylmäki,
+ja vilja kasvaa voisi vikkelämmin,
+mut kansa, sen on sydän kaunis, lämmin.»
+
+Näin lausuin Herra hymyi hiljakseen.
+Ja katso! Kumma hohde peitti veen,
+suo kuivi, korpi kaatui, metsä aukes,
+ja vainiolta roudan valta raukes.
+
+Pois Herra kulki kanssa Pietarin.
+Mut kerrotaan, kun illoin kesäisin
+sa istut koivun alla, on kuin täällä
+viel' liikkuis Herran hymy vetten päällä.
+
+
+
+NUORTEN USKO.
+
+Näin unta, että oli suuri maa,
+mi päivän alla aaltos vainioina,
+ja nurmet nuoret taivaan rannan taa
+ne kukki kunnahina, laaksoloina.
+
+Näin unta, että virroin vaahtosuin
+maan kaiken halki kaikui kevään valta
+ja virran vieret tuoksui tuomipuin
+ja savut armaat nousi puiden alta.
+
+Näin unta, että valkomajoissaan
+siell' asui suuri, suora, ylväs kansa,
+niin kuulu kunniastaan, tarmostaan
+ja vapaa, terve, täysi tavoiltansa.
+
+Sen kansan aatos tulta salamoi,
+sen tunne tuoksui suvi-aamun lailla
+ja kiurun lempenä sen kieli soi
+ja mieli päilyi niinkuin kaste mailla.
+
+Ja maassa siinä laulu sääsi lain
+ja taide hallitsi ja tieto johti
+ja tuomioita jakoi tunto vain
+ja sääli syytöksien ponnet pohti.
+
+Ja itse totuus oli usko maan
+ja oma sydän oli kirkko kunkin
+ja Luoja oli luodun hyve vaan
+ja työt ne rukoili, ei messut munkin.
+
+Näin unta, että oli suuri maa
+ja maata suurta asui suuri kansa.
+Se maa se oli niinkuin Suomenmaa,
+sen kansan nimi soi kuin Suomen kansa.
+
+Näin unta, että päältä tämän maan
+nous maailmalle uuden aamun rusko.
+Sen sinne nuoret nosti voimallaan--
+ja nuorten voima oli nuorten usko.
+
+
+
+ERAKON HÄMMÄSTYS.
+
+Ma olin maailmahan suuttunut
+ja kyllästynyt kylmiin ihmisiin,
+en heidän rientoihinsa puuttunut,
+vaan yksin erakkona elin niin.
+
+Tää maailma ol' eläintarha vaan
+ja apinoita ihmishaamut nuo
+ja onnen haave oli harha vaan
+ja elon taival suuri korpisuo.
+
+Mut kuinka kerran seuraan hienoston
+taas sitten mennä päätin kuitenkin.
+Tok' ensin hankin eläinnaamion,
+ja apinaksi aivan pukeusin.
+
+Niin saavuin suureen juhlasalihin
+ja tungoksehen frakkiherrojen
+ja puoleen kumpahankin tervehdin
+ma kättä puristain ja hymyillen.
+
+Kuin muutkin kuljin sekä keikaroin
+ja mairitin ja häntää heilutin
+ja herrain kanssa veljenmaljat join
+ja hamekansoa ma hakkailin.
+
+Mut sitten alkoi minust' tuntumaan,
+ett' täytyy lopettaa jo leikki tää:
+He verraksensa luulee minut vaan
+ja se on sentään vähän ilkeää.
+
+Niin erään heistä kutsuin kuiskuttain
+ma syrjähän ja lausuin: »Erehdyt,
+kun apinaksi minut luulet vain.»--
+Ja pois ma naamion heitin nyt.
+
+Hän ensin hämmästyi, se totta on,
+mut hetkeks vaan--ja kohta hymyillen
+hän kasvoiltaan myös otti naamion:
+Kas kummaa, hänkin oli ihminen!
+
+
+
+
+KESÄMUISTOJA.
+
+    _Ei nyt enää, ei nyt enää kesämarjat auta._
+                                    Suomal. kansani.
+
+
+
+METSÄPURO.
+
+Kevät joutui, metsäpuro paisui,
+vaahtopyörtehissä vedet kiiti,
+aallot vallatonna leikki, telmi,
+rannan kaarteet kaikki huuhtoellen;
+kuuset katsoi kummastellen tuota,
+hongat varoitteli vakavasti.
+
+Miksi niin on tummaa vesi sulia--
+mietin usein puron partahalla--
+vesi tummaa, vaahto valkeata,
+loiske laineiden niin kumman lieto?
+Siksi niin on tummaa vesi sulla,
+tulet sydänmailta, hallanmailta,
+siks on vaahto sulla valkopäistä,
+kevättoiveita kun kansan kannat.
+
+Mutta mistä loiske kumman lieto?
+Puron partahalla, kunnahalla,
+siell' on kullan koti kuusten alla,
+sieltä sivumennen laulut kuulit,
+laulut liedot, nuoret nuoren rinnan--
+sieltä lie tuo sinivuokko myöskin,
+jonka aallot tänne mulle tuovat.
+
+
+
+AAMUTUNNELMA.
+
+Kuin välkähti huomenen kultainen koi
+läpi haavanlehtien keväisten,
+niin lensit luokseni, immyt oi,
+läpi unteni lehtojen leijaillen.
+
+Kuin lehvältä rantaman raidan vain
+yön kyynel läikähti kalvohon veen
+suven suloja hetkisen heijastain--
+niin lensi mun lempeni riemuineen.
+
+
+
+SOITA SOMER, HELKÄ HIEKKA!
+
+Suvi-illan suussa impi
+astui virran vieremää,
+kuuset kuiski, laine loiski,
+tuoksui nurmi nukkapää.
+
+Sorsat kaislikossa souti,
+kalaparvet karkeloi,
+tuomilehdon lentosuukot
+vastarannan tuuli toi.
+
+Ilakoiten impi kulki
+rantamata virran veen,
+somer soitti, hiekka helkki
+alla Annin askeleen.
+
+Suven vienot vihkilaulut
+kaikui munkin mielessäin,
+kun ma virran äärtä kuljin
+armas impi vierelläin.
+
+Soita somer, helkä hiekka,
+laula laine huoleton,
+ilakoitse impi nuori!--
+lyhyt Suomen suvi on.
+
+
+
+KUUSI JA LÄHDE.
+
+Kerran kesä-iltamalla
+kanssa Allin armahain
+istuttihin kunnahalla
+kuherrellen kaksin vain.
+
+Lähde läksi kummun alta
+puhtahana pulputen,
+mutta lähteen rantamalta
+kasvoi kuusi kaunoinen.
+
+Vienosti kun illan tuuli
+lehviä sen tuuditti,
+tuulen huminassa kuuli,
+kuinka kuusi kuiskasi:
+
+»Oi, sa suuri sulho siellä,
+kuinka sua lemminkään!
+Siksi laulan riemumiellä
+yöt ja päivät yhtenään.
+
+Vilppahalla veellä aina
+juottelet sa juuren,
+että lehvät voimakkaina
+taivahalle nousisi.
+
+Illoin tuulten uinuessa
+nukun vienoon loiskinaas,
+hiljaa aamun auetessa
+laulus herättää mun taas.
+
+Ja kun kanssa syksytuulten
+taasen käyn mä painimaan,
+silloin kuiskees vienon kuulten
+tuosta voimaa uutta saan.»
+
+Noin se kummun lähtehelle
+kuusi kuiski lempien.
+Kohta kuultiin kuusoselle
+laulavan nyt lähtehen:
+
+»Oi, sa lähde armahani,
+kuinka sua lemminkään!
+Siksi näin sun oksillani
+varjoon peitän vehreään.
+
+Mistä tuulissäässä mulla
+turvaa muuten olla vois,
+ellei suojakseni sulla
+varjo-oksat vankat ois?
+
+Illoin tarut kummat vasta
+lehviltäsi mulle soi
+tuolta kaukomaailmasta,
+jot' en itse nähdä voi.
+
+Mutta vaikka ainiaaksi
+jäänkin maahan pieneksi,
+sinä vartut voimakkaaksi--
+siinä onkin onneni.»
+
+Hiljaa tuuli illan henki,
+hiljaa lauloi loiske veen,
+ja he kuiskas kumpainenki
+hyvää yötä toisilleen.
+
+
+
+KULJIN KERRAN LÄPI HONKAHOLVIN--
+
+Kuljin kerran läpi honkaholvin,
+risut, puiden oksat peitti tien,
+avojalkani mun vuosi verta,
+tuota huomannutko silloin lien!
+
+Tie se vei mun kahden kuusen alle,
+kahden tumman silmän poltteesen,
+siellä taivas kaksi valaa kuuli
+sykkiessä kahden sydämen.
+
+Palatessain--aamun koittaessa--
+tunsin tiellä risut, oksat jo,
+mut en tuntenunna, kuinka sydän
+verta vuosi, kärsi angervo.
+
+Joutui sekin päivä, jolloin tunsin
+tuskalla ma pistot sydämen,
+tunsin rinnan riehut, poltot tunsin
+neitoani tuntenut ma en.
+
+
+
+KYLÄTIELLÄ.
+
+Noin poikajoukko se vallaton
+kylän reuhasi raitiolla.
+--»Kas, kasvitarhassa tyttö on!»--
+--»Mun rauhassa suokaa olla.»--
+
+--»Elä huoli, solmia meille vaan
+pari morsiusseppeleitä
+ja sitten me lähtähän tanssimaan!
+--Kas, mistä on kyyneleitä?»--
+
+--»Mun äitini kuollut on äskettäin,
+hänet eilen hauta jo sulki
+ja hälle mä solmian seppeltäin.»--
+Pois poikaset hiipien kulki.
+
+
+
+MIKSI SUREE KUMMUN KUUSI?
+
+Kasvoi kummulla kuusi tuores,
+tuoksuten, kukkapäin,
+tuulten tuudussa päivät leikki,
+tuskin uinahti tyynin säin.
+
+Kerran lehvälle kuusen lensi
+illalla sirkkunen,
+lauloi lauluja lemmen nuoren,
+kertoi kaihoja keväimen.
+
+Hiljaa laulua kuullen laski
+kuusonen kukkapään,
+hiljaa, hiljaa sen oksat painui.
+eikä leikkinyt lehvätkään.
+
+Aamun tullessa laulaen sirkku
+lehvältä lensikin.
+Hiljaa surren kuusen oksat
+jäivät vain yhä painoksiin.
+
+
+
+SYYSTUNNELMA.
+
+Teit oikein ystävä ainoo,
+kun luotani läksit pois.
+Sun rintasi nuori ja lämmin
+mun rinnalla jäätynyt ois.
+
+Kas, maantiellä kalpea kukka
+lumipälvestä nostavi pään.
+Mitä vuottelet kukkani vielä?
+On aika jo painua pään.
+
+Tuhat aatosta sieluni tunsi,
+sen vaan minä muistaa voin:
+Oli tielläni kuihtunut kukka
+ja sen peitoksi lunta ma loin.
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Maaliskuun lauluja; Tarina suuresta
+tammesta; Yökehrääjä, by Eino Leino
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 14351 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..d6fbb55
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #14351 (https://www.gutenberg.org/ebooks/14351)
diff --git a/old/14351-8.txt b/old/14351-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..11bf384
--- /dev/null
+++ b/old/14351-8.txt
@@ -0,0 +1,6199 @@
+The Project Gutenberg EBook of Maaliskuun lauluja; Tarina suuresta
+tammesta; Yökehrääjä, by Eino Leino
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Maaliskuun lauluja; Tarina suuresta tammesta; Yökehrääjä
+
+Author: Eino Leino
+
+Release Date: December 14, 2004 [EBook #14351]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MAALISKUUN LAULUJA ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+MAALISKUUN LAULUJA; TARINA SUURESTA TAMMESTA; YÖKEHRÄÄJÄ
+
+Eino Leino
+
+
+1896.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+
+MAALISKUUN LAULUJA
+
+  Maaliskuulla
+  Koti
+    Isän kuollessa I-III
+    Rikkaruohoja
+    Salaisuutena
+    Mennyt koti
+  Kesä
+    Lemmen uhrit
+    Kullan luo
+    Kullan luota
+    Onnen apila
+    Siskojen kesken
+    Kaupunkimatka
+    Yli metsän koitti jo päivän koi--
+    Kostettu kostaja
+    Paimentytön kesä
+    Haaveilevalle siskolle
+    Antin päiväpalkka
+    Marjamaan
+    Heinätyössä
+    Käkösen taru
+    Karkeloista palatessa
+    Petetty neito
+    Kun neitoni läksi
+    Aatekuteet, toiveniidet
+    Kaihomiellä
+    Rakastunut
+    Kultaansa ikävöivä
+    Huolissaan huokaileva
+    Mä metsän polkua kuljen--
+    Ensimäisen ylioppilaskesäni muisto
+    Pyhät on pihlajat pihalla
+    Hyljätyn valitus
+    Sinipiikojen laulu
+    Syyslaulu neidolleni
+    Matkalla
+    Ensi lumen aikoihin
+  Maailmalla
+    Viiman viemä, tuulen tuoma
+    Puhtahat purjeet
+    Auer ja usma
+    Suuret aatteet
+    Kompia 1-4
+    Vastamyrkkyä
+    Filosofeeraava ylioppilas
+
+TARINA SUURESTA TAMMESTA Y.M. RUNOJA
+
+  Tarina suuresta tammesta
+    Alkusointu
+    I-IX
+  Tammen lastuja
+    Aaltojen alla Väinämöisen synty
+    Kun kello seisoo--
+    Lemminkäisen laulu
+    Vanhoille
+    Väinämöisen palaus
+    Kevätlaulu
+
+YÖKEHRÄÄJÄ
+
+  Yökehrääjä
+  Proloogi I-III
+  Kalevalan kankahilta
+    Marjatan laulu
+    Vellamon neiet
+    Lemminkäisen äiti
+    Pohjan neien kuolo
+    Kiputytön laulu
+    Sukkamieli
+  Mieron tiellä
+    Maantiellä
+    Pihlajan alla
+    Ma oon kuin aallolla pursi--
+    Huonoa seuraa
+    Sonetti Leilalle
+    Soutelemassa
+    Kuin musta ja valkeaa--
+    Tai en itkis ollenkaan--
+    Kadotettu ystävä
+    Jo loppuvi öljy--
+    Mierolaisen joulu
+    Samettisilmä
+    Eräälle ystävälleni
+    Metsään nukkunut
+    Joutotyötä
+    Hatara sydän
+    Yö
+    On munkin rinnassani hongat huojuneet--
+    Ma uneksin--
+    Kuvernöörin koira
+    Kompia I-II
+  Hämärissä
+    Elä itke impeni nuori
+    Ne silmät ne onnea säihkyivät
+    Minun mieleni oli kuin lampi
+    Sun äänesi milloin se säteilee
+    Oi, istuos impeni tänne
+    En tiedä, miks sua pelkään
+    Mikä on laulu lainehilla
+    Hän kulkevi kuin yli kukkien
+    Leikitäänkö? Leikitään
+    Olin kulkenut kukkaistarhat
+    Oi, suljehan silmäsi sirkkusein
+    Nuku hetkinen impeni nuori
+    Oi, muistatko vielä sen virren
+    Hyi, kuinka sa impeni hymyilit noin
+    Sa kuuletko laulua kummaa
+    Katsokaamme kauvan näin
+    Kuin kilpaa kulkuset soivat
+    Hän onneton rannalle uinui
+    Näkinkengät ne rannalla karskui
+    Vait! Hän nukkuvi
+    Elä pelkää impeni armas
+    Näin pääni kun helmahas painan
+    Sua katselen silmin huikaistuin
+    Jo lapset laivoja veistää
+    Oi poimikaamme
+    Sua lemmin kuin soutava sotka
+    Yöperhonen nuori se nukkui
+    Emo etsien huoneesta huoneesen käy
+    Miks tuli mun äkkiä kylmä nyt
+  Metsätorpparin lauluja
+    Metsätorpparin laulu
+    Terve, luonto!
+    Hanget soi
+    Aamun toivossa
+    Tälläpä pojall' on--
+    Tuntemattomille tutuille
+    Päivän laskiessa
+    Salojärven joutsenet
+    Elkää te rikkahat
+    Legenda
+    Nuorten usko
+    Erakon hämmästys
+  Kesämuistoja
+    Metsäpuro
+    Aamutunnelma
+    Soita somer, helkä hiekka!
+    Kuusi ja lähde
+    Kuljin kerran läpi honkaholvin--
+    Kylätiellä
+    Miksi suree kummun kuusi?
+    Syystunnelma
+
+
+
+
+
+
+MAALISKUUN LAULUJA
+
+(1896)
+
+
+
+
+MAALISKUULLA.
+
+On raitis aamu, Palmusunnuntai,
+ja ilma tuoksahtaa niin puhtahalta,
+mut kylmä tuntu on sen tuoksullai--
+on vielä talvi, viel' on hallan valta.
+
+Jo kirkkahana aaltoo avaruus,
+jo päivyt paistavi, jo hohtaa hanki,
+vaan kaikkialla viel' on hiljaisuus
+ja taivas valju on ja maa on vanki.
+
+Niin luonto nukkuu kuni lapsonen,
+mi onnen untaan uinuu herttahinta,
+ja tuskin kuulee hengitystä sen,
+on otsa puhdas sekä tyyni rinta.
+
+Ei vielä leivon suvilaulut soi,
+ei virrat vuolaat syökse kuohumalla,
+mut keväästä jo urvut unelmoi
+ja kesä haaveksii jo hangen alla.
+
+Näin kevätunelmoita urpupuun
+ja lemmen haavehia hangen alta
+lie nääkin nuoret laulut maaliskuun,
+kun vast' on aavistettu kevään valta.
+
+
+
+
+KOTI.
+
+    _Sijan tieän, kussa synnyin,
+    en tieä sitä sijoa.
+    kussa kuolo kohtajavi._
+                      Kanteletar.
+
+
+
+ISÄN KUOLLESSA.
+
+(1890.)
+
+
+I.
+
+Nosti kevät vaaramaille marjat,
+kylvi laaksoloille kukkiaan,
+vapautti aallot vaahtoharjat,
+velloi luonnon vedet pursumaan,
+sydämissä elpyi toivesarjat,
+rinnat kaikki uhkui riemujaan.
+
+Mutta kevät, riemunaika, multa
+murti toiveheni kultaiset,
+sytti sydämeeni tuskan tulta,
+hersymään sai kyynelhettehet:
+kevähällä kuoli taatto kulta,
+siitä mulle murhe, kyynelet.
+
+
+II.
+
+Yksin istun rantamalla
+kauniin kotilahdelman,
+siinä istun murhemiellä
+alla tuomen tuoksuvan.
+
+Rinta aaltoo, aate raivoo,
+kuohuu kyynellähtehet:
+»Taattoamme, taivon Herra,
+meiltä sentään viene et!
+
+Vuota vielä vuosi, kaksi,
+jotta kasvaa siskot saa,
+viel' ei jaksa viljon veljet
+kurkihirttä kannattaa.»
+
+Oli kuin ois aallot mulle
+säälitellen laulelleet,
+rukoelleet hongat, raidat,
+rannan paadet heltyneet.
+
+Mut viikon päästä mä taattokullan
+jo saatoin oudolle retkelleen
+ja silloin saatoin ma alle mullan
+myös lapsenuskoni toiveineen.
+
+               *
+
+Näin sitten mä haihtuvan siskosein
+kuin kuplaset maailmalle,
+näin sortuvan viljon veljyein
+niin nuorina taakan alle.
+
+Näin voimien riutuvan äidiltäin,
+hänen horjuvan hautaan varmaan,
+ja sortuvan kallihin kotini näin,
+työn murtuvan taattoni armaan.
+
+Ja silloin armasta taattoain
+ma muistelin murhemielin
+ja silloin lietoa kanneltain
+ma kaiutin kaihokielin.
+
+Ja lauloin onnea lapsuuden,
+sen uskoa, uinailuita--
+kuin syksyn siirtyvä leivonen
+suvilempeä, laulupuita.
+
+
+III.
+
+Kylmä on hangen kiiltävä pinta,
+kylmempi saiturin jäätynyt rinta,
+kolkko on lehdetön syksyn lehto,
+kylmempi onneton orvon kehto--
+kylmempi, kolkompi vielä on varmaan
+patsas haudalla taattoni armaan.
+
+
+
+RIKKARUOHOJA.
+
+Noin noukit rikkaruohoja,
+oi äiti, taimitarhastas
+ja kohta kaikk' on puhdasta
+sun pienoisessa puistossas.
+
+Mut kohta sydän lapseskin
+jo versoo rikkaruohoja--
+kun sielläi, äiti armahin,
+sa saisit yhtä puhdasta!
+
+
+
+SALAISUUTENI.
+
+Varkaan lailla hiivin hiljaa,
+ihmisiä karttelen,
+kuljen seinän vierustoita,
+keskitietä tohdi en.
+
+Kädessäni käärön kannan,
+sitä hellin povellain,
+ett'ei multa aarrettani
+viedä vieras saisi vain.
+
+Kaupungista päästyäni
+metsätielle poikkean;
+sama mulle, minne kuljen--
+alle hongan istahdan.
+
+Siinä vasta murhevirrat,
+itkut ilmi pulppuaa;
+kädessäni kannan koito
+äidin kuolonsanomaa.
+
+1896.
+
+
+
+MENNYT KOTI.
+
+Äsken koito kotimailla
+kuljin taasen surussain,
+kun on mennyt koti multa,
+poissa poikamaailmain.
+
+Poissa tuolta tuomilehto,
+jossa kertun laulu soi,
+poissa kuuset kukkalatvat,
+jotka lasna huminoi.
+
+Karja käypi laitumella
+minun leikkilehdossain,
+kodin kuuset tukkipuina
+uivat kotilahdellain.
+
+Pirtin peräseinämältä
+honka myöskin kaadettiin:
+uutistorppaan notkon päässä
+saatiin seinähirsi niin.
+
+Honka oli turvanamme
+tuiskiessa tuulispään,
+sepä pohjan jäiset viimat
+aina väisti lehvillään.
+
+Uusi aika lehdot murti,
+kuuset kumos, hongat kaas,
+mutta kodin kaunisteeksi
+noussee uudet taimet taas.
+
+1892.
+
+
+
+
+KESÄ.
+
+    _Linnut liitteli sanoja,
+    puien latvat lausehia._
+                   Kanteletar.
+
+
+
+LEMMEN UHRIT.
+
+Veikko: »Anna, sisko, ruusu tuosta,
+  ruusu ihanaisin,
+  että viedä immelleni
+  illalla sen saisin!»
+
+Sisko: »Ota ruusu! Lemmellesi
+  annan ruusun parhaan--
+  oma lempi ryösti multa
+  elon ruusut varhaan.»
+
+1891.
+
+
+
+KULLAN LUO.
+
+Synkkä on yöhyt ja öiset saaret,
+tumma on taivon vyö--
+Tummana impeni ihanan kaulan
+kaartavi kutri-yö.
+
+Valkea, puhdas on aallon vaahto
+harjalla laineiden--
+Valkea mieli on impeni armaan,
+pulmuni puhtoisen.
+
+Norjana aaltojen harjanteita
+halkovi purteni mun--
+Norjana noin myös notkuvi varsi
+impeni ihaillun.
+
+Täysiksi purjehen poimut tuuli
+painavi paisumaan--
+Täysi on impeni uhkuva rinta,
+täysi on tunteitaan.
+
+Vinkuos viima ja ärjyös aalto,
+tuosta ma huoli en--
+Kohta ma joudun, kohta ma lasken
+kultani rannallen!
+
+
+
+KULLAN LUOTA.
+
+Mä yksin soutelen yössä
+ja laulelen hiljakseen
+ja katson, vierellä venhon
+kuin leikkivät väreet veen.
+
+Ja aaltojen laillapa aatteet
+myös mulla ne karkeloi,
+ne eelle purteni entää,
+en seurata niitä voi.
+
+Ja tuonne ne aattehet kiitää
+kodin armahan valkamaan,
+siell' äitini varmaan valvoo
+ja vuottavi poiuttaan.
+
+Mut aatteita paljon, paljon
+jää purteni jälkehen:
+jäi impeni ihana sinne
+surumielellä rannallen.
+
+Oi, onkohan taivaan alla
+viel' onnea suurempaa,
+kun keskellä kahden lemmen
+näin lempien soutaa saa!
+
+
+
+ONNEN APILA.
+
+Nelilehtisen apilan tullessain
+mä löysin karjatiellä,
+mut toisen hukkasin rinnaltain
+ja siit' olen murhemiellä.
+
+Sen oisin ma antanut neidollein--
+sinä armahin neitokulta!--
+Mut tuost' älä itke, mun impyein,
+saat ainoonkin sinä multa.
+
+Kun illan tuulonen tullevi tuo,
+niin sille sen aion ma antaa,
+se onneni kukkasen impeni luo
+niin hiljaa, hellien kantaa.
+
+Ja jospa se joutuis aalloillen,
+kun järven poikki se lentää,
+niin tottahan lahjana laineiden
+se neitoni rantahan entää.
+
+Näin kulki mun kukkani toivoen
+ja raittiiksi kuohusta kastui.
+Mut nähnyt ei sitä impynen
+ja--murskaksi onneni astui.
+
+1892.
+
+
+
+SISKOJEN KESKEN.
+
+»Niin suloinen ja hertas on
+kyll' onnellinen lempi,
+mut lempi vallan onneton
+on sentään suloisempi.
+
+Näät siin' on aina tenhoa
+ja tuntehille uutta,
+on toinen päivä toivoa
+ja toinen toivotuutta.»
+
+Tään Siiri kuuli siskoltaan
+ja päätti tuota koittaa.
+Mut turhaan! Kaikki poiat vaan
+hän vangiksensa voittaa!
+
+
+
+KAUPUNKIMATKA.
+
+Poika nuori kaupunkihin
+läksi myötätuulta,
+purtta pientä viima vinha
+saatti salmen suulta.
+
+Alkumatkan aavan seljän
+kulki joutuisasti.
+Vasta illan tullen pääsi
+kaupunkihin asti.
+
+Missä viipyi poika nuori
+vaikk' on myötätuuli?--
+Rannalla on kullan koti,
+siellä simahuuli.
+
+
+
+YLI METSÄN KOITTI JO
+ PÄIVÄN KOI--
+
+Yli metsän koitti jo päivän koi,
+kun nurmella neitonen kulki,
+kukat kukkivat auki jo umput loi,
+jotk' eilen illalla sulki.
+
+Ja neitonen nuori se nurmella vain
+niin hiljaa, hiljaa astui,
+ja kukkaset nyökkäsi kuiskuttain,
+kun kasteesta helmat kastui.
+
+
+
+KOSTETTU KOSTAJA.
+
+Vuota, kylmä tyttö, kyllä kostan--
+mietti poika tullen tytön luota--
+suukon kielsit, kohta kahta pyydät.
+Koston kovan mietti neiollensa
+poika nurjamieli metsätiellä:
+Kolmeen iltaan impyensä luokse
+aikonut tuo julmuri ei mennä.
+
+Työtä tehden kului ensi päivä,
+lauleskellen poika nuori raatoi,
+keveästi kuokka nousi, laski,
+hiki helmieli kulmillansa.
+
+Tuli toinen päivä. Laulu lakkas,
+kuokka unhottui ja otsa kuivi,
+katse kuokkijalta aina nousi
+yli kuusten tuonne kunnahalle,
+josta puiden taitse talo puunti.
+
+Illan suussa poika kuokan heitti,
+juoksi lehdon lähteen vieremälle,
+siihen istahti ja illan istui,
+lauloi kaiholaulujaan ja itki.
+
+Mutta lepikössä impi istui
+huokaellen sydänhuoliansa,
+kuuli kujerruksen kuttimielin,
+iloksensa itkun vaikerruksen.
+Turha, poikaparka, nyt on kostos,
+vaikka viikon oisit nurjamiellä.
+
+1893.
+
+
+
+PAIMENTYTÖN KESÄ.
+
+Tyttö nuori päivät pitkät kulki
+korpimailla karjaa paimennellen,
+siellä riemusuulla lauloi tyttö,
+lauloi laajan ilman lintusille
+rinnan nuoren kaihot kaukomielet.
+
+Metsätietä pyssy olkapäällä
+poika uljas, valkolakki, astui,
+kuuli kaiholaulun kalliolta,
+riensi sinne, näki neien nuoren--
+kysyi tältä, mitä tietä voisi
+päästä vaaran taakse tarvassuolle.
+
+Pojan mentyä se tyttö itki,
+eikä itse tiennyt, miksi itki.
+
+Toisen kerran luokse saman paaden
+sattui poika metsämatkoillansa,
+väsyneenä viereen immen istui,
+istui siinä kaiken kesä-illan
+nauratellen neittä kainokaista.
+
+Pojan mentyä taas impi itki,
+eikä tiennyt vielä, miksi itki.
+
+Joutui synkkä syksy, sade-ilmat,
+kuihtui kukat, siirtyi laululinnut,
+kuulunut ei enää metsämiestä,
+kaikunut ei laulu kalliolta.
+
+Paatta vasten paimentyttö itki:
+nyt hän tiesi kyllä, miksi itki.
+
+
+
+HAAVEILEVALLE SISKOLLE.
+
+Käy pois, oi sisko, sen koivun alta,
+se koivu on turmion, tuskan puu!
+On huolten aaltoja lahden aallot
+ja kaihon tuoja on illan kuu.
+
+Sen koivun oksilta kiehtoin soipi
+tuo tarina kaunis ja utuinen,
+mi pettänyt on niin monta, monta--
+ma myös oon kuullunna kerran sen.
+
+Se kevään toivoja tarjoo sulle
+ja kutsuu onnehen ikuiseen.
+Mut ällös lauluhun liioin luota,--
+ei koskaan kuulu se toteuneen.
+
+Ken kerran kuuli sen laulun tenhon,
+sen onnen kalpea kaiho vei,
+hän istui iltamat itkusilmin
+ja rinnan rauhoa saanut ei.
+
+
+
+ANTIN PÄIVÄPALKKA.
+
+Miksi nyt on Antti niin
+käynyt ahkeraksi,
+vaikka ennen mainittiin
+muita laiskemmaksi?
+
+Hovistakin läksi pois--
+onkos kuultu moista!--
+vaikka saanut viikolt' ois
+markkaa kaksitoista.
+
+Nyt hän päivät kaiket vaan
+männikköä kaataa,
+uutismaaksi uutteraan
+lahden rannan raataa.
+
+Miksi nyt on Anttikin
+käynyt ahkeraksi?--
+syynä suu on suloisin,
+immen silmää kaksi.
+
+Sorja Selma aidan taa
+saapuu aina illoin,
+päiväpalkan Antti saa
+suudelmissa silloin.
+
+
+
+MARJAMAANI.
+
+Mansikkahan kesä-aamull' läksin,
+pellon pientareita pitkin kuljin,
+muistin varoitusta äitikullan:
+Tuo'os mulle myöskin joku marja.
+
+Ahkerasti poimin, rove täyttyi.
+
+Mikä liekin silloin kullan tuonut,
+tuonut saman pellon pientarelle!...
+Sinne marjat heitin maistamatta,
+riensin riemuellen kullan luokse
+huulten mansikoiden poimintahan.
+
+--Ällös, äiti, marjojasi surko,
+vuota vielä muuan viikko, kaksi,
+tuon ma sulle koko marjamaani!
+
+
+
+HEINÄTYÖSSÄ.
+
+Niin kuumasti paistaa päivä,
+vaikk' onpi jo laskullaan,
+hiki peittävi Annin otsan
+ja rinta se aaltoo vaan.
+
+Ja työnsä jo heitti ja juomaan
+meni tuonne hän metsän taa,
+kuss' sorjien kuusten alla
+hete puhtahin pulppuaa.
+
+Jo varjossa posket jäähtyy
+janon viileä lähde vie--
+mut ties, kuin sattunut sinne
+myös naapurin Antti lie!--
+
+Jo kaikk' oli heinät koossa
+ja niityllä laannut työ
+ja päiv' oli laskenut ammoin
+ja saapunut vilpas yö,
+
+kun kuusikon helmasta Anni
+sai kotihin kiiruhtain,
+mut poskia poltteli vieläi
+ja rinta se aaltosi vain.
+
+
+
+KÄKÖSEN TARU.
+
+Rannall' lahden istui talon Tilta
+kanssa Villesulhon kuherrellen,
+ihastellen illan ihanuutta,
+kuullen käkökullan kukkumista,
+joka tuolta rantakunnahalta
+helkytteli virttä viehkeintä,
+vihkivirttä kauniin pyhä-illan.
+
+Virkkoi morsiolleen Ville silloin:
+--»Ootko tarinan sa kumman kuullut,
+että käkösestä syksymmällä
+tulee haukka, julma, pääskyn surma?»--
+--»Olen kuullut, mutta tuot' en usko»,
+väitti Tilta, »onhan mahdotonta,
+että käestä, mi kevään kaiken
+kukkuu hellästi ja herttaisesti,
+tulla voisi ahnas, julma haukka».--
+
+Vasta syksyllä kun sorja Ville
+häänsä vietti sekä toisen naisen
+torppaan tuonne lahden taakse saattoi,
+silloin vasta Tilta tarun uskoi
+ynnä paljon, paljon muuta myöskin,
+jot' ei ennen ollut uskonunna.
+
+
+
+KARKELOISTA PALATESSA.
+
+Ne karkelot niin oli hauskat,
+soi soitto niin hurmaavaan,
+ett' aamuhun huilasi aika--
+mitä äiti nyt virkkaakaan!
+
+Hän käskihän varhain tulla
+mun tanssin touhusta pois,
+mut »Tonavan aaltojen» vierren
+ken äitejä muistanut ois!
+
+Oi ällös, äitini, suutu,
+saat ruususen rinnaltain.
+--Mut voi, hän kysyä voisi
+mä keltä, keitä sen sain!
+
+
+
+PETETTY NEITO.
+
+Mä kävelin metsätiellä
+ja kuuset ne kuiski vaan:
+Tuo kalpea tyttö saanut
+lie rukkaset sulholtaan.
+
+Mä laulua aloin laulaa
+ja ylkääni ylistin,
+hänen lempeä, uskollisuutta
+ja kuntoa kiittelin.
+
+Lie lauluni leino ollut
+ja ääneni soinnuton,
+kun säälin huokaus hiljaa
+soi helmasta hongikon.
+
+
+
+KUN NEITONI LÄKSI.
+
+En saanut, impeni armahain,
+mä muistoa muuta sulta,
+jalan jälkesi jäi kotirantaan vain--
+vei senkin jo aallot multa.
+
+
+
+AATEKUTEET, TOIVENIIDET.
+
+Päivä istuttu ol' alla haapain
+vehreällä sammalmättähällä,
+laulut liedot kertoi lemmen tulta,
+naurut raikkaat rinnan puhtautta,
+päämme päällä haavan lehdet helkki,
+aallot leikki jalkojemme alla.
+
+Joutui ilta, painui päivän kulta,
+utuisiksi lientyi lahden rannat,
+tuuli tyyntyi, taltui rannan aalto,
+haapain lieto helke hienontui ja
+kuiskeeks' suli, tuskin kuultavaksi.
+Lakkas silloin myöskin lempilaulut,
+naurannasta raikuneet ei rannat,
+äänetönnä, sanatonna siinä
+istuttiin vaan käsi kättä vasten--
+tunteet yhtyi, aate toistaan etsi.
+
+Kumma kudos, tunnehuntu hieno
+tuntui yhdistävän meitä silloin,
+kuteet toivehista kultaisista,
+niidet siinä aueraattehista.
+Yö se kuteet kutoi, nitoi niidet,
+metsärastas polkusia polki,
+sukkulata heitti illan henki,
+pirtaa veti rannan lainekeiju.
+
+
+
+KAIHOMIELLÄ.
+
+Nouskaa aallot hyrskyharjat
+lauluanne laulamaan,
+että laulustanne taasen
+uljuutta ja voimaa saan!
+
+Mutta mulle miehen mieltä
+aallot enää anna ei--
+on kuin joka lainehelta
+lauleleisi Lorelei.
+
+1894.
+
+
+
+RAKASTUNUT.
+
+Raikkahasti laulaa aamunaalto,
+kun se läikkyellen rantaan lyö,
+hilpeä on haapalehdon helke,
+sit' ei paina elon päivätyö.
+Yksin kerttu laulaa murheissansa
+ikävöiden omaa armastansa.
+
+Minä myöskin aamunaallon lailla
+ennen lapsenmiellä laulelin,
+sitten lietona kuin rannan haavat
+leikin, lemmin, lauloin, tanhusin.
+Nytp' on riemu poissa, kerttu kulta,
+saanut olen huolenvirret sulta.
+
+
+
+KULTAANSA IKÄVÖIVÄ.
+
+Oi, jos oma impeni armahin
+mä tänne sun vieraaks' saisin,
+karit kaikki ma tieltäsi perkkaisin
+ja väylät mä viitottaisin.
+
+Ja kieloja aalloille kylväisin
+mä talvisen tuiskun lailla
+ja saisivat sadetta saaretkin
+ja kunnahat rantamailla.
+
+Näin lempeni tuoksuja henkisit vaan
+ja kulkisit kukkamerta.
+Ja nyt jos, impi, et tullekkaan--
+niin tottahan toinen kerta!
+
+
+
+HUOLISSAAN HUOKAILEVA.
+
+Koko metsä on laulua täynnä,
+joka lehvällä lemmitään
+ja riemuten sirkut ja peipot
+ne kertovat keväästään.
+
+Mut yhtäpä puuta ne linnut
+vaan karttavat kammoten--
+sen alla ma onneton istun
+ja huoltani huokailen.
+
+
+
+MÄ METSÄN POLKUA KULJEN--
+
+Mä metsän polkua kuljen
+kesä-illalla aatteissain
+ja riemusta rintani paisuu
+ja ma laulelen, laulelen vain.
+
+Tuoll' lehdossa vaaran alla
+oli kummia äskettäin,
+niin vienoa, ihmeellistä
+all' lehvien vehreäin.
+
+Minä miekkonen vain sen tiedän,
+minä vain sekä muuan muu
+ja lehdon lempivä kerttu
+ja tuoksuva tuomipuu.
+
+
+
+ENSIMÄISEN YLIOPPILASKESÄNI MUISTO.
+
+Järven taakse tehtiin venheretki,
+järven taakse talontyttölöihin,
+siellä viivyimme me päivän kaiken:
+Aamu aholl' oltiin mansikassa,
+ilta pihamaalla karkeloitiin--
+yö?--se maattiin aitass' impysien.
+
+Purjepurrella kun sitten sieltä
+pois me aamun tullen laskettihin,
+muilla kaikill' oli joku muisto,
+millä ruusu, millä lemmen kukka
+millä kielokimppu rinnassansa.
+Minä yksin ilman olin, eipä
+kukkaa suonut impi mustakulma--
+antoi oman nuoren sydämensä.
+
+Kotirantaan päästyämme, toiset
+riistivät jo kukat rinnaltansa,
+mutta kauvemmin ja hellin huolin
+immen sydäntä mä säilyttelin--
+heitin pois sen vasta viikon päästä.
+
+1895.
+
+
+
+PYHÄT ON PIHLAJAT PIHALLA.
+
+Pyhät on pihlajat pihalla,
+pyhä on kukka pihlajassa,
+marjaset sitäi pyhemmät.
+
+Pyhä on kuusikon käkönen,
+pyhä on suvinen ilta,
+pyhempi Juhannusjuhla.
+
+Pyhät on immen huulten marjat,
+pyhät on ruusut neien posken,
+pyhin puhtaus sydämen.
+
+Puukko lyötiin pihlapuuhun
+suvi-iltaman sulossa,
+kevätlinnun kukkuessa.
+Poika julma neion nuoren
+miellytti metisin kielin
+alla pihlajan pyhäisen
+äiti vanhan nukkuessa.
+
+
+
+HYLJÄTYN VALITUS.
+
+Illalla kävelin mä kangasta pitkin,
+kankaalta kimpuksi kanervia kitkin.
+
+Yö oli ihana ja tuuloset nukkui,
+kukkaset tuoksui ja käköset kukkui.
+
+Miksi mun sydämeni synkäksi saikaan?--
+Muistoni lensivät nuoruuden aikaan.
+
+Katselin kädessäni kankahan kukkaa--
+impeä muistelin tuuheatukkaa.
+
+Maahan ma kanervani kaunihit heitin--
+noinpa ma ilonikin multahan peitin.
+
+
+
+SINIPIIKOJEN LAULU.
+
+»Soi simapilli,
+kutsuos immet
+kuusikon helmasta
+karkelohon!
+Kuutamo kaunis
+alkava yöhyt--
+kaikki ne käskevi
+karkelohon.
+
+Liehuos liina,
+huiskios huntu,
+verho sa ihanan
+impeyden!
+Impinä täällä
+vain elon kaiken
+leijaamme lehvillä
+kuusosien.
+
+Ei sinipiiat
+lemmestä huoli,
+aarre se vainen on
+ihmisien.
+Aarreko? ei vaan
+kalvava tuska,
+riemun ja onnen mi
+ontoksi syö.
+
+Montapa kertaa
+luoksemme tullut
+illalla leikkihin
+ihminen on,
+leikkinyt täällä,
+suukkoja saanut,
+kylpenyt kanssamme
+virroissa myös.
+
+Illan hän leikki,
+toisen jo itki,
+ett'emme lempeä
+tuntea voi--
+aamulla läksi
+kaihoa kantain,
+päivät mi nukkuu ja
+valvovi yöt.
+
+Tuostapa paljon
+impiä metsän
+ihmiset syyttävät--
+meidänkö syy?
+Suukkoihin miks' ei
+ihminen tyydy,
+ilman ei lempeä
+leikkiä voi?
+
+Mutta kun joskus
+illalla yksin
+istumme lehdossa
+vierellä vuon,
+lainehet virran
+vienosti laulaa
+rantaman ulpuja
+tuudittain,
+
+silloinpa meilläi
+pohjasta rinnan
+nousevi huokaus
+kaipauksen...
+Onneksi silloin
+tietänyt ei oo
+luoksemme hiipiä
+poikanen maan!»
+
+
+
+SYYSLAULU NEIDOLLENI.
+
+Jo pilvihin taivas peittyy
+ja paljas on rannan puu,
+tuul' laineita ärjyen nostaa,
+keto kukkiva kellastuu.
+
+Suven hertas ja hempeä aika
+se kestävi hetken vaan,
+mut ainaiseksi se rinnan
+voi velloa aaltoamaan.
+
+Kesän kukkaset elpyy kyllä
+taas tullessa keväimen--
+kun kestäis kesämme lempi
+yli talven ja tuiskujen!
+
+
+
+MATKALLA.
+
+Matka pitkä, mieli musta, mistä lohdun saapi?
+Entisajan auvon muistot murheet karkottaapi.
+
+Sinne jäi mun neitoni kuin kukka kotirannan;
+venhoni mä viiman viedä aukealle annan.
+
+Ällös kukka kotirannan katso ulapalle,
+katso ennen laaksohon tai rannan kukkulalle.
+
+Sortuvan mun aallon alle nähdä voisit siellä,
+siitä ehkä kauvan oisit, impi, murhemiellä.
+
+--Joskus mua muista sentään, muista immyt rukka,
+ettei ensi aallon helmaan kaadu rannankukka.
+
+
+
+ENSI LUMEN AIKOIHIN.
+
+Oli tullut lunta
+jo tulvaltaan
+ja valkea vaippa se kattoi maan,
+kuin neitosen, unta
+mi haaveissaan
+vain uinuvi kainoista toiveistaan.
+
+Lumi puhdasna päilyi
+ja impyinen
+se latuja hiihteli hangellen.
+Ja päivän ne säilyi
+ja yöhyen,
+kunis uus lumi peitti ne umpehen.
+
+               *
+
+Oli ihana neito,
+niin puhtoinen
+ja nuori ja kaino ja kaunoinen.
+Hänet kerran kun keito
+mä nähdä sain,
+heti leimahti lempi mun rintahain.
+
+Kesä-yöhyet vienot
+me lemmimme niin,
+mut syksyllä sitten me erkautiin.
+Vain muistomme hienot
+ne säilyivät--
+kunis uutehen lempehen häipyivät.
+
+
+
+
+MAAILMALLA.
+
+
+
+VIIMAN VIEMÄ, TUULEN TUOMA.
+
+Minä koito kun synnyin maailmaan,
+oli tyyntä ja rauhaisaa,
+kuin alkavan ukkosen eellä on vaan--
+sitä tiennyt en aavistaa.
+
+Mut kohtapa pilviä kokoutui
+mun taivoni tummentain
+ja ukkonen löi, vesi vaahtona ui--
+minä suojoa turhaan hain.
+
+Kuin rikkasen pienen mun viimat vei
+pois kauaksi maailmaan;
+mut tullevi loppu se tuulellei--
+rikan heittävi helmahan maan.
+
+
+
+PUHTAHAT PURJEET.
+
+    _Mit schwarzen Segeln segelt mein Schiff
+    wohl über das wilde Meer._
+                            Heine.
+
+Poikana purjehdin purrella kerran
+laineilla lakkapäillä,
+silloin ma näin lumivalkeat purjeet,
+neitoni laskevan näillä.
+
+Syömeni syttyi ja henkeni hehkui
+armahan immen luoksi,
+mut oli pilkkuja purjeen täynnä,--
+tohdinko niiden vuoksi?
+
+Silloinpa pilvehen päivyt peittyi
+vaatetta valkasemasta.
+Pilkkunen myös oli neitoni purje,
+varjossa näin sen vasta.
+
+Pois päin, purteni murhemielin
+käänsin mä aavaa kohti--
+kaukaa ehkäpä immelleinkin
+puhtailta purjeeni hohti.
+
+Voi kun et paistanut päivyt silloin,
+kaikki nyt toisin oisi,
+mullakin oisi nyt puhtahat purjeet,
+jäljellä ihanne oisi!
+
+
+
+AUER JA USMA.
+
+Ei päivyen auer ja yöhyen usma
+voi yhdessä leikkiä koskonkaan,
+näät toinen se lämmön ja lemmen on lapsi.
+ja toisen on kehtona kylmyys vaan.
+
+Suvipäivyen suukosta syntyvi auer
+ja aikansa kaiken se leikkiä lyö,
+niin kaunisna päällä sen kaartuvi taivas
+ja aalloton selkäin on sinivyö.
+
+Sinä impeni oi, olet aamunen auer
+ja syntynyt lietona leikkimähän,
+et tiedä sä tuulista, ukkossäistä,
+olet lapsonen päivyen pilvettömän.
+
+Minä syntynyt oon kuni yöhyen usma
+vain palteella rantaman hallaisen,
+ei kehtoa huolinut hellivä päivä,
+ma laps' olen yön sekä pimeyden.
+
+Sun kehtoas kierteli haltiat onnen
+ja maailma tarjosi aarteitaan,
+mut äityen itkut ja näljän ja tuskan
+ma lapsuudestani muistan vaan.
+
+Sinä kasvoit kummulla yhteiskunnan
+ja ruusuja vain oli elosi tie,
+minä laaksossa synnyin ja laaksossa kasvoin
+ja kulkenut en yli kukkien lie.
+
+Ei marmori-otsasi puhdasta lunta
+ole huolet ne konsahan uurrelleet,
+ei tummunut itkusta silmäsi taivas,
+ei poskea kyntänyt kyynelveet.
+
+Olet untuvakehdossa uinunut aina
+ja keijuset kehräsi untesi vyön--
+ja sentään koito ma toivoa koitin
+ja luottaa liittohon päivän ja yön.
+
+Oli houreita haaveet ja turhia toiveet,
+ma hullu kun kummulta kukkaa hain,
+ei kukkine mulle ne kunnahan ruusut,
+saan laaksosta onneni etsiä vain.
+
+Ei päivyen auer ja yöhyen usma
+ne yhtehen yhtyä konsana vois--
+kun joutuvi ilta ja usva kun nousee,
+niin auer jo pilkaten häipyvi pois.
+
+
+
+SUURET AATTEET.
+
+Elontaistossa, tuulispäissä
+nuo aattehet suuret vain
+voi ihmishenkeä nostaa--
+näin oppia lasna ma sain.
+
+Mut aika ja alkava miehuus
+jo mulle sen tiedon toi,
+ett' aattehet liian suuret,
+myös painaa maahan voi.
+
+
+
+
+KOMPIA.
+
+
+
+1.
+
+RUNOILIJA-YSTÄVÄNI HUOKAUS.
+
+»Konstiko lauluja laatia on, kun on laulajan lahjat!--
+vasta se tietävi työn, kell'ei lahjoja oo.»
+
+
+2.
+
+ERÄS ARVOSTELU.
+
+Tunnustan mielelläin, täss' että on aate ja muoto,
+kun sinä tunnustat, keltä ne ottanut oot.
+
+
+3.
+
+HELMIÄ KYLLÄ.
+
+Kainosti laulusi nuo »Helohelmiksi» ristinyt oot sa,
+helmiä kyllä ne lie, mut hikihelmiä vaan.
+
+
+4.
+
+ERÄÄLLE KIRJAILIJALLE.
+
+Ajatusviivoillaan hän peijaa, pentele, meitä
+aatetta etsimähän sieltä, miss' ei sitä oo.
+
+
+
+VASTAMYRKKYÄ.
+
+Hän lauluja laatien istuu yöt
+ja päivin hän lausuvi yönsä työt--
+mä kääntyen, nääntyen kuulen.
+Mihin, polonen poika, ma turvaudun,
+kun hukkua oon runotulvaas sun?--
+On keksitty keino jo, luulen:
+
+Kun astuvi majaani rauhaiseen
+tuo vietävä taasen vihkoineen
+ja viereeni istahtaapi,
+omat lauluni tempaan ja armotta
+hänen kuultensa niit' alan lausua--
+hän kauhulla kaikkoaapi.
+
+
+
+FILOSOFEERAAVA YLIOPPILAS.
+
+Voi, voi tätä kurjaa maailmaa,
+voi sinuas ihmiskunta,
+sua säälin mä niin, ett' taasenkaan
+koko yöhön en saane unta.
+
+Mikä on tään elämän tarkoitus?
+Mikä kansan ja yksilön määrä?
+Mikä absoluuttinen oikeus
+ja absoluuttinen väärä?
+
+Ja löytyykö mitään jumalaa,
+ja jos löytyvi, minkähän moinen?
+Hän itsekö ohjaa maailmaa,
+vai tehnee sen joku toinen?
+
+Jos Jumala onkin, on mahdoton
+ett' oisi hän immanentti...
+Ei! nythän tää, hiis vieköön, on
+kuin »pikku teoloogin» tentti.
+
+Mut kurjaa, sen minä tiedän vaan,
+on reistata maailmassa,
+kun laina jo huomenna lankeaa
+ja tyhjä on miehen kassa.
+
+
+
+
+
+
+TARINA SUURESTA TAMMESTA Y.M. RUNOJA
+
+(1896)
+
+
+
+
+TARINA SUURESTA TAMMESTA.
+
+
+
+ALKUSOINTU.
+
+Muinaisuuden mustan yössä,
+Pohjolan ajan alussa,
+aaltosi ulappa aava
+yli suuren Suomenmaan.
+Suolaisten sumujen vyössä
+vyöryi synkät aallot vaan
+sylitellen, sylkytellen,
+halki aikojen halaten
+jäitä hyisten huippuvuorten,
+päitä lauttojen lumisten.
+
+Aallot kulki tuulten teitä,
+aurinko ajan latua,
+hiljaa hiihti päivät pitkät,
+hiljaa hiipi pitkät yöt--
+päivä kutoi kuiden työt,
+yössä vuossadat samosi.
+
+Vaan kun kerran päivän kaari
+taasen taivolle kohosi,
+maa oli merestä noussut,
+veestä manner maatununna,
+ulapalle outo saari,
+aalloille nimetön niemi.
+
+Kenpä maata kylvämähän,
+toukoja tihittämähän?
+
+
+
+I
+
+    _Sitä kuusta kuuleminen,
+    jonka juurella asunto._
+                  Suomal. sananl.
+
+Kerran illalla Kalevan kansa
+saapui niemehen nimettömään,
+matkan vaikean vaivoistansa
+yöpyi rannalle lepäjämään,
+sytytti savunsa saarelmalle,
+tulensa niemyen nenähän toi,
+levitti lehviä kuusten alle,
+louhten lomahan majansa loi.
+
+Vaan kun aamulla päivyt koitti
+valaen vesille kultiaan,
+kummun kuusessa peippo soitti,
+kukahti käkönen oksallaan;
+silloinpa heraksi heltyi mielet,
+sulipa hymyhyn partasuut,
+silloin helkähti sydänten kielet,
+humahti rinnassa »isien puut».
+
+Juuri kaivaten maata moista
+lähteneet oli kulkemaan
+tuolta he Aasian alkukoista
+otava, aurinko oppainaan--
+maata kaivaten, kussa senki
+luonto luontoa omaa ois,
+kussa Kalevan heimon henki
+korven honkien humussa sois.
+
+Kohta tietäjä lyylin laittoi,
+saneli pyhäksi salmen suun,
+kummun kuusesta oksat taittoi,
+julisti vuorella Jumalan puun,
+lepikön aitasi Hiiden haaksi,
+asuma-ahoksi vainajain,
+nimitti niemyen _Suomenmaaksi_
+Ukolle uhreja teurastain.
+
+Näinp' on riemulla Kalevan kansa
+tuhanten järvien maahan jäi,
+aneli onnea Ahdiltansa,
+palui palkkoja metsältäi,
+saarten salmihin verkot heitti,
+syvälle korpehen vipunsa vei,
+paaden kourussa kalansa keitti,
+tuntenut kaupin kaluja ei.
+
+Vaan kun iltasin kumpuloilla
+päivän laskua katseltiin,
+tai kun erässä nuotioilla
+otavan sarvia outeltiin,--
+silloinpa helisi kannelkielet,
+kautta kumpujen soitot soi,
+
+silloin sankarit vakaamielet
+sormet sormien lomahan loi,
+silloin loihtuja, laulelmoita
+partahuulilta humisi vaan,
+alkusyntyjä syviä noita,
+peruja kansojen kehtomaan:
+Vipusen virsiä, satuja sammon,
+»lovessa»-käyntejä loihtijain,
+kuvia kummia Kalman kammon,
+ituja Tuonelan tutkelmain.
+
+Luonnon lapsena kasvoi kansa,
+nukkui honkien huountaan,
+uneksi uudesta onnestansa,
+heräsi aaltojen loiskinaan;
+huuhtia raaten, kaskia kaaten
+voimoa elämän nisistä joi,
+metsän Mielikin povella maaten
+luonnon luottehet kuulla voi.
+
+Siellä suojana hongan juuri,
+taivon tähtöset päällä pään,
+kasvoi Suomen sukuni suuri,
+yleni henki heimon tään.
+Kuuhut kulki taivahalla
+kuusten lomitse kurkistain--
+kansa se kasvoi kuusten alla,
+käköset oksilla kukkui vain.
+
+
+
+II.
+
+    _Läksi puut ylenemähän,
+    vesat nuoret nousemahan,
+    kasvoi kuuset hukkalatvat,
+    lautui lakkapäät petäjät_.--
+                          Kalevala.
+
+Koittipa vihdoin Väinämön aika,
+Suomeni sankari-aika,
+tietojen, taitojen, taikojen aika,
+laulujen, urhojen aika,
+jolloin suur' oli Suomeni valta,
+laaja laulun ja soiton maa:
+Vienan päältä ja Valdain alta
+Suvannon suurten vetten taa.
+Jolloin Suomeni kansa sorja,
+ollut ei lännen, ei ounaan orja,
+jolloin Kalevan kalpa löi
+ja leimusi tietäjän taika.
+
+Kauvas valliten merta kahta
+Permin purret kulki,
+kauvas kaartaen Pohjanlahta
+Kainuu satamat sulki,
+loitos Karjalan kannel kaikui,
+kauvas kantoi Jäämin jous,
+Taara-huutoja rannat raikui,
+kussa Yösalon purret sous.
+Silloin suur' oli Suomen kansa,
+Suomen leijona voimassansa,
+silloin heimoni kunniaa
+koko Pohjola julisti julki.
+
+Josp' ois astunut silloin miesi,
+kansani yhtehen tuonut,
+temmannut miekkasi, rastinut tiesi,
+valtasi vaajat luonut!
+Josp' ois Väinämö harmaapäinen
+silloin tarttunut valtikkaan,
+taikka lähtenyt Lemminkäinen
+sukunsa suurena kulkemaan,--
+noussut heimonsa herttuaksi,
+veljeskansojen kaitsijaksi,
+Väinän rannoilta Ruijan suulle
+torvien soida suonut!
+
+Vaan ei kutsua kuullut kansa,
+raikunut torven tahti,
+Väinämö soitteli kanneltansa,
+impiä ajeli Ahti;
+eip' on astunut silloin miestä
+heimoni onnea ohjaamaan,
+kansa ei tietänyt Kalevan tiestä,
+veli ei tuntenut veikkoaan.
+Pennin rannalle Norja nousi,
+Väinän virtoja vieras sousi,
+Kainuun hautasi kansojen yö--
+vaipui heimoni mahti.
+
+
+
+III.
+
+    _Ja quin keuekyluö kyluettin,
+    silloin ukon Malia iootijn_.--
+                            Agricola.
+
+Tullut oli koolle kansa tuomaan touko-uhrejaan
+vetten, vaarain partahilta kautta suuren Suomenmaan,
+tullut oli nuoret, vanhat vakkojansa tuomahan,
+pyhän Päivävuoren päällä Ukon maljan juomahan.
+
+Tuolla tammipuiden alla urhot vanhat tarinoi,
+täällä kummun tanterella nuori kansa karkeloi;
+siellä istui Ilmariset, haastoi Väinöt harmahat,
+täällä leikki Lemminkäiset, astui Ainot armahat.
+
+Meri aaltos vaaran alla, päivä paistoi päällä veen,
+käkö kukkui kultasuulla, tammet huojui hiljakseen,
+rastas lauloi rannan puussa, sotka salmen suussa sous--
+silloin heimon valtavanhin tarttui maljahan ja nous:
+
+    »Terve kevät Pohjolahan,
+    Suomehen suvinen päivä,
+    terve lämmin lounatuuli,
+    terve kumpuen käkönen!
+    Terve veet sinertämähän,
+    viitakot vihertämähän,
+    terve maahan marjan varret,
+    terve kukkaset keolle!
+
+    Paista päivä näille maille,
+    näien peltojen perille,
+    nosta maa makoamasta,
+    Luojan nurmi nukkumasta,
+    pane korret korttumahan,
+    sekä varret varttumahan,
+    tuhansin neniä nosta,
+    saoin haaroja hajota,
+    kynnöstämme, kylvöstämme!
+    Eip' on maa mehua puutu,
+    voimoa Kalevan pelto,
+    kun lie armo antajista,
+    lupa luonnon tyttäristä.
+
+    Oi Ukko ylijumala,
+    hattarojen hallitsija,
+    iätä iästä pilvi,
+    nosta lonka luotehesta,
+    vihmo vettä taivahasta,
+    mettä pilvistä pirota
+    orahille nouseville,
+    touoille tohiseville!»
+
+Näinpä lausui heimon vanhin, kansa Ukon maljan joi,
+vanhat haastoi harvaksensa, nuori kansa karkeloi;
+käkö kukkui kultasuulla, tammet huojui hiljakseen,
+meri aaltos vaaran alla, päivä paistoi päällä veen.
+
+Silloin nousi outo purje ulko-ulapalta,
+laiva kohti Suomen saarta laski lännen alta;
+urhot tuota ensin luuli allin ampujaksi,
+naiset kaupin haahdeksi ja saksan haljakaksi.
+
+Katsottihin, vuotettihin, niin jo nousi toinen,
+nousi toinen, nousi kolmas purje yhden moinen.
+Vaan kun koko taivon ranta välkkyi valkealta,
+silloin ties he vainolaisen tulleen lännen alta.
+
+Silloin vanha vaiti jäi ja lakkas laulu nuoren,
+kotihinsa kansa riensi päältä Päivävuoren;
+kohta joka kukkulalta vainoliekit nousi,
+kautta suurten Suomen vetten sotapurret sousi.
+
+
+
+IV.
+
+Tänne miehet, tänne miekat,
+tänne tapparat tuliset!
+Lännen jouset, lännen joukot
+tuulen siivillä tulevat,
+pistävät tulehen pirtit,
+kylät polttavat poroksi,
+vievät viljat, kullat, helmet,
+kassapäistä kaunehimmat.
+
+Kaiva kullat kuusten alle,
+aarnihautoihin hopeat,
+rahat kätke raunioihin,
+viljat purnuhun pudota,
+mutta kaunot kassapääsi,
+saattaos salon sisähän,
+sinikorven kainalohon,
+piilohon pimentopirtin!
+
+Elä itke Suomen impi,
+elä äitini valita!
+Ei sinua vieras viene,
+koske koura vainolaisen,
+kunis on kultasi elossa,
+poikasi kädessä pontta,
+sulhoja salolla Suomen,
+kalpoja Kalevan maassa!
+
+Vaan oi armas äityeni,
+oi mun impeni ihana,
+et sä itke itseäsi,
+varo et vaarojas omia,
+poikasi poloa itket,
+suret sulhosi eroa.
+
+Elä itke Suomen impi,
+elä äitini valita!
+En mä silloin suohon sorru,
+enkä kaau kankahalle,
+kun sorrun sotatiloille,
+vaivun vainotanterille.
+Soma on sotainen tauti,
+sorea sotahan kuolla,
+kaunis miekan kalskehesen.
+
+Vaan en vielä vainajana,
+Mannun lapsena makoa,
+vielä saavun sankarina,
+heimon helmenä palajan,
+sata miestä saattamassa,
+tuhat tuomassa kotihin.
+
+Tänne miehet, tänne miekat,
+tänne tapparat tuliset!
+Lännen joukot, lännen jouset
+tuulen siivillä tulevat!
+Anna tulla turmamiehen,
+saapua salakavalan!
+On meillä oluet pantu,
+vara vierahan varattu:
+jouset kaikki jäntehessä
+suun suloksi lännen sulhon,
+kaikki tapparat tanassa
+pään menoksi merisen miehen!
+
+
+
+V.
+
+Saapui kansa Auran suulle, poikki Pohjan tiestä,
+saapui sata jousikättä, tuhat miekkamiestä,
+mutta taakse taistokentän Päivän kukkulalle
+nousi Suomen suuret noidat suurten puiden alle.
+
+Päivä näin kun vuoteltihin, niin jo vieno ilta
+saattoi luokse lännen laivat taivon rantehilta,
+nousi Ruotsi rantamalle, nousi rautarinnoin,
+läksi länsi taistelohon, länsi uskoninnoin.
+
+Jop'on jouset jännittyi ja suihki sulkanuolet,
+päivä peittyi vasamoihin, yöhön Pohjan puolet;
+Lappi laaja katsomahan kaaloi tuota kummaa,
+Turja kaikki kammostui jo talven yötä tummaa,
+
+Iski mies jo miestä vasten, miekka vasten miekkaa,
+kalskui kalpa, raikui rauta, huuhtoi hurme hiekkaa;
+silloin valkes Pohjan yö jo säilän säihkynnästä,
+revontulten roihun näki Lappi etelästä.
+
+Vaan ei miekoin, miehin yksin sotaa käyty siellä,
+käytiin sotaa sanalla ja miettehellä, miellä,
+taidon kalvat tahkottiin ja tiedon linnat luotiin,
+kansanhengen kaikki voimat taistelohon tuotiin.
+
+Tuolta takaa taistokentän tammikummultansa
+lauloi Suomen suuret noidat tenholaulujansa,
+lauloi pillat piilostaan ja turmat Tuonelastaan,
+Turjan tuulet, Hornan henget vainolaista vastaan.
+
+Mutta heitä vastapäätä loisti lännen valta,
+välkkyi suuri kultaristi vaahderkunnahalta.
+Siellä helkkyi helmivyöt ja Herran kuvat kulki--
+siellä munkit Henrik piispan piirihinsä sulki.
+
+Aina jatkui leikki julma, miesten leppä juoksi,
+rynnättihin, väistyttihin, vaihtui luode, vuoksi.
+Harveta jo Ruotsin joukot alkoi sieltä täältä--
+silloin nousi outo lieska Päivävaaran päältä.
+
+
+
+V.
+
+Kuinka lie se syttynytkin? Liekö loihtijalta
+kipunainen kirvonnunna tulustaulan alta,
+vaiko--niinkuin kansa kertoo kirkon legendasta--
+Ukon uhripuuhun iski liekki taivahasta.
+
+Kuinka lie! Mut kauhu valtas Suomen miesten
+ mielet,
+kun he huomas vaaran päältä tuimat tulen kielet,
+kauhu hiipi kalvan päihin, tunki miesten tarmoon,--
+toiset pyrki pakohon ja toiset turvas armoon.
+
+Näinpä loppui taisto suuri, taisto Väinön taian,
+näinpä päättyi päivä armas, päivä Väinön aian.
+Eikä vielä sammununna ollut soihtu ruskon,
+kun jo Suomi Kupittaalla otti uuden uskon.
+
+
+
+VI.
+
+    _Kansa outoja anoppi,
+    ikävöitsee ilma kaikki._
+                      Salamnius.
+
+Ja silloin Suomen tietäjä läksi
+vesiä ventoja kulkemaan,
+silloin vaikeni Väinön kannel,
+kuoli luonto maan.
+
+Silloin Metsolan metiset piiat
+ristit riistivät rinnaltaan,
+kullat kulmilta karistivat,
+ja huolivat itkien Tapion linnan
+mustahan murhehuntuun
+ja kauvas korpehen kätkeytyivät
+saunahan salaiseen.
+
+Silloin Ahtolan armahat neiet,
+vaahtivaipat,
+sukelsi surren ainiaaksi
+alle aaltojen syvien,
+jättäen rannat, raumat,
+heittäen suruhun heleät hiekat,
+kaislikot yksin karkelemaan.
+
+Silloin karkkosi ihanat immet
+kaarilta Suomeni taivaan,
+päättyi kirjat päivyen neien,
+katkesi Kuuttaren kangas,--
+Ja kautta ilmojen, kautta maan
+soi valtava valitushuuto:
+On kuollut Suomen suuri Pan,
+on kuollut luonnon laulu!--
+
+Mut Ruotsi silloin Suomen rantamalle
+myös merten takaa oudon taimen toi,
+ja vuodet vaipui ajan virran alle
+ja vieras virpi täällä vihannoi;
+se kohta päänsä nosti korkealle
+ja juuret vankat syvään maahan loi.
+Ja tiedon terhoja se tammi tarjos
+ja uskon katvehella kansan varjos.
+
+Mut velkahan sen taimen kylväjille
+ei jäänyt Suomen kansa konsanaan,
+vaan kiitollisna tammen antimille
+sen otti uudeks' uhripuuksi maan
+ja kantoi kullat, heitti helmet sille
+ja antoi viime aumat pelloltaan
+ja uhras laumoin sille lapsiansa--
+ei, jäänyt velkahan ei Suomen kansa.
+
+Näin yhä Ruotsin rautatammi nousi
+ja päälle pilvien se nosti pään
+ja yli maan sen ylväs latva nousi
+ja taivon kaiken katti lehvillään;
+ja turhaan ampui päältä päivän jousi
+ja turhaan kuuhut kylvi välkettään.
+Se tammi taivon valon maasta sulki
+ja yössä kaihomielin kansa kulki.
+
+Ja suruun riemut suli, päivät öihin
+ja murhe musta hiipi Suomelaan,
+ei kuuhut pilkkinynnä pirttilöihin,
+ei päivä koittanunna konsanaan;
+se tammen kyllä kutoi kultavöihin,
+mut yöhön jätti majat Väinön maan.
+Ja hiljaa hyräellen majoissansa
+näin päivää kaipaellen lauloi kansa:
+
+»Ain' on päivä paistamatta,
+kuu kulta kumottamatta
+näillä Väinölän tuvilla,
+Kalevalan kankahilla.
+Vilu viljalle tulevi,
+karjoille olo kamala,
+outo ilman lintusille,
+ikävä inehmosille,
+kun ei konsa päivyt paista,
+eikä kuuhuet kumota.
+
+Hauki tiesi hauan pohjat,
+kokko lintujen kulennan,
+tuuli haahen päiväyksen;
+ei tieä inehmon lapset,
+milloin aamu alkanevi,
+milloin yö yrittänevi,
+nenässä utuisen niemen,
+päässä saaren terhenisen.»
+
+Ja hongat humisi huolissaan
+Suomen salomailla
+ja surua solkikoivut soi
+ja huokasi korven kuuset;--
+hellitteli heinät vienot,
+kuikutti kukat kanervan,
+ahoset armahat vaikeroi
+ja nurmet nuoret itki.
+
+Ja Väinön kantelo kaiutonna
+valitti kivillä rannan
+ja Suomen laulu orpona, onnetonna
+vieri maita, vieri soita,
+vieri synkkiä saloja vaan
+nääntyen näljissänsä.
+
+Ja kansan riemu seisoi vaiti vaan
+oven suussa, orren alla,
+mut mahtavana pöydän päässä, lautsan päässä,
+murhe, itku isännöi
+kun oli poissa armas päivä,
+Väinön maassa
+yö.
+
+
+
+VII.
+
+    _Arvon mekin ansaitsemme
+    Suomen maassa suuressa._--
+                    Jaakko Juteini.
+
+Mutta häipyy hetket nukkuvankin,
+vierii sokeankin viikot pitkät,
+kului aika myöskin kurjan Suomen.
+Yössä yhä Osmon onni itki,
+kahlehissa kulki kansan kieli,
+murtui Suomen laulun suojamuurit,
+katkes kansanhengen kurkihirret,
+raunioiksi vajos Suomen valta.
+Kesannoiksi Sampsan pellot jäivät,
+kylvämättä kasket Kalevaisten,
+niittämättä Väinön touot, toivot:
+Kussa taannoin kansan vilja kasvoi,
+siellä huojui vaan nyt korpi kolkko;
+kussa muinoin karjan kellot kalkki,
+siellä kaikui ruske kontioiden;
+kussa ennen käkökullat kukkui,
+siellä yökkö lensi, huusi huuhkain.
+
+Surumielin Suomen äiti itki:
+»Kussa kuljet armas kuopukseni,
+missä viivyt viisas Väinämöinen?
+Emos vanhan auttajaksi astu,
+joudu päästäjäksi päivän uuden,
+sekä päivän jotta kuuhutkullan!»
+
+Silloin säälitellen Väinö vanha,
+joka paltehelta auerpilven
+kohtaloita Suomen kansan katsoi,
+katsoi kyynelsilmin, murhemielin,
+taivahalta tähtimiekan tempas,
+Kalevaisten vanhan väkikalvan--
+jonka sinne oli heittänynnä
+Suomen rantamilta lähtiessään--
+ja hän maahan valosäilän viskas,
+halki taivon, puhki pilvilöiden,
+läpi jättitammen taajan latvan.
+
+Lailla leimauksen miekka lensi,
+vaipui kalpa Ukon vaajan lailla,
+tiensä leikkas läpi tammen lehväin,
+syvään päätä myöten maahan syöksi.
+
+Näki kansa liekin leimahtavan,
+tuikahtavan oudon tulikielen
+ilman öisen, ikisynkän halki;
+kaikki tuota katsomahan riensi,
+kuunko keträ oli kirvonnunna,
+vaiko lentänynnä taivon tähti,
+pudonnunna päivän pyöryläinen.
+Neuliaisna sinne nuoret juoksi,
+kontiona sinne vanhat kulki,
+petran askelilla poiat potki,
+neiet joutsenena souten joutui--
+kaikki sinne, kunne viiru viittas,
+kunne rata rasti, juova johti.
+
+Eipä ollut päivän pyöryläinen,
+eikä keträ kuun, ei taivon tähti,
+oli miekan kahva kankahassa,
+kultakahva, helmin huolieltu;
+mutta päältä paistoi päivän juova,
+reppänästä säde pieni pilkki,
+siinti taivas, kuulti kultapilvi.
+Jopa päättyi petran päivämatka,
+jopa soutu sorjan joutsenenki,
+ihastellen, ihmetellen kaikki
+jäi nyt katsomahan kankahalle,
+katsoi taivahasen, maahan katsoi,
+katsoi toinen toisehensa, eikä
+tiennyt mistä oli miekka tullut,
+kusta revennynnä päivän reikä.
+
+Saapui vihdoin sinne ukko utra,
+itse Virokannas Karjalainen,
+joka syrjäisessä sydänmaassa
+eli yksin salon saunassansa,
+eli muinaisissa muisteloissa,
+lauleloissa ajan vanhan vainen.
+Hänkin nähnyt oli liekin lennon,
+kansan humun kautta korven kuullut,
+kaalonunna tuota katsomahan,
+vaikka tiellä jäänyt muista jälkeen.
+
+»Onpa niinkuin tuolta päivä pilkkis»,
+virkkoi Virokannas ihmetellen,
+tirkistellen kohti taivon kantta,
+kuusten latvain lomi kurkistellen.
+Vaan kun katse valon tietä seuras
+päästä päähän, maahan taivahasta,
+huomasi hän kahvan kankahassa,
+hieroi silmiään ja tuumi silloin:
+»Eihän liene vanha Väinön miekka!»
+
+Maahan kumartui ja sormin kulki
+kahvan kaunehia tunnustellen,
+tunsi Ilmarisen ihmemiekan,
+tunsi kirjat, tunsi kullat, helmet,
+tunsi Väinön vanhat taikamerkit.
+
+Mutta kummissansa kansa kertyi
+äijän ympärille tiedustellen:
+»Miekan tunnetko ja mist' on tullut,
+kust' on tänne päässyt päivän pilke?»
+
+Silloin Virokannas päänsä nosti
+katseen ylvään yli kansan luoden:
+»Kalvan tunnen, tunnen kantajankin!
+Senpä muinen seppo Ilmarinen
+takoi Väinämölle, veljellensä,
+kun ol' Louhi valon maasta vienyt,
+vienyt vuoren alle aurinkoisen.
+Sillä Väinö Pohjan kansan kaasi,
+voitti yön ja päästi Suomen päivän.»
+
+Ihmetellen kysyi Suomen kansa:
+»Kummia sa kuulut haastelevan,--
+ken on Ilmarinen, ken on Väinö,
+kerro meille!»--
+
+Virkkoi Virokannas Karjalainen:
+»Laulaisinpa, totta taitaisinpa,
+kun ois täällä joku joukossanne,
+joka löisi käden kättä vasten,
+mielen mieltä, kielen kieltä vasten,
+lähtäksemme laulun laajan teille,
+virren vienon vettä soutaksemme.»
+
+Äänetönnä seisoi Suomen kansa,
+vaiti viipyi vanhat, nuoret. Vihdoin
+astui vaari sadan vuoden vanha
+toisten takaa horjuen ja lausui:
+»Taisin kuulla noita taatoltani
+joskus piimäsuuna pikkaraisna,
+vaan on ruostunut jo kielen lukko,
+kurkku kuivanunna, muisto mennyt.
+Toki vielä toisen muistutellen
+jotain niistä ehkä tietä voisin.»
+
+Ja he istahtivat kankahalle,
+kannon päille, kalvan kahden puolin,
+löivät kädet vankat kättä vasten,
+saumasivat sormet toisihinsa.
+Karjalainen sana-arkun aukas,
+Virokannas virsilippahansa;
+lauloi ilojansa entisiä,
+muinaisia onnen muistojansa,
+lauloi Suvantolan sankareista,
+kosijoista kuulun Pohjan neien,
+lauloi Väinämöisen voimatöistä,
+Sampo-matkasta ja Louhen maasta.
+
+Hymyhuulin noita kansa kuuli,
+niinkuin lapsi kehtolauluansa,
+jonk' on äidiltänsä ennen kuullut,
+mutta unhottanut maailmalla.
+Nauroi nuoret Ahdin leikkilöille,
+Väinön lausehille vanhat nyökkäs,
+itki neiet nuoret Kullervoista,
+poiat surkutteli Ainon surmaa.
+
+Vaan kun vielä lauloi ukko kallas,
+kuinka kaikk' ol' ennen toista täällä,
+kuinka toisin täällä touko kasvoi,
+toisin leivo lauloi, lehto tuoksui.
+Kuinka ennen täällä suuret laulut
+raikui suusta suurten sankareiden,
+kuinka ennen täällä suuret miekat
+säihkyi säkeneitä suurten töiden,
+kuinka yksi, suuri Suomen manner
+kantoi yhtä, suurta Suomen kansaa--
+silloin kansa kysyi kaihomielin:
+»Miksi ennen kaikk' ol' onnellista,
+miksi muinoin kaikki kaunihimpaa?»
+
+»Silloin paistoi päivä»--vanhus virkkoi.
+Ja hän lauloi, kuinka niemellänsä
+vapaa kansa kerran kynti, kylvi,
+mutta merten takaa vieras saapui
+tuoden rantamalle taimen oudon,
+taimestapa kasvoi jättitammi,
+jonka latva maasta päivän peitti.
+
+Ukon kertomata kuunnellessa
+syttyi sydämissä aatos uusi,
+syttyi niinkuin kulo kankahalla:
+ensin hiljaa, ritisten se hiipi,
+piirsi matalana maata pitkin,
+kanervissa kiemuroiden kulki,
+kunnes löysi kuusen kunnahalta,
+kuusen korkean ja kukkalatvan,
+johon roihahti ja taivahalle
+kauvas kansan pyhän tahdon kantoi:
+»Taitettava onpi tammi suuri,
+kauhu kaadettava Suomen niemen!»
+
+Urhon huudon Väinämöinen kuuli,
+ja hän riemastui ja rinnassansa
+syttyi toivon säde, kerran vielä
+päästä ahojansa astumahan,
+soutamahan Suomen suvannoita.
+Ja hän lauloi uuden ilmapurren,
+emäpuuksi taivon kaaren taittoi,
+puutti pohjan ilman pieleksistä,
+päivän sätehistä laiat liitti,
+kokan kultas aamun purppuralla,
+illan kuutamolla keulan huoli--
+valmis lähtemähän ollaksensa,
+konsa kajahtaisi kutsu kansan.
+
+
+
+VIII.
+
+    _Yksi mieli, yksi kieli,
+    siin' on suoja Suomenmaan._
+                          Oksanen.
+
+Jo silloin Väinön kansa ties,
+mit' tehdä miekallansa,
+ja voiman rinnassansa
+nyt uuden tunsi Suomen mies
+ja iski kalvan kahvaan--
+ja raadannasta rahvaan
+jo soitti somer alla maan
+ja helkki kangashiekka,
+mut eipä kalpa nouse vaan,
+ei vääjä Väinön miekka,
+
+Ja kautta Suomen kaivattiin
+nyt miestä miekan päähän
+ja Auran rannat raivattiin
+ja Pohjan korvet porkattiin
+nyt aina Turjan jäähän.
+Mut ollut kalvan nostajaa
+ei suuren Suomen mailla
+ja ilman päivää itki maa
+ja kansa kuuta vailla.
+
+Mut silloin nousi »pikku mies»,
+kuin tuoma äkkitaian,
+hän työnsä tunsi, tiensä ties
+ja arvas tuulet aian.
+Ja annas, kului hetki, kaksi,
+hän nousi maansa mahtavaksi
+ja katsoi yli kansojen
+ja kohos korkeaksi:
+kun jalka maassa teutaroi,
+niin pilvet päätä piirsi,
+kun ääni kautta korven soi,
+niin kaiku vuoret siirsi.
+
+Hän tempas teräsjänterin
+nyt kalvan kankahasta
+ja ihmetellen nähtihin
+sen vanha loisto vasta:
+kun kuuhut paistoi kärjeltä
+ja tähdet lappealta
+ja päästä koitti päivän koi
+ja aamu kahvan alta!
+
+Ja päänsä päällä miekkoaan
+hän heilahutti kerran
+ja tulet tuiski halki maan
+ja iski ilma Herran.
+Ja tammen suuren kaadantaan.
+nyt urho läksi voimassaan
+ja mäet mätkyi ja linnat liikkui
+ja kivet kirpoi ja paadet kiikkui
+ja kosket kohisi kuivillen
+ja virrat suunsa sulki
+ja kuuset kumarsi laulaen,
+kun Pohjan urho kulki.
+
+              *
+
+Alle tammen kun oli tullut urho,
+miekka kirkas pilviä kohti nousi,
+nousi niinkuin nousevi kirjokaari
+    kannelle taivaan.
+
+Iski kerran, iskipä toisen, tulta
+miekka leimus, puu säkeneitä säihkyi,
+ilma vinkui kuin rajuyönä huiput
+    aution vuoren
+
+Niinpä vihdoin kerralla kolmannella
+tammi lysmyi kuin Ukon lyömä, taittui;
+ajan tuulispää tyven työnsi länteen,
+    kaakkohon latvan.
+
+Mutta miekan urho se heitti jälleen
+tähtiparvein taa sinitaivahalle,
+heitti kansalleen valon viittojaksi,
+    soihduksi yössä.
+
+
+
+IX.
+
+    _Ja on kuin ilma uusi
+    taas hengähtäis yli maan._
+                       Paavo Cajander.
+
+Jo pääsi paistamahan Suomen päivä,
+jo pilvet pääsi pitkin juoksemaan
+ja väistyi Väinön maasta huolten häivä.
+Ja aamu uusi aaltoo halki maan,
+kuin virta, joka teljet tempas eestä
+ja vyöryy voitokkaana voimassaan.
+Ja leivot kaartaa taivon kantta seestä
+ja kunnahilla huljuu huomenkoi
+mi kimpoo kirkkahana lammen veestä
+ja rantapuiden lehvät purppuroi
+ja heittää heinän päille suuteloita
+ja kanssa kaisla-neitten karkeloi.
+
+Ja lehdot helkkää lempi-uuteloita
+ja onni oksapuilla visertää
+ja kuuset heijaa kulta-unelmoita.
+Kas, kuinka tuoksuu kevätkerkän pää
+ja päivän sattuessa kuusten alle,
+kas, sammal silkin lailla välkähtää!
+Ja lämpö läikkyy maalle nukkuvalle
+ja kukat umpustansa kurkistaa
+ja perhot leijaa. Näinpä taivahalle
+nyt huomenhymniänsä hymyy maa
+ja auer tanssii aamun poskipäillä
+ja tereet terhenisnä tanhuaa.
+
+Mut kuningas ei saavu yksinään,
+vaan jalo juhlajoukko seurassansa,
+kun vierii valtavaunut kruunupään,
+niin lauluin, huiluin häntä seuraa kansa.
+Ja yksin tullut Suomen päivä ei,
+vaan ajan orhi eellä viestit vei
+ja Suomen mieli kulki kupeellaan
+ja ohjaksissa istui onni maan
+ja valtikkata kantoi Suomen valta
+ja ristirinnoin Suomen kieli kulki
+ja kansan riemu kaikui kaikkialta--
+ja Suomen laulu juhlasaaton sulki.
+
+Ken ei nyt tahtois nähdä ruhtinastaan,
+niin, nähdä sekä näyttää lapsilleen?
+Ken ei nyt rientäis valtiaansa vastaan
+ja yhtyis ylkäsaattoon iloiseen?
+Ja arki-askareensa jätti kansa
+ja kesken kyntäjältä sarka jäi
+ja pöydän alle neule neieltäi
+ja kaikki riensi juhlapuvuissansa
+nyt kyläraitin päähän katsomaan,
+kons' saapuu kansan taatto, Suomen suoja,
+kons' saapuu valtaherra, valon tuoja,
+se kauvan kaivattu, se toivo maan.
+
+Ja tuomen lehväsiä kansa leikkaa
+ja pistää tietä pitkin tuoksumaan
+ja portin laitannassa poiat veikkaa
+ja neiet nuoret kylvää kukkiaan.
+Mut metsän rantaan pälyy joka pää
+ja kaikki vuottavat he ruhtinastaan.
+
+Jo kumu kuuluu, tomu pöllyää
+ja tieltä kuultaa kullan välke vastaan...
+ja polvet neitojen jo nyykähtää
+ja vaari kohottaa jo lapsenlastaan.
+
+Mut _Hän_ ei saavu vielä, viesti vaan,
+uus aika, airut päivän ruhtinaan,
+min orhi kulkee kuni aamurusko
+ja karkaa rautakengin kautta maan,
+min kypärässä heiluu uusi usko,
+ja uusi toivo välkkyy kalvassaan.
+
+»Hän saapuu, saapuu!»--ajan airut huus,
+»hän saapuu, Suomen auvo, aamu uus!
+Tiet maassa tehkää hälle avaroiksi
+ja portit kaartakaatte korkeoiksi,
+hän kulkekohon kukkasilla vaan
+ja astukohon köynnöksien alla
+ja olkoon kaikki kansa polvillaan,
+kun kuninkaanne saapuu kunnialla!»
+
+Hän tuossa on jo. Orhit hirnahtaa,
+ja vaunut lentää lailla Ukon nuolen,
+ja kauvas vaaruu alla vankka maa
+ja metsä maahan painuu kahden puolen.
+Ja kansa portin luona polvistuu
+ja aamuansa vartoo avopäin;
+ja kukkatuoksut tielle tunkeuu--
+ne myöskin ruhtinastaan tervehtäin.
+
+Jo veräjälle vaunut seisahtaa
+ja pyssyt paukkaa, liput liehuaa,
+ja kummun päältä kirkonkellot kaikuu
+ja mahtavasti vastaan vaarat raikuu--
+kun valtias se nousi vaunussaan
+ja viittas lempeästi kädellänsä
+ja loihe lausumaan:
+
+»En maahan polvistaa ma tahdo teitä,
+vaan tahdon korkealle kohottaa.
+En vaadi teiltä muita seppeleitä,
+kuin joita kasvaa hyveen kukkamaa.
+En avaroita teiltä ano teitä,
+mut sydämenne mulle avatkaa,
+ja kaikin seuroineni majoitusta
+ma siellä pyydän sekä siunausta.»
+
+Hän päätti näin. Ja riemun huuto nous,
+kuin tuulispäässä aalto ulapalla,
+se kasvoi, karttui, paisui, kauvas sous
+ja vaikes maininkina vaipumalla.
+Mut kuningas se astui vaunustansa
+ja läksi katsomahan kansoansa
+ja lapset eellä kulki laulaen
+ja vanhat seuras vaiti siunaten.
+
+Näin kulki kuningas se kautta maan,
+ei vieraellut luona valtojen,
+ei poikennunna palatseihin vaan,
+mut usein mökkiin muonarengin astui
+ja yöpyi torpan majaan matalaan.
+Ja kaikkialla kunne kulkikaan
+ol' ovet auki selkoselällään
+ja suli sydämet ja silmät kastui
+ja rauha, riemu seuras jälkiään.
+
+Ja kansan onni kaikui ouruten
+ja siunausten siimesvöiden alla
+ja kukkasilla nuorten toivojen
+näin Suomen päivä kulki kunnialla.
+
+
+
+
+TAMMEN LASTUJA.
+
+
+
+AALTOJEN ALLA.
+
+On uljahin korallilinna meren pohjalla myrskyisen
+ja linnassa valta-istuin se päilyvi päärlyinen,
+ja istuimella on impi, ei impiä inhan maan,
+ja kauvas loistavi kruunu hänen tummilla kutreillaan.
+
+Niin suuret on suojat siellä, salit hohtaen huikaisee,
+sadat soihdut seinillä räiskyy, tuhat tuohusta leimuelee.
+Ja tuuli kun joskus tyyntyy ja taivas seijastuu,
+niin kaunihit kangastukset veen pintahan heijastuu.
+
+Ja myrskyt merta ne velloo ja tuulet ne tuivertaa
+ja vetten vyöryvät vuoret ne nousta ja vaipua saa,
+mut tyyntä on aaltojen alla, kuhun tuul' ei tunkea voi,--
+vain vienona viestinä sinne humu ulapan aaltojen soi.
+
+Ja luovien haahdet halkoo meren pintaa meuruavaa,
+vene taivahan rannasta nousee ja vaipuvi taas sen taa;
+eri lippujen alla ne kulkee, eri matkan on määrä ja tie,
+mut tuuli ne vihdoin kaikki taa taivahan rannan vie.
+
+Ei haaksien onnesta huoli meren vaahtisen valtiatar,
+merimiesten pyyntöjä kuule ei linnan haltiatar,
+hän aaltojen kulkea antaa, miten tahtovi taivas vaan,
+ja haaksien hautahan syöstä meren kuiluja kulkemaan.
+
+Mut joskus pursi kun pieni on joutunut myrskyhyn,
+jolt' aalto on airon saanut, mela hukkunut hyrskyhyn
+ja rikki on purren ruori ja venhoa viimat vie,
+mi lahtien lainehille vain luotukin varmaan lie--
+
+Niin silloin Ahtolan impi se astuvi linnastaan
+ja ulapan ympäri purren hän peittävi kutreillaan:
+jo taltuvi aaltojen raivo, jo vienona viimat soi
+ja korjata haapion hauraan merenkulkija koito voi.
+
+Mut laiva jos purppurapurjein yli aaltojen ylpeilee,
+min rungossa pillat piilee, rikos mastossa vaanielee,
+min kannella karkelo käypi, ilo raikuvi sortajain,
+mut ruuma on orjia täynnä ja itkua, vaivaa vain--
+
+Niin silloin Ahtolan impi se astuvi linnastaan,
+sen seiniltä soihdut tempaa ja tarttuvi valtikkaan,
+yön synkäksi taivahan lientää, vihan vaahtohon vellovi veen,
+ja sortajan haahden hautaa hän pauhulla pauvanteen.
+
+Mut muutoin aaltojen alla hän yksin istuvi vaan
+ja silmänsä suuret hän tunkee meren kuilujen maailmaan,
+mihin kurjan kuolevan silmä ei konsana nähdä voi,
+mut kaikuja kummia josta pyhähetkinä joskus soi.
+
+Niin, laulujen korallilinna ajan aaltojen alla on
+ja helmistä ihmishengen on istuin morsion,
+min otsalla aattehen kruunu kuun loistolla kuumottaa,
+ja valtikka hällä on tunteen merenkultaa kuultavaa.
+
+Ja suuret on suojat siellä, salit hohtaen huikaisee,
+sadat soihdut seinillä räiskyy, tuhat tuohusta leimuelee.
+Ja tuuli kun joskus tyyntyy sekä taivas seijastuu,
+niin kaunihit kangastukset veen pintahan heijastuu.
+
+
+
+VÄINÄMÖISEN SYNTY.
+
+Näin oli synty Väinämöisen,
+rotu rohkean runojan:
+
+Meren laajan suuri sulho
+kaihosi Kavetta naia,
+halki aikojen halasi
+immeksensä Ilmatarta.
+Valjasti valiot varsat,
+veden varsat, vaahtoharjat,
+kokosi kosiokullat,
+huolitteli huomenlahjat,
+ajoi neittä kihlomahan,
+ilman impeä kosihin.
+
+Kauvas kaikui ruoskan roiske,
+kuului kuorskuna hepojen,
+kauvas kuulti kullan välke,
+loitos helmyet helisi,
+ajaessa Ahtolaisen
+ilman impeä kosihin.
+
+Tuop' on impi, ilman tyttö,
+Kave luonnotar korea,
+istui ilman vempelellä,
+taivon kaarella kajotti
+pilvilinnan liepehellä,
+utu-uudinten takana.
+
+Lausuipa ulapan urho:
+»Istu impi korjahani!»--
+Impi noin sanoiksi virkki:
+»Miksi neittä korjahasi?»
+
+Veden valta vastaeli:
+»Meren laajan morsioksi,
+aaltojen ajelijaksi,
+Ahdin linnan liikkujaksi,
+suojien sulostajaksi,
+kultieni kantajaksi,
+helmien helistäjäksi.»
+
+Lausui laajan ilman impi:
+»Suotta kultasi kuluvi,
+helmesi helähtelevi!
+Impenä ikäni kaiken
+aina aionkin elellä,
+enkä suostu sulhosihin,
+mielly miesten leikkilöihin.»
+
+Veen valio, ulapan urho,
+tuosta suuttui ja syäntyi,
+nosti aallot ärjymähän,
+hirmumyrskyt mylvimähän
+väkivalloin vieäksensä
+ilman impyen ihanan.
+Vuorina meret kohosi,
+tuntureina tuulten alla,
+veet samosi syövereistä,
+pohja kuivana kihisi,
+paaet paukkui, louhet loukkui,
+vaahto pilviä valeli.
+
+Mutta Ilmatar ihana
+istui ilman vempelellä
+suojassa ikisulonsa,
+impisalpojen salassa,
+kuhun ei tunnu tuulten voima,
+ei ulotu urhon raivo.
+
+Vihdoinpa vihainen sulho
+leppyi vallan lempeäksi,
+vuoret laski, laaksot nosti,
+meren tanteren tasasi
+kirkasna kimaltamahan,
+lämminnä läpäjämähän.
+Syvältä sydämestänsä
+kultansa kuvan hän nouti,
+toip' on lempensä totisen
+pinnallensa päilymähän,
+kaunisna kajastamahan.
+
+Kave luonnotar korea
+pilkisti lomasta pilven:
+Katso! Kalvosta ulapan
+paistoi kaunis taivon kaari,
+kaarelta korea impi,
+kuuhut neien kulmaluilta,
+päivyt impyen povelta.
+
+Neitosen sydän sykähti,
+kimmahti kivinen rinta,
+leimahti povessa liekki,
+suonissa säkenet suihki--
+vaan ei vielä ilman impi
+suostu sulhonsa sylihin.
+
+Tuostapa ulapan urho
+epätoivohon topertui,
+suri yössä yksinänsä,
+hämyssä häveten itki,
+itki ilmoille surunsa,
+kaihonsa utuna kantoi.
+
+Mutta katso! Kaihopilvet,
+kyynelten utuiset uhrit,
+korkeammalle kohosi
+kuin vihan vihuriaallot,
+tai hymy hyvän sydämen;
+nousi taitse taivon kaaren,
+otavaisen olkapäitse,
+sylihinsä immen sulki,
+kaulasi Kapehen nuoren,
+kuiski kummia sanoja,
+ulpujen utuista kieltä,
+kertoi kaihoja kevähän,
+umppujen unelmamieltä,
+lemmen nuoren nautinnoita,
+luonnon luomisen lumoa.
+
+Silloin Ilmatar ihana
+tunsi tuntehen povessa,
+tuskan niin ilonihanan,
+riemun niin surunsuloisen,
+kuin on kuutamo keväinen
+ilman tumman tuoksutessa--
+ja hän astuikse alemma,
+vaipui valtahan utujen.
+
+          *
+
+Vieri impi veen emona,
+meren laajan morsiona,
+vuotta seitsemän satoa,
+yhdeksän yrön ikeä,
+allansa aliset aallot,
+yllänsä ylinen taivas--
+Siellä syntyi Väinämöinen
+lemmestä meren ja ilman.
+
+
+
+KUN KELLO SEISOO--
+
+Tää kansa on kuin kaupunki,
+min tornin kello seisovi,
+ja aikaa kysymähän niin
+nyt kaikki juoksee naapuriin.
+
+Mut toisen kello edistää
+ja toisen jälkeen ihan jää
+ja kaikki toimet nurin käy,
+kun ajan johtajaa ei näy,
+
+Jos tääll' ois _mies_, jos yksikin,
+niin itse nousis tornihin
+ja voiman oikeudella hän
+sen kellon vetäis käymähän.
+
+Ja huutais: »Näin on aika maan!»--
+ja oman päänsä mukaan vaan
+hän ajan kellon asettais--
+ja kaikki uskoa sen sais!
+
+Ja vaikk' ei ois se tullutkaan
+niin sekunnilleen oikeaan,
+ois pälkähästä päästy pois
+ja jokin aika saatu ois.
+
+Mut mies se viipyy, viipyy vaan
+ja yhä seisoo kello maan
+ja kaikki toimet nurin käy,
+kun ajan johtajaa ei näy.
+
+
+
+LEMMINKÄISEN LAULU.
+
+    _Puhu tuuli purjehesen,
+    ahava aja alusta!_
+                  Kal. XXIX.
+
+Tule tuuli, tuui purtta,
+vieös veikkosi venettä,
+anna juosta puisen purren,
+mennä mäntyisen venehen
+saarelle sanattomalle,
+niemelle nimettömälle!
+
+Sinut tunnen kyllä, tuuli,
+sinä vanhin veljistäni:
+saman saaren kainalossa
+syntyi Ahti ja Ahava
+ilman impien ilossa,
+päivän lämmön läikkehessä.
+
+Niin mä kasvoin tuulen kanssa
+nenässä utuisen niemen,
+kuljin tuulen kumppalina,
+vierin veljenä ahavan
+ympäri selän sinisen,
+lakkipäien lainehien.
+
+Tuuli se pojan povehen
+puhalsi vihurit vinhat,
+idän irnut, kaakon karjut,
+luotehen sotaiset soitot;
+henki myöskin hellät tuulet,
+kodin armahat ahavat,
+emosen etelätuulet,
+lemmen vienot länsileyhkät.
+
+Näinpä kaikki taivon tuulet
+tunnen raukka rinnassani,
+siksi kuikkana kujerran,
+lokkina lotaeleime,
+enkä tieä, kunne kuljen,
+minne viepi mun vihuri,
+viepikö kohin kotia,
+vaiko mieron valkamoille.
+
+Kaikki tunnen tuulten kärjet,
+paitsi pohjosen tereä!
+viel' ei halla verta hyydä,
+puhalla puhurin henki
+Ahtolan pojan povessa,
+saati liedon Lemminkäisen.
+
+Enkä kuikkana kujerra,
+lokkina lotaja aina,
+vaan ma kotkana kohoan,
+haukkana viriän vielä,
+taivot kaarran, maat tähystän,
+halki ilmojen havisen.
+
+Pelätkätte peipposeni,
+varokatte varpuseni,
+ilman kokkojen iloa,
+taivon haukkojen halua!
+
+Liidän neitten linnan päälle,
+impien laelle lasken,
+haiverran havukan lailla
+tyttöparvesta parahan,
+heleimmän helmipäistä,
+kukkapäistä kuuluisimman.
+
+Puhu tuuli purjehesen
+anna vauhtia ahava,
+läikytä alusta länsi,
+lempi lennätä venettä
+saaren impien iloihin,
+kassapäien karkeloihin!
+
+
+
+VANHOILLE.
+
+Te seisotte keskellä keväimen
+kuin kaislikko mennehen kesäinen,
+joka lahden rannassa säilyi
+yli talven ja tuiskujen.
+
+Se myöskin on nauttinut nuoruuttaan
+ja kevään nähnyt on loistossaan,
+kun päivässä aallot päilyi
+ja tuuloset tuoksui vaan.
+
+Niin lietona lehtojen helke soi,
+niin vienoja viestejä tuuloset toi
+ja perhonen silkkisiipi
+yli kaislojen karkeloi.
+
+Mut joutui syksy ja synkät säät,
+sai kylmät ilmat ja tuulispäät
+ja halla se maahan hiipi,
+tuli pakkaset, tuiskut ja jäät.
+
+Yli talven kaislat ne murheissaan
+lumipäisinä rannalla seisoi vaan
+ja kun vinkui talvinen tuuli,
+he kuiskivat muistojaan.
+
+Ja muistivat aikoja nuoruuden,
+noit' aikoja toivojen, riemujen--
+ja ijäksi kuollehen luuli
+he luonnosta keväimen.
+
+Kevät taasen tuoksuja, toivoja toi,
+taas lintujen lauluja lehdot soi,
+taas lahdella sotkat soutaa
+ja perhoset karkeloi.
+
+Mut rannan kalpeat kaislat vaan
+ne hiljaa huojuvat huolissaan
+ja miettivät, miksihän joutaa
+koko luonto nyt riemuamaaan.
+
+Nää aallot outoja heille on,
+tään tuulosen kuiske tuntematon
+ja kumma on kukkien tuoksu
+ja helkkinä haaviston.
+
+Ei uutta se oo, on vanhaa vain,
+mut vanhaa, mikä on uutta ain
+kuin vierivän virran juoksu
+ohi rantojen viljavain!
+
+Tää laulu on laulua keväimen,
+tää aalto on aaltoja nuoruuden,
+joka ulapan tuulissa nousi
+ja nyt vyöryvi lahtehen!
+
+Ken ei sitä ymmärrä onneton on,
+sen murtava hyöky on aallokon,
+sen ampuva ajan on jousi,
+se kuoleman kulkija on!--
+
+Te seisotte keskellä keväimen?
+kuin kaislikko mennehen kesäinen,
+joka lahden rannassa säilyi
+yli talven ja tuiskujen.
+
+
+
+VÄINÄMÖISEN PALAUS.
+
+»Oi joutuos Väinämö vanha luo kaihovan kansasi taas,
+nyt Suomessa suuri on juhla ja joulu on ympäri maas!
+Jo paistavi päivyt meillä ja päällä on taivas sees,
+mut poissa on Pohjan sampo ja vaiti on kantelees.»--
+
+Näin kansan huuto se kaikui yli laaksojen, laineiden
+ja pauhaten ilman patsaat satakerroin kertasi sen.
+»Oi joutuos Väinämö vanha, sua kaihoten vartovi maas,
+on tarvis sampoa uutta ja tarvis soittoa taas!»
+
+Ja Väinämö kutsun kuuli ja riemuten rinnassaan
+hän reilahan laivan laittoi ja hattarahaljakkaan,
+ja lykkäsi vesille venhon ja suuntasi Suomehen päin
+ja taivahan rannat jätti ja pilvien paltehet näin.
+
+--Kas, Suomen lahdella laiva läpi hyrskyjen kiidättää,
+min kokka kuultavi kultaa ja päivänä välkkyvi pää,
+ja ruorissa istuvi urho niin muhkea muodoltaan--
+ken lie, kenen lienevi laiva?--kävi huuto nyt kautta maan.
+
+Ja rantahan vierasta vastaan koko kansa se virtasi niin...
+jo nähtihin laivan laatu, jo laskija tunnettiin!
+Niin oudot on purjehet purren ja masto on kummana maan,
+mut tulija ei ole outo, vaan tuttupa vanhastaan.
+
+Ja rannalle kansa se joutuin telapuita nyt viskoelee
+ja urhot kuusia kaataa, pojat kuoria kiskoelee:
+»Hän saapuvi, sankari suurin, hän saapuvi Suomehen taas--
+oi terve, Väinämö vanha, taas vanhaan valkamaas!»--
+
+Jo maalle laiva se laski, emä piirsi jo pohjahan,
+mut silloin laitahan tarttui kädet kansan riemuavan
+ja kauvas kaarnana laiva lens keskehen kuusiston
+perämiehen rannalle tuoden--kuten maan tapa vanha on.
+
+Nyt Päivän kummulle käytiin tulojuhloa riemuamaan,
+kevätjuhloa nuoren Suomen, valojuhloa Väinön maan,
+johon yhtyis nuoret ja vanhat ja aika vanha ja uus
+ja muinaispäivien muistot ja toivojen vastaisuus.
+
+Ikitammien sijalla kasvoi siell' lehto nyt kaunoinen
+ja lietona leppien helke soi lempeä tuulosten;
+mut viel' oli ennallansa kisatanner tanhuavain
+ja paikallaan oli paasi, pyhä paatero loihtijain.
+
+Ja lehdossa, lehvien alla taas haasteli harmajapäät,
+siell' leimusi muistojen liekit, suli sydänten jäykkien jäät;
+ja kiertäen miehestä mieheen simasarkat vaahtiset käy--
+vaikk' kuultavi kannujen pohjat, ei muistojen pohjoa näy.
+
+Mut tuoltapa laulut liedot pyhä-illan ilmahan soi,
+siell' aamun nousevan kansa kisakentällä karkeloi;
+ei yön ole varjoja siellä, ei murheen muistojakaan,
+siell' liehuvi onni ja lempi ja toivehet nuoret vaan.
+
+Ja kansan keskehen Väinö hymyhuulin istunut on
+ja katsovi vanhojen juhlaa ja riemua nuorison.
+Hän nähnyt on onnessa kansan ja nähnyt onpi sen yöss'--
+siin' istuvi muistojen urho, mut toivojen sankari myös.
+
+Näin juhlivi Väinön kansa, näin juhlivi Väinön maa
+ja ilma on onnea täynnä ja toivojen tuoksuntaa.
+Meri kuohuvi kunnahan alla, kilo laineill' leikkiä lyö
+ja kauvas kumpuja kaartaa käen kukkujen kultavyö.
+
+Mut kaunehin kassapäistä nyt astuvi Väinön luo
+ja kantelon viisikielen ikitietäjän kätehen tuo:
+»Oi ottaos omasi Väinö, suo soittosi soida taas,
+ja laulaos vanha laulu--näin pyytävi nuoret maas.»
+
+Ja pitkin poskia Väinön vedet virtasi tulvanaan,
+kun vanhan, vaskisen soiton taas tunsi hän polvellaan.
+Ja riemuten kansa se huusi nyt rientäen tietäjän luo:
+»Oi laulaos vanha laulu, taas kantelon kaikua suo!»--
+
+Mut silloin Väinämö nousi ja harmajan nosti pään
+ja loihtijan outo lieska nyt leimusi silmistään:
+»En vanhaa laulua laula, vaan uuden laulun ma juon,
+ja aamua Suomeni armaan ma soittoni soida suon!»--
+
+Nyt lehtohon Väinämö läksi ja naulojen leppiä toi
+ja halkoen vasket vanhat hän kieliä uusia loi;
+ja uutehen riemun kaikuun hän soiton sommittaa
+ja aamun sointuhun sorjaan hän kantelon vanhan saa.
+
+Ikipaadella Väinämö istui ilo entinen polvellaan
+ja paaden ympäri kansa se ääneti vartoi vaan ...
+niin hiljaa lainehet loiski ja hiljaa kuunteli kuus--
+jo helisi vasket vanhat, jo virisi virsi uus.
+
+Se soi kuni ukkosen nuoli läpi pilvien pauhoa vain,
+se soi kuni kuutamon hohde yli ulpujen uinuvain,
+se kertoi päivyen voimaa, valon voittoa keväimen,
+se luonnon aamua lauloi, ilon nousua ihmisten.
+
+Yli aaltojen, alhojen, vuorten sävelkeijuset karkeli näin
+joka kuusehen kiiveten kilpaa, joka kukkahan pilkistäin:
+»Miks' uinut siskoni vielä, oi heräjä veikkoni, hei--
+on päivä, on palannut Väinö, yön peikoista pelkoa ei!»--
+
+Kas, tuolta jo honkien alta sinihuntuja huiskaelee
+ja oksilla haltiat harmaat hymyhuulin kuiskaelee!
+Kas, täällä jo Vellamo itse meren kuohuja halkoelee
+ja Ahtolan armahat immet yli aaltojen palkoelee.
+
+Mikä helinä päivyen päällä, mikä kulina kuussa soi?
+Mikä kaarella siintävän taivaan niin kummasti kuultaa voi?
+Siell' Ilmatar aavojen merta punapilvellä purjehtii
+ja Kuutar ja Päivätär siellä valon huntuja huolehtii.
+
+Jo kajahti kangashiekka, jo pemahti peltomaa,
+kumu kuuluvi nurmen alta, aho liikkuvi, aaltoaa--
+sielt' astuvi Mannun joukot, peri-isännät ilmautuu,
+esivainajat vainioiden ja Kammojen kansa muu.
+
+Yli aaltojen, alhojen, vuorten näin Väinämön soitto soi,
+se kuorehen sielua loihti, se luontohon laulua loi.
+Ja tuoksuen, helkkyen, soiden ilo kaikuvi kautta maan:
+on herännyt luonnon henki, on syntynyt Suomen Pan!
+
+
+
+KEVÄTLAULU.
+
+Terve päivä Pohjolahan,
+terve Suomehen suvinen aika!
+Terve lepikot lehtimään,
+terve käköset helkkymään,
+terve lämpimät lounatuulet,
+lemmen tuulet,
+tuoksumaan--
+veet sinertämähän,
+maat vihertämähän,
+taivahan auteret tanhuamaan!
+
+Paistaos armahin aurinko,
+hellitä hempeä huomen!
+Pitkä, pitkä on Pohjan yö,
+kolkko on talvi Suomen.
+
+Kauvan kattanut maata on
+hallan ja hämärän vyö,
+kauvan on kuura
+peittänyt maan,
+kauvan on huura
+huokunut mielihin hallaa vaan--
+
+Paistaos armahin aurinko,
+hellitä hempeä pouta,
+jotta lähtisi sydänten jää
+ja sulais rintojen routa.
+
+Suo jo lämpesi, sula on maa.
+Joutukaa
+kyntäjät vakoja luomaan,
+vakoja suoria vapauden,
+uria uusia aattehen
+halki harmajan suomaan!
+
+Kyll' on maata kyntäjällä
+Suomen sinisaloilla,
+korvet suuret, pellot pienet,
+kyntäjät vähäväkiset.
+
+Joutukaa, joutukaa
+kylväjät siementä tuomaan,
+tietojen kylvöjä,
+taitojen kylvöjä
+kyntäjän uutehen uomaan,
+
+jotta nousis nuori vilja,
+kasvaisi Kalevan touko,
+aaltoisi Suvannon auvo,
+Suomen henki heilimöisi!
+
+Kyntäkää, kylväkää,
+toukojen, toivojen aika on tää!
+Toivehet milloin toteutuu,
+milloin halla ne syö.
+Nyt on Suomen toukokuu,
+nyt on kynnön ja kylvön työ,
+leikkuu, korjuu--kaikki muu
+jääköön Herran huomaan!
+
+Ei voimoa puutu pelto
+ja mehevä musta on multa,
+kun taivas antavi sadetta vaan
+ja lämpöä päivän kulta.
+
+Ja Jumala armon-paistettaan
+on Suomenmaalle suova
+ja nostava orahat aaltoamaan
+ja laihot laajat luova--
+Ja riemuja raikuvi Väinön maa
+ja toivehet lauluja kaiuttaa
+ja kautta kumpujen, vuorten
+helavalkeat leimuaa.
+
+Mut tyyni on kansojen surma,
+ei myrsky, ei tuulispää.
+On aurinko toukojen turma,
+jos kauvan kestävi kaunis sää
+Poudan poika on velttous,
+tyynen tyttö on saasta,
+mut ukkonen ilmoja puhdistaa
+ja tappaa tauteja maasta.
+
+Ja idästä nouseva polvi on
+ja kaakosta kamala lonka,
+mi taivahan lientävi
+myrskysäin
+ja jylisten rientävi
+Suomehen päin
+mustana niinkuni muuri.
+
+Ja synkkä on yö
+ja ukkonen vyöryvi, salamat lyö,
+ja maassa on murhe suuri.
+
+Mut jälkeen yön ja ukkosen
+taas taivas seijastuu
+ja helmaan Suomen järvien
+taas päivä heijastuu
+ja leivo laulavi, lehto soi
+ja tuoreena tuoksuvi kuusi
+ja perhoset kukilla karkeloi
+ja touko on taas kuni uusi.--
+
+Rakas on taaton raatama pelto,
+makea maammon leipoma leipä,
+kova on vierahan maankamara,
+karvas kakku äitipuolen.
+Kauvan Suomeni pettua söi,
+almuja aneli teillä,
+muruja liikoja muukalaisten
+kerjäsi kyyneleillä.
+
+Mut kerran loppuvi kerjuu
+ja vierahan viiltävä herjuu,
+ja Suomen selkä nousta saa
+ja kansa päänsä kohottaa:
+Jo tähkivi Väinön vilja,
+jo kasvavi Kalevan laiho,
+ja poistuva maasta on leivän puute
+ja vierahan viljan kaiho!
+
+Mut leivästä ei kansa elä vaan,
+ei mesileiväst' edes tiedonkaan,
+vaan niinkuin päivän kumppaliksi suotu
+on vieno, valju kuu
+ja niinkuin puu
+on luotu heelmää antamaan,
+niin järjen siskoksi on tunne luotu
+ja hyöty kauneutta kantamaan.
+
+Ja ainapa vainion keskehen näin
+esi-raatajat entisaikain
+leposijaksi lintujen lentäväin
+puun vehreän jäädä antoi.
+Ja pihalla töllien pienimpäin
+toki pihlaja terttuja kantoi.
+
+Ja pihalla kotien köyhimpäin
+pyhä taitehen pihlaja nouskohon näin
+ja vienona tuoksu sen tuntukoon
+joka suojahan, kammioon!
+Ja jääköhön käkösen kukuntapuu
+ja Suomen laulun puu
+myös laitahan aattehen laihojen
+ja keskehen kansani keväisen!
+Ajan henget sen oksia heijailkoon,
+valon keijut sen lehvillä leijailkoon
+ja soikohon sorea laulu
+yli peltojen mustan mullan
+kyntäjille, kylväjille,
+kylmän vainion vakoajille!
+
+Näin vasta nousee seinät Suomen vallan,
+näin vasta valmistuupi Suomen sampo.
+
+On sampuen saanut laine
+ja vienyt Ilmarin ihmetyön
+ja Ugrin heimojen maine
+on haudattu helmahan yön.
+Mut tuntehen voimalla tunkien
+me tähtiä löydämme yöstä
+ja etsien silmillä rakkauden
+myös muruja Ilmarin työstä.
+
+On meillä loihtu
+ja laulun valta
+ja kieli joustava,
+norja lie.
+Siin' on noustava
+kukkapalta,
+siin' on soihtu
+ja siin' on tie!
+
+Näin joutuen henkemme hettehen luo
+sen veestä me voimoa juomme
+ja takoen taidolla muruset nuo
+me sampuen uuden luomme,
+aattehen sammon, laulujen sammon,
+tietehen, taitehen sammon,
+veljien riemun, siskojen auvon,
+Suomen syöjien kammon,
+mi ukkosen voimalla jyristen sois
+ja kansojen kummana pauhais
+ja maailman mainehet Suomehen tois
+ja Suvannon viljoja jauhais--
+
+syötäviksi, myötäviksi,
+ihmisten iki-iloksi!
+
+
+
+
+
+
+YÖKEHRÄÄJÄ.
+
+Istuin ma illalla yksinäni,
+kuulin ma hyrinän sydämestäni.
+
+Mikä siellä hyrisevi ainiaan?--
+Neitonen rukkia polkevi vaan.
+
+Istuin ma illalla aatteissani,
+kuulin ma laulua kupeeltani.
+
+Kuka siellä laulavi ainiaan?--
+Kuolema neitoa kutsuvi vaan.
+
+Istuin ma illalla yksinäni,
+kuulin ma itkua sydämestäni.
+
+Kuka siellä itkevi ainiaan?--
+Impi se itkevi vapauttaan.
+
+
+
+PROLOOGI.
+
+Suomen nuorille sepoille omistettu.
+
+
+
+I.
+
+Yöllä syntyi Ilmarinen,
+seppojen suvun kuningas,
+se syntyi sysimäellä,
+kasvoi hiilikankahalla
+vaskinen vasara vyöllä,
+käsissä käverät pihdit.
+  Katsoi kahta kämmentänsä,
+arvelee, ajattelevi:
+Miks nämä minulle luotu,
+mitä varten vastuksiksi?
+  Läksi kontion kotihin
+kuoman mieltä kuulemahan.
+»Saattaako setä sanoa
+miks nämä minulle luotu?»
+  Ukkokarhu uksen eessä
+simoa siretti juoda
+kultaisesta kannusesta,
+sarkasta hopehisesta,
+katsoi kannun uurta myöten,
+vantehen väliä myöten,--
+äkkäsi tulijan oudon,
+kirposi kädestä kannu,
+sima vieri suun sivutse:
+»Ohoh sinua kuoma kulta,
+kyll' on kynsiä sinulla!»
+Sanoi seppo Ilmarinen:
+»Kynnet on kyynärän pituiset,
+vaan en tiedä, enkä taida,
+kulle työlle työnteleisin,
+mille tenhoisin teolle--
+saattaisko setä sanoa?»
+Vaari vastahan vihelsi:
+»Oisihan talossa työtä,
+kun oisi tekijä toinen!
+Kovin oot koivilta kapea,
+ylen laiha lantehilta,
+pää suuri, suu supukka,
+iho ilkeän värinen--
+lähde toisehen talohon!»
+  Läksi seppo läylimielin
+kangasta kävelemähän,
+läksi työtä etsimähän,
+tekemistä tietämähän;
+hiuka souti sormen päissä,
+nälkä suolia näversi.
+  Niin saapui suden kotihin.
+Suden akka orren alla
+kirnusi kesäistä voita
+kultaisessa kirnusessa
+männällä hopehisella--
+työntyvi sisähän seppo,
+yli kynnyksen kysyvi:
+»Oisiko talossa tässä
+työtä tehdä tyhjän miehen?»
+  Akka kiljas, kirnu kaatui,
+lapset parkasi pahasti,
+ukko uunilta tomahti
+koivuhalko kainalossa:
+»Ken olet kurja mieronkierto
+mikä mies, mitä sukua?»
+Sanoi seppo Ilmarinen:
+»En tiedä sukuni tietä,
+en isoa, en emoa,
+tuolla honkien humussa
+synnyin mä sysimäellä--
+etsisin elosijoa,
+asuinpaikkoa anoisin.»
+»Ei ole talossa tässä
+suurusta suvuttomalle,
+tokko erkanet, elikkä--!»
+  Läksi seppo läylimielin
+kangasta kävelemähän,
+emoansa etsimähän,
+tietämään sukunsa tietä;
+suupieltä suru vetävi,
+murhe mieltä mustentavi.
+  Kysyi puilta, pensahilta,
+kuulusti ahon kukilta,
+tutki ilman lintusilta,
+kysyi maan matelijoilta,
+eikä löytänyt emoa,
+ei tavannut taattoansa.
+  Niin tuli ketun kotihin
+Repolaisen renkipoika
+tervasi lylyä tiellä
+ehtiäksensä erähän
+illalla isännän kanssa;
+katsoi tielle ja--kavahti
+kannon päähän huutamahan:
+»On tulossa outo miesi,
+kumma kulkija kylältä,
+mies kapea, kaksijalka,
+tassut kaikki tuota pitkät!»
+  Repo kuuli rengin huudon,
+luuli jo tuhon tulevan,
+jousen vaarnalta varusti,
+savuna pihalle saapi:
+»Seis! Seiso henkesi uhalla!
+Mikä mies, mikä asia?»
+  Sanoi seppo Ilmarinen:
+»Mikä lienen miehiäni!
+Liekö sotka suolle saanut,
+vai rauku vesirajahan,
+ilves tehnyt iljenelle,
+suokurki sulalle maalle--
+oon emoa etsimässä,
+taattoa tavottamassa.»
+Repo vastahan remahti:
+»Ei ole sukua sulla
+tämän ilman kannen alla!
+Min' olen metsän henkiherra,
+veen riistan verolle viejä,
+saukon kummi, mäyrän kuoma,
+ylikaitsija kanojen;
+tunnen kaikki tuulen karjat,
+maan kävijät, tien tulijat,
+jalan neljän juoksevaiset,
+siiven kahden kantamaiset--
+kaikki on kirjoissa minulla,
+kaikki mulla muistossani.
+Ei siellä oo sinun näköistä!»
+  Selitellä seppo koitti:
+»Minkäpä minä osannen,
+kun olen kerran tänne luotu,
+syntynyt sysimäelle»--
+»Sin' olet syntynyt luvatta,
+lurjus, vastoin maan lakia--
+kursi tiehesi, tahikka--!»
+  Läksi seppo läylimielin
+kangasta kävelemähän;
+pilkaten puut puheli,
+kukat viittoi vilkusilmin,
+oravat osoittelivat,
+linnut lennosta ivasi
+angervon avuttomuutta,
+heimotuutta herjan lapsen.
+  Astui seppo allamielin,
+itkuvirttä vieritellen,
+astui päivän järven päitä,
+toisen vaaroja vaelsi,
+niin päivänä kolmantena
+suo suuri etehen aukes.
+  Astui seppo allamielin,
+orvon virttä vieritellen:
+»Kun oisin syntynyt sudeksi,
+taikka karhuksi kasunut,
+oisi turkki tuulissäällä,
+koti ois kovalla säällä,
+kodissa korea liesi,
+liedellä punainen loimo,
+emo lieden liepehellä,
+minä itse emon sylissä--
+ja minun sylissä onni!»
+  Jo väsähti väki sepolta,
+uupui jo urohon voima,
+vaipui mies maan varahan,
+tuskissansa turpehelle,
+otsa suohon, suu norohon,
+rinta rimpeä halaten.
+  Lauloi rauta rahkan alta,
+soi suosta teräksen soitto:
+»Kussa viivyt maan kuningas,
+raudan ruhtinas väkevä,
+joudu joukkos johtajaksi,
+valtasi vapahtajaksi!
+Tääll' on miehet miekka vyöllä,
+sota-orhit ohjaksissa,
+pyssyt on pamahtamassa,
+torvet on torahtamassa,
+kun vaan saapuisi kuningas,
+sois käsky sotien herran!»
+  Jo tunsi sukunsa seppo,
+tiesi työnsä työn hakija,
+kimmahti kohoksi maasta,
+viskasi vasaratansa,
+tuli suihki suonen päissä,
+koski rinnassa kohisi,
+voiton tuli, voiman koski,
+kutsumus kuningastöiden.
+  Kohotti kätensä seppo
+kohti kuusten korkeutta,
+vannoi maalle valan ikuisen,
+sanan Luojalle lupasi:
+»Tahdon ma takoa ilmi
+luonnon voimat maan lumosta,
+herättää vesien henget,
+ainehet norojen alta,
+tahdon tehdä maan hyväksi,
+manteret hymyäviksi,
+lehdot leivän kasvaviksi,
+pelloiksi petojen korvet,
+tahdon taivahan takoa
+yli maani onnellisen,
+taivahalle tähtikehrät,
+kuut, otavat, päivät kummat--
+tahdon luoda luonnon onnen
+oman onneni heraksi!»
+  Näin se vannoi vanhin seppo,
+vannoi ruhtinasvalansa.
+
+
+
+II.
+
+Kimposi kipunat yössä,
+kuului kalske kukkulalta.
+
+Mikä on korvessa kohina,
+tuli vuoren tutkaimella?
+
+Seppo taivasta takovi,
+ilman kantta kalkuttavi.
+
+Kelle taivasta tekevi,
+kelle kuita kuumentavi?
+
+Taatollensa taivon kantta,
+Luojallensa lunnahia.
+
+           *
+
+Kimposi kipunat yössä,
+kuului kalske kukkulalta.
+
+Mikä on pajassa pauke,
+välke honkien välillä?
+
+Taatto kruunua takovi,
+Luoja luopi valtikkata.
+
+Kelle kruunu kultalehti,
+kelle valtikka väkevä?
+
+Kruunu maan kuninkahalle,
+valtikka sepon suvulle.
+
+             *
+
+Kimposi kipunat yössä,
+kuului kalske kukkuloilta.
+
+Mikä on jyske maan navoilla,
+ilmassa sakea sauhu?
+
+Sepot vuorilla sotivat,
+sepon lapset laaksomailla.
+
+Miksi on meteli maassa,
+sota veljesten välillä?
+
+Kruunusta perintöriita,
+veljesvaino valtikasta.
+
+
+
+III.
+
+On luonnon loitsut ilmi luotu,
+on herätetty henget maan,
+on tuli pilven päältä tuotu
+ja vuorten voimat piilostaan,
+on aalto vanki ja tuuli työssä
+ja koski toivoja tottelee
+ja pyörät laulavi laakson yössä
+ja paljat säihkyen säestelee--
+  Mut missä, missä on onni?
+
+Maa kaikki meille verokuormaa kantaa
+ja laaksot viljaa lakoaa,
+ja metsä riistaa meille antaa
+ja meri suolaa sakoaa.
+Vain meille varttuvi varsakarjat
+ja uuhten villat ne uhkeaa,
+vain meille nousevi noron marjat
+ja kukat kummulla puhkeaa--
+  Mut missä, missä on onni?
+
+On vuoret puhkaistu ja radat raattu,
+on vesi viitottu ja auki maa
+ja porraspuut on poikki soiden kaattu
+ja yhteen kaupungit ja kansat saa.
+Kas, kuinka haahdet ne merta halkoo
+ja venhot virtoja vilisee,
+kas, kuinka tanssivi täällä talkoo
+ja tuolla kulkuset kilisee--
+  Mut missä, missä on onni?
+
+Me oomme tehneet talot suuret, laajat
+ja kodit kaunihit kaartaneet,
+me oomme lyöneet maahan malmivaajat
+ja paadet seiniksi saartaneet.
+Ne liedet kylmät me lämmitimme,
+me suojat valkeiksi valaistiin,
+me salit korkeat koristimme
+ja palkit pehmeiksi peiteltiin--
+  Mut missä, missä on onni?
+
+Me oomme tehneet Herran temppeleitä,
+maan lunnahia maksaneet,
+me oomme kilvan käyneet kirkkoteitä
+ja uskollemme uhranneet.
+On alttarit noussehet ympäri maan
+ja kaikunut kansojen kuoro,
+ja lempi on ilmahan leimunnut vaan--
+nyt tullut on ihmisten vuoro!
+
+Uus aika koittaa, uusi kannel soi,
+uus tuuli käy, uus huomen huminoi,
+se veljeyttä yli vetten soittaa,
+se kaikuu rakkautta rantamille,
+se heikot herättää, se vahvat voittaa,
+se kantaa ilon viestin ihmisille:
+Maan päälle, tänne, taivas takokaamme!
+Niin kaikki kuninkaita olla saamme!
+
+Se taivas kaunihina kaartuu kerran,
+kun kansat merten yli kättä lyö,
+kun joka mökkiin paistaa päivä Herran,
+kun joka lapsi lemmen leipää syö,
+ja itse Luoja jättää taivahansa,
+käy alas onnen kruunu otsallansa
+ja jokaisell' on joulu rinnassansa,
+ja väistyy maasta vihan, vainon yö.
+
+
+
+
+KALEVALAN KANKAHILTA.
+
+    _Siell' on maata kyntäjällä,
+    vettä viljoin soutajalla._
+
+
+
+MARJATAN LAULU.
+
+Keinutan kehtoa, laulatan lasta
+vaulussa vemmelpuun.
+Nukkuos tähtiä katselemasta,
+vaipuos kuusia kuuntelemasta,
+uinuos äitisi lauleluun,
+keinuhun vemmelpuun!
+
+Harva on soimi ja hieno on loimi,
+kuurassa kiiltävi maa.
+Lämmitä lempi, äityen lempi,
+varjele lastani valkeaa!
+
+Ihmiset emollesi kantavat kaunaa.
+Saanut en kylpyä, saanut en saunaa.
+Pysty on kulkea pyytäjän tie--
+sulleko loivempi lie?
+
+Harva on soimi ja hieno on loimi,
+kylmä on yö kuni sois.
+Hengitä halla, kohtalon halla,
+hengitä orponi onneton pois!
+
+Nukkuos äityen nurmilintu,
+tuuti, tuuti lulla!
+Uiunuos pakkasen untuville,
+armahille, harmahille,
+painuos yöhyen parmahille--
+tais jo Tuoni tulla?
+
+Miksi et nuku oma kukkani, rukkani?
+Itket--kylmäkö koski?
+Kylmäkö on?--
+Ihme! Lämmin on lapseni poski,
+sulanut seimin on seinä,
+allasi, allasi angervon
+kuumana huokuvi heinä.
+
+Kas, mikä kajastus päälläni päilyy?--
+kas, mikä sajastus seinällä häilyy?--
+Seimen päällä on tähti,
+tummempi päivää, kirkkaampi kuuta,
+selvempi, suurempi tähteä muuta--
+Luojako lähetti tähden sen
+suojaks lapseni valkoisen?
+
+Keinuos kehtoni vemmelpuinen,
+tuuti, tuuti lulla!
+Tuutios lapseni tuiretuinen,
+armahuinen, naurusuinen,
+tuutios rinnoille rakkauden--
+tais jo Unetar tulla?
+
+
+
+VELLAMON NEIET.
+
+Soutakaa, soittakaa
+ihmislapset vaan!
+Täällä huolet haihtuu,
+vaahdoks surut vaihtuu,
+nuoret riemut nuoren rinnan
+täällä pulppuaa.
+
+Laskekaa, laulakaa
+ihmislapset vaan!
+Tuuli, laine laulaa,
+taivas merta kaulaa--
+kultakatto Ahdin linnan
+tuolta pilkoittaa.
+
+Leikkikää, leikkikää
+ihmislapset vaan!
+Sinne käypi tiemme,
+sinne teidät viemme
+Vellamoisen vierahiksi
+Ahdin linnahan.
+
+Lempikää, lempikää
+ihmislapset vaan!
+Siellä kullat välkkyy,
+helmet, päärlyt helkkyy,
+siikasien siskosiksi
+sinne joutukaa!
+
+Nauttikaa, naurakaa
+ihmislapset vaan!
+Untuvaiset vienot,
+höyhenpatjat hienot
+helmahansa hempeähän
+siellä odottaa.
+
+Uinukaa, uinukaa
+ihmislapset vaan!
+Tuuli, laine laulaa,
+taivas merta kaulaa--
+siin' on linna, matka tähän
+päättyä jo saa.
+
+
+
+LEMMINKÄISEN ÄITI.
+
+Tuima on tuuli ja pimeä on taivo,
+suuri on ulapalla aaltojen raivo.
+Lahti on tyyni ja selkeä vaan.
+Kussa mun kotkani kulkeekaan?
+
+Joudu jo kotihin ja lentosi heitä!
+Taikka jo ajeletkin aaltojen teitä,
+poikani pieni ja hentoinen.
+Lahti on tyyni ja rauhainen.
+
+Heitä jo haukkojen sotakisat kerran!
+Kustapa löytänet itsesi verran,
+poikani suuri ja kaunoinen?
+Lahti on tyyni ja rauhainen.
+
+Anna jo pääskyjen rauhassa lentää!
+Tuostapa emollesi surusanat entää,
+poikani synkeä, syyllinen.
+Lahti on tyyni ja rauhainen.
+
+Ihmiset pahaks sinut parjaavat mulle--
+paha lienet muille, mut hyvä olet mulle,
+poikani lempeä, puhtoinen.
+Lahti on tyyni ja rauhainen.
+
+Ulkona ulapalla myrskyt ne pauhaa,
+täällä on lämmintä, täällä on lauhaa.
+Lahti on tyyni ja selkeä vaan.
+Laske jo lahtesi valkamaan!
+
+
+
+POHJAN NEIEN KUOLO.
+
+Se musta lintu lens puusta puuhun,
+lens Imatran rannoilta Ruijan suuhun.
+
+Näin saapui murhe se matkallaan
+myös Tieran mökkihin matalaan.
+
+Hän astui saunansa kynnyksellä
+ja kannel polvella helisi hellä.
+
+Kun kukkui kuusessa lintu kumma:
+Jo Pohjolan neien vei Tuoni tumma.
+
+Niin värähti oudosti vanhan mieli,
+niin kajahti kummasti kannelkieli.
+
+»On aika laata jo laulamasta.
+Jo katosi kauneus Kalevalasta.
+
+On suurten sulhojen aika poissa,
+on laulu kuollut ja murhe koissa.
+
+Hän paistoi päivänä talvi-öissä,
+hän kuulti kullassa, kirjovöissä.
+
+Hän tuoksui tuomena tanhualla
+ja urhot leikki sen lehvän alla.
+
+Hän kukki kumpuna Suomen suossa,
+hän lauloi koskena laakson vuossa.
+
+Nyt syys on manssa ja sydämissä
+ja kansa kaipion kyynelissä.
+
+On suurten sulhojen aika poissa,
+on laulu kuollut ja murhe koissa.»
+
+Näin äänin murtuvin laulaen
+hän ripusti naulahan kantelen.
+
+Ja kuusi huokas ja humisi tuomi:
+Nyt Pohjan impeä surevi Suomi.
+
+
+
+KIPUTYTÖN LAULU.
+
+Jyrise Tuonelan tumma paasi,
+järise vaivojen vaara!
+Jauha kaunoja katkeroita,
+surujen, tautien talkkunoita,
+keitä ailutten atrioita
+valtojen valiopöytään!
+
+Vilise Tuonelan virran vuoksi,
+kohise kolmikopru!
+Tuo'os tuskien tähkäpäitä,
+rikosten viljoja, rinnan jäitä--
+kohta juodahan Häijyn häitä
+Tuonelan kosken alla.
+
+Kohta jo täysi on Tuonelan paasi--
+karpio, kahmalo vielä!
+Silloin se paatero paukahtaa,
+tuskien vaahtohon vaipuvi maa,
+kuolema kutsua kansat saa
+Tuonelan immen häihin.
+
+Jyrise Tuonelan tumma paasi,
+järise vaivojen vaara!
+Jauha kaunoja katkeroita,
+surujen, tautien talkkunoita,
+keitä ailutten atrioita
+valtojen valiopöytään!
+
+
+
+SUKKAMIELI.
+
+Kaks istui palolla paimenta,
+yks verevä, toinen vaalea.
+
+Se verevä soitteli torveaan,
+se vaalea vaieten istui vaan.
+
+Niin saapui kolmas ja kaukaa huus:
+»Hei, veikot, hei, mull' on sanoma uus!
+
+Tuoll' äsken mä Sukkamielen näin,
+kun astelin aamunkoittohon päin.
+
+Hän oli niin viehkeä varreltaan
+yli kunnahan korsien kulkeissaan.
+
+Sinikellot soi hänen silmistään,
+katinkullat kuulteli päällä pään.
+
+Ja kun hän kulki, niin, aatelkaas,
+hän viittas mulle ja viittas taas!»
+
+Näin kolmas se haasteli riemuiten.
+Ja kaiholla kuuli se verevä sen:
+
+»Ken miekkonen näkis hänet kerrankaan!»
+Se vaalea vaieten istui vaan.
+
+Se vaalea istui itkien.
+Hän oli jo nähnyt immen sen.
+
+
+
+
+MIERON TIELLÄ.
+
+
+
+MAANTIELLÄ.
+
+Yksi tuli sieltä ja toinen tuli täältä,
+idästä, lännestä, pohjan päältä.
+
+Yksi tuli hevosin ja välkkyvin valjain,
+toinen tuli kävellen ja kyynärpäin paljain.
+
+Eri oli matka ja eri oli määrä,
+kellä oli oikea, kellä oli väärä.
+
+Maantien varteen me yhdyimme yössä,
+siinä oli toiset jo tulenteon työssä.
+
+Kohta me istuimme veljien lailla
+ympäri valkean, huolia vailla.
+
+Sanaleikit lensi ja eväsviinat kulki,
+toisen suu jo odotti, kun toinen suunsa sulki.
+
+Yksi tiesi kertoa kevättuulten mailta,
+toinen taisi tarut Lapin tunturin lailta.
+
+Tuo tiesi lännestä sotasanat uudet,
+tämä idän impien kuvas ihanuudet.
+
+Toisen suu jo odotti, kun toinen suunsa sulki.
+Otava se kääntyi ja yön hetket kulki.
+
+Metsä oli pimeä ja tie sumuvyössä.
+Ääneti tulehen me tuijotimme yössä.
+
+Minkä tuli mielehen vielä emovainaa,
+minkä mieltä yhä muisto murhien painaa.
+
+Yksi mietti kavaluutta ystävän armaan,
+toinen suri syksyä sydämensä harmaan.
+
+Orpo itki emoa ja murhamies rauhaa,
+kaikki kaipas kotia ja lapsuutta lauhaa.
+
+Ei ole suuri apu mieron nuotioista,
+toista puolta polttaa, kun jäätää jo toista.
+
+Metsä oli pimeä ja tie sumuvyössä.
+Ääneti tuhkaan me tuijotimme yössä.
+
+
+
+PIHLAJAN ALLA.
+
+--»Miks äkkiä vaikenit, impyein,
+miks silmäsi kyynelöi?
+Mikä pilvi peittävi päivyein,
+mikä onnesi ontoks söi?
+Kas, kuinka kukkivi kaunis maa
+ja laulavi leivonen
+ja kuinka pihlaja tuoksuaa--
+sinä vain olet murheinen!
+
+Sa oothan umpussa nuoruuden
+ja rintasi raikas on
+ja elämä viittovi hymyillen--
+siis olkosi huoleton!
+Ja jospa huolien häivä vois
+sun taivosi synkistää,
+sen paistais lempeni päivä pois
+ja taas olis suukkossää.»--
+
+--»Ma muistin syksyä synkeää,
+kun harmaja taivas on,
+kun nurmen kukkaset peittää jää
+ja metsä on lauluton.
+Ma elämän syksyä aattelin,
+kun harmaja taivas on,
+kun poiss' on poskien ruusutkin
+ja ääni on soinnuton,
+
+Ja syksyn-synkeä aatos tuo
+se hiipi mun rintahain:
+Lie silloin jäässä jo lempes vuo
+ja tuntehes tuhkaa vain.
+Sa lemmit säihkyä silmien
+ja ruusuja poskipään,
+kun niiden näät sinä kuollehen,
+kuin käynevi lempes tään?»--
+
+--»Oi, ällös itke mun armahain!
+mun Ainoni armainen
+nyt kukkivi lempeä tuoksuttain
+kuin pihlaja keväinen.
+Sen tuoksuja hengin mä vallaton
+ja kukkia poimin vaan,
+kun taivas siintävä, kuulas on
+ja nuori on nurmi maan.
+
+Niin, talvi saapuvi kerran kai
+ja kukkaset kuolla voi,
+mut pihlajassapa talvellai
+taas tilhien laulu soi.
+On sorja kukkiva pihlajapuu,
+mut sorjempi marjassaan,
+kun kylmä, kuollut on luonto muu
+ja poissa on marjat maan!»--
+
+
+
+MA OON KUIN AALLOILLA PURSI--
+
+Ma oon kuin aalloilla pursi
+jo puoleksi täyttynyt.
+On ulkoa ulapan laulu
+sen tunkenut sisähän nyt.
+
+Ne ulapat toistahan etsii,
+ne toistahan toivoelee
+ja läpi mun purteni laidan
+ne suukkoja suihkaelee.
+
+Ma päivät pumpussa seison,
+yöt valvon ja mittailen,
+ja tuskasta vavisten tutkin
+ma pohjia sydämen.
+
+Yhä vaan mun venhoni vaipuu,
+yhä nousevi sydämen yö--
+Oi, kohta ne yöt jo yhteen
+yli purteni haudan lyö!
+
+
+
+HUONOA SEURAA.
+
+Sill' lohtua tarjona kyllin on,
+joka lempensä multahan peitti,
+se ei ole orpo, ei onneton,
+jonka ystävät yksin heitti;
+voi seestyä lientynyt onnen koi
+ja syttyä toivojen karsi
+ja lippunsa vieläkin nostaa voi,
+jos tuulessa katkesi varsi.
+
+Mut silloin vast' olet onneton
+ja mielesi vasta on musta
+ja riemusi, rauhasi mennyt on
+ja löydä et lohdutusta,
+kun maailman touhussa hetkeks ees
+saat yksin jäädä sä illoin
+ja huonohon seurahan joutunees
+sinä inholla huomaat silloin.
+
+
+
+SONETTI LEILALLE.
+
+Mua syytät Leila siitä, ett'en laula
+kuin muutkin lempiväiset immestään,
+vaikk' ennen niistä lauloin yhtenään
+ja sullai silmät on ja suu ja kaula.
+
+Ja väität, etten sua lemmikään
+ja tuhkana on tunteheni taula
+ja että löyhä lie sen lemmen paula,
+mi aina ihannoi vain itseään!--
+
+Ei taide taivon päivää luoda saata,
+vaikk' kyllä tähden. Siks se kuvaa ain
+vaan päivän heijastuksia ja maata.
+
+Ma ennen kyllä lauloin neitojain,
+mut sinun eessäs täytyi laulun laata
+ja itseäni ilmi tuoda vain.
+
+
+
+SOUTELEMASSA.
+
+Yli tyynen lampuen soudeltiin
+suvi-illalla immen kanssa,
+ja silloin Laina se lausui niin
+alas katsoen aatteissansa:
+
+»En tahdo ma katsoa taivaaseen,
+vaan katselen järven pintaan;
+on aurinko astunut alle veen
+ja laskenut lammen rintaan.
+
+Ja päälläpä päivyen heijastuu
+siell' untuvahattara hieno
+ja rantaman lempeä lehmuspuu
+ja ulpukan umppu vieno.
+
+Niin, maailma aaltojen allakin on
+ja maailma kaunihimpi.
+Mut tiedätkö, miksi se kauniimpi on?»--
+Näin hiljaa haasteli impi.
+
+Ja se soutaja vastasi huoahtain:
+»Niin, neitonen armahainen,
+vale kauniimpi paljasta totta on ain
+ja tuo on valhetta vainen.
+
+Ja siksipä nuoruus kaunis on
+ja armas on kevään aika,
+mut syksy ja vanhuus synkät on,
+kun poissa on valheen taika.
+
+Näät tuoksut ja laulut ja kukkaset
+ja onni ja lempi ja nainen
+ja unelmat, uskot ja toivehet--
+ne kaikki on valhetta vainen.
+
+Vain totta on halla ja myrsky ja mies
+ja murhe ja murheen muisto
+ja totta on sammunut toivon lies
+ja lehdetön lemmen puisto.
+
+Niin, ällös yllesi katsokkaan,
+vaan peilihin lammen pinnan.
+Siell' onnesi taivahat onkin vaan
+ja rauha ja riemu rinnan.
+
+Mut multa on haihtunut harhat nuo
+ja kaunihit kangastukset,
+on suljettu mulle jo taivas tuo
+ja kiini on onnen ukset.
+
+Olen heittänyt uskoja haaveineen
+ja joutunut uskohon uuteen,
+olen pyrkinyt, pyrkinyt totuuteen
+ja saapunut--todellisuuteen.
+
+Mut yksin en pyrkinyt, taistellut,
+minä taistelin tuhanten kanssa,
+ja saman on valkaman saavuttanut
+koko aikani taistostansa.
+
+Ja siksipä halla nyt hallitsee
+ja kruunu on talven päässä,
+siks sydämet syksy nyt vallitsee
+ja tunne on järjen jäässä.
+
+Ja siksi nyt toivo on turtunut
+ja riemu on ruostehen syömä,
+siks uskon muuri on murtunut
+ja lempi on leinin lyömä.
+
+Niin, ällös yllesi katsokkaan,
+vaan peilihin lammen pinnan.
+Siell' onnesi taivahat onkin vaan
+ja rauha ja riemu rinnan.»
+
+--»Sua luulenpa melkein pelkääväin--»
+niin leikillä lausui Laina.
+Ja se soutaja hymyten vastasi näin:
+--»Suvi talvea pelkää aina.»--
+
+--»Mut etkö sä usko, ett' talvikin ain
+toki pelkää kevättä juuri?»--
+»Niin, totuus valhetta pelkää vain
+ja valheen valta on suuri.»--
+
+Niin leikki se lens kuni lempeä tuul'
+yli öisen lampuen pinnan.
+Suu leikkiä löi, hymys uhmaten huul',
+mut yö oli pohjassa rinnan.
+
+Ja sydänten yöstäpä pulpahtain
+jo nyt kastehelmyet nousi;
+ja ääneti impi se istui vain
+ja vaieten soutaja sousi.
+
+
+
+KUIN MUSTA JA VALKEA--
+
+Kuin musta ja valkea perho
+yli kukkien yhdessä leijailee,
+niin yhdessä riemu ja murhe
+mun henkeni tuutua heijailee.
+
+Kuin yhdessä yö sekä päivä
+suvi-iltaman pilvillä karkeloi,
+niin onnen aamu ja ilta
+mun päiväni päärmiä purppuroi.
+
+Kuin kuolon ja elämän immet
+syyskuutamon kullassa leikkiä lyö,
+niin syksy mun sieluni yössä
+jo kerkeän kevään kukkia syö.
+
+
+
+TAI EN ITKIS OLLENKAAN--
+
+Tai en itkis ollenkaan,
+rakentaisin majan vaan
+niemen kaiskun kainaloon,
+huojuvahan hongistoon.
+Souteleisin, jouteleisin
+lainehia lahden vaan,
+salmen poikki verkot veisin,
+paulat kautta korpimaan.
+Siellä kanssa äityeni,
+armahani, harmahani
+eleleisin yksin vain
+tuuditellen tuskiain;
+puhtehilla syksy-illan
+lohdun langat kehrättäis,
+kuuhut kultais pirtin sillan,
+sirkat yötä ylistäis;--
+hiljaa honkain huminoiden,
+hiljaa lahden laulun soiden
+äidin armaan sylihin
+pääni raskaan painaisin,
+hiljaa kulkis kutrejani
+käden vienon viihdytys,
+sammuis poltto poskiltani,
+verten kiiman kiihdytys,
+vaipuis aallot valtimoiden,
+tyyntyis tyrskyt unelmoiden,
+himon kosket hiljeneisi,
+synnin häivät hälveneisi,
+sammal surun lammen sais,
+hanki syksyn hautoais.
+Kuulla ehkä voisin noin
+elon alku-äänet vienot,
+pyhät, puhtaat, hellät, hienot,
+niinkuin lasna, kulta-hasna,
+kun ma äidin rintaa join.
+
+
+
+KADOTETTU YSTÄVÄ.
+
+On meitä kaksi lapsuusystävää,
+hän toinen vieno, puhdas, puron lainen
+ja hento niinkuin kielo helmipää,
+ma toinen rauhaton ja riehuvainen.
+
+Me oomme kumpainenkin syntyneet
+tuoll lehtolahden tyynen rantamalla
+ja kummun kuusta lasna kuunnelleet
+ja leikkinehet rantakoivun alla.
+
+Näin vieri vienot leikkivuodet nuo
+ja lapsuus lensi niinkuin perhon lempi
+ja koitti aavistusten aika tuo,
+kun kevät kutsui, mutta umppu empi.
+
+Jäi silloin lapsen leikit. Rintahan
+sai kaihot, ennen oudot, kaukomielet,
+ja häipyi ääret kotimaailman
+ja soimaan alkoi uudet sydänkielet.
+
+Ja kuuhut-öin, kun tunne siivet saa,
+me lahdelmalla yhdess unelmoimme
+ja soutelimme taivaan rannan taa
+ja tarinoita purren täydet toimme.
+
+Kun vienot haave-yöt mä muistan nuo
+ja leikit, venematkat, marjaretket,
+ne sydämeen kuin sadekaaren luo
+ja uudelleen ma elän lapsuushetket.
+
+Ja silloin mietin aina: Miksi on
+nuo ajat muisteloita vain nyt mulle,
+miks en ma jäänyt kotilaaksohon,
+vaan läksin kylätielle tarvotulle?
+
+Hän kielsi kyllä, kielsi kyynelein
+mua lähtemästä kodin lehtoloista,
+mut tulta uhkui nuori sydämein
+ja tahtoi taivasta ja maata toista,
+
+Ma läksin. Hän se seuras. Maailmaan
+näin kasvinkumppania kaksi kulki,
+mut hetken aikaa oli käyty vaan,
+kun toisiltaan he sydämensä sulki.
+
+Ja ystävyyden ylle laski jää
+kuin syksy-yönä lammen hyytää halla,
+ei hyytäjää, ei hyytämistä nää,
+mut aamull' aalto itkee ikeen alla.
+
+Ma jouduin joutorahvaan tungokseen,
+ma eksyin, outo, elon markkinoille,
+ma takerruin sen kauppaturhuuteen
+ja puutuin narrein pöytähaasteloille.
+
+Pois niistä saada mua koitti hän
+ja kutsui luokseen ilta-unelmoihin,
+mut enää pauhinasta elämän
+en joutanut, en malttanut ma noihin.
+
+Näin erottiin ja moneen aikaan en
+mä sitten kuullut hänen kohtaloistaan,
+jos joskus satuttiinkin yhtehen,
+niin tuntenut ei enää toinen toistaan.
+
+Oi, jospa sovintoon taas ryhdyttäis
+ja kaksin taasen iltaa istuttaisi,
+jos unten maailmoissa yhdyttäis
+ja sointuun oikeaan jos sielut saisi!
+
+Niin paljon, paljon meillä kummallai
+ois toisilleen nyt kertomista uutta,
+ois sulia tuoreet kotiviestit kai,
+ja mulla elon huolta, katkeruutta.
+
+Siis joudu luoksein Fantasia vaan,
+siis istu vierelleni virren henki!--
+Mut eipä ystävääni kuulukkaan,
+lie elon myrskyt murtaneet jo senki.
+
+
+
+JO LOPPUVI ÖLJY--
+
+Jo loppuvi öljy mun lampustain.
+Ulos ikkunan yöhön ma tuijotan vain.
+
+Ma katson ja katson ja aattehet
+ne lentää, ne lentää kuin kuplaset.
+
+Ja kuplat ne kulkee ja kuplat ne käy,
+mut ei minun onneni kuplaa näy.
+
+Nään ikkunan yöstä ma itseni vain.
+Jo loppuvi öljy mun lampustain.
+
+
+
+MIEROLAISEN JOULU.
+
+Pois joulukuuset, kynttilät
+ja riemulaulut lasten
+ja äidin tortut lämpimät--
+pois juhla onnekasten!
+
+Tää päiv' on päivä sydänten
+ja sisarusten silta,
+tää päiv' on päivä rikasten
+ja ilollisten ilta.
+
+Mut meille mieron miehille
+ja onnen kerjureille
+on muiston musta juhla se
+ja tuskan tuoja meille.
+
+Nuo joulupuut ja kynttilät
+ja lasten laulajaiset
+ja äidin tortut lämpimät
+ja annit armahaiset--
+
+Ken niitä muuten muisteleis,
+kun elon aallot pauhaa!
+sen venhon merten meuru veis--
+vain aallon all' on rauhaa.
+
+Mut joulujuhlan tullessa
+kun taiston aallot vaipuu,
+niin on kuin rinnan pohjasta
+taas nousis kaiho, kaipuu.
+
+Ja on kuin huone kylmä ois
+ja jäässä mieron liesi
+ja on kuin hetken olla vois
+taas lapsikin kentiesi.
+
+Ja sydän pyytäis lämpöä
+ees hiukan, oven suusta,
+ja tekis mieli leikkiä
+ja nähdä joulukuusta.
+
+Mut suljetut on ovensuut
+ja rinnat kiini meille
+ja ikkunoista joulupuut
+vain ilkkuu mieron teille.
+
+Pois kaiho, kaipuu sydämen,
+pois rinnan riemupouta,
+taas tunnon päivä pilvehen,
+taas rintaan talven routa!
+
+Tää päiv' on päivä rikasten
+ja ilollisten ilta,
+mut meille mieron köyhillen
+vain muiston musta silta.
+
+Siis tulkaa, vanhat ystävät,
+mun ainoat, mun armaat,
+te syksyn tunteet synkeät,
+te mieron katseet karmaat!
+
+Ma myöskin kanssa tuttavain
+tään illan tahdon olla--
+ne saapuu, saapuu sadoittain,
+ne joutuu joukkiolla.
+
+Ne kasvaa, täyttää sydämen,
+ne tuntuu tuhansilta--
+tää päiv' on päivä rikasten
+ja ilollisten ilta.
+
+
+
+SAMETTISILMÄ.
+
+Oi, sinä impeni samettisilmä,
+neitoni kaurihinkatseinen,
+miks on ilmehes arka aina,
+aina käyt kuni säikkyen?
+
+Puhdas tunto on pulmun turva--
+niinhän vanhojen virsi soi--
+kun ei rintoa rikokset paina,
+kulkea kuoleman matkat voi.
+
+Vanhat on viisaat, vanhat on tyhmät,
+maailma kuorehen katsovi vain:
+Miks on perhosen pelko, jonka
+kukkanurmelta kiini sain?
+
+Miksi herkkä on jänösen korva,
+miksi pysty on oravan pää,
+miksi kaino on karitsan mieli?--
+siks on impeni arka tää.
+
+Pelkäät perhoni siipes kultaa,
+väistelet silmiä vainoojain,
+katselet kyttää, kuuntelet nuolta,
+lehden lentoa säikyt vain.
+
+Oi, sinä impeni samettisielu,
+kaunoni kaurihintunteinen,
+kauvanko säilyt, kauvanko päilyt,
+syöttinä silmien ahnaiden!
+
+
+
+ERÄÄLLE YSTÄVÄLLENI.
+
+Niin, yksinäisyys, surun ystävä
+ja suurten aattehien äiti hellä,
+sen läheisyys se on niin lämmintä
+ja armas vierellään on viivähdellä.
+
+Kun sydän synkkä, sielu rikki on
+ja ilma ahdistaa ja elo painaa
+ja uskon kukka kun on tuoksuton,
+kun riemu vaipunut ja toivo vainaa--
+
+Voi, kuinka silloin ihmeen ihanaa
+on käydä yksin, yksin talvi-öissä
+ja nähdä eessään laaja erämaa
+ja kauvas harhaella haavevöissä.
+
+Niin suuri, tyyni siell' on hiljaisuus
+ja elon aate kaikuu korkealta:
+Työn rantamilla kasvaa rauhan kuus
+ja hyve nousee murheen mullan alta.
+
+Mut sulle, veikkoseni murheikas,
+ma neuvon seuraa sekä--ilta-unta!
+Sa erämaata kannat povessas
+ja yötä, talvea ja talven lunta.
+
+
+
+METSÄÄN NUKKUNUT.
+
+Ma oon kuin lapsi, metsään nukkunut,
+mi hämyn tullen herää huudahtain,
+mut pois on veikko, sisko hukkunut
+ja huutohonsa vastaa kaiku vain.
+
+Ei tiedä koito hän, mik' aika on,
+ei tiedä miss' on koti, kussa tie.
+Käy teitä kyllä kautta hongikon,
+kun tietäis vaan, mi äidin luokse vie.
+
+Niin jylhä, kaamea on korpi, huu,
+niin kaikk' on hiljaista ja harmajaa,
+ei tunnu tuulonen, ei liiku puu,
+ja kuusten takaa peikot kurkistaa.
+
+Ja lapsi itkee, juoksee, lankeaa
+ja nousee, lankee, nousee jällehen.
+Mut pien' on poika, suur' on metsämaa
+ja kaukana on koti kultainen.
+
+Ma oon kuin lapsi, metsään nukkunut,
+mi hämyn tullen herää huudahtain,
+mut pois on veikko, sisko hukkunut
+ja huutohonsa vastaa kaiku vain.
+
+
+
+JOUTOTYÖTÄ.
+
+Niin, nyt sen tiedän. Siellä jossakin
+on laakson liepehellä linna suuri,
+niin' ympärill' on puisto ihanin,
+mut puiston kaiken kaartaa musta muuri.
+
+Ja höyhenvuode hieno, uljas on
+sen linnan suuren saliss' suurimmassa
+ja Turkin matto peittää permannon
+ja purppurat on joka ikkunassa.
+
+Sen vuoteen untuvilla unelmoi
+siell' linnan herra itse levollansa
+ja kaukaa vieno, kaunis soitto soi
+ja kummat yrtit tarjoo tuoksujansa.
+
+Hän polttaa hienoimpata Havannaa
+ja silmin seuraa savukiehkuroita,
+näin milloin pyörylöitä puhaltaa
+ja milloin huviksensa rikkoo noita.
+
+Hän haaveksii ja katse harhailee
+ja sulaa kauvas kaihon autereeksi;
+hän varmaan tehdä jotain aikonee,
+mut vielä saa ei sitä päättäneeksi.
+
+Mut aika vierii, hetket lentävi
+ja yhä tuumii linnan herra tälleen;
+ja loppunut kun yks on sikaari,
+hän toisen, ottaa--sekä tuumii jälleen.
+
+Miks ei hän päätä? Miksi aikansa
+näin turhaan tuhlailee hän patjoillansa?--
+Sht! Hiljaa! Hän on itse Jumala
+ja linna tää on hänen taivahansa.
+
+Hän aikonee kai nousta toimimaan
+ja tehdä kohta oikein miehentöitä,
+mut niitä miettien hän joutessaan
+vain puhaltelee ihmis-ympyröitä.
+
+Mut päivät, viikot kulkee kulkuaan
+ja sadat vuodet samoo niinkuin hetki
+ja samoin tuumii taivaan Herra vaan
+ja samoin lentää savupyörösetki.
+
+Kai jotain aikonee hän parempaa
+ja miehentöitä häll' on mielessänsä.
+Mut miks ei päätä hän? Miks ei hän saa
+jo kyllin tästä lapsenleikistänsä?
+
+
+
+HATARA SYDÄN.
+
+Voi, voi sinun sydäntäni, tyttöparka,
+ja voi mua onnetonta,
+kun sydämesi ikkunat aina on auki
+ja niitä on liian monta.
+
+Minä myös olen ollunna kerran siellä
+ja istunut illan ja toista.
+Mut huu! sitä vetoa ja prrr! sitä tuulta--
+en, en ole nähnyt mä moista.
+
+Ken ei usko, se käyköhön koittelemassa,
+ja minä en käske, en kiellä,--
+mut sitä minä ain olen ihmetellyt,
+miten itse sa tarkenet siellä.
+
+
+
+YÖ.
+
+--Mun rintani on niin raskas ja synkeä niin mun syön--
+oi äiti, en yksin tohdi ma jäädä kanssa yön.
+
+»On päivä jo laskenut ammoin ja hiipinyt hiljaisuus,
+oi nukkuos poikani nuori, taas huomenna työ on uus.»
+
+--Älä lähde äitini vielä, sa kuuletko ääntä yön?
+Se kutsuu, se käskee, se uhkaa--niin synkkä on lapses syön.
+
+»Oi nukkuos poikani nuori, se on laulua lahden vain,
+se untas tuutia tahtoo kuin, muistatko, muinoin ain.»
+
+--Älä lähde äitini vielä, sa näätkö silmiä yön?
+Ne etsii, ne väijyy, ne vaanii--niin synkkä on lapses syön.
+
+»Oi nukkuos poikani nuori, ne on tähtiä taivahan,
+ne luonas valvoa tahtoo kuin entis-aikahan.»
+
+--Älä lähde äitini armas, kas tuossa on koura jo yön!
+Se poikas temmata tahtoo--niin synkkä on lapses syön.
+
+»Oi nukkuos poikani nuori, se hongan on oksa vaan,
+mi ulkoa kurkistaapi taas leikkikumppaniaan.»
+
+--Niin kaikk' oli ennen ehkä, kun puhdas oli mun syön--
+oi äiti, äiti, äiti, miks heitit mun helmahan yön?
+
+
+
+ON MUNKIN RINNASSANI HONGAT
+ HUOJUNEET--
+
+On munkin rinnassani hongat huojuneet
+ja soinut soitto siell' on latvain lautuvain,
+on munkin aatteheni nuorna nuojuneet
+ja kerkät kertoneet on munkin tunnettain.
+
+On munkin lehvilläni lempi istunut
+ja onni laulanut on munkin oksillain,
+on munkin latvassani käkönen kukkunut
+ja vanamot viihtyneet on minunkin varjossain.
+
+Ois munkin rinnassani voima noussut näin
+ja tullut tukkimetsä, vankka, vakainen.
+Mut kirpos kipunainen yöllä metsähäin
+ja sotasoihduks nous--ma itse iskin sen.
+
+Nyt maa on mustana ja kangas karstana
+ja onni, lempi nyt ne lentää ohi sen.
+Mut sieltä täältä toki louhten lomista
+nään jälleen nousevan ma nuorten virpien.
+
+Ei nouse rinnassani enää, tiedän sen,
+nyt humisten honkapuu, ei kuusi kukkapäin,
+mut jospa joskus edes ehtooks vanhuuden
+vois lemuta lehtimetsä minunkin mielessäin.
+
+
+
+MA UNEKSIN--
+
+Ma uneksin, että mun sydämein
+oli kuollut ja kylmä mun tuntehein.
+
+Ja sydäntä kuollutta tuudittain
+minä maantien laidalla laulelin vain:
+
+Ah, nuku mun nuori sydämen'!
+Olet aikasi valvonut armainen.
+
+Tien kulkijat katseli kummissaan.
+Niin nousin ja läksin mä vaeltamaan.
+
+En tiennyt, kunne ma kulkisin,
+mut kuljin ja hiljaa hyräilin:
+
+Ah, nuku mun nuori sydämen'!
+Olet aikasi itkenyt armainen.
+
+Kuin kauvan jo kulkuni kestänyt lie!
+Ma toivon, jo kohta on lopussa tie?
+
+Mut sydäntä kuollutta tuudittain
+minä kuljen ja kuiskaten laulelen vain:
+
+Ah, nuku mun nuori sydämen'!
+Olet aikasi lempinyt armainen.
+
+
+
+KUVERNÖÖRIN KOIRA.
+
+Niin vakavan varmana istuvi hän
+torin pielessä portillansa
+ja kirkkoa, koulua katsastaa--
+ja kaukaa kiertävi kansa.
+
+Kas, silläpä sitä vasta turkkia on!
+Ja entä sen paksua selkää!
+Ja milloin ääni sen ärjähtää
+koko kaupungin pennut pelkää.
+
+Mut kulkurikoirat, ne hulttiot maan,
+ne nostavat olkapäitä
+ja syrjässä korvahan nuorempain
+ne kuiskivat niitä ja näitä:
+
+»On hänkin laihana laukannut
+ja ulvonut meidän lailla
+ja haukkunut, haukkunut näljissään,
+mut haukkunut kahletta vailla.
+
+Ja kaikkia niin sitä haukuttiin,
+kuka vaan tuli vastahan tiellä,
+oli kerjuri taikka kenraali--
+sen vasta me tahdoimme niellä!
+
+Mut silloin kuoli se Maaherran Fox
+ja silloin meidät hän heitti
+ja maaherran piikoja mairittain
+hän jälkensä entiset peitti.
+
+Näin Murre Murreksi se porstattiin
+ja kun aamulla aateloitiin,
+niin illalla isien mainehet jo
+satavuosihin näyttää voitiin.
+
+Nyt herroille häntää hän heiluttaa
+ja kansalle karvoja nostaa
+ja meihin kun tohdi hän koskea ei,
+niin teille hän koittavi kostaa.
+
+Mut älkää te pentuset peljätkö,
+jos kuinka sen kiiltävi hammas,
+kun Murresta vaan häntä muistuttaa,
+hän lauhkea on kuin lammas.»
+
+Näin hallit ne haasteli irvistäin,
+mut mennä ja uskoa heitä!--
+Kuka koskaan koirilta rauhassa
+lie astunut arvon teitä?
+
+
+
+KOMPIA.
+
+
+I.
+
+MERKILLISTÄ.
+
+Kun sinä arvostelet sanahelmin ja kukkivin kielin
+niin runoniekaksi sun luulevi kansa ja maa,
+vaan kun lauluja laitat taas, sitä mieltä on kaikki,
+että sä pohjaltas sentään kriitikus oot.
+
+
+II.
+
+ERÄÄLLE PAPILLE.
+
+Ellei Eemil Martti pääse taivahasen kuoltuaan,
+lihan siin' ei syytä ole,--henki häll' on heikko vaan.
+
+
+
+
+HÄMÄRISSÄ.
+
+    _Mais où sont les neiges d'antan?_
+                              François Villon.
+
+Elä itke impeni nuori,
+jos ystävän pettikin.
+Kun pääsi mun povelleni toisit,
+niin laulun ma laulaisin.
+
+Elä itke impeni nuori,
+kuin kupla on ystävyys.
+Kesän kukka on kahden liitto,
+sen murtavi ensi syys.
+
+Elä itke impeni nuori,
+luo lunt' yli muistojen.
+On talvi viisahan aika,
+sain nuorna ma oppia sen.
+
+Elä itke impeni nuori,
+elo korpien kulkua on.
+Kuin äitini töllin liesi
+oma lempemme olkohon.
+
+Ei liekit ne riehuis, ei roihuis,
+vain lämpöä lauhaa lois,
+ja kun hiilos se hiljaa riittyis,
+niin aika jo unenkin ois.
+
+Miks itkisit impeni nuori?
+Sydän kylmä se kestävi vaan.
+Mun kanssani kyyneles kuivaa,
+käy iltoa odottamaan.
+
+
+1.
+
+Ne silmät ne onnea säihkyivät
+niin hurjaa, hurmaavaa,
+ne silmät ne riemua räiskyivät
+niin kummaa, kumpuavaa.
+
+Sun onnesko outo se säihkyi niin,
+kun kukkana syntyä sait,
+kun tulta sa heittelet tunteisiin
+ja vallat on eessäsi vait?
+
+Vai loistiko niist' oma onneni tuo,
+jota elon halki ma hain,
+joka kutsuvi luo, joka käskevi luo,
+mut kaikuna karkkovi ain?
+
+
+2.
+
+Minun mieleni oli kuin lampi
+niin musta ja mutainen,
+ei päivä sen pohjahan päässyt,
+ei kulkija rannalle sen.
+
+Opin ongelmat elämän taiteen,
+mitä ympäri näin, sitä tein:
+ivanauruin ma itkuni peitin,
+runokukkasin kurjuutein.
+
+Minun mieleni oli kuin sammal
+yli aaltojen salaisten.
+Sen kalvossa kanervat päilyi,
+mut yö oli helmassa sen.
+
+Ohi vaelsi valkea impi,
+näki kukkaset kummat vain,
+ja hän lammelle laulaen riensi,
+ei huolinut huudoistain.
+
+Voi, impeni valkea, vieno!
+Pian poimitut kukat on sen.
+Mut kukkien alla on aalto
+niin musta ja mutainen.
+
+
+3.
+
+Sun äänesi milloin se säteilee
+kuin kirkkahan kiteen särmä
+ja milloin se haavehin hälvenee
+kuin nukkuvan nurmen härmä.
+
+Sen sointua kuulin ma kummaksein
+ja se syömeni pohjakan syöpyi,
+se tuskalla täytti mun tuntehein
+ja unteni vieraaks yöpyi.
+
+Oi, itketä impi mun syöntäni ain
+sinä tuskilla särmäisillä,
+kun tuskani tummat sa verhoat vain
+taas haaveilla härmäisillä!
+
+
+4.
+
+Oi, istuos impeni tänne,
+niin annamme aattehen,
+niin annamme aattehen lentää
+yli vuorien, laaksojen.
+
+Me lennämme lemmen siivin
+kotiseutuhun kultaiseen,
+mi yksin talvi-yössä
+nyt nukkuvi mökkineen.
+
+Jos tehtäis tölli me sinne
+ahon laitahan, alle puun,
+ja illat istuttaisi
+siellä valossa valjun kuun.
+
+Siell' istuttaisi me illat,
+huu, talviset illat nuo,
+kun mökkiä kinokset kiertää
+ja haavehet haamuja luo.
+
+Sinä polkisit rukkia pientä,
+minä verkkoa kutoisin,
+ja joskus, viikkojen päästä,
+tulis vieraskin töllihin.
+
+Joko pelkäsit etelän perho?
+Joko lähdemme lentämään
+taas maille lemmen ja riemun
+ja heitämme talven ja jään?
+
+
+5.
+
+En tiedä, miks sua pelkään,
+kun näin sua katselen.
+Minust' on kuin silmies yöstä
+sois kaikuja kellojen.
+
+Ne soittavat riemuhun suureen,
+tai suurehen murheeseen.
+En tiedä, miks sua pelkään,
+kun näin sua katselen.
+
+
+6.
+
+Mikä on laulu lainehilla,
+soitto aalloilla sorea?--
+Laiva aaltoja ajavi,
+häävene vesiä käypi.--
+Kenen on kulta kulkemassa,
+kenen on häätulet hämyssä?--
+Sirkan on vesillä venho,
+sirkan tuoma tuhtopuulla.
+Kuka on kulta heinäsirkan?--
+Lepinkäinen leppälintu.
+Minne matka miekkosien?--
+Saarelle selälliselle,
+terhenniemen tanterelle.
+
+
+7.
+
+Hän kulkevi kuin yli kukkien,
+hän käy kuni sävelten siivin,
+niin norjana notkuvi varsi sen,
+kun vastahan vaiti mä hiivin.
+
+Ja kunis mun voimani kukoistaa
+ja soi minun soittoni täällä,
+sinis laulujen laineilla käydä hän saa
+ja kulkea kukkien päällä!
+
+
+8.
+
+Leikitäänkö? Leikitään.
+Kisasilla kiistellään.
+Ole sinä kissa, minä olen hiiri,
+täss' on tanhumme piiri.
+
+Hupsis! Ohi hurahdit.
+Kupsis! Kohti kurahdit.
+Joko tuli hirmu, joko tuli surma?
+Ei, vaan huulien hurraa.
+
+
+9.
+
+Olin kulkenut kukkaistarhat
+ja lempesi lehdot nuo
+ja hiljaa hiipien tullut
+sydänkammios sisimmän luo.
+
+Minä kuuntelin, kurkistelin,
+minä katselin kallella päin,
+ei kuulunut armahan ääntä,
+niin läksin mä kotihin päin.
+
+Niin itkien illan suussa
+taas läksin mä kotihin päin--
+kah, sieltähän impeni armaan
+jo vastahan tulevan näin.
+
+Voi, kuinka hän säikähti silloin
+syyspuolaksi punastuen.
+--»Mist' täältä te tulette neiti?»
+--»Tulen juurelta tuomien.»--
+
+--»Miks huulenne sinisnä värjyy?»--
+--»Siellä mustikoita ma söin.
+Mut silmänne vesiss' on, herra?»--
+--»Minä oksahan itseni löin.»--
+
+Minä kuivasin silmäni, neiti
+puri huulensa punaisiks,
+minä kumarsin kohteliaasti
+ja neiti niiasi, niks.
+
+
+10.
+
+Oi, suljehan silmäsi sirkkusein
+ja luo'os kiini luomet,
+niin näätkö sä vieläkin virran veen
+ja tunnetko rannan tuomet?
+
+Ma tahtoisin tuomien tuoksut nää
+sun rintahas ijäiseksi
+ja tehdä sun päiväs ja tehdä sun yös
+sinivirtojen välkkeheksi.
+
+
+11.
+
+Nuku hetkinen impeni nuori,
+nuku hiljaa hetkeä kaks,
+niin teen minä tenhosoljen
+unes valkean vartiaks.
+
+Taon soljeksi toivoni kullan,
+katinkultani kauneimman,
+sydänhelmeni, lauluni helkkeen,
+teen solkisen soreimman.
+
+Se untesi ulpuja suojais,
+sulot varjelis valkoiset.
+Sen suullesi suutelen hiljaa.
+Toki tuosta sa heränne et?
+
+
+12.
+
+Oi, muistatko vielä sen virren,
+jota lapsena laulettiin,
+kun yö liki ikkunan liikkui--
+se virsi se viihdytti niin.
+
+Se antoi rintahan rauhaa,
+se uskoa unehen loi--
+Jos muistat vielä sen virren,
+nyt laula, laula se oi!
+
+
+13.
+
+Hyi, kuinka sa impeni hymysit noin
+ihan keskellä kerrontaas,
+kun untes jo kentillä karkeloin--
+hyi, miksi sä hymysit taas?
+
+Vai arvaatko impeni armainen,
+sa mille nyt nauroit, mille?
+Sa nauroit umpuille nuoruuden,
+elos haaveille hienoimmille.
+
+Se hymy se herjasi hennointas,
+se pyhintäs anteheks pyys.
+Vai etkö sä tuntenut, rinnassas
+miten silloin riemusi syys?
+
+
+14.
+
+Sa kuuletko laulua kummaa,
+joka lemmikin lehdiltä soi?--
+Oli kerran neitonen nuori,
+joka kulki ja karkeloi.
+
+Oli kerran neiti, mi nuorna
+kevätpolkuja karkeloi,
+niin tulikin vastahan syksy
+ja sylinsä auki loi.
+
+Voi, kuinka ne säikähti silloin
+tien laidalla laulupuut,
+voi, kuinka ne kuiskivat silloin
+sinivuokot ja siskot muut:
+
+»Varo syksyä, valkea neiti,
+ja kummejas kuulekkin!»
+Ei tyttö se kummeja kuullut,
+meni syksylle sylihin.
+
+Mut saipa ne siskot ja kummit
+nenän kyynärän pitkän kai,
+kun helmasta synkeän syksyn
+kesän nousevan nähdä he sai--
+
+Kesäpäivät kaunihit, vienot,
+kuin kukkaset lemmikkein.
+Sa kuuletko laulua kummaa,
+jota sykkivi sydämein?
+
+
+15.
+
+Katsokaamme kauvan näin
+silmän pohjaan, sielun pohjaan,
+salaisille salmiloille
+venhoni veikaten ohjaan.
+
+Soudelkaamme kauvan näin
+silmissämme, sieluissamme,
+utuisilla ulapoilla
+sotkina soudelkamme!
+
+
+16.
+
+Kuin kilpaa kulkuset soivat
+ja kummasti loistavi kuu.
+Kas, tuolta jo tuttu kirkko
+yli kuusien kohoutuu.
+
+Tuo tuolla on pappila, tuolta
+näät Tuomelan kattoja
+ja täällä on äitini hauta--
+Miks vienosti värähdit sa?
+
+Elä pelkää impeni nuori,
+ei emo sua peloittais,
+häll' oli niin lempeät silmät--
+jo kirkkokin jäädä tais.
+
+
+17.
+
+Hän onneton rannalle uinui
+sinikellojen siimekseen
+ja kellot ne hiljaa keinui
+ja soitteli sormet veen.
+
+Hän onneton rannalle uinui--
+käen kukkuhun heräsi hän,
+hän ennen einettä kuuli
+käen kultien helkkyvän.
+
+Hän onneton rannalle uinui--
+ja poikasen povessa ain
+nyt aaltojen sormet ne soittaa
+ja kellot ne keinuvi vain.
+
+
+18.
+
+Näkinkengät ne rannalla karskui
+ja helisi heisipuut.
+Kuka rantoja riemuiten kulkee?
+Niin kulje, kulje ei muut--
+
+Siell' impeni armahin astuu
+näkinkengillä keikuttain.
+Häll' on niin valkea jalka,
+sen kerran ma nähdä sain.
+
+
+19.
+
+Vait! Hän nukkuvi
+nurmella.
+Käkönen kukkuvi
+kaukana.
+Tuuloset vienot
+tuomipuun
+tuoksuja kantelee,
+haavehet hienot
+marjasuun
+nauruja narrailee,
+nauruja impeni nuoren.
+    Vait!
+
+Vait! Hän nukkuvi
+valveillaan.
+Kesä se kukkuvi
+kulmillaan.
+Kesä se laihoja
+tähkäpäin
+täysin jo lakoilee,
+lempi se kaihoja
+kypsyttäin
+rintoja raukaisee,
+rintoja impeni nuoren.
+    Vait!
+
+
+20.
+
+Elä pelkää impeni armas
+suven murheita, suruja sen,
+vaan itkeös iloja lemmen
+ja kerkkiä keväimen.
+
+Mitä kauniimpi kesän on aika,
+sitä synkempi syksy on.
+Siks niin minä syksyä pelkään,
+oma perhoni onneton.
+
+
+21.
+
+Näin pääni kun helmahas painan
+ja kun kuuntelen huountaas,
+en tiedä, miksi sen vanhan
+merimiehen mä muistan taas.
+
+Kai siellä hän kotini alla
+yhä valvovi yksinään,
+ja kuusten hän hiljaa kuulee
+yli huojuvan harmajan pään.
+
+Ei ain ole töllissä tässä
+hän istunut iltojaan,
+hän kaukana syntyi ja kasvoi,
+monen matkasi meren ja maan.
+
+Hän ollut on oppinut herra--
+niin kansan kaskut ne ties--
+hän tehnyt on merillä töitä,
+joita tee ei joka mies.
+
+Syysmyrskyllä tänne hän saapui
+yön ajona, yksinään.
+Nyt kuusten hän hiljaa kuulee
+yli huojuvan harmajan pään.
+
+Nyt kuuset ne hiljaa kuiskii
+yli vainajan valkopään--
+Oi, tiedätkö impeni, miksi
+taas muistan ma tarinan tään?
+
+
+22.
+
+Sua katselen silmin ma huikaistuin
+kuni kaunista sateenkaarta,
+sua silmäni sulkien muistelen kuin
+meren laskija lehtosaarta.
+
+Sua katson ma hiljaa henkien
+kuin kuvaa äitini armaan
+ja uskon, ett' enkelit lapsuuden
+nyt lähellä liikkuvat varmaan.
+
+
+23.
+
+Jo lapset laivoja veistää,
+jo karkelot kyliltä soi,
+kevät laulaen lehtoja astuu
+ja kumpuja kullervoi.
+
+Suvituuli jo Suomehen saapui,
+puki nuoriksi nurmet ja puut--
+Oi, joutuos impeni nuori,
+jo häitänsä viettävi muut!
+
+
+24.
+
+Oi poimikaamme, oi poimikaamme
+tien varsien vaapukoita!
+Kas, kuinka ne kauniina heloittaa!
+Kas, kuinka ne viittoen vilkuttaa!
+Kuka hennoisi heittää noita?
+
+Oi poimikaamme, oi poimikaamme,
+kesä kestihin kutsuvi meitä.
+Ken ties, koska toisti me juhlitaan!
+Pian synkeä syksy on peittävä maan
+ja kylvävä kyyneleitä.
+
+Oi poimikaamme, oi poimikaamme
+nyt kerrankin kyllin siksi!
+Oi, syökäämme hampahin syntisin!
+Oi, kootkaamme kourihin, helmoihin
+nyt talvenkin tarpehiksi!
+
+
+25.
+
+Sua lemmin kuin soutava sotka
+avovettänsä virran alla,
+kun talvi jo lahdet ja lammet hyys
+ja rantoja routivi halla.
+
+Sua lemmin kuin kulkurikoira
+sulosoittoa vierahan linnan,
+niin sävelet maantielle tunkeutuu
+ja vellovi vyöryjä rinnan.
+
+Ja koira se haukkuvi, hullautuu
+ja se pyörivi, piehtaroi
+kiel' ulkona ulvoen, vaahdossa suu--
+Ja soitto se soi ja soi.
+
+
+26.
+
+Yöperhonen nuori se nukkui
+lepän lehdellä yksikseen.
+Mut näkki se aaltoja souti,
+näki perhosen päällä veen.
+
+Heräs äkkiä nukkuja hento--
+kas, laineilta laulua soi.
+Se rintahan riemukkaasen
+niin kummaa kaihoa loi.
+
+Ja perho se lentää ja lentää.
+Mihin häipynyt hämyhyn lie.
+Mut näkki se aaltoja soutaa
+Ja Ahdille anteja vie.
+
+
+27.
+
+Emo etsien huoneesta huoneesen käy,
+mut häntä, oi häntä ei missään näy,
+oi, minne äidin lintunen lensi?
+
+He verhosivat ikkunat uutimiin
+ja katu kuusenlehvillä peiteltiin.
+Miksi, miksi on nyt kaikki niin hiljaa!
+
+Oli sitten niinkuin kukkasilla kuljettu ois,
+kuin kallista jotakin ois kantaneet he pois.
+Oi, miksi kaikki ihmiset itkee?
+
+Ne sanoi hänen matkalle lähteneen.
+Mut miksi lapsen laskivat he yksikseen,
+ma miks en hältä hyvästiä saanut?
+
+Ja äiti se huoneesta huoneesen käy,
+mut häntä, oi häntä ei missään näy,
+oi, minne emon lintunen lensi?
+
+
+28.
+
+Miks tuli mun äkkiä kylmä nyt?
+On niinkuin päiv' olis päättynyt.
+
+Häll' oli niin lämpimät kätöset.
+Oi, ethän sä impeni pettänyt, et.
+
+Oi, ethän sä jääksi mun muuttuvan sois?
+Mut miksi sä kuitenkin läksit pois?
+
+
+
+
+METSÄTORPPARIN LAULUJA.
+
+    _Menen metsähän mäelle,
+    puhelen Jumalan puille._
+                      Kanteletar.
+
+
+
+METSÄTORPPARIN LAULU.
+
+Pois kirkolta ma muutin korpehen,
+pois pienen metsälammen rannallen
+ja talon tahdoin sinne rakentaa,
+mut omin voimin, ilman auttajaa.
+
+En kylää kutsunut ma talkoihin,
+en käynyt luona papin, lukkarin
+ma päivätöitä heiltä kerjäten
+ja kauppamiestä miellytellyt en.
+
+Vaan itse kaasin, veistin honkapuut
+ja hankin sammaleet ja tarpeet muut
+ja kesän kirvestä kun heilutin,
+niin valmis syksyll' oli mökkikin.
+
+Nyt etähällä metsätorpassain
+ma yksin erakkona elän vain,
+en kylän karkeloiss', en häissä käy
+ja vierasta ei torpan tiellä näy.
+
+Mut kesä-illoin peltoni kun nään
+ja pellollani täyden tähkäpään
+ja illan päivän yli lampuen
+ja ranta-saunan savun rauhaisen.
+
+Niin silloin tielle katson kaihoten
+ja kulkijata sieltä vuottelen
+mun kanssain nauttimahan onnestain
+ja kera kylpemähän saunahain.
+
+Mut eipä kuulu kulkijata vaan.
+He eivät anteeks anna konsanaan,
+kun kylää kutsunut en talkoihin,
+vaan itse onneni ma rakensin.
+
+
+
+TERVE, LUONTO!
+
+Oi terve, suuri luonto taas,
+sa tuhat-ilmeinen!
+Ma lasken äidin-valkamaas,
+ma vaivun vienoon huokunaas,
+ma tunnen rintas aallot,
+sa tuhat-rintainen.
+
+Ma kauvan poissa ollut oon,
+oi, äiti armahain,
+ma jouduin tuulten taisteloon,
+ma eksyin elon ahdinkoon
+ja kääpiöiden maahan
+kuin Gulliver ma sain.
+
+Voi, kuinka tää on ihanaa,
+kun ilmaa keuhkoihin,
+kun nostaa taasen päänsä saa
+ja seljän oikein ojentaa--
+näät kääpiöiden maassa
+käy köyryyn selkä suorinkin.
+
+Tuo mulle voimaas äityein,
+sa tuhat-rintainen
+ja hengi henkes povehein,
+suo sitä lauluin, kantelein
+mun heikon heijastella
+kuin peili tuhat-pintainen!
+
+
+
+HANGET SOI.
+
+Hanget soi, hanget soi,
+jo kevät yli kenttien tuulee.
+Rintani lyö, rintani käy,
+taas sieltä jo kuohua kuulee.
+
+Hanget soi, hanget soi,
+jo loppuvi talven valta.
+Pyytehet pursuvi syömessäin
+taas vuosien roudan alta.
+
+Hanget soi, hanget soi,
+ne Suomehen kevättä soittaa.
+Toivo jo uus, usko jo uus
+läpi murheeni muistojen koittaa.
+
+Hanget soi, hanget soi,
+ne soittavat Pohjan häitä.
+Riemujen leivot lemmestäin
+jo laittavat laulunpäitä.
+
+Hanget soi, hanget soi,
+kevät saapuvi tuoksuvin tuulin.
+Rintani lyö, rintani käy,
+min jäässä jo olevan luulin.
+
+
+
+AAMUN TOIVOSSA.
+
+Mä heräsin aamulla aikaiseen,
+soi sirkutus kumma mun korvissain
+kuin pääskyjen karkelo päällä veen--
+ja ma nousin ja katsoin ja hain.
+
+Mut yö oli yllä ja yö oli alla
+ja yö minun mökkini ikkunalla
+ja kukkulan kuuset ne huokas vaan
+yli synkeän, syksyisen maan.
+
+Mut sirkutus soi minun korvissain,
+en kuullut ma kieltoja ystäväin,
+vaan taivahan rantoja tarkastain
+minä aamuni uskohon jäin.
+
+Ja niin minä valvoin ja niin minä vuotin
+ja aamuni nousevan koittohon luotin
+ja taistelin lauluin ja kantelein
+yön taistoja yksiksein.
+
+Lien kauvan jo kaihoten vartonut näin,
+on ammoin jo riittynyt mökkini lies
+ja aamunkin aik' olis mielestäin--
+vaikk' kenpä sen tarkkahan ties!
+
+En tiedä, onko vierinyt vuos eli hetki,
+tai ehkä kohta lopussa on elämäni retki
+ja aamu se viipyvi, viipyvi vaan,
+ties koittaako koskonkaan.
+
+Mut sirkutus soi minun rinnassain
+ja ilmassa lehtojen tuoksua on,
+pian päivä on koittava, pilvi se vain
+lie peittänyt auringon.
+
+Sen sieltä ilmi loihdin ma silmin ja korvin,
+sen veisaan ma virsin ja toitotan torvin
+ja tulla sen täytyvi, aamuni sen,
+kun valvon ja rukoilen.
+
+
+
+TÄLLÄPÄ POJALL' ON--
+
+Tälläpä pojall' on kulta jo tietty
+ja kulta kuin apilan kukka,
+huuli joll' on kuin mansikan marja
+ja silmä kuin sametin nukka.
+
+Tälläpä pojall' on anturakengät
+ja kello, mi käypi ja kukkuu--
+Vuotahan tyttöni, kyllä mä joudun,
+kun vaan äitisi nukkuu.
+
+Tälläpä pojall' on välkkyvä varsa
+ja karhun talja on reessä--
+Vuotahan varsani, kohta sa välkyt
+pappilan kuistin eessä.
+
+Tälläpä pojall' on mökki jo valmis
+ja kuokittu sarkaa kaksi--
+Sinne mä tyttöni, tyttöni noudan
+lautsojen laulelijaksi.
+
+
+
+TUNTEMATTOMILLE TUTUILLE.
+
+Kun Herra vielä taiteen talttaa käytti
+ja maailmoita, maita loi,
+kun taivaan vahvuudet hän tähdin täytti,
+maan ihanuudet unelmoi,
+niin kuvat nousi ja kuvat vaipui
+ja aatteet aineessa heijastui,
+ja aine totteli, tahdas taipui
+ja värit sointuhun seijastui.
+Näin ihmemuotoihin, muodon alle,
+loi Luoja sielunsa maailmalle.
+
+Loi laulun laaksot, alpit, aatevuoret,
+loi vihan virrat vaahtosuut,
+loi rantamille rauhan lehdot nuoret
+ja antoi armon öljypuut,
+loi linnut puihin, loi tarutarhat,
+loi ihmelähtehet iloineen
+ja surun hattarat, toivon harhat
+ja kaaret kaunihit kyynelveen.
+Ja kaiken kauniinsa viimeiseksi
+loi ihanne-uskonsa ihmiseksi.
+
+Näät hänkin uskonut ol' unelmoihin
+ja halki aikain harmajain
+ain aattehensa lensi aamun koihin,
+mi nousi kaukaa kangastain.
+Hän nähnyt vuossadat suurta unta
+ol' sankar'heimosta sankar'maan,
+ett' eläis kaukana kansakunta,
+mi hänet tuntisi kokonaan,
+mi kuulis Herransa hellän kielen,
+mi tajuis miettehet taaton mielen.
+
+Hän katsoi. Luonto lumo-äänin soitti,
+toi kauneutensa kasvun muut,
+maa kukki, meri aaltos, päivä koitti
+ja vieri virrat vaahtosuut.
+Mut vait ol' ihminen, vait ol' kansa,
+maan herraks luotu ol' orja maan,
+ei kuullut laaksojen lintujansa,
+ei nähnyt kukkien kumpujaan,
+sen silmät täynn' oli maata, multaa.
+sen sydän syttä, sen korvat kultaa.
+
+Hän katsoi. Murhe Isän silmän kasti,
+soi Herran huokaus kautta maan.
+Se soi kuin kuolinkello raskahasti,
+se hautas haaveet kuolemaan,
+se Tuonen rannalle toivot soitti,
+se itki multahan ihanteet;
+ja meri aaltos ja päivä koitti
+ja kukki kummut ja vieri veet.
+Mut koskaan uskottu unelmoihin
+ei sitten täällä, ei aamun koihin.
+
+Käy maassa laulu, että vielä voisi
+nuo vainaat nousta haudoistaan,
+kun kuka suurta unta unelmoisi
+taas sankareista sankar'maan,
+kun Luojan toivehet toisen kerran
+maan päällä toivoa tohtis ken
+ja taasen uskoa uneen Herran
+ja elää uskonsa eestä sen.
+Mut kenpä, kenpä se lauleloihin
+tääll' enää luottaa ja aamun koihin?
+
+
+
+PÄIVÄN LASKIESSA.
+
+Muistatteko, kuinka muinoin lassa
+talvihämyn tullen ikkunassa
+istuttihin kanssa siskojen
+syvään tuumien ja tutkien?
+
+Muistatteko, kuinka metsän rantaan
+päivä vaipui niinkuin aalto santaan,
+jälkeen jäi vaan vaahtokuplat sen,
+kultakuplat aallon kultaisen?
+
+Muistatteko, kuinka kamalasti
+silloin rusko päivän haudan rasti,
+pilvet paloi, hehkui hattarat,
+tulta hyrskyi taivaan rantamat?
+
+Näytti kuin ois ollut meri siellä,
+tulitulva, joka maata niellä
+tahtoi--kas, se tänne vyöryvi!--
+kas, jo tuolla kuusi leimahti!--
+
+Muistatteko, kuinka toisihimme
+silloin siskoset me painausimme,
+kuinka hiljaa kuiskittihin vain
+äänin värjyvin ja huohottain?
+
+Ilmi kuiskittihin kammot rinnan,
+aavistukset alta lammen pinnan,
+unten harmaat pohja-usmat nuo,
+joita nostaa Manan suuri suo.
+
+Pelkäsimme toitotusta torven,
+Herran vihan ääntä kautta korven,
+idän päältä tuolta pitkäisen
+leimausta hamaan läntehen--
+
+Maa kun huojuis, taivas tulta löisi,
+meri maata, tuli merta söisi,
+ukkosena Herran uhka sois--
+missä, missä silloin suoja ois?
+
+Muistatteko, kuinka toisihimme
+silloin siskoset me painausimme,
+kunnes äiti armas valon toi
+hämärään ja mieliin levon loi?
+
+
+
+SALOJÄRVEN JOUTSENET.
+
+Ken rantamalle Salojärven käy,
+kun aamu koittaa, ilta hämärtäy,
+se veden päällä näkee välkkehen,
+mi häipyy salmiloihin saarien.
+
+Ne joutsenia Salojärven on.
+Ne päiväks väistyy lehdon varjohon,
+mut yö kun joutuu yli metsämaan,
+ne ulapoille uivat laulamaan.
+
+Niin kerrotaan, on ijäks onneton,
+ken niiden laulun kerran kuullut on,
+se päivät uinuu, yönsä unhottaa
+ja kaipaa jotain, jot' ei koskaan saa.
+
+Siks harvoin rantamalle järven sen
+vain tulla tohtii joku hiipien.
+Mut talvi-illoin kautta kaiken maan
+näin järven joutsenista lauletaan:
+
+Ol' ennen mökki järven rannalla.
+Siin' yksin asui ukko uuttera,
+pyys pyitä syksyt, talvet nuottaa loi
+ja kesät purressansa pulikoi.
+
+Hän ain ol' iloinen, vaikk' yksikseen,
+ja muille altis, vilkas vierailleen,
+hän köyhää auttoi, antoi omastaan
+ja ohjas eksyneitä oikeaan.
+
+Siks yli seudun häntä siunattiin.
+Ja kun hän joskus sattui naapuriin,
+kaikk' kansa kertyi ympär' istumaan--
+hän usein silloin alkoi kertomaan.
+
+Hän kertoi kauneudesta keväimen,
+mi tullut taas ol' Salojärvellen,
+hän kuvas rannan kukat, kuikat veen
+ja metsän tapaukset tarkalleen.
+
+Myös maista kaukaisista kertoi hän
+ja kaupungeista, kansoist' etelän,
+hän kaikki tunsi, vaunut valtojen
+ja herrain herkut, riemut rikasten.
+
+Ne laulaa turhuudesta taistojen,
+ne kertoo kauneudesta keväimen,
+ne rakkautta, rauhaa julistaa--
+ne mielen valtaa, tempaa, tenhoaa.
+
+Näin kertoi hän ja kansa ihmeissään
+se häntä katsoi, mietti mietteitään.
+Mut aina laulujensa lopuksi
+hän Salojärven rauhaa kiitteli.
+
+Hän yksin eli. Vuodet kulki niin.
+Vain harvoin vanhus sattui naapuriin.
+Mut kerran häntä vierren viikkojen
+kun nähty ei, niin käytiin mökillen.
+
+Hän makas kuollehena majassaan.
+Mut mökin alla hänen rannallaan
+sous oudot linnut, suuret, valkoiset--
+ne oli Salojärven joutsenet.
+
+Ne varmaan aatoksia vainaan on.
+Ne päiväks väistyy lehdon varjohon,
+mut yö kun joutuu yli metsämaan,
+ne ulapoille uivat laulamaan.
+
+Ja on kuin maassa koittais aika uus
+ja viha väistyis, katois kavaluus,
+kuin veljet yhtyis, sisko siskon sais
+ja yhteisvoimin voittoon astuttais.
+
+Niin kerrotaan, on ijäks onneton,
+ken niiden laulun kerran kuullut on,
+se yönsä valvoo, päivät unelmoi
+ja tahtoo jotain, jot' ei koskaan voi.
+
+
+
+ELKÄÄ TE RIKKAHAT!
+
+Elkää te rikkahat ihmetellä,
+jos köyhän lapsi laulaa.
+Köyhällä sydän suruja täynnä
+ja laulu on köyhän rauha.
+
+Elkää te rikkahat ylvästellä,
+kun köyhän lapsi laulaa.
+Kerran on vuodessa köyhän juhla
+ja kekrinä köyhä nauraa.
+
+Elkää te rikkahat rinnan tulla,
+kun köyhän lapsi laulaa.
+Saattaisi ilo mennä rikkahalta
+ja köyhälle tulla kauna.
+
+Elkää te rikkahat yritellä,
+jos köyhän lapsi laulaa.
+Köyhällä sydän on kipeä,
+ja rikkaalla vain on kaulaa.
+
+
+
+LEGENDA.
+
+Kun Herra ynnä Pyhä Pietari
+ne merta, maata muinoin matkasi,
+niin kerrotaan, he kesä-illan tullen
+myös saivat Suomenmaalle siunatullen.
+
+He alle istahtivat koivupuun,
+mi kasvoi kaltahalla salmensuun,
+ja tavan mukaan pikku toraan jälleen
+he joutuivat. Sen Pietar' alkoi tälleen:
+
+»Oi Herra, mille maalle jouduttiin!
+Mik' kansa, köykkyselkä, köyhä niin!
+Maa karu, kallioinen, pellot pienet,
+ei muuta hedelmää kuin marjat, sienet!»
+
+Mut Herra hiljakseen vain hymyili:
+»Voi olla, maa on karu, kylmäki,
+ja vilja kasvaa voisi vikkelämmin,
+mut kansa, sen on sydän kaunis, lämmin.»
+
+Näin lausuin Herra hymyi hiljakseen.
+Ja katso! Kumma hohde peitti veen,
+suo kuivi, korpi kaatui, metsä aukes,
+ja vainiolta roudan valta raukes.
+
+Pois Herra kulki kanssa Pietarin.
+Mut kerrotaan, kun illoin kesäisin
+sa istut koivun alla, on kuin täällä
+viel' liikkuis Herran hymy vetten päällä.
+
+
+
+NUORTEN USKO.
+
+Näin unta, että oli suuri maa,
+mi päivän alla aaltos vainioina,
+ja nurmet nuoret taivaan rannan taa
+ne kukki kunnahina, laaksoloina.
+
+Näin unta, että virroin vaahtosuin
+maan kaiken halki kaikui kevään valta
+ja virran vieret tuoksui tuomipuin
+ja savut armaat nousi puiden alta.
+
+Näin unta, että valkomajoissaan
+siell' asui suuri, suora, ylväs kansa,
+niin kuulu kunniastaan, tarmostaan
+ja vapaa, terve, täysi tavoiltansa.
+
+Sen kansan aatos tulta salamoi,
+sen tunne tuoksui suvi-aamun lailla
+ja kiurun lempenä sen kieli soi
+ja mieli päilyi niinkuin kaste mailla.
+
+Ja maassa siinä laulu sääsi lain
+ja taide hallitsi ja tieto johti
+ja tuomioita jakoi tunto vain
+ja sääli syytöksien ponnet pohti.
+
+Ja itse totuus oli usko maan
+ja oma sydän oli kirkko kunkin
+ja Luoja oli luodun hyve vaan
+ja työt ne rukoili, ei messut munkin.
+
+Näin unta, että oli suuri maa
+ja maata suurta asui suuri kansa.
+Se maa se oli niinkuin Suomenmaa,
+sen kansan nimi soi kuin Suomen kansa.
+
+Näin unta, että päältä tämän maan
+nous maailmalle uuden aamun rusko.
+Sen sinne nuoret nosti voimallaan--
+ja nuorten voima oli nuorten usko.
+
+
+
+ERAKON HÄMMÄSTYS.
+
+Ma olin maailmahan suuttunut
+ja kyllästynyt kylmiin ihmisiin,
+en heidän rientoihinsa puuttunut,
+vaan yksin erakkona elin niin.
+
+Tää maailma ol' eläintarha vaan
+ja apinoita ihmishaamut nuo
+ja onnen haave oli harha vaan
+ja elon taival suuri korpisuo.
+
+Mut kuinka kerran seuraan hienoston
+taas sitten mennä päätin kuitenkin.
+Tok' ensin hankin eläinnaamion,
+ja apinaksi aivan pukeusin.
+
+Niin saavuin suureen juhlasalihin
+ja tungoksehen frakkiherrojen
+ja puoleen kumpahankin tervehdin
+ma kättä puristain ja hymyillen.
+
+Kuin muutkin kuljin sekä keikaroin
+ja mairitin ja häntää heilutin
+ja herrain kanssa veljenmaljat join
+ja hamekansoa ma hakkailin.
+
+Mut sitten alkoi minust' tuntumaan,
+ett' täytyy lopettaa jo leikki tää:
+He verraksensa luulee minut vaan
+ja se on sentään vähän ilkeää.
+
+Niin erään heistä kutsuin kuiskuttain
+ma syrjähän ja lausuin: »Erehdyt,
+kun apinaksi minut luulet vain.»--
+Ja pois ma naamion heitin nyt.
+
+Hän ensin hämmästyi, se totta on,
+mut hetkeks vaan--ja kohta hymyillen
+hän kasvoiltaan myös otti naamion:
+Kas kummaa, hänkin oli ihminen!
+
+
+
+
+KESÄMUISTOJA.
+
+    _Ei nyt enää, ei nyt enää kesämarjat auta._
+                                    Suomal. kansani.
+
+
+
+METSÄPURO.
+
+Kevät joutui, metsäpuro paisui,
+vaahtopyörtehissä vedet kiiti,
+aallot vallatonna leikki, telmi,
+rannan kaarteet kaikki huuhtoellen;
+kuuset katsoi kummastellen tuota,
+hongat varoitteli vakavasti.
+
+Miksi niin on tummaa vesi sulia--
+mietin usein puron partahalla--
+vesi tummaa, vaahto valkeata,
+loiske laineiden niin kumman lieto?
+Siksi niin on tummaa vesi sulla,
+tulet sydänmailta, hallanmailta,
+siks on vaahto sulla valkopäistä,
+kevättoiveita kun kansan kannat.
+
+Mutta mistä loiske kumman lieto?
+Puron partahalla, kunnahalla,
+siell' on kullan koti kuusten alla,
+sieltä sivumennen laulut kuulit,
+laulut liedot, nuoret nuoren rinnan--
+sieltä lie tuo sinivuokko myöskin,
+jonka aallot tänne mulle tuovat.
+
+
+
+AAMUTUNNELMA.
+
+Kuin välkähti huomenen kultainen koi
+läpi haavanlehtien keväisten,
+niin lensit luokseni, immyt oi,
+läpi unteni lehtojen leijaillen.
+
+Kuin lehvältä rantaman raidan vain
+yön kyynel läikähti kalvohon veen
+suven suloja hetkisen heijastain--
+niin lensi mun lempeni riemuineen.
+
+
+
+SOITA SOMER, HELKÄ HIEKKA!
+
+Suvi-illan suussa impi
+astui virran vieremää,
+kuuset kuiski, laine loiski,
+tuoksui nurmi nukkapää.
+
+Sorsat kaislikossa souti,
+kalaparvet karkeloi,
+tuomilehdon lentosuukot
+vastarannan tuuli toi.
+
+Ilakoiten impi kulki
+rantamata virran veen,
+somer soitti, hiekka helkki
+alla Annin askeleen.
+
+Suven vienot vihkilaulut
+kaikui munkin mielessäin,
+kun ma virran äärtä kuljin
+armas impi vierelläin.
+
+Soita somer, helkä hiekka,
+laula laine huoleton,
+ilakoitse impi nuori!--
+lyhyt Suomen suvi on.
+
+
+
+KUUSI JA LÄHDE.
+
+Kerran kesä-iltamalla
+kanssa Allin armahain
+istuttihin kunnahalla
+kuherrellen kaksin vain.
+
+Lähde läksi kummun alta
+puhtahana pulputen,
+mutta lähteen rantamalta
+kasvoi kuusi kaunoinen.
+
+Vienosti kun illan tuuli
+lehviä sen tuuditti,
+tuulen huminassa kuuli,
+kuinka kuusi kuiskasi:
+
+»Oi, sa suuri sulho siellä,
+kuinka sua lemminkään!
+Siksi laulan riemumiellä
+yöt ja päivät yhtenään.
+
+Vilppahalla veellä aina
+juottelet sa juuren,
+että lehvät voimakkaina
+taivahalle nousisi.
+
+Illoin tuulten uinuessa
+nukun vienoon loiskinaas,
+hiljaa aamun auetessa
+laulus herättää mun taas.
+
+Ja kun kanssa syksytuulten
+taasen käyn mä painimaan,
+silloin kuiskees vienon kuulten
+tuosta voimaa uutta saan.»
+
+Noin se kummun lähtehelle
+kuusi kuiski lempien.
+Kohta kuultiin kuusoselle
+laulavan nyt lähtehen:
+
+»Oi, sa lähde armahani,
+kuinka sua lemminkään!
+Siksi näin sun oksillani
+varjoon peitän vehreään.
+
+Mistä tuulissäässä mulla
+turvaa muuten olla vois,
+ellei suojakseni sulla
+varjo-oksat vankat ois?
+
+Illoin tarut kummat vasta
+lehviltäsi mulle soi
+tuolta kaukomaailmasta,
+jot' en itse nähdä voi.
+
+Mutta vaikka ainiaaksi
+jäänkin maahan pieneksi,
+sinä vartut voimakkaaksi--
+siinä onkin onneni.»
+
+Hiljaa tuuli illan henki,
+hiljaa lauloi loiske veen,
+ja he kuiskas kumpainenki
+hyvää yötä toisilleen.
+
+
+
+KULJIN KERRAN LÄPI HONKAHOLVIN--
+
+Kuljin kerran läpi honkaholvin,
+risut, puiden oksat peitti tien,
+avojalkani mun vuosi verta,
+tuota huomannutko silloin lien!
+
+Tie se vei mun kahden kuusen alle,
+kahden tumman silmän poltteesen,
+siellä taivas kaksi valaa kuuli
+sykkiessä kahden sydämen.
+
+Palatessain--aamun koittaessa--
+tunsin tiellä risut, oksat jo,
+mut en tuntenunna, kuinka sydän
+verta vuosi, kärsi angervo.
+
+Joutui sekin päivä, jolloin tunsin
+tuskalla ma pistot sydämen,
+tunsin rinnan riehut, poltot tunsin
+neitoani tuntenut ma en.
+
+
+
+KYLÄTIELLÄ.
+
+Noin poikajoukko se vallaton
+kylän reuhasi raitiolla.
+--»Kas, kasvitarhassa tyttö on!»--
+--»Mun rauhassa suokaa olla.»--
+
+--»Elä huoli, solmia meille vaan
+pari morsiusseppeleitä
+ja sitten me lähtähän tanssimaan!
+--Kas, mistä on kyyneleitä?»--
+
+--»Mun äitini kuollut on äskettäin,
+hänet eilen hauta jo sulki
+ja hälle mä solmian seppeltäin.»--
+Pois poikaset hiipien kulki.
+
+
+
+MIKSI SUREE KUMMUN KUUSI?
+
+Kasvoi kummulla kuusi tuores,
+tuoksuten, kukkapäin,
+tuulten tuudussa päivät leikki,
+tuskin uinahti tyynin säin.
+
+Kerran lehvälle kuusen lensi
+illalla sirkkunen,
+lauloi lauluja lemmen nuoren,
+kertoi kaihoja keväimen.
+
+Hiljaa laulua kuullen laski
+kuusonen kukkapään,
+hiljaa, hiljaa sen oksat painui.
+eikä leikkinyt lehvätkään.
+
+Aamun tullessa laulaen sirkku
+lehvältä lensikin.
+Hiljaa surren kuusen oksat
+jäivät vain yhä painoksiin.
+
+
+
+SYYSTUNNELMA.
+
+Teit oikein ystävä ainoo,
+kun luotani läksit pois.
+Sun rintasi nuori ja lämmin
+mun rinnalla jäätynyt ois.
+
+Kas, maantiellä kalpea kukka
+lumipälvestä nostavi pään.
+Mitä vuottelet kukkani vielä?
+On aika jo painua pään.
+
+Tuhat aatosta sieluni tunsi,
+sen vaan minä muistaa voin:
+Oli tielläni kuihtunut kukka
+ja sen peitoksi lunta ma loin.
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Maaliskuun lauluja; Tarina suuresta
+tammesta; Yökehrääjä, by Eino Leino
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MAALISKUUN LAULUJA ***
+
+***** This file should be named 14351-8.txt or 14351-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/4/3/5/14351/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/14351-8.zip b/old/14351-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..d586de8
--- /dev/null
+++ b/old/14351-8.zip