diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 16533-8.txt | 5849 | ||||
| -rw-r--r-- | 16533-8.zip | bin | 0 -> 116718 bytes | |||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
5 files changed, 5865 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/16533-8.txt b/16533-8.txt new file mode 100644 index 0000000..387d553 --- /dev/null +++ b/16533-8.txt @@ -0,0 +1,5849 @@ +The Project Gutenberg EBook of Korpelan Tapani, by Heikki Meriläinen + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Korpelan Tapani + Kuvaus kansan elämästä + +Author: Heikki Meriläinen + +Release Date: August 15, 2005 [EBook #16533] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KORPELAN TAPANI *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +KORPELAN TAPANI + +Kuvaus kansan elämästä + + +Kirj. + +HEIKKI MERILÄINEN + + +Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo, 1905. + + + + +I. + +Itkin muistooni ensi kerran. + + +Huonemiehinä oli oltu, vaan nyt muutettiin toiseen taloon, joka oli +omaksi ostettu. Se oli suuren järven toisella puolen. + +Muistan kun muutettiin sinne. Oli silloin maailmankaato tuisku ja +kirmakka pakkanen. Keskellä järveä alkoi minua palella kipeästi jotta +valitus pääsi. Taloon ajettiin ja kyytimies, lyhyenläntä, paksunlainen +miehen tallukka, kantoi minut lämpiämässä olevan savupirtin pankolle +lämmittelemään. Siinä hän minut selvitteli vanhain ikikulujen +raanuremujen seasta päivän valoon kuin linnunpojan munasta. Sitte hän +piteli uuninpaisteessa pieniä käsiäni, joita heti rupesi kynnäröimään +ja tikkuilemaan, jotta luulin joka sormen poikki katkiavan. Minä itkeä +nirrittelemään ja itkin muistooni ensikerran tämän mailman vaivoissa. +Pekka, se kyytimies, puheli lirkitteli, etten itkisi. Sormellaan +viittasi uuniin ja sanoi: »Katsohan.» + +Puut palaessaan paukkuivat ja räsähtelivät ja punaset tulikielet niin +liukkaan näkösesti nuoleskelivat uunin mustaksi savustunutta otsaa. +Minä sitä jäin katsomaan suu auki ja unhotin itkuni. Kun nyt Pekka otti +riepupalan ja pyyhki silmistäni kyyneleet, niin olin taas niinkuin en +olisi itkenytkään. Vähän vielä näpisteli sormia, vaan en tuosta ollut +millänikään. Pekan hyvyys teki minut iloseksi, jotta aloin puhella ja +naureskella ja leikeissäni tartuin tormailin Pekkaa partaan. Pekka muka +vikisi kun minä vedin, ja se nauruani kutkutteli. + +Sikseen se piti jättää pian se leikki, sillä lähdettiin taipaleelle. +Pekka kääri minut ryysyihin kuin eväskukon ja kantoi rekeen. Ja kun hän +sitte minut taas suoritti kääreistäni erään pirtin lattialle, niin +sanoi, että + +»tässä on nyt kotisi.» + +Pirtti oli hyvin pimeä, ettei keskipäivällä tahtonut tuletta nähdä ja +tuntui se ikävältä. Akkunat olivat painuneet penkin tasaan. Useampi +ruutu oli tuohen ja päreen palasista, ja joka oli lasista, niin se oli +paksussa karstasessa jäässä, niin ettei siitä ulos nähnyt. Vaan se +minusta oli hupasta, sillä noissa jäätyneissä ruuduissa oli hyvä +leikkipaikka. Jäätä kun sai kynsiä raapustella ja sormellaan hautoa +reikiä siihen, niin se oli niin hauskaa, etten alussa muuta tehnytkään. +Vaan siitä minut hätyytettiin pois, äiti hätyytti, että piti leikikseni +ottaa muuta. + +Pekka, jonka kanssa olin tullut hyväksi tutuksi ja joka oli kernas +minun kanssani leikkimään, oli mennyt menojaan takasin. Muut miehet, +joita meillä oli, eivät ruvenneet leikkiin. Yhtä miestä kerran, +leikeissäni muka, löin piipun kopalla päähän, vaan tämäpä tästä ärteysi +ja kiroili. Äiti torui minua ja kurittamaan hommaili, vaan isä sanoi, +että »ymmärtämättömyydessä kai se sen teki.» Niin pääsin siitä enkä +enään koettanut ruveta kenenkään kanssa leikkimään. -- Katri sisko oli +paljon minua vanhempi, ettei hänestäkään ollut leikkitoveria. Niin sain +yksinäni puuhata. Ja ainahan sitä puuhaa löytyi ja leikkipaikkaa jos ei +muuta niin toista. + +Porstuassa oli vesisaavi. Sinne kerran kuikistin yli laidasta. Ja +minäpä kummiini, kun sieltä veden alta katsoi minua silmiin +lihavanlainen, punaposkinen, ilosen näkönen poikamullikka. Minä aloin +sille naureskella. Se nauroi minulle samalla tavalla. Minulla oli +ristiraitanen, sinipohjanen pusero päälläni, jossa oli leuan alla +valkea luunappi, ja sillä toisella pojalla oli samanlainen. Minä +koettelin sitä nappia, että eihän liene vaan minulta varastanut. Se +koetteli samalla lailla. Minä ojensin kättäni, se ojensi myös. Minä +osotin silmään sormellani, niin se osotti silmäänsä. Tuo kävi minun +innolleni. Rupesin räpsäyttämään kädelläni vasten hänen kasvojaan. +Käteni kävi veteen ja silloin särkyi se poika siellä saavin pohjassa, +että yksinä riepaleina heilui vaan veden seassa. Minua rupesi se niin +makeasti naurattamaan. Juoksin pirtin ovelle ja siinä nauraa rähisin, +että kohona hyppelin. Vaan enpä kauan viipynyt ennenkuin juosta +kilmasin katsomaan, että särkyikö se aivan ijäkseen. Ilokseni näinkin, +että poika oli aivan terve ja entistään ilosempi, silmät naurun tähden +vähän vesissä. Mutta nytpä niin hyvää toveria en raskinut särkeä, vaan +tein hälle kaikenmoisia kujeitani ja nauroimme yhdessä, että katketa +oltiin. Jopa viimmein huomasin, että se poika tulee likemmäksi kun +painan pääni syvempään saaviin. Sitä rupesin koettelemaan, vaan siinäpä +kadotin tasapainoni ja molskahdin saavin pohjaan. Pahasti olin ehtinyt +kiskasta veden henkeeni, kun äiti hätään joutui. Sen perästä en +kyennytkään leikin liehuun minkäänlaiseen moneen viikkoon. Sain vaan +kätkyessäni maata motkottaa. + + + + +II. + +»Tapani, souata Samppaa.» + + +Talvinen aamupuhde oli. Päre palaa tuikotti nurkassa pihdissä ja tuuli +huhahteli raskaasti nurkissa, kun heräsin yöunestani vanhassa +kätkylonkamassa. Uneni läpi olin kuullut kireätä itkua ja siitä minä +heräsinkin. Äkkiä selvenivät silmäni unesta ja hyppäsin jalan viljaan +katselemaan, että mikä on liikkeellä. Vaan en huomannut mitään niin +erittäin ihmeellistä. Äitini makasi ajastuneen näkösessä +sänkylotiskossa ja eräs vanhanpuoleinen nainen istui pankolla ja piteli +sylissään pienosta soikeata vasua, jossa oli valkonen riepumytty. + +Se vieras sanoi, että + +»tuleppas, Tapani katsomaan mitä täällä on.» + +Toista käskyä en odottanut, juoksin ja kuikistin sinne vasuun. Näin +siinä makaavan hyvin pienen punakan ihmisen, juoksin äidin luo, kysyin +hältä hiljaa, että + +»mikä se on tuossa vieraan vasussa?» + +»Pieni poika», sanoi äiti. »Tuo vieras oli sen löytänyt saunan sillan +alta.» + +»Viepikö se pois mukanaan?» kysyin vähän pelossani, että jos tuo vienee +sen löytökäisen. + +»Ei suinkaan se vie», sanoi äiti. »Eikö tuo antane minulle tuota.» + +Vieras naurusuin toi sen vasun äidin viereen. + +Kun näin että se annettiin äidille, niin aloin houkutella sitä vierasta +hakemaan toista minullekin. Vaan äiti sanoi, että + +»pidetään yhteisesti tämä. Saat veikoksesi.» + +»Pidetään», sanoin vähän verran ilossani ja aloin koetella +etusormellani pienen pojan nokkaa ja poskia. Se oli minusta niin +mieluinen, yhtä mieluinen kuin puuhevonen, jonka Pekka oli minulle +tehnyt siellä toisessa talossa. Sitä hevosta minä sille näyttelemäänkin +heti, vaan eihän tuo sitä nähnyt. Huuti ja melusi vaan. Kuitenkin oli +se minusta mieluinen. + +Joka päivä minä palasin sen ääreen ja pakkausin hypelöimään, niin että +usein minut pois pyörähytettiin ja äiti sanoi: + +»Ei se ole sinun leikkikalusi.» + +Kului muutamia aikoja, niin alettiin sitä pientä ihmistä sanoa Sampaksi +ja vallattiin minulta kätky sille Sampalle. Ja silloin muuttui asia. +Kätkyestä en tahtonut luopua, kun se oli mielestäni minun omani. Ja +siinä olin tottunut nukkumaan, niin muualla mielestäni en saattanut +nukkua ollenkaan. Juonittelin vaan sen kätkyen tähden, ja joka kerran +kun Samppa pantiin siihen nukkumaan, niin kävi kateekseni, että teki +mieleni ajamaan se pois. Ja useinpa sattuikin että häiritsin hänen +untansa, kun silmä sattui välttymään vanhemmilta. + +Alettiin pakottaa minua souattamaan, muka kun olin siihen toimeen +kaikkein joutilain koko talon rahvaista, sillä Katrinkin piti tehdä +muuta. Ja se kun oli minua souvattanut, niin oli saanut osansa sillä +kuitatuksi. Souvatus oli minusta vasten mieleen, kun oli kannemieltä +kätkyen päältä. Ja tuntui tuskalle olla kätkyen korvassa, kun siinä +piti olla alinomaa. Ja tuska tuli ylimmilleen, kun alkoi pakkautua uni +ja nälkäkin apumiehiksi. Ei ollut minusta silloin enää mieheksi +lapsenlikan tehtävissä. Vaan silloinpa sanottiin tiukasti, että piti +ruveta pysymään paikoillaan, ja sanan vahvikkeeksi ilmausi seinän +rakoon vesan latvoja, jotka kaiket päivät vouhottivat siinä +muistuttamassa: Tapani souvata Samppaa! Meni mielestäni liiaksi +poikkiloimeen, että piti minulta ryöstetyssä kätkyessä ruveta +alituiseen toista tuudittamaan. Vaan siinä ei auttanut mikään kuin: +käydä käsketyn piti. + + + + +III. + +Minua piiskataan. + + +Seinän raossa vouhotti parin kyynärän pituinen karahka, jolla +vahvistettiin päätös, ja kuin ei ollut yhdestä kerrasta apua, niin +annettiin toinen kerta, joka tepsi. Vaan yhä sitä sentään tuli +välinpitämättömyyttä, kun sattui silmä välttymään. Siskoni rupesi +kieliä kantamaan vanhuksille, äidille erittäinkin, ja minua ropotettiin +selkään ja sanottiin, että + +»sentähden sinua kiusataan myötään yksinään souvattamaan lasta, kun +sinä olet niin tottelematon. Kun olisit nöyrempi, niin annettaisiin +Katrinkin souvattaa vuorollaan. Vaan kyllä sinä saat nyt olla +yksinäsi.» + +Sepä vaikutti Katriin hyvää, kun näki, että minua ruvettiin kurittamaan +aina kun hän kanteli ja kertoi vikojani vanhuksille. Hän alkoikin kerta +kerralta lisätä ja lisäysten kanssa viedä äidille. Tästä pilausikin +välimme sikseen. Minä koettelin salakähmässä käsirysyllä kostaa sitä +Katrille, vaan eihän siitä tullut kahta valmista, kun olin niin paljon +nuorempi. Mutta sydän ei ollut sen sulempi: koettaa sitä vaan piti, +tuli tuohta tahi malkaa, kävi syvin tahi matalin. Vaikka Katri voitti, +niin oli hän heti valmis kantelemaan minun ilkeyksiäni, josta hetikohta +tukkani pölisi. Vaan siitä ei ollut apua kuin siksi aikaa. + +Katri kun oppi siihen, että äiti uskoo kaikki hänen sanansa, niin +rupesi käyttämään leikkikalunaan minun pahaa sydäntäni. Aina nääritti +ja kiusasi minua, että sai suuttumaan, ja siitä hän äidille sanomaan. +Niinpä eräänkin kerran olin Samppaa souattamassa ja siinä vuoleskelin +puikkoa kärkiniekalla puukolla, kun Katri taas tapansa mukaan härnäsi +ja lupasi lähteä äidille sanomaan jotakin ilkityötäni ja menikin jo +juosten pihalle. Silloin pisti vihakseni, että viritin puukon hänen +jälkeensä. Puukko sattui käymään jalkaan ja teki vähäsen haavan. Nyt +olikin syytä ja hyvä todistus. Silloin näytti asiani olevan sillä +kannalla, ettei vähillä selviä, kun äiti tuli kouran täysi varpuja +toisessa kädessä -- ei isojen asioitten aikana piisanneet pirtissä +olleet kuluksi pieksetyt vitsat. Tuli säihki äidin silmistä, kasvot +olivat vihasta punaset. Kun alettiin paljaaseen selkääni ravistaa sillä +varpukoprajaksella ja vielä tukasta pyörittää, koski niin kipeästi, +että pyörryin nimeni tietämättömäksi. Kuinka kauvan lie sitä kylpyä +kestänyt ja mitä lienee tehty, en osaa sanoa. Heräsin vaan kuin unesta +ja pyörin maassa makkarana, tuskissani kirkuen ja voivotellen, kun koko +ruumiini paloi kuin tulessa. Vähän toimeta kun aloin, niin äiti alkoi +vannottaa, etten vasta olisi niin tottelematon. Vaan tuskat olivat niin +ankarat, etten voinut puhua. Mutta äiti uhkasi uudestaan piiskata. +Silloin nousi tuska mieleeni, kun tiesin että ilman en pääse enkä +mitenkään saattanut ruveta anteeksipyyntöön. Pyörryin uudestaan. Kun +toimesin vähän, alkoi äiti sitä samaa virttään. Tosin siinä ei olisi +ollut pitkä läksy, sanoa vaan: annahan, äiti kulta, anteeksi, en vasta +tee semmoista. Mutta niitten sanain sanominen oli vaikea. Muu kun ei +auttanut, niin huulillani ne höpötin ja halasin äitiä. Siihen luuloon +kuitenkin jäin, että minussa ei ollut syytä ollenkaan, että liiaksi +viattomasti sain kärsiä. + +Katkeamaton viha istuutui sydämmeeni siskoani kohtaan, ja yhä hän +osasikin sitä kartuttaa. Eikä se ollut kiitettävä sopu Sampankaan +kanssa. Pakostahan sitä piti hoitaa silloin kun olivat näkemässä, vaan +kun lie kahden jääty, niin sai elää omillaan. Minä pojan kiles en +malttanut pysyä siinä yhdessä sijassa aina kuin vanha koni. Vilhakka +luontoni ei asettunut, vaikka kuinkakin kuritettiin. Senpä huomasivat +vanhuksetkin, että ei tule oikeata lapsen hoitajata, jos miten +opetettaisiin. + + + + +IV. + +Vankeudessa. + + +Kun minusta ei tullut vanhuksille kelpaavaa kalua, jätettiin minut +kotiin yksinäni silloin kun muut kesäseen aikaan siirtyivät töille +ulkokausteella. Pistettiin pönkän taakse. Varsinkin heinäaikana sain +olla pitkät päivät vankeudessa. + +Muistan ikäni, kun ensikerran jätettiin pönkän taa koko kesäseksi +päiväksi. Ruuaksi pantiin voileipä ja kupillinen piimää ja lyötiin +salpa lujaan oven päälle. Koetin rukoilla ja itkeä, vaan se ei +auttanut. Sinne jäin ja oven edessä itkerehdin siksi kunnes väsyin ja +uni tuli. Kun heräsin, tuli sama työ eteen. Syöntiä en muistanut +ollenkaan. + +Vihdoin viimein tuli äiti ja tapasi minut itkemässä ja silmiäni +hieroskelemassa. Niin olin hieronut, että olivat turvoksissa, kohta +umpeen turistumassa. Äiti torui ja kielsi hieromasta. Mutta kun niitä +karvasteli, niin en saattanut olla hieromatta vieläkään. Silloin +tarttui hän tukkaan ja pelmuutti että niskasuonet ruski. Ärjyi, että + +»vieläkö itket, hä, vieläkö itket?» + +Itkuani kun en voinut pidättää, niin haki sujuvan kepin ja nuhitti +sillä kuin lampomusta koiraa. + +Huomissa päivänä oli taas sama kohtalo, vaan en silloin tohtinut itkeä +enkä silmiäni hieroa, kun äitini tuli kotiin. Ja muistin syödä +ruokiani. Ja siitä äiti kiitteli. + +Sitä menoa kesti, samaa vankeutta. Siihen aloin tottua sen verran, +ettei niin itkettänyt, vaikka eihän tuota olisi jaksanutkaan enään. +Tuntui kun olisivat kuivuneet vesilähteet, joista karvas mieli imee +kyyneliä. Ainoastaan välistä tuli sydäntä värisyttävä, katkera puuska, +niin silloin muutamia pieniä helmiä vierähti kasvoilleni. + +Tuohon ikävyyteen umpipäähän haudattuna istuin yksinäni päivän +päivältään. Mutta eräänä päivänä alkoi penkin alta kuulua jonkunmoista +liikettä, jota minä tirkistelemään ja katsomaan. Vähän ajan perästä +näin elukan, joka hiljakseen mateli penkin aluksia, keltasen ja valkean +kirjava elukka. Se oli mielestäni ihmeen kaunis ja toivoin, että kun ei +milloinkaan menisi pois. Koettelin ottaa käteeni, vaan se kun alkoi +kähistä, niin minä näin, ettei se sille kelpaa. Muulla koettelin +kesyttää. Hain piimäkuppini, panin sen lattialle eteen sille. Sepä +rupesikin paikalla syömään, tokasi kuin lintu aina sitä piimää suuhunsa +ja nosti sitten päänsä pystyyn. Aina tokasi ja aina nosti päänsä +pystyyn ja sitä tekosta teki kauvan aikaa. Se oli minusta mieleen. +Olisin antanut kaikki ruokani sille niin ihmeen kauniille elukalle. +Vaan sepä aikansa syödä vintattuaan vetäytyi kokoon niin kummalliselle +kiemuralle, että sitäkös ihmettelin ja rupesin taas ottamaan käsiini. +Vaan se rupesi kähisemään ja pani suunsa niin vihasen näköseksi. Sitten +kun heitti sähisemästä, niin lipsutti ja luikutti kieltään niin +vikkelästi, etten erottaa tahtonut. Minä kun näin, ettei sille kelpaa +minun hyvittelyni, niin annoin rauhassa nukkua siinä lattialla. +Istahdin vaan viereen ja katselin sitä keltasen kirjavata, somasti +tehtyä vyyhtiä. Olisin suonut olevan sen käsissäni. Mutta se aikansa +siinä oltuaan oikaisihe hiljalleen suoraksi ja lähti mutkaillen mennä +loirottamaan pois penkin alla olevasta reiästä, joka oli lahossa +seinähirressä. En olisi mielelläni päästänyt ja tartuin häntään, kun +oli siinä reiällä menossa. Vaan se oli kylmä ja liukas, niin luiskahti +kuin matikan pursto ja niin se meni. Tuntui elämäni paljon +hupasemmalta, kun olin saanut semmoisen toverin kanssa oleskella. + +Huomenna kun jäin taas siihen entiseen tilaani, niin odottelin +tulevaksi sitä eilistä kaunista elävää. Ja kun ei sitä näkynyt pitkään +aikaan, luulin, ettei tulekaan. Mutta vihdoin kun jo olin herennyt +odottamasta, havaitsin kirjavan elukan kuljeksivan penkin alla. Heti +pyöristyi silmäni, ja kun niissä päivän valossa kimalteli vedet, niin +se elukka toisinaan välähteli silmissäni koiran korkuisena ja ne +kirjavat sen selässä oli niin moniväriset, ett'ei siihen olisi +piisanneet vesikaaren kaikki värit. En joutanut siekailemaan, vaan +kopoin piimäkuppini, vein eteen, ja se rupesikin syömään entisellä +tavallaan ja loikuili eilistä rohkeammin ympäri pirttiä. Paistoipa +aurinko muutamasta ikkunasta lattialle, niin hän siihen +päiväpaisteeseen vetäytyi taas semmoiselle kiemuralle kuin eilenkin ja +minä rupesin viereen köllöttämään. Siihen nukuimme kumpanenkin. Kun +heräsin, niin se lasista tuleva pienonen valolevy oli kulkenut monta +kyynärää syrjään eikä näkynyt makuutoveria. Hyppäsin katselemaan ja +havaitsin ilokseni, että se oli siellä piimäkupilla appamassa. Menin +sinne taas luokse, ja nyt ei ollut mihinkään ikävätä. Sekään ei +arastellut enään, vaan antoi silitellä itseään. + +Joka päivä tuli se kun palkattu sinne pirttiin ja alkoi itsestään etsiä +piimäkuppia, jonka minä heti juoksutin eteen. Tarjosin voileipääkin. +Leipää toisinaan tokasi, vaan voita ei huolinut, lieneekö suolaa +moittinut. + +Pyhänä ja silloin kun oli muita ihmisiä kotosalla, niin ei näkynyt +sitä. Minä kerroin kauniista elukasta muille, vaan ne eivät saaneet +päähänsä, että mikä se olisi. Luulivat, että mitä lienen kerran +unissani nähnyt, niin sitä muistelen, ja siihen luuloon jäivät. Minulle +oli ihan sama, jos jäivätkin. Minut kun jätettiin vaan yksinäni, niin +se silloin tuli. Oli koko pitkän kesän jokapäivänen vieraani, ja minä +pidinkin siitä enemmän kuin veli Sampasta ja sisko Katrista. + +Vaan syksykesällä äiti tuli keskellä päivää kotiin rieskan tekoon. +Minulla oli paraallaan vieraani luonani piimäkupin vieressä kiemurassa. +Se äidin nähtyään alkoi hommata pois lähtöä. Vaan äiti koppasi halon ja +löi kuoliaaksi sen elukan. Minä itkemään katkerasti. Itkin, enkä voinut +asettua, vaikka käskettiin, ja siitä sain taas kuria, että olin +tottelematon. + +Muut kun tulivat kotiin, niin äiti kertoi heille koko tapauksen ja +miten minä olin niin houkka, että itkin käärmeen kuolemata. Siihen muut +sanoivat, että + +»ei ole paljon ihmisen luuta, kun semmoista säälii. Kuoharikin +kammoksuu käärmettä, niin tämä meidän lapsi syöttää ruokansakin +käärmeelle.» + +»Käärmeen tuo lienee sukuakin, kun hän on niin tottelematon», sanoi +muutama joukosta. + +Tuota heidän puhettaan en ollut kuulevinani, surin vaan sen käärmeen +kuolemaa. Juoksin pois katsomaan rauniolle, jonne se oli pantu, että +eikö se alkaisi virota. Vaan eihän se vironnut, joka kerran kuollut oli +ja jonka pää oli aivan repaleina. + +Karvas oli mielestäni katsella kuinka se siinä kuolleena makasi. + +Mitähän se silloin minusta ajatteli, kun en minä sitä suojellut. Kun en +minä ainoata ystävääni suojellut. + +Mitään hupaa, mitään toveria, mitään aikani hauskaa tuossa +loppumattomassa, kolkossa vankeudessani minulle ei jäänyt, siinä meni +minulta kaikki. Vesikarpaleet heruivat poskilleni. + + + + +V. + +Karkasin metsään. + + +Se kesä meni semmoissaan ja tuli talvi. Välimme sisko Katrin ja veli +Sampan kanssa ei siitään somentunut. Riitaa ja rätinää oli Katrin +kanssa, ja Sampan hoito oli minusta karvasta kuin terva. Minä sain +nöyryytystä, vaan sydämmeni ei ottanut nöyrtyäkseen. + +Seuraava kesä kun tuli, oli se minulle samanlainen kun mennyt. Samppa +vietiin Katrin kanssa niitylle ja minut jätettiin taas pönkän taakse +siihen entiseen puolipimeään pirttiin. Koettelin rukoilla miten vaan +osasin, lupasin olla nöyrä ja kuuliainen, vaan ei siitä heltynyt +ylivalta. Piimäkuppi, leipäkannikka ja sen päällä vähän voita tuotiin, +salpa oven päälle lyötiin ja sanottiin: + +»Kyllä siellä ei ole hätää, ilman pahoissa juonissasi itket, vaan kyllä +siellä sulaa sydämmesi.» + +Olin kuudennella ikävuodellani, siis kaikkein kilhuimmallani metsässä +ja niityllä juoksentelemaan. Mutta menepäs nyt, kun olit oven taakse +salvattu, koko kesäksi salvattu neljän seinän sisään. + +Kyyneleet tunkeusivat silmiini ja vähän väliä ryöstäysi syvä huokaus. +Nousin katsomaan ikkunasta ulos. Kaunis oli ulkona päivä. Lampaan +vuonat tanhualla hyppivät ja kippelehtivät. Minun kävi kateeksi niiden +tila. Aloin miettiä miten pääsisin ulos. Kävin pukata rysäyttämässä +ovea, että eikö olisi unehtunut pönkkä pois. Vaan ovi ei mahtanutkaan, +sama kuin uunin kylkeä olisi puskenut. Karvaaksi painui mieli. Entäs, +jos sären lasin? Vaan samassa näin aivan kuin silmissäni äitini, +karahka kourassa, ja valtasi minut semmoinen pelko, että kauhisti. + +Olla täytyi siis niin kun olin pantu. Vaan mietteet poispääsemisestä +kun kerran olivat mieleen johtuneet, niin jatkuivat edelleen. Ja illan +tullen tulin siihen päätökseen, että huomenna karkaan. Aamusella +ennenkuin työlle menevät kätkeyn olkilatoon. Sitten kun ovat menneet, +lähden kävelyyn, menen vaikka minne asti. Joku hyvä ihminen ottaisi +pojakseen. Minä kuvailin sitä niinkuin jo olisi tapahtunut. Vaan +seuraavana aamuna, kun panin toimeen päätökseni, kävi huonosti. +Löysivät minut olkiladosta hetken haettuaan ja äiti jo siellä antoi +kukakäskyä oikein tuntuvasti. Niskatukasta talutti hän sitten +kartanoon, työnsi oven raosta sisään ja iski pitimen ovelle. Huusi +sitten: + +»Menepäs, poika, nyt pakoon.» + +Katri äidin kumppanina häsysi ja akkunan takaa huusi: + +»Tule niitylle, siellä on marjoja.» + +Niin mieltä karvasteli, että hampaat puristausivat yhteen ja vasta +kotvasen ajan kuluttua purskahti itku, tuli äkkiä kuin ukkosen sade. + +Mutta karkaamis-ajatus ei ollut kuitenkaan täydellisesti haihtunut. +Uudestaan se elpyi taas, ja tuli entistä valtavammaksi. Minä päätin +karata metsään. Sieltä eivät löydä, kun juoksen kauvas. Tehty on työ +alotettu. Ja toivo taas hivensi sen päiväistä vankeutta. + +Ja kun seuraava päivä tuli, otin aitani ajohevoset, lähdin kapistamaan +alle ilman aidattoman. En tiennyt mikä tien päässä lienee, menin sitä +soittuaan, juoksin minkä minusta lähti, riensin kuin petoa pakoon. En +uskaltanut tuskin hengittääkään, pelko ajoi takaa. Pelotti, että jos +joku näki minun lähtevän ja lyöttyi perään. Viimmein alkoi lääpästyttää +ja sain rohkeutta katsomaan jälkeeni, että näkyykö jälestä ajajaa, ja +kun ei näkynyt ketään, silloin remahti vapauden päivä silmissäni +valoisimmalleen, silloin puhalsin tyhjäksi tuon paisuneen rintani ja +siinä puhalluksessa laskin tuulen teille kaikki katkerat muistot +kärsimisistä. Ikäänkuin voitosta sykki sydän. + +Muutaman vaaran liepeellä oli nuori, aukea aho, jolla oli paljon +puolikypsiä puolukoita ja muutamia lyhyviä vatunvarsia, joissa oli +oikein mustanpunakoita, suuria meheviä vattuja. Sille aholle oli +kokoontunut suuri lammaskarja, joka niitä puolukoita syödä roplasi. +Siihenpä asetuin minäkin ja aloin katsella niitä vattuja, jotka +maistuivat paremmalta kuin vattu. Olin vapaana ja mieleni oli +samanlainen kuin noilla pässikaritsoilla, jotka tuolla körysivät +keskenään ja välistä aina kapusivat suurelle kivelle. Minäkin hyppelin +ilosta, laittausin siihen lammasjoukkoon. Katselin niitä vattuja ja kun +niitä ei ollut, niin selvittelin kypsimpiä puolukoita suuhuni. Sen +lystimpää en luullut olevan kellään tässä maailmassa. Ei ollut vilu, +tuntunut ei nälkä. Kotiin en ajatellut mennä koskaan. Kaikki tuntui +olevan paremmasti kuin kotona. + +Ilma oli lämmin ja kaunis, tyyni poutapäivä oli. Vaan iltasella tuli +hyvin julma ukkosen sade. Pilvi kun alkoi nousta ja liketä sade, niin +silloin lampaat alkoivat juosta reklittämään ahon laidassa olevaan, +tiheään kuusikkoon. Siinä näkyivät jo ennenkin käyneen, koska olivat +aivan mustalle mullalle kuluttaneet kuusen juuret. Siihen lampaat +asettuivat sadetta pitämään kuin kotiinsa, rupesivat maata ja märehtiä +vippasivat vaan niin rauhallisen näkösesti, eikä yksikään näyttänyt +minusta pitävän väliä olinpa missä tahani. Pilvi nousi, ukkonen löi +tulta niin hirveästi, että punasena läimähteli pilven savuavan näköset +liepeet ja vettä alkoi tulla kuin saavista olisi kaatanut. +Lehdikkömetsä kohisi kuin koski, ja tuuli riuhtoi puitten latvoja, että +luuli mukaansa vievän. Tuo oli vähän kamakkaa, vaan kun lampaatkaan +eivät pelänneet, niin en ollut minäkään tietääkseni. Asetuin vaan +istumaan hyvin tuuhean, pitkäoksasen kuusen juureen, ja siihenpä +tunkeusi lampaitakin mikä sopi ja asettuivat nukkumaan miessä +huoletonna yöteloilleen. Minäpä kanssa työnnyin kahden lampaan väliin. +Toisella oli kello kaulassa, kaunis kahdeksasoppinen vaskikello, ja se +emä oli niin kesy, että käsiäni nuoleskeli, minä taas sen kelloa +katselin ja väliin aina soittelinkin. Mutta pian uni silmät ummisti ja +siihen nukuin ihan henkihieverinä kuin hako. + +Heräsin kellojen kilinästä, kun lampaat puistellen pemistellen itseään +kiireimmän kautta puittivat aholle etsimään mitä murua löytyisi +eineeksi. + +Minäkin laittausin pystyyn. Vaan äkkiä sälähti korviini kimakka, +uhkaavan sointunen naisen ääni, että + +»täälläkös sen riivattu olet?» + +Säikähdin, että lysähdin polvilleni, värisin, että joka luun solmu +lotisi. Vallaton itku purskahti, eikä ollut tointa paeta. Tiesin kyllä +mikä oli tulossa. Äitini sisko, vanhanpuoleinen nainen seisoi edessäni. +Silmät seisoi hänellä päässä, ja hampaitaan purren tarttui hän kiinni, +nakkasi olalleen kuin jonkun pyydyksestä saadun otuksen. Uhkaellen +kantoi kotiini. + +»Sinua kuritetaankin nyt niin paljon, että tottelet. Entiset kuritukset +ovat olleet vähät.» + +Ja minä sainkin kuritusta, että sitä kuritusta tottelin, en uskaltanut +paeta toista kertaa. Ymmärsin, että oli tyytyminen pönkän takana +olemaan. + +Siinäpähän kesä meni. + + + + +VI. + +Työnteossa. + + +Heinä kun saatiin tehdyksi ja leikkuut leikatuksi, niin äiti alkoi asua +kotosalla. Minäkin sain vähän vapautta, ja nyt oli Samppakin jo +vahvistunut, ettei tarvinnut souvatusta. Se vanha kätkytkin oli jo +hävinnyt koko talosta. Vaan välit ei meillä Katrin ja Sampan kanssa +paranneet siitään. Katri ei ollut heittänyt pois kielen pieksämistä. +Samppa taas kun vahvistui, niin alkoi kyetä kanssani nätelemään. Minä +kun pahan sydämmeni tähden olin joutunut sortotilaan, niin hän hoksasi +sitä jo pienenä käyttää hyväkseen. Hän pakkausi minun kanssani +nätelemään, kun ei hänelle suotu minkäänmoista leikkikalua paremmin +kuin muillekaan. Hän kiersi minua kuin paha pässi karitsa, että oli +ristinä joka paikassa, ja kun lien sitten sattunut sysäämään häntä +vähänkään, niin silloin oli jo vankumassa ja ränkymässä kuin päästään +leikattava. Se lankesi luonnosta, että minulle siitä selkään +loikutettiin, olipa syy kenen tahansa. Sanottiin vaan, että vanhemman +pitää olla viisaamman ja antaa perään. Semmoisenaan se meni aika +edelleen, viikko viikon perästä. + +Tuli kesäkin taas, vaan sitte sain jo seurata työmiehiä sekä niitylle +että pellolle. Nyt luulivat vanhukset minun voimistuneen niin, että +kykenen työhön muitten mukana, ja niinpä ajettiinkin aamusella ylös +silloin kun muutkin lähtivät työhön. Se tuntui liian vaikealta taas +vuorostaan. Niittämään pakotettiin, vaan eihän siitä tullut porikkata. +Jälki tuli kuin lehmän syömä, että hävetti itseänikin. Silloinpa olin +virkani menettänyt ja pantiin lehtiä taittamaan. Niitä kyllä rupesi +tulemaan kuin turkin hiasta, kun vaan olisi voimia riittänyt. Vaan +siitä tahtoi olla risti, ja nälkä pakkausi lopulla rupeamaan ihan +yhdeksi taloksi, kun ruokaa ei annettu minulle tiheämpään kuin +aikuisillekaan henkilöille. Semmoisen poika palleron luultiin kestävän +miehen rinnalla. Tosinhan minä tavallani kestinkin, vaan huonomman se +väsymys ensiksi voitti. Iltasellakin iltasta syödessä kun sain ruokaa +kipeimmän nälän silmään, niin nukuin pala suuhun, että saivat muut +kantaa vuoteelle. Mutta joskus jäin siihenkin, että yöllä kun satuin +heräämään, niin palanen oli kourassani. Silloin ratuutin leipää vähän, +nukahdin uudelleen, sillä unilusikka oli makeampi, aamulla neljättä +käydessä kun piti olla matkassa. + +Niin sitä mennä nuivattiin eteenpäin, ettei sen merkillisempää koko +kesänä tapahtunut. Selkäsaunojakin tuli harvempaan, kun sain olla +Sampasta erilläni. + + + + +VII. + +Isoisä puhutteli kaimakseen. + + +Syksypuolella kesää muutamana pyhänä tuli meille paljo vieraita. +Miehiäkin oli lähemmäs kymmenen ja niitten joukossa eräs hyvin vanha ja +ryhdikkään näkönen äijä. Se kuului olevan minun isoisäni. Isoisä kutsui +minua kättä antamaan ja puhutteli kaimakseen. Enkä minäkään kauvan +viipynyt, ennenkuin menin rohkeasti, lopsautin kättä että läiskähti. Ja +samoja antimia jakelin kaikille vieraille. Sitte se vanhus kutsui +siskoani ja veljeäni kättä antamaan, vaan ne eivät tahtoneet tulla, ei +minkään edestä. Vanhempien pakotuksesta tulla kännistivät kuitenkin. +Vaan eihän siitä tullut oikeata kalua siitäkään annista. Isoisälle vaan +pistivät kuin joku pikkukapine olisi ollut muilta salaa kouraan +pistettävä ja sen kanssa mennä kyykkäsivät karsinasoppeen, josta +alkoivat katsoa ällöttää kuin lehmä uutta konttia. Muuan niistä +vieraista sanoi, että + +»tulee raitis mies tästä Tapanista. Ei tämä ujostele enään. Nää toiset +ovat ujompia.» + +»Ei sillä Tapanilla ole häpyä ujostella ketään», sanoi äiti. »Vaikka +olisi minkälaisia vieraita, niin siellä se on joukossa. Jos +kieltäisikin, niin eihän sille lie suusanasta apua, se ei tottele, kun +ei vaan keppiä ottane. Nämä toiset ne vaan kyhnöttävät, ei ne nämä +pakkau vierasten jalkoihin.» + +Vaan siihen sanoi ukko, että + +»rohkeus ei ole vika, vaan se on tapa. Oraasta se touko tutaan. Kyllä +sen näkee että kaimasta tulee mies. Kunhan joutuu viidesti +viisitalviaaksi, niin ei ole kutaleilla asiaa sen nokan alle sateen +pitoon.» + +Vaan äitini, joka oli melkein toivoton minun oikeamisestani ihmiseksi, +alkoi vaikeroiden selvittää minun puoliani vieraille: + +»Ei se olisi tyhmä Tapani, vaan se on niin tuiki tottelematon ja +äikkäpäinen, että se ei taivu hyvällä eikä pahalla. Ei sitä vailla, +että sitä ei ole kuritettu, vaan siitä ei ole apua. Se on niin +pahankurinen ollut aivan pienestä lähtein näitten toistenkin sikiäin +kanssa, että on kynsiä niiltä silmät pois. Ja sitä on kuritettu +kurittamallakin, vaan sille ei ole tehoa. Sanotaan, että nuijien +pojasta pahasta, vaan aivan pahasta ei nuijienkaan. Mutta täytyyhän +sitä kuitenkin koettaa minkä voipi. Raamattuhan sanoo, että joka vitsaa +säästää, se vihaa lastaan. Siitähän ei ole Jumalan edessä vastuuta, kun +koettaa ohjata ihmisten polulle hyvällä ja pahalla minkä vaan voipi. Ja +sanotaanpa niinkin, että silloin vitsa pitää vääntää kun vääntyy. Ja +yrittänyttä ei laiteta», puhua laapotteli äiti ja huokaili vahvasti. + +Eräs vieraista sanoi, että + +»elkää tyhjää huolehtiko Tapanista. Siitä ei vielä tiedä ei uuta eikä +aata. Se vaan on pääasia, että on vilkasluontonen, niin silloin siinä +on vara mistä lähteä, sitte kun se mieheksi joutuu. Vaan joka on jo +tyhmä lapsena, niin se ei sen viisaammaksi tule aikuissakaan. Eihän +tuonikaan tyhjästä saa, eikä tauti päästä paljaasta. Ei tyhjästä voi +järkikään kehittyä.» + +Niin puheli vieras aivan kuin minun puolestani ja sanoi vielä, että + +»Nähtiinpä tuo Pekolan Risto. Siitä nyt mustilaispojan kokosena ei +luullut tulevan ei kolmen koiran syöttäjää, vaan kyllä se nyt miehestä +moukasee. Se ei olekaan jokaisen räkänokan narrattava.» + +»Mikä tuo nyt on Pekolan Risto? Suruton miehen roikale. Kyllähän sillä +on sitä maailman viisautta, vaan kyllä taitaa Jumalan edessä lyhyeen +loppua viisautensa. Ja sepä se juuri onkin, että nuorena pitäisi +ihmislapsi saada vakautumaan ja pois siltä maailman hurjalta tieltä +vierautumaan. Ja ensimmäinen ehto on se, että lapsen pitää nuorena +oppia rakastamaan vanhempiansa. Joka sen käskyn rikkoo, niin se +rangaistaan kolmanteen ja neljänteen polveen. Minä pidän sen +muistossani eikä meidän lapset saa olla niin vallatonna kuin Pekolan +Risto poikasena. Ja niinpä ei poikasena ole paljon jalkansa jatkuneet, +kun vielä pyhäillat löi koppia ja kirppasilla räiki kylän +poikaviikarien kanssa. Kaunis kunnia tämä! Vielä te viitsitte lasten +kuullen sen miehuutta ylistää», puheli äiti oikein tosissaan. + +Mutta minä kun kuulin, että ilosuus kelpaa vieraille, niin tulin vaan +ilosemmaksi ja tein kaikenmoisia sukkeluuksia. Muun muassa otin +laudalta pikkusen harmajan lankakerän, solmisin sen purkautumattomaksi +ja jätin siihen jukkoa parin kyynärän verran. Lähdin sitä sitten +vetelemään siinä luulossa, että ehkä kissan poika huomaa, kun näkyy nyt +olevan niin leikkituulella. Eipä pitkältä tarvinnut vetääkään ennenkuin +kasahti pienonen harmaa elävä sen kerän kimppuun, otti sen hampaittensa +ja käpälöittensä väliin, kemmahti selälleen, löi painia sen kanssa, +potkia riksutti taivasta kohti, kipruili ja mulkerehti. Siitä hyppäsi +kahdelle jalalle, taas paiskausi selälleen ja potki ja telusi kerän +kanssa, ja aina kävi sen innolle kun minä hiljalleen nykäsin sitä +kerää. Välistä heitti irti, loikastausi vähän syrjään, vaan kun minä +liikutin kerää, niin silloin ropsahti taas kynsin hampain siihen +käsiksi ja telkkusi ja mäiki sen kanssa, että vanha kissakin tuli +siihen yhteen nujuun toiseksi sääksi. Ja sitte siinä vasta elämä rupesi +lentämään, kun ne yhdessä rupesivat kemuamaan. Se nauratti jokaista +vierasta, että katketa olivat, ja kutkutti se minuakin aivan sydäntä +myöten. Joku vieraista sanoi, että + +»kyllä tuo poika hoksaa ne lystipaikat.» Vaan silloin tuli äiti ulkoa, +mulautti minuun silmänsä kuin kellokaslehmä siihen, jonka hän on saanut +pelkonsa alle ja tahtoo, että pitäisi siirtyä tieltä pois. Äiti ärjäsi, +että + +»joko sinulla taas on muuan piruus siinä harjoitettavana? Älyätkö vai +tahdotko häntäluusi päälle.» + +Silloin piti totella. Menin isoisän viereen rahille istumaan. + +»Lyhyeltä on virsi kaunis», sanoi isoisä äidille, joka rupesi yhä +jatkamaan riitelyään. + +Vaan en minä siinä malttanut kauvan istua, lähdin kävelemään ulos +vetäen jälessäni sitä lankakerää toivossa, että kissa ehkä sen huomaa +ja tulee jälessä. Silloinpa juoksi Samppa jälkeen ja polki kerää, että +katkesi jukko. Suututti se minua. Minä pukkasin häntä ja ryöstin pois +keräni. Samppa rupesi itkeä värnöttämään. Samassa tuli äiti, jauhoi +tukkaani, niin että säkenet silmissä vilisi, otti kerän ja antoi +Sampalle, joka sitä katseli kuin pulliaishaukka kiiluvin silmin ylpeänä +voitostaan. Vaan vieraista muuan sanoi, että + +»nyt oli tuon toisen pojan syy, ei olisi pitänyt Tapania kurittaa.» + +»Tapanin pitää huimemmalleen antaa perään. Mitäs rupesi koko peliin. +Muistaa vasta istua tyynessä. Ja ei ole sitä vailla, että niistä +joutavista ei olisi kielletty, kyllä se on saanut muistipaloja useammat +kerrat. Mutta oikean ihmisen tavalla se ei kyllä pysy siunaaman aikaa. +Sen on jo lapsena saanut sielun vihollinen riivata ja sokaista, että ei +anna kuritustakaan totella. Toisia lapsia niitä ei ole tarvinnut monta +kertaa piiskata eläessään, vaan näettepä miten ne ovat vakaat kuin +vanhat ihmiset. Jo sitä on lysti nähdä tuommoista lasta kuin tuokin +Katri on. Se ei ole ikänään särkenyt korvia ei vanhemmiltaan eikä +muilta.» Syvästi huokaellen meni äiti asioilleen. + +Vaan äidin nuhdesaarnaa en saattanut ottaa omakseni. + + + + +VIII. + +Metsässä isoisän kanssa. + +Isoisäni jäi meille. Hän oli ollut syntymäkylässäni ruotilaisena kaiken +aikaa, minkä me olimme olleet sieltä poissa. Nyt pitkästä kotvasta +kyläili poikansa kotona. Eräänä päivänä hän alkoi tuumailla, että + +»ruvetaanpas me kaimakset lintuja pyytämään. Niinhän sanotaan, että ei +tule liha linnun pyytämättä, kala jalan kastumatta.» + +»Ei ole teissä linnunpyytäjää», sanoi isäni. »Meidän lintumaat ovat +siksi kaukana.» + +»Kyllä me ne taipaleet vielä jaksamme kulkea, ja eihän meillä olekaan +piiskaa laidalla. Kuletaan mikä jaksetaan ja sitte levähdetään», sanoi +ukkeli. + +Aamulla päätettiin lähteä. Minua ei tahtonut nukuttaa, niin oli hyvä +mieleni, kun pääsin vieraan kanssa niin hupaiseen työhön. Aamusella kun +lähdettiin aijottuun työhön, niin mieli tuntui olevan vähän paremmalla +sijalla. Minä hyppelin ja lentelin kuin siipiorava, silkoilin sinne ja +tänne, juoksin edes ja taakse kuin metsäkoira. Päästiin sitte metsään, +ja siellä rupesi ukko niitä pyydöksiä tekemään ja minä autoin minkä +voin. Iltapäivällä lähdettiin kotiinpäin. Käveltiin vähän matkaa, niin +istui telolle ukko ja sanoi, että + +»tie käydä, hako levätä, haon vierus haukotella.» + +Otti hän piippunysänsä, pani siihen rouheita, iski tulen, alkoi +vedellä, ja siinä hän tupakoidessaan rupesi minulle puhumaan +muistojaan. Kirkkaina loisti ukolla kuoppaan painuneet elävät silmät, +kun hän kertoi elämänsä vaiheita. Siinä hän kertoi nälkävuosista, +kalliista ajoista, tapausten edellä käyneistä luonnon ilmiöistä ja +ennustuksista, Ruotsin kuninkaista, joitten alle hän oli kuulunut, +niitten hyvistä ja huonoista puolista, Suomen surkeasta tilasta, sen +paljo kärsineestä, kuitenkin voittaneesta kansasta. Hohtavia suuria +karpaloita pyöri ukon tummille, kurttuisille poskipäille niitä +kertoessaan. Ja silmiäni räpäyttämättä, suu kolmantena korvana +kuuntelin hänen tarinoitaan. Ukkeli kun huomasi, että niin halulla +hänen kertomustaan seurasin, tuumasi, että + +»laaja se on uroon tarha. Tyvessä vielä olet, poikaseni, enemmän tiedät +kun olet latvassa. Siellä tulet näkemään tuulenkin, tuiskunkin aina +vastarantasenkin. Tikka on kirjava, vaan ihmisen ikä on kirjavampi. Ei +sitä tiedä lapsena, minkälainen on olla aikamiessä.» + +Levähdettyään nousi ukko, otti tien vieressä olevasta raitapehkosta +vesan, siitä leikkasi kepin, lähti kävelemään ja tuumaili: + +»Hiljaa se huono käypi, sauvan voimaton pitääpi, niin sanoivat ennen +vanhat. Ja tosi tuntuu olevankin. Ei tunnu olevan miehestä menneestä +eikä tuiki tulleesta. Niin ne olivat minunkin jalkani keveät sinun +ikäsenäsi kuin sinulla nyt, vaan matka on vienyt eväänsä.» + +Niin tuumaili ukko, kun käydä koppasi keppi kolmantena jalkana. Minä +vaan siemakehdin ja suikelehdin ukon ympärillä. Menin aina eteen +katsomaan, kuinka ukko astua vinnasi. Hiki valui vanhuksen päästä, että +suortuvassa oli hopeaiset hapset, jotka valuivat imekkeinä +kurttuiselle, mustansiintävälle kaulalle, ja märkinä olivat kaikki +nahka-aallot, jotka aika oli ajanut kokoon ukon kasvoille. Löyhällä +näkyi olevan vanhat paikkaset sarkahousujen lahkeet ukon polvissa, +jotka askelta tehdessä horjahtivat puoleen ja toiseen. Välistä oli +toinen jalka toisen ristinä. + +Matkallamme sattui noin parin sylen levyinen joki, jossa oli yksi +sujuva puu hakattu portaaksi. Minä yritin sitä myöten juosta vitasemaan +yli, vaan ukko kielsi ja sanoi, että + +»Muistapas poikaseni vanhain sananlasku, että syli puuta, vaaksa vettä, +askel paikkaa pahaa miehelle surmasijaksi. Hakataanpas puu toinen tähän +kumppaliksi. Vara ei venettä kaada, eikä tuki suovaa alenna. Parempi on +katsoa kuin katua. Tulee kyllä vahinko viisaallekin, mutta tyhmällä se +on toisessa kädessä.» + +Ukko hakkasi puun ja tulimme yli joesta. Siinä tuli erään talon isäntä +vastaan. Hän ihastui nähdessään ukkoa, tervehti ja kummasteli: + +»Kun vielä jaksatte kulkea näin pitkät matkat.» + +»Vielähän sitä on kynttä ketoon pistetty», tuumasi ukko, »vaikka ei +sitä ruton sataa vuotta eletä. Minkä minunkaan käyntini ei joutuisata +ole, vaan aina olen seisovan puun kuitenkin jättänyt.» + +»Miten vanha nyt on äijä?» + +»Yhdeksänkymmentäseitseman vuotta on minun kerälläni ajan solmuista +lankaa. Siellä on jo monta mutkaa matkalla. Vaan pää tuntuu tulevan +vetävälle. Maa tuntuu alkavan puoleensa minua vetää. Vuosi takaperin +olin paljon topakampi, vaan tosi näkyy olevan kuin sanotaan, että vuosi +vanhan vanhattaa, kaksi lapsen kasvattaa. Vaan mihinkäpä tästä +mentänee, täällä täytyy olla niin kauvan kuin henki luita lämmittää. +Eikä minun aikani kulu yhdessä kohti, kun vähänkin pysynen pönkilläni.» +Näin puheli ukko vähän sammaltavalla äänellä, tarjosi pitkävartista, +suonirikasta kättään sille isännälle, pyörähti ja lähti astua +telläämään kotiin, ja minä koiran asemesta välistä edessä ja välistä +jälessä. + +Kotiin tultua äiti antoi iltasen, laittoi vuoteen, ja me lähdimme ukon +kanssa vierekkäin nukkumaan kuin työmiehet konsanaan. Ukko nukkuikin +heti, vaan minä, vaikka olin kyllä väsynyt, en nukkunut pitkään aikaan, +ukon kertomukset kun lisäsivät ajatuksiani. Elämä tuntui niin +suloselta. Siinä vieressäni oli semmoinen aarre, niin hyvä ystävä, +jommoista en tiennyt aavistaa olevan koko maailmassa. + +Olipa ennen pitkää uni varastanut minutkin toiseen elämään, jossa näin, +että minulla oli kaunis kylvöpelto, niin kauniit, terhakat, hyöteät +oraat, jonka oli isoisäni kylvänyt, vaan heti tuli ankara myrsky, joka +ruhtoi ja reutosi ja mullan kanssa sotki kaikki oraat, ettei jäänyt +kuin juuret jälelle. Siitä heräsin. Ukko oli jo mennyt pois vierestäni. +Minä hyppäsin säikähtäen lattialle, kapasin pirttiin, kysyin äidiltä, +että missä ukko, ja kun sain tietää olevan saunassa, menin sinne, +Siellä hän oli tuohivirsuja tekemässä. + +»Viikon virsua pitää, toisen viikon parsimalla», tuumaili ukko. Minä +tahdoin tekemään itselleni myös, jotka hän lupasi ja teki aivan heti. + +Nyt kun saatiin aamiainen suuhunsa, silloin virsut jalkaan +kumpasellekin ja lähdettiin astua vihmomaan eilisiä jälkiä. Virsut +kitkasi jalassani, kun juosta väkellin kuin metsäkana ukon edellä, +jonka valkoset tuohitöppöset harvakseen löpsivät tiehen. Elämän koreus +ei meitä silloin kiusannut. Niin sitä vaan mentiin ja tehtiin +tehtävänsä. + + + + +IX. + +Isoisäni tautivuoteella. + + +Se talvi, joka nyt seurasi, oli mitä onnellisimpia eläessäni. Ukko jäi +meille, ja hänen kanssaan kyönäsin kuin juottoporsas. Hänestä en jäänyt +en puunkaan taakse. Ja koko pitkänä talvena ei seonneet asiat niin +pahasti, että olisi selkään minulle annettu. Sen ukon seura vaikutti +sen. Iltasilla kun rupesimme olkivuoteelle nukkumaan, niin opetti hän +minulle virren värsyjä ja rukouksia, joita käski aina maata ruvetessa +lukea ja rukoilla Jumalaa, että ruma henki ei saisi yön pimeydessä +tehdä meille pahaa. Joka ilta hän opetti aina jonkun värsyn, jota hänen +ei tarvinnut monta kertaa parsiakaan, ennenkuin sen muistin. + +Ja sillä tavoin meni talvi. + +Kesä oli alussa, lehti alkoi tulla puuhun, nurmet alkoivat härmittää, +kun isoisäni sairastui melkein äkkiä. Minun kävi säälikseni, kun näin, +että ukko on kipeä, ja olisin tehnyt hänelle vaikka mitä hyvää. Itkin +hänen vuoteensa vieressä, jossa hän vielä värisevin huulin kertoi +juttuja ja väliin luki virren värsyjä ynnä muita lukuja ja kehotti +minuakin turvaamaan luojaan nuoruudessa, niin hän auttaa vanhuudessa, +kun pahat päivät tulevat. + +Tautivuoteensa oli hänellä ikkunan poskessa penkillä, johon oli pantu +rahi viereen levikkeeksi ja siihen rehuja. Siinä hän nousi kerrankin +istualleen, katsoi ikkunasta ulos. Päänsä vapisi, äänensä värisi, kun +tuumaili harvasteesen. + +»Lehti puuhun, ruoho maahan, minä marras maanrakohon.» + +Sitten hän lausui minulle: »Jo nyt on, poikaseni, surman suitset +suussani, kalman käpy leuallani, tuonen ohjat olkapäillä.» + +Hän painui vuoteelleen, kirkasta vettä ilmausi syviin silmäkuoppiin, ja +suurina herneinä vierähti se vuoteelle, kun vanhus päätään kallisti. +Syvältä näytti lähtevän ne tuskalliset huokaukset, joita hän kaikin +voiminsa koetti pidättää, että ei ulos tullessaan synnyttäisi +minkäänmoista ääntä. Helppoa se ei liene ollut, koska hiki juoksi joka +karvan nenästä ja tuo vanhanpuoleinen hurstipaitansa kastui kuin +järvestä nostettu. Ei hän puhunut, ei valituksen sanaa kuultu. + +Minä itkin hänen jaloissaan, kun näin, että paras ystäväni oli niin +kipeä. Vaan sitä en voinut ajatella, että voipi kuolla. Viimein asettui +hänen tuskansa ja hän näytti nukkuvan, kun muu rahvas tuli kotiin +iltasella. + +Aamulla kun heräsin, niin nukkui ukko rauhallisesti. Hän nukkui sitä +unta, josta ei milloinkaan herää. Minä en tahtonut oikein uskoa, että +hän oli kuollut. Menin katsomaan. Liikkumattomana lepäsi tuo illalla +tuskasta koukisteleva ruumis, kuivina olivat nuo syvät silmäkuopat, +joissa illalla kiehui kirkas vesi, kalpeana oli kurttuset kasvot, jotka +illalla tuskasta punehtuivat, sammuneet olivat välkkyvät silmät, jotka +säihkyivät kun hän kertoi elämänsä vaiheita, hermotonna retkotti tumma +käsi, joka viime vuonna niin usein silitti päätäni ja taputteli +olalleni, levollisina näkyi kuin vuori kesäpäivänä tuo tuhansien +mielenvaikutusten reutoma, satojen maailman myrskyjen murtama ja +kuitenkin voittanut korkea rinta. Autiona kuin maja saarella, jossa +ystävä ennen on asunut, oli tuo vanhanakin urhollisen ja ryhdikkään +näkönen mies, ei ollut rauniota parempaa nyt tuo kunnioitettu ystävä, +jonka sydän vielä eilen sykki palavasta rakkaudesta minua kohtaan, +jolle sulimmalla ystävyydellä toivotti Jumalan siunausta elämäni +matkalle. + +Kaikki oli siinä mennyt. Karvas oli mieleni, niin karvas kuin +seitsenvuotiaan poikapalkeron mieli voi olla, kun surma teki semmoisen +vääryyden, että vei parhaan ystäväni ja hyväntekijäni. Vaan siinä ei +auttanut itku eikä valitus. Surma teki tehtävänsä. + +Minä jäin orvoksi. Orvoksi jäin, sillä vanhemmistani ei tuntunut olevan +mitään turvaa, synkkä pelko vaan heidän julmuudestaan kierteli tuntoani +ja tuntui kuin olisi aina kappaleen repäissyt kierrellessään, + + + + +X. + +Kissasta taas tuli harmi. + + +Nyt kun ei jäänyt minkäänmoista ystävää, niin rupesin opettelemaan +lukemaan, ja siitäpä sainkin huvitukseni. Aloin lukea mitä kirjoja vaan +saatavissa oli. Vanhukseni pakottivat aapelusta ja katkismusta +lukemaan, vaan minä varastausin tutustumaan muihinkin kirjoihin ja +miellyin enemmän siihen kiellettyyn hedelmään. Silloinpa vanhemmat +kokonaan kielsivät muitten kirjain luvun, siksi kun on aapelus ja +katkismus aivan selvä. Minä kun kaikkein mielusimmin luin raamatusta +kuningasten kirjoja ja aikakirjoja, joissa on niitten vanhain miesten +seikkailuja, niin vanhukset katsoivat sen synniksi ja sielun vihollisen +työksi. Siinä oli heillä selvä todistus, kun minun mieleni riensi +paremmin maallisten perään. Se oli perisynnin vika, jonka juuret piti +nuorena saada revityksi. Ja jos ei hyvästä ollut apua, niin täytyi olla +pahasta, arvelivat. + +Mutta mitä enemmän komennettiin lukemaan niitä pakollisia kirjoja, niin +sitä vastenmielisemmiksi ne kävivät ja sitä enemmän halutti vaan lukea +maallisia kirjoja. Ja sepä veikin toivon vanhuksiltani. He alkoivat +vaikeroida, että + +»kyllä sen näkee, että sille ei ole apua. Vaan kunhan koettaa taivuttaa +minkä voipi, niin eihän Jumalan tuomiolla anneta siitä syntiä.» + +Ja siitä syystä tarkenikin selkänahkani mielestäni liikojakin kertoja. + +Semmoissaan se meni aika edelleen. + +Erään kerran tuli useita vieraita; oli sunnuntai, ja he rupesivat +joukolla seurojaan pitämään. Isäni oli esimiehenä lukemaan saarnoja ja +veisaamaan virsiä. Vaan kissasta minulle taas tuli harmi, kun heidän +hartaudestaan huolimatta rupesin sille toiseksi sääksi. Äiti otti minua +kädestä, suhahti korvaani jonkun nuhtelevan sanan ja alkoi taas muitten +kanssa veisata höveltää. Mutta eipä aikaakaan, niin kissa siellä +lattialla nosti häntänsä pystyyn, selkänsä köykkyyn, jalkansa niin +pitkiksi kuin voivat venyä ja silloin laukata köykkäsi korvat pystyssä, +ikenet irvellään, tehden matkallaan jos jonkinlaisia joutavia mutkia. +Se kiepasi sen penkin alle, jossa minä olin istumassa, ja siellä se +alkoi kopperehtaa muutaman pienen kenkärajan kanssa. Minäkin aloin +kohdallani olevan penkinjalan juuresta varpaani kynnellä lattiata +raaputtaa, niin silloinpa kissa kärähti kinttuuni täysin sylin, kynnet +harallaan kimppusi ja kärysi, potki ja kuoputti minkä osasi. Minä +ilosta ja säikähdyksestä päästin sellaisen äänen, että jokaisen silmät +irtausivat virsikirjasta. Vaan siltä ei veisuu keskeytynyt. Äitini vaan +sanoi hyvin katkeran haikeasti: + +»Herra Jumala hyvästi siunatkoon tuota lapsiraukkaa», painoi päänsä +alas ja kuiskasi tuskin kuuluvasti, »kuinka sinä ilkeät olla +tuommoinen?» + +Harmillisen näkösellä mielellä alkoi hän taas veisata ja äänensä +vapisi. Kissapa jälleen kähähti jalkoihini, vaan minä päätin, etten +päästä tällä kertaa mitään häiritsevää ääntä ja koetin pidättää sitä +sisääni, että silmistä vesi tihisi ja poskeni pullistuivat kuin puhuttu +rakko. Kissan into eneni, se liikkui nilkassani kuin tulen sammuttaja. +Juuri virren nuotti sattui olemaan korkeimmillaan, niin silloin ratkesi +siteet ja minulta porahti ulkoilmaan semmoinen ilonpurska, että sana +katkesi jokaiselta kuin puukolla ja silmät erosivat kaikilla +virsikirjasta. Muutamissa vieraissa synnytti niin imelää kutkutusta, +että luuli olevan sen kissanpojan povessaan potkimassa. Silloin silpasi +äiti kädestäni, läksi viemään pihalle sellaista vilkkaa, että varpaat +vaan välistä maahan hippoivat. Tunkion liepeellä sai varpuja kouransa +täyteen, riisui, pani pääni polviensa väliin ja ropotti selkään. Minä +koetin kirkua ja ränkyä kuin syötävä, toivoin, että vieraat ehkä +lähtisivät auttamaan, vaan äiti kääräsi pääni hameen mutkaan ja tukki +suuni, että henkikään ei päässyt kulkemaan. En tajunnut paljon tälle +ilmalle, kun hän minut irti heitti, sillä maailma oli mustana +silmissäni ja korvat kihisi kuin saunankiuas vettä lyödessä. +Selvittyäni ja kun olin halannut äitiä ja sanonut, että anna anteeksi, +rakas äiti, niin oli kaikki sovittu. Äiti talutti seurapirttiin +istumaan penkille, katsoi isän kirjasta missä asti virsi menee, haki +sen ja alkoi veisata. + +Minä menin karsinasoppeen ja koetin olla tyynessä kuin vahinko +loukossa. Vaan en voinut itseäni hallita, sillä väliin aina nousi +rinnastani kova nikkasekanen puuska. Kuumana viilteli selkävuoliani ja +sekin lisäsi syytä itkuuni. Virsi oli loppunut, niin isä sanoi, että + +»tuosta Tapani pahasesta ei näy kalua tulevan, jos sitä ei kovemmasti +kuritettane.» Ja minulle hän ärjäsi: »Et ole lukenutkaan koko päivänä. +Otapa kirjasi!» + +Minä en toista käskyä odottanut, otin aapelukseni ja aloin ääneen +lukea. Vaan pelkäsin, etten osaa kyllin hyvästi, ja kun tiesin olevani +entistä ankaramman lain alla, niin ääneni väkisenkin tahtoi väristä. +Isä tokasi äreästi: + +»Mikä siinä kiikastaa, kuin et raittiimmasti saata lukea?» + +Mutta kun lukuni siitä kävi yhä sekavammaksi, niin hyppäsi isä ylös +penkiltä, tapasi tukkaani ja möykytti päätäni seinään, että jytisi kuin +riihtä puidessa. Hampaat kirahtelivat yhteen isälläni ja hän rupesi +pieksämään kuin mielivaivanen. Paljoa en olisi enää kestänyt, kun olin +vastikään hengen rajoja myöten revitty. Sattui kummini, Keskitalon +emäntä, ja kasakka Juho paikalle, niin että ottivat käsistä pois. + +Kummilleni kertoivat vanhukset oikein sydämmen pohjasta lähtevästä +harmista, että miten se on kovakorvanen ja miten tuossa +seitsenvuotiaassa poikakuotassa on jo saanut ruma henki vallan. Toisia +lapsiaan alkoivat kiitellä ja minua vaan laittaa. Kummini aikansa +kuunneltuaan virkkoi siihen: + +»Minä olin tuon kokosena aivan yhdenlainen ja luulivat kaikki, ettei +minusta tule pahastakaan kalua, vaan kalunapa häntä on pidetty. Ei sitä +vielä tiedä tuomita Tapaniakaan, siitä voipi tulla jalompi mies kuin +näistä nyt kiitettävistä lapsista, se on nyt vielä uusi kiittää, kypsi +laittaa.» + +Äitini vastusti, että + +»kyllähän sen nyt jo alkaa nähdä, ja sehän on aina, että joka ei parane +se pahenee.» + +Mutta kummin puhe sulostutti elämääni. En saata sanoa minkälainen +kappale se oli mielestäni. Tuli hän pois lähtiessään vielä luoksenikin, +silitteli päätäni ja pyyhki esiliinallaan silmiäni. + +»Elä huoli olla milläsikään», sanoi, »kyllä sinusta mies tulee, kun +jalka kasvaa, hammas karkiaa. Osaatko sinä jo lukea?» + +»Osaan minä vähäsen», sanoin nyyhkyttäen. En saattanut oikein asettaa +itkuani, vaikka se oli ilosta, kun kuulin että minussakin on jotain +hyvän toivon sijaa. + +»No, elä huoli itkeä, pilaantuu silmäsi. Anna hevosen huolla, +pitkäjouhen juorrotella! Lähde nyt kanssani kotiin, niin annan sinulle +kirjan, koska jo osaat lukea.» + +He alkoivat hommata lähtöä ja minä olin aikeessa lähteä mukaan, vaan +isä sanoi hyvin päättäväisesti, että + +»Tapani ei saa mennä kylään. Kyllä ne siihen ovat oppimassa sittenkin, +kun on korva korvan tasalla.» + +»Kyllä se on koko herännyt, tuo Keskitalon akka», kuulin äitini +puhelevan heidän mentyään. »On se koko kummi ja senlaisen se on hänkin +valan tehnyt kummina ollessaan. Ilkeäisi, kelvoton, viedä mieroon +sikiön, kun tuossa toinen koettaa paraansa mukaan opettaa ihmiseksi.» + +Hetken perästä juoksutti naapurin poika meille sen luvatun kirjan, +jonka nimi oli »Maunulan Matti». Siinä kerrottiin eräästä talonpojasta, +joka isänsä kuoleman jälkeen oli tullut isännäksi ja muutamissa +vuosissa juonut ja korttipelillä hävittänyt talonsa ja saattanut +itsensä, perheensä ja vanhan äitinsä viheliäisimpään kurjuuteen. Se oli +siis maallinen kirja ja se kannettiin oikein juhlariemulla palavaan +uuniin. Katselivat ikäänkuin autuuden ihastuksella, kun kuitenkin tämän +maailman tuli poltti niin jumalattoman kirjan. + + + + +XI. + +Lehtiä taittamassa. + + +Olin kahdeksanvuotias, kun muutamana syyskuun päivänä hyvin kylmällä +itätuulella lähdettiin koko rahvaalla lehtiä taittamaan. Minulla oli +sormi kipeä, etten voinut taittaa, niin pantiin kantamaan jälestä +kotiin niitä lehtiä. Vaan se ei ollut helppoa, kun takkaa kantaessa +tuli hiostavan lämmin ja metsään mennessä värisyttävän kylmä, että piti +juosta palatessaan. + +Siellä oli isä jo aina takan tehnyt valmiiksi sillä aikaa, kun olin +yhtä viemässä. Vaan nepä aina kerta kerralta väsyvälle poika ressukalle +eivät olleet sattuneetkaan paraiksi raskaita. Ei tarvinnut monta viedä +ennenkuin itku tuli toiseksi kantajaksi. Sepä toveri vaan viivytti, +että alettiin perillä torua ja sanottiin olevan laiskuuden syynä. +Käskettiin joutua pikemmin takasin. Mutta se oli mahdotonta, aina kävi +matka pitemmäksi ja itku hartaammaksi. + +Raskasta takkaa kun yli voimaini kannoin ja sen ohessa itkeä turskin, +niin se ei tehnyt sisuksilleni hyvää, ja jopahan viimmein alkoi veri +lähteä rinnastani. Silloin muistin mitä ukkovaari aina puheli, että +Jumala auttaa ihmistä. Mutta minkätähden se minua ei nyt auttanut? Ihan +pelkäsin kuolevani, rintani oli niin kipeä ja hengittäessä ryyhitti +kuin metsäkissan rinta ja verta lähti. Koetin kuitenkin vielä takkaani +viedä eteenpäin. Jonkun kymmenen syltä kannoin nuivasin takkaani ja +aina makasin. Päätäni viemasi ja sydäntäni ellosteli pahasti. + +Isäni tuli hakemaan ja tapasi vielä minut taipaleella makaamassa. Jo +matkan päässä tullessaan alkoi ärjyä, että + +»vieläkö sen tulinen lurjus olet taipaleella nukkumassa, vaan heräät +vissiin, kun minä joudun.» + +Sen kuultuani säikähdin, verta purskahti suustani enemmän ja menin +aivan tietämättömäksi tainnoksiin, etten tiedä kurittiko hän minua vai +ei. Lähellä kotia olin isäni selässä, kun toinnuin. Isäni kantoi kotiin +ja äitini toi vähän rehuja lattialle ovensuuloukkoon. Siihen laskivat +minut ja panivat vähäsen raanurepaleen peitokseni. Mutta tuli kova +kuume, että tuleen luulin syttyväni. Kylmää vettä rukoilin, vaan sitä +ei annettu kuin lusikka aina pitkän ajan päästä. Koettelin rukoilla +miten vaan taisin, vaan siitä ei ollut apua. Törmäsin itse usein ylös +vettä tavottelemaan, vaan eivät sittenkään antaneet, sanoivat pahaa +tekevän. Sitä tuskaa ei voi kertoa, mikä raivosi sielussani silloin, +kun äidin, isän, siskojen ja veljien sydämmet olivat niin kivettyneet, +että voivat tukkia korvansa minun rukouksilleni, niin että semmoisessa +tuskassani ei annettu vettä. Siihen tuskaan luulin halkeavani ja +kuolevani kerrassaan pois. + +Viisi viikkoa olin ollut yhdessä houriossa ja kaksi kertaa kuului +katsotun hengen lähtöä sillä ajalla. Pitkältä olin maannut ja paljon +oli ruumiissani niitä paikkoja, joista nahka oli lahonnut pois, eläviä +matoja oli muutamissa haavoissa. Sydäntä särkevä suru valtasi, kun ensi +kerran katselin puoleksi lahonnutta, luiksi kuihtunutta ruumistani, +hintyneitä, voimattomia käsiäni. + + + + +XII. + +Ensimmäiset omat vaatteet. + + +Kymmenen vuotias olin, kun tehtiin ensimmäiset omat vaatteet. Siihen +asti olin pitänyt vanhoja muitten tähteitä, mitä rehkasta lienen +milloinkin saanut tuulen suojaksi. + +Katrille ja Sampalle tehtiin jo nuorempana uusia vaatteita, kun ne +olivat nöyremmät ja hiljasemmat. Ja niitä käytettiin kirkossa ja +kylässä. Minä kun olin turhuuteen taipuvaisempi, niin minua ei +uskallettu ottaa mihinkään, pelosta että minut sielun vihollinen ottaa +ihan elävänä selkäänsä. Siispä en tarvinnut uusia vaatteitakaan +ennemmin, enkä sittenkään ehkä muuten, vaan papit alkoivat messussa +kaivata lukemaan. + +Messuunpa laittauttiin oikein koko veneellä kerran, kun oli +lähimmäisessä naapurissa messu. Silloin tuotiin minulle päälleni +pantavaksi uudet harmajat, puolivillaset vaatteet, joissa oli röijyn +helma kolmesta kohti halki. Sillä ne olivat mielestäni pilassa koko +vaatteet, vaan minkäpäs niille taisi, piti työntää päälleen ja messuun +sitä vaan mentiin kuin mentiinkin. + +Messutalon kartanolle menin muitten kokosteni poikanaskalien joukkoon. +Mutta heti havaitsivat korttini, ja sanoi muutama mieheksi saapa +poikatollisko: + +»Ristuksen piiskariko tuosta kasvaa, kun on nuo viilekkeet selässä?» + +Eräs taas sanoi: + +»Karhu sitä näkyy tavanneen selästä, kun on kynnen jälet jääneet.» + +Muuan sanoi: + +»Keskitekonen se näkyy olevan tuo röijy.» + +Ja niin osoittivat yksi yhtä, toinen toista. Minulla ei ollut +minkäänmoista puolustuskeinoa, kuuntelin vaan vähän alamielisenä. +Ajattelin että väärin tekevät, kun minua pilkkaavat, sillä enhän minä +ole tahtonut mokomia leluja röijyni helmaan. + +Miehet alkoivat tunkeutua messupirttiin, jossa jo pappi ja lukkari +olivat. Pappi määräsi virren, lukkari alotti veisuun, muu rahvas rupesi +säestämään. Virren loputtua eräs talonisäntä piti rukouksen, jota +yksimielisesti polvillaan kuunneltiin. Siitä päästyä rupesi pappi +tutkimaan »Jumalan kymmenistä käskyistä». + +Minä kuuntelin oikein avossa suin, kun kuulin papin selittävän, että +Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä. Vanhukset olivat minulle jo satoja +kertoja selittäneet, että semmoista kuin minua ei rakasta Jumala, joka +olen tottelematon vanhemmilleni. Neljättä käskyä pappi kun selitti ja +määräsi ihan välttämättömästi rakastamaan vanhempiaan, ilman ei pääse +Jumalan rakkauteen osalliseksi, niin oikein tyrmistyin. Ajattelin, +pitääkö minunkin rakastaa vanhempiani, jotka ovat minulle niin paljon +pahaa tehneet, pieksäneet, repineet ja kaikilla tavoin piinanneet +hengen rajoja myöten. Koetin miettiä miten heitä saattaisin rakastaa. +Ajattelin, että rupean olemaan hyvä ja teen kaikkea heille mitä +haluavat. Koetan minkä voin. Ja minusta tuntui kuin olisin voinut nyt +halata äitiä ja isää. + +Miettiessäni meni aika, etten joutanut pappia seuraamaan. Vasta +havahduin mietteistäni, kun ruvettiin luettamaan. Meidän numerosta kun +huudettiin, niin minä pääsin rovastin eteen lukemaan. Sisästä luetti +rovasti virsikirjasta ja semmoista evankeliumia, jonka olin ennen +lukenut ja olisin osannut vaikka ulkoa. Sitä kun minä päästin tulemaan, +niin ei rovastille tullut ikävä. Sitte sattui taas aapeluksesta ja +katkismuksesta selväksi luetut paikat. Niitä minä taas puotin kuin +hyllyltä enkä pelännyt särkymistä. Minä näin, että rovastista on +mieleen, niin minä parannin kuin hyvä hevonen juoksuaan, kun hiostua +alkaa. Rovasti alkoi kallistella päätään kuin pulliaishavukka +viiritangon päästä hiirtä vahtaellessaan eikä yrittänyt muistaa ottaa +kiinni ollenkaan lukuani. Viimein kun lopetti, otti polvelleen minut +istumaan ja siinä silitti päätäni, taputteli, ja kiitteli kupliksi +veden päälle ja antoi pikku kirjan minulle ja sitten vielä kiitti. + +Sitte rupesi toisia luettamaan, siskoani ja veljiäni, jotka olivat sen +aikaa päältä katsoneet, kun minä lueskelin. Siskoni vaikka oli +neljäntoista vanha, niin hänen luvustaan ei tahtonut tulla mitään +tolkkua. Sitä niin ujostutti. Ja veljeni se ei osannut papin +jälestäkään. Ei katkastua sanaa saatu siltä. Rovasti sanoi äidille, +että + +»säkissäkö näitä on kasvatettu, kun nämä eivät osaa ollenkaan? Ja tämä +Tapani on niin erinomaisen hyvä.» + +Äiti koetti selittää, että + +»nämä ovat niin ujot, etteivät viitsi rahvaassa lukea. Kyllä nämä ovat +ahkerammat lukemaan kotona kuin Tapani, ja muutenkin nämä ovat +nöyremmät ja kuuliaisemmat vanhemmilleen kuin Tapani.» + +»Miksi teidän lapsia ei kuleteta ihmisten ilmoissa, jotta ne +tottuisivat ihmisiin? Se on vanhuksien vika, kun lapset pelkäävät +ihmisiä. Onpa tuo nähtävä rippikoulun ijässä oleva ihminen tuokin +tyttö, kun niin pelkää. Se tulee siitä aivan, että kasvatetaan kuin +elukoita orjina ja vankeina, ettei päästetä mihinkään vapaasen +liikkeesen ja muitten ihmisten seuraan. Niistä sillä tavalla +kasvatettuina voipi tulla ikusia tyhmiä ja vieläpä mielivaivasiakin. Ja +siitä menettelystä saa semmoiset vanhemmat katkerasti kärsiä ajassa ja +ijankaikkisuudessa. Lapset ovat Herran lahjat, niitä pitää hoitaa sekä +sielun että ruumiin puolesta, että ne jo lapsena pääsevät kehittymään +oikeiksi ihmisiksi. Se muistakaa vaan.» Niin puheli kiivastuksissaan +rovasti. + +Äidin täytyi luimussa korvin kuunnella. Ei se nyt ollutkaan teerevän +näkösenä, kuin ennen aina vesanlatva kourassa minua repiessään, +luirutti vaan kuin uinut koira, nokka norpallaan ja alta kulmainsa +syrjäsilmällä katsella volautteli, juurikuin olisi ollut minun syyni. +Minä ilosena, kiitollisella mielellä kirjastani ynnä muista, +pystypäisenä vilkuilin, vaan sentään kun äitiä toruttiin, niin kävi +häpeikseni ja sääli tuli. + +Siskoni oli niinikään nokka kyömässä allapäin, surkean näkösenä ja +punastuksissaan kuin kalanpaistaja. Katseli vaan kenkiään. Veljeni +katsella mollisteli viattoman näkösenä, kun äitiä toruttiin. + +Kyllä mahtaa olla tuo rovasti suuri herra, kun ei äitikään uskalla +virkkaa mitään, vaikka noin sille meinataan, ajattelin ja katsoin +vuoroon rovastia, äitiä, siskoa, veljeä ja lahjaksi saatua kirjaani ja +säälin ja ilon tunteita vaihtui mielessäni. + +Kotiin päästyä alkoi äiti isälle, joka ei ollut messussa, laverrella, +että + +»tuo Tapanin hölmö se sai pahuutensa päähän kiitokset rovastilta, kun +osasi lukea höpöttää. Ei ujostellut ollenkaan. Eipähän sillä liene +häpyäkään ujostella ketään. Siellä se hökälehti ja körysi kuin mokoma +varsa, että ilkeäksi kävi sitä nähdä siellä roikamassa. Nämä toiset +vaan nyköttelivät äidin mukana kuin hyvät lapset ainakin. Ne kuitenkin +ovat oikeita kirjoja lukeneet ja ahkerammin kuin Tapani ja paremmin ne +osaavatkin lukea.» + +»Vähät kait se nyt tekee kesää tahi talvea suruttoman pappirahjan +kiitos, saipa tuon kuka hyvänsä», lasketteli isäni aivan tosissaan. + +Tahdottiin minulta se rovastin antama kirja tutkittavaksi, että onko +siitä lasten luettavaksi ollenkaan. Minä jo pelkäsin, että sillä on +sama loppu kuin kummin kirjalla, oikein sydän löi. Isä luki jatuutti +tavaamalla vähän aikaa sitä kirjaa muutamasta kohti. Siinä kerrottiin +lähetyssaarnaajista pakanain maassa ja niitten kulusta sinne. Toisessa +kohti juteltiin kuinka Ovambon maassa eräässä virrassa on virtahepo +hätyyttänyt muuatta lähetyssaarnaajaa, ja miten se on kumminkin +ihmeellisellä tavalla pelastunut. Sen enempää ei tarvinnut lukea, siitä +huomattiin, että se sisältäisi vaan joutavia taruja ja turhia loruja. +Annettiin se kirja siskoni käteen ja käskettiin viedä uuniin. Sisar +lähtikin paikalla niin sievästi. Koreasti pystypäisenä astua nöpötteli +uunin luo ja suikahutti kirjan uuniin. Minä vaan ajattelin siskoa, että +jos olisit tikkuna hampaan raossa, niin heti rusahtaisit. Veljeni +näytti minusta niin ilkeältä, kun se katseli uuniin, suu auki, ja +sitten siirtyi mun eteeni, maha kellollaan kuin leili, räkä valui +nokasta kuin varsan sääri, ja kieli oli pitkällä kuin pakahtuneella +peuralla ja katsella tillisteli minuun ja välistä virnotti. Isä alkoi +puhella siinä, että + +»sitähän se hepo syö, jota vetää. Joka härillä ajaa, se häristä puhuu, +minkä kirkkoherra raiskakin, tuo jumalaton, paatunut mammonan +palvelija, tekopyhä, ulkokullattu pölhä. Kuinka taitaa häjy puu kasvaa +hyvää hedelmää. Tuossapa nähdään hänenkin hedelmänsä: tuommoisia +kirjoja viitsii, mokoma sieluton, levitellä seurakuntaan, vieläpä +lapsille. Kun papit ovat jo sokeana perkeleen nuotassa, niin miten sen +silloin käypi seurakunnan, mitenkä sen käypi? -- Susien ja metsän +petojen käsiinhän ja niitten keskenään jaettaviksihan ne joutuvat +silloin lampaat, kun ei paimenta ole. Aikoihin häntä on eletty. +Kylläkait merkkiin nähden ei ole mailman loppu kaukana. Ja kun Jumala +nuo muutamat valittunsa kaappaa pois, niin kylläkait se nykysistä +papeista ja nuoresta kansasta nähden saattaa hulmauttaa milloin mieleen +johtuu.» Niin jaaritteli isäni harmista vähän kalpeana, hienossa vihan +kihnassa kirkkoherralle. + +Vaan minä ajattelin poltettua kirjaani. Vihani kiehui. Teki mieleni +halko kaapata ja sillä iskeä Katria ja Samppaa ja vanhempianikin. +Johtui mieleeni rovastin määräys, että pitää rakastaa vanhempiaan. Vaan +haihtunut nyt oli kaikki rakkaus, mikä messussa oli syntynyt. Tunsin, +etten voisi heitä rakastaa, vaikka kaaret syliin tulkoon. Ennen jäät +palavat tammikuussa, kuin minä voisin hyvällä ajatella vanhempiani. Ja +minusta tuntui hyvältä, että rovasti oli nuhdellut kopuuttanut äitiä. +-- Kutti, parahiksi kutti, kutti! + + + + +XIII. + +Kirkossa. + + +Pastori oli paremmin Jumalan mieluinen isästä kuin rovasti. Sitä isä +kiitteli, että se osaa näyttää tien taivaasen ja puhuu kauniisti ja +raamatun mukaan. Mutta kirkkoherra se puhui vaan maallisesti. Ja +maisterin saarnavuorolla aina isä ja äiti kurkkasivat surkean näkösinä +kirkkoon. Minuakin arveltiin kerran käyttää kirkossa näkeiksi, +rupeaisiko tuohon Jumalan sana pystymään. Ja isäni niin vei kirkkoon +mukanaan. Istuttiin erääseen penkkiin. Vaan siihen ristin nurkan +suojasta sopi vaan laitaa näkymään kirkon perässä olevasta +kuvataulusta, jossa oli Vapahtaja kuvattu ristiin naulituksi ryövärien +keskeen. Minä aloin sitä kurkistella että näkisin kokonaan. Isäni +kielsi. Vähän ajan päästä en muistanut enään kieltoa, aloin taas +venyttää kaulaani sinne päin. Vaan kun lyhyeksi kävi kaula, etten +yltänyt näkemään sen nurkan ympäri, joka suojasi kuvan, niin täytyi +panna muuta ruumista jatkoksi. Isäni taas kielsi, nuhteli ja sanoi, +että + +»nyt pitää istua tyynessä ja kuunnella papin saarnaa». + +Pappi juuri nousikin silloin pönttöön. Isä rupesi niin juhlallisen +näkösesti selkä kenossa istumaan, kädet ristissä kirjalaudalla ja +silmät tuijottivat rävähtämättä pappiin, juuri kuin olisivat kantoon +lyödyt. Vaan minun silmäni ne olivat sitä hullummassa vimmassa. Ei +ollut pitkä aika ennen kuin oli kolmeen kertaan yksin lukien luettu +jokainen laipiolauta ja jouduttu sinne peräseinälle, jonka paraat +kohdat olivat nurkan suojassa. Nyt taas rupesivat silmät kiskomaan +kaulaani, vaan ei se sinkonut sen pitemmäksi. Nousin seisoalleni, +kurkistin toisen penkin päältä, ja nyt näkyikin kokonaan se kuvasto. +Silloinpa vihan vimmassa isä kiskasi viereensä istumaan. Minä taas +katsomaan laipiolautoja, vaan ne oli ennen luettuja, ennen nähtyjä. +Silmäni kiersivät taas sinne peräseinälle kuin ainakin saalispaikkaan. +Mutta nurkkapahuus kun oli siinä tiellä! Minä koetin kurkottaa ja +kurkottaa nähdäkseni. Isä kiskasi ja jysäytti istumaan niin että koski +kipeästi. Mieli poskeni vähän pullistumaan, silmäni hämärtymään, vaan +siihen se kuitenkin suli. Pari hernettä vettä solahti silmäkuopista, +siinä kaikki. + +Pappi paraaltaan saarnata mellasti, huuti, paukutti ja möyräsi, +semmoisessa vimmassa, että koko kirkko helisi kuin vanha patarämä, +johon rautakappaleella laitaan koputtaa. Viimein heitti tuon kauhean +melun, pyyhki otsaansa ja lukea pölisi vähän aikaa vielä, mutta +rauhallisemmasti. Näytti kuin olisi se vihattu kappale loikastunut +ulommas, jolle äsken näytti niin kovasti äkää olevan, että oli purra ja +pistää. Kun hän laskeusi pois, niin me kävelemään ulos ja menimme +kotiin. + +Kotona isä torui minua ja sanoi, että + +»ei oteta Tapania kirkkoon enään, kun ei malta olla yhdessä kohti». + +Vaan minä ajattelin, että ottakaapa jos tahansa, ikäväpä tuolla on +ollakin. + +»Sen on ruma henki niin vallannut, ettei siihen pysty Jumalan sana», +arveli isä lisäksi. + +Minä en välittänyt sanomisistaan, muistelin sitä kuvaa kirkon seinässä, +ja se johdattikin mieleeni mitä olin Jesuksesta lukenut. Ja kaikki mitä +olin lukenut kuvaantui selvemmin silmiini, kun olin nähnyt Jesuksen +kuvan. + + + + +XIV. + +Rippikouluun. + + +Minussa syntyi nyt kiihkeä halu saada lukea Jesuksesta. Virsikirjaa +sentähden pidin, milloin sain, käsissäni ja sittemmin rupesin +raamattuakin lukemaan, kun kuulin isäni sieltä lukevan Jesuksesta. +Katkismo se jäi syrjään enkä lukenut muulloin, paitse kun vanhemmat +kepin kanssa hätyyttivät. Vaan eihän siitä koirasta ole haukkujaksi, +joka väkisin metsään viedään, ei pystynyt päähän mitään katkismosta, +mutta raamatusta osasin ulkoa pitkät luvut. Ja siitä olikin hyötyä +rippikoulussa, kun sinne pääsin. + +Kuudestoista ikävuoteni oli kulumassa, kun muutamana kesäkuun päivän +aamuna harmajat, puolivillaset körttihelmavaatteet päälläni, suuri +konttiraja selässä ja siinä viikon eväs, kävelin pappilaan. Pirtin +porstuassa heitin kontin selästäni, pyyhin hikeä otsastani ja seisahdin +kuuntelemaan, kun pirtistä kuului ilosta hälinää. Heti kuulin, että +siellä on rippikoulupoikia, ja ne siellä viisaammat tyhmempiään +pilkkasivat ja kiusasivat. Se mies, ken paraiten osasi, ja sillä sitte +joukolleen yhdestä suusta remahdettiin nauramaan, että oven täydeltä +tunkeusi porstuaankin sitä iloa. Minä seisoin kuin tuomittu, selkä +seinää vasten. Tiesin että kyllä minä heidän makupalanansa noitten +körttieni tähden tulen olemaan. Vihloi sydäntäni, että olisin selkääni +ottanut, jos vaan olisin sillä saanut pois selästäni mokomat autuuden +välikappaleet. Sattuipa tulemaan pirtistä eräs oman kylän poika. Se +ihastui kuin olisi nähnyt parhaan ystävänsä. Tuli tervehtimään ja +kyselemään milloin minä olen tullut ja missä rupean majapaikkaa +pitämään ja pyysi kumppanikseen. Samassa puhaltausi sieltä pirtistä iso +joukko niitä ilosia velikultia porstuaan. Puhellessani toverini kanssa +oli selkäni kääntynyt pois seinästä, niin hetikohta muuan viikari +tuumasi, että + +»nuotallekos tuo poika on menemässä, kun on verkon laudat selässä?» + +Ja niin jatkoivat lasketellen mikä mitäkin. + +Minun puolestani alkoi se minun kumppanini: + +»Elkäähän pojat pilkatko Tapania, kyllä se ajaa naurut päältään: tuskin +on koko joukossa semmoista lukijaa kuin on Tapani. Minä kuulin viime +talvena messussa. Ja sitte olen kuullut, että se on lukenut raamatun +läpi monta kertaa, niin sitä ei olekaan rovastin helppo panna hymälään, +sinne on itsellänne ennen asiaa. Ilvehtikää vaan siihen katsoen.» + +»Raamatun monta kertaa lukenut! Ei ole sillä sijalla silmätkään päässä +kuin raamatun lukijalla», muuan poika sanoi puolustuksekseen. Mutta +siihen heittivät pilkanteon. + +Tuntui minusta hyvältä, kun se naapurin poika oli puolestani. Se oli +niinkuin turva, että jos alkavat hyvin sortaa, niin sehän se auttaa, ja +sen kanssa olimme yhdessä kuin juottokaritsat. + +Kohta sitä saatiinkin lähteä koettamaan, miten se milläkin lähtee. +Kirkon kello jo mälähti, se kutsui poikia kirkkoon, johon sitä +lähdettiin joukolla kuin yksi mies vaan suhittamaan. + +Siellä saatiin todellakin koettaa keltä lähti. Minä sain kiitokset +luvustani, mutta se paras viisas, joka tänä aamuna enimmän pilkkasi, +määrättiin lukkarin kouluun. Kirkosta palatessa maksoin velkani, sanoin +sille: + +»Lyhyeenpä se loppui se tämän aamunen viisaus. Kyllä siellä nyt vonkuu +niskasuonesi, kun lukkari pyörittää hattaraasi. On miehellä pää kuin +höppörasia, silmät kuin sauvakansompa ja sentään niin tyhjä, että sanat +jo loppuvat ennenkuin suukaan aukiaa.» + +Siihen pojat nauraa röhähtivät ja tuumasivat: + +»Jokohan Eliaksesta lukkari paininpuun tekee?» + +Seuraavana päivänä tuli meillä ensimmäinen tutkintopäivä, ja se oli +minusta hauska. Osasin niin hyvästi vastata, että rovasti kiitti minut +ylimmäiseen taivaaseen. Muihin kun kyllästyi, niin tuli minun luokseni +minua tutkimaan ja lupasi jo ensi päivänä, että minun ei tarvitse käydä +koulua kuin tämä viikko ja sanoi vielä, että voisi hän jo uskonopin +vuoksi nytkin päästää ripille, vaan on tarpeellista virren nuottien +ynnä muitten seikkain tähden viipyä tämä viikko. Sekös minusta mieleen. +Ei huolettanut enään toisten poikain pilkat eikä mitkään, mieli oli +hyvä kuin lehmällä kesällä. + +Koulunkäyntini meni sitä jälkeä. Syksyllä Mikkelilauantaina käskettiin +tulla rippikirjoitukseen muitten päästettäväin koululasten kanssa +yhteen joukkoon. Ja silloinpa menin. Rovasti tutki vielä ja lahjoitti +raamatun minulle. + +Huomenna piti kristillisen seurakunnan edessä vannoa valat vakaset, ja +silloin sitä päästettiin pyhän, kristillisen seurakunnan yhteyteen. + +Mikkelisunnuntai-iltana tulin kotiin kirkosta, niin alkoi äitini: + +»Nyt sinä, poikani, olet tehnyt kalliin valan ja pyhän seurakunnan +edessä. Nyt sinä olet kasteesi liiton uudistanut, nyt sulla on oma +nahka edessä. Siihen katsoen tee hyvää tahi pahaa, itse saat vastata. +Nyt ei tarvitse minun kaulavilloikseni tehdä syntiä, nyt ei tarvitse +minun eikä muitten vastata sinun edestäsi. Olen kait koettanut ohjata +oikealle tielle, et suinkaan viimeisellä tuomiollakaan saata sanoa, +että en ole pitänyt huolta kasvatuksestasi ja saattanut aikoinaan +Jumalan tuntoon. Olen kait kokenut opettaa jo pienenä Jumalan sanan +harjoitukseen ja elämätäsi hyvällä ja pahalla koettanut Jumalan sanan +rinnalle asettaa. Siitä on omatuntoni vapaa, että parastani olen +koettanut. Elä nyt niinkuin päästä käsketään, nyt on oma nokka +edessäsi. Viime kerran opetan, pane nyt mieleesi vanhempasi opetus.» +Kyynelet valuivat äidillä pitkin poskipäitä. + +Minä sanoin hyvin ivallisesti: + +»Hyvästi on äidin leivät uunissa: ei pala eikä paistu. Nyt ei ole +hätäpäiviä, jos ei ole kuura-aamuja. Niin paranee kuin pukin ruoka tää +elos, koska selkänahkani jäi viimeinkin rauhaan. Vaan milläs maksatte +ne velkavillat, joita olette satoja kertoja päästäni repineet. Ne +saatte karvaasti maksaa, ennenkuin harmaita korviltanne nykitte.» + +Äitini purskahti suureen itkuun ja koetti sanoa, vaikka ei tullut +oikeata kaluakaan, että + +»olen kyllä kurittanut, vaan en ole pahassa tarkoituksessa tehnyt. +Omatuntoni ja Jumalan sana on minut siihen pakottanut. Syystä olen +kurittanut ja vähäksi tuntuu käyneen, koska kosto on jo huulillasi.» + +»Niin sanoi isoisä vainaja, että hyvä sana sydämmen murtaa, paha sana +kankattaa, ja se on tosi. Ja tuon körttiröijyn, sen tulisen kiusan +kappaleen minä hakkaan havupölkyn päässä tuhannen jauhoksi, jos ei vaan +laiteta minulle oikeita vaatteita.» Sen kanssa menin ulos +makuuhuoneeseni ja paneusin nukkumaan. Ajattelin aluksi, että kunpa ne +nyt tosiaankin olisivat heittäneet rauhaan vihdoin viimeinkään, niin +kaikkena se menisi. Eiväthän kuitenkaan ole vaivaseksi saaneet, vaikka +paljonkin ovat repineet. On terve ruumis. Ja silloin ei sitä ole hätää. +Nyt minä rupean oikein omasta halustani työtä tekemään. Niihin +mietteisiin nukahdin. + +Lapsuuteni aika oli loppunut. + + + + +XV. + +Oikea Siionin veisaaja. + + +Nyt kun pääsin vapaampaan maailmaan, rupesin tekemään työtä oikein +innolla ja voimani rupesi karttumaan päivä päivältä. Kohta kykenin +lähtemään miehen reikään vaikka missä pelissä. + +Isäni oli tarkka ja julma työntekijä, vaan puutokset ne tahtoivat +ahdistella: talomme oli velkanen ja rappiotilassa. Mutta nyt kun +lapsetkin alkoivat kynnelle kyetä, niin yhteisillä voimilla ruvettiin +taloa korjaamaan kaikin puolin, minä etunenässä. Talvet hakkasin +hirsiä, joita isä ja veljet vetivät kotiin, keväät salvoin huoneita, +kesät revin peltoa uudelta, hoidin vanhoja hyvästi. Kaasin kaskea kuin +Kullervo. Vuosia alkoi tulla hyviä. Pellot ja halmeet kasvoivat. Niin +että ruvettiin rikastumaan yksin päivin, ja alkoi mielestäni olla +kaikki hyvästi. + +Meidän talonväkenä oli paitsi vanhukseni, siskoni Katri, veljeni +Samppa, vielä toinenkin veli Mikko. Hän oli vielä niin nuori, ettei +hänestä ollut hyötyä eikä tappiota, ei hupaa eikä haittaa. Sitte oli +vielä tätini Liisa. Hänkin pääsi talon vakinaiseksi perheen jäseneksi, +vaikka tähän asti oli ollut piian nimellä. Täti oli oikea Sionin +veisaaja, harmaja kerettiläinen, mutta pahasydämminen, ja tuon pahan +sydämmensä turvissa jäänyt yksinään tämän maailman saralle vakoilemaan. +Ja tästä ihmisestä heitti ristin minulle. Hän siinä uskon vimmassaan +yhtäläiseen korvan juuressa kurnutti, kuin kuteva sammakko. Ei äänensä +lakannut, saarnasi yhtäläiseen ruikutti taivaan autuudesta, helvetin +vaivoista, perkeleen kavalista juonista, Jumalan julmasta vihasta ja +ankarasta tuomiosta, maailman turhuudesta, elämän turhuudesta, elämän +turhasta koreudesta, helvetin laveasta tiestä, taivaan ahtaasta +portista, orjantappuraisesta ruusun laaksosta, ja miten Jumala on +ylpeitä vastaan, ja miten se nöyrille antaa armonsa, ja miten se kuulee +vankein huokaukset ja kirvottaa kuoleman lapset, ja miten se maailman +surut kääntää iloksi, ja miten se kuulee surevaisten rukoukset ja miten +se ilosten ihmisten Jumalan palvelus on toisen käskyn rikkominen, ja +mitä kaikkea hän lienee löytänyt puheensa aineeksi, vaan yhtenä +mokinana se vaan meni, että pelotti aina työstä kotiin tulo, kun ei +mistään muusta ollut kertomista. Ne saarnat olivat kaikki minua varten, +kun minä olin ilonen, paraallaan oleva raitis ja ripeä miehen solakka, +joka olin polttanut körttiröijyni ja teettänyt suoran takin sen sijaan +ja luin vaan maallisia kirjoja enkä ottanut osaa heidän Sionin +virsiinsä. Se oli heillä ainoana keinona, jolla koettivat saada minua +kääntymään pois pahalta tieltä. Kovuudella ei ollut aikomistakaan, +sillä minun karttuneet ruumiinvoimani olivat siinä ristinä. + +Nuo heidän alituiset saarnansa kyllästyttivät minut, että koti ei +alkanut kodiksi tuntua, ja tuo aina korvissani soiva julmanvihasen, +ankaratuomioisen Jumalan nimi soi niin pahalta korvissani, että paljon +mieluummin kuulin koirain nimeä mainittavan. Se varsinkin synnytti +vastenmielisyyttä, kun kuitenkaan ei ollut sen paremmat hedelmät +heidänkään elämässään. He, kun tilaa sattui, pettivät kaupassa, +kännäsivät köyhältä ainoan lehmän ja nylkivät missä saivat kuin paha +mustalainen. Ja se kaikki tehtiin Jumalan nimessä. + +Kotini kun oli minusta ikävä kuin hauta, niin pyhäpäivinä ja +joutohetkinä täytyi hakea huvitukseni kylästä ja maallisista kirjoista, +mitä sattui olemaan saatavissa ja lauluista, mitä yhteinen kansa +silloin lauloi. Kirjoja ja lauluja, joita sain, varastivat ja polttivat +kotilaiseni myötään, vaan ei ne sentään loppuneet. Kerran sain Rasilan +renki Juusolta mielestäni oikein kauniin ja pitkän laulun, joka alkoi +että »Kukkuu, kukkuu, kaukana kukkuu.» Sen oli äiti löytänyt minun +pyhätakkini lakkarista, ja minun nähteni varsin minua suututtaissaan +työnsi palamaan. Vaan sepäs pistikin värilleni. Otin äidin kiinni ja +pitelin siksi kunnes lupasi, että hakee laulun mistä hyvänsä minulle +sijaan eikä polta enää kirjojani. Äiti lähti Rasilan renki Juusolla +kirjoituttamaan laulua, vaan toi sen valeuksen, että ei ole ruvennut +kirjoittamaan, varsinkaan arkena. Vaan ei odottanut toista käskyä, kun +minä laitoin uudelleen hakemaan. Hän lähti itkien kuin pikkulapsi +astuskelemaan Rasilaan päin ja iltasella toi laulun. Mutta nyt oli isä +kotona ja oli kuullut asian ja tuli kova kysymys. Isä luuli, että kun +hän polttaa, niin menee omasta edestään. Siinä erehtyi: hänenkin täytyi +luvata, että antaa minun kirjoilleni rauhan ja varottaa vielä muitakin +niitä sortamasta. Niin pääsin siitä vastuksesta, ja nyt sain vapaasti +lukea kirjojani, laulaa laulujani, väkivaltaa ei niille tehty. + +Mutta yhä minulle saarnattiin ja sentähden pyhäpäivinä riensin kylään +hakemaan huvitustani. Siellä oli tarjona viinan juonnit, kortin +lyönnit, tanssit ynnä muut kehnonmoiset seurat. Minä olin arvossa +pidetty mies kylässä. Isäntämiehetkin pitivät vertanaan ja tarjosivat +ryypyn vuorollaan niinkuin muillekin miehille. Minä taas en ollut +miestä kepeämpi: ostin hallin vuorollani ja olin antajana. Ja niin +aloin oppia muitten mukana juoda lätköttämään, vaikka suurta humalaa +olin pelkäävinäni. + +Kyläretkilläni kurjassa uskottomassa joukossa irtausin taikauskosta, +vaikka apuna oli siihen maalliset kirjatkin. Vanhempianikin ivailin, he +kun olivat niin taikurit, että kulkivat kylissä tekemässä taikoja, kun +luultiin olevan jonkun rienan taloudessa. Vieläpä paransivat +mielivaivasia sairaita, panivat varkaat tuomaan takasin varastetut +kalut ynnä muuta, mitä kaikkea lienee sattunut. Mutta kun taikauskosta +irtausin, niin tulin muka tietämään senkin, ettei pirua ole olemassa, +jota turhaan olin pelännyt, ja Jumalaa josta kaikkein enimmän eläissäni +olin kuullut puhuttavan, että korvani olivat turtana, ei ollut sitäkään +ollenkaan, eikä kuoleman jälkeen ijankaikkisuutta ollut enempi kuin +vasikalla. Ihminen on kaikkivaltias vapaa elävä, kun vaan seuraa +maallista lakia, siksi ettei se pääse kurittamaan, on uskollinen +keisarille -- ja siinä kaikki läksyt. + +Niin olin ylpeä kuin kuningas viisaudestani ja voimastani enkä pitänyt +vertaisenani ketään, sillä minä osasin taloni hoitaa hyvästi, että +rikastuttiin paremmin kuin muut ja osasin paraiksi juoda viinaakin, +että en humaltunut älyttömäksi milloinkaan. Joukkoon kun tulin, +valtasin muilta puhevallan itselleni, rupesin joka paikassa inttämään +vastaan ja sekausin muitten asioihin. Toisinaan tekivät muut kovan +kiistan, vaan usein heittivät, minun tyhmyyteni tähden kun eivät +viitsineet rähistä. -- Vaan minä luulin että olin niin viisas, että +eivät pitäneet puoliaan, ja se luulo antoikin vaan intoa jatkamaan +ilvettäni. + +Niin koko käytökseni kaikin puolin muuttui erillaiseksi kuin muilla +ihmisillä. Minä luulin sitä hyväksi. Tuolla tavalla olin eksynyt pois +muitten ihmisten tieltä ja kulin vaan omaa tietäni. + + + + +XVI. + +Lepytän nimismiestä. + + +Talouden hallinnossa uskottiin kaikki isännän toimet minulle. Minä +kulin maksuissa ja muissa asioissa missä vaan tarvittiin eikä niissä +tullutkaan rettelöä. + +Siihen aikaan oli paikkakunnallamme nimismies sitä laatua, että kun sai +rahaa, niin saattoi kohentaa vähän syrjään kallistunutta asiaa. Niinpä +kerran meilläkin oli naapurin kanssa asiat sotkeuksissa, että pelättiin +pahaa. + +»Käyhän tuumille nimismiehen kanssa», sanoi isäni. »Ja ota annettavaa +mukaasi. Eiköhän tuo lauhtuisi, kun lepyttää?» + +Saatua neuvoa noudatin. Ja kun tuumittelin nimismiehen kanssa ja annoin +viisikymmentä ruplaa rahaa, silloin hän vakuutti, että ei ole hätää. +Mutta se riitapuolelainen oli vienyt enemmän rahaa, ja minä olisin +hävinnyt, vaan kun minä taas lisäsin rahaa, niin silloin kääntyi kello +lampaan kaulassa, ja niin voitin kuin pyhä poika: toisen vähemmät rahat +joutuivat vettä juomaan. Raha rikkaan kuluu, pää menee köyhän miehen, +on sananlasku. Vaan sitä en tuntenut pahaksi jos niin käykin, kun +voitto oli minun puolessani. + +Vanhukseni tulivat oikein liposiksi ja näyttivät siltä, että alkoivat +uskoa minusta miehen tulevan, kun joutuu, ja joukollaan rupesivat +lampattelemaan moisista herroista, että ne ovat kaikki yhdenlaisia +herroja. + +»Toistensa kilvalla ne vaan nylkevät talonpoikia, keskenään ne kyllä +sopivat: eihän koira koiran hännälle pole!» Ja niin tuomittiin kaikki +herrat yhteen lautakantimeen. + +Sattuipa erään kerran, että kuntaamme otettiin talonpoikanen mies +lautakunnan esimieheksi. Sitä luultiin, että kyllä se nyt asiat oikoo. +Vaan olipa kumminkin sattunut ruotiintasauksessa tulemaan semmoinen +ereys, että oli pantu ruotilaista meidän elätettäväksi kaksi kertaa +kuin minkä manttaalin jälkeen jaettuna olisi tullut. Niin silloin +sanottiin, että jo on sekin samanlainen kuin muutkin virkamiehet. Kyllä +on toiset osakkaat käyneet lahjomassa, ilman se ei olisi tuolla +tavalla. Ja päätettiin, että pitää lähteä tuumimaan, eikö hän sitä +muuttaisi, ja maksaa hänelle joku parikymmentä markkaa. + +Laitettiin minut asialle. Minä menin. Aloin tuumia: + +»Eikö sitä käy laatuun muuttaa sitä ruotilaisen kohtaa, kun sitä on +meille tullut niin paljon enempi kuin toisille osakkaille?» + +»Se ei ole minun asiani yksinään, kun sen on lautakunta niin asettanut. +Se täytyy tämän vuoden antaa olla semmoissaan ja tulkaa tulevana vuonna +itse ruotitasaukseen, niin silloin ehkä saatte muuttumaan.» + +Vaan minä en sitä uskonut, tarjosin niitä rahoja ja pyysin yhäti. Vaan +lautamies sanoi, että + +»en minä sitä sun rahasi edestä rupea tekemään.» + +»Minkä verran teille sitte pitäisi maksaa, jotta muuttaisitte?» + +Lautamies suuttui ja käski heti huilata ulos rahoineni päivineni. + +Vaan minäpä en niin pyörähtänytkään kuin jänis haavalta, vaan rupesin +haukkumaan ja keräsimpä mitä hävyttömimpiä haukkumanimiä ja sanoja vaan +oli pussissani ja niitä latelin vasten partaa ukolle ihan tuhka +tiheään. Mutta ukkopa ei kärsinytkään paljolta, vaan työnsi ulos. Kun +en sittenkään tukkinut turpaani, niin kaappoi luudanvarren ja alkoi +sukia selkääni. Silloin alkoi tie tuntua kaikkein makeimmalta, ja +lähdin kyllä talmistamaan, että tukka oli suorana. Vaan kun se +jälkimies mieli olemaan kulkiampi, niin yhä sateli sinne ruotopuolelle +ja keppi ilmassa vinkui melkein tiheään. Minäkin parannin ja parannin +kulkuani ja päästelin, mikä takasistani lähti, niin kyllästyi viimein +saattajani ja jäi tielle seistä tököttämään kuin huuhdan kanto. +Hiljennin silloin vähän kulkuani, vaan en uskaltanut enään suutani +rupattaa. Pelkäsin, että jos se vielä tuopi tuota kiireen voidetta, +niin kyllä rupeaa sapso laulamaan, kun oli vielä talvinen umpitie. +Siinä jäi lähdön hötäkässä kintaatkin, vaan en tohtinut palata takasin +niitä noutamaan. Kävelin niine hyvineni kotiini noin kolmen penikulman +taipaleen pakkaskirtutuiskulla, käsiäni suojellen povessani, nokka +norpallaan harmista ja häpeästä. Kotona kerroin juurta jaksain asiani, +miten oli käynyt, niinkuin ainakin asiapoika. Siinä sitten joukolleen +mietittiin ja aprikoittiin, että mikä oli siinä vikana, ettei virkamies +rahaan taipunut. + +Jopa viimein keksittiin syy, kun eräs tiesi kertoa, että se ruotimummo +oli kulkenut kirkolla. Nyt arvattiin, että se on käynyt lumoamassa +kantoherraa päästäkseen varakkaampaan taloon pitemmäksi aikaa. Ja +silloin uhattiin mummolle kiusaamalla kostaa se ilkityö ja sanottiin, +että + +»tulehan muori meille, kyllä tulet tuulen tuntemaan, taivaan +tajuamaan!» + +Mummo tuli kuin tulikin. Sille luettiin tuo päätös, joka oli määrätty +seurattavaksi. Muori kyllä koetti pidellä puoliaan ja selvittää +suoraksi rantaansa, vaan se ei auttanut. Päätös oli seurattava. Ja niin +mummolle alettiin antaa vaan ruuan tähteitä ja niitäkin määrän perästä +kuin venäläisen koiralle. Makuupaikkansa sai hän rikkasopella, +paljaalla lattialla. Muori rupesi nurkumaan, vaan vastaukseksi sai +pilkkaa ja ilveilystä. Minä olin osanottajana siihen iloon. Olin +harmissani tuosta kyydistä, minkä sain lautamieheltä, ja siitä halusi +sydän puskea vihojaan muorille. Hänen vanhuuttaan ja vaivasuuttaan +ilkamoin. Kaikkea se maa päällään kantaa toisten ristiksi, semmoista ja +muuta sanelin muorista. + +Muori koetteli rukoilla elämän parannusta, vaan siitä ei tullut sen +paremmuutta. Hän näki, että hyvä sana ei tepsi, niin rupesi käyttämään +pahempaa puolta. Alkoi haukkua ja häväistä kaikkia ja laittoi vanhan +suunsa laulamaan niin, ettei luullut häpyä olevan ollenkaan. Siten +koetti kyllästyttää. Vaan silloin tehtiin päätös, että muori pitää +laittaa saunaan: + +»Ei tuota ilkeä kuunnella tuossa.» + +Minä tiesin että nyt ei hyvä peri muoria, kun on talvisydän ja hatara +sauna, jota ei tule lämmitetyksi sinne asti, että se voi sulana pysyä, +varsinkin kun oli mieli tehdä kiusaa. Sentähden minä rupesin muorin +puolesta tuumimaan, ettei vietäisi saunaan paleltumaan. Vaan ei ollut +apua. Sauna lämmitettiin ja mummo teljettiin sinne, huolimatta hänen +rukouksistaan. + +Minun mieleeni kiertyi muistot omasta kohtalostani, kun minua pidettiin +pönkän takana. Tuo muisto herätti sääliä muoria kohtaan ja alkoi hänen +tilansa painaa minun mieltäni. Kaikin tavoin paneusin pitämään hänen +puoltaan. Siitä ruvettiin minulle ilkkumaan. Vaan se ei kuin lisäsi +sääliä muoriin. Ja omassatunnossani syntyi vähitellen kuin pakotus, +että minun täytyi tehdä hyvää muorille. Ilman en saanut tunnossani +rauhaa enkä lepoa. Salaa kuletin aina leipää ja kaloja, joita ikkunasta +pujotin muorille saunaan, että eihän edes nälkä panisi päätä. Laitoin +puita sinne, että sai mielensä mukaan lämmittää. Joutohetkinä menin +mummon luo tarinoimaan hänen huvikseen ja vein aina jotakin. +Kyynelsilmin hän kiitti Jumalaa hyvyydestäni. + +»Niin olette tekin laupiasmielinen kuin Harjulan Marikin», sanoi muori +aina. »Harjulassa olin tätä ennen.» + +Ja sitten kertoi hän miten se Mari häntä hoiti sairaana ja miten aina +autti. Kun oli ylistänyt tuota Maria kupliksi veden päälle, sanoi: + +»Anna Luoja, suo Jumala, anna onni ollaksensa, hyvin ain elääksensä.» + +Kevään tultua minä aloin viipyä pitkät keväiset päivät työssäni ja +toisinaan muutamissa työpaikoissa useampia vuorokausiakin enkä päässyt +käymään muorin luona. Tuli muori tautiin, ettei jaksanut lämmittää +huonettaan eikä syödä, jos olisi ollut mitä syödäkin. Kerran käydessäni +tahtoi hän muutamia vaatekappaleita, joita hänellä oli, vaihtamaan +jauhoihin, että hän saisi hyvää leipää. Minä sen toimitin. Sain 2 +leiviskää jauhoja, niistä käskin äitini tehdä leipää mitä parasta. Vaan +vielä tänä päivänä karvastelevaksi harmikseni hän pani puoleksi +olkijauhoja siihen leipään, ja jätti leivontapalkakseen melkein toiset +puolet niistä jauhoista itselleen. Sitä moista härän vihkoa ei tuo +vilun, nälän ja kaikenlaisen kurjuuden katkasema ja sairastunut muori +voinut niellä. Minä olisin vienyt hänelle lihaa ja voita, vaan se oli +mahdotonta: ne oli pantu senkin seitsemän lukon taakse. Laitettiinpa +lukko saunan oveenkin, etten pääsisi katsomaankaan. En voinut muuta, +kuin välistä ikkunasta kävin puhuttelemassa. En aina kauvan voinut +puhutella, sillä hänen katkera itkun hyrskeensä teki niin pahaa. +Tuossahan oli mielestäni todistus, että Jumalaa ei ole olemassakaan, +kun ei pelasta tuota muoria eikä rankaise hänen kiusaajiaan. + +Muori huononi huononemistaan, ettei alkanut viimein päästä +istualleenkaan, mateli vaan kuin mato maassa siksi kunnes täytyi +asettua yhteen selkänsä tiehen ennenkuin katkeaa. Vaan monet viikot +kuului valitus, kuului itku, kuului rukoukset, kuului sydäntä särkevät +huokaukset. Ne kaikki vei tuuli, ei ollut korvia kuulemassa, ei ollut +sydäntä ottamassa vastaan, ei kuulunut auttajaa. Minä aina aamusella +ylösnostuani juoksin oven taakse kuulemaan, vieläkö kuuluisi virkantaa. +Kun kuulin jotakin elonmerkkiä, menin aina pois, purren hampaitani ja +nieleskellen ikäänkuin estääkseni jotakin karvasta kohtausta suuhun +nousemasta. Useinpa puristausi silmistä kyynelkin. + +Siten kului kevät. Kesä alkoi jo olla käsissä, kun muutamana tyynenä +aamuna heräsin ennen muita ja menin ulos ja arvelin sillä tielläni +käydä taas muoria kuulemassa. Hiljasena kuin hauta seisoi matala +lahonut, mustaksi savustunut sauna. Nouseva aurinko purpuroi saunan +tervattua ovea ja kirkkaasti sälähteli punanvalo sen yksiruutusesta +ikkunasta. Astuskelin oven luo ja kuuntelin, kuuluisiko mitään. Vaan ei +valitusta, ei kuulunut huokauksia, ei itkun tursketta. Koputin ovea ja +kysyin, nukkuuko muori. Vaan ei kuulunut risausta ei rasausta, ei +hengenvetoakaan. Nyt tiesin, että nukkuu mummo. Minua hieman +väristytti, vaan samassa tuntui iloakin. Pyörähdin takasin ja juoksin +kepein askelin kartanoon. Herätin kaikki ylös ja sanoin: + +»Muori on kuollut.» + +Heti raitistuivat vanhuksieni silmät unen töhkeröstä. Lähdettiin +joukolleen katsomaan. + +Kokoon oli vetäytynyt tuo kaikenlaiseen lokaan ryvettynyt pienonen +luuranko, tuskallisen näkösessä asemassa oli kurjuuden ja kaikenlaisen +kiusan imeksimät, pistelevät, nahkapäälliset, likaset luut, nyrkkiin +oli puristettu kuivan näköset luusormet, pään sisään oli uponneet +suoniksi kujunneet silmät. Sitä levollisesti katsellessaan tuumailivat, +että + +»Niin sitä pääsee ihminen toisen pahoista, vaan omistaan ei koskaan.» + +Ikäänkuin mummo olisi ansainnut tuon kurjuuden, jonka läpi hänen piti +viimeinen taival kulkea ja johon hänen täytyi hukkua! + +Sitten lämmittivät vähän vettä, viruttivat enintä likaa, kiskoivat +koukistuneet luut suoriksi, pujottivat paitaresun päälle ja oikoivat +ruumiin laudalle. Veisattiin pari virren värsyä, luettiin Isämeitä ja +Herransiunaus, vietiin vainaja riiheen, ja niin oli se palvelus tehty, +joka oli tehtävä ennen hautaan vientiä. + +Siitä ei kuulunut hiiskaustakaan, että muorille olisi vääryyttä tehty. +Epäiltiin vaan muorin sielun tilaa, kun hän oli niin kärty +kuolintaudissaan, eikä ollut tyytyväinen kohtaloonsa eikä kuuliainen +Herran vitsalle, vaan luki muitten syyksi kärsimisensä. Niin +tuumailtiin ja heitettiin mummo siihen kiukaalle keuvottamaan siksi +kunnes arkku tehtiin. Ensi sunnuntaina vietiin viimeiseen lepoonsa. +Kirkosta tultua veisattiin kuoleman virsiä, ja isäni puheli siitä +viimeisestä majan muutoksesta, johon hän sanoi olevan syvään painuvana +muistutuksena sen muorin kuoleman ja kehotti kaikkia tyytyväisemmällä +mielellä ottamaan Herran kutsumusta vastaan. + +»Eikä ole Herralle otollista», jatkoi isä, »niin vastenmielisesti +kantaa ristiään kuin se muori vainaja. Meidän pitää olla taipuvaiset +kuin hyvät lapset vanhempiensa kuritukselle, sitte ikeemme on huokea ja +kuormamme keveä, silloin Herra ei pane raskaampaa kuormaa päälle kuin +kantaa voimme. Se olisi meidän kaikkien varottava, ett'ei se aina +väjyvän ja kiljuvan jalopeuran tavalla kiertelevä sielun vihamies saisi +tulla ja kylvää ohdakkeita nisuin sekaan. Kyllä ne sitten kasvaa +kuoleman hetkellä suuriksi vesoiksi, kyllä se sitte perkele joutuu +seulomaan ja pohtamaan synnin tomua vasten silmiä, kyllä se sitte kun +kuoleman kamppauksiin tullaan on mies sotkemaan taivaan tietä sen +tuhansiin haaroihin, niillä eksyttääkseen pois elämän Herrasta. Ja +silloin se siltä oikealta tieltä eksyneenä tulee ihminen niin +kärsimättömäksi, niin tunnottomaksi, niin kiittämättömäksi +hyväntekijöilleen, ja sanalla sanoen niin sokeaksi kuin järjetön +luontokappale, jolle pitää suitset ja ohjat suuhun pantaman, kuin juuri +tuo muori vainajakin. Vaikka en minä tahdo häntä tuomita, vaan hänet on +jo Jumalan sana tuominnut, sillä se sanoo: joka ei usko hän on jo +tuomittu. Uudestasyntyminen on tarpeellinen niille, jotka eivät tunne +taivaan tietä, ja jotka eivät voi kantaa nurkumatta ja tuskailematta +ristiään kuolemanhetkeensä asti. Kyllähän sitä silloin on kaikki +onnellisia, tyytyväisiä ja kuuliaisia, kun on hyvät päivät ja ollaan +terveet. Vaan kun tulee sairaus ja pahat päivät, niin kyllä silloin on +moni valmis kiepauttamaan syyn toisen niskaan, ja pyörähtää itse +puhtaaksi kuin pesty kekäle. Vaan kun henki lähtee, niin kyllä sitte +silmät aukiaa, kyllä se sitte näkee, mihin katiskaan on joutunut. Vaan +se on sitte myöhästä, voi, se on myöhästä.» + +Lopuksi rupesi isä hartaasti vapisevalla äänellä veisaamaan: »Ajalla, +jolla emme ajattele.» Kaikki ottivat osaa oikein niekutellen ja +kiskoivat minkä jaksoivat virttä. Minä olin ivoissani ja nauroin +hengessä. Ajattelin että turhaan huutavat, sillä paha on olemattoman +kuulla. Jos Jumala olisi, vanhurskas ja vihanen Jumala, niin tuohon +istualleen ruhtoisi se nuo mölisijät, tekopyhät vääryyden tekijät... +Jos minä olisin Jumala, niin minä näyttäisin kyytiä tuommoisille +rukoilijoille. + +Miten lie ollutkaan, niin joutui mieleeni tapaus lautakunnan esimiehen +luona, kun sain kelpo kyydin sieltä. Rupesi hävettämään itseäni. Ja +alkoi mieleeni pujottautua yhtä ja toista elämästäni. Niin että piti +lähteä kävelemään. + +Pihalla tapasin Marttilan isännän, joka oli hevosen hakuun menossa. Se +oli työnsä teolla rikastunut niinkuin minäkin, ja sentähden oli minusta +hänen kanssaan mieluista tuumia lopikoida, sillä hänhän oli paraita +miehiä maailmassa. Kotvasen tuumimme maan hoidosta ja minkä mistään. +Vaan en minä päässyt puheen intoon oikein, sillä oli kuin tuo muori +olisi pakkautunut mieleeni alinomaa. Ja rauhatonna se piti minua koko +päivän ja toisenkin ja vielä kauan aikaa. Tunsin syyllisyyttä hänen +kurjuuteensa, enkä voinut tunnossani puoltaa itseäni, vaikka koetin. + + + + +XVII. + +Mie oon vaimon pää. + + +Eräänä pyhänä oli Johannan päivä. Silloin kokousi paljon vieraita +kunnioittamaan äitini nimipäivää. Vieraat olivat suurimmaksi osaksi +naisia. Puheena alussa oli minkä mitäkin, vaan suljui se lopulta sinne, +että rupesivat naisia ylistelemään, miehiä sortamaan. Sanottiin miehiä +mitään tekemättömiksi, tyhjän toimittajiksi. Minä sen puheen olin +virittänyt ja nyt jatkoin teerevänä. + +»Minä en kärsi kuunnella akkoja kiitettävän. Tytär ei ole lapsi, eikä +akka ihminen. Eihän sitä ole oikeitten ihmisten kera yhtä aikaa +luotukaan, sehän on jälestä tehty, ja senpä vuoksi siitä on tullutkin +vaan valmiin keittäjä eikä minkään saaja. Sen täytyy olla miehensä +orja, orjaksi on hän luotu.» + +»Elkää nyt olko noin suukas, tyvessä olette, ette latvassa. Kyllä se +vielä härkä jäniksen tapaa, jos ei ennen niin kattilassa. Kun sattuu +miten kuten, niin saatte itse semmoisen vaimon, joka antaa tietää, onko +monta päivää viikossa. Vieläpä hyvässä lykyssä kääntää housun +takapuolen eteenpäin. Jos ei sanokaan, että minä tässä isäntä olen, +niin on kuitenkin», lasketteli muutama talon emäntä. + +»Silloin on huulet hukassa, kun kieli maata vetää. Saattepa uskomalla +panna, että minun ohjakseni ei pysy akkain käsissä niin kauan kuin tämä +pää on tässä kaulassa. Minä olen itse itseni haltia niinkauan kuin +peukalo liikkuu», sanoin minä, puistelin päätäni ja katselin +voittosasti kuin hirvaspeura vaajin laumaa kiertäissään, karstisti +kävellä ropsin lattialla, sihkoin sieramiini kuin säikähtynyt oinas +pehkon takana, viskelin tulisia katseita akkaryhmään, joita pirtti +puolillaan istua luhjotti, kuin lakovareksia. + +Vaan sattuipa joukkoon siellä semmoinen muori, joka rohkeni aukasta +suunsa. Hän tuumaili: + +»Eihän siitä ole puheen hyvyydestä, kunhan on suu märkänä. Sehän on +vanha sananlasku, että haukkuva koira ei pure, eikä ulvova susi syö +lampaita. Saattaahan siitä Tapanista siltä tulla vaikka kuinka taipusa +vaimolleen, vaikka nyt ei tunne koko seikkaa, niin puhua pällistää kuin +keitetystä pässin päästä, työntää mitä vaan sylki suuhun tuopi. Kyllä +se reki varsan neuvoo. Ikä on pitkä ilman ranta, ja oppia se on ikä, ei +elää. Panehan nuori mies se päähäsi, että sitä sanaa ei ihminen sano, +jonka päähän ei pääse.» + +»Oli miten oli, vaan mies on vaimon pää, niinkuin kissa hiiren pää», +sanoin minä päättävästi ja käänsin puhettani toisaalle, kysyin Ruokolan +isännältä, että + +»joko teidän hevosen jalka on parannut, jonka se kuului aitaan +repäisseen? Siinähän kuului olleen iso haava.» + +»Jopa se alkaa olla jotenkin terve, ja kyllä siitä nyt näkyy hyvä +tulevan», sanoi isäntä. + +»Mitä siinä on pidetty voiteena, ja miten sitä on hoidettu?» + +»Minä en oikein tiedä, mitä kaikkea se eukko lie siinä käyttänyt. Sitä +on emännän pitänyt hoitaa koko ajan, se ei suvaitse silmiinsä miehiä. +Se kun vaan näkee miehenpuolen, niin paikalla alkaa teutua ja hyppiä +seinille kuin mielipuoli, ja siinä telmäissään särkee vielä pahemmaksi. +Niin sille ei saata miehet ei silmää näyttää. Vaan eukko kun on +yksinään tallissa, niin se kuului katselevan niin koreasti ja huulet +kuului höplättävän kuin naurajalla. Eukko saa vapaasti pestä haavaa. +Ori kuului pitävän vaan niin vakavasti, ettei silmäkään liiku, eikä se +kuulu kimpsuvan vaikka tervaa panisi siihen haavaan. Niin on siihen +eukkoon perehtynyt, että kun se vaan kartanollakaan kuulee sen puheen, +niin alkaa hirnua niin imelästi että luulisi olevan nälkään +kuolemassa.» + +»Se on tyhjä puhe ja surkea vale, että hevonen ei taivu miehiin eikä +anna miesten hoitaa itseään. Se on vaan miesten kunnottomuutta. Kun +lukee selkään, niin kyllä taipuu. Sen takaan, että jos olisi minun +hevosenani, niin ei tarvitseisi akkain hoitaa eikä hyppisi seinille», +puhelin ylpeästi isännälle. + +Isäntä hyvin puoltaan pitäen ja miehuuttaan ilmaisten selitti: + +»Kyllä se on saanut selkäänsä meidän ori. Se kun ei ruvennut taipumaan, +niin sitä pieksettiin oikein monissa miehin, vaan siitä ei ollut apua, +syöntyi räikämään vaan enempi. Me vannenäreillä rosotettiin puolelle ja +toiselle, niin se heittaysi tuskissaan jo pitkäkseen ja sitte potki +seiniin ja pilton laitoihin ja särki sen haavan paljon pahemmaksi ja +särkipä toisenkin jalkansa. Ja kun mahapuolelle rapsittiin, niin ei +kuin kiuhtui vaan ja alkoi älistä kuin peura käsissä ja työntyä soimen +alle kippuraan kuin mato. Eikä se olisi monta minuuttia elänyt, jos +emme olisi heittäneet pieksämistä ja jos ei eukko olisi tullut ja +katkassut köysiä ja houkutellut leppymään. Siihen ei ollut likelle +asiaa miehellä vielä sittenkään, vaikka ei ollut kuin yksi jalka +terveenä. Kyllä se on silleen, että jos ei eukko ruvennut hoitamaan, +niin korpeen olisi saanut vetää sen elävän. Vaan nyt kyllä tulee kalu, +siitä olen varma. Ja sata markkaa olen aikonut eukolle maksaakin siitä +hyvästä tulevana talvena markkinoilla, jos vaan ori tervehtyy. Ilolla +maksan.» + +Niin puheli isäntä vakavasti ja kopisteli piippuaan kenkänsä kärkeen, +että kypenet karisivat pois. Otti taskustaan massinsa ja alkoi panna +tupakkaa piippukänäänsä. + +»Mitä se sitte emäntä tekee sillä satamarkkasella? Onko sillä +veronmaksuja?» sanoin ivallisesti ja katsoin nurkkasilmällä Ruokolan +isännän puoleen, joka mielestäni oli semmoinen lampaan maidolla +juotettu, ei ole hevosensa kurittajaa tottelemaan asti. + +»Kyllä niitä reikiä olisi, kun vaan nauloja olisi. Akoilla on niitä +rahan tarpeita niin hyvin kuin miehilläkin, ja ilman sitä, meidän +emäntä on tarkempi rahan haltia kuin minä. Siltä ei luuna luiskahtele.» +Ruokolan isäntä puheli ja lähti kävellä kyhnyttämään pihalle. + +Minä katsoin jälkeen syrjäsilmällä hymysuin, arvelin itsekseni: + +»Olet koko vätös, ukko riepu. Ilmankos on lakeistorvi kallellaan +Ruokolassa, kun akkain pitää hevosetkin hoitaa.» + +»Kyllä se Ruokolan emäntä on järkevä nainen ja oppinut talouden +hoitaja. Sillä on kaikki järjestyksessä. Vaan se ei nukukaan +viimmeiseksi. Eikä usko karjaansakaan piikain huostaan ei yhdeksikään +päiväksi. Päivät myysää niitten kanssa ja itse iltasella vuoteuttaa +lehmänsä, katselee jokaisen pitimet, kokoilee iltaset eteen. +Ensimmäiseksi aamusella on kengässä. Kuka hänen tiennee kuinka monta +kertaa se on jo ennen muitten nousun tallissakin käynyt hevosille +antamassa heiniä ja vettä. Eikä sitä kertaa mene talliin, ettei sillä +ole aina joku hipleämpi pala pistää hevosen suuhun. Hevoset sen äänestä +tuntevat: ne kun kartanolla kuulevat sen puhelevan, niin alkavat +piltossaan kiehkua kahden puolen ja katselevat niin lempeästi, että +luulee sulavan silmäin, ja heti äänen päästävät kun emäntä tulee +talliin.» + +Niin ylisteli Partalan renki Kusti, joka oli kaksi vuotta ollut +Ruokolassa renkinä, jatkoipa: + +»Se on niin hyvän sopunenkin siinä pereessään, ettei kahteen vuoteen +kuullut harkosanaa. Ei tyhjiä tynise. Tuolle isännälleen se on kanssa +niin hyvä, että sen mieltä se ei loukkaisi vähässä kummassa. Ja ne ovat +niin vertaiset toisilleen, että kaikki asiat tuumivat keskenään.» + +»Kyllä siinä on enempi kuin puoli taloutta semmoisessa emännässä, kuin +Ruokolassa on. Sanotaanpa, että akka on haahti, akka on hauta, akka on +pahan paikan kattila. Ja tosi onkin se. Ruokolainenkaan ei olisi enää +talona, jos olisi ollut kehnompi akka, ja se tunnustaa sen itsekin +vaikka minä päivänä. Ruokolainen jo yhdellä aikaa yritti ratketa +juomaan. Oli salajuoppo jo poikamiessä ollessaan, ja semmoisesta +useinkin tulee nahkajuoppo sitte kun naittuu. Niinpä Ruokolainenkin +alkoi vaan viipyä viinan reessä ja tehdä huonoja kauppoja. Niin silloin +jos emäntä ei olisi voinut hallita, ei olisi karvan kantavaa. Toisen +pöydän alle saisi jalkansa työntää, ja kurjuudessa olisi joukko kuin +Nimettömällä Matilla. Olihan se sekin porhakka ja siisti poikamiessä +ollessaan, ei luullut vedenkään läpi kulkevan. Kosi pitäjän kuuluja, +komeita, kauniita ja rikkaita, eikä ollut silloin suksimiesten +puhuteltava. Vaan yhteen on tien päässä tultu: nyt ei ole itsellään +eikä joukollaan suojaa ei sijaa ei tyyntä valkamaa. Samoin yritti käydä +Ruokolaisen. Se on emännän ansio, että se isäntä pysyi talossaan. Kyllä +se nyt katsoo kalunsa, kun pääsi vakautumaan siitä vasikkataudistaan», +puheli Hyyrylän vanha isäntä. + +»Vaan pahapäinen se on humalassa tuo Ruokolan isäntä. Minä näin kerran, +kun veronmaksusta palatessaan oli Halilan pellon kupeella ajaa +kahauttanut hevosensa nietokseen, että korvia vaan vilkkui. Siinä kun +se ukko noitui ja äystäsi, vaikka oli humalassa, että silmät äljötti +valkeana kuin juuston kokka ja kieli sammalti kuin olisi ollut +pehkokupo suussa, ja teuhasi ja metulasti sen hevosensa kanssa ja repi +suitsilla, vaikka se oli jo kääntynyt päin rekeensä ja oli +kuristumassa. Siihen se olisi sen nylkenytkin, nahkan se olisi saanut +korviinsa, jos ei me tuon Timolan Villen kanssa olisi satuttu tulemaan +paikalle. Me ropostelimme sen hevosen irti niistä valjaista, +suokkasimme tielle, valjastimme uudelleen, laitoimme ukon rekeen +korottamaan, annettiin ohjakset kouraan kuin apinalle, ja päästettiin +menemään. Vaan silloin ruuna tiesi, mistä latu lähtee: se kun päästi, +niin häkärä paistoi perästä. Ei sitte vesi hulluja hukuta, jos tuo +kunnialla pääsee kotiinsa, arvelimme. Vaan oma varjelijain sen oli +varjellut. Ei ollut muuta tullut kuin kartanoon pyörähtäissä oli reestä +toinen laita romahtanut luhin nurkkaan ihan tuhannen jauhoksi, vaan +ukko jäänyt terveeksi kuin kultapoika, ei kuulunut olleen ei putken +polttamata.» Niin selitti Niskalan nuori isäntä. + +»Pikanen se on selvilläänkin. Se on semmoinen tulisukka, se kun +puuttuu, niin se syttyy. Vaan se ei ole pitkävihanen, kun ympärinsä +pyörähtää, niin silloin se on kuin vedellä pesty. Vaan se on kumma, +että sille emännälleen se ei sano pahasti silloinkaan kun muille +vihassa kalmaa», puheli Partalan renki. + +Ja siihen loppui Ruokolan historian selvitys. Sieltä akkalaumasta alkoi +kuulua hieno naisen veisuu, johon yhtyi koko pirtin väki. Eikä silloin +virsi ollutkaan omalla asiallaan, kun kolmisen kymmentä henkeä repi +yhteen ääneen, ja jokainen tahtoi että hänen äänensä pitäisi kuulua yli +muitten. + +Minä lähdin kävelemään ulos, ajattelin mennessäni, että jos tuo on +kaikki totta, mitä puhutaan Ruokolan emännästä, niin jonakuna se +sentään talossa menee, vaan ei sitä akassa kumminkaan kiitoksen sijaa +ole: ruokansa edestä ne menevät akkain ansiot. + + + + +XVIII. + +Hourauksia ja näkyjä tautivuoteella. + + +Ankarasti vilustuin ja siitä sairastuin. Sain niin kovan kuumeen, että +puolessa vuorokaudessa rupesin houraamaan. Houreissani olin minä +sortumassa kaikenmoisten vaarain uhriksi. Milloin olin korkealta +putoamassa, milloin joku peto repimässä ja milloin mitäkin. Lautakunnan +esimies usein tuli hirveä karahka kädessä ja uhotteli. Minä koetin +juosta, vaan en päässyt minnekään, aina pysyi uhkaaja kintereilläni. +Tuli naapurin isäntä nimismiehen kanssa ja panivat sänkyni pyörimään, +että minua pelotti, ja nauroivat rähättivat, kun minä pelkäsin. Vaan +ilmestyipä kerran ruotimuorivainaja ja toi Harjulan Marin ja sanoi: +tämä hoitaa sinut. Ja aina sitten, kun tuli mikä vaara tahansa, niin +lopulta tuli Harjulan Mari minua niistä pelastamaan. Minusta oli +semmoinen ilo, kun näin hänen ovesta tulevan, että räpytin käsiäni. +Olin sairastavinani, kuolemaisillani, ja silloinkin oli hän hoitamassa, +puhutteli hellästi ja lohdutteli. Ja niin painui se mieleeni, että kun +tunsin houriopuuskan tulevan, niin aloin ääneen kysellä, että + +»missä se Mari on?» + +»Eihän täällä ole Maria», sanottiin. + +»On se Mari, missä se viipyy», intin ja hätäilin. + +»Jos sinä sisko Katria...?» koetteli äiti. + +»Taikka minua. Minä olen tätisi Liisa.» + +Hourauksen näyt kun yhä likenivät, huudin minäkin tiukemmin Maria. Vaan +täti Liisa se luuli itseään Mariksi, koppoi raamatun siitä lohdutusta +antaakseen. Keräytyi siihen muitakin akkoja, rupesivat veisata +killittämään vuoteeni ääressä ja opitulla tavallaan saarnaamaan +parhaastapäästä pahasta hengestä ja ijäisestä kuolemasta. Kun oli +taudin tuskaa kestää asti, niin olivat jo enemmän kuin liiaksi mokomat +soittajat itkuineen ja huokauksineen. Useinkin koetin rukoilla +jättämään minua rauhaan, vaan siitä ei ollut kuin kiihotusta. Jo kerran +kävi vihakseni ja lähdin työntäymään ylös, että otan sopelta luudan +varren ja annan kotikuria, vaan kaaduin ja kulmani kävi vesikorvon +laitaan, niin että sija jäi kuuksi ijäksi. Niin täytyi jättää se homma +sikseen ja saivat rauhassa soittaa suutaan miten ilkesivät. Minä +hyrskähdin itkuun. Vaan ne luulivat, että itkin synteini paljoutta, ja +sekös antoi vettä myllyyn. Päivät umpeensa sain asua saarnan ja veisuun +paahteessa. + +Kun tauti lientyi, näytkin muuttuivat. Katosivat nuo kamalat vaarat. +Heikkous vielä päätä viemaili, mutta hyvä haltijani oli luonani ja hän +minut piti turvassa kaikesta. Luulin häntä näkeväni selvin silmin, +kuinka hän liikkui huoneessa, istui sänkyni laidalle ja näytti niin +ystävälliseltä. Päivä päivältä hän tuli harvemmin, vaan selvänä +mielessäni oli hänen kuvansa aina. + +Isäni oli yhtä harras noitakeinojen kuin uskonopin harjoittamisessa. +Sukkelaan pani hän koiransa kotiinsa, kun vaan lie joku uskaltanut +vähänkään rienoa hänen elämistään. Ja kylään oli hän näpäteränen +apuansa antamaan, jos sai tietää, että on joko metsän, maan, veden, +tulen, raudan tai minkä haltija hyvään suututettu. Ja kaikki hän teki +taivaan Jumalan nimessä. Hän uskoi, että ihminen on perisynnin kautta +semmoisessa yhteydessä perkeleen ja kaikkien hänen henkiensä kanssa, +että paha ihminen voi yllyttää ruman hengen voimalla hyviäkin olentoja +pahaa tekemään, niinkuin metsän, veden, talon ja muita haltijoita, +jotka eivät ilman vihotusta tee kellekään pahaa. Uskoi myös, että +ihmisellä on valta hallita niitä olentoja tahtonsa mukaan, varsinkin +semmoisella, joka oli uskon kautta kiintynyt Jumalaan ja sen kautta +tullut Jumalan välikappaleeksi. Ja uskoipa isäni tautiakin voivan +parantaa jonkummoisilla uhrilla. + +Sentähden tuumi isäni minulle että tekisin semmoisen uhrin, että +lupautuisin kaiken ikäni aivan jokaisen Pitkänperjantain olemaan +syömättä koko päivän, ja jonkun vähäsen summan rahaa lupaisin kirkon +vaivastukille, jos Jumala heti parantaisi tästä taudista. Sen uhrin +neuvoi hän tekemään sillä tavalla, että Tiistai- tai Torstai-aamuna +auringon nousun edellä menisin metsään semmoiseen paikkaan, jossa ei +muut näkisi. Siellä piti riisuutua alasti ja sitten kädet ristissä +taivaasen katsovin silmin rukoilla Jumalaa ja kaikkia haltioita +jättämään minut rauhaan ja palkkioksi luvata yllä kerrottu uhri. Vaan +minä kieltäysin siitä hommasta, sanoin että + +»joka taijan tietää, se taijan tarvitsee.» + +Isäni suuttui ja koetti pakottaa minua sitä tekemään. Saarnaili sen +pitkää tämän lyhyttä sen asian tarpeellisuudesta. + +»Minä olen neljättä kymmentä vuotta ollut jo terve, eikä ole sanottavia +romuskoita ollut sitä myöten, kuin sen urkon tein. Se on enempi, kun +saa olla turvattu terveydestään, kuin sen yhden päivän syömättä olo. +Eikä se tule nälkäkään. Kyllä se antaa ruuan, joka työnkin. On se +vapahtajakin paastonnut ja tuskin vaan lie nälkäänsä volissut.» + +»Kerta kuolla syntyneen. Kun ei kestäne, niin katketkoon. Silloinhan +minun pahoistani pääsette», arvelin vaan vastaukseksi. + +Siihen heitti ukko. Vaan minä paranin hiljakseen niine hyvineni, ei +tarvinnut urkkoja eikä uhria. + + + + +XIX. + +Mielikaipuuta. + + +Neljänkolmatta vanha vohlakka poika, täysirahkeinen mies olin. Ilonen +olin. Laulelin joka lehdon, joka kummun kukkuelin. Vaan aina tuon +tautivuoteen jälkeen tunsin niinkuin jotakin olisi poissa. Varsinkin +töillä ollessani ulkokausteilla tuntui tuo kaipuu. Kalliorinteistä, +kuusikkokummuista värähtelevä, kaukaisuuteen pakeneva kaiku, joka oman +ääneni kertoi, eihän se puhunut minulle muuta kuin yksinäisyyttäni. +Suorsa lahden perällä, rastas kummun kuusikossa, peippo rannan +koivussa, ne kaikki lauloivat omaa onneaan kumppaninsa mielihyviksi. +Kenen mielihyväksi minä? Omaksi mielihyväkseni. Mielihyväksenikö? Eipä +tuosta ollut lisää. Kuta enemmän lauloin, sitä enemmän tunsin +mielikaipuuta. Enemmän, enemmän tuli lauluuni kysymyksiä, joihin mieli +hentoisesti vaati vastausta. Vaan vastausta ei tullut. Kaiku kuletti +kysymykseni yli laaksojen rinteeltä rinteelle ja sinne hävitti. + +Erään kerran jo sanoin renki Pekalle, kun ruvettiin maata: + +»Mikä se nyt lienee, kun en minä tiedä mitään tulleeksi ja tuntuu kuin +olisi viisi penniä poissa.» + +»Siitäkö sinun on paha mieli, ettei ole hyvää mieltä? Eihän se ole +tuulikaan aina yhdellä sijalla. Vedähän unta päähäsi, niin kyllä huolet +kaikoaa», sanoi Pekka ja paneusi nukkumaan. + +Minä valvoskelin vaan, ja ajatukset lentelivät, nousivat ja laskivat, +menivät mailman ääriin ja sieltä toiseen. Jopa kajahti päähän, että ei +ole aika tuon vähempänä, jos lähden huomenna sedän luo atimaan ja +sieltä menen kirkolle Helluntaina, niin tulee yksi tie, kaksi asiaa. +Niin teen. Menen mutkan kautta suoraan kirkolle. Muut ovat käyneet +siellä kyläilemässä, minä en sitten kuin pikku pakurana toista kymmentä +vuotta sitten. Kyllähän kieltävät, vaan menen, siinä ei auta ei +laupiaat silmätkään. Siellä näen nekin Harjulan asukkaat. Köyhiä +sanotaan olevan niiden, vaan eipähän se liene vika: eihän sitä pääse +päätään ylemmäksi. Voi kun ei tullut se räätäli, jotta olisin saanut +uudet vaatteet. On niin nukkaviero se minun takkini. Se +pystykaulustakki olisi uusi, vaan se on niitä nuuskaukkojen takkeja, +vaikka välttäähän se, kun panee välttämään. Se muille välttää mikä +itsellekin. + +Aamu tuli, nousi Pekkakin. Pian olin pystyssä minäkin, vaan en tiennyt +lähtisinkö setä-ukon luo atimaan. On pitkä matka jalkapatikassa +tellätä: kolme pitkää peninkulmaa. En lähde. Onpa häntä aikaa vastakin. +Todempaan menee aikani, kun lähden niityn aitaa Varpunotkolle panemaan. + +Otin kirveen ja menin aidanpanokselle. Aloin rotuilla. Löin seipään. +Kirsi, sen vietävä, on vielä, ei tästä tule mitään. Orja se ajakseen +aitaa panee, ei talon mies. Istuin mättäälle ja mietin: mitähän jos +hiljankin lähden setäukon luo kylään. Kyllä sen silmät aukeaa, kun +minut näkee pitkästä kotvasta. Kyllä siellä kengät sillä taipaleella +näkee taplakan, vaan liepä tuota kuolleen nahkaa. Lähden kuin +lähdenkin. Käynyt matkansa sanoo, käymätön ajattelee. + +»Käykääpä hakemassa vaatteen tapasia. Lähden sedän luo kylään», sanoin +kotona karskisti. + +Äiti ällistyi. + +»No, mikä se nyt on päähän pistänyt, Mikä se nyt arkina on lähtö, +tuleehan pyhiä perjantaina, jos niikseen on. Ainoa arkipäivä, niin nyt +lähdet, ja eläs pikku taivalta jalkatannikassa.» + +»En minä kuoltuani jalkojani potkittele, jos jalankin marssin. Käykää +vaan puhtaita vaatteita.» + +Äiti toi siintyneen paidan. + +»No vedeltä pesty haisee, minkä tämä paita. Eikö ollut valosampaa +paitaa näin kirkkaan päivän aikana?» + +»Kyllä välttää. Kun järestään pitää, niin järestään jääpi.» + +»No eihän tuo hevosta haittaa, jos miestä moititaan. Tietää kait sen +lapsetkin, että naisethan vaatteita pesee, ei miehet. Eikä liasta lähde +kunniaa kellekään», tuumin ja työnsin verhokseni. + +»Se kunnia se sinulla aina huulilla. Vaan kyllä sen selästä surkeasti +putoat kerran. Mutta oma otsasipa poukahtaa.» + +Lähdin kävellä lopsimaan, tuumaillen itsekseni mitä tie neuvoi. Kyllä +se lysti taitaa tulla tienatuksi, ennenkuin on kolme peninkulmaa +lekkastu. -- Kenenkäs hevonen tuo? Kaunis varsa, vaan siitä paha, kun +ei ole minun. Tulevana talvena minä vaihdan laukilla hyvän hevosen. +Sanotaan että vaimo on miehen kunnia, vaan on se hevonenkin. Kemiläisen +sanaan, että kaikilla on kalaa, leipää, vaan harvalla on hyvää hevosta. +Eikä raha raudassa katoa, minkä hevosessakin, sillä saa aina omansa. +Vaan on se sentään toisinaan: miten Mustolan Esa, kun veljeltään +perinnöstään otti tuhannesta markasta sen ison mustan. Liekö pari +kertaa kirkolla käynyt, syötti keväimen hyvän parasta, työnti kesäksi +metsään, päästi kuin linnun käsistään, ei ole mies nähnyt luun +suremata. Sen tien perässä on ne tuhat markkaa. Toisen tuhannen markan +kanssa kun veslailee tämän kesää, niin menevät ihan sormia nuollen. +Siihen se meni sitten senkin isän tavara. Kyllä sen isä niitä rahoja +kokosi oralla jos ongellakin, kalmasi ja nylki jokaista. Kylläpä toinen +veli koettaa harpata samalla tavalla kuin isänsäkin: väärällä kuitilla +oli kälmännyt Rantalan Tuomaalta sisarensa Ullan perinnön. Vaan +katsokoon vaan, kyllä se vielä pää tulee vetävälle. Ei sitä ole yhtä +ilmaa ijäksi... + +Niin tuossa töllissä asuu entinen Kuosmasenmäen Iikka. Oli sekin +porakka poika vuotta kymmenen takaperin, oli kylän kuulu, veen valio, +kosi pitäjän paraita tyttöjä, sai suuren perinnön lähtiessään. Osti +maita ja taas möi, kuin mustilainen hevosia. Vaan tosi näkyy olevan se +isoisän sananparsi, että ei vierevä kivi sammallu eikä mies muuttava +rikastu. Niin on kasvanut tämäkin mies kuin lehmänhäntä alaspäin... + +No, kukas tuohon tekee taloa? Rikkolan Niilo kaiketi. + +»No, päivää, Niilo!» + +»Päivää, päivää! Terve mieheen! En yrittänyt tuta enää. Siitähän on +päiviä hyvänkin variksen ikä, kuin olen sinua nähnyt. Ja kasvanut olet +pääsi sitte viime näkemän. Mikä täytinen sinua nyt on korvista vetänyt? +Ei ole siitä pitkä kun olit tuommoinen mustilaispojan kokonen kääry, ja +nyt pää pilviä pitelee.» + +»Eihän tuossa vielä ole liiaksi, tuossa kolmeen kyynärään alkaa +tärppiä.» + +»Silloinpa sitä on somimmilleen.» + +»No, sinä tähän taloa tehdä pusket. Peltoa olet raatanut sen pitkää +tämän lyhyttä.» + +»Olenhan minä tähän rypypaikkaa laittanut. Olen kokenut hieroa vähissä +voimissani, vaan eikö tuo liene pää harmaassa ennenkuin tästä elatuksen +apua on. Sitä kun kylmään metsään rupeaa repimään ja laittamaan +huonoakaan tölliä, niin siinä ei lennä kypsät kärpäset suuhun +ensimmältä.» + +»Silmäthän ne työtä suurestuu, vaan kädet sen käventelee. Olehan +odottavainen. Ei se päiväkään paista ennenkuin nousee. Ei se oinaan +tavoin pukkaa maa, aikaa se vetää.» + +»Toivossahan köyhä elää, pelossa rikas kuolee. Kun häntä kinnaroipi +yhden päivän kerralla, jälellähän on sekin aika.» + +»Siinähän sitä onkin, kunhan päivän pääsee. Jää terveeksi!» + +»Terveeksi, terveeksi! -- Mihin sinä kulet!» + +»En tiedä itsekään. Tänne näin nokkaani päin kävelen, mikä hänestä +sitte perästä tulenee.» + +»Sinä menet sarapuita hakemaan, koska et sano. Sinulla taitaa olla +karhu kierroksessa», huusi Niilo jälkeeni vilkutellen. + +»Ei tule ne herkut eikä pure ne kirput. Ei kelpaa köyhät tanssiin eikä +nihuväkiset painiin», arvelin ja lähdin lapikoimaan. + +Tiepuoli se näytteli tapahtumia, näytteli elämän näkyjä. + +Tuossa on ne rauniot, josta kerran ukkonen poltti talon. Muistan +pikkusen kuin pahaa untani. Siinä se aika kuluu. Siinä on rauniot. +Siinä on käynyt tähteetön vieras. Kerran kahdessa tiimassa oli mennyttä +talo täysineen, talopa talon päivänenkin, pitäjän napataloja. Siellä +ovat niin puhujat kuin tekijätkin. Lehtoniemen muori kerran puhui, että +se tuon talon ukkokallas on tappanut rikkaan juutalaisen ja hukuttanut +tuohon Kuntuvan lampeen ja sen tavaroilla muka olisi rikastunut. +Lammista ei kuuluta sitte kaloja saadun. Sanotaan että se siellä +Kuntuvan kankaalla näyttelehtää kulkijoille milloin minkin näkösenä. +Kerrankin oli muka Tahvolan Reetiä vastaan sininen lammas verissä päin +laukannut ja vähän matkan päästä oli metso lentänyt, jolla ei ollut +päätä eikä kaulaa. + +On niitä juttuja. + +Tällä puolen maailmaa se on se talo, jossa on vanha härän pää tallessa. +Sanotaan, että Sipolan ukko oli pannut aarteensa Petäjäjoen taakse ja +sille oli pannut semmoisen urkon, että pitää olla vaskinen silta joen +yli, ja sitä siltaa myöten pitää noutajan tulla, ennen ei saa nousta. +Vaan olipa itselleen tullut rahasta kapela, niin ei ollut tuumaa +tulevaa, vaan pitänyt huilata Lappiin kysymään neuvoja... Lappalainen +sanonut, että + +»kaataa roikase puu sen joen yli telaksi, vedä sen päälle vaskilanka, +mene sitä myöten yli. Silloin olet tullut vaskista siltaa ja silloin on +aarre käsissä.» + +Sitten ukko oli sanonut, että »aamulla olisi kekri kotona, vaan täällä +on pää, ei polttele näppiä kekripaisti.» Lappalainen sanonut: + +»Kun antanet minulle palkasta sen mustan härän periparresta, niin +aamulla olet kotona.» + +Sipolan ukko miettii: hyvä olisi niin ja hyvä näin. Sääli huttua ja +sääli vatsaa. Härän päässä on paljo mieltä, semmoinen härkä ei tule +tuulesta, se on enempi kuin emälammas ja kaksi karitsaa. Vaikka tosin +meidän talo ei sairasta yhtä härkää. Ja eihän silloin suon silmään mene +jonka itse antaa. + +»Sama on, oli menneeksi», ukko sanonut. »Kun lienee miestä melaan, niin +saa tuon nähdä kerran kumman kyydin.» + +Lappalainen laittanut ukon nukkumaan, sitte sytyttänyt pärekuvon +palamaan ja sen selkään oli laittanut ukon ja itse hypännyt siihen. Ka +silloin kyyti valmis. Ja kun ne olivat lähteneet, niin ei niillä ollut +rikkoja varpaissa. Kun oli rutakon kirkonviiri sattunut matkalle ja se +oli Sipolan ukolta lakin repässyt, silloin oli ukko herännyt ja +sanonut: + +»Voi kun lakkini putosi.» + +Lappalainen sanonut: + +»Aika sitä nyt on hätäillä, jo ollaan yhdeksännellä kirkolla.» + +Ukko oli nukkunut jälleen ja aamulla oli löytänyt itsensä oman +pirttinsä pöydän päästä miessä huoletonna. Sitte oli akoille sanonut: + +»Käykää musta härkä peräparresta päästämässä irti.» + +Akat menneet navettaan, niin häntä vaan oli moiskahtanut oven pieleen. +Sen olivat nähneet koko härkää, pää oli ollut kytkyessä parressa vaan. +Ja sen pään sitte olivat vieneet aitan lakeen ja sanotaan sen tänäkin +päivänä olevan vielä siellä tallessa. Ja se ukkokato kuuluu kuollessaan +sanoneen, että niin kauvan pysyy talo kohallaan kuin härän pää pidetään +tallessa. Siitä syystä sanotaan pidettävän sitä siellä aitan laessa, ja +jos minä olisin niin joutilas kuin joutamaton, niin kävisin katsomassa, +onko siinä puheessa hihaa tai helmaa, vai onko aivan tuulen tuoma, veen +viemä. + +On sitä uskoa tässä maailmassa. Ihan totena pitävät sitäkin juttua +Leppimäestä. Vanhus oli kuoltuaan sanonut, että hänen peijaikseen pitää +tappaa paras lehmä. Vaan eivät tappaneet kuin huonoimman. Mutta +kylläpäs oli itse käynyt hakemassa: muutaman viikon päästä oli eräänä +aamuna piiat menneet navettaan, niin oli äijä ollut kellokkaan parvessa +seisoa vokottamassa. Vaan siihen oli kadonnut. Piiat olivat katsoneet +lehmää, niin siinä ei ollut henkeä helmeäkään. Olipas Pekka velkansa +perinyt, oli vienyt julkeimman joukosta, ja siitä päivästä on muka +Leppimäen talous tahkoa vetänyt. On se kyllä mennyt takaisin aivan +varrasta vaeltaen ja likeltä kaapii, ettei häviä koko talo ihan puille +juurittomille. Sinne se vetää kuin köydellä: Vaan on se nykysessä +isännässä vika: juo ja kaupittelee. + +Matkasta ei ollut kuin tähteet jälellä. Näkyy jo setäukon talo. Tuossa +se nyt rehjottaa tiellä poikkiteloin kuin santakuorma. Akkavalta on, +kun pirtin piippu on kallellaan. Mitähän tuo setä sanoo, kun pitkästä +kotvasta näkee. Tuossa se on Harjula, talo kuin talo. Eihän tuo niin +köyhän näkönen ole päältä katsoen. Veräjä on hyvästi, kyllä se on +molemmin käsin tehty. Ja hyväksi muokattu pelto. Isäntä kiitetään jo +pellon veräjällä, emäntä vasta pirtin kynnyksellä. Minkälaista lie +talossa. Soma nähdä sitä Maria, joka tautini aikana oli kummituksia +luotani häätämässä. + +Semmoinen mieliteko paloi minussa tuohon taloon mennä ja silmät +kulkiessani palastivat sinne asumaan, etten muualle paljon joutanut +katsomaankaan. Koetti silmä hakea sieltä, että eikö sattuisi liikkumaan +Mari puuhissaan ulkona, jotta saisi häntä nähdä. Mutta kerkiääpä hänet +vielä nähdä sittenkin, ja jos ei näekään, niin ei tuosta vahinkoa. +Eihän se muita tyttölapsia kummempi lie. + + + + +XX. + +Setäukon talossa. + + +»No, aina elävän silmät näkee. Terve mieheen! Mistä sinä kirposit? +Puusta vai pilvistä?» alkoi setä hyvillään minulle, kohdattuamme pajan +ovella. + +»Lähdetäänpä tänne mökkiin katselemaan risua nälän silmään. Onpa ollut +taivalta. Eiköhän siellä mahanahka lie käynyt läikämään selkärankaan?» + +»Miestä päiväksi, koiraa viikoksi. En minä ole niin hätäpoika, että +yhtenä päivänä nälkääni vinkuisin.» + +Huoneesen tultua käskettiin suoraa päätä pöytään ja setä sanoi: + +»Käypäs, pitkän matkan kulkenut mies, ota murua rintaasi. Talonpoikasia +nämä on tässä eväät, vaan syöpihän se nälkänen jäniksenkin pään. Kyllä +tässä nälän silmä sokiaa.» + +Syödessä puhuttiin asiaa minkä mitään. Kyseli setä meidän puuhistamme +ja minä taas hänen toimistaan ja viljelyksistään. Kun sattui +aukkopaikka puheesen, teki mieleni kysellä jotakin Harjulasta, vaan +aina pelotti, että jos luulevat mitä tahansa, ja sentähden arvelin, +että suu kulta, elä virka mitään. Ja omille ajatuksilleni sanoin, että +mitä se minua liikuttaa miten Harjulaiset elävät. + +»Eipä ollut meidän leivällä keliä, eipä tullut suurta koloa», arveli +setä syötyämme. + +»Ei mies meri ole, vaikkei taas tyhjälläkään elä. En minä vielä ole +ennenkään pöytää poikki syönyt.» + +»No, parempi on ruoka syömättä kuin painamatta, sanotaan. Rupeapas nyt +köllöttämään siksi kunnes sauna joutuu, niin saat selkääsi oikein veden +kanssa. Minä lähden pajaan. Taitaa siellä sepällä viisi näkemätä olla +oveen, kun yksin heitettiin.» + +»Ei uni maaten lopu eikä virret veisaten vähene. Enkä minä ole tänne +nukkumaan tullutkaan. Minä lähden pajaan. Seppä sitä minäkin olen. +Seppä sepän takanen, tuhkavasara sepältä nimeä riitelee. Vaan +tekemälläänhän mölkä soutaa: omiksi tarpeikseni olen takonut jo vuotta +pari kolme. Välistä olen vieraankin hädästä päästänyt.» + +»Apu lapsesta lienee, minkä sillä velimiehellä, kun on pojat tuommoisia +miehiä. Kyllä sillä nyt on pahin taival kulettu. Nyt elää luotuja +päiviään, kun on pere se saapa, mikä syöpää. Vaan toisin on minulla: +yksin olen pojaton pinolla, tyttäretön huuhmarella. Yhdestä aisasta on +reki perässä, vaikka kolmen eukon ikäseksi olen elänyt. Kahdesti katala +naipi, kolmasti kovaosanen, sanotaan ja onkin tosi. Kyllä sitä ei +orithevosellakaan vaihtaisi sitäkään kauppaa, eukonkaan kuolemaa. Vaan +se pitää ottaa kuin annetaan», tuumaili setä surumielisesti. + +Minä ilvehtien sanoin: + +»Eikö ole teillä, niinkuin kerran mies oli tuumaillut eukon kuoltua, +että kaksi sitä on ilopäivää ihmisellä: ensimmäinen on kun akan saapi +ja toinen se kun kuolee.» + +Setä vähän rykäsi ja sanoi: + +»Kaukana siitä on leikki.» + +Ääneti astuimme pajan luo. + +Paja ei ollut päivän piilemässä. Se oli kauniilla paikalla kuin +keskellä maailmaa. Peltoja oli ympäriinsä silmämäärään ja taampana oli +maailma järviä täynnä, yhtenä repaleena kuin kerjäläisen takin selkä. +Helppo tästä oli katsella ja kaunista. Aurinko oli laskullaan ja sen +punertava valo levittäysi kuin kullalle kimalteleva vaippa yli avaran +laakson, yli harjanteitten ja saaristen järvien. + +Laulua kuului taampaa harjun rinteeltä metsän sylistä. + +»Kuka siellä laulaa?» kysäsin. + +»Kuulustaa olevan tämän toisen talon tyttö, Harjulan Mari», sanoi setä, +ja seppämieskin sanoi: + +»Marihan siellä taas heläyttelee.» + +»Kylläpä se laulaa vähän liika kauniisti. Aivanko se talonpoikasesta +suusta laskee ilmoille tuommoisia säveleitä? Kuunnellaanpa ottaako +korva mitä se laulaa.» + +Ei ottanut korvaan sanat, vaan vienot säveleet tulivat tänne kuin +aallot, pienet väreaallot, jotka lempeästi lipottelevat rantaa vastaan. +Tuonne kukkuloihin kun vastasi äänensä, synnytti se monenkertaisen +kaiun takaisin, niin että koko avaruus helähteli yhtämittaa. + +»Enpä ole tähän elettyyn kuullut tuommoisia säveleitä», arvelin. + +»Kyllä se laulaa koreasti, mutta kaunis se on laulajakin. Siinä on +tyttö, joka on ensi uunin leipiä. Se on etukärryn väkeä, se tyttö», +kehui setä. + +»Miksi sitä ei ole viety miehelään?» + +»Sitä hyvät hylkii ja pahat pyrkii, sillä kun ei ole perintöä. +Köyhäähän ei katsota risuaidan läpikään. Eikä se juuri lähdekään +kaikkien renttujen rekeen. On se siksi itsestään pitävä, että kyllä se +katsoo syömään ruvetessaan, piisaako sitä veroksi asti.» + +»Vaan jos sattuu luu lihan valitsijalle, kuori leivän alkajalle. On +monelle käynyt niinkin, että kun ovat aikansa valinneet, niin ovat +jääneet aivan ilman, tai on pitänyt syöstyä, kunhan on saanut +torrakkaa.» + +»Ei hyvä heinä suovassa pilaudu. Kyllä se aika tavaran kaupitsee», +sanoi setä ja jatkoi naurahtaen vähän toisella suupuolellaan: + +»Saat sinä ottaa siitä rekilinnun, silloin ei ole tyhjä reessäsi.» + +»Huoleksi on hyvä hevonen, katumoiksi vaimo kaunis», arvelin minä. +»Eikähän ne semmoiset minusta perusta enempi kuin Jumala +lehtikerpusta.» + +»Yrittäneen päätä ei leikata. Sitte sen tietää, kun koettaa. Se näkyy +lehmiä tuovan kotiin. Tähän pellolle tuopi niitä lypsääkseen. Kyllä sen +saat nähdä.» + +»Eihän tuosta silmät osaa ota, jos tuota katseleekin. On kait se +ihmisiä nähnyt ennenkin, näkee kai se minut alalleen.» + +Kun pajasta jouduimme taloon astumaan, niin siellä pellolla oli Mari +lehmiensä kanssa. + +»Hyvää iltaa, Mari!» tervehti setä. + +»Iltaa, iltaa! mitä kuuluu?» + +»Eipä liikoja, rauhaa vaan. -- Tää ilma on kesän sijalla nyt, niin minä +näyttelen tätä vaaraa tälle harvijaisvieraalle.» + +»Kuka on vieraanne, en muista nähneeni. Jos hyvinkin lienee likeltä.» + +»Tämä on minun veljeni poika tuolta toiselta puolen pitäjästä. Ettepä +usein ole mahtaneet ollakaan yksillä tulilla.» + +»Korpelan Tapani», sanoi Mari ja lähetteli minuun semmoisia silmäyksiä, +etten tiennyt minä, minne katsoa ja mitä tehdä. + +»Olenhan kuullut puhuttavan», jatkoi Mari ja tähysti yhä. + +Minä ajattelin sanoa, että olimme yhtä aikaa rippikoulussa, vaan mikä +lie ollut, etten saanut suutani auki. Minä neljänkolmatta vuotias +poika, reimaluontonen, aina rohkea ja suupaltto ennen, seisoin siinä +kuin lapsi ujona. Luulin että hänen silmänsä kiertää nukka +vierutakissani ja sen pystykauluksessa, repaleisessa silkkihuivissani +ja siintyneessä paidankauluksessa. + +»Häpeä sanoa, kipeä kärsiä: minä en jouda vieraita viemään huoneesen, +ja muut on ihan joka kynsi potun panossa. Ei ole ristin sielua talossa +kotona muita kuin minä, ja minun täytyy näitä lehmämullia hoitaa ja +ilta-askareita tehdä, etten jouda en päätäni sammuttamaan. Niin saapi +aivan rautahammassa käydä tuokin ensikertanen vieras. Vaan tulkaa +huomenna, niin sitte on miehet kotona, tulkaa niiden kanssa +rupattelemaan», saneli Mari. + +Setä naurusuin arveli: + +»Ei me tänne sinun luoksesi nälän tähden tultu, vaan sinua katsomaan, +itseämme näyttämään. Jää terveeksi!» + +»Terveeksi, terveeksi! -- Kyllä täällä oli teillä koko katsottavat, +tämmöinen karjakörri, likakäpälä.» + +En minä ollut huomannutkaan hänen vanhaa paimennuttuaan ja suuria +pieksulopposiaan, olin nähnyt vain hohtavat posket, loimuavat silmät, +ruskeat tukkakiemurat ja sorean vartalon. + +»Työmies on työnsä karvanen. Kyllä se ei hyvä hävetä, jos työssään on +vähän likanenkin», sanoi setä ja lähdettiin. + +Minusta tuntui kuin olisi Marin silmä seurannut, ollut välistä takin +kauluksessa, välistä silkkihuivissa ja siintyneessä paidan kaulustassa. +Minä astua rauskuttelin kiivaasti ja vasta kun etemmä päästiin saatoin +vapaammin hengittää. + +»Kovinpa ehätät», sanoi setä jälessä astuen. + +Minä hiljennin kulkuani ja sanoin: + +»Soma tyttö, tuo Mari.» + +»Kyllä siinä on tyttö, jonka kelkka kääntyy, kun se lähtee asiaan», +heti kehumaan setä. »Ja se antaa pakinan hyvälle ja huonolle, se ei tee +rajaisia missään tilassa, niinkuin moni tekee, jolla on vähän parempi +vaatenuttu päällään ja niin ovat olevinaan, ettei luulisi vedenkään +läpi kulkevan. Vaan kyllä ne semmoiset sentään haravatta loukosta +löytyvät.» + +»Eipä sitä tiedä tuotakaan. Saattaa se alas katsoa, vaan ylös ajatella. +Saattaa se olla tuon näkönen, vaan monen makunen», sanoin minä, vaikka +mieli muuta ajatteli. + +»Niin, en minä hänestä tiedä sanoa muuta kuin sen, minkä olen nähnyt, +toista vuottahan nuo ovat tuossa olleet, ja niinhän sitä sanotaan, että +pian jalo tapansa näyttää. Enkä minä tahdo toden päältä sinulle eukoksi +esitellä, leikillä vaan äsken sanoin. Ei se sinulle ole sopiva eikä +varsinkaan teidän taloon: se on siksi liiaksi koreuteen taipusa. Siitä +on omiensakin vanhusten kanssa riitoja, vaikka se itse tekee kaikki +vaatteensa ja vieläpä muillekin. Ja kun huomenna katselet, niin ei ole +sen tytön rinta porossa. Sillä onkin vaatteet yllä eikä vieressä, niin +ovat sievästi tehdyt. Omassa tekemässään se on aina, ja sen puolesta +siitä pidän. Ja vaate se varren kaunistaa. Näkö ja kokohan on niinkuin +Jumala luopi, vaan tavat niinkuin itse tahtoo», sanoi lopuksi setäukko +pirttiin astuessamme. + +Emäntä, joka kuuli sedän viime sanat, kysyi: + +»Kellä ne niin on?» + +»Jokaisella muullakin, vaan Harjulan Marista tuolla puhelimme.» + +»Taidatpa sitä leuhaketta olla jo puhemiessä vieraallesi. Eihän tuota +viitsi toki vakaset ihmiset suulleen vetää, näkeehän tuon toki +alalleen.» + +»En ole ollut puhemiessäkään, enkä minä tiedä kiittää enkä laittaa, +vaan kun tuolla tuli puheiksi, niin sanoin sen minkä tiesin, että se on +tekevä ja komea ihminen. Ja mitä olen kuullut ja nähnyt, niin se on +paljasta hyvää kaikki. Kuka tuntenee hänet omakseen, niin vieköön, itse +kullakin on oma mieli maksan päällä, sopikoot keskenänsä. Ja kaksi kun +keskenänsä sopii, niin kolmannelle korvapuusti.» + +»Minkä hyvän se sitte on sinulle tehnyt, kun et saata sanoa asiata +arvolleen. Mikä ihminen se on? Korea rutkale, ei pidä muita ihmisiä +vertanaan. Oli se näkemys viime pyhänäkin tuolla Kurkelassa seuroissa, +kun sinne tulla kohahti kuin parempikin Jumalan sanan vaivanen. Korea +kuin riikinkukko, avopäin keiluaa joukossa. Vaan älysi se, kun +Taipaleen Lauri-isäntä alkoi katsella mulautella oikein pahoilla +silmillä ja siihen muut lisäili, niin hengestä tiesi, mistä tuulee ja +takansa katsomatta läksi pois kesken saarnan lukemisen. Tuskin se +siellä heti on toista kertaa. Onko se oikeitten ihmisten joukkoon +luettava tuonlainen kauneuden käärme? Kyllä se on kaunis kakku päältä, +vaan silkkoja on sisässä. -- Ja köyhä rutale, eihän sitä katso kukaan +miksikään.» + +Minä tuumailin verkalleen eukolle: + +»Niin sanoi ennen iso-isä, että rikas ei ole aina rikas ja rakas ei ole +aina rakas eikä kaunis ole aina kaunis, vaan _hyvä_ on aina _hyvä_.» + +Eikä sen enempää puhuttu enään Marista. + +Vaan maata pannessa ei tullutkaan uni vieraakseni heti. Koko ajan oli +ajatukset Maria kierrelleet, vaan nythän ne vasta valtaansa pääsivät. +Minä näin selvän kuvan hänestä semmoisenaan kuin hän oli pellolla ja +semmoisenaan kuin hän oli luonani sairastaessani. Ne eivät olleet +samanlaisia, vaan minä en osannut sanoa, kumpi oli kauniimpi. Eikä +siitä tullutkaan kiistaa. Ne liittyivät toisiinsa, hiljakseen yhtyivät +yhdeksi henkilöksi. Niin että kun muistin tuota Maria, joka haamuna +kuin enkeli liikkui tautivuoteeni ympärillä, tuntui se samalta Marilta, +jonka äsken olin nähnyt todellisena inhimillisenä olentona +jokapäiväsissä askareissa ja joka siinäkin työssä oli mieltäni +miellyttänyt. Ja tuon Harjulan Marin rinnalla minä näin Korpelan +Tapanin vähäpätösenä nukkavierutakissa, repaleinen silkkihuivi kaulassa +ja siintynyt paidankaulus ja omituinen rauhaton tunne rinnassa. + +Mutta uni vihdoin mieleni kietoi. Minä seisoin pajan luona, ja alhaalta +harjanteen rinteeltä kuului kaunis laulu ja lehdossa näin Marin ihanana +kuin Tapiolan impi. + + + + +XXI. + +Lähdin Harjulaan. + + +Aamulla heti kun silmäni auki sain oli ajatukset Marissa. Ja +ensimmäiseksi ajattelin, että eihän tuo pukuani pahaksune, eihän tuo +tuntunut sillä lailla puhuvankaan. Ja lähdin Harjulaan päin kävelemään, +sillä oli niinkuin olisi köydellä vedetty sinne. + +Pajasärkälle kun tulin, näin Marin istuvan pellon pientareella kivellä, +selin minuun, hiljakseen lauluja hyräillen. Arvelin, että menen ja +puhelen hänen kanssaan, kun on niin palava halu. Eihän ota, jos ei +annakaan. Onhan tuota suuta surmallekin, kieltä maassakin märätä. + +»Päivää! Miksi niin yksin istutaan?» kysyin ennenkuin ehti vastaan +tervehtiä. + +Mari vähän säpsähti, pyörähti katsomaan. + +»Päivää, päivää! -- Sentähden minä olen yksin, kun ei ole kumppania.» + +»Pitää ottaa kumppani.» + +»Mistäpä se tulee voi lehmättömälle. Ja parempi onkin yksin kuin kehnon +kumppanin kanssa.» + +Mielestäni oli vähän liian ylpeä tuo Marin puhe. Vaan istahdin +kuitenkin toiselle kivelle ja kysyin tyynesti: + +»Ketäs kaikkia meni kirkkoon?» + +»Aivanhan ne meni joka kynsi, ken vaan kynnelle kykeni. Ruotimuorin +kanssa minut hätyyttivät tähän talon silmäksi. Tuon laihopellon aita on +huono, niin sitä vahtailen, ettei pääsisi elukoita tulemaan.» + +Siitä se puhe alkunsa sai, ja kun minä näin puheeni miellyttävän Maria, +niin laskettelin tulemaan oikein lautasiaan myöten. Kerroin halki +halean maailman, kaikki ummet ja pimeät. Usein Marin suu vetäysi +viattomaan hymyyn ja silmät liekehti niin lämpymän näkösesti. Se +puhalsi pois ne äsköset kainouden väreet mielestäni ja täytti sen +ilolla ja rohkeudella. + +Mari viimein sanoi lempeästi: + +»Olisi sitä huoneen tapasta, jos vieras lähtee huoneesen. Vaan kyllä te +olette kovaosanen mies, kun ei ole mitä tarjota. Äiti on vienyt +avaimet, etten saa edes vesikuppia tarjota ensikertaselle vieraalle. Se +kierteleekin kuin mustalaisen kirous: illalla en joutanut, ja nyt on +käsi tyhjä, toisessa ei mitään.» + +»Lähdenhän kyllä käymään huoneissanne, vaan turha on huolenne siitä +minun hoidostani. Lähdin vaan huvikseni kävelemään, kun setäukko ja +nuorempi väki kaikki meni kirkkoon, ettei jäänyt kuin emäntä ja yksi +kaatuva muorinlaho soppeen veisaamaan. Sen veneen huutaminen ei minua +paljon miellytä», tuumailin. + +»Jos sananne olisi paikoissa, niin ette olisi ylimmäisen papin +tuttava», sanoi Mari naurahtaen. + +Lähdimme kävelemään piennarta verkalleen ja väliin aina seisahduttiin +puhelemaan. Syrjästä katsojan silmään olisi eroa tehnyt minun +pystykaulukseni, nukkavieru, ikävoitto, harmaa takkirehkani, +silkkihuivini ja siintynyt paidankaulus verraten Marin raitaseen, vasta +neulalta heitettyyn pumpulileninkiin, nuo minun ikänsä eläneet +pieksulontsani verraten Marin narskaviin kiiltokärkisiin anturakenkiin. +Mutta se seikka unehtui minulta aivan muistamattomaksi, eikä Marin +mielestäkään näyttänyt olevan huomioon otettavaa erilaisuutta. + +Marin kamari oli sievänpuoleinen, järjestys oli sisustuksessa mukava, +jota vielä teki elävämmäksi kukkapöytä, jossa oli senkin +seitsemänlaiset pensaat sievissä astioissa kasvamassa. Mari näytteli +vaatepakkoja, joita hän oli kutonut. Kyseli, että + +»onko teillä nyt minkälaista miesten kesävaatetta tehty?» + +Sitä sanoessaan katsahti hän minun takkiini, ja siitä katseesta luin, +että tuon sijaan saisi tehdä uuden ja vähän eri tapaan. Sanoin +naurusuissani, että + +»kutoi ne muutamanlaista, vaan ei siinä meidän talossa niillä +väriaineilla pilata kankaita. Mitä sattuu lampaan selässä olemaan, niin +sen näköstä siitä tulee. Eikähän Jumalalle kuulu kelpaavan kuin +harmaa.» + +Samassa tuli sedän emäntä happamet sieramissa oikein kiirein askelin +kamariin, vihasena, että henkeä ahdisti ja tulta silmät oksenti. Hän +vaan koetti hallita ja siivolleen tuumaili, että + +»setäsi laittoi hakemaan pois. Kuului olevan asiata tärkeätä.» + +»Sanokaa sedälle että ensi päivinä tulen», tuumailin naurahtaen. + +»Se käski tulla paikalla, ilman siekailematta.» + +»No ei ole niin kiirettä, ettei lähteä kerkiä. Kiire ei ole niin suuri +herra, ettei jouda vähää aikaa odottamaan. Sanokaa vaan, että kyllä +minä elän ja tulen kun kerkiän.» + +Eukko alkoi tulistua ja sanoi vihasemmasti: + +»Miksi et nyt saata lähteä minun mukaani?» + +»Sitä ei tarvitse teidän tietää, se on aivan sama saaliillenne kuin +sitä ette kysykään ja vielä paljon helpompi hengellenne. Minä pääsen +taluttamatta sitten, kun minä lähden, ja vieras tietää talosta lähteä, +kun on tietänyt tullakin. Minulla ei ole kiirettä koskaan, enkä +myöhästy mistään.» + +Muori löi jäsäytti vihasesti ovea kiinni ja lausui mennessään, että + +»nyt ei kiitetä, kyllä minä nyt tiedän mikä on merrassa.» + +Kun tulin sedän taloon, siellä emäntä otti kirkkoon minut. Se +potuutteli oikein aika tavalla mokomasta käytöksestä kyläretkelläni. +Ajattelin että ei nyt pidot parane, jos ei vieraat vähene, ja pistin +pillit pussiin, lähdin kävelemään kotiin. Emäntä kankutti jälkeen ja +uhkaili, että + +»menehän huoletta kotiin, meren sinä kierrät, vaan miestä et kierrä!» + +Minä naureskelin ja ivalla tuumailin, että + +»harvoin on hätä-ääntä kotiin tuotu. Pakottaako teillä pernaa, vai onko +sydänala ronkasta kipeä, kun niin tuskittelette?» + +Ja niin lähdin taipaleelle. Mitäs se nyt tie neuvoi? En minä tiellä +nähnyt mitään, minä kulin kuin sokea taipaleella. Jalat kulki tietä, +vaan ajatukset asustivat eroamattomasti Harjulassa. Ja jos ne sieltä +irtausivatkin joskus, niin toivat ne Marin mukanaan luokseni. Ja kaikki +mitä minä silloin näin yhdistyi häneen. Minä astelin kuin suloista unta +nähden, kulin kuin toisessa maailmassa. + +Nuo hyiset tunteet, joita oli kasvanut rintaani elämäni kuluessa ja +lakkaamatta synnyttivät kylmää tuulta, joka vei usein harjan majastani +ja viljan saraltani ja karkotti kaiken lämmön elämästäni, ne tunteet +olivat nyt poissa. Ja sijassa oli tunteet niin mieluiset kuin kukkien +tuoksu. + +Mutta oli mielessäni jotain painavaakin, rauhatonta. Siinä oli se +entinen kaipuu. Mutta nyt se oli selvänä, ketä kaipasin. + + + + +XXII. + +Mäkelän loiseukko sanansaattajana. + + +Setälän emäntä ei ollut asiasta jäänyt huolettomaksi. Hän laittoi heti +sanansaattajan kotiini, Mäkelän loiseukon, joka oli siihen työhön kuin +luotu: kielevä, talon sukulainen, pintapuoli harmaassa keretissä. Sen +oli asiana kertoa minun käyntini kosimassa ja oikein juurta jaksain +maalailla Harjulan Marin kehnot puolet. + +Kun eukko tuli, arvasin asiansa, vaan en ollut tietävinänikään. +Ilosesti laulellen teeskelin töitäni. Semmoisia vähäsiä kahmerehtamisia +oli siinä kartanossa, kun kevättouvot oli vasta pantu: veräjien +laittamista, kartanon siivoamista, rekien ja muitten kesäteloilleen +laittamista, joitten kanssa minä rahmelehin siellä ulkoilmassa. Muu +rahvas oli vierasta puhuttelemassa. Ne eivät olisi joutaneet ei päätään +sammuttamaan, niin tolkussa kuuntelivat sen akkaluhjan lörpötyksiä, +joka yhtenä rutinana meni kuin sotkupata. Renki Pekka vaan jouti +työhönsä. Hän meni jo noustuaan kantelemaan kiviä kesantopellolta. + +Jopa käskettiin meitäkin Pekan kanssa aamiaiselle. + +Rahvas oli kaikki eri tuulella. Sitä renki Pekka, joka ei tiennyt +vähääkään aavistaakaan, näytti vähän kummeksivan, seisahti lattialle ja +oli kuin puusta pudonnut ja vähän säikähtynyt. Minä vaan hölmyilin kuin +rosvokoira enkä ollut huomaavinani mitään, vaikka isä jo katseli kuin +olisi miehen syönyt ja toista katsoisi syödäkseen. Äidilläni oli suu +murrollaan ja silmät kiilui, käveli levottomana, näytti kuin paras +lehmä olisi metsän peitossa. Veljeni Samppa seisoa tarvotti keskellä +lattiaa, silmät nurin päässä kuin pistetyllä vasikalla, eikä väistynyt +tieltäni jos satuin kautta kulkemaan, seisoi vaan sijassaan kuin +variksen pelko kylvöpellolla. Liisa käveli rauhatonna tyhjää +toimitellen, kasvot harmista kylmetyksissä. Näytti kuin olisi äitinsä +perintö varastettu. Siskoni oli tavallista ilosempi, kävellä kapsutteli +ja sinne tänne viilteli tyhjää hakien, suu vähän naurussa heitteli +minun päälleni katseita, joilla näytti antavan tietää, että kohta tulee +tuskan soutu, että taisi sattua nyt kala Hannuksen verkkoon. Mikko, +kymmenvuotias poika hökäle seisoi avossa suin eikä näyttänyt tajuavan +tälle ilmalle, välmötti vaan viatonna penkillä. Se vieras kulta ei +ollut älyävinään mitään, puhua möpätti yhden ja toisen kanssa siellä +karsinan puolella. Alta kulmainsa lähätti toisinaan pitkän katseen, +niin pitkän ja sitkeän, että näytti sillä käärivän minut kapaloon. + +Ruoka oli valmis pöydällä. Me Pekan kanssa työnnyimme syömään, ja +siihenpä alkoivat kokoontua muutkin. Vieraalle oli tuotu vähän +niepseämpiä ruokia sinne karsinapäähän pöytää, johon se käskettiin +istumaan. Niin siihen asetuttiin istumaan ympäriinsä kuin lähtevään +veneesen. + +Äiti pani puheen alkuun, jota minä jo odotin, kuin hepo kesää, että +millä äänellähän se nyt mahtaa panna. Äiti sanoi, että + +»tämä vieraspa se tietää uutisia.» + +Minä en ollut kuulevinani, kysyin Pekalta, että + +»joko sinä sen Räikön kuokoksen sait kivitetyksi?» + +Pekka ei joutanut minulle vastaamaan mitään, vaan tarttui äidin sanaan +ja kysyi: + +»Mitä nyt vieras tietää?» + +»Tietääpä tämä sen, että Tapani pyhän aikana kylämatkoillaan on +kihlannut morsiamen», sanoi äiti tekonauru suupielessä. + +Pekka kilmahti kysymään, että + +»kenenkä?» + +»Sen Harjulan kaunokin. Tiedäthän sinä, että paraassa se on vievän +mieli!» sanoi äitini ja yhä ivan hymy veti suunreikää korviin päin +pitemmäksi, että hampaat alkoivat näkyä. + +Pekka tunsi, että minulle on apu tarpeesen. Hän kiljahti ilosesti: + +»Se on oikein, että luu koirille. Se ei ole satu eikä tapaus, jos mies +kihlaa morsiamen. Ja kun ottaa, niin ottaa semmoisen, joka näkyy +kaivolta kotiin. Hönkä on aina hönkä. Niin sanotaan hevosestakin, että +kiitä pientä, moiti suurta, vaan istu ison rekeen.» + +Samppa alkoi mupatella, että + +»saattaa sika syödä ne naimaeväät. Taitaa pitää minun lähteä tästä +akkaperiin, ei tässä panna semmoisia ryökkinöitä vielä emännäksi eikä +taloutta sotkemaan, se on selvä tosi.» + +»Tutki veikkonen ruumiissasi, että leipä lapselle parasta, mikä +sinullekin vielä. Työnnä vaan leipää laipiosi rakoon, niin sillä +asettuu vielä sinun naimahommasi», tuumaili Pekka pönäkästi. Hän oli +näet ennestään huonoissa väleissä Sampan kanssa, niin viitsi sanoa +vastenkin. + +Minä arvelin, etten virka mitään. + +Vieras, jolla leuka jauhoi kuin mylly, alkoi leivän seasta puplattaa, +että + +»omansahan se on itsekustakin hyvä. Ja kyllähän Harjulan Marissa on +näköä ja kokoa. Sillä se voi vietelläkin semmoisen, joka ei tunne hänen +tapojaan. Jos takki tavat sanoisi, turkki juonet tunnustaisi, niin ei +moni kiittäisi. Vaikka kahdenhan tuo on kauppa ja kolmannelle +korvapuusti. Enkä minä tahdo puhua suden enkä lampaan puoleen, vaan +minä, joka olen pahasta penikasta hänen kanssaan ollut ja tiedän +niinkuin oman itseni, niin tuttavan vuoksi sanon, että yhdellä sanalla +sanoen: sillä ihmisellä ei tee kukaan mitään. Ja olisiko se siinä enää +semmoisten vanhempain lapsi, kun olisi kelpaava kalu? Jo olisi sen +näkönen ihminen aikoja korjattu.» + +Ja sitte rupesi eukko Marin vikoja luettelemaan yksin lukien kuin +helmiä nauhaan, eikä ne tunnustaneet loppuvankaan. Minä sitte viimein +katkasin ja sanoin, että + +»kyllä minä kaikki uskon sen teidän puheenne, vaan minä uskon valeeksi. +Minä otankin vaan vaimon itselleni, ja silloin olette viisas, kun ette +virka koko asiaan mitään.» + +Vaan silloin syttyi kuin katajapehko tuleen. Jokainen rupesi +kutkuttamaan kuin Wenäjän käräjissä ja tahtoi, että hänen äänensä piti +kuulua yli muitten. Isä pieksi nyrkillään pöytään, että lasit seinillä +tärisi ja äystäsi, että + +»jos vaan sen ihmisen tuot tähän taloon, niin sillä kertaa lyön sääret +poikki ja talutan salolle itsesi, eikä ole asiata takaisin, sen saat +pitää varanasi.» + +Äiti ja Liisa solventivat yhteen ääneen: + +»Kyllä Tapania ei kielletä naimasta, kun ottaa semmoisen, joka meille +sopii. Ja olisi tuo Tervon Matleena eri ihminen, kun sen ottaisit, ja +sillä olisi perintöäkin. Siinä on ihminen, jonka suuntiin ei suutu.» + +Minun pisti vihakseni. + +»Minäkö ottaisin tuon tolvakkeen, töppösen lestan, mätimahan, pää kuin +variksen pesä, suu kuin telkän uuttu, metsäkana sopisi lentämään +suolineen sorkkineen siitä ikkunasta. En, en, en huoli, vaikka en +muitten jälkiäkään näkisi. Kyllä saatte pitää variksenne omana +nuottakumppaninanne. Antakaa Matleenan kiskoa virren päitä, että kortit +lepattaa ja suu kahdessa korvassa», latelin vähän vihoissani. Sitte +käännyin Pekan puoleen ja sanoin vähän ilvehtimisen viistaan, että + +»eikös sitä passaisi rakastaa myötämäessä, jos vastamäessäkin, mokomata +soppimörköä?» + +Pekka vähän naurun kihnassa sanoi, että + +»kyllä osaat kiitellä morsiamesi, tuon kauniin herran lahjan.» + +Vieras taas alkoi, että + +»tosi on kuin sanotaan, että ei se näe, joka naipi, eikä usko vaikka +kontitaan. Vaan koetahan mies, kyllä vielä jalo tapansa näyttää. Niin +sanoi ennen vanhat, että ei näkö työtä tee, eikä kauni kaskia rovitse. +Eikä ne sanat mene pateetta nytkään vielä. Se on vaan synnin ja lihan +pahain himojen syöttämistä perustua kauneuden päälle sinä aikana. Siitä +kevytmielisyydestä on ollut usein surkea seuraus, ja siitä olen varma, +että vaivasen kuppikumppani on Harjulan Mari, saakoonpa hänet kuka +hyvänsä. Vaikka on hänen vanhempansa niin hartaat uskovaiset, niin +yhtäkaikki on hän aivan suruton raiska ja korea kuin riikinkukko. +Semmoinen naiminen tulee aivan perkeleen mielen jälkeen eikä Jumalan, +ja silloin siinä ei ole siunausta. Silloin se alkaa surkea katsoa +silmästä sisään. Eikähän ole pakosta aivan tapposen tahallaan heittäytä +Jumalan vihan alle. Vapahtaja sanookin, että joka ei minun kanssani +kokoa hän hajottaa. Ja nyt minä hyvässä ystävyydessä sanon, että nyt +olisi paras, että rupeaisit ajattelemaan kohtaloasi ja antaisit +vanhempien ihmisten neuvoa itseäsi ja antaisit vanhempiesi valita +itsellesi kumppanin, joka olisi Jumalalle otollinen ja itsellesi +hyödyllinen. Silloin et pahentaisi vanhempain mieltä, etkä tulisi +rikkomaan neljättä käskyä, josta Jumala uhkaa rangaista kaikkia, jotka +sen ylitse kulkevat. Sillä tavalla pysyisi hyvä sopu, rauha, rakkaus +talossa, ja mikä on kauniimpaa!» saarnaeli vieras hartaasti ja +lopetettuaan huokasi, syvään puhalti kuin palkeesta. + +Minä sanoin, että + +»paljo melua ja vähä villoja! sanoi akka, kun sikaa keritsi. -- Se on +vanhan testamentin aikuista tapaa, että toinen valitsee toiselle +morsiamen. Minä jo katson itse, otan itse itselleni toverin. Meiltä kun +lähdetään, niin itse on Iikka ison oriinsa turvassa, ja minä kun olen +meiltä, niin muita ei kaivata. Silloin humu kuuluu, eikä köyhyyttä.» + +Siitä saivat uutta intoa, rupesivat räpättämään, yksi papatti yhtä, +toinen lopatti toista, että meni koko pirtti kuin porokattila. + +Sanoin vielä: + +»Pankaahan kiinni murukoppanne, asia ei parane parran pärinällä. Minä +teen minkä teen, ja silloin on suu puhdas jokaisella.» -- -- -- + +Isäni nousi toukosiin tomuihinsa, alkoi pauhata ja möykyttää pöytää +nyrkillä kuin mielipuoli, tiuskuen kiroili ja ävelti: + +»Jos vain et heitä sillä sanalla sitä hommaasi pois, niin minä talutan +salolle, minä työnnän tielle, etkä saa tulla takaisin. Sinä tässä +rupeat vaan tukkimaan jokaisen suuta, eläs pätö kalu.» + +Renki Pekka sanoi sekaan ivalla: + +»Järjestys olla pitää, sanoi Lemin lukkari kun kanoja pieksi.» + +»Mitäs kuntonanne pidätte silloin kun viette minua salolle», sanoin +minä ja jatkoin: »asettuu kai se siitä, ei suinkaan sitä nyt ole yhtä +ilmaa ijäksi.» + +Vaan silloin alkoivat kähennellä korvuksiini. Mutta minä pyörähdin ja +lähdin taulametsään. Lähtivät kopistamaan kynttä kantta jälkeen, vaan +eivät muut pitkältä ajaneet kuin Samppa veljeni. Hän tulla suhotti +perässäni pellon pientareelle. Hänellä kai oli se ajatus, että kun hän +alkaa taistella minun kanssani, niin kyllä muut tulevat auttamaan, +sillä yleinen aikomus oli nähtävästi antaa minulle selkään oikein +aikatavalla, kerrassaan sillä varalla, ettei aina tarvitse antaa. Minä +kun huomasin, että on niin vähä sitä jälkiväkeä, että Samppa yksinään +vain, niin pyörähdin päin. Samppa hurjana käsiksi minuun, vaan siinä +hän loukkasi vähän itseään. Sai siinä muistipalan, että jos kuin +vanhaksi elää niin joka päivä muistaa sen tapauksen. Siinä lupasikin +minulle, että hän antaa rauhan eikä virka mitään minun asioihini. Sitte +lähdettiin pois kuin hyvätkin miehet, tulla julpotettiin kuin +työpaikasta. Mutta heti alkoi Samppa niinkuin pikku poikanakin kertoa +vanhuksilleni minun ilkityöstäni eikä muistanutkaan lupaustaan. Siitä +rupesivat kaikki pakisemaan ja päättämään, kuka kummemman tuomion olisi +osannut tehdä. Minä kyllästyin siihen, käskin Pekan niityn aitaa +korjaamaan ja itse lähdin ulos kävelemään. Mennessäni sanoin +pilkoillani: + +»Polina pois ja yksi puhumaan.» + +Menin kesantopellolle, rupesin kaivamaan koloa suuren kiven viereen, +että hukutan sen kiven siihen koloon kyntäjän ristinä olemasta pois. +Tuokion perästä tuli se vieras akka sinne työpaikalleni, niin lauhkeana +kuin lammasnahkanen tuppi, ja alkoi tuumia lopotella. + +»Heitä sinä nyt ajassa pois se Harjulan Mari mielestäsi, sillä minä +tiedän ettei hänestä ole sinulle kumppaniksi. Ja minä tiedän miten sinä +olet työllä ja totuudella riehnannut talosi tuohon kuntoon, ja kaikin +puolin olet kunnon mies ja vanhuksesikin sinusta pitävät kaikkein +enimmin. Mutta äsken vannoi isäsi tuolla kartanossa, että jos vaan sen +ottaa, niin joutaa jalkoihinsa, tie eteen, keppi käteen suoriaa +miehelle.» + +»Mistä se tietää sen niin kehnoksi? Eihän ole nähnyt ilmoeläissään koko +ihmistä?» kysyin minä totisesti, vaikka hyvin tiesin, että eukko oli +juuri se, joka vanhuksilleni panetteli Maria. + +»Hyvä kellohan se kauas kuuluu, vaan paha paljoa etemmä. Kyllä sen +ilveet tietään kolmessa kuvernöörin läänissä. Etkö sinä tiedä, että +paremmin se sana kyydin saa kuin huono herrasmies. Kaikkenahan se +menisikin, kun se ei olisi ympäri maailman naurettavana ja jokaisen +sormellaan osotettavana. Mokoma rutkale.» + +Loppui kärsivällisyyteni, vihasta kihisi korvani. + +»Jos et silmänräpäyksessä tuki suutasi ja korjaa luitasi pois, niin +kummat tulee!» karjasin ja polkasin jalkaa, että kenttä jytisi. + +Akka säikähti, törmäsi pois minkä jaksoi ja parkasi mikä kulkusta +lähti, sylki ja siunasi, peppuroi kuin kukko tappuroissa ja rukoili +Jumalaansa auttamaan sekä minua että itseään. Siitä kun selvisi, niin +yritteli vielä puhelemaan, vaan minä yritin jälkeen ja sanoin, että + +»jos et katoa meiltä ennenkuin minä tulen syömään, niin silloin näet +yhden kumman kerralla, et selviä niin vähällä kuin nyt.» + +Akka lähti tuhkien kävelemään, eikä ollut pitkä aika ennenkuin mennä +lenttasi piennarta myöten kotiinsa päin suuri kannannainen mytty +selässä. Sen oli äiti sille laittanut muka hyvän sanoman tuojalle. + +Teeskelin työtäni. Alkoipa aivojani kierrellä kummallisia ajatuksia, +rinnassani mateli outoja tunteita, jommoisia en ennen ollut tuntenut. +Istahdin kuopan laidalle ja vaivuin ajattelemaan, että onko tuo nyt +totta, että tämä kotini täytyy jättää sen tautta, jos otan Harjulan +Marin vaimokseni. Ei se sovi maille eikä halmeille semmoinen homma... +Ei se ollut kuin sitä hurausta vaan, kun tuon akkaruhnun puheesta +raivostuivat. Vihan vimmassa sitä tulee sanotuksi liiemmaksi vaikka +kellä, vaan viha kun menee, niin silloin on paikat paikallansa, asiat +entisellään. Pyörähdin taas työhöni, aloin kuokkia kolon pohjaa ja aina +kun sain multaa irti, luoda tomautin lapiolla penkereelle ja arvelin +että aika on aikaa kutakin: on ollut ja mennyt ne isän uhkaukset. Nyt +voipi jo isä katua sitä kovuuttaan, kun se kumminkin pitää minusta niin +paljon työni teon tähden. + +Vaan kun jo oli ilta tulossa eikä käskeneet minua puolipäiväselle, niin +ajattelin että nyt on vika myllyssä. Ei ole nyt hyvä jalassa, ei ole +ennot entojaan, ja uudestaan palasi ne äsköset ajatukset päätäni +vannehtimaan, ja taas kangerti aivoissani sen akan puheet ja isän +uhkaukset, alkoipa kahertaa niin mielessä, että mieli työ +seisoskelemaan. Koetin kyllä takertua aina työhöni ja sillä tavalla +saada hälvenemään ne painavat ajatukset. Ja vähän ne kaikosivatkin, +vaan heti tulivat takaisin ja toivat joukon uusia ajatuksia mukanaan. +Ja niitä alkoi ilmaantua kuin korppeja raadolle, niitä tuli joka +suunnalta. + +Istahdin kolon paltteelle. + +Päivä oli loppumaisillaan. Yön rauhaan hyvästi jättelevä illan rusko +punasi korkealle taivaan rannan jyrkkiä seiniä, syleili harmaita +kallioisia vuorien rintoja, ystävällisesti suuteli järvien mutkikkaita +heinikkorantoja. Minä olin kuin reestä pudonnut ja tielle jätetty. +Katselin aikani niitä kultalaitasia pilvenmöhkäleitä, jotka hiljalleen +omia aikojaan uiskentelivat ilman avaruudessa. + +Minulla yhä vaan tunkeusi syvemmälle ja syvemmälle ajatus, että +täytyykö minun jättää tämä kotini, jonka melkein oma käteni on +tämmöiseksi tehnyt, jonka itse olen työlläni ja toimellani pelastanut +perikatoon joutumasta. Usein olen ollut sairas työn tähden, kun en +säästänyt ruumistani, selkäni on poikki ollut ja kädet ajetuksissa, +käsivarret kankeina juurikoitten repimisestä, kivien vääntämisestä ja +muusta puskemisesta. Ja nämäkö kaikki vaikean työni hedelmät pitää +uhrata sen tähden, että otan vaimon oman mieleni mukaan? Saisin pitää +nämä kaikki, jos ottaisin Tervon Matleenan, tahi jonkun muun +kerettiläisen, jonka he mielensä mukaan valitsevat ja laittavat kuin +kerjäläiselle voileivän. En, en vaikka kaaret syliin tulkoon, niin en +saata ottaa muita kuin sen, joka itselleni kelpaa. -- Punaltelin +päätäni ja arvelin että ei se ole totta, että isäni on niin kova. +Kunhan kuluu aikaa, että saavat tietää Harjulan Marista hyviäkin +puolia, niin muuttuu ääni kellossa. Minä nyt heittäyn etten virka +enempi kuin kanto, jos ne mitä puhuisivat tästä asiasta. Tottapahan +kyllästyvät ja jättävät minut rauhaan. Ja lopulla käypi samoin kuin +Komulan Ristolle. Sitäkin vastusteltiin ensi alussa Ilkan Lyyliä +ottamasta, vaan kun näkivät, että siinä ei auta ei juonet eikä kauhut, +niin lopussa tuli hyvä kaunis. Sen käypi samoin minun kohdassani ja +minä otan Harjulan Marin, siinä ei auta ei laupiaat silmätkään. Minä en +huoli mistään, vaikka päällään pyörisivät. + +Menin kotiini ja kun tulin pirttiin, niin huomasin että Samppa makasi +kipeänä loukossa. Renki Pekkakin oli tullut kotiin eikä näyttänyt +olevan oikein puhelivussaan. Jokainen äkötti olojaan kuin pottu +piimävellissä. Siskoni hiljakseen itkeä puhki muutamassa sopessa. +Hänelle minä sanoin: + +»Kenenkä turkkia sinä olet ruvennut paikkaamaan?» + +Hän luikasi pihalle eikä virkannut mitään, hän eikä muut. Mutta minä +paneusin iloseksi ja heittäysin rohkeaksi, volkuilin vaan kuin susi +puhteella, viheltelin ja itse kullekin lähetin jonkun sanan niinkuin +täyksi, että eikö siitäkään selviäisi kielen kantimet. Vaan siitä ei +tullut apua, könöttivät vaan kuin puuhevonen. + +Renki Pekka se alkoi puhella, kun näki että minä olen sitä vailla. +Ruvettiinpa taas syömään, silloin otettiin minut ja minun morsiameni +käsille. Ruvettiin oikein miehissä topuuttamaan siitä, kun olin Samppaa +ruhtonut. Pekka tuumasi, että + +»syystä on sepälle palkka. Mitäs hän menee syyhyttä saunaan. Siitä +tietää mies panneensa vasta aluksi paitansa toisen porokattilaan. Sen +nyt viisas olisi tiennyt lähtiessäänkin, että siellä ei kunniankukko +laula.» + +Isäni vihastui Pekalle ja alkoi niin koston kiihkosella mielellä +puhella: + +»Kurikka on orren päässä, pala patsaan nenässä, ei kuiva eikä märkene. +Kunhan Samppa joutuu emosolalle, kunhan mies kasvaa, hammas karkiaa, +niin kyllä kurikka orren päästä putoaa. Varokoon Tapani sitä vaan. +Tulee vuoro vielä vieraiksi, ja kun sattuu, niin lisän kanssa se nousee +voi porosta.» + +»Vaikka Samppa eläisi sata vuotta ja pyhäpäivät päälle, niin ei saa +Tapanista ei pukin päitä ei putken polttamata. Suussa on särellä sappi, +minkä semmoisella miehellä kuin Sampalla, Tapanin rinnalla», puheli +päättävällä tavalla Pekka. + +Vaan siitäkös yltyivät koko joukko Pekan päätä panemaan, niin Pekka +tiesi olevansa messussa. Ne rupesivat jokainen paahtamaan kuin +käärmettä pyssyyn, että Pekka rievulla ei ollut tuumaa tulevata, täytyi +kuunnella valmista. Siinä sai Pekka kuulla syntiluettelonsa, miten hän +pikkupoikana oli isänsä vanhasta takista napin ottanut omaan takkiinsa, +ja miten hän kerjätessään Pietolassa oli taikinan juurta syönyt ja +antanut toisillekin kerjäläispojille, ja miten Rikkolan kanoja oli +kerran ajellut, että olivat ilmassa sinkoilleet ja hätäyksissään +lentäneet Tuhkalan muorin maitohuoneesen ja siellä viilit sotkeneet +kuin puuron ja vellin ja rypeneet itsensä viilissä että talveksi oli +tullut vasikan juomista, kun oli pesty ne kanat, ja kukko oli parkunut +pestessä, että piika Riitulta oli korvat särkyneet ihan rämäksi, ettei +kuule muorin toruntaa kuin vähän himinätä vaan. Tuo viimeinen paha teko +mieli minua vähän kutkuttamaan. Pekka luuli, että rupean vuoroni hänen +puolestaan puhumaan ja hänen puoltaan pitelemään, vaan en virkannut +mitään, olin ääneti kuin säkki loukossa. Pekka tunsi, että hän on nyt +joutunut alle kanteen, niin ei hänkään virkannut mitään, antoi heidän +kankatella ja marmatella mieliään myöten. + +Semmoisenaan se meni. Me tuuman tokeesta ruvettiin Pekan kanssa, ettei +milloinkaan virkata mitään, niin niiltä yksipuolelta loppuu lappaminen, +kun eivät saa tulta ahjoonsa. Vaan sepä ei loppunutkaan, näytti vaan +siltä, että kiltausivat siitä vaan kun emme vastustaneet. Rupesivat, +missä vaan saivat, keskensä kärhäämään kuin koirat kylän sikoja, ettei +ollut yön rauhaa. + + + + +XXIII. + +Tuoni käynyt Tervolassa. + + +»Mitäs siellä nyt Pokke haukkuu, kun säköö, että luulee tuleen +syttyvän?» sanoi äitini muutamana Elokuun iltana kalakaukeloa +iltaspöytään tuodessaan. + +Isäni oli liesihiilloksesta tulta päreesen virittämässä. Päre kun oli +syttyä hulmahtanut palamaan, pisti hän sen uunin nurkassa olevaan +rautapihtiin ja sanoi: »Se on vanha sana, että silloin tuli päreesen +kun kuhilas pellolle.» + +Sitte hän hiljalleen astua löntsi pöydän päähän, jossa hän tavallisesti +asuskeli, ja istahti ikkunan pieleen. Muu väki, joka oli vasta +ruispellolta leikkuusta tullut, istuivat iltasta odotellen alakulosina +ja väsyneen näkösinä ympäri pirttiä mikä missäkin, sanaakaan +haastelematta. + +Yhä alkoi Poken haukunta kuulua kovemmasti. Isäni katsoi akkunasta ulos +ja sanoi: »Mahtanee Kanalan halmeen leikkaajat tulla tänne yöksi. +Taitavat olla leikkuussa: tässä illan kuhjassa sieltä kuului puheen +pälinätä... Kylläpä tosiaankin Pokke räsöttää. Eihän vaan se Kanalan +rengin pöyskä härnänne tuota koiraa? Ruvetkoonhan sen kanssa pahoin +päin pelihtemään, niin kyllä siitä saa vetimensä. Vaan elköön panko +pahakseen, jos nilkastaankin löytää... Kyllähän sen kalu härnää, kun +niin äkäsesti räseltää kuin tuli katajapehkossa. On silloin mieli +vähässä aikusella tolvanalla, kun koiran hännässä... Ei, yksi nainen +sieltä tulla kiskoo. Kävellä silpoo semmoista hojakkaa, ettei häntä +perää tavota.» + +Renki Pekka istui toisessa poskessa pöydänpää-ikkunaa ja kurkisti ulos, +sanoi totisesti, että + +»kyllä tulee äkäsesti, tulla tohkasee kuin höyrypaketti +markkinahaminaan täynnä herroja ja mustilaisia.» + +Jokainen naurahti pikkusen kuivan naurupalan ja kapasi ikkunasta +katsomaan ja tunnustelemaan tulijaa. Eipä tuntenut kukaan, ennenkuin +aukasi pirtin oven ja työntyi sisään, astui tasasesti keskelle lattiaa, +sanoi kainon hyvänillan. Jokaisen kautta kierteli sitten ympäri pirttiä +kättä tarjoten tervehdykseksi, pistipä kättä Renki Pekallekin, joka +istui kuin tuomittu sivupenkillä. Pekka katsoa tuikasi terävästi +vieraan silmiin, niin kysyvän näkösen katseen, että mistä tämä tuli? + +Vieras istua röhähti peräpenkille kuin tavallinen heinäruko. + +Äiti kysyi: + +»Mitäs sitä nyt kaukavieraalle kuuluu?» + +Vieras vähän arastellen sanoi, että + +»eipähän tuota semmoista kuulu, jota ei olisi jo ennenkään tapahtunut.» + +Tuo sana »jota ei ole ennenkään tapahtunut» punasti kaikkein kasvoja ja +pyöristi jokaisen silmät. Kaikki kuuntelivat höröllä korvin varmempaa +selitystä, mitä tuolla makasi niitten umpikuljusten sanojen ja +salaperäsen mielen takana. Äiti tulehtunein kasvoin ja palavin silmin +kysyi suusta sanaa katkasten, että + +»mikä todellakin on tapahtunut? Onko kuolema käynyt vai mitä? Totta +vissiin oli pätö asiaa, kun näin pitkän matkan kiireinnä työaikana +olette lähteneet astua kutostamaan?» + +»Olihan sitä vähän asiaa, siksi jotta tien telaksi... Tuoni on käynyt +Tervolassa, vienyt paraan parvesta, julkeimman joukosta: isäntähän +kuoli Tervolasta keskiviikkoa vasten.» + +Noita viimmeisiä sanoja sanoissaan hän antoi äänensä väristä. Olisi +ehkä hieman itkenytkin, vaan ei saanut kyyneleitä. + +Isäni kavahti pöydän päässä seisoalleen, ja tuo julkea muoto lenti niin +jylhän totiseksi ja nuo jo ennestään mustat kulmat tulivat kahta vertaa +mustemmiksi ja tuuheammiksi, ja niin synkän loistava, rauhaton katse +lennähti ympäri pirttiä hänen pihkan ruskeista suurista silmistään, +että luuli salaman lentäneen. Punalti päätään, rykäsi matalan kuivahkon +rykäyksen ja kauhistuneella painolla, matalasti mutta niin vahvasti, +että luuli alimmaisten seinähirsien tärisevän, sanoi hän: + +»Vai kuolla keiskahti veli ja kesken ikänsä... Ei olisi uskonut...» + +Pitkän äänettömyyden perästä painoi hän päänsä vähän alemmas ja sanoi: + +»Sinnehän se on velka viimmeisenki, asia pojan ainoanki...» + +Painui isä taas istumaan penkille, siinä tökötti kotvasen aikaa kuin +kivettynyt. Nuo vasken hohtavat, leveän puoleiset posket näyttivät +vähän vaalenevan, tuo mustan parran sängellä peitetty, vanha leuka ja +yhteen näpistetyt lihaset huulet veivät niin rutistuneen näköseksi koko +muodon, että ainoastaan tuo korkea otsa oli entisellä paikallansa, +silmänsä kiirottivat tuokion yhtä mittaa rävähtämättä lattialla olevaan +kissan ruoka-astiaan, eikä ukko näyttänyt kuulevan vaikka olisi ampunut +korvan juuressa. + +Äiti löi käsiään yhteen ja harmista väristen: + +»No Herra hyvästi siunaa... Herran edessä ei ole yhtään asiaa +mahdotonta .. Ei olisi uskonut, kun toissa pyhänä kirkolla niin +keppelänä kuin kymmenvuotias poikanappelo tuli niin ystävällisesti +tervehtimään: ei tiennyt että on viimme kerta. Niin on, kenen vuoro +tulee, niin täytyy lähteä, ei auta voima ei viisaus. Kaikki olemme sen +merkkilampaita, ottaa kenen tahtoo, ei ole rautaa rinnassa kellään.» + +Vieras painoi päähuivinsa vähän enemmän silmilleen ja heilutteli +itseään kädet autuaassa kähermässä polvien päällä ja lausuili +murtuneella painolla: + +»Niin on, ei ole paremmasti: hän on muuttanut pois tästä matosesta +maailmasta, hän on tehnyt sen, joka on meillä vielä tekemättä. Ei tule +muuten sanoa, kuin että autuas ain' öin päivin muistanee tykönsä +rientävän kuoleman hetken.» + +Hän peitti silmänsä huivin nurkalla ja hänen leveät hartiansa niin +lystin näkösesti notkahtivat, kuin olisi koira liikahtanut +heinäruvossa. Tuokion äänettömyyden perästä jatkoi nyökytellen +katkeamatta: + +»Kyllä se on kamalaa, kun semmoisen täysirahkeisen miehen melkein +terveestään pitää lähteä kuin markkinaan. Viikko takaperin oli mies +ihan terve kuin rautanen jänis. Viimme pyhänä se tuli kipeän nuusaksi +ja sitte oli taudin vointeessa tiistai-iltaan. Silloin lypsyjen aikana +se rammasi sen aivan yhteen sanaan tunnottomaksi.» + +»Tahtoiko se pappia?» kysyi äitini. + +»Ei se tahtonut eikä siihen kiireesen olisi kerinnyt, vaikka olisi +lentämällä hakenut, eikä se sitä tarvinnutkaan: se toissa pyhänä kävi +ripillään ja Jumalan sanaa se on viljellyt. Tiistaina vielä puolisten +tienoillakin luki oikein hartaasti Armon järjestystä ja Hengellistä +sydämmen herättäjää, kunnes se kouristi. Tuokion perästä kun se tointui +tajulleen, niin me Keikka-Riitan ja Murto-Maijan kanssa veisasimme +Sijoonista pari virttä ja virsikirjasta: 'Minä vaivanen mato ja +matkamies, monta vaarallista vaellan retkee' ja 'Sen Herra aina +autuaaksi Sanassaan sanoo vakaaksi.' Sitte minä oikein helakasti alotin +virren: 'Ah' surutoin koskas synnistä lakkaat', jota se kuunteli oikein +kirkkailla silmillä. Vaan silloin se heti kouristi ja siinä +rytäkässähän siltä purra rotasi sydämmen. Voi surkeata, se ei ole +lasten leikkiä», ja eukko näytti koettavan katkerasti itkeä ja painoi +silmiään huivinsa nurkalla. + +Kaikki olivat äänettöminä ja mietteissään. Isän kookas vartalo pöydän +päässä, pää pöytään sujutettuna, oli kuin luokin paininpuu. + +Hetkisen äänettömyyden perästä tuon vieraan kasvoissa väikkyi ilo siitä +että oli onnistunut tehtävässään hyvin. Hänen leveä muotonsa tavattoman +pitkässä kaulassa paistoi kuin hallayön kuu murheisen taivaan rinteeltä +kylmäneelle kaalimaalle ja hän kertoili: + +»Kyllä se tuoni teki veräjän Tervolan taloon, joka ei ole tukittu. Vaan +ei auta surut ei huolet, ei saata mennä menneen jälessä. Kovalta tuntuu +syrjäsestäkin, mitä sitte siitä, joka käsissä kipertelee. Kyllä lesken +mieli ei makealle maista. Vaan toiselta puolenhan se lohduttaa, kun +tietää autuaana lähteneen.» + +»Oliko se viimmeisellä oikein hätäsessä tilassa?» kysyi äitini niin +hartaalla painolla, että hänen vähän entistään kumarat hartiansa +lusahtivat vielä kumarampaan. + +»No sehän oli kauhean hätäsessä tilassa, juuri niinkuin ryöväri ristin +päällä. Vaan se meidän veisuu sen muutti kuin vedellä pesten ihan +toisenlaiseksi. Sen kerrassaan näki, että nyt siitä on synti eronnut: +se katseli niin kirkkaasti kuin taivaan enkeli. Vaan minä veisasinkin +oikein kovasti ja likellä, että kuulisi sanat tarkkaan.» + +»Kyllä se on sentään kaunista, että päästä oikein lähtemään semmoiselle +matkalle. Vaikka se on jälkeen jääneistä raskas se surun turkki, vaan +kyllä se aina jääpä aikaan tulee, jos lähtevä evästä saapi», sanoi +äiti. + +Isäni nousi, kävellä kaahni puolipitkillä askelilla uunin luo, jatkoi +päreen pihtiin ja tuumaili: + +»Sitä se koira illalla ulvoa jollotti. Minä jo sanoin, että ei se +pateetta mene.» + +»Niin entäs se tuononen unesi? Mitenkäs se olikaan, jota puhuit eräänä +aamuna ylös kankoissasi? Se Tervolan uusi rustinki, miten se olikaan?» +kysyi äitini hyvin kelkkiästi ja iloa leimusivat hänen suuret +mustanharmaat silmänsä ja koko hänen pitkänhoilakka vartalonsa näytti +kohonneen siitä äskösestä alennuksesta. + +»Niin, olihan siinä velimiehen talossa tässä tuonoin unissani uusi +rakennus tekeillä, jonka harjavuolta tuntemattomat miehet iskivät +sijalleen, eikä siinä näkynyt itseään. Ne tekivät niinkuin omin lupinsa +sitä rakennusta. Tuossa se nyt on se uni, vaikka minä ajattelin, että +unet on öitä myöten, näkijä unen jälessä. Vaan kyllä se sieltä aikaa +voittaen koituu. Kyllä se unikakkinen tietää.» + +Äitini rupesi pankolta padasta velliä ammentamaan maljoihin ja kanteli +pöydälle ja puheli: + +»Kyllä siihen Tervolaan aukesi isännän tila, kuka häneesen nyt pääsee. +Sen kyllä tietää, että ei se nuori leski tule kauvan ilman miehettä +aikaan ja talon hoitokin se kaipaa. Ei se reki kauvan pysy tiellä, jota +yhdestä aisasta vedetään.» + +»Kyllä se miehiä saa välilläkin panna. Semmoiseen taloon on tulijoita +ja semmoiselle ihmiselle: se ei olekkaan jonni joutava töppösen lesta. +Olipa heitä Sivolankin emännällä kosijoita. Kun jäi leskeksi, niin +paikalla alkoi kulkea kuin myllymiehiä toinen toistaan parempia. Vaan +eipä hänkään osannut ottaa kelpo miestä. Paha on paljosta valita, +sanotaan, ja tosi onkin. Olisi sillä ollut tarjona pätösempiäkin +miehiä: semmoisia kuin Kemppaalan Mattikin, joka on harras herännyt ja +tarkka kuin saivaren nylkijä. Se muka ei huolinut siitä sen tähden, kun +se on silmäpuoli, rokonrikko, mustaverinen, isonenänen ja se käsnämolli +siinä alahuulessa. Mikä vika se siltä oli? Itsehän se kantaa ne, ja +siksi toiseksi näköhän on kuten Jumala luopi», lopotteli vieras. + +»Sen silmänsähän kuuluu markkinassa tapellessaan tapanneen», sanoi +renki Pekka tyynesti. + +Sitä ei vieras ollut kuulevinaan, kertoili vaan: + +»Sittehän se otti sen suruttoman roikaleen, kun se oli potra ja komea. +Tosin hyvästi se kuuluu talonsa hoitavan ja emäntänsä pitävän suuressa +arvossa, vaan mitäs tästä katoavasta, joka kestää niin vähän aikaa. +Täällä pitäisi etsiä sitä tavaraa, jota ei koi syö eikä ruoste +raiskaa», huokasi pitkään kuin venyttelevä rahtihevonen, että nuo +römäkät hartiat rytkähtivät pitkältä alaspäin. + +»Niin, onhan siellä se Joensuun entinen Samppa, vanhapoika. Sen se +Tervolan leski ottaa», sanoi äitini, ja työväelle, jotka tyynessä istua +nököttivät iltasta odottaen, sanoi hän, että + +»nyt on iltanen valmis.» + +Hetipä kapsahtivat pöytään ja vieras käskettiin yhteen joukkoon. Kaikki +yksituumasesti rupesivat syödä rapelehtamaan surutonna kuin +kananpoikue. Vieras jatkoi äidin puheesen: + +»Kylläpä ei ole paljon muutenkaan, ettei Joensuun Sampan päälle arpa +lankia isännäksi päästä Tervolaan. Se onkin niinkuin tehty siihen +sijaan, ja sen lisäksi se tietää Jumalankin sanasta enemmän kuin joku +tolikka. Ja onhan se tarkka, sen tietää siitäkin, kun yksiä +sarkahousuja on pitänyt kesänsä talvensa pyhähousuina ilmosen ikänsä ja +vasta on polvet paikoissa. Sen tietää siitä jo, että se osaa tavaransa +katsoa.» + +Äskönen sortavan näkönen suru oli vieraasta ottanut kyytinsä. +Matlakoissa silmissä ja talimaisissa pöhlö kasvoissa ei jälkiäkään +näkynyt; ainoa mitä voi huomata hänen muodossaan oli tuo paksun leuvan +raskas, totinen liike, kun se ahkerasti tehdä hietritti hienoa vatsan +täytteeksi. + +Syötyä äiti vei vieraan porstuan pohjassa olevaan kamaripökinään +ikäänkuin haastatellakseen salasia. Muut kaikki sukittivat kiireimmän +kautta yöpahnoilleen, mikä minnekin. + +Minulla veli Sampan kanssa oli unisija porttiluhin soppeen tehdyllä +ravatilla. Me pötkähdimme siihen kuten ainakin väsyneet työmiehet. +Samppa ihan sillä kertaa nukkui, ettei tiennyt enempi kuin hako minun +liikkeistäni, kun minä viehkuroin tilani reunalla. + +Minä keturoin selkäni tiessä, ei unta kuulunut ei näkynyt. Tuntui niin +kamalalta. Oli kuin olisi jotakin tullut hukkaan. Mitä enemmän siinä +kiemuroin, sitä oudommaksi painui mieleni. Koko maailma tuntui +kopisevan tyhjältä. Suuren kolon oli tehnyt tuoni, kun vei ainoan +sukulaisen, joka minua oli ymmärtänyt. Epätoivon pilvien raosta +vilahteleva tähti Harjulan Mari oli enää jälellä näyttämässä tulta +myrskysen salon rinteisellä tiellä. Vaan poissa oli se, josta olin +toivonut apua juuri tässä asiassa. Silmät renkaalla katsoa äjötin +pitkään naulassa riippuvaan renki Pekan kaulahuiviin, joka vaan hiukan +kuumotti niukassa illan valossa. Joka haaralta oli pilkkosen pimeä +eloni, ei yhtään valon pilkausta. Niin olin kuin kaivossa ja kansi +päällä, mieleni musta kuin tervasankko. Nousin ylös, kaahuroin pihalle. +Siellä oli niin lienteätä, leuhakkata. Etelän mieto henki huokaili kuni +rauhan unta nukkuva lapsi hiljasessa kehdossansa. Verkalleen vaan +nuokkui rukiin raskaat tähkät. Ainoaa ääntä pitivät aitan perässä +olevan haavan lehdet, jotka toisinaan aina läpättivät juuri kuin +olisivat tahtoneet nauraa minun tyhjän etsimiselläni. Pakeneva aurinko +oli imenyt perässään luoteiselta taivaan reunalta kultasen iltaruskon +leimuavat varjot, ettei ollut jälellä kuin muutamia hohtavia +viilekkeitä kaitasien pilven suikaleitten alapaltteessa, jotka kohta +hupenivat aivan olemattomiksi, jättäen jälelleen vaan mustan öisen +seinän. Niinpä oli öinen mielenikin. Kaiken valon oli pois vienyt tuo +odottamaton setäni kuolemansanoma. Tuo itsepintasen totinen kuu, joka +kiipesi korkeutta kohti vesietelän taivaan jyrkkää seinää, ei voinut +lähettää yhtään valon pilkausta minun pimeään sieluuni. Kävellä +latostelin yön rauhallista uneksivaa piennarta ympäri ruispeltoa +hiljalleen kuin kissa, jänistä vainoten. Tulla väläilin takaisin toista +piennarta, joka kulki kamarin peräti. Kamarin peri-ikkunasta tunkeusi +hämärä kynttelin valo, joka ulkona sekausi täyden kuun mietoon valoon. +Juuri ikkunan sivu kulkiessani hajanaisesta ikkunan ruudusta vuoti +korviini hiljasen imelä kikatusnauru ja Harjulan Marin nimi. Se lenti +teräsnuolena korvieni läpi, että kohona hypähdin, vaan siitä sain +hengityksen lämmintä kesä-ilmaa lumiseen mieleni tarhaan. + +Kohonnein rinnoin kävelin äidin ja vieraan luo pieneen kamariin. Asian +nimenä kysyä juomista, vaikka tarkoituksena oli katkasta heidän +keskustelunsa minusta ja Harjulan Marista. Kun aukasin kamarin oven, +silloin vieras kadotti aivan tukkunaan tuon mälpäkän puhekykynsä. Äiti +kammahti, että hänen voimakkaat pulleat hartiansa rutistuivat paljon +läjemmäksi ja tumman ruskea hiusmarto kohosi melkein päälaelle ja +kaitasen puoleisista poskistaan vaivain ja vuosikymmenien vihurin +tähteeksi jättämä puna karkasi aivan näkymättömiin, että hänen mustan +harmaitten silmäinsä hätäsen terävästä katseesta ja harmaan tuhrakoista +kasvojen juonteista tummassa kynttelin valossa voi lukea aivan selvään, +että keskustelu oli minua ja Maria koskevista asioista. Vieraan kieli +sokkelehti ja koetti etsiä sanoja, kuin säikähtynyt jänis reikää +laihopellon aidasta, ja sotkeusi ihan siihen paikkaan kuin kukko +tappuroihin, kun minä mulautin oikein polkevan tuikean silmäyksen +vasten hänen leilimäistä muotoansa. Puplakehti sitä ja tätä, että +inhottavalta tuntui koko löpinä. + +Kuultuani äidiltä juomispaikan menin tieheni ja jätin heidät jatkamaan +alotettua työtään. Menin vuoteelleni, eikö jo uni ottaisi rekeensä, +vaan ei vieläkään kuulunut. Tuntui vaan yhtä tyhjältä ja kamalalta. + +Aamulla heräsin pahasta unesta. Väsynyt olin ja tunsin pääni raskaaksi. +Kävelin pientarelle vähän tuulluttelemaan pouta-aamun raikkaassa +ilmassa. Sieltä tulin pirttiin, jossa oli vilkasta keskustelua kuin +ylimmäisten pappein kokouksessa. Pääpiispana oli isäni, jonka suuhun +katsoi jokainen avossa suin kuin parempatakin saalista. Renki Pekka ei +näkynyt välittävän, työnti vaan repaleista nuttua päälleen, haukotella +vengautteli niin imelästi, että vesi tihisi unen töhmeröisistä, +pikimustista, tiirisko silmistään ja alakulosen näkösenä, hartiat vähän +kumarassa, lähti astua nyrkkäsemään leikkuuksen rinteesen. + +Minä otin kenkäni uunin korvalta ja riipasin jalkaani. Istahdin +penkille kuulemaan sen kokouksen päätöstä, jota ei kauvan tarvinnut +odottaa. Isäni heti luki sen semmoisella äänen painolla, että siinä ei +tuntunut olevan valitusaikaa ollenkaan. + +»Tästä lähdemme kaikki muut velivainaan hautajaisiin paitse ruotiämmä +ja Tapani jäävät tulen pitimiksi ja renki Pekka töitä toimittelemaan. +Mieron hevosjoukkojen tähden tarvitsee olla Tapanin ruotimummolla +kumppanina, etteivät saa toukoja sotkea.» + +Minä tuon kuultua kiepasin ulos ja kävellä rihmoin Pekan luo. Aloin +leikata kahmia vähän harmin viehkassa, että Pekkakin huomasi minulla +kiireen olevan. Kovasti kahisi raskasteränen lynkäruis Pekankin +eteyksillä. Tiheään nousi pitkät, kellahtavan vaaleat pijoukset, jotka +hän aina roiskautti järeälle sängelle sidottavaksi lyhteisiin. Muuta +ääntä ei kuulunut kuin sirpin jurske ja rukiin kahina koko pitkänä +aamurupeamana. Tuosta äänettömyydestä jäätyi rintani, että kun +huudettiin syömään, niin poveni tuntui pakottavan täydeltä. Ei tuntunut +ruokaa sinne mahtuvan. Pekalle sanoin: + +»Menepäs syömään, minulla ei tunnu haluttavan.» + +Tuosta Pekka näytti vähän oudostuvan ja höröstyen hän kysyi: + +»Eikö peijaisiin kutsuttukaan, eikös sinne muut jo ole laittaumassa?» + +»Ei ole minua kutsuttu, ja nurkkia nuuskimaan en lähde.» + +Pekka naurahti ja sanoi, että + +»korea on kutsuttu vieras, kutsumaton koreampi.» + +»On se niin korea, että sille tarjotaan luut lihoista, päät kaloista, +kuoret leivistä kovista ja saa seistä oven suussa orren alla, kahden +kattilan välissä, kun sinne menee kärkkymään», sanoin minä hyvin +kolkolla äänellä. + +Pekka kävellä vihmoi kotiin, minä jäin työhöni. Leikkasin muutaman +lyhteen, lähdin huvikseni kävellä völäilemään pitkin piennarta. Menin +metsään, istuin kivelle. Pullistui poveni, kun ajattelin miten halulla +olisin tahtonut nähdä vielä kerran setääni edes elottomanakaan. +Köllähdin kiven viereen, pääni mättäälle, takkini liepeillä peitin +pääni, ettei nuo harvat alakuloset sääsket tulisi viemään viimmeistä +rauhaa, ja antausin muistelemaan ystävääni. Vaan siihen nukuin +lehtikoivujen ja kuusten hiljasessa hymyssä. + +Olihan muutaman sormihaaran päivä kiertänyt puolta päivää kohti, kun +sekavaa unensotkua nähdessäni unimieliin kuului outo korahdus. Silmäni +pyöristyivät ja edessäni aivan likellä näin pilkkaotsasen hevosen, pää +viidentenä jalkana, sieramet höröllään, katse tutkivan terävänä, minua +lähenevän niin vakaisin askelin, ettei kaulassa oleva kello +vahingossakaan kalahtanut. Taas korahti sieramet kummastukseksi minun +siinä olostani. Minä en liikahtanut, katsoin vaan sen hevosen kujeita. +Se yhä vaan vähä väliin korahdellen läheni. Jalkansa näytti jokaisella +siirroksella panevan sillä varan maahan, että tarpeen tullessa ovat +valmiit viemään. Kuta lähemmäs vetäysi, niin sitä ystävällisemmästi +alkoi katsella ja ympäriinsä haistella ikäänkuin tahtoisi minua auttaa. +Siitä nousin ja puhuttelin vähän sitä hevosta, joka näytti iloissaan +olevan siitä, että pääsin ylös. + +Nyt olin kuin uusi mies, oli kuin olisi tuuleen hävinnyt rinnastani se +pakottava kasa. Luonnon rauhallisuudessa olin saanut kuitata sitä +yöllistä rauhattomuutta ja univelkaa. Irtonaisin mielin kävellä rihmoin +kotiin. Pekka oli tullut leikkuuksen rinteesen. Minä menin kotiin +aamiaista etsimään. Siellä oli Tuonelan tyhjyys ja kuolon hiljasuus. +Vanha vapiseva harmaapää ruotimummo pirtin ovisopessa sukkaa kutoa +jampi ja kissa keskellä lattiaa miessä huoletonna maata motkotti. Minä +rohmuilin ruokaa, söin mitä löysin. Makupaloja ei ollut saatavissakaan, +ne olivat lukon takana. Suolamuikkuja, piimää, leipää työntelin nälän +silmään. Lähdin siltä silmääni Pekan luo pellolle. Leikata rotistimme +kuin kilpaa koko pitkän pitusen lauvantai päivän, että yksi jurmitus +kuului ryömylleen painuneen rukiin rinteestä. + +Maanantaina puolisten edellä Pekka pijoustaan nostaissaan leikkuuksen +rinteestä ilosesti sanoi, kun huomasi peijaismiesten kekkasevat päät +vilkkuvan rukiin yli: + +»Nyt se tuo joutilaan valtakunta kotiutuu. Nyt se on mennyt suusta, +vaan ei mielestä. Ne on peijaat likellä, vaan pahalla puolen.» + +Minunkin toinen suupieleni jo vetäysi nauruun, vaikka ne koko pyhän +ajan olivat niin kontetuksissa, etteivät puhumaankaan sujuneet. Mekin +lähdimme puolipäiväselle ja pirttiin tultua havaitsimme kaiken rahvaan +kotona rekottelevan, niin ilosena kuin saaliin jaossa. Liisa veisaili +hiljalleen tyytyväisenä, vaan kasvoilla ivallinen ylenkatse silloin kun +hän katsahteli meitä Pekan kanssa sinne sivupenkille, jossa me +alakulosina istuimme, kuin valmiin katsojat. Isä, äiti ja sisko ja +toiset veljet puhuivat vilkkaasti pöydän latvalla siitä, miten pitää +ruveta purkamaan sitä testamenttia, jonka veli vainaja on tehnyt +vaimonsa kanssa, että pääsee perilliseksi veljensä talouteen. Isä sanoi +kuulleensa muutaman niistä peijaisvieraista sanovan, että se ei ole +tullut se testamentti vahvistetuksi. Silloin muitten silmistä paloi +voiton liekki. Isäni aikoi lähteä kaupunkiin puhumaan asiasta erään +virkaheitto tuomarin kanssa. Siihen hän tuntui luottavan, että kyllä se +parastaan koettaa, kun lupaa osan saaliista. Liisa veisaili vaan, ei +näyttänyt välittävän koko perintöjutusta. + +Ruotimuori tuli sanomaan: + +»Potut on pehmeät, kiehuvat ihan liemeksi, jos ette käy pois.» + +Äitini sen kuultuaan lähti ruokapuuhaan ja heti toikin pottumaljan +pöydälle ja muuta siihen lisäksi, että tuokion perästä oli pöytä täynnä +ruokatavaroita. Siinä oli peijaistulijaisia: muutamia ryynipiirakkaita, +joista kappale meille Pekan kanssa eteen pistettiin äänettömästä päästä +ja melkein samalla silmänluonteella kuin koiralle. + +Syötyään isä lähti kaupunkiin tuomarin pakinaan. Muut suti puti +töihinsä ilosina. Minä ainoa tyhjän kaipaaja olin alla päin pahoilla +mielin kaiken kallella kypärin. + + + + +XXIV. + +Luullaan hulluksi. + + +Ei ollut mitään puhekumppania minulla muuta kuin tuo renki Pekka, +kasvava hulivili poikaketale. Ja ne tarinat eivät olleet mitään mieltä +keventäviä, joita hänen kanssaan voi puhella. Syvimmät tunteet täytyi +salvata sydämmeensä. Vaan eipä se pato kauvan kestänyt, ennenkuin alkoi +yli äyräitten kuohua. Täytyi etsiä semmoinen toveri, joka voi sulun +aukasta, ettei pato murtuisi. + +Eräänä päivänä päätin lähteä Harjulan Marin luona käymään. Kävelin +rantaan, ajatukset kevensivät jalkani, pitkiä tulivat askeleet. Rantaan +päästyäni hyppäsin veneesen ja nykäsin purjeen päälle. Ähmä vihuri otti +mukaansa, lennätti venettä kuin lehteä, että muutaman tunnin kuluttua +olin matkani perillä. + +Mari otti ystävällisesti minut vastaan ja hänelle kerroin asiani +ujostelematta, kerroin mieleni tilan pohjaa myöten. Hän kuunteli. +Lausui viimmein: + +»Enkä nykyjään mene vielä naimisiin, vaikka kuin hyvä tulisi tahtomaan: +siihen lystiin kyllä kerkiää oiki kiirein. Sen kyllä sanon kerrassaan, +että poissa olisin älyltäni, kun rupeaisin semmoiseen joukkoon päätäni +kaupalle, kuin on teidän talossa. Säärenihän oli aijottu ensi näkemässä +katkasta, kertoi tuo Mäkelän huonemiesmuori, joka oli kuullut +uhkauksen. Ja sinuthan kuului aijotun ajaa suineen puineen pois +kotoasi, kun minut vaan ottanet eukoksesi.» + +Minä sanoin, että + +»paraiten se pappikin panee, minkä semmoiset akat. Vaan kyllä siinä on +vähän perääkin, ei se aivan emätöntä ole. Mutta se on juuri sen akan +hyvää työtä: sehän tuli aivan asioikseen sinua panettelemaan.» + +»Viehän vaan isällesi ja äidillesi terveisiä, että rauhan saavat +minusta nähden», sanoi Mari päättävästi. + +Minua rupesi värisyttämään. + +Puhelimme kuitenkin yhtä ja toista vielä hyvän aikaa, ennenkuin lähdin +pois. Hyvästellessäni kysyin, että + +»tokko saan edes puheilla käydä?» + +»Vähän kai se minua liikuttaa, kun ei itseäsi haitanne. Vaan itsehän +saat selkänahallasi maksaa ne kyläkulut. Sen puolesta katsoisin +paremmaksi, että pysyisit kotonasi.» + +Lähdin kotiin soutelemaan. Ajattelin, että ei se päätös pidä +paikkaansa... En usko että Mari ei minusta huolisi ... en usko ... en +usko. Annetaan vaan ajan kulua, ei huolita hätäillä. Hiljaa se härkä +kyntää, vaan hyvän se jälen tekee. Ja niin menin miessä huoletonna +kotiin. + +Siellä älä pääsi rahvaasta. Nyt siellä vasta ilma nousi. Olivat purra +pistää syödä ihan siltään. Saivat uutta juurta huomeneksi, pääsivät +niinkuin uutta jälkeä laklattelemaan. Minä vaan äänetönnä kuuntelin ja +katselin, että mikä verkko tuossa nyt peräksi pannaan, tuleeko nyt +sanoista siltaa, kestääkö noitten kerällä nyt loppumattomasti +lappamista. Vaan kestihän sitä, ei tullut toista päätä. Minä vaan +äjötin äänettä kuin urkkomiehen purakka, teeskelin työtäni, hyräelin +laulujani. Koettelivat oikein uuten uhkain kaivella vanhaa Aatamiani, +vaan eipä se vanha mies leikistä suuttunutkaan. Pysyin rauhallisena ja +ystävällisenä kaikille. Pari viikkoa myllyä käytettyään tulivat siihen +päätökseen, että minä en ole täydellä taidollani, vaan minut on +Harjulan Mari syöttänyt itseensä ja siten saanut taidottomaksi. +Ennestään muistivat, että minä en sietänyt kolmea pahaa sanaa, +ennenkuin sai tietää mistä tuulee ja tuli kysymys kuka kentän korjaa. +Vaan nyt kun ei näytä korvia olevankaan. Mikä sen nyt olisi niin +lampaan maidolla juottanut, jos vaan älyllään olisi. + +Ja jopa rupesivat viimein houkuttelemaan, että antaisin jonkun tietäjän +koettaa päästää, että eihän ota, jos ei annakaan, ja pyysivät lupaa +saada tuoda velhon konstiaan koettamaan. Vaan minä sanoin sillä kertaa +loppuvan päivien siltä mestarilta, kun vaan joutuu minun eteeni. Vaan +eräänä pyhäpäivänä sittenkin hakivat muutaman poppaämmän, joka oli +heidän mielestään oikein maklakka viekottelemaan. Arvasinpa heti, kun +tuo vieras tuli, että se ei ole kunnian tiellä. Katselin sitä vierasta +kuin mato mättäästä, että eikö huomaisi jo katselusta paraaksi pysyä +erillään. Vaan eipäs. Akka kun oli syötetty ja juotettu, niin rupesi +peliin. Minä olin pitkälläni pirtin penkillä, niin tuli kutkuttelemaan +korvani juureen. Minulla viha kiehui kuin pikipata. Koetin kumminkin +puristaa, sillä tiesin että ei siitä hyvä seuraa, jos liikkeelle sen +päästän. Siivolla käskin pois, vaan se ei kuin enemmän ja enemmän alkoi +liverrellä ja silitteli hiusmartoani, kiitellen sitä kauniiksi. Mutta +silloin en kerinnyt saada itseäni kiinni, kun hyppäsin kuin ammuttu ja +siipasin sen akan ovea kohti, että rötjähti kuin märkä roivajas oven +pieleen, josta väleen selvitteli itseään pönkilleen. + +Kaikki luulivat todella minua hulluksi ja yrittelivät hallitsemaan, +vaan en silloin pysynyt niin vähällä väellä. Liepsautin sitä akkaa +vielä kartanolle ja sanoin, että + +»jos nyt et älynne huveta pois silmistäni, niin päiväsi lopun näet +sillä kertaa.» + +Silloin löysi akka liinasukkansa, ei katsonut takaisin kun otti +liehkoa. Tapailin kepakkota, että antaisin loikkiin vielä terveisiksi. +Samassa keräysivät minua uudestaan tavottelemaan, luulivat minun +päättömiä tekevän. Vaan sanoin, että + +»nyt jos ette jätä rauhaan, niin saatte kohta minun oikeasta kädestäni +maistaa osanne jokainen. Saatte huokua hihaanne ja tietää, että minä en +ole teidän vanki. Jos muu ei auta, niin te lautoihin, minä rautoihin. +Sen kirotut, te vaan laittautte minua paistamaan kuin käärmettä +pyssyyn. Minä koetan hammasta purren painaa pahkaani ja olla vaiti, +että heittäisitte pois tuon alinomasen loilotuksen, mutta siitä +hulluksi nousette vaan, vaikka minua luulette hulluksi.» + +Purin hammasta ja polin jalkaa ja karjasin, että + +»pakenettako pois silmistäni vai tahdotteko tietää, mikä mies Mooses +oli!» + +Silloin luikasivat hönttyynsä ja jättivät minut kartanolle. Minä lähdin +kävelemään. Kävelin metsään ja siellä olin koko päivän. Heti hävisi +viha, vaan paljon jätti työtä jälkeensä: paljon oli ajatuksia. Kaduin +että suutuin niin armottomasti ja lupasin itsekseni, että en suutu enää +niin sokeaksi toista kertaa. + +Iltasella tulin kotiin. Väki oli kuin kynsille lyöty, ei kukaan puhunut +paljon mitään. Äiti itki huivi silmillä. Minä menin tallin yliselle +heinille nukkumaan. Yksinäisyys tuntui olevan lystintä. + +Huomenaamuna menin työhöni karhitsemaan peltoa. Siellä laulelin ilman +lintusille mieleni vaiheista. + +Heittäysin taas iloseksi. En ollut tietävinäni mistään mitään, tein +työtäni, söin ruokaani, en puhellut sanaakaan muitten kuin Pekan +kanssa. Väliin kävin aina Harjulassa kylässä. Äiti rupesi manaamaan, +että hän saisi tehdä mulle pikku taian. Ja sanoi olevansa siitä +vakuutettu, että minulle on syötetty se mieliteko, joka mulla on +Mariin, ja sanoi kaksi kertaa nähneensä unissaan, että minkälaisessa +paikassa on vielä syötettykin. Vaan sen kielsin kuoleman uhalla pois. +Hän itkien koetti rukoilla ja houkutteli, että + +»tiedäthän sinä itsekin, että konsti ei ole kangella käännettävä. Ethän +siihen nyt kuole, jos syöt muutaman palan, jonka laitan, ja annat pestä +itseäsi.» + +Silloin taas rupesi vihan tuli hehkumaan rinnassani. Luulin jo liekkien +suun sieramen kautta leimuavan, vaan niinkuin olin aikonut itseäni +hillitä, en päästänyt valloilleen, purin hammasta ja lähdin kävelemään. +En voinut sanoa sanaa, niin olin täperällä. Jos olisin yhdenkään sanan +sanonut, niin silloin olisi viha hulmahtanut pilvien tasalle. + +Nyt tiesin vasta oikein, miten vahvasti ne uskoivat sen, että minä en +ole oikealla älylläni, ja arvasin, että ne koettavat salaa minulle +syöttää niitä parantavia aineita. Ja kun minä tiesin miten inhottavia +aineita semmoiselle mielivikaselle syötetään, joksika minua luulivat, +niin alkoi pelottaa kuin kuolema. Jos milloin tarjosin ruokapalaa +suuhuni, niin aina juohtui mieleen, että jos tuossa lienee käärmeen +raatoa tai kutevan sammakon raatoa, naaraskissan suolta ja raatoa, ja +sitä ja sitä vielä ilkeämpää ainetta, jota tässä en voi mainita. Eikä +ollut pitkä aika ennenkuin kolmeen eri kertaan tapasin tekeillä +semmoisen syötin. Sitte en uskaltanut muitten tuomaa vettä juoda, en +muitten pesujäleltä ruokaa panna astiaan, enkä ketään voinut uskoa +näkemättäni keittoa padasta panemaan kuppiini, enkä muitten pesemää +lusikkaa suuhuni, enkä leipää alottaa, vaikka olisin syömättä jäänyt. +Saunassa en uskaltanut kylpeä muitten viemällä vastalla, enkä peseytyä +muitten viemällä vedellä, vaatteet pelottivat joka kerran kun päälleni +panin, että jos tuohon on hierottu sitä ja sitä. Lakkaamaton pelko oli +joka paikassa. Unesta kun heräsin, niin jo tuli mieleen, että jos +nukkuessa ovat hieroneet sitä ja sitä ruumiiseni. + +Nyt alkoi kotona olla ikävä, ei koti kodolle tuntunut, ei ollut yhtään +niin pelottavaa paikkaa kuin koti. + +Synkkämielisenä kuljeskelin päivät pitkät toimitellen hiljasuudessa +askareitani. Tästä saivat lisää uskoa hulluudestani, ja kohta alettiin +kylässäkin puhua, että minä olen heikkopäinen. Ihmisiä alkoi kulkea +katsomassa kuin parempaakin. Niinpä eräänäkin pyhänä kun lähdin metsään +kävelemään huvikseni, niin sillä aikaa oli tullut minun +syntymäkylästäni isäni sukulaisia, iso joukko vieraita katsomaan sitä +kummaa, kun tytön syötännästä on mies päävikasena. + +Minä omia aikojani kävelen kotiin kuin kelloton hevonen hölkötellen +vaan, niin huomaan pellon piennarta astuissani, että miehiä seisoa +volhottaa kartanolla kuin helluntai-epistolassa. Siinä oli ruhaakin, +rampaakin ja jokaisella silmät minuun päin. Minä arvasin, että minkä +tähden on vieraat tulleet. Heittäysin hyvin iloseksi, menin +miesjoukkoon, tervehdin kaikkia, kyselin kuulumiset ja aloin puhua +rupatella yhden ja toisen kanssa minkä kerkesin. Kerroin kaskuja, jotka +hyvin naurattivat vieraita. Nauroin ja remusin, että saivat oikein +kyllikseen vähämielistä. + +Vanhukseni olivat hommanneet niille vieraille, että niitten piti +houkutella minua taipumaan tietäjien parannettavaksi. Ja jopa muutama, +joka luuli olevansa paras siihen toimeen, kutsui minut yksinäiseen +paikkaan ja siellä alkoi tuumata hyvänä miehenä, että miten minun +asiani on pahalla kantilla ja miten käypi hullusti, jos en ajassa +korjuuta itseäni, että minun käypi aivan samoin kuin Kärpäs-Juuson, jos +vaan vielä muutaman kuukauden tuonaan menee. Selvitti miten se ja se +oli samanlaisissa pauloissa ja miten sen Vornikka ukko pelasti. + +»Ja nyt on paras aika: yläkuu vielä. Niin mene sinä kanssa sinne tahi +laita hakija tänne.» + +Kävi karvalleni, sanoin äkäsesti: + +»Heitä nyt pois se homma, tahi minä suutun ja rupean nauramaan.» + +Se yhä jatkoi, että + +»lupa on leikkiä puhua, vaan ei ole pakko ilvennellä. Kyllä tässä on +asia siksi suuri, että ei siitä pääse suuttumalla.» + +Vaan silloin kun minä vetäsin poskeen sitä hyvän tuuman keksijätä, niin +se kuului seinänkin taakse, että jo se nyt putosi, ja sanoin, että + +»joko se asia nyt tuli maksetuksi, jonka viime markkinoilla Haatajan +kartanolla reestäni varastit, vai tahdotko toiselle puolelle saman +verran?» + +Vaan siihen tyytyi ja lähti pois muitten joukkoon ja uskoi hyvin, että +minä olen nöyräpäinen, ja selitti, miten sen kanssa pitää varoin puhua +ja miten häntä veti korvalle kun hän vähän vasten sanoi: + +»En eläissäni ole parempata maukkua saanut. Vielä nytkin senki +seitsemällä äänellä korvani huutaa tilliä.» + +Minä kutsuin Kestilän isännän kahden kesken ja sille kerroin juurta +jaksain kaikki alusta loppuun koko tämän jutun, millä tavalla se on +alkanut ja mistä syystä niillä on syytä luulla mielivikaseksi, miten +minulla on ikävä olla kotona, kun täytyy semmoisen pelon orjana olla, +ja miten olen varmasti päättänyt, että otan, jos saan, Harjulan Marin +eukokseni. Ja pyysin, että hän puhuisi vanhuksille minun puolestani, +että viimeinkin heittäisivät edes tuon taikahomman pois. + +»Jos eivät heitä niitä joutavia kujeitaan pois, joilla ne minua niin +paljon kiusaavat, niin se on niin likellä kuin kaukanakin, että saavat +minusta todella mielivikasen, sillä minä en enään kauvan kestä.» + +Kestilän isäntä uskoi puheen tarkkaan ja puhui vanhuksilleni. Vaan ne +eivät päätäänkään kääntäneet, eivätkä olisi uskoneet, vaikka joka puu +metsässä olisi huutanut: Tapani ei ole mielipuoli. Ja niin asiata ei +parantanut ei neulan edestä sekään yritys. Täytyi tyytyä entiselleen. + +Tuossa parressani koetin aikaani hilata eteenpäin toivossa, että +tuleehan pää vetävälle, että väsyyhän ne viimein. + + + + +XXV. + +Hukutin tupakkineuvoni. + + +Kuukausi toista oli kulunut siitä kun olin käynyt Harjulassa. Lähdin +taas myötätuulen selkään. Päästyäni selälle pyörähti tuuli vastaseksi, +joka viivytti vähän matkaani, vaan hupasta se sentään oli. Syksysen yön +tuuli röyhyytteli leppien latvoja, kovasti tohisi kuusikkokummut, kun +kävellä rapsin vaaran lievettä Harjulaan. Virstan päähän näkyi tuli +Marin kamarista. Näytti kuin olisi hän tahtonut valaista yksinäistä +matkaani. + +Katkesi Marilta hiljanen laulun sävel, kun kuuli ääneni ovensa takaa, +vaalistui vähän kun sanoi: + +»Missä sinua nyt on pidetty, kun olet niin laihtunut? Eihän ole kuin +nukkumaton henki jälellä.» + +»Eihän se tule vanhuus yksinään», sanoin ja otin tupakkineuvoni esille. + +Istahdin ja rupesin vetelemään savuja, kuin aikamiehet. Tein paksuja +savurenkaita, jotka suurena makkarana, mahtavan näkösesti hiljalleen +pyörien ja suureten kohota loilottivat lakeen päin ja puhelin jonkun +sanan. Tein uusia savurenkaita ja syleskelin lattialle. + +Mari ompeli tulensa luona ristirantusia pumpulivaatteita. Yöllä piti +hänenkin tehdä itselleen, päivät piti puida riihiä, hoitaa karjaa ynnä +muuta hommata. + +Juttelimme niitä näitä. Minä panin aina uutta tupakkaa, vetelin savuja, +sujuttelin sormieni välissä uutta punasta varrenletkua, tein uusia +savurenkaita, syleskelin puhtaalle lattialle yhä uusia laattoja, juuri +kuin olisi ollut minun tehtäväni saada vasta pesty lattia aivan sylen +valtaan. Savua oli jo matalanlainen pieni kamari täynnä kuin huono +kota. Mari alkoi tuumia, että + +»miten sinä noin nuorena olet jo oppinut niin ahneeksi +tupakkimieheksi?» + +»Etkö sinä sitte pidä tupakkimiehestä? Melkein kaikki miehethän +polttavat tupakkia.» + +»En huoli minä tupakinpolttajasta, ja senpä vuoksi saan jäädäkin +vanhaksipiiaksi, kun kaikki miehet polttavat tupakkia», sanoi hän +puoleksi leikillä ja pani kamarinsa oven raolleen varsin antaakseen +tietää, että hän ei tahdo läkähtyä tupakan savuun. + +Ajattelin, että jos olisin kymmenen vuotias, niin pyytäisin anteeksi, +vaan kun olin täysi mies, niin en viitsinyt. Mutta päätin, että ei +hakartele minun tupakkini savu kenenkään henkireikiä. Sen päiväsen +perään en ole piippua leuoilleni tarjonnut. + +Puheltuamme tovin aikaa seikoista, jotka keskustelua kaipasivat, läksin +purjetuulen nojaan. + +Matkalla ajattelin, että mahtoikohan Mari hyvin pahaksi panna +käytöstäni. Olisihan minun pitänyt älytä itsessänikin se sopimattomuus. +Hukutin tupakkineuvot järven pohjaan keskelle selkää. + +Aamu oli jo, kun pääsin kotiin. Siellä tuli taas kinapeli. Rupesivat +entisellä tavallaan haukkumaan, kun näkivät, ettei ollut houkutuksista +apua, jota kolmisen kuukautta koettivat. Minä en ollut tietävinäni +mistään mitään, heittäysin iloseksi. Enkä enää perustanut, ajakootpa +minä päivänä hyvään pois kotoa. Arvelin, että elänhän missä hyvään +työni teolla, eikä tarvitse joka palaa pelätä että mitä nyt lie tuohon +hierottu. + +Tupakin mieliteko heitti semmoisen vastuksen, että siitä olin +pääsemättömissä, pienestä lähtien kun olin siihen harjaantunut, niin +sepä ei niin sanomin tuulen matkaan pyörähtänytkään. Kolmen viikon +perästä vielä tuon tuostaan kirkas vesi lorahti suuhuni, ja kun näin +tupakkineuvot, niin tietämättäni menin siihen käsiksi, sitte vasta +muistin päätökseni kun pistin piipun suuhuni. Se öljyn haju, joka siitä +piipun varresta jäi suuhuni, tuntui niin makealta, etten tiennyt mihin +verrata. Mutta aikojen kuluttua irtausin himostani, ja silloin haisi +muitten polttama savu niin pahalta, että piti paeta siitä huoneesta, +jossa alkoi olla näkymään asti. Silloin osasin arvostella, miten +pahalle se maistaa siihen tottumattomalle ja miten pahaa olin tehnyt +Marille hänen omassa huoneessaan. + +Lopuksi pari kuukautta oli vetäytynyt aikaa jälelle. Sillä aikaa olivat +kotiväkeni viimeisetkin hommansa koettaneet ja panneet parastaan mikä +heistä lähti. Koettelivat kovaa ja pehmeää. Usein itkien rukoilivat, +että antaisin sen tai sen tietäjän koettaa korjata, ja lupasivat naida +kenen hyvään, kun vaan heitän Marin pois. Tuhannet kerrat luettiin se +tuomio, että ajetaan pois kotoa ihan alastonna, jos vain sen otan. +Esittelivät sitä ja sitä, että sen ja sen saat ottaa. + +Minä vastasin lyhyesti, että + +»en perusta enempi kuin Jumala lehtikerpusta niistä teidän +ehdokkaistanne omani ehdolla.» + +Eräänä päivänä oli kamarin pöydälle laitettu kahvikuppi, johon oli +pantu niitä rohtoja, jotka muka miehen päästävät järjelleen. Kamariin +oli kokounut kaikki väki ja pari vierasta lisäksi. Minut käskettiin +juomaan se kuppi, vaan minä kirveen silmään vannoin, etten ota. Silloin +rupesivat hommaan, että pannaan väkisellä minun suuhuni. Mutta silloin +tuli keveäksi kaikki esineet käsissäni, reuhkana lentelivät +itsekokoseni miehet seinästä seinään. + +Vihasta olin halkeamassa kuin puhuttu rakko: puhalsin ulos, menin +luhtiin, kopoin nursuja päälleni, sukset jalkaani ja niinkuin noidan +nuoli lähdin suhottamaan Harjulaan. + +Siellä kerroin kaikki perin pohjin miten nyt on asiat, että minä en +tule toimeen kotonani, vaan täytyy lähteä onnea koettamaan. Marilta +kysyin uudelleen, että voipiko hän minun kanssani tarttua mailman +kelkan jukkoon, ruveta yhtä köyttä vetämään. + +»Kotoasi pois ajettuna, tyhjänä, alastonna, sinut otan, vaan siihen +joukkoon en mene en kahden kaulani edestä. Olen sinusta kuullut, että +olet kova työmies, ja minä olen toinen, niin muuta ei tarvitse», sanoi +Mari, tarttui kaulaani ja sanoi lisäksi: + +»Sinuun luotan kaikesta sydämestäni. Isäsi kodin kun jätät minun +tähteni, niin uskon että olet mies ja elämäni turva. Rakastan sinua +kuolemaani saakka.» + +Itkimme hetkisen kuin pienet lapset. Siinä oli kihlat, siinä vierivät +kirkkaina helminä ne hohtavat sormukset, ne helisevät kolikat, +rotisevat satamarkkaset, joita rikkaat ja ylpeät käyttävät. + +Silloin lähdin kotonani viime kerran käymään. Nyt olin irti mailmasta, +nyt luistivat sukset kuin noitavoima olisi kärestä vetänyt. Kotona +näytti olevan tuumat tukussa, että vielä kerta kuritetaan minua oikein +isällisellä tavalla, kun hyvästä ei ollut apua. Kussa pääsin pirttiin, +niin Samppa alkoi haamuilla ihan käsiksi, kun tiesi että kyllä muut +auttavat. Vaan minä nyt pyörähdin kuin tulenkieli kartanolle, sain +asetta käteeni, sanoin, että + +»pysy erilläsi, muuten nukut henkesi viereen. Nyt on leikki kaukana.» + +Sitte kutsuin isää ja äitiä sinne kartanolle, että tahtoisin tuumia +asioita. He luulivat, että nyt on ehkä kääntynyt kello lampaan +kaulassa. »Eipä se ole ennen tarvinnut tuumimaan kumppalia.» + +Sanoivat: + +»Jos on asiata tuumia, niin tule huoneesen.» + +»En tule pieksettäväksenne. Minä tahtoisin tietää todella, että pitääkö +minun lähteä pois kotoa, jos Harjulan Marin otan. Minä olen luullut +tähän asti leikiksi, vaan nyt tahtoisin tietää toden.» + +Isä alkoi kiroilla niin synkästi, säksysi ja räiskyi: + +»Vielä sinä, sen tulinen retka, tulet kyselemään», huusi ja alkoi +tapailla niskasta kiinni. + +»Kyllä nyt jo selvitään riitelemättä. Hallitkaa vihanne, minä nyt +lähden enkä tule takaisin en itse isän haudalle», sanoin. + +Isä röyhysi yhä vaan: + +»Kyllä routa porsaan kotiin ajaa, vaan pane päähäsi, että elä tule.» + +Mennessäni sanoin: + +»Sen vannon, että en pole kynnyksiänne.» + +Sen kanssa lähdin astua nyrköttelemään. Huonot työvaatekulut oli +päälläni, ei yhtään äyriä rahaa, nälkä oli mahassa. Mutta ei kumminkaan +se surettanut, että mitä suuhun pannaan. Sääressä on sudella murkina, +arvelin. Tiesin, että nyt ei kutevan sammakon täkkää jauheta +vellikuppiin. Jos ruokamurun saan, niin en tarvitse pelätä noidan +nuolia enkä velhon veitsirautoja. Ryysynen olen, nälkänen olen, vaan +mies olen missä tarvitaan. Olenhan nuori ja terve, siinä on minun +pohjaton aarteeni. + +Kuumana hartiani kuhahteli, voimasta rintani hytkähteli, toivosta +tuntoni liekehti, rauhasta ja sulasta mieleni leimuili, kun kävelin +ensimmäistä onneni sarkaa. + +Ei ajan karhi heti tasota sitä vakoa, jonka muistoni aura kynti sinä +päivänä. Kauvas vaivanen lapsi muistaa, sanotaan. + + + + +XXVI. + +Appiukkoni. + + +Menin Harjulaan ilmoittamaan tekoani. Mari kysyi: + +»Tokko isälle olet virkannut vielä mitään näistä hommistasi?» + +»En ole virkannut, vaan pitää kait sitä sanoa jotakin. Ei suinkaan +meidän hommista ilman tule porikkata.» + +Minä ajattelin, että itsekköhän minä sitä lupaa ukolta kysyisin, vai +ottaisinko jonkun vanhemman miehen niinkuin niitten tapa on. Vaan +kumminkin päätin, että itseni edelle ei ole käynyttä. Käyköönpä nyt +syvin tai matalin. + +Iltapuhde oli, kun menin pereen pirttiin. Ukko vuoleksi kapustapuuta +pöydän päässä pärevalkealla. Minä kävelin rohkeasti ukon luo. Paikan +laidat housuni polvissa repottivat kuin kukon heltat, parin tuuman +pitusia puikkonappia votkotti ikänsä eläneen sarkatakkini rinnassa, +vuosikymmenisen palvellut sarkapäällinen, lammasnahka lakki hallitsi +melkein hartioille yltyviä tukkiani. Vääräkantaset, kurttuun +rytistyneet pieksurontsat suojelivat jalkojani. Semmoisessa asussa +tulla sulotin ukolta tyttöä tahtomaan. Puhelin vaan rohkeasti, en ollut +tietävinäni, että olisin mitään vailla. + +Ukko väliin aina syyteli päälleni pitkiä katseita, näytti siltä kuin +olisi arvellut: napit ovat liian pitkät, housun paikat liian huonolla +langalla ommellut, kun paikan laidat lepottavat irti kuin kerjäläisen +laukun kieli, kengät röhöttävät kuin venäläisen piirakainen ja lakki +kuin vanha rastaan pesä. Kaikista näytti hän kuin mitan ottavan +katseillaan. Minä vaan ajattelin: katsele vaan mitä katselet. Ei +suinkaan minusta silmä osaa ota, eikähän tässä nyt ole tyhjä +edessäsikään. + +Jopa kiersi puheemme siihen sopukkaan, että tunsin paraan tilaisuuden +olevan tarttua pääasiaan. Sanoin suulla julkealla asiani ja kysyin: + +»Mitä arvelette puolestanne?» + +Pilveen meni ukon naamalauta. Näin, että kohta ei kiitetä, ja aloin +katsella matkaa oveen päin, että jos tässä tulee sulhasella +taulametsään lähtö. Pysyin kuitenkin asemallani ja tutkin, että minkä +värin tuo nyt ottaa. + +Ukko alkoi hyvin karmakasti tuumailla: + +»Hupsuja niitä ei tarvitse kyntää eikä kylvää, niitä tulee itsestään. +Onko se nyt miehen hommia jättää talonsa ja lähteä elolta elettävältä +tielle tietymättömälle, höyhöttämään kuin jänis haavalta? Mikä sinun +hyvä hyvittää, millä sinä luulet päätäsi elättäväsi? Siihen ei päivä +pitkältä kierrä ennenkuin joutuu hampaasi naulaan. Annahan tämä sitten +joukolliseksi hankkiutuisi. Vähäksi se menee järkikin ennenkuin kaikki +loppuu. Tämä värtäjä tulee tyttöä kysymään kuin kintaan mallia talosta +lainaan luullen, että se on niin kaapattava kuin leipä kaapista. Häpeä +veikkonen ja mene sillä kunnialla samaa tietä takaisin kotiisi ja pyydä +anteeksi vanhuksiltasi. Niinkuin sattuu hyvilleen, niin ottavat vielä +kotiisi.» + +Minä kävellä votkin ulos. Tunsin kun housuissani paikan laidat +reppasivat kuin hurtan korvat. Ukko jälkeeni yhä evästi: + +»Usko nyt sillä puheella ilman suolatta, että mene kotiisi tahi minä +panen halon häntääsi kuin rosvolle kissalle, niin muistat käyneesi +akkaperissä.» + +Vielä kerran siis kuulin kelpaamattomuuteni ja olin epätoivosta niin +täysi, etten tahtonut sopia omiin riepuihini. Harmi puri mieltäni, +nälkä kouristeli suoliani, käsi tyhjä, toisessa ei mitään, ei suojaa ei +sijaa ei tyyntä valkamata, mihin päätä pistää. Tie nousi pystyyn, jos +mihin päin ajattelin. Kylmä pohjatuuli tunkeusi takkini halenteista. +Tie jälkeeni oli tukossa, eteenpäin aivan outo ja umpi. En tiennyt +mistä nauhasta nyt vedetään. Seisahduin nurkkaviereen, vaan tuo +pakkasvihakka pohjatuuli yön pimeydessäkin etsi kuin paha metsäkoira ja +hätyytti, etten saanut siinäkään rauhaa. Siitä lähdin kuin nälkänen +kulkukoira tunkion liepeitä nuuskien hitain askelin kävelemään. Menin +kylmään saunaan ja sinne kyyristyin kuin vahinko loukkoon. Käteni +pujotin takkini hihoihin ja sitte puristin vatsaani. Siinä istuin kuin +vaivanen syntinen, miettien, että saaneeko edes kerran vielä nähdä +Maria. Tarkasti korvani seurasi liikettä talossa ja odotti viimeistä +oven lusausta, että milloin asettuvat. + +Kaikki oli hiljasta, ja viimein kuului hienoa laulun hyräilyä, joka +likeni saunan ovea. Mari oli arvannut, että olin sinne mennyt. Hän +kutsui kamariinsa, johon oli kähveltänyt ruokaa, ja käski minut +syömään. Silloin talon vävylle ei annettu mielikaupassa iltasta! + +Nälkähän minulla oli, vaan kun muistin, että tuo manattu armopala oli +syötävänäni, josta talon isäntä oli minulle muistuttanut pari kolme +tuntia sitten, niin ei maistunut ruoka. Pyörimään kävi pala suussa. + +Kova oli tuska sielussani. Tuskan hiki uhkui kirkkaina muruina silmieni +kautta ulos, näkymään asti alkoi niitä karista, niin oli ahtaalla +asiat. Sitä en uskonut tullessani. Hilpeällä ilomielellä riensin tänne +kuin lapsi rakkaan äitinsä helmaan, luullen kaikki sorrot ja polkeet +voittaneeni. Vaan nyt näytti siltä, että karhu oli tullut vastaan kun +sutta olin lähtenyt pakoon. Katkera kunniata polkeva armopala pyöri +suussani, ja korvissani soi appiukkoni äskeiset hävittömät parjaukset. +Olin melkein varma, että ukolla on semmoinen valta tyttönsä yli, että +sen täytyy erota minusta pois. + +Mari kiepsahti syliini ja ilosesti lausui: + +»Ei me itkemällä eletä.» + +Tuo »me» lensi kuin nuoli läpi sydämmeni. Minä pyörähdin kysymään: + +»Mekö? Vieläkö sinä voit minuun luottaa?» + +»Luottaako? Olenhan aikonut ja pysyn kyllä päätöksessäni. Minä en +jänistä, tulkoon tuohta tai malkaa. Onsi on taivaan alus, on siellä +sijaa meillekin. Kunhan ollaan yksituumaset ja otetaan yhtä +tyytyväisesti paha päivä vastaan kuin hyvä päiväkin, niin se menee yksi +päivä kerrallaan ihan rikasten rinnalla. Sovinto, rauha ja tyytyväisyys +on enempi kuin puoli ruokaa, sillä niinhän sanotaankin, että rasvanen +on rauhan kattila, vaikka vettä keitetään.» + +Rupesimme yhdessä miettimään että mikä naula se vetäisi. Aukesikin +teitä mihin lähteä. Työalaapa oli, kykyä oli, kuntoa oli, tahtoa oli. + + + + +XXVII. + +Sulhasmiehenä. + + +Ensimmäiseksi arvelin lähteä sepän oppiin, kun ennestään osasin takoa +kaikkia kaluja, vaan terän teko oli satunnaista. Lähitienoissa asui +hyväksi tunnettu teräseppä, ja minä sain eräältä isännältä 20 markkaa +velkaa oppirahoiksi. Lähdin tuumaan sen sepän kanssa. Hetihän +köyhänlainen mies taipui kaksikymmen-markkaseen, ja mitäs muuta kuin +tuumasta toimeen. Huomenna ruvettiin peliin. + +Heti seppä huomasi, että minusta on apua työssä, niin katsoi parhaaksi +opettaa ensiksi viinan juontiin, sen sijaan kuin olisi pitänyt näyttää +miten teräkalut valmistetaan. Siten olisin tullut viipymään enempi +aikaa hänen seurassaan takomassa hänelle terättömiä kaluja. Vaan viinan +juonti-opetus ei tahtonut mennä päähäni hänen suureksi harmikseen. +Siinä oli pahinna vikana se, kun luulin, että se kotimieheni toivoo +sitä oppia kaikkein vähimmin. + +Teräkaluja valmistaessa seppä ei minua neuvonut ollenkaan, että mikä +tässä on konstina. Mutta kun minä jo ennen olin tehnyt kaikkia kaluja +ja kun siinä ei ollut mitään ylenluonnollista, kaikki oli vain siinä +ihmisen vallassa, niin ne muutamat minulta puuttuvat temput huomasin +kun syrjäsilmällä katsoin hänen tekoaan. Olin kumminkin lopuksi pari +kuukautta hänen mukanaan. + +Perjantai-ilta oli Maaliskuun alkupäivinä, kun sanoin mestarille, että + +»nyt jätän tällä kertaa palveluksenne, lähden aluksi koettamaan, ja jos +ei rupea vetelemään, niin tulen takaisin.» + +Seppä kielsi kiven kovaan sen homman ja sanoi: + +»Nythän tulee vasta opin aika. Enhän ole sinua vielä opettanutkaan, en +ole luullut että sinulla niin kiiru on.» + +»Ei kulu aikani alituisessa viinan juomisessa. Nyt lähden, jääkää +terveeksi», sanoin ja silloin lähdin. + +Seppä sanoi jälkeeni, että + +»parempi olisi kerta viipyä kuin kahdesti joutua. Vaan kun olet niin +omapäinen, niin tee vaan niinkuin päästä käsketään. Vallassaan on +vasikalla kuolema.» + +Minä yhä mennessä sanoin vastapainoksi: + +»Menköön nyt vaikka Matin pellon ojaan, taikka haapaseen kuuseen. +Yrittäneen päätä ei leikata.» Menin Marin kotiin, tuumasin sille, että + +»eikös lähdetä käymään kirkolla, tehdä kuulutuskirja, sillä minä en ole +heti nyt kotona, minä lähden ulkopitäjääsen koettamaan tienata?» + +»Lähdetään vain. Mutta ethän ole sulhasmiehen näkönenkään», sanoi Mari +hymyillen. + +»Tuota ... että minä lainaan nursuja siksi aikaa selkääni», esittelin. + +»Elähän kiirehdi», sanoi Mari ja lähti ulos pesuvettä ja toisella +kertaa toi vaatteet. + +»Tässä on vaatteet omasi, sillä ne ovat minun kutomani ja teettämäni. +Pukeuhan niihin, niin lähdetään», ja ilosesti katsoen minuun riensi hän +ulos. + +Minusta tuntui omituiselta pujottautua noihin vaatteisiin. Olin kuin +lumouksessa, niinkuin viehättävässä unessa. Tämmöistä huolenpitoa, +hellyyttä en ollut koskaan nauttinut, ja sitä sain nyt juuri osakseni +kun olin kotoani ajettu, turvatonna kuin linnun poika avarassa ilmassa. +Minä aikamies olisin voinut ruveta onnesta itkemään. + +»No nythän kelpaa lähteä», sanoi Mari tultuaan ja katseltuaan minua. +»Kengät ovat huononlaiset, vaan eipähän yksi kolo komeassa haittaa.» + +Kengät, nuo vanhat loppaset, joita appiukkokin kerran oli silmillään +mittaellut, tekivätkin huiman poikkeuksen muuten hyvässä +vaatteuksessani. Vaan ei tässä ollut aikaa niitä murehtia, ja kun ne +Marille vältti, niin ne vältti minullekin ja piti muillekin välttää. + +Kyytimieheksemme hommasimme naapurin isännän, jolla oli iso ja kaunis +ori. + +Mutta morsiamen isä kun näki, että kirkolle hankkiudumme, niin nousi +toukosiin tomuihinsa ja olisi noussut aika messu, jos ei Marin kaksi +veljeä olisi puolestani ruvenneet. Ja silloin ukolla oli suu puhdas, ei +voinut mitään. + +Oli kylmä itävinkka, pakkastuisku ilma, niin olisi ollut turkki +tarpeesen rekikulussa, vaan se täytyi saada lainaksi, ei ollut omaa. +Naapurin isännältä saatiin vanhuuttaan ruskettunut ja rajettunut, +sarkapäällyksinen työturkkikauhtana ja saman ikänen lammaspuuhkanen +lakkikopsa päähän. Ja nyt suti puti rekeen, sen komeaksi ja ylpeäksi +mainitun Harjulan Marin kanssa rinnakkain rekiperään istumaan. Ja +silloin lähti iso musta vetämään kirkolle päin semmoista havakkata, +että korvissa vinkui. + +Enpä kerinnyt monta kertaa pääni ympäri ajatella ennenkuin kurahettiin +pappilan kartanolle. Rippikirjotusta varten oli pappilaan kokoutunut +paljon väkeä, jotka jokainen katsoivat meitä kuin lehmä uutta konttia. +Se onkin tavallista, että kuulutuskirjan teettäjöitä katsotaan edestä +ja takaa, kupeelta kummaltakin, ihan kiireestä kantapäihin asti. Vaan +meissä turkin päältä katsoen oli tavallista harvinaisempata. Me kun +väännyttiin reestä ylös kuin suuretkin herrat ja menimme pitäjän +pirttiin, niin sielläkös oli suhisijoita. Sattuipa muutamalle niin +karkeasti, että minäkin kuulin kun sanoi toiselle alta kulmainsa +katsovalle ja piippuaan sytyttävälle toverilleen: + +»Tuossa se nyt höllöttää Harjulan Marin sulhanen. Jopa sattui luu lihan +valitsijalle, kuori leivän alkajalle, minkä sille komealle. Se on +näyttänyt katselevankin komeammasta naamasta kuin muut ihmiset, ja on +näyttänyt että hän sitä onkin ja muut ei mitään.» + +Toinen ivallisesti lisäsi: + +»Antaa sattua lakkarit housuihin. Sitte tietää koira uineensa kun häntä +kastuu.» + +Minä en ollut tietääkseni heidän arvosteluistaan, heitin vaan sen +turkkini naulaan, ja silloin jäi päällysvaatteekseni ne hyvästi tehdyt +harmaat vaatteet, jotka eivät säätyni suhteen olleet ristiriidassa muut +kuin kengät. + +Kyytimiehemme tuli käskemään rovastin puheille, johon me lähdimme ihan +kynttä kautta jälekkäin astua silpomaan kartanon yli, edellämme +kyytimies, puhemies, astua reuhtoi, että kädet heilui kuin riusan +kieli. Sitte työnnyttiin sinne rovastin huoneesen. Minä jäin vähän oven +suun puolelle seisomaan toivossa, että eiköhän nuo kenkäni jäisi +papilta huomaamatta. Ja kun oli silmäni pesty ja pääni kammattu +niinkuin muillakin miehillä ja kun muutamia nuoruuden kukkia vielä +väikkyi rohkeuden ja ilosuuden sulaamilla poskipäilläni, niin rovasti +katseli vaan pään puoleen ja jätti minun ilokseni takajalkaani +katselematta. Rupesi tehdä jutistamaan kuulutuskirjaa, joka menikin +kuin luomisen työ, ja mikäs oli mennessä vanhalla oppineella. Kyseli +vaan puhemieheltä, että + +»voipiko puhemies valansa uhalla todistaa, että nämä ovat terveet ja +etteivät ole sukulaisia toisilleen?» + +Kiltisti vastasi puhemies: + +»Ne ovat terveet kuin potelli ja riskit kuin kesäpeurat, eivätkä ole +sukulaisia enempi kuin susi koiralle.» + +Sitte kysyttiin viimeksi meidän mieltä, jonka me lyhimmittäin +selitimme. Sitte rovasti kirjoittaa romisti sen pitkää tämän lyhyttä. +Me vaan seisottiin kuin viimeisellä tuomiolla, sydän kourassa, että +mikähän tuohon pomettiin vielä tarvitaan. + +Minä ajattelin että eihän täällä vaan liene mitään sissiä käynyt +minusta puhumassa juoruja rovastille. Samassa rovasti niinkuin säpsähti +ja näytti muistavan jotakin. Kysyi puhemieheltä: + +»Miten on sen asian laita, kun puhui eräs, että tää sulhanen on +mielinyt vähä hutiloimaan niinkuin päävikanen?» + +Siihen päätä puistain vastasi puhemies: + +»Sen takaan että se on vale ja vihapuhe. Tällä Tapanilla on mieltä +enempi kuin pienessä kylässä, on muistikin että sen pääkoppaan tarttuu +mitä kerran kuulee. Hänet olen jo merkinnyt mustilaispojan korkusesta.» + +Minulla oli sydän kintaan peukalossa, että miten tässä hiljankin hitain +käynee kärpän nylky, nahkan otto oravalta, kun se yhä vaan kyselee +uusia selityksiä. + +Me seisottiin Marin kanssa, seisottiin yhä kuin tuomitut, ei +haiskahdettu, katseltiin vaan toistensa silmiin kuin samasta rikoksesta +syytettävät ja oli ikävä kuin mustilaisella kirkossa. Mutta puhemies +seisoi terhakkana kuin pureva koira, valmis vastaamaan mitä kysytään. +Rovasti kirjoitti, että paperi rotisi ja huulet höpisi kuin +hammassuolain tekijällä. + +Jo viimein lopetti ja luki sen kirjoituksen ja käski tulla puumerkkiä +panemaan. Morsiameni pani omin sulin käsinsä, vaan minä kun en niin +paljon vielä osannut kirjoittaa, niin määrättiin pitämään kynän +varresta. Minä puristin, että sylki kieltäni kiersi, kun rovastin +kanssa kahden miehen tehdä ponnistettiin niitä viimeisiä kirjaimia. +Sitte tuli puhemiehen vuoro: ne taas rupesivat tolkussa kahden miehen +tehdä jammistamaan niitä lujoituskirjaimia. Pari muuta henkilöä +kirjoitti vielä muutaman sanan, luultavasti nimensä siihen kirjaan, ja +silloin oli teko tehty, vaiva nähty. Sitte rovasti määräsi ne rahat +maksettavaksi, jotka kirkkolain sen ja sen pykälän mukaan on +pariskunnan maksettava, ja puhemies rupesi niitä ihan ensi työkseen +kaivamaan taskustaan. Sillä aikaa rovasti tuumaili tyytyväisesti, että +harvoinpa on niin yhden ikäistä paria. Ei ole kuin kolme viikkoa +nuorempi morsian. + +Puhemies kilautti lantit papin kouraan. Silloin lapsautimme kättä +papille, lähdimme pois kävellä vihnaamaan ja tulimme taas pirttiin. +Siellä muutama koiranhammas alkoi, että + +»tervaurkot taisitte tehdä?» + +Puhemies sanoi, että + +»niin tehtiin.» + +»Tehtiinkö monelle tynnyrille?» + +»Koko ruukille tehtiin kerrassaan, ei ole pienessä ruukissa jakamista.» + +Sitte muutama näsäkuokka alkoi minulle, että + +»osa se on yksillä, minkä sinullakin, kun kääverrytit semmoisen talon +tytön kuin hyväkin mies. En suinkaan minä sinuna olisi hirvinnyt +ajatellakkaan.» + +Siihen puhemies tarttui, että + +»se on vanha sananlasku, etkö sinä sitä tiedä, että kalahan se etsii +kansaistaan, verkko silmäistään. Talon poikahan se on tämäkin +sulhanen.» + +»Poissahan tää kuuluu olevan kotoaan.» + +»Se on vaan jäähdyttelemässä. Käy huomenna kirkossa, niin saat kuulla, +että vielä on talon poika.» + +»No mitä sinä nyt alat työnäsi pitää, ja millä sinä eukkoasi rupeat +elättämään, kun olet kotoasi pois lähtenyt?» sanoi taas muutama +ikäänkuin olisi antanut tietää, että nyt on taikinapytystä vanne +katkennut ja joutaa siis hampaat naulaan. + +»Onhan se kerjuulupa auki», aloin minä, vaan puhemies taas katkasi, +että + +»ruoka ei syömällä lopu, vaan saamattomuudella.» + +Siihen yhtyi vielä eräs, joka alkoi jaaritella: + +»Ei sitä ole koiraa karvoihin katsomista. Ylenkatsottu kanto se reen +kaataa. Tapani se vielä ajaa naurut päältään, sillä se mies on terästä +ja se elää luotuja päiviään.» + +Minä sinne väliin, sen miehen koetin solvettaa, että + +»rahalla sitä saa ja hevosella pääsee: minulla on tienaamattomia rahoja +vielä paljon maailmassa.» + +Vielä joukosta muutama kerettiläisukko sanoi: + +»Olen kuullut sen tautta ajetun pois kotoaan, kun ei ole kehdannut +työtä tehdä ja kun tuolle puulle on mennyt, ettei ole jo tullut +opituksi työtä tekemään, niin kyllä meni mato rasvoineen. Se on tosi +kuin sanotaan, että jonka nuorra oppii, sen vanhana taitaa. Saattaa +nälkä ruveta hosumaan kun tulee oma nokka eteen, vaikka sitä ei +lähtiessään tiedä, mitä matkalla tarvitaan. Moni matkassa tulevi, +tapahtuvi taipaleella.» + +Puhemies jatkoi äskeistä puhettaan, että + +»uusi on kiittää, kypsi laittaa. Kyllä kissa kyntensä löytää, kun näkee +putoavansa. Ja toisinnan sen tiedät sinäkin, vaikka suusi mauksi puhua +vällötät kuin lampaan päästä. -- Lähdetäänpä virstalle, ei tässä pidot +parane, jos ei vieraat vähene», sanoi meille. + +Silloin aloimme kokoilla kettuja päällemme. Muutama vielä sanoi +puhemiehelle hiljaa: + +»Juoppohan tuo sanotaan olevan.» + +»Mies syöpi, mies saapi, miehelle antaa Jumala», sanoi puhemies kovaan +ja pönäkästi, ja silloin lähdimme pirtistä. Jälkeen vielä eräs sanoi: + +»Ne nuo puhemiehet on kaikki samanlaisia; ne puhuu pussiinsa kuin +venäläinen vierasmies.» + +Ja muutama joukosta huusi: + +»On tielläkin tilaa, jos on vartta virsussakin, minkä tuon sulhasen +kengissä.» + +Tulimme rappusille, siellä oli äitini. Hän itki poikansa surkeutta, kun +aivan elävältä viepi perkele sielun ja ruumiin. + +Minä istua kuhjahin rekiperään morsiameni rinnalle. Kyytimies hyppäsi +kuskin istuimelle, ojenti oriinsa tielle. Se lähti, kun oli +pakkasviuhassa vilustunut, semmoista vohkaa että jälki savusi. Minä +käärin itseäni ja sitä rekilintuani huopasien sisään. Nostelin turkkini +kaulustan ylemmäs korvuksieni suojaksi. Itäpohjanen puhalteli vastaan +oikein äitipuolen henkeä, joka tehosi vielä paremmin semmoisessa +hurakassa. + +»Nyt se on tehty sekin työ, minkä meilläkin käyty tämäkin retki», +sanoin siinä vaan itsekseni ja heittäysin äänettömäksi. Siinä tuli +mieleen ne ukon äsköset sanat, että ylenkatsottu kanto reen kaataa, +vielä naurut päältään ajaa, ei ole koiraa karvoihin katsomista. +Lainaturkki on päälläni, lainalakki päässäni, kehnot kengät jalassani, +lahjavaatteet päälläni. Ei ollut omaani kuin paljas ruumis, 20 markkaa +velkaa, jonka otin oppirahaksi, ja toista olisi pitänyt saada, jos +mieli päästä liikkeelle. Kamalalta tuntui. Vaan hartioissani kuhahteli +voima, se tuntui, että täällä on mistä lähteä, se vastasi lupaavasti +ukon sanaan että ylenkatsottu kanto reen kaataa. + +Morsiameni alkoi ilosesti, että + +»jokos alkaa tulla pitkät ajatukset, eikös olisi ollut parempi katsoa +kuin katua. Se on hiljasta hiiren haukotella kun on kissa puolen +syönyt.» + +»En ole katuakseni tehnyt. Hätä ei ole tämän näkönen», sanoin ja +rupesin laulamaan, että + + »Mitäs minä huolin, + kun olen poika nuori + ja maata olen kulkevainen. + Isästä ja äitistä erotettu + enkä ole surevainen.» + +Päästiin erään järven yli, tie nousi maalle ja tuulta vasten pitävää +metsätaivalta. Kyytimies antoi hevosensa kävellä ja alkoi puhella: + +»Kyllä se on tuo rovasti tarkka mies noissa toimissaan, kun niin joka +paikan tarkkaan kyseli. Jos vaan olisi sattunut arempi mies +puhemieheksi, niin likeltä olisi kaapinut, ettei olisi hätyyttänyt. +Vaan kuulitko miten minä tanakasti vastasin puolestasi, että siinä ei +ollut vesiä kun minä aina sanoin. Ja olisi ne sinulle sielläkin +pirtissä räkyyttäneet enemmän, vaan eivät ilenneet, kun minä olin +puolestasi. Etkös nähnyt miten ne hammasta hijoivat, vaan kun näkivät, +että minä olen sinun puolestasi, niin löivät näppiä lakkarissaan. Minä +sitä olen semmoinen mies, että ketä minä kerran rupean puoltamaan, niin +minä en sitte heitä kuin susi poikiaan, vaan minä puollan loppuun asti, +vaikka nahka päästä lähteköön.» + +»Kyllä minä näin, että eipä voinut rovastikaan, ei pukin päitä, vaikka +koetti urkkia kaikkia tietoja. Te vaan nauramattomasta päästä +vastailitte. Ja hetipä katkesi Räätäkylän viisaus sielläkin pirtissä, +kun vaan te suunne aukasitte. Kyllä minä laitan ryypyt teille siitä +vielä, kun siksikään rikastunen.» + +Puhemies huultaan näpistellen sanoi: + +»Kyllähän niillä sovitaan, en minä ole sitä tehnyt ryyppyjä +saadakseni.» + +Tultiin morsiamen kotipellon veräjälle. Kyytimiehemme nykäsi ohjaksia, +silloin reki oikein kohoksi leimahti, ja tuokion perästä kuhahettiin +oikein herrashuilua kartanolle, jossa appi-ukkoni peppuroi tulisissa +tauloissa siitä, kun häneltä tyttö viedään väkisellä. Meillä ei ollut +tuumaa tulevata. Menimme sitä soitua toiseen taloon. Siellä iltamassa +pistettiin tanssiksi. Sattuipa paikalle vielä sen paikkakunnan paras +viulunsoittaja, joka alkoi puistaa sitä iloleiliään semmoisella +tenhovoimalla että rupesi nuorta väkeä kohoksi kiskomaan. Hankittiin +kahvia, teetä, vehnästä ja vieläpä vanhojen miesten kaulan kasteeksi +muutamia kannuja viinaakin. Silloin kohta oli koko seura iloissaan, +miehet oli mielellä hyvällä, naurusuulla sulo neidot. Nuoret lauloivat +piirilaulujaan ja mitä mieli halusi, vanhat lauloivat Väinämöisen +virsiä, mitä mikin olisi luullut olevan sopivata sen illan iloksi, +päivän kuulun kunniaksi. Kaikki ottivat osaa kemuihin, ei ollut +nurkkavierasta, kaikki elivät kuin kutsutut. Ei kellään näyttänyt +olevan huolta huomisesta. Niinpä minäkin arvelin, että antaa hurista, +antaa päivän mennä, toisen tulla. Paremmalla sijalla oli silloin miehen +mieli. + +Aamusella alkoivat vieraat lähteä, lähtiessään pistelivät lantteja +morsiamen kouraan -- morsianavun nimellä, vaikka mielessä lie ollut +nimenä köyhänapu. Mutta summa oli se, että keräysi lopuksi niitä rahoja +40 markkaa. Suuri apu oli meille. Nyt sain maksaa velkani, jonka otin +oppirahaksi. Sitte ostettiin lakki ja kengät. Kolme markkaa otin +matkarahaksi, viimeiset jäi morsiamelle kotitarpeiksi, varalta, jos ei +isä ottaisi kotiin. + +Mari oli kasvatettu melkein samaan suuntaan kuin minäkin. Hänen +vanhempansa olivat innokkaimpia kerettiläisiä ja pitivät lujassa +kurissa lapsiaan, koettivat kuolettaa heissä nuoren mielen haluja, +jotka olivat jumalattomuutta ja perkeleen kuiskutuksia kaikki. Tähän ei +mielellään alistunut nuori, raitis, hehkuva mieli. Jo aikoja ennen oli +Marin toinen sisko eronnut kodistaan, mennyt oman onnensa nojaan, ja +Mari oli samoin kyllästynyt alituiseen orjuuteen. Ja sen tähden hänestä +olisi ollut miehinen vahinko, jos eivät olisi ottaneetkaan kotiinsa. +Ottivat ne kuitenkin, kiittivät kun saivat. Ottivat entiseen sijaansa +tekemään talon töitä, syömään talon ruokaa. + +Minä läksin maailmalle kolme markkaa taskussa. Ilonen olin, arvelin +vaan, että hätäkös tässä, rahaa on entistä ja toista tuntuu tulevan. +Mitä huolii mies nuori, terve ja ripeä eikä mistään kipeä. Nyt ei suru +janota, vaan rikkaan hyvät eväät! + + + + +XXVIII. + +Kolme markkaa taskussa. + + +Tuiskun sekanen, pakkasen kirtsakka ilma oli, kun kopoin sukset +jalkaani ja lähdin toiseen pitäjääsen hiihtää suhottamaan. Sauvani +naukasi kipeällä äänellä joka kerralla kun pukkausin eteenpäin, +ikäänkuin uhaten retkelleni vaivaloisuutta. + +Päätäni vannehti ajatukset, rinnassani kierteli tunteet, jommoisia en +piimäsuuna tiennyt aavistaa. Maailma kaikkine avaruuksineen oli +hallussani, vaikka tyhjä oli näpissä. Ajatukseni lenteli kuin kotka +halki ilmoja tuoden aina nokassaan jonkun hyvän toivon kipinän, mutta +tunteeni olivat kiinni kotona kuin laiva ankkurissa meren myrskysellä +lahdella. + +Matkaani mietiskelin. Ajattelin, että sinne kun pääsen toiseen +pitäjääsen, niin siellä pitää hyvästi ansaita, kun siellä ei kuulu +olevan seppää. Tein laskun, kuinka paljon päivässä voin saada rahaa ja +kuinka paljon on minulla tulevana syksynä säästöä. Ja sitte pidetään +sievät häät. Laitan eukolleni mukavan asunnon, jossa rupean onnellista +elämää viettämään. + +Minä mielessäni piirustin itselleni kartanon, määräsin sopivat hevoset +ja sovittelin lehmät parsiinsa, laitoin vesijohdon karjan keittiöön, +asetin lammasnavetan lehminavetan viereen, jotta vaimollani olisi +mukavampi lampaita hoitaa. Vieläpä laitoin kontusäiliön navetan päälle, +ettei tarvitse mitään hakea sen etempää. Ojat kaivoin ympäri kartanon, +että kartanomaa olisi aina kuiva. Sannotin kartanon, laitoin +kasvitarhan ja siihen hiekkakäytävät. Sieväksi minä kotini laittelin. +Rahasta ja rakennusaineista ei tuntunut olevan puutetta. + +Näitä ajatellessani meni ensimäinen päivä läpi käsieni, etten tiennyt +mihin se hupeni. Harvassa oli taloja tielläni, tuskin puoli kymmentä +kerkesin jälelleni jättää. + +Yhdessä talossa kävin pikipäin syömässä, ja siitä vielä oli puheitten +mukaan 6 virstaa siihen taloon, jossa ajattelin yötä olla. Pimeä alkoi +tulla, pakastumaan rupesi vielä kovemmasti ilma. Läpi tähtien Iisakin +siidettä sataa tihuutti. Kenkäni alkoivat kylmettyä, jalkojani puristi +ja paleli kipeästi, sauvani entistä kipakammin huusivat. Paransin +kulkua, että loppuisi taival. + +Jopa viimein alkoi tulet vilkkua lähenevien rantapuitten siimeksestä ja +alkoi koira haukkua. Tuntematon oli talo, johon pyrin, ja tuntemattomia +oli ihmiset, joitten turviin täytyi työntyä. Vaan minä ajattelin, että +tokihan nuo ottanevat mielellään taloon yöksi, kun kuulevat minun +sepäntöitä tekevän. Koira kävi ärhäkämmäksi mitä enemmän talo likeni, +haukkui, että kartano helisi. Hiihdin portille ja laskea suhautin +kartanolle. Ihmiset ryntäsivät pieniin ikkunoihin eräässä vanhan +näkösessä huoneessa, josta kuulin veistännän kolkutusta. Pistin sukseni +tallin nurkkaa vasten ja astua karskuttelin kylmettyneillä kengilläni +pirttiin. Siellä jokainen lakkasi työstään ja tuijotti minuun silmät +rävähtämättä. Outoahan se on, että vieraita tulee niin myöhällä enää. +Istuin penkille. Kaikki alkoivat hiljakseen uskoa tarpeeksi katsoneensa +ja rupesivat taas työhönsä, aina kumminkin silmäpuolellaan minuun +vilkasten. + +Viimein pirttiin tuli vanhanpuolinen mies hyvin totisessa asemassa, +tulollaan jo antaen tietää, että hän on isäntä. Tuli pöydän päähän ja +katsoa tuijotti niin kysyvän näkösesti minuun ja minä velkani. Kysyi +sitte kuulumiset. En sanonut tietäväni entistä kummempaa. + +»En suinkaan tunne miestä näin tulen näöllä, jos lienee hyvinkin tuttu, +tietty, ennen nähty. Minulla on tuo tuntomerkki niin huono, että kun +varsinkin muutaman vuoden olen näkemättä, niin en kuolemakseni tunne +enää. Ennen miessä nuorempana tunsin paremmin, vaan vanhuus ei näy +tulevan yksinään, sillä on monta kasakkaa.» + +»Minkäpäs minä sille taidan, jos ette tunnekaan, ja tuskinpa täällä +tuntee kukaan. Minä kyllä olen toisen pitäjään kasvatteja ja olen ensi +kerran täällä retkeilemässä.» + +»No, mihin se sitte pää viepi, häntä viilettää? Ja mikä asian nimenä? +Tottakai sitä on asiata tien telaksi, ei suinkaan täältä lystiä +hakemaan ole lähdetty.» + +»Lähdinhän tänne sepäntöitä varten, kun kuulin että täällä on vähä +seppiä, että ehkä täällä saan tienestiä, kun meidän puolessa on seppiä +kuin harmaita kissoja joka paikka täynnä. Lähdin pois muiden tieltä, en +tiedä mihin täällä sitte lopuksi pohjastunen.» + +»Kyllä se ei ole maa miehittään, kylä koirittaan», tuumasi isäntä. »On +täällä seppiä, vaan onhan sitä sentään työtä tekijälle. Mutta siitä se +on tuntemattomassa puolessa vastus, että ne eivät tahdo uskaltaa antaa +töitään kulkusepille, ne pitävät niitä tuhkavasaroina ja nälän +opettamina. Monasti on käynytkin, että kun ovat antaneet kalunsa +tuntemattomille, niin sen erän perään on menneet kalut. Siitä ovat +oppineet, että siinä se tulee kuusi markkaa oravalle, kun kahdesti +ammutaan.» + +Minä vaan pönäkästi vastasin: + +»Kyllä minä näytän, että olen mies miehen reikään siinä mihin rupean. +Itse sanon, vaan itsepä sen tiedänkin.» + +»No pianpahan jalo tapansa näyttää. Lähdetään huomisaamuna pajaan, että +pääsette alkuun. Meillä on työtä tovimmaiseksi, jos sinusta on miestä +melaan. Meille viime keväällä nokastui seppä, kun ei annettu viinaa +niin mahamäärää kuin muutamissa. Siitä piekausi, että ei ole saatu +työhön, vaikka kova tarve olisi ollut. Se näkyy olevan niin, että +parempi papin vihoissa kuin sepän vihoissa. Vaan kylläpähän se työ +tekijänsä näkyy löytävän, ei ole kangas yhden langan varassa.» + +»Parempi koettaa kuin kiittää. Ruvetaan vaan aamulla hytinään.» + +»Koetetaan aamulla lähteä kirveitä korjaamaan, että pääsette alkuun. Ja +lähdetään tänne kamarihöntyyn, ehkä akat laittavat ruuan laatua, niin +otetaan murua rintaansa.» + +Isäntä lähti kävellä työstelemään ja minä jälkeen. Kynttä kantta +tultiin matalaan pieneen kamariin, jossa pikkusessa lampussa tuli palaa +uilotti. Isäntä aukasi lahvin, laski ryypyn ja tarjosi ruuan aluksi. +Minä en huolinut, sanoin: + +»Nälkä on ruuan alku.» + +Isäntä kummiinsa: + +»Eipä täällä ole nähty, ettei sepälle viina kelpaisi. Mutta onhan se +semmoisessa työssä terveellinen ja siis tarpeellinenkin.» + +»Ei terveelle sairaan ruokia. Minä olen terve ja tahdon terveenä pysyä. +Viina on vienyt monasti mielen miehen päästä.» + +»No ei siitä mieltä väärää eikä vitsaa laidalla. Silloin on annettu, +kun on tarjottu», ja emännälle puhumaan: + +»Mitä enemmän elää, sitä useamman kärpäsen näkee: tässä on seppä, joka +ei huoli viinasta, vaikka ikeniin hieroisi.» + +»Jotain sitä näkee», sanoi emäntä laitellessaan ruokia. + +»Toista on kuin Romppaisen kanssa. Viime kevännäkin aivan silmisikona +viikkokauden oli, ja kun ei enää annettu, niin siitä nokka norpahti. +Jos tämä seppä on töilleen oikea kalu, niin halla paneekin Romppaisen +leivän tänä kevännä tässä kylässä.» + +»Oikeinko ne on sitte ylpeitä sen virkansa puolesta?» kysyin. + +»No nehän ovat niin ylpeitä että haisevat oikein. Vaan olisi niille +kutti paraiksi, kun olisi joku, joka hännälle astuisi. Kunhan nyt +pääsisivät pitämään tästä sepästä. Ja mikä siinä on, kun alkaa +hiljalleen tehdä. Työhän se tekijänsä neuvoo, kunhan ei kiirettä pidä. +Ei sitä kysytä, että kauvanko se viipyy, vaan sitä kysytään kuka sen +teki. Ja sentähden ei pidä ylenkatseesen tehdä eikä ajatella, että +ajakseen orja aitaa panee», tuumia lerkutteli emäntä. + +»Elä neuvo neuvottua, elä seppää opeta», sanoi isäntä. + +»Ei neuvo syrjään sysää», sanoin minä ja lisäsin: + +»Tottahan minä, köyhä poikariepu parastani koetan, eikä ole +laiskuudesta ristiä.» + +Isäntä käski minun istua syömään ja sanoi, että + +»Ei tässä ole hyvin erilaiset nämät syömisetkään, vaan sitähän se lintu +linnulle, jota linnulla itsellään.» + +Minä istuin pöytään ja sanoin: + +»Kyllä se välttää vieraalle ajakseen, joka talon väelle aina. Ja kyllä +se nälkä ruuan suolaa. -- No eikös isäntä ole vieraan arvonen? Ettekö +tule syömään yhtä aikaa?» + +Emäntä sanoi, että + +»syö vaan, Pekka, sinäkin siitä, omaan mahaasihan sinä syöt, jos syöt +vieraankin kanssa.» + +Minä en saattanut syödä muuta kuin kipeimmän nälän silmään. Koetin +niellä niitä muikkuja ja vähän karkeata leipääkin. Piimä oli niin +hapanta vinkerätä, että veden kiskoi silmästä. Isäntä vaan särpi, että +orret tärisi ja puheli välissä. Kyseli minun vanhempiani miten ovat +rikkaat ja miten minä olen tullut sepäksi oppimaan, Minä selvitin asiat +niin paljo kuin oli tarpeellista. Sen kotoa lähtemisen kun kuuli, niin +sanoi pilkallaan: + +»Te näytte olevan nälän opettama seppä.» + +Sanoin totisesti, että + +»Nälän opettamia ne on kaikki sepät, niinkuin muutkin työmiehet. Nälkä +se opettaa Lappalaisenkin ampumaan.» + +Isäntä naurahti ja sanoi: + +»Lupahan se on leikkiä puhua, vaan ei ole pakko irvistellä. Sanotaan +että joka leikistä suuttuu, se mieltä puuttuu. Pitäähän sitä +leikillekin olla sijaa maailmassa.» + +»Kosta Jumala ruuasta, suuri kiitos!» kiittelin syötyäni. + +»Jumalalle kiitos», vastasi emäntä. »Eipä lystännyt meidän talviset +eväät. Ei ne ole niin rasvasia kaikki palat, vaan hätä niillä +häkeltyy.» + +»Kyllä minä söin, minkä suu kutsui. Vaan minä puren aikanani kuin +vihovenäläinen, rouhin kuin hevonen, niin joudun ennen.» + +Isäntä kelaili vaan leipää suuhunsa ja piimää rämäytteli kyytimieheksi. +Siitä viimein nousi niin tyytyväisenä kuin appanut kyyhkyläinen ja +tuumaili, että + +»syödä sitä pitää syntyneen, maata käydä kasvaneen. Ei sitä ole +syömättömästä hyvästä. Syönyttä sitä on hyvä käskeä. Vähällä syönnillä +ei sitä pysy miessä kauvan, rupeaa takoessa mahanahka selkärankaan +lorkkasemaan.» + +»Joka on rutto ruuvilleen, se on töilleen terävä», puheli emäntä ja +laitteli vuodetta. Osotti sitte sänkyä ja sanoi: + +»Tuohon saa seppä ruveta unisille. Ehkä se nyt kelpaakin kätkyettä, kun +on senlaisen matkan hiihtää suollatellut aivan yhteen kaikuun.» + +Mutta uni ei heti tullutkaan. Mielessä liikkui tunteita ja ajatuksia +monenlaisia. Minä olin siirtynyt sen luota, jonka tykönä oli mielusinta +olla. Olin täällä tuntemattomilla perillä. Mikä verkko peräksi tulee, +en osannut aavistaakaan. Toivo pilkotti kuitenkin mielessä, kun oli jo +työtä luvassa, ja Romppaisen ylpeys ja kelvottomuus se näytti minulle +onneksi heittäyvän. Koetan parastani. En pidä kiirettä: verkka ruton +voittaa. Teen hyvästi, niin voitan rahvaan suosion. Hyvällä alulla jo +olen. + +Uni varasti vihdoin hupaseen helmaan minut tietämättäni. + + + + +XXIX. + +Paja hatara. + + +Aamulla herätettiin kahvea juomaan kuin mestaria ainakin, ja kahvin +juotua lähdimme pajaan. Isäntä otti viisi pahan päivästä kirvesnyrhiä +mukaan, nähtävästi pahimpia mitä talossa oli, että noissa ei tule +suurta vahinkoa, jos tuo noita vähän korventeleekin, jos tulittelee +vähän liiemmaksikin, että antaapa hänen niitä korvennella +opetellessaan. + +Paja oli hatara kuin niittylato. Kinos oli ahjolla. Pihtiä ei +yksiäkään. Vasara kuin kissan pää, jolla ei tee muuta kuin kuikkaa +lampiin nakata. Alasimen selkä pehmyt kuin tina ja pieksetty kololle +kuin kuusen koskut. Vanha nahkanen palkeenraja pakkasessa kohmettunut, +se ei puhunut kuin pikkusen tuhahteli. Minä mielin vähän moittimaan +sitä pajan hoitoa, vaan isäntä ennätti sanoa, että + +»kyllä tässä pajassa on tehty paljo kaluja. Kun olisi tuossa lattialla +kaikki ne kalut, niin kummiinne menisitte.» + +No mitäpäs muuta kuin ruvettiin toimeen. Alettiin jyrsiä jäätikköä +ahjosta, tehtiin tuli, pantiin suuri röykkiö hiiliä, alettiin lietsoa +tuhkuttaa. Hiilet vähitellen rupesivat paukkamaan kuin paremmassakin +ahjossa. Korjasin muutamia pihdin remoja siksi, että ensi hätään. +Arvelin, että ajakseen orja aitaa panee. En kuitenkaan minä ole +kaukanen kalu tässä pajassa. + +Ruvettiin terästämään kirvestä. Ahjo oli vielä märkä ja kylmä, pale +puhui huonosti, ja minulla peukalo pakkausi keskelle kämmentä. Ei siitä +yrittänyt tulla ei kahta valmista. Kolmasti putosi teräs ensimmäisestä +kirveestä ahjoon, johon se viimein hävisi, ja piti panna uusi teräs. +Silloin tuli isäntä jo puhumattomaksi, silmät molkuili vaan päässä. +Näytti siltä, että kohta se antaa matkapassin mestarille. Minä en +kumminkaan ollut huomaavinani mitään, olin vaan toimessa. Teräs +tarttuikin melkein hyvin kirveesen, kun ahjo alkoi lämmetä. Vaan kun +alasin oli korkeaselkänen ja vasara kehno, niin tuli törkeä tekonen. +Siitä huolimatta kuitenkin terästettiin kaikki ne viisi kirvestä, joita +isäntä jälestä sitä myöten kuin saatiin valmiiksi vei pirttiin +tahkottavaksi, tietysti sen vuoksi, että nähdään terät ennenkuin seppä +kerkiää mennä matkoihinsa. + +Terät kyllä tulivatkin hyvät, vaan muita silmän sijoja niihin jäi: +ensimmäisessä paloi lapa vähän liiemmaksi, toisessa terä kierossa, +kolmannessa lapasyrjä väärä, neljäs liian kumara, viidennessä kasa +liika pyöreä. Siis jokaisessa vikansa. Isäntä katseli niitä jokaista +puolelta ja toiselta. Näytti ajattelevan, että nälän opettama +seppäpähän oli, oikeinpa arvasin. Sitte kysyi, että + +»paljonko sinä tahtoisit palkkaa näistä töistäsi?» + +»Paljonkopa noista tämän vertasista tullee, kun ei liene enempätä. +Tässä kun on syöty ja juotu yön seutu, niin eikö nuo käyne vastakkain.» + +Isäntä sanoi: + +»paha se on orja palkatonna, paha paljon palkan kanssa. Paljoa en +näistä viitsi maksaa: nämä eivät tulleet oikein minun mieleisiäni. Ja +kumma kun teillä ei ole mitään työkaluja, täällä on sepillä kaikki +itsellään, ettei talossa tarvitse olla kuin pale vaan.» + +»Meidän puolessa ei ole sepillä ei kynttä karkeampaa. Ne pitää olla +talossa kaikki neuvot ihan lusikasta lähtien. Vaan saatanhan minä +laittaa ja elää maassa maan tavalla», tuumailin vaan toimissani enkä +ollut tietävinäni siitä seikasta, että minulla ei ollut varoja, millä +laittaa edes vasaraakaan. + +Isäntä pisti markan kouraani. Silloin tiesin takoneeni itseni irti +siitä talosta ja lähdin hiihtelemään uutta työpaikkaa etsimään. + +Eräässä talossa sain taas tienata muutaman markan. Näin ettei tule +tästä hommasta kalua, jos ei vaan saa itselleen työneuvoja. Lähdin +hiihtämään muutamaan taloon, jossa sanottiin olevan hyvä paja. Arvelin, +että menen sinne ja teen siinä vasaran. Asiani selvitettyä pyysin +isännältä pajan ja rautaa. Tein kaksi vasaraa. Eräältä rättien +kerääjältä sain ostaa muutamia viiloja. Isännältä ostin laukun +kapineilleni. Rahaa jäi ainoastaan 40 penniä. Siitä lähdin tielle +tietymättömälle. Hiihtelin ja kävin taloloissa kysymässä olisiko työtä. +Aina vastattiin kieltämällä. Menin yöksi erääsen taloon. Ei kuulunut +työtä siinäkään. Ruokaa täytyi ostaa, ja siinä meni kerrassaan puolet +rahoistani. Silloin alkoi korvukset kuumana kihistä ja alkoi pelottaa, +että kerjuuhan täällä tulee työksi. Eikähän se kaukana ollutkaan: nälkä +oli, ja rahaa oli näpin tarkalta vaan yhdeksi veroksi. En kumminkaan +ostanut einettä siitä talosta. Lähdin puolentoista peninkulman +taipaleelle aina eteenpäin. Siellä tulin isonlaiseen taloon, jossa +sydämmeni iloksi kuulin olevan sepän työtä ja hommattiin lähteä +paikalla pajaan, vaikka oli keskellä rupeamata. Kuitenkin isäntä sanoi: + +»Ruoka on orjan ensimmäinen, syödä ensin pitää.» + +Kamariin oli laitettu ruoka. Isäntä vei sinne, tarjosi ryypyn ensiksi, +vaan siitä kun en huolinut, niin ihmettelemään ja paikalla kertoi +emännälleen, että + +»nyt ne ilmoset kummat nähtiin, kun ei sepälle viina kelpaa.» + +Ja se lisäsi kummaa kumman päälle, kun kuuli, etten polta tupakkiakaan. + +Minä söin lujasti, sillä nälkä oli höystänyt ruuan makeaksi. En +hirvinnyt oikein niin paljo syödä kuin suu kutsui. Puolessatoista +päivässä kun olin 8 peninkulmaa hiihtänyt ja yhden kerran välillä +syönyt, niin johan sitä siinä olin onttunut. + +Sitte lähdettiin pajaan. Paja olikin tavallinen, pale oli hyvä. Siinä +pääasia, kun itselläni oli vasarat. Taas kirveitä korjaamaan. Muistin +vanhain sananlaskun: parempi kerta viipyä kuin kahdesti joutua. Keitin +teräksen hyvästi kiinni, taoin sukeaksi, katsoin lavan ja terän +kaikinpuolin suoraan ja viilasin puhtaaksi ja tervasin kuumana. Niin +niistä alkoi tulla kuin uusia kirveitä. Tahkottiin ensimmäiset kirveet +ihan paikalla. Niissä oli hyvät terät, ja silloin sain kiitokset. + +Monta niitä ei päivässä tullut, vaan kun jälki tuli hyvä, niin +hitasuuteni antoivat anteeksi. Teinpä pari kirvestä uudestakin, tein +paraan mahtini mukaan, että ne lähti paraan tapin takaa. Ja niistä +sattuikin oikein isännän mieluset tulemaan. Näytteli joka vieraalle ja +näytellessään kertoi, että + +»siinä on seppä, joka ei polta tupakkia eikä ryyppää viinaa.» + +Siitä levisi tieto heti kohta ympäri kylää ja tarttui kuin tauti +jokaiseen, että kaikkien olisi pitänyt saada työhönsä. + +Siihen alkoivat kantaa töitään, että sain siinä samassa pajassa tehdä +työtä lopuksi pari kuukautta. Eduksi oli yhdessä kohti lakkaamatta +työtä tehdä. Kehityin työssäni niin paljon, etten itsekään uskonut +edeltä. Samassa asemassa, samoilla työaseilla tehdessä taipui ruumiini, +ja koko työn luonto painui luontooni, että alkoi mennä kuin luomisen +työ, ja enemmän ja enemmän aloin voittaa ihmisten suosiota. + +Vaan siitä alkoi kiivetä luontoni ylpeyden kukkuloille: aloin vaan +tehdä työtä varakkaille ja semmoisille arvokkaammille isännille. +Köyhemmät, vaikka heiltä olisin saanut palkkani yhtä hyvästi, katsoin +ylön, pilkkasin vielä joskus, kun sattui hyvä tila. + +Sattui kerran tulemaan laukkuryssä. Se mielistyi minun tekemiini +kaluihin ja alkoi houkutella mukaansa lähtemään sinne hänen +kotikyläänsä. Siellä sanoi hän olevan sepän työtä jos kuin paljon ja +selvitteli, että paja on kylässä eikä ole seppää yhtään, vaikka työtä +olisi kolmellekin. + +»Kun ei ole seppää», sanoi, »niin kuletetaan 8 peninkulman päässä +seppälässä ja maksetaan aina markka kirveen terästyksestä. Niin että +jos sinä sinne lähdet, niin heti pääset rikkaaksi.» + +Pian oli huima houkuteltu. Silloin ei kysytty kylästä kyytiä. Lähdin +hiihtää leuhottamaan kuin tietä juoksevan koiran jälkeen, kokoilemaan +kukkarooni niitä suuria päiväpalkkoja. Sen venäläisen kanssa hiihtää +suollettiin lähes parikymmentä peninkulmaa. Sivuutettiin Venäjän kyliä +toista toisensa perästä. Kiire oli kuin tulen sammutukseen. Jopa eräänä +iltana päästiin perille. Venäläinen vei minut kotiinsa, melkein kurjan +näköseen asuntoon. Kamalat tunteet alkoivat mustuttaa toivoni taivasta. + +Emäntä rupesi laittamaan iltasta, vaan ei tahtonut löytää mieron +tolsoja, sillä eihän »Ruotsin mies» saanut samoista astioista kuin he +ei vettäkään juoda, sitä vähemmän syödä. Jopa viimein oli jonkunmoisia +ropposia löytänyt, jotka paremmin olivat koiran kuin ihmisten +ruoka-astiain näkösiä. Outo haju löyhähteli, että nokan veti kippuraan +ja sydäntä mieli katkomaan. Vaan ei auttanut, syödä täytyi, nälkä oli, +joka teki niin ankaran päätöksen. + +Sinä päivänä oli hiihdetty kahdeksatta peninkulmaa, mutta kumminkaan ei +nukuttanut. Lattialla keturoin, ja ajatukset kiertelivät aika vauhtia +ympäri aivokopasta. Taisin joutua joutavan jälille, aina käyvän +askelille. + +Aamulla lähdin kylää katselemaan ja kuulustelemaan, saattaako tässä +ruveta viipymään vai pitääkö ottaa samanlainen laukka takaisinpäin. +Kylä olikin kaupunki, rakennettu melkein nurkka nurkkaan kiinni +kymmeniä taloja, joista useammat olivat pyöreistä kuorineen olevista +hirsistä koiran kaulalle salvetut kuin paha kalasauna. Ja siitä syntyi +koko kylälle niin kurjan näkönen ulkomuoto, että luulin olevani vilun, +nälän ja kaiken kurjuuden valtakunnassa. Kävelin kuitenkin talosta +taloon kyselemässä sepän työtä. Sitä sanottiinkin olevan joka talossa, +ja jokainen kehotti ryhtymään työhön ja olivat ystävällisiä. Ja eipä +aikaakaan, kun rupesi pauke kuulumaan kylän pajasta. + +Mutta kun kaluja vein omistajilleen, tarjosivat hinnasta Venäjän rahaa +otettavaksi ja niin suuresta rahasta, etten saanut siitä osaani, täytyi +jättää velaksi. Niin tein työtä muutaman kuukauden, ja silloin arvelin, +että lienee paras kuin keräilen palkan käsiini, jatkan sitte työtäni, +jos maksavat rehellisesti. Vaan eipä sitä moni muistanut koko asiaa, ja +kun rupesin muistia kaivelemaan, niin koppoivat keppinsä kuin kylän +koiralle. Huomasin, että se oli kylän yhteinen tuuma, että pidettiin +suuret rahat aina ristinä ja myöhemmin ei oltu tietävinäänkään. Lähdin +pois takani katsomatta kiirehtimään Suomen puolelle, kesää vasten. +Ensimmäiseen taloon päästyäni Suomen puolelle, kuulin kerrottavan, että +siellä on ollut keväillä hyvä seppä, vaan on mennyt Venäjälle. Tiesin +minusta puhuttavan, ja se tuntui herttaselta kuin kesäiltana soitto +etäältä. Ja heti kun kuulivat että olen sama mies, niin pyysivät +työhönsä, johon ei tarvinnut kärttää, sillä olin rahasta melkein +puhdas. Nyt pääsin taas kuin uutiseen käsiksi. Unhotin kaikki ne mustat +huolet. Minä työtä sain ja tehdä ryskin, ja palkka hyvin maksettiin. +Ajattelin aina vaan, että mitä olisin jo kerännyt rahoja, jos täällä +olisin pysynyt enkä lähtenyt merta etemmä kalaan. + + + + +XXX. + +Aloin hommautua kotipuoleen. + + +Kesä oli tulossa, kosket kohisi, purot porisi, norot turisi, metsät +möhisi lumesta sulavan veden kuohusta. Kirjavana oli maalla riittyviä +lumen kietaleita. Lahonneet oli niskat Simon sillasta, jonka se +valmisti pahan Martin maalle päästä. Mustan harmaana räijötti se vaan +kuikan pellolla, jota tuloa vaan ylemmäksi nosti. + +Minä lopetin työni ja aloin hommautua kotipuoleen. Kyselin tarkasti +taipaleen ensimmäiseen taloon ja tiedustelin talonkin kaikin puolin. +Kolme peninkulmaa sanottiin olevan matkaa, tietöntä saloa, sillä järveä +ei enään päässyt suksin eikä soutimin. Vaan minä en tuosta huoleksi +pannut, olin mielestäni tottunut metsän kävijä, ja miessä huoletonna +painuin vuoteelle, työntyäkseni aamulla varhain taipaleelle. +Kaikenmoiset näyt kuitenkin häiritsivät untani, hyvin kamalat. +Herättyäni tulin levottomaksi enkä saanut enempi unta silmiini. Koetin +uskotella, ettei ne voi mitään ennustaa. Unet on öitä myöten, näkijät +unen jälessä, arvelin, ja joka uniaan uskoo, se varjoaan pelkää. Vaan +sillä en päässyt erilleni, tuntoni oli levoton, viehkuroin vaan +vuoteellani ja odottelin eikö alkaisi väki nousta ylös. Kun nousisivat +ja keittäisivät ne lähtökahvit, niin työntyisin menon mukaan suulla +suuruksettomalla, sillä kerityssä ei ole kerkiämistä. Eivätpä +hiljankaan nousseet. Aurinko jo ruskotti noustakseen, ja kaunis näytti +olevan aamu. Lähdin pihalle kävelemään. Aurinko juuri nousi taivaan +rannalta ja kultasi talvivaipan jäännöksistä kirjavia vuoren rinteitä, +ihaniksi siveli kankaan hongiston tuhuralatvat, ja kukkivan näytti nuo +tummaliepeiset, ikivanhat kuuset. Lintuset laulullaan tervehtivät +aamuaurinkoa. Mieleni paloi salolle. + +Lähdin huoneesen, herätin emännän ylös. Tämä nousi, suki vaatteita +päälleen, kopperehti pannunsa käsille, laittoi tulen takkaan. + +Kun sain kahvin poskeeni, silloin pillit pussiin. Emäntä ja isäntä +tahtoivat väkivetoaan, että syödä pitää toki lähtiessään. Vaan minä +kopoin laukkuni, sanoin, että + +»miestä päiväksi, koiraa viikoksi.» Isäntä pani kengät jalkaansa, lähti +saattamaan aidan taka. Siellä hän tarkkaan neuvoi sen matkan, neuvoi +neuvomastakin päästyään. + +»Viimeisellä peninkulmalla matka menee kahden suuren järven väliin, +josta ei pääse mihinkään väärään, täytyy mennä kuin ahvenen katiskaan.» + +Pistin kättä isännälle, ja tämä toivotti onnea matkalle. Lähdin tuulen +vauhdilla astua suoltamaan ja arvelin, että kohta katkiaa yksi +peninkulma. + +Kaunis oli päivä. Lämpimästi hiotti hartioitani, kun hyppelin kiveltä +kivelle, telalta telalle. Mutta eineen seutuvista alkoi taivas +kihnautua ja heti meni pilven limaskaan yltä yleensä, että aurinko +paistaa öllötti vaan kuin turvakon suusta. Muutaman tiiman kuluttua oli +taivas harmaassa peitossa, niin sakeassa, että päivä pimeni. Tiesin +puolelta päivin tulevan sateen. Siispä pelossani lisäsin vauhtia. +Tasakäpälässä silkoilin yli juurikkain, liekojen, kantojen ja kivien. +Syksyisen peuran lailla tolvasin kummut ja kukkulat, korvet ja rämeet, +mitä vaan eteen sattui. + +Luulin olevani voittopuolella matkasta, kun alkoi maa laskeutua +alaisemmaksi ja lumisemmaksi. Tulipa oikein äärettömän näkönen korpi +vastaan, jossa oli lunta ja vettä päälle polven. Minä vaan huolimatta +siitä astua porskuttelin, vaikka kengät oli täynnä hyyhmää. Tuli joki +eteen, josta kumminkin pääsin yli erästä tuulen kaatamaa puuta myöten. +Korpi synkkeni, ilma pimeni yhä vaan. Alkoipa hiljalleen vettä +tihkutella, tyynestään satoi. En huomannut tuulen värettä yhdessäkään +oksassa. Korpi ei loppunut, vesi ja hyyhmä ei vähennyt, mutta minä vaan +painoin menemään yhtä kiivaasti ajatellen, että tuleehan pää vetävälle. + +Aloin jo mielessäni ikävöidä niitä järviä, joitten väliin pitäisi +matkani mennä. Ei näkynyt järveä, ei näkynyt maata, yhtä ijankaikkista +korpea oli vaan. Lunta alkoi sataa lohnia harvasteesen kuin akan +paloja. Ja sakeni sade ja korpi kävi yhä synkemmäksi. Hyyhmää tuli +paksummalta, että alkoi käydä eteenpäinpääsy mahdottomaksi. Pyrin vaan, +minkä henki antoi. Jalkani olivat turtana, vaan hyppelin sentään yli +kaatuneitten puitten, yli hakojen ja mättäitten. + +Lunta räntää alkoi sataa minkä taivaasta mahtui. Jokaisella vesalla ja +kuusen lehvällä oli räntää hyyhmää niin paljon kuin pysyi. Niitä en +joutanut varomaan, en kiertelemään, mennä rosotin vaan. Valui pitkin +ruumista rantavesi, että olin aivan märkänä kuin uitettu. Lumiset oksat +yhä ropsivat uutta lunta ja hyyhmää vasten silmiä ja korvia, että +alituistaan vaan valui hyinen vesi pitkin selkää. + +Kengät olivat vettä täynnä, jalat turtana, väsymys alkoi nälän +kumppalina tahtoa palvelukseensa. Kumpasellekin täytyi ruveta tenimään, +kun ei ollut ruokaa eikä ollut tilaisuutta levähtää. + +Eteeni tuli korven sisästä semmoisia louhikkotöyräitä, aivan +veitsiviilorinteitä, että neljän kontan, kynsin hampain piti kavuta +päälle ja ihan pitkällään laskeutua alas. Niitä semmoisia tuli +useampia, että ei kuin nousi ja laskeusi. Sitä tekostaan teki kymmeniä +kertoja, vaan ei auttanut. Korvesta korpeen piti vain työntyä. Kamala +aavistus alkoi käydä tunnossani, kun ei alkanut tulla edes niitä +järviä, joita sanottiin loppumatkalla olevan. + +Taas tuli eteeni muutama louhikkoselänne. Nousin sen päälle, että eikö +jotakin näkyisi. Vaan mitäpä näkyi, kun lunta satoi ja oli pimeä kuin +olisi kumolleen mailma kaadettu. Ei auttanut mikään neuvo. Piti +vieläkin lähteä rämpimään eteenpäin. + +Tuli eteeni aavakonlainen louhikkosekamaa, jossa huomasin ihmisenjälet +poikkiteloin edessäni. Ensi katseella heti näin, että on omat jälkeni. +Pahasti jysähti sydämmeni, kuumaksi karahti koko ruumiini. Siihen +ällistyin seisomaan, katselin niitä jälkiäni, en tahtonut uskoa, että +olivat omat jälkeni. Lähdin niitä noudattelemaan, ne painuivat korpeen +ja menivät sen joen rantaan, josta lumisateen alussa menin kaatunutta +puuta myöten yli. Silloin tiesin että olen hukassa. + +Läksin takaisin jälkiäni. Sieltä tiesin löytyvän semmoisen maan, jossa +voi määrätä ilmansuunnan. Muutaman puolen virstan päässä tuli kangas, +jossa oli muurahaispesiä ja semmoisia puita, joissa on ilmansuunnan +merkkiä. Vaan kaikki pohjosen merkit näyttivät olevan eteläänpäin ja +etelän merkit pohjoseenpäin. En kumminkaan uskonut tuntoni väitteitä. +Läksin harpastamaan sinnepäin, missä niitten talojen piti olla, jonne +matkani tarkotus oli. Tiesin ett'en paremmin osaisi jälkiänikään siihen +taloon, josta lähdin, ja jos olisin osannutkin, niin tunsin voimani +olevan niin lopussa, etten sinne voisi päästäkään. + +Sanomaton tuska oli sielussani, sillä toivoni taloon pääsemisestä petti +kerta kerralta enemmän ja enemmän. Voimani tunsin vähenevän. Hyinen +vesi vain valui pitkin selkääni, saappaat turski hyyhmää täynnä. Koko +ruumis oli turtana, etten tiennyt omaksi ihokseni. Omantuntoni +soimaavat aallot hyöryivät ja pauhasivat täydessä vauhdissa ylitseni. +Metsään kuolema oli minusta nyt varma. Kumminkaan en voinut ruveta +kuolemaan, ennenkuin voimat kaikki loppuisivat. Vetäysin vain eteenpäin +minkä jaksoin, siksi kunnes täytyi uinistua kuin sutkalta ammuttu +metsänotus. Yö alkoi tulla jo synkimmälleen. Lunta ja vettä satoi minkä +taivaasta mahtui. Tunnossani soi sana: tämä on viimeinen yö. Jokainen +kuusi kun alkoi näkyä, niin mietin, että jokohan tuon juureen täytyy +jäädä. Sitä tekosta hilausin paikasta toiseen. + +Jo alkoi kuulua metsästä kosken pauhina, hiljainen kuin tuulen vieno +humina. Läksin sinne kosken rannalle. Tuntui minussa jotakin semmoista, +että parempi tuo on kosken rannalla kuolla, ja se tunto kasvoi oikein +tyyneksi ajatukseksi, ja näin mietin sitä kohden ajatellessani: koski +on ollut lempipaikkani ilmosen ikäni. Koski on laulanut mulle +ensimmäiset kehtolauluni. Koski veisatkoon virren haudallani. + +Alkoi jo vilkkua metsän läpi valkeita aaltoja, ja kohta oli edessäni +noin parin kymmenen sylen levyinen väylä. + +»No tähän se on nyt minun nyykistyminen, ei auta mikään.» + +Katselin ympärilleni, en pelastuksen toivossa, vaan aivan +kylmäkiskosesti. + +Alempaa metsän takaa huomasin järven kuumottavan. Minä painuin sen +rantaan, toivossa että siellä lie taloja. Se olikin lampi, noin virstan +pitunen ja puolen levynen. Lumisade oli hälventynyt vähän, ja kajasti +hiukan pohjonen taivas. Lammin toiselta puolen otti silmääni talon +näköstä. Tarkastelin sitä yhä. Talohan siellä näkyi kuin näkyikin. Vaan +mitäpäs siitä. Tiesin, että jää ei kanna, kun semmoinen koski tunkee +vetensä, niin sen virta on kuluttanut ja ehkä aivan sulaksi tuolta +keskeä. Kaksi oli kovaa kysymystä nyt, heittäytyäkö tähän rannalle, vai +tullako haudatuksi tuohon lampiin, jos koettaisi mennä yli; kiertää en +olisi jaksanut kuitenkaan. + +Kiskoin eräästä kaatuneesta hongasta vahvan oksan kepiksi, sillä aloin +koetella jäätä. Se vielä kantoi. Silloin ilosta lensin kuumaksi. +Vieläkö on mahdollista pelastua tästä vaarasta. Minä jokaista askelta +koetin kangellani. Jäällä oli päälle polven jään sohjua, jota koski oli +työntänyt. Käsieni avulla koetin jalkojani siirrellä hyyhmässä +eteenpäin. Sydämmeni sykki vielä pelastuksesta, rinnassani loiski vielä +toivon lämpimät laineet, ja siispä en kokonaan uupunut. Pääsinpä +likemmäksi rantaa ja näin, että talo, johon riennän, on autio. Siinä ei +ollut kuin maahan rytistymäisillään olevia lahonneita huoneröksiä, +joissa ei ollut kattoa lastuakaan. Ovet ja ikkunat auki. Nyt tiesin, +että lammissa on hautani. Menin kumminkin niin pitkältä kuin pääsin. Ja +kun loppui jää, oli vielä matkaa rantaan joku 15 syltä, joka oli +melkein kantenaan sulavia jään laidasta murtuneita lohkareita. +Pohjoisrannalla näet aukean maan kohdassa päivärinnassa oli +rantaporetta kerinnyt tulla enempi kuin siellä päivän suojassa korkean +metsän alla, josta läksin jäälle. Siinä jään laidalla rupesin +mahalleni, koettelin kepilläni, eikö jalka ottaisi pohjaa, vaan ei +kuulunut. Vaikka olin jo ennen ollut varma kuolemastani, en kuitenkaan +sen makua ollut tuntenut. Olihan ollut pakenemisen sijaa kuin +jäniksellä metsäkoiran edessä, vaan nyt minulla ei ollut askeltakaan, +mihin lähteä. Siinä vilusta ja kuoleman tuskasta värisin yksissä +jalkaini sijassa. Hampaani lotisi, polveni lokatti. Siinä en voinut +olla enkä odottaa viimeistä hengenvetoani. Luulin, että pikemmin loppuu +tuskani, kun paiskaun tuonne jäitten sekaan. Heitin laukun ja takin +päältäni, että koetan uida maalle, jos jaksan, jos ei, niin ei. + +»Elä hyvä mies hyppää siihen, muuten sinne jäät, kun on jään sohjua +niin paljon. Odota vähän, niin tuon veneen, jolla pääset maalle.» + +Minä tyrmistyin tuosta äänestä. En kaualle aikaa osannut päättää, oliko +se aave vai ihminen, joka puhui. Ja kun vihdoin näin ihmisen, niin en +tahtonut uskoa sittenkään. Vaan kun vihdoin uskoin, niin rupesi +sydämmeni läkättämään, että olisi luullut sen rinnasta ulos hyppäävän. +Sitä ei tiedä, joka ei hädässä ole ollut eikä kuolemaa silmiin +katsonut, että miten rakas on henki ihmiselle. + +Minä katselin miestä rannalla kuin pelastuksen enkeliä. Hänellä oli +niemen toisella puolen vene. Vaan hän meni saunaan ensin, pani kengät +jalkaansa, takin päälleen, piipun palamaan. Sitten lähti kävellä +jampimaan veneensä luokse. Savuja pullautteli vain sinne räntäsateesta +sumuseen ilmaan. Otti veneensä, sauvoskeli verkalleen rantaa myöten ja +veteli piippuaan. Kohdalleni kun pääsi, niin pyöräytti veneenperän +minun luokseni, käski tulla veneesen. Vaan minä siksi kuuluvasti, että +hän kuuli, jaksoin sanoa, että en voi liikuttaa jalkojani. Hän kun näki +minun olevan niin surkeassa tilassa, tulla kahmerehti veneensä perään, +otti minut kuin pienen lapsen veneesen ja saattoi maalle, talutti +sitten kuumaan saunaan. Siellä hän sanoi, että + +»olisin minä vähän kiireemmästikin joutunut, jos olisin luullut, että +teillä niin kylmä on, kun uimaan olitte aikeissa.» Tuntui siltä kuin +olisi tahtonut anteeksi pyytää viivykkiään. + +Mies kiskoi kengät jalastani ja riisui kaikki vaatteet, rupesi +lykkäämään ruumistani ja sitä tehdessään surkutteli kohtaloani. + +Saunassa oli toinenkin mies. Se heräsi ja kauhistuen hyppäsi +seisalleen. Heti lähti räämeet hänen silmistään, kun näki, että +alastonta miestä muokataan. Alkoi hätäyksissään kysellä, että + +»mikä on tullut? Onko mies hukkunut vai pudonnut jäähän?» + +»Ei aniksi hukkunut, vaan ei kaukaakaan palannut», sanoi hieroja. +»Kyllä oli liki länget olkapäitä», ja hän kertoi toiselle miehelle, +miten olin tönkkö ja miten yritin lähättäytyä hotuun, jossa on kolme +syltää vettä, ja miten hän polonen ei uskonut niin vähissä hengin +olevani eikä ollut kiireissäänkään veneen kanssa. Tuntui siltä kuin tuo +mies vieläkin olisi pyytänyt anteeksi hitasuuttaan. Koettelivat sitten +kilpaan kysellä, mistä kulen ja mihin matka vetää ja mikä on vienyt +tuonne lammin taakse, johon ei ole asiaa muilla kuin metsämiehillä. +Hiljalleen vertyivät kieleni kantimet, että saatoin kertoa, minkälaisia +matkoja olen kulkenut. Retkeni kuultuaan miehet pitivät aivan +mahdotonna ihmiselle kulkea sitä yhdellä syömää ja vieläpä eiliseltä +syönniltä. + +»Jumalan ihmetyö se on, ei muu, pelastumisesi», sanoi kumpanenkin. + +Jumalan ihmetyö... Minä en ollut muistanut Jumalaa koko matkallani enkä +moneen aikaan, sillä en uskonut sitä olevankaan. Mutta tuo miesten +lause tuntui nyt somasti iskeytyvän tuntooni, se painui kuin naula +puuhun. + +Ruumiini oli kuuma kuin kekäle. Veret olivat palanneet takaisin. Joka +paikkaa tikkuili ja kihelmöi kuin olisi puukolla vedellyt. En voinut +paljon puhua. Miehet olivat peloissaan, että jos hiljankin hitain +kuolen. Vaan minä nousin seisalleni ja aloin kuonnutella itseäni. +Sitten antoivat ruokaa, mitä heillä mukana oli. Siitä selvisin +haastelemaan. + +Miehet olivat täällä metsäsaunalla tervatynnyrin teossa. Ne kertoivat +oikein iloissaan tänne tulostaan. Toinen sanoi: + +»Oli kuin vetäjäs meitä veti tänne, että oltiin kahdella päällä, +lähteäkö vasta aamulla. Se oli aivan saada sammua, kun Antti vielä +hommasi tänä iltana käydä Kölkän puron suuhun rysiä panemassa ja +aamulla lähteä tänne päivää myöten, vaan se oli minulla kuin hiimosti +vain selässä, että en saanut rauhaa, piti vain lähteä.» + +»Minä tulin juuri ulos, kun tämä näytti hommailevan uimasilleen +ruveta», sanoi toinen. »Nukuttiin täällä saunassa, vaan oli tullut +kuuma minulle, niin läksin ulos jäähdyttelemään, ja sattui näet sekin +juuri paraiksi.» + +»Tuon edellä se oli kaikki. Ilman meitä olisi hukka perinyt tämän +miehen; siinä oli sittenkin paraiksi vettä ja köyttä, että päästäkö +ihmisten ilmoihin. Vaan kyllä tämä nyt elää päälle päiväinsä, elää ihan +luotuja päiviään, kunhan pääsee selviämään tuosta vasikkataudista. Vaan +kyllä minä luulen, että se tuommoinen urkko tuntuu kotvemmaisen, kun +vilu ja nälkä katkasee aivan hengen rajoja myöten. Hyvähän olisi, jos +ei vain taudiksi kääreytyisi. Ei ole taudille jaloa paremmissakaan +oloissa, mitä sitten tuossa, kun on jo ihan kuoleman kielissä», +puhelivat miehet ja koettivat keksiä konstia, miten olisivat saaneet +minua virkistymään ja tointumaan entiseen kameneen. + +Vaatteeni alkoivat kuivaa. Niitä aloin panna päälleni ja arvelin lähteä +taipaleelle, sillä saunassa ei ollut tilaa levähtää, kun rupesivat +tynnyriä tehdä möykkämään. Läksin ulos kävelemään, että tuntuisiko +siltä, että jaksaisin kävellä sen puolen peninkulman taipaleen, mikä +oli matkaa likimäiseen taloon. Pääni oli tohjona, ruumiini tönkelä. +Lähdin kumminkin, kun kuulin olevan hyvän matkan. Räntäsade oli jo +lakannut, päivän valkeuksen puoli oli jo aivan poudassa, aamuruskon +hohto leimusi taivaan rannalla. Näyttipä siltä kuin olisi tahtonut +palkita eilisen päivän ikävyyttä, pyyhkiä pois elämäni historiasta +eilisen päivän synkät muistot ja sulostuttaa vaivaloista taivaltani. +Ajatukseni olivat hyvin yksinkertaset, ruumis ja sielu oli väsynyt. +Lyhviä ja horjuvia olivat askeleeni, joilla mittasin ystävällisen +aamu-auringon valasemaa polkuani. Lintujen raikkaat, suloset nuotit +virittivät sielussani eloa. Hiljalleen astua lotostelin ja pääsin +taloon ilman mitään erikoista tapahtumaa. + +Talossa olivat ihmiset ystävällisiä, ne ottivat vastaan kuin veljensä. +Talon vanha isäntä, erittäin kielevä, kuultuaan eksymiseni, kyseli +kaikki matkani, missä olin kulkenut. Ukolle olikin joka paikka tuttua, +hänellä oli nimet joka louhirystylle, joka korven tökrölle. Hän kun oli +ikänsä sieltä lintuja pyytänyt, niin hän luki kuin isämeitää, missä +paikassa olen päässyt pyörähtämään. Olin sortunut eteläpuolelle siitä +järvestä, jonka pohjospuolelle olisi pitänyt mennä, jos mieli päästä +niitten puheena olevain kahden järven väliin. + +»Juuri järven näkyvistä olet päässyt luiskahtamaan väärälle puolelle», +ukko jahkaili. + +Minä muistelin matkani yksityiskohtia, ja minusta tuntui ihmeeltä, että +vielä olen näillä mailla. Vaan sen selvemmälle en tullut Jumalasta enkä +ajatellutkaan sitä. + +Sillä kylällä olin kesäkuun loppuun. Tein työtä ja tienasin rahoja, +sillä nyt oli sepällä paras aika. Nythän tarvittiin kuokkaa, kirvestä, +auroja, karhia, viikatetta j.m.s. Paikkakunnalla kyllä oli seppiä, vaan +olivat viinamiehiä. Minua viinatonta pidettiin sen tähden kilvalla. +Mutta kiireen työni ohessa tunsin jotakin kaipausta tunnossani. + + + + +XXXI. + +Uusi kotini. + + +En osannut kirjoittaa, ja niin en saanut koko pitkällä ajalla puhella +morsiameni kanssa yhtään sanaa. Päätinpä lähteä käymään hänen luonaan +ja lupasin tulla takaisin, jos ei alkaisi olla työtä mieliksi +kotipuolessa. + +Eipä ollutkaan monta päivää, ennenkuin eräänä lauvantai-iltana astua +rapsin sykkivin sydämmin morsiameni kotipellon piennarta. Sattuipa +hänkin olemaan viikon vaivoista vapautettuna kesäillan ihanuutta +nauttimassa. Tulennasta hän jo miehen tunsi, astunnasta arvaeli. Juoksi +vastaani niinkuin noutamaan. + +Tuntui silloin olevan meillä mielet paremmalla sijalla. Rintani +riemusta läikki. Ilta oli kaunis. Sammuvan iltaruskon kultaset helmet +riippui pilvien reunoissa. Lempeä hymyili rannan kuuset, sulosta itki +niityn kukat. Rannassa soitti purot. Ilosta kohosi kastepisarat +kumppalini silmiin, kohosi minunkin. + +Morsiameni vei minut huoneesensa, laittoi ruokaa. Ja sitte kun olin +syönyt, kantoi hän suuria vaatepakkoja, joita oli valmistanut sillä +aikaa, ja alkoi näytellä. + +»Tätä olen tehnyt sitä varten, että sinulle harviaisvaatteiksi ja tätä +työvaatteiksi, ja tätä itselleni jokapäiväseksi, ja tässä on nyt +tekeillä kangas omiksi pyhävaatteikseni.» + +Enpä malttanut olla minäkään näyttämättä, mitä olin saanut aikaan. Otin +kukkaroni, jossa oli kolmesataa markkaa rahaa. Pieninä kappaleina kun +olivat, niin näytti olevan suuri joukko. + +Mitä olimme saaneet saaduksi, ei ne rikkauksia suuren suuria olleet, +vaan oli niissä meiksi. Kumpikin meistä saattoi ansaita. Ja se oli +nähty, että kumpikin meistä saattoi kärsiä ja kärsiessäänkin tyytyä ja +ilonen olla. Silloin ei ollut reki yhdestä aisasta perässä. Me +saatoimme tulevaisuudelta toivoa. Ja molemmat me näimme elomme aamun +nyt ruskottavan, pahojen tuulenkynsien katoavan taivaaltamme ja kaikki +olevan hinteätä. + +»Emmekö voisi jo alottaa elämäämme?» kysyin Marilta aivan sydämmen +pukkauksesta. + +»Jumalan avulla», lausui Mari ja kiepsahti kaulaani. + +Ja niin me hommasimme häät ja vuokrasimme eräästä talosta sievän +kamarin. Siellä Mari alkoi heti kankaita kutoa ja minä kuleksimaan +kylässä seppänä. Työtä sainkin kotikylässä runsaasti. Saavutin suosiota +kaikkialla, sen tähden että tein hyvää ja helpompaa kuin muut. + +Kun sattui olemaan minulla työtä omassa kotipajassa, silloin vaimoni +tuli lietsomaan ja lyömään rautaa minun avukseni. Siten ei tarvinnut +vierasta pajamiestä pitää, ja niin saatiin syödä kaikki kuin kissa +saamansa. + +Rahaa alkoi vähitellen karttua, talon kapineita alkoi tulla yksi +kerralla. Kotimme hiljalleen kasvoi kuin muurahaiskeko. + +Saalis miestä yllytti tarttumaan työn tukkaan kahta kauheammasti. Mutta +elämä tuntui vaan hauskalta, mieli oli vaan ilonen, jos kuinkakin +olisin työssäni väsynyt. Päivän pajassa oltuani kun tulin kotiin, +peseysin, panin puhtaat vaatteet päälleni. Vaimoni vaali minua kuin +pientä lasta tuossa lämpymässä, puhtaassa ja muuten kaikin puolin +kodikkaassa huoneessamme, jossa hänellä aina oli mielihyviksi suuhun +tarjottavaa, milloin kahvia, milloin teetä, vehnästä, milloin mitäkin +suuhun sujuvaa. Elämä tuntui niin lumoavan viehättävältä, niin +rakkaalta, niin vapaalta, niin rauhalliselta, että mielestäni turhaan +sanottiin maailmaa murheen ja surun laaksoksi. + +Mutta kun vertasin nykystä elämääni entiseen, niin huomasin, että tämä +maailma voi sentään olla surunlaaksokin, palava helvetti. Semmoisenahan +vielä tuntui mielessäni vanhempieni koti, jonne en olisi suurin surmini +mennyt. Ja kun muistelin siellä oloani pienestä suureen, eroamistani, +elämääni sen jälkeen tähän saakka, näytti se pitkältä polulta, jota en +toistamiseen lähtisi en henkeni edestä kulkemaan. Näytti ihmeeltä +kerrassaan, että olin päässyt siihen, jossa olin. Tuo tynnyrein +tekijäin lause 'Jumalan ihmetyö', se aina tuli mieleeni, kun muistelin +elämääni. + +Minä vakaannuinkin uskomaan, että on ollut tässä Jumalan ihmetyötä. Ei +se ole minua sormesta vetänyt, vaan tietämättäni autellut. Ja mistä +hyvästä?... + +Minua kadutti pahuuteni ja varsinkin, että köyhiä olin ylenkatsonut +enkä rakastanut. + +Mutta nyt -- Jumalan avulla. + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Korpelan Tapani, by Heikki Meriläinen + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KORPELAN TAPANI *** + +***** This file should be named 16533-8.txt or 16533-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/6/5/3/16533/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. + +*** END: FULL LICENSE *** + diff --git a/16533-8.zip b/16533-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..0e585a0 --- /dev/null +++ b/16533-8.zip diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..be2a1d3 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #16533 (https://www.gutenberg.org/ebooks/16533) |