initial commit of ebook 20148HEADmain

5 files changed, 3827 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/20148-8.txt b/20148-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..4f1f194
--- /dev/null
+++ b/20148-8.txt
@@ -0,0 +1,3811 @@
+The Project Gutenberg EBook of Hannu; Nuori Anssi; Sydän ja Kuolema
+by V. A. Koskenniemi
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Hannu; Nuori Anssi; Sydän ja Kuolema
+
+Author: V. A. Koskenniemi
+
+Release Date: December 21, 2006 [EBook #20148]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HANNU; NUORI ANSSI; SYDÄN JA ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+
+
+HANNU; NUORI ANSSI; SYDÄN JA KUOLEMA
+
+Kirj.
+
+V. A. Koskenniemi
+
+
+WSOY, Porvoo, 1913-19.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+HANNU
+
+Kilpahiihto
+Hyvästi koulukaupunki
+Koti
+Palmujen alla
+Satakielten serenaadi
+Graniittikalliot
+Juhannusyö
+
+NUORI ANSSI
+
+  I
+ II
+III
+ IV
+
+SYDÄN JA KUOLEMA
+
+Panin kaipaus
+Kronoksen valitus
+Poppelit
+Akilles
+Thebalaisten taistolaulu
+Lynkeus
+Hautaseppel
+Melpomene
+Theognis Kyrnokselle
+Runokirje rakastuneelle Gallukselle
+Oodi Albiukselle, runoilijalle
+Klythia
+Kostaja
+Ateenan porvarit
+Ystävät
+Sydän ja Kuolema
+Sydän
+Minä laulan sun iltasi tähtihin
+Onni
+Kiuru
+Elegia varjolleni
+Kylmä tähti
+Verenpunainen pensas
+Sisarsielu
+Yksinäisyys
+Sonetti tulevaisuuden runoilijoille
+Kädet
+Soihdunkantajat
+Kuolleet
+Lothos
+Kuoleman viiralla
+Epitaafeja
+
+
+
+
+HANNU
+
+Erään nuoruuden runoelma
+
+1913.
+
+
+
+
+    KILPAHIIHTO
+
+
+      »Ei maata alemmaksi, kuolemata
+    ei pahempaa!» -- kaks susta sivakkata,
+    kaks sompasauvaa, harmaa sarkatakki
+    ne lehahti ja törmäll' lumi tuiski,
+    kun tuli, kallellansa puuhkalakki
+    ja kaulass' suuri siniharmaa liina,
+    mi siiven tavoin olkapäillä huiski,
+    kuin nuoli Hannu poikain joukkoon jäälle,
+    Hans Vilhelm Pouttu, koulun Catilina.
+
+      Hän oli harmissaan ja äkeissänsä,
+    mut sentään hiukan paremmalle päälle
+    hän tuli, seisten alas päästyänsä
+    näin äkkijyrkimmästä hyppyristä
+    -- se hyvä suuren mainehensa tähden:
+    se tiedettiinhän, Hannu laski, mistä
+    paits häntä tuulihattu Flöjberg vain
+    ja hänkin ainoastaan Eevan nähden.
+
+      »_Quo usque tandem_...» kuului kajahtain
+    ja luokka lausui tunnustuksen julki.
+    Sen hyvillänsä Hannu syömmeen sulki,
+    mut teeskenteli poika huoletonta:
+    »Saa moista hyppyriä olla monta
+    ja päällekkäin, kuin rappusia ikään,
+    eik' ole alastulo konsti mikään!»
+
+      Mut salaa etsiskeli silmillänsä
+    hän Flöjbergiä, kilpaveljeänsä.
+
+      Tää oli poissa. »Missä lietkin, mies --
+    jos sinut tunnen, tyttöparveen ties
+    se vetää niinkuin suden lammastarhaan.»
+    Näin päätellen hän otti vauhdin parhaan
+    ja painoi suoraan tyttölaumaa kohti,
+    niin lähelle kuin siinä tulla tohti,
+    kun hiukan ujostutti hameväki.
+
+      Hän pysähtyi kuin pistänyt ois kyy:
+    hän siellä kohta kilpaveljen näki
+    ja _Eevan_ kanssa. Kaikki harmin syy,
+    se eilinen -- se »peruukkien» tähden --
+    se oli tyhjää tätä yhtä nähden:
+    Karl Flöjberg Eevan kanssa kahden -- nyt!
+    Niin oli kuin ois kaikki pimennyt!
+    Juur eilen vannoi Eeva viime kertaa,
+    hän ettei Flöjbergistä hidun vertaa
+    nyt enää piitannut, ei lähellään
+    hän muka häntä tulis kärsimään!
+    Niin oli mieleltänsä muuttuvainen,
+    niin täynnä petosta jok'ainut nainen!
+
+      Hän seisoi siinä sinivalkeana
+    -- ne värit sähkötytti virstan päässä --
+    niin salaperäisenä, nauravana,
+    niin punoittavin poskin, ripset jäässä.
+    Puol'ummistetut silmät vihersivät
+    ja salaa syvyyteensä viettelivät.
+    Ei hänest' irti saanut katsettaan,
+    hän saattoi hulluks tehdä hurmallaan.
+
+      Hän oli lyseoiden kuningatar,
+    noin parinsadan syömmen valtiatar.
+    Hän ketä katsoi silmiin, sekaantui
+    ja yönsä valvehilla uneksui.
+    Maan matoisen hän muutti taivahaksi,
+    hän teki pelkurinkin rohkeaksi,
+    jos suosiotaan soi hän hiukan vertaa.
+    Mut rakastanut oli kaksi kertaa --
+    sen puolet maakuntaa jo kohta ties --:
+    Karl Flöjberg ensimmäinen onnen mies
+    ja toinen Hannu.
+
+                     Ah, mut uudelleen
+    nyt tunsi Hannu onnen kääntyneen!
+
+      Ol' aamu helmikuun, niin purevainen,
+    niin pakkastyyni, kuuraa hohtavainen.
+    Niin liukkahasti sukset notkahteli
+    ja sauvat viuhui. Jumalainen keli!
+    Ken tänään jääll' ei ollut jalkehilla,
+    se varmaan hoippui haudan partahilla.
+    Niin olikin se ikävöity huomen,
+    maakunnan parhaita ja koko Suomen
+    kun odotettiin maineen otteluun
+    maankuuluisihin hiihtokilpailuihin --
+    se oli viidestoista helmikuun.
+    Se oli jännitystä ilman vertaa,
+    se otti hamaan ytimiin ja luihin:
+    ken jäisi voittajaksi tällä kertaa?
+
+      Jos kylmäsikin Eevan kavaluus,
+    taas tunsi Hannu veren poskillansa,
+    kun yksin äänin väkijoukko huus,
+    kuin sankariaan tervehtävä kansa:
+    »Tie auki, Luomajärvi tulee! Hoi! --
+    Nyt toisiakin kohta vuottaa voi!»
+
+      Suur-Luomajärvi vanhus kautta maan
+    hän oli korotettu kunniaan.
+    Kakskymment' ajastaikaa Suomen mailla
+    hän ollut oli vertaistansa vailla.
+    Hän oli hiihtäjien kuningas
+    ja kesken nuorempien kykyjen
+    kuin vasallien kesken valtias.
+    Vaikk' oli jättänyt jo tanteren
+    hän jälkipolvellensa, kuitenkin
+    hän aina kilpailuissa nähtihin.
+
+      Kuin ukko Luomajärvi suksiaan,
+    niin lemmitty lie naista harvoin vaan.
+    Kuin unessa hän kesät hoippueli
+    ja syksyn ensi lunta odotteli.
+    Ens suksikeli teki ihmehen:
+    se nuoreksi sai ukon jällehen.
+    Kuin taikomalla kohta voimaa karttui,
+    kun sompasauvaan vanha koura tarttui.
+    Kun toiset toukomaita ihasteli,
+    ol' ukon ihanteena -- oiva keli.
+    Syys oli hälle mitä kevät muille.
+
+      Hän tuli hiljallensa hiihdellen
+    ja vaatimattomuutta teeskellen,
+    jos ollutkaan ei kuuro kuiskailuille.
+    Kun kansa kunnioittain väistyi tieltä,
+    se hivelevän näytti vanhan mieltä.
+    Kaikk' ihailevat katseet tunteissaan
+    hän koki maineen hurman uudestaan.
+    Ja aatos entisissä askaroi
+    ja vanhat hurraat korvissansa soi.
+    Kun nuorempien parvi antoi alaa,
+    hän keksi pormestarin, vanhan tutun,
+    ja alkoi tämän kanssa pitkän jutun,
+    jost' osalliseks muutkin pyrki salaa.
+
+      Mut vähitellen, kukin suunnaltansa,
+    jo saapui itse päivän sankarit.
+    He oli otteluhun valmihit
+    ja kukin yhtä varma voitostansa.
+
+      Tuolt' tuli Ritala ja Aittamäki --
+    vain ensi palkintoja kummallakin.
+    Kun heidät jonkun matkan päässä näki,
+    heit' yksin töyhtösistä hiihtolakin
+    ois tainnut erottaa. Niin toinen toista
+    he muistuttivat siinä painaissaan,
+    niin kaikilt' eleiltään kuin varreltaan.
+    Maakunta nähnyt paria ei moista
+    miesmuistiin. Naapureina Kyminsuussa
+    he rinnan isännöivät talojaan.
+    He antoi myöten toisillensa muussa,
+    mut maineen otteluss' ei milloinkaan.
+    Ei voinut ensimmäistä sijaa jakaa
+    ja sitä yksin ajoivat he takaa.
+    Jos toinen vei sen, toinen kesken heitti
+    ja hiljaisuuteen häpeänsä peitti,
+    ens vuonna kahta kiukkuisemmin koittain
+    ja takaisin taas mainehensa voittain.
+
+    Ja luokse Ritalan ja Aittamäen
+    nyt kokoontuvan muunkin hiihtoväen
+    jo nähtiin, suksillansa keinuellen
+    ja tamineitaan lähtöön valmistellen.
+    Ken suksenpohjaa silmäs tuota pikaa
+    ja moitti jotain jalkavuuden vikaa,
+    ken vielä paulojansa solmieli,
+    ken somman kestävyyttä tunnusteli,
+    ken jalkahihnan sitoi lujempaan,
+    ken sujutteli muuten suksiaan,
+    ken huoletonna uskoi kaikki silleen
+    ja kuiskaeli naurain naapurilleen.
+    Mut leikiss' oli mukana vain kieli,
+    ja sydämessä oli juhlamieli
+    ja lähestyvän hetken jännitys:
+    nyt kunniasta oli kysymys.
+
+      Mi vilinä, mi sompasauvain huiske!
+    Mi näky silmää, mieltä lumoava!
+
+      Yht'äkkiä mies mieheltä käy kuiske
+    niin hullunkurinen, niin naurettava.
+    Sit' ensin uskoa ei tahdo kukaan:
+    tään päivän otteluihin miesten mukaan
+    ett' tulis koulupoika! Juuri-ikään
+    hän lautakunnalta sai numeron.
+    Nyt muka hänt' ei pidättäisi mikään.
+    Sen pojan järki tuskin reilass' on!
+
+      Se oli Hannu. Kilpavalmistukset
+    ja liikkuvaisen sauvametsän, sukset
+    ja itse hiihtojoukon nähdessään
+    hän huimauksen tunsi mielessään.
+    Ei seissyt suksilla hän ensi kertaa.
+    Hän ikäisistään turhaan haki vertaa,
+    hän olihan jo kohta täysi mies
+    ja miehen töihin pystyvänsä ties --
+    hän, jumal'auta, miksei uskaltais?
+    Maakunta vielä tänään tietää sais,
+    ett' ensi sijan eräs Pouttu vei.
+    Niin tuimaa suksimiestä vielä ei
+    maakunta ikänänsä nähnyt toista,
+    sen nuorukaisen, Poutun Hannun, moista.
+    Hän kunniata kahmaloittain kasaa,
+    hän Luomajärven kanssa maineen tasaa!
+    Ja ihailua täys on Eevakin,
+    ja laudalta hän lyöpi Flöjbergin.
+
+      Siis päätetty ja tehty. Tuomarein
+    luo hiihti, lavan juureen, yksin tein.
+    Hans Vilhelm Pouttu ilmoittautui mukaan.
+    Vaan tuomarien suita hymyyn veti
+    ja suostumusta annettu ei heti,
+    mut vastustaakaan tahtonut ei kukaan:
+    noin rehdin ryhdin alla, lempo ties,
+    voi piillä vaikka minkämoinen mies!
+
+      Löi vihdoin lähdön hetki. Rintamaan
+    mies miehen vierelle ja sauvat soimaan!
+    Saa siinä luottaa jäntereiden voimaan,
+    kuuskymmentä kun virstaa katkaistaan.
+    Siks kokeneimmat suksiansa säästi
+    ja leikin alussa he mielin päästi
+    sen, kenen kiire oli, edelleen
+    ja jäivät loppupäähän hiljakseen.
+    Niin nähtiin Ritalan ja Aittamäen
+    nyt jäävän jälkeen kaiken hiihtoväen.
+    He painoi äänetönnä rinnakkain,
+    vain joskus kompasanan vaihettain.
+    Niin kauas taaksepäin kuin muistettiin
+    he oli kilvan alkanehet niin.
+
+      Juur oli päivä noussut vuoteestaan
+    ja karisteli silmist' uniaan
+    ja joutui parahiksi näkemään,
+    kun miehet joen mutkaan katosivat.
+    Se viskas jälkeen kimpun säteitään.
+    Ja metsät, lumikentät kimaltivat
+    ja suksiladut auringossa kiilsi
+    ja hohti, että silmäterään viilsi.
+
+      Ens rintamassa Hannu ponnisteli,
+    ja painuin jäntevästi etukenoon
+    hän työnsi kohta tulisimpaan menoon.
+    Ja hanki narskui, suksi notkahteli
+    ja sompa lauloi. Jumalainen keli!
+    Näin ikinä ei ennen kiitänyt.
+    Jo oli johdossa hän hiihtäjäin.
+    Ei taakseen, sivuilleen hän silmännyt,
+    vain yksi aatos hällä: eteenpäin!
+
+      Mut luokka seuras joentörmää hetken,
+    ja pojat kiihkeästi kurkottain
+    jo kiisti tuloksista miesten retken.
+    Siell' liehui liepeet Hannun kaulaliinan.
+    Kun pitäis poika puoliansa vain!
+    Ja ennen kuin he tiesi itsekään,
+    huus koulun uhmahengen, Catilinan,
+    he kunniaksi hurraan äänekkään.
+    Kuin vimmattuna huusi Flöjbergkin --
+    ja sydämessään tunsi kuitenkin
+    hän että Eevan tänään kadottaa.
+    Nyt auttamatta hänet Hannu saa:
+    jos tuossa Pouttu ottaa palkinnon,
+    jää Flöjberg ikiajoiks varjohon.
+
+    Ja Eeva seisoi hänen rinnallaan
+    ja katsoi säteilevin silmäterin
+    pois, kauas hiihtojoukkoon katoovaan,
+    Kun toiset ympäriltä vähin erin
+    jo alkoi hajaantua, viipyi hän
+    ja näytti jotain syvää miettivän.
+    »Se vasta mies»! hän lausui korostain.
+    Ja Flöjberg myönsi. Jospa häntä vain
+    nuo kolme sanaa tarkoittaneet ois!
+    Oi, niistä elämänsä antaa vois!
+
+      Viel' oli Hannun vauhti entinen
+    ja virsta katkes virstan jälkehen.
+    Mut vähitellen muutkin lämpenivät
+    ja järjestyksestä jo kiistelivät.
+    Kuin hurtat huohottain he rynnisteli --
+    siit' oli kaukana nyt lasten peli.
+    Ja sukset tuskin tapas hangen pintaan
+    ja lumi lensi sompasauvain tiestä,
+    kun kohta kaikki pani parahintaan.
+    Siin' oli tuimaa tuittupäätä miestä:
+    pois voitto vaikka viimeiseenkin hintaan!
+    Sai Hannu heti kilpailijaa monta,
+    ens sijaa vartioida -- mahdotonta!
+    Ja miehen miehen jälkeen kiukukseen
+    hän laskea sai ohi, edelleen.
+    Hän tunsi puolittain ja puolin näki
+    kuin rinnan Ritala ja Aittamäki
+    ne otti johtotoimen huolekseen,
+    ne ketut kavaline juonineen.
+    Nuo naapurit, nuo vanhat riitaveljet
+    ne tunsi senkin seitsemäiset eljet:
+    ne rinnan piti tietä hallussaan --
+    ei sivu siit' ois päässyt lempokaan.
+
+      Se oli niinkuin näky aikain takaa:
+    kun miehet vainolaista kiinni hiihti,
+    kun hävitetyt kodit kostoon kiihti --
+    niin oli joka katse kiivas, vakaa.
+    Ja lumiaavaa riitti länteen, itään,
+    ja päivä kaartain kulki aavan yli.
+    Jo sitä odotteli illan syli.
+    Mut miesten mielissä ei muuta mitään
+    kuin rientää, ehtiä.
+
+                         Jäi kylät, talot,
+    jäi savuavat saunat hankihin.
+    Jo kaukaa kajailivat vastaan salot,
+    kun uskolliset hallit haukahteli.
+    Ja säikkyneinä, siivin risaisin
+    pois tieltä harakat ne luovaeli.
+    Ja naiset, avannoilla askarrellen,
+    ne pysähtyi ja katsoi siunaellen.
+
+      Kun vihdoin alettihin paluun retki,
+    viel' oli kallihimpi joka hetki.
+    Ei silmäystä mieheen lähimpään,
+    jok'ikisellä kylliks itsestään.
+    Jo rinnat huohotteli raskahasti,
+    mut kestettävä oli loppuun asti.
+
+      Niin autereesta taivaanrantaa vastaan
+    jo kirkontornin tuttu pallo kiilsi.
+    Kaks, kolme virstaa enää ainoastaan --
+    kuin noiduttuna sukset lunta viilsi.
+
+      Myös Hannu teki työtä parahinta,
+    kuin pajan palkeet puhalteli rinta.
+    Ei tiennyt kuinka monta edellään,
+    ei kuinka monta vielä jäljessään.
+
+      Kuin unen läpi joskus kaikuvan
+    hän kuuli hurraa-huudon huikean.
+
+      Ja sauvoillansa lunta tupruttain
+    ja parannellen vielä ryhtiänsä,
+    jo näki hiihtolavan edessänsä
+    ja painoi lähtöpaikkaan huohottain.
+
+      Ei vastaan hurraa-huuto kaikunut.
+    Jo oli kansanjoukko harvennut.
+    Hän tuskin itse tiesi kysyvänsä,
+    kuin monta tullut oli edellänsä
+    ja monesko hän itse oli mies --
+    mut vastauksen kuulevansa ties...
+
+      Kuin rauta vihlaisi se mielehen
+    ja kirveli ja poltti:
+                          viimeinen!
+
+
+
+
+    HYVÄSTI KOULUKAUPUNKI
+
+
+      Hän sanaa sanomatta hiihti pois.
+    maan alle painua jos voinut ois,
+    sen oisi tehnyt. Kilpa-kuumehessa
+    kaikk' oli ollut niinkuin katehessa.
+    Nyt tuli todellisuus: pilkan äänin
+    Hans Pouttu mainittaisiin kautta läänin.
+    Jo kuuli, näki olemattomia
+    hän ympärillään irvihampaina.
+    Kun Eevan sekä Flöjbergin hän muisti,
+    hän vaivoin tuskanhuudon rintaan suisti.
+    Ei heit', ei ketään kohdata hän vois!
+    Pois täytyi täältä päästä, kauas pois!
+
+      Hän oli voimaton ja uupunut,
+    mut tuskassaan ei sitä tuntenut,
+    hän hiihti, hiihti -- minne, tiennyt ei.
+    Mut sukset tuttuun pihamaahan vei.
+    Ne nosti tikapuille paikoilleen
+    ja astui porstuahan hiljalleen
+    ja tuli täysin tuntoihinsa vasta,
+    työpöytänsä kun eestä istumasta
+    hän tapas itsensä. Hän muistutteli
+    siin' itsellensä päivän kaikki vaiheet
+    ja uudelleen hän tuskan elvytteli
+    ja uudelleen myös häpeänsä aiheet.
+    Ja sydän, tottumaton maailmaan,
+    se oli pakahtua tuskassaan.
+
+      Mut väsymys ja nuoruus tuskankin
+    ne voittivat, ja unen helmoihin
+    hän vaipui hiljaa, huomaamattaan aivan.
+    Hän vuoroin hätkähti ja rauhoittui:
+    hän päivän ottelusta uneksui.
+    Ja uni lepoon viihdytteli vaivan,
+    ja unhon lääkitsevän pisaren
+    se vuodatti jo kalkkiin surujen.
+
+      Mut tunnin parin jälkeen heräämään
+    sai hänet tuttu ääni vierellään.
+    »Nyt huonosti on nuorenherran laita,
+    kun illallinenkaan ei enää maita.»
+    Se oli matami. Hän mukanaan
+    toi sisään parahia herkkujaan
+    ja kasasi ne Hannun etehen
+    ja katos.
+
+              Uudellensa unehen
+    juur oli Hannu vaipumassa, kun
+    hän sieraimissaan tunsi ruoan hajun.
+    Hän takaisin sai kohta täyden tajun
+    ja kävi raivoin keiton kimppuhun.
+
+      Mut siinä nälkähänsä syödessään
+    jo surunsakin virkos viiltämään.
+    Hän valveill' oli, ei siis uneksunut.
+    Se oli, oli tänään tapahtunut.
+    Ah, jospa unta ollutkin se ois!
+
+      Pois täytyi täältä päästä, kauas pois!
+
+      Tuoss' oli Eeva hänen pöydällänsä.
+    Hän kuvan siirsi poies silmistänsä.
+    Mut seinältäpä itse Napoleon
+    se puitteistansa katsoi ilkkuen.
+    -- Oi, sinä heros taistelun ja teon!
+    Kuin suurta alennustaan lymyten
+    käs'varsihinsa painoi Hannu päänsä
+    ja itki katkerasti häpeäänsä.
+
+      Mut vähitellen mieless' ankeassa
+    jo elämän ja uhman vaistot heräs.
+    Ne Hannun itsetunnon tähteet keräs:
+    viel' oli hällä sijaa maailmassa!
+    Hän jättää kaikki, Eevat, Flöjbergit
+    ja koulun viheljäiset peruukit,
+    niin kaikki, kaikki, lähtee maailmaan
+    ja alkaa siellä leikin uudestaan.
+    Ei enää huomen häntä täällä tapaa,
+    hän tahtoo olla vapaa, vapaa, vapaa.
+    Hän jättää koulun vikuroivan menon
+    ja merille hän lähtee -- luokse enon,
+    tai muuten kulkemahan mailmanselkää.
+    Ei vastuksia, vaaroja hän pelkää!
+    Hän eikö kohtalonsa herra ois?
+
+      Pois täytyi täältä päästä, kauas pois!
+
+      Niin useasti eno Filemon
+    se matkoiltansa kirjoittanut on:
+    »Maa-myyristä jos saat sa kylläkses
+    -- ja varmaan saat -- _well_ -- muisteles
+    sa silloin enoas. Jos ympär', yli
+    et pääsis siellä, tääll' on avoin syli.
+    Sun täällä mieheks teen ma vaikka miksi
+    niin -- vaikka 'Albertassa' matruusiksi.»
+
+      Niin, äiti murehtii, se totta on,
+    ja ehkä isäkin -- mut kohtalon
+    ken tahtoo ottaa omaan kätehen,
+    hän hillitä saa ääntä sydämen.
+    He pitää Kertusta ja Juhanasta
+    ja Hannulla on kolmas sija vasta.
+    He häntä muistelevat -- jonkun verran --
+    ja unhoittavat kokonansa kerran.
+    On isä harmaantunut, vanhennut,
+    ehk' ovat päivänsä jo luetut
+    ja äiti oli joulun aikaan heikko.
+    Mut onhan heidän luonaan sisko, veikko.
+    Ois hänkin, jos vaan vaalin valtaa ois.
+    Mut sit' ei ole -- hänen täytyy pois!
+
+      Hän painoi otsaan polttavahan kättään.
+    Niin kuumeisesti päässä askarteli.
+    Mut toinen käsi melkein tietämättään
+    se Eevan kuvan esiin hapueli.
+    Hän katsoi sitä kauan, tutkivasti,
+    kuin syvään sielun sopukoihin asti
+    sen julman arvoituksen painaen.
+    Ja sitten palasiksi repi sen.
+
+      Niin outo kylmyys täytti Hannun rinnan,
+    kun nuoruutensa tuulentupain hinnan
+    nyt kallihisti tunsi maksaneensa.
+    Tienhaarassa hän seisoi elämän,
+    mut varmaan tiesi hyvin valinneensa.
+    Viel' äsken lapsi -- mies nyt oli hän.
+
+      Viel' aamun hopeisessa hämärässä
+    kun kansa, kadut, talot lepäeli
+    jo nähtiin nuorukainen hiihtämässä.
+    Hän alas meren jäälle suuntaeli.
+    Hän viipyi hetken koulumäen alla
+    ja katsoi ympärilleen: kaikkialla
+    niin oli suljettua, hiljaisaa
+    kuin korva ikuisuutta kuulostaa
+    ois voinut, kaikkialla nukuttiin
+    kuin tullut kuolema ois kaupunkiin,
+    niin syvään, niinkuin silloin levätään,
+    kun vasta tuomiolle herätään.
+    Yltympär' oli lunta, lunta, lunta --
+    kaikk' oli totta samalla ja unta.
+
+      Kuin toden rajoilta ja unien
+    löi kirkon kello täyden tuntisen.
+
+
+
+
+    KOTI
+
+
+      Niin jätti nuoruutensa kaupungin
+    Hans Vilhelm Pouttu. Auki edessään
+    tien näki avarana elämään.
+
+      Niin oli nyt se tehty kuitenkin!
+    Mies oli yksin niinkuin tullessaan
+    hän oli kerran tähän maailmaan.
+    Nyt hyvästi sa jääkin harmeines
+    ja kouluines ja muine kiusoines,
+    sa kaupunki! Jos vielä yhtyy tiemme,
+    me jonkun verran vieraantuneet liemme!
+    Me oomme usein yhteen iskeneet
+    ja aina eri köyttä vetäneet --
+    sa luulit, että minut lannistit!
+
+      Nyt hyvästi, te Eevat, Flöjbergit!
+    Pois tämän miehen nimi pyyhkikää
+    ja Herran huomassa te lempikää!
+
+      Ei vielä ristinsielu yksikään
+    se aavistanut hänen lähtöään.
+    Vain matamia varten jättänyt
+    hän oli rivin: »Aurora ei nyt
+    ois levoton, jos hiukan sattuisin
+    ma viipymään.» -- Huh hei, josp' olisin
+    ma itse näkemässä ihmetystä,
+    kun kestää vuodet sitä viipymystä!
+
+      Hän oli valmistanut pakoaan
+    jo aamuyöstä salaa huoneessaan.
+    Siell' oli sankartöitä vuotten mennen
+    niin monta kertaa hautonut hän ennen,
+    hän vielä sotilaaksi rupeaa,
+    hän Garibaldin maineen saavuttaa.
+    Ei kirjain kimpussa, vaan kautta teon
+    myös oli suureks tullut Napoleon.
+    Ken tiedetähän vaaraan valmihiksi,
+    on tapa tehdä hänet kenraaliksi,
+    ja vielä kuoltuansa runoilijan
+    hän lauluissa saa taatun arvosijan.
+    Tie maineeseen on sama tänäänkin
+    kuin oli ennen aikaan Caesarin.
+    Ja jotain taitaa -- kuolema ja piina --
+    kai aikaansaada koulun Catilina!
+
+      Näin oli suunnitellut itsekseen
+    hän mainetöitä aikaan entiseen,
+    kun turhat kouluharmit painoi mieltä.
+    Nyt oli kaikki kiusat poissa tieltä!
+    Ei konsti mikään ollut vapaus
+    -- hei, luja päätös vaan ja uskallus!
+    Noh, tiedetäänhän nuoruusunien
+    vain harvakseltaan käyvän totehen.
+    Mut tuhat kertaa tää on parempaa
+    kuin koulupöydän kanteen tuijottaa!
+
+      Niin eestyi Hannun matka. Mietiskellen
+    ja sotajuontaan tarkoin noudatellen
+    hän painoi yli lahden aukean
+    ja pääsi petäjikön suojahan.
+    Ja tutut niinkuin koulutiensä kadut
+    siell' oli hälle parhaat suksiladut --
+    ei seudun kalastajain kanssa suotta
+    jo ollut hyvää pataa monta vuotta.
+
+      Vain ensimäisnä matkan määränään
+    -- se ehkä »vapauttaan» vastaan soti,
+    mut sit' ei sivuuttaakaan voinut: koti.
+    Sen tahtoi nähdä ennen lähtöään.
+    Niin, aivan huomaamatta talonväen
+    vain kaukaa hiihtää yli Poutunmäen.
+    Hän ehkä aittain takaa kiertäissään
+    vois nähdä vilahduksen äidistään
+    ja ehkäpä, jos uskallusta sais,
+    hän vielä pihamaalle kurkistais.
+    Niin, milloin nähneekään hän ensi kerran
+    taas Pouttulan -- vain tiedoss' oli Herran.
+    Sit' ennen monet hanget sulaa ehti
+    ja monet oraat saivat vainiot
+    ja kaikki haavat, kaikki koivikot
+    sit' ennen monta, monta kertaa lehti.
+
+      Ens yönsä luona Altti kalastajan
+    hän vietti. Meren kielekkeelle majan
+    tää oli tehnyt leskeks tultuaan
+    ja eli siellä yksin aikojaan.
+
+      Kun kalarannass' oli tutustuttu,
+    heill' oli aina ollut kalajuttu
+    toin'toisellensa kerrottava, siksi
+    he kunnes oli tulleet ystäviksi.
+    Nyt mitään ihmetystä näyttämättä
+    löi Altti nuoren Hannu-herran kättä
+    ykstotisena, tarjos parastaan
+    ja laittoi uunin viereen nukkumaan.
+    Ol' Altti ennen ollut suruton,
+    mut eukko-vainajansa uskohon
+    tään kuoltua hän oli kääntynyt
+    ja oli hyvä körttiläinen nyt.
+
+      Niin painui ensi ilta ehtoolleen.
+
+      Kun Hannu oikaisihe vuoteeseen
+    ja siinä lämpimässä unta vuotti,
+    niin täytti Altin majan virren nuotti.
+    Ei Altin ääni ollut lukkarin,
+    se turvallisen tunnon kuitenkin
+    toi mieleen. Hartahasti kuunnellen
+    pois nukkui Hannu loppuvirtehen.
+
+      Ja Hannun ensi päivä maailmalla
+    näin päättyi Altti-ukon lattialla.
+
+      Niin raikas oli helmikuinen salo.
+    Kuun valoon vaihtui verkkaan päivän valo
+    ja katsoin korkeudestaan hankiin alas
+    taas tähdet vahtivuoroillensa palas.
+    Kuun liepehillä Venus kaihomiellä
+    se vaelteli taivaan valtatiellä.
+    Mut ylpeänä, muiden seuraa kaihtain,
+    tuoll' Aldebaran, valoansa vaihtain,
+    se piti iloansa yksikseen.
+    Sen oli Hannu tehnyt tähdekseen.
+
+      Kun metsä harveni, jo Hannu näki:
+    tuoss' oli joen uoma, Poutunmäki.
+    Ja talo töyrähällä myllyineen
+    ja punapäätyineen ja aittoineen
+    kuuvaloss' seisoi salaperäisenä --
+    kuin tuttuna ja sentään ihmehenä.
+
+      Niin hiljaa alkoi soida muiston kieli,
+    niin hiljaiseksi kävi pojan mieli.
+
+      Se koti olihan!
+
+                      Viel' aikaa ois --
+    nyt jäälle vaan ja sitten poikki pihan,
+    ja kaikk' ois taas kuin entisaikaan ihan!
+
+      Ei heltyä! -- Pois päästä täytyi, pois!
+
+
+
+
+PALMUJEN ALLA
+
+
+Yö. Kuutamo. Palmumetsikkö. Tie, jonka poikki on rakennettu matala
+varustus. Vallin harjalla Himalatan tasavallan lippu. Takana
+ampumahauta. Hannu ja Karl Flöjberg varustuksen suojassa.
+
+FLÖJBERG, alakuloisena.
+Me kuolemme kai, Hannu, tänä yönä?
+
+HANNU.
+Kai? Tietty että kuolemme.
+
+FLÖJBERG.
+                           Niin, niin,
+se kuolema, se sotilaan on työnä.
+
+HANNU.
+Ja tappelu -- siin' eikö riittämiin!
+Jos peloittaa, niin ota koipes niskaan,
+ma yksikseinkin ensi hätään viskaan
+nuo punanaamat juuttaat takaisin.
+
+FLÖJBERG.
+Sa tunnet huonosti Karl Flöjbergin,
+jos luulet, että säästäin omaa nahkaa
+hän käpäliinsä turvais päätäpahkaa.
+Mut mieli kummaks käy -- se totta on --,
+näin omain peijaistemme pitohon
+kun tulimme.
+
+HANNU.
+             Sst! Silmät auki nyt!
+Tuoll' eikö jotain juuri välkkynyt?
+
+FLÖJBERG.
+Tuo tuollako? Vain latva liaanin.
+Mut sanos, Hannu, mulle kuitenkin,
+mit ajatteletkaan näin kuoloon mennen?
+
+HANNU.
+Ma? Että testamentti sitä ennen
+kai tehtävä ois. Niinpä kuulillamme
+sen vihollisen selkään kirjoitamme
+ja viime luotimme sen sinetöi.
+
+FLÖJBERG.
+Sun eikö mieles mitään ikävöi
+ja muistele ja kaipaa?
+
+HANNU.
+                       Kylläkin --
+kun hyvät eväämme jäi leirihin!
+
+    Äänettömyys.
+
+FLÖJBERG.
+Se eikö, Hannu, sentään ihmeellistä,
+maapallon että kaikist' ihmisistä
+juur sinun kanssas kyyristelen tässä?
+
+HANNU.
+Käikk' eikö ihmeellistä elämässä?
+
+FLÖJBERG.
+Niin, niin. Kun Porta-Rasan satamaan
+yht'aikaa ankkuroimme -- kerrassaan
+se oli ihmeellistä. »Aravan»
+sun keksin kannella ma seisovan.
+Sull' oli virkapuku luutnantin,
+mut ryhtisi ma tunsin kuitenkin.
+-- Vaan kumma, kun ei vihollista näy!
+
+HANNU.
+Nyt huomaa, Flöjberg, metsä hämärtäy.
+Kun kuu on kokonansa mennyt pilveen,
+ma arvaan, että aikamoisen ilveen
+me silloin saamme.
+
+FLÖJBERG.
+                   Huh, kun väkisin
+tää pimeys se ihan karmii selkää!
+
+HANNU.
+Niin, mieluummin myös minä näkisin,
+kun tulee kuolema.
+
+FLÖJBERG.
+                   Et yhtään pelkää?
+
+HANNU.
+Ei kuulu sotamiehen ammattiin.
+Me itse tarjouduimme surman suuhun,
+siis miksi tässä joutuisimme muuhun.
+
+    (Äänettömyys.)
+
+FLÖJBERG.
+Sa jotain sanoit?
+
+    (Hannu puistaa päätään.)
+
+FLÖJBERG.
+                  Korvissani niin
+nyt soi ja humisee. Jos laulettais!
+
+HANNU.
+Niin, ehkä uskot, että taivuttais
+nyt punanahat laulus simasuinen
+kuin tyttölapset serenaadis muinen!
+
+FLÖJBERG.
+Sa kuinka monta luulet tulevaksi?
+
+HANNU.
+Noin kaksituhatta.
+
+FLÖJBERG.
+                   Ja meit' on kaksi!
+
+HANNU.
+Kakstuhatta ja sata kaksi.
+
+    (Flöjberg katsoo ihmeissään Hannuun.)
+
+HANNU.
+
+                           Minä
+nääs olen kapteenina miestä sata
+ja korpraalina kaksi miestä sinä
+ja Himalatan lippu -- kunniata! --
+on kaksituhatta.
+
+FLÖJBERG.
+                 Hei! Tietkööt huutia,
+kun maistaa koko rykmentin he ruutia,
+näin saavat!
+
+HANNU.
+             Flöjberg --
+
+FLÖJBERG.
+                         Hannu?
+
+HANNU.
+                                Aamuhun
+jos eläisimme, vääpeliksi sun
+ma tekisin.
+
+FLÖJBERG.
+            Suurkiitos.
+                        Pakahdun,
+jos en saa laulaa!
+
+HANNU.
+Antaas tulla hiukan!
+En kuulu laulajiin -- mut aivan tiukan
+jos ottaa, perässäsi jonkun matkaa
+voin laahata -- saat sitten yksin jatkaa.
+
+    FLÖJBERG laulaa, Hannu hyräilee mukana:
+
+»Meill' Pohjola luminen on kotimaa -- sen rannoilla lietemme nyt
+leimuaa -- siell' kalvalla vahveni käs' jänteväks -- ja jalosti
+povemme sykkäeli. -- Ja usein Nevanvettä ratsut kaalella sai --
+ne ui yli Veikselin kuin pitoihin vai! -- Ne aseemme Reinin rannalle
+toi -- ja Tonavasta keisarin maljoja joi. -- Sälöt poron ja tuhkan
+yl' josp' samoaa -- valon kipinät välkkyvi kavioistaan. -- Kuin
+koi miekan säihkyvi sivallus -- ja Pohjolasta koittanut on vapaus.»
+
+FLÖJBERG (laulun loputtua).
+Ah, joka saiskin kuolla kotonaan!
+
+    (Äänettömyys.)
+
+HANNU.
+Miks sieltä lähditkään sa maailmaan?
+Sull' oli koti... tyttö --
+
+FLÖJBERG.
+                           Eeva?
+
+HANNU.
+                                 Niin.
+Jos muistini ei petä, Flöjbergiin
+hän oli pikiintynyt.
+
+FLÖJBERG.
+                     Hannu, nyt
+mun täytyy tunnustaa: ma lähtenyt
+oon karkuretkelleni hänen vuokseen.
+
+HANNU.
+Oo!
+
+FLÖJBERG.
+    Niin.
+
+HANNU (matkien Flöjbergiä).
+          Mut kotihis ja hänen luokseen
+sa taasen kaipaat. Jättikö hän, vai?
+
+FLÖJBERG.
+Hän! Jätti -- jätti, liian lievä sana!
+Sun lähtös jälkeen halpaa halvempana
+mua piti, aivan suunniltaan mun sai --
+
+    (Hannu karkaa heltymystään peittääkseen pystyyn ja panee
+    pyssyn poskelle.)
+
+HANNU.
+Sst! Katsos, tuolla akasian alla,
+siell' eikö metsäkissan silmät kiillä?
+    (Hampaittensa välitse.)
+On myöhäistä sun luotiani piillä!
+    (Ampuu, hyppää varustuksen yli ja noutaa metsästä ampumansa pedon.)
+Noh, Flöjberg, nyt sa olet maailmalla --
+nyt itkee hän sun lähtöäsi varmaan.
+
+FLÖJBERG.
+Ei, Hannu, löytänyt on uuden armaan
+jo ammoin.
+
+HANNU (hullunkurisesti).
+           Flöjberg-parka.
+
+FLÖJBERG.
+                           Vaan
+min vuoksi sinä lähdit? Epäilen
+sen että teit --
+
+HANNU (tuimasti).
+                 Vuoks Eevan? En!
+   (Hetken vaiti oltuaan.)
+Tai ehkä sentään, Flöjberg ... puolittain.
+
+FLÖJBERG.
+Siis sinäkin... Ja täällä tavataan!
+No, arvaat, että tarinoita kulki
+sun hävittyäs, salaa sekä julki.
+Syyn yhden yksi, toinen toisen ties.
+Niin, olit meistä merkillinen mies!
+Ja ett' on esikuvas tehonnut,
+sen näet.
+    (Hetken perästä.)
+          Kuule, etkö katunut
+sa koskaan lähtöäsi?
+
+HANNU.
+                     Kysymys!
+Ei kaduta mik' ompi täytymys.
+Seis sentään! Kerran hetken lyhyen --
+jos avomieliseksi rupeisin --
+oon tuntenut -- no, voithan kuulla sen --
+kuin vietäväisen paljon kuitenkin
+mies jättää, kodit konnut jättäissään.
+
+  Se oli näin: ens matkaa etelään
+me tehtiin silloin -- siit' on viisi vuotta
+kun ekvaattorin luona aivan suotta
+me kiinni takerruttiin, kokonaan
+kun tuuli lakkas. Purjeet lerpallaan
+me saimme jättää Herran huomaan laivan.
+Ja lisäks kaiken kiusan, harmin, vaivan
+niin oli helle polttavaisen kuuma,
+ett' oli yksin alin lastiruuma
+kuin tulipätsi. Kului viikko. Näin
+kuin houruinhuoneeks koko laiva muuttui:
+ken kiros, räyhäs, tappeli ja suuttui,
+ken murjotteli muuten allapäin.
+Ol' ihan kuin ois piru mennyt meihin,
+ain upseereista asti matruuseihin.
+Ma itse kyllästynyt vähimmin
+en ollut kaikkehen ja kaikkihin.
+Jok'ainut sai mun vimman valtahan
+ja itse vanha kieli engelskan
+niin pahalta ei soinut ikinään --
+se ihmeen kautta aivan toiseks muuttui,
+kun tuulen kohina ja meren puuttui --
+_the deuce! damn!_ räyhättiinkin yhtenään.
+Ja kaiken surkeuden päälliseksi
+ja päätteeks kokki-vietävä se keksi,
+ett' oli pideltävä säästäen
+jo ruokavarojamme, uhaten
+jok'ikiselle nälkäkuolemata.
+Noh, kuivan laivakorpun kannikkata
+me sentään vielä saimme halun mukaan,
+mut vanhurskaaksi siit' ei tullut kukaan.
+Niin kului toinen viikko -- viimeinkin
+me saimme vähän tuulta purjeihin.
+Me lasketimme Parahibaa päin,
+kun horisontin takaa suuri priki
+meit' alkoi lähetä. Kun päästiin liki,
+niin arvaas, jumaliste, mitä näin:
+»Elviira» -- Saukon Matin -- Kymilästä!
+Sen tiedät, että ilostuin ma tästä!
+Kuin kapteenimme taipumahan sain,
+en enää muista -- summapa se vain,
+ma että kera kahden matruusin
+koht' olin veneessä ja lasketin
+»Elviiraa» päin. Nääs, kokin ruokalaari
+meill' oli määrä täyttää. Saukon vaari
+hän teki kauniin luovin tuulehen.
+Yks kaks »Elviiralla» me oltiin. Sen
+ma elävästi muistan, Saukko kuin
+mun nähtyänsä laukas levein suin:
+»No, eipäs kummempata, Poutun poika!» Niin
+me vielä pari sanaa vaihdettiin
+ja käytiin asiaan. No, tietenkin
+heill' oli jotain jakaa meillekin.
+»Ruisleipää Suomesta -- kai tuntenet?»
+Nuo Saukon Matin harvat sanaset
+ja reikäleivät, jotka poika toi --
+ties mikä mahti niissä silloin voi
+mun aivan järjiltäni viedä -- mut
+sen kerran ainoan ma katunut
+oon lähtöäin. Jos olen milloinkaan
+ma tiennyt olevaksi isänmaan,
+niin silloin.
+
+FLÖJBERG.
+              Ihmettä!
+
+HANNU.
+                       Kaks asiaa
+on siitä asti mulle isänmaa:
+se leipä, jota söin ma kodissain,
+se kieli, jota puhuin.
+
+FLÖJBERG (hämmästyksissään).
+                       Sitä vain!
+    (Naurahtaen.)
+Mut, Hannu, isänmaas on silloin -- suussa.
+
+HANNU.
+Niin, miksei, Flöjberg! Sano, missä muussa
+se oisi.
+
+FLÖJBERG.
+         Luonnossa. Sen unohdat.
+
+HANNU.
+Muut maat on meistä usein kauniimmat.
+
+FLÖJBERG.
+Ja kansa, ihmiset --
+
+HANNU.
+                     Ne kaikkialla
+on yhtäläiset taivaankannen alla.
+Vain leipä, kieli --
+
+FLÖJBERG.
+                     Kuinka kerrassaan
+sa tänään saatkin sanas sattumaan
+kuin paras pappi. Kesken surman yötä
+meill' ois siis puolet isänmaata myötä,
+on kieli --
+
+HANNU.
+            Niin.
+
+    (Äänettömyys.)
+
+HANNU.
+                  Mut missä punanahat
+nyt viipyvätkään? Aavistukset pahat
+mull' on, ett' ovat toisen suunnan aivan
+he valinneet. Ja meille turhan vaivan
+siis tehneet.
+
+FLÖJBERG.
+              Luuletko? Niin, toivokaamme
+ett' armonaikaan pidennystä saamme
+me tällä tavoin. Ehkä täysikuu
+on heitä peloittanut. Jumalansa
+se ehkä silloin sotaa paheksuu.
+
+HANNU.
+Ties heitä.
+
+    (Äänettömyys.)
+
+FLÖJBERG.
+            Kuules, tämä kumma kansa
+se hurskasta on kaiken kaikkiaan!
+
+HANNU.
+Me sitä vastoin -- hm -- vain toisinaan --
+kun hyväin suntioiden haaveihin
+me pudotamme pienen kolehdin.
+
+FLÖJBERG (hetken vaitiolon jälkeen).
+Sa Jumalaan kai uskot, Hannu?
+
+    (Hannu on vaiti.)
+
+FLÖJBERG.
+                              Häälynyt
+siin' asiassa oon ma Tuomaan lailla,
+ma uskoin, epäilin ja uskoin -- nyt
+ma uskon - äsken oli vähän vailla.
+Ei tuomiolla syykseni se tulle:
+kuin _mieliala_ Jumala on mulle.
+
+HANNU.
+Mut nyt ... seis!
+
+FLÖJBERG.
+                  Mitä?
+
+HANNU.
+                        Aseen kilinää!
+
+Flöjberg.
+Sa kuuletko --?
+
+HANNU.
+                Se vihollinen on.
+Pois paikoilles!
+
+FLÖJBERG.
+En minä mitään nää.
+
+HANNU.
+Nyt paikoilles ja tähtää, onneton!
+
+FLÖJBERG.
+Jo nään. Voi, Hannu, tänä yönä siis
+me kuolemme --
+
+HANNU.
+               Sst! tähtää! -- muusta viis!
+
+FLÖJBERG (tunteellisena).
+Niin hyvästi nyt, Hannu!
+
+HANNU (lempeästi).
+                         Flöjberg!
+
+FLÖJBERG.
+                                   Voi!
+
+    (Molemmat odottavat tähtäysasennossa.
+    Äkkiä Hannu alkaa nauraa.)
+
+FLÖJBERG.
+Sa naurat?
+
+HANNU.
+           Naura sinäkin! Ho-hoi!
+
+FLÖJBERG (riemastuen).
+Ho-hoi, ho-hoi! Ma mitä kummaa näen!
+
+Hannu.
+Niin, poikaseni, värit oman väen.
+
+    (Hyppäävät vallille, tempaavat lipun ja liehuttavat sitä.)
+
+HANNU ja FLÖJBERG.
+_Viva_ la Himalata, _viva_!
+
+TASAVALLAN SOTAMIEHET.
+_Viva_ la Himalata, _viva_!
+
+
+
+
+    SATAKIELTEN SERENAADI
+
+
+      Jo nukkui koko leiri, unestaan
+    kun Hannu herätettiin. Noutamaan
+    hänt' oli tultu telttaan kenraalin.
+    Sai vaatteet yllensä hän kiiruimmin,
+    siit' ihmeissään, mi kumma aatos saikaan
+    Don Pedron aivokoppaan _tähän_ aikaan.
+    (Hän öisin aina vuoksi donnien
+    muut seikat siirsi aamuun mieluiten.)
+
+      Don Pedro de la Pomba, tuima mies
+    niin sodassa kuin lemmen asioissa,
+    hän viittas istumaan. Jo Hannu ties,
+    kun näki Pedron hahmon, että poissa
+    ol' leikki: miettivänä kuljeskeli
+    hän ees ja taa ja vuoroin siunaeli
+    ja vuoroin kiroili.
+
+                        »Kas, kynnen alla
+    kuin syhyy Himalatan leijonalla»,
+    niin mietti Hannu, jääden seisomaan
+    ja vartoin hyvään tapaan sotilaan.
+
+      »Te, kapteeni, mik' onkaan enemmän
+    kuin isänmaa ... tai liitto ystävän ...
+    tai rakkaus?»
+
+                  »Se, herra kenraal', on
+    kai sana kunnian.»
+
+                       »Niin, ystäväni.
+    Siis asiaan. Tää käärö kädessäni
+    on ... nuoren Tasavallan vapaus.
+    Don Borron omiin käsiin teidän on
+    se vietävä. Ja tietty, vaaraton
+    ei tehtävä. Vain yksi lupaus:
+    te teette minkä voitte, enempää
+    en pyydä. Kapteeni, nyt rientäkää!»
+
+      Viel' oli hetki aikaa aamuhun
+    ja vahdinvaihtoon, ratsuinensa kun
+    täysravia jo Hannu laski yöhön,
+    Karl Flöjberg mukanansa, hauskaan työhön
+    ain' yhtä valmihina. Loittonivat
+    ja vihdoin kaukaisuuteen katosivat.
+
+      Ol' laskenehet sulkain loistehen
+    jo lepoon linnut palmuin pimennoissa,
+    ja metsän varjoisissa viidakoissa
+    siell' lymyilivät pedot väijyen.
+    Mut leipäpuissa boat riippuen
+    ne unenhorroksissa soutelivat --
+    ja kaikki ilman ääret vaikenivat.
+    Vain joskus niinkuin kuuman kostean
+    yö painoi yli seutuin suudelman.
+
+      Soi metsän hämärähän hiljaiseen
+    näin kavioiden kapse ainoastaan.
+    Yö kajahteli silloin tällöin vastaan
+    ja painui unehensa uudelleen.
+
+      He ratsastivat päivän umpehen,
+    vain joskus hevosiaan juottaen,
+    jos lähteensilmän keksivät he missä.
+    Niin eläimet kuin miehet näännyksissä
+    he hyljättyhyn paimenmajahan
+    jäi levätäkseen hetken, painuvan
+    kun päivä näkyi aarnioiden taa.
+
+      Y-ii, y-ii -- niin alkoi äkistään
+    kuin huilu soida -- tsha-tsha-tsha-tsha-tshaa!
+    Se oli satakieli.
+
+                      I-yy, i-aa --
+    niin vastas kohta toinen ääreltään.
+    Ja toisillensa tulvan säveleitä
+    ne iltaan heittelivät ilman teitä.
+    Niin oli kuin ois jouhta pingoitettu
+    puun latvast' toisehen ja laulatettu.
+    Ne vuoroon soitti, kuuntelivat vuoroon --
+    jo kolmas, neljäs, viides yhtyi kuoroon.
+    Kuin oisi soinut joka ruoko, puu!
+    Ja tähdet syttyi yöhön, nousi kuu --
+    kuin maisiin sävelihin yhtyneet
+    ois ikuisien kuoroin säveleet.
+
+    Ja miesten mieli kävi oudoks niin.
+    He muistelivat jotain, unhoksiin
+    jok' oli hautautunut vuotten taa -- -- --
+
+      Y-ii, y-ii, tsha-tsha-tsha-tsha-tshaa!
+
+      Nyt katkes laulu. Hiljaisuus taas palas,
+    niin äkkiä kuin isku salaman
+    ois pudottanut linnut puista alas.
+    Mik' oli niiden? Jotain liikkuvan
+    he tunsi ympärillään. Vavisten
+    ja kavioillaan maata kuopien
+    miks päristeli ratsu? Mistä pelko?
+    Mik' oli tullut? Tuost' ei vielä selko,
+    kun kuului viidakosta laukaus
+    ja yössä kaikui hurja karjahdus.
+
+      »Ken ampui?»
+
+                   »Tiikeri on lähimailla!
+      Tuoll' on se.»
+
+                     »Ei vaan tuolla!»
+
+                                     »Liekin lailla
+    se liikkuu. Pidä varas. Maahan painu.
+    Meist' on ja hevosista sillä vainu.»
+
+      Hui! Taasen viidakossa joku laukas.
+    Ja samassapa metsä sylin aukas
+    ja aarnioiden herran, tiikerin,
+    he näki syöksähtävän esihin.
+    Sen kultaisessa turkiss' oli verta.
+    Se vaipui maahan, karjas vielä kerta,
+    ja huuto viilsi yöhön pehmeään.
+
+      Se heitti henkensä. Ken ampui sen?
+    Miss' oli metsämies? Ei missäkään
+    hänt' ollut näkyvissä. Ihmehen
+    kun eessä miehet seisoi parhaillaan,
+    taas kuului risahdus.
+
+                          »Kautt' taivaan, maan --
+    ma luulen, itse lempo liikkeess' on!»
+
+      Mut samassapa yöstä viidakon
+    tul' esiin ... jokin ... juosten majaa kohti.
+    Taas tiikerikö?... Ei -- vaan ... tyttö! Jäsenet
+    puol'alastomat kuutamossa hohti
+    kuin musta hiili. Pyssy välähteli.
+    Siis ampuja! Kuin kissan liikkehet
+    ja silmät. Paikallensa seisahtui,
+    kun näki miehet. Nauroi, siritteli...
+
+      Tul' ensimmäisnä Flöjberg tajuihin:
+    »Hänt' tiikeriksi luulin -- huomaankin,
+    hän satakiel' on.»
+
+                       Hannu sekaantui
+    ja puisti päätään. Mutta eroomaan
+    ei saanut tytöstä hän katsettaan.
+
+      Ja Flöjberg lauloi: »Sata-Satakieli,
+    jos mull' ois valta, niinkuin mull' on mieli.»
+
+      Mut Satakieli, hänpä hiipien
+    jo oli tullut miesten etehen.
+    Hän katsoi heihin silmin kiiluvin,
+    mut kääntyi luota tumman Flöjbergin
+    ja liukui luokse Hannun, vaalean,
+    ja Hannun pellavaiseen tukkahan
+    hän hautas kätensä, siit' tempaeli
+    ja nauroi, siritti ja silitteli.
+
+      Mut Hannu käsivarsin väkevin
+    hän tempas Satakielen sylihin.
+
+      Ja metsästä -- iyy-iyy-iaa --
+    soi helkkyen: tsha-tsha-tsha-tsha-tsha-tshaa!
+
+      Ja ystävykset seisoi vastakkain
+    ja viha leimus heidän silmissään.
+
+      Sai Hannu viimein: »Flöjberg, lähdetään!»
+
+      »Ooh, veikkoseni, Herran haltuun vain,
+    jos kiire!»
+
+                »Flöjberg!»
+
+                            »Mene hiitehen!
+    Sun tähtes toista kertaa naisest' en
+    ma luovu.»
+
+               »Flöjberg!»
+
+                           »Sun ja Eevan vuoksi
+    jo monet vuodet multa hukkaan juoksi.
+    On Satakieli mun.»
+
+                       »No hyvä, lähden
+    siis yksin. Naisen tähden, naisen tähden!»
+
+      Ja Hannu lähti yöhön yksinään
+    ja kuume kiehui hänen veressään.
+    Mit' oli nainen? Ystävä? --
+
+                                Hiis vie,
+    ain' oli varmin yksinäisen tie!
+
+      Mut takanaan - iyy-iyy-iaa --
+    hän kuuli: tsha-tsha-tsha-tsha-tsha-tsha-tshaa!
+
+
+
+
+    GRANIITTIKALLIOT
+
+
+      Ol' aamu pohjolan ja kesäkuu
+    ja lokit valkeat -- i-uu, i-uu! --
+    ne kirkueli ympärillä laivan.
+    Viel' oli hiljaa, aamuvarhaist' aivan.
+    Ees-taakse, laivankantta mittaellen,
+    vain joku mister kulki haukotellen:
+    ehk' oisi nähtävänä jotakin,
+    kun uutta rantaa liki tultihin.
+
+      Mut yläkannellapa mietteissään
+    mies seisoi liikkumatta. Silmillään
+    hän edestänsä maata, rantaa haki.
+    Mut sinen-kuultavainen taivaanlaki
+    se yhtyi meren aavaan vihreään.
+    Ei näkyvissä maata missäkään.
+    Se _oli_ jossain sentään, siellä, siellä,
+    ja vuotti -- ah, sen että todeks tiesi
+    Kuin lähestyi hän sitä juhlamiellä!
+
+      Hans Vilhelm Pouttu oli matkamies.
+
+      Ja äkkiäpä säteet auringon
+    tuolt' etähältä kimpos takaisin:
+    ne taittui seinämästä kallion --
+    ja Hannu tunsi Suomen graniitin.
+
+      Se uskollisna uhmas tuulta, merta,
+    ei taipunut se aikain vaiheisiin:
+    sen löysi samana kuin jätti kerta.
+
+      Niin tuli Hannu Suomenkaupunkiin.
+
+      Siell' oli ollut kerran ennen vaan,
+    kun poikana hän jätti kotimaan.
+    Niin suuri sekä outo silloin -- nyt
+    niin pieni sekä tuttu. Vierinyt
+    siit' oli vuosia... Mut kuitenkin
+    kaikk' kadut, torit, talot, kivetkin
+    hänt' tuntui tervehtivän tutun tavoin.
+    Ja taivaan kansi oli kuulas, avoin
+    kuin silloin entisaikaan... Lehmukset
+    ja köyhät kukkalavat pohjoiset
+    ja monet pikku seikat -- tiesi miks
+    ne kohta kävivät niin omaisiks.
+    Ja ympärillä kuului tuttu kieli.
+    Niin hyväntahtoiseksi sydän suli.
+    Jok'ikiselle, joka vastaan tuli,
+    ois hattuansa nostaa tehnyt mieli.
+    Ja milloin viipyin, milloin kiirehtäin
+    vei askel karkelossa eteenpäin.
+
+      Mut iltasella oli toista, kun
+    hän joutui hyvään kotimaiseen seuraan:
+    sai pyynnön pieneen iltakutsuhun
+    hän, sattumalta, »Suomen Jalopeuraan».
+    Siell' oli pari lapsuusystävää
+    ja tutun tuttuja. Ja seura tää
+    kun oli koolla, siinä huomattihin
+    yks professori, yksi taiteilija,
+    yks runo-, yksi proosakirjailija
+    ja muita nimiä, jos kääntyi mihin.
+    (Ol' aina haluttuja höystämään
+    he pöydän nautintoja nerollansa.
+    Myös alust' aikain otsan-hiessään
+    he kyllä tekivätkin parastansa.)
+    Kun pohdittihin päivän polttavaa,
+    jo leimus monta neron salamaa.
+    Ja lasihin kun hiukan katsottiin,
+    nous runoilijan henki kuohuksiin
+    ja seuran ihaillessa kalskuvia
+    hän liikutteli hengen miljoonia.
+    (No, ehkä hiukan halvan kurssin mukaan,
+    mut merkille ei sitä pannut kukaan.)
+    Sai sitten professori puheenvuoron
+    ja raikuessa taatun naurukuoron
+    hän alkoi kertoella juttujaan,
+    joist' oli kuuluisa hän kautta maan.
+    (Eik' ihmekään, kun professorin jutut
+    ol' aina Himalataa myöten tutut!)
+    Sai viimein taideproosa sanansijan
+    ja kiukuksi ja harmiksi runoilijan
+    niin kertoi herkullisen juttusen,
+    ett' oli tuomio vain yksi: hyvä! hyvä!
+    Mut ihmisylenkatse, _Weltschmerz_ syvä
+    se valtas runoilijan.
+
+                          Maljojen
+    näin eessä nerokkuutta tuhlaeltiin.
+    Poiss'olevista hiukan juoruttiin
+    ja läsnäolevia imarreltiin.
+    Niin päästiin vihdoin oikein tunnelmiin.
+    Ja seuran nuorin, vasta tohtoroinut,
+    ei intomieltään pidättää hän voinut,
+    vaan puheita hän piti viisi, kuus
+    ja isänmaasta pauhasi ja huus
+    ja siitä kuinka _konttinentti_ vähän
+    on heitä tunnustanut päivään tähän
+    ja kuinka kadehtia sitä seuraa,
+    jok' kunnioitti »Suomen Jalopeuraa»,
+    vois Ranska, Saksa...
+
+                          Mutta syrjähän
+    vei Hannu vanhan lapsuusystävän
+    ja alkoi tiedustella viime säitä
+    ja muuta joutavata. Niitä näitä
+    kun siinä kahdenkesken kuiskaeltiin,
+    niin lapsuusmuistojakin kosketeltiin.
+    Niin, vanha koulu oli paikoillaan
+    ja Aurora hän hoiti poikiaan
+    kuin ennen. -- Luokka? Maailmalle nyt,
+    se tietty, oli ammoin lähtenyt.
+    Suo primukselle leivän juridiikka
+    ja ultimuksella on estetiikka.
+    Kaks, kolme oli päässyt kopistiksi
+    ja pari oli pyrkimässä siksi.
+    Ja luokan lohduttomin visapää
+    hän viisauttaan lehtiin levittää.
+    Kaks miestä pieksi puolueissa kieltä
+    ja muutti kerran marraskuussa mieltä --
+    se oli ihmeellinen marraskuu.
+    Myös eespäin pyrkimässä luokka muu
+    se oli. -- Flöjbergistä kertoivat
+    -- ain oli hänest' uudet tarinat --
+    hän että hänkin himojansa piinaa
+    ja käännyttää nyt kristinuskoon Kiinaa.
+    Niin oisko luonnostansa luopunut
+    se tuulihattu!
+
+                   Eeva?
+
+                         Eeva? -- hullannut
+    hän oli monta miestä onnetonta,
+    mut kuinka olikaan, niin joutuikin
+    hän rouvaks äveriään leipurin --
+    ja rinkeli se vasta mahti on,
+    kun vaan se paisuttaapi kukkaron.
+    Jo pikkuleipureita oli monta
+    ja lisää tuli. Perhe luettiin
+    nyt koko kaupunkinsa hienoimpiin.
+
+      Ja saarnatessa nuoren tohtorin
+    näin vanhat muistot läpi käytihin.
+    Ja mennyt vuosikymmen ohi kulki.
+
+      Niin, maljasessa muistoin parhaimpain
+    siis oli jäljellä nyt sakka vain,
+    se tunnettiin -- ei lausuttu vaan julki.
+
+      Mut suotta, sydän, rinnassa sa hakkaat,
+    sa pieni nikkari, on turhat työs!
+    Kaikk' ovat poltettavat laivat rakkaat.
+    Ken leikkiin menee, kestäköön sen myös.
+
+      Mut seura jatkoi yhdess'oloaan
+    ja suuret aatteet pääsi kunniaan.
+    Ja mielialat sinne tänne sousi.
+    Mut kurssi ihmisyyden, ihanteen,
+    se ensiks varoen ja verkalleen
+    ja vihdoin huimaavasti nousi, nousi,
+
+      Ja tämän ensi päivän jälkehen
+    niin usein tuli Hannun mielehen:
+    ei helppo piirtää kehää ympyräksi
+    ja päästä jälleen lähtöpisteeseen.
+    Jos käsi keksitähän häälyväksi
+    ja huomatahan syrjään liukuneen --
+    niin paljon vaikeampi sydämen,
+    kun rataa kestää vuosikymmenen.
+
+      Niin, mennyt nuoruus, huolettomat päivät
+    ja kaikki, jotka kerran jälkeen jäivät,
+    ei tavannut hän niitä milloinkaan.
+
+      Hän tapas graniittiset vuoret vaan.
+
+
+
+
+    JUHANNUSYÖ
+
+
+      Yö oli valkea ja Juhannus
+    ja pihlajoiden tuoksu kaupungilla.
+    Ja taivahalla illan kajastus
+    se aamun koittoon suli. Hopeisilla
+    se säteillänsä leikki ikkunoissa
+    ja taloin seinillä ja puistikoissa.
+
+      Mut Hannu seisoi koulukaupungissaan
+    ja koulumäen alla, muistelmissaan.
+    Vuoskymmen unhottui ja jällehen
+    hän siinä seisten oli poikanen.
+
+      Mut katoovata aikaa mitaten
+    löi tornin kello täyden tuntisen.
+
+    Niin oli menneet vuodet unen lailla
+    ja kohta oli koko nuoruus mailla.
+    Niin omituiseks Hannun mieli suli.
+
+    Mit' oli aikonut hän lähteissään?
+
+    Hän oppinutko oli läksyään?
+
+    Niin koko nuoruus tuomiolle tuli.
+
+      Mit' tiesikään hän elämästä nyt?
+    Niin monet suuret unet, toivehet
+    vain oli välkettä ja valekultaa.
+    Ja poikki oli vanhat sitehet
+    ja isä sekä äiti oli multaa.
+
+      Mit' oli aika hälle jättänyt?
+    Maan, pilvet, taivaan tuulet, valon tuolla!
+
+    Niin helppo elää, keveätä kuolla.
+
+      Ei ollut ilta, yö, ei aamukaan
+    niin oli ihmeen valkeata vaan.
+
+
+
+
+NUORI ANSSI
+
+1918.
+
+_Kaatuneiden muistolle_.
+
+
+
+
+    I
+
+
+    Kulki kylätietä nuori Anssi
+    välkkyvänä tammisunnuntaina,
+    kulki kuohuissaan ja tunnustellen
+    puukkoansa sarkatakin alta.
+    Pakkastyyni oli pyhäaamu,
+    siinti hanki silmänkantamihin,
+    suoraan ilmaan nousi taloin sauhut.
+    Tutut katonharjat, kaivonvintit
+    kohottivat lakeasta päätään.
+    Korkealla, ylempänä muita,
+    nousi kirkontornin kultaristi
+    kelmeässä talviauringossa.
+    Kirkoss' oli kaikki körttikansa,
+    vaari, isä, äiti, lapset -- Anssi,
+    yksin surutonna, varhaisesta
+    aamust' asti oli kuljeskellut
+    toisen kyläkunnan poikain kanssa
+    salakähmäisissä askareissa.
+
+    Palas kotiansa kohti Anssi,
+    palas kuohuissaan ja hautoellen
+    mielessänsä kostoa ja surmaa,
+    silmissänsä kaikki kauhunkuvat,
+    kaikki kyläläisten kertomukset
+    konnuuksista, tihutöistä ryssäin.
+    Etelästä oli varmat viestit
+    hirmutöistä verta salpaavista,
+    viestit, että uhkas uudellensa
+    ryssän rutto tätä Suomen maata.
+
+    Syrjäkyläss' oli harjoitettu
+    jalon sotataidon salaisuuksiin
+    kymmenkunta poikaa -- nuorin heistä
+    oli Anssi, joka vanhempainsa,
+    kautta seudun tuttuin heränneiden,
+    tietämättä oli mennyt mukaan.
+    Aseistus ei ollut suuren suuri:
+    pari haulikkoa, luotipyssy,
+    suusta syötettävä ikäloppu --
+    aidanseipäät, helapäiset puukot
+    sentään täydensivät aseistuksen.
+    Oppimestariksi oli saatu
+    itse vallesmannin muonarenki,
+    joka viisitoista vuotta sitten
+    oli rakuunoissa opetellut
+    sodankäynnin taidon, joka tiesi
+    niinkuin viisi sormeansa, kuinka
+    parahiten ryssä kuritetaan.
+    Kyllin oli kauhuja jo kuultu,
+    tullut oli toimen, toden aika,
+    puheet pois ja kiväärihin kiinni!
+    Tullut oli toimen aika, sillä
+    ryssäin puolelle jo pettureita
+    oli mennyt punaisista parvi,
+    idän taudin tartuttama joukko.
+    Jumal'auta, vielä nähtäisiinkin,
+    missä miehet on ja konnat missä!
+
+    Riensi kylätietä nuori Anssi
+    välkkyvänä tammisunnuntaina,
+    riensi kuumana ja kuohuissansa,
+    riensi helapäistään tunnustellen.
+    Puolenpäivän aikaan oli määrä
+    poikain lähteä jo liikkehelle
+    parin peninkulman päähän, missä,
+    asemalla, sopimuksen mukaan,
+    pitäjistä oli miehet koolla
+    ryssää vastaan lähtövalmiit aivan.
+    Siellä ehkä aseet saataisihin
+    joka mies, ja armahtakoon silloin
+    ryöstäjäin ja murhamiesten laumaa!
+
+    Varma oli Anssin lähtöpäätös.
+    Yhtä varma suostumus ei isän,
+    äidin. »Älä tapa, sanoo Herra»,
+    niin jo kuuli äidin vastauksen
+    korvissansa poika -- isän kielto
+    yhtä ehdoton ei ehkä ollut.
+    Tiesi sentään heidät, hurskaat! Niinpä
+    ilman heidän suostumustaan oli
+    lähdettävä miehen, minne häntä
+    isänmaa ja omatunto kutsui.
+    Tavaraa ei tarvis mukaan, yksin
+    miestä oli tarvis. Joutuin matkaan!
+
+    Tömisteli lunta jaloistansa
+    kodin portaill' Anssi. Vastaan juoksi
+    koira iloisesti haukahdellen.
+    Ei nyt aikaa sua varten, Vahti!
+    Pian voivat kirkkomiehet tulla --
+    eivätkö jo soikin kellot? Hoi, sa
+    muori kulta, viikon eväät konttiin!
+    Poies haihatus, ei aikaa tässä
+    pitkiin selityksiin. Reppuun rieskaa!
+    Tulipahan matka miehen eteen!
+    Kiireessänsä akkunasta Anssi
+    näki, kuinka verkkaan kirkkotietä
+    liukui sanankuulijoiden jono,
+    niinkuin tumma nauha lumen halki
+    välkkyvässä talviauringossa.
+
+    Heitti repun selkään Anssi, nousi
+    suksille ja painoi oikopäätä
+    kotivainioiden halki, laski
+    törmält' alas jokiuomaan, missä
+    syvät, kauniit suksiladut juoksi
+    seuraellen rannan kaarteluita,
+    puolehensa susta houkutellen,
+    kauemmaksi, etäisyyttä kohti.
+    Kuuli takanansa tiu'un soiton,
+    aisakellon harvat läppäykset
+    kirkkokansan kotiin ajaessa.
+    Kauas eelle riensi Anssin aatos,
+    mainetöihin riensi, taisteluihin
+    vuosisataisvihollista vastaan.
+    Poltti viima pojan poskipäitä,
+    kiukku poltti palavammin, viha
+    perivihollista vastaan. Tuskin
+    malttoi poiketa hän vallesmanniin,
+    missä päätöksensä mukaan poikain
+    tuli toisiansa odotella.
+
+    Pian oli koolla poikaparvi,
+    joukko, jonka hartioita vuodet
+    eivät painollansa rasittaneet.
+    Suomi vapaaks, ryssät Ryssänmaalle!
+    Suhahtivat poikain sukset, heidän
+    painaessaan hyvään alkuvauhtiin.
+    Eellä hiihti vallesmannin renki,
+    selässänsä ainut luotipyssy,
+    retkikunnan ylpeys ja aarre.
+    Kaksitellen taikka kolmitellen
+    painoi pojat hänen perässänsä
+    mainetöihin palavaisin mielin.
+    Keltä morsian jäi naapurihin,
+    keltä salaisesti rakastettu,
+    mutta naisia nyt muistamahan
+    aikaa ollut ei. Nyt toinen alkoi,
+    toinen, toden leikki Suomenmaassa!
+    Kerrottiinhan, että kenraalilta
+    oli tullut sana, että miestä
+    oli joutuisasti tarvis, sillä
+    röyhkeäksi alkoi käydä ryssä.
+    Taisi tässä tulla suuri sota!
+    Niinpä tulkohonkin, Ryssänmaalle
+    ajettakoon viimeinenkin ryssä.
+    Sujui sukkelasti poikain matka
+    huudoin, leikkipuhein, kompasanoin.
+    Oli ensi retkellänsä moni
+    kotinurkkiansa kauemmaksi,
+    ensi matkallansa maailmalla.
+    Oli eessä outo matka, outo
+    oli myöskin mieli, juhlallinen,
+    niinkuin pitkän koululuvan eellä.
+
+    Likenivät määräpaikkaa pojat
+    sammuvana tammisunnuntaina.
+    Yhtyi miestä heidän joukkohonsa
+    joka suunnalta kuin yhtyy puro
+    kevättulvan aikaan toiseen puroon
+    kuohuvaista voimaa paisuvana
+    valmistamaan suurta suvi-aikaa.
+    Asemalla oli miestä koolla
+    niinkuin metsää, pieksuniekkaa miestä.
+    Kellä kivääri ja kirves kellä,
+    kaikill' yhtehinen intomieli.
+    Yltyi siinä poikienkin into,
+    yltyi niinkuin tuli tappuroissa:
+    tulkoon vaikka lempo ryssän kanssa,
+    sata yhtä vastaan, täältä saavat
+    lähtöpassit parempaan he paikkaan!
+    Saapi kerran korkoinensa ryssä,
+    mit' on hälle velkaa suomalainen.
+    Koron korolle on kasvanutkin
+    pitkät vuosisadat umpeen täällä
+    ryssäin mahtailut ja mekastukset.
+    Jo nyt tuli loppu, äkkiloppu!
+    Suomi vapaaks, ryssät Ryssänmaalle!
+
+    Huomenessa odotettiin junaa,
+    joka toisi aseet, joka veisi
+    mukanansa miehet rintamalle.
+
+    Painui olkilyhtehelle Anssi
+    kylki kylkeen toisten poikain kanssa,
+    painui ladon kuuraisehen nurkkaan.
+    Meni miettiväksi Anssin mieli,
+    muisti kotia ja vanhempia.
+    Mitä sanoisikaan isä, äiti,
+    mitä vaari, jonka silmäterä
+    oli Anssi aina ollut, näin kun
+    lähti omin luvin sotaan poika.
+    Jäi vain pieni veli heille, vielä
+    lapsenkengissänsä kulkevainen.
+
+    Ladon harvan seinän läpi loisti
+    suuri, kylmä, yksinäinen tähti
+    talvi-illan yöksi tummetessa.
+
+
+
+
+    II
+
+
+    Oli jalkeilla jo poikaparvi
+    aamun vihreänä sarastaissa.
+    Yöllä oli raiteen kahden puolen
+    syntynyt kuin täysi sotaleiri.
+    Miesten kesken naisiakin nähtiin
+    hääräilevän naisten askareissa.
+    Välkkyi nuotiolla pyssynpiiput,
+    paukkui näreet kattiloiden alla,
+    joissa aamukeitto kypsytettiin,
+    räiskyi leiritulten tervaspölkyt.
+
+    Hiukan syrjemmällä muista nähtiin
+    pieni parvi miehiä, ja heidän
+    kulmaltansa kuului virrenveisuu,
+    körttiläisten tuttu aamuvirsi.
+    Painui hartahasti tasatukat
+    maata kohti hetken rukoukseen.
+
+    Hätkähteli Anssin sydämessä
+    tutun virrennuotin kuullessansa:
+    heränneitä täällä, körttikansaa!
+    Nyt se totta maarin sota nousee,
+    jommoista ei nähty näillä mailla.
+    Kaukana on silloin leikki, koska
+    tarttuu kivääriinsä körttiläinen.
+    Jospa näkisivät isä, vaari,
+    häntä lempeämmin tuomitseis he!
+
+    Yöllä oli tullut upseereita,
+    ryhmäin, joukkueiden johtajia,
+    korkeamman koulun käynehiä.
+    Niiltä ohjeet saatiin, aseitakin,
+    sikäli kuin riitti. Anssin haltuun
+    joutui vanha venäläinen pyssy,
+    ensi otteluissa anastettu,
+    piikkinensä miehen mittahinen.
+
+    Komennettiin pojat riviin, saivat
+    vallesmannin rengin sijaan toisen
+    päällikön ja toisen esivallan
+    Karskit komennukset kuullessansa
+    sotaisemmaks yhä Anssin into
+    kasvoi siinä rintamassa seisten.
+    Oisi taistelu jo tänään, kyllä
+    tulis punaisista puhdas jälki,
+    ryssistä ja muista ryöväreistä!
+
+    Saapui kansaa kaukokulmiltakin,
+    tuli ajaen ja hiihtämällä.
+    Niinkuin aalto nousee myrskysäässä
+    valtavana vettä vyörytellen
+    yhtä rintaa -- niinpä noussut oli
+    yhtä aikaa miesten mielet maassa.
+    Torpan mies ja talollinen oli
+    noussut renkipojan kanssa rinnan,
+    moni vanha mennyt nuorten mukaan,
+    sillä vaara väijyi kallehinta,
+    kotikontua ja isänmaata.
+
+    Nousi talvipäivän kylmä kiekko
+    veripunaisena taivahalle,
+    nousi ankarana, säteetönnä
+    niinkuin sodan merkki metsän ylle.
+    Vihelteli radan kääntehessä
+    juna, porhalteli asemalle.
+
+    Aseet tuli! Välkkyväiset aseet,
+    tuli piikit, pyssyt, kuularuiskut!
+    Eipä ollut enää hädän päivää!
+    Sotaan miehet, sotaan ryssää vastaan!
+    Seis, ei kaikki vielä saapunehet:
+    ajoi asemalle rekijono
+    kiireesti kuin autuutensa eestä.
+
+    Tunsi täynnä ihmetystä Anssi,
+    tunsi kotipuolen hevoset hän,
+    tunsi raudikot ja liinaharjat,
+    tunsi oman nimikkonsa myöskin,
+    tunsi kotikylän kirkkokansan,
+    vaan ei virsikirjat kainaloissa,
+    mutta haulikot ja susipyssyt.
+
+    Ketkä ensimmäisnä reestä nousi?
+    Isä, vaari! Syöksyi esiin Anssi,
+    itsens' unohtaen, rintamasta
+    juoksi vaaria ja isää vastaan.
+    Eipä kuullut moitteen sanaa heiltä,
+    eipä nähnyt ankarata silmää,
+    näki vaarin leuan liikutuksen,
+    näki tutisevan seppelparran,
+    näki isän hyväksyvän hymyn,
+    kuuli isän äänen, kun hän huusi,
+    seisten kylän körttiläisten kesken,
+    kristikunnan jäykkäin sotilaiden:
+
+    -- Miehet, pirua ja ryssää vastaan!
+
+
+
+
+    III
+
+
+    Kastui hurmehesta Pohjan hanget,
+    miehien ja poikain hurmehesta,
+    koska käytiin Suomen suuri sota,
+    tehtiin vapauden veritouko,
+    Suomen vapauden suuri kylvö.
+
+    Kauan oli viipynytkin kevät,
+    vuosisadan pitkän talven ajan,
+    orjuuden ja alennuksen ajan --
+    viipynyt, mut vuotettuna aina,
+    ikävöitynä ja vuotettuna.
+    Pohjan mies ja karjalainen nousi
+    ennen muita, sillä Pohjanmaalla
+    sekä Karjalassa kiivaampana
+    paloi miesten sydämissä veri.
+    Savonmaa ja Satakunta nousi
+    yhtä alttihina, nousi Häme,
+    kilpaellen vaaran kunniasta.
+    Puukoin pattereita otettihin,
+    paljain käsin ryssän kanuunoita.
+    Ylivoimin etelästä tullen
+    vihollisen voimat hyökkäsivät,
+    mutta Suomen miesten rivit kesti,
+    seisoi vankkumatta paikoillansa,
+    yksi kymmentä ja sataa vastaan.
+    Kalleimpansa antoi joka koti,
+    joka mies ja nainen parhaimpansa,
+    uhras Suomen omaan pyhään sotaan,
+    vapauden sotaan ryssää vastaan.
+
+    Askel askelelta ostettihin
+    uudellensa Suomen kallis manner
+    Suomen sankarien veren hintaan.
+    Vilppulan ja Antrean ja Raudun
+    nimet Suomen kunniasta kertoi,
+    Suomen oman sodan urhotöistä,
+    kertoi kirkkaammin kuin Narva, Lützen,
+    Porrassalmi taikka Siikajoki.
+    Painui rivit etelätä kohti,
+    kevättä ja vapautta kohti.
+    Suli verkallensa Suomen hanget
+    lähestyvän suven lämmön tieltä,
+    suli verkkaan vihollisen voima
+    rynnistäissä Suomen sotajoukon.
+
+    Laskettu ei siellä mainetöitä,
+    missä Suomen raskas kämmen iski
+    vuosisataisvihollista vastaan.
+    Muita raskaampana, tiedettihin,
+    usein iski körttiläisen koura
+    »nimeen Jumalan ja kotikonnun».
+    Heränneiden lipun alla soti
+    myöskin Anssi, Anssin isä, vaari,
+    kolmen sukupolven edustajat,
+    kolmen polven rakkauden ja vihan.
+    Hiukan joskin vanhuudesta vapis
+    vaarin käsi, Anssin nuoruudesta,
+    sitä varmemminpa tähtäs isä,
+    kun hän pyssyn liipasinta painoi.
+    Missä rynnistykseen komennettiin,
+    ketjuun vihollista vastaan, siellä
+    kantoi Anssin nuoret jalat eellä
+    isän sekä vaarin. Mutta missä
+    tuli puolustaa, ei rynnistellä,
+    niinkuin muuri seistä, siellä seisoi
+    vaari vankkumatta. Paon taito
+    oli jokaiselle yhtä outo.
+
+    Kasvoi vielä Suomen voima, kasvoi
+    niinkuin kymi kasvaa kevätsäässä:
+    saapui Saksanmaalta jääkäreitä,
+    sodan koulun kokenutta miestä,
+    jotka ensimmäisnä uskaltaneet
+    oli nostaa Suomen viirin siellä,
+    missä vapaat kansat voimiansa
+    tappotanterilla mittailivat.
+    Kansan lämpimimmän uhrimielen,
+    palavimman vapaudenuskon
+    kantaneet he oli maailmalle
+    Suomen nimeen, Suomen pyhään nimeen.
+    Kuurinmaalla olivat jo ryssät
+    tuta saaneet heidän iskujansa,
+    Suomen sorron kostajien iskut.
+    Juhlamielin heidät vastaanotti
+    isänmaa ja nuori sotajoukko
+    johtajinaan, neuvonantajinaan
+    vapauden vuosisataistyöhön.
+
+    Saipa myöskin körttiläisten parvi
+    heistä johtajansa, joiden kanssa
+    taisteluun ja kuolemahan meno
+    oli niinkuin hartauden pito.
+    Heidän johdollansa juhlaa oli
+    rynnistellä, päälle käydä, käydä
+    vaikka piruakin sarviin kiinni,
+    kiukkuisata sielunvihollista.
+    Oli vormut heillä Wilhelmiltä,
+    sotakojeet Saksan sepän työtä,
+    mutta sydän oli suomalainen,
+    kotoinen myös oli kouran laatu.
+    Körttisotilaankin käsi nousi,
+    vaikka muutoin kankea se oli
+    kunniahan, lakin reunaan, koska
+    jääkärupseerin hän ohi astui,
+    'Jumalalta säätyn esivallan'.
+
+    Usein illoin leirivalkealla,
+    koska tehty oli päivän toimet,
+    vihollinen vankina tai lyöty,
+    kokoontuivat yhteen körttiläiset
+    veisamahan virsiänsä taikka
+    puhumaan myös uskon asioista,
+    Herran vihasta ja rienaajasta,
+    joka kavalasti ansat laskee,
+    pyydystääpi syntisparan, niinkuin
+    erämiesi teeren turvattoman.
+    Syrjäss' istuin kuuli Anssi miesten
+    puheet ikuisuuden asioista.
+    Jotakin jo ymmärsi hän niistä.
+    Kuunteli ja mietti itseksensä:
+    ihmeellinen eikö elon juoksu,
+    joka kaiken syntynehen määrää
+    kuolon kovan tietä kulkemahan!
+    Eipä tiedä, koska lähtö tulee,
+    tänäänkö vai ehkä huomenessa.
+    Eipä tule pasuunalla soittain,
+    tulee niinkuin kelmi varas yöllä.
+    Löytää kuolo rauhan töissä miehen,
+    saati sotilaan, joll' ammattina
+    onkin surman kanssa seurustella.
+
+    Hiiltyi nuotio ja hiljallensa
+    painui miehet levolle, mut Anssi
+    valvoi kesken humisevan metsän,
+    jossa lumen alta kevätvetten
+    solina kuin heikko soitto kuului.
+    Kävi yksinäiseks Anssin olo,
+    turvattomaks toisten nukkuessa,
+    hiipi mieleen vaarin opetukset,
+    körttiläisten puheet nuotiolla,
+    heränneiden luottamus ja usko
+    Jumalaan ja isään ylähällä.
+    Nousi yössä pojan ajatukset
+    turvaan yli kaiken ihmiselon.
+
+    Niinpä luki vuotten jälkeen Anssi,
+    luki hiljaa herransiunauksen
+    sekä nukkui sitten toisten viereen.
+
+
+
+
+    IV
+
+
+    Koskaan suuremmin ei lupauksin
+    tullut kevät kuin se tuli, tuoden
+    joka purossansa pisaraisen
+    Suomen miehien ja poikain verta.
+    Vihki saapuessaan Suomen kevät,
+    vihki voittoon vapauden aseet.
+
+    Vihollisen vahvat voimat oli
+    pirstoiks lyötyinä tai saarrettuina.
+    Vielä käytiin tuimat viime taistot
+    viime seutuvista Suomenmaata.
+    Uskollisna aina otteluissa
+    oli körttiläisten joukot, sillä
+    luonto jälkehen ei jäädä suonut:
+    loppuun saakka oli saatettava,
+    mitä kerran alettukin oli.
+    Vasta sitten kiväärinsä kuokkaan
+    valmiit olivat he vaihtamahan.
+
+    Kerran koittehessa kevätaamun,
+    suven armautta ennustavan,
+    hälytettiin makuultansa miehet,
+    sillä yllättänyt vihollinen
+    oli etuvartijat ja uhkas
+    epätoivoisissa taisteluissa
+    ylivoimallansa murtaa rivit.
+    Kuoli kaikki kevään äänet, koska
+    syöksi tulta kaikki surman aseet,
+    lopettivat aamulaulun linnut,
+    metsän siimeksessä alkanehen,
+    koska lauloi hävitys ja kuolo.
+    lhmiskamppauksen raskas hyöky
+    keskeytti luonnon kevätunet.
+    Rinnan vaari, poika, pojanpoika
+    kamppailivat omiensa myötä,
+    kolmen sukupolven edustajat,
+    kolmen polven rakkauden ja vihan.
+    Sinkos oksat puista päiden päällä,
+    ympärillä kimmahtivat kivet.
+    Siellä täällä vihollisen luoti
+    löysi jalompaankin maaliin, löysi
+    Suomen vapauden sotilaaseen.
+    Valitust' ei kuultu, huokausta
+    huulilta, jotk' kuoloon kalpenivat,
+    kehoitus vain: Pojat, päälle käykää!
+    Annettihin käsky rynnistykseen,
+    rinnoin vihollista kohti hyökkäs
+    pistimin ja käsipommein miehet
+    kuoleman ja vaaran leikkiin, hyökkäs
+    kyntäin aseillansa syvät vaot
+    vihollisen rintamahan, niinkuin
+    auroillansa kovaan, karuun maahan.
+    Joka soturilla oli määrä
+    liki päästä, vihollisen kimppuun.
+    Samoin nuoren Anssin, isän, vaarin.
+    Taajeni myös vastustajan tuli,
+    räiskyi, niinkuin kaikki pahat henget
+    oisi irti päässeet helvetistä.
+    Tempas luoti Anssin lakin päästä
+    sekä tukun pellavaista tukkaa.
+    Naurahteli poika, painaessaan
+    raivollensa lävellisen lakin.
+    Vuosi verta isän käsivarsi,
+    mutta yhä iskuja se antoi.
+    Temmelyksessä jäi vaari muista:
+    missä asti riensivätkään pojat!
+    Kompasteli vaari, nousi jälleen.
+    Tahtoi tehdä tenän vanhat jalat.
+    Matkan päästä, kukkulalta, näki
+    vanhus siellä, missä kiivaimpana
+    taiston kuohu kävi, muiden eellä
+    oman poikansa ja pojanpojan.
+
+    Niinkuin heinä viikattehen tieltä
+    horjui vihollisen taajat rivit
+    heidän pistimensä kantamilta.
+    Näyn kauniin näki vanhus, sykki
+    väkevämmin vanhan sydän: eipä
+    huonontunut pojassansa polvi,
+    eipä ollut turhaan kasvattanut
+    Herran nuhtehessa omiansa.
+    Nuortuneena riensi vanhus jälkeen
+    pojan, pojanpojan. Sanomista
+    oli myöskin hänen pyssyllänsä
+    lähempänä vihollisen laumaa.
+    Mitä -- joko uupui poikain voima?
+    Vaiko tapas surman isku? Eipä
+    heidän tapa suojaa etsiskellä
+    alahalta rynnistyksen aikaan.
+    Saapui luokse vanhus, taipui maahan.
+    Tunsi pojan, tunsi lapsenlapsen:
+    siinä rinnan lepäsivät, niinkuin
+    äsken rinnan oli taistelleet he.
+    Sama luoti oli lävistänyt
+    heidän sydämensä, sekoittaen
+    heidän hurmehensa kuolemassa.
+    Seisoi vainajainsa luona vaari,
+    vartijana taiston loppuun asti,
+    seisoi jäykkänä ja liikkumatta,
+    mutta taipuin Herran tahdon alle.
+
+    Kotihin vei vainajansa vanhus,
+    kätki kirkkomaahan kalleimpansa,
+    kätki poikansa ja pojanpojan
+    vainioiden keskeen, missä oli
+    polvi polven jälkeen työtä tehnyt,
+    uupunut ja kuoloon nukahtanut.
+    Kätki multaan kalleimpansa vanhus,
+    mut ei epätoivo sydämessä,
+    kätki niinkuin kylvömiesi kätkee
+    vakoon siemenensä, satoon luottain,
+    oraasehen maasta itäväiseen:
+
+    Nukkui isiensä uskoon poika.
+    Myöskin Anssin sydämessä oli
+    salaa vaikuttanut Herran henki.
+    Nuorna kuollut -- onnellisna kuollut.
+    Talless' oli poika, pojanpoika,
+    lepäsivät maassa vapahassa,
+    peitettyinä Suomen pyhään multaan
+    odottamaan nousemuksen päivää,
+    koska Herra pasuunalla kutsuu
+    tuomiolle kaikki kuolevaiset,
+    koska kootaan Herran sotajoukko
+    kotiin, ikuisehen kunniahan.
+
+    Palas verkkaan kirkkomaalta vanhus,
+    palas vakavana sydämessä,
+    mut ei murtuneena mieleltänsä.
+    Otti Anssin aseen, jonka oli
+    muistona hän tuonut kotiin myötä,
+    antoi pienen Aaron käteen, alkoi
+    opetella poikaa pyssynpitoon,
+    sukukunnan viimeisintä vesaa,
+    mielessänsä aprikoiden, että
+    sanoa ei saisi, jotta koskaan
+    puuttui Suomenmaasta miestä, milloin
+    kutsui isänmaa ja kotikontu,
+    usko isien ja omatunto
+    sotaan pirua ja ryssää vastaan.
+
+    _Toukokuussa 1918_.
+
+
+
+
+SYDÄN JA KUOLEMA
+
+1919.
+
+
+
+
+    PANIN KAIPAUS
+
+
+    Vanhaks tullut ei Pan, oli vanhaksi maailma tullut,
+        vanhaks vuosiltaan, vanhoiksi myös jumalat.
+    Ei enää etsinyt rakkaus Zeun maan impien puoleen,
+        neitsyytt' ei uhannut Ledan ja Antiopen.
+    Kulkenut Eros ei kuten ennen Hesperon alla,
+        valmiina viinessään nuolensa vaaralliset.
+    Nukkui uupunut Bacchus vanhain nymfien keskeen,
+        ammoin jo maljassaan myrtyivät rypäleet.
+    Välkkynyt lahden poukamass' ei nereiidien rinnat
+        keskellä laineiden päivässä hohtelevain.
+    Pulppusi löytämätönnä jo Helikon kirpehin lähde,
+        peittyi viidakkoon, peittyi ja unhohon jäi.
+    Harvoin kuultiin, ett' olis soinut paimenen laulu
+        lemmen kaihoa täys, tuskaa ja onnea täys,
+    kutsuen kaukaista armasta rakkauden kevätjuhlaan,
+        nurmikon vehmauteen, tammien siimeksehen.
+    Itkivät laakerit illassa seppelen arvoista päätä,
+        menneitä muistellen, kaihoten sankariaan,
+    vuottivat ruusut turhaan neitosen liljaista kättä.
+        Rakkaus vanhetessaan vanhensi kauneuden.
+    Niin jäi yksin Pan, sydän hehkuva, kylmähän yksin,
+        syksyhyn maailman, syksyhyn myös jumalain.
+    Tuntenut ei salomaitaan Pan, ei pilviä taivaan,
+        merten kuohuja ei, kallion kaikuja ei,
+    tuntenut ei kodiksensa hän korven varjoista viitaa,
+        tuntenut vuoteekseen rotkojen sammalta ei,
+    ei oman lintunsa, ei satakielen tuntenut ääntä,
+        tuoksuja oudoksui tuttujen yrttienkin.
+    Lemmetön, lauluton yö oli, raukea, riemuton päivä,
+        kenkään nauranut ei, kenkään itkenyt ei.
+    Niin jäi yksin Pan, iki-nuoruus vanhojen keskeen,
+        jäi kevät rinnassaan keskelle aution maan.
+    Miss' oli kauneus, miss' ilon kuulto ja lämpö ja hurma?
+        Kylmyys vastasi vain, tyhjyys vastasi vain.
+    Tarttui huiluhun Pan ja sen painoi huulia vastaan,
+        hyrskysi rinnastaan kaipaus sammumaton,
+    soi yli kuolleen maan, yli veen, yli tyhjien viitain,
+        pohjasta rotkojen yön nous yli vuorienkin,
+    soi yli merten myrskyäväin, soi rannasta rantaan,
+        ilmojen äärihin soi, korkeuden sinehen,
+    soi yli kuolleen kauneuden ja sen kutsui ja kutsui
+        uutehen Arkadiaan, uutehen taas elämään.
+    Ihme! jo kaukaa kuin arastellen, vastasi Ekho.
+        Viidassa taas jotakin liikahti. Nymfikö tuo?
+    Niinkuin itkua kuului vuoroin, naurua vuoroin.
+        Tunsi jo metsänsä Pan, tunsi jo lähtehen Pan!
+    Ilmassa soi suhahdus -- kuka päivän nuolia ampui?
+        Tunsi jo auringon, tunsi jo pilvensä Pan!
+    Taipui lehdet -- ken tuli juosten? Daphne ja Phoibos!
+        Soittonsa hurmassa Pan tunsi jo Arkadian!
+    Syksyhyn maailman jäi Pan, sydän hehkuva, yksin
+        jälkehen jäi jumalain, jälkehen kauneuden.
+    Vanhaks tullut ei Pan, kun vanheni maa ja Olympo.
+        Kaipauksestaan loi Arkadiansa hän, Pan.
+
+
+
+
+    KRONOKSEN VALITUS
+
+
+    Kaikkeus-äitini, Maa, sinun maidossas myrkkyä join jo,
+        Gaia, sun rinnoillas kuoleman myrkkyä join.
+    Tahdon mulle sa soit sekä korkean luomisen kaihon,
+        luomisen voimaa et, luomisen onnea et.
+    Valmiin, kylmän maailman kodiksein sinä annoit,
+        kallion kehdoksein -- jättänyt et mitäkään
+    mulle sa oo savestas, jost' yksin maailmat luodaan.
+        Voimaton on sydämein, voimaton kourani myös.
+    Ei minun tahdostain idä siemen, ei oras nouse,
+        ei kevät kukkiva saa, ei meret kuohuen käy,
+    ei syty rakkauteen sydän lempeni voimasta koskaan.
+        Keskellä luotujen on vangittu voimani mun.
+    Kurjan orjan synnytit, Gaia, sa kallion kylkeen,
+        orjuuteen imetit, äiti, sa poikasi sun.
+    Miks soit tahdon mulle, kun voimaa et sinä suonut,
+        miks unet luomisen soit, luomisen onnea et,
+    miks soitkaan elämän, kun et, äiti, sa korkeinta suonut?
+        Turhuus turhuutten on elonlahjasi sun
+    sille, ken tuntenut kerrankin on luomisen kaihon.
+        Tyhjyys on enemmän kuin näky luomasi on,
+    on enemmän lepo kuolon kuin elon riemujen turhuus.
+        Kaikkeus-äitini Maa, miks minut synnytitkään!
+    En kointähteä vuota, kun yö minun ylläni tummuu,
+        kastetta illan en, helle kun polttava käy,
+    yötä ma vuotan vain, jost' ei koskaan aamua nouse,
+        yötä, jost' ei ikinään syttyä voi elämää,
+    yötä, joss' yksin tyhjyys laulaa äärestä ääreen,
+        kärsimys koskaan ei, toivojen houkutus ei.
+    Sillä mun rintani, jolt' olet kieltänyt luomisen onnen,
+        jolle sa kitsastain vain unet antanut oot,
+    ei sinuhun ole leppyvä koskaan, armoton äiti,
+        ei sinun maailmaas, ei sinun riemuihis.
+    En kuin laps sua kohti ma kiittäen kurkota kättäin,
+        ei mua lahjoa voi kaikk' elon antimes sun,
+    sillä ma myrkkyä join sinun maidossas, Kaikkeus-äiti,
+        Gaia, sun rinnoillas kuoleman myrkkyä join.
+
+
+
+
+    POPPELIT
+
+
+    Poppelit, illassa itkekää!
+    Ilmojen rannat hämärtää,
+    tummuu kehrä auringon:
+    Phaethon, veljenne, kuollut on!
+    Poppelit, illassa itkekää!
+
+    Syleili tulisydän kerta,
+    syleili taivasta, maata ja merta,
+    mittasi auringonvaunuillaan
+    ikuisuutta ja aikaa maan,
+    keskellä aavojen ylhäisten
+    kuunteli kulkua tähtien.
+    Phaethon, Phaethon kuollut on,
+    kuollut poika auringon,
+    sammunut sydän tulisin,
+    kylmiin, kylmiin aaltoihin!
+
+    Ken nyt ajaa taivaan teitä?
+    Maailma yöksi hämärtää.
+    Kyyneleitä, kyyneleitä,
+    poppelit, illassa itkekää!
+
+
+
+
+    AKILLES
+
+
+    Pois luotain parvet ystäväin,
+    pois, kauas kupeiltani,
+    kun kohotan ma kilpeäin,
+    kun tartun kalpahani!
+    Akilles taiston haastantaan
+    ei kulje käsityksin,
+    hän yksin kohtaa vaarojaan
+    ja kohtaa voiton yksin.
+
+    Pois kädet armaat kaulastain,
+    kun sydämeni palaa!
+    Nyt lyödä juonet jumalain
+    mun sydämeni halaa.
+    Nyt koko Troija tulla saa
+    ja jumal-mahdit kateet.
+    Mun kilvestäni kimpoaa
+    pois säilät, nuolisateet.
+
+    Ja vaikka tanterelle jään,
+    kun täyttyy arpa elon,
+    mun sydämeeni, sisimpään
+    ei lyöty haavaa pelon.
+    Ma uhmaan yötä Orkuksen
+    ja kateen silmän taikaa,
+    ma lemmin Moiraa mainehen
+    ja kuolon yhtäaikaa!
+
+
+
+
+    THEBALAISTEN TAISTOLAULU
+
+
+    Emme me taistele vaimojen vuoksi --
+    vaimomme kulkevat vierailla teillä.
+    Emme me taistele lastemme vuoksi --
+    oudot on uskot ja aattehet heillä. --
+    Emme me kodin vuoks vuodata verta
+    sammale peittää sen rauniot kerta.
+    Emme me kultaa ja saalista halaa --
+    aika sen ruosteen kuonalla valaa.
+    Maineen tähden, laakerin vuoksi
+    kuumana veremme hiekkahan juoksi.
+    Eespäin miehet kuoleman teitä:
+    kateiset vuossadat katsovat meitä!
+
+
+
+
+    LYNKEUS
+
+
+    Sun pettää pilven punerrus
+    ja kevään kukkatarhat
+    ja aallon kuulto, kimallus
+    ja haavehet ja harhat.
+
+    On pinnan kiilto hetken vaan,
+    mut totuus iäst' ikään.
+    Luo katsees kiveen harmajaan,
+    ei siinä muutu mikään!
+
+    Pois ota silmäs verkalleen,
+    pois käännä maailmasta!
+    Ken näkee kiven sydämeen,
+    hän näkee toden vasta.
+
+
+
+
+    HAUTASEPPEL
+
+    Kaatuneitten haudalle
+
+
+    Vainajat, sankarivainaat, te kansan kallihit lunnaat
+        mullassa armahan maan, mullassa syntymämaan,
+    kuolleiks teitä en kutsua voi. Ei kuoleman kasvot
+        oo kuni teidän on, kuoleman henkäys ei
+    oo kuni henkäys tuo, joka teidän luotanne saapuu,
+        kunniakummuilta maan, kummuilta sankarien.
+    Kuolleiks teitä en kutsua voi, oi vainajat, veljet,
+        hiljaiset asujat, peitetyt helmahan maan.
+    Ah, eläviks yli muiden, vainajat, teitä ma kutsun,
+        en välillämme ma nää kuilua kuoleman yön,
+    nään teon suuren vain, joka päitänne kalpeita kruunaa
+        valkeuteen elämän, kirkkauteen elämän.
+    Varjoja oomme me vain, tosi on vain siellä miss' ootte,
+        kaukana meistä ja, ah, niin liki, niin liki myös.
+    Meidän on orjuus, maailman orjuus, maailman valhe,
+        siellä miss' ootte te vain valkeus on, vapaus.
+    Voittaja ainut se on, joka kerran maailman voitti.
+        Teidän on syntymämaa, voittajat ootte te vain.
+
+
+
+
+    MELPOMENE
+
+
+    En sinun laakeris vuoks, Runotar, sinä valkea vieras,
+        vuosia nuoruutein sulle ma luovuttanut
+    en ilonkyyneles armaan vuoks, sinä riemujen tuoja,
+        riemuja maailman turhiksi tuntenut vain.
+    Siks sua etsinyt oon, Runotar, ja sun jälkiäs seuraan,
+        kuuntelen kutsuas sun kaikista äänistä maan,
+    että mun rintani kautt' olet antanut maailman soida,
+        tuskien tuskan ja myös riemujen kaikkeuden,
+    että mun kaipuuksein olet antanut luotujen kaipuun,
+        niin että yhtä ma oon kaiken kanssa mi on
+    koskaan kärsinyt, toivonut, sortunut auringon alla.
+        Riemuni antanut oot, tuskani antanut oot.
+    Yöhösi hiljaiseen minut varhain veit jo ja näytit
+        lapselle sormellas keskellä tähtisen yön
+    ihmiskohtalon julmat ja korkeat, ankarat tähdet.
+        Kuiluihin sydämen myös minun katsoa soit,
+    tuntea tuskassa riemun ja riemussa kalvavan tuskan,
+        tuntea tyhjyyden nielevän ain' elämää.
+    En sinun laakeris vuoks, vaan ankaran oppisi vuoksi
+        luottaen seurannut kutsuas oon, Runotar.
+
+
+
+
+    THEOGNIS KYRNOKSELLE
+
+
+    Kaunis, Kyrnos, sa oot, kun leikistä voittaen saavut,
+        poikien ylpeys oot, oot uni neitojen yön.
+    Toisten eellä kun sun kiharainen hulmuvi pääsi
+        niin veri läikähtää suonissa ukkojenkin.
+    Ei sotaratsullakaan ole paisuvan rintasi voimaa,
+        jalkasi kimmontaa vuorien kaurihill' ei.
+    Ei keveämmin liitele ilmassa iskevä haukka
+        kuin sinä kiitäissäs voittojen seppeliä päin.
+    Ei sinun nuoruuttas ole tahrannut teko halpa,
+        silmies loistoa ei hekkuma himmentänyt.
+    On kevättuoksua henkäykses sekä laulua äänes,
+        pettää mettisenkin huultesi kukkaset voi.
+    Oot ilo vanhuutein, oi Kyrnos, lohdutus murheen,
+        aikana maanpaonkin oot koti henkeni mun,
+    keskellä vieraan maan olet mulle sa Megara, Hellas,
+        keskellä helleenein vertahinen jumalain.
+    Kaunis, Kyrnos, sa oot elämässä ja kuolossa kaunis,
+        puolesta kunnian kun kerran sa kaatuva oot.
+
+    Siks minä laulan, Kyrnos, sun mainettas miehille Hellaan,
+        kannan sen kauemmas kuin meri Aigeian
+    kantanut aalloillaan on kaupin ja sankarin purtta,
+        vuorilta Boiotian kauaksi Kaukason taa,
+    kannan Korinthosta Kyproon ja viljavan Lydian rantaan,
+        mist' ohi Parthien maan kulkevat Indian tiet.
+    Vien nimes kaukaisten, tulevaisten polvien keskeen,
+        keskeen barbarien, maihin miss' ei ikinään
+    kauneus hurmallaan ole nostanut miehistä rintaa,
+        maihin, miss' Eroksen mahtia tunneta ei.
+    Niin käsivarsillaan sinut, Kyrnos, mun lauluni kantaa,
+        vie ikiaikoihin, merten ja vuorien taa,
+    niin että myöhäiset kansat sen kuulevat kummalla, että
+        kerran kenttiä maan Kauneus astunut on.
+
+
+
+
+    RUNOKIRJE RAKASTUNEELLE GALLUKSELLE
+
+
+    Oi varo itseäs, Gallus, ylpeä vallaton poika!
+        Nymfien lehtoa päin yöllä sun kulkevan näin.
+    Ennenkuin sinä arvaatkaan, sinä vankina huokaat,
+        kahleet ruusuiset on sinun rantehissas,
+    on lujemmat kuin jos olis Zeus sinut kytkenyt raudoin
+        Kaukason kalliohon. Onneton, riisuos pois
+    miehen-toogas ja orjaltas sinä viittasi lainaa!
+        Askeles on mitatut, aivoituksesi myös.
+    Julmat, ankarat kahleet on käsi solmiva pieni,
+        päivin kaipauksen, hekkuman kahlehet öin.
+    Jättävä ystäväseuran oot, salit reettorin myöskin,
+        vaihtava viisauden hullujen oppihin oot.
+    On puhetaitosi vain: »sinä armahin», »kaunehin», »kallein»,
+        kaikuva ei ikinään Forumill' äänesi sun
+    eikä sun miekkaas mainita taistossa Partheja vastaan.
+        Polviin nousevihin et nimes mainetta vie.
+    Mit' ei orjasi tee, sen teet sinä, orjista kurjin:
+        suutelet kahleitas, onneton, onneton mies!
+    Noudata ystäväs kutsua siis ja tän' iltana tullos,
+        tullos Tusculumiin miesten sa seurahan taas.
+    Täällä on Sixtus ja Priscus ja viisas ja kielevä Calvus,
+        jonka sa huulilta juot viisautta runsahammin
+    kuin olet äidinrinnoilta koskaan maitoa juonut.
+        Ystäväs parhaimmat luonani löytävä oot.
+    Niin tule luokseni, Gallus, ja välttäös ruusuiset kahleet
+        keskellä ystävien tarttuos maljahas taas,
+    niin me sun kanssasi aamun kiurun laulaissa juomme
+        kunniaks nuoruutes kultahisen, vapahan!
+
+
+
+
+    OODI ALBIUKSELLE, RUNOILIJALLE
+
+
+    Albius, ystävä, huonot on runon vuodet.
+    Marsin töyhtöä vain suku nuorien seuraa,
+    kuuntele ei mitä muusat uskovat meille,
+    kunniass' ei ole laulaja, ei isä laulun,
+        Phoibos Apollo.
+
+    Laihoja Cereksen sota tunnoton tallaa,
+    aurat ruostua saa sekä ruostua lyyrat.
+    Keihäsniekkojen aika on vain sekä ahnahan kaupin.
+    Narrien kuoroon Forumin täydeltä vastaa
+        joukkojen kuoro.
+
+    Poissa ne on ajat, Albius, poissa ne vuodet,
+    jolloin laulaja viel' oli mahtaja maassa,
+    jolloin tyttöset heittivät kukkia tielles,
+    kun nimi Delias viel' oli nuorille niinkuin
+        kuiskaus lemmen.
+
+    Toisten toogia maineen purppura kiertää,
+    toisten otsia kansan suosio kruunaa,
+    Delias toista jo lempii, Kloeni toista.
+    Yksin jäimme me, Albius, joukkojen keskeen
+        lyyramme kanssa.
+
+    Näin minä mietin, Albius, kun tuli illoin
+    sammuu köyhässä liedessäin, ma kun kuulen
+    ulkoa vain torikansan »leipä ja sirkus!»,
+    kun yli kynnyksein ei pitkihin päiviin
+        ystävä astu.
+
+    Näin minä mietin, mutta ma lyyrani tempaan:
+    ei ole, Albius, koskaan laulaja yksin,
+    ei runontaitaja koskaan mahtia vailla.
+    Voimasta Muusain käy yli joukkojen päiden
+        laulajan lento.
+
+    Laulajan arvoist' ei ole moittia aikaa,
+    ei ole silmätä ylpeän preettorin toogaan,
+    ei kademielin katsoa saiturin säkkiin.
+    Laulajan aikaa ja laulajan mahtia mittaa
+        vuossadat yksin.
+
+    Ei Runotart' ole kiehtonut purppura koskaan,
+    marmori Paroksen tahi Indian helmet.
+    Ah, paremmin vain harvan viittamme alta
+    Muusat, ain' ikinuoret, tuntevat varmaan
+        rintamme hehkun.
+
+    Albius, ystävä, kun siis laulusi kuulen,
+    riemuiten myös tartun ma lyyrani kieliin:
+    nuoria oomme me vielä, sen tietköhöt nuoret,
+    tietköhöt, että on rintamme hehkuja täynnä,
+        lauluja täynnä!
+
+    Laulamme taasen kyntäjän auransa kurkeen,
+    laulamme taasen poikasen tyttönsä viereen,
+    laulamme terveiksi sairaat ja nuoriksi vanhat!
+    Itsemme laulamme, Albius, luo jumalitten
+        kuolematonten!
+
+
+
+
+    KLYTHIA
+
+
+    Oi, Klythia, missä sa viivytkin?
+    Jo lähteessä varjo on kypressin.
+
+    Vai pelkäätkö hohtoa kuutamon?
+    Oi Klythia, tullut jo hetki on!
+
+    Tulin liitäen, tulin lentäen,
+    jätin Panin ma paimeneks vuohien.
+
+    Voi herrani kuoliaaks lyödä mun,
+    mut silloin kuolen ma tähtes sun.
+
+    Oi Klythia, kussa sun jalkas käy?
+    Yhä vielä ei huntusi hulmua näy!
+
+    Oi Klythia, kautta Herkuleen,
+    minä vielä sankaritöitä teen:
+
+    härän suistan satasarvi-pään,
+    Manan koiran kuljetan elämään.
+
+    Oi Klythia, en ole orja vain,
+    sadan miehen voiman sun sylissäs sain.
+
+    Oi Klythia, vielä ei huntuas näy,
+    ohi lähteen jo kypressin varjo käy.
+
+    Mut ma vannon: on kuoleman oma se mies,
+    tänä yönä jos toisen luo käy ties!
+
+
+
+
+    KOSTAJA
+
+
+    Kun synkkä Orkus mun jo niellyt on
+    ja yhä elät iloissa sa maan,
+    öin varjona sun luokses, uskoton,
+    ma vielä kostajana saan.
+
+    Ja kesken lemmenöiden liekkuman
+    sa tunteva oot kauhut kuolon yön,
+    ja kesken Caeliuksen suudelman
+    on sulta jähmettyvä syön.
+
+    Oi, uskoton, oi ainut armahain,
+    ei mulle kosto kuolon rauhaa suo,
+    ei sammuta sen tulta rinnastain
+    ei Orkus eikä Lethen vuo.
+
+    Kun kylmä kuolo mun jo niellyt on
+    sa elä yhä hekkumassa maan,
+    mut kavahda, sun luokses, onneton,
+    ma vielä vainajana saan!
+
+
+
+
+    ATEENAN PORVARIT
+
+
+    -- Ktemon, Ktesias, hei, hyvät miehet, porvarit, tulkaa,
+    kaikki te, joille on kallis Ateenan ja nuorison parhain!
+    Alkibiadeen koiran häntää ootteko nähneet?
+    Ei ole lainkaan tuo kuni toisten koirien hännät,
+    julmast' on siveyttä ja säädyllisyyttä se vastaan,
+    kaiken pilkaks lyö, mikä arvokast' on isänmaassa.
+    Silmiä loukkaa tuo joka kunnon miehen ja naisen!
+    Valtioss' ei vapahass' ole tarvis kärsiä moista
+    koiran häntää, säädyllisyyden ja kunnian uhmaa!
+    On isänmaaton se mies, joka noin keri koiransa hännän,
+    unhoittain, mihin velvoittaa tavat es'isiemme.
+    Sappeni kiehuu, Herkules vieköön, kun minä nään vain
+    Alkibiadeen, tuon epäkelvon, vintiö-koiran
+    juoksevan nurkillain tai kulkevan herransa jälkeen!
+    Nuorison villitseepi se mies sekä vie jumaluskon,
+    kaiken vie lokahan, jok' on ollut kallista meille,
+    kaiken, jok' oli kansamme turvana Xerxestä vastaan.
+    Porvarit, pois isänmaasta se mies, pois Alkibiades! --
+    Lausui suutari Keifas ja vimmalla lestinsä heitti
+    Alkibiadeen koiran jälkehen. Porvarit myönsi.
+    ett' oli suutari Keifaalla oikea mieli ja kieli,
+    ett' oli Alkibiadeen koiralla säädytön häntä,
+    ett' oli vaarassa maa sekä vaarassa nuorison parhain.
+    Alkibiades myös sanat kuuli suutari Keifaan,
+    koiransa luokseen kutsui ja nauraen purtehen astui,
+    silkkiset purjeet nosti ja lasketti Arkipelagiin,
+    ystävän luo, tyrannin, joka hallitsi Aasian mailla.
+
+
+
+
+    YSTÄVÄT
+
+
+    -- Maecenas, olet mulle sa muusain jälkehen rakkain!
+    Oot runon tuomari ollut, et elon pienien harhain,
+    et ole koskaan tuominnut Filippoitani liioin,
+    et kysynyt nimen loistoa silloin, et sukujuurta,
+    kun valittus sinä, ylpeä, kerran pöytähäs kutsuit.
+    Runsas kuin kätes ollut on, on rintasi ollut.
+    Tunnen sun hymyssäs Epikuroksen sekä Stoan,
+    viisauden, joka koskaan ei ole jättänyt miestä,
+    kun ilo jättänyt on, rakastettu ja ystävät kaikki.
+    Ei hymys pettänyt silloin, kun sua vaimosi petti
+    Caesarin, ystäväs, kanssa ja kun yli Forumin kulkein
+    kuulla sa sait ivanaurun ja raa'an, ilkkuvan pilkan.
+    Ei hymys pettänyt, kun tuli sairaus, kun tuli vanhuus,
+    kun ilot kerkeän nuoruuden oli muistoa yksin,
+    kun Manan mailta jo lankesi tiellesi kuoleman varjo.
+    Oot samanlaisna sa ottanut vastaan onnen ja murheen,
+    en sinun silmissäs ole nähnyt pelkoa koskaan,
+    kuullut en huuliltas minä milloinkaan valitusta.
+    Oot elonkypsänä Maecenas myös kuolohon kypsä.
+    Et ole joukkojen, et ole Caesarin suosion orja,
+    et ole koskaan vaihtanut viisauttas puhetaitoon,
+    harvat on sanas ollehet aina ja painavat aina.
+    Maecenas, jo on tukkasi harmaa, silmäs heikot,
+    mutta sun mieles on, kuin viisautes, ikinuori.
+    Kharon kun sinut kerran vie, sinun kanssasi lähden.
+    Orkuksessakin lohtuna on Epikuros ja Stoa,
+    on hymys hiljainen, joka niin lumos ystävän mielen.
+    Tyhjää vain hymys rinnalla on minun oodini olleet.
+    Muusain seppelen siks tänä iltana luovutan sulle. --
+    Näin puhui Flaccus ja nauraen painoi ystävän päähän
+    orvokkiseppelen, jonk' oli Tiburin metsistä tuonut,
+    nousi ja maljansa nosti ja Sapphon tahtihin lausui
+    lennolla ystävän kunniaks raikkaan kaikuvan oodin.
+    Lankesi verkkaan yö yli Esquiliaen, yli Rooman,
+    suurina syttyi tähtien soihdut, mut yhä istui
+    ystävät koitossa aamun ja muistojen maljoja vaihtoi.
+
+
+
+
+    SYDÄN JA KUOLEMA
+
+
+    Tapas kerran Kuolema matkallaan,
+    tapas Sydämen täydessä kukassaan.
+
+    Ei viikatetta hän nostanut,
+    oli rakkaus Kuoleman vanginnut.
+
+    -- Tule luokseni, laps', ole armahain!
+    Maan pääll' ei lemmessä vertaistain.
+
+    -- En tule, en tule, mun toinen jo vei,
+    minun lempeni sinulle kuulu ei.
+
+    Sen toisen Kuoleman viikate löi,
+    sillä Sydäntä Kuolema ikävöi.
+
+    Taas Kuolema retkellä maailman
+    näki Sydämen yhäti kukkivan.
+
+    -- Minun rakkaus, lapsi, sun luoksesi toi.
+    Viel' etkö sa, laps, mua lempiä voi?
+
+    -- En voi, en voi, oma toisen jo oon,
+    vie toinen mun untensa kartanoon.
+
+    Sen toisen lemmen Kuolema vei,
+    sillä Kuoleman rakkaus väsynyt ei.
+
+    Niin vihdoin Kuolema retkellään
+    tapas Sydämen myöhässä syksyssään.
+
+    -- Sua kolmatta kertaa jo luokseni hain.
+    Nyt lähdethän, lapsi, mun seurassain?
+
+    -- En lähde, mull' on oma kärsimyksein,
+    minä Murheen morsiuskruunun jo tein.
+
+    Ja Kuolema jatkoi kulkuaan,
+    maan päältä etsien armastaan.
+
+    Mut ajasta aikaan ikuiseen
+    ei saanut hän Sydäntä omakseen.
+
+
+
+
+    SYDÄN
+
+
+    -- Miss' olet sa ollut, sydämein?
+    Et ollut luonani yötä.
+
+    -- Minä kuutamossa matkan tein
+    kevättuulen tuoksuvan myötä.
+
+    -- Oi kerro, kuss' olet ollutkaan
+    ja kunne sun tuuli kantoi?
+
+    -- Se vei minut ylitse kukkivan maan,
+    se minulle siivet antoi.
+
+    -- Sano, minne sa matkasit, sydämein,
+    kevätyössä tuulien tiellä?
+
+    -- Taa armaan oven ma matkan tein
+    ja itkin aamuhun siellä.
+
+
+
+
+    MINÄ LAULAN SUN ILTASI TÄHTIHIN
+
+
+    Minä laulan sun iltasi tähtihin
+    ja sun yöhösi kuutamoita,
+    minä laulan sun aamuhus, armahin,
+    kevätkiuruja, purppuroita.
+
+    Minä laulan sun kätees kukkasen,
+    kun silmäsi surusta kastuu,
+    teen ruusutarhaksi tienoon sen,
+    missä jalkas pieni astuu.
+
+    Minä laulan loitolle maailman,
+    minä vien sinut kotihis uuteen:
+    minä laulan sun sielusi valkean
+    yli aikojen ikuisuuteen.
+
+
+
+
+    ONNI
+
+
+    -- Ken olet sa, outo ja hiljainen,
+    joka istut mun yössäni valvoen?
+
+    -- Olen Elämän Onni ma nimeltäin.
+    Tulen kerran ma luokse jokaisen näin.
+
+    -- Olen usein ma unessa nähnyt sun.
+    Miten löysit sa korvesta tupani mun?
+
+    -- Tulin Murheen polkuja seuraten --
+    ne päättyivät ovesi etehen.
+
+    -- Oi Onni, mun rintani kodikses tee!
+    Sinun vierelläs yöni valkenee.
+
+    -- Oi Lapsi, ma kotia tunne en.
+    Olen omasi muistaen, toivoen.
+
+
+
+
+    KIURU
+
+
+    Oi kiuru, kiuru, mun kodiksein,
+    sinä laulat maailman aavan,
+    sinä laulat lepoon mun sydämein
+    ja umpeen rintani haavan!
+    Minä kosketan maata käsilläin --
+    veret kaipuun sielläkin kulkee.
+    Haen taivaan valoa silmilläin --
+    se mun sinensä syliin sulkee.
+
+    Oi kiuru, niin olet vihreän maan
+    ja sinisen taivaan tuonut
+    ja sun kehoitukses kuullessaan
+    on mun rintani kahleensa luonut.
+    Sinä annat äänen mun riemullein
+    ja sanat mun sieluni vaivaan,
+    oi kiuru, kiuru, mun kodiksein
+    sinä annat maan ja taivaan!
+
+
+
+
+    ELEGIA VARJOLLENI
+
+
+    Paljon, oi varjoni, on isännältäs riistänyt aika,
+        viekkaasti rosvonnut on ohi kiitäessään,
+    ottanut on lelut parhaimmat, on hyrrän ja pallon,
+        venheeni kaarnaiset, lentävät leijanikin,
+    annahan ensimmäisen, ken ensi suudelman salli,
+        ensimmäisnä ken sai poskeni hehkumahan,
+    ottanut on ens ystävän myös, ens uskotun, jonka
+        kanss' oli yhteiset läksyt ja haavehet myös.
+    Ah, vähemmän omistan minä nyt kuin aikana, jolloin
+        kilvan mun rinnallain kenttiä karkaelit
+    taikka kun vierelläin sinä kuutamon välkkeessä vuotit
+        lapsuuden lemmittyäin, nuoruuden morsiantain
+    tai ens kertoja kun runontyössä sa kanssani valvoit,
+        valvoit, uskollinen, ääressä lamppuni mun,
+    kunnes ikkunan kautta jo katsoi nouseva aamu,
+        tähtiä sammuttaen taivaalla talvisen yön.
+    Ken nyt uskoiskaan, ett' oon minä rikkahamp' ollut
+        -- viel ajan muistatko tuon? --, rikkaampi Kroisostakin,
+    kerran, kun punas aamu mun unteni pursia vielä,
+        loi vanan kultaisen, helmiä hohtelevan,
+    kulkea unteni haaksien kauas maailman ääriin
+        aarteita etsimähän, kauaksi taa ulappain.
+    Sammunut aamu jo on ja jo illan tähteä vuotan,
+        purteni ei palanneet, kaikk' unen aartehet jäi.
+    Miss' on nyt kulta ja elfenluu minun linnaani varten,
+        miss' unen täyttymys on, miss' elon täyttymys on?
+
+    Varjoni, varjoni, köyhäks on kovin herrasi tullut,
+        vuosilta ainoastaan tyhjiltä rikkahammaks.
+    Etsi jo joutuin itselles toinen ja suurempi herra,
+        vaihettaa isäntää aika jo oisikin sun,
+    ettet syyttää vois mua kerran, ett' eloniltas
+        kurjana palvella sait tyhjän sa varjona vain!
+
+
+
+
+    KYLMÄ TÄHTI
+
+
+    Elämäni kylmä tähti,
+    kiitokseni kannan sulle.
+    Aurinko ja lämpö lähti,
+    mutta valos riittää mulle.
+    Valaiset mun hankitieni,
+    tähti kirkas, tähti pieni.
+    Epätoivon korpehen
+    syvään viet mun, tähtönen.
+    Mutta mulle voimas lainaa,
+    tahdon läpi korven painaa,
+    päästä valoon, tietohon,
+    missä kaikki yhtä on,
+    lämpö, kylmyys, riemu, suru,
+    löytää totuudesta murun,
+    alla tuskan puristuksen
+    nähdä kaiken sovituksen.
+    Kylmä tähti yllä tieni,
+    tähti kirkas, tähti pieni,
+    ohjaa aina askeltani!
+    Sulle kuulun kuollessani!
+
+
+
+
+    VERENPUNAINEN PENSAS
+
+
+    Jo vuotaa maahan suven tumma veri,
+    se valuu, valuu, lakkaamatta, hiljaa.
+    Sen voiman kerran uusi kevät peri,
+    sen veri ruokkii uuden suven viljaa.
+
+    Niin auetkaa, niin vuotakaa, te haavat!
+    Sun onnes olkoon yksin tuskas kantaa.
+    Sun voimastasi toiset voiman saavat,
+    mut sinun täytyy ensin veres antaa.
+
+
+
+
+    SISARSIELU
+
+
+    Mun edessäni epätoivon nielu,
+    mun otsallani kaikki kukat maan:
+    oi lienetkö sa jossain, sisarsielu,
+    jok' ymmärtäisit minut kokonaan?
+
+    Jos ikihyvyys eläviä johtais,
+    jos Rakkaus ois luotuin kohtalo,
+    mun silmäni sun armaan silmäs kohtais.
+    Mut kun sa synnyt, olen kuollut jo.
+
+
+
+
+    YKSINÄISYYS
+
+
+    Oi Yksinäisyys, sinun nimes muinen
+    kuin lemmityn mun kukki huulillani,
+    kuin uneksiva aamu toukokuinen
+    sa viivyit hurmaa huokuin rinnallani.
+
+    Ja unten, odotusten maljan täyden
+    sa mulle kannoit keväimeni aikaan.
+    Mun vuoteni, jo iltaa kohti käyden,
+    kuin toisenlaiseks muuttumaan sun saikaan!
+
+    En löydä kevätöistä katsettasi,
+    en löydä enää unelmaisi taikaa.
+    Nyt istuu huuhkaja sun olallasi
+    ja tietää syksyä ja surun aikaa.
+
+
+
+
+    SONETTI TULEVAISUUDEN RUNOILIJOILLE
+
+    (Sully-Prudhomme'in mukaan)
+
+
+    Oi runoilijat ajan tulevan,
+    te meitä haudoissamme muistakaatte.
+    Te soihdun kauemmaksi viedä saatte
+    ja laulun löydätte te suuremman.
+
+    Niin kerran ihmiskunnan Kaanaahan
+    vuossatain korvesta te kulkekaatte,
+    te voittajat, myös sinne kantakaatte,
+    mit' uneksimme yömme aikahan.
+
+    Kun vihan henki kantoi valtikkaa
+    ja sodan hurmehesta kastui maa,
+    me rinnan rakkaudesta laulun teimme.
+
+    Te viette laulun valoon ikuiseen.
+    Me laulamme sen mykkään pimeyteen
+    ja mukanamme hautaamme sen veimme.
+
+
+
+
+    KÄDET
+
+
+    Te kädet armaat, aikaan keväimeni
+    te teitte lemmikeistä seppeleen.
+    Kuin nopeasti kevään unet meni
+    ja syksyn vakavuus sai sydämeen!
+
+    Te kädet armaat, saapui surut, huolet
+    ja elon päivän helle polttavin.
+    Mun kuormastani kannoitte te puolet,
+    pois polton veitte sormin viilehin.
+
+    Te kädet armaat, teidän tukeanne
+    sain kokea ma kesken myrskyjen.
+    Te kunne osoititte sormellanne
+    näin tuikkivan ma tähden kaukaisen.
+
+    Te kädet armaat, mykät vaalijani,
+    mua talven pimeään te seuratkaa.
+    Te kädet armaat, kerran kuoltuani
+    mun silmäni te uneen sulkekaa!
+
+
+
+
+    SOIHDUNKANTAJAT
+
+
+    Sa soihtu, kauas kaaokseen
+    sun viemme päällä päämme.
+    Päin astumme me pimeyteen
+    ja tyhjyyden me näämme.
+    Mut vanan jätät välkkyvän,
+    miss', soihtu, auot yötä.
+    Hän näkee meitä enemmän,
+    ken seuraa meidän myötä.
+
+    Hän näkee valon edessään,
+    mit' emme koskaan nää me,
+    tien löytää yönsä hämärään,
+    me tietä vaille jäämme.
+    Mut soihtuamme kantaen
+    ei uuvu askeleemme.
+    Vuossatain kautta kansojen
+    me valonpiirin teemme.
+
+    Sa, soihtu, yössä loistaos,
+    sa säen jumaluuden,
+    tiet tulevaisten johtaos
+    ain' uskoon ajan uuden,
+    sa jumalsilmän välähdys,
+    sa ikuisuuden laina!
+    On elomme vain henkäys,
+    sa, soihtu, loistat aina.
+
+    Pois kuihtuu kädet kantajain,
+    et sammu soihtu pyhä,
+    vaan haudoillamme loimahtain
+    sun liekkis loistaa yhä.
+    Mit' annat, muille antanet,
+    et meille yömme teillä:
+    on toivottomat sydämet
+    ja kädet vahvat meillä.
+
+
+
+
+    KUOLLEET
+
+
+    Veljet, sisaret maailmalla,
+    kantajat epätoivon ja surun,
+    kysyjät kylmien tähtien alla,
+    etsitte mullasta totuuden murun,
+
+    elävät, yössä vaellatte,
+    sokkoina lyötte te toisianne,
+    kyynelin kätenne kostutatte,
+    verellä askelet astumanne.
+
+    Etsivät lapset elämän teillä,
+    kaukana meistä ja lähellä meitä,
+    taisto on teillä ja lepo on meillä.
+    Hiljaisuudessa vuotamme teitä.
+
+    Etäällä teistä totuus kulkee,
+    näkyä näätte vain kangastavaa.
+    Kuolema silmät sokeat sulkee,
+    kuolema silmät näkevät avaa.
+
+    Kuolleet katsovat jumaluuteen --
+    tomumme nukkuu ainoastaan.
+    Ikuisuudesta ikuisuuteen
+    totuus on tullut meitä vastaan.
+
+    Kuolleet silmät valvovat aina,
+    näkevät Hyvyyden valkean valon.
+    Ei niitä tomun raukeus paina,
+    petä ei loimotus maailman palon.
+
+    Poissa on sokea tahto ja kaipuu,
+    sydämen levoton ikävä poissa.
+    Huulilta hämärä kysyntä haipuu
+    totuuden ikuisten aamujen koissa.
+
+    Veljet, sisaret maailmalla,
+    kaukana meistä ja lähellä meitä,
+    kulkijat kylmien tähtien alla,
+    hiljaisuudessa vuotamme teitä.
+
+    Laulamme elävät kuoleman rauhaan,
+    sokeat veljemme valoon uuteen,
+    etsivät sydämet lepoon lauhaan,
+    kotihin, kotihin, jumaluuteen!
+
+
+
+
+    LOTHOS
+
+
+    Oi Lothos, unhon antaja, sa neitsyt Nirvanan,
+    sa hiljaisuuden lupaus oot kesken pauhinan,
+    sa pyhän virran kasvatti, sa kaiho maailmain,
+    sua halaan huulin janoisin, sua yksin uskon vain.
+
+    Ma kesken Karman taistelun ja epätoivon työn
+    ja kesken päivän heltehen ja kärsimyksen yön
+    sun tuoksus olen tuntenut, sun tuoksus kaukaisen
+    kun illan kasteen-viileän, kuin illan ikuisen.
+
+    Maan surut mua väsyttää, sen riemut riuduttaa,
+    sen valo viiltää silmiäin, sen yö mua kammottaa.
+    Mun sieluni niin uupunut on vaelluksiin maan.
+    Sun kalkistasi, ainoinen, vain lohdutuksen saan.
+
+    Mua painaa muistot eilisen ja toivot huomenen.
+    Maan pääll' on muisto ikuinen ja toivo ikuinen.
+    Oi Lothos, väsyin muistamaan ja väsyin toivomaan,
+    oi, unohduksen autuuden juon huuliltasi vaan!
+
+    Vuossata vaihtuu toisehen, vuostuhat toisehen,
+    ah, elämä on loputon, sen kulku ikuinen.
+    Oi pelasta mun sieluni sun syliis hiljaiseen,
+    pois jumaluuteen, Nirvanaan, pois uneen, unheeseen!
+
+
+
+
+    KUOLEMAN VIRRALLA
+
+
+    Näin unen yöllä: jo kaukana Kharonin purressa seisoin,
+        katselin päin elämän rantaa ma loittonevaa.
+    Laskevan illan loimossa näin minä maailman vielä,
+        mutta mun rinnassain kaipaus syttynyt ei
+    enkä ma toivonut ett' olis kääntynyt kuoleman pursi,
+        jäänyt ei sydämein riemuihin elämän.
+    Yhtään en mukanain minä muistoa kallista vienyt.
+        Niinkuin saavuinkin, köyhänä lähdin ma myös.
+    Tyhjyyden opin vain minä tuntemahan elämässä,
+        kuoleman kouluksi näin maailman ainoastaan.
+    Kaipuutonna ma kuoleman purressa seurasin, kuinka
+        maailma verkalleen sammui usvihin pois.
+    Kuin vapaus minun sieluni täytti: jo käyty on koulu,
+        sieluni, tarvis ei oppia sun enempää!
+    Katseen käänsin ja näin minä kuoleman kalliorannat
+        helmassa hiljaisen yön nousevan tähtiä päin.
+    Syttyi sielussain kuni kaukahinen kotimuisto:
+        keskellä maailman, kuinka sun unhoitin,
+    oi koti hiljainen, mykän sieluni syntymäseutu?
+        Koskaan maailmaan kuinka ma eksynyt oon!
+    Niin yli kuoleman virran vei minut Kharonin venhe,
+        ääneti verkalleen vei kotirantahan mun.
+
+
+
+
+    EPITAAFEJA
+
+
+    _Filosofin hauta_
+
+    Täällä mun luuni on, maantien laidassa, aaloen alla,
+        tänne mun kuopannut on rakas vaimoni mun,
+    rientäen luotani ensimmäisen kulkijan kaulaan.
+        Vuossadat nukkuessain tien yli on tomunneet,
+    kulkenut on rikas, köyhä ja kulkenut viisas ja narri,
+        onnellistapa ei kulkenut ainuttakaan.
+    Kulkija, ken nyt juur ohi käyt, voit laskea sauvas,
+        jäädä mun vierellein hetkeäs vuottamahan.
+    Ei ole sun edessäs, mitä etsit, ei takanaskaan:
+        maantie on edessäs, maantie on takanas.
+
+
+    _Sotilaan hauta_
+
+    Kulkija, kauemmas kuin Eos purppurasormi
+        aamun soihtua vie, kerran ma kantanut oon
+    kotkaa Rooman. On vavissut Itä, Länsi mun tielläin.
+        Nyt olen tuhkaa vain, tuhkaa jo Roomakin on.
+
+
+    _Helmenpyytäjän hauta_
+
+    Etsin aarteen kimmeltävän minä aaltojen alta,
+        kunne sen Neptunus saidasti on salannut,
+    kätköstään toin kauneuden minä päivähän julki,
+        uhmaten yötä sen toin loistohon Helioksen.
+    Nyt yli Styxin katselen kauas päin elonrantaa:
+        kaukana helmiset veet, kaukana kauneus on!
+
+
+    _Runoilijan hauta_
+
+    Tyttönen, ken ohi kumpuni käyt, ota kukkanen maasta,
+        heitä se haudallein -- ehkäpä tunteva oon
+    multien alle sen tuoksun ja niin, ah, taas minä muistan
+        armahat kukkaset maan, Lesbian joukossa myös.
+
+
+    _Lesbian hauta_
+
+    Tääll' olen Lesbia, Hadeksen vankina, kypressin alla,
+        hän jota laulanut on Latiumin runotar,
+    hän, jota miesten rakkaus etsi ja parjaus naisten.
+        Tyttönen, lemmessä ken Lesbian haudalla käyt:
+    onnekas mainen rakkaus on sekä uskoton aina.
+        Lemmessä uskollinen kuoleman vuode on vain.
+
+
+    _Kloen hauta_
+
+    Tänne ma haudannut oon lehtoon nauravan Kloen
+        loistossa nuoruuden, keskelle ruusujen oon.
+    Seitsemän päivää häntä ma lemmin ja seitsemän yötä,
+        seitsemän laulua tein kunniaks rakkauden.
+    Kahdeksas ei Eos syttänyt soihtua päivän,
+        nauravan tyttöni mun kun kade kuolema vei.
+
+
+    _Metsämiehen hauta_
+
+    Iberon rannoilta, Afrikan nummilta Thrakian vuoriin
+        kaatanut aikoinain metsien riistaa ma oon,
+    karjujen pelkona ollut on minun koiraini haukku,
+        on minun verkoissain leijonatkin vavisseet.
+    Kulkija, paimenet Umbrian vuorilla kertovat sulle,
+        laumojen kauhun ken on viimeisen lannistanut.
+    Julmimmat pedot sentään jäi multa lannistamatta,
+        viitojen suojissa ei, metsissä ei asuneet,
+    eivät tehneet polkuja korpiin koirien kiertää:
+        raivonneet pedot nuo rintani onkaloss' on.
+    Kuumempi ei jano hurmeeseen ole tiikerin' ollut:
+        verkkaan rinnassain raatelivat sydämein.
+
+
+    _Koiran hauta_
+
+    Tääll' olen Hektor, Scipion koira -- mun peittivät tänne.
+        Ei enää haukkuni käy, herrani ruoska ei soi,
+    ei pure, peljätä ei enää Lydian hirveä hurtta.
+        koirien kauhistus, Kerberos kentillä maan.
+    Tääll' olen kuopattu maahan mun herrani Scipion viereen.
+        Kahden jo retkellä maan yhdessä näin levättiin,
+    aina, kun ei levännyt minun herrani Lydian luona.
+        Yhdessä käymme me nyt myös Manan kenttiä päin
+    Pluton koiraa kohti mun ankaran herrani kanssa.
+        Kerberos maistaa saa Scipion ruoskasta nyt!
+
+
+    _Tuntemattoman hauta_
+
+    Tuntematon, sinut aallot toi -- me sun hautasi teimme,
+        tyttäret Lycian maan, luo meren kimmeltävän.
+    Ei sinun vertaas Lycian miesten joukossa nähty
+        voimassa miehuuden, Herkules kuolossakin.
+    Onnekas äideistä hän, joka, Tuntematon, sinut kantoi,
+        onnekas naisista hän, ken sua lempinyt on.
+    Keskeltä nuoruutes kade kuolema pois sinut riisti,
+        riisti sun äidiltäs, riisti sun armahaltas.
+    Pettäen kuolemankin me sun, Lycian tyttäret, vielä
+        huulesi suudelmin peitimme, Tuntematon,
+    seppelen myrtinoksista teimme sun päätäsi varten,
+        laulaen laskimme sun hautahas, Tuntematon.
+
+
+    _Pienen lapsen hauta_
+
+    Yöstä ma saavuin, yöhön ma lähdin, näin valon tuskin,
+        päivästä en elämän nähnyt ma aamuakaan.
+    Toivottu ei mua maailmaan, en toivonut itse,
+        sattuma alkuni on, sattuma synnytti mun.
+    Käy kumu outo ja lakkaamaton minun hautani yllä,
+        askelet kiiruhtaa, nousten ja langeten taas.
+    Kulkija, ken elon päivässä käyt, oi kerro sa mulle:
+        kunneka kiiruhtavat askelet ylläni mun?
+
+
+    _Onnellisen hauta_
+
+    Synnyin maailmaan minä vuokkojen kukkimisaikaan,
+        orvokit valmihit ei, kun mun jo kuolema vei.
+
+
+    _Sydämen hauta_
+
+    Kulkija, kiiruhda askeltas, minut jättäös rauhaan!
+        Sääliäs pyydä ma en, muistoas pyydä ma en.
+    Keskeyttää älä koita mun untani multien alla,
+        nukkua pyydän ma vain, uupunut oon, väsynyt
+    Leikkiä ollut on Marathon, on Zama ja Cannae
+        rinnalla taistelujen, jotka ma oon kokenut,
+    leikkiä vaahtova Adria, leikkiä raivokas Aetna
+        rinnalla myrskyävän tuskani, kärsimyksein.
+    Mut ei surmanneet mua säilät, ei tuli, tuska.
+        Vain vilu surmasi mun, kuolin ma kylmyytehen.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Hannu; Nuori Anssi; Sydän ja Kuolema
+by V. A. Koskenniemi
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HANNU; NUORI ANSSI; SYDÄN JA ***
+
+***** This file should be named 20148-8.txt or 20148-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/2/0/1/4/20148/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/20148-8.zip b/20148-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..10cc21c
--- /dev/null
+++ b/20148-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..c4db9b2
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #20148 (https://www.gutenberg.org/ebooks/20148)