diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 25613-8.txt | 4575 | ||||
| -rw-r--r-- | 25613-8.zip | bin | 0 -> 96173 bytes | |||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
5 files changed, 4591 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/25613-8.txt b/25613-8.txt new file mode 100644 index 0000000..b635395 --- /dev/null +++ b/25613-8.txt @@ -0,0 +1,4575 @@ +The Project Gutenberg EBook of Jäämerellä, by Franz Hoffmann + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Jäämerellä + +Author: Franz Hoffmann + +Release Date: May 26, 2008 [EBook #25613] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JÄÄMERELLÄ *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +JÄÄMERELLÄ + +Kirj. + +Franz Hoffmann + + +Suomennos Saksan kielestä ["Leo"]. + +(Myydään Helsingin Suomalaisen Alkeisopiston hyväksi.) + + +Helsingissä, +Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa. +1872. + + + +SISÄLLYS. + + I. Huone rannalla + II. Hyvä työ, hyvä hedelmä + III. Jäähyväiset kodille + IV. Perämies + V. Kuuntelia + VI. Konrad Elshöft + VII. Älä johdata meitä kiusaukseen! + VIII. Karhun-ajo + IX. Venhe + X. Erokkaat + XI. Katteini Bertram + XII. Loppu + + + + +ENSIMÄINEN LUKU. + +Huone rannalla. + + +"Ponnistappas nyt voimiasi, Vilho -- enemmän oikeallepäin, ett'emme +hiekalle joudu -- niin poikaseni! Sillä tapaa saamme koko tämän runsaan +saaliimme hyvään turvaan. Äiti on riemuitseva, kun pääsemme kotiin, +sillä nyt hänen ei koko tänä viikkona enää tarvitse pitää huolta +tulevasta päivästä! Vähintäänkin kolme taaleria saan minä Bremenissä +kaloistamme, sillä aika ukkoja on niitten joukossa. Katsoppas vaan tätä +turskaa, Vilhoseni! Se yksistänsä painaa yhdeksän tahi kymmenen naulaa +--- ja lisäksi vielä nuot toiset ja tämä kasa koljuja -- hei vaan, +lopulta tuon minä vielä enemmän rahaa muassani kotiin. Pane ketjut +kiinni, Vilho! Sinun ei tarvitse muuta kuin kiertää ne pari kertaa +paalun ympärille ja panna lukkoon. Kas niin -- ja autappas nyt minua, +kun kaloja kotiin kannan!" + +Se, joka lausui nämät sanat, oli noin kahdeksantoista vuoden vanha, +kaunis ja voimakas nuorukainen, joka nuoremman veljensä, Vilhon, kanssa +oli ollut ulkona merellä kalastamassa. Koko venheen muoto, yhteen +kootut verkot, noitten molempain somien nuorukaisten puvut, kaikki +osoitti aivan selvästi, että he harjoittivat kalastajan keinoa, jopa +silminnähtävästi sitä taidolla harjoittivat, niinmuodoin myöskin +menestyksellä. He sälyttivät nyt saaliinsa hartioilleen, ja Vilho +tahtoi paitsi sitä ottaa airotkin mukaansa, josta kuitenkin vanhempi +veli häntä kielsi. + +"Anna niitten vaan olla," sanoi hän. "Huomenna ani varhain minun +kuitenkin täytyy lähteä Bremen'iin, eikä kukaan yöllä taida tulla niitä +kiikuttamaan; en kumminkaan minä siihen ketään kehoittaisi!" + +Vilho heitti airot takaisin venheesen ja astui uljaasti veljensä kanssa +rantaa ylöspäin ja sitten oikealle kädelle, jossa tiheän koivikon +keskeltä vähäinen, yhden-kertainen, punaisella tiilikatolla varustettu +huone ystävällisesti haamoitti. + +Armas lukija, sinä olet varmaan jo monta kertaa nähnyt jonkun huoneen, +niin puhtaan, niin sievän, niin soman, niin mieluisan, sanalla sanoen +niin kodikkaan, että olet itseksesi sanonut: jospa tuo vaan olisi minun +ja jos saisin kaiken elin-aikani siinä asua! Kas, juuri semmoinen oli +se pikkuinen huone, jota kohden molemmat veljet nyt astuivat. + +Aurinko oli jo aikaa laskemaisillaan ja sen äärimmäinen reuna koski jo +milt'ei meren pintaa. Koko taivaan kantta verhoili lämmin, kirkas ja +kuulakas rusko, joka väikkyi hiljan aaltoilevassa meressä, ikään kuin +kuvastimessa. Yksityisiä. ruusun-punaiselta hohtavia pilviä vieri +vitkaan kirkastuneitten ilmojen lävitse, ja veden kalvolla liikkui, +purjeet levitettyinä, joiden häikäisevä valkeus komeasti erisi +purpuran-värisestä, läntisestä taivaasta, muutamia laivoja, viiltäen +kimaltelevia aaltoja, niinkuin summattoman suuret joutsenet, vienosti +ja kuitenkin joutuisasti eteenpäin kulkien. Niinkuin leveä, paljastettu +miekka laskeuivat auringon viimeiset säteet veden pinnalle ja +liikkuivat siitä vielä edemmäksi, jäähyväisiänsä lähettääkseen myöskin +pikkuiselle huoneelle, joka korkealta rannalta katseli kauvas, kauvas +merelle. Huoneen hohtavaksi puhdistetut ikkunat heiskuivat auringon +paisteessa, jonka kirkasta valoa suotuisalla ja silmiä virvoittavalla +tavalla heikensivät ainoastaan niiden viini-köynnösten leveät lehdet, +jotka suikertelivat ylös aivan kattoon asti ja viheriäisenä kehänä +ikkunoita ympäröitsivät. + +Oltiin juuri ihanan Toukokuun alkupuolella, ja kaikki, mitä oli +viheriää, puut, pensaat ja puutarhan puhkeavat kukat näytti +elähyttävän raikkaalta ja armaalta. Aivan keskellä tätä vihantaa +seutua oli tuo vähäinen huone. Aimo lehmus varjosti sitä muhkeilla +lehvillänsä; ihan sen takana, mutta oikealle ja vasemalle puolelle +ulottuen paljoa edemmäksi kuin huone, oli puutarha ja sen lehtimajat +selja-puista sekä vehmastot, täynnänsä punakukallisia kuusamoita, +sinisiä syreni-puita ja valkoisia heisi-pensaita; perimmäisenä siinsi +koivikko hopean-valkoisin, solevin runkoineen, hienoin oksineen ja +tuhansittain iltatuulessa kuiskentelevin, vaalean-viheriäin lehtineen. +Mailleen menevä aurinko valaisi koko tätä ihanaa maisemaa, kutoen +viimeisiä säteitänsä kultaisina säikeinä tämän uhkean lehdikon vienoon, +viheriään vaippaan. + +Todellakin sievä oli tämä huone ja, vaikka pienoinen ja ahdas, aina +kylläksi suuri tyytyväisille asukkailleen, hyvälle Martta eukolle ja +hänen pojillensa, Leolle ja Vilholle. Mutta mikä sen vasta oikein +viehättäväksi ja kodikkaaksi teki, oli sen oivallinen asema ja aava +katsanto jalon komealle merelle, tämän ikuisiin vaihdoksiin ja +tuhansiin kauneuksiin. + +Huoneen edustalla laski Leo taakkansa maahan, ja pyhki hnokeammin +hengittäen hiki-pisarat otsastansa. + +"Toimitappas nyt kalat oikein sisään, Vilho," sanoi hän veljelle. "Minä +menen vielä kerran alas verkkoja noutamaan. Sano vaan äidille, että +minä tulen koht'sillään takaisin. Kuuletkos?" + +Vilho nyykähytti päätänsä, ja Leo meni rivakkalla askelilla takaisin +meren rantaan. Tien poikkeuksessa kohtasi häntä mustiin puettu, +vanhan-puolinen mies, joka vähäisellä noikkauksella tervehti häntä +kysyen: "Asuuko rouva Martta Rembrandt huoneessa tuolla ylhäällä?" + +Leo katseli tarkoin vierasta, vastaustansa viivyttäen ei juuri +epä-kohteliaisuudesta, vaan sentään, että hän ajatuksissaan itseltänsä +kyseli: "kah, mitä nyt tämä mies äidiltäsi tahtonee?" + +"Noh, oletkos mykkä, vai etkös tiedä, kuka siellä asuu?" huudahti +vieras vähän suuttuneena. + +"Kaiketi minä sen tiedän, missä oma äitini asuu," vastasi Leo. +"Astukaat vaan suoraan ylöspäin, jollei hän ole huoneessa, löydätte +hänen varmaan puutarhasta. Taikka neuvoo Vilho teitä perille. Minä +tulisin itse takaisin teidän kanssanne, mutta minun täytyy, näettekö, +korjata verkkoni ja panna ne kuivamaan, sillä muutoin ne kenties +kosteudesta pahentuvat." + +Vieras ei vastannut enää mitäkään, vaan alkoi astua tietä myöten +huonetta päin, sillä välin kuin Leo sukkelaan riensi vieremää alaspäin +rantaan, viskasi raskaat verkot ilman suurta vaivaa vahvoille +hartioilleen, ja palasi yhtä reippaasti taas huoneen luoksi. Hän oli +hyvin utelias saadaksensa tietoa siitä syystä, joka oli saattanut +vieraan hänen äitinä huoneesen, ja hän aikoi jo melkein jättää +verkkojen ahtamisen vähän myöhemmäksi. Mutta velvollisuus oli kuitenkin +kaikkia muita kalliimpi. Joutuisaan kävi hän työhönsä käsiksi ja oli +vähän ajan perästä sen päättänyt. Sitten astui hän nopeasti huoneesen, +tapasi etuhuoneessa Vilhon ja kysyi äitiä ja vierasta. + +"Hän on tuolla ulkona lehtimajassa," vastasi Vilho. + +"Etkös tiedä, mikä hänen tänne saattoi?" + +"Enpä tiedä, Leo. Mutta sen minä olen nähnyt, että hänen taskunsa oli +täpötäynnä papereita, joita kaikkia hän levitti pöydälle tuolla +ulkona." + +"Hm! Minä tahdon kuitenkin vielä kerran katsoa häntä," arveli Leo. +"Tämä mies ei miellytä minua; hän oli kovin pikapäinen, kun tapasin +hänen tiellä, verkkoja noutaessani. Minä tahdon toivoa, ett'ei hän tee +äidillemme mitään kiusaa, muutoin hän saa nähdä, ett'en siinä asiassa +mitään leikkiä ymmärrä." + +"Voi, jää ennemmin tänne, Leo," pyysi Vilho. "Matti lähetti minun +puutarhasta pois, kun vieras tuli, ja arvattavasti suostuu hän yhtä +vähän siihen, että sinä lähdet sinne. Katsoppas -- minä luulen vieraan +jo lähtevän tiehensä!" + +"Oikein, hän se on!" sanoi Leo, katsoen ikkunasta ulos. "Nyt tahdon +kohta kysyä äidiltä, mikä tuuli hänen on tänne tuonut!" + +Ripeästi riensi Leo puutarhaan. Siellä istui vielä äiti lehti-majassa, +mutta nyt hän ei tapaansa myöten puuhannut ahkerassa työssä, vaan +murheellisiin mietteisiin vaipuneena, painoi hän päätänsä kättänsä +vastaan. Verkko, jota hän nähtävästi iltapäivällä oli kutonut, oli +puoli-valmiina hänen vieressänsä, ja hänen edessään oli iso kirjoitus, +johon hän alakuloisesti katsoa tuijotti. Leon tullessa hän säikähtyi ja +koetti kiireesti temmata paperia hänen näkyvistään. Mutta Leo oli jo +nähnyt sen, ja havaitsi nyt myös sen syvän surun, joka varsin selvästi +kuvautui äidin lempeissä kasvoissa. + +"Mitä on tapahtunut, rakas äiti?" sanoi Leo hämmästyneenä. "Sinä itket? +Mitä tuo vieras sinusta tahtoi? Totisesti, jos hän on loukannut sinua +-- kauvas hän ei vielä liene ehtinyt -- ajan minä häntä takaa ja +polvillansa hänen pitää sinulta anteeksi anoman!" + +"Ei, ei, Leo," vastasi äiti, tarttuen poikansa käteen. "Mies ei ole +syypää murheeseni, vaan teki ainoastaan velvollisuutensa, kun hän toi +minulle surullisen, syvästi huolettavan sanoman. Anna hänen rauhassa +mennä matkoihinsa, poikani." + +"Mikä sanoma se on?" kysyi Leo. "Varmaan se on kovin surullinen, koska +se pusertaa kyyneliä sinun silmistäsi. Voi, älä salaa minulta mitään, +rakas äiti! Sinä tiedät kyllä, että saat minuun luottaa." + +"Se ei paljon hyödyttäisikään, että minä salaisin sen sinulta, hyvä +poikani!" vastasi äiti. "Muutamien viikkojen kuluttua sinun kuitenkin +täytyy saada tieto kaikista, ja kovemmalta vaan tämä kohtaus silloin +tuntuisi sinulle, jollet tietäisi sitä edeltäpäin odottaa. Leo, eräs +ilkeä mies, joka jo on paljon rikkonut sekä minua että myös sinun +isä-vainajaasi vastaan, tahtoo nyt riistää meiltä viimeisetkin, tämän +pikkuisen huoneemme, ja säälimättä syöstä meitä kurjuuteen." + +Leo pelästyi, mutta rohkaisi kohta jälleen mielensä. "Kuka se mies on?" +kysyi hän kiivaasti. "Onko hänen myös oikeus ryöstää meiltä meidän +omaisuutemme? Jollei oikeus ja laki ole hänen puolellansa, niin +tosiaankin hän saa nähdä, että hänen on minun kanssani tekemistä!" + +"Hänellä on kyllä valta, jos kohta minä vielä epäilen, että hänellä on +oikeus," vastasi äiti, surullisena ja toivotonna päätänsä pudistaen. + +"Laki on jo kerran ratkaissut asian hänen eduksensa ja minä pelkään, +ett'ei sen päätös tälläkään kertaa käänny hänen vahingoksensa. Oi, hän +saisi mielellään ottaa kaikki -- jos vaan hän jättäisi tämän pikkuisen +huoneen, meidän viimeisen turva-paikkamme, jossa me jo monet monituiset +vuodet olemme levollisessa tyytyväisyydessä eläneet -- ja tämän +puutarhan, jossa sinun hyvä isäsi kuoleman-untansa nukkuu! Sydämeni +pakahtua, jos minun täytyy luopua siitä, jollen saa rukoilla hänen +haudallansa, eikä enää kukilla koristaa hänen viimeistä +lepopaikkaansa!" + +"Ei milloinkaan saa kukaan ajaa sinua täältä pois, jos minä vaan voin +sen estää," sanoi Leo, syvästi liikutettuna. "Häijy ihminen se +todellakin on, joka julkenee köyhältä leskeltä kiskoa hänen viimeisen +omaisuutensa. Mutta kuinka hän voi sitä tehdä? Ovathan huone ja +puutarha sinun!" + +"Sitä minäkin uskoin ja toivoin, poikani," vastasi äiti, "mutta vieras, +joka vast'ikään lähti minun tyköäni, on vienyt senkin toivon minulta. +Tämä on, näetkö, surullinen juttu, jonka minun sopii nyt yhtä hyvin +kuin joskus muulloin kertoa sinulle. Sinun isäsi oli, niinkuin tiedät +laivuri; hänellä oli vähäinen huone Bremen'issä ja sen lisäksi haaksi, +jolla hän rehellisesti elätti itseänsä. Jospa vaan hän ei olisi antanut +houkutella itseänsä parantamaan tätä yksinkertaista tilaa, jossa me +elelimme aivan onnellisesti ja tyytyväisesti! Mutta kuinka kävikään. +Sinä olit juuri seitsemän ja Vilho viiden vuoden vanha, kun kiusaaja +lähestyi isääsi. Tämä ehdotteli hänelle, että hän myisi haahtensa, ja +saaduilla rahoilla ostaisi suuremman laivan. Mitä rahoja puuttui +semmoisen laivan ostamiseen, ne tahtoi hän antaa, ja sitten heidän oli +määrä yhdessä toimittaa kauppa-asioita. Tämä ehdoitus näytti isästäsi +hyvin etuisalta. Hän suostui siihen, ja paljon rahoja hän todellakin +tällä uudella elatus-keinolla ansaitsi. Osan niistä käytti hän tämän +huoneen ja puutarhan ostamiseen, täällä majaa pitääksensä +laivanlastiaan tuodessaan ja viedessään, ja kun huoneen asema ja tämä +ihana seutu suuresti minua miellytti, vietimme tavallisesti kesämme +täällä. + +"Mutta nyt tapahtui, niinkuin sinä arvattavasti vielä muistat, että isä +kääntyi kovasti kipeäksi. Hänen täytyi jättää laivansa muiden +kuljetettavaksi, ja kova onni teki, että laiva tavaroinensa päivinensä +meni hirmuisessa myrskyssä meren pohjaan. Kun tämä sanoma tuotiin +isällesi, hän tosin säikähtyi, mutta hänen mielensä ei kuitenkaan siitä +lannistunut. 'Tappio ei ole niin suuri, kuin tuota luulisi,' arveli hän +minulle. 'Sekä laiva että tavara olivat täyteen arvoon vakuutetut, ja +jos vähäisen voimia ponnistetaan, on vahinko vuoden päästä kokonaan +palkittu. Kun minä vaan ensin terveeksi pääsisin!' Voi, tätä sinun +isäsi toivoa Jumala käsittämättömässä viisaudessaan ei sallinut toteen +käyväksi. Joko nyt sanoma laivan hukkumisesta koski isääsi kipeämmin +kuin hän itse tahtoi myöntää, vai pahentuiko hänen tautinsa muista +syistä -- sen Jumala yksin tietää. Kauheasti vaan kiihtyi kova kuume, +isäsi meni tainnoksiin, ja tuskin kului muutamia viikkoja laivan +hukkumisesta, kun hän jo vaipui vaineesen. + +"Leo, vaikea, suruisa, huolettava oli tämä aika minulle! Sinä ja sinun +veljesi olitte liian nuoret ymmärtämään tätä onnettomuutta; mutta +minuun se sattui koko ankaruudellansa, ja minä olin milt'ei siihen +nääntyä. Ainoastaan se tieto, että ensimäinen velvollisuuteni käski +minun elää teitä, orpo-raukkoja, varten, sai minun pystyssä pysymään. + +"Mutta ei siinä kyllä; Jumala tahtoi koettaa minua vielä enemmän, vielä +toinenkin onnettomuus, jota minä en silloin tietänyt ensinkään odottaa, +oli minua kohtaava. + +"Isä-vainajasi puhetta myöden luulin minä, ett'ei meidän tarvitsisi +taistella suurinten huolten kanssa, joita suinkin sopii olla, nimittäin +köyhyyden kanssa. Olihan hukkunut laiva vakuutettu, ja puoli sen +hinnasta piti minulle maksettaman. Paitsi sitä jäisi vielä meidän +talomme Bremen'issä minulle, ja tämä pikkuinen huone, jossa nyt asumme. +Mutta monta viikkoa vieri, ennenkuin isäsi kauppa-kumppani antoi +itsestänsä mitään tietoa. Viimein, kun minä kirjoitin hänelle, ja +käskin hänen suorittaa meidän välimme, koska minun tuli pitää huolta +sinusta ja sinun veljestäsi, vastasi hän kovin lyhyesti, ettei minun +ollut mitään vaatimista häneltä, sillä hukkunut laiva oli kyllä ollut +vakuutettu, mutta ainoastaan hänen eikä isävainajasi kustannuksella, +josta syystä hän myöskin lain nojalla oli pitänyt koko vakuutus-summan +omanansa. Lisäksi oli hänellä, sanoi hän, muitakin saatavia isältäsi, +ja jollen minä nyt jättäisi häntä rauhaan, niin hän, saadaksensa +näitäkin velkoja maksetuiksi, kääntyisi minuun taikka oikeammin sinun +isäsi jälelle jääneesen omaisuuteen. Nyt katsoin minä velvollisuudekseni +neuvoitella erään lakimiehen kanssa, joka, paha kyllä, ei voinut antaa +minulle juuri suuria toiveita. 'Se mies on ilmeinen konna!' sanoi hän. +'Ei kukaan ihminen usko, että laiva oli ainoastaan hänen omilla +varoillansa vakuutettu, eikä hän olisi väittänyt sitä ensinkään, jos +teidän mies-vainajanne olisi jäänyt henkiin. Kuitenkin saa hän nyt +pitää rahat, sillä hän voi epäilemättä näyttää todeksi, että hän on +totuutta puhunut. Ken on kerran rikkauden tähden poikennut oikeuden +poluilta, hän keksii aina keinoja petoksensa päättämiseksi, eikä +maalliset tuomarit useinkaan ennenkuin vasta pitkän ajan perästä, +toisinaan eivät ensinkään, voi pakoittaa häntä rikoksestansa +vastaamaan. Vaan taivaallista tuomaria hän ei milloinkaan saa +vältetyksi.' -- 'Mutta mihin keinoon nyt on ryhtyminen?' kysyin minä +lakimieheltä. Me päätimme nyt haastaa tuon petollisen miehen oikeuteen. +Mutta niinkuin edeltäpäin arvasimme, niin kävikin. Petturi toi esiin +asiakirjoja, joita hän väitti todenmukaisiksi, ja joiden johdosta +tuomarin täytyi ratkaista asia hänen eduksensa, vaikka hän, niinkuin +kaikki muutkin, varmaan tiesi, että julmaa petosta tässä harjoitettiin. +Se ylenkatse, jolla häntä kohdeltiin, vaikutti kumminkin sen verran +häneen, ett'ei hän iljennyt saattaa perille luultua oikeuttansa isäsi +omaisuuteen. Hän jätti nyt asian silleen, ja minun täytyi myydä meidän +huoneemme Bremen'issä keräjäkulungeita suorittaakseni ja voidakseni +kumminkin niin kauvan pitää huolta teistä, lapsistani, kunnes +jaksaisitte omin neuvoin elättää itseänne. Jumalan avulla on se +onnistunutkin. Rahat ovat kyllä jo aikaa sitten loppuneet, mutta tämä +kalastus, johon sinä, Leoseni, olet ryhtynyt, on kuitenkin aina +varjellut meitä köyhyydestä. Vielä nytkin olisimme eläneet levollisina +ja onnellisina, jollei tämä pahanilkinen mies taas olisi häirinnyt +meidän rauhaamme. Hän sanoo sinun isäsi vielä olleen velkaa hänelle +kolme sataa taaleria, ja, jollen minä maksa niitä, aikoo hän myydä +huoneen, puutarhan ja kaikki, mitä meillä on. Tämän tiedon toi se mies +minulle, joka äsken kävi täällä. Siitä syystä olen minä nyt kovasti +suruissani, sillä oikeuden edessä hän epäilemättä pääsee voitolle, ja +me -- me saamme avuttomina ja varattomina lähteä mieron teille. Voi, +suuri Jumala, mihin nyt joudumme, kun sinun nyt viedään venheesi, +verkkosi, ja niin muodoin ne ainoat apukeinot, joilla olemme +pelastaneet itsemme kurjuudesta?" + +"Ei, äiti, se ei saa milloinkaan tapahtua, niin kauvan kuin minä elän!" +sanoi Leo hammastansa purren. "Sen miehen minä tahtoisin nähdä, joka +riistää minulta minun omaisuuteni -- minun omaisuuteni, sanon, sillä +venhe ja verkot ovat minun, minun omien kätteni työllä rehellisesti +hankitut. Älä ole milläsikään äiti! Huomenna minä soudan kaupunkiin, ja +silloin tahdon kuulustella, mitä voi tehdä asiaan. Nimitä vaan minulle +se lakimies, joka ennen on ottanut sinua puolustaaksensa, ja myös se +viheliäinen mies, joka on sinua pettänyt. Minun tarvitsee tietää +molempain nimet, että voin asiaa ajaa!" + +"Tämän kunnollisen lakimiehen nimi on Liborius, ja hän asuu lähellä +raatihuonetta -- joka lapsi osaa neuvoa sinua hänen luoksensa" -- +vastasi äiti. "Toisen nimi on Elshöft; hän on laivuri ja isäsi +likimmäinen sukulainen." + +"Hänkö, äiti?" huudahti Leo hämmästyneenä. "Nyt kaikki selvenee +minulle! Sentähden en saanut enää mennä serkkuani tervehtimään, kun +Bremen'issä kävin. Mutta mistä syystä olet sinä niin kauvan salannut +minulta, äiti, mitä pahaa tämä mies on tehnyt meille!" + +"Varjellakseni sinun nuorta sydäntäsi liian aikaisesta vihasta, +poikani!" vastasi äiti. "Sinä et olisi koskaan saanut tietää, kuinka +monta katkeraa hetkeä, kuinka monta surullista, kyynelissä valvottua +yötä tämä mies on minulle tuottanut. Voi, hänen olisi teidän isänne +kuoltua pitänyt oleman sinun ja Vilhon suojelijana, mutta, luonnon +ääntä tukeuttaen, on se juuri hän, teidän lähin sukulaisenne, joka on +ollut vikapää meidän kovimpiin kärsimyksiimme!" + +Kauvan seisoi Leo mietiskellen, ja nojautui äänetönnä lehtimajan seinää +vastaan. Sitten hän sanoi: "Älä epäile, äitini! Pahojen ihmisten himot +häätyvät usein häpeään Jumalan edessä, ja mekin saamme toivoa, että +Jumala auttaa meitä hädässämme, eikä salli, että valhe voitollisesti +totuutta sortaa. Kävi miten kävi, -- elinkautesi saat sinä pitää tämän +huoneen ja puutarhan. Luota siihen, äiti!" + +Turhaan ahdisti alakuloinen äiti poikaansa, että tämä ilmoittaisi +hänelle, mitä keinoja hän aikoi käyttää poistaaksensa sitä +onnettomuutta, joka uhkasi heitä kaikkia. Leo pysyi äänetönnä, kertoi +vaan sanojansa, ja rauhoitti omalla luottamuksella äidin sortunutta +sydäntä. Kun ilta pimeni ja viileä tuuli alkoi mereltä hengehtiä, pani +äiti kokoon työkapineensa ja meni Leon kanssa sisään. Leo pysyi kaiken +iltaa tyynenä ja umpimielisenä, mutta selvään näkyi, että hän tuumaili +jotakin, joka epäilemättä saattaisi hänen serkkunsa Elshöft'in pahuuden +mitättömiin. + + + + +TOINEN LUKU. + +Hyvä työ, hyvä hedelmä. + + +Varhain seuraavana aamuna lähti Leo matkallensa, ja saapui jo +puolipäivän aikaan Bremen'iin. Eräs tuttava höyrylaivan katteini oli +ottanut hänen venheensä laivansa perään, ja sillä tapaa kävi matka +väleen ja huokeasti. Kohta kaupunkiin päästyänsä sai Leo hyvällä +hinnalla kalansa myydyksi, ja meni nyt herra Liborius'en luokse +kysymään neuvoa siinä riidassa, johon hän oli joutunut serkkunsa +Elshöft'in kanssa. Sangen pian löysi hän lakimiehen talon, ja herra +Liborius kuunteli häntä suurella huomiolla ja tarkkuudella, kun hän +asiaansa selitti. Sitten pyysi asian-ajaja saadaksensa katsoa +Elshöft'in velkakirjaa, ja luki sen, päätänsä pudistaen. + +"Asian laita on aivan samanlainen, kuin kahdeksan taikka yhdeksän +vuotta takaperin," lausui hän sitten. Minä olisin valmis henkeni uhalla +näyttämään todeksi, että tämä velkaseteli on väärä. Mutta kuitenkin +voittaa tämä kelvoton riidan, jos niiksi tulee, sillä ainoa ihminen, +joka voi kumota hänen valheensa, nimittäin sinun isä-vainajasi, ei voi +enää Tuonelan tuvilta palata. Kuitenkin tahdon minä ottaa sinun asiasi +ajaakseni, Leo! Meidän täytyy kumminkin koettaa, tahtooko hän +uudestansa vannoa väärän valan, vai ei. Kenties hänen paatunut +omatuntonsa viimein heltyy, ja hän luopuu väitetyistä vaatimuksistaan, +kun hän näkee, ett'ei hänen uhkauksensa meitä peloita." + +"Ei, ei, sitä hän ei tee, siksi hän on liian ahne!" arveli Leo. "Se on +parempi, että minä hankin rahoja ja maksan hänen!" + +"Sitäkö varten, että hän parin vuoden perästä tulisi takaisin vaatimaan +kukaties tuhat taaleria kolmen sadan sijasta," sanoi herra Liborius. +"Jumala varjelkoon! Tähän petollisuuteen on salpa saatava, ja nämät +kolme sataa taaleria olkoon viimeinen saalis, jonka hän teiltä vie. +Jätä vaan huoli minulle, poikaseni! Tuolle valheelliselle ja +petolliselle konnalle on paras ilmoittaa, että hän kääntyköön minuun, +jos hän tahtoo pitää kiinni vääristä vaatimuksistaan." + +"Mutta jos sitten mennään oikeuteen, niin se varmaan maksaa paljon," +arveli Leo ujosti. "Minä en luullakseni voi hankkia enemmän rahoja, +kuin nämät kolme sataa taaleria." + +"Älä siitä ensinkään nuoli, poikani," vastasi herra Liborius +ystävällisesti Leoa olkapäälle taputtaen. "Nämät kulutukset minä +maksan. Sinun isä-vainajasi on aikoinaan monta kertaa osoittanut +minulle hyväntahtoisuuttansa ja avullisuuttansa, ja voimani takaa +tahdon minä siitä palkita hänen lapsiansa. Ollaan tästä asiasta +puhumatta. Sano vaan, ystäväni, mistä aiot hankkia nuot kolme sataa +taaleria, joita tuo konna teiltä vaatii?" + +Tässä asiassa Leo ei tahtonut puhua suutansa oikein puhtaaksi; mutta +herra Liborius ahdisti häntä niin vakavasti, että hän viimein avasi +sydämensä ja ilmoitti aikomuksensa hyvälle ystävälleen. + +"Minun naapurini, Steffens Rohrteich, on kertonut minulle," sanoi hän, +"että erän rikas kauppias, nimeltä herra Melchior Rankendorf, on +varustanut suuren laivan, jonka hän tänä kesänä lähettää valaskalan +pyynnille. Häneltä puuttuu vielä merimiehiä, jotka ovat halukkaita +ryhtymään niin vaaralliseen yritykseen, kuin purjehtimiseen +pohjois-navalle, vaikka kyllä herra Rankendorf on luvannut melkoiset +palkat. Nyt tahdon minä ruveta merimieheksi ja lähteä matkaan, jos +siinä on perää, että jokainen, joka onnellisesti palaa jäämereltä, +saapi palkinnoksi kolme sataa taaleria." + +"Hm! hm!" mutisi herra Liborius -- "rakkaudesta äitiäsi kohtaan sinä et +siis kammoisi pohjois-navan kylmyyttä, jäätiköitä ja karhuja! Hyvä, +poikaseni, siinä sinä teet kunnollisesti ja se miellyttää minua, mutta, +totta puhuen, sinä olet vielä liian nuori näkemään semmoisia vaivoja ja +kestämään niin monta uhkaavaa vaaraa. Kuka sitten hoitaisi sinun +äitiäsi, kun sinä olet poissa?" + +"Vilho! Minun veljeni Vilho!" vastasi Leo nopeasti. "Se on aimo poika, +ja osaa jo kalastaa sangen hyvin ja on kylläksi vanha, sillä hän +täyttää kohdakkoin seitsemäntoista vuotta. Ei, äitini tila ei minua +ensinkään huoleta, kun vaan Vilho jää hänen luoksensa." + +"Mutta luuletkos äitisi suostuvan siihen, että sinä näin heittäyt +lukemattomiin vaaroihin?" kysyi herra Liborius, arvelevaisesti päätänsä +pudistaen. "Ei Grönlannin rannikoille leikillä matkusteta, Leo, ja minä +pelkään, että sinä kadut tätä äkillistä päätöstä, kun ei enää käy +muuttaminen, mitä on tehty." + +"En minä sitä kadu, vaikka henkeni menisi," vastasi Leo. "Ei, ei, minun +hyvä äitini, joka jo on monet huolet kokenut, ei saa kadottaa +viimeistä, mitä hänellä on kallista ja rakasta. Minä olen terve ja +raitis, herra Liborius, ja uljas, vankka sydän, niin kumminkin luulen, +sykkii minun rinnassani. Olkoon sen vuoksi noiden seutujen kylmyys +vaikka kahta vertaa ankarampi, ja ne vaarat, jotka minua ympäröitsevät, +vielä suuremmat, ja vaivat, joita minun on kestäminen, vielä raskaammat +-- kaikki, kaikki tahdon minä mielellään kärsiä, jos vaan minä sillä +voisin haihduttaa surun äitini mielestä. Voi, ennen tahtoisin kuolla, +kuin tietää, että hän on suruissaan. Pian kuluu yksi vuosi umpeen, ja +jos Jumala minua varjelee, jota kyllä toivon, niin minä palaan takaisin +kotiin onnellisempana kuin ennen. Herra Liborius, minun äitini täytyy +tulla autetuksi, ja ennen muita tulee minun tehdä hänen hyväksensä, +mitä minä voin." + +"Aivan sikein, poikaseni, ja olkoon kaukana minusta, että millään +tavalla koettaisin evätä sinua tästä yrityksestä," vastasi herra +Liborius. "Kuitenkin -- pelkään minä, ett'ei ole paljon apua sinun +uhrauksestasi! Matka suittaa kestää hyvinkin kauvan, laiva ja miehistö +ehkä joutuvat hukkaan, ja sinä kenties et ollenkaan enää palaa, jos +nimittäin Jumala matkalla sinun päiväsi katkaisee. Minä en tahdo sitä +luulla, vaan päinvastoin luotan minä siihen, että Jumala niin hyvässä +ja jalossa asiassa runsaasti antaa apuansa, mutta kaikissa tapauksissa +meidän tulee odottaa kovimpiakin, rakas poikani. Entä jos et sinä enää +tule takaisin? Silloin menetät sinä palkkasi, ja äitisi kadottaa +kelpo pojan, jonka voimakas nuoruus suojelisi häntä kaikkina hänen +elin-päivinänsä." + +"Se on tosi, ja minä olen kyllä sitä ajatellut," vastasi Leo lempeällä +vaikka surullisella äänellä. "Mutta, hyvä herra," lisäsi hän mieltänsä +vähäisen rohkaistuaan, "matkan menestyminen riippuu Jumalan tahdosta, +ja minun aikomukseni on kumminkin hyvä! Jos Jumala niin säätää, ett'en +minä enää palaa, on hänellä kyllä muita keinoja, joilla hän voi poistaa +suurimman surun minun äitini puolelta, eikä minun veljeni Vilho +milloinkaan jätä häntä, sillä hän rakastaa äitiänsä yhtä paljon kuin +minä. Mutta, herra Liborius, minulla on suuri ja luja luottamus +Jumalaan, ja kun ei muita neuvoja ole minulla tarjona, joilla voisin +pelastaa äitiäni tuon petollisen miehen vainoomisesta, niin tahdon minä +mielellään panna henkeni alttiiksi. Jumala on varmaan minua auttava!" + +"Sinun päätöksesi on siis järkähtämätön, Leo!" kysyi herra Liborius +vähän liikutettuna. "Äitisi tähden sinä et siis huolisi mistään +vaarasta, mistään vaivasta, sinä et kammoksuisi Pohjan kauheaa +kylmyyttä?" + +"Ei, sitä minä en tee, minä en pelkää mitään, vaikkapa minun olisi +vielä kovempiakin kestettävä, jos vaan tietäisin, että sillä voisin +olla hyödyksi äidilleni," vastasi Leo vakavasti. + +"Noh, olkoon menneeksi," sanoi sitten herra Liborius -- "ei minulla +itselläkään ole suuria varoja, mutta, poikaseni, sen minä lupaan +sinulle, ett'ei sinun äitisi tarvitse jättää huonettansa, vaikk'et sinä +koskaan palaisi retkeltäsi jäämereltä. Lohdutukseksi sinun matkallasi +tahdon minä kumminkin luvata sen, ja sinä saat nähdä, ett'ei vanha +Liborius sanaansa syö. Tule nyt myötäni! Minä saatan sinua herra +Rankendorf'in tykö. Sinä olet vielä sangen nuori, ja se on mahdollista, +ett'eivät suostu sinun pyyntöösi, jollei sinulla ole ketään puolustajaa +muassasi. Tule nyt, poikaseni! Herra Melchior Rankendorf on minun hyvä +ystäväni, ja minä toivon, että he pitävät arvossa, mitä minä sanon +sinun jalosta käytöksestäsi." + +Herra Liborius pani nyt toisen takin yllensä, otti hattunsa ja sauvansa +ja lähti Leon kanssa mainitun, rikkaan kauppiaan luokse. Leo hämmästyi, +kun hän astui sisään tämän miehen asuntoon; sillä siinä oli aivan +paljon ihmisiä, joilla oli asioita herra Rankendorf'in kanssa, paljon +apu-miehiä, oppilaita ja palvelioita hääri edestakaisin, ja tämmöisessä +väen tungoksessa ja liikkeessä olisi varmaan Leon rohkeus kadonnut, +eikä hän olisi saanut asiaansa toimitetuksi, jos hän olisi ollut +yksinänsä. Mutta herra Liborius avasi ripeästi itselleen tien koko +tämän hälisevän joukon välitse, tarttui holholaistansa käteen, ja pääsi +erääsen jotensakin tilavaan suojaan, jossa herra Rankendorf istui +muutamien kirjurein kanssa suuren pöydän äärellä, vuorotellen katsoen +asiakirjoihinsa, taikka kauppa-toveriaan puhutellen, taikka maksaen +ulos ja ottaen vastaan rahoja -- sanalla sanoen, kovasti toimiinsa +kiintyneenä. Herra Liborius'en havaittuansa, keskeytti hän kohta +työnsä, pani silmä-lasinsa oikein paikalleen ja kiirehti asian-ajajan +työ, ystävällisesti hänen kättänsä pusertaen. + +"Mikä tuuli teidän nyt tänne tuo, hyvä ystävä Liborius" kysyi hän. + +"Pohjan tuuli," vastasi hymyillen asian-ajaja. "Tehkäät hyvin ja +katsokaat tätä nuorta miestä! Eiköhän tämä ole pulskea nuorukainen?" + +Herra Rankendorf loi pikimmältään silmänsä Leoon, ja nyykäytti myöntyen +päätänsä. "Mikä siis hänen asiansa on? Tuskin te suotta olette tuoneet +hänen tänne. Haetaanko kenties minun apuani? Sanokaat vaan asia +suoraan, Liborius." + +"Te erehdytte kovin, ystävä," vastasi asian-ajaja. "Tämä minun nuori +ystäväni on päinvastoin se, joka tarjoo apuansa. Hän tahtoo nimittäin +lähteä mukaan pohjois-navalle, ollaksensa avullisena valaskalan +pyynnissä." + +"Hm! hm!" sanoi herra Rankendorf, kerran vielä häntä kiireesti +kantapäihin asti tarkastaen. Leo ei hämmästynyt ensinkään tästä +tutkimuksesta, vaan katseli rohkeasti, ja samalla kuitenkin kainosti +kauppiasta silmiin, aivan niinkuin hän olisi tahtonut sanoa: +"Koettakaat vaan kerran minua, hyvä herra! Minun uskollisuuteni, minun +vilpittömän intoni ja rehellisyyteni kautta voisitte saada suuria +aikaan." + +"Hiukan nuori, vaikka kohta hyvinkin terve ja voimakas," sanoi herra +Rankendorf hiljemmällä äänellä asian-ajajalle. "No hyvä, saadaan nähdä. +Hm, Liborius, mahtaa olla joku keskinäinen suhde teidän ja tämän +nuorukaisen välillä, muutoin te tuskin olisitte ottaneet häntä +mukaanne. Tahdotteko mainita sitä, vanha ystävä?" + +Liborius pudisti päätänsä, vei rikkaan kauppiaan nurkkaan, ja puhui +hetken hiljaisella äänellä hänen kanssansa. Herra Rankendorf +nyykähytteli, pani tavan takaa "hm," muutti silmä-lasejansa +edestakaisin, katsahti välistä Leoon päin, ja likisti viimeiseltä +sydämellisesti asian-ajajan kättä. + +"Hm! hm! Kaiketi saa hän lähteä matkaan," sanoi hän. "Mitä hänen +palkkaansa tulee, niin se tekee minun yhtä, maksaako sen nyt kohta, vai +myöhemmin. Jalo poika! Hm! hm! Taivas on kyllä häntä suojeleva, hän +palaa kyllä takaisin! Jos hän ei tee sitä, niin vähäpä siitä, jos tämä +kalastus-retki on vienyt minulta pari sataa taaleria enemmän tai +vähemmän. Käskekäät vaan kassanhoitajan maksaa teille rahat, Liborius, +ja tyydyttäkäät niillä tuota viheliäistä Elshöft'iä. Muuta neuvoa ei +ole, se konna! Mutta ei hän sentään iäksi päivää jää rankaisematta! Hm, +vaan missä Bertram viipynee? Aika on jo tullut -- hm -- noh, tuossa hän +on!" + +Ovi avattiin, ja sisään astui harteakas, voimakas mies, jonka leveät, +miellyttävät, punaposkiset kasvot, kirkkaat, terävät silmät ja suora +merimiehen käytös kohta kosketti jokaisen huomiota. Kunnioituksella ja +kuitenkin teeskelemättömällä ystävällisyydellä tervehti hän herra +Rankendorf'ia, joka heti viittasi häntä luokseen. + +"Mitenkä nyt Delphiini'n käy, katteini Bertram?" kysyi hän. "Onko +miehistö jo täysi-lukuinen?" + +"Piammiten, herra laivan-isäntä!" vastasi katteini. "Kolmekymmentä +iloista poikaa on pestattu, pelkkiä kelpo merimiehiä, raittiita, +älykkäitä, terveitä ja vieläpä muutamat niistä jo Pohjolan talveen +tottuneita. Ainoastaan kuusi puuttuu vielä, ennenkuin saamme miehistön +täysilukuiseksi, ja viisi niistä on perämies Martti luvannut vielä +tänään hankkia. Minä tahdon ilmoittaa sen teille, ja minä katson +parhaaksi, että me nyt kohta lähdemme vesille, vaikk'emme enää tuota +kuudetta miestä saisikaan. Aika on jo käsissä, ja mitä varemmin me +lähdemme, sitä suuremman saaliin saamme. Jokainen päivä, jonka me +lisäksi saamme, on pyynti-päivä." + +"Olkoon menneeksi, katteini Bertram!" vastasi herra Rankendorf. +"Erittäin kun me jo olemme kuudennenkin miehen saaneet. Katsokaat +häntä, katteini! Tämä tässä se on." Katteini Bertram lähestyi nyt Leoa, +ja katseli kirkkailla silmillänsä tarkkaan häntä kasvoihin. "No, vielä +hiukan nuori, mutta kylläksi väkevä ja rintava," arveli hän. "Oletkos +ennen ollut merillä, poikani?" + +"En, en vielä, vaikk'ei minulta ole halua puuttunut," vastasi Leo. +"Minä en ole päässyt pois kotoa, sillä minun on täytynyt pitää huolta +äidistäni." + +"Mutta mistä syystä tahdot sinä nyt lähteä?" + +"Siitä syystä että minun veljeni Vilho on nyt kylläksi suuri täyttämään +minun paikkaani. Paitsi sitä niin tulenhan minä jo vuoden perästä +takaisin." + +"Ei niinkään kauvan taida tämä matka kestää," sanoi katteini. "Noh, jos +sinulla vaan on hyvä tahto, niin käypi asia kyllä päisin. Sinä saat +kohta tulla minun kanssani." + +"Sitä en nyt, hyvä herra, voi tehdä, sillä minun täytyy ensiksi sanoa +jäähyväiset äidilleni," vastasi Leo. "Mutta laiva purjehtii meidän +huoneemme sivutse, ja silloin saan minä nousta laivaan." + +"Missä teidän huoneenne on?" + +Leo kertoi nyt tarkkaan, missä hänen äitinsä huone siaitsi. + +"No hyvä, ole vaan huomenna tähän aikaan valmis tulemaan. Oletkos +muutoin tarpeeksi varustanut itseäsi matkaa varten?" + +Punehtuen täytyi Leon tunnustaa, ett'ei hän, paitsi niitä vaatteita, +joihin hän nyt oli puettu, voinut ottaa mukaansa muuta, kuin vähäisen +liina-vaatteita. + +"Tuollako liina-takilla sinä ai'ot purjehtia pohjois-navalle?" kysyi +katteini Bertram. "Kuuleppas, poika parka, nämät tuumat eivät ole +mistään kotoisin. Jää pikemmin maihin, ja pysy siivosti tänä talvena +lämpimässä kodissasi. Tuommoisissa vaatteissa, kuin nyt olet, sinä et +millään muotoa saa tulla mukaan! Ensimäisessä yövahdissa laivan +kannella sinä paleltuisit kuoliaksi." + +Kauhistuksesta lensivät Leon kasvot välistä kalmankarvaisiksi välistä +tulipunaisiksi, ja vähällä oli, ett'ei kyyneleet nousseet hänen +silmiinsä. Todella oli suuri onni, että asian-ajaja Liborius oli +saattanut häntä herra Rankendorf'in työ. Apua anoen loi Leo nyt +silmänsä häneen, ja hymyillen nyykähytti tämä päätänsä vastaukseksi. + +"Katteini Bertram," sanoi hän, "tehkäät hyvin ja antakaat minulle +luettelo kaikista kapineista, joita Leo matkalle tarvitsee. Niitä saapi +sitten vähintäkään viipymättä ostaa ja viedä alas Delphiini'in. +Jollemme nyt paikalla voi maksaa niitä, niin me teemme sen, kun +Delphiini palaa ja Leolle maksetaan hänen palkkansa. Siksi menen minä +takaukseen kaikista, ja sillä tavoin tulisi myöskin tämä viimeinen +vastus voitetuksi." + +"Aivan ratkaistu asia!" sanoi katteini Bertram. "Mutta näyttää siltä, +kuin te erittäin hellästi ottaisitte osaa tämän nuorukaisen kohtaloon, +herra Liborius." + +"Kyllä, ja onhan minulla syytäkin, jonka ai'on kertoa teille, kun niin +sopii, ystävä Bertram. Mutta nyt ei ole enää aikaa tyhjään +haastelemiseen. Lähde sinä nyt Leo kotiin ja rauhoita sinun äitiäsi +tuosta meidän yhteisestä asiastamme -- ja me, katteini, arvelen minä, +menemme noiden kalujen ostoon." + +"Olkoon päätetty!" huudahti katteini -- "nimittäin, jollei herra +Rankendorf'illa ole enää mitään sanomista minulle." + +Leo lausui nyt sulimmat kiitokset herra Rankendorf'ille, joita tämä +kuitenkaan ei tahtonut ottaa vastaan, vaan muistutti, että jokainen on +velvoitettu voimiansa myöden auttamaan hyvää asiaa, ja jätti sitten +suuresti iloissaan herra Liborius'en ja katteinin seurassa tämän +rikkaan kauppiaan työ-suojan. Ulkona puristi herra Liborius +ystävällisesti Leon kättä; mutta katteini katseli häntä mietiskellen ja +päätänsä pudistaen. + +"Kuule, poikani," sanoi hän -- "tuolla sisällä kauppiaan luona en +tahtonut puhua asiaa suoraan suustani, sillä minä näin selvään, että +tämä tahtoi lähettää sinua mukaan matkoillemme. Mutta kosk'et ollenkaan +ymmärrä koko näitä meriasioita ja valaskalan pyytäminen ei ole mitään +jäniksen ajoa, niin annan sinulle sen neuvon, että ensiksi jollakulla +muulla tavalla totutat itseäsi meri-elämään. Meidän kanssamme sinä et +millään tavalla voi tulla, ja siitä olisi vaan vastus minulle, jos sinä +sitten matkalla nääntyisit sen moninaisiin vaivoihin ja vaaroihin. Jää +kotiin, poikani, jää kotiin!" + +"Minä en voi, minä en saa, minun -- täytyy päätä mukaan," vastasi Leo. +"Minä olenki jo tottunut meri-elämään, eikä kalastaminen aavalla +merellä ole mitään leikki-työtä. Ei, ei katteini, te ette saa pyytää +minua luopumaan tästä yrityksestä." + +"Noh, mieltäsi myöden," sanoi katteini Bertram vähän äreästi. "Mutta +vielä sinä kadut, ett'et totellut minua. Tule, Liborius." + +Samassa käänsi hän selkänsä päin hämmästynyttä nuorukaista. Mutta +Liborius kuiskasi tämän korvaan: "mene vaan huoletonna kotiin, Leo! Kun +sinä huomenna nouset laivaan, ei tämä kunnon merimies enää murise. +Terveisiä äidillesi, poikaseni!" + +Suuresti kiitollisena puristi Leo sydämellisesti asian-ajajan kättä, ja +lähti matkoihinsa. Mutta Liborius kertoi katteinille ne syyt, jotka +olivat saattaneet Leoa pyrkimään mukaan valaskalan pyynnille, ja tämä +kertomus muutti kokonaan katteinin mielen. + +"Onhan siis tämä nuorukainen oikein oiva poika!" lausui hän. "Minä olen +vaan pitänyt häntä kevytmielisenä veitikkana, joka halajaa pois +lähteäksensä kotoa, niinkuin useat nuoret pojat, jotka vaan tahtovat +päästä pois vanhempainsa kurista. Nyt katson asiaa aivan toiselta +kannalta, ystävä Liborius, ja hän saa varmaan nähdä, että hän on +joutunut minun ystävyyteeni. Mikä tuon ilkiön nimi on, joka niin +ilkeästi on poikaparan äitiä pettänyt?" + +"Elshöft, katteini! Minä luulen teidän tuntevan hänen." + +"Ei, minä en tunne häntä, mutta minä tahdon panna hänen nimensä +mieleeni, jos sattuisi niin, että vast'edes joutuisin asioihin sen +heittiön kanssa. Vai Elshöft hänen nimensä on? Hyvä, sitä nimeä en saa +unohtaa. Mutta nyt olemme jo päässeet perille, ystävä Liborius, ja +saamme ruveta ostamaan mitä meidän ylevä-mielinen ystävämme, Leo, +tarvitsee." + +He menivät nyt erääsen kauppapuotiin ja ostivat sieltä kaikenlaisia +kaluja. Kun asian-ajaja Liborius oli päättänyt ostonsa, valitsi +katteini Bertram vielä yhden oivallisen turkin, maksoi sen puhtaassa +rahassa, ja pani sen muitten kapineitten lisäksi. + +"Kas," sanoi hän, "tämän tahdon minä antaa hänelle lahjaksi, ja luulen, +ett'ei se ole juuri niitä joutavimpia kaluja. Poika on hyvä, ja +ansaitsee siis tulla autetuksi." + +Liborius riemastui tästä turkista, aivan niinkuin hän itse olisi sen +saanut. Lempeästi likisti hän katteinin kättä, sanoen: "Jumala teitä +palkitkoon, Bertram! Tässä on meillä taas hyvä esimerkki, että vielä +löytyy sinisen taivaan alla hyviä ihmisiä. Kuinka tämä nuorukainen on +riemuitseva, kun hän saa tietää, että hänen jalo sydämensä, hänen +vilpitön, lapsellinen rakkautensa hänen hyvää äitiänsä kohtaan on +täysin väärin ymmärretty! Ei ole kuitenkaan yhtä ainoatakaan hyvää +tekoa, joka ei myös kanna hyviä hedelmiä!" + +"Eikä mitään pahaa, jota ei kaikkivaltias Isä tuolla ylhäällä ennemmin +tai myöhemmin rankaise," lisäsi totisesti katteini Bertram. "Liborius, +myöskin tuo Elshöft tulee kerran edesvastauksen alaiseksi, jos kohta +meidän maalliset tuomarimme eivät voi häntä rangaista! Nyt, Jumalan +huomaan, ystävä! Lähettäkäät vaan nuot kapineet vielä tänään laivaan, +sillä huomenna aivan varhain lähdemme ankkurista!" + +"Onnea ja menestystä matkoillenne, katteini!" vastasi asian-ajaja, +ystävällisesti tätä kunnollista merimiestä kätellen. "Lähteköön Jumala +teidän avuksenne ja saattakoon hän teitä terveenä takaisin kotiin!" + +Molemmat miehet lähtivät nyt eri haaroille, ja monta kuukautta kului, +ennenkuin he taas tapasivat toinen toistansa. + + + + +KOLMAS LUKU. + +Jäähyväiset kodille. + + +Sillä välin kuin katteini Bertram ja asian-ajaja Liborius pitivät +huolta Leon varustamisesta, kiiruhti tämä iloisena joen rannalle, laski +venheensä irti paalusta, johon se oli kiinni pantu, tarttui airoihin, +ja riensi nopeasti kotiapäin. Vaikka matka kävi myötä virroin, eikä Leo +hellittänyt soutamasta, vaan viilletteli vesiä vikevästi ja tasaisesti, +alkoi jo päivä iltaantua, ennenkuin hän pääsi perille. + +Venheen vieriellessä viheriäisillä aalloilla oli Leo kauvan ja tarkkaan +tuumiskellut, ilmoittaisiko hän äidillensä kaikki, mitä oli tapahtunut, +vai lähtisikö hän salaa kotoa, ainoastaan Vilholle puhuen +aikomuksistaan. Alusta kallistui hän ensimmäiseen tuumaan; mutta kun +hän ajatteli, kuinka peräti vaikealta eroominen hänestä tuntuisi hänen +hellälle äidillensä, kun hän ajatteli mitä kyyneliä tämä vuodattaisi, +millä rukouksilla tämä epäisi häntä hänen päätöksestänsä, kun hän aikoi +jättää kodin ja antaa henkensä alttiiksi myrskyiselle valta-merelle ja +Pohjan kovalle kylmyydelle, silloin rupesi hän horjumaan päätöksessään, +ja katsoi parhaaksi salata häneltä kaikki. Kotiin hän ei saanut, eikä +olisi voinutkaan jäädä. Hänen täytyi lähteä pois äitiänsä varten, joka +varmaan olisi katkerasti huonettansa kaipaava, jos hänen olisi siitä +luopuminen. Lisäksi oli hän jo luvannut tulla laivaan, jota lupausta +hän ei enää millään muotoa voinut peruuttaa. Vasta nyt kysyi hän +itseltänsä, oliko se oikein, että hän oli näin tehnyt, äidin +suostumusta edeltäpäin pyytämättä? Mutta tieto omasta hyvästä +aikomuksesta rauhoitti häntä, ja paitsi sitä tiesi hän sangen hyvästi, +ett'ei hänen äitinsä olisi pidättänyt häntä, jos hän kerran olisi +sanonut itsensä päättäneen panna tuumansa toimeen. Jo kauvan aikaa +sitte oli hän oppinut omin neuvoin menettelemään. Äiti oli aina +myöntynyt kaikkiin, mitä hän teki, josta syystä hän ei nytkään +epäillyt, että tämä suostuisi tähänkin päätökseen, kun vaan kerran +lähdön haikea suru oli asettunut. Arvattavaa oli myöskin, ett'ei Leo +varsin kauvan viipyisi poissa. Ennen Joulun-iltaa kenties laiva jo +palaisi, ja täysin määrin tulisivat he silloin palkituiksi eron +ikävyydestä ja huolista. + +Leo ei siis ensinkään katunut päätöstänsä, vaan mitä enemmän hän läheni +kotiansa, sitä paremmaksi hän katsoi, vasta lähdettyään, Vilhon kautta +ilmoittaa äidille, mitä hän oli rakkaudesta häntä kohtaan tehnyt. + +Kun hän astui huoneesen, istuivat äiti ja Vilho pöydän ääressä, palavan +lampun valossa verkkoja parsien. Tämä kaunis hiljaisen perhe-elämän +kuva kävi Leon sydämelle, ja hänen mielensä synkistyi, kun hän +itsekseen sanoi: "tämä ilta on isoksi aikaa oleva viimeinen, jona sinä +saat istua heidän vieressään." Ankara, tuima viha syntyi hänen +sydämessään sitä miestä vastaan, jonka pohjaton kullan-himo pakoitti +häntä lähtemään tämän pikkuisen perheen helmoista ulos maailmaan, +kenties kovaan kuolemaankin. Mutta pian haihtui hänen vihansa, ja +jonkunlainen jalo ylpeys saattoi hänen sydämensä keveämmin tykkimään, +vuodattaessaan sitä vakuutusta häneen, että hän aina olisi valmis +ilolla kärsimään kaikki äitinsä rauhaa ja onnea varten. Tämä tieto +antoi myöskin hänelle voimaa astua iloisen-näköisenä sisään huoneesen. +Äitiänsä, joka huolestuneena ja alakuloisena katseli häntä, lohdutti +hän sanoen: "Älä sure, meidän vainojamme ilkeät juonet eivät voi enää +meitä vahingoittaa." Veljensä Vilhon kättä pusertaen, istuutui hän +tämän ja äidin väliin, ja kertoi kuinka hän oli myynyt kalansa hyvällä +hintaa, sekä että tuo kunnollinen asian-ajaja Liborius oli luvannut +hänelle toimittaa äidin asiaa niin, ett'ei mitään vahinkoa syntyisi +siitä hänelle. Itsestänsä ei Leo puhunut mitään, ja salasi siis että +hän seuraavana päivänä aikoi lähteä pitkälle ja vaaralliselle matkalle. + +Monta kertaa tunkeutui kuitenkin suru tulevasta erosta häneen, ja hän +vaipui hiljaiseen sureksimiseen, josta vasta Vilhon vilkkaat mietteet, +taikka joku lempeä kysymys hänen äidiltänsä häntä herättivät. Sitten +puhui hän taas rivakasti ja hilpeästi, hymyili, löi leikkiä, ja teki +kaikenlaisia tepposia, kattaakseen sydämensä karvastelevaa haavaa. +Mutta hellän äidin terävä silmä ei antanut hevillä pettää itseänsä. Hän +havaitsit hyvin Leon kummallisen mieli-alan, ja loi tuon-tuostakin +tutkien silmänsä häneen. Ei hän kuitenkaan lausunut mitään, vaan päätti +vasta seuraavana päivänä ottaa asian puheeksi, kun hän jäisi yksikseen +Leon kanssa. Kukaties ei Leo tahtonut, että Vilho saisi tietää kaikki, +mikä ahdisti hänen sydäntänsä; sillä nyt ei äiti enää ensinkään +epäillyt, että ylipäätä joku asia Leoa huolestutti. + +Viimein oli maata-panon aika käsissä. Korkealla äänellä ilmoitti käki +suuressa, yksi-toikkoisesti tikittävässä seinä-kellossa, että päivän +kymmenes hetki oli mennyt, ja äiti nousi istualta. Myöskin Leo nousi, +lähestyi äitiä, suuteli häntä sydämellisesti, ja sanoi hiljaisella +äänellä: "siunaa minua, äiti!" + +"Mutta mikä sinun on, Leo?" vastasi äiti leppeästi, ja syleili +hartaasti rakastettua poikaansa. "Sinä salaat varmaan, Leo, minulta +jotain, joka sinua vaivaa." + +"Niin, äiti," vastasi Leo -- "joka minua vaivaa, mutta myöskin +ilahuttaa. Huomenna tähän aikaan saat sinä tietää kaikki, ja silloin +annat minulle anteeksi mitä minä olen tehnyt." + +"Onko se mitään pahaa, poikani?" kysyi äiti tuskallisesti. + +"Ei, pahaa se ei ole, mutta kenties se surettaa sinua, niinkuin +minuakin," sanoi Leo. "Tulipa siitä mitä hyvänsä, rakas äiti, minun +aikomukseni oli kumminkin rehellinen; siitä voin Jumalan edessä +vastata!" + +"Hyvä, poikaseni, minä siunaan sinua, niinkuin myöskin Jumala on +sinua siunaava," sanoi äiti vienolla äänellä ja pani kätensä poikansa +tumman-kiharaisen pään päälle. "Jumala ei tuomitse itse tekoa, vaan +ainoastaan tahtoa, joka sen synnytti. Teit mitä teit, minä annan +anteeksi sinulle, jos vaan sinulla on ollut hyvä tarkoitus. Hyvää yötä, +Leoseni. Nuku levollisesti. Huomenna sinä ilmoitat minulle kaikki, eikö +niin?" + +"Niin, äiti, kaikki silloin sinulle selvenee," vastasi Leo +kaksimielisesti. Sitten halasi hän vielä kerran äitiä, ja painoi +kasvonsa hänen olkapäitänsä vastaan, salatakseen kyyneliä, jotka +kiilsivät hänen silmissänsä. Hellittäen äidistänsä lausui hän: "hyvää +yötä, hyvää yötä, armas äiti!" ja riensi ylös suojaansa. Vähän väliä +tulivat siellä hänen silmänsä täyteen kyyneliä, joita hänen suurella +vaivalla täytyi pidättää, ett'ei hänen tuumansa tulisi ennen aikojansa +ilmiin. Mutta kyynel-silmin hän hymyili; sillä hänen äitinsä oli +siunannut häntä ja ennaltaan antanut hänelle anteeksi, mitä hän oli +tehnyt ja nyt oli aikeissa tehdä. Nyt oli hän myöskin päässyt kaikkein +vaikeimmasta kohdasta, eroamisesta äidistänsä, sillä viimeiset +jäähyväiset oli hän heittänyt äidilleen, kun tämä likisti häntä vasten +tykyttävää sydäntänsä. + +Seuraavana päivänä auringon noustessa, kun äiti vielä nukkui, aikoi hän +veljensä kanssa lähteä merelle kalastamaan, ja venheestänsä sitten +nousta Delphiini'in. Sillä välin kuin hän vartoi laivaa, mieli hän +jutella Vilholle tuumansa ja käskeä hänen kertoa äidille ja vielä +kerran hänen puolestansa anoa häneltä anteeksi tämän rohkean yrityksen, +johon ainoastaan tuon häijyn Elshöft'in pahat vehkeet olivat häntä +pakoittaneet. + +Ennenkuin hän laski yksinkertaiselle vuoteellensa, lankesi hän +polvilleen ja rukoili Jumalalta apua itselleen, suojelusta äidille ja +siunausta heille kaikille. Hän pyysi myöskin Jumalalta anteeksi, jos +hän tässä hankkeessa oli tehnyt väärin; vasta sitten rupesi hän +levolle, ja oli ennen pitkää nukuksissa. Hänen omatuntonsa oli +rauhassa, ja ilolla ajatteli hän tuntematonta tulevaisuuttansa, lujasti +turvaten siihen, että Jumala, joka tutkii sydämet ja munaskuut, +laupiaasti katsoi hänen puoleensa. + +Tuskin alkoi päivä valjeta, ennenkuin Leo nousi vuoteeltaan, ja herätti +veljensä, joka makasi lähellä häntä pienessä suojassa. Vilho kavahti +ylös ja astui muutamien minuuttein päästä Leon suojaan. + +"Veikkoseni," lausui Leo, "meidän täytyy lähteä merelle. Mene sinä vaan +edellä rantaan, minä tulen kohta jälestä." + +Vilho lähti, vaikka hän kummasteli, ett'ei Leo jo eilen illalla pannut +verkkoja järjestykseen, jota hän ei milloinkaan muutoin laimin lyönyt. +Mutta sillä aikaa kirjoitti Leo muutamia sanoja paperi-palaselle -- +viimeisiksi terveisiksi äidille -- pani sen poimuihin, ja pisti sen +vyöhönsä, antaakseen sitä Vilholle, että tämä, kotiin-päästyään, +jättäisi sen äidille. Sitten hänkin meni. Mutta sen suojan kohdalla, +jossa hänen äitinsä makasi, kenties par'aikaa onnellisissa unelmissa ja +varmaan aavistamatta, ett'ei hän pitkään, pitkään aikaan saisi nähdä +poikaansa, pysähtyi hän, ja kallisti korvaansa ovea vastaan, voidakseen +paremmin kuunnella. Äiti hengitti syvästi ja tyynesti. Leo tunsi +sydämensä kuohahtavan, ja hän olisi tahtonut hiljan aukaista ovea -- +varpaillansa hiipiä äitinsä vuoteelle, ja vihoviimeisen kerran +kiinnittää hänen kuvansa sielunsa perimpään pohjaan. Hänen kätensä +tarttui jo kääkkään, ja hän nousi seisaalle valmiina aikomustansa +perille saattamaan. Mutta -- jos nyt äiti heräisi, jos hän kysyisi, +mikä häntä näin tavattomaan aikaan hänen luokseen saattoi -- +valheellako hän silloin viimeisen kerran vastaisi? -- Ei, ei, se ei +käynyt laatuun! Ei mikään syytös, ei mikään rikos saisi hämmentää kodin +suloisia muistoja, vaan iloisalla, puhtaalla sydämellä tahtoi hän aina +sitä ajatella. Taas heittäyi Leo polvilleen, ja rukoili taivaan +siunausta rakastetulle äidillensä. Sitten suuteli hän kynnystä, jota +äidin jalka niin usein oli polkenut, ja sanoi: "elä terveenä, armas, +kallis äiti!" ja nyt nousi hän rauhoittuneena seisoalleen, painoi +kättänsä silmiään vastaan ja lähti kuulumattomin askelin pois +huoneesta. Mutta vielä kerran hän seisahti, isänsä haudalla +rukoillaksensa. Sitten kääntyi hän merelle päin, jonka yli auringon +kultaiset säteet nyt kiiltäen välkkyivät, ja astui joutuisasti rantaan. +Vilho odotti jo häntä, valmiina laskemaan venhettä rannasta. Äänetönnä +hyppäsi Leo venheesen, tarttui airoonsa, ja käänsi venheen nokan +aavalle merelle päin. + +"Emmekö jo täällä laske verkkojamme, Leo?" kysyi Vilho, heidän pitkää +äänettömyyttänsä keskeyttäen. "Tämä paikka on sangen saalihikas, sen jo +toissa-päivänä havaitsimme." + +"Ei, Vilho, tänään minä en ole lähtenyt merelle kalastamisen vuoksi," +sanoi Leo, ja souti yhä edemmäksi. + +Kummastuneena katseli Vilho veljeänsä, pudisti päätänsä, ja rupesi taas +mitään virkkamatta soutamaan. Mutta yht'äkkiä heitti Leo aironsa +venheesen ja sanoi: "minä olen muuttanut päätökseni, Vilho! Olkoonpa +myöskin minun viimeinen tekoni kodissa meidän rakkaan äitimme hyväksi." + +"Mutta minkä tähden puhut sinä tänään niin oudosti?" kysyi Vilho. +"Kummallisia ajatuksia mahtaa pyöriä sinun päässäsi, Leo." + +"Sinä saat kohta kuulla kaikki," vastasi Leo. "Tehkäämme vaan ensiksi +tehtävämme." Vilho oli hiljainen ja harva-puheinen luonnostansa. Ilman +mitään veljeltänsä kysymättä, kävi hän työhön käsiksi ja laski verkot +mereen. Muutamien tuntein jälkeen olivat he työnsä päättäneet. Leo +antoi nyt venheen vapaasti ajella aalloilla, kallisti otsaansa kättänsä +vastaan, katsoi mietiskellen eteensä, ja kysyi sitten äkisti: +"rakastatko sinä, Vilho, äitiä yhtä paljon, kuin minä?" + +"Niin minä luulen," vastasi Vilho. + +"Vaikkapa minä en enää olisi teidän luonanne, sinä et kuitenkaan +jättäisi häntä, vaan pitäisit yksin huolta hänestä, niinkuin me tähän +asti olemme yhdessä tehneet, eikö niin?" + +"Olisin kahta vertaa ahkerampi, Leo, sinun poissa ollessasi," vastasi +Vilho teeskentelemättä. "Mutta ethän sinä nyt mihinkään lähde, +veikkoni?" + +"Minun täytyy, minun täytyy," sanoi Leo innokkaasti, estääkseen +veljensä vastaan-sanomista. "Kuule, mitä minä sanon, ja sinä itse +myönnät, että olen oikeassa." + +Myöskin Vilho laski nyt aironsa kädestään, ja alkoi tarkkaan kuunnella +veljensä sanoja. Leo kertoi suoraan ja selvästi, mitä hän lehtimajassa +oli kuullut äidiltänsä, ilmoittaen myöskin mihin keinoihin hän oli +ryhtynyt, häätääksensä heidän serkkunsa Elshöft'in pahoja aikomuksia. + +"Ratkaise nyt itse, Vilho, olenko minä tehnyt väärin," lausui Leo, +kertomustansa päättäen. "Sinun sydämesi sanoo kyllä, hyväksytkö sinä +minua, vai et?" + +Vilho katseli kirkkailla silmillään veljeänsä, ja sanoi miettimättä +varman mielipiteen vakavuudella: "sinä olet käyttänyt itseäsi jalosti, +ja minä kiitän sinua siitä. Joll'et sinä olisi minua vanhempi, lähtisin +minä sinun siaasi; mutta minä ymmärrän, että sinun on etuoikeus tässä +asiassa. Jumala johdattakoon sinua! Hänen siunauksensa ei ole sinulta +puuttuva. Meidän äitimme vuoksi sinun ei tarvitse olla suruissasi. Jos +kohta minä en ole niin väkevä ja taitava, kuin sinä, niin ei hänen +kuitenkaan tarvitse kärsiä mitään puutetta, sillä minä ai'on olla kahta +ahkerampi kuin ennen." + +"Mutta mitä äiti sanoo, Vilho, kun lähden pois, jäähyväisiä hänelle +heittämättä?" + +"Hän varmaan suree ja vuodattaa runsaasti kyyneliä, mutta hänen +siunaustansa sinä et kuitenkaan jää vaille," vastasi Vilho. "Luota +myöskin siihen, että minä voimiani myöden koetan lohduttaa häntä. Kun +kerran hänen surunsa on vähennyt, kasvaa hänen rakkautensa sinua +kohtaan vielä suuremmaksi. Sinä olet tehnyt hyvin, Leo, ja minä +kadehdin sinua tästä jalosta päätöksestä. Mutta minä olen myös iloinen +siitä, että minäkin voin olla hyödyksi, kun sinä olet jättänyt meidän!" + +"Tosiaan, Vilho, jos on ansioksi luettava, että minä teen näin, niin +suurempi osa siitä tulee sinulle, sillä ilman sinua en voisi tehdä +mitään," vastasi Leo. "Minä lähden nyt tyytyväisenä, koska tiedän, että +sinä suostut minun tuumiini ja tahdot auttaa minua niiden toimeen +panemisessa. Ainoastaan se saattaa minun vielä levottomaksi, ett'en +tiedä, antaako äiti siunaustansa minulle matkallani, vai ei! Koko +rohkeuteni, koko iloni ja voimani raukenisivat tyhjiin, jos tietäisin +että minä lähdölläni olen tuottanut hänelle enemmän surua kuin iloa." + +Vilho pudisti päätänsä, ja katseli ajattelevaisesti huonetta päin, joka +kaukaa rannalta heijasti, ikäänkuin kiiltävä kilpi. "No," sanoi hän +yht'äkkiä: "mutta jos sinä tietäisit, aivan varmaan tietäisit, että +äiti täydelleen antaa sinulle siunauksensa!" + +"Vilho, siinä tapauksessa olisi minulla suuri lohdutus, suuri ilo," +vastasi Leo. "Silloin en pelkäisi mitään vaaraa, vaan luottaisin +vankasti siihen että äitini siunaus ja rukoukset ainiaan minua +varjelevat." + +"No, hyvä, Leo," lausui Vilho, "sydämeni sanoo, että äiti on siunaava +sinua, sillä sinä teet velvollisuutesi häntä kohtaan. Mutta minä annan +myöskin sinulle varman tiedon, ett'ei tämä ääni minun rinnassani ole +minua pettänyt." + +"Kuinka se olisi mahdollista, veljeni?" kysyi Leo. + +"Sen voi helposti tehdä, ja minä olen iloissani, että tämä ajatus +juohtui mieleeni, kun katsoin kotia päin," vastasi Vilho. "Kuule, kun +sinä olet noussut Delphiini'in, soudan minä kotiin, ja kerron äidille +kaikki. Jos nyt äiti antaa suostumuksensa matkaasi, kuten lujasti +luulen, niin minä otan suuren, valkoisen vaatteen, sidon sen kiinni +airoon, ja kiipeen ylös huoneen katolle. Tuommoinen lippu näkyy +selvästi useiden peninkulmien päähän, ja kun sinä näet sen liehuvan, +niin kohta tiedät, että äiti sen kautta lähettää sinulle tuhansia +terveisiä ja onnen toivotuksia." + +"Oivallinen ajatus!" huudahti Leo ilosta punehtuen. "Ethän sinä, Vilho, +minua hyvässäkään tarkoituksessa petä?" + +"Ei, sillä minä pelkään semmoista väärin-tekoa," sanoi Vilho suoraan. +"Mutta soudetaan nyt lähemmäksi rantaa, että väleen pääsen kotiin, kun +sinä olet astunut laivaan. Mitä pikemmin sinä näet tuon lipun häilyvän, +sitä hupaisempi se on sinulle!" + +"Kyllä, rakas veljeni!" sanoi Leo ja tarttui airoonsa, päästäkseen +likemmäksi maata. "Kun sinä, Vilho, puhut äitimme kanssa, niin +anna myös hänelle tämä kirje, johon olen kirjoittanut muutamia +jäähyväis-sanoja. Älä millään muotoa unohda sitä." + +Vilho pisti kirjeen lakkariin ja lupasi huolellisesti viedä sen +perille. + +Sitten puhuivat molemmat nuorukaiset kaikenlaisista heihin koskevista +asioista, Leon tulevaisuudesta, niistä vaaroista, jotka uhkasivat +häntä, ja ilosta, joka hänen kotiin tullessaan syntyisi; myöskin +äidistä he puhuivat ja kaikista, joita Vilhon tuli tehdä veljensä +poissa ollessa, ett'ei äiti liian paljon kaipaisi häntä, ja erittäin +muistutti Leo hänelle, että hän kohta kääntyisi herra Liborius'en +puoleen, jos Elshöft uudestaan koettaisi vainota äitiä, taikka muutoin +häntä häiritsisi. Näin keskustellen saapuivat he vähitellen siihen +paikkaan rannalla, jonka ohitse Delphiini'n oli purjehtiminen. Päivä +oli jo lounaalla, ja pian oli Delphiini'n määrä tulla. Kotvasen aikaa +vielä kului; sitten haamoitti taivaan rannalla valkoiset purjeet, jotka +likenivät polveilevaa jokea myöden, katosivat lehtevien niemien taakse, +ja taas ilmaantuivat, kunnes viimein koko laiva tuli näkyviin, veden +väljällä kalvolla komeasti uiskennellen. + +"Nyt on aika lähteä!" sanoi Leo hiljaisella ja tuskasta vavahtavalla +äänellä. "Soutakaamme likemmäksi, veikkoseni." + +He tarttuivat airoihin, ja vähän ajan perästä oli venhe laivan +laidalla. Veljet heittäyivät toinen toisensa syliin. "Elä terveenä ja +suojelkoon sinua Jumala!" lausuivat molemmat. "Sano terveisiä äidille!" +lisäsi Leo sortuvalla äänellä, ja irroitti itsensä veljensä +halauksesta, sydämellisesti ja hartaasti häntä kätellen. Parin +silmänräpäyksen perästä seisoi Leo laivan kannella, ja sanoi, laivan +parrasta vastaan nojauten, viimeiset jäähyväiset veljelleen. Vilho +pyhkäisi kyynelet silmistänsä, käänsi venheen rantaan päin, ja alkoi +kiireesti soutaa. Rannalle tultuaan kääntyi hän vielä kerran +taaksepäin. Täysin purjein lensi Delphiini meren lakealla pinnalla. +Vilho heilutti kaulahuiviansa ilmassa; sitten sanoi hän: "Jumala +varjelkoon sinua, Leo!" ja viimein lähti hän ripeillä askelilla, mutta +raskaalla ja sorretulla sydämellä äitinsä huoneesen. + + + + +NELJÄS LUKU. + +Perämies. + + +"Terve tultuasi Delphiini'in, poikaseni!" sanoi katteini Bertram, ja +taputti vahvalla kädellänsä Leoa, joka yhä vielä katseli kotiin +rientävää veljeänsä. "Älä rupea liialliselle huolelle. Jumalan avulla +saat sinä muutamien kuukautten perästä jälleen nähdä näitä kaikkia. Vai +katuisitko sinä jo tätä yritystä, johon olet ryhtynyt? Vielä on aika +kääntyä takaisin." + +"Ei, minä en kadu mitään!" vastasi Leo. "Minä olen ymmärtääkseni tehnyt +oikein, eikä siis mikään katumus taikka takaisin kääntyminen voi tulla +puheeksi." + +"No hyvä, minä käsken sinun vielä kerran olla tervetullut, toivoen, +että sinä rehellisesti teet velvollisuutesi, niin kauan kuin me olemme +yhdessä. Tule nyt minun kanssani perämies Martin luokse. Minä olen +päättänyt, että sinusta on tuleva oikein kelpo valaskalan pyytäjä, enkä +voisi koskaan hankkia sinulle parempaa opettajaa, kuin vanha Martin. +Hän on suora-sukainen ja jyrkkä, mutta meren aaltoja ei ole koskaan +kunnollisempi merimies kyntänyt, kuin hän. Tule poikani!" + +Katteini astui perän puoleen, ja Leo seurasi häntä. Perää pitämässä +seisoi jäntterä, harteva mies, joka näöltänsä kyllä havaittiin meren +kulkiaksi. Vähän jylseältä hän tosin näytti; karkea, vettä pitävästä +kankaasta tehty takki oli hänen yllänsä, ja matala huopa-hattu varjosti +hänen leveitä, mutta rehellisiä ja vilpittömiä kasvojansa, joista hänen +terävät, harmaat silmänsä säihkyen välkkyivät. Hänen poskensa ja +otsansa olivat muuttuneet mustan-ruskeiksi niistä kovista ilmoista, +joiden alituiselle vaikutukselle hän isot ajat oli antanut itsensä +alttiiksi. Kesämaiden paahtava aurinko ja Pohjan tuima kylmyys olivat +jättäneet niihin jälkiänsä ja niiden syvät rypyt kertoivat julmista +vaivoista ja kärsimyksistä, jommoisia Leo ei vielä voinut arvatakaan. +Kun katteini nuoren holholaisensa kanssa lähestyi, loi Martti silmänsä +jälkimäiseen ja ojensi hitaasti, mutta suopeasti hymyillen, hänelle +ison, tukevan kätensä. + +"Vai niin, poikaseni," sanoi Martti matalalla, kumisevalla äänellänsä, +"sinä aiot siis ruveta merimieheksi, niinkuin isä-vainajasikin ennen +vanhaan oli? Kuuleppas, minä tunsin sinun isäsi, ja kävin monta matkaa +hänen kanssaan -- ystävyydestä häneen, ja koska katteini jo on kertonut +minulle paljon hyvää sinusta, tahdon minä ottaa sinun huostaani. Älä +vaan väärin ymmärrä sanojani, poikaseni! Mitään laiskaa heittiötä en +ai'o laisinkaan tehdä sinusta. Jos sinä kerran joudut minun hoiviini, +saat tehdä työtä kahta vertaa ahkerammin, kuin muut, enkä minä rupea +ensinkään armoittelemaan sinua, jos et sinä tarkkaan toimita virkaasi. +Ajatteleppas nyt tyystin, kumpaisenko tahdot valita. Minä annan sinulle +paljon työtä ja huolia, ja yöt päivät sinun täytyy olla valmiina +panemaan toimeen minun käskyjäni. Jos sinä päinvastoin tahdot olla +niinkuin kaikki muut merimiehet täällä, niin kyllä sinulla on paljon +enemmän aikaa laiskehtia, eikä aina voi pitää tarkkaa vaaria sinun +töistäsi ja vehkeistäsi. Tuleeko sillä tapaa sinusta rehellinen ja +kelpo merimies, se on toinen kysymys. Saattaa kyllä tapahtua, mutta +luultavaa se ei kuitenkaan ole. Kumpaisenko tahdot? Se on ehdon +vallassasi." Leo ei epäillyt silmänräpäystäkään. Hän likisti perämiehen +kättä, ja sanoi, hilpeästi ja uskaliaasti hänen päivettyneisin +kasvoihinsa katsoen: "Minä tahdon olla teidän johtonne alla, Martti, +niin minä tahdon! Jollen voi täyttää velvollisuuttani, niinkuin minun +pitäisi, taikka jos heittäyn laiskaksi ja huolimattomaksi, sysätkäät +vaan minua pois luotanne, enkä minä tahdo siitä ensinkään nureksia." + +"Hyvin lausuttu, poikaseni!" sanoi perämies ja pusersi Leon kättä, +ikäänkuin rautapihdillä. "Jos vaan sinä olet puoliksi niin kelvollinen, +kuin näytät, niin kyllä meistä pian tulee hyvät ystävät." + +"Niin minä toivon, Martti, niin minä varmaan toivon," sanoi katteini +Bertram. "Hän on vielä vallan nuori, mutta hänessä on hyvä alku joka +sormen päässä. Taivuttakaat häntä kunnollisesti, Martti, ja sinä, Leo, +saata kunniaa opettajallesi -- älä huoli sanoa mitään, älä huoli, +poikaseni -- minä voin arvata, mitä a'iot sanoa, ja uskon jo edeltäpäin +sinun sanasi todeksi. Älä pelkää liian paljon vanhaa Marttia, -- jos +sinulla vaan on hyvä tahto, ja sinä aina pysyt siivollasi, niin sovit +hyvin hänen kanssaan." Katteini nyykäytti päätänsä nuorelle +holholaiselleen, ja lähti tiehensä. Mutta Leo jäi perämiehen luokse, +katseli esineitä hänen ympärillänsä, ja kiintyi pian hiljaiseen +miettimiseen, koska vanha Martti näytti varsin vähän huolivan hänen +läsnä-olostansa. Hetken ajan perästä loi Leo silmänsä rantaan päin, +joka näytti taantumistansa taantuvan. Hän etsi ja löysi pian äitinsä +huoneen, joka välähti rannalla, ikäänkuin valkoinen vaakuna. + +"Voi, minun äitini!" Nyt hän ehkä jo tiesi kaikki, ja kurotti käsiänsä +tavoittaakseen poikaansa, joka vietiin yhä kauvemmaksi hänen tyköänsä. +Äidin kyyneltyneet silmät etsivät häntä turhaan, ääni ei saavuttanut +enään häntä, ja melkein katui Leo nyt, että hän oli lähtenyt, +jäähyväisiä äidillensä jättämättä, ett'ei hän suoraan kertonut hänelle +aikomuksiaan, eikä jättänyt kaikkia hänen ratkaistavaksensa. Hän +tähysteli sitä valkoista lippua, jonka hänen veljensä Vilho oli +luvannut panna katon räystäältä liehumaan. Mutta hän ei havainnut sitä, +ja synkeämmäksi, mustemmaksi muuttui hänen sydämensä. Entä jollei äiti +antanutkaan hänelle anteeksi, eipä hyväksynyt hänen rohkeaa, äkkinäistä +päätöstänsä, jonka hän oli tehnyt, poistaaksensa häneltä suruja ja +huolia? Jollei äiti lähettäisikään siunaustansa hänelle hänen pitkällä, +vaarallisella matkallansa, vaan suuttuisi kovasti häneen, ja kieltäisi +hänen veljeänsä lippua nostamasta. + +Herkeämättä katseli Leo valkoista, nyt jo hyvin etäällä olevaa +huonetta. "Oi, äiti!" huoahti hän -- "enköhän minä jättänyt sinua +ainoastaan rauhoittaakseni sinua tuon armottoman miehen vainoamisesta! +Suo minulle anteeksi tämä työ, johon sydämeni saattoi minun, jonka minä +pidin pyhänä ja kalliina velvollisuutena!" + +Taas hän rupesi katsomaan, ja katsoi, kunnes kyynelet nousivat hänen +silmiinsä, ja sitten rukoili hän Jumalalta, että Hän lepyttäisi äidin +mieltä, ja huojentaisi hänen omaa, suruisaa sydäntänsä, joka nyt värisi +toivon ja tuskallisen epäilyksen vaiheella. + +Täysin purjein kiiti laiva meren kiiltävällä kalvolla, ikäänkuin lintu, +jonka siivet salaman nopeudella viiltävät ilmoja. Yhä ta'emmaksi +siirtyi maa; matala ranta oli jo aikaa sitten mennyt näkymättömiin, ja +ainoastaan huone -- nyt ei muuta kuin pikkuinen, valkoinen tipla -- +siinsi kaukaa ilman rannalta. Vielä silmänräpäys aikaa, sekin oli +katoova ja sen kanssa -- sen tunsi Leo jo nyt -- koko hänen ilonsa ja +rauhansa. + +"Mitä sinä poika vielä avo-suin kurkistelet tuota rantaa?" kysyi +perämies, ja laski raskaan kätensä Leon olkapäälle. "Tästä syntyy +sinulle kolkko matka, jos rupeat alati ajattelemaan koti-kultaasi. Anna +ajatustesi lentää eteenpäin, poikaseni! Mitä ihminen kerran tekee, se +hänen täytyy tehdä kaikesta sydämestä, muutoin on koko hänen työnsä ja +toimensa tuuleen rakennettu, eikä hyödytä ketään, vaan pikemmin tuopi +vahinkoa tekiälle." + +Vitkaan käänsi Leo silmänsä pois rannalta, ja puri hammastansa, +salatakseen Martilta sitä surua, joka katkerasti karvasteli hänen +sydäntänsä. Mutta Martti oli huomannut kyynelet, joita Leo koetti +pidättää silmän-ripsillänsä, ja rypisti otsaansa. + +"Kuuleppas," sanoi hän tylyllä ja järeällä äänellä, "hienot äidin +hempeleet eivät menesty jäämeren matkoilla! -- Siihen vaaditaan urheaa +ja taneaa mieltä! Tätä olisi sinunkin sopinut ajatella, ennenkuin +nousit Delphiini'in." + +"Minä en olekaan mikään lapsi enää, Martti!" vastasi Leo. "Mutta jos te +tietäisitte, mikä huolettaa minua, niin te ette suinkaan nuhtelisi +minua." + +Vanhan merimiehen ankara muoto muuttui lempeämmäksi, ja lauhkeammalla +äänellä kysyi hän Leolta, mikä niin suuresti masensi hänen mieltänsä. +Lyhykäisesti kertoi nyt Leo sen Martille, joka taas tuli aivan +ystävälliseksi, ja sanoi leppeästi: "se on toista, poikaseni! Jumalan +siunaus on kaikkein kalliin lahja, ja se on tosi -- mutta se, jolta +äidin siunaus puuttuu, on yhtä paljon vailla, eikä se olekaan ihmettä, +että sinun sydämesi käy raskaaksi. Vaan älä sentään anna liian paljon +valtaa tunteillesi. Hetken taikka pari me vielä voimme sangen hyvästi +nähdä huoneen, ja siinä on jo melkoinen aika. Mene kuitenkin kokan +puolelle, ja tuo minun tähystimeni -- kenties meidän täytyy vielä +käyttää sitä." + +Kerkeästi juoksi Leo noutamaan sitä, kysyi eräältä nuorelta +merimieheltä Martin kojua, ja toi tähystimen sieltä. + +"Niin, poikaseni," sanoi Martti, "aivan niin se on. Ota nyt tämä +tähystin ja katso sillä ahkerasti rantaa päin. Meidän tulee vielä +toivoa, sillä äidin sydän on kuitenkin kallis kulta-aarnio, täynnä mitä +kauniimpia, jaloimpia tunteita, ja minä tiedän, ett'et turhaan koeta +hankkia itsellesi osaa näistä aarteista. Aivan niin se on, poikaseni -- +ja jos nyt havaitset jotain, niin ilmoita se kohta minulle, sillä siitä +minä iloitsisin yhtä paljon, kuin sinä." + +Leo pani tähystimen silmänsä eteen ja tavoitti uudestansa sitä +pikkuista huonetta, joka sisälsi kaikki, mitä hän rakasti enimmin +maailmassa. Aivan selvään se nyt näkyi hopean-valkoisin seinineen ja +viheriöin niini-köynnöksineen, jotka kovasti ikkunoita ympäröitsivät. +Vaikka kaukana jo ollessaan, eroitti hän kuitenkin kaikki -- yksin +tiiletkin katolla -- ja hän luuli jo näkevänsä ikkunassa äitinsä, +mustiin vaatteisin puettuna, joissa hän, isän kuoltua, tavallisesti +kävi. Mutta arvattavasti oli hän erehtynyt. Joku puu oli kenties luonut +himmeän varjon kirkkaasti loistavaan ikkunaan. Kuitenkin alkoi Leon +sydän vilkkaammin sykkiä, ja hän lähetti tuhansia tervehdyksiä +kodillensa. Mutta tuo valkoinen lippu -- minne se oli joutunut? Voi, +sitä ei nyt näkynyt, ja yhä kauemmaksi purjehti laiva, yhä lyhyemmäksi +kävi se aika, jonka kuluttua jok'ikinen toivon kipinä oli sammuva. +Vähän aikaa vielä, puolen hetkeä vaan, ja huone katoisi näkyvistä, ja +tuo haikea suru syttyi uudelleen hänen sydämessänsä, jäädäkseen siihen +kauvaksi aikaa. Voi, nyt hän jo, vaikka vielä oli toivon häivä jälellä, +tunsi tuon kalvavan kärmeen, jota nimitetään katumukseksi; hän vaaleni, +hän vapisi, ja tuskissaan hän vaikersi: "voi, Vilho, jospa et ensinkään +olisi esitellyt tuon lipun nostamista! Silloin olisi kumminkin toivo +jäänyt minulle, joka, ynnä sen vakuutuksen kanssa, että olen tehnyt +Jumalalle mieliksi, olisi lohduttanut minua. Mutta nyt, nyt ei jää +minulle muuta, kuin raskas ja surullinen tieto, että äitini suuttumus +rasittaen seuraa minua." + +"Ei mitään näy, Martti!" sanoi Leo suruisesti vähän ajan takaa +perämiehelle, ja pani tähystimen luotansa. "Huone on mennyt kateisin +aaltojen ta'a, ja sen kanssa kaikki minun toivoni." + +Näihin viimeisiin sanoihin sortui Leon ääni, ja hän käänsi kiireesti +kasvonsa toisapäin. Mutta vanha Martti otti tähystimen, sovitti sen +silmänsä eteen, ja rupesi iloisesti nauramaan. + +"Voi teitä maan-moukkia!" mutisi hän. "Te ette, Jumala paratkoon, +ymmärrä laisinkaan koko tätä merta, ennenkuin teitä pari kolme kertaa +aika lailla siihen kastetaan. No, Leo," jatkoi hän, "tuollahan tuo +valkoinen lippu varsin hilpeästi liehuu!" + +"Ei suinkaan! Se on mahdotonta, Martti!" huudahti nuorukainen epäilystä +osottavalla äänellä, vaikka hän kyllä nopeasti tarttui tähystimeen, +milloin punehtuen, milloin vaaleten. "Kas äsken en voinut selittää sitä +ensinkään!" + +"Avaappas vaan silmäsi sepposen selälleen, siian poika!" vastasi +Martti, iloisesti hohottaen. "Tuolla se häilyy, isona ja laveana, kuin +ikinä joku amiraalin-lippu. Maltappas vaan mieltäsi, poikaseni! Jos +sinun kätesi näin värisee, niin sinä et voi nähdä mitään!" + +Leo vapisi todellakin kuin haavanlehti, ja hänen muutoin tavallisesti +punaiset poskensa olivat nyt käyneet kalman-kalveiksi. Pian hän +kuitenkin toipui, nojasi tähystimen laivan-parrasta vastaan, oikein +hyvää tukea saadaksensa, ja alkoi nyt katsoa. Hiljainen huudahdus +kuului hänen huuliltansa. "Se löytyy, Martti, se liehuu! Voi, minun +äitini, sinä olet antanut minulle anteeksi ja sinun siunauksesi saattaa +nyt minua. Minä kiitän sinua, Jumala, ett'et ole sulkenut hänen +sydäntänsä minulta!" + +Vanha Martti hieroi iloisesti isoja, ahavoittuneita käsiänsä, ja +katseli hellällä osan-otolla nuorta ystäväänsä, joka lakkaamatta +tarkasti tuota välkkyvää, valkoista lippua. + +"Niinpä kyllä," puhui Martti itsekseen, "ihmisten tunteet ovat +kuitenkin aina samat, ja ovat hamasta maailman alusta olleet samat, +kuin vielä nyt tänä hetkenä. Niin ikään oli minunkin laitani, kuin minä +kolmekymmentä ajast'aikaa takaperin neljätoistavuotisena poikana +ensimäisen kerran näin koti-kultani vaipuvan aaltoihin! Minä luulin +sydämeni halkeavan surusta! Eipä haljennutkaan, vaan tuli pian taas +terveeksi, kun silloin vasta sain aika tavalla ruveta työn-tekoon. Työ, +sehän se on kaikkein paras rohto, sitä kaikki sekä sydämen että sielun +taudit nöyrästi tottelevat. No, ethän sinä nyt enää tainnut eroittaa +mitään?" kysyi hän viimeiseltään, kääntyen Leon puoleen, joka nyt laski +tähystimän silmistänsä, ja lähestyi häntä. "Eipä kummaakaan, johan me +olemme tulleet tälle puolen sen näkypiiriä. Mutta, jos sinä vaan +tahdot, saat kyllä kiivetä ylös maston-koppiin, ja kukaties näet vielä +tuon lipun haamahtavan, joka niin paljon sinua ilahuttaa. Mene vaan -- +minulla ei ole mitään sitä vastaan sanomista; tällä erää et voi +kuitenkaan auttaa minua, ja -- no niin, meidän tulee sääliä näin nuoren +pojan sydäntä, joka ensi kerran jättää kodin armaat asemat. Lähdeppäs +nyt kapuamaan, poikaseni -- maston-kopissa ei kukaan häiritse sinua, ja +siellä saat rauhassa ajatella omiasi!" + +Leo ei jättänyt isällisen ystävänsä -- tämmöisenä hän jo piti tuon +kunnollisen Martin -- lupaa käyttämättä, ja tuokion perästä näkyi hän +jo istuvan mastossa, josta hän, tähystin kädessä, katseli etäistä +rantaa, siksi kuin hänen kätensä, taivas ja meri kävivät yhteen +juoneen, eikä hänen silmänsä keksinyt muuta, kuin äärettömän avaran +meren, sinisen taivaan, ja aika ajoin jonkun vesilinnun, joka, siivet +hajallansa, liiteli kirkkaitten, vienosti lensahtavien laineitten yli. +Leo pani kätensä ristiin ja nosti, iloisiin aatoksiin ja hartaasen +kiittämiseen vaipuen, silmänsä taivasta kohti. Sitten pyyhkäsi hän +kädellään kasvojansa, nousi seisaalleen, ja lausui hiljaisella äänellä: +"tässä on kyllin! Tästä lähtien tahdon minä tarkkaan toimittaa kaikki, +mitä minun virkaani koskee, ja ainoastaan joutessani ajattelen minä +kotona olevia. Vanha, jalo Martti, vaikkapa olisit jylseä, kuin +jääkarhu, eihän se kuitenkaan ole muuta, kuin ulkonaista kuorta! +Eiköhän se ole paras todistus sinun sydämesi ylevyydestä, että minä nyt +seison täällä? Minun tähteni sinun ei tarvitse milloinkaan joutua +minkäänlaisiin murheisin!" + +Vielä hän viimeisen kerran loi silmänsä niihin seutuihin, joissa +arvattavasti hänen äitinsä ja veljensä nyt ajattelivat häntä. Sitten +pani hän vikkelästi tähystimen kokoon, kiipesi kepeästi ja taitavasti +vantteja alaspäin, ja oli muutamien silmänräpäysten perästä kirkkain +silmin ja hehkuvin otsin vanhan Martin vieressä, joka otti häntä +vastaan lujalla, ystävällisellä käden-puristuksella. + + + + +VIIDES LUKU. + +Kuuntelia. + + +Tuuli oli myötäinen ja asui alituiseen lounaassa. Vilkkaasti viilsi +Delphiini aaltoja, ja näytti kilpailevan kaimojensa kanssa, jotka +iloisesti uiskentelivat oivallisen laivan-talan ympäri. Katteini +Bertram arveli, ett'ei, asiain näin ollessa, tulisi mitään vahinkoa +siitä, että he vähän myöhään olivat lähteneet matkalle, ja että, jos +tuuli vaan kappaleen aikaa pysyisi yhtä mieluisana, kuin tähän asti, +olisi varsin kummallista, jos he eivät parin kuukauden perästä, laiva +lastia täynnä, laskisi takaisin kotiinpäin. Vanha Martti oli koko ajan +hyvällä päällä, ja myöskin kaikki muu laivaväki näkyi olevan +mielissänsä. Leo oli ravakka ja uuttera, eikä vanha Martti pettynyt, +kun hän oli toivonut, että työ ja toimi pian haihduttaisivat surut +hänen nuoren ystävänsä mielestä. + +Vähän ajan kuluttua Martti ja katteini Bertram eivät enää olleet +ainoat, jotka Leoa suosittelivat. Kaunis, alati ystävällinen ja iloisa +poika sai pian itselleen ystäviä Delphiini'in miehistöstäkin, ja +ainoastaan muutamia merimiehiä löytyi, jotka yhtä mittaa katselivat +häntä karsain taikka kumminkin epäilevin silmin, ja kadehtivat häneltä +esimiestensä suosiota. Mutta Leo ei tahtonut pahaa pahalla kostaa. Hän +oli leppeä ja kohtelias kaikkia kohtaan, eikä se isällinen rakkaus, +jota vanha Martti päivä päivältä yhä selvemmin osotti hänelle, estänyt +häntä olemasta ahkerana ja tarkkana askareissaan. Päinvastoin näkyi hän +enennetyllä uutteruudella koettavan ansaita Martin ystävyyttä. + +Eräänä yönä sattui niin, että Martti ja Leo yhtä aikaa olivat vartioina +laivalla. Yö oli tyyni ja kirkas. Kuu kimalsi tähtilöillä, ja valaisi +säteillänsä meren läikkyviä laineita. Tasaisesti ja kuitenkin +joutuisaan liukui Delphiini meren väljällä pinnalla. Kohisten +puhkesivat aallot laivan kokkaa vastaan ja loiskahtivat rajusti pitkin +sen laitoja. Vaikka jo oli tultu jotenkin pohjoisille seuduille, oli +ilma lempeä ja raikas, eikä tarvinnut mitään vaaraa pelätä. Martti oli +perää pitämässä ja katsoi huomiokkaasti ympärillensä. Kun hän ei voinut +havaita vähintäkään vaaran haamua, käski hän luoksensa Leon, joka, +tuonnempana kokan puolella laivanparrasta vastaan nojauten, näytti +ihastelevan kuutamalla välkkyviä aaltoja, ja toimitti hänelle siaa +viereensä. + +"Painappas vähäisen puuta, poikaseni," sanoi hän ystävällisesti. "Yö on +kirkas, kuu kumottaa, ja laiva etenee hyvällä vauhdilla. Kokan puolella +pidetään myöskin hyvää vahtia, ja niin muodoin on meillä nyt oikein +sopiva tilaisuus ruveta kehittämään menneiden aikojen luomia kankaita. +Kerro nyt minulle aivan juurta jaksain, ystäväni, mikä oikeastaan +saattoi sinun Delphiini'in. Katteinilta olen kyllä kuullut niitä näitä +sinusta, mutta ylimalkain tiedän minä vielä varsin vähän sinun +edellisistä vaiheistasi." Leo oli kohta valmis perin-pohjin juttelemaan +kunnon perämiehelle kaikki, mitä hän ikinä tiesi itsestään ja +omaisistaan, sillä hänen vanhempiensa työt ja teot, niin kuin myöskin +hänen omat, olivat aina olleet rehelliset, eikä hänen siis tarvinnut +salata häneltä mitään. Hänen näin kertoessaan käveli muuan merimies, +joka niin ikään piti vahtia, edestakaisin laivan kannella, ja istuutui +viimein, ikäänkuin hän olisi väsynyt kävelemästä ja nyt aikoisi vähän +levähtää, eräälle ruhmolle, joka oli niin lähellä Marttia ja Leoa, että +siitä voi varsin selvään kuulla jokaisen sanan, jonka he lausuivat. +Ett'ei häntä luultaisi uuteliaaksi kuunteliaksi, nojasi hän päätänsä +kättä vastaan, veti ruumiinsa huolimattomasti taaksepäin, ja käänsi +vielä kasvonsa merelle päin, jott'ei kukaan voisi helposti häntä +tuntea. Muutoin ei Martti eikä Leo pitänyt laisinkaan väliä hänellä, +sillä heidän se teki aivan yhtä, kuunteliko vielä kolmaskin heitä, vai +ei. Eihän se ollut mikään salaisuus, jonka Leo tahtoi kertoa +rehelliselle, luotettavalle ystävällensä. Koko maailma olisi saanut +kuulla sen, sillä siinä ei ollut muuta kuin pelkkää totuutta. + +Näin jutteli Leo tyynesti ja teeskentelemättä ja Martti kuunteli +tarkoin, hänen puhettansa keskeyttämättä, kunnes Leo kertoi, että hänen +isänsä kauppa-kumppani oli väittänyt, ett'ei tuo upoksiin mennyt laiva +ollut ollenkaan vakuutettu katteini Rembrandt'in, vaan ainoastaan hänen +omilla varoillaan, josta syystä myöskin katteinin leski, Leon äiti, ei +suinkaan voisi vaatia mitään osaa vakuutus-summasta. Silloin kavahti +vanha Martti seisaallensa, ja ärjähti: "tämä on viheliäisin petos, +jonka vanha Elshöft on koskaan tehnyt. Minä tiedän sen aivan varmaan, +ja tunnen sangen hyvin koko asian, sillä vähällä oli, ett'en +silloin olisi ruvennut sinun isäsi siaan uponneen Uranus-laivan +päällysmieheksi. Kuten minä jo sanoin, tunsin minä hänen hyvin, ja kun +hän sairastui, pyysi hän minun toimittamaan laivan päällikön virkaa, +siksi kun hän itse parantuisi. Mutta siihen aikaan minä en voinut +ryhtyä koko asiaan, sillä minä olin jo pestattu perämieheksi toiseen +laivaan, joka juuri oli Itä-Indiaan purjehtimaisillaan. Silloin, juuri +silloin sanoi sinun isäsi, tuon konnan Elshöft'in läsnä-ollessa, ett'ei +se edesvastaus, joka siitä tulisi minulle, olisi aivan suuri, sillä hän +ja hänen kauppa-kumppaninsa olivat vakuuttaneet sekä laivan että +lastin, ja sen vahvisti hän, Elshöft, omilla sanoillansa. Selvä on +siis, että hän on pettänyt sinun äitiäsi. Ilettävää, todellakin +ilettävää on näin varastaa köyhältä leskeltä ja kahdelta turvattomalta +lapselta heidän ainoan omaisuutensa!" + +"Voi, Martti, jospa siinä olisi ollut kaikki, olisimme kuitenkin +voineet kestää onnettomuuttamme," sanoi Leo. "Mutta hän ei herjennyt +vainoomasta äitiäni, saadakseen häneltä vielä enemmän rahaa, ja juuri +siinä oli syy, että minä rupesin merimieheksi." + +"Kuinka julkeni hän tehdä niin?" kysyi vanha Martti, ja istuutui taas +vitkalleen. + +Leo jatkoi meille jo tunnettua kertomustansa, ja Martti, joka muutoin +oli vakava ja tyyni, joutui siitä niin vihan vimmaan, että hän päästi +julman, hirmuisen kirouksen huuliltansa. + +"Jumala armahtakoon minua!" lisäsi hän, "mutta tämmöisiä kuullessa +ei tavallisen ihmisen kärsimys enään riitä! Hän tahtoi siis vielä +ajaa sinun äitisi pois hänen ainoasta turva-paikastansa, sitte +kuin hän ensiksi oli ilkeästi pettänyt häntä? No, ystäväni, sinun +alttiiksi-antamuksesi äitiäsi varten ei ainoastaan saata kunniaa +sinulle, vaan hyödyttää varmaan sinua vielä, ja sinun jalo tekosi tulee +kyllin kyllä palkituksi, jos vaan Jumala johdattaa minun takaisin +Bremen'iin. Kuule, poikaseni, niin totta, kuin vanha Martti on +rehellinen mies, on tuo konna vielä heittävä pois ryöstönsä. Mieleni +tekisi tietää, rohkeneeko hän kasvoista kasvoihin kieltää sitä, mitä +sinun isäsi, hänen läsnä-ollessaan, lausui minulle. Sen saamme nähdä, +ja sitten -- sillä ei hän suinkaan minun edessäni tohdi nostaa väärää +lippua -- sitten pitää hänen antaman pois koko saaliinsa, jonka hän jo +katsoo varmaksi omaisuudekseen, ja viimeiseen ropoon asti maksaa +äidillesi takaisin, mitä tämän on oikeus vaatia. Kärsimystä vaan, Leo, +kärsimystä! Jumala on johtanut sinua Delphiini'in, saattaakseen tätä +rikosta valkeuteen, etkä sinä turhaan tee tätä matkaa jäämerelle. Ole +huolematta, ystäväni -- me hilaamme hai-kalan rantaan, ja siellä pitää +sen antaman meille eränsä, vaikkapa vuosia olisi kulunut siitä, kun se +sen nielaisi." + +"Ei siihen voi enää mitään, hyvä Martti -- ei niin mitään," vastasi +Leo. Petos on liian taitavasti sommiteltu, ett'emme voi sitä ilmiin +saada. Asian-ajaja Liborius on kyllä tehnyt parastansa, pitääkseen +äitini oikeutta voimassa, koska hän, kuten kaikki muutoin, oli +vakuutettu siitä, että äitini todella oli oikeassa -- mutta eihän +tuosta ole mitään apua lähtenyt. Oikeus ratkaisi asian Elshöft'in +eduksi, joka salaviten nauraa virnisteli meidän turhia ponnistuksiamme. +Hänen asia-kirjansa olivat lainmukaiset ja kaikin puolin oikeat, jos +totta ne perustuivat paljaasen petokseen." + +"Saadaan katsoa, Leo," vastasi vanha Martti tyynempänä, kuin ennen. +"Oikeus on sinun äitisi puolella, ja sen puolella, joka on oikeassa, on +myöskin meidän Isämme tuolla ylhäällä taivaassa. Kummallista tuo olisi, +jos ei ajan pitkään petos joutuisi tappioon. Koettakaamme, pannaanko +rehellisen, totisen merimiehen sanoihin enemmän arvoa, kuin tyhjään +paperi-palaseen, johon jokainen konna voi kirjoittaa, mitä vaan hänen +mielensä laatii. Kyllä sekin tapahtuu, että rikokset vuosi-määriä +pysyvät huomaamatta, ja ihminen usein jo epäilee, pitääkö Jumala +ensinkään vaaria pahoista ihmisistä ja heidän teoistansa, kun +kerrassaan kaikki tulee ilmiin, ja toivottomat ja heikko-uskoiset +saavat hävetä turhia murheitansa. Kärsimystä, Leo! Jumala tuopi kaikki, +mikä on pahaa, ilmiin, vaikkapa olisi maan uumeniin upotettu!" + +Epäillen pudisti Leo päätänsä; hän ei kuitenkaan tahtonut inttää vanhan +perämiehen sanoja vastaan, vaan arveli jo sitä suureksi Jumalan +armoksi, että hän oli otettu merimieheksi Delphiini'in, jonka kautta +hänen äitinsä oli varjeltu ainaki suurimmasta hädästä. Sillä välin +kuin Martti vastasi siihen ja molemmat yhtyivät yhä hartaampaan +keskusteluun, nousi tuo merimies, joka oli kuunnellut heidän +puhettansa, vitkoin istualtaan, ja alkoi taas kävellä edestakaisin +laivan kannella; vaan Martti ja hänen nuori ystävänsä eivät sitä +erittäin huomanneet. Vähän ajan perästä lähti hän kokallepäin, ja, +laskien kätensä siellä vahtia pitävän miehen hartioille, sanoi hän: +"kuuleppas, Jaakko, johan olet kylläksi kauvan lojunut yhdessä kohden +liikkumatta. Jätä siasi minulle, ja lähde vähäisen astumaan, muutoin +joudut kokonaan unen voitteesen." + +"Aivan oikein, Konrad!" vastasi toinen, ja nousi mieluisasti ylös +touvi-läjältä, jonka päällä hän nekosasti oli venynyt. Konrad istuikse +samaan paikkaan, Jaakko mitteli hetken aikaa laivan kantta pitkin +askelin, ja laskeusi juuri sille ruhmolle, josta hänen toverinsa oli +tarkoin kuunnellut Martin ja Leon sanoja. Nämät molemmat eivät pitäneet +paljon lukua hänestä, ja tuskinpa olivat havainneetkaan, että mikään +muutos oli tapahtunut. Mutta Konrad, joka oli ottanut visun vaarin +toverinsa liikunnoista, nyykäytti tyytyväisesti päätänsä, ja sanoi +hiljaa itsekseen, "niinhän se nyt on! Minä tahdon hyvään aikaan pitää +huolta siitä, että vältän häpeän ja rikos jää ilmiin tulematta. +Sanottakoon mitä tahansa: saita suittaa kyllä minun isäni olla, mutta +eihän toki ole vielä pettänyt ketään. Kylläpä se kuitenkin oli pahaa, +ett'ei hän jättänyt tuota leskeä rauhaan! Muutamien halpojen sadan +taalerin tähden pitää nyt kannot ja pilvet kauhuun saatettaman! Voi, +tuota rahan ahnetta, itaraa isä-raukkaa!" + +Pannen kätensä ristiin, nojautui hän ikäänkuin rauhaa etsiäkseen +ta'appäin ja loi silmänsä äärettömään avaruuteen. Mutta hän ei voinut +oivaltaa, mitä hänen silmänsä näki. Tuhansia ajatuksia ja tuumia ajeli +hänen aivoissansa, ja esti häntä mitään havaitsemasta. + +Niin kului melkein kokonainen hetki, ja se aika oli jo käsissä, jolloin +vahtia muutettiin. Vähäistä ennen sitä kääntyi Martti sen merimiehen +puoleen, joka istui lähellä häntä ruhmolla, ja käski hänen tulla +luoksensa. + +"Kuuleppas," lausui hän hänelle, "kutka pitävät tänä yönä vahtia paitsi +meitä?" + +"Ernesti Böhme ja Konrad Elshöft," vastasi mies. + +"Enkö minä ole sanonut sinulle sitä?" kysyi vanha Martti, kääntyen +takaisin Leon puoleen, sillä välin kuin äsken puhuteltu merimies +kääntyi takaisin ruhmollensa. "Kavahda itsesi Konradista, sillä jos hän +tietäisi, että me aiomme virittää ansoja hänen isällensä, koettaisi hän +kyllä saada häntä kiertämään niitä." + +"Vaan minä en luule, että tämä Konrad Elshöft on sen miehen poika, joka +on kavaltanut minun äitiäni," vastasi Leo. "Vanha Elshöft on rikas, +eikä suinkaan lähettäisi ainoata lastansa näin vaivaloiselle matkalle. +Hänen ei tarvitsisi muuta, kuin varustaa laiva, ja asettaa poikansa sen +päällysmieheksi!" + +"Aivan niin! jos vaan ei hänen sammumaton kullan-himonsa olisi +haittana," vastasi vanha Martti. "Minä tunnen tuon ketun. No, kenties, +jos hän olisi aikeissa lähettää jonkun laivan valaskalan pyynnille; +tämä kalastuksen keino on nykyjään taas virkistynyt eloon, jopa +ruvennutkin mitä etuisimmalla tavalla kannattamaan, kun vaan sattuu +vähäisen onnistumaan. Mutta hänen varovaisuutensa on yhtä suuri, kuin +hänen halunsa rahan pyytämiseen. Luultavasti on hän nyt lähettänyt +poikansa meille, että hän meidän luona, oppi-rahoja maksamatta, +harjaantuisi tähän ammattiin. Jos sitten sopii, varustaa hän kukaties +jo ensi vuonna laivan, ja panee poikansa sen katteiniksi taikka +perämieheksi. Mutta, jos asiat toisinkin muodostuvat, ei synny mitään +vahinkoa hänelle, sillä ainaki ansaitsee hänen poikansa tällä matkalla +kolme sataa taaleria. Senkaltaiset arvelut ovat aivan hänen tapaisensa, +sillä suurempaa ahman-karpiota, kuin hän, ei liene koko maailmassa. +Vanha sananlasku sanoo: 'ei vesa kauvas kannosta kasva.' Tuskinpa poika +on parempi, kuin hänen isänsä." + +"Mutta olisiko katteini Bertram ottanut häntä palvelukseensa, jos tuo +rikas Elshöft olisi hänen isänsä?" kysyi Leo. + +"Ei suinkaan, jos vaan hän olisi tietänyt sen!" vastasi Martti. "Mutta +arvattavasti katteini ei kysynyt hänen sukuansa, taikka hän ei muutoin +tunne hänen isäänsä. 'Parempi koetella kuin kiistää' -- me kutsumme +pojan luoksemme ja kysymme häneltä itseltä!" + +"Eipä siitä taida paljon apua lähteä, jos hän vaan on kuullut jotain +meidän puheistamme," arveli Leo. + +"Kuinka se olisi mahdollista? Hän on koko ajan istunut kokan puolella +lähellä ankkurinkelaa. Saattaa kuitenki olla parempi, että me lähdemme +hänen luoksensa, ennenkuin hän kerkii ryhtymään haastamiseen sen +merimiehen kanssa, joka istui ruhmolla, vaikka minä luulen, ett'ei +hänkään ole kuullut mitään. Varovaisuus ei haittaa milloinkaan. Tule, +poikaseni!" + +Martti nousi istuiltaan, astui vitkalleen pitkin laivan-kantta, ja Leo +seurasi häntä. Konrad Elshöft havaitsi kyllä heidän tulonsa, vaikka hän +katsoi tarpeelliseksi olla asemaansa muuttamatta, ikäänkuin hän ei +olisi heitä huomannut. + +"Mies, hoi," huudahti Martti, "sinä näytät jo olevan kiiskiä +onkimassa?" + +Nyt hyppäsi hän seisaalleen ja pyhki silmiänsä, niinkuin hän todella +olisi ollut nukuksissa. + +"Varo itsesi, hulttio!" sanoi perämies ankaralla äänellä. "Jos vielä +kerran tapaan sinun kuorsaamasta, kuin sinun pitäisi oleman valppa +valveillaan, niin lämmitän sinulle aika selkä-saunan. Mikä sinun nimesi +on?" + +"Konrad Elshöft!" + +"Mistäs olet kotoisin?" + +"Hamburgista!" + +"Hm! Sieltä on muuten aina saatu kelvollisia merimiehiä!" jupisi vanha +perämies. "Minä tahdon vielä toivoa, että sinäkin tulet sukuusi, ja +jätän täksi kertaa sinun huolimattomuutesi unhotuksiin, jos sinä +vast'edes pidät tarkempaa huolta velvollisuuksistasi. Silmät aina auki, +muista se! Eihän kukaan vielä ole piloillaan tehnyt matkoja +jäämerelle." + +Konrad ei vastannut mitään, ja Martti kääntyi Leon kanssa takaisin +perän puolelle. + +"Näättekö nyt, Martti, että minä olin oikeassa?" sanoi Leo. + +"Hm, niin, ja se olikin parempi," vastasi perämies. "Koko matka olisi +tullut minulle vasten-mieliseksi, jos hän olisi ollut tuon viheliäisen +verikoiran sikiö. Mutta nyt on jo aika muuttaa vahtia! Lähde nyt +kojuusi, poikaseni, ja heittäy unen valtaan. Täksi päivää on +luullakseni kyllin puhuttu!" + +Leo katosi kannen alle, mutta Martti istuutui entiselle paikallensa +peräsimen rattaalle. + +"Minä olin liian epäileväinen!" mutisi hän itsekseen. "Hän nukkui +todellakin, eikä siis voinut olla milläkään valheella varustettu. Häntä +meidän ei suinkaan tarvitse pelätä. Voi poloista sinua, vanha Elshöft, +jos Jumala antaa meidän onnellisesti palata Bremen'iin!" + +Sillä välin kun vanha Martti näin puhuen saattoi itseänsä varmuuteen +siitä, ettei kenkään ollut kuullut heidän sanojansa, puristi Konrad +Elshöft kokan puolella nyrkkiänsä vasten häntä, ja sanoi vihassansa: +"Varokaat itsenne, miehet! minun isältäni te ette konsanaan saa ryöstää +rahoja taikka kunniaa, jos hän on viaton. Hän onkin viaton -- hänen +täytyy olla! Sillä muutoin -- voi suuri Jumala! se olisi kauhistavaa!" + +Näin lausuttuaan vaipui hän äänettömyyteen, ja antausi taas ajatustensa +ajoon, kunnes toiset vahti-miehet ilmestyivät kannella ja päästivät +hänen hänen toimestansa. + + + + +KUUDES LUKU. + +Konrad Elshöft. + + +Ihmisen sydän on varsin kummallinen kalu. Sen tunteet käyvät +eksyksissä, ikäänkuin aaltojen ajama ruoko, jollei rehellisyyden ja +jumallisuuden lujat peri-ajatukset ja vankat päätökset ole niitä +ohjaamassa. Näin pitivät tänä yönä lukemattomat, risti-riitaiset +tunteet ja tuumat Konrad Elshöft'iä valveilla. Tuskautuneena ja +unettomana hän venyi vaikealla vuoteellansa. Hänen sydäntänsä ei +tosiaan lämmittänyt semmoinen rakkaus, millä pojan aina tulee palkita +isänsä helliä huolia ja runsaita vaivoja, vaan kuitenkin karvasteli +katkerasti hänen mieltänsä, että hänen täytyi kuulla isäänsä +soimattavan ja sadateltavan, eikä voinut vähintäkään häntä puolustaa. +Hän luuli taikka kumminkin toivoi isänsä olevan puhtaan siitä +rikoksesta, josta Martti ja Leo syyttivät häntä, eikä hän kuitenkaan +ollut tarpeeksi rohkea astumaan esiin, vakuuttaaksensa heitä heidän +väitöstensä perättömyydestä, sillä hiljainen ääni hänen rinnassansa +kuiskutteli hänelle, että, kun päähän päästäisi, oikeus olisi +päälle-kantajien puolella. + +Konrad ei kunnioittanut isäänsä, vaikk'ei ne tunteet, jotka +käskivät hänen rakastaa tätä, vielä olleet haihtuneet aivan jäljen +jäämättömiksi. Tähän asti oli hän ainoastaan pitänyt isäänsä ahneena; +nyt täytyisi hänen myöskin luulla häntä petturiksi, leskien ja orpojen +varastajaksi. Tätä hän ei kuitenkaan millään muotoa olisi sallinut, ei +ainoastaan isänsä vuoksi, vaan myöskin oman itsensä tähden, sillä, jos +kerta hänen isänsä todistettaisiin syylliseksi, olisi aivan +luonnollista, että myöskin osa hänen häpeästänsä tulisi hänen +pojallensa. Konrad oli kyllä kovasti kietounut kelvottomuuden vahvoihin +verkkoihin, mutta siinä määrässä hän ei vielä ollut paatunut, että +kunnia ja häpeä olisivat hänestä olleet aivan arvottomat asiat. + +Mielikarvautensa kuohuvassa kiivaudessa heittäysi hän raskaisin ja +synkkihin ajatuksiin. "Jos minä estäisin," sanoi hän itsekseen, "Martin +ja Leon tulemasta takaisin Bremen'iin, niin viimeinen todistus minun +isääni vastaan katoisi, eikä häpiällinen kiinni-joutuminen enää uhkaisi +häntä." Mutta millä tavoin voisi hän saada sitä aikaan? Hän ajatteli jo +pannaksensa molemmat väkisin hengeltä -- mutta pian kammoksui hän +rikosta, joka tahraisi hänen kätensä viattomalla verellä ja ijäksensä +ilmaksensa saattaisi hänen surkeaan onnettomuuteen. Ei, mieluisammin +tahtoi hän kärsiä häpeää ja ylenkatsetta, kuin tehdä rikoksen, julminta +julmemman, jota ei katuminen, eipä rukoileminen koskaan voisi sovittaa. +Mutta hän ei tietänyt, miten olla, kuin elää, voidakseen torjua tätä +solvausta isästään ja itsestänsä! Levottomana väänneksii hän siallansa, +ja päivä hämarsi jo, ennenkuin hän pääsi mihinkään päätökseen. Kerta +johtui hänen mieleensä, että, jos hänen isänsä todella oli syypää +rikokseen, hän myöskin vielä voisi jonkunlaisella tavalla palkita siitä +syntynyttä vahinkoa. Kotiin tultuaan mieli hän langeta isänsä jalkain +juureen, ja niin kauan rukoilla häntä antamaan viekkaudella ansaidun +omaisuuden takaisin oikealle omistajalle, kunnes hänen kovettunut +sydämensä heltyisi ja hän siihen suostuisi. Sillä keinoin sovittaisi +pojan jalomielisyys isän viat, ja Martti, kuten myöskin Leo ja kaikki +muut, pitäisivät hänen tähtensä asian salassa, ja hänen isänsä rikos +jäisi eläväksi ijäksi unhotuksiin. + +Mutta nämätkin hyvät ja kauniit ajatukset painuivat pakoon hänen +aivoistansa, sillä hän epäili, voisiko hän milloinkaan saattaa isäänsä +tämmöiseen päätökseen. Sentähden luopui hän kokonaan näistä tuumista, +ennenkuin ne kerkisivät juurtumaan syvemmin hänen sydämeensä. + +"Hän ei suostu siihen, ei vainen suostukaan!" huusi hän. "Hänen himonsa +on hänelle kalliimpi, kuin ihmisten arvon-anto ja hänen lastensa +kärsimykset!" + +Syystä lausui Konrad nämät sanat, sillä pienestä pikkuisesta asti oli +hän kyllin kyllä saanut kokea isänsä kovuutta ja itaruutta. Tämän +lemmetön kasvatuskeino olikin pakoittanut hänen neljäntoista-vuotisena +salaa jättämään kotinsa ja rupeemaan merimieheksi Länsi-Indiaan +lähtevälle laivalle. Kauvan aikaa viipyi hän poissa, maat manteret hän +kulki, eipä hänen isänsä huolinut senkään vertaa hänestä, että hän +olisi viitsinyt tiedustella hänen vaiheitansa. Kun hän sitten +yhdeksäntoista-vuotisena nuorukaisena palasi syntymä-paikoillensa, +anoakseen isältänsä anteeksi hairaustansa, oli tämä, sen siaan, että +hänen olisi tullut avoimin sylin ottaa vastaan katuvaista poikaansa, +kovilla sanoilla säälimättä ajanut hänen pois luotansa uudelleen +retkeilemään elämän myrskyisellä merellä. Muutamien vuosien perästä oli +kyllä jonkunlainen sovinto syntynyt isän ja pojan välillä, kun +nimittäin vanha Elshöft havaitsi, että hänen poikansa, isäänsä +turvaamatta, kyllä voisi elättää itseänsä. Ei mitään oikeata sopua +kuitenkaan koskaan voinut syntyä. Vähän aikaa kotona oltuaan läksi +Konrad taas merille ja tuli viimein, sekä hyviä että pahoja koettuansa, +katteini Bertram'in palvelukseen. Nyt toivoi hän, valaskalan pyynnin +vaivoista ja vaaroista lukua pitämättä, ansaitsevansa pikkuisen +pää-oman, jonka nojassa hän vast'edes voisi, muiden armosta +riippumatta, perustaa hyvän tulevaisuuden itselleen. Mutta nämät +rakkaat toiveet eivät nekään voisi milloinkaan käydä toteen, vaan +raukenisivat tyhjiin, jos hänen isänsä, kun Delphiini oli Bremen'iin +palannut, saataisiin syypääksi siihen rikokseen, josta Leo syytti +häntä, ja jonka Martti lupasi täydesti todistaa. Ei kukaan luottaisi +julkisen pahan-tekiän poikaan, ei kenkään tahtoisi ryhtyä asioihin +hänen kanssaan, ja luonnollista oli, että Konrad pinnisti aivojansa +keksiäkseen keinoja, jotka saattaisivat uhkaavan turmion häpeinensä +huolinensa mitättömiin. Jos olisi ollut luvallisia, oikeita neuvoja +tarjona, olisi Konrad epäilemättä kohta koettanut käyttää niitä +eduksensa. Sillä luonnostaan oli hän enemmän hyvä, kuin paha, vaikka +hänen kasvatuksensa oli mitä huonoimmalla tavalla laiminlyöty. Mutta +jollei hän semmoisella keinolla voisi päästä tarkoituksensa perille, ei +ollut mitään takeita, mihin neuvoihin hänen intohimonsa ja pelko joutua +ikuisen häpeän alaiseksi pakoittaisivat häntä. + +Kaikkein paras olisi ollut, että Konrad, valheita karttaen, suoraan +olisi ilmoittanut itsensä olevan sen miehen pojan, jota syytettiin +tuosta kovasta rikoksesta, sekä tahtovansa viimeisiin anti puolustaa +isäänsä. Jos sitten olisi tullut ilmiin, että hänen isänsä todella oli +vikapää pahantekoon, olisi hänen tullut taivuttaa tätä parantamaan +tehtyä rikostansa ja oikealle hallitsialle antamaan takaisin varastetun +omaisuuden. Mutta jos hänen isänsä ei olisi suostunut siihen, olisi +hänen sopinut julkisesti ilmoittaa, ett'ei hänellä ollut mitään osaa +tämän töissä, niinkuin myöskin, että hän aikoi sovittaa niitä, kun vaan +tilaisuutta siihen ilmaantuisi. Jos Konrad olisi tehnyt sillä tavoin, +olisi hän voinut vaeltaa kaukana pahuuden poluilta, eikä kenkään olisi +koskaan voinut moittia häntä siitä, vaan itse olisi hän päässyt +vapaaksi monesta katkerasta hetkestä ja haikeasta oman-tunnon vaivasta. +Mutta Konrad oli heikko, häneltä puuttui miehuutta menetellä +rehellisesti ja julkisesti, ja, kumppaniensa ylenkatsetta peläten, +päätti hän pysyä valheessa, jonka hän kerran oli lausunut. Hän toivoi +jonkun suotuisan sattumuksen tulevan avuksensa. Valaskalan pyynti oli +vaarallinen keino; helposti suittaisi tapahtua, että laiva miehinensä +päivinensä menisi hukkaan -- Martti ja Leo saattaisivat nääntyä matkan +vaivoihin -- hän itse menettäisi kenties henkensä -- lyhyeltä puhuen, +hyvin mahdollista oli, että se rikos, jonka ilmiin saaminen niin paljon +peloitti häntä, ijäksi päivää pysyisi salassa. Sentähdenkin päätti hän +antaa asiain selvitä itsestään, niiden juoksua estämättä, ja vasta +laivan tultua kotiin -- silloinkin ainoastaan hätätilassa -- tahtoi +hän, jos tarve niin vaati, ryhtyä niihin. Näin rauhoitti Konrad +itseänsä, ja teki muutoin väsymättä velvollisuutensa, vaikk'ei samalla +ilolla, samalla virkoisella innolla, kuin muu miehistö, ja nimen-omaan +meidän nuori ystävämme Leo. Suruisena ja äänetönnä hiipi Konrad ympäri, +eikä edes kumppaniensa rattoisin leikin-teko voinut kuin hetkeksi +saattaa häntä iloisemmaksi. + + + + +SEITSEMÄS LUKU. + +Älä johdata meitä kiusaukseen! + + +Pitkän, mutta onnellisen matkan perästä oli Delphiini viimein saapunut +niille vesille, joissa valaskalat parhaasta päästä asuskelevat. Nyt +pidettiin tarkkaa vahtia, ja sekä kannella että mastoissa vilisi +merimiehiä, jotka katselivat ympärillensä, saadakseen nähdä jonkun +kojamon vankan, mustan selän kohoavan viheriöiden aaltojen lomasta. + +Leo ei suinkaan pysynyt ottamatta osaa tähän yleiseen intoon. Hiljaan +varhaan venyi hän vanteilla, iskien kaikkialle siniset, terävät +silmänsä. Tuskin hennoi hän jättää tähystys-paikkaansa, kun +aterian-aika oli tullut ja miehistöä kutsuttiin ruo'alle. Hätäisiltä +nälkäänsä asetettuaan kiipesi hän kohta taitavasti takaisin +mastoihinsa, jopa toisinaan aivan niiden huippuihin asti, ja nauroi +vaan iloisesti, kun vanha Martti varoitteli häntä liiallisesta +uskaliaisuudesta. + +"Riivattu poika, tuo!" mutisi silloin tunnollinen perämies itsekseen. +"Muutamissa viikoissa on hänestä tullut mitä kelvollisin merimies. No, +katteini Bertram'in ei tarvitse katua, että hän pestasi hänen, ja minä, +minä olen saanut ystävän, joka on tullut minulle yhtä rakkaaksi, kuin +jos hän olisi minun oma poikani. Saadaan nähdä, kuinka hän menettelee, +kun kerran käydään valaskalojen kimppuun! Hän on kyllä virma ja +voimakas, ja minä toivon, ett'ei taitoakaan häneltä puutu, sillä näinä +viimeisinä päivinä on hän joka kerta osannut pilkkaan, kun me olemme +harjoittaneet itseämme harpuunain heittämisessä! Mutta ihmeellistä on, +ett'ei yhtä ainoatakaan valaskalaa vielä ole tullut näkyviin! Taitaahan +ne älytä, että vanha Martti on liikkeillä!" + +Tähän asti oli Delphiini tehnyt joutuisan ja kaikin puolin onnellisen +matkan, mutta nyt alkoi jo näyttää siltä, kuin olisivat onnettaret +kokonaan herjenneet sitä armastelemasta. Viikko meni, toinen tuli, eikä +unissakaan mitään valaskaloja nähty, vaikka kyllä öin päivin oltiin niitä +tähystämässä. Katteini Bertram tuli pahalle tuulelle, vanha Martti +murisi, ja merimiehiltä katosi kerrassaan heidän iloiset leikkinsä ja +pilapuheensa. Kun taas viikkokauden päivät olivat vierineet, astui +katteini Martin luoksi, ja lausui hänelle, päätänsä pudistaen: "ajan +pitkään tämä ei käy päihinsä, vanha Martti! Aika on jo pian lähteä +kotiin, tuskinpa voimme viipyä enää kuukauttakaan näillä seuduilla, ja, +jollemme sen kuluttua mitä kiireimmiten suorita lähtöämme, tulemme +suljetuiksi jäätelien välille, ja saamme viettää talvea jäämaiden +aavoilla kentillä. Siitä ei olisi mitään hyötyä meille, eikä laivan +isännällekään, jolta laivan varustaminen on vienyt paljon rahaa." + +"Kyllä se niin on, katteini," vastasi vanha Martti. "Mutta mitä siihen +voi? Varmaanpa ovat nuot viekkaat vintiöt havainneet, että meillä on +paha mielessä, ja sen takia karttavat ne meitä." + +"No, Martti, minä tiedän keinon, joka päästää meitä tästä pinteestä, ja +estää meitä tyhjin käsin palaamasta Bremen'iin," sanoi katteini. "Sinä +tiedät, että kaikki ihmiset nauraisivat meitä, jollei meidän olisi +onnistunut tappaa yhtäkään ainoata valaskalaa." + +"Taitavat niin tehdä, katteini! Mutta ei sitä voi auttaa, kun kerran +nuot veitikat eivät tule meidän näkyviimmekään!" + +"Kuuleppas, Martti, meillä ei ole nyt muuta neuvoa, kuin lähteä vielä +pohjoisimmille seuduille, siellä niiden kanssa otellaksemme. 'Yritykset +teon tekevät, ajatukset ajan vievät,' ystäväni. Kuinka olisi, jos +purjehtisimme Huippuvuorille asti?" + +Martti katseli kummastuneena katteinia, ja sanoi: "teidän tuumanne on +liian rohkea, sillä aika alkaa jo käydä vähiin!" + +"Mutta kyllä me vielä ehdimme palata, jollemme sielläkään saisi mitään +saalista," vastasi katteini. 'Ei tule elo etsimättä, kala jalan +kastamatta,' Martti." + +"Kyllähän se niin on -- ja rohkeampi ruo'an syöpi, mies ujo ohitse +käypi," vastasi Martti, joka jo rupesi taipumaan katteinin +ehdoitukseen. "Tosi on, ett'ei siellä koskaan puutu valaskaloja, ja, +jos oikein rohkeasti käymme niitten kimppuun, taitaa mar joku valaskala +joutua meidänkin harpuunaimme sakaroihin. Sitten, oikealle -- ja kaikki +purjeet nostettuina lähdemme vaikka jääsiltojen poikki kotiinpäin. Hei, +katteini, jos te vaan luulette sen kannattavan, ei suinkaan vanha +Martti tahdo sanoa mitään vastaan. Mutta meidän tulee kohta käydä +asiaan käsin." + +"Olkoon menneeksi, Jumalan nimeen eteenpäin -- laiva pohjoiseen päin, +vanha merikarhu!" + +Martti tarttui tanakasti peräsimen rattaan puola-puihin, ja käänsi +jäntevillä käsillään laivan karan pohjaista päin. Kaikki purjeet +hajoitettiin, ja tuulen nopeudella lensi Delphiini lakkipäiden +laineiden lävitse. Vaikk'ei koko miehistössä ollut ainoatakaan, jok'ei +hyvin tietänyt, että vaarat, jotka uhkasivat häntä, nyt yhä +lisääntyivät, tervehtivät kaikki katteinin miehuisaa, rohkeata päätöstä +vilkkailla ja kaikkuvilla "hurraa"-huudoilla. Kauvan olivat näitten +urheain merimiesten sydämet hehkuneet taisteluun meren ko'okkaita +petoja vastaan, eikä edes matkan vaarat olleet heidän mielestänsä +minkään veroiset sen häpeän rinnalla, jos he palaisivat tyhjinä +Bremen'iin. Tosin kyllä rypisti vanha Martti jo monta kertaa otsaansa, +kun hän ajan-tiedosta näki kuinka myöhäiseksi aika jo oli käynyt, mutta +semmoiset ajatukset saivat pian pötkiä tipo tiehensä, ja Martti mutisi +iloisesti itsekseen: "'ilman koskaan koettamatta, saapi olla +voittamatta!' Oikeastaan onkin meidän velvollisuutemme puolustaa +laivanisännän etua, vaikkapa me saisimme sitä varten panna elämät ja +edut alttiiksi. Jumala kyllä varjelee meitä, jos me joudumme +vaaroihin!" + +Ahkerammin kuin ennen katselivat kaikki meren vahtoharjoja aaltoja, +sillä, kuta pohjoisemmille seuduille Delphiini tuli, sitä +todenmukaisempi olikin, että joku valaskala yhtyisi tulemaan heidän +tiellensä. Mutta vielä ei nähty mitään -- meri näytti olevan asujamia +vailla, ja katteini Bertram'in mieli kävi päivä päivältä yhä +nulommaksi. "Emme tällä kertaa tapaa mitään," sanoi hän eräänä iltana +perämiehelle. "Me olemme joutuneet onnen heittiöiksi, eikä meillä ole +nyt muuta tekemistä, kuin joutuisaan lähteä kotiin!" + +"Ei suinkaan, ennenkuin me olemme nähneet Huippuvuorien jyrkät, +kärkevät jääkalliot!" vastasi Martti. "Ei kenkään saa sanoa meistä, +ett'emme ole tehneet velvollisuuttamme, katteini. Jollei kuitenkaan ole +apua mistään, on se ollut Jumalan sallimus, ja meidän tulee nöyrästi +siihen tarjountua. Näin tekin, katteini, arvelette, ja minä tiedän +kyllä, että te tällä ehdoituksella ainoastaan olette tahtoneet koettaa +minua. Mutta väärin tunnette vanhan Martin, jollette luule, että +rehellinen sydän sykkii hänen rinnassansa. Niin, katteini, meidän tulee +olla sitkeät, kuten aina miesten sopii, ja sillä tavoin koittaa kenties +vieläkin meille parempi, anteliaampi aika." + +Suruisesti loi katteini silmänsä taivasta kohden ja katseli aurinkoa, +joka kiireesti aleni aaltoihin. "Lyhenemistään lyhenevät päivät!" +lausui hän. "Mutta oli mitä tahansa! Huippuvuorille täytyy meidän +lähteä, vaikkapa meidän tulisi purjehtia jäitä jäätiköitä koko matka! +Ravakasti eteenpäin, Martti!" + +Martti seisoi perää pitämässä ja suunnitti laivan kulkua alinomaa +pohjaiseen päin. Taitavasti väisti hän muutamia jääkallioita, jotka +jättiläishahmuina verkalleen uiskentelivat vahtoisella vesipaltolla, +eikä jättänyt paikkaansa, ennenkuin päivä alkoi valjeta. Monta vaaraa +oli tosiaan Delphiini jo tänä yönä karttanut, sillä, mitä lähemmälle +pohjoisnapaa tultiin, sitä useammin ilmestyi näitä jääkallioita, jotka +tuulen ja meren-virtojen ajamina liikkuivat, ikäänkuin uiskentelevat +jääluodot, kaikkialta kaikkialle. Mutta, kun aurinko taas nousi, näkyi +meri aivan jäättömäksi, ja ainoastaan kaukaiselta ilmanrannalta +pilkehti muutamia jääpylväitä, joista ei kuitenkaan enää ollut mitään +pelkoa. Martti kutsui Leon luoksensa, asetti hänen peräsimen rattaalle, +ja käski hänen laskea laivaa entistä ilmaa kohti, ja vasta silloin +herättää hänen, kun hän havaitsisi jonkun jääkallion lähestyvän. Leo +lupasi säntilleen noudattaa hänen käskyjänsä, ja Martti lähti +laivankannen alle, pitkällisen valvomisensa jälkeen yreksi aikaa +heittäytyäkseen unen heimoihin. Mutta tällä kertaa ei saanut +Martti hetkeksikään lepoa, sillä tuskin pääsi hän kojuunsa, kun jo +maston-kopista kaikkuva ääni kuului, ja Martti eroitti sanat: +"valaskaloja! valaskaloja! Koko karja näkyy luoteessa!" + +"Missä?" kysyi jyrähti perämies, jolta uni ihan kerrassaan pujahti +pakoon, ja riensi kannelle -- "missäpäin Juho?" + +"Kesäpäivän laskussa -- kaksi, kolme, viisi -- seitsemän kappaletta!" +kaikkui uudelleen ääni ylhäältä. "Ikäänkuin suihkulähteet sinkauttavat +ne vettä sieramistansa -- ja tuolla -- hurraa, perämies, on vielä viisi +idässä! Hei, saalitonna ei Delphiini'n tarvitse palata!" + +Iloisilla huudoilla tervehtivät merimiehet, jotka heti olivat +syöksähtäneet vuoteiltansa laivan kannelle, tätä sanomaa, ja Martti +lausui katteinille: "me olemme voittaneet, katteini! Hurraa, pojat, +harpuunat esiin! Kaikki venheet kuntoihinsa, ja sitten eteenpäin! +Tuolla on meidän harpuunoitamme koettaminen! Rivakasti eteenpäin, +pojat! Hurraa!" + +Nyt syntyi mitä vilkkain meno Delphiini'n kannella. Kaikki liikkuvat, +juoksevat, hyörivät; muutamat hypähtivät venheisin, laskivat ne mereen, +ja tarttuivat airoihin; toiset viskasivat köydet ja harpuunat niihin; +vieläpä toiset panivat hätäiseltä vaatteet yllensä, ett'eivät venheiden +lähtiessä jäisi jälelle; mutta katteini Bertram piti neuvoa perämiehen +kanssa, mitenkä päällekarkaus kaikkein parhaiten tapahtuisi. + +"Meillä on seitsemän venhettä, katteini, ja niiden varassa voimme +viipymättä iskeä kiinni kolmeen," sanoi vanha Martti pikaisesti. "Minä +lähden kahdella venheellä edeltä; kolmannen saavat ala-perämies Bartels +ja kirvesmies Koop johtaa. Molemmat ovat taatut harpuunan heittäjät. +Hei, Leo, vikkelästi venheesesi! Tänäpänä on sinun tilaisuus näyttää, +mitä olet meillä oppinut!" + +Katteini Bertram ilmoitti itsensä olevan tyytyväisen kaikkiin, mitä +Martti oli esitellyt, ja tämä astui Leon kanssa ensimäiseen, parhaasen +venheesen, joka jo lähtöön valmiina heilui laivan laidalla. Merimiehet +asettuivat airoksille, ja höyhenen kevyisenä kiiti venhe aaltojen +huipuilla. + +Paitsi Leoa oli kolme rotevaa miestä astunut Martin venheesen. Sillä +välin kuin nämät kiireesti sousivat, pani perämies kelan ja köydet +järjestykseen, koetti harpuunia, olivatko ne terävät ja kyllin lujasti +kiinnitetyt köysiin, ja opetti vielä kerran Leolle kaikki, mitä oli +vaarin otettavaa valaskalan pyynnissä. Kiihkeä halu punasi Leon posket, +hänen silmänsä hehkuivat, ja hänen sydämensä sykki. Mutta kuitenkin +kuunteli hän suurimmalla huomiolla Martin opetuksia ja painoi ne +syvälle mieleensä. + +"Sinä pysyt siis koko ajan minun vieressäni, ja vasta silloin, kun +näet, ett'ei valaskala millään muotoa voi välttää meitä, saat omin +neuvoin koettaa parastasi," sanoi vanha merimies. "Pidä myöskin tarkka +vaari, ett'et kietoudu köyteen, jos harpuunasi on käynyt valaskalaan. +Jos vaan kerran takerrut siihen, vie peto sinun muassaan meren pohjaan, +ja sinä olet kun oletkin hukassa! Varovaisuus on aina hyvä, mutta +erittäin, kun valaskaloja pyydetään!" + +Martin näin Leoa varoitellessa olivat molemmat venheet ehtineet varsin +likelle valaskaloja. "Hyppää nyt omaan venheesesi, Leo, ja katso hyvin +tarkoin, miten minä karkaan ensimäisen kimppuun," sanoi vanha Martti. +"Sinun täytyy myöskin muistaa, että pysyt aivan lähellä minun +venhettäni, ja maltat mielesi, jotta et ennen aikojaan heitä +harpuunaasi, vaikkapa valaskala tulisi kuinka lähelle tahansa. Silmät +auki, pojat! Rohkeasti eteenpäin! Tuolla minä näen kuuden- taikka +seitsemänkymmenen jalan pitkän otuksen, ja sen päälle me ensiksi +käymme. Soutakaat tarmokkaasti -- mutta älkäät loiskuttako, että se +säikähtyy ja ui tiehensä. Eteenpäin pojat! Hurraa!" + +Näin sanottuaan oli Martti noussut teljoltansa seisaalleen ja asettui +kokan puolelle, pitäen raskasta harpuunaansa kädessänsä, ikäänkuin +heittokeihästä. Sitten siirsi hän vasenta jalkaansa tuonnemmaksi, ja, +vähän notkistuen eteenpäin, katsoi hän terävillä silmillään, kuinka +suunnattoman suuri eläin liikkui edestakaisin, iloisesti ja +huolettomasti uiskennellen, ikäänkuin ei olisi ollut mitään vaaraa +käsissä. Yhä enemmän säihkyivät Martin silmät -- hän jännitti +jäntäreitänsä, ja kohotti harpuunalla varustettua kättänsä. + +"Antakaat nyt," lausui hän matalalla ja vastoin hänen tahtoansa +vävähtävällä äänellä -- "venheen edistyä syrjittäin, ja laskekaat se +niin lähelle petoa, kuin suinkin on mahdollista. Vielä vähän enemmän sen +etupuolelle, ett'ei se saa purstollansa rusentaa meidän venhettämme, ja +nyt -- onni ohjaksille!" + +Vielä kerran nosti hän oikean kätensä -- vartoi muutamia +silmänräpäyksiä, sillä välin kuin kumppanit hengittämättä katselivat +milloin häntä, milloin valaskaloja, ja heitti yht'äkkiä harpuunansa +pedon mustan harmaasen selkään semmoisella voimalla, kuin se olisi +ollut joutsen lennättämä nuoli. Harpuunan terävä, väellä varustettu +teräskärki tunkeusi syvälle summattoman suuren pedon ruumiisen, ja +heiton ankaruudesta värisi sen varsi kauan haavassa. Iloissansa väänsi +vanha Martti suutansa hiljaiseen nauruun, tarttui nopeasti köyteen, +jossa harpuuna oli kiinni, ja sanoi enemmän itselleen, kuin +kumppanillensa: "tuo ei taida enää päästä meidän käsistämme -- heitto +oli hyvä, eikä Delphiini ole turhaan tehnyt tätä matkaa!" + +Muuta Martti tällä vertaa ei tullut sanoneeksi; sillä tuskin tunsi +valaskala haavansa karvastelevan, ennenkuin se jo julmasti värväytti +ruumistansa, ja kohotti purstonsa korkealle ilmaan, paiskataksensa sitä +heti jälleen mereen semmoisella pamauksella, kuin jos olisi yhtä haavaa +laukaistu monta kanuunaa. Ikäänkuin rankkasateella parskui vesi +kaikkialle, venhe vaapui väkevästi, ja syystä iloitsi Martti, ett'ei +pursto ollut osannut venheesen. Tuskissansa puuskasi valaskala +verensekaisen vesisoiton sieramistaan, ja sujahti salaman nopeudella +veden alle, johon hänen vihollisensa eivät voineet seurata häntä, +välttääkseen näitten turmiokkaita aseita. Mutta turhaan ponnisti se +voimiansa henkeänsä paolla pelastaa. Harpuuna oli liian huolellisesti +pantu kiinni köyteen, ja niin suurella voimalla heitetty, ett'ei kala +olisi millään tavalla voinut vapauttaa itseään siitä. Mutta kauhean +nopeasti juoksi köysi telalta, joka pian rupesi suitsemaan savua, ja +oli tuleen syttymällänsä. "Viskatkaat vettä sen päälle!" huudahti +Martti, ja sieppasi kaksi harpuunaa venheen pohjasta, niitä +heittääkseen valaskalaan, kun se nousisi merestä, joka luultavasti +pian oli tapahtuva. + +Yksi merimiehistä valoi ehtimiseen perämiehen käskyn mukaan vettä kelan +siiville, ja toiset kaikki sousivat joutuisasti sitä suuntaa, jonka +Martti jotensakin suurella varmuudella ilmoitti samalla kuin hän +tarkkaan katseli valaskalan liikuntoja köydestä, jossa se oli kiinni. +Muutamia minuuttia kului syvimmässä äänettömyydessä. Kaikki +tarkastelivat veden pintaa, saadakseen kohta nähdä petoa, kun se taas +hengittämistä varten tulisi ilmoille, ja kaikki sousivat tarmonsa +takaa, päästäkseen niin lähelle sitä, kuin suinkin oli mahdollista. Leo +piti koko ajan venhettänsä varsin lähellä Martin venhettä, ja katseli +hartaasti jahdin edistymistä. + +"Ole varoillasi, poikaseni!" huusi perämies hänelle. "Meidän köytemme +on koht'sillään purkaunut, ja, jollei valaskala pian ilmaannu, pitää +meidän liittämän sinun köytesi jatkoksi. Likemmäksi tänne, Leo, kaiken +mokomin likemmäksi -- pari silmänräpäystä vielä, ja se on liian +myöhäistä -- meidän pitää katkaista köysi, taikka saamme kaikki tyyni +kuolla, sillä haavoitettu valaskala viepi venheen, miehistön ja kaikki +Ahdin hautaan! Leo, tuolla se näkyy!" + +Noin viidenkymmenen kyynärän päästä kohosivat meren aallot, ja, +ikäänkuin hämyssä haamoittava kallionrinta, ilmestyi haavoitetun pedon +selkä syvyydestä. Erityistä käskyä odottamatta, sousivat merimiehet +voimansa tietä sitä kohden, ja kaksi Martin kädestä lentänyttä +harpuunaa puhkaisi sen kupeita. Samalla herkesi Leokin perää pitämästä, +tempasi yhden harpuunan, hyppäsi venheen kokan puolelle, ja noudatti +Martin esimerkkiä. Harpuuna lentää viuhahti ja sattuikin kohdallensa -- +mutta samassa huljahti venhe -- Leo horjahti -- huudahus vaan -- ja +nuorukainen kohahti suin silmin mereen, sen vahtoharjaisiin, valaskalan +kuohuttamiin aaltoihin kadotakseen. Kaikki merimiehet, jotka olivat +hänen venheessänsä, kirkaisivat isolla äänellä; ainoastaan yksi istui +äänetönnä ja vaaleana, eikä mitään huutoa päässyt hänen huuliltansa, +vaikka hänen kasvoissansa kyllä ilmaantui säikähys ja kauhu. + +"Mitä on tapahtunut?" huusi Martti semmoisella äänellä, että se voitti +aaltojen hirmuisen pauhinan. + +"Leo putosi mereen!" vastasivat merimiehet toisesta venheestä, ja vanha +Martti, jonka kasvot jahdin kiihko ja ponnistukset olivat punanneet, +muuttuivat kohta kalmankarvaisiksi. + +"Suuri Jumala!" huusi hän -- "poika poloinen on hukassa! Mutta ei -- +menköön valaskala menoansa! Kalliimpi on aina ihmisen henki, kuin +kaikki kulta-romu maailmassa! Takaisin miehet! Katkaiskaat köydet, jos +valaskala rupeaa vetämään meitä perästänsä!" + +Jollei Leo rehellisyydellänsä, ystävällisyydellänsä, ja aina +osoitetulla miehevyydellänsä olisi voittanut melkein kaikkien +merimiesten sydämet, olisi hän näin tärkeällä hetkellä, jolloin jahdin +himo oli valloittanut kaikkien mielet, varmaan ollut Tuonen omana. +Mutta hyväksi onneksi oli hänen kumppaniensa rakkaus häntä kohtaan +voimakkaampi kuin muut tunteet. Venheet alkoivat viipymättä peräytyä, +purstoansa hurjasti paiskellen meni valaskala uudestaan umpisukkulaan, +ja meren pauhaavat, loiskuvat aallot asettuivat. Tuskaa täynnänsä +katsoivat kaikki kadonnutta kumppaniansa. Vaan hänestä ei nyt hitukaan +nähty. Yht'äkkiä ilmestyi kuitenkin inhimillinen muoto aaltojen +helmasta. Kalveat, märkien hivusten peittämät kasvot näkyivät -- ja +oitis syöksähti Martti mereen. Muutamissa silmänräpäyksissä saapui hän +Leon tunnottoman ruumiin luokse, ja ui, pitäen sitä toisella kädellänsä +yli veden pinnan, verkalleen ja varovaisesti venhettä kohden, joka mitä +kiireemmin lähestyi häntä. Ei kukaan niistä merimiehistä, jotka olivat +Leon venheessä, nyt näyttänyt suurempaa intoa ja auttavaisuutta, kuin +se, joka turman tapahtuessa oli toimetonna istua ällistellyt. Kun Leo +nostettiin venheesen, hyrähti sama mies itkuun, peitti kasvonsa +käsillään, ja mutisi, syvästi liikutettuna, muutamia sanoja, joita ei +kenkään voinut oikein ymmärtää. Tällä välin Leo vähitellen virkosi. Hän +oli vaan vähän huumeissaan, sillä valaskala oli kerran sivauttanut +häntä purstollaan, vaikka se kaikeksi onneksi jo oli uuvuksissaan. Leo +karisti nyt veden pois ruskeista kiharistaan, ja huusi perämiehelle: +"minun on hyvä olla Martti!" Tämän kasvot kirkastuivat taas, kun hän +näki silmäteränsä olevan pelastettuna ja, kuten hän toivoi, vapaana +kaikesta vaarasta. "Katsokaat vaan, kuinka minä jo heilutan +harpuunaani! Toinen ei saa tunkea tuumaakaan vähemmän syvälle +valaskalan kylkeen, kuin ensimäinen! Minne nyt peto joutui?" + +"Vai niin, koska sinä semmoisia puhut," riemuitsi jalo perämies, +"tahdomme taas ruveta taistelemaan petoja vastaan! Kaikki harpuunat +pois! Ensimäinen on jo saanut kylliksi, ja meidän tulee nyt tappaa se +keihäillä! Eteenpäin taas kaikki venheet! Katso itsesi vaan, Leo! Sinä +olet jo nähnyt, ett'ei nyt jäniksessä olla." Näin sanottuaan hypätä +heipahti Martti takaisin omaan, lähellä olevaan venheesensä, ja alkoi +katsoa puoliksi jo voitettua vihollistansa. + +"Eteenpäin, pojat, Jumalan nimeen!" huusi hän. "Köytemme on taas +melkein kokonaan purkaunut kelalta! Vasemmallepäin! Vasemmallepäin! +Hei, aivan niin! Nyt se ei enää voi kumota venhettämme, ja meidän on +takaisin saaminen, mitä olemme viipymisellämme menettäneet. Soutakaat +nyt, pojat, mitä ikinä teidän kouristanne lähtee! Ei se ole koskaan +ollut niin tarpeellista kuin nyt -- ja -- niin totta kuin minä olen +vanha Martti, saatte tänä iltana kahta vertaa suuremman määrän grog'ia, +kuin tavallisesti, jollette vaan päästä häntä välttymään!" + +Näiden viimeisten sanain vaikutus soutomiehiin oli todellakin tehokas. +Lupaus tuosta kaikkein merimiesten mielijuomasta ja kiivaimmillaan +oleva jahdin into näkyi antavan näille terhakoille pojille +jättiläisvoimat. Ei ole veden kalvossa keloileva kala koskaan väleemmin +viiletellyt vesiä, kuin se venhe, jota vanha Martti nyt johti. Yhdessä +vilauksessa oli jo monen sadan jalan väli soudettu, ja hyvään aikaan +saapuivat venheet niille paikoin, joissa valaskalan pitäisi perämiehen +oikeata arvelua myöden uudestaan tuleman esiin. Se näkyi jo veden +pinnalla, jonka se oli avaralta punannut verellänsä. Rasvansekaista +verta vuoti sen haavoista, ja sieramistansa se purskutti punaiselta +vivahtavaa vettä. Yhä lähemmäksi riensivät venheet. Martti ja Leo +heittivät vielä kerran kumpikin harpuunansa voipuneen venkaleen +selkään, ja nyt viskasivat kaikki merimiehet, paitsi kaksi, jotka +pitivät perää, airot luotansa, ja tarttuivat keihäisin, joita he +työnsivät syvälle valaskalan kylkeen. + +Hirmuisa oli tämän vanhan valaan kuoleman-kamppaus. Väkevällä +purstollansa se lyödä leimahutti punertavaa merta niin hurjasti, että +aallot, vuoren korkuisina, vyöryivät kaikille haaroille, ja olisi +luullut olevansa sotatantereella keskellä jytiseviä kanuunia. +Merimiehet, jotka pitivät perää, olivat pahemmassa kuin pulassa, +varjellessaan venhettä valaskalasta, joka yhdellä ainoalla purstonsa +sätkähyksellä olisi kohta lyönyt sen murskaksi. Mutta päällekarkaavat +merimiehet käyttivät kahta kiivaammin keihäitänsä, eivätkä huolineet +laisinkaan kuoleman vaarasta, joka yhä uhkasi heitä, vaan hätyyttivät +valaskalaa niin, että se uudestaan sukaisi pakoon. Kaksi kertaa katosi +se vielä meren syvyyteen; mutta yhä lyhyemmiksi kävivät loma-ajat, +joiden kuluttua sen taas täytyi palata henkeä uudestaan vetääksensä, ja +yhä hermottomammiksi muuttuivat sen liikunnot. Nyt -- vielä kerran se +kavahti pystyyn -- kumajava korina kuului sen avoimesta kidasta -- +sitten moiskahti se jälleen mereen, tärisytti vielä pari kertaa +jättiläisrunkoansa, ja vääntyi viimein, henkensä heittäen, vitkoin +selälleen. Kolme kaikkuvaa hurraahuutoa kuului merimiesten suusta, kun +he kumppaneilleen ilmoittivat voittonsa; valkoinen lippu nostettiin, ja +hyvillänsä lausui vanha Martti, hikihelmiä otsaltansa pyyhkien: "nyt, +pojat, olette tehneet kelpotyön, kun te, toisten auttamatta, tapoitte +tuommoisen tönkäleen, joka epäilemättä tuottaa laivan isännälle +pari tuhatta taaleria. Todella rehellisesti olette ansainneet +kaksinkertaisen määränne grog'ia, ja vanha Martti takaa sen, että +määrin vierin taritaankin teille. Kuinka te voitte nyt, pojat? +Viedäänkö ensiksi saaliimme Delphinii'in, vai autammeko vielä meidän +kumppaniamme, jotka tuolla tuonnempana taistelevat petoja vastaan? Tämä +ei suintaan enää pääse mihinkään meidän käsistämme, kuten tekin näette, +mutta nuot tuolla liputtavat vielä vahvasti uimuksiaan." + +Merimiesten jahdin into oli nyt yltynyt korkeimmilleen, ja yhteen +ääneen vaativat he, että Martti uudestaan veisi heitä taisteluun, johon +vanha Martti, sydämellisesti nauraen, vastasi: "Sen minä kohta arvasin! +Hyvinkin ennallaan jo tiesin! Niin, niin, kun ihminen kerran saapi +yhden otuksen pyydyksiinsä, ei hän malta mieltänsä, ennenkuin hän on +pannut kaikki hengeltä. Nyt, pojat, on meillä silmänmääränä +velvollisuutemme täyttäminen, ja sentähden iloisesti eteenpäin!" + +Riemuhuudoilla rupesivat merimiehet taas soutamaan, ja jouduttivat +venheen toisten kumppaniensa luokse, jotka tällä välin niin ikään +olivat ryhtyneet jahtiin, ja karanneet muutamien ko'okkainten +valaskalojen päälle. Vanha Martti suoritti sillä aikaa harpuunansa +köyttä, tarkasti aseita, olivatko ne ottelussa tylsyneet, taikka +muutoin viottuneet ja niin muodoin joutuneet erikseen pantavien lukuun, +ja kääntyi, kun kaikki oli järjestyksessä, Leon puoleen, häneltä +kysyäkseen, mikä syy oli siihen, että hän äsken oli suljahtanut mereen. +Leo ei voinut selittää sitä millään tyydyttävällä tavalla, ja myöskin +toiset kaikki kumppanit vakuuttivat, ett'eivät hekään voineet ymmärtää +sitä. Ainoastaan merimies perän puolella pysyi äännetönnä, ja hänen +ruskeat poskensa lensivät tuota hätää vaaleiksi, kun Martti kääntyi +häneen ja sanoi: "No, Elshöft, teidän on sieltäpäin ollut parempi +tilaisuus katsoa asiaa, kuin kenenkään muun, ja sen vuoksi te taidatte +tietääkin, kuinka tämä oikeastansa kävi." + +"Minä en suinkaan tiedä siitä mitään!" vastasi merimies pikaisesti. +"Minä katselin ainoastaan valaskalaa, enkä havainnut laisinkaan, että +Leo putosi mereen!" + +Vanha Martti lennätti terävän säteen silmistänsä Elshöft'iin, joka, +milloin punehtuen, milloin vaaleten, nopeasti käänsi päänsä toisapäin, +mielensä mustia mietteitä salatakseen. + +"Minä tahdon pitää tarkkaa vaaria hänestä," jupisi perämies itsekseen. +"Mies näyttää minusta siltä, kuin hänessä ei olisi aivan puhdas +omatunto; ja viimeistä lukua tuntee hän vanhan Elshöft'in paremmin kuin +hän tahtoo myöntää." + +Muista merimiehistä ei kukaan epäillyt mitään, vaan jokainen arveli, +että Leo, harpuunansa heittäen, oli luiskahtanut ja näin ikään +pyörähtänyt mereen. Mutta Konrad Elshöft lausui hiljasti itsekseen: +"Herra, älä johdata minua kiusaukseen, vaan päästä minua niistä +pahoista ajatuksista, jotka yhä enemmän ovat saaneet siaa sydämessäni!" + +Konrad-raukka teki kyllä hyvin, kun hän pyysi taivaalta voimia itseään +parantaaksensa. Hän oli tuskin tuntuvasti liikahuttanut airoansa, ja se +saattoi Leon suin päin mereen. Tekikö hän sitä tahallansa, vai ei? Sen +tiesi yksin Jumala, joka tutkii sydämet ja munaskuut. Mutta tarjona +oli kuitenkin se ajatus, että Konrad oli koettanut käyttää tätä +tilaisuutta, päästäksensä siitä nuorukaisesta, jota hän kovin pelkäsi. + +Sangen hyvin voi hän edeltäpäin arvata, että Martti heti syöksähtäisi +mereen, lemmittyänsä pelastaakseen, ja varsin todennäköistä oli +myöskin, että molemmat siellä saisivat surmansa. Ainoastaan se seikka, +että valaskala oli mennyt umpipäähän meren syvyyteen, päästi molemmat +hengissä vaarasta. + +Vikkelään riensivät venheet eteenpäin, ja olivat ennen pitkää taas +uudessa taistelussa ja uusissa vaaroissa. Vielä kaksi mitä suurinta +valaskalaa tapettiin. Toiset pelastivat itsensä pakenemisella, eikä +kukaan enää edes ajatellutkaan ajaa niitä takaa, koska miehillä oli +yltäkyllin työtä, päivän runsasta saalista laivaan viedessänsä. Köysiä +kiinnitettiin kuolleiden köntysten purstoihin, ja niistä ne laahattiin +Delphiini'in, jossa sillä aikaa oli laitettu niin, että sopi kannelle +hilata kaupoiksi käyvät saaliin-osat, nimittäin rasva ja parrat. +[Valaskalan parroiksi nimitetään sen lihassa tiheissä riveissä olevia +sarveis-säikäleitä l. kaupassa n.k. kalanluita.] Kaksi kokonaista +päivää kului umpeen, ennenkuin siitä työstä päästiin, ja vasta silloin +voi ajatella uutta jahtia. Ei kukaan enää sallinut, että paluu-matkasta +puhuttiin, vaikka vuoden aika jo oli käynyt kovin myöhäiseksi; ei +kenkään pelännyt jääkallioita ja jääkentäitä, vaikka helposti saattaisi +tapahtua, että ne sulkisivat Delphiini'n palaamattomiin, jos vaan talvi +sattuisi tulemaan pikkuista varemmin, kuin tavallisesti. Rohkeasti +käännettiin vaan laivan nokka pohjaiseenpäin, kaikki purjeet +viritettiin, ja suotuisa lounainen tuuli tuuitteli oivallista laivaa +Huippuvuoria kohden. + + + + +KAHDEKSAS LUKU. + +Karhun-ajo. + + +Kolmena viikkona -- sillä niin kauvan kesti vielä Delphiini'n +kalastus-retki -- tapettiin vielä seitsemän valaskalaa, ja laiva oli +nyt lahtia täynnä. Par'aikaa se oli ankkurissa Huippuvuorien +etelärannikolla, ja katteini Bertram sanoi päättäneensä seuraavana +päivänä ruveta kotimatkaan, kun hän vaan ensiksi saisi laivan vähän +korjatuksi, sillä aivan vikaantumatta se ei kuitenkaan ollut päässyt +yli-ympäri uhkaavista vaaroista. Kaikki olivat nyt iloissansa. Hyvin +oli tähän saakka kaikki Delphiini'iltä käynyt, eikä kenkään epäillyt, +että myöskin matka kaukaiseen isänmaahan kävisi huokeasti ja +joutuisaan. Toinen osa merimiehistä oli laivan tilkitsemisen ja +laittamisen puuhassa; toinen latoi tarkalla huolella saalista laivan +alustaan. Ainoastaan muutamat -- näitten joukossa myöskin Martti, Leo +ja Konrad, -- kävelivät edestakaisin kannella, kosk'ei heidän apuansa +enää tarvittu, ja he ylimalkain jo olivat rehellisesti tehtävänsä +tehneet. + +Martti laski leikkiä Leon kanssa heidän onnellisesta kalastuksestansa, +kohta tapahtuvasta paluumatkasta, ja siitä ilosta, joka tulisi Leon +äidille, kun hän taas saisi syleillä rakastettua, kauvan poissa +viipynyttä poikaansa. Ei kumpikaan heistä voinut arvata, että vielä +monta riemutonta päivää koittaisi, ennenkuin kodin lempeä aurinko +jälleen loistaisi heille. + +Oli kaunis, kirkas, vaikka kohta kylmähkö päivä. Heleästi paistoi +aurinko pilvettömältä taivaalta ja sen säteet heijastuivat takaisin +läheisen saaren terävistä, jäisistä vuoren kulmista, jotka +säkenöitsivät, ikäänkuin kalliit kivet. Ilma oli tavattoman selkeä ja +kuulakas ja antoi toisinaan esinetten aivan selvään ilmaantua +peninkulmien päästä. Kiinteästi katsellen ympäröitsevää seutua, jok'ei +autionakaan ollut kokonansa suloa vailla, loi Leo silmänsä milloin +äärettömän avaroiksi jääkentiksi muuttuneesen meren pintaan, milloin +kummallisesti uurretun saaren lukuisiin lahtiin ja rantamaloihin, +taikka sen lumisiin vuoriin, jotka, hopean hohtavina, huipuillansa +tapailivat taivaan himmeätä sinilakea. + +"Kaikki on kuollutta, elotonta ja autiota!" lausui Leo. "Ei mikään +heinänkorsi kaunista näitä jylhiä, tuimia jääselkiä, ei mikään puu +tuudittele vihantaa latvaansa iltatuulessa, ei lintu livertele näillä +jyrkillä jäävuorilla, eikä perhonen lehahtaen lennä kukasta kukkaan; +vaan kuitenkin on tämä luonto niin ihana, niin jalo, kuitenkin +muistuttaa kaikki Jumalan suuruutta ja voimaa." + +"Se on tosi, ystäväni," vastasi vanha Martti. "Kaikki, mitä meidän +taivaallinen Isämme on luonut, on suloa täynnä. Älä vainen luule, että +tämä luonto on niin kolkko, kuin se nyt näyttää sinulle. Jäämaittenkin +synkeillä seuduilla vilisee luontokappaleita. Jääkarhu etsii +lumikedoilla elatustansa; rannikoilla liikkuu mursuja ja hylkeitä; +ketut, naalit ja sopulit eivät pelkää pohjoisnavan hirmuisintakin +kylmyyttä; eikä edes lintuja puutu täältä, vaikka ne eivät ele niin +loistavissa ja kirjavissa puvuissa, kuin heidän heimolaisensa +kesämaiden kauniissa metsiköissä. Kajavat, ruokit, myrskylinnut ja isot +harmaat hanhet kajahuttelevat kareja hurjilla huudoillansa, ja +lukemattomiin asti vilskuu kaloja jäämeren suurilla syvänteillä. Niinpä +kyllä, poikaseni, kaikkialla ilmaantuu Jumalan näkymätön käsi, joka on +luonut elämää ja liikettä, jossa ihmisen tylsä silmä ei luule näkevänsä +muuta, kuin Kalman kalpeita kankaita. Katso tuonne, tuolla näet +jääkarhun pörheän ruumiin luikertelevan jäävuoren helmalla!" + +"Minä näen sen, näen aivan selvään!" huudahti Leo, pitäen kättänsä +silmiensä edessä, heikentääkseen huikaisevien, jäälaikoilta +kilpistyvien auringon soittojen kimallusta. "Katsokaat, Martti, +pikkuinen penikka on kintereissä kiinni sen perässä! Voi jos saisimme +ne ammutuksi!" + +"Hm, saattaisi sangenkin helposti tapahtua," mutisi Martti, ja +tähysteli tarkkaan terävillä silmillänsä kauhean eläimen liikuntoja. + +"Jos se vaan lähtee aukealle jäälakeudelle, jossa yltä ylitse ei ole +muuta, kuin paljasta jääkaloa, ja meidän vielä onnistuu estää sitä +palaamasta, joutuisi se pian käsiimme. Hm! hm! Karhunpaisti ei olisi +hullumpaa, ja sen röyheä talja sopisi hyvin tuliaisiksi laivan +isännälle. Hei, Leo, se astuu todellakin jäälle, ja, jos me vaan +pääsemme tuulen puolelle, että sopii takaapäin tuolta vuoren +kulmalta rientää sen päälle, niin on peto pentuinensa päivinensä +pääsemättömässä! Katteini, sananen vaan!" + +Katteini Bertram, joka kokan puolella johti korjaustöitä, kuuli +perämiehensä äänen, ja lähestyi nopeasti häntä. "Mikä hätänä on, +Martti?" kysyi hän. + +"Hm, Leo ja minä näimme äsken ison jääkarhun käydä köntystävän +rannalla, ja, jos vaan lähdemme ajamaan sitä, ei se suinkaan pääse +välttymään" -- vastasi Martti, jonka silmät jo alkoivat innosta +säihkyä. "Koko retki kestäisi hetken taikka korkeintaan kaksi, ja +paitsi nahkaa saisimme melkoisen määrän tuoretta lihaa laivaan. Mitä te +arvelette asiasta, katteini?" "En ainakaan minä kieltäisi sitä," +vastasi tämä, -- "jollen tällä haavaa tarvitsisi kaikkia merimiehiäni, +Martti. Mutta missähän se nyt on koko karhu? Minä en voi eroittaa sitä +ensinkään." + +"Tuolla, aivan oikoiseen jäätanterella, yhtä juonta peräsimen rattaan +ja tuon pihtipuolen kanssa --" vastasi Martti kiivaasti. "Katsokaat, +kuinka se pentunsa kanssa kömpii tuota solaa päin." + +"Aivan oikein -- nyt minä eroitan sen karvaisen nahan valkoisesta +lumesta," lausui katteini, ja lisäsi, kahden mielen vaiheella +ollessaan: "ei suinkaan se pääsisi mihinkään teidän kynsistänne, mutta +minulla ei nyt olisi joutavaa väkeä, ja aikakin käypi jo täpärälle!" + +"Mutta, Leo ja minä ja Konrad Elshöft -- meissä kolmessa olisi jo +kylläksi," vastasi vanha Martti. "Tuottakaat vaan esiin pyssyt, ja +luottakaat meihin! Olenhan minä ennenkin otellut jääkarhujen kanssa." + +"Entä vaara, Martti," varoitti katteini. "Jos te ampuisitte syrjään --" + +"Niin on ainaki Leo varaksi, ja hädän tullen turvaamme harpuunoihimme!" +vastasi Martti, joka melkein enemmän, kuin Leo, halusi päästäksensä +kahakkaan Pohjolan hirmuisimman asujamen kanssa. "Antakaat meidän nyt +lähteä, katteini, ja minä takaan, että kahden hetken kuluttua sekä +emäkarhu että pentu ovat hyvässä tallessa laivassa." + +Katteini Bertram myöntyi viimein, ja juoksi kiireesti alas laivan +kastariin, josta hän otti kolme pyssyä ynnä kruutia ja kuulia. Mutta +Martti hyppäsi venheesen, laski sen mereen, otti vastaan katteinin +tuomat pyssyt ja kolme mitä kelvollisinta harpuunaa, ja aikoi, +Konrad'in ja Leon myöskin venheesen astuttua, juuri työntää tämän irti +laivasta, kun katteini vielä kerran huusi hänelle. + +"Hoi, Martti," sanoi hän -- "heittäkäät kuitenkin koko matka tekemättä! +Tuolta ilmalta nousee harmaita pilviä, ja minä pelkään aika tuiskun +tulevan, ennenkuin kerkee kättänsä kääntämään! Katsokaat nyt, myöskin +aurinko menee sumuun!" + +Martti alkoi tarkoin katsoa taivasta, ja pudisti päätänsä. "Eihän +tuosta ole vielä mitään hätää, katteini!" vastasi hän venheestä. +"Ennenkuin nuot pilvet pääsevät puhkeamaan, olemme jo tulleet takaisin, +sillä tästä ei ole kuin neljänneksen meripenikulman matka vuoren +kulmalle. Mutta kylmän varaksi -- antakaat heittää meille turkkimme, +katteini!" + +Katteinin käskyn mukaan toi muuan laivapoika joutuisasti kolme paksua +sudennahkaista turkkia, ja viskasi ne venheesen. Nytkös vasta miehet +soutamaan, ja vähemmällä aikaa, kuin puolena hetkenä olivat he jo +tulleet vuoren kulmalle. + +Karhu ei näyttänyt havainneen heidän tuloansa -- levollisena käveli se +vaan ympäri jäätanteretta, arvattavasti etsien itselleen ja pennulle +jotain syötävää. + +"Se ei voi välttyä," lausui Martti, kun venhe pujahti vuoren kulman +ohitse, ja saapui jäiseen rantaan. "Joudu nyt Elshöft! Viskaappas +harpuunat rannalle, ja sinä, Leo, kanna pyssyt ja ampuvarat venheestä! +Kas niin, vetäkäät nyt se ylös jäälle. Kaikki hyvin! Urheasti +eteenpäin!" + +Itsekukin heistä otti yhden ladatuista pyssyistä, ja alkoivat nyt, +Martti etupäässä, hitaisesti ja varovasti astua. Tultuansa siihen +paikkaan, josta heidän piti tehdä kierros, saadakseen uudestaan nähdä +saalistansa, pysähtyi Martti tuokioksi, ja rupesi, päätänsä kurottaen, +tähystelemään karhuja. + +"Kaikki hyvin!" lausui hän. "tuolla jään reunalla seisoo emäkarhu, +väijyen luultavasti jotakuta hyljettä päivällis-ateriakseen. Mutta +kyllä me vielä hänestä ruokahalun otamme. Hyvin varovaisesti nyt, +pojat! Kun me kerran olemme päässeet pyssyn kannolle, ennenkuin se on +meistä vainoa saanut, niin tähtäkäät huolellisesti, ja tarkoittakaat +päätä taikka rintaa, mutta älkäät laukaisko, ennenkuin te varmaan +tiedätte, ett'ette ammu sivutse. Pennusta teidän ei tarvitse huolia +laisinkaan -- sillä se ei pääse meitä karkuun, kun kerta emäkarhu on +tapettu, jota vastaan tämä kauheasti hirmustuisi, jos me hänen silmänsä +edessä, ampuisimme pojan kuoliaaksi. Ei kukaan saa ampua kuin +viidenkymmenen kyynärän päästä! Jos se ennen sitä vainuisi meitä, joka +on hyvin mahdollista, koska jääkarhun aistimet ovat erittäin tarkat, +niin seisahtukaat ja vartokaat sen päällekarkaamista. Kun se sitten on +lähestynyt meitä kymmenen kyynärän päähän, ammun minä ensiksi, sen +jälkeen laukaiset sinä, Leo, ja viimein, jos on tarpeellista, sinä, +Elshöft. Mutta minä luulen, ett'ei se ole tarpeellistakaan, sillä +jollei se kaadu ensimäiseen laukaukseen, saa se epäilemättä surmansa +toisesta laukauksesta. Jos peräti suureen hätään joudumme, on meillä +vielä harpuunoita varanamme. Nyt tiedätte, miten meidän on +menetteleminen -- siis rohkeasti eteenpäin!" + +Kun tuosta olivat vähäisen aikaa ripeästi kulkeneet, seisahtui Martti +yht'äkkiä, ja alkoi katsoa eteensä. "Minä olen päättänyt toisin," +lausui hän, muutamien silmänräpäysten kuluttua. "Ei voi milloinkaan +edeltäpäin arvata, mitä on tapahtuva, ja, oli mitä hyvänsä, aina +saattaa joku turvapaikka olla tarpeesen. Kuuleppas, Elshöft, jää sinä +tähän, ja estä karhua palaamasta. Siinä tapauksessa, että se karttaisi +taistelua ja puikkisi tiehensä, suittaisi kyllä tapahtua, että me +hädissämme ampuisimme syrjään, ja silloin menisi sekä paistit että +taljat alimmaiseen kattilaan, jollei kukaan olisi tältä puolelta sitä +häätämässä. Niinpä niin, jää vaan tänne! Kyllä me kahden kesken saamme +sen masennetuksi, ja, jollei yritys luonnistuisi, juoksee se oikopäätä +sinun ampujuontaasi. Etsi vaan itsellesi hyvä asema, ett'ei hätätilassa +julmistunut karhu pääse tukkaasi haivertamaan ja että sinä ammut +varmemmin, kun ei pelko vavistuta käsiäsi, ja odota siellä tyyneesti, +mitä tapahtuu. Tuo kallio on siihen omansa -- kiipee sinne! Siellä saat +sinä olla kokonaan rauhassa karhusta, ja voit mitä tarkimmalla tavalla +tähdätä, ennenkuin laukaiset. Nopeasti, poikaseni!" + +Alusta verukkeita vedettyään, suostui kuitenkin Konrad Elshöft pian +Martin ehdoitukseen. Kumppaniensa avulla nousi hän kalliolle, käski +Leon antaa itselleen ladatun pyssynsä, ja lupasi pitää tarkkaa vahtia. +Mutta Leo ja Martti rupesivat uudestansa astumaan eteenpäin jäällä, ja +hiipivät kyykistyneinä, pyssyt ja harpuunat tanassa, siihen paikkaan, +jossa jääkarhu seisoi, liikkumatta kurottaen silmiänsä suiveloon, johon +nähtävästi hylkeitä tavan takaa kokoontuivat uutta ilmaa +hengittääkseen. Jo olivat molemmat erämiehet noin sadan kyynärän matkan +päässä karhusta, eikä se vielä havainnut uhkaavaa vaaraa. Mutta nyt +nosti se yht'äkkiä päätänsä, katsoi sille puolelle, josta Martti ja Leo +likenivät, kohotti nenäänsä, ja imi vainoen ilmaa sieramiinsa. Hiljaa +viljuen lähestyi sitä pentu kiireesti ja painui sen kylkeä vastaan. Nyt +kiljahti emä julmasti, ja avasi ammollensa hirmuisen, tuliverevän +kitansa, josta kaksinkertainen rivi teräviä hampaita kammottavasti +irvisteli. + +"Pitkälleen, Leo!" kuiskasi Martti nuorelle kumppanillensa. "Älä +hievahda paikaltasi! Ei se vielä tiedä meistä mitään, taikka se ei +kumminkaan ole nähnyt meitä. Hiljaa! Kenties pääsemme vielä lähemmäksi +sitä. Katso, se kääntyy toisaalle, ja pentu pyörii niin iloisesti sen +ympäri, kuin ei enään löytyisi ensinkään ampumiehiä koko maailmassa. +Hetken aikaa me vielä odotamme, sitten taas eteenpäin." + +Liikahtamatta makasivat Martti ja Leo pitkällänsä jäällä, sillä välin +kuin emäkarhu selkäänsä heitä päin kääntäen uudestaan painoi päätänsä +sulaan. Mutta pikkuinen pentu löntysteli iloisesti ympäri jääkalloa, +taikka kelletteli lumella, jonka tuuli oli ajanut aallottain kinoksiin, +ja laski aika ajoin suustansa äänen, joka kileästi kaikkui raikkaassa +talvi-ilmassa. + +"Tuo pieni peto on meille lujin liittolainen!" lausui Martti tuskin +kuuluvalla äänellä. "Anna sen vaan heijailla ja teijailla mieltänsä +myöten, sitä rohkeammin voimme liikkua eteenpäin, Leo -- vaan kavahda +itsesi jäänhileestä, joka murtuessa ilmoittaisi meidän täällä olomme, +ja seuraa minua perävilkkaa." + +Hiljasti ja varoen nousivat molemmat pystyyn ja astuivat kyykistellen +verkalleen eteenpäin. Joka epävakaista paikkaa karttaen, koetti Martti +aina päästä jonkun nietoksen varjoon, ja ehti sillä tapaa onnellisesti +vielä nytkin kolmekymmentä kyynärää eteenpäin, eikä karhu huomannut +häntä. Mutta äkkiä hän seisahtui. + +"Mikä valtaa?" kysyi Leo hiljaan. "Katsoppas tuonne!" vastasi Martti. +"Tuo penikka hylky on niin kauvan kilvannut täällä edestakaisin, että +se on joutunut ihan lähelle meitä. Soisin melkein harpuunani iskevän +siihen tuon rohkeuden tähden. Ei, hiljaa, Leo! Kukaties mennä +sipsuttelee se takaisin, meitä havaitsematta. Näin saattaa karhunpoika +useasti olla tyhmää tyhmempi!" Hiiskahtamatta katselivat Martti ja Leo +pentua, joka hämmästyneenä katsoa töllisteli paikallansa. Pelosta se ei +näyttänyt tietävän pikkuistakaan, vaan päinvastoin alkoi se, tuokion +molempia erämiehiä tarkattuaan, vitkalleen lähestyä heitä, kunnes se +noin viiden kyynärän päässä Martista seisahtui ja rupesi murisemaan. + +"Tuo konnan vietävä saattaa meidän vielä pahaan pinteesen, jollemme +tuossa paikkaa tapa sitä!" sanoi Martti. "Ei nyt ole muusta apua -- +irroita minun harpuunani vyöstäni, Leo!" + +Leo teki hänen tahtonsa; mutta tuskin oli hän kurottanut kättänsä, kun +jo pikkuinen karhu, joka vihdoin viimein alkoi oudostua, pelästyneenä +peräytyi, ja äristen juosta lylleröitsi emänsä luokse. + +"Nyt kahakka alkaa!" sanoi Martti nureissaan. "Ole varoillasi, +poikaseni -- ennen kahden minuutin kuluttua töyttää emäkarhu meidän +päällemme. Älä vaan ammu, ennenkuin varmaan tiedät osaavasi. Kah, +tuolla se jo tulee!" + +Vanha Martti ei tällä kertaa erhettynyt. Pentunsa kanssa tulee +hölkyttää emäkarhu, ja rupee hirmuisesti kiljumaan, kun se havaitsee +molemmat miehet, jotka järkähtämättömän jäykkinä odottavat sen +hyökkäystä. Ei kumpikaan heistä tuntenut mitään pelkoa. Leo ei +kuitenkaan voinut aivan tyvenellä mielellä katsoa karhujen tuloa, sillä +hänen piti nyt ensi kertaa taistella semmoisia vastaan. Vaikka rohkea +ja uljas sydän asui hänen rinnassansa, vaikka monta onnellisesti +voitettua vaaraa oli kylläksi terästänyt hänen hermojansa, ett'ei joka +outo olisi voinut hämmästyttää häntä, tunsi hän kuitenkin nyt kätensä +vapisevan, kun hän nosti pyssynsä, ojentaakseen sitä lähestyvää karhua +kohden. Verkalleen tuli tämä heitä vastaan. Noin kolmenkymmenen +kyynärän päässä heistä nousi se pystyyn, asettui takajaloillensa, avasi +punaisen kitansa ja huimi hurjasti etujaloillaan ympärillensä. + +"Tarkkaa vaaria nyt!" huusi Martti. "Minä ammun ensiksi, ja, jollei se +kaadu, niin laukaise sinä! Vaan älä Jumalan tähden hätäile, Leo!" + +"Olkaat huoleti, Martti," vastasi tämä lujasti, vaikka hänen äänensä +vähäsen värisi ja hänen verekset kasvonsa kävivät kalmeiksi. "Henkeen +kuolemaan saakka seuraan minä teitä." + +Martti viipyi vielä silmänräpäyksen -- silloin paukahti hänen pyssynsä, +ja verinen juomu, joka punasi karhun pörröistä rintaa, todisti kyllä, +että hän oli osannut. Karhu rämpsähti ryömilleen, kieritteli vähän +aikaa jäällä, mutta karkasi sitten yht'äkkiä hurjassa vimmassa Martin +päälle, jonka tuo voimakas sysäys paiskasi selälleen. + +"Ammu, Leo, taikka olemme molemmat hukassa!" karjahti Martti. + +Kerrassaan kokosi Leo rohkeutensa: hän ei ampunut etäältä, hän lähestyi +vakavin askelin, vaikka vaaleana, karhua, joka, tulipunaisia silmiänsä +kauheasti mullistaen, irvisteli häntä vastaan. Laskien pyssyn suun ihan +lähelle karhun päätä, Leo laukaisi. Hirmuisesti kiljuen, hypähti karhu +taaksepäin, ja pudisti veristä päätänsä. Leo oli osannut hyvin, mutta +kuolemaksiko vai ei, sitä hän ei kohta voinut eroittaa. Kerkeästi +hypähti Martti, joka kaikeksi onneksi oli eheänä päässyt vaarasta, ylös +maasta, otti harpuunansa käteensä, ja heitti sen voimainsa takaa +emäkarhuun, joka uudestaan haavoitettuna ärjyi hirveällä tavalla. + +"Pidä paikkasi, Leo! ei se kauvan enää voi vastusta tehdä, ennenkuin se +hoipertuu maahan! Harpuuna käteesi, poikaseni!" + +Leo tarttui molemmin käsin harpuunaansa, ja odotti karhun uutta +päällekarkaamista, sillä välin kuin Martti kaappasi laukaistun pyssynsä +maasta, otti sen piipusta kiinni, ikäänkuin nuijan-varresta, ja katseli +tuimasti karhua, valmiina rusentamaan tämän pääkalloa, jos se vaan +jatkaisi taistelua. + +Mutta karhu oli jo uuvuksissa, eikä näyttänyt enää haluavan ottelemista +vihollistensa kanssa. Se maanitteli vaan pentuansa luokseen, joka +takajaloillansa seisoen osaa ottamatta oli katsonut taistelua, käänsi +selkänsä molemmille erämiehille, ja juoksi tiehensä. + +"Nyt se ei voi päästä meidän käsistämme!" huusi Martti iloisesti. +"lataa nopeasti pyssysi, Leo, ja sitten kohta perässä! Se ei voi +millekään haaralle välttyä, jollei se heittäydy mereen, jossa me +veneellä ajamme sitä takaa. Kyllä se jo on henkitoreissaan, muutoin se +ei olisi pakoon pötkinyt!" + +"Enkö minä huuda Elshöft'iä avuksemme?" kysyi Leo. + +"Ei, ei, kyllä me tulemme toimeen ilman hänettäkin!" vastasi Martti. +"Mutta sinä saat huutaa hänelle, että hän soutaa venheen tänne, jotta +se on saapuvissa, kun sitä tarvitaan. Mutta joutuisasti, sillä muutoin +saaliimme välttyy." + +Vikkelästi juoksi Leo täyttämään Martin käskyä, ja tuli jo takaisin, +ennenkuin tämä oli päättänyt lataamisensa. + +"Nyt ripeästi eteenpäin!" sanoi Martti. "Jätä harpuunat tähän; ne +olisivat vaan esteeksi, ja takaisin tullessamme saamme ottaa ne +mukaamme. Missä karhu nyt on? Hei, tuolla se juoksee jäätikköä kohti, +ja pentu on sen vieressä! Raisusti, poikani!" + +Näin puhuen alkoi Martti ajaa sitä takaa, pikaisesti juosten jäälakea +poikki. Leo seurasi häntä aivan läheltä, ja muutamien minuutien perästä +olivat he jo ehtineet melkoisen matkan eteenpäin. + +"Se uupuu!" lausui Martti. "Verenvuoto ja haavat ovat näännyttäneet +sitä, ja se on ennen pitkää kuoleman omana!" Molemmat erämiehet +riensivät nyt kahta kiireemmin silmillänsä tarkaten karhun liikuntoja, +kunnes tämä yht'äkkiä poikkesi jostakin kulmanteesta ja meni +näkymättömiin. + +"Hän on kadonnut!" huusi Leo. + +"Mutta kohta me näemme hänen taas! Rivakasti vaan eteenpäin!" vastasi +Martti. + +Vähän ajan perästä saapuivat he siiten paikkaan, josta karhu oli +kadonnut, ja hämmästyksestä ja suuttumuksesta päästi Martti huudon +suustansa, kun hän havaitsi soukan halkeaman jäätikössä, jonka kautta +karhu oli puikkinut piiloon. Jäällä ja lumella olevat veriset jäljet +todistivat kylläksi, että niin oli asian laita. + +"Tuo riiviö on pahasti pettänyt meidän!" huusi Martti. "Mutta sillä se +ei voita mitään! Nähtävästi se ei ole vielä joutunut etäälle, ja me +ajamme sitä jälestä, kunnes saamme sen kiinni!" + +Leo viivähti, ja katseli arvelevaisesti taivasta, joka sillä välillä +oli mennyt umpipilveen. Synkeä sumu peitti kokonaan auringon, ja sitä +ilmaa kohden, jossa Delphiini oli ankkurissa, kohosi sakea, +läpinäkymätön pilven jänkä. Äänetönnä osotti Leo sormellansa taivaan +rantaa. + +"Ei se tee mitään!" sanoi Martti, ja tarkasti niinikään taivasta. +"Ennenkuin myrsky nousee, ja nuot lumipilvet rupeavat sirottamaan +sohjuansa, saamme olla kokonaan pelvotta. Eteenpäin! Eteenpäin! Leo! +Neljänneksen hetkeä saamme ainakin panna tähän työhön, ja silloin vasta +on aika palata! Vaikk'emme voisikaan toimittaa koko karhua laivaan, +viemme kuitenkin sen oivallisen taljan muassamme!" + +Samaa päätä syöksähti tuo muutoin aina varovainen, mutta nyt jahdin +himoon tykkänänsä heittäytynyt perämies halkeamaan, ja Leo seurasi +häntä, vaikka kyllä hänen sydäntänsä ahdisti. Tosin hän olisi hillinnyt +Marttia, sillä pahat aaveet iskivät hänen mieltänsä, mutta hän pelkäsi, +että tämä halveksisi häntä ja pitäisi häntä pelkurina, eikä hän +myöskään olisi millään tavalla tahtonut jättää hyvää suopaa ja +uskollista ystäväänsä pulaan. Hän pysyi sen vuoksi Martin kintereillä, +lohduttaen itseään sillä toivolla, että haavoitettu karhu tuskasta ja +verenvuodosta arvattavasti oli niin voipunut, ett'ei se enää voisi +etäälle paeta. Niin olikin, sillä tuskin kului viisi minuuttia, kun jo +molemmat erämiehet tulivat halkeamasta aavalle, ja Martti riemuiten +ilmoitti taas näkevänsä karkurit. Emäkarhu makasi pitkällään lumella, +jonka hän ympärillänsä oli punannut verellään, ja inuen hääräsi pentu +hänen edessänsä. Martin ja Leon lähetessä, yritti emä nousemaan +pystyyn, etäämmäksi karatakseen. Mutta jäntiä puuttui, ja uikutellen +sortui hän kohta rötkälleen. Hyvin osattu laukaus Martin pyssystä teki +lopun sen julmista tuskista. Kuula tunki silmän lävitse aivoihin, ja +pari kertaa ruumistansa vävähytettyään heitti karhu henkensä. Pennun +ympärille heitti Leo harpuunan köydestä tehdyn lämsän, ja kietouneena +siihen makasi se kohta avutonna jäällä. + +"Joutuivatpa molemmat pedot viimein meidän käsiimme!" lausui Martti, ja +veti suutansa riemuisaan hymyyn. "Helposti voimme taluttaa pentua +venheelle, mutta emäkarhun me ketistämme. Käy työhön käsiksi, Leo, +sillä kauvan aikaa emme tosiaan saa enää viipyä!" + +Puukkojansa esiin ottaen, ryhtyivät molemmat erämiehet karhun +nylkemiseen, ja olivat jo melkein päättäneet työnsä, kun vanha Martti +äkisti nousi seisaalleen ja kallisti, tarkasti kuunnellen, päätänsä. +Myöskin Leo heitti työnsä kesken, ja katseli kummastuneena +kumppaniansa, jonka kasvoissa tuskallinen ahdistus nähtävästi kuvautui. + +"Etkös kuule mitään, Leo?" kysyi Martti. + +"Kyllä, tohisevan huminan, joka lähenemistään lähenee," vastasi Leo. +"Se ei ole muuta, kuin vihuri, joka ajaa jäälakeoita myöden ja on +ahdistunut vuorien rotkoihin." + +"Suokoon Jumala, että sinä olet oikeassa!" lausui vanha Martti. "Mutta +ei" -- lisäsi hän, ja hänen ruskeat poskensa lensivät vaaleiksi -- +"tämä on jotain pahempaa, kuin paljas vihuri. Kuule, tuolla se jo +vinkuen tulee -- yhä enemmän on taivas synkistynyt -- laupias Jumala, +jo tupruu läämältä lumihiuteita! Takaisin, kiiruimman kautta takaisin, +poikaseni! Jätä kaikki silleen, ja pane viimeiset voimasi alttiiksi, +että me ehdimme venheelle ja saamme peittää itsemme turkeillamme. +Juokse nyt mitä suinkin jaksat!" + +Muuta kehoitusta ei Leo tarvinnutkaan, sillä hän tiesi yhtä hyvin, kuin +Martti, että tämä tuisku veisi molemmilta hengen, jolleivät pääsisi +johonkin varjoon. Jos he kerran ehtisivät venheelle, olisivat he +pelastetut; heidän tarvitsi ainoastaan vetää se jäälle, panna se +alassuin ja käydä sen alle. Siellä heidän sopi istua, ikäänkuin kotelot +kuorissansa, ja tuulispää saisi riehua mielin määrin, eivätkä he siitä +piittaisi laisinkaan. Siitä jähmetyttävästä kylmästä, jonka tuommoiset +tuiskut Pohjan päivättömillä penkereillä tavallisesti tuovat muassaan, +varjelisi heitä kylläksi heidän paksut turkkinsa, ja sillä tapaa +olisivat he päässeet eheinä vaarasta, jahka vaan Elshöft oli käyttänyt +itseään kuin uskollinen ja rehellinen kumppani ja soutanut venheen +määrätylle paikalle rannalla. + +Sanaakaan virkaamatta, -- eikä myrskyn vonkunalta olisi mitään +kuullutkaan, -- juoksivat Martti ja Leo halkeaman lävitse, jonka +korkeat seinät jotenkin hyvin suojelivat heitä kauhean raju-ilman +tuimuudesta. Kun he tulivat aavalle jääkedolle, taukosi myrsky +yht'äkkiä raivoomasta, lumen höyhet tulla leijailivat harvemmalta, ja +näytti melkein siltä, kuin aivan äkkiä syntynyt pyry yhtä väleen +herkeisikin. + +"Me olemme pelastetut!" sanoi Leo ja huokasi syvältä. "Myrsky asettuu, +jopa taivaskin kaihentelee." + +"Eteenpäin vaan poikaseni!" vastasi Martti. "Ulkomuoto pettää. Yreksi +aikaa on tämä Jumalan ilma lauhtunut, vaan kohta se taas kiintyy, +raivotakseen vielä julmemmin kuin äsken. Suokoon Jumala vaan, että +Elshöft on vienyt venheen oikealle paikalle." + +Yhä kiireemmin riensivät molemmat ystävät jäälakean poikki. Vähällä +aikaa saapuivat he sen reunalle, ja tähystelivät tuskissansa +kumppaniansa. Mutta niin pitkältä kuin silmä kannatti ei näkynyt mitään +venhettä, ja hammasta purren, suuttumustansa Leolta salatakseen, sanoi +Martti: "me olemme hukassa! Tuo kavala koira on jättänyt meitä oman +onnemme nojaan! Voi Leo parkaa, minkätähden houkuttelin minä sinua +turmioon!" + +Leo käänsi nyt silmänsä merellepäin ja hiljainen huudahus joukahti +hänen vaalenneilta huuliltansa. "Mitä se on?" kysyi Martti. + +"Katsokaat tuonne" -- vastasi Leo -- "tuolla heiluu venhe merellä, ja +Elshöft soutaa sitä kiireesti laivaan päin." + +Sumu, joka tähän asti oli vankkana vaippana verhoillut vesiä, alkoi jo +haihtua, ja selvästi eroitti nyt Martti venheen. Se oli vielä +kuuluvissa, ja, molempia käsiään suunsa edessä pitäen, huusi Martti +jyrähtävällä äänellä: "venhe hoi!" + +Epäilemättä oli Elshöft kuullut Martin huudon sillä hän käänsi +päätänsä jäänyttä rantaa päin ja taukosi soutamasta, ilmeisesti +kahdenvaiheisena, kääntyisikö hän takaisin vai ei. + +"Tuo ilkeä konna pettää meidän varmaan!" sanoi Martti. "Omaa +viheliäistä henkeänsä pelastaakseen, antaa hän meidän menehtyä täällä, +sillä muutoin hän ei vielä olisi lähtenyt odotuspaikasta, jossa hänen +olisi velvollisuutensa ja kunniansa puolesta pitänyt pysyä! Mutta +kuule, mitä tuo merkitsee?" + +Kaikkuva kumahus mereltäpäin tärisytti ilmoja. Toinen pamahus seurasi +kohta, ja vähän ajan takaa vielä kolmaskin. + +"Ne on Delphiini'in tykin laukauksia, jotka kutsuvat meitä takaisin!" +sanoi Leo. + +"Niin onkin," lisäsi Martti, "ja Elshöft on kuullut ne yhtä hyvin, kuin +mekin! Katso, hän on taas alkanut soutaa, ja heittää meidän oleville +onnillemme! Tuo järjetön, Jumalan kosto saavuttaa kerran hänenkin, jos +kohta tässä maailmassa ei voi häntä rangaista. Nyt, Leo, ei auta mikään +muu, kuin kestäväisyys. Meidän pitää palata tapetun karhun luo, että +saamme sen taljan peitteeksemme, kunnes myrsky, joka epäilemättä kohta +rupee uudestaan raivoomaan, on mennyt ohitse. Tule, joka hetki on tässä +tilassa meille kallis." + +Martti ja Leo riensivät nyt takaisin halkeamaan, ja olivat tuskin +saapuneet sinne, kun jo vihurit alkoivat viuhkata ja lumipilvet +laskettivat suurissa määrin kiteitänsä maahan. Samalla ilmakin muuttui +niin jäätävän kylmäksi, että pakenevien henki kohta huurahti, ja +kohmetuttava vilu kangistutti Leon hermoja, jotka eivät vielä olleet +pakkaseen tottuneet. + +"Minä en jaksa edemmäksi!" vaikeroitsi hän, ja nojautui, lopen +uupuneena, jääseinää vastaan. "Pelasta itsesi, Martti, ja anna minun +maata täällä." + +"Jumala varjelkoon minua siitä!" vastasi Martti. "Paina itsesi minun +olkapäitäni vastaan -- niin -- ja nyt eteenpäin!" + +Leo yritti nyt astumaan, mutta jo muutamien silmänräpäysten perästä +turtauivat hänen jalkansa, ja voipuneena meni hän tainnoksiin. + +"Suuri Jumala, mikä nyt neuvoksi?" huusi Martti tuskaa täynnänsä. "Leo, +Leo, sinun pitää liikkuman, taikka olet jo viiden minuutin perästä +aivan paleltuneena!" + +"Anna minun kuolla tähän!" ohkasi Leo. "Voimani ovat minulta +vilpistyneet." + +Martti katseli tuimasti taivasta, ja hykersi käsiänsä. + +"Ei, ei!" mutisi hän sitten itsekseen -- "minä tahdon pelastaa sinun, +taikka kuolla sinun kanssasi! Jumala auttaa varmaan minua, ja antaa +minulle uudet voimat!" + +Hän notkistui nyt puoliksi jähmettynyttä nuorukaista vastaan, kohotti +häntä seisaalleen, nosti hänen hartioillensa, ja alkoi uudestaan +juosta. Hengistyneenä ja kovin väsyksissä pääsi hän vihdoin siihen +paikkaan, jossa tapettu karhu makasi. Tuota pikaa ketti hän siltä +nahan, peitti itsensä, Leon ja pennun tällä, ja havaitsi pian nuoren +ystävänsä virkoovan. Kerran huo'aten kysyi Leo: "missä minä olen?" + +"Turvallisessa paikassa nykyjään kumminkin! Karhun talja ja pentu ovat +pelastaneet meidän! Täydellisesti peitetyinä makaamme tässä, ja tuo +pieni pörröinen pentu uumaa lämmintä, ikäänkuin kuuma kiuvas. +Kärsimystä vaan, Leo! Kaikki muuttuu vielä hyväksi, jollei vaan tätä +raju-ilmaa kauvan kestä ja Delphiini riisty ankkuristansa. Kylmyyttä ja +tuiskua meidän ei enää tarvitse peljätä!" + +Vaikka myrsky ei enään erittäin haitannut ystäviämme, ei kumminkaan +mitä heidän ruumiilliseen oloonsa koski, tunkeusi kuitenkin sen kauhea +pauhina heidän korviinsa. Aikalomasta kuului myöskin hirmuinen jyry, +joka tuntui järisyttävän maan sisimpiä perustuksia. Ei Martti eikä Leo +voineet käsittää, mistä tämä outo jyske, jonka rinnalla tuhansien +kanuunain pauke olisi tuntunut vähäpätöiseltä, sai alkunsa. Vasta +jälestäpäin havaitsivat he sen tulleen jääkallioista, joita aallot +vähitellen olivat uurtaneet altapitin, ja, jotka, tasapainosta +joutuessaan, irtautuivat rannalta ja rojahtivat mereen. + +[Jääkallioin sanotaan syntyvän seuraavalla tavalla. Ne summattoman +suuret lumijoukot, jotka peittävät pohjois-navan autioita seutuja ja +vuonna vuotuisena enenttyvät, sulaavat kesäpäivän helteestä vedeksi, +jota kokoontuu lukuisiin puroihin ja juomiin, jotka sitten vipajavina +virtoina juosta suikertelevat laakeille rantamaille. Siellä niiden +kirkas, kylmä vesi pian jäätyy, ja joka ajast'aika kasvaa uusi jääkuore +lisäksi, jotta vuosisatojen kuluessa sukeuu tuhansien jalkojen +korkuisia jäätiköitä. Lumi, joka tuommoisilla jäävierroksilla pintyy ja +sulaa, kartuttaa niitä yhä isommiksi, täyttää lomakot ja haljenteet, ja +tekee nämät tiiveiksi ja sileiksi. Meren aaltojen lakkaamaton +liikkuminen ja läiskyminen syöpi sitten aikaa voittain niiden juuria, +eikä tarvita viimein kuin vähäinen tärähys, esimerkiksi joku myrsky, +kun ne jo hirmuisella räjäyksellä sysääntyvät mereen. Saarentapaisina +uiskentelevat ne sitten valtamerellä, kunnes tuuli ja virrat ajavat +niitä eteläänpäin, jossa ne vähitellen hupenevat, ja viimein kokonaan +riutuvat.] + +Huolia ja tuskaa täynnänsä odottivat Martti ja Leo julmasti riehuvien +luonnon voimien viihtymistä. Mutta monta pitkää hetkeä vieri, ennenkuin +he rohkenivat jättää turvapaikkansa ja ruveta pyrkimään esiin niistä +tiiviistä lumiläjistä, jotka olivat kertyneet heidän päällensä. + + + + +YHDEKSÄS LUKU. + +Venhe. + + +Lähes vuorokausi oli kulunut siitä hetkestä, jolloin Martti ja Leo +olivat niin sanoaksemme elävältä haudanneet itsensä, kun Martti +yht'äkkiä virkosi siitä horrostilasta -- sillä uneksi ei sopinut sitä +sanoa -- johon hänkin viimein oli vaipunut. Hän oli tuntenut jotain +kylmää ja kosteaa kasvoillansa, ja, kun hän kavahti seisaalleen, kuuli +hän vähäisen karinan, joka kuitenkin kohta hiljeni. + +"Oletkos valveilla, Leo?" kysyi hän matalalla äänellä. "Joku kettu on +minun herättänyt." + +"Minä olen ihan hereillä," vastasi Leo, jota hänen kumppaninsa +äkillinen kapsahus niinikään oli häirinnyt. + +"Minun luullakseni on myrsky laantunut," lisäsi Martti. "En minä +kumminkaan kuule muuta, kuin pikkuisen karhumme hengityksen, joka +muutoin näyttää sangen hyvin menestyvän äitinsä taljassa. Koettakaamme +nyt pyrkiä ulos haudastamme, Leo!" + +Pimein päisin haparoiden löysi Martti pian toisen pään taljasta, ja +kehitti itsensä siitä. Kättänsä kurottaen haappasi hän lunta, ja yritti +luomaan sitä syrjälle. Mutta tämä ei ollut mikään helppo työ, sillä +lumi oli hyvin hienoa ja kehkeätä, eikä paltaantunut ensinkään, vaan +vieri ehtimiseen takaisin, ikäänkuin hiekka, kun Martti oli mättänyt +sen luotansa. Leo rupesi myöskin hänen avuksensa, ja vihdoin viimein +onnistui heidän päästä muutamia kyynäriä ylöspäin. + +"On tainnut sataa kauhean paljon lunta," lausui Leo levottomasti. +"Emmekö pian pääse ilmoille" + +"Vähäisen malttia vaan!" vastasi Martti. "Minä näen jo jotain +haamahtavan, jok'ei liene muuta, kuin päivän valoa! Hei, tuolla on +ilma, mutta kylmä kuin jää!" + +Todellakin vastasi se ilma kylmältä, joka kaivetun aukon lävitse +tunkeutui luolaan, jos siksi sopii sanoa sitä paikkaa, joka oli +molempia ystäviämme myrskyltä suojellut. Martti nytkäsi kohta kätensä +takaisin, eikä näyttänyt enää haluavan jättää lämmintä vuodettansa. + +"Mutta tämä on ilmeistä hulluutta vaan!" jupisi hän vähän ajan takaa +itsekseen. "Tästä meidän kuitenkin pitää lähtemän, jos me tahdomme +ehtiä Delphiini'in, ja sentähden ravakasti eteenpäin!" + +Enentyneellä innolla kiinnitti hän nyt äsken keskeytettyä työtänsä, ja +pääsi muutamien minuuttien perästä ilmoille. Leo seurasi häntä +joutuisaan. + +Muutto pimeästä piilopaikasta päivän hemeään valoon, joka lisäksi +heijaistui äärettömän väljältä, häikäisevältä lumikentältä, oli niin +äkkipikainen, että melkoinen aika kului, ennenkuin he voivat avata +silmiänsä. Kun he sitten katselivat ympärillensä, he eivät nähneet +muuta, kuin avaran lumikedon edessänsä ja takanansa Huippuvuorien +kärjekkäät jäätunturit, jotka loittoa heloittivat, ikäänkuin +suunnattoman suuret kultahelmet. Jäätikkö, jonka halkeaman kautta he +olivat juosseet lymypaikkaansa, oli kokonaan kadonnut, ja yksin +merikin näytti ainoastaan kapealta, siniseltä juomulta kaukaisessa +etelässä. Isot lumiset jäälaikat ja muutamat vähäläntäiset jääkalliot, +joita myrsky oli ajanut yhteen, täyttivät nyt koko välin. Yht'äkkiä +syntynyt kova pakkanen oli saumannut yksityiset jäälohkot lujaksi, +kiinteäksi joukoksi, ja viljalta tupruileva lumi oli levinnyt tämän +yli, ikäänkuin huikaisevan valkoinen, vilahteleva vaippa. + +"Jesus Kristus!" huusi Martti, kotvan aikaa säikähyksissään +tuijoteltuaan -- "minne on Delphiini joutunut? Jos myrsky on ajanut sen +eteläänpäin, olemme ijäksi päivää hukassa!" + +"Se olisi kauhistuttavaa!" sanoi Leo hämmästyneenä. "Voi rakasta +äitiäni! Varmaan hän murtuisi murheesen, jos hän kadottaisi minun! +Mutta me emme saa vielä heittäytyä toivottomuuteen. Jos Elshöft on +onnellisesti päässyt laivaan, arvaa katteini Bertram kyllä, että me +olemme hengissä, ja odottaa meidän tuloamme. Meidän pitää nyt lähtemän +jäälakean poikki, päästäksemme meren äärelle." + +Suruisesti pudisti Martti päätänsä. "Se en mahdotonta!" lausui hän. +"Peräti mahdotonta! Koettappas vaan kahlata tämän jäälakean poikki, +jossa joka askeleelta vajoot polvia myöden lumeen. Koko päivä kuluisi, +ennenkuin me pääsisimme perille. Ei, heitä nuot tuumat sillensä, +poikaseni! Ennenkuin matka olisi puoliväliin kuljettu, olisimme jo +uupuneet, ja joko nääntyneet nälkään, taikka vilusta jähmettyneet. +Emmekä edes saa toivoa, että katteini Bertram odottaa meitä. Talvi on +jo käsissä, ja joka hetki, jonka hän vielä viipyy, saattaa syöstää +hänen, miehistön ja laivan perikatoon. Jumala auttaa meitä hädässämme! +Meidän ei ole nyt muuta neuvoa, kuin rohkaista mieltämme ja jännittää +kaikkia voimiamme, kestääksemme talven julmuutta, joka nyt jo meitä +uhkaa. Me olemme joutuneet vangiksi, rakas poikaseni, eikä ole meillä +vähintäkään toivoa päästä vankeudestamme ennen kesän tuloa. Jumala +auttakoon meitä! Kova on se koetus, jonka alaisiksi me nyt olemme +tulleet!" + +Alakuloisesti katsoi oivallinen perämies maahan päin, mutta Leo +väänteli käsiänsä. Kuitenkin surkutteli hän vähemmin omaa kovaa +onneansa, kuin äitiänsä, joka hartaasti rakasti häntä ja epäilemättä +kuolisi surusta, jos Delphiini palaisi, hänen poikaansa muassaan +tuomatta. Hän hyräytyi itkulle, äidin syvää surua ajatellessansa. +Säälien katseli Martti häntä. + +"Niin, niin, rakas poikaseni, sinun on kyllä syy itkeä," hän lausui. +"Jumala yksin tietää, mitkä kovat kärsimykset kohdannevat meitä, ja +voimmeko kestää tätä talvea, sen pitkiä öitä ja haikeaa kylmyyttä. +Mutta minä vannon pyhän valan, ystäväni, että minä pidän huolta +sinusta, ikäänkuin isä lapsestansa, ja sattukoon minuun kaksin verroin +kaikki vaivat, kaikki kärsimykset, jollen aina etupäässä katso sinun +hyvääsi. Älä sure, rakastettu poikani! Vielä meidän tulee toivoa! +Lujalla tahdolla ja voimiensa ponnistamisella voi ihminen poistaa +esteitä, jotka muutoin kokonaan hänen kukistaisivat. Minun mieletön +jahdinhimoni on saattanut sinun tähän kovaan onnettomuuteen; mutta +minun kokemukseni ja hyvän tahtoni kautta olet sinä välttävä sen +pahimpia seurauksia. Jos minä vaan olisin voinut aavistaa, että tämä +Elshöft oli yhtä suuri konna, kuin hänen kaimansa Bremen'issä, emme +olisi koskaan joutuneet tämmöiseen surkeaan tilaan; mutta kuka olisi +saattanut edes ajatella semmoista inhoittavaa ilkeyttä? Tuommoinen +ystäviensä pettäminen, ja heidän jättämisensä kuoleman koviin kouriin, +vaikka kyllä olisi käynyt heitä pelastaminen -- hyi, se on todellakin +viheliäistä!" + +"Mutta ainoastaan oman henkensä kaupalla olisi hän voinut sitä tehdä," +sanoi Leo, häntä puolustaen. + +"Mitä sinä sanot, poikaseni? Sinä olisit siis hänen siassaan tehnyt +samaten? Ei! En minä olisi tehnyt niin! Siinä yksistänsä on jo kyllin +syytä halveksia häntä. No, kyllä hänkin toisella puolen hautaa saa +rangaistuksen teoistansa. Mutta lähtekäämme pois tästä! Meidän ei tule +pahoittaa mieltämme hänestä puhumalla. Etsikäämme sen siaan itsellemme +semmoinen paikka, jossa me, pohjais- ja itätuulen varjossa, saamme +pitää talvimajaamme. Älä sure, poikaseni! Tosin nyt koittaa meille +kovat kuukaudet, mutta nekin kerran loppuvat." + +"Vaan emmekö sentään koeta päästä takaisin Delphiini'in?" kysyi Leo. +"Kiivetkäämme tuolle vuoren kulmalle, Martti. Se ei ole aivan korkea, +ja sieltäkäsin voimme kaikkein parhaimmin selittää laivan." + +"Siitä ei ole mitään hyötyä, sen minä ennaltaan tiedän, vaan tehdään +kuitenkin tahtosi," vastasi perämies, ja alkoi samassa astua mainittua +vuoren kulmaa kohden. Puolen hetkeä vaivaloisesti kuljettuaan saapuivat +he sinne, ja Martti yritti juuri kiipeemään sen loivinta kylkeä +ylöspäin, kun Leo äkisti huusi häntä takaisin. + +"Mikä tuo on, Martti?" kysyi hän, osoittaen sormellansa mustaläntäistä, +eriskummaista esinettä, joka lumesta pisti vähäisen näkyviin. + +"Mikäkö se on?" vastasi Martti. "Hajonnut laiva, jonka tuuli on ajanut +tänne ja joku hyöky-laine on paiskannut rantaan. Näethän sinä ihan +selvään, että me nyt olemme aivan meren vieremällä, vaikka kaikki +täällä on jäässä. Kun ensiksi varmaan huomaamme, ettei Delphiini'stä +enään ole mitään toivoa, saamme tarkemmin sitä tutkia." + +Sanomattoman suurella vaivalla kiipesivät tällä kertaa nuot muutoin +kapuamiseen ylen tottuneet merimiehet kalliota ylöspäin. Monen turhan +yrityksen perästä pääsivät he viimein sen huipulle, ja alkoivat tarkoin +tähystellä merta, joka siinsi kaukaa taivaan rannalta. Kerran luuli Leo +jo näkevänsä laivan, ja ilmoitti sen Martille. Mutta tämä näytti pian +hänelle todeksi, että hän oli erhettynyt. Hän oli nimittäin pitänyt +uiskentelevaa jääkalliota laivana. Delphiini oli kadonnut, ja purjehti +arvattavasti aikaa sitten tuolla puolen sitä sinertävää juomua, joka +levisi meidän ystäviemme silmien eteen. + +Vielä kerran valloitti suru Leon jo toivovan sydämen. Mutta pian +rohkaisi hän mielensä, ja sanoi: "olkoon menneeksi! Kaikki, mitä Jumala +sallii, on hyvä, ja meidän, joita hän äsken pelasti myrskyyn +kuolemasta, tulee aina vieroa valitusta. Meidän sydämemme ovat niinkuin +vaha Hänen kädessänsä; mutta jos Hän tahtoo, Hän karaisee ne terästä +lujemmiksi. Minun rakkaan äitini täytyy lohduttaa itseään, turvaten +Häneen, ja me, Martti, me pysymme vahvassa luottamuksessa siihen, että +se on Jumalan tahto, joka on saattanut meidän näille autioille +saarille. Sillä tavalla kestämme helposti kaikki koetukset. Luottamus +Jumalaan ja toivo, että Hän auttaa meitä, olkoon se vankka kallio, +jolle me perustamme tulevat päivämme!" + +"Hyvä, kunnon poika," vastasi Martti syvästi liikutettuna. "Kosk'et +sinä, heikko nuorukainen, epäile meidän hädässämme, täytyy minunkin, +vanhan kokeneen merimiehen, pysyä lujana. Mutta tästä meidän nyt pitää +lähtemän, sillä ilta jo pimenee, ja meillä on vielä paljon tekemistä, +ennenkuin yö joutuu. Mennään nyt tutkimaan tuota hajonnutta laivaa, +jonka löysit tuolla alhaalla. Vaikk'ei se nyt kohta juuri hyödytä +meitä, saatamme kuitenkin käyttää sitä poltoksiksi lumimajassamme, +jonka meidän kylmän varaksi pitää rakentaman." + +Molemmat erokkaat, sillä siksi sopii nyt syystä sanoa heitä, koska +heidän täytyi, erotettuina koko muusta maailmasta, viettää yksinäistä, +kolkkoa elämää näillä kauheilla erämailla, molemmat erokkaat astuivat +vuoren kulmaa alaspäin, ja saapuivat, koska alaspäin kulkeminen kävi +huokeammin kuin kiipeeminen ylöspäin, vähän ajan päästä sen juurelle. +Pian tulivat he myöskin luullun haaksi-hylyn luokse, ja ajoivat käsin +jaloin syrjälle lumen, johon se oli vajonnut. + +"Kas, mitä tämä on?" huusi Martti yht'äkkiä, työtänsä keskeyttäen. +"Turkin kappale! Mitenkä se on tänne joutunut? Sen saamme pian tietää, +sillä, kuten minä nyt näen, ei tämä olekkaan mikään laiva, vaan +ainoastaan pikkuinen, aivan eheä venhe. Ahkerasti, Leo, että me +pääsemme selville tässä asiassa, ennenkuin yö yllättää meitä." + +Parannetulla innolla alkoivat he taas luoda lunta syrjälle, ja se hyöty +oli kumminkin heidän työstänsä, ett'ei yhä ankarammaksi kiintynyt +pakkanen voinut enää pystyä heihin. Heidän kätensä, jotka äsken olivat +aivan iljanteessa, hohtivat nyt kuin tuli, ja hikihelmet valuivat +heidän otsastansa. + +"Tämä työ virvoittaa meitä suuresti!" lausui Leo, silmänräpäykseksi +levähtäen ja syvältä hengittäen. + +"Kyllä!" vastasi Martti. "Liikkuminen ulkona onkin ylimalkain ainoa +keino, jolla voimme varjella itseämme vastapäin tulevasta pakkasesta, +jonka rinnalla tämä on kuin lempeän syys-illan vieno väristys. Mutta +katso, Leo, jollen kiveen kovaan olisi vakuutettu siitä, että Elshöft +pakeni meidän venheellämme, olisin minä nyt valmis vannomaan, että tämä +venhe on juuri sama." + +"Minunkin silmissäni se näyttää kummastuttavan tuttavalta," sanoi Leo. +"Mutta ovathan ylikanteen valaskalan pyytäjien venheet, kuin kaksi +marjaa, toinen toisensa näköiset. Minä luulen muutoin, että me jo +saamme kääntää sen ylössuin." + +"Ei vielä -- ensiksi meidän pitää tekemän venheen viereen syvennys, +johon se sitten helposti suljahtaa. Ole vaan avullinen minulle, se on +pian tehty." + +He kaivoivat nyt kuopan, ja nostivat sitten voimiansa ponnistain +toiselta puolen venheen ylös. + +Hitaisesti se kohosi, huojui, ja luiskahti viimein, talka alaspäin, +omasta painostansa syvennykseen. Kovin hämmästyneinä huudahtivat nyt +yhtä aikaa molemmat ystävät, sillä, kun se paikka, jonka venhe tähän +asti oli peittänyt, tuli avonaiseksi, havaitsivat he osaksi turkilla +verhotun ihmishahmon makaavan jäällä ja tunsivat sen -- Elshöft'iksi, +joka taannoin oli ilkeästi heidän pettänyt. Hän oli nyt kasvoiltansa +vaalea, jähmettynyt, ja, kuten näytti, kuolluksissa. + +"Jumalan käsi on temmannut hänen pois kesken hänen pahoja tekojansa!" +lausui Martti, katkaisten sitä pitkää äänettömyyttä, joka seurasi tätä +odottamatonta löytöä. + +"Jumala on hurskas! Uskollisuudesta ja jalomielisyydestä luopuen yritti +tämä konna pakenemaan, mutta Jumala heitti hänen takaisin tälle +autiolle saarelle, ilmoittaakseen meille, että Hän on muistanut meitä +meidän hädässämme. Niinpä kyllä, Jumala on hurskas, eikä kukaan +pahan-tekiä voi välttää Hänen rangaistustansa." + +"Mutta, Martti, kukaties hän on vielä hengissä," sanoi Leo. "Meidän +tulee koetta pelastaa häntä!" + +"Minä en kumminkaan sitä tee! Minun käteni ei saa kajota siihen, jota +Jumalan kosto on kohdannut!" vastasi rehellinen, mutta leppymätön +perämies. "Ma'atkoon hänen ruumiinsa ilman alla jääkarhujen ja kettujen +syötäväksi! Minun ei tule häneen mitään!" + +"Voi, Martti -- entä jos hän nyt olisi hyvästä ehdosta palannut tänne, +meitä pelastaakseen, meitä auttaakseen, taikka kumminkin ottaakseen +osaa meidän onnettomuuteemme?" lausui Leo jalomielisesti. "Käskeehän +Jumala meidän rakastaa yksin vihamiehiämmekin, eikä tämä edes ollut +vihollinen meille, vaan kenties hyvä ja uskollinen kumppani!" + +Martti ei vastannut näihin sanoihin mitään, vaan käänsi selkänsä päin +nuorta ystäväänsä. Mutta Leo tarttui haaksirikkoiseen, hieroi hänen +käsiänsä ja kasvojansa lumella, ja jatkoi noita alusta turhia +ponnistuksiansa, siksi kun viimein hiljainen huokaus kuului +tyrmistyneen miehen huulilta. + +"Hän elää, Martti! Hän elää!" riemuitsi Leo. "Jumalan tähden, auta nyt +minua. Jos nyt hylkäämme hänen, joudumme murhaajiksi Jumalan ja omien +omatuntojemme edessä!" + +Samalla lisäsi Leo ahkeruuttansa ja havaitsi mielihyvällä, ett'eivät +hänen sanansa olleet aivan turhat. Vanha Martti lähestyi, kyllä +hitaisesti ja nurpalla nenin, mutta kävi kuitenkin viholliseensa -- +sillä semmoisena piti hän Elshöft'iä -- käsiksi, kuoleman kidasta häntä +pelastaakseen. Kun hän kerran oli siihen toimeen ryhtynyt, haihtui +vähitellen viha hänen mielestänsä, ja jääkuori sulasi hänen +sydämestänsä, ikäänkuin lumi, jolla hän hieroi Elshöft'in jäseniä. +Hänen tylyt kasvonsa kajasivat, hänen huulensa menivät hymyyn, ja +vähän ajan perästä lausui hän iloisesti: "tosiansa, hän tointuu +tainnoksistaan! Noh, koska se on Herran tahto, että tämä pahan-tekiä +taas tulee henkiin, kenties rikoksiansa katuakseen ja sovittaakseen, en +minäkään enää tahdo siitä nurkastua! Katso, Leo, hän avaa jo silmiänsä! +Hiero vaan vahvasti hänen rintaansa; minä hivutan hänen aivojansa! +Hurraa, jo hän on ilpo elävänä!" + +Todellakin toipui Elshöft toipumistansa armeliasten kumppaniensa +huomassa. Äsken kokonaan kangistunut ruumis elpyi; hän avasi silmänsä, +kaskotteli, niinkuin ihminen, joka herää pitkällisestä unesta, ja hänen +kalvettuneilta huuliltansa kuului sanat: "hyvä Jumala, missä minä +olen?" + +"Haahkan untuvilla et vainen maata," vastasi Martti; "mutta pelastettu +sinä kuitenkin täksi kertaa olet, ja siinä on enemmän, kuin minä itse +kymmenen minuuttia takaperin olisin voinut uskoakaan. Suokoon Jumala, +että tämä on onneksi sinulle, että sinä rupeat ajattelemaan entistä +elämääsi, ja muutat paatuneen mielesi. En minä nyt kuitenkaan tahdo +nuhdella sinua; siihen ilmaantunee vast'edeskin sopivaa tilaisuutta. +Juo nyt kerta!" + +Samalla laski hän vielä voimattoman kumppaninsa huulille viini-pullon, +jonka hän muitten kapineitten joukosta oli löytänyt venheestä, ja antoi +hänelle siitä kelpo siemauksen. Yhä enemmän vaurastui Konrad. Uusia +elintoimia virisi hänen ruumiissansa, ja hän nousi seisaalleen. + +"Martti -- Leo -- tekö minun olette pelastaneet!" hän ohkasi +vuorotellen heitä katsellen. "Voi Jumala, tätä minä en olisi +ansainnut!" + +"Se on kyllä totta!" mutisi vanha perämies; "ja minun puolestani olisit +ikipäiviksi saanut maata tuossa, jollei Leo olisi ruvennut sinun +avuksesi ja saattanut minunkin siihen yhdistymään. Häntä sinun tulee +kiittää henkesi pelastajaksi; itse-altani minä en olisi yrittänytkään +sinua pelastamaan!" + +Näitten kovien sanojen ohessa kiilsi kuitenkin Martin silmät ilosta +Konrad'in pelastumisesta, ja kenties piti hän juuri nyt enemmän +hänestä, kuin ikinä ennen. Sangen usein tapahtuu niin, että me kaikkein +enimmin rakastamme niitä, joille olemme tehneet jotain hyvää, ja kun +Jumala sanoo: rakastakaat teidän vihamiehiänne, tarkoittaa Hän sillä, +että meidän tulee tehdä niille niin paljon hyvää kuin mahdollista on, +josta sitten rakkaus itsestään syntyy. Elshöft oli kyllä kuullut Martin +sanat, mutta ymmärsi niitä ainoastaan himmeästi. Milloin punehtuen, +milloin vaaleten katseli hän vaan kummallisella tavalla Leoa, kunnes +hän yht'äkkiä tarttui avuliaan nuorukaisen käteen, pusersi sitä +kovasti, ja lausui tukehtuvalla äänellä, kuumat kyynelet poskillansa: +"minä kiitän sinua! Minä kiitän sinua, ylevämielinen ystävä! Niin totta +kuin Jumala on, tahdon minä palkita sinulle mitä olen rikkonut sinua ja +omaisiasi vastaan! Oi Jumala, tässä on viittaus minulle elämäni +muuttamiseen!" + +Leo hymyili ystävällisesti ja pusersi sydämellisesti Elshöft'in kättä, +mutta Martti murisi karkealla äänellä: "Jumala suokoon sitä ja +vahvistakoon hän sinua hyvässä aikomuksessasi! Konnan työn teit, kun +jätit meidän avuttomiksi tälle kolkolle saarelle! Mutta katumus +sovittaa kaikki, ja tuo päätetty muutos itse suhteesi todistaa +parhaimmin katumuksesi vilpittömyyttä. Pysy vaan rehellisenä, niin +kauvan kuin meidän täytyy olla täällä, eikä kukaan ihminen saa koskaan +tietää koko asiasta mitään. Kunnon kumppanista ei kenkään kieliä kanna, +ja tosiansa meidän tarvitsee elää ystävällisessä sovussa keskenämme +voidaksemme kestää Huippuvuorien pitkän pitkää talvea. Mutta nyt +sinun pitää lähtemän liikkeelle, jos sinulla vaan on voimia siihen. +Aurinko on jo mennyt maillensa, ja meidän pitää pääsemän vanhalle +turvapaikallemme, ennenkuin nenämme ja korvamme kokonaan paleltuvat. +Tuuli käy Pohjasta ja huokuu jäädyttävää kylmyyttä." + +Suurella vaivalla nousi Elshöft taas seisaalleen ja yritti Martin ja +Leon nojalla astumaan. Mutta hän oli vielä liian heikko kestääkseen +niinkään suurta vaivaa, ja muutamien askelten perästä lannistui hän +maahan. + +"Jättäkäät minua tänne, ystävät!" rukoili hän tuskin kuuluvalla +äänellä. "Peittäkäät minua turkilla ja kaatakaat vene minun päälleni, +niin minä kyllä tarkenen täällä huomiseksi." + +Martti ja Leo katselivat toinen toistansa, ja edellinen heistä kohotti +hartioitansa. + +"Hm, venhe on kukaties yhtä hyvä, kuin karhun talja, semminkin kun jo +löysimme turkkimme, jolla voimme peittää itsemme," lausui Martti, vähän +aikaa mietiskeltyään. "Jospa vaan tuo pikkuinen karhu olisi täällä! +Meidän maatessamme se paljon lämmittäisi meitä. Noh, jää sinä, Leo, +tänne ja kata Elshöft'iä huolellisesti hänen turkillansa; minä lähden +karhun pentua noutamaan, leikkaan palan vanhasta karhusta paistiksi ja +tuon kaikki tänne. Kokonaisena vuorokautena emme ole syöneet mitään, +eikä asioiden niin ollessa karhun paisti maistune aivan pahalta." + +Leo intti kyllä tätä ehdoitusta vastaan, tahtoen itse lähteä pentua +ottamaan ja jättää Elshöft'in Martin huostaan, mutta Martti ei +suostunut siihen, vaan ryhtyi kohta ehdoituksensa toimeen panemiseen. +Sillä aikaa saattoi Leo aivan voipuneen Elshöft'in takaisin venheelle, +peitti häntä huolellisesti hänen turkillansa, ja laittoi hänelle +makuu-sian venheen viereen, jossa ei tuulen henki päässyt koskemaan +häneen. Muutamien silmänräpäysten perästä vaipui jo Konrad sitkeään +uneen, ja myöskin Leoa rupesi nyt raukaisemaan. Vajottaen itseään +puoliksi lumeen, pani hän turkkinsa yllensä, ja odotti sitten Martin +tuloa, joka tapahtuikin parin hetken perästä. Pikkuisen karhun oli hän +sitonut kiinni köyteen, ja kuljetti sitä edessänsä, ikäänkuin se olisi +ollut joku lammas taikka vuohi. Selässänsä kantoi hän vanhan karhun +taljan, johon hän oli käärinyt lihan palan, ja kädessänsä piti hän +vielä lisäksi pyssynsä, jonka hän oli aivan sattumalta löytänyt, +emäkarhua lumesta esiin kaivaessaan. Taakkaansa venheesen laskien, +hengähti Martti huokeasti, sillä kuorman melkoinen paino ja vaivaloinen +matka kyynärän korkeassa lumessa oli suuresti häntä rasittanut. + +"Se on jo tehty!" hän sanoi. "Nyt, Leo, tulee meidän kaataa venhe taas +alassuin, ja virittää valkea, tätä karhun lihaa paistaaksemme. Se on +tuota hätää tehty, ja makeammalta vaan maittunee sitten nukkuminen. +Mihin sinä olet Elshöft'in laskenut?" + +"Hän nukkuu!" vastasi Leo, sormellansa Konrad'ia osoittaen. "Mies +raukka on varmaan julmasti uupunut." + +"Noh, antakaamme hänen nukkua, kunnes me voimme pistää palan karhun +pöystistä hänen suuhunsa," lausui Martti, ja alkoi viipymättä puuhata +valkean virittämistä. Pari joutavaa airoa, jotka löydettiin venheestä, +katkaistiin, ja kourallisen tappuran ja kruudin avulla räiskyi pian +suuri, suihkiva valkea heidän vieressänsä. Pyssyn rautaista latasinta +käytettiin vartaan asemesta. Muutamia makeita kappaleita karhun lihasta +leikattuaan pisti Martti ne latasimeen, ja paahtoi niitä niin +taitavasti, kuin olisi hän koko elin-aikansa toimittanut keittäjän +virkaa. Äänetönnä autti Leo häntä, ja myöskin Martti teki ainoastaan +muutamia muistutuksia yhä vielä nukkuvasta Konrad'ista, ilmoittaen +Leolle mielipidettänsä niistä syistä, jotka olivat saattaneet tämän +lähtemään pakoon ja jättämään kumppaninsa pulaan. + +"Pelosta hän sen teki, Leo, pelosta ja miehuuttomuudesta!" hän lausui. +"Kun hän näki myrskyn nousevan, hän säikähtyi, ja pötki pakoon, omaa +henkeänsä pelastaakseen. Kenties luuli hän myös, että me olimme saaneet +surmamme taistelussa karhua vastaan, ja kaikissa tapauksissa sopi hänen +ajatella, että hänen petoksensa jäisi ilmiin tulematta, jos hän vaan, +laivaan päästyään, voisi antaa jonkunlaisen tyydyttävän selityksen +käytöksestänsä. Mutta Jumala ei antanut hänen töittensä hedelmän +joutuvan hänen omiin käsiinsä. Joku tuulispää sieppasi hänen venheensä +ja viskasi sen takaisin vasta jätetylle rannalle. Noh, saadaan nähdä, +mitenkä hän tästä lähtein käyttää itseään. Jos hän vaan puoliksikin +parantaa itseänsä, emme enää huoli pitää vihaa hänelle." + +Rehellinen perämies ei vähintäkään aavistanut, että ihan toisenlaiset +syyt olivat saattaneet Elshöft'in tähän ilkeään tekoon; hän ei +vähintäkään arvannut, että tämä Elshöft oli jonkunlaisessa yhteydessä +sen Elshöft'in kanssa, joka oli pettänyt Leon äidin ja kovalla +vainoomisellaan ollut syypää siihen, että Leo sai viettää hirmuisen +talven ja kenties pysyä vielä kauemman aikaa Huippuvuorien jylhillä +seuduilla. Leokin luuli, että halu oman hengen pelastamiseen oli ollut +syynä Konrad'in häpeälliseen pakoon, ja hänen ylevämielinen ja anteeksi +antamiseen taipunut sydämensä tahtoi mielellään unohtaa tämän +pelkurimaisuuden, joka oli Konrad'in itse hukkaan saattamaisillaan. + +Kun liha oli kylläksi paistunut, herätettiin Elshöft, ja kolmen kesken +söivät nyt erokkaamme yksinkertaista, mutta sangen ravitsevaa +ruokaansa. Aterioittuaan kaatoivat he yhdistyneisin voimin venheen +kumoon, menivät sen alle, peittivät itsensä turkeillaan, asettivat +pikkuisen karhun, joka niin ikään oli saanut osan paistista, väliinsä +ja nukkuivat häiritsemättä kaiken yötä, kunnes päivä alkoi valjeta, +kutsuen heitä uusiin vaivoihin ja ponnistuksiin. + + + + +KYMMENES LUKU. + +Erokkaat. + + +Syvällä väikkyi vielä aurinko alipuolella taivaan rantaa, vaikka sen +säteet jo alkoivat valaista yön pimeyttä, kun Martti äänekkäästi +huutaen herätti kumppaninsa. Hän tiesi paremmin, kuin he, että +vielä oli paljon tehtävää, jos mielivät menestyksellä taistella +talven kylmyyttä vastaan, eikä vanha Martti ollut se mies, joka +saamattomuudesta taikka huolimattomuudesta olisi tämmöisessä tilassa +laimin lyönyt mitään tarpeellista varovaisuuden keinoa. Hän huomautti +kumppaniansa, että heidän tuli ennen kaikkia hankkia itselleen +jonkunlainen varma turvapaikka ja ehdoitteli, että he rakentaisivat +samankaltaisen lumimajan kuin Grönlantilaiset käyttävät talven aikana +asuntopaikaksi. Sekä Leo että Konrad olivat kohta valmiit ryhtymään +työhön. Kuitenkin mainitsi Konrad, että hän Hollannissa ollessaan, +jossa hän oli palvellut merimiehenä eräässä laivassa, oli kuullut +puhuttavan, että kauvan aikaa sitten muutamat Hollantilaiset valaskalan +pyytäjät olivat koettaneet pitää talvea täällä, ja että he sitä varten +olivat parsista rakentaneet vahvan tuvan, joka arvattavasti vielä olisi +hyvässä kunnossa ja niin muodoin kelpaisi asuntopaikaksi. Sen ohessa +esitteli hän, että he koettaisivat etsiä tätä tupaa, joka epäilemättä +olisi kaikin puolin parempi, kuin joku lumesta ja jäästä vaillinaisesti +kyhätty hökkeli. + +"Se olisi hyvä Jumalan sallimus," vastasi Leo -- "mutta mitenkä me +voisimme löytää tämän turvan? Huippuvuoret ovat laveat, ja, ennenkuin +olisimme kulkeneet ne ristin rastin, saattaisimme jo paleltua +kuoliaaksi taikka nälkään nääntyä." + +Vähän aikaa neuvoteltua, päätettiin kuitenkin ruveta tutkimaan edes +saaren eteläistä rantaa, jossa ystävämme par'aikaa oleskelivat, ja +jossa nähtävästi tuvan pitäisi löytyä, jos semmoinen vaan koskaan oli +olemassa ollut. + +"Saadaan nähdä!" lausui vanha Martti. "Jos Hollantilaiset kerta +tarvitsivat tämmöistä tupaa, rakensivat he sen varmaan semmoiseen +paikkaan, josta he kaikkein parhaimmin voivat havaita sivutse +kulkevia laivoja, ja jossa he myöskin saivat olla suojassa hirmuisilta +pohjois- ja koillismyrskyiltä. Tätä kaksinkertaista tarkoitusperää +voivat he ainoastaan sillä tapaa saavuttaa, että he rakensivat tupansa +jonkun vuoren juurelle, joka siaitsi saaren etelänpuolella. Jos +katsomme ympärillemme, näemme täällä kaksi vuorta, toisen oikealla +kädellä, toisen vasemmalla. Tuo perimmäinen, joka tuolta etäältä +kangastaa, on niin kaukana rannalta, että olisi ilmeinen hulluus +asettua sen viereen. Kuulkaat nyt, hyvät ystävät, minä ehdottelisin, +että rakentaisimme majamme oikealla kädellä olevalle vuorelle, ja juuri +tuon kallion seinän luokse, joka kokonaan suojelee meitä kaikilta +pohjan myrskyiltä, ja myöskin yhden kulmansa kautta estää koillistuulen +meihin koskemasta. Paikka on epäilemättä kaikkein sukevin koko +eteläpuolella, ja minä olisin suuresti erehtynyt, jolleivät nuot +tolkukkaat Hollantilaiset olisi ymmärtäneet sitä yhtä hyvin, kuin minä. +Jos he kerta ovat rakentaneet jonkun tuvan tänne, seisoo se varmaan +tuon kallion seinän äärellä, ja sen vuoksi katson minä parhaaksi, että +lähdemme sinne tarkemmin paikkaa tutkimaan. Jos löydämme turvan -- on +se suuri Jumalan siunaus, josta polvillamme saamme häntä kiittää; +vastakohdassa emme rupea laisinkaan enää sitä hakemaan, sillä minä olen +vakuutettu siitä, ett'ei se löydy muuallakaan näillä seuduilla. +Kaikissa tapauksissa emme ole laimin lyöneet mitään, sillä me rupeamme +kohta jälestäpäin rakentamaan omaa majaamme, joka kyllä tulee ahtaaksi +ja vaillinaiseksi, mutta sentään varjelee meitä pahemmista +kärsimyksistä. Eteenpäin, ystäväni!" + +Ne syyt, joita vanha kokenut perämies toi esiin, olivat niin selvät ja +tukevat, ett'ei Leo eikä Konrad voinut sanoa mitään niitä vastaan, +vaan alkoivat viipymättä astua hänen neuvomaansa tietä myöden. +Puolen hetkeä käytyänsä saapuivat he mainitulle vuorelle, jonka lumiset +huiput ja jyrkät kupeet vilkkuen kimalsivat auringon säteissä, ja +aloittivat kohta tutkimuksiaan. Martti oli parhaasta päästä ottanut +tarkastaaksensa sitä paikkaa, joka oli kallion seinän ja kulman +välillä, mutta hänen vaivansa oli varsin turha. Eivät myöskään Leo ja +Konrad, jotka kulkivat vuoren rinnettä myöden, löytäneet muuta, kuin +lunta, jota tuuli oli mättänyt suuriin kinoksiin, ja palasivat nyt +alakuloisena Martin luokse. + +"Älkäät panko tätä tuoksennekaan, ystäväni!" lausui Martti heitä +lohduttaen. "Minä en ole alusta alkainkaan luullut semmoista tupaa +enää löytyvän, koska Hollantilaiset, jotka ovat tunnetut +säästäväisyydestänsä ja tyyskyydestänsä, eivät millään muotoa olisi +jättäneet sitä tänne, jos he joinkin vaan voivat viedä sen muassaan. +Älkäät enään koko asiaa ajatelko, vaan auttakaat sen siaan minua, kun +luon lumen syrjälle, jotta me saamme perustuksen majallemme. Tämä on +kaikkein paras paikka koko rannalla, ja meidän täytyy kaiken mokomin +käyttää sitä hyväksemme. Ahkeraan nyt, pojat! Työn nojassa haihtuvat +kaikki surut ja synkeät mieli-alat." + +Koska vahvaa perustusta varten arvattavasti tarvitsisi tungeksia lumen +läpi maahan asti, olivat kolme ystäväämme ottaneet mukaansa +aironlapoja, joita he aikoivat käyttää lapion asemesta. Ahkerasti +kävivät he työhönsä käsiksi, vaikka olivat toivoissaan pettyneet, ja +olivat jo hetken perästä kaivaneet syvän aukon lumeen. Mutta maaperä ei +tullut vieläkään näkyviin, ja Martti ehdoitteli jo paksua jäälaikkaa +perustaksi, kun onneksi juohtui hänen mieleensä koputtaa sitä airolla +ja näin koettaa sen kestäväisyyttä. Voimansa takaa hän loukutti sitä +airollansa; se jyskyi, särkeyi ja vajosi rotevan perämiehen alta, joka +kovasti huutaen katosi syvyyteen. + +"Laupias Jumala, Martti!" huusi Leo, kalmeana laskien polvilleen ja +katsoa tuijotti mustaan syvänteesen, johon hänen paras, hänen ainoa +ystävänsä oli äkki-arvaamatta pudonnut. Kun hän näin seisoi kyyryllänsä +ja tuskissaan väänteli käsiänsä, vaikka hän muutoin oli jäykistynyt, +vaalea ja liikkumaton, ikäänkuin kivipatsas, lähestyi Konrad häntä +takaapäin, otsa ryppyyn vedettynä, posket ja huulet verettöminä, ja +silmät hurjasti mullistuneina. Käsi nostettuna astui hän aivan lähelle +Leoa, ja jupisi kolealla, vavahtavalla äänellä: "hauta peittää kaikki, +eikä mikään ääni voi koskaan sieltä kuulua. Sinun kunniasi pysyy +saastuttamatta, jos hänkin katoo, niinkuin hänen ystävänsä." + +Hän kohotti taas kättänsä tavoittaakseen Leoa -- jysäys vaan, ja Leo +olisi päätähavin sortunut syvänteesen. Kun häntä ei ensinkään +aavistanut, mitkä kauheat ajatukset pyörivät Konradin aivoissa, ei hän +myöskään olisi voinut tehdä mitään vastarintaa. Hänen viimeinen +hetkensä näkyi jo tulleen, kun Konrad yht'äkkiä heittäysi taaksepäin, +lankesi polvilleen lumelle, peitti kasvonsa käsillään ja oihkasi: "ei, +minä en voi sitä tehdä! Pakene pois minusta, kiusaaja, ja Sinä Jumala! +Jumala! pelasta minua itsestäni! Minun käteni ei saa koskea sinuun, +joka äsken pelastit minun kuolemasta!" + +Konrad'in ääni muuttui nyt kovaksi nikotukseksi, ja koko hänen +ruumiinsa vapisi, ikäänkuin tuulen tuudittelema haavan lehti. + +Leo ei pitänyt ollenkaan vaaria Konrad'ista, eipä hän edes ollut +kuullut niitä sanoja, joita tämä tapaturmaa oli lausunut. Yhä vielä +seisoi hän vaan kyykistyneenä syvänteen äärellä, ja voihki ääneen, isot +kyynelet kalveilla poskillansa. + +"Martti! Martti!" hän huusi. "Voi Jumala armahtakoon minua, ja antakoon +minulle takaisin kadonnut ystäväni! Martti! Martti! etkös enää kuule +minua?" + +Kaikki oli hiljallansa, ei mikään ystävällinen ääni vastannut hänen +tuimiin huutoihinsa, ja katkerasti itkien heittäysi hän pitkälleen +kylmään, jäätyneesen maahan. Nuorempana oli Leo kuullut kerrottavan, +että jäässä usein löytyy isoja halkeamia ja syvänteitä, joita +ainoastaan ohut jääkuori peittää, ja jotka välttämättömästi saattavat +surman suihin jokaisen, joka varomatta yrittää astumaan niiden yli. +Sellaiseen halkeamaan oli, Leon luullen, Martti nyt pudonnut, ja hänen +sydämensä oli surusta pakahtumallaan tämän äkkiä tapahtuneen +onnettomuuden vuoksi. + +Tällä välin oli Konrad jälleen tointunut, ja astui vaaleana, mutta +kuitenkin aivan tyynenä Leon puoleen. + +"Ylös ystäväni!" hän lausui. "Ällös vaipuko suruhusi! Päivitteleminen +ja itkeminen eivät tässä auta mitään -- meidän täytyy koettaa pelastaa +häntä!" + +"Pelastaako häntä?" huusi Leo, ja kavahti kerrallaan pystyyn. "Hei, +Konrad, sinä saatat minun takaisin henkiin! Luuletkos olevan +mahdollista pelastaa häntä?" + +"Niin minä kumminkin toivon!" vastasi Konrad. "Tämä jäähalkeama ei ole +kukaties peräti syvä, ja, jos me ahkerasti luomme jään ja lumen +syrjälle, voimme kenties päästä sen pohjaan! Meidän tulee kumminkin +koettaa sitä." + +Kuumeen tapaisella innolla tarttui nyt Leo airoonsa, ja aloitti, mitään +hiiskumatta, työtänsä. Jäät ja lumet lensivät ilmaan; mutta yht'äkkiä +herkesi hän työstänsä, ja seisoi hengittämättä, ikäänkuin +halvautuneena. + +"Leo, Konrad! Hei, ystäväni, kuinka jaksatte?" kaikkui syvänteestä +ääni, johon Leo riemuhuudolla vastasi. + +"Hän elää! Suuri Jumala, hän elää!" hän lausui, ja hänen silmänsä +loistivat kirkkaasti, kun hän kiitollisuutta täynnänsä loi ne taivasta +kohden. "Martti, oletko aivan vahingoittumatta? Mitenkä voimme kaikkein +parhaimmin auttaa sinua?" + +"Vähäisen sahjaantunut ja rusentunut minä kyllä olen," vastasi ääni -- +"mutta en ole kuitenkaan jalkojani taittanut, ja tainnoksista olen +kokonaan vironnut. Makasinko jo kauvankin täällä?" + +"Ei ikään -- tuskin viisi taikka kymmenen minuuttia," vastasi Leo. +"Mutta kuinka voimme nyt auttaa teitä? Laskenko minä alas köyden, vai +luommeko, Konrad ja minä, lumen syrjälle, että pääsemme teidän +luoksenne?" + +"Ei kumpaakaan, poikaseni," vastasi Martti. "Syrjäy vaan ensiksi +aukolta, että vähäisen päivän valoa voi päästä tänne. Nykyjään voin +minä varsin hyvin, vaikk'en oikein ymmärrä, mitä minun on ajatteleminen +tästä luolasta." + +Leo astui nyt muutamia askelia taaksepäin, ja odotti malttavaisesti +uusia käskyjä syvänteestä. "Oi Konrad," lausui hän tälle, "mikä suuri +Jumalan armo, että uskollinen, rehellinen ystävämme on saanut jäädä +eloon! Ilman hänettä, ilman hänen kokemuksettansa ja avuttansa emme +voisi koskaan päästä takaisin meidän isänmaahamme, vaan nääntyisimme +varmaan täällä surkeaan kuolemaan!" + +"Aivan niin, Leo, ja myöskin minä kiitän Jumalaa sisimmästä sydämeni +pohjasta!" vastasi Konrad. "Sinä et voi aavistaa mitenkä -- mutta +tosiansa, Jumala on tänä hirmuisena hetkenä säilyttänyt minulle +enemmän, kuin sinulle, ja sinullekin enemmän, kuin itse luulet. Mutta +nyt minä vannon sinulle, ett'ei milloinkaan vast'edes kiusaaja saa +minua valtoihinsa, ja käteni ja omatuntoni pysyvät tästä lähin +puhtaana, vaikka minun täytyisi kuolla siitä!" + +"Miksi sinä näin puhut? Mikä sinun on, Konrad?" kysyi kummastuen Leo, +jok'ei voinut ymmärtää kumppaninsa himmeitä sanoja. "Mikä sinun on +kiusaukseen saattanut?" + +"Paha sisuni, hyvä ystävä!" vastasi Konrad. "Mutta ollaan nyt siitä +puhumatta -- vast'edes saat sinä tietää kaikki, ja silloin, niin minä +toivon, annat sinä minulle anteeksi, kun näet, että suon hyvää sinulle. +Hiljaa nyt -- minä kuulen taas Martin äänen." + +Todellakin kuului taas Martin ääni syvänteestä, ja molemmat nuorukaiset +lähestyivät nopeasti aukkoa. + +"Mitä tahdotte, Martti?" kysyi Leo. "Kuulkaat, ystävät," vastasi +perämies -- "Minä luulen löytäneeni sen tuvan, josta Konrad äsken +puhui. Kumminkin olen minä nyt jossakin salvoksessa, ja, sitä myöden +kuin tässä hämärässä voin selittää, näyttää kaikki olevan hyvässä +kunnossa. Kas, tuolla on ovikin -- kukaties saa sen auki!" + +Samalla kuului syvänteestä kova kolkutus, joka kuitenkin vähän ajan +takaa kokonaan taukosi. + +"Ei se käy päinsä," huusi Martti. "sitä ei voi avata kuin ulkoapäin, +sillä isot lumi-joukot, jotka ovat sen edessä, estävät minua sitä +liikuttamasta. Mutta nyt on varmaa, ystäväni, että tämä tupa on juuri +se, jonka Hollantilaiset rakensivat, ja tämmöinen löytö palkitsee +yltäkyllin minun mustelmani ja jäsenteni pakotuksen. Tämä näyttää +olevan aivan vahva rakennus, ja minä luulen, että kiekahdin tänne juuri +takan torven kautta. Kuulkaat -- menkäät nyt kymmenen jalkaa aukolta +lounaasenpäin, ja luokaat sieltä voimanne takaa lumi syrjälle. Kun +olette päässeet kylläksi syvälle, tulette varmaan oven kohdalle, ja +sillä tapaa voimme saada sen auki. Ensiksi katson kuitenkin vähän +ympärilleni, josko minäkin voisin täällä jotain toimittaa. Heittäkäät +sentähden minulle yksi airo!" + +Tuota pikaa tehtiin hänen tahtonsa, ja riuhkeasti alkoivat Konrad ja +Leo kaivaa juuri siltä kohdalta, jonka Martti oli heille neuvonut. +Heillä oli kyllä paljon vastuksia, sillä välistä tuli heidän tunkea +aivan kehkeiden lumikerrosten lävitse, välistä ilmestyi heidän eteensä +isoja, yhteen liittyneitä jäälohkoja, joista heidän aironsa kalahtaen +kalpistuivat. Mutta heidän väsymättömät ponnistuksensa voittivat +kuitenkin kaikki esteet, ja kahden hetken perästä havaitsivat he +iloksensa, että olivat päässeet vallan lähelle Marttia. Nyt kuului +myöskin kova, yhtämittainen koputus siltä kulmalta, jossa he luulivat +oven olevan, ja he päättivät siitä, että Marttikin jännitti voimiansa +vapauttaakseen itseänsä. + +"Meidän tulee nyt kääntyä sivullepäin, koska nähtävästi jo olemme +tulleet kylliksi syvälle," lausui Konrad. "Ryhdy sinäkin Leo, siihen!" + +"Ei vielä, ei vielä," vastasi tämä, "ei ole luultavaa, että tupa olisi +rakennettu lumelle, emmekä siis saa muuttaa suuntaa, ennenkuin pääsemme +maahan asti." + +Konrad katsoi Leon väitteitä oikeiksi, ja molemmat nuorukaiset +rupesivat uudestaan kaivamaan. Muutamien minuuttien perästä alkoi +jäätynyt maa ilmaantua, ja Leo näki siis arvelunsa olleen aivan oikean. + +"Nyt oikeallepäin!" hän riemuitsi. "Lumikerros, joka eroittaa meidän +Martista, ei voi olla kuin toista jalkaa paksu!" + +Sen siaan että he olisivat ruvenneet ylhäältä tunkemaan tämän +lumikerroksen läpi, koversivat he sitä altapäin siinä toivossa, että se +pian oman painonsa kautta rotkahtaisi maahan. Todellakin luonnistui +heidän yrityksensä ennen pitkää. Koko lumiseinä alkoi hetkua, muutamia +vähempiä lumilohkareita kapsahti jo alas, ja hädin tuskin kerkesivät +molemmat nuorukaiset hypähtämään syrjälle, päästäksensä lumijoukkojen +alta, kun yht'äkkiä nämät romahtivat maahan, ja samalla jalan paksu, +parsista tehty ovi, joka viimein antoi perään Martin sysäyksistä, lensi +selälleen. + +Muutamia silmänräpäyksiä kului, ennenkuin taas yhdistetyt ystävät +saivat nähdä toinen toisensa, sillä höllä, vahvasti tuoksuva lumi +peitti kaikki, ikäänkuin synkeä sumu. Mutta, kun ilma taas selkeni, +seisoivat vanha Martti ja molemmat nuorukaiset vastakkain, ja +ilopäissään heittäysi Leo jalon ystävänsä avoimeen syliin. Vaan Konrad +seisoi äänetönnä heidän vieressänsä, kyynel-silmin heitä katsoen. + +"Oi Jumala," sanoi hän hiljalleen -- "kuinka minä hartaasti kiitän +Sinua, että olet antanut minun elää tänä hetkenä. Minä olen nyt iloa +täynnä -- mutta mitkä hirmuiset omatunnon vaivat olisivat kalvaneet +minun sydäntäni, jollen olisi kestänyt tuota kiusausta! Ei, ei, eivät +milloinkaan enää semmoiset ajatukset saa jalan siaa minun sydämessäni!" + +"Noh, Konrad, etkös sinä ole ensinkään iloinen siitä, että jälleen +olemme tavanneet toinen toisemme?" kysyi Martti, keskeyttäen Konrad'in +mietteitä. + +"Kaikesta sydämestäni minä iloitsen!" vastasi Konrad, ja lähestyi häntä +vilkkaasti, pusertaakseen hänen ystävällisesti ojennettua kättänsä. +"Minä riemuitsen, ikäänkuin itse olisin tullut kuolemasta +pelastetuksi!" + +"Hyvä, ystäväni, onhan sinusta siis lopulta tullut kunnon kumppani +meille, vaikka minä alusta sitä epäilin," lausui Martti, ja taputti +ystävällisesti Konrad'ia olkapäälle. "Sinun vilpitön intosi tänään on +kylläksi palkinnut konnan työsi, eikä milloinkaan saa meidän keskenämme +puhe syntyä siitä, että jätit meidän pulaan. Jääköön se iki päiviksi +unhotuksiin, ja eläkäämme täällä hyvässä sovussa, kunnes tulevana +kesänä pääsemme takaisin isänmaahamme. Olkaat huoleti, ystäväni -- +koska olemme löytäneet tämän oivallisen tuvan, en minä enää pelkää +talvea, vaan toivon, että Jumalan avulla voimme helposti kestää sen +ankaruutta. Sanomattoman tärkeä oli todellakin tämä löytö, ja nyt kun +päivän valo voi hyvin tunkea sen sisään, voimme tarkemmin sitä tutkia!" + +Erokkaamme astuivat nyt isojen lumijoukkojen ylitse tupaan, ja +pikainen, mutta tarkka tutkimus vakuutti heitä pian siitä, ett'ei +parempaa asuntopaikkaa olisi voinut näillä seuduin toivoa itselleen. +Vaikka arvattavasti monta vuotta oli kulunut siitä, kuin ihmisjalka oli +sen permantoa polkenut, oli se kuitenkin aivan eheä, sillä lumi, joka +vuosien kuluessa oli kerttynyt sen päälle, oli suojellut sitä ilman +kaikkia turmelevasta vaikutuksesta. Toisessa päässä oli siinä hyvin +mukava, keittämistä ja paahtamista varten kudottu kiuvas, ja eräästä +vara-paikasta löysi Leo ison läjän hiiliä ja halkoja, joita +Hollantilaiset nähtävästi tahallansa olivat lähtiessään jättäneet +sinne, noudattaen jotakin sääliväisyyden tuntoa, joka nyt kantoi +hyviä hedelmiä. Muutoin se oli jotensakin tyhjä. Ainoastaan jykeä +laivan hirsien pirstaleista kokoon kyhätty pöytä ja kaksi yhtä +yksinkertaisesti tehtyä tuolia nähtiin sen seinuksilla. Toisessa päässä +oli tuvassa rautainen takka, ja juuri sen torven kautta oli Martti, +onnellisesti kyllä, tehnyt äkillisen matkansa. Niinkuin muutamat +varustukset vielä todistivat, oli tätä takkaa käytetty lihan ja kalan +savuttamista varten, ja Martti muistutti, että heidän nytkin varsin +hyvin sopisi käyttää sitä samalla tapaa, koska heillä oli vielä +runsaasti karhun lihaa jälellä. Heti päätettiin hankkia tapetun +emäkarhun tähteet sinne, paloitella ne ja panna ne takan torveen +savuttumaan. Sen ohessa katsoivat he parhaaksi tappaa pennun, +kosk'eivät muutoin voisi saada kylläksi ruoka-aineita pitkän ja kovan +talven tarpeeksi, niinkuin myöskin tuoda venheen likemmäksi tupaa ja +hädin tullen hakata sen polttopuiksi. Nyt viritti Martti välkkyvän +valkean takkaan, katti tämän, estääkseen lämmintä ilmaan haihtumasta, +rautaisella juskalla, jonka he löysivät laattialta, pani savi-astian, +joka niin ikään oli aivan eheänä maannut eräässä nurkassa, täyteen +lunta, nosti sen takan arinalle, ja kantoi molempain nuorukaisten +avulla, karhun lihan tupaan. Muutamia palasia siitä pantiin +savi-astiaan, jossa tällä välin lumi oli sulanut vedeksi, ja sen +kiehuessa lähti Martti venheelle, pientä karhua tappaaksensa. + +Kun hän palasi tästä ikävästä toimesta, johon ainoastaan kova pakko oli +hänen saattanut, liha oli jo kypsynyt, ja erokkaamme söivät nyt +yksinkertaisia, mutta terveellistä ruokaansa, suuresti kiittäen +Jumalaa, joka sinä päivänä runsaasti oli antanut heille apunsa. Tupa +oli nyt aivan lämmin, ja nauraen arveli Martti, että, jos asiat +vast'edeskin pysyisivät niin hyvällä kannalla, moni ihmisraukka heidän +isänmaassansa, jolta puuttui sekä valkea takasta että karhun liha +pöydältä, varmaan mielellään vaihtaisi elämänsä tähän. + +"Mutta," lisäsi hän vakavasti -- "emme kuitenkaan vielä voi tietää mitä +vaivoja ja kärsimyksiä saamme kestää. Kun kerran sydän-talvi hirmuisin +pakkasineen ja kovin tuiskuineen tulee, taitaisi sentään olla +harvakselta niitä, jotka kadehtisivat meiltä kohtaloamme!" + +"Kävi miten kävi," lausui Leo, "epätoivoon emme milloinkaan heittäy. +Jumalan apu ei puutu meiltä koskaan, sen takaa siunaus, jonka minun +äitini minun kotoa lähteissäni antoi minulle. Voi, Martti, kuinka +onneton minä nyt olisin, jos kaikissa kärsimyksissä, jotka kohtaavat +meitä täällä, minun vielä lisäksi täytyisi kärsiä pahan omatunnon +kalvavia kipuja! Todellakin oli hyvä, että veljeni tuolla lipulla +ilmoitti minulle äitini suostumuksen!" + +"Se oli varsin hyvä ajatus!" lausui Martti. "Äidin siunaus tuopi aina +onnea lapsille, ja minä luulen varmaan, että sinun äitisi siunaus on +avannut meille tien tälle tuvalle. Turvatkaamme ainiaan siihen, ja +Jumala on meitä auttava!" + +Konrad ei sanonut mitään -- mutta, ennenkuin hän sinä iltana pani +maata, lupasi hän vielä kerran Jumalalle, ett'ei hän koskaan enää +poikkeisi oikeuden poluilta, ja lausui hiljasti itsekseen: "jos kerran +onnellisesti pääsemme takaisin Bremen'iin, tahdon minä näyttää teille, +Martille ja Leolle, että minunkin rinnassani sykkii rehellinen sydän. +Sinä olet pelastanut henkeni, Leo; on kumminkin tulevaisuus todistava, +ett'en ole aivan kiittämätön sinua kohtaan!" + + + + + +YHDESTOISTA LUKU. + +Katteini Bertram + + +Vaikea, vaivaloinen ja suruisa oli se elämä, jota retkeiliämme +viettivät Huippuvuorien jymeillä seuduilla. Yksitoikkoisesti ja +vitkalleen vierivät päivät, taikka oikeammin yöt toinen toisensa +perästä, ja ainoastaan harvoin tuotti karhun taikka peuran ja hylkeen +ajo jonkunlaista vaihetusta heidän ikävyydessänsä. Niin kauvan kuin +vuoden aika vielä oli jotensakin lauhkea, käyttivät he sitä kulkemiseen +ympäri saarta, hankkiaksensa itselleen elatus-aineita, ja semminkin +haproja, jotka paikottain lumen alla kasvan rehoittivat. Kaikeksi +onneksi olivat he jälleen löytäneet pyssynsä, ja venheessä, joka nyt +oli tuotu likemmäksi tupaa, oli ollut kylliksi kruutia ja lyijyä, +jottei heidän tarvinnut pelätä mitään ampuvarojen puutetta. Ilman näitä +olisi heidän toimeen-tulonsa ollut kovin täpärällä, koska he parhaasta +päästä saivat elatuksensa niistä eläimistä, jotka aika ajoin yhtyivät +heidän tiellensä. Vanhan Martin mielestä oli tuo heille suureksi +hyödyksi, kun heidän joka päivä piti tekemän erämatkoja. "Sillä," +lausui hän, "jos meillä olisi kylliksi ruokavaroja, olisimme +luultavasti liian hitaat ja laiskat tekemään matkoja saarella, vaikka +ainoastaan jokapäiväinen liikkuminen ulkona voi pitää jäsenemme noreina +ja terveytemme hyvässä kunnossa." + +Kun ei ollut otuksia heidän tarjonansa, kävivät he pitkin rantoja ja +keräsivät itselleen vesiajo-hakoja ja haaksihylkyjä polttopuiksi. +Varsin kosolta löytyikin näitä, vaikka heidän usein suurella vaivalla +täytyi kaivaa ne esiin syvältä lumesta. Monta halko-taakkaa kannettiin +jo heidän selässänsä kotiin, samassa varapaikassa säilytettäväksi, +josta hiiliä oli löydetty. + +"Mitä enemmän halkoja meillä on, ystäväni, sitä paremmin voimme tulla +toimeen täällä," lausui Martti useat kerrat, kun he, isot taakat +hartioillansa, tulla kässäilivät kotiin. "Tähän asti ei ole pakkanen +juuri haittanut meitä -- mutta ennen pitkää saatte nähdä, mitä talvi +jäämerellä on. Kauvan meidän ei enää tarvitse sitä odottaa!" + +Martti olikin oikeassa. Lokakuun alkupuolella syntyi ankara pakkanen, +joka päivä päivältä muuttui yhä tuimemmaksi. Vaikka he lämmittivät +tuota hyvällä paikalla olevaa ja muutoin hyvin varustettua tupaansa +niin kovasti, että rautainen takka yhtenään tulipunaisena hohti, eivät +he sittenkään voineet saada sitä enää mieltänsä myöden lämpimäksi. +Ainoastaan takan kohdalla tarkeni jokseenkin hyvin. Vaikka valkea öin +päivin siinä räiskyi, tunkeusi kuitenkin pakkanen niin vahvasti seinän +raoista sisään, että kaikki vetevät aineet, jotka eivät olleet aivan +likellä takkaa, hyytyivät. Kun he avasivat oven, vaikka vaan +silmänräpäykseksi, kävi tupa kohta niin kylmäksi, että siinä olevat +vesihöyryt tuota pikaa muuttuivat lumi-hiuteiksi, jotka heijuen +laskivat laattialle. Ulkona oli tietysti vielä kamalampi. Henki meni +kohta härmäksi, kun se sekaantui ilmaan, ja heidän täytyi erittäin +huolellisesti verhota itseään turkillansa, voidakseen jotenkin hyvin +kestää pakkasen hirmuisia vaikutuksia. Matkoilla oli heidän aina +yhdessä ryhmässä kulkeminen, että saattoivat toisilleen ilmoittaa, kun +joltakulta nenä taikka sormia oli paleltunut. Tämän havaitsivat kyllä +toiset niiden vaaleasta väristä, mutta itse olisi jokaisen ollut +mahdotoin sitä huomata, ennenkuin kaikki apu olisi ollut turha. Pari +kourallista lunta, jolla vioittuneita ruumiin-jäseniä aika lailla +hierottiin, saattoi ne sentään aina kuntoihinsa. + +Yhä huonommaksi kävi ystäviemme tila, kun Lokakuun keskipaikoilla +aurinko meni kokonaan näkymättömiin, vasta pitkän ajan perästä taas +ilmaantuaksensa. Synkkämielisinä kaipasivat he sen ystävällistä valoa, +jota eivät pohjois-taivaan vilkkuvat tähdet ja soilehtivat revontulet +likimainkaan palkinneet. Marraskuulla kiihtyi pakkanen korkeimmilleen, +jotta ystävämme tuvassansakin ainoastaan sillä tapaa voivat pysyä +jähmettymättä, että he täydelleen peittivät itsensä turkeillaan ja +tapettuin karhuin taljoilla, ja jalat vasten tulikuumaa takkaa istuivat +taajassa toistensa vieressä. Ulkona ei voitu juuri ollenkaan kulkea, +eikä metsästämistä tähän aikaan ajateltukaan. Saadakseen sentään +vähäisen liikkua, juoksivat he välistä noin puolen hetkeä taikka +vähemmin tuvan ympäri, siksi kuin ei enään kova juokseminen eivätkä +heidän paksut turkkinsa voineet torjua kylmää heistä, jolloin he tuota +hätää puikahtivat sisään. Todellakin oli suuri onni, että he aikanansa +olivat pitäneet murhetta elatus-aineista ja polttopuista, joitten +puutteessa he ennen pitkää olisivat nääntyneet nälkään taikka kylmään +kuolleet. + +Kuitenkin -- päivä kului toisensa perästä, ilma muuttui leutosammaksi, +ja Tammikuun loppupuolella alkoi taivaan rannalla ilmestyvä päivän +valo huojentaa heidän sydäntänsä. Aurinko oli pian palaava. Neljä +viikkoa myöhemmin tuli todellakin jo sen ylireuna näkyviin, ja +riemuhuudoilla tervehtivät ystävämme tämän vanhan tähden ilmaantumista. +Maaliskuulla alkoivat he taas käydä otustelemassa, kovin huventuneita +ruoka-varojansa kartuttaakseen, ja onni soi heille jääkarhun ja +muutamia hylkeitä. Nyt oli heille taas pitkäksi aikaa ruoka-aineita, ja +levollisina saivat he odottaa niitä aikoja, jolloin valaskalan +pyytäjien laivat uudestaan alkoivat saapua Huippuvuorien rannikoille. +Vaikka vaaroja ja kärsimyksiä oli ollut yltäkyllin, olivat ystävämme +sentään kaiken aikaa pysyneet terveinä, josta heidän etupäässä tuli +kiittää taivasta ja Martin viisaita, moninaisia neuvoja ja opetuksia. + +Koko ajan oli Konrad jalolla ja urhoollisella käytöksellä koettanut +sovittaa entisiä rikoksiansa, ja kerran hänen onnistuikin pelastaa sen +henki, jonka hän alusta oli aikonut surmata. Hän riisti nimittäin Leon +jääkarhun kämmenistä, jotka jo syleilivät häntä kuolemaksi -- ja siitä +hetkestä asti pitivät Martti ja Leo häntä täydelleen veljenänsä. + +Huhtikuu meni ohitse, Toukokuu niin ikään, ilma muuttui yhä +lempeämmäksi, ne äärettömän isot jääjoukot, joiden päähän ei mikään +silmä kantanut, lohkesivat tuulen ja virtojen ajeltaviksi möhkäleiksi, +ja avoinna välkkyi väljä meri, jota ystävämme tuska sydämessä +alituiseen katselivat, tähystellen laivoja, jotka päästäisivät heidän +heidän pitkästä vankeudestansa. Usein he jo riemastuivat, kun pitivät +jotakin valkoista, ilman rannalla nousevaa pilven kaunaa purjehtivan +laivan hajotetuina purjeina ja yhtä usein muuttui heidän ilonsa +suruksi, kun he vähän ajan perästä havaitsivat, että toivottaret olivat +pahoin heitä pettäneet. Suurin parvin vesilinnut jo tulla sinkuilivat, +näillä kaukaisilla rannikoilla pesiänsä rakentaakseen; meressä vilisi +kaikenlaisia kaloja, jotka näyttivät iloitsevan lauhkeammasta +vuoden-ajasta; valaskalat ja delphiinit paineskelivat ilakoiten +viheriöillä aalloilla; mutta ei mitään laivaa vielä näkynyt, ei mikään +tuulessa hilpeästi liehuva lippu ilmoittanut heille, että vapauttamisen +hetki vihdoin oli tullut. + +"He luulevat meitä turpeen alaisiksi!" lausui Leo sortuvalla äänellä. +"Ei kukaan tule meitä noutamaan, ja vielä kerta pitää meidän kestämän +tämän pitkän, hirmuisen pohjois-talven kaikki kauhut! Armas äitini!" + +"Kärsimystä!" vastasi Martti lohduttaen. "Katteini Bertram on kunnon +mies, ja hän toimittaa varmaan, että tullaan meitä noutamaan. +Lukemattoman monet tapaukset ovat voineet viivyttää heidän matkaansa +jäämerellä, eikä olekaan vielä valaskalan pyynnille sopiva aika +käsissä. Ennen Kesäkuun keskipaikkoja meidän ei sovi heitä odottaa." + +Uudet toiveet -- uudet surut. Laiva ilmestyi taivaan rannalla -- tällä +kertaa oikein todellinen laiva, eikä mikään erehtyminen nyt ollut +mahdollinen, ja ystävämme itkivät ilosta, hartaasti toisiansa +syleillen. Mutta voi! pian katosi laiva näkyvistä, ja heidän ilonsa +muuttui haikeaksi suruksi. + +"Hän ei tule!" lausuivat alakuloisesti Leo ja Konrad. + +"Hän tulee!" vastasi Martti vakavasti -- "jollei hän jo ole mennyt +mättääsen. Katteini Bertram ei voi jättää meitä." + +Päivät päätätysten seisoivat ystävämme rannalla, kauvas merelle päin +katsoen, saadakseen nähdä jonkun laivan tulevan. Kesäkuun neljästoista +päivä tuli, ja Marttikin pudisti nyt päätänsä. + +"Hyvät ystävät," lausui hän, ennenkuin he illalla panivat maata, "aika +on jo tullut, jolloin voimme auttaa itseämme. Venheemme on jotenkin +hyvässä kunnossa. Huomenna lykkäämme sen vesille, ja soudamme rohkeasti +aavalle merelle. Etelämpänä löytynee jo valaskalan pyytäjiä, ja, jollei +Jumalan apu meiltä puutu, voimme epäilemättä onnellisesti päästä heidän +luoksensa. Katteini Bertram'ista minä en enää toivo mitään, olkoonpa +hänen viipymiseensä mikä syy hyvänsä. Mitä te tästä arvelette? +Tahdotteko ruveta matkalle?" + +"Tahdomme kyllä!" vastasivat Leo ja Konrad. "Meidän tulee koettaa +kaikki, päästäksemme tästä vankeudesta, jossa emme enää voisi viettää +tulevaa talvea." + +"Olkoon menneeksi, Jumalan nimeen me lähdemme!" lausui Martti. +"Laittakaat itsenne siis valmiiksi huomiseksi!" + +Jos ihminen kerta kovassa hädässä ollessaan on tehnyt lujan päätöksen, +jota hän pitää oikeana ja hyvänä, tuntuu hänen sydämensä jo +huokeammaksi, ja toivoa täynnänsä lähtee hän tulevaisuutensa +tuntemattomia teitä polkemaan. Niin kävi nytkin ystäviemme. Se raskas +kuorma, jonka tuskaloinen odottaminen ja useasti pettyneet toiveet +olivat laskeneet heidän hartioillensa, poistui nyt heistä, ja pitkästä +ajasta nauttivat he ensimäisen kerran levollista ja virvoittavaa unta. +Päivän valjetessa heräsi Martti yht'äkkiä unestansa, ja kavahti +seisaalleen. Hän oli kuullut ihmis-ääniä, mutta siinä luulossa, että +Leo taikka Konrad oli puhunut unissaan, pani hän uudestaan maata. +Tuskin kerkesi hän ummistaa silmiänsä, ennenkuin hän uudestaan kuuli +ääniä, tällä kertaa varmaan aivan outoja, ja samalla ruvettiin ovea +kolkuttamaan. + +"Suuri Jumala!" huudahti Martti, ja hypähti iloissansa pystyyn -- "Leo, +Konrad, paikalla ylös! Meidän pelastajamme ovat tulleet!" + +Molemmat nuorukaiset heräsivät kohta, ja olivat tuota pikaa pystyssä. +Ovi aukaistiin, ja lausuen: "kiitos Jumalan, he ovat elossa!" astui +katteini Bertram riemuiten tupaan. Martti heittäysi hänen avoimeen +syliinsä, Leo ja Konrad milloin itkivät milloin nauroivat tästä +äkki-arvaamatta tapahtuneesta pelastuksesta, ja ulkona kajahuttivat +ilmoja raikkailla, iloisilla "hurraa"-huudoilla, ne merimiehet, jotka +olivat soutaneet katteinin maihin, ja auttaneet häntä, kun hän etsi +erokkaitamme. + +Melkoinen aika kului, ennenkuin ystävämme voivat toinen toisellensa +ilmoittaa voimakkaita, äkillisestä ilosta kuohuvia tunteitansa. Vihdoin +viimein ryhdyttiin selityksiin ja kertomuksiin, ja kummastuen kuunteli +katteini Bertram, kun vanha Martti kuvaili kaikkia kärsimyksiä ja +vaivoja, joita he Jumalan avulla onnellisesti olivat kestäneet. Ennen +kaikkia kysyi Leo, elivätkö hänen äitinsä ja veljensä vielä, ja +vilkkaasti sykki hänen sydämensä, kun hän kuuli, että molemmat olivat +elossa, ja lujasti toivoivat saadakseen vielä nähdä häntä kodissansa. +Katteini itse oli vahvistanut heitä heidän toivossansa, koska hän oli +aivan varma siitä, että vanha Martti, jahka hän vaan kerta oli päässyt +eheänä jääkarhun kämmenistä, kyllä keksisi neuvoja, voidakseen kestää +Huippuvuorien ankaraa talvea. Katteini kertoi vielä, että, kuten Martti +oli arvannut, mennä vuonna tuo hirmuinen myrsky oli ajanut Delphiini'n +eteläänpäin, ja että silloisella myöhäisellä vuodenajalla olisi ollut +aivan mahdotonta edes yrittää heitä pelastamaan. Mutta Bremen'iin +tultuansa oli hän kohta antanut laivan isännälle täydellisen +kertomuksen onnettomasta tapauksesta, niinkuin myös sanonut itsensä +olevan vakuutetun siitä, että sekä Martti että Leo ja Konrad vielä +elivät. Herra Melchior Rankendorf oli silloin heti luvannut, että hän +tulevana vuonna, kun vaan merenliike oli alkanut, lähettäisi laivan +heitä Huippuvuorilta noutamaan. Maaliskuun loppupuolella oli hän +lähtenyt matkalle, vaikka vastaiset tuulet ja kovat myrskyt, joiden +käsissä hänen oli koko aika täytynyt taistella, olivat suuresti +viivyttäneet hänen tuloansa. Asian-ajaja Liborius oli hänen kauttansa +lähettänyt Leolle sanoman, että asiat kotona olivat hyvällä kannalla, +ja ett'ei tuo konnamainen Elshöft enää voinut vahingoittaa hänen +äitiänsä, koska Jumala oli kutsunut hänen toiseen maailmaan vastaamaan +rikoksistansa. + +Kun Konrad kuuli isänsä nimeä mainittavan, hän punehtui ja vaaleni, +mutta äkisti kääntyen toisapäin, esti hän toiset sitä havaitsemasta. Ei +Martti eikä Leo puhunut mitään Konrad'in omista vehkeistä, kuinka hän, +jättäen heidän rannalle, oli koettanut venheellä pelastaa henkensä; ei +näistä mistäkään virkattu sanaakaan, ja asia olisikin iki päiviksi +saattanut Konrad'in noitten jäykkien, mutta perin rehellisten +merimiesten ylenkatseen alaiseksi. Sen siaan pusersi Martti +ystävällisesti hänen kättänsä, ja lausui hiljasti: "ole huoleti, +Konrad! Kaikki, mitä täällä on tapahtunut, jääköön kuuksi päiväksi +unhotuksiin, sillä sinun kunnollinen käytöksesi meidän täällä +ollessamme on tehnyt meidän sinun ainaisiksi ystäviksesi!" + +Sydän heltyneenä vastasi Konrad: "minä kiitän teitä, jalo Martti! Kun +tulemme takaisin Bremen'iin, saatte nähdä, ett'ei teillä ole +uskollisempaa, rehellisempää ystävää, kuin Konrad Elshöft. Sen tahdon +näyttää teille!" + +Tällä välin olivat katteini Bertram ja hänen saattajansa ruvenneet +hankkimaan saarelta lähtöänsä. Kaikki ystäviemme tavarat vietiin +rantaan, ja ainoastaan halot jätettiin tupaan, että, jos vast'edes +näillä seuduilla joku laiva joutuisi haaksirikkoon, onnettomat +merimiehet saisivat käyttää niitä eduksensa. Katteini Bertram lupasi +vielä lisätä tähän pari sataa naulaa merihiiliä, ja vasta nyt menivät +kaikki venheelle, vähän ajan perästä saapuakseen Delphiini'in. + +Martti oli jäykkä, karkeanluontoinen ja terästynyt merimies -- mutta, +kun hän taas nousi oivallisen laivan kannelle, josta hän kauvan aikaa +oli ollut eroitettuna, kun hän näki kaikki vanhasta perin tutut +esineet, jotka olivat tulleet hänelle rakkaiksi, mieluisiksi, kun hän +autti peräsimen rattaalle ja tarttui sen puola-puihin, ikäänkuin olisi +hän vahvalla käden-puristuksella tervehtinyt rakasta, kauvan poissa +viipynyttä ystävää -- silloin joutui hän tunteittensa voitteesen, ja +kyynel, todellinen kyynel valui hänen ruskeille, rypistyneille +poskillensa. Leo ja Konrad itkivät myöskin; mutta heidän kyynelensä +todistivat, että heidän sydämensä olivat täynnänsä iloa ja +kiitollisuutta heidän taivaallista Pelastajaansa kohtaan. Kummallisella +tavalla oli Jumala varjellut heitä, runsaasti antanut heille +siunauksensa heidän kovissa kärsimyksissään. Siitä yksistään olisi +heidän tullut kaikkina elin-päivinänsä kiittää Häntä; vaan kuitenkin +oli Leo ennen pitkää vielä suuremmassa määrässä näkevä Hänen +hyvyyttänsä, kuitenkin oli hän havaitseva, että se seikka, joka oli +pakoittanut hänen pitkäksi aikaa lähtemään kodistansa, ja jota hän oli +pitänyt kovana onnettomuutena, se juuri oli häntä saattava niin +onnelliseksi, ett'ei hän olisi voinut sitä aavistaakaan. + +Näin me ymmärtämättömät ja lyhyt-näköiset ihmiset usein pidämme +ansaitsemattomana rangaistuksena mitä Jumala viisaitten, +käsittämättömien päätöstensä mukaan on säätänyt meille pelastukseksi +ja onneksi. + +Ei rakkauden ja laupeuden Jumala koskaan liian kovasti meitä koeta. + + + + +KAHDESTOISTA LUKU. + +Loppu. + + +Oli ihana syys-ilta. Purjeet leveinä lähestyi eräs laiva vitkoin +rantaa, jonka ylimmäisestä kohdasta soma, viiniköynnösten verhoilema +huone ystävällisesti haamoitti. Kun laiva oli tullut noin puolen +peninkulman päähän rannasta, laskettiin venhe mereen, ja rehevä +nuorukainen, jonka silmät sädehtivät ilosta, hyppäsi taitavasti siihen. +Vanhanläntäinen mies seurasi häntä vähän hitaammin, ja istuutui venheen +perän puolelle, mutta nuorukainen tarttui airoihin, ja alkoi kiireesti +soutaa. + +"Onnea matkalle!" kuului laivan kannalta ääni. "Toivon pian saavani +kuulla jotain teistä!" + +"Sen te varmaan saatte, katteini Bertram," vastasi vanhanläntäinen mies +venheestä. "Ennen kahdeksan päivän kuluttua tulemme Bremen'iin +palkkojamme perimään. Eläkäät terveenä siksi!" + +Lujat "hurraa" huudot kajahuttivat ilmoja molempain lähtevien +kunniaksi; sitten muutti Delphiini suuntaansa, ja lensi, vaikka se oli +kovassa lastissa, linnun nopeudella Weser-joen suuta kohden. + +Venhe, jonka kuljettajat suosiollinen lukia on varmaan tuntenut +entisiksi ystäviksensä, viilsi joutuisaan aaltoja, ja laski rantaan +juuri siihen kohtaan, jossa tuo pikkuinen huone siaitsi. Pian karskui +hiekka venheen alla; Martti hyppäsi rantaan, pani venheen kiinni +paaluun, ja ojensi kättänsä nuorelle ystävälleen, joka kiireesti +seurasi häntä. + +"Terve tultuasi isänmaahan, Leo!" lausui hän sydämellisesti. "Oli suuri +Jumalan armo, että me kerran vielä saimme nähdä sen jälleen. Kuinka +äitisi on riemuitseva, kun hän taas saa syleillä kauvan kaivattua +poikaansa!" + +"Totta tosiansa, Martti!" vastasi Leo, ja hänen äänensä vavahti ilosta. +"Entä Vilho! Hän en epäilemättä kotona, koska minä näen vanhan, rakkaan +venheeni, jolla ennen aina lähdin kalaan, hilpeästi heiluvan aalloilla. +Kuitenkin minä vapisen! Voi, jospa äitini vaan olisi elossa!" + +"Älä sitä ensinkään epäile, poikaseni!" vastasi Martti vakavasti, kun +he astuivat vierimää ylöspäin. "Muutamia silmänräpäyksiä vaan, ja sinä +lepäät hänen povellansa. Kas, täältä näkee jo huoneen!" + +Leo kiiruhti askeliansa; hän hengitti taajaan, hänen poskensa hohtivat, +hänen silmänsä säihkyivät ja hänen sydäntänsä sykähteli vilkkaasti, +kun hän ajatteli pian lähestyvää onneansa. Huoneessa oli kaikki +hiljallansa; kaikki sen ympärillä oli pysynyt entisellään. Ainoastaan +viini-köynnökset, jotka verhoilivat laskevan auringon kullassa +kiiltäviä ikkunoita, olivat yhä muhkeammiksi versoneet. Huoneen ovi oli +auki, niinkuin myöskin yksi ikkuna, josta viileä iltailma virvoittaen +tunki huoneesen. Ripeästi astui Leo ovesta sisään, ja katsahti siihen +suojaan, jossa hänen äitinsä tavallisesti oleskeli. Se oli tyhjä. Hän +riensi puutarhaan. Täällä seisoi Vilho, lapio kädessä, kukkavierteitä +laittamassa. + +"Vilho! Armas veljeni!" hän huusi. + +Nuorukainen katsoi ylös; ilon leimaus lensi hänen kasvojensa yli, hän +viskasi lapion luotansa, ja huudahtaen: "veljeni! Leo!" heittäysi hän +Leon avoimeen syliin. + +"Jumala on siis onnellisesti saattanut sinun kotiin, rakas, kallis +veljeni!" riemuitsi Vilho. "Äiti ja minä olemme joka päivä rukoilleet +Hänen apuansa sinulle, ja olethan sinä nyt terveenä ja voimakkaana +meidän luonamme. Kuinka äiti on ihastuva, kun hän saa nähdä sinun. +Joudu kohta hänen luoksensa". + +"Äiti on siis elossa? Hän on terve ja rakastaa minua?" kysyi Leo. + +"Hän on terve ja täynnänsä rakkautta sinua kohtaan", vastasi Vilho. +"Kuinka sinä voit sitä epäillä. Tule, tule. Ylisuojassa saamme tavata +hänen. Siellä hän tavallisesti iltaisin istuskelee, sinua ajatellen. +Tule, Leo!" + +Molemmat nuorukaiset kääntyivät takaisin huoneen puoleen. Kun he +saapuivat tämän luoksi, seisahtui Leo yht'äkkiä, ja huudahti: "äiti!" + +Todellakin seisoi äiti huoneen ovella -- vaaleana, vapisevana, +kyynel-silmin, mutta hymyillen, ja ihmeen lempeällä tavalla Leoa +katsellen. + +Hän kurotti käsiänsä Leoa vastaan -- mutta hän oli liian heikko +voidakseen lähestyä häntä. Äkki'arvaamatta syntynyt ilo rakastetun +pojan takaisin tulosta oli kokonaan valloittanut hänen. Mutta +seuraavana silmänräpäyksenä seisoi Leo jo hänen vieressänsä syleillen +häntä -- "oma äitini" -- "kallis poikani" -- olivat ainoat sanat, jotka +pääsivät heidän vapisevilta huuliltansa. Nyt hyrähti äiti itkuun, +suuteli kauvan kaivattua lempilastansa, ja lausui: "minä kiitän sinua, +Jumala! minä kiitän sinua tästä äärettömän suuresta onnesta! Minun +poikani, minun rakastettu, kallis poikani lepää taas minun +parmoillani." + +Itkein seisoi Vilho äidin vieressä, ja pusersi hartaasti veljensä +kättä. Mutta vanha Martti pyyhki kyynelet silmistään, ja lausui +hiljaisella äänellä: "noh, Jumala sen tietää -- saadakseni tämmöisiä +nähdä, tahtoisin mielellään vielä kerran viettää talvea Huippuvuorien +kolkoilla saarilla! Ei taivaan saleissakaan voisi suurempaa iloa +syntyä!" + +Suuren suuri olikin se ilo, joka nyt asui ystäviemme rinnassa. Eron +pitkät, haikeat hetket, kaikki äidin kyynelyöt, kaikki Leon kovat +kärsimykset ja surut, kaikki oli nyt unhottunut tänä onnellisena +hetkenä. + +Vasta pitkän ajan takaa muisti Leo isällisen ystävänsä, ja kertoi nyt +äidille ja veljelle, kuinka suureen kiitollisuuden velkaan hän oli +joutunut tälle jalolle, oivalliselle perämiehelle. Ennen pitkää tuntui +jo siltä, kuin olisi Martti aina elänyt tämän pikkuisen perhekunnan +helmoissa, vaikka hän tosiaan välistä oli puoli-häpeissään, kun äkkiä +syntynyt rakkaus häntä kohtaan liian voimakkaalla tavalla ilmaantui. +Hämmennystänsä salatakseen laski hän silloin tällöin merimiesten +tavalla muutamia kokkapuheita, mutta ei hän oikein oleentunut, +ennenkuin hän oli päättänyt kertomuksensa menneistä kovista ajoista, +heidän kärsimyksistänsä ja vaivoistaan. Vasta silloin rupesi hän +iloisesti leikkiä laskemaan, eikä laimin lyönyt mitään tilaisuutta +ylistää nuoren ystävänsä rohkeutta, miehuutta ja kummallista +kestäväisyyttä. + +Tällä tapaa kului viisi taikka kuusi päivää umpeen, ja Martti arveli, +että aika lähteä Bremen'iin nyt oli käsissä. Lupa-aika, jonka katteini +Bertram oli antanut heille, alkoi jo loppua. Sekä Martin että Leon oli +nyt palkkaansa periminen. Huolestuneena kysyi äiti, aikoiko Leo taas +lähteä merille, mutta hän rauhottui kokonaan, kun Leo kertoi, että hän +päinvastoin oli päättänyt erota palveluksestansa ja jäädä kotiin, +niinkuin ennenkin kalastajan keinoa harjoittaakseen. Heidän oli nyt +määrä lähteä seuraavana päivänä Bremen'iin, sitten kuin vanha Martti +oli luvannut viettää tulevan talven nuoren ystävänsä perheessä, jota +lupausta hän ei kuitenkaan aivan vastustelematta heille antanut. + +Kun he seuraavana aamuna par'aikaa söivät yksinkertaista einettänsä, +kuuli Martti yht'äkkiä vaunujen ratinan. Hän riensi ikkunan luokse ja +ilmoitti, että isot vaunut lähestyivät huonetta. Kummastuneina +kiirehtivät muutkin ikkunasta katsomaan. Joutuisaan vierivät tällä +välin vaunut mäkeä ylöspäin ja pysähtyivät vähän ajan perästä pihaan. +Korkeimmilleen nousi Martin ja Leon kummastus, kun heidän ystävänsä +Elshöft hyppäsi ulos vaunuista. Tuskin voivat he alusta tuntea häntä, +sillä hän oli nyt kovin hienoissa vaatteissa, ja hänen kasvonsa olivat +tavallista vaaleammat. Kuitenkin juoksivat he iloissansa pihalle +ottamaan häntä vastaan, ja saattoivat hänen, hänen käsiänsä +sydämellisesti pusertaen, sisään huoneesen. + +"Mikä tuuli sinun tänne tuopi?" kysyi Martti, sitten kuin hän oli +esitellyt Elshöft'in Leon äidille ja veljelle. "Minä luulin, että sinä +vaivaloisen matkamme perästä lepäisit omaistesi luona Elssleth'issä, +mutta sen siaan sinä täällä ajaa karahuttelet komeissa vaunuissasi. +Mitä uutisia sinä tänne saatat? Varmaan hyviä!" + +"Etuisia Leolle ja hänen omaisillensa, vaikka minulle surullisia ja +haikeita," vastasi Konrad hiljaisella, matalalla äänellä. "Minä tulen +pyytämään teiltä anteeksi ja palkitsemaan teille sitä vääryyttä, joka +on teitä kohdannut. Minä tahdon" -- lisäsi hän korkeammalla äänellä -- +"minä tahdon ilmoittaa teille rikokseni, vaikka joutuisinkin teidän +ylenkatseenne alaiseksi." + +"Ken kerta rikoksensa tunnustaa ja koettaa niitä sovittaa, häntä eivät +koskaan rehelliset ihmiset ylenkatso," lausui Martti. "Puhu suusi +puhtaaksi, poikaseni. Sinä olet ollut meille hyvä kumppani, ja sen +vuoksi saat täydelleen luottaa ystävyyteemme. Eikö niin, Leo?" + +Leo ei vastannut mitään, vaan pusersi sen siaan sydämellisesti +Konrad'in kättä. Mieltänsä tästä rohkaistuaan, aloitti Konrad +kertomuksensa. "Ensiksi tulee minun tunnustaa, että kovasti valehtelin +teille, kun kielsin itseni olevan sen miehen pojan, joka on ilkeästi +tätä rouvaa pettänyt. Se mies oli juuri minun isäni, ja minä olen hänen +poikansa ja laillinen perillisensä." + +Totisena pudisti Martti päätänsä, Leo rypisti otsaansa, ja +tuskastuneena lähestyi äiti häntä. Mutta lempeästi lausui Leo: "älkäät +tuomitko! Se ei ole Konrad, joka on saattanut meidän suruihin ja +kärsimyksiin, eikä hänen tule vastata isänsä rikoksista." + +"Se on tosi!" vastasi Martti. "sinun ei ole syytä siihen, että sinun +täytyi hävetä isääsi. Tästä meidän tulee surkutella sinua, mutta meidän +ei ole oikeus halveksia sinua siitä. Noh, entä muuta?" + +"Kun tulin takaisin kotiin," lausui Konrad tyynempänä, "katselin minä +isäni papereita ja asiakirjoja, ja havaitsin, että hän -- että hän -- +mutta totuuden täytyy tulla ilmiin -- että hän oli kovasti pettänyt +teitä, rouva Rembrandt. Uponnut Uranus laiva oli kahdeksaankymmeneen +tuhanteen taaleriin vakuutettu, ja tämän summan olivat teidän +mies-vainajanne ja minun isäni yhdessä maksaneet. Sentähden annan minä +nyt teille, hyvä rouva, teidän osanne näistä rahoista. Tällä paperilla +on mainitun summan arvo, ja te voitte koska hyvänsä muuttaa sen +puhtaaksi rahaksi." + +Äänettöminä katselivat kaikki toisiansa, sillä välin kuin Konrad antoi +paperin Leon äidille. Tätä pitkää vaiti-oloa vihdoin viimein +keskeyttäen, nousi Martti seisaalleen, tarttui lujasti Konrad'in +käteen, ja lausui syvästi liikutettuna: "Konrad, sinä olet kunnon mies! +Sen sanoo vanha Martti, ja onneton se, joka tahtoo väittää sitä +vastaan. Vaikka olisit kuinka paljon rikkonut meitä vastaan, -- oman +itseni puolesta annan sydämen pohjasta sinulle anteeksi!" + +"Voi en! -- kuulkaat minua ensiksi, ja tuomitkaat sitten!" vastasi +Konrad vapisevalla äänellä. "Toinenkin rikos, taikka oikeammin rikoksen +yritys kalvaa minun omaatuntoani. Te muistatte, että Leo yht'äkkiä +putosi mereen, kun kävimme tuon ensimäisen valaskalan kimppuun. Minä, +juuri minä se olin, joka äkki-arvaamatta airollani liikahutin venhettä, +ja sillä tapaa sain hänen mereen hoipertumaan. Minä luulin, että hän +aalloissa saisi surmansa, jonka kautta minun isäni ja minä olisimme +ijäksi päivää päässeet vapaiksi tuosta rikoksesta. Suuressa armossaan +teki Jumala yritykseni mitättömäksi, mutta syyn-alainen olen kuitenkin, +jos kohta valmiskin kuinka kalliisti tahansa sitä palkitsemaan." + +"Voi Konrad!" huudahti Leo, katuvaista ystäväänsä syleillen -- +"yltäkyllin olet sinä palkinnut rikoksesi, kun näin rehellisesti niitä +tunnustat. Olethan sinä paitsi sitä pelastanut minun henkeni, kun +taistelin tuota jääkarhua vastaan, ja yksistään sillä työllä olisit +ansainnut Jumalan anteeksi antamuksen. Minulla ei ole vähintäkään vihan +kaunaa sinua vastaan, Konrad, ja Jumala, joka tuntee meidän +ajatuksemme, tietää, että minä nyt rakastan sinua enemmän, kuin ikinä +ennen! Ei, ei, sinä et ole enään syypää mihinkään rikokseen. Sinun jalo +katumuksesi on kokonaan vapauttanut sinun niistä." + +"Niin, tosiaan, Konrad, aivan niin minäkin arvelen!" lausui Martti. +"syleile minua, poikaseni! Sinä olet jalo mies, ja ijän'iltaani saakka +pidän minä sinua ystävänä!" + +Samanlaista ystävällistä, leppyisää mieltä ilmoittivat myöskin Leon +äiti ja Vilho, ja raskas kuorma poistui Konrad'in suruisesta sydämestä. +Huokeammin hengittäen hän lausui: "Oi, koska te, joita vastaan olen +kovasti rikkonut, annatte minulle anteeksi, toivon minä, ett'ei +Jumalakaan äärettömän suuressa armossansa ole minua pois luotansa +sysäävä. Minä tiedän sen, ja uusilla toiveilla voin nyt rukouksissani +lähestyä Häntä! Taivas siunatkoon teitä jaloudessanne -- te olette +saaneet minun mieleni muuttumaan, te olette opettaneet minun tuntemaan +Jumalaa!" + +Uudestansa vakuuttivat he toinen toistansa rehellisestä, vilpittömästä +rakkaudestaan, ja vasta sitten otti Leo Konrad'in tarjoaman paperin, ja +piti sen kaksimielisenä kädessänsä. + +"Konrad" -- hän lausui -- "vähäinen osa näistä rahoista täytyy minun +ottaa, että voin elättää armasta äitiäni, mutta, jos tarvitset nämät +rahat, ota niistä niin paljon, kuin ikinä tahdot." + +"Ei, minä en tarvitse mitään", vastasi Konrad. "Isäni, joka +elin-aikanansa oli olevinaan kovin köyhä, on jättänyt minulle +perinnöksi suuren rikkauden. Minä en tarvitse muuta, kuin teidän +ystävyyttänne ja anteeksi antamustanne!" + +"Me annamme nämät sinulle, ja tulevaisuus on todistava, että ne +lähtevät rehellisestä mielestä," lausui hän. "Joka näin rikoksiansa +katuu ja palkitsee, hän ansaitsee kaikkein rehellisten ihmisten +ystävyyttä ja kunnioitusta. Mutta meidän on nyt Jumalaa kiittäminen! +Hän siunasi meitä, kun Hän näytti rankaisevan meitä suruilla, +kärsimyksillä ja vaivoilla, ja kauniisti ovat toteen käyneet Apostolin +sanat: '_jota Herra rakastaa, sitä Hän myöskin rankaisee_!'" + +Syvästi liikutettuina ajattelivat kaikki näitä sanoja, ja suuri, luja, +järkähtämätön luottamus taivaan Herraan oli kalliin hedelmä näistä +kovista koetuksista, joita he horjumatta olivat kestäneet. Eikä Jumalan +siunaus koskaan puuttunut heiltä. Heidän elämäänsä kaunistivat nuo +ikivihannat kukat, joita ainoastaan todellinen jumalisuus ja hyvät avut +voivat kasvattaa. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Jäämerellä, by Franz Hoffmann + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JÄÄMERELLÄ *** + +***** This file should be named 25613-8.txt or 25613-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/2/5/6/1/25613/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/25613-8.zip b/25613-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..ba31efb --- /dev/null +++ b/25613-8.zip diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..b56d730 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #25613 (https://www.gutenberg.org/ebooks/25613) |