diff options
| author | Roger Frank <rfrank@pglaf.org> | 2025-10-15 01:45:04 -0700 |
|---|---|---|
| committer | Roger Frank <rfrank@pglaf.org> | 2025-10-15 01:45:04 -0700 |
| commit | b2237ca1f4dd59518abda681a2db3499831244aa (patch) | |
| tree | 92dbb8f54df80efc97eac6c43c79de9f75749ecf | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 21631-8.txt | 7120 | ||||
| -rw-r--r-- | 21631-8.zip | bin | 0 -> 136998 bytes | |||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
5 files changed, 7136 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/21631-8.txt b/21631-8.txt new file mode 100644 index 0000000..b8534d5 --- /dev/null +++ b/21631-8.txt @@ -0,0 +1,7120 @@ +The Project Gutenberg EBook of Kotka-Wappu, by Wilhelmine von Hillern + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Kotka-Wappu + Kertomus Tyrolin vuoristosta + +Author: Wilhelmine von Hillern + +Translator: Elisabeth Löfgren + +Release Date: May 28, 2007 [EBook #21631] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KOTKA-WAPPU *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +KOTKA-WAPPU + +Kertomus Tyrolin vuoristosta + + +Tehnyt + +Wilhelmine von Hillern, syntynyt Birch + + +Suomentanut saksasta ["Die Geier-Wally"] E. [Elisabet Löfgren]. + + +Helsingissä, +Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa, 1877. +Uuden Suomettaren kustantama. + + + +SISÄLLYS: + + I. Karhu-Jooseppi + II. Taipumaton + III. Hyljätty + IV. Murzoll'in lapsi + V. Yksi päivä kotona + VI. Kovaa ainetta + VII. Klotz'it Rosen''issa + VIII. Erämaassa + IX. Ylimystalon emäntä + X. Viimeinkin + XI. Yö + XII. Isälle takaisin + XIII. Armoa + + + + +Oetz-laakson pohjassa kulki vieras matkustaja. Pyörryttävän korkealla +vuorenrinteellä hänen yllänsä seisoi tyttö, joka tuolta alhaalta ei +näyttänyt suuremmalle, kuin alppi-ruusu, vaan kuitenkin selvästi näkyi +kirkkaan sinistä taivasta vasten ja vuorien loistavain jää-piikkien +välissä. Tyynenä ja huoletonna seisoi hän siinä tuulen raivotessa hänen +ympärillään ja katsoi pyörtymättä alas syvyyteen, jossa Ache kuohuen +syöksi eteenpäin ahtaassa laaksossa ja auringon säteet loivat hohtavia +ilmankaaria sen hyrskystä. Hän näki myöskin matkustajan ja tämän +saattajan kun he, hyvin pienille näyttäen, kävivät yli kapean portaan, +joka oli korkealla Achen yli, mutta tuolta ylhäältä oli ainoastaan +olenkorren näköinen. Hän ei kuullut heidän puhettaan, sillä tuosta +syvyydestä ei muuta kuulunut sinne ylös, kuin veden jyrisevä pauhu. Hän +ei huomannut että saattaja, pulska vuorivuohen ampuja, uhaten nosti +nyrkkinsä häntä vastaan ja osoittaen häntä lausui vieraalle: + +-- Se on varmaankin Kotka-Wappu, joka tuolla ylhäällä seisoo, sillä +tuommoiselle rinteelle niin likelle syvyyttä ei kukaan toinen tyttö +uskalla mennä; katsokaa vaan, näyttää siltä kuin tuulen pitäisi la'asta +hänet alas, mutta hän aina tekee toisin, kuin muut kristityt ihmiset. + +He astuivat nyt pimeään nuoskeaan ja kylmään havumetsään. Vielä kerran +saattaja seisahtui ja katsahti haukantapaisella silmällänsä siihen +paikkaan, jossa tyttö seisoi ja pieni kylä somasti levisi kapealla +vuori-lakealla aamu-auringon kirkkaassa valossa, vaikka tämä ei vielä +uskaltanut luoda salaisintakaan silmäystä tuohon ahtaasen laaksoon, +joka oli kolkko kuin hauta. + +-- Älä sinä niin ylpeästi katsele tänne alas, tuonne ylös käy myöskin +yksi tie! -- Näin hän mutisi ja katosi vieraan kanssa. + +Ikäänkuin tätä uhkausta pilkataksensa päästi tyttö kimakan huudon, joka +herätti kai'un vuoriloissa ja lähetti sen kepeillä siivillä alas +havumetsän syvään hiljaisuuteen. Siellä se laantui vaadintahuutona +Oetz-laakson tuimilta haltioilta vuorivuohen-ampujalle. + +-- Huuda sinä vaan -- huudan minä kuitenkin kovemmin! -- uhkasi mies +taas, ja pitäen molemmat kätensä niskassansa, rupesi hän posti-torven +äänellä toitottamaan pilkka-laulua vuorelle päin. -- Kuuliko tyttö sen? + +-- Miksi nimitit tuota tyttöä Kotka-Wapuksi? kysyi vieras pimeässä +humisevassa metsässä. + +-- Sentähden, Herra, että hän jo lapsena kerran oli käynyt erään +korppikotkan pesän kimppuun, -- vastasi tyrolilainen. Hän on kauniin ja +voimakkain tyttö koko Tyrolissa sekä julmasti rikas, ja pojat ottavat +vastaan rukkasia häneltä niin, että on oikein häpeä. Ei ainoakaan +heistä vielä ole uskaltanut näyttää itsensä olevan hänen voittajansa! +Notkee hän on kuin metsäkissa ja niin väkevä että sanotaan häntä +voittamattomaksi; -- jos joku häntä lähestyy enemmin kuin häntä +mielyttää, niin hän lyö sen maahan. Mutta -- jos minä kerran sinne +lähtisin, niin kyllä häntä opettaisin, tai itse repisin höyhentupsun +hatustani! + +-- Miksi et ole jo koettanut onneasi hänen luonaan, koska hän on niin +rikas ja kaunis? -- kysyi vieras. + +-- Ah, tiedättekö -- en kärsi tuommoisia tyttöjä, jotka ovat puoleksi +poikia. Hän on kyllä syytön siihen: -- Vanhus -- Stromminger on hänen +nimensä -- on ilkeä, paha ihminen. Hän oli aikanansa suurin tappelija +ja kamppailija koko vuoristossa ja sama veri vielä tänä päivänä hänessä +kuohuu. Hän on häpeemättömästi rääkännyt tuota tyttöä ja kasvattanut +häntä niinkuin poikaa; äiditöin on hän myöskin ollut, sillä hän oli +niin iso ja vahva lapsi, että vaimo ei voinut jäädä eloon hänet +synnytettyänsä, vaan kohta kuoli. Sillä tavoin on tyttö varmaankin +tullut noin villityksi. + +Näin kertoeli tyrolilainen vieraalle laaksossa, eikä hän erehtynyt. +Tyttö, joka seisoi tuolla korkealla, syvyyden ääressä, oli Walburga +Stromminger, mahtavan "talollis-kuninkaan" lapsi, jota myös sanottiin +Kotka-Wapuksi; hän puhui totta, tyttö ansaitsi tämän nimen. Voimakas ja +uskalias oli hän kuin kotka; luontonsa oli niin karkea ja +lähestymätöin, kuin nuo kallio-piikit, joille korppi-kotkat pesiänsä +rakentavat ja jotka repivät repaleiksi taivaan pilvet. + +Semmoisissa asioissa, joissa rohkeutta kysyttiin, oli Wappu lapsuudesta +asti ollut osallisna ja voittanut kaikki pojat. Kun Wappu tuskin +oli neljätoista vuotta täyttänyt, oli eräs talonpoika jyrkällä +kallion-seinällä havainnut korppi-kotkan pesän, poikanen pesässä, vaan +ei kukaan kylässä uskaltanut mennä sinne sitä hävittämään. Silloin +ilmoitti ylimys-talollinen, pilkataksensa kylän miespuolista nuorisoa, +että hän antaisi Walburgansa toimittaa sen työn. Aivan oikein, Wappu +oli valmis siihen, naisten kauhistukseksi ja miesten harmiksi. -- +Stromminger'in tahto oli tapahtuva, koko mailman piti tietämän että +Stromminger'in suku lapsissa ja lasten lapsissakin oli verraton. + +-- Saatte nähdä että yksi tyttö Stromminger'in suvusta maksaa enemmän +kuin kymmenen teidän poikia, -- huusi hän nauraen talonpojille, jotka +olivat kokoontuneet näkemään uskomatonta. Moni sääli tuota kaunista +komeata tyttöä, joka tulisi isänsä ylpeyden uhriksi. Mutta nähdä sitä +he kumminkin tahtoivat. Se kallioseinä, johonka pesä oli rakennettu, +oli pystysuora, jotta oli mahdotointa päästä sinne käymällä; sentähden +köytettiin nuora Wapun vartalon ympäri. Neljä miestä, hänen isänsä +etupäässä, piti kyllä siitä kiinni, vaan kamalaa oli kuitenkin nähdä +kuinka uljas lapsi rohkealla hyppäyksellä heittäysi syvyyteen. Köyden +solmut voisivat heltyä, korppi-kotka voisi repiä häntä palasiksi, hänen +päänsä voisi sattua johonkin kallioon ja musertua! -- Oli jumalaton +teko Stromminger'ilta noin leikkiä lapsensa hengen kanssa. Vaan Wappu +purjehti pelkäämättä ilmojen läpi alas syvyyden keskipaikoille, jossa +hän iloiten tervehti pientä korppi-kotkaa, jonka höyhenet nousivat +pystyyn, kun se näki outoa vierasta ja kitisten avasi muodotonta +nokkaansa häntä vastaan. Ilman pitkää miettimistä tarttui hän +vasemmalla kädellään lintuun, joka päästi surkean äänen, ja pisti sen +kainaloonsa. Samassa kuului suhina ilmassa, hänen ympärillään pimeni +päivä, tuntui niinkuin rakeita tuiskuttaisi hänen päällensä. Hänen +ainoa ajatuksensa oli: -- silmät, pelasta silmät! -- ja pitäen kasvot +likellä kallioseinää, taisteli hän, veitsi oikeassa kädessä, raivoavan +eläimen kanssa, joka terävällä nokallaan, kynsillä ja siivillä syöksi +hänen päällensä. Vielä hetken matkaa ilmassa ylöspäin -- silloin +korppi-kotka yht'äkkiä lähti alaspäin; Wapun veitsi oli varmaan sitä +haavoittanut. Wappu tuli ylös verisillä kasvoilla, kotkan poikanen +sylissä, -- hän ei millään lailla olisi tahtonut jättää sitä. + +-- Miksi et päästänyt tuota linnunpoikaista, Wappu, -- huusi väki +hänelle vastaan -- olisithan samassa päässyt emälinnustakin. + +-- No -- vastasi tämä yksinkertaisesti -- eihän se raukka vielä osannut +lentää; jos minä olisin sen päästänyt, olisi se saanut surmansa +syvyydessä. + +Nyt hänen isänsä ensimmäisen ja ainoan kerran elämässään häntä suuteli, +ei hänen jalomielisyydestään turvatointa eläintä kohtaan, se ei häntä +liikuttanut, vaan siitä, että Wappu oli tehnyt uljaan teon, ja tehnyt +kunniaa Stromminger'in vanhalle urhoolliselle suvulle. + +Se oli sama tyttö, joka seisoi tuolla tuskin jalan leveällä +kalliokielellä ja uneksien katsoi alas syvyyteen, jonka partaalla hän +seisoi. Keskellä vallattomuuttansa joutui hän outoon mielentilaan, hän +kävi hiljaiseksi ja tyyneksi sekä katseli eteensä surumielisesti, +ikäänkuin hän olisi nähnyt jotakin, jota hän halasi eikä kuitenkaan +voinut saavuttaa. Se oli muuttumatoin kuva, ja yhdentekevä oli, +katseliko hän sitä aamuhämärässä, kultaisessa päivänpaisteessa, +iltaruskossa tai kalpeassa kuutamossa. Vuoden aikaa se kuva oli häntä +seurannut joka paikassa, istuessa ja astuessa, laaksossa ja +vuoriloilla. Kun hän seisoi tuolla niin yksinänsä ja suurilla +levottomilla gaselli-silmillään katseli milloin valkoista, hohtavaa +jäätiö-merta, milloin hämärää syvyyttä, jossa Ache kuohuen syöksi +eteenpäin, silloin etsi hän sitä, joka oli tuon kuvan muotoinen. Kun +joku vaeltaja kulki ohitse tuolla alhaalla laaksossa, niin hän aatteli: +on mahdollista että se on _hän_, ja huimaava ilon tunne valloitti +sydämmensä sitä aatellessa, jos kohta hän ei voinut eroittaa muuta, +kuin tuon ihmis-olennon, joka tuskin oli näyttelykaapin pieniä kuvia +isompi. Nytkin luuli hän taas näkevänsä tuota lemmittyä kuvaa, kun +matkustaja ja tyrolilainen, joka häntä pilkkasi, kulkivat ohitse. Hän +tunsi ensin kummallisen ahdistuksen, mutta sitten nousi ilon kaikuva +riemu-ääni vapautettuna peipposena taivasta kohden. Ja samaten kuin +metsämies kuuli heikon kaiun tästä riemuhuudosta hiljaisessa metsässä, +samaten vei kaiku myöskin hänen vastauksensa tytölle, joka kuunteli +sitä ihastuneena -- voisihan se olla hänen äänensä! Ja lempeä tunne +levitti ruusujansa noille tuimille, ynseille kasvoille. Hän ei ollut +kuullut että se oli pilkkalaulu. Jos hän olisi sen kuullut, niin hän +arvattavasti olisi puristanut nyrkkiänsä ja koettanut käsivartensa +vahvuutta, hänen kasvonsa olisivat synkistyneet ja vaalistuneet kuin +jäätiöt jälkeen auringon laskun. Hän istui alas kalliokielelle ja +heilutti jalkojansa yli syvyyden. Hän painoi hienon päänsä käsihinsä ja +mielensä kuvaeli uudelleen sitä hetkeä, jolloin ensi kerran oli +ihanteensa nähnyt. + + + + +I. + +Karhu-Jooseppi. + + +Oli Helluntai-päivä juuri ummelleen vuosi sitten, kun hänen isänsä vei +hänet ripille ensi kerran Sölden'iin; piispa tuli sinne joka toinen +vuosi, sillä ajotie kävi ihan tälle paikalle asti. Hän ujosteli +vähäisen kun oli kuusitoista vuotias ja niin iso. Hänen isänsä ei +tahtonut laskea häntä ennemmin ripille, sillä hän arveli että silloin +rakkaudet ja kosimiset kohta alkaisivat -- ja siihen oli vielä +tarpeeksi aikaa! Nyt hän pelkäsi että toiset hänelle nauraisi. Kylässä +oli kauhea hälinä heidän tullessaan; Jooseppi Hagenbach Sölden'istä oli +nimittäin kaatanut karhun, joka oli näyttäynyt tuolla kaukana +Vintschgau'issa ja jota kaikki paikkakunnan nuorukaiset turhaan olivat +ajaneet. Jooseppi oli sitten lähtenyt matkalle ja jo viime perjantaina +oli hän kaatanut karhun. Hänen maineensa oli rientänyt edeltä, ja nyt +piti Joosepin kohta itse saapua paikalle. Sölden'in talonpojat, jotka +odottivat ulkopuolella kirkkoa, olivat varsin ylpeät siitä, että +Söldeniläinen oli toimittanut tuon urostyön, eivätkä puhuneet muusta, +kuin Joosepista, joka kieltämättä oli väkevin ja parhain nuorukainen +koko vuoristossa sekä verratoin pyssymies. Tytöt kuuntelivat ihaellen +mitä kaikkea suurta Joosepista kerrottiin, kuinka hänelle ei ollut +mikään vuori liian korkea, ei mikään tie liian pitkä, ei mikään +vuorenloukko liian leveä eikä mikään vaara liian suuri. Erään kalpean +ja heikon näköisen vaimon lähestyessä kaikki kiirehtivät häntä vastaan +ja toivottivat hänelle onnea siihen suureen kunniaan, jonka hänen +poikansa taas oli voittanut. + +-- Kas sinun Jooseppis, se on mies se, joka voi olla esikuvana meille +kaikille -- sanoivat miehet hyväntahtoisesti. + +-- Kuinka iloinen sinun miesvainaja olisi ollut jos olisi elossa tänä +päivänä! -- sanoivat naiset. -- Tuskin voisi uskoakaan, -- huudahti +joku kohteliaasti, -- tuskin voisi uskoakaan että tuo roteva mies on +sinun poikasi -- varsinkin kun näkee minkä näköinen sinä olet. + +Äiti hymyili ylpeästi. -- Niin, se on kookas poika ja hyvä lapsi, +parempaa ei voi löytää. Mutta uskokaa pois, minä elän alituisessa +pelossa ja vavistuksessa tuon uskalikon tähden; ei päivääkään kulu +ilman että ajattelen: tänä päivänä hän ehkä kannetaan kotia +muserretuilla jäsenillä. Se aatos on risti! + +Nyt korkea-arvoinen papisto ilmauntui paikalle ja teki lopun +keskustelusta. Ihmiset tunkeusivat pieneen kirkkoon, taluttaen +kukkasilla koristetut, valkosiin esi-liinoihin puetut rippi-lapset, ja +pyhä toimi alkoi. + +Mutta Wappu ei koko aikana muuta ajatellut kuin karhun kaatajaa ja +kaikkia hänen toimittamiansa ihmetöitä -- kuinka ihanata olisi olla +noin väkevä ja uljas ja olla niin kunnioitettu ett'ei kukaan voinut +hänestä mitään pahaa puhua. -- Jospa Jooseppi vaan tulisi niin kauan +kuin hän olisi Sölden'issä, että saisi häntä nähdä; se oli nyt hänen +tulisin toivonsa! + + +Viimein oli jumalan-palvelus ohitse ja lapset vastaan-ottivat +siunauksen; silloin kuului kirkon ulkopuolelta rivakkaita +hurraa-huutoja. -- Se on hänellä muassa, karhu on äänellä! -- Pappi +tuskin oli ehtinyt lopettaa siunauksen ennenkuin väki syöksi ulos ja +riemuten kokoontui nuoren vuorivuohen-ampujan ympäri, joka tuli pulskan +nuorukaisjoukon seurassa Schnalferthal'ista ja Vintschgau'ista. Mutta +vaikkapa toiset nuorukaiset olivat kyllä pulskat, ei kukaan voinut +Joosepille vertoja vetää. Hän oli pitempi kaikkia muita ja niin kaunis +hän oli -- niin mainion kaunis! Hän ikäänkuin loisti jo kaukaa. Hän oli +pyhän Yrjänän näköinen tuolla sisällä kirkossa. Olkapäällä kantoi hän +karhun nahan, jonka julmat kynnet heiluivat edestakaisin hänen leveällä +rinnallansa. Hän kulki jalon näköisenä kuin keisari, aina astuen yhden +askeleen, kun toiset astuivat kaksi. Ja hänestä tehtiinkin semmoista +melua ikään kuin olisi hän ollut keisari puettu vuorivuohen-ampujaksi. +Toinen kantoi hänen pyssyänsä, toinen äänen takkiansa, kaikki olivat +vähän päihtyneet, huusivat ja lauleskelivat; hän yksin oli selvä ja +tyyni. Hän astui ujosti papin eteen, joka tuli kirkosta, ja otti +seppelöityn hattunsa päästään. Vieras piispa teki ristin-merkin hänen +päällensä ja sanoi: + +-- Herra oli väkevä sinussa, poikani! Hänen avullansa olet toimeen +saanut mitä ei kukaan muu osannut. Ihmiset kiittäkööt sinua -- vaan +kiitä sinä Herraa! + +Kaikki naiset itkivät liikutettuina: Wapunkin silmiin nousivat +kyyneleet. Oli ikäänkuin se mielenhartaus, jota hän kirkossa kaipasi, +nyt olisi valloittanut hänet, nähdessään tuon ko'okkaan metsästäjän +laskevan jalon päänsä papin siunaavan käden alla. Papit vetäysivät sen +jälkeen takaisin. Joosepin ensimmäinen kysymys oli: + +-- Missä on mun äitini? Eikö hän ole täällä? + +-- On! -- vastasi tämä ja vaipui poikansa syliin. -- Täällä minä olen. + +Jooseppi sulki hänet hellästi syliinsä ja sanoi: -- Katsos äiti, sinua +minun olisi ollut sääli jos en koskaan olisi palannut, -- mitä tekisit +ilman minutta, rakas äiti, enkä myöskään olisi tahtonut kuolla sinua +vielä kerran suutelematta. + +Oi kuinka kauniille kuului kun hän lausui nuo sanat. Wappu tunsi aivan +omituisen tunteen, jotakin kateuden tapaista äitiä kohtaan, joka niin +rauhallisna lepäsi pojan hellässä syleilyksessä ja ikäänkuin hiipi +hänen voimakkaan vartalonsa turviin. Kaikkein silmät mielihyvällä +katselivat tätä -- Wappu oli niin oudossa mielentilassa. + +-- Mutta kerro nyt kuinka se kävi! -- pyysivät talonpojat. + +-- Kyllä, kyllä kerron kaikki, -- sanoi hän nauraen ja heitti karhun +nahan maahan kaikkein nähtäväksi. Hän ympäröittiin ja isäntä antoi +kantaa ulos yhden astian parasta viiniä, sillä messun jälkeen piti +juoda, varsinkin tällaisessa erinomaisessa tilaisuudessa oli se tehtävä +aika lailla, eivätkä kaikki mahtuneet pieneen ravintola-tupaan. Miehet +ja naiset koettivat päästä likelle kertojaa, rippilapset nousivat +penkille ja puihin, voidaksensa katsoa ympäri. Wappu oli ensimmäinen +erään petäjän latvassa, josta taisi nähdä kertojaa ihan silmiin, vaan +toiset kadehtivat tätä hyvää sijaa ja kun Wappu ei tahtonut luopua +siitä, niin syntyi sen johdosta suurta melua. + +Nyt pyhä Yrjänä katseli heitä, hänen säkenöivät silmänsä kohtasivat +Wapun kasvoja ja katselivat hetken aikaa hymyillen niitä. Silloin +Wapusta tuntui ikäänkuin kaikki hänen verensä olisi noussut kasvoihin; +hän säikähtyi niin että kuuli sydämensä sykkivän. Ei hän vielä +eläissään koskaan ollut niin säikähtynyt, eikä hän kummakseen tietänyt +miksi! Hän kuuli ainoastaan puoleksi, mitä Jooseppi kertoi, hänen +korvissaan suhisi eikä hän voinut muuta ajatella kuin: -- Jos hän taas +katsahtaisi ylös! -- Hän ei tietänyt toivoiko hän sitä vai pelkäsikö? +Kun se vielä kerran tapahtui kertomuksen aikana, loi Wappu äkkiä +silmänsä alas, ikäänkuin häntä olisi havaittu jossakin pahassa työssä. +Oliko paha että hän noin oli Jooseppia katsellut? Varmaankin. Eikä hän +kuitenkaan voinut sitä estää, vaikka hän vapisi pelosta että Jooseppi +sitä huomaisi. Vaan hän ei sitä huomannut. Mitä rippilapsi tuolla puun +latvassa häneen koski. Pari kertaa oli hän katsellut Wappua niinkuin +jotakin oravaa katsellaan, ei muuta mitään. Näin ajatteli hän itsekseen +ja kummallinen ahdistus valloitti hänet. Hän ei koskaan ollut tuntenut +mitään tämänkaltaista ennen; -- hän oli hyvillään siitä, ett'ei hän +mitään viiniä juonut matkalla, muuten hän olisi luullut olevansa +humalassa. Hämmästyksissään hän leikki rukousnauhansa kanssa. Se oli +kaunis uusi rukousnauha pienoisista koralleista hopearistineen. Hän oli +saanut sen isältänsä ensimmäisen ripillä-käyntinsä muistoksi. Nyt nauha +katkesi hänen kääntäessään ja vääntäessään sitä, ja punaset helmet +putosivat kuin veripisarat alas puusta. Se tietää pahaa, kuiskasi +hänelle sisällinen ääni; Luckard sanoo että tietää pahaa kun jotain +menee rikki sill'aikaa kun jotakin ajattelee. -- Jotakin ajattelee! -- +Niin, mitä hän sitten ajatteli? -- Hän mietti tätä, vaan ei saanut +siitä selkoa. Ei hän oikeastaan ollut mitään erinomaista ajatellut. +Miksi häneen niin kipeästi koski että nauha juuri nyt katkesi? Oli +ikäänkuin päivä olisi vaaleunut ja raaka tuulenpuuska koskenut häneen. +Vaan ei ainoatakaan ruohonkortta liikkunut ja tuo kylmä maailma hänen +ympärillänsä hohti loistavassa päivänvalossa. Synkkä varjo oli käynyt +hänen ohitsensa -- hänessäkö -- vai hänen ulkopuolellansako? Mitä hän +tiesi? Jooseppi oli täll'aikaa lopettanut karhu-juttunsa ja näyttänyt +sen 40 guldenia sisältävän kukkaron, jonka Tyrolin hallitus oli +maksanut tapporahaksi, eikä kiitokset ja kädenpuserrukset tahtoneet +ikinä loppua. Ainoastaan Wapun isä pysyi kaukana suuttuneen näköisenä. +Häntä aina harmitti kun joku oli saanut urostyön aikaan; ei kukaan +maailmassa olisi saanut olla väkevä, -- paitsi hän ja hänen tyttärensä. +Kolmenkymmenen vuoden kuluessa oli häntä kieltämättä tunnustettu +väkevimmäksi mieheksi vuoristossa, eikä hän kärsinyt tulla vanhaksi ja +jättää sijaa nuorille. Mutta kun eräs mies innostuksissaan niin +pitkälle meni että sanoi olevan luonnollista että Jooseppi oli tullut +aika mieheksi -- se oli hänen perintönsä isältä, joka myöskin oli ollut +paras pyssymies ja painin-lyöjä seudussa -- silloin vanhus ei enää +voinut itseänsä hillitä, vaan astui esiin lausuen: + +-- Kuuleppas, ei saa laskea ihmistä hautaan ennenkuin se on kuollut! + +Kaikki hämmästyivät kuullessansa tätä uhkaavaa ääntä ja sanoivat +melkein peljästyneinä: -- Stromminger! + +-- Niin, Stromminger elää vielä, eikä koskaan ole tietänyt Hagenbach'in +olleen parhaan painin-lyöjän! Suulla kyllä -- vaan ei työssä! + +Nyt Jooseppi kääntyi niinkuin haavoitettu villikissa ja katseli +Strommingeria säkenöitsevin silmin: Kuka sanoo että minun isäni oli +lörpöttäjä ja kerskuri? + +-- Minä sen sanon, minä, ylimys-talollinen Sonneplatten'ista, ja minä +tiedän mitä sanon, sillä kymmenkunta kertoja olen minä lyönyt hänet +maahan niinkuin säkin. + +-- Se ei ole totta! -- huusi Jooseppi -- Minä en salli että isääni +soimataan! + +-- Ole ääneti Jooseppi, se on ylimys-talollinen, eikä hänen kanssansa +ole väittelemistä, -- kuiskattiin hänelle. + +-- Mutta, ylimys-talollinen sinne, ylimys-talollinen tänne -- jos Herra +itse astuisi alas taivahasta soimaamaan isääni -- niin en kärsisi sitä. +Tiedän kyllä että minun isäni ja Stromminger elivät alituisessa +kiistassa, sillä isä oli ainoa, joka uskalsi mennä Stromminger'in +kimppuun. Hän on juuri ummelleen yhtä monta kertaa lyönyt +Stromminger'in maahan kuin tämä hänet. + +-- Se ei ole totta, huusi Stromminger. -- Sinun isäsi oli haitukka +minuun verrattuna. Jos siellä on joku kunnallinen mies teidän vanhain +joukossa, niin hän voi sitä vakuuttaa -- vaan jos ei se sittenkään +pysty sinuun, saanpa sitten koettaa piiskan vakuutusvoimaa! + +Kuullessaan sanaa haitukka, oli Jooseppi vimmattuna syössyt +Stromminger'ia vastaan: + +-- Sinä otat tuon sanan takaisin taikka -- + +-- Jesus Maria! -- parkuivat naiset. + +-- Jätä hänet rauhaan, -- sanoi äiti, -- hän on vanha mies, häneen ei +saa ruveta! + +-- Ohoo! huusi Stromminger, punoittaen harmista. -- Vai tahdotte tehdä +minua vanhaksi raukaksi? Ei ole Stromminger vielä niin heikko +vanhuudesta ett'ei hän uskaltaisi ruveta tuommoiseen keltanokkaan! Tule +vaan tänne, kylläpä näytän sulle että minulla vielä on ydintä luissa, +sekä ett'en vielä pitkään aikaan ai'o pelätä sinua, vaikkapa sitten +olisit kaatanut kymmenen karhua. + +Hurjistuneena karkasi roteva mies nuoren metsästäjän päälle, jotta tämä +vasten tahtoansa horjahti taaksepäin ankarassa ottelussa. Mutta tämä +horjuminen kesti yhden ainoan silmänräpäyksen, sillä Joosepin hoikka +vartalo oli jäntevä ja taipuisa -- taivuttuaan nousi se taasen pystyyn, +niinkuin hongat näillä paikoin, jotka olivat ikäänkuin rautalangoilla +kallioiseen maahan juurtuneet, kestäen kaikkia tuulia ja vuorentapaisia +lumivyörteitä. Stromminger olisi yhtä hyvin voinut irrottaa tuommoisen +puun, kuin nostaa Joosepin maasta. Lyhyen taistelun jälleen Jooseppi +löi käsivartensa kovasti Stromminger'in ympäri, kiersi ne yhä +kiinteämmin ja kiinteämmin hänen ruumiinsa ympäri, jotta hän melkein +oli tukehtua, viimein pääsi kova voivotus Stromminger'in ahdistetusta +rinnasta, eikä hän enään voinut irroittaa kumpaistakaan kättä. Nyt +nuori jättiläinen rupesi ravistamaan ja vääntelemään vanhaa miestä +sinne tänne, hitaasti ja perinpohjaisesti, nostaen häntä milloin +toiselle, milloin toiselle jalalle, ikäänkuin hän olisi tahtonut +musertaa vanhusta pala palaselta. Ympärillä seisovaiset tuskin +uskalsivat hengittääkään katsellessaan outoa näytelmää; oli kuin eivät +olisi uskaltaneet katsella vanhan puun kaatumista maahan. Nyt -- nyt +oli Stromminger kadottanut jalan pidäkkeen -- nyt hänen täytyi kaatua, +-- vaan ei, -- Jooseppi kannatti häntä, ja kantoi hänet väkevillä +käsivarsillaan lähimmäiselle penkille ja laski hänet alas siihen. +Sitten otti hän aivan tyynesti liinansa esille ja pyyhkäsi hikipisarat +Stromminger'in otsasta: + +-- Kas niin, ylimys-talollinen, nyt olen voittanut teidät, minä olisin +voinut lyödä teidät maahan, mutta Jumala varjelkoon minua saattamasta +vanhaa miestä semmoiseen häpeään! Ja nyt olkaamme hyvät ystävät taas -- +tarkoitus ei ollut paha, Stromminger! + +Hän nauroi hyväntahtoisesti ja ojensi kätensä Stromminger'ille -- mutta +tämä ei ottanut sitä, vaan huusi vihaisella silmäyksellä: -- Perkele +sen sinulle palkitkoon, sinä konna. -- Ja te kaikki, Sölden'in miehet, +jotka olette ilolla nähneet kuinka Stromminger on tehty lasten +narriksi, te saatte vielä havaita kuka Stromminger on. Nyt hän ei enää +tahdo mitään tekemistä teidän kanssanne, eikä mene enää takaukseen, +vaikka koko Sölden kuolisi nälkään. -- Hän meni sen puun juurelle, +jossa Wappu istui kuin kuumehourauksissa, ja veti häntä hameesta, +sanoen: -- Tule alas sinä! Täällä ei tule mitään päivällistä. Minulta +ei kukaan Söldeniläinen saa kreuzeriäkään nähdä! + +Mutta Wappu, joka enemmän oli pudonnut kuin astunut alas puusta, seisoi +niinkuin lumottuna, ja hänen silmänsä katselivat rukoillen Jooseppia. +Wapun mielestä Joosepin täytyi niin selvästi nähdä kuinka katkerata oli +mennä pois, että hänen olisi pitänyt tarttua Wapun käteen ja sanoa: -- +jää vaan luokseni -- olethan sinä minun omani ja minä sinun -- eikä +kenenkään muun! -- Vaan hän seisoi hämmästyneitten miesten joukossa, +jotka kuiskailivat keskenään, sillä kylässä moni oli velkaa +Stromminger'ille; hänen rikkautensa juoksi koko seudun suonissa. + +-- No, tuleeko siitä mitään? -- sanoi Stromminger ja tuuppasi tyttöä, +jotta hänen täytyi mennä vasten tahtoansa, vaan hänen huulensa +vapisivat, hänen rintansa aaltoili tuskasta ja turhan, salamantapaisen +vihan-silmäyksen loi hän isäänsä. Tämä ajoi tyttöä edellään niinkuin +vasikkaa. Näin he kulkivat muutamia askeleita, kunnes ihmisiä +tuli heidän jälessänsä, ja kääntyessään huomasivat he takanansa +Joosepin ynnä pari miestä. Jooseppi sanoi: -- Älä ole niin äkäinen, +ylimystalollinen! Ettehän kuitenkaan voi juosta tuota pitkää matkaa +Sonneplatte'lle syömättä. + +Hän seisoi aivan likellä Wappua ja tämä tunsi Joosepin hengähdyksen +ympäröivän itseänsä -- Joosepin silmä oli häneen luotu -- sääliväisesti +oli hänen kätensä laskettu Wapun olkapäälle. Tämä ei tietänyt mitenkä +laita oli -- Jooseppi oli niin hyvä, niin ystävällinen ja kuitenkin +tuntui hänestä kuin silloin, kun hän, ryöstettyänsä kotkan pesää, tunsi +tämän siivet suhisevan ympärillään, niin ett'ei hän voinut kuulla eikä +nähdä! Yhtä huimaava oli Joosepin läheisyys Wapun nuorelle sydämelle. +Hän ei ollut vapissut kun tuo peloittava eläin lensi hänen päälleen, +pimentäen päivää suurilla siivillään, hän oli uljaasti puolustanut +itseänsä, mutta nyt koko hänen ruumiinsa vapisi, ja siinä hän seisoi +hämmästyneenä ja ujona. + +-- Pois tieltä! -- huusi ylimystalollinen ja näytti nyrkkinsä +Joosepille. -- Minä lyön sinua vasten kasvoja jos et päästä minua pois +täältä, maksakoon vaikka henkeni. + +-- No jos ette tahdo jäädä, niin olkaa jäämättä -- te olette hupsu, +ylimystalollinen! -- sanoi Jooseppi tyynesti, kääntyi ja meni takaisin +muiden luo. + +Nyt ei kukaan heitä pidättänyt, he kävivät esteettä eteenpäin -- yhä +kauemmaksi pois Joosepin luota. Wappu katsoi taaksepäin, vielä hetken +aikaa näki hän Joosepin pään, joka kohosi muiden yli, kuuli iloisen +huminan ja naurun kirkkokentältä. Vielä hän ei voinut uskoa että hänen +todellakin täytyi mennä pois, eikä enää saisi Jooseppia nähdä -- ehk'ei +koskaan enää. Nyt he kiersivät erään kalliokolkan ympäri ja kaikki oli +hävinnyt, kirkkomäki, lukuisa ihmisjoukko ja Jooseppi -- kaikki, kaikki +oli mennyt. Nyt hänestä tuntui ikäänkuin suuri onni olisi ollut +tarjona, vaan nyt auttamattomasti menetetty. Hän katseli ympärilleen, +hakien apua sydämen tuskaa -- outoa, tuntematonta surua vastaan. Mutta +ei löytynyt ketäkään, joka olisi hänelle sanonut: -- Ole huoleti -- +päivä vielä koittaa! + +Kolkot ja kylmät olivat kalliot ja rotkot hänen ympärillään; kolkosti +ja kylmästi vuoret katselivat häntä; jotka olivat nähneet tähtien +syttymistä ja sammumista, mitä tämä pieni vapiseva sydänraukka heihin +koski? Mykkänä kuin kävelevä harmaa kallio kulki isä hänen rinnallaan. +Olihan hän kaikkeen syypää. Hän oli paha, kova, armoton mies, ei kukaan +ihminen maan pinnalla Wapusta huolta pitänyt. Näin aatellessa ja +taistellessa itsensä kanssa, astui hän yhä edemmäksi isänsä edellä, +vuorta ylös, vuorta alas, niinkuin hän olisi tahtonut paeta omaa +tuskaansa. Aurinko paahtoi paljasta kallioseinää, hän hengitti +raskaasti, kieli tarttui suulakeen, kaikki suonet tykyttivät. Viimein +hän kadotti kaiken mielenmalttinsa, heittäysi maahan ja nyyhkytti +ääneen. + +-- Ohoo, mitä tämä merkitsee? sanoi Stromminger, suuresti kummastellen, +sillä hän ei ollut nähnyt tyttärensä itkevän lapsuudesta saakka. -- +Oletko hullu? + +Wappu ei vastannut, hän antausi kokonaan kamalan sydämentuskan +ilmoittamiseen. + +-- Puhu! -- käski Stromminger: -- Mitä tämä kaikki merkitsee? Avaa +suusi -- taikka --! + +Silloin puhkesi suora totuus rajusti sykkivästä sydämestä, ikäänkuin +vuorivirta hävittää kaikki sulut, ja Wappu antoi vihansa virtana kuohua +vanhuksen yli. Hän sanoi kaikki, sillä hän oli aina puhunut totta +eikä ollut tottunut valehtelemiseen. Hän sanoi että Jooseppi oli +mielyttänyt häntä ja tullut hänelle rakkaaksi, rakkaammaksi kaikkia +ihmisiä maailmassa, sekä että hän paljon oli iloinnut siitä, että +saisi puhua Joosepin kanssa. Silloin Jooseppi olisi saanut kuulla että +hän oli niin väkevä tyttö ja että hän jo oli niin monen uljaan työn +toimittanut; sitten hän varmaankin olisi tanssinut hänen kanssansa ja +olisi ruvennut hänestä pitämään ja kaiken tämän hänen isänsä nyt oli +häneltä ryöstänyt, kun hän mielettömänä oli syössyt Joosepin päälle ja +Wappu häpeän ja pilkan alaisena oli saanut juosta pois juhlasta, niin +ett'ei Jooseppi koskaan maailmassa enää häntä katselisi! Vaan semmoinen +isä aina oli, ilkeä ja paha kaikille ihmisille, jonka tähden kaikki +nimittivätkin häntä pahaksi Stromminger'iksi, ja siitä hänkin, Wappu, +sai kärsiä! + +Silloin huusi Stromminger äkkiä: + +-- Nyt olen kuullut tarpeeksi! -- Ilmassa kuului suhina ja isän keppi +lankesi Wapun selkään semmoisella voimalla että Wappu pelkäsi selkäluun +menneen poikki ja kalpeana kallisti päätään. -- Tällä hetkellä satoi +rakeita sielun äsken puhenneelle kukkaselle. Silmänräpäyksen tunsi hän +itsensä niin kipeäksi, ett'ei voinut liikahtaa. Raskaita kyyneleitä +tunkeutui ummistuneista silmistä, ikäänkuin neste oksasta, joka on +katkaistu, muuten kaikki hänessä oli kuollutta ja mykkää. Stromminger +seisoi itsekseen, kiroillen hänen vieressänsä ja katseli häntä +odottaen, niinkuin ajaja katselee elukkaa, joka on kaatunut hänen +lyömisestään eikä pääse edemmäksi. + +Ylt'ympärillä oli kaikki hiljaa ja autiota. Ei linnun viserrys, ei puun +humina häirinnyt äänettömyyttä. Kapealla vuoripolulla, jota myöten isä +ja tytär kävivät, ei puuta löytynyt viheriöivää, eikä lintukaan ollut +pesäänsä rakentanut sinne. Vuosituhansien kuluessa olivat luonnon +voimat siellä riehuneet kauhistavassa hurjuudessa ja niin kauas kuin +silmä näki, näkyi ainoastaan pirstaleita kauhean mullistuksen jälkeen. +Mutta nyt se tuli oli sammunut, joka oli särkenyt maata, ja ne vedet +olivat kuivuneet, jotka raivoisessa kuohussaan olivat vieneet maan +mehun. Siinä nyt makasivat nuo liikkumattomat jättiläis-lohkareet +mullin mallin; ne voimat, jotka niitä olivat liikuttaneet, olivat +kuolleet, kalmiston rauha vallitsi siellä niinkuin haudoilla, ja +puhtaina, jäykkinä, ikäänkuin taivasta tavoittava aatos, nousivat +valkoiset jäätiö-huiput yli tämän kaiken. Ainoastaan ihminen, tuo aina +rauhatoin, sielläkin lakkaamatta jatkoi taisteluansa ja häiritsi +tuskillansa luonnon ylevää rauhaa! + +Viimein Wappu nosti silmänsä, kokosi kaikki voimansa, mennäksensä +eteenpäin. Ei mitään valitusta kuulunut hänen huuliltaan, hän katseli +isäänsä niinkuin hän olisi ollut vieras, niinkuin hän ei koskaan olisi +häntä ennen nähnyt; hänen kyyneleensä olivat kuivettuneet. + +-- Nyt olet nähnyt kuinka käy, jos vielä kerran uskallat ajatella tuota +konnaa, joka on tehnyt Stromminger'in lasten pilkan alaiseksi -- sanoi +isä tarttuen hänen käsivarteensa, -- sinä tiedä että minä mieluisammin +heitän sinut alas Sonneplatte'lta, kuin sinut Joosepille annan! + +-- Hyvä on! -- sanoi Wappu katsannolla semmoisella, että itse +Strommingerkin hämmästyi, niin paljon voittamatointa uhkaa soi siitä +ainoasta sanasta ja näkyi siinä silmäilyksessä, tulista vihaa täynnä, +joka samassa kohtasi isää. + +-- Sinä olet paha, ilkeä olento! -- mutisi tämä, hampainsa välissä. + +-- Sitä omaisuutta en ole varastanut! -- vastasi hän samalla lailla. + +-- Vaan odotappas, kyllä sen ajan sinusta ulos; kiristeli isä. + +-- Niin, niin! sanoi tyttö nyykyttäen; se kuului kuin: -- koetappas +vaan. + +Sitten he eivät koko matkalla enää puhuneet toisilleen. + +Kun tulivat kotiin ja Wappu meni huoneesensa, riisumaan päältään +juhlakoristukset, pisti vanha Luckard, joka jo oli ollut hänen äitinsä +ja iso-äitinsä luona ja äitin sijassa oli Wappuakin kasvattanut, päänsä +ovesta sisään, kuiskaten: + +-- Wappu, oletko itkenyt? + +-- Miksi? -- kysyi tyttö tavattoman äkäisesti. + +-- Tänään ensimäisenä rippipäivänäsi panin korttia sinulle ja ne +ilmoittivat kyyneleitä ja onnettomuutta: Sinä tulit ulos kahden +sota-miehen välillä: se oli kapealla tiellä ja kaikki oli niin selvää, +kuin se olisi tänäpänä tapahtunut. + +-- Vai ni-in? sanoi tyttö huolimattomasti ja pani äiti-vainajansa +kauniin hameen isoon puukirstuun. + +-- Mikä sinun on, lapsi? -- kysyi Luckard, sinä näytät niin huonolle ja +olet myös tullut niin aikaisin kotia. Sinä et ole tanssinut! + +-- Tanssinutko! -- tyttö nauraa hohotti niin kovasti ja kimakasti, kuin +olisi vasaralla kanteleen kieliä lyönyt, jotta olisivat päästäneet +kimisevän, valittavan äänen. -- Minäkö olisin tanssinut! + +-- Jotakin on sinulle tapahtunut, lapsi! Sano minulle mitä se on -- +ehkä minä voin sinua auttaa. + +-- Minua ei kukaan voi auttaa -- sanoi Wappu ja löi kiinni kirstun +kannen, ikäänkuin hän sen alle olisi tahtonut haudata kaikki, mikä +häntä huoletti. Oli kuin hän olisi kätkenyt nuoruudentoivonsa +ruumiin-arkkuun ja nyt naulannut kannen kiinni. -- Mene nyt, -- sanoi +hän käskeväisesti, niinkuin hän ei ollut koskaan ennen tehnyt, -- minä +tahdon hetkeksi levätä! + +-- Jesus Maria, -- valitti Luckard, -- siinähän rukous-nauhat makaa +katkaistuna, missä ovat korallit? + +-- Poissa! + +-- O Jesus Maria, se tietää onnettomuutta, ainoastaan risti jälellä ja +tyhjä nauha, -- rukous-nauha katkaistu ensimäisenä rippi-päivänä, ja +surun kortti lisäksi. O, Jumalani ja isäni, mitä siitä lähtenee! + +Näin parkui vanhus, jonka Wappu jo puoleksi oli ajanut ulos, ja Wappu +salpasi oven hänen jälkeensä. Wappu heittäysi sitten vuoteelleen ja +tuijotti liikkumatonna Jumalan äitiin ja Kristuksen kuviin, jotka +seinällä riippuivat. Pitikö hänen ilmoittaa huolensa niille? Ei! +Jumalan äiti ei ollut hänelle hyvä, koska antoi tämän tapahtua hänen +ensimäisenä rippi-päivänänsä. Ei hän myöskään tietänyt miltä rakkauden +tuska tuntui, sillä hän oli ainoastaan tuntenut tuskaa pojastansa ja se +oli sentään aivan toista, kuin se sydämen-suru, jonka Wappu nyt tunsi. +Ja Herra Jesus Kristus! -- hän ei ainakaan huolinut rakkauden-jutuista +-- hänen luo ei uskallettu mennä semmoisten asiain kanssa. Hän tahtoi +ainoastaan että lakkaamatta pyrkisimme taivaan valtakuntaan. Oi! koko +Wapun nuori sykkivä sydän halasi jok'ainoalla tykityksellään tuota +armasta, lemmittyä miestä täällä alhaalla maan päällä, ja taivaan +valtakunta, olihan se niin kaukainen ja niin vieras, kuinka hän olisi +voinut pyrkiä sinne tällä hetkellä, jolloin voittamatoin luonto ensi +kerran käskien osansa vaati! Katkeralla uhalla katsoi Wappu ylös pyhän +äidin ja pojan kuviin, jotka vaativat aivan toisellaisia tunteita, +vaativat sitä, joka oli mahdotointa. Heille hän ei enää suonut +ainoatakaan hyvää sanaa; he pahoittivat hänen mieltänsä, samoin kuin +lapsen mieltä pahoittaa vanhemmat, jotka siltä ovat suotta kieltäneet +jonkun ilon. Kauan hän noin soimaten katseli pyhiä kuvia, vaan pian hän +ainoastaan näki Joosepin armaita, kauniita kasvoja, ja tietämättään +koski hänen kätensä siihen olkapäähän, johon Jooseppi oli koskenut, hän +ikäänkuin tahtoi säilyttää tunnon siitä. Milloin taas oli Joosepin +äiti, jonka suhteen Wappu oli mustasukkainen, hänen sylissään ja +Jooseppi hyväili häntä niin hellästi; milloin Wappu taas hiipi äidin +sijaan Joosepin rinnalle, ja hän piti käsivartensa Wapun ympärillä ja +Wappu katsoi syvään hänen mustiin leimuviin silmiinsä -- ja Wappu +koetti itsekseen aatella mitä Jooseppi silloin sanoisi -- vaan hän ei +tietänyt muuta kuin: -- sinä rakas tyttö, -- niinkuin oli sanonut +äitille: -- sinä rakas äiti. Ja se olikin kauniimpi, ihanampi kaikkea +muuta. Oi, mitä taivas olisi voinut olla, johonka nuo tuolla ylhäällä +tahtoivat häntä, sen autuuden rinnalla, josta hän oli osallinen +ainoastaan Jooseppia aatellessaan, puhumatta siitä, mitä todellisuus +olisi voinut olla? + +Joku koputti ikkunalle, hän hypähti ylös niinkuin unesta. Se oli kotka, +jonka hän kaksi vuotta sitten oli ottanut pesästänsä ja joka sitten oli +häntä seurannut uskollisena kuin koira. Se sai vapaasti juosta, se ei +tehnyt kellenkään pahaa ja lensi hänen jälkeensä niin hyvin kuin +leikatut siipensä sen sallivat. Wappu avasi pienen akkunansa, lintu +hyppäsi sisään ja katseli häntä uskollisesti keltaisilla silmillään. +Hän hyväili sen kaulaa ja leikki sen siipien kanssa, milloin levittäen +niitä, milloin pannen ne kokoon. Raitis tuulenpuuska puhalsi ikkunasta +sisään. + +Aurinko oli jo laskenut alemmaksi vuoren taakse, ahtaat ikkunanpielet +ympäröivät rauhaisaa kuvaa vuorien kukkuloista, keveän sinisen +sumu-hunnun peitossa. + +Wapun mielikin tyyntyi; ilta-ilma rohkeutti häntä; hän asetti linnun +olkapäälleen: + +-- Tule Hans, -- sanoi hän -- otaksukaamme ett'ei ole mitään vaivaa +olemassa maailmassa! + +Uskollinen eläin oli tuonut hänelle kummallisen lohdutuksen. Tämän +kotkan oli hän tuonut itselleen sieltä, mihinkä ei kukaan uskaltanut +lähteä, jyrkältä, korkealta kalliolta; hän oli siitä taistellut sen +äitin kanssa elämän ja kuoleman vaiheella, hän oli kesyttänyt sitä, ja +nyt se oli kokonaan hänen omansa. + +-- Ja _hän_ on myös kerran oleva minun omani! -- lausui hänelle +sisällinen ääni hänen painaessa lintua sydäntänsä vastaan. + + + + +II. + +Taipumaton. + + +Tämä oli se lyhyt rakkauden ja piinan-historia, joka nyt taas heräsi +Wapun nuoressa sydämmessä kaikkine tuskineen, kun hän näki molemmat +vaeltajat, joista hän luuli toisen olevan Joosepin, joka niin usein +kulki ohitse, löytämättä koskaan tietä ylös vuorelle. Hän pyyhkäsi +otsaansa, sillä aurinko rupesi paahtamaan, ja hän oli jo niittänyt koko +tuon maapalstan talosta tänne "Sonneplatte'lle"; se oli nimittäin +kalliokielen nimi, jolla hän seisoi. Siksi sitä nimitettiin syystä että +oli korkein paikka ja aurinko ensin sattui siihen. Koko kylä oli saanut +nimensä siitä. + +-- Wappu, Wappu! -- joku huusi hänen takanansa. -- Sinun pitää tulla +isän luo, hän tahtoo sanoa sinulle jotakin. + +Vanha Luckard tuli talosta. Isä kutsutti häntä? Mitä hän tahtoi? Hän ei +ollut puhunut Wapun kanssa tuon tapauksen jälkeen Sölden'issä, paitsi +mitä koski työtä. Pelon ja mielipahan alaisena nousi hän ja seurasi +Luckardia. + +-- Suuria uutisia, sanoi Luckard. -- Katso sinne! + +Nyt Wappu näki isän seisovan huoneen ulkopuolella ja hänen vieressänsä +erään kylän nuorista talollisista, Gellner-Vincentz, suuri kukkasvihko +napin-lävessä. Se oli roteva, mustaverinen nuori mies, jonka Wappu +lapsuudesta tunsi olevan kovan ja umpimielisen. Hän ei vielä ollut +sanonut kellekään ihmiselle, paitsi Wapulle, hyvää sanaa. + +Wappua hän jo koulussa oli takaa ajanut rakkaudellaan. Pari kuukautta +sitten olivat hänen molemmat vanhempansa äkkiä kuolleet toinen toisensa +jälkeen. Nyt hän oli itsenäinen, ja Stromminger'in perästä seudun +rikkahin talollinen. + +Wapun veri jäätyi suonissaan, hän tiesi mitä oli seuraava. + +-- Vincentz tahtoo naida sinun, -- sanoi Stromminger. -- Hän on saanut +minun suostumukseni -- ensi kuulla pidetään teidän häänne! -- Näillä +sanoilla hän kääntyi ja meni sisään talohon, niinkuin ei muuta olisi +ollut sanottavaa. + +Silmänräpäyksen Wappu seisoi niinkuin ukkosen nuoli olisi iskenyt +häneen. Hänen täytyi ensin tointua. Sill'aikaa astui Vincentz rohkeasti +esiin ja tahtoi panna käsivartensa hänen vartalonsa ympäri. Silloin +juoksi Wappu taaksepäin kauhistuksen huudolla ja nyt hän myöskin +hoksasi mitä hänen tuli tehdä. + +-- Bincentz, sanoi hän tuskasta vavisten. -- Minä pyydän sinua, mene +kotia takaisin, minä en koskaan voi tulla vaimoksesi, en koskaan. Sinä +et voi tahtoa että isäni minua pakoittaa siihen, ja minä sanon +viimeisen kerran: Minä en tahdo sinua! + +Jotakin salaman tapaista näkyi Bincentz'in kasvoissa, hän puri +huultansa ja hänen mustat silmänsä katselivat Wappua tulisesti. + +-- Vai sinä et tahdo minua. Mutta minä tahdon sinua. Ja minä vannon +elämäni kautta että olet tuleva omakseni! Isäsi on antanut minulle +lupauksensa -- sitä minä en koskaan anna takaisin ja minä ajattelen +että olet miettivä asiaa, joka on isäsi tahto! + +-- Bincentz, -- sanoi Wappu, -- jos olisit ollut viisas, niin olisit +nyt ollut puhumatta noin, sillä sinun olisi pitänyt ymmärtää ett'ei tuo +ollut keino saada minua -- _pakoittaa_ itseäni en koskaan salli, tiedä +se. Ja nyt voit mennä Bincentz, meillä ei ole mitään sanottavaa +toisillemme. + +Näin sanoen hän kääntyi ja meni sisään taloon. + +-- Voi sinua! -- huusi Bincentz tuskastuneena ja suuttuneena hänen +jälkeensä ja puristi nyrkkiänsä. -- Sitten hän tyyntyi ja mutisi +hampaittensa välissä: + +-- No, minä voin odottaa -- ja minä _tahdon_ odottaa! + +Wappu meni suoraan isänsä luo. Hän istui tilikirjansa edessä ja kääntyi +hitaasti kun tyttö astui sisään. + +-- Mitä tahdot? + +Auringon säteet loistivat ahtaasta ikkunasta, kirkastaen Wappua, niin +että hän seisoi isänsä edessä ikäänkuin säteikössä. Tämän täytyi itse +ihmetellä lastansa, niin kaunis hän tällä hetkellä oli. + +-- Isä -- aloitti hän tyynesti, -- minä tahtoisin ainoastaan sanoa +teille ett'en mene Bincentzin vaimoksi. + +-- Vai niin? -- huusi Stromminger, hypähtäen seisaalle. -- Mitä se +tietää? Sinä et mene hänen vaimokseen? + +-- En, isä, minä en rakasta häntä! + +-- Vai niin -- olenko minä kysynyt sinulta, rakastatko häntä vai etkö? + +-- Ette ole, minä sanon sen teille kysymättänne. + +-- Ja minä sanon sulle kysymättäsi että neljän viikon päästä menet +naimiseen Bincentz'in kanssa jos rakastat häntä tai ei. Minä olen +antanut sanani hänelle, eikä Stromminger sanaansa syö. Mene nyt +tiehesi. + +-- Ei isä, -- sanoi Wappu, -- niin ei käy laatuun. Minä en ole elukka, +jota isäntä mielensä mukaan voi myydä taikka luvata pois. Minusta +minullakin pitää olla sananvuoro tässä asiassa, koska kysymys on minun +naimisesta! + +-- Ei, sitä sinulla ei ole, sillä lapsi on isänsä omaisuus yhtä hyvin +kuin vasikka tai lehmä, ja sen täytyy noudattaa isän tahtoa. + +-- Kuka sen on sanonut, isä? + +-- Kuka sen on sanonut? Bibliassa se seisoo! -- ja uhkaava puna lensi +Stromminger'in kasvoille. + +-- Bibliassa seisoo ainoastaan että meidän tulee kunnioittaa ja +rakastaa vanhempiamme, vaan ei että meidän täytyy mennä miehelle, joka +meistä on inhoittava -- ainoastaan siitä syystä että isä niin tahtoo! +Katsokaa isä, jos se voisi olla teille avuksi jollakin lailla, että +minä menisin Bincentz'ile, jos sen kautta voisin pelastaa teidät +kuolemasta tai kurjuudesta, niin minun ehkä olisi pakko sitä tehdä, +vaikka sydämeni kärsisikin siitä. Mutta te olette rikas mies, jonka ei +tarvitse huolia kestään -- jolle voi olla juuri yhdentekevää kenenkä +kanssa minä menen naimiseen -- ja te annatte minut ainoastaan +pahuudesta Bincentz'ille, ett'ei minua saisi Jooseppi, jota minä +rakastan ja joka epäilemättä rakastaisi minua jos hän oppisi minua +tuntemaan -- ja se on pahasti tehty teiltä isä, ei Bibliassa sanota +että lapsen täytyy myöntyä semmoisiin! + +-- Sinä hävytön kappale, minä lähetän sinut kappalaisen luo, että hän +opettaa sulle mitä Bibliassa seisoo! + +-- Se ei auta, isä, vaikka lähettäisitte minut kymmenen kappalaisen luo +ja kaikki kymmenen minulle saarnaisi että minun tässä pitäisi totella +teitä, minä en kuitenkaan sitä tekisi. + +-- Ja minä sanon että sinun täytyy, niin totta kuin nimeni on +Stromminger. Sinun täytyy tehdä se taikka minä ajan sinut talosta pois +ja teen sinut perinnöttömäksi. + +-- Sen voitte tehdä, isä, minulla on kyllä voimia ansaita leipääni +itse. Niin, isä, antakaa Bincentz'ille kaikki paitsi minut. + +-- Joutavaa lorua, -- sanoi Stromminger. -- Pitääkö ihmisten sanoa +minusta ett'en voinut edes omaa lastani hallita? Sinä otat Bincentz'in, +vaikkapa sitten mun täytyisikin piiskalla ajaa sinut kirkkoon. + +-- Ja jos ajaisittekin minut piiskalla sinne, niin minä alttarin edessä +vastaisin "en". Te voitte lyödä minut kuoliaaksi, mutta myönnytys-sanaa +ette voi pakoittaa suustani, -- ja jos senkin saisitte, niin minä +juoksisin alas kalliolta tuolla, ennenkuin seuraisin miestä kotiin, +jota en rakasta. + +-- Kuule nyt! -- huusi Stromminger, ja hänen leveää otsaansa ikäänkuin +halkaisi leveä vihan suoni, kasvot olivat paisuneet ja silmät +verittyneet -- kuule minua nyt äläkä tee minua hulluksi! Myönny +tahtooni -- muuten tästä tulee huono loppu meille molemmille! + +-- Huono loppu tuli jo vuosi sitten, isä! Kun te löitte minua +ensimäisen rippikäyntini päivänä -- silloin jo tunsin, että kaikki oli +lopussa meidän keskenämme. Niin, isä, siitä asti on minulle yhdentekevä +oletteko minulle hyvä vai paha, hyväilettekö minua vai tapatteko -- +kaikki on minusta yhtä -- minussa ei enää mitään sydäntä teille syki, +te olette minulle yhtä rakas kuin nuo lumivuoret Similaun, Vernagt ja +Murzoll! + +Hurjistuneen Stromminger'in rinnasta tunkeusi pidätetyn vihan ääni, +sitten kun hän puoleksi kivettyneenä oli Wappua kuunnellut. Hän syöksi +tytön päälle, tarttui hänen ruumiisensa, nosti hänet lattialta päänsä +yli, puristi häntä ilmassa siksi että itse oli aivan hengistynyt, +heitti sitten hänet lattialle taas ja pani raudoitetun saappaan +korkonsa hänen rinnalleen: + +-- Pyydä anteeksi sanasi, taikka muserran sinun kuin matosen -- änkkäsi +hän. + +-- Tee niin! -- sanoi tyttö, silmät vakaasti isään luotuna. Vaivalla +hän hengitti, sillä isän jalka painoi hänen rintaansa, vaan hän ei +liikkunut, silmälaudat eivät vapisseet. + +Nyt oli Stromminger'in voima murrettu. Hän oli uhannut mitä hän ei +voinut täyttää; sillä ajatellessa että hän musertaisi lapsensa ihanaa, +viatonta rintaa, hänen vihansa vaaleni ja hän tuli äkkiä selväksi. Hän +oli voitettu. Melkein hoiperrellen otti hän pois jalkansa. + +-- Ei, vankihuoneessa ylimys-talollinen ei kuitenkaan tahdo lopettaa +elämäänsä -- sanoi hän kolkosti ja vaipui voimatonna tuolille. + +Wappu nousi; hänen silmissään ei ollut kyyneleitä, kiillottomat ja +kivenkaltaiset olivat ne. Hän odotti liikkumatonna mitä oli seuraava. +Minuutin aikaa oli Stromminger kolkko ja miettivä, sitten hän sanoi +sortuneella äänellä. + +-- Minä en voi ottaa sinulta henkeä, mutta koska Similaun ja Murzoll +ovat sinulle yhtä rakkaat kuin isäsi, niin saat tästälähin olla +Similaun ja Murzoll'in luona. Sinä olet nyt niiden omana. Minun pöytäni +alle et saa koskaan enää pistää jalkaasi. Sinä lähdet Hochjoch'ille +paimentamaan karjaa ja jäät sinne siksi kun huomaat että kuitenkin on +parempi Bincentz'in lämpöisessä talossa kuin Murzollin lumikinoksissa. +Laita matkalaukkusi reilaan, sillä minä en tahdo nähdä sinua enää. +Huomis-aamuna varhain sinä lähdet sinne ylös. Minä purkaan +Schnallzerilaisten arennin ja paimenpoika saa ensi viikolla tuoda +karjan sinne; ota leipää ja juustoa mukaan sen verran kuin tarvitset +kunnes elukat tulevat. Klettermaier saa saattaa sinut vuorelle. Mene +nyt tiehesi, se on viimeinen sanani ja sen pituinen se! + +-- Hyvä on, isä! -- sanoi Wappu hiljaa ja kallisti päätänsä, jättäen +isän huoneen. + + + + +III. + +Hyljätty. + + +Hochjoch'ille! Se oli kamala sana. Sillä Hochjoch'in autioilla kentillä +ei eletä vuorilaakson iloista elämää, jossa kellot soivat ja paimenten +huilaaminen kaikuu lauheassa, tuoksuvassa ilmassa, -- siellä on +ijankaikkinen talvi, kuolon äänettömyys. Surumielisesti aurinko +suutelee näitä vuorihuippuja, niinkuin äiti kuolleen lapsensa kalpeaa +otsaa suutelee. Harvat ruoho-maat, viimeiset jäännökset sitkeästä +elimellisestä elämästä, vetäyvät kadotettuina takaisin talviseen +erämaahan, siksi kuin viimeinen korsi on kuollut ja viimeinen +vesipisara jäätynyt. Tämä on luonnon hitainen kuoleminen. Mutta +säästäväinen talonpoika imee hyötyä tästäkin viimeisestä vähäisestä +jäännöksestä. Hän lähettää karjansa sinne ylös, syömään mitä vielä +voivat löytää, ja syötteellä oleva lammas, joka mielukkaasti tavoittaa +ruohoa, joka sinne asti on eksynyt, saa usein surmansa jääloukoissa. + +Sen ylpeän ylimys-talollisen lapsi, jonka tilukset ulottuivat +penikulmittain ylt'ympärille ja ylös pilvien rajalle asti, oli siellä +viettäminen kukoistuksensa ajan ikuisen talven vallassa. Silloin kun +suvituulet kuiskailivat, kukat puhkesivat, linnut pesivät ja kaikki +rupesi yhteiseen iloiseen liikkeesen, silloin hänen täytyi tarttua +paimensauvaan ja kukoistavasta keväästä mennä ylös vuorijäitten +erämaahan, ja vasta kun syystuuli tuolla alhaallakin suhisi ja talvi +valmistihe matkustamaan laaksoon, vasta silloin hänkin saisi astua +alas, talven morsiamena. + +Ei mikään talonpoika lähettänyt paimeniansa sinne ylös, vaan +vuokrasivat siellä olevat laitumet Schnalzerilaisille toisena puolen +Hochjoch'ia. Nämät lähettivät sinne muutamia puolivilliä, jotka kävivät +nahkoihin puettuina ja asuivat peninkulmien päässä toisistaan kuin +erakot kivi-majoissa. Ja nyt ylimys-talollinen, joka aina oli +vuokrannut laitumensa siellä, tuomitsi ainoan lapsensa tuohon +minielämään. Vaan ei mitään valitusta kuulunut Wapun huulilta. Hiljaa +hän valmistihe ilottomalle alppi-retkelle. Aamulla, isän, renkien ja +piikojen nukkuessa meni Wappu pois isänsä talosta -- vuoriloille. +Ainoastaan vanha Luckard, joka kortissa muka oli nähnyt kaiken tämän, +oli koko yön valvonut Wapun kanssa ja auttanut häntä vetämään +matkalaukun kiinni, pisti jäähyväisiksi kukkasen Wapun hattuun ja meni +saattamaan häntä kappaleen matkaa tielle. Vanhus itki niinkuin hän +olisi ruumista saattanut. Klettermaier seurasi tavarain kanssa. Hän oli +vanha uskollinen palvelija, ainoa joka oli harmaaksi tullut +Stromminger'in palveluksessa, kun oli kuuro eikä kuullut kun +Stromminger torui ja riehui. Tämän oli hän pannut tyttärensä +saattajaksi. Luckard saattoi heitä siksi että tie tuli jyrkäksi ja +kiviseksi, silloin hän kääntyi, sillä hänen täytyi olla kotona +aamiais-ajaksi. Wappu nousi vuorta ylös ja katseli alas tielle, jota +vanhus astui itkien esiliinansa suojassa, ja hän melkein heltyi itse. +Luckard oli kuitenkin aina ollut hänelle ystävällinen; vaikka hän oli +kivulloinen vanha raukka, oli hän kuitenkin aina Wappua rakastanut. +Vanhus kääntyi vielä kerran tiellä, osoittaen ylös ilmaan. Wappu katsoi +sinnepäin, ja katso, siellä tuli jotakin purjehtien vuoriseinää myöten +kömpelösti, vaivaloisesti, niinkuin paperi-leija, jolla ei ole +tarpeeksi tuulta kannattimena -- kappaleen matkaa kerrassaan, sitten +taas pudoten alas ja suurella vaivalla jälleen nousten. Se oli kotka, +joka noin liehahteli leikatuilla siivillään Wapun jälkeen. Nyt sen +voimat nähtävästi loppuivat, sillä se vaan repytteli nyt turhaan +siivillään. + +-- Hans -- oma Hanseni -- oi kuinka minä taisin unohtaa sinua! -- +huudahti Wappu ja juoksi niinkuin vuori-vuohi kiveltä kivelle suorinta +tietä takaisin uskollista eläintä noutamaan. Luckard seisoi +liikahtamatta paikallaan siksi kun Wappu taas tuli oikealle polulle +takaisin ja tervehti häntä niinkuin pitkän poissaolon jälkeen. +Vihdoinkin oli Wappu ehtinyt Hans'in luo ja otti linnun syliinsä, +painoi sitä sydäntänsä vastaan niinkuin lasta. -- Eilisestä illasta +asti oli tämä kotka Wapun mielessä niin yhdistynyt hänen aatoksiinsa +Joosepin suhteen, että se ikäänkuin oli muuttunut mykäksi välittäjäksi +hänen ja Joosepin välillä, tai että Jooseppi ikäänkuin oli ottanut +kotkan muodon ja nyt oli painettu hänen rintaansa, niinkuin kotkakin. +Samoin kuin harras usko luo itselleen näkyviä vertauskuvia, +lähestyäksensä lähestymätöintä, käsittääksensä käsittämätöintä, +niinkuin puuristi tai maalattu pyhimys-kuva tälläiselle uskolle +muuttuvat ihmetöitä toimittaviksi, samoin on innokkaalla rakkaudella +myöskin vertauskuvia, joihin se kiintyy, kun lemmitty on saavuttamatoin +ja kaukana, ja siten toi kotkakin Wapulle sanomattoman lohdutuksen. + +-- Tule, Hans, -- sanoi hän hellästi, -- sinä seuraat minua ylös +vuoriloille. Me emme ikinä erkane toinen toisestamme me kaksi! + +-- Mutta lapsi, -- sanoi Luckard, -- ethän sinä voi ottaa kotkaa +mukaasi sinne ylös, se kuolisi nälkään, siellä ei sinulla ole mitään +lihaa, ja mitä muuta tuommoinen eläin syö?! + +-- Sinä olet oikeassa, sanoi Wappu alakuloisesti, vaan minä en voi +erota Hans'ista, tottakai minulla sentään tulee olemaan jotain siellä +erämaassa. Enhän myöskään voi jättää lintua yksinään kotia, kuka sitä +hoitaisi, kun minä olen poissa? + +-- Oh, ole sinä huoleti siitä, -- sanoi Luckard, -- kyllä minä pidän +kotkasta huolta. + +-- Niin, mutta se ei seuraa sinua, -- arveli Wappu, -- sinä et tule +toimeen sen kanssa. + +-- Oh, -- sanoi Luckard aivan viattomasti, -- olenhan minä niin kauan +tullut toimeen _sinun_ kanssasi -- kyllä sitten onnistuu tulla toimeen +kotkankin kanssa! Annappas se tänne vaan, minä kannan sen kotia. -- Ja +hän otti kotkan Wapun kädestä. Mutta suuresti oli hän pettynyt, sillä +jalo eläin teki ankaraa vastarintaa, hyökkäsi rajusti nokallaan +Luckard'in päälle, jotta tämä säikähtyneenä antoi sen mennä. -- Ei +ollut ajattelemistakaan ottaa sitä mukaan. + +-- Näetkös! -- riemuitsi Wappu, -- se ei luovu minusta, minun täytyy +pitää sitä, käyköön kuinka käy. Onhan minua sanottu Kotka-Wapuksi, ja +siksi tahdon jäädäkin. Oi, mun Hanseni, niin kauan kun me olemme +yhdessä, ei ole hätää! Tiedätkö Luckard, nyt minä annan sen siivet +kasvaa, ei se enää lennä luotani pois, ja sitten se voi itse hakea +elatustansa. + +-- Ota se sitten mukaasi Herran nimessä. Juoksu-pojan kanssa minä +lähetän sinulle vähän tuoretta lihaa, jota voit antaa sille aluksi, +kunnes voi lentää pitempiä matkoja. + +Ja niin se oli päätetty. Wappu pisti kotkan kainaloonsa, niinkuin +kanan, ja erosi Luckard'ista, joka uudestaan rupesi itkemään. Nyt astui +hän pysähtymättä vuorta ylös Klettermaier'in jälkeen, joka yhä oli +jatkanut matkaansa. + +Kuljettuansa kaksi tuntia, saapuivat he Vent'ille, viimeinen kylä +jää-maailman rajalla. Wappu rupesi astumaan ylös kukkulalle Vent'in +yläpuolelle. Siellä alkoi tie Hochjoch'ille. Vielä kerran hän seisahtui +ja katseli vuori-sauvaansa nojautuneena alas nukkuvaan kylään päin ja +alas Oetz-laakson viimeisiin taloihin, Rofernerin taloihin, jotka +olivat Hochfernagtfernerin juurella ja ikäänkuin uhalla lausuivat: -- +muserra meitä! -- niinkuin Wappu eilen oli sanonut isälleen. Ja kuin +Wapun isä, niin veti Hochfernagtferner mahtavan jalkansa yhä kauemmas +pois, ikäänkuin se ei olisi tahtonut hävittää rohkeain alppi-poikainsa, +Rofernerilaisten kotia. Hänen seisoessaan siinä, katsomassa viimeisiä +ihmis-asuntoja, ennenkuin astui erämaahan pilvien toiselle puolelle, +rupesivat kellot Vent'in kirkkotornissa soimaan, kutsuen +aamupalvelukseen. Pienen pappilan ovesta, jossa orvokit nyykkäyttivät +päitänsä aamutuulessa ikkunain ulkopuolella, astui kappalainen ulos ja +meni kädet ristissä kirkkoon velvollisuuttansa täyttämään. Siellä +täällä avasivat puumajat unisia silmiänsä, ja toinen asukas astui +toisensa perästä ulos majoista, ojensi itseänsä ja kävi hiljaa +kirkolle. + +Varovasti, ainoatakaan säveltä kadottamatta, kantoivat valkosiipiset +enkelit pyhät säveleet aamuhämärän kautta ylös vuorelle, jotta ne Wapun +korvissa soivat kuin rukoilevan lapsen äänet. Ja niinkuin lapsi +suloisella leletyksellänsä herättää äitiä, niin näyttivät Vent'in +kellon äänet aurinkoa herättäneen; se avasi silmänsä ja ensimäisen +silmäyksensä säteet loistivat lumi-vuorien yli, luoden idässä vuorien +huipuista äärettömän, leimuavan rovion. Paksu sumu muuttui äkkiä +sinertäväksi kirkkaudeksi, mahtavat säteet loistivat yli koko taivaan +kannen; viimein aurinko nousi täydessä ihanuudessaan pilvipukuisten +vuorten yli ja käänsi hohtavat kasvonsa lempeästi maalle päin. Ja +vuoret riisuivat sumuiset pukunsa päältään ja niiden paljastetut +muodot uiskentelivat valo-virrassa. Syvyyksissä vuoriloukoissa +aaltoili sumu ylös alas, niinkuin kaikki pilvet kirkkaasta taivaasta +olisivat vaipuneet sinne. Yli-ilmoissa kävi suhina niinkuin rajuista +riemu-lauluista, maa itki kyyneleitä autuaallisesta heräyksestänsä, +ikäänkuin morsian hää-aamunansa. Ja niinkuin kyyneleet morsiamen +silmäripsissä, niin kaste vapisi kukkasilla ja pensailla. Ilo vallitsi +kedoilla, ilo vuoriloilla, jossa säteet kuvautuivat vuorivuohen +kauas-katsovassa silmässä, ilo vallitsi alhaalla laaksossa, missä +leivonen liverrellen lensi vilja-peltojen yli! + +Hurmauntuneena Wappu katseli heräävää mailmaa ja silmänsä tuskin +yht'aikaa voi käsittää koko tätä suurta ja ylevää kuvaa aamun puhtaassa +ihanuudessa. Kotka hänen olkapäällään nosti siipiänsä tervehtivänä, +toivovana auringolle päin. Alhaalla Vent'issä oli täll'aikaa kaikki +heränneet. Kirkkaassa aamunvalossa Wappu näki kaikki aivan selvästi. +Pojat suutelivat tyttöjä kaivolla. Kattojen savutorvista nousi +valkoisia savupilviä, jotka jälkeä jättämättä hävisivät kirkkaasen +kevät-ilmaan -- niinkuin surullinen aatos onnellisessa mielessä häviää. +Kirkko-kentälle kokoontuivat miehet, puhtaissa paitahihoissa, +hopea-helaiset piiput suussa. Oli toinen helluntaipäivä, jolloin kaikki +työ oli lakkautettu ja kaikki iloitsivat. Oi, pyhä helluntai-juhla! +Tällaisena päivänä varmaankin Herran henki laskeusi opetus-lagsiin, +pyhällä sädeloisteellansa heitä valistaen, niin että kävivät ulos +maailmaan saarnaamaan rakkauden evankeliumia -- saarnaamaan -- +hartaille keväisille sydämille, jotta keväisen maan päällä ihmiskunnan +kevät rupesi kukoistamaan. -- Rakkauden uskonto! Ainoastaan tytöllä +tuolla vuorella ei ollut mitään helluntai-juhlaa, ei mitään rakkauden +juhlaa. Ei mitkään lempeät huulet olleet hänelle eläväksi tehneet tätä +rakkauden evankeliumia. Kuollut kirjain oli se hänelle, siemen, jolta +oli puuttunut auringon lämpöä, mikä olisi saattanut sitä itämään ja +kasvamaan hänen sydämessään. Hänelle ei mikään rauhan kyyhkynen +laskeunut tumman siniseltä taivaalta -- peto-lintu hänen olkapäällänsä +oli hänelle ainoa lemmen sanansaattaja! + +Viimein Wappu heräsi uneksuvasta katsomisestaan. Vielä lähetti hän +jäähyväis-silmäyksen ihmisille noissa iloisissa kylissä tuolla +alhaalla, sitten kääntyi hän pois ja astui ylös Hochjoch'in hiljaisille +lumi-kentille -- maan-pakolaisuuteen! + + + + +IV. + +Murzoll'in lapsi. + + +Viiden tunnin kuluessa oli Wappu astunut ylöspäin milloin kenttien yli, +joilta alppi-kasvit tuoksuivat, milloin pitkiä matkoja jalan-syvyisessä +lumessa ja avaroissa rämeissä. Valvottu yö oli tehnyt hänen jäsenensä +niin hermottomiksi, että hän alkoi epäillä perille pääsemistä. Hänen +kätensä ja jalkansa vapisivat, sillä viiden tunnin taistelu elämän +edestä tuommoisen pahan-ilkisen vuoren kanssa -- on kova työ. Wapulla +oli jo suuret hiki-helmet otsassa kun hän, ikäänkuin noitumisen kautta, +seisoi pilvi-seinän edessä. Hän oli kiertänyt kalliokolkan, joka peitti +auringon, ja nyt paksu sumu ympäröi häntä ja jäähdyttävä tuuli kuivasi +hi'en hänen otsaltansa. Hänen jalkansa luistivat joka askeleelta, niin +liukas oli maa. Hän seisoi jäällä. Hän oli astunut Murzoll'in +jäätiöille, Hochjoch'in harjan ylimmäisille huipuille. Täällä kasvoi +hyvin niukasti vuori-ruohoa lumisessa kivistössä, ylt'ympärillä oli +kimelteleviä jääloukkoja, puhtaita lumikenttiä, joissa vuoden kuluessa +ei vielä oltu nähty ihmisen eikä eläimen jälkiä, täällä oli syvä talvi. +Wappu värisi vilusta. Tämä oli Murzoll'in jää-linnan esikartano, josta +niin monta tarua kerrottiin alhaalla laaksossa ja jossa vuoren +"onnelliset neidot" asuvat; niistä Luckard oli kertonut pikku Wapulle, +lumituiskun ulkona raivotessa. Tuuli puhalsi niin aaveentapaisesti +häntä vastaan noista kolkoista rotkoista ja loukoista, hän tunsi vielä +saman väristyksen ruumiissansa, jota hän muisti lapsuuden aikana +tunteneensa, niinkuin siellä todellakin olisi asunut tuo tuima +vuorenhaltija, millä Luckard, kun Wappu oli pahankurinen, oli +peloittanut häntä vuoteelle. + +Äänetönnä kulki hän eteenpäin. Viimein kuuro saattaja seisahtui matalan +kivimajan edustalle, jossa oli pitkä ulospistävä katto, ovi vahvoista +puista, ja pieniä luukkuja ikkunain sijassa. Sisällä näkyi takkana pari +mustunutta kiveä ja vuoteena vähän mädänneitä olkia. Se oli +Schnalzerilaisten maja, jossa Wapun oli asuminen. Ei mitään +mielenmuutosta huomattu Wapun kasvoissa, nähdessänsä tätä kurjaa +asuntoa, se oli ainoastaan huono alppi-maja, yhtäläinen kuin moni +muukin, ja hän oli kestävä tyttö eikä arka. Tämä tällainen asia ei +voinut masentaa hänen mieltänsä. Mutta hän oli väsynyt uupumukseen +asti; eilisestä päivästä alkaen oli hän läpikäynyt enemmän kuin +hänenkään tavattomat voimansa kestivät. Koneentapaisesti auttoi Wappu +kuuroa, jolle Luckard oli antanut kannettavaksi joukon hyviä ja +tarpeellisia tavaroita, laittamaan hänelle paremman vuoteen ja tekemään +aution töllin vähän hauskemmaksi. Koneentapaisesti hän söi mitä Luckard +oli lähettänyt mukaan. Mies näki että Wappu oli kalpea ja sanoi +sääliväisesti: -- Kas niin, kun nyt olet syönyt, on parasta että panet +maata vähäksi aikaa, sen sinä tarvitset. Sill'aikaa minä kannan ylös +sinulle vähän polttopuita ensi aluksi ja sitten minun täytyy mennä +kohta, muuten en ehdi kotia päivän kestäessä, ja isäsi on ankarasti +käskenyt minun olla kotona vielä tänä päivänä. -- Hän levitti hyvän +olkisäkin, jonka oli tuonut mukanaan, ja Wappu vaipui alas sen päälle, +kiitollisesti ojentaen kättänsä vanhalle miehelle. + +Tämä lausui: -- en tahdo sinua herättää, jos nukut kun minä menen, vaan +sanon sinulle nyt kohta jäähyväiset. Ole terve ja reipas äläkä pelkää. +-- Minun on sääli sinua -- yksinään kun olet täällä ylhäällä -- vaan -- +miksi et totellut isääsi? + +Wappu kuuli viimeiset sanat niinkuin unessa. Kuuro jätti majan, +sääliväisesti päätänsä pudistaen; tyttö nukkui jo syvintä unta. +Levottomasti ja raskaasti Wappu hengitti, sillä kova kärsimys, jonka +olemme läpikäyneet, voipi unessakin meitä vaivata. Hän näki unta +isästänsä, että hän hiuksista veti häntä kirkkoon. Wappu aatteli että +jos hänellä vaan olisi veitsi, niin hän leikkaisi hiuksensa poikki ja +olisi vapaa. Silloin Jooseppi äkkiä seisoi hänen vieressänsä ja +katkaisi hiukset yhdellä ainoalla leikkauksella, niin että ne jäivät +isän käteen, ja Wappu juoksi pois; Joosepin taistellessa isän kanssa +nousi Wappu Sonneplatten kallioille, juostaksensa sieltä Ache-virtaan. +Vaan tuo kamala syvyys kauhistutti häntä kuitenkin ja hän mietti +asiata. Silloin kuuli hän taas että isä oli hänen takanansa, epätoivo +valloitti hänet ja hän syöksyi syvyyteen. Hän putosi putoamistaan, vaan +ei tullut pohjalle; yht'äkkiä hänestä tuntui niinkuin ilmanpaino +altapäin olisi estänyt häntä vaipumasta syvemmälle, vaan päinvastoin +nostanut häntä ylöspäin, yhä ylemmäksi. Noin hän liitelihe ylös +Murzoll'in huipulle asti. Mutta hän ei voinut saada jalanpidäkettä +vuorella, vaan oli niinkuin laiva, joka ei voi lähestyä rantaa. +Kauhistava tuulispää tempasi hänet pois ja hän turhaan koetti tarttua +kiinni paljaasen kallioseinään. Mustat ukkosen pilvet kokoontuivat +hänen ympärilleen ja niiden väliltä näkyi vuoren valkoinen pää niinkuin +aaveen naama. Pimeässä avaruudessa kävivät salamat tuli-käärmeinä +ristin rastin, ukkonen jyrisi niin että vuori kaikui, ja nämät riehuvat +voimat heittivät Wappua sinne tänne välillänsä, ja aina hän pelkäsi +että myrsky kääntäisi hänet pää alaspäin, sillä silloin, niin hänestä +tuntui, hän vaipuisi syvyyteen. Ja hän kääntelihe vääntelihe niinkuin +vene, ilman aaltojen harjalla, kaikin voimin koettaen pitää päätänsä +pystyssä. Vaan nyt hän tunsi että pää ja ruumis painuivat alaspäin. +Keskellä myrskyä, ukkosen jyrinää ja yön pimeyttä tahtoi hän huutaa +apua, vaan hän ei saanut mitään ääntä suustansa, pelko ja kauhu +sulkivat sen. Silloin hän äkkiä jäi kiinni, hän tunsi vahvaa maata +jalkojensa alla, hän makasi, niinkuin luuli, vuoren-loukossa, vaan se +ei ollutkaan vuoren-loukko, jättiläistapaiset kivi-käsivarret häntä +syleilivät, ja katso, tuon suoltuvan sumun kautta kallistuivat mahtavat +kivikasvot hänen puoleensa. Ne oli Murzoll'in vanhat kasvot. Hiuksina +sillä oli lumisia kuusia, silminä jäätä, partana sammaletta ja +kulmakarvoina Edelweiss [suomeksi jalo-valkoinen, alppikukkanen, joka +kasvaa ikuisen lumen rajalla]. Otsa-ripana sillä oli puoli-kuu, joka +lempeästi valaisi valkoisia kasvoja niin että suuret jääsilmät +hengen-tapaisesti loistivat sinertävässä valossa. Hän katseli tyttöä +noilla kylmillä, läpinähtävillä ja kuitenkin käsittämättömillä silmillä +ja tämän katseen voimasta tuskan hiki jäätyi Murzoll'in otsalla, +kyyneleet hänen poskillansa, ja ne putosivat hiljaa kilisten alas +kristallihelminä. Hän painoi kivihuulensa Wapun huulta vastaan ja +alppiruusut rupesivat kukoistamaan vanhuksen suun ympärillä, joka oli +tullut lämpöseksi ja kasteiseksi suudelmasta, ja kun hän taas Wappua +katseli, niin jääpurot juoksivat hänen silmistänsä sammal-parralle. +Mustat pilvet olivat hajonneet ja keväinen tuuli kävi yössä. Murzoll +liikutti huovettuneita huuliansa ja jyrinä kuului, niinkuin +lumivyöryjen syöstessä alaa laaksohon: + +-- Isäsi on sinut hylännyt -- vaan minä otan sinut lapsekseni, sillä +kylmä kivi antaa paremmin liikuttaa itseänsä kuin paatunut ihmissydän. +Sinä miellytät minua, sinä olet niin sanoakseni minun sukuani, sinussa +on samaa ainetta kuin se, josta kalliot ovat tehdyt. Tahdotko tulla +lapsekseni? + +-- Tahdon! -- vastasi Wappu ja hiipi uuden isänsä kivisydämelle. + +-- Jää siis luokseni äläkä enää mene takaisin ihmisten luo, sillä +heidän luonansa on alituinen taistelu -- ainoastaan minun luonani on +rauha. + +-- Mutta -- sanoi Wappu, -- enkö enää koskaan saisi nähdä Jooseppia +sitten, jota niin hartaasti rakastan? + +-- Jätä se' -- sanoi vuori, häntä et saa rakastaa, hän on +vuorivuohen-ampuja, ja tyttäreni ovat vannoneet hänelle perikatoa. +Tule, minä vien sinut heidän luo, että he kuolettavat sydämesi, muuten +et voi elää meidän ijankaikkisessa rauhassa! + +Ja Murzoll vei hänet suurien salien ja loppumattomien jääkäytäväin +läpi. Viimein tulivat suureen saliin, joka oli kristallin tavalla +läpinähtävä. Kun auringon-säteet siihen loistivat, niin muuttuivat +ne tuhansiksi kirjaviksi säkeniksi ja seinien läpi katsottuna +näytti taivas ja maa kummallisesti muuttuneelle ja oudolle. Siinä +leikitsi valkoisia, lumesta kimeltäviä neito-haahmoja aaltoilevissa +sumu-hunnuissa vuorivuohien seurassa, ja hauskaa oli nähdä kuinka +laskivat leikkiä nopea-jalkaisten elävien kanssa, kuinka juoksivat ja +ottivat niitä kiinni. Ne olivat Murzoll'in tyttäriä, Oetz-laakson +"onnellisia neitoja". He kokoontuivat uteliaasti Wapun ympärille, kun +Murzoll laski hänen alas kiiltävälle lattiapeilille. He olivat ihanat +kuin enkelit, kasvonsa olivat kuin maidosta ja verestä; mutta kun Wappu +liiemmin heitä tarkasteli, näki hän kauhistuen että heillä kalkilla oli +jää-silmät, niinkuin heidän isällänsäkin, ja puna heidän poskillansa ei +ollut verta, vaan alppi-ruusun mehua, ja he olivat kylmät kuin lumi. + +-- Mahdotteko pitää häntä luonanne? -- kysyi Murzoll. -- Minä rakastan +häntä, hän on voimakas ja luja kuin kallio. Hän on tuleva sisareksenne. + +-- Hän on ihana -- sanoivat neidot, -- hänellä on vuorivuohen silmät. +Vaan hänellä on lämmin veri ja hän lempii vuorivuohen-ampujaa -- me +tiedämme sen! + +-- Laskekaa siis kätenne hänen sydämellensä, että se jäätyy kaikkine +lempineen ja hän tulee onnelliseksi kuin te -- käski Murzoll. + +Silloin riensivät hänen tyttärensä Wapun luo ja hänestä tuntui kuin +lumituisku olisi tullut häntä vaataan. He ojensivat kylmiä käsiään +vasten hänen sydäntänsä; hän tunsi jo kuinka se oli jäätymäisillään ja +tykytti heikosti. Silloin hän torjui heitä molemmin käsin, huutaen: + +-- Ei, poistukaa -- minä en tahdo tulla onnelliseksi kuin te, minä +tahdon Jooseppia! + +-- Jos sinä palaat ihmisten luo, niin me muserramme Joosepin ja +syöksähytämme sinut hänen kanssansa alas syvyyteen -- he uhkasivat, -- +sillä ei kenkään, joka meitä on nähnyt, enää saa elää ihmisten parissa. + +-- Syöksähyttäkää minut sitten syvyyteen, mutta jättäkää minulle +rakkauteni -- tahdon kärsiä kaikki, kaikki, mutta rakkauttani en heitä! + +Ja epätoivon voimalla Wappu pani käsivartensa yhden neidon vartalon +ympäri ja löi painia hänen kanssansa, ja katso, silloin tuo hoikka +vartalo taittui Wapun käsissä ja hänellä oli siinä vaan sulavaa lunta. +Päivän valo sammui, yht'äkkiä oli kaikki peittynyt harmaasen hämärään, +hän seisoi paljaalla kalliolla, lumi tuiskutti vasten hänen kasvojansa +ja vuorihaltijain sijassa valkoset sumut pyörivät hurjassa tanssissa +hänen ympärillänsä. Korkealta hänen ylitsensä katseli Murzoll vaaleana +ja synkkänä pilvien läpi jyristen: + +-- Sinä vastustat ihmisiä ja jumalia -- taivas ja maa tulevat sinun +vihollisiksi! -- Voi sinua! + +Kaikki oli hävinnyt -- Wappu heräsi. Kylmältä tuntui ilta-tuuli, joka +puhalsi luukusta sisään Wapun ylitse. Hän hieroi silmiänsä, kamalasta +unesta sydän vielä rinnassa vapisi, kesti kauan aikaa ennenkuin tiesi +missä olikaan, ennenkuin taisi eroittaa unen todellisuudesta. Hän nousi +vuoteeltansa ja huusi renkiä. Hän astui ulos majasta häntä etsimään. +Ilta oli muuttunut kauniiksi ja kirkkaaksi, sumu oli hajonnut, vaan +aurinko oli laskemaisillaan ja tuuli oli ankara täällä ylhäällä. Wappu +juoksi sinne tänne kuuroa etsien -- hän ei löytänyt muuta kuin +puupinon, jonka tuo oli hänelle koonnut. Silloin muistui mieleensä että +ukko oli sanonut lähtevänsä jos Wappu nukkuisi hänen palatessaan. Niin +oli tapahtunut, hän ei ollut odottanut Wapun heräämistä. Ei ollut +oikein tehty jättää häntä noin nukkuvana! Näin herätä eikä löytää +ketään ihmistä -- se oli kuitenkin kovaa! + +Hänen ympärillään oli niin hiljaa, niin autiota ja tyhjää! Kello oli +arvattavasti kuuden paikoilla ja lypsämisen aika oli käsissä. Nyt nuo +rakkaat elukat kotona luultavasti katselivat läävän ovea kohden, +odottaen emäntää, joka niille aina oli tuonut leipää ja suolaa -- vaan +hän istui täällä ylhäällä, kädet ristissä, ja hänen ympärillään ei +liikkunut mitään, jolla henkeä oli. Oi tämä kuolon hiljaisuus ja tämä +työttömyys! Hän ei tietänyt kuinka hänen oli laita -- niin yksinään hän +oli, niin kamalan yksinään! Hän nousi vielä ylemmäksi eräälle +kalliokielelle, nähdäksensä maailmaa sieltä. Kuva, jommoista hän ei +koskaan ennen ollut nähnyt, levisi siellä hänen edessänsä, laskevan +auringon purppura-hohteessa. Tuolla olivat Tyrolin vuoret ihan ilman +rannalla asti; etäällä näyttivät ne jotenkin pienille, vaikka +läheisyydessä olivat ahdistuttavan korkeat mahtavassa hiljaisessa +ylevyydessään ja suuruudessaan. Ja niiden välillä, ikäänkuin lapset, +jotka makaavat isänsä sylissä, oli kukoistavat vuorilaaksot. Ja +sanomattomasti hän ikävöi armaita kotipaikkojansa, jotka juuri nyt +hänen silmiensä edessä peittyivät illan hämärään. Aurinko oli mennyt +maille, jätettyään kultareunoja sinertäville pilville taivaan rannalla. +Vaaleaposkinen kuu alkoi kumottaa ja taistella vallasta päivän sammuvan +valon kanssa. Laaksoissa oli yö. Siellä täällä näkyi pieni valkea, jota +oli melkein mahdotoin nähdä paljaalla silmällä. Nyt ahkerat ihmiset +tuolla alhaalla menivät levolle. Noiden oli hyvä, ne asuivat kaikki +ystävällisen katon alla, rauhallisen kodin helmassa -- kentiesi +neitoset kuuutelivat puoli-unessa kirjavan ikkuna-peitteen takana +sulhojensa laulua -- ainoastaan _hän_ oli yksinään ja hylätty täällä +ylhäällä, kaikkien kauhujen alaisena, ja hänen kotonansa oli tuo kolkko +maja, jonka ikkuna-luukuissa tuuli vinkui. + +-- Oi isä, isä, kuinka voit tämän tehdä? huusi hän ääneen; mutta ei +läheltä eikä kaukaa kuulunut muuta kuin yö-tuulen suhina. Kuu nousi yhä +korkeammalle; kultareunukset lännessä kadottivat loistonsa ja tulivat +vasken värisiksi tummalla iltataivaalla. Vuorien muodot muuttuivat ja +kasvoivat hämärässä. Mahtavana ja uhkaavana katseli häntä naapurinsa, +tuo ylevä Similaun. Kaikki jättiläis-päät ylt'ympäri tuijottivat +vihoissansa häneen, joka rohkeasti uskalsi tarkastella heidän yöllistä +elämäänsä. Tuntui siltä kuin he vasta Wapun tultua olisivat muuttuneet +noin tyyniksi ja äänettömiksi -- niinkuin seura, joka salaisia asioita +keskustelee, vieraan tullessa yht'äkkiä vaikenee. Siinä hän seisoi, +tuo hylätty ihmis-lapsi, niin yksinään tässä hiljaisessa, jäätyneessä +maailmassa, niin äärettömän korkealla yli kaiken, jolla eloa oli -- +niin vieraana tässä kamalassa jää- ja pilvi-seurassa, kauheassa, +sala-kähmäisessä hiljaisuudessa! + +-- Nyt olet aivan yksinäsi maailmassa! -- sanoi hänelle sisällinen +ääni. Sanomatoin tuska, tunne hyljätystä tilastansa valloitti hänet. +Hänestä tuntui niinkuin hänen täytyisi hukkua tuohon rajattomaan +avaruuteen, ja ikäänkuin etsien apua hiipi hän kallioseinän luo ja +painoi tuskautuneen sydämensä kylmää kiveä vasten. + +Mitä hänessä tapahtui tällä hetkellä ei hän itse tietänyt -- mutta +näytti siltä kuin se kivi, jota vasten hän painoi nuorta, palavaa, +sykkivää rintaansa, olisi salaisella voimalla hänen muuttanut, sillä +tämä hetki oli tehnyt häntä niin kovaksi ja ankaraksi kuin hän +todellakin olisi ollut Murzoll'in lapsi. + +Kun paimen-poika kahdeksan päivän kuluttua tuli sinne karjan kanssa, +hän melkein pelästyi Wapusta, niin kamalalle tämä näytti, mutta kun hän +sanoi Wapulle: isäsi käski sinulta kysyä josko olet saanut tarpeeksi +olostasi täällä ja josko nyt tahdot täyttää velvollisuutesi? -- silloin +puri hän hampaansa yhteen ja vastasi: sano isälle että minä ennemmin +annan kotkan syödä itseäni palanen palaselta, ennenkuin teen jotakin +rakkaudesta häntä kohtaan, joka on minua ajanut tänne! Tämä sanoma oli +ainoa, joka toimitettiin hänen ja isän välillä. + +Kun Wapulla oli pieni karja ympärillänsä, lampaita ja vuohia, sillä +isommille elukoille täällä ei ollut tarpeeksi ruokaa, niin entinen +rohkeutensa palasi ja erämaan vaarallisuus hänen mielestänsä katosi. +Elukoitten keskellä hän ei enää ollut aivan yksinänsä, hänellä oli +jotakin, joka vaati hänen työnsä, hänen huolenpitonsa. Sillä jos kohta +kotka oli ollut hänelle uskollinen toveri, ei se kuitenkaan voinut +poistaa työttömyyden, joka melkein saattoi hänet epätoivoon ja jätti +hänet kaikkein pahojen ajatusten valtaan. + +Niin hän vähitellen tottui yksinäisyyteen, se tuli hänelle rakkaaksi ja +tutuksi. Elämän pienet vaatimukset ahdistavat ja rajoittavat jokaista +suurta luonnetta; täällä ylhäällä Wapun valloittamatoin luonto sai +ehdottomasti kehetä, täällä ylhäällä hänellä oli täydellinen vapaus, +täällä ei ollut mitään ihmistä, ei mitään vierasta tahtoa hänen +tahtoansa vastustamassa, ja ainoana ajattelevana olentona likellä ja +kaukaa, hänestä pian tuntui niinkuin hän olisi kuningatar tällä +yksinäisellä, korkealla istuimella, vallitsijatar tässä äärettömässä +hiljaisessa valtakunnassa, jota silmänsä näki. Viimein katseli hän +korkealta asemaltansa surkuttelevalla ylönkatseella sitä kurjaa sukua, +joka orjaeli ja mateli, tinki ja luki tuolla alhaalla ja salainen +iletys astui entisen koti-ikävän sijaan. Siellä alhaalla oli taistelua, +tuskaa ja pahuutta. Murzoll oli puhunut totta unessa, -- täällä +ylhäällä, puhtaassa jää- ja lumi-piirissä, tässä puhtaassa ilmassa, +jota ei mikään savu eikä mikään rutto-tauti turmeltuneesta elämästä +saastuttanut, täällä asui rauha ja viattomuus; mahtavien, tyynien +vuorien välistä, jotka aluksi olivat häntä peloittaneet, oli hänelle +koittanut aavistus ylevyydestä, ja hänen sielunsa oli sen kautta +kasvanut paljon yli tavallisen määrän. Ainoastaan yksi noista halvoista +maan-asukkaista jäi hänelle rakkaaksi, ihanaksi, jaloksi niinkuin +ennen. Se oli Jooseppi, karhunkaataja, hänen unelmiensa pyhä Yrjänä. +Hänkin eli enemmän kukkuloilla kuin laaksossa, olihan hän noussut +kaikille noille taivasta tavoittaville huipuille, sillä hän ampui +vuori-vuohia jyrkimmiltä kallioilta eikä hänelle löytynyt mitään vaaraa +korkeudessa eikä syvyydessä. Hän oli väkevin, uljain mies, niinkuin +Wappu itse oli väkevin, uljain tyttö. Koko Tyrolissa ei ollut hänen +vertaista tyttöä -- eikä miestä Joosepin vertaista. He kuuluivat toinen +toiseensa, he olivat kaksi vuorijättiläistä -- heillä ei ollut mitään +yhteistä tuon matelevan sukukunnan kanssa tuolla alhaalla. + +Näin hän eli yksinäisyydessään ainoastaan Joosepille ja odotti sitä +päivää, jolloin toivonsa toteutuisi. Tämä päivä täytyi tulla -- ja +varma kun oli siitä, ei hän kärsivällisyyttänsä kadottanut. + +Niin kesä kului ja talvi astui alas laaksoon; Wapun tuli pian talven +hurjain sanansaattajain, myrskyn ja lumen kanssa mennä alas hänelle +vieraantuneesen kotihin. Tätä aatellessaan hän vapisi. Hän olisi +mieluummin hakenut turvaa täällä ylhäällä syvimmässä jääloukossa sekä +elättänyt itseänsä niinkuin emä-karhu, kuin hän olisi tahtonut palata +umpinaiseen kehräys-tupaan, elääksensä sisäänsuljettuna ahtaissa +huoneissa kiukkuisen isän, inhotun kosijan ja ilkkuvan palvelusväen +kanssa, vangittuna viikkokausia sylenkorkuisten lumikinosten takana, +joidenka ulkopuolelle oli mahdotoin päästä. + +Mitä enemmän se aika lähestyi, sitä raskaammaksi kävi hänen mielensä, +sitä hurjemmin hän sydämessään vastusti vankeuden ajatustakin; vaan +aika kului eikä kuulunut ketään häntä kotia noutamaan. Näytti siltä +kuin olisivat unohtaneet hänen siellä kotona. Ilma muuttui yhä +kylmemmäksi, päivät lyhenivät, yöt pitenivät, kaksi lammasta hukkui jo +lumipyryyn, eläin-raukat eivät enää löytäneet mitään syötävää ja +tavallinen kotiinlähtö-aika elukoille olikin jo ohitse. -- Aikovat +antaa meidän nälkään nääntyä täällä ylhäällä, -- sanoi Wappu kotkalle, +kun jakoi viimeistä juustopalaista hänen kanssansa, ja hän värisi salaa +sitä aatellessaan; nuori raitis elämän-voima hänessä vastusti tätä +kauheaa ajatusta. Mitä oli äänen tekeminen? Jättää karja oman onnensa +nojalle, yksinään etsiä tietä kotia ja antaa eläin-raukkain surkeasti +hukkua? Ei, semmoista ei meidän Wappumme tehnyt, hän seisoi ja kaatui +niinkuin hyvä sotapäällikkö joukkonsa kanssa! Tai oliko hänen +lähteminen matkalle karjoineen päivineen ja, tietämätöin kun oli +tiestä, kuljeskella lumi-kentillä, viimein nähdäksensä eläimen toisensa +perästä hukkuvan lumeen ja jäähän tai syöksyvän alas vuori-loukkoihin? +Sekin oli mahdotointa. Hän ei voinut muuta kuin odottaa! + +Silloin vihdoin viimeinkin eräänä kolkkona syys-aamuna, kun tuskin näki +kättäkään silmänsä edessä paksussa sumussa, pieni karja oli ahdattu +läävään ja Wappu istui takan ääressä jäykkänä vilusta, -- silloin +ilmautui se juoksupoika, jonka tuli viedä Wappua kotiin. Vaikka hän oli +kauhistuksella ajatellut että hänen oli täällä nääntyminen karjansa +kanssa, joutui hän nyt hillitsemättömän tuskan alaiseksi, kun hänen +tuli palata kotia jälleen -- eikä hän tietänyt mikä onnettomuus +suurempi oli, sekö että menehtyisi kovan Murzoll isän luona, vai sekö +että palajaisi todellisen isänsä luo. + +Nyt poika katkaisi äänettömyyden. + +-- Isäsi käski sinulle sanoa että ainoastaan siinä tapauksessa saat +astua hänen eteensä että olet järjelliseksi rupeeva, muuten saat jäädä +läävään karja-piikojen kanssa -- huoneesen et saa tulla, jos et tee +mitä hän vaatii, sen hän on vannonut! + +-- Sitä parempi! -- sanoi Wappu, joka hengitti vapaammin, ja poika +katseli häntä kummastellen. + +Nyt meni hän huokealla mielellä alas, hän oli vapautettu ihmisten +inhotusta läsnä-olosta ja sai elää itsekseen ladoissa ja liiterissä, -- +se, jota isä oli keksinyt hänelle rangaistukseksi, oli hyvä työ hänen +mielestänsä. Hän saisi olla rauhassa ajatustensa kanssa ja kun hänen +teki mieli puhua jonkun kanssa, olihan hänellä silloin Luckard, joka +oli niin hyväntahtoinen. Niin, vasta yksinäisyydessä täällä ylhäällä +oli hän oikein oppinut tuntemaan kuinka kallis-arvoinen tuommoinen +uskollinen sydän oli, ja sitä hänen isänsä ei voinut häneltä riistää. + +Melkein iloisesti rupesi Wappu valmistaumaan kotimatkalle. Vapautettuna +pelosta että hänen tarvitsisi elää isänsä kanssa yhdessä, ajatteli hän +hiljaisella ilolla vanhan Luckardin riemua, kun kasvattinsa palajaisi. +Olihan siellä alhaalla kuitenkin joku, joka hänestä iloitsi, ja se teki +hänelle hyvää. + +-- Tule Hans, -- sanoi hän, kun kaikki oli valmiina, kotkalle, joka +pörrösenä oli istunut takan edessä -- nyt lähdetään Luckard'in luo! + +-- Luckard ei ole enää kotona, -- sanoi poika. + +-- Mitä? Missä hän on? -- kysy! Wappu melkein pelästyneenä. + +-- Ylimystalollinen on ajanut hänet pois. + +-- Ajanut pois Luckard'in! -- kiljaisi Wappu: -- mitä on sitten +tapahtunut? + +-- Hän ei sopinut Gellner-Vincentz'in kanssa, joka on nyt kaikki +kaikissa ylimystalollisen luona, -- kertoi poika huoletonna, sill'aikaa +kun hän viheltäen nosti Wapun tavarat selkäänsä. + +Wappu oli käynyt kalpeaksi. + +-- Ja missä hän nyt on? + +-- Vanhan Annemiedel'in luona Winterstall'issa. + +-- Koska se tapahtui? + +-- Oh, monta viikkoa sitten, -- ja kuinka hän huusi! Klettermaier'in ja +Rozzi'n täytyi häntä tukea ett'ei hän lankeisi. Koko kylä seisoi +ympärillä ja katseli kuinka hän ajettiin pois. + +Wappu oli liikahtamatta kuunnellut tätä, hänen ruskeat kasvonsa olivat +kalman kalpeat ja rintansa aaltoeli raivokkaasti. Kun poika oli +kertomuksensa lopettanut sieppasi Wappu paimen-sauvan seinältä, heitti +kotkan olkapäällensä ja astui ulos. + +-- Mene! -- käski hän poikaa ankaralla äänellä, ja kohta oli pieni +karja koossa, maito-astiat sisäänpakatut ja matkue liikkeellä. Wappu ei +puhunut sanaakaan. Kauhea mielenjännitys näyttihe hänen kasvoissaan: +huulet olivat puserretut yhteen, uhkaava viiru, joka muistutti isää, +näkyi mustien kulmakarvojen välillä. Näin astui hän karjansa etupäässä +pitkillä askeleilla ja väkevä jalkansa jätti syviä jälkiä lumehen. +Hän kävi yhä nopeammin mitä alemmaksi tultiin, niin että poika ja +karja tuskin taisivat seurata; missä tie oli liian jyrkkä, löi hän +paimen-sauvansa rautapiikin kivistöihin ja heitti itsensä suurella +hyppäyksellä alaspäin, niin että ainoastaan kotka ilmassa taisi häntä +seurata vuoriloukkojen ja halkeamien yli. Paimen ja karja hävisi usein +sumuun hänen takanansa. Hän seisahtui ja odotti taas hetken aikaa +kunnes ilmautuivat, poika osoitti hänelle tietä ja sitten lähti hän +taas pysähtymättä eteenpäin, niinkuin ihmishenki olisi ollut +kysymyksessä. + +Viimein oli lumi-piiri heidän takanansa ja Vent'in kylä Wapun jalkojen +juurella, niinkuin kuusi kuukautta sitten, kun hän astui ylöspäin, +mutta nyt se ei ilmautunut kevät-auringon loistossa, vaan kylmässä ja +kolkossa syys-ilmassa. Poika vakuutti että Vent'issä oli pysähtyminen. +Wappu ei myöntynyt siihen, mutta saattaja sanoi että sekä ihmiset että +karja olisi hukassa jos eivät puolen tunnin aikaa saisi levätä. + +-- Kernaasti minun puolestani -- sanoi Wappu, -- mutta minä menen +edeltäpäin. Nyt en voi enää eksyä tieltä. Jos kysyvät minua kotona, +niin sano vaan että minä menen Luckard'in luo. + +Ja eteenpäin hän meni, ja uskollinen Hans, joka nyt taisi lentää mihin +hyvänänsä, sillä Wappu ei enää hänen siipiänsä leikannut, lensi nytkin +hänen kanssansa. Hän saapui juuri sille paikalle, jossa Luckard oli +jättänyt hyvästi hänelle. + +-- Vanha Luckard! --- Wappu oli vieläkin näkevinänsä kuinka hän astui +siinä ja itki esiliinaansa, näki kuinka hänen luiset ruskeat +käsivartensa vielä kerran viittasivat Wapulle viimeiset jäähyväiset, +näki hänen hopea-kiehkuransa, jotka aina pistivät esiin huivin alta, +tuulessa liehuvan. Kunniassa ja uskollisuudessa oli hän tullut +harmaaksi Stromminger'in palveluksessa ja nyt oli koottu häpeää +ja ylönkatsetta hänen harmaille hapsilleen. Ja Wappu oli niin +kevytmielisesti eronnut hänestä, kieltänyt häntä itkemästä ja +kärsimättömästi irtautunut hänen syleilyksestään, kun vanhus ei +tahtonut päästää häntä luotaan, eikä mikään aavistus hänelle kuiskannut +mitä kohtaloa hän, tällä tylyllä jäähyväis-suudelmalla, lähetti tämän +turvattoman palvelijan vastaanottamaan, sekä että Luckard hänen +tähtensä joutuisi häpeän ja pilkan alaiseksi! Wappu juoksi yhä +eteenpäin, niinkuin hän olisi tahtonut Luckard'ia saavuttaa tiellä, +jota tämä astui kuusi kuukautta sitten, ja huolimatta kylmästä +syys-ilmasta nousivat suuret vesi-helmet Wapun otsalle, hiki, jonka oli +pusertanut esiin se tuskallinen kiire, millä hän riensi maksamaan +pitkällistä, suurta kiitollisuuden velkaa. -- Ja kuumat kyynelet +nousivat hänen silmiinsä, kun yhä näki vanhuksen edessänsä hiljaa +itkevän. Hän astui niin hitaasti, Luckard parka, ja Wappu niin +nopeasti, ja yhtä kaukana he olivat toisistansa, eikä Wappu voinut +häntä saavuttaa. + +Hetkeksi Wapun täytyi hengähtää ja levätä. Hän pyyhkäsi hien otsaltansa +ja kyyneleet silmistä; sitten hän taas riensi eteenpäin. -- Odota vaan, +Luckard -- odota, minä tulen! -- puhui hän itsekseen hengistyneenä, +niinkuin rauhoittaaksensa itseään. + +Viimeinkin ilmautui Heiligkreuz'in kirkontorni hänen edessään ja sieltä +meni pyörryttävän korkealla Achen yli kapea porras yksinäiselle kylälle +syvyyden toisella puolella. Se oli pieni kylä Winterstall, josta +Luckard oli kotosin. Käyden Heiligkreuz'in talojen ohitse poikkesi +Wappu ja meni tuon keveän sillan yli, jonka alla Ache kuohui ikäänkuin +se olisi tahtonut heittää viha-hyrskynsä ylös rohkean tytön päälle, +joka pelkäämättä katseli alas sen kauhistavaan syvyyteen, niinkuin ei +pyörtymistä eikä vaaraa olisi maailmassa ollut. Nyt oli silta hänen +takanansa, vielä kappaleen matkaa mäkeä ylös ja sitten -- oli hän +vihdoinkin perillä, jota sykkivällä sydämellä oli tavoittanut, hän oli +Winterstall'issa -- ja tuolla vasemmalla puolella tietä oli vanhan +Annemiedel'in, Luckard'in serkun mökki pienine ikkunoineen kauas +esiinpistävän olkikaton alla. Niiden takana vanhus varmaankin nyt istui +kehräämässä, niinkuin hänen tapansa oli talvella, ja Wappu hengitti +syvästi, hänestä tuntui oikein huokealta. Hän oli nyt saapunut mökille +ja katseli hymyillen sisään matalasta ikkunasta, Luckard'ia etsien. +Vaan ei kukaan näkynyt tuvassa, se näytti kolkolle ja tyhjälle, +käytetty sänky siinä seisoi, huonosti järjestettynä. Savusta mustunut +Kristuksen kuva levitti rististä käsiänsä sen yli, ja kappale +suru-harsoa ynnä kuihtunut kukkas-seppel riippui sen päällä. Se oli +synkkä taulu ja Wapun ilo lensi kohta pakoon. Hän pani kotkan aidalle, +avasi oven ja astui sisään ahtaasen porstupaan. Pienen kyökin ovi oli +auki, takassa paloi valkea. Joku työskenteli siellä sisällä. Se oli +varmaankin Luckard, ja sykkivällä sydämellä Wappu astui sisään. + +Serkku seisoi takan ääressä ja leikkasi leipää lihaliemeen. Ei näkynyt +ketään toista. + +-- Oi Jumalani, Stromminger'in Wappu! -- huudahti hän ja pudotti +hämmästyksissään puukon vatiin. -- Oi, Jumalani, mikä vahinko! + +-- Missä on Luckard? -- kysyi Wappu. + +-- Kuollut on hän! Oi Jumalani ja isäni, jos olisit vaan tullut kolme +päivää ennen -- eilen me hautasimme hänet! + +Wappu ummisti silmänsä ja nojausi ovenpieltä vasten, ei mikään +ilmoittanut mitä hän tunsi. + +-- Oi mikä vahinko, -- arveli serkku puheliaasti, -- Luckard arveli +että ei hän voisi kuolla ennenkun oli nähnyt sinua -- ja kortissa hän +myöskin näki sinua ja hän kuunteli päivällä ja yöllä etkö tulisi. Ja +kun tunsi kuoleman lähestyvän, hän sanoi: -- Nyt täytyy minun kuitenkin +kuolla näkemättä lastani! -- Ja vielä kerran täytyi minun antaa hänelle +kortit, vielä kuollessansa tahtoi hän nähdä sinun onneasi, mutta se ei +onnistunut, sillä hänen kätensä vapisivat niin peitteen päällä; silloin +hän sanoi: -- en näe enää -- ojensi itsensä ja kuoli. + +Wappu kätki kasvonsa käsihin -- vaan vielä ei sanaakaan tullut hänen +huuliensa yli. + +-- Tule tupaan, sanoi serkku hyväntahtoisesti. -- Minä en ole voinut +mennä sinne sitten kun hän kannettiin pois. Minä olin aina niin +yksinäni, senpä tähden tulinkin niin iloiseksi kun serkkuni tuli ja +sanoi että hän nyt jäisi luokseni. Vaan pian kyllä huomasin ett'ei hän +tulisi paljo vanhemmaksi häpeätään. Se rasitti häntä niin koko ajan +että hän ei voinut syödä juuri mitään ja yökaudet kuulin hänen itkevän, +-- sitten tuli hän yhä heikommaksi -- kunnes kuoli. + +Vanha vaimo avasi nyt oven huoneesen, johonka Wappu tullessansa oli +tirkistänyt sisään. Koko joukko puoleksi uupuneita kärpäsiä lensi +suhisten ylös. Nurkassa seisoi äänetönnä Luckard'in vanha rukki, ja +tyhjä, kokoonpantu vuode vaikutti Wappuun niin surullisesti. + +Pienestä seinä-kaapista, johon musta pyhä-äidin kuva Altenotting'ilta +oli maalattu, otti serkku esiin vanhan saksalaisen korttipakan. + +-- Kas siinä, näitä korttia olen minä sinulle säästänyt, koska tiesin +sinun tulevan, sillä sen kortit aina ilmoittivat. Ne ovat oikeita +noita-korttia ja korttipakka, jota kuolonhiki on kostuttanut, on +kallis-arvoinen. En tiedä mikä onnettomuus sinua uhkasi; mutta Luckard +aina pudisti päätänsä ja näytti hämmästyneelle. Mitä hän näki, ei hän +sanonut, vaan hyvää se ei suinkaan ollut. + +Hän antoi kortit Wapulle, joka äänetönnä otti ne vaataan ja pisti +taskuunsa. Serkku kummasteli että Luckard'in kuolema koski häneen niin +vähän että hän oli aivan tyyni eikä ainoatakaan kyyneltä vuodattanut. + +-- Minun täytyy mennä ulos. Liemeni on kiehumassa, -- sanoi hän, -- +kyllä kai jäät tänne päivälliselle? + +-- Kyllä, -- vastasi Wappu kolkosti, -- mene vaan ja anna minun levätä +hetken aikaa. + +Vanha serkku meni, pudistaen päätänsä. -- Jos Luckard olisi tietänyt +mikä kova-luontoinen kappale tuo on! + +Tuskin Wappu oli yksinänsä ennenkun hän salpasi oven ja laskeusi +polvilleen tyhjän vuoteen eteen. Hän otti kortit taskustaan ja pani +kädet ristiin niiden päälle, niinkuin pyhälle jäännökselle ainakin. + +Nyt tulivat surunsa ja tuskansa näkyviin ja hän lausui äkkiä: -- Oi, +sinun täytyi kuolla ja minä en ollut luonasi! Koko elin-aikanani et ole +tehnyt minulle muuta kuin hyvää -- ja minä -- minä en ole koskaan sinua +tästä palkinnut. Luckard, rakas vanha Luckard -- etkö kuule minua? Nyt +minä olen täällä -- ja nyt se on myöhäistä! Mutta he minut jättivätkin +vuorille kauemmaksi kuin koskaan paimenta on jätetty -- ilkeydestä, +että oikein kärsisin vilua ja masentuisin. Ja kaksi lammasta on se +minulle maksanut ja vielä sinutkin, armas uskollinen sielu! + +Hän hypähti pystyyn ja punaset itkeentyneet silmänsä hohtivat +kuumeentapaisesti; hän nyrkitti ruskeat kätensä: -- Vaan odottakaa +vaan, te -- te pyövelit kunnes tulen! Minä opetan teitä ajamaan +viattomia, turvattomia ihmisiä talosta ja kodista. Niin totta kuin +Jumala elää, Luckard, haudassasi saat kuulla kuinka sinun kostan, +Luckard! + +Hänen silmänsä kohtasivat Kristuksen kuvaa huoneen sängyn yllä. -- Ja +sinä, sinä sallit myös kaiken käydä kuinka tahtoo -- etkä ketäkään +auta, jollei itseänsä auta -- nurisi hän surunsa raivoisuudessa +tyynelle kärsivälliselle Jumalalle, jota hän ei koskaan voinut +ymmärtää. Hän oli kauhea oikeutetussa ankaruudessaan. Kaikki, mitä +hänessä oli isänsä taipumatonta luontoa, oli rajattomasti erämaassa +saanut kehetä, ja suuri jalo sydän, jolla ainoastaan oli puhtaita +aikeita, ajeli tietämättänsä vaarallisesti kuohuvaa verta hänen +suonissansa. + +Hän kokoeli kalleutensa, ne kortit, joihin vainajan kuolonhikiset +sormet olivat piirtäneet viimeisen rakkauden tervehdyksen, sitten astui +hän ulos ja meni Annemiedel'in luo kyökkiin. + +-- Minä jatkan nyt matkaani -- sanoi hän vähän rauhoittuneena. -- Minä +pyydän ainoastaan että kerrotte minulle mitä kaikkea tapahtui +Luckard'in ja ylimys-talollisen välillä, -- hän ei enää nimittänyt +häntä isäksi. + +Annemiedel oli juuri kaatanut liemen puu-vatiin ja pakoitti Wappua +syömään siitä. + +-- No niin, -- sanoi hän sill'aikaa kun Wappu söi, -- Bincentz on +oikein ymmärtänyt mielyttää isääsi ja nyt hän tuntee vanhusta +perinpohjin. Kesästä alkaen on Stromminger'in jalka kipeä, eikä hän +enää voi kulkea ympäri niin, kuin ennen. Sentähden Bincentz aina illoin +käy hänen luonansa ja kuluttaa aikaa hänen kanssansa kortinpelillä ja +antaa ukon aina voittaa -- hän aattelee kaiketi että saa voitot +takaisin kun saa sinut! Vanhus tuskin voi elää enää ilman Bincentz'ia +ja on vähitellen jättänyt kaikki hänen haltuunsa, kun hän ei itse +kipeällä jalallansa enää pääse kulkemaan. Nyt on Bincentz'in mielestä +talo kuin hänen omansa ja hän menettelee sillä mielensä mukaan. Silloin +rupesi hän myöskin Luckard'ia vastustamaan, joka tahtoi että kaikki +kävisi niinkuin ennen, mutta Bincentz otti kaiken vallan pois häneltä, +että hänellä ei ollut mitään sanomista. Vaan kun näki kuinka kipeästi +tämä Luckard'iin koski, sanoi hän kerran Luckard'ille että antaisi +hänen emäntänä askarrella sekä vieläpä ummistaisi silmänsä, jos Luckard +tahtoisikin koota itsellensä, kun Luckard vaan auttaisi häntä saamaan +sinut, sillä hän tiesi kyllä että Luckard saisi kaikki toimeen sinun +kanssasi. Mutta silloin Luckard suuttui: -- Hän ei koko elämässään +ollut varastanut, sanoi hän, eikä aikonut siihen ruveta vanhoilla +päivillään -- hän ei muuta tahtonut kuin mitä rehellisesti oli +ansainnut, ja sitä miestä, joka semmoista esitteli, hän ei suinkaan +voinut Wapulle tarjota, sanoi hän. Mitä se konna silloin tekee? Hän +menee Stromminger'in luo ja kantaa Luckard'in päälle. Hän oli nyt +vakuutettu siitä, -- sanoi hän, -- että ainoastaan Luckard oli syypää +sinun uppiniskaisuuteesi häntä ja isää vastaan. Hän oli syypää +tottelemattomuuteesi -- sanoi hän -- sillä Luckard tahtoi muka sinun +kauttasi pitää vallan käsissään. Sillä lailla se tapahtui. Ja että +hänestä voitiin sellaista uskoa, se musersi hänen sydämensä, sillä +siitä ei ainoatakaan sanaa ollut totta. Koskee ihmiseen kun semmoinen +vääryys tapahtuu. Kuuleppas: ei suinkaan hän koskaan sinulle sanonut +ettet tottelisi isääsi? + +-- Ei koskaan, ei koskaan -- päinvastoin hän oli nöyrä, uskollinen +palvelija eikä sekaantunut asioihin, jotka eivät häntä koskeneet, -- +sanoi Wappu ja kyyneleet nousivat taas hänen kuumiin silmiinsä. Hän +käänsi pois kasvonsa ja nousi. + +-- Jumala suojelkoon teitä, Annemiedel, kyllä minä kerran vielä tänne +palaan! -- Hän otti sauvansa ja hattunsa, kutsui kotkansa ja astui +kiireesti kotia. + + + + +V. + +Yksi päivä kotona. + + +Kun Wappu palasi portaan yli, niin häntä pyörrytti. Nyt vasta hän tunsi +kuinka veri oli noussut hänen päähänsä. Lauhkea ilma täällä alhaalla +tuntui hänestä raskaalle ja ahdistavalle verrattuna keveään jää-ilmaan +tuolla ylhäällä; niin se varmaan tuntui linnullekin, joka kulkiessa +iski Wapun olkapäähän kiinni, -- kaikki oli hänelle tuskallista, +kärsimätöintä. Näin saapui hän viimeinkin syntymäsijoilleen. Hänen +täytyi käydä kylän läpi, tullaksensa sen viimeiseen taloon, +ylimystalollisen. Kaikki kyläläiset, jotka juuri olivat lopettaneet +päivällisensä, pistivät päänsä ulos ikkunoista ja osoittivat sormillaan +tyttöä. + +-- Kas tuolla käy Kotka-Wappu! Oletko vihdoinkin saanut tulla alas? Ja +kotka on sinulla mukana, ettekö ole paleltuneet yhdessä? Isälläsi ei +ole ollut kiirettä käskeä sinua alas! -- Näytäppäs minkä näköinen olet? +No ruskeaksi ja mustaksi olet tullut kuin schnalzer-paimen! -- Eh, eh! +Oletko nyt käynyt hyvän-sävyiseksi -- niin, niin, sillä lailla käy kun +ei tottele isäänsä! + +Näin sateli pilkka-sanoja hänen jälkeensä, niin että hän loi silmänsä +maahan ja häpeän sekä vihan puna lensi hänen otsalleen. Häväistynä, +pilkattuna -- näin ylimys-talollisen ylpeä tytär palasi kotiinsa, ja +miksi kaikki tämä? -- Sammumaton viha leimusi hänestä yhä hurjemmin ja +se oli pahempi kuin suuttumus, sillä suuttumusta voi hillitä, mutta +viha, katkerasta, rääkätystä sydämestä kasvanut viha juurtuu ihmisen +koko olentoon, se on voimattoman koston hiljainen pitkitetty työ. + +Äänetönnä Wappu astui sitä mäkeä ylös, mistä ylpeä ylimys-talo näkyi. + +Ei kukaan muu kuin kuuro Klettermaier, joka hakkasi puita vajassa, +huomannut hänen tuloansa; kaikki muut olivat ulkotöissä. + +-- Jumala siunatkoon sinua: -- lausui hän ja otti lakin päästään +isäntänsä tyttärelle. + +Wappu laski maahan taakkansa, tuon painavan Hans'in, ja antoi kättä +vanhukselle. + +-- Oletko kuullut Luckard'ista? -- kysyi tämä. + +Wappu nyykähytti päätänsä. + +-- Niin, niin, -- jatkoi ukko, keskeyttämättä työtään, -- kuu Bincentz +vihaa jotakuta, ei hän malta mieltänsä ennenkun on saanut sen pois +tieltä! Minua hän myös mielellään tahtoisi pois täältä, sillä hän +huomasi että minä pidin Luckard'in puolta, ja hän luulee ettet sinä +voisi olla niin uppiniskainen jos ei sinulla talossa olisi apua. Kun +hän ei muulla tavoin voi puuttua minuun, niin hän nyt antaa minulle +raskaimman työn. Joka päivä pitää minun hakkaaman sylellinen puita. En +kestä sitä kauemmin. Sinä tiedät että olen 68 vuotta vanha, ja tämä on +jo kolmas päivä. Mutta sitä hän juuri tahtoo, voidaksensa sanoa +Stromminger'ille, ett'en enää kelpaa mihinkään, tai pakoittaaksensa +minua menemään itsestäni, kun en jaksa enää. Vaan mihinkä minä tällä +i'ällä menen? Minun täytyy kestää! + +Wappu oli synkän näköisenä kuunnellut vanhuksen puhetta. Nyt meni hän +nopeasti talohon, tuodaksensa leipää ja viiniä vanhalle miehelle. Mutta +varastohuone oli lukittu, kelleri samaten. Wappu meni kyökkiin. Hänen +sydäntänsä kirveli -- kyökki oli ollut Luckard'in oikea koto, tuon +vanhuksen _täytyi_ tulla vastaan ja kysyä: -- "kuinka sinun on? -- mitä +sinä tahdot -- mitä minä voin tehdä puolestas?" -- mutta se aika oli +ollut se. Vieras roteva piika istui piisin vieressä kuorien perunoita. + +-- Missä ovat avaimet? -- kysyi Wappu. + +-- Mitkä avaimet? + +-- Varasto-huoneesen ja kelleriin! + +Se, jolle hän puhui, katseli häntä hävyttömästi. + +-- Ho, ho! siivosti, siivosti -- kuka sinä olet? + +-- Sitä sinun sopisi arvata, -- sanoi Wappu ylpeästi, -- minä olen +talon tytär! + +-- Hahaa! -- nauroi piika -- korjaa sitten nopeasti luusi kyökistä. +Stromminger on kieltänyt sinua astumasta hänen huoneesensa. Sinä et +kuulu tähän, paikkas' on tuolla ulkona, ymmärrätkös? + +Wappu kävi kuolon kalpeaksi. Tälläkö tavalla häntä vastaan-otettiin +isän talossa? Wallhurga Stromminger oli siis talon alhaisimman +palveluspiian käskettävänä? Tarkoitus ei siis ollut ainoastaan +karkoittaa häntä isän läheisyydestä, vaan myöskin kukistaa häntä tällä +häpeällisellä tavalla? Ja tämä tapahtui Wapulle -- Kotka-Wapulle, josta +hänen isänsä kerran suurella ylpeydellä oli lausunut, että tyttö +semmoinen kuin hän oli suuremmasta arvosta kuin kymmenen poikaa! + +-- Anna minulle avaimet! -- käski hän ankaralla äänellä. + +-- Hahaa -- tämä tulee yhä hauskemmaksi! Stromminger on sanonut että +sinä olet pidettävä karjapiikana -- avaimet eivät voi tulla +kysymykseen, minä olen talon hoitaja enkä anna mitään ulos ilman +isännän käskyä. + +-- Avaimet! -- huusi Wappu yhä kiihtyvällä vihalla. Minä _käsken_ +sinua! + +-- Sinulla ei ole mitään käskemisen valtaa -- tiedätkös sen? Minä olen +Stromminger'in enkä sinun palveluksessa. Ja kyökissä minä olen käskijä, +ymmärrätkös sen? Se on Stromminger'in tahto. Jos hän pitää lapsensa +huonompana meitä palveluspiikoja -- niin hän luultavasti tietää miksi! + +Wappu astui aivan likelle piikaa, silmänsä leimusivat, huulensa +vapisivat -- palvelustyttö hämmästyi. Mutta ainoastaan hetken aikaa +epäili Wappu, sitten hänen ylpeytensä otti voiton, -- hänellä ei ollut +mitään tekemistä tuon kurjan palveluspiian kanssa. -- Hän meni ulos. +Hänen suonensa tykyttivät, silmät säkenöivät, rintansa nousi ja +laskeusi hengästyksestä -- se oli liikaa, mitä hän tänä päivänä sai +koettaa. Niinkuin unessa-kulkija hän kävi pihan yli, otti kirveen +vanhuksen kädestä, joka väsymyksestä vapisi ja talutti häntä eräälle +penkille lepäämään. Klettermaier vastusti rehellisesti tätä tuumaa, +eihän hän saanut jättää työtänsä, mutta Wappu viittasi hänelle että hän +tahtoi sitä tehdä hänen sijassansa. + +-- Jumala siunatkoon sinua, sinulla on hyvä sydän, sanoi vanha mies ja +vaipui uupuneena penkille. Wappu astui vajaan ja hakkasi noita kovia +puita reippaasti. Niin suuttuneena hän kirvestä heilutti että se joka +lyönnillä tunki syvästi puuhun. + +Klettermaier katseli häntä ihaellen; työ kävi häneltä paremmin kuin +mieheltä! Hän iloitsi siitä, hän oli nähnyt Wappua pienestä asti ja +rakasti häntä tavallansa. Silloin näki Wappu kaukana Bincentzin inhotun +haamun ja pysähtyi äkkiä työssänsä. Bincentz ei häntä huomannut. Hän +astui Klettermaier'in takaa tämän säikähtyneen miehen etehen. Wappu +katseli häntä vajasta, jossa hän seisoi. Hän tarttui miehen kaulukseen, +veti hänen pystyyn ja huusi hänen korvaansa: + +-- Hoi mies! -- tämäkö on työn tekoa? Laiskuri -- koska hyvänänsä minä +tulen, istut sinä aina kädet ristissä -- nyt olen saanut tarpeeksi! +Kyllä minä autan sinua jaloille, minä! -- Ja polvellansa antoi hän +vanhalle vapisevalle miehelle semmoisen kolauksen, että hän kaatui +kiviselle pihalle. + +-- Oi, isäntä, auttakaa minua ylös, -- rukoili renki; mutta Bincentz +oli tarttunut keppiin ja löi häntä: + +-- Odotappas vaan -- kohta saat nähdä kuinka laiskoja renkiä autetaan +ylös. Samassa tunsi Bincentz lyönnin päässänsä, niin että hän kiljahti +kovasti ja kaatui taaksepäin. + +-- Jesus, mitä se oli, änkkäsi hän ja vaipui alas penkille. + +Se oli Kotka-Wappu! -- vastasi hänelle vihasta vapiseva ääni, ja Wappu +seisoi hänen edessänsä kirves kädessä kalpeilla huulilla, +tuijoittavilla silmillä, hengästyneenä, niinkuin hurjasti sykkivä +sydämmensä olisi tahtonut halaista hänen rintaansa. -- Oletko sitä +tuntenut? -- sai hän viimein vaivalla sanotuksi pitkällä välillä -- +oletko tuntenut miltä lyönti tuntuu? Rääkkääppäs nyt vanhaa otollista +palvelijaani! Luckard'in olet saanut maan mustaan multaan ja tahtoisit +lähettää Klettermaier raukkaa samaa tietä? Vaan ei, ennenkuin semmoista +kärsin, sytytän kotitaloni tuleen ja savutan sinut ulos, niinkuin +kettujen kanssa tehdään! -- Puhuessaan oli hän auttanut Klettermaier'in +ylös ja taluttanut häntä vajaan: -- Mene sisään Klettermaier ja levähdä +-- käski hän. -- Minä tahdon sen! + +Klettermaier totteli, hän tunsi että Wappu tällä hetkellä oli +hallitsija. Vaan ovessa irroitti hän itsensä hänestä ja sanoi, +pudistaen päätään: + +-- Mene, Wappu -- sinun ei olisi pitänyt tehdä tuota -- mene katsomaan +kuinka Bincentz'in on laita -- minä luulen että satutit häntä pahasti. + +Wappu jätti vanhuksen ja meni taas ulos. Bincentz oli liikkumatoin. +Wappu loi häneen aran silmäyksen. Hän makasi tainnuksissa penkillä. +Verta tippui hiekalle hänen päästänsä. Tehden nopean päätöksen, meni +Wappu kyökkiin ja huusi: -- Tule ulos, ota käsiliina sekä ätikkää ja +auta minua. + +-- Joko sinulla taas on jotakin käskettävää -- nauraa hohotti piika +paikasta liikkumatta. + +-- Se ei ole minua varten, -- sanoi Wappu synkällä katsannolla ja otti +itse ätikkä-pullon hyllyltä -- Bincentz makaa tuolla ulkona -- minä +olen lyönyt häntä. + +-- Jesus Maria! -- huusi piika -- ja sen sijaan että olisi ruvennut +auttamaan Wappua, syöksi hän talon läpi ja yli pihan, huutaen: apua +apua! Wappu on tappanut Bincentz'in! + +Pian alkoi tämä huuto kaikilta haaroilta aina kylästä asti ja ihmisiä +riensi paikalle. + +Wappu oli sill'aikaa saanut Klettermaier'in avukseen ja hautoi nyt +pyörtynyttä ätikällä ja vedellä. Hän ei ymmärtänyt miksi haava oli niin +pahan-laatuinen. Hän ei ollut lyönyt kirveen terällä, vaan vasaralla, +mutta hän oli tehnyt sen voimalla semmoisella ett'ei hän itse sitä +aavistanutkaan. Kauan pidätetty viha oli tässä lyönnissä ilmautunut, +samaten kuin silloin kun hän puita halkaisi. + +-- Mitä on tapahtunut? -- ärjäisi Wapun korvaan ääni, joka saattoi +hänen verensä hyytymään. + +Hänen isänsä oli vetänyt itsensä ulos kainalo-sauvansa avulla. + +-- Mitä on tapahtunut? -- kuului kymmenkunnista kurkuista yht'aikaa +huudettavan ja piha oli pian väkeä täynnä. + +Wappu oli äänetön. + +Kumiseva kohina syntyi hänen ympärillään, kaikki pyrkivät esiin +koettamaan ja katsomaan pyörtynyttä. + +-- Onko hän kuollut? -- pitääkö hänen kuolla? + +-- Kuinka se on tapahtunut? -- kuului toiselta tai toiselta puolelta. + +Wappu seisoi siinä niinkuin hän ei olisi kuullut eikä nähnyt ja hoiti +sairasta. + +-- Etkö enää osaa puhua? -- ärjäisi isä taas hänelle. -- Wappu mitä +olet tehnyt? + +-- Näettehän sen! -- oli hänen lyhyt vastauksensa. + +-- Hän tunnustaa sitä! huusivat kaikki hurjasti: Jesus Maria, mikä +hävyttömyys! + +-- Sinä hirtehinen! -- huusi Stromminger. -- Tuommoisenako sinä palaat +sieltä ylhäältä isäsi taloon? + +Kuullessansa sanat "isäsi taloon" nauroi Wappu katkerasti ja loi +terävän silmäyksen häneen. + +-- Ja sinä naurat vielä kaupan päälliseksi! -- huusi Stromminger. Minä +luulin että sinä tekisit parannusta tuolla ylhäällä, vaan tuskin olet +ehtinyt olla neljänneksen tuntia kotona, niin olet jo saanut tämän +onnettomuuden aikaan. + +-- Nyt hän liikkuu, -- huusi yksi vaimoista -- hän elää vielä! + +-- Kantakaa hänet sisään ja pankaa hänet minun vuoteelleni! -- käski +Stromminger, jättäen sijaa kyökin ovessa, jonka pieleen hän nojautui, +kaksi miestä nosti Bincentz'in ja kantoi hänet sisään. + +-- Jos täällä vaan olisi lääkäri? parkuivat naiset, seuraten sairasta +tupaan. + +-- Jos meillä ainoastaan olisi Luckard täällä, niin ei olisi hätää +lääkäristä -- arvelivat muutamat miehet -- hän tiesi aina neuvoa. + +-- Hän on siis tuotava tänne -- käski Stromminger -- hänen pitää tulla +heti paikalla! + +Wappu nauroi taas: + +-- Nyt hän olisi hyvä olemassa, vai kuinka Stromminger? Mene nyt ja +ha'e häntä hautausmaalta! + +Ihmiset katselivat häntä hämmästyneinä. + +-- Onko hän kuollut? -- kysyi Stromminger. + +-- Niin on, kolme päivää sitten. Hän kuoli siihen suruun, johonka te +olette syypää. Se on sinulle oikein Stromminger -- ja jos hän tuolla +sisällä kuolee lääkärin puutteesen, niin se on hänellekin oikein -- sen +hänen hyvät työnsä Luckardia kohtaan ansaitsevat! + +Nurisemista kuului ympärillä seisovilta -- tämä oli liikaa. + +-- Semmoisen ilki-työn jälkeen vielä puhua tuolla lailla katumuksen +sijassa! Sillä lailla ei kukaan ihminen ollut varma hengestään! Ja +Stromminger seisoo vieressä sanaakaan sanomatta? Sepä kaunis isä! + +Näin kuului sieltä täältä puhuttavan. Sill'aikaa seisoi Wappu kyökin +ovessa uhkaavaisesti Stromminger'ia katsellen, johonka Wapun nuhde oli +koskenut vasten hänen tahtoansa. Vaan sitten hän hurjistui ja ojentaen +itseänsä kainalosauvan avulla huusi hän ihmis-joukolle: + +-- Tahdon näyttää teille minkälainen isä minä olen. Vangitkaa ja +sitokaa häntä! + +Niin oikein -- huusivat ihmiset toinen toisensa jälkeen -- sitokaa +häntä, semmoinen kuin hän on pidettävä lukon takana -- oikeuden eteen +pitää hänen mennä -- se murhaaja! + +Wappu päästi kamalan huudon kun kuuli sanan "murhaaja" ja meni +kyökkiin. + +-- Seisokaa! -- huusi Stromminger -- oikeuteen en salli että tytärtäni +viedään -- luuletteko että sallisin semmoista häpeätä itselleni +tapahtuvan että sanottaisiin ylimystalollisen lapsen olevan +vankihuoneessa? Ettekö paremmin tunne Stromminger'ia? Tarvitseeko minun +kutsua oikeutta avukseni, kurittaakseni pahaa lasta? Stromminger on +mies ja omalla alallansa on hän oma "oikeutensa"! Minä tahdon näyttää +teille mitä Stromminger on, vaikka olen halvautunut. Kelleriin minä +suljen hänet enkä päästä häntä ulos ennenkuin ylpeytensä on masennettu +ja hän, teidän kaiken nähden, on ollut polvillansa minun edessäni! Te +olette kaikki sen kuulleet ja jos minä syön sanani, saatte sanoa minua +raukaksi! + +-- Pyhä Jumala, etkö siis enää pidä väliä mistään? -- huudahti Wappu. +-- Ei, ei isä, ei mitään sisäänsulkemista! Jumalan tähden ei mitään +sisäänsulkemista! -- Lähetä minut pois -- -- lähetä minut ylös +Murzoll'ille ja anna minun jäätyä siellä! -- Minä tahdon kärsiä nälkää +-- vilua -- vaan Jumalan avaran taivaan alla; -- jos suljette minut +sisään, niin tapahtuu joku onnettomuus! + +-- Ahaa, sinä tahtoisit taas ulos maan-kulkijana elämään, se mielytti +siis sinua enemmän. Eipä niinkään. Tähän asti olen ollut liian hyvä +sinua kohtaan. Nyt jäät lukon taakse kunnes olet kerjännyt armoa +minulta ja Bincentz'ilta. + +-- Isä, se ei sovellu minulle -- ennenkuin sen teen, mätänen minä +kellerissa, se sinun pitäisi tietää. Päästä minut ulos, isä, taikka -- +minä sanon sen vielä kerran -- tästä syntyy onnettomuus. + +-- Nyt olen saanut lörpötyksistä tarpeeksi -- mitä te seisotte siinä? +Mitä te odotatte? Pitääkö minun itse juosta hänen perässään +halvautuneella jalallani? -- Ottakaa hänet kiinni -- mutta varovasti -- +sillä se, joka on Stromminger'in sukua, voittaa kymmenen teistä. +Muistakaa se! + +Nuoret miehet, joita tämä pilkka oli loukannut, pyrkivät kyökkiin; -- +kyllä me autamme häntä -- sanoivat he. + +Mutta Wappu seisoi yhdellä hyppäyksellä piisin vieressä ja tempasi +siitä palavia kekäleitä: + +-- Joka uskaltaa koskea minuun, sen poltan minä suolineen sorkkineen! +huusi hän ja seisoi siinä, niinkuin yli-enkeli leimuvalla miekallaan. + +Kaikki vetäytyivät taaksepäin. -- Hävetkää! -- huusi Stromminger -- +teidän kaiken pitäisi toki voittaman yhtä tyttöä. Lyökää kekäleet +seipäillä hänen kädestänsä, -- käski hän, vihasta hehkuen, sillä nyt +oli tullut hänelle kunnian asiaksi kurittaa tytärtänsä koko kylän +nähden. Muutamat juoksivat seipäitä hakemaan -- oli kuin peto-eläin +olisi ollut kaadettava, ja Wappu olikin nyt muuttunut hurjistuneeksi +eläimeksi. Verehtynein silmin, tuskan hiki otsalla, valkoiset hampaat +yhteen purtuna taisteli hän päällekarkaavaa joukkoa vastaan +miettimättä, ajattelematta, niinkuin erämaan peto, sillä hän taisteli +vapautensa eli elämänsä edestä. Nyt he löivät seipäillä kekäleet hänen +käsistään -- hänen ainoat aseensa -- silloin heitti hän ne joukkoon, +jotta tämä huutaen hajosi, ja yhä ottaen uusia kekäleitä piisistä +heitti Wappu tuliset aseensa päälle-karkaajia vastaan. Meteli kiihtyi. + +-- Tänne vettä! -- huusi Stromminger, -- tuokaa tänne vettä, +sammuttakaa valkea häneltä! + +Jos tämä viimeinen keino tapahtui, olisi Wappu hukassa. Hetki vielä, ja +vesi olisi siellä -- hän joutui epätoivon alaiseksi. Silloin pisti +hänen päähänsä aatos -- kauhea epätoivon synnyttämä aatos -- eikä ollut +miettimisen aikaa, aatos oli todellisuus ennenkuin se oli lopuksikaan +ajateltu -- ja heiluttaen palavaa kekälettä kädessään syöksi hän nuolen +nopeudella joukon läpi ulos pihalle ja heitti voimakkaalla kädellä +kekäleen heinälatoon heinien ja olkien keskelle! + +Kauhistuksen huuto. + +-- Sammuttakaa nyt, huusi Wappu ja lensi pihan yli portista ulos yhä +kauemmaksi pois, sill'aikaa kun kaikki kiljuen ja huutaen riensivät +sammuttamaan, sillä liekit nousivat jo katosta ylös. + +Nousevasta savu-pylväästä lensi rääkyen outo esine ylös katolta, +niinkuin liekistä syntynyt, pari kertaa lensi se korkealla ilmassa +paikan ympäri, vaan sitten samaan suuntaan, johon Wappu oli lähtenyt. + +Wappu, joka kuuli suhisevan äänen jälestänsä -- luuli että ajettiin +takaa ja riensi umpimähkään eteenpäin. Yö oli käsissä, vaan pimeys ei +tahtonut tulla -- mielestään oli semmoinen valo hänen ympärillään että +häntä välttämättömästi täytyi nähdä jo kaukaa. Hän nousi korkealle +kalliolle, nähdäksensä tietä myöten -- ja näki sieltä että hänen +takaa-ajajansa tuli ilmassa. -- Wappu oli saavuttanut tarkoituksensa, +ei kukaan enää ajatellut häntä: talon pelastaminen oli vaikea työ ja +kaikki kädet olivat siinä työssä. Nyt kotka oli häntä saavuttanut ja +lensi niin jyrkästi alas hänen päällensä että se melkein oli syöstä +Wappua katolta alas. Wappu painoi uskollisen eläimen rintaansa vasten +ja vaipui uupuneena maahan. Sammuvan silmäyksen loi hän vielä tuleen, +joka etäältä loisti ja lainasi hohteensa vuorien huipuille. Ankarasti, +polttavasti katseli häntä hänen oma tekonsa uhkaavana mahtavana. +Kaikkialta soivat kirkon-kellot ja niiden kolkko ääni lausui aivan +selvästi: Murhapolttaja, murhapolttaja! Vaan tuo kauhea laulu tuuti +hänen tuntonsa uneen -- hänen kiihtynyt sielunsa vaipui lauhkeaan +rauhaan -- hän meni tainnoksiin. + + + + +VI. + +Kovaa ainetta. + + +Oli pimeä yö, kun Wappu avasi silmänsä jälleen; valkea oli sammunut, +kellon-soitto vaiennut, alhaalta syvyydestä kuului Achen yksitoikkoinen +kohina ja korkealla taivahalla loisti yksinäinen tähti. Kauan makasi +hän liikkumatonna katsellen tähteä, sen ystävällinen valo puhui hänelle +anteeksi saamisesta. Oudon lohdutuksen toi hänelle lauhkea yö-tuuli. Se +jäähdytti hänen kuumaa otsaansa, hän nousi istumaan ja ajatuksiansa +kokoelemaan. Aivan myöhää ei voinut olla, sillä kuu ei vielä ollut +nousnut. Siis oli valkea nopeasti sammutettu. Luonnollistahan se olikin +kun kaikki olivat läsnä ja kohta valmiit sammuttamaan; kuinka se +olisikaan voinut päästä valloilleen! Hän ei tietänyt mitenkä asian +laita oli -- hän tutkisteli itseänsä sisimmässä sielussaan, vaan ei +voinut tuomita itseänsä syylliseksi. Olihan hän sitä tehnyt ainoastaan +pakosta suojellaksensa itseään siten että hankki vihollisilleen +muuta tekemistä! Hän tiesi kyllä että hän tästälähin saisi pitää +"murha-polttajan" nimen -- vaan ansaitsiko hän sitä todellakin? Hän loi +silmänsä tähteen tuolla ylhäällä. Oli kuin hän nyt vasta ensi kerran +olisi puhunut hyvän Jumalan kanssa; mitä hänelle puhuttiin, se oli +sovitusta. Rauhaa täynnä katseli kirkas ilta-taivas alas häneen, olihan +hän tehnyt tekonsa rakkaudesta tähän taivaasen! Ainoastaan tämän +korkean tähtitaivaan alla oli hänellä tarpeeksi ilmaa hengittääksensä; +makaaminen vankina ahtaassa kellerissä ilmatta, valotta viikkokausia, +kuukausia, kunnes lähtisi pakoon inhotun kosijansa taloon ja pilkan +alaisena julkisesti matelisi isänsä edessä polvillaan, pyytäen anteeksi +-- se olisi ollut pahempi kuin kuolema, se oli mahdotointa! + +Tämä tyttö, joka aivan yksinänsä oli ollut vieraana jäitten kovassa +kodissa, joka myrskyn ja jääsateen kodissa oli valvonut yö-kausia +kuunnellen niiden pauhinaa, jonka otsaa taivaan tuli oli suudellut +ennen maahan iskettyänsä, tämä tyttö, joka päivä päivältä kuoleman +uhalla oli hypännyt pohjattomien syvyyksien yli, pelastaaksensa +eksynyttä lammasta -- tämä tyttö ei kauemmin voinut olla +ahdasmielisyyden orjana, ei voinut antaa sitoa itseänsä, niinkuin +eläin, hänen täytyi elämän ja kuoleman vaiheella itseänsä varjella. +Ihmisillä ei enää ollut mitään oikeutta häneen -- he olivat hylänneet +hänet ja tehneet hänet luonnonvoimain toveriksi, ihmekö sitten että hän +kutsui avuksensa yhden noista tovereista -- tulen -- taisteluhun +ihmisiä vastaan? + +Wappu ei voinut selvittää tätä kaikkea itselleen, hän ei ollut oppinut +ajattelemaan itseänsä, hän ei tietänyt _miksi_? Vaan hän tunsi ett'ei +Jumala häntä tuominnut, että Hän korkeudessansa mittasi toisellaisella +mitalla kuin ihmiset. Kun Wappu oli vuoriloilla, näyttihän silloin +kaikki täällä alhaalla niin pienelle ja mitättömälle, jota hän ennen oli +suureksi arvellut -- näyttäisikö se toisin _Hänelle_ taivaan +korkeudessa! Jumala yksin häntä ymmärsi -- vähän siitä jos täällä maan +päällä arvelivat häntä murha-polttajaksi -- Jumala häntä vapautti! + +Silloin nousi hän ja heitti pois sen painon, joka hänen mieltänsä oli +ahdistanut, ja oli taas tuo entinen rohkea toivova Wappu, väkevä ja +vakaa. + +-- No Hansel, -- mitä nyt teemme? -- kysyi hän kotkalta, jolle oli +tottunut puhumaan ääneen paremman seuran puutteessa. Hansel ajeli +par'aikaa jotakin itikkaa, jonka sai suuhunsa. -- Aivan oikein. Hansel, +meidän täytyy etsiä leipäämme. Sinä miekkoinen löydät sitä kaikkialla, +mutta minä. + +Äkkiä Hansel tuli levottomaksi ja lensi ylös ikäänkuin tiedustelemaan. + +Nyt juohtui Wapun mieleen että, kun valkea oli sammutettu, häntä +kentiesi etsittäisiin ja että hänen täytyi paeta. Mutta mihin? Sölden +oli hänen ensimäinen ajatuksensa! Vaan samassa puna lensi hänen +poskilleen -- Jooseppi voisi kentiesi luulla että hän juoksi +hänen jälkeensä? Ja pitäisikö Joosepin nähdä häntä tässä häpeässä + ja alennuksessa, köyhänä, kodista karannunna, kammottuna ja +"murha-polttajaksi" julistettuna? + +Ei, tämmöisenä Jooseppi ei saisi häntä nähdä, kaikista ihmisistä hän +viimeiseksi! Ennemmin kulkea niin kauas kuin taivas sinertää! + +Kauemmin miettimättä otti hän kotkan olkapäälleen -- hänen ainoa +tavaransa -- ja meni samaan suuntaan, mistä hän aamulla oli tullut -- +Heiligkreuz'iin päin. + +Kaksi tuntia oli hän kulkenut, hänen jalkansa olivat revityt, hän oli +uupumaisillaan, kun Heiligkreuz'in kirkontorni pimeästä ilmestyi hänen +eteensä: niinkuin valo tulitornista loisti nouseva kuu sen aukkojen +läpi, osoittaen äänettömälle vaeltajalle tietä. + +Menehtyen väsymyksestä veti hän itsensä kirkolle nukkuvan kylän kautta. +Siellä täällä rupesi koira haukkumaan, kun hän hiljaa kulki ohitse. Se, +joka nyt sattuisi näkemään häntä, pitäisi häntä tietysti varkaana. Hän +vapisi niinkuin hän todellakin olisi ollut varas. Mitä oli tullutkaan +tuosta ylpeästä Strommingerin Wapusta! + +Kirkon takana oli pappila. Oven vieressä oli puupenkki ja pienien +ikkunoiden ulkopuolella riippuivat kuihtuneet kukkasvarret alas +puulaatikoistaan. Täällä tahtoi Wappu odottaa päivän nousua, pappi +suojelisi häntä ainakin rääkkäyksistä. Hän pani maata penkille, Hansel +istui puitteilla jalkapuolella, muutamain minuuttien kuluttua täytti +luonto vaatimuksensa ja Wappu nukkui. + +-- Herra Jumalani, mikä löytö-lapsi täällä on! -- kuuli Wappu +lausuttavan, ja kun hän avasi silmänsä, oli jo kirkas päivä eikä kukaan +muu kuin kirkkoherra itse seisonut hänen edessään. + +-- Kiitetty olkoon Jesus Kristus, -- sanoi Wappu ujosti ja laski +jalkansa alas penkiltä. + +-- Ijankaikkisesti amen! Lapseni, kuinka sinä tulet tänne, kuka sinä +olet -- ja mikä kummallinen toveri sinulla on? -- Voisi melkein +pelästyä -- sanoi pappi ystävällisesti hymyillen. + +-- Teidän korkea-arvoisuutenne, -- sanoi Wappu yksinkertaisesti, -- +omatuntoni on raskautettu ja minä tahtoisin mielelläni tehdä +tunnustuksen teille! Nimeni on Wallburga ja minä olen ylimys-talollisen +Stromminger'in tytär Sonnenplattesta. Minä olen karannut kotoa. +Tietäkää: minä jouduin riitaan Gellner Bincentz'in kanssa ja löin +haavan hänen päähänsä, ja sitten olen minä sytyttänyt tuleen ladon +isäni talossa! -- + +Kirkkoherra löi kätensä kokoon: -- Jumala auttakoon meitä -- +minkälaisia juttuja! Niin nuori ja niin paha! + +-- Teidän korkea-arvoisuutenne -- en minä muuten ole paha, en suinkaan +-- en tahtoisi kärpästäkään vahingoittaa -- mutta he ovat tehneet +minut tämmöiseksi! -- sanoi Wappu ja katseli kirkkoherraa suurilla +rehellisillä silmillään, jotta hänen täytyi uskoa häntä, vaikk'ei olisi +tahtonutkaan. + +-- Astu sisään, -- sanoi hän, -- ja kerro minulle kaikki, mutta jätä +tuo otus tänne, hän tarkoitti, kotkaa. Wappu heitti kotkan ylös ilmaan, +niin että se lensi katolle, ja seurasi sitten pappia pieneen taloon. + +Pappi antoi hänen astua sisään kamariinsa. + +Siinä oli niin hiljaista ja rauhallista. Uudukossa seisoi karhea +sänky, johon kaksi palavaa sydäntä oli maalattu; kirkkoherralle ne +merkitsivät Vapahtajan ja neitsyt Maarian sydämet. Sängyn ylipuolella +oli vihki-vesiastia porslinistä ynnä pieni hylly, jolla oli hengellisiä +kirjoja. Huoneessa oli vielä useita hyllyjä toisia kirjoja varten, ja +vanha kirjoituspöytä, ruskea penkki suuren raskaan pöydän takana, +muutamia puutuolia, rukous-palli suuren Kristus-ristin alla, jonka +päältä riippui Edelweiss-seppele, sekä seinällä siellä täällä kirjavia +kuvia paavista ja pyhimyksistä. Katossa riippui linnunhäkki, jossa asui +kiero-nokka. Muinais-aikuinen piironki, varustettu messinkisillä +jalopeuran päillä renkaat suussa, joidenka avulla noita raskaita +laatikkoja avattiin, oli ainoa korukapine. Tällä piirongilla seisoi +kaikenlaista kaunista. Pyhänjäännös-arkkunen veistetyllä pyhimyksen +kuvalla, lasi-laatikko, jossa seisoi punanen silkki-kehto, missä +vahasta tehty Kristus-lapsi makasi, pieni lasinen rukki, ja keltaisessa +maljakossa kellastunut kukkasvihko, jommoisia luostarissa tehdään, myös +lasi-kupukan alla. Pieni rasia kirjavia näkinkenkiä. Pienistä pienin +vuori-kaivos, jonka keski-paikka oli sommiteltu seimeksi sammaleista ja +kimeltävistä kiilukoista, ja sen ympärillä näkyi vielä hienosti +veistetyitä ihmisten ja eläinten kuvia. Kauniita vaskikannuja ei +puuttunut, ja molemmin puolin Kristuksen seimeä oli kaksi kristallista +suolakkoa. Ja tämä kaikki oli niin puhdasta ja somaa kuin ei maailmassa +tomua löytyisikään, tämä piironki kaluineen oli se lapsellinen alttari, +jonka tämä yksinäinen pappi oli pystyttänyt kauneuden jumalattarelle +kuusituhatta jalkaa yli meren pinnan ja kaukana uuden-aikuisesta +sivistyksestä. Täällä seisoi hän usein, kun lumi-tuisku kävi tuolla +ulkona ja myrsky tärisytti hänen pientä puurakennustansa, katsellen +pientä taide-maailmaansa sisäpuolella, ja sanoi hymyten ja päätänsä +pudistaen -- mitä kaikkia ihmiset osaavat tehdä! + +Juuri samaa Wappukin aatteli kun hän ohitsemennen ujosti silmäili +kauniita kaluja. Vaikka hänen isänsä oli rikas, eivät semmoiset +kalleudet koskaan olleet eksyneet hänen taloonsa, ja mitä raa'at +talonpojat sitten niillä tekisivätkään. Koko elin-aikanansa hän ei +ollut semmoista nähnyt, mielestänsä rukki jo oli ollut hyvinkin +hienonlainen kapine hänen viikatteittensa ja haravainsa rinnalla. Oli +hänestä kuin ei hän uskaltaisi liikkua tässä pienessä huoneessa jotakin +musertamatta, ja että hänen siis täytyi olla kauhean siivo. Hän tahtoi +välttämättömästi ovella ottaa pois raskaat raudoitetut ett'ei +valkoiseksi pesty lattia likaantuisi, vaan pappi ei sitä sallinut, ja +hän astui siis niin hiljaa kuin mahdollista ja istui sen penkin +viimeiseen päähän, jota pappi hänelle osoitti. Pappi tarkasteli häntä +ystävällisellä silmäyksellä ja näki ett'ei hän voinut la'ata +ihailemasta piirongin kalleuksia. Vanha herra oli ihmistuntija. + +-- Sinä tahdot ehkä ensin katsella minun kauniita kapineitani? Tee niin +lapseni -- muuten ei sinun ajatuksesi pysy niissä tärkeissä asioissa, +joita meidän tulee keskustella. + +Ja hän vei Wapun tuon salakähmäisen piirongin luo ja selitti hänelle +mitä siellä oli ja mistä hän oli ne saanut. + +Wappu ei uskaltanut puhua, katseli ja kuunteli vaan kunnioitusta +täynnä. Kun viimein kysymys oli seimestä, niinkuin parhaimmasta, sanoi +kirkkoherra: + +-- Näetkös, tuolla on Jerusalemi ja kolme kuningasta, jotka vaeltavat +Kristus-lapsen luo -- katso tuossa on tähti, joka heitä johtaa ja +tuolla -- tuolla lapsi makaa seimessä eikä tiedä että on maailmaan +syntynyt maailman syntien edestä kärsimään, sillä se ei osaa vielä +ajatella eikä ole muistoja tuonut mukanansa taivaallisesta kodistaan, +sillä Jumalan pojan täytyi tulla juuri semmoiseksi ihmis-lapseksi, kuin +muutkin, -- olisivathan ihmiset muuten voineet sanoa ett'ei ollut +vaikea olla hyvä ja kärsivällinen kun jumalallista voimaa omisti, sekä +sekä ett'ei tavallinen kuolevainen ihminen voinut ottaa seurataksensa +semmoista esikuvaa. Niin väitetään usein vielä, Jumala paratkoon, ja +syntiä tehdään sen johdosta! + +Wappu katseli kaunista pientä paljasta lasta, jolla oli säteikkö +kultapaperista päässä, joka niin kärsivällisesti makasi siinä ja +kuunteli kirkkoherran sanoja, ja aatellessansa ankaraa, synkkää Herraa +Kristusta ristillä tuommoisena köyhänä turvattomana ihmis-lapsena. -- +tunsi hän sääliä, ja hänen oli paha mieli siitä että eilen Luckard'in +kuolinvuoteella oli ollut niin "paha", tuolle ristillä kärsivälle. + +-- Mutta miksi hän myöskin kärsi kaikkea semmoista? -- lausui hän +vasten tahtoansa enemmän itsekseen kuin kunnian-arvoiselle papille. + +-- Sillä hän tahtoi opettaa ihmisiä olemaan palkitsematta pahaa +pahalla, olemaan kostamatta, sillä Jumala on sanonut "kosto on minun!" + +Wappu punastui ja loi silmänsä alas. + +-- Ja tule nyt tekemään tunnustuksesi, lapseni -- sanoi viisas mies. + +-- Se on pian tehty, teidän korkea-arvoisuutenne, -- sanoi Wappu. +Rehellinen kun oli, kertoi hän kaikki kaunistelematta, vaikkapa ujosti +ja matalalla äänellä, ja kirkkoherra käsitti pian selvästi asian +laitaa. Suurenmoinen elämän kuva oli näin, rohkeilla viivauksilla +hänelle kuvattu, ja hän sääli sydämen pohjasta jaloa nuorta tyttöä, +joka oli villistynyt karheain vuorihuippujen ja raakain ihmisten +keskellä. + +Kauan istui hän syvästi miettien, kun Wappu oli lopettanut. +Silmäyksensä kiintyi vanhaan kuluneesen kirjaan eräällä hyllyllä; eräs +vieras, jolle hän oli osoittanut hyväntahtoisuutta, oli sen hänelle +lahjoittanut. Kansilla seisoi kultakirjaimilla: "das Nibelungen Lied". + +-- Herra kirkkoherra -- sanoi Wappu, joka tuon miettiväisen katsannon +luuli moittivaiseksi, -- sinä päivänä olikin kaikki satanut minun +päälleni, suuttumus vielä kiehui minussa Luckard'in tähden ja silloin +hän päälliseksi tuli lyömään Klettermaier'ia! Katso, minä en voinut +nähdä kuinka hän löi tuota vanhaa miestä, ei kaiken maailman edestä, ja +jos se vielä kerran tapahtuisi, niin tekisin juuri samalla tavalla! Ja +murhapolttaja en ole, vaikkapa sanovatkin minua siksi. Eikö niin? Jos +kirkkaalla päivällä, kun koko maailma on läsnä, pistää jotakin tuleen, +ei paljon voi palaa. En tietänyt mitään neuvoa ja aattelin: jos heidän +täytyy ruveta sammuttamaan, niin eivät ehdi juosta minun jälkeeni! Ja +_jos_ se on synti, niin en todellakaan tiedä kuinka tässä maailmassa +toimeen tullaan, kun ihmiset ovat niin pahat, että tekevät toisilleen +kaikenlaista kiusaa. + +-- Meidän tulee tehdä niinkuin Jesus Kristus: kärsiä! -- vastasi pappi. + +-- Kuulkaa, teidän korkea-arvoisuutenne, -- sanoi Wappu, -- jos Herra +Jesus Kristus salli kaiken tuon tapahtua itselleen, niin hän tiesi, +miksi -- hän tahtoi opettaa ihmisille jotakin! Mutta miksi minä +kärsisin, en totta tosiaan ymmärrä, sillä ei kukaan ihminen koko +Oetz-laaksossa tahtoisi minulta mitään oppia! Ja vaikka minä kuinka +kärsivällisesti olisin antanut pistää itseni kelleriin, niin se ei +olisi ketäkään hyödyttänyt, sillä ei kukaan minun esimerkkiäni +seuraisi, mutta minä kenties olisin sen saanut hengelläni maksaa! + +Hetken aikaa kirkkoherra mietiskeli, siten katseli hän ystävällisesti +Wappuun viisailla silmillään. + +-- Sinä vallaton lapsi, tahdotko minunkin kanssani riidellä? He ovat +varmaankin sinua pahasti ärsyttäneet ja rääkänneet, koska sinä joka +paikassa olet näkevinäsi vihollisia ja vastustajia. Malta nyt mieltäsi +ja huomaa missä olet -- sinä olet Jumalan palvelijan luona ja Jumala +sanoo: minä olen rakkaus, eikä tämä saa olla vaan tyhjä sana, minä +tahdon näyttää sinulle että se on totuutta! Minä sanon sinulle että +vaikka koko maailma sinua vainoisi ja tuomitsisi, niin armas Jumala +sinua rakastaa ja antaa sinulle anteeksi! Semmoiseksi kuin olet, ovat +sinun tehneet kovat ihmiset, jylhät vuoret ja myrskyiset ilmat, ja +tämän hyvä Jumala varsin hyvin tietää. Hän katsoo sydämeen ja näkee +että sinun sydämesi on hyvä ja rehellinen, vaikka oletkin rikkonut. Hän +tietää myöskin ett'ei ryytimaan kasvit erämaassa kasva sekä ett'ei +kirveettä hienoa veisto-työtä tehdä. Vaan huomaa! Jos Herramme ja +mestarimme katsoo tuota karheasti tehtyä kapinetta niin hyväksi +aineeksi että maksaa vaivaa tehdä siitä jotakin parempaa, niin +tapahtuupa silloin että hän tarttuu veitseen ja rupee tuohon huonoon +ihmistyöhön ja veistää sitä kauniiksi. Nyt minä neuvoisin sinua +ottamaan tarkasti vaaria ett'et paaduta sydäntäsi, sillä jos Jumala +rupee veistotyöhön ja huomaa aineen liian kovaksi, niin hän katuu +vaivaansa ja heittää koko työn. Katso siis lapseni että sydämesi on +hellä ja antaa Jumalan käden itseänsä muodostaa. Jos asia sinua niin +rasittaa että se sinusta on kärsimätöintä, niin ole nöyrä ja ajattele +että se kentiesi on Jumalan käsi, joka sydäntä veistää. Ja jos joku +suru oikein sieluasi leikkaa, niin ajattele että se on Jumalan veitsi, +joka leikkaa pois joitakuita epätasaisuuksia. Ymmärrätkö minua? + +Wappu nyykäytti päätänsä vähän epäillen. + +-- No hyvä, -- sanoi vanha herra -- tahdon tehdä sen sinulle vielä +selvemmäksi. Kumpaako mieluummin tahtoisit olla: karhea ryhmy-sauvako, +jolla voi ihmisiä tappaa ja joka, kun se on lahonnut, taitetaan ja +poltetaan, vaiko tuommoinen hieno pyhimyksen-kuva kuin tuo tuolla, joka +pannaan komeroon ja jota hartaasti kunnioitetaan. + +Nyt Wappu oli ymmärtänyt ja vastasi vilkkaasti: + +-- Niin, niin -- ennemmin tuommoinen pyhimyksen kuva! + +-- No katso! Kovat kädet ovat hakanneet sinua ryhmy-sauvaksi, mutta +Jumalan käsi voi sinusta tehdä pyhimyksen kuvan jos teet niin kuin olen +sinulle neuvonut. + +Wappu katseli pappia suurilla hämmästyneillä silmillä, hänestä tuntui +niin oudolle -- hän oli iloinen ja kuitenkin oli hän itkeä. Pitkän +äänettömyyden jälkeen sanoi hän ujosti: + +-- En tiedä mitenkä lienee, mutta teidän luonanne, herra kirkkoherra, +kaikki on toisenlaista kuin muualla. Näin ei kukaan ihminen vielä ole +minulle puhunut! Kirkkoherra Sölden'issä torui minua aina, puhuen +perkeleestä ja meidän synnistämme, enkä minä käsittänyt häntä +ensinkään, kun en ollut silloin vielä mitään pahaa tehnyt. Mutta te +puhutte niin että toinen voi ymmärtää; jos minä saisin jäädä teidän +luoksenne, olisi se minulle parasta! Kyllä tekisin työtä yöt päivät +ansaitakseni leipääni. + +Kirkkoherra mietti kauan ja pudisti sitten päätänsä surumielisesti. + +-- Se ei sovi, lapseni. Vaikka kuinka ajattelisin, niin se ei käy +laatuun. Jos kohta _Jumalan_ puolesta voinkin antaa sinulle anteeksi, +niin en voi sitä tehdä _ihmisten_ puolesta. Sillä Jumala katsoo +_tarkoitukseen_, ihmiset vaan _tekoon_. Pappi on ripitys-tuolissa +toinen -- seurakunnassa toinen. Ripitys-tuolissa edistää hän _armoa_ -- +seurakunnassa _lakia_. Hänen täytyy sanoissa ja teoissa kehoittaa +ihmisiä lakia kunnioittamaan ja pyhänä pitämään. Aatteleppas mitä +ihmiset sanoisivat siitä, jos kirkkoherra pitäisi luonansa tunnetun +valkeavaaran-tekijän? Luuletko että he ymmärtäisivät miksi sen +tekisin? Ei suinkaan, siitä he vaan päättäisivät että minä suojelen +murha-polttajaa, ja sen johdosta syntiä tekisivät. Ja kun me toinen +kerta saisimme kuulla murha-poltosta, niin minä saisin katkerasti katua +käytöstäni sinua kohtaan ja luulla että ihmiset sen kautta ehkä olivat +tulleet rohkeiksi! Voitko ymmärtää tätä ja nurisematta ottaa sitä +vastaan tekosi seurauksena? + +-- Kyllä! -- vastasi Wappu kolkosti, ja silmät tulivat punaisiksi +pidätetystä itkusta. Sitten hän nousi nopeasti ja sanoi kovasti: + +-- Suuri kiitos, herra kirkkoherra, ja hyvää huomenta! + +-- He he! -- sanoi kirkkoherra -- kohta tulessa ja liekissä? Eikö +sinusta olisi suorempi tie seinän kuin oven kautta? Sinun sijassasi +minä mieluummin menisin seinän kautta! + +Wappu seisahtui ujosti ja katseli äänetönnä lattiaan. Vanha herra +katseli häntä lystillisellä hymyllä. + +Paljoko maksanee ennenkuin tuo kuohuva veri sinussa asettuu! +Pötkitäänkö kohta tiehensä tuolla lailla? Sanoinko ett'en millään +lailla sinua auttaisi sentähden ett'en voi sinua pitää kotonani? +Ensiksikin pitää sinun syödä aamiaista luonani, sillä syödä täytyy +ihmisen, ja Jumala tietää kuinka kauan on siitä kun sen teit. Jatketaan +sitten puhettamme. + +Hän astui erään luukun luo, joka vei kyökkiin ja huusi vanhalle +palvelijalle että hänen piti kattaa pöytä kolmelle hengelle. Sen +jälkeen istui hän yksinkertaisen kirjoituspöytänsä ääreen ja kirjoitti +Wapulle muutamain talonpoikien nimet, joita tiesi hyviksi ihmisiksi. + +-- Katso tänne, tässä on sinulla koko luettelo rehellisistä ihmisistä +Oetz- ja Gurglerlaaksoissa, -- sanoi hän Wapulle; hae itsellesi +paikka niiden luona. Täällä vuorien takana ei vielä tunneta sinun +pahantekoasi, ja kun se tulee tunnetuksi, olet sinä myöskin tunnettu +hyvänä palvelijana, niin että he kyllä ovat siitä huolimatta. Ei saa +sekoittaa minua asiaan, mutta sinä olet iso ja väkevä kuin mies, niin +että kyllä mielellään ottavat sinua palvelukseen. Jos tahdot, niin voit +hyvästi työtä tehdä ja tulla hyödylliseksi. Mutta sinun täytyy oppia +tottelemaan ja elää maassa maan tavalla, muuten ei käy! Minä en vaadi +sinulta että palaat isäsi luo ja annat heittää itsesi kelleriin, sillä +se olisi väärä rangaistus, joka tekisi sinua kovemmaksi eikä +paremmaksi. En myöskään vaadi että tottelisit isääsi ja menisit +Bincentz'ille, tullaksesi onnettomaksi koko elämäksi. Mutta minä vaadin +sinulta, että hyvien ihmisten palveluksessa järjellisessä ja +järjestetyssä työssä koetat hallita vallatonta luontoasi ja taas tulla +hyödylliseksi jäseneksi ihmiskunnassa. Lupaatko minulle sen? + +-- Minä tahdon koettaa! -- sanoi Wappu järkähtämättömässä +rehellisyydessään. + +-- No, siinä kaikki, mitä aluksi pyydän sinulta, sillä tiedän ett'et +hyvällä omallatunnolla voi enempää luvata. Mutta koeta rehellisesti +parastas ja muista aina että Jumala heittää pois liian kovat puut! -- +Vielä tänä päivänä tahdon lähteä isäsi luo ja puhua hänen +omalletunnollensa, jotta hän antaa sinulle anteeksi ja rakentaa +sovintoa sinun kanssasi, tai että hän ainakin on sinua vainoamatta. +Anna minun pian tietää missä olet, että voin sinulle kirjoittaa kuinka +on asian laita. + +Marianne toi aamiaisen sisään ja pappi luki aamurukouksen. Wappukin +pani kätensä ristiin ja rukoili sydämen pohjasta hyvää Jumalaa että Hän +auttaisi häntä tulemaan hyväksi; hartahin toivonsa oli tulla hyväksi, +vaan hän ei tietänyt miten menetellä. + +Rukouksen jälkeen kaikki kolme istuivat aamiaiselle, hän, kirkkoherra +ja Marianne. Vaan tuskin olivat koskeneetkaan siihen ennenkuin melua +kuului ulkopuolelta: + +-- Kotka! -- katsokaa katolla on kotka! Ampukaa se, pyssyjä tänne! + +-- Jesus, mun Hansel'ini -- huusi Wappu, hypähti seisomaan ja tahtoi +lähteä ulos. + +-- Tahdotko suotta joutua vaaran alaiseksi, kun isäsi lähettiläät +voivat olla täällä milloin hyvänsä sinua vangitsemassa? + +-- En jätä kotkaani, tapahtukoon mitä hyvänsä! huusi Wappu ja oli +silmänräpäyksessä rientänyt ulos. + +Kirkkoherra seurasi häntä, pudistaen päätänsä. + +-- Kotka on kesyt, -- huusi hän vä'elle -- se on minun omani, antakaa +sen olla. + +-- Vaan tuommoisen eläimen ei niinkään anneta olla, -- nurisi +ihmisjoukko. + +-- Onko se ryöstänyt teiltä lampaan taikka lapsen? kysyi Wappu +ylpeästi. + +-- Ei! + +-- No jättäkää minut sitten rauhaan lintuineni päivineni, -- sanoi +tyttö ja seisoi siinä niin ylpeänä ja uhkaavana että ihmiset +hämmästyneinä tuijoittivat häneen. + +-- Wappu, Wappu, -- varoitti pappi hiljaa -- muista tuota kovaa +ainetta! + +-- Minä ajattelin sitä juuri, kirkkoherra -- ja hän viittasi kädellään +kotkalle: Hansel tule: nyt mennään edemmäksi! Lintu lensi katolta alas, +niin että ihmiset pelästyneinä poistuivat. -- Jumala teitä suojelkoon +kirkkoherra, -- sanoi Wappu hiljaa, -- minä kiitän teitä kaikesta! + +-- Etkö tahdo tulla sisään lopettamaan aamiaista? kysyi hän. + +-- En, en jätä koskaan tuota lintua yksinänsä -- täytyyhän minun +kuitenkin lähteä pois, mitä minä odottaisin? + +-- Olkoot sitten Jumala ja kaikki pyhät sinun kanssasi -- sanoi +kirkkoherra huolistuneena, sill'aikaa kuin vanha Marianne kaikessa +hiljaisuudessa pisti joitakuita hyviä palasia Wapun taskuun. + +Hetken aikaa viipyi Wapun jalka tuolla kynnyksellä, joka oli tullut +hänelle rakkaaksi -- sen jälkeen kävi hän hiljaa eteenpäin läpi +ihmis-joukon, joka kummastellen katseli hänen jälkeensä. + +-- Kukahan tuo oli? + +-- Se oli noita! -- kuuli hän kuiskuttavan takanansa. + +-- Se on vieras, -- lausui kirkkoherra, -- joka on tehnyt +tunnustuksensa minulle! + + + + +VII. + +Klotz'it Rosen'issa. + + +Monta päivää Wappu kulki ympäri etsien palvelusta, vaan ei kukaan +tahtonut häntä ottaa kotkan kanssa, ja kotkaa hän ei jättänyt. Jos hän +olisikin luopunut siitä, olisi se kuitenkin aina palannut hänen luo, ja +että hän voisi tappaa tuota uskollista eläintä, se aatos ei hänen +päähänsä pistänyt, tapahtui mitä tahansa. Nyt hän todellakin oli +Kotka-Wappu, sillä hänen kohtalonsa oli nyt sidottu Kotkan kohtaloon. +Luckard'in vanha serkku olisi mielellään pitänyt Wappua luonansa, kun +Wappu hetkeksi poikkesi hänen asuntoonsa, mutta siellä eli hän liian +likellä kotoansa -- siellä hän tykkänään olisi ollut isänsä vallassa. +Hänen täytyi mennä kauas, niin kauas kuin jalat kantoivat. Vuoden +aika tuli yhä ankarammaksi, lunta rupesi satamaan ja yöt, joiden +kuluessa Wappu tavallisesti oleskeli heinä-ladoissa, olivat kylmät. +Hänen vaatteensa tulivat kuluneiksi ja hän rupesi näyttämään +mieron-kulkijalle; yhä jyrkemmin kiellettiin sisäänpääsy häneltä, kun +hän seuralaisensa kanssa kolkutti jotakin ovea. Hän näytti jo niin +oudolle ett'ei mikään rehellinen talonpoikaisvaimo tahtonut antaa +hänelle työtä muutamaksi tunniksikaan eikä ruokaa pöydältänsä. Armosta +pistettiin hänelle leipäpala joskus ulos ovesta. Ja Wappu, tuo ylpeä +Strommingerin Wappu istui kynnykselle sitä syömään! Sillä kuolla hän ei +tahtonut. Elämä, tämä ahdistettu, vainottu, kurja, paljas elämä oli +sentään ihana niinkauan kuin hän toivoi että Jooseppi kuitenkin joskus +rupeisi häntä rakastamaan. Tämä toivo antoi hänelle voimaa kaikkia +kärsimään, nälkää, vilua, pilkkaa. Mutta hänen muuten niin voimakas +ruumiinsa rupesi horjumaan alituisesta kalvavasta surusta ja +mielenjännityksestä, hänen silmänsä kävivät himmeiksi, jalat eivät +tahtoneet häntä totella enään ja missä tahansa hän pani maata, hänen +ajatuksensa kävivät sekaviksi ja hän makasi kuumeentapaisessa +unenhorroksessa. Hän joutui tuskallisen ahdistuksen alaiseksi, +ajatellessansa että hän kentiesi sairastuisi. Se vielä! Jos hän jäisi +tainnoksissa makaamaan johonkin heinälatoon, niin hän kannettaisiin +isänsä luo ja hän olisi taas hänen vallassansa. Hän oli kävellyt ympäri +Gurgler-laaksossa ja, etsittyänsä turhaan palvelusta siellä, oli hän +aloittanut vaivaloista matkaa Oetz-laaksoon. Vent oli houkuttelevainen +hänelle, se oli, isä Murzoll'in rauhoitetulla alalla, se oli hänelle +ikäänkuin kappale kotoa. Vaan mitä kovempi ilman-piiri oli, sitä +kovemmat myös ihmisten sydämet -- ja ennenkuin Wappu oli sinne ehtinyt +oli huhu hänen te'ostansa ehtinyt sinne, ja kauhistus ja inhoitus häntä +kohtasi kaikkialla. Hän ei vetonut Heiligkreuz'in kirkkoherraan, sillä +olihan tämä kieltänyt sitä, ja hyvällä syyllä, sen Wappu ymmärsi. +Sentähden hän ei mennytkään enää pappien luo; eihän kukaan saanut ottaa +häntä suojelukseensa. + +Vent'in kylän viimeinen talo oli juuri sulkenut ovensa Wapulta. Hänen +eteensä nousivat nyt Platteykugel'in taivaankorkuiset seinät ynnä +Wildspitze ja Hochvernagtferner, jotka sulkivat laakson ja joidenka yli +ei ollut mitään tietä. Täällä maailma sulkeutui umpi-latuun ja hän +seisoi sen lopussa. Hän seisoi ja katseli ylös vuorille, jotka jyrkkinä +nousivat ylt'ympäri. Oli harmaa aamuhämärä; yöllä oli satanut lunta, +jotta koko laakso näytti suurelle lumikinokselle. Jok'ainoa tien jälki +oli hävinnyt. Wappu istui lumeen ja ajatteli: Jos minä nyt nukun ja +palellun, niin se on helppo kuolema. -- Mutta niin kylmä ei vielä +ollut, lumi suli hänen altansa ja pian oli hän läpimärkä. Silloin +hyppäsi hän ylös ja nousi sille kukkulalle, joka on Vent'in takana ja +vie ylös Hochjoch'ille. Sieltä näki hän kauas ympärille. Huomasipa +sieltä vanan, joka kävi kylän takana Thalleitspitz'in juurella ja +ikäänkuin vuoren sydämen läpi. Se voisi olla polku, vaan mihinkä se +vei? Hän astui vielä korkeemmalle, voidaksensa nähdä kauemmas, ja +silloin putosi ikäänkuin side hänen silmiensä edestä, -- olihan tämä se +tie, joka Ventistä vei Rosen'in taloille. Rosen, korkein asuttu paikka +koko Tyrolissa, viimeinen Oetz-laaksossa, missä ihmiset vielä asuivat +kuin kotkat, vaan ainoastaan kaksi perhettä: Klotz'it ja Gestrein'it. +Rosen, rauhallinen kätketty Rosen, kauhean Vernagt-jäätiön juurella, +jääjärven reunalla, minne ei vuosien kuluessa ihmisjalka eksynyt ja +joka, vanhana satuna, lepäsi salakähmäisen hunnun alla. Tämä oli sopiva +paikka Wapulle, tämä oli hänen viimeinen turvansa, viimeinen paikka, +josta hän toivoi apua tai ainakin kuolemaa, niinkuin erämaan pedot. +Sinne hän tahtoi mennä Klotz'ien luo Rosen'iin! He olivat Tyrolin +mainioimmat oppaat, he olivat niin tutustuneet vuorten kanssa kuin +vuori-haltijat, _he_ voisivat ymmärtää että Wappu ennemmin sytytti +ladon tuleen, ennemmin kuolisi kuin antoi itseltään ryöstää oikeuden +vapaasti hengittää, ja he voisivat suojella Wappua koko maailmaa +vastaan, sillä Rosen'in taloilla oli turvapaikan oikeus. Herttua +Fredrik oli suonut heille sen, kiitollisuuden osoitteeksi siitä, että +kerran Rosen'issa oli löytänyt turvapaikan vihollisiansa vastaan. Viime +vuosisadalla oli Josef toinen ottanut pois heiltä mainitun oikeuden, +vaan talonpoika riippuu kiinni tavoissansa ja Oetz-laakson asukkaat +kunnioittivat vapaa-ehtoisesti tuota oikeutta vieläkin. Se, joka +Rosenissa sai suojelusta, oli hyvässä turvassa, sillä Rosenilaiset +eivät ottaneet vastaan ketäkään, joka ei sitä ansainnut, ja heitä +pidettiin samassa arvossa kuin heidän esi-isänsäkin. Heidän +talo-oikeutensa loukkaaminen olisi ollut yhtä kuin pyhyyden häväistys. +Wappu nosti kätensä taivasta kohtaan sydämestänsä kiitollisna siitä +että Jumala oli näyttänyt hänelle tämän tien, ja pyörryksissä, horjuen +kävi hän tälle viimeiselle matkalleen, viimeisen voimansa avulla. + +Tunnin aikaa, joka mielestänsä oli ijankaikkisuuden pituinen, oli hän +kulkenut lumisella polulla. Siinä makasivat hänen edessänsä nuo +hiljaiset kunnialliset Rosen'in talot ikäänkuin lumessa uneksien. +Niitä oli hän usein Murzoll'ista nähnyt, niinkuin kotkan pesät +kallioseinällä. Sydämensä tykytti niin että hän kuuli sen tykytystä, +polvensa vapisivat. Jos häntä täältäkin pois näytettäisiin? Lumipyry +alkoi taas, kiertäen kaikki valkoiseen huntuunsa. Wappua pyörrytti, +kylmänä liehui valkoinen huntu hänen päänsä ympäri, vaan hänen +kuumeenkuumalla otsalla se suli ja vuosi vetenä alas hiuksia ja kasvoja +myöten ja hän värisi vilusta. Viimeinkin seisoi hän Nikodemus Klotz'in +oven edessä ja haparoi oven-kolkutinta, vaan tätä tehdessä kävi kaikki +niin oudon vaaleaksi hänen silmissään, hän kaatui ovea vasten ja vaipui +sitten maahan. + +Kauas, kauas lentelivät valkoiset lumihiuteet alas ahtaasen laaksoon ja +muodostivat rauhallisen valkoisen kummun Nikodemus Klotz'in salvatun +oven eteen tuon liikkumattoman olennon yli, joka siinä oli vaipunut +maahan. + +Nikodemus Klotz istui lämpösellä piisinpenkillä, poltti pientä +piippuansa ja katsoi hyvillään ulos ikkunasta ulkona raivoavaa +pyry-ilmaa. Niin kului neljännestunti toisen perästä; nuorin veli +Leander, pulska metsästäjä, istui tutkistellen erästä viikkolehteä. + +-- Pyryttää taas kauniisti, -- sanoi Nikodemus yhä polttaen. + +-- Niin, -- sanoi Leander katsellen pyryä ja tuiskua pienen ikkunan +toisella puolella. Silloin musta siipi yht'äkkiä löi ikkunaa vastaan +valkoisessa pyörteessä, ja lentää liehutteli sitten ylös katolle. + +-- Oli jotakin! -- sanoi Leander ja nousi. + +-- Mitä se olisi ollut, -- mörisi vanhin veli, -- eihän kukaan ihminen +mene ulos tällaisella ilmalla. + +-- Oh, se oli lintu, kertoi Leander, ottaen pyssyn naulasta, sillä +metsästäjänä hän pystytti kohta korvansa kun kuuli siiven suhinata. +Hänen täytyi tarkastella mitä se oli. Hän meni ja avasi varovasti oven +ett'ei peloittaisi lintua pois. Nyt tuli joukko lunta sisään ja hän +havaitsi kinoksen rapulla. Hän ei päässyt ulos, vaan meni ensin +hakemaan lapiota, jolla poistaisi lumen. Harmistuneena pani hän pyssyn +pois ja rupesi luomaan lunta. + +-- Jesus, mitä tämä on? -- huusi hän äkkiä. -- Nikodemus, tule tänne, +täällä makaa jotakin oven edessä lumessa, auta minua! + +Veli joutui paikalle, yks kaks oli kinos kaivettu läpi, ja käsivarsi, +kaunis ympyriäinen käsivarsi tuli ilmi. Pian vetivät he pehmosen lumen +alta hengettömän olennon. + +-- Hyvä Jumala, tyttö -- ja mikä kaunis tyttö! -- kuiskasi Leander, kun +tuo ihana pää ja muhkea rinta tulivat näkyviin. + +-- Kuinka hän lienee tänne eksynyt? -- sanoi Nikodemus ja pudisti +päätänsä sill'aikaa kun hän, ei ilman vaivaa, nosti raskaan ruumiin +lumesta. + +-- Onko hän kuollut? -- kysyi Leander ja koski häneen, katsellen +kalpeita ruskeita kasvoja puoleksi hämmästyneenä ja puoleksi +ihastuneena. + +-- Täällä kysytään hieromista -- käski Nikodemus -- vaan ensin sisään +huoneesen hänen kanssansa. + +Ja he kantoivat Wapun sisään ja laskivat hänet Nikodemus'en vuoteelle. + +-- Kyllä hän jo on maannut tuolla ulkona puolen tunnin aikaa, sillä +niin kauan ainakin on siitä kun olin kuulevinani kolkutusta ovella, +vaikka luulin että oli lumipallo, joka putosi katolta alas. + +Leander toi vadillisen lunta sisään ja tahtoi hyväntahtoisesti olla +avullisna nutun riisumisessa nuoren tytön päältä. + +-- Ei niin, -- kielsi vanhempi ja viisaampi mies, -- se ei sovi +tuommoiselle nuorelle pojalle kuin sinä olet -- jos tyttö saisi tietää +siitä, niin saisi hän hävetä! Sinä menet ulos ja koetat saada tänne +jonkun Gestrein'istä, -- Katarinan tai Mariannan. Mene! + +Leander ei voinut kääntää silmiänsä hengettömästä ruumiista. + +-- Mikä kaunis tyttö! -- mutisi hän säälien mennessään. + +Tyynellä toimeliaisuudella riisui nyt kokenut mies vaatteet tytön +päältä ja hieroi ruumista niin kauan ja niin kovasti lumella, että iho +taas rupesi näyttämään elävän ihmisen iholle ja veri vapaasti +juoksemaan. Sen jälkeen pyyhki hän tyttöä hyvästi, peitti häntä +lämpösesti ja antoi hänelle muutamia pisaroita jotakin väkevätä +yrtti-juomaa. + +Viimeinkin Wappu tointui, liikkui ja ojensi itseänsä sekä katseli +kerran ympäri huonetta. Vaan silmänsä olivat lasintapaiset, +hourailevaiset, ja sopertaen muutamia käsittämättömiä sanoja sulki hän +silmänsä jälleen. Hän on kipeä, -- sanoi Nikodemus Leander'ille, joka +juuri astui sisään, sill'aikaa kuin roteva talonpoikaisnainen seisoi +rapulla ja pudisti lumen päältänsä. + +-- Marianna, -- sanoi Nikodemus -- tämä oli hänen nainut sisarensa -- +nyt sinun täytyy auttaa meitä, sillä minä ja Leander, me molemmat +miehet emme kuitenkaan voi tyttöä hoitaa, Leander silmäilee sitä jo +vallan ihastuneena. + +Hän katsahti moittivasti tuohon nuoreen mieheen, joka taas seisoi +vuoteen pää-puolella ja ihastuksissaan katseli sairasta. Punastuen +käänsi Leander pois kasvonsa. + +Marianna astui nyt vuoteen viereen ja ensimäinen kysymyksensä oli +tietysti: + +-- Kuka se lienee? + +-- Jumala tietää! Arvattavasti joku mieron kulkija, -- arveli +Nikodemus. + +-- Niin miksi ei? -- mörisi Leander -- jokaisen pitäisi nähdä että hän +ei ole mieron kulkija. + +-- Niin, niin, -- sanoi Marianna, -- sentähden että hän on kaunis ja +mielyttää sinua! Vaan tiedä, että monella on kauniit kasvot ja ruma +sielu, -- siitä ei voi päättää. Siivo tyttö ei tähän vuoden aikaan +yksinään kuljeskele ympäri maata siksi että hän uupuu. Siihen hänellä +kyllä on omat syynsä ja Jumala tietäköön kuka tällä lailla on saatu +taloon! + +-- No, se voi olla yhden tekevää -- arveli hyväsydäminen Nikodemus, -- +emme kuitenkaan voi ajaa häntä ulos lumeen ja viluun, olkoon hän sitten +kuka hyvänsä. + +-- Kernaasti minun puolestani -- sanoi vaimo, -- minä tulen tänne häntä +hoitamaan, jos tahdotte, vaan talooni en ota häntä, sen vaan sanon +teille! + +-- Ei ole tarpeellista -- kyllä me häntä pidämme itsekin! -- vastasi +Leander suuttuneena, ja kun Wappu taas sopersi jotakin itseksensä, +kallistui hän hellästi alas: -- Mitä tahdot, mitä toivot? + +Vanhemmat sisarukset katselivat toisiansa. + +-- Kuuleppas sinä, -- sanoi Nikodemus, -- minä sanon sinulle jotakin. +Nyt sinä teet niin hyvin ja olet pistämättä nenääsi tähän huoneesen +siksi kuin tiedetään kuka tämä ihminen on. -- _Tuohon_ on salvomies +tehnyt aukon, mene sinä ulos sen kautta, äläkä enää tule sisään, jos et +tahdo että minun pitää ajaa tyttö tiehensä, kipeä kun on! Ymmärrätkös? + +-- No kyllä kai saa katsella tyttöä? -- mutisi Leander. -- En totta +tosiaan ymmärrä mitä hirvittävää se on sinun mielestäsi. + +-- Laita itses pois täältä; minä en ai'o kärsiä sitä niin kauan kun +olen herra talossani ja sinun holhojasi. -- Sen sanottuansa sysäsi hän +veljensä ovesta ulos ja jäi sisaren kanssa yksinään sairaan luo. + +Wappu ei selvinnyt, hän makasi kuumeen horroksissa. Kurkku oli +paisunut, jäsenet kankeat ja kipeät. Sisarukset huomasivat pian että +vieras oli pahasti vilustunut ja uupunut ja hoitivat sitä niin hyvin +kuin voivat. Täll'aikaa Leander toimettomana ja levottomana kuljeskeli +talossa. Niin pian kun joku tuli sairashuoneesta oli hän aina vastassa +ja kysyi kuinka oli sairaan laita. Hän oli julmistunut myöskin siitä +ett'ei saanut hoitaa tyttöä. Kun lumipyry illalla lakkasi, otti hän +pyssynsä ja meni ulos. + +Vaan oltuansa hetken aikaa ulkona tuli hän sisään jälleen ja kutsui +Nikodemus'en ulos sairashuoneesta. + +-- Tuolla ulkona katolla istuu kotka, oiva kotka ja katselee ihmiseen +niin tyynesti ja tuttavasti kuin jos olisi kotona täällä! -- lausui +hän innoissansa. + +-- Ah -- sanoi Nikodemus, -- sepä olisi kummallista! + +-- Tule itse katsomaan! huusi Leander ja veti veljen ulos mukaansa. + +-- Siellä -- siellä se istuu eikä liikahda paikasta. Mikä komea lintu +-- ja sitä ei saa ampua -- se voi tehdä ihmisen hulluksi! + +-- Miksi et voi sitä ampua? -- sanoi Nikodemus. + +-- Ah enhän minä voi pamahuttaa, kun tyttö parka tuolla sisällä makaa! +-- sanoi Leander ja potki jalkaa. + +-- Aja se pois sitten, -- neuvoi Nikodemus -- ja laita niin että saat +sitä ampua kaukana, josta se ei kuulu. + +Leander rupesi heittämään lumipalloja ylös katolle peloittaaksensa +lintua. Mutta kotka vaan pystytti höyheniänsä, tirskui ja lensi +vihdoinkin ylös. Vaan pois ei se lentänyt, se kierteli ilmassa pari +kertaa ja istui sitten katolle jälleen. + +-- Ah se on merkillistä! Se ei tahdo pois täältä. Se on juuri niin kuin +se olisi kesyt! + +Vielä pari kertaa yritti Leander peloittaa sitä -- mutta turhaan. + +-- Se on kuin olisi lumottu! -- arveli Leander tehden ristin-merkkiä +lintua vastaan; tämä ei ollut siitä millänsäkään, luultavasti sillä ei +ollut kuitenkaan mitään yhteyttä paholaisen kanssa. + +-- Minusta näyttää kuin sitä olisi ammuttu niin ett'ei se osaa lentää. +Kaikissa tapauksissa ei se enää mitään vahinkoa tee! selitti Nikodemus. +-- Anna sen istua rauhassa siksi että putoo alas, jos et tahdo tyttöä +peloittaa ampumisella. + +-- Niin, se on jo puolikuollut. Luulen että voisi sitä kädelläkin +vangita. + +Hän otti tikapuut, asetti ne kattoa vasten ja nousi varovasti niitä +myöten. Lintu antoi hänen lähestyä aivan likelle. Leander veti liinansa +taskusta ja tahtoi heittää sen kotkan pään yli. Vaan silloin lintu +hakkasi häntä niin että hänen nopeasti täytyi poistua. + +Nikodemus nauroi. + +-- Se näytti sinulle tuo kuinka kotkia kädellä vangitaan. Minä olisin +voinut sanoa sen sinulle kohta. + +-- En ymmärrä mikä lintu tuo lienee, -- sanoi Leander, pudistaen +päätänsä. -- Odotappas vaan -- jos minä tapaan sua muualla! + +-- Huomenna voit sitä ajella jos ei se yöllä kuole. Kun se taas jaksaa +lentää, niin se kyllä lähtee kauemmas ja liian kauas ei se missään +tapauksessa pääse. + +Jo pimensi ja Marianna tuli ulos ilmoittamaan että hänen nyt täytyi +mennä kotia laittamaan illallista miehelleen. + +Veljekset astuivat sisään ja Nikodemus otti esiin leipää ja juustoa +aamiaiseksi varastohuoneesta. + +Sill'aikaa kun hän oli ulkona avasi Leander hiukan ovea, joka tuvasta +vei Nikodemus'en makuuhuoneesen ja tirkisteli Wappua raon kautta. Hän +makasi nyt hiljaa ja nukkui rauhallisesti Nikodemus'en lämpösellä +vuoteella. Eihän hän pitkään aikaan ollut vuoteella maannut; taisi +oikein nähdä että se teki hänelle hyvää unessa, niin pehmoista ja hyvää +oli siinä maata. + +-- Jumala suojelkoon sinua, lapsi raukka, Jumala suojelkoon sinua! -- +kuiskasi hänelle Leander ja sulki nopeasti oven, kun kuuli Nikodemus'en +lähestyvän. Kun tämä astui sisään ruoan kanssa, istui Leander +viattomasti piisin penkillä. + +-- Tänään kyllä käy päinsä kun Benedikt on poissa, sillä nyt minä voin +maata sinun kanssasi Benedikt'in vuoteella. Vaan kun hän huomenna palaa +on meidän vaikea tulla toimeen kahdella vuoteella. + +-- Oh, minä en tarvitse mitään vuodetta, -- huusi Leander innostuneena. +-- Hänen tähtensä tuolla sisällä minä kyllä makaan piisin penkillä +taikka heinä-ladossa, se on minulle juuri yhdentekevä. Jos jonkun pitää +kärsiä epämukavuutta hänen tähtensä, niin minä tahdon olla se. + +-- Saat varsin mielellään jos se sinua huvittaa; vaan ei heinäladossa +eikä piisin penkillä, sillä se on liian likellä sairashuonetta, -- +ymmärrätkös? + +-- Niin, niin ymmärrän kyllä, -- sanoi Leander ja puri juustoansa, +niinkuin se olisi ollut hapan omena. + +Nuorempien Klotz'ien makuuhuone oli vastapäätä Nikodemus'en, ja tämä +pani nyt maata poissa olevan vuoteelle. Pari kertaa yöllä hän nousi ja +meni Wapun ovelle kuuntelemaan kuinka hänen oli laita. Hän puhui ja +houraili paljon, ja kerran Nikodemus selvästi kuuli hänen puhuvan +kotkasta. + +-- Aha, -- arveli hän, -- varmaankin näki hän kotkan kun tuli tänne. +Nyt hän vieläkin unessa sitä pelkää. + +Varhain seuraavana aamuna ennen aamiaista levottomuus taas ajoi +Leander'in ulos. + +Vasta päivällis-aikana palasi hän kotia. + +-- No, kuinka jaksetaan siellä sisällä? -- kysyi hän astuessansa +sisään. + +-- Samalla lailla. Hän ei tahdo selvitä. Ja paitsi sitä on hänellä +kauhea tuska ihmisistä, jotka tahtovat vangita häntä. + +Leander raappasi korvan taustaa: + +-- Siis minä en voi vieläkään ampua! Aatteleppas vaan, kotka istuu yhä +vielä katolla. + +-- Miks'ei! + +-- Niin, kun minä aamulla tulin ulos en ollenkaan sitä nähnyt. Luulin +että se oli lentänyt matkoihinsa ja kuljeskelin kolmen tunnin aikaa +sitä tapaamassa. Kun tulen kotia, istuu se taas ihan levollisna +katolla. + +-- Jos ihminen olisi taika-uskoinen, niin voisi kyllä pelästyä +tämmöisestä! + +-- No niin! voisi melkein uskoa että vuoren "onnelliset neidot" tekevät +minulle koiran kuria. + +-- Jumalan rauhaa! -- lausui samassa karhea syvä ääni, ja Benedikt, +toinen veli, joka oli ollut matkoilla, astui sisään. + +-- Ah! Jumalan rauhaa, oletko jo kotona! huusivat veljekset hänelle +vastaan. Mitä uutta, mitä olet toimeen saanut? + +-- Oh, ei paljo mitään, he ovat taas lähettäneet meitä Pontiuksen luota +Pilatuksen luo ja syöttäneet minulle lupauksia. Minä sanon sentähden +että kaikki Oetz-laakson asukkaat, niin ihmiset kuin elukat, ehtivät +taittaa niskansa ennenkuin saamme ajotietä tänne. -- Puhuja heitti +suuttuneena laukun selästänsä ja istui piisin penkille. -- Saammeko +pian jotain syödäksemme? + +-- Kohta! -- sanoi Nikodemus, joka itse oli kokkina ja toi sisään +lihalientä. + +Pienen maito-maljan toi hän myöskin ja vei sen sisään sairaalle. +Leander'in silmäykset seurasivat häntä kateudella. + +Benedikt oli nälkäinen ja rupesi heti liemeen käsiksi, huomaamatta mitä +veli teki tai oli tekemättä. Nikodemus palasi pian, ja ääneti söivät +kaikki kolme sitten talonpojan juhlallisella tavalla, jonka mukaan +lusikat käyvät määrätyssä tahdissa, niin ett'ei kukaan saanut liian +paljon eikä liian vähän. + +Lopetettuansa syömisen, sytytti Benedikt piippuaan ja ojensi itseänsä +mukavasti piisinpenkille. + +-- Mitä uutta muuten maailmasta kuuluu? Kerro nyt jotakin! pyysi +Leander, joka tunsi veljen harva-puheisuutta. + +Tämä pisti piipun toiseen suupieleensä ja haukotteli. + +-- Minä en tiedä mitään! Vaan hetken kuluttua sanoi hän kuitenkin: +-- Rikkaan Stromminger'in tytär, -- tuon, joka asuu Sonneplatte'lla -- +Kotka-Wappu, te tiedätte -- on sytyttänyt isänsä taloa tuleen ja +juoksee nyt kerjäten ympäri maata. + +-- Ah, mikä juttu se on? -- kysyivät veljekset kummastellen. + +-- Se taitaa olla kappale tytöksi! jatkoi Benedikt. -- Isänsä täytyi +lähettää hänet Hochjoch'ille, kun ei voinut häntä hallita -- nyt +hän palaa ja hänen ensimäinen tekonsa on että puoleksi tappaa +Gellner-Vincentz'in ja sytyttää tuleen isän talon. + +-- Jesus Maria! + +-- Sen tehtyänsä pötki hän tietysti pakoon ja kuljeskelee nyt ympäri +maata. Eilen oli hän Vent'issä ja kulki ovelta ovelle, etsien +palveluspaikkaa -- vaan kuka ottaisi semmoisen taloonsa? Vielä +päälliseksi kulettaa hän mukanansa kotkaa, jonka hän kerran vangitsi, +ja se pitäisi ihmisten myöskin ottaa hänen kanssansa. Luonnollista on +että jokainen kiittää kunniasta! + +Nikodemus katseli Leanderia, joka kävi tulipunaiseksi. + +-- Kaunis juttu! sanoi Nikodemus -- nyt minä tiedän kuka tuolla sisällä +makaa! -- Kotka, joka ei tahdo katolta poistua -- ja hän on koko yön +kotkasta houraillut -- ei hullumpaa! -- Kotka-Wappu on meidän talossa! + +Benedikt hypähti ylös. + +-- Mitä? + +-- No, älä toki huuda niin kauheasti, -- sanoi Leander, -- pitääkö tuon +sairaan tyttöparan välttämättömästi kaikkea kuulla? Nikodemus kertoi +nyt kuinka Leander oli löytänyt hänen puolikuolleena ulkona lumessa ja +että oli mahdotoin tehdä muuta kuin pitää häntä talossa ainakin siksi +kun jaksaisi käydä. Vaan Benedikt oli ankara mies ja arveli että koko +sairaus ainoastaan oli vale sekä että veljet olivat olleet hupsuja ja +antaneet vetää itseään nenästä. Kyllä hän pian pääsi irti tytöstä. + +-- Murha-polttajille ei meillä ole turvapaikkaa, -- huusi hän ja +terävät silmänsä iskivät tulta paksujen kulmakarvojen alta. + +-- Jos sinä olisit nähnyt tätä tyttöä, niin sinäkin olisit ottanut +hänet taloon, se ei olisi ollut ihminen, joka olisi voinut ajaa häntä +ulos lumeen ja myrskyyn! + +-- Vai niin? Ja sillä lailla me pian saisimme kaikki seudun roistot ja +rosvot taloomme -- jotta pian sanottaisiin että Rosen on roistokansan +turva-paikka! Se olisi juuri makupala herroille tuolla maanoikeudessa! +Jos te annatte ulos-ajetun mieronkulkijan houkutella itsiänne, niin +minun täytyy ylläpitää järjestystä Rosen'issa. + +Hän lähestyi ovea. Nikodemus asettihe seisomaan oven eteen ja sanoi +tyynesti, mutta vakavasti: + +-- Benedikt, minä olen vanhin ja olen yhtä pallon kuin sinä herra +Rosen'issa, tiedän myös yhtähyvin kuin sinä mitä me Rosenilaiset olemme +velkaa itsellemme! Minä annan sinulle kunniasanani että tämä tyttö ei +tule jäämään tuntiakaan kauemmin taloon kuin inhimillinen ja +kristillinen oikeus vaatii, vaan nyt hän on kipeä, enkä minä salli että +häntä rääkätään. Niin kauan kuin minä istun Rosen'issa, ei kellekään +ihmiselle vääryyttä tehdä sen katon alla. + +Silloin Leander katkaisi hänen puheensa: + +-- Nikodemus! sanoi hän luottavaisesti ja loistavin silmin, -- anna +hänen vaan mennä sisään, kun hän on tytön nähnyt, ei hän koskaan enää +tahdo lähettää häntä pois! + +-- Sinä saatat olla oikeassa, keltanokka! -- hymyili Nikodemus ja avasi +hiljaa oven. + +Benedikt astui suutuksissaan melulla sisään. Tällä kertaa Leanderkin +sai luikahtaa mukaan eikä Nikodemus'ella ollut mitään sitä vastaan että +hän piti Benedikt'iä silmällä ja esti häntä raivoomasta. + +Marianna istui vuoteen vieressä ja neuloi uusia vaatteita sairaalle, +sillä vanhat olivat niin ryysyiset ett'ei hänellä olisi ollut mitään +panna päällensä, kun taas saisi nousta ylös. Marianna viittasi että +heidän piti olla hiljaa, kun Benedikt astui melulla sisään. Vaan tämä +oli tuskin sairasta nähnyt ennenkuin hän käveli hiljemmin ja hitaasti +lähestyi vuodetta. Tyttö nukkui raskaasti. Hän makasi selällään ja oli +pannut kauniin pyöreän käsivartensa pään yli. Tuuheat tummat hiukset +valuivat alas valkoiselle rinnalle, joka ei ollut ruskeaksi tullut +karhean talonpoikaisen nutun alla ja jota tuo väljä paita nyt osaksi +paljasti. Nukkuva oli ikäänkuin hymyten puoleksi avannut huulensa ja +kaksi riviä valkosia helmihampaita tuli näkyviin punaisten huulien +väliltä -- vaan nukkuvan otsa puhui kauniimmin kuin sanoilla voi lausua +puhtaudesta ja jaloudesta. -- Benedikt oli vaiennut -- hän oli ihan +ääneti. Hän katseli kauan niinkuin hämmästyneenä tuota ihastuttavaa ja +kuitenkin puhdasta kuvaa. Hänen ruskeat kasvonsa rupesivat vähitellen +hohtamaan niin kuin Leander'in. Sitten puri hän hampaansa yhteen ja +kääntyi pois: + +-- Hän on todellakin kipeä, sanoi hän, kuin olisi ajatellut: -- tähän +ei voi mitään -- ja meni sitten varpaisillaan ulos huoneesta. + + + + +VIII. + +Erämaassa. + + +Taas kevättuuli kävi yli maan. Kuohuvissa vuoripuroissa virtaili +sulannut lumi alas; ujosti, melkein epäilevästi pistivät ensimäiset +alppikasvit esiin ja kurkistivat aurinkoon päin, ikäänkuin kysyäksensä, +loistiko se vaan leikillään vai oliko se todentekoa, jotta +uskaltaisivat astua esiin lumesta. Siellä täällä oli vielä valkoisia +kinoksia, ikäänkuin lakanoita, joita oli jälkeen unohdettu. + +Iäti vihriöivissä hongistoissa ja kuusistoissa nostivat linnut +siipiään, pitivät liverrellen keskusteluitaan ja virittivät pieniä +kurkkujansa yhteiseen riemulauluun. + +Vuori-huipuilta syöksivät lumivyörteet pauhulla alas laaksoihin, ja nuo +kauheat liikkuvat lumijoukot mursivat muuria ja hirsiä, puita ja +pensaita. Nyt oli taistelua ja elämää -- pauhua ja kauhua, pelkoa ja +toivoa vuorilla ja laaksoissa; ja tuo alituisesti ylpeä tyhmän-rohkea +ihminen rupesi taas liikkeelle menemään pitkän talvisen torkkumisensa +jälkeen, aloitti koetella vuoria alppi-sauvallansa, missä uskaltaisi +jalkaansa asetella haterassa lumessa. + +Ainoastaan Rosen makasi vielä taivaankorkuisten vuoriseinien varjossa +ikäänkuin uneksien valkosen lumi-vaipan alla. Oven ulkopuolella seisoi +Leander ja syötti Hanselille suurta hiirtä, jonka oli pyytänyt sille. +Hansel oli tullut Leander'in lemmikiksi siitä asti kun hän sai tietää +että se oli Wapun oma, ja uskollinen eläin ei kärsinyt mitään puutetta +Rosen'issa. + +Nyt Benedikt vuorisauva kädessä palasi eräältä matkalta. Hän oli +tutkiskellut tietä Murzoll'ille ja useita kertoja ollut elämän ja +kuoleman vaiheella. Hän katseli sinne tänne, koko hänen olentonsa oli +synkkä ja liikutuksen alainen. + +-- No'o, -- kysyi Leander jännitetyllä mielin -- kuinka on laita? + +-- Tietä voi töin tuskin kulkea! Jos minä menen hänelle saattajaksi, +niin hän ehkä uskaltaisi sitä käydä. + +-- Kuule Benedikt, älä mene, älä laske häntä sinne ylös -- minä pyydän +sinua. + +-- Mitä hän tahtoo -- sen hän tahtoo! -- sanoi Benedikt synkästi. + +-- Sano hänelle että vuorelle on mahdotoin päästä, niin hän kyllä jääpi +tänne. + +-- Miksi valetta! Ei hän kuitenkaan mieltänsä muuta, vaikka hän jäisi +tänne kuinka kauan, ja sinulla ei ole rahtuakaan toivoa, sen hän on +sanonut monta kertaa. Semmoinen keltanokka kuin sinä et kelpaa Wapun +tapaiselle tytölle. Pysy nyt alallasi! + +Hän meni huoneesen. Suuttumuksen ja tuskan kyynelet nousivat Leander'in +silmiin. Wappu tuli heinätanko kädessä tallista Benedikt'iä vastaan. + +-- Wappu, -- sanoi tämä, -- jos on välttämätöintä, niin tahdon sinua +viedä tuonne ylös, minä olen saanut selkoa tiestä, mutta vaarallinen se +vielä on. + +-- Sydämellinen kiitos, Benedikt -- sanoi Wappu, menkäämme huomenna. + +Hän ripusti heinätangon seinään ja meni kyökkiin. Benedikt löi lumen +jaloistaan ja asetti vuorisauvan erääsen nurkkaan. Hän mietiskeli +hetken aikaa, vaan sitten hän ei voinut enää itseänsä pidättää -- hän +seurasi tyttöä. + +Wappu oli juuri sitonut helmat ylös, ruvetaksensa kuuraus-työhön. + +-- Wappu, jätä tuo, minä tahtoisin puhua kanssas. + +-- Minä en voi, Benedikt, minun täytyy siivota kyökkiä. Kun minä +huomenna lähden, niin koko talo täytyy olla siisti. En tahdo jättää +mitään epäjärjestystä jälkeeni. + +-- Olethan sinä meidän luona tehnyt työtä enemmän kuin olet syönyt ja +juonut. Anna nyt olla, täällä on hyvä järjestys kyllä -- ja kun sinä +olet poissa, -- on kaikki kuitenkin yhtäläistä. -- Hän pureskeli +puunkappaletta ja sylki pois tikut, jotka siitä lähtivät. Wappu näki +kuinka kauheasti liikutettu Benedikt oli. Hän jätti työnsä +kuunnellaksensa häntä. + +-- Wappu, sanoi Benedikt, mieti vielä kerran etkö tahdo kumpaakaan +meistä. Katso, sinun ei pitäisi olla ylpeä, kun olet niin pahassa +huudossa että todellakin täytyy suuresti rakastaa sua tahtoakseen sinua +vaimoksi. + +Wappu kallisti päätänsä myöntäen. + +-- No, näetkös, me täällä Rosen'issa olemme miehiä, jotka voivat kosia +missä hyvänsä, ja mikä tyttö hyvänsä olisi iloinen meitä saadessaan. +Sinä voit valita jommankumman meistä veljistä ja heität semmoisen onnen +luotas. Katsos Wappu, sitä sinä ehkä kerran kadut! + +-- Benedikt, sinulla on hyviä tarkoituksia minua kohtaan ja minä pidän +niin paljon sinusta ja Leanderista kuin suinkin voi pitää miehistä, +joiden kanssa ei tahdo mennä naimisiin. Minä en totta tosiaan mene +vaimoksi kellekään, jota en voisi miehenäni rakastaa, ja tahdon paitsi +sitä sinulle ilmoittaa -- että kerran olen nähnyt miehen, jota en voi +unohtaa, ja ett'en ota toista niin kauan kuin hän on mielessäni. + +Benedikt vaaleni. + +-- Näetkös, minä sanon sen sentähden sinulle, että tyyntyisit etkä mua +enää ajattelisi. Usko minua, Benedikt, minä tiedän mitä olet minun +hyväkseni tehnyt, sinä ja te kaikki. Te olette minut pelastaneet +kuolemasta, te olette minua suojelleet, kun isäni tahtoi minua ottaa +väkivallalla, ja sangen kaunista oli katsella kuinka sinä puolustit +minua ja talosi oikeutta. Minä olisin onnellinen tyttö jos voisin +rakastaa sinua ja unohtaa tuon toisen -- minä olen sinulle sydämen +pohjasta kiitollinen, ja jos se voisi sinua hyödyttää, niin mielelläni +uhraisin elämäni puolestas, -- vaan sano itse, mikä ilo sinulla olisi +vaimosta, joka rakastaisi toista? Se olisi todellakin huono kiitos +sinunkaltaiselle miehelle! + +-- Niin olisi! -- sanoi Benedikt sortuneella äänellä ja pyyhki +otsaansa. + +-- No hyvä, nyt sinä ymmärrät että minun täytyy täältä pois, ett'ei +tätä tällaista voi jatkaa? + +-- Ymmärrän! -- vastasi hän taas ja meni ulos kyökistä. + +Wappu katsoi hänen jälkeensä kun hän astui ulos niin liikutettuna, tuo +jalo ylpeä mies, joka oli hänelle tarjonnut kaikkea sitä, joka -- hänen +lapsellisen käsityksensä mukaan -- olisi tehnyt mitä tyttöä hyvänsä +onnelliseksi. Ei Wappu itsekään ymmärtänyt miksi hän ei voinut pitää +enemmän tästä, joka oli tehnyt niin paljon hänen edestänsä, kuin tuosta +vieraasta miehestä, joka ei edes ajatellut häntä. Vaan niin oli nyt +kerran laita! Jooseppi oli kuitenkin hänen mielestänsä ihanin ja jaloin +kaikista. Hän näki Jooseppia aina edessään semmoisena kuin hän oli +heittäessään karhun nahan selästään ja kertoessaan taistelustansa pedon +kanssa; hän muisteli kuinka kaikki ihmiset ympärillä ihaellen +kuuntelivat, katselivat häntä, tuota ainoata, ihanata, mahtavaa. Ja hän +oli voittanut hänen isänsä, tuon väkevän miehen, jota Wappu siihen asti +oli pitänyt niin voittamattomana ja peloittavana. Sitten oli hän +kuitenkin puhunut niin ystävällisesti Wapulle, huolimatta isän +kiukusta. Ei, ei kukaan ollut Joosepin vertainen. Wappu rupesi taas +työhön. + +-- Jos Jooseppi tietäisi, mitä kaikkea olen hyljännyt hänen tähtensä! +-- ajatteli hän havaitessaan että Benedikt hartaasti koetti selittää +asiaa Leander'ille ja että tämä itki. + +Vanha Stromminger oli alussa raivossaan kironnut tottelematonta lasta +eikä tuo hyvä pappi Heiligkreuz'istäkään voinut häntä hillitä. Kun tuli +tunnetuksi että Wappu oli Rosen'issa, lähetti hän väkeä hänet takaisin +tuomaan. Vaan ei kukaan niin helposti tuupannut Klotzareja Rosenissa +pois tieltä heidän omalla alallansa, he puolustivat ritarillisesti +Rosen-kartanoiden vanhoja oikeuksia. + +Vaan huomatessaan että veljekset olivat häneen rakastuneet, uskoutui +Wappu tuolle tyynelle Nikodemus'elle ja tämä ymmärsi kohta tehtävänsä. +Hän meni Stromminger'in luo, ja hänen puhelahjansa sai aikaan sen, että +isä heitti vangitsemistuuman sikseen ja tyytyi siihen että hylkäsi +tyttärensä. Kesällä hän saisi niinkuin ennenkin paimentaa karjaa +Murzoll'illa -- "sillä se oli kuitenkin ainoa työ, mihin hän kelpasi". +-- Talveksi hän saisi etsiä itselleen palvelus-paikkaa missä tahtoi, +vaan kotia hän ei saisi tulla. + +Kun Nikodemus palasi tällä sanomalla, pyysi Wappu kohta saada seurata +käskyä ja lähteä Murzoll'ille odottaakseen siellä karjan tuloa, ja +ainoastaan Nikodemus'en jyrkkä kielto sai hänen odottamaan siksi että +Benedikt olisi tutkistellut josko oli mahdollista päästä vuorelle. + +Se hetki oli tullut, jolloin Wapun taas tuli paeta laakson kevät-tuulia +ja lähteä vuorille, erämaahan. Raskaalla mielellä jätti hän hyvästi +veljille ja hyvälle Mariannalle. Kaikki he olivat oppineet häntä +rakastamaan, nämät hyvät ihmiset, jotka olivat tehneet niin paljon +hänen edestänsä. + +Benedikt saattoi häntä; sitä oikeutta hän ei antanut riistää +itseltänsä. + +-- Sinä olet ollut niin kauan uskottu meille -- me tahdomme ainakin +jättää sinua takaisin raittiina ja terveenä. Mitä sinulle sitten +tapahtuu, sitä emme me voi estää, Jumala paratkoon! + +Kamala oli se tie, jota heidän oli tällä kertaa kulkeminen, ja +Benedikt, joka oli mainio ja rohkea opas, sanoi itse ett'ei hän koskaan +ollut tehnyt vaikeampaa vuorimatkaa. He puhuivat vähän, sillä he +taistelivat lakkaamatta elämästä eivätkä uskaltaneet katsoa oikealle +eikä vasemmalle. Se oli raskas työ. Puolen päivän taisteltuansa lumen, +jään ja vuoriloukkojen kanssa, olivat he vihdoinkin perillä. + +Siinä se vielä seisoi tuo vanha maja, se oli vaan vähän huonompi kuin +ennen, suuria lumikinoksia oli katolla ja ylt'ympärillä. + +-- Sinä tahdot siis mieluummin asua täällä kuin kotona meidän luonamme, +emäntänä Rosen'issa, jossa voisit elää toimekasta ja kunnioitettua +elämää? + +-- Minä en voi toisin tehdä, Benedikt! -- sanoi Wappu hiljaa ja katseli +surumielisesti lumista, kolkkoa majaa. -- Minä luulen että vuoren +haltijat ovat minua lumoneet, jotta minun täytyy palata heidän luo enkä +voi perehtyä laaksoon. + +-- Sitä melkein voisi uskoa. Jotakin kummallista on sinun tilassasi. +Sinä olet aivan toisellainen kuin muut tytöt, ja sinua täytyykin +rakastaa aivan omituisella tavalla, paljon, paljon enemmän, ja +kuitenkin tuntuu niinkuin sinä et kuuluisi meille, tuntuu ikäänkuin +sinua hallitsisi paha henki! + +Hän heitti maahan sen tavarajoukon, jonka oli tuonut mukanaan Wapulle, +ja rupesi luomaan lunta oven edestä, että Wappu pääsisi sisään tupaan. + +-- Benedikt, -- sanoi Wappu hiljaa, ikäänkuin he olisivat voineet sitä +kuulla -- uskotko sinä että "vuoren onnellisia neitoja" on olemassa? + +Benedikt katsoi miettien maahan ja kohotti olkapäitään. + +-- Niin, mitä pitää minun sanoman! En minä ole nähnyt ketään heistä -- +vaan ihmisiä on, jotka voisivat panna elämänsä pantiksi siitä. + +-- En minäkään usko niitä olevan -- vaan kun minä viime vuonna tulin +tänne ylös, näin unta, joka oli niin todennäköinen että sitä tuskin +olisi voinut uneksi uskoakaan -- ja nyt minä aina muistan noita +onnellisia neitoja kun jotain minulle tapahtuu. + +-- Mikä uni se oli? + +-- No niin, se jota lemmin, on myöskin vuorivuohen-ampuja ja juuri +hänen tähtensä isä lähetti minut tänne, ja kohta kun tulin tänne, näin +unta että Murzoll ja hänen onnelliset neitonsa uhkasivat että jos en +heittäisi häntä mielestäni, niin he syöksähyttäisivät minut alas +syvyyteen! + +Ja hän kertoi Benedikt'ille koko unensa. Tämä pudisti päätänsä ja tuli +varsin alakuloiseksi. + +-- Wappu, sinun sijassasi minua peloittaisi! + +Wappu heitti päätään taaksepäin: + +-- Kaikkia vielä! sinäkin olet vuorivuohen-ampuja, ja pelkäät noita +onnellisia neitoja. Ei saa pelästyä. Sen jälkeen olen minä juossut +monen syvyyden yli ja vaikka kyllä olen huomannut että on jotakin, joka +minua vetää alaspäin, niin olen kuitenkin pysynyt vakaana ja olen +voittanut. + +Hän nosti uhaten väkeviä ruskeita käsi varsiansa: + +-- Niin kauan kuin minulla on nämä molemmat käsivarret, niin minä en +pelkää mitään. + +Tämä ei mielyttänyt Benedikt'iä. Hän oli yksinäisillä poluillaan +Similaun ja Wildspitz'in jäätiöin yli tullut umpimieliseksi ja ajatteli +paljon enemmän kuin ihmiset ylimalkain ajattelevat: + +-- Ole varoillas Wappu; joka tahtoo liian korkealle nousta, satuttaa +päätänsä, ja se ei ole heille mieleen tuolla ylhäällä, vaan he +syöksähyttävät meitä alas! + +Hän oli ääneti. + +-- On liian aikaista jäädä tänne, -- aloitti hän taas -- ei kukaan +ihminen voi sitä kestää! + +-- Ah, kun minä viime syksynä olin täällä, oli se paljo pahempi, sanoi +Wappu. + +He astuivat majaan. + +-- Sitä, joka ei tahdo neuvoja vastaan-ottaa, ei voi auttaa. Vaan jos +se, jonka tähden tätä kaikkea kärsit, ei sinua kerran palkitse, niin +hän ansaitsee tulla hirtetyksi! + +-- Jos hän vaan sitä tietäisi, niin hän kyllä sitä palkitsisi, sanoi +Wappu ja loi punastuen silmänsä alas. + +-- Eikö hän sitä tiedä? -- kysyi Benedikt kummastuen. + +-- Ei, hän tuskin minua tuntee! + +-- No, Jumala antakoon sinulle anteeksi että noin kiinnität sydämesi +vieraasen ja luovut niistä, jotka sinua rakastavat, jotka ovat sinua +hoitaneet ja suojelleet! Tiedä, se ei voi olla rakkautta, vaan +uppiniskaisuutta. + +Wappu oli ääneti, Benedikt ei myöskään puhunut. Hän teki niinkuin +Klettermaier edellisenä vuotena oli tehnyt. Järjesti majan Wapulle niin +hyvin kuin mahdollista ja kantoi sisään hänelle polttopuita. Sitten +antoi hän Wapulle kättä jäähyväiseksi: + +-- Jumala suojelkoon sinua täällä ylhäällä! Ja jos vielä saisin sinulle +jotakin sanoa, niin se olisi: valvo ja rukoile ett'et joudu paholaisten +valtaan! + +Wapun sydäntä särki kun Benedikt'in silmä niin surullisesti häntä +katseli. Oli kuin hän olisi jäämäisillään paholaisten valtaan, ja +tietämättään piti hän yhä kiinni suojelijansa kädestä, hänen, joka niin +uskollisesti oli pitänyt hänestä huolta. Wappu meni saattamaan +Benediktiä kappaleen matkaa, niinkuin hän olisi pelännyt jäädä +yksikseen. + +-- Käänny takaisin! Täällä tie tulee huonoksi; kiitoksia siitä että +olet minua saattanut -- sanoi Benedikt ja erkani Wapusta. + +-- Hyvästi ja onnea matkalle! -- huusi Wappu hänen jälkeensä. + +Benedikt ei enää katsonut taakseen. Wappu palasi tupaansa ja oli taas +yksin kotkansa ja vuorihaltijainsa kanssa. -- Vaan haltijat näyttivät +leppyneelle. Murzoll hymyili ystävällisesti kevät-auringon loisteessa +takaisin tullutta lastansa vastaan. Wappu ei enää tuntenut itseänsä +niin yksinäiseksi tässä mahtavassa seurassa. Jokainen viiru Murzoll'in +otsassa oli nyt tuttu hänelle. Hän tunsi hänen hymynsä ja hänen +vihansa, se ei enää häntä peloittanut kun synkät pilvet ympäröivät +Murzoll'in otsaa tai kun hän raivoissaan heitti lumi-vyörteet alas +syvyyteen; hän tunsi olevansa niin rauhassa Murzoll'in kovalla povella +ja hänen kylmä hengähdyksensä puhalsi pois sen painon Wapun mielestä, +jonka hän oli tuonut mukanansa sieltä alhaalta. Sillä myrskyllä on +parantava voima, se jäähdyttää verta, se kantaa sielun mahtavilla +siivillään yli ohdakkeisen maan, jossa se tuskissansa liehahtelee. Kun +lapsi on satuttanut itsensä ja itkee, puhallamme me tuota sairasta +paikkaa ja lapsi hymyilee meille jälleen. Niin isä Murzoll puhalsi pois +tuskan lapsensa sydämestä, ja se katseli loistavin silmin ja +helpommalla mielellä ulos avaraan maailmaan ja -- toivoi ja odotti. + +Näin kului taas viikkoja ja kuukausia. Heinäkuun aurinko paahtoi taas +niin että vuori oli aivan paljas; tuo keveämpi talvilumi oli nimittäin +sulanut aina ikuisen lumen rajalle asti, missä Wappu asui. Silloin +tällöin tuli joku veljeksistä Rosen'istä kysymään eikö hän vielä ollut +muuttanut mieltänsä. Mutta tämä tapahtui ainoastaan harvoin ja häiritsi +Wapun yksinäisyyttä ainoastaan noin neljännestunniksi. + +Eräänä päivänä pistivät auringon säteet tavattoman terävästi. Kun +aurinko "pistää", niin se neuloo pilviä yhteen ja jo päivällis-aikana +oli se vetänyt paksun pilvi-hunnun ympärilleen; siihen se hävisi ja +lyijyn-harmaa hämärä peitti raskaasti maan. Kummallinen levottomuus +valloitti pienen karjan, silloin tällöin hohtava leimaus lensi +pimeyden läpi, niin kuin nukkuva välistä silmiänsä aukaisee -- ja +jättiläis-tapainen suru-harso peitti Murzoll'in pään. Siellä täällä se +repesi rikki, ja silloin sai katsahtaa etäälle, vaan uusia harsoja +kutoutui ahkerasti, kunnes näytti kuin ei olisi mitään väliä taivaan ja +maan välillä. + +Wappu tiesi mitä tämä kaikki merkitsi; hän oli kestänyt monta myrskyä +täällä ylhäällä. Hän ajoi pienen karjansa erään kalliokielen alle, +jonka hän ajan kuluessa oli valmistanut hätä-tilaa varten. Vaan +pikkunen kili oli eksynyt ja Wapun täytyi lähteä sitä hakemaan. Ei +mikään raju-ilma vielä ollut noussut tällaisella ankaruudella. Vinkuen +lensi tuuli eteenpäin, heittäen muutamia rakeita sinne tänne. Nyt +hänellä oli vaan muutamia minuutia jälellä eikä kiliä näkynyt missään. +Wappu sammutti tulen takassa ja astui ulos luonnonvoimain taistellessa, +niinkuin uljas kuningatar kapinallisten alamaistensa keskelle. +Katsantonsa oli todellakin ruhtinaallinen hänen tietämättään ja +tahtomattaan. Hän oli pannut pienen vaski-kattilan kypäriksi päähänsä +ja vaippana riippui paksu hevosenpeite olkapäistä alas. Raudoitettu +paimensauva keihäänä kädessä riensi hän ulos myrskyä vastaan, ja noin +taistellen saapui hän kallioseinälle, josta hän taisi katsella +ympärilleen, etsien kadonneen eläimen jälkiä. Vaan tässä sumussa oli +mahdotoin nähdä mitään. + +Wappu nousi yhä korkeammalle, sille tielle asti, joka Hochjoch'in yli +viepi Schnalzerthal'iin. Ja siellä, hyvin alhaalla riippui kili +kalliokielellä syvyyden ääressä vavisten pelon ja kovien rakeitten +vallassa. Hän sääli turvatointa eläintä -- hänen täytyi sitä armahtaa. +Yhä tiheämmin satoi rakeita ja myrsky vei sateen hänen kasvojansa +vastaan, raju-ilma läheni lähenemistään vedenpaisumuksen pauhulla -- +vaan se ei häntä estänyt, säikähtyneen eläimen mykkä avunhuuto soi +raju-ilman läpi häntä vastaan, ja tarkemmin miettimättä astui hän alas +sumuiseen syvyyteen. Sanomattomalla vaivalla pääsi hän niin pitkälle +tuolla liukkaalla tiellä että voi sauvallaan vetää eläimen luoksensa, +sitten heitti hän sen olkapäälleen ja kiipesi taas ylös käsin jaloin. +Oli nyt kuin tulivirta keskitaivaalta olisi syössyt alas syvyyteen, +ryskeellä meni siellä mänty pirstaksi; ja, ikäänkuin taivas ja maa +olisivat yhdessä kiljuneet, niin kuului jyske ylhäältä alas, +syöksevistä virroista ja kivistä, jotta näytti yksinäiselle vaeltajalle +tuolla kalliolla kuin taivas ja maa hurjassa raivossa olisivat +pyörineet hänen ympärillänsä. Melkein tainnuksissaan nousi hän viimein +varmalle tielle. Hänen täytyi vähän hengähtää ja pyyhkiä vettä +kasvoiltaan, sillä hän tuskin mitään näki enää ja kili olkapäällä +hypähti niin että Wapun oli pakko sitä sitoa, päästäksensä kulkemaan. +Ylhäällä ja alhaalla jyrisi jyrisemistään; ikäänkuin taivas olisi ollut +ravistunut astia täynnä tulta, niin vuosivat salamat virtoina alas. -- +Silloin -- mikä se oli? -- ihmis-ääni! avunhuuto kuului selvästi kautta +jyrinän ja pauhun. Wappu, joka ei ollut vapissut raju-ilmasta eikä +myrskystä -- vapisi nyt. Ihmis-ääni -- ja nyt! -- täällä ylhäällä hänen +luonansa luonnon kauheassa raivossa tässä sekasorrossa! Se säikähytti +häntä enemmän kuin hurjistuneet luonnonvoimat. Henkeänsä vetämättä +kuunteli hän: mistä huuto tuli, eikö hän ollut pettynyt. Silloin kuuli +hän sitä taas ja tällä kertaa aivan takanansa: + +-- Hoi, sinä siellä -- auta toki minua. + +Ja sumusta ja sateesta ilmestyi ihmis-haamu, joka näytti kantavan +toista. + +Wappu seisoi kuin kivi-patsas: kenenkä kasvot nuo olivatkaan? Nuo +tuliset silmät, tuo musta parta ja hienosti muodostunut nenä; hän +katseli ja katseli eikä voinut paikasta liikahtaa autuaallisesta +pelosta -- olihan se hänen pyhä Yrjänänsä -- Karhu-Jooseppi! + +Jooseppikin säikähtyi nähdessänsä Wappua, kun tämä kääntyi, vaan +toisesta syystä. + +-- Jesus Maria -- onhan se tyttö! -- sanoi hän melkein arasti -- ja +katseli Wappua kummastellen. Nähdessään hänen selkäpuoltansa oli +Jooseppi, Wapun ko'osta päättäen, luullut häntä paimeneksi -- ja nyt +seisoi tyttö hänen edessänsä. Ja katsellessaan tyttöä edessänsä, joka +oli tuohon pitkään vaippaan puettu, sotaisella päähineellä rakeita +vastaan, tummat hiukset hajalla ja märkinä kasvojen ympäri, paimensauva +kädessä, kili leveillä hartioillaan, suuret leimuavat silmät häneen +luotuina, hämmästyi Jooseppi niinkuin hänellä olisi ollut jotakin +yli-luonnollista edessänsä. Koko elin-aikanansa ei hän ollut nähnyt +niin mahtavaa naisen hahmua ja hän tarvitsi hetken aikaa tointuaksensa. + +-- Ah, sanoi hän viimein mietittyänsä, sinä olet, kuin oikein +ajattelen, Stromminger'in Wappu -- Kotka-Wappu? + +-- Niin olen! -- vastasi tyttö hengähtämättä. + +-- Oikeastaan ei minulla siis pitäisi olla mitään tekemistä sinun +kanssasi! + +-- Miksi ei? -- kysyi Wappu ja vaaleni. Samassa näkyi salama, jonka +leimu kuvautui hänen vaski-kypärässään. + +Joosepin täytyi pidättää vastauksensa, sillä salamaa seurasi kauhea +jyrinä ja rae-sade. Jooseppi katseli arasti Wappua, joka seisoi +liikkumatonna sill'aikaa kuin jää-kappaleet löivät suuria kuhloja +vaski-kattilaan hänen päässänsä, Jooseppi kallistui tuon hengettömän +olennon yli, jota hän kantoi. + +-- Tiedä siis että minun ja isäsi väli on sotainen siitä asti kun tuo +juttu Sölden'issä tapahtui, ja ihmiset sanovat ett'ei ole juuri +helpompi tulla toimeen sinun kanssasi. -- Vaan tämä tyttö parka ei +jaksa enää; salama iski maahan hänen viereensä, jotta hän kaatui ja +meni tainnoksiin. Mene meidän edellämme majaasi, että tyttö saa levätä +siksi kun myrsky on laannut raivoamasta -- sitten me kohta menemme -- +emmekä enää sinua vaivaa! + +Wappu katseli häntä niin oudosti, kun Jooseppi lausui nuo sanat -- +puoleksi uhalla ja puoleksi tuskissaan. Hänen huulensa vapisivat kuin +hän olisi tahtonut sanoa jotakin, vaan hän pidätti itseänsä ja sanoi +hetkisen sisällisen taistelun jälkeen ainoastaan: -- Tule! -- ja meni +edellä. Vähän ajan perästä hän seisahtui ja kysyi: -- Ken se on, joka +on sinun kanssasi? + +-- Se on tyttö raukka Vintshgau'ista, joka on menossa palvelukseensa +Zwiefelstein'iin. Äiti on kuollut ja sentähden täytyi minun lähteä +perintö-asioita varten Vintschgau'iin, josta hän oli kotoisin, ja kun +meillä oli sama matka edessämme -- niin otin tytön seuraani -- vastasi +Jooseppi. + +-- Äitisi -- on kuollut? -- Oi Jooseppi parka -- sanoi Wappu +osanottavaisuudella. + +-- Niin -- se oli kova onni! -- sanoi Jooseppi syvällä murheella; minun +hyvä äitini! + +Wappu näki että hänen oli tuskallista puhua siitä, ja vaikeni. He eivät +puhuneet sitten ennenkuin saapuivat majalle. + +-- Tämä on kurja pesä! -- sanoi Jooseppi sisään astuessaan, kun satutti +otsaansa, vaikka oli syvästi kumartunut: -- Syitä tarvitaan ennenkuin +lähettää lastansa tämmöiseen koira-talliin! No, vaan pakoitithan sinä +isäsi siihen. + +-- Vai niin -- sinä tiedät sen? -- sanoi Wappu katkerasti, vapauttaen +kilinsä ja laskien sn erääsen nurkkaan. Korjasi sitten vuoteensa ja +auttoi Jooseppia laskemaan vieraan vuoteelle. Wapun kädet vapisivat +sitä tehdessään. + +-- No niin -- jatkoi Jooseppi huolimattomasti: -- Tietäähän jokainen +että sinä olet yhtä raju luonnoltasi kuin isäsi -- että melkein olit +tappaa Gellner-Vincentz'in ja kiukuissasi sytytit isäsi heinäladon +tuleen. Minä tarkoitan vaan että kun näin aikaisin olet aloittanut, +niin voi vielä pitkälle päästä! + +-- Tiedätkö _miksi_ minä löin Bincentz'iä ja sytytin ladon tuleen? -- +kysyi Wappu vapisevalla äänellä: -- Tiedätkö _miksi_ minä olen tässä +koiran-tallissa, kuin sinä sanoit? _Tiedätkö_ sitä? -- Ja hän taittoi +polveansa vasten paksun oksan niin että se ritkahti ja Joosepin täytyi +kummastella hänen voimaansa. + +-- En, -- sanoi hän, -- kuinka minä voisin sitä tietää. + +-- No, koska et sitä tiedä, niin ei siitä ole puhumista! -- torui hän +hiljaa ja sytytti valkeaa, maitoa keittääksensä. + +-- Kerro minulle miksi, jos arvelet että teen sinulle väärin! + +Silloin Wappu taas nauroi tuolla katkeralla kimakalla tavalla, niinkuin +hänen oli tapa tehdä kun sydän verta vuosi. + +-- Sinulle, -- _sinulle_ minä sen sanoisin?! -- lausui hän. -- Niin, -- +sinä olisit todellakin oikea mies, jolle sitä sanoisin! + +Hän pesi kuumeen kaltaisella innolla pientä pataa, kaasi maitoa siihen +ja ripusti sen rätisevän tulen yli. + +Jooseppi ei huomannut sitä tuskaa, joka tässä pilkassa kätkyi -- hän +huomasi vaan pilkkaa, ja kääntyi suuttuneena pois Wapun luota. + +-- Sinun kanssasi ei ole puhumista, siinä ihmiset ovat oikeassa! Ja +tästä hetkestä oli hänen huomionsa vaan kääntynyt sairaan puoleen. + +Wappu oli myös ääneti ja katseli ainoastaan silloin tällöin +askarrellessaan Jooseppia, jota takan valkea valaisi. Hänen silmänsä +hohtivat kuin tuliset hiilet valkean valossa, joka milloin leimusi +kirkkaammin, milloin heikommin ja varsin oudosti kirkastutti +metsämiehen kauniita ankaria kasvoja, jotta ne välistä näyttivät +ystävällisille, välistä synkille. + +Silloin Wappu muisti unen, jota oli nähnyt ensimäisenä yönä täällä +ylhäällä. -- Jos nuo onnelliset neidot nyt näkisivät Jooseppia, niin ne +varmaankin sulaisivat kuin lumi tulen edessä! -- jotakin tämänkaltaista +hän ajatteli, ja tuntui hänestä kuin hän vaan verta vuotaen voisi +irroittaa silmänsä Jooseppia katsomasta, ja pari kuumaa pisaraa putosi +hänen silmistään, ei kuitenkaan veripisaroita, vaikk'eivät sentähden +olleet vähemmän tuskalliset. + +Vieras tyttö tointui nyt ja kysyi hämmästyneenä: + +-- Mitä tämä on? + +-- Ole huoleti Asra, -- sanoi Jooseppi -- tiedä että salama melkein oli +iskeä sinuun, ja sitten otti Stromminger'in Wappu meidät majaansa. + +-- Jesus Maria! olemmeko Kotka-Wapun luona? -- huudahti nuori tyttö +säikähtyneenä. + +-- Ole huoleti, -- sanoi Jooseppi -- niinpian kuin sinä jaksat menemme +edemmäksi! + +-- Sinä olet siis Vintschgau'issakin kuullut minusta, -- juo nyt vähän +pelästyksen päälle, -- sanoi Wappu tyynesti hyväntahtoisella ivalla, +antaessaan tytölle lämpöstä maitoa, johon oli sekoitettu muutamia +viinipisaroita. Jooseppi oli noussut ylös että Wappu pääsisi sinne +juoman kanssa. Asra koetti nousta istumaan, vaan se ei onnistunut, ja +Wappu tarttui häneen, auttaen häntä; hän piti tyttöä kuin lasta +sylissään ja antoi hänelle toisella kädellä juoda. Asra joi janossaan +muutamia kertoja Wapun puumaljasta, vaan oli niin voimaton että hänen +päänsä vaipui Wapun olkapäälle, kun oli juonut. Wappu viittasi +Joosepille että hän ottaisi pois maljan ja jäi itse istumaan, ett'ei +häiritsisi sairasta. + +Jooseppi katseli häntä miettivästi hänen istuessaan vuoteen reunalla +sairas tyttö sylissään. + +-- Sinä olet kaunis tyttö, sanoi hän rehellisesti, -- vahinko vaan että +olet niin rajuluontoinen! + +Hieno puna lensi Wapun poskille, kun hän kuuli nämä sanat. + +-- Vaan onhan sinullakin sydän, -- sanoi Asra, -- minä tunnen kuinka se +tykkii. + +Virkistyneellä voimalla nosti Asra päänsä ja katseli Wapun kauniita +päivettyneitä kasvoja ja hänen suuriin tummiin silmiinsä. Wappu katseli +myöskin tarkemmin vierasta. Hän näki että sillä oli suloiset kasvot, +tunnokkaat siniset silmät ja kultaiset silkin-hienoiset hiukset; häntä +katsellessa valloitti Wappua outo tunne. Hän katsahti Joosepin puoleen +ja rupesi taas askaroimaan tuvassa. + +-- Onko se todellakin Kotka-Wappu? -- kysyi nyt Asra saattajaltaan, +ikäänkuin hän ei olisi voinut käsittää että pahassa huudossa oleva +Wappu voisi olla niin hyvä. + +-- Tuskin voisi sitä uskoa, mutta sanoohan hän itse että niin on. + +-- Ja minä voin kohta toteen näyttää että olen se sama -- huudahti +Wappu, avasi oven ja kutsui: -- Hansel -- Hansel, missä olet? + +Kimakka huuto vastasi hänelle ja Hansel lensi alas katolta ja ovesta +sisään. + +-- Jesus, mitä se on? Huusi Asra tehden ristin-merkkiä, ja Jooseppi +kävi hänen eteensä seisomaan, häntä suojellakseen. + +-- Se on sama kotka, jonka lapsuudessani otin pesästään -- tuolta +Burgstein'in kalliolta. Siitähän minulla on tuo nimi -- Kotka-Wappu! + +Ja hän katseli lintua yhtä ylpeästi kuin sotilas voitettua lippua: -- +Katso kuinka olen sitä kesyttänyt että se vapaasti saa lentää ympäri +eikä kuitenkaan lennä pois luotani! + +Hän asetti linnun olkapäällensä ja levitti sen siivet että Jooseppi +näkisi ett'eivät olleet leikatut. + +-- Se on komea lintu -- sanoi Jooseppi ja hänen metsästäjäsilmänsä +katseli halullisesti kaunista saalista, jota ei kukaan metsästäjä olisi +toiselle suonut, vielä vähemmin tytölle. + +Hänen silmäyksensä nähtävästi ärsytti kotkaa, sillä se päästi +kummallisen vinkuvan äänen, köyristi kaulaansa ja pystytti höyheniänsä +Joosepille. + +Wappu huomasi tämän oudon liikutuksen ja koetti rauhoittaa sitä +hyväilemisellä. + +-- No Hansel -- mitä sinun on, eihän ole tapasi olla tuommoinen! + +-- Aha, poikaseni -- sinä tunnet metsästäjän -- nauroi Jooseppi +ylpeästi ja ojensi uhaten kättänsä ikäänkuin olisi tahtonut ottaa +kotkaa Wapun olkapäältä. + +Silloin ärsytetty lintu äkkiä vimmastui, levitti siipiänsä, lensi ylös +katolle ja sitten alas vihamiehensä päälle. Kauhistuksen huuto pääsi +Wapun huulilta. Asra pakeni nurkkaan ja lentelevä peto, jok'ei enää +huolinut emäntänsä käskyistä, täytti melkein tuon ahtaan majan, +koettaessansa peloittavalla nokallaan päästä likelle Jooseppia, +iskeäkseen kynnet hänen kylkiinsä. Nyt oli vaan kamala sekasotku +taistelevien nyrkistä ja siivistä, höyheniä lenteli ympäri ja seinät +tulivat punaisiksi missä Joosepin veriset kädet niihin koskivat. + +-- Veitseni, jos vaan voisin saada veitseni esille, -- huusi Jooseppi. + +Wappu heitti oven auki: + +-- Tänne Jooseppi, ulos vapaasen ilmaan -- tuossa ahtaassa pesässä et +voi sille mitään. + +Vaan Karhu-Jooseppi ei juossut pakoon. + +-- Niin totta kuin Jumala elää, en liikahda paikasta -- ähkäsi hän. +Vielä hetken aikaa voitto oli epätietoinen. Silloin Joosepin +onnistui, kasvot muuria vasten painettuina, tarttua kotkan kynsiin +rautakourillaan ja pakoittaa vastustavaa eläintä jättiläisvoimalla +loukkuun, sill'aikaa kun tämä nokallaan hakkasi hänen käsiänsä ja +käsivarsiaan. + +-- Veitseni, vedä ulos veitseni -- minulla ei ole yhtään kättä vapaana, +-- huusi hän Wapulle. + +Mutta Wappu käytti tätä hetkeä toisella lailla, hän juoksi sinne ja +heitti liinan yli kotkan pään. Nyt oli Joosepin helppo sitoa kotkan +jalat nuoralla yhteen ja näin se ei ollut enää vahingollinen. Jooseppi +heitti sen maahan. Voitettuna koetti jalo eläin vapauttaa itseänsä. +Jooseppi nousi ja latasi pyssynsä. + +-- Mitä teet? -- kysyi Wappu hämmästyneenä. + +-- Minä lataan pyssyni, -- vastasi hän ja puri hampaansa yhteen, +haavoitettuin käsien kirvellessä. Kun oli ladannut, otti hän vangitun +linnun, heitti sen ovesta ulos, kävi seisomaan kappaleen matkaa siitä, +ojensi pyssynsä ja sanoi hiljaa käskien Wapulle: -- laske se nyt irti! + +-- Mitä pitää minun tekemän? -- kysyi Wappu, joka ei tahtonut korviansa +uskoa. + +-- Sinun pitää laskea se lentämään! + +-- Miksi? + +-- Että voin sitä ampua -- etkö tiedä ett'ei kunnollinen metsästäjä +koskaan ammu otusta muutoin kuin lennossa tai juoksussa? + +-- Vaan ethän Jumalan tähden ai'o ampua Hanseliani? + +Jooseppi katseli häntä vuorostaan ihmetellen: + +-- Pitäisikö minun ehkä antaa tuon hurjan otuksen elää? + +-- Jooseppi -- huusi Wappu ja astui vakaasti hänen etehensä: -- jätä +Hanselini rauhaan! Minä olen sen tuonut ylös pesästä eikä kukaan muu +minusta huoli kuin tämä lintu -- se on kaikki mitä minulla maailmassa +on -- sinä et saa mitään tehdä Hanselille! + +-- Vai niin, -- sanoi Jooseppi äkäisesti ja katkerasti, -- se riiviö on +melkein hakannut silmät päästäni enkä minä saa mitään tehdä? + +-- Eihän se sinua tuntenut! Mitä lintu voi siihen ett'ei se viisaampi +ole -- ethän sinä tahdo kostaa järjettömälle eläimelle? + +Jooseppi polki jalkaa. + +-- Laske se irti että osaa lentää, muuten ammun sen semmoisena kuin on. + +Hän ojensi pyssyä. + +Nyt tuo kuuma veri taas nousi Wapun päähän ja häneltä unohtui kaikki, +paitsi eläin raukka. + +-- Saammepa nähdä, huusi hän kiihtyen -- saatko menetellä omaisuuteni +kanssa mielesi mukaan. Pane pois pyssy! Lintu on minun! Kuuletko? Se on +minun! Minä en salli että sille vahinkoa tehdään, tapahtukoon mitä +tahansa. Pyssy pois tai sinä saat oppia tuntemaan minua. + +Ja voimakkaalla kädellä löi hän pyssyn Joosepin kädestä, niin että +laukaus pamahtaen iski kiviseinään. + +Wapun käytöksessä oli jotakin, joka voitti tuon väkevän miehen, uljaan +karhun-tappajan, niin että hän teeskennellyllä huolimattomuudella otti +pyssynsä, sanoen katkeralla pilkalla: + +-- No kernaasti minun puolestani! Saat rauhassa pitää koukkunokkasi. -- +Se on luultavasti ainoa, minkä eläissäsi saat! -- Sillä sinä olet totta +tosiaan _Kotka-Wappu_! + +Ja Wappua katsomatta repäisi Jooseppi nenäliinansa palasiksi ja koetti +näillä kääriä haavoitettuja käsiänsä. Wappu juoksi Joosepin luo ja +tahtoi häntä auttaa; nyt vasta huomasi hän kuinka pahat nuo haavat +olivat, ja tuntui siltä kuin hänen oma sydämensä olisi verta +vuodattanut sitä nähdessään. + +-- Oi Jesus, -- minkänäköiset kätesi ovat! lausui hän -- tule, anna +minun pestä ja kääriä niitä! + +Mutta Jooseppi sysäsi hänet pois tieltä. + +-- Älä koske! -- Asra sen kyllä tekee! + +Hän meni majaan. Kuolettava tuska ahdisti Wappua. Hän tunsi äkkiä että +oli tehnyt Joosepin vihollisekseen, ehkä ainiaksi; tätä ajatellessa +hänestä tuntui kuin hänen täytyisi kuolla. Masennettuna meni hän +Joosepin jälkeen ja silmänsä seurasivat mustasukkaisuudella tuon +vieraan tytön liikuntoja, kun tämä sitoi Joosepin haavoja. + +-- Jooseppi, sanoi Wappu tukehtuneella äänellä, -- sinä et saa luulla +ett'en huoli sinun haavoistasi siitä syystä, ett'en antanut sinun ampua +Hanselia. Katso, jos ne siitä parantuisivat, saisit mielellään ampua +sekä Hanselin että emäntänsäkin -- vaan asian laita on nyt semmoinen, +että kumpikin olisi sinulle yhtä hyödytön. + +-- Hyvä, hyvä! ei sinun tarvitse puolustaa itseäsi -- sanoi Jooseppi +kiertelemällä. -- Asra, -- kysyi hän, -- voitko nyt käydä eteenpäin? + +-- Voin, -- vastasi tämä. + +-- Laita itses' valmiiksi siis, niin menemme! + +Wappu vaaleni. + +-- Jooseppi, etkö tahdo levätä hiukan -- enhän ole vielä saanut tarjota +sinulle mitään! Minä keitän kohta sinulle jotakin, vai tahdotko juoda +vähän maitoa? + +-- En, kiitoksia vaan vierasvaraisuudesta -- vaan minun täytyy pyrkiä +kotiin ennen yötä. Ei enää sada ja Asra jaksaa jo käydä. + +Hän auttoi tyttöä valmistuksissa, ripusti pyssyn olkapäälleen ja otti +vuorisauvan käteensä. + +Wappu otti sulan, jonka Hansel taistelussa oli pudottanut, ja pisti sen +Joosepin hattuun: + +-- Tätä sulkaa sinun pitää kantaa, Jooseppi, koska olet voittanut +kotkan, olisihan se tullut sinun saaliiksi, jos et olisi sitä +lahjoittanut minulle. + +Mutta Jooseppi otti sulan hatustaan: + +-- Tarkoitukses voi olla hyvä, mutta tätä en kanna -- minä en ole +tottunut jakamaan saalistani _tyttöjen_ kanssa. + +-- Ota sitten koko kotka, vaan anna sen elää! sanoi Wappu tuskissansa. + +Jooseppi katseli häntä kummastellen. + +-- Mitä sinä ajattelet! Enhän tahdo ryöstää sinulta eläintä, +johon sydämesi on niin kiintynyt. Ehkä minun joskus onnistuu +vangita karhun-pentua, ja sen tuon sinulle, jotta seura tulisi +täydellisemmäksi! Vaan sitä ennen me emme tapaa toisiamme, sillä voisi +tapahtua että minä ampuisin tuon linnun, jos se joutuisi minun tielleni +-- on siis parasta välttää tätä tienoota! Jumalan rauhaan ja kiitoksia +kohteliaisuudestasi! + +Näillä sanoilla astui hän ylpeästi ja tyynesti ulos tuvasta. + +Asra kumartui ja otti maasta poisheitetyn sulan. + +-- Lahjoita se minulle -- pyysi hän -- minä panen sen rukouskirjaani, +ja niin usein kuin sitä näen, tahdon rukoilla: "Isä meidän" sinun +puolestasi! + +-- Kernaasti minun puolestani! -- vastasi Wappu kolkosti, hän oli +tuskin kuullut mitä Asra puhui. Hänen rinnassaan tikitti ja kolkutti, +hänen korvissaan suhisi, niinkuin myrsky olisi käynyt hänen +ympärillänsä. Hän astui ulos tuvasta pois lähtevien jälkeen. Rajuilma +oli tauonnut, mustat pilvihunnut riippuivat repaleina vuorien piikistä +alas, ja etäisyys pilkoitti hämärästi sumun läpi. Etenevän ukkosen +tohina kuului vielä ja purot syöksivät pauhaten alas syvyyksiin; muuten +oli kaikki hiljaista ja äänetöintä, ja valkoinen ruumiin-vaate lumesta +ja rakeista oli peittänyt vuoren. + +Wappu seisoi liikkumatonna, kädet rintaa vasten painettuina. + +-- Eihän hän voinut käsittää kuinka köyhäksi on käynyt ennenkuin sydän +noin lintuun kiintyy! -- sanoi hän itsekseen. Sitten laskeutui hän +polvilleen ja irroitti puoleksi paleltunutta kotkaa, joka horjuen +kiipesi ylös hänen käsivarrelleen ja niin viisaasti katsoi hänen +silmiinsä kuin se olisi tahtonut anteeksi pyytää. -- Niin katsele vaan +minua, nyyhkytti Wappu -- oi Hansel, Hansel -- mitä olet minulle +tehnyt! + +Wappu istui majansa kynnykselle, laski Hanselin maahan ja itki oikein +sydämen pohjasta, kunnes väsyi kuulemasta omaa itkuansa. Hän katsoi +ylös; hänen takanansa nousi pystysuora lumiseinä, tuolla alhaalla +edessänsä oli kuolema vuoriloukoissa kylmän vuoteensa valmistanut, +harmaassa etäisyydessä riippuivat pitkät repaleet sadepilvistä +taivaasta maahan asti, ja Wappu tunsi taas yht'äkkiä täydellisesti ja +katkerasti kuin ensimäisenä olopäivänänsä täällä, että hän oli -- ja +jäi yksinänsä erämaahan! + + + + +IX. + +Ylimystalon emäntä. + + +Taas oli kulunut vuosi, raskas vuosi Wapulle, sillä kun tuo +hiljainen kesä erämaassa oli ohitse ja Stromminger tuotti karjan +takaisin, astui Wappu vuoren toiselle puolelle Schnalferthal'iin, jossa +oli tykkänään tuntematoin, ja etsi siellä palvelusta. Rosen'iin hän ei +tahtonut mennä, sillä täytyihän hänen vastustaa veljesten kosimista. +Vaan täällä oli hänen yhtä vaikea saada paikkaa kotkan kanssa, +kuin Oetz-laaksossakin oli ollut, ja viimein hän heitti kaikki +palkan-vaatimukset, jotta vaan saisi Hanselinkin vastaanotetuksi. +Tietysti hänen kohtalonsa, tämän "hulluuden", tähden -- joksi sitä +sanottiin -- tuli hyvin kurjaksi. Naiset nauroivat ja halveksivat +häntä ja sill'aikaa sai hän kaikin voimin vastustaa miesten raakaa +hävyttömyyttä, jotka täällä kuten muuallakin rakastuivat kauniisen +tyttöön. Tätä kaikkea hän kärsi äänettömyydellä, sillä hän oli liian +ylpeä valittaaksensa takan painoa, jonka vapaaehtoisesti oli ottanut +kantaaksensa. + +Vaan täll'aikaa tuli hän luonteeltaan yhä kovemmaksi, juuri +semmoiseksi, joksi tuo hyvä kirkkoherra oli häntä varoittanut +tulemasta. Kaikki murhatut nuoruuden ilot kulkivat aaveina hänen +edessänsä ja vaativat kostoa. Elämän lyhyenä kevät-aikana on kolme +kadotettua vuotta paljon. Valittivathan muut nuoret tytöt yhtäkin +tanssia, joka oli mennyt heiltä hukkaan! Wappu ei surrut kaikkia niitä +tuhansia ja tuhansia riemuja, jotka olivat hänen ikänsä mukaiset ja +joita hän oli kadottanut, hän suri kadotettua rakkauttansa ja hänen +mielensä, jota ei mikään onnen säde kohdannut, kävi katkeraksi ja +kovaksi kuin varjossa kypsynyt hedelmä. + +Kevään tullessa meni hän taas ylös vuorille. Kevät oli kylmä ja kesä +myrskyinen, satoi vettä, lunta ja rakeita ehtimiseen, jotta Wapun +vaatteet vuorokausien kuluessa usein olivat kuivamatta, ja hän sai elää +viikkokausia keskellä pilviä ja pimeyttä samanlaisessa mullistuksessa +kuin ensimäisenä luomisen päivänä, jolloin ei päiviä ottanut +koittaakseen. + +Tämä mullistus kuvautui Wapun sydämessä -- harmaata harmaassa. Maailma +oli hänestä synkkä, kolkko uni, kylmä kuin sumut hänen ympärillänsä -- +eikä näkynyt se Jumala, joka olisi lausunut: "Olkoon päivä!" + +Vaan eräänä päivänä, pitkien viikkojen päästä lausui Hän kuitenkin +tämän mahtavan luomis-sanan, ja ensimäinen auringonsäde tunki pilvien +läpi, ja vähitellen ilmestyi tästä mullistuksesta ihana järjestetty +maailma vuorineen laaksoineen, peltoineen, järvineen ja metsineen. +Kaikki tämä ilmauntui niin äkkiä Wapulle, jotta hänkin virkistyi uuteen +elämään, kuin kerran ihmissuvun isä, ja iloitsi tästä maailmasta, jonka +Jumala oli niin ihanaksi luonut, ett'ei Hän tahtonut yksistään siitä +iloita, vaan loi muita olentoja, jotka myöskin saivat siitä iloita. + +Eikö todellakaan löytyisi mitään onnea tässä ihanassa maailmassa? Ja +miksi oli Jumala pannut tämän Eva paran tänne erämaahan, jossa se, jota +varten hän oli luotu, ei voinut häntä löytää? + +-- Oi, sinne, sinne, minä olen saanut tarpeeksi olostani täällä +ylhäällä! -- sanoi hänessä sisällinen ääni, ja rajusti halusi hän nyt +saada elää, rakastaa, nauttia, ja kaipauksella ojensi hän kätensä +valoisalle hymyilevälle maailmalle tuolla alhaalla! + +-- Wappu, sinun täytyy paikalla tulla pois -- isäsi on kuollut. + +Paimenpoika seisoi hänen edessänsä. + +Wappu tuijotti poikaan kuin unessa kävijä. + +Oliko tuo vale, jonka oli luonut hänen oma sydämensä, mikä niin +hartaasti vaati onnea? Hän tarttui pojan olkapäihin, tullaksensa +vakuutetuksi siitä, että se oli todellisuutta eikä valekuva! + +Poika kertoi asiansa: + +-- Isäsi jalka tuli yhä pahemmaksi. Viimein siihen tuli kylmän vihat, +ja tänä aamuna hän kuoli. Nyt sinä olet ylimystalon emäntä ja +Klettermaier lähettää sulle terveisiä. + +Se oli siis totta! Rauhan, vapauden sanansaattaja seisoi ihka elävänä +hänen edessänsä. Sentähden oli Jumala näyttänyt hänelle maailman +ihanuutta ikäänkuin olisi Hän tahtonut hälle sanoa: -- kas, nyt se on +sun! Tule alas ja ota lahjani vastaan! + +Hän meni äänetönnä majaansa ja sulki oven. -- Hän laskeutui polvilleen, +kiitti ja rukoili -- rukoili pitkän ajan perästä taas sydämen pohjasta, +vuodattaen kuumia kyyneleitä isänsä tähden, joka oli mennyt pois eikä +koskaan uskaltanut tai voinut häntä rakastaa; vaan nyt kyyneleet +tulivat Wapun vapautetusta, hellästä sydämestä! + +Sitten astui hän ales kotia kohden, joka taas oli koto hänelle ja jossa +hänen jalkansa astui omalla pohjalla ja maalla. Klettermaier seisoi +oven ulkopuolella ja heilutti riemuten lakkiansa Wapun lähestyessä. Se +piika, joka kaksi vuotta sitten oli ollut niin hävytön Wappua kohtaan, +toi nyt itkien ja nöyrästi avaimet hänelle, ja ovella vastaan-otti +Bincenz häntä. + +-- Wappu, -- aloitti hän, -- sinä olet menetellyt hyvin pahasti minua +kohtaan, mutta -- -- + +Wappu katkaisi tyynesti, mutta vakaasti hänen puheensa: + +-- Bincenz, jos olen tehnyt sinulle vääryyttä, niin Jumala minua +rangaiskoon niinkuin hän parhaaksi näkee. Minä en voi sitä katua enkä +parantaa, en myöskään pyydä että antaisit minulle anteeksi! Nyt tunnet +minun ajatukseni ja nyt pyydän sinua jättämään minut yksikseni! + +Ja katsomatta Bincenz'iin sen enemmän meni Wappu huoneesen isänsä +ruumiin luo ja sulki oven. Ilman kyyneleitä seisoi hän siinä. Hän oli +itkenyt ajatellessansa kirkastettua isäänsä, joka oli vapautettu tästä +maallisesta kuoresta; vaan tuon saman ruumiin vieressä, joka raskaalla +kädellään oli hänen elämänsä autioksi tehnyt, joka oli häntä lyönyt ja +jalkojensa alla polkenut, tämän ruumiin vieressä hän ei voinut itkeä, +hän oli kuin kivettynyt! + +Hän rukoili tyynesti "isämeidän", vaan hän ei polvilleen laskeunut. +Samanlaisna kuin oli seisonut elävän isänsä edessä, jäykkänä ja +tyynenä, samanlaisna seisoi hän kuolleenkin edessä, vaan nyt ilman +vihatta, kuoleman sovittamana. + +Sitten meni hän kyökkiin valmistuksia tekemään siksi kun naapurit +tulisivat, tavan mukaan, rukoilemaan ja valvomaan kuolleen luo. Siellä +oli hänellä työtä yltä kyllin ja keski-yön paikoilla oli tupa niin +täynnä rukoilevaisia että Wappu tuskin sai niille kaikille ruokaa ja +juomaa; sillä mitä rikkaampi talollis-vainaja on ollut, sitä enemmän +naapuria saapuu paikalle valvomaan ja rukoelemaan. + +Wappu katseli tätä sisällisellä iletyksellä. Siinä kuollut mies -- ja +täällä joivat ja söivät vieressä kuin kärpäset. Tämä surina ja melu oli +hänelle niin outoa, tottunut kun oli vuoriinsa ja niiden juhlalliseen +äänettömyyteen; kaikki näytti hänestä niin joutavalle ja pienemmoiselle +että hän olisi suonut olevansa siellä jälleen. + +Mykkänä ja kylmänä kulki hän ihmisten välillä, jotka itkivät, söivät ja +joivat, ja hänestä arveltiin että hän oli hyvin isävainajansa näköinen. +Kolmantena päivänä olivat hautajaiset. Kaikkialta, likeltä ja kaukaa +riensi ihmisiä paikalle osoittamaan peloittavalle ja arvoisalle +ylimystalolliselle viimeistä kunniaa taikka imartelemaan tuota pahaa +Kotka-Wappua, joka nyt kaikissa tapauksissa oli Strommingerin avarain +tilusten haltija. Vaikka hän aina tähän asti oli ollut "murhapolttaja" +ja "kelvotoin", -- oli hän nyt kuitenkin rikkahin perillinen +vuori-piirissä ja se oli toista! + +Wappu tunsi aivan hyvin tämän muutoksen ja tiesi hyvin mikä siihen oli +syynä. Kun samat ihmiset, jotka vuosi sitten olivat ajaneet hänet ulos +häpeällä ja pilkalla, kun hän palvelusta haki, nyt kumarruksella ja +teeskennellyllä hymyllä seisoivat hänen edessänsä -- niin hän kääntyi +inhoten pois -- ja tästä hetkestä asti hän ylenkatsoi ihmisiä! + +Kirkkoherra Heiligkreuz'istä ja veljekset Rosen'ista olivat myöskin +tulleet. Nyt oli se hetki, jolloin hän ainakin ulkonaisesti voisi +palkita heidän hyvyytensä häntä kohtaan kun hän oli ollut köyhä ja +turvatoin, ja hän kunnioitti heitä ennen kaikkia muita ja oleskeli +ainoastaan heidän seurassaan. + +Kun peijaiset olivat ohitse ja vieraat olivat hävinneet, viipyi +Heiligkreuz'in kirkkoherra vielä hetken aikaa Wapun luona ja puhui +hänelle monta hyvää sanaa. + +-- Sinä olet nyt monen palvelijan käskijä, -- sanoi hän, -- vaan muista +että se, joka ei voi itseänsä hallita, ei myöskään voi hallita muita! +Vanha sananlasku sanoo: "joka ei voi totella, se ei myöskään voi +käskeä". Opi tottelemaan, lapseni, että osaisit käskeä! + +-- Vaan, teidän korkea-arvoisuutenne, ketä minun pitää totella, eihän +nyt kelläkään ole mitään käskemistä minun suhteeni? + +-- Jumalaa! + +Wappu vaikeni. + +-- Tämän, -- sanoi kirkkoherra ja otti jotakin kauhtanansa väljästä +taskusta, -- tämän olen jo aikoja sitten sinulle määrännyt, siitä asti +kun kävit minun luonani, mutta matkoillasi et kuitenkaan olisi voinut +viedä sitä mukaasi. + +Ja eräästä laatikosta otti hän hienosti veistetyn pyhimys-kuvan +puisella jalasteella. + +-- Kas, tämä on suojelijattaresi, pyhä Wallburga. Vieläkö muistat mitä +sinulle sanoin kovasta ja pehmeästä aineesta ja hyvästä Jumalasta, joka +oksa-sauvasta voi veistää pyhimys-kuvan? + +-- Muistan, -- sanoi Wappu. + +-- No näetkös, ettet sitä unhoittaisi, olen Sölden'istä tuottanut +sinulle tuommoisen kuvan. Ripusta se sänkysi yli ja rukoile sen edessä +ahkerasti, se tulee tekemään sinulle hyvää. + +-- Suuri kiitos, teidän korkea-arvoisuutenne, sanoi Wappu nähtävästi +iloisena ja otti varovasti tuon heikon kapineen koviin käsiinsä. -- +Sitä nähdessäni tulen aina ajattelemaan teidän oivaa selitystä! Tämän +kaltaiselta pyhä Wallburga siis näytti! -- Oi mikä hyvä ja suloinen +ihminen hän lienee ollut! Se joka olisi hurskas ja hyvä kuin hän! + +Ja kun Klettermaier tuli hänen luo, näytti hän kuvan hänelle ja huusi: + +-- Katso, Klettermaier, mitä minä olen saanut: pyhän Wallburgan, +suojelus-pyhäni! Mutta siitäpä lähetämmekin kirkkoherralle ensimäisen +kauniin lampaan, jonka saamme. + +Tuo hyvä kirkkoherra vastusti hartaasti tätä vaihtokauppaa, mutta Wappu +ei iloissaan ottanut sitä korviinsa. + +Kun pappi oli lähtenyt, meni Wappu huoneesensa ja ripusti kuvan seinään +vuoteensa yli, ja sen ympäri naulasi hän vanhan Luckard'in kortit +seppeleeksi. -- Sitten meni hän ulos katsomaan mitä olisi tehtävää +kyökissä tai kartanossa. + +-- Hansel, -- huusi hän ohitse mennessä kotkalle, joka istui +puupinolla, -- nyt me olemme herroina täällä! -- Ja tuo herruuden tunto +oli hänelle pitkän orjuuden jälkeen kuin janoovaiselle hurmaava viini, +joka nääntyvän suonia virvoittaa! + +Pihalla oli Bincenz'in pestaama palvelus-väki kokoontunut, ja Bincenz +niiden parissa. Hän oli tullut laihaksi ja keltaiseksi iholtaan; +keskellä mustia, paksuja hiuksiaan oli hänen päässänsä paljas paikka, +ikäänkuin muukin ajeltu päälaki. Palavat silmät olivat vaipuneet +syvälle päähän ja näyttivät suden silmille, jotka vuoriloukosta +saalista katselevat. + +-- Mikä nyt on? -- kysyi Wappu ja seisahtui. + +Tuo muinoin niin ylpeä talonpoika lähestyi pelkääväisellä nöyryydellä. + +-- Me tahdomme ainoastaan kysyä sinulta josko nyt kohta aiot meitä pois +käskeä -- kun olimme niin pahoja sinua kohtaan Stromminger'in eläessä? +Vaan sinä tiedät että meidän täytyi noudattaa hänen tahtoansa. + +-- Te teitte velvollisuutenne, --- sanoi Wappu tyynesti. En eroita +ketään ennenkuin huomaan että hän on kunnotoin palvelluksessaan, ja jos +ette niin pahasti matelisi edessäni, niin te mielyttäisitte minua +enemmän! Menkää työhönne, että saan nähdä mitä te toimitatte -- se on +parempi kuin kaikki nämät temput! + +Väki meni pois. Bincenz jäi jälelle ja hänen silmänsä olivat Wappuun +kiinnitetyt. Tämä kääntyi ja ojensi kätensä hänelle. + +-- Ainoastaan yhden minä kiellän tulemasta kartanooni ja maalleni, +sinun, Bincenz! -- sanoi Wappu. + +-- Wappu! -- huusi Bincenz, tämänkö -- tämänkö kaikesta siitä, mitä +olen isällesi tehnyt? + +-- Sinun pitää tulla palkituksi siitä, että isäni kivulloisuuden aikana +tiluksien hoitajana olet häntä auttanut -- minä lahjoitan sinulle ne +niityt, jotka ovat talosi rajalla, ja arvelen että työsi ja vaivasi +siten ovat palkitut -- jos ei, niin ilmoita se vaan, minä en tahdo olla +sinulle velkaa -- pyydä mitä tahdot -- vaan älä enää näytä itseäsi +minulle. + +-- Minä en tahdo mitään muuta kuin sinua, Wappu -- ilman sinua kaikki +on minulle yhtä arvotointa. Sinä olet melkein tappanut minut, olet +rääkännyt minua niin usein kuin olet minua nähnyt -- ja -- paholainen +minut periköön -- en sittenkään voi sinusta luopua! Katso sinun tähtesi +olisin valmis mihin hyvänsä. Sinun tähtesi voisin tehdä vaikka murhaa +-- sinun tähtesi voisin myydä sieluni autuuden -- ja sinä tahdot maksaa +minua muutamilla niityillä? Luuletko noin pääseväsi minusta? Tarjoo +minulle koko omaisuutesi ja koko Oetz-laakso lisäksi -- minä syljen +siihen jos et anna minulle omaa itseäsi -- katsele minua: rakkauteni +sinuun on minua kalvannut -- en tiedä kuinka lienee, vaan yhdestä +ainoasta suudelmasta sinulta minä lahjoittaisin minun kaikki tavarani +ja kultani ja sitten itse vaikka nälkää kärsisin koko elinaikanani! +Lähetä nyt luokseni luvun-laskija ja anna hänen vielä kerran tuumia +kuinka monella ruohonkorrella ja pennillä sinä voit minua maksaa. + +Ja hurjimmalla, katkerimmalla pilkan silmäyksellä jätti Bincenz +hämmästyneen Wapun seisomaan ja lähti pois kartanosta. + +Hän saattoi Wapun värisemään. Tuommoisena hän ei ennen ollut häntä +nähnyt -- hän oli luonut silmäyksen semmoiseen himojen syvyyteen, jonka +vaikutukset olivat epätietoiset, ja tunsi sekä inhoa että sääliä. + +-- Mitähän minussa lieneekään, joka tekee kaikki miehet niin hulluiksi? +-- ajatteli Wappu. Oi, ainoastaan yksi ei tullut; se ainoa, jota hän +piti hyvänä -- se halveksi häntä. Ja mitä -- hyvä Jumala, jos hän ajan +kuluessa olisi mennyt naimiseen? Tätä ajatellessaan lakkasi Wapun +sydän tykyttämästä. Hän ajatteli taas tuota vierasta tyttöä, jonka +Jooseppi oli vienyt seurassaan Hochjoch'in yli. Vaan ei -- olihan se +palvelus-tyttö! + +Mutta pian jotakin oli tapahtuva! Nyt hän oli rikas ja kunniassa +pidetty, ja nyt hän voisi Jooseppia lähestyä yhtä askeletta! Hänen +naisellinen ylpeytensä vastusti kuitenkin tätä ajatusta, ja odottaa -- +aina odottaa oli kaikki, mitä hän taisi tehdä. + +Rauhatoinna kuljeskeli Wappu ympäri talossa ja ulkona. Viikko toisensa +perästä kului, eikä hän voinut tottua tähän elämään. -- Pian kyllä +huomattiin ett'ei hän enää kelvannut tämmöiseen hiljaiseen elämään. Hän +oli ja jäi Murzoll'in lapseksi, kesyttömäksi Wapuksi. Hän pilkkasi +armottomasti sitä, joka hänestä oli turhaa ja naurettavaa. Hän ei +järjestänyt päivätöitä, eikä huolinut maan tavoista. Hän ei ketäkään +pelännyt. Mitä pelko oli, sen oli hän unohtanut ylhäällä vuoriloilla; +samalla rohkeudella kuin hän siellä oli seisonut keskellä raivoovia +luonnonvoimia, seisoi hän joka-päiväisessä elämässä täällä alhaalla. +Voimakkaana niin sielun kuin ruumiinkin puolesta seisoi hän kylän +asukkaitten parissa, ikäänkuin olento toisesta maailmasta. Kun ei hän +kyläläisten toimia tuntenut, oli hän heidän epäluulonsa esineenä, +vaikk'ei kenkään uskaltanut astua liian likelle tuota mahtavaa +ylimystalon emäntää. Mutta Wappu tiesi varsin hyvin tämän vihollisuuden +ja myöskin sen pelkurimaisuuden, joka selän takana häntä vainosi ja +kantoi ystävällisyyden naamaa hänen edessänsä. "En tarvitse huolia +kestään", oli hänen ylpeä sananpartensa, ja sentähden teki hän sitä, +mihin hurja mielensä häntä johdatti. Jos se pisti hänen päähänsä, +työskenteli hän päiväkaudet kuin orja, kiihoittaaksensa laiskoja +palvelijoita ahkeruuteen; jos joku heistä ei osannut työtänsä tehdä, +tempasi hän sen kärsimättömästi palvelijan käsistä ja teki sen itse. -- +Toisinaan hän taas surumielisyydessä uneksi päiväkaudet tai kuljeskeli +vuoriloilla, jotta ihmiset arvelivat ett'ei hänen laitansa ollut oikea. +Täll'aikaa rengit ja piiat tekivät mitä tahtoivat ja talonpojat +kuiskasivat ilkkuen keskenänsä että Wappu sillä lailla pian menettäisi +sekä talon että maan. + +Ja vaikka hän näin loukkasi maan tapoja, oli hän toisissa asioissa, +joista talonpojat eivät niin paljon väliä pitäneet, kovin ankara. Jos +hän havaitsi epärehellisyyttä tai väärää peliä jossakin rengissä, +haastatti hän sen maan-oikeuteen. Jos joku eläintä rääkkäsi, tarttui +Wappu hänen kaulukseensa ja pudisti häntä aika lailla vihansa vimmassa. +Jos joku tuli illalla juopuneena kotiin, antoi hän sen häpeäksi ja +häväistykseksi sulkea siltä oven, satoipa sitten vettä taikka lunta. +Jos sai piikojansa kiinni irstaisuudesta, ajoi hän paikalla ne pois +talosta. Sillä hänen sielunsa oli säilynyt puhtaana, saastuttamattomana +kuin ne jäätiöt, joilla hän niin kauan oli elänyt yksinäisyydessä. +Kuiskutteleminen ja muiskutteleminen ovissa ja ikkunoissa ja +juokseminen iletti häntä aina. + +Tämä kaikki pani kuitenkin sen huhun liikkeelle, että hän oli kova ja +armoton ja saattoi hänen yhtä kammotuksi, kuin isänsä oli ollut. + +Kaiken tämän ohessa näytti kuin hän olisi lumonut miespuolista +nuorisoa. He eivät halunneet hänen rikkauttansa, vaan häntä itseänsä, +kaikessa hänen omituisuudessaan. Kun hän seisoi heidän edessänsä niin +korkeana, niin hoikka-vartaloisna ja kuitenkin niin voimakkaana ja +pulskana, että korkea rinta melkein uhkasi halaista ahtaita liiviä, kun +hän uhaten nosti jäntevää käsivarttansa, jäntevää kuin nuorukaisen, +heitä vastaan ja pilkallinen leimaus salamoi hänen mustista +silmistänsä, silloin nuoret miehet joutuivat rakkaudesta ja +taistelunhalusta raivoon, he taistelivat elämän ja kuoleman uhalla +hänen kanssansa, saadaksensa häneltä yhden ainoan suudelman. Mutta voi +heitä! He eivät olleet tarpeeksi väkeviä voittamaan tätä naista; +häpeällä täytyi niiden vetäytyä takaisin eikä hänen vertaisensa vielä +ollut tullut -- tulisiko hän koskaan? Yhtä kaikki, Wappu häntä odotti! + +-- Se, joka voi sanoa että olen antanut hänelle suudelman, sen kanssa +minä menen naimiseen -- vaan siitä ei ole mieheksi ylimystalon +emännälle, joka ei voi ottaa minulta suudelmaa! -- sanoi hän eräänä +päivänä ylpeydessään. Pian tämä sana oli koko seudussa tunnettu ja +nuorukaisia tuli läheltä ja kaukaa onneansa koettamaan ja hänen +sanoistansa kiinni pitämään. Viimein tuli oikein kunnian asiaksi kosia +Wappua, niinkuin rohkea teko ainakin uljaalle miehelle. + +Pian ei löytynyt koko Oetz-, Gurgler- ja Schnalferthal'issa ainoatakaan +naimaijässä olevaa talonpoikaa, joka ei ollut koettanut valloittaa +Wappua ja pakoittaa häntä antamaan suudelmaa, jota ei kukaan saanut. Ja +hän iloitsi tästä hurjasta leikistä ja voimastansa; hän tiesi että +hänestä tällä tavoin puhuttaisiin; että Jooseppi välttämättömästi saisi +kuulla hänestä, ja arveli että hänen pitäisi katsoa vaivan maksavaksi +tulla voittamaan, jos kohta vaan voimansa näyttämään, samaten kuin +karhua kaataessa. Ja jos hän kerran tulisi, aatteli Wappu -- miksi hän +ei samaten kuin muutkin rupeisi häntä rakastamaan, jos Wappu vaan olisi +oikein "siivo" häntä kohtaan? Vaan hän ei tullut. Hänen asemesta tuli +kerran eräs matkustaja Vent'istä ja kävi istumaan "Hirven" edustalle, +joka oli Stromminger'in kyökki-tarhan rajalla. Wappu, joka juuri istui +siinä kitkemässä ja kuuli Joosepin nimeä mainittavan, kuunteli +pensas-aidan takana sanansaattajan kertomusta. + +Äitin kuoleman jälkeen poikkesi Jooseppi Hagenbacher usein "Lammas" +nimiseen ravintolaan Zwiefelstein'issa, kertoi matkustaja, ja huhu +tiesi kertoa jostakin rakkauden kaupasta Joosepin ja kauniin Asran +välillä, joka oli ravintola-neitsyenä "Lampaassa". Eilen oli hän +tapansa mukaan taas ollut siellä ja oli istunut yksinään Asran kanssa +pöydän ääressä sill'aikaa kuin emäntä kävi kyökissä. Silloin oli sonni +äkkiä päässyt irti ja tuulen nopeudella juossut kylän läpi. Ampiainen +oli nimittäin mennyt sen korvaan. Kaikki pakenivat huoneisinsa ja +"Lampaan" isäntä aikoi tehdä samaten, kun hän äkkiä huomasi nuorimman +lapsensa, viidenvuotiaan tytön makaavan kadulla. Hän ei päässyt pakoon, +sillä lapset olivat juuri leikkineet postikuletusta ja pienokainen oli +valjastettu raskaitten työntö-kärryjen eteen, kun kauhistava huuto +kuului että sonni tulee. Toiset lapset juoksivat pois, vaan Liisan ei +ollut niin helppo päästä raskaitten kärryjensä kanssa; hän kaatui ja +takeltui nuoriin kiinni -- näin hän makasi, kun sonni, sarvet alaspäin +kuorsaten syöksi eteenpäin. Ei ollut enää aikaa irroittaa lasta taikka +vetää sitä pois kärryineen päivineen, sillä sonni oli siinä, -- +"Lampaan" isäntä ja Asra huusivat niin että kuului läpi koko kylän -- +vaan silloin -- silloin oli Jooseppikin siinä ja pisti heinä-hangon +hirviön kylkeen -- nyt kaikki ihmiset ikkunoissa huusivat apua, vaan ei +kukaan häntä auttanut. Jooseppi tarttui sonnin sarviin ja sysäsi sen +jättiläis-voimalla pari kolme askelta taaksepäin. Täll'aikaa oli +"Lampaan" isäntä ehtinyt saada pois pienokaisen, vaan nyt kysymys oli +Joosepista, jonka kaikki jättivät oman onnensa nojaan. Asra väänteli +käsiänsä ja huusi apua, sonni heitti Joosepin maahan ja tahtoi häntä +musertaa, vaan Jooseppi pisti altapäin veitsen sen kurkkuun, niin että +veri vuosi hänen ylitsensä. Nyt nousi eläin pystyyn ja nosti +Joosepinkin mukanansa, sillä Jooseppi piti sarvista kiinni; sonni +syöksi taas eteenpäin kappaleen matkaa hänen kanssansa, milloin nostaen +häntä ilmaan, milloin laahaten häntä maata myöten. Jooseppi ei +päästänyt sitä irti; hän tahtoi pakoittaa sitä seisahtumaan. Sonni +vuodatti verta viidestä haavasta; se heikontui vähitellen. Pari kertaa +Jooseppi asettui jaloilleen, vaan sitten sonni taas sai voiton ja veti +häntä mukanansa tuskissaan sinne tänne. + +Nyt talonpojat vihdoin olivat saaneet niin paljon rohkeutta että +tulivat Joosepin avuksi ja riensivät esille heinä-hangoilla ja +veitsillä. Mutta kuullessansa melua takanansa, ojensi sonni taas +sarvensa puskeakseen ja heittäytyi Joosepin kanssa erään liiterin ovea +vasten, jotta näytti kuin Joosepin pitäisi musertua; ovi heltyi ja +avautui tuosta kauheasta puuskasta, sonni syöksi liiteriin ja +viertelihe kiertelihe siinä tikapuiden, vaunujen ja aurojen välissä, +niin että kaikki meni mullin mallin. Vaan Jooseppi oli noussut ylös +orsille ja heitti oven kiinni, ett'ei tuo raivoisa eläin vielä kerran +pääsisi ulos. Kuultiin hänen salpaavan oven sisäpuolelta. Hän oli +suljettu raivoovan eläimen kanssa tuohon ahtaasen huoneesen, ja +ulkopuolella olevat eivät voineet mitään tehdä. Sieltä kuului semmoinen +jyske ja jyrinä ja mylvinä, että ihmiset kauhistuivat sitä +kuullessansakin. Viimein oli kaikki hiljaa. Hetken levottoman +odottamisen jälkeen avattiin ovi ja Jooseppi astui ulos hoiperrellen +märkänä verestä ja hi'estä. Luultiin että sonni oli kuollut, mutta +Jooseppi arveli, että olisi ollut sääli kaunista eläintä; haavoja voisi +vielä parantaa, ne eivät olleet kuolettavia. Liiterissä näytti oudolle, +kaikki ylösalasin, muserrettuna ja pirstaleina, vaan sonni makasi +sidottuna lattialla. Se makasi liikkumattomana ja puhkaili kuin vasikka +teurastus-penkillä. Jooseppi oli voittanut sen elävänä ja ihan +yksinään! Semmoista ei kukaan mene tekemään paitsi hän! + +Näin kertoi sanansaattaja Ventistä, ja sitten taas juteltiin ja +kummasteltiin ja ihailtiin Jooseppi Hagenbacher'ia ja ihmeteltiin +miks'ei hän koskaan tullut tänne. Ylimystalon emännällä oli niin monta +kosijaa, ainoastaan Jooseppi ei näyttänyt hänestä huolivan. + +Wappu meni pois pensas-aidalta. Nuo sanat saattoivat hänen punastumaan: +siis ihmisetkin jo puhuivat siitä, että Jooseppi häntä halveksi?! Ja +Asran jälkeen hän juoksi? Se oli sama tyttö, jonka hän vuosi sitten oli +vienyt seurassaan Hochjoch'in yli ja jonka tähden hän oli ollut niin +huolissaan. + +Wappu istui eräälle kivelle ja kätki kasvot käsiinsä. Hänen sydämessään +myrsky raivosi. Rakkautta, ihailusta, mustasukkaisuutta! Hänen +sydämensä oli kuin repaleiksi revitty. Wappu rakasti Jooseppia -- +rakasti häntä enemmän kuin koskaan ennen; näytti siltä kuin se +äkkinäinen hengähtäminen, millä hän oli kertomusta kuunnellut, olisi +puhaltanut lemmen hehkua ilmi-tuleen. Tuon oli Jooseppi taas +toimittanut -- vaan _hänellä_ ei ollut mitään osaa siinä. -- Asran +isännälle oli hän sen tehnyt -- rakkaudesta Asraan! -- Oliko se +mahdollista? Täytyikö Wapun väistyä palvelus-tytön tieltä, Wapun, +ylimystalon emännän? Eikö hän ollut rikkahin ja niinkuin kaikki miehet +vakuuttivat, kaunihin tyttö koko maassa? Oliko ketään näillä seuduin, +joka voimassa ja kelvollisuudessa olisi häneen verrattava, eikö hän +lajiansa ollut ainoa -- ja heistä ei tulisi pariskuntaa? Maailmassa oli +ainoastaan yksi Jooseppi ja tämä ei tulisi hänen omakseen. Hänkö +heittäisi itsensä pois Asralle, karanneelle piikaraukalle? Ei, niin ei +voinut tapahtua, se oli mahdotointa! Miksi ei Jooseppi välistä voisi +poiketa "Lampaan" ravintolaan ilman että hän juuri sinne menisi Asran +tähden? Hän kävi sielläpäin metsästysretkillä ja "Lammas" on +Zwiefelstein'issa, jossa kaikki tie-haarat yhtyvät! -- "Oi Jooseppi, +Jooseppi -- tule!" huokasi hän ääneensä ja heittäysi maahan, kasvot +maata vasten, niinkuin hän olisi tahtonut sammuttaa lempensä liekkiä +yön kasteessa. Sitten muistui taas mieleensä että sanansaattaja oli +sanonut että Asra oli langennut Joosepin kaulaan hänen palatessaan. +Tämä ajatus häntä vavistutti. Ja äkkiä hänen mieleensä juolahti kuinka +olisi jos _hän_ itse olisi Joosepin vaimo ja saisi häntä syliinsä +vastaan-ottaa, kun hän moisen teon jälkeen palaisi kotia, väsyneenä, +haavoitettuna, ja hän silloin saisi häntä hoitaa ja virvoittaa. Oi +kuinka hän kylmällä vedellä hautoisi hänen tulista otsaansa, ja +lemmittynsä saisi levätä hänen sydämellään, nukkua hänen +hyväillyksistään! Tällaista hän ei ollut koskaan ennen ajatellut, +mutta kun tämä kaikki nyt tuli hänen mieleensä, vapisi hän ennen +tuntemattomasta tunteesta, ikäänkuin kukkanen vavahtaa kun sen kotero +halaistaan. + +Tässä hetkessä oli hän kypsynyt vaimoksi, vaan raju-luontoinen kun oli +niin se, joka teki hänet vaimoksi, samalla herätti hänessä nukkuvat +pahat voimat taisteluun häntä itseä vastaan, ja kauhea mullistus +tapahtui hänessä. + +Iltatuuli puhalsi hänen ylitsensä, hän ei sitä tuntenut, yö tuli ja +ijäti tyynet tähdet katselivat kummastunein silmin vapisevaa olentoa +tuolla alhaalla, joka makasi yön kasteessa ja repi tukkaansa. + +-- Emäntä ei ole tänäkään yönä ollut kotona -- kuiskasi emäntä-piika +aamulla toisille palvelijoille. -- Mitähän se toimittanee? Ja he +painoivat päänsä yhteen ja kuiskasivat keskenänsä. + +Vaan he hajosivat kuin ruumenet tuulessa joka haaralle, kun Wappu tuli +kyökkitarhasta pihan yli. Hän oli kalpea ja näytti ylpeämmälle ja +ankarammalle kuin koskaan ennen. Ja tämmöiseksi hän jäikin. Tästä +päivästä alkaen oli hän ikäänkuin muuttunut, ei noudattanut oikeutta, +oli kärsimätön, oikullinen, äreä, niin ett'ei kukaan muu kuin +Klettermaier uskaltanut häntä puhutella, sillä häntä Wappu vieläkin +piti muita parempana. Hänen ylpeytensä paisui täll'aikaa mahdottomasti, +joka kolmas hänen sanoistansa oli "ylimystalon-emäntä!" -- Ei mitään +ollut "ylimystalon emännälle" liian hyvää -- "ylimystalon emännälle" ei +kelvannut tämä tai tuo, "ylimystalon emäntä" sai tehdä mitä ei kukaan +muu uskaltanut -- y.m., y.m. + +Joka päivä puki hän päällensä niinkuin olisi ollut sunnuntai, antoi +teettää uusia vaatteita itselleen, antoi tuottaa Imsistä täydellisen +hopea-koristuksen n.s. filigrammityötä, niin raskaan ja kalliin ettei +semmoista vielä ollut nähty Oetz-laaksossa. Hän heitti päältänsä +surupuvun juhlakulkua varten Kristuksen ruumiin juhlana ja oli niin +puettu silkkiin, samettiin ja hopeaan että ihmiset tykkänään unhottivat +rukoilemisen ja alinomaa katselivat häntä. Se oli ensimäinen kerta kun +hän oli osallisna juhlakulussa. Minkälainen kristitty hän oikeastaan +oli, ei kukaan tietänyt; selvää oli että hän nyt seurasi ainoastaan +näyttääksensä koreita vaatteitansa ja hopeakoruansa, kun kaikki +kyläläiset Vent'istä Zwiefelsteiniin asti kokoontuivat. Kahisi ja +kilisi raskaissa poimeissa ja hopeakoruissa, kun hän laskeusi +polvilleen: sen kaltaisia ainoastaan ylimystalon emäntä taisi itselleen +hankkia! + +Kun viimeinen evankeliumi luettiin, joutui juhlakulku vähän +epäjärjestykseen, jotta niitä ihmisiä, jotka olivat olleet Wapun +takana, joutui hänen edellensä. Niiden joukossa oli "Lampaan" emäntä ja +hänen vieressänsä kaunis, hoikkavartaloinen Asra. + +Tämä kääntyi Wappuun päin ja nyykkäsi hänelle. Sitten katsahti hän +Jooseppiin, joka oli taempana miesten parissa. Sinä hetkenä Asra näytti +niin suloiselle, että Wappu mustasukkaisuudessaan unhoitti vastata +hänen tervehdykseensä. Silloin kuuli hän Asran lausuvan naapurilleen: + +-- Kuulkaa emäntä, tuolla meidän takanamme käy Kotka-Wappu, joka antoi +lintunsa niin pahasti rääkätä Jooseppia. Nyt hän ei edes tervehdi minua +enää -- ja minä olen kuitenkin rukoillut niin monta kertaa "isä-meidän" +hänen edestänsä! + +-- Olisit voinut olla vaivaamatta itseäsi, -- katkaisi Wappu hänen +puheensa, -- minun puolestani ei kenenkään tarvitse rukoilla; minä +pidän siitä kyllä itse huolen. + +-- Vaan näyttää kuin -- et sitä tekisi! sanoi Asra. + +-- Ei se mulle olekaan niin tarpeen kuin monelle muulle! Minulla on +yltä kyllin mitä tarvitsen eikä minun tarvitse rukoilla hyvältä +Jumalalta niin paljon kuin esim. poloinen palvelus-piika, joka saa +rukoilla "isä-meidän" jokaisesta kenkä-nauhasta, jota tarvitsee. + +Nyt Asrakin punastui suuttumuksesta. + +-- Oi, kenkä-nauha, josta on rukoillut Jumalaa, voipi tuottaa ihmiselle +suurempaa onnea kuin -- hopeakorut, joita ilman Jumalaa kantaa. + +-- Niin, niin sekauntui "Lampaan" emäntä puheesen -- siinä Asra on ihan +oikeassa! + +-- Jos hopeakoruni pistävät silmiinne, voitte käydä takanani, jotta +pääsette näkemästä niitä -- eikä ylimystalon emännän juuri sovellukaan +käydä piian takana. + +-- Tahdon vaan antaa sulle tiedoksi ett'ei ensinkään olisi sinulle +haitaksi käydä Asran jäljissä! -- jatkoi ravintolan emäntä. + +-- Hävetkää toki "Lampaan" emäntä, älkääkä ruvetko piikanne toveriksi! +-- huudahti Wappu säkenöitsevin silmin. Joka ei pidä itseänsä arvossa, +häntä ei muutkaan arvossa pidä! + +-- Oi, oi -- onhan palvelus-piikakin ihminen! -- sanoi Asra, vavisten +koko ruumiissaan. -- Hyvän Jumalan edessä ei silkkihame paljoa +merkitse. Hän taitaa katsoa siihen, mitä sen sisäpuolella on -- hyvään +tai pahaan sydämmeen! + +-- Epäilemättä, -- lausui Wappu kiihtyvällä vihalla; -- niin hyvä sydän +kuin sinulla on, valitettavasti ei jokaisella ole -- ei ainakaan miehiä +kohtaan. Hyi häpeä! + +-- Wappu! -- huudahti Asra ja kyyneleet syöksivät hänen silmistänsä. +Vaan hänen täytyi vai'eta, sillä nyt oltiin kirkolla, siunaus jaettiin +ja juhla-kulku lakkasi. Nyt Wappu astui Asran sivutse kuin kuningatar, +jotta tämän täytyi pitää "Lampaan" emännästä kiinni, ett'ei kaatuisi, +ja kaikkien silmät seurasivat Wappua. Miehet arvelivat ett'ei +kauniimpaa naista löytynyt koko Tirolissa, ja naiset olivat menehtyä +kateudesta. + +-- Nyt hän näyttää vähän toisenlaiselle kuin ylhäällä Hochjoch'illa, +kun asui koiran tallissa kampaamattomilla hiuksilla ja oli villin +näköinen! -- sanoi Jooseppi, joka ei ollut kaukana ja katseli suurilla +silmillään Wapun jälkeen. Sitten astui hän pois juhlakulusta; hän +tahtoi olla kotona ennen päivällistä. + +Mutta Asra riensi Wapun jälkeen. Hänen kauniit siniset silmänsä +hohtivat kyyneleistä, niinkuin olisi vettä hiilille kaadettu; hän oli +vimmastunut ja "Lampaan" emäntä samoin. He saavuttivat Wapun ravintolan +luona. Hänkin oli kauheasti liikutettu. Hän oli nähnyt Joosepin +lempeän, tuttavan tervehdyksen Asralle, ja Wappua hän ei ollut +katsellut ainoallakaan silmäilyksellä, miten luuli -- ja nyt hän oli +poissa, ja kaikki, mitä Wappu oli odottanut tästä päivästä, oli turhaa. +Tämä Asra! -- Koko hänen vihansa kääntyi Asraan; hän olisi tahtonut +musertaa Asraa! Ja nyt seisoi Asra hänen edessänsä, pidätti häntä ja +puhui hänelle uhaten ja suuttuneena -- hän -- tuo kurja palvelus-piika! + +-- Ylimystalon emäntä, -- sanoi Asra hengästyneenä, -- -- sinä sanoit +jotakin, mitä en ai'o pitää hyvänäni, sillä se koskee kunniaani -- mitä +sinä tarkoitit tuolla "hyvällä sydämellä miehiä kohtaan?" Minä tahdon +tietää mitä sillä tarkoitat! + +-- Tahdotko rakentaa riitaa ylimystalon emännän kanssa? huusi Wappu +ääneen ja hänen säkenöitsevät silmänsä mittasivat tyttöä kiireestä +kantapäähän. -- Luuletko että minä rupeisin riitaan sinun kaltaisesi +kanssa? + +-- Minun kaltaiseni kanssa? -- huusi tyttö, -- mikä minä sitten olen? +Minä olen köyhä tyttö, jolla ei ole ollut ketään, joka olisi pitänyt +huolta minusta -- vaan en ole kellekään vahinkoa tehnyt enkä polttanut +kenenkään taloa -- minun ei tarvitse kärsiä semmoista sinulta, tiedä +se! + +Wappu säpsähti, niinkuin käärme olisi häntä pistänyt. + +-- Sinä olet hepakko -- hävytön hepakko, joka kaikkein ihmisten nähden +heittäyt miesten kaulaan! -- huusi hän, unohtaen itsensä ja kaikki +ympärillänsä, jotta ihmisiä kokoontui paikalle. + +-- Mitä -- minkä -- kenenkä kaulaan minä olisin heittäynyt? -- änkytti +nuori tyttö ja vaaleni. + +-- Pitääkö minun sanoa se sinulle? Pitääkö minun? + +-- Sano vaan, minulla on puhdas omatunto ja "Lampaan" emäntä voi +todistaa sen valheeksi. + +-- Vai niin! Eikö siis ole totta että sinä viisi vuotta sitten, jolloin +tuskin tunsit Jooseppia, lankesit hänen kaulaansa, niin että hänen +täytyi viedä sinut mukanansa Hochjoch'in yli ja kantaa sinua kun muka +et jaksanut käydä? Eikö ole totta että sinä pidät häntä verkoissasi +aina siitä asti, jotta teitä ihmisten kesken aina mainitaan yhdessä? +Eikö ole totta että sinä tahdot ryöstää Joosepin kaikilta muilta +tytöiltä, joilla olisi häneen enemmän oikeutta ja jotka olisivat +hänelle sopivammat kuin sinun kaltaisesi? Eikö ole totta että +hiljakkoin, tuon tapauksen jälkeen sonnin kanssa, koko kylän nähdessä +lankesit hänen kaulaansa niinkuin hänen kihlattu morsiamensa? Eikö se +ole totta? Vai kuinka? + +Asra kätki kasvot käsihinsä ja itki ääneen: + +-- Oi Jooseppi, Jooseppi, että minun pitää kärsimän tätä! + +-- Ole huoleti, Asra, -- lohdutti häntä hyväntahtoinen "Lampaan" +emäntä. -- Hän on paljastanut itsensä, se on ainoastaan kiukkua siitä, +ett'ei Jooseppi juokse hänen jälkeensä eikä tahdo polttaa sormiansa +hänessä niinkuin kaikki muut. Oi, jos Jooseppi vaan olisi täällä, hän +kyllä opettaisi hälle toista! + +-- Niin, epäilemättä hän ei heittäisi kultaansa oman onnensa nojaan -- +ja Wappu nauroi niin kimakasti ja kamalasti, että kaiku vuoriloilta +kuului valitushuudolle. + +-- Semmoinen kulta, joka kohta heittäytyy kaulaan, on tietysti paljoa +mukavampi kuin se, josta ensin saapi taistella ja kentiesi häpeällä +palata takaisin! Semmoinen kulta on itse ylpeälle Karhu-Joosepillekin +mukavampi kuin Kotka-Wappu! + +Nyt "Lampaan" isäntä astui esille. + +-- Kuuleppas! -- sanoi hän; nyt olen saanut tarpeeksi! Tyttö tuossa on +kelpo tyttö -- vaimoni ja minä takaamme molemmat hänestä -- ja me emme +salli että häntä solvaistaan. Sinä otat sanasi takaisin, minä käsken +sinua, ymmärrätkös? + +Wappu nauroi taas. + +-- "Lampaan" isäntä, oletko ikinä kuullut että kotka antaa lampaan +käskeä itseänsä? + +Kaikki nauroivat tälle sanasolmulle, sillä "Lampaan" isäntä oli yleensä +tunnettu vähän lampaanmaiseksi, koska hän oli heikko, hyväntahtoinen +mies, joka piti kaikki hyvänänsä. + +-- Niin sinä ansaitset nimeäsi, sinä, Kotka-Wappu! + +-- Laskekaa minut sisään, -- huusi Wappu -- minä olen saanut tarpeeksi +tästä lörpöttelemisestä. Pois tieltä! -- Ja hän tahtoi sysätä Asran +sivulle. + +Mutta "Lampaan" emäntä piti Asraa käsivarresta kiinni. + +-- Oi, sinun ei tarvitse mennä pois hänen tieltänsä, sinä et ole +huonompi häntä! -- Ja hän tahtoi tunkeutua Asran kanssa ovesta sisään +Wapun edelle. + +Silloin Wappu tarttui tytön vyöhön ja heitti hänet ulkona seisovien +syliin: + +-- Ensin emännät -- sitten piiat! + +Sen jälkeen kävi hän kaikkein edellä istumaan pöydän päähän. + +Kaikki nauroivat ja taputtivat käsiään tälle oivalliselle leikille. +Asra itki ja häpesi niin ett'ei hän enää tahtonut mennä sisään, ja +isäntäväki palasi hänen kanssansa kotia. + +-- Odota vaan, Asra -- minä lähetän Joosepin hänen kimppuunsa, kylläpä +hän tuota opettaa! -- lohdutti Asraa "Lampaan" emäntä kotimatkalla. +Mutta Asra pudisti päätänsä ja arveli ett'ei Jooseppi voinut asiaa +parantaa, hän muka oli häväisty ja jäi siksi. + +-- Niin miksi sinä puutuit ollenkaan tuohon pahaan Stromminger'in +Wappuun, jokainen, ken suinkin voi, astuu pois hänen tieltänsä -- torui +"Lampaan" emäntä hyväntahtoisesti. + +Tällä aikaa istui Wappu ikkunan sisäpuolella ja näki kuinka +Lammas-ravintolan väki meni Asran kanssa pois. Hänen sydämensä tykytti +niin että hopeakorut hänen rinnassansa hiljaa helisivät. + +Wappua kehoitettiin syömään ett'ei ryynisoppa jähtyisi: vaan hänestä +soppa oli huono ja lampaanliha sitkeää kuin nahka, hän heitti yhden +gulden'in pöydälle, eikä tahtonut siitä mitään takaisin ja astua suhisi +hämmästyneitten talonpoikien ohitse ulos ovesta. + +Niinkuin viisi vuotta takaperin ripille pääsemisen jälkeen, repäisi +Wappu, tultuaan huoneesensa, kauniit vaatteet päältänsä ja lukitsi ne +kirstuun. Hopeakoristukset polki hän murskaksi. Mitä nuo kalleudet +olivat häntä auttaneet? Sitä, jota oli tahtonut mielyttää, ei hän ollut +mielyttänyt! Hän heittäysi sitten vuoteelleen ja soimasi niinkuin +silloinkin kaikkia pyhiä. Tuskassa sydämensä kirveli. Nyt loi hän +silmänsä pyhään Walburgaan ja ajatteli että tämä tuska kentiesi tuli +Jumalan veitsestä, joka veisteli kovaa ainetta, tehdäksensä siitä +pyhimyksen, josta kirkkoherra oli puhunut. Vaan miksi hänestä juuri +pitäisi pyhimys tulla? Hän olisi ennemmin tahtonut tulla onnelliseksi +vaimoksi! Ja se olisi ollut niin helppoa, eikä hyvän Jumalan ensinkään +olisi tarvinnut veistää häntä -- vaimoksi hän kyllä olisi kelvannut +semmoisena kuin olikin! + +Hän nurisi ja väänteli itseään tuon veitsen leikkauksista. + + + + +X. + +Viimeinkin. + + +Tästä päivästä oli vaikea tulla toimeen Wapun kanssa. Yöt kuljeskeli +hän ympäri ulkona, päivällä taas hänen äkkinäisyytensä oli rajaton, hän +työskenteli lakkaamatta aamusta iltaan ja vaati että kaikki muutkin +tekisivät samoin, eivätkä siihen kaikki pystyneet. Gellner-Bincenz sai +nyt välistä tulla häntä tervehtimään, hän aina tiesi mitä likiseuduilla +tapahtui -- ja Wappu oli yht'äkkiä tullut hyvin uuteliaaksi. Niin pian +kuin Bincenz tämän huomasi, otti hän varsinaiseksi toimeksensa aina +hankkia Wapulle uutisia. Niin Wappu vähitellen tottui taas näkemään +häntä joka päivä. Ja Bincenz huomasi pian että Wappu halukkaammin kuuli +uutisia Sölden'istä ja Zwiefelstein'istä kuin muualta, ja viekas kun +oli arvasi hän pian mikä syynä siihen. Hän toi kaikenlaisia uutisia +Joosepin ja Asran kanssakäymisestä, joka saattoi Wappua sisälliseen +raivoon. Mutta Bincenz ei ollut mitään huomaavinansa ja oli viisas +kyllä olla puhumatta rakkaudestansa -- jotta Wappu tuli siitä asiasta +levolliseksi. Vaan Jooseppi oli Bincenz'in mustasukkaisuuden esineenä. +Tämä Hagenbach oli hänen elämänsä kirous. Ei ollut mitään kunniaa, +jot'ei hän edeltäpäin ollut anastanut, ei mitään urhotyötä, jota hän ei +olisi ehtinyt toimittaa ennen Bincenz'ia, ei mitään kilpailua +ampumisessa tai keilien heittämisessä, jossa hän ei olisi voittanut -- +ja nyt ryösti hän päälliseksi häneltä Wapun sydämen, joka ehkä olisi +viimein taipunut hänen alituiseen kosimiseensa, jos ei Jooseppia olisi +ollut! Miksi Herra Jumala toisia niin rikastuttaa ja jättää toiset niin +köyhiksi? nurrisi Bincenz ja riutui sisällisesti samoin kuin Wappukin. +Jos molemmat olisivat yhdistäneet huolensa ja tuskansa, niin sillä +olisi voitu Oetz-laakson hävittää. + +Eräänä iltana, heinänteon aikana, oli Wappu auttamassa suurten vaunujen +täyttämisessä. Kuorma oli valmis ja nyt oli vaan laskettava sen päälle +tuo suuri poikkipuu, mutta heiniä oli niin korkealle, ett'eivät rengit +saaneet sitä sinne. Kun se oli puoleksi nostettu, antoivat sen pudota +jälleen ja nauroivat ja tekivät kuria, silloin Wapun kärsivällisyys +loppui. -- Pois te kelvottomat! -- käski hän, nousi vaunuille ja sysäsi +rengit toisen sinne, toisen tänne. Sitten kiinnitti hän nuoran ja nosti +puun ylös, tarttui siihen molemmilla Ympyriäisillä käsivarsillaan ja +asetti sen paikoilleen. + +Kummastuksen huuto pääsi jokaisen huulilta. Tytöt nauroivat miehille, +jotka eivät saaneet aikaan yhtä paljon kuin tyttö, ja miehet raapivat +korvantaustaa, arvellen ett'ei ylimystalon emännän laita ollut oikea, +vaan että piru itse oli pelissä. + +Wappu seisoi vaunuilla ja katseli laskevaa aurinkoa punaisessa +iltaruskossa. Hänen katsantonsa oli ylpeä. Tässä silmänräpäyksessä oli +hänestä taas selvää ett'ei ollut hänellä vertaistansa, ja voimansa +tunteessa olisi hän tahtonut taistella koko maailman kanssa. + +Silloin tuli Bincenz ja huusi hänelle: + +-- Wappu, sinä näytät Potiphar'in ruhtinattarelle elefantin selässä. +Jos Jooseppi olisi sinua semmoisena nähnyt, ei hän varmaankaan olisi +voinut olla niin kylmäkiskoinen! + +Wappu kävi tuli-punaiseksi tästä pistossanasta ja hyppäsi alas +vaunuilta. + +-- Pyydän sua säästämään tuommoisia leikkilauseita, sanoi hän tultuansa +alas. + +-- Ei, ei, sanoi Bincenz: en tarkoittanut pahaa -- vaan sinä olit niin +ihana kun siinä seisoit -- ja nuo sanat lensivät suustani, vaan ei se +enää tapahdu. + +He astuivat äänettöminä toinen toisensa rinnalla. + +-- Mitä maailmasta kuuluu, kysyi Wappu viimein tapansa mukaan. + +-- Ei paljoa! -- sanoi Bincenz, -- kerrotaanpa vaan että Hagenbacher +Pietarin ja Paavalin päivänä Sölden'issä menee tanssiin palvelus-piian +Asran kanssa. Minä olen kuullut sen siltä, joka Imst'istä oli tuonut +Asralle Joosepin maksamat kengät ja silkkiliinan! + +Wappu puri hampaansa yhteen eikä sanaakaan sanonut, mutta Bincenz kyllä +huomasi mitä hän tunsi. + +-- Tiedätkö mitä? -- sanoi Bincenz -- meilläkin on huvit +Pietarin-Paavalin päivänä, ja jos ylimystalon emäntä tahtoisi olla +muassa, tulisi siitä juhla, josta likellä ja kaukana puhuttaisiin -- +tule kerran minun kanssani tanssiin! + +Wappu heitti päätänsä taaksepäin ja sanoi katkerasti: + +-- Niin, minulla onkin vasta halu tanssimaan, minulla! + +-- Tule! -- sanoi Bincenz, -- tee se kuitenkin, vaikkapa ainoastaan +ihmisten tähden! + +-- Niistä minä en paljon huoli -- nauroi Wappu ylenkatseella. + +-- Mutta malta, ihmiset puhuvat -- hän vaikeni. + +Wappu seisahtui ja katseli terävästi Bincenz'iin. + +-- _Mitä_ he puhuvat? + +Bincenz pelästyi Wapun katseesta. + +-- Minä tarkoitin vaan että he sanovat sinulla olevan salaisen surun. +Emäntäpiika kertoo että sinä olet ulkona öisin ja kuljeskelet sinne +tänne kuin rauhatoin henki. Ja sitten ihmiset arvelevat että sinä, +jolla on kaikki, mitä sydän haluttaa ja kosijoita niin monta kuin +santaa meressä -- kun sinä et kuitenkaan ole tyytyväinen, niin syy +siihen on joku sydämen-suru -- jonka lisäksi tulee tuo juttu +Kristuksen-ruumiin juhlasta. + +-- No hyvä! Jatka! sanoi Wappu kolkosti. + +-- Sen jutun johdosta ihmiset ovat keksineet että Jooseppi on ainoa +nuorukainen koko Oetz-laaksossa, jota sinä tahtoisit -- vaan ett'ei hän +tahdo tarttua koukkuun! + +Salamantapaisesti iski hän silmäyksen Wappuun näitä sanoja lausuessa. +Ne olivatkin sattuneet. Hänen täytyi seisahtua kallistamaan päätänsä +puuta vasten, niin hirveästi hänen ohimoissaan kolkutti. + +-- Jos se on totta, -- jos _sitä_ sanotaan minusta, -- änkytti hän, +vaan hän ei lopettanut lausettansa, hänen ajatuksensa kävivät +epäselviksi. + +Vincenz antoi hänelle hengittämisen aikaa; hän tiesi kyllä miltä se +tuntui, sillä hän tunsi hänen ylpeytensä. Hetken perästä sanoi hän: + +-- Näetkös, sentähden arvelen että tekisit hyvin jos tulisit tanssiin +minun kanssani. Se olisi parhain keino sulkea ihmisten suut. + +Wappu ojensi itseänsä. + +-- Minä en mene tanssiin kenenkään kanssa, jolle en tahtoisi mennä +vaimoksi -- tiedä se! + +-- Minä tiedän vaan että sinun sijassasi minä ennemmin menisin +Gellner-Vincenz'ille kuin tulisin vanhaksi piiaksi Hagenbacher'in tähden +-- ärsytti Bincenz vielä. + +Wappu katseli häntä taas inhoituksella. + +-- Ett'et väsy, vaikka tiedät tuon kaiken hyödyttömäksi! + +-- Wappu, minä kysyn sinulta viimeisen kerran etkö voisi tottua siihen +ajatukseen, että ottaisit minut mieheksesi? + +-- En koskaan -- en koskaan -- ennemmin kuolema -- sanoi Wappu. + +Bincenz'in keltaisiin kasvoihin ilmautui valkoisia pilkkuja, hän oli +melkein kotkan näköinen, kun hän sivultapäin Wappua katseli kuin +turvatointa saalista: + +-- Se on ikävää, Wappu, vaan minun täytyy siis sanoa sulle jotakin, +jonka mieluummin olisin jättänyt sanomatta. Nyt sinä pakoitat minua +siihen! Minä olen antanut sinulle yhden vuoden aikaa, nyt se pitää +tapahtuman! + +Hän otti esille kirjoituksen taskustansa. -- On pian vuosi siitä kun +isäsi kuoli, ja jos et vuoden kuluessa ota minua, niin olet menettänyt +ylimystalon. + +Wappu katseli häntä suurin silmin. + +Hän näytti paperin. -- Se on isäsi testamentti, jossa hän määrää että +jos et sinä vuoden kuluessa hänen kuolemansa jälkeen ota minua +mieheksesi, niin ylimystalo, maat ja kaikki on minun, ja sinä saat +ainoastaan laillisen perintösi. Silloin on loppu ylpeän ylimystalon +emännän käsissä! Vielä ei kukaan tiedä tästä. Sinä voit vielä miettiä +asiaa -- ja minä arvelen että sinä kuitenkin mieluummin suostut siihen, +kuin että minä menen oikeuden edessä testamenttia vahvistamaan! + +Wappu mittasi Bincenz'iä ainoalla kylmällä katseella kiireestä +kantapäähän ja sanoi sitten aivan tyynesti: + +-- Oi sinä kurja raukka -- siis luulit Kotka-Wapun menevän tuohon +verkkoon? Se on juuri teidän tapaan, isäni ja sun, vaan ei kumpikaan +minua tuntenut. Mitä minä huolin omaisuudesta ja rahoista -- mitä minä +tahdon, sitä en voi niillä ostaa ja sentähden en myös niistä huoli. +Maanantaina panen kapineeni kokoon ja lähden taas täältä, sillä sinun +vieraasi minä en tahdo olla -- ei tuntiakaan. -- Vaikka minun on +ylimystaloa sääli, jossa olen maailmaan tullut -- niin en kuitenkaan +ole ollut onnellisempi ylimystalon emäntänä, kuin milloin paimensin +karjaa, ja vieraaksi tunsin itseni täällä, niinkuin sielläkin. +Sentähden on parasta että lähden matkalle niin pian kuin mahdollista. + +Hän kääntyi tyynesti kartanoon päin. Silloin joutui Bincenz äärettömään +tuskaan. Hän lankesi polvillensa Wapun etehen ja syleili hänen +jalkojansa. + +-- Tätä minä en tahtonut -- sinä et saa lähteä pois, älä tee sitä +Jumalan tähden, mitä minä ylimystalosta huolin -- minä tarkoitin vaan +-- oi Jumalani -- tahtoohan kaikkia koettaa! -- Hän piti toisella +kädellään Wapusta kiinni ja toisella vei hän paperin hampaittensa +väliin ja repi sen rikki: -- Kas siinä, siinä; sinulla on se paperipala +-- minä en huoli ylimystalosta jos sinä et ole siellä -- tuolla -- +tuolla -- ja tuuli vei paperipalaset ympäri. -- Minä en tahdo mitään, +en niin mitään -- vaan älä lähde pois täältä! + +Wappu katseli häntä hämmästyneenä. -- Se on ikävä, Bincenz -- vaan minä +en kuitenkaan voi sinua auttaa, yhtä vähän kuin kukaan voi auttaa +minua! Ota sinä ylimystalo, isäni on määrännyt sen sinulle, ja sen +pituinen se, vaikka olet hävittänyt paperin -- minä en tahdo lahjoja +sinulta! -- Tämä ilettääkin jo minua -- mitä minä odottaisin? Ihmiset +eivät kelpaa minulle enkä minä ihmisille. Minä otan Hanselini ja lähden +taas vuorille -- siellä olen kotona. Vaan jos saan pyytää jotakin +sinulta, niin se on se, että siksi kun minä olen poissa olet +kertomatta, ett'ei ylimystalo enää ole minun -- sillä tiedä -- minä en +kärsi tulla naurun alaiseksi! Se -- se saattaa minut raivoon! Ajattele +heidän ilkkumistaan ja pilkkaansa jos saisivat kuulla että ylpeän +Strommingerin Wapun täytyy lähteä talostaan ja tiluksiltaan kuin köyhä +palkkapiika -- sitä minä en voisi kärsiä ja elää. Anna minun lähteä +täältä ylimystalon emäntänä! + +-- Wappu! -- huusi Bincenz, -- jos sen todellakin teet, niin minä +lähden kanssasi! Sinä et voi estää minua saattamasta sinua minne menet +-- maantiet ovat vapaat -- kuka hyvänsä saa käydä niillä! + +Wappu katseli häntä kauhistuneena, seisoen vavisten hänen edessänsä, ja +hänestä tuntui, kuin paha henki olisi tarttunut hänen kantapäihinsä: + +-- Mitä tästä tulee, sanoi hän neuvotonna itsekseen. + +Samassa tuli sanansaattaja Sölden'istä suoraan Wapun luo ravintolasta, +suuri kukkasvihko hatussa ja juhlapuvussa, kuin hää-kutsuja. + +-- Hän tulee kutsumaan sinua Joosepin ja Asran häihin -- nauroi Bincenz +kamalasti. + +Wappu kompastui johonkin, hän haparoi Bincenzia, ja tämä tarttui +nopeasti Wappuun ja kannatti häntä. + +Vaan sanansaattaja tuli heiluttaen hattuansa Wapun luo: + +-- Jumalan rauhaa, ylimystalon emäntä! Jooseppi Hagenbacher lähettää +ystävällisesti kutsumaan sinua tanssiin Pietarin ja Paavalin päivänä. +Jos sinulla ei ole mitään sitä vastaan, niin hän päivällis-aikana tulee +noutamaan sinua "Hirvelle"! Minun pitäisi saada vastaus! + +Jos taivas olisi auennut Wapulle -- ja helvetti Bincenz'ille -- niin +olisi tuntunut juuri kuin nyt! + +Siis koko juttu Asrasta ei ollut totta, Jooseppi tuli Wapun luo -- hän +tuli viiden vuoden tuskan ja surun jälkeen -- viimeinkin, viimeinkin! +Sana oli sanottu -- tuuli vei sen riemulla eteenpäin, kaiku kertoi +sen, valkoiset jäätiöt hymyilivät sille ilta-auringon hohteessa: -- +Karhu-Jooseppi ja Kotka-Wappu tanssiin! -- Ihmiset niitulla näyttivät +riemuitsevan, heinävaunut tanssivan eteenpäin, kotka katolla heilutti +ilosta siipiänsä -- että vihdoinkin ne, jotka kuuluivat yhteen, +joutuivat yhteen! + +Iloa kaikille: jättiläisten suku herätetään taas eloon tässä +pariskunnassa. + +Jalosti hymyten kuin ruhtinatar myrttikruunu päässä kumarsi Wappu ja +sanoi melkein ujosti sanansaattajalle, että hän odotti Jooseppia. + +Ja Bincenz kallisti päätänsä puuta vasten siinä vieressä, vaaleana, +mykkänä entisyyden haamuna. + +Wappu katsahti säälien häneen; nyt hän ei enää ollut peloittava -- +Wappu oli haavoittamatoin, ei kukaan voinut hänelle enää tehdä mitään! +Hän riensi kotia ja ihmiset katselivat häntä kummastellen, niin +autuaalle hän näytti. + +Vaan hän ei kärsinyt olla huoneissa; hän otti rahoja mukaansa ja jakeli +siitä, mitä tiesi olevan omansa, sillä ylimystalon oli hän päättänyt +jättää Bincenz'ille, -- hän oli kuitenkin niin rikas että voi hankkia +Joosepille ja kaikille ympärillänsä hauskan elämän, sillä hänen +laillinen osansa Stromminger'in perinnöstä oli suuri jo sekin. Nyt +hänen täytyi tehdä kaikille hyvää -- hän ei voinut yksinään kantaa tätä +ennen tuntematonta, rajatonta onnea. + +Nuo kaksi päivää ennen Pietarin-Paavalin juhlaa olivat ikäänkuin satu +koko kylälle. + +Kuka olisi tuntenut tuota synkkää, kovaa Kotka-Wappua tässä onnen +kirkastamassa neidossa, joka kulki ympäri kuin näkymättömäin siipien +kannattamana. Tämän ainoan auringonsäteen tämä kukkanen vaan oli +tarvinnut tointuaksensa rakeista ja pakkasesta. Tässä poljetussa +sydämessä asui ääretöin voima -- voima rakastaa ja vihata, iloita ja +vastustaa. Kaikki hänen ympärillänsä hengittivät vapaammin, oli +niinkuin lumous olisi ollut poistettu, kuin synkkyyden henki olisi +Wapusta luopunut, sillä se oli painanut kaikkia kuin ukkosen pilvi. + +-- Missä on niin onnellinen ihminen kuin minä, kaikkein täytyy iloita! +-- sanoi hän, ja kaikki tiesivät että Wappu oli noin muuttunut +sentähden, että Jooseppi oli kutsunut häntä tanssiin -- joka oli sama +kuin kosiminen. Miksi hän kieltäisi sitä, jota kumminkin tiedettäisiin +muutamain päiväin kuluttua! Miksi hän kieltäisi rakastavansa Jooseppia +sydämellisesti, ansaitsihan hän sitä ylitse kaikkien, ja Jooseppi myös +rakasti Wappua, muuten hän ei olisi tullut häntä pyytämään tanssiin. +Wappu oli onnellinen kun sai näyttää millä mielellä oli. Kun kohtasi +lapsen, otti hän sen käsivarrelleen ja kertoi, että Karhu-Jooseppi +Pietarin-Paavalin päivänä tulisi tänne, hän, joka oli voittanut suuren +karhun ja pelastanut "Lampaan" isännän pienen Liisan pahan sonnin +vallasta; silloin heidän oikein piti avata silmänsä ja katsoa kuinka +kaunis, kuinka suuri hän oli -- semmoista ihmistä he eivät koskaan +ennen olleet nähneet eikä semmoista maailmassa toista ollutkaan kuin +Jooseppi! + +Ja lapset kuuntelivat ällistyneinä ja leikkivät sitten päiväkausia +karhua ja Karhu-Jooseppia. Wappu uhkasi leikillisesti Hanselia ja sanoi: +-- Muista että menettelet siivosti kun Jooseppi tulee, muuten paha +perii! -- Ja Klettermaier, ja etevämmät palvelijat saivat uusia +juhlavaatteita, he tiesivät kyllä miksi, ja Wappu salli heidän antaa +tietonsa ilmi eikä suuttunut siitä. + +Sitten istui hän taas hiljaa huoneessansa ja ajatteli tuntikausia +kuinka se oli tapahtunut, että Jooseppi näin äkkiä oli mieltänsä +muuttanut; mutta kuinka hyvänsä hän aatteli, ei hän voinut käsittää +tätä suurta, sanomatointa onnea, joka niin täydellisenä, rikastuttavana +oli tullut hänen osaksensa, eikä hän enää katsellut vihalla, vaan +kiitollisuudella pyhiänsä; hän kiitti heitä onnestansa. Kun hän katseli +korttia, joita oli naulannut vuoteensa yli, nauroi hän ja sanoi: -- No +mitä nyt tiedätte? Eikö totta, ette mitään tietäneet! + +Ja kuin sidotut henget, joita ei mikään lumoussana vapahda, katsoivat +tulevaisuuden salaisuudet häneen noista mykistä merkistä. Jos Luckard +olisi elänyt, hän kyllä olisi nähnyt mitä kortit vastasivat Wapulle -- +vaan nyt ne olivat mykät kuin merkki-kirjoitus, jonka selitys on +hukkunut. Kuinka Luckard olisi iloinnut jos nyt olisi elänyt! Wappu +olisi tahtonut nukkua Pietarin-Paavalin päivään saakka, ett'ei aika +olisi niin pitkä. Vaan sitä ei ollut toivomistakaan, hän ei voinut +päivällä eikä yöllä ummistaa silmiänsä levottomuudesta, hänen täytyi +aina laskea: -- Vielä niin ja niin monta tuntia -- vielä niin ja niin +monta! + +Vihdoin oli päivä tullut. Syötyänsä meni Wappu ylös huoneesensa +pukeumaan, pesi ja kampasi itseänsä loppumatta. Hän oli taas nainen -- +tyttö! Taas seisoi hän peilin edessä ja katsoi oliko hän kaunis, +mielyttäisikö Jooseppia. Ja taas oli hän tuottanut itselleen entistä +komeammat hopeakoristukset sekä hius-neuloja filigrammi-työtä [hienoa +hopea-työtä]; rasiat seisoivat pöydällä ja niistä otti hän vyön, joka +oli riippuvilla koristuksilla varustettu, ja tuo hieno hopea oli yhtä +valkoinen, kuin hänen hohtavan valkoiset liinaiset paitahihansa, ja vyö +helisi kuin hopeiset hää-kellot. Ruusunpunaisista ikkuna-kartineista +oli valaistus huoneessa punertava, jotta tuon komean naisen kasvot +ujosti, suloisesti rusoittuivat. Kun oli puettu, otti hän kirstusta +raskaan hopeoitun merivaahto-piipun, jonka kaltaista ei mikään +talonpoika täällä omistanut. Se oli oikein komea piippu, vaan hän +punnitsi ja koetti sitä kauvan kädessään, olisiko tarpeeksi hyvä +Joosepille. Ja vielä otti hän jotakin kirstusta, hitaasti, ujosti, ja +katseli oveen päin oliko oikein lukittu: se oli pieni ympyriäinen +rasia, jonka sisällä oli -- sormus! Hän vavahti sitä ulosottaessaan, ja +kyyneleitä kimalsi hänen silmissänsä äärettömästä ilosta ja +kiitollisuudesta. Hän pani kädet ristiin ja kätki sormuksen niihin ja +notkisti polvensa, pitkän ajan kuluttua rukoillen tämän sormuksen +eteen, joka ijäksi häneen sitoisi rakastetun miehen. Eikä hän enää +kuullut silkkihameen ylpeää kohisemista eikä hopeakorujen helisemistä; +hän rukoili hartaasti, innollisesti -- hän lähestyi Jumalan sydäntä +kiitollisen lapsen hellyydellä, jonka hartahin toivo on täytetty. + +-- Emäntä ei tänä päivänä tulekaan puetuksi, sanoivat palvelijat siellä +ulkona, kun ei Wappu koskaan tullut. + +Talonpojat menivät jo "Hirvelle". Jokainen, jolla oli jalat ja +sunnuntainuttu, lähti liikkeelle, sillä koko kylä odotti +uuteliaisuudella tuota suurta tapausta, jolloin ylimystalon emäntä +menisi tanssiin Hagenbacher'in kanssa. Tiellä vilisi ihmisiä, ja +"Hirven" isäntä ei ollut säästänyt vaivaa eikä rahoja ja oli tuottanut +Imst'istä soittajiakin. + +Talouden-hoitaja seisoi ylisten ikkunassa, katsellen sitä tietä, jota +myöten Jooseppi tulisi. + +Wappu seisoi valmiiksi puettuna kamarissaan, hänen sydämensä tykytti +kuin vasaralla olisi kolkuttanut, poskensa hohtivat ja kätensä olivat +jääkylmät; hän painoi valkoista nenäliinaa, jonka kädessään piti, +sydäntä vasten: se oli äitinsä morsiusliina. + +Taskuun oli hän kätkenyt piipun ja Joosepin sormuksen. Näin odotti hän +liikkumatoinna, ja tämä odottaminen oli varmaankin vaikein tehtävä, +minkä eläissänsä oli saanut osakseen. + +-- He tulevat -- he tulevat! -- huusi talouden-hoitaja alas; -- +Jooseppi ja koko joukko muita poikia, Zwiefelstein'istä ja Sölden'istä +-- ja "Lampaan" isäntä Zwiefelstein'istä -- siinä on koko pitkä rivi! + +Kaikki talossa riensivät esille, Wapun huoneesen kuului jo tulevien +askeleita. Silloin Wappu astui ulos ja häntä nähdessään kaikki +huudahtivat ihastunein: ah! + +Samassa tuli saattojoukko pihaan, Jooseppi ensimäiseksi. + +Wappu meni hänelle vastaan ujosti ja kuitenkin morsiamen jaloudella, +joka on ylpeä sulhasestaan -- ylpeä olla semmoisen miehen valitsema. + +-- Jooseppi -- oletko täällä?! -- sanoi hän ja hänen äänensä kuului +niin lempeälle ja suloiselle, kuin ei milloinkaan ennen. + +Ja Jooseppi katseli häntä oudosti, melkein arasti ja loi silmänsä +maahan. -- Wappu säpsähti -- oliko se tarkoituksella vai sattumaltako? +Jooseppi oli pannut sulan hatussaan ylösalasin, niinkuin nuoret miehet +tekevät kun etsivät riitaa, vaan tänä päivänä se varmaankin oli +satunnaista! + +Kaikki seisoivat ympärillä ja katselivat häntä -- hänen mieltänsä +ahdisti eikä hän voinut enää sanoa mitään -- Jooseppikin oli ääneti. +Wappu katseli häntä liikutettuna sumuisin silmin, vaan Jooseppi vältti +niitä: -- hän oli arvattavasti hämillänsä niinkuin Wappukin! + +-- Tule! -- sanoi hän viimeinkin, antaen hänelle kättä. Wappu laski +kätensä Joosepin kätehen ja he kävivät äänetöinnä "Hirvelle" päin. +Vieraat ja kaikki palvelijat seurasivat. + +Usein tapahtuu, että päivä näyttää pimeälle sille, joka juuri on +aurinkoon katsellut, niin Wapullekin tapahtui että keskellä onnea hänen +sielussaan oli pimeä. -- Hän ei ymmärtänyt miten oli, hän oli niinkuin +houreissa eikä käsittänyt itseänsä. Kaikki oli niin peräti toisellaista +kuin hän oli ajatellut. + +Kun he tulivat "Hirvelle", vastaanotti heitä kaikuva "ländler", ja +Wappu kuuli kuinka takana olevat sanoivat, ett'eivät koskaan olleet +kauniimpaa pariskuntaa nähneet. + +Hän huomasi vasta nyt kuinka monta vierasta oli tullut Joosepin kanssa +ja että kaikki hyljätyt kosijat olivat niitten joukossa. Vielä kerran +Wappu itsekseen teki vertauksia heidän ja Joosepin välillä, eikä +epäilemistäkään ett'ei kukaan niistä ollut verrattava Jooseppiin +kauneudessa tai pulskuudessa. Hän oli ruhtinas talonpoikien parissa, +aivan toisellaista ihmissukua kuin ne, jotka seisoivat hänen +vieressänsä. Ja hän katseli hiljaisella ihastuksella tuota korkeata +vartaloa leveästä rinnasta alas hienoihin valkoisiin polviin ja +jalkoihin asti. Pitihän jokaisen, joka tällaisena häntä näki, ymmärtää +että Wappu tahtoi omakseen häntä eikä ketään toista. + +Kun Wappu katsoi ylös, näki hän kaksi pistävää mustaa silmää, jotka +tikarein tapaisina olivat Jooseppiin luodut, ne oli Bincenz'in, joka +seisoi joukossa, -- ja lähellä häntä näki Wappu toisetkin surumieliset +kasvot, -- Benedikt Klotz'in, joka miettivästi katseli häntä. Kun Wappu +kulki hänen ohitse, otti Benedikt Wapun käsivarresta kiinni ja +kuiskasi: + +-- Ole varoillasi Wappu, -- heillä on vehkeitä sinun suhteesi -- en +tiedä miten on, mutta minä aavistan pahaa. + +Wappu nosti vähän olkapäitään. Kuka hänelle pahaa tekisi kun Jooseppi +oli hänen kanssansa! + +Valmistettiin tanssiin, Wapun ja Joosepin vuoro oli ensimäinen, kaikki +tahtoivat nähdä heidän tanssivan toinen toisensa kanssa. Ei mitään +paria vielä oltu niin kateudella katseltu, kuin näitä ihania olentoja. + +Mutta nyt Jooseppi laski Wapun irti ja astui melkein juhlallisesti +hänen eteensä: + +-- Wappu, -- sanoi hän ääneen, ja soitanto lakkasi "Lampaan" isännän +viittauksesta, joka seisoi heidän takanansa: -- Minä toivon että sinä +ennenkuin tanssi alkaa annat minulle sen suudelman, jota kaikki kosijat +ovat turhaan anoneet? + +Wappu punastui ja sanoi hiljaa: + +-- Mutta ei kuitenkaan täällä, Jooseppi, kaikkein ihmisten nähden! + +-- Juuri täällä _kaikkein ihmisten nähden_ -- kertoi Jooseppi. + +Hetken aikaa Wappu taisteli toivonsa ja ujoutensa kanssa. Suudella +miestä kaikkein ihmisten edessä oli hänen naiselliselle, ylpeälle +mielelleen vaikea toimitus. Vaan siinä hän seisoi hänen edessänsä, tuo +armas lemmitty mies, se hetki -- josta hän ilolla olisi antanut vuosia +elämästänsä, niin koko elämänsä -- oli siinä -- ja pitäisikö hänen +kieltää tätä pyyntöä muutamain katsojain tähden, jotka eivät suinkaan +voineet hänelle mitään tehdä jos hän sulhastansa suutelisi. Hän käänsi +kauniit kasvonsa Jooseppia kohti, jonka silmät hetken katselivat noita +ruusu-huulia, jotka hänen huuliansa lähestyivät, vaan sitten lykkäsi +hän Wappua hiljaa luotansa ja sanoi: + +-- Ei, ei niin! Ei rehellinen metsämies koskaan petoa ammu muuten kuin +juoksusta tai lennosta! Minä tahdon _taistelussa voittaa_ tuon +suudelman, lahjaksi en sitä tahdo! Ja jos minä olisin tyttö kuin sinä, +niin minä en antaisi sitä niin helposti! Varjele itseäsi, Wappu, äläkä +tee sitä helpommaksi minulle kuin noille toisille, muuten kunnia ei ole +suuri minulle! + +Leimuava häpeän puna peitti Wapun kasvot. Hän olisi tahtonut vaipua +maan alle! Oliko hän sitten peräti unohtanut mitä kunniansa vaati, +koska kosijansa täytyi muistuttaa häntä siitä, hänen silmiensä edessä +pimeni, oli niinkuin veri-aaltoja olisi syössyt yhteen hänen päänsä +yli. Ja nostaen päätänsä ojensi hän itseänsä ja mittasi Jooseppia +leimuavalla silmäyksellä. + +-- Oikein, -- huusi hän, sinä saat taistella. -- Sinunkin pitää tietää +kuka Kotka-Wappu on. Katso nyt itseäsi josko saat suudelman vai ei! + +Hän oli tukehtua. Hän heitti pois kaulaliinansa ja seisoi siinä +hopealla tikatussa sametti-liivissään ja valkoisissa paitahihoissa, ja +Jooseppi katseli hämmästyneenä tuota kaunista paljastettua kaulaa: + +-- Ihana sinä olet -- yhtä ihana, kuin pahakin, --- mutisi hän ja +karkasi hänen kimppuunsa niinkuin metsästäjä otuksen päälle, jolle +tahtoo antaa hirvenkaari-lyönnin, ja laski väkevän käsivartensa Wapun +kaulaan. + +Vaan hän ei tuntenut Kotka-Wappua. Voimakkaan tempauksen jälkeen oli +Wappu vapaa ja ilkkuva nauru kaikui niiltä, joille oli yhtä huonosti +käynyt, ja se saattoi Joosepin raivoon. Nyt tarttui hän rautakourillaan +tytön vyötäiseen, vaan Wappu antoi hänelle lyönnin sydäntä vasten, niin +että hän päästi huudon ja peräytyi. Uusi nauru! Tällä kolauksella, +jonka vaikutuksen hän tunsi, oli Wappu aina pelastanut itsensä +päällekarkaajilta, sillä sitä he eivät kestäneet. Mutta Jooseppi ei +huolinut tuskasta ja syöksi vimmastuneena tyttöä vastaan, tarttui hänen +käsivarsiinsa molemmin käsin ja koetti lähestyä hänen suutansa tällä +tavalla, vaan samassa kääntyi Wappu sivulle päin, ja nyt syttyi kiivas +kilpailu sinne ja tänne, edes ja takaisin. Kuoleman hiljaisuus +vallitsi, jota vaan silloin tällöin katkaisi Joosepin päästämä kirous. +Wappu kääntelihe, vääntelihe kuin käärme Joosepin kourissa, ett'ei hän +koskaan saanut koskea Wapun suuta. Tämä ei enää näyttänyt rakkauden +kiistalle, vaan taistelulle elämän ja kuoleman vaiheella. Kolme kertaa +oli Jooseppi heittänyt Wapun maahan, kolme kertaa oli hän jälleen +noussut; hän nosti Wapun syliinsä, vaan tämä käänteli aina itseänsä +niin, ett'ei Jooseppi koskaan huulia saavuttanut. Nuo hienot hihat +riippuivat repaleina, hopeakoristukset olivat menneet palasiksi. +Yht'äkkiä riisti Wappu itsensä irti ja pakeni ovelle päin, Jooseppi +saavutti hänet ja syleili häntä kuin myrsky. Se oli vihasta palava +syleily. Hänen kuuma hengähdyksensä ympäröi Wappua. Wappu makasi +Joosepin rinnalla, hän tunsi Joosepin sydämen omaa sydäntänsä vastaan +tykyttävän; silloin voima jätti hänet, hän laskeusi polvilleen Joosepin +eteen, ja sanoi tuskasta, häpeästä ja rakkaudesta menehtyen: + +-- Tässä olen! + +-- Ah! -- syvä huokaus tunkeusi Joosepin rinnasta. -- Te olette kaikki +sen nähneet? -- kysyi hän ääneen -- kumartui alas ja painoi suutelon +Wapun kuumille, vapiseville huulille. + +Hurraa-huuto kuului jokaisen huulilta. Sitten nosti Jooseppi Wapun +ylös, ja hän vaipui melkein tunnotoinna Joosepin rinnalle. + +-- Pysy siinä! -- sanoi hän ankarasti ja astui askeleen taaksepäin -- +enempää ei tarvita, tuohon yhteen suudelmaan minä tyydyn. Sinä olet nyt +nähnyt että minä voitan sinut -- ja enempää en tahdo! + +Wappu tuijotti Jooseppiin niinkuin ei olisi kuullut oikein -- hän kävi +kuolon kalpeaksi. + +-- Jooseppi, -- änkytti hän, -- miksi sitten tulit? + +-- Luulitko että tulin sinua kosimaan? -- sanoi hän; ei kauan aikaa +sitten juhlakulun aikana sanoit sinä kaikkein kuullen, että Asra +oli mun kultani, kun oli niin helppo häntä voittaa -- ja että +Karhu-Joosepilla ei ollut uskallusta puuttua Kotka-Wappuun. Voitko +todellakin uskoa, että mies, jolle kunnia on kallis, kärsisi semmoista +vääryyttä kunniallista tyttöä vastaan? Minä olen ainoastaan tahtonut +näyttää sinulle, että yhtä hyvin uskallan puuttua sinuun kuin karhuun +tai johonkin muuhun petoon, ja suudelman, jonka sinulta voitin, vien +minä Asralle sovinnoksi siitä vääryydestä, jota hän on saanut kärsiä +sinulta! Muista tätä toinen kerta kun ylpeys pyytää sinua riivata! +Toivon että nyt olet viimeisen kerran solvaissut köyhiä kunniallisia +tyttöjä -- nyt olet kerran itse saanut tuntea miltä tuntuu tulla +julkisesti pilkatuksi! + +Kaikuva nauru seurasi Joosepin puhetta. Vaan hän ei hyväksynyt tätä +riemua: + +-- Te olette nähneet että olen pitänyt sanani, ja nyt minä menen +Zwiefelstein'iin Asraa rauhoittamaan, sillä se hyvä ihminen itki kun +aioin tehdä tämän kepposen ylimystalon emännälle! Jumalan rauhaa +kaikille! + +Hän meni ja kaikki häntä seurasivat; tämä leikki oli ollut niin +oivallinen! Karhu-Jooseppi, sepä vasta oli aika poika! Hän oli +näyttänyt ylimystalon emännälle kuka oli hänen mestarinsa! + +-- Se teki hänelle hyvää, tuolle ylpeälle ylimystalon emännälle! + +-- Pitäköön hyvänänsä! + +-- Jooseppi, tämä oli kelvollisin työsi! + +-- Kun tämä tulee tunnetuksi, ei kukaan enää häntä tahdo. + +Näin hyljätyt kosijat ilkkuivat Joosepin ympärillä ja seurasivat häntä +nauraen ja jutellen. + +Tanssi-paikka oli tyhjä -- ainoastaan kaksi oli jäänyt Wapun luo: +Bincenz ja Benedikt. Wappu seisoi vielä samassa paikassa eikä +liikahtanut. Oli kuin hän ei olisi ollut hengissä. + +Bincenz katseli häntä käsivarret ristissä. Benedikt tuli hänen luoksensa +ja tarttui hiljaa hänen käsivarteensa: + +-- Wappu -- älä ota sitä niin sydämeesi -- me olemme vielä jälellä ja +me tahdomme hankkia sinulle hyvitystä. Wappu! puhu toki -- mitä meidän +pitää tehdä -- me olemme kaikkiin taipuvaiset, sano vaan mitä tahdot! + +Silloin Wappu liikahti ja hänen suuret silmänsä loistivat kamalasti +kuolonkalpeista kasvoista. Hän avasi ja sulki huuliansa pari kertaa, +sanat pyrkivät suusta, mutta henkeä näytti häneltä puuttuvan. Viimein +tuli niinkuin sisimmästä sisuksesta kiljuntana sanat: + +-- _Kuolleena_ minä tahdon hänet! + +Benedikt hämmästyi: + +-- Wappu -- Jumala sinua varjelkoon. + +Bincenz lähestyi säkenöitsevin silmin. -- Wappu onko se todellakin +tahtosi? + +-- Verinen tahtoni! -- Hän kohotti kättänsä ikäänkuin valantekoon, käsi +oli jäykkä ja kynnet siniset kuin kuolleen. + +-- Joka laskee hänet kuolleena Asran jalkojen juurelle -- se on oleva +mieheni niin totta kuin olen Walburga Stromminger! + + + + +XI. + +Yö. + + +Ylimystalon hiljaisessa, uneen vaipuneessa huoneessa kuului koko yön +kummallista, yksitoikkoista ääntä. Piiat säpsähtivät unessa eivätkä +tietäneet mitä kuulivat, vaan nukkuivat sitten taas. Laudat lattiassa +narisivat ja hirret tärisivät hiljaa. + +Se oli Wappu, joka lakkaamatta raskailla askeleilla kulki edes ja +takaisin, taistellen itsensä, kohtalonsa ja Jumalansa kanssa, sydän +kuoleman tuskissa. Repaleina riippuivat vaatteet hänen päällänsä, +muserrettuina lattialla olivat pyhä Walburga, Kristus ristillä, +pyhimys-kuvat -- kaikki muserrettuina pirstaleiksi -- turhassa raivossa +palasiksi lyötyinä. + +Hän oli puoleksi riisunut ja hiukset olivat hajalla paljastetuilla +olkapäillä. + +Punertavasti liekutti sammuva kynttilä ja liehuvassa valossa vääristyi +kummallisesti rikkilyödyn Kristuksen kuvan muoto lattialla ja näytti +rupeevan elämään. Wappu seisahtui kävellessään kappaleiden eteen: "Niin +irvistele sinä vaan. -- Et ole enää pitävä minua narrina! Eikä kenkään +teistä, epäjumalankuvat puusta ja paperista, jotka eivät voi ketäkään +auttaa! Te ette kuule mitään rukousta ettekä mitään kirousta. Ja ne, +joidenka kuvana olette olevinanne, piloittelevat Jumala tiesi missä, ja +nauraisivat meille jos voisivat nähdä kuinka notkistamme polviamme +puupalasen edessä!" Ja hän potkaisi palaset sänkynsä alle, ett'eivät +estäisi häntä kävellessänsä. + +Samalla hetkellä kuului ulkoa paukahdus, ikäänkuin pyssyn-laukaus. +Wappu seisahtui; hän kuunteli hengittämättä -- kasvonsa olivat +valkoiset kuin lumi. Horjuen astui hän akkunan luo ja katseli ulos. +Varmaankin oli hän erehtynyt. Miksi tämä melu melkein vei häneltä +hengen? Hän ei ollut varma siitä että se todellakin oli laukaus. +Niinkuin salama iski se ajatus yht'äkkiä hänen päähänsä: "Jos Bincenz +tällä hetkellä olisi Jooseppia ampunut!" Olihan se hulluutta, Jooseppi +oli hyvässä turvassa kotona -- tai ehkä Zwiefelstein'issä Asransa +luona! + +Ajatellessansa sitä löi hän sanomattomassa tuskassaan päänsä seinää +vaataan, ja mielikuvituksen avulla näki hän asioita, joista oli +hulluksi tulla! Oi, jos Jooseppi vaan olisi kuollut, kuollut, ett'ei +hänen enää tarvitsisi sitä ajatella! Hän heitti ikkunan auki, +hengittääksensä raitista ilmaa. + +Hansel, joka oli nukkunut aituuksella ikkunan ulkopuolella, heräsi ja +lensi unisena sisään huoneesen. -- "Oi sinä!" huusi Wappu, avasi sille +sylinsä ja painoi lintua sydäntään vastaan -- olihan tämä kaikki mitä +hänellä oli, ainoa omaisuutensa maailmassa. + +Nyt vieläkin laukaus ja tällä kertaa selvemmin Zwiefelstein'in +puolelta. Hän laski kotkan irti ja painoi kätensä sydämelle, ikäänkuin +luoti olisi häneen sattunut. Miksi tämä pelästys? Tämä vähäpätöinen +sattumus kuvaili sielun silmän eteen sitä kauhistavaa tekoa, jota hän +eilen oli tahtonut aikaan-saattaa. Ehtimiseen ajatteli hän kuinka +olisi, jos tuo laukaus, jonka oli kuullut, olisi Joosepin pään +musertanut, ja raivoisa, kamala ilo valloitti hänet. Nyt Jooseppi oli +hänen omansa, nyt hän ei voinut ketään toista suudella. + +Kuinka lienee ajatellut ja mietiskellyt, niin hänestä tuntui niinkuin +tämä olisi todellisesti tapahtunut; hän oli näkevinänsä Joosepin +makaavan maassa verissänsä, hän laskeusi polvilleen hänen viereensä, +otti Joosepin pään syliinsä ja suuteli noita kalpeita kasvoja -- noita +kauniita kalpeita kasvoja -- kuinka selvästi hän ne näki edessänsä! +Vaan silloin tuli hänen äkkiä sääli tuota kuollutta miesparkaa -- +syvästi, sanomattomasti sääli hän sitä, -- hän puhutteli kuollutta +jokaisella rakkauden keksimällä nimellä, hän pudisti ja hieroi sitä, -- +turhaan kaikki, Jooseppi ei enää palannut elämään! Hänen tuskansa +kiihtyi äärettömästi. Ei, ei, se ei saanut tapahtua -- hän ei saanut +kuolla -- ennemmin Wappu itse! + +Oli niinkuin hänen sydämensä olisi ollut tukehtumaisillaan +suonenvedossa, niin ett'ei inhimillistä lämmintä verta enää suonissansa +vuotanut, ja nyt tuntui siltä, kuin tuo suonenveto olisi heltynyt ja +lämmin veri-virta jälleen sydämeen vuotanut. Hänen täytyi mennä ulos, +hänen täytyi nähdä oliko Bincenz kotona -- hänen täytyi puhutella +Bincenz'ia, vielä ennen päivän nousua -- täytyi hänelle sanoa, ett'ei +tuo kamala teko saisi tapahtua -- hän oli ikäänkuin kuumeessa, kaikki +suonet sykkivät -- hän oli tahtonut, pyytänyt tuota tekoa -- mutta +ainoastaan ajatus että se olisi tehty, sammutti hänen vihansa vimman, +ja hän antoi anteeksi! + +Hän heitti liinan päällensä ja riensi pihan yli, puutarhan kautta +Bincenz'in talolle. Mitä Bincenz, mitä ihmiset hänestä ajattelivat? Ah, +olihan se kaikki yhdentekevä -- mitä hän nyt siitä huoli! + +Hän saapui talolle. Bincenz'in kamarissa, joka oli hyvin matalalla, +paloi kynttilä -- hän hiipi sinne, hän taisi nähdä huoneesen, kartiini +oli niin huolimattomasti eteen vedetty -- hän tuskin voi hengittää -- +huone oli tyhjä, kynttilä paloi piipussa. Hän kävi talon ympäri, ovi ei +ollut lukossa. Hän avasi sen hiljaa ja astui sisälle, kaikki oli +äänetöntä, kuollutta. Rengit ja piiat nukkuivat vielä sikeästi, hän +hiipi koko talon läpi, ei kukaan liikkunut -- Bincenz oli poissa! Wapun +jäsenet jäätyivät. Hän astui Bincenz'in makuuhuoneesen, vuoteella oli +maattu, hän oli varmaankin maannut siinä ja pian taas noussut, -- +sunnuntaivaatteet riippuivat vaate-naulassa, mutta jokapäiväiset +vaatteet puuttuivat. Hattua ei myöskään näkynyt. Hän etsi toisessa +huoneessa, missä pyssy tavallisesti riippui, naula oli tyhjä. + +Wappu seisoi kuin halvautuneena. Hän ei tietänyt mitenkä hän taas tuli +huoneesta ulos. Ovella täytyi hänen istahtaa penkille, jalat eivät +häntä edemmäksi kannattaneet. Hän koetti lohduttaa itseänsä, +Bincenz oli ehkä, levoton kun oli, lähtenyt jollekin yölliselle +metsästysretkelle -- mitä hän Joosepille tekisi, joka makasi rauhassa +ja hyvässä turvassa jossakin -- hän vapisi -- ja päivällä kun kaikki +olivat hereillä, kuka silloin voisi häntä vahingoittaa! + +Se oli paha omatunto, joka näin häntä peloitti, ja hän kätki kasvonsa +käsihin: "Wappu, Wappu, mitä sinusta on tullut!" Pilkattu, häväisty, +solvaistu ihmisten edessä -- ja Jumalan edessä rikoksen tekijä! Missä +oli niin paljon vettä, että hän voisi itseänsä puhtaaksi pestä? Tuolla +alhaalla, tuolla kuohui Ache -- siinä, siinä hän ehkä voisi puhdistua +-- jos hän heittäytyisi tuohon kylmään virtaan -- olisi kaikki pois +virutettu, -- hänen onnettomuutensa -- hänen rikoksensa, koko tuo kurja +olento, joka ainoastaan oli tuskaan ja taisteluun luotu -- kaikki loppu +-- olemattomuudessa! Ja se olisi vapahtamista -- mitä varten hän enää +itseänsä säästäisi? Kappaleiksi tämä hyödytön asunto, joka vangitsi +sielua rikoksen ja huolen kahleissa. Hän juoksi ylös, vaan ei jaksanut +edemmäksi, hän vaipui penkille jälleen. Riippuiko tämä sorrettu, +kuoloon asti väsynyt sydän kenties vielä jollakin näkymättömällä +langalla elämästä kiinni? Siellä -- Jumalan kiitos -- askeleita kuului +nurmella -- siellä tuli Bincenz! Nyt taisi hän puhua hänen kanssansa, +nyt kaikki voisi tulla hyväksi. + +-- Kaikki Pyhät! -- huudahti Bincenz, kun Wappu astui häntä vastaan, -- +siinä sinä olet?' Bincenz katseli häntä kuin aavetta. Wappu näki +aamuhämärässä, että hän oli kalpea ja oudon-näköinen; pyssy oli hänellä +olkapäällä. + +-- Bincenz, sanoi hän hiljaa, -- oletko ampunut jotakin? + +-- Olen! + +-- Mitä sitten? -- hän katseli laukkuun, se oli tyhjä. + +-- Kallisarvoisen otuksen! -- kuiskasi hän. + +Wappu värisi. + +-- Missä se on? + +-- Hän makaa Achessa! + +Wappu tarttui hänen käsivarteensa ja tuijotti häneen kuin hullu. + +-- _Kuka_? + +-- Sitä _sinä_ kysyt? + +-- Jooseppi? -- huusi Wappu ja kaatui seinää vasten. + +-- Se oli vaikean-tapainen työ! -- sanoi Bincenz pyyhkien otsaansa, +enhän minä itse uskonut, että hän niin pian tulisi tielleni. Hitto +tietäköön mikä häntä ajoi ulos keskellä yötä. Minä ai'on lähteä hyvään +aikaan, ollakseni Sölden'issä ennenkuin hän nousisi, ja hän juoksee +syliini ennenkuin olin monta askelta käynyt. Mutta vielä oli liian +aikaista, ensimäinen kuula ei sattunut ja toinen koski ainoastaan +vähäisen ohitsemennessä. Luultavasti joutui hän kuitenkin vähän +pyörryksiin, sillä hän kaatui portaalle ja rupesi nousemaan käsipuun +avulla. Tätä hetkeä minä käytin hyväkseni, juostakseni takaa hänen +päällensä ja sysätäkseni hänet käsipuitten yli virtaan! + +Wapun rinnasta kuului ikäänkuin kuolevan korina, ja kuin kotka +saaliisensa iskee, syöksi hän äkkiä Bincenz'in päälle ja tarttui +molemmin käsin hänen kurkkuunsa: + +-- Sinä valehtelet -- se ei ole totta eikä voi olla totta -- sano +ett'ei se ole totta -- taikka tapan sinut. + +-- Kurjan sieluni autuuden kautta, se on totta! Luuletko että Bincenz +kauan tuumaisi kun kysymys oli tehdä jotakin sinun hyväksesi? + +-- Oi murhaaja, pelkurimainen, kurja salamurhaaja, -- nyyhkytti Wappu +ja värisi koko ruumiissansa: -- Niin kavalasti, niin petollisesti minä +en tahtonut sitä tehdyksi! Rehellisessä taistelussa tahdoin että hänen +piti kuolla. Kirottu sinä nyt ja ijankaikkisesti -- kirottu ja hyljätty +tällä ja toisella puolella hautaa! + +-- Tämä on siis kiitos, -- sanoi Bincenz -- etkö sinä siis käskenyt +minua tätä tekemään? + +-- Ja vaikka olisinkin käskenyt sinua, olisiko sinun sentähden ollut +pakko sitä tehdä? -- Ihminen puhuu paljon vihoissansa, jota hän sitten +katuu -- etkö sinä olisi voinut odottaa kunnes olisin tointunut tuosta +kovasta kohtalosta? Jooseppi -- Jooseppi! paha olen kyllä ja raju, vaan +murhaaja en ole. Oi jos sinä olisit odottanut edes pari tuntia! Vaan +pahuutes' sinua ajeli etkä saanut rauhaa ennenkuin se muuttui teoksi! + +-- Se on oikein, syytä vaan minua kaikesta! nurisi Bincenz, -- mutta +sinä olet kuitenkin yhtä syyllinen kuin minä! + +-- Olen kyllä -- sanoi Wappu ja olen kärsivä siitä samoin kuin sinäkin, +On sanottu verta verestä -- kähisi hän, tarttuen Bincenz'in kaulukseen +ja veti häntä mukaansa. + +-- Wappu -- päästä minua -- mitä tahdot? Herra Jumala, onko tämä minun +palkintoni? -- Armoa, Wappu, sinä kuristat minut -- mihinkä vedät +minua? + +-- Sinne mihinkä molemmat kuulumme, -- oli matalalla äänellä lausuttu +vastaus, ja pois lähdettiin niinkuin myrsky olisi häntä vienyt mäkeä +ylös portaalle asti, jonka alla Ache kuohuu -- siinä jossa murha oli +tapahtunut. -- Sinne alas, -- oli ainoa kauhea vastaus, jonka kuiskasi +hänen korvaansa, -- me molemmat -- yhdessä! + +-- Jesus Maria! -- huusi Bincenz: -- sinä vannoit että tulisit +vaimokseni, jos sen tekisin ja nyt tahdot minua tappaa! + +Wappu nauroi taas tuota kamalaa pilkallista naurua. + +-- Sinä narri, jos minä syöksyn tuonne alas kanssasi, olemmehan silloin +ijäksi yhdistetyt. Mitä? Tahdotko vielä varjella kurjaa henkeäsi? + +Ja jättiläis-voimalla otti Wappu hänestä kiinni syöstäksensä hänen +kanssansa hämärään kuohuvaan syvyyteen. + +-- Apua! -- huusi Bincenz tahtomattansa ja -- + +-- Apua! -- kuului heikosti hengen-tapaisesti kuin kaiku syvyydestä! + +Wappu seisoi kuin kivettyneenä ja päästi Bincenz'in. Mitä se oli? Oliko +se aave? + +-- Kuulitko jotakin? -- kysyi hän Bincenz'iltä. + +-- Se oli kaiku! -- änkytti tämä ja hampaat kalisivat toisiansa +vastaan. + +-- Hiljaa! Vielä kerran! + +-- Apua! -- kuului taas kuin kuiskaus syvyydestä! + +-- Kaikki hyvät pyhimykset, se on hän -- hän elää -- hän riippuu +jossakin -- hän huutaa! Kyllä minä tulen Jooseppi, odota Jooseppi -- +minä tulen! huusi Wappu torven äänellä alas syvyyteen ja torven äänellä +herätti hän nukkuvaisia, juosten kylän läpi ja kolkuttaen kaikkia ovia. +-- Avuksi! Avuksi -- joku on pudonnut alas syvyyteen -- apua Jumalan +armon kautta -- tässä on kysymys elämästä ja kuolemasta! + +Ja tämä kauhistuksen huuto ajoi nukkuvia ylös vuoteiltaan, ikkunoita +avattiin. + +-- Mitä se on, mikä on hätä? + +-- Jooseppi -- Hagenbacher on syössyt alas syvyyteen -- huusi Wappu -- +köysiä -- hankkikaa köysiä -- ehkä se jo on myöhäistä -- ehkä on liian +myöhäistä kuin me ehdimme sinne! -- Ja niinkuin tuulispää lensi hän +kotia ennen muita ja sisään vajaan, siellä hän kokoeli kaikki köydet ja +nuorat, joita vaan löysi ja sitoi vapisevilla käsillä yhteen eri +kappaleet, mutta vaikka olisi solminut kuinka hyvänänsä, ei se +kuitenkaan ulettunut sinne missä hän makasi Jumala tiesi missä +syvyydessä! + +Sill'aikaa tulivat miehet juosten, puoleksi epäluulossa, puoleksi +hämmästyksessä tuosta kauheasta tapauksesta, ja toivat nuoria, +koukkuja ja lyhtyjä, sillä tänään ei päivä näyttänyt koittavan ja +siellä kysyttiin ja huudettiin, ja neuvottomuus oli yleinen, +sillä miesmuistiin ei mitään sellaista onnettomuutta ollut +tapahtunut, eivätkä tässä avarassa vuorilaaksossa olleet varustetut +pelastus-koneilla niinkuin muualla, jossa pyörryttävät vuori-polut ja +petolliset syvyydet vuosittain uhriansa vaativat. Miehet saapuivat +onnettomalle paikalle ja rohkeimmatkin ällistyivät kun käsipuitten yli +katsoivat alas harmaasen, tutkimattomaan syvyyteen, jossa ei ollut +muuta nähtävänä, kuin aaltoilevat sumut, jotka liehuivat pauhaavan +veden yli. Bincenz oli hävinnyt, -- oli autiota ja äännetöintä +ylt'ympärillä sekä korkeudessa että syvyydessä. Wappu huusi alaspäin, +niin että ilma kajahti -- kaikki kuuntelivat henkeään vetämättä -- ei +mitään vastausta. + +-- Jooseppi -- missä olet? -- huusi hän äänellä semmoisella, kuin koko +tuskistunut epätoivossa oleva ihmiskunta olisi yhtynyt tähän ainoaan +huutoon, -- kaikki oli hiljaa. + +-- Hän ei vastaa -- hän on kuollut, -- nyyhkytti Wappu ja heittäysi +epätoivossa maahan, -- nyt on kaikki lopussa! + +-- Ehkä hän vaan on niin heikko ett'ei hän jaksa huutaa, -- lohdutti +Klettermaier ja kuiskasi Wapun korvaan: -- emäntä, -- muistakaa +ihmisiä! + +Hän nousi ja poisti hämmentyneet hiukset otsaltaan. + +-- Sitokaa yhteen nuorat, miksi tässä niin neuvottomina seisotte -- +mitä odotatte? + +Miehet katselivat epäillen toisiansa. + +-- Täytyy koettaa löytää häntä, -- sanoi Klettermaier. + +Miehet rupesivat päitä pudistaen koettamaan yhteensolmituita köysiä. + +-- Kuka tahtoisi lähteä alas näillä nuoran pätkillä? + +-- Kuka? -- sanoi Wappu ja hänen tummat silmänsä loistivat +hengen-tapaisesti kalpeista kasvoista: -- minä sen teen! + +-- Sinä, Wappu -- sinä et ole oikein viisas -- tuskin kantanevat nämä +nuorat yhtä ihmistä, puhumattakaan kahdesta. + +-- Ei niiden tarvitsekaan kantaa muuta kuin yhden -- sanoi Wappu +kolkosti ja rupesi auttamaan, että joutuisi pikemmin. + +-- Se on mahdotointa, Wappu -- täytyyhän sun sitoa sekä itsesi että +hänet niihin kiinni, kuinka muuten pääsisit ylös? -- arvelivat miehet +ja antoivat kätensä vaipua alas; -- ei ole muuta neuvoa kuin että +lähetetään ympäri kyliä nuoria kokoelemaan. + +-- Ja sill'aikaa syöksee hän auttamattomasti alas syvyyteen, jos hän +menee tainnoksiin, ja sitten on myöhäistä! -- huusi Wappu +epätoivossaan. -- Minä en odota niinkauan -- antakaa tänne -- +selvittäkää nuorat ja antakaa nähdä kuinka pitkät ne ovat! Joutukaa! + +Hän selvitti sekautuneita köysiä, mittasi niiden pituutta ja koetti +kuinka vahvat ne olivat ja ehdottomasti miehetkin taas tarttuivat +niihin, he suorittivat tuota mahtavaa vyhtiä ja valmistukset tulivat +käytännöllisemmiksi, järjellisemmiksi. Miehet astuivat esiin +muodostamaan riviä. + +-- Kylläpä se jo voisi ulottua tuonne alas, mutta kohta se ei kannata! + +-- Jollei, niin annan hänet yksin lähteä ylös. Siinä missä hänellä on +tilaa ma'ata on minullakin tilaa seisoa. Niin pian kuin minulla on +pohjaa jalkojeni alla, irroitan itseni nuorasta ja sidon hänet siihen +kiinni. Sitten vedätte hänet ylös ja minä odotan siellä alhaalla kunnes +köysi taasen ehtii sinne. + +-- Se ei käy päinsä, yksinään ei voi vetää häntä ylös, sillä jos hän on +heikko eikä voi hoitaa itseänsä, tulee hän murskaksi lyödyksi jos ei +kukaan katso, ett'ei hän loukkaunnu kalliohon. + +Wappu seisoi niinkuin ukkonen olisi iskenyt häneen -- tuota hän ei +ollut ajatellut. Siis hän vasta tapaisi Joosepin Achen kylmässä +helmassa! Kohta köysi ei kantanut, sen hän itse ymmärsi. + +-- Jumalan nimessä, -- sanoi hän viimein ja huolimatta kuumeesta, joka +häntä väristytti, seisoi hän siinä vakaana, tyynenä eikä luopunut +päätöksestään, sitoi köyden ympärilleen ja otti vuorisauvan käteensä. +-- Päästäkää minua alas, että ainakin saan häntä etsiä! Jos hänet +löydän jään hänen luoksensa siksi että olette ehtineet hankkia köysiä +ja laskeneet niitä alas meille. Kyllä minä odotan kärsivällisesti, +vaikkapa sitten tuntikausia saisin riippua taivaan ja maan välillä. + +Nyt vanha Klettermaier syöksi polvilleen hänen eteensä: + +-- Wappu -- Wappu -- älä tee sitä, sanovathan kaikki ett'ei köysi +varmaan pidä! Jos se on välttämätöntä niin päästä minut menemään. Mitä +minun vanha elämäni merkitsee -- jos kohta en voikaan auttaa, niin +siitä ainakin näkee jos nuorat ovat vahvat ja jos ne katkee niin onhan +se vaan minä etkä sinä, joka vaipuu syvyyteen! + +-- Niin Wappu, kuuntele häntä; -- sanoi toinen, -- hän on oikeassa, älä +tee meillä sitä surua! Odota, malta mieltäsi, siksi että tulee apua +kylistä! + +Silloin Wappu nosti käsiänsä, niin että kaikki menivät pois tieltä. + +-- Kun vielä olin lapsi en malttanut mieltäni kun minun piti ottaa +kotkan pesästään, -- ja nyt minun pitäisi mieltäni malttaa kun minun +pitäisi tuoda Jooseppia sieltä? Älkää enää sanoko mitään, minun täytyy +-- minä tahdon hänen luokseen! Kas niin -- ottakaa kiinni -- heittäkää +hajalle -- pitäkää kiinni! + +Ja hän oli hypännyt käsipuitten yli ja ne miehet, jotka seisoivat +rivissä, saivat pitää kiinni kaikin voimin, niin äkkinäinen oli nytkäys +nuoralla. + +-- Jumala auttakoon meitä! -- Klettermaier teki ristin merkkiä ja +riensi pois, niinkuin jotakin olisi juolahtanut hänen mieleensä +kuullessansa Wapun viimeisiä sanoja. + +Kauhistuksella kaikki katsoivat Wapun jälkeen, kuinka hän vähittäin +vaipui alas pilvi-mereen, kunnes hävisi siihen kenties ijäksi. +Äänetöinnä kuin haudan reunalla seisoivat ihmiset ja katsoivat sinne, +mihin hän oli vaipunut alas. Ainoastaan kovasti pinnistetty nuora +ilmoitti uljaan matkustajan liikuntoja sumumeressä -- ja kaikki +katselivat köysiä josko pitäisivät tai katkeisivat. Ja niin pian kuin +tarvittiin köyttä lisään, aattelivat kaikki sykkivin sydämin: onko se +pitävä? + +Otsalla olivat suuret vesihelmet niillä, jotka rivissä seisoivat, ja +lakkaamatta koettivat kädet, nuoraa jatkaessa, solmuja, josta +ihmishenki riippui. -- Näin kului hetki toista raskaampi ikäänkuin +aikakin olisi ollut kiinnitetty nuoraan, josta pimeyden voimat pitivät +kiinni. -- Köysi on yhä vielä pinnistetty, yhä vielä hän siis riippuu +eikä vielä ole saanut pohjaa jalkojensa alle. + +-- Jo on loppumaisillaan, -- huusi viimeinen mies rivissä, -- köysi ei +riitä! + +-- Jesus Paria meitä auttakoon! -- huutavat kaikki, -- se ei riitä! + +Vielä on nuoraa muutamia kyynäriä eikä vielä ole mitään merkkiä annettu +alhaalta, että Wappu on perille päässyt. Miehet kokountuvat yhdeksi +joukoksi, niin likelle syvyyttä kuin suinkin voivat, he antavat köyttä +niin pitkälle kuin mahdollista. -- Jos nuoraa ei riittäisi, jos kaikki +olisi turhaa ja heidän täytyisi vetää ylös Wappu-paran jälleen, että +vielä kerran saisi matkustaa tuota kalman tietä! -- Silloin -- silloin +köysi yht'äkkiä heltyy, -- kauhea hetki! Onko se katkenut tai onko sen +kantama löytänyt pohjaa? + +Naiset rukoilevat ääneen, lapset itkevät. Miehet rupeevat hitaasti +vetämään ylös, mutta ainoastaan muutaman sylen -- silloin ottaa +vastaan! Siis se ei ole mennyt poikki, se pitää, -- Wappu on tavannut +pohjaa! Ja nyt -- kuulkaa kuoleva ääni syvyydestä, -- ja kaikkien +suusta kuuluu huolesta vapiseva vastaus. Köysi heltyy taas, he vetävät +ylös pari kertaa; tämä nähtävästi kerrotaan, näyttää siltä kuin Wappu +kiipeäisi ylös kallioseinää myöten. Täll'aikaa on kumminkin päivä +koittanut, mutta sataa hienoa kylmää sadetta ja sumu siellä alhaalla +tulee yhä tiheämmäksi. Silloin vedetään köysi yht'äkkiä sivulle +oikealle puolelle, miehet hellittävät nuoraa ja vetäyvät vasemmalta +puolelta oikealle puolelle. Wappu näyttää nousevan yhä korkeammalle, he +saavat yhä vetää ylös nuoraa! + +Kiitos Jumalalle, -- sanovat muutamat, -- hän varmaan ei ole varsin +syvälle pudonnut -- jos hän makaa noin korkealla hän voi olla elossa! + +-- Ehkä Wappu vaan etsii häntä! -- arvelevat toiset. + +Nyt nytkäys taas ja köysi heltyi, sitten ytimeen ja luihin asti tunkeva +huuto. + +-- Se on mennyt poikki! -- huutavat ihmiset. + +Ei, se kiintyy taas -- ehkä se on ilonhuuto -- ehkä on hän _löytänyt_ +hänet. Naiset ovat polvillansa, itse miehetkin rukoilevat, sillä vaikka +olivatkin kaikki vihanneet ylpeää "ylimystalon emäntää" -- niin +jokainen, _jolla on sydän rinnassa_, nyt kuitenkin vapisee tuon rohkean +tytön tähden, joka kuoleman vaarassa riippuu alhaalla pimeässä +syvyydessä. Jos vaan auringonsäde hetkeksi edes loistaisi sumun läpi! + +Köysi ei liiku eikä kuulu mitään ääntä ylös tuolta alhaalta. Onko se +katkaistu ja tarttunut johonkin esiin-pistävään kalliopiikkiin ja Wappu +muserrettuna syvällä Achessa? Miksi ei mitään merkkiä eikä mitään +ääntä? Ja tuntia voipi kulua ennenkuin kylistä ehtii apua tänne! + +Ei kukaan uskalla puhua sanaakaan -- kaikki kuuntelevat hengähtämättä. +Nyt Klettermaier syöksee paikalle, huutaen ja viitaten: + +-- Katsokaa mitä minä tuon! -- ja hän kantaa täydellistä pelastusköyttä +olkapäällään. -- Kiitos Jumalalle! Kun hän puhui kotkasta, juolahti +mieleeni, että Luckard vainaja otti talteen sen köyden, jolla +Stromminger lähetti Wapun kotkan pesälle -- ja sitten -- löysin kun +löysinkin sen ylisillä kaikenlaisessa vanhassa romussa. + +-- Se oli löytö se! + +-- Klettermaier, sinut lähettää herra Jumala! -- huusivat ihmiset. + +-- Suokoon Jumala, että vielä sitä tarvittaisiin, -- sanoi kylän vanhin +ja katseli huolistuneena pelastusköyttä, -- Wappu ei enää anna mitään +elon merkkiä. + +-- Nuorasta vedetään -- huusi ensimäinen rivissä ja samassa kuului +huuto niin likeltä, että sitä ymmärrettiin kun oli hiljaa: + +-- Eikö vieläkään mitään köyttä? + +-- Kyllä! kyllä! -- soi riemulla kaikkien huulilta. Rautakoukku +kiinnitetään ankkuriksi nuoran päähän, uusi rivi muodostuu ja köyttä +lasketaan sumuiseen syvyyteen. Kylän vanhin käskee, sillä köysien +ylösvetämisen täytyy tapahtua tasaisesti, että Wappu voisi olla likellä +onnetointa ja olla tukena hänelle. Ei puoleksikaan niin syvälle, kuin +Wappu ensin oli lähtenyt, lasketa köyttä tällä kertaa ennenkuin se +alhaalta otetaan ja pidetään kiinni. + +-- Antakaa mennä, -- käski kylän vanhin, -- Wapulla täytyy olla muutama +kyynärä sitoa Joosepin ympäri. -- Tarpeeksi! -- kuuluu taas käskevä +ääni ja niinkuin sotamiehet pysähtyvät miehet ja odottavat mitä +seuraaman pitää. Taas muutaman minuutin väli, hänen täytyy sitoa solmun +vahvaksi ja varmaksi, ett'ei hengetöin ruumis, näin likellä pelastusta, +putoisi alas syvyyteen. -- Sido varmasti Wappu, -- sanoo Klettermaier +itsekseen. + +-- Niin herra Jesus, kun hän vaan voisi sitoa vahvasti, -- kertoi +rahvas. Kolmekertainen nytkäys molemmilla köysillä yht'aikaa! + +-- Vetäkää ylös -- käskee kylän vanhin ja kuuluu siltä kuin hänen +äänensä vapisisi sitä lausuessaan. + +Miehet molemmissa rivissä polkevat jalkansa vahvasti maahan, suonet +paisuvat säärillä, käsivarsilla ja otsalla; taaksepäin kallistuneena +rupeevat voimakkaat kädet työhön ja raskaan taakan ylösvetäminen alkaa +-- kamala, edesvastauksen alainen työ -- yksi viivytys, ja kaikki on +hukassa. + +-- Hitaasti! -- kertoo kylänvanhin -- katsokaa toisianne! + +Se on juhlallinen hetki. Ei lapsetkaan uskalla liikahtaa. Likellä ja +kaukaa ei kuulu muuta kuin raskasta työtä tekeväin miesten +hengittämistä. + +Nyt -- nyt se tulee sumun läpi -- selvemmin ja selvemmin, -- Wappu +tulee ylös, toisella kädellä hän tukee hengetöintä ruumista, joka +riippuu pelastusnuorassa, toisella pitää hän vuorisauvaa vakaasti +kalliota vastaan, pelastaaksensa itseään ja Jooseppia musertumasta. +Näin tasapainoa pitäen nousee hän ilmojen läpi. Ja nyt viimeinkin ovat +siinä, likellä reunaa -- vielä veto ja heihin voi käsin tarttua. + +-- Pitäkää kiinni, -- käskee kylän vanhin -- jokainen on henkeä +vetämättä -- viimeinen hetki on vaikein, jos vielä tälläkin hetkellä +nuora katkeisi! + +Vaan ei, ensimäiset rivistä kumartavat, he nostavat heitä voimakkaalla +kädellä, takana seisovat pitävät nuoraa kiinni. + +-- Ylös! kuuluu ensimäisten suusta, heitä nostetaan yli -- siinä ovat +-- vakaalla maalla -- ja tuskastuneista sydämistä nousee riemuhuuto. +Wappu on mykkänä vaipunut alas Joosepin hengettömälle ruumiille. Hän ei +kuule, hän ei näe, kuinka kaikki hänen ympärilleen kokoontuvat ja häntä +kiittävät, -- hän makaa kasvot Joosepin rintaa vastaan -- hänen +voimansa on lopussa. + + + + +XII. + +Isälle takaisin. + + +Wapun kamarissa ja Wapun vuoteella makaa Jooseppi hengettömänä. Hänen +ympärillänsä vallitsee hiljaisuus, Wappu on lähettänyt kaikki ulos, hän +on polvillansa sängyn edessä, hän on kätkenyt kasvonsa käsihin ja +rukoilee: + +-- Herra Jumalani, Jumalani anna hänen elää -- ota minulta kaikki, +mutta anna hänen elää! Enhän tahdo häneltä mitään, tahdonhan jättää +hänet Asralle -- älä vaan anna hänen kuolla! + +Ja sitten nousee hän taas, panee raittiita vesikääreitä hänen päänsä +päällä, josta veri vuotaa haavasta, ja rinnalle, jota kallio on +loukannut ja heittäytyy hänen päällensä, ikäänkuin hän ruumillaan olisi +tahtonut sulkea niitä porttia, josta elon voimaa lähtee pois. -- Oi +sinä armas Jooseppi -- sinä Jooseppi parka, niin murrettuna, niin +lyötynä -- O mikä synti, mikä synti! Wappu, Wappu mitä olet tehnyt -- +etkö ennemmin olisi pitänyt pistää veitsen omaan rintaasi, että +ennemmin olisi pitänyt antaa hänen viettää häitä Asran kanssa, kuin +nähdä hänen kuolevan siinä kuin lammas, jota teurastaja on huonosti +pistänyt? + +Näin valitti hän Jooseppia sitoessansa ja vihasi itseänsä samalla +hurjuudella kuin hän ennen oli muita vihannut. Jos hän olisi voinut, +niin hän olisi omin käsin repinyt sydämen povestansa hullussa hurjassa +katumuksessa. Silloin ovi hiljaa avattiin, Wappu katseli kummastellen +ylös, sillä hän oli kieltänyt kaikkia lähenemästä itseänsä. Se oli +pastori Heiligkreuz'istä! Wappu seisoi siinä ikäänkuin tuomarinsa +edessä, kalpeana vapisevana koko olennossaan. + +-- Jumala olkoon kiitetty! -- huudahti vanha mies, -- siinä hän onkin! +-- Hän astui sängyn viereen, tutki Joosepin haavoja -- voi sinä mies +raukka, minkä näköinen sinä olet! + +Wappu puri hampaitansa yhteen, ett'ei huutaisi tuskissansa. + +-- Kuinka saitte hänet jälleen ylös? -- kysyi kirkkoherra, mutta Wappu +ei voinut vastata. + +-- No, Herra olkoon kiitetty, että armossansa esti pahinta +tapahtumasta, -- jatkoi vanha herra. Ehkä hän taas tointuu ja silloin +sinulla ei ainakaan ole mitään murhaa omallatunnollasi, vaikka aikomus +ikuisen tuomarin edessä on yhtä suuri synti kuin itse rikostyö. + +Wappu tahtoi puhua. + +-- Minä tiedän kaikki -- vastasi vanha herra ankarasti. -- Bincenz oli +pako-retkellänsä minun luonani ja on kaikki tunnustanut sinun +rakkaudestasi ja hänen mustasukkaisuudestansa. Vaan minä olen kieltänyt +häneltä anteeksi saamisen ja lähettänyt hänet paavilaiseen sotajoukkoon +ansaitsemaan Jumalalta anteeksi-saamista hyvillä töillä pyhän isän +hyödyksi, taikka kuolemallaan rikostansa maksamaan. + +-- Mutta mitä, -- mitä minun on tekeminen sinun kanssasi Wappu? Hän +katsoi Wappuun niinkuin olisi tahtonut katsoa hänen lävitse viisailla +silmillänsä. Silloin Wappu löi molemmat kätensä kasvojensa eteen ja +huusi ääneen: + +-- O, teidän korkea-arvoisuutenne -- minä olen niin kauheasti +rangaistu, ett'ei kukaan ihminen enää voi minua ankarammin rangaista. +Siinä makaa hän, joka maailmassa oli mulle kallein -- ja minun täytyy +sanoa, että itse olen syypää siihen. Löytyykö suurempaa kurjuutta? +Tarvitaanko enempää? + +Hengellinen nyykkäsi: + +-- Niin pitkälle olet siis päässyt -- sinusta on tullut kova aine, +jolla ihmisiä tapetaan! -- On käynyt niin kuin minä ennustin, sinä et +ole antanut Jumalan veitsen itseäsi muodostaa ja nyt Herra sinut hylkää +ja antaa sinun palaa katumuksen kiiras-tulessa! + +-- Niin, teidän korkea-arvoisuutenne, niin se on -- mutta minä tiedän +veden, joka tulen sammuttaa! Jos Jooseppi kuolee, niin minä heittäyn +Acheen. Silloin kaikki on loppunut. + +-- Voi sinua! Luuletko sen liekin olevan sitä laatua, että mikään +maallinen vesi voisi sitä sammuttaa? Luuletko todellakin voivasi tappaa +sielun samalla kuin tuon maallisen ruumiin. Se on palava ijankaikkisen +katumuksen liekissä, vaikka kaikki meret sinua peittäisi! + +-- Mitä minun siis on tekeminen? -- kysyi Wappu synkästi -- mitä muuta +minä voin tehdä kuin kuolla? + +-- Elää ja kärsiä on parempi kuin kuolla. + +Wappu pudisti päätänsä, hänen tummat silmänsä katsoivat tyhjään. + +-- En voi sitä -- sen minä tunnen -- en voi elää, onnelliset neidot +tuuppavat minua alas -- kaikki on käynyt niinkuin he unessa minua +uhkasivat: siinä makaa Jooseppi muserrettuna ja rikki lyötynä, ja minun +täytyy häntä seurata, niin on päätetty ja niin täytyy tapahtua; ei +kukaan ihminen voi sitä vastustaa. + +-- Wappu, Wappu! -- sanoi kirkkoherra ja löi kauhistuneena kätensä +yhteen. -- Mitä sinä puhut! Onnelliset neidot! Taivaan tähden elämmekö +siis pimeässä pakanuudessa, jolloin ihmiset vielä luulivat että pahat +henget pitivät peliänsä heidän kanssaan? Minä tahdon sinulle ilmoittaa, +mitkä ovat onnelliset neidot -- ne ovat omat himosi! Jos olisit oppinut +hillitsemään rajua luontoasi, niin Jooseppi ei olisi joutunut surman +suuhun. On varsin mukava syyttää pahoja henkiä omista vioistansa. +Sentähden Jumala on ilmautunut, että hän opettaisi meitä ymmärtämään, +että pahuus asuu meissä itsessämme ja että se on siinä voitettava. Jos +me voitamme itsemme, niin voitamme myös ne salaiset voimat, jotka +surmasivat muinaisuuden jättiläisiäkin, sillä kaikkine voimineen niillä +ei ollut siveellistä voimaa. Ja kaikkine voiminesi olet sinäkin +ainoastaan kurja raukka, kun et voi tehdä samaa, kuin yksinkertainen +Herran palvelijatar, joka ankarassa luostari-elämässä joka päivä uhraa +rakkahimmat toiveensa Jumalan alttarilla ja siinä kiittää itseänsä +autuaaksi! Jos sinussa olisi rahtuakaan sitä suuruutta, niin et enää +pelkäisi onnellisia neitoja, ja tyhjät unelmasi eivät silloin määräisi +kohtaloasi, vaan oma selvä tahtosi! Ajatteleppas vähän eiköhän se olisi +suurempaa -- jalompaa? + +Wappu nojautui ovenpieltä vastaan, oli niinkuin äskenherännyt suuri +aatos olisi häntä kohottanut. + +-- Niin! sanoi hän lyhyesti ja vakaasti ja laski käsivartensa ristiin +rinnan yli. -- Teidän korkea-arvoisuutenne on oikeassa. -- Minä +ymmärrän tarkoituksenne ja tahdon koettaa. + +-- Minä tahdon koettaa, -- kertoi vanha herra, -- sen olet ennenkin +kerran sanonut mulle, mutta et ole pitänyt sanaasi. + +-- Tällä kertaa sen pidän, korkea-arvoisuutenne! -- sanoi Wappu, ja +hengellinen ihmetteli itsekseen hänen katsantoaan kuin lausui näitä +muutamia sanoja. + +-- Mitä takeita minulla on siitä? kysyi hän. + +Wappu laski kätensä Joosepin haavoitetulle rinnalle ja silmistänsä +putosi kaksi suurta vesi-helmeä. -- Ei mikään sanoilla sanottu lupaus +olisi voinut enempää sanoa. Viisas pappi oli ääneti, hän tiesi ett'ei +enempää tarvittu! + +Haavoitettu kääntyi vuoteella ja lausui muutamia epäselviä sanoja. + +Wappu pani kylmemmän kääreen hänen päähänsä, hän avasi puoleksi +silmänsä, mutta sulki ne pian jälleen ja vaipui kuoleman kaltaiseen +uneen. -- Jos nyt lääkäri vihdoinkin tulisi! -- sanoi Wappu ja istui +jakkaralle sängyn viereen? -- Paljonko kello lienee? -- Pappi katseli +kelloansa: + +-- Koska lähetit häntä hakemaan? + +-- Varhain k:lo viisi. + +-- Siis hän ei vielä voi olla täällä. Kello on vasta kymmenen ja +Sölden'ille on ainakin kolmen tunnin matka. + +-- Vasta kymmenen! -- kertoi Wappu itsekseen ja hengellinen sääli häntä +kun istui siinä niin hiljaa, kädet ristissä helmassaan, sill'aikaa kuin +tuskastunut sydämensä sykki niin, että melkein kuului. + +Pappi kumartui kipeän yli ja koetti hänen päätään ja käsiään. -- +Minusta sinä voisit rauhoittua, Wappu, tämä ei ole kuolevaisen +näköinen. + +Wappu istui liikkumatonna ja katseli eteensä: -- Kun lääkäri tulee ja +sanoo, että hän voi jäädä elohon, niin en muuta enää maailmassa toivo. + +-- Se on oikein ajateltu, Wappu, sen minä mielelläni kuulen! -- kiitti +pappi. Ja nyt kerro minulle myöskin, kuinka Joosepin pelastuminen on +tapahtunut -- se lyhentää meille ajan siksi että lääkäri tulee. + +-- Siitä ei ole paljon kertomista! -- vastasi Wappu lyhyesti. + +-- Onhan se aina kaunis työ, joka tuottaa suurta kunniaa Sonneplattenin +miehille! -- arveli hengellinen; -- etkö sinä siis ollut läsnä? + +-- Olin tietysti! + +-- No, älä siis ole niin harvapuheinen. Tänne tullessani en puhunut +kenenkään kanssa, enkä tiedä asiasta mitään. Kuka on hänet siis ylös +tuonut? + +-- Minä! + +-- Jumala auttakoon! sinä Wappu, sinä itse? -- huusi vanha herra ja +töllisteli kummastuneena Wappuun. + +-- Niin -- minä! + +-- Mutta millä lailla sait sen toimeen? + +-- He laskivat minut nuoralla alas ja siellä minä hänet löysin kallion +ja yhden puun väliltä. Jos tuota puuta ei olisi ollut, niin hän olisi +pudonnut Acheen, eikä kukaan ihminen enään olisi saanut häntä elävänä +sieltä. + +-- Mutta lapsi, onhan tuo suuri työ! -- sanoi vanha herra innoissaan. + +-- No niin -- sanoi Wappu tyynesti, mutta katkerasti. -- Koska olin +syöksyttänyt hänet sinne, sain tietysti tuoda hänet sieltä myöskin. + +-- Sinä olet oikeassa, se on ainoastaan kohtuullista -- sanoi pappi, +joka tuskin sai liikutuksensa salatuksi. -- Mutta se on kuitenkin +hyvityksen työ, joka poistaa osan rangaistuksesta kurjalta sielultasi. + +-- Se ei merkitse mitään! -- sanoi Wappu pudistaen päätänsä. Jos hän +kuolee, niin minä olen hänet tappanut. + +-- Se on totta, mutta sinä olet antanut elämän elämästä -- sinä olet +pannut oman henkesi alttiiksi pelastaaksesi hänen -- sinä olet, +voimiesi mukaan, parantanut mitä rikkonut olet -- lopun meidän täytyy +jättää Jumalan käteen! + +Syvä huokaus tunkeusi Wapun rinnasta, hän ei tuntenut sitä lohdutusta, +jonka papin sanat sisälsivät. -- Lopun meidän täytyy jättää Jumalan +käteen! -- kertoi hän raskaalla sydämellä. + +Hengellinen katseli häntä mielihyvällä. Jumala ei voinut hyljätä tätä +sielua, vaikka hänen syntinsä oli suuri. Vanha kuin oli -- ei hän ollut +nähnyt hänen vertaistansa hyvässä eikä pahassa. Hän katseli sairasta, +joka horroksissaan uhkaavaisesti puristi nyrkiksi kättään. Se melkein +suututti häntä, että tämä halveksi ihaninta mitä maailma voi miehelle +tarjota: semmoista rakkautta, että se kovuudellansa teki kovaksi +sydämen, joka oli niin jaloksi luotu ja oli mahdollinen niin suureen +alttiiksi antamiseen. -- Sinä tuhma talonpoika! -- mutisi hän +hampaittensa välissä. + +Wappu katseli häntä kummastellen, hän ei ollut sitä ymmärtänyt. + +Koputettiin ovea ja lääkäri astui sisään. + +Wappu vapisi niin, että hänen täytyi pitää sängyn laidasta kiinni. Tämä +oli se mies, jonka huulilta hän saisi kuulla tuomionsa. Joukko ihmisiä +tunki myös sisään saadaksensa kuulla mitä hän sanoisi, mutta hän näytti +heitä lyhyesti pois. -- Täällä ei ole paikkaa uteliaille, sairas +tarvitsee syvintä rauhaa! -- sanoi hän ankarasti ja lukitsi oven. +Ylimalkaan hän ei paljoa puhunut. Kun hän otti pois kääreen sairaan +päästä mörisi hän vaan hampaissaan: -- Tässä on taas rikos +kysymyksessä! + +Wappu seisoi vieressä kalpeana ja jäykkänä kuin pylväs, pappi +tahallansa ei häntä katsellut, hän pelkäsi, että Wappu jollakin lailla +antaisi itsensä ilmi. Tutkiminen alkoi, pelkääväinen hiljaisuus +vallitsi huoneessa. Wappu seisoi ikkunalla, kasvot pois käännetyt, +sill'aikaa kuin lääkäri tutki haavoitettua ruumista. Wappu oli nostanut +jotakin lattialta ja piti sitä yhteen painetuissa käsissään, hän painoi +huulensa siihen ikäänkuin suutelemaan, se oli pää ristiin-naulitun +Vapahtajan kuvasta, jonka oli yöllä rikki paiskannut. + +-- Anteeksi -- anteeksi rukoili hän kalpeana kuolemantuskassa. -- +Armahda minua -- en sitä ansaitse -- mutta anna armosi olla rikostani +suurempi! + +-- Ei mikään haava kuolettava, -- sanoi lääkäri nyt kuivalla tavallaan +-- tuolla miehellä mahtaa olla Mammuth'in tapainen luu-rakennus. + +Wapun voima oli lopussa, kauan jännitetty jousi katkesi ja nyyhkyttäen +syöksi hän polvilleen sängyn viereen, kätkien kasvonsa Joosepin +tyynyihin, --- O kiitos Jumalalle! -- kiitos Jumalalle! + +-- Mikä häntä vaivaa -- kysyi lääkäri. Kirkkoherra antoi hänelle +viittauksen, jonka ymmärsi. + +-- Rauhoittukaa, emäntä, ja auttakaa minua siteitä tekemään -- sanoi +hän. + +Wappu nousi heti ylös, pyyhki kyyneleet silmistänsä ja rupesi +auttamaan. Pappi katseli salaisella ilolla kuinka hän auttoi lääkäriä +niin tarkasti ja varovasti kuin laupiuden-sisar. Hän ei vavissut, ei +itkenyt enää, se oli rauhallinen toiminta, todellinen rakkauden työ. +Sitä tehdessä oli katsantonsa niin kirkastettu, kirkastettu +surumielisyydessä, -- pappi tunsi hänet tuskin samaksi. + +-- Siitä _tulee_ vielä -- siitä tulee! -- sanoi hän onnellisna +itselleen, niin kuin puutarhuri, joka näkee kuihtumaisillaan olevan +lemmikki-kasvin saavan uusia vesoja. Kun side oli päälle pantu ja +lääkäri oli antanut määräyksiänsä meni hän ulos kirkkoherran kanssa ja +Wappu jäi yksinään Joosepin luo. Hän istui jakkaralle vuoteen viereen +ja nojasi käsivarret polviinsa. Jooseppi hengitti nyt tyynesti ja +tasaisesti, hänen kätensä lepäsi peitteellä aivan likellä Wappua, hän +olisi voinut sitä suudella liikahtamatta paikaltaan. Vaan hän ei enää +saisi koskea Joosepin sormeenkaan. Jos hän olisi maannut siinä +kuolleena eli kuolevana, olisi Wappu peitellyt häntä suudelmilla, +niinkuin äsken kun luuli hänen kuolleeksi -- kuolleena Jooseppi olisi +ollut hänen omansa, vaan elävään Jooseppiin hänellä ei ollut mitään +oikeutta. Siten oli hän Wapulle kuollut samalla hetkellä kuin lääkäri +oli ilmoittanut, että hän tulisi elämään ja hän hautasi Joosepin +silloin, kuolon tuska sydämessään, vaikka hän vastaanotti ilmoituksen +hänen ylösnousemisestaan kuin vapahtamisen sanoman! Näin istui hän +kauan, katsellen Joosepin kauniita kalpeita kasvoja -- hän kärsi niin +paljon kuin ihmissydän voi kärsiä, mutta kärsivällisyydellä. Hän ei +huokaillut, hän ei valittanut, hän ei puristanut nyrkkiin kättänsä +niin kuin varhemmin murhe-raivossa -- hän oli tällä hetkellä vaikeinta +oppinut: hän oli oppinut kärsimään. Mikä oikeus hänellä syyllisellä +vielä olisi ollut valittaa -- mitä parempaa oli hän ansainnut? Kuinka +hän olisi uskaltanut vieläkin pyytää Jooseppia itselleen -- hän, joka +melkein oli hänen murhaajansa -- kuinka hän enää olisi uskaltanut +nostaa silmänsä Jooseppiin? Ei, hän ei tahtonut enää valittaa: Hyvä +Jumala anna minun kärsiä niin paljon kuin vaadit, -- sillä ei mikään +rangaistus ole liian suuri minun kaltaiselleni! rukoili hän ja laski +nöyrästi kasvonsa käsihin. + +Silloin ovi heitettiin auki ja huutaen Jooseppi, mun Jooseppini! -- +syöksi eräs tyttö sisälle Wapun ohitse ja heitti itsensä itkien +Joosepin yli. Se oli Asra. Wappu hyppäsi ylös niinkuin käärme olisi +häntä pistänyt -- hetken aikaa kesti sisällinen taistelu viimeinen, +vaikein. Hän tarttui käsillään kiinni itseensä ikäänkuin hän olisi +tahtonut pidättää itseensä juoksemasta tytön päälle repimään sitä pois +vuoteelta ja Joosepilta. Näin seisoi hän vähän aikaa, Asran itkiessä +Joosepin rinnalla, sitten putosivat käsivartensa niinkuin hermottomina +alas ja otsallansa oli kylmää hikeä. Mitä hän siis tahtoi? Olihan +Asralla oikeus siihen! + +-- Asra, -- sanoi hän hiljaa, -- jos Jooseppi on sulle rakas, niin +rauhoitu ja ole ääneti äläkä tee niin paljon melua -- tohtori on +sanonut että hän tarvitsee rauhaa! + +-- Kuka voi olla ääneti, jolla on sydän rinnassa ja näkee pojan +tuommoisena tuossa makaavan? -- valitti Asra. -- Sinun on hyvä puhua ja +rauhoittua, sinä et rakasta häntä niinkuin minä. Jooseppi on kaikki +mulle -- jos hän kuolee, olen ihan yksinäni maailmassa. O Jooseppi, +armas Jooseppi, herää, katsele minua -- yhden kerran vaan -- sano +ainoastaan yksi ainoa sana -- ja hän ravisteli Jooseppia. + +Joosepin suusta kuului epäselvää ääntä, hän puhui muutamia +ymmärtämättömiä sanoja. + +Silloin Wappu astui likemmäksi ja otti Asrasta kiinni, hän oli tyyni ja +hänen kalpeissa kasvoissaan ei huomattu mitään liikutusta. + +-- Nyt tahdon sinulle jotakin sanoa Asra! Jooseppi makaa täällä minun +hoidettavanani ja minä olen edesvastauksessa siitä, että kaikki +tapahtuu niinkuin tohtori määräsi ja se on _minun_ talossani missä sinä +olet ja jos et tee niinkuin minä sanon, jätät Joosepin rauhaan, +niinkuin tohtori tahtoo, niin minä käytän emännyys-oikeuttani ja +lähetän sinut pois kunnes olet tullut sen verran järjelliseksi, että +voit jatkaa Joosepin hoitamista -- silloin -- hänen äänensä vapisi -- +silloin jätän hänet sinulle! + +-- Oi kuinka paha sinä olet -- huusi Asra innoissansa -- sinä tahdot +näyttää minulle ovea sentähden, että Joosepin tähden itken? Luuletko +kaikilla ihmisillä olevan yhtä kovan sydämen kuin sinulla, että +voisivat katsella tätä kurjuutta niinkuin pölkky? Päästä irti +käsivarteni! Minulla on suurempi oikeus Jooseppiin kuin sinulla ja jos +et tahdo kuulla minun itkuani, niin otan Jooseppini pois ja annan +kantaa hänet kotiin luokseni, siellä saan ainakin itkeä niin paljon +kuin tahdon! Minä olen ainoastaan köyhä palvelus-tyttö, mutta vaikka +sitten koko elinaikani saisin ilmaiseksi palvella, niin mieluisammin +hoidan häntä omassa pienessä huoneessani kuin annan sinun näyttää ovea +minulle -- sinä ylpeä ylimystalon-emäntä! + +Wappu laski Asran käden irti ja seisoi hänen edessänsä kalpeilla +kasvoillansa, mykkä suu osoitti hänen syvää sisällistä tuskaansa ja +Asra loi silmänsä alas häpeissään, niinkuin hän olisi arvannut, että +teki vääryyttä Wapulle. + +-- Asra -- sanoi Wappu, -- sinun ei tarvitsisi vihata minua, en sitä +sinulta ansaitse, sillä sinulle olen tuonut hänet syvyydestä ylös -- +enkä minulle, ja sinun edestäsi on hän elävä eikä minun! Katsos Asra, +vielä hetki sitten olisin ennemmin sinut kuristanut kuin olisin +sallinut sinun jäädä hänen sänkynsä viereen, -- mutta nyt on kaikki +muserrettu; joka oli kovaa minusta -- rohkeuteni, ylpeyteni -- ja +sydämeni! -- kuiskasi hän hiljaa itsekseen. -- Ja sentähden jätän +vapaaehtoisesti sijaa sinulle, sillä hän rakastaa sinua ja minusta hän ei +tahdo tietää. Sinun ei tarvitse kantaa pois sairasta poikaa täältä. Jää +sinä rauhassa hänen luokseen -- minä menen ennemmin itse! Kaikissa +tapauksissa olisin mennyt! Te voitte jäädä tänne ylimystaloon niin +kauan kuin te tahdotte -- kyllä minä kaikki sovitan asianomaisten +kanssa. Minä _tahdon_ pitää huolta teistä, sillä te olette molemmat +köyhät, ettekä voi mennä naimiseen ilman mitään. Silloin on Jooseppi +ehkä kerran siunaava Kotka-Wappua. + +-- Wappu -- Wappu -- huusi Asra, -- Jesus, mitä sinä ajattelet? Minä +pyydän sinua -- o Jooseppi -- Jooseppi! jos minä vaan saisin puhua! + +-- Älä huoli, -- sanoi Wappu kieltäen -- ole ääneti Joosepin tähden -- +ole ääneti! anna minun rauhassa mennä matkaani -- äläkä kiusaa minua. +Minun täytyy pois, älä minua pidätä! Yhtä vaan minä pyydän siitä, mitä +minä sinun edestäsi teen: hoida häntä hyvin. Tottahan sinä lupaat +minulle sen, että rauhassa voin mennä? + +-- Wappu, -- pyysi Asra, älä mene! Jesus, mitä Jooseppi on sanova kun +hän kuulee, että me olemme karkoittaneet sinut omasta talostasi?! + +-- Säästä kaikkia sanoja, Asra, sanoi Wappu ankarasti, -- kun kerran +olen jotakin sanonut niin se on sanottu, tulkoon mitä tahansa! + +Hän meni kirstulle ja otti siitä liinasia ja muita vaatteita, sitoi ne +kokoon ja heitti selkäänsä. Sitten otti hän laatikosta palttina-pakan. + +-- Kas tässä Asra, -- sanoi hän -- on vanhaa hienoa palttinaa, jota +tarvitset kääreitä varten ja tässä paksumpaa nöyhtäksi. Tohtori +tarvitsee sitä illalla kun palaa. Kas tässä on saksit, leikkaa sormen +levyisiä palstoja. Tee se tarkasti, kuuletko? Ja joka neljännestunti +sinun pitää panna uusia kääreitä hänen päähänsä, että kuumuus häviää. +Eikö totta, voinhan luottaa siihen, ett'et mitään laiminlyö? +Ajatteleppas jos minä olisin tuonut hänet ylös syvyydestä ja sinä -- +sinä laiminlöisit hänen hoitonsa -- täällä vuoteensa vieressä! Muista +että hänellä pitää olla korkea pään-alus, ett'ei veri saa nousta päähän +-- pöyhi vähän päästä hänen tyynyjänsä. Nyt luulen kaikki sanoneeni -- +en tiedä muuta. Oi hyvä Jumala, sinä et voi häntä niin kääntää ja +nostaa, kuin minä -- sinulla ei ole voimia siihen! Ota Klettermaier +avuksi -- hän on hyvä. Ja siis minä uskon hänet sinulle, -- polvensa +vapisivat, äänensä värisi, hän taisi tuskin pitää nyyttiä kiinni, jota +hän kantoi, vielä viimeisen silmäyksen loi hän sairaasen: -- Jumalan +haltuun! -- Ja hän oli ulkona ovesta. + +Siellä ulkona puhui kirkkoherra Klettermaier'in kanssa. + +Wappu astui heidän luoksensa. -- Klettermaier -- huusi hän tämän +korvaan, -- mene ja auta Asraa Jooseppia hoitamaan. Asra on siellä +minun sijassani. Jooseppi jää ylimystaloon ja minä lähden pois. Teidän +pitää kaikki katsoa Jooseppia ylimystalon isännäksi ja totella häntä +niinkuin minua, kunnes palaan, ja voi teitä jos hänen täytyy teistä +valittaa! Anna kaikille palvelijoille tieto tästä! + +Klettermaier oli häntä ymmärtänyt ja pudisti päätänsä, mutta kysyä ei +hän uskaltanut. + +-- Jääkää hyvästi emäntä -- sanoi hän, -- tulkaa pian takaisin! + +-- En koskaan! sanoi Wappu hiljaa. + +Klettermaier meni sisään. Wappu jäi seisomaan kirkkoherran eteen ja +kesti hänen tutkivia silmäyksiänsä. + +-- Nyt minulla ei enää ole mitään, johon sydämeni on kiintynyt, paitsi +kotkaa, -- sanoi hän väsyneenä, -- mutta sitä en anna pois, -- sen +pitää seurata minua. Tule Hansel, -- kutsui hän lintua, joka pörrösenä +ja laiskana istui aidalla. Se lensi haparoi hänen luo: + +-- Nyt sinun täytyy oppia lentämään jälleen, Hansel, nyt aloitamme taas +matkaamme. + +-- Wappu -- sanoi pappi huolistuneena -- Mitä sinä aiot. + +-- Teidän korkea-arvoisuutenne -- minun täytyy pois -- _Asra_ on +siellä! Tottahan te ymmärrätte etten voi jäädä tänne? Tahdonhan tehdä +mitä hyvänsä, vaikka koko elämäni -- köyhänä kulkea mieron tietä ja +hänelle jättää kaikki, kaikki -- mutta nähdä kuinka hän Asraa hyvänä +pitää -- ainoastaan sitä -- sitä _en voi_! Hän puri hampaita yhteen, +pidättääksensä kyyneleitään. + +-- Ja sinä tahdot todellakin hänelle jättää talot ja tilukset? Tiedätkö +myös mitä teet, lapseni? + +-- Ylimystalo ei enää ole minun, korkea-arvoisuutenne -- eilisestä minä +tiedän, että se on Vincenz'in, jos hän sitä vaatii. Mutta minun +omaisuuteni, mitä minulla on paitsi sitä, on oleva Joosepin. Jos +Jooseppi minun kauttani tulee rammaksi tai vaivaiseksi eikä enää voi +ansaita leipäänsä -- niin se minun velvollisuuteni pitää huolta hänestä. + +-- Kuinka, onko se mahdollista, että isäsi on tehnyt sinut +perinnöttömäksi? + +-- Mitä minä huolin talosta ja kodista? Se koto, joka on minun, on aina +valmiina! -- sanoi Wappu. + +-- Lapseni -- sanoi pappi huolissaan, -- minä toivon ettet tee mitään +pahaa itsellesi. + +-- En, korkea-arvoisuutenne -- en nyt enää! Nyt ymmärrän kuinka +oikeassa te olette kaikissa olleet ja ett'ei ylpeydellä saa mitään +Herralta Jumalalta. Ehkä Jumala, nähdessään minun rehelisen +katumukseni, armahtaa minua ja kerran antaa kurjalle sielulleni rauhan! + +-- No siunattu olkoon se hetki, kuinka katkera lieneekin ollut, joka +musersi kovuutesi! Nyt, Wappu, olet todellisesti suuri! Mutta mihinkä +menet, lapseni? Jos tahdot johonkin laupiuden luostariin niin minä vien +sinut Carmelitinunnille? + +-- Ei, korkea-arvoisuutenne, se ei sovellu Kotka-Wapulle. En voi +sulkeutua muurien sisäpuolelle ja luostarikammioihin -- vapaana Jumalan +avaran taivaan alla tahdon kuolla, niinkuin olen elänytkin. -- Voisin +melkein saada päähäni, ett'ei Jumala pääsisi paksujen muurien +sisäpuolelle. Rukoilla tahdon yhtä hyvin kuin kirkossa ja katua, mutta +minä tahdon vuoria ja pilviä ympärilläni ja tuulen suhinaa, muuten en +kestä! Eikö niin, te ymmärrätte sitä? + +-- Ymmärrän, Wappu; olisi hullutusta pakoittaa sinua johonkin. Mutta +mihinkä kuljet? + +-- Minä palaan isä Murzoll'in luo -- se on kuitenkin ainoa kotini! + +-- Tee se, jota et voi olla tekemättä, sanoi pappi. -- Jumalan nimessä, +lapseni! Huoletoinna näen sinun lähtevän, sillä mihin hyvänänsä nyt +kuljet -- kuljet takaisin isäsi luo! + + + + +XIV. + +Armoa. + + +Korkealla yksinäisellä vuorella kivi-isän luona istuu taas hylätty +yksinäinen ihmislapsi ikäänkuin hän olisi sidottu tähän, niinkuin se +osa kalliosta, missä hän katseli pientä maailmaa tuolla alhaalla, jossa +ei ollut mitään sijaa tälle suurelle, vieraalle, erämaassa kypsyneelle +sydämelle. Ihmiset ovat sen karkoittaneet ja hylänneet ja se on käynyt +toteen, mitä unelma lupasi, että vuori otti sen lapsekseen. -- Vuorien +oma se on; kivestä ja jäästä on sen koto, eikä se kuitenkaan itse voi +kivettyä, -- tuo kurja, lämmin ihmissydän vuotaa hiljaa verta täällä +ylhäälläkin kivien ja jään välissä! + +Kaksi kertaa on loistava kuu kasvanut ja vähentynyt siitä päivästä, +jolloin vappu täältä etsi viimeistä turvapaikkaansa. Häntä ei ole +nähnyt kukaan laaksosta. Ainoastaan kirkkoherra on pari kertaa vaivalla +noussut tänne ylös heikolla ruumiillaan ja kertonut hänelle, että +Jooseppi on parantumaisillaan, sekä että se tieto on tullut Italiasta, +että Vincenz, kun oli pukeutunut luostaripukuun, oli ampunut itsensä ja +jättänyt testamentin kautta koko omaisuutensa Wapulle. Sitä kuullessa +Wappu oli pannut kätensä ristiin polvilleen ja sanonut hiljaa: Hänen on +hyvä -- hän lopetti sen kohta, -- niinkuin hän olisi Vincenz'ia +kadehtinut. + +-- Mutta mitä sinä teet sillä rahan paljoudella? -- oli pappi kysynyt, +-- kenenkä pitää hoitaa ääretöintä omaisuuttasi? Et sinä kuitenkaan saa +heittää sitä hukkaan. + +-- Tavara ja kulta kuin multaa -- mitä ne auttavat minua -- en ole +voinut itselleni ostaa ainoatakaan onnellista hetkeä. -- Jonkun ajan +kuluttua, kun jaksan jotakin ajatella, tahdon mennä alas Imst'ille ja +laillisesti jättää omaisuuteni Joosepille. Itse tahdon vaan pitää sen +verran, että voin rakentaa itselleni pienen talon talveksi vuoren +turvissa, mutta nyt minä tarvitsen lepoa -- en nyt voi pitää huolta +mistään. Hoitakaa te omaisuuttani, korkea-arvoisuus, ja katsokaa että +palvelusväki tekee tehtävänsä -- antakaa köyhille mitä tarvitsevat; +tästä päivästä ei saa enää köyhiä löytyä Sonneplatte'lla. + +Näin oli hän lyhyesti niinkuin haudan partaalla määrännyt maallisista +asioistaan! Nyt hänen vaan oli odottaminen kunnes hetki joutuisi -- +vapauden hetki. + +Oli ikäänkuin Jumala papin kautta olisi hänelle sanonut: -- et saa +tulla minun luokseni ennenkuin itse tulen sinua noutamaan. Ja nyt hän +odotti vaan, että Jumala häntä kutsuisi, mutta kuinka kauan -- kuinka +kauhean kauan saattoi se viipyä! Hän katseli voimakasta ruumistaan -- +se ei näyttänyt olevan luotu pian kuolemaan, ja kuitenkin kuolema oli +hänen ainoa toivonsa. Hän ymmärsi, ett'ei ollut oikein väkivallalla +lopettaa elämää, joka oli katumukselle pyhitetty -- mutta -- ajatteli +hän -- auttaa hän kuitenkin saisi hyvää Jumalaa sitä lopettamaan, jos +Hän sitä sallisi -- ja sen johdosta teki hän kaikkia, joka voisi +parhaintakin terveyttä masentaa. Eihän se ollut itsemurhaa, jos hän söi +juuri sen verran, ett'ei hän nälkään nääntynyt -- kuuluihan +paastoominen katumukseen -- ja että hän heitti itsensä myrskyn ja +sateen alaiseksi kun itse kotkakin pyrki johonkin kallio-rotkoon; -- +eihän se ollut itsemurhaa, jos hän antoi sateen ja pakkaisen ja +kaikenlaisten kärsimysten tehdä loppua terveydestänsä! Eihän se ollut +itsemurhaa, jos hän nousi vuorten huipuille, jossa ihmisjalka ei ennen +ollut astunut, ainoastaan siitä syystä, että Jumala olisi tilaisuudessa +syöstä hänet alas, jos tahtoisi! Ja hurjalla ilolla hän huomasi kuinka +hänen kaunis vartalonsa riutui -- kuinka voimansa väheni. -- Hän vaipui +usein alas väsymyksestä kulkiessansa vuorilla ja kun hän huipuille +nousi vapisivat polvensa ja hengittäminen kävi raskaaksi. Noin istui +hän eräällä Murzoll'in korkeimmilla huipuilla. Hänen ympärillänsä +nousivat valkoiset huiput ja jääkalliot toinen toistansa ylemmäksi. +Näytti talviselle kalmistolle, jossa lumiset hautapatsaat seisovat +riveissä kaikkia seppeleitä ja kukkia vailla. Aivan hänen jalkojensa +juurella oli vihriäiseen vivahtava jäämeri jäätyneillä aalloillaan, +jotka näyttivät vyörivän alas Joch'in polulle asti. Syvin kalmistorauha +vallitsi tässä liikkumattomassa, jäätyneessä maailmassa. Mahtavat +vuoriharjanteet uneksivat etäällä helteen luomissa utuhunnuissa. +Similaun'ia, tuota ruskeata jättiläistä täällä likellä, hyväili pieni +valkoinen pilvi, joka lensi liiteli ystävällisesti vuoren luo, nousi ja +laskeusi jälleen, kunnes viimein revittiin rikki hirmuisen kallion +terävissä syrjissä. Wappu makasi nojaten kyynäs-päälleen, ja +ajattelematta mitään seurasi hän silmillään pienen pilven liikuntoja. +Puolipäivän aurinko paahtoi hänen päällensä, kotka ei istunut kaukana +hänestä, nyppi ikävissään höyheniänsä ja pudisti laiskana siipiänsä. +Yht'äkkiä se tuli levottomaksi, käänsi kuunnellen päätään, kurkisti +ympärilleen ja lensi ylös. + +Wappu nousi puoleksi, nähdäksensä mikä lintua peloitti. Siinä liukkaan +jäämeren yli tuli inhimillinen olento kävellen suoraan kalliolle päin, +missä Wappu istui. -- Wappu tunsi tummat silmät, mustan parran -- näki +ystävällisiä tervehdyksiä ja kuuli hyräilemistä, samoin kuin kerran +ennen, vuosia sitten, kun hän Sonneplattelta katsoi alas ja näki hänet +vieraan kanssa siellä alla menevän ohitse -- silloin, kun hän vielä oli +toivova, viatoin lapsi, jota isä ei vielä ollut kironnut eikä +hyljännyt, ei ollut mikään murhaaja eikä murha-polttaja. -- Niinkuin +salaman valaisema seutu äkkiä tulee näkyviin vuorineen, laaksoineen +pimeydestä -- niin seisoi äkkiä koko hänen elämänsä hänen sielunsa +edessä ja hän katseli väristen syvää lankeemustansa. + +Kuka oli hän silloin -- ja kuka nyt? Mitä se, joka ei silloin hänen +luoksensa tullut, nyt etsi tuomitun luona, elävältä kuolleen luona? + +Wappu tuijotti alas kauhistuneena: herra Jumala, hän tulee! -- huusi +hän aivan ääneen ja tarttui tuskissansa kallioon kiini, niinkuin se +olisi ollut hänen kivi-isänsä käsi. -- Jooseppi, jää sinne, -- älä tule +ylös. -- Jumalan armon kautta, mene takaisin -- en voi sua nähdä! -- +Mutta Jooseppi oli nopeasti hypännyt ylös kalliolle Wapun luo. Wappu +kätki kasvonsa kalliota vasten ja poisti häntä käsillään, rukoillen. -- +Eikö siis missään maailmassa saa olla rauhassa? -- huusi hän ja koko +ruumiinsa vapisi. -- Etkö kuule? Sinun pitää jättää minut, sinulla ei +voi olla mitään yhteistä minun kanssani -- minä olen kuollut -- melkein +kuollut! Oi enkö saa rauhassa kuollakaan? + +-- Wappu Wappu, oletko hullu? -- huusi Jooseppi ja repäisi voimakkaalla +kädellä hänet kalliosta irti, ikäänkuin Wappu olisi ollut siihen +kasvanut sammal. -- Katsele minua, Wappu -- Jumalan tähden -- miksi et +tahdo minua nähdä? Olenhan minä Jooseppi, jonka elämän olet pelastanut, +-- semmoista ei tehdä ihmiselle, jota ei tahdota nähdä! + +Hän piti käsivartensa Wapun ympäri, joka oli vaipunut polvilleen eikä +päässyt mihinkään; hän oli heikko ja voimaton. Niinkuin uhri-eläin +kallisti Wappu päätänsä ja silmänsä olivat sumuiset, ikäänkuin hän +olisi saanut viimeisen iskun. + +-- Jesus, tyttö, minkä näköinen olet -- niinkuin olisit +kuolemaisillasi! Onko tämä vielä tuo ylpeä ylimystalon-emäntä? -- Wappu +-- Wappu -- puhu toki -- toinnu! -- Tämä on seuraus tästä +villielämästä. Täällä ylhäällä voipi kokonaan unohtaa puhua. -- Olethan +käynyt ihan voimattomaksi, nojau minuun, minä vien sinut alas majaasi. +En minäkään vielä ole mikään sankari, mutta on minulla hiukan enemmän +voimia kuin sinulla kuitenkin. Tule -- täällä ylhäällä ihan pyörryttää +ja minulla on hyvin paljon puhumista sinun kanssasi, Wappu -- hyvin +paljon! -- Wappu antoi vastustamatta viedä itsensä alas. Puhumatta +johti Jooseppi hänen heikkoja askeleitansa jäämeren yli majalle päin. +Mutta siinä juuri oli paimen, ja hän seisahtui sentähden ja antoi tytön +vaipua alas vuoriruohikkoon. Wappu istui siinä kädet ristissä, +äänetönnä ja hiljaa. Oli kaiketi Jumalan tahto, että hän vielä kestäisi +tämän koetuksen, ja hän rukoili vaan voimaa. + +Jooseppi istui hänen viereensä, nojasi päätään käteensä ja katseli +palavilla silmillänsä Wapun kasvoihin. -- Minulla on paljon +sovittamista sinun suhteesi, Wappu, -- sanoi hän totisesti -- jo kauan +aikaa sitten olisin tullut, jos tohtori ja pappi olisivat minua +laskeneet; mutta he ovat sanoneet, että sen kenties saisin hengelläni +maksaa, jos liian aikaisin vuorelle menisin, ja silloin arvelin että +tuo olisi vahinko kuitenkin -- nyt vasta tahtoisinkin elää, Wappu, -- +hän tarttui Wapun käteen -- kun sinä olet elämäni pelastanut! -- +Kuullessani sitä, ymmärsin kuinka sinun oli laita -- ja minun myöskin +Wappu! -- hän hyväili lempeästi Wapun kättä. + +Kauhistuneena veti Wappu kätensä pois, hän oli tukehtua. + +-- Jooseppi, nyt tiedän mitä tarkoitat! Sinä arvelet että koska minä +olen henkesi pelastanut, täytyy sun minua hyvänä pitää ja lopuksi +heittää Asra oman onnensa nojaan! Älä sinä siitä ole milläsikään, +Jooseppi, sillä niin totta kuin on taivaassa Jumala, -- kurja olen ja +paha, mutta en niin paha kuitenkaan, että ottaisin palkintoa vastaan, +jota en ansaitse, että antaisin lahjoittaa sydämen itselleni +juomarahaksi -- sydämen, jonka olisin lisäksi pakoitettu toiselta +varastamaan. Ei, sitä Kotka-Wappu ei tee. -- Kiitos Jumalalle että +vielä löytyy jotakin pahaa, johon en kykeneisi! -- lisäsi hän hiljaa +itsekseen. Ja kooten kaiken voimansa nousi Wappu ja tahtoi mennä +majalle, jonka vieressä paimen istui ja vihelsi laulua. Jooseppi otti +kiinni hänen molemmista käsivarsistaan: -- Wappu, kuule minua kuitenkin +ensin! + +-- En, Jooseppi, -- sanoi hän kalpein huulin, -- ei sanaakaan enää! +Kiitän sinua hyvästä tahdostasi -- mutta sinä et ole minua oikein +tuntenut! + +-- Wappu, minä sanon sinulle, että sun täytyy minua kuulla -- +ymmärrätkös, sun täytyy! -- Hän laski kätensä Wapun olkapäälle ja +katseli häntä käskeväisesti, jotta Wappu vaipui ikäänkuin masentuneena +alas. + +-- Puhu siis, -- sanoi hän hengästyneenä ja istui uupuneena vähän +matkaa Joosepista eräälle kivelle. + +-- Niin oikein -- nyt näen, että voit totella myöskin, -- sanoi hän +hyväntahtoisesti hymyten. + +Jooseppi oikaisi kauniin ruumiinsa nurmelle; takin, jonka oli ottanut +päältänsä, pani hän kyynäspään alle ja nojasi siihen. Hänen lämmin +hengähdyksensä ympäröi Wappua puhuessa. Wappu istui liikkumatoinna, +silmät alas luotuina; sisällinen taistelu saattoi hänen poskensa +punoittamaan, mutta ulkonaisesti näytti hän tyynelle, melkein kylmälle. + +-- Katsos, Wappu, minä tahdon kertoa sinulle kaikki niinkuin se on, -- +jatkoi Jooseppi. En ole koskaan voinut sinua kärsiä, vaikk'en sinua +tuntenut. Sinusta kerrottiin niin paljon, kuinka kova ja raju sinä +olit, ja minä sain siten hyvin huonon ajatuksen sinusta, enkä tahtonut +sinusta tietää ollenkaan. Että olit komea ja kaunis tyttö, sen aina +näin, vaikk'en tahtonut nähdä! Sentähden menin aina pois sinun +tieltäsi, kunnes tuli tuo juttu Asran kanssa, -- mutta sitä minä en +voinut jättää rankaisematta! -- Näetkös, mitä Asralle tehdään, se +tehdään minullekin -- ja jos Asralle pahaa tehdään, niin se leikkaa +sydäntäni, sillä tiedä -- no, mun täytyy se nyt sanoa, -- äitini +suokoon sen mulle anteeksi haudassansa: Asra on mun sisareni! + +Wappu säpsähti ja katseli Jooseppia, niinkuin näkisi unta. Jooseppi +vaikeni hetkeksi ja pyyhkäsi otsaansa paitansa hihalla: + +-- Ei ole oikein tehty, että sitä kerron; mutta sinun täytyy se tietää, +etkä sinä levitä tietoasi. Äitini uskoi mulle kuolin vuoteellansa, että +hän tuolla Vintschgau'issa, ennenkuin tunsi isääni, oli synnyttänyt +tämän lapsen, ja minä olen suulla ja kädellä hänelle luvannut pitää +huolta tytöstä niinkuin veli, sentähden toin hänet sieltä ja hankin +hänelle palveluspaikan "Lampaassa", että hän olisi likellä minua. Mutta +me sisarukset lupasimme toisillemme, että pitäisimme asian salassa +emmekä antaisi solvaista äitimme muistoa. Tottahan sinä käsität, ett'en +voinut sallia sisartani rankaisematta solvaistavan, vaan minun täytyi +astua esiin häntä puollustamaan, kun hänen kunniaansa loukattiin?! + +Wappu istui siinä kuin kuvapatsas ja hengitti vaivalla. Hänestä oli +kuin kaikki vuoret ja koko maailma olisi pyörinyt hänen ympärinsä. Nyt +oli kaikki hänelle selvää -- hän ymmärsi nyt Asran puheen Joosepin +vuoteen vieressä! Hän painoi päänsä molempiin käsiinsä, ikäänkuin ei +olisi voinut sitä käsittää. Jos tämä oli totta, kuinka julmasti hänen +rikoksensa kasvoi! Jonka hän oli pyytänyt murhata, ei ollut tunnotoin +mies, joka palveluspiian tähden oli häntä solvaissut -- se oli veli, +joka ainoastaan oli täyttänyt velvollisuutensa sisartansa kohtaan, -- +hän oli tahtonut ottaa turvattomalta tyttö-paralta hänen ainoan +turvansa silmittömästä mustasukkaisuudesta! -- Hyvä Jumala, jos se +olisi tapahtunut! sanoi hän itselleen. Häntä pyörrytti, -- hän kätki +kasvonsa käsiin, ja heikko valitusääni tunkeusi hänen rinnastansa. + +Jooseppi, joka ei huomannut hänen liikutustaan, jatkoi: + +-- Sitten tapahtui että minä "Lampaassa" kaikkein ihmisten kuullen +vannoin rankaisevani ylpeyttäsi ja saattavani sinua saman häpeän +alaiseksi kuin sinä olit saattanut Asran, ja näin me solmimme tuon +kujeen, huolimatta Asrasta, joka ei ollut siihen suostuvainen. Kaikki +onnistui kun onnistuikin, mutta kun me taistelimme toinen toisemme +kanssa ja sinä lepäsit sydäntäni vasten kauniilla rakkaalla rinnallasi +ja minä suutelin sinua, silloin tuntui kuin olisin saanut tulta +suoniini. En tahtonut sitä tunnustaa kun olin niin kauan ollut +vihamiehesi -- mutta se tuli yhä hullummaksi, ja yöllä näin unta että +suutelin sinua, ja minä heräsin huutaen nimeäsi ja nousin vuoteeltani, +sillä minä en sitä kauemmin kestänyt. + +-- Vaikene! sinä tapat minut, -- käski Wappu, niinkuin olisi liekissä +istunut. + +Mutta Jooseppi jatkoi hartahasti: -- Sentähden nousin jo yöllä ja menin +Sonneplattelle päin. -- Niin -- miksi sitä salaisin? -- Minä tahdoin +vielä ennen päivän nousua koputtaa sinun ikkunallesi -- ja kuvasin +iloisena itselleni kuinka ihanata olisi, jos sinä pistäisit uniset +kasvosi ulos ikkunasta ja minä saisin ottaa pääsi käsieni väliin ja +suudella sinua ja anoa sinulta anteeksi monta tuhatta kertaa! -- Ja +silloin -- silloin lentää luoti pääni ohitse ja kohta sen jälkeen +toinen olkapääni läpi, ja kun horjahdan, tulee joku ja sysää minut +takaa käsipuitten yli. Jo luulen olevan lopussa rakkauden ja kaiken. +Mutta silloin tulet enkelinä ja armahdat minua ja viet minut ylös ja +pidät minusta huolta, -- o Wappu! -- Hän heittäysi Wapun jalkojen +juureen ja laski ristiin pannut kädet hänen helmaansa: -- Wappu en voi +sua kiittää niinkuin tahtoisin, mutta jos kaikki rakkaus ko'ottaisiin +mitä maailmassa on, ei se kuitenkaan olisi niin innokasta, kuin minun +rakkauteni sinuun! + +Nyt Wapun vaivalla säilytetty voima raukesi, sydäntä vihlaisevalla +huudolla sysäsi hän Joosepin pois luotansa ja heittäysi maahan +raivoovassa epätoivossa, kasvot maata vasten: + +-- Oi niin onnelliseksi olisin voinut tulla, -- ja nyt on kaikki +lopussa -- kaikki, kaikki! + +-- Wappu, -- Jumalan tähden -- luulen todellakin että hourailet! Mikä +siis olisi lopussa -- jos sinä ja minä toisiamme rakastamme, niin +kaikki on hyvin! + +-- Oi Jooseppi, Jooseppi, ethän sinä mitään tiedä! -- Meistä ei tule +mitään, oi sinä et tiedä, että olen hyljätty ja tuomittu enkä koskaan +voi tulla vaimoksesi -- polje minua -- tapa minut -- minä annoin syöstä +sinut sinne alas! -- Jooseppi astui taaksepäin, kuullessansa nuo +hirmuiset sanat -- hän ei vieläkään tietänyt hourailiko Wappu vai ei. +Hän oli hypännyt seisomaan ja katseli Wappua kauhistuksella. + +-- Jooseppi, -- kuiskasi Wappu ja syleili hänen polviansa, -- olen +rakastanut sinua siitä asti kun näin sinut ensi kerran. Sinun tähtesi +isäni lähetti minut ylös Hochjoch'ille, sinun tähtesi sytytin hänen +talonsa tuleen, sinun tähtesi kuljeskelin kolme vuotta erämaassa, +kärsien nälkää ja vilua, ja tahdoin ennemmin kuolla, kuin ottaa toista +miestä. Ja ainoastaan mustasukkaisuudesta olin sitten semmoinen kuin +olin Asraa kohtaan, kun luulin että hän oli kultasi ja ryösti sinut +minulta. Ja viimein sinä tulet luokseni, odotettuani pitkiä, pitkiä +vuosia, ja käskit minua kosijana tanssiin, sydämeni oli ilosta haleta +ja minä annoin sinun suudella itseäni kuin Morsian, mutta sinä -- sinä +pilkkasit minua julkisesti -- _pilkkasit_ minua -- kaikesta rakkaudesta +ja uskollisuudesta -- kaikista kärsimyksistäni sinun tähtesi -- silloin +rakkauteni muuttui vihaksi ja minä käskin Vincenz'in surmaamaan sinut. + +Jooseppi pani molemmat kätensä kasvojen eteen: -- Se on hirmuista -- +sanoi hän hiljaa. + +-- Yöllä minä kaduin, -- jatkoi Wappu; -- minä menin sitä estämään -- +mutta silloin se jo oli tehty. Ja nyt sanot minulle, että olisit minua +rakastanut ja että kaikki olisi ollut hyvin, jos olisin voinut seisoa +edessäsi puhtaalla omallatunnolla. Ja minä olen ryöstänyt tämän kaiken +itseltäni, sokean raivoni ja pahuuteni kautta! Oi minä luulin, ett'ei +ollut suurempaa kärsimystä kuin se, johon sinä minun saatoit, vaan se +on turhaa sen rinnalla, johon olen itseni saattanut, mutta minulle +tapahtuu vaan oikeutta -- vaan oikeutta! + +Kauan vallitsi äänettömyys. Wappu oli painanut hikisen otsansa Joosepin +polville. -- Näin kului kauhea hetki. Sitten tunsi Wappu leukansa alla +käden, joka hiljaa nosti hänen kasvojansa ylös. + +Joosepin suuret silmät katsoivat häneen niin kummallisesti: + +-- Sinä Wappu parka! -- sanoi hän hiljaa. + +-- Jooseppi, Jooseppi, älä ole niin hyvä minua kohtaan! -- ota pyssysi +ja ammu minua -- minä tahoon istua liikkumatoinna, enkä tahdo +säpsähtää, vaan kiittää sinua siitä laupiuden työstä! + +Nyt Jooseppi nosti Wapun syliinsä, pani hänen päänsä rintaansa vasten, +silitti hänen hiuksiansa ja suuteli häntä lämpimästi, innollisesti. + +-- Ja minä lemmin sinua! -- huusi hän niin että kaiku riemulla siihen +vastasi autioilta kallioilta. + +Ja siinä seisoi Wappu, epäillen että oli kuullut oikein, äänetöinnä, +onnesta melkein masentuneena. + +-- Jooseppi, onko se mahdollista -- voitko antaa minulle anteeksi -- +voiko hyvä Jumala minulle anteeksi antaa? -- kuiskasi hän +hengästyneenä. + +-- Wappu! se, joka on kuullut kaiken tämän, nähnyt riutuneet kasvosi ja +sittenkin olisi suuttunut sinuun, sillä olisi todellakin kivisydän! +Minä olen kova mies, mutta sitä en voi. + +-- Herra minun Jumalani, -- sanoi Wappu, kyynelsilmin: -- kun +ajattelen, että olen tahtonut iäksi lopettaa _tämän_ sydämen +sykkimisen! -- Tuskallisena väänteli hän käsiään: -- Voi sinä hyvä +Jooseppi -- jota ystävällisempi ja hellempi sinä olet minulle, sitä +kauheammin katumus minua vaivaa. En löydä rauhaa maan päällä enkä +taivaassa. Sinun palvelijasi tahdon olla enkä vaimosi, -- kynnykselläsi +tahdon maata, enkä vieressäsi, -- tahdon tehdä työtä edestäsi ja +palvella sinua, -- ja tehdä kaikki mitä vaan silmistäsi voin lukea. -- +Ja jos sinä lyöt minua, niin tahdon kättäsi suudella, -- jos tallaat +minun jalkojesi alle, tahdon polviasi syleillä, -- ja vaikk'et soisi +minulle muuta kuin yhden silmäyksen ja yhden ainoan sanasen niin tahdon +olla tyytyväinen, -- niin sekin jo on enemmän kuin mitä ansaitsen! + +-- Ja luuletko myös, että minä siihen tyytyisin? -- sanoi Jooseppi +innokkaasti, -- luuletko että minulla olisi kyllin yhdestä +silmäyksestä, yhdestä sanasta? Luuletko että antaisin sinun maata +ulkona kynnykselläni? Enkö aukaisisi ovea ja kutsuisi sinua sisälle? Ja +luuletko toki, että sinä jäisit pihalle, jos minä rukoilisin sinua +tulemaan huoneesen? + +Wappu pyrki päästäkseen hänestä irti ja painoi hohtavat kasvonsa +käsiinsä. + +-- Ole rauhassa, armahani, sanoi Jooseppi kauniilla, miehekkäällä +äänellään ja otti hänet syliinsä, -- ole rauhassa ja ota ilolla vastaan +se, minkä Herra sinulle lahjoittaa, -- sinä voit sen tehdä, sillä sinä +olet täydellisesti rikoksesi sovittanut. Älä vaivaa itseäsi millään +syytöksillä, sillä minä olen myös suuresti rikkonut sinua vastaan ja +sinua kovasti suututtanut, minä olen palkinnut rakkautesi ja +uskollisuutesi pilkalla ja ylönkatseella, -- niin ett'ei se tosiaankaan +ollut kumma, että kärsivällisyytesi vihdoin loppui -- ethän sinä sille +mitään voinut? -- olethan Kotka-Wappu! Mutta sinä kaduit kohta ja toit +minun kuoleman uhalla sieltä, mistä ei yksikään mies uskaltanut sitä +tehdä, ja annoit kantaa minut kotiin luoksesi ja laskit minut omalle +vuoteellesi, siksi kun tuo tyhmä Asra tuli ja karkoitti sinut pois, +syystä että luulit häntä sydämeni rakastetuksi. Sitten tahdoit +lahjoittaa meille omaisuutesi, niin että minä voisin naida Asran, -- +sen sinä uskoit? Ja sen jälkeen pakenit sinä erämaahan raskaalla +surullasi! Armas ystäväni, aina siitä ajasta saakka, kun tulit minua +tuntemaan, ei sinulla ole ollut muuta kuin sydämen surua minun tähteni, +enkö minä rakastaisi sinua, emmekö nyt saisi olla onnellisia? Ei, +Wappu, vaikka koko maailma olisi sinua vastaan, -- niin minä en siitä +huoli, minä otan sinut syliini, eikä kukaan ihminen saa sinua loukata! + +-- Onko siis oikein totta, että tahdot pelastaa minua kurjuudesta ja +häpeästä ja antaa minulle jalon sydämesi? Sinä et kamoksu Kotka-Wappua, +häntä, joka on niin paljon pahaa matkaansaattanut? + +-- Minä kamoksuisin Kotka-Wappua -- minä _Karhu-Jooseppi_? Ei, rakas +lapseni, ja vaikka olisit vielä paljonkin hillittömämpi kuin olet, en +sinua sittenkään pelkäisi, niin voittaisin sinun kumminkin, sen olen jo +kerran sinulle sanonut -- silloin vihassa -- mutta nyt sanon minä sen +rakkaudessa! Ja vaikk'en voisikaan sinua voittaa ja vaikka tietäisin, +että sinä ensimäisinä päivinä tappaisit minun, niin en sittenkään +luopuisi sinusta -- minä en sitä _voisi_ tehdä. Minä olen satoja +kertoja vainonnut vuorivuohia sellaisilla paikoilla, missä joka askele +olisi voinut saattaa minua surman suuhun, enkä kumminkaan ole niitä +heittänyt, ja sinua, sinä ihmeen ihana tyttö, sinua en haluaisi enemmän +kuin vuorivuohta? Kuule, Wappu -- yhden ainoan sellaisen hetken edestä +kuin tämä on, koska sinä olet niinkuin tänään ja katselet minua näin ja +likentelet luokseni niinkuin nyt, sellaisen hetken edestä mielelläni +kuolisin!--- Hän painoi häntä vasten rintaansa niin että Wappu oli +tukahtua. -- Tästä päivästä kahden viikon ta'a olet sinä vaimoni, ja +sitten et sinä koskaan enään minua tapa, -- minä tiedän sen, sillä nyt +tunnen sydämesi! + +Silloin Wappu hypähti seisomaan ja koroitti kätensä taivasta kohti: -- +Oi, Sinä ihmeellinen, laupias Jumala, Sinä suot minulle nyt jotakin +parempaa kuin maallisen onnen; Sinä suot minulle armo-sanoman! + +Oli jo ilta -- lempeät kasvot katselivat heitä ystävällisesti tuolta +ylhäältä -- täysi kuu kumoitti vuoren takaa. Laaksot olivat jo varjossa +-- näin myöhään ei enää sopinut lähteä alas vuorelta. He menivät +tupaan, tekivät valkeata ja istuivat tulisijan ääreen. Vuosikausiin +eivät olleet päässeet toistensa puheisin; nyt saivat mielin määrin +keskustella. Katolla kotka unissaan oli tekevinänsä pesää, -- +juhlasoiton helinältä kuului yötuulen humina tuvan ympärillä ja +pienestä ikkunasta vilkahti tuikkiva tähti. + +Seuraavana aamuna seisoivat Wappu ja Jooseppi tuvan ovella, valmiina +lähtemään kotimatkalle. + +-- Jumalan haltuun, Isä Murzoll, virkkoi Wappu, jonka poskella kiilsi +kyynel aamuruskon valossa: -- Nyt en minä enää palaja sinun tykösi, +onneni on tuolla alhaalla; mutta olkoon sinulle kiitos siitä, että +tähän asti olet suonut turvapaikan minulle kodittomalle. -- Ja sinä, +vanha mökki, jäät nyt autioksi, mutta istuessani tuolla alhaalla +lämpöisessä tuvassa, rakkaan mieheni rinnalla, muistelen kuinka täällä +ylhäällä sinun kattosi suojassa itkien ja vilusta täristen olen +viettänyt yksinäiset yöni, ja elinaikani tahdon pysyä kiitollisena ja +nöyränä! + +Hän kääntyi ja laski kätensä Joosepin käsivarrelle. -- Tule Jooseppi, +rientäkäämme, että ennen puolipäivää ennätämme hyvän pastorimme luo +Heiligkreuz'iin. + +-- No rientäkäämme, minä vien sinut kotiin, armas kaunokaiseni! -- +Katsokaa, onnelliset neitsyet, nyt hän on minun omani -- emmekä pidä +lukua teistä emmekä muistakaan pahansuovista kummituksista! + +Ja hänen raikas huhoilemisensa kajahteli siintävään etäisyyteen asti +ikäänkuin kiitoslaulu Pääsiäis-aamuna. + +-- St, -- ole vait, -- sanoi Wappu säikähtyneenä ja painoi kätensä +hänen huulillensa: -- Älä ärsytä heitä! -- Mutta sitten hän hilpeästi +nauraen lausui: + +-- Ei toki, eihän enää olekaan onnellisia neitsyeitä, eikä pahansuopia +kummituksia -- Jumalahan yksin hallitsee! + +Hän kääntyi vielä kerran ja katsoi taaksensa. Fernerin lumipeittoiset +huiput rusoittivat aamu-ruskon paisteessa. -- Ihanata tuolla ylhäällä +oli! -- sanoi hän vähän viivähtäen. + +-- Onko sinun vaikea lähteä kanssani tuonne alas? -- kysyi Jooseppi. + +-- Vaikka sinä veisit minun syvimpään maan-alaiseen kaivanteesen, +mihinkä ei ikänä päivän valo pilkoittaisikaan, tulisin kuitenkin +kanssasi, en mitään kysyisi, en valittaisi! -- sanoi Wappu, ja hänen +äänessänsä oli niin ihmeen vieno värähdys, että Jooseppi sumeentui. + +Silloin kuului suhina tuvan katolta. -- Oi Hansel'ini -- sinut olin +unhoittaa, huudahti Wappu. -- Sinä --! sanoi hän hymyillen Joosepille +-- tuota sinun täytyy kärsiä -- olettehan samat kohtalot kokeneet: +olenhan noutanut _sinun_, samoin kuin _tuonkin_ kalliolta omakseni! + +Sitten he astuivat alas. Hää-saatto ei ollut suuri. Ei ollut muuta +koristusta, kuin ne kultaiset morsius-kruunut, jotka aamu-auringon +säteet kietoivat heidän päähänsä -- ei muita saattajia kuin korkealla +ilmassa liitelevä kotka. Mutta heidän povessansa majaili kalliisti +maksettu, todellinen, sanomaton onnellisuus. + + * * * * * + +Tuolla ylhäällä päivänrinteessä, huikaisevassa korkeudessa, mistä kerran +"vuoriston raivoisa neito uneksien katseli alas", mistä hän sittemmin +laskeusi pimeään syvyyteen, pelastaaksensa sydämensä lemmittyä, siitä +nyt yksinäinen risti kohoaa sinitaivasta kohden. Seurakuuta on +asettanut sen siihen muistoksi Kotka-Wapusta ja Karhu-Joosepista, koko +seudun hyväntekijöistä! + +Wappu ja Jooseppi kuolivat nuorena. Heidän kohtalonsa myrskyt olivat +murtaneet heidän elämänsä langan, vaan heidän nimensä elää ja pysyy +kiitollisessa muistossa, niin kauvan ja niin pitkälle kuin Ache-virta +jatkaa kulkuansa. + +Matkustaja, joka illalla myöhään kulkee laaksoa kun ehtookellot soivat +ja hopeainen äsken syntynyt kuu nousee vuorten takaa, näkee kaksi +harmaapäistä vanhusta olevan tuolla ylhäällä polvillansa. Ne ovat Asra +ja Benedict Klotz, jotka useasti tulevat tänne Rosen'ista rukoilemaan +ristin juurella. Wappu itse oli heidät yhteen saattanut ja vielä haudan +partaalla he siunaavat hänen muistoansa. + +Alhaalla laaksossa leijuilee valkoisia sumuhaamuja matkustajan +ympärillä, houkutellen häntä onnellisten neitsyeiden luokse. Rististä +hän kuulee ikäänkuin valituksen muinaisista sankari-saduista, +valituksen siitä, että voimalliset samoin kuin heikotkin uupuvat ja +katoavat, -- mutta yksi asia häntä lohduttaa: jalous ja voima voi +kadota, vaan se ei kokonaan häviä maailmasta. Siegfried'in ja +Brunhildan kiiltävässä rintanauhassa yhtä hyvin kuin Karhu-Joosepin ja +Kotka-Wapun halvassa puvussa -- sama jalous ja voima se kaikkialla +ilmautuu! + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Kotka-Wappu, by Wilhelmine von Hillern + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KOTKA-WAPPU *** + +***** This file should be named 21631-8.txt or 21631-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + http://www.gutenberg.org/2/1/6/3/21631/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +http://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at http://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit http://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: http://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + http://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/21631-8.zip b/21631-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..1b4ec4b --- /dev/null +++ b/21631-8.zip diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..9f08c0f --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #21631 (https://www.gutenberg.org/ebooks/21631) |