initial commit of ebook 26503HEADmain

5 files changed, 6327 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/26503-8.txt b/26503-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..167514e
--- /dev/null
+++ b/26503-8.txt
@@ -0,0 +1,6311 @@
+The Project Gutenberg EBook of Iltapuhteeksi II, by Santeri Ivalo
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Iltapuhteeksi II
+       Kokoelma pieniä kertomuksia
+
+Author: Santeri Ivalo
+
+Release Date: September 1, 2008 [EBook #26503]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ILTAPUHTEEKSI II ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+ILTAPUHTEEKSI II
+
+Kokoelma pieniä kertomuksia
+
+
+Kirj.
+
+SANTERI IVALO [nimellä Santeri Ingman]
+
+
+Werner Söderström, Porvoo, 1895.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+ELÄMÄTÄ JA LUONTOA:
+
+Myöhästyneitä pirstaleita
+Aamunen unelma
+Syytinkivaari
+Hei-juu!
+Säästä!
+Mätäkuun juttu
+Kotionnea
+Lepotunti
+Kuolemaan tuomittu
+
+JUTTUJA:
+
+Kanala
+Huhuinniemi
+Toista kosi
+Harvinaista mustasukkaisuutta
+Kaksi suurta harria
+Myrsky merellä
+Lemminkäisen retki Saareen
+Matin päivät
+
+MATKA-KASKUJA:
+
+Tunti Upsalassa
+Tunnelmain maassa
+Pikajunalla kesäkuumalla
+Pariisitar
+Habit noir
+
+
+
+
+
+ELÄMÄTÄ JA LUONTOA
+
+
+
+
+MYÖHÄSTYNEITÄ PIRSTALEITA.
+
+
+Ainesten uudistuminen on luonnon ijäisten, lahjomattomain lakien
+määräämä. Eikä luonto suvaitse kehityksenään mitään aukkoa eikä
+seisahdusta. Kaiken koko suuressa luomakunnassa täytyy muuttua ja
+vaihtaa muotoansa, syntyä, elää ja kuolla syntyäkseen ja elääkseen
+uudelleen ja taas vaihtuakseen uusiin muotoihin. Se on säännöllistä, se
+on pakollista tuo luonnon uudistuminen. Ihminenkin, luomisen herra,
+uudistuu ja vaihtuu myötään -- sanotaan ihmisruumiin aina seitsemän
+vuoden perästä olevan kokonaan uuden, ihmispolvet vaihtuvat, kansat
+uudistuvat, ihmiskunta uudistuu. Vanhan täytyy siirtyä uuden tieltä, se
+on luonnon laki.
+
+Kansojen uudistumista merkitään aikakausien vaihtumisella. Kun yksi
+aikakausi on loppuun kuluttanut voimansa, kykynsä, »ainesmääränsä»,
+siirtyy se pois toisen, uuden tieltä. Tuo siirtyminen tapautuu
+tavallisesti vähitellen, kehityksen verkkasessa kulussa, väliin vain on
+tuo uudistuminen rutompaa, järkyttävämpää ja läpitunkevampaa. Erinäiset
+ihmishengen suuret voitot sysäävät silloin yhtäkkiä vanhan aikakauden
+syrjään ja synnyttävät uuden, jolla on uudet muodot, uudet riennot,
+uudet elämisen ehdot. Ja kansat kokonaisuudessaan, niiden kaikki osat
+ja nivellykset, seuraavat joko tieten tai tietämättään tuon
+uudistumisen mukana, niiden elämisen suunta on pakosta kääntynyt
+uusille urille.
+
+Vaan jos voisi ajatella, että ihmisruumiseen, sen määräaikanaan
+täydellisesti uudistuttuaan, vielä voisi jäädä jäseniin tai lihaksiin
+kitumaan ja kiusaamaan joku myöhästynyt, itsepintainen piste tai
+pirstale »vanhaa ihmistä», jokin viivästynyt, sitkeä molekyli, niin
+olisi kai se selitettävä samalla tavalla, kuin se tosiasia, että aina
+jaksonkäänteessä jää vanhasta ja edesmenneestä aikakaudesta jälelle
+uuden aikakauden elimistöön eräitä myöhästyneitä, piintyneesti
+uudistumattomia pisteitä ja aineskipeneitä.
+
+Sellaisia jää aina, voisi melkein sanoa, että sekin on luonnon laki.
+Väliin niitä ei niin selvästi näekään. Kun ainesten vaihtuminen
+kansojen elämässä on vitkasta, on useinkin vaikea sanoa, milloin mikin
+kohta ei ole aikoinaan uudistunut ja milloin sen vaihtumisvuoro vielä
+on edessäpäin. Vaan toisenvuoron, kun uudistuminen on ollut läpikäyvää
+ja voimakasta, näkee aivan selvästi uudessa yhteiskunnassa sellaisia
+yksikseenjääneitä, perin myöhästyneitä kipeneitä, jotka mustuneina ja
+käsnäisinä silmäänpistävästi paistavat uudessa ympäristössään ja jotka
+tuskin enää näyttävät voivankaan uudistua, vaan tuntuvat vähitellen,
+hyvin vitkaan, hiertyvän pois, kuoleutuvan ja katoovan.
+
+Niiden olemus tuntuu silloin tuiki surulliselta, epätoivoiselta, mutta
+samalla naurettavalta. Uusi yhteiskunta ei voi säälimättä niitä
+katsella, ei säälimättä, mutta ei myöskään myhähtämättä. --
+
+Vaan ottakaamme, niinkuin lääkäri tekee, sellaisen käsnän hyppystemme
+väliin, leikataan se auki ja tutkitaan se, katsotaan, minkälainen elin
+se on ollut vanhassa yhteiskunnassa ja minkälainen se on uudessa. Me
+matkustamme ainoastaan johonkin meidän vanhoista, pienistä
+rannikkokaupungeistamme, useita on välillä, ja tarkastelemme sen
+tehtävää ja merkitystä ennen ja nyt, ennen, isien aikoina ja nyt,
+poikien aikana.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Siitä on kulunut puolen vuosisataa, onpa jo kolmattakin neljännestä,
+nimittäin isien ajasta. Silloin kukoisti pieni rannikkokaupunki.
+
+Se oli onnellinen aika, jolloin meri oli ainoa kaupan tie ja purje
+merellä ainoa kulkuneuvo. Onnellinen aika, jolloin maamies koko
+laajasta sisämaan alueesta toi jokaisen voimurusensa ja jokaisen
+tervatynnyrinsä pikkukaupunkiin ja vei sieltä, eikä mistään muualta,
+suolansa, rautansa, sokurinsa ja tupakkansa. Pikkukaupunki oli isäntänä
+maalla ja merellä, veden aavat olivat sen mellastuspaikkana ja se
+hallitsi kaupallaan koko suurta, ympäröivää maakuntaa. Se oli
+paikkakuntansa keskipiste, se oli kaupunki yksikössä mainittuna ja se
+ylläpiti kunnialla arvonsa.
+
+Asukkaista pienessä rannikkokaupungissa oli vilkas elämä ja keskenäinen
+kilpailu tehnyt reipasta, toimikykyistä väkeä, joka ei arastellut
+ponnistuksia ja jolla joka ponnistuksen takana aina oli toinen. Ken
+asukkaista ei ollut kauppamies, oli merimies ja usein paisui
+merimiehestä kauppamies. Olihan kauppa ja merenkulku melkein yhtä,
+kaikilla oli siitä työtä ja ansiota ja kohoamisen mahdollisuutta.
+
+Kaupungin omaisuutena, tulon ja elämisen lähteenä, olivat laivat. Niitä
+syntyi sen veistämöillä uusia joka kevät kaunis poikue ja ne lähtivät
+kohta meren auettua nuorina ja elinvoimaisina vanhempain veljiensä
+rinnalla kyntämään ulapan selkiä, lähtivät kauas avaraan maailmaan
+pelotta maailman alusten kanssa kilpailemaan rohkeudessa, nopeudessa ja
+kunnossa. Jokainen uusi laiva oli koko kaupungin uusi lemmikki ja
+merkkipäivänä, juhlapäivänä sen nimensaantia vietettiin. Siihen
+kiintyivät isännän toiveet ja huolet ja ikäänkuin siunaten virkkoi hän
+sen ensi kertaa pullistaessa purjeitaan:
+
+-- Mene, »Toivoni», kunnosta itsesi, muista isäntääsi ja kaupunkiasi.
+
+-- Kunnostaneetpa ne ovat itsensä meidän laivamme, tottapa »Toivokin»
+sukuunsa tulee, lohduttelivat toiset porvarit, jotka olivat
+kilpailijoita, mutta joille yhteinen kunnia oli arka.
+
+Ja kun laiva sitten vuosien perästä kierrettyään maapallon moneen
+kertaa ja kestettyään valtamerien myrskyt ja mainingit, taas kerran
+pistäysi kaukaiseen syntymäsatamaansa, oli se jälleen riemupäivä koko
+kaupungille, voiton päivä isännälle, jolle se toi varoja mukanaan,
+ilopäivä merimiesperheille, jotka taas pitkästä ajasta saivat tervehtiä
+isää ja aviomiestä ja jotka saivat runsaita tuliaisia kaukaisilta
+mailta, sekä kunnianpäivä koko kaupungille, jota laiva ja sen miehet
+olivat mainehikkaasti edustaneet. Vaan kauan ei joutanut laiva
+kotisatamassa happanemaan, kun tuuli rupesi syksyseltä puhaltamaan,
+levitti se taas purjeensa ja lähti lentämään jäättömille valtamerille
+kerätäkseen kotikaupunkiinsa uusia voittoja ja uusia varoja. Ja
+varallisuus kotona kasvoi ja sen mukana lisääntyi myötään
+yritteliäisyys ja liikkeen vilkkaus kaupungissa.
+
+Ei sitä merta, missä sen tervatut keulat eivät olisi aaltoja halkoneet
+tai sen pellavapurjeet käyttäneet hyväkseen vinkuvia tuulia. Etäisen
+Intian saaristot, Ameriikan laajat lahdelmat, Afrikan autiot rannikot,
+kaikki ne kulkivat ja koettelivat, veivät tavaraa toisesta toiseen ja
+toivat uusia takaisin. Veivät rautaa Englannista, toivat kahvia
+Brasiliasta ja lähtivät taas Intiasta hakemaan puuvillaa.
+
+Sortuihan aina joku alus etäisillä merillä myrskyihin ja karikkoihin,
+-- sinne ne vanhemmuuteen sortuivatkin useimmat, harva jouti
+kotisatamassa happanemaan ja hajoomaan, -- ja silloin sitä surtiin kuin
+rakasta vainajata. Vaan se oli silloin jo tavallisesti maksanut
+hintansa ja sen sijan täyttivät pian toiset alukset, uudet ja paremmat.
+
+Kotimaasta lähtiessään, ottivat laivat mukaansa terva- tai
+lankkulastin, vaan sitä oli niin vähän kotoa vietävätä ja ne kotoiset
+vedet olivat niin usein suljetut. Mutta kas maailman suurilla merillä
+ja maailman suurissa satamissa, siellä oli rahtia viljalti tarjona ja
+ulapat aina auki. Siellä sopi elämöidä vuoden vuotensa perästä,
+lennellä rannikolta rannikolle, kuljettaa rahtia ja laittaa voitot
+kotiin. Ja kun miehet, jotka melkein poikkeuksetta olivat kotikaupungin
+väkeä, kerran väsähtivät reippaaseen ja terveeseen, mutta vaivaloiseen
+purjehtimiseen, ottivat he kokoomansa varat mukaansa ja palasivat
+kotikaupunkiin, jossa heillä, vanhoilla meripojilla, aina oli suuri
+luottamus ja korkea arvo.
+
+Kaupungin tavara-aitat tyhjenivät ja täyttyivät nopeasti, eikä ollut
+siellä aikaa henkisestikään ummehtua; merimiehet toivat myötään
+kotiväelleen maailman vilkkailta markkinoilta uutta innostusta ja
+elämän iloa.
+
+Ja sillävälin kuin laivat tekivät tehtävätään ulkomerillä, tekivät
+miehet kotona tehtävätään kauppapuodeissa ja markkinoilla. Läheiset
+pitäjät olivat heidän yksinomaista kauppa-alaansa; kun he vain
+keskenään pysyivät sovussa ja määräsivät hinnat yhteisen edun mukaan,
+niin ei ollut pelkoa vaarallisista kilpailijoista. Suuret kauppahuoneet
+jakausivat poikia myöten eri liikkeisiin -- nuorimmat pojat rupesivat
+usein laivainkapteeneiksi ja purjehtivat ulkomerille -- ja eri liikkeet
+pysyivät siten tarpeellisessa tasapainossa ja tarpeellisissa varoissa
+ja kilpailivat keskenään yritteliäisyydessä. Ja nuo kotikaupunkiin
+palanneet meripojat, jotka vuotta kolme- ja neljäkymmentä olivat
+kierrellet ympäri maailmaa, ostivat säästöillään rihkamaa ja
+maalaistavaraa, avasivat pienen kauppapuodin, jossa heidän vaimonsa
+möivät rautanauloja ja suoloja ja karttuunia sillävälin kuin he itse
+ajoivat tavarakuormaansa markkinoilta markkinoille ja vaihtoivat
+rihkamansa voihin ja metsän riistaan. Ja pojat purjehtivat merillä ja
+palasivat sieltä isän kuoltua jatkamaan ja suurentamaan jo melkoiseksi
+karttunutta liikettä.
+
+Aina oli köyhimmälläkin tilaisuutta ansioon ja mahdollisuus työllä ja
+toimeliasuudella päästä riippumattomaksi ja äveriääksi. Ja niin olikin
+melkein jokainen itse isäntänä oman kurkihirtensä alla.
+
+Tämän toimeliaisuuden ja riippumattomuuden merkkejä saattoi nähdä itse
+kaupungistakin ja sen sisällisestä ja ulkonaisesta elämästä.
+
+Olot olivat tosin yksinkertaiset, talo oli koristelematon puutalo ja
+takki oli karkea sarkatakki, vaan kaikki oli tukevata ja varmaa,
+käytettävää kalua. Niinkuin satamarakennukset, laiturit ja ranta-aitat
+olivat kirveellä veistetyt, jykeät ja kömpelötkin, mutta perustuksiaan
+myöten taatut ja tanakat, raudoitettua petäjätä joka palkki, niin
+olivat myöskin asukkaiden elämäntavat ja tarpeet koruttomat, mutta
+ankaran säntilliset ja turmeltumattomat. Elettiin hyvästi, mutta ei
+vallattomasti eikä ylellisesti. Huviteltiin jouluna ja juhannuksena ja
+parin muun juhlapyhän aikana perinpohjin, mutta sillävälin tehtiin
+uutterasti ja keskeytymättä työtä. Jokainen halusi hankkia itselleen
+varman pohjan, jolla seisoisi, oman turpeen, jossa eläisi, ja hän
+hankki sen itselleen.
+
+Kaupunki kerskasi rikkaudestaan ja sen kannattikin kerskata, sillä se
+rikkaus ei ollut kuollutta pääomaa, vaan oli päinvastoin alituisesti
+liikkeessä olevata, hyötyä tuottavata. Paitsi kolikoita, joita mikä
+laski sadoissa, mikä tuhansissa, mikä miljoonissa, oli kaupungissa
+olemassa vielä varmempi ja tuottavampi pääoma: työ ja virkeys.
+
+Ja se työ ja virkeys keskittyi satamaan. Siellä lastattiin ja
+lossattiin, kannettiin ja kaadettiin, hinattiin ja hoilattiin pitkin
+aavaa laituria, ranta-aittojen ja varastohuoneiden luona.
+
+-- Pois alta! huusi rantatyömies, työntäessään tavarata laivasta
+lotjaan.
+
+-- Alta pois! huusi toinen, joka heitti lotjasta laiturille.
+
+Alta pois, alta pois, yhä edelleen ja edelleen, tässä ei ole aikaa
+torkkumaan, tässä on tehtävä työtä!
+
+Ne olivat isien aikoja ne, olivat kaupungin kukoistusaikoja ja sen
+kunnian aikoja. Vaan aika kului ja isät vanhenivat ja kuolivat pois. Ja
+aikakausi maailmassa teki ruttoa muutosta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Rannikkokaupungin erikoinen asema, sen oma rajoitettu toimi-ala, jopa
+tavallaan sen oma etukin oli aina pitänyt sitä niin vähäisessä
+yhteydessä kuin mahdollista ympäröivän yhteiskunnan ja maassa
+liikkuvain yleisempäin virtausten kanssa. Jos sinne joku matkalainen
+tuli kertomaan ulompia uutisia, niin olihan tuosta vaihetusta, mutta
+semmoista tapahtui hyvin harvoin, eikä niitä ulkokuulumisia, yhtävähän
+kuin sanomalehtiä, paljo kaivattukaan eikä niistä välitetty. Elettiin
+ja toimittiin vain omassa piirissä, -- eläkööt muut samalla tavalla!
+
+Ja niin jäätiin elämään vielä sittenkin, kun aikakausi muualla
+maailmassa teki ruttoa käännettä, kun murroksia tapahtui niin
+aineellisessa kuin aatteellisessakin elämässä ja niistä joku kaukainen
+humu rupesi kuulumaan pieneen rannikkokaupunkiinkin. Mitäpä se meihin
+kuuluu, arvelivat kaupunkilaiset, me eletään täällä ennallaan omassa
+rauhassamme, eihän tuo kaikki meidän kaupunkiamme koske. -- Mutta se
+koskikin siihen, vaikka se koski kuolettavalla kädellä.
+
+Ensiksi tulivat höyrylaivat. Oli kuultu puhuttavan joistakin
+sellaisista koirankonsteista, vaan niitä puheita ei oltu uskottu,
+ennenkuin kotiin palaavat merimiehet kertoivat, että noita kummia
+otuksia todellakin oli ilmestynyt risteilemään ja kilpailemaan
+purjealusten rauhoitetuille vesille. Aavistettiin, että siinä oli
+uhkaava isku, mutta aluksi se ei vielä tänne asti pahasti tuntunut.
+Mutta eräänä kauniina päivänä kun porvarit seisoivat rannassa
+laiturilla, saivat he omin silmin nähdä ulkosatamansa ohi tykyttävän
+tuollaisen savuhäntäisen aluksen, joka kulki hyvää vauhtia vastaseen,
+ja he katselivat sitä kauan äänettöminä, epäluulolla ja happamin
+mielin. Vihdoin kysyi toinen toiseltaan:
+
+-- Mitä arvelet tuosta?
+
+-- Uusmuotisia temppuja! Ei ne ajan oloon vetele.
+
+-- Vaan ne peijakkaat syöttävät koneilleen halkoja ja syövät meidät
+purjelaivomemme putipuhtaiksi.
+
+-- Koettakoot, mepä emme tarvitse koneita emmekä halkoja ja aikaa on
+kyllä maailmassa.
+
+Tämä oli pikkukaupungin mielipide, se ei ottanut uutta aikaa opikseen
+eikä lyöttäytynyt mukaan. Purjelaivoilla olivat isät hankkineet
+omaisuutensa, heillä oli nyt purjelaivansa, he varustivat ne uudelleen
+ja lähettivät meriä kyntämään, harmistuivat tosin, kun ne toivat
+vähemmän voittoa kuin ennen, mutta lähettivät ne siltä aina uudelleen
+yrittämään. Vähensivät merimiesten palkkoja ja haukkuivat kapteenejaan
+huonoiksi, kun nämä rupesivat tuottamaan tappioitakin.
+
+Isät olivat kuolleet ja pojat seurasivat isien jälkiä. He rakensivat
+uusia purjelaivoja, he olivat siihen tottuneet ja heillä oli taitavat
+rakentajat. Niiden rakentajain tekemät laivat olivat kelvanneet
+ennenkin, saivat kelvata yhä edeskinpäin. Ovatpa toki tuulet entiset ja
+samat, ei niitä uusilla konsteilla mullisteta!
+
+Mutta oli aloja, joissa vanhat tuuletkin olivat ruvenneet muuttumaan.
+Ei ollut pieni rannikkokaupunkikaan, niin syrjään kuin se vetäysikin,
+voinut olla huomaamatta, että aatteellisten rientojen alalla oli
+ruvennut käymään uusia ilmavirtoja, puhaltamaan voimakkaita, valtavia,
+vapaita tuulia. Yhä vinhemmin rupesivat kansallisuusaatteet,
+kansanvaltaisuusaatteet ja kansanvalistusaatteet puhaltamaan sisämaasta
+päin ja ne vaativat vanhojen kahleiden murtamista ja vapaita uria
+ylöspäin pyrkivälle ihmishengelle. Vaan pieni kaupunki sulki porttinsa
+ja antoi tuulten puhaltaa ohi. Se ei niitä ymmärtänyt eikä tahtonut
+nähdä vaivaa oppiakseen niitä ymmärtämään, sillä eiväthän nuo aatteet
+mitenkään edistäneet niitä isiltä perittyjä rientoja, joille se oli
+tottunut panemaan arvoa ja jotka ainoina olivat sitä elähyttäneet sen
+rajoitetulla ja rauhoitetulla työalalla. Virkeä henkinen valveutuminen,
+joka oli vaihtuneen aikakauden merkillisin ilmiö ja joka tuotti
+mukanaan uusia suuntia elinkeinoissa, maataloudessa ja teollisuudessa,
+uudet koulut, nuoren kirjallisuuden ja taiteen ynnä paljo muita
+edistyksen merkkejä, se ei päässyt vaikuttamaan pieneen rantakaupunkiin
+paljo ensinkään, tuskin hipasi sitä ohimennen. Tämä työskenteli omalla,
+vanhalla alallaan, kuljetti purjelaivoilla rahtia ja möi suoloja ja
+rautanauloja ympäristöönsä välittämättä muusta.
+
+Mutta tuo rauhoitettu ala ympäristössäkin rupesi, juuri noiden ajan
+virtausten vaikutuksesta, hämmentymään. Uusi merkillinen
+elinkeinovapaus-suunta pääsi maassa vireille ja sen nojalla ilmestyivät
+maakauppiaat kyliin ja pitäjiin kilpailemaan ja laskemaan hintoja. Ja
+säännöllisen höyrylaivaliikkeen järjestyttyä eivät ihmiset muutenkaan
+enää olleet pienestä rannikkokaupungista niin riippuvaisia kuin ennen.
+Vaan vasta sitten kävivät kaikki entiset olot ja tavat tykkänään
+sekaantumaan, kun rautatiet tulivat helpottamaan liikettä ja välitystä
+etäisimpäinkin paikkojen välillä ja kerrassaan mullistamaan entiset
+käsitteet ajasta ja paikasta. Ja itse tuo rautatie uhkasi pyyhkästä
+pienen rannikkokaupungin ohi jättäen sen väylän varrelta syrjään, kuin
+korpeen kuolemaan.
+
+Jo hätäysivät pienet rannikkokaupungit, rupesi kalma hajahtamaan.
+Muutamat elinvoimaisimmat niistä oivalsivat aseman ja uhrasivat mitä
+voivat päästäkseen tuon uuden virran partaalle; joku pääsikin, toiset
+jäivät loitolle valtaväylästä, jäivät itsekseen siihen suljettuun
+erikoisasemaansa, jossa heidän oli ollut niin hyvä ja niin etuisa elää
+isien aikoina, mutta jossa nyt jo kuivuus vaivasi kuin hedelmättömällä
+arolla.
+
+Ei kannattanut enää rahdinkuljetus; uusia laivoja ei rakennettu,
+vanhat myötiin ja miehet joutuivat joutilaiksi. Ei maksanut enää
+maalaiskauppa, markkinoilla ei enää kuljettu, harvoin tarvitsi tuoda
+uutta tavaraa. Virkeys lakastui, työt loppuivat, oltiin joutilaina.
+Vaan pieni rannikkokaupunki oli rikas, -- siihen se aina turvausi.
+siitä kehui --, isien aikoina oli siihen kolikoita keräytynyt. Pääomaa
+oli, hätä kaukana. Ja se vetäytyi uuden ajan mylläkästä pois kuin etana
+kuoreensa, veti sadat ja tuhannet ja miljoonat tiukemmin ympärilleen ja
+jäi siihen selkä vasten virtaa kököttämään ja ponnistamaan pohjasta
+kuin kallio koskessa. Vaihdettiin vain riksit rupliksi ja ruplat
+markoiksi ja kerättiin kullat kellareihin taikka lähetettiin
+ulkomaisiin pankkeihin tallelle, kotimaisiin kun näet ei luotettu.
+
+Kauppapuodit pidettiin vielä auki vanhaan tapaan ja myötiin nappeja ja
+karttuunia kotiväelle ja niille harvoille lähikyläläisille, jotka enää
+kävivät ostamassa. Mutta kukin piti uskollisesti oman puotinsa auki ja
+kilpaili niukkuudessa naapurinsa kanssa, eikä yksikään siitä hyötynyt.
+Rahaa oli, mutta yksiin tuumiin ei ryhdytty suurempaa ja tuottavampaa
+liikettä perustamaan, sitähän eivät isätkään olleet tehneet.
+
+He eivät käsittäneet, että muualla maailmassa yksilön yritteliäisyys jo
+oli saanut väistyä laajapohjaisempain, toimivoimaisten yhtiöiden
+tieltä, jotka jaksoivat kääntää luonnonvoimat teollisuuden palvelukseen
+ja joiden käsiin siis suurimmat liikkeet keskittyivät. Ja sillävälin
+kuin muualla maailmassa kaasun, höyryn, sähkön ja kaikkinaisten
+koneiden aikakausi yhä edistyi ja antoi luonnonvoimille ja ihmistyölle
+entisestään isosti eroavan merkityksen, näperrettiin tuossa ennen niin
+suuressa liikepaikassa talikynttiläin valossa jotain pientä
+kotiaskaretta -- milloin sitäkään tehtiin. Aika lensi levottomasti
+eteenpäin muualla kaikkialla, vaan täällä se tuntui kangistuneen
+tönköksi jääksi.
+
+Joskus kumminkin vaivasi toimettomuus ennen puuhassa olleita miehiä, ja
+he nostivat toisinaan keskuudessaan kysymyksen:
+
+-- Ryhtyisimmekö johonkin?
+
+Vaan aina tultiin samaan päätökseen, josta kaikki olivat yksimielisiä:
+
+-- Ne ovat niin epävarmoja nämä nykyajan puuhat, niistä ei ole vielä
+takeita. Voimme sellaisiin menettää isien ansaitsemat varat.
+
+-- Niin, onhan hyvä niinkuin on. Reuhtokoot ja väsyttäkööt toiset
+köyhemmät itsensä tämän nykymaailman hyörivässä kilpailussa, me emme
+viitsi.
+
+Eivät viitsineet, -- rikkautta oli, mitä varten turhaan riehua ja
+reistailla? Antoivat pääoman tehdä työtä, kasvaa korkoa, itse unteloina
+elivät ränstyvissä taloissaan, kuin karhut nietoksen alla, taikka
+tärvelivät alituisissa syömingeissä ja juomingeissa isäinsä ja äitiensä
+perintöjä. Toimettomuus on näet paheiden imettäjä. Tavat turmeltuivat,
+vetinen velttous ja huoleton kevytmielisyys voitti alaa,
+siveyskäsitteet höltyivät, ja reippaiden, uurasten tervaporvarien ja
+laivainrakentajain sialla oli nyt hurrailevia kuhnureita.
+
+Aikakausi oli uudistunut, vaan pieni rannikkokaupunki ei ollut
+seurannut mukana. Isät olivat kuolleet, pojat koettivat jatkaa
+vainajain malliin, vaan kun se ei lyönyt leiville, heittivät he puuhat
+pois ja laskeutuivat viisaan lepoon. Unteloina taikka hekkumoivina
+imivät äveriäimmät vesivesain tapaan isäinsä mehua toisten pienempäin
+köyhtyessä ja kuihtuessa. Meri ei elättänyt enää merimiehiä, kauppa ei
+kaupustelijoita eikä uusia elinkeinoja oltu keksitty. Lähteet olivat
+kuivuneet, virkeys loppunut, kaupunki ravistui.
+
+Se oli koko ajan yhä luullut elävänsä entistä kukoistusaikaansa ja
+sille olikin vähitellen koitunut untelon kuihtumisen tila. Minkälainen
+on se nyt tässä tilassaan?
+
+       *       *       *       *       *
+
+-- Nukutaanko täällä jo? kysyi kerran maaherra seuraajaltaan
+nimismieheltä, kun juhannusaattona ajoi tuon pienen rannikkokaupungin
+lävitse ja ihmetteli, ettei semmoisena iltana näkynyt kansaa
+liikkeellä, ei kaduilla, ei vesillä, ei huvipaikoissa.
+
+-- Täällä nukutaan aina, oli vastaus lyhyt ja varma.
+
+Nukutaan aina, vedetään sitkaan ja pitkästi. Milloin ei täydessä unessa
+nukuta, niin ainakin torkutaan. Ja niin tehdään juuri näillä samoilla
+paikoilla, joissa miespolvi sitten kihisi työtä ja toimeliaisuutta,
+jolloin aikasin ja myöhän pitkin rannikkoa ja laitureita ryskittiin,
+hinattiin ja hoilattiin, niin että vastarannan petäjikkö kimakasti
+kajahteli.
+
+Nyt ei lossata eikä lastata. Joku pienempi rannikkohöyrylaiva poikkeaa
+nyt kerran, pari viikossa ohimennessään kaupungin laituriin, useinkin
+enemmän muodon vuoksi kuin asiasta. Suuremmat ja useimmat mennä
+vohkasevat selkäväylää sivu, kaupunkiin näkyy ainoastaan musta savu,
+kun ne siellä kulkevat edestakaisin. Laivaväylä väistää meren puolella
+kaupunkia, niinkuin rautatie maan puolella. Eivätkä tuota enää omat
+purjelaivatkaan touhua satamassa. Siitä laivastosta, joka miespolvi
+sitten luki aluksia satamäärin ja jonka joukosta aina vuosittain
+kymmeniä valkopurjeita läksi kotikaupungista kyntämään kaikkia meriä,
+siitä laivastosta näkyy ainoastaan joskus enää joku vanha tervakeula,
+joka vielä viimeistä kertaa lähtee koettelemaan isien muinaista
+elinkeinoa, jos ei muun niin rakkaan muiston vuoksi. Ja viimeiset
+jälellejääneet vanhukset saapuvat ulkoretkiltään kotiin, laskevat
+maatuneeseen satamaan, sinne pysähtyäkseen, raadottuakseen ja
+hajotakseen.
+
+Siellä täällä rannikon hietasärkällä näkyykin joku mustunut,
+luurangontapainen laivanraato, vankkatekoinen emäpuu, ratkenneet laidat
+ja halennut keula, levenneet, irralleen revenneet, siirottavat
+kaaripuut. Kukistuneen suuruuden ja rauenneen työvoiman masentava ja
+varoittava esikuva! Toisia, ehyempiä saataisiin mahdollisesti vielä
+käypään kuntoon. Mutta niitä ei panna kuntoon, ei kannata. Saavat
+lahota.
+
+Sama on laita laiturien ja satama-aittojen. Ne olivat aikoinaan tukevaa
+tekoa, se näkyy vieläkin; nyt ne ovat jo vanhat, mutta eivät siltä
+vielä ole vuosien alle lutistuneet. Ja niitä on aina silloin tällöin
+aikojen kuluessa paikattu, siksi vain että koossa pysyvät, lyöty paikka
+paikankin päälle ja rautakisko lyöty sitimeksi. Niiden perustukset ovat
+kohonneet korkealle laskeutuneesta vedestä ja töröttävät siinä nyt
+epätasaisina, rumina röykkiöinä.
+
+Onpa näet kuin luontokin olisi ryhtynyt täydentämään kaupungin
+kukistumista. Satama on vuosien kuluessa mataloinut, pilalle
+mataloinut, isommat alukset eivät sinne enää pääsisikään. Salmissa ja
+väylävesissä, joissa ennen suurenlaiset haahdet vaaratta luovivat,
+varovat nyt pienenläntäiset silakkavenheet karisia paikkoja. Eikä
+kannata syventää, liike on niin vähäinen. Ennen uivat laivat suoraan
+tavara-aittojen eteen, lastit purettiin ja nostettiin kohastaan
+säilytyspaikkoihinsa. Nyt tuskin mataloilla lotjilla enää päästään
+sillalle asti, -- mutta harvoinpa enää tarvitaankaan päästä. Mitäpä
+niihin aittoihin nyt paljo enää tuotaisiinkaan täytteeksi. Vähät
+rihkamat mahtuvat kaupunkipuotiloihin.
+
+Ja kaupunki itse on yhtä ränstynyt ja yhtä laho. Se leveni
+kukoistusaikanaan laajalle alueelle, jokainen varattominkin puuhasi ja
+ponnisti saadakseen oman kamaran, jossa perheineen eläisi, oman talon,
+oman kodin. Taloja rakennettiin, oli tilaa, ei tarvinnut ahtaalla asua,
+olisi ollut varaa väkiluvun lisääntyäkin. Vaan sepä ei enää
+lisääntynyt, melkein päinvastoin lähti solumaan. Ja nyt nuo talot,
+puolenvuosisadan ikäiset pitkät ja matalat, suurihuoneiset,
+pieni-ikkunaiset, seistä töröttävät mikä kohallaan, mikä kallellaan,
+vaalenneina ja harmaantuneina, ajan hampaan syöminä. Toisia on
+hoidettu, kengitetty ja laudoitettu, toiset seisovat entisellään
+mustuneine lautakattoineen ja ulospäin pullistuvine seinineen. Useamman
+talon kadunpuolelta nousevat jyrkät portaat, jotka anastavat suurimman
+osan katukäytävästä; ennen oli kauppa melkein joka talossa ja monessa
+on vieläkin, vaikkei monessa kauppaa käydä.
+
+Talo siellä, toinen täällä on autiona, lasit poissa ja laudat sialla ja
+ovet ovat kiinni naulatut. Toisissa taloissa untelot eläjät viettävät
+pitkät päivänsä, harvoin poiketen kotiporttia ulommas. Siellä muutamat
+vaalivat isiltä perittyjä aarteitaan, »leikkaavat kuponkeja» ja antavat
+rahain maailmalla tehdä tehtävänsä, kasvaa korkoa. Toiset kaihoilevat
+jo menneitä tai menemäisillään olevia rikkauksiaan ja muistelevat
+vanhoja onnellisia isien aikoja. Vielä toiset elävät köyhyydessä ja
+puutteessa, mutta elävät enimmäkseen työttöminä; ei ole liikettä, ei
+siis myöskään työtä eikä ansiota; he perustavat elämisensä kaupungilta
+saataviin suuriin eläke- ja apuvaroihin ja kaupunki se heidät
+todellakin säästövaroistaan suurimmaksi osaksi elättääkin.
+
+Kaupungin pääporvarit ovat vielä isiensä poikia, mutta ovat nyt jo itse
+vanhoja ja vanhempain veljiensä ovat he jo nähneet laskeutuvan hautaan.
+He eivät eläissään ole tehneet paljo mitään, elivät vain muinaisen
+kulta-ajan muistoista ja varoista. Eivätkä he ole opettaneet
+poikiaankaan tekemään paljo mitään, niistähän piti tulla isäinsä
+jälkeläisiä, jotka isoisäin tapaan olisivat vain suuria liikemiehiä,
+laivanomistajia ja kauppiaita. He eivät huomanneet, että heiltä
+itseltään jo tuo aika oli mennyt ohi, saatikka sitten pojilta. Ei
+käytetty poikia koulussa -- omassa kylässä ei kouluja paljo ollutkaan
+eikä kaivattu -- ei annettu heille ammattikasvatusta, ei tehty
+kykeneviksi paljo mihinkään toimeen elämän vakavalla taipaleella. Ja
+heistä tulikin useista tyhjäntoimittajia, aineksia kaikkeen muuhun kuin
+yritteliäisyyteen ja vireyteen. Yleisistä asioista ovat he
+välinpitämättömät, mielipiteiltään vanhoilliset ja ylimysvaltaiset,
+tuhman ylpeät ja rahanvaltaiset, muuten hitaat ja hievahtamattomat.
+Kuolleen pääoman ijäinen leima!
+
+Ja he painavat olennollaan ja esiintymisellään leimansa koko
+kaupunkiin.
+
+Upporikkaat vanhukset kuolevat. Perilliset rientävät hätääntyneinä ja
+levottomina avaamaan testamentit, nähdäkseen, että eihän isien omaisuus
+vain lie heistä ohi luistanut mihinkään joutavaan yleishyödylliseen. Ei
+ole luistanut. Korkeintaan on kaupungille, kotikaupungille, riittänyt
+lahjoittaa sievoset summat. Kaupunki yhä rikastuu. He pitävät aina
+velvollisuutenaan, nuo äveriäät vanhukset, lahjoittaa kotikaupungilleen
+muutamia satojatuhansia kukin, että ihmiset sillä houkutuksella
+viehtyisivät siellä asumaan ja ettei se kuolisi sukupuuttoon. --
+
+Siinä on meillä nyt yksi uudistumatta jäänyt käsnä, myöhästynyt
+pirstale edesmenneestä aikakaudesta, vaihtuneiden ainesten mustunut
+muistomerkki uudessa ympäristössä.
+
+-- Onko se ijäkseen jäävä semmoiseksi? kysymme ehkä toisiltamme tuota
+tarkastellessamme. Ja meistä tuntuu siltä, kuin tuo lahonnut kauppala
+itse meille valitellen vastaisi:
+
+-- Laskekaa raitista ilmaa sisälle, laskekaa tervettä verta suoniini!
+
+Oikein, sitä se vain tarvitsee, kyllä luonto sitten tekee tehtävänsä.
+Mutta huoliiko se itse ilmasta, kykeneekö se puhdistamaan verensä? Sen
+täytyy uudestasyntyä, saada uudet lihakset ja jäntereet, uudet luut ja
+ytimetkin, -- tahtooko se niitä itse?
+
+Siihen ei nykynen miespolvi kykene vastaamaan, vaan kentiespä jo
+nouseva.
+
+1895.
+
+
+
+
+AAMUNEN UNELMA.
+
+
+Sanotaan, että mielialat vaihtelevat ilmojen mukaan, ja liekö niinkin,
+vaan vaihtelevat ne vuorokaudenaikojenkin mukaan. Jos tapaa mielensä
+aiheettomasti alakuloisena ja sairaloisena, jos mietteet kulkevat
+surunvoittoiseen suuntaan ja mielikuvitus luopi tummahtavia kuvia,
+silloin tietää niiden mietteiden olevan iltamielen merkkejä, väsyneen,
+teränsä ja pirteytensä kuluttaneen sielun apeita mielialoja. Niitä ei
+aamu tunne, tuo terve, selväjärkinen, kirkaskatseinen aamu. Se unhottaa
+öiset uinailut ja raittiiseen työhön kehottaen hymähtelee se illan
+pehmeämielisille, kivuloisille tuumille.
+
+Mutta ei aina. Jos mieli joskus -- tapahtuuhan sellaista -- syystä tai
+syyttä kotvemman ajan on asustanut raskaana, voi sattua, että vielä
+aamulla levottoman unen nukuttuani herään niihin samaisiin iltaisiin
+tuuliini ja näen yhä tapahtumat illan riutuvassa valossa. Herään
+mielipahalla heräämisestäni, ilotta ajatellen alkavaa päivää ja halutta
+nousta sen töihin puuttumaan. Mielessäni on sama nolostunut
+välinpitämättömyys kaikkea kohtaan. Minusta on yhdentekevää, nousenko
+siitä vain makaanko, yhdentekevää, ryhdynkö töihini väkisin
+ponnistamaan jotakin, josta ei kumminkaan mitään synny, ja joka ei
+huvita ei hyödytä, ei minua eikä muita, -- vai heitänkö kaikki ja
+herkeän aatteettomaan, autioon tylsyyteen; se ainakaan ei rasita, jos
+ei innostakaan. Yhdentekevää ylipäätään koko olemuksenikin ja sen
+suhteet: mitä, miten ja mitävarten minäkin olen -- ykskaikki.
+
+Siinä makaan, ja katseeni siirtyy sieluttomana verkalleen pitkin
+seinäpaperien suoria saumoja ikäänkuin etsien jotakin pistettä, joka
+hetkeksi kiinnittäisi huomion ja keskittäisi ajatukset. Vaan sekään ei
+löydä mitään, eikä raukeassa sielussani synny yhtään ajatusta, joka
+virittäisi sen lauenneet kielet. Yksitoikkoista, elotonta, harmajata,
+-- kaikki! Ja minä ummistan silmäni ja vaivun hervottomana velttoon
+vetelyyteen, jossa en näe mitään enkä kuule, ja minä tahtoisin samoin
+sulkea ajatukseni ja tunteeni ja jäädä siihen lepäämään tiedottomana,
+tajuttomana, tahdottomana, jäädä hievahtamatta siihen, kunnes aika ja
+uudistusta vaativa luonto hitaasti näivennyttäisi jätteetkin elämän
+itua ja oleminen hukeneisi täydelliseen olemattomuuteen.
+
+Käsitän kyllä että tuo tilani on sairaloista, vaan -- sekin on
+yhdentekevää.
+
+Kuulen silloin eteisestä seinän takaa, miten naapurini poika hankkiupi
+hiihtämään, kalistelee suksia ja sauvoja ja työntyy ulos.
+
+Terotan korvani, kuuntelen. -- Lähtisinkö hiihtämään minäkin? Se ainoa
+terve ajatus kokoaa äkisti mieleni katkenneet langat ja rasittava
+painajainen syrjäytyy sen alta. Ulos, väljälle hangelle, jossa on ilma
+raitista huoatakseni ja tilaa kyllin synkille tuumille!
+
+Vaatteet ylle, pieksut jalkaan, uumoille vyö, -- minä kiirehdin kuin
+paeten painajastani --, sukset hangelle ja niin ponnistamaan kohti
+kaupungin laitaa, josta ulapan selkä leviää puhtaana eteeni. Potkin
+tanakasti ja luistan kohta yksin vapaalla aavikolla. Pakenen
+tiepaikkoja, vältän toisten aukomia valtalatuja, ja vasta kun yksin
+olen kuulumattomissa kaupunkirähinän, hiljennän vauhdin ja harppaan
+harvakseen, pitkillä luikumilla, ja lasken irti mietteet vapaasti
+vaeltamaan.
+
+Ne vaihtelevat jo vilkkaammin, kepeämmin kimmahtavat laidasta toiseen.
+Ne sulavat ja pehmenevät samoin kuin ruumiskin. Siihenkin jo virtaa
+viehkeä lämpö, jäsenet vetreytyvät ja lihakset notkeutuvat, ja selvästi
+voin tuntea miten sakeoittunut veri lähtee sulavammin ja kuumemmin
+suonissani kiertelemään ja valamaan eloa hervahtaneisiin jäntereisiin.
+Lämpösesti huokuu henki ja virkistävästi hivelee viileä viima kasvojen
+kalvettunutta hipiätä.
+
+Keli on hyvä ja sukseni liukkaat. Tuntuu kuin tiputtaisin edetessäni
+palottain hartioiltani raskaan kantamuksen jälelleni, niin keveten
+luistan merellepäin pitkin aamun kiinteätä hankea, ja niin täyteläästi
+saattavat keuhkoni vetää ilmaa sisimpiin sopukkoihinsa. Painan kohden
+selällistä saarennystyrää, joka toisia ulompana ja ylempänä siintää, ja
+kohta jo nousenkin luisua rantatörmää ylängölle.
+
+Vastaani lehahtaa metsiköstä vilvakka henkäys. Aamuseltaan lepää näet
+vielä kosteahko sumu yli talvenvalkean maan himmentäen kirkkaimman
+kilon, ja sekeisen taivaan usvoittua hienonen, kylmänharmaja harso.
+Idästä nousee verkalleen päivä, vakavana, kylmän ja kaukaisen
+näköisenä, kuin talvinen aurinko ainakin, vaan sen säteet leikkivät
+vain aamusumun kanssa, viitsimättä tai jaksamatta tosiottosille ruveta.
+
+Puitten lävitse saaren rinteellä eivät ne säteet koetakaan tunkea.
+Illalla sataneen lumen on yökylmä kangistanut puitten oksille hienoksi
+huurteeksi. Korkeat, tiheät kuuset seisovat raskaannäköisinä
+paksummassa kuurassa, vaan hoikkaset koivut kimaltelevat heleässä
+härmässä. Kallionkielet, kelot ja kannot kattaa korkea, mutta kepeä
+kerros nuorta lunta. Rinnettä kierrellen nousen verkalleen pohjoisen
+rannan ylimmälle töyräälle ja seisatun siihen huokumaan. Mieleni
+kepenee, ikäänkuin sulaisi keväiseltään, ja sydämmen täyttää outo
+riemu. Sauvoihini nojautuen seison siinä kauan ja silmäni mittailevat
+ihaellen tuota latvojen lomitse edessäni aukeavaa näköalaa.
+
+Näen valkosen aavikon takaa asutut rannat, ihmishyörinän ja elämän
+vilkkaimman keskustan, tuon levottoman rientoilemisen pesän, jossa
+kilvoittelu ja kiista herkeämättä kihisee. Vaan tänne etäälle se ranta
+näyttää ystävälliseltä, sovinnolliselta ja somalta ja lempeämpi kuva
+painuu siitä nyt sieluuni. En näe siinä pienoismaailmassa nyt
+sydämmetöntä ankaruutta enkä sortoa, se päinvastoin ajaa mieleeni
+toivoa ja intoa. Tunnen voimani paisuvan ja tahtoni saavan tarmoa. Näen
+edessäni taas aavan työalan ja voitettavia voittoja ja uskallukseni
+enenee. Ja minä ahmin täysin siemauksin tuota uutta tunnetta, tuota
+intoa, joka virkistää ja kohottaa, ja annan mielikuvitukseni
+ehonvalloin samoilla etäisyyteen ja muovailla rohkeita luomiaan tuosta
+vereksestä aineesta. Itse seuraan mukana, vastustelematta ja
+arvostelematta.
+
+Onhan maailma niin kaunis ja sopuisa, leppoisena ja päiväpaisteisena
+näen siitä kappaleen edessäni, kappaleen talvista luontoa, kylmää ja
+karua, mutta kumminkin niin herttaisen ihanata. Miks'en minä siihen
+suostuisi, miksi iskeyn kiini synkkiin haaveiluihin, onhan elämä
+mullekin vielä vapaana edessä, koko avara maailma kilvoitellakseni ja
+voittaakseni. Ja vielähän on sielussani pirteyttä, jäsenissä voimaa ja
+tahdossani tarmoa. Tuossa edessäni koko kaunis elämä hedelmällisenä ja
+rikkaana kutsuen: tule ja ota. Miksi en menisi?
+
+Pois mellot kaihot! Välinpitämättömään velttouteen en saa vaipua, en
+kuolettautua niinkauan kuin elinvoimaa on, en tapata kunis taistelua
+kestää, -- ei, elämän riehuntaan vain uudella vauhdilla, luottamuksella
+ja katkeamattomalla tarmolla! Sitten nähtänee...
+
+Jo on mielikuvitukseni luonut eteeni valoisan tulevaisuuden maan, jossa
+onni hymähtelee vastaani joka kuuraisen kuusen neulasesta ja
+kimallellen tervehtää koivujen härmän hienoista helpeistä, ja riemua
+läikkyy pitkin päiväpaisteisen tasangon lukemattomia kiiltäviä kiteitä.
+Se on kaunis maa, enkä säikähdä siitä, että se on unelmata. Mulla on
+vielä oikeus ja mahdollisuus päästä sinne isännöimään ja sinne
+tahdonkin päästä.
+
+Minä nautin olemuksestani. Seison siinä kauan katsellen, en henno eritä
+siitä kuvasta, siitä loihditusta onnestani, vaan tahdon painaa sen
+syvemmälle mieleeni. Se on unelma, tiedänhän sen, mutta ei tuommoinen
+sairaloinen, vesivärinen iltaunelma, jonka synnyttää väsymys ja
+höltynyt tunne, se on rohkea, elävä ja terve aamu-unelma, joka lietsoo
+intoa ja elinvoimaa mieleen. Minun ei ole tarvis sitä särkeä, minä voin
+sen viedä muassani ja säilyttää eheänä ja elävänä.
+
+Vielä kerran silmäilen ympärilleni, otan talteen viimeisen vaikutuksen,
+ja lasken sitten rohkeana alas tasangolle. Hiihdän ulommas, ja
+kiitollisena katselen etäämmältä vielä selällistä saarennystyrääni,
+josta sain niin virkistävät vaikutukset lähtiessäni päiväsiin töihini.
+Katselen sitä myöskin kaipauksella, sillä tiedän, että en milloin
+tahansa saa sieltä käydä hakemassa nykyistä mielialaani, tällainen
+ihana aamu-unelma on liian arvokas, ollakseen tilauksen mukaan
+saatavissa.
+
+Päivä on jo noussut ylemmäs, sulattanut päällimmäisen hankikerroksen ja
+siinä luistavat nyt sukseni tasasemmin ja vakavammin kuin aamulla,
+piirtäen jälelleen suoran, varman ladun. Ja niinpä varmemmin ja
+tasasemmin kulkevat nyt ajatuksenikin suunnaten suoremmin ja
+päättävämmin yhtä pistettä kohden. Ja mieleni on rauhallinen ja
+luottamusta täynnä.
+
+Käyn työhöni, kuin pyhäpäivänsä rauhassa viettänyt maamies, joka jo on
+unhottanut menneenviikkoiset väsymyksensä ja vaivansa, ja nyt menee
+uusilla voimilla raatamaan, varmasti luottaen töittensä tuloksiin.
+
+1892.
+
+
+
+
+SYYTINKI-VAARI.
+
+
+Talon nimi oli Yläheikkilä, sen muistan, vaan en muista enää missä
+kylässä se oli, joku se nyt oli kaukainen sydänmaankylä Pojanmaalla.
+Saavuimme, matkatoverini ja minä, sinne eräänä helteisenä sunnuntain
+iltapäivänä, kesällä tässä moniaita vuosia sitten. Oltiin mukamas
+muinaismuistojen keruumatkalla. Oli kävelty laukut selässä keskipäivän
+paisteessa jokivartta ylös toisesta kylästä, joten kovin oli vari ja
+väsymys, kun vihdoinkin päästiin istahtamaan Heikkilän pirtin
+portaille.
+
+Talon rahvas vietti ettonetta, lepäillen miten makeimmin kukin osasi.
+Renkimiehet makasivat puolinukuksissa pihanurmella päiväpaisteessa
+mahallaan, lakit olivat he panneet väärinpäin takaraivolle suojaksi
+auringonsäteiltä, ja kaikki raajansa olivat he ojentaneet niin mukavan
+veteliksi kuin mahdollista. Tytöt ja piiat istuivat kylikkäin aitan
+portailla, punasenkirjavissa puvuissa, väljät valkoiset karttuunihuivit
+vedettyinä syvään silmille, niin että ahavoittuneita kasvoja ainoastaan
+kipeneen ruskuaista näkyi solmun yläpuolelta. Pirtissä kuului joku
+naispuolinen kovalla äänellä lukevan virsikirjaa. Siimeksessä pirtin
+portailla istui isäntä paitahiasillaan imien piipunnysää ja koettaen
+meidän kanssa panna vitkasten kysymysten muodossa alulle unista
+keskustelua.
+
+Törmältä pirtin päätypuolelta kuului tuon tuostaankin naurunrämähdyksiä
+ja iloista ilvepuhetta. Siellä oli joukko poikaisia ja nuoria miehiä,
+jotka pitivät lystiä kiusatessaan muuatta vanhaa ryysyihin puettua
+ukonrähjää, joka kuumasta pirtinnurkastaan oli kömpinyt kauniille joen
+törmälle istumaan. Pojat keksivät toinen toistaan sukkelamman koiruuden
+ärsyttääkseen ukkoa tarttumaan tukevaan sauvaansa ja sillä hosasemaan
+ympärilleen. Silloin olivat pojat tyytyväiset, se oli heistä niin
+hullunkurisen näköistä.
+
+Taaskin helähti törmältä hilpeä nauru, ja isäntä katsoi syytä olevan
+meille selitykseksi huomauttaa, että »pojat kuuluvat siellä taas
+härnäilevän syytinkivaaria, joka on jo vähän hassun hupakko. Ikäloppu
+rähjä, mutta niin äkänen ja sydämmikkö, että vähältä päälle työntyy jos
+vähänkään pistellään».
+
+-- Joko on vaari vanhakin? kysäsi toverini jutun jatkoksi.
+
+-- Kuka hänet niin tarkoin tiennee, johan se kaiketi kuinka läheltä
+sataa hiiponee. Tässä tuo on meidän ajan, kohta kymmenkunnan vuotta,
+tuommosenaan elää kitkuttanut, kauanko lie jo sitä ennen, eikä vain
+kuole, vaikka jo tuon tuntuisi olevan aika. Siinä vain elää retostaa
+muiden vastuksena.
+
+-- Ja tokko lie se eläminen enää huviksi itselleenkään.
+
+-- Miksi lie. Meidän ei olisi pakko sitä tässä pitääkään,
+vento-vierasta äijää, mutta on annettu olla, kun sillä tuntuu niin kova
+kammo olevan siirtyä tuonne Alaheikkilään, jonne tuo oikeastaan
+kuuluisi.
+
+Ja isäntä kertoi sitten meille piippuaan imien, että syytinkivaari oli
+Alaheikkiläisen oma isä, oikein molempain Heikkiläin vanha isäntä,
+vaikka nyt oli tuommoiseen asemaan joutunut. Hän oli, kun rupesi
+vanhenemaan, jakanut maansa molempain poikainsa kesken ja tehnyt tingan
+eläkkeestä kuolinpäiväänsä saakka sillä tavoin, että hän saisi
+vuoroajoin asua kumpasenkin pojan luona, puolen vuotta Alaheikkilässä,
+toisen Yläheikkilässä, ja saisi riittävän hoidon, ruuan ja vaatteet. Ja
+niin oli hän elänytkin muutamia vuosia. Vaan Alaheikkilään tuli hänelle
+miniäksi pahasisuinen, ilkeä ja raakasuinen emäntä, joka kiusasi vaaria
+mitä pirullisimmalla tavalla, ei antanut ruokaa kuin kypeneen jätteitä,
+ei vaatteita, ei huonetta kunnollista, vieläpä löikin vanhusta ja aina
+marisi kaikille ihmisille, että joutaisi jo kuolla mokoma ikäheitto. Ja
+poikakaan ei ottanut isäänsä puolustaakseen, ei voinut eikä uskaltanut
+eukoltaan.
+
+Vaari suivausi siitä niin, että hän kerran myötyriksi muutti pois
+Alaheikkilästä toisen poikansa luo Yläheikkilään, jossa kohtelu oli
+parempaa, ja vannoi pyhästi, ettei hän koskaan enää palaisi takaisin.
+Vaan Yläheikkilästä kuoli isäntä, talo tuli myötäväksi ja uudet
+asukkaat asettuivat sinne, isännäksi talon nykyinen isäntä. -- Ja kun
+se niin vastenmieliseltä tuntuu vaarista lähtö sinne ilkeän miniänsä
+kynsiin, niin tässä tuo on sitten yhtämittaa saanut olla, vaikkei leipää
+ole aina liiaksi omallekaan väelle, lopetti isäntä jotenkin itseensä
+tyytyväisen näköisenä.
+
+-- Eikö siitä vaarista talonkaupassa mitään ehtoja tehty?
+
+-- Ei sanaakaan puhuttu. Pakostahan sen olisi tästä lähteä milloin
+tahansa, kun vain lähetettänee, vaan en ole minäkään viitsinyt... Jos
+milloin ottaa vaikka piloillaankin puheeksi, että eiköön vaarin olisi
+jo aika siirtyä tästä Alaheikkilässäkin käymään, niin se panee sen niin
+pahakseen, että se siitä oikein metelin nostaa, kiroo taivaat ja maat
+ja sitten kätkeytyy uunille eikä näyttäydy pariin päivään. Vaan nuo
+pojat häntä aina toisinaan koiruuksillaan huvikseen kiusottelevat, että
+nyt muka vaari veneeseen ja Alaheikkilään, ja nauravat sitten, kun ukko
+harmissaan ihan karahkaan tarttuu, vaikkei rähjä kunnolleen enää jaksa
+pihan yli kävellä.
+
+Taas kuului naurunrähäkkää törmältä, ja kun meistä vaarin kohtalo jo
+hiukan oli käynyt sääliksi, nousimme ja kävelimme lähemmäs. Joku
+poikaviikareista oli tempassut vaarin päästä vanhan lammasnahkanaapukan
+ja hiivannut sen törmältä jokeen. Toinen onki sen sieltä kepakon
+nokkaan ja toi vesilikomärkänä vanhukselle, joka seisoi vihasta
+vapisevana kärrylavoihin nojaten ja synkän näköisenä heristeli
+kyhmysauvallaan. Ja kun me astuttiin lähemmäs, keksi yksi nuorista
+miehistä taas uuden koiruuden vaaria kiusatakseen.
+
+-- Nyt ei auta enää vaari, jo tuli lähtö Alataloon. Ka tässä ovat
+herrat, kuvernöörin lähettämät, joilla on kirjat taskussa viedä vaarin
+oikeaan olopaikkaansa. Eikös olekin herroilla semmoiset kirjat...?
+
+Viekkaan näköisenä ja keksinnöstään ylpeänä tuli nuori mies meille
+hiljaa supattamaan, että sanokaa vainkin olevanne kuvernöörin
+lähettämiä, niin saadaan nähdä minkälaisen elämän se siitä nostaa.
+
+Vaan vaari katsoi meitä hetkisen tuikeasti, siihen katseeseen näyttivät
+vuosikymmenien katkerain kärsimysten ja nöyryytysten vihat keskittyneen
+ja hänen kuihtuneissa kasvoissaan pullistui joka suoni ja pingoittui
+joka jäntere kauhistuksesta ja kammosta. Harvat, harmajat hapset
+lepattivat tuulessa ja karkeasänkinen leuka lähti suonenvedontapaisesti
+värähtämään ja nyrkkiin puristettu koura kohosi ilmaan. Kotvaan aikaan
+hän ei saanut sanaa suustaan, sitten lähti kirkuva, täräjävä,
+intohimoinen ääni tunkeutumaan hänen vihan voittamasta rinnastaan ja
+hän huusi niin että joentakainen törmä kamalasti kaikui:
+
+-- Tappakaa minut rähjän, te sydämmettömät elukat, en jaksa enää
+itseäni tappaa. Mutta te kirotut konnat ja kyykäärmeen sikiöt, vielä
+koituu teillekin kauhean koston päivä, koituu varmasti, ja muistakaa
+silloin minun sanani, te herrat ja pirut ja kuvernöörit te, te... --
+Hänen ruumiinsa nytkähti hermostuneesti, rinta korisi ja sulki äänen
+tien; hän teki vain kädellään kiukkuisen liikkeen. -- Lähden minä,
+jatkoi hän sitten käheänä, lähden nyt vaikka helvettiin, viekää minut,
+eipähän mulla lie puolta, mutta hengissä te ette minua Alataloon vie,
+ette vie... Vielä tekin vanhenette kirotut kakarat...
+
+Horjuvin askelin lähti vaivainen vanhus hoipertelemaan pirttiin päin,
+kädessä likomärkä lakin reuhka, ainoa mikä hänellä enää oli omaa tässä
+elämässä. Hän puhua porisi mennessään sekavata sopotusta, ääni oli jo
+ukolta huutaessa murtunut, eikä hän enää jaksanut riehua. Vaan kauheat
+olivat ne katseet, joita hän syrjästä meihin heitti.
+
+Me koetettiin selittää minkä osasimme, ettemme me vaarille mitään pahaa
+tahdo, koetimme vakuuttaa, että saa hän nyt kuolinpäiväänsä tässä
+talossa elää. Mutta hän ei näyttänyt meitä ymmärtävän, ei kai
+kuullutkaan, sillä ei rahtuakaan lauhtunut ankara viha hänen
+kuihtuneilta kasvoiltaan ja synkän kirouksen pudotti hän vielä
+portailta päällemme horjuessaan pirtin ovesta sisälle.
+
+Tämä vaarin vihanpurkaus näytti nyt vähän nolostuttaneen talonväetkin,
+jotka niihin olivat tottuneet, pojat vetäysivät häpeissään takapihalle
+ja turhaan se samainen nuori mies koetti nauraa ja naurattaa muitakin.
+Meillä mieli omituisesti masentui. Syyttömiähän me tosin oikeastaan
+olimme siihen mielen harmiin, jonka olimme tuottaneet kovaonniselle
+vanhukselle, mutta tuntui se kumminkin siltä, kuin osa hänen
+sadatuksiaan ja hänen tuskansa oikeutettuja ilmauksia olisi raskaasti
+langennut meidänkin päälle. Vuosikymmeniä oli vanhus saanut kärsiä
+pahinta, mitä ihminen kärsiä voi, lastensa kiittämättömyyttä, saanut
+kalliisti maksaa sen ajattelemattomuutensa, kun isällisessä
+hyvyydessään liian aikasin luovutti omansa pois ja jättäysi tyhjänä,
+elämään tylyjen ihmisten armoille, joutuen syömään niukkaa ja katkerata
+armon leipää elämänsä ehtoolla ventojen pöydältä.
+
+Nyt hän odotti ainoastaan kuolemata, mutta sekin vitkasteli, ikäänkuin
+kiusallaan kukkuroidakseen hänen kurjuutensa täyttä mittaa. -- --
+
+Ryyppäsimme vielä kulauksen sinukkaa kiposta, nostimme reput selkäämme,
+sanoimme isännälle kylmät jäähyväiset ja lähdimme laskeutumaan
+joenvartta alaspäin polkua pitkin. Kun pirtin nurkan taaitse
+käännyimme, näkyivät pienessä karsinaikkunassa harmajat, ryppyiset
+kasvot, joissa vielä lepäsi äskeisen kauhun ja katkeruuden leima, ja se
+katse, joka meihin singahti jäähyväisiksi syvälle vajonneista,
+punakoista silmistä, oli täynnänsä inhoa ja kirousta.
+
+Vanhus parka! Syyttömiin hän silloin iski vihansa, vaan emme osanneet
+moittia häntä siitä, hän oli aikojen kuluessa saanut niin paljo syystä
+kärsiä, ettei hän enää voinut antaa anteeksi kenellekään, jonka hän oli
+sortajakseen oppinut käsittämään.
+
+1892.
+
+
+
+
+HEI-JUU!
+
+
+    -- -- -- »Hei-juu, hei junttana poo.
+    Hei! nostakaa ylös ja laskekaa jo-o-oo...!»
+
+Juntta nousee ja laskee säännöllisesti, verkalleen, edestakaisin laulun
+tahdissa. Se on vanhanaikainen käsijuntta, jota köysillä kiskotaan,
+kiskotaan miesten voimalla, kunnes saadaan tuo jykeä painonmöhkäle
+hinatuksi aina kappaleen ylös, solahtaakseen taas siitä alas ja
+jymäyttääkseen raskaan iskun paalun päähän, painaen sitä tuuman verran
+kerrallaan sakeaan savimaahan. Siinä nykitään ja nykitään, kiskotaan
+hartiovoimalla herkeämättä ja huokasematta. Juntta nousee ja laskee
+tasasesti edestakaisin, ja miesten kaikuva, hiukan surunvoittoinen ja
+ponnistusta kertova laulu säestää katkeamatta tuota yhtämittaista
+työtä.
+
+»Hei-juu, hei junttana poo. Hei! nostakaa ylös ja laskekaa jo-o-oo!»
+
+Se alkaa venytellen matalasta rintaäänestä, kiihtyy vähitellen joka
+tahdiltaan, kunnes tuo keskimmäinen »hei» kajahtaa kimakkana,
+innostavana, ponnistusten keskittyvänä huippuna. Sillä paikalla joka
+mies pamauttaa nostoköyttä koko ruumiin voimallaan ja raskas juntta
+kohahtaa, hypähtäen hyvän kappaleen ylös. Ja yhteen painoon kestää sitä
+vauhtia vielä pari tahtia, kunnes ääni taas heikkenee ja talttuu ja
+juurikuin rauhottuu lepäämään kohta alkavaa uutta yritystä varten.
+
+Se tahdikas laulu ikäänkuin kokoo miesten voimat yhteisiin pisteisiin
+ja innostaa joka miestä köytensä päässä painamaan uudelleen ja
+uudelleen.
+
+Äänenantaja, jolla kurkku on kirkkain ja ääni kovin, alkaa yksin
+laulunsa ja toiset yhtyvät siihen toisessa tahdissa, mikä
+täyteläämmällä äänellä, mikä vain katkonaisesti ynähtäen joka
+nykäsemällä. Niinkuin verkkaan kulkeva vipukiikku kohoo ääni ja
+laskeupi -- ylös ja alas -- ja juntta tekee samaa temppua. Päälaulajan
+ääni kaikuu yhtämittaa ylimpänä. Hän ikäänkuin johtaa jonkinlaista
+hillittyä, raskasta hartaustanssia, joka säännöllisesti kiihtyy ja
+talttuu, kiihtyy ja talttuu, herkeämättä. Eikä hänen äänensä väsy eikä
+nuottinsa sekaannu. -- --
+
+Mutta tässä eräänä aamuna ei Paavon -- päälaulajan -- ääni kulkenut
+oikein puhtaasti. Se häkelteli kotvasen kurkunpäässä, ennenkuin lähti
+selvänä soimaan, lähti silloinkin toisinaan tavallista matalammalta
+sorahtaen, ja sen pohjasävelessä tuntui soivan entistä enemmän
+alakuloisuutta. Välin se sävel juuri parhaallaan alkaessaan saattoi
+katketa kokonaan, työkin katkesi tietysti samassa ja koko vauhti ja
+laulu oli alettava alusta. Siitä tuli pelkkää sekaannusta.
+
+Toverit katselivat kulmainsa alta kummissaan tuota outoa ilmiötä, vaan
+alkoivat aina keskeytyksen jälkeen nurkumatta vauhdin uudelleen. Mutta
+köydet soluivat nyt tavallista kankeammin vetorattailla, juntta ei
+tuntunut olevan entisissä liukkaissa rasvoissaan, se kangerteli ja
+takerteli. Miehet kiskoivat epätasaisesti, yksi silloin, toinen
+tällöin, raskasta oli jokaiselle, ei tullut tahtia.
+
+Laulussahan se oli vika, sen huomasivat kaikki, vaikkeivät viitsineet
+sitä mainita, katsoivat vain kummissaan Paavoa, että mikä sillä nyt on,
+kun siltä noin katkonaisesti ja häkeltelemällä lähtee ääni. Ei tuota
+koskaan ennen oltu kuultu. Työ oli kahta raskaampaa, täytyi levätä
+kesken kaiken ihan alkuaamusta.
+
+Seisottiin piirissä juntan ympärillä, huokastiin ja toisiaan
+katsottiin. Syrjin toisiin seisoi Paavo köytensä ääressä kasvoiltaan
+alakuloisena, katseet maahan luotuina. Toiset eivät hennoneet häntä
+juuri moittiakaan, muuan vanhemmista vain virkahti noinikään
+leikkisästi:
+
+-- Missähän se Paavo lie menneen yön seudussa nuottinsa pilannut ...
+niin rämisee ääni juurikuin ei kurkusta lähtisikään.
+
+Paavo oli kotvasen vaiti.
+
+-- Koetetaanhan uudelleen, ehkä se siitä vielä paraneekin, virkahti hän
+sitten.
+
+Koetettiin uudelleen.
+
+»Hei-juu, junttana poo...»
+
+Ei apua. Pari kertaa se sujahti kutakuinkin, mutta sitten taas lähti
+laulu katkeilemaan ja kertailemaan ja ääni pärisi pahasti juurikuin
+itkevän kurkusta. Jo Paavo viskasi äkkiä köyden luotaan ja kuiskahti
+melkein kuin häpeissään.
+
+-- Laulakaahan muut, ei minusta ole tänä päivänä.
+
+-- Ei näy olevan, ihme, kumma. Mikä miehen masenti? Sairasko olet vai
+muutko surut painavat?
+
+-- Enpähän sairaskaan, vaan eihän tuota aina... Laulakaahan pois.
+
+-- Vielähän sinä eilen heläytit täydeltä emätiltä, mikä sen nyt tukki.
+Sinun ääntäsihän tässä on totuttu kuuntelemaan.
+
+-- Vaikka ... tänä päivänä ei sydän laulata.
+
+-- Onko joukostasi joku kuollut, lapsistasi...?
+
+-- Eikä...! Kun kuoliskaan joku, niin vielähän sen joukon kanssa ehkä
+toimeen tulisi. Mutta kun syöjäin luku yhä kasvaa ja leivän saanti
+huononee, niin sitä laumaa et jaksa enää elättää, et jaksa. Pakostakin
+masennut.
+
+-- Onko eukkosi taas tehnyt lapsen?
+
+-- Kaksoset teki menn' yönä, viisi oli heitä entistä.
+
+Paavo vaikeni ja ummessa pysyi toistenkin suu. Ei leikintekokaan
+tuntunut nyt olevan paikallaan, eivätkä he osanneet paljoa muutakaan
+virkkaa. He rupesivat jo ymmärtämään, että Paavon huonoon äänenkulkuun
+oli ollut aihetta kyllin. Työpalkat olivat kovin pienet, sittenkin kun
+työtä oli ruvennut paremmin saamaan, ei kannattanut naimattomainkaan
+miesten paljo rehennellä ja perheelliset miehet, vaikka joukkoa oli
+vähemmänkin ja vaikka vaimokin aina apuna ansaitsi, jaksoivat tuskin
+tulla toimeen. Siitä he käsittivät, miten tuo perheen arvaamaton
+lisääntyminen saattoi tuottaa uusia huolia Paavolle, -- ja he
+vaikenivat.
+
+Hetken äänettömyyden jälkeen virkahti muuan joukosta ikäänkuin tulkiten
+yleistä mielialaa:
+
+-- Mikähän se köyhälle aina siunanneekin sitä lapsilaumaa niin
+runsaasti, -- eipähän rikkaille synny, vaikka olisi varoja useampiakin
+elättää.
+
+-- Mene tiedä, puhui Paavokin, jolle jo näkyi käyneen tarpeelliseksi
+purkaa ylen täyttä sydäntään, -- mene hänet, tiedä! Raatelet ja
+raatelet minkä suinkin vaikkua riittänee ja näppiä nuolten siinä jaksat
+talven yli pysyä hengissä akkonesi ja kakaroinesi. Tulla tupsahtaa
+sitten yhtenä yönä kaksi suuta lisää leipää huutamaan -- minkäs teet
+siinä? Työlläsi et heitä elätä. Tapatko nälkään vai varastatko?
+
+Vankka mies heltyi jo huolitaakan alle. Hän lyyhähti istumaan juntan
+kylelle ja vesikarpalo kierähti luomen alta karkealle poskelle. Toiset
+seisoivat ympärillä vakavakatseisina, he tiesivät omasta
+kokemuksestaan, että tuosta on leikki kaukana. Joku koetti lohdutella,
+vaikka huonolla menestyksellä.
+
+-- Elähän masennu mies, annahan kun työpalkat taas kohoovat ja
+eukkosikin pääsee tienailemaan... Ja vielä ne siitä lapsetkin kasvavat
+ja alkavat isän avuksi ansaita. Ja koettaahan sitä täytyy, niin kauan
+kuin kynnelle kykenee.
+
+-- Eipähän ilman, mutta ei se tuommoinen lahja laulata...
+
+Sillä välin toiset työtoverit syrjemmässä supattivat keskenään. He
+tiesivät, että pieninkin lohdutus hädän hetkenä rohkasee mieltä, ja
+rupesivat keskenään keräämään pikkurahoja Paavolle ensi kiireeseen.
+Mikä pani viiskolmattapennisen, mikä koko puolenmarkkasen, mikä
+tipautti vaskilantin, -- ei ollut heilläkään suuria annettavia. Mutta
+siitä keräysi kumminkin miesjoukossa viismarkkanen ja ylikin.
+Vaatimattomasti, mutta kumminkin tuloksestaan iloisina tarjosivat he
+roposensa Paavolle, joka siinä yhä istui jäykkenevin piirtein maahan
+tähystellen.
+
+-- Otahan tuosta, kerättiin tässä hiukan edes hammasrahoiksi
+kaksoisillesi. Elähän mitä ujostele, ota pois, ja jos kerran kovin
+tiukka tulee, niin ehkä saadaan enemmänkin kokoon.
+
+-- Kii-kiitoksia, siunatkoon teitä...
+
+-- Elä siunaile, pitäähän auttaa miestä mäessä ... sattuuhan se tiukka
+eteen kelle tahansa.
+
+Paavo piteli kauan aikaa lanttiläjää kouransa silmässä, ja hänen
+katseensa kirkastuivat vähitellen; jäykät piirteet sulivat, ja leppeä
+hymy laskeusi noille äsken niin murheellisille kasvoille. Olihan tuo
+lahjakin jo hänelle hyvin arvokas, mutta vielä enemmän lämmitti hänen
+sydäntään työtoverien hellyys ja sääli, noiden melkein saman kohtalon
+alaisten, mutta jotka kumminkin olivat auliita vähästään antamaan osan
+hätääntyneelle. Eihän maailma olekaan pelkästään tyly ja kova, niinkuin
+hänestä äsken oli tuntunut, hyväin ihmisten avulla siinä ehkä vielä
+jaksaakin toivoa ja kamppailla...
+
+Hän ei kiitellyt enää, katseli vain vuoroin tovereitaan, vuoroin
+lanttejaan. Tunki sitten rahat taskuunsa, nousi ylös ja virkahti
+reippaasti:
+
+-- No miehet, jokohan ruvettaisiin työhön, johan tässä tulikin kotvanen
+levätyksi. Ehkä se nyt luistaakin liukkaammin.
+
+Kukin tarttui köytensä päähän ja rupesi taas hartiovoimalla painamaan.
+Köydet liukuivat kepeästi ja raskas juntta kohosi hypähdellen riukuja
+myöten ylös ja Paavon ääni kaikui ylinnä heleänä ja kirkkaana, kun hän
+johti junttalaulua:
+
+»Hei-juu, junttana poo. Hei! nostakaa ylös ja laskekaa jo-o-oo!»
+
+Se soi taas entisellään uudelleen ja uudelleen herkeämättä koko
+rupeaman, nousten ja laskien tasaisessa tahdissa. Ja siinä äänessä
+saattoi nyt kuulla helähtelevän koko joukon kiitollisuutta ja
+luottamusta ja rohkeata toivoa, -- jos sitä ymmärsi sillä korvalla
+kuunnella.
+
+1892.
+
+
+
+
+SÄÄSTÄ!
+
+
+Keppiinsä varaten, horjuvin, vaivaisin askelin taivalsi vanhus katua
+ylöspäin. Takki oli hänellä nukkavieru päällään ja siitäkin olivat
+enimmät napit jo ajan kuluessa kirvonneet pois, niin että hän sai sitä
+toisella kädellä vatsan kohdalta kiinni pidellä. Toinen jalka laahusti
+raskaana perässä ja pään kiero asento osotti, että tauti oli häneltä
+halpaissut ruumiin. Mutta siitä huolimatta koetti hän asennoltaan ja
+astunnaltaan näyttää arvokkaalta, vieläpä reippaaltakin, ja jos joku
+vastaantulija joskus ihmeeksi sattui häntä tervehtimään, vastasi hän
+kohteliaasti, mutta aivan ilman nöyryyttä, niinkuin ainakin oman
+arvonsa tunteva mies.
+
+Verkalleen hän kulki eteenpäin napsutellen kepillään kivikatuun,
+pysähtyi joskus minuutin ajaksi levähtämään, mutta näöltään ikäänkuin
+miettimään jotain äkkiä mieleen johtunutta asiata. Niin hän pysähtyi
+nytkin, pysähtyi tavallista äkimmin. Seisoi miettivän näköisenä, mutta
+silmäili kumminkin tarkasti eteensä ja taakseen, näkyisikö jotakin
+vaarallista näkijää. Ei näy, ei kun muutamia katupoikia. Silloin vanhus
+liukkaammin siirrähtää katuojaa kohden. Hän on nähnyt siinä jotakin.
+Hän vilkasee vielä kerran ympärilleen, koukistuu sitten varovasti
+keppinsä nojassa ottaakseen -- paperossinpuoliskon katuojasta. Mutta
+vaivaloista on koukistuminen, se käy hyvin hitaasti, selkä on kankea,
+jäsenet tönköt ... hän on juuri saamaisillaan paperossin hyppysiinsä,
+kun hän horjahtaa ja kaatuu suulleen kadulle.
+
+Siinä hän makaa terveemmän kätensä päällä, tukala on päästä ylös. Hän
+öhkii, koettaa vääntäytyä kyljelleen, koettaa kiiresti nousta...
+Katupojat rientävät siihen hoilaten, luulevat juopon kaatuneen
+katuränniin, pilkkaavat, nykkivät takinliepeestä. Vanhus ponnistaa
+viimeiset voimansa, vääntää käppyrään sairaan ruumiinsa ja pääsee
+vihdoin polvilleen ja siitä sauvansa nojassa, ankarasti läähättäen ja
+tutisevin jäsenin, jaloilleen. Mutta hän ei malta henkästä eikä
+levähtää, -- siihen on jo keräytynyt muitakin utelijaita --, niin
+nopeasti kuin suinkin voi, kääntyy hän selin ja kävellä köpittää
+takasin katua alas, poikaparven nauraa rähättäessä. Hänen täytyy
+pelastaa arvokkuutensa tähteitä niin paljo kuin voi. Luita kolottaa ja
+ruumista pakottaa, vaan eniten kirvelee mieltä kumminkin se, että se
+paperossi sittenkin jäi siihen katuojaan. Olisi tehnyt niin turkasesti
+tupakkaa mieli, mutta ei pitänyt enää jaksaa saada.
+
+Kotiportilleen hän astuu ja pyörähtää siitä sisälle, heittää koko
+kävelyretkensä sikseen. Pari ylioppilasta, saman talon asukkaita,
+seisoo siinä portilla naureskellen, -- vanhus arvaa, että hekin ovat
+nähneet koko hänen onnettomuutensa ja nauravat hänelle, ja kävellä
+köpittää sen vuoksi silmiään kääntämättä, pää pystössä, ohi. Mutta
+toinen ylioppilaista tervehtii ystävällisesti vaaria ja tarjoo
+naurusuisena paperossin. Ukko kääntää päänsä ensiksi vihasesti kohti,
+harmia liekkivät hänen silmänsä, hän tuntee itsensä syvästi
+loukatuksi... Mutta paperossilla on vetovoimansa, vihan piirut sulavat
+vähitellen pois hänen kasvoiltaan ja hiukan katkeransekaisesti
+hymähdellen ottaa hän tupakan.
+
+-- Tapahtuuhan vahinko vanhalle, mitäs vaari siitä häpee, lohduttelee
+nuorukainen, repästessään samalla tultakin ukolle ja pistäen itsekin
+tupakan.
+
+--- Hävettääpähän ja suututtaa, kun vanhaksi pitää elää eikä siltä
+pääse irti mieliteoistaan, sehän se pistelee, mutta minkäpä sille
+luonnolleen tekee.
+
+Vanhus asettaupi istumaan tikapuiden nojaan, vetelee siinä maukkaasti
+henkisavuja. Ylioppilaillakaan ei näytä olevan kiirettä, hekin
+istahtavat kaadetun ammeen pohjalle tupakoimaan ja tarinoimaan vaarin
+kanssa.
+
+Hänet he tuntevat jo kuulopuheilta ennestään, ovat kuulleet, että hän
+on aikoinaan ollut hienokin herra ja nuorena sitäpaitse lahjakas,
+toivorikas, niinkuin nyt itse tietysti luulevat olevansa. Hänessä oli
+aikoinaan runolijan vikaakin, he olivat vielä nytkin jossakin vanhassa
+sanomalehdessä tai albumissa huomanneet hänen nimimerkkinsä ja
+joku hänen laulunsa oli aikojen kuluessa muuttunut yleiseksi
+kansanlauluksikin, vaikka siitä hyvin harvat tiesivät. Mutta ukko ei
+suonutkaan, että kukaan enään hänen valoisampaa entisyyttään muisti,
+sillä jos joku hänelle siitä mainitsi, tapahtui se vain säälistä, ja se
+tuntui hänestä sitä katkerammalta. Aika oli rientänyt hänestä ohi,
+hänen loistokautensa oli ollut lyhyt. Hänkin oli unelmoinut ja
+haaveksinut suuria, vaan hän ei ollutkaan mennyt paljo unelmoimista
+pitemmälle ja se olikin hänen turmionsa. Nyt olivat kuluneet kymmenet
+vuodet jo latoneet unhotusta ja kurjuutta ja kärsimystä kuormittain
+hänen unelmainsa päälle. Hän oli tahtonut laulaa ja intoilla ja niittää
+laakereita, vaan hänen laulukautensa oli loppunut pian.
+
+Hän oli sortunut, sortunut pahimmalla ajallaan ja kun hän siitä vihdoin
+vähän virkosi, oli aika jo rientänyt hänestä ohi, itse oli hän ehtynyt
+ja kuivunut, hän jäi ijäkseen murtuneeksi voimaksi, joka nyt jo oli
+henkisesti loppunut, vaikka ruumiissa vielä kyti vaivainen kipinä.
+
+-- Katkerata on elää hengellisesti haudattuna, huokasi hän usein,
+vaikkei hän muuten suvainnut, että hänen entisyydestään paljo
+puhuttiin.
+
+Nyt oli hän mielenkiihkosta ja suuttumuksesta kenties vasten tahtoaan
+vähän avonaisemmalla tuulella ja jutteli siis nuorukaisille vapaammin
+kohtalostaan ja katsantokannastaan.
+
+-- Ei tuo parane valittamalla eikä nurkumalla, puheli hän, mutta
+katkeraksi käypi mieli, kun ajattelen minäkin nuoruuttani, jolloin olin
+teidänlainen keveä ja hilpeä nuorukainen. Ei tarvinnut poimia
+paperosseja katuojasta, ei hävetä huonouttaan, maailma oli auki joka
+kulmalta ja tulevaisuus hymyilevänä edessä. Eikä sekään sentään niin
+kaivele, että sortunut olen, vaan että täytyy elää sortumisensa
+jälkeen, se on raskasta. Sitä en aikoinani ottanut lukuun, silloin kun
+ihmiset kykyäni kehuivat ja ylistivät lahjojani... Täytyy elää, vaikkei
+kykene mihinkään, ei nostamaan sauvaansa laattialta, tuskin kerjäämään
+leipäpalaa. Ja sittenkin vielä täytyy taistella intohimoja ja
+mielentekoja vastaan, joita ei voi tyydyttää, ja jotka eivät sammu.
+Ajatelkaas, minunlaisen tekisi vielä mieli hyökätä elämäntaisteluun,
+iskeä, voittaa; minä olen yrittänytkin, vaan nyt olen jo vanhuuteeni
+kiinni kasvanut. Tämä vanhuus on kamala rangaistus. Ukko vaikeni
+hetkeksi, katseli maahan ikäänkuin häveten liian kiivasta
+tunteenpurkaustaan. Hän veteli ahnaasti paperossista viimeisiä kuumia
+loppusavuja, viskasi pätkän luotaan ja kysäsi äkisti nostaen päänsä:
+
+-- Aijotteko te valtion virkamiehiksi?
+
+Nuorukaiset hämmästyivät hiukan ja selittivät, että niinpä on heillä
+tarkoitus.
+
+-- Se on hyvä teille, jos siksi kerran pääsette. Silloin teille on
+yhdenlaista, elättekö vanhoiksi vai kuoletteko ajoissa, teille on
+olemisenne turvattu ja voitte vaikkapa säästäinkin tyydyttää pieniä
+intohimojanne. Vaan jos työstänne aijotte elää ja hetken voimistanne ja
+kyvyistänne, niin silloin varokaa vanhuutta. Muistakaa kokeneen ja
+kärsineen sana, rukoilkaa isämeitänänne myötään ja joka päivä: säästä
+meiltä vanhuus!
+
+Kummissaan katsoivat ylioppilaat tuota intoilevaa, raihnaista ukkoa,
+jonka silmät nyt kiiluivat tulena. Vaan tämä jatkoi vieläkin:
+
+-- Minä en sitä älynnyt, ja sitä saan nyt raskaasti maksaa hautaani
+saakka. Ei sen vuoksi, että nälkää näkisin ja vilua kärsisin. Ei, vaan
+sen vuoksi, etten ole voinut päästä intohimoistani erilleni, en ole
+voinut tappaa mielitekojani enkä unelmiani, ja nyt en niitä enää voi
+tyydyttää. Se se on vanhuudessa niin katkerata, niin kalvavaa, se tekee
+joka askeleen kahta raskaammaksi ja joka ajatuksen tukalammaksi. -- En
+luule, että muuttaisin elämän uraani, enkä rupeaisi varovammaksi, jos
+saisin alkaa elämäni uudelleen alusta, sillä minä sain siitä nauttia
+niin paljo, paljo enemmän kuin te, jotka purjehditte tyyneitä vesiä.
+Vaan silloin minä kauhulla ajattelisin vanhuuttani ja miettisin keinoja
+siitä päästäkseni ja rukoilisin joka päivä tuskalla ja hiellä: säästä,
+säästä multa vanhuus!
+
+Ukko oli innostuksissaan noussut tikapuilta istumasta ja kiihkoisesti
+ojenti hän laihat nyrkkinsä eteenpäin tuota melkein huutamalla puhuen.
+Hän oli nyt kerrankin saanut puhua oikein katkeran sydämmensä pohjasta
+ja intohimoisesti hän nosti sauvaansa sillä muka lyödäkseen
+pirstaleiksi vihattavan vanhuutensa. Vaan hän intoili turhaan, sauva
+hervahti kädestä ja jäsenet laukesivat pingoituksestaan. Hän oli nyt
+kerran sortunut vanhaksi, ja hänen täytyi kärsiä se rangaistuksensa
+loppuun asti.
+
+Oudoksuen häntä ylioppilaat katselivat, he eivät voineet täydellisesti
+ymmärtää mitä hänen mielessään liikkui ja hänen puheensa oli heistä
+jumalatonta puhetta vanhalta mieheltä. He nousivat sen vuoksi ammeensa
+päältä sanaa puhumatta lähteäkseen. Vaan vielä tarjosi toinen heistä
+erojaisiksi vanhukselle tupakan. Tämä mietti hetkisen, ottaisiko vai
+hylkäisikö, tuntui melkein alentavaiselta ottaa noilta, jotka eivät
+häntä kumminkaan voineet käsittää. Vaan hän hillitsi uppiniskaisen
+luontonsa, pisti paperossin taskuunsa säästymään vastaisen halun
+varalta ja lähti hänkin köpittämään pihan perälle asuntoaan kohden.
+
+1892.
+
+
+
+
+MÄTÄKUUNJUTTU.
+
+
+Leveä, autio kivikatu näytti melkein höyryävän, niin kuumasti paahteli
+sydänkesän täydeltä terältään siihen keskipäivän helottava aurinko.
+Asfalttikäytävä näytti melkein punertavalta säteilevän ja ruutikuivista
+seinistä heijastava hohde tuntui polttavan kuumasti vielä kappaleen
+matkan päähän. Puut ja pensaat Esplanaatipuistossa riiputtivat
+hervottomina alaspäin tomuttuneita, elottomia lehtiään, ja ahnaasti
+imivät nurmipenkereet sisäänsä vettä, jota joku uninen ruiskuniekka
+säästäen sirotteli hienona sateena pitkin kenttää.
+
+Liike näytti loppuneelta. Yksi ja toinen väsynyt vaeltaja maleksi
+velttona pitkin pääkatua, jäsenet hervottomina, pää nuokkuen alaspäin,
+silmät tylsästi tähdättyinä maata kohden. Pois, pois, katveen puolelle
+koetti kukin pyrkiä, huoahti kepeämmin kun nurkan taa pääsi ja kiirehti
+puikahtamaan jonkun viileän portin kautta varjoisiin huoneisiin.
+Issikkahevoset nukkuivat nurkassa seisallaan ja ajajat koettivat
+lymyitä kärryn vilttien alle suojellakseen edes päätään paahteelta.
+
+Siinä helteessä astelin yksinäni vetelänä ja haluttonna pois
+päivällispaikastani, tietämättä oikein minne käveleisin ja minne tekisi
+mieleni mennä. Mielessänikin tunsin tuota samaa uuvuttavaa ja elotonta
+poutaa, eikä ajatukseni tavannut ainoatakaan siimeksen sijaa, jossa se
+olisi viitsinyt kotvemmin viivähtää. Se harhaili sekavana sinne tänne
+ja katkonaisia, hapraiksi kuivuneita mielikuvia liiteli editseni
+pysyvämmin tajuntaan tarttumatta.
+
+Katselin väsyneesti eteeni, näin etäältä himmentävän autereen lävitse
+ihmisparin astuvan vastaani. Terotin katseeni, tähystin tunteakseni ja
+tunsinkin vanhan ylioppilastoverini Ollin, tutkintotoverini, jonka
+kanssa noihin aikoihin ja myöhemminkin oli oltu hyviä veljiä. Niin,
+hänhän kuuluu menneen kihloihin, muistin, tuossa siis on toinen
+puolisko. -- Katselin kasvavalla uteliaisuudella tulijoita ja
+mielikuvitus poikkesi heti sinne tekemään pikaisia huomioitaan ja
+arveluitaan.
+
+He kävelivät kynkitysten kuin kihlatut ainakin, kävelivät verkalleen
+eivätkä näyttäneet puhelevan paljoa, -- no, ei kummakaan siinä
+helteessä. Olli käveli noin puolta askelta edellä, suorana ja jäykkänä,
+niinkuin hänen tapansa oli. Tyttö näytti melkein riippuvan hänen
+käsivarressaan ja hänen silmänsä olivat herkeämättä tähdätyt sivulta
+sulhon kasvoja kohden ja erinomainen intohimo tuntui hänen katseissaan
+liekitsevän... Tai uupumustako se lie ollut... Hän ei ollut juuri
+kauniskaan, -- liian karkealuinen hän oli, vankka alaleuka teki kasvot
+ankaran ja päättäväisen näköisiksi, ja hieman harmahtava hipiä osoitti,
+että nuoruuden ensi tuoreus oli paennut. Mutta kumminkin oli hänessä,
+hänen säteilevissä silmissään, hekkumallisissa huulissaan ja rohkeassa
+otsassaan jotain vastustamatonta, jotain tempaavaa, -- en tiedä mitä.
+Vartalo oli sorea, ohkanen kesäpuku katti kauniisti leveät lanteet ja
+hänen ulkoneva astuntansa oli reipasta ja uhkaavaa.
+
+Olli katseli alaviistoon enkä hänen kasvoissaan huomannut mitään
+erityisiä vilkkaamman tunteen merkkejä. Näytti melkein kuin hän olisi
+välttänyt katsoa morsiantaan, olisi karttanut hänen kasvojaan. Piirteet
+suun ympärillä olivat väsyneen näköiset, puoleksi suljetut silmät
+melkein unisen sameat ja otsalla oli uupumuksen varjo. -- No, hänkin
+kai oli väsynyt, olikin ehkä kävellyt kauan siinä raskaassa,
+tuulettomassa paahteessa, ja se oli todella luontoa lamauttavaa.
+
+Jo tulivat kohdalle, minä tervehdin, nostin hattua morsiamelle, vaikka
+en ollutkaan koskaan esitetty. Tämä nyökäytti päätään vilkkaasti. Olli
+huomasi minut vasta juuri ohimennessäni ja tervehti silmillään melkein
+säikähtäen. Käveli pari askelta, kääntyi ympäri ja virkkoi: »terve,
+terve», ikäänkuin aikeessa jotain enempää puhua, mutta jatkoi samassa
+matkaansa.
+
+Minä kävelin nurkkaan asti ja pyörähdin siitä takasin. Tuo nuori
+pariskunta oli yhenäkin kiinnittänyt hitaat ajatukseni puoleensa, minun
+täytyi saada sitä vielä hiukan tarkastaa jos takaapäinkään. Seurasin
+etäämmältä. Olli käveli jäykkänä ja suorana kuin äskenkin, kääntämättä
+kertaakaan päätään morsiamensa puoleen. Ei niillä näyttänyt olevan
+paljoa puhumista. Tyttö vetäysi sulhonsa käsivarteen kiinni niin
+lähelle ja niin kiinteälle, kuin olisi hän tahtonut osottaa sulholleen
+ja koko maailmalle, ettei mikään voima voi häntä reväistä irti siitä
+pitimestä, johon hän kerran oli päässyt tarttumaan.
+
+Teaatterin nurkkaan he pysähtyivät hetkeksi, näyttivät neuvottelevan
+minuutin ajan ja jatkoivat sitten taas entiselleen matkaansa puiston
+poikki viistoon ylöspäin.
+
+Puistossa teaatterin alla näin raidan siimeksessä joutilaan istuimen,
+poikkesin sinne lepäämään. En viitsinyt kotiini taivaltaa, tunnin,
+parin perästä kun taas oli työpaikkaan lähtö. Nojausin mukavasti
+selkäkenoon, sytytin paperossin. Ajatus viipyi yhä vielä nuorten
+kihlattujen parissa.
+
+Ollia en ollut tavannut pariin kuukauteen, en sittenkuin keväillä
+kuulin hänen kihloihin menneen. Enkä tuota ihmetellytkään. Onhan se
+vanha juttu, että kihloihin menneet toverit aina säännöllisesti
+häviävät tuttavain piiristä kuin umpeen sukeltaneina, eivätkä ilmesty
+sinne takaisin, ennenkuin oltuaan jonkun aikaa onnellisina aviomiehinä,
+-- taikka kihlausten purettua. Mutta Olli oli minusta melkein karttanut
+entisiä tovereitaan. Miksi? Eikö hän olisi tuntenut itseään aivan
+varmaksi, vai olisikohan hän niin perin syvälle pikeytynyt
+tyttöönsä...?
+
+Tätä en tuntenut lähemmin. Helsingin lapsia hän oli, sen tiesin, vaan
+vanhemmat eivät mahtaneet enää elää, koska hän kuului yksikseen asuvan
+ja elävän, -- ansaitsi toimeentulonsa palvellen jossain pankissa tai
+konttorissa. Muutamia vuosia sitten oli usein iltamissa ja kaduilla
+mielihyvällä katseltu hänen reipasta käyntiään ja rohkeata käytöstään
+ja joku tuttava oli kehunut jossain naamiohuveissa viettäneensä hänen
+seurassaan hauskan illan -- samppanjalasin ääressä. Olin hänet aivan
+unhottanut, kun kuulin hänen joutuneen Ollin kanssa kihloihin.
+
+Eikähän siinä kihlautumisessa mitään ihmettä ollut. Olli oli vasta
+saanut sievosen viran, oli nuori mies, ei pahasti veloissakaan, --
+mikäs oli hänen mennessä kihloihin ja naimisiin, kun tapasi sopivan
+toispuolisen, ja tottapa se nyt on onnensa tavannut. En olisi sitä
+huomannut syvemmin ajatellakaan, ellei minusta tuossa välissä olisi
+ollut jotain outoa, omituista. Miksi näytti Olli niin nololta, tyttö
+taas niin kiihkeältä? -- siinä tuntui olevan jotain luonnotonta, -- vai
+olisinko ihan erehtynyt huomioissani? Arvatenkin, mitäpä johtopäätöksiä
+voisikaan tehdä ihmisten ulkomuodosta kadulla kerran näkemällä, -- nuo
+mietelmäni olivat epäilemättä uuvuttavan helteen synnyttämiä sairaita
+mielikuvia.
+
+Niitä mietiskellen ja puoliuneen vaipumaisillani istuskelin lehtipuiden
+siimeksessä, kun kuulin askeleita takaapäin ja näin Ollin astuvan
+editseni käytävätä pitkin, astuvan yksin ja nyt kiireisin askelin.
+
+-- Olli!
+
+-- Ka, siinäkö istut, terve. Sinua juuri lähdin tapaamaan, arvelin
+Kappeliin menneesi.
+
+-- Istuhan alas siihen rinnalleni. Ja tuossa käpälä: onnea uusille
+tuumillesi! Mihin jätit toispuoliskosi?
+
+-- Meni asioilleen, saattelin häntä. -- Niin, tuota, siitä onkin jo
+pitkänlainen aika kuin me tavattiin. Olen ollut tästä maallakin vähän
+ja töitäkin on ollut paljonlaisesti.
+
+-- Niin, ja lemmenpauloissa mies sitäpaitse kiinni kuin solmussa, --
+kyllä käsitän.
+
+Hän ei vastannut leikinlyöntiini mitään ja kotvasen istuskelimme
+niinikään ääneti. Taas olin näkevinäni saman unisen sameuden hänen
+silmissään ja väsyneen juovan suun kupeella, kun hän maahan tähtäillen
+kepillään koputteli saappaansa kärkeä. Ja minulla lähtivät ajatukset
+taas tahtomattani kulkemaan äskeiseen suuntaan ja niiden vaikutuksesta
+kysäisin hetkisen kuluttua:
+
+-- Olitko sinä vanhastaan tuttu morsiamesi kanssa, vai uusi tuttavuusko
+se oli?
+
+-- Uusi.
+
+Hänen ei näyttänyt oikein tekevän mieli pitkittää keskustelua siitä
+kohden; tai oikeammin, hän ei näyttänyt tietävän, puhuisiko hän
+jotakin, jota mieli teki puhua, vai eikö. Taas istuttiin äänettöminä ja
+siitäkin hän näytti kärsivän. Yritti pari kertaa jotain virkkaa,
+katkasi taas ja heittäysi hermostuneesti ja kiusoittuneen näköisenä
+selkänojaan istumaan. Minä otin hatun päästäni vilvoitellakseni sitä ja
+aijoin juuri ruveta puhumaan kuumista ilmoista, kun hän äkkiä jatkoi:
+
+-- Niin, se tahtoo sanoa, me tavattiin mennä kevännä Annin kanssa pari
+kertaa, tutustuimme oikeastaan eräänä aamuna Alppilassa. Hän oli siellä
+kävelyretkellä parin tuttavani kanssa, kun satuin sinne minäkin.
+
+-- Ka niin se salliman oikku ohjailee ihmisonnea pikkusattumain kautta.
+Teillä iskivät sydämmet heti tulta, vai miten?
+
+Koetin näin heittäytyä leikilliseksi, saadakseni tilaisuutta häntä
+paremmin tarkastaa. Mutta siitäkään hän ei näyttänyt pitävän, kohotteli
+vain hartioitaan ja suori levotonna tukkaansa.
+
+-- Niin ... tai ei, me satuttiin sitten useamminkin yhteen, tavattiin
+aina vähäväliä. Ja niin se sitten kävi ... en tiedä itsekään miten. En
+voinut pysyä hänen läheisyydestään kauemmin poissa, en jos olisin
+koettanutkin...
+
+-- Kussa kipu, siellä käsi, tiettypä se, säestelin, mutta katselin
+kummissani vanhaa toveriani, jonka mielentilaa ja tarkoitusta en voinut
+käsittää.
+
+-- Niinhän sitä sanotaan, mutta minä tarkoitin toisin... Ei, antaa
+olla, sinä ymmärsit väärin...
+
+Hän nousi äkkiä ravistellen päätään ja virkkoi sitten hilpeämmin:
+
+-- Lähtään taas vähän liikkeelle. Minua oikeastaan janotti
+tavattomasti, ajattelin mennä siemasemaan kupillisen kylmää olutta.
+Tule!
+
+Jo oli hän ehtinyt moniaita askeleita kävellä ennenkuin minä siitä
+ennätin jaloilleni ja hänen rinnalleen.
+
+Kappelissa saatiin seidelit viileän katoksen siimeksessä, istuttiin ja
+katseltiin liikettä satamassa, jossa laiva tuli, toinen meni ja
+väkiliuta myötään vaihteli. Olli kyseli jostakin yhteisestä
+tuttavastamme, mutta ei näyttänyt kuuntelevan vastaustani ja hänen
+kasvoillaan lepäsi taas tuo vanha väsymyksen varjo. -- Mitähän lie
+siinä miettinyt. Mullakin jo loppui puhehalu, tuumasin maksaa ja
+lähteä, vaan en malttanut kumminkaan vielä olla kerran koskettelematta
+kautta rantainkaan äskeistä puheainetta:
+
+-- Milloin teillä on aikomus viettää häänne?
+
+-- Häätkö ... niin, vihitytämme kai jo syyskuussa itsemme.
+
+-- Mitäpä siinä todellakaan vitkastelee, kun kerran on tilaisuudessa
+perustamaan kodin ja kaikki on selvillä.
+
+Hän kääntyi tutkivin katsein puoleeni.
+
+-- Siltäkö sinusta tuntuu? Niin se tuntuu enimmäkseen minustakin, vaan
+toisakseen ikäänkuin epäilyttää, pelottaa. Se on niin outoa, ja se on
+kaikki tapahtunut niin äkkiä, -- minä en kykene oikein selvästi
+ajattelemaan enkä arvostelemaan kaikkia, tuntuu joskus kuin olisin
+hypnotiseerattu. Elä ymmärrä minua väärin. Minussa tuntuu väliin,
+-- se on naurettavaa --, olevan kaksi olentoa, jotka eivät asu
+sopusoinnussa ... taikka tuntuu kuin väliin katseleisin kihlaustani ja
+häitäni ja kaikkia näitä tapahtumia toisen silmillä, väliin toisen...
+
+Hän puhui tavallista vilkkaammin, joi sitten oluensa pohjaan ja tilasi
+uutta ja näytti rauhoittuvan. Mahtoi katseissani vasten tahtoanikin
+olla jotain ihmettelyä, koska hän naurahti:
+
+-- Sinä pidät minua varmaankin mielivikaisena, vaan ajatteles, kaikki
+meni niin äkkiä ja niinkuin huminassa, että olisitpa itsekin sijassani,
+niin olisit sinäkin pyörällä. Tietysti minä siitä olen iloinen, ...
+vaan kuulehan kun kerron, niin käsität paremmin:
+
+Menin kerran kohta jälkeen ensi tutustumisemme Annin luo, aivan
+sattumalta viemään muuatta kirjaa, josta oli tullut puhe. Ja sinne jäin
+koko iltapäiväksi, -- en käsitä miten se oli mahdollista. Kaikki hänen
+luonaan oli niin miellyttävää, niin kodikasta ja korutonta, ja hän itse
+niin luonnollinen ja sydämmellisen hilpeä, että en lähtöä muistanut
+ensinkään, -- eikä hänkään näyttänyt viipymistäni huomaavan. Siellä
+tuntui niin hauskalta ja helpolta, muualla en olisi tahtonut ollakaan.
+Jo parin päivän perästä menin sinne ihan asiatta uudelleen, menin
+melkein kuin jonkun väkinäisen voiman vetämänä ja -- se merkillistä! --
+minusta tuntui, että hän juuri oli minua odottanut, niin luonnollinen
+näytti tuloni hänestä olevan. Siellä istuttiin iltakausi -- en
+tosiaankaan katsonut kelloa, sillä silloin en enää välittänyt ajasta
+enkä paikasta, -- puhuttiin ja innostuttiin, en muista mistä ... en
+yleensä tiedä mitä tapahtui ja miten kaikki kävi, ennenkuin...
+
+Olli katkasi puheensa ikäänkuin itsekin siitä hämmästyen, loi alas
+katseensa, tarttui olutlasiin vaan laski sen taas kädestään ja kääntyi
+ikkunaan. Hän näytti siihen lopettaneen, mutta kun minä halusin sekä
+kuulla enemmän että koettaa käsittää asian luonnolliselta kannalta,
+niin kysäsin:
+
+-- Ennenkuin...?
+
+Olli kääntyi taas tarkastavin silmin puoleeni, ja lausui verkemmin:
+
+-- Ennenkuin hän kysäsi, tahdoinko että kihlauksemme jo kohta
+julastaisiin. Minä tietysti tahdoin sen, olisin arvatenkin itse kohta
+ehdottanut samaa, mutta se kysymys minuun vaikutti niin omituisesti,
+minä ikäänkuin hetkeksi heräsin jostain huumauksesta, johon taas heti
+vaivuin takaisin. Ja vielä jälestäkäsinkin on tuntunut siltä, kuin
+väliin heräisin ja taas vaipuisin... Niin, no, eihän se tietysti ole
+muuta, kuin että tuo kaikki, päätökset ja muut, tapahtuivat niin äkkiä,
+pitemmältä miettimättä, etten oikein ole ehtinyt selviytyä, mutta se
+epäselvyys vaivaa joskus vieläkin mieltäni.
+
+Nyt näytti Olli melkein ujostelevan tuota kaikkea, mitä oli kertonut.
+Mutta minä en sitä kovinkaan kummeksinut, olin sen ikäänkuin
+aavistanut ja jotain tuontapaista miettinyt äsken puoliunissani
+tekemäini havaintojen nojalla. En tosin vieläkään käsittänyt hänen
+mielentilaansa, vaan selitin hänelle kumminkin rauhoittavasti ja
+luonnolliselta kannalta, miten se muka on tunnustettu psykolooginen
+ilmiö, että äkilliset, voimakkaat tunteet vaikuttavat hiukan ikäänkuin
+huumaavasti, -- mitä lienen selittänyt koettaessani asettua hänen
+kannalleen.
+
+Mutta nytkään hän ei näyttänyt minua kuuntelevan, tähysti vain ulos,
+näytti ajattelevan jotain toista. Vaan äkkiä hän virkahti:
+
+-- Niin, se on tietysti jonkunlaista joutavaa arkuutta, lapsellisuutta,
+kun puuttuu toimintavoimaa uutta uraa alkaessani. Enkä sitä usein
+tunnekaan, -- joskus mietin sitä ihan omaksi kiusakseni. Pisti vain
+päähäni jutella tuossa tavatessani sinut, jonka kanssa me tällaisista
+tunne-elämän ilmiöistä ennenkin keskusteltiin, -- mistä ne kummalliset
+mielenjohteet aina tullevatkin!
+
+Minusta tuntui, että hän nyt koetti pyyhkästä jäniksenkäpälällä
+äskeiset sanansa, ja niinpähän olikin, koska hän jatkoi väkinäisellä
+levollisuudella:
+
+-- Niin, kuten sanoin, meillä on aikomus tässä syyspuoleen pitää
+vihkiäiset, varsinaisia häitähän niitä meillä tietysti ei tulekaan, ei
+ole paljo sukulaisia eikä muita.
+
+Ja taas keskustelimme vanhoina toveruksina tavallisista asioista. Mutta
+vielä kerran näkyi häneltä keskustelu unhottuvan ja hän vaipui omiin
+mietteisiinsä ja vasta kotvasen kuluttua huomasi hän itse, ettei ollut
+kuullutkaan mitä minä siinä puhuin.
+
+Ja silloin hän äkkiä nousi.
+
+-- Niin, terve nyt, minun täytyy rientää.
+
+-- No odotahan, mihin se semmoinen kiire, otit kai lomaa toki
+pitemmäksi aikaa, kun lähdit vanhaa tuttua tapaamaan.
+
+-- Lomaa ... mitä lomaa minä tarvitseisin, ei ... muistui vain tuossa
+mieleeni eräs asia...
+
+-- Istuhan toki, maksetaan nyt edes.
+
+-- Jaha, sekö vielä. Ottakoon tuosta. Ja terve nyt, minun täytyy
+todellakin joutua. Kai sitä taas tavataan...
+
+Viimeiset sanat hän virkkoi jo portaita alas juostessaan ja kun minä
+rahat maksettuani ulos ehätin, mennä viiletti hän jo kappaleen matkan
+päässä pitkin esplanaatia ja ohjasi kulkunsa sinne teaatterin puistoa
+kohden, josta hän äsken oli tullut.
+
+Katselin nurkassa hetken sitä hänen menoaan. »Olen kuin
+hypnotiseerattu», oli hän sanonut. Tuo näytti todellakin vähän siltä.
+
+-- Hm..., minä löin leikiksi syvälle pyrkivät mietteeni. Sitä näkyy
+voivan olla hypnotiseerattuna monella tavalla...
+
+1892.
+
+
+
+
+KOTIONNEA.
+
+
+Käveltiin sunnuntaiaamuna huhtikuussa Alppilaan päin, verkalleen
+asteltiin aamukylmässä muitten retkeilijäin joukossa pitkin itäistä
+viertotietä, eikä siinä käveltäissä paljo puhettakaan pidetty.
+
+Kappaleen oli soluttu ohi Hesperiasta, kun toinen tovereista osoitti
+meille muuatta kauppapuotia tien varrella olevassa talossa ja virkahti:
+
+-- Tuosta puodista voisin kertoa tarinankin, jos tahtoisin.
+
+-- No anna tulla, jos se ei ole pitkä. Joutaisihan tässä nyt jotain
+lorua kuulemaankin matkan ratoksi.
+
+-- Enpä tiedä kannattaneeko. Se on hyvin tavallinen tarina yhdestä
+nuoresta miehestä ja nuoresta naisesta, tavallinen tarina, hiukan
+naurettava ja hiukan surullinen.
+
+-- Siis tuohonkin rihkamapuotiin on sopinut jotain runollista, -- sehän
+on jo lupaavaa sekin. Ja tietysti silloin myöskin oli kevätaamua ja
+päiväpaistetta ja sinivuokkoja ja sitäpaitse nuoruutta ja lempeä.
+
+-- Kaikki, ne saadaan mukaan kunhan maltat mielesi.
+
+Siksiverran oli jo toverimme ehtinyt päästä kertomatuulelle, että hän
+mielisuosiolla jatkoi. Me toiset kävelimme ääneti siinä rinnalla,
+kuuntelimme minkä kuuntelimme, yleensä olimme tyytyväisiä kun saimme
+kuulla valmista, tarvitsematta itse vaivata leukojamme.
+
+Se tarina oli tämmöinen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tuossa puodissa piti viitisen vuotta sitten kauppaa aivan nuori mies,
+vasta parinkymmenen korvissa oleva. Melkein liian nuori hän minustakin
+oli itsenäiseksi kauppiaaksi, mutta ei se hänen kauppaliikkeensäkään
+sentään sen suurenmoisempaa ollut, kuin että hän siinä itse myöskenteli
+tupakkaa ja saippuaa ja rautanauloja ja sen semmoista pikkurihkamaa ohi
+ajaville maalaisille ja lähiseudun työväelle. Ja muuten oli mies
+vuosikseen sangen toimekas ja ymmärtäväinen nuorimies, -- me kutsuttiin
+häntä aina kauppaneuvokseksi ja ennustettiin hänelle suurta
+tulevaisuutta.
+
+Minä tutustuin häneen näet siinä perheessä, jossa tuona talvena asuin,
+-- hän kävi siellä aina säännöllisesti sunnuntai-iltasin, oli jotenkin
+päässyt perheen tuttavuuteen ja viljeli sitä tuttavuuttaan hyvin
+ahkerasti. Muuten hän ei ollut mitään n.k. sivistystä saanut, -- se
+huomattiin hyvinkin usein --, oli maalta suutarin poika luullakseni,
+oli ollut kauppapalvelijana jossakin nurkkakaupassa, mutta siitä
+jotenkin entisen isäntänsä avulla ja välityksellä saanut hoitoonsa tuon
+rihkamakaupan, josta sen entisen omistajan oli täytynyt luopua. Eihän
+se tainnut »kauppaneuvokselta» aivan omakaan kauppa olla, mutta sillä
+nimellä se nyt kulki.
+
+Ja hän näytti tuntevansa itsensä hyvin onnelliseksi ja olikinhan onni
+ollut hänelle harvinaisen suotuisa. Aina oli hän erittäin reipas ja
+iloinen, kehahteli joskus kaikessa vaatimattomuudessaan kaupoistaan ja
+pikkukepposistaan eikä ollut milläänkään, jos hänen kömpelyydelleen ja
+suorapuheisuudelleen joskus naureskeltiinkin. Nauroi mukana.
+
+Siellä samassa perheessä asui kaksi neitostakin, -- niin, niin, nyt
+vasta tulee puhe toisesta päähenkilöstä. Mutta ei tule pitkää puhetta.
+Ne olivat semmoisia kuin Helsingissä elämänuralle valmistumassa olevat
+neitoset nyt yleensä ovat, toinen mustaverinen ja pyöreänpyllykkä,
+toinen valkea ja kalpea ja hoikkanen. Ja »kauppaneuvos» rakastui
+mustanpulleaan, sanon sen heti, ettei tulisi väärää käsitystä.
+
+Me pelattiin »knorria» yhdessä päivällisten jälkeen, käytiin yksissä
+kansankonserteissa ja illoilla keskusteltiin maailman menosta niin
+syvällisesti kuin osattiin. Ja »kauppaneuvos» rakastui, kuten sanottu,
+mustaveriseen neitoseen, rakastui yhä syvemmin joka sunnuntai-ilta.
+
+Eikähän se mikä kumma ollut. Sydänhän se oli hänelläkin ja nuori olikin
+vielä. Mutta tyttöjä se tuo huvitti, tietäähän sen, hehän olivat
+herrastyttöjä? He nauraa tirskuivat syrjässä kun »kauppaneuvos» heille
+kantoi rusinoita ja manteleita, mutta söivät niitä kumminkin; he
+pitivät pitkät ilveet, kun mustaverinen sai syntymäpäiväkseen kukkasen
+ynnä kauppaneuvoksen käsin koreasti kirjoitetun nimikortin, ja aina kun
+tämä knorrinpeluussa tai kahvia juotaissa tuli ilmaisseeksi hellempiä
+tunteitaan, iskivät he silmää toisilleen ja matkivat sitten
+jälestäkäsin. Vaan kumminkin antoivat hänen pikeytyä syvemmin joka
+sunnuntai-ilta.
+
+Ja sitten tuli kevät ja päiväpaiste, -- nuoruutta ja lempeähän oli
+ollut jo aikasemmin. Me kävelimme silloinkin sunnuntaiaamusta Alppilaan
+tätä samaa tietä, ja kauppaneuvos näytti meille ylpeydellä, että tuossa
+se on hänen puotinsa, siinä hän viikon uutterasti juoksentelee tiskinsä
+takana ja koettaa hyötyä liikkeestään, ja odottaa innolla sunnuntaita,
+jolloin hän pääsee viikon vaivoista nauttimaan elämää ja onnea. Ja hän
+lämpeni oikein kuvatessaan, miten hän aikoi laajentaa liikettään
+vähitellen ja sitten siirtyä keskikaupunkiin...
+
+Hän oli nyt kerran rakastunut. Ja kun pääsiäinen tuli, jolloin on paljo
+pyhiä, kutsui hän meidät kerran luokseen käymään, hänen pientä pesäänsä
+katsomaan, kuten hän sanoi. Ja tytöt lupasivat tulla, ja »kauppaneuvos»
+oli ihmisistä onnellisin valmistaessaan vastaanottoa ja uneksiessaan
+sen seurauksia. Sillä hän uneksi, vaikka olikin kauppias. Mutta hän oli
+niin nuori...
+
+Ja pääsiäispäivänä aamupuoleen kävelimme niin Töölöön päin, tytöt ja
+minä. Tytöillä oli harvinaisen lysti, he kertoivat toisilleen
+puolinaisia lauseita ja purskahtivat nauramaan, ja se mustanpullea osti
+kulkukauppiaalta kymmenellä pennillä vihkosen sinivuokkoja viedäkseen
+ihailijalleen. -- Minusta se jo silloin tuntui vaaralliselta pilalta,
+mutta tunnettuahan se on, että juuri tytöt, nuo tunteelliset ja hellät,
+ovat kaikkein julmimmat, kun tulee toisen tunteista puhe. --
+
+»Kauppaneuvos» oli meitä jo portilla vastassa ja hän saattoi meidät
+huoneeseensa, -- yksi se hänellä vain semmoinen olikin paitse puotia,
+ja sekin yksi ainoa oli tuommoinen matala ja pieni porstuakamari,
+melkein pimeä ja kosteanummehtunut. Mutta siitä omasta kodistaan oli
+hän kumminkin ylpeä, hän osotti sitä meille vilpittömällä riemulla,
+osotti kauppakirjojaan ja laskukirjoja ja kuittitukkuja, joita oli
+kirjoituspöydällä ja seinällä naulassa, pyysi istumaan pienelle
+sohvanpahaselleen ja laittoi eteemme viinilasit ja pussillisen namusia.
+Hän oli siistinyt kotinsa miten parhaiten osasi, koristanut mustuneita
+seiniä tuoreilla pajunoksilla ja peittänyt vuoteensa puhtosella
+liinalla. Hän aikoi, -- sanoi hän -- syksystä vuokrata yhden huoneen
+lisäksi, jos tarvittaisiin. Ja hän hääräsi siellä toimeliaana ja
+hilpeänä kuin nuori emäntä talossaan ja silmäili aina väliin
+sanomattoman onnellisilla katseilla sitä sinivuokkovihkosta, jonka hän
+oli saanut ylimmän nappinsa läpeen pistetyksi.
+
+Hän tunsi itsensä voittajaksi ja elämä näytti hymyilevän hänelle
+ruusunpunertavassa valossa.
+
+-- Tämmöinen pieni ja koruton kodinkömmäkköhän minulla vain on, mutta
+tässä sitä kumminkin voipi elää niin onnellisena ja tyytyväisenä kuin
+konsaan missäkin, puheli hän ja joka liikkeestä näytti sitä onnea ja
+toivoa säteilevän.
+
+-- Miks'ei, myönsivät tytöt, eihän onni ole riippuvainen suuruudesta
+eikä loistosta.
+
+-- Niinkö uskotte tekin, uskotteko todellakin niin? kyseli
+»kauppaneuvos» innokkaana ja katseli rohkeana sitä tummempaa hänen
+tummiin silmiinsä.
+
+-- Tietysti, näkyyhän se teistä, jos en sitä muuten tietäisikään.
+
+Aivan houkuttelevalta se koti ei kumminkaan mahtanut tytöistä tuntua,
+siksi se oli liian pimeä ja liian musta. Ja sisältä kauppapuodista
+tunki huoneeseen seisoneiden ruokatavarain, lamppuöljyn ja lehtitupakan
+katkera haju, ja näinpä tyttöjen epäillen koskettelevan kirjoihin ja
+laseihin, jotka eivät olleet ihan puhtaan näköiset. Mutta isännälle he
+imarrellen kehuivat toisin, -- sehän on tyttöjen tapa.
+
+Kauppaneuvos oli hurmaantunut, hän luuli jo toiveensa toteutuneen,
+katsoi asian olevan selvillä, ei muuta kuin hiukan rohkeutta vain.
+Huomasivatko tytöt tuon, en tiedä, eivät ainakaan tehneet mitään häntä
+jäähdyttääkseen.
+
+Käveltiin puotia katsomassa, hän näytteli meille tavarapaikkojaan ja
+säkkejään. Ikkunan luo jäivät kauppaneuvos ja mustaverinen kahden
+juttelemaan, kun me toiset, kierroksen puodissa tehtyämme, siirryttiin
+kamariin. Sieltä kuului hetkinen kuiskausta sisältä, samassa tyttö
+siellä rämähti nauramaan ja tuli kohta ulos punakkana ja hohteissaan.
+
+Me sanottiin melkein heti jäähyväiset. Kauppaneuvos oli nyt yhtenäkin
+käynyt kalpeaksi ja vakavaksi, kylmä, lannistuneen mielen leima oli
+hänen kasvoillaan, katseensa loi hän maahan eikä sanaakaan saanut
+suustaan.
+
+Me lähdettiin pois, käveltiin sanaa puhumatta kaupunkiin päin,
+kauppaneuvos jäi yksin seisomaan avopäin huoneensa ovelle. Eikä hän
+tullut sinä sunnuntai-iltana meille kahvia juomaan eikä »knorria»
+pelaamaan, eikä tullut enää koskaan.
+
+Niin, se poikaparka oli siinä ikkunan ääressä kosinut, ymmärsin sen
+piankin tyttöjen puheesta. Oli tunteittensa valtaamana ja varmalla
+toivolla tarttunut tytön käteen ja pyytänyt tätä jakamaan hänen
+kanssaan hänen suuri onnensa tuossa pienessä kodissa. Kömpelösti se oli
+mahtanut käydä, en tiedä, tyttö oli vaan purskahtanut nauramaan ja
+juossut pois...
+
+Ja naurettavahan se olikin koko tuo tapaus, tuon poikaparan
+maailmankatsanto oli niin naurettavan lapsellinen siksi, että hän
+naiivisuudessaan oli nähnyt kaikki niin valoisana ja toivorikkaana.
+Mutta oli se toisakseen minusta vähän surullistakin, onhan aina
+surullista, kun näkee ihmisten suurten ja ihanain elämäntoiveiden äkkiä
+hajoavan pirstaleiksi.
+
+Tytötkin kertoivat jälestäkäsin katuneensa menettelyään, se
+mustanpuhuva kehui itkeneensä pilantekoaan koko puolen yötä. Mutta aina
+sekaan he nauroivat.
+
+Ja kesemmällä oli jo tuossa puodissa toinen isäntä, enkä
+»kauppaneuvosta» tavannut ennenkuin seuraavana syksynä, jolloin hänet
+näin soturin vaatteissa kerran kadulla marssivan. Hän ei ollut
+tuntevinaan minua, käveli vain ohi, vaikka minä tervehdin. Ehkäpä ei
+tuntenutkaan. Kuulin sittemmin, että hän oli jo heti keväillä aikonut
+matkustaa Ameriikkaan, mutta ei päässyt, kun oli sotapalvelus vielä
+edessä. Silloin hän heitti kauppansa ja tuon onnellisen kotinsa ja meni
+vapaaehtoisena sotaväkeen. Liekö sittemmin mennyt Ameriikkaan, sitä en
+tiedä, mutta toiset isännät ovat hänen puodissaan senjälkeen myöneet
+tupakkaa ja lamppuöljyä ja myövät vieläkin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Jo oltiin Alppilaan pääsemäisillään kun toverimme lopetti juttunsa, --
+silloin tuo jo oli aikakin lopettaa. Vaikka hän oli koettanut kertoa
+sen leikillisesti, oli hän paikotellen itse näyttänyt melkein
+liikutetulta sen surullisesta puolesta. Me kumminkin uskallettiin
+hieman epäillä tuota runollisuutta.
+
+-- Ja nekö rukkaset hänet saattoivat luopumaan tuolta lupaavalta
+kauppa-alalta, jossa hänellä oli ollut niin hyvä menestys ja onni?
+
+-- Mistä minä tiedän. Saattoipa kyllästyä muutenkin, tai ehkä ei kauppa
+vedellyt, eihän se kovinkaan voine tuommoinen kaupankäynti lyödä
+leiville. Eli vaikuttiko häneen niin musertavasti tuo nöyryytys ja
+pettymys ja sen tuottama lannistunut mieliala, -- olisiko sekään
+mahdotonta? -- mistä minä tiedän.
+
+1892.
+
+
+
+
+LEPOTUNTI.
+
+
+Heitä asui toisessa kerrassa kokonainen puulaaki, viisi, kuusi nuorta
+miestä yhdessä hoidossa. He olivat hilpeitä, suruttomia, nuoria
+ylioppilaita, jotka huolista eivät tienneet eivätkä välittäneet ja
+joille koko hymyilevä tulevaisuus oli valoisena auki. Ja elämä
+puulaakissa olikin kepeätä ja rattoisaa; koko ilma oli helppoa
+hengittää kuin olisi ollut yhtenäinen kevätaamu.
+
+Tehtiin työtä ja lepäiltiin: ei ollut rasitusta, ei juuri
+laiskuuttakaan. Kun oli tunti luettu, niin keräyttiin taas juttelemaan
+ja toisilleen kiusaa tekemään. Viulua vingutettiin, naurettiin,
+laulettiin, -- tanssittiinkin milloin viitsittiin. Siunattuja olivat
+varsinkin nuo suloiset päivällisen jälkeiset lepotunnit, jolloin aina
+yhdessä istuttiin ja tupakin seurassa sulatettiin rasvaisia liharuokia
+kahvia odotettaessa tai juotaessa. Silloin jokainen levähdytti sieluaan
+ja ruumistaan niin mukavasti kuin suinkin. Kuka ehti, riensi anastamaan
+loikomapaikat sohvassa ja keinutuolissa. Toiset vetivät tuoleja alleen
+ja asettuivat niiden päälle virumaan selkäkenossa ja pitkälleen. Ja
+juttua lykättiin.
+
+Vähänkään vakavammista asioista ei viitsitty keskustella; vatsa oli
+liian täysi, jotta ajatusta vähänkään olisi voinut rasittaa. Loruiltiin
+sentähden joutavinta, mitä milloinkin kerkesi kielen kärelle, sanan
+tokasi yksi, toisen toinen, ja kun joskus erimielisyyttä sattui, niin
+ei siitä kauvan viitsitty riidellä, lyötiin kohta veikka, punsipullo
+väliin. Nämä unohtuivat tietysti yhtä usein kuin niitä lyötiin. Joskus
+lyötiin korttia, viittä lehteä, tyttö voittona, lyötiin laiskasti,
+melkein koneellisesti, viitsimättä tingata, jos joku joskus teki kälmin
+tikinkin.
+
+Niin istuttiin nytkin päivällistuntia viettämässä. Siihen tuli silloin
+matami tuomaan kahvia, ja toipa vielä alakerrasta terveisiä, että
+herrat koettaisivat olla vähän laulamatta ja telmämättä, siellä juuri
+alla on kuoleva sairas.
+
+-- Alakerrassa, mitä se meihin kuuluu. Ei niistä ollut vuokrattaissa
+mitään puhetta -- kuolevaisista.
+
+-- Käskivät kauniisti pyytää; tauti kuuluu olevan kova, ei se enää
+kauaksi jätäkään faktoria vastukseksi.
+
+-- Sekö peijakkaan faktori nyt kuolee, jolla on kaksi kaunista tytärtä.
+Muistatko, Akseli, ne kaksi mustasilmästä?
+
+-- Nehän ne juuri pyysivät herroja hiljaa olemaan; rouva kuoli, jo
+syksyllä.
+
+-- No, tyttöjen tähden me olemme hiljaa kuin hiiret -- jos muistamme.
+
+-- Ja jos viiltänemmekin viululla jonkun polkan, niin sehän vain
+sulostuttaa kuoleman; sävelten saattamana saa hän siirtyä suoraan
+taivaan enkelien tansseihin.
+
+-- Niin, niin, sitä tietähän meidän kaikkien on kulkeminen ... pataa
+pohjalla, tunnustakaa maata!
+
+-- Ja kuka pelissä?
+
+-- Faktorin tyttö... Vanhempi on Hilta niminen, sen minä voitan. »Ja
+Akseli ja Hilta, hänen morsiammensa...»
+
+Palvelija sai mennä niine lohduttavine terveisineen alakertaan. Vaan
+yläkerrassa puulaaki joi kahvia, löi korttia, lauloi ja ilveili. Heidän
+keveää mieltä ei pystynyt painostamaan yksi kuolevainen, eikä päässyt
+pitkää hetkeä kulumaan, ennenkun he soittivat ja mellastelivat
+entisellään. Kun lie kuollakseen niin kuolkoon, jäävätpähän tytöt
+henkiin, nuo hoikkaset mustasilmät, vähät muista.
+
+-- Sanoinhan minä, että tänne se kaapataan!
+
+-- Oho, kolmesta poikki. Ei ne kaikki Hiltat sentään ole Akselinkaan
+Hiltoja.
+
+-- Tuossa käpälä, lyö veikka, enkelsmanni ei kinaa. Jos en kortissa
+voita, niin voitan sen muuten.
+
+-- Punssipullo... Ja miten sinä sen muuten voitat?
+
+-- Hentukseni, lohdutan hänen surupäiviään, kun isä kuolee.
+
+-- Risti valttia... Tulisin minäkin toisen varalle, vaan eipä se isä
+ole vielä kuollut, voipi elää vielä sinun ikäsi ja minun, etkä pääse
+ikinäsi tyttöjen pariin.
+
+-- Kuka pääsee sotamiehen yli... Jos kuolee, niin ne punssit juodaan
+hautaisiksi, tappasi kumpi tahansa.
+
+Hämärähetki oli lopussa, lepäilijät nousivat tiloiltaan, telmivät siinä
+vielä hetkisen virkistyäkseen ja hajosivat sitten kukin omaan
+huoneeseensa muutamaksi tunniksi silmäilemään kirjan lehtiin jatkoksi
+siitä, mihin ennen päivällistä oli jäänyt. Lepotunnin mukana hävisivät
+sen tuumat ja mielialatkin, eikä kukaan enää muistanut veikkoja,
+punssipulloja, voittoja eikä tyttöjä. Ne palasivat mieliin ja
+keskusteluihin taas vasta kun ensi lepotunti joutui.
+
+Muutamain päiväin kuluttua ihmettelivät toverukset päivälliselle
+mennessään, kun heidän syrjäisen korttelinsa edustaiselle kadulle
+keräysi hevosia ja ihmisiä kadun täydeltä, ja kaikki näytti niin
+juhlalliselta ja tasaiselta. Vaan samassa huomattiin ruumisvaunutkin:
+sehän olikin ruumissaatto, joka siitä oli lähdössä.
+
+-- Se on varmaankin faktori, joka nyt on kuollut.
+
+-- Jokohan tuo olisi näin pian kellahtanut. Sehän se on, näettekö,
+tuossa nousevat tytöt rekeen mustissa harsoissa...
+
+-- Kas vain. Eikö Akselin tee mieli lähteä ritariksi mukaan?
+
+Sinä päivänä ei ollut päivällisenjälkeinen lepotunti niin hauska kuin
+tavallisesti. Kokoonnuttiin kyllä niinkuin ennenkin suurimpaan
+huoneeseen kahvia odottamaan ja hämärää viettämään, mutta tavallinen
+hilpeys ei päässyt valloilleen. Ei muistanut kukaan ehdotella
+korttipakkaa esille otettavaksi, ja viulu sai aivan rauhassa roikkua
+seinällä. Kepeät pilapuheet eivät luistaneet, melkein ääneti istuskeli
+kukin paikoillaan, mikä minkin ikkunan ääressä katsellen ulos, missä
+hämärä peitti talvisen maan ja hallavan taivaan yhä harmajammaksi ja
+väsyneemmän näköiseksi.
+
+Matami toi kahvia. Hänkin huomasi, että mieliala oli puulaakissa
+vastoin tavallisuutta kankea ja raskas ja hän ihan ihmetteli sitä
+äänettömyyttä, mikä nyt vallitsi huoneessa.
+
+-- Saavat herrat nyt soittaa ja vaikka tanssiakin, ei ole enää
+kuolevaisista vastusta.
+
+Mutta ei kukaan keksinyt yhtään sukkeluutta vastaukseksi tuohon lupaan,
+joka nyt tiesi mistä syystä melkein soimaukselta tuntui. Eikä ollut
+heillä matamin poistuttuakaan toisilleen mitään sanomista. Kahvit
+särvittiin äänettömyydessä ja tavallista varemmin nousivat miehet
+lähteäkseen taas kukin huoneeseensa.
+
+-- Kas, tuossa palaavat faktorin tyttäret haudalta.
+
+Kaikki ehättivät ikkunaan. Hevonen pysähtyi juuri portin eteen ja
+sisarukset nousivat reestä, vanhempi kaivoi taskustaan kukkaron ja
+maksoi hevosen. Mutta he eivät kiirehtineet huoneeseen. He seisoivat
+hetkisen katureunalla ja katselivat sisälle asuntonsa ikkunoihin ja
+näyttivät vaihtavan pari sanaa. Katselivatko tyhjän, yksinäisen
+asuntonsa kolkkoutta ja pimeyttä, vai muutenko lienevät epäillen
+viivähtäneet. Nuorempi vei nenäliinan silmilleen ja vanhempi tarttui
+häntä käsivarresta ja veti muassaan sisälle.
+
+-- No, Akseli, nyt ovat tytöt yksin lohdutuksen tarpeessa. Muistatko
+nyt Hiltaasi ja veikkaasi?
+
+-- Niin, ja hautajaisissahan ne punssit piti juoda. Vai joko tunnustat
+tapanneesi, Akseli?
+
+-- Jo. Mutta niitä veikkoja ei juoda.
+
+Akseli poistui ensimmäisenä huoneeseensa ja veti jälessään kaikki muut.
+Lepotunti oli taaskin lopussa.
+
+1891.
+
+
+
+
+KUOLEMAAN TUOMITTU.
+
+
+Kuolemaan tuomittu!
+
+Se tuntui katkeralta, sitä ei voinut oikein uskoa, mutta se oli totta.
+Lääkäri oli sen sanonut päättävästi ja peruuttamattomasti, oli
+todistanut sen päivän selväksi, ilmeiseksi. Siitä ei päässyt mihinkään;
+tuntuihan se sitäpaitsi ruumiissa, josta viimeiset voimat joka päivä
+vähenivät ja uhkasivat loppua, tuntuihan se hengityksestä, joka lyhyenä
+ja katkonaisena ja vaikeasti kulkevana läähätti, tuntui äänessä, josta
+sointu oli murtunut jotta käheä kuiskutus vain sai kuuluville. Ja
+kumminkin sitä oli vaikea käsittää, se tuntui toisinaan aivan
+uskomattomalta, naurettavalta, mahdottomalta.
+
+Ja hän oli vasta viidenkolmatta vuotias, elämän halu oli vielä kiihkeä,
+elämällä oli vielä niin paljo tarjottavaa, siinä oli niin paljo
+tekemätöntä, täyttämätöntä. Ja kuolemaan tuomittu!
+
+Maisteri Eronen kulki edestakaisin huoneessaan, kulki väsyneenä ja
+masentuneena. Hänestä oli koko hänen olemisensa nyt niin omituista.
+Oikeastaanhan hän ei enää kuulunut elävien lukuun, hänellä ei ollut
+minkäänlaista sijaa eikä tehtävää ihmisten parissa. Keuhkot olivat
+loppumaisillaan ja niiden perinpohjainen häviäminen kiirehti päivä
+päivältä. Ohi keväästä -- niin oli lääkäri vastannut rehellisesti ja
+suoraan hänen kysymykseensä -- ei hän tulisi elämään, mutta sinne asti
+saattoi vankka ruumiinrakennus vielä pitää häntä hengissä, joskaan ei
+pystössä. Sillä nyt jo täytyi hänen levähtää aina kymmenen askeleen
+päästä ja väkisinkin veti pitkäkseen.
+
+Ruumis oli riutunut, vaan henki oli vielä pirteä, sielu vielä
+elinvoimainen ja nuori. Ja juuri sen tähden se olikin niin vaikea sanoa
+jäähyväisiä elämälle, -- mutta oikeastaanhan ne olivatkin jo sanotut.
+Hän oli nyt ainoastaan viivähtänyt vieras haudantakaisista maista.
+
+Vielä oli hiukkasen aikaa jälellä.
+
+Nyt oli syksy ja keväällä vasta oli lähtö. Vaan mitäpä tuosta
+kipineestä ajasta! Kitumista, riutumista, rääkkäytymistä ja säännöllistä
+heikentymistä, kunnes vihdoin kaikki ihmisyys katoo, liukenee pois kuin
+nukkuneen rukous. Parempi olisi jos voisi hävitä heti, kadota
+kerrassaan, niinkauvan kuin mielessä vielä on itsetietoisuutta,
+tahdossa tarmoa ja sielussa voimaa. Ja miks'ei voisi...?
+
+Ei. Elämä on aina elämää. Se mitä lie jälellä, se on elettävä, ja
+elettävä niin hyvin kuin voi. Se on pakosta.
+
+Yksi talvi vielä aikaa, seitsemän, kenties kahdeksan kuukautta. Siinä
+ajassa on moni ehtinyt suorittaa kokonaisen elämän työn, tehdä itsensä
+tunnetuksi, rakastetuksi ja kaivatuksi, jättää pysyväiset jäljet
+olostaan elävien joukossa? -- Mutta hän, -- hän ei voinut. Voimia
+puuttui, kyky oli katkennut, tahto ei enää jaksanut pakottaa riutunutta
+ruumista eikä rääkkäytynyttä sielua mihinkään työhön.
+
+Hänen elämänsä työ oli nyt päättynyt, hän oli vaikutukseltaankin kuin
+kuollut. Ja sen muassa oli hänen elämän ilonsakin loppunut, hänen
+elämästään ei ollut enää hyötyä kellekään, ei nautintoa rahtustakaan
+itselle eikä muille.
+
+Se ajatus masenti hänen viimeisetkin riutuneet sielunvoimansa, hän ei
+uskaltanut sitä ajatellakaan. Ja, -- se merkillistä, -- hänen oli paljo
+hauskempi ajatella toisin, ajatella elämätä, työtä ja nautintoa,
+muistella tovereita ja ystäviä ja yhdyselämää heidän kanssansa, vaikka
+hän tiesikin, että se oli turhuutta, oli unta ja petosta.
+
+Vaan oliko se unta ja oliko petosta?
+
+Miks'ei hän voisi vielä, niinkuin ennen, voimainsa mukaan viettää
+hetkiänsä nuoruudenystäviensä piirissä, innostua heidän kanssansa,
+haaveksia ja kuvailla heidän seurassaan mailmaa kauniiksi ja elämää
+ihanaksi?
+
+Olkoonkin se unelmata, eihän se siltä ollut rikollista. Miksi hän yksin
+istui ilottomassa kammiossaan lääkepullojen keskessä niinkauvan kuin
+hänellä vielä oli hiukkasen voimia päästä ihmisten pakinoille
+unhottamaan itsensä ja oman olemattomuutensa? Miksi ei hän kuluttaisi
+tuota tähteellä olevaa aikaa hauskimmalla tavalla, miksei imisi vielä
+elämästä niitä viimeisiä pisaroita, joita hän kalman kylmentämillä
+huulillaan jaksaisi suuhunsa suudella? Miks'ei hän eläisi noita
+kuukausiaan niin, että tietäisi ne eläneensä?
+
+Se oli epätoivon kiihkeä hengetär, joka vähän väliä kuiskasi hänen
+masentumaisillaan olevaan mieleensä noita elämän halun viimeisiä
+viekotuksia. Hän hymähti niille mietteilleen katkerasti, vaan ne
+koteutuivat häneen vähitellen, hän tottui niihin, hän omisti ne
+omikseen. Ja tietämättään päätöksestään oli hän piankin päättänyt elää
+niin hauskasti kuin jaksoi ja taisi sen ajan, mikä hänellä vielä oli
+jäljellä.
+
+Viime talvena oli Eronen aivan odottamattaan saanut pienen perinnön,
+kuusituhatta markkaa, erään melkein tuntemattoman tätinsä jälkeen ja
+oli siitä ensin ikihyvikseen ihastunut. Nythän hän saisi toteuttaa nuo
+ainaiset unelmansa, pääsisi matkustelemaan, kauvas ulkomaille näkemään
+ja kuulemaan ja oppimaan. Vaan sitten tuli tauti, tärveli miehen perin
+pohjin. Mitäpä hän enää niillä rahoilla, oli hän silloin katkerasti
+ajatellut, mitä tekisi hän ulkomailla tai muualla, hän, jolle jo hauta
+melkein oli auki kaivettu?
+
+Mutta nyt päätti hän käyttää ne hyväkseen, käyttää ne niin tarkoin kuin
+taisi viimeisen iltatuntinsa iloksi. Miksei hän niitä siihen käyttäisi?
+Ei ollut hänellä ketään, jolle hän olisi ollut velvollinen nuo roponsa
+lahjoittamaan, ja miksipä hän, jolle elämä niin säästäin oli ilojaan
+tarjonnut, käyttäisi niitä muidenkaan elämän ilahuttamiseksi. Hänellä
+oli oikeus nauttia ne itse, ja hän tahtoi ne nauttia, -- nauttikoot
+muut, joille elämän lankaa on pitemmälti leikattu, sen pituudesta, hän
+nauttii sen lyhyydestä!
+
+Omaisuutensa jakoi Eronen tarkalleen kahdeksaan osaan, -- kahdeksan
+kuukauttahan oli pisin määrä, minkä hän voisi elää. Seitsemänsataa
+markkaa kuukautta kohden, ei enemmän eikä vähemmän. Se oli koetettava
+kuluttaa parhaalla tavalla ja niin tarkoin kuin suinkin, mutta ei
+myöskään sitä enemmän. Sen, mikä summasta jäi tähteeksi, sen oli hän
+laskenut hautajaiskustannuksiksi, papille, arkun tekijälle ja kiven
+hakkaajalle.
+
+Eikä hän säästänyt satojaan, -- eihän noita nyt niin kovin monta
+ollutkaan, vaan hänen oloihinsa ja tapoihinsa nähden kylliksi. Hän piti
+huolta, että hänen pukunsa oli aina mallikelpoinen, asuntonsa hän
+järjesti hauskaksi ja maukkaaksi ja kutsui tuontuostakin vieraita
+luokseen. Ja kun ne siellä saivat hauskassa seurassa hyvän iltasen ja
+herttaisen kohtelun, tulivat he vielä toisenkin kerran. Isäntä ei
+paljokaan jaksanut olla muassa, kähisevällä äänellä puhutteli hän
+tovereitaan, mutta oli aina iloisena, aina pilapuheisena, vaikka hänen
+pitikin vähän väliä päästä pitkäkseen. Mutta ilta kului hänen
+vierailtaan hupaisesti ja häneltä itseltään vielä hupaisemmin nuorten,
+elinvoimaisten ihmisten parissa.
+
+Ja hän liikkui itse ulkona; vaikka heikko olikin ja kuolevan ehdokas,
+nähtiin häntä kaikkialla, missä iloja pidettiin ja ihmisiä keräysi ja
+aina yhtä tyytyväisenä. Tapahtui toisinaan, että voimat loppuivat ja
+hän sai seinistä pidellen pyrkiä kotiin, ja että hyvät ihmiset saivat
+auttaa häntä rekeen. Mutta seuraavana päivänä oli hän taas matkassa.
+
+Hän koetti tehdä elämän itselleen niin hauskaksi kun taisi, ja kuta
+enämmän hän sitä koetti, sitä enämmän se häntä miellytti. Ja mikä
+merkillisintä oli, voimat eivät näyttäneen siitään loppuvan, ei, ne
+melkein karttuivat. Hän jaksoi tänäpänä istua ulkona, puhua ja nauttia
+yhtä paljon kun eilen, miltei enemmän.
+
+Ja syksy tuli, jäähän menivät järvet ja satamat ja lumi peitti
+kaupungin ja maan. Tuli talvi, raitis, puhdasilmainen, tervehenkinen
+talvi, joka jääksi kangisti myrkkyiset huurut ja verhosi vaippaansa
+tautisen maan. Tuli joulu ja meni sekin ja päivä alkoi pidetä ja
+lyhetä yö.
+
+Vaan kuolemaan tuomittu keuhkotautilainen kulki vieläkin ihmisten
+parissa, joitten luota hänen oli määrä kohta poistua, hoiperteli tosin
+heikkona hontelona, vaan kulki kumminkin. Eikä hänellä enää tuntunut
+muita huolia olevankaan, kuin ne, miten saisi aikansa hauskimmin
+menemään, miten saisi määrärahansa tarkimmin ja nautintorikkaimmin
+käytetyksi, mutta kumminkin niin, että ne joka kuukauden kohdalle
+riittivät. Ja ystävät ja toverit olivat jo taas tottuneet näkemään
+hänet seurassaan joka päivä, olivat tottuneet nauttimaan hänen
+vierasvaraisuudestaan ja hänen suruttomista pakinoistaan. He tuskin
+huomasivat, että Erosen käheä, kuiskaileva ääni vähitellen kävi
+selvemmäksi, raikkaammaksi, että hänen kasvoilleen nousi hiukkasen
+terveempää väriä ja että hänen koukkuinen vartalonsa ilmeisesti oikesi.
+
+Eikä hän huomannut sitä itsekään. Hän tosin ihmetteli, kun hän jo
+lepäilemättä jaksoi illoilla kotiin kävellä, kun yskä ei enää tuntunut
+niin pahasti henkeä tukkivan ja kun ei enää, niin usein vetänyt
+pitkälleen. Mutta hän arveli, että siihen oli mahtanut tottua, eikä hän
+muuta paljoa arvellutkaan, ei kun eli vain.
+
+Kevät joutui. Päivä paistoi täydeltä terältä, räystäät tippuivat ja
+kinokset laihtuivat. Toisinaan tuntui Erosesta silloin, että aika
+riensi liijan huimasti, hänen oli lähtöhetkensä kovin lähellä. Hän
+muisti sen väliin niin kuin jonkun ikävän, vaikean tehtävän, joka hänen
+oli suoritettava, jonkun koetuksen, jonka hänen oli läpikäytävä. Ja
+silloin hän säpsähti, meni vakavaksi, noloksi. Mutta samassa hän taas
+ajatteli, että tuotahan hänen juuri ei pitäisi muistella, sehän on yksi
+välttämättömyys, jota ei voi kiertää; nyt on vain tämä viimeinen hetki
+elettävä, nyt ovat jäähyväiset otettavat.
+
+Ja hän eli edelleen, nautti elämänsä viimeisen iltatunnin viimeistä
+puoliskoa ja koetti olla surematta lähenevän yön tuloa.
+
+Hänen perintöään ei ollut enää jälellä kuin kahden kuukauden osuus,
+vaan hän otti rohkeasti ulos toisen ja pani sen menemään. Kuta enemmän
+aika kului lähelle loppuaan, sitä kiireempi näytti potilaankin olevan,
+sitä innokkaammin oli hän liikkeellä, käyttääkseen hyväkseen jokaisen
+haihtuvan hetkisen hauskuutta. Hän ei ajatellut enää muuta, kuin että
+päivää jatkuisi pitkältä aamusta iltaan ja lyhyesti illasta aamuun.
+
+Mutta merkillistä, miksei ryvitä, miksei väsytä, miksei ääni enää
+kähise eikä rinta läähätä. Ruumis mahtaa eronsa edellä vielä kerran
+ponnistautua näin pirteäksi, ikäänkuin tulen liekki roimahtaa koholle
+vielä kerran ennenkuin se tykkänään sammuu, sillä sammuahan sen täytyy.
+
+Olihan hän kuolemaan tuomittu jo aikoja sitten, ja järkähtämättä,
+peruuttamatta. Olivathan keuhkot lopussa, olihan hauta auki.
+
+Lääkäriin hän ei enää viime aikoina viitsinyt turvata. Olihan se
+tarpeetonta ja ikävää.
+
+Ja jo tuli viimeinen kuukausi.
+
+Maisteri Eronen kutsui vielä kerran ystävät luokseen ikäänkuin
+jäähyväisille. Hän oli sitten päättänyt lähteä maalle, kauas
+kotipaikoilleen, lempimänsä luonnon helmassa vielä kerran nauttimaan
+kevään tuloa ja suven voittoa ja sinne kevääseen kuolemaan. Hän jätti
+jäähyväiset kaikille, järjesti asiansa loppuaan varten ja lähti. Olihan
+hänellä nyt kun junaan nousi se varma tieto, että hän lähti viimeiselle
+retkelle.
+
+Hän lähti. Toverit puristivat kättä ja hymähtivät omituisesti, sillä
+heistä ei ystävä ollut enää ensinkään kuolemaan lähtevän näköinen.
+Rinta oli kohonnut, posket olivat jo paksunlaiset ja kun hän kättä
+puristi, niin puristi hän kuin mies.
+
+Mutta hän oli kuolemaan tuomittu. Viimeiselle retkelleen lähtiessään
+viuhtoi hän junasta surunvoittoisesti kämmenellään viimeiset
+jäähyväisensä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Eräänä päivänä syyskesällä ilmestyi Eronen kaupunkiin hiukan häpeissään
+ja saamatonna. Niin, hän ei ollut vielä kuollut, sitä hän itsekin
+ihmetteli, ja häntä oli ruvennut mietityttämään se seikka, että jospa
+hän ei kuolisikaan. Perintönsä oli hän syönyt kahdeksassa kuukaudessa
+elämänsä muka iltatunteja viettäissään, niin ettei muuta ollut, kuin
+hautausrahat jälellä, ja se odotettu yö viipyi vieläkin, ja tiesi
+kuinka kauvan se viipyi. Hän oli siellä maalla käynyt terveeksi ja
+lihavaksi ja pulskaksi -- niin, aivan luultavaa oli, että hän vielä
+edeskinpäin tulisi elämään. Mutta siinä tapauksessa -- miten se oli
+mahdollista? Olihan hän jo melkein hautajaisensa viettänyt... Tuota
+pulmaa hän mietti asemalta kävellessään. Ja siinä tuli lääkäri vastaan.
+
+-- Mitä, sinäkö hengissä, ja noin pulskassa karvassa?
+
+-- Niin, sinä petit minut. Nyt olen joutavastaan syönyt loppuun
+perintöni, ja miten nyt kehtaan esiintyä...?
+
+-- Kiitä onneasi, että olet syönyt!
+
+Elämää täytyi nyt ruveta ajattelemaan yhtä paljon kuin äsken kuolemaa.
+Eroselle oli ennen terveenä miesnä ollut pienoinen virka, vaan sen oli
+hän tautiin taipuessaan antanut pois, -- mitäpä vainaja viralla. Ja
+nytkö hänen sittenkin oli hankittava takaisin se virka; työntekijää
+hänessä kyllä oli ... mutta ... mutta ... se tuntui niin omituiselta.
+Hän tunsi nyt itsensä jonkunlaiseksi palanneeksi varjoksi
+haudantakaisista maista, jolle tämä elämä tavallaan oli luvatonta
+leikkiä.
+
+-- Vaan leikitään nyt, ajatteli hän. Minä olen tosin syönyt perintöni
+ja viettänyt hautajaiseni, vaan jos sillä olen terveyteni voittanut,
+niin on se pääoma arvokkaampi entistä. Ja tuo kuolemanunelmakin, olihan
+sekin tavallaan hauska, rattoisa unelma...
+
+... Hän eli vielä 50 vuotta...
+
+1891.
+
+
+
+
+
+JUTTUJA.
+
+
+
+
+KANALA.
+
+Palkat pienet, perhe suuri, toimeentulo vaikeaa, elämä ilotonta,
+alituista säästämistä ja kieltäytymistä.
+
+Niin nureksivat usein pikkukaupungin pikku virkamiehet keskenäisissä
+keskusteluissaan aina, kun heidän varojen puutteen tähden täytyi luopua
+jostakin toivotusta huvituksesta, komeammasta nimipäivän viettämisestä
+taikka aijotusta kesämatkasta kylpylaitokseen. »Ei kannata meidän
+pienillä tuloilla» valittivat varsinkin koulunopettajat, joilla ei
+ollut mitään sivuansiota eikä niinkuin muilla virkamiehillä tilaisuutta
+»sporttelein» nimellä verottamaan heitä tarvitsevaa yleisöä.
+
+Tuo tuntui varsinkin masentavalta, kun he vertasivat oloaan ja
+asemaansa kaupungin vauraaseen kauppasäätyyn, noihin sivistymättömiin
+tervaporvareihin ja voisaksoihin ja nahkatehtailijoihin, joiden
+kannatti elää kuin ruhtinaiden heidän rinnallaan, asua komeissa
+rakennuksissa, ajella juoksijahevosilla, tehdä pitkiä ulkomaan
+matkoja ja pitää loistavia pitoja juuri heidän kiusallaan.
+Kaikenmoiset koulunkäymättömät karttuunin mittaajat ja raa'at parkin
+sekottajat, koristivat tilavain salonkiensa seinät taulumaalauksilla
+ja veistokuvilla ja joivat herkkuateriakseen Reinin viinejä
+tahkotuista laseista, silloin kun heidän, kaupungin intelligensin
+ja sen sivistyksen kukan, täytyi lapsilaumansa kanssa elää
+sullottuina ahtaisiin, ilottomiin laitakaupungin korttiereihinsa ja
+herkeämättömän säästäväisyyden pakosta kieltää itseltään vaatimattoman
+olutpuoliskonkin heikosti ravitsevan päivällisensä vahvikkeeksi.
+
+Se oli vääryyttä, sen tunsivat he kaikki syvästi, vaikka eivät siitä
+paljo koskaan virkahtaneet toisilleen eikä muille. He koettivat näyttää
+tyytyväisiltä osaansa, niinkuin sopii odottaa heidän korkeammalta
+sivistyskannaltaan, heidän, joiden pyrinnöt ja rikkaudet eivät olleet
+tätä maallista. Mutta mielen hiljaisia haluja ja taipumuksia ei
+riittänyt tyynnyttämään eikä lohduttamaan pelkkä tieto heidän
+henkisestä etevämmyydestään eikä ajatus, että he aatteellisemmissa
+harrastuksissaan halveksivat mammonaa ja sen palvelijoita. Ei,
+ihmisiähän olivat hekin, ja siis myös inhimillisiä. Ja tuo kärsivän
+tunteesta katkeroittunut mieli purkausi toisinaan väkisinkin esiin
+valituksina heidän keskinäisissä keskusteluissaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Niinpä istui heitä -- kaupungin koulunopettajia -- eräänäkin iltana
+muutaman virkatoverin ahtaassa työhuoneessa kymmenkunta imeskellen
+vetistä teelasia, ja keskustelu ohjausi taaskin ihan itsestään heidän
+taloudellisen ahdinkonsa seutuville. Väkinäisesti oli kyllä aluksi
+koetettu keskustella kirjallisuudesta ja politiikasta, vaan miten lie
+käännähtänytkään, kohta oltiin taas kiini palvelijain palkoissa ja
+kalliissa vuokran hinnoissa, ja toinen valitti tilaansa toistaan
+surkeammaksi.
+
+-- Suoraan sanoen, meidän tuloilla ei voi elää, ei ainakaan ihmisten
+lailla tässä kaupungissa, jossa on niin hyvinvoipaa porvaristoa, väitti
+lopuksi kolleega Terman, ja työnsi vaistomaisesti teelasin syrjemmäs
+pöydälle. Hän oli sivumennen mainiten tunnettu taipuvaiseksi lasia
+kallistamaan.
+
+-- Heidän poroporvarillisen pöyhkeilemisensä tasalle ei meidän tarvitse
+emmekä haluakaan pyrkiä, meidän harrastukset ovat siksi aivan
+erilaiset, selitti lehtori Timonen, tahtoen vieläkin saada
+huomautetuksi heikäläisten aatteellisempaa työalaa. -- Mutta on se
+salliman oikku sittenkin omituista! Millähän nerokkuudella tietävät nuo
+taitamattomat ihmiset hankkia itselleen sen vakavan ja riippumattoman
+taloudellisen asemansa, jonka omistajana ollen todella valistunut mies
+olisi tilaisuudessa vaikuttamaan niin äärettömän suuria ja niin monessa
+suhteessa...
+
+Niin, omituista se oli se salliman oikku, ei kukaan osannut sanoa
+muuta. Mutta itsekseen ajatteli jokainen, että se ei ollut ainoastaan
+omituista...
+
+-- Heillä on yritteliäisyyttä, mikä meiltä kokonaan puuttuu, huomautti
+Asp, äidinkielen opettaja, kaupungin tunnetuin puhuja, kirjailija ja
+tilapäärunoilija. -- He ryhtyvät kaikenmoisiin puuhiin, koettelevat,
+uskaltavat jotakin ja voittavat. Jos heillä vielä olisi tietoja ja
+sivistystä ja nerokkuutta apunaan, niin ihmeitähän he tekisivätkin.
+
+-- Mutta miks'emme me koskaan yrittele mitään, emmekä ryhdy mihinkään
+puuhiin...?
+
+-- Niin miks'emme?
+
+Ei ollut sitä kukaan tullut koskaan ajatelleeksi. He, joilla oli
+avarampi näkö-ala ja kehittyneempi arvostelukyky, joilla oli tiedon ja
+sivistyksen varma pohja apunaan, he jos ryhtyisivät jotain suurempaa
+yritystä, jotain laajempaa liikepuuhaa ajamaan, mikähän loistava tulos
+siitä syntyisikään. Miksi antoivat he toisten tyhmempäin yksin
+puuhailla ja viedä voitot käsistään...?
+
+-- Vaan meidän täytyy ryhtyä johonkin liikeyritykseen meidänkin,
+yksissä tuumin, yhteisin voimin, saneli Asp, runoilija. Miksi nukumme
+pois aikamme, kun meillä olisi tilaisuutta ja kykyä toimia, miksi elää
+kitkutamme puutteessa ja ahingossa, -- hän viittasi ympärilleen, -- kun
+me voisimme ansaita huolettoman elämän toimeliaisuudella ja
+yritteliäisyydellä? Meidän täytyy ryhtyä johonkin...
+
+-- Oikein, meidän täytyy... Mutta mihin...?
+
+-- Niin, mihin...?
+
+-- Pitää keksiä joku aate, joku toimiala, ja käydä siihen innolla ja
+tarmolla käsiksi, sitten kyllä kaikki menee kuin itsestään, kuin
+rasvatuilla rattailla...
+
+Siitä olivat kaikki yksimieliset, ei ollut epäilystäkään, ettei heiltä
+yritys menisi, -- kun vain tiedettäisiin mistä alkaa, mihin ryhtyä.
+Mistä saada se aate, se yritys, se hanke...? Kaikki istuivat ja
+miettivät puhki päänsä, vaan turhaan. Mistäpä sen aatteen noin äkkiä
+otti... Mutta ottipahan yksi. Lehtori Timonen astui juhlallisena ja
+aatelikkaan näköisenä esiin, hiveli partaansa, seisoi hetkisen
+miettiväisenä ja alkoi sitten matalalla, melkein ujolla äänellä
+kertomaan, että hänellä jo kauvan on ollut mielessään ajatus erääseen
+yritykseen, jonka hän luulisi tulevan kannattamaan ja kenties hyvinkin
+hyvästi, jos siihen miehissä ja innolla ryhdyttäisiin ja jos liike heti
+alusta saataisiin yhteisellä yritteliäisyydellä kohotetuksi jotenkaan
+mainittavaan merkitykseen. Yritystä semmoista, jommoista hän oli
+ajatellut, ei hänen tietääkseen ollut ennestään olemassa koko Suomen
+maassa, tuskin koko Pohjoismaissa kuin ehkä joku.
+
+-- Olen näet ajatellut, että pitäisi saada aikaan kanatalo, nimittäin
+suuremmassa laajuudessa, semmoinen varsinainen kanalaitos, jossa sopisi
+elämään tuhatmääriin kanoja. Olen ajatellut ja itsekseni laskenut, että
+olisi epäilemättä syytä ruveta kanan viljelystä liikkeenä
+harjoittamaan. Olen vakuutettu, että sellainen yritys löisi leiville.
+Ajatelkaas, missä tavattomassa hinnassa munat ovat meidän
+paikkakunnalla ja koko meidän maassa: eihän niitä kannata köyhän
+perheen syödä kuin pääsiäisekseen. Ja entä kananpojat: sitä herkkua ei
+saa muuta kuin hotelleissa suuresta rahasta. Entä höyhenet! Jos
+kanaliikettä alkaisi harjoittamaan suuremmassa määrässä, tulisi siitä
+epäilemättä lähtemään arvaamaton voitto. Sillä siellä, missä tuhat
+kanaa eläisi, siellä eläisi kaksi tuhatta, ja työvoimia siihen
+liikkeeseen ei kuluisi sanoiksi asti. Mitä se oikeastaan meille maksaa,
+että kanat munivat? Mutta me myömme munat ja kananpojat ja korjaamme
+rahat taskuihimme.
+
+Uutuudellaan hämmästytti tämä tuuma ensin käytännöllisiin puuhiin
+tottumattomia koulunopettajia. Se pani heidät miettimään. Mutta
+useimmat mielistyivät siihen jo heti alusta. Kolleega Asp, runoilija,
+lämpeni siitä samansa tuokiossa, ja kehoitti kehoittamalla
+virkatovereitaan yhtymään tähän yritykseen, ja viivyttelemättä, niin
+pian kuin mahdollista, ryhtymään aatteen toteuttamiseen. Se ei ole
+vaikea eikä mutkainen työ, kun yhdistetyin voimin ja vaivoja
+säästämättä ruvetaan puuhailemaan. Ja hän ehdoitti, että jo heti
+asetettaisiin toimikunta, arvoisa esityksen tekijä lehtori Timonen
+puheenjohtajana, valmistelemaan alkutoimia.
+
+Toiset vielä hieman epäilivät, osaksi tosin ainoastaan nimeksi,
+ett'eivät näyttäisi kovin hätäisiltä. Heissä oli, varsinkin
+laulunopettaja Pekurissa, tiesi mistä jonkunmoinen epäluottamus
+kanasukua kohtaan eivätkä he olleet vielä oikein selvillään, miten tuo
+aate toteutettaisiin. Vastaan he kyllä eivät tahtoneet panna, vaan
+arvelivat tarpeelliseksi hieman punnita ehdoitusta...
+
+-- Oikein, kannatti lehtori Timonen, asia on vielä liian uusi ja liian
+vähän valmistettu. Olen ajatellut, että pitäisi perustaa osakeyhtiö
+pää-oman kokoonsaamista varten ja että sitten jätettäisiin valitulle
+johtokunnalle ja toimeenpanevalle tirehtörille valta ryhtyä
+ohjesääntöjen mukaan toteuttamaan aijetta. Ehdotan sen vuoksi, että,
+koska muutamat virkaveljistämme, joita ehdotus kenties myös
+miellyttäisi, eivät nyt ole saapuvilla, pidetään erityinen perustava
+kokous, jossa minä lupaan seikkaperäisesti ja yksityiskohtia myöten
+selvittää aikeeni ja tuumani.
+
+Se hyväksyttiin ja vähän väiteltyään olivat kaikki yhtä innostuneet
+asiasta kuin Asp, runoilija. Siihen pyörähti kuin taivaasta
+totitarjotinkin ja ennen illallista oli suunnitelma noin yksityisesti
+jo harkittu valmiiksi. Tyytyväisyys ja salaperäinen päättäväisyys
+loisti kaikkien kasvoilla, ja rouvat ihmettelivät, että mitähän kummaa
+nyt lie tekeillä. Mutta rouville ei puhuttu mitään, -- siitä oli
+sovittu, koska tiedettiin, että he eivät voi hampaittensa takana
+säilyttää mitään, -- ja vasta kotona yöllä sai kukin erikseen
+mieheltään viekotelluksi tiedon tuosta uudesta hankkeesta ja siihen
+liitetyistä toiveista.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Perustavassa kokouksessa, joka pidettiin lauantai-iltana koululla
+lukittuin ovien takana, kehitti lehtori Timonen, aatteen keksijä,
+seikkaperäisesti harkitsemansa suunnitelman. Oli ostettava maakappale
+lähellä kaupunkia, rakennettava tilava ja tarkoituksen mukainen
+kanatalo, jolle »Kanala» oli pantava nimeksi. Tähän oli ostettava
+kanoja, läheltä ja kaukaa, aluksi edes muutamia satoja. Erityisiä
+hedelmällisiä ja suurimunaisia kanalajeja oli tilattava ulkomailta, ja
+sieltä myöskin tilattava uudenaikaisia hautomalaitoksia, joissa munat
+saataisiin pitemmittä mutkitta pojiksi haudotuiksi, ettei emäkanojen
+tarvitseisi keskeyttää mummistaan hautomista varten...
+
+-- Hitto, kun se on viisaasti ajateltu! huudahti väliin Asp, runoilija.
+-- Näkyy että tuuma on kypsynyt nerokkaissa aivoissa.
+
+-- Niin, se uusi aika keksii kaikkia, lisäsi vanha latinan opettaja
+Hemming, keksii munimakoneetkin!
+
+Timonen kehitti suunnitelmaansa kaksi tuntia, ja silloin oli jo koko
+laitos ollut kuuntelijain päässä niin kauan valmiina, että se siellä
+alkoi vähitellen sekasin kiehumaan. Hän kertoi, kuinka pitäisi hankkia
+asiamiehiä ja välittäjiä ja näiden kautta levittää munia ympäri koko
+maan. Loppuponsi oli, että pitäisi perustaa osakeyhtiö, kahdentoista
+tuhannen markan pääomalla -- heitä oli 12 miestä, -- laatia säännöt,
+hakea vahvistus, valita johtokunta, määrätä tirehtöri...
+
+Ah kun siinä yrityksessä sentään olikin paljo puuhaa! Asp, runoilija,
+ei olisi koskaan uskonut sitä noin mutkalliseksi. Mutta hän oli
+kumminkin vakuutettu, että kun jaettaisiin työt miesten kesken ja
+viivyttelemättä ryhdyttäisiin toimiin, niin vaikeudet häipyisivät
+kuin ... kuin öiset huurut aamuauringon koitteessa.
+
+Niin luulivat muutkin ja siinä samassa jo kirjoitettiin osakkeet.
+Erimielisyyttä syntyi ainoastaan siitä, kuka tulisi johtokuntaan
+valituksi, sillä jokainen halusi siihen päästä, vaikka itse kukin
+vaatimattomuudessaan häntä ehdoitettaessa tahtoi kieltäytyä tuosta
+kunniatoimesta. Mutta uhraavaisuudesta yhteiseen yritykseen oli
+kumminkin jokainen taipuvainen siihen rupeamaan, ja vaikeus oli kohta
+siinä, kuka tulisi siitä syrjäytettäväksi. Lopuksi suoriuduttiin
+kumminkin siten että yksi -- lehtori Timonen -- pantiin tirehtöriksi,
+kuusi johtokuntaan, kolme varajäseniksi ja kaksi viimeistä
+tilintarkastajiksi. Siten oli jokaiselle määrätty hänen paikkansa ja
+jokaiselle hänen -- palkkansa.
+
+Ja jokainen oli tyytyväinen. Iltasta mentiin syömään lehtori Timosen
+luo, ja siellä purkausi yleinen iloinen mieliala hilpeimmilleen.
+Runoilija Asp piti innokkaan ja toivoa hehkuvan puheen, jossa hän
+kuvaili, mikä uusi työala nyt oli levinnyt heidän eteensä, mitä uusia
+toiveita heille oli ilmaantunut, ja hän lopetti puheensa ehdoittamalla:
+»eläköön Kanala!» -- johon kaikki yhtyivät, niin että seinät kajahtivat
+ja ikkunat tärähtivät.
+
+-- Ja sitten, kun kesä tulee ja lumi sulaa, teemme yhteisiä huviretkiä
+Kanalaamme, joka tietysti rakennetaan luonnonihanaan paikkaan.
+
+-- Tietysti. Ja syömme munia mielin määrin kaikissa muodoissa.
+
+-- Ja kaupungin poroporvarit tulevat meitä piankin kadehtimaan ja
+oppivat antamaan arvoa meidänkin kyvylle ja yritteliäisyydelle.
+
+Iltaseksi tarjottiin munia ja kananpaistia. Sen oli tarkoitus olla
+jonkunlaisena vertauksellisena esimakuna siitä, mitä tuleman piti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ja talvi kului kevääseen ja johtokunta puuhasi tarmokkaasti. Kohta
+kohosi Laanilan kankaalle hirsikerros hirsikerroksen päälle ja uusi
+»Kanala» kiirehti valmistumistaan; kesän tullen saattoi se jo ottaa
+kattonsa alle siivekkäitä asukkaitaan. Vilkkaassa kirjeenvaihdossa
+oltiin ulkomaiden kanssa ja ensi avovedellä saapui uteliaisuudella
+odotettuja hautomalaitoksia ja muita uudenaikaisia kanan
+munintakoneita.
+
+Yritys läheni toteutumistaan. Kaupunkiin levisi tieto näistä hankkeista
+ja sanomalehtiin kirjoitettiin, että uusi taloudellinen yritys on
+paikkakunnalla tekeillä, joka lienee ainoa laatuaan koko Pohjoismaissa.
+Ja jos sattui, että joku kaupungin liikemiehistä siitä hymyellen
+mainitsi, niin tiettiin kyllä mistä vaikuttimista se pilkka lähti; se
+oli kateutta, selvää kateutta.
+
+Mutta nyt piti täydentää tuumat ja koota kanoja laitokseen. Se toimi
+oli tahallaan lykätty kevätkesään, jolloin lukukauden loputtua
+asianomaiset itse olisivat tilaisuudessa ryhtymään siihen toimeen. He
+olivat näet arvelleet varmimmaksi itse matkustella ympäri läänin
+ostelemassa kanoja laitokseensa, sillä siten luulivat he saavansa
+taatuinta tavaraa ja huokeimmasta hinnasta, ja, tunnustettakoon
+sivutarkoituskin, saisivat itse samalla tiellä tehdä hauskan kesämatkan
+maaseudulle vaihetukseksi kuumasta kaupungista.
+
+Oli sovittu, että lehtori Timonen ja kolleega Terman lähtisivät yhdessä
+sille retkelle. Edellinen, aatteen alkuunpanijana, oli siihen
+oikeutettu muitta mutkitta, ja jälkimäisellä oli tarkoitukseen sopivat
+vanhat vaununrajat, joten hän pääsi sillä perustuksella toiseksi. Vaan
+kun tämä tahtoi ottaa nuoren rouvansakin matkaan, niin otti Timonenkin
+vanhansa, ja vielä sitäpaitsi vanhimman poikansa, joka mukavasti
+saattoi kuskin lavalla istua. -- Liikkeen osakkaat olivat kaikki
+kokoutuneet Termannin pihalle, kun tuon viishenkisen matkueen piti
+lähteä tekemään kierrostaan ympäri läänin; ihmeteltiin vaunujen
+mukavuutta, joihin oli kummannäköinen koju rakennettu takapuolelle --
+kanojen kuljettamista varten --, laitettiin eväitä, toivotettiin onnea
+matkalle.
+
+-- Ja tuokaa nyt paljo pulskia kanoja palatessanne! huusi vielä Asp,
+runoilija, kun retkeläiset jo olivat vaunuihin sulloutuneet.
+
+-- Kyllä, kyllä...
+
+-- Ja kukkoja myös! huomautti Pekuri, laulun opettaja.
+
+-- Niin, älkää unhottako kukkoja, sillä muuten ei tule mitään
+kananpojista...
+
+Vaunut lähtivät vitkalleen vierimään pitkin kivistä katua ulos tullin
+puoleen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Syystalvella oli kanala jo täydessä kunnossaan, täydessä toimessaan.
+Rakennus oli suuri ja komea ja se oli tehty kaksikerroksiseksi.
+Alakerrassa oli huoneet munavarastoja varten, siinä oli hautomakoneet
+ja kananpoikakopit ja hoitajan asunnot. Vaan yläkerrassa vasta eli
+talon siivekäs karja, perheittäin sijoitettuna eri pieniin häkkeihin,
+joita oli kymmenittäin kahdenpuolen käytäviä. Kauvas maantielle kuului
+sieltä kimeä kiekotus ja herkeämätön kaakatus, joten tietämätönkin jo
+sanomatta olisi huomannut, että tässä se nyt on se kuuluisa »Kanala»,
+joka on perustettu kasvatustieteilijäin toimesta. Tuo ääni kuulosti
+muista korvia särkevältä epäsoinnulta, mutta asianomaisille omistajille
+se kajahti miellyttävänä soittona ja ystävällisenä tervehdyksenä
+hoidokkaiden puolelta, aina kun he lähenivät suosikkilaitostaan jalan
+taikka hevosella, yhdessä tai yksitellen.
+
+Ja he tulivat sinne usein, joka päivä, väliin kahdesti. Pitihän heidän
+valvoa lempilaitostaan, tehdä kokeita, järjestellä uudelleen, huolehtia
+kaikesta -- ja se vei aikaa ja työtä. Ja huolia oli paljo, uusia
+arvaamattomia huolia. Nuo uudet hautomalaitoksetkin antoivat
+alituista pään särkyä. Uusia kanoja saadakseen lisäksi laitokseensa
+olivat isännät heti päättäneet käyttää hyväkseen ulkomaisia
+hautomalaitoksiaan. Ne sullottiin osviittojen mukaan munia täyteen ja
+pidettiin yöt päivät lämpimillä. Kolmen viikon perästä, kun kansi
+avattaisiin, piti sen alla olla valmis poikue eläviä kananpoikia.
+
+Määräpäivänä kokoontuivat kaikki isännät Kanalaan ollakseen läsnä
+tuossa juhlallisessa avaamisessa. Rouvat oli otettu mukaan ja lapset.
+
+-- Kuuletteko, arkusta kuuluu selvää piipitystä, väitti Asp, runoilija,
+jolla oli vilkas mielikuvitus.
+
+-- Eikö totta, ne ovat kananpojan ääniä, täydensi Pekuri,
+laulunopettaja.
+
+-- Seisokaa tässä ympärillä kun avaan kannen, että otatte vastaan, jos
+ne lähtevät ulos hyppimään, neuvoi Timonen, tirehtöri.
+
+Henkeä pidätellen odotettiin kannen avaamista. Se narahti, kohosi
+vitkalleen ylös. Peite nostettiin varovasti syrjälle. Sen alla oli
+joukko -- kovaksi paistuneita munia.
+
+-- Merkillistä!
+
+-- Olisiko arkku ollut liian täysi?
+
+-- Joku tässä on epäkunnossa. Kenties on ollut liiaksi lämmintä, koska
+munat ovat paistuneet.
+
+-- Niin, arvatenkin liiaksi.
+
+No, alku aina hankalaa. Piti koettaa uudella yrityksellä: vähemmän
+munia, heikompi lämmin, aika pidennettiin neljäksi viikoksi. Ja
+opettajat neuvottelivat sillävälin ja väittelivät oikein tieteen
+kannalta ja tulivat neljännellä viikolla siihen johtopäätökseen, että
+nyt arkussa täytyy olla eläviä kananpoikia. Taas kokoonnuttiin, kansi
+narahti ja kohosi ja sen alta virtasi ummehtunut, mädännyt löyhkä
+umpinaisesta laatikosta.
+
+-- Johan minä alussa epäilin näitä uudenaikaisia keksintöjä, väitti
+Hemming, jonka vanhoillisuutta tuo kutkutti.
+
+Se oli masentavaa. Mikä oli syy tuohon kunnottomuuteen? Oliko kone
+kelvoton vai vikako käyttäjissä? Sitä mietittiin ja punnittiin, vaan
+kun kolmaskin yritys meni yhdellä lailla myttyyn, huomattiin
+yhtiökokouksessa viisaimmaksi ja varmimmaksi turvautua vanhaan
+munanhauvontakeinoon, joka sitä paitsi oli luonnollisinkin. Kanat
+saivat itse hautoa munansa ja poikia läksi syntymään.
+
+-- Mutta mitä teemme nyt näillä kalliilla koneilla, jotka nielivät
+puolet pääomastamme?
+
+-- Ne säilytämme muistomerkkeinä uudenaikaisista aatteista, ehdoitti
+Hemming ilkeästi nauraen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Samassa yhtiökokouksessa, jossa tämä tärkeä päätös tehtiin, oli
+muitakin ikäviä ja huolestuttavia epäkohtia harkittavana. Oli kun
+luonto ja sallimus tahallaan olisivat liittyneet vaikeuttamaan heidän
+yrityksiään ja riistämään heiltä toivotun voiton käsistä pois. Kanatkin
+olivat oppineet pahalle tavalle, ne söivät itse munansa, joita isäntäin
+olisi pitänyt syödä tai myödä. Eikä niille ollut apua mistään, eipä
+voinut palkata joka häkin kohdalle vartioita riistämään munat, heti kun
+ne olivat munitut.
+
+-- Mutta pitää järjestää siten, että kanat eivät voi syödä muniaan,
+neuvoi Terman, tilintarkastaja.
+
+-- Niin pitäisi, vaan miten?
+
+-- Esimerkiksi pantaisiin kanat munimaan verkkoon, jonka silmukkain
+läpi muna putoaisi alas höyhenillä täytettyyn laatikkoon; silloin
+verkko olisi kanan ja munan välissä.
+
+-- Jaa, sitä voisi miettiä.
+
+-- Ei mutta sehän on yksinkertaisin keino, sillä tavallahan me
+helpoimmin saamme kanat nolatuiksi, kannatti Asp, runoilija, ja oli
+kohta valmis kuvailemaan, miten tuo temppu kävisi sievästi. -- Muori
+kyyköttää ja munii siinä täydessä luulossa, että siihen hänelle nyt
+taas jääpi muna syötäväksi. Vaan kun nousee ja katsoo -- se on poissa,
+on tipahtanut suoraan laatikkoon; verkon silmukan läpi kana vain nokka
+vinossa saapi surkeana katsella, että tuossa se olisi, mutta elä
+koske...
+
+Kumma kun ei johtokunta itsestään ollut huomannut tuota yksinkertaista
+keinoa! Sehän oli niin luonnollinen, niin varma ja selvä. Ainoa
+mahdollisuus siinä vain oli, että suostuisikohan kana juuri verkkoon
+munimaan, eiköhän se mieluummin valitseisi toista, mukavampaa paikkaa.
+Mutta niin kauas yksityiskohtiin nyt ei tarvinnut syventyä.
+
+Siitä pulmasta suoriuduttiin vähällä, mutta se olikin vähäinen.
+Huolestuttavin ja uhkaavin seikka koko »Kanala» yhtiölle oli se,
+etteivät tulot ensinkään vastanneet menoja. Kulunkeja oli tavattomasti,
+kaikkialle piti vain olla rahaa ja rahaa ja se mitä myödyistä munista
+saatiin, se oli mitättömän vähäistä, kun suuri osa munia jo meni
+asianomaisille isännille. Kananpoika-aate oli hautomakoneitten matkassa
+mennyt myttyyn, niistä ei hyötynyt mitään. Pääoma oli jo aikoja sitten
+lopussa, velkaa oli jo pitänyt tehdä, mutta ei ollut vähintäkään
+toivetta, että tulevaisuudessakaan saataisiin suurempia voittoja. Missä
+lie ollutkin vika, sysissäkö vai sepissä. Laskut olivat epäilemättä
+oikeat, kulunkiarviot myös, mutta ei ne lyöneet yhteen, ei
+lähimaillekaan. Tilintarkastajain kertomus oli aivan epätoivoinen.
+
+-- Mutta mitkä ovat sitten nuo suuret menot? kysyivät huolestuneina
+osakkaat. -- Mikä nielee nuo rahat?
+
+Siihenpä ei ollut helppo vastata. Vähän meni sinne ja vähän tänne,
+laitoksen hoitoon, kanojen ostoon, palkkoihin. Etenkin tuli kanojen
+ruoka kalliiksi, kun piti suurimmaksi osaksi puhtailla eloilla ruokkia
+sellainen karja.
+
+-- Eikö voisi siinä kohden menetellä säästävämmin?
+
+-- Eipä juuri, jos ei kanoja ruoki, niin ne eivät muni.
+
+-- Mutta ei pidä eloilla ruokkia, huomautti Terman, joka oli käynyt
+hyvin rohkeaksi puhumaan, sittenkun hänen äskeinen verkkoaatteensa oli
+saavuttanut niin yleistä suosiota. -- Olisi keksittävä joku huokeampi
+ravintoaine.
+
+Kun on monta miettimässä, niin aina joku tuuma keksitään. Tähän
+keksi keinon vanha latinan opettaja Hemming, joka kuului
+eläinsuojelusyhdistykseen. Hän ehdotti, että kanoja ruvettaisiin
+ruokkimaan vanhojen konien lihalla. Vanhoja, tapettavaksi määrättyjä
+hevoskaakkeja saa ostaa 15 markalla, ja yksi semmoinen riittää koko
+laitokselle ravinnoksi viikoksi pariksi.
+
+Hukkuva tarttuu heikoimpaankin korteen, ja mielihyvällä omisti
+»Kanala»-yhtiö tämän ehdotuksen. Tirehtöri sai toimekseen ostaa vanhoja
+hevoskoneja.
+
+Omituiselta tuntui lehtori Timosesta, kun hän oli ensi konin ostanut,
+että hänkin oli kerran hevosen omistaja ja saattoi omalla hevosella
+vaikka lähteä perheineen ajelemaan. Ja hän lähti. Perhe pienimmästä
+suurimpaan sullottiin vanhaan reslaan, itse istui hän sepipuolelle, ja
+niin laskettiin kerta kaupungin ympäri, ennenkuin kulku ohjattiin
+Kanalaan päin. Siellä iskettiin koni ja ruokittiin kanat. Ja perhe sai
+jalkapatikassa palata takaisin kaupunkiin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta ei ollut siunausta siitäkään konin lihasta. Kanat söivät sitä
+kyllä kuin herkkuaan, vaan jälki näkyi munissa. Niihin ei tullut
+kuorta ensinkään, ei muuta kuin hieno, pehmoinen kalvo, mikä ensi
+liikuttamalla halkesi. Konin liha piti heittää pois. Näytti yhä enemmän
+siltä, kuin luonto ja sallima todellakin ihan kiusallaan olisivat
+liittyneet masentamaan yrittelijäin mieliä ja tekemään tyhjiksi kaikkia
+heidän aikeitaan ja toiveitaan.
+
+Vaan hepä eivät masentuneet, eivät kiusallakaan. He olivat ryhtyneet
+yritykseen, ja tahtoivat viedä sen läpi, maksoi mitä maksoi. Aina ovat
+oppirahat kalliit, aina on alku työlästä. Mutta kun kerran ne vaivat
+ovat voitetut, kun yritys kerran on päässyt kukoistukseensa, silloin
+voivat ne, jotka sitkeinä ovat rohjenneet voittaa kovat ajat,
+tyytyväisinä katsoa taakseen ja nauttia kestävyytensä ansaittuja
+hedelmiä.
+
+Niin arvelivat opettajat rohkeina kevätkokouksessaan ja kirjoittivat
+uusia osakkeita, lisäsivät pääoman toisenvertaiseksi. Jos joku sen
+tekikin vastenmielisesti, niin ei hän kehdannut poiskaan vetäytyä, ja
+arveli, että eipähän toki vahinko kohtaa yksin häntä. Ja aika kului
+kesän yli uuteen syksyyn.
+
+Yritystä jatkettiin uudella vauhdilla vaan vanhoilla tuloksilla.
+
+Varat häipyivät ja voitto oli huono. Sitä ihmeteltiin ja mietittiin
+kaikilta mahdollisilta puolilta, tehtiin laskuja, oikaistiin virheitä,
+muutettiin, säästettiin -- mutta ei. Ei lyönyt yhteen, ei käynyt
+voitoksi, päinvastoin. Ja siihen koko puuhaan alkoivat isännät
+vähitellen väsyä.
+
+Muutamat olivat jo aikusemmin kyllästyneet ja vetäyneet syrjemmäs koko
+laitoksesta, ja toinen toisensa perästä seurasi esimerkkiä. Asp,
+runoilija, kehoitti kehoittamalla virkatovereitaan jo ajoissa luopumaan
+koko yrityksestä ja pelastamaan mitä pelastaa voi. Hemming, valkopäinen
+latinan opettaja, väitti, että toiset olivat häntä, vanhaa miestä,
+petkuttaneet ja puijanneet häneltä varoja, ja aikoi nostaa haasteen.
+Pekuri, laulunopettaja, jolla viimeiset osakemaksut vielä olivat
+maksamatta, vannoi, ettei hän niitä maksa koskaan, kun liikettä noin
+kelvottomasti on hoidettu. Ja tämä kaikki tuntui lehtori Timosesta ja
+kolleega Terman'ista, jotka laiminlyöden muut työnsä olivat säästämättä
+uhranneet vuosikauden aikaa ja voimia ja yksityisiä varojakin tämän
+yhteisen yrityksen hyväksi, sitäkin katkerammalta, kun he tunnossaan
+tiesivät omanvoitonpyytämättömästi koittaneensa parastaan ja siitä nyt
+saivat kiitokseksi solvauksia ja moitteita ja hävittömyyttä. Mutta
+hekin päättivät erota koko puuhasta.
+
+-- Miksipä me rupeaisimme hikoilemaan tässä toisten koirina
+haukkumapalkasta!
+
+-- Erotaan pois. Sittenpä nähtänee, kuka hoidon ottaa käsiinsä ja miten
+liike lähtee luistamaan.
+
+-- Niin, minä ainakaan en enää puutu enkä kajoo koko juttuun.
+
+-- Enkä minäkään, olkoon sillänsä.
+
+Mutta mahdotonta oli sekin, että liike jätettäisiin oman onnensa nojaan
+ja ettei »Kanalasta» enää kukaan huolta pitäisi. Niin ei voinut monta
+päivää mennä. Ja kun se huomattiin, huomattiin myös, että »Kanalan» ja
+»Kanala»-yhtiön kohtalo oli ratkaistu.
+
+Yhtiö hajosi. Se meni konkurssiin ja sen omaisuus oli myötävä
+huutokaupalla. Vielä kerran lämpeni opettajain sydän tuota
+lempilaitostaan kohtaan, -- mutta silloin oli jo huutokauppapäivä. He
+olivat kaikki toisistaan tietämättään saapuneet »Kanalaan» siihen
+surkeaan tilaisuuteen ja seisoivat nyt noloina pihalla, jossa vasara
+kalahteli ja kaikui enimmän tarjoovan ääni. He katselivat tuota
+kartanoa, jonka he olivat pystyttäneet, noita laitoksia, joihin he
+olivat uhranneet kekseliäisyytensä ja neronsa, ja kyynele tunki
+pakostakin heidän silmäänsä.
+
+-- Minusta tuntuu siltä, kuin tuo vasaran kalke takoisi minun hellimpiä
+tunteitani, minun kauniimpia ajatuksiani, lausui lehtori Timonen, joka
+oli ollut aatteen keksijä ja sen hartain toteuttaja.
+
+-- Ja minusta tuntuu, kuin nyt noissa kanaparkain kaakatuksissa olisi
+jotain valitettavaa, jotain kaihoista ja soimaavaa kaikua, puhui Asp,
+runoilija, ja pyyhkäsi kyyneleen silmästään.
+
+-- Niin, siinä nyt menee meidän kaunis ja toivorikas yrityksemme ja
+koko meidän yritteliäisyytemme, lisäsi Terman poispäin kääntyen.
+
+Huutokauppaa jatkettiin koko aamupäivän. Kanat myötiin yksittäin ja
+kaksittain ja hajausivat kaikkiin ilman tuuliin, hautomakoneet osti
+eräs kaupungin issikka, aikoen niistä tehdä silppulaatikoita, ja talon
+osti polkuhinnasta muuan rikas nahkatehtailla säilyttääkseen siinä
+parkkiaan.
+
+Katkeralla, nöyryytetyllä mielellä palasivat entiset isännät yhdessä
+kadotetusta laitoksestaan. Paljo he eivät puhuneet, vaan sitä enemmän
+ajattelivat. Kaupunkiin tultaessa pääsi lehtori Timoselta kumminkin
+huokaus:
+
+-- Sain minäkin pari tuhatta vaimoni myötäjäisiä, vaan Kanala nieli
+kaikki!
+
+Sillä hän lausui juuri sen, minkä kaikki syvästi tunsivat.
+
+1891.
+
+
+
+
+HUHUINNIEMI.
+
+
+Pahat, pelottavat ennustukset eivät olleet toteutuneetkaan,
+huvimatkapäiväksi oli saatu mitä suloisin, lämpöisin ilma, jommoisen
+ainoastaan elokuu voi suoda, kun sen kerran tuulien ja sateiden jälestä
+pistää päähän palkita pitkällisen pahuutensa. Hellettä oli
+kävelytaipaleella melkein liiaksikin ja kun aamupäivällä saavuttiin
+salmen rannalle, josta oli soudettava poikki päivän päämaaliin,
+Huhuinniemeen, huokuivat keuhkot kuumasti ja hiki valui kasvoista. Vaan
+mieli oli hilpeä ja nauru raikas kaikissa noissa pienissä, kirjavissa
+ryhmissä, jotka metsäpolkuja kävellen ilmausivat mikä miltäkin pitäjän
+kulmalta ja tervehtivät toisiaan tällä sovitulla yhtymäpaikalla. Siinä
+pian kihisi elämää ja liikettä pitkin kivistä rannikkoa, vilisi sekasin
+vaaleita naispukuja, paitahiasillaan lepääviä isiä ja kepeissä
+kesäpuseroissa puikkelehtavia poikasia, kaikki iloisia ja innostuneita.
+
+Jo lähtivät ensimmäiset venheet soutamaan tuohon pitäjäläisten
+vanhastaan suosimaan huvittelupaikkaan, joka korkeana männikkökunnaana
+kohosi sieltä toisten saarien ja niemien keskestä. Sitä lähtöä
+katsellen ja venhevuoroa odotellen istuskelin pääjoukosta hiukan
+syrjemmässä rannalle kaatuneella kelolla hyvän ystäväni rinnalla, jonka
+suosiollisesta kutsusta minä, satunnainen kesämatkailija, olin joutunut
+mukaan tälle pitäjäläisten hauskalle huvimatkalle. Tarinoitiin siinä
+yhtä ja toista ja viitaten kädellään männikköniemeen, johon meidän oli
+mentävä, kertoi ystäväni:
+
+-- Tuohonkin Huhuinniemeen se yhtyy muuan meidän vanhoista
+jättiläistaruistamme.
+
+-- Luultavasti on siis jättiläinen tuolta niemestä viskannut jonkun
+näistä kallioista tälle rannalle, arvailin minä tunnettujen esimerkkien
+mukaan.
+
+-- Ei, tässä on sentään pieni muunnos. Kerrotaan, että tuolla toisella
+järvellä, pari penikulmaa täältä, paikassa, joka vieläkin on nimeltään
+Kajavansalmi, ennenmuinoin asui kalastusta harjoittava jättiläinen,
+joka myöskin tällä järvellä kulki kalassa. Mutta kerran oli hänelle
+tapahtunut erehdys, hän luuli että verkot olivat täällä, mutta hänen
+tyttärensä olikin edellisenä päivänä vienyt ne kotijärvelle.
+Harmistuneena huusi silloin jättiläinen tuolta niemeltä tyttärelleen,
+että tämä toisi hänelle verkot ja tuota pikaa tyttö harppasikin kankaan
+poikki. Siitä on vielä sananlaskukin olemassa, että »kun hukka huusi
+Huhuinniemessä niin ääni kajahti Kajavansalmelle».
+
+-- Kadehdittava emätti!
+
+-- Niin, -- si fabula vera, lisäsi ystäväni, lähtien solumaan rannalle
+päin, jossa jo meillekin näytti venheissä rupeavan tilaa aukiamaan.
+
+-- Sehän ei lienekään kansantarujen merkitys, virkahdin minä. -- Jos
+olisin jonkinlainen keräilijä, niin kirjoittaisinpa kiitollisuudella
+satusi muistikirjaani, vaan nyt en viitsi. --
+
+Saavuttiin Huhuinniemeen, kahvipannut pistettiin tulelle ja emännät
+rupesivat purkamaan esiin eväskorien tukevaa sisältöä. Muu yleisö
+hajausi pienissä parvissa pitkin niemen korkeaa kuvetta ja sen
+lepposiin siimeksiin, poikaparvi juoksi uimaan, tyttöparvi souti
+lahteen poimimaan lumpeen kukkasia, joku erityinen pari kumpaakin
+sukupuolta vain löysi toisensa näreikössä -- sattumalta, kun olivat
+lähteneet katselemaan, olisiko sateen jälestä löydettävissä sieniä.
+Vanhemmat miehet heittäysivät pitkäkseen tarinoimaan parin vankan
+männyn varjoon ja siihen ryhmään lyöttäysin aluksi minäkin.
+
+Osuin istahtamaan pitäjän reippaan nimismiehen rinnalle, joka siinä
+makasi ryntäillään ja puhalteli savupilviä piipunnysästään. Hän tuli
+arvatenkin ajatelleeksi, että minä olin ensi kertaa tällä
+merkkipaikalla ja varmana, että minua huvittaisi kuulla kertomus niemen
+nimen synnystä rupesi hän, kääntyen selin toisiin ja laskien äänensä
+ainoastaan minun kuultavaksi, kertomaan:
+
+-- Huhuinniemi, tämä niemi tässä, tämä kuuluu saaneen nimensä
+muutamasta Hukkas-Pekasta eli Pekka Hukasta, joka ennenvanhaan kuuluu
+tältä selältä nuottaa vetäneen. Paljo siitä kuuluu aikaa olevan, vaan
+paljo siitä saapi ollakin, sillä nyt ei nuotan veto tästä järvestä
+enää paljoa maksa, mutta ennen kuuluu lähteneen kalaa kovasti; --
+laskeneetkin ovat sitten tämän järven ja muuten pyytäneet puhtaaksi.
+Milloin lie elänyt koko Hukkas-Pekka -- tokko tuon nimeä enää
+kirjoistakaan löytyisi, on voinut elää kokonaan niihin aikoihin,
+jolloin täällä vielä oli aivan järjestymättömät olot. Mutta kova ääni
+sillä miehellä ainakin on ollut. Yhtenä syyssä se oli täällä nuotalla,
+vaan jo peijakkaat olivatkin unehtuneet jouhikkaat... Tiedättekö te
+mitkä ovat jouhikkaat?
+
+-- Jouhitöppöset vai?
+
+-- Ei, vaan rukkaset. Olen minäkin kuullut, että ne Karjalan puolessa
+käyttävät jouhisia töppösiäkin, kun talvella ovat jään alta nuottaa
+vetämässä, sanonevatko niitäkin jouhikkaiksi, vaan nämä olivat jouhiset
+rukkaset. Ne ovatkin mainiot kapineet, vaikka jääkylmästä syksysestä
+vedestä nuotan nostaa, jolloin muuten karastutkin kädet pilalle
+paleltuvat, niin niissä se on lämpönen kuin taikinaa tarpoessa...
+
+-- Vai jouhikkaat oli unehtuneet kotiin?
+
+-- Kotiinko vai mihin lienevät unehtuneet, sitä en tiedä, vaan niin
+sitä sanotaan, että sillä oli Kaija niminen akkansa tuolla hiidessä
+Kajavansalmen puolessa ja sillä hänen jouhikkaansa... Kuinkas
+tästä paljo tulleekaan matkaa Kajavansalmelle, tulee kai tästä
+kolmattakymmentä virstaa... Kuuleppas, lukkari, tulee kai tästä yli
+kahdenkymmenen virstan Kajavansalmelle?
+
+-- Yli tulee, huutaa lukkari vastaan, pyörähtäen kyljelleen männyn
+juurella. -- Taikka ainakin parikymmentä tulee suorastaan linnun tietä.
+
+-- Ja suorastaanpa se ääni kulkee, ei se mutkia nakkele. Niin, akka oli
+Pekalla semmoisen matkan päässä, mutta sille tämä vain täältä niemeltä
+huusi, että: »huhui, akka, tuoppas ne jouhikkaat!» Ja akka vastasi
+sieltä että »tuon, tuon» ja toi.
+
+-- Hyvä kuulo niillä on ollut siihen aikaan.
+
+-- Ei ne ole olleet kuuroja. Mutta niinpä sitä sanotaan nyt
+vieläkin, että »kun Hukka huhui Huhuinniemestä niin Kaija vastasi
+Kajavansalmesta». Ja siitä ne sanovat tämän niemenkin saaneen
+nimensä. --
+
+Pojat olivat palanneet uimaretkeltä niemen toiselta rannalta ja tytöt
+lumpeen poiminnasta toiselta ja sienenhakijatkin niemen keskeltä
+koteutuivat nekin vähitellen -- eri teitä myöten. Emännillä oli kahvia
+ensi pannulliset keitetyt ja juodut ja meitä muita kutsuttiin nyt
+saamaan osamme. Siihenkin nähden, että minusta jo tuntui Huhuinniemen
+nimensynnystä tulleen tarpeeksi puhutuksi, noudatin kutsua kernaasti ja
+laskeusin rinteelle, jossa vieraanvaraiset kädet mulle kupposia
+ojentelivat. Verraton todellakin tuollainen kupillinen ruskeaa luonnon
+vapaassa helmassa ja herttaisten maalaisrouvien ystävällisessä
+seurassa, -- ihminen tuntee itsensä onnelliseksi. Tuon tilkan vaikutus
+kokonaiseen seurueeseenkin on ihmeteltävä; nytkös sydämmet sulavat ja
+kielenkannat vetreytyvät ja aukeavat ilon ja naurun virkistävät
+lähteet.
+
+On juuri sydämmen pohjasta naurettu jollekin satunnaiselle
+sukkeluudelle ja niin syntyy, kuten tällaisissa seurakeskusteluissa
+toisinaan tapahtuu, pieni äänetön tuokio, ikäänkuin lyhyt lepohetki,
+jota ei kukaan aivan heti henno uudella jutulla häiritä. Supatellaan
+rahtusen aikaa kahdenkesken uutta yhteistä hauskuutta mietittäessä ja
+niin kääntyy rakastettavista rouvista eräs suuressa ystävällisyydessään
+ja kohteliaisuudessaan puoleeni minuakin puhutellakseen. Mutta tuntuupa
+kesken lämpösimmän ilomielisyyteni melkein kuin tuttu, joskin hiukan
+jäähdyttävä tuulahdus, kun kuulen hänen kysäsevän:
+
+-- Oletteko jo kuulleet tämän niememme tarinan?
+
+Koetan käsittää huvittavalta kannalta tämän mulle jo tuttavan
+nimitarinan ja virkan:
+
+-- Olen rouvaseni. Ja kuten rakkailla lapsilla on monta nimeä, niin
+tuntuu tällä teidän lempiniemenne tarinalla olevan monta toisintoa.
+Kertokaapa te nyt toisintonne.
+
+Ei hän varmaankaan olisi kertonut, vaan joku toinen sattui kuulemaan
+mistä keskustelimme ja hän puuttui pakinaan:
+
+-- Niin, uskomattomalta se tuntuu, mutta todeksi ne sen väittävät, että
+ihmisen ääni voi kuulua semmoisia matkoja. Mutta hädässä ollessaan
+voikin ihminen tehdä uskomattomia. Ja suuressa hädässä mahtoi olla se
+mies raukka, joka oli hukkumaisillaan tähän Huhuinniemen edustalle, kun
+se sai aikaan niin kovan äänen, että hänen vaimonsa kuuli sen
+Kajavansalmeen.
+
+-- Ja juoksi sieltä häntä pelastamaan, niin, minä olen kuullut.
+
+-- Niin, en minä tiedä, vaan niin sitä sanotaan, että »kun hukkuva
+huusi Huhuinniemestä niin vaimo vastasi Kajavansalmesta».
+
+Rouvain ja muitten naisten oli nyt ryhdyttävä valmistamaan päivällistä,
+piti näet viivyttämän saarella koko päivä. Miehet olivat sen ajan
+joutilaita ja saivat viettää aikansa miten parhaiten osasivat, saivat
+yleensä nauttia olemuksestaan, -- huvimatkoilla tällaisilla käy näet
+päinvastoin kuin muuten elämässä, että nimittäin naiset saavat
+kantaa päivän kuorman ja helteen sillaikaa kuin miehet nauttivat
+olemuksestaan. Ja niin touhussaan ja toimessaan olivat nuoret tytötkin,
+ettei aijotuista nuorisoleikeistäkään koko aamupäivällä tullut mitään.
+
+Mutta kun päivällinen oli syöty ja päivän säteetkin vähitellen
+asettuivat viistommin paahtamaan maata, silloin keräysivät kirjavat
+joukot taas pehmoselle nurmipenkereelle, ryhmittyivät siihen milloin
+kehiin, milloin pareihin, milloin parien jaolle; vuoroin juoksivat,
+vuoroin istuivat, mutta ilo oli aina yhtäläinen. Leikkejä katsellen ja
+nauttien nuorten ilosta istuivat vanhemmat, sedät ja tädit, syrjemmässä
+pienissä parvissa ja sinne olivat lyöttäytyneet ne keski-ikäisetkin,
+jotka pitivät itseään joko liian vanhoina taikka muuten sopimattomina
+puuttumaan lasten huvituksiin. Arastellen outouttani olin minäkin
+aluksi sinne joutunut, vaikka mieli teki mukaan. Seisoskelin koivuun
+nojautuneena ja katselin äänettömänä; koivun vastapäiseen kylkeen
+nojautui pitäjän vakava kappalainen, hänkin mitään virkkamatta.
+Kotvanen oli niin seisottuna, kun hän yhtäkkiä korotti syvän
+passoäänensä ja virkkoi silmiään minun puoleeni kääntämättä:
+
+-- Me seisomme nyt seutumme vanhimmalla historiallisella paikalla, joka
+meille tämäkin kertoo palasen kansamme sitkeästä raivaamis- ja
+viljelystyöstä tässä maassa. Tämä niemi kantaa nimensä siitä miehestä,
+joka kaatoi ensimmäisen kasken näissä lehdoissa ja laski ensimmäiset
+katiskat näihin vesistöihin. Siis uudisviljelyksen etuvartija, joka oli
+rakentanut majansa tuonne Kajavanlahden rannalle...
+
+-- Niin, minä olen juuri ollut tilaisuudessa kuulemaan tuon
+jättiläistarinan, kiirehdin vastaamaan, säästääkseni häntä kertomasta
+asiaa, josta jo olin kuullut kolme kertomusta. Mutta hän ei ollut
+tyytyväinen keskeyttämiseeni.
+
+-- Ei jättiläistarinaa, sanoi hän. -- Onhan niitä tosin vielä seutuja
+meidän maassa, joissa puhuttanee jättiläisistä ja männingäisistä ja
+metelin väestä ja tiesipä mistä taika-aikaisista nimityksistä, mutta en
+luule niitä enää missään uskottavan. Vaan tällä paikkakunnalla ollaan
+jo siksi pitkällä, ettei noita nimityksiäkään enään kuule. Tarina on
+historiallinen, siitä olen vakuutettu, vaikka se onkin siltä ajalta,
+jolloin kristinoppi ei vielä ollut ehtinyt näitä seutuja valaisemaan.
+Lienee miehelläkin siis ollut joku vanha pakanallinen nimi, koska tuo
+tarina mainitsee juuri tämän Huhuinniemen saaneen nimensä hänestä. Maa
+oli silloin näillä paikoin aivan autio ja tyhjä, yksin hän täällä
+retkeili ja kalasteli järvissä ja hänellä mainitaan olleen kalakota
+juuri tälläkin niemellä. Kerrotaankin, että kun hän kerran huusi
+Huhuinniemestä niin ääni kajahti Kajavansalmeen, -- siellä asuva perhe
+sen kuuli ja tiesi, että se oli hänen äänensä, sillä muita asukkaita ei
+täällä vielä ollut koko laajoilla aloilla. -- --
+
+Hiivin papin rinnalta syrjään kohta kun hän tuokioksi vaikeni. Arvelin
+näet, että minä jo tunsin Huhuinniemen tarinan tarkemmin kuin kukaan
+muu, sillä kun rupesin muistelemaan kaikkia mitä olin kuullut, niin
+tiesinhän jo, että se jättiläinen Pekka Hukka, joka oli ollut asutuksen
+etuvartija näillä seuduilla, oli kerran ollut hukkua tämän niemen
+edustalle ja huutanut täältä niin kamalasti, että niemi oli hänestä
+nimensä saanut. Vakavamielisen kertojani uudenmuotoinen tarinakaan ei
+voinut minua siis pitemmältä huvittaa. Siirryin lähemmäs nuorisopiiriä,
+pyrin hauskemmille markkinoille ja ennen pitkää olinkin innostuneena
+mukana teuhailemassa tuon iloisen parven hilpeissä leikeissä. Ja jos
+siinä joskus ehti mieleeni muistumaan Huhuinniemen juttu, niin unhotin
+sen samassa, sillä olinpa varmana, että mitään uutta en siitä enää
+voisi saada kuulla. Enkä kuullutkaan koko niemellä oloni ajalla. Ilta
+oli vilpastunut, nopeasti kuluivat sen herttaiset tunnit. Soudettiin
+selälle, katseltiin mailleen menevää päivää, joka valoi punaa tyyneenä
+kimaltelevalle pinnalle ja antoi ympäröiville, lehteville,
+pyöreämuotoisille saarille aivan uuden muodon, uuden valon ja uuden
+viehätyksen. Laulu soi kauniina siellä selällä ja sekaan kajahti
+nuorison raikas ääni, joka koetti kiusata kaikua vastapäiseltä
+törmältä.
+
+Mutta jo joutui lähdön hetki. Äidit seisoivat korien ja pannujen
+ympäröiminä rannalla, toisia souti jo salmen yli ja toiset hilautuivat
+veneisiin; pian oli taas Huhuinniemi autio ja äänetön kuin noina
+ennenmuinoisina tarinan aikoina. Me ensi venheissä perille tulleet
+pysähdyimme salmen rannalle odottamaan vielä tulossa olevia ja luomaan
+viimeisen jäähyväissilmäyksen kauniiseen järvimaisemaan, jonka keskessä
+mäntymetsäinen Huhuinniemi korkeimpana kohosi. Osuin seisomaan siinä
+törmällä erään nuoren, viehkeän immen rinnalla, jonka keinuvaa vartta
+ja sulavia liikkeitä silmäni päivän kuluessa monta kertaa olivat
+mielihyvällä katselleet. Uskalsin jo puhutella häntä, koetin saada
+vireille huvittavan keskustelun, johon halusin palmikoida sekaan hiukan
+hienostelevaa kohteliaisuuttakin. Tein parastani, panin alulle
+useammastakin laidasta, vaan yritykseni eivät onnistuneet. En saanut
+tempastuksi häntä mukaani, hän ei näyttänyt kuuntelevan minua, hänen
+ajatuksensa näyttivät olevan poissa, hän tuntui hautovan mielessään
+jotakin erityistä asiata, josta hän näkyi tahtovan minulle puhua.
+Mikähän mahtaa tuolla pienellä keijukaisella olla sydämmellään,
+ajattelin ja aprikoin, mikähän on tuo seikka, joka silminnähtävästi
+hänen kielellään pyörii? Mutta kun hän sitten ujoellen avasi ruusuisen
+suunsa ja lausui ensimmäiset sanansa, silloin selveni mulle kaikki. Hän
+näet virkkoi:
+
+-- On olemassa pieni tarina tuosta Huhuinniemestä, tarina muutamasta
+nuorukaisesta, joka sieltä huhuamalla lähetti viimeisen viestin
+morsiamelleen Kajavansalmeen...
+
+Niin, morsiamelleen Kajavansalmeen, sinä pyhä viattomuus! Olisihan
+minun pitänyt jo ennakolta arvata, mikä mieltäsi painoi ja minkälainen
+olisi sinun toisintosi!
+
+Onnellinen Huhuinniemi, joka olet saanut niin yleisen ja monipuolisen
+huomion osaksesi! Mitähän ehtii sinusta vielä tullakaan, kunhan
+vuosisadat kuluvat ja tarinasi yhä toisintuu?
+
+1895.
+
+
+
+
+TOISTA KOSI.
+
+
+Oltiin joulunjälkeisissä pikkupyhissä. Kirkolla oli näinä päivinä
+liikuskellut liikaväkeä yhtämittaa, pappilassakin oli ollut juoksua ja
+touhua aamusta iltaan, kun kirkkomiehet siellä ajoivat asioitaan
+yhdellä tiellä kirkolla käydessään. Varsinkin lauvantaina ihan kihisi
+rahvasta teillä ja pihamaalla ja rekiä oli rivittäin pitkin seinämiä ja
+aitovieriä.
+
+Iltahämärässä ajoi Sovion Kustikin pappilan pihaan, pani hevosensa
+kiini puutarhanaitaan ja lähti katselemaan ja puhuttelemaan
+kirkkomiehiä pihalla ja pirtissä. Ja kun tapasi tutun omanpuolelaisen,
+ehätti hän heti kysymään, että eikö ollut näkynyt Hakosen Sohvia sieltä
+Saunaperältä vielä kirkolla.
+
+-- Eipä ole näkynyt.
+
+-- Sehän ihme, kun sen jo piti tulla Alatalolaisten kanssa
+aamupäivällä, mihin lie hävinnyt.
+
+-- Kukas tiesi. Mutta mitäpä se Kusti nyt niin Sohvista kyselee?
+
+-- Ilman vain ... asioitakin olisi ollut.
+
+Kusti kulki naimapuuhissa, vaikk'ei ilennyt suoraan sanoa kaikille
+kysyjille. Vuosikauden, toista oli hän ollut leskimiehenä, vaan
+siihen yksin elämiseen hän ei taipunut tyytymään, vaikka olikin jo
+viidenkymmenen vuoden korvissa, ylikin. Ei ollut Kustilla tosin kuin
+tavallinen torpan maa, mutta emännätön elo kävi siinäkin työlääksi.
+Itse oli hänen nytkin koko syyskauden täytynyt ruokkia lehmät ja hoitaa
+maidot ja voit ja siihen lisäksi vielä lapsetkin, mutta se kävi ajan
+oloon tympeäksi miehiselle miehelle. Eikähän siitä sitten paljo muuhun
+joutanutkaan. Ja piikaa taas ei raskinut pitää, ja jos olisi juuri
+raskinutkin, niin yhdellä tiellähän se siinä meni eukkonakin, ei
+tarvinnut palkkoja maksaa ja se on aina tarkempi toimissaan.
+
+Sovion Kusti oli päättänyt ottaa eukon ja oli sitävarten käynyt Hakosen
+Sohvin puheilla. Sohvi ei tosin enää ollut nuori eikä kaunis, mutta
+Kusti oli syystä kyllä arvellut, että tokkopa tuota enää sen kauniimpaa
+saaneekaan, ja Kusti tiesi sitäpaitse, että Sohvi oli piikana
+palvellessaan säästänyt rahaakin toista sataa markkaa, toiset sanovat
+olevan kolmattakin sataa.
+
+Sohvi oli suostunut, ja jo joulun alla pari viikkoa asunutkin Kustin
+pirtissä, järjestänyt taloutta, korjaillut vaatteita ja sensemmoista
+puuhaillut. Ja hyvin tuo oli tuntunut käsistään tekevältä ja muutenkin
+laatuihmiseltä.
+
+Nyt oli pantava kuulutuksiin ... mutta se ihme, missä se nyt virkaili.
+Pimeäksi alkoi käydä ilta, rovasti saattoi mennä ulos tai sulkea
+kansliian ja siitä tuli taas joutavata viivytystä. Kusti oli kirkolle
+ajaessaan yhdellä tiellä käynyt myllyssä, ja Sohvin piti jo aamulla
+lähteä Alatalolaisten reessä ... mutt'ei kuulunut... Helkkarin akka,
+kun tässä odotuttaa iltakauden ... vai olisiko tuota ruvennut
+jänestämään. Oli se pari kertaa moittinut pirtin hataruutta ja särpimen
+vähyyttä ... vaan hänen laiselleen siinä oli pirttiä tarpeeksi ja
+ruokaakin ... olisi sinne yhtäkaikki voinut saada nuoremmankin emännän
+ja mehevämmän.
+
+Kustia suututti, hän meni pahantuulisena pirttiin ja rupesi siellä
+pakinoihin kirkkomiesten kanssa. Eihän hän taasen -- herra jumala --
+saattanut yksinkään mennä kuulutuskirjaa ottamaan, ja huomenna se oli
+jo pyhä. Ja sitten sitä taas piti ensi pyhän tienoissa taivaltaa tänne
+kolmatta peninkulmaa, ja tuliko se sitten silloinkaan, kun kerta
+ruvennee juonittelemaan.
+
+-- Leskimiessäkö se Sovion Kusti vielä elää? kysyi muuan kääntyen
+Kustin puoleen, joka siinä istui happamin mielin.
+
+-- Leski...
+
+-- Eikäkö ole aikomustakaan enää eukkoa ottaa?
+
+-- Minkä lie vähän ollut aikomustakin, tokko tuosta enää tolkkua
+tullee.
+
+-- Miksei tulisi ... vai niinkö rupesi suivauttamaan?
+
+-- Ikääkinhän tässä jo rupee tulemaan siksiverran...
+
+Kusti oli hyvin välinpitämättömänä, ikäänkuin ei asia olisi häntä
+koskenut ensinkään, vaikka se sattui juuri arimmalle kohdalle. Imi vain
+piippua ja oikoi saapasvartta.
+
+-- Mikäs ikä se Sovion Kustilla vielä on, paraat vuodet vasta, puuttui
+uusi tulija puheeseen. Hankalaksikinhan tuon luulisi käyvän
+emännättömän elon siksi suuressa talonpidossa ... mitä siellä kuuluu
+olevan, lehmiäkinkö parittain...?
+
+-- Kaksi, kolmas vasikka.
+
+-- Entä sitten muut emännyydet talossa.
+
+-- Vähänhän sitä, minkä lie maallista mökin hoidossa, mutta työpaikka
+siinä sentään olisi emännällä noitten lastenkin kanssa, kovin käypi
+toisinaan työlääksi miehiselle miehelle, eikä kannata paljo piikojakaan
+pitää läpi vuoden... Mutta tokko noita olisi enää emännäksi
+tulijoitakaan ukkorähjän pirttiin...
+
+-- Heh, miks'ei olisi, vaikka monittain, vauraasti elävään mökkiin, sen
+takia vain ei tarvitse yksin jättäytyä.
+
+Siinä juteltiin kotvanen, yksi ja toinenkin puuttui puheisiin. Ja
+Kustinkin mieli rohkeni toisen sanoista, hän rupesi ajattelemaan, että
+kylläpä hän taitaisi saada pätösemmänkin emännän mökkiinsä kuin tuon
+vanhan ja juonikon Sohvin, -- pysyköön omillaan, kun ei oikealla
+tahtone tulla. Joku esitti puheen lomaan, että miks'ei esimerkiksi
+Pesosen Sanna Lahdenpohjasta sopisi Sovioon emännäksi, rivakka ja
+työhön pystyvä tyttö, joka jo nähdäkin oli siksi soma, ettei toista
+rinnalle. Ja sekin kyllä kernaastikin lähtisi.
+
+-- Poikahan sillä Sannalla kyllä on parivuotias, mutta ei suinkaan se
+siltä ole pilassa.
+
+-- Eipä hyvinkään, toisti Kusti, joka siinä nuortui ja innostui
+muistellessaan Sannan kookasta vartta ja pyöleviä muotoja ja
+verratessaan niitä raihnaisen Sohvin kuihtuneisiin. -- Siinähän se
+hänenkin poikansa menisi missä omatkin ... mutta sitä lähtemistä en
+takaa.
+
+-- Mielelläänkin lähtisi, ja saatettaisiinpa tuolta kysästäkin,
+tässähän se vasta oli Lahdenpohjalaisten matkueessa.
+
+Puhuja käveli omin ehdoin katselemaan pirtin perästä ... siellähän se
+Sanna oli, makuulleen oli vetäytynyt. Kahdenkesken jutteli hän asian,
+että tuo Sovion Kusti Saunaperältä kuuluisi oleva emäntää vailla,
+leskeksi kun on jäänyt, ja ottaisi Sannan mielelläänkin, jos tämä vain
+suostuisi. Ja se oli Kustikin varma eläjä, eikähän se mikä vanha vielä
+ollut.
+
+Sannalla puolestaan ei ollut mitään vastaan, kun vain niin tuumattanee.
+Eihän se kovin kadehdittavaa ollut yksinkään eläminen, varsinkaan noin
+lapsen kanssa.
+
+Mitäpä siitä sitten turhia viivyttelemään, jos kerta tuumasta
+aijottanee tolkkua tehdä, tuumivat miehet, kun kysyjä palasi ja
+ilmoitti, että lähtemäänpäin se tyttö näytti olevan. Ja Kustistakin
+tuntui, että mitäpä siitä, vaikka epäilytti häntä toisakseen se Sohvin
+juttu, jos se ei hyvinkään aikoisi peräytyä... Mutta kun ei ajoissa
+tule, niin oma syy.
+
+Ja kun Sanna itse karsinan nurkasta tuli esiin komeana ja kainona ja
+istui siihen viereen keskustelemaan, niin ajatteli jo Kusti, että
+vaikka jo tänä iltana lyötänee tuumat lukkoon ja käytänee rovastin
+puheilla, niin hän ei pane vastaan, nostakoon Sohvi sitten minkä
+mellakan tahansa. Ja se samainen asiamies, joka ensiksi oli käynyt
+Sannan puheilla, tarjoutuikin lähtemään papin luo kolmanneksi, niin
+kuin puhemieheksi, -- mikä hänet sitten lie niin toimekkaaksi
+usuttanut.
+
+-- Kun se kerta lie mentävä, niin mitäpä hänestä todellakaan piimittää,
+-- vai miten Sanna, lähtisitkö?
+
+-- Minusta yhdenlainen, tokko tuo siitään kummemmaksi ruvennee ajan
+oloonkaan.
+
+Hiukan he vielä kuhnailivat ja tuumailivat ja jo lähtevät pirtistä.
+Kustista tuntui jo varmemmaltakin heti mennä, jos vastaiseksi jättäisi
+voisi Sohvi vielä pahemmin tulla siihen väliin toraamaan. -- Vielä oli
+tulta rovastin kansliassa ja rahvasta siellä näkyi kulkevan. Kusti
+silmäili varmuuden vuoksi vielä takapihalta rekiä, etteihän sinne vain
+lie saapunut Alatalolaisia hänen huomaamattaan. Ei näkynyt... Ja kun ei
+Sohvi pitäne huolta ajasta eikä ole tullut vaikka lupasi, niin
+pysyköön, tottapa sitä lie ruvennut jänestämään viime tingassa, ja niin
+ei lähtenytkään. Eikä hän viitsinyt Sannalle virkkaa mitään koko niistä
+puheistaan Sohvin kanssa.
+
+Kävelivät kolmikannassa päärakennusta kohden, kopistivat portaita
+vastaan lunta saappaistaan. Silloin ajaa säväytti taas hevonen pihalle.
+Kusti tunsi Alatalolaisten kirkkoreen... Nyt on piru merrassa ...
+Kustilla rupesivat korvantaustat syyhymään. Hän jäi toisten ihmeeksi
+seisomaan portaille, jäi sanattomaksi ja liikkumattomaksi, ei tiennyt
+minne puikahtaa, ulosko vai sisälle, seisoi vain ja töllisteli. Jo
+tulla touhusi Sohvikin takapihalta, kyseli Kustia miehiltä
+pirtinportailla ja käveli siitä suoraan Kustia kohden.
+
+-- Mitä se Kusti, hätäili samassa puhemies, miksei se tule sisälle?
+
+-- Ehdittäneehän tuota, läähätti Sohvi, vastahan se tässä morsiankin
+joutuu.
+
+-- Mikä morsian?
+
+Kustin olisi tehnyt mieli juosta kaivoon, kun vaimonpuolet rupesivat
+tätä ongelmaa selittelemään. Mutta eihän siitä mihin päässyt ja tora
+keräsi siihen joutilasta joukkoa enemmältäkin.
+
+-- Eto mies, kiljui Sohvi, kun pääsi jutun perille, vai semmonen
+sankari! Toista kosii! Minun kanssani jo aikoja on kaupat tehnyt,
+kihlat vaihtanut ja siellä minä hänen savupirtissään jo viikkokausia
+olen päivät raatanut ja yöt... Ja nyt tämä huijari jo toisen kanssa on
+menossa kuulutuskirjaa ottamaan, tässä juuri, jopa portailla ihan
+menossa.
+
+-- Ka, kun viivyttelet, niin arvelin että lienet hyvinkin peräytynyt.
+
+-- Viivyttelet, parin tunnin varassako se sinulla nyt oli. Onpa kelpo
+kapine! Ja kelvoton osaa olla toinenkin, tämä juuri eräskin Sanna ...
+mutta sitä se onkin rotua, että toisten väleihin pakkaupi, on siltä
+ennenkin jälkiä jäänyt. Olisi vetää käräjiin mokoma heittiö.
+
+-- Saat minusta nähden pitää kalusi, vertaisesi sulhon, minä hänelle en
+ole pyrkinyt, ja on ne kuulleet muutkin, minkä verran se on
+kihlauksistaan puhunut... Vie, viruta, sen takia et tarvitse käräjiin
+juosta.
+
+-- Vie nyt itse, vie löytösi! Minäpä en sellaisesta huikkariherrasta
+huolikaan, en välitä koko rahjuksesta enkä hänen vaivaisesta mökistään,
+tulen omillanikin toimeen. Mutta onko mokomaa ennen nähty? Kuulkaa nyt
+muutkin, minkälainen se on elävä. Kun kaikki jo selväksi oli puhuttu
+minun kanssani ja sovittu, että lauvantaina pappilaan ... niin elä
+muuta kuin toista kosimaan...
+
+Sai Kusti kuulla kunniansa ja nauruun rämähti kerran kertansa perään
+koko kirkkorahvas, kun Sohvi oikein purki sydämmensä oikeutetun vihan
+ja kauhun. Mutta Kustiapa ei naurattanut, hän kuunteli naama nolona ja
+huulet lerpallaan ja koetti aina sekaan selittää, että elähän mitään
+Sohvi, lähdenhän minä sinun kanssasi. Mutta siitä Sohvi yhä syöntyi,
+vannoi pyhästi, ettei hän sinä ilmoisna ikänä ilkiäsi silmiin katsoa
+tuommoista. -- Sanna oli jo puhemiehen kanssa salaa hiipinyt tiehensä,
+hänkin osaltaan vähän Kustia höyhennettyään, ja hän kiitti onneaan, kun
+sillä kaupalla pääsi.
+
+-- Mene nyt lemmon kerjäläinen kuulutuskirjaa ottamaan kenen kanssa
+saat, minä en lähde, tiuskui Sohvi vielä lopettajaisiksi ja kääntyi
+vihdoin sähisten poispäin. Ja muutkin kirkkomiehet siitä hajausivat
+nauraa virnistellen Kustin kujeille.
+
+Mutta Kustiapa ei naurattanut. Siinä hän seisoi vielä hetkisen
+häpeissään ja ällistyneenä, käveli sitten puutarhaveräjän luo, valjasti
+hevosensa, istui rekeen ja lähti yksin yönselkään ajamaan tietä
+Saunaperään päin. Leskeksi hän siltä retkeltä jäi ja ihmiset arvelivat,
+että eikö tuo nyt jo leskeksi jäänekin. Ja siltä se tuntui jo Sovion
+Kustista itsestäänkin.
+
+1892.
+
+
+
+
+HARVINAISTA MUSTASUKKAISUUTTA.
+
+
+Seurassa, jossa meitä istuskeli neljä, viisi henkeä, naisia ja miehiä,
+oli juuri kerrottu veres esimerkki, kuinka äärimmäiseen ilkeyteen asti
+mustasukkainen voi sulhanen olla morsiamestaan. Silloin virkkoi eräs
+seurassa oleva vanhapoika:
+
+-- Mutta minullepa on elämäni taipaleella kerran sattunut sellainenkin
+merkillinen seikka, että jouduin erään naisen kanssa kilpailijaksi
+muutaman tytön suosiosta. Niin, me olimme suorastaan »rivaaleja» ja
+hän, nainen, oli äärettömästi mustasukkainen minuun, miehiseen mieheen.
+
+-- Minkälaiset ne sellaiset suhteet olivat? Miten se oli mahdollista?
+utelivat toiset seurassa.
+
+-- Niin, sanokaas itse. Jos malttaisitte kuunnella, niin kertoisin koko
+jutun.
+
+-- Antaapa tulla vain, niin saammehan arvostella.
+
+Kertoja oli, kuten mainitsin, vanhapoika ja kun usein olen huomannut,
+että sellaisilla on vilkkaanlainen mielikuvitus mikäli heidän omiin
+lemmenjuttuihinsa tulee, niin en mene takuuseen kaikkien kohtien
+todenperäisyydestä. Mutta todeksi hän juttunsa vakuutti. Hän kääräsi
+hyppysellisen tupakkia silkkipaperiin, lieritti siitä itselleen
+paperossin -- sekin oli hänen vanhanpojan tapojaan -- ja sytytti sen.
+Ja näin hän kertoi:
+
+       *       *       *       *       *
+
+Enhän voinut ensiksi sitä itsekään käsittää enkä uskoa, vaan se kävi
+lopulta niin silminnähtäväksi, ettei siinä ollut epäilyksen sijaa.
+
+Olin poikanen, hullunen vielä, ensi vuosia ylioppilaana Helsingissä.
+Satuin asumaan muutaman lukukauden erään ruokarouvan luona, jonka
+hoidossa myöskin asui pari naista, toinen nuori ja kaunis, toinen
+vanhanpuoleinen ja rumanlainen. Minä taisin olla tulen arka vielä
+siihen aikaan, koska jo alussa lukukautta pahanlaisesti pikeysin tuohon
+nuorempaan. No, hän oli sen arvoinenkin, oli viehkeä, ilonen impi,
+punaset posket, nauravat silmät ja sellainen valkonen, rakastettava
+letintynkä niskassa. Hän oli, niinkuin runoilija sanoisi, poimustaan
+kehittymäisillään oleva kukkanen, joka ei vielä ollut saanut nähdä
+päivän paistavan täyteen kukoistukseensa, vaan oli ainoastaan tuntenut
+sen lämmön ja aavistanut sen kirkkauden. Mutta hyvä halu sillä näytti
+olevan puhkeamaan.
+
+Niin, minä pikeysin. Ei se nyt niin varsin vaarallista sentään ollut,
+pientä silmäpeliä aluksi ja siitä kehittynyttä hienoista kuherrusta,
+eikä sitä oltu sen kummemmaksi ajateltukaan. Ja tyttöäkin se leikki
+näytti huvittavan, hän tuli usein ikkunapieleen luokseni tarinoimaan ja
+uskoi mulle pikku salaisuuksiaan; käytiin joskus yhdessä syömässä
+namusia ja kun sattui nimipäivä, niin annettiin kukkanen toisilleen.
+Itsekseen sitä taisi vähän haaveksia rakkaudestakin, vaan siitä ei
+puhuttu koskaan mitään.
+
+Mutta jo alussa huomasin, että tämä varsin vaaraton kuherrus oli tuolle
+vanhemmalle asuintoverille hyvin vastenmielistä. Luulin ensiksi hänen
+käsittävän käskemättömäksi velvollisuudekseen pitää silmällä tuota
+nuorta, ymmärtämätöntä tyttölasta ja hänen tarkan huolenpitonsa
+johtuvan siitä. Vaan sellainen varovaisuus oli tuiki tarpeetonta ja
+pian huomasinkin, ettei se huolenpito siitä johtunut. Siinä hänen
+vaalimisessaan oli paljoa enemmän kuin pelkkää huolenpitoa ja
+ystävärakkautta, huomasin siinä jo kohta jonkunlaista intohimoa ja
+ylenpalttista hellyyttä, joka minua toisinaan suorastaan hermostutti ja
+iletti. Selitin sen silloin omalla tavallani: Hänellä oli, tuolla
+kolmekymmenvuotisella, naimattomalla naisella, tarve tuhlata jollekin
+elävälle olennolle vuosien kuluessa säästynyttä ja käyttämättä jäänyttä
+naisellista hellyyttään ja lämpöään, ja hän oli nyt paremman puutteessa
+valinnut tuhlaavaisuutensa esineeksi tuon nuoren tytön, joka oli
+sattumalta joutunut hänen asuntotoverikseen.
+
+Se oli varsin järkevä selitys, eikö niin? Mutta ei sekään riittänyt.
+Miksi herran nimessä hän sitten vihasi _minua_, jos minä, kun nyt
+kerran olin polttanut siipeni, kaikessa kainoudessani haeskelin tytön
+seuraa, ja minkä tähden hän niin intohimoisesti kadehti minua siksi,
+että silloin tällöin sain osakseni jonkun pienen suosionosoituksen?
+Eihän meidän tunteemme voineet olla samaa laatua, tuohan oli vallan
+hullua.
+
+Mutta niin se kumminkin oli. Hän kadehti jokaista pienintä ystävyyden
+merkkiä, joka tuli minun osakseni ja koetti tuskallisella tarkkuudella
+varoa meitä pääsemästä hetkeksikään kahdenkesken pakinoimaan. Hän
+epäili meidän pienimpiä liikkeitä, silmäniskuja ja peitettyjä sanoja,
+ja jos me joskus ruokapöydässä naurahdimme, niin hän suuttui, ellei
+syytä hänelle heti selvitetty. Jokaisesta hymystä, jokaisesta sanasta,
+jonka tyttö mulle soi, vaati hän kohta itselleen kymmenkertaisen
+korvauksen.
+
+Niin, hän oli lyhyesti sanoen mustasukkainen. Jopa niin kauhean
+mustasukkainen, etten moista ole eläissäni nähnyt enkä kuullut. Hän
+vahtaili ja varoi tyttöä aamusta iltaan niinkuin äärettömän
+epäluuloinen, kitsas ja mustankipeä sulhanen morsiantaan, jota hänen on
+syytä hieman epäillä ja varoskella. Niin, vieläkin enemmän: hän vakoili
+ja tarkkaili tuskallisella kiihkolla tytön koko käytöstä, hänen
+vähimpiä sanojaan ja liikkeitään, aivan niinkuin elinvoimansa
+menettänyt, mutta siksi juuri niin vihoitteleva aviomies vaalii nuorta,
+kaunista, elämänhaluista vaimoaan, jota hän -- tietäen syyt ja tuntien
+taipumukset -- alinomaa ja herkeämättä epäilee uskottomuudesta.
+
+Tuo viimeinen vertaus minusta onkin onnistunein, se johtui jo silloin
+mieleeni.
+
+Ja kaiken vakoilemisen ohessa hän lakkaamatta hyväili, teivi ja suuteli
+tyttöä. He olivat muka niin äärettömän rakkaat ystävät, heitä ei mikään
+maailmassa voinut erottaa. Minä tiesin, että tuo nyt oli varsin
+yksipuolista ja liekö tiennyt hänkin. Mutta sitä kiihkeämmin hän
+mairitteli tyttöä kyyhkysekseen ja käpysekseen, kietoili myötään
+käsivarsiaan tuon solakan vartalon ympäri, suuteli kuin minun
+kiusakseni noita vereviä poskia ja leikki sen letintyngän kanssa, jonka
+kanssa minun olisi tehnyt mieli leikkiä. Niin, pitelipä läheltä, etten
+minäkin jo käynyt häneen mustasukkaiseksi. Se on naurettavaa ja oli
+minusta niin silloinkin. Olihan hänellä naisena oikeus tuollaisiin
+hellyyden osoituksiin. Vaan minustapa näyttikin, kuin häntä olisi se
+juuri harmittanut, että hänellä oli ainoastaan naisena siihen oikeus.
+
+Kuten luonnollista hänen epäluuloisuuteensa nähden, laski hän hyvin
+harvoin tyttöä silmistään. Hänen retkistään, tuloistaan ja menoistaan
+piti hän hyvin tarkkaa lukua ja vaati tiliä vähimmistäkin viipymisistä.
+Tyttö ei tosin tuosta paljoa välittänyt, hän meni milloin ja mihin
+tahtoi. Vaan silloinkin seurasi häntä salaisesti vakoileva silmä.
+
+Sattui joskus, että me tytön kanssa yhdyimme eteisessä, kun meillä
+molemmilla osui samoihin aikoihin olemaan kaupungille lähtö -- no,
+enhän tahdo väittää, ettei tuo olisi joskus sattunut tahallaankin. Vaan
+jo ehätti silloin aina vartijakin siihen, riensi vaikka kuumimmasta
+kiireestään estämään meidän yhdessä lähtöä; hänelle tuli silloin myös
+asiaa ulos ... odota käpyseni, hätäili hän, joudun tuossa tuokiossa...
+
+Ja hän saattoi tytön perille asti, minne tämän oli mentävä.
+
+Väliin tulin minä kaupungilta ja satuin kävelemään -- taikka kävelin
+joskus sattumattakin -- sitä katua, josta tytön tiesin tulevan juuri
+niihin aikoihin. Mutta mikäs hitto, siellä kävelee jo vahti edelläni
+odottamassa, -- tuo pisti suorastaan vihaksi -- ja minä sain jatkaa
+yksin matkaani hänen vahingonilosta kiiluvain katseidensa seuraamana.
+
+Toisinaan, vaikka merkillisen harvoin, oli tuon vanhemman immenkin
+oltava kaupungilla. Silloin oli hän päiväkauden levoton pelätessään
+meidän kahden kotiin jäävän. Hän tiedusteli multa jo aamusella niinkuin
+ohimennen, oliko mulla illalla mihinkään menoa. Jos ei ollut -- ja minä
+tuhmuudessani sen ilmoitin -- niin jo hommasi hän vaikka mistä tytölle
+jonkun seuratoveriksi siksi aikaa taikka ellei saanut, kärtti ja vei
+hän hänet mukanaan. Hän saattoi niissä hommissa kuluttaa hyvinkin paljo
+vaivaa ja osottaa aivan harvinaista kekseliäisyyttä.
+
+Mutta kerran minä hänet petkutin -- taikka me petkutimme. Lehteä
+lukiessani aamulla tulin maininneeksi, että illalla on tärkeä
+ylioppilaskokous, johon minun on mentävä, -- niin oli aijekin. Mutta
+päivällispöydässä ilmaisee tyttö, -- se nuorempi, -- että »ystävätär»
+myöskin on oleva illalla poissa, -- se tuli muun keskustelun joukossa
+aivan kuin ohimennen. En ollut sitä huomaavinanikaan, vaan ajattelin
+itsekseni, että »aha!» Menin kuin meninkin illalla ulos, mutta
+ylioppilaskokoukseen en mennyt, kävin ostamassa pussillisen makeisia ja
+tunnin perästä tulin takasin.
+
+Hän oli poissa. Tyttö tuli jo eteisessä vastaani naureskellen ja
+kertoi, että hän oli kyllä aavistanut viekkauteni. Ja me oltiin
+iloisella tuulella, -- paljoko siihen siinä ijässä tarvitaan? --
+istuttiin salissa ja juteltiin vallattomasti kaikenmoisista asioista,
+syötiin namusia ja pistettiin sekaan pilkkaa petkutetusta vartijasta.
+Sen merkillisemmistä seikoista ei ollut kysymystä, ei tunteista eikä
+rakkaudesta, mutta kielletty hedelmä maistui hyvältä ja meillä oli
+mahdottoman hauska. Koko veitikka se tyttö olikin, matki ja ivasi tuota
+»rakasta ystäväänsä», enkä ollut minäkään huonompi.
+
+Silloin ovi aukiaa ja siinä on vartija. Hän oli nähtävästi aavistanut
+pahaa ja juosta tohottanut kiireen kautta kotiin, koska tuli aivan
+lämpimissään ja läähättäen. Eteisessä hän jo näki päällystakkini, keksi
+petkutuksen ja hyökkäsi silmät kiiluvina sisälle.
+
+-- Teillä näkyy olevan hyvin tärkeä kokous, eikä aivan ikäväkään,
+läähätti hän tullessaan ja heittäytyessään tytön syliin ikäänkuin
+temmatakseen hänet takasin, jos vielä aikaa olisi.
+
+-- Ei ikäväkään, syötiin tässä vähän makeisia, ilkamoitsin minä
+vastaan.
+
+-- Niin, minä näen...
+
+Ääni oli terävä ja ilkeä, silmät paloivat ja liikkeet olivat kiihkeät
+ja tuittuiset. Hän kiersi käsivartensa moneen kertaan tytön
+vyötäreille, painoi hänen päänsä kasvojaan vastaan ja näytti ikäänkuin
+intohimoisesti vaativan hyvitystä menetetystä tappiostaan. Minuun hän
+ei katsonutkaan.
+
+-- Mitä te olette tehneet, onko sulla ollut hauska, vastaa, onko? uteli
+hän tytöltä lakkaamatta.
+
+-- Olihan meillä hauska, juteltiin ja naurettiin, vastasi tyttö.
+
+-- Niin, tietysti minun poissaollessani. Sinä häijy tyttö! Vaan nyt en
+sinua enää jätäkkään, en hetkeksikään, en kaiken edestä maailmassa.
+
+Hän piti lupauksensa, vartioitsi aarrettaan kahta ankarammin. No,
+ainahan nuoret rakastavaiset keinoja löytäisivät toisiaan tavatakseen,
+vaan meillä ei ollut siihen niin kovaa tarvetta. Se meidän väli
+oli aivan lapsellista leikintekoa, emmekä sitä koskaan muuksi
+ajatelleetkaan. Suututimme vartijan vielä muutaman kerran ja sille
+nauroimme, muuta emme tahtoneetkaan.
+
+Ja siihen se lukukausi loppuikin. Tytölle tuli poislähdön aika ja
+samoihin aikoihin sitä minunkin piti lähteä. Vielä viimeisen koiruuden
+minä kumminkin tein vartijalle. Vasta samana aamuna, kun tytön piti
+matkustaa, ilmoitin minä lähteväni samassa junassa. Ja niin lähdin.
+Sitä kiukkua, minkä tuo temppu herätti vartijassa! Hän olisi varmaan
+aivan asiatta lähtenyt kolmanneksi ajelemaan Suomen rautateitä, jos se
+mitenkään olisi käynyt päinsä. Vaan hän ei voinut lähteä. Ja se häntä
+kaivelti, kiukutti niin, että kuulin kuinka hampaat narskuivat.
+
+Hän oli junalla saattamassa. Vielä viimeisiin asti käytti hän
+tilaisuutta hyväilläkseen ja teiviäkseen tyttöä, jotta se oikein
+herätti huomiota. Vaan kun juna teki lähtöä ja me seistiin vierekkäin
+vaununportailla ja hän jäi sillalle seisomaan, silloin heitti hän
+minuun katseen, niin täyden katkeruutta ja vihaa ja liekitsevää
+kostonhimoa, että se tuskallisena muistona minussa aina säilyy. Siinä
+katseessa oli uhkausta ja kirousta, -- ikäänkuin minä väkisin olisin
+riistänyt häneltä aarteen kourista.
+
+Meille se matka ei kumminkaan ollut ensinkään merkillinen. Riihimäelle
+ajettiin yhdessä ja siinä heitettiin jäähyväiset, lämpöset jäähyväiset,
+niinkuin ystävät ainakin, mutta ei sen tulisempia. Taittiin sopia, että
+ollaan ystävät jos vastakin tavataan, -- vaan sen koommin ei ole
+tavattu. Hän ajoi kotiinsa Lounais-Suomeen, minä Karjalaan, siinä se.
+
+Vaan sellaista merkillistä kilpailijaa, taikka, jos se olisi ollut
+mahdollista, kilpakosijaa en ole sittemmin nähnyt enkä kuullut moisesta
+puhuttavankaan. Onko teistä kukaan?
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hiukan epäillen kuuntelimme me tätä juttua, vainusimme, että nyt taas
+vanhapoika valehtelee muinaisia lemmenvoittojaan. Vaan hän vakuutti,
+että oli totta joka sana. Yksi seuran naisista -- se oli suuri veitikka
+-- kysäsi silloin äkkiä:
+
+-- Vaan ettekö koskaan tulleet ajatelleeksi, että tuo vanha vartija
+olisi itse voinut olla teihin mielistynyt ja oli mustankipeä siitä
+syystä, että te mielistelitte toista hänestä välittämättä.
+
+Seura remahti nauramaan, vaan kertoja vastasi tyyneesti:
+
+-- Teette mulle suuren kunnian, neitiseni. Vaan totta puhuakseni
+ajattelin joskus sitäkin, -- olinhan silloin poikanen, hullunen vielä.
+Mutta siinä ei ollut syytä. Ensin kohteli hän minua suurella
+välinpitämättömyydellä, sitten vihalla, muuta merkkiä ei ilmennyt. Hän
+oli minulle mustasukkainen, siinä kaikki. Keksikää parempi vaikutin te,
+joka sukupuolenne paremmin tunnette.
+
+Vaan ei kukaan keksinyt ja me jäimme kaikki ihmettelemään vanhanpojan
+merkillistä kilpakosijaa, joka lie hänelle itselleen vielä tänäänkin
+arvoitus.
+
+1895.
+
+
+
+
+KAKSI SUURTA HARRIA.
+
+
+Monta kertaa olen vaipunut syvämielisiin tarkasteluihin miettiessäni,
+mikähän mahtoi olla syynä siihen, että Aholan vaari aina sai paremmin
+kaloja kuin Paavolan. Heillä oli molemmilla samanlaiset onkimakojeet,
+solakka vapa, musta siima ja pieni väkäonki, joka viekkaana lymyili
+harmajan, höyhenistä nidotun perhosen suojassa. Kalapaikat olivat
+myöskin samat, rinnakkain he enimmäkseen istuivat onkien rantakivellä
+lepikkotörmän alla virran partaalla taikka siirtyivät verkalleen pitkin
+rantaa kosteikosta kosteikkoon. Molemmat olivat yhtä huolelliset
+perhojaan tarkkaamaan, yhtä tyynesti ja taitavasti nykäsivät he siiman
+ylös aina kun harri perhoa haukkasi. Ja sittenkin, -- Ahola sai aina
+paremmin kaloja kuin Paavola, milloin enemmän, milloin vähemmän, aina
+oli hänen konttinsa kumminkin vähä täyteläämpi kuin vierustoverin.
+
+Onko onni todellakin noin johdonmukaisesti puolueellinen ja kiero?
+
+Usein he itsekin siitä keskenään keskustelivat, tutkivat asiata
+puolelta jos toiseltakin ja ottivat kaikki mahdollisuudet punnitakseen.
+Ahola laski usein Paavolan istumaan omalle kivelleen, näytti pienempiä
+yksityisseikkoja myöten, miten hän puhdisti ongen ja tasoitti perhon,
+miten hän sylkäsikin siihen veteen viskatessaan ja miten hän sitten
+tasasesti ja verkalleen vei vapaa vastavirtaan ja nopeasti nykäsi ylös,
+kun harrin poika tuli perhoa tapailemaan. Paavola teki sen aivan yhtä
+taitavasti, vaan hän katsoi sittenkin tarkasti toverinsa kaikkia
+temppuja ja matki hänen pienimpiäkin liikkeitään. Ei auttanut.
+Sillaikaa kun hän sai yhden kalan, oli Ahola tavallisesti nykässyt
+kaksi.
+
+-- Sinä repäset ehkä liian rutosti, kosk'ei ne sinulla nouse, arveli
+Ahola toisinaan, ja Paavola rupesi heti vielä tasasemmin vetämään.
+
+-- Eipä tuo auta vaikka verkemminkin nostaisi, -- mikä hänessä
+kiikastanee.
+
+-- No se somaa on, nousevat nuo mulla. Ethän vain pitäne väkää liiaksi
+näkyvissä, sitten ne sinua vain härnäävät.
+
+Ei ollut Paavola sitäkään virhettä tehnyt, kyllähän hän jo ne temput
+tiesi. Totta tuo vain niin sattunee, että ne menevät Aholan onkeen,
+arveli hän, ja viskasi siimansa uudelleen veteen niin maltillisesti
+kuin ainakin, vaikka se hänelle toisinaan mieli melkein vihaksi
+pistelemään. Eli ei juuri vihaksikaan, samahan se oikeastaan oli, saipa
+noita kynsipuhkoja nyt useamman eli harvemman. Eihän noita elätteeksi
+asti tuossa ongittukaan. Vaan hiukan se sentään ikäänkuin äimäsi
+sydäntä, kun toinen niitä lappoi sieltä juurikuin omiaan ja hän ei
+saanut kuin jonkun ihmeeksi.
+
+Mutta välittävän hän ei siitä näyttänyt ollenkaan, istui vain
+rauhallisesti taikka siirtyili vesikiveltä toiselle ehtimiseen
+tarinoiden, ikäänkuin ei olisi huomannutkaan omaa huonompaa onneaan.
+
+Entisistä ajoistaan he tavallisesti tarinoivat, siitä, miten he ennen
+poikasina ja nuorina miehinä olivat kaloja pyytäneet ja kuinka niitä
+silloin oli lähtenyt toisella tavalla. Muistelivat niitä senaikuisia
+pikkuhuolia ja riitoja, miten he olivat tapelleetkin äkäsesti
+vähäpätöisimmistä seikoista ja sitten taas sopineet. Ja siinä he
+kertoivat toiseen ja kolmanteen kertaan samat jutut, joita jo
+kumpanenkin tunsi yhtä hyvästi; jos toinen kertoi jonkun uuden jutun,
+ennen muistettuja kummemman, niin toinen heti arvasi, että nyt se
+valehtelee, miksi se ei olisi sitä ennen kertonut. Mutta ei puhunut
+mitään, kuunteli vain tarkasti, siirteli vapaansa ja tarkkasi perhoaan.
+
+He olivat syntyjään saman kylän lapsia, vaikka olivat maailmaa eri
+suunnilla ja eri oloissa eläneet ja nyt vasta vanhoilla päivillä taas
+sattumalta yhteen yhtyneet. Ahola oli kaupungeissa elänyt mestarina ja
+saksana ja vaeltanut herrana ja narrina maita ja mantereita. Paavola
+taas oli kotivirran rannalla ikänsä maatöissä myyräillyt. Raihnaisia
+ikäloppuja olivat he jo molemmat, kun taas naapureiksi joutuivat,
+toinen vähiä säästöjään lopettamaan, toinen syytingillä elämään; eivät
+enää töihin pystyneet, eipä paljo liikkeellekään lähtemään. Sen verran
+vain, että kesän kauniimmalla ajalla usein aamusin aikusin, kun uni
+karttoi silmää ja lämmin suvi-ilma houkutteli luonnon helmaan, vapa
+kädessä kuukkailivat harreja onkimaan kosken alle, josta aina toisinaan
+toivat aamukeiton kotiväelle.
+
+Sitä olivat tehneet jo puolen kesää. Kun päivä paraiksi ehti törmän
+takaa nousta leppäin latvoja kultaamaan, köpitti toinen vaari pellon
+pientaretta pitkin virran partaalle, jossa pyörteiden päällä vielä
+yösumua liehui; ja tuskin oli hän siinä saanut siimansa kastelluksi,
+kun jo toinen pensaikkojen välitse rantapolkua myöten siihen saapui.
+Niin istuttiin sitten vierekkäin monta tuntia kenenkään häiritsemättä
+ja aika kului hupasesti.
+
+Mutta Paavola ei saanut kaloja hetikään sen vertaa kuin Ahola ja syytä
+siihen hän ei voinut käsittää. Alusta kesää hän ei sitä paljon
+huomannutkaan, ihmetteli vain toisinaan, laski siitä väliin leikkiä ja
+arveli ylipäätään, että sattuma tuon mahtanee vaikuttaa. Vaan kun kesä
+kului ja se sama ihme joka päivä uudistui ja kotiväkikin jo rupesi
+tuota hänen huonommuuttaan nauraa virnistelemään, silloin rupesi hänkin
+asiata todemmalta ajattelemaan. Eihän tämä enää voi olla mikään
+sattuma, päätteli Paavola, sattuisihan se sitten joskus, että hänkin
+saisi useamman kalan. Joku syy tähän täytyy olla, mikä tahansa. Mutta
+mikä? Paavola tarkkasi vielä huolellisemmin kaikki kumppalinsa konstit,
+viskasi usein siimansa aivan Aholan eteen, vaihtoi toisinaan varkain
+onkiakin -- ei auttanut.
+
+-- Mutta merkillinen sattuma tämä on, ett'eivät harrit huoli sinun
+perhostasi niinkuin minun, ihmetteli Aholakin joskus juttujensa sekaan.
+
+-- Sattumakohan tuo sitten lienee. Mutta olkoon mikä lie, välipä näistä
+tuikkiaisista.
+
+-- Välipä kyllä, vaan kun se on minusta niin kumma.
+
+-- Elä huoli enää kummastellakaan.
+
+Paavolaa melkein suututti, kun toinen sen vielä otti puheeksi. Hän oli
+jo ruvennut sydämmessään epäilemään, että sillä mahtaa olla joku oma
+temppunsa ... mikä sen tietää tuommoisen maailmankiertäjän, mitä
+metkuja se on siellä oppinut ... ja eipähän se niitä toiselle neuvone!
+Paavola oli toisinaan keksivinään kumppalissaan kaikenmoisia salaisia
+kujeita, vaan kun hän ajatteli tarkemmin, täytyi hänen myöntää, ettei
+ne sen kummempia kujeita olleetkaan, hänen oma mielikuvituksensa oli
+vain pikku seikasta punonut suuren juonen. -- Ei se voi olla muu kuin
+yksinkertainen sattumus, siihen loppupäätökseen hän aina tuli. Huomenna
+saan minä ehkä saman verran kaloja kuin hän ja toisena päivänä jo
+kenties enemmän, -- eihän tässä harrin onginnassa mitkään taikatemput
+voi auttaa.
+
+Vaan huominen päivä tuli ja taas sama juttu. Vaikka Paavola koettikin
+pysyä rauhallisena ja välinpitämättömänä, huomasi hän itsekin, kuinka
+hän kävi kärtysämmäksi joka aamu. Ensi tunnin hän onki tyyneesti ja
+tarinoi hilpeänä, vaan ei voinut olla tarkoin laskematta montako kalaa
+kumpanenkin sai. Aholalla oli pian muutamia kaloja enemmän ja silloin
+hän kävi levottomaksi. Hän siirtyi etemmäs toveristaan, onki
+kosteikoista itse kosken korvista taikka souti joskus venheellä
+suvannolta virran alle, laski siellä kiviriipan pohjaan ja onki yksin.
+Vaan sekin oli ikävätä ja sinnekin hän näki, miten toinen tavallisilta
+rantakiviltä viskeli törmälle kalan toisensa perästä. Ne kimaltelivat
+hänestä niin ilkeästi päiväpaisteessa, -- pisti vieläkin enemmän
+vihaksi.
+
+-- Mikä hitto sen on loihtinut, kiroili hän siellä itsekseen. Sillä
+täytyy sittenkin olla joku juoni, -- onkinhan se niin pirullisen
+näköinen, aina kun huomaa, että minä kiukustun. Se heittiö nauttii
+siitä sydämmessään, nauraa virnistelee itsekseen ikäänkuin
+kutittaakseen, että minua kaivelee...
+
+Paavola souti takasin, ei ollut tietäkseenkään pettymisestään, kertoi
+vain aivan maltillisella äänellä, että ei syönyt sielläkään paremmin.
+
+-- Ja minulla se syöpi tässäkin ihan iltikseen. Lienet sinä maannut
+kätesi huonoksi, koska ei ota.
+
+Vaikka Ahola sen virkkoi aivan ystävällisesti ja leikillisesti, kävi se
+kumminkin Paavolaa sapelle ja hän sähähti heti vastaan kärtysellä
+äänellä:
+
+-- Maannut kätesi -- ei sitä ole makuutettu sen pahemmin kuin
+sinunkaan, vaikkei sitä olekaan opetettu kaiken maailman metkuihin eikä
+konsteihin.
+
+Ahola katsoi kummissaan kumppaliaan, naurahti sitten ja virkkoi:
+
+-- Ethän toki leikistä suuttune.
+
+-- Kukapa tässä nyt suuttunee, mutta ilettää tuo jo, kun siinä myötää
+vatkutat...
+
+Päivemmällä, kun Paavola ennen oli kotona muistellut, että hän aamulla
+kalarannassa oli vähällä ollut kiivastua ystävänsä paremmasta onnesta,
+oli hän sille lapsellisuudelleen itsekin nauranut. Mutta kun viikkoja
+meni ja kuukausia, rupesi hän jo päivälläkin mielessään hautomaan tuota
+omituista seikkaa. Sattumus voipi toisinaan olla hyvinkin oikullinen,
+voipi kauvankin kiusata ja kauvankin suosia, olihan hän sen kokenut
+elämänsä taipaleella. Mutta aina sen sentään sattumukseksi huomaa,
+ellei muassa ole muita syitä. Hänessä iti epäilyksen siemen, hän
+vakoili, hän väijyi, hän koetti salaa kietoa Aholaa. Ja vaikka hänelle
+järki selvästi todisti, että toisella ei voinut olla mitään pahoja
+elkeitä, niin hän kumminkin rupesi toveriaan vähitellen salaisesti
+vihaamaan. Hänestä tuntui siltä, kuin tämä olisi häntä vainonnut.
+Olihan se ehkä viaton siihen, että hänelle sattui parempi kala onni,
+mutta juuri tuo viattomuuspa se Paavolaa harmittikin ja kaiveli.
+
+Nyt kulki Paavola jo ja mietti tuota yöt ja päivät, epäili ja vainusi,
+ja kävi siitä koko elämäänsä tyytymättömäksi ja sairaaksi. Hän saattoi
+noissa hiljaisissa mietteissään ärsyttää mielensä niin kiihkeäksi, että
+hän kähisi. Aih! kuinka hän toisinaan vihasi tuota salakavalaa miestä!
+
+Jo monesti oli Paavola tuuminut heittää koko kalastuksen pois, vaan ei
+malttanut eikä voinut. Ja eräänä päivänä päätti hän vielä koettaa
+viimeistä keinoa.
+
+Hän kävi metsästä valitsemassa itselleen uuden vavan, hoikkasen,
+notkean pihlajan. Punoi uuden siiman, hienon mutta lujan ja
+kauppamiehen varastoista hän valitsi itselleen terävimmän, näpeimmän
+ongen, jossa peräsinkin oli melkein näkymätön, ja siihen hän itse mitä
+taitavimmin sitoi uuden perhon. Ja uusilla kojeillaan kuupitti hän
+seuraavana aamuna onkirantaan ja tervehti melkein voitonriemulla
+Aholaa, joka siellä jo uitti lankaa, vaikkei vielä ollut yhtään kalaa
+saanut.
+
+Paavola viskasi perhonsa virtaan ja tempasi paikalla harrin törmälle.
+Ja minuutin perästä jo toisen. Ahola ei ollut vielä saanut yhtään, --
+Paavola oli jo varmana, että onnen pyörä vihdoinkin oli käännähtänyt.
+Mutta samassa veti Aholakin täplikkään tonkosen rannalle, samassa
+harrinkin ja toisen. Sai Paavolakin kyllä sekaan jonkun tuikkisen,
+mutta Ahola oli siltä pian voitommalla ja Paavolan mieli oli kohta taas
+niin ärtynyt, että hänen oli vaikea pysyä paikoillaan. Vaan hän puri
+hammasta ja uitti kiukkuisena perhoaan.
+
+Niin olivat he seisoneet siinä rinnatusten jo hyvän hetken, kun Ahola
+taas rupesi ajan ratoksi kertomaan jotakin vanhaa tapausta, jonka hän
+jo ennenkin oli tarinoinut.
+
+-- Näinikäänhän me oltiin tässä kosken rannalla poikasina pahasina
+kerran ongella, kun tuosta lepikosta rupesi kuulumaan rapsetta...
+
+-- Sen sinä olet kertonut jo sata kertaa, keskeytti Paavola äkäsellä
+äänellä.
+
+-- Ompa tainnut jo tulla kerrotuksikin...
+
+Ahola vaikeni osaksi häpeissään, osaksi kummissaan. Olihan niitä ennen
+samoja juttuja kerrottu useampaankin kertaan ja täydestä olivat
+menneet. Mikä sen nyt tympäsi? Vaan olkoon.
+
+Ja taas ongittiin ääneti hetkinen.
+
+Yhtäkkiä loiskahti vesi virrassa ja Aholan perhonen painahtui tuossa
+tuokiossa umpeen. Hän sai kiskoa ja uitella kotvan aikaa, ennenkuin sai
+väännetyksi parinnaulaisen harrinvonkareen törmälle. Paavola katseli
+sitä nurkkasilmällä, ei ollut näkevinäänkään, vaan kade kaiveli mieltä;
+miksei tuokaan saattanut hänen onkeensa tarttua? Vaan hetken kuluttua
+puljahti hänenkin perhonsa umpeen, siima singahti suoraksi ja kun hän
+kohotti sitä vedestä, näkyi vielä suurempi harri langan päässä
+jarruttavan. Hän uitteli sitä niinkuin Aholakin hetkisen varovasti
+edestakaisin ja koetti sitten sievästi nykästä rannalle. Vaan juuri
+vesirajassa potkasta läimäytti harri pyrstöllään, irtausi ongesta ja
+luikahti syvyyteen.
+
+-- Katoppas ruojaa, kun repäsi ikeneensä ja meni, virkkoi Ahola, vaan
+Paavola ei puhunut mitään, viskasi vain siimansa veteen ja onki päätään
+kääntämättä. Hän oli kasvoiltaan tyyni, vaan sisässä kuohui sappi ja
+yritti myötään pulpahtamaan esiin.
+
+Kului hetkinen. Toverin synkkä äänettömyys tuntui Aholasta vähän
+rasittavalta ja taas rupesi hän verkalleen kertomaan muuatta juttua,
+tällä kertaa uutta.
+
+-- Vetämistä näkyi olevan tuossa sinun harrissasi. Vaan kerran mulla
+oli vielä kummempi otus siiman päässä. Seisoin näinikään ja ongin, niin
+jo perhoseni nielasi lohi, toista kyynärää...
+
+-- Sen sinä valehtelet, etpähän ole sitä ennen muistanut.
+
+-- Ka, ka...
+
+Ahola ei tiennyt mitä vastata. Hän tyhmistyi kokonaan ja vaikeni.
+Tuollainen näykkimishalu pisti hänelle vihaksi, otsa rypistyi ja leuka
+rupesi väkättämään. Vasta hetken kuluttua sai hän vastanneeksi:
+
+-- Katsoppas miestä, sydämmellesikö kävi, kun sinulta harri pääsi ja
+multa ei päässytkään?
+
+Paavola käänsi päänsä kohti; katkerinta vihaa liekitsi hänen syvälle
+painuneista silmistään ja kalman harmaista kasvoistaan. Hän koetti
+sopertaa jotain sanaa suustaan, vaan se ei lähtenyt, leuvat olivat kuin
+kankeiksi hyytyneet. Hurjasti silmäili hän ympärilleen. Siinä
+kivennykyrällä oli Aholan aukinainen kalakontti, jossa tuo suuri harri
+vielä potkiskeli. Raivostuneena oikasi hän jalkansa ja potkasta
+säväytti kontin kiveltä koskeen.
+
+Sitä tehdessään katsoi hän niin tulisen äkäsesti toveriaan silmiin,
+että tältä ensiksi pääsi nauru. Vaan Paavola rämäytti myöskin naurun,
+ilkeän, pirullisen naurun, joka ikäänkuin vihlasi Aholaa. Hän suuttui.
+Katsellessaan konttiaan, joka suu alaspäin kelluili virrassa,
+mustenivat hänen kasvonsa vähitellen ja rinta rupesi läähättämään. Hän
+katseli kaloja, jotka valkonen vatsa päältäpäin lipuivat virrassa;
+mutta se suuri harri, jonka hän viimeiseksi oli saanut, virkosi
+vähitellen vedessä, pärskäytti pari kertaa pyrstöllään, kääntyi
+uima-asentoon, pyörähti kerran oikealle, suikahti vasemmalle ja katosi
+sitten syvyyteen.
+
+Se meni, ja Aholaa tuo kaikki pisteli ilkeimmilleen. Hän syöksähti
+kiveltään esiin ja tarttui ilkkuvaa Paavolaa rinnukseen.
+
+-- Hae tänne sekä kontti että kalat, kuuletko sinä, hae tänne se minun
+suuri harrini... Vai tässä sinä äkäpussi rupeat sappeasi purkamaan ...
+mutta noukit ... noukit silmäänikin sinä sieltä joka kalan, sinä
+viholainen, sinä, sinä...
+
+Hän tärisytti Paavolaa ankarasti rinnasta ja retuutti hänet paadelta
+alas veteen. Tämä hoippuili siinä verestävin silmin, vihan vaahto
+tursusi suusta ja suonenvedontapaisesti tarraili hän toveriaan takin
+kaulustasta kiinni. He rytyyttivät toisiaan edestakasin, molemmat
+seisoivat pohkeita myöten virrassa liukkailla vesikivillä. Paavolalta
+luiskahti hattu päästä ja virta lähti sitä viemään ja Aholan onkivapa
+heilahti siinä rytäkässä kiveltä alas ja lähti solumaan selälle päin.
+Mutta he eivät nähneet mitään, eivät kuulleet, hurjasti vain
+kamppailivat, päät tutisi ja vanhat jäsenet vapisivat. Puhe ei lähtenyt
+kummaltakaan, kiukkuinen soraääni vain vähäväliä kähisi heidän
+kurkuistaan:
+
+-- -- se suuri harrini...
+
+-- -- sinä maailman veijari...
+
+Henki läähätti vaivaloisesti molemmilla ja vanhat voimat raukesivat.
+Eivät jaksaneet he enää toisiaan heilutella, pitelivät vain vielä
+kotvan aikaa kankeilla käsillään toisiaan vaatteista kiinni. Sitten
+kädetkin jo hervahtivat alas ja perin uupuneina lähtivät vanhukset
+hoiperrellen kömpimään kuivalle maalle, jossa voimattomina retkahtivat
+istumaan sylen päähän toisistaan ja tuijottivat siitä tylsästi eteensä.
+Suonet tykyttivät valtavasti, henki korisi kurkussa, silmiä mustenti ja
+korvat soivat.
+
+Sanaakaan he eivät puhuneet toisilleen, istuivat vain ja miettivät.
+Noin he olivat poikasina ennen monastikin tapelleet, nyt ei enää
+kyennyt. Nyt piti hillitä mieli, hillitä, hillitä...
+
+Hetkisen hengähdettyään lähtivät molemmat, kääntämättä kasvojaan
+toistensa puoleen, nousemaan törmää ylöspäin, toinen pellon piennarta
+myöten, toinen lepikön läpi rantapolkua pitkin. Vaattet märkinä,
+harmajat hapset hajallaan ja vapisevin polvin taivalsivat he verkalleen
+taloihinsa, taakseen kertaakaan katsomatta.
+
+1893.
+
+
+
+
+MYRSKY MERELLÄ.
+
+
+Oikeastaan se ei ollut myrsky, eikä se ollut merelläkään, olihan vain
+tavallista ankarampi jumalanilma, tuuli melkein semmoinen kuin voi olla
+Saimaan saaririkkailla sisävesillä. Mutta paikkaan ja aikaan nähden --
+elokuu oli kauniimmillaan -- oli ilma meistä matkustajista ihan
+komeimmillaan, tarpeeksi suurenmoinen ja aivan tarpeeksi
+vaarallinen.
+
+Don Juan oli laivan nimi ja on vieläkin; nimi ei muuten miestä pilaa
+eikä paranna -- eikä laivaakaan, mutta onko tämä pieni ja syrjäinen,
+joskin näppärä ja siisti (voisi sanoa koketti), höyryvene syystä vai
+syyttäkö saanut tuon historiallisen naisuroon nimen, sitä en tiedä.
+Ainakin on tuosta nimestä yksi hyöty, kun laivan kannella joutuu
+pakinoihin outojen naisten kanssa: nimestä saa heti luonnollisen ja
+yleisen keskusteluaineen, josta sitten sopii haarautumalla,
+rajoittumalla ja syventymällä johtaa itsensä ja matkatoverinsa mille
+aloille miellyttää.
+
+Illalla ja yöllä olivat matkustajat vähin erin Kesälahden laiturissa
+keräytyneet Don Juaniin ja vetäytyneet makuulleen mikä millekin
+salongin ja hytin sohvalle, ja aivan outo seurakunta oli se, joka
+aamulla Punkaharjun kohdalla nousi kannelle karkottamaan viileässä
+tuulessa unta silmännurkista. Keskipisteenä siinä näytti olevan eräs
+lihavanläntä, kookas rouvasihminen, keski-ikäinen ja sangen arvokkaan
+näköinen, nenällä luupuitteiset rillit ja kasvoilla vielä jotenkin
+tuoreennäköinen verevyys. Semmoinen, jota kaikkien täytyy
+huomaavaisuudella ja kunnioituksella kohdella ja joka vielä voisi
+miehenkin saada, jos vain tahtoisi. Sillä hän oli, kuten kohta
+pakinoista kuultiin, leski, korkeanlaisen virkamiehen leski, ja oli
+tottunut tarkastelevin silmin ja punnituin sanoin arvostelemaan
+kaikkia, joiden kanssa joutui tekemisiin, ja pitämään jonkunverran
+huolta itsekustakin, tutummasta ja oudommasta.
+
+Hän oli nytkin anastanut jonkunlaisen hallitsevan aseman Don Juan'in
+kannella ja lähimpinä alamaisina oli hänellä kaksi rouvasihmistä,
+samanikuista, mutta paljo vanhemman ja arvottoman näköistä, vailla
+kaikkea itsenäisyyttä ja hallitsemishalua. Näiden keskessä istui
+kolmetoistavuotias kalpeakasvoinen ja rimpulajäseninen tyttö,
+käärittynä kolmeen vilttiin ja useampaan muuhun vaippaan, suurempaan ja
+pienempään, paitsi tietysti mitä oli niiden alla ja vielä niidenkin
+alla; nähtävästi hallitsijattaren ihan yksityinen omaisuus. Eräs
+heikkohermoinen, huolestuneen näköinen virkamies, joka vei kouluun
+vielä heikkohermoisemman ja huolestuneemman näköistä poikaansa, oli jo
+joutunut uskolliseksi alamaiseksi, toinen, lihava ja kaljupäinen, joka
+juuri oli joutumaisillaan, taisteli kohteliaassa keskustelussa turhaan
+poikamiehen vapautensa puolesta.
+
+Syrjemmällä muista seisoi laivan perimmässä kolkassa käsipuihin nojaten
+yhteen kokoon puristautuneena kolme nuorta tyttöä, ujoa ja arkaa
+maalaistyttöä, joista ainakin pari näytti ensi kertaa olevan näin
+kaukana kotinurkista yksin maailmalla. He koettivat kaikki kolme
+kääriytyä yhden vaipan alle, ja siellä tuntui vuoroin olevan vallalla
+hilpein nauru, vuoroin surumielisin miettiväisyys. Muuan ylioppilas,
+unisennäköinen, vaatteissa laskuja merkkeinä yön makuusta, koetti pari
+kertaa käyttää hyväkseen Don Juanin tunnettua nimeä päästäkseen
+tyttöjen kanssa keskustelun päästä kiinni, mutta vastaiseksi vielä teki
+hän sen huonolla menestyksellä. Tähän ryhmään ei hallitsijattaren valta
+ulottunut suorastaan muuten kuin äidillisten katseiden kautta, jotka
+herkeämättä vakoilivat tyttöjen käytöstä, jos siinä mahdollisesti voisi
+huomata jotakin -- kapinallista.
+
+Kieltämättömän itsenäisyytensä oli säilyttänyt eräs mustapartainen
+juopunut kirjuri, joka, silkkihattu päässä, mutta ilman päällystakkia
+tuon tuostaankin lähti olutpullojensa luota bufetista hoippailemaan
+peräkannelle hallitsijattaren suureksi harmiksi. Kapteenilla,
+reippaalla ja tanakalla merimiehellä, oli oma hallituspiirinsä ja hän
+puolusti vastaiseksi asemaansa kunnialla kilpailijattaren vaarallista
+yritystä vastaan; allekirjoittanut, vanha laivamatkustaja, kuului
+kapteenin erityiseen komantoon ja suosioon.
+
+Siinä me olimme kaikki, me kohtalokumppanit myrskyssä. Vielä ei tosin
+ollut myrskyä mitään. Päivä paistoi lämpimästi ja leppeästi hymyilivät
+lehtevät rannat ohi ajettaessa. Kun päivemmällä saavuttiin
+Savonlinnaan, tuuleskeli kyllä raittiinlaisesti, siksiverran parahiksi,
+että kun takin pisti nappeihin tuntui mukavimmalta seista vastasta
+kohden ja puhallella savuja menemään myötätuuleen. Hiukan kiihtyi tuuli
+Sulkavaan tultaessa, mutta siitä oli vain etua, sillä sillaikaa kun
+hallitsijattaren täytyi sulloa vaippakääröisen silmäteränsä kannen
+alle, sai ylioppilas vahvistaa Savonlinnan laiturilla vihoviimein
+tekemäänsä tuttavuutta tyttösten kanssa, ja Don Juan oli kohta niin
+vilkkaan keskustelun alaisena, että koko nuorelta ryhmältä pian jäi
+huomaamatta, kuinka tuuli tuimeni ja miten kahdet kapinaa vainoavat
+silmät singauttelivat salamoita heitä kohden.
+
+Aalto oli lyhyttä ja matalaa eikä pystynyt paljo häiläyttelemään
+laivaa, joka kulki vastaseen, etelää kohden, ja lepposesta suvituulesta
+ei huomannutkaan, miten se puolipäivän jälkeen täyttä vauhtia kiihtyi
+ja rajusi. Vasta kun Puumalasta oli halot otettu ja lähdetty viiltämään
+hiukan laitaseen suuntaan, silloin vasta todella havaittiin, että tässä
+onkin tuuli.
+
+Köydet vinkuivat ja savupiippu soi ja aalto loiskahteli koskenaan
+laitaa vastaan ja pärskäytteli väliin pisaroita peräkannelle asti,
+ajaen matkustajat sieltä suojaisempiin seutuihin, -- aivan niinkuin
+alku kerrotaan suurista merivahingoista. Valkeanaan vaahtosi järvi ja
+halenneista aallonharjoista tupruutti tuuli hienoa harmahtavaa
+vesisumua poikki hyrskyvän selän. Vihuri ajeli vihuria, hyökkäsi
+mustana parvena pitkin pintaa salmien suista ja selältäpäin ja ulvasi
+viuhkatessaan laivan yli kohti kuohuvaa rantaa. Myrsky nosti pilviä
+päivänselkeälle taivaalle, ajeli niitä siellä tulisessa vauhdissa ja
+repi alas pisaroita, jotka hienoksi huuruksi pieksettyinä vesirajan
+tasalla sekautuivat laineiden liuonneeseen savuun. Laiva potki
+tanakasti, väliin vain heilahti pahemmin vihurin painosta. Kapteeni
+silmäili komantosillalta rauhallisesti tuota leikkiä. Kummemmissakin on
+oltu, sanoi hän, mutta jos tuuli siitään vielä kiihtyy, niin voipi se
+näyttää hätää vaimoväelle suurella Saimaalla, jossa ei ole saaria
+suojana.
+
+Ja se kiihtyi. Ja kohta alkoi napinaa kuulua keskikannelta.
+
+Sinne olivat tuulta ja vettä pakoon keräytyneet koneen ympärille kaikki
+matkustajat, ja siellä arvosteltiin yhteisessä keskustelussa aseman
+vaarallisuutta ja neuvoteltiin mihin toimiin olisi ryhdyttävä. Kun
+tuuli vihasemmin vingahti ja laiva äkimmin nytkähti kävi keskustelu
+myös kiihkeämmäksi ja ratkaisevammaksi.
+
+-- Mitä te tästä arvelette, oi sanokaa suoraan, uteli rillisilmänen
+leski lihavalta, naimattomalta virkamieheltä, ja siirtyi, käärien
+villaisen vaipan maukkaasti pyöreäin olkapäittensä ympärille, vieläkin
+askelta lähemmäs. -- Onko tämä hyvinkin vaarallista? Uskallammeko
+laskea eteenpäin, eikö olisi paras palata?
+
+-- Palatako ... niin, onhan tuuli kova, mutta arvatenkin yhtä kova
+takana kuin edessä.
+
+-- Eikö meillä siis ole mitään pelastuksen toivoa, jos laiva rupeaisi
+kaatumaan?
+
+-- On, meillä on hirveän paljo toivoa. Kyllä kapteeni katsoo, ettei hän
+kaada.
+
+-- Minä tunnen itseni niin turvattomaksi...
+
+Kaunis leski katseli arasti ympärilleen ja kasvoilla kuvastui
+viehättävä pelko. Mutta äkkiä hän taas muuttui ankaraksi hallitsijaksi,
+kun silmäili ympärilleen ja näki nuorukaiset, ylioppilaan ja ne kolme
+tyttöä istuvan kovin tuttavallisessa, suljetussa ryhmässä koneen
+ympärillä. He olivat pelosta vapisten, äänettöminä ja turvattomina
+kääriytyneet kokoon, mutta kun siinä ajan kuluksi tuli jutelluksi ja
+leikkiäkin lasketuksi, unhottui pelko kokonaan ja pian kuului naurun
+tirskuntaakin heidän ryhmästään. Tuo peli oli näin vaaran hetkenä toki
+liian rohkeata ja hävitöntä...
+
+-- Kuinka kevytmielistä se on tämän nykyajan nuoriso. Tämmöisenä
+hetkenä...
+
+Mutta taas tuli vihuri entistään kiihkeämpi, joka voimakkaasti kallisti
+laivaa ja pärskäytti vettä kerran toisensa perästä koko kannen yli.
+Leski keskeytti lauseensa, tarttui kaksin käsin kiinni lihavan
+virkamiehen nutun hiaan ja riippui siinä huutaen:
+
+-- Me kaadumme, me kuolemme... Eikö voida sitä mitenkään välttää, eikö
+päästä satamaan?
+
+Ne kaksi vanhaa neitosta itkivät ja hermostunut herra vapisi. Hänen
+poikansa makasi salongissa suullaan. Tämä kaikki kävi jo lihavallekin
+herralle tukalaksi.
+
+-- Satamaa ... ei taida olla. Mutta jos päästäisiin jonkun saaren
+suojaan ennenkuin suurelle Saimaalle lasketaan.
+
+-- Niin saaren suojaan, tyyneeseen lahteen, lasketaan sinne, oi
+lasketaan.
+
+-- Kun vain kapteeni suostuisi...
+
+-- Hänen täytyy. Käykää sanomassa, että me olemme päättäneet...
+
+Eihän kapteeni olisi tahtonut siihen suostua. Kun yhteen kyytiin
+tasasesti lasketaan, niin kyllä Lappeeseen päästään ihan ehein nahoin,
+väitti hän, pahempikin tässä on ruveta kääntelemään ja sateen hämärässä
+lähteä särkemään laiva tuntemattomilla saarten rannoilla. Sitäpaitse on
+ehdittävä perille ennen junan lähtöä... Sellaiset terveiset toi herra
+komantosillalta.
+
+Mutta päätös oli keskikannella kerta tehty ja nyt oli kysymyksenä se,
+kummalla valta oli, hallitsijattarellako vai kapteenilla. Siinä oli
+kunnia kysymyksessä kahdelta puolen, ja kohta otettiin kovalle. Tuuli
+lietsoi uutta pelkoa hätääntyneisiin, repi raekuuronkin pari kertaa
+alas pilvistä ja teki siten myrskyn ja luonnon vielä kauheamman
+näköisiksi. Toisilta naisilta loppui tarmo ja tahto ja voima lyyhistyi
+luttuun kun märkä rukkanen. Mutta leskellä kasvoi nyt voima ja
+päättäväisyys vaaran ja vastustuksen takia ja hän otti komannon
+käsiinsä.
+
+Hermostunut herra lähetettiin komantosillalle, vaan hän palasi yhtä
+huonolla menestyksellä. Tuli sitten ylioppilaan vuoro. Mutta siellä
+nuorten seurassa oli pelko jo hävinnyt kokonaan ja ylimielisyys
+kohonnut siihen määrään, että eräs tytöistä jo uskalsi kiellellä
+ritariaan täyttämästä käskyä.
+
+-- Vai niin, vai semmoisia te olettekin, letsukat! Kyllä minä opetan
+teitä -- kirjoitan äideillenne, miten te käyttäytte maailmalla ja
+röyhkeästi vastustelette vanhempia ihmisiä. Vai semmoisia... -- Hän
+tuli ja tukisti kieltelijää, vieraan ihmisen lasta. Mutta silloin
+olikin vastustus kannella lopussa. Tytöt itkeä pillittivät ja
+ylioppilas juoksi komantosillalle, niin että koivet vilkkuivat hänen
+mennessään, eikä hän sieltä uskaltanut palata ensinkään.
+
+Tuuli tiukenteli, aalto loiskahteli ja leski hurjistui. Ja vielä hän
+sai kokea uuden odottamattoman vastustuksen.
+
+Juopunut kirjuri oli myrskyn kestäessä vahvikkeekseen juonut minkä oli
+saanut, mutta kun hän päihtyi liiaksi, ei hänelle enää annettu mitään.
+Hän napisi ja toraili ja kiukutteli ja tuli siinä mielentilassa
+kannelle, jossa sai kuulla saaren taakse menon tuumista. Hän pani heti
+vastaan. Hänen täytyi ennen iltaa päästä Lappeeseen, kyllä sieltä
+oluvia saadaan. Ja hänen täytyi seuraavana päivänä joutua Viipuriin,
+siellä vekselit lankesivat ja hakuaika loppui ja hänelle tuli
+taloudellinen vahinko jos viivyteltiin. Kovasti kielsi hän kapteenia
+katkasemasta taivalta ja leskelle sanoi hän suoraan, että suu tuppeen,
+akka.
+
+-- Ja nyt te hukutte kaikki, mutta minä uin maihin, huusi hän.
+
+Se oli kauheata! Mutta kirjurin vastarinnassa yli yksi heikko kohta:
+jos hänelle annettiin olutta, niin suostui hän mihin tahansa. Kuten
+hukkuva tarttuu heikoimpaankin korteen, niin tarttui leski tähän
+kohtaan. Hän laskeusi itse bufettiin, tinkaili ja toraili siellä
+myöjätärten kanssa, kunnes sai pullon olvitta; sen hän luovutti
+kirjurille, joka tuli tästä jalomielisyydestä siihen määrään
+liikutetuksi, että palkkioksi yritti suutelemaan hienohipiäistä
+hallitsijatarta. Ja suukon hän epäilemättä olisi saanutkin, jos olisi
+ajoissa arvannut panna senkin ehdoksi.
+
+Nyt oli kapteeni yksin jälellä ja leski kiipesi komantosillalle. Mitä
+siellä tapahtui, sitä ei tiedä kukaan, sillä kiireen kautta pötkimme me
+kaikki muut sieltä alas pelottavan ihmismyrskyn lähetessä. Mutta hetken
+kuluttua muuttui suunta, Don Juan käännähti laitaseen ja lähti
+kiertämään kalliorinteistä saarta sen suojaiselle suvantorannalle.
+Hallitsijatar seisoi komantosillalla etummaisna uljaana ja voittoisana,
+ja perämies näytti ihmessään katselevan että kummanko käskyjä hänen nyt
+tulee totella, miehenkö vai naisen. -- Suvantorannalla tyyntyi tuuli,
+laiva pysyi heilumatta, köydet heittivät vinkumasta ja piippu
+ulvomasta.
+
+Mutta vielä kerran oli ottelu oteltavana, myrsky kaikkein ankarin oli
+vielä kestettävänä, ja se pani kalpenemaan rohkeimpainkin kasvot.
+
+Ranta oli louhikkoinen, kareja veden alaisia ja päällisiä näkyi siellä
+täällä, ja kapteeni kieltäysi viime hetkenä vielä laskemasta laivaa
+sinne, palasiksi pieksettäväksi. Hän käänsi suunnan vielä kerran. Mutta
+sitä hänen ei olisi pitänyt tehdä, sillä hän ärsytti äärimmilleen
+vihaset voimat. Epätoivoonsa hurjistunut nainen, se on kauhea otus. Se
+riehuu ja reuhaa kuin sokaistu härkä, se huutaa avukseen kaikki hyvät
+ja pahat hengettäret, se ei ole töistään vastuunalainen.
+
+-- Mitä on yksi laiva yhden ihmishengen rinnalla, mitä on se kymmenen
+rinnalla? Meidän henkemme on vaarassa, meidän matkustajain, me tahdomme
+pelastua, meidän täytyy pelastua. Ja me pelastumme. Me emme lähde
+suurelle Saimaalle. Me tahdomme maata jalkaimme alle, kovaa maata...
+
+Sellaisessa myrskyssä en luule monen merimiehen olleen.
+
+Laiva kääntyi vielä kerran, haettiin ja tavattiin vihdoin eräs muita
+sileämpi kallion syrjä, jossa koko miesvoimalla suurella vaivalla
+saatiin laiva säilytetyksi kovin pahaksi hakkautumasta kivien särmiin.
+Ja naiset saivat maata jalkainsa alle.
+
+Tuntisen parin perästä heikkeni myrsky Saimaalla, illansuussa ilma
+kirkastui ja tuuli tyyntyi hienoseksi. Pian laskeutuu maininkikin
+kepeässä suolattomassa vedessä ja väsähtäneiden aaltojen ylitse voitiin
+kohta lähteä kyntämään suuren Saimaan selkää illan yöksi vaihtuessa.
+
+Mutta ihmissydämmessä ei myrskyn sappi niinkään pian laskeudu,
+hurjistuneen mielen maininki käypi korkeana vielä kauan aikaa, milloin
+taantuen heikommaksi, milloin ärtyen valtavammaksi. Se on uhkaavan
+näköinen. Don Juaninkin kannella vallitsi iltahetkien kuluessa arka
+äänettömyys, jonka vain väliin katkaisivat ankaran hallitsijattaren
+kuohuvan mielen viimeiset puuskat. Niitä ei tahtonut kukaan enää
+viekotella valloilleen, jokainen vetäytyi soppeensa, niin syrjäiseen
+kuin mahdollista. Laivassa vallitsi pelon sekainen ilo, joka aina
+seuraa, kun vaara on voitettu, eikä uudesta enää ole kuin pikkusen
+pelkoa.
+
+Kun yön selässä tultiin Lappeeseen oli iltajuna jo pari tuntia sitten
+mennä vohkassut, ja kellä lie ollut vekseleitä ja hakuaikoja
+valvottavana, ne sai hän myöskin antaa mennä. Oli oltu myrskyssä
+merellä. Vieläpä seuraavanakin päivänä, kun me yhteisessä vaarassa
+olleet matkustajat istuimme junavaunussa sullottuina hallitsijattaremme
+silmäin alla, vieläpä silloinkin tuntui hyökyaaltojen jälkiä ja
+mainingin loisketta. Rajuilma oli ollut ankara, siitä yhä kuohuili
+valtavasti povi, ja salamoi tulinen silmä.
+
+1891
+
+
+
+
+LEMMINKÄISEN RETKI SAAREEN.
+
+(Nykyajan valossa).
+
+
+Lemminkäiselle kävi vähän tukalaksi olo kotosalla. Vuosiltaan alkoi hän
+jo olla siinä ijässä, että hänenkin pitäisi ruveta jo jotain
+toimittamaan, itsellään hänellä ei tuntunut olevan halua eikä kykyä,
+ja hän oli, eikä aivan suottakaan, näkevinään miten ihmiset
+kotikaupungissa, tuttavat ja tuntemattomat häntä salaa sormellaan
+osoittelivat, jotta tuossakin on yksi tyhjäntoimittaja, tämän maailman
+vetelys, joka äitinsä kotona loikoilee eikä tee mitään.
+
+Sitäpaitsi oli hän sotkeutunut ikävänlaisiin raha-asioihin, rumiin
+vekselijuttuihin, jotka äidin varoihin turvaatumalla tosin olivat
+jotakuinkin saadut selville, mutta joista kaikilla kaduilla kumminkin
+juteltiin julkisena salaisuutena.
+
+Tuo kaikki tuntui joka päivä yhä tukalammalta ja Lemminkäinen päätti
+lähteä joksikin ajaksi matkoille, jotta herjat kielet herkeäisivät
+juoruamasta.
+
+Yhtenä iltapäivänä, kun hän oli noussut päivällislevoltaan ja
+huokotellen turhaan harkinnut puhki päänsä mitenkä taas saisi iltansa
+jotenkaan siedettävästi kulumaan, astui hän paitahihasillaan äitinsä
+huoneeseen ja selitti, että hän on aikonut lähteä hieman matkustamaan.
+
+-- Matkustamaan, sinäkö poikani? Ja mitä varten ja minne?
+
+-- Joo, minä aijon pistäytyä Saaren kaupunkiin ja jos alan viihtymään,
+jäänkin sinne joksikin ajaksi. Täällä käypi vähän ahtaaksi.
+
+-- Ahtaaksiko? Mikäs nyt päähäsi pisti? Oikeinhan minä kauhistun...
+
+-- Niin, minä olen huomannut sen viisaimmaksi. Täällä ei ole muuta kuin
+juoruämmiä ja yksitoikkoisuutta. Siellä laitan asiani kuntoon ja tuon
+tänne mammalle miniäksi tuon rikkaudestaan kuuluisan viinatehtailijan
+Saarelaisen tyttären, Kyllikin.
+
+-- Älä yritäkään poikani, häpäset itsesi. Varmempi on, että otat täältä
+jonkun oman kaupungin rahaporvarein tyttäriä... Ja onhan meillä vielä
+sentään oma talo kaupungissa ja maatila, vaikka vähän velkainen onkin,
+ja sitäpaitse vielä joku määrärahaa obligatsiooneissakin.
+
+-- No kun on, niin hyvä on. Mamma on hyvä ja täyttää kapsäkkini, ja
+järjestää hiukan matkarahoja. Itse käyn kiirehtimässä räätäliäni, että
+hän laittaa vaatteeni aamulla ajoissa valmiiksi ennen höyrylaivan
+lähtöä. Ne ja muutamat muut pikkulaskut jäävät mamman maksettaviksi.
+
+Äiti ei enää jatkanut turhaa vastarintaansa, vaan kyynele tipahti
+hänen silmästään Lemminkäisen poistuttua. Noin äkkiä meni siis
+hänen ainoa poikansa yksin maailmalle! Hän rupesi surumielisenä
+valikoimaan tärkkipaitoja ja kaulustimia ja latomaan niitä sievästi
+vaskipuitteiseen pahvikapsäkkiin.
+
+Lemminkäinen oli isävainajansa ainoa poika. Hän oli vanhaa, varakasta
+aatelissukua, soturiaatelia, joka vuosisatain kuluessa oli muitten
+verellä kastellut isänmaata ja herrana hallinnut alusorjiansa.
+Lemminkäistä itseäänkin oli koetettu istuttaa sotauralle, ja hän olikin
+kokenut kadetti- ja junkkarikoulut, mutta sittemmin -- erityisistä
+syistä -- heittänyt soturialan mielestään. Sen jälkeen oli hän ainoana
+poikana elänyt isänsä rikkaassa talossa, nauttinut nuoruuttaan mittain
+täydeltä, näytellyt Don Juan'ia kotikaupungissaan, -- ylipäätään
+maistanut tämän maailman makian joka suhteessa.
+
+Vanhan aatelissuvun jälkiä hänellä näet oli jälellä sorea vartalo,
+kauniit kasvot, väljä kurkku ja hieno käytös; muu aatelius oli
+sukupolvien kuluessa jo ennättänyt hiertyä pois verestä, niin että
+kovasta, rautatammesta hänen muotoonsa oli puhennut notkea ja hapras
+vesivesa.
+
+Vaikka nuori Lemminkäinen jo kotitienoillaan oli nautintojen maljan
+ryypännyt pohjasakkoja myöten, oli hänessä kumminkin jälellä siksi
+verran soreutta ja pirteyttä, että hän milloin tahansa saattoi tehdä
+valloituksia vieraassa naismaailmassa, sen huomasi hän itse varsin
+hyvin. Kotikaupungissa hänet jo liian hyvin tunnettiin, siellä oli
+menestys lopussa.
+
+Olipa siis monta pätevää syytä, jotka puolustivat Lemminkäisen matkalle
+lähtöä, ja hän ihaili oikein itseään ja omaa päättäväisyyttään, kun
+vihdoin monen harkinnan perästä sai lausuneeksi äidilleen tuon
+aikeensa. Sitten hän vielä lähti tapaamaan muutamia paraita
+hekkumatovereitaan ja viimeistä kertaa hurrattiin nyt ilta ja yö
+yhdessä jäähyväiskekkereitä pidettäessä. Siksipä olikin hänellä pää
+raskas ja puna silmissä, kun hän seuraavana päivänä astui laivaan ja
+osti ensi luokan piletin.
+
+Äiti itki laiturilla kun köysiä hellitettiin.
+
+-- Hyvästi nyt, huusi poika viime sanoikseen. Ilmotan sähkösanomalla
+aina kun tarvitsen uuden postiremissan rahoja nostaakseni pankista...
+
+Näön vuoksi oli Lemminkäinen hankkinut itselleen erään vakuutusyhtiön
+matkustavan asiamiehen toimen, ja kun hän Saarelassa oli saanut
+asuntonsa kaupungin komeimmassa hotellissa, ilmoitti hän suurenmoisesti
+kaikissa sanomalehdissä ottavansa vastaan henkivakuutuksia. Hänen
+aatelinen nimensä herätti heti huomiota ja ennen pitkää oli hän sievän
+käytöksensä ja kotoisten suositustensa nojalla voittanut ensi vastukset
+ja päässyt koteutumaan Saarelan hienoimpiin seurapiireihin. Hän
+herkesi pois vanhoista pahoista tavoistaan, esiintyi aina erittäin
+vaatimattomana ja rakastettavana ja pääsi siten kohta kaikkien
+suosioon. Varsinkin rouvat, vanhemmat ja nuoremmat, pitivät hänestä
+paljo, nuoret miehet koettivat väkisinkin saada häntä ilojuhliinsa ja
+kaupungin tytöt olivat aivan ylenonnelliset, kun hän omituisella
+viehättävällä tavallaan hienosteli ja mairitteli heitä.
+
+Kuukauden kuluttua oli Lemminkäinen kukkona linnan päällä kaikkialla
+Saarelan ylhäisimpäin piirein seuraelämässä ja huvituksissa. Jos
+vanhemmat herrat ja jotkut kadehtijat sanoivat kuulleensa kaikenlaista
+vähemmin ansiokasta puhuttavan hänestä hänen kotikaupungissaan, niin
+sitä pidettiin panetteluna taikka nuoren veren viattomina kepposina.
+Olihan jokainen tilaisuudessa näkemään, kuinka tasainen ja
+vakavaryhtinen tuo nuori liikemies oli. Ja kotikaupungissa kuultiin
+ihmeissään, että Lemminkäinen on noin tasaantunut ja voittanut
+Saarelaisten suosion. Äitikin itki ilosta ja lähetti rahoja.
+
+Lemminkäinen viihtyi etenkin naisten seurassa ja naiset hänen
+seurassaan. Hän ei hyvitellyt ketään erikseen, vaan hienosteli yhdellä
+lailla kaikkia, liehakoi jokaisen edessä, niin että neitosista kukin
+tunsi itsensä tyydytetyksi ja autuaaksi. Kyllikki yksin, viinapatruunan
+rikas ja kopea tyttö, ei hänestä ollut paljokaan välittävinään, vaan
+tottuneella silmällään huomasi Lemminkäinen pian eräistä merkeistä, että
+se tyttö se kumminkin häneen enin oli pikeytynyt ja hän napsautti
+sormiaan salavihkaa tyytyväisyydestä.
+
+Oltiin niin sotajalalla koko syyskausi, toisistaan ei oltu yhteisissä
+seuroissa välittävinäänkään, kumpainenkin säilytti asemansa johtavana
+henkilönä riippumatta toisesta. Mutta joskus, kun Kyllikki ja
+Lemminkäinen sattumalta joutuivat kahdenkesken, suli vähitellen tuo
+jääkuori, he seurustelivat kuin vanhat tutut, he vaihtoivat katseita ja
+ymmärsivät toisensa. Ja pian he huomasivat, että he rakastivat
+toisiaan, ja silloin tunsivat he itsensä onnellisiksi, niin
+onnellisiksi...
+
+Mutta yleisön edessä säilyttivät he kylmän välinsä, toisinaan vain
+laskivat pilkkasanoja toisistaan, ja siihen oli varsinkin Kyllikki
+kärkäs.
+
+Ja Lemminkäinen näytteli osansa rakastuneena hyvin. Milloin he istuivat
+hämärähetkenä viinapatroonan muhkeissa perähuoneissa jutellen
+kahdenkesken kenenkään estelemättä, milloin palasivat iltapimeällä
+luistinradalta ja tekivät vielä kävelyretken autioon, talviseen
+puistoon saadakseen rauhassa jutella juteltavansa ennen eroa. Ja tuo
+salamielisyys, joka oli kuin itsestään syntynyt heidän kesken, yhdisti
+heidät vielä lähemmin toisiinsa. He tunsivat olevansa kaksi olentoa,
+jotka, ollen aivan erilaiset kuin muut, olivat ihan toisiaan varten
+luodut... Sitä kesti viikon, toista, ja he menivät kihloihin, --
+tietysti salakihloihin. Kaikki muut luulivat heidän vielä olevan
+sotakannalla! Se heitä huvitti sanomattomasti.
+
+-- Sitten vasta yhtäkkiä vihitämme itsemme vähän ennen junan lähtöä ja
+muutamme meidän kauniiseen Kalevan kaupunkiin, jossa kohta pääsen itse
+liikkeen johtajaksi, kehui Lemminkäinen. Ja kesät asumme maatilallani,
+jossa mulla on suurenmoinen maanviljelys ja meijerihoito.
+
+-- Ja toiset jäävät tänne ihmeissään suu auki katselemaan...
+
+He olivat onnelliset.
+
+Vaan mihinkäpä se ihminen luonnostaan pääsee. Lemminkäinen ei tietysti
+malttanut olla naurattamatta muitakin tyttöisiä, nuoria ja kauniita, ja
+kun hänen kujeensa kaikkialla lankesivat hedelmälliseen maahan, rupesi
+tuo salapeli Kyllikkiä huolettamaan. Hän tahtoi tehdä siitä lopun,
+mutta Lemminkäisestä elämä tuommoisenaan oli hyvin lystiä, ja kun hän
+ei keksinyt keinoa miten saisi puhdistetuksi valheensa entisyydestään,
+varakkuudestaan ja liikemiehyydestään, ja mitenkä voisi esiintyä
+viinapatroonan luona, antoi hän ajan kulua, eleli yksin päivin ja
+lykkäsi vakavat asiat huomiseen.
+
+Vaan vähitellen rupesi hänelle itselleen jo kiire tulemaan.
+Kotikaupungista lähti Saarelaan kuulumaan kummia huhuja, matkustajat
+sieltä kertoivat yksityisseikkoja hänen entisestä elämästään,
+hänen rahajutuistaan ja naisjutuistaan, ja nauroivat hänen
+liikemiehyydelleen. Ja Saarelan nuoret herrat, joita Lemminkäisen onni
+naismaailmassa jo kauan oli suututtanut, levittivät oikein kateilijain
+innolla noita huhuja kaikissa seuroissa. Vielä lisäksi kirjoitti äiti,
+että hänen, vanhain velkain ja myötäisten rahalähetysten takia, kävi
+välttämättömäksi myödä talo kaupungissa ja muuttaa asumaan syrjäiselle
+maatilkulleen.
+
+Tuo oli harmillista. Jotain piti tehdä, sen huomasi Lemminkäinen, mutta
+mitä?
+
+Lemminkäinen mietti puhki päänsä, vaan turhaan. Nyt oli myöhäistä mennä
+patruunalta tyttöä pyytämään, kun se jo varmaankin tunsi hänen
+kujeensa. Paras ehkä nousta junaan ja pötkiä tiehensä ... mutta sääli
+sitäkin tehdä, kun kultakala oli tuossa juuri sormien lomassa...
+
+Niissä synkissä mietteissä asteli hän eräänä iltana muutamaan tuttuun
+perheeseen, johon pienenlainen seura oli pyydetty illanviettoon ja
+johon Lemminkäinenkin oli päättänyt mennä, jos ei muun vuoksi niin
+säilyttääkseen ulkonaisen ryhtinsä.
+
+Kyllikki oli jo siellä. Hän katseli sulhoaan kyselevillä,
+surunvoittoisilla silmillä... Lemminkäisen korvia kuumenti. Nyt oli jo
+tytöllekin tieto saapunut... Äkkiä, toisten ollessa muissa pakinoissa,
+viittasi tyttö Lemminkäisen luokseen ja veti toiseen huoneeseen. Ovi
+jäi auki.
+
+Tietysti alkoi nyt tutkinto: oliko niissä puheissa perää, mikset
+hänelle ole sanonut...?
+
+-- Mitä puheita? Uskotko lemmittyni kaikkia kadehtijain juoruja?
+
+-- Mutta kuin niin varmasti ja yleisesti kerrotaan...
+
+-- Kerrotaan, sinä armas visertelijäni.
+
+Lemminkäinen päätti ratkaista asian uhkarohkealla tempulla, veipä
+sitten puuhun tai petäjään. Hän otti tyttöään hellästi vyötäreiltä
+kiinni; painoi rintaansa vasten ja suuteli oikein tulisesti. Ja tyttö
+lepäsi autuaana hänen povellaan, muistamatta että ovi oli auki...
+
+Kaunis juttu! Suuri skandaali! Aamulla sen tiesi koko kaupunki, siitä
+kertoivat rouvat, kertoivat piijat, kaunisteltiin ja paranneltiin.
+Ja samalla kerrottiin kaikenmoisista kuutamokävelyistä ja
+hämäränvietoista... Sen kuuli patroonakin ja kirosi sen tuhannen
+tulisesti.
+
+Mutia jotain oli tehtävä, muuten oli tytön maine tahrattuna. Ja kun
+nuoret päivällä tulivat ja ilmoittivat hänelle, että he ovat jo kauan
+rakastaneet toisiaan ja että eilen oli tapahtunut erehdys, täytyi hänen
+antaa Kyllikkinsä Lemminkäiselle, vaikka hän mieluummin olisi antanut
+potkun.
+
+Kolmen viikon kuluttua vihittiin Kyllikki ja Lemminkäinen ja he
+astuivat junavaunuun ajaakseen Kalevan kaupunkiin ja Saarelan asukkaat
+jäivät todella suu auki kummissaan junasillalle katsomaan. Ja patruuna
+lupasi heille riittävän vuosieläkkeen sillä ehdolla, että Lemminkäinen
+vastaisuudessa oppii elämään ihmisiksi, -- muuten lupasi hän peruuttaa
+sekä Kyllikit että eläkkeet.
+
+Nuori pariskunta saapui kotikaupunkiin, muutti asumaan anopin luo
+maatilalle ja eli onnellisesti kuherruskuukautensa. Lemminkäinen vannoi
+heittävänsä pois kaikki vanhat urheiluretkensä kauniin Kyllikkinsä
+tähden ja Kyllikki vannoi rakastavansa miestään myötä- ja
+vastoinkäymisissä.
+
+Mutta ihmiset silmäilivät epäillen tuota onnellisuutta. Mihinkäpä se
+ihminen luonnostaan pääsee, sanoivat he, Lemminkäisellä ei ole koskaan
+ollut taipumusta vakavaan yksavioisuuteen, miten käynee kun
+kuherruskuukausi on lopussa, miten vain käynee...?
+
+1891
+
+
+
+
+MATIN PÄIVÄT.
+
+
+Esko oli noin viikon, toista ollut vetäytyneenä vähän syrjemmäs
+maailmasta, s.o. pöytätoveriensa alituisesta seurasta. Ainoastaan pari
+kertaa oli hän tällävälin pistäytynyt kapakassa, istumassa vanhan,
+tutun juttelupöydän ääressä, vaan silloinkin oli hän aikusin illalla
+sangen juhlallisena noussut ja lähtenyt... Oli töitäkin ja johan tässä
+nyt muutenkin jouti vähän asettumaan ... niin oli hän mutissut
+mennessään. Tosiasia oli, että Esko kulki lemmen mietteissä, vaikk'ei
+hän ollut puhunnut siitä kellekään eikä tahtonut sitä millään hinnalla
+ilmaista. Hän tosin epäili, että muutamat hänen ystävänsä olivat siitä
+puoliarvaamalla saaneet jotakin vihiä ja päätti nyt ruveta puheissaan
+ja esiintymisessään kahta varovaisemmaksi. Sillä hän tunsi itsensä,
+omat heikkoutensa ja tunsi toverinsakin. Hän tiesi, että se olisi
+surmaksi koko hänen tuumalleen, jos se ennenaikojaan joutuisi noitten
+toisten hammasteltavaksi ja arvosteltavaksi. Ei, suu tuppeen nyt ja
+syrjään maailmasta! Olipa jo aika, että hän, Esko, joka jo melkein
+kulki vanhainpoikain kirjoissa, rupesi ajattelemaan elämän
+vakavampaakin puolta, kotia ja perhettä, ja että hän ajatteli sitä
+kerrankin miehevästi ja päättävästi.. Ja toimi sen mukaan.
+
+Ja hän ajatteli sitä nyt taas hyvin vakavasti ja päättävästi
+päivällisen edellä astellessaan virastosta kotiinsa. Hän oli nyt
+todellakin melkein rakastunut, se tuntui niin somalta, se häntä
+ilahdutti, mutta samalla miltei puolittain hävettikin. Hän seisoi vielä
+hieman epävarmalla pohjalla, ja se häntä juuri huoletti, sillä hän
+tahtoi nyt kerran repästä itsensä entisyydestään irti ja rakentaa
+elämänsä tulevaista onneaan varten. Nyt vihdoinkin oli se hänelle
+mahdollista, kunhan hän nyt itse vain toimi johdonmukaisesti ja
+pontevasti ja pysyi uskollisena uudelle päätökselleen. Ja hänen täytyi
+pysyä. Olihan hän vakuutettu, että hän oli täydellisesti kyllästynyt
+entiseen poikamiehen elämäänsä, tuohon ainaiseen ummehtuneeseen
+ravintoelämään iltatoverien seurassa ... niin, hän tunsi tuon tyhjyyden
+ja sieluttomuuden, hän halveksi tuota elämätä, hän halveksi sitä jo
+perinpohjin...
+
+-- Tulethan teaatteriin illalla, kysyä tokasee silloin juuri
+vastaantuleva toveri Eskolta, kun hän parastaikaa kävelee näissä
+päättävissä mietteissä ja jo on ehtinyt tuumaamaan, kuinka hän vielä
+tänä iltana kautta rantain tytölleenkin kuvaileisi, miten hän halveksii
+tuota entistä elämätään.
+
+-- Teaatteriin ... enpä tiedä varmaan, luultavasti en tule, mulla on
+vähän muualle menoa.
+
+-- Laiminlyöt premieerin, sitäpä ei lie monasti tapahtunut! Vai
+valmistatko itseäsi sopivalla tavalla huomisiin Matinpäiviin? Tapasin
+Matin illalla ja varmana voit ollakin, ettei hän nytkään tule
+häpäsemään itseään.
+
+-- Se on tietty, hän kyllä osaa.
+
+-- Siis tavataan huomisiltana?
+
+-- Niin, tavataan, terve ... ellei nyt satu mitään kiireellisiä töitä.
+
+-- Kiireellisiä. Kuule, mitä sulle on sattunut tuontuostaankin viime
+aikoina.
+
+-- Niin, no, täytyyhän työtkin suorittaa ... mutta luultavasti minä
+tulen. Terve!
+
+Nuo Matinpäivät, joutavat, ne olivat jo monta päivää pyörineet hänen
+mielessään. Hän oli nyt varmasti päättänyt pysyä niistä poissa -- hän
+tunsi ne Matinpäivät! -- ja hän oli ajatellut, että tämä olisikin nyt
+hänen ensimmäinen suuri voittonsa itsestään ja entisyydestään.
+Täytyihän hänen kumminkin ruveta pysymään syrjässä, nyt oli hyvä syy
+ikäänkuin yhdellä iskulla taittaa selkä entisyydeltä, hävitä pois
+vanhoilta markkinoilta. Hiukan kiusallista se oli, oli vaikea keksiä
+sopivia tekosyitä, vaara oli tarjona, että niitä ei uskottaisi ja että
+koko hänen salainen tuumansa joutuisi noiden irvihampaiden
+pureskeltavaksi. Ja hän oli siinä suhteessa sangen heikko ja herkkä,
+tämä kaikki oli niin outoa ja liukasta... Niin, hän oli itse oikeastaan
+vielä hirveän epäilevä ja epävarma...
+
+Mutta pois se! Nyt täytyi tapahtua väkinäinen leikkaus, elämänlaivan
+täytyi nyt kerrankin kääntyä toiselle kyljelleen. Tuumien täytyy
+toteutua, muuten hän menettelee kevytmielisesti itseään ja
+tulevaisuuttaan kohtaan ja tyttöäkin kohtaan. Nyt on hetki mennä
+Rubikonin yli ja polttaa sillat seljän takana!
+
+Esko melkein takoi päättäväisyydestä jalkojaan portaisiin noustessaan
+ylös poikamiehen asuntoonsa. Siellä hän tuota pikaa haukkasi
+päivällisensä ja rupesi valmistautumaan lähteäkseen tapaamaan tyttöä.
+Hän oli hankkinut tiedon, missä ja milloin hän tytön tapaisi, kun tämä
+meni työpaikkaansa, jotta hän sai saatella häntä viiden minuutin
+matkan, joka oli kylliksi antamaan hänelle taas pariksi päiväksi uutta
+rohkeutta. Kotoa hän ei ollut vielä uskaltanut mennä tyttöä hakemaan,
+se heidän tuttavuutensa oli jatkunut noinikään kylmiltään ulkoilmassa;
+vaan nyt hän mielessään hautoi tuumaa koettaa asettaa asiat niin, että
+päästäisiin vähän selvemmälle kannalle.
+
+Hän saattoi näet mennä kihloihin minä päivänä tahansa, kunhan hän vain
+saisi sen tehdyksi, saisi sanotuksi ratkaisevan sanan. Mutta sen
+pitikin nyt pian tapahtua.
+
+Kävellessään iltapäivällä siihen pieneen puistikkoon, jossa hän jo
+muutamia kertoja ennen oli tyttönsä tavannut, muisteli hän
+mielihyvissään, kuinka hyvällä jälellä hänen asiansa sentään olivatkin.
+Hän oli menestymisestään melkein varmana. Tuo tyttö, vaatimaton,
+varaton ja hellämielinen, oli aina niin ystävällinen häntä kohtaan ja
+suostuvainen, -- se olisi hänen omansa minä päivänä hän tahtoi. Miks'ei
+hän siis tahtoisi heti? Ja kun kerran kaikki on selväksi puhuttu, niin
+silloin ei muuta kuin kihlausilmoitus lehtiin! Silloin veistelkööt
+koiranhampaat ja irvistelkööt, hänellä oli maata jalkainsa alla!
+
+Tämä välitila se oli niin kiusallista ja petollista. Mutta siksi
+hänen juuri piti ollakin varuillaan, piti vetäytyä syrjään, pois
+Matinpäivistä ja muista hurjasteluista, olisihan ollut rikos tyttöä
+kohtaan lähteä näissä tuumissa ja tässä mielentilassa poikamiesten
+juominkeihin.
+
+Olihan nyt kerran Eskollekin kirkas päivä koittamassa, hänen täytyi se
+arvokkaasti ottaa vastaan, eikä suinkaan itse sen loistetta hämmentää.
+Mutta ihmisluonto on heikko; siis ennen kaikkia: vaiti! Muuten, jos
+hänen salaisuutensa joutuisi maailman suuhun, ei hän voisi olla varmana
+mistään, -- itsestään kaikkein vähimmin.
+
+Kauan oli Esko jo näissä mietteissä istunut puistikossa. Jo vihdoin
+tuli tyttö kiireesti astellen, -- Esko rinnalle. Vaan tänään ei ollut
+tyttö kaikkein rakastettavimmalla tuulellaan, hänellä oli kiire, oli
+vähän myöhästynyt ja muutenkin hän hiukan kärtysesti vastaili Eskolle.
+Jopa pisteliäästikin. Kun Esko nosti lakkia eräälle ohimenevälle,
+myöskin kaljupäiselle, herralle, niin tyttö nauramaan:
+
+-- Kaksi kuuta yhtaikaa!
+
+Hänen päälakeaan pilkkasi! Siitä Esko jo heti hieman sekaantui
+valmistetuissa puheenaineissaan. Hän oli tuossa juuri aikonut kautta
+rantain ilmoittaa, että huomeniltana, lauvantai-iltana, hän tulisi
+tytön luona käymään, jopa vähän siitäkin, missä tarkoituksissa, vaan
+vaivoin hän nyt sai siitä päästä kiinni.
+
+-- Huomenna ne olisi Matin päivätkin, lausui hän kumminkin kotvan
+kuluttua ilman varsinaista aihetta tähän tiedonantoon.
+
+-- Vai niin. No teidän kai on silloin oltava suurilla
+herrainkekkereillä?
+
+-- Olisihan oltava, vaan en ole aikonut mennä. Olen tuuminut pysyä
+poissa.
+
+-- Soo, mistä nyt tuulee! Tuollaiset kestithän kuuluvat olevan oikeita
+vanhainpoikain mässäyspäiviä.
+
+Vanhainpoikain! Mässäyspäiviä! Tämähän vivahti hieman
+epäkohteliaisuudelta. Ja kaikki se tiesikin vanhainpoikain
+mässäyspäivät! Esko tunsi horjuvansa äskeisessä varmassa
+vakuutuksessaan, vaan jatkoi kumminkin, ikäänkuin ei olisi mitään
+huomannut.
+
+-- Niin, olen aikonut lähteä vähän muualle. Onko teillä mihinkään menoa
+huomeniltana?
+
+-- Meillä on ompeluseura joka lauvantai-ilta. Miksi niin?
+
+-- Ilman vain ... vaan koska teillä on ompeluseura...
+
+Oli saavuttu portille, johon tytön oli mentävä. Tämä odotti sekunnin
+ajan, vaan kun Eskosta ei lähtenyt mitään sen enempää, sanoi hän
+jäähyväiset ja kiirehti sisään, hänhän oli muutenkin myöhästynyt.
+
+Esko käveli verkalleen kotiinsa. Matkalla rupesi satamaan ja hän kastui
+läpimäräksi. Ja hän oli olemukseensa sangen tyytymätön, kun muutettuaan
+sukat ja takit istui työhönsä... Perhanan ompeluseurat! Ja hän itse oli
+ehkä äsken ollut liian kuuma ja liian kömpelö, hän tekeysi
+naurettavaksi. Tyttö rupeaa häntä kohtelemaan miten tahtoo! Asia
+lykkäypi lykkäytymistään, -- tuleeko siitä sitten koskaan valmista!
+
+Töissään koetti Esko nuhertaa koko iltapäivän, vaan huonosti sekin
+luonnisti. Ja iltaruoka myöhästyi, matamia ei näkynyt eikä kuulunut.
+Esko oli nyt kolmena iltana peräkkäin syödyt iltasen kotona ja se oli
+jotakin tavatonta, -- matami nähtävästi ei ollut voinut aavistaa, että
+hän neljäntenäkin olisi kotonaan. Ja mitä hemmetin ilvettä tämä sitten
+oikeastaan on, miks'ei hän ollut mennyt premieeriin, miks'ei kapakkaan,
+miksi hän täällä mökötti...!
+
+No, eihän sitä saa niin vähästä närkästyä, kun on korkeammat pyrinnöt
+silmämääränä. Täytyy talttua ja tyyntyä ja vierautua entisistä
+tavoista, -- siinähän se temppu juuri onkin. --
+
+Seuraavana päivänä oli Matinpäivä. Esko tuli päivällä virastostaan
+siinä vakaassa aikomuksessa, että hän viettää kotonaan koko iltapäivän,
+olihan hän maininnut sekä tytölle että tovereilleen, ettei hän menisi
+kesteihin, -- hän tahtoi nyt kerran voittaa itsensä, vanhan ihmisensä.
+Muut voitot ovat sitten helpompia. -- Välttääkseen kyseleviä tuttavia
+käveli Esko niin pian kuin kerkesi ja syrjäisiä katuja myöten kotiinsa.
+
+Tänään oli lauvantaipäivä, Esko tiesi, ettei hän puistikossa nyt
+tapaisikaan tyttöä, jos muuten kehtaisi lähteä tavottelemaankaan, se
+oli eilen niin kummallinen. Odotetaanpa, kunnes se taas käy
+mureammaksi! Tänään niillä on ompeluseuransa, -- olisi se nyt voinut
+antaa palttua ompeluseuralleen tällä kertaa ... mutta ei tainnut hän
+itsekään sentään kyllin selvästi lausua tarkoitustaan. Ommelkoot nyt,
+kyllä kai hän malttaa mielensä!
+
+Esko veti pitkät päivällisunet ja lähti sitten herättyään ulos
+iltahämärässä raitistelemaan. Ilma oli vilponen, hän käveli tuntikausia
+omissa mietteissään, eikä tuntenut itseään oikein tyytyväiseksi.
+Oikeastaan se asema, johon hän oli itsensä asettanut, oli hirveän
+naurettava; -- vanha mies kulkee täällä ja koettaa kasvattaa itseään ja
+määrää itselleen katumus-, parannus- ja paastoaikoja, -- hyi, höpsistä!
+Ja minkä vuoksi? Tytönkö? Ikäänkuin tyttö nyt välittäisi yhdestä
+enemmästä tai vähemmästä Matinpäivästä, jos se kerta taipuakseen on. Ja
+jos taas ei tahdo taipua...
+
+Mutta saattaahan tuota nyt pysyä päätöksessään, kun sen kerran on
+tehnyt, raukkamaistahan se muuten olisi. Tarpeetontahan sinne on nyt
+lähteä juopottelemaan ja ehkä vielä toisten ivattavaksi, -- sillä
+ainahan niistä joku on nähnyt hänet yhdessä tytön kanssa, eikähän ne
+tietysti siitä malta olla veistelemättä. Ei, viisainta on nyt lähteä
+saunaan ja sitten suoraan kotiin, -- enkäpä huomenna taas saa tytönkin
+käsiinsä ja silloin virkeänä miesnä kaikki selville...
+
+Mutta Eskoa tuntui hieman hiukasevan ja hän päätti ravintolan ohi
+kulkiessaan yhtäkkiä ennen saunaan menoa käydä haukkaamassa voileivän
+ja ryypyn.
+
+Kapakassa istui pari Eskon tuttavaa juuri samassa toimessa,
+haukkaamassa ryyppyä ja voileipää, ja heti kun Esko astui sisään,
+viittoivat he hänet luokseen.
+
+-- Kas, näkeepä sitäkin miestä kerran. Ja oikeat sulla on tuumat,
+voileipä alle, niin että Matinpäivät pääsevät lujalle pohjalle.
+
+-- Niin, hm, minä olen oikeastaan ollut vähän kahdenvaiheilla niistä
+Matinpäivistä, tuumasin tästä mennä saunaan...
+
+-- Oletko sinä hullu, saunaan mennään vasta Matinpäivän jälkeen,
+silloin se on kumminkin tarpeellista. Vai mitä metkuja sulla liekään,
+-- etkö ollenkaan aijo Matinpäiville? Kuule, miten sinun laitasi on,
+sinä olet käynyt niin salaperäiseksi?
+
+-- Eikö mitä, on vain ollut tässä vähän töitä ja hommia.
+
+-- Hommia, hm, on niitä hommia joskus väliin näkynyt iltahämärässä
+hameniekkain parissa...
+
+Esko melkein säpsähti, kun toinen tovereista äkkiä heitti tuollaisen
+viittauksen, hän tunsi, että se sattui hyvin aralle paikalle. Mutta
+vasta hän tunsi itsensä kokonaan horjuvan, kun toinen vielä paranteli:
+
+-- Niin, sinä Esko taidat siitä piankin leipoa valmista. Mutta
+maltetaan, kohta kai se näkyy lehdissä kihlausilmoituksena.
+
+Kaikki oli pilassa. Eskon salaiset tuumat paljastetut, hänen hyvät
+päätöksensä turhia. Minkä vaikutuksen tekisi nyt tämän jälkeen
+kihlausilmoitus lehdissä! Mitä hyödytti koko hänen varovaisuutensa, kun
+sen kaikki kumminkin tiesivät. Parasta lie lykätä koko tuumat vähän
+tuonnemmaksi ja antaa puheiden unehtua... Peijakas, kun hän oli
+sattunut tulemaankin tänne kapakkaan, -- mutta nyt se oli jo melkein
+myöhästä väistyä.
+
+Esko vastaili jotakin välttelevää, maksoi voileipänsä ja hankkiusi
+lähtemään ulos.
+
+-- Odotahan, joudutaanhan tästä mekin. Ja vaikka nyt lienetkin lemmen
+puuhissa, niin saatathan siltä Matinpäiville tulla.
+
+-- Saatanpa saatan...
+
+-- Sitähän minäkin, ettei se niin lujalla ole.
+
+He tulivat kadulle ja kävelivät yhtä matkaa ylöspäin. Esko mietti
+jotakin mutkaa päästäkseen puikahtamaan syrjään. Hän oli nyt kerran
+päättänyt olla sinne Matinpäiville menemättä ... tullut tuhmuudessaan
+siitä tytöllekin puhuneeksi... Ja jos hän nyt menee, niin sitten ovat
+kaikki päätökset hiidessä, sitten hän menee toisen ja kolmannen kerran
+ja taas ovat hyvät tuumat hunningolla... Ei, kyllä hän livistää...
+
+-- Kävelkäähän edeltä, minä pistäyn tuossa tupakkapuodissa ostamassa
+pyhätupakat.
+
+-- Mutta ethän vain jää sille tielle?
+
+-- En, tietysti minä tulen...
+
+Mutta taashan tämä on aivan hullua, mietti Esko kun tuli ulos
+tupakkakaupasta. Mitä varten minä tässä heittäyn valehtelijaksi, miksi
+lupaan ja sitten pakenen kuin varas, livistän ja lymyilen...? Peijakas!
+tämähän on jonkinlaista itsensä pettämistä, tämähän on lapsellista,
+koulupoikamaista ilveilyä. Kylläpä sille mahdetaan nauraa! Olenko minä,
+vanha mies, nyt sellainen raukka, etten uskalla tehdä mitä miellyttää
+ja mennä mihin tahdon...? Mutta mihin minä sitten tahdon, saunaanko? Ja
+sillävälin toiset veistelevät ja hämmästelevät ja tekevät minusta
+naurun kappaleen...
+
+Kotvan aikaa seisoi Esko yhdessä kohden tupakkapuodin edustalla
+tietämättä minne päin hän kääntyisi, oikealleko vai vasemmalle. Se oli
+harmillista, se oli tuskallista, hän odotti ikäänkuin jotakin
+ulkonaista sysäystä, joka hänet työntäisi yhtäälle tai toisaalle siltä
+paikalta, jolta hän ei itse päässyt päkähtämään.
+
+Ja sellainen sysäys tuli. Lauma koulutyttöjä käveli kadun täydeltä
+naureskellen ja tirskuen, käveli käsikkäin yhtenä mustana aitana. Sen
+edestä täytyi syrjäytyä, lähteä liikkeelle eteenpäin...
+
+       *       *       *       *       *
+
+-- Terve! Täällä jo pahat kielet tiesivät kertoa, että sinä olisit
+hameisiin niin sotkeutunut, että olisit livistänyt tiehesi, mutta minä
+sanoin, että se on valetta, kyllä se mies tulee.
+
+Se oli Matti, joka näillä sanoilla etehisen ovella tervehti
+nimipäiville saapuvaa Eskoa.
+
+1895.
+
+
+
+
+
+MATKA-KASKUJA.
+
+
+Kaksi vuotta, pian kolmatta, on kulunut siitä, jolloin tein sen pienen
+ulkomaamatkan, jolta nämä matka-kaskut ovat tuloksia. Pistin joskus
+matkan varrella muistiini pikkutapauksen tai havainnon, yhden sieltä,
+toisen täältä, varsinkin jos ne mielestäni olivat huvittavaa laatua, ja
+olen sittemmin koonnut ne paperille. Kaskut on lukija kumminkin
+huomaava sellaisiksi, että ne eivät ole vanhenemalla turmeltuneet,
+koska ne ovat siitä onnelliset, etteivät ole riippuvia ajasta eivätkä
+kaikki paljo paikastakaan.
+
+
+
+
+TUNTI UPSALASSA.
+
+
+Parisen kuukautta olin oleskellut arkistotutkimuksia varten Tukholmassa
+ja vähitellen rupesin jo niistä töistäni selviämään. Jo Suomesta
+lähtiessäni olin päättänyt käydä myöskin Upsalassa selailemassa
+sikäläisessä kirjastossa löytyviä käsikirjoituskokoelmia, vaikka tosin
+ennakolta tiesinkin, ettei siellä minua varten mainittavaa löytyisi.
+Tuossa tiedossani olin yhä varmistunut ja vakaantunut Tukholmassa,
+jossa olin tilaisuudessa läpikäymään Upsalan kirjaston luettelot.
+Tiesin melkein turhaksi matkani sinne. Mutta kuitenkin, kaiketikin,
+eihän tuonne ole kuin tunnin matka, parin, kolmen kruunun reissu, niin
+arvelin, ja täydelleen rauhottaakseni omantuntoni päätin eräänä aamuna
+matkustaa tuohon vanhaan yliopistokaupunkiin, -- saahan tuonkin sitten
+kerran nähneeksi, josta on niin paljon lukenut ja kuullut.
+
+Ilman muita matkatarpeita kuin taskussa oleva muistiinpanokirjani
+saavuin kymmenen aikana aamulla Upsalaan ja kävelin suoraa tietä
+asemalta kirjastoon, joka valkeana ja komeana paistoi vastaani
+korkealta mäeltä. Ei tarvittu opasta eikä neuvojaa. Juoksutin sitten
+koko aamupäivän kirjaston nuoria, palvelushaluisia apulaisia
+edestakaisin kantamassa minulle käsikirjotusmytyn toisensa perästä,
+joista mahdollisesti voisi olla minulle jotain hyötyä. Vaan, kuten jo
+etukäteen tiesin, se oli turhaa juoksutusta. Kun kello läheni kahta,
+jolloin kirjasto oli suljettava, saatoin jo aivan rauhallisella
+omallatunnolla jättää Upsalan kirjaston.
+
+Laskeusin verkalleen alas kirjastomäeltä, sytytin paperossin ja
+katselin laidasta toiseen tuota allani lepäävää kaupunkivähäistä, joka
+hiljaisena ja rauhallisena näytti puolinukuksissaan kylpevän
+päiväpaisteessa mutaisen Fyris-joen molemmilla kupeilla. Tässä se nyt
+on siis tuo vanha, kuuluisa tiedonahjo, tuo muinais-skandinaavein
+ruhtinaskoti, tuo laulujen ylistämä kosteikko keskellä laajoja
+laidunmaita. Tuossa siis tuomiokirkko, tuossa uusi yliopistorakennus,
+tuossa vanha linna ja nuo ränstyneet puurakennukset, ne ovat siis
+ylioppilasten lukukammioita; ylioppilaistahan Upsalan kaupungilla on
+leimansa, ylioppilaiden asuttaminen, syöttäminen ja juottaminenhan on
+nykyjään Upsalan pääelinkeinokin.
+
+No, tämähän on siis kaikki sangen pian nähtyä ja tajuttua. Minä
+joutasin jo vaikka hetipaikalla matkustamaan pois.
+
+Katselin kelloa. Vielä runsas tunti täällä kumminkin on viivyttävä,
+ensi juna lähtee näet vasta kello 3: 5. Mitenkähän tuonkin ajan
+sopivimmalla tavalla kuluttaisi?
+
+Pitäisihän minulla täällä olla tuttavia useampiakin, Upsalan
+ylioppilaita, joihin olin tutustunut Helsingissä ja Tukholmassa, miten
+heitä vain mahtaisi saada käsiinsä. Useimmat ovat kyllä jo arvatenkin
+matkustaneet kaupungista pois -- toukokuu oli lopullaan, -- mutta yksi
+niistä nyt on varmastikin täällä, hän oli mulle keväällä ilmoittanut
+viipyvänsä koko kesän Upsalassa lukujaan varten. Tahdon kutsua häntä
+Vikbergiksi. Hän, Karl Vikberg, oli erityisesti Helsingissä ollessaan
+muistuttanut minua käymään luonansa Upsalassa... Hitto soi, minäpä
+koetan ottaa selkoa siitä miehestä. Jos kello kolmeen asti hänet
+löydän, jään tänne vielä pariksi tunniksi, syön päivällistä hänen
+seurassaan ja matkustan Tukholmaan vasta kello 5. Jos taas en löydä,
+matkustan jo kello 3 ja ehdin vielä neljän ajaksi syömään päivällistä
+tavallisten pöytätoverieni seuraan tavalliseen ruokapaikkaani
+Brunckebergin torin varrelle.
+
+Nyt siis heti hakemaan Vikbergiä.
+
+Siinä on sillan korvassa kirjakauppa, minä hyökkään sinne ja pyydän
+ylioppilasluetteloa... Vikberg, Vikberg, Vikberg ... niitä on toista
+sivua, Karl Vikberg, Karl Vikberg ... vuodelta 1891, 1892, mutta eihän
+täällä sitä minun Vikbergiä ole sittenkään.
+
+-- Kenties hän ei ole ollut sisällä yliopistossa viime lukukautena,
+huomauttaa kauppapalvelija, siinä tapauksessa ei ole hänen nimeään eikä
+osotettaan luettelossa.
+
+-- Niin, tietysti hän ei ole ollut täällä, kun hän vasta huhti- tai
+toukokuussa on palannut Suomesta... Mutta kuinka minä sitten saan
+hänestä selvän?
+
+-- Kaiketi nämä muut Vikbergit sen tietävät, ovat ehkä samaa sukua ja
+voivat tuntea hänet muutenkin.
+
+-- Ettäkö minä juoksisin kaikkein Vikbergien luona kysymässä?
+
+-- Niin, taikka edes muutamain...
+
+Oli se minusta hiukan toivotonta yritystä, vaan kirjotin kumminkin
+muistiin kolmen, neljän Vikbergin osotteet -- valitsin vanhimmat
+joukosta -- silmäilin kartalta parin pääkadun nimet ja suunnat ja
+lähdin löytöretkelleni.
+
+Ensimmäinen, jonka luo tulin, oli Herman Vikberg, stud. fil. Soitin,
+pääsin sisälle, pyysin saada puhutella herra Vikbergiä.
+
+-- Herman, Herman, tule alas, huusi vanhanpuoleinen naisihminen ylös
+vintin rappuja myöten. -- Täällä on joku, joka tahtoo sinua tavata.
+
+-- Pitääkö _minun_ tulla alas? kuului kummastunut ääni ullakolta. --
+Ei, käske hänen vaan tulla ylös.
+
+Arastelin vähän lähteä kapuamaan pimeitä portaita ylöspäin, vaan muuta
+neuvoa en keksinyt ja hetken hapuiltuani ovea ja avainta pääsin hänen
+huoneeseensa sisälle. Herman, paksu, lihava, kaljupää ukko, makasi
+paitahihasillaan vuoteellaan selkä minuun käännettynä. Vähitellen
+väänsi hän siitä vatsapuolen esiin, sovitti silmälasit silmilleen ja
+katseli minua kotvasen suurimmalla hämmästyksellä.
+
+Pyysin anteeksi ja selitin oudonlaisen asiani niin lyhyesti ja selvästi
+kuin suinkin, vaan sain tehdä sen toistamiseen ennenkuin hän verkalleen
+nousi vuoteelta ja vastasi lakoonisesti:
+
+-- Minä olen Herman Vikberg. Istukaa!
+
+-- Minulla on kunnia tietää se. Tarkoitukseni on vaan kysyä, tunnetteko
+sattumalta sitä Karl Vikbergiä, joka on ollut Suomessa.
+
+-- En sattumaltakaan.
+
+Kumarsin, pyysin vielä tuhannen kertaa anteeksi käyntiäni ja lähdin.
+Vaan kun varovaisesti käsikopelolla kulkien olin päässyt portaita alas,
+silloin oli jo Herman Vikberg kintereilläni. Hänelle oli sillä välin
+nähtävästi jo asia selvinnyt, hän oli tullut ajatelleeksi, että se oli
+ulkomaalainen matkustaja, joka oli hänen puoleensa kääntynyt neuvoa
+kysymään ja kohteliaisuuden henki oli hänessä herännyt. Hän tarjoutui
+auttamaan minua hakemaan Karl Vikbergiä, ja yhdessä lähdimme toisen
+Vikbergin luo. Sekään tietysti ei ollut se oikea. Vaan kun hänellekin
+asia oli ehtinyt selviytyä, oli meitä jo kohta kolme miestä, jotka
+kulimme hakemaan sitä Karl Vikbergiä, joka oli ollut Suomessa.
+
+Me haarausimme kukin eri taholle. Olin ilmoittanut apumiehilleni
+aikovani matkustaa pois joko kello 3 tai 5, ja he olivat luvanneet
+kolmen ajaksi saapua »Rullan» nimiseen kapakkaan asemahuoneen luona
+kertomaan minulle, kuinka heidän retkensä oli onnistunut. Muistaakseni
+heistä toinen palvelushaluisuudessaan oli luvannut mulle tuovansa
+»Rullaniin» mukanaan Karl Vikbergin ennen kello kolmea joko elävänä
+taikka kuolleena.
+
+Itse kävin vielä parin Vikbergin luona. Toinen heistä oli kuullut
+puhuttavan minun Vikbergistäni, toinen ei tuntenut häntä puheitten
+mukaankaan, vaan kumpanenkin heistä oli pyytämättäni kohta valmis
+lähtemään liikkeelle haettavaani löytämään. Toiselle heistä ilmotin
+minä, että »Rullan» olisi sovittu yhtymäpaikka, toinen esitti saman
+paikan itse yhtymäpaikaksi, luvaten tuoda Vikbergin sinne.
+
+Olin jo ehtinyt päästä hikiseksi ja minusta tuntui, että olinpa jo
+tehnyt yhden Vikbergin löytämiseksi mitä ihmiseltä niin lyhyessä ajassa
+kohtuudella voi vaatia. Neljä Vikbergiä oli parast'aikaa kaimansa
+perästä juoksemassa ja jos heistä jokainen saapi kaksikaan Vikbergiä
+liikkeelle, niin on niitä minun vuokseni piankin 12 jalkeilla. Ne
+tietysti kaikki tekevät sopimuksen, että »Rullan» on oleva
+yhtymäpaikkana kello 3. Jos heistä vielä jokainen, niinkuin melkein
+saattoi otaksua, sattui tapamaan vielä yhdenkään uuden Vikbergin, niin
+olisi kello 3:n aikaan tasan kaksi tusinaa Vikbergejä »Rullanissa»
+minua vastassa. Mutta olisiko se oikea sittenkään siellä, se olisi
+siltä epävarmaa.
+
+Tuota mietin, kuljeskellessani kellon kolmea lähetessä Upsalan katuja
+pitkin rautatieasemaa kohti. Ja siinä miettiessäni rupesi tuo uhkaava
+Vikbergein paljous vähitellen mieltäni ahdistamaan. Mitä tekisin minä
+tuossa suuressa, oudossa joukossa? Miten voisin tyydyttävästi selvittää
+sen seikan, että olin vaivannut liikkeelle noin monta minua
+tuntematonta miestä, miten voisin heidän hyväntahtoisuutensa kyllin
+palkita? Enhän edes ollut tuon Suomessakaan käyneen Vikbergin
+erinomainen henkiystävä eikähän ollut tarkoitukseni ollut mikään muu,
+kuin saada hänen seurassaan viettää muuan joutilas tunti, joka nyt
+muuten jo kohta oli kulunut. Mulle tulisi todellakin olemaan sangen
+vaikea hetki osottaessani kiitollisuuttani kaikkia noita Vikbergejä
+kohtaan, joko sitten heidän toimensa oli onnistunut taikka ei.
+
+Näissä synkissä mietteissä saapuessani rautatieaseman edustaiselle
+torille ja nähdessäni kellon olevan viittä minuuttia vailla kolme,
+välähti ensi kerran mielessäni ajatus paeta raukkamaisesti koko
+Vikbergi-joukkoa, luikkia asemalle ja lymyityen jonkun vaunun nurkkaan
+ajaa karauttaa Tukholmaan. Siellä odottavat minua vanhassa
+ruokapaikassa vanhat, tuttavat päivällistoverini, siellä olisin kuin
+kotonani ja saisin kertoa heille seikkailustani... Mutta ei, sehän ei
+käy laatuun. Tuossa luen erään portin päällä suurilla kirjaimilla
+kirjoitetun nimen »Rullan», sinne pakottaa kova kohtaloni minua
+menemään vastoin tahtoanikin. Sillä miestä sanasta...
+
+Raskain askelin astuin portista sisään. Vielä siellä ei ole yhtään
+Vikbergiä, vaan koko liuta saapuu kai tuossa tuokiossa. Ja minusta
+tuntui, kuin olisin suotta pakotta sattuman petkuttamana joutunut
+saaliiksi tähän satimeen, josta ei ole yhtään aukkoa pois päästäkseni.
+Eikö yhtään? Miksen sittenkin pakene? Onhan otuksella oikeus paeta
+satimesta, jos ehtii ennenkuin pyytömies saapuu. Pyytömieheni. nuo 24,
+saapuvat juuri tuossa silmänräpäyksessä, vaan vielä on mulla aikaa
+repästä itseni irti ja juosta... Katsahdin kelloa: minuutin yli
+kolmen...
+
+Minä repäsen itseni irti, pujahdan portista ulos, hiivin aitoviertä
+pitkin uskaltamatta katsoa taakseni, varastan toisella jalalla
+ehtiäkseni pikemmin ja hyppään ahmana portaita ylös asemahuoneelle.
+Paluupiletti on taskussani, junakello soipi viimestä kertaa, minä
+nykäsen vaunun oven auki, astun sisään ja heittäydyn kuumuutta ja
+mielenliikutusta huokuen sohvalle nojalleni. Juna viheltää, lähtee
+liikkeelle. Nyt on jo myöhästä enää palata »Rullaniin», höyryhepo viepi
+minut nyt jo väkisinkin Tukholmaan...
+
+Koko tuon tunnin kolmesta neljään on mulla paha omatunto, sydämmeni lyö
+levottomasti ja soimaa minua petollisuudesta ja kiittämättömyydestä,
+enkä uskalla ajatellakaan noita monia Vikbergejä, jotka nyt luultavasti
+parhaallaan istuvat »Rullanissa» odotellen minua ja päästäen
+tuontuostaankin kirouksen, kun niin kauan viivyn. En uskalla heitä
+ajatellakaan, enkä keksi tässä jutussa vielä mitään naurettavaa. Keksin
+sen vasta, kun saavun Brunckebergintorin varrelle Tukholmaan, vanhaan
+ruokapaikkaani, ja siellä saan tavata kelpo päivällistoverini, joille
+sydäntäni keventääkseni kerron seikkailuni. Heistä on koko juttu
+hullunkurinen ja välttämättä tahtoo yksi heistä kirjottaa minun
+puolestani onnittelusähkösanoman lähetettäväksi kohta Upsalaan
+»Rullaniin» yhteisesti kaikille Vikbergeille, jotka siellä tietysti
+paraikaa ovat koossa ja saavat tehdä toistensa tuttavuutta. Sen sain
+kumminkin estetyksi ja minusta tuntui varmimmalta pysyä Upsalan
+Vikbergeistä niin kaukana ja niin äänettömänä kuin mahdollista, jotta
+he niin pian kuin suinkin unhottaisivat tuon käyntini Upsalassa, joka
+minulla aina on pysyvä mielessäni.
+
+1894.
+
+
+
+
+TUNNELMAIN MAASSA.
+
+
+Sanaa »tunnelma» en ole koskaan voinut suvaita enkä ole näihin asti
+itse vielä milloinkaan sitä kirjoitettuna käyttänyt. Olen koettanut sen
+asemalle keksiä toista sanaa taikka, ellen sellaista ole löytänyt, olen
+kiertelemällä kokenut päästä pälkähästä. Tuo sana on näet minusta huono
+ja ruma, se on tehty tekemällä niinkuin monet muutkin, mutta tehty
+kömpelösti; jos olisin kielimies, keksisin epäilemättä jonkun mutkan
+todistaakseni, että se on aivan »väärä johdannainen» ja tuomitseisin
+sen kuolemaan tiedemiehen oikeudella.
+
+Mutta nyt -- pelkään minä -- täytyy minun itseni turvautua
+tuhon inhottavaan sanaan. Aijon näet kertoa pari piirrettä
+kööpenhaminalaisten elämästä, ja jos sinä lukija hiukankaan tunnet
+tanskalaisia, täytyy sinun myöntää heidän olennossaan olevan siksi
+paljo »tunnelmoimista», että heistä kertojan on ylen vaikea välttää
+taikka kiertää sellaista sanaa, joka vastaa saksalaista »Stimmung».
+Siinä on koko tuossa viheriässä saarimaassa jotakin pehmoista
+herkkämielisyyttä, jotakin »sievää» ja »idyllistä», joka vaatii
+»tunnelma» sanan käyttämistä ja sitä samaa piirrettä kuvastuu myöskin
+kansan luonteesta. Ei niin, että ihmisiä voisi sanoa juuri uinaileviksi
+tai haaveksiviksi, ovathan he päinvastoin sangen pirteitä ja eloisia,
+vaan sittenkin, tunteella näyttää heidän olennossaan olevan hyvin paljo
+tekemistä, ja he koettavat mielellään järjestää yhteiselämänsä
+niin, että sen yksityiset tilaisuudet muodostuisivat somiksi
+»tunnelmaryhmiksi», taikka ainakin näyttäisivät siltä.
+
+Vaan parilla esimerkillä saan ehkä tuon tarkoittamani piirteen
+selvemmin esitetyksi.
+
+Lähtekäämme liikkeelle esimerkiksi jonakin lämpimänä ja
+päiväpaisteisena sunnuntaina noinikään kesäkuun kauniimmillaan ollessa
+katselemaan, kuinka kööpenhaminalaiset viettävät joutopäiväänsä. Meidän
+olisi oikeastaan oltava monessakin paikassa yhtaikaa, mutta
+seuratkaamme nyt ainakin aluksi päävirtaa. Se kulkee kaupungista länttä
+kohden merenrannikkoa pitkin tuuheaan tammimetsään, joka on tuttu
+lyhyestä nimestään »Skoven», metsä, -- näin määräämätön yksikkö näet
+riittää, sillä Tanskan metsistä ei ole monikossa paljo puhumista.
+
+Taon 5-6 virstan pituisen matkan voipi kulkea sekä laivalla että
+rautatiellä, ja onhan niitäkin, jotka näitä kulkuneuvoja käyttävät.
+Mutta ne tiet ovat useimpain kööpenhaminalaisten mielestä liian
+arkiteitä, liian proosallisia. Ajaa junavaunussa taikka istua
+laivankannella, sehän on niin jokapäiväistä, siinä ei ole ensinkään
+runollisuutta, tunnelmaa... Toista on somasti ryhmittyä hevosten
+vetämiin kärryihin tai vankkureihin ja kulkea siten omalla ajopelillään
+metsään. Jos saadaan omasta perheestä tai sukulaisperheistä kokoon noin
+8-10 henkeä -- sen verran mahdutetaan noihin vuokrattavissa oleviin
+vankkureihin -- niin on porvarillisten kööpenhaminalaisten ilo
+ylimmillään. Voileipiä otetaan mukaan ja laulaen ajetaan ulos
+kaupungista. Laulu kuuluu asiaan. Yksiäänisesti lauletaan joka
+vankkurissa sieviä isänmaallisia tai rakkauslauluja, lauletaan koko
+matkan, jota tuossa verkkasessa kulussa menee tuntikausia. Niissäkin
+vankkureissa, joita ei yksi perhekunta tai seuruekunta ole jaksanut
+itselleen palkata, vaan joihin on kokoontunut toisilleen outoa väkeä
+kaupungin eri kulmilta, lauletaan yhtä hartaasti ja ollaan yhtä
+iloisia. -- Tällaisia pyhäretkiä varten löytyy Kööpenhaminassa
+erityinen ajurien haaraosasto, jolla on erittäin siihen tarkoitukseen
+hevoset ja ajopelit.
+
+Huomattavaa tuossa retkeilyssä on, että perheiden tuoreimmillaan olevat
+jäsenet, pojat ja tyttäret noin 17:n ja 27:n ikävuosien väliltä,
+useinkaan eivät matkusta muun perheen mukana. He kulkevat erikseen,
+parittain -- ovat kihloissa. Kööpenhaminassa se näet kuuluu kuuluvan
+asiaan, että ollaan kihloissa. Niin pian kuin nuorukainen on päässyt
+niin pitkälle, että ensimmäiset parranhaituvat ovat tehneet yläleuvalle
+harvan laihon, rupeaa hän kiireisesti katselemaan itselleen
+samanikäistä tyttöä ja ennen pitkää sitä ollaan kihloissa, vaikka
+useinkaan ei ole vielä elämisestä, ei elämän suunnasta eikä siis
+perheen perustamisestakaan mitään tietoa. Mutta se nyt ei olekaan aina
+ensimmäisenä tarkoituksena; pääasia on ensiksi, että ollaan kihloissa,
+-- sehän on niin runollista, niin hauskaa, niin kiihoittavaa, niin
+tunne-elämää kehittävää. Jokaisella on oma henttunsa, jonka seuraan hän
+rientää illoilla työstä päästyään ja jonka kanssa varsinkin sunnuntait
+vietetään yhdessä. Onhan se niin ihanata kuherrella kahden kesken,
+puhua rakkaudesta ja unelmoida tulevaisuutta. Ja kun esim. näinikään
+sunnuntaisin istuu rinnakkain ja lähekkäin vankkureilla ja laulellen
+ajaa »metsään», niin onhan siinä tunnelmaa. Mitä seurauksia tuosta
+kihloissa olosta on, se on toinen asia. Usein ei siitä ole mitään
+seurauksia, vanhat liitot puretaan ja uusia tehdään. Usein se taas
+viepi aivan nuoriin avioliittoihin, ja vaikka niissä monasti ei olekaan
+paljoa mistä »perhe» eläisi, niin onhan siltä tuo kahden nuoren
+yhdessäelämä niin somaa ja runollista...
+
+Vaan me olemme jo saapuneet tammimetsään ja kävelemme siinä poikki ja
+pitkin katselemassa kööpenhaminalaista huvittelua. Nuo kirjavat ryhmät,
+suuremmat ja pienemmät, jotka ovat asettuneet sieviin sikermiin
+varjostoihin puittenjuurille, ovat todellakin miellyttävän näköisiä.
+Kesäisiä pukuja, iloisia mieliä, punaisia poskia, nuoruutta, kauneutta
+ja lempeä, -- mitäpä sen viehättävämpää osaisi enää muukalaisenkaan
+silmä hakea kesäiseltä huvipaikalta. Voileivät kaivetaan esiin,
+kaivetaan juustokäärö ja kalakäärö ja keitetyt munat, ja ateria alkaa.
+Olutta saa ostaa siellä täällä olevista myymälöistä, joista siis
+haetaan särvin. Niin kodikasta, niin »nättiä»!
+
+Yli koko kentän lepää sopusointua ja rauhaa. Ei rähisevää ääntä kuulu
+mistään, ei toraista sanaa, ainoastaan tuota samaa laulua kaikuu
+sieltä, täältä, tammien juurilta. Ja kun sulhanen aterian jälkeen
+laskee päänsä morsiamen syliin ottaakseen ettoneen ja kun lapset
+laitetaan vähän syrjemmäs leikkimään, että papat ja mammat saisivat
+rauhassa levätä raanuinsa päällä ruohokossa, niin tuntuupa katsojasta
+siltä, kuin näkisi hän teaatterinäyttämöllä jonkun aistikkaasti
+ryhmitetyn »stilleben»-kuvaelman, jonka olisi tarkoitus esittää onnea
+ja rauhaa.
+
+Sama tunne pysyy katsojassa myöhemminkin, se vain erotus, että
+kuvaelmat muuttuvat. Milloin keräytyvät luonnon helmassa olijat,
+lapset, kihlatut, naineet miehet ja naiset, piiritanssiin, milloin
+muuhun sievään leikkiin. Rannalla vieressä on hoijakoita, kiikuja ja
+muita ilopaikkoja. Sulhanen kustantaa morsiamensa viiden äyrin
+kiikkuun, istuu itse vierelle ja pitää hellästi vyötäreiltä kiinni,
+ettei tuo vain putoaisi. Ja sen jälkeen tarjoo hän vielä tytölleen
+lasin olutta, juo itse kaksi, ja palkaksi saa hän, jos sattuu vähänkään
+siimespaikkaa, suukkosen. Eikä tee mitään, jos joku näkeekin. Onhan se
+niin viatonta, samalla kuin se on niin runollista ja sievää. Eikö
+olekin?
+
+Tunnelmaa pitää olla kaikessa ja sitä on kaikessa. Itse kaupunki
+puistoineen ja siltoineen kuvastaa jo keskellä ihmishyörinääkin
+jonkunlaista hempeämielistä tunnetta, sitä samaa huokuu vastaan
+huvipaikoista, Tivolista ja kesäteaattereista, niin, sitä huomaa
+melkein kauppapuodeissa ja ruokapaikoissakin. Sydämmellisyyttä ja
+hiukan lapsellista herkkyyttä, joka koettaa ilmestyä niin sievässä
+muodossa kuin suinkin. Lyhyesti, -- tunnelmaa.
+
+-- Sain tuttavikseni Kööpenhaminassa pari, kolme yliopistoon vielä
+kuuluvaa nuorta miestä, joiden kanssa toisinaan olin yksissä ja
+juttelin myöskin tuosta piirteestä sikäläisen kansan luonteessa. Kehuin
+sitä piirrettä, sanoin sen todistavan sydäntä ja hyvyyttä ja väitin,
+ottamalla vertaukseksi meidän karun ja jäykän suomalaisen luonteen,
+sitä pyrittäväksi päämääräksi. Mutta he eivät hyväksyneet tuota
+kehumista. He myönsivät tuollaisia merkkejä kansan luonteessa olevan,
+vaan väittivät sitä lapsellisuudeksi ja miehuuttomuudeksi, josta olisi
+irti pyrittävä. Tuollainen uinaileva suunta on raukkamaista, he
+tahtoivat esiintyä jäyhinä miehinä.
+
+Ja kumminkin oli heissä itsessään tuota tunnelmoimista hyvinkin
+runsaasti. Havaitsin sen monasti.
+
+Niinpä olivat he illaksi ennen lähtöäni kutsuneet minut vieraakseen.
+Arvelin, että mentäisiin johonkin ulkoravintolaan iltasta syömään tai
+laivaretkelle merelle taikka johonkin varieteehen. Mutta hyvin
+salaperäisenä ohjasivat he matkan rautatieasemalle, ostettiin piletit
+ja istuttiin junaan. Tästä kai on tuleva jotakin erinomaisempaa lystiä,
+arvelin. Ja niin siitä tulikin.
+
+Kun tunnin ajan oli rautatievaunussa nielty tomua, pysähdyttiin
+pienelle asemalle, joka oli viljelysketojen keskellä. Sieltä lähdetään
+astumaan auringon laskua tehdessä pölyistä maantietä pitkin, astutaan,
+astutaan... Pari kertaa olin jo kysynyt, että mihinkä tämä tie viepi,
+mutta he vastaavat vältellen. Jotakin harvinaista! Peltojen keskeltä
+avaupi vihdoin vettä esiin, pieni järvi, matalat kaislikkorannat,
+taloja tiheässä ympärillä.
+
+-- No, tässä nyt ollaan perillä.
+
+-- Oho. Ja mihinkä tästä nyt mennään?
+
+-- Mihinkä! Tässähän sitä ollaan.
+
+No, ollaanpa sitten, arvelin, yhä vielä odotellen mitä tuleman piti.
+Istahdin rantakivelle, ystävieni rientäessä puuhaamaan mikä millekin
+taholle. Yksi kävi yhdestä talosta vuokraamassa veneen, toinen toisesta
+ostamassa olutta, kolmas vielä juoksi muissa puuhissa.
+
+-- Ettäkö ongelle? kysäsin, kun vihdoin ruvettiin veneeseen astumaan.
+Kysymykseni huvitti heitä hyvin.
+
+-- Ei, muuten vain järvelle istumaan, tyynelle järvelle, katsomaan
+kuinka päivä laskee ja iltarusko punottaa.
+
+Sitähän siinä sitten katsottiin. Nuo asiaan kuuluvat »juustokääröt» ja
+»kalakääröt» vedettiin taas taskuista esiin, syötiin voileipiä veneessä
+ja juotiin olutta päälle. Ja aina sekaan silmäiltiin, kuinka päivä
+katosi matalan rannan taa, peltojen alle piiloon.
+
+-- Mutta miksi teitä oikeastaan miellytti lähteä juuri tänne? kysäsin
+taas kerran illan kuluessa, sillä se ei ollut mulle vielä aivan
+selvillä.
+
+-- Miksi! Eikö sinua sitten tämä miellytä?
+
+-- Tietysti, eipä siltä, mutta...
+
+-- Ajatteles nyt kun näin istutaan ruuhessa keskellä tyynen järven
+selkää ja syödään evästä... Minkä arvoista tämän rinnalla olisi istua
+jonkun laivan kannella merellä tai jonkun varieteepöydän ääressä!
+Tässähän on tunnelmaa!
+
+Niin, sitähän tässä on, kyllä minä tämän nyt jo tajuan ja olihan se
+mulla jo hämäränä aavistuksena ennakoltakin. Tämähän on nyt taas
+tuollainen runollinen tuokiokuva... Asema kävi vielä selvemmäksi, kun
+eräs ystävistäni, jossa oli kirjailijan vikaa, rupesi lukemaan ääneen
+runoa, jonka hän edellisenä yönä oli kirjoittanut...
+
+Juna lähti asemalta kaupunkiin vasta kello 4 aamulla. Siihen asti oli
+meidän joko istuttava venheessä tai käveltävä rannalla. Ei se tahtonut
+tuo »tunnelma» oikein koko yötä kestää. Minun oli lähdettävä seuraavana
+päivänä kahden vuorokauden rautatiematkalle, joten melkeinpä pisteli
+järveltä palattaessa vihakseni, että yö oli jäänyt nukkumatta. Ja uni
+näytti olevan toisillakin.
+
+Mutta he olivat järjestäneet tämän illanvieton tähän tapaan parhaassa
+tarkoituksessa, saadakseen herätetyksi runollisen ja arkielämää
+yläpuolella olevan mielialan. Olihan aivan heidän luonnossaan, että
+tässä piti saada luoduksi »tunnelmaa».
+
+1894.
+
+
+
+
+PIKAJUNALLA KESÄKUUMALLA.
+
+
+Piletti on taskussa, matkalaukku verkossa, -- sateenvarjo vieressä --
+kaikki mukana. Hyvä. Painaun junavaunun nurkkaan, leväytän eteeni
+»Politikenin», silmäiltyäni ensin ikkunasta, miten Kööpenhaminan
+viimeiset savupiiput häviävät näkymättömiin junan huristaessa
+eteenpäin.
+
+Tässä sitä nyt ajetaan maailmaa katsomaan. Johan sitä nyt kerran
+saapikin kappaleen nähdäkseen. Neljän valtakunnan läpi saapi kulkea,
+suurten kaupunkien läpi, rikkaiden viljelysmaiden läpi, tiheimpäin
+tehdaspaikkain läpi. Puolen Eurooppaa saapi nähdä ja lopuksi päästä --
+Pariisiin. Silloinpa melkein jo sopii kiitollisena, tyytyväisenä
+huoasta: nyt sinä herra lasket j.n.e. Sillä minä olen sen nähnyt,
+nimittäin Pariisin.
+
+Niin ajattelin itsekseni jo edeltäpäin nauttien junan nopeasti
+vilistäessä Sjellantia pitkin. Siinä nyt ei ollut vielä paljo mitään
+näkemistä. Yhtenä ainoana viheriänä, tasaisena lakeikkona kiiteli
+maisema silmien ohi. Kaikki peltoa ja niittyä, kaikki niin saroittain
+täsmälleen yhdenlaista, että silmä ei saanut mistään kiini.
+Vaihtaisinpa mielelläni Suomesta vuorennikamen tuohon, lammensilmän
+tähän vehnäpellon rintaan taikka kanervikon katkasemaan noita
+loppumattomia kylvöheinän sarkoja, -- olisihan tuosta toki pikkusen
+vaihtelua, oikeinpa päätä huimaa kauvemmin katsellessa tuota ääretöntä
+yksitoikkoisuutta.
+
+Kuka uskoisi Tanskassa niin paljon maata olevan, että saapi ajaa
+vähilleen 2 tuntia yhtä Sjellantia pitkin; -- vaan syy taitaakin olla
+se, että rautatie on hiukan pantu kiertämään keskuksen ympäri, ettei
+matka tuntuisi kesken loppuvan. Ohoo, vai jo siellä huudetaankin:
+Korsör! Kieliin matkustajat nouskoot laivaan.
+
+Korsör, siitä paikasta en tiedä muuta, kuin että siinä oli Tanskalla
+mennä vuonna kolerakaranteenin paikka. No siitäpä ei taida muuta
+tarvitakaan tietää. Nyt vähän vesimatkaa ja sitten se alkaa se suuri
+saksalainen isänmaa.
+
+Kiel on Saksan suurin sotasatama, muistan ennenvanhaan lukeneeni
+maantieteessä. Niinpä näkyy olevan. Pitkin pitkän sataman kylkeä on
+ladottu rinnakkain kuin sotamiehiä riviin suuria sotalaivoja,
+monitooreja, panssarilaivoja, mitä lienevätkin kaikki. Vai tuossa ne
+nyt ovat ne syömärit, jotka nielevät Saksan suunnattoman korkeat verot
+ijäti ammottavaan kitaansa ja joiden nälkää eivät ehdi tyydyttämään
+minkäänlaiset uudet sotaverot, -- vai tuossa ne nyt makaavat joutilaina
+niinkuin laiskat syöttiläät ainakin! Kellekähän noista on hyötyä?
+
+-- Juna lähtee kello 6, huudetaan laivan rantaan saapuessa. Siihen
+töyttää joukko joutilasta väkeä, jotka väkisin tahtovat kiskoa minulta
+matkalaukkuni. Mihin helkkariin te sitä...? Vai tulliin, soo, soo,
+kunhan tässä keritään... Sukkia ja paitoja siinä on, uskokaa pois. Ka
+niin, se on valmis.
+
+Siis puoli tuntia aikaa katsella Keiliä. Mutta sitä tuskin kannattaa
+puoltakaan tuntia katsoa. Syön sen sijaan voileivän ja juon seidelin
+olutta, hyvää olutta. Ja kohta taas huristetaan pikajunalla.
+
+Ei muutu se maailma, yhtä lakeikkoa vaan. Mahtaa olla täällä maa hiukan
+hiekkaperäisempää, koska pöläjää noin siivottomasti. Valkeita
+kivitaloja siellä täällä, puistikko joskus, mutta harvoin, ympärillä.
+Muuta ei merkittävää, pikajuna ei edes pysähdykään niiden
+pikkukaupunkien kohdalle, joiden ohi vilistetään. Mitäs tässä nyt
+oikeastaan on näkemistä, mietin itsekseni, kun jo istuminen rupee
+pitkistyttämään. No, tullaanhan tästä kohta Hampuriin ja sitten niille
+suurille sivistyspaikoille.
+
+Mutta miksi tässä pitää olla näin kuuma? Sitä kysymystä olen aamusta
+asti mielessäni hautonut, ja nyt se vasta ensi kerran puhkeaa oikeana
+haikeana huokauksena ilmi. Miksi näin jumalattoman kuuma ja kuumemmaksi
+vain käypi, kuta etemmäksi ehtii? Kuuluuko tämä kuumuuskin välttämättä
+sivistysmaihin? Pääseeköhän tästä ensinkään sulamatta läpi?
+
+Ne kysymykset uudistuvat sitten yhä tiheämmin kuta kauvemmas ehdin.
+Mutta vielä en kerkiä käydä kovin kärsimättömäksi ennenkuin juna
+puhaltaa kaupungin läpi kulkemaan. Huudetaan Alttoonaa ja sitten
+Hampuria -- se on yhtä samaa yhtäjaksoista kaupunkia --, ja jo vihdoin
+pääsen ulos hengittämään puhtaampaa ilmaa.
+
+Kolme tuntia Hampurissa. Miten ne paraiten voisi käyttää?
+Raitiovaunulla Alsteriin, siitä höyryllä »Huuhkajanpesään», taas
+takasin ja kaupungin läpi satamaan. Ja nyt jo pitää pistää pikkusen
+juoksunhilkkaa asemalle, sillä klo on heti 11, juna lähtee. No ei sitä
+kolerakaupunkia paljo ehtinyt nähdä, vaan aina nimeksi. Hikisenä
+huokuen saavun perille, näen tavarani, rötkähdän taas istumaan vaunun
+nurkkaan ajaakseni yötä myöten Kölniin.
+
+Nytkös vasta väkeä on junassa, istutaan ladottuina kuin sillit
+tynnyrissä. Siitä mahtaa tulla ihana yö. Eikä kuumuus hellitä
+yöksikään, polttavana huokuu henki ja iho melkein säteilee. Mutta ei
+auta nurkuminen. Koeta kärsiä, hoen itselleni, ja heittäyn niin
+rauhalliseksi kuin voin. Ja tunti menee, menee toinenkin, vaan toistaan
+hitaammin molemmat.
+
+Puolihorroksiin olen vaipuneena ja silmäilen tylsästi tulijoita ja
+menijöitä eri asemilla. Ihastun joskus, kun joku vieressäni rupee
+keräilemään tavaroitaan ja hankkiupi nousemaan ensi asemalla pois, --
+jääpi mulle ehkä vähän väljemmin tilaa, saan hiukan heittäytyä
+kenolleni lepäämään. Vaan tuskin hän on ulkona, kun jo toinen, paljo
+lihavampi ja paksumpi saksalainen työntyy sisälle ja anastaa tuon
+himoitsemani neliökyynärän. Pettymystä vain pitkin matkaa! Tunnen jo
+tilani sangen surulliseksi, vaan koetan rohkaista mieltäni.
+
+Taitaa olla alkuaamun aika, kun huudetaan: Bremen! Bremen, Bremen hoen
+mielessäni, sehän on tuttu nimi, mutta mikä merkkipaikka se nyt
+oikeastaan on, sitä en saa selville. Järkikin on näet jo tylsynyt ja
+muisti pettää. Bremen ... joku Bremenin piispa on varmaankin joskus
+historiallisella ajalla jossakin tehnyt jotakin -- vaan mitä? Kastanut
+virolaisia taikka tapellut tanskalaisten kanssa -- en muista... Mutta
+entä ... entä Bremenlinja, niin, sehän on se pahamaineinen linja, josta
+meidän siirtolaiset usein valittavat, -- vai se paikka tämä nyt on.
+Konduktööri tulee pilettiäni tarkastamaan, -- monettako kolmatta kertaa
+jo, en ole laskenut -- ja minä koetan lahjomalla turmella tuota nuorta
+miestä. Pyydän kauniisti kenenkään kuulematta, että hän antaisi minun
+pitää penkkini itseäni varten Kölniin saakka -- oikasen hyvin kituvan
+näkösenä selkäni -- ja työnnän hänelle markan rahan kouraan. Hän ottaa
+sen ja kuuluukin kohta ulkopuolella riitelevän jollekin vaunuun
+pyrkijälle, että sinne ei enää ketään sovi. Vaan pyrkijä, joka
+nähtävästi temput tuntee, nykäsee oven auki, astuu sisälle ja luoden
+minuun murhaavan katseen -- ikäänkuin syyttäen, että minä olisin
+tahtonut katkasta hänen matkansa -- istahtaa hän melkein minun
+sorkilleni. »Eletään sovinnossa», tekisi minun mieleni häneltä
+rukoilla, »sillä jos tässä vielä riita tulee, niin kovinhan tämä on
+vaikeaa».
+
+Juna huristaa taas eteenpäin ja minä nojaun kuumaan nurkkaani. Ulkona
+on pilkkosen pimeä, aukinaisesta ikkunasta tulvaa vain ehtimiseen
+sisälle hehkuvata hiekkaa, joka tunkeupi suuhun ja silmiin. Koettelen
+kädelläni kasvojani, mutta en enää tunne omaa ihoani, niin paksulti on
+jo likaa patoutunut joka paikkaan. Siitä istumasta kavahdun toisinaan
+ikäänkuin unesta. Katson kelloani, olisinko mahdollisesti saanut
+nukkuneeksi pois jonkun puolentuntisen kärsimysajastani. En, aika ei
+ole livahtanut rahtuakaan ohitseni, muuten vain olen mahtanut olla
+jonkun silmänräpäyksen tajuntaa vailla.
+
+Mynster, huudetaan ulkopuolella. Vai Mynster! Osnabryck ja Mynster, ne
+nimet olen joskus lapsuudessani lukenut rinnakkain ja ne rupeavat nyt
+soimaan korvissani. Osnabryck ja Mynster takoo junakin ensiksi
+verkalleen liikkeelle lähtiessään, sitten yhä tiheämmin taputellen
+mutta aina vuorottain: Osnabr--Mynstr, Osnabr--Mynstr...
+
+Nukuttaa, en voi nukkua. Kadehdin syvästi muuatta herraa, joka on
+saanut nostaneeksi koipensa vastapäiselle sohvalle toisen herran selän
+taa. Hän lepää sangen mukavasti. Ehkä voisin minäkin... Ei, siinä istuu
+minua vastapäätä terävänokkainen rouva, jolla on syli ja ympäristönsä
+täynnä kaikenmoisia hyntyitä, mahtaisi suuttua julmaksi, jos minä
+siihen kenkineni pyrkisin.
+
+Vaan tunnit kuluvat kumminkin. Ei ole aika sentään aivan seisahtunut.
+Aamu valkenee, joku viileämpikin tuulahdus puhaltaa ikkunasta sisälle.
+Nythän tässä juuri ollaankin Reinvirran ihanilla seuduilla -- vaikkei
+niistä suinkaan junassa tiedä -- ja saapihan vastaisuudessa kehua
+kulkeneensa Rheinvirran poikkikin, onhan sekin ajatus jo jonkinlainen
+lohdutus. Ja parin tunnin perästä ollaan Kölnissä, -- sinne jään
+päiväksi, jään varmaankin. Saan pestä silmäni puhtaiksi, saan nukkua,
+ja sittenhän sitä taas mielellään matkustaa. Rohkasen näinikään mieleni
+ja koetan tyytyä kohtalooni. Päivän valo jo vaikuttaa virkistävästi ja
+luontokin on hiukan vaihtelevampaa. Ei aikaakaan niin huudetaan
+Dysseldorfia. Soo, ajattelen mielihyvällä, siitähän ei enää pitäisi
+olla pitkälti Kölniin, ellei nyt aivan muistini petä.
+
+Tuntui sitä kumminkin vielä matkaa olevan -- taipaleen loppuhan on aina
+pisin paitsi kyydillä ajaessa, jolloin saattaa hevosta lopulla paremmin
+kiirehtää. Itse veturikin ja koko juna tuntui vähän väsyneesti
+laahustavan eteenpäin poikki lukemattomista risteyksistä ja
+vekseleistä, ennenkuin lopullisesti seisahtui Kölnin asemalle.
+
+Tännekö siis aijon jäädä koko päiväksi, tuumailin itsekseni kantaessani
+laukkuani odotussaliin. Mutta mitä minä täällä oikeastaan toimitan?
+Odottelen ja katselen -- pitkäksi voi käydä päivä.
+
+-- Mihin aikaan täältä pikajuna lähtee Pariisiin?
+
+-- Kello 9.
+
+-- Ja mihin aikaan se tulee perille?
+
+-- Kello 6.
+
+-- Entä seuraava?
+
+-- Lähtee kello 2, perillä kello 11.
+
+Päätin sittenkin lähteä ensi junalla -- en muistanut enää äsköistä
+päätöstäni. Mitäs minä täällä päivää viruisin taikka yönajaksi
+laittasin tuloni tuohon sekavaan, suureen kaupunkiin? Voinhan olla
+Pariisissa klo 6 tänään -- minä jatkan.
+
+Söin kipeneen, katselin tuomiokirkon -- sehän on jokaisen kulkijan
+velvollisuus -- ja riensin kohta taas pikajunallani Saksan länsirajaa
+kohti. »Miksi antausin taas tähän tuliseen pätsiin?» oli jo alussa
+ainoa ajatukseni, vaan en uskaltanut sitä itselleni myöntää, sillä
+olinhan itse yksin syypää. Tukala näkyi olevan toisillakin
+matkustajilla; vaikka olivat kotosin näiltä tulenpalavilta paikoilta.
+Tämmöistä kuumuutta he eivät koskaan ole tunteneet, kuulen heidän
+huokaavan toisilleen, ja he koettavat toistensa kilvalla anastaa
+varjoisimman vaununnurkan haltuunsa. Vaan päivä tuntui paahtavan joka
+kulmalta ja joka soppeen tunkeutui tuota hienoa, hehkuvata hiekkaa.
+Ajettiinpa viljapeltojen halki, ajettiinpa tehdaskylien läpi, oltiinpa
+tunnelissa taikka laaksossa, aina sama juttu. Ulos ei nähnyt paljo
+mitään, junan ympärystä oli yhtenä sihisevänä pölynä.
+
+Toisinaan juna pysähtyi hetkeksi, ja ne hetket olivat sitäkin
+tukalammat, kun ei lehahdustakaan tuntunut. Mitä lienevät olleet
+paikkoja, ei niitä enää kuullut eikä nähnyt. Mikä lie tuokin, johon
+noin lukuisasti jääpi miestä nuorta ja vanhaa? Jassoo Aachen, vai
+Aachen! Siitä jo kohta pyörähdetään rajan yli Belgian hiedikoille.
+
+Omituinen kielten sekotus soipi korvissani. Niissä kaikuu pohjimpana
+vielä tanskalaisten pehmeästi lepertelevä, painoton kieli, joka tuntuu
+luodulta, ikäänkuin lasten tarvetta varten, niissä sihisevät
+saksalaisten monet suhuäänet ja peräkkäin ladotut kerakkeet ja nyt jo
+ranskalaisten lyhyet, töksähtelevät tavut ja epämiellyttävä kurkunperän
+korina tulee sekottamaan kaikkea selvyyttä. Pidä hänestä sitten huoli
+mikä lie mitäkin! Jos minun tulee jollekulle pari sanaa sanoa, niin
+siihen tuppaa jo kolme, neljä eri kieltä sotkemaan sanottavaani ja
+lopuksi sittenkin tulee suomalainen »perk...»
+
+Puuh! kuinka kuuma! Aurinko nousee yhä korkeammas, se polttaa yhä
+tulisemmin. Koko väritys luonnossakin on aivan kuin päivän ja
+hiekkapölyn polttama. Tehtaat -- koko taivalhan Belgian läpi on kuin
+yhtä tehdasta -- ovat likasenharmajat, vuorenrinteet, kentät ja
+jokitörmät, jopa vesikin, ovat samankarvaiset ja ihmisissäkin, joita
+asemilla näkee, on sama likanen väri. Ja jos katson itseäni, olen
+kiireestä kantapäähän juuri samallainen. Koko Belgian maa näyttää
+pöläjävän yhtenä tomupilvenä, jota aurinko myötään pitää tulisen
+kuumana. Istuppa sitten siinä ahtaassa vaununnurkassa ja koeta kärsiä!
+
+Jospa joku taikavoima saisi junan hetkeksi ohjatuksi kulkemaan
+jäätunnelin kautta! Taikka annappa, että nämä sohvat olisivat kirkasta,
+kylmää jäätä, ja saisi niillä alasti loikoa! Vaan miksi haaveksin
+mahdottomia? Saisinko vain jostakin vaikka pienen, peukalon pään
+kokoisen jäämurusen, jonka tipauttaisin tuohon selän ja paidan väliin,
+olisin jo hetkeksi onnellinen. Kylmä väräys pääsisi ruumiini läpi.
+Taikka saisin kostuttaa jo kankeaksi käynyttä kieltäni ja kuivunutta
+kitalakeani raittiilla vesikulauksella, -- vaan vesikin täällä vain
+lämmittäisi, jos sitä lämmintäkään saisi. Tuskin missään pysähtyy juna
+sen verran, että ehtisi vesilasin juoda.
+
+Saatikka sitten syödä. Ravintoa en ole saanut koko päivänä muuta kuin
+kipeneen Kölnissä aikasin aamulla. Muutamia kirsikoita ostin eräällä
+asemalla ja ne nyt ilkeimmilleen kulajavat tyhjässä vatsassa junan
+jyristessä ja heiluessa. Tottahan ruokapaikka jossakin tulee, arvelen
+itsekseni lohdutuksekseni, vaan puolituntinen menee ja menee tunti ja
+toinen, eikä sitä tule.
+
+Vaan aika kuluu. Kelloni on jo kaksi, kun ehditään Belgian ja Ranskan
+rajalle -- ehkäpä tätä perille asti sittenkin kestänee. Vaan juuri
+siinä tullimiesten kanssa muokatessani tulen katsoneeksi asemakelloa.
+Se on vasta yksi.
+
+-- Tuo kello kai on väärässä, kysyn asemamieheltä.
+
+-- Ei, oikeassa se on. Ranskan rautateiden aika on Saksan aikaa tuntia
+jälempänä.
+
+Morjens! Siis yksi tunti, täysi tunti lisää kidutusaikaa. Tämä on
+halpamaista, tämä on petkutusta! Tämä on matkustajaraukkain
+tietämättömyyden väärinkäyttämistä. Palata nyt kello yhteen, kun on jo
+luullut olevansa kello kahdessa, se on kovaa, se on liian kovaa!
+Vuoroin tekisi mieleni itkemään, vuoroin haukkumaan koko näitä uusia
+yhteiskuntia.
+
+Vaan minä vaikenen ja istun entistään vielä masentuneempana junavaunun
+nurkassa. Mitä varten olen antautunutkaan tällaiseen peliin? Mitä
+varten uhrasin näin nuorella ijällä henkeni turhalle matkustushalulle,
+jota toisten sydämmettömäin kertomus oli innostuttanut. Sillä nyt olen
+jo melkein varmana, että Pariisiin asti en enää tätä kuumuutta kestä.
+Voimat ovat jo loppumaisillaan, sielun toiminta on jo seisahtanut.
+Raatona minä Pariisiin tulen, jossa tomuset luuni viskattanee johonkin
+likakuoppaan. Miksi en tyytynyt kotona olemaan; olisin saanut rauhassa
+loikoa nuoressa nurmessa koivun viileässä siimeksessä ja juoda
+kirnupiimää taikka istua kivellä raittiin kotikosken partaalla ja onkia
+harreja. Miks'en pysynyt siellä?
+
+En ole enää pitkiin aikoihin jaksanut seurata mitä paikkoja tässä
+kuletaan. Muistan kuulleeni, että jotakin paikkaa sanottiin Lyttichiksi
+ja toista Namuriksi, vaan missä ne sellaiset paikat ovat, sitä ei jaksa
+järkeni selittää. Vaikka lienenkin jo aivan väärällä tiellä. Ranskan
+puolella rajaa ottaa juna vielä tiukemman lähdön. Luulisi, että
+ilmanhenki semmoisessa menossa vilvottaisi, vaan kun se on niin kuumaa,
+niin se päinvastoin polttaa. Ei kärsi pistää päätään ikkunasta ulos jos
+semmoiseen voimanponnistukseen enää kykeneisikään.
+
+Kaikki matkustajat ovat niin velton ja väsyneen näköisiä, että sekin
+vielä masentaa mieltä. Tulevat vaunuun, viskautuvat istumaan ja jäävät
+siihen kuin märkä riepu, kunnes taas kömpivät ulos. He toki pääsevät
+välemmin ulos, minun on istuttava paikallani viimeiseen asti.
+
+Loppumatkasta en paljoa tiedä. Korvani kuulivat joskus S:t Quentinia
+mainittavan, toisella kertaa Compiegneä, vaan se kuului mulle jo
+ikäänkuin jostain toisesta maailmasta -- aivoni, jotka nähtävästi
+olivat kiehumatilassa, eivät työskennelleet. Yksi asia mulla vaan oli
+selvillä: jos nyt hengissä pääsen läpi, en lähde koskaan enää kesällä
+ajamaan pikajunalla, -- taisin vannoakin sen. Niin jos, -- mutta eikö
+liekin tämä viimmeinen reissuni. Laskin aina, että puoli tuntia vielä
+mahdollisesti pysyn koossa, mutta miten sitten käy?
+
+Ranskan kellokin läheni kumminkin, kumma kyllä, kuutta, mutta en vielä
+uskonut, että minä sen näkisin sinne asti ehtivää. Vaan kun sen jälkeen
+kuulin jonkun matkustavista mainitsevan, että Eiffeltorni jo häämöittää
+jossain kaukana, täytyi minun oikein vääntääntyä seisalleni
+kurkistelemaan sitä, että edes sen ehtisin nähdä elävin silmin. En
+nähnyt edes sitäkään. Huoaten heittäysin paikalleni. Taloja liiteli
+ikkunan ohi, palatseja, tehtaita, kaupunkeja. Tuntui aina siltä, että
+nyt tässä kohta pyörähdetään asemalle. Vaan ei. Sitä tuntui olevan
+loppumaton määrä tuota tuollaista maailmaa, enkä jaksanut sitä enää
+katsoakaan, kivistävää päätäni en jaksanut enää pitää pystyssä, se
+valahti hermottomana rintaa vastaan ja kaikki jäsenet raukesivat. Ka
+niin, ajattelin, nyt se on lopussa.
+
+Kului aikaa niin muutamia minuutteja. Toiset matkustajat rupesivat
+keräilemään kokoon tavaroitaan verkosta. Kohotin päätäni: toivo puhalsi
+taas kytemään sammumaisillaan olevan kipinän. Olisiko mahdollista; että
+tultaisiin perille? Junaa jarrutettiin, sitä hyppyytettiin kiskolta
+kiskolle. Ja eikö ole vauhtikin jo heikentynyt? On todellakin. Mutta
+tämähän käypi niinkuin suurissa romaaneissa: kun surma juuri on
+iskemäisillään, silloin on apu ääressä. Vaan uskallanko tuohon luottaa
+vieläkin?
+
+Uskallan. Vauhti loppuu, junankuljettaja levittää oven auki: Paris!
+Korvani eivät valehtele, en houri enkä uneksi. Se on totta. Aivan olen
+siis hengissä perillä, ja toivottavasti palaa tajunta ja järkikin
+vähitellen takasin. Minä olen sen kestänyt.
+
+Hoipertelen tosin kuin 80-vuotias, poteva vanhus asemalle ajuria
+hakemaan ja saan kyllä kotvan aikaa hakea tomuttuneen ja puolipalaneen
+muistini komeroista osotettani. Vaan sen löydän kumminkin ja pääsen
+ajamaan hotelliini.
+
+1893
+
+
+
+
+PARIISITAR.
+
+
+Arvaanpa minkälainen mielikuva lukijassa syntyy ensiksi kun hän tuon
+otsakirjoituksen lukee. »Pariisitar», -- siis tuo maailmankaupungin
+kadun kukka, joka kukkii lokaviemärin partaalla, tuo keveä,
+huikenteleva olento, tuo kaunis ja vilkas ja tulinen, mutta vaarallinen
+ja myrkyllinen.
+
+Niin, semmoinenhan se on yleinen kuva pariisittarista, sen
+karvaisinahan ne enimmäkseen esiintyvät matkustajallekin. Vaan mulle on
+kumminkin jäänyt mieleeni erään sellaisenkin pariisittaren kuva, joka
+oli vähän toista maata, luonteeltaan kyllä täysi pariisilainen, mutta
+ei siltä mikään kadun kukka.
+
+Viikon verran aikaa olin ollut Seine-virran kaupungissa ja, niinkuin
+muukalaiset säännöllisesti ovat, niin olin minäkin siellä ensi ajat
+sekä mykkä että kuuro. Saa sitä olla kieltä vähän osaavinaankin, mutta
+kun sinne tulee, niin kovin löytää itsensä köykäseksi: ei ymmärrä mitä
+muut sanovat, ei osaa itse sanoa mitä tahtoisi. Se on mitä kiusallisin
+asema, johon ihminen voi joutua; hän kävelee siellä kuin äänetön henki
+elävän elämän keskuudessa, ei osaa puuttua mihinkään, ei osaa ajaa
+asioitaan, tuntuupa melkein siltä, kuin ei kuuluisi koko ihmiskuntaan.
+Väleen siinä sentään korva tottuu kuulemaan ja ymmärtämään, vaan
+ennenkuin kielensä saa sen verran opetetuksi, että se johonkinkaan
+määriin pystyy ajatuksia tulkitsemaan, niin -- siihen menee aikaa.
+
+Olin vielä tuossa kiusallisessa asemassa: ymmärsin vähän,
+välttämättömimmät tarpeeni saatoin pyytää ja tarpeellisimmat
+selvitykset antaa, vaan minkäänlaisesta keskustelusta ei vielä tullut
+mitään. Ei löytynyt sanoja, kieli ei kääntynyt. Kävelin siten eräänä
+päivänä yksikseni, kuten tavallisesti. Menin kauvas omasta
+kaupunginosastani toimittamaan pientä asiaa, jonka matkan varrella olin
+saanut toimitettavakseni: kirje ja terveisiä oli vietävä eräälle
+skandinaavialaiselle rouvasihmiselle. Talon löysin, lähetin
+portinvartijan ylös viemään kirjeen ja korttini ja kysymään, saisinko
+tulla sisälle tapaamaan haettavaani. Itse odotin alhaalla, kävelin edes
+takasin portin edustalla. Kävelin kauan, ei tullut mitään vastausta.
+
+Yhtäkkiä lennättäysi portista ulos nuori tyttö, katsoi terävästi pari
+kertaa ympärilleen ja astui sitten suoraan minua kohden kysästen
+ranskaksi:
+
+-- Tekö olette se suomalainen herra?
+
+Tyhmistyneenä katselin ensiksi tuota nuorta, pirteää tyttöä, joka noin
+rohkeasti ja tuttavallisesti tuli minua puhuttelemaan. En saanut heti
+paikalla itselleni selvitetyksi, miten asianlaita oikeastaan oli,
+luulin jonkunlaisen erehdyksen tapahtuneen. Tuskin sain vastaukseksi
+soperretuksi:
+
+-- Minä, neitiseni.
+
+Häneltä pääsi heti helakka nauru, kun hän näki minun hämmästykseni. Ja
+naurun sekana virtasi sitten pitkä sanatulva, jota ainoastaan
+äärimmilleen jännittämällä tarkkaavaisuuteni ennätin seurata. -- Niin,
+hän oli juuri tullut minua tapaamaan eikä ketään muuta. Rouvasihminen,
+jota hain -- ja joka oli hänen asuntotoverinsa -- ei nyt juuri voinut
+ottaa minua vastaan, hänellä oli jokin opetustunti, jota hän ei
+tahtonut keskeyttää. Mutta hän tahtoi kumminkin minua tavata, puolen
+tunnin perästä olisi hän jo vapaa. Ja he olivat siellä ylhäällä
+sopineet, että minä sillä välin voisin, jos tahtoisin, seurata tyttöä
+erääseen nuottikauppaan, johon hänellä oli asiaa...
+
+Tietysti minä tahdoin ja jo sillä välin kuin tyttö vielä jatkoi
+sanatulvaansa olimme me kääntyneet kadunkulmasta ja vaelsimme
+ihmistungoksen keskitse leveää bulevardia pitkin. Ihmettelyn sekaisella
+mielihyvällä katselin koko ajan tuota vieressäni vilkkaasti
+lepertelevää pikkuolentoa, katselin kuin maanmoukka ainakin pitkään ja
+äänettömänä. En ollut vieläkään toipunut ensi hämmästyksestäni. Hän oli
+ilmestynyt kuin pilvistä tuohon eteeni, heti heittäytynyt tuttavaksi ja
+ruvennut kertomaan minulle aikeistaan ja mieliteoistaan, -- minulle,
+joka en ollut viikkokausiin ollut tilaisuudessa kuuntelemaan itselleni
+lausuttua ystävällistä sanaa, joka olin kuin erakko kulkenut äänetönnä
+ihmistulvan keskessä ja melkein jo ruvennut vihaamaan ihmisiä. Hän oli
+vielä kuin lapsi, vaikka jo vuosiltaan olikin naisen ikään kerennyt.
+Suuret, vilkkaat ja myötään liikkuvat silmät, pehmoset punaset posket,
+jotka hänen puhellessaan olivat yhdessä ainoassa, mutta lakkaamatta
+vaihtelevassa hymyssä. Ja koko tuo pieni vartalo notkui ja värähteli
+jokaista äänensointua myöten ja jokaisen tunteenvivahduksen mukaisesti.
+Elävää elämää näytti olevan jokaisessa sormenpäässä, kengän kärki
+näytti tanssivan jotain vallatonta tahtia katua vastaan ja toisinaan
+hän, kuin oikein vilkkaasti selitti jotakin, pyörähti puolitiehen
+eteeni kadulle solahtaakseen samassa tuokiossa taas rinnalleni. Mutta
+samalla oli koko hänen olennossaan ja käytöksessään jotakin niin
+arvokasta, niin maltillista ja itsetietoista, kuin olisi hän koko ajan
+huomauttanut: _noli me tangere!_
+
+Ja pian oli hän ehtinyt kertoa minulle koko pitkät tarinat itsestään.
+Hän ei ollut oikeastaan pariisitar, hän oli kotosin Sedanista, vaan oli
+nyt ollut vuoden Pariisissa soittoa ja laulua harjoittelemassa. Mutta
+nyt oli se surullinen hetki tullut, jolloin hänen täytyi matkustaa pois
+Pariisista, huomenna täytyi jo lähteä, nyt juuri, jolloin täällä olisi
+ollut niin hauska.
+
+--- Mutta miksi täytyi?
+
+Isä on kirjoittanut ja käskenyt tulla kotiin. Ja niin oli nyt vaikea
+lähteä. Vastikään oli hän opetellut monta uutta kaunista laulua ja nyt
+täytyi kaikki jättää kesken.
+
+-- Olipa se surullista.
+
+Olin sangen kiitollinen siitä, että hänellä oli niin hyvä sanantulva,
+sitenhän minä pääsin aivan kuuntelemalla, joskus vain tokasten jonkun
+sanan sekaan. Mutta pisti se siltä vihaksi toisinaan, kun ei voinut
+ottaa keskusteluun osaa eikä kysyä mitä olisi tahtonut. Tyttö oli m.m.
+sanonut, että olipa se ollut Jumalan onni, kun minä juuri tuolla
+hetkellä olin tullut asiatani ajamaan, sillä muuten ei olisi hänellä
+ollut ketään, joka nyt olisi joutanut häntä saattamaan kaupungille.
+(Pariisissa ei näet nuoren, »siistin» tytön katsota voivan päivilläkään
+yksin kävellä kaduilla, mutta ei näytty seuraajasta kumminkaan hyvin
+tarkkoja oltavan, koska siksi aivan outo mies kelpasi.) Tähän minun
+tietysti olisi ollut vastattava, että onni oli ollut yksinomaa minulle
+suosiollinen, kun hankki minulle näin herttaisen tehtävän. Jo rupesin
+sitä lausumaan, mietin sanoja, koetin ajatuksissani asettaa niitä
+peräkkäin, mutta siihen meni niin paljo aikaa, etten enää katsonut
+voivani sanoakaan sanottavaani. Ja niin kuivi koko kohteliaisuuteni
+yhteen haikeaan huokaukseen.
+
+Vähitellen rupesi kai tyttö kumminkin käsittämään, että minun
+harvasanaisuuteeni oli jokin erityinen syy, ja siksi otinkin
+valaistakseni hänelle tuota merkillisyyttä, selittääkseni, että olinhan
+ulkomaalainen, joka vasta viikon olin Pariisissa oleskellut ja joka en
+siis vielä ollut ehtinyt oppia maan kieltä. Tämän lauseen olin jo
+valitettavasti saanut useita kertoja ennen lausua, joten se jo oli
+mulla valmiiksi mietittynä, mutta sittenkin hän nauraa kikatti koko
+ajan kuin olin äänessä. Mahtoi se kuulostaa merkilliseltä. Eikä hän
+sittenkään näyttänyt minua ymmärtävän. Ranskalaisten itserakkaus on
+näet suuri: yhtä vähän kuin Jumalaa on muuta kuin yksi, voi kieliäkään
+olla muuta kuin yksi ja se yksi on ranskankieli. Joka ei osaa ranskaa
+puhua, eihän se ylipäätään osaa puhua, ja tyttö mahtoi ihmetellä mikä
+minä, vanha mies, olin, joka en vielä osannut puhua. Hän pyörähti
+eteeni kadulla, katsoi minua suurilla, hämmästystä kertovilla silmillä
+ja kysyi:
+
+-- Kuinka on mahdollista tulla toimeen maailmassa, kun ei osaa edes
+puhua?
+
+-- Niin, vaikeaahan se on, vaikeaa ja tukalaa, mutta minkäpä sille
+tekee. Ei siihen auta muu kuin yksi keino: koettaa oppia.
+
+Syvästi hän näytti ottavan osaa minun kurjuuteeni, vaan ei hän sentään
+kauankaan joutanut sitä surkeilemaan. Hän oli kuin tuollainen hupakko
+koulutyttö, jolla on hyvin vilkas ja vallaton mielikuvitus ja joka
+alituisesti syöksähtää yhdestä mielenjuohtumasta toiseen. Jos minun
+olisi ollut oltava hänen seurakumppaninsa pitemmän aikaa, niin olisi
+hän epäilemättä hankkinut minulle monta huolta ja surua, sillä hänellä
+oli sen tuhannen ilveet ja elkeet. Milloin hän kävellessään matki
+jotakin edellä kulkevaa herrasmiestä, milloin hän ääneen hyräili ja
+samalla sormellaan soitteli päivänvarjostimensa vartta, milloin
+huiskutti hän nuottisalkkuaan, joka hänellä oli käsivarrellaan; ja
+sitten yhtäkkiä hän oli säikähtävinään omaa vallattomuuttaan ja
+heittäytyi kiltiksi lapseksi. Mutta koko ajan oli kumminkin hänen
+käytöksessään sellaista varmuutta, sellaista suloutta ja makua, että
+olisi melkein luullut joka tempun, joka askeleen, olleen ennakolta
+opitun. Pariisitarta kiireestä kantapäähän!
+
+Nuottikaupassa, johon häntä seurasin, pani hän pyörälle sekä myöjät
+että minun. Kauan valikoittuaan ja juoksutettuaan kauppapalvelijoita
+otti hän muutamia vihkoja ja selitti sitten, että näitä hän ei aijokaan
+maksaa. Hän on täältä vuoden ajan ostanut niin paljon nuotteja, että on
+oikeus ja kohtuus, että hän nyt poislähtiessään saapi nämä ilmaiseksi.
+Ja sen hän sanoi niin vakavalla äänellä ja värähtelemättömillä
+kasvoilla, että täytyi uskoa hänen puhuvan aivan täyttä totta.
+Kauppapalvelija oli ymmällä. Kyllä kai se hänen puolestaan olisi
+kohtuullista, mutta vaikea hänen oli omin päinsä sitä luvata...
+
+-- Vaan te myönnätte, että mulla on oikeus saada nämä ilmaiseksi, eikö
+niin?
+
+-- Teiltä, neitiseni, on mahdoton kieltää mitään, vaan, kuten tiedätte,
+täytyy meidän tehdä tili kaikesta minkä myömme, ja niin ollen...
+
+-- Ja niin ollen -- hyvästi!
+
+Tyttö kääntyi oveen päin muka lähteäkseen. Kauppapalvelija katsoi
+hätääntyneenä tyttöä, katsoi minuun kerran toisensa perästä ja jopa
+pyörähti mulla ajatus päässä ja rahat taskussa että jokohan piti minun
+mennä ja maksaa tuo lasku. Mutta samassa suli vihdoin tytön totinen
+naama ilkkuvaan nauruun, hän pudotti kouransa silmästä rahan tiskille,
+lausuen: »no tuossa nyt on, ottakaa».
+
+Sellainen veitikka!
+
+Eipä kumma, jos hän tuolla puolentunnin kävelyretkellä jo ehti panna
+multakin ajatukset ja tunteet sekaisin ja jos jo paluumatkalla
+mielessäni pahottelin, että hän jo huomenna matkusti Sedaniin ja että
+siis sen ainoan kerran vain sain häntä tavata, ensimäisen ja viimeisen.
+Enin kaikista minua kumminkin harmitti, etten silloinkaan voinut sanoa
+hänelle mitään miellyttävää, iloista, kohteliasta. Tuossa hän
+lakkaamatta leperteli vieressäni, kertoi juttuja ja kysyi
+mielipidettäni milloin mistäkin, ja minun täytyi olla ääneti kuin
+patsaan. Sillä jos jotain rupesin sanomaan, tuli se niin huonosti, että
+itsekin häpesin. Se oli sietämätöntä.
+
+Jäähyväishetkeksi olin kumminkin miettinyt pienen kiitoksen hauskasta
+seurasta ja kun sen vuoksi eteisessä käteltiin, lausuin, niin hyvin
+kuin osasin, ihastukseni siitä harvinaisesta onnesta, mikä minulle oli
+tapahtunut. Hän nauroi herttaisimman, veitikkamaisimman naurunsa,
+toivotti mulle hauskaa oloa Pariisissa, lisäten:
+
+-- Mutta ennen kaikkia, oppikaa puhumaan, sillä muuten teillä ei ole
+hauska.
+
+Oih, kuinka syvästi itsekin silloin tunsin tuon neuvon todeksi!
+
+1894.
+
+
+
+
+HABIT NOIR.
+
+
+Tänä iltana minä menen suureen oopperaan näyttämön puolelle katsomaan
+kaikkia niitä suurenmoisia koneita ja laitoksia, joita siellä käytetään
+kaikenmoisten luonnonäänien ja liikuntojen aikaansaamiseksi, lausui
+mulle eräänä päivänä aamiaista syötäessä ruotsalainen pöytätoverini
+pyyhkästessään syönnin päälle suutaan ja juodessaan lasista pois
+viimeisen viinisiemauksen.
+
+-- No sehän sopii, vastasin minä, minulla on myöskin asiaa suurille
+bulevaardeille päin, joten voimme siellä yhdessä syödä päivällistä.
+Joko sinulla on asianomainen lupa päästäksesi näytöksen aikana.
+näyttämölle?
+
+-- Ei ole vielä, menen klo 5:n ja 6:n välissä sitä hankkimaan. Ja mulla
+on sellaiset suosituskirjeet, että sen saan. Mutta siksi meidän onkin
+jo viiden aikana lähdettävä Seinen toiselle puolelle.
+
+-- Hyvä, tavataan sitten tavallisessa paikassa.
+
+Hän oli näyttelijä, Gööteporista kotosin ja oleskeli opintoja varten
+Pariisissa; oli ollut siellä jo pari, kolme kuukautta enemmän aikaa
+kuin minä ja söi samassa ruokapaikassa. Olimme pitkät ajat syöneet
+siellä toisiamme tuntematta, usein istuneet samassa pöydässäkin nokat
+vastakkain; olin pian kielestä päättäen huomannut, että hänkin oli
+ulkomaalainen -- saman oli hän tietysti huomannut minusta --, mutta
+tuttavuutta ei ollut syntynyt ennenkuin pitkän ajan perästä, jolloin
+eräs toinen seurassani sattumalta ollut skandinaavi meidät esitti. Ja
+sen jälkeen söimme monasti yhdessä ja kävimme syönnin jälkeen usein
+teaatterissa y.m. huvipaikoissa. Nyt emme olleet tavanneet toisiamme
+moneen päivään, vaan tänään meidän taas sopi lähteä yhdessä
+keskikaupungille.
+
+Saatoin häntä ensiksi oopperaan ja odotin ulkopuolella sill'aikaa kun
+hän kävi sisällä hankkimassa itselleen lupalippua iltaa varten. Vihdoin
+hän tuli sieltä, oli lipun saanutkin, vaan hän hoki koko ajan
+tullessaan itsekseen jotakin nimeä, jota hänen illalla tuli pitää
+mielessään ja joka hänelle olisi jonkunlainen »sesam» saadakseen
+läheltä tarkastaa ja tutkia kaikkia koneita ja niiden käyttämistä.
+
+-- Onko sulla lyijykynää? kysyi hän multa; anna tänne, niin kirjotan
+muistiin tuon nimen ... Abinuaar ... saakelin kummallinen nimi, ei sitä
+muuten mitenkään muista.
+
+-- Abi... Onko se jonkun ihmisen nimi?
+
+-- On, jonkun tärkeän viranomaisen nimi, en saanut tapaamani
+herrasmiehen pakinasta oikein selvää, oliko se hän itse vai joku
+toinen, mutta ainoastaan sen nimen avulla minä pääsen näyttämölle, se
+on varma. No niin, Abinuaar, tuossa kynäsi. Nyt siis tänne takaisin
+kello kahdeksaksi.
+
+Kahdeksan aikana piti minunkin tavata muutamassa ravintolassa eräs
+tuttava, vaan siihen meillä vielä oli paljo aikaa, joten sitä
+kulutellen kävelimme pitkät matkat kauniita bulevaardeja pitkin. Mutta
+niinkuin pikkuoloihin tottuneelle suurissa kaupungeissa usein käy, ei
+huomattu taaskaan pitää huolta välimatkojen ja ajan välisistä
+suhteista. Niinpä oli nytkin kello jo ehtinyt ohi kahdeksasta, kun
+syötyämme kiireen kautta riensimme kumpikin määräpaikkaamme.
+
+-- Muistathan nyt sen tärkeän nimen, kysäsin toveriltani vielä kun
+nurkassa erottiin toinen toisaalle suunnalle.
+
+-- Abinuaar ... muistan.
+
+Minä puolestani tulin määräpaikkaani liian myöhään. Odotin hetkisen ja
+kysyin sitten edeskäyvältä, oliko sellainen ja sellainen henkilö äsken
+täällä yksin odotellut. Oli, oli juuri lähtenyt vähää ennen kuin minä
+tulin. Se oli harmillista, vaan minkäpä sille teki. Parasta lähteä taas
+taivaltamaan Seine-virran toiselle puolelle, omaan kaupunginosaansa.
+
+Eräässä kulmauksessa, jossa tiesin minulle sopivan raitiovaunun
+kulkevan ohi, odotin sitä ja kun se tuli, hyppäsin mukaan ja kiipesin
+katolle. Suuri oli hämmästykseni kun näin toverini, josta puolen tuntia
+sitten olin eronnut, jo istuvan siellä matkalla kotiin päin. Hän ei
+ollut näkevinäänkään minua ensiksi kun tulin ja kun istahdin hänen
+viereensä ja rupesin puhuttelemaan, oli hän hyvin pahantuulinen ja
+vastasi lyhyesti ja kärtyisästi.
+
+-- Tulitko sinäkin liian myöhään? kysyin.
+
+-- En ... eli saattoi sekin vähän vaikuttaa, siitä nyt ei tullut tällä
+kertaa mitään.
+
+-- No miksei? Etkö saanut enää tavata tuota herraa Abi...?
+
+-- Tavata, -- jaa, siinä nyt oli yleensä vähän väärinkäsitystä. Mutta
+minkäpä sille nyt enää tekee, -- täytyy jättää toistaiseksi.
+
+Huomasin, ettei hän tahtonut käynnistään lähemmin kertoa, enkä siis
+huolinut enempää udella, vaikka mieleni teki, sillä minusta tuossa jo
+tuntui olevan jotakin salaperäistä. Ajettiin sen vuoksi kauan aikaa
+ääneti, katseltiin hiljaisuudessa katuliikettä, molemmat synkän
+näköisinä, hän varsinkin. Jos hänelle jotain lausuinkin, niin hän
+tuskin vastasi.
+
+Mutta äkkiä hän iski keppinsä siltaa vasten, kirosi ja rupesi äkäsellä
+äänellä ikäänkuin itsekseen puhumaan:
+
+-- Niin ne solkkaavatkin sitten aina nopeasti ja epäselvästi, että
+siitä nyt ei ihminen saa tolkkua. Sanoihan se ihan suoraan, että minun
+piti kysyä jotakin henkilöä.
+
+-- Niin sitä herraa, etkö kysynyt häntä sitten?
+
+-- Herraa, herraa, eihän se mikään herra ollut, sehän se siinä juuri
+onkin sikamaista?
+
+-- No mikä se sitten oli tuo Abi...?
+
+-- Olet sinäkin koko tomppeli, kun et sinäkään sitä älynnyt. Abi nuaar
+(kirjotetaan »_habit noir_»), se on tietysti musta puku, pitäisihän sen
+nyt lapsenkin ymmärtää.
+
+-- Hooo...!
+
+Jo selveni mullekin asia, joskaan ei vielä täydellisesti. Hänen oli
+käsketty tulla mustassa puvussa, mutta jonkun epäselvyyden kautta ei
+hän ollut tuota ymmärtänyt, vaan oli käsittänyt nuo sanat yhdeksi
+sanaksi, joksikin nimeksi. Ja niin oli hän siis mennyt tavallisessa
+arkipuvussa ja tullut ajetuksi ulos. Siinäkö siis koko salaisuus,
+siinäkö väärinkäsitys, siksikö ollaan nyt niin synkällä tuulella!
+
+-- Mutta mitä sinä sitten puhuit, että sinun oli käsketty kysyä jotakin
+henkilöä? tiedustelin vielä toveriltani, vaikka näinkin, että se nauru,
+jonka hänen kertomuksensa minussa oli herättänyt, ei häntä ensinkään
+miellyttänyt.
+
+-- Niin, se mies, jota puhuttelin, käski minun tiedustella häntä
+itseään saattajakseni, sen kyllä ymmärsin, mutta samalla hän käski
+minun tiedustella itseään »_en habit noir_» (mustassa puvussa).
+Siinä oli kaksi eri asiaa, jotka hän sotki yhteen, ja sitä minä
+en ymmärtänyt. Oopperan näyttämölle päästäkseen täytyy olla
+frakki-puvussa, -- kuka tuota nyt olisi voinut aavistaakaan, sehän on
+hassutusta!
+
+Moneen kertaan sadatteli hän heidän metkujaan ja vehkeitään, joiden
+tarkoitusta ei tavallinen ihmisjärki voi käsittää. Mutta omasta
+erehdyksestään ei hän puhunut mitään. Ranskankieltä hän tietysti osasi
+paljoa paremmin kuin minä ja oli monasti ollut kärkäs pilkkailemaan,
+kuin minä puhuessani tein pahoja pukkeja. Mutta nyt piti hänelle
+itselleen sattua tällainen »väärinymmärrys», -- minä näin kuinka se
+kaiveli häntä aivan ytimiä myöten. Sitä vain ihmettelin, miksi hän
+ensinkään kertoi mulle tuota onnettomuuttaan, jota hän aluksi oli
+yrittänyt salaamaan. Mutta hän kai oli ollut niin vihassa, ettei
+malttanut olla purkamatta ilmoille kiukkuaan.
+
+Pahasti teki mulla nyt mieli häntä härnäillä, vaan en sentään kovinkaan
+ilennyt enkä raskinut. Kysäsin kumminkin vielä kotvasen kuluttua:
+
+-- Mitä sulle siellä vastattiin, kun sinä tulit ja kysyit sitä herra
+Abinuaaria?
+
+-- Mitä?! Mitä sulle itsellesi vastataan, kun sinä joka päivä teet
+vielä pahempia kielipukkeja.
+
+Tuosta näin jo, että tämä oli siksi arka paikka, ettei siihen ollut
+paljo koskemista, jos mieli säilyttää entistä ystävyyttä. Enkä puhunut
+siis enää koko asiasta sanaakaan, päinvastoin koetin puhua
+kaikenmoisesta muusta. Vaan silmistänikö hän lie huomannut vai
+omatuntoko hänelle lie sanonut, että mulla oli hyvin suuri halu laskea
+hänestä vähän pilkkaa, -- hän ei lauhtunut sinä iltana ollenkaan
+leppeämmäksi. Ja kun me omassa kaupunginosassamme laskeusimme
+raitiovaunusta kadulle, ja minä ehdotin, että menisimme, kuten usein
+ennenkin, hetkeksi istumaan jonkun ravintolan edustalle, juomaan pukin
+olutta ja katselemaan väkiliikettä, niin hän kieltäysi. Hänellä oli
+vähän tekemistä kotona, hän meni mieluummin suoraan sinne. Ja niin
+menin minäkin.
+
+Kävikö ruotsalainen toverini sitten jonakin muuna iltana suuren
+oopperan näyttämöllä koneita katsomassa, sitä en tiedä, sillä hän ei
+puhunut minulle koko hommasta enää sanaakaan. Mutta jos hän meni, niin
+voipi olla varmana että hän meni »_en habit noir_».
+
+1894.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Iltapuhteeksi II, by Santeri Ivalo
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ILTAPUHTEEKSI II ***
+
+***** This file should be named 26503-8.txt or 26503-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/2/6/5/0/26503/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/26503-8.zip b/26503-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..bc23e6a
--- /dev/null
+++ b/26503-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..a642c93
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #26503 (https://www.gutenberg.org/ebooks/26503)