initial commit of ebook 14950HEADmain

5 files changed, 4425 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/14950-8.txt b/14950-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..b1059a2
--- /dev/null
+++ b/14950-8.txt
@@ -0,0 +1,4409 @@
+The Project Gutenberg EBook of Kirottua työtä, by Kauppis-Heikki
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Kirottua työtä
+       Kuvaus Savon kansan elämästä
+
+Author: Kauppis-Heikki
+
+Release Date: February 7, 2005 [EBook #14950]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KIROTTUA TYÖTÄ ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+RIKOLLISTA TYÖTÄ
+
+Kirj.
+
+Kauppis-Heikki
+
+
+WSOY, Porvoo, 1921.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Risto Malinen oli Malilan talon omistaja. Tämä sama suku oli siinä
+asunut useita miespolvia. Maa ei ollut mikään iso, mutta oli siinä
+aikoinaan elänyt lukuisa joukko Malisia. Nyt ei ollut enää kuin tämä
+yksi, niitä kuului kuolleen, ja toiset olivat muuttaneet mikä minnekin.
+Tämä viimeinen näyttikin kuin tähteeksi jääneeltä. Kooltaan hän oli
+aivan pienimpiä, ja tästä vähästä pituudesta olivat jalat vallanneet
+runsaasti puolet. Hän toivoi salaisesti, aina kolmeenkymmeneen
+ikävuoteen asti, että ehkä hän vielä kasvaa muun ruumiin puolesta,
+koska jaloilla on noin tavallinen pituus. Turhaan huomasi Malinen tämän
+toivon menneen, ja hän koki korjata tätä puutetta niin monella tavalla
+kuin osasi. Emännän valinnassakin hän oli muistanut katsoa pituuteen,
+ja olihan siitä se etu, että tytär kasvoi rippikoulu-ikään pitemmäksi
+isäänsä. Tämä Malisen emännänvalinta oli ollut näin yksinkertaista
+laatua, mutta monelle on mahtanut sattua huonompi onni, vaikka ovat
+tutkineet kaikki sielun ominaisuudet. Palvelijat rakastivat häntä kuin
+omaa äitiään, varsinkin piiat, jotka kuuluvat enemmän emännän kuin
+isännän neuvon alle. Ei ne suotta muutelleet toisiin taloihin, ja jos
+niin sattui, tuli se isännän pikaisuudesta tai palvelijain pahuudesta.
+Eloon jääneitä lapsia ei heillä ollut muita kuin yksi tyttö, nimeltään
+Anna Liisa. Tämä oli hyvin paljon äitinsä luontoinen, varsinkin siinä,
+ettei kohdellut ylenkatseella köyhempiä, vaikka oli paikkakunnan
+tytöistä rikkain ja oppinein. Sen enempää tätä oppia ei tosin ollut
+kuin että hän osasi hyvin lukea ja kirjoittaa. Tämän jälkimmäisen
+taidon oli Malinen itse opettanut, vaikkei opetusala oikein soveltunut
+hänen kärsimättömälle luonteellensa. Ei auttanut kumminkaan kesken
+kyllästyä, sillä piti hänen tyttärensä olla vähän oppineempi
+seutulaisten tyttäriä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Poutaisia säitä oli ollut useita viikkoja peräkkäin. Ilmassa näytti
+olevan savua, ja iltapuoleen, kun aurinko painui alemmaksi, himmensi se
+auringonkin niin, että se näytti jättiläisen kultarahalta, johon kärsi
+katsoa aivan täydeltä silmää. Valojuovakaan, jonka aurinko teki melkein
+tyynen lahden pinnalle, ei ollut niin välkkyvä, kuin selkeällä
+iltapäivällä. Heinänkorjuuaika oli parhaillaan.
+
+Isäntä Malinen tuli niityltä työväkensä luota pihaan. Hän meni jo
+piika-Maijan ohitse, joka kaivon kupeella pyttyjä pesi, mutta kääntyi
+takaisin ja sanoi:
+
+--Mene lehmänhakuun, ne eivät taaskaan tule yksinään, ja niityltä ei
+jouda.
+
+Maija pysäytti työnsä ja kuulosti, mutta kohta alkoi hiekkainen
+tuohikieppi kahnuttaa ympäri pytyn laitoja, ja koukkuun jännitetty
+paljas kyynärpää kävi kuin koneen puskuri. Viimeiset pytyt olivatkin
+käsissä, niiltä joutui heti, kun vain huuhtaisi ja asetti vesirännille
+kuivumaan.
+
+Maitohuoneen kupeitse lähti tie karjanlaitumelle. Huoneesta kuului
+emännän hyräilyä. Maija kurkotti päänsä akkunaan ja ilmoitti:
+
+--Isäntä käski minut lehmänhakuun. Pytyt ovat siellä kuivamassa.
+
+--Hyvä, mene vaan, sanoi emäntä. Odotahan vähän.
+
+Hän tempasi leivän hyllystä ja heläytellen suurta kuvetaskuansa kaivoi
+avaimien seasta veitsen, jolla viiletti pitkän kakun, ja voita päälle
+siliteltyään ojensi sen akkunasta Maijalle.
+
+--Syö mennessäsi, ettei tule nälkä.
+
+Maija kiitti ja lähti astua leikettelemään iloisella mielellä pitkin
+pellon piennarta. Hän ajatteli, että niin hyvää emäntää ei ole koko
+kylässä, eikä vielä toisessakaan. Kohta se luultavasti tahtoo tulevaksi
+vuodeksi. Tahtonee tuo toki, eihän se ole yhtään kertaa suuttunut, kun
+vain ei olisi päässyt tietoon ... pitääkin vatsa olla ... en minä vielä
+heitä palvelusta, kun on noin hyvä emäntä.
+
+Maijalla oli omia salaisia ajatuksiaan, jotka siinä kävellessä tulivat
+mieleen.
+
+Malinen oli käynyt tuvan puolella ja tuli nyt maitokamariin. Hän näytti
+olevan vielä tomerammalla tuulella kuin tavallisesti. Emäntä ajatteli,
+että heinätyö on sen saattanut kankeammalle mielelle ja kysyi:
+
+--Hyvästikö on luoko kuivanut?
+
+--Täytyyhän tuommoisella poudalla kuivaa jos minkä.
+
+--Niityllekö se jäi vielä Anna Liisa?
+
+--Sinne jäi rukopohjia ottamaan. Siitä Anna Liisasta minä tulin sinulle
+puhumaan, että sen makuupaikka pitää tänä iltana muuttaa pois piikain
+aitasta.
+
+--No mikä nyt on tullut? kysyi emäntä kuultuaan niin äkkipikaisen ja
+jyrkän määräyksen.
+
+--Ei ole erittäin mitään tapahtunut, vaan minä sattumalta kuulin
+renkien puheesta, että sinne on käynyt yöllä poikia pyrkimässä.
+
+--Onko ne laskeneet? kysyi emäntä totisena.
+
+--En minä sitä kuullut, mutta sepä nyt on sama, pois se pitää muuttaa.
+
+--Ei nuo liene laskeneet, rauhoitti emäntä, ja kyllä se Maija ei laske,
+varsinkaan sitten, kun varoitetaan. Antaa nyt vielä olla siltään,
+niille tulee ikävä, niin Anna Liisalle kuin piioillekin.
+
+--Vaan minä en anna olla, tiristeli Malinen. Minä vähät piikain
+ikävästä. On meidän tyttö sen arvoinen, ettei sitä sovi enää piikain
+kanssa aitassa makuuttaa, siitä pitää tulla loppu.
+
+--No no, elähän nyt, lepytteli emäntä. Raikotaan huomenna tuo pieni
+aitta joutavasta rojusta, niin antaa muuttaa sinne.
+
+--Ei aittaan mihinkään, oikaisi Malinen. Meillä on siksi kamareja, että
+sopii niihin. Ja sinne jos s----t alkavat koputella, niin tuntevat sen
+lihat nahkassaan.
+
+--Antaahan kumminkin olla huomiseen sen muuton, liestytteli emäntä.
+
+--No olkoon huomiseen, vaan siitä ei ollenkaan sivu, teki Malinen
+määräyksen.
+
+Hän lähti takaisin työväkensä luokse. Ruispellon piennarta kulkiessaan
+seisattui hän katsomaan, joko on minkäkokoinen jyvä tähkässä. Niityltä
+kuului heinänkorjaajien iloista melua. Toinen renki takoi ladon edessä
+pystyyn asettamiaan sapilaita yhteen ja kuunteli niiden räjähtelevää
+kaikua niityn takaa metsästä.--Hei! onko huomenna pouta, kiljui se
+siihen sekaan omalla äänellään.
+
+--Elä pieksä niitä sapilaita, tule tallaamaan heiniä, ei nämä näy
+sopivan, jos ei koko joukolla painella, komensi latomies, joka oli
+tähän asti siellä yksinään rynnistellyt.
+
+--Hoi, tytöt! ärjyi sapilasten räiskyttäjä ladon ovelle kiivetessään.
+Heittäkää ne heinänrikat sinne ja tulkaa näyttämään, painatteko niin
+paljon kuin äitinne teidän syntymäkesänä.
+
+Renki luuli isännän olevan vielä pihassa, muuten hän olisi huutanut
+toisella tavalla. Tytöt heittivät haravansa mättäälle ja tulivat
+ladolle. Malinen itsekin siihen joutui.
+
+--Elä mene, Anna Liisa, kielsi hän, kun Anna Liisa yritti latoon
+nousemaan. Saatkin mennä pihaan, tahi jospa vielä haravoit noita
+heiniä.
+
+Malisen mieleen johtui, että jos äiti millä tavalla kertoo siitä
+kamariin-muutosta, kun ei tullut varoitetuksi. Hän alkoi asetella
+suupuita latoon, ja Anna Liisa meni haravansa luokse.
+
+--Painelkaa, jos painelette, sukkelaan, ei niiden päälle maata jouda,
+ärjyi Malinen, kun joukot yhäkin öykkivät ladossa.
+
+Silloin sieltä alkoi yksi toisensa perästä puiskakehdella ulos hikisenä
+ja heinänmurassa yltä päältä. Muutamat aukaisivat paitansa kauluksen
+auki ja kopistelivat kaulaltaan liikaa rupaa, toiset alkoivat astua
+niine hyvineen rukoja hakemaan. Joku siellä mennessään arveli, että
+mikähän lienee taas ukon nenään pistänyt, kovinhan on sieraimet
+laajana.
+
+Aurinko yhä läheni puiden latvoja ja kävi aina punaisemmaksi. Kuivat
+heinät oli jo kaikki kannettu kokoon.
+
+--So, eikö tuota lähdettäne iltaselle, ilmoitti Malinen joukolle ja
+kiirehti muiden edellä pihaan menemään. Miesjono seurasi perästä,
+raskaasti laahaten väsyneitä jalkojaan vastamäessä. Edeltämenijä astui
+keppelästi. Suupaltti renki osoitti sinnepäin ja sanoi toisille:
+
+--Mikäs kontteroinen se tuolla kahden kepperöisen nenässä mennä
+kapittaa.
+
+--Näyttää se sinulle kepperöistä, jos sattuu kuulemaan, sanoi joku.
+
+--Ei peloita. Tulispahan, mukisi osoittelija yhä hiljempaa.
+
+Koko yön oli ahkerasti kohonnut sumua vähäisimmistäkin vesipaikoista.
+Auringonnousun aikana, jolloin heinäväki tavallisesti lähtee töihinsä,
+oli usva kerännyt koko voimansa ja näytti tahtovan litistää kaikki
+liikkuvaiset maata vasten, jottei pääsisi hievahtamaan. Tuskin pihamaan
+yli erotti huoneita, varsinkaan ulompana olevia. Pellot ja niityt ja
+metsä saarekkeineen lienevät joutuneet minne hyvänsä. Sinne usvaan
+hupenivat heinämiehetkin, jotka lähtivät kartanosta viitakkeet olalla.
+Pieneksi litistyneeltä tuntui siellä ihminen. Soinnuttomia kalkutuksia
+alkoi kuulua sieltä täältä usvan seasta, kun niittomiehet teroittivat
+viitakkeitaan.
+
+Joku elämäänsä ihastunut renkipoika koetteli karkoittaa painavaa aamua,
+laulaa tempomalla muutamia säkeitä kullastaan. Tätä innostuksen ääntä
+kuuntelivat kokeneet päiväläis-ukot otsaansa rypistellen. Heidän
+mielestänsä ei ollut nyt lauluun sopiva aika. Joku se mielipiteen
+tahtoi lausua julki ja kiljaisi usvan läpi:
+
+--Tukkikaa heiniä tuon muutaman kitaan!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Näin sumuisina aamuina ei Malinen ollut usein niityllä, niittoa
+osasivat tehdä yksinäänkin. Lopulla rupeaman hän sitten tuli katsomaan,
+onko sitä tehty vai ei. Sanomatta tiesivät joukot, mitä isäntä ajatteli
+heidän työstään. Heillä oli omat tuntomerkkinsä. Jos isännän
+sieraimilla on tavallinen suuruutensa, silloin on kaikki hyvin, mutta
+jos niiden laidat näyttävät laajeten kohoilevan, silloin ei tarvitse
+kiitosta odottaa.
+
+Tänä aamuna ei Malinen käynyt ollenkaan niityllä. Hän oli illalla
+tehnyt mielessään päätöksen, ettei hänen talossaan ole ensi vuonna noin
+rivosuisia renkejä, hän antaa erokirjan, jotta saavat kekrin tultua
+mennä muualle.
+
+--Käske Anna Liisan tulla tänne kamariin, minulla on tässä aamiaisen
+edellä vähän kirjoituttamista, sanoi Malinen emännälleen.
+
+--Etkö sinä itse saa vähiä kirjoituksiasi aikaan? sanoi emäntä.
+
+--Hämärtääpä tuo ja mitä varten minä olen sitä opettanut, jos ei se
+alkane jo jotain sohmailla.
+
+Emäntä kävi käskemässä ja palasi takaisin. Hän oli utelias tietämään ja
+kysyi:
+
+--Mitä se on se kirjoittaminen?
+
+--Päästösetelit annan noille rengeille.
+
+--No, mikä kiire niillä on näin aikaiseen, sanoi emäntä ja tuli
+seisomaan lähemmä pöytää. Etkö sinä ole tahtonut ensi vuodeksi?
+
+--En, enkä huoli, jos ilmankin olisivat.
+
+--Mitä ne ovat tehneet, kummasteli emäntä.
+
+--Ei mitään, tokaisi Malinen, vaan se on semmoista, että minä en rupea
+pitämään talossani tuommoisia suupaltteja räättelöitä. Menkööt sinne,
+jossa ovat kaikki samanlaisia.
+
+Emäntä ajatteli tuota asiaa.
+
+--Hyy, hymähti hän. Sinä niin vähistä työlästyt. Silläkö ne tulevat
+paremmiksi, jos ne aina laitetaan niihin kehnoihin paikkoin takaisin.
+Tuokin pienempi, isätön raukka, kerjuun päällä ollut melkein näihin
+asti, mistä se on vielä oikeita puheita oppinut.
+
+--Jottako minä sitten rupean maailman hylkyjen isättömiä lapsia
+koulitsemaan, en! kivahteli Malinen.
+
+--Ihmisiähän ne ovat nekin ja jossain kai niiden täytyy olla, puolusti
+emäntä. Meillä ei ole kasvavia lapsiakaan, joita heidän puheensa
+pahentaisi. Minä soisin, että annettaisiin olla vielä, ja neuvotaan,
+mikä osataan.
+
+--Siitä ei tule mitään, väitti Malinen lujasti. Minä en salli kuulla
+sellaisia talossani ja sillä väellään koiristakin tekee ihmisiä, kuin
+ruojain perillisistä.
+
+Tikun taittumaan muutti Malinen äänensä käskevän vakavaksi ja sanoi:
+
+--Anna Liisa, kirjoita vaan ne setelit.
+
+Emäntä näki joutavansa pois ja, otettuaan pari askelta oveen päin,
+sanoi mennessään:
+
+--Minä olen sanonut sanottavani, tee nyt tahtosi.
+
+--Niin teenkin.
+
+Malinen heitti tämän lauseen niin omituisen sysäävästi suustaan, että
+sen sai huomata olevan viimeisen tähän asiaan. Anna Liisan
+kirjoitusaikana Malisen mieli rauhoittui, ja hän alkoi puhella
+tavallisesti:
+
+--Vieläpä näitä pitämään leivässään. Tuo pienempi, se on niille
+puheilleen vielä ilkeämpi, jos ei toinenkaan liene hyvä. Ei ne minun
+kuullen uskalla, mutta kun liikahdan pois, niin käypi kuin illallakin.
+Pyhäaamuna lähden kirkolta renkiä pestaamaan, nyt alusta niitä saapi
+oikeita ihmisiä. Jos haluttaa, niin sinä saat lähteä kirkkoon siinä
+yhtenä.
+
+--Jo toki, mielelläni, sanoi Anna Liisa.
+
+--Onko se äitisi siitä puhunut, kun me tuumattiin, että kun tuo toinen
+kamari on tuossa melkein tyhjänä, niin sinä muutat siihen vuoteesi ja
+asuntosi.
+
+--Ei minulle ole puhunut.
+
+--Niin se tuumattiin ja muuta vaan jo tänä iltana. Siellä on sopuisampi
+opetella joutoaikoina lisää kirjoittamaan, vaikka alkaahan tämä jo
+menetellä.
+
+Malinen katseli parhaillaan toista valmistunutta päästökirjaa.
+
+--Onko sen Seppälän tytön kirjoittamaan oppimisesta tullut mitään?
+kysyi hän sivumennen.
+
+--Kuuluu se isänsä opettavan, vaan lieneekö oppinut, ei tuo ruvennut
+kirjoitustaan näyttämään, kun viime pyhäiltana siellä kävin, kertoi
+Anna Liisa.
+
+--Vai ei näyttänyt. Tokkopa lienee minkäänlaista, vaikka kuului se
+isänsä kehahtaneen, että kirjoittaa se vielä heidänkin tyttö, ei vain
+Malilan.
+
+--Huonoksi tuo itse vielä moitti, eikä näyttänyt, vaikka minä lupasin
+neuvoa.
+
+--Vieläpä heitä neuvomaan, neuvokoot itse jos osaavat. Vaan ei toki
+nekään pojantolkerot kuulu tietävän mitään, ukko itse vähäsen. Samoja
+tolkeroita tytöt ja kaikki, vieläpä näitä neuvomaan.
+
+Anna Liisa ei osannut siihen paljon mitään sanoa. Hän oli saanut
+kirjoitetuksi, mitä tarvittiin, ja Malinen itse rupesi piirtämään
+nimeään alle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sumuista aamua seurasi poutainen päivä. Tuulenhenki heilutteli hellästi
+heinänlatvoja ja liikutteli hitaasti puiden lehtiä. Pieniä
+tuuliaispäitä suhahteli heinikossa ja tuon tuostakin ne usahtivat
+kynnöspelloille juoksevina patsaina pyörittelemään kuivunutta
+päällysmultaa. Joku siellä pääsi suureksikin, kohotti ryöppyävän päänsä
+monen sylen korkeudelle, tempoi huimaavaan pyörteeseensä kaikki, mitä
+matkalle sattui. Heinänkorret, tuohilevyt ja vaaterievut mennä
+tuprusivat sen käsissä pitkän matkaa ja vielä irti päästyäänkin
+harhailivat vähän aikaa ilmassa kuin hätäiset, haukan kynsistä päässeet
+lintuset, kunnes putoilivat yksitellen maahan.
+
+Tuuliaispäiden sanottiin ennustavan pitkällisiä poutia, eikä niitä nyt
+ollutkaan vähän. Heinät kuivuivat niin että ritisivät. Malinen komensi
+heti puoliselta heiniä rukoamaan. Itsekin hän hassotti harava kädessä,
+veteli edeltäpäin aukkoja, joita myöten muut osasivat haravoida
+tarpeeksi laajoja karheita. Niitylle alkoi ilmestyä puikeapäisiä rukoja
+toinen toisensa perästä ja siellä seassa häärivät joukot kuin
+muurahaiset kekojensa ympärillä.
+
+Syntyipä niitylläkin yksi jättiläistuuliaispää. Se ilmestyi metsän
+rantaan, suuntasi sieltä matkansa pitkin niittämätöntä niittyä, jossa
+sen voimasta ei paljon muuta tiennyt kuin että heinikko armottomasti
+lakoili kynsissä. Malinen katseli sen kulkua sieraimet laajoina ja
+sanoi:
+
+--Jokohan tuo rymä tulee tätä kohti.
+
+--Kutsutaan, sanoi joku.
+
+--Sitä vailla tässä nyt ollaan, ärjäisi Malinen vihassa.
+
+Tulokas oli lähenemään päin ja näytti yhä voimistuvan.
+
+--Eiköhän vaan tule prr--. Hän kirosi jo puolitiehen.
+
+Tuuliaispää oli joutunut heinikosta niitetylle ja piti hyvää humakkata.
+
+--Tulee se, kun tuleekin s----a!
+
+Suuria heinävihkoja lenteli ilmassa. Saatuaan jotain käsiinsä kiihtyi
+tuulispää kuin huima koiranpenikka. Pari rukoa oli se kaapannut melkein
+kokonansa ja läheni toisia. Malinen hyppäsi pitelemään.
+
+--Eikö sinulla, helvetin koira, ollut muualla työtä, kun tulit tänne
+repimään meidän työaloja. Ääh!
+
+Tuskin ennätti toista kertaa kirota, kun tuuliaispää kontsautti hänet
+ruon päältä niitylle. Kahta uhemmin hyppäsi Malinen ylös ja alkoi
+terjua rengille, joka oli tuuliaispäälle kiihoitukseksi viheltänyt.
+
+--Vieläkö sinä juuttaan liha sitä yllytät, jos minä tulen ja tuolla
+haravan varrella taon kalloosi.
+
+Tuuliaispää ei ollut kuulevinaankaan Malisen vihoja. Jyhisten,
+mahtavana tornina se kulki omaa suuntaansa ja syyteli liikoja heiniä
+kauas syrjiin. Jo oli ennättänyt pois heinien saapuvilta, ja joukot
+katselivat rauhallisempana jälkiä. Joku mies sanoi että »kävipä
+antamassa lisäharavoimista.»
+
+--Juutas heitä haravoikoon! kivahti Malinen. Vieköön nyt vaikka
+helvettiin tuon luokonsa. On meillä muutakin työtä.
+
+Hajoitetuista ru'oista ei Malinen välittänyt vähääkään, lähti vain
+luokoa haravoimaan, ja joukon täytyi seurata perästä.
+
+Vihan väessä liikutti Malinen haravataan, niin että heinät sinkoilivat,
+eikä nyt saanut muutkaan nuhjustella, muuten saivat kuulla
+lisäpeijakkaita. Äänettöminä tekivät joukot työtänsä, mitä vähän hiljaa
+sattuivat toiselle kuiskaamaan. Vasta kun kaikki heinät olivat koossa,
+kuului komentava ääni:
+
+--Rukoja kantamaan! Panee heidät latoon, kiskokoon sieltä, jos mieli
+tekee.
+
+Iltaan mennessä tulivat kaikki kuivat heinät kokoon, nekin, jotka
+tuuliaispää kävi hajoittelemassa. Ei niitä isäntä itse käskenyt
+kokoomaan, vaan arvasivathan he, että niin se on tehtävä, ja hyvä
+kaikki, kun tekivät.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Joukon niityllä ollessa oli Anna Liisa laittanut vuoteensa kamariin.
+
+--Mitäs tämä nyt on näin pikainen muutto kesken kesän? kysyi
+piika-Maija.
+
+--Niinhän tuo isä käski.
+
+Hän ei tietänyt mitään muuta syytä, kuin että isä on niin käskenyt, ja
+siinä ei ollut muuta keinoa, niin oli tehtävä.
+
+--Minäpä ehkä arvaan tuon syyn, sanoi Maija naurahtaen.
+
+--No mikä?
+
+--Arvaat sen sinäkin.
+
+--En minä, ihan todella.
+
+--Sinut asetetaan jo vahdin alaiseksi, selitti Maija. Meidän piikain
+luona sinun ei enää uskottu säilyvän.
+
+Nyt Anna Liisakin oli ymmärtävinään syyn, mutta hän tahtoi sotkea koko
+asian ja sanoi:
+
+--Elä hupata, ei se sen vuoksi...
+
+Muuten oli tämä asia hänelle outoa, niin ettei siitä osannut paljoa
+ajatella. Tuntui vain ikävältä erota näin yhtäkkiä noista tuttavista,
+joiden kanssa oli niin monta hauskaa iltaa viettänyt. Tuolla aitassa
+oli aina päivätöiden päätyttyä naurettu ja purpateltu pitkät ajat.
+Siellä oli hupaisa syödä marjamaitoa, johon tarpeeseen piiat hyvin
+usein heinäntekoaikana miesten maatessa kävivät marjat poimimassa ja
+emäntä laittoi Anna Liisan viemään maitoa kupilla. Herttaista oli
+siellä painautua vuoteelle ja kuunnella sateen sattuessa, miten
+vesipisarat ramisuttivat aitan kattoa ja räystäästä juosta
+lipakoittelivat nurmiselle kentälle. Se oli kuin vienoa kehtolaulua ja
+aamusilla sen kuuleminen ilahdutti unista mieltä, ettei nyt niin
+aikaisin ylös ajettane kuin poutaisena aamuna.
+
+Ensimmäinen ilta varsinkin tuntui oudolta tuolla kamarissa. Oli kuin
+elämässä olisi jonkinmoinen käänne tapahtunut, vaikka ei hän aivan niin
+ajatellut, mutta jotain sinnepäin. Muistui mieleen Maijan puheet, että
+nyt ruvetaan vahtimaan. Mitä ne hänestä vahtisivat. Hän katsoi
+akkunasta aitalle, jossa ovi oli vielä auki. Hänen mielensä kaipasi
+jotakin, lieneekö kaivannut noita vanhoja tovereja vai sitä tuttua
+katon rapinaa, jota ei tänne kuulunut, vaikka sataisikin. Hän istui ja
+ajatteli kaikkea vähäpätöistä, semmoista, jota kahdeksantoista vanha
+yksinäisessä kodissa kasvanut tyttö voi ajatella. Viimein hän laskeutui
+levolle. Isän askeleita kuului eteisestä, hän käveli siellä ovia
+lukkoamassa, minkä päätyttyä kaikki muuttui hiljaiseksi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Rauhallisen hiljainen on maalaisten sunnuntaiaamu kesällä. Kukin nousee
+ylös, milloin tuntee unen loppuneen, paitsi vaimoväki, jolla on lehmien
+lypsy, ja ne, jotka aikovat kirkkoon. Miehet ovat muuten joutilaita ja
+moni tekisikin nukkumista aamusta iltaan, jos ei itseään tarvitsisi
+ruokkia.
+
+--Hoi pojat, kahville! herätteli Malinen miehiänsä pyhäaamuna ja
+jysäytteli nyrkillä seinään.
+
+Itse oli hän jo vaatteet yllä, valkeavartiset pieksut jalassa ja korkea
+tasapäälakinen huopahattu päässä. Näitä hattuja ei ollut koko pitäjässä
+monta, sen oli Malinen tuonut sulhasmiehenä ollessaan Oulusta, eikä
+sitä nyt pidetty kuin kirkossa käydessä ja mitä pitoja sattui olemaan.
+
+--Eikö se uni ala jo loppua. Kahville! kiljaisi hän niin että raikui
+kartano. Voidelkaa sitten rattaat, minä lähden kirkkoon.
+
+Yksitellen alkoi vetäytyä miehiä piharakennukseen, paitahihasillaan ja
+tukka pörröisenä. Kahvin juotuaan he asettuivat istumaan
+päiväpaisteeseen rappusille ja siinä venytellen tuumailivat, että kun
+olisi aina pyhä ja aina kesä. Malinen tuli kamarista katsomaan, onko ne
+rengit pyörien voitelussa.
+
+--Tokko siellä ollaan vielä rattaita voitelemassa? kysyi Malinen.
+
+--Onko sinne käskettynä?
+
+--Senkö verran sitä kuultiin! kivahti hän. On sinne käskettynä.
+Kuuletteko nytkään. Ja kun se on tehtynä, niin tulkaa tänne kamariin.
+Kuulittekos sen!
+
+Rengit lähtivät muristen tekemään mitä käskettiin ja aprikoivat
+keskenään, että mitä se siellä kamarissa mahtanee sanoa. Heti kamariin
+tultuaan pääsivät sen tietämään, kun saivat kumpainenkin käteensä
+paperilapun, jossa oli kirjoitettuna, että »ensimäinen päivä
+marraskuuta vapa palveluksestani». Noloina he katselivat kirjoihinsa.
+Olisi ollut mieleisempää, jos isäntä olisi sanallakaan pyytänyt
+paikoillaan olemaan, mutta tämä ei puhunut mitään.
+
+Aurinko paistoi jo niin korkealta, ettei sen näkyvistä ollut varjossa
+kuin jyrkimmät, läntiset mäen rinteet. Kastehelmetkin katosivat
+ruohikon lehdiltä. Tupakkahalme laski yön pystyssä olleet lehtensä
+alas, antaakseen auringon niihin paistaa lekotella. Harmaa varpuslauma
+istui tallin luona, aidalla, ja siitä linnut lentää liepsahtivat
+vuorotellen lähellä olevasta sika-altaasta einehtimään.
+
+Kirkkomiesten hevonen seisoi jo valmiina kiesien edessä. Anna Liisa
+ilmestyi kirkkoonlähtijänä kartanolle. Hän näytti viehättävältä
+siistissä pyhävaatteissaan.
+
+--Eiköhän myöhästytä, kun on noin korkealla aurinko? arveli Anna Liisa.
+
+--Ei myöhästytä, vakuutti Malinen varmasti.
+
+He istuivat rinnakkain nahkalla päällystetylle istuimelle, jossa oli
+selkänoja niin korkea, ettei kuin vähän näkynyt päitä takaa päin.
+Kiessit olivat sen aikuisista parhaimpia, vieterit hyvin korkeat
+koukerot ja nahkahihnat kupeilta pitelemässä.
+
+Kun oli sikoaltaan kohdalle tultu, pyrähtivät varpuset lentoon. Ori
+säikähti niitä ja hypähti syrjään.
+
+--Prr--, tärähti Malisen kieli kuivasti, mutta hän kartteli täyteläistä
+kirousta lapsensa kuullen.
+
+Auringon kohottua alkoi tiellä hieroutunut kuiva multa pölistä
+armottomasti. Rattaan kahden puolen pursusi jauhomainen multa, kuin
+vesi veneen kokan edessä, ja kovasti ajaessa kohosi ylös ilmaan ja
+täytti pitkät matkat tietä paksulla tomupilvellä, niin ettei
+jälestäajavia erottanut. Maantielle päästyä antoi Malinen oriinsa
+mennä, ja juoksu seisahtui vain jyrkimmissä mäissä.
+
+--Aivan on jo märkänä hevonen, huomautti Anna Liisa.
+
+--Antaa olla. Minä en rupea tätä pölyn pakkoa nielemään jälkimmäisenä.
+
+Samassa suisti hän taas muutaman hevosjonon edelle, ja ne saivat olla
+itse sitkeitä ajamaan, jolleivät jääneet jälelle.
+
+--Mikä se on tuo töröhattuinen, jolle ei oikea meno riitä, kiukkusi
+joku tuntematon joukosta, joka myös oli haluton pölyä nielemään.
+
+Tuulenhenki ei liikutellut kepeimpiäkään esineitä, ja siksipä saivat
+tietä kulkevat jauhamansa juoda. Kirkolle tultuaan olisi vielä jokainen
+saanut hartioiltaan liiat pölyt puistella ja muutamat kopistelivatkin
+niitä vähemmäksi vaatteistaan, mutta toiset menivät multineen päivineen
+kirkkoon ja hieroivat sen siellä vähemmän pölyisten vaatteisiin ja
+loput penkin selkälautaan.
+
+Renkimiehiä seisoksi kupeella pienissä ryhmissä, ja heitä puhutteli
+väliin yksi, väliin toinen isäntä-mies. Nyt oli palvelijain
+pestausaika. Pienimmät poikakossit näyttivät olevan ikäänkuin tarjolla,
+mutta isommat tekeytyivät välinpitämättömiksi ja kävelivät
+huolettomina. Malinen ei mennyt lähellekään noita nulikkarenkejä,
+hänellä olisi niitä ollut kyllä kotona.
+
+Papin ja lukkarin hevoset seisoivat toinen toisella puolen sakastin
+rappuja ja kuskit käähäilivät siinä ympärillä, tehden vähän väliä
+pieniä, aivan tarpeettomia ajokalujen korjauksia, noin vaan antaakseen
+sillä tietää, kenen herran palvelukseen kuuluivat. Aina siihen
+ilmestyikin uteliaita pitäjäläisiä kyselemään hevosten määrää, kehumaan
+kiessien hyvyyttä ja tiedustelemaan, onko kirkkoherra tai kanttori
+pestannut jo itselleen palvelijoita ja montako niitä on.
+
+Malisen mieleen juolahti, että jospa kysyn itselleni noita herrain
+renkejä, kumpaista hyvänsä. Lukkarin renki herätti enemmän huomiota.
+Hän oli verevä ja terveennäköinen, ruumis täyteläinen, mutta ei
+erittäin kookas. Vaatteet olivat mustasta verasta ja mustavartiset
+saappaat jalassa. Muutenkin näytti tämä Malisen mielestä taitavalta,
+eikä liene mikään juoppo huilari, koska on noin hyvät vaatteet yllä.
+Hän meni kattelemaan renkiä ja puhetta alkaakseen kysyi:
+
+--Joko on kanttorilla heinä tehtynä?
+
+--On sitä vielä muutamiksi päiviksi, sanoi renki.
+
+--Käypikö tuo itse niityllä katsomassa töiden tekoa.
+
+--Harvoinpa se on siellä minun ollessa käynyt.
+
+--Taitaa olla sopuisa mies.
+
+--Kyllä sen kanssa toimeen tulee.
+
+--Entäs rouva...
+
+--No rouva ... se nyt on ... yritteli renki kertomaan, mutta keskeytti.
+
+--Sanovat toisenlaiseksi, ja että ruuan komento on välistä noin...
+
+--Niin, eihän se kaikistellen ilahuta. Se kalaleipä parasta...
+
+--Onko ollut puhetta ensi vuodeksi.
+
+--Ei vielä mitään puhetta.
+
+--Etkö rupea meille?
+
+--Miten tuon kanssa olisi, arveli renki.
+
+--En luule olevan katumoiksi, jos tulet meille. Kaikki meidän komentoa
+ovat kiittäneet, eikä niin sieväperheistä taloa ole koko pitäjässä:
+kolme talon ihmistä. Halulla ne olisivat nämäkin nykyiset, vaan en ota,
+ovat räähkäpuheisia.
+
+Hän nosti korkean hattunsa laitaa koholle ja kynsiskeli hitaasti
+tukkaansa.
+
+--Mitä te maksaisitte vuodelta? kysyi renki.
+
+--Määräkö se pitäisi olla.
+
+--Onhan se ollunna.
+
+--Ilman määriä ne ovat meillä olleet, vaan samahan tuo on.
+
+--Ei minulla ole vielä seteliäkään.
+
+--Vai ei. No tule sitten ensi sunnuntaina meillä käymään, niin siellä
+tuumitaan, ja näet talonkin.
+
+Niin he sen asian päättivät ja erosivat.
+
+Kirkosta kuului veisuu, siellä jo saarnavirttä laulettiin. Ne, jotka
+joutivat, menivät kirkkoon, mutta paljon oli niitäkin, jotka olivat
+vielä kiinni maallisissa toimissaan.
+
+Tulevana sunnuntaina kävi tämä kirkolla puhuteltu renki Malilassa ja
+sopimus tehtiin ensi vuodeksi. Entiset katselivat uutta tulokasta
+kateellisesti ja latelivat siitä isännän selän takana pilkkapuheita
+mielensä hyvikkeeksi, kun eivät muuta taitaneet.
+
+--Korjautuu se nyt tämän talon elämä ensi vuotena kokonaisen
+sormihaaran, aloitti yksi. Ukko kun latelee peijakkaita ja renki
+vetelee virsiä, niin silloin ei muuta kirkon toimitusta kaivata. Joutaa
+hevoset lihomaan.
+
+--Mitenhän kyllä lienee oppinut lukkarin jalan juuressa laulamaan, ei
+tullut veisuutetuksi vaalia, säesti toinen.
+
+--Kyllä minulla oli mielessä, vaan en uskaltanut pyytää, kun näkyi niin
+ukkoteeren karvaiseksi pukeutuneen.
+
+--Pelkuripa olit, moitti toinen. Olisit toki pyytänyt, kun oli kerran
+mielessäsi. Minä olisin keväällä käynyt saatavista etsimässä hänelle
+variksen pesiä, että olisi saanut ääntänsä voidella.
+
+Malisen moitteessa oli perää, että nämä rengit olivat suultaan kehnoja,
+ja nyt lopulla vuotta vielä enemmin.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Marraskuun alkupäivät olivat käsissä. Kaikissa taloissa ja kylissä
+elettiin vähillä töillä. Laiskoja, venytteleviä nuoria miehiä veteli
+suurissa joukoin paikasta toiseen, ja he kokoontuivat siihen, missä
+hupaisimmalta tuntui ja missä viimeiset säästöön jääneet pennit
+parhaiten hupenivat. Naiset näyttivät vähän toimekkaammilta, ompelivat
+ja paikkasivat kuluneita vaatteitaan tai keittivät kahvia. Lumirännän
+lioittelemilla, lokaisilla kylän väliteillä näkyi vain joutoväen
+tallaamia, kirjavia polkuja. Tiheämpäin talojen välillä ne olivat
+velloutuneet oikeaksi puuroksi, kun ei joutanut eikä nähnyt pimeinä
+öinä seuran tansseihin mennessä katsomaan, mihin astuu. Täytyi vain
+antaa jalan porskahtaa vaikka keskelle pahinta lätäkköä. Sokea
+soittoniekka siinä vellomistyössä teki oman osansa, kun se viulu
+kainalossa kekkaniskaisena astua tämppäili milloin minkin taluttamana
+ja juonitteli, että on niin huonot tiet.
+
+--Mitä se nyt paranee tällä paikan muutolla tänne Seppälään! juonitteli
+sokea taaskin taluttajalleen. Eikö ne olisi saattaneet siellä
+Toppilassa tanssata?
+
+--Olisi minulle kelvannut olla sielläkin, selitti taluttaja, mutta tämä
+Seppälän Aatuhan se kävi kotiinsa kärttämässä moneen kertaan.
+
+--Vai se sitä hommasi! Eikö se saattanut sinne nyt koipeilla, niinkuin
+ennenkin?
+
+--Eikö tuo olisi koipeillut, mutta sillä on mielessä kuljettaa tänne
+näitä tämän puolen tyttöjä.
+
+--Kuka niistä niin hyvä on, että oikein niitä varten tanssit muuttaa?
+
+--Tuota kai se Malilan Anna Liisaa etupäässä koettaa saada tänne.
+
+--Joko Malilan Anna Liisa lähtee Seppälän Aatun tanssiin?
+
+--Jospa se lähtee.
+
+--En toki Anna Liisana vanhoja virsujanikaan laittaisi. En katsoisi en
+sinnepäinkään...
+
+Perille tultua koetettiin miehissä palkita sokealle matkan vaivoja,
+juottelemalla puoliskuppisia. Pian se leppyikin ja veteli kohta paikan
+uudistajaisiksi pitkäveteisen, valittelevan »Hukkuneen pojan» valssin,
+jossa valituksen lomasta kuuluu kutittelevaa rallatusta. Tuo rallatus
+se tanssihaluisten kantapäitä kytäisytti, niin että tavallisessa
+kävelyssä pyrki koholle kimmoittelemaan. Sananviejiä laitettiin
+ympäristön taloihin, niillekin, jotka eivät kuuluneet näiden
+joutilasten joukkoon.
+
+Malilan talo oli vähän ulompana, ja ilojen puuhaajilla oli päämääränä
+saada sieltä Anna Liisa tulemaan. Hänen tuloaan ei pidetty varmana
+paljaalla sanan lähettämisellä, vaan Aatu pani iltamassa hevosen
+kärryjen eteen ja lähti sisarensa kanssa hakemaan.
+
+Sisar yksin tuli piilotietä pihaan, hevonen ja Aatu odottivat pellon
+takana. Anna Liisaa peloitti, että jos isä pääsee tietoon, mutta
+houkutukset ja mieliteko saivat voiton. Vanhempain nukuttua puikasi hän
+kamaristaan hakijan mukaan, ja kyllä sitten Aatu piti huolen tanssiin
+joutumisesta.
+
+Anna Liisan takaisintulo meni aamupuoleen yötä, ja nytpä maistui uni
+hyvältä. Hän uneksi ensin tanssista ja sitten oli kulkevinaan pimeässä
+yössä ja ukkonen jyrisi. Mutta se jyrinä olikin vain isän koputusta
+ovelle. Jymy yhä koveni, niin että viimein täytyi herätä.
+
+--Kyllä, kyllä!--Anna Liisa hyppäsi puolitointuneena ovelle.
+
+--Kylläpä sinua sieti koputtaa. Tule tänne kamariin.
+
+Isän ääni oli juonikasta, kiivakkaa, aivan kuin olisi puhunut rengille.
+Anna Liisaa kohtaan oli se aina ollut lempeätä, vaikkakin tuollaista
+lempeätä, joka on ominaista kiivasluontoisille. Pelko yöllisestä
+matkasta jylähti nyt heti mieleen. Luultavasti se tietää koko käynnin.
+
+--Missä sinä olit yöllä? oli ensimmäinen kysymys kamariin tultua.
+
+--Eihän kun minua nukutti, soperti Anna Liisa unisena ja hätäisesti.
+
+--Niin, niin sinua nukutti, mut sanohan missä kävit yöllä?
+
+--Enhän minä kun kävin ulkona.
+
+--Ei ulkona niin kauan tavallisesti olla. Minulle pitää sanoa suoraan,
+ilman kieroilematta, missä kävit ilman lupaa. Isän nyrkki jytyytti
+hänen sanainsa vahvikkeeksi pöytää. Sieraimet laajana katsoi hän
+tutkittavaansa, joka itkun ja tunnustuksen välillä taisteli.
+
+--Enhän minä olisi mennyt, vaan kun se Seppälän Loviisa houkutteli,
+täytyi Anna Liisan alkaa selitystään.
+
+--Vai niin, Seppälän Loviisa. Minnekä se sinua houkutteli?
+
+--Sinne kotiinsa.
+
+--Vai kotiinsa. Mitä siellä tehtiin, sano suoraan.
+
+Päättävästi tehty varotus pakoitti Anna Liisan sanomaan suoraan, vaikka
+mieli teki salata pääkohta.
+
+--Sitä minä kuulen! Meidän tyttö riiviikkolaisrotaleiden tanssissa,
+tuollaisen matkan päässä, tällä siivolla. Lienee ne vaatteet nyt
+hyvänpäiväisenä.
+
+--En minä jalan kulkenut, oli niillä hevonen.
+
+--Silläkö tytöllä? Sano suoraan.
+
+--Sen veli oli kanssa.
+
+--Aatu... Sen kärristä pysytä itsesi poissa, niin hyvin kuin
+sellaisista iloista. Muista vasta, että elä jalkaa astu kumpaisiinkaan,
+tai se ei lopu tähän.
+
+Näin kiivakkana ei isä ollut ollut vielä milloinkaan, mutta ei Anna
+Liisakaan ollut ennen luvatta tanssissa käynyt. Hyvin pahasti kävi
+mieleen tuollaiset isän uhkaukset, niin että hän meni kamariinsa vielä
+lisää itkemään. Emäntä aikoi myös torua tytärtään luvatta
+liikkumisesta, mutta kun hän siinä mielessä tuli Anna Liisan luo ja
+näki itkevän, muuttui se enemmän lohdutukseksi.
+
+--Pahastihan sinä teitkin, kun menit luvatta, puheli hän. Vaan olisihan
+se isältäsikin välttänyt vähän vähemmällä, mutta sillä kun on niin
+pikainen tuo luonto. Varo nyt vasta, pahaa minustakin oli, kun tiesin
+sinun menneen, oikein pahaa.
+
+--En minä vasta menekään, vaikka luvattaisiin.
+
+--Elä sano niin, se on vaan katkeruutta vanhempia kohtaan, eikä se ole
+hyvä. Jos isäsi kerran lupaa, niin saat silloin mennä. Eläkä nyt enää
+itke, se pikastuu siitäkin, jos sattuu näkemään.
+
+Emäntä sipasi kädellään tyttärensä hajaantunutta tukkaa ja meni
+töillensä. Anna Liisa haki kamman ja rupesi purkamaan tukkaansa
+palmikolta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Palvelijain laiskoitteluviikko loppui pian. Yksi ja toinen alkoi
+hiljaisuudessa kyhnystellä vaatenyyttyineen olopaikoillensa ja
+painautua palkkalaisen kaipaavan levollisin mielin syksyn likaisiin
+töihin, elähyttäen kuivaa elämäänsä niillä vähäisillä muistoilla, mitä
+oli sattunut joutoviikon ajalla näkemään. Harva sai osakseen sen
+kunnian, että hevosella kyydittiin taloonsa, ellei maksanut omasta
+kukkarostaan.
+
+Lukkarista Malilaan muuttava renki tuli kyytihevosella, sillä kun näkyi
+olevan muutakin tavaraa kuin vaatenyytti. Oli muun muassa pieni,
+ruskeaksi maalattu kaappi, jonka hän nosti kyytimiehensä kanssa
+porstuan nurkkaan. Isäntä käski laittaa ruuan kamariin ja vasta
+tullutta renkiä ruokittiin nyt ensi kerralla niinkuin muuta vierasta.
+Sitten sai muuttaa tuvan pöydälle. Ensimmäisenä päivänä ei ollut muulle
+työlle kiirettä, kunhan purki vaatteet nyytistä aittaan ja laittautui
+huomisen varalle työmiehen pukimiin.
+
+--Mihinkähän minä tuon kaapin sijoittanen, se sietäisi saada johonkin
+kuivempaan paikkaan, muuten se tuolla ulkohuoneilla turpuu ja
+longistelee liimauksistaan.
+
+--Tarvitsisko siinä Aapeli usein käydä? kysyi isäntä.
+
+--En minä hänessä tarvitse käydä tuskin kuukausiin, kun siellä ei ole
+paljon mitään pitämistä, selitti Aapeli, joka oli uuden rengin nimi.
+
+--No jos siellä ei ole asiata, niin nosta vaikka tuonne Anna Liisan
+kamarin nurkkaan, sopii se siellä olemaan.
+
+Aapeli kuljetti samana iltana kaappinsa luvattuun paikkaan ja katseli
+nyt samalla tiellään tätä talon tyttären kamaria uteliailla silmillä,
+varsinkin kun oli isännän sanoista ymmärtänyt, ettei sinne ole lupa
+kurkistella kuin suurimmissa tarpeissa. Anna Liisa oli neuvomassa
+kaapille paikkaa ja huomattuaan uuden rengin tarkastelun sanoi:
+
+--Eihän tämä toki näytä miltään, kun on niin vähän huonekaluja ja
+seinät noin mustuneet.
+
+--Näyttääpähän miltä näyttää, sanoi toinen. Enhän minä sen vuoksi
+katsele ... ilman vaan.
+
+--Oliko siellä kanttorissa rengille omituinen kamari? kysyi Anna Liisa
+jollain puhetta jatkaakseen.
+
+--Olihan siinä semmoinen vähäpätöinen.
+
+--Näissä talonpoikaisissa taloissa sitä ei ole muuta kuin tupa.
+
+--Mitäpä iloa tuosta lienee muutamasta kamarista, olipa tuota tai ei.
+Mielelläni minä jo läksin talonpoikiin, rattoisampi toki täällä on.
+
+--Mistäpä sen vielä tietää, naurahti Anna Liisa.
+
+--Niin minä toivon.
+
+Isäntä tuli hakemaan Aapelia antaakseen neuvoja huomispäivän töistä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kesä oli suonut antamiansa niin runsaasti, ettei kuulunut huolissaan
+huokailevia talven viettoon lähdettäessä. Pellottomat luottivat
+pellollisten jyvävaroihin. Olihan loismiehet puineet talollisille
+riihiä ja säkkejä aittaan kantaessaan nähneet, kuinka jyvälaarit
+kohosivat kukkuroiksi, jopa niinkin, ettei kyennyt yhtäperää puimaan.
+Pari ruisaumaa jäi Malilankin pellolle kevääksi. Kitisemättä niistä nyt
+raski mittailla ihmisille ja eläimille, eikä Malinen säälinyt elon
+menoa vähempänäkään ollessa, jos oli tallihevonen syötettävä, ja nyt
+vielä vähemmän, kun oli mitä antaa. Hänelle sattuikin tällä kertaa hyvä
+jauhon surma, suuri, musta oriin konkko ja vielä romuluista tekoa.
+Malinen sen kyllä tunsi semmoiseksi, mutta sanoi että kyllä se siitä
+pyöristyy, kun panee rukiista »toplingin». Ruokkijoille olikin jauhon
+panossa appeeseen annettu semmoinen neuvo, että seinään kun heittää,
+niin sen pitää kiinni tarttua. Renki Aapeli koetteli antaa jauhoja
+antamalla, eikä mennytkään monta kuukautta, kun oriista paisui aika
+eläin. Se kun valjastettiin kiiltomaalisen reen eteen ja Malis-ukko
+istui tyttärinensä siihen perään, niin siinä oli huomiota herättävä
+matkue, vaikka kuka olisi katsellut. Koko pitäjässä ei ollut suurempaa
+oritta, eikä niin pientä ja pystyä ukkoa sen ohjaksissa, ja vielä
+lisäksi niin sievää tyttöä sen rinnalla. Melkein jokaisessa lähdössä
+pitikin Anna Liisan olla siinä isänsä rinnalla, kuin kukan, eikä voinut
+sanoa, kumpaisestako hän enemmän ylpeili, rinnallaistujastaan vai
+edelläjuoksijastaan. Harvoin heidän muassaan näkyi muita. Ja jos jotkut
+toisen sukupuolen nuoret tahtoivat tuota kukkaa lähestyä
+puhuttelemaankaan, joutui Malisen muoto karhakkana huomauttamaan:
+pysykää ulompana. Ulompaa ne saivat katsella ja katselivatkin
+halukkaasti. Monen huomio kiintyi tyttöön, mutta pienimmätkin
+tuttavuuden yrittelijät katkaisi ukko heti.
+
+Kaikkia keinoja nekin koettivat, löysivät asiata taloon, yhtä jos ei
+toista. Nuoret miehet näyttivät innostuneen hevosten kasvatukseen, niin
+että niitä kulki kevättalvella Malilassa monet tekemässä oriin
+tilauksia tammoilleen. Mutta vaikka niillä oli jo käsirahat tarjona,
+rupesi Malinen niitä epäilemään, varsinkin kun ne eivät tahtoneet
+suoriutua talosta pois lähtemään. Niiltä näkyi pian unohtuvan
+alkuperäinen asia, ja ne unohtuivat katselemaan kukkasta.
+
+Ne, jotka eivät osanneet julkista asiata laittaa viivyttelynsä
+varjoksi, koettelivat lähestyä piiloteitä, pimeinä aikoina. Usein
+karkasi Malinen kamaristaan yösydännä ruoska kädessä porstuaan ja
+sieltä ulos, eikä ne hyökkäykset kaikistellen hukkaan menneet.
+Kirveltävät makkarat selässä sieltä moni lähti ja olisi lähtenyt
+ehdottomasti jokainen, jos he vaan olisivat olleet yhtä
+kömpelöjalkaisia. Anna Liisa oli kuullut isänsä puhuvan tuskin yhtä
+sanaa näistä hyökkäyksistä, eikä hän varoittanutkaan. Ne ryntäykset
+toimitettiin äänettömyydessä, sillä tämä sotilas tiesi karkoituksensa
+onnistuvan ja luotti valppauteensa. Mikäpä pakko silloin olisi
+vartioitavaa varoitella. Anna Liisa kuuli vain muutamia piiskan siiman
+hutkauksia ja siitä seuraavia kipeitä älähdyksiä. Malinen oli niin
+valpasuninen, ettei ne monta kertaa ennättäneet kopautella ovelle, kun
+saivat palkkansa. Tuskin monesti kopautuksia se kuulikaan, jolle ne
+olivat aiotut. Viimein kyllästyi Malinen siihen ryntäysten tekoon ja
+laittoi porstuan oviin sellaiset salvat, että niistä ei tullut omin
+lupinsa. Nyt oli vain huolena, etteivät muut heittäneet auki salpoja.
+Oman seudun poikia hän eniten vihasi, ne eivät saaneet sanaa vaihtaa
+Anna Liisan kanssa. Jos tälle kirjeitä tuli, niin niitä ei isä huolinut
+pyrkiä tarkastamaan, sillä hän uskoi, että ne ovat kaukalaisilta,
+omanpuolelaiset eivät toki ole niin nerokkaita, että osaisivat kirjeen
+kirjoittaa. Vielä levollisempi hän oli, jos näki, että se on postissa
+kulkenut.
+
+Aivan huonolla pohjalla olikin silloin vielä kirjoitustaito tällä
+paikkakunnalla, mutta innostus siihen oli jo herännyt, niin että sitä
+tehdä töherrettiin useammassa talossa pyhä-iltoina. Joka lienee
+pahaisenkaan a:n ennestään osannut, sille työnnettiin liitunokare
+käteen ja sai astua opettamaan.
+
+Malilan renki Aapeli oli lukkarissa ollessaan oppinut jonkun verran
+kirjoittamaan, ja nyt hän pyhinä neuvoi toista renkiä ja ketäpähän
+sattui. Malisesta se oli mieleen, vähemmin pyrkivät kylään, ja olihan
+se sekin jotain kunniata talolle, kun rengit osaavat kirjoittaa
+paremmin kuin muualla taloiset. Joskus hän itsekin näytti kirjoituksen
+mallia, että miten ponnosti sen pitää käydä. Ponnosti se kävikin.
+Liitupallit halkeilivat käsissä, kun hän painoltaan kahnautteli puolen
+kyynärän korkuisia alkukirjaimia. Hupainen sitä oli syrjästä katsoa,
+varsinkin jos arvasi tarkastaa nenää, miten sekin näkyi
+kirjoitusliikkeitä tekevän.
+
+--Kuluttaa se tuo liitu maalin pöydästä, huomasi hän jo viimein.
+Laittakaa semmoinen muu lauta, johon opettelette, se ei kulu ja on
+sukkelampi puhdistaa.
+
+Toisina pyhinä heillä jo oli lauta liitukirjoitusta varten. Ennestään
+oli Aapelilla teräs- ja lyijykynät sekä paperia, johon itse kirjoitteli
+aikansa kuluksi yhtä ja toista. Hän muutamakseen oli oppinut tuon
+laulun:
+
+     Iltaruskon loistamalla
+     nuorukaisen istuvan
+     kaukaisella lounaan maalla
+     mieli johtui pohjolaan.
+
+Sitä hän laulelikin reen pajulla istuessaan, ja kun ääni oli tavallisen
+hyvä, kuului se kauniilta, ja moni alkoi koetella eikö se häneltä
+lähtisi.
+
+--Kirjoitapas, Aapeli, minulle se laulu, jota aina laulelet, houkutteli
+piika-Maija muutamana pyhänä. En minä sitä opi kuulemalla.
+
+--Se on niin pitkä, että kehtaisiko tuota, esteli Aapeli.
+
+--Kehtaa nyt, en minä muuten muista. Anna Liisakin sitä sanoi kauniiksi
+ja että kun olisi, mistä opettelisi.
+
+--No jospa minä tässä jolloinkulloin kirjoitan, lupasi hän, kun kuuli,
+että sitä on Anna Liisakin kiitellyt.
+
+Aapeli näkyi parhaillaan opettelevan laskentoa kirjoituslaudallaan.
+Maija meni ulos eikä tupaan jäänyt sillä kertaa muita kuin Aapeli
+yksinään. Anna Liisa tuli sieltä jotain hakemaan.
+
+--Maija tässä vasta pyyteli sitä laulua kirjoittamaan, jota olen aina
+laulellut. Onko se Anna Liisasta sen arvoinen? kysyi Aapeli vähän
+arkaillen.
+
+--Taisihan tuo olla jotakuta, myötti Anna Liisa katsahtaen kysyjään.
+
+Se näkyi kääntäneen lautansa toisen puolen ja piirteli siihen kirjaimia
+kiireisen ja vähän hätäisenkin näköisenä.
+
+--Tulisko Anna Liisa katsomaan, tässä olisi... Hän ojensi lautaa sinne
+päin. Siinä oli sanat: »Minä tahtoisin mielelläni kirjoittaa semmoista
+muuta, jos vaan--.»
+
+Anna Liisa sen pian sai luetuksi ja sanoi pois kääntyessään naurahtaen:
+
+--Semmoista muuta Maijalle ... kirjoita toki.
+
+--Ei, ei Maijalle, selitti kirjoittaja kiihkeästi menijän jälkeen,
+mutta tämä ei seisahtunut, meni yhtä suoraan pois.
+
+Aapeli seurasi silmillään menijää ja ikäänkuin tahtoi katseellaan saada
+hänet kiinni. Hameen helman liepsauskin sulkeutuvan oven raosta oli
+vielä katseen arvoinen. Yksinään jäätyään rupesi hän ajattelemaan,
+ymmärsiköhän se sitä ja mitähän se tarkoitti sillä, kun sanoi
+»Maijalle». Jokohan viittasi tuntemaan huonoutensa. No, yrittänyttä ei
+laiteta, kävi miten kävi.
+
+Rohkaistuna ensimmäisestä yrityksestä lisäsi hän sanoja laudalleen ja
+välistä paperillekin, joita sopivassa tilaisuudessa näytti, ja
+toinenkin vähitellen tottui niitä lukemaan mielihyvällä.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Puut näyttivät olevan jo valmiina kesäisen elämän aloittamiseen.
+Viluiset kuuset ja petäjät olivat karistelleet vanhentuneen osan
+karvastansa, sysivätpä jo hankeakin juuriltaan ulommaksi. Mutta hanki
+teristäysihe vielä kovaan vastarintaan ja paneusi yön aikoina niin
+lujaksi, että sai hevosella ajaa, mistä halutti. Ilma oli raikas ja
+kuulakka.
+
+Kangaspuiden nausketta kuului jokaisen talon tuvasta. Nuoret emännät ja
+tyttäret heitellä vilkuttivat kankaan kahta puolta sukkulaa, joka
+hätäisenä hyppäsi pirran sivua ja taas viriäisen auettua hyökkäsi käden
+tulisesta survauksesta takaisin uraansa. Pienet tyttäret ja vanhat
+mummot tehdä junnasivat käämejä eli puojia ja olivat kutojain alituisen
+kiirehtimisen alaisina. Missä ei ollut tällaista varaväkeä, siinä
+saivat kutojat itse tehdä kääminsä, ja silloin olivat vyyhdet
+pahemmassa kuin pöläkässä.
+
+Anna Liisalla oli kangas alulla. Se oli sijoitettuna suuren tuvan
+karsina-akkunan alle.
+
+--Puolan pohjalliset ovat vähinä, valitti Anna Liisa. Jos te, rengit,
+toisitte ruokoja tuolta rannalta, kun menette heinään.
+
+--Mahtaneeko siellä olla, arveli Aapeli. Ja ehkä ovat vielä jäässä
+kiinni. Lukkarissa ne niitä näkyivät tekevän paperista.
+
+--Lieneekö meillä niin vahvaa paperia.
+
+--Välttää siihen, kunhan on paperia, tiesi Aapeli ja meni kaapistaan
+noutamaan tarpeettomia, opettelun aikuisia paperisälyjä.
+
+--Näistä niitä saapi aluksi, sanoi hän ja alkoi muutamia leikellä
+ruokatunnin loppua odotellessaan.
+
+Pihan toiselta puolen, tallin luota, kuului ajon perästä pudistautuvan
+hevosen tiukujen äkkipikainen helähdys ja reen aisojen lotina.
+
+--Ketäs siihen ajoi, sanoi piika-Maija ja kokistausihe suoremmaksi
+puolarukkinsa takana.
+
+Anna Liisa kurotti päätänsä kangaslaudalta akkunaan päin. Toinen renki
+oli kohonnut penkiltä pitkältään puoliksi istuma-asentoon ja katseli
+ruumistaan kääntämättä, kaula kierteellä, ulos ja saneli:
+
+--Ei näy olevan kaukalaisia. Seppälän Aatu tuossa on yhtenä. Mikähän
+asianakin lienee.
+
+Maija kohosi rukkinsa takaa ja meni Anna Liisan korvaan supattelemaan
+ja yhä vaan nauraen lähenteli, vaikka toinen sysi pois luotaan.
+
+Malinen tuli kamarista tupaan. Se oli siellä tehnyt tärkeitä
+havannoita, sen näki tuihailevasta käynnistä ja sieraimien liikkeistä.
+
+--Aapeli, pane ori aisoihin. Äitisi kutsui Anna Liisaa kamariin, mene
+heti.
+
+Vierasten käsi kahmuili jo ulkoa päin oven rivassa, kun isäntä sai
+sanottavansa sanotuksi, Ovessa hän ne sivuutti ja tervehti niin
+joutuin, kuin on tavallista käymään lähtevän laivan ovella, jossa
+toisia tulee ja toisia menee. Maija ja toinen renki jäivät tupaan
+vieraita puhuttelemaan. Anna Liisan tultua kamariin sanoi hänen isänsä
+hänelle:
+
+--Nyt lähtään niitä lankoja ostamaan.
+
+--Eihän niillä niin kiirettä olisi ollut, sanoi Anna Liisa.
+
+--No ei se parane, kun käypi, niin se on käytynä. Pane vaan joutuin
+vaatteita päällesi.
+
+Hän oli itse siinä saapuvilla, että vaatettuminen kävi vilkkaasti. Reki
+oli jo kartanolla, mutta ei vielä näkynyt hevosta. Hän odotti vielä
+vähän, mutta ei sittenkään. Jo täytyi lähteä kiirehtimään.
+
+--Vastako sinä suitsia täällä laittelet, ihmetteli hän tallin ovella.
+
+--Niin, kun en tahtonut löytää setolkkanauhaa, selitti Aapeli ja
+liikkui nyt kuin tulen sammuttaja.
+
+--Eipä se saisi olla niin hakemisessa.
+
+Yhdessä he laittoivat oriin aisoihin.
+
+--Käy noutamassa tyyny ja sano Anna Liisalle että joutuu heti.
+
+Aapeli näytti vielä herrojen rengin tapaa ja puhaltui täyteen juoksuun.
+
+--Nyt joudu! kiirehti se vuorostaan Anna Liisaa. Mistä minä tyynyn
+otan?
+
+--Ota vaatekahverista.
+
+--Tule neuvomaan, että mikä se otetaan.
+
+--Minä tulen.
+
+Anna Liisan jouduttua oli jo Aapelilla tyyny kainalossa. Se vaan odotti
+neuvomaan tulijata ja sieppasi nyt taskustaan torvelle pyöräytetyn
+paperin ja sanoi hiljaa:
+
+--Tässä on vielä yksi puolan pohjallinen, vaan katsohan sisään,
+ennenkuin panet muiden joukkoon. Arvaat.
+
+Samassa piti joutua tyynyä viemään ja kohta joutui Anna Liisakin.
+Viivytteleminen ei olisi ollut terveellistä kumpaisellekaan.
+
+Pettyneinä kurkistelivat vieraat tuvan ikkunasta lähteviä. Malinen ei
+katsahtanut kertaakaan sinnepäin, hän oli niin tietämätön, kuin ei
+olisi ollut mitään. Ei ollut niiden hevostakaan huomaavinaan, vaikka
+hänen tapansa oli käydä huonompienkin kylkeä kopaisemassa, varsinkin
+kun oli noin orihevonen. Malisen sisällä pullisteli tyytymättömyys,
+mutta hän halveksi niin paljon noita tyytymättömyyden tuojia, ettei
+olisi näyttänyt sitäkään heidän ansainneen. Huulet rautaisessa hymyssä
+istahti hän kukkansa rinnalle ja näytti ajattelevan, että katoaa tämä
+teidän katseltavistanne. Kohta se olikin matkan päässä. Peltojen takaa
+jo hulmusi oriin harja ja pikku-ukon muhkea hille-rihattu leiskui
+kevään hyppyrisellä tiellä.
+
+Aapeli meni vielä tupaan vieraita puhuttelemaan.
+
+--Ollaanko kauaksikin menossa? kysyi hän.
+
+--Ei niin erittäin kauaksikaan, mitenpähän matkoissa näkyy, sanoi
+vanhempi mies.
+
+Toinen, Seppälän Aatu, nypelöi miettiväisenä turkkinsa hihansuusta
+villoja ja kierteli niitä näpissään.
+
+--Taisi olla kiire asia teidän talon isännällä, näytti vähän siltä,
+arveli naurahtaen äskeinen mies.
+
+--En tietänyt asioitaan, sanoi Aapeli, vaan ainapa se näkyy liikkuvan
+joutuisasti.
+
+--Hyvähän on olla joutuisa, vaan sanovat tapahtuvan joskus, että
+härkäkin tavoittaa jäniksen.
+
+--Kukapa tuo lienee nähnyt härän jänistä ajavan, vaan se on paremmin
+uskottava, ettei ole hätää härällä, kun on Paavo paimenessa.
+
+Aapeli tahtoi olla niinkuin syrjäinen ainakin ja laski leikkiä
+vierasten viihdykkeeksi, kun niille talon puolesta tuommoinen pyöräys
+valmistettiin. Ei ne pitkään ruvenneet olemaan ilkuttavina, sillä
+semmoiselta se vähän kuului tämäkin rengin puhe. He pistäytyivät
+rekeensä tyhjin suin, vaikka kyllä emäntä oli nostanut jo pannun
+tulelle: pitäähän vieraille antaa kahvit, vaikkapa he olisivat mitä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Omanseutulaisille tuli mieltä, niin etteivät ne Aatun tavalla tulleet
+luvatta Malilaan sulhasiksi. Luvan kysyjiä kyllä kävi, mutta eivät
+lupaa saaneet, lauloivatpa millä kielellä hyvänsä. Muutamat puhemiehet
+jo kyllästyivät ja pistelivät mahtia. Yhteen jo Malinen niin suuttui,
+että oli vähällä työntää niskasta ulos. Se olikin kovin hävytön, kun
+uskalsi sanoa, että jospa isännän tyttärellä lieneekin kaikki tarpeet
+tasaisin kotona, koska täältä sysätään pois, tulipa kuka hyvänsä
+tarjolle.
+
+Malisen mielestä tämä oli niin pahasti sanottu, että olisi sietänyt
+oikeuteen vetää, ja hän tuli näille puhemiehille yhä äkäisemmäksi.
+Yksinänsä hän kiukkusi:
+
+--Helvetti, kun pitäisi tyttönsä työntää menemään jokaiselle, joka vaan
+kättänsä ojentaa, ja kun ei anna, niin nämä rupeavat hävyttömiksi.
+Saavathan sen, kun tulee mies, joka on jotain...
+
+Vasta toisena talvena sattui tulemaan semmoinen sulhanen, joka mahtoi
+olla »jotain», koska Malinen kysyi, eikö panna hevosta talliin. Mutta
+se olikin toisesta kirkkokunnasta, kuulun rikkaan poika. Liikaa
+ihastumista ei hän siltä näyttänyt, ainakaan alussa, ja matkassa oleva
+puhemies olisi saanut olla parempi. Se oli Turunen nimeltään, Maliselle
+vanha tuttu ja markkinatoverina mitä parhain. Niillä retkillä olivat
+tulleet toisensa tuntemaan, mutta juutasko hänet satutti nyt
+puhemieheksi. Malinen oli kuullut, että sillä on liikanimenä
+Silmäilijä, ja kyllä se olikin nimensä näköinen. Ensin se katsella
+vilkkui hyvän mielen näköisesti maurottavilla silmillään puhuteltavansa
+päästä jalkoihin, ikäänkuin mittaili, ja sitten huulillaan omituisesti
+hekkoillen yhtäkkiä pasahti ääneen, ettei toinen arvannutkaan. Malista
+suututti, kun hän ajatteli tätä laukeilemista, sitten kun se ottaa
+asian puheeksi. Ja tuo mittaileminen noilla suututtavan pyöreillä
+silmänmaurakkeilla! Markkinoilla se oli mennyt mukiin, siellä kun ei
+siihen ollut niin aikaa. Mutta nyt se mittaili, mittaili niin hiton
+rajusti, että Malinen olisi sen laittanut ulos, jos ei sulhanen ollut
+niin kuulusta paikasta ja muutenkin vakavan näköinen poika. Eiköhän
+tuolla muita ollut, ajatteli Malinen harmissaan.
+
+He istuivat kamarissa ja olivat juoneet kahvia. Puheen lomat tahtoivat
+tulla pitkiksi. Turusen huulet jo hyvin hekkoilivat, niin että
+sulhanenkin näki asian kohta kypsyvän, ja hän meni vähäksi aikaa ulos.
+Melkein lopussa oli Malisen kärsimys, kun Turunen pasahti:
+
+--Sinulla on tyttö.
+
+--Mikä sitten, oli samanmallinen vastaus.
+
+--Minulla on poika, näithän.
+
+--Olkoon!
+
+--Entäs kun on tyttö ja poika...
+
+--»Entäs kun on ...» nyt helvetti!
+
+--Niin, että kun on tyttö ja poika, niin mitähän niistä tulisi.
+
+Turunen iski viekkaasti silmääkin, mutta toinen miltei kimmastui.
+
+--Tulenee noista jotain, mutta tuosta sinun puheestasi ei tule mitään.
+
+--Kyllä tulee, kyllä tulee, alkoi Turunen pitää kiirettä. Kun on tyttö
+ja poika, niin niistä tulee jotain, kun ne tutustuvat. Mutta saapiko ne
+tutustua?
+
+Malisen kieleltä oli pääsemässä kirkas peijakas, mutta ei hän
+kumminkaan antanut tulla, kun toivoi vielä muuten selvittävän.
+
+--Etkö sinä tajua, pasahti Turunen. Minä olen puhemies ja tuo poika on
+sulhanen.
+
+--No sen minä ymmärrän, mutta semmoista mutkuilemista minä en ota
+korviinikaan. Minulle pitää puhua suoraan ja sen, jolla on asiata.
+
+Puhemies vähän nolostui.
+
+--Kyllä se puhuukin, mutta kun on tapana että puhemies ensin...
+
+Turunen heitti mittailemisen ja hekkoilemisen vähän vähemmälle, ja nyt
+he alkoivat sopia paremmin puheilla. Malinen ei sallinut itseänsä hyvin
+tarkasteltavan, hän pelkäsi, että niillä on kaikilla samat ajatukset
+kuin muutamalla pohjolaisella, joka hänestä arveli, että tuo vaari on
+jäänyt yläpäästä vähän lyhkäiseksi.
+
+--Mikä se onkaan tämän pojan ristimänimi? kysyi Malinen ohjatakseen
+itse puhetta.
+
+--Lassi tämä on ja onkin kelpo poika. Ei parane, usko minua.
+
+--Voipi olla ja talohan siinä on hyvä.
+
+--No, ilman epäilemättä hyvä. Neljäkymmentä lehmää, eikä kuin kaksi
+veljeä. Pitäisikö vielä muuta olla!
+
+--Mitäpä tuohon. Kyllä minun puolestani.
+
+--No, sittenpä pannaan rukkaset vähäksi aikaa naulaan ja kuulostellaan.
+
+Turunen teki, niinkuin aikoi, pani rukkasensa naulaan ja alkoi liikkua
+hyvin etsivän näköisenä. Etsittävänsä hän löysi kamarista. Anna Liisa
+kun ei ollenkaan tietänyt tämän puhemiehensä tapoja, niin hän hämmästyi
+ensi silmänmittauksista melkein sanattomaksi. Posket sävähtivät aivan
+punaisiksi, ja hän painautui kamariinsa tuolille istumaan. Turunen
+hämmentyi toisen nähtävästä hämmästyksestä ja tuli mittailleeksi vähän
+enemmän kuin oikein. Hän rykästeli puheensa alkajaisiksi ja sitten
+ilmoitti:
+
+--Minä tulin lähteneeksi tuon nuoren miehen matkaan, semmoiseksi,
+miksikä minä itseäni sanoisin. Vaan jokohan me tehtiin turha reissu.
+
+Silmäilyn lisäksi käsitti Anna Liisa nuokin sanat aivan väärin. Hän
+luuli, että tuo mies näkee enemmän kuin tavalliset ihmiset, se varmaan
+tuntee, mikä hän on, ja siksipä oli vähällä päästä itku tulemaan.
+
+Puhemies pelkäsi tarttuneensa liian pian itse asiaan ja korjatakseen
+sitä haki toisia puheen aineita. Katseli muutamakseen huonetta ja
+huonekaluja. Sillä aikaa Anna Liisa vähän rauhoittui, mutta ovinurkassa
+olevan kaapin tekijätä kysyttäessä hämmentyi hän niin, että jäi ihan
+selittämättä, kuka sen haltija on.
+
+--Ollaanko me teille vastenmielisiä vieraita? kysyi Turunen, kun ei
+enää muuta osannut.
+
+--Ei toki, ei ollenkaan, sanoi Anna Liisa kiireesti.
+
+--Sepä hyvä. Minä tässä vähän niin luulin, vaikka kyllä minä jo isänne
+mielet kyselin. Ja nythän se on minun osaltani sanottuna.
+
+Anna Liisaa helpotti paljon, kun kuuli että se nyt on toki jo
+sanottuna. Pahempaa oli pelännyt. Yksinään jäätyään painautui hän
+sänkynsä päälle itkemään. Turunen meni isännän kamariin ja pasahti
+siellä:
+
+--Ujo sinulla on tyttö. En minä saanut siltä mitään selvää.
+
+--Niinhän se taitaa olla, myönsi Malinen. Vaan siihen on paljon syynä
+se, kun ne asiat ovat sille vielä aivan outoja. Minä en ole antanut en
+puhutellakaan noiden kutos-sulhasten.
+
+--Se on ollut oikein. Mutta nyt on sulhanen, joka ei ole kutos.
+Tuumikaat asiansa, minä katselen valmista.
+
+Vaikka puhemies rehenteli, näki kuitenkin Malinen, ettei se ole
+morsiamen ujouteen oikein tyytyväinen. Muuten se ei olisi haitannut
+mitään, mutta jos lienee kohdellut niin tylysti, että sulhanenkin
+pahastuu ja heittää koko yrityksen siihen. Hän pistäytyi sopivassa
+lomassa tarkastamaan tyttärensä mielialaa.
+
+--Anna Liisa! sanoi hän varoittavalla äänellä, kun huomasi, että se on
+itkenyt. Onko tuo nyt oikein kaukaisia vieraita kohtaan! Käytä itsesi,
+niinkuin on tavallista. Mikä typerä sinä olet! Käy huuhtomassa silmiäsi
+vedellä ja ole niinkuin ihmiset.
+
+Isän ääni oli kylliksi vakavaa muistuttamaan, että nyt täytyy mukautua,
+tai häneltä kärsimys kohta loppuu. Anna Liisa sen ymmärsi ja lähti
+tottelevaisena liikkeelle. Jäsenet valtasi semmoinen pelonsekainen
+velttous, joka tulee silloin, kun ihminen tietää lähestyvänsä jotain
+toivomatonta tapahtumaa, mutta ei kumminkaan tiedä, kuinka lähellä se
+on. Silloin saattaa se myöntyä mihin hyvänsä, johon käsketään,
+varsinkin, jos tietää sillä aikaa pitentävänsä.
+
+Iltapuolella tuli jo kihlaus julkisesti puheeksi. Kamariin oli koottuna
+kaikki asiaan kuuluvat. Malinen istui pystynä pöydän päässä, emäntä
+toisella puolen ja Anna Liisa hänen takanansa nurkempana. Sulhanen
+istui isännän puoleisella sivuseinämällä ja puhemies oli asettunut
+lähelle uunin suuta, jonne säräytteli joka toinen minuutti
+pikanellisylkeä, kuin hyvä tulipalon sammuttaja, ja loma-ajat mittaili.
+
+--Aloittaako tässä muut, vai minäkö, pasahti hän, kun oli tehnyt omat
+työnsä.
+
+--Samapa se, kuka aloittaa, sanoi siihen Malinen vakavalla äänellä ja
+vihaten puhemiehen esittelytapaa aloitti itse: Asia kuuluu olevan se,
+että tämä nuori mies on tullut minulta pyytämään tytärtäni, johon
+minulla ei ole vastaan sanomista, miten vaan keskenänne sovitte. Paljoa
+en vielä tunne tätä vävykseni aikovaa, mutta isän tunnen kelpo
+mieheksi.
+
+--Kyllä se on sitä, että minä olen tuntematon, sanoi sulhanen itsekin.
+Vaan ei minulla ole ollutkaan nyt alussa sen suurempaa toivoa, kuin
+että pääsisitte edes tuntemaan ja näkemään, mikä minä olen. Onhan tässä
+talvea pistäytyä minun kotoakin katsomassa.
+
+--Uskon minä puolestani katsomattakin, sanoi Malinen.
+
+--Eipä sillä, selitti sulhanen. Mutta isäkin toivoisi hyvin, että
+kävisitte vanhaa tuttavaanne katsomassa.
+
+--No sitten se on toinen asia, jos tuttavuuden puolesta, sanoi Malinen
+ja teki istuma-asennossaan liikkeen, joka osoitti, ettei hänen kanssaan
+puhuminen ole enää niin pakosta, saapi sitä puhutella sitäkin, joka on
+oikein kysymyksessä.
+
+Sulhanenkin arvasi, mitä hänen on tehtävä, ja lähestyi morsiantaan ja
+sen äitiä. Vähän aikaa haasteltuaan alkoi sulhanen esitellä kihloja.
+Pidätetyin henkäyksin katseli Anna Liisa, kun hänen helmaansa tuli
+rahaa, sormuksia ja kuvikkainen, suuri silkki. Rahat olivat vanhoja
+Venäjän kolikoita, joita käyttivät kihloina vanhain rikasten pojat,
+eikä niitä muilla ollutkaan.
+
+Malinen ei sekaantunut tähän toimitukseen, hän veteli sillä aikaa
+seinä- ja taskukelloja. Sieltä hän salaisesti katseli matkan menoa,
+eikä ollut ollenkaan tyytyväinen Anna Liisan käytökseen, kun se otti
+kihloja vastaan niin nöyrän näköisellä totisuudella. Emäntä toki vähän
+enemmän naurahteli noilla »ruplan lopposilla». Typerästi meni Malisen
+mielestä kaikki asiat tänä iltana. Hän lähti käymään ulkona
+jäähdyttelemässä. Ovea avatessa kuului sen takaa vähän rumakkata.
+
+--Kenen juuttaan siellä on tarvis kurkuilla, sanoi hän vihaisesti, vaan
+ei ruvennut siitä ottamaan tarkempaa selkoa.
+
+Maija oli ollut keittämässä kihlajaiskahvia ja toi kamariin, kun
+isäntäkin tuli sinne ulkoa lauhtuneemmalla mielellä. Joukolla joivat he
+ensin yhdet kupit, mutta sitten otti talon mies putelin pöytään,
+jolloin vaimoväki heitti tämän kamarin ja sulhanen meni niiden mukana.
+Puhemies tuli lähemmäksi pöytää, ja nyt se taas meni Malisen mielestä
+miehenä, kun pöydän takaa ei ollut niin mukava »mittailla» ja siinä
+välillä oli pullo, joka myös veti paljon huomiota puoleensa. He
+terästelivät, niin että kieletkin siinä alkoivat terästyä, varsinkin
+puhemiehen.
+
+--Otetaan toinen pullo, jos vielä juot? kysyi Malinen.
+
+--Ilmankos. Nämähän ne ovat puhemiehen palkkojakin.
+
+--Olisit lähtemättä sillä palkalla.
+
+--Minäkö lähtemättä! Siitä ei tule mitään. Minä jos yhytän kaksi, jotka
+näyttävät yhteen sopivilta, niin minä en saa yhtä rauhaa, ennenkuin ne
+ovat yhdessä.
+
+--Tokko sinulla muuta työtä onkaan?
+
+--Pojat tekevät kotitöitä, mut minä teen näitä töitä, ja se on enemmän,
+kuin jos tukka märkänä suota sytisin.
+
+--Mitä tyhjää. Enempi tulen näyttäjä poika tekee kuin sinä.
+
+--Eläpäs ukko! Ilman näitä puuhia ei olisi tulen näyttäjiäkään. Mut
+minä kun ahkerasti kuljeksin täällä puuhassa, niin tulee tulen
+näyttäjiä, pellon kyntäjiä ja kuka sen tietää, mitä herroja niistä
+tulee. Vieläkö sanot, että on tyhjää työtä?
+
+--Vielä monestakin.
+
+--No olkoon sinusta niin, mutta minä en heitä ammattiani, niin kauan
+kuin pareja löytyy.
+
+--Mitkä merkit sinulla on, että nuo ne nyt muka ovat...
+
+--Merkitkö? Tämmöiset merkit: sinulla on tyttö ja minä toin sille
+pojan. Ei siinä muuta tarvitse.
+
+--Ainakos ne sattuu...
+
+--Miksi ei satu.
+
+--Valehtelet, helvetissä.
+
+--Minäkö valehtelen. Enpähän. Jos ei tyttö huoli yhdestä, hankin minä
+toisen, ja jos ei tyttö näytä mieleiseltä, mennään toisen luokse.
+
+--Kyllä olet koiran viroilla. En, se vie, rupeisi tuommoiseen puuhaan,
+en vaikka.
+
+--Elä sano, elä sano. Siellä näin ryyppyjä tulee. Ja en minä saata
+huoletonna katsoa, kun tytöt niin miehenpuutteisen näköisinä
+leihailevat, missä vähänkin on poikia saapuvilla, ja pojat samoin.
+
+--Mene helvettiin! tosahti jo Malinen totisena. Minun tyttäreni ei kai
+ole kertaakaan ollut miehen puutteisen näköisenä »leihailemassa», eikä
+ole, saat uskoa sen.
+
+--No, no, elä suutu, enhän minä puhu sinun tytöstäsi, tuleehan sille
+leihailemattakin, noin ikään.--Ja Turunen viputti sormellaan viekkaasti
+Anna Liisan kamariin päin.
+
+Malinen ei ollut näkevinäänkään näitä sormen viputuksia, oli vain
+äänettä ja katseli toisaalle.
+
+--Niitä on muita vähempionnisia, selitti Turunen,--ja pitäähän niitä
+kokeneempain auttaa yhteen päin. Ja minä en saa yhtä rauhaa, jos en ole
+hommassa, mutta sitten siitä on aivan kuin huoletta, kun näkee että nyt
+ne sattuivat. Vie sinä vihtakaarten Petter, kun se on lystiä, ja entä
+näitä ryyppyjä!
+
+Totisesti oli hän innostunut aineeseensa, mutta hänen toverinsa
+kuunteli sitä aivan vastenmielisesti, eikä sanonut sinne ei tänne päin.
+Vielä heistä illan kuluessa tuli aika ystävälliset miehet, kun puhemies
+lopetti tuon virkansa ylistelyn.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Huomenna alkoivat vieraat laittautua kotiinsa lähtemään. Viikko
+eteenpäin tehtiin liitot käydä sulhasen kotia katsomassa, kuten oli
+tavallista. Malinen lupautui tulemaan itse mukaan, kun sulhanen pyysi
+moneen kertaan omasta ja isänsä puolesta.
+
+Näinä välipäivinä teki Malinen matkavalmistuksia ja kehoitteli Anna
+Liisaakin tekemään. Ori sai uudemmat, napitetut vyöt selkäänsä ja kaksi
+hyvin huutavaa kulkusta länkien nokkiin. Peurantaljakin pantiin nyt
+reen perän päälle, jota hän muulloin piti säästäen, siitä kun tahtoi
+kovin paljon karvoja irtautua.
+
+Anna Liisalla oli eräs omaistyttö toverina. Matka kului huimasti,
+vaikka sitä oli monta penikulmaa. Aamusilla kun lähtivät, niin
+iltasilla piti olla perillä. Malinen ei osannut hitaasti ajaa, eikä
+taas tahtonut ruveta hevostaan syöttelemään remupaikoissa, jos vaan ei
+ollut kievaria tai jotain tunnetumpaa taloa. Pikku talojen tuvassa
+istua uteliasten katseltavana ja kyseltävänä oli hänestä niin
+vastenmielistä, että ennen antoi hevosen kärsiä vähän nälkääkin. Saivat
+vain nähdä porhakan sivumenon ja peurantaljan liepsauksen kartanon
+solista kiidettäessä.
+
+Ilta jo hämärsi, mutta kohta oli matkakin lopussa. Tie kulki joen
+jäätä, kierrätellen sen rantoja pitkin.
+
+--Tätä joen jäätietä kuului olevan pari virstaa, vaan sitten ei enää
+maata kuin vähän, kertoi Malinen.
+
+Anna Liisa käänsi päätänsä reen kupeelle päin ja veti huivia enemmän
+silmilleen. Hänen sydäntään alkoi nyt kovasti ahdistaa. Kaksi virstaa
+vain enää, ajatteli hän tuskaisesti. Miksikä en sanonut tänne
+lähtiessä. Voi, kun uskaltaisin, niin sanoisin, että käännytään kotiin.
+Mikähän tästä perästä tulee, mikä minut perii! Voi, Jumala armahda,
+mikä kosto tästä minulle tulee, kun semmoiseen syntiin... Tuolta kotoa
+ne olivat lähteneet matkaan nämä katkerat muistot. Hän ajatteli, että
+jos tämä olisi pakomatka toiseen maan ääreen, kauas niistä... Mutta ei
+sitä voinut paeta, se seurasi mukana, niin--ihan mukana. Olisi tehnyt
+mieli hypätä reestä pois ja juosta lumiseen metsään, kuolemaan sinne.
+
+Hän havahtui, kun serkkutyttö olkapäällään nykäisi ja kysyi, mitä hän
+siinä oli niin syrjittäin. Anna Liisa koetti saada mieltään tasapainoon
+ja selitti täällä joen jäällä tuulevan silmiin.
+
+Perille päästyä otettiin heidät vastaan mitä ystävällisimmin, aivan
+Malisen mielen mukaisesti. Vanha Keränen, sulhasen isä, oli pienenläntä
+ukko ja kasvoiltaan kuivakarvaisen näköinen, mutta nähtävän hyvää
+mieltä ne osoittivat nyt vieraita vastaan ottaessaan. Sillä oli tapana
+räpytellä silmiään sitä sukkelammin, mitä sukkelammin puhui. Nauruakin
+siinä puheen seassa olisi ollut, vaikka kasvot eivät ensinkään
+taipuneet sitä todistamaan. Tätä puutetta palkitsi hän sillä, että
+nykytteli koko päätänsä nähtäväksi ystävyyden merkiksi.
+
+--Vielä toki näkee entisiä tuttaviaan, ihasteli Keränen.--Tuskin sinä
+lienet meillä ennen käynytkään.
+
+--Enpä ole käynyt koko puolella kuin yhden kerran, sanoi Malinen.
+
+He vanhat miehet eivät ruvenneet istumaan nuorempien kanssa yhdessä,
+vaan asettuivat eri kamariin, joita tässä talossa oli viljalti. Puhe
+alkoi matkan pituudesta ja ainahan siihen uutta löytyi, mutta eivät he
+sanallakaan koskeneet siihen asiaan, joka heidät oli tällä kertaa
+yhteen tuonut.
+
+Tytöt olivat vaimoväen puolella ja siellä se oli sulhanenkin, joshan
+toisinaan kävi kuuntelemassa vanhain miesten tarinoita. Ujoina istuivat
+tytöt, varsinkin Anna Liisa. Talonväki heitä hyvitteli, miten osasi,
+näytettiin huoneita niillä lomilla, kun ei ollut tarjottavaa, ja oltiin
+kohteliaita. Navetassakin käyttivät vielä tänä iltana. Kaikkiin seurasi
+Anna Liisa jälkimmäisenä ja oli ensimmäinen takaisin tulemaan. Ei
+kaikkia edes läheltä katsonut ja kääntyessään sanoi vain että niinpä
+on. Tämä ei talonväen mielestä ollut aivan kylliksi. He olisivat
+toivoneet saavansa nähdä edes muutaman hyväksymisnaurahduksen, tai
+ihastuksen innostuttaman askeleen, mutta ei mitään. Syyksi ajattelivat
+he matkalla tullutta väsymystä ja toivoivat aamun tultua voivansa
+enemmän ilostuttaa vieraitaan. Mutta aamu ei ollut paljon viisaampi
+iltaa. Morsian ei tullut sanottavasti iloisemmaksi entistään. Vaimoväki
+tuli hänestä siihen käsitykseen, että hän on perin vakava, tahi sitten
+heillä ei ole näyttämistä sen enempää, kuin sillä on kotonaan.
+
+Toista se oli kun isännät lähtivät päivän tultua katselemaan. Talon
+mies jos hyvästi selitti, niin vieras selitti vielä lisää, omien
+tietojensa valossa. Ne selitettävät siinä joskus sotkeutuivat niin,
+ettei ollut oikein selvää, kumpaisenko navetan sisustus tai pellon
+ojitus se onkaan puheena. Sitten se vasta selvisi, kun kädellä oikein
+viittilöi, miten oli ennen ja mitenkä on nyt. Suuri niityn raivaus
+olisi ollut vielä katsottava, mutta se oli lumen peitossa ja jäi sille
+näkemiselle, kun isäntä solalta neuvoi suuntaa, jossa se oli.
+
+--Taitaa tämä puolikunta olla rikkaampaa kuin se meidän seutu, sanoi
+Malinen, kun he olivat taas tulleet kamariin.
+
+--Siinähän on, sanoi Keränen.--Onhan ne täällä ennen eläneet, vaikka on
+näin syrjässä.
+
+--Mikäs nyt on eläessä, sanoi siihen Malinen.--Olet kai sinäkin
+rikastunut, niin että lienevätkö ennenkään paremmin.
+
+--Vähiä nämä ovat, räpytteli Keränen ja nykytteli päätänsä.--Nyt
+nykyaikana on mennyt tuo maanviljelys aivan tuottamattomaksi. Ennen sai
+elolla teetetyksi kaikki työnsä eikä niistä rahapalkoista ollut
+puhettakaan, niin kuin nyt pitää olla.
+
+--Semmoista se on nyt, vahvisti Malinen.
+
+--Niin, se ensinnä, jatkoi Keränen.--Ja siihen aikaan maistettiin
+kotona keitettyä viinaa, eikä juotuna näin paljon kahvia.
+
+--Niin oli.
+
+--No, katsopas sitä etua. Rankki jäi omille elukoille ja työmies sai
+viinan siitä paikoiltaan, eikä mennyt raha kauppamiehille.
+
+--Niin saivat, mutta joivatpa sitten, pirut, paljon.
+
+--Joihan ne, vaan mitä siitä. Tulivatpa kohta työhön, kun kaikki
+joivat. Entäs nyt: otetaan jyviä ja rahaa ja mennään mökilleen
+joutilaana niitä syödä kutjottamaan, ja moititaan, että palkat ovat
+huonoja. Onko väärin puhuttu?
+
+--Eikä ole väärin, vaan on nyt toki juonti vähän vähemmällä kuin ennen.
+
+--On mitä on. Nyt juovat ukkonsa, akkansa, tyttönsä, poikansa. Silloin
+eivät poikaset saaneet viinaa, miehet vain joivat.
+
+--Vaan menipä sillä lailla monta maattomaksi.
+
+--Meni, joka meni, eikä siitä niin suurta vahinkoa tullut. Otetaan nyt
+esimerkkiä näistä meidän aikaisista eläjistä. Tuossa on melkein lähellä
+talo, jonka miehet eivät juo. Pieniä peltojaan kyntää remuuttavat
+siksi, että juuri leivissä pysyvät, ja jokavuotinen veroraha on milloin
+mistäkin keräiltävänä. Onko siitä sellaisesta elämästä hyötyä heille
+itselleenkään, vielä vähemmän muille. Jos olisi entinen viinan aika ja
+joisivat maansa jollekin muulle, niin siitä tulisi paikka mitä parhain,
+kun se tulisi työmiehen käsiin. Sitten niistä itsestäänkin tulisi
+työmiehiä, vaan nyt ne siinä talonmiesten nimellä laiskoina
+lötkehtivät. Eikö ole niin?
+
+--Voipi olla, en tunne. Vaan entäs lapset sitten, jos niillä niitä on.
+
+--Onhan niillä, vaan mitä se haittaa. Yhtä maailman aikaa ne elävät
+köyhänkin lapset, ja minä olen merkinnyt, että nuo talosta hävinneet ja
+niiden lapset ovat monesti ahkerampia ja nöyrempiä työmiehiä, kuin nuo
+synnynnäiset köyhät. Etkö sinä ole sitä merkinnyt?
+
+--Ei tuota ole tullut merkityksi, eikä niitä siellä meidän puolella
+paljon olekaan, ne kituroivat niillä paikoillaan niin pitkältä kuin
+jaksavat.
+
+Keränen itse oli tutkinut kaikki asiat, mikä se on maanmiehelle
+edullista ja mikä ei. Muutamia mielipiteitä Malinen vastusti, mutta kun
+toinen toi hyviä etuja väitteensä puolustukseksi, tulivat he lopulta
+yksimielisiksi. Maanviljelysasioissa hän ei kyennyt vastustamaan
+vähääkään, sillä Keränen oli koetellut kaikkia tapoja, joita vaan oli
+kuullut, ja nyt hän tiesi antaa varsin viisaita selityksiä.
+
+Päivä oli jo puolessa ja Anna Liisa toivoi isänsä mainitsevan
+takaisinlähdöstä, mutta kun siitä ei alkanut kuulua mitään, haki hän
+sopivan tilaisuuden, jossa sai muistuttaa.
+
+--Joko se on niin ... sanoi Malinen ja ajatteli että eiköhän tuo
+olekaan tyytyväinen tähän.--Kummapa se olisi.
+
+Talonväki huomasi poislähtöhuhakan ja ne panivat kovan vastalauseen,
+ettei yötä vasten ollenkaan, lähtee ennen vaikka aamulla varemmin.
+Niiden tahtoa täytyi totella, olisivat ehkä pahastuneet. Tänä toisena
+iltana keskustelivat ukot vielä monesta asiasta, vaikka Malista tahtoi
+vaivata tuo Anna Liisan kotiinlähtökiire. Hän ajatteli, että
+toivoneekohan se hupakko vielä parempaa.
+
+Aamusilla erotessa puristivat apeksiksi aikovat ystävällisesti
+toistensa kättä ja tekivät monenkertaisia käymäkutsuja.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+--Enpä minä olisi uskonut, että siellä on niin vantera talo, kertoi
+Malinen emännällensä kotiin tultua.
+
+Muu väki oli jo käynyt levolle ja he istuivat kahden kamarissa.
+
+--Vai isolta näytti talo, sanoi emäntä.--Mitenkähän se Anna Liisa
+siihen mieltyi?
+
+--En minä ole häneltä kysynyt, vaan niin tuon luulisi. Mistäpä heitä
+sen parempia osasi tulla. Mutta saat sinä kysellä sen mieltä, että
+eihän tuo katsone ylen sitä tarjousta. En minä muuten sitä osaa luulla
+kuin että mikä kiire sillä lienee ollut sieltä kotiin. Ota sinä siitä
+selvä ja houkuttele hyvillä puheilla, ei tuota kehtaisi ruveta suoraan
+pakottamaan.
+
+Näitä neuvoja antaessa tekivät Malisen sieraimet tyytymättömiä
+liikkeitä. Emäntä lupasi aivan ensi päivinä ottaa selvän asiasta.
+Muutamia päiviä oli Malinen huoletta, mutta sitten jo kysyi:
+
+--Johan olet puhutellut Anna Liisaa, mitä se sanoo siitä?
+
+--Kyllä minä puhuttelin, ei tuo sano paljon mitään. Itkemään rupesi,
+kun yhä enemmän kyselin. Lieneekö tuo oikein tervekään, jos tuo sitä
+pelännee.
+
+--Kuka hänet tiesi, mikähän lienee, tuskaili Malinen.--Mikä sen nyt
+olisi kituliaaksi tehnyt, ja pienet kipeydet ne nyt ei kuulu mihinkään.
+Minä vaan luulen, että siitä on ikävätä sinne vieraalle puolelle meno.
+Jos se sitä pelkää, niin selitä hänelle, että ei sinne ole pakko mennä,
+tulkoon se tänne. En minä itse kohta kumminkaan jaksa tuolla työväen
+perässä juoksennella. Puhuhan aivan tällä tavalla, niin sittenhän on
+ihme, ettei suostu.
+
+--Niin tuon luulisi. Minä koetan puhua, lupasi emäntä.
+
+Malinen jäi taas odottamaan, sillä hänellä oli tuo omituinen
+häveliäisyyden tunne, jota tavallisesti on useilla vanhemmilla jonkun
+verran, ettei näet tee mieli puhua oman lapsensa kanssa sen naimisesta,
+varsinkin kun se on vielä alulla. Tässä kohden täytyi äidin olla
+tunteilleen armottomampi ja toimittaa sovintotuomarin ja postin virkaa
+tytön ja isän välillä. Tätä toista väliaikaa antoi Malinen kulua
+pitemmältä, että ennättää parata, jos se on vähän kipeä, ja että tuosta
+mieheläänmenosta ennättäisi johonkin selvyyteen tulla.
+
+Oli keskipäivä, kun hän tuli työpaikkoja katselemasta kamariin, jossa
+emäntä oli yksinään. Tuolla kävellessä oli vävyn-oton ajatukset tulleet
+mieleen ja siksi hän kysyi:
+
+--Tokko siitä Anna Liisan asiasta tulee sen selvempää? Jo tuon nyt
+tietänet.
+
+Emäntä istui allapäin ja syvään huoaten sanoi:
+
+--Jo tiedän.
+
+--Vai jo viimeinkin. Itkuako vaan ... ja mitäs sinäkin siinä
+vesittelet?
+
+Hän katseli jo terävästi.
+
+Emännän silmistä vierähti useita pidätetyitä kyyneliä, kun hän sanoi:
+
+--Voi tokiinsa. Kyllä meillä on asiata vesittelemiseen.
+
+Samassa Malinen kavahti pystyksi, kuin jos olisi ollut lentoon lähtö,
+puuttui vain varmaa tietoa mitä suuntaa kohti.
+
+--Mitä asiata?! Sano!
+
+--Anna Liisan asiat ovat huonosti.
+
+--Mitenkä huonosti? Sano!
+
+--Kyllä minä sanon, mutta sinun pitää luvata, että maltitset luontoasi.
+
+--No nyt... Hän kirosi karvaasti lupaukseksi.
+
+--Anna Liisa on langennut, tuottanut itselleen ja meille ikuiset
+häpeät, selitti emäntä aivan murtuneena.
+
+--Tiedätkö varmaan?
+
+--Kyllä se on varmaa.
+
+--No mitenkä se voipi olla niin varmaa. Eihän ne ole tuskin
+tunteneetkaan toisiansa sitä ennen kuin täällä kävi, ja eihän siitä ole
+kovin pitkää aikaa. Ja onhan niitä pidetty silmällä.
+
+--Sinulla on väärä luulo, sanoi emäntä. Se on tapahtunut ennen...
+
+--Ennenkö?!! kiljaisi Malinen ja näytti kuin olisi syttynyt tuleen.
+
+--Ennen, kuukausia ennen, selitti emäntä.
+
+--Kenen kanssa?!
+
+--Renki-Aapelin kanssa, luulen...
+
+Nyt kirosi Malinen niin että kohona keikahti. Hän kirosi uudestaankin
+ja liikkui lattialla kuin pyörryksissä.
+
+--Nyt minä vasta ymmärrän, mikä tässä on ollunna, terjui hän.
+
+Samassa johtui mieleen toinenkin puoli asiasta.
+
+--Ja semmoista minä käytin oikeiden ihmisten kotona syynillä.
+
+Hän pyörähti niin tulisesti, kuin olisi tärkeä asia unohtunut.
+
+--Missä Anna Liisa?
+
+Emäntä oli miehensä kiivaudesta hätääntyneenä, kyyristynyt sängyn
+päälle istumaan ja yritti siitä lähteä hakemaan, mutta toinen ennätti
+ennen. Anna Liisa oli tuvassa, mutta onneksi ei siellä ollut muita.
+
+--Käy kamariin!
+
+Isänsä vihasta mustuneista kasvoista näki Anna Liisa, mikä on tietona.
+Hän hämmästyi puolitietoiseksi ja käveli kamariin, jonne isän käsi
+vielä selästä ohjasi. Tätä hetkeä ajatellessa oli hän viikkoja ennen
+yksinäisyydessä itkenyt ja vapissut. Nyt se oli joutunut.
+
+--Sinä kirottu lapsi! oli ensimmäiset sanat Anna Liisalle, kun hän
+vapisten asettui nurkkaan seisomaan.--Mitenkä kuulut sinä itsesi
+käyttäneen? Ja näenhän minä, kun ymmärrän katsoa, vaan eihän tuota toki
+osaa ajatellakaan tuommoista. Mitenkä? Sano!
+
+Anna Liisa tyrehtyi itkusta.
+
+--Eikö sinulla ole suuta vai...
+
+Silmistä välähti kaksinkertainen viha ja silmäluomet sekä sormet
+liikkuivat aivan kuin sen, joka pidättelee itseänsä repimästä
+kappaleiksi edessään seisovata. Anna Liisa sen huomasi ja hänen täytyi
+saada jotain sanotuksi.
+
+--Armahtakaa, rakas isä.
+
+--Vai olen minä rakas ja vielä isä. Siinä on sitten lapsi, joka tuottaa
+vanhemmilleen iloa... Lopeta paikalla tuo turskumisesi ja selitä
+suoraan, mitenkä sitä yhteyttä alettiin ja oltiin. Tokko kuuluu sana?
+Milloinka se alkoi? Sano suoraan, tai jos valehtelet, niin minä
+kylvetän, että täysinesi loput tuohon paikalle!
+
+--Kesällä, sanoi Anna Liisa, koettaen painaa itkua kurkkuunsa.
+
+--Vai jo kesällä! No mitenkä te, sen lahjat, saitte puhua ja minä en
+kertaakaan tavannut teitä, sen vietäviä, yhdessä. Mitenkä?
+
+--Ei me ole puhuttu paljoa.
+
+--Valehtelehan s----a.
+
+--Kirjoitettiin ... ehättäytyi Anna Liisa selittämään pelosta.
+
+--Kas sitä minä kuulen! huudahti Malinen. Sen hyvän minä sain siitä,
+kun opetin ensin semmoisella vaivalla. Niin se oikea lapsi tekee!
+Lieneekö kukaan tässä maailmassa sen kirotumpaa työtä tehnyt kuin minä
+siinä tein. Se työ oli kirottua ja olkoon kanssa kirottua! Mutta mikäs
+ne kirjeet varjeli, ettei niistä joutunut yhtään minun näppiini?
+
+--Ne olivat ... puolanpohjallisen näköisiä ... torvia.
+
+--No itse kuuden tuhannen vanha p----e niillä on ollut koulumestarina!
+Etkö sinä ajatellut, mitä minä sanon semmoisesta?
+
+--En...
+
+--Hm ... vai et. No totta niitä on pitänyt olla yhtymäpaikkojakin, ei
+se ole tullut paljaalla kirjoittamisella. Sano suoraan missä?
+
+Anna Liisa ei ollut kuolemakseen ajatellut, että ne pitää vielä näin
+peittelemättä kaikki ilmoittaa, ja siksipä oli alkaminen vaikeata.
+
+--Onko ne muistelemisessa, ärjäisi Malinen tulisesti.
+
+--Tuolla hakavesakossa ja...
+
+--Kerro yksi kerrallaan, pysäytti Malinen.--Milloinka siellä
+hakavesakossa?
+
+--Silloin kun oltiin nuotalla.
+
+--Milloinka sinä olet ollut nuotalla?
+
+--Silloin kesällä, kun te otitte minut tarpomaan.
+
+--Niin, silloinko kerran? Mutta olinhan minä mukana. Etköhän s----a...
+
+--Te laitoitte minut kotiin tulemaan, kun päästiin rantaan.
+
+--No, etkös sinä tullut suoraan kotiin?
+
+--En, kun...
+
+--Etkös sinä tullut suoraan kotiin, vaikka minä hyvinäni laitan muka
+lepäämään. Ja sinä et mennyt.
+
+Anna Liisan täytyi uudistaa vastaus.
+
+--Vai et sinä helvetin luiru tullut paikalla kotiin, vaan menit sinne
+maleksimaan. Mistä se toinen, s----a, osasi sinne tulla?
+
+--Sehän se kirjoitti tuohikäpryyn ja neuvoi.
+
+--Ja sinä, sen vietävä, tottelit. Kyllä minä nyt jo muistan. Se
+helvetin retkale aikoi mennä haravan piipuita katselemaan. Voi, voi,
+voi, elävä, kuuden tuhannen vanha p----e, jos minä arvasin tuon
+silloin!!
+
+Malinen ei enää kaivannut uusia esimerkkejä, hän oli jo haljeta
+kiukusta tämänkin yhden kuultuansa.
+
+Emäntä oli koko ajan istunut huolekkaana kuuntelemassa tätä kohtausta,
+jonka hän arvasi tulevan tämmöiseksi, ja oli siinä pelossa pitänyt
+muutamia päiviä tietonsa ilmoittamatta. Kun Anna Liisan selityksen
+perästä Malinen syttyi raivoon, näytti emännästä välttämättömältä mennä
+sen korvaan jotain tärkeätä asiata selittämään.
+
+--Elä tule sopattelemaan minulle, oli kuuluva ja vihainen vastaus.--
+Siinä taitaisi vahinko tulla, syntyipä tuo milloin hyvänsä.
+
+Sydän ei taitanut kumminkaan olla aivan niin raaka kuin suu, koska
+vihan purkaus kääntyi toiseen.
+
+--Mikä ne sinultakin silmät pimitti, ettet huomannut, vaikka olet
+kotona alituistaan?
+
+--Se sama, mikä sinultakin, että kun ei osaa pelätäkään tuommoista,
+sanoi emäntä.--Kyllähän minäkin nyt jälestäpäin huomaan, että mitä ne
+kylpemättömyydet ja muut kipeydet olivat, mutta mikä niitä silloin
+arvasi.
+
+Malisessa heräsi äskeinen muisto, joka pakotti uudestaan kääntymään
+Anna Liisaan.
+
+--Mitä sinä siinä vielä ruojastelit, kun läksit sinne syynille.
+Ilkeääkö niitä kihlojakaan laittaa takaisin, kun on kerran olleet
+tuommoisen ihmisen käsissä. Anna nyt minun ilmoinen ikäni hävetä sitä,
+kun tuollaista ihmistä kuljetin kunniallisten ihmisten luona. Luulitko
+sinä, että tämä häpeä on vähän minulle, kun tahdoit sillä vielä lisätä!
+
+--Voi, enhän minä uskaltanut teille ilmoittaa, minua niin peloitti.
+
+--Kummasti sinua silloin peloitti, vaan eipähän ennen... Ja nyt saat
+tästä lähtien asua saunassa. Semmoinen ihminen ei tarvitse kamaria...
+Ja sieltä minä...
+
+Samassa hän meni Anna Liisan kamariin ja kohta kuului rumaus, kun
+Aapelin kaappi sai kyytinsä ulos. Vihakädellä hän sitä kouristeli ja
+paiskiloi, ikäänkuin se olisi ollut joku syyllinen ja kuin siihen olisi
+koskenut.
+
+--Missä ne sen ruojan vaatteet on, nekin minä laitan samaa tietä ja
+menköön itse perästä jo tänä päivänä, luki hän lakia, kun oli tullut
+kaappia kyydistä.
+
+Emäntä selitti, että piika-Maija se ne tietää.
+
+--Käske sinä sen kantaa joka riepu tuonne kartanolle, se ei saa
+jalallaan astua minun huoneisiini.
+
+Anna Liisa oli lähtenyt kamarista ulos.
+
+--Mihin sinä menet? kysyi siltä Malinen kiivaasti.
+
+Itku sotki vastauksen. Äiti, peläten lisäkiivastumista, joutui avuksi.
+
+--Minnekäs sinä käskit menemään?
+
+--Eeeh, s----a, on se nyt nöyrä, murisi hän ja lisäsi kovasti: Ole
+menemättä sinne saunaan. Mene tupaan ja pysy siellä!
+
+Anna Liisa kääntyi ja meni tupaan. Itse jäi hän kartanolle odottamaan
+renkien tuloa metsästä. Syytön sattui ajamaan vähää ennen. Se katseli
+kummastellen kartanolla olevaa kaappia ja vaatekasaa.
+
+--Aja se hevonen tänne, eläkä siinä töllistele! kiljaisi Malinen. Lyö
+rekeen tuosta kaikki ja odota siksi, kun se toinen, p----e, tulee.
+
+Tämä toinen hyväniminen tuli aivan kohta ja näkyi heti ymmärtävän
+asian. Selin koetteli pyöritellä hevosta riisuessaan.
+
+--Heitä se hevonen siihen, ärjäisi Malinen. Tuossa on kyyti valmissa.
+Istu paikalla rekeen ja varo, s----a, ettet astu jalkaasi minun
+talooni. Paikalla! Kuuletko, sen vietävä!... Kyyditse miten pitkältä
+hyvänsä, kunhan tänä iltana joudut takaisin. Ala ajaa!
+
+Sanattomina liikkuivat rengit kuin koneet isäntänsä käsissä. Kuskiksi
+määrätty hotaisi hevosta, josta näin työstä tultua oli matkanteko
+vastahakoista. Aapeli istuutui reen kantapuolelle, ja vesikarpalot
+taisivat vierähtää kasvoille, kun reki oli menossa solasta
+näkymättömiin.
+
+Malinen riisui Aapelilta jääneen hevosen, vei talliin ja pani sille
+heiniä eteen. Sieltä hän tuli tupaan, mutta lähti kohta pois puhumatta
+mitään. Mennessään hän katsoa vilkaisi Anna Liisaan, joka silmät
+punaisina istui karsinanurkassa ja, joutilaisuuden pelossa, sutusteli
+jotain vaatetta käsissään. Muutaman neljännestunnin kuluttua tuli
+Malinen tupaan takaisin ja sanoi:
+
+--Itkullako sinä aiot ruveta aikaasi viettämään ja olemaan siinä
+ihmisillä kometiijana. Mene kamariin, eläkä liiku sieltä.
+
+Anna Liisa siirtyi tuvasta, kulki matkansa niin uunin vierusteita
+myöten, kuin sinnetänne potkittu koira. Ensimmäinen myrsky oli
+kärsittynä, nyt oli vain häpeä jälellä. Ilmi tuleminen oli tuonut
+jonkinmoista helpotusta, mutta toiselta puolen painoivat isän kiroukset
+kahta katkerammin. Ne olivat kuuluvinaan korvissa melkein aina, ne
+uudistuivat unissa, niin ettei vavistukset loppuneet. Tämä elämä olisi
+ehkä tullut liian raskaaksi, jos ei äidin rakkaus olisi ollut sitä
+tukemassa ja lieventämässä. Usein äiti istui siellä lohduttelemassa,
+varsinkin kun ei isäntä ollut kotona, ja laittoi ompelutöitä, ettei
+aika niin pitkältä tuntuisi.
+
+Malinen itse käveli tämän tapahtuman jälkeen niin kulmat kurtussa, kuin
+jos olisi alituistaan päätä kivistänyt. Hän oli näkevinään ilman
+katsomatta kaikkien silmistä pilkallista iloa. Niiden puheet kuuluivat
+siltä kuin ne kiertelisivät salaisesti tuon asian ympärillä,
+rohkenematta siihen tarttua hänen kuullen. Niistä erottua oli hän
+varma, että nyt ne siellä nauraen puhuvat siitä ja ovat mielissään.
+Tuskin Malinen tapasi yhtään ihmistä, jonka ei luullut olevan
+hyvillään. Eipä hän antanut ensi viikkoina mennä työmiehiäkään
+tahtomaan, ne ehkä olisivat kysyneet: miksikä laitoitte renkinne pois?
+Ennen itse ajoi hevosta heinänvedossa ja ainakin sata kertaa päivässä
+sydämessään kirosi, kun muistui mieleen, miten hän tuolle puhemiehelle
+oli kehunut tyttärensä viattomuutta ja mitenkä siellä sulhasen kotona
+oltiin ystävät isännän kanssa, ja nyt se sekin... Voi tuhannen
+vanha...!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Keväinen ruoho oli nostanut päänsä kuoleutuneista kannoistaan. Lintuset
+metsissä laulelivat rakastetuillensa keventäen sillä toistensa huolia
+poikasille pesiä rakentaessa ja ruvetessa hoitamaan noita pieniä,
+höyhenettömiä raukkoja.
+
+Yksinään sai Anna Liisa kärsiä tuskansa, ei ollut säälivä osallinen
+sitä kuulemassa. Ne, jotka mailla olivat, ottivat siihen kyllä osaa,
+mutta sillä lailla kuin otetaan kuullessa suuren pahantekijän huutoa,
+sen saadessa raippoja. Ei ollut ilosta loistavia silmiä katselemassa
+vasta maailmaan tullutta pienokaista, kun se jo lepäsi vaatteissa. Ei
+näkynyt hymyilevää silmäystä sille, joka sen oli synnyttänyt. Ei
+välähtänyt kenenkään aivoissa toivorikasta ajatusta siitä, jonka
+silmiin nyt valo ensi kertoja heijastui. Ei se raukka näkynytkään
+tulleen suurilla vaatimuksilla tähän maailmaan, lieneekö arvannut
+tilansa, sillä tuskin jaksoi ääntä ottaa ja heikosti huokuikin.
+
+Läsnäolijat alkoivat pelätä sen kuolemata, ja lieneekö toivo tätä
+heidän luuloansa vahvistanut. Siltään se ei kumminkaan saanut kuolla,
+se piti toimittaa hätäkasteeseen. Aikuisia miehiä ei sattunut maille
+muita kuin isäntä, mutta sitä ei uskallettu tahtoa eikä ketään
+arvokkaampaa ihmistä. Piika-Maijan laittoivat hakemaan lähimökistä
+vanhaa lois-ukkoa, joka tuolle toimittaisi sen avun, ettei joutuisi
+kadotukseen. Taivaaseen sen kyllä sallittiin mennä, mutta ei maailmaan
+tulla. Nimeä etsivät he sille niin yksinkertaista, joka ei olisi
+kellekään muille kelvannut. Kaunista nimeä ja varsinkaan kahta ei
+uskallettu panna, sillä he olivat kuulleet jo ennen Malisen pitävän
+puhetta isättömään lasten kaksista kauniista nimistä. Piika-Maija
+esitteli sille omaansa, eikä se taitanut heidän mielestään liian kaunis
+olla, koska he suostuivat, ja olihan siinä sekin, kun Maijan tuli olla
+yhtenä kumminakin.
+
+Hätäisesti kastaminen ei olisi ollut niinkään tarpeellista, sillä elämä
+rupesi vaan jatkumaan. Kun syrjäiset hoitajat oli laitettu pois, piti
+Maija heistä huolta. Maija se taisikin olla ainoa, joka ei Anna Liisan
+mieltä enää lisää raskauttanut, vaan koetti entisyyttä painaa
+unohduksiin. Ei Anna Liisan äitikään siitä enää paljoa puhunut, mutta
+kumminkin näytti alituista surullista mielialaa, jolla osoitti
+muistavansa, mitä oli tapahtunut.
+
+Malinen itse ei ollut kertaakaan käynyt katsomassa tuota lasta eikä sen
+synnyttäjää. Monet viikot oli kulunut, kun hän siitä asiasta otti
+emännälle vähän pitemmältä puheeksi.
+
+--Johan se näkyy liikkuvan, sanoi hän.--Eikö se ala mennä
+kirkoteltavaksi.
+
+--Mitä sinä nyt näin paikalla, torui emäntä.
+
+--Sitä minä, että minä en rupea talossani elättämään semmoista
+kirkottelematonta. Sen pitää mennä. Mene sinä käyttämään.
+
+--Mitenkä se nyt vielä, eihän se ole niin terve, että jaksaisi...
+
+--No on meillä siksi hyvät kärryt, ettei niissä säry, jos ei muuten
+hyppine.
+
+--Tuokin lapsi näkyy olevan niin huono heittää yksinään.
+
+--Mitä yksinään. Eiköhän tuolle muut vältä hoitamaan. Sepä taitaa hyvä
+olla.
+
+Emäntä herkesi vastustelemasta. Tuo puhe ei voinut olla koskematta.
+Tuntui kuin hänkin olisi rikoksellinen lapsensa kanssa.
+
+Pyhäaamuna varhain he lähtivät ajamaan vanhalla tammalla, jonka harja
+ei ilmassa leimunnut, eikä kiessin vieterit menon voimasta lennätelleet
+istujia pilviä kohti. Hiljaista oli heidän matkakulkunsa ja hiljaisia
+matkustajat. Kaksi vanhaa, jotka veivät kolmatta, nuorempaa syntistä,
+tekojansa tunnustamaan.
+
+Maija jäi hoitamaan ristitytärtään, tuota näkyvää synnin seurausta.
+Huolellisesti hän sitä tuuditti ja aina vähän päästä antoi lusikalla
+maitoa suuhun. Illempana pani hän puita uuniin palamaan, että tulisi
+oikein raitista lämmintä. Hän oli saanut hoidettavansa nukkumaan, kun
+toinen piika toi lehmät laitumelta tarhalle. Ne siellä kävellä
+touhusivat levottomina kaipaillen lypsäjiä. Maijaakin sinne kutsuttiin
+avuksi.
+
+--Minun pitäisi mennä toveriksi lypsämään. Toisiko isäntä sanan, jos
+tuo lapsi herää ja rupeaa itkemään.
+
+--Mene vaan, kyllä tuodaan sana ja minä käyn heilauttamassa, jos herää,
+lupasi tämä.
+
+--No se on aina parempi, kiitteli Maija ja meni.
+
+Malinen oli kamarissa sänkynsä päällä syrjämyksillään. Vähänväliä hän
+teroitti korviansa kuuntelemaan itkua, mutta ei mitään kuulunut.
+Uteliaisuus alkoi vähitellen houkutella, että jos olisi nyt yksinään
+mennä katsomaan, minkä näköinen elävä se on. Jopa sai uteliaisuus
+lähtemään liikkeelle. Ovesta löyhähti vastaan omituisen kodikas
+lapsikamarin ilma, joka ei ollut vaivannut näitä liikkuvia sieraimien
+seiniä lähemmä pariinkymmeneen vuoteen. Uteliaana katseli hän ympäri
+huonetta ja erittäinkin tuota kätkyessä-olijaa, jolloin aina kulmat
+rypistyivät ja sieraimet tekivät liikkeitä. Uuni oli hiilillään. Tätäpä
+paahdetaan, sanoi hän itsekseen. Pöydällä oli kahvikuppi, puolillaan
+maitoa, ja vähän vajaa tulitikkutoppa. Malinen asettui uudestaan
+tarkastelemaan tuota luvatta tullutta ja teki siitä havaintoja.
+
+Kylläpä on koko kuikelo, vaan eipähän kuole... Ei se toki kuole ...
+siinä saattaa olla kuikelota jäämättömään päivään, kunhan sitä vaan
+elättää, ja elättäähän sitä pitää, kuikelota... Eee .. suutaanpahan
+naputtaa, siihen pitäisi kuikelon nieluun tunkea syömistä... Eee ...
+syömistä toki, hyvää sukua... Eiköhän vaan nouse juonittelemaan,
+hyväkäs.
+
+Lapsi käänteli heikosti päätänsä kahden puolen ja liikutteli huuliaan.
+Malinen alkoi saappaan kärellä pukkiloida kehtoa liekkumaan, mutta kun
+se ei ollut ollenkaan tasaista, käänteli lapsi yhä enemmän päätänsä ja
+nirahteli äänessä.
+
+Parkumaanpahan rupeaa, kuikelo... Annetaan, annetaan!
+
+Nuo »annetaan» sanat tulivat suusta niin omituisella äänenpainolla,
+että sitä on mahdotonta selittää. Hän pukkiloi yhä vielä ja kääntyi
+ottamaan pöydältä maitokuppia. Silmät sattuivat tulitikkutoppiin,
+jolloin heräsi jokin ajatus ja lyhyen mietinnön perästä päätös. Silmät
+vilkasivat vielä varovasti oveen ja sitten uuniin. Oikea käsi oli jo
+sillä aikaa mennyt topin luokse ja nosti siitä tikut tarkasti ylös.
+Vapista tahtoi käsi, kun se sitten painoi nuo tulikiviset tikunpäät
+maitokuppiin. Pelko pakotti lioitusaikaa tekemään jotenkin lyhyeksi ja
+viemään tikut uuniin. Kiiruusti hän ne sinne heitti ja joutui työhönsä.
+Lapsi ei enää niin paljon nirahdellut, kun tunsi, että ylös kohotetaan.
+Huulillaan se hamuili jotain, mutta alkoi niitä väännellä
+vastenmielisesti, kun kova kupin laita huuliin vastasi.
+
+--Vieläpä tämä kuikelo on niipukas, kähisi ruokkija ja kaatoi vaan
+suuhun.
+
+Lapsi oli aivan läkähtyä ja pulautteli liikaa pois, mutta syöttäjä
+kaatoi uutta, kupin tyhjäksi, niin että sitä meni rinnoille enin osa.
+Samassa vavahutti Malista uunista näkyvä sininen tuli, kun maidossa
+kastuneiden tikkujen päät syttyivät palamaan. Hän näytti vähän
+hätäytyvän, heitti lapsen käsistään ja otti taskustaan tikkuja, jotka
+asetti pöydällä olevaan tyhjennettyyn toppiin. Tikkujen tuli hälveni,
+eikä sitten enää tulijat niin peloittaneet, kuin äsken.
+
+Tyttöraukka itkeä rillitti sortuneella äänellä. Malinen tarttui nyt
+kahdella kädellä liekuttamaan. Kielen päällä kytteli koko lauma
+kirouksia, mutta niiden purkautumista pidätteli toinen kangerrus, joka
+oli muistunut säikähtäessä tuota tulitikkujen päistä lähtenyttä valoa.
+Tuo heikko itku alkoi kuulua kostonhuudolta, jota ei jaksanut
+kuunnella. Hän lähti kiireesti Maijaa hakemaan.
+
+--Ei se kuin huutaa, vaikka minä annoin maitoakin. Tule sinä ja tuo
+lämmintä maitoa sen suuhun, toimitti Malinen puoleksi hätäillen,
+puoleksi kiukuten.
+
+Maija juoksi kiulu kädessä pihaan.
+
+--Anna sille lämmintä maitoa, tuli hän vielä kamarin ovelta neuvomaan.
+
+--Kunhan tuosta asettuu itkemästä, sanoi Maija vähän kiukuten, kun näki
+että entisestäänkin ovat vaatteet maidon vallassa.
+
+Yksinäänkin Maija vielä murisi, että ne miehet eivät paljoa ymmärrä,
+kaataa hulittavat vaan lapsen suuhun, aivan kuin se olisi hongan ontto.
+Äskeinen hoitaja oli jotenkin rauhaton, kunnes kuuli, että tyttö on
+asettunut ja ruvennut nukkumaan.
+
+Myöhemmä entisistä määristä meni kirkkomiesten takaisintulo hitaalla
+hevosella. Anna Liisan silmät näyttivät, että oma määränsä oli tullut
+itkua tämänkin päivän osalle. Häpeänsekaista hyvää mieltä vaikutti se
+Maijalta saatu tieto, että isä on sillaikana hänen lastaan hoitanut.
+Vähäinen toivon säde kirkasti sitä ajatusta, että jospa se isäkin siitä
+muuttuu ja antaa anteeksi.
+
+Ei kulunut viikkoa tästä tapahtumasta, kun tuon lapsen elon aika
+loppui. Hän jätti tämän maailman, eikä tietänyt, kuinka paljon tuo
+lyhyt kyläilyaika tuli asianomaisille kustantamaan. Sentähden ei ero
+synnyttänyt suurta surua, ja jos lähin omainen jotain sellaista tunsi,
+ei hänkään uskaltanut sitä ilmaista muille. Kirstu toimitettiin heti,
+ja Malinen laittoi mökkiläisen talon oriilla saattamaan ruumista
+hautaan. Arkipäivänä kävi se sen yksinään toimittamassa, maksoi paikan
+yhteiseen hautausmaahan ja kantoi kainalossaan kärrystä suoraan tuonne
+yhteiseen unhotuksen kuoppaan. Ei mitään muistomerkkiä tullut haudan
+päälle, eikä edes paikkaakaan pantu mieleen, tuskin sitä tuokaan
+viemämies kohta muisti.
+
+Malinen näytti käyneen lapsen kuoltua tyynemmäksi ja vähän niinkuin
+alakuloiseksi. Hän taisteli näkymättömän kanssa, joka tahtoi tiliin
+tuosta lapsen ruokkimisesta. Alussa ajoi Malinen tuon tilimiehen
+luotaan sillä perustuksella, että aikaa on kulunut liian pitkältä, tämä
+perimys kuuluu sille, jolle se on kuuluva. Mutta se tuli kohta takaisin
+ja alkoi vaatia todisteita, onko aika pitkä vai ei. Taas sai se kyytiä,
+mutta mitäs siitä, eihän näkymätön pelkää takaisin tullessaan. Malinen
+jo suuttui ja lupasi laittaa todistuksia. Hän ajatteli lioittaa
+tulitikkuja maidossa ja maistaa, onko se niin vaarallista, mutta se jäi
+tekemättä, kun ei muistanut lioitusajan pituutta ja muutenkin tuo oli
+vähän niin...
+
+Tälle alakuloiselle mielelleen sai Malinen virkistystä siitä, kun
+emäntä sattui esittelemään, että annettaisiin Anna Liisan mennä sille,
+jolle on kerran... Se oli sama kuin pistää tuli tappuroihin. Ei vaikka
+keränä maailma pyörisi, ei sittenkään...
+
+Siihen päättyi tilinkin tutkinto.
+
+
+
+
+V.
+
+
+Seppälän Aatu oli ostanut itselleen toisesta kylästä Ahoniemi nimisen
+talon ja luvannut siitä lopumma kymmenen tuhatta markkaa. Se jäi
+melkein kaikki velaksi, kun kotoa saatu perintösumma oli enempää kuin
+puolta pienempi ja siitäkin täytyi heittää kapineiden laittoon ja
+niiden tarpeiden varaksi, joita luonnollisesti tulee isännälle, joka on
+vielä emäntää vailla. Tätä Aatun maan-ostoa katsoi moni liian
+uskaliaaksi yritykseksi, mutta itse hän siinä näki monta houkuttelevaa
+etua. Ensinnäkin jo se tuntui miehuulliselta, että sai muuttaa omaan
+taloonsa toiseen kylään, jossa löytää uusia tuttavia noiden entisten
+sijaan, jotka jäivät mitättömän näköisinä vanhoille poroillensa
+käänteleimään. Eikä tämä talo ollutkaan ikävällä paikalla. Maantie
+kulki vieritse, ja naapureja kahden puolen, jopa niinkin arvokkaita,
+kuin kestikievari ja kylän kauppamies. Näitä lähinaapurejaan kutsui
+Aatu juomaan tuliaiskupit, ja mielellään ne tulivatkin. Näiltä
+naapureilta tiedusteli uusi haltija tarkemmin etupaikkoja sekä kyseli
+neuvoa, mitä tässä ensiksi rupeisi teettämään ja laittamaan.
+
+--Istuimia on vähän, niitä saatte tilata minun kauttani, ne summissa
+teettäen tulee huokeiksi, ehdotteli kauppias paikalla, kun näki miten
+toiset saivat seisoallaan pöjästellä, vaikka kyllä hän itse oli
+istuimen ottanut.
+
+--No, antaapa heitä sitten tulla pari tusinaa, sanoi Aatu rennosti.
+
+--Ja minulla on toinen esitys, sanoi kievarin isäntä.--Emäntä taloon,
+tai talo tuleen.
+
+Toiset vastustelivat, että ei nyt aivan niinkään, mutta toiset sanoivat
+sen olevan paikallaan, mitä kievari sanoi. Tämän viimeisen esityksen
+herättäjä oli saanut jo vähän hattuunsa, ja kun kuuli, että hänen
+esitystään kannatetaan, otti hän itse tuon asian käsiinsä ja tolkutti
+kymmeniä kertoja aivan samaa, aivan kuin se olisi ollut maailman
+viisain esitys ja hän itse viisain mies.
+
+Näissä tuliaisissa oli ollut tuokin Aatun entinen puhemies. Sen kielsi
+Aatu yöksi kotiinsa ja alkoi esitellä uusia koetuksia. Se kuunteli
+asiata ja sanoi viimein:
+
+--Vai niin, että vanhaa latua koetetaan uudestaan hiihtää. Et sinä
+muistele entisiä etkä työlästy.
+
+--Ei tässä auta työlästyminen, sanoi Aatu.
+
+--Entäs jos tapahtuisi sama pyöräys perillä kuin viimeinkin.
+
+--Eih, sanoi Aatu raakamaisella ilolla.--Ne ovat nyt kuin siiville
+lyötyjä ja kiittävät kauppojaan, jos saavat tämänlaisia.
+
+--Elä noin sano, kielteli puhemies.
+
+--Hyväpä on sanoa, pöyhkeili Aatu.--On se korea nyt jo siksi mennyt
+alaspäin, ettei kannata ylpeillä.
+
+--En minä sitä tarkoittanut, vaan että jos sinulla on todella rakkautta
+sitä kohtaan, niin elä panettele, mutta jos ei ole, niin ollaan
+menemättä.
+
+Tämä puhemiehen vakava neuvo sai Aatun vähän hämille ja hän silmillään
+syrjään päin vilkkuen selitti:
+
+--On minulla rakkautta, on, en minä sillä sano.
+
+--Itsepähän tietänet, sanoi puhemies.--En minä ole mikään vannottaja,
+mutta se pitäisi aina muistaa, ettei väkisin vävyksi eikä ylen mielin
+ystäväksi.
+
+--En minä nyt enää pyrikään heille vävyksi, se on aivan rakkautta
+kaikki, vakuutteli Aatu, tekeytyen iloiseksi.
+
+--No, jos se lienee totta, niin saatan minä olla mukana, kävi miten
+kävi.
+
+Päätös oli valmiina. Ja kun Aatu oli ostellut lisää eläimiä sekä muita
+tarpeellisimpia tavaroita, lähtivät he matkalle. Heidän tiensä vei taas
+Malilaan.
+
+Kovasti pullisteli Malisen sisimmäisiä ruumiin osia, kun hän näki nämä
+entiset tuttavansa. Ei kumminkaan sattunut kiireellistä lankain ostoa.
+Hän koetteli taipua siihen, mitä oli edessä, aivan niinkuin metsästäjä
+ampumaan harakoita paremman puutteessa. Kävipä pistämässä vieraille
+kättä, mutta niin ilmeisen tylysti, ettei katsonutkaan, sattuuko käsi
+käteen vai ei. Sattui se kumminkin, ja kysäistyään »mitä kuuluu» meni
+vastakysymyksiä odottamatta kamariinsa.
+
+Noloina jäivät vieraat istumaan tuvan penkille.
+
+Sulhanen siinä töpeksi pahantuulen sylkiä ja kopisteli poroja
+piipustaan. Toinen oli kärsivällisempi ja lohdutteli hiljaa.
+
+--Elä hätäile. Antaa asiain hautua, eikä olla tietävinäänkään.
+
+Tuonne jos tännekin ennättivät he ajatella siinä istuessaan, ennenkuin
+saivat kutsun kamariin. Isäntä siellä joi kahvia yhtenä, mutta osoitti
+syrjäsilmäisillä katseilla ja nenäpielten liikkeillä tietävänsä, ketä
+vieraita he ovat ja mitä heistä ajatellaan. Puhemies alkoi rupatella
+maailman asioista ja oli hyvin tyytyväinen, kunhan talon mies edes
+kuunteli. Hyvin varovasti hän otti viimein puheeksi Aatun talon-oston,
+johon tämä itsekin saattoi aina yhtyä, kun oli tarvis tarkempia
+tietoja. Sen verran Malinen otti osaa tähän puheeseen, että moitti maan
+olevan huonossa kunnossa, joka jo oli vierasten mielestä iso asia.
+
+--Onhan se ollut huonoilla haltijoilla, myönnytti puhemies.--Mutta
+kyllä Ahoniemi on hyvä paikka, kun sen laittaa kuntoon. Se siinä on
+suurin haitta, ettei ole vielä kaikkia, mitä talossa tarvitaan.
+Yksinäisen miehen talonpito se on puolta vailla. Eikös ole?
+
+Kysymys oli tarkoitettu Maliselle, mutta tämä käänsi vaan päätänsä.
+
+--Se on suuri puute, pitkitti puhuja.--Ja jos isäntä ei ottaisi
+pahastuakseen, olisi minun ilmoitettava, että me ollaan sitä varten
+liikkeessä, että jospa tuo haitta saataisiin poistetuksi. Eli
+kiertelemättä puhuen, tämä Aatu tahtoi minua aluksi ilmoittamaan
+teille, että hän pyytäisi tytärtänne itselleen. Semmoinen asia.
+
+--Niinpä kuuluu olevan, sanoi Malinen ja oikaisihen suoremmaksi.--
+Pitäisikö siihen minun jotain sanoa.
+
+--Sitä tässä toivottaisiin.
+
+--No, minä sanon. Asia on semmoinen. Te tiedätte, mitä on tapahtunut.
+Minä olen tehnyt, mitä olen osannut, ja yhtä hyvin on sillä lailla
+käynyt. Tästä puoleen en välitä mitään. Olkoon oma tahto. Muuta minä en
+siihen osaa.
+
+Niillä puheilla hän erosi ja meni heinään.
+
+Vieraille jäi isännätön talo. Heillä oli nyt mielestään jonkinmoista
+lupaa ja alkoivat rehellisesti ilmoitella Anna Liisalle asiataan, mutta
+sepä ei ollut niinkään hätäinen. Suoraan tunnusti se huonoutensa ja
+neuvoi paikalla menemään pois.
+
+--Joka minut ottaisi, selitti Anna Liisa, saattaisi se kaiken ikänsä
+kantaa katkerata mieltä, että on tällaisen ottanut, ja sen vuoksi on
+parasta etsiä sellainen, jolla on entinen elämä puhdas.
+
+--No, minä en kanna katkerata mieltä, vakuutti Aatu.
+
+--Ei pitäisi mennä lupaamaan, sanoi Anna Liisa.--Ne lupaukset pian
+unohtuu.
+
+--Sano sitten, jos unohtuu, mutta se on totta, että minä en muistele,
+mikä kerran on mennyt, sanoi Aatu yhäkin.
+
+--Lopetetaan lyhyeen, eläkä puhu enää minulle.
+
+--Jako et huoli kihloja?
+
+--En.
+
+--Ota ilman suotta.
+
+--En suottakaan.
+
+--No ota nyt ja anna sitten pois, jos ei mieli rupea muuttumaan.
+
+--En ota, eikä niiden arvo ylene minun muassani olemalla, menevät vaan,
+etteivät kelpaa sitten kellekään.
+
+--Ei tarjotakaan muille, keksi sulhanen keinon.
+
+--Elä kiusaa tyhjän tautta minua enää, sanoi Anna Liisa.
+
+Nämä esteet ja huonouden valitukset olivat vain sulhaselle yllytyksenä
+yhä enempiin lupauksiin. Yksinään kun ei saanut sen enempää aikaan,
+täytyi noutaa puhemies avuksi. Tämä puhui pitkältä siitä, että eihän
+yksi erehdys vie ihmistä niin pilalle, ettei vasta maailmassa saattaisi
+olla niinkuin muutkin. Anna Liisa alkoi vähän suostua, mutta sillä
+välipuheella, että kihlat täytyy kelvata takaisin, milloin hän tarjoo.
+Puhemies meni siitä takaukseen, ja isännän heinästätuloille oli Anna
+Liisa laillaan kihloissa. Tieto siitä teki Maliseen samanlaisen
+vaikutuksen, kuin kirpun puraisu, joka on ensin työlästyttävästi
+juoksennellut pohjetta pitkin.
+
+Sulhasten mentyä ei kuulunut asiasta mitään puhetta. Malinen itse
+kantoi tyytymätöntä naamaa ja näytti ajattelevan. Häntä ei ollut hyvä
+mennä häiritsemään. Emäntä ja Anna Liisa odottivat purkausta. Monta
+viikkoa se kesti hautua, kuin pahantapainen tervauuni, ja olisiko
+vieläkään valmistunut, jos ei sattunut ilmestymään vanhaa hapatusta
+avuksi. Emäntä sen sai taas kuulla ensiksi.
+
+--Se h----n retkale, se Aapeli, kuuluu nyt asettuneen tälle kylälle
+olemaan.
+
+--Vai tänne se on asettunut.
+
+Emäntä näki miehensä kasvoista, että vielä sitä sanomista on, näytti
+vaan pitävän ajatella, sanoisiko vai eikö sanoisi. Asia pakotti.
+
+--Vieläkö sillä Anna Liisalla on ne Ahoniemeläisen kihlat?
+
+--Eikö ne vielä liene, vaikka onhan se taitanut laitella sanoja, että
+kävisi hakemassa pois.
+
+--Mitä p----a se on niistä ensin ottanut?
+
+--Sitähän minäkin sanoin, vaan kun ne olivat heittäneet puoliväkisin.
+
+--Niinpä menköön sitten, kun on ottanut ja menköön heti, kivahti
+Malinen tulisesti.
+
+--Ei tuota toki pakoteta, raukkaa, houkutteli emäntä.--Annetaan olla
+kotona, jos ei itsemieleistään tule.
+
+--Niin, niin, annetaan olla kotona ja itsensä valita, syttyi Malinen.--
+Jo tuo nähtiin, mitenkä se valitsee. Eikö tuo liene vaanimassa se
+entinen s----a, mitäs muuta varten se on tänne tullut. Hyvä siitä taas
+tulee, kunhan annetaan valita mieleistään.
+
+Hänen äänensä vapisi vihasta ja silmien katse pyöri ympäri huonetta.
+
+--Ajattelehan nyt oikein, eläkä noin tuomitse, rauhoitteli emäntä.--Elä
+toki luule, että Anna Liisa uudestaan tekisi saman rikoksen. Onhan se
+siksi paljon jo tätäkin surrut ja huolinut.
+
+--Sinäkö siitä menet takaukseen? Uskallatko mennä takuuseen? Sanopa,
+uskallatko?
+
+--Voi kun sinä tuolla tavalla, vaikeroi emäntä.
+
+--Siinäpä nyt on, etpä uskalla. Sillä väellään tynnörin kirppuja
+paimentaa, kuin yhden tytön. Menköön vaan mitä pikemmin sinne
+Ahoniemeen, jos se ottaa.
+
+--Aivanko todella sinä sallit Aatulle mennä, vaikka olet sitä tähän
+asti vihannut.
+
+--Sano sinä, ketä tässä vielä osaa rakastaa. Niistä näkyy saavan saman
+palkan kumpaisestakin, rakasti tai vihasi. Sen minä olen vaan
+päättänyt, että toista kertaa ei saa kuulua minun kartanossani
+isättömän lapsen itkua. Varokoon sitä ja menköön mihin on aikomus
+ollut.
+
+--Tuleneeko tuosta taloa, huomautti emäntä.
+
+--Auttaa heitä minkä jaksaa. Toista kertaa en paimenna, ja se päätös
+pitää. Saat sanoa, että valmistautuu sinne jo tämän talven aikana
+menemään.
+
+Äänettömyys oli emännän lupaus, ja hän poistui surumielisenä toisiin
+huoneisiin. Anna Liisa oli kuullut isänsä kiivaan puheen ja käynyt sitä
+oven takana kuuntelemassa. Emäntä oli sitä arvannut ja nyt yhteen
+tultua kysyi:
+
+--Sinäkö siellä kävit oven takana?
+
+--Seisoin minä siinä vähän.
+
+--Kuulitko mitään?
+
+--Kuulin...
+
+Hän katsoi lattiaan, vesikeitteet kierrellen silmiä. Vähän aikaa oli
+äänettömyyttä. Äiti viimein virkkoi:
+
+--Se on tullut niin epäluuloiseksi, vaan kyllä se siitä ehkä muuttuu,
+kunhan käyttäydyt nuhteettomasti.
+
+Vesikeitteet olivat valmistuneet. Kyyneleitä esiliinaan pusertaen hän
+sanoi:
+
+--Onhan sillä isällä syytä luullakin.
+
+Tämä oli päätösitku noudattaa isän tahtoa ja varjella häntä siitä,
+ettei kuulu isättömän lapsen itkua. Uhkamielisyys pyrki toveriksi tässä
+isän tahtoon taipumisessa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Aatu tuli jo siihen luuloon, ettei hän sittenkään saanut Anna Liisaa,
+vaikka oli niin uskonut. Kun myöntymys nyt viimeinkin tuli, oli se
+vähän käsittämätöntä Aatulle, ja hän tahtoi että asia päätettäisiin
+kiireellä. Malinen sanoi sallivansa, vaikka menisi vielä kiireemmin, ja
+silloin alkoikin asiat joutua. Kuulutuksen ja häiden väliä ei ollut
+päälle kuukauden. Tällainen kiire ei ole talonpoikaisten kesken
+tavallista, ja jos niin tapahtui, alettiin asialle hakea muita syitä.
+Kylän ämmät, joille oli tehty ilmeinen vääryys lyhentämällä kielen
+pieksuaikaa näin lyhyeksi, koettivat nyt korvata sitä ja tekivät
+varmoja päätöksiä, että Anna Liisan täytyi pukkautua miehelään näin
+kiireesti. Kummako se, kun on jo ennenkin! Mutta tällä kertaa ämmät
+erehtyivät.
+
+Aatu piti häät rikasten tavalla ja vieraat osoittivat ystävällisyyttään
+kokoontumalla kaikilta kutsuntahaaroilta. Malinen ei kotonaan laittanut
+lähtiäisiä sanottavasti. Hän epäili, että jos sinne vieraita kutsuisi,
+muistuisi niiden mieleen yhtä ja toista Anna Liisasta. Arkana hän
+täälläkin vävynsä kotona katseli vierasten kasvoja pitojen
+alkupuolella, mutta vakaantui vähitellen siinä ajatuksessa, ettei ne
+sitä muistele. Paino hänen mieleltään keveni, niin että saattoi toisten
+isäntäin kanssa maistella ja rupatellakin. Mielihyvällä hän katseli,
+kun vieraat juhlallisesti nostivat hänen tyttärensä emännäksi. Ei
+mitään erotusta siitä kunniasta, mikä tavallisesti muillekin annetaan.
+Vieläpä koetti kylän kauppamies pitää puhettakin, aivan kuin ylhäisten
+häissä, mutta pahaksi onneksi rupesi siihen puuhaan niin kovin myöhään,
+että kieli ja sääret olivat ennättäneet pehmitä liiaksi. Puoli kymmentä
+kertaa hän lykkäsi kieleltään »arvoisat» sanan päätä ulos, mutta se
+palautui aina puolitiestä takaisin. Puheenpito loppui siihen ja puhuja
+painui penkille.
+
+Häiden vietto oli Anna Liisan mieltä paljon virkistänyt. Niiden
+loputtua seurasi tavalliset taloustyöt, joissa alkavalle on paljon
+ajattelemista. Kotona sai olla äidin varassa, nyt pitäisi antaa neuvoja
+toisillekin. Monesti meni »käsi päähän», kuten sanotaan, kun puuttui
+vielä niin paljon talossa tarvittavia kapineita. Milloin huusivat
+joukot mitäkin puutetta. Ei ollut ammetta, missä vettä säilyttää
+lehmille, ei ämpäriä, millä veisi eteen. Jos oli liinoja, ei ollut
+millä niitä puhdisti, jos oli lihoja, niin ei ollut mihin niitä
+suolasi. Jos tarvitsi luoda lantaa tai heiniä, niin ei ollut työaseita
+kuin suku kutakin ja nekin varsia vailla. Aatu itse ei voinut auttaa
+pienimmästäkään puutteesta. Hän, lyhyesti sanoen, oli niin jälellä
+tekotaidossa, ettei osannut kuin hätänäpin puun poikki leikata ja
+huonosti halkaista. Se ominaisuus hänellä kumminkin oli, että saatuaan
+jonkun puutteen päähänsä teetti muilla, eikä tahtonut osata
+helpottaakaan. Jos haettiin mies tekemään ämpäriä ja loukkuja, niin
+niitä piti tehdä niin suunnattomasti, kuin jos koko talo olisi ollut
+täytettävä ämpäreillä ja loukuilla. Sama oli rautakalujen laita, ja
+niistä ei tahtonut työ loppua, kun niitä ei täysijärkiset ruvenneet
+liikuttelemaan pienentämättä. Jos Anna Liisa tai tekijät panivat
+vastaan tätä teettötapaa, sanoi siihen Aatu, että antaa vaan tulla
+kestäviä ja niin etteivät lopu huomenna. Tällä tavalla tuli olemaan
+alituiset »mestarit», joille meni palkoiksi paljon rahaa, mutta aina
+sitä oli.
+
+Aika-ajoin kävi Malinen vävynsä kotona kylässä ja tarkasteli työaloja,
+mitä täällä puuhataan. Harvoin hän pääsi tyytymättömälle mielelle,
+sillä vävypojan rysäyttelemällä teettämät työt näyttivät edistyksen
+askeleilta. Aatulla näet oli kaikilla aloilla samat ohjelmat. Peltoa
+kun rupesi teettämään, niin sitä tuli tynnörien aloja, olkoonpa makua
+panna jos tahansa. Ojat olivat siihen aikaan muillekin tuntemattomia.
+
+Malinen jo mielessään kehasteli, ettei hänen tyttärensä ole joutunut
+niinkään huonoon naimiseen, kuin ovat mahtaneet luulla joutuvan tuon
+rikoksen takia. Talo näkyy rupeavan kohenemaan ja autetaan miestä, jos
+näyttää tarvitsevan; on tuskan vara. Sen saavat nähdä, että hänen
+tyttärensä seisoo vielä samalla rapulla, jolla muutkin kunnialliset
+ihmiset.
+
+--Teetähän työtä ja pidä talo hyvässä kunnossa, niin ehkäpä tässä
+mennään, sanoi hän jo kerran Aatulle hyvällä tuulella ollessa.
+
+Hän oli innoissaan, kuin purjehtija, joka on aluksensa saanut erilleen
+rantakivien suututtavista solista ja nyt purjeita levitellen antaa
+käskyjä toverilleen, että anna mennä, niin jäävät kaiketi vastukset
+jälelle.
+
+Malisen kehoitettava ymmärsi kehoituksen omalla tavallaan ja levitti
+purjeensa joka kulmalle, huolimatta siitä, että tätä tapaa sanotaankin
+vaaralliseksi. Hän otti velkaa jokaiselta rahamieheltä.
+
+--Antaa tämän asian olla huutelematta, selitti hän jokaiselle erikseen.
+Siitä mahtaisi vaan appiukko ruveta luulemaan liikoja, eikä näitä niin
+paljoa ole, niin että kyllä ne tukkeutuvat, jos ei nyt aivan niin heti
+sattuisi, mutta kumminkin.
+
+Jokainen arvasi, missä tämä velan tukon toivo oli, ja kun tiesivät,
+ettei sieltä aivan tyhjää tarvitse toivoakaan, seurasivat Aatun neuvoa
+ja olivat saaliistaan hiljaa. Vieraatmiehet ne olivat pahempiakin
+puhumaan, mutta Aatupa opetteli itse kirjoittaa töröstelemään nimensä
+ja laittoi nimimerkkipainimen, jolla vahvisti asian todellisuuden, ja
+silloinpa ei vierastenmiesten ilmoittelemisesta ollut pelkoa. Tämän hän
+huomasi varsin soveliaaksi tavaksi tuossakin, kun tuli vuosien päästä
+antaa pienempiä kirjoja koroista. Se oli niin helppo ja sukkela keino.
+Sai huoletta käyttää talon tulot muihin tarpeisiin. Kerkiäähän ne velat
+maksaa sitten, kun appiukko kuolee.
+
+Aatu oli ollut kaiken ikänsä taipuvainen ryyppypuuhiin, mutta nyt
+isäntänä ollessaan koetti sitä salata, varsinkin kotijoukolta. Hyvin
+salaa se sitä juontiaan harjoitti, niin ettei Anna Liisakaan siitä
+isosti tietänyt ensimmäisinä vuosinaan. Ajan ollen hän jo tuli
+pölinässä kotiinsakin ja asettui äänetönnä istua tollottamaan penkille.
+Jos Anna Liisa tutkaeli mitä hyvänsä, niin ei halaistua sanaa tullut
+vastaukseksi. Sai siinä Aatu kuulla kysymyksiä kaikenlaisia, semmoisia
+kuin kielen pudottamisesta ja muista, joissa vaimoväki on varsin
+taitava. Kun kysymykset ajan ollen tulivat pisteliäämmiksi, sai
+kyselijä nähdä, että on sillä korvat ja vähän muitakin jäseniä, koska
+pääsi uudestaan taipaleelle, ja jos meni käsivoimalla estämään, niin
+sai käsivoimalla eron.
+
+Näiden sattumain perästä alkoi Anna Liisalta löytyä enempikin, sillä
+hän oli jo vuosia ollut irti toisten pakottavan vallan alta. Oma arvo
+oli noussut, vaikka sen kasvua elämän keväiset raesateet olivatkin
+nyyristyttäneet. Tuo mies, johon hän oli yhdistettynä, ei ollut
+koskaan miellyttänyt, ja nyt se sen lisäksi näytti halvalta
+juopottelijapöllöltä, jolle saattoi sanoa kaunistelemattomia sanoja.
+
+--Jos vaan sinä, tollake, et pysy kotona ja herkeä kulkemasta juomassa,
+niin katso!
+
+--Mene siitä pois, sanoi tollake,--kun kuuli niin tivakoita ääniä.
+
+--Kyllä minä menen ja ilmoitan sinun juontisi isälle, niin se sinut
+opettaa, uhkaili Anna Liisa.
+
+--Sano vaan, sano, sano, juokse paikalla sanomaan, turisi juopunut ja
+mennä toikkaroi pakosalle, useimmin kylään tai toisiin huoneisiin.
+
+Aatu oli jo tullut näkemään, ettei hänen juontinsa enää ole salassa, ja
+saattoi antaa mennä useita päiviä juomatiellä. Anna Liisa laittoi
+kasakoita noutamaan kotiin, mutta eihän sinne moni tahtonut lähteä,
+sillä haettava niille juonitteli ja tuli siitä juonta haettajallekin.
+Kun asia näin yhä paheni, rupesi Anna Liisa todella ajattelemaan, että
+hän sanoo isälleen tuosta Aatun alituisesta juonnista. Muut sille eivät
+oikein ilmoita, eikä se niitä uskokaan. Mutta kun päätti lähteä
+ilmoittamaan, muistui samassa mieleen ilmoituksen seuraukset ja miten
+katkerat sanat se sama oli lausunut, jolta nyt oli apua haettava. Nuo
+kiroukset uudistuisivat, ja ne mahtaisivat tulla miehisten miesten
+välillä kauheiksi. Ei taida tulla hyvää siitäkään. Elämä vaan muuttuisi
+kahta pahemmaksi, ja hän itse tulisi miehensä vihoihin. Parempi
+taitaisi olla, ettei isä pääsisi tietoon, jospa sen ehkä saisi muuten.
+
+Anna Liisa turvautui toiseen hakijaan, omaan Ristel poikaansa, joka oli
+jo lopumma kymmenvuotinen. Hän toivoi että jos Aatua rupeisi
+hävettämään, kun oma lapsi näkee noilla retkillä tuollaisena, ja jospa
+siitä taipuisi paremmin olemaan kotona. Mielellään saikin poika isänsä
+ensimmältä tulemaan kotiin, mutta ei sekään keino pitkältä vetänyt.
+
+--Mikä sinä olet minun alituinen perästä-ajattajani joka askeleella,
+alkoi se iltasillakin jurrittaa ja äkäytyi yökaudeksi istumaan.--Enkö
+minä saa kylässä olla en yhtään. Istuinhan minä sielläkin Malilan tuvan
+penkillä, vaan olisin minä siitä lähtenyt, kun olisin aikani istunut.
+Kyllä niitä lapsen tehneitä akkoja olisi löytynyt jos mistä.
+
+--Rupea nyt hyvä Aatu nukkumaan, houkutteli Anna Liisa. Sinähän lupasit
+olla muistelematta minun entisiä vikojani, ja nyt kuitenkin olet viime
+aikoina ruvennut niistä päissäsi puhumaan. Etkö sinä mene omaantuntoosi
+ja ajattele, mille jälelle tässä joudutaan, jos juontia yhä jatkat?
+Etkö muista mitenkä monasti lupasit olla juomatta ja muistelematta
+minun rikoksiani?
+
+Se oli melkein sama, jos olisi puhunut puulle, ei se kuunnellut, laski
+vain omaa junnataan.
+
+--Ensi kerralla mentiin minua halpaa pakoon, silloin oli vielä renki
+parempi. Toisella kertaa minä näinikään istuin, ei mentynä pakoon,
+vaikka olisihan sitä silloin päässyt lapsen itkulta, kuolluthan se oli.
+Minä istuin näinikään kuin nyt tässä. Minä olin parempi, kun kutsuttiin
+viimein kamariin. Nyt olen taas halpa ja huono, no minä istun niinkuin
+halpa ja huono, näinikään kuin siellä silloin, kun olin huono. Saanenko
+tässä istua, ei minun kylässä annettuna istua. En minä tässä paljon
+tilaa ota, annettaneenko minun tässä olla. Kuinka kauan tässä annetaan
+istua, annetaanko niin kauan, kuin silloin, kun ei enää mentynä pakoon?
+
+Anna Liisa houkutteli niin paljon kuin osasi ja itkikin, mutta siitä ei
+tullut mitään apua. Se kun oli kerran saanut päähänsä tuon istumisen ja
+siitä juonittelemisen, niin sitä kesti tuntimääriksi, siksi että siihen
+aloilleen nukkui.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Sattumaltako vai tarkoituksessa lienee Malinen tähän aikaan ajanut
+vävynsä kotona useammin kuin ennen. Hän oli siksi päässyt tietoon
+tuosta alituisesta juonnista ja taisi olla vähän vihiä veloistakin.
+Aatu tätä vierasta alkoi pelätä ja luikki metsään tai jonnekin
+työpaikkaan pakoon, jos vaan oli tilaisuus paeta.
+
+--Kuuluuko tämän talon mies, hyväkäs, ratkenneen juomaan? sanoi Malinen
+jo kerran suoraan Anna Liisalle.
+
+--Ei tuo ole tainnut hyvin usein olla humalassa, sanoi Anna Liisa.
+
+--Sinä taidat salata sen juontia.
+
+--En minä tahdo salata, ei se niin iloista ole. Monesti kai olen
+houkutellut heittämään pois, ja jospa se siitä herkeääkin.
+
+--Houkuttelemallapahan se sen heittänee, murisi Malinen ja käveli
+ähkäen.--Mahtaa olla siitäkin lisähuolta. Tokko se on enää kotona
+ollenkaan, ei häntä tapaa, vaikka kävisi joka päivä. Missä se on
+nytkin?
+
+--Jos lienee mennyt metsään paikkoja katselemaan. Odottakaahan, tullee
+tuo tuolta, houkutteli Anna Liisa.
+
+--Saisi tuota odottaa ja vähän puhutella, vaan en minä tällä kertaa
+jouda. Äitisi on ollut kipeänä toista päivää ja se siellä odottaa.
+Kuului ikävöivän sinua, että tulisit lapsinesi käymään katsomassa nyt
+minun muassani.
+
+--Aivanko se on jo sängyn päällä sairaana? kysyi Anna Liisa kiireesti.
+
+--Vielä tuo kävi omin jalkoinsa ulkona, vaan ei se näy enää voimakas
+olevan.
+
+--Kun tulisi se Aatu kotiin, jos sekin lähtisi, esitteli Anna Liisa.
+
+--Olkoon kotimiehenä, sanoi Malinen.--Laittaa sitten hakemaan, jos
+äitisi yhä huononee.
+
+Anna Liisa alkoi laitella lastensa päälle vaatteita ja neuvoi
+palvelustytöille töitä. Aatua ei näkynyt, eikä Malinen ruvennut
+pitkältä odottamaan. Kaikki neljä lasta käski Malinen panna mukaan.
+Vanhin poika pyrki hevosta ohjastamaan ukkovaarinsa edestä, mutta tämä
+ei antanut, neuvoi vain olemaan peitteissä ja itse istui kuskin
+paikalle. Näytti kuin hänen synkkä mielensä jäisi välistä unohduksiin
+tätä kuormaa ohjatessa. Usein hän kääntyi naurusuin selittämään
+pienimpäin lasten yksinkertaisia kysymyksiä. Anna Liisan ajatukset
+liikkuivat äänettöminä nykyisen ja entisen ajan väliä.
+
+Mitähän jos äiti kuolee, juohtui usein mieleen. Mikä siitä isän
+elämästä sitten tulee! Tuossa se istuu, entistään pienemmäksi
+kutistuneena, ja tukka kohta aivan valkea. Sanotaan huolestakin
+valkenevan. Kuinkahan paljon lienee valjennut minun takiani... Tokkohan
+lienee Aatu vielä kotona ... mitähän siitäkin tullee. Ei se ajattele
+noita lapsiakaan, saaneeko heidät ihmisiksi kasvatetuksi... Mitähän isä
+tuossa ajatellee, kun on istunut pitkän aikaa äänetönnä... Se on jo
+seitsemälläkymmenellä ja kukapa tietää, jos kaikki tämä joukkokunta
+joutuu hänen varaansa. Mikäpäs siitä muu tullee, jos Aatu menee
+tuonaan, ettei korjaa tapojaan. Silloin sitä taas ollaan kotona
+takaisin, vaikka ensin pois laittoi. Niin, olihan siihen minunkin
+syytäni, kun... Voi hyvä Jumala, mitä se luuli, että minä toisen
+kerran ... voi, en toki, kun kerran tulin älyyni ja näin...
+
+Malinen käännähti vähän istuinlaudalla, jolloin Anna Liisa pysäytti
+ajatuksiaan. Hänessä syntyi taikamainen luulo, että ne voivat kuulua
+kajastuksena isälle, tai ehkä näkyy hänen kasvoistaan, jos se kääntyy
+tänne päin. Täytyi haihdutella, ettei niitä enää tulisi mieleen, ja kun
+Malinen sattui kääntymään, pelkäsi hän kuulevansa jotain samoista
+asioista. Sanottava sattui kumminkin olemaan sairaasta, josta he sitten
+puhelivat pitemmältä, ja niin hälvenivät nuo ikävimmät ajatukset ja
+luulot.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Laihana, taudin puna kasvoissa, lepäsi tuo rakastettava ja hiljaisen
+ahkera Malilan emäntä. Anna Liisa heti nähtyään huolestui tuosta
+oudosta kasvojen punasta ja kyyristyi sängyn viereen itkemään. Sairas
+lohdutteli paranemistoiveilla, mutta tuli sekaan lausuneeksi sanoja,
+jotka panivat ajattelemaan aivan toista. Jokainen päivä alkoikin
+todistaa asian kääntyvän kuoleman eduksi. Paljon näkyi sairas kärsivän
+sisällistä tuskaa, vaikka vältti huutaa sitä julki, jottei saattaisi
+itkeviä enemmän suremaan. Lapsetkin siinä usein kihertelivät mummonsa
+sairasvuoteen ympärillä ja pillahtivat aina tuskan aikana itkemään.
+Pienimmätkin sen vaistomaisesti huomasivat, kun näkivät äitinsä
+silmistä raplattavan alas suuria karpaloita.
+
+Malisen mieli ei näinä päivinä ollut kirkkaampi kuin muidenkaan. Hän
+ehkä suri eniten kaikista, vaikka ei näkynyt kyyneleitä. Ne olivat kuin
+rautaisen kuoren alla, josta ei voi löytää tietä ulos. Kun monen
+tuskaisen päivän perästä taas oli ollut kauhea tunti, tuli Malinen
+aivan sängyn kupeelle seisomaan, aikeessa jotain sanoa, ja silloin
+näytti että kova on taistelu siitä, että jos pettää kuori ääntä
+ottaessa.
+
+--Sinun aikasi taitaa tulla, etkö halua mitään?
+
+Anna Liisa katsahti isäänsä silmiin, sillä sen ääni väkisin värähteli.
+Sairas kallisti ensin katseensa noihin toisiin ja sitten ylös
+mieheensä. Se oli sanaton vastaus kahden, kauan yhdessä eläneen
+välillä, joka kieli vielä nytkin tuli hyvin ymmärretyksi. Malinen aikoi
+jotain lisätä, mutta nyt olisi taitanut kuori pettää. Kiireesti meni
+hän ulos, josta vähän päästä tuli vakaantuneempana ilmoittamaan, että
+hän lähettää hakemaan pappia. Sairas siihen myönnytti. Toinen renki
+laitettiin noutamaan Aatua. Anna Liisa sitä muistutti, sillä hän
+toivoi, että jospa semmoinen, kuin kuolemantapaus, näkemällä nähtynä
+vaikuttaisi muutoksen Aatun turmiolle kallistuvassa elämässä. Onhan
+moni ihminen semmoisten kautta huomannut huonon tilansa ja alkanut
+pyrkiä paremmaksi.
+
+Kului muutamia tunteja hakumiehiä odottaessa, mutta kolmas hakija,
+kuolema, joutui ennen. Se on jo monta vienyt eikä viivyttele. Kuoleman
+hetkellä ei tuska enää sen suuremmaksi uudistunut. Pari, kolme syvää
+huokausta, ja silloin oli elämä lopussa. Syvästi näkyi vaikuttavan
+Maliseen tämä eron hetki, mutta hän tahtoi kantaa miehen tavalla
+surunsa. Vaimoväki ja lapset itkivät hänenkin puolestaan.
+
+Pappi, sielun tien neuvoja kuolinhetkellä, joutui vasta sitten, kun
+emännän oli täytynyt aloittaa yksin matkansa. Kahvia juotuaan lähti
+pappi takaisin. Toisen rengin, joka oli Aatua hakemassa, olisi pitänyt
+matkaan katsoen joutua vähän ennemmin, mutta ei sitä näkynyt. Vasta
+pitkän ajan perästä, kun pappi oli mennyt, aamuyöllä, ilmestyi hevonen
+tallin eteen, yksi mies reessä ja sekin niin huonona, ettei rinnustinta
+auki saanut. Malinen meni katsomaan, mitä ne siellä vielä nuhturoivat,
+mutta näkikin, ettei sieltä oltu haettavaa saatukaan, ja hakija
+rönttänä humalassa vatuloi puhua sitä ja tätä. Ei ollut muka kotona,
+mutta toisekseen, että se tulee omalla hevosellaan, ja viimein, että
+kuului olevan niin kiirettä työtä. Malisen sydämyksiä hiveli hyvältä
+paikalta näitä vatuloimisia kuunnellessa. Hän arvasi heti, missä työssä
+siellä on talon mies ollut, koska hänen renkiään on pidetty toverina.
+Tämä oli jo Malisesta sietämätöntä. Tulisesti sivalsi hän ruoskan
+tallin naulasta, kuotasi juopuneen rengin kontalleen tallin lattialle
+ja läikytti varrella niin turkkiin, että kopina kuului kartanolle. Sitä
+toimitettaessa ei kuulunut erittäin paljon kirouksia, taisi vasta
+sattunut kuolemantapaus niitä tällä kertaa vähentää. Muille joukoille
+ei Malinen puhunut koko kapinasta eikä mistä syystä se oli, Anna Liisa
+pääsi kumminkin kaikki ymmärtämään, kun näki juopuneen renkipojan tuvan
+nurkassa kutjottavan. Semmoistahan se oli, ei ollut toivoa huolten
+huojentumisesta, ja uneton seurasi yö. Mutta tottapa nämä kaikki on
+luoja hänelle sallinut...
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavana aamuna käski Malinen valjastaa hevosen ajoreen eteen.
+
+--Minnekkä te menette? kysyi Anna Liisa.
+
+--Käyn nikkarille puhumassa, että tulee kirstua tekemään.
+
+--Eiköhän meidän pitäisi siinä reessä lähteä kotiin, siellä mahtaisivat
+tarvita.
+
+--Tokko tuolla hyvin tingalle kaivattaneen. Olehan vielä tämän päivää
+täällä.
+
+Ensimmäisen kerran kuuli Anna Liisa isänsä viittaavan siihen, ettei se
+olopaikka sattunutkaan hyvä. Aivan väkisin muistui mieleen isän ankarat
+päätökset kiireisestä mieheläänmenosta ja tuonnehan se oli joutuisin
+mennä. Nyt äidin kuoltua olisi täälläkin isän kotona tarpeeseen...
+Ajatuksiin kuvastui jälelle jääneitä tien haaroja: aidatuita, yli
+hypätyitä ja sivu mentyjä.
+
+Suoraa päätä ajoi Malinen vävynsä taloon. Siellä oli kaikki vallan
+mainiosti. Talon mies makasi kohmelossa ja työväki vetelehti laiskana,
+pitäen mielensä mukaista elämätä. Karpastuivat ne vähän, kun näkivät
+Malisen tulevan. Se liikkuikin terävännäköisesti, eikä käpistellyt
+kauan kartanolla. Suoraan ja ovia rysäytellen astui hän talon miehen
+kamariin.
+
+--Täällä vaan nukutaan, sanoi hän tervetuliaisiksi semmoisella äänellä,
+josta osaa havahtua.
+
+Aatu kohotti päätään, silmät vähän säikähdyksen tapaisesti murjallaan.
+Malinen katsoi karsaasti.
+
+--Minä tulin nyt itse tänne juomaan, ettei tarvitse renkipoikaa
+juotella.
+
+Vävy kohottautui sängyn laidalle istumaan ja hattuaan hakien mukisi:
+
+--Kenenkäpä renkiä täällä lienee juoteltu.
+
+--Vai ei ole juoteltuna, sen näköisenä se täältä palautui illalla.
+
+--Missä lienee juonut.
+
+--Luuletko sinä, juutas, minua niin tuhmaksi, etten ymmärrä, missä se
+on juonut. Minä laitan miestä hakemaan kuolevalle hyvästiä heittämään,
+mutta sillä on parempia toimia ja vieläpä hakumies otetaan yhteen.
+
+--Vähän kai täällä on juotu.
+
+--Siltä näyttää, että vähän sitä on juotuna! Mies ölhöttää kuin sika.
+On niin paljon että...
+
+Malinen hivutti sormiaan kohennuskepin varteen, vaan paluutti takaisin,
+kun näki vävynsä kohentautuvan puolustusasentoon. Olisiko pienuus
+peloittanut.
+
+--Sen sinä saat uskoa, aloitti hän taas, että jos et paikalla paranna
+tapojasi, niin sinulta hallitus loppuu. Siihen ei mene monta
+päivääkään, kun se on poikessa. Minä teen sinusta mitättömän miehen,
+usko pois, saat siihen katsoen rötkästellä... Ja ala suoriutua ihan
+paikalla työhön. Luulisi tuon jo hävettävän, kun taloinen mies on
+tuolla ruojuulla.
+
+Puhe loppui siihen. Malinen istuutui vähäksi aikaa tuolille ja katseli
+tuimin silmäyksin talon miehen kömpelöitä tuumia työhön lähtöön. Kun se
+näytti alkavan tulla toimeen, lähti hän ajamaan kirstuntekijän
+tiedustuksille.
+
+Heti Aatukin muutti työalansa ja lähti kävelemään kyliä kyselläkseen,
+mistä saisi velkaa. Hän piti Malisen uhkausta niin paljon uskottavana,
+että päätti ennakolta kerätä takavaroja sen ajan varalle, jos tuo ukko
+ottaa hallituksen häneltä pois. Mutta eipä ollut enää huokea löytää
+velan antajoita, ne kun olivat panneet kaiken kärsimyksensä entistenkin
+odotukseen. Monen tyhjään menneen kysymyksen perästä onnistui Aatu
+saamaan semmoisella valheella, että Malinen itse käski hänen täältä
+pyytää. Sillä kujeella irtautui vielä sata, parinenkin, ja niissähän
+oli ryyppyrahoja toviksi aikaa, ottakoon nyt hallituksen, jos sitä
+haluttaa. Näiden rahain käyttämisestä vilahti Aatun mieleen jo
+säästäväisyyden tuumiakin, joka nyt aluksi alkoi sillä tavalla, että
+myöskenteli salaisesti ryyppyrahoiksi jyviä, lihoja ja mitä mikin olisi
+ostanut. Nämä toimet olivat hänen suurimpana huolenaan, eikä hän
+yrittänyt hautajaisiinkaan lähteä. Anna Liisa sai houkutella pitkän
+aikaa, sillä hän ajatteli hautajaisvierasten kovin kummeksivan, jos
+ainoa talon vävy on poikessa. Pelkona taisi Aatulla olla Malisen
+uhkailut, mutta tämä oli turhaa luuloa, sillä olihan torumiseen
+muitakin tilaisuuksia, jos hautajaiset vietti rauhassa ja sovinnossa.
+Rauhassa hän saikin olla, se vaan oli suurinta, etteivät ryyppyjen
+annokset tahtoneet sattua kohti yhtään kertaa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Aika kului taas kevättalveen. Tyhjältä ja työläältä tuntui Malisesta
+emännätön talonhallinto. Ilmestyi siihen hankaluutta, jos minkälaista,
+jotka aina päivää viettämään lähtiessä suututtivat. Palvelusväki oli
+huoletonta, eivät kamariakaan lämmittäneet kaikistellen kevätpuoleen,
+mahtoivat ajatella, että eikö tuolla tulle toimeen. Oli taaskin
+muutamana aamuna kylmä kuin talli. Joitain kapuloita toivat uuniin
+paljolla hoputtamisella. Niitä hän sytytteli viluissaan ja riiteli
+itsekseen.
+
+--Ei, helvetti ollen, tällä elämällä tee mitään. Lämmitä huoneet, hae
+jauhot, suolat ja mitä vaan tarvitsee. Jos niille, sen latukoille,
+antaa avaimet, lyövät ne määrittömiä jauhoja. Mitä ne siitä huolivat!
+Kun olisi se Maija pysynyt paikoillaan, mutta miehelle senkin piti
+päästä. Jo, perhana ollen, niillä on mieltä. Mökki muka laitetaan.
+Sitäkö täytistä ne vielä kaunistelee, sanoisivat suoraan, että ukko
+tässä pitää olla ja akka. Joutaisi ne nyt nuokin tähteet, mitä niistä
+on minulle apua. Siellä he navetassa rallattavat, anna minun tässä
+paleltua ja hypätä niiden käskyläisenä. Tuskin ruokaa oikealla ajalla
+laittavat... Jos olisin mies vähän nuorempi.
+
+Kuului raminata oven avaimessa. Malinen ajatteli, että ne tulevat taas
+jotain vajaata valittamaan. Piikapahan sieltä tuli kysymään.
+
+--Mitä sitä keitetään?
+
+--Keitä puuroa!
+
+--Onkohan niitä haettuja ohrajauhoja.
+
+--Minunko ne pitäisi joka kohta tietää? Taitaisi olla patakin
+neuvottava.
+
+Piika osasi lähteä kyselemästä. Malinen yhä laski elämänsä haittoja.
+
+Kaikki tässä pitäisi tietää, yksin keitoksetkin. Juutas heitä lienee
+arvannut painaa mieleensä, mitä sitä milloinkin on keitettävä. No,
+keittäkööt puuroa, vaikka taisihan sitä olla eilisaamunakin. Mutt'
+eiköhän se alituinen puuron keitto ole hupa voille. Ilmankos sitä
+astiaan karttuu niin hitaasti, että eihän siitä tänä kevännä myömään
+pääse, tuskin yhtään leiviskätä... Kyllä tämä elämä ei maksa mitään...
+Jos olisin mies nuorempi... Ja mikäpä tässä auttanee, jos aikoo talona
+olla. Olisihan se hyväkäskin siellä autettava, kun tuosta luulisi kalua
+tulevan. Hyvä maa sillä laiskalla on, parempi kuin tämä, sietäisi siitä
+pitää kiinni.
+
+Monelle puolelle siinä ajatukset risteilivät. Tuntui toisinaan
+houkuttelevalta sekin ajatus, että jos olisi mies nuorempi, joka
+merkitsi sitä, että emäntä olisi otettava. Mutta kun ajatukset kulkea
+vilkasivat valintamatkalla, niin ei sieltä löytynyt soveliaita.
+Nuori-ikäisiä kyllä vilisi ajatuksissa useampiakin, mutta ei oikein
+miellyttänyt niistäkään ottaminen, kun oli tullut ennen kovin paljon
+noituneeksi sellaisia vanhoja ukkoja, jotka ottavat nuoria vaimoja.
+Alkaisivat heti niitä muistella ja nauraa.
+
+Kotoinen elämä kun oli mennyt näin hoperopohjalle, jäivät Ahoniemessä
+käynnit vähemmälle, vaikka nyt siellä olisi ollut hyvinkin
+tarpeeseen. Anna Liisa siellä koetti väkyyksensä vastustella Aatun
+hävittämiskiihkoa ja houkutella pysymään talon toimissa, mutta kun näki
+kaikki turhaksi, täytyi turvautua isän apuun. Aatun tietämättä hän oli
+lähtenyt ja tuli kotitaloonsa. Malinen arvaili jo vähän käynnin syytä
+ja alkoi tiedustella yhtä ja toista.
+
+--Ei sillä elämällä enää tee mitään, valitti Anna Liisa vesissä silmin.
+Aatu on heittänyt työn toimet aivan leväperään ja on ruvennut
+kauppailemaan kaikkia talon tavaroita, kun vaan sattuu ostajia.
+
+--No siinä se on kerran maailmassa ihmisen hedelmä. Vie, vie sinä...
+Malinen ruopi päätään ja noitui.
+
+--Taitaahan ne velatkin sitä ahdistella, jos tuo sen tautta, sanoi Anna
+Liisa.
+
+--Vaikka kolmasti, niin onko tuo sitten maksamista.
+
+--Eihän se ole, vaan myönyt se on ja yhä myöpi, vaikka minä olen
+kieltänyt, valitti Anna Liisa.--Eikä vielä sillä hyvä, vaan se taitaa
+sitäkin maata kaupitella, ja mihinkä tässä sitten joudutaan!
+
+Hän alkoi itkeä.
+
+--Vai jo sillä vietävällä on sellaisiakin aikeita. Siinä taitaisi talo
+mennä hinnasta. Ja eipähän sen pää kieltäne tekemästä sitäkin. Eikö
+pitäne minun ottaa kiinni siitä hallituksesta.
+
+--Siinä toivossahan minä tulin isän puheille, että rupeisitte pitämään
+yhtä tai toista neuvoa.
+
+--Pitänee tuohon ryhtyä, vaan kyllä siinä neuvonsa tarkkaan tarvitsee,
+mahtaa niitä velkoja olla siksi paljon. Onko se sinulle sanonut, minkä
+verran niitä yleensä on?
+
+--Ei tuo ole määrää sanonut muuta, kuin että pienempänä ne ovat kuin
+silloin ostaessa.
+
+--Mahtaisivatkohan olla pienempänä. Kun luulisi, että tasoillakaan
+olisi pysynyt, niin helppo ne olisi suorittaa, jos toisen maan möisi.
+Ei niistä muuten pääse, minulla on omiakin velkoja jonkun verran. Joko
+pitänee tästä luopua ja se ottaa, on siinä etupaikat paremmat.
+
+--Tehkää vaan, miten hyvä tulee! kehoitti Anna Liisa.
+
+--Jos minä sen tekisin, niin en minä sille laiskalle anna rahaa
+penniäkään, enkä velkakirjojakaan lunasta hänen nimessään muuten, kuin
+minulle siirtämällä. Sitten sen täytyy heretä niistä kolineistaan ja
+ruveta työn tekoon, tai jos ei rupea, niin minä näytän velkakirjoilla,
+mitä hänellä on olemista.
+
+--Sepä taitaisi olla paras keino. Olisi vaan hyvä mitä pikemmin
+joutuisitte estämään, ettei saisi kaikkia tavaroita hukata, kehoitti
+Anna Liisa.
+
+--Sittenhän tuo lienee mielenviassa, jos kaikki myöpi. Estä sinä, ota
+avaimet pois. En minä jouda tätä matkaa juoksemaan, tässä pitää ruveta
+valmistelemaan tämän talon myöntiä, ei tämä muutenkaan näy tuovan
+mitään hyötyä, kun ei ole taloista vaimonpuolta.
+
+--Eihän minussa ole sen kanssa riitelijätä, alkoi Anna Liisa taas
+itkeä.
+
+--Elä riitelekään, muuta kuin ota avaimet pois ja sano, että näin teko
+on. Minun aikomuksistani elä puhu mitään. Sano vaan, että kuuluu maansa
+myövän ja rupeavan rahojaan syömään, eikä anna meille penniäkään. Saat
+sille sen verran valehdella, ryökäleelle, niin ehkä tulee pelko ja
+rupee työntekoon. Minä tulen sitten, milloin tulen, aivan tietämättä.
+
+Päätös oli tehty. Anna Liisa lähti kotiinsa, mutta ei hänen mielensä
+ollut niinkään iloinen tästä isän antamasta avun toivosta kuin olisi
+luullut. Lapsuuden leikkipaikoilla on suuri viehätys, vaikka sinne
+olisi sekaantunut surullisiakin muistoja. Alakuloiseksi se tahtoi
+painaa Malisenkin mieltä, mutta kun kaikki asianhaarat näyttivät
+vaativan tätä tuumaa toimeen panemaan, oli sen annettava niin mennä.
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Talonsa myynnistä lähetti Malinen kahteen eri kirkkoon kuulutuksen,
+vaikka olisi se välttänyt vähemmälläkin. Liioista ostajista oli vain
+joutavata vastusta, kun sai niiden kanssa juosta niittyjä ja metsiä
+pitkin, ja jos ei sinne lähtenyt, alkoivat ne moittia, että ensin
+ilmoitetaan, eikä sitten näytetä, mitä siinä on ostettavaa. Vähimmän
+miellyttävä ostaja oli tuo entinen puhemies Turunen, toisesta
+pitäjästä.
+
+--Mihinkä olet matkalla? kysyi siltä Malinen, toivossa, että jos tuo
+olisi muualle menossa.
+
+Kaikki entiset ominaisuudet oli vielä Turusella säilyneet. Silmät
+alkoivat mauretellen tarkastella kysyjää päästä jalkoihin ja huulet ne
+hekkoilivat. Sitäkin se taisi kummastella, kun häneltä niin sivumenevän
+vieraan tavalla kysyttiin.
+
+--Sinun luonasi tulin käymään, pasahti se.
+
+Asiasta ei Malinen enää kysynyt, kutsuihan kamariinsa.
+
+--Sinä olet leskenä.
+
+--Niin olen, vastasi Malinen otsaansa rypistäen ja ajatteli, että
+jokohan tuo, juutas, tuli puhemieheksi tarjoutumaan.
+
+--Myötkö sinä maasi?
+
+--Myönhän minä.
+
+--Etkö emäntää ota?
+
+Malinen ei ollut kuulevinaankaan.
+
+--Minä saatan ostaa sinulta maan, jos myöt.
+
+--Osta vaan.
+
+Turunen piti vähän miettimisen aikaa ja mittaili tuttavaansa.
+
+--Saatan minä ruveta sinulle puhemieheksikin. Siellä on meidän
+pitäjässä vanhanpuoleinen, rikas leski.
+
+--Mitä tuosta ... murahti Malinen vastaan.
+
+--No olkoon, sanoi Turunen, kun ymmärsi morsianta moitittavan. Eihän se
+oikein miellytä, kun se sitä jalkaansa nilkuttaa niin pahasti. Mutta on
+siellä toinen nuorempi, jonka matkassa tulee tuhansia perintöä, kun
+joutuu. Sillä on vain se vähäinen virhe, että on jo yhden kerran
+tehnyt...
+
+Malinen ei enää jaksanut kuunnella keskeyttämättä.
+
+--Ole, helvetissä, hiljaa, jos sinulla ei ole muusta puhumista.
+
+--No, no, ei puhuta, hämmentyi vähän Turunen.--Otetaan se maan kauppa.
+Mikä sillä on hintana?
+
+--Viisitoista tuhatta markkaa.
+
+--Irtainko yhtenä.
+
+--Ei.
+
+--Sitten se on liian paljon. Sano oikea hinta.
+
+--Se on oikea hinta.
+
+--Liikaa on. Minä olen varma ostaja, usko pois. En minä itse tarvitse,
+vaan pojille. Nuorin poika sai rikkaan vaimon. Oletko sitä päässyt
+kuulemaan.
+
+--En.
+
+--Vai et. Rikkaan se sai. Minä en luullut siitä tulevan mitään, mutta
+annahan ollakaan: poika pelasi kuin miehet. Viime syksynä oli häät ja
+nyt talvella syntyi tyttö.
+
+--Hm, äänsi Malinen vastenmielisesti ja meni käymään tuvassa, piikoja
+ruuan laittoon neuvomassa.
+
+Hän heitti Turusen yksinään ja viivytteli vähän aikaa ulkona, jottei
+tarvitsisi kuunnella mokoman tuumia. Mutta ei siitä kauaksi päässyt
+eroamaan, se tuli hakemaan, mihin talon mies meni.
+
+--Vävysi luokseko menet, jos maasi myöt, kysyi Turunen, kun he olivat
+syömässä.
+
+--Miten sattuu.
+
+--Minkälainen mies se on se sinun vävysi?
+
+--Mikähän lienee.
+
+--Se olisi ollut mainio mies, jota minä silloin kerran käytin täällä.
+Hukkaan se reissu meni.
+
+Malinen ei vastannut mitään, ajatteli vain, että tuon se nyt s----a
+muisti.
+
+--Sinä sanoit silloin tyttösi olevan aivan tietämättömän miesväestä,
+vaan eipä se ollutkaan.
+
+Turunen nauraa kähäytti puheensa lopuksi. Malista tämä suututti, ja
+vaikka hän oli päättänyt olla vastaamatta, ei kumminkaan malttanut,
+vaan sanoi ynseästi.
+
+--Kukapa ne tietänee?
+
+Hän muuttui yhä jurommaksi, eikä ollut kuullakseenkaan, vaikka Turunen
+teki esityksiä toisen toisensa perästä.
+
+--Mikä sinulla on? koetti se innostuttaa toveriaan.--Minä jos olisin
+leskimies, niin sen näkisit, että siinä ei pitkältä tuumailtaisi. Tee
+nyt kumpi hyvänsä, lähde ottamaan emäntä tai myö maasi. Minä saatan
+olla apuna kumpaisessakin.
+
+Sen verran oli vielä Malisella kärsivällisyyttä, että hän malttoi
+selittää olevansa yhtä vähän kummankaan avun tarpeessa.
+
+--No ei sinun elämäsi tuoltaan maksa mitään, päätti Turunen.--Toisen
+tai toisen sinä teet. Laskehan sitä hintaa alemmaksi, eläkä myö muille,
+niin minä tulen toisen kerran poikineni ja silloin ostetaan.
+
+Malinen ei mennyt mihinkään lupauksiin, eikä pyytänyt erotessa käymään
+vastakaan talossa.
+
+Sinä keväänä kohtasi Malista sekin harmi, että heinät loppuivat
+eläimiltä, vaikka aina ennen oli ollut tähteen heittäen. Se oli selvin
+merkki, mitä on tehtävä. Ja sulan tullen antoi hän mennä kaikki
+rahaksi, niin ettei heittänyt kuin hevosen ja joitakin isoimpia
+huonekaluja y.m. vähän. Rahaa kokoontui hyvä summa, vaikka meni niistä
+joku osa Malilan omain velkain suoritukseen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Aatu odotti Malisen rahoja kuin hepo kesää ja selitti karhuaville
+velkamiehilleen kehastellen: kohta saatte. Varmaa tietoa ei ollut
+siitä, tulevatko nuo rahat vai ei Aatun velkoihin, sillä Anna Liisakin
+oli ollut kiellon mukaan puhumatta, mutta sitä hän toivoi, ja
+velkamiehetkin rupesivat rauhallisesti odottamaan.
+
+Ja Malinen tuli rahoinensa Ahoniemeen. Entinen isäntä oli tämän vasta
+tulleen edessä hyvin nöyrä ja heitti mielellään kaiken hallituksen sen
+käsiin. Ja kukapa ei olisi tällaista hallitusta heittänyt, jossa oli
+suurimpana työnä velkain maksaminen. Näitä saamamiehiä alkoikin olla
+Malisella vieraina melkein joka päivä ja välistä useampiakin.
+Arvokkaasti hän otti vastaan näitä vereksen puolikunnan isäntiä ja luki
+rahoja.
+
+--Mitä nämä ovat nämä pienet velkakirjat? alkoi hän jo tuskailla, kun
+niitä löytyi jokaiselta.
+
+--Se on antanut niitä minulle koroista, mitä muilla lienee, selitti
+eräs velkamies.
+
+--Niin ne ovat minunkin, vahvisti toinen.
+
+--Siitä sen näkee miehen, kiivastui Malinen.--Lieneekö koko
+olinaikanaan lyhentänyt penniäkään velkaansa.
+
+--Lienee tuo toki lyhentänyt.
+
+--Siltä tämä näyttää, että on se mies lyhentänyt, kun ei ole korkoja
+maksanut.
+
+Velkamiesten käyntiaikoina laittautui Aatu pois pihasalta. Lieneekö
+ajatellut, ettei niitä jälkipuolen asioita ole hupainen kuunnella.
+
+--Tiedätkö sinä noiden velkaisi määrääkään? kysyi Malinen tuimasti, kun
+sai Aatun eteensä sen perästä, kun oli suuttunut maksaessaan.
+
+--En minä heitä tarkoin muista, vastasi Aatu, aivan kuin ne eivät
+häneen kuuluisi ollenkaan.
+
+--Oletpahan, sen vietävä, muistanut velkuuttaa jokaisen, vaan eipähän
+ole niiden maksajata. Kyllä ne vielä koituu sinun omaan niskaasi, jos
+et paranna tapojasi. Minkä verran niitä on vielä jälellä niitä velkoja,
+kun minun maksuni alkaa olla kohta kymmenessä tuhannessa!
+
+Ei kuulunut muistavan.
+
+--No jo, s----a ollen, sinä olet koko miehen vetelys. Se ei tiedä
+asioistaan, ei sen vertaa kuin koira pojistaan.
+
+Summateko oli vaan edessä, sitten vasta lienevät kaikki, kun ei enää
+tule tahtovata. Semmoinen onnen aika mahtoi olla vielä kaukana, vaikka
+olisi se saanut jo tulla. Malinen ei enää jaksanut pysyä rauhallisella
+tuulella velkamiehiäkään kohtaan.
+
+--Onko sille ollut pakko antaa velkaa? alkoi hän jo ensimmäisille
+juonitella.
+
+--En kai minä ole ensi tahtomisella antanutkaan, puolusti joku. Moneen
+kertaan kävi kiuhnaamassa ja sanoi teidän käskeneen.
+
+--Minäkö käskenyt! Se on helvetin vale! En kertaakaan. Käypäs hakemassa
+tänne se juutas...
+
+Aatu ei ollut arvannut mennä niin etäälle, etteivät olisi löytäneet.
+Väkinäisesti, kierona sai hänet velkamies tulemaan esille.
+
+--Mitä s----n peliä sinä kuulut käyttäneen velkaa ottaessasi, että minä
+muka olen käskenyt. Milloinka minä sinua olen käskenyt? Sano!
+
+Mitäpä siihen osasi sanoa.
+
+--Milloinka se on sen kirjan antanut? Näytäpäs.
+
+Velan perijä näytti.
+
+--Tänä viime talvena. Mihinkä sinä ne rahat panit.
+
+Vitkastellen vastata jurautti Aatu, että hän on maksanut toiseen
+paikkaan.
+
+--Mihinkä? Missä se on se maksettu kirja?
+
+--Poltin.
+
+--Poltit sinä sen... Piruko häntä lienee opettanut tuon nimensä
+kirjoittaa töhräämään. Jos sitä joku ihminen on opettanut, niin se ei
+ole sen kirotumpaa työtä koskaan tehnyt ja olisi ansiokas saamaan
+rosvon rangaistuksen. Nyt se on kyennyt noita kirjoja tiiraamaan joka
+nurkassa, eikä niistä ole päässyt syrjäinen tietoon ollenkaan. Ja kuka
+vietävä sille lienee valmistanut tuonkin nimipainimen. Tuo se paikalla
+minun käsiini.
+
+--Tuolla on vinnillä turkin taskussa, ilmoitti Aatu ja lähti kävelemään
+ulos.
+
+Malinen ei lauhtunut, ennenkuin kävi tuon nimipainimen hakemassa, ja
+sitä ensin kirveshamaralla mukutettuaan nakkasi uuniin. Se oli
+viimeinen merkki Aatun hallituksen lopusta. Malinen istui ajattelemaan.
+
+--Näiden velkain laita on sellainen, että minä en nyt paikalla maksa
+tämän enempää, puhui hän.--Tässä täytyy ottaa tämän talon hoito
+huolekseen, eikä auta kaikkia rahoja nyt alussa paneminen velkoihin. Ja
+loppupuolella nuo jo lienevätkin, niin että jos vuosia tulee, eivät ne
+kauan kestäne, ennenkuin loppuvat.
+
+Muutamat suostuivat odottamaan, vaan toisia oli, joilla kuului olevan
+tarvis rahojansa, ja niille täytyi vielä markkoja lukea, vaikka ei se
+olisi ollut mieleistäkään, sillä kukkaro kävi yhä tyhjemmäksi. Malinen
+jo monesti katui tekojaan, mutta minkäpä enää teki, täytyi jatkaa, kun
+oli alkanut. Tarkasti hän nyt valvoi talon hallitusta, niin ettei
+Aatulla ollut kuin työ ja ruoka yhteistä, eikä hän päässyt mihinkään
+huoneeseen, jossa olisi ollut jotain ottamista.
+
+Anna Liisa sai olla niinkuin ennenkin. Mutta vaikka hän oli niin nöyrä
+ja uskollinen kuin osasi, alkoi yhtä kaikki Malisessa ilmestyä
+kylmyyttä häntäkin kohtaan. Ystävällinen asiain keskustelu väheni
+vähitellen aivan päiviä kestävään äänettömyyteen asti. Kylmyyden
+oikeita syitä ei Anna Liisa ymmärtänyt, vaikka koetti mielessään
+tutkia. Yhtä hän luuli, nimittäin sitä, että hänen ehkä pitäisi olla
+Aatulle samalla tavalla vihoissaan kuin isä näkyy olevan, mutta miten
+se toki soveltuisi, vaikka se onkin tuommoinen. Aatu näytti lähestyvän
+lapsiaan, varsinkin vanhinta poikaansa, ja kuletti sitä toverinaan
+työpaikoissa ja missä liikkui. Poika puolestaan näkyi kiintyneen
+isäänsä ja pyöri aina sen luona, eikä äitiä enää niin paljon kaivannut.
+Anna Liisasta se oli mieleen. Voipihan Aatu tuolla tavoin vakaantua
+ajattelemaan lastensa etua. Anna Liisan itsensä täytyi isän takia olla
+osoittamatta mitään kuiskailevaa ystävyyttä miestänsä kohtaan. Siitä
+olisi syntynyt heti luulo, että ne ovat yksistä tuumin taloa
+hävittämässä. Vaikea oli hänen asemansa. Jokaista päivää aloittaessa
+syntyi huolettavia ajatuksia, miten osata olla, ettei sopu tykkänään
+pahenisi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vuodentulo oli tänä kesänä niukka, niin että se teki monen miehen
+toiveet turhiksi. Halla oli rapsinut alavilla paikoilla viljat melkein
+mitään tekemättömiksi. Malinen oli pannut paljon luottamusta siihen,
+että hän saa leikata rukiit kahdelta paikalta, mutta nyt kävi toisin.
+Suuret elonmyynnin ajatukset sai heittää pois mielestä, hyvä jos
+tarkalla hoidolla riitti omalle joukolle vuodeksi.
+
+Malinen ei tahtonut jaksaa hallita itseään. Hän oli vakuutettu ja
+tahtoipa kiroillakin sitä, että Jumala ja ihmiset ovat yksistä neuvoin
+asettuneet häntä sortamaan ja ahdistamaan. Se on ihan varmaan häntä
+varten tämä huono vuosi, ei sitä muuten olisi tullut. Peräti
+kiukkuisena kokoili hän aittaan niitä vähiä eloja, mitä riihistä
+karttui. Tässä eloaitassa ei saanut käydä kukaan muu, jos ei hän itse
+ollut katsomassa.
+
+Avain oli hänellä mukana senkin viikkoa, jolloin hän oli riihien
+puittamisessa tuolla entisellä paikalla. Sieltä hän tuli takaisin
+lauantai-aamuna ja ensi töikseen katseli kaikki paikat, ovatko ne
+entisellään. Ei taitanut olla, kovinhan käveli tuohtuneen näköisenä.
+Aamiainen oli joutumassa. Lapset asettautuivat jo syömään pienelle
+pöydälle, mutta vanhin poika kaipaili veistään.
+
+--Olihan se sinulla illalla, mihinkä sinä sen nyt panit, sanoi Anna
+Liisa.
+
+Malinen kuuli keskustelun ja mitä kaivattiin. Vihasta puristetuin
+huulin astui hän pöydän luo ja nakkasi veitsen pojan eteen.
+
+--Tuossa on nuoren rosvonoppilaan veitsi, on tainnut työpaikalle
+unohtua.
+
+Pojan kasvot sävähtivät punaisiksi. Anna Liisa tyrmistyi niin, ettei
+tahtonut saada sanaa suustaan. Hän näki selvään pojan olennosta, että
+se on johonkin syyllinen.
+
+--Hyvä Jumala! Mitä se on Ristel tehnyt? huudahti Anna Liisa
+kauhistuneena.
+
+--Varastamassa se on ollut isähyväkkäänsä kanssa. Tokko lienee
+viimeinen varkaus sen vanhempi kuin mennä yönä. Eloaitan pienestä
+ikkunan reiästä on pakkauduttu sisään ja sieltä aukaistu yläluukku,
+josta kautta on viety jyviä, kuka sen tietääkään.
+
+Tietää sen, miltä tämä tuntui äidin mielestä. Kyyneleet alkoivat
+virtanaan juosta.
+
+--Voi lapsiraukka, oletko sinä ollut siellä?
+
+--Etkö muka usko minua, sanoi Malinen.--Ei suinkaan se vanhempi rosvo
+ole sopinut niin pienestä reiästä pakkautumaan, eikä siitä kautta ole
+ylenkyläläiset osanneet mennä. Ja löysinhän minä tuon veitsen sieltä
+ikkunan alta lattialta. Eikä ne nämä ole ensimmäisiä varkauksia.
+Minulta on katoillut nyt syksykesällä milloin markka, milloin kaksi,
+joiden häviämistä luulin ensimmältä muistin erehdyksiksi, mutta kyllä
+minä nyt tiedän, minne ne menivät. Kuka sen varttaa semmoisen
+rosvo-yhtiön.
+
+Anna Liisa ei osannut muuta kuin vaikeroida ja itkeä lapsensa kurjaa
+käytöstä.
+
+--Itkullako sinä parannat tuommoiset, kivahti Malinen.--Antaisit
+selkään! Vaan eipähän niitä näytä kuritettavan minkään vertaa. Mutta
+tämä asia koskee niin paljon minua, että minä annan selkään ja
+paikalla.
+
+Poika oli kuin tulisilla hiilillä. Äidin kiellosta huolimatta vilkaisi
+se pihalle, kun vitsaa oltiin hakemassa, ja meni isänsä turviin. Tämä
+oli jo Malisen mielestä liian itsepäinen teko. Hän kiroili siihen
+syylliseksi niin äidin kuin isänkin.
+
+--Jos minun lapseni tekisi tuon, ettei pysyisi paikallaan, kun
+kielletään, niin se olisi... Sen pitäisi lyykistyä sanan voimasta
+aloilleen!
+
+Poika ei juossut turhaan isänsä turviin. Ne tulivat kohta yhtä matkaa
+tupaan, ja Aatu näkyi karaisseen luontonsa ja lausui kiellon:
+
+--Minun poikaani ei tarvitse kenenkään kättänsä koskea. Antaa sen olla
+rauhassa.
+
+Malinen yritti hyökätä käsiksi, mutta vastustajan uhkaava asento hänet
+seisautti, ettei kuin edessä karjui:
+
+--Sinullako, s----n rosvo, on oikeus toista rosvoa kasvattaa ja
+suojella.
+
+--Kukapa tässä rosvo lienee, sanoi Aatu vastaan.
+
+--Sinä sitä olet rosvo ja sinut minä vedän oikeuteen murtovarkaudesta
+ja pojalle annan selkään.
+
+--Ne eivät tule tapahtumaan kumpainenkaan, tenäsi Aatu lujemmin.--Tässä
+talossa ei ole yksi sen parempi isäntä kuin toinenkaan.
+
+--Vai ei ole. Minä koettelen. Sinä saat nähdä silmilläsi, mitä
+isännöimistä sinulla on. Ja sen näet, ennenkuin uskotkaan.
+
+Malisen sanat ja koko olemus osoittivat, että armahtavaisuus oli
+kerrassaan loppunut.
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Anna Liisan sydämelle tuli raskas huoli. Hänen vanhin poikansa menee
+aivan kohta tässä turmiolle. Se olisi pelastettava, mutta miten? Tuo
+onneton isä oli sen houkutellut rikoskumppanikseen ja sen lisäksi
+suojeli nyt kaikilta rangaistuksilta, vieläpä nuhteiltakin. Vielä sillä
+oli kumminkin siksi käsitystä oikeasta, että antoi vaivoin myöten
+siihen Anna Liisan tuumaan, että jos saisi pojan jonnekin omaisen
+luokse. Toisessa kylässä oli Anna Liisan eno, jonne hän toivoi sen
+saavansa.
+
+Kesän ja talven vaiheaika oli käsissä. Lauantai-iltana oli Anna Liisa
+laittanut valmiiksi pari pienoista nyyttiä, toiseen pojan vaatteita,
+toiseen evästä. Sunnuntai-aamuna hämärissä, sillä aikaa kuin muut
+rupesivat ruoka-unelle, lähti hän melkein kenenkään tietämättä
+poikineen matkalle. Hevoskyytiä ei Anna Liisa halunnut, kun keli sattui
+kolea ja heillä oli tällä taipaleella paljon puhuttavaa. Äänettöminä
+kulkivat he pitkän matkaa, sillä äidin, niinkuin pojankin, mieltä
+painamassa oli liian suuri paino. Se näkyi edellisen kasvoista, joihin
+poika arasti ja salaa katsahti.
+
+--Jaksatko sinä kantaa sitä nyyttiä, kysyi Anna Liisa.
+
+Poikasten urhoollisuudella heitti Ristel nyytin toiselle olkapäälleen
+ja vakuutti jaksavansa. He kulkivat vielä vähän matkaa yhtä
+äänettöminä.
+
+--Levätään tuossa vähän tien vierellä, sanoi Anna Liisa ja heitti
+nyytin kädestään.
+
+Poika teki samoin ja lähti katselemaan puolukoita puiden juurilta.
+
+--Tokko tuolla lienee, tulehan tänne istumaan.
+
+Poika kääntyi ja tuli nyyttinsä vierelle.
+
+--Jäisitkö sinä tänne kylään olemaan, jos täällä miten tuumataan?
+
+--En tiedä, sanoi poika hiljaa.
+
+--Kyllähän sinä olet vielä nuori vieraissa ihmisissä olemaan, vaan
+mikäs sinusta raukasta sielläkään kotona tulee. Sinulle on sallittu
+semmoinen isä, että jos se yhäkin saapi sinua tuommoisiin tekoihin
+neuvoa, niin, hyvä Jumala, kuka sen tietää, jos sinuun tarttuu
+minkälainen kirous. Onhan se yhtä suuri synti, jos kotiaankin varastaa.
+Tunnusta nyt minulle rehellisesti, otitko sinä rahaa ukkivaarisi
+kukkarosta... Sano suoraan, tunnusta nyt kaikki minun ja Jumalan
+edessä, otitko sinä? En minä tahdo rangaista, vaan rukoilen Jumalata
+antamaan sinulle sen anteeksi. Jos minua rakastat, niin tunnusta
+kaikki.
+
+Anna Liisan valtasi näitä kysymyksiä tehdessä voittamaton itku, johon
+poikakin yhtyi ja alkoi taipua tunnustamaan.
+
+--Otin minä muutamia kertoja, kun isä neuvoi ottamaan.
+
+Tämä rehellinen pojan tunnustus helpotti paljon äidin mieltä.
+
+--Voi sinua raukkaa, kun tottelit semmoista neuvoa, etkä tullut minulta
+kysymään.
+
+--Isä kielsi kovasti.
+
+--Niinhän minä arvaan. Vaan elä vasta milloinkaan tee semmoista, elä
+vaikka kuka käskisi ja vaikka tulisi minkälainen puute. Pyydä ennen.
+Sinä et arvaa, kuinka paljon minä olen saanut näinä viikkoina murhetta
+kärsiä sinun rikostesi tähden. Lupaatko edespäin pysyä kaukana kaikista
+pahennuksista?
+
+--Minä pysyn.
+
+--Kunpa pysyisit ja muistaisit ikäkautesi tämän lupauksen.
+
+He lähtivät jatkamaan matkaansa, ja nyt heillä oli haastelemista
+kävellessäkin. Muutamia vastaantulijoita sattui tiellä ja niitä
+lähestyessä tuntui vähän alentavalta kulkea jalkaisin poikineen ja
+kantaa nyyttiä. Ei ne onneksi arvanneet matkan tarkoitusta, luulivat
+kai, että ne menevät kylille ja ovat matkan kulusta noin ikävän
+näköisiä.
+
+Päivä kului jo puoleen, mutta jo alkoi matkakin olla lopussa. Ilma
+selkeni pakkaseksi.
+
+--Istutaan vielä tuossa, niin otat kakkua, eikö sinulla liene jo nälkä.
+
+--Ei tuo hyvin.
+
+Poika oli taipuvainen. Anna Liisa aukaisi nyytin ja laittoi sille kakun
+käteen. Itseään sanoi janottavan.
+
+--Heitä lakki pois syödessä.
+
+Poika näytti vähän säikähtävän muistutuksesta.
+
+--Nyt sattui vielä tämä vajavainen vuosi, alkoi Anna Liisa haastella
+pojan syödessä.--Ukkivaarisi turvin me nyt kuitenkin päästään hyvästi
+tämän sivu, ja siinä sitä olisit sinä mennyt yhtenä, jos ei sattunut
+näitä. Täällä maailmassa jos ei jo nuorena pakene pahuutta ja
+viettelyksiä, niin ne saattavat ja ovat monen saattaneet loppuiäkseen
+kurjuuteen.
+
+Poika ei näkynyt vähääkään ymmärtävän, miksikä äidille tulee aina itku,
+jos mistä hyvänsä rupeaa puhumaan.
+
+Pitkältä ei tehnyt mieli istua, ilma oli niin jäähtynyt. Ei ollut enää
+monta virstaa, tuntuipa jo oikein vaikealta, kun kumpainenkin oli vähän
+tehnyt kävelytyötä. Mielellään jo levähti perille tultua. Talonväki
+kummasteli, että kun jalkaisin tämmöistä matkaa tullaan, lienee se jo
+nälkä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tämä Anna Liisan eno oli iältään noin kuudenkymmenen paikoilla, kookas
+mies, hyvin tyytyväisen näköinen elämäänsä. Kasvot osoittivat
+rehellistä leikillisyyttä ja etuasennossa liikkuva leuka sai ne
+vivahtamaan vähän naurettavilta. Syrjäisestä näytti, että alapuolen
+hampaat lyövät kappaleen ulkopuolelle toisien.
+
+Hänen talonsa oli mitä pienimpiä, mutta hyvässä laitoksessa. Semmoisena
+se oli hänelle jäänyt hänen isältään, eikä se antanut suuria tuloja,
+niin että sisartenkin perinnöt täytyi suorittaa syrjäansioilla.
+Semmoisia ansioita hänellä oli usein tarjona tukkien uittajana tai
+muissa töissä, joissa tarvittiin kirjoituksen-taitavaa sekä muuten
+ymmärtävää ja rehellistä miestä. Näitä hän toimitti silloin, milloin
+rahantarpeet pakottivat, mutta kun ne menivät ohitse, saivat
+syrjätoimetkin jäädä.
+
+Enonsa taipuvaisuuteen luottaen oli Anna Liisa uskaltanut toivoa, että
+poika saisi täällä asunnon. Kaunistelematta kertoi hän enolleen kahden
+kesken kotielämänsä ja ne syyt, jotka pakottivat tänne tuomaan. Täällä
+oli tiedetty ainoastaan vähäisiä osia koko tuosta sekasotkusta.
+Hyväluontoinen eno oli vähällä itkeä tätä kurjuutta kuullessaan.
+
+--Heitä vaan poika tänne, koetetaan kasvattaa mieheksi, kehoitti se
+rehellisesti.
+
+--Tännehän se täytyy heittää, vaikka siinä on paljon vaivaa teille
+elättää minun lapsiani, sanoi Anna Liisa.--Vaan jos tuossa vielä talona
+pysyisi, niin koetetaan maksaa.
+
+--Ei puhuta mitään maksuista, kielsi eno.--Tämä ei tule velaksi, maksu
+on jo täällä valmiina.
+
+--Ei suinkaan, sanoi Anna Liisa.
+
+--No niin se on. Lienethän kuullut, että isäni teki kuolemansa edellä
+omaisuudestaan testamentin, jossa luovutti kaikki minulle, paitsi
+muutamia satoja tyttärille. Äidillesikin oli vain kaksi sataa markkaa.
+Se ei ollut iso perintö, ja isäsi olisi tahtonut minua maksamaan lisää,
+vaan en suostunut, kun se oli isän antama määrä. Siitä se isäsi suuttui
+ja heitti senkin minulle eikä ole siitä lähtien käynyt. Eikö liene
+vielä nytkin vihoin, vaan antaa olla. Sillä lailla se on maksu
+valmiina, ja nyt aluksi koetan korvata sillä, että huojennan huoliasi
+pojan kasvatuksessa.
+
+--Ei se tunnu olevan mikään velka, enkä minä ole tätä niin tarkoin
+tietänytkään, sanoi Anna Liisa.--Ainoastaan minun huolteni
+kevennykseksi jos otatte pojan neuvoaksenne, kyllä se menee aivan
+pilalle siellä kotona.
+
+--Tahtoisitko sinä, että sille pitäisi opettaa kirjoitustaitoa ja
+semmoista.
+
+Anna Liisa ei osannut heti vastata, kun muistui mieleen oman
+kirjoitusopin hyöty ja ne karvaat kiroukset, joilla isä kiitteli työnsä
+hedelmiä.
+
+--Jos et tahtone, niin ... joutui eno vetämään esitystään takaisin, kun
+huomasi, että sitä pitää oikein ajatella.
+
+--Niin no, enhän minä tahdo mitään määriä, tehkää vaan, miten hyväksi
+näette, selitti hän jo kiireesti.
+
+--On minusta sitä, että ei se tuo oppi pahaa tekisi, sanoi eno.--
+Minulla itselläni sitä on hyvin vähän, vaan sekin on ollut monesti
+apuna tätä pientä taloutta ylläpitäessä.
+
+--Onhan se ollut, myönsi Anna Liisa mieliksi.
+
+Eno sen huomasi ja naurahtaen virkkoi:
+
+--Sinä myönnät suotta, sinulla kun on toinen kokemus kirjoitustaidosta,
+äitivainajasi siitä kertoi täällä käydessään.
+
+--Lienee tuo kuulunut muutenkin. Niinhän se sattui minun kohdalleni,
+vaan ei nuo toki kaikki käyttäne oppitaitoaan niin väärin, että sitä
+tarvitsee vanhemman kirota.
+
+--Isäsikö kuului kironneen, vaan mitäpä tuo sekään heittänee
+kiroomatta. Erehdyksiä ja puutteita tämä maailma on kyllä täynnä, vaan
+eihän ne kiroillen parane.
+
+He sopivat tämän asian sillä lailla, että antaa pojalle oppiakin,
+jos se on siihen taipuvainen ja sattuisi tilaisuutta olemaan.
+Loppusopimuksia kuulemaan he kutsuivat jo pojan itsensäkin. Itkujaan se
+alkoi keräillä, kun kuuli, että kotoa eroominen taitaa tulla kestämään
+pitemmän aikaa.
+
+--Tokko minä saan käydäkään kotona? kysyi hän nyyhkyttäen.
+
+--Saat toki ja minä käyn aina täällä, selitti äiti.
+
+Takaisin palautuminen jäi aamuun, jolloin eno lähti pojan kanssa
+saattamaan hevosella enintä taivalta. Perille asti ei haluttanut enempi
+Anna Liisaa kuin saattomiestäkään, sillä se oli tiettyä, ettei
+vieraalla ollut mitään hupaisuutta odotettavissa, varsinkaan, kun
+kylmyys jo vanhastaan vallitsi. Eron lähetessä liikkui mielessä
+hajanaisia ajatuksia. Yksi noista monista kantamuksista oli nyt
+heitettävä pois, mikä tavallaan oli huojennusta, kun vaan olisi
+tietänyt, kuinka sille maailmassa tulee käymään.
+
+--Ole sinä enollesi ja kaikille kuuliainen, varoitti Anna Liisa
+viimeksi.--Ja muista aina, mitä tullessa lupasit. Hyvästi sitten!
+
+Saattomiehet kääntyivät paluumatkalle. Ristel oli kääntynyt syrjittäin
+katsomaan äitiään, joka myös katseli palautuvia, kunnes kärryt tien
+mutkassa menivät näkymättömiin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Nyt, kun puutteinen vuosi ahdisti kaikkia, näki Malinen, että hänen
+rahansa menivät kuin kuumille kiville. Velkojat kyllä vähenivät, mutta
+kukapa sen tietää, milloinka ne loppuvat. Malinen itse sai asiat vielä
+pahemmaksi, kun päästi kuulumaan semmoisen puheen, ettei tästä talosta
+ole muilla saaliin sijaa, ennenkuin hän on ottanut päältä kaikki
+rahansa, jotka on velkoihin pannut. Silloin armollisimmatkin velkojat
+vilkastuivat. Siinä tuli kiire, kuka päältäottajaksi joutuu. Armoa ei
+annettu, eikä sitä taitanut muut paljon pyytääkään, kuin Anna Liisa,
+mutta hänen rukouksiaan ei kukaan kuunnellut.
+
+Malisen perimyskirjat olivat vielä oikeuden vahvistusta saamassa, kun
+nimismiehen kello lauloi muiden saamisista. Kohta olivat kaikki tavarat
+herran kirjoissa. Koko talo oli kuin hävityksen pyörteessä. Aatu koetti
+kuljettaa eläimiä piiloon, mutta nimismies laittoi niitä etsimään.
+Yökaudet kuljeksi tarkastusmiehiä lähimökkien navetoissa, ja kun
+liikoja lehmiä löytyi, alkoivat he takaisin taluttaa. Kyllä siellä
+mökkien vaimot koettivat olla uskollisia, saadakseen jonkunkaan lehmän
+onnettomille säilytetyksi, mutta harvoinpa se onnistui.
+
+Velallisia ja muita joukkoja oli kokoontunut nimismiehen kanssa
+Ahoniemeen toimittamaan ensimmäistä isompaa huutokauppaa. Malinen oli
+pakahtua vihasta.
+
+--Mitä asiata vallesmannilla on tässä? kysyi hän äkäisesti.
+
+--Huutokaupan pitoon minua on vaadittu, ilmoitti nimismies
+maltillisesti.
+
+--Vaan minä en ole vallesmannia tänne kutsunut.
+
+--Harvemmin minä saankin kutsuvieraana kulkea, mutta olen valmis
+poistumaan, jos rahoja tulee.
+
+--Ei penniäkään!
+
+--No sitten tavara rahaksi.
+
+--Ei neulan saalista ole tässä muilla, ennenkuin minä olen saanut omani
+pois.
+
+Nimismies tekeytyi juhlalliseksi ja kysyi:
+
+--Onko isäntä Malisella sellaiset paperit, joilla voitte laillisesti
+näyttää toteen omistusoikeutenne?
+
+--On minulla! vakuutti Malinen kiihtyneellä vihalla. Minun saaliini on
+suurempi, kuin näiden yhteensä, ja minä olen pannut puhtaat rahat,
+mutta mitäs nämä, s----n peijuonit.
+
+--Jos teillä ei ole sen tukevampia omistuspapereita, niin saatte pitää
+suunne kiinni ja puhua säädyllisesti, huomautti nimismies.
+
+Malinen vain kiihtyi.
+
+--Minun suutani ei ole vielä tähän päivään asti tukittuna, eikä, se
+ollen, tukita vieläkään! Minä, s----a vie, en yhtä vallesmannin roistoa
+vielä tässä tingassa pokkaa, eikä myödä neulaakaan, ennenkuin minun
+kirjani joutuvat, tai jos myöt, niin rahat minulle, joka penni.
+
+Nimismies jo suuttui ja seisoalleen nousten lausui:
+
+--Se on nyt, Malinen, sillä lailla, että jos yhdenkään haukkumasanan
+vielä sanot minua vastaan, niin minä sakotan hyvästi, ja jos minä
+laittomasti menettelen, niin kysy oikeudelta. Vielä muistutan, ettei
+pidä tulla minua häiritsemään virkatoimissani, tai muuten käy pahasti.
+
+Samassa lähti hän myyntiä aloittamaan.
+
+Malinen pani todellakin suunsa kiinni ja vielä niin varmasti, ettei
+ostamallakaan olisi puhetta irtautunut. Tätä pikaista muutosta ei
+mahtanut sakon pelko vaikuttaa. Kasvoista näkyi paremmin se ajatus,
+että ihmiset ja koko maailma eivät ole sen arvoisia, että niille
+ansaitsisi sanaakaan sanoa. Aivoissa näytti ulkoapäin katsoen liikkuvan
+ankaria ajatuksia. Hän ei katsonut koko tavarain myyntiä. Sen verran
+lienee ohi kulkiessa sattunut korva kuulemaan, että huomasi tavarain ja
+eläinten menevän puolesta hinnasta, lieneekö kaikille tullut
+puoltakaan.
+
+Joitakin aikeita liikkui Malisen mielessä, koska näkyi katselevan omia
+tavaroitaan ja laittelevan niitä saapusalle. Huutomiesten joukossa oli
+muutamia talonisäntiä Malisen kotikylästä. Typeryytensä tähden oli
+niistä joku, Laitinen nimeltään, vähimmin vihoittanut Malisen mieltä,
+niin että hän sen kutsui puheilleen kamariin ja kysyi:
+
+--Otatko minut taloosi kortteeria?
+
+Laitinen vähän ällistyi ja alkoi arvella:
+
+--Mitä sillä kortteerilla? Eikös tässä ole...
+
+--No elä niitä arvele, sano vaan suoraan otatko vai et.
+
+--Niin no, kyllähän minä, vaan olisiko tuosta...
+
+--Mitä tuosta...?
+
+--Siltä emännältä kysyä.
+
+--Kysy sitten. Vaan sovinko hevosessasi menemään?
+
+--Niinkö se on...?
+
+--Anna olla kyselemättä, sanohan sovinko?
+
+--Sopiihan siinä.
+
+--Niinpä ota tuosta rekeesi menemään tavaroita, kohta kai sitä lähtään.
+
+--Eikö täältä joutane, myönsi Laitinen ja keräili syliinsä osoitetuita
+tavaroita.
+
+Malinen meni keittiöön, jossa Anna Liisa oli ruuanlaiton toimessa,
+silmät punaisina itkusta. Entinen piika-Maija istui siellä hänen
+vieraanaan, ja se näkyi itkeneen yhtä paljon. Anna Liisa vavahti, kun
+katsahti isänsä kasvoihin, niin synkeät ne olivat. Synkeitä olivat
+hänen sanansakin.
+
+--Kohta sitä ollaan kerjäläisiä kaikki, alkoi hän ja katsoi armottoman
+rautaisesti.--Tuntuuko nyt hyvältä, että sait minut kerjäläiseksi.
+Kerjäläisten ystävä olit alusta alkaen ja kun siitä yhdestä pääsin,
+tulit itkien ruikuttamaan tänne toisen kerjäläisen luokse, tähän h----n
+pesään. Kyllä sinä tiesit sen vietävän jälet, vaan et sanonut, kun
+minusta piti saada samanlainen kerjäläinen. Lyhentänyt on muka
+velkojaan... En kuule ruikutuksiasi enää. Minä viimeinkin katoan
+roistojen syötävänä olemasta ja varokaa tulemasta silmieni eteen. Nämä
+ovat viimeiset sanani ja nyt minä lähden.
+
+Aivan masentuneena kuunteli Anna Liisa tätä ankaraa syytöstä ja vielä
+isänsä ovessa mennessä sopersi hän sille rukouksen sanoja, mutta ei se
+kuunnellut enää. Hän juoksi vielä akkunasta katsomaan, onko isän uhkaus
+aivan totta, ja kyllä siinä ei näkynyt olevan epäilemistä. Kiirehtivän
+näkyi kyytimiestään ja luomatta ainoatakaan silmäystä uteliaasti
+tarkastelevaan joukkoon poistuvan kartanosta.
+
+--Tässä maailmassa ei ole toista ihmistä, joka olisi pahemmin pettynyt
+kuin minä, alkoi hän matkalla purkaa ajatuksiaan Laitiselle. Ei minulla
+ollut kuin yksi lapsi, vaan se tuo riitti. Kenenkään ihmisen ei pitäisi
+ruveta lapsiaan opettamaan, ei minkään vertaa, siitä saa vain harmia.
+Ja auttamaan ei tinaisella tengallakaan, ennenkuin näkisi, että nyt ne
+ovat kerjäläisiä. Sitten jos leipäpalasta antaisi, vaan ei mitään
+muuta. Jos minä tein sen, että otin toisen emännän ja pysyin kotonani,
+niin talona olisin, mutta rupesin noita s----n hylkyjä kuulemaan, niin
+saanenko penniäkään takaisin rahoistani, joita työnsin noiden hylkyjen
+asioihin. Mutta viimeiseen asti minä koetan ottaa.
+
+Laitinen ohjasti hevostaan, eikä ymmärtänyt toverinsa asioista muuta
+kuin että maaton mies se mahtaa nyt jo olla, koska aikoo ruveta heille
+huonemieheksi.
+
+Ja Malinen asettui huonemieheksi, eikä Laitisen emäntä ollut sitä
+vastaan, pelkäsihän alussa, että jos heidän lapsensa oppivat
+kiroilemaan. Se pelko oli kumminkin turha, sillä Malinen tajusi hyvin
+selvään, että hän asuu nyt toisen huoneessa, jossa ei muutenkaan
+haluttanut paljon puhua, vielä vähemmin puheitaan väkisanoilla
+vahvistella.
+
+Hänen suurimpana toimenaan oli nyt rahainsa takaisin periminen Aatulta,
+jonka joukkoja kohtaan armo oli peräti loppunut. Mutta vähiin ne
+saaliit supistuivat. Toiset olivat viekkaampia ja Aatu taisi olla
+yhdessä tuumassa, niin että ne petollisilla valekaupoilla ja muilla
+keinoilla heittivät Malisen melkein osattomaksi maan hinnasta ja
+kaikista.
+
+
+
+
+IX.
+
+
+Pyssyn kantaman päässä syrjässä kylän kirkkotieltä näkyy pienoinen
+uudismökki. Siinä on vasta muutamia huoneita silopetäjikön laidassa ja
+toisella kupeella vähäinen pyöräste peltoa, jota ympäröi niin matala
+lappuaita, ettei siitä lumen ollessa näy kuin seipäitä vähän. Mökin
+omistaja on entinen Malilan piika Maija miehineen.
+
+Tämä Maija oli surrut Anna Liisan perheen häviämistä enemmän kuin
+kukaan muu, ja kun alkoi kuulua, että Ahoniemestä täytyy lähteä pois,
+kävi Maija siellä monta kertaa lohduttamassa. Yhdessä he itkivät Anna
+Liisan kanssa, ja kun tämä valitti, mihin pääsee asumaankaan, kuka
+tämmöisen joukon ottaa huoneeseensa, silloin Maija ilmoitti, että hän
+on ensimmäinen ottamaan, jos vaan niin pieneen mökkiin viitsisi tulla.
+Anna Liisa mielistyi heti tarjoukseen, sillä sen parempaan ei ollut
+enää toivomista. Ja jos jostakin olisi isommankin asumuksen vielä
+saanut, niin ei ollut varmaa, tapaako siellä näin luotettavia ystäviä.
+Aatun mielestä oli samantekevä, asuipa missä hyvänsä, ja niin he
+muuttivat tänne Maijan mökkiin. Ensi aikoina he elivät niillä rahain
+tähteillä, joita oli sattunut Aatun juonnilta jäämään tähteiksi, ja
+sitten möivät ja söivät niitä vähiä rihkamia, joita olivat saaneet
+säilytetyksi velkamiesten käsiin joutumasta. Uskollisesti palveli Aatu
+laiskuutta aina siihen asti, kun viimeinenkin, heille välttämättömän
+tarpeellinen kalu oli myytynä ja syötynä. Ei näyttänyt loppuvan
+milloinkaan uni, jota hän veteli tuvan nurkassa, eikä mitkään
+houkutukset saaneet työntekoon. Välistä hän istui alakuloisen näköisenä
+ja näytti ajattelevan, vaan jos vieras sattui käymään mökissä,
+painautui Aatu pitkälleen ja oli nukkuvinaan. Sama tapa seurasi
+syöntiaikoinakin. Rupeama sai olla vaikka koko päivän pituinen, ei Aatu
+ollut kuulevinaan, vaikka toiset olisivat syöneet. Käskemällä vasta
+nousi, mutta ei erittäin kiireisesti sittenkään.
+
+--Hyvänen aika, kun sinä et muuta tee kuin makaat, vaikeroi jo Anna
+Liisa epätoivoisena.--Viimeinen leipätaikina on syötävänä, eikä ole
+tietoa, miten toisen saisi. Elä toki enää ole noin.
+
+Puuteko vai puhe lienee vaikuttanut, mutta seuraus oli se, että Aatu
+otti kirveen olalleen ja lähti kylälle päin kävelemään. Muutamasta
+talosta sai hän hakojen karsimista, joista maksettiin kaksi kappaa
+kuutiosylestä pellolle rouheiksi hakattuna. Se ei ollut mitään
+tuotteliasta työtä, mutta Aatu ei olisi osannut talvisena aikana
+muutakaan tehdä. Tämä yksinkertainen työ sujui tavallisesti, kuuluipa
+aika ruske kuusikosta, joshan toisinaan ilmestyi loma-aikojakin, kun
+tarvitsi istua ja ajatella, tämäkö siis nyt tuli eteen ja eikö tässä
+muut keinot auttaisi. Mutta vaikka olisi istunut kaikki kuusten tyvet
+suliksi, niin ei näkynyt muuta keinoa, kuin tarttua kirvesvarteen ja
+houkutella vanhaa tuttavata, laiskuutta, eroomaan.
+
+Anna Liisa oli mökissä-asumisajan tehnyt ahkerasti käsitöitä, mutta
+hienoa oli siitä tulo, kun ei jäänyt edes omaa rukkia. Nämä,
+huomattavat tavarat otti nimismies ensiksi kirjoihinsa, eikä
+elatustarpeiden hankkimiselta jäänyt varoja toisen saantiin. Hän
+lähetti Ristel-pojalleen pyynnin jotain menevätä myöten, että jos se
+voisi äidilleen lähettää muutamia markkoja. Ristel oli näet enonsa
+välityksellä päässyt puotipojaksi muutamalle toisen pitäjän
+maakauppiaalle. Sieltä tulikin kohta kirjeessä kuusi markkaa ja lupa,
+että hän pyytää vielä lisää isännältään, jos äidillä on hyvin puute.
+Muuten kirjoitti hän olevan itsellään hyvän olla ja kyseli arasti,
+miten isä ja ukkivaari ovat. Ihan viimeksi kehoitti, että äiti hänelle
+kirjoittaisi, ovatko rahat tulleet perille ja ovatko pienimmät siskot
+terveinä. Kirjekuoren ja paperin oli lähettänyt valmiiksi, ei puuttunut
+muuta kuin mustetta ja kynää. Ne täytyi noutaa jostain lainaksi.
+
+Oli tuulinen talvi-ilta. Mökin tuvan hatarat akkunaruudut rämähtelivät
+tuulen puuskan törmätessä niitä vasten ja petäjikön tohina kuului tuvan
+takaa. Mökin muut joukot nukkuivat yöuntaan, ainoastaan Anna Liisa
+istui pöydän takana, akkunankupeella. Jumprun vetoisesta rohtopullosta
+laitettu öljylamppu palaa tuijotti edessä; sen valo yletti tuskin
+heikostikaan tuvan toiselle puolen. Siinä edessä pöydällä oli levällään
+Risteliltä tullut kirje, johon hän katsoi ja ajatteli, pää käteen
+varaten. Mustepullon korkki oli jo irtautettu aloittamista varten,
+mutta pitkään tarvitsi vielä ajatella. Mieleen muistui monta asiaa. Hän
+ei ollut kynää kädessään pidellyt sanottavasti isän kodista
+lähdettyään. Ja kirjeitä ... hyvä Jumala ... mihinkä tarkoitukseen hän
+on niitä viimeksi kirjoitellut! Näin on nyt käynytkin, eikä vielä sillä
+hyvä, mutta kun isä saa hänen tähtensä elää vanhuuden päivät
+köyhyydessä. Harmiksi olen ollut hänelle alusta loppuun ja tuskin
+antanee anteeksi kuolemanhetkellään, niin vihassa erosi, eikä näytä
+leppyvän. Yhä kuuluu itseään syyttävän ja kiroovan siitä, kun opetti
+minut kirjoittamaan... Kirottua työtä... Ei tuo toki lisänne kirousta,
+jos omalle lapselleen kirjoittaa.
+
+Ajatellessa unohtui kirjeen aloittaminen. Öljy lampun pohjalla yhä
+väheni. Anna Liisa liikahti, pyyhkäisi vasemman käden rystyllä silmän
+nurkkaan heruneet vesikarpalot ja alkoi oikoa paperia. Käsi vapisi, kun
+hän rupesi piirtelemään:
+
+»Rakas poikani Ristel!
+
+Terveisiä paljo meiltä kaikilta, rahat tulivat tänne, suur kiitos
+niistä, niillä minä nyt saan rukin, eikä tuota velkamiehet toki ottane,
+kun sanon, että se on sinun ostama, ei meillä vielä ole ollut hyvin
+puutetta ja on se isäsi ollut muutamia päiviä kylässä hakoja
+karsimassa, vaan ne niistä niin vähä maksavat ja se on työhön vielä
+tottumaton. Tämä talven aika kun päästäisiin ja on se jo pieni Aatu
+ollut setänsä luona, että jos hevosta alkaisi osata ajaa ja ukkovaarisi
+on loisina Laitilassa, eikä ole käynyt meidän luona, sitten kun erosi
+ja mitäpä turvaa meistä lienee.»
+
+Ajateltua kirjoittamista olisi ollut vielä paljon, mutta se täytyi
+lopettaa, kun kyyneleitä alkoi väkisin roplattaa paperille. Sinne
+kostuneiden paikkain lomaan hän vielä kurkalta piirteli muutamia
+katkonaisia sanoja siitä, että poika pysyisi rehellisenä isännälleen ja
+muille.
+
+Lampun tulen päällä kuivatti hän tuon kastuneen kirjeen ja pani kuoren
+sisään. Sitten huokasi kituvan tulen sammuksiin ja hiipi hiljaa
+vuoteelle, lastensa viereen. Kauan kuului vielä korviin ruutujen
+säikäyttelevä rämähtely ja petäjikön humina tuvan takana.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Useita viikkoja puhalsi kylmä itätuuli. Toisinaan se yltyi lunta
+kyyditsemään ja lennätti sitä suurina pilvinä aukeita paikkoja pitkin,
+tukkesi tiet talojen välillä ja kokosi aitovarsille ja veräjän suille
+suuria nietoksia. Ei siellä haluttanut olla sen, jota eivät tarpeet
+pakottaneet. Siellä tuiskussa kumminkin seisoi Malinen, keskellä
+peltoa, hakokasan kupeella, ja nokitti hakokirveellä lehvää rouheiksi.
+Ei liikkunut enää kirves voimakkaasti, melkein omalla painollaan se
+putosi pölkyn päähän. Useat häntä säälivät, poikkesipa muutama vanhusta
+puhuttelemaankin ja kysyi:
+
+--Vieläkö sitä jaksaa hakata kappaista?
+
+Malinen silloin tavallisesti liikautti sieraimiaan ja sanoi:
+
+--Mikäpä se auttanee, täytyyhän sitä jaksaa.
+
+--Tietäväthän nuo ihmiset teillä olevan vielä siksi varoja, että
+eläisitte huoletta ikänne loppuun.
+
+--Onhan niitä varoja, vaan ne ovat toki semmoisten koirain hyvinä, että
+tarpeen taitaisi olla, jos antaisi lisää.
+
+--Eikös teillä ole aivan käsissä olevia?
+
+--Jospa vähän onkin, niin kukapa tässä ikänsä määrää tietänee.
+
+Puhuttelijat poistuivat, kun huomasivat, etteivät he voi ukon tuumia
+muuttaa.
+
+Hakkaamattomia hakokuormia näyttiin tuotavan toisenkin talon pellolle,
+ja muutamana päivänä tuli sinne jo hakkuumies, kantaen hakotukkia
+olallaan. Se alkoi lyödä riskisti, niin että rouheet sinkoilivat
+hakokirveen nokasta. Tämä työtoveri oli Malisesta päin myötätuulen
+puolella, pitkän pyssynkantaman päässä. Malinen tunsi sen heti
+vävykseen, ja sen näkeminen, vaikka näin kaukaa, alkoi aukoa
+suuremmaksi sitä katkeruuden haavaa, joka mieltä ilmankin karvasteli.
+Hän muutti hakotukkinsa toiseen paikkaan ja asettui seisomaan vasten
+tuiskua. Säälimättä iskeytyi lumi ryppyisiin poskiin, mutta sitä kiusaa
+kärsi paremmin kuin tuota toista. Hän seisoi kahden kylmän välillä ja
+koetti jäätyvää sydäntään tyydyttää työllä eikä poistunut tukkinsa
+äärestä, ennenkuin pimeällä. Talonväki kummasteli tätä uutteruutta,
+mutta jos tulivat siitä jotain sanomaan, eivät saaneet vastausta.
+Äänetönnä Malinen vain sulaili lumet kasvoiltaan, illasteli vähän
+kuivaa ruokaa ja painautui nukkumaan.
+
+Sänky ja mitä siihen kuului olivat hänen omansa, talon vaimoväki piti
+niistä tarpeellista huolta. Anna Liisa kävi ensi aikoina pyytämässä
+isänsä liinaisia vaatteita pestäkseen, mutta sai ainoastaan talonväen
+kautta salaisesti.
+
+Ennen tuiskujen loppua alkoi Malisen työ-into laimentua. Kului päiviä,
+ettei tullut pellolla käydyksi. Uunilla vaan istuksi ja valitti
+vilustavan. Hän uskoi sille parhaaksi lääkkeeksi saunan lämmintä ja
+hautelikin siellä itseään pitkän tunnin, vaan sepä vei niin huonoksi,
+että täytyi tuoda miesvarassa vuoteeseen.
+
+--Etteköhän tule kipeäksi, huomautti Laitilan emäntä.
+
+--Ei se ole muuta, vaan taisin olla liika pitkään tuolla saunassa,
+selitti Malinen.
+
+Pari päivää meni vähillä syönneillä, varoitellen vain jaksoi ulkona
+käydä ja sängyn laidalla aika-ajoin istua. Emäntä siinä hoidellessaan
+tarkasteli taudin kulkua ja arveli taas:
+
+--Eiköhän se tauti rupee pitkittämään, mitähän jos olisi rohtoja
+hommata.
+
+--Eikö mitä, pani Malinen vastaan. Minusta tuntuu, että saatan jo
+syödä, jos olisi, joka joutaisi keittämään puuroa.
+
+--Joutaahan siihen vaikka kuka. Keitetään vaan.
+
+Emäntä piti puuron tahtomista luuloteltuna sairaan mielitekona, vaan
+toistapa hän näki, kun kuppi mennä livahti tyhjäksi. Mutta ei tämä
+vantera syönti parantumista edistänyt. Emäntä sitä pitikin vaan pahana
+enteenä, se, kuka tiesi, merkitsee kuolemata. Hän oli niitä ihmisiä,
+jotka huolehtivat kuolemattomasta sielustaan, ja sentähden häntä
+huoletti Malisenkin sieluntila niin, että hän meni ehdottelemaan:
+
+--Ettekö te haluaisi puhutella pappia.
+
+--Jospa minä tästä paranen, kun tuo syönti alkaisi käyttää, sanoi
+Malinen.
+
+--Niin, eihän sitä tiedä, jos vaikka paranette, vaan saattaahan siltä
+pappia käyttää, selitti emäntä.
+
+--Kukapa sen minulle hakisi, sanoi Malinen ajatellen enemmän
+hevosettomuuttaan, kuin papintarvista.
+
+--Eihän se tule esteeksi, kun on kerran semmoinen asia.
+
+Emäntä ei kysellyt enempää, vaan alkoi puuhata papin hakijata. Anna
+Liisallekin lähetti siitä tiedon. Hakuaikana laittoi emäntä sairaan
+ulkonaista puolta puhtaammaksi, muutti toiset vaatteet ja pesi silmät.
+Omin varoinsa se vielä pysyi istuallaan, kun muut ensin auttoivat ylös.
+Työläältä kumminkin tuntui ylhäälläolo sen aikaa, kun vuodetta
+kouhottelivat, ja kun se ei ollut niin pian suoritettu, alkoi
+kärsimättömyys ilmestyä.
+
+--Antaa tuon jo olla. Tämmöisen tautta on niin paljon vaivaa.
+
+Hän kallistui uupuneena tyynylle ja hänen vähäinen, vanhuuden kukistama
+ruumiinsa liikahteli vaikeasti kulkevain henkäysten mukaan. Äänetönnä
+poistui talon emäntä. Hän huomasi sanoista, että Malinen ajattelee
+sitä, että koto ja hoito on vieraalta.
+
+Ennen papin joutumista tuli Anna Liisa isäänsä katsomaan, mutta tuli
+heti huomaamaan, ettei isä häntä kaivannut, koska käänsi silmänsä
+seinään päin. Olisi taitanut kääntää koko ruumiinsakin, mutta voimat
+olivat jo niin vähinä, ettei jaksanut. Anna Liisa poistui ikävällä
+mielellä syrjään, kun näki läsnäolonsa vaivaavan. Hän jäi odottamaan
+papin tuloa. Voisivatko sen puheet sulattaa isän sydämen?
+
+Illan hämärässä joutui pappi, vanha rovasti, joka hyvin tunsi Malisen
+ja oli ennen talona ollessa käynyt kylän lukusia siinä toimittamassa.
+Rovasti tervehti kuin tuttavaansa ainakin ja istui sängyn viereen
+asetetulle tuolille.
+
+--Kuinkas isäntä on nyt voinut? kysyi rovasti.
+
+--Eipä ole hyvää vointi, sanoi Malinen.
+
+--Jaa'a, te olette jo minun ikäiseni ja teille on tapahtunut maailmassa
+Jumalalta kaikenlaisia koetuksia.
+
+Malinen näytti kokoovan voimia puhuakseen. Hän sai sisällisen halun
+puhua, vaikka ei oikein jaksaisikaan ja vaikka sanat tahtoivat voimain
+puutteessa kurkkuun takertua.
+
+--Kelvottomain ihmisten tautta minä olen saanut kärsiä, aloitti hän.
+Toisen katon alla nyt asun, kuin kerjäläinen. Armoissaan hoitavat
+syrjäiset... Semmoiset vanhat päivät minulle on kasvattini laittanut.
+
+Anna Liisa oli tullut talon emännän suojaan, lähelle isänsä sänkyä,
+mutta hiipi nyt uunin suojaan itkemään ja kuunteli, kuinka kanne
+jatkuu.
+
+--... Tämän palkan minä olen saanut lapsestani, kun sitä elätin ja
+opetin. Ihmisyyteen ohjasin, opetin, jonka osasin, vaan se oli kirottua
+työtä. Parempi, jos en mitään neuvonut... Vävyn sain yhtä katalan.
+Yhdessä ne sitten minut pettivät ja saattoivat mieron jalkoihin... Minä
+autoin heitä elämään ja autoin niin paljon kuin voin, sen tietää
+jokainen. Kukaan ei saata sanoa että minä itse olisin syypää, minä tein
+aina oikein, vaan ne tekivät minulle----
+
+Hän uupui. Kasvot yhä kalpenivat ja silmistä näkyi outo kiilto. Rovasti
+sen huomasi ja kävi rauhattomaksi.
+
+--Taitaa olla teidän turhaa kertoa minulle perhesuhteistanne, sillä
+minä en ole tullut niitä kuulemaan, sanoi rovasti.--Ja sitä paitsi,
+teillä ei taida olla pitkää aikaa, niin että eiköhän tarvitsisi
+ajatella, onko sielunne synnitön Jumalan edessä, eikö tuomiopäivä tule
+teitä peljättämään?
+
+Vähän aikaa oli hiljaisuutta. Kysymys teki masentavan vaikutuksen
+sairaaseen. Syytösajatukset taisivat laimeta. Vaivalloisesti aukenivat
+huulet sanoihin:
+
+--Miten lienee ... annoin minä .. kerran ... sille lapselle ...
+lieneekö se ... en...
+
+Suu vääntyi itkuun. Leuka värähteli muutamia kertoja, jota mukaa pää
+nytkähteli taaksepäin. Ne olivat viimeisiä henkäyksiä. Silmänurkkiin
+kohosi suuret vesikarpalot ja levisivät sitten sammuneelle teräselle.
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Kirottua työtä, by Kauppis-Heikki
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KIROTTUA TYÖTÄ ***
+
+***** This file should be named 14950-8.txt or 14950-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/4/9/5/14950/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/14950-8.zip b/14950-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..81e0ce3
--- /dev/null
+++ b/14950-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..15492ce
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #14950 (https://www.gutenberg.org/ebooks/14950)