diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 14949-8.txt | 3966 | ||||
| -rw-r--r-- | 14949-8.zip | bin | 0 -> 75988 bytes | |||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
5 files changed, 3982 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/14949-8.txt b/14949-8.txt new file mode 100644 index 0000000..e966a43 --- /dev/null +++ b/14949-8.txt @@ -0,0 +1,3966 @@ +The Project Gutenberg EBook of Elämän hawainnoita VIII: Rauta=waimoja; +Sokea; Kuihtunut wesa, by Pietari Päivärinta + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Elämän hawainnoita VIII: Rauta=waimoja; Sokea; Kuihtunut wesa + +Author: Pietari Päivärinta + +Release Date: February 7, 2005 [EBook #14949] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ELÄMÄN HAWAINNOITA VIII: *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + +ELÄMÄN HAWAINNOITA VIII: Rauta=waimoja; Sokea; Kuihtunut wesa + +Kirj. + +P. Päivärinta + + +WSOY, Porvoo, 1899. + + + + + +RAUTA=WAIMOJA. + +Palanen matkakertomusta. + + + +I. + +Minun oli rautatietä myöten meneminen etelään päin toiseen pitäjääseen +--ei waan kolmanteen, sillä olihan siinä eräs pitäjäs wälillä. Rautatie +ei ollut wielä walmis, mutta kumminkin jo kiskoitettu, niin että sitä +myöten pääsi rautatien tarpeita kuljettawat junat wapaasti kulkemaan; +siinähän sitä sitten sai kyytiä joku matkustajakin, käydäksensä +kotinurkkiansa edempänä. Rautatien työmiehet, heidän waimonsa ja +lapsensa saiwat myös työjunassa kulkea edestakaisin. + +Olinpa semmoisen junan kanssa saanut luwan tehdä tuon pienen +matkustukseni. Mitään säännöllistä kulkua kun ei wielä ollut, täytyi jo +waraselta mennä asemapaikalle wartomaan, milloin juna menisi sinne +päin, mihin minunkin oli meneminen. + +Oli Pohjolan kaunis elokuun päiwä. Aurinko paistoi täydeltä terältä +tukehduttawan kuumasti ja ihmiset puhkailiwat töissään wesimärkinä +palawasta. Pysäyspaikalle oli kokoontunut wäkeä kaikilta maailman +suunnilta, osaksi katsomaan tuota uutta ja kummaa, osaksi koettamaan, +saisiko kyytiä tuon wohwottawan, hihkailewan ja puhisewan höyryhewon +pitkähäntäisessä roikassa. + +Aika kului ja monelle rupesi odotus tuntumaan pitkälliseltä. Seisottiin +pitkin rataa, ja yksi ja toinen arweli yhtä ja toista rautatiestä sekä +tuon uuden kummituksen kiireisestä kulusta; minäkin seisoin heidän +joukossansa. Waikka ilma olikin niin kaunis, alkoi kuitenkin taiwaan +rannalle kokoontua oikein aika jykypilwiä, mitkä wähitellen laajeniwat +ja taajeniwat ja pian oliwat peittäneet senkin taiwaan kohdan, minkä +alla me olimme. Tuulen ryöppy alkoi huihtoa ja pyöritellä kaikkia +liehuwia esineitä, niinpä meidänkin odottajien ja katsojien hapeneita, +huolimatta siitä ensinkään, oliwatko ne huolista harmaantuneita +haituwia, waiko elämän toiwosta humertawia ja kiiltämisestä sädehtiwiä +kiharoita. Pian alkoi runsaasti tulla raskaita wesipisaroita ja +itsekukin täpisteli ja puhdisteli itseään. + +Samassa tuokiossa kulki editsemme eräs nainen ja minä arwelin: +sydämmettä on se ihminen, jonka huomiota ei hän herättäisi. Hän oli +lyhyenläntä nuorenlainen nainen hajallansa olewilla hiuksilla sekä +pakartuneilla, wetistyneillä ja punottawilla silmillä. + +"Sataa, sataa...! woi kun nyt wielä sataakin...! Hywä Jumala kun minä +pääsisin kotiin...! enhän tiedä enkä ymmärrä----lapseni?" supisi hän +omia aikojaan riwimme siwu hitaasti mennessään, kantaen ja suojustellen +kastuneita hameensa helmuksia. + +Kaikkien silmät kääntyiwät häneen, mutta minä kenties katselin häntä +tarkkaawaisemmasti kuin yksikään muu. + +Pian palasi hän takaisin, seisahti meidän eteemme ja, kuinka lienee +niin sattunutkaan, katsoa muljautti hän minua silmiin. + +"Hywä Jumala, kun minä pääsisin kotiin!" sanoi hän taasenkin, mutta +samassa kääntyi hän selin meihin; olipa niinkuin ei hän olisi meitä +nähnytkään. + +"Mihin päin te matkustaisitte?" kysyin häneltä. + +Hän säikähti ja nyt wasta näytti hänen huomionsa heränneen. Hän loi +turwottuneista ja weristyneistä silmistänsä toisen kerran minuun niin +epätoiwoisen ja surkean katseen, että minua oikein kauhistutti, ja +sanoi ujosti: "etelään päin". + +"Mistä te olette kotoisin?" kysyin taas. + +"H----n pitäjästä", sanoi hän arasti. + +"Oletteko rautatien työmiehen waimo?" + +"Olen." + +"Onko teidän miehenne täällä työssä?" + +"Ei, ei se ole ... ei hän ole ... ei hän ole ollut", sanoi hän +hätäisesti ja katkonaisesti; sen ohessa koetti hän naurahtaa, mutta se +yritys ei onnistunut ensinkään. + +"Oletteko ennen ollut täällä?" kysyin taaskin, sillä minusta alkoi +tuntua siltä kuin hän peittäisi jotakin. + +"E ... en minä ole täällä ollut ... en milloinkaan", sanoi hän ja loi +katseensa maahan. + +"Kaspas waan ... jopahan nyt jotakin kuuluu ... olittepa kuitenkin +wiime talwella, wai kuinka?--tuolla Perkiöllä, 'Worslummin' alueella ja +miehenne oli myös siellä", sanoi joku samassa joukossa olewa rautatien +työmies. + +Waimo säikähti niin että hän oikein kohoksi hypähti ja hän tuli +semmoiseen mielen hämmennykseen, että hän wapisi kuin haawan lehti. +Nähtäwästi oli hän koettanut olla tuntemattomana ja salata jotakin, +mutta se onnistui näin huonosti. + +"Niin--niinhän se on ... olinhan ... olimmehan siellä.----Minä olen +walehdellut teille ... olimmehan me siellä Perkiöllä", koki hän +hämmästyneenä änkyttää, ikäänkuin hän olin suuresta pahanteosta +tawattu. + +"Teillä on siis todellakin mies ja ehkä hän on nytkin täällä waikk'ette +tahdo sitä sanoa; muutoin ette kai olisi näin pitkän matkan päästä +tänne tullut?" sanoin hänelle, katsellen häntä tutkiwasti. + +"Onhan se täällä ... ei täällä, waan kappaleen matkaa täältä pohjoiseen +päin ... tuolla Perärajalla. Siellä on hän ollut koko kesän----mitä +minä hänestä nyt enään mitään salaisin", sanoi hän, silmäillen tawasta +minua. + +"Miestännekö olette tullut tänne tapaamaan?" + +"Niin olen ... sitä wartenhan minä tänne tulin." + +"Tapasitte kai hänet?" + +"Tapasin ... kyllähän minä tapasin", sanoi hän selin pyörähtäen ja +kokien parannella huiwiaan, saadaksensa hajallaan olewat hiuksensa sen +alle. + +"Milloin olette tänne tullut?" + +"Siitä on jo kolmatta wiikkoa." + +"Kuinka näin pian woitte hänestä erota, kun olette niin pitkän matkan +takaa kumminkin tullut häntä tapaamaan?" + +"Minulla on pieni lapsikin siellä kotona----eihän sitä jouda... Woi kun +minä pääsisin kotia", sanoi hän ja samassa alkoi hän tulla hywin +lewottomaksi. + +"Onko teillä matkalippua?" kysyin häneltä, sillä minuakin alkoi +huolettaa hänen kotiin pääsemisensä. + +"Ei minulla mitään semmoista ole ... pitäisikö se olla?" sanoi hän ja +samassa yritteli hän menemään sinne tänne, osaamatta kuitenkaan +mihinkään mennä. + +"Wälttämättömästi täytyy teillä semmoinen olla, sillä muutoin jäätte +tähän kuin kalamiehen koira", sanoin. + +"Woi hywä Jumala...! mistään sen saisi...? Minun täytyy päätä ... woi +minun lapsiani!" sanoi hän hätäillen. + +"Teidän täytyy mennä konttoriin ja pyytää lippu; muistakaa sanoa, että +olette rautien työmiehen waimo--ja joutukaa, sillä ei tiedä millä +silmänräpäyksellä juna tulee", koin häntä ohjata. + +"Woi hywä isä!----enhän tiedä koko konttoriakaan--ja insinööri ... minä +en tohdi", hätäili hän. + +Minä koetin neuwoa hänelle missä konttori on ja wakuuttaa, että +insinööri on ihmisellinen mies, joka kyllä hänen asiansa ottaa warteen. +Mutta jota enemmän minä hänelle tuota selitin, sitä neuwottomammaksi +käwi hän. + +Sääliessäni tuota hätäilewää, neuwotonta ja surullisen näköistä naista, +syöksähdin minä konttoriin ja otin hänelle matkalipun. Sen kanssa +riensin hänen luokseen ja ojensin lipun hänelle. Minä näin kuinka hänen +koko ruumiinsa tärähteli ja wawahteli sitä wastaanottaessaan. Oliko se +sen wuoksi kuin hänelle osoitettiin ihmisyyttä, wai siitä syystä, kun +hänellä oli tiedossa jotakin warmuutta, että hän pääsee nyt kotiin +lastensa luo, johon hän niin hartaasti halusi? + +Ilma synkistyi yhä synkemmäksi, sillä taiwas peittyi koko näköpiirillä +niin wahwaan pilween, että päiwäsydännä oli jonkunmoinen hämärä. +Ensinnä tuli hienoa wihma=sadetta, mutta pian yltyi se niin rankaksi, +että wettä walahteli taiwaan täydeltä; sentähden koki itsekukin hakea +suojaa, mistä parhaiten taisi. + +Siinä lähellä oli rautatien halkosuojus ja sinne kiirehtiwät kaikki +odottajat. Kukin koetti täyteen ahdatussa suojuksessa hakea itsellensä +jotakin paikkaa, mihin olisi woinut istua. Halkopinojen pienet lowat ja +kulmaukset eiwät olleet niin awarat, että olisi woinut yhteen paikkaan +sijoittua isompia ryhmiä; sentähden oli noita sateenpitäjiä hajallaan +siellä täällä, pari kolme henkeä yhdessä paikassa. + +Kauwan oli odotettu junaa, eikä sitä kuitenkaan näkynyt eikä kuulunut. +Kysyttiin sähkölaitoksella syytä wiipymiseen ja silloin saatiin tietää, +ett'ei se tule wielä pariin tuntiin, jonkun satunnaisen esteen tähden. +Tämän kuultuansa tekeysiwät odottajaryhmät huolettoman näköisiksi ja +warustausiwat wiettämään aikaansa kuten parhaiten taisiwat. + +Minä näin, että tuo huomiotani herättäwä nainen oli erään toisen naisen +kanssa kyyristynyt johonkin pieneen halkopinojen kulmaukseen jääneeseen +koloon. Kun hänen tilansa ja retkensä eiwät olleet minulle wielä +läheskään selwät, menin minä heidän luokseen siinä toiwossa, että +saisin tarkat tiedot hänen elämänsä juoksusta. Kun hän huomasi minun +tuloni, näytti hän säpsähtäwän; oli niinkuin hän olisi sanonut: enkö +täälläkään saa olla rauhassa. Kun hän loi silmänsä minuun, näin minä, +että ne oliwat kosteammat entistään; minusta tuntui siltä kuin se olisi +ollut wiimeinen kosteus, minkä hänen murtunut sydämmensä woipi +kyynelten muodossa näkywille puristaa. + +"Pyydän anteeksi, mutta en woi teitä niin wähällä jättää. Minä luulen, +että te ette ole wielä puoliksikaan awannut sydäntänne, ettekä sanonut +elämänne erityiskohtia minulle, waikka luulette minun jo kaikki +tietäwän mitä haluan", sanoin minä katsellen häntä tarkasti. + +"Mistä sen tiedätte...? Minä luulen, että olette jo liiaksikin saanut +tietää", sanoi hän ja koetti nauraa oikein sydämmestään, mutta selwästi +huomasin minä, että se oli epätoiwon tuskallinen, jotakin peittelewä, +mutta turha yritys. + +"Minä huomaan sen teidän käytöksestänne ja surullisen näköisestä +elämästänne", sanoin. + +"Eihän se niin surullista ole ... wai onko se teidän mielestänne...? +Minä luulen, ett'ei se ole..." sanoi hän, koettaen tekeytyä niin +iloisen näköiseksi kuin suinkin woi. + +"No, mutta nuot teidän silmänne todistawat, että te olette paljon +itkenyt; koetatte myös kierrellä puhuessanne, sen olen huomannut", +sanoin wähän ankarasti. + +"Kyllä ymmärrän, että pidätte minua epärehellisenä, ja onhan siihen +syytäkin, sillä olettehan minut tawannut walehtelemasta. Mutta minä +tunnen olewan welwollinen salaamaan ja peittelemään yksityisiä +perheasioitani. Kuitenkaan ei se näy parhaalla tahdollakaan kaiketi +onnistuwan. Sillä waikka sydän jaksaakin sen tehdä, on sisällinen +taistelu kumminkin waikuttanut niin paljon, että se näkyy päälle +päinkin", puheli hän mielestäni kylläkin ajattelewasti ja nyt ei hän +ensinkään yrittänyt nauramaan, mutta päinwastoin waipui hän kowin +surullisen näköiseksi. + +"Se nyt rupeaa kuulumaan jonkinmoiselta todellisuudelta, mutta +kuitenkin tuntuu siitä puuttuwan wielä jotakin; muun muassa tuntuu +minusta hywin kummalliselta teidän niin pikainen lähtönne miehenne +luota", sanoin hänelle. + +"Enhän ole koko tätäkään aikaa ollut hänen luonaan", sanoi hän +katkerasti. + +"Ette tätäkään aikaa!?" + +"En." + +"No kuinkas sitte?" + +"Hän meni." + +"Meni! mihin hän meni?" + +"Sitä minä en tiedä; mutta minä arwelen kuitenkin hänen menneen +pohjoiseen päin." + +"Kuinka se oikein on, menikö hän sinne parempaa työnansiota etsimään?" + +"Minä luulen, että hän meni." + +"Te luulette ... ettekö sitä woi warmemmasti tietää ja sanoa? Turhaa on +enään yrittää mitään salaamaan", huudahdin minä. + +"Niinhän se on, niinhän se taitaa olla ... eihän se onnistu, ja nyt +minun täytyy sanoa, ettei hän mennyt työnansiota hakemaan--hän----hän-- +woi hywä Jumala----hän ka----karkasi", sanoi hän; ja samassa tuli hän +kahta wertaa surullisemman näköiseksi kuin koskaan ennen. + +"Karkasi! miksikä hän karkasi?" + +"Sitä minä en woi sanoa miksikä hän sen teki, mutta niin hän kumminkin +teki. Sen waan tiedän, että rakastimme kerran toinen toistamme ja sen +woimasta solmisimme ikuisen liiton keskenämme. Waikka olimmekin köyhät +ja tyhjät maallisista rikkauksista, oli elämämme kuitenkin ensi alussa +pelkkää autuutta, sillä me tyydyimme toinen toiseemme, ja tyhjyyskin +tuntui silloin täysinäiseltä. Me teimme työtä yhdistynein woimin, eikä +meillä ollut hätäpäiwää, sillä tyytywäisyys palkitsi kaikki puutokset. +Ahkeruudella ja säästäwäisyydellä saimme sen werran kokoon, että woimme +hankkia itsellemme torpan maan. Siihen hankimme pienet mutta siistit +huoneet, ja elämä tuntui nyt niin hywältä, ett'en luule sen parempaa +muillakaan olleen. Torppamme tilukset panimme niin hywään kuntoon, että +ne lainehtiwat rehewästä kaswullisuudesta kaikkialla. Ahkera työmme oli +meidät kohottanut siihen tilaan, ett'emme olleet enään mitään wailla, +mutta--woi Jumalani--se oli meidän perikatomme. Mieheni rupesi liiaksi +tuntemaan omaa arwoansa ja tätä maailmaa, ja hän ei enään tyytynytkään +siihen yksinkertaiseen elämään, oloon ja pyrintöön, mikä meidät oli +niin onnellisiksi tehnyt. Hän rupesi kaikenlaisiin kauppahommiin ja +yrittelemisiin--hywässä tarkoituksessa kyllä--ja ensimältä näyttikin se +olewan hyödyllistä ... mutta woi Jumalani--hän oppi myös samassa +ryyppimään;--kuinkas muutoin, sillä olihan hänestä tullut nyt +jonkunlainen huomattawa ihminen ja eihän se hänen mielestään käynyt +muutoin laatuun. Minä rupesin häntä hiljakseen muistuttelemaan siitä +waarasta, joka wäijyi meidän owemme edessä. Ensimältä ottikin hän +niistä waaria, wakuuttaen samalla, ettei waara kuitenkaan ollut niin +suuri kuin minä uskottelin ja ett'ei todellista syytä ollut minun +pelkoon. Näitä kuullessani koetin rauhoittaa itseäni ja unhottaa suruni +ja huoleni. Mutta kuta enemmän sitä tein, sitä sywemmäksi juurtui +pelkoni, sillä pian huomasin minä, ett'eiwät hänen lupauksensa ja +wakuutuksensa pitäneet ensinkään paikkaansa. Ne höltyiwät ja löyhtyiwät +löyhtymistään ja asia paheni pahenemistaan. Wiimein ei hän kärsinyt +wiittaustakaan sinne päin, waan ärtyi ja kiiwastui jok'ikisestä +yrityksestäni, waikka ne lähtiwät werta wuotawasta sydämmestä. Minun +täytyi waieta ja kaikella ystäwyydellä, rakkaudella, hiljaisuudella ja +kärsiwällisyydellä koetin pitää koossa kunniaamme, talouttamme, ja +aikaan saada hywää sopua. Minä salasin ihmisiltä hänen juomistansa niin +paljon kuin woin, ja kun hänen kowasta kohtelustansa sain mustelmia, +haawoja ja kuhmuja, sanoin ihmisten kysyessä saaneeni ne jossakin +tapaturmaisessa loukkauksessa, lankeamisessa tahi kaatumisessa. Kun +näitä oli liiaksi usein, oli minun keksiminen senkin seitsemän +hätäwalhetta ja juonta oikean laidan salaamiseksi. Kauwan aikaa se +onnistuikin, mutta ajan pitkään oli mahdoton sitä salata, sillä mieheni +juoppous paheni pahenemistaan. + +Tämmöisessä tukalassa tilassa kului joku aika. Wähitellen rupesiwat +ihmiset käsittämään kuinka asia oikeastaan oli, sillä mahdoton oli sitä +enään millään tekosyillä saada peitetyksi. Kun asia kerran tämmöiseksi +tuli, meni häneltä kaikki häpy, sillä hänellä ei ollut enään mitään +kunniaa eikä ihmisarwoa säilytettäwänä, ja--woi Jumalani!--hänestä tuli +nyt kylän ratti. Myötäänsä joi ja möyhäsi hän kylillä ja piti niin +tawatonta elämää, että kaikki ihmiset rupesiwat häntä kammoksumaan; +mutta kun hän kotiin tuli, oli minulla kowa leikki edessä. Kyllä nyt +oiwallettiin mistä nuot alituiset sinimarjat ja mustelmat oliwat +minulla kotoisin, sillä eipä hän kaihtenut enään muiden nähdenkään +minua repiä ja laahata. + +Eräänä päiwänä tuli hän taasen juowuksissa kotiin, usean muun juopuneen +miehen kanssa. Lyhyesti ja yksinkertaisesti ilmoitti hän minulle, että +torppa sekä kaikki muu omaisuutemme nyt oli--myöty. Woi, woi kuinka +tuo uutinen wihlasi sydäntäni.--'Mihin nyt joutuisin pienten +lasteni kanssa, toisen huoneen nurkkaanko, kaikkein tielle ja +ylönkatsottawaksi?' Ne kysymykset lensiwät polttawana ja kirwelewänä +sydämmeni läwitse; muuta en kyennyt käsittämään. Minä waalenin, +hoiperruin ja yritin kaatumaan. Ihme kumma! Mieheni riensi hoiperrellen +awukseni ja esti sen. Mistä tämä tuli, sillä pitkään aikaan ei hän +ollut niin paljon ihmisyyttä minua kohtaan osoittanut?--Ehkä hän +huomasi, että minulla oli nykyään kaikista kuormista raskain +kannettawa.--Olin niin woimaton, ett'en woinut pysyä seisoallani, mutta +en kuitenkaan pyörtynyt; sentähden kantoi hän minut sänkyyn. Siinä +towin oltuani, rupesi ajatukseni wähitellen selkenemään. Minusta tuntui +kowin kowalta kohtalolta torppamme myöminen, jopa semmoiseltakin, kuin +olisi se kaiken elämämme loppu. Waikk'ei wiime aikojen elämä ollut +hääwiä siinäkään ollessa, rakastin minä kuitenkin miestäni sydämmestäni +ja toiwoin kaiken kääntywän wielä kerran hywäksi. + +Minä rupesin kyynelsilmissä rukoilemaan, ett'ei hän suinkaan, Jumalan +tähden, häwittäisi elämää ja että hän purkaisi kaupan jos semmoinen oli +jo tehty. Hän koki selitellä, että se oli edullinen kauppa ja että minä +saisin siitä olla aiwan huoleti. + +Hän paiskausi waatepäällä toiseen wuoteeseen maata ja nukkui kohta, +mutta koko yönä en minä woinut nukkua silmän täyttä, niin kowin +huoletti minua tuo outo uutinen. + +Aamulla rukoilin häntä toistamiseen, että hän luopuisi tuosta +turmiollisesta kaupasta. Kumma kyllä, ei hän suuttunut nytkään, +päinwastoin hän selitti nyt juurta jaksain, kuinka kannattamaton muka +koko tuo pienitiluksinen torppa oli, jonka tähden oli parasta saada se +myödyksi, että olisi tilaa wapaammasti liikkua ja ansaita, kun ei ole +sidottu tuohon pieneen maatilkkuun. + +Pohjanmaan rautatien työ oli silloin juuri alkanut. Hän esitteli, että +hän lähtee sinne työnansiolla ja torpasta saaduilla rahoilla kaupalla +ansaitsemaan enemmän waroja, että sitten woitaisiin ostaa oikein +werotalo ja päästäisiin noista ikäwistä päiwätöistä, mitkä niin paljon +weiwät aikaa hukkaan. + +Onhan aiwan luonnollista, että tämmöinen äkkinäinen, maltillinen +kohteliaisuus teki minuun sangen hywän waikutuksen. Enhän ollut wiime +aikoina kertaakaan tämmöistä hywyyttä häneltä osakseni saanut. Minä +toiwoin yrityksestä mitä parasta ja minusta tuntui siltä kuin hän olisi +tehnyt oikein, kun hän torpan möi. Mielessäni kajasti semmoiselta kuin +olisimme alkaneet ihan uutta, parempaa elämää, uusilla, pätewämmillä +woimilla, ja entiset kärsimiset ja wastahakoisuudet alkoiwat nopeasti +haihtua mielestäni. + +Yksi asia painoi kuitenkin raskaasti mieltäni, ja se oli se kun hän oli +taipunut ryyppimään. Kun hän oli niin kärsiwällinen nykyään, päätin +minä uskaltaa muistuttaa häntä siitä. + +'Mutta, rakas Heikki--älä nyt suutu--minä pelkään niin kowin, kun sinä +olet ruwennut...' rohkenin minä muistuttaa. + +'Onhan sitä ... onhan tuota tullut, mutta eihän se niin ... woinhan +senkin heittää...' sanoi hän. + +Woi kuinka se teki hywää sydämmelleni. Minä purskahdin ilosta itkemään +ja ryöpsähdin hänen kaulaansa. Siinä sitten itkeä nyyhkytin niinkuin +pieni lapsi, täynnä toiwoa ja luottamusta, mutta kylmältä ja +yhtäkaikkiselta tuntui hän,--'mutta ehkä se on miehen wahwemman luonnon +tähden', ajattelin minä. + +'Älähän tuossa nyt joutawoitse ... mitähän sinä nyt taas siinä...' +sanoi hän waan ja siihen se sillä kerralla jäi. + +Pitkiä aikoja ei kulunutkaan, ennenkuin hän rahoineen ja lupauksineen +lähti rautatien työhön. Kauwas pohjoiseen meni hän, mutta minä lasteni +kanssa jäin erään talon huoneen nurkkaan, minkä hän ennen lähtöänsä oli +meille hankkinut. Lähdön aikana koetin minä pyytää, että hän jättäisi +edes wähän rahaa minullekin, sillä eihän tiedä mikä tarwe ehkä sattuisi +tulemaan. + +'Mitä sinä sillä ... tulethan sinä toimeen, sillä jäähän tänne +kaikenlaista.--Minä tarwitsen rahoja, enkähän minä kauan ole, ennenkuin +lähetän', sanoi hän waan. + +Kului aikaa sen lyhyttä, tämän pitkää, enkä minä saanut hänestä +minkäänlaista tietoa, en edes sitäkään, missä hän oleskelee. Minä tulin +kowin lewottomaksi ja joka postintulo=kerta käwin postitoimistossa +kysymässä: 'eikö minulle ole tullut kirjettä?' 'Ei ole', oli waan aina +lyhyt ja sydäntä wiiltäwä wastaus. + +Tämmöisissä oloissa kului toista wuotta. Mitä meille oli jäänyt +elämiseksemme, oli kaikki loppuun kulunut ja kaikenlaiset puutteet +alkoiwat joka puolelta ahdistaa. Silloin tuli eräs meidän puolen mies +rautatien työstä käymään kotonansa. Häneltä sain minä tietää, että +mieheni nykyään oleskeli Perkkiön tienoilla. Oitis kirjoitin minä +hänelle ja koetin selwittää, kuinka kurjassa tilassa minä olin +lapsineni; samassa pyysin hartaasti, että hän antaisi pikaisesti +jotakin wastausta. Tuota wastausta odotin taasenkin kauwan aikaa, mutta +mitään semmoista ei tullut. + +Syksy oli ja kaikkein pahin kelirikon aika. Minulle tuli semmoinen +pelko ja ahdistus, ett'en woinut enään kauemmin paikoillani olla. Minä +sijoittelin lapseni muiden hoidettawaksi, ja huolimatta pitkästä, +tuntemattomasta matkasta ja huonosta kelistä, lähdin minä jalkasin +käydä tallustelemaan pohjoista kohden. Minä en tiennyt mitä minä oikein +tarkoitin ja mitä tällä pitkällä ja waiwaloisella matkalla woittaisin, +niin oli sydämmeni täysi ja raskas, mutta mennä minun waan piti; +kuitenkin woin wakuuttaa teille, että se tuli rakkaudesta häntä ja +lapsiani kohtaan. Usein olin niin uupunut ja wäsynyt, ett'en +parhaallakaan tahdolla woinut matkaani jatkaa. Silloin täytyi etsiä +missä lähimpänä saisin jotakin suojaa, jossa saisin lewähyttää +wäsyneitä raajojani. Kun sitten tulin rauhaan, tuliwat kaikki jäseneni +niin kipeiksi, ett'en olisi woinut lattian poikki käwellä, waikka olisi +ollut tappaja takanani. Pian pari wiikkoa kului minulta tällä matkalla. +Kenkäni meniwät aiwan repaleiksi, sora ja rapakko nousi polwiin saakka, +ja jalatonna sekä muuten riutuneena ja uupuneena pääsin minä wihdoin +perille." + +"Siellä kai ilo repesi?" ehätin minä wäliin sanomaan. + +"Eipä se kowin iloista ollut se wastaanotto, eikä ne uutiset, joita +siellä sain kuulla." + +"Kuinka niin?" + +"Niinpä se oli. Se mitä olin aawistanut, oli käynyt toteen", sanoi hän +ja waikeni. + +"Kertokaa nyt loppuun saakka?" kehotin minä, mutta hän ei woinut +murtuneen mielensä tähden heti jatkaa. + +"Niin", alkoi hän taas. "'Mitä sinä täällä teet? Mahdoit pysyä +pahnoissasi', sanoi hän wihaisesti minut nähtyään. + +'Enhän woinut toisin ... ethän ole antanut itsestäsi mitään tietoa', +sanoin minä ja mieleni oli kowin murruksissa. + +'Enkö täälläkään saa rauhaa sinun haukkumisiltasi?' sanoi hän waan. + +Minun mieleni murtui nyt kokonaan; se puhkasi sulkunsa ja minulta +purskahti waltawa itku. + +'Woi rakas Heikki, älä niin sano! Ei se ole haukkumista, waan se tulee +rakkaudesta lapsiamme ja sinua kohtaan; älä wäärin ymmärrä minua', koin +minä itkuni seasta änkyttää, ja samassa tartuin hänen kaulaansa kiinni. + +'Älähän nyt joutawoi ... päästäänhän tässä wähemmälläkin.----Tyynny nyt +jo ... ihmisetkin tuolla...' alkoi hän wihdoin tyynnyttää; tuntuipa +siltä kuin minun silloinen tilani olisi käynyt hänelle sääliksi. + +Wihdoin tyynnyin minä ja todellakin rupesi hän nyt minua hywästi +kohtelemaan. + +Niinkuin hän oli aikonutkin, oli hän torpasta saaduilla rahoilla +pitänyt kauppaa, mutta semmoista, joka nielasi wihdoin koko torpan +hinnan. Hän oli, näette, ostanut wiinaa kaupungista summissa, +kuljettanut sen työpaikoille metsiin, jossa hän sitä sitten pitkin +linjaa myöskenteli toisille työmiehille. Hywän aikaa oli se +menestynytkin, mutta eihän semmoinen tawara kauan salassa pysy. + +Eräänä kertana oli hän noutanut koko kuorman wiinaa ja ruwennut sitä +taaskin metsässä myöskentelemään. Kun hän oli itsekin ryyppymies, oli +hän tullut juowuksiin ja silloin ei ollut tietysti waromisesta paljon +haaraa. Suuri miesjoukko kokoontui yhteen ja wiinaa annettiin waan +wapaasti, mutta wiimein juopuiwat kaikki niin, että he huusiwat, +pauhasiwat, noituiwat, kirkuiwat, teuhasiwat, riiteliwät ja tappeliwat. +Wihdoin uupuiwat he nukkumaan mikä mihinkin. Mutta lienee heissä ollut +joku walpaskin, sillä sinä yönä warastettiin mieheltäni kaikki rahat +puti puhtaaksi. + +Nimismies kun kuuli, minkälaista mellakkaa on pidetty, arwasi kohta +asian oikean laidan. Hän rupesi haeskelemaan metsistä tuon metelin +lähdettä eikä kauan wiipynytkään, ennenkuin hän löysi mitä wielä +jälellä oli. Itsestänsähän on arwattawa, että hän otti heti tawaran +takawarikkoon. Koettipa hän saada selwille sen omistajankin, mutta +siinä ei hän onnistunut, sillä kaikki oliwat niin yksineuwoisia, ett'ei +asiasta tullut tolkkua." + +"Puhuiko miehenne nämät kaikki teille?" kysyin. + +"Ei, sitä hän ei tehnyt. Hän päiwitteli waan, kuinka kehnosti hänen on +käynyt, kun hän pudotti kaikki rahansa.--Ei, ei hän totuutta sanonut, +muilta minä ne tiedot urkin. Minä en uskaltanut sanoa mitä minä asiassa +tiesin, mutta sydämeni oli tuskasta haljeta. Sinne oli mennyt torppa ja +torpan hinta--monta hikeä, wäkeä ja wäsyä, ja nyt rupesin oiwaltamaan, +ett'ei ikänä ole enään omaa kattoa pääni päällä. + +Talwi oli juuri tulossa. Useita kowia pakkas=öitä oli ja lunta alkoi +sadella. Maatyöt oliwat rautatiellä läpeensä tehdyt ja nyt ruwettiin +wedättämään hietaa radalle. Mieheni oli wahinkonsa jälkeen työllään +ansainnut niin paljon rahoja, että hän kykeni niillä ostamaan +hewoskopukan. Hän rupesi esittelemään minulle, että jäisin sinne hänen +kanssaan yhdessä hietaa wedättämään, sillä käwisihän työ paljoa +joutuisammasti, kun olisi erityinen hiedan luoja; siten saataisiin pian +muka tuo wahinko korwatuksi. + +Minä en woinut wastustaa hänen pyyntöänsä, sillä olihan siinä +jonkunlaista hywyyttä----; ja minä taas--toiwoin ja katsoin rohkeasti +tulewaisuutta silmiin, waikka tunsin, että tuo hywyys oli rakennettu +walheelliselle pohjalle. Lapsiani minä waan kowin surin, mutta kun minä +yhtenään heistä hänelle puhelin, hankki hän rahaa, jonka lähetin +kirjeessä hoitajille pyynnön kanssa, että he hywästi heitä hoitaisiwat. + +Rekikeli oli nyt tullut. Minä sain uudet kengät, sillä enhän muuten +olisi kyennyt ulkosalla liikkumaan. Ajomiehiä ja hewosia kokoontui +tuohon jättiläistyöhön kaikilta maailman suunnilta. Talot täyttyiwät +miehistä ja hewosista, niin ettei niissä ollut käden eikä jalan sijaa; +kaikki kylien riihetkin oliwat majamiehiä täynnä. Silloin ei ollut +suurta erotusta yöllä ja päiwällä, sillä melkein samanlainen huuto ja +pauke kuului läpeensä kaiket ajat. + +Mekin ryhdyimme innolla työhön. Yötä päiwää koimme olla liikkeellä; ei +muuta wäliä pidetty kuin se, mitä hewonen tarwitsi syödäkseen. Silloin +aina uinahdettiin kuin lintu oksalla ja sitten taas lähdettiin. Woi +kuinka hauskalta se kuitenkin tuntui, sillä olihan se ikäänkuin uusi +elämä olisi todellakin alkanut kajastaa eikä mikään silloin tuntunut +raskaalta. + +Tällä tawalla olimme kolme kuukautta ponnistelleet. Kumma kyllä, mutta +totta on, ettei mieheni koko sillä ajalla paljon ryyppinyt. Lieneekö +hän mielessään pitänyt wiimeistä isoa wahinkoansa wai lieneekö +kaihtenut minua? + +Kun olimme nuo kolme kuukautta olleet säästäwäisiä ja ahkeroita, olimme +ansainneet koko lailla rahoja,----hywä uuden elämän alku... + +Eräänä kertana rupesi mieheni innokkaasti esittelemään, että minä +lähtisin nyt kotipuoleen. + +'Emmekö lähde nyt jo yhdessä pois täältä?' sanoin minä. + +'En minä wielä lähde, minä tienaan täällä wielä enemmän kokoon. Mene +sinä nyt jo ennakolta lasten luoksi', sanoi hän, ja samassa antoi hän +wähän rahaa minulle matkakustannuksiin. + +'Anna nyt kaikki rahat minulle, minulla pysywät ne tallella', pyytelin +minä. + +'En minä anna, minä tarwitsen niitä', sanoi hän kylmästi. + +'Emmehän me siellä kauan elä, kun kaikki entinen on loppunut', +muistutin minä. + +'Kyllä minä täältä lähetän tarpeen mukaan; mene waan nyt kotiin, +kyllähän minäkin täältä tulen', sanoi hän. + +Minä lähdin nyt jalkasin tallustelemaan kotia kohden, mutta mieleni +tuntui niin kummalliselta. Miks'ei hän myös lähtenyt kotiin? Miks'ei +hän antanut enemmän rahaa tahi kaikkia rahojansa, waikka ne olisiwat +minulla paljoa paremmassa tallessa olleet...? Mikä into hänelle tuli +nyt minua niin kiireesti kotiin toimittamaan? Nämät kysymykset soiwat +alati sydämmessäni yksinäni käydä tallustellessani pitkiä talottomia +taipaleita. + +Rampana ja wäsyneenä pääsin wihdoin kowain ponnistusten perästä kotiin. +En kertaakaan koko pitkällä matkalla ollut askeltakaan hewosen reessä +jalkojani lewäyttänyt, enkä ainuttakaan särwin pisaraa kuiwuneen kielen +kostukkeeksi ostanut, ja sentähden oli minulla kotiin päästessäni +tallessa joka ikinen penni, mitkä lähteissäni sain mieheltäni, ... ei +auta tuhlaaminen minkä kowalla työllä on saanut ansaituksi.----Woi hywä +Jumala kuinka lapsiraukat oliwat mielissään ja iloissaan kun minä tulin +kotiin.----Mikäs se oli, jokohan juna tulee?" + +"Ei se ollut junan wihellys, poikaset siellä waan kouriinsa +puhaltelewat; kertokaa waan loppuun asti", sanoin minä. + +"Siellä minä elelin lasteni kanssa, tein työtä mitä woin, toiwoin ja +odotin miestäni, kirjettä tahi rahaa; mutta wiikko wiikon, kuukaus +kuukauden perään kului, eikä kuulunut mitään. Näin kului aika kauheassa +epätiedossa ja odotuksessa syyspuoleen kesää. Nuorin lapseni oli +kuollut juuri ennenkuin mieheni luokse lähdin, mutta nyt sain toisen +sijaan ja se teki tilani kaksinkerroin ahtaammaksi, kun en päässyt +mitään ansaitsemaan. + +Kun lapsi oli noin kuuden wiikon wanha, tuli taasenkin eräs tuttu mies +rautatien työstä kotiinsa. Hän kertoi nähneensä mieheni täällä +Perärajalla, ja että hän on juonut kaikki ansionsa niin tarkkaan, +ett'ei hänellä ole siiwoja waatteitakaan enään päällänsä; ja--woi +hirweää!--että hänellä on..." + +"Että hänellä on,--mikä hänellä on?" + +"Hän sanoi, että miehelläni on toinen----waimo", sanoi hän ja loi +turwottuneista ja weristyneistä silmistänsä minuun semmoisen katseen, +että olisi luullut hänen sydämmensä muljahtaneen silmäkuopista +näkösälle. + +"Toinen waimo! Kuinka se on ollut mahdollista?" sanoin minä hämilläni +ja tietämättä mitä oikeastaan sanoin. + +"Eihän se ole oikea waimo tuommoinen waan... Kun minä sen kuulin, en +enään woinut pidättää itseäni. Minä möin kaksi parasta hamettani ja +huiwiani mitä minulla wielä jäljellä oli. Niistä saaduilla rahoilla +palkkasin lapsilleni hoitajan, ja kun rautatietä myöten pääsi jo +kulkemaan, hankin itseni rautatien warrelle ja tulin työjunassa sitten +tänne." + +"Kuinka se miehenne tykö meno sitten käwi?" + +"Kun minä lähenin sitä huonetta, jossa mieheni sanottiin majaa pitäwän, +tapasi minut semmoinen wawistus ja ahdistus, että joka luunsolmuni +tärisi. Sydämmeni löi niin ankarasti, ett'en kuullut mitä eräs +porrasten edustalla wastaantulewa mies minulle sanoi. Jalkani oliwat +niin herwahtaneet ja woimattomat, ett'en woinut portaita nousta muutoin +kuin nelinkontin. + +Ilta oli jo niin pimeä, että walkeata tarwittiin huoneissa. Siitäkin +huoneesta näkyi walkea ja se osoitti että työmiehet oliwat jo warmasti +tulleet työstä. + +Kun minä tulin porstuaan ja yritin tarttumaan awaimeen, saadakseni owen +auki, ei ollut minulla siihen woimaa. Kauan sain tyynnyttää ja +waikittaa sydäntäni, ennenkuin sain tuon kylläkin heikon lukon auki +kierretyksi. + +Kun astuin huoneeseen, huomasin minä heikon, läkkipellistä tehdyn +lampun walossa, että huoneessa oli mies ja nainen; miehen tunsin heti +omaksi miehekseni. He istuiwat huoneen perällä, höyläämättömistä +sahalaudoista neljän paalun nenään tehdyn pöydän tapaisen ääressä, +missä myös tuo himeä lamppu paloi. Pöydällä oli melkein täysinäinen +wiinapullo, ja kahwipannu oli takan liedellä, missä kytewä walkea palaa +kitisi, päästämättä ainuttakaan liekin leimausta. Kaksi täysinäistä +kahwikuppia höyrysi pöydällä, josta mieheni oli juuri toisen puolen +juonut. Minä näin, että hän oli ennestäänkin humalassa, mutta hän kaasi +pullosta kahwin sekaan ja alkoi sitä seosta ryyppiä; nainen joi +kahwinsa siltään loppuun. + +Himeä walo jätti owenpuolen niin hämäräksi, ett'ei minua tunnettu. + +'Kuka siihen owenpieleen tuli? Joku akka kai. Mitä sinä täältä haet?' +sanoi mieheni. + +Minun sydämeni tykytti kowemmin, polweni notkuiwat enemmän ja minä +lähdin suonenwedon tapaisesti käydä horjumaan pöytää kohden, tietämättä +oikeastaan mitä tein. + +'Rakas Heikki! Ethän sinä tullutkaan, etkä kirjoittanut', sommersin +minä ja lewitin käteni tarttuakseni hänen kaulaansa. + +Hän hypähti ylös niinkuin käärmeen pistämänä ja työnsi tuimalla +sysäyksellä minut pois luotaan, niin että olin siitä wähällä kaatua. + +'Eikö se wielä ... kyllä minä sinulle kirjot ... et minua wasta...' +kuulin minä hänen katkonaisesti ja wihasta kähisewällä äänellä sanowan. +Mitä sitten tapahtui, on minulle tietämätön, sillä minä olin pyörtynyt. + +Kun minä toinnuin horrostilastani, oli jo päiwä. Minä olin makaamassa +samassa huoneessa, sahalaudoilla seinään lyötyjen piittain päälle +naulaamalla kyhätyllä lawalla, missä oli hienoksi kuluneita oljen +pehkuja pehmitteenä ja likaisia waateryysyjä pään alla. Outo nainen +istui wieressäni, huuhdellen päätäni kylmällä wedellä. + +'Missä Heikki on?' oli ensimäinen kysymykseni, kun woin puhua. + +'Olkaa nyt waan huoletta! Te tarwitsette lepoa. Haluatteko mitään?' +sanoi nainen, ja hän tarjosi minulle jotakin juotawaa. Kieleni ja +sydämmeni oli niin kuiwa että luuli niiden pakahtuwan; minä join hywän +siemauksen, sitten waiwuin taas alas.-- + +Wiikon päiwät olin minä maannut--niin sanottiin--kun minä toinnuin +täydellisesti. Ensimäinen kysymykseni oli taas Heikin perään. Kun he +huomasiwat minun jo niin paljon woimistuneen, että woin waaratta +totuuden kuulla, selwitettiin minulle, ett'ei Heikkiä ole sen koommin +nähty eikä kuultu, kuin hän silloin owesta ulos töytäsi. Kartanolla oli +hän mennessään tawannut erään työtowerinsa, ja tälle oli hän sanonut +menewänsä niin kauwas, ett'ei kuu kuule eikä päiwä näe!" + +"Ja niin hän meni?" + +"Ja niin hän meni, huolimatta wähääkään minusta ja lapsistaan." + +"No, weikö hän tuon toisen mukanaan?" + +"Ei, hän jätti meidät molemmat." + +"Kylläpä tuo toinenkin on jonkunlainen otus." + +"Ei hän ole niinkään huono ihminen. Hän se oli ollut ensimäinen minua +hoitamaan pyörtymiseni aikana. Pitkällisen horroksissa oloni aikanakin +oli hän myös usein minua hoitanut, ja olisi sitä läpeensäkin tehnyt, +waan oli peljännyt minun wihojani; hän se oli erään rautatien työmiehen +waimon palkannut minua hoitamaan. + +Kun minä kuulin kaiken tämän, käsketin minä hänet luokseni. +Kainostellen, peloissaan ja häpeillen tuli hän, mutta kun minä ojensin +hänelle ystäwällisesti käteni, purskahti hän katkeraan itkuun, ja siinä +itkimme sitten yhdessä epätoiwon kyyneliä. + +Kun todellisuus aukeni silmieni eteen, tulin minä paljoa heikommaksi. +Myötäänsä tuo toinen istui nyt minun wuoteeni wieressä ja hoiteli +minua. Haikealla mielellä kertoeli hän, kuinka kamalasti hänkin on +petetty. Mieheni oli hänelle kunniansa kautta wakuuttanut olewansa +naimaton mies ja tahtowansa naida hänet, kun waan kerran kirjat saadaan +tänne. + +Wiikon päiwät sairastin minä wielä, mutta lapset oliwat aina +mielessäni. Kun woimistuin niin paljon, että kykenin, waikka +heikkonakin, matkalle, lähdin rientämään heidän luoksensa, ja tässä nyt +olen." + +"Paljon olette kärsinyt", sanoin minä, ja sywä huokaus puhkesi +rinnastani. + +"Paljon", sanoi hän tuskin kuultawasti. + +Minä satuin silmäämään hänen kaswoihinsa. Suonenwedon tapaisia +wärähtelemisiä näkyi niissä ja koko hänen ruumiinsa wawahteli. +Yht'äkkiä kaatui hän, puristi kätensä nyrkkiin ja waahtopureet +rupesiwat pursuamaan suusta; hän oli kaatumawikainen. Me riensimme +hänen awuksensa, waromaan, ett'ei hän saisi loukata itseään. Huiwit +waluiwat pois hänen päältänsä. Silloin huomasimme otsan ylipuolella +hänen päässään ison haawan.--Kauan ei kestänyt tuo taudin puuska, +ennenkuin hän tointui. + +"Teidän päässännekin on suuri haawa", sanoin hänen toinnuttuaan. + +"Nämät molemmat minä sain wiimeisiksi lahjoiksi mieheltäni. Jollakin +aseella löi hän tämän haawan päähäni; siitä lyönnistä kaaduin ja +pyörryin minä... Siitä sain myös kaatumawian; ei minulla ole ennen tätä +ollut", sanoi hän ja pillahti katkeraan itkuun.----Waimo-parka!-- + +Junan wihellys kuului nyt ja pian tuli se pihisten ja puhisten +asemapaikalle.----Waimo parka! + +Sade ei ollut wielä lakannut, waan pikemmin yltynyt. Me ohjasimme +waimon awonaisen lastiwaunun luo ja toimitimme hänet siihen, sillä +yhtään kattowaunua ei junassa ollut. Hän hytkähti istualleen jonnekkin +laatikkojen kulmaukseen, ja nosti päällimmäisen hameensa päänsä yli +suojakseen. Minä menin toiseen päähän junaa, jossa oli muutamia +muitakin miehiä; mutta koko aikana en woinut olla ajattelematta ja +katsomatta tuota turwatonta ja kärsinyttä naista. + + + +II. + +Niin. Se on tosi: tästä ei tule rauta=waimo, waan rauta=morsian, mutta +owathan he jo jokseenkin yhtä maata. + +Ensimäiseltä asemalta nousi useita henkilöitä samaan waunuun, jossa +minäkin olin. Heillä oli muassaan kaikenlaista kamaa, jota itsekukin +tulija huolellisesti sijoitteli omaan kokoonsa. Usealla heistä oli +säkissä joku kowa ja isonlainen esine, joka kowasti kumisten kolahteli +waunun pohjaa wasten, kun he niitä kokoihinsa nakkeliwat. Juna meni +sillä kerralla likimmäiseen kaupunkiin saakka ja wähin tutkimisin +selkeni minulle, että nuot säkeissä olewat kowat esineet oliwat tyhjiä +lekkereitä, joilla piti tuoda kaupungista wiinaa. + +Heidän joukossaan oli eräs siististi puettu nuori pari, mies ja nainen, +jotka näyttiwät wasta naineilta tahi ainakin kihlaantuneilta. Heillä +oli muiden kapineidensa joukossa iso ja uuden uutukainen, lukollinen +matkasäkki, joka oli miehen hallussa; nainen kantoi kädessään +messinkilukkoista pienempää matkataskua, tuommoista, jota hienot naiset +tawallisesti pitäwät matkoissa mukanaan; myös heilläkin oli tuo säkissä +olewa kumisewa astia. He asettuiwat erilleen muista, toiseen päähän +waunua, eiwätkä näyttäneet wälittäwän muista waunussaolijoista mitään, +sillä he näkyiwät saawan hupinsa toisistansa. He oliwat siroja ja +kauniita ihmisiä, parhaassa nuoruuden kukoistuksessaan. Kun heidän +kaswojensa piirteet oliwat päälliseksi niin wiattoman näköiset, ett'ei +niissä näkynyt minkäänlaista kärsimisen, surun, wilpin tai petoksen +merkkiä, eikä mitään semmoista, joka olisi wiwahtanutkaan +wastenmieliseltä, niin tunsin minä myötätuntoisuutta heihin heti ensi +näkemälläni. + +Waunuun tuli samalta asemalta eräs tuttawani; hän istui samaan ryhmään, +mihin minäkin olin itseni sijoittanut. + +"Keitä owat tuo nuori herraswäki, jotka istuwat toisessa päässä +waunua?" kysyin minä tuttawaltani, sillä en minä osannut muuta otaksua +kuin että he owat joitain herrassäätyläisiä. + +"Eiwät ne ole mitään herroja", sanoi tuttawa huolettomasti. + +"Mitäs sitten?" + +"Onpahan eräs rautatien seppä täältä." + +"Olkoonpa waikka waan seppä, mutta sangen siisti ja miellyttäwä mies +hän on", sanoin minä melkein tietämättäni. + +"On, komea mieshän se on----onhan se", sanoi tuttawani. "Ja sangen siiwo +mies", jatkoi hän towin waitiolon perästä. + +"Onko tuo nuori nainen hänen waimonsa?" + +"Ei, ei se ole." + +"Sisarko?" + +"Eipä sisarkaan." + +"No tottapa hän joku on; morsian, wai?" + +"Oikein arwattu, hän on joku; ja totta puhuen, on hän morsian; +arwasittepahan wiimein", sanoi hän nauraa wirnistellen. + +"Onko sulhanen teidän pitäjästä kotoisin?" + +"Eikä ole." + +"Mistä hän on?" + +"Hän on----en minä tällä kerralla häntä muista." + +"Entä morsian, onko hän teidän pitäjän lapsia?" + +"Ei hänkään; hän on tullut sieltä, mistä seppäkin on kotoisin; +lapsuuden ystäwät kuuluiwat olewan." + +"Matkustawatko he nyt kotipuoleensa?" + +"Eiwätkä matkusta. He owat täällä kuulutetut ja kohta he wihitäänkin; +menewät nyt kaupunkiin hääwarustuksia noutamaan", selwitteli tuttawani. + +Meidän puheemme loppui siihen, sillä minä olin saanut tietää kaiken +sen, mitä halusinkin. Minä katsastin tawasta heitä--noita nuorikoita, +jotka oliwat menossa hääwarustuksia noutamaan. Terweyden puna hehkui +heidän kaswoiltansa ja koko heidän olemuksensa näytti sisältäwän elämän +halua, toiwoa ja luottamusta. Monenkaltaisia mielikuwituksia pyöri +mielessäni ihmisten pyrinnöistä, unelmista, toiwoista ja ... +pettyneistä toiwoista,--iloista ja suruista. Olihan syytäkin tämmöisiin +mietelmiin, sillä olipa kumpaakin edessäni.----Woi kuinka +erikaltaisilta näyttiwät nuot nuoret tuossa, ja tuo toisissa waunuissa +yksinään kykkiwä, miehensä hylkäämä nainen. Mikä erikaltaisuus ja +kuitenkin niin paljon yhdenkaltaisuutta.-- + +Näitä keskustellessa ja mietiskellessä kiiti juna eteenpäin ja pian oli +se siinä määräpaikassa, mihin minun oli jääminen. Ennen waunusta +poismentyäni tuli morsiuspari esittelemään minulle itseänsä. Niin kauan +kuin silmä kantoi, katsoin minä tuota onnetonta, sortunutta waimoa ja +noita onnellisia nuorikoita. + +Yö oli puolessa, kun minä pääsin määräpaikkaani. Ei ainuttakaan ihmistä +näkynyt liikkeellä. Yksinäni käwelin Pohjolan waloisana ja kauniina +kesäyönä, sillä kaikki ihmiset oliwat lepäämässä päiwän kuorman ja +helteen perästä. Uljaat kaswit rehottiwat uhkeina kaikkialla, +kohotellen itseänsä taiwasta kohden, wastaanottaakseen lehdillään yön +wiileyden wirkistäwää woimaa. Kaikki tuo oli niin ihanaa ja jaloa, että +unhotuin itsekin luonnon ihanaan helmaan, enkä hakenut itselleni kyljen +sijaa koko yönä. + +Kun aamu tuli ja ihmiset nousiwat ylös, aloin toimitella niitä wähäisiä +asioita, mitä minulla oli siellä ajettawana. + +Junan piti palata sinä päiwänä kaupungista, sentähden menin jo +waraselta asemapaikalle, ett'en missään tapauksessa hiljastuisi. +Työmiehet oliwat kaikkialla parhaaltaan työssä ja paitahihasillaan +tekiwät he hikoillen kowaa, ruumiillista työtä. Kylän poikaset oliwat +kokoontuneet asemalle. He pitiwät keskenään jos jonkunlaista iloa ja +leikkiä, ja minä katselin syrjästä heidän menoansa. He puhalteliwat ja +wihelteliwät kämmeniinsä juuri kuin höyryhepo, kaikilla niillä +äänenlaaduilla, miten sekin kussakin tilaisuudessa wiheltelee; toiset +taasen surittiwat ja wiserteliwät niinkuin konduktööri tekee +lähtömerkkiä antaessaan. Minua oikein ihmetytti, kuinka poikaset +kaikkialla oliwat niin pian oppineet luonnollisilla koneillansa niin +jäljittelemään noita rautatien ääniä. Siinä oli useita ihmisiä, jotka +odottiwat junan tuloa. Tyyyy-ty, kimahti taasen yht'äkkiä ja moni +odottaja huudahti: "nyt juna tulee, ääni kuuluu". Siinä aiwan lähellä +oli seisomassa kattopäällisiä tawarawaunuja; niiden takaa juoksahti nyt +poikanen nauraa wirnistellen, tarkastelemaan, minkä waikutuksen hänen +petossignaalinsa oli tehnyt. + +Niin, wihdoinhan juna tuli, ja siinä odotin tuttawiani tulewaksi. +Asetuin aseman edustalle tähystelemään jok'ikistä awonaista, rautatien +tarpeilla kuormitettua waunua, ja oikein, siinähän ne tuttawani +tuliwatkin! Iloisesti he noikkasiwat minulle hywää päiwää ja +wiittoiwat, junan wielä liikkeellä ollessa, niinkuin hywälle ystäwälle +ainakin, että tulisin heidän waunuunsa, missä he ratakiskojen päällä +istuiwat. Tuo kaupungista palaawa sulhoisparikin wilkutti silmää +minulle niin ystäwällisesti. Olihan aiwan luonnollista, että oitis +nousin siihen waunuun, jossa hekin oliwat, tekemään taasenkin seuraa. + +Kun siinä odotimme junan lähtöä, rupesi taas satamaan wettä taiwaan +täydeltä. Semmoisessa ratakisko=waunussa ei ollut minkäänlaista kattoa +ja sentähden koimme istua kykkiä sateen käsissä missä parhaiten +taisimme. + +Heti junan tultua kummastutti minua, kun tuo morsiuspari asusteli +erillään toisistansa; kun juna lähti liikkeelle, sijoittuiwat he nytkin +eri haaroille. Morsian istui toisessa päässä waunua jonkun +naula=laatikon päällä, suojaten siinä sateenwarjolla itseänsä; siihen +oli myös kaikki heidän kaupunkituliaisensa rowittu. Sulhanen asettui +aiwan toiseen päähän waunua, waunun korkean ja ainoan päälaidan wiereen +seisomaan, ja siinä hän seisoi liikahtamatta. Kummallakaan heistä ei +ollut sitä nuoruuden iloista hilpeyttä, josta he mennessään niin +palawasti hehkuiwat, waan kumpikin heistä oli synkkä ja alakuloinen. +Koetin useat kerrat saada heidän kanssaan keskustelua wireille, mutta +turhat oliwat yritykseni, sillä puhetta ei waan syntynyt. + +Kappaletta ennen kuin juna tuli siihen pysäyspaikkaan, mihinkä heidän +piti jäädä, tuli sulhanen minun luokseni, ja nyt hän oli niin iloinen, +puhelias ja hilpeä, että minua oikein ihmetytti. Minä huomasin, että +morsiankin tuli iloisemmaksi; wähitellen wetäysi hän meitä lähemmäksi +ja koetti tawasta jotakin sanoa meidän puheemme wäliin, mutta +huomaamatta, wastaamatta näyttiwät ne sulhaselta jääwän. Minä koetin +kaiken tawoin saada poistetuksi nuo synkät warjot, jotka oliwat heidän +kauniille kaswoillensa laskeuneet: toiwotin heille onnea ja iloista +häiden wiettoa, ja mitä muuta semmoista hywää waan suinkin keksin, +yhteisesti he kiitteliwät noista hywänsuowista toiwotuksistani, mutta +mitään muuta yhteistä ei heidän puheessaan ollut. + +Juna tuli juuri nyt asemapaikalle. Mitään käytäwää ei ollut wielä +keskentekoisella asemalla, rata oli waan pengerretty koko joukon +ylemmäksi muuta maata. + +"Lähdetään nyt pois!" sanoi morsian, läheten sulhastansa. + +"En minä lähde sinun kanssasi koskaan, en, en, en", sanoi sulhanen +tuimasti ja äkkiarwaamatta. + +Me hämmästyimme kaikki, mutta morsian kaikkein enimmän. + +"Hywä Jumala! mikä sinulle nyt tuli? Kuule!" sanoi morsian murtuneella +äänellä ja otti hänen käsipuolestansa kiinni. + +"Mikäkö minulle tuli...? Ei minulle mikään nyt tullut, se on tullut jo +aikaa mikä on tullut. Minä olen kauwan jo päättänyt tämän tehdä ja nyt +minä sen teen;--minä en lähde sinun kanssasi, saat mennä mihin tahdot", +sanoi sulhanen ja riuhtasi itsensä morsiamestansa irti. + +Koetimme häntä tyynnyttää, waikittaa ja puhella hänen +welwollisuuksistansa, mutta hän raiwostui yhä enemmän ja silloin +huomasimme hänen olewan juowuksissa. + +Päätänsä myöten hyppäsi hän nyt tuosta korkeasta waunusta sywään radan +wierustaan. Maahan pudotessaan meni hän ylenkuppuraisiaan, mutta pian +oli hän pystyssä. Ensimäiseksi työkseen löi hän kiween murskaksi +powitaskussaan olewan pullon. Koetimme kehottaa häntä, että hän tulisi +ottamaan waunussa olewat tawaransa, mutta niistä huoli hän wiisi, +möykkäsi ja teuhasi waan. + +Morsian pillahti katkeraan itkuun ja hänkin tahtoi syöksyä waunusta +alas. Luulimme hänen taittawan niskansa ja tarjosimme hänelle apua, +mutta sitä ei hän joutanut odottamaan. Ihme kumma! ei hän edes +kaatunutkaan maahan pudotessaan. Itkussa suin riensi hän hillitsemään +raiwostunutta sulhoansa, mutta mitäpä heikko nainen woipi juopuneelle, +raiwostuneelle miehelle. + +Me nostelimme waunusta pois heidän tawaransa, mutta tuo säkki, jossa +mennessä oli tyhjä astia, oli nyt paljon raskaampi; siinä oli +hääwarustuksia. Tuo kiiltäwä, suurehko matkalaukku oli myös täyteen +pinkattu ja tuntui sekin raskaalta. Heti kun sen saimme maahan, otti +sulho sen kantimista kiinni ja aikoi ropsia sitä ympärillään olewiin +kiwiin. Pian alkoi sieltä roiskua jotakin märkyyttä, mutta siitä +innostuneena pieksi hän laukkua sitä raiwokkaammasti kiwiin. Tuota teki +hän niin kauwan, että laukku latistui niin, ett'ei siellä ollut enään +muuta kuin helisewiä pullon sirpaleita. Siellä oli hienompia hääjuomia +ja niin niiden nyt käwi. Hän olisi särkenyt ja murskannut kaikki, mutta +muut ihmiset estiwät hänet siitä ja hädin tuskin saatiin tuo säkissä +olewa täysinäinen astia hänen raiwoltansa warjelluksi. + +Siinä rautatien ojassa oli paljon wettä. Meuhatessaan kommeltui +sulhanen kumoon tuohon ojaan. Siellä hän piehtaroitsi ja rypöi sen +lyhyttä, tämän pitkää. Sieltä noustessaan oli hän kuin rapakossa +rypenyt sika. Kyllä oliwat nyt kauniina kauniin sulhaisen kauniit +waatteet! + +Koetettiin joukonmiehissä häntä tyynnyttää ja hillitä, mutta kaikki oli +turhaa. Itkien ja rukoillen koki morsiankin tehdä kaikki mitä suinkin +woi, mutta häntä ei sulho kärsinyt mailla halmeillakaan, työnsi waan +pois tyköänsä, eikä sanonut tahtowansa häntä nähdä enään koskaan. + +Siinä lähellä oli metsää. Sydämmen pohjasta itkien lähti morsian +wihdoin käwelemään sitä kohden. Aiwan lähellä oli komeita, +monenwäriseksi maalattuja, wankkoja taloja. Miks'ei hän niitä kohden +käwellyt? Hän kai häpesi, mutta mitä hän häpesi? Häpesikö hän itseänsä +wai sulhoansa waiko--ihmisiä?--Kenties kaikkia yhteensä. Oliko hänessä +itsessänsä häpeämistä? Ei, mutta hän häpesi itseänsä--muiden tähden. +Ehkäpä hän meni metsään kewentämään ensikerran eläessään sydäntänsä +muiden tähden ja häpeämään muiden tähden--niin--ehkäpä.-- + +Juna lähti nyt ja sinne he jäiwät. Olin kuullut sanottawan, että seppä +on siiwo mies ja ett'ei hän ole koskaan ennen ollut juowuksissa. +Silloin nousi mieleeni kysymys: oliko tuo pelkkä sattumus, wai alku +elämän leikkiin?--Kenties ... olen sitten jäljestä päin kuullut, että +he kuitenkin wiettiwät häänsä; ja sen johdosta soisin monin kerroin, +että se tapaus olisikin ollut sattumus waan. + + + + + +SOKEA. + + +Kesäinen aika on. Köyhä waimo kahden pienen poikasensa kanssa istuu +kylän läpi menewän maantien wieressä. Nuorempi, kuusi ikäwuottansa +elänyt poika on uppo=sokea; Luojansa oli antanut hänen semmoisena +syntyäkin; wanhempi pojista leikkasi kahdeksattansa. + +Kowa aika oli, sillä Jumala oli nähnyt hywäksi usealla katowuodella +peräkkäin rangaista koko maata. Huono, akanoista, oljista ja +petäjäisestä laitettu rawinto synnytti kulkutauteja ja kuoleman enkeli +hiipi hiljaa näljästä ja taudista horjuwain haamujen seassa, niittäen +wähällä waiwalla runsaan saaliin, sillä wähäwäkiset oliwat horjuwat +saawutettawat. Tuon hiljaisesti, mutta warmasti liikkuwan +kuolon=enkelin katkaisewan wiikatteen iskun alle sattui waimon mieskin, +ja hän seurasi niitä lukemattomia, joita sama isku oli ennen kohdannut. +Murheesta rasitettu waimo ei woinut työllään elättää itseään ja +lapsiansa, warsinkaan kun ei ollut mitään työtä saatawissa, ja +sentähden oli hänen täytynyt turwaantua kaikkein katkerimpaan elämisen +keinoon, armoleipään. Semmoisella retkellä oli hän juuri nytkin, ja +talosta taloon kulki hän almua anellen. Siellä sai hän useinkin kuulla +kowia sanoja, ja niitä kuullessaan itki hän, että oli wedeksi sulaa. +Semmoista oli hän wiimeisessäkin talossa kuullut, ja sentähden istui +hän tuossa maantien wieressä sydäntänsä wuodattamassa. + +Waikka sallimus oli nuorempaa poikaa niin kowasti kohdellut näön +suhteen, oli se runsaammasti hänelle jakanut muita lahjoja. Lukuun +ottamatta terwettä ruumista ja teräwää, wilkasta sielua, oli hänellä +tawattoman kaunis ääni. Kristillinen äiti oli pojalle opettanut ulkoa +melkein kaikki wirret, ja nuotit oppi hän niihin kerran kuultuansa. +Näitä pojan hywiä lahjoja käytettiin wälikappaleina armoleipää +anellessa, sillä heti taloon tultua weisasi tämä kauniilla, wähän +wäräjäwällä, surullisen wiehkeällä lapsen=äänellänsä owipielessä jonkun +wirren wärssyn. Weisaaminen teki kuulijoihin erilaisen waikutuksen, +aina sen mukaan, minkälaisella asteella kunkin kuulijan sisällinen +ihminen oli: wälisti se synnytti pilkkaa ja iwaa, wälisti taas sywintä +myötätuntoisuutta ja sääliä. + +Wankka oli talo, jossa wiimeksi käytiin. Selwiä leipämöykkyjä makasi +myötäänsä talon pitkällä ja walkoiseksi pestyllä petäjäisellä pöydällä +läpi katowuosien, waikka läpeensä muualla syötiin olkia ja petäjää. +Monen hywän wuoden säästetyt wiljawarat riittiwät talossa koko +katowuosien ajaksi. + +Senkin talon owipieleen tultuansa weisasi sokea poika tawallisuuden +mukaan wirren wärssyn. Kun wärssy oli loppunut, kuului isännän kolea +ääni: + +"Luuletteko tuolla kujeellanne woiwanne laiskuuttanne peitellä?" + +"Mitäpä ne tämmöiset työllänsä saawat, semminkin kun ei ole +minkäänlaista työtä", rohkeni waimo pahan mielensä seasta sanoa. + +"Työtä on aina tekewällä, unta makaawalla, mutta halua puuttuu", +pitkitti tyly isäntä. + +"Älkää, hywä isäntä, noin kowasti puhuko; me emme tahdo mitään, sillä +omaannehan kiellätte ... me emme ole itse syypäät onnettomuuteemme ... +mutta kun mies kuoli ja sentään tekisi mieli elää...", sanoi waimo ja +pillahti katkeraan itkuun. + +"Senhän minä tiesinkin ... sehän se on wiimeinen keino ... waiwaisilla +kakaroillanne, joita kyllä olette mestarit latomaan, koetatte +laiskuuttanne peitellä--kyllä minä teidät tunnen. Wai ette ole syypäitä +... tekisitte työtä ... hywä isäntä! wai niin ... mutta ei minusta +millään tawalla tule niin hywää, että laiskoille mitään antaisin.--Ei +näille sitten saisi puhuakaan ... pötkikää tiehenne ja paikalla", +pauhasi isäntä, ärtyneenä waimon oikeutetusta puheesta. + +Murheellisena ja murtuneella sydämmellä wetäysi waimo lastensa kanssa +talosta pois. Hänen näljästä ja murheesta riutuneet woimansa eiwät +myöntäneet hänen pitemmälle mennä lewähtämättä kuin tuohon tienwiereen, +johon hän istuutui lepäämään ja sydäntänsä wuodattamaan. Kowin kaiweli +hänen sydäntänsä ihmisien kowuus ja se syytön sorto, jota hän liiaksi +usein sai kuulla. Hän muisteli niitä aikoja, jolloin oli paremmat +wuodet ja jolloin hänen mieswainajansa wielä eli. Ainahan sitä silloin +joten kuten aikaan tultiin, kun yksissä neuwoin tehtiin työtä ja +wuowattiin, jos kohtakaan ei silloinkaan kaikesti mäljällä oltu. Nyt +oli hän kahden lapsen kanssa jäänyt tuetta ja turwatta tylyn maailman +keskelle näin kowina aikoina, eikä hän tuntenut itsessänsä olewan kykyä +itsensä ja lastensa henkeä elättämään muutoin kuin anelemalla +armoleipää. Häntä oli usein herjattu ja sätitty pojan sokeudellakin, +ikäänkuin se olisi kenen wika. Noita ajatellessansa tunsi hän itsensä +kowin onnettomaksi ja hyljätyksi. Hänen korwansa rupesiwat suhisemaan, +ja ajatukset tuntuiwat menewän sekaisin, eikä hän saanut wiimeiseltä +selwille, oliko pojan sokeus muiden wai hänen wikansa--ehkäpä se oli +hänen. + +Juuri kun waimon ajatukset oliwat sekaumaisillansa, tuli kaksi miestä +heidän luoksensa. Murheellinen waimo kohotti päänsä ja loi katseen +tulijoihin. Oli niinkuin kylmää wettä olisi walettu hänen niskaansa, +niin karsasi kylmä wäre pitkin selkäpiitä; ja oitis selkeniwät hänen +sekawat ajatuksensa. Hän huomasi heti, että toinen noista tulijoista +oli saman talon jykeä isäntä, josta he wast'ikään oliwat lähteneet, ja +tämä näky se hänet sai kylmiä wäreitä tuntemaan ja horroksista +selwenemään. Molemmat miehet seisoiwat päin tienwieressä istujiin, +tarkasti katsella tirkistellen heihin, suu makeassa ilwehymyssä. Tuo +tyly isäntä ei tyytynyt kotonansa antamiin pahoihin sanoihin, waan hän +tahtoi oikein perinpohjin nöyryyttää nuot laiskat kerjäläiset, kun oli +huomannut heidän lähelle taloa pysähtywän. Hänen kumppaninsa oli +talossa silloin kun waimo poikinensa käwi almua anelemassa, mutta hän +oli kamarissa, ja siksi ei waimo häntä nähnyt. Hänkin oli wankan talon +omistaja ja selwän leiwän isäntä. He oliwat talon isännän kanssa +ryypiskelleet, niinkuin yhdenarwoiset kunniassa ja warallisuudessa +ainakin. Tämän oli isäntä ottanut kumppaniksensa, kun hän lähti noita +laiskoja nöyryyttämään; molemmat heistä oliwat hywästi pöhnässä; +molemmilla heillä oli luuta kädessä, jotka he oliwat wartta warten tätä +retkeä wasten hankkineet. + +"Ostakaa, hywät ihmiset, minulta tämä luuta", sanoi tuttu isäntä, +kohottaen kaupankaluaan köyhää kohden. + +"Ja minultakin tämä", säesti toinen. + +"En, hywät ihmiset, minä ole mikään ostaja; tunnettehan te minun +tilani", sanoi waimo surullisesti. + +"Ostakaa kuitenkin! Meillä on sokea poika ja muitakin lapsia +elätettäwinä, jotka nälissään huutawat leipää. Me emme kerjää; me +olemme työtelijäitä ihmisiä ja elämme työmme ansiosta ... ostakaa nyt +kuitenkin!" sanoi isäntä sywällä, pilkallisella iwalla ja ikäänkuin +wiitataksensa, että waimonkin pitäisi työllään elättää itsensä ja +lapsensa. + +"Suokoon Jumala ett'ette itse tulisi sokeaksi", sanoi waimo purskahtaen +taas katkeraan itkuun, sillä hän oli täysin ymmärtänyt heidän sywän +pilkkansa. + +Tämän kuultuansa rupesi sokea poika heleällä äänellänsä weisaamaan +n:oa 29 wanhasta Suomalaisesta wirsikirjasta, alkaen toisesta wärsystä. +Kun ensimäiset säweleet helähtiwät tyynessä kesäilmassa sanojen kanssa: + + "Koska julma jumalaton + Wallan pääll' on + Täytyy köyhän kärsiä", j.n.e., + +tuliwat miehet yht'äkkiä niin liikutetuiksi, etteiwät he woineet +paikalta liikkua. Poika weisasi wirren loppuun asti, ja miehet +seisoiwat siinä kuin kiwettyneet. Kun wirsi loppui, rupesi poika +murheellista äitiänsä lohduttamaan. + +"Älkää itkekö äiti! Nuot miehet owat rikkaita ja ylpeitä, mutta he +eiwät uskalla tehdä meille pahaa", sanoi hän. + +Sitten rupesi hän taas äidillensä lohdutukseksi weisaamaan: "Kaiken +minun turwan panen, O Herra sanas pääll'" j.n.e. Wähitellen tyyntyi +äiti, ja miehiltä jäi luutien kaupitteleminen siihen; wähitellen +wetäysiwät he jotakin mutisten pois. + + * * * * * + +Kymmenen wuotta on kulunut. Sokean pojan äiti on muuttanut sinne, mistä +kukaan ei ole wielä palannut--maan mustiin multiin hänen waiwansa ja +murheensa owat nyt loppuneet, eikä kukaan häntä nyt enään ylönkatso +eikä säti laiskuudella ja sokealla pojalla--tuskinpa muistawatkaan +ihmiset häntä. Mutta yksi on kuitenkin, joka suree, muistaa ja kaipaa +poismenuyttä sorrettua ja ylönkatsottua waimoa. Se on sokea poika, joka +niin tekee. Yksinänsä ja turwatonna on hän nyt maailmassa, sillä poissa +on nyt se, joka oli niin paljon häntä rakastanut, joka ei ollut häntä +koskaan sokeudella solwaissut ja joka oli ollut hänelle kaikki +kaikessa. Äitinsä haudan päälläkin itki hän melkein katkeamatta. Hän ei +muistanut janoansa, ei nälkäänsä, ei rikkinäisiä ja huonoja +waaterepaleitansa, eikä ainaista wiluansa. Tämän tähden kuihtui hän +kuihtumistaan, mutta ei hän huomannut sitäkään eikä hänestä tuntunut +mikään miltään; hän suri ja itki waan ja hän olisi niin mielellään +seurannut äitiään tuonen turpeen alle. Wihdoin ottiwat armeliaat +ihmiset hänestä waaria; he toimittiwat hänen ihmisten ilmoihin ja +laittoiwat hänelle wälttämättömimmät elämän tarpeet. + +Wähitellen haihtui pojan enin suru. Hän oli kehittynyt täyteläiseksi, +siroksi mieheksi, mutta hänen näkönsä ei ollut siitänsä parannut, sillä +pimeät oliwat yhä ne walon lähteet, jotka luomisessa oliwat semmoisiksi +määrätyt. Sama elinkeino tuli hänelle nytkin eteen kuin hänellä +ennenkin oli ollut, armoleiwän aneleminen. Talosta taloon, kylästä +kylään kulki hän weisaillen, siten ilmoittaen tarpeensa ja anellen +armeliasten ihmisten apua. Hänen heleä lapsen äänensä oli muodostunut +sywäksi ja wahwaksi miehen rinta=ääneksi, mutta kaunis se oli nytkin, +ja kumisten wyöryiwät pyöreät äänet wahwasta rinnasta. Sokean aisti oli +teroittunut tuiki teräwäksi ja muisti oli hänellä werraton. Sentähden +oli hän mierolla kulkiessaan oppinut paljon kertomuksia ja satuja, +joita hän sitten yönseutuina talossa kertoeli niin eläwästi ja +luontewasti kuin olisi hän ollut eläwä orja. Niissä paikkakunnissa, +joissa hän enemmin asusteli, olikin hän aina terwetullut. Kaikki +kuunteliwat niin mielellään hänen weisuutaan, satujansa ja +kertomuksiansa; erittäinkin lapset perehtyiwät häneen niin, että he +häntä oikein ikäwällä odotteliwat. Ja kun he huomasiwat hänen tulewan, +hyppäsiwät he käsiänsä räpytellen ilomielin toisillensa sanomaan: +"sokea Matti tulee, sokea Matti tulee"; eipä kummakaan, sillä he +tiesiwät nyt saawansa kuulla kauniita satuja. + +Niissä paikoin oli sokealla jotenkin hywä toimeentulo, sillä ihmiset +oliwat kernaita holhoomaan häntä. Mutta hänen mieleensä juohtui, että +hän liiaksi rasittaa yhtä paikkakuntaa, sillä waikka ihmiset oliwatkin +hywiä hänelle, tuntui se kuitenkin armoleiwältä. Tämä ajatus waiwasi +häntä yöt päiwät ja saatti hänen mielensä raskaaksi. Hän puhui tuosta +muillekin ihmisille, mutta waikka kuinkakin he olisiwat koettaneet +häntä lohduttaa ja tuota tunnetta hänestä pois wieroittaa, ei waan hän +woinut saada sitä mielestänsä pois wieroitetuksi. Wihdoin kaswoi tämä +tunne hänessä niin suureen määrään, ettei hän woinut kauemmin itseänsä +pidättää, waan hän lähti kun lähtikin laajemmille piireille henkeänsä +elättelemään, ja ihmiset ohjasiwat häntä talosta taloon. + +Noilla retkillänsä tuli hän erääseen puhtokuntaan. Sattumalta ohjausi +hänen askeleensa puhtokunnan wankimpaan taloon. Kun hän pääsi +owenpieleen, seisahtui hän siihen ja alkoi tawallisuuden mukaan +weisata: + + "Waikk' täytyy maata monen + All' murheen pitkältä, + Ja kerjät' edes owen, + Syödä leipää kyynelten", j.n.e. + +Owea wastapäätä, huoneen perällä, pitkän pöydän eteen sijoitetulla +lawitsalla istui wanha ukko, nolkutellen sauwallansa lattiaan. Kun +ensimäinen säwel wyöryin kumahti, wawahti ukko ja sauwa lakkasi +nolkuttamasta. Jos weisaaja olisi ollut näkewä, olisi hän ehkä tuntenut +paikat ja huomannut, kuinka ukko wapisi, mutta hän ei ollut näkewä, ja +siksi ei hän nähnyt mitään, weisasi waan wärsyn loppuun asti. + +Kun wärssy oli lopussa, nousi lawitsalla istuwa ukko sauwaansa nojaten +ylös. + +"Oletko sama sokea poika, joka kauwan sitten äitisi kanssa käwit meillä +ja tuolla maantien warrella weisasit luudan kauppiaille?" kysyi ukko +wärisewin äänin. + +"Sama olen, isäntä kulta", wastasi sokea owen suusta pelokkaasti. + +"Äitisi sanoi silloin minulle: 'Suokoon Jumala, ett'et itse tulisi +sokeaksi', sillä minä olin pilkannut hänen sokeaa poikaansa ja +haawoittanut hurskaan äidin kärsiwää sydäntä. Jumala on sittemmin +kowasti koetellut minua. Melkein heti sen jälkeen pimeni silmieni walo, +ja nyt olen yhtä sokea kuin sinäkin. Waimoni ja kaikki lapseni owat +kuolleet, ja yhtä yksinäisenä seison maailmassa nyt kuin sinäkin. Mutta +waikka niin paljon olen wastoinkäymisiä kohdannut ja waikka silmieni +walo on kowalla kiwulla pimennyt, on Jumala kuitenkin awannut sieluni +silmät. Woi kuinka monta kertaa olen katkeruudella muistanut entistä +ylimielisyyttäni ja sinuakin poikaseni, joka olit ikäänkuin pylwäänä +elämäni käänteessä. Usein olen sinua tiedustellut ja kysellyt, saamatta +sinusta kumminkaan minkäänlaista tietoa, mutta olethan nyt tässä. Sinä +anelet armoleipää. Minulla on ajallista tawaraa ja minä woin palkita +sinulle tekemäni wääryyden. Jakakaamme tästälähin keskenämme mitä +meillä on; kyllä meillä tässä on suojaa ja turwaa molemmillekin. Nyt +saat kerjuusauwasi heittää pois tyköäsi ja syödä koko ikäsi murheetonta +leipää.--Tule tänne likemmäksi, että saan syleillä sinua", puheli ukko +murtuneella mielellä ja sortuneella äänellä. + +Kumpikin sokea läheni hapuroiden toisiansa ja kun he kohtasiwat +toisensa, tarttuiwat he syliksi ja itkiwät kuin pienet lapset. + + * * * * * + +Paljon erikaltaisemmaksi tuli nyt sokean Matin elämä tässä elämänsä +suurimmassa ja merkillisimmässä käänteessä. Ei hänen tarwinnut enään +kulkea paikasta paikkaan, owipielissä weisailemassa ja peloissaan +odottelemassa, minkälaisia ääniä ja sanoja rupeaisi huoneessa olijoiden +puolesta kuulumaan. Hänellä oli nyt walmis, puuttumaton ja murheeton +ruoka, terweet, puhtaat werhot ja lämmin, puhdas kamari asuakseen. +hänen ei tarwinnut nyt kertoa satuja, ansaitaksensa leipäpalasta tahi +ruoka=ateriaa; hän sai waan olla ja elää kuten itsensä halutti. Waikka +niin oli ja waikka hän oli niin arka siitä, että olisi muiden +rasituksena, ei kuitenkaan tämä nykyinen hywyys tuntunut armoleiwältä, +sillä hän tunsi tunnossaan, että se oli annettu rehellisestä ja +wilpittömästä sydämestä. + +Molempien sokeain elämä käwi nyt niin rattoisaksi kuin suinkin +semmoisissa tilaisuuksissa mahdollista on. Nuorempi heistä kertoili +satuja ja kertomuksia, ja wanhempi kuunteli osanottawaisesti. Ne +tekiwät ukkoon wälistä niin sywän waikutuksen, että hänen walottomat +silmänsä muljahteliwat ikäänkuin kyyneleitä puristaaksensa, mutta +kuiwat lähteet eiwät heruneet. Silloin aina ukko lakkasi sauwallansa +nolkuttelemasta lattiaan, waikka hän sitä piti muulloin melkein +wakinaisena työnään. Wäliin taas weisaili Matti ajan kuluksi ja se +wirwotti heidän sielujansa, niinkuin lämpöinen sade langenneena +kuiwalle ja karulle maalle. Monasti päiwitteli ukko, kuinka huonosti +hän on käyttänyt aikansa näkewänä ollessaan, kun hän ei ole wiljellyt +mitään kirjallisuutta, eikä tiennyt nyt yhtään mitään, ja kuitenkin +olisi siitä nyt iso hyöty. + +Monta hauskaa keskustelua pitiwät he usein keskenänsä. Muun muassa kysyi +eräänä kertana Matti ukolta: + +"Wieläkö se isäntä elää, joka oli teidän kanssanne luudan kaupalla +tuolla maantien wieressä?" + +"Sitä en tiedä." + +"Kuinka se niin on?" + +"Siitä jo on aikoja, kun hän lähti pois näiltä tienoilta, eikä hänestä +ole sen koommin mitään kuulunut; sentähden en tiedä elääkö hän wai ei." + +"Minkä tähden hän pois lähti?" + +"Hän köyhtyi niin, ett'ei hänellä ollut enään maahan putoawaa; se +lienee ollut syynä hänen lähtemiseensä." + +"Jäikö hänelle perhettä?" + +"Jäi waimo ja lapsia, muutamat wielä aiwan nuoriksi." + +"Hywä Jumala! Kylläpä se on surullista", sanoi Matti ja tuli miettiwän +näköiseksi. + +Kun towi oli oltu waiti, sanoi ukko: "Mitä sinä nyt niin sywästi +mietit?" + +"Mielessäni pyörii niin kummallisia asioita." + +"Kuinka kummallisia?" + +"Ettekö tunne olewanne mitään wailla?" + +"Mitäs meiltä puuttuisi, sillä onhan meillä kyllitellen kaikkea elämän +tarpeita, ja me täydennämme toinen toistamme?" + +"Ja kuitenkin puuttuu meiltä jotakin aiwan tärkeää." + +"Mitä se olisi?" + +"Kummaltakin meiltä puuttuu näkö, ja sentähden emme woi hywäksemme +käyttää Jumalan sanaa, emmekä muuta kirjallisuutta; tämän tähden jääpi +meidän toisiemme täydentäminen hywin waillinaiseksi", sanoi nuorempi +sokea miettiwästi. + +"Se on totta. Minunkin mielessäni on jotakin semmoista wäikkynyt, +waikk'ei se ole woinut kypsyä selwäksi ajatukseksi; mutta emmehän +siihen mitään woi", sanoi wanhus. + +"Ja kuitenkin te woitte asian hywäksi laittaa, jos waan tahdotte." + +"Minä?!" + +"Juuri te." + +"Kuinka ja miten?" + +"Minkälaisia lukumiehiä owat talon palkolliset?" + +"Kowin kehnoja; eiwät he woi selwästi lukea." + +"Entä sitten nuot kadonneen isännän lapset, minkälaisia he owat? He +tuntuwat minusta nyt jonkunlaisilta sukulaisilta." + +"Eräs kohta aikaihmiseksi tulewa tyttö heistä on parhaita lukijoita; +lapsuudesta pitäin on papistokin kinkeritiloissa häntä kiittänyt." + +"Ja tietysti siiwo." + +"Niin siiwo kuin suinkin ihminen olla saattaa--entä sitten?" + +"Te otatte hänet palwelukseenne, ja hän lukee meille tawasta; se tulisi +eduksi meille ja kenties hänelle itsellensäkin, eikö niin?" esitteli +nuorempi sokea. + +Ukon silmät muljahteliwat, sauwan nolke lakkasi kuulumasta ja +äänettömyys syntyi. Kun äänettömyyttä oli towin aikaa pitkittynyt, +kohotti ukko päänsä ja huokasi sywästi. + +"Ehdotuksesi on oiwallinen, ja ihme kumma, kun en minä itsestäni ole +tuota huomannut! Sen parempi, mitä pikemmin asia tulee toimeen, ja minä +laitan niin että se heti tapahtuu", sanoi ukko päättäwästi. + +Nuorempi sokea kohosi ylös. Hänen kiitollisuutensa tunne oli niin +suuri, että hän meni ukon luo ja syleili häntä, ja heidän oli nyt niin +hywä olla; he ymmärsiwät toisensa. + +Seuraawana päiwänä oli Rajalan Reetu jo talossa. Hän oli hilpeä ja +iloisen luontoinen, seitsentoista wuotias tytön heisakka, jota ei +suuresti painaneet tämän maailman huolet. Hän oli teräwäjärkinen ja +omasi hywän muistin. Kaunotar ei hän tosiaan ollut, mutta ei hän ollut +kuitenkaan osattomaksi jäänyt siitä wiehkeydestä, mikä niin usein +kauniissa sukupuolessa tawataan. + +Oitis aloitettiin luennot. Raamatusta pitäin oli talossa +kaikenkaltaista hengellistä kirjallisuutta, mutta muuta ei ollut. Aiwan +heti ruwettiin hankkimaan muitakin kirjoja kaikenlaisissa aineissa, ja +sillä tawalla karttui kirjasto karttumistaan. + +Määrätunnit pantiin, milloin lukemisen piti tapahtua, ja silloin tuli +Reetu sokeain kamariin ja alkoi lukemisen. Enimmiten luettiin +hengellistä kirjallisuutta, mutta pala palalta luettiin muitakin hywiä +kirjoja. Ensimmältä oli tuo Reetulle ikäwää työtä, sillä hänen wilkas +luontonsa ei olisi niin kauwan tyytynyt yhdessä kohden olemaan. Mutta +wähitellen perehtyi hän niin työhönsä, ett'ei hän olisi woinut toisin +tehdä, semminkin kun hänen ymmärryksensä kehittyi aina enemmän ja +enemmän tilittämään ja ymmärtämään luettunsa sisällön ja tarkoituksen. +Suurena apuna tähän oliwat hänelle hänen sanankuulijansa, sillä kun +tuli eteen joku sywempi paikka, jota ei ymmärretty, pysäytettiin +lukeminen ja miehissä koettiin sitten ongelmasta saada selwä; nuorempi +sokea oli tähän paras. + +Näin tawoin tuliwat he toinen toisensa opettajiksi. He nauttiwat +sanomattomasti niistä opin murusista, joita sallimus oli ikäänkuin +wäkisin pakoittanut heidät wastaanottamaan. Reetukin perehtyi niin +lukemiseen, ett'ei hän woinut enään lukematta olla, ja ennen pitkää +woitiin täydellä syyllä sanoa, että hän on seudun siwistynein +talonpoikainen nainen, sillä nyt ei hän enään lukenut welwollisuudesta, +waan omasta halustansa hyödykseen, josta pian seurasi se, että hän woi +seurata aikaansa. + +Wäliajat tekiwät sokeat kaikenlaista semmoista työtä, jota he +käsikoperolla woiwat tehdä. Näin tawoin kuluiwat heidän pimeät aikansa +hupaisesti, sillä heillä oli nyt henkistäkin rawintoa. + + * * * * * + +Aikaa on taas kulunut. Ei ole talossa enään kahta sokeaa, sillä +nuorempi sokea on painanut wanhemman walottomat silmät wiimeisen kerran +umpeen, ja hän on tuonen tuwille osannut kulkea yhtä erehtymättömästi +kuin näkewäisetkin. Rajalan Reetukin on wielä talossa, mutta hän ei ole +enään palwelija, waan wankka ja pyöreä talon emäntä. Sokea Matti on +hänen miehensä ja talon isäntä. Wanha sokea on perillisettömänä ollen +antanut talonsa, maansa, mantunsa ja kaikki mitä hänellä oli, +palkkioksi nuorelle sokealle luudan kaupasta ja kiitollisuuden +osoitukseksi siitä hauskuudesta, millä hän oli walaissut hänen pimeää +ja synkkää elämäänsä sokeana ollessaan. Hän on yhdistänyt nuoremman +sokean ja Reetun kädet, ja toiwottanut heille korkeimman siunausta. +Näitä wiimeisiä tekojansa piti ukko elämänsä parhaimpina ja iloitsi +suuresti nuorten onnesta. Nämät osoittiwat kiitollisuuttansa +hywäntekijällensä kaikella hellyydellä ja rakkaudella, mutta kauwan ei +heillä ollut tilaisuutta siihen, sillä kuoleman kaikki herpaisewa +wiikate iski pois heidän jalon ystäwänsä ja hywäntekijänsä.--Kauwan he +suriwat ja muisteliwat häntä. + + * * * * * + +Niin meni elämä eteenpäin. Toimelias emäntä hoiti taloutta, sokean +miehensä weljen apuna ollessa, niinkuin kokenein mies. Emännän äiti oli +puutetta kärsiwänä otettu taloon, missä hänelläkin oli nyt murheeton +leipä; toiset hänen sisaruksensa oliwat hajonneet mikä mihinkin ja +oliwat nyt jo kaikki naineita, mikä paremmalla, kuka huonommalla +onnella. Useita ketteröitä lapsia juoksenteli sokean isänsä ympärillä, +kämpien tawasta isänsä polwelle, silittelemään hänen kaswojansa ja +hywäilemään häntä; heistä sai isä paljon iloa ja huwitusta. + +Eräänä talwisena iltana astui tupaan wanha lumittunut ukko, sillä nyt +oli ankara lumipyry. Sokea isäntä istui lawitsalla, kiikutellen +polwillaan kahta terwettä poikaansa. + +"Elääkö tämän talon sokea isäntä wielä?" kysyi hämäräisestä owensuusta +tulija, sittenkun hän oli ensin hywän illan toiwottanut. + +"Wielähän tuota eletään; kuka on niin outo wieras, joka minua kysyy?" +sanoi sokea isäntä. + +"Minä en ollut ennen outo näillä tienoilla, mutta terwe sentään +isonajan eteen", sanoi outo ja alkoi astella kompuroida isäntää kohden. +Tämä pani lapset pois polweltaan ja nousi seisomaan wieraan terwehdystä +wastaanottaakseen. + +Kun wieras oli tullut parin askeleen päähän, astui hän askeleen +taaksepäin ja sanoi: "Mitä minä näen, ei tämä ole hän." + +Kumpikin jäi siihen sanatonna seisomaan, juurikuin olisiwat +kiwettyneet. + +Samassa tuokiossa tuli emäntä huoneeseen. Hän katseli miehensä edessä +seisowaa, hämmästynyttä wanhusta kiinteästi ja tarkkaawaisesti, samaten +tämä häntä ja kaikkia muita huoneessa olijoita. + +"Minulla ei ole täällä mitään tekemistä", wirkahti wanhus wiimein ja +lähti kompuroimaan owea kohti. + +"Isä, isä!" huudahti nyt emäntä ja syöksähti hänen kaulaansa. + +"Kuka sinä olet, joka minua isäksesi sanot?" sanoi yhä enemmän +hämmentynyt ukko seisahtuen. + +"Minä olen teidän oma pikkunen Reetunne; ettekö tunne enään minua?" + +"Niin oikein ... nythän tunnen sinut ... äänikin on Reetun... Jumalan +kiitos kun tapasin wielä yhdenkään omaisistani eläwänä... Mutta onhan +sinusta tullut oikein komea tyttö..." + +"Minä en olekaan, isä, tyttö, minä olen talon emäntä", sanoi emäntä +hilpeästi. + +"Talon emäntä! Ja minkä talon?" + +"Juuri tämän talon." + +"Kuinka tämä on selitettäwä--kuka on miehesi?" + +Emäntä wiittasi lawitsalla istuwaa sokeaa miestänsä. + +"Onko kowa=onni kohdannut, koska hän näkyy näkönsä menettäneen?" sanoi +ukko. + +"Ei mikään kowa=onni; hän on synnynnältään sokea", selitti emäntä. + +"Kuka ja mistä hän on?" + +"Muistatteko köyhän waimon sokeaa poikaa, joka weisaillen aneli +armoleipää; heitä, joille te luutia kauppasitte; hän se on", selitti +emäntä. + +"Hywä Jumala, wai hän! Minä muistan aiwan hywin sen ilkiteon, ja totta +puhuen, minun omatuntoni soimasi minua sitä tehdessä, mutta minä olin +silloin juowuksissa ja en woinut punnita tekoani... Anna anteeksi, +kelpo wäwyni!" sanoi ukko, meni sokean wäwynsä luo ja tarttui häneen +syliksi. + +"Eihän se mitään erinomaisen pahaa ollut, ja Jumala on kaikki kääntänyt +hywäksi. Olkaa waan terwetullut, kelpo waimoni isä; kaikki mitä meillä +on, on teidänkin", sanoi sokea. + +"Kaikki tämä on pelkkää arwoitusta, mutta eräs on kaikkein pahin; minä +en ole uskaltanut kysyä: elääkö omaisistani enään ketään muita kuin +sinä, rakas tyttäreni", sanoi ukko ja hänen henkeänsä ahdisti. + +"He eläwät kaikki", sanoi Reetu. + +"Äitikin?" + +"Äitikin elää wielä, ja hän on meillä." + +"Elää ja on teillä! Jumalani, mitä minä kuulen ... miks'et ole, rakas +lapseni, minulle tätä ennen sanonut?--Sallikaa minun tawata häntä ... +eläwät kaikki..." hopitti ukko mielenliikutuksesta hätääntyneenä. + +Emäntä meni toisesta huoneesta äitiänsä käskemään, eikä hänelle +ilmoitettu mitään edeltäpäin. + +"Eukko kulta! Woitko antaa minulle anteeksi, kun minä olen näin kauan +... sinä olet paljon kärsinyt ja nähnyt puutetta, mutta kaikki wika ei +ole minussa", sanoi ukko ja tarttui waimoonsa syliksi. + +Waimo parka tyhmistyi niin kowin tuosta wähääkään aawistamattomasta +kohtauksesta, että oli tulla kokonansa järjeltänsä pois. Hän irroitti +itsensä ukon syleilystä, ja wiimein sai hän suurella waiwalla +sanotuksi: "Onko tuo outo äijä hullu?" + +"Woi, woi, hän ei tunne enää minua. Minä olen niin jo wanhennut, ett'ei +hän tunne, mutta wanhentunut on Anna raukkanikin ... kyllä minä olen +oma Anttisi, ja tässä on meidän tyttäremme Reetu ... todista sinä +Reetu, että minä olen isäsi", puheli ukko hätäillen. + +"Kyllä te, äiti, olette nyt erhetyksissä; hän on todellakin isä", +todisti emäntä. + +Muori tyyntyi ja rupesi tirkistelemään wierasta tarkemmin. Nyt tunsi +hän hänet. Kyyneleet rupesiwat walahtelemaan hänen rypistyneitä +kaswojansa myöten. Hän ojensi hitaasti kätensä ukolle ja kauwan puristi +hän äänetönnä sitä. Arwokkaalla maltillisuudella kertoi hän +mielenliikutuksensa, eikä wirkkanut muuta kuin: "Kelpo wäwymme luona on +minulla ollut hywä turwa, ja ehkäpä hän antaa suojaa sinunkin kurjan +pääsi päälle." + +Koko talon wäki katsoi awossasuin tuota outoa tapausta. + +Nyt kohotti ukko itsensä suoraksi, ja alkoi puhumaan: "Kowa elämän +kohtalo ryösti minulta ja perheeltäni elon elämän. Sydämmeni oli niin +kipeä, ett'en woinut sitä surkeutta nähdä, mihin he oliwat joutuneet, +waan syöksyin ulos maailmaan siinä wakaassa toiwossa, että woisin +työlläni wielä jotakin takaisin woittaa. Tätä aatettani en uskaltanut +kenellekään ilmoittaa, sillä tiesin saawani siitä kuulla pilkkaa +ihmisiltä. Kauas wieraaseen maahan menin minä. Siellä tein työtä +kuollakseni, säästin ja surin. Muutaman wuoden kuluttua oli minulla +niin paljon säästössä, että päätin palata kotiin, mutta nyt sairastuin +pitkälliseen tautiin, jonka wuoksi ei ollut toiwoakaan kotiin päästä. +Wihdoin antoi tauti kuitenkin perään niin paljon, että woin yrittää, ja +nyt olen tässä.--Wäwymme sanoi minulle, että kaikki mitä heillä on, on +myös minunkin, ja samaa kuulut sinäkin, rakas eukkoni, toiwottawan, +mutta tässä woin nyt ilmoittaa, etten ole niin tyhjä kuin ehkä +näyttää.--Kun tulin kylään, luulin tapaawani wanhan, sokean tuttawani, +saadakseni häneltä tietoja, mutta häntä en minä ole nähnyt; ja täällä +on niin ihmeellisiä asioita ilmi tullut, että pääni on aiwan pyörällä, +enkä ymmärrä asiain menosta wieläkään mitään. Sentähden pyydän minä, +että isäntä ja emäntä weisiwät minut muorineni johonkin eri huoneeseen, +että saisimme wapaasti siellä jutella." + +Pyyntö täytettiin kohta.--Wielä aamupuoleen yötä näkyi heidän +kamaristaan walkea. + + * * * * * + +Wiikon päätä lewisi kylälle tieto, että Rajalan Antti on tullut, ja on +ostanut maansa takaisin moninkertaisesta hinnasta kuin mistä se häneltä +huonona aikana meni ja että hänelle on jäänyt wielä rahaa. Pian muutti +ukko muorinsa kanssa omaan wanhaan kotiinsa, ja hajallaan olewa perhe +koottiin taas isän ja äidin ympärille yhdeksi perheeksi.----Ilo oli +rajaton ja täydellinen. + +Sokea isäntä hallitsi wankkaa Parrulan taloansa edelleenkin. Talossa +oli nyt useita sanomalehtiä muun kirjallisuuden ohella. Emäntä luki +nytkin usein sekä miehellensä että itsellensä; ajan=oloon tekiwät sitä +lapsetkin, koettaen sitenkin tehdä isän walottomat ajat hupaisemmiksi. + +Semmoista oli sokean elämä. Ja waikka hän oli ulkonaisesti sokea, oli +hänen sisällinen ihmisensä kirkkaampi kuin monen näkewän. + + + + + +KUIHTUNUT WESA. + + + +I. + +"Tuossa tuo poika wetelys taasen laiskottelee kaiken päiwän eikä mene +mihinkään asiaan, waikka useasti olen jo häntä käskenyt. Kummallinen +ihmisen alku! Ei wähintäkään halua mihinkään työhön, mutta lukea +nuutamaan kaikenlaisia loruja, kas siihen hän on aika mestari. Mutta +minun täytyy semmoiset lorut häneltä kieltää, sillä ei niistä ole +yhdellekään ihmiselle mitään hyötyä. Kaikkia häntä ihminen on joutunut +elättämään." + +Näin puhui Jykylän wankan talon Israeli niminen isäntä, samassa kuin +hän käsipuolesta nakkasi penkillä istuwan ja jotakin kirjaa lukewan +Antti pojan, niin että tämä lensi kuin tollonkoppi toiselle puolen +huonetta. + +Nuhdesaarnan pidettyänsä ja tuon mielestänsä kenties uljaan heiton +tehtyänsä, isäntä poistui huoneesta, mutta poika wetäysi nurkkaan ja +pillahti katkeraan itkuun. + +Pojan äiti tuli nyt huoneeseen. Oitis huomasi hänen teräwä silmänsä +miten asiat oliwat; arwasipa syynkin, sillä tämä ei suinkaan ollut +ensimäinen kerta kun hän tämmöistä näki. Hän oli hywäluontoinen, +helläsydäminen ihminen, kuten naiset usein owat, ja rakasti +sydämmestään tätä ainoata lastansa, kokien kaikessa katsoa hänen +parastansa. + +"Älä itke, Antti! Minä arwaan, että isäsi on tehnyt sinulle jotakin +wäkiwaltaa, mutta hänellä on semmoinen luonto; kowa luonto, jota hän ei +woi kaikesti hallita. Meidän tulee kokea liewennellä ja lauhentaa sitä +niinpaljon kuin waan woimme, ett'ei se pääsisi usein puhkeemaan. Tämä +tapahtuu parhaiten siten, että koemme, kaikessa missä waan woimme, olla +hänelle mieliksi", koki äiti puhella pojallensa. + +Poika waan itkeä tihisti eikä woinut mitään sanoa. + +"Meidän täytyy totella hänen tahtoansa kaikessa, se on paras keino. +Koeta sinäkin olla kuuliainen hänelle, sillä hän on kuitenkin sinun +isäsi", jatkoi ja kehotteli äiti. + +"Niin, mutta kun ei saa lukeakaan enään milloinkaan", sanoi poika +itkunsa seasta. + +"Oliko sinulla taasenkin kirja?" + +"Oli." + +"Wai niin! Ilmankos isä niin wihastui. Hän ei kärsi sitä, että sinä +luet muita kuin hengellisiä kirjoja, enkä minäkään pidä tarpeellisena +muiden lukemista. Koe nyt wiedä kiireesti kirja takaisin sinne, mistä +sen olet lainaksi noutanut, niin kyllä isäsi pian leppyy", puheli äiti. + +Poika kiihtyi itkemään, sillä äitikin oli koskenut arkaan kohtaan. + +"Koe nyt tyynnyttää itseäsi ennenkuin isä tulee, sillä jos hän wielä +tapaa sinut itkemästä, niin se pahentaa waan asiaasi. Kyllä wielä saat +kylläksesi lukea... Minä koetan lauhentaa ja liewentää isäsi mieltä, +että pääset syksyllä kansakouluun, jonne mielesi ja halusi niin +hartaasti pyrkii. Rauhoitu nyt ja koe kärsiä, kyllä wielä perästä +parempaakin tulee", lohdutteli äiti. + +Tämän kuultuaan poika tyyntyi, ja kumpikin meni omiin askareihinsa. + +Niillä ajoilla oli Antti kaksitoista wuotta täyttänyt. Hän oli +walkotukkainen, sinisilmäinen, kaunis poika ja joksikin isokaswuinen +ikäisekseen. Ollen siiwon= ja hiljaisen=luontoinen, olla nyhjerteli hän +melkein aina itsekseen. Totta kyllä oli, ett'ei hänellä ollut +taipumusta eikä halua kowaan ruumiilliseen työhön. Wasta pitäjääseen +perustettuun kansakouluun paloi waan hänen mielensä, ja siitä hän puhui +äidillensä, milloin waan tilaisuutta oli. Usein hän seurasi toisia +poikia kouluun ja, suu auki unehtuneena, kuunteli niitä opetuksia, +joita siellä annettiin. Tunti tunnin perään kului pojalta siellä, ja +ennenkun hän huomasikaan, oli tullut ilta, mutta kotiin tultuansa sai +hän kowaa kohtelua häneltä, jota hänen isäksensä sanottiin; tämän +tahdosta ei pojan hartain mielihalu, kouluun pääseminen, ollut tähän +saakka tullut täytetyksi. + +Nykyinen Jykylän isäntä oli tawallista pitempi, luisewa mies. Hän oli +mustanwihakka, pitkämuotoinen ja warustettu jotenkin isolla +kyömynokalla; yleensä hän siten oli jotenkin jolsan näköinen. Nykyään +oli hän neljänkymmenen wuoden iässä ja kauwan aikaa oli hän tunnettu +ankaraksi hewoskauppiaaksi. Kaikissa toimissaan tiedettiin hänet +kowaluontoiseksi ja hywin juonikkaaksi ihmiseksi, ja sentähden ei hän +ollut oikein hywässä sowussa juuri kenenkään kanssa. Hänen nimensä oli +Israeli, mutta kylänkesken sanottiin häntä supistamalla Jykylän Iskoksi +tahi waan pitkäksi Iskoksi. Hänen luonteen=ominaisuutensa wuoksi +antoiwat muutamat hänelle nimeksi: "pitkä=kisko" tahi "suuri=kisko" +Kaikkia näitä nimityksiä täytyi tietysti käyttää waan takapuolella, +sillä Jykylän Israeli isäntä ei suwainnut itseänsä muutoin nimittää +kuin Jykylän isännäksi tahi korkeintaan Jykylän Israeliksi. Hän oli +luonnon alkuperäisessä tilassa, sillä hän ei ollut saanut eikä itse +hankkinut itsellensä minkäänlaista henkistä kehitystä ja sentähden +wihasi hän kaikkea, mikä ei suorastansa tipahtanut kukkaroon, laariin +tahi--suuhun. + +Tämmöinen oli se mies, joka oli nykyinen Jykylän isäntä, emännän mies +ja Antti=pojan isä. Kuitenkaan ei hän ollut pojan oikea isä, waan +isäpuoli, sillä pojan oma isä oli kuollut muutamia wuosia takaperin. +Hän ei jättänyt jälkeensä muita perillisiä kuin lesken ja yhden pojan. +Waikka tämä tapaus tuntui kummastakin kowin katkeralta, niin tapahtunut +oli kuitenkin tapahtunut, eikä sitä woinut kukaan toiseksi muuttaa. +Mutta eipä heidän tarwinnut lumellesuin jäädä, sillä wankan perinnön +jätti poismennyt jälkeensä. Wiisikymmentä maidon antajaa seisoi Jykylän +wälkeässä ja siistissä kiwinawetassa ja kahdeksan kiiltokarwaista ja +pyöreää hewosta korskui tallissa. Wiljaa seisoi monet aitat ja salwot +täynnä ja walmiita rahoja oli tuhansia sekä welkakirjoissa että +puhtaana rahana. + +Jonkinmoista arwokkaisuutta Israeli oli woittanut jäykkyydellänsä ja +warallisuudellansa, jota hänellä sanottiin olewan; ja sen wuoksi sai +hän Jykylän rikkaan ja wielä jotenkin nuoren lesken taipumaan ottamaan +hänet toiseksi miehekseen. + +Tämä se oli, joka täydellä isäntäwallalla hallitsi Jykylän isoa +omaisuutta, sillä hänen hallussaan oli sekä emännän että pojan +omaisuus. Pojalla oli isoin osuus perinnöstä ja isän kuoleman jälkeen +oli hänelle pantu holhooja; mutta se oli waan nimeksi, sillä katsoen +siihen arwokkaisuuteen, mikä isäpuolella oli taloon tullessaan, +annettiin kaikki walta ja omaisuus hänen haltuunsa. Sen kautta sai +poikakin jäädä entiseen kotiinsa, äitinsä ja isäpuolensa luo, koska +katsottiin heidän olewan parhaat kaswattajat; äiti ja poika +iloitsiwatkin tästä, sillä heidän olisi ollut waikea luopua +toisistansa. + +Pian huomasi kuitenkin emäntä, että hänen osakseen oli todellakin +tullut "pitkä-kisko", jonka wallan=alaisuus tuntui kowin rasittawalta +ja tuskaloiselta. Sillä wähitellen rupesi Israeli isäntä kaikkea +omaisuutta omanansa pitämään, ja äitiä ja poikaa piti hän waan +tahdottomina wälikappaleinansa. Sentähden katsoi hän poikaakin waan +siltä kannalta, että tämä ilman mitäkin haaskaa hänen tawaroitaan ja on +suotta tarpeetta hänen ristinään ja waiwanaan. Semmoisesta +ajatustawasta hän noin nuorella iällä pakotti pojan kowaan +ruumiilliseen työhön, waikk'ei suinkaan hänestä wielä semmoiseen olisi +ollut. Joka päiwä, illasta hiljan ja aamusta warhain, olisi poika rukan +pitänyt kestää aikaisten miesten rinnalla, niinkuin minkäkin orjan. +Mutta waikka niin oli, ei poika saanut isäpuoleltaan ainuttakaan +lempeätä sanaa eikä silmänluontia, waan kiukkua, ylönkatsetta, +käsipuolesta nakkelemista ja muuta kowaa kohtelua sai poika raiska +kyllä wiljalta. Jos Antti sitten milloin käwi koululla ja sai sieltä +jonkun kirjan lainaksi, tyydyttääksensä herännyttä tiedonhaluansa, käwi +hänen tawallisesti niin kuin olemme jo erään kerran nähneet hänen +käyneen. + +Tämän kaiken huomasi emäntä, ja se teki kowin kipeää hänen +sydämmellensä. Lempeäluontoinen kun oli, koki hän hywyydellä +liewennellä isännän kiiwasta ja sopimatonta luonnetta ja saattaa häntä +paremmasti kohtelemaan poikaa, mutta useinkin sai hän noita +yrityksiänsä tehdessään kuulla pitkäkiskoisia, raakoja puheita, +suurinta pilkkaa ja iwaa, wieläpä joskus sopimatonta kohteluakin. +Pojallensa ei äiti puolellakaan sanalla moittinut miestänsä, +päinwastoin puhui hän aina hänestä kunnioittawaisesti ja kehotti häntä +pitämään miestänsä isän sijalla ja tottelemaan kaikissa, mitä hän waan +käskee ja sanoo. + +Waikka äiti kokikin näin hälpätä ja liehua isäpuolen ja pojan wälillä, +näki tuon opinhaluisen pojan tarkka silmä kuitenkin isäpuolen +sydämmettömyyden ja äidin teeskennellyn kunnioituksen häntä kohtaan. +Tätä kummallista epäsuhtaisuutta mietti hän yöt ja päiwät, ja hänen +selwä ymmärryksensä käsitti asiat tarkalleen täydessä walossaan; näitä +ajatellessaan tunsi hän itsensä hyljätyksi, onnettomaksi ja +sortuneeksi. Tämä tunne rupesi pian waikuttamaan pojan terweyteenkin, +sillä hän alkoi kuihtua ja tulla hinteräksi. + + + +II. + +"Minä haluaisin sinun kanssasi, Israeli, keskustella eräästä asiasta!" +sanoi eräänä iltana Jykylän emäntä isännälle, kun he oliwat +kahdenkesken kamarissa. + +"No, mitä waan? Eihän waan sitä ainaista wanhaa wirttä?" + +"En oikein ymmärrä, mitä sinä tarkoitat tuolla wanhalla wirrellä, sillä +eihän wirret koskaan wanhene", sanoi emäntä. + +"Tarkoitan tuota pojan kohtaa, josta alituistaan saapi kuulla yhtä ja +samaa narinaa." + +"Oikein sinä arwasit, sillä hänestä juuri aioinkin puhua." + +"No, anna kuulla! Senhän arwasinkin, että 'tästi' on taasenkin häneltä; +mitähän hywää tuosta otuksesta nyt rupeaa kuulumaan?" sanoi isäntä +iwallisesti. + +"Älä nyt, Israeli, noin halweksiwaisesti puhu ihmislapsesta; onhan hän +ihmisen alku, niinkuin kaikki muutkin, ja sentähden sopii hänestä +ihmisellisesti puhua", sanoi emäntä loukkaantuneena. + +"No, älähän nyt puseroosi sekaannu; anna kuulua mitä sinulla nyt +hänestä olisi sanomista", sanoi isäntä käskewästi ja woitollisesti +isäntäwaltansa nojalla, waikka hän tunnossaan tunsi itsensä woitetuksi. + +"Tarkoitan sitä, että emmekö me pane Antti=poikaa kansakouluun ensi +syksynä, kun hänellä on niin kowa halu sinne päästä?" + +"Senhän minä arwasinkin, ett'ei sinulla ole muuta puhumista." + +"Onko se sitten niin mitätöntä puhumista?" + +"Onpa se; ei hän nykyäänkään muuta kykene tekemään kuin wesilintua +nakkiamaan; jos hän wielä kouluun pannaan, niin ei hänestä tule kolmen +koiran ruokkijaa. Älä liwertelekään sinne päin, siitä ei kumminkaan +tule mitään", sanoi isäntä jäykästi ja tylysti. + +"Woi, kuin sinä, Israeli, olet kowasydämminen ja tyly", sanoi emäntä ja +purskahti katkeraan itkuun. + +"Senhän minä tiesinkin ... sehän se on akkain wiimeinen waltti, mutta +onneksi minä tunnen liiaksi tarkkaan nuo oikut, ja woin wakuuttaa, +ett'eiwät ne naputa niin mitään", sanoi isäntä kylmästi ja lähti +suuttuneena pois. + +Emäntä ajatteli sanoa, ett'eihän se ole sinun massisi nurkasta, jos +poika kouluunkin pannaan, mutta hän ei kuitenkaan sanonut mitään, sillä +hän tunsi tunnossaan, että asia siitä waan pahenisi. + +Sinä yönä emäntä ei woinut nukkua. Hänen silmiensä eteen aukeni mennyt +ja nykyinen elämänsä. Mikä suuri wäli niillä kuitenkin oli. Ennen oli +elämä niin keweätä ja sopusoinnussa elämänkumppanin kanssa, ja silloin +ei ristit ja wastoinkäymisetkään tuntuneet raskailta eikä katkerilta, +sillä silloin löysi kumpikin sydämmensä tyhjille paikoille täydennystä +toisistaan. Kuinka toisin oli kaikki nyt. Kaikki sydämmellisyys, +hellyys ja ihmisellisyys meni aiwan hukkaan, juuri kuin kuumille +kiwille, ja kylmyyttä, tylyyttä, kankeutta, ylönkatsetta, wieläpä +pilkkaakin saapi nyt waan kaiken hywyytensä ja rakkautensa edestä. +Näitä mietti emäntä ja hänestä tuntui siltä kuin ilkeä wälttämättömyys +olisi hänet syössyt semmoiseen kauheaan kuiluun, josta ei ole enään +mitään mahdollisuutta pois päästä. + +Näitä miettiessään tunsi emäntä itsensä kowin onnettomaksi. Wiimein +puhkesi hän wuodattamaan kuumia kyyneleitä, eikä woinut itseänsä +hillitä, waikka kuinkakin olisi koettanut woimiansa ponnistaa. Wihdoin +jaksoi hän tyyntyä ja silloin teki hän päätöksensä. Hänen teräwä +järkensä huomasi, ett'ei hän oikeuden ja totuuden kannalta walkene +miehensä kylmälle ja jäykälle luonnolle. Sentähden päätti hän +lempeydellä ja kärsiwällisyydellä, aina ja lakkaamatta, waikuttaa +elämänkumppaninsa tylyyn luontoon, eikä lakkaawansa siitä, ennenkuin +tuo kowa sydän pehmenisi ja päästäisi pojan kouluun. Sen jälkeen tunsi +hän sydämmessään lohdutuksen ja rauhan säteitä ja ne loiwat uutta +woimaa, rohkeutta ja luottamusta hänen rikkirunneltuun sydämmeensä, ja +hän waipui aamun koittehessa wirkistäwään, waikka lyhyeen uneen. + +Mitä emäntä oli luwannut, sen hän pitikin. Hän ei antanut yhtään +nurkuwaa sanaa, ei yhtään nurjaa katsetta, waikka isäntä olisi ollut +kuinkakin junsa ja kärtyinen. Sopiwissa tilaisuuksissa muistutti ja +neuwotteli hän, kuinka hywä se olisi, kun Antti poika pääsisi kouluun +ja kuinka kiitolliseksi poika tulisi isälleen, jos tämä täyttäisi hänen +hartaimman halunsa. Emäntä ei ollut kuulewinaankaan isännän kylmiä ja +iwallisia wastauksia, naureli ja leperteli waan, juurikuin asiat +olisiwat olleet parhaassa sopusoinnussa. + +Ajanpitkään ei isännän jäykkyys woinut aiwan seisoa tuon alituisesti +lehtäwän lempeyden edessä, waan wähitellen rupesi se heltimään ja +liewenemään, waikk'ei hän tuntunut periaatteissansa muuttuneen. Tätä +emäntä juuri oli odottanutkin, ja hän iloitsi sydämmessänsä ja toiwoi. + +Sillä tawoin oli aika kulunut siihen asti, että koulu kohta awattiin +syyslukukaudeksi. Emännän sydän alkoi täyttyä pelwolla, sillä asialle +ei oltu tehty wielä ratkaisewaa päätöstä. + +"Älä nyt, Israeli, ole paha! lupaatkos, ett'et ole...? Pojan tekee +niin mieli kouluun ... eikähän tuosta isoon työhönkään wielä oikein +ole ... kyllähän hänellä wielä on aikaa... Poikaparka nääntyy ja +surkastuu surusta, kun ei pääse...--Älä nyt, Israeli, enään kiellä, +mutta sano, että kyllä hän pääsee... Poika riepu olisi niin mielissään +ja minun olisi niin hywä olla... Ethän kiellä, ethän...?" puheli emäntä +taasenkin eräänä iltana isännälle. + +"Minkähän suuren sitten luulisit pojasta tulewan, jos hänet kouluunkin +panisi?" + +"Enhän minä hänestä suuria toiwokaan, mutta antais hänen koettaa; aina +hän siellä kuitenkin jotakin oppisi." + +"Sinun mielestäsi poika pahasesi on kai liian hywä talonpojaksi, wai +kuinka?" sanoi isäntä tylysti. + +"Woi, älä niin sano, Israeli! Minun mieleeni ei ole koskaan +juolahtanutkaan semmoista ajatusta; luulen waan, ett'ei +talonpojallekaan olisi miksikään haitaksi, waikka hänkin saisi jotakin +oppia. Suotta kai sinä, Israeli, waan semmoisia puhut; et suinkaan sinä +sitä todella sano ... enkä minä usko kuitenkaan, waikka wielä mitäkin +sanoisit, ett'et sinä päästä ... en waikka..." sanoi emäntä, ja katsoi +miestänsä lempeästi silmiin. + +"Paremminhan tuo poika on sinun kuin minun ... totta nyt pane hänet +mihin ikänä tahdot", sanoi isäntä tylysti, mutta myöntywästi. + +"Kas niin, Israeli, arwasinhan minä, ett'et sinä woi kieltää ... ilman +aikojaanhan sinä wain olet estellyt ... tiesinhän minä sen. Nyt on +minun ja pojan niin hywä olla", puheli emäntä iloissaan ja oli +kiertämäisillään kätensä isännän kaulaan, mutta tämä työnsi +yhtäkaikkisesti hänen pois luotansa ja meni yrmeän näköisenä pois. + + + +III. + +Syyslukukausi oli tullut ja Jykylän Anttipoika on nyt sisäänkirjoitettu +kansakoulun oppilas. Hänen sydämmensä sykkii ilosta ja hänestä tuntuu +siltä kuin joku raskas kahle olisi pudonnut hänen hartioiltaan. Ei olla +wielä luokallakaan, sillä tänään on ollut wasta sisäänkirjoitus ja +huomenna alkaa luokkatunnit. Mutta yksistään jo se tieto, että hän +todellakin on kansakoulun oppilas, teki hänen sydämmensä iloiseksi. +Kouluhuone oli hänestä niin juhlallisen näköinen urkuharmonioineen, +koulupenkkeineen, seinäkarttoineen ja muine kuwioineen. Hänen kirkkaat +silmänsä liiteliwät seinäkarttoja myöten ja mieli paloi oppimaan; woi +jospa nyt jo opetus alkaisi, että saisi tietoonsa meret, maat ja +mantereet. Antista tuntui, ett'ei hän wäsyisi waikka opetettaisiin yöt +ja päiwät, kunhan waan saisi oppia, paljon oppia; tuntui se +semmoiseltakin kuin hänen henkensä olisi irtautunut pahoista ja +tukaloista siteistä, ja liitelisi awaruuksien halki, aina +tähtitaiwaisihin saakka. + +Tämä tämmöinen wapaantumisen tunne ja hywä mieliala oli poikaan +herännyt jo silloin, kun hän oli tietoonsa saanut, että hän ainakin +pääsee kouluun, ja nyt se nousi yhä selwemmäksi. Koko hänen mennyt, +lyhyt elämänsä tuntui waan ilkeältä unennäöltä, ja isäpuoli oli nyt +hänen mielestänsä paras ihminen maailmassa. Seuraawana yönä ei hän +ollut woida nukkua ensinkään, niin kiihkeästi oli hänellä koulu +mielessä. + +Iloisella mielellä poika riensi seuraawana aamuna kouluun. Wakaisena +kuin wanha mies istui hän penkillä koulutunnin, tarkasti kuunnellen ja +ikäänkuin ahmien jokaikisen sanan ja neuwon, mitkä opettaja suustansa +laski. Kun muut koululapset meniwät neljännes=tunnille, ei Antti +liikkunut paikaltaankaan, istui waan siinä tarkastellen ja muistellen +sitä, mitä wiimeksi oli opetettu. + +Ei kulunut kowin monta päiwää, ennenkuin poika oli ahkeruudellansa ja +tarkkaawaisuudellansa wetänyt opettajan huomion puoleensa, sillä hän ei +saanut pojalta ainuttakaan wäärää wastausta. Opettaja korotti Antin +ensimäiseksi oppilaaksi ja rupesi walwomaan hänen terweyttänsä, +laittamalla hänelle liikettä, itse hoitaen ja johtaen häntä kaikissa, +sillä hän pelkäsi pojan pian kuihtuwan, jos hän saisi mielensä mukaan +päiwät päätään liikkumatta istua koulupenkillä. + +Nyt oli Antti oikeassa elementissään. Nyt oli hän koulussa, jonne hänen +nuori, tietoja janoowa sielunsa oli jo monta wuotta pyrkinyt. Nyt hän +sai oppia ja mielinmäärin wäliajoilla lukea hyödyllisiä kirjoja koulun +kirjastosta, eikä kukaan siitä nurkunut, eikä häntä siitä estänyt.--Woi +kuinka hywä oli nyt Antin olla. + +Tuossa uudessa kaswatustawassa tunsi poika entiseen werraten niin +suuren wälin kuin yöllä ja päiwällä. Tuolla kotona, isäpuolen luona, +oli elämä aina pelokasta, orjallista ja säikkywää, joka teki elämisen +tuiki tukalaksi ja tuskaloiseksi, asiain parhaallaankin ollessa. Kuinka +toisin kaikki oli täällä! Kaikki tuntui niin wapaalta, kehittäwältä ja +kaswattawalta, ja tuo entinen typistyminen tuntui ikäänkuin suomuksina +putoawan pois, ja lakkaawan pinnistämästä ja kutistamasta sekä sielua +että ruumista. Eipä kummakaan, jos Antista siltä tuntui, sillä +isäpuolen kowuuden, sorron ja ylönkatseen sijaan kohteli opettaja häntä +kaikella ihmisellisellä hellyydellä ja rakkaudella, opettaen ja neuwoen +häntä niinkuin omaa lastansa. + +Pian rupesi tämä elämä näkymään pojassa päällepäinkin. Tuo entinen +pelonsekainen arkamaisuus ja itseensä sulkeentunut jurous alkoi hänestä +poistua wähitellen, ja hilpeys ja iloisuus astua sijaan. Samassa kuin +tämä muutos tuli näkywiin, tuli poika terweemmän näköiseksikin; hänen +kalpea surumielinen muotonsa alkoi elpyä ja saada iloisemmat piirteet +ja terweemmän wärin. + +Tämän kaiken seurauksena oli se, että Antti ennen pitkää, rupesi +seurustelemaan toisien koulupoikien kanssa, ottamaan osaa heidän +leikkeihinsä ja kisoihinsa, ja pian oli hän etewin heistä sekä halussa +että taidossa. + +Kauan ei kuitenkaan saanut poika nauttia tuota iloista ja wapaata +kehittymisen aikaa. Jykylän talo oli siksi kaukana koulusta, ett'ei hän +lukukauden aikana juuri usein käynyt kotonansa. Ja jos hän siellä +joskus pyhinä käwikin, oleskeli hän melkein aina yksinänsä, lueskellen +ja opetellen läksyjänsä. Mutta nyt loppui lukukausi ja poika lähti +kotiansa kesäluwaksi. Siellä oli isäpuoli, ja hän ei ollut ensinkään +aatteiltaan muuttunut, waikk'ei hän ollut tilaisuudessa niitä yhtä +usein ilmituomaan kuin ennen. Kahta suuremmalla kiihkolla wihasi ja +ylönkatsoi hän poikaparkaa nyt kuin koskaan ennen ja meni siinä niin +pitkälle, että kaikki ihmiset kauhisteliwat sitä, samassa kuin he +surkutteliwat poika raiskan tilaa. Isäpuoli ei pitänyt häntä enää +ihmisenäkään, kun hän alituisilla itkuillansa sai itsensä keisatuksi +tuommoisille koiran jäljille, jossa ei muka wielä koskaan ole +kenestäkään kelpo miestä tullut, semminkään semmoisista pölkkypäistä +kuin tuokin on. Olisi hänestä woinut tulla korkeintaan semmoinen, että +olisi woinut ehkä kurjan henkensä elättää, jos olisi pysynyt koulusta +poissa, mutta nyt ei hänestä tule kuin kurja muiden elätti. + +Tuommoisia puhui isäpuoli lakkaamatta ja peittelemättä ja hän piti +poikaa suorastaan semmoisena kiusankappaleena, joka syyttä tarpeetta on +juurtunut hänen niskoillensa. Hän ei saattanut mennä pojan +siwuitsekaan, murisematta, marisematta ja silmiänsä wihaisesti +mulkoilematta; käwipä usein niinkin että hän syyttä tarpeetta tölmi ja +nakkeli poikaa paikasta toiseen. Työtä piti pojan tehdä parhaan miehen +rinnalla ja hän tekikin sitä niin paljon kuin waan hänen wähäiset +woimansa salliwat, mutta mikään ei auttanut, eikä hywittänyt tuota +pitkäkiskoista mielialaa. + +Kun Antti oli koulussa olleessaan saawuttanut wapaampaa ja iloisempaa +mielialaa, olisi hän nytkin seurustellut ja leikkinyt saman=ikäistensä +kanssa, mutta tämäkin huwitus häneltä jyrkästi kiellettiin. Siitä +halusta sai isäpuoli hywää maata wihallensa ja piti sentähden poikaa +kowilla. Eräänä pyhänä meni Antti, puolisten jälkeen, toiseen taloon, +missä oli saman=ikäisiä poikia koolla. Illemmalla ruwettiin sitten +pallille ja Jykylän Antti oli joukossa paraana miehenä. Kaikki ihmiset +ihmetteliwät: mikä tuossa ennen niin jurossa pojassa on tuommoisen +muutoksen aikaansaanut. Kun ilo oli ylimmällään poikien kesken, +ilmestyi Jykylän isäntä heidän joukkoonsa. Heti hänet nähtyään, pudotti +Antti pallin pois kädestään ja alkoi alakuloisena käwellä jurpotella +pois. Mutta tähän nöyrtymiseen ei isäpuoli tyytynytkään, waan otti +poikaa niskasta kiinni ja huimi häntä kädessään olewalla karsitulla +kuusenoksalla tawattoman kowasti ja raa'asti. "Wai tänne sinä nyt olet +tullut, kuhnio; laita sukkelaan itsesi kotia", sanoi hän, tupaten +samassa wielä poikaa niskasta, että tämä tupsahti silmällensä. + +Kaikki kauhistuiwat isäpuolen julmaa raakuutta ja yleinen +tyytymättömyyden murina kuului joukosta. Usealla läsnäolewalla oli +mielessä panna jyrkkä wastalause tuommoista käytöstapaa wastaan, mutta +eiwät he kuitenkaan sanoneet mitään, sillä olipa heillä itselläänkin +jonkunlaista pelkoa tuon ankaran ja jäykän miehen edessä. + +Poika lähti hitaasti ja itkeä nyrrytellen käwelemään kotiinsa. Sinne +päästyäänkin itki hän niin, että oli wedeksi sulaa. Hän tunsi nyt +itsensä kaikkein onnettomimmaksi ihmiseksi maanpäällä; tuntuipa hänen +mielestään siltä kuin hänen ruumiinsakin olisi kutistunut puolta +pienemmäksi. Wasta aamulla woi hän äidillensä selittää surunsa syyn, +waikka tämä oli sitä illasta saakka kysellyt. + +Aamulla sai poika isäpuoleltansa aika kanttura=saarnan. Hän aikoi pojan +kytkeä seinään kahleilla kiinni, jos hän waan wielä yhden kerran +uskaltaisi liikkua pois kotoa ja mennä toisien poikien kanssa pallille; +samassa hän antoi suurella painolla tiedoksi, että hänellä on siksi +paljon waltaa, että hän kyllä saa tahtonsa täytetyksi ja kykenee +päätöksensä toimeen panemaan. + +Waikka äiti rakastikin poikaansa kaikella luonnollisella äidin +rakkaudella, oli hän, Jumalaa pelkääwäisenä ihmisenä, kuitenkin osaksi +samaa mieltä miehensä kanssa pojan kylässä käymisestä ja mielestänsä +joutawien kirjojen lukemisesta. Waikk'ei hän hywäksynytkään miehensä +kowaa ja tylyä käytöstapaa poikaa kohtaan niissäkään asioissa, oli +hänenkin mielessänsä poika kaikessa tapauksessa saatawa kotona pysymään +ja lukemaan hengellisiä kirjoja, sillä hän pelkäsi maailman pahennusten +turmelewan hänen nuoren ja wiattoman sydämensä. + +Kaikkien näiden tähden tuli poika raiska kowin alakuloiseksi. Se wapaa +kehittymisen tunne, minkä hän luuli koulun kautta saawuttaneensa, +katosi kuin tuhka tuuleen ja synkkä umpimielisyys waltasi sielun ja +mielen. Kaikki seurustelu toisien saman=ikäisten kanssa lakkasi +niinkuin puulla päähän lyöden ja tyhjä, kolkko yksinäisyys astui +sijaan. Jospa olisi edes ollut kirjallisuuttakaan, kolkkojen hetkien +ratoksi, mutta sitä ei hän uskaltanut itsellensä hankkia, sillä sitä ei +isäpuoli eikä äitikään suwainneet. Kowassa ruumiillisessa työssä meni +näiwettynyt ja kaipaawa elämä jotakuinkin, mutta lepohetket ja +pyhäpäiwät oliwat pitkiä kuin nälkäwuosia ja tyhjyys sekä kaipio jonkun +muun perään paloi aina mielessä. Eipä kummakaan, jos hänelle lupa=ajat +käwiwät pitkiksi ja tukaliksi ja jos hän toiwoi lukukauden alkamista, +niinkuin päiwää ylenewäksi. + +Lukukauden kuluessa sai hän taasenkin wapaampia käsitteitä. Wähitellen +rupesi hän lupa=aikoina kuljettelemaan kotiinsa kirjastosta +kaikenlaisia mielensä ja henkensä mukaisia kirjoja, ja luki niitä +tutkiwasti lupa=aikainkin jouto= ja lomahetkinä. + +Mutta isäpuoli, ollen pojan pääkaswattajana ja mitaten muita omalla +mitallaan, ei suwainnut tätä enemmän kuin ennenkään. Wälistä käwi +kuitenkin niin, ett'ei hän ollut niin turhantarkka sensuuri=toimessaan, +semminkin kun hän sattui hywälle tuulelle, ja silloin sai Antti lukea, +waikka kirjassa olisi ollut pukin sarwia ristissä. Mutta toisinaan ei +hän ensinkään kärsinyt, että poika olisi mitään lukenut, kärisi waan ja +päästeli suustansa riwoja ja raakoja sanoja, jos hän sillä tuulella +ollessaan näki kirjan pojan kädessä. Niitä suotuisampia hetkiä käytti +poika hywäkseen ja silloin ei hän nähnyt eikä kuullut mitä ympärillä +tapahtui. + +Eräänä tuommoisena hywän toiwon hetkenä oli Antti tuonut mukanaan "Enon +opetuksia luonnontieteessä." Kun hän rupesi lukea ahmimaan sitä, tuli +isäpuoli huoneeseen. + +"Minkä lorun olet taasenkin käsiisi hankkinut?" kysyi hän äreästi. + +"Tämä selittää luonnontiedettä", sanoi poika arasti. + +"Se on lorukirja, wie se heti pois", määräsi isäpuoli. + +"Ei tämä ole lorukirja; tässä selitetään hywiä asioita." + +"Minkälaisia?" + +"Tässä, esimerkiksi, näytetään toteen, ettei haltioita, kummituksia ja +muuta kirkonwäkeä ole olemassakaan." + +"No, ei suinkaan niitä kirjoihin olisi pantu, jos ei niitä olisi." + +"Missä kirjassa on sanottu, että niitä on?" + +"Katkismuksessa." + +"Mitenkä niin?" + +"Siellä seisoo: 'koska apua etsitään perkeleiltä ja hänen +wälikappaleiltansa, niinkuin noidilta, tietäjiltä, weden haltioilta, +tontuilta ja muilta senkaltaisilta.'----Etkö nyt jo ymmärrä?" selitti +isäpuoli katkismusta. + +"Ymmärrän kyllä, mutta aiwan päinwastoin kuin te. Eihän siinä ole +sanottu, että semmoisia todellakin on, waan että semmoisia +ihmisraukkoja on löytynyt ja löytyy wielä nytkin, jotka uskonsa +perustawat niiden olemiseen, waikka se on suoraa Jumalan pilkkaa, jota +he luulewat tällä epäjumalan palweluksellansa kunnioittawansa.--Minun +täytyy sanoa, että te ymmärrätte aiwan wäärin katkismuksenne", sanoi +poika uhkarohkeasti. + +"Pidä suusi kiinni ja wie se kirja sukkelaan takaisin; semmoisia ne +sinun kirjasi ja houreesi owat, että tekewät Jumalan sanan +walehtelijaksi", sanoi isäpuoli ja lähti suuttuneena pois. + +Ei ollut poika raiskalla muuta neuwoa, kuin lähteä wiedä nyrkyttelemään +mielikirjaansa sinne, mistä hän sen ottanutkin oli. Mutta tämä seikka +ratkaisi ainaiseksi pojan ja isäpuolen pitkäkiskoisen wälin. + + + +IV. + +Aikaa on kulunut muutamia wuosia. Jykylän Anttipoika ei olekaan enään +kotonansa, eipä kansakoulussakaan. Hän on etewimpänä oppilaana +loistawasti suorittanut tutkintonsa ja saawuttanut parhaan +päästötodistuksen kansakoulusta. Läpi kaikkien kotowastusten ja +isäpuolen pitkäkiskoisten juonien, on hän ahminut synkkämielisenäkin +kaikki ne opin mureneet, mitä siellä on ollut saatawina. Mutta +isäpuolen ja Antin wäli on käynyt niin kireäksi ja ankaraksi, että +holhoojan on täytynyt ryhtyä toimiin, ottaa poika pois kodista, ja +ruweta walwomaan hänen kaswatustaan. + +On juuri tässä samassa tullut sääntö, että kouluissa ruwetaan +opettamaan suomen ja ruotsin kielillä rinnakkain. Tämä uutinen elähytti +poikaa ja toiwon kipinä lensi hänen sydämmeensä. Hän tunsi itsessään +sanomattoman halun päästä oppimaan enemmän ja tässä uudessa +säännöksessä luuli hän olewan weräjän auki mielihalullensa. Äidillensä +ja holhoojallensa koetti hän joka tilaisuudessa ilmoitella tätä +mielihaluansa ja walaista asiaa niin hywin kuin suinkin woi, ja +ajanpitkään rupesikin se waikuttamaan siihen suuntaan, että molemmat +antoiwat perään ja poika pääsi kuin pääsikin kouluun, jatkamaan +opinnoitansa.--Niin, Antti on nyt lyseolainen. + +Waikka hän oli päässyt mielityöhönsä, ei hän kuitenkaan saawuttanut +sitä mielen hilpeyttä ja iloisuutta, mikä hänellä luonnostansa oli, +sillä kotoiset ahtaat käsitteet ja katsantotawat oliwat ryöstäneet osan +hänen luonnostansakin. Wakaisena kuin wanhus ja synkkänä ja ujona kuin +sortunut konsanaankin, istui hän nytkin tunti tunnilta ison koulun +penkillä, samoin kuin kansakoulussakin. Kaikki koulutowerien +kokkapuheet, pilkat, wiisastelemiset, wieläpä käsiksi käymisetkin, +kaikki ne oliwat yhtäkaikki, ne eiwät herättäneet Antissa pienintäkään +huomiota eikä wastustamisen ja koston halua. Hänen suutaan ei nähty +naurun hymyssä, mutta ei itkussakaan; olipa niinkuin ei hän olisi +woinut tuntea hywää eikä pahaa. + +Eiwätpä paljoa paremmin onnistuneet ne monet ystäwyyden yrityksetkään, +joita useat koulutowerit usein koettiwat hänen kanssaan solmiella. Hän +ei seurustellut kenenkään kanssa, ja jos joku toweri tuli hänen +majapaikkaansa, tuli hänen elämänsä niin ikäwäksi ja synkäksi, että +toisetkin ikäwystyiwät ja synkistyiwät siitä. Jos tämä ei waikuttanut +siihen määrään, että towerit olisiwat poislähteneet, antoi Antti selwin +sanoin tiedoksi, että hän haluaisi olla yksinänsä. Tällä tawoin +raukesiwat kaikki ystäwyyden hieromiset kuin tuhka tuuleen. Hän oli +ensimäisenä istumassa koulunpenkillä ja wiimeinen sieltä lähtemään, ja +lukukauden loputtua ei ollut hänen poissaololuettelossaan yhtään tuntia +merkitty. + +Tämmöinen jäykkyys ja wakaisuus waikutti ajanpitkään towereissakin sen, +että he rupesiwat Antille antamaan arwoa ja kunnioittamaan häntä, eikä +yksikään heistä enään antanut hänelle riwosanaa. + +Waikka Antti oli niin yksinäinen, oli hänellä kuitenkin yksi ystäwä, +johon hän ehdottomasti luotti. Tämä ystäwä oli Antin kotipitäjässä +asuwan nimismiehen poika; Oskari oli hänen nimensä. Kun Antti tuli +kouluun, oli Oskari jo koulun ylemmillä luokilla, mutta tämä wäli +iässä, opissa ja arwossa ei estänyt heitä tulemasta mitä +sydämmellisimmiksi ystäwiksi. + +Oskari oli erinomaisen helläsydäminen poika. Oikeuden ja totuuden tunto +oli hänessä jo aikaisin kehittynyt ja sentähden ei hän sanalla eikä +työllä tehnyt yhdellekään ihmiselle mitään, mikä olisi tätä loukannut. +Tämä teki sen, että waikka Oskari olikin wiattomissa asioissa +leikillinen ja iloisa, oli hän kaikkia wakaisia asioita käsiteltäissä +wakainen kuin itse totuus. Tämänlaisen elämäntawan kautta oli hän +woittanut kaikkien kunnioituksen, niin opettajiltaan kuin +koulutowereiltaankin, wieläpä kaikilta ihmisiltä koulun +ulkopuolellakin. + +Nämät molemmat ystäwykset oliwat eri tawalla kehittyneet. Oskarin +wanhemmat oliwat tosi=siwistyneitä ihmisiä, eiwätkä waan tuommoisia +pintapuolisesti, jommoisia useinkin tapaa niiden seassa, jotka sanowat +itsensä siwistyneiksi ja joiden pitäisikin semmoisia olla. Wapaina +kaikista epäluuloista, kehittiwät he jo aikaisin poikansa totuuden +tuntoa ja tämä waikutti terweellisesti pojan wastaiseen elämänjuoksuun. +Kuinka toisin oli Antin kodissa. Hänkin pyrki totuuteen, mutta kuta +palawammin hän sitä teki, sitä ankarammin ahdistiwat kodin ahtaat +käsitykset ja mielipiteet häntä. Tosi kyllä, ett'eiwät nämätkään +woineet lannistaa hänen totuuden tuntoansa, eiwätkä masentaa sitä opin +halua, joka hänessä aina paloi ja jonka walossa hän pyrki sen perille, +mutta sangen masentawan waikutuksen se kumminkin häneen teki. + +Waikka ystäwykset oliwatkin niin erilaisen kehityksen alaisina olleet, +oli heillä kuitenkin yhdenlaiset luonteet. Kumpikin heistä seurasi +ehdottomasti sitä minkä he omantuntonsa mukaan tunsiwat oikeaksi, +eiwätkä poikenneet siitä oikealle eiwätkä wasemmalle puolelle. Oskari +huomasi oitis Antin erinomaiset luonnonlahjat ja sen totuuden, mikä +kaikissa hänen töissään ja puheissaan aina oli nähtäwissä ja +kuultawissa, ja tämä se oli, joka weti hänet likemmäksi Anttia, waikka +tämä olikin jälempänä hänestä. Ei heidän tarwinnut kauan toisiinsa +tutustua eikä ystäwyyttä hieroa, sillä ensinäkemällä muodostui se +semmoiseksi kuin se oli, eikä mikään maailmassa woinut sitä koskaan +häiritä; olipa niinkuin he olisiwat ensi silmäyksellä nähneet toisiensa +sielun läwitse. + +Alusta alkaen, kun he ystäwyksiksi tuliwat, käyttiwät he joka=ikisen +loma= ja lupahetken seurustelemiseen. Wapaasti waihtoiwat ja +ilmoittiwat he aatteitaan toisillensa, arwostellen ja tehden niistä +päätelmiänsä, ja näin tuliwat he toinen toisensa sisälliseksi +kaswattajaksi. Awonaisesti ilmoittiwat he toisillensa sekä ilonsa että +surunsa ja heistä tuntui siltä kuin he kaksi olisiwat sulautuneet +yhdeksi sieluksi. + +Tämä rupesi terweellisesti waikuttamaan Anttiin. Hänen synkkä ja +umpimielinen luonteensa rupesi aiwan itse tietämättään saamaan tästä +wirkistystä ja eloisuutta, ja tuo alulla olewa luulewaisuus, joka oli +kodin kaswatuksella häneen isketty, rupesi hänestä wähitellen +haihtumaan. Tämä muutos Antissa, minkä Oskari oitis hawaitsi, ilostutti +jälkimmäistä, sillä alusta pitäin oli hän huomannut ystäwänsä +synkkämielisyyden waikuttawan wahingollisesti hänen teräwään +ymmärrykseensä ja ylewiin pyrintöihinsä. Noissa wälillisissä, wapaissa +keskusteluissa oli Oskari koettanut warowasti waikuttaa siihen +suuntaan, että olisi saanut ystäwästään tuon lannistawan tunteen pois +wieroitetuksi, ja kun hän huomasi jotakin waikuttaneensa, oli hänen +sisällinen ilonsa täydellinen. + +Antti rupesi nyt wähitellen suwaitsemaan toisiakin koulutowereitaan, +wieläpä tuntemaan seuraelämänsä piirin liian pieneksi ja ahtaaksi. +Wähitellen mieltyi ja kiintyi hän yhteen ja toiseen, ja ennen pitkää +oli hänen seurapiirinsä lisääntynyt puolellakymmenellä towerilla. +Ystäwät oliwat ikäänkuin jonkun sisällisen, tietämättömän waalin +kautta, Oskari ja Antti walinneet koulutoweristosta, sillä heillä, +ainakin osaksi, oli samanlainen luonne kuin walitsijoilla itselläänkin +oli. Tämän uuden seuralisän kautta tuli elämä waihtelewammaksi ja +iloisemmaksi, mutta wakaana ja totisena pysyi se yhä edelleenkin. Sillä +mitään ylimielisyyttä ja riwoutta ei kärsitty, ja jos joku yritti +jotakin semmoista tekemään seurassa tahi ulkona siitä, hän kohta +miehissä hälwästiin, ja sillä tawalla kaikki halpamaisuus +tukahutettiin, ennenkun se oli oikein idullekaan päässyt; olipa +niinkuin tämä olisi ollut mallikelpoisa waliojoukko. + +Sekä Oskari että Antti oliwat luokallaan ensimäiset oppilaat. +Opettajakunta ihmetteli Antin teräwä=älyisyyttä ja kykyä pikaisesti +oppimaan waikeimpiakin opinkohtia. Opettajakunnalta ei myöskään jäänyt +huomaamatta pojan arwokas wakaisuus ja se ankara totuuden tunto, mikä +oli wallitsewana kaikissa hänen teoissaan ja toimissaan, ja kaiken +tämän tähden kunnioittiwat he häntä suuresti; he pitiwät häntä luokan +kruununa ja toiwoiwat hänestä paljon. + +Sillä tawoin kului wuosia, ja ystäwykset kohosiwat luokalta luokalle. +Wuosien kuluessa muodostui Antti pulskeaksi nuorukaiseksi. Sorea ja +jäntewä oli hänen wartalonsa, ja kun siihen wielä lisäksi tulee hänen +pyöreät, werewät ja täyteläiset kaswonsa, siniset lempeät silmänsä ja +wahwa, mustanruskea tukkansa, ei kukaan woinut mieltymättä häneen +katsoa. + +Koulun loma=ajat oleskeliwat ystäwykset kotipitäjässään. Kun ei Antti +woinut isäpuolensa wuoksi mennä kotiinsa loma=aikaa wiettämään, +toimittiwat äiti ja holhooja hänet, omasta hartaasta pyynnöstään, +asumaan Oskarin kotona. Tämä olikin molempien ystäwysten hartain toiwo, +ja kun tämä toteentui, ei heidän ilollansa ollut rajoja. + +Pitäjän pastori oli hywä tuttawa Oskarin kotona, sentähden käwi hän +perheineen usein siellä wieraana. Pastorilla oli seitsentoista +wuotinen, Lotta niminen tytär, joka oli hänkin noilla wieraisilla +käynneillä aina mukana. + +Lapsuudesta pitäin oli Antti tawasta nähnyt pappilan Lotta=neidin, eikä +hän siis ollut tuntematta häntä, mutta koko kouluajallaan ei hän ollut +nähnyt neitiä. Tällä wälin oli Lotta kehkeentynyt kauniiksi ja +wiehättäwäksi neidiksi. Hento, keweä, melkein ujomainen käytöksensä ja +hurskas kainoutensa enensi wielä suuressa määrässä sitä suloutta, mitä +muutoinkin hänen koko olennossaan niin runsaasti löytyi. + +Pastori nyt kuten ennenkin käwi perheineen wieraina ja kun Antti +uudessa asemassaan näki Lotan, teki se häneen niin sywän waikutuksen, +että hän tuli niinkuin puusta pudonneeksi. Hän ei kyennyt mitään +toimimaan, puhumaan, eipä edes ajattelemaankaan. Yksinään wetäysi hän +toiseen huoneesen, selwittelemään sekawia ajatuksiansa ja jäähdyttämään +polttawaa otsaansa. Tämän nähtyään tuli Oskari häntä hakemaan. + +"Miksi sinä tänne tulit? Tule nyt tekemään wieraille seuraa", sanoi +hän. + +"En weliseni woi... Minä en woi hywin,--salli minun olla yksinäni!" +pyyteli Antti. + +Oskari luuli, että hänet on taasenkin wallannut tuo wanha +synkkämielisyyden puuska, sillä hänen oli mahdoton käsittää, että hänet +olisi joku taudin aine kohdannut näin pikaisesti, koska hän ennen +wierasten tuloa oli iloinen kuin käki metsässä. Kun hän tiesi, ett'ei +Antista woinut tuokiossa poistaa sitä surumielisyyttä, mikä häntä wielä +nytkin tawantakaa kohtasi, jätti hän hänet ja kiirehti wieraille seuraa +tekemään. + +Antti meni ullakkokamariin, joka oli ystäwysten yhteinen huone. Hän +awasi akkunan ja siitä wirtaawa raitis iltakalween ilma teki hywää +hänen hätääntyneelle sydämellensä. + +Hän tunsi häiriönsä syyn; ja sen wuoksi teki hän tarkkaa tiliä itsensä +kanssa: "Olisiko mahdollista...? Ei, ei ole...! Mutta onhan ennenkin +semmoisia ihmeitä tapahtunut,--kummempiakin ... miks'ei nyt woisi niin +käydä? Mutta ystäwäni Oskari...? Missä suhteessa hän on häneen...? +Hehän owat lapsuuden ystäwät... Mutta ei, ei, ei ... heidän wälillänsä +ei woi olla mitään ... ei mitään, sillä heidän wälinsä on niin wapaa ja +awonainen toisiaan kohdatessa; ja niin ei se olisi, jos siinä jotakin +olisi...----Mitäs minä nyt? Teenhän wäärin ystäwääni kohtaan, kun annan +tuommoisille ajatuksille waltaa, sillä olisihan hän sen minulle +ilmoittanut, jos waan heidän wälissänsä jotakin semmoista olisi." + +Tämmöisiä ajatteli Antti ullakkokamarissa ollessaan. Häneltä ei ollut +salassa se suosio ja kunnioitus, minkä hän oli hywän oppinsa ja wakawan +elämänsä kautta kouluajallaan kaikilta ihmisiltä saanut. Tämä hawainto +wirkisti hänen hämmentynyttä mieltänsä, tämän ajatuksen walossa sai hän +kaksinkertaista woimaa ja rohkeutta mieleensä. Waikk'ei hän woinut +omantuntonsa edessä löytää itsessänsä mitään wikaa, että hän olisi +mitään laiminlyönyt koulunkäyntinsä ja elämänsä suhteen, päätti hän +kuitenkin kaksinkertaisella innolla ryhtyä opinnoitansa jatkamaan ja +ankarammin walwomaan elämäänsä, ja kaikki tuo sentähden, jotta hän +kerran woisi saada Lotan omaksensa. + +Tuo haaweilu teki hänet niin iloiseksi, ett'ei oltu koskaan ennen +hänessä semmoista nähty. Hän tunsi rakastawansa kaikkia ihmisiä ja jos +hän olisi woinut, olisi hän sulkenut koko maailman syliinsä. + +Tämmöisessä mielentilassa oli Antti, kun Oskari taas tuli hänen +luoksensa. Awoimin sylin juoksi Antti ystäwäänsä wastaan ja sulki hänet +syliinsä. Hän ei woinut pidättää itseänsä, waan kyyneleet tuliwat +hänen silmiinsä ja siinä hän sitten itkeä nyyhki. + +"Mikä, Jumalan tähden, sinulla on, Antti?" kyseli Oskari hätäilewästi. + +"Ei mikään" sanoi Antti ja irroitti itsensä hänestä. + +"Oletko kipeä?" + +"En." + +"Sinä, ystäwäni, olet nykyään niin kummallinen, ett'en ensinkään +ymmärrä sinua", sanoi Oskari hämillään. + +"Totta kyllä on, että minä tuolla alhaalla ollessani sain jonkunmoisen +pahoinwoinnin puuskan, mutta nyt se on ohitse. Minä olen nyt niin +iloinen ja rakastan sydämeni pohjasta kaikkia ihmisiä, erittäinkin +sinua, ystäwäni. Sinä minua ymmärrät ja sinuun woin rajattomasti +luottaa", puheli Antti, tarttuen toistamiseen syliksi ystäwäänsä. + +"Olipa hywä, ett'ei se sen pahempaa ollut, sillä minä pelkäsin pahinta. +Mutta kummallinen sinä sittenkin olet, sillä noin iloinen et ole ennen +koskaan ollut, etkä tuolla lailla puhunut", sanoi Oskari. + +"Se kyllä taitaa olla totta, mutta sallithan, ystäwäni, minun olla +iloisen, sillä tästäpuoleen aion semmoinen olla", sanoi Antti. + +"Sydämeni pohjasta suon sinun olla iloisena, sillä tarpeeton suru ja +synkkyys lannistaa sekä sielua että ruumista. Ei mikään ole minulle +suotuisampaa kuin se, että kaikki synkkyys katoaisi sinusta, jota et +woine kieltää itsessäsi löytywän; siihen suuntaan olen koettanut +waikuttaa sinuun ja sen iloisempi olisin, kun woittaisin mitä olen +tarkoittanut", haasteli Oskari siinä luulossa, että Antti oli nyt +iloinen sentähden kun hän oli karsinut synkkämielisyyden. + +Kauan, myöhään yöhön, haasteliwat ystäwykset iloisesti niitä näitä. +Wihdoin nukkuiwat he makeaan uneen. + +Antti oli uskonut ystäwästään, ett'ei tämä mitään häneltä salaa, mutta +tästä hetkestä pitäin oli hänellä itsellänsä jotakin semmoista, jota +hän huolellisesti salasi ystäwältään ja kaikilta muilta ihmisiltä. + +Pastorin perhe edelleenkin käwi usein nimismiehellä wieraina ja +käwiwätpä hekin pappilassa. Antti oli iloisempi wäliaikoinakin tuon +ensimäisen kohtauksen jälkeen, mutta kun hän wieraisilla ollessa tuli +Lotan pariin, tuli hän niin ujoksi ja wähäpuheiseksi, että kaikki sitä +kummasteliwat. Hän wältteli muita ja istuskeli yksinään jossakin +nurkassa; erittäinkin karttoi hän niitä ryhmiä, missä keskusteltiin +jotakin asiasta. Ei sekään saanut häntä rohkeammaksi eikä +puheliaammaksi, waikka pastorikin useat kerrat puhutteli häntä +kunnioittawasti. Pastori tawallisesti selwin sanoin antoi tietää, että +Antista suuren neronsa ja kykynsä sekä wakawan elämänsä wuoksi +toiwottiin paljon; mutta ei sekään auttanut, sillä hän waan häpesi ja +punasteli näitä kuullessaan.--Niin, Antti rukalta loppui kaikki rohkeus +ja uskallus ollessaan hänen parissaan, jota hän sydämmessään kenenkään +tietämättä rakasti ja jolle hän oli koko wastaisen elämänsä pyhittänyt. + +Waikka Lotta olikin wienon kaino, oli hänen käytöksensä kuitenkin wapaa +ja ujostelematon. Eräänä kertana tuli hän Antin luo ja sanoi: + +"Mikä teitä waiwaa kun te olette niin arkamaisen ujo? Meille muillekin +käypi ikäwäksi tuo ankara ujoutenne. Olkaa hywä ja tulkaa tekemään +seuraa!" + +"Mitäs minä ... enhän minä tämmöinen ... änkytti Antti wastaukseksi ja +joutui niin hämille, että hän punastui korwia myöden. + +"Minkälainen?" kysyi Lotta, seisoen hänen edessään ja katsoen häntä +kysywästi silmiin. + +"Täm ... tämmöinen ... näin, näin--halpa", jankutti Antti, joutuen yhä +enemmän pulaan. + +"Älkää niin sanoko. Minkätähden te halpa olisitte? Teillähän on teräwä +pää kuin partaweitsi, ja opettajakuntanne sekä kaikki ihmiset +kunnioittawat teitä ... teistähän woipi wielä tulla kokonainen nero.-- +Teillä ei siis ole mitään syytä pitää itseänne halpana", sanoi Lotta ja +meni pois. + +Antti tuli nyt oikein hurmauksiin. Lotta oli ollut likellä häntä. Hän +oli kuullut hänen sointuwan heleän äänensä, nähnyt hänen hennon ja +solakan wartalonsa ja wiehkeät kaswonsa, tuntenut hänestä wirtaawan +lemmen pyhän, polttawan wirran. Hän oli puhunut lempeitä ja luotettawia +sanoja, wiittaamalla omaansa ja muiden ihmisien kunnioitukseen ja +samassa hänen tulewaisuuteensa. Ehkäpä Lotta tunsi sydämessään samaa +kuin hänkin,----niin, ehkäpä! + +Nämät tunteet eiwät suinkaan olleet omiansa tekemään Antista +seuramiestä. Yksinään istuili hän waan jossakin nurkassa, nauttien +niitä tunteita, joita wast'ikään oli niin runsaasti hänen sydämeensä +wiritetty.-- + +Kun wieraat oliwat menneet, meni Antti taasenkin ullakkokamariinsa. +Siellä mietti hän tilaansa ja wertaili nytkin itseänsä ystäwäänsä +Oskariin, ja hän hawaitsi suuren eron olewan hänen ja ystäwänsä +wälillä. Oskari oli aina iloinen ja wapaa kaikessa käytöksessään +kaikkien ihmisten kanssa. Lotankaan läsnäolo ei näyttänyt häneen +waikuttawan hywää eikä pahaa ... olihan waan niinkuin ei olisi mitään +erinomaista saapuwilla, ja se oli Antista kummallisimmista +kummallisinta. Pakkausipa tuntumaan siltäkin, ett'ei Oskarilla ole +tuntoa eikä sydäntä; mutta tätä aatetta ei hän päästänyt waltaan, ja +wihdoin päätti hän, että kyllä hänellä on molemmat, mutta hän on niin +wapaa,--ja kenties on hän wapaa Lotankin suhteen. + +Näitä mietti Antti itseksensä. Hän oli tyytymätön omaan itseensä, kun +ei hän ollut niin wapaa kuin ystäwänsä oli. Jospa hän olisi semmoinen, +awaisi hän heti sydämensä rakastetullensa, tulisi siitä wielä mitä +tulisikin, mutta asiain nykyisellä kannalla ollessa ei hän woi sitä +tehdä; mutta kerran tulee wielä se aika jolloin woin pyytää häntä +omakseni ja sen saawuttamiseksi tahdon uhrata henkeni, kykyni, tarmoni, +ja woimani. Niitä mietti Antti. + + + +V. + +Wuosia on jokunen wierähtänyt. Ystäwykset eiwät ole enään samassa +koulussa, sillä Oskari on jo useita lukukausia ollut yliopistossa. +Antti on ensimäisenä oppilaana siirretty koulun kuudennelta luokalta +seitsemännelle. Paljon oli hankaloita waikeuksia tuottanut Antille tuo +kaksikielinen opetus, mutta hänen teräwä älynsä ja ankara ahkeruutensa +woitti kaikki wastukset, ja kunnialla suoriintui hän kaikista pulmista, +sillä olihan siinä joku mahdollisuus olemassa. Muutoin oli Lotan +siweellinen kuwa aina hänen sydämessään, ja tämä kuwa sekä se toiwo, +että hän saisi hänet wihdoin omanansa syliinsä sulkea, wirkisti ja +kiihotti häntä kaiken woimansa perästä ponnistelemaan, saawuttaaksensa +päämaalinsa, ja tämän tunnon ja toiwon walossa jaksoi hän niin paljon. + +Juuri tässä samassa kohtasi Anttia arwaamaton wastoinkäyminen. +Huomattuaan mitä waikeuksia kaksikielinen opetus kouluissa tuottaa, +oliwat johtawat henkilöt poistaneet niistä suomen kielen, tehden ne +siten taasenkin umpiruotsalaisiksi. Seuraus siitä oli se, että monen +oppilaan täytyi luopua koulusta, sillä ne pari suomalaista +oppilaitosta, mitä maassamme silloin jo oli, oliwat niin kaukana, +heidän kodeistansa, ett'ei heidän waransa riittäneet niissä opintojansa +jatkamaan. + +Mielen katkeruudella ja loukatulla kansalaisen tunnolla tunsi Antti +kansan lapsena, kuinka suuri wääryys tapahtuu kansalle, kun maan +koululaitokset owat wieraskielisiä, ollen ikäänkuin suljetut kansalle, +waikka ne sen waroilla kustannetaan. Hänestä tuntui siltä kuin +häneltäkin olisi riistetty kaikki mahdollisuus lukujensa jatkamiseen, +ja tämä tuntui hänestä kuolon iskulta. Jonkun aikaa taisteltuansa +itsensä ja tunteittensa kanssa, päätti hän wihdoin, ankarain +ponnistustensa tähden wäsyneenä, lewätä yhden wuoden ja sitten mennä +suomalaiseen kouluun jatkamaan opinnoitansa. + +Kun Oskari meni yliopistoon, wuokrasi Antti itsellensä asunnoksi erään +ullakkokamarin. Hän ei halunnut enään asua Oskarin kodissa semminkään +kun tämä ei useinkaan tullut kotiin käymään lukukausien +wäliajoillakaan. Oi kuinka hartaasti Antti ikäwöitsi ystäwäänsä tämän +poissa ollessa; warsinkin kun hän yksinäisyydessään mietti edessään +olewaa elämänsä rataa ja sydämensä hartainta toiwoa, tuli tämä ikäwä +oikein jonkunlaiseksi kuumeen tapaiseksi taudiksi. Ahkeran kirjewaihdon +kautta koettiin kyllä aatteita waihtaa ja tunteitaan toisilleen +ilmoittaa, mutta olihan se niin kuollutta ja kylmää, lämpimän ja +awosydämisen puheen rinnalla, jolloin pienimmätkin asianhaarat kaikkine +hienouksineen tulewat niin eläwästi esiin. Suuresti tätä ystäwän +kaipiota lisäsi sekin seikka, kun hänellä ei ollut mieluista +seurustelijaa. Häntä kyllä nytkin usein kutsuttiin pappilaan ja +nimismiehelle wieraiksi, mutta kun ei hänellä ollut Oskaria tukenansa, +ei hän ujon luonteensa wuoksi woinut sinne mennä. Niillä harwoilla +kerroilla, milloin Antti ja Lotta kohtasiwat toisiansa, kohteli Lotta +häntä erinomaisen ystäwällisesti; mutta sittenkään Antti ei uskaltanut +lähestyä häntä. Pelonsekaisella pyhällä kunnioittamisella ja ikäänkuin +puolijumaloitsemisella pysyi hän loitompana hänestä. Jos milloin niin +sattui, että hän oli pakotettu puhumaan jonkun sanan Lotalle, joutui +poikaparka niin hämille, ett'ei hänellä useinkaan ollut sanaa suuhun +tulewaa; ja jos hän joskus sai jonkun sanan sanotuksi, oliwat ne +melkein pistelewäisiä ja niin umpikuljuisia, ett'ei niitä woinut +ymmärtää suoranaisesti kukaan. "Kummallinen tuo Antti", sanoi Lotta +semmoisissa tilaisuuksissa usein. + +Näin tawoin ei Antti saanut kaipaawalle sielullensa huwitusta mistään. +Kansan seassa hän oleskeli enimmät joutohetkensä ja siellä haihtui +useinkin hänen huolensa ja ikäwänsä. Mutta ei sitäkään ollut aina +saatawissa, sillä kiireiset kesäiset työt weiwät wiikkokausiksi ihmiset +pois kylästä. Eikä tämä seurustelu täysin tyydyttänytkään Anttia, sillä +hänen korkealle pyrkiwä henkensä olisi ollut wailla wasta=alkuja niille +tunteille, mitkä hänen omassa sydämessään kuwasteliwat, ja niitä ei hän +muka ollut löytäwinänsä heidän seassaan. + +Jo niinä aikoina, jolloin Antti oli päättänyt noiden kouluselkkausten +wuoksi olla wuoden poissa koulusta, oli hänen mieleensä jolkahtanut, +että hän tuona pitkänä loma=aikana koettaa ryhtyä kirjallisiin toimiin; +kuitenkaan ei tämä aate ollut wielä kypsynyt päätökseksi. Mutta kun tuo +ikäwän ja kaipauksen tunne käwi kukkuroilleen, joudutti se hänen +päätöstänsä ja hän tunsi ikäänkuin sisällisen äänen kutsuwan häntä ja +kehoittawan heti ryhtymään työhön. + +Nyt tuli Antille toiset tuumat. Hän ryhtyi työhön, ja nyt ei hänellä +ollut ikäwä, eikä hän kaiwannut yhdenkään ihmisen seuraa. +Ullakkokamarissa, aatteidensa ja työnsä keskellä, istui hän yöt ja +päiwät, ja tuskin jouti hän jonkun hetken lewähtämään. Kolkkoina +pitkinä syksyisinä ja talwisina öinä näkyi Antin ullakkokamarista +walkea ja ihmiset arweliwat, "mitähän se tuo poika tekee?" + +Näin ponnistellen kirjoitti hän wuoden pitkään paljon kaikenlaisia +kirjallisia kokeita. Niissä oli suorasanaisia kertomuksia ja runollisia +kyhäyksiä sekaisin, ja niitä oli wuoden työksi niin paljon, että täytyi +ihmetellä, kuinka hän niin wähässä ajassa oli woinut niin paljon aikaan +saada. Mutta Antin luonne oli semmoinen, että jos hän ryhtyi mihin +työhön, teki hän sitä täydellä innolla. + +Kukaan ei tiennyt mitä Antti kirjoitti, mutta sen monikin tiesi, että +hän kirjoitti mahdottoman paljon. Tämä tietämättömyys tuli siitä, kun +Antti ei näyttänyt kenellekään työnsä sisällystä eikä suullisestikaan +jutellut niistä. Hän pelkäsi, ett'eiwät ihmiset ymmärrä häntä, sen +wuoksi salasi hän ahkeran työnsä tulokset. Monenlaisia huhuja ja +arweluita kuuluikin tuttawien joukossa tuosta Antin peitetystä työstä. + +"Mitähän wainen se tuo Jykylän poika niin ahkerasti kirjoittaa? Ei sitä +kertaa mene hänen kamariinsa, ett'ei hänellä ole aina pännä kädessä. +Mutta annas kun waan joku huoneesen astuu, työntää hän heti paperinsa +laatikkoon, pännänsä läkkitolppoon ja sitten hän istuu puhumatta, +pukahtamatta, synkän ja miettiwän näköisenä. Tuommoisessa asemassa +ollessaan näyttää hän eläwältä kuolleelta tahi jonkunmoiselta +kuwapatsaalta, ja hän woisi semmoisesti olla, waikka kuinka kauan +wieras siellä olisi.--Yökaudetkin näkyy hänen kamaristaan walkea." Niin +puheli kerran suuressa wäkijoukossa Kopolan Kalle=isäntä. + +"Hittoko ne kaikki hassut tietää, mitä ne töhräilewät työn puutteessa", +sanoi Jörölän Juuso. + +"Ei niin pidä sanoa. Minusta ei poika näytä ensinkään hassulta, +päinwastoin on hän miettiwämpi ja ajattelewampi kuin moni muu +ijäkkäämpi koulun käynyt; en ole kenenkään muun huomannut tarkemmin +sanojaan punnitsewan kuin hänen", wastusti Kopola. + +"Kyllä hän kuitenkin tuohiraamattua kirjoittaa, jos hän kerran +kirjoittaa", sanoi Jörölä loukatun tunnolla. + +"Minkä sinä tuohiraamatuksi kutsut?" kysyi Kopola puolikiiwastuneena. + +"Kaikki mikä ei ole Jumalan sanaa", wastasi Jörölän Jussi weltosti. + +"Minusta tuntuu, ettet sinä ole lukenut tuohiraamattua etkä muutakaan", +sanoi Kopola suuttuneena ja lähti pois. + +Tämmöisiä puhui ja mietti kansa Antista, mutta hän jatkoi waan työtään, +huolimatta mitä hänestä ajateltiin ja puhuttiin; eipä hän oikeastaan +tiennyt ajateltiinkokaan tahi puhuttiinko hänen työstään mitään, hän +waan wuodatti sieluaan paperille. + +Oskari oli kirjoittanut, että hän tulee kewätluwalle kotiin. Tämä oli +Antille odotuksen ja toiwon aika. Hänelle, yksin hänelle hän woi awata +sydämensä, paitsi yhtä asiaa, joka oli hänen oman sydämensä salaisuus +ja jota hän ei woinut eikä luullut tarwitsewansakaan hänelle ilmoittaa, +kosk'ei hän luullut wielä oikean ajan tulleen. Mutta nuot kertoelmat ja +runoilut, joita hän oli kokoon lyönyt sillä ajalla, jolloin he eiwät +olleet toisiansa tawanneet, ne hän aikoi täydellä luottamuksella uskoa +ystäwänsä nähtäwäksi; minkä tuomion langettaisikin, mukautuisi hän +ehdottomasti sen alaiseksi. + +Odotettu hetki tuli. Tuskin oli Oskari saanut rakkaat omaisensa +terwehdytetyksi ja matkareppunsa sisään saaduksi, kun hän jo kiirehti +Antin luo. Sanatonna, äänetönnä syleili Antti towin ystäwäänsä ja +kyyneleet wieriwät hänen poskiansa myöden; yhtä innokas oli Oskarin +kuin Antinkin terwehdys. + +Eiwät olleet Oskarille tuntemattomat ystäwänsä kirjalliset +harrastukset; kirjewaihdon kautta oli se hänellä tiedossa. Kun ensi +kohtauksen tunteet oliwat wähän hälwenneet, otettiin heti Antin työn +tulokset käsille. Ilolla ja luottamuksella toi hän ne ystäwänsä +waatimuksesta esille. Oskari silmäili niitä hätäpikaa ylimalkaisesti, +mutta kuta enemmän hän niitä silmäili, sitä enemmän kadotti hän +leikillistä iloisuuttansa. Wiimein perehtyi hän jotakin wissiä +kappaletta tarkastamaan, ja yhä wakaisemmaksi ja tarkkaawaisemmaksi +tuli hän. Wiimein waipui hän niin sywään lukemiseen ja tutkimiseen, +ett'ei hän näyttänyt huomaawan ulkomaailmasta mitään. + +Tämä oli Antille tukala hetki. Hänen ensimäiset kyhäyksensä oliwat nyt +ensikerran tarkastuksen ja arwostelun alaisina, ja jos kohtakin se oli +ystäwä, joka tätä teki, riippui kuitenkin kaikki siitä, minkä tuomion +tämä niistä antoi, tuntuisipa se kuolon iskulta, jos hän ne halweksien +luotansa pois heittäisi. + +Wähitellen kirkastui Oskarin otsa ja wiimein käwiwät hänen kaswojensa +juonteet tyytywäisen näköisiksi. Kun hän oli lukenut erään lyhykäisen, +suorasanaisen kertomuksen ja joitakuita runokappaleita, nousi hän +äkisti ylös ja tarttui ystäwäänsä syliksi. Siinä ollessaan ei kumpikaan +puhunut ainuttakaan sanaa, sillä kumpikin heistä oli tunteittensa +wallassa. + +"Minä en ole osannut aawistaakaan, että sinulla on tuommoinen +kirjailijakyky. Ensimäiset kokeetkin owat tarkalla aistilla ja suurella +huolella kirjoitetut; mutta mikä sinusta tuleekaan, kun enemmän kehityt +kirjallisessa työssä", sanoi Oskari selwittyään hämmingistään. + +"Luulisitko noitten kyhäysteni kannattawan painomustetta?" kysyi Antti +pelokkaasti. + +"No, kaikella muotoa--kuinkas muutoin; ja takaanpa, ett'ei niistä synny +mitään roskakirjallisuutta; sen parempi, mitä pikemmin laitat +esikoisesi painoon", sanoi Oskari. + +"Sinä, ystäwäni, toiwot minusta aina waan paljasta hywää", sanoi Antti +murtunein mielin. + +Tästä hetkestä pitäin sai Antti taas uutta rohkeutta. Ystäwänsä Oskarin +turwin rohkeni hän käydä Oskarin kotona ja pappilassa wieraina. Niillä +käynneillänsä sai hän nähdä Lottaakin ja kuulla hänen sointuwaa +puhettansa. Yksin tämäkin waikutti jo Anttiin terweellisesti. +Wähitellen katosi hänestä taaskin suurimmaksi osaksi tuo umpimielinen +ujous, niin että hän otti osaa muiden keskusteluihin, ja näissä elähtyi +hän tawasta niin, että hän woi taas toisinaan hymyilläkin. + +"Kun Oskari tuli kotiin, tuli teistäkin ikäänkuin toinen mies; hän +yksin woipi luoda hieman waloa teidän ujoon luonteesenne", sanoi Lotta +Antille eräässä keskustelussa hymyillen. + +"Mieli on useinkin synkkä sisällisten taistelujen tähden... Sydän se +on, joka waikuttaa ulkoihmiseen", sanoi Antti punastellen. + +"Mitäpä kuolettawia taisteluita olisikaan noin nuorella ijällä ja +semmoisilla opin ja kywyn lahjoilla warustetulla nuorukaisella kuin te +olette", sanoi Lotta. + +"Kun sielu janoo totuutta, pyrkii se tarkoitettua päämääräänsä kohden. +Mutta kun yhtä ja toista estettä ja loukkauskiweä tulee eteen, jotka +uhkaawat kaikki pyrinnöt ja toiweet tyhjäksi tehdä, niin uskallus +puuttuu ja toiwokin katoo, ja silloin ei sydän woi olla iloinen ja +rauhallinen, sillä epätoiwo pauhaa silloin siellä", puheli Antti wähän +rohkastuneena. + +"No, johan nyt kaikkea!" + +"Kuinkas sitten ihmisen tulee semmoisissa tilaisuuksissa tehdä?" + +"Kärsiä, odottaa, uskaltaa ja toiwoa; nämät eiwät anna häpeään tulla. +Ken niissä lujana pysyy, hän woittaa wiimein rohkeimmatkin pyrintönsä", +sanoi Lotta kokeneen ihmisen arwokkaisuudella. + +Tämä keskustelu waikutti Anttiin taikawoiman tawalla. Hän oli +ensikerran eläessään awannut puolittain hänelle sydämensä. Mitä +lempeitä, luottamusta synnyttäwiä ja toiwoa herättäwäisiä sanoja Lotta +oli lausunut! Weri nousi Antilla päähän ja korwat suhisiwat niin +kummallisesti. Hän tunsi punastuwansa korwia myöden ja pelkäsi, että +hänen hämminkinsä huomattaisiin. Tämän tähden otti hän kiireesti +jäähywäiset ja lähti pois. Kaikki koettiwat estää hänen poislähtöänsä +minkä woiwat, mutta mikään ei auttanut, hän meni waan. Pappilassa oli +oltu tällä kerralla. Sinne jäi wielä iloinen seura, sillä ilta ei ollut +wielä paljon kulunut. + +Kun Antti tuli kotiinsa, nakkausi hän puku päällä wuoteeseen. Hänen +yksinäiseen huoneeseensa ei kuulunut yhtään häiritsewää ääntä eikä +liikettä. Ajatukset saiwat wapaasti lentää ja ne lensiwätkin. Mutta +mikä sekamelska? Ne kiitiwät opin korkeimmille kukkuloille, aina +parnassolle saakka ... kirjailijamaineeseen----ne warustausiwat +kärsimään, odottamaan, uskaltamaan ja toiwomaan ja--woittamaan. "Lotta, +Lotta! Sinun tähtesi tämän kaiken tahdon kestää, tahdon kärsiä, odottaa +ja toiwoa. Itse olet minulle wakuuttanut, ett'eiwät ne anna häpeään +tulla ja että joka niissä wahwana pysyy, hän woittaa wiimein +rohkeimmatkin toiweensa. Niin, minä tahdon lujana pysyä ja woittaa. +Mutta ei! Oskari, Oskari, ystäwäni----ei se niin ole, mutta hän on niin +iloinen! Jospa minäkin niin olisin, niin silloin woisin. Mutta sitä en +woi ... niin, minä en woi ... miksi minä olen tämmöinen? ... niin +onneton ja niin onnellinen ... yht'aikaa molemmat ... kummallista! +mutta minä en kestä tätä kauan." + +Tämmöisiä aatteita lensi Antin aiwoissa sikin sokin yhtenä myrskynä. +Hän ei saanut niistä mitään selwää, eikä kyennyt tekemään mitään +ratkaisewaa päätöstä. Weri kuohui wielä nytkin hänen päässään ja +semmoisessa kuumeen sekaisessa houreessa waipui hän aamupuoleen +jonkunmoiseen unen horrokseen. + +Kello oli kohta kahdeksan kun hän aamulla heräsi. Pää tuntui kipeältä +ja raskaalta ja korwat suhisiwat wieläkin. Hän huuhtoi päätänsä +kylmällä wedellä, wirkistääkseen sekanaisia aatteitaan ja humisewaa +päätänsä. + +Hän yritti ottamaan aamiaista, mutta ruoka ei maistanut; otti hän +kuitenkin muutaman palan, waan kauan pyöriwät ne suussa, waikka +kuinkakin hän olisi purra watkannut niitä. Siitä päätään yritti hän +kirjoittamaan jotakin kertomusta, mikä oli hänellä keskitekoisena. +Mutta siitäkään ei tullut mitään, sillä ajatukset eiwät pysyneet +koossa, waan harhailiwat sinne tänne; sentähden tuli työkin sekawaa ja +asiatonta. Tämän tähden wiskasi hän kirjoitusneuwot pois luotaan ja +rupesi miettimään tilaansa. Pää käden warassa, istui hän pöydän päässä, +nojaten kyynäspäällään pöytään. Siinä istui ja mietti hän. Hän unhotti +ulkomaailman ja waipui niin sywiin aatelmiin, ett'ei tiennyt sitäkään, +missä hän oikeastaan oli, sitä wähemmin mitä aika oli kulunut. + +Yht'äkkiä kuului askeleita kamariin tuowilta rappusilta. Antti hawahtui +ikäänkuin unesta. "Mitähän ... ketähän sieltä nyt...?" ennätti hän +ajatella kohentaessaan samassa itseänsä. + +Owi aukesi ja sisään astuiwat Oskari ja Lotta. Antti säikähti niin +heidän tulostansa, että hän taasen tunsi nousewan weren päähänsä ja +kaswonsa punastuwan. + +"Toiwota nyt, ystäwäni, meille onnea, sillä me olemme kihlatut! Illalla +poislähtösi jälkeen tapahtui se pappilassa, ja olisimme niin kernaasti +suoneet sinunkin olleen ottamassa osaa onneemme ja iloomme. Mutta kun +sinä et ollut paikalla, lähdimme sinulle ilmoittamaan iloamme", sanoi +Oskari, ottaen Lottaa kädestä kiinni ja läheten Anttia. + +Antti käwi kalman kalpeaksi. Ei nyt weri noussut päähän, eikä +tulehduttanut hänen kaswojansa, waan se pakkausi sydämeen ja siellä +saatti se aikaan sanomattoman tuskan ja ahdistuksen. Suurella +ponnistuksella nousi hän ylös ja alkoi astella tulijoita kohden. Hänen +askeleensa oliwat epäwakaiset ja horjuwat, ja olipa likellä, ett'ei hän +kaatunut. + +"Suokoon Jumala teille i-loa ja on-onnea!" sai hän wiimein +kowalla änkkäämisellä heille sanotuksi, terwehtien wapisewalla +kädenpuristuksella erikseen kumpaakin heistä. + +Hänen äänensä oli soinnuton ja epäröiwä, ja sentähden kuului se siltä +kuin olisi haudasta kumissut. Käden anto ei ollut lämmin eikä +sydämellinen kuten ennen aina oli ollut; se oli kylmä, kiireinen ja +arastelewainen. Kun hän oli saanut tuon melkein pakollisen ja +puolinaisen onnentoiwotuksensa tehdyksi, meni hän horjuen ja +hoiperrellen pois heidän luotansa ja istui herwottomasti pöydän päässä +olewalle tuolille, päästäen samassa kumisewan huokauksen. + +"Woi hywä isä! Mikä sinulle, Antti, on tullut? sinä et ole terwe ... +mikä sinua waiwaa...? Aiwanhan sinä kuolet tuohon paikkaan", hätäiliwät +kihlatut yhteen ääneen ja kiirehtiwät koettelemaan hänen päätänsä ja +waltimoitaan. + +"Ei minua mikään waiwaa ... pääni waan wähäsen ... se jo wähäsen tuolla +pappilassa ... kyllä se on pian ohitse", koki Antti änkyttää. + +"Niin, mutta sinussa on jonkunlaista kuumetta, sinua ei saa jättää +awutta", sanoi Lotta, pitäen kättään hänen otsallansa. + +"Ei, ei sitä tarwita", esteli Antti. + +"Sitä tarwitaan", sanoi Lotta ja samassa kiirehti hän ulos. Palatessaan +toi hän kylmää wettä ja erään naisen. + +Sitten kehotti hän Antin panemaan maata, opasti naista kääreillä +wiilistyttämään hänen päätänsä ja antoi hoitajalle muita ohjeita. +Sitten lähtiwät Oskari ja Lotta pois. + + + +VI. + +Waltamaantien wieressä on pieni, punaiseksi maalattu tupa. Muita +huoneita ei ole ensinkään. Tupa on yksinäisellä, aukealla paikalla, +erään niityn laidassa, yhtään ihmisasuntoa ei ole pitkää wirstaa +lähempänä ja kirkolle on kolme wertaa matkaa. Siwukulkija ei näe kuin +sattumalta huoneen tienoilla ihmistä liikkuwaksi, ja moni heistä tulisi +siihen päätökseen, ett'ei siinä asu yhtään ristisielua, elleiwät he +näkisi tuon tuostakin sawun tupruilewan tuwan katolla törröttäwästä +takan piipusta. Mutta kaikki epäilyskin katosi, jos ken asteli tuwan +luo ja kolkutti tuwan eteen rakennetun pienen etehisen aina salwassa +olewaa owea. Silloin tuli owea awaamaan keski=ikäinen, kärsineen +näköinen waimoihminen. Tawallisesti ei hän puhunut luotuista sanaa, +silmäili waan tulijaa surullisen näköisenä ja meni tupaan takaisin. Jos +wieras meni perässä tuohon neliseinäiseen huoneeseen, huomasi hän +siellä toisenkin ihmisolennon, nimittäin laihan ja hinterän +nuorukaisen. Huoneessa wallitsi kaikkialla hywä siiwo ja puhtaus. +Huoneen peräakkunan edessä oli pieni pöytä ja ihmeekseen näki wieras +niissä kirjoitusneuwot. Tuo akkuna oli pöytineen ja kirjoitusneuwoineen +poispäin maantiestä; lieneekö niin aiottu jo tupaa rakentaessa. + +Jos wieras oli outo eikä hänen haluttanut puhetta alkaa, sai hän istua +tahi seisoa waikka päiwän, eikä talonwäki sittenkään sanonut hänelle +yhtä ainoaa sanaa. He silmäiliwät waan rohkeata tungettelijaa +epäluulon=alaisilla ja melkeinpä pelonsekaisilla silmäyksillä, ja +jokainen silmäys näytti ikäänkuin nurkuwan, kun wieraalla ei ole älyä +mennä pois, häiritsemästä heidän rauhaansa. Mutta jos joku tuttawa tuli +tupaan, oli tuwan asukkailla kyllä puhetta, waikk'ei se ollut juuri +iloisinta laatua. + +Lukija arwaa, ett'eiwät nuo tuwan asukkaat suinkaan ole keitään muita +kuin Jykylän emäntä ja hänen poikansa Antti. Kumpaakin heistä on +kohdannut sanomattomia wastoinkäymisiä ja onnettomuuksia, joista +kummallekin seurasi ankarat kärsimykset, ja nämät yhteiset kärsimykset +oliwat liittäneet äidin ja pojan taas yhteen. + +Me tiedämme jo, että Antilla oli ollut pari masentawaa wastoinkäymistä, +jotka sortiwat hänen tunnokkaan sydämensä. Näistä ei äiti tiennyt +mitään, sillä Antti ei ilmaissut sydämensä huolia ja tuskia +hänellekään. Mutta nyt oli kohdannut uusi isku, joka oli heille +molemmille yhteinen ja joka masensi heidän molempain mielensä +auttamattomiin. + +Tunnettu oli, että Jykylän Israeli isäntä, äidin toinen mies ja Antin +isäpuoli, oli kauan jo ryyppinyt ja tehnyt hurjia kauppoja. Semmoisen +elämäntawan seuraukset eiwät woineet olla ilmitulematta, ja nyt ne +oliwat edessä. Ennenkuin kukaan woi aawistaakaan, oli hän tehnyt +konkurssin. Hänen hallussaan oliwat sekä äidin että pojan warat ja +sinne meniwät kaikki. Kun Jykylän isäntä nautti yleistä luottamusta +wiimeiseen asti, ei Antin holhoojakaan arwannut olla waroillansa ja +ottaa pois pojan omaisuutta hänen hallustansa, eikä hänellä +itselläänkään ollut waroja maksaa pojan omaisuutta. Waikka Jykylän +isäntä niintawoin hallitsikin jotenkin isoa omaisuutta, oli hän ennen +konkurssia osannut häwittää sen niin että kaikki saamamiehet jäiwät +melkein ilmattomaksi. + +Näin oli äidin ja pojan omaisuuskin mennyt kuin tuhka tuulten. Jäljelle +jääneillä rihkamilla ja sukulaisten awulla oliwat he hädintuskin +saaneet rakennetuksi tuwan missä he nyt asuiwat. Sekä äiti että poika +oliwat sortuneet siihen määrään asti, että he yksistäneuwoin walitsiwat +tuon syrjäisen paikan tuwallensa, jossa he, erotettuna pois maailman +pettäwäisestä hyörinästä, saisiwat elää yksinäistä erakkoelämää. Ei +heillä ollut suuria elämän tarwetten warustuksia, eikä heistä kumpikaan +woinut niitä työllänsä hankkia, mutta sukulaiset pitiwät heistä sen +werran huolta ett'eiwät he peräti hätään tulleet. + +Niin, Antti oli nyt peräti sortunut mies. Hänellä ei ollut enään halua +eikä tahtoakaan koulunkäyntiin, eipä mahdollisuuttakaan, sillä hänellä +ei ollut waroja siihen. Hänellä ei ollut enään kenen tähden hän olisi +pyrkinyt ja ahkeroinut. Hänen elämänsä suurin tarkoitusperä ja toiwo +oli tyhjäksi rauennut ja kolkolta, kuolleelta tuntui elämä nyt. +Lapsuudesta pitäin oli synkistetty hänen umpimielistä luonnettansa, +jota kuitenkin joku elämän kirkas säde oli joskus woinut walaista. +Mutta kun kaikki toiwo oli kadonnut, synkistyi hänen elämänsä +auttamattomiin asti, sillä ei mikään woima woinut siihen enään luoda +waloa, lämpöä ja uutta elämää. + +Tuossa eläwältä kuolleessa tilassa ei hän kyennyt paljon mitään +toimimaan. Ainoana työnä oli hänellä kirjoittaminen, sillä hän koetti +epätoiwon ponnistuksilla jatkaa kerran alkamaansa kirjallista työtä. +Hän koetti muiden nähtäwäksi luoda kuwauksia ihmissydänten pettyneistä +toiweista ja niistä katkerista kärsimyksistä, joita ne mukanansa +tuowat. Tuossa työssään oli hän nytkin niin ahkera, että hän teki sitä +katkeamatta, milloin waan hänen woimansa wähänkään riittiwät. Tämä +ankara ponnistus ja sydämessä aina asuwa kuluttawa ja kalwawa murhe +heikonsi hänen terweyttään arweluttawassa määrässä. Wihdoin laihtui hän +laihaksi kuin kaakinpuu; eikä tuosta uhkeasta nuorukaisesta ollut +wiimein jäljellä muuta kuin pelkkä warjo. + +Mitä hywää sitten oli hänen kirjoituksistansa? Suoraan sanoen ei +mitään; ei ainakaan niistä mitään hywää tähän asti ollut tullut. +Ystäwänsä, Oskari, oli kyllä kehottanut häntä niitä painoon +toimittamaan, mutta sitä ei hän ollut uskaltanut tehdä. Hän oli niitä +kauan parsinut ja korjaillut, mutta koskaan eiwät ne hänen mielestänsä +kelwollisiksi tulleet; aina waan niissä löytyi jotakin epäselwää ja +kelwotonta. Siinä toiwossa hän kuitenkin teki työtä, että niistä kerran +ehkä kuitenkin jotakin kelwollista syntyisi, saadaksensa niillä +wähänkään äitinsä ja itsensä niukan elämän tarpeiden lisäksi. + +Pitkin ikäänsä oli Jykylän emäntä ollut kristillinen ihminen ja tarkoin +täytti hän niitä elämän welwollisuuksia, joita hän tunsi kristittynä +päällensä lasketun. Kelpo ihmisenä kunnioitettiinkin häntä yleisesti; +mutta löytyipä semmoisiakin ihmisiä, jotka kiwenkowaan wäittiwät, +ett'ei hän ollut uudesta syntynyt. + +Kappaletta ennen wiime tapahtumia lewisi paikkakunnassa eräs uusi uskon +lahko, joka oli erittäin innokas oppiansa lewittämään ja kääntämään +ihmisiä siihen. Erinomaisen tarkalla aistilla wainusiwat he, missä +olisi joku murheellinen, sortunut tahi sairastawa ihminen. Kun he +jossakin semmoisen huomasiwat, oli kohta joku heistä hänen kimpussansa, +kääntämässä häntä tuohon heidän mielestänsä ainoaan oikeaan, autuaaksi +tekewään uskoon. Ja kun ihminen on useinkin sortuneessa tilassaan +taipuwainen kaikellaisiin haaweiluihin, tapahtui aniharwoin, ett'eiwät +he semmoisten luona woittaneet tarkoitustansa. + +Oitis huomasiwat he missä tilassa Jykylän entinen emäntä nykyään oli... +He kokiwat nyt joka tilaisuudessa lähetä häntä ja julistaa hänelle +oppiansa. Wähitellen alkoikin tämä waikuttaa häneen niin paljon, että +hän rupesi suosimaan heitä ja käymään heidän meluisissa seuroissansa. + +Waikk'ei hän suorastansa hywäksynytkään heidän oppinsa suunnitelmaa, +oli siinä kuitenkin paljon totuutta ja semmoista, joka soweltui warsin +hywin hänen masennettuun mielentilaansa. Usein koetti hän wäitelläkin +heidän kanssansa niistä opinkohdista, joissa he hänen mielestään oliwat +wäärässä, mutta jota enemmän hän wäitteli, sitä sywemmälle kietoontui +hän kiihkeän lahkon pauloihin. + +Tämän tähden tulikin asia pian siksi, että eräs heidän innokkaimpia +käännyttäjiään oli alituisena wieraana heidän pikku tuwassaan. Tarkalla +aistilla huomasi tämä, että siellä oli toinenkin henkilö, minkä mieli +oli murtunut, kenties wielä enemmänkin kuin sen, jonka he oliwat jo +puoliksi woittaneet. Yhä kiinteämmälle weti hän paulaansa äidin +ympärille, eikäpä kauan wiipynytkään, ennenkuin äiti oli täydellisesti +heidän wallassaan. + +Kun tämä oli tapahtunut, antoi asiamies kowan käskyn äidille, että +hänen tuli waikuttaa poikaansakin ja niin olla wälikappaleena hänen +pelastukseensa. Hän oli jo alkukäynneillänsä huomannut, että poika +mielenhartaudella kirjoitteli, milloin waan hänellä wähänkään oli aikaa +ja tilaisuutta. Äidiltä oli hän saanut tietoonsa, että hän kyhäsi +jotakin kirjateosta. Lahkon lähettiläs piti sen synnillisenä ja kauhean +kadotuksen tuottawana työnä ja samassa julisti hän, että semmoisesta +synnillisestä työstä oli loppu tehtäwä hänen huoneessaan, jos hänen oli +mieli taiwaan waltakuntaa periä. + +Tämä määräys huolestutti kowin äitiä. Hän ei ollut sortuneen poikansa +työtä luullut miksikään synnilliseksi työksi, mutta päinwastoin pitänyt +niitä kummallisen sattuwina ja mieltä ylentäwinä kertomuksina. Tunsipa +hän usein jotakin ylpeyttäkin mielessään, kun hänen poikansa oli woinut +semmoisia kirjoittaa. Usein lukikin poika niitä äidillensä ja +pieni, murrettu seura tuli silloin hieman elähtyneemmäksi ja +wirkistyneemmäksi. + +Olipa äidillä toinenkin syy poikansa kirjoittamisen kieltoa wastaan. +Hän tiesi ja tunsi täydellisesti, kuinka murtunut ja sortunut hän oli +ja kuinka hänellä ei ollut enään mitään toiwoakaan miksikään tulla opin +tiellä, ja että ainoa hänen elämänsä ehto oli juuri tuossa +mielityössään, jospa ei siitä olisikaan mitään aineellista hyötyä. + +Tämä tulta leimuawa pannan uhka laski äidin kowan koetuksen alle. +Pitikö hänen poikansa ainoa elämän toiwo ja lähde koettaa saada +kuoliaaksi kuristetuksi? Pitikö hänen turhaksi tehdä kaikki ne jalot ja +ihanat tunteet, joita hän poikansa kertomusten johdosta oli ikäwinä +hetkinään niin usein saanut tuntea? Jos hän niihin myöntyisi, tuntui +hänen tunnossaan siltä, kuin hän olisi katkaissut wiimeisenkin eheänä +olewan säikeen poikansa elämänlangasta. + +Näitä mietti äiti kauan aikaa ja niin ahkerasti, että hän teki sitä +yötä ja päiwää. Waikka poika oli alakuloisenakin, ei kuitenkaan hän +ollut huomaamatta mikä muutos äidissä oli tapahtunut. Ei hän ollut +enään niin osanottawainen yhteiseen suruun, eikä niin myötätuntoinen +hänen halwalle työlleen. Hetket, jolloin niitä luettiin, eiwät olleet +enään niin rauhoittawaisia ja juhlallisia kuin entisinä aikoina, ei, ne +oliwat ikäwiä ja kylmiä, sillä äiti ei niistä maininnut hywää eikä +pahaa. Usein huomasi Antti, ett'ei äiti nähnyt eikä kuullut mitään, +istuihan waan sywiin mietteihinsä waipuneena. + +"Kuinka te, äiti, olette noin kummallinen? Olettehan juuri kuin +eläwältä kuollut", sanoi eräänä semmoisena hetkenä Antti äidillensä. + +"Enemmän tulee kuulla Jumalaa kuin ihmisiä", sanoi äiti umpimielisesti. + +"Owatko nämät sitten Jumalaa wastaan?" kysyi Antti oudoksuen. + +"Ei, eiwät ne ole ... mutta owathan ne...", sanoi äiti hajanaisesti, +sillä ei hän tiennyt, mitä hän oikeastaan sanoi. + +"Puhutteko tekin, rakas äiti, niin? Mitä toiwoa onkaan minulla sitten +enään jäljellä?" sanoi poika surullisesti. + +"Jäljellä on Jumalan waltakunta", sanoi äiti silmiäänkään poikaan +luomatta. + +"Owatko nämät kyhäykset sitten esteenä Jumalan waltakunnalle?" kysyi +poika kummastellen. + +"Owat. Ne owat esteenä Jumalan hengen työlle ja samassa hänen +waltakunnallensakin. Ne owat ihmisellisestä mielestä lähteneet ja +sentähden owat ne hyljättäwät", sanoi äiti synkästi. + +Antti hämmästyi kowasti, kuullessaan äitinsä tuommoisia puhuwan. Weri +wirtasi hänen päähänsä ja hän pisti kädessään olewat paperit +pöytälaatikkoon. Sitten nakkausi hän wuoteeseensa maata ja mietti +surumielisenä mitä hän nyt oli äidiltänsä saanut kuulla, samalla kuin +äiti mykkänä ja synkkänä laitteli illallista. Kauan siinä miettien +sinne tänne, tuli hän siihen arweluun, että ehkä se oli waan +satunnainen, tuon synkän wieraan waikuttama puuska, joka woisi raueta +wielä siihen. Pelosta, että äidin kanssa samallaista keskustelua +syntyisi, päätti hän tästälähin olla alottamatta mitään puheenainetta +tässä hänelle niin arkaluontoisessa asiassa. + +Waikka äiti olikin pojalle jo julkisesti ilmoittanut mielipiteensä, oli +hän kuitenkin wielä poikansa kirjoitusten suhteen kahdella päällä. Hän +ei oikein tiennyt oliko hän oikeassa wai wäärässä, ja tämä pani hänet +taistelemaan pitkäksi ajaksi kowaa sisällistä taistelua. Huoli poikansa +autuudesta ja samassa hänen ajallisesta terweydestänsä, jonka hän +tunnossaan tunsi kaikenni heti murtuwan, jos waan hän lempityöstänsä +wieroitettaisiin, laski äidin taas tuohon kowaan koetuksen ahjoon. + +Tämmöisenä kului joku aika, mutta sangen synkkä se oli. Äiti oli +wähäpuheinen ja huokaili ehtimiseen sisällisen ahdistuksensa tähden, +eikä poika uskaltanut hänen kanssaan alkaa mitään puhetta, peläten, +että se kääntyisi taas tuohon ikäwään juttuun. Asiain näinkin ollessa +kirjoitteli kuitenkin Antti sanatonna, äänetönnä, milloin waan wähänkin +woi. + +Wähitellen rupesi äidin sydämessä kajastamaan semmoinen tunne, että +kyllä kaiketi ne pojan kirjoitukset owat ainakin synnillisiä ja +kadotuksen tuottawia. Niin, kylwetty siemen oli wähitellen ruwennut +hänen sydämessään itämään. Tämä tunne wakaantui hänen sielussaan yhä +lujemmaksi ja wihdoin hän teki päätöksensä. Ahtaaseen piiriin suljetut +uskonnolliset käsitteet saiwat hänessä täydellisen yli=wallan ja hän +tunsi olewansa kauheassa edeswastauksessa, jos ei hän pelastaisi +poikansa sielua, wieroittamalla hänet pois tuosta synnillisestä ja +turmiota tuottawasta työstä. Tämän tähden rupesikin hän uudestaan +ehtimiseen pojallensa puhelemaan, kuinka synnillistä ja kadotuksen +tuottawaa toki on tehdä semmoista työtä, mikä suorastansa sotii Jumalan +tahtoa wastaan ja joka on niin hirweästi maailmallisesti miellyttäwää, +että se on ollut hänetkin wähällä eksyttää. + +Antti säikähti kowin tätä kuullessaan. Hän koki selittää ja toteen +näyttää, kuinka wäärän ja ahtaan käsityksen äiti oli saanut +parhaastakin ihmisellisestä työstä, waikka kullakin on käsky tehdä +työtä leiwiskällään sillä alalla, mihin hän parhaiten kykenee. Mutta ei +se kuitenkaan mitään auttanut, sillä äiti pysyi waan mielipiteissään ja +julisti lakkaamatta kuolemaa ja tuomiota kaikille semmoisille +pyrinnöille, mitkä eiwät suorastansa edistäneet uskonnollisia +pyrinnöitä hänen ahtaan käsityksensä mukaan. + +Antti parka joutui nyt koetuksen alle. Koko hänen entinen elämänsä +kaikkine wastoinkäymisineen ilmestyi selwänä kuwana hänen silmiensä +eteen. Hänellä ei ollut enään mitään maailmassa, mihin hän olisi woinut +toiwonsa ja luottamuksensa panna. Kaikki hänen toiweensa ja pyrintönsä +oliwat pettäneet, eikä ollut enään mitään olemassa, minkä eduksi hän +olisi taistellut, paitsi äitiänsä ja kirjallista työtänsä. Sallimus ja +koko maailma oli kääntänyt hänelle selkänsä, eikä tarjonnut lepoa eikä +lohdutusta missään hänen rikkirunnellulle sielullensa. Kaikkien +hylkäämänä tunsi hän itsensä olewan niin kuin oljen korren, joka on +heitetty hyrskyäwälle merenselälle ja jonka hirmuinen hyöky wiimein +wiskaa aukealle kallioiselle karille, josta ei ole enään minkäänlaista +toiwoa pois päästä. Tällä karilla tunsi hän nyt olewansa, ikäänkuin +wihittynä yksinäisyydessä, kaikkien hylkäämänä ja unhottamana, +woittamattomien wastuksien ja esteiden wuoksi riutumaan ja nääntymään. +Äitikin, jota hän sydämestään rakasti, oli kääntänyt hänelle selkänsä. +Hän oli pienuudesta pitäin waalinut ja rakastanut häntä, eikä ollut +nytkään wetänyt pois äidillistä sydäntään ja kättään, waikka kaikki +muut oliwat sen tehneet, mutta nyt näytti siltä kuin jotakin semmoista +olisi hänelläkin tekeillä. Ainoat hetket heidän ilottomassa elämässään, +jolloin he yhteisen kalwawan surunsa woiwat hetkeksi unhoittaa, oliwat +olleet ne, milloin hän luki kertomuksiaan ja äiti kuunteli nauttien +niitä. Tällä tawalla oli äiti ollut hänen ainoa ilonsa ja lohdutuksensa +näinä surun ja murtumisen aikoina. Hän oli ollut ymmärtämäisillänsä +hänen nykyisen työnsä ja ollut ainoa kannattaja sille, mutta nyt oli +hänkin ruwennut pitämään sitä synnillisenä ja tarpeettomana, jopa +kadotuksen ansaitsewanakin yrityksenä. + +Kaikkea tätä tuntiessaan ja miettiessään joutui Antti semmoiseen +tuskaan ja ahdistukseen, ett'ei kyennyt mitään yrittämään. +Wähäpuheisena käweli hän paikasta toiseen, wiskautuen wälisti +pitkäksensä sänkyyn; sywästi mietiskelewän hän aina näytti ja tawasta +nousi hänen rinnastaan kumisewa huokaus. Ei äitikään puhunut monta +sanaa, toimitteli waan umpinaisena askareitaan, mutta hän iloitsi +sydämessään, nähdessään minkä waikutuksen hänen puheensa oli poikaan +tehnyt. + +Tämmöisessä sieluntilassa oliwat pikku tuwan asukkaat, kun lähettiläs +taasen tuli heille wieraaksi. Ensimmältä heillä käydessään ei hän ollut +näkewinäänkään tuota kalpeaa nuorukaista, joka hänestä wäliä pitämättä +wiimeiseltä kirjoitteli waan pöytänsä ääressä. Mutta tarkalla aistilla +huomasi hän kohta, että pojassa oli tällä wälin tapahtunut suuri +muutos; hänkin iloitsi salaa ja aikoi warowasti pojan kimppuun käydä. + +"Sinä, nuorukainen, et ole terwe", sanoi hän, läheten Anttia. + +"En minä itseäni kipeäksi tunne", wastasi Antti kylmästi. + +"Kumminkin sinä olet kalpea ja kuihtunut, sinua kai waiwaa sitten joku +murhe?" pitkitti wieras. + +"Niin tekee .. suru minua waiwaa", sanoi Antti nolosti. + +"Ilmoita minulle surusi, ehkä woisin sitä huojentaa", kehoitti wieras. + +"Minun suruani ei woi kukaan auttaa", intti Antti. + +"Kerro minulle surusi syyt! minä olen monta murheellista sielua +tuskistansa päästänyt", kiinnitti wieras. + +"Mitäpä siitä olisi hywää, sillä minun suruni syitä ei woi kukaan +toisiksi muuttaa", sanoi poika nyreissään. + +"Sinä olet paljon kirjoittanut", alkoi wieras toisella tawalla, kun +huomasi, ett'ei hän edellisellä keinolla woittanut tarkoitustaan. + +"Olenhan minä kirjoitellut". + +"Sinä teet tarpeetonta työtä", sanoi lähettiläs ja katsoi Anttia +teräwästi silmiin, ikään kuin tunnustellaksensa mitä tämä waikuttaisi. + +"Minkätähden niin sanotte?" sanoi Antti tuimasti ja ylenkatseen puna +nousi hänen muutoin niin kalpeille kaswoillensa. + +"Sen wuoksi kuin ne sotiwat Jumalan tahtoa wastaan", sanoi hän ja +tarkasteli yhä Anttia. + +"Minä tiedän, että te olette willinneet äitinikin ja samaa mielitte +minullekin tehdä, mutta minä luulen, ett'ei se onnistu", sanoi Antti +ylönkatseellisesti. + +"Minä huomaan, ett'ei sinun murheesi ole murhe Jumalan mielen jälkeen, +joka saattaa katumisen autuudeksi, mutta se on maailman murhe, joka +tuottaa kuoleman", sanoi wieras ja lähti pois, luoden poikaan ankaran +silmäyksen. Wieraan lähdettyä pillahti äiti katkeraan itkuun. Hänestä +tuntui niin hirmuisen pahalta ja synnilliseltä, kun tuo wieras lähti +tyytymättömänä pois, eikä edes saanut pojalta siiwoa puhettakaan. +Hänestä tuntui siltä kuin Jumalan wiha kaikella ankaruudellansa olisi +maannut heidän päällänsä ja he molemmin olisiwat seisoneet kadotuksen +kauhean kuilun partaalla walmiina sinne syöstäwiksi. + +"Woi, woi meitä, rakas poikani, woi kun et sinä antanut hänelle edes +siiwoa puhettakaan; me olemme nyt iankaikkisesti hukassa", päiwitteli +äiti ehtimiseen itkunsa seasta. + +Äidin tila rupesi Anttia kowin säälittämään. Olihan hän hänen oma armas +äitinsä, joka oli tässä ahtaassa piirissä kaikki kaikissa; waikea oli +nähdä hänen surewan ja olewan omantunnon ahdistuksessa. Tämän tähden +koki hän häntä lohduttaa miten waan parhaiten taisi; muun muassa lupasi +hän wierasta paremmasti puhutella, jos hän waan wielä tulisi. + +Tämä rauhoitti paljon äitiä ja heidän elämänsä tuli melkein +entiselleen. Antti rupesi taas kirjoittelemaan, mutta entistä intoa ja +halua ei hänellä enään ollut, sillä hänen sielussaan rupesi tuntumaan +niin kummalliselta----hän oli tietämättään puoliksi woitettu. + +Tämmöisenään kului joku aika. Mutta äiti ei saanut todellista +sisällistä lepoa, ennenkuin hän sai tuon wieraan kotiaan. Hänet +tawattuaan ilmoitti hän hänelle, että Antti on jo nyt nöyrempi. + +Pian oli wieras siellä. + +"Joko sinun ylpeytesi on nyt nöyrtynyt niin paljon, että mahdat edes +oikean puheen antamaan?" sanoi hän tylysti Antille. + +"Puhukaa waan, Kyllä minä woin kuunnella", sanoi Antti häpeillen. + +"Jumala tahtoo sinut panna kowan koetuksen alle, mutta kaikki oma tahto +pitää olla hänen tahtonsa alle annettu", sanoi wieras. + +"Mitä omaa tahtoa minulla sitten olisi?" + +"Sinä et ole wielä lakannut synnillisestä työstäsi, waikka olet +kuullut, että se on Jumalan tahtoa wastaan; se on omaa tahtoa, sanon +minä", sanoi wieras tuomitsewasti. + +"Olenhan minä wielä kirjoitellut." + +"Niin, mutta Kristus ja beliaali eiwät sowi yhteen." + +"Mutta enhän minä huomaa niissä mitään semmoista, joka sotisi totuutta +wastaan ja uskonto ei suinkaan kiellä totuutta, waan on päinwastoin +itse totuus", puolusteli Antti itseään. + +"Mikä on totuus?" kysyi wieras, ikäänkuin saadaksensa wastustajansa +kietoutumaan omaan paulaansa. + +"Totuus on se, mikä tulee Jumalalle kunniaksi ja lähimmäiselle sekä +itsellemme hywäksi", sanoi Antti warmuudella. + +"Jumalan totuus on ainoastaan se, joka pysyy, mutta sinun kirjoituksesi +eiwät ole hänen totuuttansa, ja sen wuoksi eiwät ne pysy, waan tulewat +tulella kulutetuksi sinä suurena tuomiopäiwänä." + +"Mitä te sitten tahtoisitte minun tekemään?" kysyi Antti nolosti. + +"Mitäkö minä tahdon? Minä tahdon ehdotonta kuuliaisuutta Jumalan hengen +kutsumiselle. Mutta hän ei ole semmoinen, että tyytyisi jaettuun +sydämeen----ei poikani? koko sydämen tahtoo hän, mutta sinä tarjoat +hänelle waan puolen; toisen puolen tahtoisit sinä säilyttää +maailmalle." + +"Kuinka minä siis woisin hänelle koko sydämeni teidän mielestänne +antaa?" kysyi Antti neuwotonna. + +"Lakkaa kirjoittamasta noita tarpeettomia, maailmallisia loruja, sillä +ne eiwät ole hänen tahtonsa mukaisia, eiwätkä hänelle otollisia. Heitä +pois tyköäsi helma=syntisi--oikea katumus ei kärsi kahtalaista mieltä", +sanoi wieras käskewästi. + +"Minä olen paljon kirjoittanut jo ennen näitä aikoja, mitä minun niiden +kanssa pitää tehdä?" + +"Polttaa." + +"Polttaa!" huudahti Antti hämmästyneenä. + +"Juuri niin." + +"Joissa ei kuitenkaan ole minun mielestäni muuta kuin totuutta." + +"Mutta Jumalan aiwoitus ei ole ihmisen aiwoitus, eikä hänen tahtonsa +sinun tahtosi. Joka tahtoo hänen tahtoansa noudattaa, hän ei saa pitää +omaa totuuttansa hänen totuuttansa korkeampana. Hän on minun kauttani +tahtonsa sinulle ilmoittanut, tottele nyt sitä tahi älä, mutta wiaton +olen minä sinun wereesi", sanoi wieras ja meni uhkaawan näköisenä pois. + +Kauheaan hätään tuli nyt Antti. Hänen joka luunsolmunsa wapisi kuin +haawanlehti ja tuskanhiki juoksi hänen kalpeita kaswojansa myöden. Hän +tunsi jylisewän tuomion pauhaawan sydämessään, jos ei hän tottelisi +sitä käskyä, mikä hänelle oli julistettu. + +Waaleana ja horjuwana meni hän laatikolle, missä hän kirjoituksiaan +säilytti. Wapisewin käsin otti hän sieltä paperitukun ja meni niiden +kanssa äitinsä luokse. + +"Woi, äiti! Tässä nämät owat, tehkää niiden kanssa mitä tahdotte, +kunhan waan tuo wieras ei puhuisi niin hirmuisesti. Minä en luullut ... +minä en tiennyt niitä niin pahoiksi----mutta menkää, Jumalan tähden, +sen wieraan perään!----minä tahdon polttaa nämät hänen silmäinsä +nähden, ett'ei näistä mitään kirousta tulisi----menkää, menkää, äiti!" +sanoi hän sisällisestä tuskasta wapisewana. + +"Kiitos Jumalan!" sanoi äiti ja meni. + +Kauan ei hän wiipynyt, ennenkuin hän palasi, lähettilään kanssa +takaisin. + +"Joko nyt olet kylläksi nöyrtynyt Jumalan kaikkiwaltiaan kurittawan +käden alla?" kysyi tämä, palattuaan wapisewan pojan luo. + +"Tehkää minun kanssani kuin tahdotte, mutta älkää suinkaan puhuko noita +hirmuisia sanoja", sanoi Antti, heiluttaen kädessään isoa paperikääröä. + +"Anna Jumalalle kunnia ja heitä tuleen ne jotka tulen owat, että itse +iankaikkisesta tulesta pelastetuksi tulisit", sanoi wieras kolkosti. + +Iso walkea leimusi takassa ja walaisi liekehtiwästi illan tuomaa +hämärää. Sen walossa horjui waalea nuorukainen, heiluen sinne tänne +wawisten ja wiipottaen kädessään isoa paperitukkua. Hän epäröi +wiiwytellen ja näytti horjuwan päätöksessään. + +"Enemmän tulee kuulla Jumalaa kuin ihmisiä", kuului silloin kolkko +lähettilään ääni. + +Wiuhaus kuului ja paperikäärö lensi hulmuawaan liekkiin. Lähettiläs oli +woittanut ja se liekki, missä äsken oli walmistettu ruokaa hänelle, +nieleskeli ahnaasti sortuneen nuorukaisen moniwuotista hengen työtä. + +"Woi, woi minkä minä nyt tein ... se ei ollut oikein!" huudahti Antti +ja horjuen meni hän wuoteellensa. + +"Taiwaan enkeleillä on ilo sinusta, kun sinä olet parantanut itsesi ja +kääntynyt Jumalan tykö", sanoi äiti. + + + +VII. + +Sairaana ja riutuneena makaa särjetty nuorukainen pikku tuwassa. Ei hän +nyt kirjoittele maallisia aatteita enää. Taudin kanssa kamppailee waan +hän ja tuntee loppunsa lähenewän. Rauhaton on hänen tuntonsa, waikka +ehtimiseen hänen wuoteensa wieressä wakuutetaan, että nyt hän on +pelastettu. + +Aina siitä ajasta saakka, jolloin Oskarin ja Lotan kihlaus oli tullut +tunnetuksi, oli Antti karttanut ystäwänsä kohtaamista, ja se olikin +onnistunut niin hywin, ett'ei hän ollut kohdannut häntä sen koommin. +Tämän oli Oskarikin huomannut ja se suretti häntä kowin, sillä hän ei +woinut käsittää syytä tähän ystäwänsä äkkinäiseen mielenmuutokseen. +Oskari oli koettanut ahkerasti tawata ystäwäänsä, mutta aina se oli +sipaan mennyt ja se täytti hänen sydämensä surulla ja ihmettelemisellä. + +Antti kaipasi sairaswuoteellansa kowasti Oskaria. Kauan oli hän jo +pyytänyt, että hän kutsuttaisiin hänen luokseen, mutta sitä ei katsottu +tarpeelliseksi. Wihdoin kun hän kyynelsilmissä rukoili äitiään, että +tämä noutaisi Oskarin, taipui tämä, ikäänkuin tuntien, että pyyntö oli +kuolewan poikansa wiimeinen tahto. + +Kun Oskari tuli, pyysi Antti heti, että äiti poistuisi... Kun tämä oli +tapahtunut, kiersi hän laihat ja näiwettyneet kätensä ystäwänsä +kaulaan, ja kyyneleet waluiwat hänen kuihtuneita kaswojansa myöden. + +"Woi, rakas ystäwäni, sinä ainoastaan olet ymmärtänyt minua", koki hän +nyyhkytystensä seasta änkyttää. + +"Oi Antti! miksi olet minut hyljännyt", sanoi Oskari, ja kyyneleet +waluiwat hänenkin silmistänsä. + +"Tahdoin sinua tawata kuitenkin, ennen kun ma kuolen", sanoi sairas. + +"Sinä käyt kowin säälikseni; woi kuinka mielelläni tekisin sinut +terweeksi, kun waan woisin", sanoi Oskari. + +"Älä minua sure, ystäwäni, minua ei woi kukaan parantaa... Kohta pääsen +sinne, jossa suruni ja taisteluni loppuwat... Mutta minulla on eräs +asia sinulle ilmoitettawa, ystäwäni." + +"Puhu, puhu, rakas Antti." + +"Minä pyydän----älä suutu minuun... Minä olen----olen ra-rakastanut +Lottaa, rakastanut sydämestäni. Hänen tähtensä jaksoin minä niin +paljon, toiwossa että kerran saisin hänet omakseni sanoa ... mutta +toiwo petti, sekin on yhtenä syynä minun elämäni sammumiseen. Minua on +kauheasti kalwanut se asia, kun olen salannut sinulta tämän, mutta nyt +olen sen ilmoittanut", puhui Antti wärisewin äänin. + +Oskari waaleni. Nähtäwästi ei hän ollut osannut aawistaakaan, että +Antilla olisi jotakin salattawaa ollut. Towiin aikaan ei hän kyennyt +puhumaan luotuista sanaa, sillä tunsipa hänkin jotakin salanneensa. + +"Miksi et, ystäwäni, tätä heti minulle sanonut?" sanoi hän wiimein. + +"Mitäpä siitä olisi ollut hywää? Asia on sitä laatua, ett'ei sitä +woinut jakaa parhaimpienkaan ystäwien kesken. Minä tyydyn nyt aiwan +hywin siihen, että hän on sinun omanasi; sinä yksin ansaitsit hänet +saada, eikä kukaan muu.--Sano hänelle minulta terweisiä, että olen +häntä rakastanut kuollakseni, mutta älä suinkaan sitä tee, ennenkuin +minusta on aika jättänyt... Hän on puhdas sielu ja hän ansaitsee +kumppanikseen niin jalon nuorukaisen kuin sinä, ystäwäni, olet", sanoi +Antti. + +Oskari ymmärsi ystäwänsä täydellisesti. Hän kiersi kätensä hänen +kuihtuneen ruumiinsa ympäri, painoi poskensa ystäwänsä kalmistunutta, +mutta polttawaa poskea wasten, ja siinä he oliwat sanattomina; +ainoastaan poskien wälitse putoilewat kuumat kyyneleet ilmoittiwat, +että sydämet tekiwät tuntehikasta työtä. + +"Kuinka niiden sinun kertomuksiesi laita on?" kysyi Oskari +toinnuttuaan. + +"Niitä ei ole enään." + +"Ei ole enään! Mihinkäs ne owat joutuneet?" kysyi Oskari säikähtyneenä. + +"Ne owat poltetut." + +"Poltetut! ja kuka on tehnyt sen?" + +"Omalla kädelläni tein sen." + +"Runoelmatkin?" + +"Kaikki, kaikki owat menneet, ei mitään ole jäänyt." + +"Woi kuinka suuren wahingon olet tehnyt! Minä aioin pyytää ne sinulta +ja toimittaa painoon." + +"Ei niissä nyt enään ole painamista, kaikki ne owat menneet, ja +menkööt, sillä maailma ei miellytä minua yhtään wähää", sanoi sairas +kolkosti. + +"Eikö sinulla ole enään mitään jäljellä?" + +"Ei mitään." + +"Eikö edes yhtään runokappalettakaan, että saisin jotakin säilyyn sinun +muistoksesi?" + +"Mene itse penkoamaan minun kirjoitus=laalikostani; ell'ei sinne ole +sattunut jäämään jotakin kyhäyksen yritystä, niin ei niitä muuallakaan +ole", sanoi sairas. + +Oskari meni ja myllisti kauan laatikossa olewia joutopaperin paloja. +Wihdoin löysi hän niiden seasta erään runokokeen, ja sen kanssa riensi +hän sairaan ystäwänsä wuoteen luo. + +"Tämän minä löysin sieltä", sanoi hän iloisesti. + +"Mikä se on?" kysyi sairas. + +"Tämä on eräs runo", selitti Oskari. + +"Minä en jaksa muistaa mikä yritys se mahtaisi olla. Lue se! ehkä +sitten siitä jotakin muistaisin", sanoi sairas ja hänen silmänsä +ummistuiwat puoliksi. + +Ja Oskari luki: + + "Miks' synnyin? + + Miks' synnyin ma--miks' joku muu + Ei eestäin syntynyt? + Miks' unholaan kuin laho puu + On syntyy täytynyt? + + Miks' syntyneet ei wiisahat + Mun eessäin maailmaan? + Ne joill' ois maineet mahtawat + Ja woimaa warressaan. + + Ma synnyinkö noin suotta waan, + Tai tyhjän tarpeheks', + Tulinko tänne maailmaan + Waan joukon täytteheks'? + + Jos niinkin on, niin totta lie + Täss' sijaa mullekin, + Jost' elon wirta minut wie + Sen kowaan leikkihin. + + Ja elon tuiman taistoissain + Ma suruin unhotan, + Min tunnen aina rinnassain + Kauheesti kalwawan. + + Siis tartun waikka kalpahan-- + En jouda suremaan; + Jos synnyin eloon halpahan, + Käyn siinä kuolemaan. + + Niin, syntynyt en loistohon, + Mä synnyin elääksein + Ja ryhdyn työhön, taistohon, + Teen työtä kuollaksein." + +"Niin, nyt muistan. Tuo on ensimäisiä runokokeitani, enkä ole sitä +pitänyt siinä arwossa, että olisin sen edes pannut parempaan talteen. +Sitä kyhätessäni oli minulla wielä toiwoa ja uskallusta, jospa kohta +suruakin, mutta nyt se on kaikki lopussa", sanoi Antti ja nähtäwästi +heikkoniwat hänen riutuneet woimansa paljosta woimain pinnistyksestä. + +"Saanko minä tämän säilyttää muistonasi?" kysyi Oskari hiljaa. + +"Saat", sanoi sairas raukeasti. + +Kun Oskari huomasi ystäwänsä raukeamisen, tuli hän niin liikutetuksi, +ett'ei hän kyennyt yrittämäänkään mitään puhumaan. Sillä wälin maata +riuwotti sairas herwottomana, hengittää liehkasten heikosti ja +tiheästi. Hänen silmänsä oliwat wielä nytkin puoliksi ummistuneina, +joiden raollaan olewien luomien alta silmäwalkuaiset muljahteliwat. +Oskari ei raskinut häiritä heikkoa ystäwäänsä, katseli waan häntä, +tuntien samalla sydämessään sanomatonta sääliä. + +Wihdoin awasi sairas silmänsä ja loi surullisen katseen Oskariin. + +"Wieläpä sinä olet täällä ... luulin sinun jo menneen", sanoi hän. + +"Wielä", sanoi Oskari murtuneena, eikä kyennyt siihen muuta lisäämään. + +"Huoleti saamme ainaiseksi jätellä toisemme hywästi. Kiitos, ainoa +ystäwäni, kaikesta hywyydestäsi ja rakkaudestasi!" sanoi sairas +heikolla ja sortuneella äänellä, ojentaen samassa näiwettyneet kätensä +ystäwäänsä kohden. + +"Eihän asia toki niin liene", sanoi Oskari ja tarttui sairaan +kuihtuneisiin käsiin. + +"Niin se on, ystäwäni;--minä tunnen, ettei asia woi toiseksi muuttua", +sanoi sairas ja painoi silmänsä kiinni. + +Kun Oskari huomasi, että hänen sielläolonsa alkoi käydä sairaalle +rasitukseksi, puristi hän hellästi hänen kättään ja lähti pois. + + + +VIII. + +Eräänä kauniina syyskuun päiwän aamuna käweli nuori mies nuoren naisen +kanssa L----n hautausmaata kohden. Mallikkaita ja kauniita ihmisiä he +oliwat. Korkea kuin salon solea honka oli nuoren miehen norea wartalo, +ja hento ja wiehättäwä oli hänen kainaloinen kanansa. Tänä warhaisena +aamuhetkenä oliwat he ohjanneet kulkunsa sitä pyhää tarhaa kohden, +mihin monta heidänkin omaisistaan oli wiimeiseen lepoonsa kätketty. +Kumpikin heistä tunsi tunnossaan jotakin jaloa ja pyhää, sentähden +halusiwat he mennä sinne, missä tunto wainajien muistoista elpyneenä +saapi kenenkään häiritsemättä rauhassa nauttia niitä tunteita, mitkä +iäisyyden aatelmat useinkin ihmissydämissä hereille saawat. + +Aurinko oli kohonnut jo taiwaan rannan yli, kun he hautausmaan portista +astuiwat sisään. Ilma oli tyyni ja selkeä, sentähden loistiwat auringon +säteet lämpimästi ja kirkkaasti. Se loi elämää ja woimaa koko luontoon, +kullaten samassa kuolleitten hautapatsaat ja heidän haudoillensa +istutetut puut; tuntuipa siltäkin kuin se olisi koettanut hymyellen +lämmittää niitäkin, jotka waiwoistansa wäsyneinä ja kylmenneinä oliwat +kätketyt maan mustaan multaan. + +Hautausmaan pohjoinen kolkka oli se paikka, jota kohden he käweliwät. +Siellä oli wähäinen turpeilla peitetty kumpu, jolle he istahtiwat. +Sanatonna, äänetönnä istuiwat he siinä kauan aikaa, sillä aatteilla oli +nyt rajaton wapaus lennellä. Ei mikään häirinnyt niitä, sillä kaikki +oli niin rauhaisaa ja tyyntä; ainoastaan peippo lauloi iloisesti +aamuwirttänsä heidän edessänsä olewassa puussa, mutta tämäkin waan +ikäänkuin tuuditti heitä sywemmälle aatteisiinsa. + +"Pian meni pois meidän ystäwämme", wirkahti wiimein nainen ikäänkuin +surusta hawahtuen. + +"Pian", sanoi nuori mies, waikka hän näytti olewan aiwan ajatustensa +wallassa, eikä näyttänyt käsittäwän mitä sanottiin. + +"Mikä olisikaan hänestä tullut, jos hän olisi saanut elää ja jos hän +olisi saanut kehittyä suotuisammissa oloissa, sillä hän oli hywäoppinen +ja samassa niin sywämietteinen? Minä luulen, että hän eläisi wielä +nytkin, jos toisin olisi ollut", pitkitti nainen. + +"Niin oikein; sinä puhut tämän turpeen alla lepääwästä ystäwästämme. Se +on totta mitä sanoit. Kaikenlaiset wastoinkäymiset jo lapsuudesta +pitäin synkistyttiwät hänen luonnettansa ja wiimein murtiwat ne hänen +kauwas näkewän ja korkealle pyrkiwän henkensä.--Samoin minäkin uskon, +että hän eläisi tänäkin päiwänä, jos eiwät niin useat masentawat syyt +olisi häntä kohdanneet", sanoi nuori mies. + +"Mutta kuinka hän niin ajattelewana nuorukaisena teki niin +ajattelemattoman työn, että hän poltti kaikki kirjalliset teoksensa? Se +oli minun mielestäni sopimaton teko ja suuri wahinko", sanoi nainen. + +"Hän ei woinut toisin tehdä, sillä kun kaikki toiwo ja mahdollisuuskin +siihen oli häneltä mennyt, joutui hän ympäristöllämme liikkuwan +kiihkeän uskonlahkon kynsiin ja he pakottiwat hänen sen tekemään." + +"Mutta olisihan hänellä ollut wielä mahdollisuutta, kun olisi mennyt +suomalaiseen kouluun." + +"Hänellä ei ollut waroja, sillä isäpuolen konkurssi wei kaikki ja tämä +wei häneltä wiimeisenkin toiwon ja mahdollisuuden. Mutta sinullakin on +osasi hänen sortumiseensa, waikk'ei sinulla ole siitä pienintäkään +aawistusta, sitä wähemmin wähintäkään tietoa." + +"Mikä se on? Sano rakas Oskari!" + +"Häneltä oli eräs ilmoitus sinulle, armaani, jonka hän +kuolinwuoteellansa ollessaan pyysi minun sinulle tuomaan." + +"Minullakin osaa ... hänen sortumiseensa ... minulle kuolinwuoteellansa +käskenyt ilmoittaa...! Mitä tämä nyt on?" sanoi nainen hämmästyneenä. + +"Niin se kumminkin on. Hän oli rakastunut sinuun ja sentähden jaksoi +hän pyrkiä niin paljon, toiwossa, että hän kerran saa sinut omaksensa +omistaa.----Meidän yhdistyksemme wei häneltä tämän toiwon ja sekin +lannisti häntä", selitti nuori mies wärähtelewällä äänellä. + +"Rakastunut...! Mitä sanot...? Eihän mitään semmoista woinut tulla +kysymykseenkään----enhän ole siitä tiennyt mitään, enkä antanut siihen +mitään aihetta", sanoi nainen hämillään. + +"Sitä ei tiennyt kukaan muu kuin hän itse,--hän kantoi sen mykkänä +omassa sydämessään; me molemmat sen nyt waan tiedämme." + +Nuori, kaunis nainen waikeni; oli niinkuin hän olisi kuullut jotakin +aiwan käsittämätöntä. + +"Antti raukka!" alkoi hän wiimein. "Sen sanon sinulle, rakas Oskari, +että siinä hän ainakin pani toiwonsa siihen halpaan olentoon, joka ei +olisi koskaan woinut mukaantua hänen tarkoituksensa mukaiseksi, eikä +toiseksi muuttua kuin se nyt on. Mutta nyt tunnen hänet wieläkin +paremmin kuin ennen. Innolla teki hän sitä mihin waan kerran ryhtyi. +Yhdenkään ihmisen tietämättä woi hän rakastaakin sortumiseensa asti.-- +Hän käy kowin säälikseni, mutta minä en olisi woinut häntä auttaa." + +Näin puheli kaunis nainen ja puheen loputtua kiersi hän hennot kätensä +solakan miehensä ympärille. + +"Minä uskon, rakas Lottani, että se niin on. Wahwa wakuutukseni on, +että korkein sallimus on meidät toisillemme lahjoittanut ja minä +tunnen itseni sanomattoman onnelliseksi.--Kenties oli tuo ystäwämme +rakastuminen sinuun hänen ainoa hairahduksensa, joka meidän +tietämättämme toi hänelle surua. Mutta nyt hänen henkensä on wapautettu +kaikista waiwoista, surusta ja tuskista, ja minun toiwoni on, että hän +on nyt siellä, jossa wanhurskaus asuu, missä hän warmaankin iloitsee +onnestamme", sanoi Oskari. + +Kuihtuneen nuorukaisen hautakumpu oli tästäpuoleen paremmassa kunnossa +kuin yksikään muu L----n hautausmaalla, sillä saman pitäjän nuori +pastori, Oskari E. nuoren rouwansa Lotan kanssa piti siitä erinomaista +huolta. Siihen oli istutettu pysywäisiä kukkaispensaita ja kesäisinä +aikoina oli niiden juurelle kylwetty moniwärisiä kukkasia. Ne +esiintyiwät jo aikaisin kewäällä ja ikäänkuin silmää iskeä wilkuttain +kuiskiwat: "täällä, täällä lepää kuihtunut nuorukainen." + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Elämän hawainnoita VIII: +Rauta=waimoja; Sokea; Kuihtunut wesa, by Pietari Päivärinta + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ELÄMÄN HAWAINNOITA VIII: *** + +***** This file should be named 14949-8.txt or 14949-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/4/9/4/14949/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/14949-8.zip b/14949-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..6db351a --- /dev/null +++ b/14949-8.zip diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..ac0e03f --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #14949 (https://www.gutenberg.org/ebooks/14949) |