initial commit of ebook 21207HEADmain

5 files changed, 4912 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/21207-8.txt b/21207-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..b14bcd3
--- /dev/null
+++ b/21207-8.txt
@@ -0,0 +1,4896 @@
+The Project Gutenberg EBook of Syyslehtiä, by Pietari Päivärinta
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Syyslehtiä
+
+Author: Pietari Päivärinta
+
+Release Date: April 24, 2007 [EBook #21207]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SYYSLEHTIÄ ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+SYYSLEHTIÄ
+
+Kirj.
+
+P. Päivärinta
+
+
+Werner Söderström, Porvoo, 1900.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Paras taistelukumppani
+Intohimojensa murtama
+Passula-Matti
+Matti Matinpojan rakkausseikkailut
+Uudistalon emäntä
+
+
+
+
+PARAS TAISTELUKUMPPANI.
+
+
+I.
+
+Elämä on taistelua, sanotaan, ja niin se onkin. Kehdosta hautaan saakka
+kestää tämä taistelu. Monenkaltaista on elämän kilvoitus ja monessa
+muodossa, monta tietä pyrkii vaara vastaan. Milloin se tulee
+liikanaisena ilona, kulloin ankarana suruna ja murheena; siinä on
+lankeemista, nousemista, lupauksia, toivoja ja -- pettymystä. Tämmöistä
+on elämäntaistelu.
+
+Moni sortuu auttamattomasti, ja onnellinen se, joka näistä vihureista
+eheänä pääsee ja vielä kykenee toivomaan, tointumaan ja ylöspäin
+pyrkimään.
+
+Varsin vaikeaksi käy tämä elämäntaistelu, ellei ihmisellä ole
+kelvollista taistelukumppania. Mutta kun sydän löytää sydämen, ja he
+sitten rakastavat ja kunnioittavat toisiansa, luottavat ehdottomasti
+kaikessa toisiinsa, eivätkä salaa mitään toisiltansa, niin silloin voi
+elämäntaistelu käydä voitolliseksi. Silloin heissä vallitsee oikeuden
+ja totuuden tunto ja hyveen sisällinen, siveellinen voima. Ken
+tämmöisen sydämen löytää, hänellä on uskollisin, väkevin, urhollisin ja
+varmin taistelutoveri elämän myrskyissä. Hän ei luovu sivultasi
+koskaan, ei väisty eikä pelkää koskaan. Murtua, kaatua hän voi, vaan ei
+antautua. Myötäkäymisen vaarattomina hetkinä iloitsee hän niinkuin
+lapsi ja tämä tekee toisenkin kumppanin mielen niin rohkeaksi ja
+iloiseksi. Murheen, tuskan ja hädän aikana lohduttaa, tukee, turvaa ja
+rohkaisee hän, kokee lievennellä ankaraa surua ja vieläkin toivoa,
+vaikka kaikki näyttää menneen. Jaloja lahjoja on tuolla
+taistelukumppanilla, sillä kaiken muun lisäksi hän vielä rakastaa,
+anteeksi antaa ja peittää kaikki puutokset ja rikokset. Jos hän joskus
+sortuu taistelussa, kärsii hän nöyränä kohtalonsa, mutta toivoansa ei
+hän vaan heitä. Hän odottaa hiljaisena ja tyynenä niin kauvan kuin
+myrsky on tauvonnut ja tyyni taasenkin tullut; ja jälkimaininginkin
+aikana on hän vielä vaiti. Hän on viisas taistelija ja tietää aivan
+hyvin, millä tavalla voitto saavutetaan. Uudestaan rupeaa hän
+siveellisellä voimallaan vaikuttamaan voiton saavuttamiseksi, ja katso!
+voitto saavutetaan. Myrsky on lakannut, murhe on poistunut ja iloinen
+tyyneys ja rauhallinen toivo on taasen vallannut mielet. Rohkeasti
+katsovat he taas tulevaisuutta silmiin, samassa kuin he, ahkerasti
+sotaneuvottelua pitäen, varustavat itseänsä aina lujemmiksi ja
+lujemmiksi uusia vaaroja ja taisteluja vastaan.
+
+Onnellisia ovat ne taistelukumppanukset, jotka näin yksistä neuvoin
+taistelevat. Mikään myrsky ja vaara ei voi heitä elämän merellä
+kukistaa. Ilolla täyttävät he raskaita velvollisuuksiansa, eikä se
+tunnu vaikealta, sillä luottaen toisiinsa ja turvaten Jumalaansa
+tuntevat he sen olevan heidän velvollisuutensa.
+
+Mutta tuleepa kerran semmoinenkin vihollinen, jota vastaan taistellessa
+täytyy jommankumman tahi molempienkin taistelijain sortua. Se on tuo
+ankara, säälimätön ja lahjomaton kuolema, jota ei taistelemallakaan
+voiteta. Häntä ei liikuta orvoiksi jääneitten itku ja parku, ei
+jäljelle jääneen taistelukumppanin murhe ja valitus. Kaikki on hänelle
+yhtäkaikki. -- Kova, tyly, armoton on kuolema.
+
+Kun hän sitten saa temmatuksi uskollisen taistelukumppanin jälkeen
+jääneen sivulta, murtuu, sortuu tämäkin usein. Eipä kummakaan, sillä
+eipä hänellä ole enää lempeää kättä, joka häntä tukisi, ei lämmintä,
+hellivää sydäntä, joka häntä murheessa lohduttaisi, vaivoissa
+virvottaisi ja lieventeleisi häntä useinkin kohtaavassa surussa; kaikki
+on kolkkoa, tyhjää, kuollutta, autiota, ja murhe jäytää ja kalvaa
+lakkaamatta murtunutta sydäntä. Vieraat askeleet kaikuvat kylminä ja
+kolkkoina huoneissa ja vieras käsi kouhottelee rauhattoman leposijan.
+
+Maailma riehuu ja myllehtii. Mutta nyt ei ole halua riehuntaan, sillä
+eipä ole minkä vuoksi enään riehuisi, kenen eduksi taisteleisi. Ihmiset
+nauravat ja iloitsevat, mutta ei voi ymmärtää, minkätähden he niin
+tekevät. Nyt ei voi nauraa, ei iloita eikä itkeäkään, sillä ankara suru
+on polttanut kuiviksi kyynelten lähteet. Mikään ei huvita, mikään ei
+tunnu miltään, ei rikkaus, ei kunnia, ei ystävät eikä viholliset, ei
+itkut eikä ilot. Kaikki, kaikki on yhtäkaikki. Tuntuu siltä, että olisi
+haahkeampi, kun pääsisi johonkin maailman soppeen, korven loukeroon tai
+vuoren vinkaloon, semmoiseen, jossa ei kuulisi yhdenkään ihmisen ääntä,
+jossa ei kuulisi taistelevien sotahuutoja, ei sortuneiden valituksia
+eikä huokauksia, ei voittaneiden iloa ja riemua, semmoiseen, jossa ei
+näkisi ainoatakaan ihmistä, ei kyyneliä, eikä särkyneitä sydämiä. --
+Niin, semmoiselta se tuntuu, että siellä olisi vähän parempi
+yksinäisyydessään kärsiä sydämmensä tuskaa. Mutta auttaisiko sekään?
+Murhe tuntuu seuraavan sinnekin, sillä se on iskenyt sydämeen kiinni.
+Paras pakopaikka tuntuisi olevan hauta, tuo peittävä kammio, joka on
+yhtä tasapuolinen kuin kuolemakin. Tuo, joka kaikki unhottaa ja
+sovittaa, tuo elämän taistelun aikana suljettu lepokammio, joka vasta
+taistelujen loputtua sylinsä aukaisee, ja kylmänä ja synkkänä
+vastaanottaa kaikki. Se ei pidä lukua siitä, ovatko hänen
+vastaanotettavansa rikkaita tai köyhiä, ylhäisiä vai alhaisia,
+kunniassa pidettyjä tahi halveksittuja, ylönkatsottuja, sorrettuja,
+hyviä taikka huonoja taistelijoita.
+
+Mieli liitelee ja harhailee sinne tänne, aina tähtitarhain tuolle
+puolen, etsien rauhaa ja lohdutusta polttavalle surulle, mutta
+lievitystä ei kuulu kustaan. Jospa sitä vielä mistäkin koettaa etsiä ja
+haparoida, aina vaan mieli ja sydän lentää ja palaa tuon tasapuolisen
+ja avosylisen haudan luo, joka poveensa kätki jalon ja armaan
+taistelukumppanin. Siinä hänen rinnallaan olisi niin rauhallinen
+levätä. Siinä unhottuisivat kaikki maailman taistelut, surut, tuskat ja
+huolet. Siinä ei tulisi aika pitkäksi odottaissa sitä hetkeä, jolloin
+Herra kutsuu kaikki meidät eteensä tutkiaksensa, ken on ollut
+kelvollinen taistelija, ken ei.
+
+Niin, semmoiselta se tuntuu, mutta sinnekään ei ole lupa mennä,
+ennenkuin aika joutuu.
+
+Tämä on kovin elämän taistelu. Silloin tuntuu siltä, että pitäisi
+lähteä pois, kauvas pois, mutta mihin? Tuntuu siltä, että pitäisi saada
+siivet, joilla pääsisi pikaisesti, hyvin pikaisesti lentämään halki
+ilmojen, maiden ja metsien taa...
+
+Mutta ei tunnu hyvältä näinkään, jotakin siis täytyy koettaa. Mitähän,
+jos lähtisi ulkoilmaa haistelemaan, koska kuolema täälläkin kuitenkin
+on välttämätön.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kutsuin kestikievarista hevosen ja vaivuin sitten taas entiseen
+surulliseen raskasmielisyyteeni.
+
+"Hevonen on valmis," kajahtaa yht'äkkiä korviini. Minä säpsähdän, sillä
+olin jo unohtunut niin vähässä ajassa koko hevosen pyyntöni ja
+matkahommani.
+
+"Kyytihevonen, jota olette pyytänyt, on valmiina," sanoo oven suussa
+oleva poikanen toistamiseen.
+
+"Vai niin, no lähdetään sitten!"
+
+"Mihin ajetaan?" kysyi kyytipoika.
+
+"Aja mihin tahdot, se on minulle saman tekevä."
+
+"No, ehkä minä sitten ajan alaspäin."
+
+"Aja vaan."
+
+Raitis talvi-ilma hiveli poskiani ja polttavaa otsaani niin raittiisti
+ja terveellisesti. Se tunkeutui keuhkoihinikin ja tuntui häikäisevän
+sydämeni paloa; oli kuin elon säde taas olisi tunkeutunut sieluuni.
+
+Poika vei minut seuraavan pitäjän kestikievariin. Kuulin kuinka he
+keskustelivat, minkälainen kyydittävä heillä nyt on. Selittivät minut
+umpimieliseksi, semmoiseksi, joka ei itsekään tiedä minne menee.
+Puolikasvuinen poikaressu näytti laahailevan ylleen jotakin vanhaa,
+pitkää miehen röhjoä, köytellen sitä muutamalla nuoranpätkällä
+hinteräisen vartalonsa ympärille. -- Muuta en huomannut mitään.
+
+"Hevonen on valjaissa," kajahti yht'äkkiä taas korviini ja kun
+käännähdin ääntä kohden, oli edessäni äskeinen poika. Sivalsin nuttuni
+ja kiirehdin kartanolle rekeen.
+
+"Mihin ajetaan?" kysyi poika, ja entiseen tapaani vastasin: "aja mihin
+tahdot!"
+
+"Olen tuolta toisesta pitäjästä poikkimaisin; haluaisitteko sinne päin
+matkustaa, niin minäkin saisin käydä kotonani?"
+
+"Aja vaan sinne, sama minulle on, missä ajelen."
+
+Ilta oli jo tullut. Kireä pakkanen vallitsi. Revontulet roihusivat
+taivaalla niin, että oli ikäänkuin sähinä niistä olisi kuulunut.
+Pakkasen purema lumi narisi reen anturain alla niin kireästi, että
+olisi luullut kolmenkertaisen kuorman olleen hevosen perässä.
+Revontulet haihtuivat vähitellen ja ilma seestyi selkeäksi. Tähtitaivas
+näkyi kaikessa loistossaan, pakkanen paukahteli metsässä, kiskoi jonkun
+petäjän, kuusen tai koivun pinnasta säleen irralleen koettaen siten
+näyttää mahtiaan.
+
+Ajoimme muutamalle parin kolmen kilometrin pituiselle järvelle. Sää
+vongahteli niin surunvoittoisesti. Kuu paistoi täydeltä terältä ja sen
+valju varjo kiiti rinnallamme. Lumihiteet kimaltelivat kuun valossa
+niin sädehtivästi, että olisi luullut tuon pienen järven jäälle
+kokoontuneen koko maailman timantti-aarteet.
+
+Metsään päästyämme hyppeli peukalolintu ja talitiainen iloisesti
+oksalta oksalle, etsien ruokaansa. Heillä ei tuntunut olevan surun
+kaunaa, heillä!
+
+Kaikki tämä havainto- ja tunnemaailma saattoi minut yhä syvempiin
+mietelmiin. Mietin silloin: onkohan Jumala luonutkin vaan ihmisen
+nääntymään ja kärsimään, koska nuo lintuisetkin olivat niin iloisia,
+ikäänkuin ei mitään surua olisi olemassakaan? Tuommoinen pakkanen, joka
+vaihteli neljänkymmenen pykälän vaihteessa, ei vaikuttanut noihin
+pikkulintuihin niin mitään; pirteinä ja notkeloina lentelivät ne vaan
+oksalta oksalle.
+
+Koko taipaleella en vaihtanut pojan kanssa luotuista sanaa, sillä
+minulla ja pojalla mahtoivat olla erinkaltaiset ajatussuunnat.
+
+"Haluatteko käydä lämmittelemässä, sillä tässä on kotini," kuului
+äkkiä, ja kun katsoin kyytipoikaa silmiin, huomasin häneltä tämän äänen
+lähteneen.
+
+Pojan ääni kuului korviini niin onealta, että oikein säikähdin sitä.
+
+"Yhtäkaikki," sanoin minä, "missä häntä aikansa kuluttaa."
+
+Poika käänti hevosen kotikartanolleen.
+
+Rästyneeltä näytti talo. Asuinhuone oli kokoon luhistunut, savutorvet
+katolla murtuneet ja yksinkertaiset ikkunat olivat päreillä ja tuohilla
+paikatut. Tämän tähden olivat ikkunat niin paksussa jäässä, että oli
+niinkuin olisi jäätelit nostettu ikkunain reikiin. Ulkohuoneet
+puulukkoineen ja muine salpoineen olivat niin keloutuneet, että
+ampiaiset kai niistä saivat hyvää pesänsä-ainetta.
+
+"Olkaa hyvä ja käykää lämmittelemään," sanoi poika, ruveten hevostansa
+vaalimaan.
+
+Lähdin kömpimään kurjia, jäätyneitä, liukkaita portaita huoneesen.
+Tupaan päästyäni seisahdin hämärään ovipieleen.
+
+Mikä näky! Huoneessa hääri valju, keski-ikäinen nainen. Hänen
+ympärillään pyöri neljä lasta, jotka eivät olleet juuri toinen toistaan
+härevämpiä. Pienimmät heistä vanuivat ehtimiseen äitinsä hameesen
+kiinni hokien: "äiti, äiti."
+
+Samassa tuli kyytipoika huoneesen.
+
+Kun äiti huomasi, että hänen poikansa tuli kotiin, syöksähti hän tätä
+vastaan varjokkaaseen ovipieleen ja syleili häntä. Selvästi näki
+hajamielisinkin, että perheessä vallitsi hellä sydämmellisyys.
+
+"Voi, voi, tulitkos, Oskar, kotiin! Ja mitenkäs sinä oletkaan päässyt
+kotona käymään?" sanoi ihastunut, kärsivän näköinen äiti.
+
+"Minä olen kyydissä, äiti, ja tämä vieras halusi käydä
+lämmittelemässä," sanoi poika osoittaen samassa minua.
+
+Vaimo näytti hämmästyneeltä, sillä hän ei ollut ennen huomannut minua.
+Melkein hajamielisin sanoin pyysi hän minua käymään peremmäksi.
+
+Astelin pöytälavitsan luo ja istahdin sille, vaikk'en oikeastaan
+tiennyt, mitä tein; omat askeleenikin kumisivat niin oudoilta.
+
+Vaikka mieleni olikin niin apea, en kuitenkaan voinut olla huomaamatta
+tämän perheen keskinäistä suhdetta. Tuntui mielestäni niin
+kummalliselta, kun ei perheen keskuudessa näkynyt ainoatakaan aikaista
+miestä, jota olisi voinut pitää perheen isänä.
+
+"Missäs teidän isäntä on?" kysyin melkein tietämättäni.
+
+"Ei meillä olekaan isäntää," vastasi vaimo, samassa luoden minuun
+vakavan katseen; oli niinkuin hän olisi sanonut: "oletkos ainoa
+muukalainen joka et näitä tiedä."
+
+"Kuinka se sitten on?" kysyin minä hämmästyneenä.
+
+"Niinpä se on: tuoni korjasi mieheni pois puoli vuotta sitten," sanoi
+vaimo surullisesti.
+
+"Ettäkö teiltäkin on elämän kumppani temmattu pois?"
+
+"Niin on käynyt."
+
+"Näyttää kuitenkin siltä, kuin ei teillä olisi surun kaunaa, olettehan
+lastenne keskessä iloinen kuin käki metsässä."
+
+"Mitäpä minulla enää muuta maailmasta jäljellä olisikaan kuin nämät
+lapset. Pois on mennyt miesvainajani, joka oli niin hellä ja hyvä;
+kaikki tarmonsa uhrasi hän perheensä hyväksi. Mutta poissa, poissa on
+hän nyt, ja koko elämän taakka on laskettu hartioilleni."
+
+"Minäkin olen sortunut ihminen. Minultakin on tuoni korjannut elämän
+kumppanin pois; sen takia olenkin nyt täällä hakemassa polttavalle
+sydämelleni jotakin hoivaa. Ja nyt tuntuu siltä kuin olisin tavannut
+ristisisaren, jolla on yhtä suuri suru kannettavana kuin minullakin,"
+sanoin.
+
+"Vai niin, vai niin! Vai on kuolema teiltäkin temmannut pois kumppanin.
+Kyllä ymmärrän täydellisesti, miltä sitä tietä tullut sydämen suru
+maistaa," sanoi vaimo ja kyyneleet herahtivat hänen silmiinsä.
+
+"Mihin tautiin kuoli miehenne?"
+
+"Keuhkotautiin; hän oli avutonna jo pari vuotta. Odottamaton ei kuolema
+ollut, mutta sittenkin koski se kovasti," sanoi vaimo surullisesti.
+
+Minun ei haluttanut matkustaa edemmäksi. Pyysin talosta yösijaa ja se
+minulle luvattiinkin. Kyytipoika meni hevosta riisumaan ja illastamaan.
+Porstuan perässä oli pieni lämmitettävä kamari; sinne laitettiin
+minulle vuode. Se oli siistitty puhtaaksi: pöydällä oli valkoinen liina
+ja palava talikynttilä levitti hämärää valoa huoneesen.
+
+Yksinäisyyteen tultuani vaivuin yhä syvemmälle ajatuksiini.
+Kokonaiskuvana esiintyi eteeni rapistunut sydänmaalla sijaitseva
+uudistalo, jossa jo monta miespolvea lie taisteltu ja kärsitty.
+Nykyisen asukkaan, kärsivän vaimon surullisen lempeät kasvot suruisine
+sydämineen, lapsijoukkonsa ympäröimänä, painui niin syvästi mieleeni,
+ett'eipä se sieltä lähtenytkään.
+
+Oli miten oli, mutta kumma vaan oli se, että unhotin oman suruni ja
+itseni miettiessäni vaimoparan asemaa. Minulle selkeni, että tuo
+"heikompi astia", paljon hankalammassa tilassa ollessaan kuin minä, oli
+kuitenkin väkevämpi minua.
+
+Noita miettiessäni oli aika kulunut jo paljon sivu puolen-yön. Koko
+ajan oli kynttilä pöydällä ollut niistämättä, sillä se tehtävä ei ollut
+ensinkään juolahtanut mieleeni. Havahtuessani oli kynttilä-karsi jäänyt
+niin pitkäksi, että sen ylipää oli lätistynyt semmoiseksi paksuksi ja
+leveäksi lieriöksi, että karrella oli ikäänkuin lakki päässä. Valokin
+huoneessa oli niin hämärtynyt, ett'ei nähnyt toiselle puolen huonetta.
+
+Tunsin väsymystä, ja puhdas, lämpöinen vuode houkutteli syliinsä.
+Sammutin kynttilän ja nakkausin vuoteesen pitkälleni. Kun viikkokausiin
+en ollut viettänyt ainoatakaan levollista yötä, valtasi minut pian uni
+ja minä nukuin niin rauhallisesti kuin ei mitään surua olisi koskaan
+ollutkaan; en edes nähnyt rasittavia ja painostavia uniakaan.
+
+Herätessäni oli aurinko jo korkealla, kello lähellä kymmentä; moneen
+viikkoon en ollut niin levollisesti levännyt ja nyt tunsin itseni
+virkistyneeksi. Iloisena tervehdin kärsivää perheen-äitiä, samassa
+ilmoittaen kyytipojalle, että nyt lähdetäänkin kotiin. -- Kärsivä
+nainen oli näyttänyt minulle palasen elämän taistelua ja sen valossa
+huomasin, että minunkin vielä tarvitsee lasteni tähden elää, ja tämän
+muistoni turvissa minä vielä elänkin.
+
+
+
+
+INTOHIMOJENSA MURTAMA.
+
+
+Olin taasenkin pitemmällä rautatie-matkalla. Kolmannen luokan vaunu,
+jossa istuin, oli väkeä täynnä. Useita tuttaviani oli vaunussa ja
+keskenämme haastelimme yhtä ja toista. Muiden matkustajain joukossa oli
+eräs tuntematon mies, joka näytti koettavan saada edes jonkunkaan sanan
+kuullaksensa, mitä me haastelimme. Huomasi heti hänen puvustansa ja
+käytöksestänsä, että hän oli ollut Amerikassa.
+
+Joku sattui mainitsemaan minun nimeäni. Tämä näytti tuntemattomaan
+tekevän erityisen vaikutuksen.
+
+Kun hän sai tilaisuuden, tuli hän ja istui ohelleni.
+
+"Oletteko te se sama, joka olette kirjoja kirjoitellut?" kysyi hän
+ujosti.
+
+"Olenhan minäkin joskus jotakin töhräillyt", sanoin hänelle puoli
+kylmästi.
+
+"Oletteko kuulleet Kalle K----sta mitään kerrottavan?" kysyi hän
+taasen.
+
+"En. Minunhan on mahdoton tietää, mitä mistäkin milloinkin on
+kerrottu", sanoin kylmän tylysti.
+
+Seurasi tovi äänettömyyttä. Hän näytti ikäänkuin hämmentyneeltä, loi
+silmänsä lattiaan ja naputteli sormillaan hiljalleen penkinlaitaan.
+
+Minun alkoi käydä säälikseni miehen alakuloisuus ja häpeäkseni kylmä
+vastaukseni, koska tunsin hänen sentakia tulleen alakuloiseksi.
+
+"Olisiko siinä Kallessa sitten jotakin vaariinotettavaa?" kysyin
+ikäänkuin lievennellen tylyyttäni ja saadakseni hänet elpymään entisiin
+oloihinsa.
+
+"Olisipa siinä kylläkin", sanoi hän ja katsoa vilautti minua silmiin.
+
+"Mitä laatua se sitten olisi?"
+
+"Minä en ole nähnyt koskaan vielä ainoatakaan ihmistä, johon intohimot
+olisivat niin väkevästi vaikuttaneet", sanoi hän.
+
+"Tunnetteko tuon Kalle K----n luonteen ja elämäntavat tarkoilleen ja
+pitemmältä ajalta?" kysyin.
+
+"Aivan lapsuudesta saakka, koko hänen elämänsä", vastasi hän.
+
+"Haluaisitteko sitten niistä minulle kertoa?"
+
+"Aivan kernaasti, kun vaan halunnette kuunnella". myönsi hän.
+
+Kun vaunu oli matkustavaisia niin täynnä, että kaikki tarkempi
+keskustelu kävi siinä mahdottomaksi, pyysin konduktööriltä, että
+pääsisimme konduktööri-vaunuun. Luvan saatuamme menimme sinne ja mies
+alkoi kertoa:
+
+Kalle oli pienen torpan poika ja vanhin neljästä sisaruksestaan. Torppa
+sijaitsi meidän maalla ja meidän talo oli hyvissä varoissa.
+Lähiseutuvilla oli useita muitakin taloja ja torppia, jonka takia
+niillä piirteillä oli paljon lapsia. Melkein poikkeuksetta olivat
+ympäristön lapset meillä leikkimässä ja telmimässä, eikä lasten kesken
+ollut koskaan mitään eroa köyhän tai rikkaan välillä, sillä olimmehan
+vielä niin viattomat ja turmeltumattomat, ettei semmoista voinut
+koskaan mieleenkään tulla.
+
+Meidän talo sijaitsi lähellä järven rantaa ja rannalla oli laajanlainen
+hiekkatasanko. Siinä sopi kesäiseen aikaan kilpaa juosta, pallia lyödä,
+nakella litteillä rannan kivillä voileipiä järven pinnalle, tai
+koettaa, kuka korkeimmalle voisi kohtisuoraan kiven nakata ja kenen
+kivi teki veteen pudotessaan komeimman umpinaisen purskahduksen; mies
+se, joka parhaat tulokset sai. -- Talvisin laskettiin suksilla ja
+kelkalla mäkiä, ja tuo mäki ei joutanut pahoillakaan pyryillä kauvan
+ummessa oleman, sillä kyllä me siitä huolen pidimme, että se auki
+pysyi. Kyllä oli iloa ja riemua, ja tointa oli itsekullakin niin
+paljon, että sitä olisi riittänyt kahteenkin rekeen; posket punottivat
+ja terveys, ilo ja ystävyys loisti jokaisen kasvoilta. Voi niitä
+murheettomia ja iloisia lapsuuden aikoja!
+
+Melkein poikkeuksetta oli Kallekin telmimässä meidän kanssamme. Hän oli
+kaikissa leikeissä johtajana ja se kävikin laatuun. Me katsoimme ja
+luotimme häneen niin kuin päällikköömme ainakin.
+
+Mutta jo aikaisin huomattiin hänessä ankaraa itsepintaisuutta. Minkä
+hän kerran sai päähänsä, sen täytyi niin olla ja tapahtua, eikä sinä
+auttanut mitään toisien lapsien ohjeet, neuvottelut, väitteet ja
+vastalauseet. Hänen piti vaan aina päästä voitolle kaikissa
+mielipiteissä ja kilpailuissa.
+
+Eräänä kertana juostiin kilpaa ja eräs poika voitti hänet juoksussa.
+Tuosta pahastui Kalle niin kovin, että hän haasti voittajansa vielä
+pari eri tovia kilpailemaan. Mutta kun kilpailija voitti niissäkin
+koetuksissa Kallen, niin ei hän ottanut enään koko päivänä osaa toisten
+leikkeihin; istua murjotti vaan erillään toisista erään kiven päällä.
+Viikkokauteen ei hän tullut ottamaan osaa toisten kisoihin ensinkään.
+Saatiin kuulla, että hän oli niinä päivinä ahkerasti yksinään kotonansa
+harjoittanut juoksemista. Kun hän sitten ensikerran ilmestyi
+kisatantereelle, haastoi hän oitis voittajansa kilpajuoksuun. Kävi
+kuitenkin taasen niin onnettomasti, että Kalle menetti voiton
+kilpailijallensa. Nyt huomattiin, että Kalle suuttui silmittömäksi, hän
+leimahti punaiseksi, niinkuin turkin pippuri ja puri hammasta.
+Pikaisesti kuiskattiin Kallen kilpatoverille, että hän tahallansa
+antaisi Kallelle perään, ettei mitään riitaa välillä syntyisi.
+
+"Koetappa vielä yksi kerta", sanoi Kalle kilpatoverilleen vihasta
+puhisten.
+
+"Koetetaan vaan", sanoi toinen naurussasuin ja niin sitä taasenkin
+lähdettiin juosta vilistämään.
+
+Ja kas! Kalle voittikin nyt.
+
+"Senhän minä tiesinkin, kun vaan oikein koettaa", sanoi Kalle
+tyytyväisenä ja hänen vihansa lauhtui siihen paikkaan.
+
+Semmoista menoa elettiin eteenpäin. Niin pian kuin Kalle kykeni jotakin
+tekemään, tuli hän meille ansaitsemaan leipäänsä. Hän ei ollut mikään
+äksy eikä pahantapainen, päin vastoin oli hän nöyrä ja tottelevainen ja
+teki mielihyvällä ja ahkerasti niitä askareita, joita hänen
+tehtäväkseen määrättiin. Jo aikaisin huomattiin hänessä hyvää aistia ja
+työkykyä.
+
+Kun olimme Kallen kanssa melkein päivän päälle samanikäiset, jouduimme
+yhtäaikaa rippikouluunkin. Hyvälukuisia kun olimme, pääsimme kumpikin
+loistavasti läpi, ja tämä korotti suuresti omanarvontuntoamme. Kalle
+oli yhä edelleenkin meillä ja hänestä varttui mitä kunnollisin,
+saattavin ja rotevin työmies, sekä isoissa että käsitöissä. Hänelle
+maksettiin meillä korkeampia palkkoja kuin mitä paikkakunnalla oli
+kuultu.
+
+Eräänä kertana sai hän päähänsä sen aatteen että hän lähtee kauvas
+erääsen ulkopitäjääsen, jossa hän oli kuullut rengeillä olevan paljon
+isommat palkat kuin kotipuolessa. Isä koetti tarjota hänelle niin isoa
+palkkaa kuin suinkin julkesi, mutta mikään ei auttanut, sillä kun hän
+kerran oli sen aatteen päähänsä saanut, ei hän voinut siitä perääntyä.
+Minä koetin myös kaikkeni panna estääkseni häntä lähtemästä. Vetosin
+pitkälliseen ystävyyteemme ja yhteisiin perintöihimme, mutta kaikki
+turhaan.
+
+Kun muuttoaika tuli, kääri Kalle tavaransa kokoon ja niin hän lähti.
+
+Tuo paikkakunta oli niin kaukana ja sivulla yleisestä kulkureitistä,
+etten Kallesta kuullut viiteentoista vuoteen yhtään mitään. Hän ei
+kirjoittanut ainuttakaan riviä minulle, enkä minä hänelle. Vähitellen
+haihtui Kalle mielestäni, niin etten häntä monasti muistanutkaan;
+joskus vaan juolahti mieleeni: missähän oloissa siellä Kallekin lienee?
+
+Minäkin olin sillävälin joutunut uusiin oloihin: olin mennyt naimisiin.
+
+
+II.
+
+Suuresti hämmästyin eräänä aamuna huoneestani ulos mennessä. Oli niin
+varhainen, ettei vielä ketään talonväestä ollut ylhäällä. Kun oli
+kesäinen aika ja kiireiset työt tehtävänä, olin menossa väkeä
+herättämään. Astuessani porstuasta portaille, oli Kalle siinä
+istumassa, pää käsiin nojattuna. Kun hän kuuli askelia takanansa,
+kääntyi hän katsomaan ja huomattuaan minut laskeutui yhtäkaikkisena
+samaan asemaansa. Hämmästyin suuresti hänet nähtyäni. Hän oli niin
+laihtunut, surkastunut ja vanhennut, etten ollut häntä tunteakaan.
+Menin häntä tervehtimään, sanoen samassa hänelle "hyvän huomenen."
+Välinpitämättömästi, melkeinpä kylmäntylysti ojensi hän minulle
+kätensä.
+
+"Odota nyt, veli hopea hiukkasen; minä käyn väkeä herättelemässä,
+menemme sitten minun kamariini", sanoin hänelle.
+
+Kun palasin takasin, kehoitin häntä lähtemään mukaani. Hän ei näyttänyt
+kuulevan eikä näkevän, istua jurotti vaan alallansa.
+
+Otin häntä kädestä kiinni ja sanoin:
+
+"Miksi sinä, Kalle, nyt olet noin kummallinen, etkö sinä enään pidä
+entisestä ystävästäsikään?"
+
+Hitaasti nousten kömpi hän ylös, kierasi kätensä irti minun kädestäni
+ja alkoi astella jälissäni. Samassa hän huokasi pitkän, raskaan
+huokauksen.
+
+Menimme semmoiseen huoneesen, jossa kenelläkään ei ollut asumusta eikä
+mitään toimintaa. Kehoitin häntä istumaan. Mutta hän kallisteli ja
+käänteli itseään sinne ja tänne, ikäänkuin katsellen, missä hänelle
+olisi mukavin istuinpaikka. Vihdoin sivalsi hän erään tuolin, siirsi
+sen takanurkkaukseen ja istuutui sille.
+
+"Miksi sinä, ystävä hyvä, olet nyt noin kummallinen? Et enään ole
+ensinkään entisenlaisesi; olet niin vanhennut ja kuihtunut, etten ollut
+sinua enään tunteakaan. Koko entinen iloisuutesi, ohvakkuutesi ja
+terveenmoinen hyvinvointisi näkyy kerrassaan kadonneen, ja synkkä ilme
+ja alakuloisuus jääneen sijalle. Kai sinulla on joku raskas murhe; tai
+oletko menettänyt terveytesi?" sanoin hänelle.
+
+"Murhe minulla on raskainta laatua ja sen kanssa on terveyskin mennyt",
+sanoi hän.
+
+Oikein hämmästyin tuon äänen kuultuani, sillä se kuului niin kumealta
+ja onealta, ikäänkuin se olisi haudasta noussut. Siinä ei ollut
+rahtuakaan sitä iloista ja heleää sointua, mikä hänen puheessaan ennen
+oli ollut.
+
+"Mitä? Olet kai löytänyt siellä mielitiettysi ja saanut häneltä
+rukkaset!" sanoin ikäänkuin saadakseni häntä elpymään.
+
+"Mielitiettyni olen kyllä löytänyt ja rukkasia en ole häneltä saanut;
+ja siinäpä se nyt koko juttu onkin", sanoi hän.
+
+"Kuinka se sinun elämäsi on siellä oudossa paikkakunnassa alusta alkaen
+mennyt? Haluaisin sen pienoisuuksineen kuulla, kun näin kauvan olemme
+olleet toistemme elämästä mitään tietämättä", sanoin.
+
+"Kuinkahan toki muutoin kuin hyvästi: Heti sinne tultuani sain
+edullisen palveluspaikan ja hyvän palkan. Pian keksivät
+paikkakuntalaiset minut kaikinpuolin kelvolliseksi ja kunnolliseksi,
+sekä kaikkiin töihin kykeneväksi työmieheksi. Kilvan korottivat he
+minulle palkkaa, niin että se meni jo ennen kuulumattomiin. Niin olin
+palveluksissa yhtämittaa kymmenen vuotta. Säästävä kun olin, kokosin
+noista palkoistani melkoiset säästöt. Kaikki ihmiset kunnioittivat
+minua, niinkuin arvon miestä ainakin. Luulempa, että moni tyttökin
+katsoi hyvällä silmällä minuun, mutta ei heissä ollut semmoista, johon
+minun sydämeni olisi voinut kiintyä", puheli Kalle hyvästi elpyneenä.
+
+Kun hän tuntui siihen pysähtyvän, kysäsin:
+
+"Entäs sitten?"
+
+Hän ei näyttänyt ottavan ensinkään huomioonsa tuota minun kysymystäni,
+siirsi vaan hieman tuoliansa, kumartui alaspäin ja näytti vaipuvan
+entiseen surumielisyyteensä.
+
+"Noh, kerrohan nyt toki eteenpäin", muistutin häntä toistamiseen.
+
+"Niin sitten, sitten -- --, sitten ilmestyi näkymölle eräs pienen talon
+tyttö. Alma oli hänen nimensä. Hän oli kaikkein nuortenmiesten
+mielitietty ja lempilintu. Kaikki hänen perässään hyppäsivät kaupaten
+mielisuosiotaan. Ei ollut sitä nuorten sijaa ja leikkipaikkaa, eikä
+niitä tansseja, häätilaisuuksia, joissa ei hän aina olisi leiskunut
+ylimpänä. Hän olikin semmoinen tanssilintu, ettei hänen jalkansa
+näyttänyt ensinkään koskevan lattiaan, kun hän valssissa ja polkassa
+mennä pyyhkäsi tanssituvan lattialla. Hän olikin aina menossa, eikä
+näyttänyt ensinkään hengästyvän, niinkuin tavallisesti muille tytöille
+käy ankarasti tanssiessa. Alma näytti olevan kuin keijukainen.
+Varreltaan oli hän pitemmänpuoleinen ja sorea, samalla kuin hän oli
+kasvoiltaan tavattoman kaunis.
+
+"Kauvan aikaa katselin minä hänen viehkeyttään ja sulouttaan aivan
+kylmäverisesti, enkä välittänyt hänestä niin mitään. Vaan kun tuota oli
+kestänyt jonkun aikaa, alkoi tämä tenhotar minua vähitellen miellyttää.
+Vihdoin kävivät tunteeni niin polttaviksi että ne ajoivat minut
+kaikkialle missä luulin saavani Alman nähdä.
+
+"Mutta vaikka sydämeni oli näin kahlehtinut outo, minulle ennestään
+tuntematon tunne, pidin sen itselläni niin tarkoin, etten edes Almalle
+sitä ilmaissut saadakseni tietää hänen tunteittensa laatua.
+
+"Hänellä oli, kuten sanoin, paljon kosijoita. Kun yksi heitti, otti
+toinen ja ihmiset tiesivät aina kertoa Alman 'uudesta sulhasesta'."
+
+"En tiedä, oliko noilla alinomaa vaihtuvilla sulhasilla ja Almalla ollut
+vakaisempia liittoja, vaiko ei, kumma vaan oli se, että sulhasia niitä
+tuli ja meni, yhdyttiin ja erottiin yhtenään. Tätä katsellessani tahtoi
+sydämeni pakahtua. Lopulta tulin siihen vakaumukseen, ettei noissa
+alinomaisissa vaihteluissa ollut sen syvempää pohjaa, kuin että Alma
+tahtoi vaan loistaa silläkin alalla, näyttääkseen kuinka suuresta
+joukosta hänellä oli valitsemisen varaa.
+
+"Kaihoni ja ikäväni Almaan kävi vihdoin niin sietämättömäksi, että
+päätin kosia häntä, kävi miten kävikin. Tilaisuus ilmestyikin aivan
+pian siihen, että pääsin keskustelemaan kahden kesken hänen kanssaan.
+Se oli kuuma hetki minulle. Sydämeni pamppaili ja löi niin kovasti,
+että oikein henkeä ahdisti; ei tahtonut olla sanaa suuhuni tulevaa,
+koetin niellä hämmästystäni ja vakavuuttaa itseäni. Viimein sain
+senverran rohkeutta, että otin Almaa kädestä kiinni ja änkytin samassa:
+
+"'Alma, minä rakastan sinua kaikesta sydämestäni, enkä voi ilman sinutta
+elää; tahdotkos ruveta minun kanssani jakamaan tulevat ilot ja surut,
+tulevat ne sitte missä muodossa vielä tulevatkin?'
+
+"Alma punastui punaiseksi kuin leppäkerttu ja kallisti hiljaa päänsä
+minun rintaani vasten.
+
+"'Voi Kalle! Minä olen kauvan jo sitä samaa ajatellut, vaan en ole sitä
+tahtonut oikein itsellenikään uskoa, sitä vähemmin muille ilmoittaa',
+sanoi hän.
+
+"Siinä me sitten vannoimme toisillemme ikuista rakkautta ja
+uskollisuutta.
+
+"Voi herra, minkälaista rakkautta ja lempeä hehkui sydämeni! Oli kuin
+olisin kohonnut yläilmoihin ja sydämeni eronnut ruumiista. Tuo
+pelonsekainen rakkaustunne, joka minua niin kauvan oli rasittanut,
+haihtui kerrassaan niinkuin tuhka tuuleen, ja sanomaton ilo ja rauha
+täytti sydämeni. Monikertaan syleilimme ja halailimme erotessamme.
+
+"Mutta vaikka tunsin sielussani sanomatonta iloa ja autuutta, sekaantui
+näihin tunteisiin kuitenkin jotakin kylmää ja tuskallista: Kaikki oli,
+mielestäni, tapahtunut liian helposti ja se siitti mielessäni katkeran
+epäluulon: ehkäpä se on muidenkin sulhasien kanssa käynyt yhtä
+helposti, josta seurauksena on ollut nuo pikaiset erot. Kuitenkaan en
+antanut iloni ja rauhani häiritsijöille suurta valtaa, vaan koin niitä
+alaspainaa ja tukahuttaa niin paljon kuin voimissani oli. Mutta
+itsepintaisesti palasivat ne yhä uudelleen.
+
+"Semmoisenaan kului aika.
+
+"Nämät vastenmieliset ja kalseat tunteeni saivat pian uutta virkettä.
+Sain, näet, tietooni, että Alma yhä edelleenkin otti vastaan muita
+kosijoita ja vieläpä öisinä aikoinakin.
+
+"Arvattavahan on, minkä vaikutuksen tämä tieto minuun teki. Alma koki
+tuota kaikkea tehdä suurimmassa salaisuudessa, mutta kuitenkin se tuli
+ilmi. Se hehkuva rakkaus, jota olin Almaa kohtaan tuntenut, muuttui nyt
+katkeraksi pettymyksen tunteeksi, joka sellaisenaan täytti koko
+sieluni.
+
+"Tuskalla jaksoin sietää häntä silmissäni, milloin näköpiiriini sattui.
+Seurustelimme kyllä nytkin toisinaan yksissä, mutta suhde oli kylmä ja
+jäykkä, ja minä sydämestäni inhosin häntä. Poissa oli hehkuva ja
+intohimoinen rakkaus!
+
+"Kaiken muun hyvän lisäksi rupesin epäilemään hänen
+siveellisyyttänsäkin; en tiedä olisiko siinä ollut mitään epäilemisen
+syytä, mutta asianhaarain takia lykkääntyi kuitenkin semmoisia
+ajatuksia mieleeni.
+
+"Kukaan kuolevainen ei voi aavistaakaan, mihin tuskaan ja ahdistukseen
+minä nyt jouduin. Mitä on nyt tehtävä? Erotako heti hänestä? Se olisi
+ehkä parasta muuten -- mutta ei, ei! Miehisenä miehenä en tahdo sitä
+tehdä, sillä olenhan antanut hänelle sanani ja pyhän lupaukseni, ja
+miehen tulee aina pitää sanansa. Sitäkin vaikeammaksi kävi minun
+puoleltani ero, kun Alma ei näyttänyt sitä haluavan.
+
+"Vaikka sydämeni oli niin täynnä katkeruutta ja inhoa Almaa kohtaan,
+ruvettiin kuitenkin puuhaamaan lopullista yhtymistä.
+
+"Säästövaroillani ostin hyvän torpan. Sen tiluksilla voitiin elättää
+viisi lehmää, hevonen ja joku määrä lampaita; peltoviljelystä oli
+torpassa myös jotenkin runsaasti. Huoneet olivat välttävässä kunnossa.
+Tämän torpan piti tulla uudeksi asunnoksemme.
+
+"Asia pantiin menemään tavallista uraansa; meidät kuulutettiin
+avioliittoon, pappilasta käytiin vihillä ja niin olimme nyt aviopari.
+
+"Meille alkoi nyt aviollinen yhdyselämä, mutta minkälaista se oli!
+Kuollutta, kylmää ja raskasta oli se. Olin kuvitellut, että kaikki
+vielä voisi käydä hyvin ja että inhoni ja ylönkatseeni Almaa kohtaan
+voisivat haihtua ja tasaantua, varsinkin kun Almassa ei ollut mitään
+todistettua syytä. Mutta, sen pahempi, tämä toivoni ei toteentunutkaan.
+Minä en parhaalla tahdollanikaan voinut poistaa mielestäni
+vastahakoisuuttani ja inhoani Almaa kohtaan, sillä se oli sydämessä
+kiinni ikäänkuin naulattuna. Näennäisesti koetin täyttää ihmisellisiä
+velvollisuuksiani vaimoani kohtaan, mutta sydän se vaan pysyi kylmänä
+ja kankeana.
+
+"Naisen tarkalla vaistolla käsitti Alma aivan pian asian todellisen
+laidan. Usein hän koetti tavallisella luonteenomaisella iloisuudellaan
+leperrellä ja kysellä, mikä minua vaivaa, kun olen niin kylmä ja
+synkkämielinen, ja samassa hän katsoi niin lempeästi ja rakkaasti minua
+silmiin, laskien kuitenkin kätensä minun kaulalleni.
+
+"'Ole tuossa taas joutavoimatta, eihän minua mikään vaivaa', sanoin
+tavallisesti ja työnsin hänet tylysti pois luotani.
+
+"Pian katosi Almaltakin kaikki entinen iloisuus ja hilpeä mieliala, ja
+raskas surumielisyys sai hänessä vallan: hän itki usein niin paljon,
+että oli vedeksi rauveta, sillä hänellekin oli täydellisesti selvinnyt
+asiain nykyinen kamala tila. --"
+
+-- "Seis, veikkonen, nyt ymmärrän, että sinä juuri itse olet syypää
+nykyiseen katkeraan, raskaasen ja murheelliseen elämääsi", sanoin
+Kallelle.
+
+"Sen kyllä itsekin hyvin kyllä tiedän ja sehän se juuri pahinta onkin.
+Jos heti avioliittomme alussa olisin kohdellut Almaa hellästi ja
+sydämellisesti, niin olisi hänestä voinut tulla mitä parhain aviovaimo,
+sillä hän oli lempeä ja helläsydäminen ihminen, jonka ainoana ja
+pahimpana vikana lienee ollut, että hänellä oli perhosen sydän, joka
+tahtoi lentää kukasta kukkaan ja nauttia elämästä silloin kuin sitä
+tarjolla oli. Ei minun olisi pitänyt niin pahakseni panna hänen iloista
+ja ehkä viatonta hilpeää luonnettansa, mutta minä en voi siihen mitään.
+Usein olen itseäni pitänyt kovan tarkastuksen alaisena ja olen
+huomannut, että minussa on paljon vääryyttä ja tylyyttä aviokumppaniani
+kohtaan. Olen koettanut lievennellä hänen suruaan ja asettua
+lempeämmälle kannalle hänen suhteensa, mutta se ei ole onnistunut.
+Kylmäksi, kuolleeksi ovat nämät yritykset aina jääneet, ja sama
+surumielisyys on jäänyt vallitsemaan kahdenpuolen.
+
+"Sananlasku sanoo: 'Joka ei parane, se pahenee', ja niin kävi tässäkin.
+Minun suruni ja vastenmielisyyteni paheni vaan päivä päivältä. Se ei
+jättänyt minua rauhaan teillä, ei tien vieressä, ei päivällä, eikä
+yöllä, ja levottomilla lepohetkillä olivat ne rauhattomasti nukkuessani
+unissakin vaivoinani. Jos olin työssä, oli murhe aina minua
+rasittamassa. Olinpa kotona tai kylässä, aina seurasi tuo polttava suru
+mukanani.
+
+"Kun tulin illoin kotiani työstä, oli sinne meno niin vastahakoista,
+ettei askel tahtonut askeleen eteen päästä. Arvaa sen, minkälainen
+siellä kotona sitten oli olla. Surumielisen vaimoni katse kohtasi minua
+ensimäiseksi, se vihloi sydäntäni, kun tiesin itsenikin suuresti
+syypääksi nykyiseen sietämättömään tilaamme. Ruoka ei maistanut, ja
+oikeata virkistävää unta en saanut vuosikausiin.
+
+"Tuskissani rupesin ryypiskelemään, ensin salaa, mutta sittemminhän se
+tuli julkiseksi, sillä eihän ne toimet kauvan salassa pysy. Niin tavoin
+tuli minusta patajuoppo.
+
+"Vaimoni surua tämä havainto lisäsi kaksinkerroin. Hän koetti minua
+lempeästi pyydellä luopumaan tuosta turmiota tuottavasta tavasta, mutta
+minä ilkuin ja pilkkailin vaan häntä. Ensimmältä tuntui tuo väärä lähde
+lieventävän sydämeni polttavaa surua, mutta pian se tuli takaisin
+kaksinkertaisella voimalla.
+
+"Tämmöistä menoa kesti pari vuotta. Silloin huomasin, että jos tätä
+jatkan pitemmältä, niin kiiruhtaa se kaksinkertaisella voimalla menoani
+maan mustiin multiin. Aloin taistelun juomahimoani vastaan ja voitin
+sen, mutta se ei parantanut vähääkään asiain tilaa.
+
+"Olen unhottanut mainita, että vaikka välimme oli semmoinen kuin se oli,
+syntyi meille kuitenkin kaksi tervettä ja kaunista tytärtä, joista
+vanhimman nimi oli Ella ja nuorimman Lilli.
+
+"Nämä olivat ainoa iloni tässä synkässä ja surkeassa elämässäni. Kun
+vanhin tytär tuli siihen ikään, että hän voi tuntea minut, oli hän heti
+kotiintultuani syliini pyrkimässä. En ollut saada takkiani riisutuksi
+yltäni, kun hän oli polvissani kiinni ja hoki: 'itä, itä!' Kun ehdin
+istumaan, oli hän kohta kömpimässä polvilleni, ja hän silitteli
+kuihtuneita kasvojani ja siivoamatonta partaani. Minä lemmin lapsiani
+kaikella isällisellä helleydellä ja rakkaudella, millä ikänä vanhin voi
+lastansa rakastaa. Kylällä käydessäni toin heille aina makeisia, vaalin
+kaikella tavalla heitä, riisuin maatepannessa ja puetin heidät
+ylösnoustua sekä hyväilin heitä kaikilla mahdollisilla tavoilla. Kaikki
+se tulinen rakkaus ja hellyys, millä olin Almaa rakastanut, kohdistui
+nyt lapsiin. Vaan Alman ja lasten suhde pysyi kylmempänä.
+
+"Näytti siltä, kuin hänen sydämestään olisi onneton kokemus jo vienyt
+kaiken kyvyn rakkauteen niin typi tarkkaan, ettei voimakas äiteyden
+tunnekaan enää voinut näitä tunteita eheäksi tehdä ja eloon herättää.
+
+"Tämmöistä on elämämme tähän saakka ollut, eikä se näytä siitä
+paranevan. Se on murtanut ja murskannut elämämme onnen, musertanut
+sydämemme ja turmellut ruumiini terveyden. Tässä seison nyt
+musertuneena miehenä, enkä voi parhaalla tahdollanikaan elämäämme
+paremmaksi ja toisenlaiseksi tehdä," sanoi Kalle epätoivoisena ja
+alakuloisena.
+
+Surumielin jätteli hän minut hyvästi ja alkoi kävellä kotiansa kohden.
+
+Minä jäin huoneeseni käsiposkella miettimään ystäväni surullista
+elämäntarinaa.
+
+
+III.
+
+Oli kulunut aikaa kolmen vuoden paikkeille. Sillävälin oli kurja
+Kalle-ystäväni alituisesti mielessäni. Ajattelin hänen surullista ja
+katkeraa elämäänsä, ja Kallea pidin suurimpana syyllisenä. Hän oli
+perusteettomilla ennakkoluuloillaan ja liikanaisella jäykkyydellään,
+jota hän mielestään kuvitteli miehuutensa merkkinä, katkeroittanut ja
+myrkyttänyt sekä oman että vaimonsa elämän.
+
+Enpä aivan vähääkään hämmästynyt, kun eräänä aamuna Kalle astua
+topsautti kamariini. Hän oli yhtä surkastunut ja kuihtunut kuin
+ennenkin, mutta paljon iloisemmalta hän sentään näytti.
+
+"Hyvää päivää, ystävä hyvä!" sanoi hän iloisesti tullessaan minua
+tervehtimään.
+
+"Noh, terve, terve tuloa!" sanoin hänelle vastaukseksi ja kehoitin
+istumaan.
+
+"No, kuinka siellä kotonasi nykyään voidaan?" kysyin puheen aluksi.
+
+"Aina vaan huonommasti ja huonommasti," vastasi hän yksikantaan.
+
+"Mitenkä se niin on? ja mielestäni näytät sinä entistä iloisemmalta,"
+sanoin.
+
+"Minulla on minun syyni," sanoi hän.
+
+"Kuinka sinun vaimosi nykyään voi?" kysyin.
+
+"Hänhän se kaikkian huonoimmasti voipikin; hänellä ei ole enään mitään
+entisyydestä jäljellä. Hän on tullut kiukkuisaksi ja ärtyisäksi.
+Vähemmästäkin saapi hän aina uutta ärisemisen syytä. Hän antaa
+minullekin usein kiukkuisia, pisteliäitä ja pahoja sanoja, ja lapsiakin
+hän pitelee sanomattoman raa'asti: nakkelee ja lyödä kapsii heitä
+tavattomilla aseilla. Useinkin täytyy minun mennä hätään pelastamaan
+heitä hänen kynsistänsä ja nuhdella häntä hänen tavattomasta
+käytöksestänsä. Mutta viisi hän minun sanoistani välittää. Itselleen
+sanoo nyt jo olevan yhtäkaikki, olivatpa asiat vielä mitenkä olivatkin:
+hyvästi tai huonosti, se oli hänelle aivan samantekevä. Hän kuihtuu
+ja laihtuu vaan yhtämittaa, eikä syö, eikä juo paljon mitään. Ei
+poikkeustilassakaan luo hän ainuttakaan silmänluontia minuun,
+kärtyilee, pistelee ja mäikkää vaan omissa oloissaan, ikäänkuin muita
+ihmisiä ei olisi mailla halmeillakaan. Poissa on nyt hänen hilpeytensä
+ja iloisuutensa, poissa viehkeytensä ja hempeytensä, poissa
+keikailemisensa ja lepertelemisensä, poissa 'perhos-sydän', poissa halu
+'lennellä kukasta kukkaan'. Hän on ikäänkuin elävältä kuollut, josta
+kaikki ihmisyys on loppuun kulunut ja haihtunut. -- -- Luulen, ettei
+hän ole enään pitkä-aikainen," selitteli Kalle.
+
+"Siinä se nyt on, jota jo aikaa olen sinulle sanonut, ja tämä kaikki on
+sinun oma syysi," vakuutin hänelle.
+
+"Hyvä on sen niin sanoa, jolla elämä ja sydämen asiat ovat kaikinpuolin
+semmoiset, kuin niiden ollakin tulee. Sinä niin mielelläsi sysäät
+kaikki tämän surkeuden minun niskoilleni, ja syytä minussa onkin,
+senhän olen jo ennenkin tunnustanut; mutta syytä on hänessäkin. Miksikä
+hän ei ollut semmoinen, kuin minä hänen olin toivonut olevan. Miksikä
+hän otti sitten vielä yöllä ja päivällä vastaan uusia kosijoita, kun jo
+olimme tehneet ikuiset lupaukset toisillemme ja pyhällä lupauksella
+luvanneet kuolemaamme saakka rakastaa toisiamme, eikä ketään muuta?
+Miksi hän tuolla kevytmielisyydellään myrkytti minun uskollisen ja
+puhtaan sydämeni? Miksikä ei hän ollut yhtä puhdas ja rehellinen kuin
+minäkin -- ah niin miksikä ei? sanopas nyt se minulle," intoili Kalle.
+
+"Kun et kuitenkin ottanut eroa aikanasi heti silloin, kun tunsit
+ensimäisen vastenmielisyyden häntä kohtaan!" sanoin.
+
+"Johan olen sinulle selittänyt, että sitä en voinut tehdä. Silloinhan
+olisin ollut petturi ja konna, joka ei olisi ollut oikeutettu
+yhdeltäkään ihmiseltä vaatimaan kunniallisen miehen nimeä. Petturi ja
+konna, sanansa ja lupauksensa syöjä -- hyi, toki!"
+
+"Mutta tuo sinun jäykkyytesi ja sanasipitäväisyys kaikissa tiloissa on
+juuri se loukkauskivi, johon olet kompastunut ja musertunut," sanoin.
+
+"Siihen en voi mitään," vastasi hän vaan alakuloisesti.
+
+"Mutta näytäthän nyt kumminkin hieman iloisemmalta, kuin viimekerralla
+käydessäsi. Onko sinulla mielessä jotakin parempaa elämäntoivoa?"
+kysyin häneltä.
+
+"On, kyllä on," sanoi hän melkein iloisesti.
+
+"Noh, minkälaatuista se sitten olisi?" kysyin.
+
+"Minä olen nyt löytänyt oikean elämäni-ihanteen," sanoi hän ja samassa
+katsoa vilkasi hän minua silmiin; selvästi huomasin, että hänen
+silmistään välähti joku ilonsäde.
+
+"Elämäsi ihanteen! Mikä se sitten olisi?" tutkin uteliaana.
+
+"Minä olen tavannut tytön, johon heti ensinäkemästäni saakka rakastuin
+korviani myöten," sanoi hän vähääkään häikäilemättä.
+
+"Löytänyt tytön, johon olet korviasi myöten rakastunut? Tuommoisia sinä
+rohkenet puhua minulle vähääkään punastumatta ja häpeämättä, vaikka
+sinulla on entinen laillinen vaimo!... Johan sinä menet nyt kaikkien
+säädyllisyyden rajojen yli!" pauhasin suuttuneena.
+
+"Eihän sydämen tunteilla olekaan mitään säädyllisyyden rajoja,"
+puolusteli hän.
+
+"On, on! Ei intohimojen saa antaa vallita itseään, vaan ihmisen tulee
+hallita niitä. Joka intohimojensa valtaan suinpäin heittäytyy, hän
+joutuu välttämättömästi perikatoon. -- Etkö ole raamatusta lukenut
+Jumalallista totuutta, että jonka Jumala yhteensovitti, ei pidä
+ihmisten sitä eroittaman," sanoin hänelle.
+
+"Minkäpä minä sydämeni tunteille teen, ei ne ole niin helposti
+hallittavissa, kuin sinä luulottelet."
+
+"Onneton ystäväni! Tämä vielä sinulta puuttui. Sen saat nähdä, että
+hallitsevat intohimosi vievät sinut vielä perikatoon. Mutta kerrohan
+kuitenkin tuosta uudesta ihanteestasi minulle, että voisin, jos
+mahdollista, palauttaa sinut väärältä ja vaaralliselta tieltäsi! Mikä
+ja missä hän on ja kuinka olet häneen tutustunut?" kyselin.
+
+"Ei hän kaukana ole meidän torpasta. Hän ei ole mitään huomiota
+paikkakunnalla herättänyt, sillä ei hän ole koskaan ollut
+nuortenkisoissa eikä leikeissä; hän ei ole vielä avannut tanssihuoneen
+ovia, eikä siis ole ollut tanssituvan lattioilla leiskumassa, eikä
+sillätavalla kunniaa itselleen hakemassa. Ei hänen sulhaisistaankaan
+ole mitään kuulunut, sillä niitä ei ainakaan kenenkään tieten ole
+ollutkaan, siis ei niistä alinomaisista tulevista, menevistä ja
+ainaisista erojaisistakaan ole kukaan kuullut mistään mitään. Hän on
+vaan kotonaan hiljaisuudessa pysyvä ja töitään toimittava, vaatimaton,
+siveä ihminen," selitteli hän välinpitämättömästi.
+
+"Mitenkä olet sitten hänen kanssaan tuttavaksi tullut?" kysyin.
+
+"Hän on pienen talon tyttö. Eräänä kertana menin jollekin asialle hänen
+kotiinsa. Kuinka hämmästyinkään kun hänet ensikerran näin! Suu auki
+katsoa töllötin minä häntä, hänen kuitenkaan siitä mitään tietämättä.
+Mikä sulous, mikä jalous ilmeni hänen olennossaan! Minua suuresti
+kummastutti, kun semmoinen tyttö oli niin kauvan salassa pysynyt
+maailmalta. Mutta samassa huomasin, että kalliimmat helmet ovatkin
+kuoreensa kätkettyinä, peitettyinä kaikilta ahnailta silmiltä, ja että
+he vasta sitten, kun pääsevät päivän valoon ja oikeaan paikkaansa,
+loistavat sitä kirkkaammasti.
+
+"Kummallinen oli mielialani, kun palasin kotiini. Minä en saanut
+sydämestäni pois hänen kuvaansa, vaikka vielä kuinkakin olisin
+koettanut. Tunsin sydämeni tykyttävän tuimasti, ja veri virtaili
+suonissani semmoista vauhtia, että korvani suhisivat.
+
+"Rupesin salamyhkää tiedustelemaan hänen elämänsä juoksua, enkä saanut
+hänestä kuulla muuta kuin pelkkää kiitosta. Kaikki tuntuivat pitävän
+suuressa arvossa ja kunnioittavan häntä. Sain nyt ehtimiseen asiaa
+tuohon taloon, useinkin pelkillä tekosyillä. Niiden keksiminen antoi
+minulle paljon päänvaivaa, saadakseni asiani niin sovitelluiksi,
+etteivät ne mitään huomiota herättäisi. Yhtä levotonna, yhtä
+hurmaantuneena palasin aina näiltä retkiltäni," selitteli Kalle
+innostuksissaan.
+
+"Oletko sinä hänelle ilmoittanut mitään nykyisestä intohimostasi?"
+kysyin häneltä.
+
+"En. Kuinkas minä hänelle olisin voinut mitään semmoista ilmoittaa!"
+sanoi hän.
+
+"Pakene tuota kaunotarta, ennenkuin sinä hänen tähtensä syökset itsesi
+perikatoon! Vieroita hänet pois ajatuksistasi nyt, kun vielä aika on,
+ja vangitse nuot turmiolliset intohimosi, sillä mahdotontahan on, että
+sinä voit hänet omaksesi saada entisen vaimosi eläessä!" sanoin
+hänelle.
+
+"Vangitse sinä riehuvat ja myrskyävät meren aallot. Vangitse myrskyn
+vihurit ja sen turmiota tuottava, kiitävä voima! Vangitse pääskynen
+lentoon! Vangitse kaikki tulen kuluttava ja murtava, mahtava voima.
+Vangitse tulivuoren ammottava, tulta ja laavaa syöksyvä aukko. -- Niin,
+vangitse ihmissydämen tunteet ja ajatukset, jotka silmänräpäyksessä
+kiitävät halki maailman ja tähtitarhan tuolle puolenkin, aina
+ijäisyyteen saakka. Vangitse näkevä silmä näkemättömäksi, ja
+kuuleva korva kuulemattomaksi. Luulen, että nämät jäävät kaikki
+onnistumattomiksi. Samoin jääpi onnistumatta minunkin sydämeni
+tunteiden vangitseminen," selitteli hän innokkaasti ja runollisesti.
+
+"Oletko sitten varma siitä, että hän mielistyisi sinuun?" kysyin
+häneltä.
+
+"En ensinkään. Minä en tiedä yhtään mitään hänen mielipiteistänsä minun
+suhteeni, ja sehän onkin kaikkein pahinta. Hän ei ole pienimmälläkään
+merkillä osoittanut mitään myötätuntoisuutta minua kohtaan, paremmin
+kuin minäkään hänelle, ja kuitenkin minun täytyy tavalla tai toisella
+saada hänet omakseni," sanoi Kalle intohimoisesti.
+
+"Olet mieletön! Miehellä elää aviovaimo, ja jos tuo sinun ihanteesi on
+niin siveä ihminen, kuin olet kertonut hänen olevan, niin ei hän
+eninkään suostu sinun tuumiisi. Millä keinolla sitten luulet hänet
+omaksesi saavasi?"
+
+"Mutta jos hän mielistyy minun tuumiini, niin karkaamme yhdessä, sillä
+useinhan semmoista tapahtuu. Ja minä luulen, että hän mielistyy, sillä
+semmoinen hehkuva ja palava rakkaus, kuin minulla on häntä kohtaan, ei
+voi turha olla," sanoi hän.
+
+"Tuommoinen jumalaton ajatus! Heittää vaimonsa ja lapsensa tänne
+kurjuutta kärsimään ja karata toisen kanssa muihin maihin, se on kovin
+pirullinen ajatus; ajatteletko vähääkään, mitä sinä puhut?" sanoin
+kauhistuksissani.
+
+"En ole heitä aikonutkaan kurjuuteen heittää. Minä myön kaikki, mitä
+minulla on, ja laitan heille asunnon ja jätän heille rahoja, että
+voivat toimeen tulla, sillä eivät he voi kuitenkaan maata viljellä;
+otan itse vaan senverran, että tulen matkarahoista toimeen," esitteli
+hän.
+
+"Muuten luulen vielä, ettei vaimoni enään ole pitkäaikainen, ja siinä
+tapauksessa ei niitä toimia tarvittaisikaan," sanoi hän edellisen
+jatkoksi.
+
+"Ja etkö aio luopua näistä synnillisistä ja hirveistä ajatuksistasi?"
+kysyin.
+
+"En voi niistä luopua, vaikka paikalla henkeni menettäisin," sanoi hän
+itsepintaisesti.
+
+"Sinulla ei ole yhtään vähää omaatuntoa. Mikään järjellinen puhe ei
+sinuun pysty tuon ankaran itsepintaisuutesi ja näiden intohimojesi
+takia. Sinä olet kerrassaan auttamaton ja mennyt mies," sanoin hänelle
+jotenkin tylysti.
+
+Hän huokasi raskaasti ja sanoi: "ja kuitenkaan en voi siihen mitään."
+
+Noiden niin paljon toisistaan eroavien, ristiriitaisten
+katsantotapojemme takia kävi välimme kankeaksi, sen tunsimme molemmin
+puolin. Alkoi tulla äänettömyys ja kumpikin tunsimme sydämmemme
+kylmenneen toisiamme kohtaan.
+
+Vihdoin oikasi Kalle itsensä, huokasi raskaasti ja sanoi tuskin
+kuultavasti: "Sinä väärin ymmärrät minua."
+
+"Sinä vielä vääremmin minua," sanoin minä.
+
+Kalle nousi hitaasti ylös, ojensi sanaa sanomatta minulle kätensä ja
+niin hän lähti.
+
+
+IV.
+
+Siihen aikaan oli paikkakunnallamme kova Amerikkakuume. Ihmisiä riensi
+sinne joukottain, ja muutamat säästävimmät miehet lähettivät sieltä
+kelpolailla rahoja kotiinsa. Moni velallinen talo maksoi pian velkansa,
+ja monikin itsellinen hankki sillätavoin itsellensä tilan. Vaikka
+olikin enemmältä semmoisia esimerkkiä, että eivät kaikki saaneet
+matkarahojaankaan maksetuksi, sitä vähemmin mitään kotiin
+lähetettäväksi, ja vaimot ja lapset jäivät tänne turvattomiksi puutetta
+ja nälkää kärsimään, eivät ne tiedot voineet kumminkaan ehkäistä
+"Amerikka-kiihkoa". Arveltiin vaan, että ne ovat niitä säästämättömiä
+"hutilo-ihmisiä", jotka eivät voi säästää mitään, vaikka heillä olisi
+kultavuori vieressä.
+
+Vaikka meidän talo olikin jotenkin varakas, oli meitä kuitenkin kolme
+veljestä, ja tämä seikka lykkäsi mieleeni ehtimiseen, että kun isä
+kerran kuolee ja talo tulee jaettavaksi, ei siitä osaksi tule kovinkaan
+isoa taloa. Tämä tunne se sai minunkin ajattelemaan Amerikkaan lähtöä.
+Tunne kävi aivan pian niin voimalliseksi, että matkaanlähtö tapahtui
+pikemmin kuin olin aavistanutkaan.
+
+En huoli ruveta kuvailemaankaan, kuinka katkeralta perheestään ja
+kotimaastaan eroaminen tuntui. Vaimoni lähti minua saattamaan Hankoon
+saakka. Surullista oli tuo yhdessä matkustaminen, sillä koko ajan
+vaimoni itki yhtämittaa, ajatellessaan sitä eronhetkeä, joka pian oli
+tapahtuva. Täynnä oli oma sydämenikin ajatellessani kohta tapahtuvaa
+eronhetkeä, mutta miehisenä miehenä salasin kyyneleeni ja koin vaimoani
+lohdutella, kuten parhaiten taisin, vaikka ei se paljon mitään
+vaikuttanut. Tuhansia surmansyitä ja vaaroja keksi hän, joiden
+alaisiksi minä tuolla vieraalla maalla muka joutuisin, ja hän ei saanut
+sitä päähänsä, että enään koskaan toisiamme tapaisimme.
+
+Hankoon tultuamme, kun minun piti nousta laivaan, oli hän aivan peräti
+epätoivoinen. Hän vanui minuun lujasti kiinni ja itki niin kovin
+sydämensä pohjasta, että luuli hänet siihen paikkaan nääntyvän. Kun
+laivankello soi kolmannen kerran, täytyi minun väkisin irroittaa itseni
+hänestä ja kiirehtiä laivaan. Siihen hän jäi laiturille itkemään ja
+niinkauvan kuin voin nähdä katsoin, kuinka hän epätoivoisena ja
+kumartuneena itki, painaen kasvojansa nenäliinaansa vasten. Laiva
+riensi kuitenkin yhä eteenpäin ja eroitti meidät toisistamme.
+
+Kovin oli minunkin sydämeni täysi eronhetken tähden, ja maailma
+kaikkine rikkauksineen ei tuntunut miltään. Itsekseni istuin vaan
+jossain nurkassa ja ehtimiseen pyhiskelin silmistäni valuneita
+kyyneliä. Ei maistanut ruoka eikä juoma, ja kahteen vuorokauteen en
+voinut silmiäni ummistaa. Luonto vaatii kuitenkin velkansa ja vihdoin
+sain virkistävää unta, ja niin vähitellen voin ruveta ravintoakin
+ottamaan.
+
+Suuremmitta seikkailuitta pääsin Amerikkaan. Oitis sain siellä
+edullisen työpaikan, ja heti kirjoitin kotiin vaimolleni onnellisesta
+matkastani ja hyvästä työpaikastani. Samalla koetin lohduttaa ja
+vakuuttaa häntä, että kyllä meidät Jumala vielä yhteen auttaa.
+
+Ahkerasti tein siellä työtä ja säästin. Kun oli hyvät palkat, tuntuikin
+rahoja karttuvan hyvästi, ja tämä innostutti minua niin, että
+vähitellen voin unhottaa suruni.
+
+Olin ollut Amerikassa noin pari vuotta. Menin eräänä iltana Floridassa
+merimieskirkkoon, jossa silloin pidettiin suomalainen Jumalanpalvelus.
+Sinne menollani oli kahdenkinlainen syy: menin sinne tuntemaan Jumalan
+sanaa omalla rakkaalla suomenkielellä, jota täällä niin harvoin saa
+kuulla, ja toinen tarkoitukseni oli, että ehkäpä tapaisin siellä jonkun
+tutun merimiehen, jolta saisi tietoja rakkaasta kotimaasta.
+
+Mutta kuinka hämmästyinkään, kun Kalle K. oli myöskin siellä! Jos hän
+ennen oli kuihtuneen ja kurjan näköinen, niin nyt hän vasta kurjaakin
+kurjemmalta näytti. Hän oli niin kuihtunut, ettei hänestä ollut jälellä
+muuta kuin pelkkä varjo. Hänen vartalonsa oli käpristynyt käpräksi kuin
+kysymysmerkki, ja täysi työ näytti hänellä olevan, jotta hän voi pysyä
+pystyssä. Tukka ja parta olivat siivoamatta, vaatteet epäjärjestyksessä
+ja semmoisenaan näytti hän siltä, kuin joku villi-ihminen olisi tullut
+muitten ihmisien sekaan.
+
+Hän ei näyttänyt ensinkään huomaavan minua. Menin hänen luokseen ja
+laskin hiljaa käteni hänen olkapäälleen, samassa sanoin hyvänpäivän.
+
+Hän kääntyi minuun päin ja katsoa töllisteli, niinkuin jotain aivan
+tuntematonta ihmistä.
+
+"Kuka te olette, joka minut tunnette?" kysyi hän ihmetellen.
+
+"Mitä, etkö tunne vanhaa ystävääsi Riston Mattia?"
+
+"No, johan nyt ihmettä! Luulin, ettei minua täällä kukaan tunne ja että
+saan yksinäni raskasta murhettani kantaa," sanoi hän surumielisesti ja
+välinpitämättömästi.
+
+Minä en ruvennut hänelle mitään puhumaan, enkä kyselemään, kehoitin vaan
+häntä lähtemään asuntooni, joka ei ollut perin kaukana. Hän suostuikin
+siihen mielellään ja alkoi kanssani kävellä horjua. En ruvennut
+asunnossanikaan heti häneltä mitään utelemaan, toimitin vaan hänelle
+ruokaa ja sitten lepoa. Tosin ei hän paljon syönyt, mutta vähän
+kuitenkin; ja se näytti virkistävän häntä.
+
+Aamulla noustuaan hän näytti hyväsestään virkistyneemmältä, ja nyt
+rupesin häneltä kyselemään kotipuolen asioita.
+
+"Noh, mitenkä sinun asiasi, ystävä hyvä, nyt ovat?" kysyin aluksi.
+
+"Huonosti, niinkuin näet, paljon huonommasti kuin koskaan ennen. Olen
+nyt mennyt mies," sanoi hän synkästi.
+
+"Mitenkä sinun sen ihailemasi Marin kanssa on käynyt?"
+
+"Se asiahan minut onkin peräti murtanut. Kun menin hänelle tunteitani
+ja aikeitani ilmoittamaan, työnti hän minut inholla luotansa pois,"
+sanoi hän.
+
+"Mitä hän sinulle sanoi?" kysyin.
+
+"Hän sanoi: 'Luuletko minua niin halpasieluiseksi ihmiseksi, että
+uskallat minulta tulla tuommoisia kyselemään?' vastasi hän. 'Noo -- noo
+enhän toki, mutta jos minä jäisin leskeksi!' änkytin minä hätäpäissäni
+ja tuskissani.
+
+"'Vaikka jäisit kymmenen kertaa leskeksi, en antaisi kuitenkaan
+tuommoiselle miehelle mitään arvoa, sillä sinä olet huonosti ja
+tunnottomasti kohdellut vaimoasi ja saattanut hänet kuoleman partaalle.
+Nainut mies, tuommoinen kurja raukka! -- ilkeää tulla minulle
+tuommoisia puhumaan. -- -- Häpeä toki vähäsenkään -- hyi!' sanoi hän ja
+käänsi halveksien selkänsä minulle ja meni tiehensä," selitteli Kalle.
+
+"Vieläkö Mari on naimatonna?" kysyin.
+
+"Eikös mitä. Hänet nai eräs uudistalon poika, sen joka on kylän
+takalistolla kolmen pitkän virstan päässä, tiedäthän," sanoi hän.
+
+"Niin, se Kaukelan poika, Iikka; minä tunnen hänet. Hän on siivo ja
+komea mies. Eipä kummakaan, jos sinun ihanteesi häneen enemmän
+mieltyikin kuin sinun synnillisiin ja riettaisiin tarjouksiisi. Ja mikä
+väli sitten itse miehillä!" sanoin.
+
+"Niin, muillahan ihmisillä on aina onni mukana, minulla vaan
+vastoinkäymisiä, murheita ja pettymyksiä," sanoi hän alakuloisesti.
+
+"Sinäkin olet kerran ollut samassa paratiisissa kuin kaikki muutkin,
+vaan et ole vapauttasi osannut oikein käyttää: olet itsesi antanut
+viedä harhaan ja siitä sinun surkeutesi," sanoin hänelle.
+
+Hän näytti tulevan sangen alakuloiseksi, eikä vastannut mitään, huokasi
+vaan raskaasti.
+
+"Mitenkäs sinun vaimosi laita nykyjään on?" kysyin keskustelua
+jatkaakseni.
+
+"Sinnehän tuo jäi, eikä hän kuollutkaan niinkuin minä otaksuin, päin
+vastoin näytti hän virkistyvän ja vahvistuvan; tuntui ikäänkuin hänen
+sielunsa olisi muuttanut toiseen parempaan ruumiiseen ja ruvennut
+elämässään käyttämään aivan toisenlaista järjestelmää kuin siihen
+saakka," sanoi hän.
+
+"Siihenkö torppaan hän jäi asumaan?" kysyin.
+
+"Eikä mitä. Möin kaiken, mitä meillä oli, vuokrasin hänelle huoneet ja
+jätin toimeentuloansa varten runsaasti varoja", sanoi hän.
+
+"Mitenkä lapset voivat?"
+
+"Lapset voivat hyvästi: he ovat terveitä, iloisia ja virkkuja."
+
+"Ja sinä sitten!"
+
+"Niin kuin näet, tulin minä tänne Amerikkaan."
+
+"Rahoja varmaan ansaitaksesi."
+
+"En rahoja ansaitakseni, vaan kuolemaan tänne kauvas, jossa toivoin
+saavani loppuun surra riutuneen sydämeni jäännöksen."
+
+"Eihän aikaisen miehen niin ehdottomasti tarvitse kuolemalle antautua;
+onhan täällä kaikille tilaa elää niinkauvan, kuin oikea kuoleman-aika
+tulee", sanoin.
+
+"Mitäpä se muukaan neuvoksi tulee. Minä en kykene mitään tekemään enkä
+toimimaan, ei muuta kuin suremaan ja kärsimään; mihinkä polonen tästä
+nyt joutunenkaan?" sanoi hän alakuloisesti valittaen.
+
+"Ole nyt tässä minun luonani joku aika, ehkäpä keksimme tuohon sinun
+kurjaan tilaasi jonkun keinon," kehoitin.
+
+"Ei, ei se käy päinsä. Minulla ei ole rahoja, sillä vähät rahani, mitä
+mukaani otin, ovat loppuun kuluneet, enkä minä voi mitään työlläni
+ansaita, enkä tahdo sinulle rasituksena olla."
+
+"Vähätpä sinun rahoistasi; kyllä minulla jo siksi varoja on, että
+haitatta voin sinut jonkun ajan luonani pitää. Ole nyt vaan vapaasti
+täällä, niinkuin kotonasi, ja heitä kaikki huolesi ja surusi Herran
+haltuun!" koetin häntä lohdutella.
+
+Hän jäikin olemaan luonani. Minä keritsin hänen tukkansa, ajelin
+partansa ja toimitin hänet kylpemään, jossa hän pestiin saippuan kanssa
+puhtaaksi; vaatteet puhdistettiin ja korjattiin, ja kaiken tämän tehtyä
+hänestä tuli niinkuin toinen mies; hän rupesi jo näyttämään ihmiseltä.
+
+Ensimältä ei hän syönyt paljon mitään, mutta vähitellen rupesi hän
+syömään runsaammin. Tämä nähtävästi rupesi häntä virkistämään ja
+voimistuttamaan. Moneen viikkoon ei hän kyennyt tekemään mitään, mutta
+voimistuttuaan alkoi hänelle aika käydä ikäväksi ja hän rupesi tekemään
+kaikenlaista pientä askaretta.
+
+Kun hän voimistui täydelleen, rupesin vihdoin esittelemään hänelle,
+että hän ryhtyisi isompaan työhön, josta hän saisi palkan, ja lupasin
+hänelle hankkia työpaikan. Hän suostuikin esitykseeni, ja niin lähdimme
+yhdessä työhön.
+
+Ennen pitkää huomasivat päälliköt Kallen kelvolliseksi työmieheksi ja
+maksoivat hänelle hyviä palkkoja; näyttipä siltä, että Kallessa rupesi
+elpymään uusia elämäntoiveita.
+
+Yhtenä kävimme sitten aina työssä, tienasimme ja säästimme. Hän pyysi
+hartaasti, että hän saisi aina pitää majaa minun majapaikassani. Siihen
+minä ilolla suostuinkin, sillä tunsinpa mielessäni, että minussa oli
+hänelle jonkunlaista hoivaa tukalassa tilassaan.
+
+Surullinen ja raskasmielinen oli hän aina.
+
+Kun illalla tulimme majapaikkaamme, vaipui hän aina synkkiin ja syviin
+mietteihinsä. Silloin koetin puhutella häntä ja otin puheenaineeksi
+jotakin muuta kuin noita kotiasioita, jotka häntä parhaiten painoivat,
+saadakseni hänen ajatuksensa käännetyksi toiselle tolalle. Usein
+onnistuinkin siinä niin, että hän hetkeksi unhotti surunsa ja tuli
+iloisemmaksi. Mutta pian hän taasenkin lankesi entiseen
+raskasmielisyyteensä ja rupesi synkän näköisenä tuijottamaan eteensä.
+Usein hän ikäänkuin ääneensä ajatellen sanoi, tuskin kuultavasti: "Voi,
+voi kun en minä saanut sitä Maria omakseni!" Toisinaan hän säpsähti,
+kun huomasi tuon tahtomattaan tulleen oman äänensä; silloin katsoa
+vilautti hän hätäpikaa minua silmiin, ikäänkuin tunnustellaksensa,
+huomasinko minä tuota häneltä väkisin tullutta, huokaavaa huudahdusta.
+
+Puhelin hänelle usein, eikö hän järkevänä ihmisenä voinut sitä
+käsittää, että hänen surunsa syy on aivan mahdoton ja ettei niitä
+keinoja ole, joilla voisi saada hänen toiveensa toteutetuiksi. Samassa
+koetin kehoittaa häntä heittämään semmoiset mahdottomuudet pois
+mielestään, jotka järjellisestä ihmisestä näyttävät jo lähenevän
+hulluuden rajoja. Muistutin hänelle, kuinka paljon parempi ja
+terveellisempi olisi, kun hän surisi ja muistelisi oman perheensä
+tilaa, jonka onnettomuuteen hänellä on niin suuri osa.
+
+Usein ei hän vastannut noihin puhelemisiini yhtään mitään, kuunteli
+vaan hiljaisena ja nöyränä puhettani ja pieniä neuvomisiani.
+
+Yhä harvemmiksi kävivät Kallen tuijottelemishetket -- joten otaksuin
+hänen unohtamisesta saaneen terveellistä voidetta tuskia tuottaviin
+haavoihinsa. Ahkera toimeliaisuus ja työ, ne ne olivat Kallen lääkäri
+ja voide.
+
+Näin mennen olimme jo yhdessä olleet Amerikassa seitsemän pitkää herran
+vuotta. Eräänä iltana kun tulimme työstä kotiin, rupesi Kalle taas
+murjottamaan.
+
+Otin häntä rinnuksista kiinni ja rupesin pyörittelemään, nujuuttamaan
+kelpo lailla.
+
+"Mitä siinä taaskin? Kyllä minä sinut panen tässä tuijottamaan", sanoin
+hänelle iloisesti.
+
+"Älä, älä nyt, veikkonen!" sanoi hän. Kun heitin hänet irti, meni hän
+nurkkaansa, istui käsi poskella ja huokaili alakuloisena.
+
+"Etpähän heittänytkään pois tuota", sanoin hänelle.
+
+"Voi, voi ystävä kulta, kuinka pahasti minä olen menetellyt lapsiani,
+vaimoani ja itseäni kohtaan!" sanoi hän ja purskahti valtavaan itkuun.
+
+Tuo oli minulle outoa ja odottamatonta. Se teki minuunkin niin valtavan
+vaikutuksen että minultakin pääsi itku. Yhdessä sitten itkimme niinkuin
+pienet lapset, sillä meidän molempien sydämemme oli niin täynnä outoa
+ja kummallista tunnetta, ettemme voineet itseämme hillitä.
+
+
+Siitä herran hetkestä kääntyi Kallen elämä aivan toisenlaiseksi. Ei
+kertaakaan hän enään puhunut Maristaan luotuista sanaa, päivitteli vaan
+ehtimiseen, kuinka kehnosti hän on elänyt perhettänsä kohtaan.
+
+"Kas niin ystäväni! Nyt sinun parempi ihmisesi on voitolla, ja minä
+luulen, että Jumala laittaa sinun asiasi vielä hyväksi; ja minäkin
+toivon, että sinusta tulee vielä kerran kunnon kansalainen ja hyvä
+perheen isä", koin häntä lohdutella.
+
+"Jospa se niin kävisi, jospa vaimoni antaisi minulle vielä anteeksi!"
+sanoi hän.
+
+Kalle rupesi nyt hommaamaan lähtöä kotimaahan. Mutta minä kehotin häntä
+vielä olemaan Amerikassa yhden vuoden, sillä minunkin aikomukseni oli
+silloin lähteä. Kehoitin että hän kirjoittaisi vaimolleen elämästään ja
+olostaan, että hänkin saisi surullisen toivottomassa tilassaan
+jonkunkaan lohdutuksen kipinän.
+
+"En voi sitä tehdä, en uskalla, sillä mitä hän ajattelisikaan, kun
+tämmöinen konna ja roisto uskaltaa vielä tulla hänelle kirjoittamaan!"
+sanoi Kalle surullisesti.
+
+Poissa oli nyt häneltä tuo kelpomiehisyys ja sanansa pitäväisyys,
+joista hän niin usein kerskasi ja jonka nojalla hän oli pyrkinyt
+kunniaan ja maineeseen. Omissa silmissään oli hän nyt konna ja roisto,
+nimi jota hän oli niinkauvan peljännyt, kammonut ja välttänyt, ettei
+hänestä kukaan voisi semmoista sanoa.
+
+Hän suostui jäämään vielä Amerikkaan yhdeksi vuodeksi. Mutta pitkältä
+se hänestä tuntui, ja yhtenään hän puhui vaimostaan ja lapsistaan.
+
+
+V.
+
+Kun määrä-aikamme oli kulunut täyteen, aloimme hommata lähtöä. Työ oli
+vaikuttanut erinomaisesti Kallen terveyteen, ja hän oli nyt pulska ja
+kaikinpuolin täysi mies. Kun olimme ahkerasti tehneet työtä ja
+säästäneet saaden hyviä palkkoja, oli meillä runsaasti rahoja,
+Kallellakin yli kymmenen tuhannen markan. Aineellisia varoja oli meillä
+siis niin paljon, ettemme enempää kaivanneetkaan. Mutta ei siltikään
+Kallen ollut hyvä olla, yhä hän pelkäsi sitä, antaako hänen vaimonsa
+hänelle ensinkään anteeksi.
+
+Kun olimme saaneet kaikki kapineemme kokoon ja jutelleet tuttavamme
+hyvästi, hypähdimme rautatie-vaunuun, ja niin sitä lähdettiin.
+Pitemmittä seikkailuitta pääsimme New-Yorkiin ja siitä laivaan.
+Laivassa ollessammekin puhui Kalle vaan aina vaimostaan ja sen
+anteeksiantamisesta. Ja irtipä oli usein omakin sydämeni, kun
+mielessäni kuvittelin sitä hetkeä, jolloin saan jalkani astua rakkaille
+rannoille ja jolloin saan syleillä rakasta perhettäni.
+
+Kun kotimaan rannat hienona, sinertävänä viivana alkoivat tulla
+näköpiiriin, ei kukaan kuolevainen voi arvata niitä tunteita, mitä
+sydän silloin tunsi. Tuolla, tuolla on rakas kotimaa, jossa olen
+ensimäisen päivän-valon nähnyt ja jossa ovat ne, mitkä sydämelleni ovat
+rakkaimpia ja kalleimpia, mitä maailmassa koskaan voipi löytyä!
+
+Kun astuimme Hangossa laivasta maalle, tuntui siltä kuin paikka olisi
+niin pyhä että, jos oikein tekisi, pitäisi riisua kengät jaloistansa.
+
+Kalle oli vaan aina synkkämielinen ja pelon-alainen. Hän pelkäsi,
+kuinka hän kehtaa ja uskaltaa mennä vaimonsa eteen ja antaako tämä
+anteeksi. Koetin lohdutella miestä parhaan taitoni mukaan ja uskotella
+hänelle, että kaikki käypi hyvin. Toisinaan hän tulikin vähän
+toiveellisemmaksi, mutta pian lankesi takaisin entiseen
+toivottomuuteensa.
+
+"Aina ja jokapaikassa ja joka tietä tulee minulle vaan surua ja tuskaa,
+yritän minä vielä mitä yritänkin; käännän minä aatteeni, pyrintöni
+mihin päin tahansa, aina vaan tulee murhe päälleni toista tietä ja
+toisessa muodossa", sanoi Kalle eräänä kertana surumielisesti.
+
+"Se tulee siitä, ettet ole voinut hillitä intohimojasi", sanoin hänelle
+ikäänkuin muistuttaen jo ennen lausumiani mielipiteitä.
+
+"Siitä se tulee, siitä se tulee, sen nyt täydellisesti huomaan; ja
+oikeassa olet ollut jo alusta pitäen, ystäväni", sanoi hän ja huokasi
+raskaasti.
+
+Istuimme nyt junaan ja aloimme kiitää sitä pitäjästä kohden, jossa
+Kallen perhe asui. Kuta enemmän matka kului, sitä levottomammaksi kävi
+Kalle. Hän käveli rauhatonna edestakaisin, väänteli käsiänsä ja
+tuskaili.
+
+Kun tulimme sille rautatien-asemalle, jossa meidän tuli astua maahan,
+oli siinä paljon kansaa. Kukaan ei tuntenut meitä, ei Kalleakaan,
+vaikk'ei hän ollut sen enempää aikaa ollut poissa paikkakunnalta.
+Kurjana, kuihtuneena raukkana oli hän niiltä tienoin poistunut ja,
+huolimatta hetken surustaan, oli hän nyt komea, täyteläinen, parrakas
+mies; sillä nykyinen suru ja pelko eivät olleet kuitenkaan kerinneet
+suuresti vaikuttaa hänen ulkonaiseen ihmiseensä.
+
+Kalle kyllä näki asemalla montakin tuttua, vaan ei tahtonut mennä heitä
+nyt tervehtimään.
+
+Lähdettiin astelemaan Kallen vaimon asuntoa kohti. Kartanolle tullessa
+oli hänen lapsensa pihalla leikkimässä. Kalle tunsi heti heidät, mutta
+lapset eivät tunteneet isäänsä. Kuinka kauniita ja terveen näköisiä he
+olivat ja kuinka paljon he olivat kasvaneet ja varttuneet! Vesikierteet
+nousivat isän silmiin.
+
+"Onko teidän äitinne kotona?" kysyi Kalle pelokkaasti.
+
+"On, kyllä se on", sanoivat lapset yhteen ääneen ja, sen enempää
+vieraista lukua pitämättä, rupesivat he taasen leikkimään.
+
+Tykyttävin sydämin astuimme nyt huoneesen.
+
+Vaimo näytti hämmästyvän miesten tulosta. Vuoroin toista, vuoroin
+toista vilkasi hän meitä silmiin, eikä näyttänyt kumpaakaan tuntevan.
+
+Kalle huomasi kohta, että vaimonsa oli hänen poissaolonsa ajalla paljon
+vahvistunut ja voimistunut, jopa niin paljon, että oli melkein
+entisellään.
+
+"En suinkaan minä tunne vieraita? Tehkää niin hyvin ja istukaa!" sanoi
+emäntä taasenkin vilkaisten vieraita silmiin.
+
+Minä tottelinkin heti kehoitusta, mutta Kalle ei hievahtanut
+paikaltakaan.
+
+Seurasi äänettömyys.
+
+"Alma!" virkahti Kalle nyt. Mutta tuo ääni tuntui niin toivottomalta,
+niin rukoilevalta ja valittavalta, kuin tuohon sanaan olisi sulkeutunut
+murtuneen miehen vuosikausia kestänyt katumus ja itsesyytös.
+
+Alma säpsähti. Loi sitten terävästi silmänsä Kalleen. Veri syöksi hänen
+kasvoilleen ja suusta pääsi huudahdus:
+
+"Kalle!"
+
+Alma horjui ja kiirehti peremmäksi huonetta. Valahti siellä tuolille
+istumaan ja kalpeni.
+
+Hän näytti olevan pyörtymäisillään.
+
+Kun hän tuosta huumauksestansa toipui, loi hän kiinteän katseen Kalleen
+ja kysyi: "Kuinka sinä nyt olet voinut tänne tulla?"
+
+"Tulin katuvaisena, tuhlaajapoikana pyytämään sinulta anteeksi", sanoi
+Kalle värisevin äänin.
+
+Raskaasti hengittäen virkkoi vaimo:
+
+"Kovin monasti olet murskannut sydämeni, olet hyljännyt minut, antanut
+rajuille intohimoillesi vallan. Kovia tuskia olen saanut kärsiä, sen
+Jumala tietää! Nyt kun olen kaikki kiusaukseni ja kärsimykseni saanut
+niellyiksi, voitetuiksi ja päässyt voimistumaan ja vahvistumaan, tahdot
+sinä taasenkin tulla murtamaan sydän-raukkani! Ei, Kalle! Parasta on
+niinkuin se nyt on", sanoi vaimo lujasti.
+
+"Älä sano, Alma, sillätavoin! Minä tulen nyt aivan toisenlaisena
+ihmisenä kuin ennen olen ollut. Minä olen saanut silmäni auki ja
+huomaan, että minä olen paljon, paljon tehnyt vääryyttä sinua, itseäni,
+lapsiani ja kaikkia ihmisiä vastaan. -- -- -- Jos tietäisit, kuinka
+kauvan olen murehtien peljännyt tätä hetkeä, sitä ettet antaisi minulle
+anteeksi! Minä tahdon tulla uutena, parantuneena miehenä pyytämään
+anteeksi sinulta. Tahdon ruveta elämään uutta elämää, _tahdon rakastaa
+sinua ja lapsiani_ kaikesta sydämestäni. Nuo intohimoni, jotka ovat
+elämämme turmelleet, olen jo aikoja sitten voinut jalkaini alle
+tallata. Älä ole kova ja armoton minua kohtaan, sillä jos sinä minut
+nyt halveksien hylkäät, on minun elämäni pian lopussa!" puhui Kalle
+sydäntä särkevällä äänellä, ja samassa hän purskahti valtavaan itkuun.
+
+Viljavat vedet vuotivat vaimonkin silmistä.
+
+En voinut olla sekaantumatta heidän väliinsä.
+
+"Älkää nyt olko noin kovasydäminen katuvaista ja anteeksi pyytävää
+miestänne kohtaan! Koko sen ajan, kun hän on Amerikassa ollut, on hän
+ollut minun luonani ja minä tunnen tarkkaan hänen sielunsa tilan, sekä
+koko hänen täällä oloajaltaan että sitten siellä vieraassa maassa
+ollessamme. Olen Kallen vanha lapsuuden ystävä ja tunnen hänen
+pyrintönsä ja elämänsä juoksun pienuudesta pitäen. Minä voin vakuuttaa,
+että hän on nyt aivan toinen mies kuin ennen. Minä menen takuusen
+siitä, että jos nyt annatte hänelle anteeksi ja rupeette jälleen
+yhdys-elämään, niin koittaa teille uusi, onnellinen aika", puhelin
+heille.
+
+"Jumala sen tietää, että minä voisin paljon unhottaa ja paljon
+anteeksiantaa, kun vaan tohtisin luottaa Kallen huikentelevaan
+sydämeen", sanoi vaimo ja nyt hänkin vuorostansa purskahti itkuun.
+
+Kun vaimo vähän tyyntyi, käveli Kalle avosylin vaimonsa luo ja sulki
+hänet syliinsä. Vaimo ei vastustellut, painoi vaan päänsä Kallen rintaa
+vasten ja itkeä nyyhkytti siinä hiljalleen.
+
+"Nyt olemme, rakas vaimoni, taasenkin löytäneet toisemme, ja nyt
+rupeemme elämään uutta elämää. Kovan koulun olemme kumpikin läpi
+käyneet ja se on puhdistanut väärän kuonan pois sydämistämme. Mutta tuo
+ystäväni on se mies, jolle olemme suuressa kiitollisuuden velassa,
+sillä ilman hänettä olisin jo aikoja ollut mennyt mies; hän se on, joka
+minusta miehen on tehnyt", sanoi Kalle iloissaan ja luottavasti.
+
+Nyt kehoitti vaimo, että vieraat ottaisivat päällysvaatteensa pois,
+olisivat niinkuin kotonaan, sillä tarvitsevathan he nyt virkistävää
+lepoa niin pitkällisen ja vaivaloisen matkan perästä.
+
+Kuinka iloiseksi Kalle nyt tuli! Hänestä tuntui niin kuin raskas kivi
+olisi vyörytetty pois äänen sydämestään.
+
+Lapset katsoa töllistelivät noita vieraita ujoina, eikä he ymmärtäneet
+koko asioista yhtään mitään. Mutta kun Kalle toi kovan matkakirstunsa
+tupaan, aukasi sen ja rupesi purkamaan sieltä tuomisiaan, tulivat
+lapset kovin uteliaiksi.
+
+"Se on nyt isä, lapset; -- isä on tullut kotiin ja on tuonut teille
+tuomisia -- menkää nyt tervehtimään isää!" sanoi vaimo.
+
+Kun lapset sen kuulivat, menivät he oitis isänsä luo, halailivat ja
+hyväilivät häntä. Sitten he vasta elementtiinsä tulivat, kun isä antoi
+heille koreita ja arvokkaita tuliaisia. Äiti se kumminkin parhaan osan
+tuliaisista sai.
+
+Olin ystäväni luona useampia vuorokausia, sillä todellakin olin väsynyt
+matkan vaivasta. Suloista ja ihanaa oli katsella noiden jälleen
+toisensa löytäneitten uutta ja toivokasta elämänalkua niin kovien
+kamppausten perästä ja niin pitkän erillään olon jälkeen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kertomuksemme on nyt lopussa. Mainitsen vaan vielä sen, että Kalle osti
+hyvän maatilan, johon he kohta muuttivat asumaan.
+
+Elämän kärsimykset olivat todellakin heidän ylpeistä sydämistään
+karsineet pois kulmat ja piikit siihen määrään, että heidän elämänsä
+nyt kului herttaisessa sovussa lapsilauman ympäröimänä. Kun muutamien
+aikojen kuluttua kävin heidän luonaan vaimoni kanssa, näin siellä
+sellaisella yksimielisyydellä hoidetun talouden ja niin sopusointuisen
+perhe-elämän, että sellaista tapaa vaan harvoissa tapauksissa.
+
+
+
+
+PASSULA-MATTI
+
+
+Rautaseppä hän oli ja siinä ammatissaan vähän kummanlainen.
+Kummanlainen hän oli muutenkin miehekseen. Keskikokoinen mies
+pituudelleen, mutta hartioita ja muuta ruumista oli hänelle suotu
+runsaassa mitassa. Hänellä oli iso ja erinomaisen yhtämittainen, suuri
+vatsa, niin että se oli kuin sillitynnyri kaulasta lanteisiin saakka.
+Sääret hieman lengat, mutta niin paksut kuin mitkäkin pölkyt. Samaa
+laatua olivat kädetkin. Kouraansa puristi hän pitkän vanhan virsikirjan
+niin piiloon, ett'ei kumpaakaan päätä näkynyt hänen kourastansa. Pää
+oli tavattoman suuri, niin että se pisti oitis ensinäkemältä oudon
+silmiin; semmoisena se näytti ikäänkuin hautakurikalta. Hartiat olivat
+hänellä niin leveät, että ne kummastuttivat jokaista. Näiden
+ominaisuuksien vuoksi kutsuttiin häntä ympäristössä Passula-Matiksi,
+vaikk'ei se ollutkaan hänen oikea nimensä.
+
+Hän oli sanomattoman harvapuheinen ja mitä hän lausui, sen hän sanoi
+perin hiljaisella äänellä. Ei hän ollut mikään riidanhaluinen, mutta
+vastaansanomista hän ei ensinkään kärsinyt; minkä kerran piti oikeana,
+siitä ei luopunut millään ehdolla.
+
+Kotipitäjäässään oli hänellä torppansa luona omituinen pajansa, ja
+pajan editse juoksi pieni soliseva puro. Tässä pajassa hän takoa
+möykkäsi pienen pitäjäänsä tarpeita.
+
+Pajavärkitkin olivat hänellä vähän kummalliset. Hänen takomavasaransa
+oli niin iso ja raskas, että se oli melkein semmoinen kuin tavalliset
+pajamoukarit, ja hänen pajapaljonsa oli niin raskas että ne piti olla
+valitut miehet, jotka sitä voivat heiluttaa. Kun isoja rautoja oli
+ta'ottavana, määräsi seppä itse, kenen pitää tulla hänelle
+pajakumppaniksi. Kun hän sitten isojen, tulisesti riehuvien rautojen
+ääressä muokkasi tuolla raskaalla majavasarallaan, silloin oli leikki
+poissa. Sydän kourassa sai silloin vahvakin pajakumppani olla, sillä
+noin kiireessä ja tärkeässä kohdassa oli seppä aina pahalla päällä.
+Ehtimiseen uhkaili hän pajakumppanilleen, että "jos et, senkin vetelys,
+lyö lujemmasti, niin mäihään vasarallani otsaasi". Mutta kun rauta
+jäähtyi ja hän taasen sai sen ahjoon työnnetyksi, nauraa kiherteli hän.
+
+Olisipa luullut, ett'ei tuommoinen möykkäri kyennyt tekemään mitään
+hienoimpia takeita, mutta niin ei ollut asia. Ei niin hienoa työtä
+ollut, jota hän ei pystynyt tekemään; yksin partaveitsiäkin teki hän,
+ja ne tulivat niin kuuluisiksi, että ne vetivät vertoja paraille
+tehtaiden teoksille. Hänellä oli sorvissa mirkelitahkot, joilla hän
+laski tekemänsä partaveitset, ja vieläpä hän lopuksi pani niihin
+kauniin puleerinkin lyijytahkolla, jonka selkään hän pani
+timanttipulveria. Niin tavoin tulivat ne sekä ulkonäkönsä että teräinsä
+puolesta varsin hyviä. Veitset olivat niin mainioita, että jokainen
+niitä halusi saada. Tässä hänellä olisi ollut hyvä työala ja menekki
+olisi ollut varma, mutta tämäpä tämmöinen näpräystyö ei seppää
+miellyttänytkään. Hän tahtoi vaan möykätä isojen rautojen ja raskaan
+vasaransa kanssa, sillä siinä työssä hän parhaiten viihtyi. Se oli
+hänen ihanteensa, sillä hän piti tuommoiset kaperustyöt vaan lasten
+leikkinä. Koko pienet vasarat ja muut kapistukset nakkasi hän nurkkaan.
+Siihen jäi noiden mainioiden partaveitsienkin teko, ja muutamat harvat
+niitä vaan saivat, joita he kokivat säilyttää kuin silmäteräänsä.
+
+Erikois-alakseen oli hän ottanut pajanalasimien teon. Ja kun hän sai
+noiden tulisien rautaharkkojen kanssa oikein mielin määrin huuhkia ja
+möykätä sekä pitää pajakumppaniaan alituisessa pelossa, silloin hän oli
+oikeassa elementissään. Alasimia tehdessään piti aina saatavissa olla
+joku juokseva puro, ja sen tähden oli hän pajansa rakentanut juuri tuon
+juoksevan puron luo. Hän ei, näette, ruvennutkaan alasimiaan
+karaisemaan jokaisessa lätäkössä ja vesikolossa; se piti olla juokseva
+vesi, johon hän asetti alasimensa telain päälle: selän puolen vähäisen
+viistoon vasten virtaa, että aina uusi kylmä vesi myötäänsä hiveli
+alasimen selkää; ja kun hän sen virrasta pois nosti, oli alasimen selkä
+karjennut niin valkeaksi kuin palttina. Silloin oli seppä hyvällä
+tuulella ja nauraa hihitteli tyytyväisenä, ja pajakumppanin sydänkin
+pääsi rauhoittumaan.
+
+Erinäiset vuoden-ajat ne olivat, jolloin hän ryhtyi alasimien tekoon.
+Se aika oli hänellä paras alasimien tekoaika, jolloin kevätvedet
+alkoivat juosta. Koko sen ajan, jolloin vesi pysyi kylmänä, oli hän
+aina möykkäämässä ja muokkaamassa noiden alasimien kanssa. Mutta heti
+kun vesi lämpisi, heitti hän oitis niitten teon pois, sillä hän tahtoi,
+että ne piti tulla kaikenpuolin kelvollisia. Minään muuna vuoden-aikana
+ei häntä millään ehdolla saatu alasimen tekoon. Useinkin käytiin häntä
+pyytämässä muinakin aikoina alasimen tekoon, mutta ei niitä keinoja
+ollut, että hän olisi siihen myöntynyt.
+
+Alasimen tarvitsijat ehdottelivat hänelle uusia karastuskeinoja, mutta
+ne eivät seppää tyydyttäneet; he esittelivät, että panna suuri amme
+jääsekaista vettä täyteen ja siinä karasta alasin.
+
+"Ei käy päinsä; eihän siinä vesi pääse lähellekään, kun ei se ole
+juoksevaa; ja viimein, kun alasin hiljoilleen jäähtyy ja vesi rupee
+pintaan pääsemään, on se jo liian lämmintä ja alasin jääpi, kun
+jääpikin pehmeäksi", tuumata jarrutteli Matti.
+
+"Mitä sen niin kovan juuri tarvitsee ollakaan; välttäähän se vähän
+pehmeämpikin", tuumaili eräs välttämättömästi alasinta tarvitseva
+teettäjä.
+
+"Niin sinä sanot, joka et asiaa ymmärrä. Miltä se tuntuisi, kun
+jälestäpäin tuskailisitte kun alasin on pehmeä, ja samassa sanoisitte,
+ett'en minä saanut kelvollista alasinta. Minun maineeni ei ole niin
+halpa, että minä panisin sen vaaraan joutua mielijohteen vuoksi", sanoi
+seppä lujasti ja siihen asian täytyi jäädä.
+
+Pian oli pienen pitäjään tarpeet taotut ja alasimet tehty. Kun
+kevätvedet alkoivat ruveta pääsemään valloillensa, silloin lähti seppä
+toisiin pitäjiin alasimia tekemään. Hänellä oli suuri, siannahoista
+tehty laukku, johon mätti kaikki pajavärkkinsä. Sinne hän pani
+hirmuiset aseensa: vasaransa, paljunsa, pihtinsä, hakkunsa ja yksinpä
+alasimensakin. Siitä tuli aikamoinen tarakka, jota ei tavallinen mies
+saanut maastakaan kohoutumaan. Yksin alasinkin painoi noin puoli
+kolmatta vanhaa leiviskää. Sitten alkoi hän lyödä takkeja päälleen
+matkaa varten. Ensinnä hän pani pisimmän takkinsa, sitten lyhemmän ja
+lyhemmän aina siihen saakka kun niitä tuli viiteen ja kuuteenkin asti.
+Sitten hän kääri vartalonsa kainaloista lähtien aina lanteisiin saakka,
+leveällä ja paksulla keltaisella vyöllä. Poveensa tukki hän
+kaikellaista pikkutavaraa, niinkuin veitsiä, joissa oli vaan terän
+ympärillä tuppi, keritsimiä, pieniä ruuvipihtejä ja muuta semmoista.
+Olipa kumma nähtävä tuo matkalle lähtevä seppä tuossa matkapuvussaan:
+vatsa paksu ja pullea, niinkuin ennen on jo sanottu, ja povi vielä
+pulleampi, sinne työnnetyn pienen kauppatavaran takia. Mahdoton paljous
+niitä sinne mahtuikin, sillä hänen päällimmäisen takkinsa povi oli
+melkein helmoja myöten yhtenä ainoana taskuna.
+
+Keveästi heilahutti Matti tuon raskaan tarakkansa hartioilleen ja alkoi
+kävellä tarsia toista pitäjätä kohden. Useinkin oli hänen
+matkasuuntansa synkkiä sydänmaita, joissa ei ollut mitään teitä eikä
+taloja, sydänmaan harvoin kuljettuja polkuja vaan. Lumihyhmää ja vettä
+oli useinkin kuljettavilla paikoilla, mutta Mattiamme ei estänyt
+mitkään esteet samoamasta päämääräänsä kohden. Kirves hänellä oli aina
+semmoisilla retkillä mukanansa, ja tuliko eteen joku ylitse pääsemätön
+puro, kaasi hän pitkän puun sen ylitse, ja sitä myöten meni hän raskaan
+taakkansa kanssa horjumatta ylitse.
+
+Useinkin olivat nuot taipaleet pariakin penikulmaa pitkät.
+
+Kun hän pääsi matkansa perille laski hän ankaran kannalmuksensa
+penkille, istahti sen viereen ja pani tupakaksi.
+
+Tupakka-kojeetkin olivat hänellä eriskummalliset: piipun koppa oli niin
+kauhean suuri, ett'ei olisi luullut kenenkään viitsivän sitä muassaan
+kuljettaa. Siinä oli monikertaan ruuvilla varustettu kansi, johon oli
+leikattu kaikenlaisia koristeita. Katsoen tuon kopan suuruuteen,
+haluttiin se punnita, tietääksi mitä tuommoinen miehen huvikumppani
+oikeastansa painaisi. Silloin huomattiin sen painavan tarkoilleen
+kuusisataa viisikymmentä grammaa.
+
+Jos oli kopassa kokoa, kyllä oli varaa varressakin. Se oli niin pitkä,
+että piti pitkällä päreellä piippua sytyttää, jos oli mieli siihen
+ylettyä valkeaa panemaan. Jos varressa oli pituutta, kyllä oli
+paksuuttakin. Se oli sorvaamalla tehty, ja siinä oli kaikenlaisia
+koristeita ja mukuloita; paksuimmat olivat kahmalon-täyteisiä.
+
+Arvelimme hänelle: "kuinka tuommoisella piipulla voi polttaa ja pidellä
+sitä hampaissaan, repimättä kaikkia hampaitaan pilalle!"
+
+"Miksikäs ei, näin vaan", sanoi seppä ja kiikutteli tuota ankaraa
+visapiippuansa niin keveästi hampaissaan, ikäänkuin se olisi ollut vaan
+pieni nysä.
+
+Tupakkakukkaro oli samaa maata kuin piippukin. Se oli ainakin
+kapanvetoinen nahkasäkki, joka riippui aina nauhoistaan hänen
+vasemmalla lonkallaan. Sisustana oli sillä hienoksi hakatuita
+nurkantakaisia, sillä Mattimme ei pitänyt tehdasten tuotteista, jotka
+olivat sotketut kaikenlaisilla liemillä, myrkyillä ja millä sotkuilla.
+Kukkarossa oli niin leveä suu, että tuo ankara koppa pääsi kukkaron
+sisälle sukeltamaan, pienintäkään estettä sinne mennessään kohtaamatta;
+vieläpä sen sivuitse mahtuivat sepän sormetkin mukaan, täyttämään tuota
+pienen tervahytin kokoista koppaa.
+
+Kukkaron nauhassa riippui jalkaa pitkä, sormen paksuinen, raudasta
+muovaeltu ja kaikenlaisilla niverryksillä koristettu kukkaronneula,
+sepän omaa tekoa, jota tehdessään hän lienee koettanut kaiken
+koristustaiteensa liikkeelle panna. Liian jykevältä ja vankalta näytti
+tuo kukkaronneula oudon mielestä, mutta joka tarkemmin huomasi hänen
+piippuna suuruuden, ei hän enään kummeksinut kukkaronneulan jykevyyttä;
+sillä pian älysi hän, ett'ei tuon tupakkihaudan perskojen
+puhdistamiseen heikompi ase riittänyt.
+
+Oikealla sivustallaan kantoi hän jalkaa pitkää tuppirustinkia, jonka
+sisällä oli samanmittainen puukko. Hirveältä näytti nuotkin kojeet,
+semminkin kun hän sattui vetäsemään puukkonsa ulos tupesta jotakin
+sillä tehdäksensä.
+
+Suolainen ja jauhoinen oli seppä myöskin. Kun hän oli taloon tultuansa
+saanut kyllikseen ankarasta piipustansa tupakoiduksi, pyysi hän
+emäntää, että tämä keittäisi hänelle puuroa ja toisi myöskin silakoita.
+Mutta emännän ei hän koskaan antanut määritellä, kuinka paljon hän saa
+jauhoja puuroon panna; itse seppä määräsi, kuinka monta naulaa häntä
+varten pitää jauhoja punnita.
+
+"Herra siunatkoon!" huudahti emäntä, "siitähän jauho paljoudesta tulee
+puuroa jo monelle hengelle!"
+
+"Älä sinä määrittele minun ruokani paljoutta; itse minä parhaiten
+tarpeeni tiedän", sanoi seppä.
+
+Mikäpä siinä muu neuvo oli emännällä, kuin että hänen täytyi keittää
+puuro sepälle punnituista jauhoista. Tavallisesti tuli siitä kolme isoa
+kuppia täyteen.
+
+Kun puuro sitten tuli valmiiksi, asteli seppä juhlallisesti ruoan
+ääreen. Ensinnä pohjusteli hän itsensä hyväksi silakalla ja leivällä,
+ja kun hän tuon pohjustelemisensa oli lopettanut, oli silakka-lahturi
+saanut aika kuraasia. Oliko silakoita joskus vähemmässä määrässä,
+noposteli hän lahturista ennen väännellyt silakanpäät kaikki poskeensa.
+Tuon pohjustelemisensa perinpohjin tehtyään kävi hän puuroon käsiksi.
+Ensin söi hän yhden kupin tyhjäksi, sitten toisen ja kolmannenkin.
+
+Kun hän nousi syömästä, sanoi hän: "Ohhoh, kylläpä nyt taasenkin tuntuu
+jonkun ajan kestävän."
+
+Kovalta näytti sepän ateria, mutta kun katsoi hänen jykevää
+ruumiinsa-rakennusta, niin älysi ett'ei semmoinen lihakoko voinut
+tyhjällä voimassa pysyä. Ja mitäs varten hänellä olisi muutoin
+ollutkaan tuommoinen pullea, tynnyrimäinen vatsa, ell'ei juuri sen
+takia, että sinne pitää jotakin panna ja vieläpä runsaastikin voimain
+ylöspitämistä varten.
+
+Hän oli tuttu useimmissa ympäristön pitäjissä.
+
+Kun hän sitten käveli kyläin läpi kulkevia teitä, raskas pajatarakka
+selässä, oli vatsa pullea ja täysi, kuin puhuttu rakko. Jos joku tuli
+häntä vastaan, kysyi tulija heti: "Onkos nyt sepällä puukkoja?"
+
+Oitis seisahtui seppä jo pistää tohvasi oikean kätensä vasempaan,
+täyteläiseen povipieleensä, vetäsi sieltä puukon tuppeneen, ojensi sen
+kysyjälle ja niin kauppa syntyi.
+
+Sepän tekemät kalut olivat niin taattuja, ett'ei seppä kärsinyt yhtään
+tinkaamista, eikä moni sitä tehnytkään. Siitä seurasi, että jos joku
+sepältä jotakin kalua kysyi, oli se sama kuin varma kauppa. Kävikö
+niin, että joku outo tinkasi kysymänsä kalun hintaa, sieppasi seppä
+sanan lausumatta kalun pois tinkaajan kädestä, pisti sen poveensa ja
+alkoi astella tiehensä. Useinkin lähti tinkaaja jälkeen ja lupasi sepän
+vaatiman hinnan, mutta seppä ei kääntänyt päätänsäkään, kävellä
+junttasi vaan eteenpäin.
+
+Tuliko joku vaimo häntä vastaan ja kysyi keritsimiä, oitis työnsi
+silloin seppä vasemman kätensä oikean puoleiseen poveensa, sieppasi
+sieltä paperiin käärityt keritsimet ja ojensi ne kysyjälle.
+
+Eräänä kertana tuommoinen keritsimien ostaja ei tyytynytkään siihen,
+että hänelle summassa vaan annetaan yksi pari.
+
+"Eikö niitä saa valita?" sanoi tuo ostaja.
+
+"Mitä sinä niistä ymmärrät? Minä itse olen ne jo aikoja sitten
+valinnut, ja minä olen ne niin tarkkaan valinnut, ett'ei niissä ole
+ainuttakaan huonoa paria", sanoi seppä ja yritti ottamaan keritsimiä
+pois.
+
+Mutta vaimo ei antanutkaan keritsimiä, hoki vaan hätäyksissään: "Ei;
+kyllä minä nämät maksan" ja koki työntää hintaa sepälle.
+
+Tiheissä kylissä tuli häntä vastaan useinkin parvittain ihmisiä.
+Silloin sateli hänelle joukottain kysymyksiä: "Onko puukkoja, onko
+keritsimiä, onko ruuvipihtiä" ja silloin sepälle näytti tulevan koko
+markkinat. Olisi luullut, että hän laskee selästänsä pois
+pajatarakkansa tuommoisen ihmisparven hätyyttäessä, mutta ei! Siinä hän
+vaan seisoi pistellen vuoroin oikeaa ja vasempaa kättään povipieliinsä,
+vedellen sieltä kullenkin anojalle, mitä hän oli vailla; olipa hänellä
+koko hänäkkä rahoja vastaan ottaessaan. Näyttipä syrjäisestä siltä, kun
+Passula-Matti olisi tuossa tiellä seisoessaan väkijoukon keskellä
+tehnyt pieniä sotatemppujaan; niin hullunkuriselta näytti se, kun hän
+vuorottaisin pisteli oikeaa ja vasempaa kättänsä noihin pullollaan
+oleviin rintapieliinsä.
+
+Kuitenkaan ei hän koskaan noita pieniä kapineitaan varsinaisesti käynyt
+myöskentelemässä; hän möi niitä ainoastaan silloin, kuin oli menosta
+johonkin alasimen tekoon.
+
+Noita pieniä kapineitaan teki hän kotonaan ollessa, ilta- ja
+aamupuhteina, ja joskus semmoisina talvisina päivinä, jolloin hänellä
+ei ollut isompaa pajatyötä. Kun hän sitten kevätkorvassa lähti toisiin
+pitäjiin alasimia tekemään, otti hän noita kapistuksia mukaansa ja
+myöskenteli niitä matkoilla.
+
+Kerran oli hän alasimen teossa eräässä talossa. Talonväki oli outo
+Passula-Matin tapoihin, sillä he eivät ennestään tunteneet häntä
+vähääkään. Kyllä oli talonväen sydän kourassa, kun Matti möykkäsi
+pajassa, niin että seinät huiskuivat. Vaikka hänellä oli oma
+valitsemansa vankka jos vankkakin pajakumppani, oli hänenkin sydämensä
+kintaan peukalossa, kun seppä uhkasi uhkaamasta päästyäkin mällistää
+tuolla hirveällä vasarallansa häntä otsaan, ell'ei vaan lyö lujemmasti;
+oikein hänen polvensa tutisivat pelkästä pelosta.
+
+Päivällä toi emäntä kahvipannun pajaan, antaakseen sepälle, tuolle
+kuuluisalle alasimen tekijälle, ja hänen kumppanilleen kahvia. Kun
+seppä huomasi emännän aikeet ja hänen muassaan olevat kojeet, sieppasi
+hän kahvipannun emännän kädestä ja roppasi sen pitemmittä mutkitta
+nurkkaan kahvineen päivineen. Luonnollistahan on, että kahvi meni
+kaikki pajan lattialle, ja itse pannukin surkeasti sinne tänne viuruun.
+
+Sanomaton hämmästys käsitti emännän, ja hän ei voinut sanoa ainuttakaan
+sanaa, seisoi vaan siinä tyhmistyneenä ja liikkumattomana, niinkuin
+pajapölkky. Hän oli hyvää tarkoittanut ja hänen hyvä tahtonsa sai noin
+surkean lopun. Erittäinkin kahvipannun kova kohtalo kirveli hänen
+sydäntänsä; eipä kummakaan, sillä se oli ainoa kahvipannu koko talossa,
+ja millä nyt vasta kahvia keitettäisiin! Sama hämmästys käsitti sepän
+pajakumppaninkin.
+
+"Vai kannatte te tänne kaikkia sakka- ja tonttu-vesiänne minun
+juotavakseni; itse minä kahvini keitän", sanoa nuhjerteli seppä
+hiljaisella äänen painolla.
+
+Kun ilta tuli ja sepät tulivat tupaan, otti seppä tyyneesti käsiinsä
+kenenkään pyytämättä tuon kova-onnisen kahvipannun ja alkoi oikoa ja
+rustailla sitä. Pian olikin pannu entistä ehompana, ja heti ryhtyi
+seppä itsellensä kahvin keittoon. Kun hän sai sen valmiiksi, oli se
+niin väkevää ja sakeaakin, kuin sianveri; melkeinpä siinä tikku seisoi,
+pystyyn pantaessa. Sen ääreen hän sitten istui ja härppi niin kauan kun
+sitä piisasi.
+
+No niin. Pajasta piti seppä paljon, mutta semmoista karastuspaikkaa ei
+sen lähitienoissa ollut, jonkalaista seppä olisi tahtonut. Ei ollut
+muuta neuvoa, kuin että, alasimen karastusta vaille tultua, täytyi
+lähteä semmoista pajaa kylältä hakemaan, jonka lähistöllä oli tuo
+paljon merkitsevä juokseva puro. Sanottiin semmoisen olevan puolen
+penikulman päässä. Eihän muuta kun sepän olalle tuo raskas
+alasimenmöhkäle ja kahdelle miehelle sysisäkit selkään. Alettiin
+kävellä tarsia osoitettuun taloon. Mutta mitäs! Pajan saatavilla ei
+ollutkaan tuota juoksevaa ja solisevaa puroa; ainoastaan pellon oja,
+jota myöten juosta lirisi vaan vettä senverran, että poikaset siinä
+härkin myllyjään pyörittelivät. Sieltä neuvottiin hän samaan suuntaan,
+josta olivat tulleetkin, mutta taaskin vanhaa virstaa etemmäksi sitä
+pajaa, jossa alasin oli tehty; näin tavoin tulivat he taakkojansa
+kantamaan toista vertaa pitemmältä, kuin ensiyrityksellä.
+
+Mutta voi kauhistus! -- ei sielläkään ollut sen parempaa
+karastuspaikkaa. Nyt heitä vihdoin neuvottiin kokonaista puolitoista
+vanhaa virstaa alemmaksi ja sinne he lähtivät.
+
+Päästyään perille havaitsi seppä paikan kelvolliseksi ja ryhdyttiin
+työhön.
+
+Kun oli saatu avullinen karastuspaikka, tulikin alasimesta juuri
+semmoinen, kun seppä oli tahtonutkin, ja hyvillämielin kantoi hän sen
+omistajalleen.
+
+Semmoinen oli seppä tavolltaan, ja ensimmältä oudot kaikki kauhistuivat
+häntä, vaan ennenkun Matti talosta lähti, olivat kaikki häneen
+mieltyneet osittain hänen kelvollisen työnsäkin takia, mutta enemmän
+kuitenkin hänen sävyisän luonteensa, harvan, hiljaisen puheensa ja
+hauskan naureskelemisensa tähden.
+
+Eräänä kertana, kun hän tuon ankaran pajalaukkunsa kanssa oli menossa
+toiseen taloon alasinta tekemään, tuli häntä tiellä mastaan eräs suuri
+ja voimakas nuorimies, joka piti itseään voimainsa vuoksi paikkakunnan
+"kuninkaana". Vastaantulija oli päissään ja se teki hänet tavallista
+röyhkeämmäksi. Kun tuli sepän kohdalle, töyttäsi hän Mattia ja sanoi:
+"Mitä se, tuo Passu-Mattikin, tuossa taaristelee?"
+
+"Mikähän sinäkin luulet olevasi", sanoi Mattimme ja samassa toppasi
+miehen kiinni.
+
+Kerskaaja lätistyi heti tielle, melkein niinkuin kuuma tina luhistuu
+sulatessaan. Matti kiepsahti hänen päälleen ja alkoi kouristella
+miestä.
+
+Kerskaaja oli hänkin puolestansa mies ja koki kaikin tavoin kiemurrella
+itseään alta pois, mutta Matti piti vaan hänet allaan, ja mies oli niin
+lujassa kiinni, kuin ruuvis-pihdissä.
+
+Matti jatkoi vaan yhä kouristella-vatvomistaan ja toposteli
+vastustajaansa, niinkuin karhu sammalikossa.
+
+Kerskaaja koetti nyt äkäisyydellään voittaa takaisin, mitä hän
+taistelussa oli menettänyt; luultavasti otaksui hän, että tuo häneltä
+niin ylönkatsottu Passula-Matti vihdoinkin heittäisi tuon ankaran
+topostelemisensa pois. Sentähden oli hän aivan hiljaa, osottaaksensa
+sillä, ett'ei hän piitannut koko Matin kouristelemisesta niin mitään;
+kuitenkin ähyskeli hän hiljoilleen.
+
+Mutta eipä Matti heittänytkään kouristelemistaan vaan noin äkkiä pois,
+sillä hän tunsi vastustajansa syvästi loukanneen itseänsä.
+
+Kovin tukalalta näytti miesparan tila.
+
+"Heitä, hyvä Matti, jo pois!" äännähti hän vihdoin tuskissaan.
+
+"Mihinkäs sinulle niin kiire on; tehdään nyt siivoon, kun kerran on
+ruvettu", tuumaili Matti hiljasesti ja jatkoi yhä kouristeluaan.
+
+Ei kauvankaan viipynyt, kun mies taasen huudahti: "Ai, saakeli!
+Kipeästihän se käypi; heitä veikkonen jo pois!"
+
+"Sitähän minä juuri tarkoitankin; mutta sinä näyt olevan kovasydäminen
+mies, johon ei vähä tepsi", sanoi Matti, levollisesti jatkaen vaan
+vatvomistaan.
+
+"Heitä, heitä nyt jo pois! tukalaksi tässä tulee aika; minulla on
+povessani halli viinaa", sanoi mies.
+
+"No, se, se nyt joltatin kuuluu", sanoi Matti heittäen heti
+kouristelemisensa ja nousi ylös miehen päältä.
+
+Yhdessä he sitten istuivat maantien-ojan partaalle, ja mies veti pullon
+taskustaan.
+
+Kotitarpeen viinanpoltto oli silloin vielä voimassa. Matti ei suinkaan
+ollut mikään juoppo, mutta ei ehdoton raitiskaan. Tavasta otti hän
+ryypyn mielellään ja silloin otti hän aika kulauksen.
+
+Kun mies oli avannut pullonsa ja tarjonnut Matille, ei hän ottanut sitä
+suunsa edestä pois, ennenkun pullo oli puolillaan. Sitten tarjosi hän
+sen kumppanilleen. Tämä ryyppäsi puolen jäännöksestä ja tarjosi loput
+Matille.
+
+"Jos minä vielä tuon tilkan maistaisin", sanoi Matti ja kukisti
+loputkin pullosta leveään suuhunsa.
+
+Siinä he sitten hyvinä ystävinä haastelivat iloisesti keskenänsä hyvän
+aikaa; oli niinkuin ei heidän välillänsä olisi mitään tapahtunut. Koko
+tuon näytelmän ajalla ei Matti ottanut raskasta pajalaukkuansa pois
+selästään.
+
+Olisi luullut Matin tulleen humalaan noin ankarasta ryypystä, mutta ei
+niistä mitään. Kun hän nousi ylös ja lähti maantietä myöten astelemaan
+uutta työpaikkaansa kohden, oli hän niin vakava liitteissään, ett'ei
+hänen olisi luullut koskaan viinaa nähneenkään. -- -- --
+
+Eräänä kertana oli Matti menossa erääsen pitäjääsen alasin-töihinsä.
+Kevätjolste oli ja hänellä oli pari penikulmanen taloton taival
+edellänsä. Mutta tietä ei ollut, kuin pahanpäivänen metsäpolku.
+Päästyänsä puoliväliin matkaansa erääsen synkkään korpeen, jossa oli
+useampia pieniä sydänmaan lampia, oli polussa pitkänlainen ojelmus.
+Yht'äkkiä töytää metsästä iso karhu polulle. Oitis huomaa peto Matin,
+nousee kahdelle jalalle ja karjahtaa kovasti. Peto oli Matista noin
+parinkymmenen sylen päässä.
+
+Olisi luullut Matin tyrmistyvän pahanpäiväiseksi, mutta hänpä ei
+ollutkaan hätäpoikia; senverran tuo outo näky vaikutti häneen, että
+hänkin seisahtui.
+
+Pitkiä miettimisen aikoja ei ollut sillä Matti huomasi, että karhu
+varustelee hyökkäykseen. Puukko vilahti hänen mieleensä, mutta sen hän
+hylkäsi aivan pian, koska katsoi sen liian kehnoksi aseeksi. Nyt
+riepsahutti hän tuon pajalaukkunsa silmänräpäyksessä pois selästään,
+jota hän ei ennen koskaan taipalilla käydessään ollut tehnyt. Pikasesti
+sieppasi hän tuon ankaran paljansa laukusta vahvoihin kouriinsa ja niin
+varustettuna alkoi hän astella karhua kohden. Kun tämä näki Matin
+aikeet, hyökkäsi peto Mattia kohden ja karjui kauheasti. Palja ojossa
+odotti hän karhun tuloa ja pianpa se olikin ulottuvissa. Kun peto tuli
+ulottuviin, viuhahti Matin palja ilmassa ja karhu sai otsaansa
+semmoisen mällin, ett'ei se muuta tarvinnutkaan.
+
+Mutta kun Matin aseessa oli lyhkänen varsi, jolla ei ylettynyt taaemma,
+lyömään, oli karhu jo niin likellä, että hän ennätti kopata kiinni
+Mattia vasemmasta reidestä. Ja vaikk'ei karhu ollut ehtinytkään kovin
+syvälle kynsiänsä iskemään, oli se kuitenkin jo vähän saanut
+kouristetuksi ihoonkin kiinni. Tämän tähden karhu kaatua rojahtaessaan
+vei mennessään pienen palasen Matin reidestä; housuista ja noista
+moninkertaisista takeista vei se isoja kaistaleita.
+
+Kun karhu makasi hengetönnä, rupesi Matti tarkastelemaan reittänsä.
+Muita voitehia hänellä ei tuohon, hänen mielestään niin vähäpätöiseen,
+vammaan ollut, mutta olipa hänellä mukanaan tuo, häntä aina palveleva,
+mahtava piippu. Heti otti hän sen esille, väänsi ruuvillisen varren
+irti kopasta ja rupesi tarkastelemaan koppaan rakennettua öljysäiliötä,
+ett'eikö sinne ajan pitkään olisi valunut tuota mainiota ja tehosaa
+lääkettä.
+
+Tällä välin oli haava ruvennut kovasti vuotamaan. Matin täytyi riisua
+housut jaloistaan ja ruveta kylmällä vedellä jäähdyttämään koko
+jalkaansa ja pesemään sitä verestä puhtaaksi; pian tyrehtyikin
+verenjuoksu. Sitten otti hän piipunöljyä leveän kämmenensä kouruun,
+loppasi sen haavaansa ja hierusteli sillä kipeänsä ylt'yleensä. Tuota
+tehdessään, meni Matin naama vähän vinoon, mutta kelpo voiteen tulikin
+tehdä juuri tuommoisen kirvelevän vaikutuksen, jos mieli siitä jotakin
+hyötyä olla; ja Mattimme oli sangen tyytyväinen. Sitten levitti hän
+kukkarostaan sormen paksusti tupakan rouheita haavansa päälle, otti
+huivin kaulastaan ja sitoi sillä haavan voiteineen kiinni.
+
+Kun seppä oli saanut tämän kirurgillisen toimensa tehdyksi, nokkasi hän
+pajalaukkunsa selkäänsä ja alkoi tallustella takaisinpäin. Hän ei
+uskaltanut tuota laukkuansa, joka oli hänelle niin välttämätön, heittää
+metsään. Hänen vaimonsa säikähti kovin, kun Matti niin äkkiarvaamatta
+palasi kotiin.
+
+"Hyvä Jumala! mikä sinulle nyt on tullut, kun näin pian palasit kotiin
+ja olet noin verissäkin?" kysyi vaimo hätäisesti.
+
+"Ole aivan huoletta, ei minulle mitään vahingollista, eikä pahaa ole
+tapahtunut; metsän kiivas tuli vaan vastaani ja raapasi vähän vasempaa
+reittäni", sanoi Matti tyynesti.
+
+"Mitä sinä sanot, minkälainen se semmoinen metsän kiivas on, joka
+sinuakin raapii?" kyseli vaimo.
+
+"Mitä sinä noita joutavia utelet? Keitähän minulle vaan kahvi ja laita
+jotakin syömistä", sanoi Matti tavallisella salaperäisyydellänsä.
+
+"Jos lienee haavasi pahakin, kun vaatteesi ovat noin verissä; eikö se
+pitäisi sitoa ja korjata", hätäili emäntä yhä.
+
+"Ei se tarvitse mitään sitomisia ja korjauksia, sillä se on kyllin
+hyvästi sidottu", sanoi vaan Matti.
+
+Sen päivän ja yön Matti kuitenkin makaili, mutta seuraavana aamuna oli
+hän jo varhain ylhäällä; hän puki päälleen, söi kelpo aamiaisen ja
+lähti ulos, luotuista sanaakaan vaimollensa virkkamatta. Kovin
+levottomaksi kävi vaimo, kun mies katosi teille tietämättömille, eikä
+osanuut aavistaakaan, minne hän joutui; huolta lisäsi vielä sekin, kun
+Matti oli haavoitettuna ehkäpä pahastikin, vaikk'ei hän sitä tahtonut
+ilmoittaa. Pajalaukkukin oli tuossa nurkassa; siis ei hän ollut mennyt
+pajatöillekään.
+
+Iltapäivällä ajoi eräs hevosmies sepän pihalle. Heti töytäsi emäntä
+kartanolle kyselemään, eikö hän tietäsi Matista mitään. Mutta suuresti
+hämmästyi hän, kun reessä maata rötkötti iso karhu. Samassa tuli
+Mattikin pihalle, vähän nilkuttaen.
+
+"Herra siunatkoon! mikä otus tuossa reessä on!?" huudahti emäntä
+kauhistuksissaan.
+
+"Siinähän on nyt se metsän kiivas, joka eilen minua reidestä raapasi",
+sanoi Matti levollisesti.
+
+"Sekö se sitten se metsän kiivas on, -- mikä se oikeastaan on?" kysyi
+vaimo.
+
+"Etkö sinä koskaan ole kuullut karhusta puhuttavan?" kysyi Matti
+levollisesti.
+
+"Hyvä Jumala! karhuko se on, se kauhea peto, josta olen niin monta
+pöyristävää kertomusta kuullut?! Niinkö lähellä olet kauheaa vaaraa
+ollut".
+
+"Ole nyt tuossa joutavia höpöttämättä; näethän, ett'ei minulle ole
+mitään isoa vaaraa tullut ja tule nyt likempää katsomaan, minkälainen
+karhu on", sanoi Matti.
+
+Mutta vaimo ei uskaltanut petoa mennä kuollunnakaan lähelle; pelkäsi ja
+kauhistui tuota julmaa hirviötä, niin että oikein kauhusta vapisi.
+
+Kun Matti aamulla katosi, oli hän mennyt muutaman tuttavan isännän luo
+ja pyytänyt häntä hevosen kanssa noutamaan tapettua karhua metsästä, ja
+isäntä oli täyttänytkin ilolla tuon mieluisen tehtävän. Siinä syy,
+minkätähden Matti aamulla niin salaperäisesti katosi.
+
+Paljon kokousi kyläläisiä katsomaan tuota petoa, joka niin monta vuotta
+oli kaikkein kauhuna ja pelkona ollut tuolla lampeinkorvessa, ja oli
+tuhonnut niin monta heidän kotieläimistään. --
+
+Kun Matti oli tuommoinen jyky ja karhumainen, oli monenkin mielestä
+kysymys, nimittäin niiden, jotka eivät paremmin Matin perheoloja
+tunteneet: -- minkäläinen mahtanee Matti vaimolleen ja lapsilleen
+kotielämässään olla? Pian kuitenkin hekin pääsivät selville, että sen
+hellempää ja siivompaa perheenisää ei voinut löytyä, kuin Matti oli.
+
+Hän oli vaimonsa edessä, niinkuin lammas, ja noudatti pienempiäkin
+hänen mielipiteitään. Lapsiaan helli ja vaali hän, niin ett'ei mikään
+isä ole lapsiaan sen hellemmin vaalinut ja hoitanut. Kun seppä vaan oli
+kotona, olivat lapset aina hänen kintereillään ja kiikkumassa hänen
+polvillaan. Näitä isä syötti ja juotti, riisui heidät maatapannessa,
+puki ylösnoustua, pesi heidän kasvonsa, kampasi päät ja vaali heitä
+aina ja joka paikassa.
+
+Eräänä kertana tuli herrasmiehiä koirainsa kanssa jahtiin. Eräs iso
+koira tulla hulmusi Matin torpan pihalle, jossa lapset olivat
+leikkimässä. Kun tuo susimainen koira huomasi lapset, syöksyi se suin
+päin niiden päälle. Poika, joka oli vanhin sisaruksista, meni heti
+nurin koiran hyökätessä. Yhdestä kurkusta rupesivat kaikki lapset
+täyttä väkeänsä parkumaan. Kun Matti kuuli huoneesen tuon hätähuudon,
+tormasi hän suin päin ulos. Silmänräpäyksessä selvisi hänelle vaaran
+suuruus, ja hän tormasi koiraan käsiksi ja sai oitis sitä hännästä
+kiinni. Samassa silmänräpäyksessä löi hän koiran saapuvilla olevaan
+isoon kiveen, niin että koiran pää meni aivan mäsäksi, ja muukin runko
+runneltui niin, että useasta paikasta nahka halkesi ja murskaantuneet
+luunpäät törröttivät niistä ulos.
+
+Vaara olikin suuri, sillä koira painoi etukäpälillään poikaa rintaan,
+ja suu oli auki kuin heinähanko, ja oli se tarttumaisillaan pojan
+kurkkuun. Samassa piti koira kauhean julmaa rähäkkää ja ääntä, häristen
+ja huutaen, kuten peto ainakin; tuon rähinänsä takia ei koira kuullut
+Matinkaan tuloa.
+
+Poika oli aivan mustanpuhuvana ankaran peljästyksen tähden. Hän ei
+voinut puhua mitään, eikä paljon itkeäkään, juoksi vaan isänsä luo ja
+tarttui häneen kiinni. Siinä vapisi lapsi sitten, niinkuin haavanlehti.
+
+Samassa tuli nimismies ja kysyi: "Onko täällä näkynyt minun koiraani?"
+
+Sanaa lausumatta osoitti Matti leveällä kädellään koiran raatoa.
+
+Nimismies kalpeni. Vihasta kähisten huusi hän: "Sinä lurjus, olet
+tappanut minun koirani! Mutta sen saat vielä kalliisti maksaa." Ja hän
+laittausi lyömään Mattia kepillään.
+
+"Seiso mies alallasi, tai muuten minun kärsivällisyyteni loppuu! Kiitä
+onneasi, että niin on käynnyt, sillä ell'en minä saanut koirasuttasi
+ajoissa kouriini, olisi se tappanut minun lapseni. Ei ihmislapsetkaan
+saa nyt enään noilta kotoisilta susilta rauhaa, vaan ovat niiden tähden
+hengenvaarassa; mitä sitten ihmisten lampaat, joita nuot pedot
+haaskaavat ja repivät niin paljon, että niiden raatoja on metsät
+täynnä. Vielä sitten tullaan niiden tähden suuta pieksämään ja
+suurentelemaan! Tuossa on portti, josta on vapaa ulos pääsy vielä;
+mutta jos kovin kauvan koettelet minun kärsivällisyyttäni, niin en
+ensinkään tiedä, mitenkä sinun käypi", sanoi Matti, ja selvästi näki
+että hänen sydämessään nyt kiehui.
+
+Nimismies silmäsi koiran raatoa ja nähdessään sen surkeam kohtalon,
+katsoi parhaaksi poistua tuon ankaran Pasula-Matin likitienollta.
+
+Matin torppa oli kylän takalistolla metsäisessä seudussa; silti sinne
+osuivat nuot suomattomat metsästäjät.
+
+Kun Matti tuli jolloinkin kipeäksi, oli hänellä omat parannuskeinonsa.
+Ennen on jo mainittu, mitenkä hän voiteli tuon karhun repimän haavansa,
+mutta ei ole mainittu, mikä seuraus tuommoisesta lääketieteellisestä
+Matin toimesta tuli. Samassa alkuperäisessä siteessä oli haava noin
+kolmisen viikkoa, eikä Matti näyttänyt aikovan sitä vähääkään;
+nilkuttihan vaan vähän ensi-aikoina. Kun hän sitten otti haavasta
+siteet pois ja karisteli siitä tupakan routeet, olikin haava jo
+parannut aivan umpeen.
+
+Tuliko Matille yskää, pani hän heti vettä tervapyttyynsä ja sekoitteli
+sitä. Kun vesi oli tervapytyssä määrätyn ajan seisonut, kaasi Matti
+veden pois tervan päältä eri astiaan. Sitä hän sitten rupesi määrä
+ajoilla hörppimään, ja ihme kumma viikon päiväin kuluttua oli Matilta
+yskä poissa.
+
+Tuliko hänelle vatsatauti, roppasi hän hyväsestään ruutia tervaveteen,
+ja nyt oli vatsanlääke valmis.
+
+Kun hän sitä ryypätä karautteli, jäi hänen suunsa paljon ruudin vuoksi
+mustaksi, kuin sysihauta. Mutta monta kulausta ei hänen tarvinnutkaan
+ottaa ennenkuin vatsatauti oli heittimissään.
+
+Eräänä kertana tuli hänen silmänsä kipeiksi. Ne turvottuivat ja
+punottuivat kovasti; niissä oli sietämättömän ankara kipu ja hän ei
+voinut katsoa ensinkään.
+
+"Teestä nyt, eukko, kylpy'" sanoi hän vaimolleen tuskitellessaan ja
+ähkiessään silmänsä kanssa.
+
+"Näin keskellä viikkoa!?" sanoi vaimo ihmetellen.
+
+"Vaikka kohtakin keskellä viikkoa -- tee nyt vaan kylpy, sillä minä
+tarvitsen sitä", sanoi Matti.
+
+Kun kylpy tuli valmiiksi, käveli Matti juhlallisesti saunaan,
+tervapytty kädessä.
+
+"Mitä sinä tuolla tervapytyllä ai'ot tehdä?" kysyi vaimo ihmetellen
+Matin kummallisia vehkeitä.
+
+"Voitelen silmäni", sanoi Matti yksi kantaan.
+
+"Älähän nyt toki tervalla pilaa sllmiäsi aivan turmiolle; parasta on,
+että kysyt lääkäriltä neuvoa", hätäili vaimo.
+
+"Ell'ei terva ja Suomen sauna auta, sitten ei auta mikään", sanoi Matti
+itsepäisesti.
+
+Saunaan tultuansa, töljäsi Matti otsansa, kulmansa ja silmäluomensa
+ylt'yleensä tervalla, ja tuon tehtyään näytti hän niin kummalliselta;
+olipa niinkuin olisi nähnyt lasisilmä käärmeen.
+
+Useita kyläläisiäkin oli tullut saunaan kylpemään. Matti näytti
+uskoineen, voiteineen nyt niin hullunkuriselta, ett'ei kukaan voinut
+nauruansa pidättää. Mutta Matti ei ollut tuosta milläänsäkään, nousi
+vaan lauteille ja alkoi tahtoa löylyä. Kun hän oli mielin määrin saanut
+tuota verratonta, hiostavaa ja terveeksitekevää höyryä, alkoi hän
+tuimasti kylvettää noita tervatuita silmiänsä. Saatuansa kylläksensä
+kylvetetyksi kasvonsa ja muunkin ruumiinsa, tuli hän alas ja pesi
+kasvonsa ja koko ruumiinsa; ja siihen toimeen tahtoi hän saippuaakin,
+jota ei hän juuri monasti eläessään ollut käyttänyt.
+
+Saunasta tultuaan kuoppasi hän itsensä sänkyyn maata ja nukkui kohta
+levollisesti, sillä enin kipu oli silmistä haihtunut.
+
+Kolmen vuorokauden kuluttua oli Matin silmät terveet, ja hän katseli
+niillä niin avonaisesti ja kirkkaasti, kuin ikään.
+
+Vaikea on uskoa, että noin alkuperäiset lääkkeet olisivat voineet hänet
+kivuista päästää; hänen vahva luontonsa kai hänelle avun tuotti; vaan
+kuitenkin lienevät Matin lääkkeetkin hänen vammoissansa jonakin apuna
+olleet.
+
+Vaikka Matti olikin niin alkuperäisellä kannalla omia kipujansa
+kohtaan, eipä hän silti katsonut ylön lääkärienkään taitoa; sen
+osottakoon seuraava tapaus.
+
+Eräänä kertana tuli Matin vaimo kovasti jairaaksi. Tämä kävi kovin
+Matin sydämelle ja hän pelkäsi, että kadottaa vaimonsa.
+
+Juuri silloin sattui tulemaan kuntaan lääkäri. Silloin Matti esitteli
+vaimolleen, että hänen piti päästä lääkärin luo, sillä eipä Matti nyt
+uskaltanut turvaantua omaan lääkintötaitoonsa.
+
+"Se on peräti mahdoton, sillä eihän meillä ole hevosta, millä sinne
+päästäisiin", sanoi vaimo.
+
+"Eipä siitä ole mitään hätää; kyllä minä siitä huolen pidän", sanoi
+Matti levollisesti,
+
+"Mikähän neuvo sinulle sitten siihen olisi", sanoi vaimo epäilevästi.
+
+"Koetahan nyt panna vaatetta yllesi; kyllä minä lopusta huolen pidän",
+sanoi Matti luottavasti.
+
+Kun vaimo oli saanut vaatetta päälleen, kääräsi Matti hänet peitteihin,
+sivui syliinsä ja alkoi astella lääkärin luo. Niin kantoi hän vaimonsa
+tuon puolen penikulman pituisen taipaleen, niinkuin pienen lapsen.
+
+Lääkäri tutki vaimon sairauden syyt ja määräsi lääkkeet. Sen tehtyä
+kääräsi Matti vaimonsa peitteisiin ja kantoi kotiinsa takaisin,
+niinkuin tuonutkin oli. Ihmetellen katsoi lääkäri tuota omituista
+sairaan kyytiä, jommoista ei hän vielä koskaan ennen ollut nähnyt.
+
+Seuraus tuosta lääkärin luona käymisestä oli se, että vaimo, lääkärin
+määräämiä lääkkeitä nautittuansa, parani vammastaan, niinkuin vesillä
+pesty. Ja Matti oli sanomattoman iloinen.
+
+Matti oli harras kristitty. Hän kävi ahkerasti kirkossa,
+lukukinkereillä ja muissa kirkollisissa toimissa. Oli mies välttävä
+lukijakin, ja kun otti kodissa, tai kylässä jonkun hengellisen kirjan
+käteensä, paljasti hän heti päänsä. Jos kotosalla ollessaan otti
+katekismuksen käteensä lukeakseen ja virkistääkseen ulkolukuaan, teki
+hän saman tempun. Lastensa kirjallepanemisesta piti Matti erinomaista
+huolta. Kun oli vähänkin joutoaikaa, oli aina joku lapsista hänen
+opetettavanaan. Lapset tottelivatkin isäänsä mielellään, sillä isä
+kohteli heitä siinäkin toimessa kaikella rakkaudella ja helleydellä ja
+oli lapsilleen siis todellinen isä.
+
+Kun Matti palasi takomamatkoiltaan, laski hän tavallisesti raskaan
+työkalulaukkunsa nurkkaan, kävi istumaan takkakivelle, kutsui,
+lapsenkielellä puhuen ja leperrellen nuorimman lapsen jykevälle
+polvelleen. Siihen ne kokoutuivat toisetkin lapset ja kaikille oli
+tilaa isän suurilla polvilla, kaikille ystävällistä hymyä isän
+huulilla. Äiti silläaikaa laittoi ruokaa pöytään ja seurasi
+hymyilevällä silmänurkallaan takkakivellä kuhertelevaa ryhmää.
+
+
+
+
+MATTI MATINPOJAN RAKKAUSSEIKKAILUT.
+
+
+I.
+
+Hän oli köyhän kirvesmiehen poika ja vanhin neljästä sisaruksesta.
+Kovat ajat sattuivat olemaan silloin kun Matti näki pienessä torpassa
+päivän valon. Kovia katovuosia oli pitkät ajat perätysten, jonka takia
+ei Matti suinkaan saanut kasvaa ruusujen ja kukkaisten päällä. Kauvan
+aikaa oli pöydällä pettu- ja olkileipä. Työn ansio oli vähäinen, eikä
+isä-Matti voinut kirveellään paljonkaan ansaita suuruksia petun ja
+oljen siteiksi.
+
+Matti oli kasvannaltaan hyvin hinterä ja risaton ja yleiseen luultiin,
+ett'ei hänestä tule eläjää. Mutta kaikkein ihmeeksi pitikin poika
+henkensä.
+
+Matti koki huonosta ravinnosta saada henkensä elatusta, joka siitä ei
+tosin runsaasti lipunut, mutta aina hiukan kuitenkin. Kun hän sai
+kupposen selvistä suuruksista keitettyä vesivelliä eteensä, oli hänellä
+silloin aina mielestänsä oikein juhlapäivä.
+
+Tämmöisissä oloissa kasvaneena oli hänellä elämän käsitys semmoinen,
+että tämmöistä se elämä vaan aina onkin, eikä hän ottanut sitä sen
+paremmin vakavalta kannalta katsellakseen, oli vaan iloinen kuin käki
+metsässä.
+
+Kaikilla on kuitenkin rajansa. Katovuodet loppuivat ja Jumala siunasi
+maanmiehen hien ja väen jyvillä ja ytimillä.
+
+Keitettiin kullankeltaisesta jauhosta uutispuuro; särpimenä oli vielä
+lisäksi maitotilkka. Kun Matti pääsi puurokupille, ei hän ensimättä
+raskinut sitä syödä kuin pikkuisen näpistelemällä niinkuin jotakin
+kallista yrttiä. Mutta kun häntä kehoitettiin vaan syömään mielinmäärin
+ryhtyi hän tositoimiin ja silloin ei lusikka saanut kauvan olla yhdessä
+kohden. Kun hän pääsi syömästä, sanoi hän:
+
+"Ohoh, jopa se oli hyvää ruokaa; en ikänä ole semmoista saanut;
+annetaanko tämmöistä useammankin kerran vuodessa? Kun hänelle annettiin
+käteen palanen lämmintä uutisleipää, katseli hän ja käänteli sitä ja
+kysyi vihdoin:
+
+"Saanko tätä syödä?"
+
+Kun hänelle selitettiin, että hän saapi nyt tästälähin syödä semmoista
+leipää ja keittoa niin paljon kuin haluaa, tuli hän iloiseksi, hyppeli
+ja paukutteli käsiään ja sanoi:
+
+"Tämä maailmahan on oikein hyvä."
+
+Jo aikaisin huomattiin, että Matilla oli terävä ymmärrys. Lukemaan hän
+oppi melkein itsestään. Vähän vöyreemmäksi tultuaan oppi hän
+kirjoittamaan, eikä hänellä ollut muuta opettajaa kuin aakkoset, jotka
+hän oli käynyt pappilan maisterilta pyytämässä.
+
+Näin toivoin yleni Matti mieheksi. Hän oli tavallista kokoa: ei mitään
+loistava, mutta ei vastenmielisenkään näköinen. Jo aivan nuorena rupesi
+hän vetämään yleisön huomiota puoleensa sekä teräväpäisyytensä, että
+hyvän lukunsa ja kirjoitustaitonsa tähden, sillä harva kansan lapsista
+osasi silloin kirjoittaa; ja tämän tähden pidettiin niitä, jotka
+taisivat vähänkään töhräillä, päätään pitempinä muita vertaisiaan.
+
+Matti oli sanomattoman lukuhaluinen. Kaikki kirjat, mitkä hän vaan
+käsinsä sai, luki hän kannesta kanteen.
+
+Nuorten seurasta ei Matti juuri paljon välittänyt, mutta ei hänen ollut
+kaikesti hyvä olla ilmankaan heidän seuraansa. Menikö nuoret joihinkin
+tansseihin, meni Mattikin mukana, mutta siinäkin oli hänellä
+omituisuutensa. Jälempänä muita kävellä hytkytteli hän yksikseen,
+ikäänkuin uneksien. Tavallisesti oli hänellä joku kirja taskussa ja hän
+mietiskeli missä hän saisi sitä rauhasta lukea. Oliko kesäinen aika,
+meni hän jonkun pellon pientareelle kirjaansa lukemaan, siihen sijaan
+kun toiset nuoret heiluivat tanssituvan lattialla. Milloin ei hän ollut
+toisien seurassa, lueskeli hän kotonaan kirjojaan.
+
+Vaikka Matti oli köyhä kuin kirkkohiiri, oli hän kuitenkin tyttöjen
+hyvässä suosiossa nerokkaisuutensa ja muiden avujensa tähden. Vähistä
+rengin palkoistaan oli Matti kokenut auttaa vanhoja ja kivuloisia
+vanhempiansa.
+
+Matti oli hyvissä väleissä toisten nuorten kanssa, mutta erityisesti ei
+hän kiintynyt keneenkään, eikä edes tyttöihinkään, vaikka saikin heiltä
+usein kuulla mitä imartelevimpiä mieltymyksen osoituksia.
+
+Kun Matti oli vähän yli kahdenkymmenen vuoden, heräsi hänestä harras
+tavaranhimo. Paikkakunnalla oli huonot ansiot ja rahaa ei saanut
+pitkiin aikoihin nähdäkään, sillä työpalkat tavallisesti kuitattiin
+maanantimilla taikka vaatevärkillä. Mies se, jolla oli rupla taskussa.
+
+Paikkakunnalla huhuttiin, että ulkopitäjissä on paremmat palkat ja että
+siellä maksetaan kaikki palkka puhtaassa rahassa. Sinne paloi Matin
+mieli, eikä häntä voinut sinne menemästä estää vanhempien itkut ja
+rukoukset, eikä estävien varoitukset ja niin lähti hän.
+
+Sinne päästyänsä rupesi hän palvelukseen erääsen taloon kahdenkymmenen
+ruplan palkalla ja se oli Matin mielestä paljon.
+
+Kovin ikäväksi kävi Matilla nämät oudot olot. Kaikki ihmiset vieraita,
+elämän tavat ja kaikki työt, toimet ja askareet outoja. Vaikka
+isäntäväki oli Matille ystävällinen ja kohteli häntä hyvästi, ei sekään
+voinut tuota ankaraa ikävää poistaa. Hän ei saanut mitään lukeakseen,
+sillä talossa ei löytynyt mitään muuta kirjallisuutta kuin virsikirja
+ja katekismus. Nämät kyllä pyhäaamuna juhlallisesti tuotiin tuvan
+pöydälle, että väki saisi imeä niistä itselleen hengen ravintoa, mutta
+ei Matti niistä paljoa hyötynyt, sillä hän oli ne jo monikertaan
+lukenut kannesta kanteen.
+
+Kaikkien pahinta Matille teki se kun muut palkolliset pakkasivat häntä
+sortamaan sen takia, kun hän oli vieraasta paikkakunnasta kotoisin.
+Hänen puheensa punnittiin sana sanalta ja matkittiin, käänneltiin ja
+väänneltiin niitä jos jonkunlaiseen suuntaan.
+
+Matille tuli nyt niin ikävä, että nukkuissaankin näki unta isästään ja
+äidistään ja muista kotipitäjäänsä ihmisistä.
+
+Eräänä pyhä-iltana kehoittivat toiset rengit Mattia lähtemään kylään.
+Sinne oli kokoontunut paljon poikia. He päättivät ruveta pallille.
+Talon luona olikin sopiva paikka pallinlyöntiin, sillä siinä oli avara,
+tasainen hietanummi, jonka kamara oli niin maatunut, ett'ei nummi ollut
+mistään avonaisella hiekalla. Tuumasta toimeen. Mattikin sai kunnian
+tulla mukaan ja arpaa ruvettiin lyömään, kutka jäävät linnaan ja kutka
+joutuvat ulos. Onni potkasi Mattia niin huonosti että hän joutui
+vuohien puolelle.
+
+Matti teki tehtävänsä niinkuin unissaan eikä vällttänyt niin mitään,
+kävikö asiat hyvästi tai huonosti, oltiinko linnassa tai ulkona, se oli
+Matille yhtäkaikki.
+
+Kun siinä sitten lyötiin pallia, tulla suhisi palli aivan Mattia kohti.
+Joku silloin huusi:
+
+"Matti, Matti ota koppi!"
+
+Matti sammassa havahtui ja rupesi käsillään hapuilemaan, mutta siitä
+huolimatta mennä livisti palli Matin sivuitse aika vonkaa.
+
+"Kylläpä on harva mies", kajahti silloin joukosta.
+
+Nyt vasta Matti täydellisesti havahtui, sillä tunsipa hän voivansa
+itsestään poistaa tuon kylläkin syystä annetun moitteen.
+
+Nyt rupesi Matti todenteolla tekemään tuota nuorten rattoisaa työtä. Ei
+kauvankaan viipynyt ennenkuin hän toimitti puoleellensa linnan. Hän oli
+niin nokkela saamaan pallin kiinni sekä maasta että ilmasta, ett'ei
+linnalaisilla ollut juuri helpot hetket saadaksensa linnan itselleen
+säilytetyksi. Kopin ottaja oli hän niin oivallinen, että juoksi pitkät
+matkat vastaan, sivulle ja taakse ottaakseen kiinni tuota sivupyrkivää
+pallia ja melkein poikkeuksetta se onnistuikin. Ei Matti ollut nyt
+enään "harva."
+
+Pallia löi hän niin vinhasti, että ulkomiehet, nähtyään Matin rupeavan
+lyömään, hajausivat tuotakin tuokemmaksi, saadakseen vihdoinkin pallin
+kiinni. Ja ennenkun pallinlyönti loppui, tunnustettiin yleensä, että
+Matti on vilkkaampia poikia.
+
+Näin tavoin rupesi Matti saamaan nuorilta enemmän arvoa ja tämä
+helpotti paljon hänen ankaraa ikäväänsä.
+
+Siinä lähitienoissa oli eräs varakas torppa, jossa oli kaksi aikaista
+tytärtä. Osui niin olla, ett'ei Matti nähnyt noita tyttäriä, ennenkuin
+kesällä.
+
+Eräänä kertana tulivat molemmat sisarukset työhön siihen taloon, jossa
+Matti palveli. Kun Matti ensikerran näki nuot sisarukset, leimahti hän
+korvia myöten niin punaiseksi kuin turkinpippuri ja hänen sydämensä löi
+niin kovasti, ett'ei hän oikein nähnytkään; samoin kävi nuorimman
+sisarenkin, jonka nimi oli Maija. Molempain hämmästys oli niin suuri,
+että kaikki syrjäiset sen huomasivat.
+
+Ensikerran eläissään tapasi Matti neidon, johon hän oitis sydämen
+pojastaan rakastui.
+
+Nyt tuli Matille toinen ikävän syy. Tytön kuva painui niin syvälle
+hänen sydämeensä, ett'ei hän olisi siitä millään tavalla voinut irti
+päästä, jos vielä joku ulkonainen pakkokin olisi sitä vaatinut. Vaikkei
+Matilla ollut mitään toivonsijaa saavuttaaksensa ihanteensa omakseen,
+olisi kuitenkin Maijan pitänyt aina olla hänen nähtävillään. Matti piti
+tyttöä niin paljon itseään ylevämpänä, ett'ei hän tohtinut ajatellakaan
+tosiaan semmoista tapahtuvan, että hän voisi ja rohkeneisi tyttöä
+omakseen pyytää.
+
+Tämmöinen asiain tila teki Matin elämän melkein sietämättömäksi. Hän
+rakasti sydämensä pohjasta totisella, vilpittömällä rakkaudella tyttöä,
+mutta oliko hänellä mitään toivoa vastarakkaudesta, siinäpä solmu. Voi,
+kuinka onnelliseksi Matti olisi itsensä tuntenut, jos hän olisi saanut
+tytöltä jonkin ystävällisen sanan tai silmänluonnin, mutta semmoista ei
+tullut, sillä ne hetket, mitkä he yksissä sattuivat muiden läsnäollessa
+olemaan, käytti tyttö siveellisen kainouden vaistosta niinkuin ei koko
+Mattia olisi olemassakaan.
+
+Niin kului se autuas viikko, jolloin Matti sai syrjästä katsella
+ihannettansa, mutta sisarukset menivät kotiinsa.
+
+Synkkämielisenä haaveili Matti tyttöänsä ja toivoi sydämensä pohjasta
+kerran saavansa tilaisuuden tälle ilmoittaa sydämensä hartaat toiveet.
+
+Matin palveluspaikka oli puoli penikulmaa syrjässä kirkolta. Tällä
+välillä oli pitkänlainen metsätaival.
+
+Eräänä pyhänä kirkonajan jälleen lähti Matti suruissaan ja ikävissään
+kävelemään kirkonkylään, saadaksensa siellä jotatin hupia ja hoivaa
+sydämensä surulle.
+
+Kun hän tuli tuolle metsätaipaleelle, näkyi pitkänlaisen ojelmuksen
+päästä tulevan vastaan yksinäinen vaimoihminen. Kauvankaan ei tarvinnut
+Matin tuota vastaantulijaa tähystellä, ennenkuin hän huomasi sen olevan
+sydämensä rakastetun. Kovasti syöksyi veri Matille sydämeen ja päähän
+tuon havainnon tehtyänsä. Hänen koko ruumiinsa vapisi, niin ett'ei hän
+ollut pystyssä pysyä.
+
+Kovasti taisteli Matti tunteitansa vastaan, että olisi voinut
+levollisena astua armastansa kohden. Levotonna näytti tyttökin olevan,
+sillä hän seisahtui tuon tuostakin noin hetkisen vaan ja katseli
+epäröivästi eteensä.
+
+Kun he sitten tulivat vastakkain, seisahtivat molemmat ikäänkuin
+yhteisestä sopimuksesta. Tyttö oli niin punastuksissa kuin keitetty
+rapu ja tämmöisenä Matin mielestä vielä entistäkin kauniimpi; seurasi
+tuokio äänettömyyttä; tuntui siltä että kummallakin olisi ollut paljon
+sanomista, mutta kumpanenkaan ei uskaltanut sanoa mitään.
+
+"Mihin nyt olet menossa?" kysyi tyttö ja hänen äänensä värähteli niin
+kummalltsesti.
+
+"Aionpahan kävellä ikävissäni tuonne kirkonkylään", sanoi Matti ja
+hänenkin äänensä värähteli, sillä sydän löi niin kovasti.
+
+"Eikö tällä perällä sitten löydy mitään hupia, kun sitä täytyy
+kirkonkylästä hakea?" kysyi tyttö.
+
+"Eipä täällä löydy kuin yksi ainoa, joka voisi polttavaa ikävääni
+viihdyttää", sanoi Matti.
+
+"No mikset hae sitten häneltä lievitystä?" kysyi neito.
+
+"En uskalla, en tohdi."
+
+"Minkätähden ei?"
+
+"Voi, voi! Hän on niin paljon ylevämpi, niin paljon korkeammalla minua,
+etten uskalla silmiänikään häntä kohden nostaa", sanoi Matti.
+
+"Nyt ymmärrän. Tarkoitat Kekolan Liisua, tuota isoa rikasta", sanoi
+tyttö ja hän rupesi sllminnähtävästi vapisemaan.
+
+"Ei, hyvä Maija, ei sinnepäinkään -- -- ei semmoista ole koskaan
+mieleenikään juolahtanut, eikä hänen tähtensä koskaan mieleni
+surulliseksi tulisi, vaikka hänellä olisi vielä vuori kultaa vieressä",
+sanoi Matti.
+
+"No, kuka hän sitten on, joka voisi suruasi lievittää?"
+
+"En uskalla sanoa", sanoi Matti ja loi silmänsä alas.
+
+"Tottahan minulle näin halvalle ihmiselle voit sanoa."
+
+"Voi älä sano halvalle, sillä kukaan kunniallinen ihminen ei ole
+halvempi toistaan, sinä sitäkin vähemmin. Tuo tyttö on vaan
+torpantyttö, joka minun ikäväni voisi lievittää", sanoi Matti.
+
+"Voi, hyvä Jumala! Ettäkö sinä torpan tyttö-raukkaakin voit pitää siinä
+arvossa, että hän voisi olla sydämellesi lohdutukseksi", sanoi Maija ja
+purskahti itkemään.
+
+"Älä itke, Maija! Sinä se juuri olet, joka voit minulle lohdutusta
+tuoda, jos vaan se sinulle sopisi", sanoi Matti ja meni Maijan luo ja
+otti hänen vapisevan kätensä omaansa.
+
+Mitään vastaamatta painoi tyttö päänsä Matin rintaa vasten ja siinä hän
+sitten hiljalleen itkeä nyyhki. Olipa liki, ett'ei Mattikin ruvennut
+itkemään.
+
+Kun ensimäinen kiivain tunnelman puuska oli haihtunut kummaltakin,
+kehoitti tyttö, että istuttaisiin maantien ojan partaalle ja niin he
+tekivätkin.
+
+"Nyt se on tullut. Nyt olet kuullut, mitä minun sydämessäni liikkuu,
+mutta pelko vaivaa vielä sydäntäni, sillä en ole vielä kuullut sinun
+vastaustasi ja vaadin nyt sen", sanoi Matti.
+
+"Voi rakas Matti, jos sinä tietäisit, kuinka paljon minä olen kärsinyt
+sinun tähtesi. Heti kun ensikerran sinut näin, leimahti sydämeni
+ilmiliekkiin ja yöt ja päivät olen sinua ajatellut. Olen odottanut
+niinkuin hepo kesää, että tulisit luokseni, sillä minulla on ollut
+ikäänkuin salainen vaisto että sinä kuitenkin kerran tulet. Nyt olet
+sinä tullut ja koko sydämestäni rakastan sinua ja yhdyn kanssasi
+jakamaan kaikki mitä vielä elämässä vastaan tuleekin", sanoi Maija
+innokkaasti.
+
+Voi sitä elämän autuutta, mitä he nyt sydämessään tunsivat! Ei mikään
+rikkaus, loistoisuus, korkeus ja kunnia olisi voinut sitä palkita, ja
+sitä elämäniloa ei olisi maailmassa voinut löytyä, johon he mykyisen
+onnensa olisivat vaihtaneet, sillä kun sydän on löytänyt sydämen, ei
+voi sitä mihinkään muuhun onneen verrata.
+
+Nyt näkyi ojelmuksen päästä tulevan joitakin ihmisiä. Kiireenkynttä
+ottivat he muutamia polttavia suuteloita ja poistuivat tuolta
+rakkauden-tunnustuspaikalta.
+
+Siitä juuri kääntyi tie tytön kotiin ja tyttö esitteli, että
+lähdettäisiin sinne.
+
+"En minä uskalla lähteä, sillä vanhempasi voisivat olla tyytymättömiä,
+kun minä, tämmöinen maankulkija seurustelen heidän tyttärensä kanssa."
+
+"Ei asianlaita ole niin. Vanhempani kunnioittavat sinua kelpo
+nuorukaisena ja isä sanoo aina sinua viisaammaksi kaikista muista
+nuorukaisista ja sanoo sinusta tulevan pätevän miehen", takaili tyttö.
+
+Sinne sitä sitten lähdettiinkin.
+
+Huoneesen tultua pyysi Matti vanhuksilta anteeksi rohkeuttaan, kun hän
+uskalsi tulla saattamaan heidän tytärtänsä kotlin.
+
+"Eihän se mitään haittaa, sillä olen havainnut sinut siivoksi ja kelpo
+nuorukaiseksi", sanoi vaan isäukko.
+
+Siellä torpassa istuskeli Matti koko sen illan ja ahkerasti tekivät
+hänelle seuraa sekä vanhukset että molemmat sisarukset. Ei nyt joutanut
+Matille ikävä tulemaan, ja hänen murheensa oli haihtunut siihen
+paikkaan niinkuin tuhka tuuleen.
+
+Hämärän tultua meni Matti kotiinsa ja hän tunsi nyt sydämessään
+semmoista iloa ja autuutta kuin olisi ollut taivaassa.
+
+Rakastavaiset tekivät semmoisen liiton keskenänsä, että he pitävät
+sydämensä asiat niin salassa ett'ei niitä kukaan saa tietää. Mutta kun
+eivät he voineet tulla toimeen elleivät saaneet toisiansa tavata, niin
+eipä heidän asiansa kovinkaan kauvan salassa pysynyt, sillä ihmisillä
+on tarkka silmä. Kuitenkin olivat rakastavaiset siinä uskossa, ett'ei
+kukaan heidän liitostansa mitään tiedä, ja tuossa lemmen liittonsa
+liekissä nauttivat he sanomatonta autuutta. Ei Matilla nyt ollut surua,
+eikä halua mihinkään muuhun lystin ja ilon etsintään, siinä oli
+kylläksi kun hän sai toisinaan tavata armastansa.
+
+Kun rakaskavien väliset suhteet tulivat yleiseen tiedoksi, alkoi
+heti kielten kantaminen, kuten ainakin semmoisissa tapauksissa
+käypi. Kontinkantajat alkoi rakennella perättömiä juoruja niin
+toiselta kuin toiseltakin puolelta. Tytölle koetettiin selitellä,
+kuinka mitätön ja pahantapainen mies Matti on, mitä ja mitä epäkohtia
+ja rikoksia hänellä on takanaan, ken vaan hänet tarkoin tuntee. Hänen
+elämäkertansa kotipuolessa oli heillä niin vississä tiedossa, että he
+lukivat ikäänkuin avonaisesta kirjasta kaikki Matin työt ja toimet
+kotipuolessaan olonsa ajoilta ja ne eivät suinkaan olleet edullisia
+kuulla Matin rakastetulle.
+
+Mutta kun neito oli niin lujaluontoinen, ett'ei hän ottanut niitä
+kuuleviin korviinsakaan, tuli toinen ääni kelloon. Tyttö tunsi Matin
+luonteen paremmin kuin nuot kontinkantajat yhteensä ja silti heidän
+tietonsa eivät vaikuttaneet tyttöön yhtään mitään.
+
+Kun kielittelijät tämän huomasivat, alkoivat he saada toista tietä
+asiansa toimeen. He alkoivat tytölle kuiskia, kuinka Matti takapuolella
+pilkkaa Maijaa ja ilvehtii, kuinka helposti hän takertui muka hänen
+ansaansa, jonka hän hänen eteensä piloillaan viritti ja ett'ei hän
+ikänä yhdistäisi itseään tuommoisen kevytmielisen heitukan kanssa.
+
+Tämäpä tepsi. Tytön sydämeen painui heti niin raskas kuorma, että hän
+luuli vajoovansa maan alle. Kuinka saattoikaan Matti tuommoista puhua
+ja levitellä ja hänestä noin perättömiä lausua, vaikka on luvannut
+minua kuolemaansa asti rakastaa ja niin verrattomasti kun minä olen
+häneen luottanut ja antanut koko sydämeni ja kaiken rakkauteni hänelle.
+Voi kuitenkin, minkälainen maailma on.
+
+Näitä mietti tyttö itseksensä ja itki niin paljon, että oli siihen
+paikkaan vedeksi raueta.
+
+Toisaalta kielittiin Matille kuinka Maija ilkkuu häntä takapuolella ja
+kuinka Matti voikaan semmoinen houkkio olla, että luulee Maijan hänestä
+jotakin pitävän. -- Ei sinne päinkään; on niitä parempiakin vieraita
+niin vähille makkaroille -- -- tuommoinen maankulkija resu -- --
+kaikkiakin häntä.
+
+Tarkoitus oli voitettu. Jos tuommoiset toimet olivat saaneet tytön
+surun äärimmilleen, niin Matin sydän se vasta runneltui. "Voi minun
+armaani, kuinka saatoitkaan tuommoista tehdä. Koko sydämeni lämmöllä ja
+rakkaudella olen sinua rakastanut ja luottanut sinun ulkokullaiseen
+vastarakkauteesi ja nyt saan sinusta tuommoista kuulla ja kuitenkaan en
+voi sinutta elää", päivitteli Matti yksinäisyydessään surunsa
+valtaamana.
+
+Jos Matilla ennen oli tukalat ajat olleet, niin nyt ne vasta tukaliksi
+tulivat. Hän luuli saavuttaneensa sen päämäärän, joka oli hänen pyhin
+pyrintönsä, ja nyt se raukesi yhdellä iskulla olemattomiin.
+
+Hän kävi niin synkkämieliseksi, että hän käveli synkkänä kuin unissaan,
+ei kuullut ei nähnyt mitään ja tuskin huomasi vastata jos joku häneltä
+jotakin kysyi. Häntä ei huvittanut mikään, olipa huvitukset sitten mitä
+laatua vielä olivatkin; niin raskas oli hänen mielensä.
+
+Hänen ympäristönsä huomasi heti minkälainen mielenmuutos Mattiin oli
+tullut. Salaisesti iloitsivat he ja hykertelivät käsiään, kun heidän
+kavala juonensa oli niin hyvin onnistunut. Tämä heidän mielityönsä
+johtui siitä, että he niin myrkyllisesti kadehtivat Matin onnea. Moni
+heistä oli jo ennen tytölle tehnyt tarjouksensa, mutta eivät ne
+tyydyttäneet tytön sydämen tunteita ja niin hän hyljäsi kaikki nuot
+kosijansa. Mutta vaikka he olivatkin niin katalasti juonensa
+solminneet, ei kuitenkaan kukaan uskaltanut mitään kannetta tuoda tytön
+siveellisyyttä vastaan.
+
+Kaikin tavoin koettivat nyt rakastavaiset karttaa toisiansa, sillä he
+häpesivät toinen toistansa. Jos jompikumpi heistä arveli toisen tai
+toisen olevan siellä tai täällä nuorten leikki- ja kisapaikoissa,
+vältti hän sinne menoa, ett'ei vaan sattumaltakaan kohtaisi tuota
+petollisen sydämen kantajaa. Tämän johdosta kävi melkein aina niin,
+ett'ei heitä kumpaakaan näkynyt nuorison leikeissä; yksinään he vaan
+kotonaan kantoivat sydäntensä raskasta taakkaa.
+
+Tämmöisissä oloissa kului aika syyspuoleen kesää.
+
+Eräänä pyhäiltana ei Matti saanut aikaansa mitenkään kulumaan. Hän
+lähti kävelemään kirkonkylään, saadakseen siellä edes jotakin
+vaihtelevaisuutta yksitoikkoiseen elämäänsä. Siellä hän ullankanteelta
+katseli nuorison riehakasta elämää. He olivat iloisia kuin perhoset ja
+räjähtivät tavasta iloiseen nauruun, mutta Matista oli varsin
+kummallista mikä tässä maailmassa mahtoi olla sen arvoista, että se
+voisi naurattaa.
+
+Maijaa ei siellä näkynyt.
+
+Useaan kertaan pyydettiin Mattiakin ottamaan osaa nuorten leikkiin,
+mutta Matin ei haluttanut niihin yhtyä.
+
+Sillä perukalla missä Matti palveli oli koko joukko nuorisoa. Kun ilta
+alkoi lähestyä, alkoivat tuon perukan nuoret kokoontua yksiin, sillä he
+päättivät palata kotiin. Niin he lähtivät yhdessä parvessa liikkeelle
+ja Matti käveli heidän jäljessään taaempana kuten tavallista.
+
+He eivät olleet päässeet vielä kylästäkään ulos, kun Maija muutamasta
+talosta pistäysi joukkoon. Hän oli ollut kirkossa ja sitten menmyt
+tervehtimään tätiänsä, joka asui kirkonkylässä, ja siellä hän oli
+viipynyt niin kauvan.
+
+Kun Matti huomasi Maijan, oli niinkuin puukonpistos olisi käynyt hänen
+sydämeensä, niin kumman vaikutuksen teki se häneen. Hän katui ja
+tuskitteli mielessään kun hän ensinkään tuli tänne saamaan uusia
+haavoja sydämeensä. Hyvinpä Maijakin näkyi pälyilevän ja punastelevan
+havaittuaan Matin.
+
+Kun nuoret pääsivät kylästä pois, alkoivat he heti laitella pareja ja
+pian oli koko parvi parittain toistensa kanssa kävelemässä. Matilla ei
+vaan ollut paria eikäpä Maijallakaan. Kuten tavallista käveli Matti
+vaan jälempänä yksikseen alakuloisena.
+
+Yht'äkkiä seisahtui Maija ja odotti niinkauvan kuin Matti ehti kävellä
+kohdalle. Pitemmittä mutkitta pisti Maija kätensä Matin käsikoukkuun ja
+alkoi kävellä leppasta Matin kanssa kynkässä muiden jäljessä.
+
+Matista tuntui siltä kuin käärme olisi koskettanut häneen; olipa
+vähältä, ett'ei hän vetäissyt kättään pois ja työntänyt Maijaa pois
+luotaan.
+
+"Mitenkä sinä nyt saatat tämmöisen maankulkijan kanssa rinnakkain
+kävellä", sanoi Matti kolkosti.
+
+"Eihän täällä muuta semmoista ole", sanoi Maija ujosti.
+
+"Vai niin! Sinä kuitenkin pidät minua vielä hätävaranasi, mutta minäpä
+en olekaan kenenkään takatuuppari", ajatteli Matti itsekseen, mutta ei
+kuitenkaan virkkanut mitään, sillä ei hän tahtonut vieläkään mistään
+hinnasta loukata entistä sydämensä rakastettua.
+
+Niin mentiin eteenpäin, eikä kummallakaan tuntunut olevan mitään
+puhumista, vaikka kummankin sydän oli kylläkin täysi.
+
+Edelliset menijät silmäilivät usein taaksensa, katsoakseen miten Maijan
+ja Matin asiat olivat, ja kun huomasivat, että hekin kävelivät
+kynkässä, näytti heidän naamansa venyvän hyväsestään pitemmiksi.
+
+Niin tultiin sille kohdalle, josta kääntyi tie tytön kotiin.
+Luonnollistahan on, että Matti ja Maija seisahtuivät siinä.
+
+"Hyvästi nyt", sanoi Matti ja klersi kätensä irti.
+
+"Hyvästi, vaan ei toki ijäksi", sanoi tyttö värisevin äänin.
+
+"Mitä! Aiotko minun pilkkanasi pitää aina äärimmäisyyteen asti?" sanoi
+Matti kauhistuneena.
+
+"En, hyvä ystävä, minä ole sinua koskaan pilkkanani pitänyt, enkä tule
+pitämään vaikka sinä olet minusta niin pahoin puhunut", sanoi Maija ja
+kyyneleet välkkyivät hänen kauniissa silmissään.
+
+"Minä en ole sanonut sinusta ainuttakaan pahaa sanaa, mutta olen
+kuullut sinun pitävän pilkkanasi minua", sanoi Matti.
+
+"Samaahan on sinusta minulle sanottu", sanoi Maija ja purskahti
+täydelliseen itkuun.
+
+"Nyt ymmärrän. Viekkaat kielet ovat saattaneet välimme näin
+tukalaksi. Miehisenä miehenä olisi minulla pitänyt olla niin paljon
+arvostelukykyä, että olisin älynnyt pitää tuommoiset juonet pirullisina
+valheina, vaan he ovat esitelleet ja syöttäneet niitä niin kavalasti
+minulle, etten voinut muuta tehdä kuin uskoa niitä. Voi, kataloita
+ihmisiä! Kun nyt olemme asiasta päässeet selville, niin onko sydämesi
+yhtä avonainen ja lempeä minua kohtaan kuin ensialussakin?" sanoi
+Matti.
+
+"Jumala sen yksin tietää, että sydämeni sykkii yksin sinulle, eikä
+kenellekään muulle, ei elämässä eikä kuolemassa", vakuutti Maija.
+
+Nyt vyörähti kummankin sydämeltä pois tuo ankara, raskas ja painostava
+taakka, joka heitä oli niin kauvan rasittanut. Ilo, rauha ja sanomaton
+autuus täytti heidän sydämensä.
+
+Nopeasti syleilivät he toisiansa ja sitten erkanivat he; tyttö lähti
+kotiansa kohden ja Matti alkoi juosta kannikoimaan toisten jälkeen ja
+hän tapasikin heidät ennenkuin kotiin ehdittiin.
+
+Nyt eivät rakastavaiset ensinkään koettaneet peitellä eikä salata
+rakkauttaan muilta ihmisiltä; heidän ähmälläänkin seurustelivat he
+julkisesti kaikissa tilaisuuksissa toisiensa kanssa, huolimatta
+vähääkään siitä mitä ihmiset puhuivat ja ajattelivat, eivätkä
+juorukellot enään yrittäneetkään mitään toimimaan, sillä he näkivät
+vaivansa turhaan rauenneen.
+
+Näin kului aika siihen saakka kun Matin palvelus-aika loppui ja Matin
+piti lähteä kotipuoleensa. Sanomattoman raskaalta ja katkeralta tuntui
+heistä tuo välttämätön eronhetki. Kun se aika tuli, että Matin täytyi
+lähteä, tuli tyttö saattamaan penikulman vielä kirkonkylän taaksekin.
+Voi, kuinka mielellään he nyt jo olisivat yhtyneet nauttimaan onneansa,
+mutta tuo kylmä välttämättömyys oli heidän välissään estämässä sitä.
+Kolmea vuotta ennemmin ei Matti sanonut voivansa tulla armastansa
+omaksensa ottamaan, sillä välttämättömät asiat pakottivat hänet niin
+kauvan poissa olemaan.
+
+Monikertaan toisiansa syleillen ja kyynelten rumsaasti vuotaessa
+lupasivat ja vannoivat he toisillensa ikuista rakkautta ja pyhästi
+lupasivat he sydämensä puhtaina toisilleen säilyttää siihen saakka kun
+he jälleen toisensa tapaavat. Niin he erkanivat. Ahkeralla
+kirjevaihdolla lupasivat he toisiaan muistaa ja välisuhteita vireillä
+pitää.
+
+
+II.
+
+Kun Matti tuli kotipuoleensa, ihmettelivät kaikki, kuinka paljon hän
+oli vöyristynyt ja miehistynyt tällä yhden vuoden ajalla. Hänellä oli
+nyt kaksikymmentä ruplaa rahaa taskussa, sillä ei hän ollut
+kopeekkaakaan kuluttanut vuosipalkastaan. Hän oli nyt rikas mies,
+sillä eipä montakaan löytynyt kunnassa, jolla olisi ollut niin
+paljon käteistä rahaa. Moni mies kävi häneltä pyytämässä lainaksi,
+mutta Matillapa oli omat tuumansa. Hän ei ruvennut mihinkään
+palvelukseen, osteli tilaan kirjoja ja alkoi niiden avulla kehittää
+kirjoitustaitoansa ja luvunlaskuaan. Irvihampailta sai hän usein
+maisterin nimen, mutta semmoisista nimityksistä välitti Matti viisi.
+
+Huolimatta kuitenkaan näistä pyrinnöistään teki Matti minkälaista
+ruumiillista työtä hyvänsä, kun vaan tllaisuus siihen tarjoontui ja se
+kävikin kyllä laatuun. Kesäisenä aikana oli Matti ahkerasti työssä,
+eikä joutanut silloin tieteilemään muulloin kuin pyhäsinä aikoina.
+
+Tällä tavalla aikansa käyttäen kokosi Matti melkoisia varoja ja hänen
+arvonsa kasvoi ihmisten silmissä päivä päivältä.
+
+Paikkakunnan immet katsoivat häneen hyvällä silmällä ja tuskinpa olisi
+löytynyt semmoista tyttöä, joka ei olisi lähtenyt matkaan kun Matti
+olisi vaan kerran vihjannut.
+
+Kuitenkin pysyi Matti vaan kylmänä kaikkia impiä kohtaan, vaikka hän
+olikin sisarellisella kannalla heidän suhteensa. Oliko kumma, jos niin
+olikin, sillä olihan hänellä tuolla kaukana oma armahansa, jolle hän
+oli vannonut ikuista uskollisuutta ja rakkautta.
+
+Kuitenkin oli eräs pienen talon tyttö, jonka suhteen ei Matti voinut
+olla aivan yhtäkaikkinen. Matti viihtyi hyvin hänen parissaan.
+Kumminkaan ei hänen mieleensä koskaan vähääkään jolkahtanut, että hän
+voisi Maijansa tähän vaihtaa.
+
+Ahkeralla kirjevaihdolla piti Matti ja Maija keskenänsä vireillä
+rakkauttansa. Nämät kirjeet hehkuivat lämpöä ja ikuista uskollisuutta.
+Voi kuinka Matti tunsi sydämensä lämpiävän, kun hän sai kirjeen omalta
+sydämensä rakastetulta.
+
+Matin suurimpana huolena näillä ajoilla oli hankkia jotakin
+pesäpaikkaa, että saisi armaansa tuoda oman kattonsa alle, sillä hän
+halusi olla omassa tutussa paikkakunnassa, koska vieraat olot eivät
+häntä ensinkään miellyttäneet. Siinä mielessä hankki hän itselleen oman
+torpanmaan ja alkoi puuhata siihen asuinhuonetta. Hänellä oli siksi
+varoja koossa, että voi lunastaa sopuhinnalla tarjolla olevan uuden
+huoneuksen, jossa oli tupa ja kaksi kamaria. Sen hän puuhasi torppansa
+maalle ja vuovasi sen yhteen puhkuun vesikaton alle; itse hän teki
+enimmät työt, ainoastaan vaikeimmissa paikoissa piti hän apua. Syksyllä
+aikoi muurauttaa ja panna kaikinpuolin asuttavaan kuntoon ja sitten --
+
+
+III.
+
+Erään kuivatun järven takia tuli pitäjäässä iso riita. Ne, jotka järven
+olivat suurella työllä kuivanneet, eivät olleet työnsä takaamiseksi
+kuivaushankkeisiinsa noudattaneet laillisia muotoja. He eivät olleet
+hakeneet järvelle minkäänlaista syyniä eikä Tie- ja Vesi-hallituksen
+lupaa järven kuivaamiseen. Heillä oli vaan omat lakinsa ja
+perustuksensa, jonka he perustelivat siihen että vesi ei ollut
+isossajaossa pantu kenenkään tynnyrilukuun ja sen siis saa kuivata ken
+vaan siihen uskaltaa ryhtyä, keneltäkään lupaa kysymättä.
+
+Kuitenkin tuo kuivaustyö tuotti paljon vahinkoa alempana oleville
+tiluksille sekä pelloille että niityille. Tästä tuli yleinen
+tyytymättömyys ja pitkiä suullisia riitoja, joissa kumpikin puolue
+koetti kiivaasti oikeuksiansa puoltaa. Kaikesta tästä huolimatta ei
+tultu hullua viisaammaksi ja riita tuntui käyvän aina vaan ankarammaksi
+ja suukopu kiivaammaksi ja ärtyisemmäksi.
+
+Kun kellään ei ollut vissiä pohjaa miten asianlaita oikeastaan oli,
+päätettiin vihdoin laittaa asiamies läänin pääkaupunkiin ottamaan
+läänin maanmittauskonttorista järven kartta, että nähtäisiin onko se
+laskettu kenellekään verolliseksi, ja ottamaan muutenkin lakimiehiltä
+selvä, kuinka semmoisissa tapauksissa on lainmukaan meneteltävä.
+
+Asia katsottiin niin paljon vaativaksi, että asiamiehelle myönnettiin
+sitävarten aikaa kolme viikkoa.
+
+Kun tuli sitten kysymykseen, ken asiamieheksi valitaan, valittiin
+siihen yksimielisesti -- Matti Matinpoika.
+
+Kun tämä päätös Matille ilmoitettiin, tuskinpa hänelle olisi parempaa
+ilosanomaa voitu tuoda. Nyt hän saapi aivan odottamatta samalla
+matkalla tavata armaansa, jota hän niin kauvan on kaivannut ja
+ikävöinyt.
+
+Eihän muuta. Matti varustettiin eväillä ja riittävillä matkarahoilla.
+Kumminkaan ei hän voinut paljon eväitä mukaansa ottaa, kun hänen tuli
+jalkasin matkustaa, sillä eihän niin epämääräiselle matkalle voinut
+hevosta ottaa.
+
+Yleisen maantien hylkäsi Matti heti matkasuunnitelmastaan, koska se
+olisi pitentänyt matkaa neljällä penikulmalla. Poikkimaisin päätti hän
+samota päämääräänsä kohden ja olipa hänellä joku toinenkin syy valita
+tämä lyhempi tie, sillä silloin hän pääsisi muitta mutkitta tapaamaan
+armastansa.
+
+Kun Matti oli samonut noin kuusi penikulmaa eteen päin, täytyi hänen
+jäädä yöksi, lepuuttamaan väsyneitä jalkojansa. Siinä tuli selville,
+että huomen-aamuna lähtee eräästä talosta hevosella ja rattailla
+viemään joku henkilö talon poikaa kaupunkiin kouluun, ja että niiden
+mukana pääsisi Mattikin huokealla maksulla kaupunkiin saakka.
+Hiekkaharjanteita myöten päästiin niiltä paikoilta ajaa retuuttamaan
+kärryillä yleiselle maantielle. Tämä esitys tuntui Matista hyvältä,
+sillä olipa hänen jalkansa äkkinäisestä paljosta kävelemisestä niin
+kipeät, ett'ei hän aamulla ylösnoustuaan ollut päästä lattian poikki.
+
+Kun hän senverran vertyi, että pääsi kävelemään, meni hän heti tuohon
+taloon, kyytiä tiedustelemaan. Siellä hyväksyttiin Matin tuumat ja
+aiottiin lähteä kello seitsemän aikana aamulla matkaan.
+
+Ikävällä odotteli Matti tuota toivottua seitsemänlyöntiä. Voi, kuinka
+pitkältä tuntui jo määrä-ajan odottaminen, sillä se oli toivon hetki,
+jolloin hän pääsisi lähtemään päästäksensä lähenemään tuota sydämmensä
+valittua. Hän luki jokaisen sekunnin ja minuutin seinällä olevasta
+kellosta, joka vielä päälliseksi kulkusen lyönnillä ilmoitti, milloin
+puoli- ja koko-tunnit olivat täyteen tulleet. Pitkältä tuntui aika,
+sillä Matti oli päättänyt vielä tänä-iltana tavata armaansa. Hevoskyyti
+olisi vienyt hänet puolipenikulmaa syrjään, mutta hän kyllä pian sen
+välin juoksisi kun oli saanut kärryissä jalkojansa lepuuttaa.
+
+Tuo toivottu seitsemän-aika tuli ja heleällä "klin klank" lyönnillä
+ilmoitti tuo täsmällinen kello sen.
+
+Mutta asianomaisia matkaanlähtijöitä ei kuulunut eikä näkynyt. Heillä
+oli tuhannenkin asiaa toimitettavana. Piti, näet, käydä kaikkien
+sukulaisien ja tuttavien luona hyvästillä tai muilla asioilla ja useat
+heistä olivat pitemmän matkan päässä kuin Matti oli osannut
+aavistaataan.
+
+Näin kului aika kulumistaan eikä lähdöstä näyttänyt tulevan niin
+mitään.
+
+Kello oli jo yksitoista e.p.p. eikä lähtö näyttänyt olevan sen
+likempänä. Silloin loppui Matilta kärsivällisyys, sillä hänen
+sydäntänsä kovin poltteli kun hän pelkäsi ett'ei saisikaan kultaansa
+vielä tänäiltana tavata. Hän heitti hitolle kaikki hevoskyydit,
+sieppasi kengät pois jaloistaan, otti mytyn käteensä ja alkoi jalkaisin
+syrjäteitä myöten samota sydämensä mielitietyn kotia kohden.
+Kuljettavana oli kahdeksan penikulmaa. Ei nyt tuntunut Matin jalat
+kipeiltä eikä taival pitkältä eikä rasittavalta, sillä palkinto, joka
+häntä odotti, korvaisi kaikki vaivat ja rasitukset. Kiveltä kivelle,
+mättäältä mättäälle linkosi hän itseänsä niin keveästi kuin häntä olisi
+jonkunlaiset siivet kannattaneet. Vilisten jäivät kivet, kannot ja puut
+syrjään ja Matti riensi vaan samaa vauhtia eteenpäin. Ei hän joutanut
+syömäänkään, sillä nyt oli kiire tarpeesen; tavasta hän vaan joi
+purosta kuivan kurkkunsa kostukkeeksi.
+
+Täsmälleen yhdentoista aikana illalla saapui hän tuon tutun torpan
+kartanolle, jossa hän tiesi armaansa olevan. Hänen sydämensä sykki
+ilosta kun tiesi tuossa tuokiossa saavansa sulkea armaansa sykkivää
+sydäntänsä vasten. Kovin palavustunut kun oli, istahti hän kartanolla
+olevalle isolle kivelle pyyhkiäkseen hikeä pois kasvoistansa ja hiukan
+tyynnyttääkseen itseänsä.
+
+Kuten luonnollista, oli asuinhuoneen ovet suljetut. Porstuan oven
+edessä oli isonpuoleinen kuisti, jonka molemmilla puolilla oli
+istumapenkit ja porstuasta meni ovi pieneen pihanpuoleiseen kamariin.
+Nämät seikat olivat Matille ennestään tutut.
+
+Kun väki lienee päässyt parhaaseen ilta-uneen, ei Matti raskinut heitä
+häiritä jyryyttämällä kuistin ovea.
+
+Siinä luulossa, että tuosta porstuasta mentävässä kamarissa makaisi
+joku henkilö, meni hän sen akkunan taa ja naputti sormillansa hiljaa
+akkunaruutuun, ilmoittaen siten läsnäolonsa. Naputuksen jälkeen kuuli
+Matti selvästi, että huoneessa syntyi jotakin liikettä.
+
+"Avatkaa ovi!" sanoi Matti ja poistui kuistin eteen odottamaan oven
+aukasemista.
+
+Matin mielestä tuntui aika jotenkin pitkältä, ennenkuin hän kuuli
+kamarin oven avattavan ja tultavan porstuaan. Kun sitten kuistin ovi
+aukeni, seisoi hänen edessään keveässä työpuvussaan kaikessa
+kauneudessaan hänen oma armas Maijansa, jonka luokse hän niin suurilla
+ponnistuksilla oli rientänyt -- oli harppassut yhdessätoista tiimassa
+kahdeksan penikulmaa. Silloin oli valoisa kesäinen yö.
+
+Molemmat hämmästyivät tuosta odottamattomasta kohtauksesta. Matti sen
+tähden, että Maija näytti ensin kovin hämmästyneeltä, luikuilevalta ja
+epäröivältä ja Maija sentähden, kun niin äkkiarvaamatta kohtasi Matin,
+jolle hän oli ikuista uskollisuutta vannonut.
+
+Matista tuntui niin kummalliselta. Miksei Maija heti avosylin rientänyt
+hänen syliinsä? Miksi hän oli niin hätäilevän ja epäröivän näköinen?
+Kylmä, yksitoikkoinen käden-anto oli vaan hänen tervehdyksensä.
+
+Tämä kaikki vaikutti Mattiin sen, ett'ei hän pyrkinytkään sen etemmäksi
+huoneisiin, istahti vaan verannan penkille ja tyttö istui häntä
+vastapäätä toiselle puolelle. Siinä sitten tyttö kyseli, miten Matti
+oli joutunut niin odottamattomasti tulemaan. Lyhyesti kertoi Matti
+matkansa syyn ja tarkoituksen, samalla ilmoittaen kuinka hartaasti hän
+halusi tavata Maijaa ja kuinka pitkän matkan hän on rientänyt juuri
+tätä hetkeä varten.
+
+Kun siinä puheltiin niitä näitä, narahti kamarin ovi ja nähtävästi
+Maija säpsähti.
+
+Samassa astui verantaan hyvin maneeripukuinen nuorimies ja tyttö kävi
+niin rauhattomaksi että hän sijoitteli itseänsä paikasta toiseen. Poika
+istui samalle penkille kuin Mattikin ja alkoi siivosti kysellä mitä hän
+on miehiänsä ja mihin hän on kulkemassa. Lyhyesti ja jurosti vastaili
+Matti hänelle ja lopuksi selitti hän olevansa vanha tuttava tämän talon
+perheelle ja tahtoneensa tulla tervehtimään heitä, kun tilaisuus siihen
+oli.
+
+Kun hän oli saanut mielestänsä tarpeelliset selitykset, meni hän
+rauhallisesti pois.
+
+Matille selvisi nyt kaikki. Entisen kiihkeän ja palavan rakkauden
+sijaan sykähti nyt hänen sydämeensä yhdellä iskulla semmoinen kylmyys
+ja vastenmielisyys Maijaa kohtaan niinkuin sinne olisi paiskattu
+kokonainen jäävuori. Hän ei ollutkaan pitänyt pyhiä rakkauden
+lupauksiaan, vaan oli rikkonut ne, herra ties, kuinkakin usein ja
+vieläpä niin siveettömällä tavalla, että oli ottanut öisinä ailoina
+vastaan nuoriamiehiä ja maannut heidän kanssaan, josta Matilla oli
+itsellään tuore ja varma todistus. Ei nyt Matin silmissä Maija ollut
+mistään arvosta kaikkine kauneuksineenkaan, epärehellinen, petturi
+vaan, joka ei ollut hänen uskollisen rakkautensa arvoinen.
+
+"Eikö lähdetä huoneesen", rupesi Maija esittelemään.
+
+"Eipä minun haluta nyt juuri mihinkään lähteä", sanoi Matti kylmän
+tylysti.
+
+"Eihän se nyt mitenkään muutoin sovi; olet väsyksissä ja nälissäsi,
+tarvitset ruokaa ja lepoa", sanoi tyttö ja meni herättämään
+vanhempiaan. Pian tulivatkin he kuistiin Mattia tervehtimään ja
+kehoittamaan häntä tulemaan huoneesen. Matti seurasikin juromaisena
+kehoitusta.
+
+Matille laitettiin nyt pulska jos pulska illallinen ja toiseen kamariin
+vuode; sitten kehoitettiin häntä syömään ja panemaan maata. Mutta Matin
+sydän oli niin täysi ett'ei hänen haluttanut kumpaakaan tehdä ja
+jyrkästi kieltäysi hän sekä syömästä että makaamasta.
+
+"Hyvä Jumala, mikä sinun nyt sitten on? Semmoisen taipaleen jalan
+kulkenut syömättä, luulisipa tarvitsevan ruokaa ja lepoa", sanoi Maija
+surumielisesti.
+
+Maijan vanhempi sisarkin, Anna, oli kotona ja koki hänkin muiden kanssa
+viihdyttää juroa Mattia.
+
+"Ei minulle nyt maista ruoka eikä lepo: kaunis on tämä Pohjolan
+kesäinen yö, lähtekäämme kävelemään kylälle, tervehtimään vanhoja
+ystäviä", esitteli Matti tyttärille.
+
+He hyväksyivät ohjelman ja heti lähtivät he kolmikannassa liikkeelle.
+
+Ennenkuin taloihin tultiin, oli välillä metsätaivalta. Iloisena lauleli
+isorastas, tuo "Pohjolan satakieli", monisävelisiä lauluja kullalleen.
+Matti vaipui syviin ajatuksiin. Yksin taivaan linnuillakin on
+uskollisuutta, rakkautta ja uhraavaisuutta ja ihmissydämessä piileytyy
+niin paljon vilppiä ja petosta, vaikka hän on jaloin kaikista Luojan
+luomista olennoista.
+
+Noita mietti Matti niin hartaasti ett'ei huomannut ennenkuin oltiin
+Matin entisen palveluspaikan pihalla. Mentiin nuorten huoneesen
+tervehtimään heitä. Siellä kovin sitä ja tätä juteltua lähdettiin
+taasen liikkeelle. Mentiin nyt kävelemään eräälle kauniille
+peltovainiolle. Siellä istuttiin muutamalle pientareelle. Neitoset
+rupesivat noukkimaan marjoja ja kantoivat niitä Matin lakkiin hänen
+syödäksensä. Voi, kun Matin oli nyt tukala olla. Hän tunsi sydämessään
+minkälainen loppupäätös oli tuleva hänen ja Maijan välisiin suhteisiin
+ja kuitenkaan ei hän raskinut suorastaan murtaa tyttöraiskan sydäntä.
+"Voi jospa sinä olisit lupauksesi pitänyt ja ollut yhtä uskollinen kuin
+minäkin, kuinka paljon toisin olisivatkaan nyt asiamme kuin ne nykyään
+ovat! Kaunis ja miellyttävä on hän näköään, mutta käärme on myrkyttänyt
+meidän välimme ainiaaksi", ajatteli Matti itseksensä.
+
+Kun he tulivat kotiin, oli jo aamu ja Matti hankkiusi lähtemään
+matkaan.
+
+"Ei mitenkään se käy laatuun, että sinä lähdet tästä jalkasin menemään;
+pannaan hevonen kärryin eteen ja lähteköön Maija kyyditsemään sinua
+kaupunkiin", tuumaili Maijan isä.
+
+"Ei mitenkään -- ei herran tähden ... älkää tehkö sitä, kyllä minä
+tämän matkan pääsen jalkasinkin", koki Matti estellä.
+
+Mutta mikään ei auttanut. Hevonen pantiin vaan aisoihin.
+
+Kun sitten lähdettiin liikkeelle, oli kärryihin sälytetty pari isoa
+hinkkiä viilipiimää, suuren suuri voirasia, kaksi isoa juustoa ja
+muutamia paksuja leipämöykkyjä. Kun Matti kysäsi mitä varten noita on
+laitettu, sanottiin ne kaiketikin hänelle eväiksi kaupungissa
+ollessaan.
+
+Voi, voi kuinka paha Matin oli olla. Nuot ihmiset olivat niin
+ystävällisiä ja uhraavaisia ja kuitenkin täytyi hänen kerran tylysti ja
+kylmästi hyljätä sekä tyttö että vanhempain ystävällinen hyvyys.
+
+Tiellä mennessä häpesi Matti tytön seuraa, ett'ei hän olisi suonut
+yhdenkään ihmisen heitä näkevän. Tuo tyttö, jonka edestä hän ennen
+olisi vaikka henkensäkin antanut, jos niin olisi tarvittu, tuo sama
+tyttö oli tullut nyt niin inhottavaksi, että jos vaatteet sattuivat
+yhteen koskemaan, tuntui Matista siltä että hän on tullut
+saastutetuksi,
+
+Tyttö koki puhetta vireillä pitää, mutta se ei onnistunut. Lyhyesti ja
+kylmästi vastasi Matti vaan "on" taikka "ei."
+
+Heidän mennessään kaupunkiin kävi niin ohrasesti, että heidän
+huomaamattaan putosi Matin pieni laukku, jossa oli hänen omat
+eväsvaransa ja tärkeät asiapaperit.
+
+Matilla ei ollut tiedossa mitään majapaikkaa kaupungissa. Hevonen
+pysäytettiin kadulle muutaman pienen talon kohdalle, jonka Matti
+ennestään tunsi. Hän pyysi tyttöä, että tämä olisi hyvä ja heti
+herrojen syötyä palaisi takaisin ja tiedusteleisi pudonnutta laukkua
+ja, jos sattuisi sen tavoittamaan, toimittaisi sen heti tähän taloon,
+josta Matti sen saisi periä. Samasta talosta saisi Maija myös tietää
+missä Matti pitää asuntoa.
+
+Tyttö rupesi purkamaan hinkkejä, rasioita y.m. kadulle.
+
+"Miksi niitä siihen purat?" kysyi Matti.
+
+"Nämäthän on sinun eväitäsi", sanoi tyttö.
+
+"Minä en ota niitä vastaan."
+
+"Mihinkä nämät sitten joutuvat?" kysyi hän alakuloisesti.
+
+"Vie torille ja myö ne siellä."
+
+"Kuinka sinä, ystäväni, voit noin kova olla ja hyljätä kaikki meidän
+ystävyytemme sinua kohtaan", sanoi tyttö ja alkoi itkeä tihistellä.
+
+"Mitä ne sitten maksavat?" kysyi Matti.
+
+"Mitäs -- -- eihän niitä maksun edestä ole annettukaan", sanoi tyttö.
+
+"Mutta minä en ota niitä maksutta vastaan."
+
+"Ja minä en ota maksua millään ehdolla", tenäsi tyttö.
+
+Matti oli pahemmassa kuin pulassa. Hänen ylpeytensä ei sallinut niitä
+maksutta vastaan-ottaa ja tyttö ei suostunut niistä maksua ottamaan. Ei
+ollut muuta neuvoa. Matti laski summittaisin, mitä ne tulisivat
+maksamaan, otti rahat ja tarjosi tytölle, mutta kaikki turhaan.
+
+Silloin laski Matti rahat kadulle ja sanoi:
+
+"Tottahan joku muu ne korjaa, jos et sinä, mutta minulta niiden täytyy
+pois tulla."
+
+Kun tyttö teki pois lähtöä ja Matti jätteli hyvästi, sanoi tyttö.
+
+"Hyvästi, rakas ystävä, vaan eihän toki ijäksi."
+
+Kovin tuntui Matin sydäntä helpottavan kun pääsi tytöstä erilleen.
+
+Seuraavana päivänä oli Matin laukku jo määräpaikassaan, sillä Maija oli
+niin ahkerasti etsinyt, että oli sen saanut käsiinsä ja lähettänyt heti
+kaupunkiin.
+
+Kun Matti oli ollut viikon päivät kaupungissa, tuli Maija yht'äkkiä
+hänen majapaikkaansa. Tuo odottamaton jälleennäkeminen teki kumpaankin
+semmoisen vaikutuksen, että talonväkikin huomasi sen.
+
+"Eikö sinulla ole aikaa lähteä minun kanssani hetkeksi kävelemään", sai
+tyttö vihdoin Matille kuiskaistuksi.
+
+Kiireenkynttä pistäysi Matti ulos ja tyttö luikahti jälkeen.
+
+Kartanolle tultua huomasi Matti, että Maijalla oli kartanolla hevonen
+ja kärryissä sama määrä ruokavaroja kuin viime kerrallakin.
+
+"Korjaa nuot eväät ensinnä pois ennenkuin lähdetään kävelemään", sanoi
+tyttö.
+
+"En koskaan."
+
+Mutta tuosta Matin kieltosanasta huolimatta nosteli tyttö eväsvarat
+kartanolle. Entisellä maksutavallaan latoi Matti rahat viereen ja tytön
+täytyi surumielin poimia ne siitä pois. Sitten pistäysivät he portista
+kadulle.
+
+Katu oli tyhjä ihmisistä, sillä se oli laitapuolella kaupunkia.
+
+Heti kadulle tultua rupesi tyttö innokkaasti Matille puhelemaan:
+
+"Miksi sinä olet niin tyly ja kylmä minua kohtaan? Ei sinulla ole enään
+entistä lempeä ja rakkautta, kuten entisinä autuaina aikoina oli.
+Tylysti ja kylmästi vaan vastaat minun rakkautta uhkuviin
+kysymyksiini", sanoi tyttö ja purskahti hillittömään itkuun.
+
+Matti koki häntä tyynnyttiää parhaan taitonsa mukaan.
+
+"Älä nyt itke! Paha kyllä sanoa, mutta minä en jouda sinun kanssasi
+tämän enempää puhumaan, enkä kävelemään, sillä minun pitää juuri nyt
+lähteä asiaini tähden maanmittauskonttoriin, jonne minut on kutsuttu.
+En luule täällä enään viikkoakaan viipyväni, ja heti kun asiani olen
+saanut toimeen, lähden kotimatkalle ja silloin saadaan keskenämme
+enemmän puhella. Mene nyt kotiasi rauhassa", puheli Matti ja tarjosi
+kättään hyvästiksi tytölle.
+
+Neito aikoi tarttua syliksi Mattiin, mutta tämä torjui yrityksen.
+
+"Hyvästi sitten, rakas ystäväni; mutta älköön tämä suinkaan olko
+viimeinen hyvästijättö! Minä luotan sinuun ja odotan", sanoi tyttö
+itkeä niiskuttaen.
+
+Matti lähti nyt kiirehtimättä kävelemään muka maanmittauskonttoria
+kohden ja tyttö meni hevosensa luo ja alkoi hankkiutua matkaan.
+Kyyneleet pyörivät Matinkin silmissä, kun hän pääsi yksinäiseen oloon.
+Hän ei mennytkään maanmittauskonttoriin, eikä hänen ollut sinne
+mentäväkään; hän oli keksinyt semmoisen hätävalheen, päästäksensä
+tytöstä erilleen. Hän seisahtui vaan taaemma, kadun kulmaukseen, josta
+hän voi vakoilla milloin tyttö lähti pois.
+
+Heti kun tyttö oli poistunut, palasi Matti majapaikkaansa. Sielläkös
+rätinä nousi: "Emmekös me heti huomanneet, että tyttö oli sinun
+henttusi, etkä ole meillä siitä mitään virkkannut. Saakelin komea tyttö
+ja hyvän huolen hän näytti sinusta pitävänkin, kun latoi kartanolle
+tuommoisen ruokakasan. Ei näy pojalle heti nälkä tulevan", hälisi
+majatalon väki.
+
+Matti oli niin raskaalla ja synkällä mielellä, ettei noihin hälinöihin
+voinut juuri mitään vastata. Hän vetäytyi hallussaan olevaan pieneen
+kamariin, otti avaimen pois lukosta ja istui pöydän ääreen
+kirjoittamaan -- erokirjaa:
+
+"Entinen rakastettuni!
+
+"Niin vastenmieliseltä kuin se tuntuukin, täytyy minun sinulle totuus
+tunnustaa, vaikken ole, säälien sinua, voinut sitä ennen tehdä.
+Kummailet,  miksi minä olen niin kylmä sinua kohtaan, mutta mene
+itseesi, niin että löydät vastauksen sieltä. Muistatko niitä pyhiä
+lupauksia ja valoja, jotka toisillemme vannoimme silloin erotessamme?
+Minä uskon, että nuot lupaukset lähtivät vilpittömistä puhtaasta
+rakkaudesta hehkuvista sydämistä, mutta sinä olet kaikki ne unhottanut.
+Pitkällä poissaoloni ajalla en muistanut mitään muuta kuin sinua. Yöllä
+ja päivällä olit sinä aina ajatusteni alkuna ja toivona. Minä kärsin ja
+odotin sitä hetkeä, jolloin sinut taasen saan syliini sulkea, ja se
+toivo antoi minalle voimaa kestämään kaikki. Puhtaassa, vilpittömässä
+ja uskollisessa sydämessäni oli yksin sinun kuvasi hallitsemassa, eikä
+mikään voima voinut sitä sieltä pois reväistä. Voi kuinka sydämeni
+sykki ilosta, kun tarjoontui semmoinen tilaisuus, että saisin sinut
+jälleen nähdä ja syliini sulkea. En joutanut pitkin siekailemaan;
+kiskoin itseni irti kaikista syrjätoimista, sillä ne eivät tuntuneet
+olevan minkään arvoisia sinun rinnallasi. Intoni oli niin suuri ja
+rakkauteni niin voimallinen, etten voinut antaa minkään esteen pidättää
+itseäni tapaamasta sinua niin pian kuin mahdollista. Yhdessätoista
+tiimassa samosin jalkasin sydänmaiden halki kahdeksan penikulmaa,
+saadakseni nauttia jälleennäkemisemme autuutta. Voi herra sitä iloa,
+mitä tunsin sydämessäni saavuttuani kotipihallesi. Mutta mitä minä
+tapasinkaan sinun kodissasi: petosta, vilpillisyyttä, uskottomuutta,
+valheellisuutta, valapattoisuutta, ja vieläpä niin törkeässä muodossa.
+Hyi toki. Semmoisen palkinnon minä sain kaiken uskollisuuteni ja
+vaivaini jälkeen!!! Silloin putosi raskas kuorma sydämelleni ja sitä ei
+tässä suhteessa voi kukaan pois vierittää. Olit kirjoittanut minulle
+rakkautta ja uskollisuutta hehkuvia kirjeitä, mutta tuona hetkenä
+selvisi että nekin olivat vaan petollisesta ja ulkokullatusta sydämestä
+lähteneitä. Luulen nyt jo ymmärtäväsi, minkätähden olen ollut sinulle
+tyly ja kylmä. Vai luuletko minua niin halpasieluiseksi ihmiseksi, että
+tyytyisin olemaan sinun hätävaranasi ja antaisin jotakin arvoa vielä
+noin huikentelevaiselle luonteelle -- --. Ja lopuksi sanon nyt että
+meidän välimme on ainiaksi rikottu. Älä millään tavalla koetakaan tätä
+päätöstäni saada toiseksi muuttumaan, sillä niitä keinoja ei löydy
+maailmassa, jotka voisivat sen toiseksi muuttaa.
+
+"Toivon, että löytäisit itsellesi semmoisen kumppanin, jolle voisit
+varmempaa uskollisuutta osoittaa!
+
+"Sinua ennen sydämestään rakastanut, mutta nyt murtunut
+
+                                              "Matti Matinpoika."
+
+Kun Matti sai kirjeen valmiiksi, pisti hän sen kuoreen ja juoksutti
+postikonttoriin.
+
+Kauvan oli Matti apealla mielellä tapauksen jälkeen, eikä häntä
+tuntunut hyvittävän mikään, niin raskaasti koski häneenkin tuo ero,
+vaikkei voinutkaan millään ehdolle toisin tehdä.
+
+
+IV.
+
+Heti kun Matti oli saanut asiansa toimitetuksi, lähti hän kotimatkalle.
+Tuon torpan, joka hänelle ennen niin tutunmoinen oli ollut, hän
+sivutti, sillä ei hän tuntenut enään olevan mitään semmoista
+vetovoimaa, joka hänet olisi sinne houkutellut.
+
+Hänen kotikylässään odotettiin, että Matti toisi nyt tuon oudon
+morsiamensa tullessaan, sillä yleisenä tietona oli että Matilla
+semmoinen oli olemassa. Joku oli saanut salaa nähdä Maijan Matille
+lähettämän kirjeen ja pian sitten levisi asia ympäri kylää eikä Matti
+viitsinyt noita huhuja kieltääkään, koska hän tiesi sydämessään asian
+olevan oikean.
+
+Kauvan ei viipynytkään ennenkuin suurissa parvissa tultiin hälisten
+kyselemään, oliko Matti tuonut morsiamensa ja missä hän nyt oli, vai
+oliko hän vielä sen jättänyt kotiinsa. Varsin vaikea oli Matin ruveta
+selityksiä tekemään. Ei hän pitkiin puheisiin ruvennutkaan, sanoihan
+vaan vastaukseksi jonkun umpikuljuisen sanan.
+
+Apealla mielellä oli Matti kauvan aikaa kotiin tultuansa. Ei viihtynyt
+missään, eikä häntä huvittanut mikään, ei nuorison ilot eikä kemutkaan.
+Yksinänsä istuskeli mies pyhäpäivätkin kotonaan, lueskellen kirjojaan
+ja mietiskellen. Aret oli ahkerasti torppansa paikalla työssä
+rakentamassa tupaansa asuttavaan kuntoon, tai kuokkimassa peltoa;
+niissä toimissa viihtyi hän parhaiten. Syksyllä olikin asuinhuoneet
+valmiit ja vieläpä rakennettu pikku navettakin.
+
+Nyt oli Matti ruvennut lähentelemään tuota ainoata kotiseudun tyttöä,
+jonka suhteen ei ennenkään ollut voinut olla aivan yhtämittainen. Matti
+alkoi nyt syventyä aina syvemmälle neitosen puhtaaseen, järkevään ja
+siveelliseen luonteesen. Kuta enemmän hän tarkasteli ja tutki hänen
+sisällistä ihmistänsä, sitä suurempaa myötätuntoisuutta tunsi hän
+tyttöä kohtaan.
+
+Eräänä kertana tyttö ujosti kysäsi, milloinka Matti tuopi morsiamensa
+kotiinsa.
+
+"Nykyään ei ole minulla mitään morsianta", vastasi Matti.
+
+"Kuinka se niin on? Olethan itsekin tunnustanut, että sinulla on
+sydämesi valittu tuolla kaukana."
+
+"Minulla on ollut, ei ole enään."
+
+"Mitenkä se niin on?"
+
+"Niinpä se on. Siellä käydessäni otin eroni", sanoi Matti.
+
+"Ja minkä vuoksi?"
+
+"Tapasin hänet vilpillisenä ja uskottomana", sanoi Matti ykskantaan.
+
+Tyttö leimahti punaseksi ja nähtävästi vapisivat hänen kätensä.
+
+Siihen se keskustelu ja seurustelu sillä kerralla jäi.
+
+Kului aikaa ummelleen vuosi. Matti oli rakastunut tuohon tyttöön siihen
+määrään, että syksyllä rohkeni pyytää hänen kättään. Tyttö ei ensinkään
+empinyt, sillä hänkin lienee salaa sydämessään tähtäillyt Mattia. Niin
+tekivät he liitot, eikä Matin sydäntä enään yhtään vaivannut entisen
+rakkauden muistot.
+
+Kylläpä tyttö olikin kelvollisen miehen arvoinen sekä sisällisen
+ihmisensä että ulkonäkönsäkin puolesta. Hän oli pitkän solakka, kaunis
+vartaloinen ja muutenkin miellyttävän näköinen.
+
+Syksympänä he kuulutettiin avioliittoon ja niin tuli heistä aviopari.
+
+Olipa hyvä, että Matilla oli oma pieni koti, johonka sai nuorikkonsa
+viedä, eikä tuo nuori muori aristellut yhtään mennessään Mattinsa
+pieneen kotiin, vaikkei siinä suinkaan suuria rikkauksia ollut.
+Kuitenkin oli Matti hankkinut kesällä yhdelle lehmälle talviruoan ja
+vaimo toi tullessaan lehmän ja -- niin oli heillä jo karjanalku.
+
+
+V.
+
+Oli kulunut aikaa toistakymmentä vuotta ja Matilla oli jo neljä
+kaunista ja tervettä lasta.
+
+Hän sattui nyt matkustamaan kaupunkiin. Katua kävellessään huomasi hän,
+että muutaman puodin akkunasta katseli hänen entinen morsiamensa. Matin
+sydän hiukan ailahti. Huolimatta kuitenkaan mitään tuosta ilmiöstä,
+koetti hän voittaa hämminkinsä ja käveli vaan eteenpäin niinkuin ei
+olisi mitään tapahtunut.
+
+Mutta Maija oli myös huomannut Matin ja oitis juoksahti hän ulos ja
+otti Matin kiinni.
+
+"Näkeepä joskus elävän silmät, vaan ei kuolleen koskaan", sanoi Maija
+iloisesti tervehtien Mattia.
+
+"Joskus se sattumus laittaa niinkin, että saa tavata vanhoja
+tuttaviaan", sanoi Matti jurosti.
+
+"Etkö voi suoda minulle hetkistä ajastasi, että saisin sinun kanssasi
+vähän puhella? Tämä on viimmeinen pyyntöni", sanoi Maija jo jotenkin
+surullisesti.
+
+"Mistäpä sitä saisi tilaa; jos tässä kadulla rupeamme enemmän aikaa
+seisoskelemaan ja puhelemaan, herättää se huomiota", sanoi Matti.
+
+"Minun majapaikkani on samassa talossa, jonka puodin akkunasta
+katselin. Siellä on erityinen kamari, jossa saisimme vapaasti
+haastella; tee nyt se hyvä työ minulle, että lähdet hetkiseksi sinne;
+tahtoisin niin mielelläni kertoa sinulle jotakin elämästäni", pyyteli
+Maija.
+
+Matti lähti, vaikka kylläkin vastahakoisesti.
+
+"Mitä sinulle erinomaisempia kuuluu sitten viimenäkemämme?" kysyi
+Matti, kun he olivat tuohon kamariin tulleet.
+
+"Voi, voi paljon minulle kuuluu. -- Miksi sen meidän asiamme pitikin
+niin käydä? Mikä kova onni satuttikin tuon pojan silloin luokseni ja
+kuitenkin oli se ainoa kerta sen kolmen vuoden ajalla, jolloin olimme
+toisistamme eroitetut?" päivitteli Maija.
+
+"Mitäpä sitäkään tietää uskoa. Ja vaikkapa se olisi ollutkin ainoa
+kerta, oli se kuitenkin niin raskas rikos, että se olisi ollut sama
+vaikka olisit myötäänsä lupauksesi rikkonut."
+
+"Niinhän se taisi olla sinun mielestäsi ja kuitenkin se oli ainoa
+kerta. -- -- -- Heti sinut silloin huomattuani tahtoi sydämeni tuskasta
+pakahtua tuon hirmuisen erehdykseni tähden. Paikalla aavistin, miten
+tässä käypi, mutta olevaa en voinut olemattomaksi tehdä. Pitkin matkaa
+sittemmin huomasin sinun kylmästä ja tylystä käytöksestäsi, mitä sinun
+sydämessäsi liikkui, mutta yhä minä toivoin, luottaen sinun lempeään
+ja rakastavaan sydämeesi ja jaloon mielenlaatuusi, varsinkin kun
+kaupungista lähtiessäni annoit minulle hiukan toivoa. Luulin sinun
+anteeksi antavan tuon hairahdukseni ja unhottavan kaikki. Voi kuinka
+sydämeni oli pinnistyksissä pelvon ja toivon välillä siihen asti kun
+tuo murhaava kirjeesi tuli. Voi sitä sydämen ja sielun tuskaa, minkä se
+kaikkiin meihin vaikutti, mutta minuun se koski kaikkein kipeimmin.
+Itku, parku ja voivotus oli kaikkein yhteisenä työnä ja kolmeen
+vuorokauteen ei tullut nukutuksi, eikäpä paljon syödyksikään, niin
+kovasti koski se.
+
+"Puoli vuotta olin melkein niinkuin mielenviassa. En voinut mitään tehdä
+enkä toimia, oleskelin vaan yksinäisyydessäni, sillä en saanut mitään
+lohdutusta enkä viihtynyt kenenkään parissa. Usein menin metsään
+istuskelemaan ja kuuntelemaan lintujen lauluja ja siellä viihdyin
+kaikkein parhaiten. En voinut syödä paljon mitään ja uni oli niin
+vähäistä, että toisinaan uinahdin vaan vähäisen niinkuin lintu oksalla.
+Tilani kävi niin arveluttavaksi, että minun perääni ruvettiin katsomaan
+ja minä laihduin, niin ettei minussa ollut muuta kuin napa luiden
+päällä", päivitteli Maija.
+
+"Sinä siis vieläkin uskottelet, että sinun uskottomuutesi oli vaan
+pieni hairahdus", sanoi Matti.
+
+"Ei, ei; suuri se oli, koska se sai niin suuria aikaan. Minun se oli
+vikani eikä sinun, enkä syytä sinua, vaan itseäni; mutta kuitenkin
+tuntuu niin hyvältä kun saa vielä kerran avata sydämensä murheissaan",
+myönsi Maija.
+
+"Paras on kun unhottaa pois mielestänsä nuot katkerat muistot. Asia on
+nyt sillä kannalla, ettei se parkuen parane, sillä suuri juopa on
+meidän välillämme, jonka ylitse ei voi päästä", sanoi hänelle vakavasti
+Matti.
+
+"Sen tiedän kylläkin, mutta sanopas minulle oletko nyt onnellinen ja
+oletko löytänyt itsellesi elämänkumppanin?" kysyi Maija.
+
+"Olen löytänyt itselleni kumppanin ja hyvän kumppanin, jossa ei ole
+vilppiä eikä petosta löydetty. Onnellinen myös olen, jopa niin
+onnellinen, etten luule kenenkään sen onnellisemman olevan. Mutta
+minkälaisissa oloissa sinä nykyään olet?" kysyi Matti.
+
+"Minä olen myöskin naimisissa."
+
+"Samanko miehen kanssa, joka meidän välimme turmeli?"
+
+"Ei saman."
+
+"Mitä sitten on miehiänsä nykyinen miehesi? Onko hän talollinen?"
+
+"Ei hän ole talollinen. Hän on ammatiltaan muurari ja kello rämppiä hän
+myös kynsii ja rapailee", selitti Maija.
+
+"Oletko sinä nyt onnellinen hänen kanssaan?" kysyi Matti häneltä.
+
+"En, en ole. Hän haukkuu ja sättii minua myötäänsä ja käyttäytyy joskus
+niinkin raasti, että lyöpi ja repii tukasta. Tuommoiseksi on mennyt
+minun entinen kaunis, paksu tukkani", sanoi hän, samassa sivaltaen
+huivin pois päästään.
+
+Noita puhuessaan ja tuon tehdessään oli hän niin surumielinen, että
+kaikki hänen kasvojensa piirteet värisivät itkua pidätellessään.
+
+Matti hämmästyi tuota nähdessään. Ennen niin paksu ja kullankeltainen
+tukka, joka oli mahtava kuin jalopeuran harja, oli nyt melkein
+olemattomiin haihtunut; ei ollut jäljellä muuta kun pikkuisen untuvia,
+joita hän oli kokenut niskasta päin kokoilla, joista oli koettanut
+laittaa jotakin palmikon tapaista, mutta siitä ei ollut tullut kuin
+sormenpituinen saparo.
+
+"Tuommoinenko raakalainen? -- Hirveätä! Etkö ole koettanut lempeydellä
+hänen tiikeriluonnettansa voittaa?" kysyi Matti kauhistuneena.
+
+"Mitä siitä sitten on. Olen koettanut kaikkeni, mutta turhaan. Olen
+palvellut häntä parhaan taitoni mukaan. Olen koettanut olla hiljaa ja
+kärsiä silloin kun hän haukkuu ja sättii minua, mutta kaikki minun
+parhaat tarkoitukseni ja toimeni ovat pahoin päin ja aina vaan löytää
+hän niistä semmoista huonoa ja pahaa, että hän vihdoin pääsee minun
+kimppuuni, repimään ja pieksämään. -- Voi minua onnettomimmista
+onnettominta ihmistä", valitteli Maija ja sitten purskahti hän sydäntä
+särkevään valtavaan itkuun.
+
+Matti ei voinut tätä näkyä kauemmin katsella, vaan ojensi äänetönnä
+kätensä hänelle hyvästiksi ja itkien puristi vaimo sitä.
+
+Maija raukka!!
+
+
+
+
+UUDISTALON EMÄNTÄ.
+
+
+Lampela oli uudistalon nimi. Se sijaitsi kahden yhtäsuuntaisesti
+juoksevan joen välisellä maanselänteellä. Jokien välimatkaa on neljä
+penikulmaa. Kun uudistalo oli puolivälissä tuota matkaa, oli siitä
+kirkolle pari penikulmaa, joka oli melkein talotonta taivalta.
+Uudistalon ympäristöllä oli puolikymmentä metsälampea, joita
+tavallisesti lukuisasti löytyi jokilaaksojen välillä olevilla
+maanselänteillä. Paljon veden aikaan juoksi näistä lampiloista vedet
+milloin toista, milloin toista jokea kohti. Noiden useiden lampien
+vuoksi oli talokin saanut nimekseen Lampela; etäämmällä olevaan lampeen
+oli Lampelasta matkaa kaksi kilometriä.
+
+Lampelassa oli asuttu jo alku kolmatta miespolvea. Kun isojako oli
+pitäjässä päättynyt ja kruununmaat tulleet tilallisten maista
+eroitetuksi, haki eräs ulkopitäjästä tullut maalari kruununmetsän
+kovaan korpeen uudistalon paikkaa, sai syynin ja täyden
+asukasoikeuden Lampelan uudistalolle. Kuitenkaan ei maalari kovinkaan
+paljon saanut eläissään aikaan, sillä tiuha, jylhä korpi teki ankaraa
+vastusta rohkealle tungettelijalle, joka rohkeni tulla häiritsemään sen
+neitsyeellistä rauhaa. Jonkun verran sai maalari kuitenkin korpea
+pakenemaan mökkipahasensa ympäriltä ja vähän peherretyksi siihen
+peltoakin, mutta kovaa vastarintaa tekivät vielä korven kannotkin,
+sillä lahoaminen ei käy niinkään joutuisasti. Korvella on kauvan ankara
+kostonhimo rauhansa häiritsijää vastaan. Niinpä tässäkin. Sillä kun
+maalari vaivalla ja hiellä saatuun peltoonsa kylvi jotakin, oli
+korvella heti kostontuumat mielessään. Sillä oli hallussaan avullinen
+kostonvälikappale, jota ahkerasti käytti, nimittäin: sen lievetten
+helmoissa piiloittelihe ikuinen jää. Kun maalarin pelto rupesi
+kasvaa-rehottamaan, laski korpi helmoistansa hyisen hallan, ikäänkuin
+uhmaillen: tulitkin kanssani taistelemaan, tuosta nyt saat! Silloin
+jäätyivät kaikki kasvit uudisviljelijän pellolla, ja vähäiset toiveet
+raukesivat, ja entinen raskas surumielisyys tuli sijaan.
+
+Maalari taisteli epätoivoista taisteluaan, kärsien ja toivoen. Kauvan
+eivät hänen voimansa riittäneet tässä epävakaisessa kamppailussa.
+Voimat riutuivat ja vähenivät; vihdoin hän laski väsyneen päänsä
+ikuiseen lepoon. Kohta hänen kuoltuaan kuoli myös hänen vaimonsakin. Ja
+niin loppuivat heiltä kaikki vaivat, kärsimiset, huolet, pelvot ja
+toivot.
+
+Lampela joutui nyt erään nuoren pariskunnan haltuun. Heillä ei ollut
+aineellisia varoja enempää kuin maalarillakaan. Mutta he olivat nuoria
+ja terveitä. Vastanaineena tunsivat he itsensä voimakkaiksi ja
+uhmaavasti katselivat he tietämätöntä tulevaisuutta kohden.
+
+Näintavoin oli heillä kuitenkin enemmän pääomaa, kuin jo ennen maailman
+murhetten ja vaivain murtamalla keski-ikäisellä maalarilla uudistalon
+tekoon tullessaan, nimittäin: terveet, nuoret, raittiit voimat,
+pelkäämätön ja luja tahto.
+
+Nämät ihmiset rupesivat nyt voimakkaasti taistelemaan kovaa korpea
+vastaan. Palapalalta tuli lovi korpeen, palapalalta laajeni pelto ja
+palapalalta väistyi korven hyinen halla. Pellon tekokin kävi nyt paljon
+huokeammasti, kun kannot olivat jo lahonneet, että niitä oli paljon
+helpompi saada maasta irti.
+
+Korven jättämä, paksu multakerros kasvoi rehevästi viljaa, ja useinkin
+saivat he pienistä kylvöksistään verrattain hyviä satoja. Tämä
+innostutti heitä yhä enemmän ponnistelemaan. Se kävikin hyvin laatuun,
+kun heitä oli kaksi voimakasta ihmistä, sillä nuori vaimokin oli
+miehensä kanssa aina töissä.
+
+Mutta tulipa sekin aika, että toisen näistä pelkäämättömistä
+työntekijöistä täytyi väistyä työmaalta pois. Kävi, näette, niinkuin
+enimmiten semmoisissa oloissa tapaa käydä, että nuori vaimo synnytti
+pojan ja hänen täytyi vetääntyä vuoteelle. Kastettaessa annettiin
+pojalle isän nimi, Juho, mutta keskenään nimittivät he häntä Jukeksi.
+
+Huoneetkin olivat sangen kurjat, ja innolla rupesi Juho niitä
+rakentamaan, kun Maijasta ei nyt ollut työnapua, ja kun hän ei olisi
+siihen työnlaatuun kyennytkään. -- Kiitos korvelle, kun ei
+rakennus-aineet olleet kovin etäällä.
+
+Mitäpä ne joka työnlaadut erikseen selittelee, sillä kyllä uudistalossa
+työtä löytyy. Summa vaan on, että kyllä ponnistettiin eteenpäin mitä
+voimissa oli, ja talous parani vähitellen.
+
+Jonkun vuoden kuluttua syntyi toinen poika, jolle annettiin nimeksi
+Jaakko, josta heidän keskuudessaan tuli Jakke.
+
+Kun aikaa kului, alkoivat pojatkin vähitellen vanhempiansa työssä
+auttaa, ja heidän miehiksi tultua kävi työ Lampelassa moninkerroin
+voimakkaammasti. Toinen tuparakennus rakennettiin, ja nyt Lampela
+näytti oikein talolta.
+
+Jukke oli iloinen ja hilpeäluontoinen, jotavastoin Jakke oli hidas ja
+jörömäinen. Ennenkuin Jukke oli vielä täyttänyt kahtakymmentäänkään,
+nai hän jo. Hyväpä oli, että oli jo huoneita, mihin tuoda uusi muori.
+Jakke ei näyttänyt tietävän koko naimajutuista niin mitään. Olla
+murjosteli vaan yksinään, eikä näyttänyt kaipaavan mitään seuraa.
+
+Nyt sattui se surullinen tapaus, että isä Juho kuoli, vaikkei ollut
+vielä täyttänyt viittäkymmentänsäkään. Se tuotti perheesen sanomattoman
+surun; mutta minkäpäs sille teki; kuolema on kuolema, jolle ei kukaan
+mitään mahda. Hän nääntyi ankaran taistelun uhrina.
+
+Niinä aikoina oli Lampela jo omistaan toimeentuleva talo.
+
+Niin sitä täytyi elää eteenpäin, ja yksistäneuvoin tehdä myllättiin
+työtä ja Lampela yhä vaan vaurastui.
+
+Jukella oli useampia lapsia ja niistä vanhimmat jo työkelpoisia. Jakke
+se vaan yksinäisenä ja vähäpuheisena olla nyhjersi, niinkuin ennenkin.
+
+Näin ollen olisi ollut kylläkin hyvin, mutta tuo Kaini, joka jo kauvan
+sitten turmeli veljesten välin, pakkausi turmelemaan näitäkin
+veljeksiä. Juken emännän mieleen kantoi, että he tekevät työtä aivan
+suotta aikojaan Jaken eduksi, hänellä kun ei ole kuin yksi mies
+puoleltaan talon työssä, ja heitä on niin monta, ja yhtä kaikki Jakke
+saa niin ison osan talosta kuin hekin.
+
+Jukke koki kaikintavoin torjua eukkonsa mielipiteitä.
+
+"Onhan Jakke ahkera ja kunnollinen työmies, ja hän tekee työtä
+niinpaljon kuin me kaikki yhteensä", selitteli Jukke.
+
+"Mitä sitten. Mutta kun meidän vanhimmat lapset jo yrittelevat
+työntekoon ja toiset pian joutuvat, ei silloin Jaken työnteko paljoa
+merkitse", liverteli eukko.
+
+Kuinka se lienee niin ollut, mutta viimein rupesi Jukkekin samalla
+tavalla ajattelemaan.
+
+Kun nämät hommat tulivat kyläläisille tiedoksi, kokivat hekin kaikella
+tavalla ehkäistä heidän erotuumiaan. He kokivat selitellä, kuinka
+paljon hyödyllisempi heidän olisi yhdessä elää, kuin että
+jakaantuisivat, sillä eihän heidän taloutensa ole vielä niin pätevä,
+että siinä olisi varaa jakaantua. Mutta mikään ei auttanut, he panivat
+vaan jaon toimeen.
+
+Kun Jakke sai kuulla nuot hommat, koetti hän pyydellä, että hän saisi
+elää ja olla yhdessä; kyllä hän kokisi tehdä työtä ja eihän hän ole
+koskaan jakoa tahtonut, eikä ollut tyytymätön elämäänsä. Mutta ei
+sekään auttanut; Jakke työnnettiin vaan ypö-yksinään erilleen.
+
+Jakke tuli nyt kovin murheelliseksi; useampaan vuorokauteen ei hän
+kyennyt mihinkään toimeen.
+
+Veljesten äiti ei ollut vielä kovinkaan vanha, olihan vaan puolivälissä
+viittäkymmentä. Hänen kävi Jaken yksinäinen tila kovin sääliksi. Oitis
+rupesi hän Jaken taloutta hoitamaan. Tästä virkistyi Jakke, niin että
+hän rupesi taas työtä tekemään, ja elämä kävi hänelle semmoiseksi kuin
+ei olisi mitään tapahtunut.
+
+Tämmöisissä oloissa kului aikaa melkein kymmenkunnan vuotta. Eräänä
+iltana kun Jakke tuli työstä kotiin, alkoi äiti Jaken kanssa haastella.
+
+"Oletko sinä ajatellut elämääsi eteenpäin ensinkään?" sanoi äiti.
+
+"Mitäpä minä siitä ajattelisin", sanoi Jakke.
+
+"Ajatteles nyt. Talo ei tule emännättä aikaan. Oletkos sitä ajatellut?"
+huomautti äiti.
+
+"Onhan minulla äiti, mitä minä semmoisista huolehtisin", tuumaili
+Jakke.
+
+"Etkös huomaa, että olen jo vanha ihminen, ja minun tiimalasini on pian
+tyhjäksi juossut. Kuinkas sinun silloin käypi?" sanoi äiti ikäänkuin
+surumielisesti.
+
+"Minkäpä minä sille tekisin", sanoi Jakke.
+
+"Löytyy kuitenkin sen asian auttamiseksi eräs keino."
+
+"No mikä?"
+
+"Sinun täytyy naida", esitteli äiti.
+
+"Kukapa tämmöiseen paikkaan tulisi, ja kukapa näin vanhan miehen
+ottaisi, sillä olenhan jo kolmenkymmenen vuoden ikäinen", sanoi Jakke
+alakuloisesti, katsellen pitkin nokkavarttansa.
+
+"Kyllä mies aina emäntänsä löytää, kun hänellä vaan on toimeliaisuutta
+sen verran, että rupeaa hommiin. Eihän sinun tarvitseisi korkealle
+kurkoitella, eikä rikkautta hakea; valitse vaan kumppaniksesi siveä ja
+roteva piika-tyttö", ehdotteli äiti.
+
+"Eipähän se pikku rikkauskaan olisi haitaksi näin pienessä pesässä",
+tuumaili Jakke.
+
+"Eipä kylläkään, kun se vaan tulisi oikeata tietä; mutta jos sen päälle
+rupeat nojailemaan, niin saattaa käydä niin ettet emäntääsi tapaa
+koskaan; paitsi sitä käypi useinkin niinkuin sanotaan: 'Pian huono
+hevonen päällisensä syöpi.' Usein on huomattu emännän tuhlaavan sekä
+omat rikkautensa että talon varat, jota vastaan kelvollinen ja
+toimelias piikatyttö on pienenkin pesän kohottanut vauraaksi taloksi",
+selitteli äiti Jakelle.
+
+Jakke heittäysi nyt aivan sananpuhumattomaksi, katseli vaan lattialle
+yhteen paikkaan ja pyöritteli saappaansa kärjillä erästä havun lehvää.
+
+Siihen se keskustelu jäi.
+
+Mutta se kumma nähtiin nyt, että Jakke tuli hieman puheliaammaksi,
+oikeinpa hän välistä vihelteli jotakin laulunnuottia työhön
+mennessänsä, jota hänen ei oltu kuultu ennen koskaan tekevän.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oli kaunis, lämmin kesäinen aamu. Jakella oli jotakin tärkeätä asiaa
+kirkonkylään, ja hetimiten lähti hän sinne tallustelemaan.
+Tukahduttavan lämmin ilma kun oli, riisui hän röijyn päältään
+käsivarrelleen.
+
+Lähempänä kylää oli erään lorisevan puron varrella talo. Kun Jakke
+läheni puroa, oli siinä muuan nainen pesuja pesemässä. Kivistä ladotun
+piisin päällä oli pata, jossa kiehua porisi lipeässä pesuja. Naisella
+ei ollut kenkiä jaloissa, ei huivia päässä, vaan avojaloin seisoi hän
+puron vesikivien päällä. Hänen hihansa olivat käärityt, joten
+käsivarret olivat kyynäspäitä myöden paljaina. Siinä hän sitten purnusi
+saippuavedessä pesuja, niin että vaahto punkasta roiskahteli.
+
+Kun Jakke oli siitä sivu astumaisillaan, havaitsi tyttö hänet.
+
+"Noh, mihinkäs Jakke nyt astelee?" kysyi tyttö.
+
+"Käymmähän tuolla kirkonkylässä", sanoi Jakke vähän säpsähtäen ja
+seisahtui samassa.
+
+"Onko niin kiire, ettei jouda istahtamaan?" kysyi impi.
+
+"Kiitos! saispa tuota vähän jalkojaan lepuuttaa", sanoi Jakke
+ujostellen ja samassa istahti hän eräälle kivelle.
+
+"Kuinka siellä Lampelassa nykyään voidaan?" utasi neito.
+
+"Kiitos, meneehän tuo laillaan; eihän siellä mitään erinomaista",
+vastasi Jakke.
+
+"Milloinkas se Jakke aikoo itselleen emännän ottaa?" sanoi tyttö
+ujostelematta.
+
+"Kuka minusta tämmöisestä...?" sanoi Jakke ja punastui korvia myöten.
+
+"Kyllä niitä aina löytyy, kun vaan ottaa halunnee", vakuutti tyttö.
+
+"Missä ... sanopas?" sanoi Jakke ikäänkuin vähän vertyneenä yhä enemmän
+punastellen.
+
+"Vaikkapa tästä, jos vaan kelvannee", sanoi tyttö ja katsoi kiinteästi
+Jakkea silmiin; mutta samassa kourasi hän niin lujasti pesujaan, että
+vaahto ruiskahti tytölle vasten kasvoja.
+
+"Sinä pilkkaat minua", änkytti Jakke hämillään, samassa katsoa
+vilkaisten tyttöön. Siinä seisoi tyttö niin punakan ja täyteläisen
+näköisenä ja ujostelemattomana. Vasten tahtoaankin tunsi Jakke
+jonkunmoista mieltymystä häntä kohtaan.
+
+"Ei niin pientä pilaa, ettei totta toinen puoli", sanoi tyttö ja
+samassa nauraa heläytti niin että metsä kumisi. Jakke tuli niin
+hämilleen, että hän mutisi ikäänkuin puoliääneen: "Piisaa se pilkka
+pienempikin, ei harmajan hevosen kokoinen." Samassa nousi hän ylös ja
+alkoi astella kylää kohden.
+
+Se kumma nähtiin nyt, että Jakke oli kyläreissullaan yötä, jota ei oltu
+koskaan ennen nähty. Aamulla kuiskailtiin talonväen kesken, että
+Lampelan Jaken ja Lammin Maijan oltiin nähty iltamyöhän kahden kesken
+istuvan pellonpientareilla ja tuumailevan keskenään. Talon ovisängyssä
+oli Jakke maannut sitten yönsä ja aamulla lähtenyt kotiinsa.
+
+Joku sana tuosta tytöstä. Hän oli joku aika sitten tullut jostakin
+ulkopitäjästä siihen kuntaan. Hän oli yleensä tunnettu rotevaksi,
+saattavaksi, työteliääksi ja ahkeraksi ihmiseksi, myöskin pystyväksi
+mihin työnlaatuun hyvänsä. Hän ei ruvennut palvelijaksi suurestakaan
+palkasta, vaan teki töitä urakalla, olivatpa ne mitä laatua hyvänsä, ja
+roteva kun oli, pääsi hän aina hyville palkoille. Hänellä oli iso
+varasto vaatteita koossa ja vähän rahojakin säästössä.
+
+Roteva siinä, roteva tässä, roteva kaikissa asioissa kun oli, oli hän
+näissä kohdissa omituisen roteva, ja enimmiten katsottiin sitä
+liikanaiseksi rotevuudeksi. Jakke ei ollut ensimäinen, jota hän kosi,
+vaan hän oli jo ennen monta muutakin kosinut. Tästä sai hän
+ylönkatsetta nuorten miesten puolelta, sillä he katsoivat sitä
+liialliseksi tungettelemiseksi. Niin tavoin hän sai monenkin
+vetäytymään itsestään ulommaksi, joka ehkä muuten olisi häneen
+mieltynyt ja omakseen ottanut. -- --
+
+Kun Jakke tuli kotiin, oli hän kappaletta hilpeämpi entistään.
+
+Eräänä iltana, työstä tultuaan, istui hän tapansa mukaan penkille,
+viputteli ahkerasti polviaan ja vihelteli jotakin laulun nuottia.
+
+"Miksikäs Jakke nyt niin iloissaan on; enpä sinua ennen ole tuommoisena
+nähnyt?" sanoi äiti sen havaittuaan.
+
+"Istukaappa äiti tähän, niin haastellaan vähän", kehoitti Jakke.
+
+"Noh", sanoi äiti istuttuaan.
+
+"Minkälainen teistä olisi tuo Lammin Maija?" sanoi Jakke ujostellen.
+
+"Oh, parhaita ihmisiä, mitä meidän pitäjässä löytyy. Oletko kosinut
+häntä?" sanoi äiti.
+
+"En; vaan hän on kosinut minua ja sekös minua harmittaa."
+
+"Noh, mitä se sitten haittaa."
+
+"Mutta eihän tytöt sitä tapaa käytä, että he kosisivat."
+
+"Kiitä onneasi, että niin on käynyt, sillä ethän sinä nuhjus olisi itse
+sitä ikänä toimeen saanut. Ota pois Herran lahja, silloin kuin se
+tarjolla on; muuten menet onnesi yli, sillä minä pidän tämän Jumalan
+ohjauksena", tuumaili äiti.
+
+Jakke ei vastannut siihen mitään, meni vaan askareihinsa.
+
+Seuraavana perjantaina puki Jakke pyhävaatteisiinsa ja lähti kirkolle.
+Seuraus matkasta oli se, että Lampelan Jakke ja Lammin Maija
+kuulutettiin avioliittoon.
+
+Kesä oli kulunut jo syyskuun puoliväliin ennenkuin he joutuivat
+vihille. Silloin he kävivät pappilassa, eikä heillä ollut hääväkenä
+muita kuin puhemies muorinsa kanssa. Kahden kahdastaan tulivat nuorikot
+jalkasin Lampelaan, tuohon sydänmaan uudistaloon. Ei ollut kotonakaan
+lukuisaa hääväkeä morsiusparia vastaanottamassa, ei muita kuin
+anoppimuori; mutta hän ottikin heidät niin sydämmellisesti vastaan,
+ettei moisempaa ja rakkaampaa vastaanottoa liene koskaan muillakaan
+ollut.
+
+Morsian oli tuonut tullessaan kahvia ja vehnästä, että saataisiin
+tuossa pienessä kodissa häitä juoda. Kuitenkin väki oli kutsuttu näihin
+kekkereihin, vaan yksikään heistä ei tullut, sillä he katsoivat Jaken
+naimapuuhat sydämestään ylön. Tästä tuli anoppi kovin apealle mielin.
+Yhtenään hän paapatteli ja päivitteli, "kun ihmiset saattavatkin olla
+niin tylyjä ja tyhmiäkin, etteivät nyt tulleet juomaan kahvikuppia
+veljensä hääpäivän muistoksi." Ja niin he voivat matkaansaattaa suurta
+mieliharmia Jaken nuorelle emännälle.
+
+"Oh, ei se tee mitään. Kylläkai vielä leppyvätkin. Sen paremmat pidot,
+mitä vähemmän väkeä. Juodaan me nyt vaan häitä tänä iltana; huomenna
+alkaa toinen toimi, sillä silloin täytyy ryhtyä taloudentoimiin",
+tuumaili nuori emäntä.
+
+Sen verran Maija välitti koko sukulaistensa tylyydestä ja
+ylönkatseesta.
+
+Lämmin, kaunis syyskuun ilta oli. Linnut laulelivat iloisesti
+iltavirsiään, ja kun nyt oli pyhäilta, ei talousasioista puhuttu sen
+enempää. Eipä kummakaan, jos niin oli, sillä nythän oli hääpäivä;
+sopihan tulevaiset huolet ja ponnistukset nyt unhottaa.
+
+Aamu tuli. Ensimäisenä oli nuoriemäntä ylhäällä puuhaamassa einettä
+vähälukuiselle perheelleen.
+
+Kun Jakke nousi ylös, istui hän alakuloisen näköisenä penkille. Maija
+silmäili silmänurkallaan Jakkea.
+
+"Miksikäs sinä noin alakuloisena istut? Ei nyt ole aikaa nurjottamisiin
+ja miettimisiin, sillä nyt tarvitaan työtä ja tointa", tuumaili
+nuoriemäntä.
+
+"Voi, Maija rukka! Kovin kurjaan paikkaan sinä jouduit", sanoi Jakke
+nolosti.
+
+"Kuinka kurjaan?" kysyi emäntä vähän kummastellen.
+
+"Eihän tässä ole mitään, köyhyys vaan ahdistelee joka puolelta",
+ilmoitteli Jakke.
+
+"Aivanhan sinä joutavia puhut. Eihän kaikilla ole tämmöistäkään
+pesäpaikkaa elämäänsä alotellessa", vakuutteli emäntä lohduttavaisesti.
+
+"Paljon on vailla. Pitäisi pitää työmiestäkin, sillä yhtäällä on yhden
+jälki, vaikka vielä kuinkakin ahkera olisi; mutta milläpä palkkaisi
+työmiehen, kun ei ole varoja", nurrutteli Jakke yhä.
+
+"Mitä me sitten tuolla työmiehellä tekisimme?" kysyi emäntä pyylevästi.
+
+"Niin, ettehän te naiset ymmärrä talouden asioista niin mitään."
+
+"Noh, mutta onhan meitä nyt kaksi; toisen verran enemmän työvoimia kuin
+ennen on ollut, ja sehän on jo jotakin", vakuutteli emäntä.
+
+"Toisen verran!" toisti Jakke ikäänkuin ylenkatseellisesti. "Kyllähän
+ne naistentyöt tietään, että paikallaan ja kutsumisessaan ovat kylläkin
+tarpeellisia, mutta mitä hyvää heistä on miesten töille? Miten minä
+ehdin hakkuutyötkin tehdä ja hevosta ajaa?" selitteli Jakke neuvotonna.
+
+"Ole siitä huoletta; hakkaa sinä, kyllä minä hevosta ajan", sanoa
+mäikäsi emäntä.
+
+"Sinä hevosta ajat!" sanoi Jakke revästen silmänsä tavallista
+suuremmiksi.
+
+"Juuri minä."
+
+"Jopa nyt jotakin kuulee!" sanoi Jakke ihmetellen ja huokasi raskaasti.
+
+"Mutta se on kuitenkin tosi; sen saat vielä itse nähdä", vakuutteli
+emäntä.
+
+Siihen se juttu silloin jäi.
+
+"Pitäisi tehdä lahtiakin talven varaksi, mutta mistäpä teki, kun ei ole
+kuin kolme lehmä-kantturaa ja niistä ei olisi varaa hukata", nurrutteli
+Jakke yhä eräänä toisena kertana.
+
+"Etkö sinä ole tottunut lintuja pyytämään?" kysyä tokasi emäntä.
+
+"En."
+
+"Etkö milloinkaan?"
+
+"En milloinkaan; en ole edes yrittänytkään", sanoi Jakke.
+
+"Jopa kumma, ja mies asuu keskellä sydänmaata! Onko näillä piirteillä
+muita linnun pyytäjiä?"
+
+"Ei minun tietääkseni ainuttakaan."
+
+"Noh, sittenhän meillä on Jumalan yhteinen metsänkarja hallussamme,
+josta saamme talven varaksi ottaa niin paljon kuin vaan haluamme",
+iloitsi emäntä.
+
+"Niin, mutta kukapa niitä pyytäisi?" kysyi Jakke.
+
+"Kyllä minä pyydän", sanoi emäntä uhraavaisesti.
+
+"Sinä!"
+
+"Minä."
+
+"Noh, oletko sinä sitten tottunut lintuja pyytämään?"
+
+"Viisivuotiaasta saakka olen jo lintuja pyytänyt", vakuutti emäntä.
+
+"Ja olet saanut...
+
+"Ja olen saanut."
+
+"Jonkun nokan joskus", sanoi Jakke ikäänkuin vieläkin epäillen.
+
+"Tavasta suuria kontillisiakin."
+
+"No, jotakin sitä kuulee", sanoi Jakke vähän häpeillen.
+
+Vielä samana iltana rupesi emäntä ansojen punontaan ja Rusko sai uhrata
+puolet häntäjouhistaan emännän tehdastarpeisiin. Ennen maatapanoa oli
+emännällä sata surmasilmukkaa valmiina kaikenlaisille metsälinnuille.
+
+Ennen maatapanoa äitimuori sai kuiskata Jakelle: "Minä luulen, että
+sinulla oli erinomainen akanonni, niin että tuskinpa monella on moista
+ollut."
+
+"Saa nyt nähdä, kerskaukset ainakin ovat hyvät", sanoi Jakke.
+
+Kun emäntä oli huomenaamuna emännyyden työnsä tehnyt, sitoi hän
+ansanipun kaulaansa ja kirvesnalkin kainaloonsa, aikoen lähteä
+metsälle.
+
+"Mitä nyt meinaat?" kysyi Jakke.
+
+"Menen ansoja virittämään."
+
+"Mitä joutavata!" sanoi Jakke. "Aivan oudoille sydänmaille, eksyt vielä
+sinne."
+
+"Onhan nyt selkeä päivä; aina sitä osaa määräpaikkaansa, kun aurinko
+näkyy; paitse sitä tarvitseehan toki tutustua ympäristöönsä", sanoi
+emäntä ja niin lähti hän.
+
+Kun iltatyöt alkoivat lähestyä, tuli emäntä jo kotiin.
+
+Hänellä ei ollut palatessaan enään ainuttakaan ansaa kaulassaan, vaan
+kirvesnalikkansa toi hän rehellisesti kotiinsa, pannen sen
+huolellisesti hakaan, samassa lausuen: "Onpa hyvä, kun minun varalleni
+sattui noin nätti kirves." Parin päivän perästä väänsi emäntä aamutyöt
+tehtyänsä suuren viikkokontin selkäänsä.
+
+"Mitä tuolla aijot tehdä?" kysyi Jakke ihmeissään.
+
+"Tarvitsen sitä ansojani kokiessani", sanoi emäntä.
+
+"Mitähän siihen luulet panevasi, sammalia kai", ivaili Jakke.
+
+"Mihinkä minä sitten lintuja panisin, ellei konttia olisi", arveli
+emäntä.
+
+"Kyllä kai ne linnut, mitä sieltä saat, pysyy hankasessasikin, jos
+siihenkään mitään tulee", sanoi Jakke.
+
+Huolimatta Jaken ivallisesta puheesta niin mitään lähti emäntä.
+
+Oli vähän jälkeen puolen päivän, kun emäntä tuli kotiin. Hänellä oli
+kontti täynnä lintuja, kielellä puristaen ja vieläpä muutamia
+helmassakin. Hän jysäytti raskaan konttinsa lattialle ja muksautti
+samassa helmastaan linnut pois. Sitten aukasi hän konttinsa ja kukisti
+sieltä linnut yhteen läjään lattialle. Joukossa oli kolme metsoa, viisi
+koppeloa, teiriä, kanoja ja pyitä.
+
+"Onkos hullumpata", sanoi Jakke ja hänen suunsa meni makeaan hymyyn.
+
+"Siinä on ensimäinen tulos; mutta vasta niitä tulee, sillä minä laitan
+kaksvertaa ansoja lisää. Tämmöinen hyvyys ympärillä ja vielä mies
+arvelee, että mistä talven varaksi lahtia saadaan", sanoi emäntä
+uhmaillen.
+
+"Mene sinä Jakke kuokoksellesi, sillä olethan nyt jo syönyt puolisesi
+ja levännyt. Mummu tekee hyvin ja menee pottumaalle pottuja kaivamaan,
+minä rupeen pienempiä lintuja siivoamaan ja keitetään illaksi oikein
+aika lintukeitot; nyt ruvetaankin elämään herroiksi", tuumaili emäntä
+edelleen.
+
+Nöyrästi totteli Jakke emäntänsä komentoa ja lähti kuokokselleen.
+Siellä hän repi maan-kamaraa ikäänkuin uuden innon elähyttämänä, niin
+että korpi humisi.
+
+Isoimmat linnut siivottuaan pani emäntä ne suolaan, sitten palvasi hän
+ne saunassa ja vei aitan orrelle talven varaksi.
+
+"Mutta mistäs luulet saavasi jouhia lisää, kun aiot vielä ansoja punoa;
+ethän toki aikone Ruskolta viimeistäkin häntää riistää", sanoi Jakke
+eräänä kertana emännällensä.
+
+"Enhän tokikaan; milläs sitten Rusko kärpäsiä huiskisi tulevana
+kesänä -- -- --. Kyllä minä jouhia saan, kun ma käyn ensipyhänä
+kirkolla", vakuutteli emäntä.
+
+Kun hän kirkolta palasi, oli hänellä aika kääry jouhia mukanaan. Pian
+olivat ne punotut ansoiksi ja viritetytkin metsään.
+
+Nyt rupesi tulemaan lintuja niin paljon, että emännän täytyi kaksikin
+kertaa yhdellä hakukerralla kantaa niitä kotiinsa. Hän ei ollut tietää
+mihin niitä panna. Pienempien lintujen lihoja kantoi hän usein
+Jukenkin kotiin, eikä ollut tietävinäänkään heidän ylönkatseestaan
+ja nurjamielisyydestään. Tällä tavoin ehtimiseen osoittaen
+naapureilleen ystävällistä mielialaansa, voitti hän vähitellen heidän
+nurjamielisyytensä ja ennen pitkää tuli heistä hyvät ystävät.
+
+Höyheniä ei hän missään tapauksessa antanut pois, vaan tarkasti
+säilytti ne siltä varalta, että hän tekee niistä sekä pienempiä että
+isompia höyhenpatjoja; ainoastaan silloin kuin hän möi linnut
+kokonaisinaan, menivät höyhenetkin. Syksympänä kantoi hän kontilla
+lintuja kirkonkylän kauppiaille, jotka niitä halukkaasti ostivat ja
+niillä sai hän sievoset rahat; mutta isoimmat linnut ne yhä vaan
+pääsivät aitanorsille.
+
+Eräänä iltana syksympänä sanoi Jakke: "Voi, kun kirkkoherran
+kesäsaatavatkin ovat vielä maksamatta!"
+
+"No, sinä nyt olet aikahinen; kylläkai talvivientikin on vielä
+maksamatta", sanoi emäntä.
+
+"Mitenkä se on äiti, tulikohan nekään maksetuksi?" sanoi Jakke ja
+katsoi äitiään hartaasti silmiin.
+
+"Enpä oikein muista; tuskinpa niitä on maksettu", sanoi mummo.
+
+"Senhän minä arvasinkin; te olette oikein aikaansaamattomia nuhjuksia",
+sanoi emäntä vähän kärsimättömästi ja meni asioihinsa.
+
+Sitten ei puhuttu enään koko asiasta mitään.
+
+Emäntä touhusi askareissaan, kävi hakemassa ansansa ja toi lintuja,
+kuten ennenkin.
+
+Parin vuorokauden päästä mätti hän suuren konttinsa lintuja täyteen,
+pani vähän parempata varrellensa ja alkoi vääntää konttia selkäänsä.
+
+"No, mihinkä nyt?" sanoi Jakke kummissaan.
+
+"Lähden kirkkoherran saatavia maksamaan", sanoi emäntä.
+
+"Mitä joutavata, ennättäähän sen sittenkin!" sanoi Jakke.
+
+"Niin, ennättäähän sen sittenkin, ajattelet sinä, ja niin ne jäävät
+kerrasta toiseen, niin että viimein tulee ryöstöherra taloon. Kaikki
+pitää ajallansa tehdä", sanoi emäntä ikäänkuin vähän nuhtelevasti.
+
+"Luuletkos kirkkoherran saatavistansa lintuja ottavan?" sanoi Jakke
+epäillen.
+
+"Ole siitä huoleti, kyllä herrat linnunlihan tuntevat", sanoi emäntä
+vakuuttavasti.
+
+Ja niin lähti hän.
+
+Emäntä kantoi lintukonttinsa suoraan pappilaan, heitti sen väentupaan
+ja meni kirkkoherran kamariin.
+
+Kirkkoherra oli istumassa keinutuolissa, jossa hän veteli savuja
+pitkävartisesta piipustaan.
+
+Kun emäntä oli hyvänpäivän toivottanut, sanoi kirkkoherra:
+
+"Kah Lampelan nuori emäntähän se onkin!" samassa nousi hän ylös ja meni
+vierastansa tervehtimään, kehoittaen istumaan.
+
+"Mitäs emäntä nyt asioitsee?" utasi kirkkoherra sitten.
+
+"Olisihan minulla vähän asiaa: tulin kysymään, ottaisiko kirkkoherra
+lintuja?"
+
+"Onko teillä niitä useampiakin?" kysyi kirkkoherra.
+
+"On niitä, en heitä ole lukenut."
+
+"Oikein paljon?"
+
+"Oikein viikkokontillinen."
+
+"Kyllähän linnut hyviä olisi, vaan sattui nyt niin kuiva rahasta; se
+tulee välistä katkelma minullekin", sanoi kirkkoherra avonaisesti.
+
+"En minä niistä rahaa tahdokkaan."
+
+"No, mitenkäs sitten?"
+
+"Meillä tuntuu olevan rästinä kirkkoherran saatavat."
+
+"Enpä häntä voi muistaa, mutta saadaanpa katsoa", sanoi kirkkoherra ja
+otti ylöskantokirjansa esille.
+
+"Niin näkyy olevan kesäsaatavat", sanoi kirkkoherra kirjaansa
+selaillen.
+
+"Minä luulen, että on rästinä talvisaatavatkin", sanoi emäntä.
+
+"Niinpä näkyy olevan, vaan eiväthän ne niin pikkupaikasta suuriin
+nouse. Mutta lähdetäänpäs nyt niitä lintuja katsomaan", tuumaili
+kirkkoherra.
+
+Mentiin.
+
+Oikein kirkkoherra kauhistui, kun näki niin suuren kontin täynnänsä
+kauniita vereksiä lintuja.
+
+"Kannappas konttisi tänne salinporstuaan", käski hän emäntää.
+
+Kun tämä oli linnut kukistanut lattialle, näyttivät ne niin paljoilta,
+että kirkkoherra huudahti: "Ei minun saatavani riitä maksuksi tuosta
+lintupaljoudesta; minä maksan teille ylijäämästä rahat."
+
+"En, hyvä kirkkoherra, minä niistä lisämaksuja tahdo; kiitos vaan
+odottamastanne", sanoi emäntä ja aikoi lähteä.
+
+"Älkääpäs nyt niin vain ilman aikojaan lähtekö; tulkaa nyt sisälle,
+että saatte edes kahvikupin", sanoi kirkkoherra.
+
+Kirkkoherra haki vaimonsakin katsomaan sitä lintupaljoutta ja yhdessä
+he sitten niitä ihailivat.
+
+Lampelan emännälle tuotiin oikein vehnäsen kanssa kahvia, ja rovastinna
+istui viereen puhuttelemaan.
+
+"Saisinko minä vastakin metsänriistalla maksaa kirkkoherran saatavat?"
+kysyi emäntä.
+
+"Saatte, saatte, emäntä hyvä; sittenhän meidän ei niitä tarvitse
+mistään muualta hakea", vakuutti kirkkoherra.
+
+Kun tuli rekikeli, meni Jakke metsään hakkaamaan ja emäntä rupesi
+hevosta ajamaan. Kun ajomatka oli lyhyt, ei luonnollisesti ollut
+myötäänsä ajamista. Emäntä käytti väliajan hyödyksi siten että alkoi
+hakata haloiksi kotiinajamiaan rankoja.
+
+Kun Jakke tuli kotiin illalla, ei hän ollut silmiään uskoa, kuinka oli
+mahdollista, että emäntä niin jolevasti ajoi hevosta ja vieläpä ennätti
+melkoisen määrän halkojakin hakata.
+
+"Sinä olet toimellinen vaimo", sanoi Jakke ja oli vähällä tarttua
+emäntään syliksi. Pari kertaa hän jo kohautti käsiään sitä varten,
+mutta tavallinen juroutensa ja ujoutensa esti hänet siitä.
+
+"Mitä sinä siinä töpistelet ja heristelet ja kuitenkin heität hyvät
+aikeesi siihen?" sanoi emäntä, samassa vanuen Jakkeen kiinni, ja hän
+nujuutti ja myllyytti miestään niin että sääret virveliä huusivat.
+Jakke parka nauroi niin että oli siihen katketa. Kenties oli se Jakelle
+ensimäinen sydämellinen nauru koko elämässään.
+
+"Enkö minä sinulle, mokoma, jo ennakolta sanonut, että tältä tytöltä
+käypi laatuun vaikka minkälainen työ."
+
+"Mutta nyt meiltä loppuu tuoreen lihan syönnit", sanoi Jakke eräänä
+iltana.
+
+"Miksikä niin?"
+
+"Onhan nyt jo lumi maassa, ettei enään voi lintuja pyytää."
+
+"Ei siinä ole mitään perää. Jahka ma tässä saan jotakin loma-aikaa
+menen metsään laittamaan katoksia kuusten juurille, ja kun enemmän
+lunta tulee, viritän jänislankoja niin kyllä tuoretta lihaa piisaa",
+vakuutteli emäntä.
+
+Sanottu ja tehty. Emäntä meni kun menikin metsään, laitti sinne
+katoksia puiden juurille, ja kun lunta tuli enemmän, viritteli hän
+jänispoluille surmasilmukoita. Aatoksissaan hän piti ansain alla
+marjaisia puolanmarjanvarsia ja piti katosten alustat lumesta puhtaina.
+Niihin linnut mielellään menivät ruokaansa hakemaan, vaikka saivatkin
+siellä usein surmansa. Olipa soma katsoa, kun emäntä puki Jaken takin
+päällensä, köytti sen vyötäisistään kiinni, pisti kirvesnalkin vyönsä
+alle, hyppäsi suksille ja alkoi mennä vilistää metsään. Mutta sieltä
+palatessaan oli hänellä useinkin metsoa, koppeloa, teertä ja valkoista
+karvajalka-metsikanaa ja jänis tai parikin kontissa. Niillä retkillään
+ei hän viipynyt parin tiiman päälle, ja pian hän taas joutui muihin
+asioihin.
+
+Pitkät talviset iltapuhteet alkoivat lähestyä. Emäntä loukutti kesällä
+kasvaneet hamput ja laitti mummon niitä kehräämään. Itse hän laittoi
+verkonkudelman ja alkoi pitkinä puhteina pistellä verkkoa.
+
+"Mitähän sinä luulet tuolla tekeväsi?" kysyi Jakke.
+
+"Tietysti minä pyydän kaloja", sanoi emäntä avonaisesti.
+
+"Kaikkea vielä, mistähän niitä luulet pyytäväsi?" sanoi Jakke ikäänkuin
+pitäen joutavana koko emäntänsä kalanpyyntihankkeet.
+
+"Eikö noissa lammissa sitten kaloja otekaan?" kysyi emäntä.
+
+"Noo, onhan niitä; vaan kylläpähän ne siellä pysyvät", tuumaili Jakke.
+
+"Onko niistä kukaan pyytänyt kaloja?"
+
+"Eipä juuri ... joku koukkumies joskus."
+
+"Etkö sinäkään ole koskaan pyytänyt?" kysyi emäntä.
+
+"Ei, mitäs minä; ei ne sieltä minun kynsiini tule", sanoi Jakke.
+
+"Senhän minä tiesinkin; et sinä mitään yritä. Mutta minun kynsiini ne
+kyllä tulevat, ja sen parempi kun ei ole ollut muita pyytäjiä; saan
+sitä enemmän kaloja. Tarvitseehan kesälläkin saada jotakin tuoretta
+ruokaa, kun ei käy linnun pyytäminen laatuun", tuumaili emäntä
+vakuuttavasti.
+
+Keväillä oli emännällä parikymmentä pientä rysätuppeloa valmiina. Itse
+hän ne vannehti ja laittoi kaikinpuolin reilaan.
+
+Kun keväällä maan ja jään väliin ilmestyi joitakin avonaisia paikkoja,
+pisteli emäntä niihin rysätuppeloitaan. Pian alkoi hän kantaa kotiinsa
+kontilla suuria haukia, kuin kotahalkoja. Niitä tuli niin viljalta,
+ettei kaikkia voitu syödä vaikka emäntä vei usein Jukenkin taloon.
+"Jospa olisi, mihin noita kaloja möisi, niin nyt rahaa tulisi! mutta on
+liian pitkä matka kantaa niitä kirkollekin näin kelirikon aikana",
+tuumaili emäntä.
+
+Mutta toimelias kuin ainakin keksi hän keinon siihenkin.
+
+Mitä ei keittämällä ja paistamalla voitu syödä, perkkasi hän ne ja
+halkasi selänpuolelta ja laitti seinille tikutettuna kuivamaan. Tällä
+tavalla teki hän monta isoa kimppua kapahaukia ja valmistuttua vei hän
+ne aitan orrille vastasen varaksi. Niin hän pyysi koko kesän kaloja,
+eikä tuorekala puuttunut koskaan heidän pöydältänsä, eikä se sentään
+yhtään ehkäissyt hänen muita toimiansa, sillä hän lähti sitä aikusemmin
+ja oli toimissaan sitä myöhempään.
+
+Kesätöissä oli hän aina Jaken kanssa rinnakkain. Kun oltiin niityllä
+heinänteossa, pökäsi hän heti syömästä päästyään metsään siksi ajaksi,
+kunnes muut olivat ruokalepoa viettämässä. Siellä hän repi pajuista
+parkkia irti, ja tullessa oli hänellä niitä vankka taakka selässä.
+Sillä tavalla keräili hän kesän pitkään niitä hevoskuormittain ja
+talvella sai hän niillä kauniit rahat. Hän oli aina ja jokapaikassa
+pyynnin ja saannin puolella, eikä hän näkynyt väsyvän eikä uupuvan
+ensinkään. Yhtä täyteliäs, yhtä punakka hän vaan oli kuin ennenkin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Aikaa on kulunut. Sillä välin on Lampelassa tapahtunut suuria
+muutoksia. Lampelan emännällä on jo kaksi pientä perillistä,
+tyttöjä molemmat. Nämät rajoittivat jonkun verran emännän työ- ja
+toimintavapautta, mutta suurimmaksi osaksi saivat ne jäädä mummon
+hoitoon.
+
+Sillävälin ruvettiin rakentamaan Oulun rautatietä. Rautatielinja osui
+kulkemaan noin puolen peninkulman matkassa Lampelan ohitse. Vielä osui
+käydä niin onnellisesti, että toisenpitäjän kymmenkunnan sydänmaan
+talon takia rakettiin pikkunen pysäkki juuri lyhimmän matkan päähän
+Lampelasta. Tämä oli suuresta merkityksestä Lampelalle. Samalla kuin se
+oli melkein likimmäinen naapuri, tuli se Lampelan emännälle oikeaksi
+markkinapaikaksi. Sinne hän möi lintunsa, kalansa, voinsa, marjansa ja
+mitä vaan myytävää oli. Muun muassa kokoili hän kulovalkean polttamista
+lepikoista kyhmyräsauvoja, kuori ne ja vei pysäkille. Siellä hän laitti
+pylvästen nenään ison ammeenvanteen, jonka sisään hän asetteli
+kyhmyräsauvansa, ja niitä oli siellä välistä runsas varasto. Sauvat
+olivat varustetut niin julkiselle paikalle, että kaikki rautatietä
+matkustavaiset ne heti havaitsivat. Yksi ja toinen matkustava meni
+niistä paraita valitsemaan, ja asemamies möi niitä määrätystä hinnasta
+ja Lampelan Marilla oli siitä kaupasta melkein ainainen rahantulo.
+
+Mutta vielä suurempiin hommiin ryhtyi Lampelan emäntä, hän rupesi nim.
+laittamaan rautatielle ratapölkkyjä ja halkoja. Talo oli jo niin
+vaurastunut, että jaksettiin pitää vierasta väkeäkin. Itse emäntä
+se istua körötteli ratapölkky- tai halkokuorman päällä, viedä
+kiidättäen niitä asemalle. Sattuiko niin, ettei emäntä itse joutanut
+hevosta ajamaan, sai piikatyttö sen tehdä. Pysäkin päällikkö oli
+ihmisystävällinen mies, ja hän oli aina apuna emännän ja piikatytön
+kuormaa purkamassa.
+
+Vaikka noita uusiakin hommia tuli, ei emäntä silti heittänyt kalan- ja
+linnunpyyntiänsä.
+
+Kun vanhin tytär oli viisivuotias, sivalsi emäntä tytön selkäänsä ja
+lähti ansojansa kokemaan.
+
+"Mitä sinä nyt hulluttelet, kun lähdet tuota lasta ympäri metsiä
+kantamaan, sillä onhan työtä tosissakin?" ihmetteli Jakke.
+
+"Pitäähän lapsen jo nuorena oppia. Viisivuotiaana minäkin olin isän
+kanssa linnustamassa", sanoi vaan emäntä ja lähti.
+
+Talvikaudet oli hänellä kalanpyynti voimassa. Eräänä kertana oli
+Lampelassa neljä päiväläistä ratapölkkyjen teossa. Asiansa tehtyä lähti
+emäntä kalanpyydyksiään kokemaan. Miehet tulivat metsästä kotiin
+puolista syömään ja emäntää ei näkynyt ei kuulunut.
+
+"Kylläkai se on päällensä pudonnut rysäavantoonsa; muuton ei hän niin
+kauvan viipyisi. Täytyy pikasesti lähteä häntä hakemaan", hätäili
+Jakke. Samassa tormasi hän ulos ja sivalsi suksensa seinän nojalta,
+aikoen hypätä niiden päälle ja lähteä emäntää hakemaan. Mutta emäntäpä
+tulla vihkasi suksillaan jo aika hamppua kotiin päin.
+
+"Sain niin paljon kaloja, että hiihtää vihkasin konttineni rautatien
+pysäkille myömään niitä ja näppäsin kahdeksan markkaa pussiini. Nyt on
+vero-raha täysi", sanoi emäntä vähän hengästyksissään ja oli niin
+punainen, että luuli veren tipahtavan.
+
+Emännällä oli jo useita isompia ja pienempiä höyhenpatjoja aitan
+orrella. Ei hän ensinkään käyttänyt niitä talouden tarpeisiin.
+
+"Mihin sinä noita säästät, kuu et itse niitä käytä, makaat vaan
+olkivuoteella?" muistutti eräänä kertana joku hänen ystävistään.
+
+"Minä säästän niitä tyttärilleni; tarvitseehan lapsikullatkin jotakin
+saada", sanoi vaan emäntä. Mutta sitä hänen ei olisi pitänyt tehdä.
+Sillä kun hän eräänä kertana meni patjojaan tarkastelemaan, havaitsi
+hän, että hiiri oli kaivanut monen patjan läpi reijän ja vihdoin
+rakentanut kolmanteen patjaan pesänsä. Siellä oli koko pahna jo melkein
+aikasia hiiriä, ja nekös olivat patjoissa pitäneet aika mylläkkää.
+Harmissaan kantoi emäntä patjat huoneeseen ja syötätti kissalla koko
+tuon tunkeilevan rosvojoukon. Ei emännän mielestä tahtonut mennä tuo,
+kenties ensimmäinen tappio hänen tavaransa kokoamisessa. Paapattamalla
+paapatteli hän yhtämittaa tuota kovanonnen kohtausta ja sitä tappiota,
+minkä ne hänelle tekivät. Muuta neuvoa ei ollut, vaan täytyi laittaa
+uudet päälliset patjoihin rikkeinten sijaan sekä eroitella turmeltuneet
+höyhenet pois. Mutta kylläpä emäntä osasi nyt katsoa patjojensa perään,
+etteivät niitä enään hiiret päässeet turmelemaan. Useat kerrat kesässä
+kantoi hän ne ulos tuultumaan ja tarkastellakseen, olivatko niihin
+hiiret mitään vikaa tehneet.
+
+Jaken talous oli ensimmältä paljon huonommalla kannalla kuin Juken,
+sillä niin nuhjusmainen ja toimeton mies kuin Jakke oli, ei hän päässyt
+vaurastumaan, vaikka kyllä koki tehdä työtä kahden edestä. Mutta ei
+kauvan viipynyt, ennen kuin Jaken talous oli paljon edellä Juken
+taloutta ja tämä kaikki oli Jaken emännän ansio.
+
+Eräänä iltana sanoi emäntä Jakelle: "Meidän vaurastumisemme käypi tällä
+tavalla kovin hitaasti, sillä emme me saa peltoa levenemään niin rohki
+kuin pitäisi, kun kova korpi ja kannikko on kova vastarinnan tekijä.
+Meillä on aivan pellon alla hyvä räme; siihen täytyy ryhtyä käsiksi,
+että saisimme pikemmin karjaa lisääntymään."
+
+"Tee kuin tahdot ... mitäpä minä hänestä", sanoi Jakke
+välinpitämättömästi ja tuhrasi nokkaansa.
+
+"Senhän minä tiesinkin, mokoma nahjus; mutta sen sanon, että kyllä saat
+tulevana kesänä kuokkaa ja lapiota heiluttaa", sanoi emäntä ikäänkuin
+uhmaellen.
+
+"Tämä poika ei työtä pelkää", sanoi Jakke ja hän oikein hypähteli ja
+reipasteli.
+
+"Kas, vaan eipä uskoisi! ompa lepässäkin tervaa!" sanoi emäntä
+naurahtaen.
+
+Samassa kävi hän ukkoonsa kiinni, pöllyytti, nujuutti ja pyöritteli
+häntä kelpolailla. Jakke nauraa tuhautteli vaan nokkaansa.
+
+"Minulla on hyvä mies, nöyrä mies, siivo mies; hyvä työmies myöskin
+olet, mutta toimintakykyä ei sinulla ole vähän vähääkään."
+
+"Eipä sitä paljon minulta taida yksinäni suopeltoa tulla", arveli
+Jakke.
+
+"Kuka on sanonut, että sinun yksin sitä tulee tehdä? Otetaan joku mies
+sinulle avuksi; paiti sitä olenhan minäkin vielä joku", tuumaili
+emäntä.
+
+"Milläpä tässä miehiä palkataan", tuumaili Jakke.
+
+"Ole siitä huoleti, kyllä minun pussissani sen verran varoja on",
+vakuutti emäntä.
+
+Ennenkun kesä oli lopussa, oli kaunis kaistale pantu rämettä nurin ja
+emäntä oli parhaana siellä kuokkaa ja lapiota heiluttamassa.
+
+Kesäsydännä kun ei ansoilla ja rysillä saanut kaloja, kulki emäntä
+onkimassa ja koukkuamassa. Usein hän lähti järvelle ennen auringon
+nousua, ja ennenkun väki nousi ylös, oli höyryävä kalakeitto jo
+valmiina pöydällä.
+
+Eräänä kertana olivat Lampelaiset ottaneet tehdäksensä
+valtionrautatielle isomman määrän halkoja. Mutta kävi niin
+onnettomasti, että Jakke rupesi sairastelemaan, eikä kyennyt
+ensinkään metsätöihin.
+
+"Mikä nyt tulee neuvoksi näiden valtion halkojen kanssa, kun minä en
+kykene metsään?" arveli Jakke eräänä kertana alakuloisesti.
+
+"Meidän täytyy ottaa poikanen avuksemme", tuumaili emäntä.
+
+"Mitäs semmoiselle työlle poikanen voi; tarvitseisi kaksikin aikaista
+miestä, semminkin kun tänä talvena olisivat menneenvuotiset halotkin
+ajettavat rautatiepysäkille", perusteli isäntä.
+
+"Minkä tähden turhanpäiten niin paljon varojamme tuhlaisimme, koskapa
+poikanen kyllä voi sahaa toisesta päästä vetää. Kyllä minä raastan
+toisesta. Ajakoon piikatyttö valtiohalkoja ja muutenkin hevosta",
+tuumaili emäntä.
+
+"Sinä häntä nyt olet aikahinen", sanoi isäntä nauraa tuhautellen.
+
+Sanottu ja tehty. Emäntä teetti itselleen päälle polven ulottuvat
+saappaat, hankki poikasen kumppanikseen ja nyt metsään valtion halkojen
+sahaukseen. Ja huhtikuun ensimäisinä päivinä oli tuo isommoinen
+halko-urakka kauniisti ladottuina pinoihin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lampelan emännän ei enään olisi tarvinnut olla niin ahkeran ja
+monipuolisesti puuhaavan, sillä talous oli jo paisunut siihen määrään,
+että hän olisi jo voinut vähemmällä touhulla toimeen tulla. Mutta hän
+ei vaan voinut luopua entisestä tavastaan. Yhä hän eli ja toimi
+entiseen suuntaansa, ajoi hevosta, hakkasi melkein kaikki kesäpuut,
+linnusti ja kalasteli. Syksyin oli hän jo niin heikolla jäällä
+pyydystensä kanssa, että Jakke pelkäsi hänen putoavan heikkoon jäähän
+ja menettävän henkensä. Mutta äläs mitään! Suksien kanssa laapusteli
+hän järvillä ja asetteli sinne pyydyksiään, eikä putoamisesta tullut
+niin mitään. Mutta usein olivat eukon helmukset kotiin tullessa niin
+jäässä, että ne seisoivat lattialla, kuin tyhjä tynnyri, kun hän ne
+päältänsä pois riisui.
+
+Koko talvet läpeensä oli hänellä linnun katokset, jänis langat,
+kanavihit ja kalanpyydykset voimassa. Viimeiseltä piti hän
+kalamatkoillaan piikatyttöstä kumppalinaan. Oli eräänä kertana oikeen
+pohjolan mallipakkanen. Tyttö ei arvannut olla niin varovainen, kuin
+emäntänsä oli. Muutaman lammin ojan suussa oli hautova kohta. Emäntä ei
+huomannut pitää tyttöä silmällä ja yks kaks pudota muksahti tyttö
+järveen. Oitis kavahti emäntä suksiensa päälle, sai tyttöä niskasta
+kiinni ja veti hänet jäälle. Nyt tuli imelät kummat. Matkaa oli kotiin
+kolmatta kilometriä ja liki neljänkymmenen pykälän pakkanen kipristeli
+kuivissakin vaatteissa olevaa ihmistä, mitä sitten tuota kylmässä
+vedessä läpikastunutta tyttöä. Mutta emäntä ei pitkin neuvotellut.
+Siihen hän jätti rysänsä ja siellä potkivat kalat jäätymään, sieppasi
+tyttöä käsipuolesta kiinni ja alkoi häntä yhtenä siipenä viedä
+kiidättämään kotia kohden. Se oli semmoista nujakkaa ettei tyttö
+joutanut kovinkaan kylmettymään vaikka vaatteet olivat niin jäässä ja
+pullallaan kuin rumpu. Kotiin päästyä riisuttiin tytöltä heti vaatteet
+päältä, kuopattiin lämpimiin peittoihin sänkyyn maate ja annettiin
+runsaasti juoda kuumennettua maitoa. Näin hoidettuna tytölle ei tullut
+hikirupea koko kylmästä kylvystä. Mutta kylläpä emäntä oli punaistakin
+punaisempi kotiin päästyään; ankaran kiivaan ponnistuksen tähden hän
+lehasti niinkuin ison sammuvan nuotion hiillos.
+
+Kun asiat oli saatu järjestykseen lähti emäntä jälleen pyydyksiään
+kokemaan ja oli niinkuin ei olisi mitään tapahtunut. Myöhemmällä kantoi
+hän kotiin ison kontillisen kaloja. --
+
+Lampelan emäntä oli hyvin vierasvarainen. Kun hän sattui saamaan
+vieraita, hoiti ja kestitsi hän heitä kuten parhaiten taisi. Hän laitti
+heille saunat, pesi ja puhdisti vieraansa ja saunasta tultua kampasi ja
+ruokkoi heidän päänsä. Tämän teki hän kaikille, olivatpa he sitten
+rikkaita tai köyhiä.
+
+Tuo toimellinen emäntä oli tullut kuuluksi. Useinkin tuli
+etäisimmistäkin piireistä ihmisiä oikein kättenmahtain katsomaan tuota
+kuulua, toimellista ja monipuolista emäntää. Mutta kylläpä emännällä
+olikin vieraillensa mitä eteenpanna. Ei ollut sitä aikaa vuodesta,
+ettei hänellä ollut tuoretta kalaa ja lintua saatavilla, joista hän
+laitti monipuolisia ruokia; ja herkkujen lisäksi oli hänellä
+savustettua lintua, lipeäkalaa, puhumattakaan härän- ja lampaan lihasta
+laitetuita ruokia, ja maitotalous sai runsaista varastoistansa
+täydentää ruokalistan. Tyytyväisinä ja ihmetellen lähtivät vieraat
+tuosta sydänmaan talosta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Merkillisintä merkillisin koko tässä jutussa on se seikka, että
+kaikesta tästä huolimatta oli emäntä kuitenkin nainen, sanan
+kauniimmassa merkityksessä. Kaiken tuon ankaran työn ja rehuamisen
+takia olisi emännän luullut ennen aikojaan rapistuneen ja kuihtuneen,
+mutta ei. Hän oli aina vaan yhtä täyteliäs, yhtä iloinen, yhtä punakka
+kuin ennenkin; olisipa luullut, ett'ei ikä eikä vaivat hänen
+pystyisikään.
+
+Sitäpaitsi oli hänen henki-ihmisensä elossa. Kuuluen heränneitten
+kantaväkeen, oli Lampelan emäntä usein näiden seuroissa sekä kutsui
+seurat usein kotiinsa. Hän eli kristityn elämää, aina iloisena, aina
+luottavana ja aina toimellisena uudistalon emäntänä syvällä Suomen
+salolla.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Syyslehtiä, by Pietari Päivärinta
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SYYSLEHTIÄ ***
+
+***** This file should be named 21207-8.txt or 21207-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/2/1/2/0/21207/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/21207-8.zip b/21207-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..3bc4b5e
--- /dev/null
+++ b/21207-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..717965e
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #21207 (https://www.gutenberg.org/ebooks/21207)