initial commit of ebook 14949HEADmain

5 files changed, 3982 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/14949-8.txt b/14949-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..e966a43
--- /dev/null
+++ b/14949-8.txt
@@ -0,0 +1,3966 @@
+The Project Gutenberg EBook of Elämän hawainnoita VIII: Rauta=waimoja;
+Sokea; Kuihtunut wesa, by Pietari Päivärinta
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Elämän hawainnoita VIII: Rauta=waimoja; Sokea; Kuihtunut wesa
+
+Author: Pietari Päivärinta
+
+Release Date: February 7, 2005 [EBook #14949]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ELÄMÄN HAWAINNOITA VIII: ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+ELÄMÄN HAWAINNOITA VIII: Rauta=waimoja; Sokea; Kuihtunut wesa
+
+Kirj.
+
+P. Päivärinta
+
+
+WSOY, Porvoo, 1899.
+
+
+
+
+
+RAUTA=WAIMOJA.
+
+Palanen matkakertomusta.
+
+
+
+I.
+
+Minun oli rautatietä myöten meneminen etelään päin toiseen pitäjääseen
+--ei waan kolmanteen, sillä olihan siinä eräs pitäjäs wälillä. Rautatie
+ei ollut wielä walmis, mutta kumminkin jo kiskoitettu, niin että sitä
+myöten pääsi rautatien tarpeita kuljettawat junat wapaasti kulkemaan;
+siinähän sitä sitten sai kyytiä joku matkustajakin, käydäksensä
+kotinurkkiansa edempänä. Rautatien työmiehet, heidän waimonsa ja
+lapsensa saiwat myös työjunassa kulkea edestakaisin.
+
+Olinpa semmoisen junan kanssa saanut luwan tehdä tuon pienen
+matkustukseni. Mitään säännöllistä kulkua kun ei wielä ollut, täytyi jo
+waraselta mennä asemapaikalle wartomaan, milloin juna menisi sinne
+päin, mihin minunkin oli meneminen.
+
+Oli Pohjolan kaunis elokuun päiwä. Aurinko paistoi täydeltä terältä
+tukehduttawan kuumasti ja ihmiset puhkailiwat töissään wesimärkinä
+palawasta. Pysäyspaikalle oli kokoontunut wäkeä kaikilta maailman
+suunnilta, osaksi katsomaan tuota uutta ja kummaa, osaksi koettamaan,
+saisiko kyytiä tuon wohwottawan, hihkailewan ja puhisewan höyryhewon
+pitkähäntäisessä roikassa.
+
+Aika kului ja monelle rupesi odotus tuntumaan pitkälliseltä. Seisottiin
+pitkin rataa, ja yksi ja toinen arweli yhtä ja toista rautatiestä sekä
+tuon uuden kummituksen kiireisestä kulusta; minäkin seisoin heidän
+joukossansa. Waikka ilma olikin niin kaunis, alkoi kuitenkin taiwaan
+rannalle kokoontua oikein aika jykypilwiä, mitkä wähitellen laajeniwat
+ja taajeniwat ja pian oliwat peittäneet senkin taiwaan kohdan, minkä
+alla me olimme. Tuulen ryöppy alkoi huihtoa ja pyöritellä kaikkia
+liehuwia esineitä, niinpä meidänkin odottajien ja katsojien hapeneita,
+huolimatta siitä ensinkään, oliwatko ne huolista harmaantuneita
+haituwia, waiko elämän toiwosta humertawia ja kiiltämisestä sädehtiwiä
+kiharoita. Pian alkoi runsaasti tulla raskaita wesipisaroita ja
+itsekukin täpisteli ja puhdisteli itseään.
+
+Samassa tuokiossa kulki editsemme eräs nainen ja minä arwelin:
+sydämmettä on se ihminen, jonka huomiota ei hän herättäisi. Hän oli
+lyhyenläntä nuorenlainen nainen hajallansa olewilla hiuksilla sekä
+pakartuneilla, wetistyneillä ja punottawilla silmillä.
+
+"Sataa, sataa...! woi kun nyt wielä sataakin...! Hywä Jumala kun minä
+pääsisin kotiin...! enhän tiedä enkä ymmärrä----lapseni?" supisi hän
+omia aikojaan riwimme siwu hitaasti mennessään, kantaen ja suojustellen
+kastuneita hameensa helmuksia.
+
+Kaikkien silmät kääntyiwät häneen, mutta minä kenties katselin häntä
+tarkkaawaisemmasti kuin yksikään muu.
+
+Pian palasi hän takaisin, seisahti meidän eteemme ja, kuinka lienee
+niin sattunutkaan, katsoa muljautti hän minua silmiin.
+
+"Hywä Jumala, kun minä pääsisin kotiin!" sanoi hän taasenkin, mutta
+samassa kääntyi hän selin meihin; olipa niinkuin ei hän olisi meitä
+nähnytkään.
+
+"Mihin päin te matkustaisitte?" kysyin häneltä.
+
+Hän säikähti ja nyt wasta näytti hänen huomionsa heränneen. Hän loi
+turwottuneista ja weristyneistä silmistänsä toisen kerran minuun niin
+epätoiwoisen ja surkean katseen, että minua oikein kauhistutti, ja
+sanoi ujosti: "etelään päin".
+
+"Mistä te olette kotoisin?" kysyin taas.
+
+"H----n pitäjästä", sanoi hän arasti.
+
+"Oletteko rautatien työmiehen waimo?"
+
+"Olen."
+
+"Onko teidän miehenne täällä työssä?"
+
+"Ei, ei se ole ... ei hän ole ... ei hän ole ollut", sanoi hän
+hätäisesti ja katkonaisesti; sen ohessa koetti hän naurahtaa, mutta se
+yritys ei onnistunut ensinkään.
+
+"Oletteko ennen ollut täällä?" kysyin taaskin, sillä minusta alkoi
+tuntua siltä kuin hän peittäisi jotakin.
+
+"E ... en minä ole täällä ollut ... en milloinkaan", sanoi hän ja loi
+katseensa maahan.
+
+"Kaspas waan ... jopahan nyt jotakin kuuluu ... olittepa kuitenkin
+wiime talwella, wai kuinka?--tuolla Perkiöllä, 'Worslummin' alueella ja
+miehenne oli myös siellä", sanoi joku samassa joukossa olewa rautatien
+työmies.
+
+Waimo säikähti niin että hän oikein kohoksi hypähti ja hän tuli
+semmoiseen mielen hämmennykseen, että hän wapisi kuin haawan lehti.
+Nähtäwästi oli hän koettanut olla tuntemattomana ja salata jotakin,
+mutta se onnistui näin huonosti.
+
+"Niin--niinhän se on ... olinhan ... olimmehan siellä.----Minä olen
+walehdellut teille ... olimmehan me siellä Perkiöllä", koki hän
+hämmästyneenä änkyttää, ikäänkuin hän olin suuresta pahanteosta
+tawattu.
+
+"Teillä on siis todellakin mies ja ehkä hän on nytkin täällä waikk'ette
+tahdo sitä sanoa; muutoin ette kai olisi näin pitkän matkan päästä
+tänne tullut?" sanoin hänelle, katsellen häntä tutkiwasti.
+
+"Onhan se täällä ... ei täällä, waan kappaleen matkaa täältä pohjoiseen
+päin ... tuolla Perärajalla. Siellä on hän ollut koko kesän----mitä
+minä hänestä nyt enään mitään salaisin", sanoi hän, silmäillen tawasta
+minua.
+
+"Miestännekö olette tullut tänne tapaamaan?"
+
+"Niin olen ... sitä wartenhan minä tänne tulin."
+
+"Tapasitte kai hänet?"
+
+"Tapasin ... kyllähän minä tapasin", sanoi hän selin pyörähtäen ja
+kokien parannella huiwiaan, saadaksensa hajallaan olewat hiuksensa sen
+alle.
+
+"Milloin olette tänne tullut?"
+
+"Siitä on jo kolmatta wiikkoa."
+
+"Kuinka näin pian woitte hänestä erota, kun olette niin pitkän matkan
+takaa kumminkin tullut häntä tapaamaan?"
+
+"Minulla on pieni lapsikin siellä kotona----eihän sitä jouda... Woi kun
+minä pääsisin kotia", sanoi hän ja samassa alkoi hän tulla hywin
+lewottomaksi.
+
+"Onko teillä matkalippua?" kysyin häneltä, sillä minuakin alkoi
+huolettaa hänen kotiin pääsemisensä.
+
+"Ei minulla mitään semmoista ole ... pitäisikö se olla?" sanoi hän ja
+samassa yritteli hän menemään sinne tänne, osaamatta kuitenkaan
+mihinkään mennä.
+
+"Wälttämättömästi täytyy teillä semmoinen olla, sillä muutoin jäätte
+tähän kuin kalamiehen koira", sanoin.
+
+"Woi hywä Jumala...! mistään sen saisi...? Minun täytyy päätä ... woi
+minun lapsiani!" sanoi hän hätäillen.
+
+"Teidän täytyy mennä konttoriin ja pyytää lippu; muistakaa sanoa, että
+olette rautien työmiehen waimo--ja joutukaa, sillä ei tiedä millä
+silmänräpäyksellä juna tulee", koin häntä ohjata.
+
+"Woi hywä isä!----enhän tiedä koko konttoriakaan--ja insinööri ... minä
+en tohdi", hätäili hän.
+
+Minä koetin neuwoa hänelle missä konttori on ja wakuuttaa, että
+insinööri on ihmisellinen mies, joka kyllä hänen asiansa ottaa warteen.
+Mutta jota enemmän minä hänelle tuota selitin, sitä neuwottomammaksi
+käwi hän.
+
+Sääliessäni tuota hätäilewää, neuwotonta ja surullisen näköistä naista,
+syöksähdin minä konttoriin ja otin hänelle matkalipun. Sen kanssa
+riensin hänen luokseen ja ojensin lipun hänelle. Minä näin kuinka hänen
+koko ruumiinsa tärähteli ja wawahteli sitä wastaanottaessaan. Oliko se
+sen wuoksi kuin hänelle osoitettiin ihmisyyttä, wai siitä syystä, kun
+hänellä oli tiedossa jotakin warmuutta, että hän pääsee nyt kotiin
+lastensa luo, johon hän niin hartaasti halusi?
+
+Ilma synkistyi yhä synkemmäksi, sillä taiwas peittyi koko näköpiirillä
+niin wahwaan pilween, että päiwäsydännä oli jonkunmoinen hämärä.
+Ensinnä tuli hienoa wihma=sadetta, mutta pian yltyi se niin rankaksi,
+että wettä walahteli taiwaan täydeltä; sentähden koki itsekukin hakea
+suojaa, mistä parhaiten taisi.
+
+Siinä lähellä oli rautatien halkosuojus ja sinne kiirehtiwät kaikki
+odottajat. Kukin koetti täyteen ahdatussa suojuksessa hakea itsellensä
+jotakin paikkaa, mihin olisi woinut istua. Halkopinojen pienet lowat ja
+kulmaukset eiwät olleet niin awarat, että olisi woinut yhteen paikkaan
+sijoittua isompia ryhmiä; sentähden oli noita sateenpitäjiä hajallaan
+siellä täällä, pari kolme henkeä yhdessä paikassa.
+
+Kauwan oli odotettu junaa, eikä sitä kuitenkaan näkynyt eikä kuulunut.
+Kysyttiin sähkölaitoksella syytä wiipymiseen ja silloin saatiin tietää,
+ett'ei se tule wielä pariin tuntiin, jonkun satunnaisen esteen tähden.
+Tämän kuultuansa tekeysiwät odottajaryhmät huolettoman näköisiksi ja
+warustausiwat wiettämään aikaansa kuten parhaiten taisiwat.
+
+Minä näin, että tuo huomiotani herättäwä nainen oli erään toisen naisen
+kanssa kyyristynyt johonkin pieneen halkopinojen kulmaukseen jääneeseen
+koloon. Kun hänen tilansa ja retkensä eiwät olleet minulle wielä
+läheskään selwät, menin minä heidän luokseen siinä toiwossa, että
+saisin tarkat tiedot hänen elämänsä juoksusta. Kun hän huomasi minun
+tuloni, näytti hän säpsähtäwän; oli niinkuin hän olisi sanonut: enkö
+täälläkään saa olla rauhassa. Kun hän loi silmänsä minuun, näin minä,
+että ne oliwat kosteammat entistään; minusta tuntui siltä kuin se olisi
+ollut wiimeinen kosteus, minkä hänen murtunut sydämmensä woipi
+kyynelten muodossa näkywille puristaa.
+
+"Pyydän anteeksi, mutta en woi teitä niin wähällä jättää. Minä luulen,
+että te ette ole wielä puoliksikaan awannut sydäntänne, ettekä sanonut
+elämänne erityiskohtia minulle, waikka luulette minun jo kaikki
+tietäwän mitä haluan", sanoin minä katsellen häntä tarkasti.
+
+"Mistä sen tiedätte...? Minä luulen, että olette jo liiaksikin saanut
+tietää", sanoi hän ja koetti nauraa oikein sydämmestään, mutta selwästi
+huomasin minä, että se oli epätoiwon tuskallinen, jotakin peittelewä,
+mutta turha yritys.
+
+"Minä huomaan sen teidän käytöksestänne ja surullisen näköisestä
+elämästänne", sanoin.
+
+"Eihän se niin surullista ole ... wai onko se teidän mielestänne...?
+Minä luulen, ett'ei se ole..." sanoi hän, koettaen tekeytyä niin
+iloisen näköiseksi kuin suinkin woi.
+
+"No, mutta nuot teidän silmänne todistawat, että te olette paljon
+itkenyt; koetatte myös kierrellä puhuessanne, sen olen huomannut",
+sanoin wähän ankarasti.
+
+"Kyllä ymmärrän, että pidätte minua epärehellisenä, ja onhan siihen
+syytäkin, sillä olettehan minut tawannut walehtelemasta. Mutta minä
+tunnen olewan welwollinen salaamaan ja peittelemään yksityisiä
+perheasioitani. Kuitenkaan ei se näy parhaalla tahdollakaan kaiketi
+onnistuwan. Sillä waikka sydän jaksaakin sen tehdä, on sisällinen
+taistelu kumminkin waikuttanut niin paljon, että se näkyy päälle
+päinkin", puheli hän mielestäni kylläkin ajattelewasti ja nyt ei hän
+ensinkään yrittänyt nauramaan, mutta päinwastoin waipui hän kowin
+surullisen näköiseksi.
+
+"Se nyt rupeaa kuulumaan jonkinmoiselta todellisuudelta, mutta
+kuitenkin tuntuu siitä puuttuwan wielä jotakin; muun muassa tuntuu
+minusta hywin kummalliselta teidän niin pikainen lähtönne miehenne
+luota", sanoin hänelle.
+
+"Enhän ole koko tätäkään aikaa ollut hänen luonaan", sanoi hän
+katkerasti.
+
+"Ette tätäkään aikaa!?"
+
+"En."
+
+"No kuinkas sitte?"
+
+"Hän meni."
+
+"Meni! mihin hän meni?"
+
+"Sitä minä en tiedä; mutta minä arwelen kuitenkin hänen menneen
+pohjoiseen päin."
+
+"Kuinka se oikein on, menikö hän sinne parempaa työnansiota etsimään?"
+
+"Minä luulen, että hän meni."
+
+"Te luulette ... ettekö sitä woi warmemmasti tietää ja sanoa? Turhaa on
+enään yrittää mitään salaamaan", huudahdin minä.
+
+"Niinhän se on, niinhän se taitaa olla ... eihän se onnistu, ja nyt
+minun täytyy sanoa, ettei hän mennyt työnansiota hakemaan--hän----hän--
+woi hywä Jumala----hän ka----karkasi", sanoi hän; ja samassa tuli hän
+kahta wertaa surullisemman näköiseksi kuin koskaan ennen.
+
+"Karkasi! miksikä hän karkasi?"
+
+"Sitä minä en woi sanoa miksikä hän sen teki, mutta niin hän kumminkin
+teki. Sen waan tiedän, että rakastimme kerran toinen toistamme ja sen
+woimasta solmisimme ikuisen liiton keskenämme. Waikka olimmekin köyhät
+ja tyhjät maallisista rikkauksista, oli elämämme kuitenkin ensi alussa
+pelkkää autuutta, sillä me tyydyimme toinen toiseemme, ja tyhjyyskin
+tuntui silloin täysinäiseltä. Me teimme työtä yhdistynein woimin, eikä
+meillä ollut hätäpäiwää, sillä tyytywäisyys palkitsi kaikki puutokset.
+Ahkeruudella ja säästäwäisyydellä saimme sen werran kokoon, että woimme
+hankkia itsellemme torpan maan. Siihen hankimme pienet mutta siistit
+huoneet, ja elämä tuntui nyt niin hywältä, ett'en luule sen parempaa
+muillakaan olleen. Torppamme tilukset panimme niin hywään kuntoon, että
+ne lainehtiwat rehewästä kaswullisuudesta kaikkialla. Ahkera työmme oli
+meidät kohottanut siihen tilaan, ett'emme olleet enään mitään wailla,
+mutta--woi Jumalani--se oli meidän perikatomme. Mieheni rupesi liiaksi
+tuntemaan omaa arwoansa ja tätä maailmaa, ja hän ei enään tyytynytkään
+siihen yksinkertaiseen elämään, oloon ja pyrintöön, mikä meidät oli
+niin onnellisiksi tehnyt. Hän rupesi kaikenlaisiin kauppahommiin ja
+yrittelemisiin--hywässä tarkoituksessa kyllä--ja ensimältä näyttikin se
+olewan hyödyllistä ... mutta woi Jumalani--hän oppi myös samassa
+ryyppimään;--kuinkas muutoin, sillä olihan hänestä tullut nyt
+jonkunlainen huomattawa ihminen ja eihän se hänen mielestään käynyt
+muutoin laatuun. Minä rupesin häntä hiljakseen muistuttelemaan siitä
+waarasta, joka wäijyi meidän owemme edessä. Ensimältä ottikin hän
+niistä waaria, wakuuttaen samalla, ettei waara kuitenkaan ollut niin
+suuri kuin minä uskottelin ja ett'ei todellista syytä ollut minun
+pelkoon. Näitä kuullessani koetin rauhoittaa itseäni ja unhottaa suruni
+ja huoleni. Mutta kuta enemmän sitä tein, sitä sywemmäksi juurtui
+pelkoni, sillä pian huomasin minä, ett'eiwät hänen lupauksensa ja
+wakuutuksensa pitäneet ensinkään paikkaansa. Ne höltyiwät ja löyhtyiwät
+löyhtymistään ja asia paheni pahenemistaan. Wiimein ei hän kärsinyt
+wiittaustakaan sinne päin, waan ärtyi ja kiiwastui jok'ikisestä
+yrityksestäni, waikka ne lähtiwät werta wuotawasta sydämmestä. Minun
+täytyi waieta ja kaikella ystäwyydellä, rakkaudella, hiljaisuudella ja
+kärsiwällisyydellä koetin pitää koossa kunniaamme, talouttamme, ja
+aikaan saada hywää sopua. Minä salasin ihmisiltä hänen juomistansa niin
+paljon kuin woin, ja kun hänen kowasta kohtelustansa sain mustelmia,
+haawoja ja kuhmuja, sanoin ihmisten kysyessä saaneeni ne jossakin
+tapaturmaisessa loukkauksessa, lankeamisessa tahi kaatumisessa. Kun
+näitä oli liiaksi usein, oli minun keksiminen senkin seitsemän
+hätäwalhetta ja juonta oikean laidan salaamiseksi. Kauwan aikaa se
+onnistuikin, mutta ajan pitkään oli mahdoton sitä salata, sillä mieheni
+juoppous paheni pahenemistaan.
+
+Tämmöisessä tukalassa tilassa kului joku aika. Wähitellen rupesiwat
+ihmiset käsittämään kuinka asia oikeastaan oli, sillä mahdoton oli sitä
+enään millään tekosyillä saada peitetyksi. Kun asia kerran tämmöiseksi
+tuli, meni häneltä kaikki häpy, sillä hänellä ei ollut enään mitään
+kunniaa eikä ihmisarwoa säilytettäwänä, ja--woi Jumalani!--hänestä tuli
+nyt kylän ratti. Myötäänsä joi ja möyhäsi hän kylillä ja piti niin
+tawatonta elämää, että kaikki ihmiset rupesiwat häntä kammoksumaan;
+mutta kun hän kotiin tuli, oli minulla kowa leikki edessä. Kyllä nyt
+oiwallettiin mistä nuot alituiset sinimarjat ja mustelmat oliwat
+minulla kotoisin, sillä eipä hän kaihtenut enään muiden nähdenkään
+minua repiä ja laahata.
+
+Eräänä päiwänä tuli hän taasen juowuksissa kotiin, usean muun juopuneen
+miehen kanssa. Lyhyesti ja yksinkertaisesti ilmoitti hän minulle, että
+torppa sekä kaikki muu omaisuutemme nyt oli--myöty. Woi, woi kuinka
+tuo uutinen wihlasi sydäntäni.--'Mihin nyt joutuisin pienten
+lasteni kanssa, toisen huoneen nurkkaanko, kaikkein tielle ja
+ylönkatsottawaksi?' Ne kysymykset lensiwät polttawana ja kirwelewänä
+sydämmeni läwitse; muuta en kyennyt käsittämään. Minä waalenin,
+hoiperruin ja yritin kaatumaan. Ihme kumma! Mieheni riensi hoiperrellen
+awukseni ja esti sen. Mistä tämä tuli, sillä pitkään aikaan ei hän
+ollut niin paljon ihmisyyttä minua kohtaan osoittanut?--Ehkä hän
+huomasi, että minulla oli nykyään kaikista kuormista raskain
+kannettawa.--Olin niin woimaton, ett'en woinut pysyä seisoallani, mutta
+en kuitenkaan pyörtynyt; sentähden kantoi hän minut sänkyyn. Siinä
+towin oltuani, rupesi ajatukseni wähitellen selkenemään. Minusta tuntui
+kowin kowalta kohtalolta torppamme myöminen, jopa semmoiseltakin, kuin
+olisi se kaiken elämämme loppu. Waikk'ei wiime aikojen elämä ollut
+hääwiä siinäkään ollessa, rakastin minä kuitenkin miestäni sydämmestäni
+ja toiwoin kaiken kääntywän wielä kerran hywäksi.
+
+Minä rupesin kyynelsilmissä rukoilemaan, ett'ei hän suinkaan, Jumalan
+tähden, häwittäisi elämää ja että hän purkaisi kaupan jos semmoinen oli
+jo tehty. Hän koki selitellä, että se oli edullinen kauppa ja että minä
+saisin siitä olla aiwan huoleti.
+
+Hän paiskausi waatepäällä toiseen wuoteeseen maata ja nukkui kohta,
+mutta koko yönä en minä woinut nukkua silmän täyttä, niin kowin
+huoletti minua tuo outo uutinen.
+
+Aamulla rukoilin häntä toistamiseen, että hän luopuisi tuosta
+turmiollisesta kaupasta. Kumma kyllä, ei hän suuttunut nytkään,
+päinwastoin hän selitti nyt juurta jaksain, kuinka kannattamaton muka
+koko tuo pienitiluksinen torppa oli, jonka tähden oli parasta saada se
+myödyksi, että olisi tilaa wapaammasti liikkua ja ansaita, kun ei ole
+sidottu tuohon pieneen maatilkkuun.
+
+Pohjanmaan rautatien työ oli silloin juuri alkanut. Hän esitteli, että
+hän lähtee sinne työnansiolla ja torpasta saaduilla rahoilla kaupalla
+ansaitsemaan enemmän waroja, että sitten woitaisiin ostaa oikein
+werotalo ja päästäisiin noista ikäwistä päiwätöistä, mitkä niin paljon
+weiwät aikaa hukkaan.
+
+Onhan aiwan luonnollista, että tämmöinen äkkinäinen, maltillinen
+kohteliaisuus teki minuun sangen hywän waikutuksen. Enhän ollut wiime
+aikoina kertaakaan tämmöistä hywyyttä häneltä osakseni saanut. Minä
+toiwoin yrityksestä mitä parasta ja minusta tuntui siltä kuin hän olisi
+tehnyt oikein, kun hän torpan möi. Mielessäni kajasti semmoiselta kuin
+olisimme alkaneet ihan uutta, parempaa elämää, uusilla, pätewämmillä
+woimilla, ja entiset kärsimiset ja wastahakoisuudet alkoiwat nopeasti
+haihtua mielestäni.
+
+Yksi asia painoi kuitenkin raskaasti mieltäni, ja se oli se kun hän oli
+taipunut ryyppimään. Kun hän oli niin kärsiwällinen nykyään, päätin
+minä uskaltaa muistuttaa häntä siitä.
+
+'Mutta, rakas Heikki--älä nyt suutu--minä pelkään niin kowin, kun sinä
+olet ruwennut...' rohkenin minä muistuttaa.
+
+'Onhan sitä ... onhan tuota tullut, mutta eihän se niin ... woinhan
+senkin heittää...' sanoi hän.
+
+Woi kuinka se teki hywää sydämmelleni. Minä purskahdin ilosta itkemään
+ja ryöpsähdin hänen kaulaansa. Siinä sitten itkeä nyyhkytin niinkuin
+pieni lapsi, täynnä toiwoa ja luottamusta, mutta kylmältä ja
+yhtäkaikkiselta tuntui hän,--'mutta ehkä se on miehen wahwemman luonnon
+tähden', ajattelin minä.
+
+'Älähän tuossa nyt joutawoitse ... mitähän sinä nyt taas siinä...'
+sanoi hän waan ja siihen se sillä kerralla jäi.
+
+Pitkiä aikoja ei kulunutkaan, ennenkuin hän rahoineen ja lupauksineen
+lähti rautatien työhön. Kauwas pohjoiseen meni hän, mutta minä lasteni
+kanssa jäin erään talon huoneen nurkkaan, minkä hän ennen lähtöänsä oli
+meille hankkinut. Lähdön aikana koetin minä pyytää, että hän jättäisi
+edes wähän rahaa minullekin, sillä eihän tiedä mikä tarwe ehkä sattuisi
+tulemaan.
+
+'Mitä sinä sillä ... tulethan sinä toimeen, sillä jäähän tänne
+kaikenlaista.--Minä tarwitsen rahoja, enkähän minä kauan ole, ennenkuin
+lähetän', sanoi hän waan.
+
+Kului aikaa sen lyhyttä, tämän pitkää, enkä minä saanut hänestä
+minkäänlaista tietoa, en edes sitäkään, missä hän oleskelee. Minä tulin
+kowin lewottomaksi ja joka postintulo=kerta käwin postitoimistossa
+kysymässä: 'eikö minulle ole tullut kirjettä?' 'Ei ole', oli waan aina
+lyhyt ja sydäntä wiiltäwä wastaus.
+
+Tämmöisissä oloissa kului toista wuotta. Mitä meille oli jäänyt
+elämiseksemme, oli kaikki loppuun kulunut ja kaikenlaiset puutteet
+alkoiwat joka puolelta ahdistaa. Silloin tuli eräs meidän puolen mies
+rautatien työstä käymään kotonansa. Häneltä sain minä tietää, että
+mieheni nykyään oleskeli Perkkiön tienoilla. Oitis kirjoitin minä
+hänelle ja koetin selwittää, kuinka kurjassa tilassa minä olin
+lapsineni; samassa pyysin hartaasti, että hän antaisi pikaisesti
+jotakin wastausta. Tuota wastausta odotin taasenkin kauwan aikaa, mutta
+mitään semmoista ei tullut.
+
+Syksy oli ja kaikkein pahin kelirikon aika. Minulle tuli semmoinen
+pelko ja ahdistus, ett'en woinut enään kauemmin paikoillani olla. Minä
+sijoittelin lapseni muiden hoidettawaksi, ja huolimatta pitkästä,
+tuntemattomasta matkasta ja huonosta kelistä, lähdin minä jalkasin
+käydä tallustelemaan pohjoista kohden. Minä en tiennyt mitä minä oikein
+tarkoitin ja mitä tällä pitkällä ja waiwaloisella matkalla woittaisin,
+niin oli sydämmeni täysi ja raskas, mutta mennä minun waan piti;
+kuitenkin woin wakuuttaa teille, että se tuli rakkaudesta häntä ja
+lapsiani kohtaan. Usein olin niin uupunut ja wäsynyt, ett'en
+parhaallakaan tahdolla woinut matkaani jatkaa. Silloin täytyi etsiä
+missä lähimpänä saisin jotakin suojaa, jossa saisin lewähyttää
+wäsyneitä raajojani. Kun sitten tulin rauhaan, tuliwat kaikki jäseneni
+niin kipeiksi, ett'en olisi woinut lattian poikki käwellä, waikka olisi
+ollut tappaja takanani. Pian pari wiikkoa kului minulta tällä matkalla.
+Kenkäni meniwät aiwan repaleiksi, sora ja rapakko nousi polwiin saakka,
+ja jalatonna sekä muuten riutuneena ja uupuneena pääsin minä wihdoin
+perille."
+
+"Siellä kai ilo repesi?" ehätin minä wäliin sanomaan.
+
+"Eipä se kowin iloista ollut se wastaanotto, eikä ne uutiset, joita
+siellä sain kuulla."
+
+"Kuinka niin?"
+
+"Niinpä se oli. Se mitä olin aawistanut, oli käynyt toteen", sanoi hän
+ja waikeni.
+
+"Kertokaa nyt loppuun saakka?" kehotin minä, mutta hän ei woinut
+murtuneen mielensä tähden heti jatkaa.
+
+"Niin", alkoi hän taas. "'Mitä sinä täällä teet? Mahdoit pysyä
+pahnoissasi', sanoi hän wihaisesti minut nähtyään.
+
+'Enhän woinut toisin ... ethän ole antanut itsestäsi mitään tietoa',
+sanoin minä ja mieleni oli kowin murruksissa.
+
+'Enkö täälläkään saa rauhaa sinun haukkumisiltasi?' sanoi hän waan.
+
+Minun mieleni murtui nyt kokonaan; se puhkasi sulkunsa ja minulta
+purskahti waltawa itku.
+
+'Woi rakas Heikki, älä niin sano! Ei se ole haukkumista, waan se tulee
+rakkaudesta lapsiamme ja sinua kohtaan; älä wäärin ymmärrä minua', koin
+minä itkuni seasta änkyttää, ja samassa tartuin hänen kaulaansa kiinni.
+
+'Älähän nyt joutawoi ... päästäänhän tässä wähemmälläkin.----Tyynny nyt
+jo ... ihmisetkin tuolla...' alkoi hän wihdoin tyynnyttää; tuntuipa
+siltä kuin minun silloinen tilani olisi käynyt hänelle sääliksi.
+
+Wihdoin tyynnyin minä ja todellakin rupesi hän nyt minua hywästi
+kohtelemaan.
+
+Niinkuin hän oli aikonutkin, oli hän torpasta saaduilla rahoilla
+pitänyt kauppaa, mutta semmoista, joka nielasi wihdoin koko torpan
+hinnan. Hän oli, näette, ostanut wiinaa kaupungista summissa,
+kuljettanut sen työpaikoille metsiin, jossa hän sitä sitten pitkin
+linjaa myöskenteli toisille työmiehille. Hywän aikaa oli se
+menestynytkin, mutta eihän semmoinen tawara kauan salassa pysy.
+
+Eräänä kertana oli hän noutanut koko kuorman wiinaa ja ruwennut sitä
+taaskin metsässä myöskentelemään. Kun hän oli itsekin ryyppymies, oli
+hän tullut juowuksiin ja silloin ei ollut tietysti waromisesta paljon
+haaraa. Suuri miesjoukko kokoontui yhteen ja wiinaa annettiin waan
+wapaasti, mutta wiimein juopuiwat kaikki niin, että he huusiwat,
+pauhasiwat, noituiwat, kirkuiwat, teuhasiwat, riiteliwät ja tappeliwat.
+Wihdoin uupuiwat he nukkumaan mikä mihinkin. Mutta lienee heissä ollut
+joku walpaskin, sillä sinä yönä warastettiin mieheltäni kaikki rahat
+puti puhtaaksi.
+
+Nimismies kun kuuli, minkälaista mellakkaa on pidetty, arwasi kohta
+asian oikean laidan. Hän rupesi haeskelemaan metsistä tuon metelin
+lähdettä eikä kauan wiipynytkään, ennenkuin hän löysi mitä wielä
+jälellä oli. Itsestänsähän on arwattawa, että hän otti heti tawaran
+takawarikkoon. Koettipa hän saada selwille sen omistajankin, mutta
+siinä ei hän onnistunut, sillä kaikki oliwat niin yksineuwoisia, ett'ei
+asiasta tullut tolkkua."
+
+"Puhuiko miehenne nämät kaikki teille?" kysyin.
+
+"Ei, sitä hän ei tehnyt. Hän päiwitteli waan, kuinka kehnosti hänen on
+käynyt, kun hän pudotti kaikki rahansa.--Ei, ei hän totuutta sanonut,
+muilta minä ne tiedot urkin. Minä en uskaltanut sanoa mitä minä asiassa
+tiesin, mutta sydämeni oli tuskasta haljeta. Sinne oli mennyt torppa ja
+torpan hinta--monta hikeä, wäkeä ja wäsyä, ja nyt rupesin oiwaltamaan,
+ett'ei ikänä ole enään omaa kattoa pääni päällä.
+
+Talwi oli juuri tulossa. Useita kowia pakkas=öitä oli ja lunta alkoi
+sadella. Maatyöt oliwat rautatiellä läpeensä tehdyt ja nyt ruwettiin
+wedättämään hietaa radalle. Mieheni oli wahinkonsa jälkeen työllään
+ansainnut niin paljon rahoja, että hän kykeni niillä ostamaan
+hewoskopukan. Hän rupesi esittelemään minulle, että jäisin sinne hänen
+kanssaan yhdessä hietaa wedättämään, sillä käwisihän työ paljoa
+joutuisammasti, kun olisi erityinen hiedan luoja; siten saataisiin pian
+muka tuo wahinko korwatuksi.
+
+Minä en woinut wastustaa hänen pyyntöänsä, sillä olihan siinä
+jonkunlaista hywyyttä----; ja minä taas--toiwoin ja katsoin rohkeasti
+tulewaisuutta silmiin, waikka tunsin, että tuo hywyys oli rakennettu
+walheelliselle pohjalle. Lapsiani minä waan kowin surin, mutta kun minä
+yhtenään heistä hänelle puhelin, hankki hän rahaa, jonka lähetin
+kirjeessä hoitajille pyynnön kanssa, että he hywästi heitä hoitaisiwat.
+
+Rekikeli oli nyt tullut. Minä sain uudet kengät, sillä enhän muuten
+olisi kyennyt ulkosalla liikkumaan. Ajomiehiä ja hewosia kokoontui
+tuohon jättiläistyöhön kaikilta maailman suunnilta. Talot täyttyiwät
+miehistä ja hewosista, niin ettei niissä ollut käden eikä jalan sijaa;
+kaikki kylien riihetkin oliwat majamiehiä täynnä. Silloin ei ollut
+suurta erotusta yöllä ja päiwällä, sillä melkein samanlainen huuto ja
+pauke kuului läpeensä kaiket ajat.
+
+Mekin ryhdyimme innolla työhön. Yötä päiwää koimme olla liikkeellä; ei
+muuta wäliä pidetty kuin se, mitä hewonen tarwitsi syödäkseen. Silloin
+aina uinahdettiin kuin lintu oksalla ja sitten taas lähdettiin. Woi
+kuinka hauskalta se kuitenkin tuntui, sillä olihan se ikäänkuin uusi
+elämä olisi todellakin alkanut kajastaa eikä mikään silloin tuntunut
+raskaalta.
+
+Tällä tawalla olimme kolme kuukautta ponnistelleet. Kumma kyllä, mutta
+totta on, ettei mieheni koko sillä ajalla paljon ryyppinyt. Lieneekö
+hän mielessään pitänyt wiimeistä isoa wahinkoansa wai lieneekö
+kaihtenut minua?
+
+Kun olimme nuo kolme kuukautta olleet säästäwäisiä ja ahkeroita, olimme
+ansainneet koko lailla rahoja,----hywä uuden elämän alku...
+
+Eräänä kertana rupesi mieheni innokkaasti esittelemään, että minä
+lähtisin nyt kotipuoleen.
+
+'Emmekö lähde nyt jo yhdessä pois täältä?' sanoin minä.
+
+'En minä wielä lähde, minä tienaan täällä wielä enemmän kokoon. Mene
+sinä nyt jo ennakolta lasten luoksi', sanoi hän, ja samassa antoi hän
+wähän rahaa minulle matkakustannuksiin.
+
+'Anna nyt kaikki rahat minulle, minulla pysywät ne tallella', pyytelin
+minä.
+
+'En minä anna, minä tarwitsen niitä', sanoi hän kylmästi.
+
+'Emmehän me siellä kauan elä, kun kaikki entinen on loppunut',
+muistutin minä.
+
+'Kyllä minä täältä lähetän tarpeen mukaan; mene waan nyt kotiin,
+kyllähän minäkin täältä tulen', sanoi hän.
+
+Minä lähdin nyt jalkasin tallustelemaan kotia kohden, mutta mieleni
+tuntui niin kummalliselta. Miks'ei hän myös lähtenyt kotiin? Miks'ei
+hän antanut enemmän rahaa tahi kaikkia rahojansa, waikka ne olisiwat
+minulla paljoa paremmassa tallessa olleet...? Mikä into hänelle tuli
+nyt minua niin kiireesti kotiin toimittamaan? Nämät kysymykset soiwat
+alati sydämmessäni yksinäni käydä tallustellessani pitkiä talottomia
+taipaleita.
+
+Rampana ja wäsyneenä pääsin wihdoin kowain ponnistusten perästä kotiin.
+En kertaakaan koko pitkällä matkalla ollut askeltakaan hewosen reessä
+jalkojani lewäyttänyt, enkä ainuttakaan särwin pisaraa kuiwuneen kielen
+kostukkeeksi ostanut, ja sentähden oli minulla kotiin päästessäni
+tallessa joka ikinen penni, mitkä lähteissäni sain mieheltäni, ... ei
+auta tuhlaaminen minkä kowalla työllä on saanut ansaituksi.----Woi hywä
+Jumala kuinka lapsiraukat oliwat mielissään ja iloissaan kun minä tulin
+kotiin.----Mikäs se oli, jokohan juna tulee?"
+
+"Ei se ollut junan wihellys, poikaset siellä waan kouriinsa
+puhaltelewat; kertokaa waan loppuun asti", sanoin minä.
+
+"Siellä minä elelin lasteni kanssa, tein työtä mitä woin, toiwoin ja
+odotin miestäni, kirjettä tahi rahaa; mutta wiikko wiikon, kuukaus
+kuukauden perään kului, eikä kuulunut mitään. Näin kului aika kauheassa
+epätiedossa ja odotuksessa syyspuoleen kesää. Nuorin lapseni oli
+kuollut juuri ennenkuin mieheni luokse lähdin, mutta nyt sain toisen
+sijaan ja se teki tilani kaksinkerroin ahtaammaksi, kun en päässyt
+mitään ansaitsemaan.
+
+Kun lapsi oli noin kuuden wiikon wanha, tuli taasenkin eräs tuttu mies
+rautatien työstä kotiinsa. Hän kertoi nähneensä mieheni täällä
+Perärajalla, ja että hän on juonut kaikki ansionsa niin tarkkaan,
+ett'ei hänellä ole siiwoja waatteitakaan enään päällänsä; ja--woi
+hirweää!--että hänellä on..."
+
+"Että hänellä on,--mikä hänellä on?"
+
+"Hän sanoi, että miehelläni on toinen----waimo", sanoi hän ja loi
+turwottuneista ja weristyneistä silmistänsä minuun semmoisen katseen,
+että olisi luullut hänen sydämmensä muljahtaneen silmäkuopista
+näkösälle.
+
+"Toinen waimo! Kuinka se on ollut mahdollista?" sanoin minä hämilläni
+ja tietämättä mitä oikeastaan sanoin.
+
+"Eihän se ole oikea waimo tuommoinen waan... Kun minä sen kuulin, en
+enään woinut pidättää itseäni. Minä möin kaksi parasta hamettani ja
+huiwiani mitä minulla wielä jäljellä oli. Niistä saaduilla rahoilla
+palkkasin lapsilleni hoitajan, ja kun rautatietä myöten pääsi jo
+kulkemaan, hankin itseni rautatien warrelle ja tulin työjunassa sitten
+tänne."
+
+"Kuinka se miehenne tykö meno sitten käwi?"
+
+"Kun minä lähenin sitä huonetta, jossa mieheni sanottiin majaa pitäwän,
+tapasi minut semmoinen wawistus ja ahdistus, että joka luunsolmuni
+tärisi. Sydämmeni löi niin ankarasti, ett'en kuullut mitä eräs
+porrasten edustalla wastaantulewa mies minulle sanoi. Jalkani oliwat
+niin herwahtaneet ja woimattomat, ett'en woinut portaita nousta muutoin
+kuin nelinkontin.
+
+Ilta oli jo niin pimeä, että walkeata tarwittiin huoneissa. Siitäkin
+huoneesta näkyi walkea ja se osoitti että työmiehet oliwat jo warmasti
+tulleet työstä.
+
+Kun minä tulin porstuaan ja yritin tarttumaan awaimeen, saadakseni owen
+auki, ei ollut minulla siihen woimaa. Kauan sain tyynnyttää ja
+waikittaa sydäntäni, ennenkuin sain tuon kylläkin heikon lukon auki
+kierretyksi.
+
+Kun astuin huoneeseen, huomasin minä heikon, läkkipellistä tehdyn
+lampun walossa, että huoneessa oli mies ja nainen; miehen tunsin heti
+omaksi miehekseni. He istuiwat huoneen perällä, höyläämättömistä
+sahalaudoista neljän paalun nenään tehdyn pöydän tapaisen ääressä,
+missä myös tuo himeä lamppu paloi. Pöydällä oli melkein täysinäinen
+wiinapullo, ja kahwipannu oli takan liedellä, missä kytewä walkea palaa
+kitisi, päästämättä ainuttakaan liekin leimausta. Kaksi täysinäistä
+kahwikuppia höyrysi pöydällä, josta mieheni oli juuri toisen puolen
+juonut. Minä näin, että hän oli ennestäänkin humalassa, mutta hän kaasi
+pullosta kahwin sekaan ja alkoi sitä seosta ryyppiä; nainen joi
+kahwinsa siltään loppuun.
+
+Himeä walo jätti owenpuolen niin hämäräksi, ett'ei minua tunnettu.
+
+'Kuka siihen owenpieleen tuli? Joku akka kai. Mitä sinä täältä haet?'
+sanoi mieheni.
+
+Minun sydämeni tykytti kowemmin, polweni notkuiwat enemmän ja minä
+lähdin suonenwedon tapaisesti käydä horjumaan pöytää kohden, tietämättä
+oikeastaan mitä tein.
+
+'Rakas Heikki! Ethän sinä tullutkaan, etkä kirjoittanut', sommersin
+minä ja lewitin käteni tarttuakseni hänen kaulaansa.
+
+Hän hypähti ylös niinkuin käärmeen pistämänä ja työnsi tuimalla
+sysäyksellä minut pois luotaan, niin että olin siitä wähällä kaatua.
+
+'Eikö se wielä ... kyllä minä sinulle kirjot ... et minua wasta...'
+kuulin minä hänen katkonaisesti ja wihasta kähisewällä äänellä sanowan.
+Mitä sitten tapahtui, on minulle tietämätön, sillä minä olin pyörtynyt.
+
+Kun minä toinnuin horrostilastani, oli jo päiwä. Minä olin makaamassa
+samassa huoneessa, sahalaudoilla seinään lyötyjen piittain päälle
+naulaamalla kyhätyllä lawalla, missä oli hienoksi kuluneita oljen
+pehkuja pehmitteenä ja likaisia waateryysyjä pään alla. Outo nainen
+istui wieressäni, huuhdellen päätäni kylmällä wedellä.
+
+'Missä Heikki on?' oli ensimäinen kysymykseni, kun woin puhua.
+
+'Olkaa nyt waan huoletta! Te tarwitsette lepoa. Haluatteko mitään?'
+sanoi nainen, ja hän tarjosi minulle jotakin juotawaa. Kieleni ja
+sydämmeni oli niin kuiwa että luuli niiden pakahtuwan; minä join hywän
+siemauksen, sitten waiwuin taas alas.--
+
+Wiikon päiwät olin minä maannut--niin sanottiin--kun minä toinnuin
+täydellisesti. Ensimäinen kysymykseni oli taas Heikin perään. Kun he
+huomasiwat minun jo niin paljon woimistuneen, että woin waaratta
+totuuden kuulla, selwitettiin minulle, ett'ei Heikkiä ole sen koommin
+nähty eikä kuultu, kuin hän silloin owesta ulos töytäsi. Kartanolla oli
+hän mennessään tawannut erään työtowerinsa, ja tälle oli hän sanonut
+menewänsä niin kauwas, ett'ei kuu kuule eikä päiwä näe!"
+
+"Ja niin hän meni?"
+
+"Ja niin hän meni, huolimatta wähääkään minusta ja lapsistaan."
+
+"No, weikö hän tuon toisen mukanaan?"
+
+"Ei, hän jätti meidät molemmat."
+
+"Kylläpä tuo toinenkin on jonkunlainen otus."
+
+"Ei hän ole niinkään huono ihminen. Hän se oli ollut ensimäinen minua
+hoitamaan pyörtymiseni aikana. Pitkällisen horroksissa oloni aikanakin
+oli hän myös usein minua hoitanut, ja olisi sitä läpeensäkin tehnyt,
+waan oli peljännyt minun wihojani; hän se oli erään rautatien työmiehen
+waimon palkannut minua hoitamaan.
+
+Kun minä kuulin kaiken tämän, käsketin minä hänet luokseni.
+Kainostellen, peloissaan ja häpeillen tuli hän, mutta kun minä ojensin
+hänelle ystäwällisesti käteni, purskahti hän katkeraan itkuun, ja siinä
+itkimme sitten yhdessä epätoiwon kyyneliä.
+
+Kun todellisuus aukeni silmieni eteen, tulin minä paljoa heikommaksi.
+Myötäänsä tuo toinen istui nyt minun wuoteeni wieressä ja hoiteli
+minua. Haikealla mielellä kertoeli hän, kuinka kamalasti hänkin on
+petetty. Mieheni oli hänelle kunniansa kautta wakuuttanut olewansa
+naimaton mies ja tahtowansa naida hänet, kun waan kerran kirjat saadaan
+tänne.
+
+Wiikon päiwät sairastin minä wielä, mutta lapset oliwat aina
+mielessäni. Kun woimistuin niin paljon, että kykenin, waikka
+heikkonakin, matkalle, lähdin rientämään heidän luoksensa, ja tässä nyt
+olen."
+
+"Paljon olette kärsinyt", sanoin minä, ja sywä huokaus puhkesi
+rinnastani.
+
+"Paljon", sanoi hän tuskin kuultawasti.
+
+Minä satuin silmäämään hänen kaswoihinsa. Suonenwedon tapaisia
+wärähtelemisiä näkyi niissä ja koko hänen ruumiinsa wawahteli.
+Yht'äkkiä kaatui hän, puristi kätensä nyrkkiin ja waahtopureet
+rupesiwat pursuamaan suusta; hän oli kaatumawikainen. Me riensimme
+hänen awuksensa, waromaan, ett'ei hän saisi loukata itseään. Huiwit
+waluiwat pois hänen päältänsä. Silloin huomasimme otsan ylipuolella
+hänen päässään ison haawan.--Kauan ei kestänyt tuo taudin puuska,
+ennenkuin hän tointui.
+
+"Teidän päässännekin on suuri haawa", sanoin hänen toinnuttuaan.
+
+"Nämät molemmat minä sain wiimeisiksi lahjoiksi mieheltäni. Jollakin
+aseella löi hän tämän haawan päähäni; siitä lyönnistä kaaduin ja
+pyörryin minä... Siitä sain myös kaatumawian; ei minulla ole ennen tätä
+ollut", sanoi hän ja pillahti katkeraan itkuun.----Waimo-parka!--
+
+Junan wihellys kuului nyt ja pian tuli se pihisten ja puhisten
+asemapaikalle.----Waimo parka!
+
+Sade ei ollut wielä lakannut, waan pikemmin yltynyt. Me ohjasimme
+waimon awonaisen lastiwaunun luo ja toimitimme hänet siihen, sillä
+yhtään kattowaunua ei junassa ollut. Hän hytkähti istualleen jonnekkin
+laatikkojen kulmaukseen, ja nosti päällimmäisen hameensa päänsä yli
+suojakseen. Minä menin toiseen päähän junaa, jossa oli muutamia
+muitakin miehiä; mutta koko aikana en woinut olla ajattelematta ja
+katsomatta tuota turwatonta ja kärsinyttä naista.
+
+
+
+II.
+
+Niin. Se on tosi: tästä ei tule rauta=waimo, waan rauta=morsian, mutta
+owathan he jo jokseenkin yhtä maata.
+
+Ensimäiseltä asemalta nousi useita henkilöitä samaan waunuun, jossa
+minäkin olin. Heillä oli muassaan kaikenlaista kamaa, jota itsekukin
+tulija huolellisesti sijoitteli omaan kokoonsa. Usealla heistä oli
+säkissä joku kowa ja isonlainen esine, joka kowasti kumisten kolahteli
+waunun pohjaa wasten, kun he niitä kokoihinsa nakkeliwat. Juna meni
+sillä kerralla likimmäiseen kaupunkiin saakka ja wähin tutkimisin
+selkeni minulle, että nuot säkeissä olewat kowat esineet oliwat tyhjiä
+lekkereitä, joilla piti tuoda kaupungista wiinaa.
+
+Heidän joukossaan oli eräs siististi puettu nuori pari, mies ja nainen,
+jotka näyttiwät wasta naineilta tahi ainakin kihlaantuneilta. Heillä
+oli muiden kapineidensa joukossa iso ja uuden uutukainen, lukollinen
+matkasäkki, joka oli miehen hallussa; nainen kantoi kädessään
+messinkilukkoista pienempää matkataskua, tuommoista, jota hienot naiset
+tawallisesti pitäwät matkoissa mukanaan; myös heilläkin oli tuo säkissä
+olewa kumisewa astia. He asettuiwat erilleen muista, toiseen päähän
+waunua, eiwätkä näyttäneet wälittäwän muista waunussaolijoista mitään,
+sillä he näkyiwät saawan hupinsa toisistansa. He oliwat siroja ja
+kauniita ihmisiä, parhaassa nuoruuden kukoistuksessaan. Kun heidän
+kaswojensa piirteet oliwat päälliseksi niin wiattoman näköiset, ett'ei
+niissä näkynyt minkäänlaista kärsimisen, surun, wilpin tai petoksen
+merkkiä, eikä mitään semmoista, joka olisi wiwahtanutkaan
+wastenmieliseltä, niin tunsin minä myötätuntoisuutta heihin heti ensi
+näkemälläni.
+
+Waunuun tuli samalta asemalta eräs tuttawani; hän istui samaan ryhmään,
+mihin minäkin olin itseni sijoittanut.
+
+"Keitä owat tuo nuori herraswäki, jotka istuwat toisessa päässä
+waunua?" kysyin minä tuttawaltani, sillä en minä osannut muuta otaksua
+kuin että he owat joitain herrassäätyläisiä.
+
+"Eiwät ne ole mitään herroja", sanoi tuttawa huolettomasti.
+
+"Mitäs sitten?"
+
+"Onpahan eräs rautatien seppä täältä."
+
+"Olkoonpa waikka waan seppä, mutta sangen siisti ja miellyttäwä mies
+hän on", sanoin minä melkein tietämättäni.
+
+"On, komea mieshän se on----onhan se", sanoi tuttawani. "Ja sangen siiwo
+mies", jatkoi hän towin waitiolon perästä.
+
+"Onko tuo nuori nainen hänen waimonsa?"
+
+"Ei, ei se ole."
+
+"Sisarko?"
+
+"Eipä sisarkaan."
+
+"No tottapa hän joku on; morsian, wai?"
+
+"Oikein arwattu, hän on joku; ja totta puhuen, on hän morsian;
+arwasittepahan wiimein", sanoi hän nauraa wirnistellen.
+
+"Onko sulhanen teidän pitäjästä kotoisin?"
+
+"Eikä ole."
+
+"Mistä hän on?"
+
+"Hän on----en minä tällä kerralla häntä muista."
+
+"Entä morsian, onko hän teidän pitäjän lapsia?"
+
+"Ei hänkään; hän on tullut sieltä, mistä seppäkin on kotoisin;
+lapsuuden ystäwät kuuluiwat olewan."
+
+"Matkustawatko he nyt kotipuoleensa?"
+
+"Eiwätkä matkusta. He owat täällä kuulutetut ja kohta he wihitäänkin;
+menewät nyt kaupunkiin hääwarustuksia noutamaan", selwitteli tuttawani.
+
+Meidän puheemme loppui siihen, sillä minä olin saanut tietää kaiken
+sen, mitä halusinkin. Minä katsastin tawasta heitä--noita nuorikoita,
+jotka oliwat menossa hääwarustuksia noutamaan. Terweyden puna hehkui
+heidän kaswoiltansa ja koko heidän olemuksensa näytti sisältäwän elämän
+halua, toiwoa ja luottamusta. Monenkaltaisia mielikuwituksia pyöri
+mielessäni ihmisten pyrinnöistä, unelmista, toiwoista ja ...
+pettyneistä toiwoista,--iloista ja suruista. Olihan syytäkin tämmöisiin
+mietelmiin, sillä olipa kumpaakin edessäni.----Woi kuinka
+erikaltaisilta näyttiwät nuot nuoret tuossa, ja tuo toisissa waunuissa
+yksinään kykkiwä, miehensä hylkäämä nainen. Mikä erikaltaisuus ja
+kuitenkin niin paljon yhdenkaltaisuutta.--
+
+Näitä keskustellessa ja mietiskellessä kiiti juna eteenpäin ja pian oli
+se siinä määräpaikassa, mihin minun oli jääminen. Ennen waunusta
+poismentyäni tuli morsiuspari esittelemään minulle itseänsä. Niin kauan
+kuin silmä kantoi, katsoin minä tuota onnetonta, sortunutta waimoa ja
+noita onnellisia nuorikoita.
+
+Yö oli puolessa, kun minä pääsin määräpaikkaani. Ei ainuttakaan ihmistä
+näkynyt liikkeellä. Yksinäni käwelin Pohjolan waloisana ja kauniina
+kesäyönä, sillä kaikki ihmiset oliwat lepäämässä päiwän kuorman ja
+helteen perästä. Uljaat kaswit rehottiwat uhkeina kaikkialla,
+kohotellen itseänsä taiwasta kohden, wastaanottaakseen lehdillään yön
+wiileyden wirkistäwää woimaa. Kaikki tuo oli niin ihanaa ja jaloa, että
+unhotuin itsekin luonnon ihanaan helmaan, enkä hakenut itselleni kyljen
+sijaa koko yönä.
+
+Kun aamu tuli ja ihmiset nousiwat ylös, aloin toimitella niitä wähäisiä
+asioita, mitä minulla oli siellä ajettawana.
+
+Junan piti palata sinä päiwänä kaupungista, sentähden menin jo
+waraselta asemapaikalle, ett'en missään tapauksessa hiljastuisi.
+Työmiehet oliwat kaikkialla parhaaltaan työssä ja paitahihasillaan
+tekiwät he hikoillen kowaa, ruumiillista työtä. Kylän poikaset oliwat
+kokoontuneet asemalle. He pitiwät keskenään jos jonkunlaista iloa ja
+leikkiä, ja minä katselin syrjästä heidän menoansa. He puhalteliwat ja
+wihelteliwät kämmeniinsä juuri kuin höyryhepo, kaikilla niillä
+äänenlaaduilla, miten sekin kussakin tilaisuudessa wiheltelee; toiset
+taasen surittiwat ja wiserteliwät niinkuin konduktööri tekee
+lähtömerkkiä antaessaan. Minua oikein ihmetytti, kuinka poikaset
+kaikkialla oliwat niin pian oppineet luonnollisilla koneillansa niin
+jäljittelemään noita rautatien ääniä. Siinä oli useita ihmisiä, jotka
+odottiwat junan tuloa. Tyyyy-ty, kimahti taasen yht'äkkiä ja moni
+odottaja huudahti: "nyt juna tulee, ääni kuuluu". Siinä aiwan lähellä
+oli seisomassa kattopäällisiä tawarawaunuja; niiden takaa juoksahti nyt
+poikanen nauraa wirnistellen, tarkastelemaan, minkä waikutuksen hänen
+petossignaalinsa oli tehnyt.
+
+Niin, wihdoinhan juna tuli, ja siinä odotin tuttawiani tulewaksi.
+Asetuin aseman edustalle tähystelemään jok'ikistä awonaista, rautatien
+tarpeilla kuormitettua waunua, ja oikein, siinähän ne tuttawani
+tuliwatkin! Iloisesti he noikkasiwat minulle hywää päiwää ja
+wiittoiwat, junan wielä liikkeellä ollessa, niinkuin hywälle ystäwälle
+ainakin, että tulisin heidän waunuunsa, missä he ratakiskojen päällä
+istuiwat. Tuo kaupungista palaawa sulhoisparikin wilkutti silmää
+minulle niin ystäwällisesti. Olihan aiwan luonnollista, että oitis
+nousin siihen waunuun, jossa hekin oliwat, tekemään taasenkin seuraa.
+
+Kun siinä odotimme junan lähtöä, rupesi taas satamaan wettä taiwaan
+täydeltä. Semmoisessa ratakisko=waunussa ei ollut minkäänlaista kattoa
+ja sentähden koimme istua kykkiä sateen käsissä missä parhaiten
+taisimme.
+
+Heti junan tultua kummastutti minua, kun tuo morsiuspari asusteli
+erillään toisistansa; kun juna lähti liikkeelle, sijoittuiwat he nytkin
+eri haaroille. Morsian istui toisessa päässä waunua jonkun
+naula=laatikon päällä, suojaten siinä sateenwarjolla itseänsä; siihen
+oli myös kaikki heidän kaupunkituliaisensa rowittu. Sulhanen asettui
+aiwan toiseen päähän waunua, waunun korkean ja ainoan päälaidan wiereen
+seisomaan, ja siinä hän seisoi liikahtamatta. Kummallakaan heistä ei
+ollut sitä nuoruuden iloista hilpeyttä, josta he mennessään niin
+palawasti hehkuiwat, waan kumpikin heistä oli synkkä ja alakuloinen.
+Koetin useat kerrat saada heidän kanssaan keskustelua wireille, mutta
+turhat oliwat yritykseni, sillä puhetta ei waan syntynyt.
+
+Kappaletta ennen kuin juna tuli siihen pysäyspaikkaan, mihinkä heidän
+piti jäädä, tuli sulhanen minun luokseni, ja nyt hän oli niin iloinen,
+puhelias ja hilpeä, että minua oikein ihmetytti. Minä huomasin, että
+morsiankin tuli iloisemmaksi; wähitellen wetäysi hän meitä lähemmäksi
+ja koetti tawasta jotakin sanoa meidän puheemme wäliin, mutta
+huomaamatta, wastaamatta näyttiwät ne sulhaselta jääwän. Minä koetin
+kaiken tawoin saada poistetuksi nuo synkät warjot, jotka oliwat heidän
+kauniille kaswoillensa laskeuneet: toiwotin heille onnea ja iloista
+häiden wiettoa, ja mitä muuta semmoista hywää waan suinkin keksin,
+yhteisesti he kiitteliwät noista hywänsuowista toiwotuksistani, mutta
+mitään muuta yhteistä ei heidän puheessaan ollut.
+
+Juna tuli juuri nyt asemapaikalle. Mitään käytäwää ei ollut wielä
+keskentekoisella asemalla, rata oli waan pengerretty koko joukon
+ylemmäksi muuta maata.
+
+"Lähdetään nyt pois!" sanoi morsian, läheten sulhastansa.
+
+"En minä lähde sinun kanssasi koskaan, en, en, en", sanoi sulhanen
+tuimasti ja äkkiarwaamatta.
+
+Me hämmästyimme kaikki, mutta morsian kaikkein enimmän.
+
+"Hywä Jumala! mikä sinulle nyt tuli? Kuule!" sanoi morsian murtuneella
+äänellä ja otti hänen käsipuolestansa kiinni.
+
+"Mikäkö minulle tuli...? Ei minulle mikään nyt tullut, se on tullut jo
+aikaa mikä on tullut. Minä olen kauwan jo päättänyt tämän tehdä ja nyt
+minä sen teen;--minä en lähde sinun kanssasi, saat mennä mihin tahdot",
+sanoi sulhanen ja riuhtasi itsensä morsiamestansa irti.
+
+Koetimme häntä tyynnyttää, waikittaa ja puhella hänen
+welwollisuuksistansa, mutta hän raiwostui yhä enemmän ja silloin
+huomasimme hänen olewan juowuksissa.
+
+Päätänsä myöten hyppäsi hän nyt tuosta korkeasta waunusta sywään radan
+wierustaan. Maahan pudotessaan meni hän ylenkuppuraisiaan, mutta pian
+oli hän pystyssä. Ensimäiseksi työkseen löi hän kiween murskaksi
+powitaskussaan olewan pullon. Koetimme kehottaa häntä, että hän tulisi
+ottamaan waunussa olewat tawaransa, mutta niistä huoli hän wiisi,
+möykkäsi ja teuhasi waan.
+
+Morsian pillahti katkeraan itkuun ja hänkin tahtoi syöksyä waunusta
+alas. Luulimme hänen taittawan niskansa ja tarjosimme hänelle apua,
+mutta sitä ei hän joutanut odottamaan. Ihme kumma! ei hän edes
+kaatunutkaan maahan pudotessaan. Itkussa suin riensi hän hillitsemään
+raiwostunutta sulhoansa, mutta mitäpä heikko nainen woipi juopuneelle,
+raiwostuneelle miehelle.
+
+Me nostelimme waunusta pois heidän tawaransa, mutta tuo säkki, jossa
+mennessä oli tyhjä astia, oli nyt paljon raskaampi; siinä oli
+hääwarustuksia. Tuo kiiltäwä, suurehko matkalaukku oli myös täyteen
+pinkattu ja tuntui sekin raskaalta. Heti kun sen saimme maahan, otti
+sulho sen kantimista kiinni ja aikoi ropsia sitä ympärillään olewiin
+kiwiin. Pian alkoi sieltä roiskua jotakin märkyyttä, mutta siitä
+innostuneena pieksi hän laukkua sitä raiwokkaammasti kiwiin. Tuota teki
+hän niin kauwan, että laukku latistui niin, ett'ei siellä ollut enään
+muuta kuin helisewiä pullon sirpaleita. Siellä oli hienompia hääjuomia
+ja niin niiden nyt käwi. Hän olisi särkenyt ja murskannut kaikki, mutta
+muut ihmiset estiwät hänet siitä ja hädin tuskin saatiin tuo säkissä
+olewa täysinäinen astia hänen raiwoltansa warjelluksi.
+
+Siinä rautatien ojassa oli paljon wettä. Meuhatessaan kommeltui
+sulhanen kumoon tuohon ojaan. Siellä hän piehtaroitsi ja rypöi sen
+lyhyttä, tämän pitkää. Sieltä noustessaan oli hän kuin rapakossa
+rypenyt sika. Kyllä oliwat nyt kauniina kauniin sulhaisen kauniit
+waatteet!
+
+Koetettiin joukonmiehissä häntä tyynnyttää ja hillitä, mutta kaikki oli
+turhaa. Itkien ja rukoillen koki morsiankin tehdä kaikki mitä suinkin
+woi, mutta häntä ei sulho kärsinyt mailla halmeillakaan, työnsi waan
+pois tyköänsä, eikä sanonut tahtowansa häntä nähdä enään koskaan.
+
+Siinä lähellä oli metsää. Sydämmen pohjasta itkien lähti morsian
+wihdoin käwelemään sitä kohden. Aiwan lähellä oli komeita,
+monenwäriseksi maalattuja, wankkoja taloja. Miks'ei hän niitä kohden
+käwellyt? Hän kai häpesi, mutta mitä hän häpesi? Häpesikö hän itseänsä
+wai sulhoansa waiko--ihmisiä?--Kenties kaikkia yhteensä. Oliko hänessä
+itsessänsä häpeämistä? Ei, mutta hän häpesi itseänsä--muiden tähden.
+Ehkäpä hän meni metsään kewentämään ensikerran eläessään sydäntänsä
+muiden tähden ja häpeämään muiden tähden--niin--ehkäpä.--
+
+Juna lähti nyt ja sinne he jäiwät. Olin kuullut sanottawan, että seppä
+on siiwo mies ja ett'ei hän ole koskaan ennen ollut juowuksissa.
+Silloin nousi mieleeni kysymys: oliko tuo pelkkä sattumus, wai alku
+elämän leikkiin?--Kenties ... olen sitten jäljestä päin kuullut, että
+he kuitenkin wiettiwät häänsä; ja sen johdosta soisin monin kerroin,
+että se tapaus olisikin ollut sattumus waan.
+
+
+
+
+
+SOKEA.
+
+
+Kesäinen aika on. Köyhä waimo kahden pienen poikasensa kanssa istuu
+kylän läpi menewän maantien wieressä. Nuorempi, kuusi ikäwuottansa
+elänyt poika on uppo=sokea; Luojansa oli antanut hänen semmoisena
+syntyäkin; wanhempi pojista leikkasi kahdeksattansa.
+
+Kowa aika oli, sillä Jumala oli nähnyt hywäksi usealla katowuodella
+peräkkäin rangaista koko maata. Huono, akanoista, oljista ja
+petäjäisestä laitettu rawinto synnytti kulkutauteja ja kuoleman enkeli
+hiipi hiljaa näljästä ja taudista horjuwain haamujen seassa, niittäen
+wähällä waiwalla runsaan saaliin, sillä wähäwäkiset oliwat horjuwat
+saawutettawat. Tuon hiljaisesti, mutta warmasti liikkuwan
+kuolon=enkelin katkaisewan wiikatteen iskun alle sattui waimon mieskin,
+ja hän seurasi niitä lukemattomia, joita sama isku oli ennen kohdannut.
+Murheesta rasitettu waimo ei woinut työllään elättää itseään ja
+lapsiansa, warsinkaan kun ei ollut mitään työtä saatawissa, ja
+sentähden oli hänen täytynyt turwaantua kaikkein katkerimpaan elämisen
+keinoon, armoleipään. Semmoisella retkellä oli hän juuri nytkin, ja
+talosta taloon kulki hän almua anellen. Siellä sai hän useinkin kuulla
+kowia sanoja, ja niitä kuullessaan itki hän, että oli wedeksi sulaa.
+Semmoista oli hän wiimeisessäkin talossa kuullut, ja sentähden istui
+hän tuossa maantien wieressä sydäntänsä wuodattamassa.
+
+Waikka sallimus oli nuorempaa poikaa niin kowasti kohdellut näön
+suhteen, oli se runsaammasti hänelle jakanut muita lahjoja. Lukuun
+ottamatta terwettä ruumista ja teräwää, wilkasta sielua, oli hänellä
+tawattoman kaunis ääni. Kristillinen äiti oli pojalle opettanut ulkoa
+melkein kaikki wirret, ja nuotit oppi hän niihin kerran kuultuansa.
+Näitä pojan hywiä lahjoja käytettiin wälikappaleina armoleipää
+anellessa, sillä heti taloon tultua weisasi tämä kauniilla, wähän
+wäräjäwällä, surullisen wiehkeällä lapsen=äänellänsä owipielessä jonkun
+wirren wärssyn. Weisaaminen teki kuulijoihin erilaisen waikutuksen,
+aina sen mukaan, minkälaisella asteella kunkin kuulijan sisällinen
+ihminen oli: wälisti se synnytti pilkkaa ja iwaa, wälisti taas sywintä
+myötätuntoisuutta ja sääliä.
+
+Wankka oli talo, jossa wiimeksi käytiin. Selwiä leipämöykkyjä makasi
+myötäänsä talon pitkällä ja walkoiseksi pestyllä petäjäisellä pöydällä
+läpi katowuosien, waikka läpeensä muualla syötiin olkia ja petäjää.
+Monen hywän wuoden säästetyt wiljawarat riittiwät talossa koko
+katowuosien ajaksi.
+
+Senkin talon owipieleen tultuansa weisasi sokea poika tawallisuuden
+mukaan wirren wärssyn. Kun wärssy oli loppunut, kuului isännän kolea
+ääni:
+
+"Luuletteko tuolla kujeellanne woiwanne laiskuuttanne peitellä?"
+
+"Mitäpä ne tämmöiset työllänsä saawat, semminkin kun ei ole
+minkäänlaista työtä", rohkeni waimo pahan mielensä seasta sanoa.
+
+"Työtä on aina tekewällä, unta makaawalla, mutta halua puuttuu",
+pitkitti tyly isäntä.
+
+"Älkää, hywä isäntä, noin kowasti puhuko; me emme tahdo mitään, sillä
+omaannehan kiellätte ... me emme ole itse syypäät onnettomuuteemme ...
+mutta kun mies kuoli ja sentään tekisi mieli elää...", sanoi waimo ja
+pillahti katkeraan itkuun.
+
+"Senhän minä tiesinkin ... sehän se on wiimeinen keino ... waiwaisilla
+kakaroillanne, joita kyllä olette mestarit latomaan, koetatte
+laiskuuttanne peitellä--kyllä minä teidät tunnen. Wai ette ole syypäitä
+... tekisitte työtä ... hywä isäntä! wai niin ... mutta ei minusta
+millään tawalla tule niin hywää, että laiskoille mitään antaisin.--Ei
+näille sitten saisi puhuakaan ... pötkikää tiehenne ja paikalla",
+pauhasi isäntä, ärtyneenä waimon oikeutetusta puheesta.
+
+Murheellisena ja murtuneella sydämmellä wetäysi waimo lastensa kanssa
+talosta pois. Hänen näljästä ja murheesta riutuneet woimansa eiwät
+myöntäneet hänen pitemmälle mennä lewähtämättä kuin tuohon tienwiereen,
+johon hän istuutui lepäämään ja sydäntänsä wuodattamaan. Kowin kaiweli
+hänen sydäntänsä ihmisien kowuus ja se syytön sorto, jota hän liiaksi
+usein sai kuulla. Hän muisteli niitä aikoja, jolloin oli paremmat
+wuodet ja jolloin hänen mieswainajansa wielä eli. Ainahan sitä silloin
+joten kuten aikaan tultiin, kun yksissä neuwoin tehtiin työtä ja
+wuowattiin, jos kohtakaan ei silloinkaan kaikesti mäljällä oltu. Nyt
+oli hän kahden lapsen kanssa jäänyt tuetta ja turwatta tylyn maailman
+keskelle näin kowina aikoina, eikä hän tuntenut itsessänsä olewan kykyä
+itsensä ja lastensa henkeä elättämään muutoin kuin anelemalla
+armoleipää. Häntä oli usein herjattu ja sätitty pojan sokeudellakin,
+ikäänkuin se olisi kenen wika. Noita ajatellessansa tunsi hän itsensä
+kowin onnettomaksi ja hyljätyksi. Hänen korwansa rupesiwat suhisemaan,
+ja ajatukset tuntuiwat menewän sekaisin, eikä hän saanut wiimeiseltä
+selwille, oliko pojan sokeus muiden wai hänen wikansa--ehkäpä se oli
+hänen.
+
+Juuri kun waimon ajatukset oliwat sekaumaisillansa, tuli kaksi miestä
+heidän luoksensa. Murheellinen waimo kohotti päänsä ja loi katseen
+tulijoihin. Oli niinkuin kylmää wettä olisi walettu hänen niskaansa,
+niin karsasi kylmä wäre pitkin selkäpiitä; ja oitis selkeniwät hänen
+sekawat ajatuksensa. Hän huomasi heti, että toinen noista tulijoista
+oli saman talon jykeä isäntä, josta he wast'ikään oliwat lähteneet, ja
+tämä näky se hänet sai kylmiä wäreitä tuntemaan ja horroksista
+selwenemään. Molemmat miehet seisoiwat päin tienwieressä istujiin,
+tarkasti katsella tirkistellen heihin, suu makeassa ilwehymyssä. Tuo
+tyly isäntä ei tyytynyt kotonansa antamiin pahoihin sanoihin, waan hän
+tahtoi oikein perinpohjin nöyryyttää nuot laiskat kerjäläiset, kun oli
+huomannut heidän lähelle taloa pysähtywän. Hänen kumppaninsa oli
+talossa silloin kun waimo poikinensa käwi almua anelemassa, mutta hän
+oli kamarissa, ja siksi ei waimo häntä nähnyt. Hänkin oli wankan talon
+omistaja ja selwän leiwän isäntä. He oliwat talon isännän kanssa
+ryypiskelleet, niinkuin yhdenarwoiset kunniassa ja warallisuudessa
+ainakin. Tämän oli isäntä ottanut kumppaniksensa, kun hän lähti noita
+laiskoja nöyryyttämään; molemmat heistä oliwat hywästi pöhnässä;
+molemmilla heillä oli luuta kädessä, jotka he oliwat wartta warten tätä
+retkeä wasten hankkineet.
+
+"Ostakaa, hywät ihmiset, minulta tämä luuta", sanoi tuttu isäntä,
+kohottaen kaupankaluaan köyhää kohden.
+
+"Ja minultakin tämä", säesti toinen.
+
+"En, hywät ihmiset, minä ole mikään ostaja; tunnettehan te minun
+tilani", sanoi waimo surullisesti.
+
+"Ostakaa kuitenkin! Meillä on sokea poika ja muitakin lapsia
+elätettäwinä, jotka nälissään huutawat leipää. Me emme kerjää; me
+olemme työtelijäitä ihmisiä ja elämme työmme ansiosta ... ostakaa nyt
+kuitenkin!" sanoi isäntä sywällä, pilkallisella iwalla ja ikäänkuin
+wiitataksensa, että waimonkin pitäisi työllään elättää itsensä ja
+lapsensa.
+
+"Suokoon Jumala ett'ette itse tulisi sokeaksi", sanoi waimo purskahtaen
+taas katkeraan itkuun, sillä hän oli täysin ymmärtänyt heidän sywän
+pilkkansa.
+
+Tämän kuultuansa rupesi sokea poika heleällä äänellänsä weisaamaan
+n:oa 29 wanhasta Suomalaisesta wirsikirjasta, alkaen toisesta wärsystä.
+Kun ensimäiset säweleet helähtiwät tyynessä kesäilmassa sanojen kanssa:
+
+    "Koska julma jumalaton
+    Wallan pääll' on
+    Täytyy köyhän kärsiä", j.n.e.,
+
+tuliwat miehet yht'äkkiä niin liikutetuiksi, etteiwät he woineet
+paikalta liikkua. Poika weisasi wirren loppuun asti, ja miehet
+seisoiwat siinä kuin kiwettyneet. Kun wirsi loppui, rupesi poika
+murheellista äitiänsä lohduttamaan.
+
+"Älkää itkekö äiti! Nuot miehet owat rikkaita ja ylpeitä, mutta he
+eiwät uskalla tehdä meille pahaa", sanoi hän.
+
+Sitten rupesi hän taas äidillensä lohdutukseksi weisaamaan: "Kaiken
+minun turwan panen, O Herra sanas pääll'" j.n.e. Wähitellen tyyntyi
+äiti, ja miehiltä jäi luutien kaupitteleminen siihen; wähitellen
+wetäysiwät he jotakin mutisten pois.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kymmenen wuotta on kulunut. Sokean pojan äiti on muuttanut sinne, mistä
+kukaan ei ole wielä palannut--maan mustiin multiin hänen waiwansa ja
+murheensa owat nyt loppuneet, eikä kukaan häntä nyt enään ylönkatso
+eikä säti laiskuudella ja sokealla pojalla--tuskinpa muistawatkaan
+ihmiset häntä. Mutta yksi on kuitenkin, joka suree, muistaa ja kaipaa
+poismenuyttä sorrettua ja ylönkatsottua waimoa. Se on sokea poika, joka
+niin tekee. Yksinänsä ja turwatonna on hän nyt maailmassa, sillä poissa
+on nyt se, joka oli niin paljon häntä rakastanut, joka ei ollut häntä
+koskaan sokeudella solwaissut ja joka oli ollut hänelle kaikki
+kaikessa. Äitinsä haudan päälläkin itki hän melkein katkeamatta. Hän ei
+muistanut janoansa, ei nälkäänsä, ei rikkinäisiä ja huonoja
+waaterepaleitansa, eikä ainaista wiluansa. Tämän tähden kuihtui hän
+kuihtumistaan, mutta ei hän huomannut sitäkään eikä hänestä tuntunut
+mikään miltään; hän suri ja itki waan ja hän olisi niin mielellään
+seurannut äitiään tuonen turpeen alle. Wihdoin ottiwat armeliaat
+ihmiset hänestä waaria; he toimittiwat hänen ihmisten ilmoihin ja
+laittoiwat hänelle wälttämättömimmät elämän tarpeet.
+
+Wähitellen haihtui pojan enin suru. Hän oli kehittynyt täyteläiseksi,
+siroksi mieheksi, mutta hänen näkönsä ei ollut siitänsä parannut, sillä
+pimeät oliwat yhä ne walon lähteet, jotka luomisessa oliwat semmoisiksi
+määrätyt. Sama elinkeino tuli hänelle nytkin eteen kuin hänellä
+ennenkin oli ollut, armoleiwän aneleminen. Talosta taloon, kylästä
+kylään kulki hän weisaillen, siten ilmoittaen tarpeensa ja anellen
+armeliasten ihmisten apua. Hänen heleä lapsen äänensä oli muodostunut
+sywäksi ja wahwaksi miehen rinta=ääneksi, mutta kaunis se oli nytkin,
+ja kumisten wyöryiwät pyöreät äänet wahwasta rinnasta. Sokean aisti oli
+teroittunut tuiki teräwäksi ja muisti oli hänellä werraton. Sentähden
+oli hän mierolla kulkiessaan oppinut paljon kertomuksia ja satuja,
+joita hän sitten yönseutuina talossa kertoeli niin eläwästi ja
+luontewasti kuin olisi hän ollut eläwä orja. Niissä paikkakunnissa,
+joissa hän enemmin asusteli, olikin hän aina terwetullut. Kaikki
+kuunteliwat niin mielellään hänen weisuutaan, satujansa ja
+kertomuksiansa; erittäinkin lapset perehtyiwät häneen niin, että he
+häntä oikein ikäwällä odotteliwat. Ja kun he huomasiwat hänen tulewan,
+hyppäsiwät he käsiänsä räpytellen ilomielin toisillensa sanomaan:
+"sokea Matti tulee, sokea Matti tulee"; eipä kummakaan, sillä he
+tiesiwät nyt saawansa kuulla kauniita satuja.
+
+Niissä paikoin oli sokealla jotenkin hywä toimeentulo, sillä ihmiset
+oliwat kernaita holhoomaan häntä. Mutta hänen mieleensä juohtui, että
+hän liiaksi rasittaa yhtä paikkakuntaa, sillä waikka ihmiset oliwatkin
+hywiä hänelle, tuntui se kuitenkin armoleiwältä. Tämä ajatus waiwasi
+häntä yöt päiwät ja saatti hänen mielensä raskaaksi. Hän puhui tuosta
+muillekin ihmisille, mutta waikka kuinkakin he olisiwat koettaneet
+häntä lohduttaa ja tuota tunnetta hänestä pois wieroittaa, ei waan hän
+woinut saada sitä mielestänsä pois wieroitetuksi. Wihdoin kaswoi tämä
+tunne hänessä niin suureen määrään, ettei hän woinut kauemmin itseänsä
+pidättää, waan hän lähti kun lähtikin laajemmille piireille henkeänsä
+elättelemään, ja ihmiset ohjasiwat häntä talosta taloon.
+
+Noilla retkillänsä tuli hän erääseen puhtokuntaan. Sattumalta ohjausi
+hänen askeleensa puhtokunnan wankimpaan taloon. Kun hän pääsi
+owenpieleen, seisahtui hän siihen ja alkoi tawallisuuden mukaan
+weisata:
+
+    "Waikk' täytyy maata monen
+    All' murheen pitkältä,
+    Ja kerjät' edes owen,
+    Syödä leipää kyynelten", j.n.e.
+
+Owea wastapäätä, huoneen perällä, pitkän pöydän eteen sijoitetulla
+lawitsalla istui wanha ukko, nolkutellen sauwallansa lattiaan. Kun
+ensimäinen säwel wyöryin kumahti, wawahti ukko ja sauwa lakkasi
+nolkuttamasta. Jos weisaaja olisi ollut näkewä, olisi hän ehkä tuntenut
+paikat ja huomannut, kuinka ukko wapisi, mutta hän ei ollut näkewä, ja
+siksi ei hän nähnyt mitään, weisasi waan wärsyn loppuun asti.
+
+Kun wärssy oli lopussa, nousi lawitsalla istuwa ukko sauwaansa nojaten
+ylös.
+
+"Oletko sama sokea poika, joka kauwan sitten äitisi kanssa käwit meillä
+ja tuolla maantien warrella weisasit luudan kauppiaille?" kysyi ukko
+wärisewin äänin.
+
+"Sama olen, isäntä kulta", wastasi sokea owen suusta pelokkaasti.
+
+"Äitisi sanoi silloin minulle: 'Suokoon Jumala, ett'et itse tulisi
+sokeaksi', sillä minä olin pilkannut hänen sokeaa poikaansa ja
+haawoittanut hurskaan äidin kärsiwää sydäntä. Jumala on sittemmin
+kowasti koetellut minua. Melkein heti sen jälkeen pimeni silmieni walo,
+ja nyt olen yhtä sokea kuin sinäkin. Waimoni ja kaikki lapseni owat
+kuolleet, ja yhtä yksinäisenä seison maailmassa nyt kuin sinäkin. Mutta
+waikka niin paljon olen wastoinkäymisiä kohdannut ja waikka silmieni
+walo on kowalla kiwulla pimennyt, on Jumala kuitenkin awannut sieluni
+silmät. Woi kuinka monta kertaa olen katkeruudella muistanut entistä
+ylimielisyyttäni ja sinuakin poikaseni, joka olit ikäänkuin pylwäänä
+elämäni käänteessä. Usein olen sinua tiedustellut ja kysellyt, saamatta
+sinusta kumminkaan minkäänlaista tietoa, mutta olethan nyt tässä. Sinä
+anelet armoleipää. Minulla on ajallista tawaraa ja minä woin palkita
+sinulle tekemäni wääryyden. Jakakaamme tästälähin keskenämme mitä
+meillä on; kyllä meillä tässä on suojaa ja turwaa molemmillekin. Nyt
+saat kerjuusauwasi heittää pois tyköäsi ja syödä koko ikäsi murheetonta
+leipää.--Tule tänne likemmäksi, että saan syleillä sinua", puheli ukko
+murtuneella mielellä ja sortuneella äänellä.
+
+Kumpikin sokea läheni hapuroiden toisiansa ja kun he kohtasiwat
+toisensa, tarttuiwat he syliksi ja itkiwät kuin pienet lapset.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Paljon erikaltaisemmaksi tuli nyt sokean Matin elämä tässä elämänsä
+suurimmassa ja merkillisimmässä käänteessä. Ei hänen tarwinnut enään
+kulkea paikasta paikkaan, owipielissä weisailemassa ja peloissaan
+odottelemassa, minkälaisia ääniä ja sanoja rupeaisi huoneessa olijoiden
+puolesta kuulumaan. Hänellä oli nyt walmis, puuttumaton ja murheeton
+ruoka, terweet, puhtaat werhot ja lämmin, puhdas kamari asuakseen.
+hänen ei tarwinnut nyt kertoa satuja, ansaitaksensa leipäpalasta tahi
+ruoka=ateriaa; hän sai waan olla ja elää kuten itsensä halutti. Waikka
+niin oli ja waikka hän oli niin arka siitä, että olisi muiden
+rasituksena, ei kuitenkaan tämä nykyinen hywyys tuntunut armoleiwältä,
+sillä hän tunsi tunnossaan, että se oli annettu rehellisestä ja
+wilpittömästä sydämestä.
+
+Molempien sokeain elämä käwi nyt niin rattoisaksi kuin suinkin
+semmoisissa tilaisuuksissa mahdollista on. Nuorempi heistä kertoili
+satuja ja kertomuksia, ja wanhempi kuunteli osanottawaisesti. Ne
+tekiwät ukkoon wälistä niin sywän waikutuksen, että hänen walottomat
+silmänsä muljahteliwat ikäänkuin kyyneleitä puristaaksensa, mutta
+kuiwat lähteet eiwät heruneet. Silloin aina ukko lakkasi sauwallansa
+nolkuttelemasta lattiaan, waikka hän sitä piti muulloin melkein
+wakinaisena työnään. Wäliin taas weisaili Matti ajan kuluksi ja se
+wirwotti heidän sielujansa, niinkuin lämpöinen sade langenneena
+kuiwalle ja karulle maalle. Monasti päiwitteli ukko, kuinka huonosti
+hän on käyttänyt aikansa näkewänä ollessaan, kun hän ei ole wiljellyt
+mitään kirjallisuutta, eikä tiennyt nyt yhtään mitään, ja kuitenkin
+olisi siitä nyt iso hyöty.
+
+Monta hauskaa keskustelua pitiwät he usein keskenänsä. Muun muassa kysyi
+eräänä kertana Matti ukolta:
+
+"Wieläkö se isäntä elää, joka oli teidän kanssanne luudan kaupalla
+tuolla maantien wieressä?"
+
+"Sitä en tiedä."
+
+"Kuinka se niin on?"
+
+"Siitä jo on aikoja, kun hän lähti pois näiltä tienoilta, eikä hänestä
+ole sen koommin mitään kuulunut; sentähden en tiedä elääkö hän wai ei."
+
+"Minkä tähden hän pois lähti?"
+
+"Hän köyhtyi niin, ett'ei hänellä ollut enään maahan putoawaa; se
+lienee ollut syynä hänen lähtemiseensä."
+
+"Jäikö hänelle perhettä?"
+
+"Jäi waimo ja lapsia, muutamat wielä aiwan nuoriksi."
+
+"Hywä Jumala! Kylläpä se on surullista", sanoi Matti ja tuli miettiwän
+näköiseksi.
+
+Kun towi oli oltu waiti, sanoi ukko: "Mitä sinä nyt niin sywästi
+mietit?"
+
+"Mielessäni pyörii niin kummallisia asioita."
+
+"Kuinka kummallisia?"
+
+"Ettekö tunne olewanne mitään wailla?"
+
+"Mitäs meiltä puuttuisi, sillä onhan meillä kyllitellen kaikkea elämän
+tarpeita, ja me täydennämme toinen toistamme?"
+
+"Ja kuitenkin puuttuu meiltä jotakin aiwan tärkeää."
+
+"Mitä se olisi?"
+
+"Kummaltakin meiltä puuttuu näkö, ja sentähden emme woi hywäksemme
+käyttää Jumalan sanaa, emmekä muuta kirjallisuutta; tämän tähden jääpi
+meidän toisiemme täydentäminen hywin waillinaiseksi", sanoi nuorempi
+sokea miettiwästi.
+
+"Se on totta. Minunkin mielessäni on jotakin semmoista wäikkynyt,
+waikk'ei se ole woinut kypsyä selwäksi ajatukseksi; mutta emmehän
+siihen mitään woi", sanoi wanhus.
+
+"Ja kuitenkin te woitte asian hywäksi laittaa, jos waan tahdotte."
+
+"Minä?!"
+
+"Juuri te."
+
+"Kuinka ja miten?"
+
+"Minkälaisia lukumiehiä owat talon palkolliset?"
+
+"Kowin kehnoja; eiwät he woi selwästi lukea."
+
+"Entä sitten nuot kadonneen isännän lapset, minkälaisia he owat? He
+tuntuwat minusta nyt jonkunlaisilta sukulaisilta."
+
+"Eräs kohta aikaihmiseksi tulewa tyttö heistä on parhaita lukijoita;
+lapsuudesta pitäin on papistokin kinkeritiloissa häntä kiittänyt."
+
+"Ja tietysti siiwo."
+
+"Niin siiwo kuin suinkin ihminen olla saattaa--entä sitten?"
+
+"Te otatte hänet palwelukseenne, ja hän lukee meille tawasta; se tulisi
+eduksi meille ja kenties hänelle itsellensäkin, eikö niin?" esitteli
+nuorempi sokea.
+
+Ukon silmät muljahteliwat, sauwan nolke lakkasi kuulumasta ja
+äänettömyys syntyi. Kun äänettömyyttä oli towin aikaa pitkittynyt,
+kohotti ukko päänsä ja huokasi sywästi.
+
+"Ehdotuksesi on oiwallinen, ja ihme kumma, kun en minä itsestäni ole
+tuota huomannut! Sen parempi, mitä pikemmin asia tulee toimeen, ja minä
+laitan niin että se heti tapahtuu", sanoi ukko päättäwästi.
+
+Nuorempi sokea kohosi ylös. Hänen kiitollisuutensa tunne oli niin
+suuri, että hän meni ukon luo ja syleili häntä, ja heidän oli nyt niin
+hywä olla; he ymmärsiwät toisensa.
+
+Seuraawana päiwänä oli Rajalan Reetu jo talossa. Hän oli hilpeä ja
+iloisen luontoinen, seitsentoista wuotias tytön heisakka, jota ei
+suuresti painaneet tämän maailman huolet. Hän oli teräwäjärkinen ja
+omasi hywän muistin. Kaunotar ei hän tosiaan ollut, mutta ei hän ollut
+kuitenkaan osattomaksi jäänyt siitä wiehkeydestä, mikä niin usein
+kauniissa sukupuolessa tawataan.
+
+Oitis aloitettiin luennot. Raamatusta pitäin oli talossa
+kaikenkaltaista hengellistä kirjallisuutta, mutta muuta ei ollut. Aiwan
+heti ruwettiin hankkimaan muitakin kirjoja kaikenlaisissa aineissa, ja
+sillä tawalla karttui kirjasto karttumistaan.
+
+Määrätunnit pantiin, milloin lukemisen piti tapahtua, ja silloin tuli
+Reetu sokeain kamariin ja alkoi lukemisen. Enimmiten luettiin
+hengellistä kirjallisuutta, mutta pala palalta luettiin muitakin hywiä
+kirjoja. Ensimmältä oli tuo Reetulle ikäwää työtä, sillä hänen wilkas
+luontonsa ei olisi niin kauwan tyytynyt yhdessä kohden olemaan. Mutta
+wähitellen perehtyi hän niin työhönsä, ett'ei hän olisi woinut toisin
+tehdä, semminkin kun hänen ymmärryksensä kehittyi aina enemmän ja
+enemmän tilittämään ja ymmärtämään luettunsa sisällön ja tarkoituksen.
+Suurena apuna tähän oliwat hänelle hänen sanankuulijansa, sillä kun
+tuli eteen joku sywempi paikka, jota ei ymmärretty, pysäytettiin
+lukeminen ja miehissä koettiin sitten ongelmasta saada selwä; nuorempi
+sokea oli tähän paras.
+
+Näin tawoin tuliwat he toinen toisensa opettajiksi. He nauttiwat
+sanomattomasti niistä opin murusista, joita sallimus oli ikäänkuin
+wäkisin pakoittanut heidät wastaanottamaan. Reetukin perehtyi niin
+lukemiseen, ett'ei hän woinut enään lukematta olla, ja ennen pitkää
+woitiin täydellä syyllä sanoa, että hän on seudun siwistynein
+talonpoikainen nainen, sillä nyt ei hän enään lukenut welwollisuudesta,
+waan omasta halustansa hyödykseen, josta pian seurasi se, että hän woi
+seurata aikaansa.
+
+Wäliajat tekiwät sokeat kaikenlaista semmoista työtä, jota he
+käsikoperolla woiwat tehdä. Näin tawoin kuluiwat heidän pimeät aikansa
+hupaisesti, sillä heillä oli nyt henkistäkin rawintoa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Aikaa on taas kulunut. Ei ole talossa enään kahta sokeaa, sillä
+nuorempi sokea on painanut wanhemman walottomat silmät wiimeisen kerran
+umpeen, ja hän on tuonen tuwille osannut kulkea yhtä erehtymättömästi
+kuin näkewäisetkin. Rajalan Reetukin on wielä talossa, mutta hän ei ole
+enään palwelija, waan wankka ja pyöreä talon emäntä. Sokea Matti on
+hänen miehensä ja talon isäntä. Wanha sokea on perillisettömänä ollen
+antanut talonsa, maansa, mantunsa ja kaikki mitä hänellä oli,
+palkkioksi nuorelle sokealle luudan kaupasta ja kiitollisuuden
+osoitukseksi siitä hauskuudesta, millä hän oli walaissut hänen pimeää
+ja synkkää elämäänsä sokeana ollessaan. Hän on yhdistänyt nuoremman
+sokean ja Reetun kädet, ja toiwottanut heille korkeimman siunausta.
+Näitä wiimeisiä tekojansa piti ukko elämänsä parhaimpina ja iloitsi
+suuresti nuorten onnesta. Nämät osoittiwat kiitollisuuttansa
+hywäntekijällensä kaikella hellyydellä ja rakkaudella, mutta kauwan ei
+heillä ollut tilaisuutta siihen, sillä kuoleman kaikki herpaisewa
+wiikate iski pois heidän jalon ystäwänsä ja hywäntekijänsä.--Kauwan he
+suriwat ja muisteliwat häntä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Niin meni elämä eteenpäin. Toimelias emäntä hoiti taloutta, sokean
+miehensä weljen apuna ollessa, niinkuin kokenein mies. Emännän äiti oli
+puutetta kärsiwänä otettu taloon, missä hänelläkin oli nyt murheeton
+leipä; toiset hänen sisaruksensa oliwat hajonneet mikä mihinkin ja
+oliwat nyt jo kaikki naineita, mikä paremmalla, kuka huonommalla
+onnella. Useita ketteröitä lapsia juoksenteli sokean isänsä ympärillä,
+kämpien tawasta isänsä polwelle, silittelemään hänen kaswojansa ja
+hywäilemään häntä; heistä sai isä paljon iloa ja huwitusta.
+
+Eräänä talwisena iltana astui tupaan wanha lumittunut ukko, sillä nyt
+oli ankara lumipyry. Sokea isäntä istui lawitsalla, kiikutellen
+polwillaan kahta terwettä poikaansa.
+
+"Elääkö tämän talon sokea isäntä wielä?" kysyi hämäräisestä owensuusta
+tulija, sittenkun hän oli ensin hywän illan toiwottanut.
+
+"Wielähän tuota eletään; kuka on niin outo wieras, joka minua kysyy?"
+sanoi sokea isäntä.
+
+"Minä en ollut ennen outo näillä tienoilla, mutta terwe sentään
+isonajan eteen", sanoi outo ja alkoi astella kompuroida isäntää kohden.
+Tämä pani lapset pois polweltaan ja nousi seisomaan wieraan terwehdystä
+wastaanottaakseen.
+
+Kun wieras oli tullut parin askeleen päähän, astui hän askeleen
+taaksepäin ja sanoi: "Mitä minä näen, ei tämä ole hän."
+
+Kumpikin jäi siihen sanatonna seisomaan, juurikuin olisiwat
+kiwettyneet.
+
+Samassa tuokiossa tuli emäntä huoneeseen. Hän katseli miehensä edessä
+seisowaa, hämmästynyttä wanhusta kiinteästi ja tarkkaawaisesti, samaten
+tämä häntä ja kaikkia muita huoneessa olijoita.
+
+"Minulla ei ole täällä mitään tekemistä", wirkahti wanhus wiimein ja
+lähti kompuroimaan owea kohti.
+
+"Isä, isä!" huudahti nyt emäntä ja syöksähti hänen kaulaansa.
+
+"Kuka sinä olet, joka minua isäksesi sanot?" sanoi yhä enemmän
+hämmentynyt ukko seisahtuen.
+
+"Minä olen teidän oma pikkunen Reetunne; ettekö tunne enään minua?"
+
+"Niin oikein ... nythän tunnen sinut ... äänikin on Reetun... Jumalan
+kiitos kun tapasin wielä yhdenkään omaisistani eläwänä... Mutta onhan
+sinusta tullut oikein komea tyttö..."
+
+"Minä en olekaan, isä, tyttö, minä olen talon emäntä", sanoi emäntä
+hilpeästi.
+
+"Talon emäntä! Ja minkä talon?"
+
+"Juuri tämän talon."
+
+"Kuinka tämä on selitettäwä--kuka on miehesi?"
+
+Emäntä wiittasi lawitsalla istuwaa sokeaa miestänsä.
+
+"Onko kowa=onni kohdannut, koska hän näkyy näkönsä menettäneen?" sanoi
+ukko.
+
+"Ei mikään kowa=onni; hän on synnynnältään sokea", selitti emäntä.
+
+"Kuka ja mistä hän on?"
+
+"Muistatteko köyhän waimon sokeaa poikaa, joka weisaillen aneli
+armoleipää; heitä, joille te luutia kauppasitte; hän se on", selitti
+emäntä.
+
+"Hywä Jumala, wai hän! Minä muistan aiwan hywin sen ilkiteon, ja totta
+puhuen, minun omatuntoni soimasi minua sitä tehdessä, mutta minä olin
+silloin juowuksissa ja en woinut punnita tekoani... Anna anteeksi,
+kelpo wäwyni!" sanoi ukko, meni sokean wäwynsä luo ja tarttui häneen
+syliksi.
+
+"Eihän se mitään erinomaisen pahaa ollut, ja Jumala on kaikki kääntänyt
+hywäksi. Olkaa waan terwetullut, kelpo waimoni isä; kaikki mitä meillä
+on, on teidänkin", sanoi sokea.
+
+"Kaikki tämä on pelkkää arwoitusta, mutta eräs on kaikkein pahin; minä
+en ole uskaltanut kysyä: elääkö omaisistani enään ketään muita kuin
+sinä, rakas tyttäreni", sanoi ukko ja hänen henkeänsä ahdisti.
+
+"He eläwät kaikki", sanoi Reetu.
+
+"Äitikin?"
+
+"Äitikin elää wielä, ja hän on meillä."
+
+"Elää ja on teillä! Jumalani, mitä minä kuulen ... miks'et ole, rakas
+lapseni, minulle tätä ennen sanonut?--Sallikaa minun tawata häntä ...
+eläwät kaikki..." hopitti ukko mielenliikutuksesta hätääntyneenä.
+
+Emäntä meni toisesta huoneesta äitiänsä käskemään, eikä hänelle
+ilmoitettu mitään edeltäpäin.
+
+"Eukko kulta! Woitko antaa minulle anteeksi, kun minä olen näin kauan
+... sinä olet paljon kärsinyt ja nähnyt puutetta, mutta kaikki wika ei
+ole minussa", sanoi ukko ja tarttui waimoonsa syliksi.
+
+Waimo parka tyhmistyi niin kowin tuosta wähääkään aawistamattomasta
+kohtauksesta, että oli tulla kokonansa järjeltänsä pois. Hän irroitti
+itsensä ukon syleilystä, ja wiimein sai hän suurella waiwalla
+sanotuksi: "Onko tuo outo äijä hullu?"
+
+"Woi, woi, hän ei tunne enää minua. Minä olen niin jo wanhennut, ett'ei
+hän tunne, mutta wanhentunut on Anna raukkanikin ... kyllä minä olen
+oma Anttisi, ja tässä on meidän tyttäremme Reetu ... todista sinä
+Reetu, että minä olen isäsi", puheli ukko hätäillen.
+
+"Kyllä te, äiti, olette nyt erhetyksissä; hän on todellakin isä",
+todisti emäntä.
+
+Muori tyyntyi ja rupesi tirkistelemään wierasta tarkemmin. Nyt tunsi
+hän hänet. Kyyneleet rupesiwat walahtelemaan hänen rypistyneitä
+kaswojansa myöten. Hän ojensi hitaasti kätensä ukolle ja kauwan puristi
+hän äänetönnä sitä. Arwokkaalla maltillisuudella kertoi hän
+mielenliikutuksensa, eikä wirkkanut muuta kuin: "Kelpo wäwymme luona on
+minulla ollut hywä turwa, ja ehkäpä hän antaa suojaa sinunkin kurjan
+pääsi päälle."
+
+Koko talon wäki katsoi awossasuin tuota outoa tapausta.
+
+Nyt kohotti ukko itsensä suoraksi, ja alkoi puhumaan: "Kowa elämän
+kohtalo ryösti minulta ja perheeltäni elon elämän. Sydämmeni oli niin
+kipeä, ett'en woinut sitä surkeutta nähdä, mihin he oliwat joutuneet,
+waan syöksyin ulos maailmaan siinä wakaassa toiwossa, että woisin
+työlläni wielä jotakin takaisin woittaa. Tätä aatettani en uskaltanut
+kenellekään ilmoittaa, sillä tiesin saawani siitä kuulla pilkkaa
+ihmisiltä. Kauas wieraaseen maahan menin minä. Siellä tein työtä
+kuollakseni, säästin ja surin. Muutaman wuoden kuluttua oli minulla
+niin paljon säästössä, että päätin palata kotiin, mutta nyt sairastuin
+pitkälliseen tautiin, jonka wuoksi ei ollut toiwoakaan kotiin päästä.
+Wihdoin antoi tauti kuitenkin perään niin paljon, että woin yrittää, ja
+nyt olen tässä.--Wäwymme sanoi minulle, että kaikki mitä heillä on, on
+myös minunkin, ja samaa kuulut sinäkin, rakas eukkoni, toiwottawan,
+mutta tässä woin nyt ilmoittaa, etten ole niin tyhjä kuin ehkä
+näyttää.--Kun tulin kylään, luulin tapaawani wanhan, sokean tuttawani,
+saadakseni häneltä tietoja, mutta häntä en minä ole nähnyt; ja täällä
+on niin ihmeellisiä asioita ilmi tullut, että pääni on aiwan pyörällä,
+enkä ymmärrä asiain menosta wieläkään mitään. Sentähden pyydän minä,
+että isäntä ja emäntä weisiwät minut muorineni johonkin eri huoneeseen,
+että saisimme wapaasti siellä jutella."
+
+Pyyntö täytettiin kohta.--Wielä aamupuoleen yötä näkyi heidän
+kamaristaan walkea.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Wiikon päätä lewisi kylälle tieto, että Rajalan Antti on tullut, ja on
+ostanut maansa takaisin moninkertaisesta hinnasta kuin mistä se häneltä
+huonona aikana meni ja että hänelle on jäänyt wielä rahaa. Pian muutti
+ukko muorinsa kanssa omaan wanhaan kotiinsa, ja hajallaan olewa perhe
+koottiin taas isän ja äidin ympärille yhdeksi perheeksi.----Ilo oli
+rajaton ja täydellinen.
+
+Sokea isäntä hallitsi wankkaa Parrulan taloansa edelleenkin. Talossa
+oli nyt useita sanomalehtiä muun kirjallisuuden ohella. Emäntä luki
+nytkin usein sekä miehellensä että itsellensä; ajan=oloon tekiwät sitä
+lapsetkin, koettaen sitenkin tehdä isän walottomat ajat hupaisemmiksi.
+
+Semmoista oli sokean elämä. Ja waikka hän oli ulkonaisesti sokea, oli
+hänen sisällinen ihmisensä kirkkaampi kuin monen näkewän.
+
+
+
+
+
+KUIHTUNUT WESA.
+
+
+
+I.
+
+"Tuossa tuo poika wetelys taasen laiskottelee kaiken päiwän eikä mene
+mihinkään asiaan, waikka useasti olen jo häntä käskenyt. Kummallinen
+ihmisen alku! Ei wähintäkään halua mihinkään työhön, mutta lukea
+nuutamaan kaikenlaisia loruja, kas siihen hän on aika mestari. Mutta
+minun täytyy semmoiset lorut häneltä kieltää, sillä ei niistä ole
+yhdellekään ihmiselle mitään hyötyä. Kaikkia häntä ihminen on joutunut
+elättämään."
+
+Näin puhui Jykylän wankan talon Israeli niminen isäntä, samassa kuin
+hän käsipuolesta nakkasi penkillä istuwan ja jotakin kirjaa lukewan
+Antti pojan, niin että tämä lensi kuin tollonkoppi toiselle puolen
+huonetta.
+
+Nuhdesaarnan pidettyänsä ja tuon mielestänsä kenties uljaan heiton
+tehtyänsä, isäntä poistui huoneesta, mutta poika wetäysi nurkkaan ja
+pillahti katkeraan itkuun.
+
+Pojan äiti tuli nyt huoneeseen. Oitis huomasi hänen teräwä silmänsä
+miten asiat oliwat; arwasipa syynkin, sillä tämä ei suinkaan ollut
+ensimäinen kerta kun hän tämmöistä näki. Hän oli hywäluontoinen,
+helläsydäminen ihminen, kuten naiset usein owat, ja rakasti
+sydämmestään tätä ainoata lastansa, kokien kaikessa katsoa hänen
+parastansa.
+
+"Älä itke, Antti! Minä arwaan, että isäsi on tehnyt sinulle jotakin
+wäkiwaltaa, mutta hänellä on semmoinen luonto; kowa luonto, jota hän ei
+woi kaikesti hallita. Meidän tulee kokea liewennellä ja lauhentaa sitä
+niinpaljon kuin waan woimme, ett'ei se pääsisi usein puhkeemaan. Tämä
+tapahtuu parhaiten siten, että koemme, kaikessa missä waan woimme, olla
+hänelle mieliksi", koki äiti puhella pojallensa.
+
+Poika waan itkeä tihisti eikä woinut mitään sanoa.
+
+"Meidän täytyy totella hänen tahtoansa kaikessa, se on paras keino.
+Koeta sinäkin olla kuuliainen hänelle, sillä hän on kuitenkin sinun
+isäsi", jatkoi ja kehotteli äiti.
+
+"Niin, mutta kun ei saa lukeakaan enään milloinkaan", sanoi poika
+itkunsa seasta.
+
+"Oliko sinulla taasenkin kirja?"
+
+"Oli."
+
+"Wai niin! Ilmankos isä niin wihastui. Hän ei kärsi sitä, että sinä
+luet muita kuin hengellisiä kirjoja, enkä minäkään pidä tarpeellisena
+muiden lukemista. Koe nyt wiedä kiireesti kirja takaisin sinne, mistä
+sen olet lainaksi noutanut, niin kyllä isäsi pian leppyy", puheli äiti.
+
+Poika kiihtyi itkemään, sillä äitikin oli koskenut arkaan kohtaan.
+
+"Koe nyt tyynnyttää itseäsi ennenkuin isä tulee, sillä jos hän wielä
+tapaa sinut itkemästä, niin se pahentaa waan asiaasi. Kyllä wielä saat
+kylläksesi lukea... Minä koetan lauhentaa ja liewentää isäsi mieltä,
+että pääset syksyllä kansakouluun, jonne mielesi ja halusi niin
+hartaasti pyrkii. Rauhoitu nyt ja koe kärsiä, kyllä wielä perästä
+parempaakin tulee", lohdutteli äiti.
+
+Tämän kuultuaan poika tyyntyi, ja kumpikin meni omiin askareihinsa.
+
+Niillä ajoilla oli Antti kaksitoista wuotta täyttänyt. Hän oli
+walkotukkainen, sinisilmäinen, kaunis poika ja joksikin isokaswuinen
+ikäisekseen. Ollen siiwon= ja hiljaisen=luontoinen, olla nyhjerteli hän
+melkein aina itsekseen. Totta kyllä oli, ett'ei hänellä ollut
+taipumusta eikä halua kowaan ruumiilliseen työhön. Wasta pitäjääseen
+perustettuun kansakouluun paloi waan hänen mielensä, ja siitä hän puhui
+äidillensä, milloin waan tilaisuutta oli. Usein hän seurasi toisia
+poikia kouluun ja, suu auki unehtuneena, kuunteli niitä opetuksia,
+joita siellä annettiin. Tunti tunnin perään kului pojalta siellä, ja
+ennenkun hän huomasikaan, oli tullut ilta, mutta kotiin tultuansa sai
+hän kowaa kohtelua häneltä, jota hänen isäksensä sanottiin; tämän
+tahdosta ei pojan hartain mielihalu, kouluun pääseminen, ollut tähän
+saakka tullut täytetyksi.
+
+Nykyinen Jykylän isäntä oli tawallista pitempi, luisewa mies. Hän oli
+mustanwihakka, pitkämuotoinen ja warustettu jotenkin isolla
+kyömynokalla; yleensä hän siten oli jotenkin jolsan näköinen. Nykyään
+oli hän neljänkymmenen wuoden iässä ja kauwan aikaa oli hän tunnettu
+ankaraksi hewoskauppiaaksi. Kaikissa toimissaan tiedettiin hänet
+kowaluontoiseksi ja hywin juonikkaaksi ihmiseksi, ja sentähden ei hän
+ollut oikein hywässä sowussa juuri kenenkään kanssa. Hänen nimensä oli
+Israeli, mutta kylänkesken sanottiin häntä supistamalla Jykylän Iskoksi
+tahi waan pitkäksi Iskoksi. Hänen luonteen=ominaisuutensa wuoksi
+antoiwat muutamat hänelle nimeksi: "pitkä=kisko" tahi "suuri=kisko"
+Kaikkia näitä nimityksiä täytyi tietysti käyttää waan takapuolella,
+sillä Jykylän Israeli isäntä ei suwainnut itseänsä muutoin nimittää
+kuin Jykylän isännäksi tahi korkeintaan Jykylän Israeliksi. Hän oli
+luonnon alkuperäisessä tilassa, sillä hän ei ollut saanut eikä itse
+hankkinut itsellensä minkäänlaista henkistä kehitystä ja sentähden
+wihasi hän kaikkea, mikä ei suorastansa tipahtanut kukkaroon, laariin
+tahi--suuhun.
+
+Tämmöinen oli se mies, joka oli nykyinen Jykylän isäntä, emännän mies
+ja Antti=pojan isä. Kuitenkaan ei hän ollut pojan oikea isä, waan
+isäpuoli, sillä pojan oma isä oli kuollut muutamia wuosia takaperin.
+Hän ei jättänyt jälkeensä muita perillisiä kuin lesken ja yhden pojan.
+Waikka tämä tapaus tuntui kummastakin kowin katkeralta, niin tapahtunut
+oli kuitenkin tapahtunut, eikä sitä woinut kukaan toiseksi muuttaa.
+Mutta eipä heidän tarwinnut lumellesuin jäädä, sillä wankan perinnön
+jätti poismennyt jälkeensä. Wiisikymmentä maidon antajaa seisoi Jykylän
+wälkeässä ja siistissä kiwinawetassa ja kahdeksan kiiltokarwaista ja
+pyöreää hewosta korskui tallissa. Wiljaa seisoi monet aitat ja salwot
+täynnä ja walmiita rahoja oli tuhansia sekä welkakirjoissa että
+puhtaana rahana.
+
+Jonkinmoista arwokkaisuutta Israeli oli woittanut jäykkyydellänsä ja
+warallisuudellansa, jota hänellä sanottiin olewan; ja sen wuoksi sai
+hän Jykylän rikkaan ja wielä jotenkin nuoren lesken taipumaan ottamaan
+hänet toiseksi miehekseen.
+
+Tämä se oli, joka täydellä isäntäwallalla hallitsi Jykylän isoa
+omaisuutta, sillä hänen hallussaan oli sekä emännän että pojan
+omaisuus. Pojalla oli isoin osuus perinnöstä ja isän kuoleman jälkeen
+oli hänelle pantu holhooja; mutta se oli waan nimeksi, sillä katsoen
+siihen arwokkaisuuteen, mikä isäpuolella oli taloon tullessaan,
+annettiin kaikki walta ja omaisuus hänen haltuunsa. Sen kautta sai
+poikakin jäädä entiseen kotiinsa, äitinsä ja isäpuolensa luo, koska
+katsottiin heidän olewan parhaat kaswattajat; äiti ja poika
+iloitsiwatkin tästä, sillä heidän olisi ollut waikea luopua
+toisistansa.
+
+Pian huomasi kuitenkin emäntä, että hänen osakseen oli todellakin
+tullut "pitkä-kisko", jonka wallan=alaisuus tuntui kowin rasittawalta
+ja tuskaloiselta. Sillä wähitellen rupesi Israeli isäntä kaikkea
+omaisuutta omanansa pitämään, ja äitiä ja poikaa piti hän waan
+tahdottomina wälikappaleinansa. Sentähden katsoi hän poikaakin waan
+siltä kannalta, että tämä ilman mitäkin haaskaa hänen tawaroitaan ja on
+suotta tarpeetta hänen ristinään ja waiwanaan. Semmoisesta
+ajatustawasta hän noin nuorella iällä pakotti pojan kowaan
+ruumiilliseen työhön, waikk'ei suinkaan hänestä wielä semmoiseen olisi
+ollut. Joka päiwä, illasta hiljan ja aamusta warhain, olisi poika rukan
+pitänyt kestää aikaisten miesten rinnalla, niinkuin minkäkin orjan.
+Mutta waikka niin oli, ei poika saanut isäpuoleltaan ainuttakaan
+lempeätä sanaa eikä silmänluontia, waan kiukkua, ylönkatsetta,
+käsipuolesta nakkelemista ja muuta kowaa kohtelua sai poika raiska
+kyllä wiljalta. Jos Antti sitten milloin käwi koululla ja sai sieltä
+jonkun kirjan lainaksi, tyydyttääksensä herännyttä tiedonhaluansa, käwi
+hänen tawallisesti niin kuin olemme jo erään kerran nähneet hänen
+käyneen.
+
+Tämän kaiken huomasi emäntä, ja se teki kowin kipeää hänen
+sydämmellensä. Lempeäluontoinen kun oli, koki hän hywyydellä
+liewennellä isännän kiiwasta ja sopimatonta luonnetta ja saattaa häntä
+paremmasti kohtelemaan poikaa, mutta useinkin sai hän noita
+yrityksiänsä tehdessään kuulla pitkäkiskoisia, raakoja puheita,
+suurinta pilkkaa ja iwaa, wieläpä joskus sopimatonta kohteluakin.
+Pojallensa ei äiti puolellakaan sanalla moittinut miestänsä,
+päinwastoin puhui hän aina hänestä kunnioittawaisesti ja kehotti häntä
+pitämään miestänsä isän sijalla ja tottelemaan kaikissa, mitä hän waan
+käskee ja sanoo.
+
+Waikka äiti kokikin näin hälpätä ja liehua isäpuolen ja pojan wälillä,
+näki tuon opinhaluisen pojan tarkka silmä kuitenkin isäpuolen
+sydämmettömyyden ja äidin teeskennellyn kunnioituksen häntä kohtaan.
+Tätä kummallista epäsuhtaisuutta mietti hän yöt ja päiwät, ja hänen
+selwä ymmärryksensä käsitti asiat tarkalleen täydessä walossaan; näitä
+ajatellessaan tunsi hän itsensä hyljätyksi, onnettomaksi ja
+sortuneeksi. Tämä tunne rupesi pian waikuttamaan pojan terweyteenkin,
+sillä hän alkoi kuihtua ja tulla hinteräksi.
+
+
+
+II.
+
+"Minä haluaisin sinun kanssasi, Israeli, keskustella eräästä asiasta!"
+sanoi eräänä iltana Jykylän emäntä isännälle, kun he oliwat
+kahdenkesken kamarissa.
+
+"No, mitä waan? Eihän waan sitä ainaista wanhaa wirttä?"
+
+"En oikein ymmärrä, mitä sinä tarkoitat tuolla wanhalla wirrellä, sillä
+eihän wirret koskaan wanhene", sanoi emäntä.
+
+"Tarkoitan tuota pojan kohtaa, josta alituistaan saapi kuulla yhtä ja
+samaa narinaa."
+
+"Oikein sinä arwasit, sillä hänestä juuri aioinkin puhua."
+
+"No, anna kuulla! Senhän arwasinkin, että 'tästi' on taasenkin häneltä;
+mitähän hywää tuosta otuksesta nyt rupeaa kuulumaan?" sanoi isäntä
+iwallisesti.
+
+"Älä nyt, Israeli, noin halweksiwaisesti puhu ihmislapsesta; onhan hän
+ihmisen alku, niinkuin kaikki muutkin, ja sentähden sopii hänestä
+ihmisellisesti puhua", sanoi emäntä loukkaantuneena.
+
+"No, älähän nyt puseroosi sekaannu; anna kuulua mitä sinulla nyt
+hänestä olisi sanomista", sanoi isäntä käskewästi ja woitollisesti
+isäntäwaltansa nojalla, waikka hän tunnossaan tunsi itsensä woitetuksi.
+
+"Tarkoitan sitä, että emmekö me pane Antti=poikaa kansakouluun ensi
+syksynä, kun hänellä on niin kowa halu sinne päästä?"
+
+"Senhän minä arwasinkin, ett'ei sinulla ole muuta puhumista."
+
+"Onko se sitten niin mitätöntä puhumista?"
+
+"Onpa se; ei hän nykyäänkään muuta kykene tekemään kuin wesilintua
+nakkiamaan; jos hän wielä kouluun pannaan, niin ei hänestä tule kolmen
+koiran ruokkijaa. Älä liwertelekään sinne päin, siitä ei kumminkaan
+tule mitään", sanoi isäntä jäykästi ja tylysti.
+
+"Woi, kuin sinä, Israeli, olet kowasydämminen ja tyly", sanoi emäntä ja
+purskahti katkeraan itkuun.
+
+"Senhän minä tiesinkin ... sehän se on akkain wiimeinen waltti, mutta
+onneksi minä tunnen liiaksi tarkkaan nuo oikut, ja woin wakuuttaa,
+ett'eiwät ne naputa niin mitään", sanoi isäntä kylmästi ja lähti
+suuttuneena pois.
+
+Emäntä ajatteli sanoa, ett'eihän se ole sinun massisi nurkasta, jos
+poika kouluunkin pannaan, mutta hän ei kuitenkaan sanonut mitään, sillä
+hän tunsi tunnossaan, että asia siitä waan pahenisi.
+
+Sinä yönä emäntä ei woinut nukkua. Hänen silmiensä eteen aukeni mennyt
+ja nykyinen elämänsä. Mikä suuri wäli niillä kuitenkin oli. Ennen oli
+elämä niin keweätä ja sopusoinnussa elämänkumppanin kanssa, ja silloin
+ei ristit ja wastoinkäymisetkään tuntuneet raskailta eikä katkerilta,
+sillä silloin löysi kumpikin sydämmensä tyhjille paikoille täydennystä
+toisistaan. Kuinka toisin oli kaikki nyt. Kaikki sydämmellisyys,
+hellyys ja ihmisellisyys meni aiwan hukkaan, juuri kuin kuumille
+kiwille, ja kylmyyttä, tylyyttä, kankeutta, ylönkatsetta, wieläpä
+pilkkaakin saapi nyt waan kaiken hywyytensä ja rakkautensa edestä.
+Näitä mietti emäntä ja hänestä tuntui siltä kuin ilkeä wälttämättömyys
+olisi hänet syössyt semmoiseen kauheaan kuiluun, josta ei ole enään
+mitään mahdollisuutta pois päästä.
+
+Näitä miettiessään tunsi emäntä itsensä kowin onnettomaksi. Wiimein
+puhkesi hän wuodattamaan kuumia kyyneleitä, eikä woinut itseänsä
+hillitä, waikka kuinkakin olisi koettanut woimiansa ponnistaa. Wihdoin
+jaksoi hän tyyntyä ja silloin teki hän päätöksensä. Hänen teräwä
+järkensä huomasi, ett'ei hän oikeuden ja totuuden kannalta walkene
+miehensä kylmälle ja jäykälle luonnolle. Sentähden päätti hän
+lempeydellä ja kärsiwällisyydellä, aina ja lakkaamatta, waikuttaa
+elämänkumppaninsa tylyyn luontoon, eikä lakkaawansa siitä, ennenkuin
+tuo kowa sydän pehmenisi ja päästäisi pojan kouluun. Sen jälkeen tunsi
+hän sydämmessään lohdutuksen ja rauhan säteitä ja ne loiwat uutta
+woimaa, rohkeutta ja luottamusta hänen rikkirunneltuun sydämmeensä, ja
+hän waipui aamun koittehessa wirkistäwään, waikka lyhyeen uneen.
+
+Mitä emäntä oli luwannut, sen hän pitikin. Hän ei antanut yhtään
+nurkuwaa sanaa, ei yhtään nurjaa katsetta, waikka isäntä olisi ollut
+kuinkakin junsa ja kärtyinen. Sopiwissa tilaisuuksissa muistutti ja
+neuwotteli hän, kuinka hywä se olisi, kun Antti poika pääsisi kouluun
+ja kuinka kiitolliseksi poika tulisi isälleen, jos tämä täyttäisi hänen
+hartaimman halunsa. Emäntä ei ollut kuulewinaankaan isännän kylmiä ja
+iwallisia wastauksia, naureli ja leperteli waan, juurikuin asiat
+olisiwat olleet parhaassa sopusoinnussa.
+
+Ajanpitkään ei isännän jäykkyys woinut aiwan seisoa tuon alituisesti
+lehtäwän lempeyden edessä, waan wähitellen rupesi se heltimään ja
+liewenemään, waikk'ei hän tuntunut periaatteissansa muuttuneen. Tätä
+emäntä juuri oli odottanutkin, ja hän iloitsi sydämmessänsä ja toiwoi.
+
+Sillä tawoin oli aika kulunut siihen asti, että koulu kohta awattiin
+syyslukukaudeksi. Emännän sydän alkoi täyttyä pelwolla, sillä asialle
+ei oltu tehty wielä ratkaisewaa päätöstä.
+
+"Älä nyt, Israeli, ole paha! lupaatkos, ett'et ole...? Pojan tekee
+niin mieli kouluun ... eikähän tuosta isoon työhönkään wielä oikein
+ole ... kyllähän hänellä wielä on aikaa... Poikaparka nääntyy ja
+surkastuu surusta, kun ei pääse...--Älä nyt, Israeli, enään kiellä,
+mutta sano, että kyllä hän pääsee... Poika riepu olisi niin mielissään
+ja minun olisi niin hywä olla... Ethän kiellä, ethän...?" puheli emäntä
+taasenkin eräänä iltana isännälle.
+
+"Minkähän suuren sitten luulisit pojasta tulewan, jos hänet kouluunkin
+panisi?"
+
+"Enhän minä hänestä suuria toiwokaan, mutta antais hänen koettaa; aina
+hän siellä kuitenkin jotakin oppisi."
+
+"Sinun mielestäsi poika pahasesi on kai liian hywä talonpojaksi, wai
+kuinka?" sanoi isäntä tylysti.
+
+"Woi, älä niin sano, Israeli! Minun mieleeni ei ole koskaan
+juolahtanutkaan semmoista ajatusta; luulen waan, ett'ei
+talonpojallekaan olisi miksikään haitaksi, waikka hänkin saisi jotakin
+oppia. Suotta kai sinä, Israeli, waan semmoisia puhut; et suinkaan sinä
+sitä todella sano ... enkä minä usko kuitenkaan, waikka wielä mitäkin
+sanoisit, ett'et sinä päästä ... en waikka..." sanoi emäntä, ja katsoi
+miestänsä lempeästi silmiin.
+
+"Paremminhan tuo poika on sinun kuin minun ... totta nyt pane hänet
+mihin ikänä tahdot", sanoi isäntä tylysti, mutta myöntywästi.
+
+"Kas niin, Israeli, arwasinhan minä, ett'et sinä woi kieltää ... ilman
+aikojaanhan sinä wain olet estellyt ... tiesinhän minä sen. Nyt on
+minun ja pojan niin hywä olla", puheli emäntä iloissaan ja oli
+kiertämäisillään kätensä isännän kaulaan, mutta tämä työnsi
+yhtäkaikkisesti hänen pois luotansa ja meni yrmeän näköisenä pois.
+
+
+
+III.
+
+Syyslukukausi oli tullut ja Jykylän Anttipoika on nyt sisäänkirjoitettu
+kansakoulun oppilas. Hänen sydämmensä sykkii ilosta ja hänestä tuntuu
+siltä kuin joku raskas kahle olisi pudonnut hänen hartioiltaan. Ei olla
+wielä luokallakaan, sillä tänään on ollut wasta sisäänkirjoitus ja
+huomenna alkaa luokkatunnit. Mutta yksistään jo se tieto, että hän
+todellakin on kansakoulun oppilas, teki hänen sydämmensä iloiseksi.
+Kouluhuone oli hänestä niin juhlallisen näköinen urkuharmonioineen,
+koulupenkkeineen, seinäkarttoineen ja muine kuwioineen. Hänen kirkkaat
+silmänsä liiteliwät seinäkarttoja myöten ja mieli paloi oppimaan; woi
+jospa nyt jo opetus alkaisi, että saisi tietoonsa meret, maat ja
+mantereet. Antista tuntui, ett'ei hän wäsyisi waikka opetettaisiin yöt
+ja päiwät, kunhan waan saisi oppia, paljon oppia; tuntui se
+semmoiseltakin kuin hänen henkensä olisi irtautunut pahoista ja
+tukaloista siteistä, ja liitelisi awaruuksien halki, aina
+tähtitaiwaisihin saakka.
+
+Tämä tämmöinen wapaantumisen tunne ja hywä mieliala oli poikaan
+herännyt jo silloin, kun hän oli tietoonsa saanut, että hän ainakin
+pääsee kouluun, ja nyt se nousi yhä selwemmäksi. Koko hänen mennyt,
+lyhyt elämänsä tuntui waan ilkeältä unennäöltä, ja isäpuoli oli nyt
+hänen mielestänsä paras ihminen maailmassa. Seuraawana yönä ei hän
+ollut woida nukkua ensinkään, niin kiihkeästi oli hänellä koulu
+mielessä.
+
+Iloisella mielellä poika riensi seuraawana aamuna kouluun. Wakaisena
+kuin wanha mies istui hän penkillä koulutunnin, tarkasti kuunnellen ja
+ikäänkuin ahmien jokaikisen sanan ja neuwon, mitkä opettaja suustansa
+laski. Kun muut koululapset meniwät neljännes=tunnille, ei Antti
+liikkunut paikaltaankaan, istui waan siinä tarkastellen ja muistellen
+sitä, mitä wiimeksi oli opetettu.
+
+Ei kulunut kowin monta päiwää, ennenkuin poika oli ahkeruudellansa ja
+tarkkaawaisuudellansa wetänyt opettajan huomion puoleensa, sillä hän ei
+saanut pojalta ainuttakaan wäärää wastausta. Opettaja korotti Antin
+ensimäiseksi oppilaaksi ja rupesi walwomaan hänen terweyttänsä,
+laittamalla hänelle liikettä, itse hoitaen ja johtaen häntä kaikissa,
+sillä hän pelkäsi pojan pian kuihtuwan, jos hän saisi mielensä mukaan
+päiwät päätään liikkumatta istua koulupenkillä.
+
+Nyt oli Antti oikeassa elementissään. Nyt oli hän koulussa, jonne hänen
+nuori, tietoja janoowa sielunsa oli jo monta wuotta pyrkinyt. Nyt hän
+sai oppia ja mielinmäärin wäliajoilla lukea hyödyllisiä kirjoja koulun
+kirjastosta, eikä kukaan siitä nurkunut, eikä häntä siitä estänyt.--Woi
+kuinka hywä oli nyt Antin olla.
+
+Tuossa uudessa kaswatustawassa tunsi poika entiseen werraten niin
+suuren wälin kuin yöllä ja päiwällä. Tuolla kotona, isäpuolen luona,
+oli elämä aina pelokasta, orjallista ja säikkywää, joka teki elämisen
+tuiki tukalaksi ja tuskaloiseksi, asiain parhaallaankin ollessa. Kuinka
+toisin kaikki oli täällä! Kaikki tuntui niin wapaalta, kehittäwältä ja
+kaswattawalta, ja tuo entinen typistyminen tuntui ikäänkuin suomuksina
+putoawan pois, ja lakkaawan pinnistämästä ja kutistamasta sekä sielua
+että ruumista. Eipä kummakaan, jos Antista siltä tuntui, sillä
+isäpuolen kowuuden, sorron ja ylönkatseen sijaan kohteli opettaja häntä
+kaikella ihmisellisellä hellyydellä ja rakkaudella, opettaen ja neuwoen
+häntä niinkuin omaa lastansa.
+
+Pian rupesi tämä elämä näkymään pojassa päällepäinkin. Tuo entinen
+pelonsekainen arkamaisuus ja itseensä sulkeentunut jurous alkoi hänestä
+poistua wähitellen, ja hilpeys ja iloisuus astua sijaan. Samassa kuin
+tämä muutos tuli näkywiin, tuli poika terweemmän näköiseksikin; hänen
+kalpea surumielinen muotonsa alkoi elpyä ja saada iloisemmat piirteet
+ja terweemmän wärin.
+
+Tämän kaiken seurauksena oli se, että Antti ennen pitkää, rupesi
+seurustelemaan toisien koulupoikien kanssa, ottamaan osaa heidän
+leikkeihinsä ja kisoihinsa, ja pian oli hän etewin heistä sekä halussa
+että taidossa.
+
+Kauan ei kuitenkaan saanut poika nauttia tuota iloista ja wapaata
+kehittymisen aikaa. Jykylän talo oli siksi kaukana koulusta, ett'ei hän
+lukukauden aikana juuri usein käynyt kotonansa. Ja jos hän siellä
+joskus pyhinä käwikin, oleskeli hän melkein aina yksinänsä, lueskellen
+ja opetellen läksyjänsä. Mutta nyt loppui lukukausi ja poika lähti
+kotiansa kesäluwaksi. Siellä oli isäpuoli, ja hän ei ollut ensinkään
+aatteiltaan muuttunut, waikk'ei hän ollut tilaisuudessa niitä yhtä
+usein ilmituomaan kuin ennen. Kahta suuremmalla kiihkolla wihasi ja
+ylönkatsoi hän poikaparkaa nyt kuin koskaan ennen ja meni siinä niin
+pitkälle, että kaikki ihmiset kauhisteliwat sitä, samassa kuin he
+surkutteliwat poika raiskan tilaa. Isäpuoli ei pitänyt häntä enää
+ihmisenäkään, kun hän alituisilla itkuillansa sai itsensä keisatuksi
+tuommoisille koiran jäljille, jossa ei muka wielä koskaan ole
+kenestäkään kelpo miestä tullut, semminkään semmoisista pölkkypäistä
+kuin tuokin on. Olisi hänestä woinut tulla korkeintaan semmoinen, että
+olisi woinut ehkä kurjan henkensä elättää, jos olisi pysynyt koulusta
+poissa, mutta nyt ei hänestä tule kuin kurja muiden elätti.
+
+Tuommoisia puhui isäpuoli lakkaamatta ja peittelemättä ja hän piti
+poikaa suorastaan semmoisena kiusankappaleena, joka syyttä tarpeetta on
+juurtunut hänen niskoillensa. Hän ei saattanut mennä pojan
+siwuitsekaan, murisematta, marisematta ja silmiänsä wihaisesti
+mulkoilematta; käwipä usein niinkin että hän syyttä tarpeetta tölmi ja
+nakkeli poikaa paikasta toiseen. Työtä piti pojan tehdä parhaan miehen
+rinnalla ja hän tekikin sitä niin paljon kuin waan hänen wähäiset
+woimansa salliwat, mutta mikään ei auttanut, eikä hywittänyt tuota
+pitkäkiskoista mielialaa.
+
+Kun Antti oli koulussa olleessaan saawuttanut wapaampaa ja iloisempaa
+mielialaa, olisi hän nytkin seurustellut ja leikkinyt saman=ikäistensä
+kanssa, mutta tämäkin huwitus häneltä jyrkästi kiellettiin. Siitä
+halusta sai isäpuoli hywää maata wihallensa ja piti sentähden poikaa
+kowilla. Eräänä pyhänä meni Antti, puolisten jälkeen, toiseen taloon,
+missä oli saman=ikäisiä poikia koolla. Illemmalla ruwettiin sitten
+pallille ja Jykylän Antti oli joukossa paraana miehenä. Kaikki ihmiset
+ihmetteliwät: mikä tuossa ennen niin jurossa pojassa on tuommoisen
+muutoksen aikaansaanut. Kun ilo oli ylimmällään poikien kesken,
+ilmestyi Jykylän isäntä heidän joukkoonsa. Heti hänet nähtyään, pudotti
+Antti pallin pois kädestään ja alkoi alakuloisena käwellä jurpotella
+pois. Mutta tähän nöyrtymiseen ei isäpuoli tyytynytkään, waan otti
+poikaa niskasta kiinni ja huimi häntä kädessään olewalla karsitulla
+kuusenoksalla tawattoman kowasti ja raa'asti. "Wai tänne sinä nyt olet
+tullut, kuhnio; laita sukkelaan itsesi kotia", sanoi hän, tupaten
+samassa wielä poikaa niskasta, että tämä tupsahti silmällensä.
+
+Kaikki kauhistuiwat isäpuolen julmaa raakuutta ja yleinen
+tyytymättömyyden murina kuului joukosta. Usealla läsnäolewalla oli
+mielessä panna jyrkkä wastalause tuommoista käytöstapaa wastaan, mutta
+eiwät he kuitenkaan sanoneet mitään, sillä olipa heillä itselläänkin
+jonkunlaista pelkoa tuon ankaran ja jäykän miehen edessä.
+
+Poika lähti hitaasti ja itkeä nyrrytellen käwelemään kotiinsa. Sinne
+päästyäänkin itki hän niin, että oli wedeksi sulaa. Hän tunsi nyt
+itsensä kaikkein onnettomimmaksi ihmiseksi maanpäällä; tuntuipa hänen
+mielestään siltä kuin hänen ruumiinsakin olisi kutistunut puolta
+pienemmäksi. Wasta aamulla woi hän äidillensä selittää surunsa syyn,
+waikka tämä oli sitä illasta saakka kysellyt.
+
+Aamulla sai poika isäpuoleltansa aika kanttura=saarnan. Hän aikoi pojan
+kytkeä seinään kahleilla kiinni, jos hän waan wielä yhden kerran
+uskaltaisi liikkua pois kotoa ja mennä toisien poikien kanssa pallille;
+samassa hän antoi suurella painolla tiedoksi, että hänellä on siksi
+paljon waltaa, että hän kyllä saa tahtonsa täytetyksi ja kykenee
+päätöksensä toimeen panemaan.
+
+Waikka äiti rakastikin poikaansa kaikella luonnollisella äidin
+rakkaudella, oli hän, Jumalaa pelkääwäisenä ihmisenä, kuitenkin osaksi
+samaa mieltä miehensä kanssa pojan kylässä käymisestä ja mielestänsä
+joutawien kirjojen lukemisesta. Waikk'ei hän hywäksynytkään miehensä
+kowaa ja tylyä käytöstapaa poikaa kohtaan niissäkään asioissa, oli
+hänenkin mielessänsä poika kaikessa tapauksessa saatawa kotona pysymään
+ja lukemaan hengellisiä kirjoja, sillä hän pelkäsi maailman pahennusten
+turmelewan hänen nuoren ja wiattoman sydämensä.
+
+Kaikkien näiden tähden tuli poika raiska kowin alakuloiseksi. Se wapaa
+kehittymisen tunne, minkä hän luuli koulun kautta saawuttaneensa,
+katosi kuin tuhka tuuleen ja synkkä umpimielisyys waltasi sielun ja
+mielen. Kaikki seurustelu toisien saman=ikäisten kanssa lakkasi
+niinkuin puulla päähän lyöden ja tyhjä, kolkko yksinäisyys astui
+sijaan. Jospa olisi edes ollut kirjallisuuttakaan, kolkkojen hetkien
+ratoksi, mutta sitä ei hän uskaltanut itsellensä hankkia, sillä sitä ei
+isäpuoli eikä äitikään suwainneet. Kowassa ruumiillisessa työssä meni
+näiwettynyt ja kaipaawa elämä jotakuinkin, mutta lepohetket ja
+pyhäpäiwät oliwat pitkiä kuin nälkäwuosia ja tyhjyys sekä kaipio jonkun
+muun perään paloi aina mielessä. Eipä kummakaan, jos hänelle lupa=ajat
+käwiwät pitkiksi ja tukaliksi ja jos hän toiwoi lukukauden alkamista,
+niinkuin päiwää ylenewäksi.
+
+Lukukauden kuluessa sai hän taasenkin wapaampia käsitteitä. Wähitellen
+rupesi hän lupa=aikoina kuljettelemaan kotiinsa kirjastosta
+kaikenlaisia mielensä ja henkensä mukaisia kirjoja, ja luki niitä
+tutkiwasti lupa=aikainkin jouto= ja lomahetkinä.
+
+Mutta isäpuoli, ollen pojan pääkaswattajana ja mitaten muita omalla
+mitallaan, ei suwainnut tätä enemmän kuin ennenkään. Wälistä käwi
+kuitenkin niin, ett'ei hän ollut niin turhantarkka sensuuri=toimessaan,
+semminkin kun hän sattui hywälle tuulelle, ja silloin sai Antti lukea,
+waikka kirjassa olisi ollut pukin sarwia ristissä. Mutta toisinaan ei
+hän ensinkään kärsinyt, että poika olisi mitään lukenut, kärisi waan ja
+päästeli suustansa riwoja ja raakoja sanoja, jos hän sillä tuulella
+ollessaan näki kirjan pojan kädessä. Niitä suotuisampia hetkiä käytti
+poika hywäkseen ja silloin ei hän nähnyt eikä kuullut mitä ympärillä
+tapahtui.
+
+Eräänä tuommoisena hywän toiwon hetkenä oli Antti tuonut mukanaan "Enon
+opetuksia luonnontieteessä." Kun hän rupesi lukea ahmimaan sitä, tuli
+isäpuoli huoneeseen.
+
+"Minkä lorun olet taasenkin käsiisi hankkinut?" kysyi hän äreästi.
+
+"Tämä selittää luonnontiedettä", sanoi poika arasti.
+
+"Se on lorukirja, wie se heti pois", määräsi isäpuoli.
+
+"Ei tämä ole lorukirja; tässä selitetään hywiä asioita."
+
+"Minkälaisia?"
+
+"Tässä, esimerkiksi, näytetään toteen, ettei haltioita, kummituksia ja
+muuta kirkonwäkeä ole olemassakaan."
+
+"No, ei suinkaan niitä kirjoihin olisi pantu, jos ei niitä olisi."
+
+"Missä kirjassa on sanottu, että niitä on?"
+
+"Katkismuksessa."
+
+"Mitenkä niin?"
+
+"Siellä seisoo: 'koska apua etsitään perkeleiltä ja hänen
+wälikappaleiltansa, niinkuin noidilta, tietäjiltä, weden haltioilta,
+tontuilta ja muilta senkaltaisilta.'----Etkö nyt jo ymmärrä?" selitti
+isäpuoli katkismusta.
+
+"Ymmärrän kyllä, mutta aiwan päinwastoin kuin te. Eihän siinä ole
+sanottu, että semmoisia todellakin on, waan että semmoisia
+ihmisraukkoja on löytynyt ja löytyy wielä nytkin, jotka uskonsa
+perustawat niiden olemiseen, waikka se on suoraa Jumalan pilkkaa, jota
+he luulewat tällä epäjumalan palweluksellansa kunnioittawansa.--Minun
+täytyy sanoa, että te ymmärrätte aiwan wäärin katkismuksenne", sanoi
+poika uhkarohkeasti.
+
+"Pidä suusi kiinni ja wie se kirja sukkelaan takaisin; semmoisia ne
+sinun kirjasi ja houreesi owat, että tekewät Jumalan sanan
+walehtelijaksi", sanoi isäpuoli ja lähti suuttuneena pois.
+
+Ei ollut poika raiskalla muuta neuwoa, kuin lähteä wiedä nyrkyttelemään
+mielikirjaansa sinne, mistä hän sen ottanutkin oli. Mutta tämä seikka
+ratkaisi ainaiseksi pojan ja isäpuolen pitkäkiskoisen wälin.
+
+
+
+IV.
+
+Aikaa on kulunut muutamia wuosia. Jykylän Anttipoika ei olekaan enään
+kotonansa, eipä kansakoulussakaan. Hän on etewimpänä oppilaana
+loistawasti suorittanut tutkintonsa ja saawuttanut parhaan
+päästötodistuksen kansakoulusta. Läpi kaikkien kotowastusten ja
+isäpuolen pitkäkiskoisten juonien, on hän ahminut synkkämielisenäkin
+kaikki ne opin mureneet, mitä siellä on ollut saatawina. Mutta
+isäpuolen ja Antin wäli on käynyt niin kireäksi ja ankaraksi, että
+holhoojan on täytynyt ryhtyä toimiin, ottaa poika pois kodista, ja
+ruweta walwomaan hänen kaswatustaan.
+
+On juuri tässä samassa tullut sääntö, että kouluissa ruwetaan
+opettamaan suomen ja ruotsin kielillä rinnakkain. Tämä uutinen elähytti
+poikaa ja toiwon kipinä lensi hänen sydämmeensä. Hän tunsi itsessään
+sanomattoman halun päästä oppimaan enemmän ja tässä uudessa
+säännöksessä luuli hän olewan weräjän auki mielihalullensa. Äidillensä
+ja holhoojallensa koetti hän joka tilaisuudessa ilmoitella tätä
+mielihaluansa ja walaista asiaa niin hywin kuin suinkin woi, ja
+ajanpitkään rupesikin se waikuttamaan siihen suuntaan, että molemmat
+antoiwat perään ja poika pääsi kuin pääsikin kouluun, jatkamaan
+opinnoitansa.--Niin, Antti on nyt lyseolainen.
+
+Waikka hän oli päässyt mielityöhönsä, ei hän kuitenkaan saawuttanut
+sitä mielen hilpeyttä ja iloisuutta, mikä hänellä luonnostansa oli,
+sillä kotoiset ahtaat käsitteet ja katsantotawat oliwat ryöstäneet osan
+hänen luonnostansakin. Wakaisena kuin wanhus ja synkkänä ja ujona kuin
+sortunut konsanaankin, istui hän nytkin tunti tunnilta ison koulun
+penkillä, samoin kuin kansakoulussakin. Kaikki koulutowerien
+kokkapuheet, pilkat, wiisastelemiset, wieläpä käsiksi käymisetkin,
+kaikki ne oliwat yhtäkaikki, ne eiwät herättäneet Antissa pienintäkään
+huomiota eikä wastustamisen ja koston halua. Hänen suutaan ei nähty
+naurun hymyssä, mutta ei itkussakaan; olipa niinkuin ei hän olisi
+woinut tuntea hywää eikä pahaa.
+
+Eiwätpä paljoa paremmin onnistuneet ne monet ystäwyyden yrityksetkään,
+joita useat koulutowerit usein koettiwat hänen kanssaan solmiella. Hän
+ei seurustellut kenenkään kanssa, ja jos joku toweri tuli hänen
+majapaikkaansa, tuli hänen elämänsä niin ikäwäksi ja synkäksi, että
+toisetkin ikäwystyiwät ja synkistyiwät siitä. Jos tämä ei waikuttanut
+siihen määrään, että towerit olisiwat poislähteneet, antoi Antti selwin
+sanoin tiedoksi, että hän haluaisi olla yksinänsä. Tällä tawoin
+raukesiwat kaikki ystäwyyden hieromiset kuin tuhka tuuleen. Hän oli
+ensimäisenä istumassa koulunpenkillä ja wiimeinen sieltä lähtemään, ja
+lukukauden loputtua ei ollut hänen poissaololuettelossaan yhtään tuntia
+merkitty.
+
+Tämmöinen jäykkyys ja wakaisuus waikutti ajanpitkään towereissakin sen,
+että he rupesiwat Antille antamaan arwoa ja kunnioittamaan häntä, eikä
+yksikään heistä enään antanut hänelle riwosanaa.
+
+Waikka Antti oli niin yksinäinen, oli hänellä kuitenkin yksi ystäwä,
+johon hän ehdottomasti luotti. Tämä ystäwä oli Antin kotipitäjässä
+asuwan nimismiehen poika; Oskari oli hänen nimensä. Kun Antti tuli
+kouluun, oli Oskari jo koulun ylemmillä luokilla, mutta tämä wäli
+iässä, opissa ja arwossa ei estänyt heitä tulemasta mitä
+sydämmellisimmiksi ystäwiksi.
+
+Oskari oli erinomaisen helläsydäminen poika. Oikeuden ja totuuden tunto
+oli hänessä jo aikaisin kehittynyt ja sentähden ei hän sanalla eikä
+työllä tehnyt yhdellekään ihmiselle mitään, mikä olisi tätä loukannut.
+Tämä teki sen, että waikka Oskari olikin wiattomissa asioissa
+leikillinen ja iloisa, oli hän kaikkia wakaisia asioita käsiteltäissä
+wakainen kuin itse totuus. Tämänlaisen elämäntawan kautta oli hän
+woittanut kaikkien kunnioituksen, niin opettajiltaan kuin
+koulutowereiltaankin, wieläpä kaikilta ihmisiltä koulun
+ulkopuolellakin.
+
+Nämät molemmat ystäwykset oliwat eri tawalla kehittyneet. Oskarin
+wanhemmat oliwat tosi=siwistyneitä ihmisiä, eiwätkä waan tuommoisia
+pintapuolisesti, jommoisia useinkin tapaa niiden seassa, jotka sanowat
+itsensä siwistyneiksi ja joiden pitäisikin semmoisia olla. Wapaina
+kaikista epäluuloista, kehittiwät he jo aikaisin poikansa totuuden
+tuntoa ja tämä waikutti terweellisesti pojan wastaiseen elämänjuoksuun.
+Kuinka toisin oli Antin kodissa. Hänkin pyrki totuuteen, mutta kuta
+palawammin hän sitä teki, sitä ankarammin ahdistiwat kodin ahtaat
+käsitykset ja mielipiteet häntä. Tosi kyllä, ett'eiwät nämätkään
+woineet lannistaa hänen totuuden tuntoansa, eiwätkä masentaa sitä opin
+halua, joka hänessä aina paloi ja jonka walossa hän pyrki sen perille,
+mutta sangen masentawan waikutuksen se kumminkin häneen teki.
+
+Waikka ystäwykset oliwatkin niin erilaisen kehityksen alaisina olleet,
+oli heillä kuitenkin yhdenlaiset luonteet. Kumpikin heistä seurasi
+ehdottomasti sitä minkä he omantuntonsa mukaan tunsiwat oikeaksi,
+eiwätkä poikenneet siitä oikealle eiwätkä wasemmalle puolelle. Oskari
+huomasi oitis Antin erinomaiset luonnonlahjat ja sen totuuden, mikä
+kaikissa hänen töissään ja puheissaan aina oli nähtäwissä ja
+kuultawissa, ja tämä se oli, joka weti hänet likemmäksi Anttia, waikka
+tämä olikin jälempänä hänestä. Ei heidän tarwinnut kauan toisiinsa
+tutustua eikä ystäwyyttä hieroa, sillä ensinäkemällä muodostui se
+semmoiseksi kuin se oli, eikä mikään maailmassa woinut sitä koskaan
+häiritä; olipa niinkuin he olisiwat ensi silmäyksellä nähneet toisiensa
+sielun läwitse.
+
+Alusta alkaen, kun he ystäwyksiksi tuliwat, käyttiwät he joka=ikisen
+loma= ja lupahetken seurustelemiseen. Wapaasti waihtoiwat ja
+ilmoittiwat he aatteitaan toisillensa, arwostellen ja tehden niistä
+päätelmiänsä, ja näin tuliwat he toinen toisensa sisälliseksi
+kaswattajaksi. Awonaisesti ilmoittiwat he toisillensa sekä ilonsa että
+surunsa ja heistä tuntui siltä kuin he kaksi olisiwat sulautuneet
+yhdeksi sieluksi.
+
+Tämä rupesi terweellisesti waikuttamaan Anttiin. Hänen synkkä ja
+umpimielinen luonteensa rupesi aiwan itse tietämättään saamaan tästä
+wirkistystä ja eloisuutta, ja tuo alulla olewa luulewaisuus, joka oli
+kodin kaswatuksella häneen isketty, rupesi hänestä wähitellen
+haihtumaan. Tämä muutos Antissa, minkä Oskari oitis hawaitsi, ilostutti
+jälkimmäistä, sillä alusta pitäin oli hän huomannut ystäwänsä
+synkkämielisyyden waikuttawan wahingollisesti hänen teräwään
+ymmärrykseensä ja ylewiin pyrintöihinsä. Noissa wälillisissä, wapaissa
+keskusteluissa oli Oskari koettanut warowasti waikuttaa siihen
+suuntaan, että olisi saanut ystäwästään tuon lannistawan tunteen pois
+wieroitetuksi, ja kun hän huomasi jotakin waikuttaneensa, oli hänen
+sisällinen ilonsa täydellinen.
+
+Antti rupesi nyt wähitellen suwaitsemaan toisiakin koulutowereitaan,
+wieläpä tuntemaan seuraelämänsä piirin liian pieneksi ja ahtaaksi.
+Wähitellen mieltyi ja kiintyi hän yhteen ja toiseen, ja ennen pitkää
+oli hänen seurapiirinsä lisääntynyt puolellakymmenellä towerilla.
+Ystäwät oliwat ikäänkuin jonkun sisällisen, tietämättömän waalin
+kautta, Oskari ja Antti walinneet koulutoweristosta, sillä heillä,
+ainakin osaksi, oli samanlainen luonne kuin walitsijoilla itselläänkin
+oli. Tämän uuden seuralisän kautta tuli elämä waihtelewammaksi ja
+iloisemmaksi, mutta wakaana ja totisena pysyi se yhä edelleenkin. Sillä
+mitään ylimielisyyttä ja riwoutta ei kärsitty, ja jos joku yritti
+jotakin semmoista tekemään seurassa tahi ulkona siitä, hän kohta
+miehissä hälwästiin, ja sillä tawalla kaikki halpamaisuus
+tukahutettiin, ennenkun se oli oikein idullekaan päässyt; olipa
+niinkuin tämä olisi ollut mallikelpoisa waliojoukko.
+
+Sekä Oskari että Antti oliwat luokallaan ensimäiset oppilaat.
+Opettajakunta ihmetteli Antin teräwä=älyisyyttä ja kykyä pikaisesti
+oppimaan waikeimpiakin opinkohtia. Opettajakunnalta ei myöskään jäänyt
+huomaamatta pojan arwokas wakaisuus ja se ankara totuuden tunto, mikä
+oli wallitsewana kaikissa hänen teoissaan ja toimissaan, ja kaiken
+tämän tähden kunnioittiwat he häntä suuresti; he pitiwät häntä luokan
+kruununa ja toiwoiwat hänestä paljon.
+
+Sillä tawoin kului wuosia, ja ystäwykset kohosiwat luokalta luokalle.
+Wuosien kuluessa muodostui Antti pulskeaksi nuorukaiseksi. Sorea ja
+jäntewä oli hänen wartalonsa, ja kun siihen wielä lisäksi tulee hänen
+pyöreät, werewät ja täyteläiset kaswonsa, siniset lempeät silmänsä ja
+wahwa, mustanruskea tukkansa, ei kukaan woinut mieltymättä häneen
+katsoa.
+
+Koulun loma=ajat oleskeliwat ystäwykset kotipitäjässään. Kun ei Antti
+woinut isäpuolensa wuoksi mennä kotiinsa loma=aikaa wiettämään,
+toimittiwat äiti ja holhooja hänet, omasta hartaasta pyynnöstään,
+asumaan Oskarin kotona. Tämä olikin molempien ystäwysten hartain toiwo,
+ja kun tämä toteentui, ei heidän ilollansa ollut rajoja.
+
+Pitäjän pastori oli hywä tuttawa Oskarin kotona, sentähden käwi hän
+perheineen usein siellä wieraana. Pastorilla oli seitsentoista
+wuotinen, Lotta niminen tytär, joka oli hänkin noilla wieraisilla
+käynneillä aina mukana.
+
+Lapsuudesta pitäin oli Antti tawasta nähnyt pappilan Lotta=neidin, eikä
+hän siis ollut tuntematta häntä, mutta koko kouluajallaan ei hän ollut
+nähnyt neitiä. Tällä wälin oli Lotta kehkeentynyt kauniiksi ja
+wiehättäwäksi neidiksi. Hento, keweä, melkein ujomainen käytöksensä ja
+hurskas kainoutensa enensi wielä suuressa määrässä sitä suloutta, mitä
+muutoinkin hänen koko olennossaan niin runsaasti löytyi.
+
+Pastori nyt kuten ennenkin käwi perheineen wieraina ja kun Antti
+uudessa asemassaan näki Lotan, teki se häneen niin sywän waikutuksen,
+että hän tuli niinkuin puusta pudonneeksi. Hän ei kyennyt mitään
+toimimaan, puhumaan, eipä edes ajattelemaankaan. Yksinään wetäysi hän
+toiseen huoneesen, selwittelemään sekawia ajatuksiansa ja jäähdyttämään
+polttawaa otsaansa. Tämän nähtyään tuli Oskari häntä hakemaan.
+
+"Miksi sinä tänne tulit? Tule nyt tekemään wieraille seuraa", sanoi
+hän.
+
+"En weliseni woi... Minä en woi hywin,--salli minun olla yksinäni!"
+pyyteli Antti.
+
+Oskari luuli, että hänet on taasenkin wallannut tuo wanha
+synkkämielisyyden puuska, sillä hänen oli mahdoton käsittää, että hänet
+olisi joku taudin aine kohdannut näin pikaisesti, koska hän ennen
+wierasten tuloa oli iloinen kuin käki metsässä. Kun hän tiesi, ett'ei
+Antista woinut tuokiossa poistaa sitä surumielisyyttä, mikä häntä wielä
+nytkin tawantakaa kohtasi, jätti hän hänet ja kiirehti wieraille seuraa
+tekemään.
+
+Antti meni ullakkokamariin, joka oli ystäwysten yhteinen huone. Hän
+awasi akkunan ja siitä wirtaawa raitis iltakalween ilma teki hywää
+hänen hätääntyneelle sydämellensä.
+
+Hän tunsi häiriönsä syyn; ja sen wuoksi teki hän tarkkaa tiliä itsensä
+kanssa: "Olisiko mahdollista...? Ei, ei ole...! Mutta onhan ennenkin
+semmoisia ihmeitä tapahtunut,--kummempiakin ... miks'ei nyt woisi niin
+käydä? Mutta ystäwäni Oskari...? Missä suhteessa hän on häneen...?
+Hehän owat lapsuuden ystäwät... Mutta ei, ei, ei ... heidän wälillänsä
+ei woi olla mitään ... ei mitään, sillä heidän wälinsä on niin wapaa ja
+awonainen toisiaan kohdatessa; ja niin ei se olisi, jos siinä jotakin
+olisi...----Mitäs minä nyt? Teenhän wäärin ystäwääni kohtaan, kun annan
+tuommoisille ajatuksille waltaa, sillä olisihan hän sen minulle
+ilmoittanut, jos waan heidän wälissänsä jotakin semmoista olisi."
+
+Tämmöisiä ajatteli Antti ullakkokamarissa ollessaan. Häneltä ei ollut
+salassa se suosio ja kunnioitus, minkä hän oli hywän oppinsa ja wakawan
+elämänsä kautta kouluajallaan kaikilta ihmisiltä saanut. Tämä hawainto
+wirkisti hänen hämmentynyttä mieltänsä, tämän ajatuksen walossa sai hän
+kaksinkertaista woimaa ja rohkeutta mieleensä. Waikk'ei hän woinut
+omantuntonsa edessä löytää itsessänsä mitään wikaa, että hän olisi
+mitään laiminlyönyt koulunkäyntinsä ja elämänsä suhteen, päätti hän
+kuitenkin kaksinkertaisella innolla ryhtyä opinnoitansa jatkamaan ja
+ankarammin walwomaan elämäänsä, ja kaikki tuo sentähden, jotta hän
+kerran woisi saada Lotan omaksensa.
+
+Tuo haaweilu teki hänet niin iloiseksi, ett'ei oltu koskaan ennen
+hänessä semmoista nähty. Hän tunsi rakastawansa kaikkia ihmisiä ja jos
+hän olisi woinut, olisi hän sulkenut koko maailman syliinsä.
+
+Tämmöisessä mielentilassa oli Antti, kun Oskari taas tuli hänen
+luoksensa. Awoimin sylin juoksi Antti ystäwäänsä wastaan ja sulki hänet
+syliinsä. Hän ei woinut pidättää itseänsä, waan kyyneleet tuliwat
+hänen silmiinsä ja siinä hän sitten itkeä nyyhki.
+
+"Mikä, Jumalan tähden, sinulla on, Antti?" kyseli Oskari hätäilewästi.
+
+"Ei mikään" sanoi Antti ja irroitti itsensä hänestä.
+
+"Oletko kipeä?"
+
+"En."
+
+"Sinä, ystäwäni, olet nykyään niin kummallinen, ett'en ensinkään
+ymmärrä sinua", sanoi Oskari hämillään.
+
+"Totta kyllä on, että minä tuolla alhaalla ollessani sain jonkunmoisen
+pahoinwoinnin puuskan, mutta nyt se on ohitse. Minä olen nyt niin
+iloinen ja rakastan sydämeni pohjasta kaikkia ihmisiä, erittäinkin
+sinua, ystäwäni. Sinä minua ymmärrät ja sinuun woin rajattomasti
+luottaa", puheli Antti, tarttuen toistamiseen syliksi ystäwäänsä.
+
+"Olipa hywä, ett'ei se sen pahempaa ollut, sillä minä pelkäsin pahinta.
+Mutta kummallinen sinä sittenkin olet, sillä noin iloinen et ole ennen
+koskaan ollut, etkä tuolla lailla puhunut", sanoi Oskari.
+
+"Se kyllä taitaa olla totta, mutta sallithan, ystäwäni, minun olla
+iloisen, sillä tästäpuoleen aion semmoinen olla", sanoi Antti.
+
+"Sydämeni pohjasta suon sinun olla iloisena, sillä tarpeeton suru ja
+synkkyys lannistaa sekä sielua että ruumista. Ei mikään ole minulle
+suotuisampaa kuin se, että kaikki synkkyys katoaisi sinusta, jota et
+woine kieltää itsessäsi löytywän; siihen suuntaan olen koettanut
+waikuttaa sinuun ja sen iloisempi olisin, kun woittaisin mitä olen
+tarkoittanut", haasteli Oskari siinä luulossa, että Antti oli nyt
+iloinen sentähden kun hän oli karsinut synkkämielisyyden.
+
+Kauan, myöhään yöhön, haasteliwat ystäwykset iloisesti niitä näitä.
+Wihdoin nukkuiwat he makeaan uneen.
+
+Antti oli uskonut ystäwästään, ett'ei tämä mitään häneltä salaa, mutta
+tästä hetkestä pitäin oli hänellä itsellänsä jotakin semmoista, jota
+hän huolellisesti salasi ystäwältään ja kaikilta muilta ihmisiltä.
+
+Pastorin perhe edelleenkin käwi usein nimismiehellä wieraina ja
+käwiwätpä hekin pappilassa. Antti oli iloisempi wäliaikoinakin tuon
+ensimäisen kohtauksen jälkeen, mutta kun hän wieraisilla ollessa tuli
+Lotan pariin, tuli hän niin ujoksi ja wähäpuheiseksi, että kaikki sitä
+kummasteliwat. Hän wältteli muita ja istuskeli yksinään jossakin
+nurkassa; erittäinkin karttoi hän niitä ryhmiä, missä keskusteltiin
+jotakin asiasta. Ei sekään saanut häntä rohkeammaksi eikä
+puheliaammaksi, waikka pastorikin useat kerrat puhutteli häntä
+kunnioittawasti. Pastori tawallisesti selwin sanoin antoi tietää, että
+Antista suuren neronsa ja kykynsä sekä wakawan elämänsä wuoksi
+toiwottiin paljon; mutta ei sekään auttanut, sillä hän waan häpesi ja
+punasteli näitä kuullessaan.--Niin, Antti rukalta loppui kaikki rohkeus
+ja uskallus ollessaan hänen parissaan, jota hän sydämmessään kenenkään
+tietämättä rakasti ja jolle hän oli koko wastaisen elämänsä pyhittänyt.
+
+Waikka Lotta olikin wienon kaino, oli hänen käytöksensä kuitenkin wapaa
+ja ujostelematon. Eräänä kertana tuli hän Antin luo ja sanoi:
+
+"Mikä teitä waiwaa kun te olette niin arkamaisen ujo? Meille muillekin
+käypi ikäwäksi tuo ankara ujoutenne. Olkaa hywä ja tulkaa tekemään
+seuraa!"
+
+"Mitäs minä ... enhän minä tämmöinen ... änkytti Antti wastaukseksi ja
+joutui niin hämille, että hän punastui korwia myöden.
+
+"Minkälainen?" kysyi Lotta, seisoen hänen edessään ja katsoen häntä
+kysywästi silmiin.
+
+"Täm ... tämmöinen ... näin, näin--halpa", jankutti Antti, joutuen yhä
+enemmän pulaan.
+
+"Älkää niin sanoko. Minkätähden te halpa olisitte? Teillähän on teräwä
+pää kuin partaweitsi, ja opettajakuntanne sekä kaikki ihmiset
+kunnioittawat teitä ... teistähän woipi wielä tulla kokonainen nero.--
+Teillä ei siis ole mitään syytä pitää itseänne halpana", sanoi Lotta ja
+meni pois.
+
+Antti tuli nyt oikein hurmauksiin. Lotta oli ollut likellä häntä. Hän
+oli kuullut hänen sointuwan heleän äänensä, nähnyt hänen hennon ja
+solakan wartalonsa ja wiehkeät kaswonsa, tuntenut hänestä wirtaawan
+lemmen pyhän, polttawan wirran. Hän oli puhunut lempeitä ja luotettawia
+sanoja, wiittaamalla omaansa ja muiden ihmisien kunnioitukseen ja
+samassa hänen tulewaisuuteensa. Ehkäpä Lotta tunsi sydämessään samaa
+kuin hänkin,----niin, ehkäpä!
+
+Nämät tunteet eiwät suinkaan olleet omiansa tekemään Antista
+seuramiestä. Yksinään istuili hän waan jossakin nurkassa, nauttien
+niitä tunteita, joita wast'ikään oli niin runsaasti hänen sydämeensä
+wiritetty.--
+
+Kun wieraat oliwat menneet, meni Antti taasenkin ullakkokamariinsa.
+Siellä mietti hän tilaansa ja wertaili nytkin itseänsä ystäwäänsä
+Oskariin, ja hän hawaitsi suuren eron olewan hänen ja ystäwänsä
+wälillä. Oskari oli aina iloinen ja wapaa kaikessa käytöksessään
+kaikkien ihmisten kanssa. Lotankaan läsnäolo ei näyttänyt häneen
+waikuttawan hywää eikä pahaa ... olihan waan niinkuin ei olisi mitään
+erinomaista saapuwilla, ja se oli Antista kummallisimmista
+kummallisinta. Pakkausipa tuntumaan siltäkin, ett'ei Oskarilla ole
+tuntoa eikä sydäntä; mutta tätä aatetta ei hän päästänyt waltaan, ja
+wihdoin päätti hän, että kyllä hänellä on molemmat, mutta hän on niin
+wapaa,--ja kenties on hän wapaa Lotankin suhteen.
+
+Näitä mietti Antti itseksensä. Hän oli tyytymätön omaan itseensä, kun
+ei hän ollut niin wapaa kuin ystäwänsä oli. Jospa hän olisi semmoinen,
+awaisi hän heti sydämensä rakastetullensa, tulisi siitä wielä mitä
+tulisikin, mutta asiain nykyisellä kannalla ollessa ei hän woi sitä
+tehdä; mutta kerran tulee wielä se aika jolloin woin pyytää häntä
+omakseni ja sen saawuttamiseksi tahdon uhrata henkeni, kykyni, tarmoni,
+ja woimani. Niitä mietti Antti.
+
+
+
+V.
+
+Wuosia on jokunen wierähtänyt. Ystäwykset eiwät ole enään samassa
+koulussa, sillä Oskari on jo useita lukukausia ollut yliopistossa.
+Antti on ensimäisenä oppilaana siirretty koulun kuudennelta luokalta
+seitsemännelle. Paljon oli hankaloita waikeuksia tuottanut Antille tuo
+kaksikielinen opetus, mutta hänen teräwä älynsä ja ankara ahkeruutensa
+woitti kaikki wastukset, ja kunnialla suoriintui hän kaikista pulmista,
+sillä olihan siinä joku mahdollisuus olemassa. Muutoin oli Lotan
+siweellinen kuwa aina hänen sydämessään, ja tämä kuwa sekä se toiwo,
+että hän saisi hänet wihdoin omanansa syliinsä sulkea, wirkisti ja
+kiihotti häntä kaiken woimansa perästä ponnistelemaan, saawuttaaksensa
+päämaalinsa, ja tämän tunnon ja toiwon walossa jaksoi hän niin paljon.
+
+Juuri tässä samassa kohtasi Anttia arwaamaton wastoinkäyminen.
+Huomattuaan mitä waikeuksia kaksikielinen opetus kouluissa tuottaa,
+oliwat johtawat henkilöt poistaneet niistä suomen kielen, tehden ne
+siten taasenkin umpiruotsalaisiksi. Seuraus siitä oli se, että monen
+oppilaan täytyi luopua koulusta, sillä ne pari suomalaista
+oppilaitosta, mitä maassamme silloin jo oli, oliwat niin kaukana,
+heidän kodeistansa, ett'ei heidän waransa riittäneet niissä opintojansa
+jatkamaan.
+
+Mielen katkeruudella ja loukatulla kansalaisen tunnolla tunsi Antti
+kansan lapsena, kuinka suuri wääryys tapahtuu kansalle, kun maan
+koululaitokset owat wieraskielisiä, ollen ikäänkuin suljetut kansalle,
+waikka ne sen waroilla kustannetaan. Hänestä tuntui siltä kuin
+häneltäkin olisi riistetty kaikki mahdollisuus lukujensa jatkamiseen,
+ja tämä tuntui hänestä kuolon iskulta. Jonkun aikaa taisteltuansa
+itsensä ja tunteittensa kanssa, päätti hän wihdoin, ankarain
+ponnistustensa tähden wäsyneenä, lewätä yhden wuoden ja sitten mennä
+suomalaiseen kouluun jatkamaan opinnoitansa.
+
+Kun Oskari meni yliopistoon, wuokrasi Antti itsellensä asunnoksi erään
+ullakkokamarin. Hän ei halunnut enään asua Oskarin kodissa semminkään
+kun tämä ei useinkaan tullut kotiin käymään lukukausien
+wäliajoillakaan. Oi kuinka hartaasti Antti ikäwöitsi ystäwäänsä tämän
+poissa ollessa; warsinkin kun hän yksinäisyydessään mietti edessään
+olewaa elämänsä rataa ja sydämensä hartainta toiwoa, tuli tämä ikäwä
+oikein jonkunlaiseksi kuumeen tapaiseksi taudiksi. Ahkeran kirjewaihdon
+kautta koettiin kyllä aatteita waihtaa ja tunteitaan toisilleen
+ilmoittaa, mutta olihan se niin kuollutta ja kylmää, lämpimän ja
+awosydämisen puheen rinnalla, jolloin pienimmätkin asianhaarat kaikkine
+hienouksineen tulewat niin eläwästi esiin. Suuresti tätä ystäwän
+kaipiota lisäsi sekin seikka, kun hänellä ei ollut mieluista
+seurustelijaa. Häntä kyllä nytkin usein kutsuttiin pappilaan ja
+nimismiehelle wieraiksi, mutta kun ei hänellä ollut Oskaria tukenansa,
+ei hän ujon luonteensa wuoksi woinut sinne mennä. Niillä harwoilla
+kerroilla, milloin Antti ja Lotta kohtasiwat toisiansa, kohteli Lotta
+häntä erinomaisen ystäwällisesti; mutta sittenkään Antti ei uskaltanut
+lähestyä häntä. Pelonsekaisella pyhällä kunnioittamisella ja ikäänkuin
+puolijumaloitsemisella pysyi hän loitompana hänestä. Jos milloin niin
+sattui, että hän oli pakotettu puhumaan jonkun sanan Lotalle, joutui
+poikaparka niin hämille, ett'ei hänellä useinkaan ollut sanaa suuhun
+tulewaa; ja jos hän joskus sai jonkun sanan sanotuksi, oliwat ne
+melkein pistelewäisiä ja niin umpikuljuisia, ett'ei niitä woinut
+ymmärtää suoranaisesti kukaan. "Kummallinen tuo Antti", sanoi Lotta
+semmoisissa tilaisuuksissa usein.
+
+Näin tawoin ei Antti saanut kaipaawalle sielullensa huwitusta mistään.
+Kansan seassa hän oleskeli enimmät joutohetkensä ja siellä haihtui
+useinkin hänen huolensa ja ikäwänsä. Mutta ei sitäkään ollut aina
+saatawissa, sillä kiireiset kesäiset työt weiwät wiikkokausiksi ihmiset
+pois kylästä. Eikä tämä seurustelu täysin tyydyttänytkään Anttia, sillä
+hänen korkealle pyrkiwä henkensä olisi ollut wailla wasta=alkuja niille
+tunteille, mitkä hänen omassa sydämessään kuwasteliwat, ja niitä ei hän
+muka ollut löytäwinänsä heidän seassaan.
+
+Jo niinä aikoina, jolloin Antti oli päättänyt noiden kouluselkkausten
+wuoksi olla wuoden poissa koulusta, oli hänen mieleensä jolkahtanut,
+että hän tuona pitkänä loma=aikana koettaa ryhtyä kirjallisiin toimiin;
+kuitenkaan ei tämä aate ollut wielä kypsynyt päätökseksi. Mutta kun tuo
+ikäwän ja kaipauksen tunne käwi kukkuroilleen, joudutti se hänen
+päätöstänsä ja hän tunsi ikäänkuin sisällisen äänen kutsuwan häntä ja
+kehoittawan heti ryhtymään työhön.
+
+Nyt tuli Antille toiset tuumat. Hän ryhtyi työhön, ja nyt ei hänellä
+ollut ikäwä, eikä hän kaiwannut yhdenkään ihmisen seuraa.
+Ullakkokamarissa, aatteidensa ja työnsä keskellä, istui hän yöt ja
+päiwät, ja tuskin jouti hän jonkun hetken lewähtämään. Kolkkoina
+pitkinä syksyisinä ja talwisina öinä näkyi Antin ullakkokamarista
+walkea ja ihmiset arweliwat, "mitähän se tuo poika tekee?"
+
+Näin ponnistellen kirjoitti hän wuoden pitkään paljon kaikenlaisia
+kirjallisia kokeita. Niissä oli suorasanaisia kertomuksia ja runollisia
+kyhäyksiä sekaisin, ja niitä oli wuoden työksi niin paljon, että täytyi
+ihmetellä, kuinka hän niin wähässä ajassa oli woinut niin paljon aikaan
+saada. Mutta Antin luonne oli semmoinen, että jos hän ryhtyi mihin
+työhön, teki hän sitä täydellä innolla.
+
+Kukaan ei tiennyt mitä Antti kirjoitti, mutta sen monikin tiesi, että
+hän kirjoitti mahdottoman paljon. Tämä tietämättömyys tuli siitä, kun
+Antti ei näyttänyt kenellekään työnsä sisällystä eikä suullisestikaan
+jutellut niistä. Hän pelkäsi, ett'eiwät ihmiset ymmärrä häntä, sen
+wuoksi salasi hän ahkeran työnsä tulokset. Monenlaisia huhuja ja
+arweluita kuuluikin tuttawien joukossa tuosta Antin peitetystä työstä.
+
+"Mitähän wainen se tuo Jykylän poika niin ahkerasti kirjoittaa? Ei sitä
+kertaa mene hänen kamariinsa, ett'ei hänellä ole aina pännä kädessä.
+Mutta annas kun waan joku huoneesen astuu, työntää hän heti paperinsa
+laatikkoon, pännänsä läkkitolppoon ja sitten hän istuu puhumatta,
+pukahtamatta, synkän ja miettiwän näköisenä. Tuommoisessa asemassa
+ollessaan näyttää hän eläwältä kuolleelta tahi jonkunmoiselta
+kuwapatsaalta, ja hän woisi semmoisesti olla, waikka kuinka kauan
+wieras siellä olisi.--Yökaudetkin näkyy hänen kamaristaan walkea." Niin
+puheli kerran suuressa wäkijoukossa Kopolan Kalle=isäntä.
+
+"Hittoko ne kaikki hassut tietää, mitä ne töhräilewät työn puutteessa",
+sanoi Jörölän Juuso.
+
+"Ei niin pidä sanoa. Minusta ei poika näytä ensinkään hassulta,
+päinwastoin on hän miettiwämpi ja ajattelewampi kuin moni muu
+ijäkkäämpi koulun käynyt; en ole kenenkään muun huomannut tarkemmin
+sanojaan punnitsewan kuin hänen", wastusti Kopola.
+
+"Kyllä hän kuitenkin tuohiraamattua kirjoittaa, jos hän kerran
+kirjoittaa", sanoi Jörölä loukatun tunnolla.
+
+"Minkä sinä tuohiraamatuksi kutsut?" kysyi Kopola puolikiiwastuneena.
+
+"Kaikki mikä ei ole Jumalan sanaa", wastasi Jörölän Jussi weltosti.
+
+"Minusta tuntuu, ettet sinä ole lukenut tuohiraamattua etkä muutakaan",
+sanoi Kopola suuttuneena ja lähti pois.
+
+Tämmöisiä puhui ja mietti kansa Antista, mutta hän jatkoi waan työtään,
+huolimatta mitä hänestä ajateltiin ja puhuttiin; eipä hän oikeastaan
+tiennyt ajateltiinkokaan tahi puhuttiinko hänen työstään mitään, hän
+waan wuodatti sieluaan paperille.
+
+Oskari oli kirjoittanut, että hän tulee kewätluwalle kotiin. Tämä oli
+Antille odotuksen ja toiwon aika. Hänelle, yksin hänelle hän woi awata
+sydämensä, paitsi yhtä asiaa, joka oli hänen oman sydämensä salaisuus
+ja jota hän ei woinut eikä luullut tarwitsewansakaan hänelle ilmoittaa,
+kosk'ei hän luullut wielä oikean ajan tulleen. Mutta nuot kertoelmat ja
+runoilut, joita hän oli kokoon lyönyt sillä ajalla, jolloin he eiwät
+olleet toisiansa tawanneet, ne hän aikoi täydellä luottamuksella uskoa
+ystäwänsä nähtäwäksi; minkä tuomion langettaisikin, mukautuisi hän
+ehdottomasti sen alaiseksi.
+
+Odotettu hetki tuli. Tuskin oli Oskari saanut rakkaat omaisensa
+terwehdytetyksi ja matkareppunsa sisään saaduksi, kun hän jo kiirehti
+Antin luo. Sanatonna, äänetönnä syleili Antti towin ystäwäänsä ja
+kyyneleet wieriwät hänen poskiansa myöden; yhtä innokas oli Oskarin
+kuin Antinkin terwehdys.
+
+Eiwät olleet Oskarille tuntemattomat ystäwänsä kirjalliset
+harrastukset; kirjewaihdon kautta oli se hänellä tiedossa. Kun ensi
+kohtauksen tunteet oliwat wähän hälwenneet, otettiin heti Antin työn
+tulokset käsille. Ilolla ja luottamuksella toi hän ne ystäwänsä
+waatimuksesta esille. Oskari silmäili niitä hätäpikaa ylimalkaisesti,
+mutta kuta enemmän hän niitä silmäili, sitä enemmän kadotti hän
+leikillistä iloisuuttansa. Wiimein perehtyi hän jotakin wissiä
+kappaletta tarkastamaan, ja yhä wakaisemmaksi ja tarkkaawaisemmaksi
+tuli hän. Wiimein waipui hän niin sywään lukemiseen ja tutkimiseen,
+ett'ei hän näyttänyt huomaawan ulkomaailmasta mitään.
+
+Tämä oli Antille tukala hetki. Hänen ensimäiset kyhäyksensä oliwat nyt
+ensikerran tarkastuksen ja arwostelun alaisina, ja jos kohtakin se oli
+ystäwä, joka tätä teki, riippui kuitenkin kaikki siitä, minkä tuomion
+tämä niistä antoi, tuntuisipa se kuolon iskulta, jos hän ne halweksien
+luotansa pois heittäisi.
+
+Wähitellen kirkastui Oskarin otsa ja wiimein käwiwät hänen kaswojensa
+juonteet tyytywäisen näköisiksi. Kun hän oli lukenut erään lyhykäisen,
+suorasanaisen kertomuksen ja joitakuita runokappaleita, nousi hän
+äkisti ylös ja tarttui ystäwäänsä syliksi. Siinä ollessaan ei kumpikaan
+puhunut ainuttakaan sanaa, sillä kumpikin heistä oli tunteittensa
+wallassa.
+
+"Minä en ole osannut aawistaakaan, että sinulla on tuommoinen
+kirjailijakyky. Ensimäiset kokeetkin owat tarkalla aistilla ja suurella
+huolella kirjoitetut; mutta mikä sinusta tuleekaan, kun enemmän kehityt
+kirjallisessa työssä", sanoi Oskari selwittyään hämmingistään.
+
+"Luulisitko noitten kyhäysteni kannattawan painomustetta?" kysyi Antti
+pelokkaasti.
+
+"No, kaikella muotoa--kuinkas muutoin; ja takaanpa, ett'ei niistä synny
+mitään roskakirjallisuutta; sen parempi, mitä pikemmin laitat
+esikoisesi painoon", sanoi Oskari.
+
+"Sinä, ystäwäni, toiwot minusta aina waan paljasta hywää", sanoi Antti
+murtunein mielin.
+
+Tästä hetkestä pitäin sai Antti taas uutta rohkeutta. Ystäwänsä Oskarin
+turwin rohkeni hän käydä Oskarin kotona ja pappilassa wieraina. Niillä
+käynneillänsä sai hän nähdä Lottaakin ja kuulla hänen sointuwaa
+puhettansa. Yksin tämäkin waikutti jo Anttiin terweellisesti.
+Wähitellen katosi hänestä taaskin suurimmaksi osaksi tuo umpimielinen
+ujous, niin että hän otti osaa muiden keskusteluihin, ja näissä elähtyi
+hän tawasta niin, että hän woi taas toisinaan hymyilläkin.
+
+"Kun Oskari tuli kotiin, tuli teistäkin ikäänkuin toinen mies; hän
+yksin woipi luoda hieman waloa teidän ujoon luonteesenne", sanoi Lotta
+Antille eräässä keskustelussa hymyillen.
+
+"Mieli on useinkin synkkä sisällisten taistelujen tähden... Sydän se
+on, joka waikuttaa ulkoihmiseen", sanoi Antti punastellen.
+
+"Mitäpä kuolettawia taisteluita olisikaan noin nuorella ijällä ja
+semmoisilla opin ja kywyn lahjoilla warustetulla nuorukaisella kuin te
+olette", sanoi Lotta.
+
+"Kun sielu janoo totuutta, pyrkii se tarkoitettua päämääräänsä kohden.
+Mutta kun yhtä ja toista estettä ja loukkauskiweä tulee eteen, jotka
+uhkaawat kaikki pyrinnöt ja toiweet tyhjäksi tehdä, niin uskallus
+puuttuu ja toiwokin katoo, ja silloin ei sydän woi olla iloinen ja
+rauhallinen, sillä epätoiwo pauhaa silloin siellä", puheli Antti wähän
+rohkastuneena.
+
+"No, johan nyt kaikkea!"
+
+"Kuinkas sitten ihmisen tulee semmoisissa tilaisuuksissa tehdä?"
+
+"Kärsiä, odottaa, uskaltaa ja toiwoa; nämät eiwät anna häpeään tulla.
+Ken niissä lujana pysyy, hän woittaa wiimein rohkeimmatkin pyrintönsä",
+sanoi Lotta kokeneen ihmisen arwokkaisuudella.
+
+Tämä keskustelu waikutti Anttiin taikawoiman tawalla. Hän oli
+ensikerran eläessään awannut puolittain hänelle sydämensä. Mitä
+lempeitä, luottamusta synnyttäwiä ja toiwoa herättäwäisiä sanoja Lotta
+oli lausunut! Weri nousi Antilla päähän ja korwat suhisiwat niin
+kummallisesti. Hän tunsi punastuwansa korwia myöden ja pelkäsi, että
+hänen hämminkinsä huomattaisiin. Tämän tähden otti hän kiireesti
+jäähywäiset ja lähti pois. Kaikki koettiwat estää hänen poislähtöänsä
+minkä woiwat, mutta mikään ei auttanut, hän meni waan. Pappilassa oli
+oltu tällä kerralla. Sinne jäi wielä iloinen seura, sillä ilta ei ollut
+wielä paljon kulunut.
+
+Kun Antti tuli kotiinsa, nakkausi hän puku päällä wuoteeseen. Hänen
+yksinäiseen huoneeseensa ei kuulunut yhtään häiritsewää ääntä eikä
+liikettä. Ajatukset saiwat wapaasti lentää ja ne lensiwätkin. Mutta
+mikä sekamelska? Ne kiitiwät opin korkeimmille kukkuloille, aina
+parnassolle saakka ... kirjailijamaineeseen----ne warustausiwat
+kärsimään, odottamaan, uskaltamaan ja toiwomaan ja--woittamaan. "Lotta,
+Lotta! Sinun tähtesi tämän kaiken tahdon kestää, tahdon kärsiä, odottaa
+ja toiwoa. Itse olet minulle wakuuttanut, ett'eiwät ne anna häpeään
+tulla ja että joka niissä wahwana pysyy, hän woittaa wiimein
+rohkeimmatkin toiweensa. Niin, minä tahdon lujana pysyä ja woittaa.
+Mutta ei! Oskari, Oskari, ystäwäni----ei se niin ole, mutta hän on niin
+iloinen! Jospa minäkin niin olisin, niin silloin woisin. Mutta sitä en
+woi ... niin, minä en woi ... miksi minä olen tämmöinen? ... niin
+onneton ja niin onnellinen ... yht'aikaa molemmat ... kummallista!
+mutta minä en kestä tätä kauan."
+
+Tämmöisiä aatteita lensi Antin aiwoissa sikin sokin yhtenä myrskynä.
+Hän ei saanut niistä mitään selwää, eikä kyennyt tekemään mitään
+ratkaisewaa päätöstä. Weri kuohui wielä nytkin hänen päässään ja
+semmoisessa kuumeen sekaisessa houreessa waipui hän aamupuoleen
+jonkunmoiseen unen horrokseen.
+
+Kello oli kohta kahdeksan kun hän aamulla heräsi. Pää tuntui kipeältä
+ja raskaalta ja korwat suhisiwat wieläkin. Hän huuhtoi päätänsä
+kylmällä wedellä, wirkistääkseen sekanaisia aatteitaan ja humisewaa
+päätänsä.
+
+Hän yritti ottamaan aamiaista, mutta ruoka ei maistanut; otti hän
+kuitenkin muutaman palan, waan kauan pyöriwät ne suussa, waikka
+kuinkakin hän olisi purra watkannut niitä. Siitä päätään yritti hän
+kirjoittamaan jotakin kertomusta, mikä oli hänellä keskitekoisena.
+Mutta siitäkään ei tullut mitään, sillä ajatukset eiwät pysyneet
+koossa, waan harhailiwat sinne tänne; sentähden tuli työkin sekawaa ja
+asiatonta. Tämän tähden wiskasi hän kirjoitusneuwot pois luotaan ja
+rupesi miettimään tilaansa. Pää käden warassa, istui hän pöydän päässä,
+nojaten kyynäspäällään pöytään. Siinä istui ja mietti hän. Hän unhotti
+ulkomaailman ja waipui niin sywiin aatelmiin, ett'ei tiennyt sitäkään,
+missä hän oikeastaan oli, sitä wähemmin mitä aika oli kulunut.
+
+Yht'äkkiä kuului askeleita kamariin tuowilta rappusilta. Antti hawahtui
+ikäänkuin unesta. "Mitähän ... ketähän sieltä nyt...?" ennätti hän
+ajatella kohentaessaan samassa itseänsä.
+
+Owi aukesi ja sisään astuiwat Oskari ja Lotta. Antti säikähti niin
+heidän tulostansa, että hän taasen tunsi nousewan weren päähänsä ja
+kaswonsa punastuwan.
+
+"Toiwota nyt, ystäwäni, meille onnea, sillä me olemme kihlatut! Illalla
+poislähtösi jälkeen tapahtui se pappilassa, ja olisimme niin kernaasti
+suoneet sinunkin olleen ottamassa osaa onneemme ja iloomme. Mutta kun
+sinä et ollut paikalla, lähdimme sinulle ilmoittamaan iloamme", sanoi
+Oskari, ottaen Lottaa kädestä kiinni ja läheten Anttia.
+
+Antti käwi kalman kalpeaksi. Ei nyt weri noussut päähän, eikä
+tulehduttanut hänen kaswojansa, waan se pakkausi sydämeen ja siellä
+saatti se aikaan sanomattoman tuskan ja ahdistuksen. Suurella
+ponnistuksella nousi hän ylös ja alkoi astella tulijoita kohden. Hänen
+askeleensa oliwat epäwakaiset ja horjuwat, ja olipa likellä, ett'ei hän
+kaatunut.
+
+"Suokoon Jumala teille i-loa ja on-onnea!" sai hän wiimein
+kowalla änkkäämisellä heille sanotuksi, terwehtien wapisewalla
+kädenpuristuksella erikseen kumpaakin heistä.
+
+Hänen äänensä oli soinnuton ja epäröiwä, ja sentähden kuului se siltä
+kuin olisi haudasta kumissut. Käden anto ei ollut lämmin eikä
+sydämellinen kuten ennen aina oli ollut; se oli kylmä, kiireinen ja
+arastelewainen. Kun hän oli saanut tuon melkein pakollisen ja
+puolinaisen onnentoiwotuksensa tehdyksi, meni hän horjuen ja
+hoiperrellen pois heidän luotansa ja istui herwottomasti pöydän päässä
+olewalle tuolille, päästäen samassa kumisewan huokauksen.
+
+"Woi hywä isä! Mikä sinulle, Antti, on tullut? sinä et ole terwe ...
+mikä sinua waiwaa...? Aiwanhan sinä kuolet tuohon paikkaan", hätäiliwät
+kihlatut yhteen ääneen ja kiirehtiwät koettelemaan hänen päätänsä ja
+waltimoitaan.
+
+"Ei minua mikään waiwaa ... pääni waan wähäsen ... se jo wähäsen tuolla
+pappilassa ... kyllä se on pian ohitse", koki Antti änkyttää.
+
+"Niin, mutta sinussa on jonkunlaista kuumetta, sinua ei saa jättää
+awutta", sanoi Lotta, pitäen kättään hänen otsallansa.
+
+"Ei, ei sitä tarwita", esteli Antti.
+
+"Sitä tarwitaan", sanoi Lotta ja samassa kiirehti hän ulos. Palatessaan
+toi hän kylmää wettä ja erään naisen.
+
+Sitten kehotti hän Antin panemaan maata, opasti naista kääreillä
+wiilistyttämään hänen päätänsä ja antoi hoitajalle muita ohjeita.
+Sitten lähtiwät Oskari ja Lotta pois.
+
+
+
+VI.
+
+Waltamaantien wieressä on pieni, punaiseksi maalattu tupa. Muita
+huoneita ei ole ensinkään. Tupa on yksinäisellä, aukealla paikalla,
+erään niityn laidassa, yhtään ihmisasuntoa ei ole pitkää wirstaa
+lähempänä ja kirkolle on kolme wertaa matkaa. Siwukulkija ei näe kuin
+sattumalta huoneen tienoilla ihmistä liikkuwaksi, ja moni heistä tulisi
+siihen päätökseen, ett'ei siinä asu yhtään ristisielua, elleiwät he
+näkisi tuon tuostakin sawun tupruilewan tuwan katolla törröttäwästä
+takan piipusta. Mutta kaikki epäilyskin katosi, jos ken asteli tuwan
+luo ja kolkutti tuwan eteen rakennetun pienen etehisen aina salwassa
+olewaa owea. Silloin tuli owea awaamaan keski=ikäinen, kärsineen
+näköinen waimoihminen. Tawallisesti ei hän puhunut luotuista sanaa,
+silmäili waan tulijaa surullisen näköisenä ja meni tupaan takaisin. Jos
+wieras meni perässä tuohon neliseinäiseen huoneeseen, huomasi hän
+siellä toisenkin ihmisolennon, nimittäin laihan ja hinterän
+nuorukaisen. Huoneessa wallitsi kaikkialla hywä siiwo ja puhtaus.
+Huoneen peräakkunan edessä oli pieni pöytä ja ihmeekseen näki wieras
+niissä kirjoitusneuwot. Tuo akkuna oli pöytineen ja kirjoitusneuwoineen
+poispäin maantiestä; lieneekö niin aiottu jo tupaa rakentaessa.
+
+Jos wieras oli outo eikä hänen haluttanut puhetta alkaa, sai hän istua
+tahi seisoa waikka päiwän, eikä talonwäki sittenkään sanonut hänelle
+yhtä ainoaa sanaa. He silmäiliwät waan rohkeata tungettelijaa
+epäluulon=alaisilla ja melkeinpä pelonsekaisilla silmäyksillä, ja
+jokainen silmäys näytti ikäänkuin nurkuwan, kun wieraalla ei ole älyä
+mennä pois, häiritsemästä heidän rauhaansa. Mutta jos joku tuttawa tuli
+tupaan, oli tuwan asukkailla kyllä puhetta, waikk'ei se ollut juuri
+iloisinta laatua.
+
+Lukija arwaa, ett'eiwät nuo tuwan asukkaat suinkaan ole keitään muita
+kuin Jykylän emäntä ja hänen poikansa Antti. Kumpaakin heistä on
+kohdannut sanomattomia wastoinkäymisiä ja onnettomuuksia, joista
+kummallekin seurasi ankarat kärsimykset, ja nämät yhteiset kärsimykset
+oliwat liittäneet äidin ja pojan taas yhteen.
+
+Me tiedämme jo, että Antilla oli ollut pari masentawaa wastoinkäymistä,
+jotka sortiwat hänen tunnokkaan sydämensä. Näistä ei äiti tiennyt
+mitään, sillä Antti ei ilmaissut sydämensä huolia ja tuskia
+hänellekään. Mutta nyt oli kohdannut uusi isku, joka oli heille
+molemmille yhteinen ja joka masensi heidän molempain mielensä
+auttamattomiin.
+
+Tunnettu oli, että Jykylän Israeli isäntä, äidin toinen mies ja Antin
+isäpuoli, oli kauan jo ryyppinyt ja tehnyt hurjia kauppoja. Semmoisen
+elämäntawan seuraukset eiwät woineet olla ilmitulematta, ja nyt ne
+oliwat edessä. Ennenkuin kukaan woi aawistaakaan, oli hän tehnyt
+konkurssin. Hänen hallussaan oliwat sekä äidin että pojan warat ja
+sinne meniwät kaikki. Kun Jykylän isäntä nautti yleistä luottamusta
+wiimeiseen asti, ei Antin holhoojakaan arwannut olla waroillansa ja
+ottaa pois pojan omaisuutta hänen hallustansa, eikä hänellä
+itselläänkään ollut waroja maksaa pojan omaisuutta. Waikka Jykylän
+isäntä niintawoin hallitsikin jotenkin isoa omaisuutta, oli hän ennen
+konkurssia osannut häwittää sen niin että kaikki saamamiehet jäiwät
+melkein ilmattomaksi.
+
+Näin oli äidin ja pojan omaisuuskin mennyt kuin tuhka tuulten. Jäljelle
+jääneillä rihkamilla ja sukulaisten awulla oliwat he hädintuskin
+saaneet rakennetuksi tuwan missä he nyt asuiwat. Sekä äiti että poika
+oliwat sortuneet siihen määrään asti, että he yksistäneuwoin walitsiwat
+tuon syrjäisen paikan tuwallensa, jossa he, erotettuna pois maailman
+pettäwäisestä hyörinästä, saisiwat elää yksinäistä erakkoelämää. Ei
+heillä ollut suuria elämän tarwetten warustuksia, eikä heistä kumpikaan
+woinut niitä työllänsä hankkia, mutta sukulaiset pitiwät heistä sen
+werran huolta ett'eiwät he peräti hätään tulleet.
+
+Niin, Antti oli nyt peräti sortunut mies. Hänellä ei ollut enään halua
+eikä tahtoakaan koulunkäyntiin, eipä mahdollisuuttakaan, sillä hänellä
+ei ollut waroja siihen. Hänellä ei ollut enään kenen tähden hän olisi
+pyrkinyt ja ahkeroinut. Hänen elämänsä suurin tarkoitusperä ja toiwo
+oli tyhjäksi rauennut ja kolkolta, kuolleelta tuntui elämä nyt.
+Lapsuudesta pitäin oli synkistetty hänen umpimielistä luonnettansa,
+jota kuitenkin joku elämän kirkas säde oli joskus woinut walaista.
+Mutta kun kaikki toiwo oli kadonnut, synkistyi hänen elämänsä
+auttamattomiin asti, sillä ei mikään woima woinut siihen enään luoda
+waloa, lämpöä ja uutta elämää.
+
+Tuossa eläwältä kuolleessa tilassa ei hän kyennyt paljon mitään
+toimimaan. Ainoana työnä oli hänellä kirjoittaminen, sillä hän koetti
+epätoiwon ponnistuksilla jatkaa kerran alkamaansa kirjallista työtä.
+Hän koetti muiden nähtäwäksi luoda kuwauksia ihmissydänten pettyneistä
+toiweista ja niistä katkerista kärsimyksistä, joita ne mukanansa
+tuowat. Tuossa työssään oli hän nytkin niin ahkera, että hän teki sitä
+katkeamatta, milloin waan hänen woimansa wähänkään riittiwät. Tämä
+ankara ponnistus ja sydämessä aina asuwa kuluttawa ja kalwawa murhe
+heikonsi hänen terweyttään arweluttawassa määrässä. Wihdoin laihtui hän
+laihaksi kuin kaakinpuu; eikä tuosta uhkeasta nuorukaisesta ollut
+wiimein jäljellä muuta kuin pelkkä warjo.
+
+Mitä hywää sitten oli hänen kirjoituksistansa? Suoraan sanoen ei
+mitään; ei ainakaan niistä mitään hywää tähän asti ollut tullut.
+Ystäwänsä, Oskari, oli kyllä kehottanut häntä niitä painoon
+toimittamaan, mutta sitä ei hän ollut uskaltanut tehdä. Hän oli niitä
+kauan parsinut ja korjaillut, mutta koskaan eiwät ne hänen mielestänsä
+kelwollisiksi tulleet; aina waan niissä löytyi jotakin epäselwää ja
+kelwotonta. Siinä toiwossa hän kuitenkin teki työtä, että niistä kerran
+ehkä kuitenkin jotakin kelwollista syntyisi, saadaksensa niillä
+wähänkään äitinsä ja itsensä niukan elämän tarpeiden lisäksi.
+
+Pitkin ikäänsä oli Jykylän emäntä ollut kristillinen ihminen ja tarkoin
+täytti hän niitä elämän welwollisuuksia, joita hän tunsi kristittynä
+päällensä lasketun. Kelpo ihmisenä kunnioitettiinkin häntä yleisesti;
+mutta löytyipä semmoisiakin ihmisiä, jotka kiwenkowaan wäittiwät,
+ett'ei hän ollut uudesta syntynyt.
+
+Kappaletta ennen wiime tapahtumia lewisi paikkakunnassa eräs uusi uskon
+lahko, joka oli erittäin innokas oppiansa lewittämään ja kääntämään
+ihmisiä siihen. Erinomaisen tarkalla aistilla wainusiwat he, missä
+olisi joku murheellinen, sortunut tahi sairastawa ihminen. Kun he
+jossakin semmoisen huomasiwat, oli kohta joku heistä hänen kimpussansa,
+kääntämässä häntä tuohon heidän mielestänsä ainoaan oikeaan, autuaaksi
+tekewään uskoon. Ja kun ihminen on useinkin sortuneessa tilassaan
+taipuwainen kaikellaisiin haaweiluihin, tapahtui aniharwoin, ett'eiwät
+he semmoisten luona woittaneet tarkoitustansa.
+
+Oitis huomasiwat he missä tilassa Jykylän entinen emäntä nykyään oli...
+He kokiwat nyt joka tilaisuudessa lähetä häntä ja julistaa hänelle
+oppiansa. Wähitellen alkoikin tämä waikuttaa häneen niin paljon, että
+hän rupesi suosimaan heitä ja käymään heidän meluisissa seuroissansa.
+
+Waikk'ei hän suorastansa hywäksynytkään heidän oppinsa suunnitelmaa,
+oli siinä kuitenkin paljon totuutta ja semmoista, joka soweltui warsin
+hywin hänen masennettuun mielentilaansa. Usein koetti hän wäitelläkin
+heidän kanssansa niistä opinkohdista, joissa he hänen mielestään oliwat
+wäärässä, mutta jota enemmän hän wäitteli, sitä sywemmälle kietoontui
+hän kiihkeän lahkon pauloihin.
+
+Tämän tähden tulikin asia pian siksi, että eräs heidän innokkaimpia
+käännyttäjiään oli alituisena wieraana heidän pikku tuwassaan. Tarkalla
+aistilla huomasi tämä, että siellä oli toinenkin henkilö, minkä mieli
+oli murtunut, kenties wielä enemmänkin kuin sen, jonka he oliwat jo
+puoliksi woittaneet. Yhä kiinteämmälle weti hän paulaansa äidin
+ympärille, eikäpä kauan wiipynytkään, ennenkuin äiti oli täydellisesti
+heidän wallassaan.
+
+Kun tämä oli tapahtunut, antoi asiamies kowan käskyn äidille, että
+hänen tuli waikuttaa poikaansakin ja niin olla wälikappaleena hänen
+pelastukseensa. Hän oli jo alkukäynneillänsä huomannut, että poika
+mielenhartaudella kirjoitteli, milloin waan hänellä wähänkään oli aikaa
+ja tilaisuutta. Äidiltä oli hän saanut tietoonsa, että hän kyhäsi
+jotakin kirjateosta. Lahkon lähettiläs piti sen synnillisenä ja kauhean
+kadotuksen tuottawana työnä ja samassa julisti hän, että semmoisesta
+synnillisestä työstä oli loppu tehtäwä hänen huoneessaan, jos hänen oli
+mieli taiwaan waltakuntaa periä.
+
+Tämä määräys huolestutti kowin äitiä. Hän ei ollut sortuneen poikansa
+työtä luullut miksikään synnilliseksi työksi, mutta päinwastoin pitänyt
+niitä kummallisen sattuwina ja mieltä ylentäwinä kertomuksina. Tunsipa
+hän usein jotakin ylpeyttäkin mielessään, kun hänen poikansa oli woinut
+semmoisia kirjoittaa. Usein lukikin poika niitä äidillensä ja
+pieni, murrettu seura tuli silloin hieman elähtyneemmäksi ja
+wirkistyneemmäksi.
+
+Olipa äidillä toinenkin syy poikansa kirjoittamisen kieltoa wastaan.
+Hän tiesi ja tunsi täydellisesti, kuinka murtunut ja sortunut hän oli
+ja kuinka hänellä ei ollut enään mitään toiwoakaan miksikään tulla opin
+tiellä, ja että ainoa hänen elämänsä ehto oli juuri tuossa
+mielityössään, jospa ei siitä olisikaan mitään aineellista hyötyä.
+
+Tämä tulta leimuawa pannan uhka laski äidin kowan koetuksen alle.
+Pitikö hänen poikansa ainoa elämän toiwo ja lähde koettaa saada
+kuoliaaksi kuristetuksi? Pitikö hänen turhaksi tehdä kaikki ne jalot ja
+ihanat tunteet, joita hän poikansa kertomusten johdosta oli ikäwinä
+hetkinään niin usein saanut tuntea? Jos hän niihin myöntyisi, tuntui
+hänen tunnossaan siltä, kuin hän olisi katkaissut wiimeisenkin eheänä
+olewan säikeen poikansa elämänlangasta.
+
+Näitä mietti äiti kauan aikaa ja niin ahkerasti, että hän teki sitä
+yötä ja päiwää. Waikka poika oli alakuloisenakin, ei kuitenkaan hän
+ollut huomaamatta mikä muutos äidissä oli tapahtunut. Ei hän ollut
+enään niin osanottawainen yhteiseen suruun, eikä niin myötätuntoinen
+hänen halwalle työlleen. Hetket, jolloin niitä luettiin, eiwät olleet
+enään niin rauhoittawaisia ja juhlallisia kuin entisinä aikoina, ei, ne
+oliwat ikäwiä ja kylmiä, sillä äiti ei niistä maininnut hywää eikä
+pahaa. Usein huomasi Antti, ett'ei äiti nähnyt eikä kuullut mitään,
+istuihan waan sywiin mietteihinsä waipuneena.
+
+"Kuinka te, äiti, olette noin kummallinen? Olettehan juuri kuin
+eläwältä kuollut", sanoi eräänä semmoisena hetkenä Antti äidillensä.
+
+"Enemmän tulee kuulla Jumalaa kuin ihmisiä", sanoi äiti umpimielisesti.
+
+"Owatko nämät sitten Jumalaa wastaan?" kysyi Antti oudoksuen.
+
+"Ei, eiwät ne ole ... mutta owathan ne...", sanoi äiti hajanaisesti,
+sillä ei hän tiennyt, mitä hän oikeastaan sanoi.
+
+"Puhutteko tekin, rakas äiti, niin? Mitä toiwoa onkaan minulla sitten
+enään jäljellä?" sanoi poika surullisesti.
+
+"Jäljellä on Jumalan waltakunta", sanoi äiti silmiäänkään poikaan
+luomatta.
+
+"Owatko nämät kyhäykset sitten esteenä Jumalan waltakunnalle?" kysyi
+poika kummastellen.
+
+"Owat. Ne owat esteenä Jumalan hengen työlle ja samassa hänen
+waltakunnallensakin. Ne owat ihmisellisestä mielestä lähteneet ja
+sentähden owat ne hyljättäwät", sanoi äiti synkästi.
+
+Antti hämmästyi kowasti, kuullessaan äitinsä tuommoisia puhuwan. Weri
+wirtasi hänen päähänsä ja hän pisti kädessään olewat paperit
+pöytälaatikkoon. Sitten nakkausi hän wuoteeseensa maata ja mietti
+surumielisenä mitä hän nyt oli äidiltänsä saanut kuulla, samalla kuin
+äiti mykkänä ja synkkänä laitteli illallista. Kauan siinä miettien
+sinne tänne, tuli hän siihen arweluun, että ehkä se oli waan
+satunnainen, tuon synkän wieraan waikuttama puuska, joka woisi raueta
+wielä siihen. Pelosta, että äidin kanssa samallaista keskustelua
+syntyisi, päätti hän tästälähin olla alottamatta mitään puheenainetta
+tässä hänelle niin arkaluontoisessa asiassa.
+
+Waikka äiti olikin pojalle jo julkisesti ilmoittanut mielipiteensä, oli
+hän kuitenkin wielä poikansa kirjoitusten suhteen kahdella päällä. Hän
+ei oikein tiennyt oliko hän oikeassa wai wäärässä, ja tämä pani hänet
+taistelemaan pitkäksi ajaksi kowaa sisällistä taistelua. Huoli poikansa
+autuudesta ja samassa hänen ajallisesta terweydestänsä, jonka hän
+tunnossaan tunsi kaikenni heti murtuwan, jos waan hän lempityöstänsä
+wieroitettaisiin, laski äidin taas tuohon kowaan koetuksen ahjoon.
+
+Tämmöisenä kului joku aika, mutta sangen synkkä se oli. Äiti oli
+wähäpuheinen ja huokaili ehtimiseen sisällisen ahdistuksensa tähden,
+eikä poika uskaltanut hänen kanssaan alkaa mitään puhetta, peläten,
+että se kääntyisi taas tuohon ikäwään juttuun. Asiain näinkin ollessa
+kirjoitteli kuitenkin Antti sanatonna, äänetönnä, milloin waan wähänkin
+woi.
+
+Wähitellen rupesi äidin sydämessä kajastamaan semmoinen tunne, että
+kyllä kaiketi ne pojan kirjoitukset owat ainakin synnillisiä ja
+kadotuksen tuottawia. Niin, kylwetty siemen oli wähitellen ruwennut
+hänen sydämessään itämään. Tämä tunne wakaantui hänen sielussaan yhä
+lujemmaksi ja wihdoin hän teki päätöksensä. Ahtaaseen piiriin suljetut
+uskonnolliset käsitteet saiwat hänessä täydellisen yli=wallan ja hän
+tunsi olewansa kauheassa edeswastauksessa, jos ei hän pelastaisi
+poikansa sielua, wieroittamalla hänet pois tuosta synnillisestä ja
+turmiota tuottawasta työstä. Tämän tähden rupesikin hän uudestaan
+ehtimiseen pojallensa puhelemaan, kuinka synnillistä ja kadotuksen
+tuottawaa toki on tehdä semmoista työtä, mikä suorastansa sotii Jumalan
+tahtoa wastaan ja joka on niin hirweästi maailmallisesti miellyttäwää,
+että se on ollut hänetkin wähällä eksyttää.
+
+Antti säikähti kowin tätä kuullessaan. Hän koki selittää ja toteen
+näyttää, kuinka wäärän ja ahtaan käsityksen äiti oli saanut
+parhaastakin ihmisellisestä työstä, waikka kullakin on käsky tehdä
+työtä leiwiskällään sillä alalla, mihin hän parhaiten kykenee. Mutta ei
+se kuitenkaan mitään auttanut, sillä äiti pysyi waan mielipiteissään ja
+julisti lakkaamatta kuolemaa ja tuomiota kaikille semmoisille
+pyrinnöille, mitkä eiwät suorastansa edistäneet uskonnollisia
+pyrinnöitä hänen ahtaan käsityksensä mukaan.
+
+Antti parka joutui nyt koetuksen alle. Koko hänen entinen elämänsä
+kaikkine wastoinkäymisineen ilmestyi selwänä kuwana hänen silmiensä
+eteen. Hänellä ei ollut enään mitään maailmassa, mihin hän olisi woinut
+toiwonsa ja luottamuksensa panna. Kaikki hänen toiweensa ja pyrintönsä
+oliwat pettäneet, eikä ollut enään mitään olemassa, minkä eduksi hän
+olisi taistellut, paitsi äitiänsä ja kirjallista työtänsä. Sallimus ja
+koko maailma oli kääntänyt hänelle selkänsä, eikä tarjonnut lepoa eikä
+lohdutusta missään hänen rikkirunnellulle sielullensa. Kaikkien
+hylkäämänä tunsi hän itsensä olewan niin kuin oljen korren, joka on
+heitetty hyrskyäwälle merenselälle ja jonka hirmuinen hyöky wiimein
+wiskaa aukealle kallioiselle karille, josta ei ole enään minkäänlaista
+toiwoa pois päästä. Tällä karilla tunsi hän nyt olewansa, ikäänkuin
+wihittynä yksinäisyydessä, kaikkien hylkäämänä ja unhottamana,
+woittamattomien wastuksien ja esteiden wuoksi riutumaan ja nääntymään.
+Äitikin, jota hän sydämestään rakasti, oli kääntänyt hänelle selkänsä.
+Hän oli pienuudesta pitäin waalinut ja rakastanut häntä, eikä ollut
+nytkään wetänyt pois äidillistä sydäntään ja kättään, waikka kaikki
+muut oliwat sen tehneet, mutta nyt näytti siltä kuin jotakin semmoista
+olisi hänelläkin tekeillä. Ainoat hetket heidän ilottomassa elämässään,
+jolloin he yhteisen kalwawan surunsa woiwat hetkeksi unhoittaa, oliwat
+olleet ne, milloin hän luki kertomuksiaan ja äiti kuunteli nauttien
+niitä. Tällä tawalla oli äiti ollut hänen ainoa ilonsa ja lohdutuksensa
+näinä surun ja murtumisen aikoina. Hän oli ollut ymmärtämäisillänsä
+hänen nykyisen työnsä ja ollut ainoa kannattaja sille, mutta nyt oli
+hänkin ruwennut pitämään sitä synnillisenä ja tarpeettomana, jopa
+kadotuksen ansaitsewanakin yrityksenä.
+
+Kaikkea tätä tuntiessaan ja miettiessään joutui Antti semmoiseen
+tuskaan ja ahdistukseen, ett'ei kyennyt mitään yrittämään.
+Wähäpuheisena käweli hän paikasta toiseen, wiskautuen wälisti
+pitkäksensä sänkyyn; sywästi mietiskelewän hän aina näytti ja tawasta
+nousi hänen rinnastaan kumisewa huokaus. Ei äitikään puhunut monta
+sanaa, toimitteli waan umpinaisena askareitaan, mutta hän iloitsi
+sydämessään, nähdessään minkä waikutuksen hänen puheensa oli poikaan
+tehnyt.
+
+Tämmöisessä sieluntilassa oliwat pikku tuwan asukkaat, kun lähettiläs
+taasen tuli heille wieraaksi. Ensimmältä heillä käydessään ei hän ollut
+näkewinäänkään tuota kalpeaa nuorukaista, joka hänestä wäliä pitämättä
+wiimeiseltä kirjoitteli waan pöytänsä ääressä. Mutta tarkalla aistilla
+huomasi hän kohta, että pojassa oli tällä wälin tapahtunut suuri
+muutos; hänkin iloitsi salaa ja aikoi warowasti pojan kimppuun käydä.
+
+"Sinä, nuorukainen, et ole terwe", sanoi hän, läheten Anttia.
+
+"En minä itseäni kipeäksi tunne", wastasi Antti kylmästi.
+
+"Kumminkin sinä olet kalpea ja kuihtunut, sinua kai waiwaa sitten joku
+murhe?" pitkitti wieras.
+
+"Niin tekee .. suru minua waiwaa", sanoi Antti nolosti.
+
+"Ilmoita minulle surusi, ehkä woisin sitä huojentaa", kehoitti wieras.
+
+"Minun suruani ei woi kukaan auttaa", intti Antti.
+
+"Kerro minulle surusi syyt! minä olen monta murheellista sielua
+tuskistansa päästänyt", kiinnitti wieras.
+
+"Mitäpä siitä olisi hywää, sillä minun suruni syitä ei woi kukaan
+toisiksi muuttaa", sanoi poika nyreissään.
+
+"Sinä olet paljon kirjoittanut", alkoi wieras toisella tawalla, kun
+huomasi, ett'ei hän edellisellä keinolla woittanut tarkoitustaan.
+
+"Olenhan minä kirjoitellut".
+
+"Sinä teet tarpeetonta työtä", sanoi lähettiläs ja katsoi Anttia
+teräwästi silmiin, ikään kuin tunnustellaksensa mitä tämä waikuttaisi.
+
+"Minkätähden niin sanotte?" sanoi Antti tuimasti ja ylenkatseen puna
+nousi hänen muutoin niin kalpeille kaswoillensa.
+
+"Sen wuoksi kuin ne sotiwat Jumalan tahtoa wastaan", sanoi hän ja
+tarkasteli yhä Anttia.
+
+"Minä tiedän, että te olette willinneet äitinikin ja samaa mielitte
+minullekin tehdä, mutta minä luulen, ett'ei se onnistu", sanoi Antti
+ylönkatseellisesti.
+
+"Minä huomaan, ett'ei sinun murheesi ole murhe Jumalan mielen jälkeen,
+joka saattaa katumisen autuudeksi, mutta se on maailman murhe, joka
+tuottaa kuoleman", sanoi wieras ja lähti pois, luoden poikaan ankaran
+silmäyksen. Wieraan lähdettyä pillahti äiti katkeraan itkuun. Hänestä
+tuntui niin hirmuisen pahalta ja synnilliseltä, kun tuo wieras lähti
+tyytymättömänä pois, eikä edes saanut pojalta siiwoa puhettakaan.
+Hänestä tuntui siltä kuin Jumalan wiha kaikella ankaruudellansa olisi
+maannut heidän päällänsä ja he molemmin olisiwat seisoneet kadotuksen
+kauhean kuilun partaalla walmiina sinne syöstäwiksi.
+
+"Woi, woi meitä, rakas poikani, woi kun et sinä antanut hänelle edes
+siiwoa puhettakaan; me olemme nyt iankaikkisesti hukassa", päiwitteli
+äiti ehtimiseen itkunsa seasta.
+
+Äidin tila rupesi Anttia kowin säälittämään. Olihan hän hänen oma armas
+äitinsä, joka oli tässä ahtaassa piirissä kaikki kaikissa; waikea oli
+nähdä hänen surewan ja olewan omantunnon ahdistuksessa. Tämän tähden
+koki hän häntä lohduttaa miten waan parhaiten taisi; muun muassa lupasi
+hän wierasta paremmasti puhutella, jos hän waan wielä tulisi.
+
+Tämä rauhoitti paljon äitiä ja heidän elämänsä tuli melkein
+entiselleen. Antti rupesi taas kirjoittelemaan, mutta entistä intoa ja
+halua ei hänellä enään ollut, sillä hänen sielussaan rupesi tuntumaan
+niin kummalliselta----hän oli tietämättään puoliksi woitettu.
+
+Tämmöisenään kului joku aika. Mutta äiti ei saanut todellista
+sisällistä lepoa, ennenkuin hän sai tuon wieraan kotiaan. Hänet
+tawattuaan ilmoitti hän hänelle, että Antti on jo nyt nöyrempi.
+
+Pian oli wieras siellä.
+
+"Joko sinun ylpeytesi on nyt nöyrtynyt niin paljon, että mahdat edes
+oikean puheen antamaan?" sanoi hän tylysti Antille.
+
+"Puhukaa waan, Kyllä minä woin kuunnella", sanoi Antti häpeillen.
+
+"Jumala tahtoo sinut panna kowan koetuksen alle, mutta kaikki oma tahto
+pitää olla hänen tahtonsa alle annettu", sanoi wieras.
+
+"Mitä omaa tahtoa minulla sitten olisi?"
+
+"Sinä et ole wielä lakannut synnillisestä työstäsi, waikka olet
+kuullut, että se on Jumalan tahtoa wastaan; se on omaa tahtoa, sanon
+minä", sanoi wieras tuomitsewasti.
+
+"Olenhan minä wielä kirjoitellut."
+
+"Niin, mutta Kristus ja beliaali eiwät sowi yhteen."
+
+"Mutta enhän minä huomaa niissä mitään semmoista, joka sotisi totuutta
+wastaan ja uskonto ei suinkaan kiellä totuutta, waan on päinwastoin
+itse totuus", puolusteli Antti itseään.
+
+"Mikä on totuus?" kysyi wieras, ikäänkuin saadaksensa wastustajansa
+kietoutumaan omaan paulaansa.
+
+"Totuus on se, mikä tulee Jumalalle kunniaksi ja lähimmäiselle sekä
+itsellemme hywäksi", sanoi Antti warmuudella.
+
+"Jumalan totuus on ainoastaan se, joka pysyy, mutta sinun kirjoituksesi
+eiwät ole hänen totuuttansa, ja sen wuoksi eiwät ne pysy, waan tulewat
+tulella kulutetuksi sinä suurena tuomiopäiwänä."
+
+"Mitä te sitten tahtoisitte minun tekemään?" kysyi Antti nolosti.
+
+"Mitäkö minä tahdon? Minä tahdon ehdotonta kuuliaisuutta Jumalan hengen
+kutsumiselle. Mutta hän ei ole semmoinen, että tyytyisi jaettuun
+sydämeen----ei poikani? koko sydämen tahtoo hän, mutta sinä tarjoat
+hänelle waan puolen; toisen puolen tahtoisit sinä säilyttää
+maailmalle."
+
+"Kuinka minä siis woisin hänelle koko sydämeni teidän mielestänne
+antaa?" kysyi Antti neuwotonna.
+
+"Lakkaa kirjoittamasta noita tarpeettomia, maailmallisia loruja, sillä
+ne eiwät ole hänen tahtonsa mukaisia, eiwätkä hänelle otollisia. Heitä
+pois tyköäsi helma=syntisi--oikea katumus ei kärsi kahtalaista mieltä",
+sanoi wieras käskewästi.
+
+"Minä olen paljon kirjoittanut jo ennen näitä aikoja, mitä minun niiden
+kanssa pitää tehdä?"
+
+"Polttaa."
+
+"Polttaa!" huudahti Antti hämmästyneenä.
+
+"Juuri niin."
+
+"Joissa ei kuitenkaan ole minun mielestäni muuta kuin totuutta."
+
+"Mutta Jumalan aiwoitus ei ole ihmisen aiwoitus, eikä hänen tahtonsa
+sinun tahtosi. Joka tahtoo hänen tahtoansa noudattaa, hän ei saa pitää
+omaa totuuttansa hänen totuuttansa korkeampana. Hän on minun kauttani
+tahtonsa sinulle ilmoittanut, tottele nyt sitä tahi älä, mutta wiaton
+olen minä sinun wereesi", sanoi wieras ja meni uhkaawan näköisenä pois.
+
+Kauheaan hätään tuli nyt Antti. Hänen joka luunsolmunsa wapisi kuin
+haawanlehti ja tuskanhiki juoksi hänen kalpeita kaswojansa myöden. Hän
+tunsi jylisewän tuomion pauhaawan sydämessään, jos ei hän tottelisi
+sitä käskyä, mikä hänelle oli julistettu.
+
+Waaleana ja horjuwana meni hän laatikolle, missä hän kirjoituksiaan
+säilytti. Wapisewin käsin otti hän sieltä paperitukun ja meni niiden
+kanssa äitinsä luokse.
+
+"Woi, äiti! Tässä nämät owat, tehkää niiden kanssa mitä tahdotte,
+kunhan waan tuo wieras ei puhuisi niin hirmuisesti. Minä en luullut ...
+minä en tiennyt niitä niin pahoiksi----mutta menkää, Jumalan tähden,
+sen wieraan perään!----minä tahdon polttaa nämät hänen silmäinsä
+nähden, ett'ei näistä mitään kirousta tulisi----menkää, menkää, äiti!"
+sanoi hän sisällisestä tuskasta wapisewana.
+
+"Kiitos Jumalan!" sanoi äiti ja meni.
+
+Kauan ei hän wiipynyt, ennenkuin hän palasi, lähettilään kanssa
+takaisin.
+
+"Joko nyt olet kylläksi nöyrtynyt Jumalan kaikkiwaltiaan kurittawan
+käden alla?" kysyi tämä, palattuaan wapisewan pojan luo.
+
+"Tehkää minun kanssani kuin tahdotte, mutta älkää suinkaan puhuko noita
+hirmuisia sanoja", sanoi Antti, heiluttaen kädessään isoa paperikääröä.
+
+"Anna Jumalalle kunnia ja heitä tuleen ne jotka tulen owat, että itse
+iankaikkisesta tulesta pelastetuksi tulisit", sanoi wieras kolkosti.
+
+Iso walkea leimusi takassa ja walaisi liekehtiwästi illan tuomaa
+hämärää. Sen walossa horjui waalea nuorukainen, heiluen sinne tänne
+wawisten ja wiipottaen kädessään isoa paperitukkua. Hän epäröi
+wiiwytellen ja näytti horjuwan päätöksessään.
+
+"Enemmän tulee kuulla Jumalaa kuin ihmisiä", kuului silloin kolkko
+lähettilään ääni.
+
+Wiuhaus kuului ja paperikäärö lensi hulmuawaan liekkiin. Lähettiläs oli
+woittanut ja se liekki, missä äsken oli walmistettu ruokaa hänelle,
+nieleskeli ahnaasti sortuneen nuorukaisen moniwuotista hengen työtä.
+
+"Woi, woi minkä minä nyt tein ... se ei ollut oikein!" huudahti Antti
+ja horjuen meni hän wuoteellensa.
+
+"Taiwaan enkeleillä on ilo sinusta, kun sinä olet parantanut itsesi ja
+kääntynyt Jumalan tykö", sanoi äiti.
+
+
+
+VII.
+
+Sairaana ja riutuneena makaa särjetty nuorukainen pikku tuwassa. Ei hän
+nyt kirjoittele maallisia aatteita enää. Taudin kanssa kamppailee waan
+hän ja tuntee loppunsa lähenewän. Rauhaton on hänen tuntonsa, waikka
+ehtimiseen hänen wuoteensa wieressä wakuutetaan, että nyt hän on
+pelastettu.
+
+Aina siitä ajasta saakka, jolloin Oskarin ja Lotan kihlaus oli tullut
+tunnetuksi, oli Antti karttanut ystäwänsä kohtaamista, ja se olikin
+onnistunut niin hywin, ett'ei hän ollut kohdannut häntä sen koommin.
+Tämän oli Oskarikin huomannut ja se suretti häntä kowin, sillä hän ei
+woinut käsittää syytä tähän ystäwänsä äkkinäiseen mielenmuutokseen.
+Oskari oli koettanut ahkerasti tawata ystäwäänsä, mutta aina se oli
+sipaan mennyt ja se täytti hänen sydämensä surulla ja ihmettelemisellä.
+
+Antti kaipasi sairaswuoteellansa kowasti Oskaria. Kauan oli hän jo
+pyytänyt, että hän kutsuttaisiin hänen luokseen, mutta sitä ei katsottu
+tarpeelliseksi. Wihdoin kun hän kyynelsilmissä rukoili äitiään, että
+tämä noutaisi Oskarin, taipui tämä, ikäänkuin tuntien, että pyyntö oli
+kuolewan poikansa wiimeinen tahto.
+
+Kun Oskari tuli, pyysi Antti heti, että äiti poistuisi... Kun tämä oli
+tapahtunut, kiersi hän laihat ja näiwettyneet kätensä ystäwänsä
+kaulaan, ja kyyneleet waluiwat hänen kuihtuneita kaswojansa myöden.
+
+"Woi, rakas ystäwäni, sinä ainoastaan olet ymmärtänyt minua", koki hän
+nyyhkytystensä seasta änkyttää.
+
+"Oi Antti! miksi olet minut hyljännyt", sanoi Oskari, ja kyyneleet
+waluiwat hänenkin silmistänsä.
+
+"Tahdoin sinua tawata kuitenkin, ennen kun ma kuolen", sanoi sairas.
+
+"Sinä käyt kowin säälikseni; woi kuinka mielelläni tekisin sinut
+terweeksi, kun waan woisin", sanoi Oskari.
+
+"Älä minua sure, ystäwäni, minua ei woi kukaan parantaa... Kohta pääsen
+sinne, jossa suruni ja taisteluni loppuwat... Mutta minulla on eräs
+asia sinulle ilmoitettawa, ystäwäni."
+
+"Puhu, puhu, rakas Antti."
+
+"Minä pyydän----älä suutu minuun... Minä olen----olen ra-rakastanut
+Lottaa, rakastanut sydämestäni. Hänen tähtensä jaksoin minä niin
+paljon, toiwossa että kerran saisin hänet omakseni sanoa ... mutta
+toiwo petti, sekin on yhtenä syynä minun elämäni sammumiseen. Minua on
+kauheasti kalwanut se asia, kun olen salannut sinulta tämän, mutta nyt
+olen sen ilmoittanut", puhui Antti wärisewin äänin.
+
+Oskari waaleni. Nähtäwästi ei hän ollut osannut aawistaakaan, että
+Antilla olisi jotakin salattawaa ollut. Towiin aikaan ei hän kyennyt
+puhumaan luotuista sanaa, sillä tunsipa hänkin jotakin salanneensa.
+
+"Miksi et, ystäwäni, tätä heti minulle sanonut?" sanoi hän wiimein.
+
+"Mitäpä siitä olisi ollut hywää? Asia on sitä laatua, ett'ei sitä
+woinut jakaa parhaimpienkaan ystäwien kesken. Minä tyydyn nyt aiwan
+hywin siihen, että hän on sinun omanasi; sinä yksin ansaitsit hänet
+saada, eikä kukaan muu.--Sano hänelle minulta terweisiä, että olen
+häntä rakastanut kuollakseni, mutta älä suinkaan sitä tee, ennenkuin
+minusta on aika jättänyt... Hän on puhdas sielu ja hän ansaitsee
+kumppanikseen niin jalon nuorukaisen kuin sinä, ystäwäni, olet", sanoi
+Antti.
+
+Oskari ymmärsi ystäwänsä täydellisesti. Hän kiersi kätensä hänen
+kuihtuneen ruumiinsa ympäri, painoi poskensa ystäwänsä kalmistunutta,
+mutta polttawaa poskea wasten, ja siinä he oliwat sanattomina;
+ainoastaan poskien wälitse putoilewat kuumat kyyneleet ilmoittiwat,
+että sydämet tekiwät tuntehikasta työtä.
+
+"Kuinka niiden sinun kertomuksiesi laita on?" kysyi Oskari
+toinnuttuaan.
+
+"Niitä ei ole enään."
+
+"Ei ole enään! Mihinkäs ne owat joutuneet?" kysyi Oskari säikähtyneenä.
+
+"Ne owat poltetut."
+
+"Poltetut! ja kuka on tehnyt sen?"
+
+"Omalla kädelläni tein sen."
+
+"Runoelmatkin?"
+
+"Kaikki, kaikki owat menneet, ei mitään ole jäänyt."
+
+"Woi kuinka suuren wahingon olet tehnyt! Minä aioin pyytää ne sinulta
+ja toimittaa painoon."
+
+"Ei niissä nyt enään ole painamista, kaikki ne owat menneet, ja
+menkööt, sillä maailma ei miellytä minua yhtään wähää", sanoi sairas
+kolkosti.
+
+"Eikö sinulla ole enään mitään jäljellä?"
+
+"Ei mitään."
+
+"Eikö edes yhtään runokappalettakaan, että saisin jotakin säilyyn sinun
+muistoksesi?"
+
+"Mene itse penkoamaan minun kirjoitus=laalikostani; ell'ei sinne ole
+sattunut jäämään jotakin kyhäyksen yritystä, niin ei niitä muuallakaan
+ole", sanoi sairas.
+
+Oskari meni ja myllisti kauan laatikossa olewia joutopaperin paloja.
+Wihdoin löysi hän niiden seasta erään runokokeen, ja sen kanssa riensi
+hän sairaan ystäwänsä wuoteen luo.
+
+"Tämän minä löysin sieltä", sanoi hän iloisesti.
+
+"Mikä se on?" kysyi sairas.
+
+"Tämä on eräs runo", selitti Oskari.
+
+"Minä en jaksa muistaa mikä yritys se mahtaisi olla. Lue se! ehkä
+sitten siitä jotakin muistaisin", sanoi sairas ja hänen silmänsä
+ummistuiwat puoliksi.
+
+Ja Oskari luki:
+
+    "Miks' synnyin?
+
+    Miks' synnyin ma--miks' joku muu
+    Ei eestäin syntynyt?
+    Miks' unholaan kuin laho puu
+    On syntyy täytynyt?
+
+    Miks' syntyneet ei wiisahat
+    Mun eessäin maailmaan?
+    Ne joill' ois maineet mahtawat
+    Ja woimaa warressaan.
+
+    Ma synnyinkö noin suotta waan,
+    Tai tyhjän tarpeheks',
+    Tulinko tänne maailmaan
+    Waan joukon täytteheks'?
+
+    Jos niinkin on, niin totta lie
+    Täss' sijaa mullekin,
+    Jost' elon wirta minut wie
+    Sen kowaan leikkihin.
+
+    Ja elon tuiman taistoissain
+    Ma suruin unhotan,
+    Min tunnen aina rinnassain
+    Kauheesti kalwawan.
+
+    Siis tartun waikka kalpahan--
+    En jouda suremaan;
+    Jos synnyin eloon halpahan,
+    Käyn siinä kuolemaan.
+
+    Niin, syntynyt en loistohon,
+    Mä synnyin elääksein
+    Ja ryhdyn työhön, taistohon,
+    Teen työtä kuollaksein."
+
+"Niin, nyt muistan. Tuo on ensimäisiä runokokeitani, enkä ole sitä
+pitänyt siinä arwossa, että olisin sen edes pannut parempaan talteen.
+Sitä kyhätessäni oli minulla wielä toiwoa ja uskallusta, jospa kohta
+suruakin, mutta nyt se on kaikki lopussa", sanoi Antti ja nähtäwästi
+heikkoniwat hänen riutuneet woimansa paljosta woimain pinnistyksestä.
+
+"Saanko minä tämän säilyttää muistonasi?" kysyi Oskari hiljaa.
+
+"Saat", sanoi sairas raukeasti.
+
+Kun Oskari huomasi ystäwänsä raukeamisen, tuli hän niin liikutetuksi,
+ett'ei hän kyennyt yrittämäänkään mitään puhumaan. Sillä wälin maata
+riuwotti sairas herwottomana, hengittää liehkasten heikosti ja
+tiheästi. Hänen silmänsä oliwat wielä nytkin puoliksi ummistuneina,
+joiden raollaan olewien luomien alta silmäwalkuaiset muljahteliwat.
+Oskari ei raskinut häiritä heikkoa ystäwäänsä, katseli waan häntä,
+tuntien samalla sydämessään sanomatonta sääliä.
+
+Wihdoin awasi sairas silmänsä ja loi surullisen katseen Oskariin.
+
+"Wieläpä sinä olet täällä ... luulin sinun jo menneen", sanoi hän.
+
+"Wielä", sanoi Oskari murtuneena, eikä kyennyt siihen muuta lisäämään.
+
+"Huoleti saamme ainaiseksi jätellä toisemme hywästi. Kiitos, ainoa
+ystäwäni, kaikesta hywyydestäsi ja rakkaudestasi!" sanoi sairas
+heikolla ja sortuneella äänellä, ojentaen samassa näiwettyneet kätensä
+ystäwäänsä kohden.
+
+"Eihän asia toki niin liene", sanoi Oskari ja tarttui sairaan
+kuihtuneisiin käsiin.
+
+"Niin se on, ystäwäni;--minä tunnen, ettei asia woi toiseksi muuttua",
+sanoi sairas ja painoi silmänsä kiinni.
+
+Kun Oskari huomasi, että hänen sielläolonsa alkoi käydä sairaalle
+rasitukseksi, puristi hän hellästi hänen kättään ja lähti pois.
+
+
+
+VIII.
+
+Eräänä kauniina syyskuun päiwän aamuna käweli nuori mies nuoren naisen
+kanssa L----n hautausmaata kohden. Mallikkaita ja kauniita ihmisiä he
+oliwat. Korkea kuin salon solea honka oli nuoren miehen norea wartalo,
+ja hento ja wiehättäwä oli hänen kainaloinen kanansa. Tänä warhaisena
+aamuhetkenä oliwat he ohjanneet kulkunsa sitä pyhää tarhaa kohden,
+mihin monta heidänkin omaisistaan oli wiimeiseen lepoonsa kätketty.
+Kumpikin heistä tunsi tunnossaan jotakin jaloa ja pyhää, sentähden
+halusiwat he mennä sinne, missä tunto wainajien muistoista elpyneenä
+saapi kenenkään häiritsemättä rauhassa nauttia niitä tunteita, mitkä
+iäisyyden aatelmat useinkin ihmissydämissä hereille saawat.
+
+Aurinko oli kohonnut jo taiwaan rannan yli, kun he hautausmaan portista
+astuiwat sisään. Ilma oli tyyni ja selkeä, sentähden loistiwat auringon
+säteet lämpimästi ja kirkkaasti. Se loi elämää ja woimaa koko luontoon,
+kullaten samassa kuolleitten hautapatsaat ja heidän haudoillensa
+istutetut puut; tuntuipa siltäkin kuin se olisi koettanut hymyellen
+lämmittää niitäkin, jotka waiwoistansa wäsyneinä ja kylmenneinä oliwat
+kätketyt maan mustaan multaan.
+
+Hautausmaan pohjoinen kolkka oli se paikka, jota kohden he käweliwät.
+Siellä oli wähäinen turpeilla peitetty kumpu, jolle he istahtiwat.
+Sanatonna, äänetönnä istuiwat he siinä kauan aikaa, sillä aatteilla oli
+nyt rajaton wapaus lennellä. Ei mikään häirinnyt niitä, sillä kaikki
+oli niin rauhaisaa ja tyyntä; ainoastaan peippo lauloi iloisesti
+aamuwirttänsä heidän edessänsä olewassa puussa, mutta tämäkin waan
+ikäänkuin tuuditti heitä sywemmälle aatteisiinsa.
+
+"Pian meni pois meidän ystäwämme", wirkahti wiimein nainen ikäänkuin
+surusta hawahtuen.
+
+"Pian", sanoi nuori mies, waikka hän näytti olewan aiwan ajatustensa
+wallassa, eikä näyttänyt käsittäwän mitä sanottiin.
+
+"Mikä olisikaan hänestä tullut, jos hän olisi saanut elää ja jos hän
+olisi saanut kehittyä suotuisammissa oloissa, sillä hän oli hywäoppinen
+ja samassa niin sywämietteinen? Minä luulen, että hän eläisi wielä
+nytkin, jos toisin olisi ollut", pitkitti nainen.
+
+"Niin oikein; sinä puhut tämän turpeen alla lepääwästä ystäwästämme. Se
+on totta mitä sanoit. Kaikenlaiset wastoinkäymiset jo lapsuudesta
+pitäin synkistyttiwät hänen luonnettansa ja wiimein murtiwat ne hänen
+kauwas näkewän ja korkealle pyrkiwän henkensä.--Samoin minäkin uskon,
+että hän eläisi tänäkin päiwänä, jos eiwät niin useat masentawat syyt
+olisi häntä kohdanneet", sanoi nuori mies.
+
+"Mutta kuinka hän niin ajattelewana nuorukaisena teki niin
+ajattelemattoman työn, että hän poltti kaikki kirjalliset teoksensa? Se
+oli minun mielestäni sopimaton teko ja suuri wahinko", sanoi nainen.
+
+"Hän ei woinut toisin tehdä, sillä kun kaikki toiwo ja mahdollisuuskin
+siihen oli häneltä mennyt, joutui hän ympäristöllämme liikkuwan
+kiihkeän uskonlahkon kynsiin ja he pakottiwat hänen sen tekemään."
+
+"Mutta olisihan hänellä ollut wielä mahdollisuutta, kun olisi mennyt
+suomalaiseen kouluun."
+
+"Hänellä ei ollut waroja, sillä isäpuolen konkurssi wei kaikki ja tämä
+wei häneltä wiimeisenkin toiwon ja mahdollisuuden. Mutta sinullakin on
+osasi hänen sortumiseensa, waikk'ei sinulla ole siitä pienintäkään
+aawistusta, sitä wähemmin wähintäkään tietoa."
+
+"Mikä se on? Sano rakas Oskari!"
+
+"Häneltä oli eräs ilmoitus sinulle, armaani, jonka hän
+kuolinwuoteellansa ollessaan pyysi minun sinulle tuomaan."
+
+"Minullakin osaa ... hänen sortumiseensa ... minulle kuolinwuoteellansa
+käskenyt ilmoittaa...! Mitä tämä nyt on?" sanoi nainen hämmästyneenä.
+
+"Niin se kumminkin on. Hän oli rakastunut sinuun ja sentähden jaksoi
+hän pyrkiä niin paljon, toiwossa, että hän kerran saa sinut omaksensa
+omistaa.----Meidän yhdistyksemme wei häneltä tämän toiwon ja sekin
+lannisti häntä", selitti nuori mies wärähtelewällä äänellä.
+
+"Rakastunut...! Mitä sanot...? Eihän mitään semmoista woinut tulla
+kysymykseenkään----enhän ole siitä tiennyt mitään, enkä antanut siihen
+mitään aihetta", sanoi nainen hämillään.
+
+"Sitä ei tiennyt kukaan muu kuin hän itse,--hän kantoi sen mykkänä
+omassa sydämessään; me molemmat sen nyt waan tiedämme."
+
+Nuori, kaunis nainen waikeni; oli niinkuin hän olisi kuullut jotakin
+aiwan käsittämätöntä.
+
+"Antti raukka!" alkoi hän wiimein. "Sen sanon sinulle, rakas Oskari,
+että siinä hän ainakin pani toiwonsa siihen halpaan olentoon, joka ei
+olisi koskaan woinut mukaantua hänen tarkoituksensa mukaiseksi, eikä
+toiseksi muuttua kuin se nyt on. Mutta nyt tunnen hänet wieläkin
+paremmin kuin ennen. Innolla teki hän sitä mihin waan kerran ryhtyi.
+Yhdenkään ihmisen tietämättä woi hän rakastaakin sortumiseensa asti.--
+Hän käy kowin säälikseni, mutta minä en olisi woinut häntä auttaa."
+
+Näin puheli kaunis nainen ja puheen loputtua kiersi hän hennot kätensä
+solakan miehensä ympärille.
+
+"Minä uskon, rakas Lottani, että se niin on. Wahwa wakuutukseni on,
+että korkein sallimus on meidät toisillemme lahjoittanut ja minä
+tunnen itseni sanomattoman onnelliseksi.--Kenties oli tuo ystäwämme
+rakastuminen sinuun hänen ainoa hairahduksensa, joka meidän
+tietämättämme toi hänelle surua. Mutta nyt hänen henkensä on wapautettu
+kaikista waiwoista, surusta ja tuskista, ja minun toiwoni on, että hän
+on nyt siellä, jossa wanhurskaus asuu, missä hän warmaankin iloitsee
+onnestamme", sanoi Oskari.
+
+Kuihtuneen nuorukaisen hautakumpu oli tästäpuoleen paremmassa kunnossa
+kuin yksikään muu L----n hautausmaalla, sillä saman pitäjän nuori
+pastori, Oskari E. nuoren rouwansa Lotan kanssa piti siitä erinomaista
+huolta. Siihen oli istutettu pysywäisiä kukkaispensaita ja kesäisinä
+aikoina oli niiden juurelle kylwetty moniwärisiä kukkasia. Ne
+esiintyiwät jo aikaisin kewäällä ja ikäänkuin silmää iskeä wilkuttain
+kuiskiwat: "täällä, täällä lepää kuihtunut nuorukainen."
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Elämän hawainnoita VIII:
+Rauta=waimoja; Sokea; Kuihtunut wesa, by Pietari Päivärinta
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ELÄMÄN HAWAINNOITA VIII: ***
+
+***** This file should be named 14949-8.txt or 14949-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/4/9/4/14949/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/14949-8.zip b/14949-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..6db351a
--- /dev/null
+++ b/14949-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..ac0e03f
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #14949 (https://www.gutenberg.org/ebooks/14949)