initial commit of ebook 27539HEADmain

5 files changed, 7752 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/27539-8.txt b/27539-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..bdaea91
--- /dev/null
+++ b/27539-8.txt
@@ -0,0 +1,7736 @@
+The Project Gutenberg eBook, Naapurit, by Eivaro
+
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+
+
+
+Title: Naapurit
+       Alkuperäinen kertomus
+
+
+Author: Eivaro
+
+
+
+Release Date: December 15, 2008  [eBook #27539]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+
+***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK NAAPURIT***
+
+
+E-text prepared by Tapio Riikonen
+
+
+
+NAAPURIT
+
+Alkuperäinen kertomus
+
+Kirj.
+
+Eivaro
+
+
+
+
+
+
+
+Helsingissä 1889.
+G. W. Edlund, kustantaja.
+Hufvudstadsbladet'in kirjapainossa (Fabianinkatu 6).
+
+
+
+
+I.
+
+
+Päivä nousi, kullaten kukkulat ja harjut Tyyneveden luonnonihanassa
+pitäjässä. Oli yksi noita kauniita heinäkuun aamuja, jolloin oikea
+maamies ei malta tuvassa torkuskella. Hän kiiruhtaa tiluksilleen,
+katselee kasvujen kukoistusta ilomielin ja kiitoksella kaiken hyvän
+antajalle ja lähtee työhönsä, kiihotettuna uuteen ahkeruuteen.
+
+Hovilan talossa kuitenkaan ei olla vielä liikkeellä. Kukko vaan kiekuu
+karjapihalla, mutta tässä talossa suinkaan ei ole "kukon virret
+viisarina".
+
+Vasta kun aurinko on hyvän matkan ylennyt taivaanrannalta, astuu kaksi
+renkiä, piiput suussa ja suitset olkapäällä, huoneestansa. He
+katsahtavat ympärilleen, ojentelevat itsensä ja rykäsevät. Ovi aukee
+taasen, ja karjapiika pujahtaa esille ja alkaa hakea kiuluansa ja muita
+maito-astioita, mennäksensä tarhaan. Väliin vilkasee hän miehiin ja
+nauraa hihittää.
+
+Rengit sivumennessään ajavat ylös saunasta Ville-pojan: "Ville, sinä
+vetelys, tokko joudut hevosia hakemaan!" ja suitset suhahtavat hänen
+koivillensa. Ville nousee mutisten ja kiroten, ja rengit lähtevät
+eteenpäin pellolle.
+
+"Onhan tässä tavallaan hyvä olla", arvelee kävellessä nuorempi; "mutta
+jos ei palkkaansa saa ulos, niin kadun kauppojani, kun tänne tulin
+kesä-rengiksi".
+
+"Älähän vielä valita, tulokas!" vastasi vanhempi. "Mitä sitten minä
+sanon, joll'on puolet menneenkin vuoden palkasta saamatta?"
+
+"Mutta veikkonen Martti, mitenkä niin on kehnosti käynyt Hovilaisen
+asiat? Hyvähän tässä on talo, työvoimia vaan saisi olla enemmän".
+
+"Mahti-talo tässä oli aikanaan -- mutta entiset ajat ovat olleet ja
+menneet".
+
+"Näitä taloja viljeltiin yhdessä ennenvanhaan, eikös niin?"
+
+"Niin oli; eikä siitä ole kovin kauvan. Annappas kun kerron näiden
+talojen omistajista vähän".
+
+"Kerro, kerro".
+
+"Tuon naapurimme isän-isä, Hannu Tarkkanen, oli sodan aikuisia", kertoi
+nyt Martti, "ja tämän alueen, josta sitten tuli eri talo, sanotaan
+hänen saaneen silloin yhteis-maasta, hyväin töittensä palkinnoksi,
+puhuvat, että Tyyneveteläiset kerran olivat ryövänneet ryssien
+kuormastona, ja siitä oli sitten syntynyt perhanan peustominen.
+Kymmenkunta miestä ja perheenisää oli jo suljettu tupaan odottamaan
+kuolemata hirsipuussa. Silloin oli Hannu Tarkkanen astunut venäläisen
+everstin eteen ja puhunut niin pontevasti seurakuntalaistensa puolesta,
+että nuo kuolemaan tuomitut armahdettiin ja saivat mennä kukin
+kotihinsa. Näin puhuvat toiset, mutta toiset taas sanovat ett'ei
+Hannu-ukon käytös sodan aikana ollut niinkään kiitettävä, vaan että hän
+kääntyi aina aivan tuulia myöten -- he väittävät valheeksi tuon
+kuormasto-tarinan ja arvelevat hänen saaneen nämät maat kruunulta. No,
+oli miten oli. Rikkauksia ukolla oli, mutta muuten ei ollut onnellinen
+elämänsä. Emäntä kuoli ja kaksi poikaa kohta toinen toisensa jälkeen.
+Keskimäinen poika hänelle jäi, ja hän asettui sittemmin tänne, ja hänen
+ajoiltansa ovat enimmät rakennukset täällä. Siihen aikaan olivat nämä
+talot vanhimmillaan. Vaan ei pantu silloin rahoja semmoisiin kemuihin
+ja pitoihin kuin meillä täksi illaksi taas varustetaan. Työtä tehtiin
+lujasti ja kultaisia satoja saatiin, piennä poikana kävin täällä
+useinkin asioilla. Kerran tulin juuri kun ukko oli jyväkaupan tehnyt --
+ja pöydällä oli semmoinen rahan siivo että jäin suu auki älläilemään.
+No, poika peri sitten maat ja tavarat; mutta hänen aikanansa oli talous
+enemmän palkollisten nojissa. Isännän terveys, näet, ei ollut hyvä,
+vaikka vanhaksipa kesti hänkin. Hänet taas peri kaksi poikaa ja tytär.
+Vanhan pää-talon Ylä-Hannulan sai vanhempi poika Timo, sangen
+säästeliäs mies, oikea Tarkkanen, ja hyvin hän on taloaan asunut,
+vaikka vahinkoja väliin viimeisiin aikoihin on sattunut; nuorempi poika
+taas, Risto, sai tämän, joka on pienempi mutta mainio talo sekin, kun
+sitä vaan oikein osaa viljellä. Riston minä tunsin hyvin --"
+
+"Entä tytär, eikö hän saanutkaan mitään?"
+
+"Sai kaiketi irtainta. Hän on naimisissa toisessa pitäjässä -- mikä se
+nyt onkaan -- no yhdentekevä! -- Riston minä tunsin hyvin. Hän oli
+terävä ja muuten komea mies, ja talonemännät touhuilivat saada hänet
+vävyksensä. -- Mutta ties sen mikä Riston päähän pisti, hän möi talonsa
+halpaan hintaan ja lähti Ameriikkaan. Ylä-Hannulainen ei uskaltanut
+ruveta pitämään kahta taloa, ja niin tuli Ala-Hannula meidän isännälle
+eli patruunalle. Alussa kävi asiat jokseenkin hyvin. Tuli sitten tuo
+armas tukki-aika. Metsä myytiin ja rahoja oli kuin roskaa. Mutta
+arvaappas, Vimpelin Heikki, mihin ne rahat ovat joutuneet; ei niistä
+viljelykset ainakaan ole hyötyneet. Markkinoilla ja herrain seuroissa
+ne menetettiin, ja kun olivat menneet, niin täytyihän tuota herramaista
+elämää jatkaa sittenkin. Selvähän se, ett'ei talonpoikais-talo
+semmoista voi kannattaa. Nimi muutettiin Hovilaksi, mutta ei tämä hovin
+näköiseksi suinkaan ole muuttunut. Ja naapuriaan on isäntä kovin
+karsastellut. Koettipa riidellä itselleen ison palstan naapuritalon
+maita, minkä väitti olleen Riston viljelyksen alla. Siitä kesti
+käräjän-käyntiä monta vuotta. Hannulan Timo voitti, ja sitte ollaan
+vihamiehiä vielä nytkin. Huonontunut --"
+
+"Mitäs Martti niin pitkästi pakinoitsee?" keskeytti ääni, ja Jumppalan
+torpan poika tuli viidakosta esiin.
+
+"Ilman vaan entisistä ajoista puhuin Heikille", vastasi Martti ja jätti
+kertomuksensa silleen.
+
+"Niitä se Martti aina märehtii," sanoi Jumppalan poika naurahtaen."
+Onko teillä kortit mukana, että saan voittaa teiltä takasin nuo
+rahapennit, mitkä illalla tappasin?"
+
+"On kortit ja on vielä muutakin", sanoi Heikki, ripustaen takkinsa
+aidan seipääsen ja osottaen lakkarista näkyvään pullon-kaulaan.
+
+"Onhan meillä tässä jouto-aikaa siksi kun poika tulee hevosten kanssa,"
+sanoi Martti. "Mutta missä sinun on hevosesi, Jumppanen?"
+
+"Ei joutanut kotoa tänään, niin tulin jalka-torpparina."
+
+"No en minä välitä, kosk'ei isäntäkään. Jos muut torpparit tulevat,
+niin alkakoot he työn. Olen minäkin tässä talossa työtä tehnyt ja teen
+edeskinpäin, mutta kuka sitä rupeaa reutomaan ruumistansa pilalle
+toisen työssä, kun ei edes saa palkkaansa oikealla ajalla."
+
+"Martti puolustelee. Emmehän me sinun ahkeruuttasi epäile," nauroivat
+toiset.
+
+Näin puhellen istuutuivat miehet penkereelle ia Heikki veti kortit
+esille. Ja tällä tavoin Hovilan talossa lähdettiin kantamaan päivän
+kuormaa ja hellettä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+"Onnea Ollille, onnea, menestystä ja kaikkinaista hyvää toivotamme
+sinulle!"
+
+Näin toivottivat, Ollille onnea astuen hänen kamariinsa, Hovilan
+isännän vaimo ynnä hänen tyttärensä Lydia sekä heidän sukulaisensa
+Anna, sillä tänään oli Olaus, Olli Hovilaisen nimipäivä.
+
+Perheen isä, jota tässä nyt onniteltiin, oli viidenkymmenen taikka
+vähän yli viidenkymmenen vanha, pitkä ja lihavanläntä mies. Hänen
+muotonsa oli leveä ja jokapäiväinen, hiuksensa harvat vaaleat
+suortuvat, mitkä nyt makaamisesta vielä olivat hämmekissä, hänen
+silmäyksensä arastivat suoruutta, ja liikunnoissa asui velttoutta, kun
+hän nyt meni uunin luo, veti tulta ja sytytti sikaarin.
+
+Vaimonsa oli terävä-silmäinen, talleroinen nainen, ja Lydia pitempi ja
+hoikempi, mutta muuten äitinsä kuva, vaikka vähän kaunistetussa
+muodossa. Anna oli koko joukon nuorempi kuin Lydia, keskimittainen
+varreltaan, tummempi tukaltaan, muuten sorea-muotoinen, silmät
+erinomaisen mielen-ilmeiset; toisinaan taisivat ne heloittaa hilpeintä
+iloisuuttakin, mutta ani harvoin siihen syytä oli.
+
+Anna oli orpo. Hänen vanhempansa olivat asuneet samassa pitäjässä missä
+Hovilainenkin ennen. Isä oli talonpoika huonolla, hallaperäisellä
+tilalla. Katovuosi 67 köyhdytti hänet peräti ja saatti velkoihin. Mutta
+Iisu Lehto ei valittanut. Tyvenellä mielellä hän vastaanotti niin hyviä
+kuin pahojakin päiviä, ja koetti hankkia rahaa rahtauksilla ja muulla
+satunnaisella työllä, milloin pelloista Jumala ei suonut satoa.
+Rehellisyytensä ja tyytyväisyytensä tähden oli tämä köyhä mies
+kuitenkin suuressa arvossa pitäjässään. Mutta sukulaisensa Hovilaisen
+kanssa rikkoontui väli. Tuo vähäpätönen ja kuitenkin kunnioitettu
+talonpoika oli alati Hovilaisen silmän-tikkuna. Tuli siihen vielä
+seuraava seikka. Hovilaista aijottiin pari kolme kertaa valita
+kunnallisiin toimiin, mutta viimeiseltä aina muuttuivat mielet niin
+ett'ei hän päässytkään. Tästä Hovilainen heti syyttämään sukulaistaan:
+että tämä muka oli panetellut häntä pitäjäänmiesten edessä. Oliko hänen
+luuloonsa mitään syytä vai eikö, sitä emme tiedä, vaan vireillä pysyi
+kuin pysyikin hänen luihu vihansa sukulaistaan vastaan. Tapahtui sitten
+niin, että Lehto tukki-metsässä taittoi jalkansa, josta hän, jonkun
+aikaa sairastettuansa, kuoli. Vuoden perästä kuoli hänen vaimonsakin,
+ja oikeus määräsi Hovilaisen, lähimpänä sukulaisena, heidän tyttärensä
+ja ainoan lapsensa Annan huoltajaksi. Mutta palatkaamme nimipäivään!
+
+"Kunhan toivotuksenne toteutuisivat," sanoi Olli, puhaltaen savun
+suustansa; "se olisi kyllä tarpeen."
+
+"No miks'eivät ne toteutuisi?" vastasi hänen vaimonsa. "Mutta kuules,
+nyt on niin kiire, ett'ei ehdi valmistaa aamiaista niinkuin
+tavallisesti. Salissa ruvetaan leipomaan kahdella pöydällä, ja
+vieraskamari on niin siistitty, ett'ei sinne pitäisi mennä ennenkuin
+vieraat tulevat; avaimen olenkin ottanut ovesta pois. Älä siis pane
+pahaksi että tuon sinulle tänne vähän voitaleipää."
+
+"Hyvä kun et aja minua maantielle siisteydelläs", vastasi ukko; "no
+tuohan tänne."
+
+"Tässä saat olla rauhassa iltapuoleen asti. Tässähän tulevat olemaan
+huonommat vieraat, eikä sitä tarvitse niin siistiksi tehdä. Mennään,
+mennään työhön, tytöt!"
+
+He menivät, ja ukko viskausi soututuoliin ja polttaa tupruutti.
+
+Kohta tuli emäntä takaisin, tuoden tarjottimella vähän voitaleipää sekä
+viinapullon ja ryyppylasin.
+
+"Kuules eukko," virkkoi isäntä, "minulla olisi pari sanaa sinun
+kanssasi puhumista, kun vaan malttaisit kuulla."
+
+"Mitä se olisi?" kysyi vaimo, käsi kääkällä.
+
+"Ensiksi se," alkoi miehensä verkkaan, "että Annaa pidetään
+liikanaisessa arvossa täällä. Anna on meillä armoilla, hänen tulee
+palvella meitä eikä olla kuin tytär talossa. Kun pitoja täällä
+pidetään, niin on kyökissä hänen paikkansa eikä vierasten seurassa,
+pidä häntä siis tänä iltana toimessa kyökissä. Se ei ole meidän
+Lydialle hyödyksi, kun ihmiset pääsevät vertailujaan tekemään. Luulenpa
+että jokaisen nuorukaisen mielestä Anna on kymmenen kertaa kauniimpi
+kuin Lydia."
+
+"Vaikka olisi sata kertaa kauniimpi, kerjäläinen hän on kuitenkin,"
+vastasi emäntä. "Eikä suinkaan jokainen nuorimies pidä Annaa
+kauniimpana -- ei maisteri ainakaan."
+
+"Maisteri ei pidä lukua heistä kummastakaan. Mutta hyvä on kun teet,
+niinkuin sanoin, Hannulaiset saattavat myös tänään tulla, minä lähetin
+heille kutsut kun maisteri illalla meni sinne."
+
+"Maisterin kanssa kutsut! Mikäs nyt on päähäsi lentänyt, koska näin
+kursailet noitten moukkain edessä, jotka vielä sitten ovat meidän
+vihamiehiämme."
+
+"Ole vaiti, minulla on tuumani, ja syytä itseäsi, joll'ei se ole
+sinulle mieliksi. Nähdäänhän! Ole kohtelias Hannulaisille, jos he
+tulevat, sillä kuule nyt mitä minä vielä sanon."
+
+Emäntä astui ovelta ja istahtui nurkuvan-näköisenä tuolille vastapäätä
+miestänsä. Viimeksi-mainittu lausui:
+
+"Tämä elämä, joka vuosi vuodelta vaan on käynyt tyyriimmäksi, on vienyt
+rahakullat hiiteen, sen helposti arvannet. Mutta ei siinä kyllä että
+liikevarat ovat kaikki, talossa on intenkki ja vähempiäkin velkoja
+vielä on korvia myöten. Kun kerran velkaan menee, näet, niin kyllä se
+kasvaa kuin pyörivä lumipallo. Ystäviä ja tuttavia olen jo liiaksi
+kiusannut, pastorinkin on täytynyt avata kukkaronsa. Hannulan Timo on
+ainoa --"
+
+"Ja häneltä luulet mitä saavasi," virkahti vaimo lyhyellä
+pilkka-naurulla, "tuolta ahneelta; ja unhotatko teidän käräjöimisiänne?"
+
+"Älä keskeytä! Johan niitä saa unhottaakin. Hannula, sanon minä, on
+ainoa, joka voi auttaa ja joka myös auttaakin, kun annat minun vaan
+toimia. Ukko on suuri sala-rikas ja on varovaisuudellaan yhä
+kartuttanut varojaan. Nähdäänhän!"
+
+"Hohoh! kun et pettyisi," sanoi vaimo; "kyllähän nuo rikkailta
+näyttävät!"
+
+"Älähän keskeytä. Miina! Kyllä minä tiedän. Ja tässä kun olen aatellut
+ja harmistunut, että Anna vie voiton Lydialta, niin johtui päähäni,
+että asiat voivat muuttua, kun vaan lähtee niitä muuttamaan. Näet sen,
+Taavi Hannula on viimeisinä aikoina käynyt täällä jokseenkin ahkeraan,
+eikös niin?"
+
+"En minä hänen käyntiään ole lukenut."
+
+"No, hänen käyntinsä ovat kyllä voineet Annaa tarkoittaa, mutta ovathan
+ne yhtähyvin voineet tarkoittaa Lydiaakin. Meissä se on tehdä päätös,
+ja ett'ei se Annan puoleen käänny, sen takaan. Annan isä koetti
+kanssata ja tuhota minua kaikella tavoin, ja kiitokseksi tuosta
+hellästä sukumielisyydestä nyt nostaisin hänen tyttärensä kunnioihin
+oman tyttäreni vahingoksi."
+
+"Sepä nyt suuri kunnia olisi, päästä Taavi Hannulan vaimoksi!" virkahti
+Miina pilkallisesti puhaltaen.
+
+"No vaikk'ei niin suurikaan! Mutta häpeällistä se taas olisi meille,
+että tuo köyhä kasvatti vie naapuritalon pojan Lydian nenän edestä --
+älä sinä keskeytä -- ja Lydia jää vanhaksi piiaksi. Ja olisko meillä
+minkäänlaista tulevaa hyötyä Annan ja Taavin naimisesta. Anna on niin
+kaukaista sukua meille, ett'ei hänen miehensä huolisi vaikka menisin
+minä kuperkeikkaa kymmenen kertaa, varsinkin kun Anna pääsee meitä
+kiittelemään hänen edessänsä. Vielä lisäksi, Annan palvelus, joka on
+meille hyvä apu näin ahtaina aikoina, menisi meiltä ilman minkäänlaista
+korvausta. Ainoa keino olisi panna joku vähänläntä laina suostumuksen
+ehdoksi, mutta senkin hän voisi kieltää ja minun täytyisi suostua
+sittenkin; ja kun semmoinen kaupitteleminen tulisi ihmisten tietoon,
+näyttäisi se sangen rumalta. -- Mutta nyt Taavin käynnit käännämme
+Lydian eduksi, Lydia ei ole ihan nuori enää ja mistäpä hän paremman
+sulhasen saa kuin talosta pojan, jättäkäämme siis vanhat vihat,
+olkaamme tänä iltana helkkarin kohteliaita Hannulaisille, jos he
+tulevat; huomenna menen minä sinne, naimiskauppa Lydialle pannaan
+alkuun; ja jos ei siitä uusi rahan-lähde synny, niin sepä ihme".
+
+Ja Hovilainen hieroi käsiänsä ja oli hyvillään.
+
+"Entä jos ei Taavi käänny sinun tuumiisi", muistutti Miina, "koska hän,
+kuten sanoit muittenkin tekevän, pitää Annaa parempana. Jos sinun
+sitten täytyy suostua --"
+
+"Älä puhu joutavia. Leperrellä voi kenen kanssa hyvänsä, mutta kun
+avioliitto on kysymyksessä, niin oikia mies aina katsoo tytön
+varallisuuteen. Sitä mieltä sinäkin olet, vaikka väität kiusalla. Ja
+mahdotontahan se olisi, että voisivat Hannulassa kieltäytyä kunniasta
+saada pitäjän etevimmän talon tyttären. Taavi ei ole uskaltanut kosia
+Lydiaa, siinäpä se vaan on. Nähd --"
+
+"Vast'ikään sanoit, että varallisuutesi on hiidessä", niskoitteli
+Miina.
+
+"Ja luuletko että sitä olen huutanut joka miehen korviin. Minun tilaani
+ei tiedä kuin juuri joku kaupungin herroista, eikä nekään likimainkaan
+tarkallensa. Voipihan lainata sieltä täältä, eihän rikkaimmillakaan
+rahat aina ole käsillä".
+
+"Oli miten oli, en minä puolestani hyväksy sinun tuumiasi", sanoi nyt
+Miina, "ja Lydian luulen vielä vähemmin niitä hyväksyvän. Minulla on
+Lydialle toinen avioliitto toivossa, josta meillä on paljon enemmän
+etua ja kunniaa. Maisteri Vöörper on rakastunut Lydiaan, ja --"
+
+"Vielä mitä!" katkasi Hovilainen. "pidänhän minäkin maisteria suuressa
+arvossa, mutta ensiksikin hän ei ottaisi Lydiaa ja siksi toiseksi hän
+ei ole rikas, ja minulle on pikainen apu tarpeen".
+
+"Olisit ollut paremmin eteesi katsova", vastasi vaimo.
+
+"Vai sitä nuottia nyt alat veisata!" isäntä rypisti kulmiansa ja
+koroitti äänensä: "Kukas on enemmän kuluttanut tässä talossa. Kuka on
+nostanut kauppapuotien rätingit mahdottomiin. Kuka on aina yllyttänyt
+ylellisyyteen. Kuka --"
+
+"Kuka on kaiken maailman markkinoilla kuleksinut, kuka on rahojaan
+pelissä hukannut, kuka on antanut herrain peijata itseänsä, kuka on --"
+
+"Suori tiehesi täältä!" ärjäsi isäntä, -- samassa aukeni ovi ja sisälle
+astuivat jo mainittu maisteri ynnä Hovilan poika Antti.
+
+Maisteriksi kunnioitettu Föhrberg oli pienenläntä, herrantapainen mies,
+silmälasit nenällä ja hänen muotonsa oli mielinkielinen. Antti taas oli
+isänsä näköinen, vaan kumminkin nuoruuden ja paremman sivistyksen
+kaunistama.
+
+Antti oli vaihettanut aatran kynään s.o. sillä ijällä kuin hänen olisi
+pitänyt harjautuman kelpo maanviljelijäksi, meni hän tuomarille
+puhtaaksikirjoittajaksi. Kas se oli herrain työtä. Eihän koulunkäyneen
+soveltunut puuttua tuohon likaiseen peltotyöhön, parempi oli muka
+läkin-tahruu ja seurusteleminen renttumaisten käräjäkirjurien kanssa.
+Viime talvena oli Antti kuitenkin koetellut onneansa myös hevosmiehenä
+ja ajellut kilpa-ajoissa.
+
+Semmoisella matkalla hän oli tullut tutuksi Föhrbergin kanssa, ja tämän
+tuttavuuden johdosta tuli Föhrberg viettämään jonkun ajan kesää
+Tyynevedellä.
+
+"Saamme kunnian toivottaa teille, hyvä ystävä, onnea, terveyttä ja
+pitkää ikää", sanoi Föhrberg, puristaen isännän kättä.
+
+Antti lausui samankaltaisen toivotuksen.
+
+"Kiitos, kiitos!" vastasi ukko vähän hämillänsä.
+
+"Me puhuimme täällä niin suurella äänellä, että taisi kuulua porstuaan
+asti", sanoi emäntä. "Minä tässä valitin sitä, kun karja-Eva teki sen
+vahingon että kaatoi aamumaidon maahan juuri kun se olisi tarvittu
+taikinaan".
+
+"Ikävä kyllä, ikävä kyllä", sanoi Föhrberg; "mutta kyllä tämä talo
+semmoisia vahinkoja kestää".
+
+"Te kävitte Hannulassa illalla?" kysyi isäntä.
+
+"Kävin", vastasi Föhrberg. "He käskivät kiittää kutsumisesta. Isäntä ei
+taida tulla; hän veti esteksi, että hän muka on liika yksinkertainen ja
+typerä sellaisiin seuroihin. Taavi on kaupunkireisulla ja tulee vasta
+yöllä taikka aamupuoleen kotiin, Emäntä ehkä tulee".
+
+"Tässä on niin huono siivo, että häpeän silmät päästä", virkahti
+emäntä. "Eikö maisteri olisi hyvä ja astuisi vieraskamariin. Kahvi on
+tuossa paikassa valmis".
+
+"Aivan miten tahdotte", vastasi maisteri hymy-suin, ja niin menivät
+nuoret miehet salin kautta vieras-kamariin, jonne myös Lydia
+lähetettiin seuraksi. Täällä oli todella sangen siisti. Laattia kiilsi
+puhtaudesta. Pitsatuilla huonekaluilla ei ollut tomun hiukkaakaan.
+Poistetut olivat vanhat vaatteet, ihmiset sukat ja kaulavyöt, jotka
+jokapäiväisissä oloissa saavat olla rauhassa virkattujen pöytätuukkien
+vieressä. Geraaniotkin ja palsamiinit akkunalla näyttivät arvossa
+pitävän siisteyttä ympärillään, sillä ne rehettivät tänään kahta vertaa
+kauniimpina.
+
+"Neiti Lydia on tänä iltana taas saattava nuorukaisten sydämet
+sukkelammin sykkimään", sanoi Föhrberg kohteliaasti.
+
+"Niin vainen", naurahti Lydia. "Maisteri tekee narria minusta".
+
+"Suoran totuuden sanon, sen vakuutan", vastasi Föhrberg. "Hyvä että
+edes toisinaan saatte tilaisuutta huvitella seuroissa; oikeittain olisi
+teidänmoinen tyttö paikallansa suuren maailman seuroissa, baaleissa ja
+teaattereissa".
+
+Lydia loi silmänsä alas, suloisesti hymyillen.
+
+Emäntä tuli sisään.
+
+"Tules, Antti, kaatamaan juomatavaroita karahviineihin", sanoi hän.
+"Me aijomme tarjota useampaa lajia: herroille tietysti konjakkia ja
+punssia, serryä sitten kaikille ja muskottia naisille", selvitti hän
+kerskaillen.
+
+"Muskottia naisille", virkkoi Föhrberg kummeksien.
+
+"Niin, eiköhän se sovellu? kysyi emäntä.
+
+"Miksei, miksei, naureli Föhrberg.
+
+"Muskati-viiniä se on", oikaisi Antti, häveten äitinsä tähden.
+
+"No kotti eli katti, eikös se nyt ole sama", sanoi emäntä mennessään
+ulos.
+
+Antti seurasi häntä.
+
+Lydia ja Föhrberg jäivät kahden kyhentelemään, mutta valitettavasti
+kahdenolo pian keskeytettiin. Isäntä astui sisään. Nuoret luopuivat
+erille toisistaan. Lydia oli vähän hämillään.
+
+Vielä juteltiin vähän aikaa niitä näitä ja juotiin kahvia; sitten sanoi
+Föhrberg jäahyväisensä sekä lupasi tulla iltasella takaisin.
+
+"Joko taas olet syleksinyt ja niistänyt nenääsi laattiaan?" virkkoi
+Miina miehellensä, harmistuneena katsoen permantoa, ja tunki kotiväen
+kamarista.
+
+"Älä läkätä", mutisi Hovilainen poismennessään.
+
+"Mitäs siihen sanot, Lydia", virkkoi hän sitten Lydialle, "Jos pääset
+miniäksi Hannulaan?"
+
+"Kysykää sitä Annalta", vastasi Lydia; "minulle mokoma kunnia ei
+kuulu".
+
+"Nähdäänhän, nähdäänhän", sanoi hauen isänsä.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Tuli ilta. Nimipäivävieraita oli keräytynyt jotakuinkin lukuisasti
+Hovilaan, etenkin miespuolisia. Niin oli täällä pitäjään kappalainen
+nimipastori, Altman, nimismies Varmanen, metsäherra Spirlund,
+tukki-asioitsija Dönnedal, vielä sitten Föhrberg, useita maakauppiaita
+(joita näinä aikoina nousee kuin sieniä sateisen syys-yön jälkeen),
+siltavouti, kansaa koulunopettaja y.m. "puolivillaisia", kuten muutamat
+herrasväet sanovat. Talonisännistä, joita oli kymmenkunta saapuvilla,
+veti huomion puoleensa etenkin Kuuselainen, yhtä paljon hyväntahtoisen
+muotonsa kuin yksinkertaisen, karkean pukunsa tähden. Olli Hovilaisen
+mieluisimpia vieraita Kuuselainen ei ollut, se oli helposti havaittava;
+hän oli kai, kuten useimmat, velkoja ja sentähden kutsuttu. Talollisten
+poikia ei ollut kuin juuri joku.
+
+Naispuolisia oli: kappalaisen kaksi tytärtä, jotka olivat oppineita,
+suomalaisuuden sankarittareja ja kansaluokkain yhdenvertaisuuden
+harrastajia, Spirlundin rouva, kansakoulunopettajatar, Hannulan emäntä
+ynnä muita varakkaita emäntiä sekä pari kolme Lydian ikä-siskoa.
+
+Vieraskamarissa istuivat herrat ja virkamiehet sekä etevimmät
+talonpojat, joista moni oli kihlakunnanoikeuden lautamiehiä. Puheltiin
+maantien-puuhista Ratasmäen asemalle. Tätä maantietä oli hommattu jo
+vuosikausia, mutta koska jokainen kyläkunta tahtoi riidellä sitä omille
+ovillensa, ei ollut siitä tähänasti tullut sen valmiimpaa.
+
+"Täältä olisi sievä matka rautatielle, kun vaan saisi jatketuksi
+valmiin kyläntien", sanoi eräs isännistä.
+
+"Siinäpä se on, mutta ennenkuin näissä louhikoissa ja rämeissä saisi
+auttavan tien, tehtäisiin jo kolme uutta tietä kirkolta asemalle",
+vastasi metsäherra.
+
+"Saa nähdä eiköhän tänä vuonna kuitenkin tule päätöstä asiassa", arveli
+Varmanen.
+
+"Se on sangen ikävä, että pitää oleman niin vähän yksimielisyyttä
+pitäjän miehissä", sanoi pastori Altman; "mutta niin on valitettavasti
+muuallakin. Kansa on liika vähän tottunut yleiseen elämään, yksityisien
+etu on joka kohdassa esillä eikä tahdo siirtää sijaa yhteiselle
+hyvälle".
+
+"Niin se on, enemmän tottumusta tarvitsee kansa, ja enemmän
+itsetyisyyttä", puuttui puheesen Föhrberg, joka tähän asti enimmiten
+oli oleskellut naisten puolella.
+
+"Niin, jaa, jaha!" sanoi myös Hovilan isäntä, pannen uudelleen täytetyn
+konjakki-karafiinin pöydälle ja ottaen osaa puhelemiseen vanhalla
+tavallansa, että nim. sanoa jaa ja amen kaikkeen mitä herrat lausuivat.
+
+"Niin, itsetyisyyttä tarvitsette enemmän, patron Hovilainen", sanoi
+pastori ivallisesti. "No terve, Olavus!"
+
+Jokainen kiirehti lasiansa hakemaan, yhtyäksensä maljaan; kilistettiin
+ja juotiin.
+
+"Te olette nykyisin asustuneet meidän pitäjääsen", sanoi pastori
+Föhrbergille. "Onko lupa kysyä, mitä tointa varten?"
+
+"Lukemista jatkamaan olen vetäytynyt tälle rauhalliselle kulmalle",
+vastasi Föhrberg.
+
+"Te olette ylioppilas?"
+
+"En ihan valmis; pari ainetta vielä, niin pianhan se tutkinto on
+suoritettu".
+
+"Eipä se tätä nykyä ole niinkään helposti suoritettu, kuin näytte
+luulevan", vastasi pastori, heittäen häneen halveksivan silmäyksen.
+
+"Kyllä minä olisin sen jo ottanut", sanoi Föhrberg, joka halusi kääntää
+puhelun toiselle tolalle, "mutta aika on mennyt yleisemmissä,
+isänmaallisissa pyrinnöissä. Hyvät herrat!" kiirehti hän jatkamaan
+koroitetulla äänellä, "koska olen saanut kunnian olla osallinen tässä
+kunniallisessa seurassa, niin saan kunnian -- hm! -- rohkenen tässä
+tilaisuudessa esitellä itseni teille uudella nimellä. Suomalainen
+mieleni ei voi hyväksyä nimeä Föhrberg, se on myös vaikea suomalaisen
+lausua; olen siis ottanut nimen Kokka -- josta myös ensi postissa
+lähetän ilmoituksen sanomalehtiin".
+
+Tämä julkaisu vastaanotettiin jokseenkin kylmästi, ainakin odotettiin
+mitä pastori oli sanova.
+
+"Ette juuri paljon vaihdossa voittaneet", sanoi pastori.
+
+"Ainakin on nimeni nyt suomea", vastasi Föhrberg-Kokka, "eikä niin
+ilman tarkoitustakaan".
+
+"Hän on suomalaisuuden laivan kokka", selitti kansakoulunopettaja.
+
+"Jaa, aivan niin, ja me muut istumme laivassa", lisäsi Hovilainen,
+suuresti hyvillään viisaudestaan, ja taputti Kokkaa olkapäälle.
+
+"Olkoon vaan", sanoi pastori syrjässä Spirlundille; "kyllä me kokalle
+perältä suunnan annamme".
+
+He nauraa hohottivai.
+
+"Mutta kuulkaas!" virkkoi Spirlund. "Pitäisi minunkin muuttaa nimeni,
+ennenkuin minusta tehdään Pirunlunti".
+
+"Eihän toki!" vastasi Hovilainen, "helpostihan teidän nimeä lausuu --
+Virslund".
+
+"Jaa mutta ei se ole Virslund -- Spirlund se on", korjasi pastori.
+
+"Niin, Sbirlund, aivan niin, Sbirlund", kangerti Hovilainen.
+
+Pastori naurahti ja sanoi syrjässä Spirlundille:
+
+"Kun talonpoika tahtoo olla 'fiini', kyllä hän silloin osaa lausua b:tä
+ja d:tä ja pari kolme keraketta perättäin niin että helisee vaan".
+
+"No, kylliksi kokkapuheita", sanoi pastori taas ääneen ja kääntyi Antin
+puoleen. "Aikooko Anttikin jatkaa lukemistaan vai rupeaako maata
+viljelemään?"
+
+"Olenhan minä vähän tuumannut mennä seminaariin", vastasi Antti.
+
+"Se on oikein!" jatkoi kansakoulunopettaja.
+
+"Onhan kouluopettajan toimi kyllä kiitettävä ja jalo", sanoi pappi;
+"mutta minun mielestäni pitäisi maanviljelijän pojan pikemmin pyrkiä
+Mustialaan".
+
+"Tuohon ruotsalaiseen laitokseen!" virkkoi Kokka halveksien.
+
+"Tosin se on ruotsalainen laitos parhaasta päästä", vastasi pastori,
+"mutta hyvä laitos. Ja Antti joka on koulunkäynyt, voisi kyllä seurata
+opetusta siinä. Onhan siinä ennenkin ollut suomalaisiakin oppilaita,
+ja tästäpuolen yhä paremmin kansan etua katsotaan. Niin tulee
+asetettavaksi yksi-vuotinen kurssi nimenomaan talollisille ja
+talollisten pojille. Mitäs te tähän sanotte, hyvät herrat ja isännät?"
+
+"Hyvä laitos kerrassaan", vastasi Hovila; "ja minä olisin enemmänkin
+kehoittanut Anttia sinne menemään; mutta, näette, poika on jo
+pienestä pitäen näyttänyt enemmän taipumusta kirjamieheksi kuin
+maanviljelijäksi".
+
+"Minä puolestani", puuttui nyt Kuuselainen puheesen, "en oikein
+ymmärrä, mitä tavallinen talonpojan poika Mustialasta hakisi. Jos hän
+on astunut kunnollisen isän jälkiä, niin hän kyllä tietää hoitaa
+taloaan; jos hän taas on käytännöllisen hoidon laiminlyönyt, niin
+tuskinpa tieteistiedoista taloutensa paranee. Kokemuksen koulua olemme
+me Suomen talonpojat käyneet ja sitä tulee meidän käydä edelleenkin.
+Kartanoin herrat menkööt Mustialaan, tuhlatkoot he rahojaan uusiin
+viljely-tapoihin ja viekööt -- niinkuin vievätkin -- palkinnot
+maanviljelynäyttelyissä, meidän ei kannata kilpailla heidän kanssansa.
+Sen kuitenkin luulen, että moni heistä on konkurssiin mennyt, kun
+meikäläinen maanviljelijä vielä on pystyssä".
+
+"'Joka on lantiksi lyöty, siit' ei tule taalaria' sanoo ruotsalainen
+sananlasku", vastasi Altman pilkallisesti, "ja sen ottakoon Kuusela
+mielilauseekseen, hän kun kieltää Suomen talonpojilta kaikkea
+edistymistä. Kyllä saisivat nuo entisillä-olijat jo vähän väistyä
+meilläkin".
+
+"Minä olen tyhmä talonpoika, eikä minun sovi kiistellä herra pastorin
+kanssa", vastasi Kuusela; "mutta niin minusta tuntuu että kun
+entisillä-olijoita ei enää ole olemassa Suomessa, silloin on peräti
+huonosti myös maanviljelyksen laita, ellei Jumala ole muuttanut
+maatamme kesämaaksi ja ihanaksi yrttitarhaksi".
+
+Pastori Altman ei suvainnut vastaväitöksiä, ja tästä siis laskeutui
+nyreyden pilvi seuran yli. Herra Kokka vetäytyi taas naisten tykö, ja
+sinne seuratkaamme häntä vähäksi aikaa.
+
+Emännistä jotkut puhelivat kotikutouksista, kehruusta ja muista
+taitavan talonemännän askareista. Toiset taas pitivät parempana jauhaa
+jos joitakin juoru-juttuja; eri-parvena he myhkyivät ja kuiskuttivat,
+toisinaan nauraen nenäliinojensa takana että olivat tukahtua. Muutamat
+vielä istuivat kädet ristissä, mitään puhumatta. Nuoret olivat omalla
+puolellaan ja siellä johti puhetta kappalaisen tyttäret, ja opettajatar
+säisti jotakuinkin ahkeraan. "Yksi kieli, yksi mieli" oli näillä
+a ja o, sillä alkoivat sillä lopettivat, ja kovia tuomioita sai
+ruotsalaisuus niskoillensa. Emme huoli tarkemmin kuunnella heidän
+keskusteluansa, silla nämä asiat ovat jo kyllin tunnetut, niitä kun
+joka paikassa vanutellaan, ja herjaukset ruotsalaisuutta vastaan eivät
+ensinkään kuulu kauniimmilta kun ne tyttöjen huulilta lähtevät.
+Me olemme aivan Lydian ja hänen ikä-kumppaniensa mieltä, joita
+herras-neitien puheliaisuus sydämen pohjasta pitkästytti. Lydia
+ehdoitteli milloin piiritanssia milloin leikkejä, mutta sanottiin
+siihen, että oltiin niin harvat. Kokka oli ollut täällä jo yhteen
+toviin, ja mielen-heimolaisuus oli heti havaittu hänen ja Altmanin
+neitien välillä ja kilpaa oli käyty epäkohtien kimppuun. Nyt kun Kokka
+taas astui seuraan, teki Lydia vielä koetuksen, estääksensä häntä
+yhtymästä tuohon ikävään puheluun, ja voitti kuin voittikin viimein
+sen, että huudettiin muutkin pojat esille ja, kotvasen arveltua,
+lähdettiin "kätkemään sormusta", missä leikissä Lydia sai tilaisuuden
+arvata itselleen sydämensä rakastetun.
+
+Talon emäntä, joka yhtenänsä kävi kyökissä katsomassa ruoanlaitoksia,
+aukasi nyt oven piika-hompalle, joka siitä työntäytyi esille iso
+tarjotin käsissä. Tällä kertaa tarjottiin viiniä, emäntä kutsui
+miehensä vastaanottamaan onnenmaljoja, ja hänen kanssansa nyt
+kilistivät vanhat ja nuoret. Sitten juotiin vielä maisterin uuden nimen
+onneksi. Tätä hälinää käytti Hannulan emäntä hyväkseen, pistäytyäkseen
+Annan puheille. Useimmat naisvieraista olivat kysyneet Annaa, vaan
+Hovilan Miina oli lyhyesti vastannut: "Hän on tarjoutunut auttamaan
+kyökissä. Niinkuin tietänette meni meiltä keväällä piika pois".
+
+"No hyvää iltaa Anniseni!" tervehti Hannulan Lotta. "Täällä sinä vaan
+kyökissä häärit, etkä ole muiden nuorten kanssa leikkimässä ja
+puhelemassa".
+
+"En saa tänä iltana, ja tokko enää milloinkaan", vastasi Anna, ja
+kyynel kimalteli hänen tummien silmäripsiensä välillä.
+
+Hannulan emäntä katseli häneen lempeästi, taputti häntä olkapäälle ja
+lohdutteli:
+
+"Älä ole milläsikään. Eihän Miina ole sinua kohtaan semmoinen kuin
+hänen pitäisi ja kuin sinä ansaitseisit, hyvä lapsi, mutta me muut
+pidämme sinusta sangen paljon. Nytkin ovat kaikki sinua kaivanneet".
+
+"Hm", äänti Anna, hymyillen itku-silmin. "Te ainakin olette aina niin
+hyvä minulle".
+
+"No mitenkäs muuten. Mutta tiedän yhden, joka vielä tuhannen kertaa
+enemmän sinusta pitää".
+
+Anna punettui ja katsahti arasti ympärilleen.
+
+"Ei meitä kuule kukaan", sanoi Lotta. "Taavi lupasi tehdä näinä päivinä
+toden tuumistaan ja käydä Hovilan puheilla. Sinun suostumuksestasi hän
+näyttää olevan varma".
+
+Onnellinen hymy vivahti tytön huulilla, mutta sitten sanoi hän
+alakuloisesti: "Mitäs se auttaa, ei niistä tuumista kuitenkaan tule
+mitään".
+
+"Älä sano! Mutta nyt menen tieheni, ett'ei Miina suutu. Minun piti
+välttämättömästi päästä pikimmältäni vaihtamaan pari sanaa sinun
+kanssasi, vaikka tiedän ett'ei se ole emännän mieleen että vieraat
+tuppautuvat kyökkiin. Ole sinä hyvällä mielellä vaan!"
+
+Hän meni ja Anna jatkoi tointansa: vähempien ruokalajien leikkelemistä
+aseteille viina-pöytää varten.
+
+Ei aikaakaan, niin astui Miina kyökkiin.
+
+"Mitähän Hannulan Lotalla täällä oli tekemistä", sanoi hän, vetäen
+suunsa pilkalliseen nauruun. "Annaa piti käydä katsomassa, eikö niin?
+Ja kyllä minä teidän salakähmäset sopotuksenne tiedän. Mutta sen minä
+sanon sinulle, Anna, ei se sinua hyödytä että sinä semmoisessa
+tarkoituksessa viivytät meidän vieraitamme kyökissä -- muista se! --
+Hänestä on vastusta, asetti hänet vaikka mihin", kähisi hän vielä
+poismennessään.
+
+Ruoan-laittaja Emma Sivelin ja piika Eva heittivät hänen jälkeensä
+silmäyksen, joka juuri ei ollut leppeimpiä.
+
+"Kuulkaa, Anna!" sanoi sitten edellinen. "Arvelkaahan oikein todella
+tuota minun äskeistä tarjoustani. En voi niin sanoa, kuinka iloinen
+olisin, jos muuttaisitte meille. Ompelijana teillä olisi työtä ja
+ansiota kyllä. Ja mitä tulee minun veljeeni, kauppamieheen, niin voitte
+olla varma siitä, että hän paikalla suostuu minun tuumaani,
+niinpiankuin hän saa sen kuulla".
+
+"Mitä hän kuitenkaan ei saa, jos minun pyynnöstäni huolitte", sanoi
+Anna.
+
+"Voi teitä! Arvaanhan minä, että te pelkäätte ihmisten puheita, minun
+veljeni, kauppamies, kun on poikamies. Mutta se nyt on ihan joutavaa:
+veljeni, kauppamies, on niin siivo että hänen vertaistansa ei löydy, ja
+paitsi sitä, olenhan minä siellä".
+
+"Tokkohan isäntä ja emäntä päästäisivät Annaa", arveli Eva.
+
+"Kyllä minä ja veljeni, kauppamies, siitä huolta pitäisimme, kun vaan
+Anna myöntyisi".
+
+"Älkäämme pitemmältä puhuko tästä asiasta", sanoi Anna vakaasti.
+"Sydämen pohjasta olen teille kiitollinen, hyvä Emma, mutta
+ehdotuksenne ei mitenkään käy laatuun".
+
+"Varsin ikävää, varsin ikävää", sanoi Emma, pudistaen päätänsä. -- --
+
+Vieraskamarissa olivat tällä välin tiheät siemaukset toti-laseista
+haihduttaneet tuon äsken vallinneen nulouden. Ukko Altmanilla oli, kun
+hän oli hyvällä tuulella, tapa kertoa lystikkäitä juttuja. Nytkin hän
+niitä kertoa kaverteli, ja yleinen nauru ja hahatus kuului vähän päästä
+tästä seurasta.
+
+"Mutta kuulkaa", sanoi taas Altman, juotuansa pohjaan kolmannen lasin.
+
+Siltavouti purskahti nauruun jo ennakolta, kun odotti lystiä tarinaa
+taas; mutta pastorin nuhteleva ja samalla halveksiva silmäys saatti
+hänet paikalla totiseksi.
+
+"Kuulkaas, isännät", puhui nyt pastori. "Olen usein ajatellut ja
+odotellut, emmeköhän kohta tältä kulmalta saa kuulla uutisia kihlausten
+alalta. Tässä on näissä naapuritaloissa nuori neitonen, kaunotar
+toisessa ja pulska nuorukainen toisessa, kumpikin rikkaan isän lapsia.
+Minusta tuntuisi luonnolliselta, että näistä nuorista tulisi
+pariskunta. Mitä satunnaisiin välin-rikkeisiin tulee, niin kuka
+niitä huolii muistella. Miten on laita, Hovila; pääsemmekö kohta
+kuuliaisille?"
+
+Pastorin sanoja seurasi yleinen hyväksyminen. Hovilan Olli hymyili,
+hieroi käsiään ja heitti salaviisaita silmäyksiä vieraisiinsa.
+
+"Jaa", jatkoi pastori, "Taavi Hannula meni kaupunkiin; kentiesi hän
+siellä jo sormukset teettää".
+
+"Ei vielä, ei vielä sentään", vastasi nyt Hovilainen hiljaa, vilaisten
+saliin ja naurellen. "Eihän tässä tiedä, mutta saattaa se siksi
+kääntyä. Nähdäänhän!"
+
+"Niin no arvasinhan minä", sanoi pastori; "ja se soveltuu sangen hyvin
+senkin puolesta, että koska Antti aikoo kirjamieheksi, voitte Taavista
+saada hyvän apumiehen tämän tilan hoidannassa".
+
+"Taavi Hannula on kelpo maanviljelijä", todisti joku isännistä.
+
+"Yhtä hyvä kuin isänsä. Käräjä-aikoina kun ukko istuu lautakunnassa, on
+talo tykkänään Taavin huostassa", lisäsi toinen.
+
+"Hovila ja Hannula ovat ennenkin olleet yhdessä samalla miehellä, ehkä
+tulevat niin olemaan vielä kerran, kun meistä vanhoista aika on
+jättänyt", sanoi pastori.
+
+Nyt kutsuttiin iltaselle, joka oli valmistettu salissa pitkälle
+pöydälle -- ja vieraat, joittenka ruokahalua kulunut aika ja nautitut
+juomat olivat paraimmallensa kiihottaneet, eivät kauvan arvelleet
+ryhtyessään laitoksia maistamaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+"Aika hyvä illallinen", sanoi pastori tyttärilleen, kun he
+Turunkiesissään ajaa soilottivat kotiin päin. "Mutta ei tuo Hovilan
+elämä enää kauvan kannata. Kyllä pelkään että täytyy pyyttää hänet ensi
+käräjiin noista kolmesta sadasta markasta".
+
+"Älkää sentään vielä", vastasi vanhempi tytär. "Kyllä kai hän tuon
+vähän summan maksaa. Syksyn lopulla on taas pidot siellä, Lydian
+syntymäpäivänä, ja silloin tahtoisimme vielä olla sovussa heidän
+kanssaan".
+
+"Tahtoisin sitä minäkin vielä Antin ja Miinankin päivien ylitse",
+vastasi heidän isänsä. "Mutta kun ei hän maksa, vaikka jo usein
+mielisuosiossa olen muistuttanut; eikä kolmesataa markkaa ole mikään
+vähä summa minun asioissani. Tekään ette hanki itsellenne rikkaita
+sulhasia."
+
+"Mekö hankkisimme sulhasia!" huusivat tytöt yhteen suuhun. "Niinkuin ei
+naisilla olisi parempia tarkoituksia kuin tavoitella rikkaita sulhasia
+ja pyrkiä miehen elätettäviksi".
+
+"Hah, hah, haa", nauroi isä: "ettekö leikkiä ymmärrä".
+
+"Emme leikilläkään huoli kuulla semmoista".
+
+Vähän aikaa vaiti oltua, kysyi nuorempi tytär:
+
+"Mitä pidätte maisteri Kokasta?"
+
+"En pidä hänestä ensinkään", vastasi pastori; "eikä hän ole mikään
+maisteri, -- lukiolainen, jos lienee edes sekään".
+
+"Hän on kuitenkin suomalaisuutta harrastava nuorukainen", sanoi
+vanhempi tytär.
+
+"Voi olla," mutisi isä.
+
+"Ja Suomen mieli ja Suomen kieli on kuitenkin pää-asia".
+
+
+
+
+III.
+
+
+Hannulan tilalla oltiin seuraavana päivänä, niinkuin ainakin, ahkerassa
+työssä, pellon lannoituksessa syys-kylvöksi. Isäntä itse ja hänen
+poikansa olivat ensimmäiset työntekijät, eikä täällä pitkään levähdelty
+taikon nojalla.
+
+"Eikö se ole rovasti, joka tuossa tulee yhden istuttavissa kiesissään",
+virkkoi Taavi, nyykähyttäen päällänsä tienhaaralle, mikä nousi taloon.
+
+"Niin on, näen-mä," päätti hänen isänsä, otti takkinsa hartioilleen ja
+läksi astumaan kotiin.
+
+Siistittyänsä itsensä ja vaihdettuansa työtakin puhtaampaan ja
+eheämpään, meni hän sitten vierasta tervehtimään.
+
+Rovasti Valander oli noin kuudenkymmenen vanha mies. Hänen kasvonsa
+ilmaisivat sitä puhdasta sydämen hyvyyttä, mikä oli saattanut hänet
+niin rakastetuksi hänen seurakunnassansa, että yleiseen hoettiin:
+"semmoista rovastia toista ei ole".
+
+Hän istui, isännän astuessa sisään, pöydän ääressä ja puheli Lotan
+kanssa, joka seisoi uunin luona ja puhellessaan veteli sormiansa niin
+että nivelet naksahtelivat.
+
+"Hyvää päivää, Timo!" tervehti rovasti, nousten istuimeltansa.
+
+Timo pisti kättä rovastille ja silitti sitten tukkaansa. "Mitä kuuluu?
+Tervennä olette, toivon ma?" kysyi rovasti.
+
+"Kiitoksia kysymästä, hyvä rovasti", vastasi Timo; "tervennähän tässä
+on oltu, eikä tältä kulmalta kuulu juuri entistä enempää. Rovasti
+näyttää myös, Jumalan kiitos, riskiltä."
+
+"Ei kehumista, ei kehumista; vanhuus voittaa ja kihti käypi kovemmaksi
+vuosi vuodelta. -- Kuulkaas, emäntä", lisäsi rovasti kääntyen emäntään,
+joka oli aikeessa mennä ulos; "kahvia ette tarvitse keittää, johan
+päivä kohta on puolessa; mutta jos saan luvan tarjoutua teille
+päivällis-vieraaksi, niin voisimme tässä Timon kanssa vähän pitemmältä
+pakista -- mutta ei mitään erityisiä laitoksia minua varten, muistakaa
+vaan se! -- Jaa", jatkoi hän sitten isännälle, "niinkuin tiedätte, olen
+tätä ennen toisinaan tehnyt voi-kauppoja Sivelinin kanssa; samassa
+tarkoituksessa kävin nytkin hänen luonansa, ja sieltä teki mieleni
+pistäytyä teitäkin katsomaan. -- Maanantaina aijon lähteä Helsinkiin
+hakemaan sikäläisien lääkärien luona apua taikka neuvoa tuohon
+kiduttavaan kihtiin. Jotain sitä täytyy koettaa, jotta kestäisi taas
+lähteä talvelle, Saa nähdä kauvanko siellä pitävät. Virka-vapautta
+tosin on minulla kuusi viikkoa, mutta koska ei toista ollut määrätä
+minun sijaisekseni kuin Altman, joka on vanha mies hänkin, niin en
+malttaisi viipyä."
+
+"Kyllä apulainen niin ikä-miehelle kuin herra rovasti on, olisi jo
+sangen tarpeellinen", sanoi Timo.
+
+"Kyllä vaan", vastasi rovasti. "No onpa minulla toivoa saadakin.
+Erään vanhan tuttavan poika pääsee vuoden päästä papiksi, ja meidän
+välillämme on ollut puhe että sitten pyytäisin hänet apulaisekseni. Hän
+on jumalinen nuorukainen, jommoisen se kallis virka vaatii -- etenkin
+tähän aikaan, jolloin meistä jokaisen, niin nuoren kuin vanhankin,
+tulee olla valpas vartija Suomen Siionin muureilla".
+
+"Jaa, niinpä se on", myönsi Timo.
+
+"Jumalattomuus leviää leviämistään", lausui rovasti; "pappeja vihataan
+ja pilkataan, Jumalan sanaa ylenkatsotaan, -- niin ainakin suuressa
+mailmassa. Jos kutsutaan jumalisia luentoja kuuntelemaan, ei tule
+kuulijoita olleskaan; mutta annappas kun Ruotsista tulee Bergen ja
+Geijerstam, kyllä silloin ovat salit täpösen täynnä -- ja, mikä
+ikävintä on, jotkut maamme suuret sanomalehdet puolustavat heidän
+julkista jumalan-kieltämistänsä ja julkista hävyttömyyttänsä, vaikka
+niiden velvollisuus -- ainakin meikäläisten, yksinkertaisten ihmisten
+käsityksen mukaan -- päinvastoin pitäisi oleman se, että lujana seista
+kirkon ja siveyden puolella".
+
+"Maailmassa ovat ihmiset jo niin ylen viisaat ja sivistyneet, ett'ei
+heille meidän vanhat opit enää kelpaa, sentähden kääntyvätkin he
+Keijustammiin", arveli Hannulan isäntä.
+
+"Suurin sivistys on suurin raakuus, sanoi kerran eräs ankara nuori
+pappi, ja siitäpä näyttää, että semmoinen on maailman sivistys.
+Johtavathan nykyiset viisastelijat ihmisen sukuperää eläimistä sekä
+saarnaavat rajatonta vapautta luonnon himoille."
+
+"Eivätköhän ne, jotka ihmisen alentavat eläväksi, kohta julista myös
+ihmistappoa ja murhaa rangaistusta ansaitsemattomiksi", arveli taas
+Hannula.
+
+"Jopa senkin tekevät anarkistat", vastasi rovasti.
+
+"Jaa antikristat?"
+
+"Tosin, mutta minä sanoin anarkistat s.o. vallanhajoittajat,
+lyhykäisesti selittäen".
+
+"Vai niin -- vai niin pitkälle on jo maailmassa menty!" ihmetteli
+isäntä, päätänsä pudistellen.
+
+"No miten on näillä tienoin uskonnollisen ja tiedollisen elämän laita
+ollut sitte kun viimeksi täällä kävin?" kysyi rovasti. "Onko hihhuleita
+taikka muita harha-uskoisia ilmaantunut; onko Jaaran Jussi ehtinyt
+tänne asti?"
+
+"Ei vielä", vastasi isäntä. "Mutta sanovat, että hän tuolla
+naapuri-pitäjässä jo saarnata pauhaa niin että kävyt kuusista tippuvat;
+ja sisko-elämä kuuluu siellä kukoistavan".
+
+"Hm, no mitenkäs! Ja tuommoisille nyt kaikin voimin puuhataan
+erikois-lakia. Kyllä heitä sitten nousee joka nurkkaan."
+
+"Kumminkin pani kirkonkokouksessa meidän lähettiläs kiven kovaan
+vastaan", sanoi Hannula.
+
+"Ja siitä olkoon hänelle kiitos ja kunnia!" sanoi pappi. -- "No onkos
+tämä kyläkunta kansakouluun paremmin mieltynyt?"
+
+"En juuri tiedä", vastasi Hannula.
+
+"Mojuuvat niinkuin ennenkin, että koulunkäynnistä lapset käyvät
+kelvottomiksi oikeaan talonpoikaiseen työhön; sanovat että nuori kansa
+käy opista ylpeäksi ja pyrkii vaan seminaariin taikka muuten
+herrastelemaan".
+
+"Kansakoulun hedelmä on tulevaisuudessa", sanoi rovasti. "Kun koko
+kansa on koulun sivistyksestä osalliseksi tullut, ei pääse enää toinen
+siinä suhteessa esille vetämään paremmuutta toisen rinnalla. Mutta,
+paitsi sitä, oikea sivistys, joka sisällistä ihmistä sivistää,
+ei paisuta, silla se perustuu jumalanpelkoon. Jumalanpelko on
+viisauden alku, näet. Ja Jesuksen Kristuksen elämäkerta on meidän
+ojennusnuoramme; tuokoon meille elämä menestystä taikka vastoinkäymistä
+-- kun siitä kiini pidämme, ei meitä edellinen paisuta, eikä
+jälkimäinen sorra. -- Vaan jumalattomain sivistys vie pimeyteen eikä
+valkeuteen. Ja surkea sanoa, sen tiellä rientää tuhansia ja taasen
+tuhansia, iloiten ja pilkaten, ijankaikkiseen yöhön".
+
+He istuivat ääneti kotvasen; jopa tulikin emäntä kutsumaan
+päivälliselle.
+
+Astuttiin nyt isoon tupaan. Tänne oli tullut Taavikin.
+
+Taavi Tarkkanen oli kookas nuorukainen neljänkolmatta ijällä. Hänellä
+oli säännölliset, mieluiset kasvot ja vilkkaat silmät; tukkansa oli
+tummanvärinen ja ylähuulta koristi sievät viikset.
+
+Taavin kanssa tervehdykset vaihdettua, istuttiin pöytään, jossa oli
+tarjona tuoretta kalaa ja mannaryyni-puuroa.
+
+"No, hyvän heinä-vuoden saitte täälläkin, puhui minulle äsken emäntä",
+sanoi rovasti saadakseen puheen ainetta, "ja näyttää tulevan hyvä
+vilja-vuosikin, kun vaan Jumala edelleenkin suopi sopivia ilmoja".
+
+"Hyvät ovat toiveet runsaasta viljavuodesta", vastasi Hannulan isäntä.
+"Mutta hinnat, ne ovat niin polkuisina, eikä kaupungissakaan vielä ole
+tietoa, nousevatko syksyn puoleen vai mitä tehnevät. Taavi sieltä tuli
+eilen".
+
+"Olkaamme toivossa, muuta siihen emme taida", sanoi rovasti. --
+"No Taavi on nyt saanut olla kotona isänsä apuna, kun hänen
+asevelvollisuutensa on suoritettu".
+
+"Jaa, se oli ikävä aika, kun Taavi oli poissa", sanoi emäntä.
+
+"Mitä piti Taavi sotakomennosta?" kysyi rovasti, hymyillen,
+nuorukaiselta.
+
+"No, menihän tuo, kun ei kovin helteisiä päiviä sattunut", vastasi
+Taavi.
+
+"Voipihan se olla kyllä hyvä tuo äksieruu ja naplitsoo", sanoi
+isäntä kynsien korvallistansa; "mutta minä olen aatellut
+yksinkertaisuudessani, että mitä meidän maa oikeastaan omalla
+sotaväellä tekee. Rauhassahan me tahdomme elää ulkomaan kanssa, ja jos
+meidän Keisarimme katsoo hyväksi ryhtyä miekkaan, niin kyllä hän
+silloin Suomensakin suojelee".
+
+"Mutta jos vieras valtakuuta äänettömästä päästä hyökkää meitä
+valloittamaan", vastasi rovasti, "emmeköhän silloin ole itse lähinnä
+velvoitetut torjumaan vihollista rannoiltamme".
+
+"Jaa", myönsi isäntä, "kyllä rovastilla on oikeus".
+
+"Parempi kaiketi olisi", sanoi rovasti, "jos ei sotaväkeä tarvittaisi
+olleskaan -- jos nim. vallat voisivat elää rauhassa ja sovinnossa aina
+ja toden päältä. Mutta millainen on heidän rauhallisuutensa? Se on
+kaksi-muotoinen kuin roomalaisten Janus-kuva. Samalla kuin edessä
+rauhaa ja ystävyyttä taataan kalleimmilla vakuutuksilla, samalla
+irvistää takana hampaisin asti varustettu sotavoima. Ja tällainen rauha
+on rasittava kuni alituinen sota".
+
+"Jos maanviljelykseen pantaisiin ne miljoonat, mitkä sotavarustukset
+vetävät, niin maailmasta tulisi ihan paratiisi", arveli Timo.
+
+"Paratiisi on ihmisiltä suljettu ijäksi päiväksi", vastasi rovasti,
+"sen näemme tästäkin. Vaikka ihmisillä olisi kaiken maailman hyvää,
+niin pahalta sydämeltään he eivät pääse kuitenkaan paratiisia
+palauttamaan".
+
+Pöydästä noustua, kun Lotta oli mennyt kahvia keittämään ja Taavi
+työmiesten tykö, kysyi rovasti Timolta: "Missä Jooseppi on, eikö hän
+ole kotosalla?"
+
+"Missä lienee taas renttuilemassa", vastasi Timo.
+
+"Onko hän heittäytynyt väkevien juomien valtaan?" kysyi rovasti.
+
+"Kyllä se vaan niin on", vastasi Timo.
+
+"Raskaasti on Herra minua kurittanut tuon Joosepin kautta, ja monesti
+olen tahtonut pyytää herra rovastin neuvoa tässä kohdassa, mutta en
+ole rohjennut valittaa siitä, mikä kuitenkin on minun ansaittu
+rangaistukseni".
+
+"Puhukaa, Timo, puhukaa aivan vapaasti", kehoitti rovasti, "ja
+selittäkää entisyyttä. Minä en tiedä muuta kuin että Jooseppi on
+Josefina Lyytikäisen poika, jonka isäksi ihmiset sanovat teitä, koska
+pidätte häntä tässä luonanne".
+
+"Se on ikävä tarina, jota nyt alan", alkoi Timo. "Minun äitini kuoltua
+otti isäni emännöitsijäksi erään Riikka Lyytikäisen, kotoisin
+Pohjanmaalta. Joku aika kun oli kulunut, en tiedä miten tämä saikaan
+toimeen sen, että hänen sisarensakin muutti meille asumaan. Tämä sisar,
+Josefina, oli kaunis ja siivon-näköinen tyttö, ja minä rakastuin häneen
+ihan hullusti. Hullu olin todella, sillä en heittänyt häntä vaikka
+piankin tulin tuntemaan minkä tapainen hän oikeittain oli. Hän oli
+viinaan menevä ja irstas, ja me joimme ja pidimme kelvotonta elämää
+yhdessä. No, syntyi sitten tuo poika".
+
+"Oliko avio-lupausta teidän puolelta?" kysyi rovasti.
+
+"Ei. Herra rovasti tuntee minut rehelliseksi mieheksi, eikä nytkään ole
+puheessani valhetta, kun vakuutan, ett'en aviolupausta ollut antanut
+hänelle, en selvällä päällä ainakaan, sillä hän ei huolinut semmoista
+vaatiakaan. No, minun isäni, joka sitä ennen monta kertaa oli
+varoittanut: luovu pois, Timo, tuosta naisesta, ei hänestä ole sinulle
+emännäksi -- minun isäni käski minut kahden kesken puheillensa ja
+sanoi, että kyllä minun pitäisi, jos olin oikea mies, päättää asia
+avioliitolla Josefinan kanssa. Mutta nyt taas minä vastaan, minä olin
+häneen kyllästynyt ja pyrin pois pelistä. Sillä kannalla vielä oltiin,
+ei ollut kihlausta eikä siihen paljon puuttunutkaan, kun eräänä päivänä
+havaittiin, että Josefina olikin lähtenyt lipposiinsa. Lapsensa jätti
+ja meni erään pohjalaisen seurassa jatkamaan irtonaista elämätänsä. En
+ole hänestä sitte kuullut. Ehken lienee kuollut kehruuhuoneessa. --
+Jooseppi kasvatettiin tässä talossa, ja on sitten aikaihmisenäkin
+täällä oleskellut. Kyllähän täällä on koetettu tehdä hänestä miestä,
+mutta kaikki näyttää menneen turhaan. Se poika on vaan niin
+kovaluontoinen ett'en kankeampaa ihmistä eläessäni ole yhyttänyt, ja
+välisti hän on niin kummallinen, että luulisi häntä hulluksi. No eihän
+se ihme olekaan, jos hän ei ole täysitaitoinen, viinan hurmoksissa kun
+on siitetty.
+
+"Hm! onpa hänen kanssansa ollut työtä sekä rippikoulussa että
+lukuisillakin".
+
+"Kuka lienee hänen päähänsä pannut nyt viimeisinä aikoina että hänellä
+on oikeutta tähän taloon ja minun omaisuuteeni, ja siitä hän on vielä
+kummallisemmaksi käynyt, aivan niinkuin miettisi kostoa, kun häneltä
+muka pidätetään hänen oikeutensa, Eihän minulla tieteni ole vihamiehiä,
+mutta vihamiehen tekoa se on, että tuolla tavalla heikkopäistä
+yllytellään minua ja minun perhettäni vastaan. Sanokaa nyt, herra
+rovasti, olisiko se oikeuden ja kohtuuden mukaan, suoda tuolle
+kunnottomalle Joosepille samat oikeudet kuin Taaville, josta taas
+minulla tähän asti on ollut iloa, apua ja kunniaa; vaatiiko oikeus ja
+kohtuus, että Jooseppi minun kuoltuani saa perinnöstä puolen, minkä hän
+kuitenkin kohta on tuhlaava turhuuksiin ja viinaan?"
+
+"Kertomuksenne on ikävä todellakin", sanoi rovasti. "Jumala rankaisee
+-- mutta Jumala voipi myös kääntää kaikki vielä parhain päin. Te
+pyydätte minulta neuvoa, ja minä annan sen teille ystävänänne ja
+opettajananne. Jooseppi on kuten tunnustatte, teidän lapsenne ja siis
+saapa teidän isällistä huolenpitoanne. En epäile siitä, että olette
+koettaneet kasvattaa häntä hyväksi ihmiseksi, mutta jos siinä ei ole
+ollut onnea teillä tähänasti, älkää sittenkään vielä ottako kättänne
+hänestä. Älkää tuskastuko, koettakaa väsymättä nöyryyttää hänen kovaa
+sydäntänsä ja parantaa häntä opetuksilla ja kehoituksilla hyödyllisiin
+toimiin, Ei kukaan ole liian vanha oppimaan. Ja jos viimein hänen
+mielensä muuttuu ja hän paranee kelpo ihmiseksi, silloin muuttuu mikä
+nyt on rangaistus teille siunaukseksi, ja silloin voisitte myös suoda
+hänelle suuremmankin osan maallisesta hyvästänne, kun tiedätte että hän
+siitä lähtein on omaisuutta kartuttava eikä tuhlaava. Mutta mitä muuten
+asian aineelliseen kantaan tulee, niin olemme velvolliset noudattamaan
+lakeja, mitkä ovat säädetyt järjestetyn yhteiskunnan ylläpitämiseksi,
+ja niiden mukaan on Taavi teidän oikea perillinen, jonka oikeuksia
+teidän on etupäässä katsominen ja varjeleminen. Niin on minun
+ajatukseni tässä asiassa; valaiskoon Jumala teitä näkemään mitä
+itsekussakin kohdassa erittäin on soveliainta. Ja milloin tilaisuus
+sattuu, lähettäkää Jooseppi pappilaan, niin voimme kahden käydä häntä
+parantamaan".
+
+"Kiitoksia, hyvä rovasti; ei rovastin tykö turhaan käänny", sanoi
+Hannula. "Koettakaamme siis vielä; josko hän paranee, se on Jumalassa.
+Kun toki saisi hänet tuosta juoppouden paheesta pois, mutta täällä on
+meillä niin häijy naapuri tuossa Onkamon metsässä".
+
+"Jaa Sota-Matti elikkä Matts Sot, entinen kaartilainen. Vai hänen
+kanssansa Jooseppi kumppanustelee?"
+
+"No hänen. Ja kolmannen kumppanin saivat eräästä laiskurista, jonka
+minä panin pois palveluksestani".
+
+"No, toivokaamme että viinamestari kohta tulee kiini taas, se olisi
+kolmas kerta ja sitten hänestä vähäksi aikaa päästään. Ei se ole kumma
+jos ette huolisi sotaväestä, kun on teillä tuo Matti esimerkkinä". --
+"Mutta nyt", jatkoi rovasti nousten, "nyt on aika lähteä --"
+
+"Älkäähän rovasti kiirehtikö, tässä juuri tuo Lotta kahvia".
+
+Emäntä astui sisään ja tarjosi kahvia.
+
+"Hovilassa taisi olla pidot eilen. Olitteko siellä?" kysyi rovasti,
+kierrellen lusikkaa kahvikupissaan.
+
+"Minä olin siellä", vastasi emäntä. "Timo ei käy juuri koskaan
+kestissä, ja Taavi oli kaupunki-reissulla".
+
+"On Hovilainen minuakin monesti pyytänyt pitoihinsa", sanoi
+rovasti; "mutta minä en voi hyväksyä ylellisyyttä ja ylpeätä elämää
+talonpojissa, sentähden en niihin mene. -- Täälläpäin taitaa asua eräs
+Föhrberg, hän kävi viikon alussa minun luonani; hän sanoi tahtovansa
+pitää luentoja koulusalissa. Tunnetteko te sitä miestä?"
+
+"Kävihän se toissa päivänä", vastasi isäntä; "suoraan sanoen, ei hän
+ole minun mieleisiäni miehiä".
+
+"Oli hän eilen Hovilassa", sanoi emäntä; "ja julkesi lastailla
+ruotsalaisia ja virkamiehiä, niin että minua oikein peloitti".
+
+"Vai niitä hän on miehiänsä", sanoi rovasti. "No, minä vastasin että
+lupa päästä koulusaliin riippuu siitä, mitä hän tarkoittaa lukea,
+ja käskin häntä ilmaisemaan sitä ennenkuin kuuluuttaa luennon.
+Yleishyödyllisistä aineista sanoi hän lukevansa, ja nyt minä melkein
+arvaan mitä hänen yleishyödylliset aineensa ovat. Parempi kuin että
+lähteä kuultelemaan mokomain maisterein opetuksia on että talonpoika
+pyhä-iltoina pysyy kotonansa, Jumalan sana", ja rovasti otti pöydältä
+Hannulan kotipostillan -- "Jumalan sana ja pyhät kirjat antavat
+yltäkyllin ravintoa hänen sielullensa. Jumalan sana on meidän paras
+aarteemme, joka pysyy ijankaikkisesti, huolimatta kaikista Judas
+Iskarioteista, jotka rahan ja maailman kiitoksen edestä koettavat sitä
+polkea. -- No, mikään vaarallinen tuo Föhrberg ei taida olla,
+luullakseni. -- Teidän kirjasta on, näen ma, alkulehti kiskottu pois.
+Pitäkää kaapissa kirjat, niin säilyvät paremmin".
+
+"Mutta kukahan meidän saarna-kirjaa on ollut repimässä", kummasteli
+Timo, vastaanottaen kirjan rovastin kädestä. "Eihän tuosta
+nimikirjoituksesta suurta vahinkoa ollut, itse sen olin sinne
+kyhännyt".
+
+"Tepä kirjoitatte selvää, säännöllistä käsialaa, vaikk'ette koulussa
+ole käyneet", sanoi rovasti.
+
+"Taavin kanssahan sitä opettelimme", vastasi Timo hymyillen, "ja
+aikaapa tuo vei. Työmiehen sormet ovat kankeat ja harassa kuin taikon
+haarat, ei hänestä tule pikakirjoittajaa kuuna päivänä".
+
+"Kunhan toimeen tulee, hyvähän sekin".
+
+"No niin. Jos sitä taas pienestä oppii, niin mitä poika-nuijain
+kirjoitus-taidosta on hyötyä? Penkit ja seinät töhertelevät täyteen --
+siinä kaikki".
+
+"Naapurinne Antti on, kuulen ma, hyvä kirjoitusmies", sanoi rovasti.
+
+"No kerrassaan. Mutta hän ei olekaan työmies semmoinen kuin me, raa'at
+talonpojat", vastasi Timo.
+
+"Jaa, kuinkahan meidän Hovilaisen asiain oikeittain lienee?" arveli
+rovasti. "Vähäsen hän minullekin on velkaa, enkä minä juuri paljon
+toivo saavani niitä rahoja enää nähdä".
+
+"Minä en tarkemmin tiedä hänen asioitaan", vastasi Hannula; "muutamat
+sanovat huonoiksi, toiset taas arvelevat häntä vielä varakkaaksi.
+Minulta hän ei ole lainannut".
+
+"Ei, mutta hyvästi nyt, Timo ja Lotta", sanoi rovasti, kätteli
+isäntäväkeä ja lähti ulos.
+
+"Hauska on tosiaan käydä täällä Hannulassa. Timo ja minä, me olemme
+vanhan kansan miehiä, me ymmärrämme toisiamme ja -- kyllä meiltä
+puhetta riittää, varsinkin kun nyky-ajan turhuudet tulevat aineeksi",
+puheli ukko noustessaan vaivaloisesti kiesiin. "Jaa, jaa ne nyky-ajan
+turhuudet -- '_omnia ruunt in pejus_', sanoo latinalainen. Hyvästi,
+hyvästi!"
+
+"Mitä sanoi rovasti?" kysyi Lotta mieheltänsä.
+
+"En tiedä. Peijakas perii ell'eivät ihmiset parane, siltä se kuului ja
+sitä se kai merkitsi. Kaikki se rovasti laskettelee latinat ja
+kreikat".
+
+"Äsken luulin näkeväni Hovilan isännän täällä pihalla", sanoi Lotta.
+
+"Hovilaisen -- mitä hän täältä hakisi?"
+
+"No eikös hän aijo sovintoa sinunkin kanssasi".
+
+"En minä hänelle enkä muillekaan ihmisille vihaa kanna. Mutta luuletko
+tosiaan että tuo ylpeä --".
+
+Samassa aukeni ovi ja -- Olli Hovila astui sisään.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Hovilan ja Hannulan isännät istuivat ja tupakoivat Hannulan isossa
+pirtissä.
+
+Hovilainen oli hyvillä mielin lähtenyt kotoansa, vaan harmistui jo
+Hannulan pihaan astuessaan, kun näki siellä rovastin kiesit. Hän oli
+käynnilleen valinnut päivän-ajan, jolloin tiesi naapurinsa levähtävän
+ruoan jälkeen ja jolloin siis pyytämättä pääsisi tämän kanssa kahden
+kesken puhelemaan; ja nyt, pahaksi onneksi, sattui sinne kolmas. Hän
+vilkasi akkunaan. Jaa, siinä oli rovastin pää patalakkineen. Hänen ei
+haluttanut astua sisään, sillä hän tiesi että rovasti oli alkava taas
+tavoitella hänen ylellistä elämäänsä, ja Hannulan isäntä oli viimeinen,
+jonka läsnäollessa hän olisi nuhteita suvainnut. Hän kääntyi siis
+syrjään, kierteli ulkohuoneita, nousi veräjän ylitse ja tuli niin
+kiviselle aholle, jossa edes takasin kävellen odotti rovastin
+poislähtöä. Odottavasta on aika hidas, pienikin viivytys pitkä.
+Hovilaisen otsa pilvettyi pilvettymistään; ja teeskennellyllä
+mielihyvällä astui hän viimein Hannulan tupaan. Poistua oli sekin,
+sillä Hannulaisten vastaanotto ei ollut ensinkään semmoinen kuin
+Hovilaisen mielestä hänelle oli tuleva, nyt kun hän vuosien perästä
+kunnioitti heitä käynnillään, Emäntä kiitti eilisestä, isäntä käski
+istumaan ja tarjosi tupakkaa, vaan ei sanallakaan ilmoitettu ihmettä
+eikä iloa hänen tulostansa. Kahvia tuotiin ja Timo alkoi harvasanaista
+puhelua ilmoista ja vuosi-kasvuista, Hovilainen vastasi hajamielisesti
+ja käänsi puhelun pitoihinsa.
+
+"Jaa, meidän vieraamme olivat hyvin iloisalla tuulella eilen illalla",
+sanoi Hovilainen. "Vielä viimeiseksi rupesivat avioliittoja
+puuhaamaan".
+
+"Vai niin tekivät".
+
+"Niin, meidänkään perhettä eivät jättäneet rauhaan. En tiedä ketkä
+lienevät huhunneet, että Taavi jokseenkin ahkeraan käypi meillä ja että
+siis jotakin on muka tekeillä. Semmoisia juoru-kontteja ovat meidän
+hyvät pitäjäläisemme; nähdäänhän, kohta on Lydian nimi joka miehen
+suussa --"
+
+"Lydian?" keskeytti Hannula, katsahtaen vieraasensa oudoksuvilla
+silmillä.
+
+"Niin Lydian", jatkoi tämä. "Taavi on tietysti terve-tullut paljon
+useamminkin -- Lydia ei ole niitä tyttöjä, jotka unhottavat mitä siveys
+ja säädyllisyys vaatii. Mutta mitäs ilman aikojaan asian jättää niin
+pitkiin kantimiin. Taavi ja te muut taidatte olla siinä luulossa, että
+minä ja vaimoni olemme jyrkästi vastaan avioliittoa Lydian ja Taavin
+kesken. Se luulo on väärä. Koska nuoret rakastavat toisiansa, niin mitä
+minä muuta siihen, kuin suostun".
+
+Hovilainen naurahti ja hieroi käsiään.
+
+"Hm!" Hannulan isäntä veti pitkän savun piippunysästään. "Minä
+puolestani luulin, että te jo olette valinneet vävyn -- jopa
+herras-säädystä".
+
+"Vai niin luulitte, he, he, he! Ei, kyllä se on parasta että itsekukin
+pysyy omassa säädyssään".
+
+"Siinä sanoitte ihan oikein".
+
+"Niin, ja niin aattelenkin", vakuutti Hovilainen.
+
+"Niin aattelen minäkin", vastasi Hannula. "Mutta juuri sentähden katson
+parhaaksi, että se tyttö, minkä Taavi vaimoksensa valitsee, on
+yksinkertainen talonpoikaistyttö, tottunut käymään käsin vaikka mihin
+talouden toimeen, jopa raaempaankin. Ja sellainen tyttö ei taida olla
+teidän Lydia".
+
+"No ei, Jumalan kiitos", puhkesi Hovila sanomaan, "ei hän haise
+navetalta eikä saastuta mitä likelle tulee. -- Mutta kyllä teidän,
+veikkonen", jatkoi hän, hilliten vihansa kuohua, "täytyy heittää pois
+nuo peräti vanhanaikuiset mielipiteet; johan nyt kansa muualla sivistyy
+sivistymistään, miks'ei sitten teillä".
+
+"Jos sivistys on siinä että työ heitetään pois, niin en minä
+semmoisesta sivistyksestä anna penniäkään", vastasi Hannula tyynesti.
+
+"Mutta mitäs, jos saan luvan kysyä", virkkoi Hovila, mitellen Hannulan
+isäntää halveksivilla silmillä, "mitäs piioilla ja palkollisilla
+tehdään, jos isäntäväen tulee ryhtyä joka ryöttään?"
+
+"Missä toimelias talonväki, ja tyttäriä talossa, siinä sujuvat työt
+ilman piioitta -- missä taas isäntäväki on laiska, siinä ei ole
+kunnossa talous vaikka olisi piikoja tusina", vastasi Hannula.
+
+"Mitäs tässä joutavia väitämme!" ärähti Hovila. "pitäkäät viisautenne,
+en minä sitä teiltä kadehti. Sen vaan tahtoisin tietää: onko se teidän
+täysi tuumanne että olla vastaan sitä, vaikka itse sanon, kunniallista
+ehdotusta, minkä teille tein; voisitteko todellakin tuottaa meille
+häpeää ja pilkkaa tyhjäksi tekemällä naimiskaupan, josta ympäri
+pitäjätä puhutaan niinkuin aivan valmiista?"
+
+"Vaikka suututtekin, täytyy minun myöntää että täyttä totta tässä olen
+puhunut", vastasi Hannula. "Mitä tuohon häpeään ja pilkkaan tulee, mitä
+pelkäätte, niin ei meidän siihen syytä ole, että ihmiset tekevät
+valmista asiasta, joka minun tieteni ei ole ollut alussakaan ja, kuten
+toivon, jääkin alkamatta".
+
+"No, no, mies", kiukkuili Hovilainen. "Kumminkin kääntyy häpeä teille
+itsellenne; saarnatkaa vaan viisauttanne ympäri pitäjää, niin saavat
+ihmiset nauraa. Mitäs minä tulinkaan teitä pidättämään lantatunkiolta,
+jossa teidän on oikea paikkanne. Taavi on täysi mies puolestansa ja
+toista mieltä tässä asiassa kuin arvokas isänsä. Nähdäänhän!"
+
+"Taavi on isänsä kodissa ja leivässä", vastasi Hannula, "mutta tehköön
+kuitenkin omassa asiassaan miten tahtoo. Varoittaa taikka hyväksyä, se
+on minun tehtäväni, mutta en minä pakoittaisi häntä minun tahtooni
+taipumaan jos voisinkin. Ja muuten, toivon ma, petytte, kun luulette
+että Taavin ajatukset tässä kohdassa ovat toisellaiset kuin minun.
+Voitte mennä kysymään, hän on tuolla tunkiolla hänkin".
+
+Hovilan isäntä otti lakkinsa ja kääntyi jäähyväisiä sanomatta ovelle,
+kun Hannula virkahti:
+
+"Tässäpä tulee Taavi aivan kuin kutsuttu. Hän kai tulee katsomaan
+miks'ei minua kuulu työhön".
+
+Hovilainen arveli pikkusen, pitikö toiste puhua Taavin kanssa vai
+nytkö. Edellisessä tapauksessa jäi Taavi isänsä vaikutuksen alle,
+jälkimäisessä taas oli nöyryytys kaksinkertainen jos Taavikin oli
+vastahakoinen; mutta pois se; Taavi on myöntyvä, kenties
+ihastuksellakin.
+
+"Terve mieheen!" sanoi hän kääntyen Taaviin ja kätteli häntä. "Olin
+aikeessa mennä kotiin, koska ruokalepo on pidetty ja työ taasen kutsuu,
+mutta kun juuri satuitte tulemaan niin tahtoisin tietää teidän
+mieltänne asiassa, mitä tässä isänne kanssa olemme puhelleet ja mikä
+koskee teitäkin. Me puhelimme naimiskaupoista, ja isänne sanoi
+suurimman toivonsa olevan, saada oikein raakamaisen miniän -- ha, ha,
+ha -- hullulta se kuuluu, mutta niin hän sanoi selvillä sanoilla".
+
+"Ha, ha, ha!" naurahti Taavikin. "Mutta eihän se totta mahtanut olla.
+Ja enköhän minä saane huolta pitää, ett'ei se semmoinen tule".
+
+"No tiesinhän minä!" huudahti Hovilainen ja väänti suutansa hymyyn.
+"Teidän kaltaisella komealla nuorukaisella pitää olla komea ja
+sievätapainen morsian. Jos on lupa arvata, niin luulenpa semmoisen jo
+olevan, eikö niin -- nähdäänhän!"
+
+Taavi nauroi.
+
+"No en minä sitä ihan kielläkkään", sanoi hän, ja jatkoi sitten
+vakaammin: "Minä olen useita kertoja päättänyt käydä teidän
+puheillanne, minä olen halunnut saada selvälle kannalle asian, joka yöt
+päivät on ollut mielessäni, mutta joka kerta on lapsellinen arkuuteni
+minua pidättänyt. Mutta koska tässä nyt on alku tehty, niin rohkenen
+ehkä lähestyä teitä pyynnöllä".
+
+"Totta puhuen", puuttui Hovilainen puheesen, heittäen syrjä-silmäyksen
+Hannulan isäntään, "sitä olen odottanut. Koska muut, vieraat ihmiset,
+ovat älynneet, niin tottahan minäkin olen älynnyt, että jotain siinä on
+tekeillä teidän ja Lydian kesken".
+
+"Lydian?" virkahti Taavi, hämillään.
+
+"Lydian ja teidän kesken kysymys on selvillä", kiirehti Hovilainen
+jatkamaan. "No, ja koska minä tiedän pyyntönne ilman teidän
+sanomattakin, niin tässä on käsi päälle, ett'en minä pane vastaan.
+Mutta nyt --"
+
+"Te petytte", huudahti Taavi, tarttumatta tarjottuun käteen, "te
+petytte tytön suhteen".
+
+"Petyn, sanotte", vastasi Hovilainen harmaankalpeana kiukusta, "itse
+petytte".
+
+"En minä Lydiaan olisi rohjennut nostaa silmiäni --" alkoi Taavi, vaan
+ei saanut Hovilaiselta sen pitempää suun vuoroa.
+
+"Ette ole rohjenneet -- no sitähän se oli. Kuulkaahan nyt Taavi".
+
+Hän kun näki, ett'ei äkki-karkauksestaan ollut apua, koetti vielä,
+eiköhän enemmän aatellessa oikea mies heitä rakkautta, kun varallisuus
+on kysymyksessä.
+
+"Kelpo poika voipi kyllä rohjeta kosia mahtavintakin talontytärtä; ei
+siinä hukkaan mennä", ja Hovilainen heitti taas syrjä-silmäyksen
+Timoon. "No, olemmeko selvillä? Arvelkaa visusti, nuori mies, ennenkuin
+vastaatte".
+
+"Ei tässä, isäntä, ole mitään arvelemista", vastasi Taavi. "Te petytte
+tytön suhteen, sanon vieläkin, sillä ei se ole Lydia vaan Anna, jota
+minä rakastan ja jota pyydän vaimokseni".
+
+"Anna, meidän palvelijamme!" sanoi Hovila pilkallisesti ja ihmetellen.
+
+"Anna, teidän otto-tyttärenne", oikaisi Taavi.
+
+"Vai siltä siis se virsi kuuluu!" -- huusi Hovilainen. "Ja oikein
+sopivat ovat siihen teidän juhlalliset käyntinne meillä, te kunnon
+kosija. Tepä vasta kunnon miehiä olette, te arvokkaat Timo ja Taavi
+Tarkkanen, johan minäkin nyt sen ymmärrän. Kunnon miehen tekoahan se on
+saattaa minun tyttäreni ja perheeni kaikkein ihmisten puheenaineeksi,
+ja sitten luopua leikistä. -- Vai piian siis tahdotte. Kuuleppas sinä
+Taavi, Karja-Evan voit saada, jos Vimpelin Heikin kanssa sovit ja jos
+se --"
+
+"Kyllä nyt on parasta että lopetatte tuon kauniin puheen ja lähdette",
+keskeytti Hannulan isäntä.
+
+"Oikein Timo", huusi Hovilainen ja nauraa hekotti vihan vimmassa, "se
+vielä puuttui. Kuuleppas! kuudettakymmentä käyn eikä vielä tähän asti
+kukaan ole käskenyt minua ulos. Mutta tuleppas Taavi vielä minun
+ovistani sisään, kyllä minä sinulle kurssin näytän".
+
+"Voipi se pian tulla teillekin näytetyksi", vastasi Taavi, jonka veri
+rupesi kuohumaan.
+
+"Huuti, moukka!" karjasi Hovilainen, painoi lakin päähänsä ja kääntyi
+ovelle, jonka Taavi jo oli avannut.
+
+Vielä kerran mitteli hän julmilla silmillä Timoa ja Taavia, sylkäsi
+lattiaan, meni ulos ja paiskasi ovea jälessään.
+
+"Siinä se sivistynyt herra Hovilainen, hah, hah, haa", nauroi Hannulan
+isäntä, kun ovi oli räjähtänyt kiini.
+
+"Aivan hulluhan tuo mies on!" sanoi Taavi. "Mikäs siihen on syynä,
+ett'ei hän anna Annaa, vaan pakkaa minulle Lydiaansa? Vaikka ei hän
+sitä kumminkaan enää tee. -- Kummallinen ja ikävä asia tämä on!" lisäsi
+hän totisesti.
+
+"Herranen aika, mitä ääntä täällä pidettiin", sanoi Lotta, astuen esiin
+omalta puoleltaan. "En kuullut kaikkia, mutta sen verran tiedän, ett'ei
+Taavin ja Annan naimisesta nyt tule mitään. Voi, voi kuinka ikävää! Ei
+teidän olisi pitänyt niin suututtaa Hovilaista; hän kostaa meille sen
+varmaan".
+
+"Emmehän me tahallamme ole häntä suututtaneet", vastasi isäntä, "hän
+vaan suuttuu, kun ei kaikki käänny hänen nenänsä mukaan. Hänen
+ylpeytensä ei suvaitse, että köyhä orpo Anna menee naimiseen, ja oma
+tytär joutuu kyöpeliin".
+
+Ja Hannulainen naurahti.
+
+"Voipihan Lydia vielä saada senkin seitsemän sulhasta, antaisihan Annan
+rauhassa mennä Taaville", sanoi emäntä.
+
+"Ei ne niinkään huoli Lydiasta", arveli isäntä, "hän kun ei tahdo olla
+talonpoikainen eikä taas ole mamselikaan".
+
+"En minä Annasta luovu, se on vissi, vaikka olisi kymmenen Hovilaista
+vastaan", vakuutti Taavi.
+
+"Hm!" virkkoi hänen isänsä. "Kävi miten kävi, syyttömät me olemme
+Hovilaisen vihaan. Kostoa sanot pelkääväsi, Lotta; mitäs hän voisi
+meille tehdä!"
+
+"Häijy ihminen voipi paljon pahaa matkaansaattaa", vastasi Lotta,
+päätänsä nyykytellen. "Maailmassa on pahalla laveampi valta kuin
+hyvällä".
+
+"Luottakaamme Jumalaan, ja pitäkäämme Häntä silmäimme edessä niin
+myötä- kuin vastoinkäymisessä, niin sanoi rovasti äsken. Mutta nyt
+työhön, tässä on kyllin kauvan turhaan viivytty".
+
+Ja Hannulan isäntä ripusti paremman nuttunsa naulaan, heitti työnutun
+hartioillensa ja meni Taavin kanssa työhön.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kiroten kulki Hovilan isäntä kotiin päin.
+
+"Pirun pöllöt! Kopeilevat tyhmyyttään ja raakuuttaan, ja ovat niin
+rikkaita muka, ett'ei kysytä onko miniä varakas vai kerjäläinen.
+Tiennevätkö nuo tomppelit minun tilaani? Mutta älä huoli, Timo! Vielä
+olen pystyssä, ja nähdäänhän kumpiko meistä ennen häviää".
+
+Hän puisti nyrkkiä Hannulaan päin.
+
+"Äh kun harmittaa että tuosta tuli puhe ill --"
+
+Hän jäi suu auki hämmästyksestä, sillä käännyttyänsä havaitsi hän
+toisen miehen edessään, joka oli tullut vastaan hänen huomaamattansa.
+
+"Ahaa, Jooseppihan se onkin", huudahti hän kun tunsi tulijan.
+
+Tämä oli tavallisen pitkä, hyvin hoikka mies, pari kolme vuotta Taavia
+vanhempi, vaan paljon vanhemman näköinen. Hänen kasvonsa juonteet
+olivat säännölliset ja hyvin Timo Hannulan kasvojen kaltaiset, vaan
+enemmän terävät; sisään-painuneet silmänsä milloin tuijottivat
+tuikasti, milloin himmenivät ja katselivat tylsästi ja ilman määrättä
+maailmaan. Niskansa oli vähän koukussa ja käyntinsä epävakainen.
+
+"Voi sinua, kovan onnen kantamaa", sanoi Hovilainen, "meneppäs nyt
+kotiin kuulemaan miten siellä Taavin naimisista keskustellaan, ja
+päätetään jättää sinut aivan tyhjäksi mieheksi, vaikka olet isännän
+poika yhtä hyvin kuin Taavikin.
+
+"Kuka päättää?" kysyi Jooseppi, aivan kuin unesta havahtuen.
+
+"Kukas muu kuin isäsi Timo ja velipuoles Taavi", vastasi Hovila.
+
+"Minä tapan ne", kiljasi Jooseppi, purren hammasta.
+
+"Kyllähän sinussa siihen miestä olisi, löperö", sanoi Hovila, nauraen
+pilkallisesti.
+
+"Nähdäänhän!" vastasi Jooseppi, Hovilaista matkien.
+
+"Lainatkaa minulle rahaa", sanoi hän sitten äkkiä.
+
+"Rahaa? Minäkö?" vastasi Hovila. "Ei minulla ole rahaa, pyydä
+isältäsi".
+
+"Kyllä minä takasin maksan", vakuutti Jooseppi.
+
+"Kyllähän minä sen tiedän", vastasi Hovila hymyilIen pilkallisesti;
+"jos minulla olisi, niin antaisin, koska ei oma isäsi suo sinulle
+penniäkään rikkauksistaan. Tarvitseisit kyllä, Jooseppi-parka, vähän
+kurkun kostuketta suruissasi".
+
+Hovilainen kääntyi hänestä ja jatkoi matkaansa.
+
+Jooseppi seistä tollotti vähän aikaa yhdessä kohdin ja sitten
+vintturoitsi tiehensä.
+
+
+
+
+V.
+
+
+Tyynevesi on tavallisen iso järvi, pisin lounaasta koillista kohti.
+Pohjosesta siihen juoksee joki, jolla toisin paikoin on hiukan
+leveyttä, vaan joka taas toisin paikoin katoaa soihin ja rämeisin;
+melkein näkymättömänä se laskee kaihlaiseen Mertalahteen, mikä kapean,
+heinäisen salmen kautta yhtyy Tyyneveteen. Alapäässä taas tämä on
+yhdistyksessä muitten vesien kanssa Vipakosken ja muitten koskien
+kautta. Tyyneveden pohjoisranta on melkein pitkin pituuttansa korkea,
+kallioinen. Siinä on aivan kuin suoja-seinä rajuja pohjatuulia vastaan,
+ja sen johdosta ehkä järvi on nimensä saanut. Korkein kohta on
+Kokkomäki, siellä kokoutuu Juhannus-iltoina tämän puolen nuoriso, ja
+sieltä on mitä viehättävin näköala. Sitten rantavuori vetäytyy,
+vähitellen aleten, suoraan pohjoiseen; sen itä-rinne loppuu yllä
+mainittuihin rämeisin, joittenka toisella puolella alkaa avara metsä.
+-- Jo vanhastaan on ollut polku, mikä valtamaantieltä ruununmetsän ja
+Hannulan metsän läpi ja rannempana aivan kallioilta on vienyt Onkamon
+kylään, heittäen Kokkomäen juurella haaran Hovilaan ja Hannulaan, mitkä
+talot ovat noin puolen venäjän virstan päässä rannalta. Sittemmin, kun
+rautatie tuli valmiiksi, on tätä polkua ahkeraan käytetty. Rannalta se
+on jatkettu suoraan yhteyteen talvi-tien kanssa, jota myöten sen aikaa
+kuin suot ovat jäässä hevosellakin pääsee Ratasmäelle; ja kesäaikana
+taas kulkevat sitä kaikki ne, jotka jalkaisin pyrkivät näiltä tienoilta
+rautatielle. Norojen yli on laskettu porraspuut, ja on siis tämä
+jalka-matka vaaraton, jopa hauskakin vaihteleviin luonnon näyttämöihin
+nähden. Yksi on kohta kuitenkin kamala kansan mielestä, pitkän virstan
+paikoilla Hannulan tiehaarasta, Siinä on vuoren-vierros tapahtunut.
+Alla on pieni lahdelma, kallio-seinät kahden puolen. Lahdelman
+pohjukassa ja siitä alkavassa rotkossa on suunnattoman suuria
+kiviröykkiöitä. Lahden ulkopuolella, tuonnemman kallioseinän takana
+taas on muodostunut kivilohkareista saari, Kolusaareksi sanottu. Tuo
+kolkko vuorenrotko on pahassa huudossa: siinä sanotaan nähtävän
+kummituksia. Kerrotaan näet, että suuri pahantekijä nimeltä Rossi,
+kuletettaessa talvis-aikana läänin vankilaan, oli onnistunut pakenemaan
+maallisen vallan kädestä, mutta korkeampi valta oli kohta katkaissut
+hänen karkunsa ja kutsunut hänet ijankaikkisen oikeuden eteen.
+Seuraavana keväänä löydettiin hänen mädännyt ruumiinsa täältä vuoren
+halkeamasta, mihin hän, lumen peitosta pettyen, oli pudonnut eikä enää
+ylös päässyt. -- Pari vuotta takaperin taas eräs metsänvartija Horonen,
+hassuna väärän valan teosta, hirtti itsensä männyn oksaan tämän rotkon
+reunalla. Tätä rotkoa sanotaan Rossin-haudaksi ja sieltä yösydännä
+kuuluu huutoja ja sadatuksia, nähdään tulia ja kummituksia; lyhyesti,
+luullaan siellä paholaisen peliään pitävän Rossin, Horosen ja muitten
+kadotettuin kanssa. Vähemmän taikauskoiset ovat tosin selittäneet asian
+siten, että näillä paikoin salapolttajat toimiskelevat -- lähistössä
+asuukin tuo ennen-mainittu Sota-Matti; mutta muut ovat pudistaneet
+päätänsä ja pitäneet luulonsa Rossin haudan hirmuista.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Aurinko oli mennyt mailleen, sammunut viimeinen rusko Kokkomäen kuusien
+latvoilla. Järvi oli tyyni kuin peili, toisinaan vaan hiljainen
+tuulahdus veti valkoisen viivan kirkkaasen vedenpintaan. Savuja nousi
+talojen puolelta, lehmät kalistelivat kellojaan tarhoissa, lavakärryt
+rasahtelivat kivisillä kujilla. Päivä oli päättynyt, ja päästiin nyt
+kodin majoihin.
+
+Kerttu viserti lepistössä, haukirastaat livertelivät männikössä, ja
+samoinkuin lintuset lemmen liverryksiä vaihettivat, samoin kuiskaili
+myös kaksi ihmis-sydäntä tänä ihanaisena iltana lemmen kuiskeita
+toisillensa.
+
+Taavi ja Anna olivat lehdikossa rannalle vievän polun poskessa.
+
+"Taavi, oleppas siivolla -- muuten juoksen tieheni heti", sai Anna
+sanotuksi ja koetti irroittaa itsensä sulhasensa käsistä.
+
+"Jos pääset, se on toinen asia", vastasi Taavi.
+
+Ja Anna ei päässyt.
+
+"No, ei nyt taas tule aikaan sinun kanssasi", toruskeli Anna; "kuule",
+jatkoi hän kiireesti ja uteliaasti, "puhuppas nyt isännän käynnistä
+teillä. Mikä hänet teille saatti?"
+
+"Istukaamme näin, niin puhun". Hän otti Annan polvellensa, istuutuen
+sammaleiselle kivelle polun reuna-pensastossa; Anna ei huolinut
+pitemmältä riidellä. Taavi alkoi: "Hovilainen kävi meillä. -- Hiljaa,
+kuka tulee --"
+
+He kyyristyivät ja tirkistivät lehdistön läpi.
+
+"Joppi se vaan on", kuiskasi Taavi, "ja humalassa taas, sen näkee jo
+kaukaa".
+
+"Voi kun minä pelkään tuota Jooseppia", sanoi Anna kun Jooseppi oli
+ohitse mennyt; "minä juoksen aina pakoon kun hän vastaan tulee".
+
+"Hm! pelättäviä toisinaan ovatkin nuo hassunsekaiset", sanoi Taavi,
+"mutta tämäpä tavallisesti on niin päissään, että pikkusormella syöksee
+hänet ojaan. Eikä tuo edes viinaan kuole. Kyllä ei hänestä isoa
+vahinkoa olisi. Hän varastaakin, kun ei muuten pääse tuhlaamaan meidän
+varojamme viinaan. Tänään on kadonnut äidin hopeainen kello, ja kuka
+senkin on vienyt muu kuin Joppi".
+
+"Ai ai, emännän sievä hopeakello!" päivitteli Anna.
+
+"Kyllä minä kohta häntä kovistelen tuosta kellosta", sanoi Taavi. --
+"Jaa, Hovilaisen käynnistä alotin -- no, Hovilainen kävi meillä, ja
+arvaappas millä asialla".
+
+"Sano pois, en minä osaa arvata".
+
+"Naimiskauppaa hieromassa minun ja Lydian välillä. Mitäs siihen sanot?"
+
+"Mitäs minä siihen sanoisin", vastasi Anna vähän nolosti. "Ota vaan
+Lydia, joka on niin arvokas ja mahtava. Mitäs minä olen hänen
+rinnallansa! Mutta en minä jouda tässä istumaan, minun täytyy tehdä
+luutia, ett'en tyhjin käsin tule kotiin".
+
+Hän yritti nousta pois, mutta Taavi taas veti hänet istumaan.
+
+"Älähän kiirehdi, tehdään sitten yhdessä", sanoi Taavi. "Kuulehan, minä
+en ollut ensin kotona, enkä siis tarkoin tiedä, mitä he isäni kanssa
+puhelivat; mutta kun tulin sinne, niin sanoin heti suoraan, että Annan
+minä tahdon, enkä Lydiaa".
+
+"Voi sinua, mitäs sitä siinä menit sanomaan", virkkoi Anna
+huolestuneena ja iloisena samalla. "Ilmankos hän oli niin vihainen
+minulle, että oikein hirvitti. Herran tähden, hän pieksäisi minut, jos
+hän tietäisi että nyt istun tässä sinun sylissäsi".
+
+Hän hyppäsi erilleen Taavista, ja rupesi ahkeraan vastaksia taittamaan,
+johon työhön Taavikin yhtyi.
+
+"Mutta kyllä tuo Hovilainenkin on hullu, ja sulasta ylpeydestä", jatkoi
+Taavi. "Hän sanoi minulle, ett'en minä saa Annaa enkä Lydiaa, ja
+haukkui vielä päälliseksi. No, hänen kanssansa ei auta pitemmältä
+puheleminen, enkä minä rupea nöyristymään hänen edessänsä. Toivonpa
+saavani sinut ilman hänettäkin. Kyllä me tiedämme lait ja asetukset
+tässä kohdassa, isäni ja minä; koska hän ilman syyttä estää
+avioliittoa, niin voidaan oikeuden kautta pakoittaa hänet suostumaan,
+ja hän vetää sakkoa vielä sitten".
+
+"Herranen aika!" huudahti Anna. "Käräjiinkö tässä vielä pitäisi joutua.
+Ennen olen naimatonna kaiken ikäni".
+
+"Pahimmassa tapauksessa täytyy meidän odottaa kunnes tulet
+täysiaikaiseksi", sanoi Taavi.
+
+"Luovu sinä minusta", sanoi Anna huoaten; "saathan sinä paljon parempia
+ja rikkaita tyttöjä".
+
+"En luovu!" huusi Taavi. "Milloin sinä täytät kahdeksantoista?"
+
+"Ensi Marraskuun seitsemäntenä päivänä".
+
+"Siis lähes puoli neljättä vuotta vielä. Mahdottoman pitkä aika --
+mahdotonta odottaa!" huokaili Taavi. "Ja jos sillä aikaa joku toinen
+sinut vie minulta, mikäs minulle silloin tulee eteen; en uskalla
+ajatellakaan sitä onnettomuutta".
+
+"Hm! Kyllähän kaikki minusta köyhästä huolisi, -- ja minä heistä",
+virkkoi Anna nirppasesti.
+
+"Tiedänpä minä että kauppamies Sivelin on sinuun rakastunut", sanoi
+Taavi ja katseli tarkasti Annaan.
+
+Anna käänsi kasvonsa pois ja nauroi.
+
+"Jaa, naura sinä", sanoi Taavi synkistyen.
+
+"Sivelin on niin korea ja säädyllinen mies", sanoi Anna naurusuin ja
+katseli Taavia viekkailla silmillä.
+
+"No mene sitten Sivelinille, koska niin näyt häntä rakastavan",
+virkahti Taavi kiukkuisesti. "Semmoiset ovat tytöt. Luota niihin".
+
+Anna vaan nauroi.
+
+"Nauraa pitää sinulle, Taavi, kun olet tuommoinen narri. Semmoisia
+olette te pojat, niin itsekkäitä, että jota te kerran sanotte
+rakastavanne, hän ei muka saisi kertaakaan enään katsahtaa toiseen
+mieheen. Kuinka monta kertaa oletkaan kuullut sen, että sinua minä
+rakastan aina hautaan asti, ja kuitenkin epäilet".
+
+"Mitäs sitten narraat minua epäilemään, Anna -- armas, ainoinen
+tyttöseni".
+
+Hän taas likisti Annaa rintaansa vasten.
+
+Anna sieppasi vastakset ja heitti häntä niillä.
+
+"Nyt minun pitää mennä kotiin. Mutta muista Taavi, ei hiiskaustakaan
+kenellekään, että täällä tapasit minua".
+
+Taavi jäi yksin, seisoi vähän aikaa ajatellen, katkoen ja kierrellen
+varpua käsissään ja astui sitten tielle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Samalla aikaa kun Anna ja Taavi keskenänsä kuiskailivat lehdikössä,
+istui Hovilan isäntä poikansa kanssa ongella Mertalahdella.
+
+Ei ollut kala-onnea ukolla tänään, mutta siitä hän ei näkynyt väliä
+pitävän. Synkeissä ajatuksissa hän istua kökötti onkivapa kädessä, eikä
+huomannut, että aurinko jo aikoja oli laskeunut ja kotiin nyt
+viimeinkin olisi lähdettävä.
+
+Kateus ja ylpeys olivat uskollisia liittolaisia tämän miehen
+luonteessa. Ne määräsivät hänen kaikki tekemisensä ja jättämisensä. Hän
+kadehti kaikkia, jotka jollakin tavoin olivat häntä etevämpiä, ja
+koetti aina päästä toisten edelle. Mutta ylpeys ohjasi hänet väärälle
+tielle, mikä tosin alusta näytti vievän perille, mutta todella vei vaan
+kauemmaksi onnesta. Yhteen aikaan olisi luullut häntä suureksikin
+pohataksi pitäjässä. Hänellä oli runsaasti rahoja, häntä nimitettiin
+patroonaksi, hän piti vieraanvaraista taloa ja seurusteli herrain
+kanssa sitä innokkaammin kuta enemmän nämät hänen kukkaroansa
+keventelivät. Vähät siitä! jos maksoi niin maittoikin. Olla päältäpäin
+herran kaltainen ja herrana pidetty: siinä seisoi Hovilaisen mielestä
+kansan koroittaminen ja sivistys. Tällainen halu tavataan useinkin, ja
+yhdessä sen kanssa -- kummallinen vastakohta! -- tuo vanha viha herroja
+vastaan. -- Maanviljelys, talonpojan oikea vaikutusala, jäi Hovilassa
+takapajulle vuosi vuodelta, velkoja kasvoi kasvamistaan, ja ystävät
+rupesivat samassa määrässä vähenemään. Herrat arvelivat: vaikk'ei tuo
+ole oikea talonpoika, ei hän kumminkaan ole sillä sivistyksen kannalla
+että häntä herrasväkeen voisi lukea. Pysy alallasi äläkä meitä kiusaa!
+Semmoisia kiitoksia ajattelivat ihmiset, odottaessaan vielä viimeisiä
+pitoja. -- Niin kääntyi asiat. Hovilaisen olisi pitänyt samalla kääntyä
+ahkeruudella taloaan viljelemään ja alkamaan uutta, yksinkertaista
+elämää. Ylpeys kumminkin kielsi: mitä ihmiset sanoisivat, he
+nauraisivat ja pilkkaisivat häntä; kyllä entistä elämää on jatkettava,
+vaikka millä keinoilla. Ennen hävitä kuin hävetä! Yksi noita keinoja
+oli Lydian naittaminen rikkaalle miehelle. Mutta mistä semmoisen
+otti? Lydia oli jo kuudenkolmatta vanha, eikä kuulunut soveliasta
+herras-sulhasta. Pitikö tyytyä talonpoikaisiin tässä kohdassa? Kauvan
+tinkaeli Hovilainen ylpeytensä kanssa, ennenkuin asian päätti. Omasta
+mielestään alensi hän itsensä suuresti ja tarjosi samalla suuren
+kunnian Hannulaisille, kun ehdotteli naimista Lydian ja Taavin välillä.
+Ja arvattava siis on hänen vihansa, kun mainittu tuuma meni myttyyn.
+
+Viha oli nyt kiihtynyt laveammalle. Hän ei ollut enää vihoissansa
+ainoastaan Hannulaisille, vaan myös omalle perheellensä, itselleen ja
+koko maailmalle. Miks'ei Miina estänyt minua menemästä, koska hän
+kuitenkin oikein arvasi miten piti käydä? Muuten, jos Miina ja Lydia
+olisivat olleet paremmin minun puolellani ja edistäneet minun tuumiani,
+niin olisi toisin käynyt. Kyllä nyt ihmiset nauravat -- nuotkin jotka
+vielä viimeisiä varojani ahmustavat. Hullu olin kun muutin tänne, koko
+pesään. -- Mutta mistä nyt on apu haettava? Minun olisi ehkä pitänyt
+paremmin hillitä itseäni noitten Hannulan moukkain edessä; olisin
+voinut antaa hänelle Annan, -- onhan tämä sentään olevinaan ottotytär
+talossani -- sopuun siten kumminkin olisimme tulleet, ja ehkäpä olisin
+päässyt vetämään edes jotakin etua tuon visukintun rikkaudesta.
+Vieläköhän voisi asiaa korjata -- mennä muka Hannulaan pyytämään
+anteeksi -- ja joutua toisen kerran ulosajetuksi --
+
+"Mitäs sinä lurjus tölläilet minuun, niinkuin härkä uuteen konttiin",
+karjasi hän Villelle ja viskasi onget veneesen; "kiinni airoihin, että
+päästään kotiin!"
+
+Ville ei odotellut toista käskyä, hän oli jo kauvan pitkäksynyt tätä
+turhaa istumista ja sentähden suu auki katsellut isäntään, milloinkahan
+tämän tekisi mieli lähteä.
+
+Venhe viilti vettä hyvällä vauhdilla, kohta päästiin salmesta ulos ja
+sitten soudettiin pitkin rantaa. Ukko perässä oli taas vaipumassa
+ajatuksiinsa, kuu hän yht'äkkiä huomasi vastapäätä olevalla rannalla
+kaksi miestä. Kalliot olivat sillä kohdalla aivan puuttomat, niin
+että järveltä taisi hyvin eroittaa nuo miehet, jotka kävelivät
+Rossin-hautaan päin.
+
+"Ketä tuossa kävelee ja heittelee käsiään, katsoppas", sanoi Hovilainen
+Villelle ja osotti miehiin. "Eikös toinen ole Hannulan Taavi, hänen
+sillä on ainakin käynti?"
+
+"Hannulan Taavi se on".
+
+"Entä toinen?"
+
+"Jos lienee Joppi".
+
+"Jos lienee Joppi", toisti Hovilainen ikäänkuin itseksensä. "Nyt ne
+katosivat tuon niemen taakse. No nähdäänhän!"
+
+Soudettiin eteenpäin. Hovilainen luuli kuulevansa ääniä rannalta; hän
+keskeytti pojan soutua ja kuunteli, mutta ei kuulunut mitään. Poika
+alkoi taas soutaa, taas kuului puheleminen ja kovemmin, vaikka se
+hämmentyi airojen loiskeesen; taas käski isäntä olla soutamatta --
+mutta ei kuulunut mitään. "Piru heidät vieköön", sanoi Hovila
+suutuksissaan, "souda pois!" Villeä rupesi kammottamaan; tässä oli
+se kammottava paikka, ja yö oli tulossa. Jos lienevät olleetkin
+kummituksia nuo miehet, joita he olivat luulleet Taaviksi ja Jopiksi!
+
+Nyt päästiin niemen ohitse, mutta samassa taukosi poika soutamasta ja
+tuijotti rantaan, silmät pyöreinä päässä.
+
+"Tuolla nyt ovat", virkkoi hän hätäisesti; "mutta kyllä ne ovat
+kummituksia".
+
+"Älä lörpötä, souda pois!" tiuskasi isäntä.
+
+"Toinen on pitkällään, toinen pystyssä -- nyt ovat molemmat
+kyykkysillään", kertoi poika pelon painamalla äänellä.
+
+Kummallinen ajatus iski Hovilaisen päähän: veljenmurha.
+
+Hän katseli kiinteästi rantaan.
+
+"Käännä, mennään sinne!" huusi hän Villelle.
+
+"Älkää menkö! Eihän sinne hirviä mennä", esteli Ville.
+
+"Suu kiinni, ja tee niinkuin käsken".
+
+Vastahakoisesti totteli Ville ja kohta venhe tärähti ranta-kivikkoon.
+
+Paadella makasi kuolleena, kuten ensi silmäykseltä taisi päättää,
+Jooseppi, ja vieressä seisoi Taavi, yhtä kalpeana kuin ruumis hänen
+jalkainsa juuressa.
+
+Hän oli laahannut hengettömän ruumiin ylemmäksi, aivan kallionrintaan
+kiinni, eikä ollut huomannut lähestyvää venettä, ennenkuin se oli pari
+syltä rannasta. Puhumatta hän tuijotti tulijoihin.
+
+"Onko Jooseppi kuollut?" kysyi Hovilainen veneestä astuessaan.
+
+"Kuollut on", vastasi Taavi käreällä äänellä, "kaiketi lienee pudonnut
+alas kalliolta".
+
+"Kaiketi, sanotte", sanoi Hovilainen lähestyen ja ankarasti katsoen
+hänen silmiinsä; "ettehän te tarkemmin sitä tiedä, vaikka yhdessä
+kävelitte".
+
+"En minä hänen kanssansa kävellyt", vastasi Taavi.
+
+"Ettehän te kävelleet hänen kanssaan", toisti Hovilainen pilkallisesti.
+"Tietysti olette aivan syytön hänen kuolemaansa. Oletteko tänne uineet
+vaiko lentäneet?"
+
+"Mitäs tuo tolkuton puheenne merkitsee?" kysyi Taavi jyrkästi.
+
+"Se merkitsee", vastasi Hovilainen juhlallisesti, "ett'ei Jumala salli
+rikoksen peittyä eikä jäädä rankaisematta, se merkitsee että te olette
+veljen-murhaaja, se merkitsee että tässä on kaksi vierasta-miestä teitä
+vastaan, jotka --"
+
+"Vaiti isäntä!" huusi Taavi. "Te vihaatte minua -- vaikka varsin
+vähästä -- sen tiedän -- mutta ylen kauhean syytöksen rohkenette nyt
+nostaa minua vastaan. -- Pois täältä, jumalaton herjaaja -- ja olkoon
+viha meidän välillämme, koska niin olette tahtoneet."
+
+Taavi puisti nyrkkiä hänelle ja astui askeleen häntä vastaan.
+
+"Älä tule likelle, verinen poika!" huusi Hovilainen peräytyen paadelta
+ja katseli kiviin veden reunalla, joista jotkut näyttivät
+verittyneiltä. Vasemmalla kädellään torjuen Taavia vastaan, oli hän
+hakevinaan niistä puolustusasetta, potkasi niitä paikoiltaan ja
+järveenkin mitkä sai. Sitten astui veneesen ja käski Villen soutaa
+kotiin.
+
+"Ville, pane mieleesi se, että tuo Taavi uhkasi minutkin murhata",
+sanoi hän pojalle, ja huusi lähtiessään Taaville: "Rautoihin tuommoinen
+mies on omansa!"
+
+"Mutta onkohan Taavi sen tehnyt", sanoi Ville.
+
+"Pölkkypää sinä. Vast'ikään näimme Taavin ja Joosepin kulkevan pitkin
+rantaa, ja kuitenkin arvelet sinä tyhmyydessäsi: onkohan Taavi sen
+tehnyt. Mutta kuuleppas nyt tarkkaan mitä minä sanon. Tässä asiassa
+tulet sinäkin tutkinnon alle, muista silloin oikein käyttää kieltäsi.
+Jos siinä esiinnyt tavallisilla typeryyksilläsi, niin minä annan
+sinulle selkään ja ajan sinut mieron tielle; mutta jos tahdot tietää
+miten sinun tulee puhua, niin anna minun neuvoa itseäsi sanasta sanaan.
+Siihen asti ole vaiti, muista se!"
+
+"Voi, voi, enhän minä tiedä tähän mitään".
+
+"Tiedät mitä tiedät, nähdäänhän. -- Vielä tänä iltana annan tiedon
+nimismiehelle. Hae ha'asta Virkku niinpiankuin kotiin pääsemme. Mutta
+souda riskisti nyt valkamaan, sieltä on kyllin vielä kiipeemistä
+vastamäkeen".
+
+
+
+
+VI.
+
+
+"Jumala armahtakoon minua viheliäistä ihmisparkaa, kurja olen ja
+kurjemmaksi käyn, kun kaikkia hirmuja saa kokea tässä murheen
+laaksossa", päivitteli Horosen Sopo Sota-Matin vaimolle, joka tuli
+vastaan tien-risteyksessä, juuri kun Sopo oli menossa hänen
+pakeillensa. "En ole elänyt ennen niin hirveätä yötä kuin tuo
+viimeinen; valvonnut olen ja huonoksi käynyt, että tuskin voin saada
+jalkojani liikkeelle. Mennä yönä on taas tapahtunut jotain kauheata
+tuolla haudalla, kyllä siitä kohta saamme kuulla".
+
+"Mitä, mitä se olisi; tosiaan, te olette ihan kipeän näköinen; mikä
+teille on tullut, sanokaa!"
+
+"Niin, teillehän minä olin tulossa -- koetin retostella kristittyjen
+ihmisten luokse, kun kotona ei ole muita kuin kummituksia minun
+poloisen seurana. No, kuulkaahan! Eilen kävin Vipakoskella
+jauhattamassa viimeiset vähät jyväni. Siellä yhtä toista puheltiin;
+minä kun niin harvoin pääsen ihmisten kanssa pakeille, niin puhelen
+sitten mielelläni vähän enemmän, ja myllärin vaimo aina tietää niin
+paljon uutta. No, siinäpä kului iltaa, niin että päivä oli laskeutunut,
+ennenkuin taas olin järvellä. Minä olin jokseenkin hyvällä mielellä,
+eikä soutu tuntunut kovin raskaalta, vaikka näin olen raihnainen. No,
+siinä soudin ja soudin ja luulin tulleeni jo aivan likelle kotirantaa.
+Mutta katso kummaa, kun taakseni kurkistin niin olin ihan likellä
+Rossin-hautaa, jota muuten aina kartan kuin kuolemata. Niin, siinä olin
+-- ja kyllä se oli vainaja joka veti minua sinne, sitä olen kaiken yötä
+aatellut. No, minä käännyin pois mitä pikemmin taisin, mutta juuri kun
+niemen kohdalla olin -- voi hyvä Jumala, vieläkin värisen -- niemen
+kohdalla niin, rääkyi jälkeeni jokin niin hirmuisesti, että veri
+seisahtui suonissani. Ei se ollut ihmisen ääni, kyllä se oli
+miesvainajani henki joka huusi minua, taikka paholainen joka kutsui
+uuden uhrin valtakuntaansa".
+
+"Herra varjelkoon meitä, mitä hirvittäviä puhutte!" virkahti Sota-Matin
+vaimo, lyöden käsiänsä yhteen. "Jaa, jaa, ei kaksi kolmannetta mene;
+kenen onnettoman vuoro taas lienee".
+
+"Ei se hyvin kova huuto ollut", jatkoi Sopo, "mutta muuten niin
+eriskummainen ja kamala, että sitä kuolinhetkeeni asti muistan. No,
+minä säikähdyin niin että menin pyörryksiin, enkä vieläkään ymmärrä
+miten jaksoin soutaa kotiin asti. En hirvinnyt vilaukseltakaan
+katsahtaa koko rantaan. No, kotiin tulin, mutta yöllä en saanut unta
+silmiini, en sen vertaa että olisin vähänkään nukahtanut. Kaiken yötä
+kaikui korvissani tuo huuto, minusta oli kuin olisi vähän päästä ovi
+auennut, mutta en uskaltanut jäsentäkään liikauttaa vielä vähemmin
+sinnepäin katsoa: se oli surma, joka minua haki. Voi, voi kuitenkin,
+mitä kaikkea pitää viheliäisen ihmisen kokea!"
+
+"Jaa, jaa, älkää muuta sanoko!" myönsi toinen. "Mutta olikohan tuo
+kummittelemista ja pahan hengen peliä vaan, vai lieneeköhän mikä murha
+-- kuka tuossa tulee -- Herran tähden -- lautamies on toinen --
+varmaankin tulevat meidän mökkiin -- Matin kimppuun ehken, kukas sen
+tietää. Minun täytyy juosta kotiin".
+
+"Piiloon minäkin menen", kuiskahti Sopo, "minä kun pelkään oikeuden
+miehiä ja käräjää niinkuin kuolemata. Älkää kenellekään sanoko mitä
+teille puhuin".
+
+Ja kumpikin katosi eri haarallensa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+"Nyt on murhe ja onnettomuus astunut meidän rauhalliseen kotiin", sanoi
+Lotta vesissä silmin Joosepin kuoleman jälkeisenä aamuna.
+
+"Älähän eukkoseni ole niin pahoillasi. Eihän tässä vielä ole hätää,
+vaikka te vaimoväki aina olette niin liika tunnollisia. Vähät tuosta
+Hovilaisen häijystä syytöksestä; kyllä Taavi pian puhdistaa itsensä
+siitä".
+
+Niin lohdutteli Timo vaimoansa, astuessaan edes takasin tuvan
+lattialla; mutta murheellinen muotonsa todisti hänen sanojansa vastaan.
+
+"Pahuudella on suuri valta maailmassa", sanoi Lotta ja nyykytteli
+päätänsä; "ja kyllä minä vaan pelkään että meidän onnettomuudeksemme ja
+perikadoksemme tämä tapaturma kääntyy. Voi Herra Jumala! mikä tässä
+tuleekaan meille eteen -- Taavin panevat vankeuteen, kenties
+tuomitsevat Siperiaan -- voi, eiköhän olis parasta että hän heti
+lähtisi pakoon, vaikka Ameriikkaan -- onhan siellä --"
+
+Hm, hm! kuului yskiminen ovelta, ja sisälle astui nimismies Varmanen,
+hänen seurassaan pari lautamiestä ja Hovilan isäntä. Oven auetessa
+näkyi porstuassa vielä joitakuita uteliaita.
+
+"Hyvää päivää!" tervehti Varmanen totisena. "Täälläpäin on tapaturma
+sattunut, ja koska siihen, kuulen ma, yhtyy joitakuita erinomaisia
+kohtia, niin olen kiirehtinyt virkani puolesta pitämään tutkimusta.
+Onko vainajan ruumis täällä missä?"
+
+"Kotiin sen kuletimme yöllä, ja tuolla se on nyt majassa", vastasi
+Hannula.
+
+Sinne mentiin.
+
+Hätähätää valmistetuilla paarilla lepäsi Joosepin ruumis. Kasvot olivat
+puhdistetut verestä ja silmät ummistetut; ei ollut nyt kasvoissa mitään
+kovin hirvittävää, suu vaan vielä oli kuoleman väännyksissä. Vammoja ei
+ollut muodossa paitsi oikianpuolisella ohimolla, mikä näytti pahasti
+raastetulta. Ruumiin päällä oli vanha harmaa takki, mikä paikkapaikoin
+oikialla oli aivan läpi veristynyt, ja tummemmat pumpuliset housut,
+lahkeet saappaan-varsissa.
+
+Paarien ympärille oli hioutunut paitsi oikeuden-miehiä kaikki Hannulan
+väki ja koko joukko uteliaita.
+
+"Mitä teillä, Taavi Hannula, on tässä asiassa sanomista?" kysyi
+äkkipäätä Varmanen ja katsoi samalla terävästi Taaviin, joka vaaleana
+ja synkkänä seisoi taaempien rivissä.
+
+Taavi säpsähti ja katsahti vähän epävakaisesti ympärilleen.
+
+Hovilainen heitti häneen ilkeän, ilkkuvan silmäyksen.
+
+"Kunnioitettava vallesmanni", alkoi Taavi, kooten mieltänsä, "te olette
+tänne tulleet tuon hyvän naapurimme Hovilaisen toimesta. Tiedänhän
+minä, että hän teille on syyttänyt minua murhasta muka, mutta toivon
+kuitenkin, ett'ette te, enemmän kuin kukaan muukaan, joka minun tuntee,
+taida silmänräpäykseksikään sitä todeksi uskoa. Tuon syytöksen lykkään
+tässä heti takaisin, ja Hovilaista vastaan nostan --"
+
+"No, jättäkäämme sikseen mitä se taikka se uskoo", keskeytti
+Varmanen vakavasti ja samalla sävyisesti, "ja pysykäämme itse asiassa.
+Milloin, minkätähden ja miten menitte illalla tuonne niin sanotulle
+Rossin-haudalle? selittäkää ne kohdat lyhyesti ja puhtaasti".
+
+"Taisi olla noin yhdeksän aika illalla, kun läksin rantaan kävelemään",
+selitti Taavi. "Haudalle kun tulin --"
+
+"No, no, odottakaas! Missä tarkoituksessa te menitte rantaan?" kysyi
+nimismies.
+
+"Ilman vaan, kävelemään", vastasi Taavi, katsahtaen alas.
+
+"Väsynyt työmies kävelemään, kyllähän se kuuluu uskottavalta", virkahti
+Hovilainen.
+
+"Olitteko yksin?" jatkoi nimismies kysymyksiään. "Olitte, no. Näittekö
+Jooseppia, oliko tämä ennen teitä mennyt samaa tietä vai tuliko hän
+jälestä?"
+
+"Näinhän minä hänet; hän tuli jälestäpäin".
+
+"Tapasitteko sitten kävellessänne toisianne ja puhelitteko keskenänne?"
+
+"En minä muuta kuin näin hänet, niinkuin sanoin".
+
+"Missä?"
+
+"Tästä vähän matkaa viidakossa".
+
+"Viidakossa! Ette siis silloin tiellä olleet?"
+
+"Minä olin tien poskessa kun Joppi meni sivutse. Sattuuhan sitä
+poikkeemaan mihin milloinkin", vastasi Taavi jokseenkin maltittomasti,
+sillä hänestä rupesi käymään tuskalliseksi tämä tarkka kyseleminen.
+
+"No, piiloon siis poikkesitte", puuttui Hovilainen taas puheesen.
+
+"Minun tässä on tiedustaminen, odottakaa te kunnes teiltä mitä
+kysytään", kääntyi Varmanen, nuhdellen, Hovilaiseen. "Sattumoisiltako
+siis poikkesitte viidakkoon?" kysyi hän Taavilta taas.
+
+"En suinkaan minä Joosepin tähden sinne poikennut", vastasi Taavi
+kärtyisesti.
+
+"No minkäs tähden?"
+
+"Ilman vaan".
+
+Hovilainen naurahti.
+
+"Puhukaa suoraan ja selvään, jos mielitte päästä epäluulosta että
+varsin menitte piiloon", lausui Varmanen. Rantaan läksitte kävelemään,
+vaan tien poskeen poikkesitte. Kauvankos viidakossa olitte?"
+
+"Sano nyt, Jumalan nimessä, -- teitkö siellä mitä?" voihkasi Lotta,
+väännellen käsiänsä.
+
+"No suoraan sanoen, minä taitoin vastaksia", vastasi Taavi, joka
+silminnähtävästi oli vähän hätääntynyt, sillä hänen äsken kalpeat
+kasvonsa rupesivat hehkumaan.
+
+Hovilainen purskahti pilkkanauruun: "miehen työtä tosiaan, illan
+ratoksi! Olisi toki luullut Taavi Hannulan, joka on olevinaan niin
+viisas, voivan paremmin sommitella puolustusta itselleen".
+
+"Teeskentelemätön totuus kuuluu usein vähemmän uskottavalta kuin taiten
+tehty valhe", sanoi Hannulan Timo tyynesti.
+
+"Vastaksia taitoitte; oliko teillä mitään asetta mukananne?" jatkoi
+nimismies, luoden silmäyksensä kuolleen vammoihin.
+
+"Ei muuta kuin puukko".
+
+"Oliko Joosepilla asetta, näittekö?"
+
+"Ei hänelläkään ollut".
+
+"Näkikö Jooseppi teidät?"
+
+"El".
+
+"Hän meni sivutse; no, ja te nyt hänen jälestänsä?" kysyi nimismies
+pyörittäen kynäänsä.
+
+"Sitte minä en nähnyt häntä elävänä enää. Hovilainen on vallan
+väärässä, kun luulee nähneensä meidät kalliolla yhdessä. Haudalle kun
+tulin --"
+
+"Oho, oho, nähdäänhän!" sanoi Hovilainen.
+
+"Jatkakaa kertomustanne, Taavi", sanoi nimismies.
+
+"No rotkolle kun tulin, huomasin Joosepin ruumiin alahalla".
+
+"Joosepin ruumiin, sanotte", keskeytti nimismies. "Mitenkä te heti
+tiesitte että se Joosepin ruumis oli?"
+
+"Enhän minä heti tiennyt, sitten näin", oikaisi Taavi vähän hämillänsä.
+
+"No entä sitten?"
+
+"Sitten toin sanan kotiin, ja sitten tuotiin ruumis tänne".
+
+"Ja siinä sitten kaikki mitä tiedätte", lausui Varmanen. "Ei se hyvin
+paljon ole, se on varma. -- Mitä teillä Rossin rotkolle asti oikeastaan
+oli tekemistä? -- ja yksin tallustella pitkin rantoja puoleen yöhön
+asti. -- Tuntuu melkein siltä kuin salaisitte jotakin. Mutta olkoon se
+oma vahinkonne; sen vaan sanon, että jos ette oikeudenkaan edessä anna
+tyydyttävämpiä tietoja, voipi teille käydä huonosti. Onko Ville
+Savolainen täällä?"
+
+Renkipoika Ville Savolainen astui esille joukosta.
+
+"Näitkös Taavi Hannulan illalla kävelevän kalliolla?" kysyi Varmanen.
+
+"Näin ja tunsin heti", vastasi Ville.
+
+"Oliko hän yksin?" jatkoi nimismies.
+
+"Ei, rinnan kulki Joppi", vastasi taas Ville aivan valmiisti.
+
+"Ja Hovilainen päättää samaten", kääntyi nimismies Hovilaiseen.
+
+"Aivan niin!" oli vastaus.
+
+"Te kuulette, Taavi!" sanoi nimismies.
+
+Taavi oli seisonut siinä synkeänä ja miettivänä, nyt kohautti hän
+olkapäitään ja lausui:
+
+"No oli minun seurassani toinen mies, mutta ei se Joppi ollut!"
+
+"Aha!" virkkoi Varmanen tarkistuen. "Miks'ette sitä heti sanonut?"
+
+"Koska en voinut uskoa, että minua oikein toden perään tässä pidetään
+murhamiehenä, niin en huolinnut niin tarkkaan kertoa", vastasi Taavi.
+
+"Niin tärkeätä kohtaa ei olisi pitänyt jättää mainitsematta
+lyhykäisimmästäkään kertomuksesta", muistutti Varmanen. "No miten nyt
+kuuluu kertomuksenne?"
+
+"Kun viidakosta astuin", kertoi Taavi, "tuli vastaani eräs nuori
+herrasmies -- harmaissa vaatteissa, matkaväsky kupeella. Hän tervehti
+minua ja kysyi, oliko oikealla tiellä, mikä vie Ratasmäelle. Minä
+siihen sanoin, että hän oli poikennut polulle mikä vie taloihin, ja
+ohjasin häntä oikealle uralle. Hän oli minusta jo vähän matkaa astunut,
+niin tulin aatelleeksi että miten hän osannee Rossin-haudan poikki,
+siellä kun tie kääntyy Onkamolle. Minä siis juoksin hänen jälkeensä ja
+tarjouduin oppaaksi vähäksi matkaa. Siinä kuljettiin ja puheltiin yhtä
+ja toista, en niitä niin muista enään; ihaniksi hän sanoi seudun
+näkö-aloja, seisahtui usein ja kysyi milloin mitäkin kohtaa sekä
+mainitsi poikenneensa Kokkomäelle --"
+
+"Sanoiko hän teille nimensä?" tiedusti nimismies.
+
+"Sanoi, mutta min' en muista sitä enää. Rossin-haudan toisella puolella
+erosimme, ja minä käännyin kotiin päin. Pari askelta astuttuani kilahti
+joku jaloissa, se oli putelin pohja. Se johdatti minun mieleeni
+Joosepin; minä aattelin, mihinkähän tämä oli mennyt, vieläpä pelkäsin
+että hän juovuspäissään voisi tehdä jotakin pahaa vieraalle, jota
+vast'ikään olin saattanut. Samassa sattuivat silmäni erääsen mustaan
+esineesen mikä näkyi rotkosta. Minä astuin kallion reunalle, ja kas
+kauhua! Joosepin ruumis se oli mikä makasi tuolla alaalla. Minä
+koettelin parista kohdin päästä suoraan alas, mutta olin vähällä kaatua
+kuoliaaksi, kun on niin jyrkät kalliot siinä, ett'ei saa jalansijaa.
+Tältä puolelta tiesin solan, jota myöten taisin laskeutua alas ja
+kiveltä kivelle hyppien saavuin siihen paikkaan, missä Jooseppi oli.
+Hän oli pudonnut nurinniskoin alas, pää on puhki takapuolelta niinkuin
+voitte nähdä, henkeä hänessä ei ollut enää, minä nostin hänet
+ylemmäksi. Silloin tuli sinne Hovilainen ja rupesi huutamaan, että minä
+olen murhamies ja että hän saattaa minut rautoihin. Niin uhaten hän
+meni matkoihinsa ja taisi kohta ajaa teidän luoksenne, herra
+vallesmanni. Minä nousin taas kalliolle ja kiirehdin kotiin
+ilmoittamaan mitä oli tapahtunut, ja sitten ha'imme veneellä ruumiin
+tänne. Sen verran tässä asiassa tiedän, ja Jumal'auta! totta on joka
+sana, minkä nyt olen puhunut".
+
+Hiljaisuus vallitsi kotvasen. Nimismiestä ja lautamiehiä näkyi
+ilahuttavan Taavin lujempi käytös. Timo ja Lotta vetivät keventävän
+huokauksen.
+
+Hovilainen keskeytti äänettömyyden, sanoen epäilevällä irvistyksellä:
+
+"Kaunis puhe, vahinko vaan ett'ei tuota vierasta herraa todellisuudessa
+taida olla olemassa, eikä ottamassa Taavin tekoja niskoilleen".
+
+"Olenkos minä häntä syyttänyt?" vastasi Taavi vihaisesti Hovilaiselle.
+
+"Olkaahan vaiti", virkkoi nimismies.
+
+"Mitä tuohon vieraasen herraan tulee, niin kyllä siitä selvä saadaan
+onko semmoinen täältä kautta kulkenut vai eikö. Niin pitkällä välillä
+on kymmenenkin ihmistä hänet nähnyt".
+
+"Kukas sen tietää", arveli Timo; "tässä ei ole asumuksia likellä polkua
+muita kuin nämä kaksi taloa ja Sota-Matin mökki metsässä. Paitsi sitä
+olivat ihmiset jo levolla --"
+
+"Sota-Matti -- häntä on kuulusteltava tässä asiassa", virkahti
+nimismies. -- "Te luulette siis Joosepin pudonneen kalliolta
+kuoliaaksi?" sanoi hän sitten, kääntyen Taaviin.
+
+"Niin luulen", oli vastaus.
+
+"Te luulitte hänen pudonneen takaperoisin", sanoi nimismies tarkastaen
+ruumista, "mutta hänellä on vamma myös tässä oikeassa ohimossa, ja
+oikea käsi näyttää olevan katkennut taikka nyrjähtänyt pois sijoiltaan
+-- hm -- ja koko oikia sivu on rusikoittu. Miten sitä selitätte?"
+
+"En minä muuta tiedä, kuin että seljällään hän oli, kun hänet näin",
+vastasi Taavi.
+
+"Oliko vainajalla mitään erinomaista tautia?"
+
+"Ei siitä siihen asti ollut tietoa", vastattiin, "mutta juovuksissa hän
+oli melkein joka päivä".
+
+"Illallakin?"
+
+"Kyllä minusta ainakin näytti siltä kun hän sivutse meni", vastasi
+Taavi.
+
+"Selvä hän oli viikkokausiakin, sen voin minä todistaa", virkkoi
+Hovilainen.
+
+"Te taidatte vainenkin vihata Hannulaisia", sanoi nimismies äkkiä
+kääntyen Hovilaiseen, joka vihaa hehkuvilla silmillä katseli Taavia ja
+Timoa eikä ehtinyt muuttaa muotoansa, ennenkuin nimismies siitä oli
+lukenut hänen tunteensa.
+
+"Ei suinkaan, ei mitenkään!" vakuutti Hovilainen. "Päinvastoin oli
+meidän välimme käydä aivan läheiseksi, josta kuitenkin Jumala ajoissa
+varjeli --"
+
+Timo ja Taavi hymyilivät pilkallisesti, huolimatta kuitenkaan vastata.
+
+"Te olette kuulleet Taavi Hannulan selityksen", sanoi nimismies;
+"vieläkö nyt pysytte luulossanne?"
+
+"Vielä, jopa vahvemminkin", vakuutti Hovilainen. "Taavin selitys oli
+alusta pitäen jotenkin epäselvä ja ristiriitainen, kuten herra
+nimismies ja tässä läsnä olevat lautamiehet niinkuin minäkin olen
+huomannut. Tuo herra josta hän sitten kertoi, on hänen oma keksimänsä.
+Joosepin kanssa hän kulki rantakalliolla, näkihän sen Ville
+Savolainenkin".
+
+"Ville Savolainen! Tunsitko Joosepiksi sen miehen, minkä illalla näitte
+Taavi Hannulan kanssa kulkevan kalliolla?" kysyi Varmanen.
+
+"Jooseppi se oli, vaikka vannoisin", vastasi Ville.
+
+"Ei sinun valaasi täällä vaadita", sanoi nimismies; "ja tokko sinä
+tuntenetkaan riittävästi valan arvoa".
+
+"Eiköhän, syksyllä hän alkaa rippikouluansa", ilmoitti Hovilainen.
+
+"No Ville, minkälainen lakki oli sillä miehellä, jota sinä arvelet
+Joosepiksi?" kysyi nimismies.
+
+"Aivan yhdenlainen kuin Joosepin jokapäiväinen lakki", vastasi Ville.
+
+"Samasta kankaasta niin ja kuosista -- silläpä hyvät silmät on,
+kyllähän siin' on luotettava todistaja!" virkkoi Timo Hannula
+pilkallisesti.
+
+"No mitä Taavi arvelee", sanoi nimismies; "oliko semmoinen lakki
+herralla, vai hattuko hänellä olikin?"
+
+"Lakki, mutta ei se semmoinen ollut kuin Joosepin".
+
+Saapuvilla olevilta uteliailta kuulijoilta kysyttiin nyt, tiesivätkö he
+tästä asiasta mitään, mutta ei ollut kukaan kuullut eikä nähnyt ei
+mitään.
+
+Tunnettu on talonpoikain vastenmielisyys todistamaan toisiansa vastaan,
+he aina pelkäävät kostoa. Ja tämä rikos-asia oli vielä niin kireä,
+ett'ei siihen kukaan pakotta ryhtynyt enempää syyttämään kuin
+puolustamaankaan.
+
+Mentiin nyt Rossin-haudalle, jatkamaan tutkimusta itse tapaturman
+taikka murhan näyttämöllä.
+
+Heti havaittiin siellä, että polku oli runsaasti viisikolmatta askelta
+jyrkkäyksen reunalta, ja että paikka oli pikemmin viettävä maalle kuin
+järvelle päin. Polulla kulkija ei siis olisi voinut pudota eikä vieriä
+syvyyteen ilman toisen ahdistamatta.
+
+Lasi-kappaleita särkyneestä pullosta löydettiin, ja joku joukossa
+arveli Joosepin käyttäneen pulloansa puolustusaseeksi.
+
+Sitten kompuroittiin alas samaa tietä, jota Taavi sanoi illalla
+kulkeneensa. Moni joukosta jäi jälkeen taikka kääntyi takaisin.
+Hovilaisen jalka liukahti kostealla kivellä, patroona putosi järveen ja
+olisi uponnut, ellei toinen lautamiehistä olisi kaapannut häntä takin
+kauluksesta kiinni. Mutta ei mitkään vastukset voineet pidättää häntä
+tässä hänen mieltänsä kiinnittävässä tutkimuksessa.
+
+"Mutta jos Taavi on syössyt Joosepin kalliolta alas, mitäs hänen
+tarvitsi tänne vielä vaivata itseänsä kuollutta katsomaan?" arveli
+syrjässä toinen lautamies nimismiehelle.
+
+"Hm!"
+
+Taavilta kuulusteltiin miten ruumis oli maannut.
+
+Se oli maannut selin paadella, vähän oikialle painuneena, mutta pää ja
+oikia olka ja käsi olivat sattuneet kivikkoon paaden alapuolella, ja
+joku terävä kivi siinä oli tehnyt tuon hirveän haavan takaraivoon.
+
+Kiviä katseltiin, mutta ei niissä nähty teräviä eikä monta veristäkään
+Taavin osoittamalla alalla.
+
+"Tosiaan!" huudahti Taavi, "nyt muistan. Hovilainen potkasi niitä
+järveen. Silläkin tuo kavala tarkoitti minun turmiotani".
+
+"Vai niin!" vastasi Hovilainen; "nyt minäkin muistan, ja ilmoitan
+teille, jotka Taavia olette pitäneet niin erittäin hyvänä ja hurskaana
+miehenä: minunkin henkeäni hän uhkasi ja ahdisti niin että tuskin
+pääsin veneesen. Siinä on joku kivi jalkani alla saattanut sijaltaan
+kääntyä, mutta en minä niistä ainoatakaan ole potkaissut veteen, sen
+voi Ville todistaa. Ville, missä olet!"
+
+"Täällä!" huusi Ville vähän matkan päästä, vuoren kolosta, minne hän
+nuoruuden notkeudella oli kiivennyt.
+
+"Mitä sinä siellä teet, täällä sinua tarvitaan", huusi hänen isäntänsä.
+
+"Kirveen löysin", vastasi Ville.
+
+"Ahaa! Siinä taitaa olla se terävä ase mikä teki haavan Joosepin
+takaraivoon. Nähdäänhän!"
+
+Poika toi kirveen esille, se tarkasteltiin: varressa oli niinkuin veren
+jälkiä, mutta raudassa ei eroitettu mitään, vaikka kuinka käänneltiin.
+
+"Taavin kirves", virkkoi joku, ja niinpä näkyi olevan, sillä varressa
+oli puukolla piirretty T.
+
+"Tunnetteko tätä?" kysyi nimismies ojentaen kirveen Taaville.
+
+Taavin samaten kuin useimpien läsnäolijoinkin kasvot olivat
+hämmästyneen näköiset. Hovilainen vaan oli hyvillään.
+
+"Kyllä se on minun -- mitenkä lie tänne joutunut", vastasi Taavi.
+
+"Te sanoitte äsken, ett'ei teillä eikä Joosepilla ollut asetta eilen
+illalla, ja nyt kuitenkin löytyi täältä teidän kirveenne. Saa nähdä,
+pitääkö muu puheenne paremmin paikkansa", sanoi nimismies nyt aivan
+ankarasti, ja läksi lautamiesten kanssa kapuamaan kalliolle takaisin.
+
+Muut seurasivat jälestä.
+
+Ylähällä puheli nimismies vähän aikaa syrjässä lautamiesten kanssa, ja
+lähetti toisen kutsumaan Sota-Mattia kuultavaksi. Sitten palattiin
+Hannulaan, nimismies vielä antoi käskyjä ruumiin säilyttämisestä
+leikkausta varten, ja erosi sitten seurasta.
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Murhe ja onnettomuus ovat astuneet meidän kotiimme, oli Hannulan Lotta
+sanonut -- ja nyt olivat hänen sanansa täydeksi todeksi tulleet. Taavi
+oli pantu kiinni, hänen äitinsä kääntyi tautiin, ja isä istui nyt yksin
+suruissansa kammarissaan. Hovilainen oli kostanut.
+
+Lautamies Manninen, joka oli käynyt Sota-Mattia hakemassa, ilmoitti
+tämän olleen kipeänä, vuoteen omana jo pari päivää, kuten hän ja
+hänen eukkonsa olivat vakuuttaneet. Mannisen seuraajana oli ollut
+Mäkelän isäntä, ja tämä sitten jatkoi matkaansa Ratasmäelle asti,
+tiedustellaksensa, oliko sellaista nuorukaista kuin Taavi oli
+selittänyt, Joosepin äkillisen kuoleman jälkeisenä aamuna ollut
+asemalla ja oliko tämä lähtenyt 4:n junassa eteenpäin matkustamaan.
+Mäkelä oli palannut ja kertoi seuraavaa: aamujunassa oli mennyt kolme
+herrasmiestä: yksi vanhanpuoleinen ja kaksi nuorta, mutta näistä ei
+näyttänyt kumpikaan olevan se, jonka Taavi sanoi tavanneensa. He olivat
+kävelleet edestakasin asemahuoneen edustalla, toisella oli musta
+nahkanuttu yllä, toinen kuletti jahtikoiraa riimuissa. Matkalaukkua ei
+ollut kummallakaan. Mistä nämä kolme herraa olivat tulleet, ei tietänyt
+asemalla kukaan. Aamupuoleen yötä oli sataa tihutellut, ja sentähden ei
+ollut ihmisiä paljon ulkona. Mäkeläinen, joka piti suuressa arvossa
+Timo Hannulaa ja hänen perhettänsä, ja kaikin voiminsa pyysi
+olla heille avuksi tässä ikävässä kohtauksessa, oli jatkanut
+tiedustusretkeään aina ensimmäiseen keskievariin saakka Ratasmäeltä;
+mutta mitä hän siellä kuuli, ei suinkaan auttanut Taavia. Kyytipoika
+kertoi sinä yönä vieneensä Ratasmäelle kaksi herraa, jotka yhdessä
+ajoivat; toisella oli nahkanuttu päällä, toisella pyssy kädessä, joka
+arvattavasti oli metsästäjä, sillä hänellä oli kärryjen jälestä
+juoksemassa koirakin, minkä kanssa oli ollut pula ett'ei se metsiin
+eksyisi. Epäilemättä olivat nämät herrat ne samat, jotka sitten nähtiin
+kävelevän aseman edustalla. Melkeenpä siis siltä näytti kuin olisi
+Taavin puolustus ja puhe tuosta herrasta sulaa valhetta vaan.
+
+Tämä luulo vakautui yhä enemmän todeksi nimismiehessä. Alusta hän ei
+mitenkään ollut tahtonut uskoa Hovilaisen syytöstä, ja häntä
+kummastutti se viha, mikä osoittihe Hovilaisen koko käytöksessä.
+Olihan Hovilainen vähää ennen, nimipäivillään vihjannut avioliiton
+aikeisin tyttärensä ja Taavi Hannulan välillä. Huhu näitten tuumain
+häpeällisestä turhaanmenosta ei ollut vielä hänen korviinsa saapunut,
+mutta nyt rupesi hän jo vähitellen yskän ymmärtämään, ja tutkimuksessa
+tuli hän siitä vakuutetuksi, että Hovilainen oli tahtonut tyttärensä
+Taaville, mutta että Taavi ei Hovilaisen tyttärestä ollut huolinut.
+Siitä siis oli ollut seurauksena Hovilaisen uudestaan syttynyt viha.
+Tämä viha tosin heikensi hänen ilmi-antamisensa arvoa; mutta olihan
+Hovilainen vielä jotenkin kunniassa pidetty mies pitäjässään, eikä
+hänen käynyt eikä hän olisi uskaltanutkaan puhua perättömiä nimismiehen
+edessä.
+
+Sota-Mattia oli nimismies epäillyt, hän ehkä vaan oli teeskennellyt
+sairauttaan. Mutta, tarkemmin arvellen, olisiko Sota-Matti murhannut
+Joosepin? Paraan ystävänsä. Kenties kuitenkin, viina-riidan jälkeen.
+Mutta olisihan Taavi silloin jotakin nähnyt taikka kuullut, kun tuli
+kohta Joosepin jälkeen (vastaksia hän ei ollut taittanut, eihän niitä
+oltu nähty sitten missään). Vai oliko Taavi ollut yhdessä tuumassa
+Sota-Matin, taikka jonkun muun kanssa? No silloinhan oli Taavikin
+murhaaja.
+
+Ja Taavin hyväksi ei ollut ilmautunut mitään, mutta häntä vastaan tuli
+selville yhtä ja toista. Parhaallakin ihmisellä on vihamiehiä (useinkin
+voisi sanoa että hänelläpä niitä vasta onkin), jotka tilaisuuden
+sattuessa tulevat esiin. Miksi niitä sitten Hannulaisilta puuttuisi,
+yleisesti tunnettuna asiana kerrottiin vihasta Joosepin ja Taavin
+välillä, ja siihen perus-juoneen kanneltiin sitten yhä tietoja lisään.
+Jokainen vakuutti ett'ei hän tiedä muuta kuin mitä kaikki hokevat,
+mutta koetti kuitenkin jollakin makupalalla päästä voitolle toisista.
+Lyhyesti luetellen supistuivat heidän todistuksensa seuraavaan:
+Hannulaiset olivat useasti toivoneet Joosepin kuolevaksi, hän kun oli
+heille vaan vastuksena; varsinkin Taavi oli aina vihannut velipuoltaan
+eikä tahtonut milloinkaan suoda hänelle vähintäkään hyvää talosta;
+Joosepin täytyi nähdä nälkää ja käydä ryysy-vaatteissa, salaa hänen
+usein oli täytynyt ottaa elatuksensa ja tarpeensa; Joosepin ainoa
+ystävä talossa, eräs renki Humper, ajettiin pois ainoastaan sentähden
+että hän piti Joosepin puolta; Taavi kulki usein pyssynensä metsissä,
+vaan ei tuonut mitään, varmaankin väijyi hän Jooseppia j.m.s.
+
+Nimismies kysyi jokaiselta, oliko murhan edellisenä päivänä ollut
+mitään riitaa veljeksien välillä, jota voisi pitää murhan
+suorakohtaisena syynä -- kummallistahan muuten oli, mikä juuri elokuun
+2:na päivänä Taavin riivasi tuohon tekoon. Ei, ei riidasta tiedetty, ei
+Jooseppi riidellyt, hän oli hiljainen mies. Elokuun 2:na päivänä oli
+hän melkein kaiken päivää ollut ulkona, paossa Timon alituisia
+nuhteita. Jooseppi oli marttyyri ja Hannulaiset häijyjä. Mutta viimein
+tuli toisellainen todistaja, hän ilmoitti tahtovansa tässä asiassa
+antaa Hannulaisille oikeutta ja kohtuutta itsekullekin, ja kertoi: että
+kun rovasti viime lauvantaina kävi Hannulassa, päätettiin koettaa
+Jooseppia johdattaa pois juoppouden paheesta; mutta että Jooseppi niin
+vähän oli lukua pitänyt tästä hyvästä tarkoituksesta, että hän varasti
+emännän kellon saadaksensa rahaa viinaan, ja läksi pois kotoa
+luhjustelemaan. Tämän hyvän ystävän todistus oli ratkaiseva. Vai kellon
+varasti Jooseppi -- siinähän se uupuva lenkki onkin, se nosti Taavin
+vihan ylimmillensä ja saatti hänet murhaajaksi. Nimismies tiedusteli
+tuota kellon-varkautta toisiltakin: se oli aivan niin kuin tuo ystävä
+oli kertonut, ja elokuun 2:na päivänä tapahtunut. -- Mutta Joosepin
+taskuissa ei ollut kelloa. No ei suinkaan Taavi sitä sinne
+jättänytkään.
+
+Nimismies Varmanen oli kansaa suosiva mies, hän ei suurella suulla
+osoittanut uutteruuttansa eikä telminyt revolveri vyöllä ja
+kasakanpamppu kourassa. Hänkin oli pitänyt Hannulan perhettä suuressa
+arvossa, ja katsoi sangen ikäväksi nyt nousta heitä kukistamaan. Mutta
+virka oli täytettävä.
+
+Taavi oli vihannut velipuoltaan jo aikoja -- näin kuvasi Varmanen tämän
+tapauksen mielessään -- ja jolloinkulloin aatellut, eiköhän olisi
+parasta saattaa maailmasta mies, mistä ei ollut muuta kuin harmia ja
+vahinkoa hänelle ja hänen vanhemmillensa. Sopivaa tilaisuutta
+kuitenkaan ei ollut sattunut, päivä päivältä kävi Jooseppi
+kelvottomammaksi, päivä päivältä yltyi Taavin viha. Nyt Jooseppi
+varasti kellon, emännän kallisarvoisen kellon. Taavi suuttui
+hirmuisesti: Jos ei hän vielä tänä iltana anna kelloa takaisin, niin
+tapan hänet. Kirves mukana, ikäänkuin aikoisi hän hakea jotakin puuta
+metsästä, läksi Taavi ulos. Jonkun matkaa mentyänsä kuuli hän jonkun
+tulevan takaa. Se oli Jooseppi (Jooseppi puolestansa oli ehkä jossakin
+piilossa odottanut Taavin poismenemistä, pistäytyäkseen kotona käymään
+ja mennäksensä sitten joko kirkolle taikka Onkamolle kelloa
+kaupittelemaan). Häijyt murha-ajatukset pakoittivat Taavia lymymään.
+Hän tahtoi ensin salaa katsella, mihin päin Jooseppi kääntyisi, ja
+seurata häntä loitompana. Nähtyänsä hänen kääntyneen Rossin-haudalle
+päin, oli murha-päätös tehty. Mutta miten on murha tehtävä? Jyrkkäys ei
+ole niin likellä, ett'ei Jooseppi ehtisi päästää huutoa, jos Taavi
+rupeisi tunkemaan häntä sinne. Ei, paremmin pitää käyttäitä. Hän
+puhuttelee Jooseppia, teeskentelee sopuisaksi ja hänen parastansa
+tarkoittavaksi (minkä mielen-muutoksen muka rovastin lauvantaiset
+kehoitukset ovat matkaansaattaneet) ja kulkee hänen rinnallansa
+kalliotietä. Hän ohjaa Joosepin huomion järvelle, ja kolahuttaa häntä
+samassa kirveen hamaralla takaraivoon niin, että toinen ääntäkään
+antamatta vaipuu maahan. Sitten vetää hän heti ruumiin jyrkänteen
+reunalle ja syöksee sen alas. Pitikö hänen se nyt sinne jättää vai
+olisiko parempi upottaa se, oli toinen kysymys. Ruumis näkyy polulta.
+Ensimmäinen metsästä tuleva voi nähdä sen, ja voidaan kohta saattaa
+Joosepin kuolema yhteyteen Taavin tämäniltaisen poissaolon kanssa,
+Paras on, että Jooseppia ensin joku päivä kaivataan, sitten toisena
+haetaan ja viimein löydetään ja luullaan kuoliaaksi pudonneeksi. Hän
+menee alas vetääkseen ruumiin paremmin piiloon; mennessään hän
+havaitsee kätensä verellä tahrautuneiksi äskeisestä raahaamisesta; nyt
+on ryvettynyt myös kirveen varsi. Hän heittää kirveen hiiteen; saapihan
+siihen selitystä jotakin, mihin se on joutunut. Mutta nyt tulee
+Hovilainen, ja Taavin täytyy nyt jo löytää Jooseppi kuoliaaksi
+pudonneena. Niin on käynyt, se on melkein varma. Ja Taavi on aatellut:
+Jooseppi oli mielipuoli ja juoppo, ei hänestä ollut hyötyä vähääkään,
+päinvastoin olisi hän paljon vahinkoa ja pahennusta matkaansaattanut.
+Eihän se niin kovin suureksi synniksi ole katsottava, että poistaa
+semmoisen --
+
+Toisena päivänä tutkimuksen jälkeen pantiin Taavi kiinni ja laitettiin
+vankilaan.
+
+Siihen vaikutti vielä sekin, että nimismies oli sattunut kuulemaan
+Lotan puhetta paosta Ameriikkaan. Sentähden oli toinen lautamies nämä
+päivät oleskellut Hovilassa ja pitänyt silmällä Hannulaisten toimintaa.
+
+No nyt pääsen kerrankin herrain pistopuheista, että olen liian löyhä
+muka, virkahti Varmanen itsekseen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta pitkät olivat päivät Hannulassa, raskas surun aika oli täällä
+alkanut.
+
+Lotta oli aivan murtunut murheesta. "Meillä ei ole poikaa enää --
+vanhuutemme turva vietiin -- korjaa meidät, Herra, pois tästä
+kurjuudesta", niin voihkasi hän yöt ja päivät. Juuri joskus nukahti hän
+ja näki unessa kaikki entisellään: kodissa vallitsi taas se
+tyytyväisyys ja iloinen mieli, minkä ahkeruus ja työhalu tuottaa,
+Taavin ja Annan sydämen toiveet olivat toteutumassa, ja Jooseppikin
+alkoi toista, hyödyllisempää elämää. Mutta katkerampi aina vaan oli
+todellisuus, kun unen haaveet haihtuivat ja tuo tuskallinen tunto taas
+painui hänen sielunsa yli.
+
+Ja Timo istui yksin suruissansa kamarissaan ja mietiskeli yhä. Hänellä
+nyt ei ollut mieltä työhön, häntä ei enää ilahuttanut kaunis viljan
+kasvu. Mitä maallisesta hyvästä, kun sielun-rauha puuttuu! Hän koetti
+kyllä edelleen lohdutella sekä vaimoansa että itseään, mutta ei se
+tahtonut käydä päinsä. Oli senkaltaisiakin hetkiä, jolloin hän itse
+epäili Taavin syyttömyyttä. Hän otti Testamentin esille: Jumalan
+sanasta saan lohdutusta, arveli hän. Toissa pyhänä hän oli ollut
+poissa kirkosta ja lukenut saarnaa kotiväelle. Epistolan kohdalla
+Testamentissa oli vielä pari lehteä merkiksi käännettynä. Siitä kirja
+avautui, ja hänen silmänsä sattuivat heti ensimmäiseksi seuraavaan:
+"jokainen joka veljeänsä vihaa hän on murhaaja; ja te tiedätte ett'ei
+yhdessäkään murhaajassa ole ijankaikkinen elämä pysyvä". -- Enempää ei
+hän voinut lukea, silmät tosin tuijottivat kirjaimiin, mutta ajatukset
+olivat poissa. Hän johdatti mieleensä Taavin ja Joosepin välin
+viimmeisinä vuosina, ja hänen täytyt tunnustaa, ett'ei se ollut hyvä
+ollut. Julkista riitelemistä taikka vainoa se ei ollut, vaan monessa
+tilassa oli Taavi näyttänyt vihaista mieltä Jooseppia kohtaan, ja
+valitettavasti oli Timon oma käytös usein pikemmin edistänyt kuin
+vastustanut tuota mieltä. -- Huoaten painoi hän kirjan kiinni, ja
+arveli mennä pellolle. Mutta kellen minä tässä nyt kokoilen ja säästän?
+aatteli hän. Jos Lotta kuolee ja Taavi tuomitaan, tiesi sen kuka
+kelvoton minut perii. Ei, ei, kyllä minä vielä huolta pidän, ett'ei
+kunnoton minun varojani saa! päätti hän melkein ääneensä, kun samassa
+herra Kokka astui sisään.
+
+Puisteltuansa Timon väkinäisesti tarjottua kättä, sanoi hän suurimmalla
+myötätuntoisuudella kuulleensa tuon ikävällisen sanoman ja arveli
+nimismiehen käyttäinneen oma-valtaisesti, kun pani kiinni niin
+yleisesti rehelliseksi ja siivoksi tunnetun miehen kuin Taavi oli, ja
+vakuutti että tämän syyttömyys kohta oli tuleva ilmi.
+
+Timossa rupesi nousemaan suosiollisempia tunteita Kokkaa kohtaan.
+
+"Voi onneton paikka, ett'ei kukaan tuota vierasta herraa ole nähnyt",
+sanoi Timo. "Sillä varma on, että joku semmoinen on täällä kulkenut, ei
+Taavi ennenkään ole valhetellut".
+
+"Kuulkaahan!" virkkoi Kokka. "Yksi keino meillä on, saadaksemme hänestä
+selvän".
+
+"Ja mikä se olisi?" kysyi Hannula tarkalla huomiolla.
+
+"Tiedustelu sanomalehtien kautta", sanoi Kokka.
+
+"Jaa, olen minäkin sinne päin jo ajatellut -- olisikohan tuosta apua?"
+arveli Hannula.
+
+"Kaiketi", vastasi Kokka. "Kyllä minä sen asian toimeen panen, jos
+tahdotte ja kustannukset suoritatte".
+
+"No voisi koettaa, koska maisteri on niin hyvä ja tahtoo auttaa minua
+yksinkertaista talonpoikaa. Jos olisi siitä apua, niin olen teille
+sangen kiitollinen".
+
+"Ei kiittämistä, minä täytän vaan velvollisuuteni lähimmäistä kohtaan.
+Kyllä tekin auttaisitte minua missä voisitte".
+
+"Pitäähän lähimmäistä auttaa -- hm -- missä voi, ja kun oikea tarve
+vaatii", sanoi Hannula varoen, ja hänen kiitollisuutensa näytti hiukan
+jäähtyneen.
+
+"Semmoiseen tilaan minä ehkä kohtakin joudun -- että kova tarve
+vaatii", alkoi nyt Kokka. "Näinä päivinä lankeaa eräs vähäinen laina
+maksettavakseni, ja minä olen aina sangen tarkka suorittamaan semmoisia
+asioita. Nyt kuitenkin puuttuu vielä vähän tuohon summaan -- noin pari
+sataa markkaa -- ja minä toivon ett'ette ole vastaan kun nyt pyydän
+teitä piirtämään takaussitoumuksenne tähän vähäiseen lappuun".
+
+Kokka veti velkakirjan esille.
+
+Timo Tarkkasen kasvot kävivät tavallista tylymmiksi.
+
+"Ei, hyvä herra, takaukseen en ole ikinä mennyt, enkä mene vastakaan.
+Takaukset tuottavat turmion. Jos olisi minulla enemmän rahaa kotona,
+niin auttaisin teitä, mutta nyt en voi sitäkään tehdä, näinä aikoina
+kuu ei mene mitkään maan-tuotteet kaupaksi".
+
+Nyt oli Kokan vuoro tylystyä; hän katsoi kuitenkin parhaaksi näyttäytyä
+tyyneltä.
+
+"No ehkä soveltuu paremmin tuonnempana", sanoi hän.
+
+"Ehkä", toisti Timo vaan. "Älkää pahaksi panko --"
+
+"En suinkaan, en suinkaan! Ja kyllä minä tuon ilmoituksen toimitan
+Viralliseen lehteen -- olkaa huoleti vaan, mutta pari kymmentä markkaa
+se ainakin tulee maksamaan".
+
+"Entä teidän vaivanne?" kysyi Timo arvellen.
+
+"Ei mitään, ei mitään, ystävän työtä tämä on vaan", vakuutti Kokka.
+
+Timo toi kolmekymmentä markkaa, ja Kokka heitti hyvästi. -- -- --
+
+"Saituri", sanoi Kokka itseksensä, kääntyen Hovilaan. "Ei hän mene
+takaukseen eikä hänellä ole rahaa; ja sillä luulee päässeensä, viisas.
+Nähdäänhän! niinkuin Hovilainen sanoo. Mutta kyllä taidat saada odottaa
+tuota ilmoitusta. Tiedänhän minä paremmin vielä kuin muut että Taavin
+viisaasta päästä tuo herra on kotoisin, ei muualta. Miettiköön nyt
+itse, mistä hänet löytäisi. Kyllä Anna taipuu jo sillä aikaa, kun ei
+sulhasta päästetä putkasta".
+
+Hän vihelteli iloisesti ja heilutti keppiään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ja millä mielellä Hovilassa oltiin tuon tapauksen jälkeen?
+
+"Semmoinen mies vävyksi kunnialliseen perheesen, ihan hirvittää kun
+sitä aattelee!" sanoi Miina. "En voi kiittää Jumalaa niin kuin pitäisi
+siitä, että hän on antanut minulle niin paljon älyä, että vähän
+näöstäkin tiedän minkälaatuinen mies on. Luota minuun, Lydia,
+semmoisissa asioissa aina. Taavi Hannula on ollut minusta
+vastenmielinen, vaikka kuinkakin muut ovat häntä kiitelleet. Voi
+kuitenkin, murhamies vävyksi!"
+
+"Eihän teidän tarvitse sitä ajatella -- ja eihän se vielä ole varma,
+että hän on murhamies", vastasi Lydia.
+
+"Eikä se tulekaan. Kyllä hän on syytön, niin minä ainakin arvelen",
+sanoi Antti.
+
+"Niin syytön, ett'ei hän semmoista hirmutyötä milloinkaan olisi voinut
+edes ajatellakaan", lisäsi Anna, luoden kiitollisen silmäyksen Anttiin.
+
+"Ole vaiti, sinä, ei sinun mieltäsi tässä kysytä", tiuskasi Miina
+Annalle. "Mutta sinulle semmoinen mies olisi omansa".
+
+"Semmoinen mies kuin Taavi Hannula on parhaallekin tytölle hyvä",
+uskalsi Anna vastata.
+
+"Lähde lievittämään hänen vankeuttansa ja ota osaksesi puolet hänen
+rikoksestaan, niin päästään sinustakin", pilkkasi Miina.
+
+"No, no, älkäähän taas", koetti Antti välitellä.
+
+Anna meni ulos, kyyneleet silmissä.
+
+Tuhannessa tuskassa oli Anna ollut näinä päivinä. Kuultuansa
+tuosta tapauksesta oli hänen ensimmäinen ajatuksensa kiiruhtaa
+tutkimus-paikalle ja sanoa että Taavi edellisenä iltana oli ollut hänen
+kanssansa eikä Joosepin. Taavi kentiesi ei ollut ilmoittanut heidän
+yhdessä-oloaan, koska hän (Anna) oli kieltänyt, ja nyt luultiin
+Taaviksi joku muu, joka Joosepin oli yhdyttänyt, kulkenut hänen
+kanssaan kalliolla ja sitten hänet murhannut. Hän sieppasi huivinsa ja
+lähti juoksemaan, mutta samassa iski hänen mieleensä Taavin sanat kun
+Jooseppi meni sivutse: "Ei tuo edes viinaan kuole. Ei hänestä suurta
+vahinkoa tulisi" -- ja tuo kellojuttu -- "kyllä minä kohta kovistan
+häntä" -- Herran tähden! mitä olin tehdä, jos sinne menisin, voisin
+saattaa Taavin turmioon sen sijaan kuin auttaa häntä. Aivan vaaleana
+kääntyi Anna takasin. Sillä siinä ei ole kyllä että minua nyt
+kuulustellaan -- sitten viedään vielä valalle. Nyt voisin olla
+kertomatta noita Taavin sanoja, vaikka kuinka minulta kyseltäisiin --
+en sanoisi enempää kuin minkä tahdon sanoa. Mutta saisinko sittenkin,
+valan tehtyä oikeuden edessä, sanoa vaan minkä tahdon? Olisinko
+valapatturi, jos ilmaisisin yhtä ja salaisin toista? Ja voisiko
+todistukseni muutenkaan hyödyttää Taavia? Siitähän kuuluu, kuin olisi
+tuo tapaturma taikka murha tapahtunut meidän yhdessä-olomme jälkeen --
+vai olisiko juuri sillä ajalla tapahtunut. Ajatukset pyörivät hänen
+päässään, ja samalla piti teroittaa huomio kaikkeen minkä kuuli, ja
+päälle päätteeksi toimitella talon askareet. Hän oli kuin toimeton. Hän
+teki tehtävänsä niinkuin unissa-kävijä -- ei surmiksensakaan hän olisi
+voinut jälestäpäin tehdä tiliä toimistaan, pitäisi päästä Taavin
+puheille tavalla taikka toisella, siihen päätökseen hän jäi, arvelipa
+vaikka miten. Mutta nyt tuli isäntä kotiin, kertoi lyhyesti, että Taavi
+oli havaittu syypääksi veljen-mnrhaan ja oli kohta joutuva
+vangittavaksi, sekä kielsi perheeltänsä ja talonväeltä kaiken
+kanssakäymisen Hannulaisten kanssa. Mitäs nyt tehdä, miten nyt päästä
+Taavin luokse! Anna raukalle tuli arvelemista taas. Jos isäntä saa
+tietää että siellä olen käynyt, niin hän suuttuu silmittömäksi, vieläpä
+pieksääkin minut. Voi voi tätä onnetonta elämätä, kun viimeinen ilo,
+viimeinen toivo vietiin! Mitenkä minä nyt enää tässä saan kärsiä!
+Menisin vaikka toista vertaa työläisempään palvelukseen, kun saisin
+vaan ystävällisen kohtelun. Tässä minua haukutaan ja pilkataan aamusta
+iltaan, eikä kuitenkaan päästetä pois.
+
+Illan tullessa koetti hän kiepsahtaa Hannulaan, mutta muutaman askeleen
+päässä koti-portista tuli herra Kokka vastaan, kysyi minne hän meni ja
+tarjoutui seuraksi. Anna piti parempana kääntyä takaisin; hän ei
+huolinut vastata, vaan kiiruhti pois, päästäksensä kuulemasta tuon
+veijarin imarruksia taas. Eilis-iltanakin oli Kokka koettanut pidättää
+Annaa, kun tämä oli menossa Taavia kohtaamaan.
+
+Kokka oli rakastunut Annaan ja oli yhäti vakosalla saadaksensa salaa
+tavata häntä ja periä tuon Taaville kuuluneen rakkauden, minkä jo
+aikoja sitte kulkupuheet ja hänen omat tarkistaneet silmänsä hänelle
+olivat ilmaisseet; hän oli rakastunut myös Lydiaan, ainakin piti hän
+Lydiaa ja Miinaa semmoisessa luulossa, ja nämä toivat tätä kunniotusta
+näkyviin joka tilaisuudessa.
+
+Kummakos sitten että Kokka mielellään oleskeli Hovilassa. Hän oli
+siellä joka päivä. Viimeksi mainitun käyntinsä jälkeen Hannulassa tuli
+hän taas Hovilaan, ja meni tällä kertaa suoraan isännän kamariin.
+Joosepin äkkikuolemasta tuli tietysti puhe. Kokka oli aivan samaa
+mieltä kuin Hovilainen; murha tässä oli, tuo Taavin vieras herra oli
+vale-kuva, Taavin oma keksimä. Tosin oppineet miehet toisinaan tekivät
+jalkamatkoja, mitkä kielimurteita tutkiakseen, mitkä muinaismuistoja,
+satuja ja semmoista kansasta kyselläkseen, mutta he kulkivat silloin
+miehissä, ei yksitellen; kukas herrasmies muuten niin ilman kapineitta
+kulkee.
+
+"Tosin ei minullakaan paljon ollut", lisäsi hän, muistaen laihaa
+laukkuansa; "mutta koska Antti sanoi täällä olevan niin hyviä
+mestareja, päätin minä täällä teettää vaatteita itselleni".
+
+"No mikäs se on muu kuin valekuva", toisti Hovilainen; "olisihan tällä
+yli kolmen peninkulman matkalla edes jonkun pitänyt häntä tavata".
+
+"Ainakin minun", virkahti Kokka.
+
+"Olitteko te ulkona sinä iltana?" kysyi Hovilainen, tarkistuen.
+
+"Olinhan minä, vieläpä aivan likellä tuota rantapolkua, vaan en minä
+siinä nähnyt ketään sivutse kulkevan".
+
+"No mutta pitäähän teitäkin kuulustella vieraana-miehenä", päätti
+Hovilainen.
+
+"Mitäs minä oikeuteen tulisin, kun en kumminkaan sen enempää tiedä",
+vastasi Kokka.
+
+"Murha-asiassa on vähinkin tieto suuresta arvosta", sanoi Hovilainen.
+"Eikä tämä mikään vähänen tieto ole -- ei olekaan".
+
+Hovilainen hyöriskeli näinä aikoina kylissä rauhatonna; häntä
+kiihotti siihen osaksi halu koota todistuksia Taavia vastaan, osaksi
+pelko että jotakin tämän hyväksi voisi ilmautua, mikä silloin, jos
+mahdollista, pitäisi poistaa. Hän ei ollut varma vakuutuksessaan
+Taavin syyllisyydestä, ei hän eikä Ville ollut tuntenut tuota Taavin
+kumppania Joosepiksi, vaikka sitä nimismiehelle niin vahvasti olivat
+vakuuttaneet. Mutta juuri koska hän niin pontevasti oli ryhtynyt
+syyttämään, olivat nyt epäilemiset kapaloihinsa tukehutettavat ja
+eteenpäin mentävä yhtä pontevasti, ja sentähden oli Kokan ilmoitus
+sangen terve-tullut tieto.
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Pari viikkoa oli kulunut. Tyyneveden seuroissa alettiin jo muustakin
+puhua kuin tuosta Hannulan murha-jutusta. Siihen oli myös tukehtunut
+tuo huhu Hovilaisen kosioimisesta; se oli menettänyt arvonsa samassa
+kun se rupesi leviämään, sillä Hovilaiselle ei voitu nauraa, häntä piti
+nyt onnitella siitä, ett'ei tullut toimeen yhdistys miehen kanssa, joka
+sitten joutui kiinni murhasta. Hovilainen käveli pää kekassa kuin
+ainakin, hieroi käsiänsä ja oli hyvillään. Hänen uhkailunsa, että häpeä
+oli kääntyvä Hannulaiselle itselleen oli toteutunut. Juuri kun hän
+mietti miten voisi välttää ihmisten naurua tuon häpeällisesti
+rauvenneen naittamis-tuuman johdosta, juuri parhaiksi sattui tuo
+tapaus, mikä korvasi hänen kunniansa ja saattoi naurajat hänen
+puolellensa. Nyt oli hänen vihansa laimennut, hän ei huolinut
+Hannulaisista paljon mitään puhua, eikä heistä paljon tiedettykään,
+koska isäntä oli kieltänyt talonväkensä pitämästä minkäänlaista
+yhteyttä heidän kanssaan.
+
+Herra Kokka oli edelleen ahkerin vierailija Hovilassa, ja oli siellä
+voittanut vielä enemmän arvoa luentojensa kautta, joita hän pari oli
+pitänyt ja joita Miina ja Lydia ylistivät korkeimman opin tuotteina.
+Hän oli puhunut puuta heinää, mutta tähän asti toki julkisissa
+tilaisuuksissa jokseenkin pysynyt suuntaisuuden rajoissa. Hän tahtoi
+viihdyttää silmällä-pitäjät huolettomuuteen. Sillä yksityisissä
+seuroissa hän otti vahingon takaisin ja iski hillimättömästi noihin
+ruotsalaisiin kansan sortajiin. Rakkausseikoissaan oli hän tyyten
+pettynyt, kun luuli Annan luopuvan hänen puoleensa. Anna inhosi häntä
+päivä päivältä yhä enemmän. Ja Kokka kiroili Taavia, joka vankinakin
+vallitsi Annan sydämessä. Ensi aikoina oli Anna sentään suvainnut
+Kokkaa vähän paremmin, mutta eipä se ollutkaan muuta kuin ett'ei hän
+huolinut hänestä valittaa, kun hän tunsi Taavin luulevaisen luonteen ja
+pelkäsi pahoja seurauksia hänen kiivastumisestansa. Nyt näytti hän
+inhoansa aivan tahallaan. Ja sepä olikin hänelle hyödyksi, sillä Lydia
+kääntyi päivä päivältä ystävällisemmäksi häntä kohtaan. Niin oli Annan
+tila viimeihin aikoihin saakka jokseenkin auttava, kun äkkiä eräs asia
+nosti taas kateuden ja vihan häntä vastaan vireille. Ville oli yhtenä
+päivänä lähetetty asialle Sivelinin kauppapuotiin. Palattuansa sieltä
+ja tehtyänsä tilin toimestaan, meni hän sitten salaa Lydian kamariin,
+veti taskustansa paketin, antoi sen Lydialle ja sanoi kauppamiehen sen
+lähettäneen. Lydia avasi paketin, ja näkyviin tuli sievä laatikko, joka
+sisälti mitä oivallisimpia sokerileivoksia. Lydiaa kummastutti tämä
+lahja, sillä eihän Sivelin ennen näyttänyt olevan niin ihastunut
+Lydiaan; mutta vielä enemmän hän kummasteli löydettyänsä kannesta
+kirjeen näin kuuluvan:
+
+  "Rakastettava ja kunnioitettava neiti!
+
+  Näillä rivillä nyt lähestyn teitä ja luulen saattavani ne teidän
+  käteenne vähimmin huomattavalla tavalla, kun suljen ne tähän
+  laatikkoon. Samalla pyydän teidän vastaanottamaan vähäsen tuomisia
+  pääkaupungista. Jo kauvan olen ajatellut lähestyä Teitä seuraavalla
+  tunnustuksella ja pyynnöllä, vaan en ole tähän asti rohjennut sitä
+  ilmaista. Mutta nykyisin olen minä asianhaarain johdosta tullut
+  siihen mieleen, että ehkä minun ei pitäisi pitemmältä viivytellä.
+  Minä toivon että ymmärrätte minun tarkoitukseni ja ett'ette sitä
+  väärin selitä. Minä olen monta monituista kertaa huomannut Teidän
+  hyvät avunne ja jalon sydämenne ja olen jo kauvan rakastanut Teitä,
+  vaikka en sitä ole ilmaissut. Mutta nyt kun tämän olen tunnustanut,
+  kysyn teiltä: myönnyttekö tulla vaimokseni? Minä olen tottumaton
+  mielistelemään koreilla puheilla ja iloisalla käytöksellä niinkuin
+  monet muut, mutta vaikka en siten ole pyytänyt teidän suosiotanne,
+  niin olkaa sentään vakuutettu siitä, että sydämessäni rakastan teitä
+  enemmän kuin mitä kauniimmilla sanoilla voisi lausua.
+
+  Tähän odotan ja pyydän vastausta, toivoen siihen kohtakin tulevan
+  tilaisuutta. Pysyn alati
+
+                                 Teidän nöyrimpänä palvelijananne
+                                         Johannes Sivelin".
+
+Joku aika takaperin olisi Lydia tästä kirjeestä suuresti ilostunut, ja
+arvelematta antanut myönnytyksensä, sillä tässä oli avioliitto tarjona,
+jota yksikään talontytär pitäjässä ei olisi voinut halveksia. Mutta
+siitä asti kun Lydia oli tullut tunteman Föhrbergin, sittemmin Kokan,
+eli hänessä toivo nousta oikeaksi rouvaksi herras-säätyyn, ja se oli
+syynä mintähden mielensä pysyi melkein penseänä, luettuansa kirjeen.
+Pitihän tuota kirjettä toki näyttää äidille, ennenkuin rukkaset
+annettiin. Miina tuli siis tietämään asiasta. Miina oli alusta pitäen,
+kuten tunnettu, ollut yhtä mieltä tyttärensä kanssa; mutta sittemmin,
+kun päivät pakenivat ja unikot vierivät ilman mitään maisterin
+kosimista, alkoi hän jo epäillä tuon loistavan tulevaisuuden
+toteutumista. Niinkuin huolikkaan äidin tulee, kehoitti hän siis nyt
+Lydian antamaan myöntävän vastauksen näinkin arvoisalle miehelle, ja
+kuta pikemmin sitä parempi. Lydia puolestaan tahtoi tarkkaan miettiä
+asiata sekä sitten joskus vastata suullisesti, eikä kirjallisesti.
+
+"Eihän hänen kirjoitustansa vielä oikein ymmärräkään. Mitä se
+merkitsee, että hän nykyisin on tullut siihen mieleen, ett'ei hänen
+pitäisi enää viipyä -- että minä ymmärrän hänen tarkoituksensa j.n.e."
+
+"Hän kadehtii maisteria, etkö sitä ymmärrä, höpsä", sanoi Miina. "Mitä
+siinä on aprikoimista, jos et ajoissa ota niin jäät vielä vanhaksi
+piiaksi. -- Mitähän Olli tähän sanoo?"
+
+"Ei tarvitse isälle sanoa". --
+
+Mutta Miina oli jo ennättänyt huutaa ovesta miehelleen, joka istui
+tuvassa:
+
+"Ukko, tulehan tänne uutista kuulemaan!"
+
+"Akkain juoruja!" urahti ukko, mutta ukko oli jokseenkin utelias ja
+nousi ylös. "No nähdäänhän!"
+
+"Mitäs siihen sanot, Olli", sanoi Miina niinpiankuin miehensä oli
+ovesta astunut, "kun Sivelin on kosinut Lydiaa?"
+
+"Mitäs minä siihen sanoisin," vastasi Olli, teeskennellen
+välinpitämättömäksi; "minulla on Lydian naimiskaupoista ollut harmia
+kyllä, en niihin hopussa nenääni pistä", ja samalla luki hän
+halullisesti kirjeen, minkä Miina hänelle oli antanut.
+
+"Mitä vaan itse sanot, Miina", jatkoi hän sitten. "Maisteri Kokanhan
+sinä olit vävyksesi valinnut".
+
+"Niin kyllä, ja ottaisin hänet siksi vieläkin, kun vaan saisin", oli
+vastaus.
+
+"Eihän sitä vielä tiedä vaikka saisittekin", virkkoi Lydia hymyillen.
+
+"Älä puhu joutavia", sanoi isä äreästi. "Kerrankos minä olen sitä
+teille saarnannut, ett'ei maisteria pidä odottaa, ei ollenkaan. --
+Mutta, niinkuin sanoin, minä en huoli tähän puuttua. Ota Sivelin,
+jollet pidä parempana jäädä vanhaksi piiaksi".
+
+Ja ukko meni takasin tupaan istumaan.
+
+Seuraavana päivänä kysyi Hovilainen noin vaan sivumennen Miinalta:
+
+"No onko Lydia päättänyt?"
+
+"Vielä mitä, aina hän vaan arveluissaan huojuu", vastasi Miina. "Sinun
+olisi pitänyt olla luja eikä noin leväperäinen. Nyt voi tapahtua,
+ett'ei tule mitään tästäkään naimisesta, joka on jokseenkin aivan
+toisellainen kuin se, mitä sinä puuhasit".
+
+"Nähdäänhän!" virkkoi Hovilainen malttavaisesti. Itseksensä oli hän
+päättänyt.
+
+Iltapuolella valjastettiin "Virkku". Isäntä lähti kirkolle, kuten
+sanoi. Päätarkoituksena kuitenkin oli käydä Sivelinissä.
+
+Kun Hovilainen astui kauppapuotiin, oli Sivelin itse siellä. Hän pyysi
+kohteliaasti isäntää astumaan kamariin.
+
+"Painakaa puuta ja pankaa piippuun -- vaan sikarejahan te poltattekin,
+tässä olis Havannoja".
+
+"Kiitos, kiitos! Teillä kauppiailla vaan on parasta joka laatuun, ja
+teidän kukkaroonne ne ihmisten rahat viimein kuitenkin pysähtyvät",
+sanoi Hovilainen leikkisästi ja imeskeli Sivelinin sikaria, jonka haju
+lujasti todisti vastaan kaikkea yhteisyyttä Havannan kanssa. "Olisi
+minulla taas vähän raha-asioista puhelemista teidän kanssanne, mutta
+ehkä ensistään selvittelemme erään toisen asian. Minä olen tässä
+tyttäreni asiamiehenä".
+
+"Jaha", sanoi Sivelin luontevasti, "jos voin jollakin tavoin tehdä
+neiti Lydialle palveluksen, niin teen sen sangen kernaasti".
+
+"Lydia ei salaa mitään vanhemmiltansa, hän kun tietää että me aina
+hänen parastansa tarkoitamme. Hän siis näytti tuonkin kirjeen, minkä
+eilen hänelle lähetitte".
+
+Siveliniä kainostutti:
+
+"No, no, älkäähän olko millännekään", rohkaisi Hovilainen. "Minä tuon
+teille nyt hyviä --."
+
+"Suokaa anteeksi että keskeytän," sanoi Sivelin, ahkeraan punoen
+vähäisiä viiksiänsä. "Tässä on ikävä hairaus tapahtunut. Kirje ei ollut
+neiti Lydialle".
+
+"Olipa", väitti Hovilainen; "siihen kirjeesen, mikä makeis-laatikossa
+tuli, oli kirjoitettu: rakastettava kunniallinen neiti."
+
+"Makeiset", vastasi Sivelin hymyillen, "pyydän neiti Lydian pitämään
+hyvänänsä, mutta kirjeen tahtoisin takasin. Käärös oli oikeastaan
+toiselle menevä".
+
+"Toiselle?" kysyi Hovilainen suuresti harmistuen; "kenelle toiselle?
+Annalle ehkä taas?"
+
+"En sitä vielä voi teille sanoa", vastasi Sivelin.
+
+"Nyt ovat ihmiset hulluiksi tulleet", murisi Hovilainen, nousten
+ylös ja ottaen lakkinsa. "Hahah", naurahti hän sitten ja jatkoi
+pilkallisesti:
+
+"Annalle siis oli kirje! Mutta mitä tekin, vanha mies, viitsitte
+joutavissa kujeilla. Ei Anna ole mikään neiti, ettekö sitä ole tiennyt
+-- pikemmin palvelija meillä, kyllä hänet vähemmälläkin olisitte
+saaneet".
+
+"Se on minun oma asiani miten kirjoitan ja käytän itseäni naisia
+kohtaan", vastasi Sivelin työlästyen. "Neiti Anna muutoin ei ole teidän
+palvelijanne, vaan teidän ottotyttärenne ja ansaitsee paremman kohtelun
+kuin mikä hänelle Hovilassa kuuluu osaksi tulevan".
+
+"Ja se on minun oma asiani, miten minä kohtelen talonväkeäni" vastasi
+Hovilainen vihaisesti. "Hyvästi!"
+
+"No eihän tästä tarvitse ruveta vihaa pitämään," lepytteli nyt Sivelin.
+
+"Ei ensinkään, ei ensinkään", vastasi Hovilainen; "hyvä ystävä, joka
+tahdotte pelastaa palvelijani hänen orjuudestansa. Hahaha!"
+
+Ukko nousi kärryihinsä ja ajoi pois, Siveliniin enää kääntymättä.
+
+Tämä taas meni välinpitämättömän näköisenä huoneesensa.
+
+Hovilainen kääntyi kotiin päin; hän ei ollut sillä tuulella, että olisi
+huolinut vielä lähteä kirkonkylään. Juuri kun hän ajoi pihaansa, tuli
+Anna kotiin toista tietä, mikä vei Hannulaan. Hovilainen oli tupaan
+astuessaan synkän näköinen kuin ukkosen pilvi.
+
+"Tulehan tänne. Miina, vuorostasi uutista kuulemaan", virkkoi hän ja
+meni kamariinsa, jonne Miina häntä heti seurasi.
+
+"Mikähän uutinen se on", sanoi Lydia, pani virkkauksensa pöydälle ja
+meni ovelle kuuntelemaan.
+
+"Sinusta taitavat puhua, ja naimisista", kuiskasi hän sitten. "Mitähän
+heillä nyt on mielessä".
+
+"Ei hyvää ainakaan", vastasi Anna huo'aten. "Isäntä katsoi minuun niin
+vihaisesti kuin tuli".
+
+"Pidä sinä paremmin puoltasi Anna", sanoi Lydia palaten pöydän luo, "ei
+sinun muuten täällä käy hyvin".
+
+"Jospa saisin kuolla, niin pääsisitte minusta".
+
+Samassa tulivat Hovilainen ja Miina kamarista. Nyt oli Miinakin
+ukkois-pilven kaltainen.
+
+Ei kukaan puhunut mitään isoon aikaan; Miina istui taas työhönsä ja
+isäntä käveli edestakaisin.
+
+"No mitä Hannulaan kuuluu, Anna?" kysyi viimmein Miina pilkallisesti
+katsoen Annaan. "Saiko neiti Anna sieltä terveisiä murhamieheltä?"
+
+Anna ei vastannut mitään.
+
+"Siellähän sinä kävit?" kysyi taas Miina.
+
+"Etkö vastaa, tollukka!" karjasi Hovilainen. "Kävitkö vai etkö?"
+
+"Kävin", vastasi Anna, joka oli mennyt vielä tavallista vaaleammaksi.
+"Lotta on sairas ja suruissaan, sentähden minun täytyi käydä --"
+
+"Täytyi", toisti Hovilainen, seisattuen Annan eteen. "Et taida enään
+muistaa, että minä kielsin sinua siellä käymästä".
+
+"Tiesinhän minä", vastasi Anna hiljaisesti, "että se teitä suututtaisi,
+mutta --"
+
+"Mutta mitäs siitä väliä pidit, eikö niin?" täytti Hovilainen. "Mutta
+minä tiedän", jatkoi hän kouristaen Annan käsivartta niin että
+tyttöparka kirkasi, "että jos sinä toisen kerran, minun kiusallani ja
+uhallani menet sinne, niin väännän nenäsi nurin. Virnaile sitten
+sorealla naamallasi."
+
+Anna kävi yhtä punaseksi kuin hän äsken oli vaalea, kyyneleet
+tunkeutuivat hänen silmiinsä, ja hän kiiruhti ulos.
+
+"Aina te olette niin häijyjä Anna raukalle, että oikein säälittää sitä
+kuulla ja nähdä", sanoi Lydia. "Sitä on Anttikin monesti sanonut".
+
+"Pidä sinä leukasi!" huusi Hovilainen. "Se vielä puuttuu että tuon
+tollukan kanssa teette liiton vanhempianne vastaan. Olkaa te vaan
+varoillanne, sinä ja Antti, kyllä minä opetan teidät tietämään huutia.
+Nähdäänhän!"
+
+"Tokkohan niin hellinet Annaa, kun saat kuulla mitä isä äsken puhui
+minulle", sanoi Miina.
+
+"No mitä hän puhui?" kysyi Lydia.
+
+"Täytyyhän se sinulle sanoa", vastasi äiti, "ett'ei enempiä selkkauksia
+vielä syntyisi. Mutta ensiksi, tietääkö Anna tuosta Sivelinin
+kirjeestä?"
+
+"En minä ole siitä kenellekään vielä sanonut, kun en tiedä itsekään
+mitä teen", oli Lydian vastaus.
+
+"Nyt saat sen tietää", sanoi isä, "tuo tänne kaikkityyni, sekä kirje
+että laatikko, ei ne sinun talletettavanasi saa olla pitemmältä".
+
+"Ne olivat, näet, Annalle eikä sinulle ajotut," selitti äiti.
+
+"Annalle aiotut", toisti Lydia ja katseli vanhempiinsa, suu auki
+hämmästyksestä. "Herra Jumala! Ja minä otin ne itselleni; nyt minä
+häpeän silmät päästäni".
+
+Hän nauraa kikatti ja peitti käsillänsä punastuneita kasvojansa.
+
+"No ehk'ei siitä saa kukaan kuulla", arveli Miina.
+
+"No ei vaan", sanoi isäntä; "kyllä me taas toisen kerran joudumme
+ihmisten suuhun, ja kaikki tuon vieraan tyttöluntun tähden".
+
+"Mistä isä sen sai kuulla?" kysyi Lydia. "Johan siis siitä ihmiset
+tietävät."
+
+"Mistä kuulin -- no, tapasin tieltä erään tuttavan, joka sinne päin
+viittaili, senpätähden kohta käännyin takasin", oli vastaus.
+
+"Mutta olehan huoleti, ei vielä tiedetä muuta kuin että Sivelin oli
+lähettänyt lahjan Annalle, vaan ei tiedetä kuka sen vastaanotti. Kyllä
+tuo Sivelin on helkkarin hölmö. Ma häntä niin heittiöksi olisi luullut.
+Vai mitä siihen sanot, Lydia?"
+
+"En minä tästä käänteestä kovin sure", vastasi Lydia. "Mielelläni minä
+suon Annalle koko Sivelinin".
+
+"Tyhmeliin hänen pitäisi olla nimeltänsä, eikä Sivelin", sanoi isä.
+"Mutta tuoppas tänne kirje ja konvehtirasia ennenkuin Anna tulee".
+
+"Mutta mitenkäs ne nyt annamme hänelle, ett'ei erehdystä huomattaisi.
+En ole vielä ottanut kuin muutaman noista makeisista, ja sitä ei
+voitane huomata, pannaan sama paperi ympärille, niin --"
+
+"Ei sillä antamisella niin kiirettä ole", keskeytti Miina; "ja sen
+ottaa isä toimekseen. Mutta kuule sinä! sinä et saa sanoa tästä Annalle
+mitään, kyllä et silloin arvostasi pitäisi mitään. Ajoissa asia saatiin
+selville. Sentähden emme ole tietävinämmekään koko asiasta mitään,
+emmekä huoli siitä tietääkään."
+
+"Mutta käärös on annettava hänelle, sanoohan Sivelin sen kumminkin eikä
+tiedä vaikka hän jo olisi vastausta tiedustellutkin", sanoi Lydia.
+
+"No kylläpä sinä koetat Annan hyvästä huolta pitää, vaikk'ei ole muuta
+kuin pitkä nenä palkkanasi", vastasi Miina. "Annetaanhan se käärös
+hänelle, ole huoleti".
+
+"Ei sanaakaan enää tästä asiasta", ärjäsi Hovilainen; "muista se,
+Lydia, taikka minä teen tyhjäksi sinun viimeisetkin naimis-toiveesi".
+
+Lydia kävi kamarissaan, ja palasi takaisin käärös kädessä.
+
+Olipa pikku huokaus seurannut kirjeen sulkemista laatikkoon taas:
+"Olisihan tuo saanut olla minullekin!" Sellaiset kirjeet ovat näet
+tyttölöillä voiton-merkkinä; vaikka niistä ei sen valmiimpaa
+tulisikaan, säilyttävät he sentään niitä uskollisesti, ja jouduttavat
+niillä joskus toisia vitkastelevia sulhasia.
+
+"Nyt minä ymmärrän mitä nuo hämärät kohdat kirjeessä merkitsevät" --
+sanoi Lydia antaessaan kääröksen isällensä.
+
+"No joko alat taas?" keskeytti isä.
+
+Lydia vetäytyi yksinänsä ajattelemaan. Hän oli itseksensä päättänyt
+ennemmin taikka myöhemmin antaa Sivelinille rukkaset, vaikka hän
+vanhempiensa pakoituksesta ensimmältä olisi ollut olevinaan
+myöntyväinen. Nyt ratkesi asia ilman sitä, eikä hän siitä surrut. Olipa
+ensi hämmästyksessään vähän iloinenkin; eihän hän nyt tarvinnut olla
+mustasukkainen Kokalle. "Mielelläni suon Annalle Sivelinin", sanoi
+hän siis. Mutta ei hän isänsä tytär olisi ollutkaan, jos hän ajan
+arveltuansa olisi pysynyt aivan puhtaana kateudesta. Oli se melkein
+liika onni Annalle, ja Kokan kosiminen ei ollut niin ihan varma, eikä
+nyt käynyt kiihottaminen häntä uhkauksilla mennä Sivelinille. No
+saakoon Sivelininsä, sanoi hän viimmein, tuon jäykän, harvasanaisen
+vanhan pojan, mutta tunkeutukoonpas vähääkään minun ja Kokan väliin,
+niin kyllä minä hänelle näytän. -- Mutta mitä nyt ihmiset sanovat.
+Jokohan isä valehteli vai eiköhän todella enempää tiedetä. Tästä on
+selvä otettava salaa, ja kuta pikemmin sitä parempi, parasta on,
+niinkuin jo päätimme, ihmisten edessä olla aivan tietämätönnä ja välin
+pitämätönnä. Enkä minä huoli enää edistää Annan naimista. Mitä hänen
+tarvitsee päästä Sivelinin vaimoksi, ennenkuin minäkin olen rouva
+Kokka, eli rouva Föhrberg -- kyllä hänen pitää ottaman se nimi takaisin.
+
+Kohta kun Lydia oli mennyt pois, kutsuttiin Ville sisään.
+
+"Mitä kauppamies sanoi, kun antoi sinulle eilen tämän kääröksen?" kysyi
+isäntä.
+
+"Te tiedätte siitä?" ihmetteli poika, tyhmästi katsoen isäntäväkeen.
+
+"Tiedän kyllä, eihän se ole kuin kirja lainaksi", sanoi Hovilainen.
+"Mutta millä sanoilla kauppamies sen antoi?"
+
+"Juuri kun olin poislähtemäisilläni, toi hän kääröksen ja kuiskasi
+minulle: Anna neidille tämä, anna neidille tämä".
+
+Hovilainen vilkasi vaimoonsa.
+
+"Nyt vie takasin tämä, ja tule takaisin heti ilman raastinta taikka
+muuta lähetystä ottamatta. Muista se!"
+
+"No, no!" Ja Ville meni.
+
+"Anna-neidille tämä, aivan oikein," sanoi Hovilainen. "No sen pituinen
+se! Mutta missähän se Anna-neiti nyt viihtyy; itkeä tillittää kai
+jossakin loukossa eikä tee työtä edes ruokansa edestä."
+
+Osaksi olikin se oikein arvattu. Anna oli mennyt ullakolle, saadaksensa
+rauhassa itkeä oikein sydämen pohjasta. Tähän asti ei ollut isäntä
+vielä käsin kosketellut häntä; nyt sekin oli tapahtunut. Kuitenkaan ei
+katunut Anna tehneensä isännän kieltoa vastaan. Hän oli, vaikka suru
+asui hänen omassa sydämessään, lohdutellut ja rohkaissut Lottaa, ja
+tämä oli sangen kiitollinen hänen käynnistään.
+
+Hiukan paremmaksi oli muuttunut mieli Hannulassa. Aika parantaa
+sielunkin haavat. Murheessansa olivat Timo ja Lotta saaneet kokea monta
+myötätuntoisuuden osoitetta pitäjäläisten puolelta. Ystäviä oli
+tosinaan käynyt, moni terveisiä lähettänyt. Kerran kävi metsäherra
+Spirlund ja kertoi ilmoittaneensa todistajaksi erään Juho Hirvosen,
+joka tuona muistettavana iltana oli ollut ruununmetsässä aivan likellä
+polkua latvuksia haloiksi hakkaamassa. Hän ainakin oli nähnyt tuon
+kulkevan herran. Mutta Hirvosen puheille ei oltu vielä päästy; hänen
+sanottiin olevan työssä toisessa pitäjässä. Kokka oli maininnut
+ilmoituksensa olleen jo sanomissa: Tyynevedellä ei tainnut olla
+kenelläkään Virallista lehteä, vaan kaupunkimatkallaan, kun hän saatti
+Anttia seminaariin, oli hän nähnyt ne numerot, joissa se oli.
+
+Toivo oli siis vireämmällä Hannulassa, ja työt ja toimet rupesivat
+kulkemaan vanhaa rataansa.
+
+
+
+
+IX.
+
+
+Melkoisesti oli väkeä karttunut käräjä-paikalle Tyyneveden kirkolla.
+Oli, näetten, ne välikäräjät tänään, joissa tuli tutkittavaksi tuo
+murha-asia. Siellä täällä ihmis-parvet puhelivat asian päättymisestä.
+Useimmat ukot arvelivat Taaville käyvän huonosti tässä asiassa, ja
+ihmettelivät ett'ei hän ollut hankkinut puolustusmiestä itselleen.
+
+"Hän ajattelee, että syytön ei tarvitse puolustajaa", sanoi eräs.
+
+"Vaikka olis kuinka syytön, niin ei hän taida niin taitavasti maalata
+asiaansa kuin laintuntija", sanoi toinen.
+
+"Mitä pelkästä sanasta, eihän sitä uskota; mitä miehen rehellisyydestä
+oikeuden edessä. Se tässä on paha, että tuo vieras kulkija katosi niin
+tietymättömiin", sanoi kolmas.
+
+"Ei tiedä vaikka vielä tulisi esille. Ei tämä asia niin hopussa pääty",
+vastasi ensimmäinen puhuja.
+
+"Ja tuo meidän hakemuksemme meni kuin menikin kuiviin", sanoi toisessa
+parvessa eräs isäntä. "Saaliiksi saatiin parjauksia silmät korvat
+täyteen".
+
+"Vai oli julma taas tuo Pentti", kysyi toinen.
+
+"No mitenkäs, miltei jo hakenut kässäkeppiään nurkasta, ha ha ha!" oli
+vastaus.
+
+"Teidän ei olisi pitänyt niin vähällä jättää," sanoi eräs nuori isäntä.
+"Jos minä olisin siellä ollut, kyllä minä olisin ukolle totuutta
+lukenut. Oikeuksiamme me tahdomme, ei muuta; mutta, paratkoon Jumala,
+kansa on outo oikeuksiin, sillä kun ei oikeuksia ole ollut, ja
+sentähden kun kerran herra huutaa, niin koko lähettikunta menee
+käpälämäkeen".
+
+"Aivan niinkuin kuulisi maisteri Kokkaa, niin on tuon Kettusen puheet",
+sanottiin.
+
+"Jaa", myödytti Kettunen hyvillään vertauksesta, "eipä siinä taida
+paljon puuttua. Mutta kuulkaas! Kyllä teidän on mentävä uudestaan.
+Muistakaa mitä Kokka sanoi: virkamiehet ovat kansan tähden, vaan itse
+he luulevat kansan olevan heidän tähtensä".
+
+"Mene itse, suupaltti", sanoi ensimmäinen puhuja. "Kyllähän sinä ja
+Kokka puhua osaatte, mutta kun tointa kysytään, niin pistäytte
+piiloon".
+
+"Vai piiloon," alkoi Kettunen puolustella, mutta samassa ajoi tuomari
+pihaan ja hänen jälessänsä pyrki itsekukin käräjä-huoneelle.
+
+Tuomari Bengt Tybom oli keski-ikäinen mies, tanakkavartaloinen ja
+ankaran näköinen mies. Kun hän pörheiden kulmakarvojensa alta iski
+silmänsä toiseen, niin pois oli silloin leikki. Tänään oli ukko
+tavallista äreämmällä tuulella ja syyksi siihen sanottiin seuraavaa:
+Tybom, joka asui kaupungissa, oli tullut pitäjään jo edellisenä iltana;
+häntä ei tavallisesti tarvinnut käräjäpaikalle kokoutuneen kansan
+kaiken päivää odottaa. Hän tuli ennen liian aikaiseen kuin liian
+myöhään, ja nyt hän erittäin tiesi, että nämä välikäräjät, joissa
+paitsi murhajuttua tulisi käsiteltäväksi myös joitakuita
+kruununasioita, runsaasti vetivät koko päivän. Hän oli ottanut
+asuntonsa kestikievarissa, kuten tavallisesti näin lyhyeksi ajaksi. Jo
+varhain aamulla ilmautui sinne joitakuita isäntiä Tybomin puheille.
+Isännät lausuivat sen pyynnön, että "korkea-arvoinen herrassyötinki"
+tahtoisi tästäpuoleen suomeksi sanella sihteerilleen pöytäkirjat, eikä
+ruotsin kieltä käyttää niinkuin tähän asti. Asianomaiset ja todistajat
+saisivat siten suorastansa varmuuden että heidän omat sanansa tulivat
+pöytäkirjaan; ylöslukemista ei tarvittu ja siten voitettu aika olisi
+kyllä tarpeellinen -- ei voisi sitten kukaan valittaa, että asioita
+liian hätäisesti käsitellään. Tämä olisi heidän "nöyrä anomuksensa". --
+Herra Kokan ansiotöitä oli tämän pyynnön aikaan saaminen, vaikka
+vaikutteena siihen oli myös totuttu tapa Tybomin edelläkävijän
+käräjöimisessä. Tämä ukko oli merkillinen siinä suhteessa, ett'ei
+hän kiirettä tuntenut laisinkaan, ei ollut sitä sanaa hänen
+sanakirjassansa. Leveästi ja laajasti hänen aikaansa käräjissä
+juteltiin, kauvan ja kelpolailla silloin keskusteltiin. Jutut kestivät
+toisinaan yöhön saakka, ja tuomari joskus nukahti istuimelleen. Kun hän
+havahti ja näki asianomaisia edessään, virkahti hän: "pankaa ääneen!"
+ja he alottivat sanottavansa alusta taas. Tybom oli toisellainen mies,
+mutta hänen joutuisaa käräjöimistänsä ei ollut kansa vielä oppinut
+suosimaan; ja nyt olivat ukot luulleet tilaisuuden sopivaksi
+muistuttamaan entisistä ajoista. -- Mutta Tybom oli suuresti suuttunut,
+sanonut heitä hävyttömiksi, kun rohkenivat ruveta kokeneen tuomarin
+toimintaa korjaamaan, ja käskenyt heitä puikkimaan tiehensä pikemmin
+kuin olivat tulleet.
+
+Oikeus alkoi istuntonsa. Taavi saatettiin esille. Vankeus ei ollut
+suurta muutosta vaikuttanut hänen ulkonäköönsä. Vaaleat olivat kasvonsa
+ja osoittivat synkkämielistä malttavaisuutta, mutta silmäyksensä olivat
+julman näköiset kuin ennenkin ja käytöksensä peloton.
+
+Syyttäjä Varmanen antoi oikeuteen syytetyn papinkirjan ja lausui
+kertomuksen pidetystä poliisitutkinnosta, päättäen että mikä tässä
+tutkimuksessa tuli ilmi ynnä useat jälkeenpäin tulleet todistukset kuin
+myös se yleisesti tunnettu seikka, että Taavi Hannula aina oli vihannut
+velipuoltaan Jooseppi Hannulaa, saattivat melkein selväksi, että
+syytetty oli surmannut velipuolensa Joosepin, jonkatähden nimismies nyt
+vaati Taavi Hannulan langettamista lain rangaistukseen, -- antaen
+oikeuteen tutkimus-tilaisuudessa tehdyn pöytäkirjan, vainajan vaatteet
+ja Taavin kirveen, ja luetellen syytöksen vahvistukseksi, paitsi
+ilmi-antajaa Olli Hovilaista, koko joukon vieraita-miehiä. Käsillä oli
+myös ruumiinavauksessa tehty pöytäkirja, joka luettiin. Se sisälsi,
+että vainajan Jooseppi Lyytikäisen eli Hannulan ruumiissa oli havaittu
+seuraavat vammat: 1:o Takaraivossa suuri haava, puolentoista tuuman
+pituinen poikittain ja kovertuma kalloon, se oli vikuuttanut aivot ja
+ajanut niihin verta sekä matkaansaattanut muuallakin kallossa
+halkeemia; 2:o rusennus rinnan oikealla puolella ja oikeassa kyljessä:
+kolme kylkiluuta poikki useammalta kohdalta, ne olivat katkaisseet
+suonet ja lävistäneet nahan likellä rinta-lastaa; tästä vammasta oli
+paljon verta vuotanut; 3:o oikea kainalovarsi oli katkennut; 4:o
+mustelmia oli oikeassa ohimossa ja monessa kohdin ruumista, paraasta
+päästä oikealla sivulla ja 5:o käsissä vähempiä haavoja, sangen
+terävän veitsen taikka paremmin vielä lasi-sirkaleen tekemiä. Nuo
+välttämättömästi kuolettavat vammat takaraivossa ja rinnassa oli
+vainaja saanut joko yhtähaavaa taikka niin aivan peräksyttäin ett'ei
+veren liike välillä seisahtunut. -- Mitä tulee nyt siihen kysymykseen,
+miten vainaja on saanut nämä vammat, niin osoittivat useimmat selvästi
+sattumista kiveen. Pään oli puhkaissut joku tylppä kappale, kentiesi
+rautakalu taikka myös hyvin siloinen kivi. Siis oli tietämätöntä oliko
+vainaja saanut tämän vamman kiveen kaatumisesta vaiko murhaajan käden
+kautta. Mutta mikä viimeksi mainittua teki luultavammaksi oli se
+seikka, ett'ei selässä eikä muussa takaruumiissa ollut vammaa eikä edes
+suurempaa mustelmaakaan, joita välttämättömästi olisi seurannut
+putoamisesta. Kyljin hän oli pudonnut alas; ja jos hän siinä olisi
+saanut vamman takaraivoonsa, niin olisi hänen päänsä pitänyt pudotessa
+olla luonnottomassa asemassa. Sentähden oli luultava, että hän sai
+kuolinhaavan päähänsä jo ylähällä kalliolla ja sitten heti syöstiin
+alas.
+
+Ilmiantaja Olli Hovilainen antoi lavean kertomuksen havainnoistaan,
+unhottamatta vähintäkään erityisseikkaa. Nyt kuulusteltiin Taavia, ja
+hän puhui samaa kuin poliisitutkinnossakin, lisäten vaan sen, että
+hänen mielestään voi löytyä aivan luonnollisia selityksiä seikkoihin,
+mitkä tässä pantiin häntä vastaan todistamaan, mutta kun ei muutakaan
+hänen sanaansa uskottu, niin ei hän huolinut niitäkään mainita.
+Kehoitettuna puhumaan suunsa puhtaaksi, sanoi hän rantavuoren rinnassa
+monessa kohdin olevan ulkonevia kallion-kieliä; tällaista vastaan on
+vainaja voinut ensin kyljin pudota ennenkuin alas asti meni, ja siten
+hän putoamisesta sai vammat sekä kylkeen että takaraivoon. Mitä taas
+kirveesen tuli, oli Jooseppi sen ottanut, tuvassahan se oli esillä
+tavallisesti. Tottumaton kuin hän oli kirvestä pitämään, oli hän sitten
+vahingossa kolhaissut sillä rikki viinapullonsa, ja hädissään
+varjellen, ett'ei viina menisi maahan oli hän lasi-särmiin loukannut
+kätensä. Sitten joi hän särkyneestä pullosta pois viinan, ja paiskasi
+putelin pohjan kallioon, missä se sitten kilahti Taavin jaloissa. Kun
+hän taas otti kirveen, tuli sen varsi veriseksi hänen käsissänsä
+olevista haavoista. Mutta tuosta putelin tyhjentämisestä tuli hän niin
+juovuksiin että hoiperteli jyrkkäyksen reunalle ja putosi alas.
+
+"Suokoon Jumala minulle kärsivällisyyttä", sanoi hän lopuksi, "mutta
+raskasta se on kokea, että kaikki vaan käännetään minua vastaan -- että
+kaikki ikäänkuin liittoutuvat minua syytöntä tuhotaksensa".
+
+Tybom oli miettien katsellut Taaviin tämän puhuessa. Syytetyn reipas
+ulkonäkö taisi tehdä hyvän vaikutuksen tuomariin. Mutta viimeiset sanat
+olisivat saaneet olla sanomatta.
+
+"Tuopa kaikuu melkein kuin epäkunnia oikeutta vastaan", virkkoi Tybom.
+"Hillitkää kieltänne syytetty, jos mielitte välttää rangaistusta vielä
+oikeuden-solvauksestakin".
+
+"Minusta ovat, Korkia Oikeus, syytetyn viimeiset puolustukset aivan
+uskomattomat", sanoi Hovilainen; "kyllä vaan niin on ollut, että
+vainaja, kun ei hänellä ollut muuta puolustus-asetta, putelillaan
+koetti torjua --"
+
+"Olkaa vaiti tekin", tiuskasi tuomari, terävästi katsoen Hovilaiseen,
+"kunnes teidän luulojanne kysytään. -- Alkakaamme todistajain
+kuulustelu!"
+
+Oli koko joukko vieraita-miehiä saapuvilla. Sota-Matin ilmoitti
+nimismies olevan yhä kipeän, vesi-taudissa. Hän oli lähettänyt
+hakemaan, kun ei kuulunut Mattia, mutta tämä oli todella liian huono
+tänne kuletettavaksi.
+
+Ensimmäiset sisään-kutsutut todistajat olivat ne samat, jotka jo
+nimismiehelle olivat ilmoittaneet todistuksensa. Heidän kertomuksensa
+tiedämme, uutta ei ollut paljon. Taavi Hannulaa oli aina pidetty
+nuhteettomana nuorukaisena; kuitenkaan ei voitu kieltää, että hän
+monessa tilaisuudessa aivan ilmeisesti oli näyttänyt vihaavansa
+vainajaa. Eräs vaimo todisti kuulleensa Taavin sanovan vanhemmilleen
+Joosepista: "ehk'ei tuo enää kauvan elä meidän vastuksenamme". --
+Entinen Hannulan renki, Topias Humper, todisti nähneensä miten Taavi,
+kerran linnustamassa ollessaan, oli yrittänyt tähdätä Jooseppiin, joka
+kulki vähän matkan päässä metsikössä, vaan oivallettuansa todistajan
+oli Taavi sukkelaan laskenut pyssynsä alas ja kääntynyt toisaalle päin.
+
+Tämän todistuksen johdosta sanoi Taavi, että vieras-mies oli laiskuuden
+tähden erotettu palveluksestaan, sentähden hän vihasi Hannulaisia ja
+käänsi nyt tuon tapauksen Taavia vastaan. Tapahtuuhan useinkin, että
+metsämies aivan ehdottomasti nostaa pyssynsä, kun hän metsässä kuulee
+rahinaa taikka näkee jotakin puitten välitse sujahtavan. Kysymyksessä
+olevassa tilaisuudessa kulki Jooseppi poikki matala-kasvuisen vesakon,
+niin että silloin tällöin vaan hattua vähän vilkkui, ja Taavi oli ensi
+silmänräpäyksessä luullut pyyn siinä lentävän. Ei muu kuin häijy
+koston-pyyntö taida semmoista kääntää murha-yritykseksi.
+
+Eräs vaimo todisti, että kun hän pari päivää ennen murhaa oli käynyt
+asioillansa Hannulassa ja seisonut kyökissä, oli hän kuullut tuvassa
+sanottavan: "jospa olisi sellainen aika, ettei miestaposta
+rangaistaisi!" ja äänestä päättäen se oli Taavi, joka näin sanoi.
+
+"Hah!" naurahti Taavi keskellä murhettansa; "no kaikkia tässä saa
+kuulla, niinkuin tuonkin tuhman akan --"
+
+"Vaiti!" kiljasi Tybom, "ei todistajaa saa loukata. Sanokaa
+säädyllisellä tavalla, jos teillä todistuksen johdosta on jotakin
+muistuttamista".
+
+"En olisi uskonut", sanoi Taavi, "että meidän kunnioitettavan, vanhan
+rovastimme käynti meillä tuottaisi tuollaisia seurauksia. Asian laita
+oli seuraava".
+
+Sitten kertoi hän rovastin viimeisestä käynnistä Hannulassa, että
+isänsä jälkeenpäin oli kertoellut heidän puheistansa, joiden esineenä
+etupäässä oli ollut nykyajan turmelus, ja että Taavi kuullessansa
+semmoisiakin jumalattomia jo löytyvän, jotka julistavat miesmurhan
+rangaistuksettomaksi, oli päivitellen lausunut: "sepä on aika kun
+murhakin on rangaistukseton!"
+
+Sellaisia olivat todistukset tähän asti, vieraat-miehet eivät tietäneet
+itse asiassa mitään. Mutta nyt huudettiin esiin Juho Hirvonen, jonka
+tulo käräjäpaikalle hiukan oli myöhästynyt.
+
+Valan tehtyänsä alkoi hän kertoa tunteneensa Taavi Hannulan siivoksi
+mieheksi ja kuulleensa muittenkin häntä kiittelevän.
+
+"Kyllin tässä on jo kuultu kiitosvirsiä Taavi Hannulasta", keskeytti
+Tybom. "Mitä muuta tiedätte?"
+
+"En minä itse asiaan tiedä niin mitään", vastasi Hirvonen.
+
+"Ettekö ole nähnyt erästä vierasta herraa?"
+
+"En minä hänestä tiedä niin mitään?"
+
+Tämä vastaus nosti kummastusta, sillä oli huhuttu Hirvosen tulleen
+tuota turhaan haettua herraa vastaan.
+
+"Eikös todistaja ollut ruununmetsässä puunhakkuussa elokuun 2:na
+päivänä?" kysyi nimismies.
+
+"En minä ollut", vastasi Hirvonen. "Mutta meitä oli siihen aikaan kaksi
+Juho Hirvosta Onkamolla, ja toinen, muistaakseni, oli ruunun metsässä
+sinä päivänä kuin sanoitte".
+
+Eräs lautamies nousi istuimeltaan.
+
+"Kah! kun on tullut erehdys. Minä tämän pyysin siinä luulossa että hän
+oli se Juho Hirvonen, jota metsäherra tarkoitti".
+
+"Vieläkö toinen asuu Onkamossa?" kysyi Tybom Hirvoselta.
+
+"Ei", vastasi tämä; "eikä hän ole tämän pitäjän miehiä. Hän oli
+Pohjanmaalta ja oli menossa etelä-Suomeen rahan hankintaan, hän teki
+työtä missä milloinkin saadaksensa matka-rahaa. Tämä Hovilainen
+hänelle, kuulen ma, antoi vähän rahaa, ja hän on jo aikoja muualla
+maailmassa".
+
+Taas loi tuomari terävän silmäyksen Hovilaiseen.
+
+"Teidän käytöksenne tässä asiassa näyttää vähän kummalliselta", virkkoi
+hän sitten. "Tiesittekö että tuo toinen Juho Hirvonen oli todistajaksi
+pyydettävä?"
+
+"En, Jumal'avita, minä mitään tiennyt", vakuutti Hovilainen. "Enkä minä
+hänen kanssaan ole vaihtanut monta sanaa; hän oli köyhä ja pyysi
+minulta matka-apua, ja minä annoin. Siinä kaikki".
+
+"Ei Hovilaisella muuten ole niin rahoja joka miehelle", muistutti
+Taavi.
+
+"Ja tapasihan sitten se mies muitakin ihmisiä, joille voi puhua tuosta
+herrasta, jos semmoista hän olisi nähnyt", sanoi Hovilainen vielä.
+
+"Ei hän herrasta ole maininnut niin mitään, minun tieteni", sanoi
+Hirvonen.
+
+"No, Hirvonen käyköön ulos", käski tuomari.
+
+Ville Savolainen otettiin kuulusteltavaksi ilman valatta.
+
+Me tiedämme edellisestä hänen todistuksensa, mikä häneltä sujui kuin
+ulkoläksy.
+
+Tuomari tuijotti häneen epäilevästi ja kysyi:
+
+"Ja aivan tarkoin sinä siis näit kalliolla Taavin ja Joosepin?"
+
+"Aivan tarkoin".
+
+"Voitko valan tehdä ja panna pantiksi henkesi ja sielusi
+ijankaikkisiksi ajoiksi?"
+
+Ville kynsi korvallistansa ja avasi suutaan pari kertaa, mutta ei
+tullut ääntä.
+
+"No astu pois, ja opi oikein ymmärtämään valan tärkeyttä ennenkuin
+vasta tänne tulet".
+
+Nyt saatettiin sisään Horosen leski. Tämä ei ollut voinut hillitä
+lörpötys-himoaan, vaan oli siellä täällä kylässä päästänyt suustaan
+salakähmäisiä viittauksia tietoonsa tuosta hirveästä tapauksesta, ja
+sentähden hän nyt oli joutunut tähän peljättävään paikkaan.
+
+"Korkea Oikeus ja Laamanni --" alkoi akka, mutta tuomari keskeytti:
+
+"Tulkaa valalle! Kaksi sormea kirjan päälle".
+
+Tutisten lähestyi Sopo ja ojensi sormiansa pöydälle levitettyjen
+protokollien yli. Siltavouti tuli avuksi, kaappasi eukon käden kiinni
+ja työnsi hänen sormensa "raamatun" (vanhan lakikirjan) päälle.
+
+"Minä Sohvia Horonen", sanoi tuomari edellä.
+
+"Niin Korkia Oikeus", vastasi Sopo niijaten.
+
+"Sanokaa jälestä: minä Sohvia Haronen", tiuskasi tuomari.
+
+"Jaa -- niin, jälestä hi, hi, hi", hikerti Sopo itkuun vetävästi; "minä
+Sohvia Horonen".
+
+"Lupaan ja vannon", jatkoi tuomari.
+
+"Lupaan ja vannon, hi, hi, hi".
+
+"Mitä nauramista tuo on!" ärähti tuomari; "tämä on pyhä toimitus, jos
+ette siinä käytä itseänne soveliaammin, niin minä ajan teidät ulos ja
+sakotan. Lupaan ja vannon -- Jumalan ja hänen pyhän Evankeliuminsa
+kautta --"
+
+Viimein onnistui Sopolle valan lausunta, ja hänellä nyt oli oikein
+kirkko-muotonsa.
+
+"No mitä te tiedätte tässä asiassa?" kysyi Tybom.
+
+"Antakaa anteeksi herra laamanni, kun olen niin outo tässä Oikeuden
+istuimen edessä, en ole ikänäni ollut pyytetty, enkä nytkään olisi
+tullut -- tottahan te olette kuulleet miten kävi tuon minun
+vainajan --"
+
+"Asiaan, asiaan!" joudutti tuomari.
+
+"Jos ihminen vähänkin liikoja puhuu, niin --"
+
+"Niin ainakin täällä teidän liikoja lorujanne ei suvaita. Mitä
+muistatte kuulleenne ja nähneenne tässä murha-jutussa -- iltasella
+vasten kolmatta päivää tätä elokuuta".
+
+Horosen leski nyt kertoi monella mutkalla -- mitkä saattivat Tybomin
+epätoivossa raapimaan päätänsä -- samaa, mitä tiedämme hänen
+yhtymisestään Sota-Matin vaimon kanssa.
+
+"Minä ajattelin heti", lopetti todistaja, "että kyllä kohta
+jotakin hirveätä tapahtuu; se oli paholainen joka huusi taas uhrin
+valtakuntaansa. Ja seuraavana päivänä kuulinkin, että Taavi Hannula oli
+murhannut veljensä".
+
+Tämä todistus oli kohta jännittänyt niinhyvin Varmasen ja tuomarin kuin
+etenkin Hovilaisen huomion. Varmasen edellyttämiset murhan
+tapahtumisesta eivät pitäneet ryhtiänsä. Jooseppi ei ollut äkki
+kolauksesta kaatunut ääntäkään antamatta; hän oli sitä ennen huutanut,
+tappelu ehkä oli ollut murhaajan ja hänen uhrinsa välillä. Siihen oli
+Hovilainen jo viitannut, ja sen teki luultavaksi myös nuo yhä
+kiivaammilta kuuluvat äänet ja niitä äkkiä seuraava syvä hiljaisuus.
+Tuomari havaitsi heti todistuksen tärkeyden sen puolesta, että jos
+ajankohdat saatiin selville, se voisi melkoisesti enentää taikka
+vähentää epäluuloa Taavia vastaan. Hovilainen taas ei ennalta tietänyt
+tästä todistajasta mitään. Hän oli luullut urkkineensa jo kaikki tiedot
+tarkallensa, eikä viimeiseltä ollut huolinut pitemmältä jatkaa
+kuulustelemiansa, varsinkaan ei omaa pitäjää ulompana. Niin olivat
+Horosen lesken viittaukset hänen ohitsensa saapuneet nimismiehen
+korviin, ja tämä taas ei huolinut niistä Hovilaiselle mainita. Kun
+täällä todistajat lueteltiin, oli Hovilainen luullut ja toivonut
+tämänkin vaimon olevan noita vähän tietäviä todistajia, jommoisia
+useimmat muutkin olivat.
+
+"Mitä te puhutte paholaisen huutamisesta", sanoi tuomari; "Jooseppi se
+oli joka huusi, ennenkuin hän henkensä heitti.
+
+"Mutta ei se ollut ihmisen ääntä".
+
+"Mitä joutavia! Mihin aikaan iltasella tulitte tuon kallion kohdalle,
+jonka luota huuto kuului?"
+
+"Kyllä se oli hyvän aikaa jälkeen päivän laskun".
+
+Lautakunta todisti, kysyttyä, että "melkeittäin menee tunti
+venhe-matkaan Vipakoskelta Hannulan ranta-kalliolle". Hovilainen
+oli sanonut saapuneensa Rossin-rotkolle yhdentoista aikana iltasella.
+
+"Kello kymmenen ainakin siis todistaja tuli kallion kohdalle", sanoi
+tuomari. "Te Hovilainen olette sanonut, tulleenne sinne paljon
+myöhempänä, yhdentoista aikana".
+
+"Jaa minäkö", vastasi Hovilainen vitkallisesti. "Niin taisin sanoa,
+mutta en sitä tarkallensa tiedä -- ei sattunut sillä kertaa kello
+mukaan (hän helisti vahvoja, valekultaisia kellonvitjojaan). -- Jaa,
+minä tarkoitin, että yhdentoista aikana tulin rantaan, lahden
+pohjukkaan, ja tapasin Taavin".
+
+"No milloin te kallion edustalla olitte?"
+
+"Vähän jälkeenpäin kuin tuo vaimo".
+
+"Siis vähän jälkeen kymmenen, siis meni melkein tunti ennenkuin kallion
+edustalta elikkä niemen nenältä pääsitte siihen paikkaan missä Taavin
+tapasitte".
+
+"Ei niin kauvan -- ja me seisatuimme usein -- salakari oli
+kierrettävä --"
+
+"Kuinka pitkä se väli on, lautakunta?"
+
+"Korkeintaan kymmenen minuutin matka niemen keskikohdilta lukien lahden
+perukkaan", sanoi joku lautamies.
+
+Tuomari rypisti kulmiansa Hovilaiselle. Hovilainen oli pulassa ja
+nypelöi levottomasti kellonperiään.
+
+"Kivikko eli riutta siinä on kierrettävä, kun rantoja myöten soutaa,
+mutta se on enemmän kallion tuolla puolella", sanoi eräs lautamiehistä.
+
+"Niin, ja sen takanahan me olimme, eikä niemen nenässä, kun murha
+tapahtui", lausui heti Hovilainen. "Kallion likellä, mutta riutan
+takana, niin. Riutan kiersimme, ja kuuntelemiseen meni ainakin
+kymmenen minuuttia -- niin että hyvin puoli tuntia oli väliä siitä, kun
+näimme Taavin ja Joosepin kalliolla siihen kun tapasimme heidät
+rantakivikossa. Ei siis ollut ihan niin myöhä kuin sanoin; ei niin
+myöhällä ihan hyvästi tunnekaan ihmisiä. Mutta ei taas tuo vanha
+kääppänä tunnissa souda koskelta Hannulan rantaan. Jos oikeus kysyisi
+häneltä hämärtikö hyvin jo loppumatkalla".
+
+"Hämärti, hämärti", vastasi kohta Sopo.
+
+"Niin, sitä minäkin. Vasta kymmeneltä rupeaa nähtävämmin pimenemään
+sillä ajalla kesää. Kyllä mahtoi olla noin puoli yhdentoista aika, kun
+me rantaan tulimme, ja neljänneksen yli kymmenen kun --"
+
+"Kun te ja todistaja kumpikin olitte kallion liki-tienoilla" täytti
+tuomari.
+
+"No, mutta te Hovilainen olette sanonut, ett'ette ketään nähnyt
+järvellä".
+
+Hovilainen ei vastannut siihen mitään.
+
+Tuomarin huulille lensi pilkallinen hymy. Hän kääntyi todistajaan:
+
+"Kuinka likellä olitte rantaa?"
+
+"Jokseenkin likellä olin", vastasi Sopo.
+
+"Jokseenkin!" matki tuomari; "mikä se jokseenkin on? Oliko arviolta
+viisi syltä, kuusi vai kymmenenkö syltä?"
+
+"Enhän minä siinä tiennyt sylittäin arvata -- olisiko ollut
+parikymmentä --"
+
+"Taikka paljon enemmän", virkahti Hovilainen riemulla, "vähät siitä,
+olihan siinä Kolusaari meidän välillämme, joka esti näkemästä".
+
+"Kuinka leveä on salmi mantereen ja Kolun välillä?" kysyi tuomari
+lautamiehiltä.
+
+"Runsas kivenheitto".
+
+"Niin, aina vaan epämääräisiä tietoja" sanoi tuomari kohauttaen
+olkapäitänsä.
+
+"Salmi onkin eri aikoina leveämpi ja taas kapeampi", selitti eräs
+lautamiehistä, "juuri tuon luodon tähden; lopulla kesää kun vesi on
+alhaalla ja luoto näkyvissä, ei ole salmi kuin korkeintaan viisi syltä
+leveä".
+
+"Näittekö toista venettä järvellä taikka ihmisiä rannalla?" kysyi
+tuomari todistajalta.
+
+"Ei näkynyt yhtäkään sielua", vastasi tämä.
+
+"Niin, selinhän te olitte Hannulan rantaan ja meidän venheesen päin",
+sanoi Hovilainen, jonka kasvot taas olivat selkeinä. "Korkea oikeus,
+minä katselin kaiken aikaa ylös kallioihin päin, me pysähdyimme
+toisinaan kuuntelemaan noita ääniä, silloin kai tuo vaimo oli likellä
+rantaa, ja kun käännyin taas järveen päin, oli hän jo päässyt
+Kolusaaren taakse. Aivanhan se on luonnollista".
+
+"Ja juuri silloin oli hätähuuto kajahtanut", sanoi tuomari. "Te
+Hovilainen olitte aina vähän päästä pysähtynyt kuuntelemaan, te
+kuulitte puhetta rannalta, mutta tuota huutoa ette kuulleet. Aivanko
+sekin on luonnollista?"
+
+"Korkea kallionseinä on välillä, eihän siinä niin kuule", -- mutisi
+Hovilainen.
+
+"Voi, voi, kummitustahan se oli, näette nyt, koska ei muut sitä
+kuulleet", huudahti Sopo. "Simo vainaja --"
+
+"Vaiti voivotuksinenne ja Simonenne!" huusi tuomari; "te häiritsette
+toimitusta".
+
+"Voi, voi", valitti vaimo hiljemmin, väänti käsiään ja nyökytti
+päätään.
+
+Tuomari kääntyi kiukkuisesti selin häneen.
+
+Kotvasen arveltua kutsui tuomari kuulusteltavaksi Mäkelän isännän, joka
+tavallisesti, kun Hannulaisille este sattui, oli tämän sijassa
+lautakunnassa, vaan nyt oli todistajana käräjissä saapuvilla.
+
+Mäkeläinen oli tunnettu tarkaksi säitten vaariinottajaksi.
+
+"Millainen oli oikeittain ilma sinä iltana, muistatteko; tuuliko
+silloin, ja mistäpäin tuuli kävi?" kysyi tuomari.
+
+"Minä muistan ilman aivan hyvin", vastasi Mäkeläinen: "ilta oli
+ensimmältä ihana ja tyyni, mutta päivä laskeutui pilveen, pilviä nousi
+vähitellen enemmänkin samalla kuin alkoi tuulla idästä, ja tulikin
+sadetta yöllä".
+
+"Idästä niin, nähdäänhän", puuttui Hovilainen taas puheesen, "eihän
+vastatuuleen voinut kuulua tuo huuto taikka kuoleman-valitus, mikä lie
+ollut. Tuon taikauskoisen akan korvissa kaikuu kovalta mikä outo ääni
+tahansa".
+
+"Millainen oli taivas, kun kallion kohdalle tulitte?" kysäsi tuomari
+umpimähkään.
+
+"Pilvessä --" alkoi Hovilainen.
+
+"Selkeä se oli jotakuinkin silloin vielä", sanoi samalla Sopo.
+
+"Pilvessä paikoin, minun piti sanoa", jatkoi Hovilainen; "jotakuinkin
+selkeä, mutta pilvessä paikoin; oikein, sitä minäkin".
+
+Taas lensi pilkka-nauru Tybomin kasvoille.
+
+"Mitä te, syytetty, sanotte Sofia Horosen todistuksen johdosta?" kysyi
+Tybom Taavilta.
+
+"Minä en nähnyt Horosen leskeä järvellä", vastasi Taavi; "hän oli
+kulkenut aikasemmin kuin minä tulin tuon herran kanssa kalliolle, ja
+Hovilainen saapui sinne vielä paljon myöhemmin. Kun minä tulin kotiin,
+niin oli puolen yön aika, ja kuinkas kauvan minä tuon kuolleen ruumiin
+tykönä olin".
+
+"Horosen leski oli kallion kohdalla vähää ennen kuin minä ja Ville, se
+on selvä, vaikk'emme --"
+
+"Kyllähän te olette sen selväksi saaneet", keskeytti Tybom
+pilkallisesti.
+
+"Vaikk'emme --" yritti Hovilainen jatkaa.
+
+"Vaiti!" tiuskasi Tybom.
+
+Ville Savolainen kutsuttiin uudestaan esiin.
+
+Ville Savolainen ei ollut niin tyhmä kuin hän toisinaan näytti olevan.
+Hän oli ulkona saanut vihiä Horottaren tiedoista; hän oli kuullut
+sanottavan: "eihän se mitään ole nähnyt, päättää vaan myllyltä
+tullessaan kuulleensa kummallisen huudon, minkä luulee paholaisen
+päästäneen", johon joku oli vastannut: "mutta jos se huuto soveltuu
+yhteen Hovilaisen todistuksen kanssa, niin ei se ole Taaville kovin
+terveellistä". Ja tästä hän oli tullut siihen päätökseen, että enemmän
+olisi hänen pitänyt puhua oikeuden edessä. Eihän valaa nyt vaadittu, ja
+onnellinen käänne isäntänsä eduksi olisi ehkä tuottanut hänelle
+hyvätkin juomarahat. Reippaasti astui hän siis sisälle taas.
+
+"Näitkö järvellä venettä, kun lähestyitte kallioita?" kysyi tuomari.
+
+"Kyllä minä näin ihan niinkuin veneen keulan, mikä katosi salmesta
+saaren taakse, mutta kun en ollut ihan varma siinä kohdassa, niin en
+ole huolinut siitä ennen mainita", vastasi poika selvästi ja suorasti.
+
+"Milloinka sen näit, olivatko kulkijat kalliolla silloin näkyvissä?"
+kysyi tuomari.
+
+"Ei; vaan kun toisen kerran seisatuimme, luuli isäntä kuulleensa ääniä
+syrjästä päin, mutta minusta tuntui ääni kuuluvan edestäpäin, minä
+käännyin katsomaan ja silloin näin tuon veneen".
+
+Tämä Villen todistus hämmästytti läsnä-olevia. Oli varottu häntä
+isäntänsä opettamaksi, mutta tämä todistus ei näyttänyt olevan
+opetusta; isäntä oli toisin puhunut, ja hänen kasvonsa kuvastivat liian
+luonnollista hämmästystä. Olisiko tyhmä poika, jonka todistus on
+havaittu hänen isäntänsä edellä sanomaksi, uskaltanut onnen ohjaan
+valhetella, tietämättä miten sisällä oli kääntynyt tämä kohta? Ei se
+ollut luultava. Vai eikö hän ollutkaan tyhmä poika? Mutta ei tuommoinen
+uskaltaminen ollut viisaankaan, ajattelevaisen tekoa. Oliko se siis
+totta? Sittenpä Villen todistukset taisivatkin olla luotettavammat kuin
+luultiin.
+
+Niin useinkin pikainen päätös paremmin onnistuu kuin kauvan arveltu.
+
+"Kuulitko huutoa kun lähestyitte?" kysyi tuomari taas.
+
+"Hongat kitkuivat, ett'en voinut kuulla".
+
+"Entä kun taukosit soutamasta, eikö silloinkaan kuulunut mitään
+erityistä kovempaa ääntä?"
+
+"Ei", vastasi Ville hitaasti.
+
+"Sillä kun toisen kerran taukosimme soutamasta oli Joppi jo saanut
+kuolettavan iskun ja käynyt äänettömäksi ainaisiksi, siitä ei ole
+epäilemistä enää vähääkään", lisäsi Hovilainen loistavin silmin.
+
+"Ja todistaja Horosen ollessa aivan likellä kallion alla olisin minä
+siis, kenties hänen silmäinsä edessä, tappanut Jopin ja syössyt alas --
+eikös tämmöinen luulo ole sulaa hulluutta", huudahti Taavi.
+
+"Te ette nähnyt todistajaa Horosta, kuten sanoittekin", muistutti
+Varmanen.
+
+"Jos hän siellä olisi ollut, tottahan hänet olisin nähnyt".
+
+"Jos rikoksen tekijät voisivat kaikkea vaariin ottaa ja karttaa, niin
+ani harvoin tulisivat rikokset ilmi", vastasi Varmanen. "Mutta Jumala
+sokaisee heidät".
+
+Sopo Horonen ja Ville saivat astua ulos, edellinen vielä vaikeroitsi
+pää kallellansa. Mäkeläinen jäi sisään ja sai todistaa käynnistään
+Ratasmäellä ja kestikievarissa.
+
+Hän lisäsi kertomukseensa sen arvelun, että mahdollista oli ett'ei tuo
+herra ehtinytkään oikealla ajalla Ratasmäelle, vaan, havaittuansa
+jäävänsä junasta, poikkesi toiselle tielle. -- Mutta tämä ystävyyden
+neuvova käänne ei voinut paljon vähentää todistuksen painoa. Ja matka
+sydänmaan läpi oli vähän päälle puolentoista peninkulmaa ja haaroja
+polulta ei tiedetty.
+
+Viimeisenä vieraana-miehenä huudettiin sisään "entinen lyseolainen"
+Anian Kokka.
+
+Suuta murtaen, kun ei häntä tässä maisteriksi kunnioitettu, astui hän
+esille, heitti hylkivän silmäyksen Taaviin, teki valan ja lausui:
+
+"Iltasella toisena päivänä tätä kuuta olin rantapolun lähistössä
+Hovilan puolella, vaan en nähnyt ketään siitä kulkeman, siis minä
+puolestani pidän tuota syytetyn vierasta herraa haaveena vaan".
+
+"Voitteko tarkkaan ilmoittaa ajan, jolloin siinä olitte?" kysyi
+tuomari.
+
+Kokka arveli kotvasen.
+
+"Varmaankin koko tunnin yhdeksän ja kymmenen välillä olin siellä,
+vieläpä hiukan siitä myöhempään", vastasi hän sitten.
+
+"Olitteko yksin?" kysyi tuomari.
+
+"Hm! En kaiken aikaa", vastasi Kokka hymyhuulin.
+
+"Kuka oli seurananne?" kysyi tuomari.
+
+"Hm! Oli eräs tyttö -- no, voinhan sen sanoakin, se oli Hovilan Anna",
+vastasi Kokka, vilaisten Taaviin.
+
+"Se on valhe!" kavahti Taavi vastaan, vimmastuen. "Tämä vieras-mies
+valehtelee alusta loppuun asti".
+
+"Mikäs teitä riivaa kun ette voi olla siivolla!" huusi tuomari
+Taaville. "Kyllä teillä on hirveän kiukkuinen sisu. Vierasmies
+puhuu kalliin valansa nojalla, ja te uskallatte herjata häntä
+valehtelijaksi".
+
+"Korkea Oikeus", lausui Kokka, "minun täytyy vaatia häntä
+edesvastaukseen solvauksesta".
+
+"Korkea Oikeus", sanoi Taavi, "Hovilan Anna oli min -- ei voinut olla
+tuon miehen kanssa, hän inhoo tuota herraa".
+
+"Kyllin riidelty siitä!" tiuskasi tuomari. "Onko Hovilan Anna
+kotosalla nyt -- jos niin on, niin hakekaa hänet tänne", jatkoi hän
+nimismiehelle.
+
+"Hän on tätä nykyä poissa kotoa", ilmoitti Hovilainen. "Taitaa tulla
+huomen-iltana kotiin".
+
+"Todistaja Kokka astukoon ulos -- edesvastuun vaatimuksesta vast'edes".
+
+Tuomari istui vähän aikaa miettiväisen näköisenä, nojaten käteensä ja
+tuijotti Taaviin.
+
+Taavi oli sangen suuttuneen näköinen ja katsoi väliin tuomariin, ja
+väliin permantoon.
+
+"Missä aikomuksessa te menitte ulos iltasella elokuun 2:na päivänä?"
+kysyi tuomari.
+
+"Ei minulla erityistä aikomusta ollut", oli vastaus.
+
+"Kuinkas kauvan olitte vesakossa?"
+
+"Enhän minä kauvan siinä ollut".
+
+"Kuinka kauvan, kysyn minä. Olitteko neljännes tunnin edes?"
+
+"Niin taisin olla".
+
+"No, yhdeksän aikana menitte kotoa ja poikkesitte kohta syrjään, olette
+sanonut. Vesakossa olitte neljännes tunnin. Neljänneksen taikka
+kaksikymmentä minuuttia yli yhdeksän oli siis kello kun astuitte
+polulle taas?"
+
+"No niin".
+
+"Oliko Joosepilla kirves kun hän sivutsenne meni, vai eikö ollut; missä
+sanassanne nyt aijotte pysyä?"
+
+"En minä hänellä tuota kirvestä nähnyt, mutta se on voinut olla takin
+alla".
+
+"Ei takin alla niin raskas ase pysy".
+
+"Joosepilla oli rikkinäisessä nutussaan monta kätköstä".
+
+Joosepin nuttu oli tuolin selkäimellä, likellä pöytää. Tuomari otti
+nutun kauluksesta kiinni ja käänsi vuori-puolen esille. Niin oli kuin
+Taavi oli sanonut. Vuori oli monessa kohdin kulunut rikki, enimmiten
+poikkipäin. Jossakussa näistä rei'istä hän hyvin olis voinut kantaa
+kirvestä, kun varsi oli pistetty vuorin ja päällisen väliin.
+
+"Te päätätte siis että Joosepilla oli teidän kirveenne nutun alla".
+
+"Niin".
+
+"Oliko hän ennen käyttänyt teidän kirvestänne?"
+
+"Ei usein".
+
+"No ei! Te sanoitte itse aikasemmin, että hän oli tottumaton käyttämään
+kirvestä. -- Onko siis luultava että hän sinä iltana -- iltana,
+huomatkaa, kun levon aika oli käsissä -- otti sen ja pisti nuttunsa
+alle?"
+
+Taavi pyöritti lakkiaan hyppysissänsä eikä vastannut mitään.
+
+"Kun vesakosta astuitte ulos, niin tulitte tuon vieraan herran kanssa
+yhteen, ja menitte sitten eteenpäin".
+
+"Niin".
+
+"Hm!"
+
+Tuomari oli jo vähän aikaa kiinteästi katsonut tuolille levitetyn
+nutun veriseen vuoriin. Nyt kun siihen päivä paistoi, ilmautui ison
+veri-läntin keskessä tarkasti rajoitettu haaleampi ympyrä. Oliskohan
+sillä kohdalla nappi painanut? Mutta napin jäleksi se oli liian iso.
+
+"Aah!" virkahti Tybom äkkiä, tempasi nutun, levitti sen pöydälle ja
+viillätti pännäveitsellään vuorin auki mainitulta kohdalta.
+
+"Kello oli neljänneksen yli kymmenen, kun Jooseppi kuoli. Tässä on
+Hannulan emännän kello", sanoi tuomari ja siirti nutun etemmäksi
+pöydälle muittenkin nähdä.
+
+"Aivan se aika, minkä minä sanoin!" huudahti Hovilainen.
+
+Siinä nyt oli se kaivattu kello. Povitaskun suu oli rikki. Näytti siltä
+kuin vainaja vähän ennen kuolematansa olisi aikonut pistää kellon
+taskuunsa, mutta se olikin mennyt taskun taakse ja liukunut alas
+liukumistaan, kunnes kaatuminen kalliolta muserti sen ja juututti
+vereen vähän mattaa taskun pohjaa alemmalle. Kello oli litteä kuin
+kahdenmarkan raha, lasi oli halennut tuhansiin kappaleisin, joista
+jotkut olivat kiintyneet nyt ylös-käännettyyn vuorin-liuskaan; mutta
+taulu oli eheä ja viisarit vielä kiinni, näyttäen neljänneksen yli
+kymmenen. Renkaasta lähti lyhyt musta silkki-nauha suoraan ylöspäin
+reuna-saumaa myöten. Avainta ei ollut.
+
+Tuomari kääntyi taas Taaviin, jatkamaan tutkintoansa siitä, missä
+keskeytyi.
+
+"Mitä hän puheli teidän kanssanne?"
+
+"Kuka?"
+
+"Te puhuitte siis useamman kanssa sinä iltana polulla?"
+
+"En minä --"
+
+"Minkätähden kysytte kuka?"
+
+"Minä kysyin ilman vaan ajatuksissani -- se herra puhui minulle yhtä ja
+toista".
+
+"Mitä esimerkiksi?"
+
+Taavi pyöritti lakkiaan ja kertoi mitä muisti. Tuomari vertaili hänen
+puhettansa siihen, mitä pöytäkirjaan ennen jo oli kirjoitettu.
+
+"Mitä muuta?" tiedusti tuomari.
+
+Taavi katsoi kattoon ja rypisti kulmiaan.
+
+"Sanoiko hän mikä mies hän oli?"
+
+"Ei hän sanonut, mutta --" tässä keskeytyi Taavi ikäänkuin jokin ajatus
+olisi juolahtanut hänen mieleensä ja pannut arvelemaan, miten piti
+jatkaa -- "sitä hän vielä kysyi, nyt muistan, että asuuko täällä
+yliopistolaisia eli lukumiehiä kesällä, ja sen hän kysyi heti alussa
+ja varmaankin sen johdosta, että hän oli nähnyt tuon äskeisen
+vieraan-miehen Kokan. Ja herra Kokka", jatkoi Taavi kiivaasti, "on
+ollut polun lähistössä, sen nyt uskon; mutta hän on myös nähnyt tuon
+herran, vaikka hän häijyydessään sitä salaa".
+
+"Te rohkenette siis vieläkin väittää valheeksi herra Kokan todistusta.
+Ja mitä tarkoitatte sanalla häijyydessään?"
+
+"Voinhan sen selittää, koska kerran Anna Lehdon nimi tähän on vedetty.
+Hän on luullut voivansa muka Annaa viekotella, ja tahtonut saada minut
+tieltänsä pois. Nyt hänen käytöksensä selkenee".
+
+"No kaikkia tässä saa kuulla, sanon minäkin", virkahti Hovilainen,
+päästäen pilkka-naurahduksen.
+
+"Mitä joutavia!" murisi tuomari. "Käskekää Kokka uudelleen sisään!"
+
+Kutsuttu esiintyi.
+
+"Olitteko aivan likellä polkua. Oletteko aivan varma, ett'ei kukaan
+kulkenut ohitsenne yhdeksän ja kymmenen välillä?" kysyi tuomari.
+
+"Aivan varma olen", vastasi Kokka. "Olin aivan polun varrella yhteen
+aikaan, vaan ei sitä ennen eikä jälkeenkäänpäin kukaan minun
+näkemättäni olisi voinut ohitseni mennä. Arvelin mennä rantaan asti,
+koska järvellä näkyi viiva niinkuin veneen vana ja Hovilaista odotin
+kotiin kalasta, mutta kuu vedin kellon taskustani, näin että se oli
+lyömällensä kymmenen, jonkatähden katsoin ajan jo myöhäiseksi ja
+käveltyäni sitten vähän matkaa edestakasin polulla, menin kotiin".
+
+"Aha, päätättekö varmaan että järvellä vene oli kulkenut?"
+
+"En varmaan tiedä, mutta siltä se melkein näytti siltä kohdalta
+katsoen, josta ei näe lähemmälle kuin keskelle selkää".
+
+"Syytetty Taavi Hannula on sanonut", selitti tuomari, "että se vieras
+herra heti alusta kysyi, asuuko ylioppilaita kylässä, minkä syytetty
+luulee hänen kysyneen sen johdosta että hän vähää ennen oli teidät
+nähnyt".
+
+"Ei hän minua voinut nähdä ja itse olla näkymättä, jos ei hän ilmassa
+lentänyt".
+
+"Te kuulette, syytetty", lausui tuomari, "ja uskallatte kuitenkin varoa
+valheeksi tätä todistusta -- ja panna siihen vielä niin huonon syyn
+kuin joutavan rakkaus-asian ja kateuden".
+
+"Hm!" naurahti Kokka. "Valhetelkoon hän vaan itse. Hän vihaa minua ja
+kadehtii tuon tytön tähden, sentähden hän keksi tuon hyökkäyksen minua
+vastaan".
+
+"Tämä keksintö muuten ei ole kovin onnistunut", sanoi tuomari. "Koska
+hän herran näki kylän tienoissa, mitä hänen tarvitsi sitten kysyä oliko
+herroja siellä. Luultavampihan se olisi, ett'ei hän ketään ollut nähnyt
+ja sentähden halusi tietoa siinä suhteessa".
+
+"Hänen kysymykseensä oli satunnainen syy", sanoi Taavi pysytellen
+kiinni viimeisessä puolustuksessaan, kuten uppoava olkikorressa, "ei se
+mikään halu ollut tiedustella muita ylioppilaita näillä tienoin".
+
+"_Muita_ ylioppilaita", keskeytti tuomari kohta, "muita ylioppilaita
+kuin hän itse tietysti, sillä eihän Kokka tähän tiedustelemiseen kuulu.
+Hän on siis nyt muuttunut ylioppilaaksi, teidän herranne. Ja juuri
+sanoitte, ett'ei hän ilmoittanut mikä mies hän oli".
+
+Taavi oli punastunut, hänen kasvonsa värähtelivät ja hän katsoi
+lattiaan. Mutta kohta hän kohotti silmänsä taas ja lausui:
+
+"No kuulkaa sitten viimeisetkin sanottavani".
+
+"No niin, tunnustakaa pois, ei tässä kuitenkaan kiertelemiset teitä
+auta".
+
+Kaikki odottivat äänettöminä.
+
+"Ei minulla muuta tunnustamista ole", lausui Taavi, "kuin että tuo
+vieras herra, joka oli ylioppilas, sanoi minusta erotessaan: 'parasta
+on ett'ette puhu minusta kellekään mitään. Tämä näyttää vähän
+kummalliselta, mutta minulla on eräitä syitä siihen, jotka ehkä
+vastedes saan teille selittää'. Niin hän sanoi, ja sentähden en ensiksi
+maininnut hänestä mitään, mutta kun vankeus uhkasi, täytyi minun sitten
+puhua, vaikka minun puhettani kuitenkaan ei uskottu, ja nyt olen
+sanonut kaikki mitä tiedän --"
+
+"Paitsi hänen nimeänsä, täytyykö teidän sitä vielä salata?" virkahti
+tuomari.
+
+"Hänen nimeänsä en muista, sehän se on onneton kohta. Vankeudessa olen
+kyllä vaivannut päätäni sen kanssa; välisti se on aivan kuin kieppunut
+kielelläni, mutta sitten taas se on kadonnut. Ruotsalainen nimi se oli,
+ja kummakos se, että ruotsalainen nimi, jonka ainoastaan yhden kerran
+olen kuullut, talonpoikaisen mielestä unohtuu".
+
+"No oliko herralla valkoinen lakkikin ja lyyrä, niinkuin ylioppilailla
+tavallisesti on, vai oliko hän siinäkin suhteessa eriskummainen?" kysyi
+tuomari.
+
+"Oli varmasti", vastasi Taavi; "mutta sinä iltana oli lakin päällä
+harmaa päällystä; lyyrää näkyi vähän sen alta".
+
+Tybom hymyili epäileväisesti, ja katsahti Joosepin lakkiin, joka oli
+jostakin vaaleasta kankaasta tehty.
+
+Nyt kuulusteltiin vielä entisiä vieraita-miehiä tuosta kellosta. Pari
+kolme heistä tiesivät tuosta varkaudesta, vaan kaikki sanoivat
+nähneensä kellon, se oli tarkka käymään, riippui nauhassaan sängyn
+yläpuolella emännän kamarissa, oli vielä aamupuolella elokuun 2:na
+päivänä ollut paikoillaan ja käynnissä kuten ainakin, se oli
+remontti-kello, avainta ei oltu nähty ja tokko sitä löytyikään,
+samallaista kelloa ei oltu nähty täälläpäin, y.m.
+
+Selvä siis oli, että se oli Hannulan emännän kello, ja että se oli
+Joosepin takissa, kun hän kalliolta syöstiin; olihan se painunut niin
+kovasti kalliota vasten, ett'ei veri päässyt väliin vaan jätti
+valkoisen ympyrän vuorin sisäpuoleen.
+
+Viimeinen vieras-mies kuu oli astunut pois, kääntyi tuomari vielä
+viimeiseksi Taaviin ja lausui verkkaan ja ankarasti:
+
+"Te olette tunnustanut, että te viisitoista tahi kaksikymmentä
+minuuttia yli yhdeksän astuitte viidakosta ja läksitte menemään
+Rossin-haudalle päin. Sinne oli matkaa ruotsin virsta, sinne siis
+tulitte kohta kello kymmenen jälkeen, eikös niin? Ja neljännes yli
+kymmenen oli Jooseppi murhattu".
+
+Taavi ei vastannut mitään. Hän oli synkän näköinen ja
+väliäpitämätön, kaikista puolustuksistaan hän oli saanut vaan
+lisä-painoa syytös-kuormaansa.
+
+"Teidän puheenne ja puolustuksenne taas", jatkoi tuomari, "ovat sangen
+epäiltävät, se täytyy teidän itsennekin myöntää. Jo tuokin seikka, että
+mies joka kaiken päivää on ollut kovassa peltotyössä, lähtee vielä
+vastaksia taittamaan, joka pikemmin on vaimoväen tointa, heti kuuluu
+oudolta, ja on näyttäytynytkin valheelliseksi puheeksi. Sitten kertomus
+kulkevasta herrasta on ollut liian myöhäinen, voidaksensa olla
+uskottava -- ja että sitä vielä myöhemmin olette lisänneet ja
+korjailleet, ei suinkaan sen arvoa kohota -- päinvastoin, sen viimeiset
+kohdat ovat kaikista heikoimmat. Sanokaas, mitä varten matkustaja
+tarvitseisi kieltää ketään ihmistä ilmoittamasta nähneensä häntä,
+vaikka vast'ikään hänet on nähnyt toinen, jonka kautta kyllä hänen
+kulkunsa voisi tulla ilmi. -- Vieläkö teillä on muuta sanomista?"
+
+"Ei, sen vaan vakuutan aina, että olen syytön, aivan syytön".
+
+Näin loppui tällä kertaa tutkimus. Yhteen aikaan oli toivo pikkusen
+pilkistänyt Taaville, mutta kohta pimenivät häntä uhkaavat pilvet yhä
+mustemmiksi vaan. Miltei hän toivonut että salama samassa hänet
+tappaisi, sillä kauhistavaa oli ajatella noita äärettömän pitkiä
+vankeuden päiviä. Syvästi huoaten seurasi hän nimismiestä
+käräjäsalista.
+
+Asia lykättiin toisiin välikäräjiin. Niissä kuultavina vieraina-miehinä
+mainittiin: pohjolainen Juho Hirvonen, Sota-Matti ja Anna Lehto.
+
+
+
+
+X.
+
+
+Hannulan Timo ja Lotta olivat myös olleet käräjissä saapuvilla
+kuulustelemista varten, jos sitä vaadittaisiin; he olisivat muutenkin
+tulleet saadaksensa tavata poikaansa. "Voi jos Jumala antaisi meille
+meidän Taavimme takaisin", oli Lotta huo'annut ja monta monituista
+kertaa kysynyt mieheltänsä: "uskotko sinä Taavin pääsevän vapaaksi?"
+"Uskon, uskon. Jumala on vanhurskas Jumala, Hän kurittaa meitä, vaan ei
+Hän hyljää", niin lohdutti Timo aina, silloinkin kun oma luottamuksensa
+järkkyi, kun päivä meni, toinen tuli odotuksessa, että jotakin tulisi
+ilmi, mikä voisi pelastaa Taavin, vaan pelastajasta ei tullut tietoa
+mitään. Näin olivat nämä vanhat yhäti toivon ja pelon vaiheilla. Heidän
+sydämissänsä eli se toivo, että näissä käräjissä jo kaikki oli
+selkenevä, epäluulo Taavia vastaan katoava, ja heille tuleva se ilo,
+että saavat viedä poikansa puhtaana miehenä muassaan kotiin. Vaan he
+eivät uskaltaneet antautua tähän iloiseen toivoon -- vieläpä he
+tahtoivat toisinaan poistaa sen sydämistänsäkin, vaikk'ei se poistunut.
+Mitä ihminen hartaimmin toivoo, sen toteutumista hän ei tohdi uskoa.
+
+Jokseenkin tyynellä mielellä he ilmautuivat kansajoukkoon, jossa
+näkivät paljon tuttavia ja ystäviä. Hannulan Timo ja Lotta olivat viime
+aikoina istuneet aina vaan kotona, mutta siellä olivat he silloin
+tällöin saaneet vastaanottaa myötätuntoisuuden ja ystävyyden osoitteita
+niinkuin luonakäyntejä, kirjeitä, terveisiä. Lotta, joka alusta tuon
+onnettoman tapauksen jälkeen, oli sanonut: "mitä meistä enää ihmiset
+lukua pitävät!" -- Lotta etenkin oli löytänyt lohdutusta näissä
+osoitteissa, sillä hän piti paljon ihmisten hyvästä ajatuksesta; ja
+niinhyvin hän kuin Timokin tulivat vähitellen siihen luuloon, että
+kaikki heidän hyvät tuttavansa olivat pysyneet muuttumattomina heitä
+kohtaan. Mutta olivatko todella noita hyviä tuttuja ja ystäviä nämä
+täällä käräjä-pihassa? Olivatko Hannulaiset olleet niin kauvan
+kotonurkkiensa sisällä, ett'ei heitä enää tunnettu? Ei -- vaan näin
+julkisessa paikassa ei ole ystäviä surevilla vanhemmilla, joiden poika
+siinä seisoo suuresta rikoksesta syytettynä oikeuden edessä. Näette,
+eihän sitä tiedetty vaikka vanhemmatkin olisivat siihen osalliset, ei
+niiden kanssa sovellu seurustella. Uteliaisuus ja halu koota virikkeitä
+kylän juoruihin -- ne olivat olleet tuon myötätuntoisuuden vaikutteet.
+-- Kun Timo ja Lotta ilmautuivat, niin muutamat heihin katsoa
+töllistivät, toiset kääntyivät pois ja kuiskuttivat keskenänsä, juuri
+joku vastasi Timon tervehdykseen vähäisellä päännyökkäyksellä, vaan
+näytti senjälkeen sangen hävehtyneeltä. No, paraat ystävät olivat
+pitäneet parempana jäädä kotiin, siinä säilyttivät ystävyyttänsä -- se
+lohdutus Hannulaisille jäi. Mutta tämä vastaanotto nyreytti heidän
+entisestäkin arkatuntoista mieltänsä, ja Lotalta ei ollut itku kaukana.
+
+He istuivat erillänsä muista ihmisistä ja odottivat. Ei kukaan heitä
+puhutellut eikä lähestynyt, he näkivät todistajan toisensa jälkeen
+menevän huoneesen ja tulevan ulos, he näkivät miten ihmiset jokaisen
+uuden todistuksen jälkeen kiivaammin puhelivat keskenänsä ja useammin
+pudistelivat päätänsä, he kuulivat myös katkonaisia lauseita: "se oli
+sentään painava todistus", "ei hänen käy hyvin", "joko hän tunnustaa?"
+j.n.e. Tunnit kuluivat heidän mielestänsä hirveän hitaasti.
+
+Viimein astuivat ovesta Hovilainen, nimismies ja Taavi. Ensinmainittu
+ei viitsinyt katsahtaakaan Hannulaisiin; mahdollista on myös että hän
+pelkäsi Timon synkeitä silmäyksiä, eikä uskaltanut sortaa häntä
+syvemmälle. Hän astui pöyhkeästi eteisen läpi, huusi Villen mukaansa ja
+meni hevosensa luo. Hänen seuraansa yhtyi herra Kokkakin.
+
+"Ei tullut tällä kertaa mitään minun vapautuksestani", sanoi Taavi
+vanhemmillensa, koettaen näyttäitä rohkeamieliseltä, mutta hymynsä oli
+katkera ja äänensä kuului oudolta; "mutta täytyy niiden kumminkin
+viimein päästää minut".
+
+"Kyllä poikaparka sinua kova kohtalo tapasi -- sinua ja meitä, sinun
+vanhempiasi", sanoi Timo pannen kätensä Taavin olkapäälle. "Mutta ei
+pidä rohkeutemme rauveta -- Jumala koettelee mutta ei Hän hyljää".
+
+"Kova on kohtalo --" sanoi Lotta joka itkulta tuskin sai puhutuksi,
+"niin kova -- ett'ei sitä enää -- jaksa kantaa".
+
+"Ja kaikki sinua syypääksi luulevat, todistajat ja tuomarit", jatkoi
+Timo.
+
+"Kaikki", vastasi Taavi tukahtuneella äänellä.
+
+"Ja nyt sinut taas viedään vankeuteen", vaikeroitsi Lotta. "Kukatiesi
+makaa mullassa jo äitisi, kun toiste sinut tänne tuodaan, ja parasta
+onkin -- että Jumala korjaa minut -- tästä kurjasta elämästä; --
+muistathan kuitenkin --" itku pääsi valloilleen taas, "muistathan --
+että aina olen hellästi rakastanut sinua -- että minä en voisi luulla
+sinua syylliseksi -- en vaikka --"
+
+Tämä oli liiaksi poikaparalle. Hän nojautui seinää vastaan ja itkeä
+nyyhkytti ääneensä.
+
+Ympärillä oli ystäviä ja tuttavia jotka katselivat Hannulaisia:
+useimmat tuijottivat kylmäkiskoisesti tähän "näytelmään", ainoastaan
+jotkut näyttivät vähän säälivän. Nimismies, joka oli pistäytynyt
+takaisin käräjäsaliin, tuli taas ulos ja sanoi lempeästi mutta
+vakavasti:
+
+"No Taavi, jokohan nyt menemme? -- Jaa, oikeus on oikeus, vaikka se
+kipeästikin koskee, muistakaamme sitä".
+
+Taavi pyyhkieli silmiänsä hihallaan ja seurasi nimismiestä.
+
+"Älähän itke, Lotta. Viekäämme huolemme kotiin. Et sinä täällä taida
+löytää lohduttajaa kumminkaan".
+
+Timo heitti ylenkatseellisen silmäyksen entisiin ystäviinsä, kun meni
+pois vaimonsa kanssa.
+
+Surkastunut oli toivon taimi heidän sydämessään ja Timokin jo arveli,
+ett'ei se enää milloinkaan elpyisi. Ääneti ja miettien maallisen onnen
+katoavaisuutta ajaa hytkyttelivät he kotiinsa viettämään surullisia
+päiviänsä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hyvällä mielellä sitä vastaan oltiin toisissa kärryissä. Virkkukin
+valjaissa oli melkein tavallista vikkelämpi.
+
+"Saakelin sukkelat ongelmat oli noissa käräjissä", sanoi Hovilainen,
+naurahtaen. "Ei Hannulan Taavi saa solmujaan selviämään ei kuuna
+päivänä".
+
+"Eikä siinä auta taivaasta pudonneet ylioppilaatkaan", vastasi Kokka,
+myös nauraen.
+
+"Saakelin hyvä sekin että ilmaisitte tuon Annan kujeita", jatkoi
+Hovilainen. "Tietysti teillä ei ollut eikä voi olla pitempiä ajatuksia
+hänen tuttavuudestansa kuin ainoastaan hetken huvitus -- hän kun on
+sievän näköinen kasvoiltansa".
+
+"Mitäs minulla muuta olisi", vastasi Kokka, kohauttaen olkapäitään.
+
+"Hm! Semmoinen tyttö tuo meidän pyhä Anna on -- ei hän yhteen tyydy,
+vaan Lydia, hän on heti toisellainen, säädyllisempi kuin moni
+korkea-arvoinenkin nainen".
+
+"En juuri mielelläni toivoisi, että neiti Lydia saisi tietää tuosta
+minun yhtymisestäni Annan kanssa", sanoi Kokka; "enkä minä olisi koko
+Annaa muutoin maininnutkaan, mutta täytyihän siinä vähän kiusata
+Hannulan Taavia, hahaha -- näittekö miten hän oli pakahtua kiukkuunsa?"
+
+"Näin, ja kyllä hän teidän avullanne saa vähän lisäksi niskaansa".
+
+"Ja minun avullani vielä entisen morsiamensa todistamaan häntä
+vastaan", nauroi Kokka. "Hauska tila tosiaankin pariskunnalle!"
+
+"Hahahaa, te olette saakelin sukkela mies! Mutta --"
+
+"Lydian tähden vaan harmittaa minua tuo todistukseni".
+
+"Olkaa huoletta, minä selvitän asian ja sanon, että Anna juoksi teidän
+jälkeenne. Mutta kuulkaapas, minnekä hän livahti teidän luotanne".
+
+"Kotiinsa kai. Hovilan polulle päin hän katosi".
+
+"Hän tulee nyt todistamaan ensi käräjissä".
+
+"Ei hän tiedä enempää kuin minäkään, eikä edes senkään vertaa, olkaa te
+taas siitä huoleti -- ei hän sulhastaan vapauta, hah!"
+
+"Ei; ja muuten olkoon miten hyvänsä, vaan kyllä minä hänestä hänen
+tietonsa herutan. Nähdäänhän!"
+
+Kokka veti esille paperossi-kotelonsa, otti paperossin ja tarjosi myös
+Hovilaiselle. Sytytettiin ja vedettiin savut.
+
+"Olikos hyvä, että minä tuosta venheestä mainitsin?" puuttui nyt takana
+istuva Ville puheesen.
+
+"Mainion hyvä", vastasi Hovilainen. "Kaikki pitää sanottaman, mikä
+suinkin voipi asiaan selkoa saattaa. Sinä olet viisas poika, kyllä minä
+sitä pidän mielessäni. -- Ja tekin, maisteri, aijoitte pysyä erillänne
+tässä asiassa. Nyt, näette, teidän ja tämän pojan todistukset olivat
+sangen painavia, ilman niitä asia ei olisi päässyt etemmäksi
+hiukkastakaan. Kaikki pitää sanottaman".
+
+Mäkelän tiehaaralla hyppäsi Kokka kärrystä alas, kiitti kyydistä ja
+meni asuntoonsa, vaan Hovilainen jatkoi matkaansa eteenpäin.
+
+Hän muistutti mieleensä vielä kaikkia erityisseikkoja tuomarin
+tutkinnossa, ja kiroili itseksensä Varmasta, joka oli salannut häneltä
+Horosen Sopon pyyttää todistajaksi. Tuosta kun olisi ennen tiedetty,
+niin olisi saatu todistukset paremmin soveltumaan yhteen -- ajatteli
+hän -- ja olisin minäkin voinut nähdä tuon veneen -- taikka ei
+helkkarissa! luonnollisemmalta se sittenkin nyt näytti, ja Villen
+todistukset voittivat arvossa ison joukon. Hyvin siellä kävi ylipäiten,
+eihän tuota minun vähäistä hämmennystäni voida lukea miksikään, ei
+edes selvempääkään todistajaa vastaan, saatikka sitten tuommoista
+hassunsekaista akkaa, joka ei muista mitään varmaan eikä kuule ja näe
+muuta kuin aavetta joka nurkassa. Mutta tuo Anna! Kyllä se on melkein
+varma, että hän Lotan luota livahti Taavin luokse. Sentähden tämä piili
+pensastossa, tytön kanssa näet, ja teki vastoja, ha, ha, haa. Jopa hän
+taisi olla vähällä vimmassaan päästää koko salaisuuden suustaan. Kumma,
+kun eivät muut tätä kohtaa älynneet! Mutta minä olen viimmeinen heille
+sitä osottamaan. Hovilan Olli on viisain koko joukossa, nähdäänhän!
+Eikös sekin ollut viisaasti tehty, että laitoin Annan pois näiksi
+käräjiksi: sattumisen päähän sen tein, minulla oli aavistus, että
+parasta se lienee. No Jumalan kiitos tuosta aavistuksesta; nyt tiedän
+että hän tulee kuulusteltavaksi, ja sepä ihme, jos en minä saa häntä
+totuutta tunnustamaan. Hän voi tietää paljonkin, hän taisi olla Taavin
+kanssa kuinka kauvan hyvänsä. Kenties hän on rikokseen osallinen! Ahaa,
+tyttö, tokko nyt Sivelinit sinusta huolivat, kun näitä kaikkia saavat
+kuulla!
+
+"Tule sitten sisään. Ville", sanoi Hovilainen, astuen pihassaan alas
+kärryistä, "saamaan vähän hyväntekiäisiä".
+
+Miina ja Lydia olivat sangen uteliaat kuulemaan miten käräjissä oli
+käynyt. Isäntä istuutui syömään, ja aterian aikana sekä kauvan
+jälkeenkinpäin puhuttiin päivän tapahtumista ja uutisista. Annan
+käytöstä kuvaili Hovilainen mustimmilla väreillä ja laverrusten
+tarkoituksena oli panetella Annaa ilkeäksi tyttöreuhkaksi, josta ei
+ollut Hovilaisilla muuta kuin harmia ja häpeää. Lydiakin nyt yhtyi
+langettamaan tämän tuomion.
+
+Seuraavana päivänä tuli Anna kotiin. Hovilainen oli lähettänyt hänet
+palvelija Evan kanssa viemään lehmiä eräälle karjan-kauppiaalle, joka
+rajapitäjässä oli kuuluuttanut ostavansa raavaita Ruotsiin vietäviksi.
+Ja rahat olivat Hovilaisella jo niin tiukassa, että täytyi näin
+laitumelta myydä parhaat lypsylehmät.
+
+Eva oli poikennut käymään erään tuttavansa luona, ja Anna nyt yksin
+tuli kotiin, väsyneenä pitkästä jalkapatikasta ja ristiriitaisia
+tunteita sydämessä. Tämä "koti" oli sellainen, että hän aivan
+mielellään olisi kääntänyt selkänsä sille ijäksi päiväksi, mutta
+kuitenkin halutti häntä päästä sinne mitä pikemmin. Siellä hän oli
+saava tietää miten Taavin oli käynyt. Samaten kuin Hannulan isännän ja
+emännän povessa kaikissa vaiheissa oli kytenyt toivon kipinä, niin oli
+Annassakin vireillä harras toivo, että Taavi olisi havaittu syyttömäksi
+ja päässyt vapaaksi. Anna joudutti askeleitansa, tietämättömyys kävi
+kovin tuskalliseksi. Mutta jos eivät sanoisikaan hänelle miten oli
+käynyt taikka jos valehtelisivat; parasta olisi ehken kysyä muilta.
+Kumma kun ei ihmisiä ole liikkeellä, että tulisi vastaan joku, jolta
+saisi kysyä! Samassa kun hän näin ajatteli, kuului astuntaa hänen
+takanansa. Hän kääntyi katsomaan ja näki vanhanpuoleisen, hänelle
+tuntemattoman miehen kulkevan perästänsä. Tämä oli siistiin vaatteisin
+puettu mies ja oli varmaan ollut kärajissä, mistä hän nyt palasi. Annan
+sydän vavahti, hän seisattui. Nyt hän saisi tietää. Mutta nyt
+epäilemiset ja pelot pyörähtivät hänessä niin valtaan, ett'ei hän
+uskaltanut kysyä -- ja mies meni tervehtien sivutse. Anna istahti
+kivelle. Aikaisin kyllä saan nuo pahat sanomat! huokasi hän. Jos Taavi
+oli syylliseksi löydetty, ehkä jo tuomittu, kyllä Hovilainen heti
+riemuiten sen hänelle kertoisi. Mutta jos ei käräjät olleetkaan vielä
+loppuneet, jos Taavi oli ilmaissut heidän yhtymisensä, jos Anna heti
+kotiin tultuansa vietäisiin todistamaan! No Jumalan nimessä sitten!
+Hän nousi ja jatkoi matkaansa, ja kohta hän vaaleana ja valmiina
+vastaanottamaan vaikka pahintakin astui Hovilan tupaan.
+
+Siinä istuivat Miina ja Lydia, ja isäntä itse tuli kamaristaan samassa
+kuin Anna astui tupaan toisesta ovesta. Anna teki matalalla äänellä
+selvän toimestansa, isäntä kuunteli, katsellen häntä vihaisilla
+silmillä eikä sanonut vähintäkään kiittävää taikka edes hyväksyvää
+sanaa Annalle hänen vaivastansa. Anna aikoi mennä ulos, mutta isäntä
+huusi: "Pysyppäs täällä, luulisi sinulla nyt olevan kiireen".
+
+"Luuletko saavasi Hannulan Taavia onnitella vapautuksesta?" sanoi
+Miina.
+
+"Tiedänhän minä ett'ei hän vielä ole vapaa", vastasi Anna.
+
+"Tiedät", sanoi Hovilainen; "se on siis taas salakähmässä ollut
+tiedustelemassa, malttamatta edes odottaa kunnes kotona olisi saanut
+sen kuulla".
+
+"Enkä ole ollut tiedustelemassa", vastasi Anna heikolla pilkkahymyllä;
+"näinhän minä heti teidän kasvoistanne miten Taavin on käynyt".
+
+"Vai niin sinä olet tarkka näkemään ja tietämään", sanoi Hovilainen;
+"sinustahan on oivallinen vieras-mies käräjiin".
+
+Anna säpsähti ja kasvonsa lensivät punaisiksi. Taavi oli siis puhunut.
+
+"Käräjiin? -- mitä minä niissä?"
+
+"Niin mitä sinä niissä, mokoma hyväkäs", matki Hovilainen. "Et siis
+taida tietää, että vähää ennen kuin Taavi murhasi veljensä olit sinä
+hänen kanssansa yhdessä. Minä olin vähää ennen nuhdellut sinua, ja
+sillä tavalla sinä tottelit, helkkarin lutka".
+
+Annan kasvoista katosi kaikki puna, ja hän tuli kalmankalpeaksi. Näin
+rumasti häntä tähän asti ei vielä oltu haukuttu.
+
+"Paras olisi isännän peruuttaa sanansa", sanoi Anna, kerran kiivastuen.
+
+"Hahaha, hyväkäs on vielä olevinansa kunniastaan arka", nauroi Miina.
+
+"Kiitoksia paljon käskystäsi", pilkkasi Hovilainen, "mutta en minä
+saata puhettani peruuttaa; lutka sinä olet, joka lennät yhdestä
+toiseen: Kokasta Taaviin ja Taavista kai Siveliiniin".
+
+Anna pani kätensä ristiin, huokasi ja loi epätoivoisen silmäyksen
+ylöspäin.
+
+"Niin, näet, sinun kujeitasi tiedetään", jatkoi Hovilainen. "Mutta
+kuitenkin, vaikka tosin ansaitseisit rangaistuksen, niin jääköön se
+tällä kertaa sikseen, sillä ehdolla, että nyt tarkallensa kerrot meille
+mitä sinä iltana näit ja kuulit. Ala siis heti!"
+
+Vastauksen asemesta Anna ylenkatseella kääntyi selin isäntään.
+
+"No suu auki pian!" huusi Hovilainen.
+
+"Sano, sano, muuten käy sinulle huonosti", virkkoi Miina, ehdottomasti
+puristaen kätensä nyrkkiin. Hänessä kuohui viha kun Anna nyt sekä
+rohkeni nousta vastaan että vielä näyttää ylenkatsettakin heille --
+Anna, jota he aina tahtoivat polkea kuin matoa jalkainsa alle.
+
+"Sen sanon", lausui Anna viimmein lujalla äänellä: "hävetkää kun
+turvatonta tyttöä näin syvästi solvaatte -- näin kiusaatte ja
+piinaatte".
+
+Ja hän lähestyi ovea mennäksensä pois. Mutta samassa hyppäsi Miina ylös
+ja purren hammasta kiirehti häntä kiinni ottamaan. Anna kääntyi ovella,
+ja Miina, jolla jo oli käsi koholla tarttuakseen hänen tukkaansa,
+peräytyi väkisinkin Annan säihkyvien silmien edessä.
+
+"Lyökää minua, lyökää kuoliaaksi, niin saatte senkin vastata
+viimmeisenä päivänä".
+
+"Älä huoli hänestä. Miina", virkahti Hovilainen; "tule pois -- anna
+hänen mennä hiiteen".
+
+"Tuommoiset tekopyhät ovat vaarallisia kun oikein suuttuvat
+silmittömiksi, hahaha", jatkoi hän kun Anna oli ovesta kadonnut. "Ja
+tällä kertaa kuitenkaan hänestä ei saa tunnustusta. Mutta en minäkään
+parasta valttiani vielä lyönyt. Nähdäänhän!"
+
+"Sen sisilisko", kähisi Miina palaten Lydian tykö, joka ääneti oli
+katsellut tätä kohtausta, eikä nytkään ainoalla sanallakaan osoittanut
+säälivänsä Annaa.
+
+
+
+
+XI.
+
+
+"Oletko kuullut, että meidän isäntä kohta keikahtaa konkurssiin?"
+virkkoi Vimpelin Heikki Martille eräänä aamuna kun työhön mentiin.
+
+"En, mutta arvattava se kyllä on", vastasi Martti.
+
+"Niin ainakin kaksi tuttavaani kertoi, jotka yöllä tapasin, kun kylästä
+tulin. He palasivat kaupunkimatkalta, ja mainitsivat, että pari
+kaupungin herraa, joille Hovilainen on isompia summia velkaa,
+pakoittavat hänet konkurssiin, elleivät kuukauden sisään saa rahojansa
+pois.
+
+"Vai niin! No ainapa minä olen arvellut, ett'ei hänelle kunnian kello
+laula, jos näin jatketaan taloutta. Hyvä oli että sain kiristetyksi
+häneltä palkkani menneeltä vuodelta!"
+
+He astuivat kotvan ääneti.
+
+"Pianhan täältä sitten pääseekin", alkoi taas Martti, "muille
+maille miekkosille. Minä aijon ostaa hevosen ja mennä rahamieheksi
+Etelä-Suomen tehtaille. Minnekäs sinä?"
+
+"En ole vielä lähtöä ajatellut".
+
+"Olettehan te pohjolaiset kelpo kirves-miehiä".
+
+"No kyllä me kirvestyötä teemme niin aimollista ett'ei se siitä
+parane".
+
+"No lähde pois sitten minun kanssani. Kirvesmiehiä etelässä tarvitaan.
+-- Täällä vaan saat eläke-juttuja niskoillesi, ha, ha, ha".
+
+"Tst! Tuo maisteri tulee meidän takanamme".
+
+Pellon veräjälle oli päästy. Kokka meni sivutse. Miehet tervehtivät
+nykäisten lakkiansa, aivan kuin vetääkseen lakit paremmin päähänsä.
+Kokka vastasi ylenkatseella tervehdykseen.
+
+"Aina tuo maisteri täällä Hovilassa hyörii", virkkoi Martti katsoen
+Kokan jälkeen. "Hänestäpä sai isäntä hyvän ystävän".
+
+"Ja samallainen mies hän on kuin isäntäkin", vastasi Heikki; "lainailee
+rahoja joka paikassa, eikä maksa koskaan takasin".
+
+"Millä hän maksaisi, mies, jolla on toinen käsi tyhjä ja toisessa ei
+mitään. Hullut kun lainaavat hänelle".
+
+"Hän on hankkinut itselleen paljonkin ystäviä luennoillaan ja
+puheliaisuudellaan; hän tarkoittaa nostaa talonpojat heidän
+alennuksen-tilastansa --"
+
+"Herroiksi, niin! Mutta käykö hän itse ja hänen vertaisensa sitten
+auraan kiinni? 'Minä herra, sinä herra, kuka meistä kontin kantaa?' se
+on sitten kysymys".
+
+"Hm! tosin. Mutta kyllä hänellä hyvä tarkoitus on".
+
+"Mitä joutavia! Parempi olisi hänen suorittaa tutkintonsa ja päästä
+virkaan, kun saarnata jonkin joutavia ja nyhdellä talonpoikain rahoja".
+
+"No, en väitä! Nyhtämisestä puhuen, eiköhän isäntä koeta markkinoilla
+parantaa raha-asioitaan peli-voitoilla?"
+
+"No mitenkäs! Siellä hän kai taas mellastaa viikon pyöreäksi -- mutta
+voitot -- ne taitavat mennä mosukoppaan, Emäntä kuulun samaan aikaan
+lähtevän kotipitäjääsensä, rahaa hankkimaan hänkin tietysti; hänen ehkä
+onnistun paremmin".
+
+"Jaa!"
+
+Puhellessaan olivat he valjastaneet hevoset aurain eteen, ja rupesivat
+nyt sänkeä kääntämään...
+
+Kokka kävi Hannulassa. Hän tiesi jo ennakolta hyvin, ett'ei hän ollut
+ollenkaan tervetullut siellä. Hannula ehkä oli arvannut jo, miten
+oikeastaan oli tuon ilmoituksen laita, ja nyt tuli siihen tuo Kokan
+todistus Taavia vastaan. Mutta kuitenkin päätti Kokka käydä Hannulassa,
+vieläpä montakin kertaa. Hän kärkkyi Timon rahoja toiselta kannalta
+taas, ja arveli muutenkin viisaimmaksi, ihmisten edessä edelleen olla
+hyvässä sovussa Timon kanssa.
+
+Timo oli tuvassa vielä kun Kokka astui sisään. Sanaakaan puhumatta
+töllisti hän vieraasensa.
+
+"Taidatte olla työhön lähtemäisillänne", virkkoi Kokka; "mutta en minä
+kauvan viivytä".
+
+"Työhön, työhön", mumisi Timo enemmän itsekseen.
+
+"Minä tulin selittämään teille, ett'en minä mitenkään ole mieltäni
+muuttanut teitä kohtaan. Niinkuin ennenkin arvossa pidin teidän
+ajatuksianne ja tarjouduin tuolla ilmoituksella auttamaan teitä,
+vaikk'en silloin enemmän kuin nytkään tietänyt, oliko tuo vieras
+herra -- oloperäinen ihminen vaiko ilmiö, niin olen nytkin yhtä
+hyväntahtoinen teitä kohtaan. Kuulkaahan! Minä olin päättänyt pysyä
+aivan erilläni Taavin asiasta, mutta --"
+
+"Mitäs siitä puhelemmekaan", keskeytti Timo poistavalla
+käden-liikutuksella; "emmehän me ole pyytäneet sitä kunniaa, että
+saavuttaa teidän ystävyyttänne. Voitte meistä ajatella ja puhua mitä
+mielenne tekee".
+
+"Jaa, te olette suutuksissanne minulle tuosta todistuksesta, arvasinhan
+sen. Mutta, minun piti sanoa --"
+
+"Antakaa anteeksi että taas keskeytän, mutta säästäkää
+puheliaisuutenne, se ei auta meidän oloja vähääkään. Ja minun täytyy
+nyt lähteä työhön".
+
+"Vieraan-miehen tulee ilmoittaa kaikki mitä kysytään", sanoi Kokka
+suorastaan, koska ei aikaa annettu esipuheiksi.
+
+Timo otti lakkinsa naulasta.
+
+"Vaikka saakin siitä semmoisia solvauksia silmiä vasten kuin minä
+Taavilta", jatkoi Kokka. "Semmoinen solvaus on suuri rikos sekin ja
+siitä on suuri edesvastaus. Mutta minä en ole noita pitkävihasia,
+leppymättömiä ihmisiä, jotka katkeruuttavat omansa ja toisten elämän --
+minä tahdon sopia ja ottaa kanteeni takasin -- kuulkaas, älkäähän vielä
+menkö -- vieläpä sangen kohtuullisilla ehdoilla --"
+
+Mutta Timo jätti kuin jättikin vieraansa yksin tuumailemaan
+sovinto-summan määrää.
+
+Timolla oli hyvä halu sukia selkään maisteria. Hän oli saanut kuulla
+luotettavalta taholta, ett'ei mitään Kokan ilmoitusta ollut löytynyt
+sanomalehdissä. Tämä oli peijannut ja valhetellut, ja ilkesi tässä
+vielä vetää esille tuon "apunsa".
+
+Nyt oli Timo antanut tuon ilmoitus-asian toisen miehen toimitettavaksi,
+nimittäin kauppias Sivelinin. Tämä oli lähtenyt pitemmälle matkalle,
+pääkaupunkiin ja sieltä Pietariin asti.
+
+Sivelin oli varsin valinnut tämän ajan matkallensa, sillä hän tahtoi
+vetää tämän matkan verukkeeksi siihen, ett'ei hän vielä uudellensa
+kosinut Annaa. Hän oli tuon harhautuneen kirjeellisen kosimisen jälkeen
+päättänyt kosia suullisesti, vaan empivän luonteensa tähden hän ei
+tullut sitä tehneeksi ennen käräjiä, ja vielä vähemmin niiden
+jälkeisinä päivinä. Kontitsemiseen ei tarvita paljon aihetta. Käräjien
+jälkeen rupesi kuulumaan pahoja puheita Annasta; ja monet, jotka
+kadehtivat hänen kauneuttansa, pitivät niitä kyllä vireillä, kun kerran
+alun olivat saaneet. Mutta Sivelinin luottamus Annaan ei näistä
+puheista paljon järkähtänyt -- sen verran vaan että hän tahtoi vielä
+vähän aikaa miettiä asiaa. Hän penäsi sisarelleen, joka oli menevä
+muutamaksi päiväksi Hovilaan auttamaan vaatteiden neulomisessa -- että
+tämä, missä vaan taisi, koettaisi olla Annalle apuna ja turvana. Sitten
+hän valmistautui lähtöön ja kävi sitä ennen vielä Hannulassa, missä
+otti toimekseen, ei ainoasti jättää yllämainitun ilmoituksen sanomiin,
+vaan myös käydä tuon tunnetun asianajajan Nivalinkasen puheilla,
+pyytämässä Hannulaisten puolesta häntä rupeamaan Taavia puolustamaan
+tulevissa käräjissä. Tälle tahtoi Timo vielä sitten valittaa Kokan
+petollista käytöstä. Sivelinin piti palata matkaltansa vasta
+markkina-aikana. Jos hän olisi voinut tietää, mikä päätös Annan päässä
+oli kypsyvä, olisi hän ehkä taistellut voiton velttoudeltaan ja ajoissa
+taannut tytön itsellensä.
+
+Hovilassa pantiin viimeiset voivat liikkeelle rapistuvan talouden
+kannattamiseksi. Aivan tosi oli, että kaksi velkojaa kaupungissa oli
+saanut silmänsä auki huomaamaan Hovilaisen asiat ja käynyt hänen
+kimppuunsa kovilla uhkauksilla. He olivat saaneet tietää Hovilaisen
+alkaneen myyskennellä irtainta omaisuuttaan, ja vaativat nyt rahansa
+pois taikka muussa tapauksessa pakoittaisivat hänet vararikkoon. Rahaa
+täytyi siis hankkia tavalla taikka toisella, taikka lyödä rukkaset
+lautaan. Hovilaisen koko toivo oli markkinoissa: siellä hän oli tapaava
+tuttavia, rikkaita ukkoja läheltä ja kaukaa, ne hänelle lainaavat --
+jopa vastahakoisemmatkin kun vaan punssit ja markkina-mieli ovat heitä
+vähän valmistaneet. Voipihan vielä sitten pelissäkin voittaa kauniit
+rahat, jos vaan sattui hyvät kortti-päivät silloin. Ja voisihan niin
+käydä, olihan hänellä aina ollut erinomaisen hyvä onni alusta pelin,
+vahinko vaan ett'ei hän ollut oikealla ajalla lopettanut ja pistänyt
+voittoja taskuunsa. Mutta nyt niin oli tehtävä. "Nähdäänhän!" sanoi
+Hovilainen ja hieroi käsiään. -- Hänen emännällänsä ei kuitenkaan ollut
+kovin hyviä ajatuksia markkinoista, sillä hän tiesi jo entisestään että
+Olli oli aina tyhjänä tullut markkinoilta, vaikka lähtiissä olisikin
+rahoja ollut. Hän päätti senvuoksi ehdotella toisia keinoja. Hänen
+koti-pitäjässänsä oli varakkaita talollisia, niihin hän päätti kääntyä,
+ja varustautui siis hänkin matkaan, lähteäkseen muka sisartansa
+tervehtimään. Lydia oli otettava mukaan ja näytettävä kaikessa
+loistossaan, kukatiesi vaikka tavattaisiin siellä sulhanen ennenkuin
+arvattiinkaan. Uusia vaatteita lähdettiin siis neulomaan miehissä:
+tähän työhön kutsuttiin myös Emma Sivelin.
+
+Mutta Anna oli vaan pahemmassa kuin pulassa niinkuin ennenkin. Tuon
+viimme luvussa kerrotun ikävän kohtauksen jälkeisinä päivinä hän tosin
+oli tyynempi. Kiduttajat näyttivät pelkäävän uhriansa, Hovilainen ei
+puhunut sanaakaan Annalle, hän tahtoi odottaa jonkun aikaa ennenkuin
+ryhtyi uuteen hyökkäykseen. Miina ja Lydia eivät myöskään Annaa paljon
+puhutelleet, katselivat vaan kieroon häneen ja irvistelivät. Niin oli
+kulunut melkein viikko, kun isäntä katsoi ajan olevan käsissä, jolloin
+hänen "paras valttinsa" oli esille lyötävä. Anna kutsuttiin tupaan, ja
+isäntä uhkasi antaa Annan ilmi osallisuudesta Taavin rikokseen, ellei
+hän paikalla tunnustaisi mitä tiesi. Anna oli odottanut uutta
+hyökkäystä. Hän arvasi, ett'ei Hovilainen kuitenkaan varmaan tietänyt,
+oliko Anna sinä iltana tavannut Taavia vai ei -- ja päätti pysyä
+äänettömänä. Käräjissä tahtoi hän toden sanoa, jos raskasta olikin --
+mutta sinne oli aikoja vielä, kenties hän oli kuollutkin silloin. Siis
+ei Hovilainen uhkauksillaan saanut sanaakaan Annalta, hän riehui ja
+Miina häntä säisti; mutta ei ollut apua. Vihan vimmassa karkasi
+Hovilainen tyttöön kiini, ja ei tiedä miten Annalle olisi käynyt, jos
+hän ei hätimmiten olisi ehtinyt saada ovea auki ja temmaista itseänsä
+irti isännän käsistä, joihin kuitenkin jäi tukku hiuksia.
+
+Sinä iltana Anna ei uskaltanut näyttää silmiäänkään tuvassa. Hän piili
+Evan huoneessa; lujuutensa raukesi siellä, hän pelkäsi todellakin,
+pelkäsi henkeänsä vainottavan. Seuraavana aamuna huudettiin Annaa
+tiheään. Hän kuuli ja arveli, menisikö hän tupaan vai olisiko parempi
+juosta kalliolle ja heittäytyä järveen. Ei, suuri syntihän se olisi.
+Vavisten vilkasi hän huoneen ovesta, ja huojennuksen huokaus puhkesi
+hänen rinnastaan, kun hän näki Emma Sivelinin seuranaan pihalla. Hänen
+vieressään seisoi Miina, joka huuteli Annaa. Anna tuli nyt esille
+pelkäämättä; hän tiesi saavansa rauhan ainakin sen aikaa kuin Emma oli
+talossa, sillä vierasten nähden eivät kiusaajat kumminkaan rohjenneet
+käydä käsiksi häneen. Ruvettiin sitten neulomatöihin, ja siinä
+pidetyistä puheista sai Anna vasta tiedon aijotuista matkoista. Silloin
+iski kuin salama eräs ajatus Annan päähän, ja hänen täytyi kotvaseksi
+peittää silmänsä. Nyt koetti vapautuksen aika. Kun kaikki lähtivät pois
+kotoa, silloin oli hänkin lähtevä, eikä koskaan tänne palaava, vaikka
+saisi vaeltaa halki mailman. Jospa jo huomenna lähtisivät! Annaa ei
+paljon puhuteltu, ja se olikin hänelle mieluisinta, koska hän niin sai
+antautua omiin ajatuksiinsa. Ensi innosta tasaantuen, alkoi hän
+harkita asiaa tarkemmin, kumminkin ennalta päättäen tukahuttaa
+kaikki syyt, mitkä voisivat nousta hänen pakoansa vastaan. Minne
+piti hänen mennä? se oli ensimmäinen kysymys. Vaikka mihin, oli
+ensimmäinen vastaus, mutta ymmärtäväisyys ei tyytynyt siihen. Anna
+oli kuullut pääkaupungissa olevan useita rouvasväen-yhtiöitä
+hyväntekeväisyyden tarkoituksessa; niiden kautta hän pian voisi saada
+paikan, pääkaupunkiin siis oli mentävä. Mutta osaisiko hän siellä
+minnekään, löytäisikö hän noita rouvasväkiä? Kyllä ihmiset neuvovat,
+eihän ne muualla ole semmoisia kuin Hovilan väki. Anna raukka luuli,
+että yksinäinen tyttö, ilman rahatta ja passitta, tulee uskotuksi ja
+autetuksi isossa kaupungissa. Tosin on auttajia, ja nepä kohta
+tarjoutuvat avuksi tällaisissa tapauksissa, mutta niitä ei tullut Anna
+vilpittömyydessään ajatelleeksi. Anna odotti hänen entisyyttään
+koskevia tiedustelemisia noitten hyväntahtoisten puolelta, hän oli
+valmis totisesti kertomaan elämäkertansa, ja oli vakuutettuna
+saavuttavansa niinhyvin uskomista kuin myötätuntoisuuttakin. Mutta
+kelpaisiko hän palvelijaksi kaupunkiin? Se asia oli vähän epätietoinen,
+mutta hän toivoi oppivansa, kohta kyllä, hän ei vaatisi palkkaa paljon
+olleenkaan -- kun vaan saisi hurskasmielisen isäntäväen, niin hän
+menisi ilomielin työhön ilman rahapalkattakin, Ehkä hänestä voisi vielä
+tulla ompelijatar, hän oli vikkelä sormiltansa -- ehkä myös puoti-tyttö
+jossakin vähemmässä lanka- tai vaatekaupassa. Ei hän epäillyt
+toimeentulostaan, kyllä Jumala auttaisi. Mutta hänellä oli yksi pelko,
+mikä ei tahtonut mielestä poistua, nimittäin, että häntä ajettaisiin
+takaa ja otettaisiin kiinni, ennenkuin hän toisten turviin pääsisikään.
+Silloin oli Hovilainen varmaan häntä syyttävä oikeudessa osallisuudesta
+Taavin rikokseen -- mitä hän nyt ei näyttänyt vielä uskaltavan tehdä.
+Mutta siinäkin tapauksessa oli vähän lohdutusta: marttyrinseppele,
+minkä hän saisi jakaa Taavin kanssa. Hän teki päätöksensä, ja se oli
+pysyvä järkähtämätönnä. Oliko ainoa syy, mikä pidättäisi häntä täällä?
+Toivoko että Taavi oli pääsevä vapaaksi ja ottava hänet vaimoksensa? Ei
+se paikkaansa pitänyt. Hänen tänne jäämisensä ei voinut muuta kuin
+vahingoittaa Taavia. Todistuksensa oli pahentava hänen asiaansa -- ja
+Annan kihlauksesta Taavin kanssa oli tälle noussut jo niin paljon
+onnettomuutta, että Anna viimmeisinä aikoina oli tullut siihen
+päätökseen että parasta olisi kaikissa tapauksissa luopua hänestä ja
+siten säästää häntä enemmästä pulasta. Jos Anna oli poissa, oli Taavi
+ennemmin pääsevä vapaaksi ja pikemmin unhottava rakkautensa. Ja Anna --
+oliko hänkin unhottava? Kieltäymyksiin tottuneena, jätti hän senkin
+kysymyksen tulevaisuuden helmaan. Sydämellisesti oli hän rakastanut
+Taavia, mutta rakkautensa kuitenkaan ei ollut mikään tarinallinen,
+taivaita tavoitteleva kiihko, se oli järkiperäinen rakkaus, joka ei
+lähtenyt sallimusta vastaan sotimaan. -- Mutta jos hänet vaatisi
+velvollisuus tänne jäämään lohduttamaan ja auttamaan Taavin vanhempia,
+jotka aina olivat Annaa kohtaan olleet niin hyvät. Mitä voisi Anna
+siinä suhteessa toimittaa? Eihän hän edes päässyt heidän luoksensa
+muuta kuin salaa ja rangaistuksen kaupalla. Oliko hän vihdoin
+paetessaan jäävä minkäänlaiseen velkaan Hovilaisille? Tarkin
+tutkimuskin antoi ainoastaan kieltävän vastauksen. He olivat ottaneet
+hänet kasvatti-tyttäreksensä, mutta Anna ei muistanut ainoatakaan
+kertaa, milloin he olisivat kohdelleet häntä vähänkään sydämellisesti,
+saatikka sitten niin kuin vanhemmat lastansa kohtelevat. He olivat
+antaneet hänelle ruumiillisen ylläpidon ja sen edestä hän oli työtä
+tehnyt aamusta iltaan. Viimme aikoihin he olivat ruvenneet häntä oikein
+vihaamaan ja vainoomaan. Ainoa, joka hänen puoltansa oli pitänyt,
+Antti, oli nyt poissa seminaarissa. Kuitti oli ijäksi päiväksi kaikki
+Hovilaisten ja Annan kesken.
+
+
+
+
+XII.
+
+
+Markkina-aattona istui eräässä kaupungin ravintolassa kolme miestä
+konjakki-pullon ääressä. Yksi heistä näytti levottomalta: vähän päästä
+hän nousi ylös, katsoi ulos akkunasta ja sitten kelloon, ja marssi
+sitten edes takasin laattialla. Hän oli varreltaan pitkä ja roteva,
+mutta pontevuutta vailla; kasvonsa todistivat hänen eläneen rajusti.
+Tämä mies oli Kjellqvist, entinen kauppias, nyt ammatiltansa
+kortti-pelari. Hänen kumppaneistansa oli toinen lihava pahkura, jonka
+muodossa ei ollut muuta erinomaista kuin paksu sinipunainen nenä --
+toinen sitä vastaan varsin laiha mutta varsin vikkelä silmiltään ja
+liikenneiltään. Edellinen oli Tolttinen, toinen Pyrell. Tämä kaunis
+kolmimiehinen seurue käveli kaikilla kaupungin markkinoilla. Kjellqvist
+oli viisaasti valinnut seuraajansa. Tolttisen tehtävänä oli
+nyljettävien juovuttaminen. Pyrell taas oli hyvä siitä, että hänen
+kaikki käytöksensä ja puheensa olivat sangen soveliaat karkoittamaan
+epäluulot kauvas. Yleinen hyvä ja edistys oli aina hänen suussansa, hän
+nautti väkeviä juomia ainoastaan joskus, ja jankkasi alinomaa Tolttista
+vastaan sekä sanoi ottavansa osaa kortti-peliin illan vietteeksi vaan
+ja niin kauvan kuin se pysyi kohtuullisuuden rajoissa. Mutta missä tämä
+raja oli, sitä hän ei tarkemmin selittänyt, ja vaikeaa se hänelle
+todellakin olisi ollut, koska peliä kesti aina aamusiin asti, jolloin
+jo pahimmat tuhlaus-pelit olivat valloillaan -- ja Pyrell aina vaan oli
+osallisena.
+
+"Kumma kun ei Hovilaista vielä kuulu", virkkoi Kjellqvist, lähestyen
+pöytää ja ottaen ryypyn. "Tavallisesti hän tähän aikaan jo aikoja on
+ollut täällä".
+
+"Todella", myödytti Pyrell. "Tolttinen tässä vaan päihtyy ennen
+aikojaan, kuu ei kortinlyöjiä kuulu".
+
+"Ole huoleti siitä, ei meidän herra hopussa päihdy", vastasi Tolttinen,
+nauraen.
+
+"Olisithan käynyt illalla kuulemassa tuota raittius-puhetta,
+minkä kautta mielten piti karastuman markkinoiden viettelyksiä
+vastaanseisomaan".
+
+"Jopa! Raittius-sankarien puheet ovat yhtä mehuttomat kuin heidän
+limonaadinsa ja kaljansa".
+
+"Ja vesi, sano niin, puhdas vesi. Sahtia he eivät enää juo, he ovat
+älynneet siinä viisi prosenttia alkoholia".
+
+"Tervaa juokoot sitten, koska ei muu heille kelpaa; loiskis hyvät
+herrat!" Ja Tolttinen otti aika kulauksen sen asian päälle.
+
+"Ahaa, jopa tullaan Hovilasta!" virkahti Kjellqvist, joka taas oli
+noussut akkunasta katsomaan.
+
+"Onko sieltä useampiakin?" kysyi Pyrell.
+
+"Isä ja poika --"
+
+"Ja pyhä henki", lisäsi Tolttinen ja nauraa röhötti.
+
+"Nyt luulit olleesi sukkela, räivä", sanoi Pyrell ja nousi katsomaan
+akkunasta hänkin.
+
+"Eihän Antilla silmälasia ennen ole ollut", jatkoi hän nähdessään
+Kokan, joka, niinkuin viimmeisiin aikoihin melkein aina, nytkin oli
+Hovilaisen seuralaisena.
+
+"Eikä se Antti olekaan", sanoi Kjellqvist. "Antti on seminaarissa,
+nythän sen muistan. Mutta tunnetko tuota?"
+
+"En".
+
+"No olipa hän kuka tahansa, kunhan hänellä vaan taskuissa olisi
+heliseviä".
+
+Hovilainen ja Kokka astuivat nyt seuraan. Tervehdykset vaihdettiin,
+Kokka esiteltiin, pikareja ja juotavaa toimitettiin esille enemmän.
+
+Näitä tulijoita seurasi illemmällä uusia markkinavieraita. Useimmat
+kävivät vaan väliin ottamassa naukun ja menivät sitten taas torille ja
+asioilleen. Mutta muuan kanta-joukko pysyi paikoillaan, kortit
+vedettiin esiin ja kohta oli peli täydessä menossaan. Ja joukkoon tuli
+vielä kaupungin herroja ja maa-pohatoita sen mukaan kuin siemaukset
+näissä vaikuttivat. Pöydän ympärys oli täpösen täynnä pelaria, ja
+heidän tuoliensa takana seisoi toinen kiehkura katselijoita. Kjellqvist
+ja hänen apulaisensa antoivat ukkojen alussa olla voitolla. Nämä
+helistivät kukkaroitaan, laskettelivat leikkipuheita ja huusivat
+juomatavaroita yhä lisää. Huone täyttyi tupakan-savusta ja viinan
+höyrystä, tarina muuttui räyhinäksi, ja pöydän ääressä istuvien kasvot
+hehkuivat yhä tulisempina pelikiihkosta ja konjakista.
+
+Hovilaisen onni oli jo kääntynyt. Hän muisti kyllä kotona tehtyä
+päätöstään, mutta lykkäsi yhä tuonnemmaksi sen toimeen-panemisen.
+"Tämän kymmenmarkkasen panen vielä pöytään, sen saan varmaankin
+monenkertaisena takaisin" tuumaili hän itsekseen, mutta se pantiin ja
+se vietiin, toinen pantiin pöytään samalla toivolla, sen kävi samoin,
+niin kolmannenkin ja neljännen. Hovilainen puri hammasta harmissaan.
+
+"Kyllä sillä pojalla rahoja riittää, vaikka hän kadottaakin jonkun
+kasan kymmeniä", virkkoi eräs Hovilaisen takana. Tämä lausunto rohkasi
+taas Hovilaisen mieltä. Huonoahan se olis nyt paeta pelistä -- ajatteli
+hän itsekseen, -- jaa, se voisi suuresti vahingoittaa hänen toiveitansa
+lainansaannista, jos häntä ruvettaisiin luulemaan niin köyhäksi, ett'ei
+hän tämmöisiä tappioita jaksanut kestää. Mutta jos jo tänä iltana
+markat menevät kaikki, millä sitten pelaan -- ja ainakin kolme päivää
+täällä on oltava. Jos ei lainaaminen onnistuisikaan eikä rahoja ole
+voiton pohjaksi, mikä sitten neuvoksi tulee? Enköhän heitä täksi
+kertaa. No, olkoon tämä vielä viimmeinen! ja hän veti viidennen
+kymmenmarkkasen pöytään. Sekin siirtyi Kjellqvistin kukkaroon.
+
+"Älähän Hovilainen anna herrain niin nylkeä itseäsi", sanoi toinen ääni
+takana.
+
+"Menkää hiiteen tuosta minun tuolini takaa!" tiuskasi Hovilainen
+kääntyen vihasesti katselijoihin; "te katsotte pahoilla silmillä minun
+lehtiini".
+
+"No, no, ukko kiivastuu -- ha, ha, ha -- suuttuisi sitä vähemmästäkin
+tappiosta;" he vetäytyivät vähän etemmäksi ja naurelivat. Täytyihän nyt
+harmissakin kuudennen setelin ilmautua. Hovilainen ei raahtinut jättää
+peliä, ennenkuin lompakkonsa oli menettänyt suurimman osan vaivalla
+sieltä täältä kerätystä sisällyksestään. Eikä hän silloinkaan olisi
+lopettanut, elleivät muut olisi nousseet paikoiltaan, noudattaen
+viimmein ravintolan isännän pyyntöjä, joka vähänväliä pisti päätänsä
+ovesta ja nyt muka rukoili heitä heittämään hänen huoneensa rauhaan.
+"Kyllä kerran tulee poliisi ja näkee teidät vielä täällä istuvan
+kortti-pöydän ääressä; se on loppu iloni", lisäsi hän.
+
+Aamu alkoi valjeta jo kun herettiin, ja siinä hämärässä valossa
+näyttivät pelarien kasvot inhottavan kalpeilta. Hovilaisen
+hius-suortuvat seisoivat sinne tänne pystyssä, hän kun joka tappiosta
+oli tarrannut tukkaansa kiinni. Huoneessa oli inhoittava haju.
+Permannolla oli tupakanporoa ja sylkeä niin tiheässä, ett'ei puhdasta
+paikkaa eroittanut missään. Pöydät olivat kaikki punssin ja viinan
+vallassa. Pelarit astuivat nyt saliin; jotkut heistä olivat asuntoa
+samassa ravintolassa, toiset alkoivat hiipsutella kotiinsa kaupungissa.
+Salin sohvilla korsnaili pari viinan kukistamaa sankaria, joilla
+kortteeri-kysymys ei ollut selvillä ennenkuin kellistyivät ja
+korjattiin tänne. Hovilainen hoiperteli makuukammioon, missä Kokka jo
+kauvan oli unta vetänyt. Jättäkäämme heidät makaamaan humalaansa pois,
+ja kääntykäämme oikeisin ihmisiin taas. Juopunut, näette, ei ole enää
+ihminen; juopumus on vienyt häneltä mielen. Mutta tuon huvituksen
+karttaminen -- huvituksen muuttua ihmisestä siaksi -- taitaakin vaatia
+kaiken mielenlujuuden, päättäen noista vanhempain hartaista penäyksistä
+pojilleen, ja vaimoin varoituksista miehilleen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Anna jäi viimein yksin kolmantena päivänä siitä kuin Hovilainen ja
+herra Kokka olivat markkinoille lähteneet. Hän oli kuin tulisilla
+hiilillä jo, kun Miina ja Lydia varustelivat lähtöänsä eivätkä päässeet
+matkaan. Tosin oli tavallista, ett'ei isäntä palannut markkinoilta
+ennenkuin viiden, kuuden päivän perästä; mutta voisihan nyt rahan puute
+taikka joku satunnainen syy saattaa hänet pikemmin takaisin. Ja silloin
+olisi Annan tuuma tyhjään mennyt, ja milloinka näin hyvä tilaisuus taas
+tulisi, kentiesi ei milloinkaan. Huojennuksen huokaus pääsi hänen
+rinnastansa, kun vihdoin viimein Miina ja Lydia ajaa hyryyttivät
+poispäin kujan kautta. Hän katsoi seinä-kelloon, se kävi viidettä.
+Aikaa oli hänellä kyllä matkalleen, mutta pois hän pyrki ja pian --
+rauhaa hän ei saanut enää tässä talossa. Vielä sitten pelkäsi hän että
+vieraita tulee häntä viivyttämään, ainakin Emma Sivelin, veljensä,
+kauppamiehen, rakastumisesta lörpöttämään. Hän kiiruhti siis tyttöjen
+kamariin, aukasi vaate-arkkunsa ja kokoili nyyttiin tarpeellisimmat
+pukineet. Sitten naperoitsi hän vielä arkkunsa edessä ja koputti sen
+peräseinään -- ja kas, kaksi kultarahaa tuli ulos eräästä raosta ja
+putosi kilahtaen arkun pohjaan. Hän otti ne ylös, katseli niitä
+miettivästi kotvasen, huokasi ja sitoi ne sitten huolellisesti huivinsa
+nurkkaan. Nämä rahat, jotka nyt tekivät mahdolliseksi hänen pakonsa,
+olivat viimeinen osoite hänen äiti-vainajansa suuresta hellyydestä ja
+rakkaudesta. Aavistaen lapsensa tulevaisuutta, oli hänen äitinsä
+viimmeisen sairautensa aikana kerran neuvonut häntä ottamaan ne esille
+ja sanonut: "ne ovat viimmeinen jäännös vähäisestä säästöstä, mikä
+minun onnistui varjella velkojilta. Suurin osa meni, kun isäsi niin
+kauvan kitui jalkaansa eikä enää päässyt mitään tekemään. Ehk'ei Jumala
+minulle synniksi lue sitä että ne rahat salasin meidän velkojiltamme,
+sillä sen tein rakkaudesta. Monta lievitystä ja virvotusta vaivassaan
+sai isäsi niiden kautta, ja nyt jätän viimmeiset sinulle. Onhan tässä
+vielä irtainta sen verran että sen hinnalla saatte minut hautaan.
+Säilytä ne yhtä visusti kuin minä, äläkä muuten kuin pakkotarpeessa
+pane niitä menemään. Voit lapsiraukka maailmassa joutua semmoiseen
+tilaan ja pulaan, mistä päästäksesi raha on välttämättömästi
+tarpeellinen. Silloin ovat nämä kultakappaleet siunaukseksi, käytä ne
+silloin ja muista äitiäsi". Oliko nyt semmoinen tila käsissä -- rupesi
+Anna ajattelemaan, kun äitinsä sanat johtuivat hänen mieleensä, mutta
+samassa säpsähti hän ja vaaleni. Kumu kuului kujalta. Hän kiiruhti
+akkunaan ja kurkisti ulos. Ajopelit pyörähtivät pihaan. Kyytipoika
+seisautti hevosensa ja kärryistä hyppäsi nuori, solakka mies. Hänellä
+oli silmälasit, ja ensi hämmästyksessään luuli Anna häntä Kokaksi ja
+oli juuri paeta piiloon, kun havaitsi väärin nähneensä. Ovi aukeni, ja
+nuori mies astui sisään. Hän tervehti kohteliaasti.
+
+"Tämä taitaa olla Hannulan talo?" virkkoi hän katsellen Annaa ja kuta
+enemmän hän katseli sitä lempeämmiksi kävivät silmänsä.
+
+"Ei, Hannula on naapuri-talo, tästä vähän matkaa etempänä", vastasi
+Anna.
+
+"Jaha! Sitten tiedän; nämä molemmat talot näimme, mutta kyytipoika ei
+tietänyt niistä sen parempaa selvää kuin että sanoi kumpaakin
+Hannulaksi".
+
+"Tämä on tainnut aikanaan olla Ala-Hannulan niminen, nyt se on Hovila".
+
+"Jaa, Hovila, niin! Onko täällä Hovilan isäntä kotona?"
+
+"Ei, hän on mennyt markkinoille; tulee ehkä näinä päivinä kotiin."
+
+"Te olette varmaan hänen tyttäriänsä?"
+
+"En ole", vastasi Anna, joka oli suorittanut tilinsä Hovilaisten kanssa
+eikä huolinut enää sanoa kuuluneensakaan samaan perheesen.
+
+"Tekin taidatte olla jonnekin lähdössä", hän osotti nyyttiin, minkä
+Anna nyt hämmästyksekseen huomasi keskellä pöytää minne hän sen oli
+laskenut, akkunasta kurkistaessaan.
+
+"En tahdo siis pitemmältä viivyttää", jatkoi nuori herra hymyillen;
+"ehkä toiste saan uudistaa tuttavuuttamme".
+
+Hän sanoi jäähyväisensä ja meni ulos, ja kohta kuului kärryjen jyrinä
+Hannulaan vievällä kujalla.
+
+Anna jäi hetkiseksi arvelemaan.
+
+"Ei, pois täältä täytyy päästä!" sanoi hän sitten äkkiä; "mitä tässä on
+arvelemista, en minä voi täällä enää olla".
+
+Hän tempasi nyyttinsä ja astui pihalle. Hän heitti vakoilevia
+silmäyksiä ympärilleen; ei näkynyt ketään lähistössä. Eva oli mennyt
+kylään, sen hän tiesi, ja miehet olivat tähän aikaan aina poissa omissa
+toimissaan. Hän kääntyi polulle ja astahteli sitä vähän matkaa, sitten
+seisahtui hän ja katseli vielä viimmeisen kerran taloihin, ja
+ympäristöön. Surumielisen näköiset olivat hänen silmäyksensä. Anna oli
+täällä oleskellut vuosikausia, täällä hän oli saanut kokea monta
+katkeraa hetkeä, mutta juuri joskus myös onnellisuuttakin ja sydämen
+riemua. Hänen silmänsä pysähtyivät Hannulaan päin: sieltä olivat
+alkuansa hänen harvat ilonsa hetket. Ja nyt hän oli poislähdössä, eikä
+ollut sanaakaan sanonut jäähyväisiksi hyväntekijöilleen. Hän oli jo
+nyyttiänsä varustellessaan ajatellut tätä. Sydämensä kehoitti häntä
+käymään siellä vielä kerran, mutta hän pelkäsi siellä viipyvänsä ja
+ajatteli vielä että hänen käytöksensä nyt oli tuntuva oudolta, hänen
+kun ei käynyt ilmoittaminen poislähtöänsä. Nyt oli vielä tuon herran
+sinne meno hyvä veruke vetää sydämen vaatimuksia tukahuttamaan. Tuo
+herra -- samassa välähti hänen mieleensä ajatus mikä pakoitti häntä
+menemään jo muutamia askeleita Hannulaan päin; tuo herra oli se, jonka
+kanssa Taavi tuona ikimuistettavana iltana oli kulkenut tästä ohitse.
+Kun en tullut sitä kohta ajatelleeksi! Hän on nyt kuullut Taavin
+onnettomuudesta ja kiiruhtanut tänne selvittämään asiaa. Anna koki
+muistella oliko hän kuullut kenenkään, Taavin jutusta puhuttaessa,
+maininneen sillä herralla olleen silmälasia, vaan se seikka ei
+muistunut hänen mieleensä. Kumma kun piti ollakseni niin tyhmän --
+sanoi hän itseksensä -- ett'en paremmin pannut mieleeni tunnusmerkkiä,
+mikä nyt saattaisi asian aivan varmaksi. Mutta varma se oli kuitenkin.
+Kukas muu tuo herra olisi, joka näin äkki-arvaamatta tulee Hannulaan.
+No nyt oli Taavi vihdoinkin pääsevä irti ja luultavasti vapaaksi
+kaikesta syytöksestä. Anna riemuitsi itsekseen. "Minä saan kultani
+takasin, voi silloin sitä iloa -- -- mutta mitäs minä puhunkaan,
+poislähtevä ihminen". Rakkaus järkytti vielä viimmeisellä hetkellä
+hänen tuumaansa. Olenko todellakin täydelleen punninnut tätä asiaa,
+ajatteli hän -- olisko minun mahdotonta jäädä vielä -- ehkä vielä
+kaikki hyvin päin kääntyisi. Ei taida -- ei Hovilaisten mieli
+milloinkaan käänny -- Kärryin jyrinä kuului taas talojen puolelta. Nyt
+Hovilainen tulee! Anna käännähti ja riensi rantaan päin ja sitten
+pitkin ranta-polkua eteenpäin aivankuin takaa ajettava. Vasta
+Rossin-rotkon toisella puolella hän levähti, käsi sydämellä. "Ei, pois
+täältä", huoahti hän, "pois entiset ajat ja muistot, jos vaan niistä
+pääsen -- eiköhän se vaan ollut tuon herran kyytipoika, joka pois ajoi;
+ei suinkaan Hovilainen vielä palaja. -- Ehkä Jumala auttaa!" Hän astui
+ravakasti eteenpäin taas, jopa juoksikin toisin paikoin, koska tahtoi
+ennen pimeän tuloa päästä soitten ylitse. Toisella puolella aikoi hän
+levähtää vähän aikaa, ja sitten jatkaa yöllistä kulkuaan. Moni mieskin
+olisi katsonut kovin kolkoksi tällaista vaellusta aution metsän läpi
+yön pimeydessä. Mutta Anna ei ollut pelkuri; ja tämä matka oli hänen
+ainoa pelastuskeinonsa ja siihen hän jo kauvan oli valmistautunut ja
+koonnut kaiken rohkeutensa. Tätä polkua hän oli kulkenut kerran jo,
+vaikka talviseen aikaan, tänne tullessaan, se siis ei ollut hänelle
+aivan tuntematon eikä senvuoksi ollut eksymisestä pelkoa. Pimeyttä ja
+kummituksia hän ei peljännyt, olihan paitsi sitä Rossin-hauta jo pitkän
+matkan päässä hänen takanansa; karhuja ei ollut kuulunut näissä
+metsissä, ne oli rautatien läheisyys karkoittanut. Ainoa pelättävä oli,
+jos rosvoja ja muita pahoja ihmisiä oli liikkeellä. Mutta rosvojakaan
+ei ollut näinä aikoina liikkunut, ja muut eivät suinkaan näin pimeässä
+huolineet olla metsässä. Kuu oli vähimmällänsä tällä viikolla, ja se
+olikin Annan mielestä parempi: pimeässä hän paremmin vältti pahoja
+ihmisiä. Ilma oli kolkko, sateen vaaruja ajeli taivaalla, ankeammilla
+kohdilla puuskahti kylmä pohjatuuli. Mutta huolimatta tällaisista,
+verraten vähäisistä esteistä, jatkoi Anna matkaansa, ja joka askeleella
+voitti mielensä enemmän rohkeutta. Entisyytensä ikäänkuin jäi yhä
+kauvemmaksi hänen jälkeensä sekä peittyi yhä enemmän laskeutuvaan
+pimeyteen; uusi ihminen, toinen Anna se olikin, joka nyt lähti mailmaa
+kokemaan, uuden elämän oli uusi päivä hänelle tuopa. Hän koetti lujasti
+katsoa tulevaisuuteen ja kiinnittää ajatuksensa ainoastaan edessä
+oleviin kohtauksiin. Lähinnä oli tulonsa rautatien asemalle. Hän
+ajatteli miten hänen oli menetteleminen, kun ei ennen ollut junassa
+kulkenut. Mutta kyllä kai ihmiset neuvovat. Kun hän kerran vaunuihin
+pääsi, niin kyllä sitten matka kului. Olivathan ihmiset sanoneet, että
+kun aamulla asemalta lähtee, niin on jo seuraavana iltana Helsingissä.
+Mutta päivällä hän tahtoisi tulla perille, eikä yöllä; ehkä soveltuisi
+olla yötä jossakin likemmässä asemassa ja aamulla mennä kaupunkiin,
+vaikka jalan. Hänen ajatuksiinsa yhtyi nyt myös iloakin: hän oli näkevä
+niin paljon uuttaa ja komeaa. Mutta iloa häiritsi koko joukon tämä
+vaivaloinen kävely pahassa ilmassa. Vähän väliin tuli kylmää sadetta
+Anna-raukan niskaan. Hän astui puitten alle suojaan, mutta kauvan ei
+käynyt yhdessä kohdin seisominen, rupesi kovin vilustamaan. Sydänyön
+jälkeen poistuivat pilvet taivaalta, ilma kävi valoisammaksi mutta
+samalla kylmemmäksikin. Hän kääri huonon vaippansa paremmin
+ympärillensä ja kiiruhti kulkuaan. Mutta kukas tuossa tulee? Mies, ja
+aivan likellä jo. Ei auttanut muu kuin rohkeasti mennä eteenpäin. Ja
+eihän tuo ollutkaan kuin sauvan varassa kulkija vanha ukko. Ensi
+käänteessä avautui sitten jo asuttu seutu. Annalta pääsi helpotuksen
+huokaus: nyt ei ollut mitään hätää enää. Isonlainen kylä näkyi vähän
+matkan päässä, mutta valkeata ei pilkistänyt mistään akkunasta, kaikki
+ihmiset olivat vielä unen helmoissa, Ei kaikki -- olipa tuossa kaksi
+vaimoa jo liikkeellä. Niiltä sai Anna tietää tien asema-kartanolle.
+Anna meni sinne, nousi vähän aikaa arveltuansa portaita ylös käytävälle
+ja istahti penkille. Siinä hän odotti, vilu värisytti hänen jäseniänsä
+ja hän otti nyytistään vielä toisen vaipan esille ja kääriytyi siihen.
+Väsymys alkoi tulla tuntuvaksi. Hän nukahti ja uni vei hänet takaisin
+Hovilaan, missä hän taas täydessä toimessa varustautui matkalle. Mutta
+kaikki oli niin selkkaista ja vastahakoista, ett'ei tahtonut tulla
+valmista milloinkaan. Ja Anna pelkäsi suuresti Hovilaisen tulevan.
+Vihdoin viimmein hän oli valmis ja sieppasi nyyttinsä, mutta se olikin
+niin hätäisesti sidottu että solmut aukenivat, nyytti putosi
+permannolle ja kaikki vaatteet menivät hujanhajan. Anna rupesi niitä
+kokoilemaan, mutta samassa kuului kärryjen jyrinä. Hän sieppasi
+vaatteet syliinsä ja juoksi ulos, mutta jo ajoi Hovilainen pihaan ja
+näki hänet. Hän pakeni Hannulaan päin ja näki Lotan ja Timon ja tuon
+vieraan herran seisovan Hannulan pihalla ja huutavan hänelle: joudu,
+joudu sukkelaan! Hän kiiruhti eteenpäin mutta jo tulla hurahti
+Hovilainenkin takaa. Tuo vieras herra riensi hänen avuksensa, mutta
+myöhään. --  Hän vavahti äkkiä unestansa: nyytti oli pudonnut
+permannolle hänen eteensä, outo jyrinä läheni lähenemistään. Ja samassa
+räikeä vihellys viillähti läpi sumuisen aamuilman. Anna hyppäsi ylös ja
+riensi rakennuksen toiselle puolelle, mistä vihellys kuului. Hän näki
+höyryveturin puuskuen ja tupruellen töytäävän sivutse. "Herranen aika!
+minä odotin väärällä puolella, ja nyt ne jättävät", huusi hän ja lähti
+juoksemaan jälkeen ja tölmäsi asema-palvelijan päälle, joka samassa
+astui esille erään seinän takaa.
+
+"Mihinkäs teillä semmoinen hätä on?" kysyi asema-palvelija.
+
+"Jokohan juna meni, ja minä jäin jälkeen?"
+
+"Olkaa huoletta vielä toista tuntia, sitten se vasta menee".
+
+"Mutta johan se vihelsi".
+
+"Veturi vaan lämpiää. Olkaa te huoletta".
+
+Anna kääntyi takaisin ja istahti taaskin käytävän penkille. Vähitellen
+alkoi ihmisiä kokoontua enemmän. Pari herrasmiestä astui puhellen ja
+nauraen portaita ylös, menivät huoneesen ja tulivat taas ulos ja
+paiskelivat ovia. Muuan rouvasihminen, matkalaukku kädessä, tuli ja
+istuutui Annan viereen penkille. Tähän sangen tervetulleesen kumppaniin
+Anna heti kääntyi, kysyen ujosesti aikoiko hänkin junaan ja pyytäen
+häneltä opastusta piletin ostossa, vaunuihin menossa ja muissa
+senkaltaisissa. Rouva lupasi ystävällisesti auttaa ja neuvoa. Hän
+kehoitti Annaa tulemaan suoraan vaan Helsinkiin, ja tarjosi hänelle
+itse majaa ensi aluksi. Heistä tuli kohta hyvät tuttavat. Mutta aina
+kun heidän silmäyksensä kävivät yhteen, säpsähti Anna ja ajatteli:
+missä minä olen nähnyt tämän rouvan, koska hän näyttää niin tutun
+näköiseltä. Joko piennä ollessani tahi unissani olen hänet nähnyt ja
+häntä pelännyt silloin. Lieneekö hän oikein hyvä ihminen! Mutta heti
+jälkeenpäin hän suuttui itseensä semmoisesta pahasta luulosta tätä
+hyväntahtoista rouvaa kohtaan, joka kaikilla tavoin koetti olla hänelle
+kiittämättömälle avuksi ja turvaksi. Piletit ostettiin. Inspehtori
+pyyhkäsi ynseästi laatikkoon toisen noista niin suurena aarteena
+vuosikausien kuluessa säilytetyistä kultarahoista; Anna sai
+pilettinsä ja joitakuita markkoja takaisin. Anna seurasi tuota rouvaa
+uskollisesti, eikä tässä sisämaan asemapaikassa ollutkaan semmoista
+tungosta mikä heidät olisi eroittanut. Ensimmäisinä astuivat Anna ja
+rouva vaunuihin, sitten seurasi nuo kaksi herraa ja vielä pari kolme
+muuta matkustajaa. Kello soi, konduktööri vihelsi pillillään, ja
+höyrykoneen vingaistua lähdettiin mennä jyryyttämään etelään...
+
+Jollei Anna niin ajoissa olisi lähtenyt pakoon, olisi se sittemmin
+käynyt hänelle vaikeaksi, melkeinpä mahdottomaksikin. Samana iltana,
+näette, tuli Lydia kotiin jo. Syy siihen oli seuraava. Jonkun
+matkan päässä toisella puolella kirkonkylää tuli Miinaa ja Lydiaa
+vastaan eräs Onkamolainen, joka kauvan aikaa oli oleskellut Miinan
+kotipitäjässä, käynyt sieltä markkinoilla ja nyt palasi, tuoden
+mukanansa ruokatavaroita omaan kyläänsä. Tuntien kotipuolelaisensa,
+tervehti hän ja alkoi puhella. Muun muassa kertoi hän Miinan sisaren
+olevan tätä nykyä sairaana, vuoteen omana. Tämä oli ikävä uutinen, joka
+saattoi Miinan ja Lydian arvelemaan. Kumpikin oli odottanut iloista
+vastaanottoa ja hauskoja päiviä matkan perillä. Kuitenkin oli Miinalla,
+kuten tiedämme, toinen tarkoitus kuin huvimatka vaan. Hän päätti siis
+jatkaa matkaansa, varsinkin kun olisi näyttänyt rumalta, jos hän olisi
+kääntynyt takaisin juuri kun kuuli sisarensa olevan kipeänä ja hoidon
+tarpeessa. Mutta Lydia ei huolinut lähteä sairaanhoitajaksi sinne.
+Lydian mieleen oli muutenkin monesti jo juolahtanut sama ajatus kuin
+Annankin, vaikka toisaalle tarkoittava. Jos rahanpuute taikka muu syy
+saattaisi hänen isänsä ja Kokan tavallista aikaisemmin markkinoilta --
+sepä olisi ikävä, sillä jos Kokka monta päivää saisi kaivata Lydian
+seuraa, voisi hän ehken kääntyä Annan puoleen. Harmillista oli
+ajatella, että sill'aikaa kuin Lydia sairaanhoitajana viettää monta
+ikävää päivää, sill'aikaa Anna pitää hauskaa elämää Kokan kanssa. Hän
+väitteli siis niin kauvan äitinsä kanssa, kunnes sai kääntyä takasin.
+Onkamolainen tarjosi tilaa kärryissään. Lydia eroitti hätimmiten omat
+kapineensa pois matkalaukusta, ja meni Onkamolaisen kanssa kotiin päin.
+Hovilan haaralla hän nousi pois ja käveli kotiin. Täällä vallitsi
+hiljaisuus. Anna oli poissa, Eva oli poissa, rengit olivat poissa.
+Ensimmäisenä ilmautui Eva ja sai toria silmät korvat täyteen.
+
+"Missä Anna on?" kysyi Lydia sitten.
+
+"En minä tiedä", vastasi Eva kääntyen selin Lydiaan.
+
+"Missä hän on muualla kuin Hannulassa".
+
+"Voipi olla".
+
+"Tokko hän aikoo sinne yöksi jäädä".
+
+"En suinkaan minä tiedä".
+
+"Sinä et tiedä muuta kuin omia hävyttömyyksiäsi".
+
+"Enemmänkös sinä sitten tiedät".
+
+Evan välinpitämättömyys ja röyhkeys ärsytti Lydiaa niin että hän polki
+jalkaansa permantoon ja huusi:
+
+"Suu kiinni! Malttakaa, kun isä tulee kotiin, kyllä hän teille näyttää,
+sinulle juuri ja Annalle. -- Mitä sinä täällä odotat! Ala laittaa
+ruokaa miehille, vai luuletko että minä sitä teen".
+
+Lydia meni kamariinsa ja paiskasi oven lukkoon.
+
+Tunti tunnilta kului, iltanen syötiin, ja aina vaan Annaa ei kuulunut.
+
+"Olkoon hän vaikka hitossa", mutisi Lydia ja meni maata.
+
+Puolen yön aikana hän havahti. Ovi oli au'ennut ja hän luuli Annan
+hiipineen huoneesen. Mutta kukas olikaan tulija!
+
+
+
+
+XIII.
+
+
+Tällä välin tapahtui tuttavillemme kaupungissa yhtä ja toista.
+
+Toisen markkinapäivän aamu valaisi surkeita, nuloja naamoja monessa
+paikassa, niinpä eräässä kamarissakin ennen mainitussa ravintolassa.
+Siinä istui Hovilainen pöydän ääressä, kyynäspäät pöydällä ja kädet
+hiuksissa. Permannolla käveli edes takaisin Kokka. Väliin puhkesi
+kirous Hovilaisen huulilta, hän tempasi pullon pöydältä ja kulautti
+kulkkuunsa viinaa, tulematta kuitenkaan paremmalle tuulelle.
+
+"Vai niin ovat huonolla kannalla asianne", virkkoi Kokka.
+
+"Tottahan te, niin viisas mies kuin olette, jo aikoja olette arvannut
+minun tilani. Senpätähden en huolinut sitä pitemmältä peitellä".
+
+"Eiköhän vielä apua löytyne".
+
+"Ei, kyllä ei siitä ole toivomistakaan. Näette, aattona jo meni enimmät
+rahat, eilen viimmeiset ja laina-rahoja vielä pari sataa. Tuskin pääsen
+täältä ravintolasta, jos en hevostani myy, ja sitten saan jalan lähteä
+kämpimään kotiin. Piru vieköön kaikki kortit, en ikäpäivinäni ota niitä
+käteeni".
+
+"Hm".
+
+"Kun saisin vielä irti pari sataa markkaa, niin pakenisin suoraa päätä
+Ameriikkaan".
+
+"Siellä vuoleksimaan kultaa puuveitsellä".
+
+"Miksi en minä voisi päästä rikkaaksi mieheksi siellä, niinkuin monet
+muutkin ovat päässeet. Eilen puhuivat Risto Tarkkasen palanneen sieltä
+varakkaana miehenä ja avanneen nyt kaupan Porissa".
+
+"Risto Tarkkasen -- kuka se on?"
+
+"Timon veli meidän pitäjästä. Häneltähän minä Hovilan ostin".
+
+"Tarkkanen todella, sukunimi -- vai niin. Ja hän on rikastunut
+Ameriikassa, mutta voisimmehan mekin samoin rikastua siellä. Emmeköhän
+lähde?"
+
+"Millä varoilla?"
+
+"Siinäpä se on, ha, ha, ha. Ihmiset ovat niin onnettoman kitsaita tähän
+aikaan, ett'ei niistä ole mihinkään. Täällä minäkin olen juoksennellut
+saadakseni jonkun kirjoittamaan vekseliin, mutta ei ne ota olleskaan
+korviinsakaan semmoisia pyyntöjä".
+
+Kokka käveli edestakaisin, kädet selän takana.
+
+"Tunnettehan te Könnilän patroonan?" kysyi hän äkkiä seisahtuen.
+
+"Kas kun meille sattui sama ajatus!" sanoi Hovilainen. "Tässä juuri
+ajattelin Könnilää, jonka hyvin tunnen. Minä olen ennen melkein päivän
+päälle maksanut velkani hänelle, enköhän hänen puoleensa käänny vielä,
+vaikka on vähän entistäkin maksamatta. Nähdäänhän!"
+
+"Minä myös aijoin kääntyä hänen puoleensa teidän avullanne tietysti".
+
+"Jaa, mutta kirjoittaako hän nimensä teidän vekseliinne, siinä on
+kysymys", arveli Hovilainen. "Onko suurikin pyyntönne?"
+
+"500 markkaa vaan. Semmoista summaa suinkaan ei tarvitseisi säikähtää".
+
+"No, eihän se Könnilän asioissa mikään hirvittävä raha ole -- mutta --
+onko toinen hyvä nimi --"
+
+"Jo on takausmies, ja vankka". Kokka viskasi pöydälle paperin, minkä
+oli ottanut taskustaan.
+
+Hovilainen levitti sen ja luki.
+
+"Timo Hannula!" huudahti hän; "vai pettääkö minun silmäni. Kyllä se on
+hänen käsialaansa. Mutta millä keinoin teidän on onnistunut saada tuo
+saivarinnylkijä tähän? Onko hän itse todellakin nimensä kirjoittanut?"
+
+Hän katsahti Kokkaan tutkivasti. -- Toverit tunsivat toisensa.
+
+Kokka vastasi, katsomatta kysyjään: "Kukas sitten! Sovittaaksensa
+poikansa solvauksia olisi hän mennyt kymmeneenkin takaukseen".
+
+"Vai niin, vai niin; hm, hm! No nähdäänhän!" Hovilainen tuijotti
+paperiin, ajatuksiinsa vaipuneena, käänsi sen sitten kiinni ja virkkoi
+naurahtaen:
+
+"Hyvä tästä tulisi paperi, vahinko vaan ett'ei summa ole suurempi".
+
+"Taas yhtyi ajatuksemme", naurahti nyt Kokka.
+
+"Kuulkaahan", sanoi Hovilainen; "ilman minua ette saa Könnilää
+kirjoittamaan, emmeköhän pidä tätä asiaa niinkuin meidän yhteisenä?
+Mitä siihen sanotte?"
+
+"Aivan oikein! Ja tällä paperilla voimme saada nuo äskeiset tuumat
+toteutetuiksi".
+
+"Hah!" purskahti Hovilainen nauruun, tempasi taas paperin ja katseli
+sitä. "Teitä vasta on poika! Tuo sataa tuossa on niin saakelin
+sukkelasti tehty".
+
+Kokka hymyili.
+
+"Suuri maanviljelijä on tuo Könnilä, eikös niin?"
+
+"Kyllä hän maanviljelyksessä koettelee jos jotakin".
+
+"Niinpä kuulin. Uusille koetuksille hetas. Oivallinen -- mies tässä
+meidän tuumassa".
+
+Hovilainen katsoi Kokkaan kysyvästi ja suu valmiina remahtamaan
+nauruun.
+
+"Joko hän kivijauhojakin käyttää pelloissaan?" kysyi Kokka.
+
+"Hahhah!" pääsi Hovilaiselta naurahdus. "Mitä hän taas tarkoittaa. Sitä
+on poika, sitä on poika".
+
+Hovilainen nousi ylös, nauraen ja hieroen käsiään, huusi sitten ovesta
+saliin: "Hoi siellä! Enemmän juomatavaraa tänne!"
+
+Ja kohta oli suuret tuumat tekeillä pöydän ääressä, ja ajatuksia
+teroitettiin tiheään "moukuilla".
+
+"Hahaha, kyllä rupeaa Timon korvia kutittamaan, kun pankki tulee ja
+sanoo: maksa pois! Jaa, jaa, mitä minä sanoin, Timo Hannula, kuka
+meistä ennen häviää? Nähdäänhän! -- Mutta kuulkaa, ajakaa te vielä tänä
+iltana Hovilaan. Minä tarvitsen yhtä ja toista, ja annan teille
+avaimet. Näette, se on parempi, ett'emme lähde täältä yhdessä. Rahat
+kun olemme jakaneet, voimme huoletta lähteä kumpikin eri paikaltaan, te
+sieltä, minä täältä yöllä elikkä aamupuoleen sittenkuin karhuilleni
+olen luvannut yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista. Sitten yhdymme
+siinä missä puhe oli".
+
+"Anna on yksin kotona, eikö niin?" kysyi Kokka äkkiä.
+
+"Niin. No -- hahaha -- mitä minusta siis teidän seuraanne. -- Siin' on
+poikaa! eiköhän tyttö sitten käräjissä puhu aivan kuin teidän
+suustanne. Vahinko vaan ett'ei enää saa kuulla. Oivallista,
+oivallista!"
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ken aamulla olisi nähnyt Hovilaisen ja Kokan, niin tuskin olisi
+tuntenut heitä samoiksi miehiksikään, jotka jälestä puolenpäivän
+teuhasivat ennen mainitussa ravintolan salissa ja samassa seurassa. Sen
+iloisia he nyt olivat, väsymättömiä kerskuria ja viina-veljiä.
+
+Markkinoilla tehdyistä hevoiskaupoista puhuttiin.
+
+"Minullapa on paras hevonen kuitenkin koko markkinoilla", sanoi
+Hovilainen kasvot pöhössä.
+
+"Jaa, Virkku vei toisen palkinnon Kuopion kilpa-ajoissa -- vai
+ensimmäinenkö se oli?" sanoi Kokka.
+
+"Ensimmäinen, ensimmäinen" valehteli Hovilainen julkeasti.
+
+"Kyllä Hovilaisella sievä varsa on, mutta en minä sitä usko ensimmäisen
+palkinnon-ottajaksi sentään, enkä muista sitä siksi mainituksi
+sanomalehdissäkään", sanoi muuan hevoistuntija.
+
+"Noh, sepä kumma", vastasi Hovilainen, "tässä on tämä maisteri
+vieraaksi mieheksi. Antti, minun poikani, oli ajamassa. Ja jos ette
+usko hevoistani juoksijaksi, niin lähtekäämme koettamaan jonkun virstan
+päähän. Nähdäänhän!"
+
+"Lähtekäämme vaan. Ehkä tässä vielä kauppa syntyy".
+
+"No, sittenhän nähdään".
+
+Ravintolan isäntä meni antamaan rengillensä käskyn valjastaa Virkun.
+
+"Ja illemmalla kai sallitte minun ottaa korvauksen tappioistani", sanoi
+Hovilainen.
+
+"Heillä ei ole parempia pyrintöjä kuin hevoishuijausta, juominkia ja
+korttipeliä", virkkoi Pyrell, kohauttaen olkapäitänsä.
+
+"Joko Pyrell on kyllästynyt korttipeliin?" arveli eräs.
+
+"Tänä iltana ainakin taidan päästä parempaan huviin", vastasi Pyrell.
+"Tulkaa tekin ennemmin luentoa kuulemaan, hyvät herrat!"
+
+"Mitä luentoa?"
+
+"Sangen sivistävää luentoa päivän kysymyksissä; tänään se pidetään
+ruotsiksi, tänään tulevat sääty-ihmiset --"
+
+"Mitä sääty-ihmisiä!" keskeytti Kjellqvist; "eikös talonpojat ole
+sääty-ihmisiä nekin, kuuluvathan ne talonpoikaissäätyyn".
+
+"No vallas-säätyiset, herrasväki --"
+
+"Herrat pahulaiset", selitti Tolttinen vielä tarkemmin, ja nauraa
+röhötti.
+
+"Tänään tulee herrasväkeä enimmiten", jatkoi Pyrell; "mutta huomenna on
+teidän vuoronne, isännät!"
+
+"Huomenna voisin mennä jos viipyisin", virkkoi Kokka, "vaikka kohta
+tunnen heidän luentonsa jo ulkoa -- mutta tänään en huoli mennä
+ruotsalaista renkutusta kuulemaan. -- Mitä he lukevat?"
+
+Pyrell katsahti sanomalehteen ja sanoi: "'Ett inlägg i qvinnofrågan',
+se tahtoo sanoa: sisäänpaneminen nais-kysymyksessä, suoraan
+suomentaen --"
+
+"Suoraan sanoen, todella!" toisti Tolttinen, väärin kuullen.
+
+Pyrellin huono suomennos nosti yleisen hahahtelemisen. Tolttista rupesi
+yskittämään, hän kävi mustanpunaseksi ja oli tukehtua.
+
+"No mitä naurettavaa siinä löydätte", sanoi Pyrell nuhdellen,
+"kysymyksessä joka koskee itsekutakin perhettä, itsekutakin ihmistä".
+
+"Niin, tärkeähän se on kysymys; minä aijon pitää siitä luennon kohta
+toisessa paikassa", naureli Kokka. -- "Mutta mikä, Jumalan nimessä,
+Hovilaiselle on tullut --"
+
+Kaikki kävivät silmänräpäyksessä totisiksi ja tuijottivat Hovilaiseen.
+Tämä oli muuttunut kalmankalpeaksi, horjui tuolillaan ja romahti
+viimein permantoon. Halvaus oli häntä kohdannut.
+
+Suuri hälinä syntyi. Ravintolan isäntä juoksi hädissään sinne tänne,
+piiat kyökistä tulivat katsomaan, vieraista muutamat menivät pois,
+toiset kokoutuivat kaatuneen ympärille.
+
+"Jokohan hän on kuollut?" kysyi eräs.
+
+"Ei taida sentään vielä kuollut olla", vastasi Kokka, joka ensimmäisenä
+asettui säikähdyksestä ja nyt kyykistyi koettelemaan Hovilaisen suonta
+ja sydäntä. "Tulkaas auttamaan, niin viedään hänet vuoteelle hänen
+kamariinsa".
+
+Kolme miestä kävi sairaasen kiinni, ja niin hän kannettiin kamariinsa
+ja laskettiin vuoteelle.
+
+"Minä toivon että hän kohta herää horroksistaan", sanoi Kokka; "mutta
+menkäähän nyt, hyvät ystävät, saliin takasin, hän voi pyörtyä taas, kun
+näkee paljon ihmisiä vuoteensa ympärillä. Rauhaa, rauhaa tarvitsee
+sairas ennen kaikkia".
+
+Hyvät ystävät menivät ulos, paras ystävä jäi ja sulki oven heidän
+jälkeen. Mutta ei aikaakaan, niin tuli Kokkakin ulos.
+
+"Ei hän herää", sanoi hän päätänsä pudistaen ja vilaisten ulos
+akkunasta. "Kyllä tästä täytyy antaa tieto --"
+
+Hän oli puhuvinaan niinkuin itsekseen, otti lakkinsa ja meni pihalle.
+
+Täällä seisoi Virkku valjaissa, odottaen haltijaansa. Kokka päästi
+riimuvarren irti, otti ohjakset käteensä ja hyppäsi kärryihin.
+
+Ravintolan isäntä astui etehiseen.
+
+"Minä lähden kiireimmiten apua hakemaan", huusi Kokka isännälle, ja
+katosi samassa portista.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hetken kuluttua lähti kaupungista kauppias Sivelin Tyynevedeltä. Hän
+oli keskipäivän aikana saapunut sinne, mennyt majailemaan muutamaan
+hiljaiseen ravintolaan ja ryhtynyt heti toimittelemaan kauppa- ja
+pankki-asioitansa. Nämä suoriutuivat niin hyvin, että hän jo muutamien
+hetkien kuluttua oli valmis lähtemään kotiin päin, ja sen hän teki
+sangen mielellään, markkina-ilo kun ei ensinkään häntä viehättänyt.
+
+Jonkun peninkulman ajettuansa, kohtasi hän Könnilän patroonan, joka
+myöskin oli paluumatkalla, ja kun hän ajoi omalla hevosellansa, ei hän
+ollut vielä päässyt länteen päin erkanevaan tiehaaraan.
+
+"No hyvää päivää, Könnilä! Tekin olette markkinailot heittäneet".
+
+"Jo aivan mielelläni; tappioita tulee niissä vaan".
+
+"Jaa, tosin! Tappioita tulee piankin. Tappioista puhutaan, niin kylläpä
+te olette menneet vähän arveluttavaan vekseli-asiaan -- älkää pahaksi
+panko että puutun asiaan, mikä minuun ei kuulu, mutta se oli minusta
+vähän outoa".
+
+"Mitä te tarkoitatte?"
+
+"Tuota herra Kokan lainaa. Ja mikä minusta oli vielä oudompaa, se oli
+Timo Hannulan nimi paperin toisella kulmalla".
+
+"Oudoksutti se minuakin, mutta herra Kokka ja Hovilainen, joka hänen
+kanssansa kävi minun luona, sanoivat Hannulan menneen siihen
+kiitollisuudesta herra Kokan jalosta käytöksestä Timon pojan asiassa;
+he kehuivat että Timo olisi taannut paljon suuremmankin summan. Timon
+käsiala se oli, minä tunnen sen, -- sentähden pistin minäkin viimmein
+nimeni siihen, koska ei heistä vähemmällä päässyt ja minulla oli kiire
+lähteä, kun piti poiketa vielä Tourulan tehtaalla. Ja eihän tuo summa
+niin suuren suuri ollut".
+
+"Hm! Jos ei lienekään niin mahtipontisen rahamiehen asioissa kuin te
+olette, niin onhan tuossa viidessä tuhannessa sentään koko kassa".
+
+"Tuhannessa? Te olette ihan väärin kuulleet. No viisi tuhatta, sehän
+olisikin toista".
+
+"Mutta minä en ole kuullut, minä olen itse nähnyt vekselin".
+
+"Ja siinä seisoi viisi tuhatta? -- Mahdotonta! -- Missä te näitte sen?
+Kertokaa, kertokaa!"
+
+"Pankissa. pankki-herrat pyysivät minua katselemaan Hannulan nimeä
+oliko se oikea. No, minä katselin, kyllä se oli Timon käsialaa --
+samassa osui silmäni summaan ja minä oikein hämmästyin, siinä seisoi
+viisi tuhatta aivan selvästi sekä kirjaimilla että numeroilla".
+
+"No mutta Jumalan nimessä! sittenhän minä olen petetty".
+
+"Siltäpä se näyttää".
+
+"Ja pankki todella antoi viisituhatta markkaa tuolle konnalle?"
+
+"No antoi. Hän oli sanonut aikovansa rakentaa teidän pitäjääsenne
+myllyn, mikä tulisi oikeaksi Sammoksi, ja siihen yritykseen te olitte
+muka hyvin mieltynyt. Hovilainen oli kaikki todeksi vakuuttanut".
+
+Kirous kähisi Könnilän hampaiden välitse.
+
+"Takasin kaupunkiin ja kiireimmän kautta", huusi hän. "Näittekö
+Hovilaista ja Kokkaa vielä kaupungissa?"
+
+"En. Mutta ettekö te asuneet samassa ravintolassa kuin he?"
+
+"En; tuttavaini luona minä majailin tällä kertaa".
+
+Hevoset käännettiin, ja ajettiin aika kyytiä kaupunkiin takasin ja
+siihen ravintolaan, missä Hovilainen oli asuntoa.
+
+Salissa ei ollut monta ihmistä, mutta sitä enemmän Hovilaisen
+kamarissa, josta kajahti naurahduksia kerta toisensa perään.
+
+Hovilaisesta oli suonta isketty, hän oli vironnut, mutta halvaus oli
+vienyt hänen puhelahjansa. Hän ähkäili tavoitellen sanoja ajatustensa
+lausumiseksi, ja siinä sattui niin mukavia sanoja ja selityksiä, että
+kuulijat vähän päästä purskahtivat nauruun.
+
+"Missä herra -- missä herrapoika --" hoki hän juuri kun Könnilä ja
+Sivelin astuivat sisään.
+
+"Hän tarkoittaa kai Kokkaa", arveli eräs.
+
+"Ja missä tämä on, kysyn minäkin?" virkkoi Könnilä.
+
+"Eikös hän mennyt tohtoria hakemaan", sanoi eräs, "vaikka sille tielle
+jäi".
+
+"Ja hevosella hän kumminkin näkyi menevän", sanoi toinen.
+
+"Hevosella? Teidänkö hevosella?" kysyi Könnilä ravintolan isännältä.
+
+"Ei kuin Hovilaisen hevosella, joka juuri sattui olemaan valjaissa",
+vastasi tämä.
+
+"Ei hän tohtoria hakemaan mennyt", sanoi Sivelin"
+
+"Näkikö kukaan minne päin hän kääntyi?"
+
+"Näin minä", vastasi ravintolan isäntä, "hän kääntyi pohjois-tullilie".
+
+"No mikäs tohtori siellä päin asuu?" kysyi Sivelin pilkallisesti. "Onko
+siitä kauvan kuin hän meni?"
+
+"Lienee pari tuntia", arveli isäntä.
+
+"Jo siitä on enemmänkin", sanottiin siihen.
+
+Könnilä oli sillä välin tempaissut Hovilaisen takin tuolin-selältä ja
+koetellut sen taskuja, ja veti nyt sen povitaskusta lompakon.
+Hovilainen nähdessään tätä menettelyä joutui tuliseen vaikka
+voimattomaan vimmaan. Hän viittaili vasemmalla kädellään, jota taisi
+liikuttaa, hän mursi suuta ja väänti päätä, mutta kieli ei tahtonut
+kääntyä. Hänen täytyi nähdä miten Könnilä aukasi lompakon ja tarkasteli
+kaikki sen lokerot. Se oli tyhjä. Könnilä paiskasi sen pöydälle ja
+kääntyi läsnäoleviin, jotka kummeksien olivat katsoneet tätä kohtausta.
+
+"Kokka on pötkinyt pakoon, hän on väärentäjä ja varas ja tuossa on
+hänen apumiehensä", ja hän osotti Hovilaiseen.
+
+Tämä kun älysi ett'ei Könnilä löytänytkään mitään rahaa lompakosta, oli
+syvästi huoaten rauvennut, mutta sisunsa näkyi vielä kuohuvan. Milloin
+leikitteli pilkallinen hymy hänen kalpeilla huulillansa, milloin hän
+taas rypisti kulmiansa ja puristi nyrkkiään. Mitkähän ajatukset
+ajelivat sairaan sekavissa aivoissa!
+
+"Kokka", sai hän nyt selvään sanotuksi. Hän viittasi kädellänsä
+Sivelinille ja hymyili ilkeästi. Sivelin lähestyi sänkyä.
+
+"Kokka", sanoi Hovilainen, "neidin luona, teidän neidin luona, he, he,
+he!"
+
+Ympärillä olevat naurahtivat taas, Könnilä vaan oli totinen ja
+tuumaili.
+
+"Mitäs tuo taas merkitsee?" virkkoi joku joukossa.
+
+"Ties' sen --" sanoi Sivelin, vaaleten. Hän muisti sisarensa
+puhuneen että Hovilan emäntä aikoi Lydian kanssa matkustaa jonnekin
+markkina-aikana. Hovilaisen häijy hymy saattoi hänet pelkäämään jotakin
+pahaa hanketta Annaa kohtaan. Hän kääntyi Könnilään:
+
+"Sukkelaan nyt varkaan jälille. Minä lähden heti ajamaan, ehkä hänet
+tapaan. Tuletteko te nyt vai vasta jälempänä?"
+
+"Kohta kun olen pankille ja poliisille tiedon antanut".
+
+Könnilä kiirehti kaupunkiin, ja Sivelin lähti, ohjakset omassa kädessä,
+kiidättämään Tyynevedelle.
+
+
+
+
+XIV.
+
+
+Onnen pyörä oli kiepahtanut kertansa. Hovilan onni oli laskeutunut, ja
+samalla Hannulan taas kohonnut.
+
+Samana toisena markkinapäivänä, jolloin Hovilainen kukistui sekä
+sairauden että syytöksen alaiseksi -- samana päivänä pääsi toivo taas
+eleille Hannulassa, toivo joka tällä kertaa ei ollut väikkyvä virva,
+vaan joka hetkestä hetkeen sai lisäystä ja vakavuutta.
+
+Se herra joka Annaa oli säikähyttänyt hänen pakopuuhassansa ja nyt tuli
+Hannulaan, esitteli olevansa lakitiedetten kandidaatti Nivalinkanen.
+Että hän oli suotuisimpia vieraita tähän aikaan Hannulassa, emme
+tarvinne sanoakaan. Samaten kuin lääkärin tulo taloon, missä kipeä
+kituu, kohta kaikissa huolestuneissa omaisissa herättää lohdullisemman,
+rauhallisemman mielen, niin toi Nivalinkanenkin rohkeutta ja
+luottamusta Hannulaisten murheellisiin sydämiin. Jos kuka voisi auttaa,
+jos kuka voisi saattaa totuuden ilmi tuossa pimeässä asiassa, mikä oli
+vähällä viedä ijäksi onnen tästä perheestä -- niin hän se mies oli,
+tämä koko Suomessa kuuluisa kandidaatti. Timo ei tahtonut lakata
+kiittelemästä ja Lotta pani kaikki kykynsä liikkeelle pitääkseen tätä
+tervetullutta vierasta hyvänä. Nivalinkanen esteli, hymyillen,
+liikanaista hyvänä-pitämistä, sanoi tulleensa niin aikaisin
+päästäksensä perinpohjin tutkimaan tätä asiaa, joka suuresti hänen
+mieltänsä kiinnitti, ja vakuutti ainakin saattavansa Taavin vapaalle
+jalalle, jos ei näissä käräjissä vielä saisi häntä tyyten syytöksestä
+puhtaaksikaan. Kohta istuttiin hyvämakuisen aterian ääressä, Timo
+kertoi Taavin asiaa, Lotta huokaili ja nosti väliin liinansa silmille,
+jolloin Nivalinkanen aina rohkaisi häntä: "Olkaa hyvällä mielellä vaan,
+kyllä tässä vielä kaikki kääntyy meille voitoksi ja iloksi!" Ja monen
+viikon perästä lensi taas hymy Lotan huulille. Aterialta päästyä
+ilmoitti Nivalinkanen aikovansa vielä tänä iltana ajaa nimismiehen
+tykö, saadaksensa asiakirjat lukeakseen.
+
+Timo käski valjastamaan parhaan hevosen.
+
+"No teidän rovastinne on kipeä ja parannuksilla Helsingissä", alkoi
+Nivalinkanen nyt muusta puhua.
+
+"Jaa, sattuipa onnettomuutemme lisäksi rovastikin olemaan poissa juuri
+tänä murheen aikana", sanoi Timo. "Hänen apuansa ja lohdutustansa
+olemme suuresti kaivanneet ja ikävöineet. Mutta johan hänen näinä
+päivinä pitäisi palata kotiin. Tapasitteko häntä Helsingissä?"
+
+"En, enkä myöskään luule hänen vielä niin pian palajavan, koska hän on
+toimittanut tänne apumiehen itselleen".
+
+"Apumiehen!" virkahti Timo.
+
+"Voi, voi, sitten on hyvä rovastimme vissiin käynyt huonommaksi",
+päivitteli Lotta. "Kyllä ne tohtorit usein vaan pahentavat taudin".
+
+"No sitä en tiedä, mutta apulainen tuli ja tuli minun seurassani.
+Kirkolla erosimme, hän meni kappalaista tervehtimään ennenkuin --"
+
+Nivalinkanen keskeytyi, sillä toinen vieras ajoi pihaan.
+
+"No mutta tuossahan tulee rovasti -- rovasti itse ihan todella!"
+huusivat Timo ja Lotta kohta, kun katsahtivat akkunasta.
+
+Kaikki kolme nyt astuivat pihalle vastaan-ottamaan.
+
+"Hyvää päivää taikka hyvää iltaa oikeastaan, pitkän ajan perästä taas",
+sanoi rovasti, astuttuansa yksi-istuisesta kiesistään ja kätteli
+isäntäväkeä.
+
+"Hyvää iltaa, hyvää iltaa, ja tuhannesti terve tulemasta taas
+kotimaille!" sanoivat Timo ja Lotta.
+
+Nivalinkanen seisoi pihalla.
+
+"Tämä herra on lakitieteen rohvessori Nivalinkanen, joka
+hyväntahtoisesti on ottanut Taavin puolustuksen asiakseen", esitteli
+Timo.
+
+"Lakitieteen kandidaatti", oikasi Nivalinkanen hymyillen ja pudisti
+rovastin kättä.
+
+"Täällä on tosiaan tapahtunut sangen ikäviä asioita minun poissa
+ollessani", sanoi rovasti huoneesen astuessaan.
+
+"Niin", vastasi Lotta surullisella äänellä ja veti liinansa
+silmillensä.
+
+"Älkää itkekö; asia korjataan, asia korjataan", lohdutti lakimies taas.
+
+"Sitä minäkin, ja minä tuon teille heti vähän tietoa ja toivoa", lausui
+rovasti.
+
+"Näette, enkös minä sanonut!" virkkoi lakimies hyvillään.
+
+"Voi, voi hyvä rovasti, teitä me siunaamme aina kuolin-hetkeen asti",
+sanoi Lotta. "Tietääkö herra rovasti jotakin tähän asiaan? -- tuosta
+herrasta ehkä joka Taavin kanssa käveli?"
+
+"Juuri hänen jälillensä luulen pääseväni".
+
+Rovasti istuutui huohottaen ja sivellen polviaan, ja lausui sitten:
+
+"Kuulkaahan nyt lyhykäistä kertomusta elostani ja olostani, tiedoistani
+ja toivoistani:
+
+"Minä en ole tietänyt tästä asiasta mitään ennen kuin viimme
+viikolla. Olo-aikanani en käynyt muualla kuin tohtorissa ja pari
+kolme kertaa vanhain akatemia-kumppanieni luona. En siis paljon uutta
+kuullut läheltäkään saatikka sitten näiltä etäisiltä tienoilta.
+Hufvudstadsbladia pidin, saadakseni vähän tietoa päivän tapahtumista,
+mutta siinä kun on niin armottoman vähäsen luettavaa, ostin silloin
+tällöin Uuden Suomettaren. Niin tein myös viime viikolla -- tiistaina
+taisi olla -- ja siinä numerossa näin kirjoituksen Tyynevedeltä. Se oli
+jokseenkin lavea kertomus tästä onnettomasta asiasta ja siinä
+pidetyistä käräjistä. Kenenkähän se oli kirjoittama?"
+
+"En ole kuullut", vastasi Timo. "Luultavasti kansakoulunopettajan".
+
+"Minä lu'in sen useampia kertoja. Se nosti minussa hämmästystä ja
+huolta. Kova kohtalo oli tavannut perhettä, jota aina olin suuressa
+arvossa pitänyt. Minä kuvailin mielessäni teidän tuskaanne ja suruanne
+Taavin rikoksesta. -- Ei Taavi sitä ole tehnyt! huudahdin samalla.
+Tunnenhan minä Taavin aivan toiseksi mieheksi, suoraksi ja rehelliseksi
+pojaksi. Ei hän ole syyllinen, ei se valhetta ole mitä hän tuossa
+puolustukseksensa on sanonut. Siinä vallitsee onneton erehdys. Suokoon
+Jumala että saataisiin selko asiasta! Niin ajattelin ja jätin teidän
+kohtalonne Jumalan käteen. Mutta rauhaa en enää saanut, halutti kotiin,
+missä ehkä jossakin kohdassa voisin auttaa teitä. Mutta tohtori ei
+päästänyt vielä silla viikolla. Minun tulee mainita että minulla on
+ollut suuri apu kipuihin tästä parannus-matkasta, ja erinomainen onni,
+kun vielä sitten tapasin tuon tohtori Donnerstag'in, siunattu mies ja
+siunatut hänen galvaniset koneensa. -- -- No, mutta mitenkään en
+tahtonut voida malttaa mieltäni, kun seuraavain päiväin Suomettaressa
+näin kehoituksen, 'sille herralle joka iltasella elokuun 2:na
+päivänä on kävellyt kautta Tyyneveden pitäjän, tulemaan todistamaan
+hengenrikos-asiassa, missä muuten ei selkoa saatu'. -- Viimmein pääsin
+maanantaina vapaaksi ja kiiruhdin kotiin. Jo aikoja sitten olin minä
+kirjoittanut tulevalle apulaiselleni että, koska en tiennyt kauvanko
+tulen olemaan parannuksella ja koska sittemmin ehkä tarvitsen enemmän
+lepoa ja rauhaa, jos hänen haluttaisi tulla viettämään syksyä täällä ja
+harjoittelemaan saarnaamisessa, olisi hänestä nyt sangen suuri apu.
+Minä siis odotin saavani tavata hänet täällä, jopa kotiutuneena. Mutta
+ei ollutkaan kuin kirje. No, siinä Schyvall --"
+
+"No mutta --" yritti Nivalinkanen keskeyttämään.
+
+"Älkäähän vielä, nyt tulen tärkeimpään. Siinä Schyvall kirjoittaa
+saaneensa minun kirjeeni vasta nykyisin, vaan sanoo tulevansa tänne,
+niin pian kuin mahdollista, ja mainitsee lopulla -- kuulkaahan -- että
+hän heinäkuussa kohtasi eräitä ylioppilaita, jotka tekivät jatkomatkan
+Hämeesen ja Pohjanmaalle. Pohjanmaan etelä-kulmassa nämä olivat
+eronneet toisistaan. No näitähän se herra on, ihan varmaan, josta Taavi
+on puhunut! se ajatus iski kohta minun mieleeni! Ja minä kun kerran
+olin matka-aikeessa, niin päätin lähteä tänne itse ja heti kohta
+saattaa teille toivoa ja saadakseni yhdessä teidän kanssanne tuumailla
+odotetaanko Schyvallia vai ruvetaanko kohta kirjeellisesti kyselemään".
+
+"Mutta, ettekö, herra rovasti, tavannut Schyvallia?" kysäsi kohta
+Nivalinkanen; "hän on tullut ja on parhaallaan kirkolla".
+
+"Tullutko?" virkahti rovasti. "En minä ole häntä tavannut. Vai on hän
+viimmeinkin tullut. Tiedättekö milloinka hän tuli?"
+
+"Tottahan sen tiedän, kun yhdessä vast'ikään tulimme. Hän poikkesi
+kappalaista tervehtimään, ja sanoi kohta tulevansa isoon pappilaan".
+
+"Ettekö te keskenänne puhelleet tästä Hannulan murha-jutusta? Eikös hän
+siihen mitään sanonut?"
+
+"Emme puhuneet siitä asiasta ollenkaan. Minä en mielelläni lavertele
+asioistani, ja hän taas päivitteli kaiken matkaa myöhäistä tuloansa,
+rovastin kirje kun oli kiertänyt kaiken maailman mutkat, ennenkuin se
+hänelle saapui".
+
+"No nyt siis ei enää ole tiedot kaukana. Lähtekäämme takaisin kirkolle
+Timon kanssa!"
+
+Lähtöä hommattiin; puheltiin ja selitettiin. Emäntä toi vielä
+lähtökahvit. Ei älynnyt ensimmältä kukaan, että ovesta astui vielä
+kolmas vieras, joka tervehtien tuli rovastin luo.
+
+"Totta totisesti Schyvall!" huudahti rovasti. "Terve, terve tulemasta,
+mutta mistä te näin hiljaisuudessa tulette, eihän teitä älytty,
+ennenkuin olitte keskellä seuraa".
+
+"Minä tulen kirkolta ja kävelin loppumatkan oikotietä metsän läpi",
+vastasi Schyvall syvällä, totisella äänellään.
+
+"Metsän läpi! Jos olisitte vielä viimeisellä eksyneet pois meidän
+käsistämme", sanoi rovasti leikillisesti.
+
+"Ei hätää! en minä ensikertaa sitä tietä kulkenut", vastasi Schyvall.
+
+Lotta, joka juuri tarjosi kahvia rovastille, rupesi vapisemaan, niin
+että täytyi panna tarjotin pöydälle.
+
+"Ette ensikertaa sitä kulkenut! Milloinkas ennen?" kysyi rovasti.
+
+"Noin kuusi viikkoa takaperin".
+
+"Elokuun toisena päivänä iltasella?" virkahti Nivalinkanen.
+
+"Aivan niin! Elokuun toisena päivänä. Mutta --"
+
+"No siinähän on miehemme!" huusi rovasti.
+
+"Siinä ensimmäinen selkeyden säde tähän mustaan murheesen", sanoi Timo.
+
+Lotta hyrähti itkuun, mutta ilosta itki hän nyt. Hänen
+sydämestänsä vierähti tuo surun painajainen, hänen sielunsa silmälle
+avautui taas tuo tyytyväinen, onnellinen koti-elämä, mikä kaikessa
+jokapäiväisyydessään, kaikkine vähine vastuksineen, kumminkin oli niin
+kallis muistossa, kun se kerran oli kadonnut. -- Nyt oli murhe
+poistuva, asia selkenevä tämän nuoren papin ilmautumisen kautta. Jumala
+oli valinnut omia palvelijoitaan totuuden esille saattamiseksi; Jumala
+oli auttava, syntihän olisi epäillä juuri, kun Jumala osoitti armoansa
+ja hyvyyttänsä.
+
+Schyvall katsoi kummastellen toisesta toiseen.
+
+Kysymyksiä alkoi taas tulla kuin rakeita.
+
+"Te olitte siis itse noitten kulkijain joukossa?"
+
+"Oletteko todella se herra, joka Taavin kanssa käveli?"
+
+"Ja Syyvall on nimenne, Syyvall".
+
+"Ettekö ole kuulleet tuosta murha-asiasta mitään?"
+
+"Ettekö ole lukenut viime viikon Suometarta?"
+
+"En minä ole tiennyt mitään. Mistä murha-jutusta te puhutte? Onko
+luultu että Hannulan poika murhasi minut. Muuan puunhakkaaja näki
+ylioppilaan metsässä, mutta sitten ei kuulunut hänestä enää mitään --
+eikä Hannulan poika ilmaissut mitään. No tässähän olen terveenä,
+poistamaan semmoiset luulot".
+
+"Eihän Taavi teitä ole murhannut", sanoi Lotta pyyhkien silmäänsä --
+"voi mitä puhun, höppänä -- eihän sitä ole luultu, vaan teitä on luultu
+Joosepiksi, joka samana iltana löydettiin kuolleena".
+
+"Ja kuka se Jooseppi on?" kysyi Schyvall.
+
+"Minä ehdottelisin", sanoi nyt Nivalinkanen, "että herra Schyvall
+laatii kokonaisen kertomuksen tästä asiasta, siten paraiten selviämme
+kaikista kysymyksistä".
+
+"Aivan niin", sanoi rovasti. "Mutta sitä ennen tahdon minä lyhykäisesti
+kertoa hänelle tämän 'murha-jutun' semmoisena kuin se oli sanomissa.
+Kuulkaa siis, Schyvall!"
+
+Sitten kertoi rovasti koko jutun ja kertomuksen aikana kävi Schyvall
+vaaleaksi istuessaan, pää käden nojassa ja synkästi tuijottaen
+puhujaan.
+
+"Voi onneton kohtalo!" huudahti hän, kun rovasti oli lopettanut,
+"mitä on tapahtunut teille, hyvät ihmiset, minun tähteni. Rovastin
+kertomus on vihlaissut kuin veitsi minun sydäntäni, sillä minun
+ajattelemattomuuteni on pilannut teidän poikanne puolustuksen. -- Mutta
+pantiinko hän kiinni vaan sentähden, kun ei minusta saatu tietoa?"
+
+"Totta siinä oli muitakin syitä ja seikkoja", vastasi lakimies; "mutta
+te olitte syytetyn paras puolustus, ja kuu se valheeksi katsottiin,
+saivat vähäpätöisetkin seikat häntä vastaan kaksinkertaisen arvon".
+
+"Voi kohtaloa kuitenkin! No missä hän on ja milloinka saamme hänet
+vapaaksi?"
+
+"Kyllä me hänet vapaaksi saamme, mutta aivan pian se ei voi tapahtua.
+Hän on läänin-vankilassa. Tuomarikaan ei asu täällä, kuulen ma; jos
+hänelle tänä yönä vielä saan viestin, niin on jo hyvä sekin. Mutta nyt
+kertokaa tarkoin koko juttu, että saamme perustusta pyyntöömme".
+
+Ja Schyvall alkoi kertomuksensa, Nivalinkanen veti muistikirjan
+taskustaan, rovasti kuunteli ummessa silmin, Timon ja Lotan silmät taas
+olivat kiintyneet kertojan kasvoihin.
+
+"Viimme heinäkuun alussa yhdyin minä kotipitäjässäni muutamiin
+tuttaviin ylioppilaisiin, jotka olivat kävelyretkellä. Minä olin kaiken
+kesää lukenut ja luulin siis tarvitsevani vähän virkistelemistä. Me
+kävelimme Itä-Hämeessä ja osaksi pohjanmäkiä. Tarkoituksena oli
+toisilla kielitutkimuksia, toisilla taas muita kansaa koskevia
+urkintoja, mitä milläkin. Minulla puolestani ei ollut erinäistä tointa,
+mutta minua halutti päästä tapaamaan noita Pohjanmaan eriseuraisia
+taikka villi-uskoisia, kuten muutamat niitä kutsuvat. Parissa paikassa
+pidin lyhkäisiä raamatun-selityksiä kirkkoherran luvalla. Matkamme
+menestyi hyvin ja toi meille paljonkin hyötyä. Niin tulimme Pohjanmaan
+eteläkulmaan; muut aikoivat yhdessä jatkaa matkaansa vielä rannikolle
+asti, minä taas en tahtonut kuukautta pitempää aikaa menettää, vaan
+erosin heistä. Vaelsin sitten yksin ja pyrin rautatielle. En ollut
+vielä kauvan kulkenut, kun tapasin ukon, joka näkyi maantienvarrella
+syöttäneen hevostansa ja juuri valmistihe lähtöön taas. Hän kysyi
+tahtoisinko ajaa jonkun matkaa ja tarjosi tilaa kärryissään. Minä
+hämmästyin ensimmältä, sillä hän puhutteli minua ruotsiksi -- mutta
+otin sitten kiitollisuudella vastaan hänen tarjouksensa, silla johan
+olin saanut marssiakin tarpeekseni. Tämä hyväntahtoinen talonpoika oli
+umpiruotsalaisesta Pohjanlahden rannikkopitäjästä ja matkalla
+Tampereelle. Hänen kanssansa pääsin näille seuduille, hän neuvoi minua
+oikotielle, vaan kehoitti kuitenkin tarkemmin kyselemään sen suuntaa,
+koska hän itse ei ollut tuota polkua koskaan kulkenut. Silloin oli ilta
+ja elokuun 2:nen päivä. -- Puolen tunnin ajan astuttuani näin muutaman
+miehen tulevan metsästä, luultavasti oli hän halon-hakkaaja. Häneltä
+tiedustelin tietä. Hän meni sitten metsän kautta polun toisella
+puolella tiehensä ja minä astuskelin eteenpäin. Nousin matkalla eräälle
+mäelle, mistä avautui mitä ihanin näkö-ala järvelle päin. Tuli sitten
+aukeampi seutu. Männikkö loppui, louhikko alkoi; ja tässä oli tiehaara.
+Halonhakkaaja oli sanonut tien kulkevan kahden talon sivutse. Savuja
+nousi ja kattoja näkyi vasemmalla puolella, minä käännyin siis
+vasemmalle haaralle. Parin sadan askeleen päästä alkoi ensimmäinen talo
+näkyä; vasemmalla puolella oli nurmi-niittu ja sen takana matala
+lehtimetsä. Nurmella käveli rantaan päin eräs henkilö, väliin
+seisahtuen ja nähtävästi ilman erinäistä tarkoitusta.
+
+"Nyt tulen ikävään seikkaan kertomuksessani, seikkaan joka on ollut
+syynä siihen, ett'ei Taavi Hannulan puhetta ole uskottu. Vähässä paljon
+seisoo, sanotaan, ja se on tosi sana. -- Mutta minun täytyy peräytyä
+pikkusen entiseen elämääni. Minä tahdon tehdä teille suoran
+tunnustuksen.
+
+"Oli aika minullakin semmoinen, jona olin pahimpia maailman orjia -- se
+aika oli lukiossa ollessani. Maailman turhuudet olivat viisauteni,
+Jumalan sanasta en paljon väliä pitänyt. Siihen aikaan oli paras
+ystäväni eräs Anian Föhrberg. Hän ja minä olimme ensimmäiset miehet
+kaikenmoisissa huvituksissa ja hulluuksissa. Mutta Jumala armahti
+minua: Hän saatti minut kovaan tautiin. Siinä kun olin elämän ja
+kuoleman välillä, tulin havaitsemaan entisen elämäni kurjuuden. Minä
+käännyin paremmalle tielle, nousin tuolta siunatulta tauti-vuoteelta
+uutena ihmisenä. Nauru ja pilkka kohtasi minua heti maailman-mielisten
+puolelta, Föhrberg ei ollut uskovinaan minussa tapahtunutta muutosta,
+hän rupesi taas viekoittelemaan ja ilmoitti minulle asian, josta nyt
+en tarvitse sen enempää mainita kuin että se oli syynä Föhrberg'in
+pois-joutumiseen lukiosta. Minä sitä en saattanut ilmi, mutta niin hän
+luuli. Ja hehkuen vihasta ja kostonhimosta hän erosi entisestä
+ystävästään.
+
+"Tuo henkilö, joka käveli nurmi-niitulla oli Föhrberg, minä tunsin
+hänet ensi silmäykseltä. Minä vetäydyin ehdottomasti metsikköön
+takaisin. Föhrberg ei ollut minua nähnyt, hän seisoi ja katseli
+järvelle päin. Minä odotin hänen poismenoansa, poltin yhden paperossin,
+panin lakkini päälle vuorin, ett'ei lakkini pilalle kastuisi, jos sade
+tulisi yöllä, ja hän vaan käveli tuolla niityllä. Mitähän tuo täällä
+tekee, arvelin, lieneekö hän tähän pitäjään muuttanut asumaan. Jos nyt
+menen hänen puheillensa, syttyy hänen vanha vihansa, silloin saan
+ensiksikin kuulla hänen herjauksiansa, ja sitten hän kukatiesi lähtee
+tämän kohtauksensa johdosta levittämään minusta pahoja puheita
+seurakunnassa, mihin juuri olen aikonut päästä apupapiksi -- jopa huhut
+voivat levitä rovastinkin korviin, ja rovasti voi kääntyä jonkun toisen
+puoleen ja minä en pääse edes puolustamaankaan itseäni --"
+
+"Vielä vainen!" virkahti rovasti. "Föhrbergin puheista minä teistä
+luopuisin! Kyllä minä sen veijarin vehkeille teen lopun jahka joudan".
+
+"Hyvä, en tarvitse siis tuota peljätä", sanoi Schyvall. "Vieläkö hän
+siis täällä asuu?"
+
+"Ainakin toistaiseksi", vastasi rovasti.
+
+"Hänen kuulin täällä matkaansaattaneen paljon pahennusta jo, -- hänen
+sanotaan yllyttäneen talonpoikia tuomariansa vastaan; he tuumivat
+valituksia muka prokuraattoriin. Hävetä pitäisi heidän!"
+
+"Herra Kokka tarjoutui panettamaan ilmoituksen sanomalehtiin", virkkoi
+Timo, "tuon tuntemattoman kutsumiseksi tänne. Minä maksoin hänelle
+kustannus-rahat ja vielä päällekin, mutta rahat hän käytti omiin
+tarpeihinsa, eikä ilmoitusta tullut näkyviin minkäänlaista".
+
+"Kokka?" virkkoi Schyvall kylmästi.
+
+"Föhrberg on täällä muuttunut Kokaksi", ilmoitti rovasti. "Mutta
+palatkaamme teidän kertomukseenne".
+
+"Niin ajattelin, että hän panettelee minua pahanpäiväiseksi. Mutta sitä
+mahdollisuutta en tullut ottaneeksi lukuun, että mitä pelkäsin, jo
+olisi voinut tapahtuakin: että hän jo olisi kuullut minun tänne
+tulostani, ja puhunut minusta pahaa. Ei, pois hänen silmistänsä! ja
+niin kävin siihen häpeälliseen päätökseen, että hiipsahtaa kuin voro
+tämän kyläkunnan läpi. 'Sitten kun pappina tulen tänne', niin
+kaunistelin itselleni käytöstäni, 'mitä minä hänestä silloin pidän,
+tyhjäksi teen kohta hänen sala-juonensa' -- 'ja ehkenpä hän silloin on
+muuallakin taas', toivoin vielä lisäksi. Oikealla puolella oli niin
+puutonta ett'ei sieltä päässyt näkymättä sivutse, minä pistäydyin siis
+vasemmalle ja tein mutkan lehdikon kautta ja niityn vanhaa aitaa
+pitkin. Kun tulin taas polulle oli kohta tien-risteys taas edessäni.
+Hm! Minä seisahduin ja katsahdin ympärilleni, samassa astui moniaan
+sylen päässä minusta muuan nuorukainen viidakosta. Minä en voinut
+välttää häntä, ja koska paitsi sitä tarvitsin neuvoa, niin menin siis
+hänen puheillensa ja kysyin tietä. Hän sanoi minun menneen väärään kun
+äsken vasemmalle käännyin ja neuvoi minua rantaan päin taas, jota
+pitkin on kallioita myöten kuljettava. Minä käännyin nyt sinne. Mutta
+kohta tuli hän takaa ja huusi tahtovansa paremmin näyttää tietä
+minulle. Me kävelimme sitten rinnan, puhellen niitä näitä. Tuo Föhrberg
+oli vielä minulla mielessä, minä kysyin seuraajaltani, asuuko täällä
+aika ajoin ylioppilaita, tämän puolen puhdasta suomenkieltä opettelevia
+lukumiehiä. 'Toisinaan kesällä ja enimmiten kirkolla', oli vastaus;
+'mutta nyt on meidän kylässä eräs Vöörper, hän asuu Mäkelän talossa,
+tästä ruotsin virsta maantien varrella; hän taitaa lukukauden alussa
+mennä Helsinkiin suorittamaan tutkintoansa -- häntä sanotaan
+maisteriksi, vaikka hän ei ole vielä ylioppilaskaan. -- Sitten kysyin
+mistä talosta minun seuraajani oli, oliko hän talollisen poikia vaiko
+itsellinen tahi torppari -- ja muuta semmoista, mikä sillä kertaa olisi
+saanut jäädä kysymättä; sillä nuorukainen kohta vuorostansa kysyi minun
+nimeäni. Valhetella en voinut, ja kummallista ja epäkohteliasta olisi
+ollutkin kieltää sanomasta nimeänsä tälle nuorukaiselle, joka näytti
+niin erittäin siivolta ja ymmärtäväiseltä. 'Ylpeä se on talonpojille --
+niin ainakin hän minua kohtaan on ollut', sen lausunnon voisi Hannulan
+poika aivan syystä minusta antaa, se lausunto pääsisi rauhassa
+juurtumaan tässä sydänmaan kylässä siihen asti kun vasta tulen tänne.
+Tänne tuloni esti minua sekä sanomasta nimeäni että olemasta sitä
+sanomatta. Niin on ihminen kuin kana tappuroissa kohtakun suoruuden
+tieltä syrjäytyy. Kotvasen arveltuani sanoin nimeni, mutta lisäsin
+pyynnön, ett'ei hän huolisi puhua minusta mitään, eikä muille mainita
+minun nimeäni. 'Tämä pyyntö on tosin kummannäköinen', sanoin, 'mutta
+minulla on siihen syitä, jotka vast'edes voin teille sanoa'. Päästyämme
+muutaman, muistaakseni Rossin kivikoksi mainitun karun paikan toiselle
+puolelle, sanoimme jäähyväiset toisillemme. Hannulan nuorukainen
+kääntyi kohta kotiin päin. Koko rannikolla ei ollut yhtäkään ihmistä
+paitsi meitä; jos murha on tapahtunut, niin se on aivan varmaan
+tapahtunut jo ennen kuin tulimme, ja teidän poikanne on siihen ihan
+syytön. Mutta minun häpeällinen pelkurimaisuuteni ja siitä lähtevä
+ajattelematon kielto, joka jo harmitti minua kohta kun se oli
+ulospuhuttu -- se on saattanut teidän poikanne ensin salaamaan
+kohtaamisemme, ja sittemmin, kun häntä kovalle pantiin, ilmoittamaan
+siitä vähäsen, vaan vaikenemaan tärkeimmistä ja niin näyttämään
+epävakaiselta, valheelliselta puolustuksessaan; ja sentähden istuu hän
+nyt vankina. Voi, voi minun tyhmyyttäni yhtäkaikki! Mutta eihän sitä
+sittenkään olisi voinut kukaan aavistaa että minun hiljainen kävelyni
+tämän seudun kautta oli jättävä jälkeensä niin pahoja seurauksia", ja
+hän nojasi päätänsä käteensä ja suu vääntyi haikeaan hymyyn.
+
+"Voi, voi, eihän se kumma ollut että herra maisteri varoi tuota pahaa
+Vööperiä", sanoi Lotta. "pahuudella on paljon valtaa maailmassa. --
+Niin, ja kuka olisi luullut niin vähästä seuraavan semmoisen surun".
+
+"Vähäinen tuo itse asia oli", sanoi Schyvall, "mielen oikku vaan; mutta
+sen perustus oli paha: entisyyden vikain salaaminen -- se on mitä
+kehnoimpia keinoja päästä ihmisten suosioon, se toi pahoja seurauksia
+ja ikimuistettavan läksyn minulle. En kuitenkaan ole päässyt niitä
+ilmoittamasta. Ja tästälähin ilmoitan ne joka miehelle, joka kuulla
+tahtoo. Julki tunnustus ja sitä seuraava kunniallinen ja hyödyttävä
+elämä, se on ainoa, joka peittää nuoruuden vijat, ja semmoiseen elämään
+on minulla, Jumalan armolla, sekä tahtoa että kykyä".
+
+"Ilmoittihan Taavi sitten kaikki mitä tiesi", sanoi Lotta melkein
+anteeksi-pyytävästi. "Mutta nimeä hän ei muistanut; kyllä minä luulen
+että hän olisi senkin ilmoittanut, jos ei oikeudelle niin ainakin
+meille. Hän mietti ja mietti, mutta ei johtunut teidän nimenne
+mieleensä".
+
+"Ensikerran hän sen kuuli", virkkoi rovasti; "minäkään en ollut
+Schyvall'ista vielä puhunut juuri kellekään, koska en vielä varmaan
+tiennyt, tahtoisiko hän tulla minun luokseni vai eikö".
+
+"Minä pyytäisin teitä tarkistamaan muistoanne etenkin tähän kävelyyn
+talojen sivutse", muistutti Nivalinkanen; "minä tulen siihen nähden
+tekemään teille monta ja tärkeää kysymystä. Jatkakaa!"
+
+"Me siis erosimme, nuorukainen ja minä. Minä astuin nopeasti eteenpäin,
+polusta vähän matkaa metsässä oli mökki. Sen edustalla oli mies ja
+vaimo. Sitten en nähnyt enää ketään tällä puolen sydänmaata. Asemalle
+tulin hyvään aikaan, kello oli puoli neljä vasta. Siinä odotin ja
+puhelin erään nuoren miehen kanssa joka oli käynyt sydänmaan
+lampiloissa linnustamassa. Sitten pääsimme ajamaan, ja yöllä saavuin
+kotiin".
+
+Timo liitti tähän kertomuksen Mäkeläisen saamista tiedoista, kun hän
+kävi asemalla ja sitä lähinnä olevassa kestikievarissa.
+
+"Mutta olittekohan te sittenkin toinen noista herroista, vaikk'eivät
+selitykset sopineet yhteen".
+
+"Olin kyllä -- se nahka-nutussa joka junasillalla käveli", vastasi
+Schyvall. "Yöllä rupesi satamaan ja koska kiivaan käynnin jälkeen
+pian vilustuu viileässä aamu-ilmassa, sentähden pukeuduin ohiaan
+nahka-nuttuun, mikä muuten oli minulla matka-laukuksi kierretty. Se
+herra, jonka kanssa kävelin junasillalla, sanoi tulleensa erään nuoren
+kauppamiehen seurassa, jolla oli vähän asioita kylässä ett'ei joutanut
+menemään ennenkuin toisessa junassa.
+
+"No muutama sana vielä viimeisistä tapahtumista, ikäviä nekin. --
+Sangen mielelläni olisin herra rovastin tahdon mukaan tullut tänne jo
+alusta elokuun. Tosin en joutilaana ollut; mutta olihan minulla aikaa
+tuohon jalkamatkaankin, miks'ei sitten tärkeämpään. Vaan kuulkaas miten
+kävi! Joku nuori posti-sihteeri oli tahtonut ylvästellä erinomaisella
+maantieteen tuntemisella. Hän on luullut herra rovastin lopen huonosti
+kirjoittaneen osoitepaikan nimen, arvellut hiukkasen, ja saanut siitä
+-- Torneå tietysti; onhan meidän seurakunnan nimessä o ja ä, siis suuri
+yhtäläisyys! 'Taitaa olla Torneå', tään muistutuksen hän oli pistänyt
+rovastin kirjoituksen alle, ja Torniossa kirje oli käynyt ja ties sen
+missä muualla vielä, sillä umpeen kuukauden oli se ollut matkoilla.
+Kuka sen viimein oikealle johdatti, en tiedä; vaan suuri kiitos olkoon
+sille kunnon ihmiselle, sillä ilman hänettä en olisi täällä vielä
+nytkään. Kirjeen saatuani rupesin kohta valmistautumaan matkalle. Mutta
+ainahan sitä menee vähän aikaa ennenkuin saa vaatteensa j.n.e. kuntoon
+pitempää oleskelemista varten muualla. Minä kirjoitin siis heti
+kirjeen, jossa ilmoitin tulevani niin pian kuin mahdollista oli -- ja
+lähetin kirjeen tänne, koska melkein luulin rovastin jo palanneen enkä
+tietänyt missä rovasti Helsingissä asui. Mitä sanomalehtiin tulee,
+joista kysyitte, niin en ole minä Uutta Suometarta nähnyt moneen
+aikaan. Meidän perhe on vanhan kansan ruotsalaisia; minä yksin olen
+Uutta Suometarta tilannut, vaan neljännes-vuodeksi erillään, kun en
+tiedä missä milloinkin olen. Mutta tuo kävely-matka kun sattui eteeni,
+niin en tullutkaan tilanneeksi kolmatta neljännestä. Kummallista olisi
+kuitenkin jos ei ruotsalaisiin lehtiin olisi otettu tuota tärkeää
+ilmoitusta. Se on voinut niissä olla, vaan jäänyt minulta huomaamatta,
+minä kun jokseenkin hätäisesti niitä silmäilin. Muutkaan eivät ole
+virkkaneet mitään, -- kuka niitä kaikkia murhia muistaa, ja yhtä vähän
+he muistivat minun maininneen heille Tyynevedestä, kun matkoistani
+puhuin. Maanantaina läksin tänne ja sain kaupungista seurakumppanikseni
+herra Nivalinkasen. Melkeinpä olimme samaan aikaan matkalla kuin herra
+rovasti, vähän edellä vaan -- ja emme tietäneet toisistamme mitään!
+Tiellä vaan kuulimme, ett'ei rovasti ollut vielä kotona. Minä menin
+siis ensiksi Altmania tervehtimään. Hänen kanssaan tuli puheeksi
+Pohjanmaan eriseurat ja niistä olisi ollut väittelemistä kuinka kauvan
+hyvänsä, mutta tultiin sanomaan, että rovasti vähän aikaa sitten oli
+palannut matkaltaan ja ajanut sivutse. Minä menin sitten rovastilaan.
+Mutta jo oli rovasti ehtinyt lähteä tänne. Rovastinna päivitteli tätä,
+sillä herra rovasti oli sanonut että hänen pitäisi nyt saada tavata
+minua kuta pikemmin sitä paremmin. Minä tuumailin mitä tehdä, ja menin
+ulos. Markkinamiehiä juuri ajoi sivutseni kovalla kyydillä ja ruoska
+suorana, minä huusin ja sain kuin sainkin heitä muutaman seisahtumaan,
+pyysin päästä heidän kanssaan vähän matkaa ja pidin heille kyydin
+palkinnoksi nuhdesaarnan heidän markkina-elämänsä ja hevois-rääkkäyksen
+johdosta, ja varoitin heitä tästälähtein ajamaan ja olemaan ihmisen
+tapaan. Oikotien kohdalla nousin alas ja täällä olen nyt. Vihdoinkin
+olen tullut sittenkuin semmoista hämmennystä ja surua tahtomattani olen
+matkaansaattanut. Antakaa anteeksi minulle, Timo ja te emäntä! Mutta
+voivotuksilla emme saa tapahtunutta tapahtumattomaksi. Ryhtykäämme siis
+hetikohta toimiin Taavin vapauttamiseksi".
+
+"Voi, voi, te olette kuin taivaan enkeliä kaikki, hyvät herrat", sanoi
+Lotta.
+
+"Älkäähän muita heikkoja ihmisiä ylistäkö", vastasi rovasti; "Jumalan
+olkoon kiitos, Hän ohjaa asiat hyvään loppuun, jommoista toivokaamme
+tästäkin käänteestä".
+
+"Ihmeellistä kuinka toisinaan ihmiset saavat olla sokkosilla", jatkoi
+sitten rovasti. "Haaksirikko on tapahtunut, sakea sumu laskeutunut
+merelle. Haaksirikkoiset ovat toivottomina ja luulevat kuolemansa
+varmaksi, sillä he eivät näe pelastajaa, laivaa mikä muutaman sylen
+päässä purjehtii heidän ohitsensa. Katteini sanoo sen haamoittaneen
+sumussa, mutta kohta kaikki päättävät sen harhailevaksi utukuvaksi,
+mikä näky vaan tekee varmemmaksi heidän perikatonsa. Hetken kuluttua
+olisi apu ohi -- silloin päivän säde hajoittaa sumut, laivaväet näkevät
+toinen toisensa, sivutse menneet kiiruhtavat avuksi ja pelastavat
+hätäytyneet. -- Aivan niin on tässäkin. Tähänkin niin toivottomalta
+näyttävään tilaan on Herra lähettänyt valkeuden säteen silloin kuin
+soveliaaksi katsoi. Ottakaamme nöyryydessä vastaan Herran kuritusta, ja
+toivokaamme että Hän, armostansa ja hyvyydestänsä, hajoittaa vielä
+viimeisetkin sumut, mitkä tässä haittana ovat".
+
+"Kyllähän Taavin puolustusta nyt pitäisi uskottaman", sanoi Timo
+kosketellen korvallistansa; "mutta voipi Oikeus pitää hänestä kiinni
+sittenkin, kun ei toista murhaajaa löydy".
+
+"Jättäkäähän jotakin minun toimekseni", sanoi lakimies; "enhän minä
+tahdo aivan valmiisen tulla. Taavi on syytöksestä pääsevä puhtaaksi,
+sen takaan niin totta kuin olen Nivalinkanen. Mutta nyt täytyy
+viimeinkin lähteä".
+
+"Jaa, lähtekäämme, lähtekäämme!" yhtyi siihen rovasti. "Tuletteko te,
+Schyvall, pappilaan, vai olisiko teidänkin mentävä nimismiehen tykö?"
+
+"Tänä iltana en vielä tahdo vaivata herra Schyvallia sen enempään
+toimintaan", sanoi Nivalinkanen.
+
+He astuivat ulos, rovasti nousi kiesiinsä ja Schyvall pukille, lakimies
+taas Timon kanssa toisiin kärryihin, ja niin kaikki lähtivät ajamaan
+kirkolle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+"Suuresti suretti minua tämän perheen kova kohtalo, ja suuresti minua
+ilahuttaa tämä käänne onneen taas", näin puhui rovasti Schyvallille
+koti-matkalla. "Tämä perhe on paraita, siivoimpia pitäjässä. He ovat
+säilyttäneet Jumalanpelkonsa, rehellisyytensä ja yksinkertaisuutensa
+puhtaana tänä turmeluksen aikakautena".
+
+"Ja sitä valitettavasti ei voida enää enimmistä sanoa".
+
+"Ei, paratkoon Jumala. Ja hullumpi vaan on ylemmällä maailmassa,
+sivistyksen keskuuksissa, Baabel'issa. Pimeyden ruhtinas, tuo suuri
+lumooja ja silmänkääntäjä, pitää valtikan siellä. Eihän nyt enään
+eroiteta mikä on minun ja mikä sinun, tilinvajaukset ja väärennykset
+ovat jo aivan tavalliset. Ei nyt eroiteta siveyttä hävyttömyydestä,
+mitä hävyttömimpiä asioita keskustellaan ja kirjoitellaan -- naisetkin
+niihin ujostelematta puuttuvat; ja sitten huudetaan, että nehän
+kirjotukset ja keskustelut vasta siveyttä palvelevatkin, ne paljastavat
+yhteiskunnan mätähaavat -- ja mätähaavoissa sotketaan kunnes saasta on
+oikein levinnyt. Ei meidän aikana tiedetä myöskään mikä on kaunis mikä
+ruma, kiitettävää moititaan ja moitittavaa kiitetään. Katsahtakaamme
+taiteisiin! Nykyisen soitannon suloutta ei tavallinen ihminen käsitä.
+Milloin se on korvia halkaiseva hälinä, milloin taas kuolehtuva
+tahtikeppi vaan -- semmoinen on uuden ajan soitanto. Maalaus mikä on
+kuin luudalla tahriskeltu, se on nyky-aikana oivallinen, se on 'aika
+lailla tehty, leveällä ja mehevällä pensselillä'. Näyttämöllä nyt
+taitamaton pääsee kunnioihin, hänen näytäntönsä on muka niin
+hienon-hienoa ja luonnollista; no niin luonnollista ett'ei se ole
+näytäntöä enää eikä taidetta, siinä se hieno eroitus! ha, ha, ha! Jaa,
+muoti-ihmiset rakastavat niin vinoutta, että yksin sohvat ja pöydätkään
+eivät enää saa olla suorassa, vaan ne asetetaan viistoon seinistä. --
+Mutta nuo mau'un harhaukset eivät enää kauvan tyydytä. Realismi,
+parhaaltakin puolelta katsottuna, työskentelee omaa turmiotansa. Taide
+ei voi nousta todellisuudeksi, se havaitaan kelvottomaksi ja
+ylenannetaan. Ihmisten rahat säästyvät: ken tahtoo lukea hän lukee
+ihmiselämän suuresta kirjasta, ken tahtoo maalausta hän avaa akkunansa
+ja katsoo ulos, ken tahtoo soitantoa kuulla hän menköön kuulemaan
+kosken kohinaa ja kuusien huminaa --"
+
+"Ja siinä onkin kyllin", sanoi Schyvall. "'Sitä kuusta kuuleminen,
+jonka juurella asunto', voimme sitten sanoa kaksinkertaisessa
+merkinnössä. Minä olen lämmin luonnon-ihailija, mutta taiteet ovat
+minusta hylättäviä turhuuksia, olivatpa ne sitten oikeat taikka
+väärät. Luonnon-ihaileminen vie lähemmäksi Jumalaa, se saattaa
+ylistämään ja kiittämään Hänen suuruuttansa ja hyvyyttänsä --
+mutta taiteet hämmentävät mielen, vievät maailmallisuuteen ja
+epäjumalain-palvelukseen".
+
+"Tämä teidän jatkopuheenne ilahuttaa minua suuresti, ja minä odotinkin
+sitä teiltä", vastasi rovasti. "Tuhannen kertaa ennemmin tulee nuoren
+papin olla liian ankara kuin leväperäinen ja ryhditön. Voisin tässä
+ruveta väittelemään, taiteen jalostavasta vaikutuksesta j.n.e. Minä en
+sitä tee; minä tiedän ett'ette anna jälkeen, mutta minä tiedän myös,
+että koska kerran emme ole korvessa yksin Jumalamme ja luonnon kanssa,
+vaan asetetut maailmaan, se on tässä ihmisten yhteiskuntaan -- tämä
+maailma tasoittaa kuten sanotaan, tämä elämä ja sen koulu sovittaa
+ankaruuden, ikäänkuin karsien ja kassaroiden liiat pois".
+
+"Antakaa anteeksi, herra rovasti, mutta en taida oikein suostua tähän
+totuuteen. Maailma sellaisenansa ei tasoita eikä sovita. Tätä nykyä kun
+uskontoamme päivä päivältä yhä kovemmin ahdistetaan, täytyyhän
+laimeankin jumalanpalvelijan menettää malttinsa. Vihollisen
+hyökkäyksille hän tekee ryntäyksiä vastavuoroa, maailman pilkan hän
+sinkahuttaa sille takasin. Ja näin hänen täytyy panna kova kovaa
+vastaan yhä yltyvässä määrässä, kunnes viimein saa kunnialla kaatua
+raunioilla. Sillä se aika ei ole kaukana kun viholliset saavat portit
+auki ja linnan valtaansa. -- Mutta silloin ei ole kaukana viimeinen
+tuomiokaan".
+
+"Oikein! Te olette kelpo uskonsankari, ja jos kaikki olisivat niinkuin
+te, eihän sitten hätää olisi mitään. -- Sen muistutuksen kuitenkin
+tahdon tehdä, että liika mustassa muodossa näette ajat ja onnet. Aika
+on vaihtuva, olemme muuttuva paremmaksi. Kristikunta on kestänyt kovia
+karkauksia ennenkin, voitollisesti se on vastaanseisova tämän
+uudenaikaisen pakanallisuuden puuskauksia. Kristus on kirkon pää. Hän
+on kallio, johon jumalattomat lentävät päänsä puhki. Nykyaika tarjoaa
+tosin surullisen näyn. Portteja pyydetään avata joka haaralla ja
+varoittajain huudot ovat vaan kuin helisevä vaski ja kilisevä
+kulkuinen. Mutta annappas olla, kun yllyttäjät ja kavaltajat
+näyttäytyvät oikeassa karvassaan, eiköhän silloin kadu kauppaansa tuo
+heikko väestö, eiköhän se silloin katumuksella käänny takaisin kirkon
+helmoihin. Näette, 'tuo syvästi tunnettu tarve saada uskonnon-vapautta'
+mikä sekään on muu kuin naamari, jonka alla piilee pahan luonnon halu
+päästä kaikista siteistä vapaaksi. He eivät huoli mistään uskonnosta,
+se mieli heillä perillä on, pyrkivät vaan päästä aina rohkeammin
+rääväämään kirkkoa ja jumalisuutta vastaan".
+
+"Niin se on. Ja toiset, ihmisparat, eivät löydä vakavuutta, he ovat
+niin armottoman näpsäitä kääntymään jos jonkinlaisten uusien mietteiden
+puolelle".
+
+"Pois tieltä kerrassaan vanhat opit ja mielet, kun vaan joku 'mainio
+puhuja' pistää nenänsä tänne. 'Mit den Wölfen muss man heulen', siihen
+meitä Suomalaisia ei tarvitse kahdesti kehoittaa. Ja korkeaponteisia
+pitoja pidetään tuolle vieraalle, ja hartaudella kuunnellaan joka sanaa
+hänen suustansa, sillä joka sana on syvä-aatteinen älyntuote, siihen
+hänellä nyt kerran on patentti. Ja taasen lähtee tuulta pieksemään
+hänen älynsä lento, ja taasen ihmiset ovat haltioissaan ja taputtavat
+käsiänsä".
+
+He nauroivat.
+
+"Mutta näette kuinka puhellessa pian matka kuluu. Tuossapa jo
+Hoivaniemeltä valkeat vilkuttavat, minun rauhallisesta majastani.
+Toivon saavamme siellä viettää vielä joitakuita vuosia yhteisessä
+työssä. -- So! Polle! lähdeppäs lönkyttämään, pääset kohta kotiin".
+
+
+
+
+XV.
+
+
+Vasta aamulla ennätti Sivelin Hovilaan. Hän oli joka keskievarissa
+saanut odottaa hevosta, toisinaan tuntikausia; sillä sinä iltana ja
+yönä ajoivat enimmät markkina-vieraat kotiinsa ja olivat vieneet
+kyytihevoset kaikki. Tuo muuten niin hätäilemätön Sivelin oli nyt kuin
+tulisten hiilien päällä. Ja koko sillä ajalla, minkä hän tähän asti oli
+ollut matkoillansa, hän ei voinut saada naimis-tuumiansa selville;
+mutta nyt hän puolessa tunnissa oli tehnyt päätöksensä, että jos hän
+vielä löytää kaikki hyvin, niin hän heti suorastansa kosii Annaa, ja
+viepi hänet pois koko Hovilasta, kotiinsa sisarensa siipien alle.
+Viimein pääsi hän Tyynevedelle. Kirkolla sai hän kuulla, että
+Hovilan emäntä ja tytär eilen olivat matkustaneet kirkonkylän kautta
+naapuri-pitäjääsen. Hän suomi selkään hevostansa ja eteenpäin mentiin;
+mutta edempänä hiljenikin vauhti hiljenemistään. Hän oli päättänyt ajaa
+suorastansa Hovilaan, mutta myöhästymisensä näin täyteen aamupäivään
+saatti hänet ymmälle taas. Hän pysyi kuitenkin päätöksessään, ja kello
+puoli kahdeksan aamulla hän jokseenkin hiljaa ajoi Hovilan pihaan.
+Pihalla vallitsi hiljaisuus. Hän hyppäsi kärryistä, ja nähdessään
+tuvan oven olevan raollaan, astui hän sisään. Siellä sama hiljaisuus.
+Hän käveli pari kertaa lattian poikki. Äkkiä aukeni kamarin ovi
+ja kynnykselle ilmautui Lydia. Sivelin jäi seisomaan suu auki.
+Lydiakin hämmästyi niin ett'ei tullut vetäytyneeksi takasin, vaikka
+vaatteuksensa oli aivan järjestämätön, tukkansa kampaamatta ja silmät
+raukeat ja uniset.
+
+"Missä Anna on?" kysyi Sivelin.
+
+Lydia oli jo aikoja arvannut, ett'ei hänen isänsä ollut antanutkaan
+Annalle tuota pakettia kosio-kirjeineen, mikä erhetyksestä oli tullut
+Lydian käsiin -- olisihan siitä pitänyt jotakin jo kuulua.
+
+Nyt oli ensimmäinen ajatuksensa se, että Sivelin tuli vetämään heitä
+edesvastaukseen heidän käytöksestänsä siinä asiassa. Hän nosti nenäänsä
+ja oli kohta valmis suittamaan pilkalla Sivelinin syytökset.
+
+"En minä tiedä. Mitä te tahdotte?" kysyt Lydia vuorostansa, vetäen oven
+puoli-väliin kiinni eteensä.
+
+"Onko herra Kokka käynyt täällä?" kysyi taas Sivelin.
+
+"Markkina-pohmelossa taidatte olla, vai mitä merkinnee tuo teidän
+tunkeuminen meidän huoneisin", vastasi Lydia ja paiskasi oven kiinni.
+
+Sivelin älläili salissa vähän aikaa, hänen täytyi tunnustaa, että
+käytöksensä näytti sangen kummalliselta. Sitten hupsahti hän ulos.
+Porstuassa seisoi Eva, joka kuultuansa jonkun tulleen oli noussut ylös,
+pukenut päällensä ja kiirehtinyt katsomaan.
+
+Häneltä Sivelin rupesi kysymään. Eva ensimmältä naureli vaan, mutta
+kovin kauvan hän ei huolinut salata tietojansa, sillä hänellä oli
+hyvässä muistossa Lydian eiliset torat.
+
+Hän oli ollut valveella puolen yön aikana ja kuullut jonkun ajavan
+kujalla, mutta pihaan kun ei tullut kukaan luuli hän pettyneensä.
+Samassa kuitenkin kuului käynti ensin tuvan ovessa sitten sisä-kammarin
+ovessa, ja niinikään taas pari tuntia myöhempänä. Eva oli kai hiipinyt
+kuuntelemaan, sillä hän vakuutti aivan varmasti, että Anna se ei ollut,
+joka siinä kulki, että Anna laisinkaan ei ollut kotona: Anna oli mennyt
+pois jo aikaisemmin illalla Evan ollessa kylässä ja ennenkuin Lydia
+palasi, arvattavasti noin kuuden taikka seitsemän tienoissa; hän oli
+ehkä Hannulassa taikka myös kauppamiehen sisaren tykönä.
+
+Sivelinin kasvot olivat selvenneet. Hän kysyi vielä oliko siis Lydia
+lähtenyt ja minkätähden hän oli palannut kesken matkaa, ja saatuansa
+siinä suhteessa tietää mitä Evakin tiesi, kääntyi hän Hannulaan.
+Sivumennessä hän pistäytyi katsastamaan talliin. Karja-pihalla
+toimiskeli Heikki; hän oli juuri lykännyt liiteriin Hovilaisen
+turkulaiset kärryt. Virkku seisoi pilttuussaan ja sen tahmaskaiset
+karvat sekä kupeilla kuivettunut vaahto todistivat kovasta ajosta.
+
+"Isäntä on tainnut tulla yöllä, vaikk'emme sitä kuulleet", arveli
+Heikki, tervehtien Siveliniä.
+
+"Ei", vastasi Sivelin. "Isäntämme makaa kipeänä kaupungissa; mutta
+herra Kokka on tullut -- ja mennyt. Kohta saatte kuulla enemmän".
+
+Ja hän lähti menemään Hannulaan.
+
+Heikki katsoi kummastellen hänen jälkeensä.
+
+"Herra Kokka on tullut ja mennyt", toisti hän itsekseen -- "mihin
+mennyt? Olikohan Evalla joitakin tietoja, hän näytti melkein
+viekkaalta. -- Vai kipeä nyt on isäntä vielä päälle päätteeksi. No
+paraten teki Martti kun meni matkaansa täältä".
+
+Näin mutisten hän läksi toimittamaan uutisia kumppaneilleen, mutta
+tultuansa pihaan näki hän toisia vieraita taas tulevan.
+
+Könnilän isäntä ja pankin asiamies olivat paljon myöhemmin kuin Sivelin
+lähteneet kaupungista, vaan koska viimeksimainittu oli tilannut heille
+hevoset joka kestikievarissa, olivat he näin sukkelaan tänne ehtineet.
+
+He rupesivat kyselemään Heikiltä, oliko Kokka tullut tänne ja milloin,
+vaan Heikki kun ei tietänyt paljon mitään varmaa, niin astuivat he
+sisään ja tapasivat Lydian salissa, jonne uteliaisuus oli hänet
+viekotellut. Hän oli nyt sievistänyt itsensä, ja tervehti tulijoita
+kysyvin silmin.
+
+Mutta kuinkas hän harmistuikaan, kun nämätkin kohta kysyivät: "Onko
+herra Kokka tullut tänne?"
+
+Lydia lensi tulipunaseksi ja vastasi vihaisesti:
+
+"Mistä minä herra Kokan tulemista taikka menemistä tiedän. Ei hän
+täällä ole asunut. Käykää Mäkelässä kysymässä".
+
+Eva oli pistäytynyt sisään ja oli askaroivinaan lieden luona. Lydian
+kiukku huvitti häntä suuresti; hän nauraa irvisteli vahingon-ilosta,
+kouhotellen valkeata niin että säkenet lystikkäästi lentelivät.
+
+"Antakaa anteeksi äkillinen kysymyksemme", sanoi pankki-herra. "Herra
+Kokka on lähtenyt kaupungista tämän talon hevosella, ja kaiketi jo
+jatkanut matkaansa. Mutta meidän olisi tärkeä tietää, onko kukaan
+tavannut häntä täällä, nähnyt taikka kuullut mihin päin hän täältä on
+kääntynyt. Kokka on vekselin väärentäjä ja me olemme lähteneet häntä
+kiinniottamaan".
+
+Veri pakeni Lydian poskilta, hän horjahti säikähdyksestä ja nojautui
+tuolin selkälautaan. Rakkautensa, toivonsa, ylpeytensä, kaikki
+ilmalinnansa kukistuivat raunioiksi samalla kertaa. Vieraat katsoivat
+häneen kummeksien ja kääntyivät sitten Evaan:
+
+"Tokko te tähän tiedätte mitään?" kysyi pankki-herra.
+
+Eva melkein säälitteli Lydiaa, kun hän näki hänen muuttuneet kasvonsa,
+mutta mitä hän Sivelinille oli ilmoittanut täytyi hänen näillekin
+sanoa, muuten hän tulisi valehtelijaksi. Hän kertoi siis yölliset
+havaintonsa, kuitenkaan mitään nimiä taikka arveluita lausumatta.
+
+Lydiassa nyt viha voitti kaikki muut tunteet. Hänen silmänsä iskivät
+tulta, kynnet kävivät harillensa ja aivan varmaan olisi hän karannut
+Evaan kiinni, ellei noita vieraita olisi ollut. Nyt hänen täytyi tyytyä
+toivomaan Evan tuohon tuliseen takkaan, missä hän riemuiten olisi
+nähnyt hänen kärventyvän ja kiemurtelevan.
+
+"Mitä sala-viittauksia sinä ryökäle uskallat tässä tuoda esille",
+huusi Lydia. "Sisä-kammarin ovea ei ole avattu, hän valehtelee,
+hän on itse --"
+
+"En minä valehtele", vastasi Eva. "Älkäähän pakoittako minua enempiä
+ilmaisemaan".
+
+"Suus kiinni", kirkasi Lydia. "Kohta tulee isä kotiin, kyllä sitten
+saat mitä ansaitset".
+
+"Ei Hovilainen niinkään hopussa tule kotiin", sanoi Könnilä; "hän on
+kipeänä kaupungissa, ja vielä sitten syytöksen alaisena tästä samasta
+rikoksesta".
+
+Uusi isku. Ja nyt voitti vesi tulen Lydian silmissä; hän purskahti
+itkuun, kiirehti kamariinsa ja löi oven kiinni.
+
+"Ai, ai, tämä sanoma taisi kovin koskea, ja tulla liian äkisti", sanoi
+pankkiherra surkutellen.
+
+"Hän olisi kumminkin kohta saanut sen kuulla", vastasi Könnilä.
+
+Sitten kyselivät he Evalta vielä yhtä ja toista sekä menivät sitten
+hekin Hannulaan.
+
+Hannulassa oli taas neuvon-pito. Nivalinkanen oli tutkinut asiapaperit,
+ja rovasti sekä Schyvall olivat jo varhain lähteneet liikkeelle, tämän
+tutkimuksen johdosta neuvoittelemaan mitä tänään oli tehtävä. Lakimies
+päätti varmasti, että Schyvall'in todistus yksinänsä ja aivan ehdotta
+oli saattava Taavin vapaaksi, vaan arveli mahdolliseksi, että
+virkateitten tunnettu pitkäveteisyys edentäisi itse vapautuksen hetken
+melkein tulevaan tiistakiin, jolloin toiset välikäräjät tässä asiassa
+olivat määrätyt pidettäviksi. Tuiki tarpeellista ei enää ollut
+keskustelu puolustusta varten Taavin kanssa, melkein voisi Nivalinkanen
+paremmin palvella häntä, jos vaan täällä toimiskeli päästäksensä
+todellisen murhaajan jälille; mutta paha oli taaskin, jos ei Taaville
+niin pian kuin mahdollista annettaisi tietoa hänen asiansa onnellisesta
+käänteestä -- ja sanoi siis Nivalinkanen olevansa valmis lähtemään
+läänin pääkaupunkiin, vaikka heti, sillä alkutoimet hänen puoleltansa
+olivat tehdyt jo, ensimmäiset kirjoitukset Schyvallin vannottamisesta
+ja Taavin vapauttamisesta jo matkalla. Rovasti ja Schyvall yhtyivät
+sikäli Nivalinkasen mielipiteesen, että koska Nivalinkanen oli niin
+varma Taavin vapauttamisesta, ei mitenkään käynyt pidättäminen tätä
+sanomaa vankiudessa vaivautuvalta; tiistakiin, jolloin käräjät
+tulivat pidettäviksi, oli lyhyt aika heille, vapaille miehille, mutta
+Taavi-parasta tuntui joka päivä pitkältä kuin vuosi. Mutta koska
+Nivalinkasen ehkä onnistuisi näinä päivinä vielä pääsemään oikean
+murhaajan perille, ja hän ehkä voisi täällä paremmin jouduttaa asiat,
+ne kun enimmäksensä olivat tuomarin vallassa, niin olisi heistä Timo
+lähinnä lähtemään läänin pääkaupunkiin. Päätettiin siis että Timo mitä
+pikemmin lähtisi matkalle saattamaan Taaville tuota toivoisaa sanomaa;
+samalla aikaa tuli Nivalinkasen ja pappien panna kaikki voimansa
+liikkeelle joutuisaan asiain kulkuun, niin että Taavi vielä tällä
+viikolla saisi vapautensa jos kohta kotiinkaan ei ehtisi. Timo rupesi
+heti puuhaamaan lähtöä; hänellä tuskin oli aikaa tervehtiä Siveliniä,
+joka tuli käymään pikimmältään. Tultuansa tietämään ketkä vieraat
+herrat olivat, sanoi tämä suuresti iloitsevansa että Taavin asia näin
+hyvälle tolalle kääntyi. "Mutta samalla käy mieleni pahaksi kun minun
+nyt täytyy ilmoittaa toinen ikävänlainen asia, toivon kuitenkin että
+ilo Taavin pelastuksesta katkaisee kären tältä iskulta"; näin jatkoi
+hän kääntyen Timoon, joka juuri astui sisään taas, matkalaukku kädessä.
+Ja sitten kertoi hän tuon väärennys-jutun, ilmoittaen samalla että
+Könnilä ja joku pankki-herra olivat tulossa: heiltä saataisiin vielä
+tarkempia tietoja.
+
+Timo oli kuin puulla päähän lyöty.
+
+"Minunko nimelläni?" huudahti hän viimein. "Minun nimellä, sanoitte. En
+kuuna päivänä ole toisen vekseliin enkä takauksiin mennyt -- ja te ja
+Könnilä sekä pankki ovat todellakin luulleet sitä takausta minun
+kirjoittamakseni, vaikka pitäisihän olla jokseenkin yleisesti tunnettu,
+ett'en minä mene semmoisiin asioihin".
+
+Timon päivitellessä tuli vielä taloon toinenkin vieras, kauppamies
+Makkonen, kirkolta. Hän kävi harvoin Hannulassa, ja tänään Timo juuri
+ei olisi toivonut häntä tänne matkalle-pääsöä viivyttämään.
+
+"Eikös se ole tunnettu asia, ett'en minä milloinkaan mene takauksiin,
+saatikka sitten määrällisiin vekseli-asioihin, sanokaas Makkonen",
+vetosi Timo tulijaan.
+
+Tämä tervehti vähän kylmästi seuraa ja vastasi sitten Timolle:
+
+"Eipä se taida niinkään olla tunnettu, ainakin minä olen tullut toiseen
+luuloon. Jos olette hyvä ja katsotte tätä paperia, niin näette että
+olen oikeassa".
+
+Hän veti lakkaristaan paperin ja ojenti Timolle. Tämä luki sen
+sisällön, hekahti tuimaan nauruun ja viskasi paperin pöydälle.
+
+"Rutihullu tuo Kokka. Hän on väärentänyt nimeni toisenkin kerran,
+tuossa paperissa, katsokaas hyvät herrat! Eiköhän kohta kolmaskin
+väärennys ilmaudu".
+
+"Väärentänyt sanotte", virkkoi nyt Makkonen. "Ei kyllä se on oikea.
+Vieraat miehet, jotka siinä alla ovat, ovat milloin hyvään valmiit
+vannomaan, että te olette takauksen kirjoittaneet".
+
+"Vieraat miehet ovat valehtelijoita ja valapattoja. Paraita se on sinne
+pistänytkin: Kettusen ja Topian, minun entisen renki-vetelykseni".
+
+"Sepä kaunis poika, tuo herra maisteri Kokka!" sanoi rovasti antaen
+naapurillensa velkakirjan lukea.
+
+"Samallaisia konnan-koukkuja kuin lukiossa ollessaankin", sanoi
+Schyvall matalammalla äänellä rovastille.
+
+"Ja ennen ette ole hiiskuneet sanaakaan tuosta kirjasta. Miksi ette
+ennen ole ottaneet sitä puheeksi?"
+
+"No, koska herra Kokka sanoi niin olevan teidän tahtonne, ett'ei mitään
+virkkaa takauksesta. 'Timo pelkää joutuvansa sitten pääsemättömiin
+takaus-pyynnöistä', niin sanoi tuo Kokka".
+
+"Konna on hän kiireestä kantapäähän", mutisi Timo harmissaan.
+
+"Nyt kuulin tänä aamuna", jatkoi Makkonen, "että Kokka
+kaupunkimatkallaan on väärentänyt vekselin ja sitten lähtenyt pakoon.
+Ja koska siis häneltä en taida mitään saada, niin tulin teidän
+luoksenne, En minä ole niin rikas että 300 markkaa minulta joutaa
+järveen".
+
+"Vai on jo täällä lähtenyt leviämään tuo väärennys-juttu", virkkoi
+Sivelin.
+
+"No, tuulen nopeudella", vastasi Makkonen. "Kyllä kohta on Hovilassa
+velkojia niinkuin kirjavia kissoja".
+
+Tämä sana näkyi jo toteutuvan. Hovilaan päin antavasta akkunasta
+nähtiin tulevan kaksi herraa, jotka kärryissä ajoivat, ja joku joukko
+jalkamiehiä jälessä.
+
+Herrat olivat Könnilä ja pankin asiamies. He tulivat näyttämään
+vekseliä Timo Tarkkaselle ja saamaan suullista vahvistusta hänen
+nimikirjoitukseensa. Mutta Timo limitti ja vakuutti, ett'ei se ollut
+hänen kirjoittamaansa enemmän kuin toinenkaan nimi Makkosen kirjassa.
+Makkonen taas toisti, että vieraat miehet valallansa vahvistavat
+viimeksimainitun oikeuden. Ja Sivelin ja Könnilä sanoivat olleensa
+varmat että vekselinkin nimikirjoitus oli oikea.
+
+"Ja semmoisen hirveän summan annoitte!" ihmetteli Timo.
+
+Pankkiherra kohautti olkapäitään.
+
+"Kun kerran nimet todistettiin oikeiksi, niin mikäs vaara siinä oli.
+Onhan teillä ja Könnilällä isot talletukset pankissa".
+
+"Mutta nimet eivät ole oikeat -- ainakaan ei minun", intti Timo.
+
+"Antakaas tänne nuo paperit", pyysi Nivalinkanen, ja saatuansa ne,
+asetteli hän Timon nimet päällekkäin akkunan-ruutua vastaan.
+
+"Toinen on piirretty toisen jälkiin", lausui hän tarkastettuansa ne.
+"Ei kukaan kahdesti kirjoita nimeänsä niin yksiin viivoihin kuin nämä
+ovat tehdyt. Mutta voisi myös olla mahdollista että Kokka on saanut
+käsiinsä jonkun paperin, mihin Timo joskus ilman aikojaan on nimensä
+kirjoittanut, ja sitten hän on tehnyt siitä tuon Makkosen velkakirjan.
+Paperi on, näen mä, vanhaa ja paksua, mitä pakettipaperia lieneekään
+mihin Timo suotta on töhertänyt. Vai olisiko tuo lurjus Kokka niin
+läpiliipattu, että vartavasten valitsi tuommoista pergamenttia,
+tehdäksensä tämän keinon vaikeaksi".
+
+Pankkiherra vuorostansa tarkasteli nimikirjoitukset akkunaa vastaan.
+
+"Aah!" huudahti äkkiä rovasti ja löi kämmenellä otsaansa. "Pergamenttia
+sanoitte äsken. Antakaahan Makkosen kirja tänne!"
+
+Rovasti sai sen, katseli ja käänteli sitä, väliin hymyillen, väliin
+rypistäen kulmiansa.
+
+"Kuulkaa Timo", kääntyi hän nyt Timoon, velkakirja kädessä;
+"muistattehan te, että kun ennen lähtöäni Helsinkiin kävin täällä,
+aukasin pöydällä olevan Lutheruksen postillan ja huomautin teitä siitä
+että ensimäinen, puhdas lehti oli kiskottu ulos. Tuokaa tänne nyt se
+postilla, ellen suuresti pety, niin on tuo puuttuva nimi-lehti tässä".
+
+Kirja tuotiin esille, ja Makkosen velkakirja sovitettiin avatun kirjan
+kannen viereen. Sama paperi ja sama suuruus, repiessä oli mennyt liuska
+kannen sisustuksestakin, se vaan oli poissa, sillä revitty reuna
+velkakirjassa oli saksilla sievennetty. -- Asia oli ilmeinen.
+
+"Sepä riiviö tuo Kokka!" sanoivat herrat yhteen suuhun.
+
+"Niin, joka pyhiä kirjojakin repii konnamaisuuksiansa varten", lisäsi
+rovasti.
+
+"Noita kepposia hän teki lukiossa jo", mutisi Schyvall matalammalla
+äänellä.
+
+"Ei, pois nyt tuon varkaan ja väärentäjän jälkeen!" virkkoi pankkiherra
+ja meni ulos; häntä seurasi Könnilä ja Makkonen, joka oli niinhyvin
+harmistunut kuin huolestunutkin melkein varmasta vahingostaan.
+
+"Ja minä matkalle", sanoi Timo. "Kyllin kauvan jo olen tullut
+viivytetyksi.
+
+"Ja minä Annaa tiedustelemaan, olisiko hän Emman luona", sanoi Sivelin
+itsekseen. Hän oli näette jo saanut tilaisuuden kysäistä Lotalta, oliko
+Anna ollut heillä yötä; johon Lotta oli antanut kieltävän vastauksen:
+hyvin pitkään aikaan hän ei ollut nähnyt Annaa, ei häntä tänne
+päästetty enää.
+
+"Olisikohan Anna paennut pois Hovilasta, kentiesi koko
+Tyynevedeltäkin", arveli Sivelin poismennessään. Tämä ajatus pahoitti
+häntä syvästi, mutta ainoasti Annan itsensä tähden. Omia tuumiansa ja
+toivojansa hän nyt ei ajatellut. Myöhään ne olivat tuleentuneet taas,
+ja melkein samassa lakastuneet. Samassa määrässä kuin Taavin vapautus
+tuli varmemmaksi ja lähemmäksi, samassa määrässä kämärtyi Sivelinin
+rakkaus ja vetäytyi sydämen sisimpiin sopukkoihin, missä se
+huomaamattomana sai kyteä aikansa ja kuolla. Kovin intoisaa rakkautta
+Annan puolelta ei Sivelin olisi vaatinutkaan, vaan hän oli varma siitä,
+että sekin vähä oli pian sammuva, kun Taavi taas tuli kosijaksi,
+ja hän päätti siis ajoissa väistyä. Hän oli liian jalomielinen
+silmänräpäykseksikään toivomaan toisin käyneen Taavin asian.
+Pikimmältään pisti mieleen se itsekäs ajatus, että jos Anna todellakin
+on paennut, niin ei saanut häntä Taavi enemmän kuin Sivelin itsekään --
+mutta sen hän paikalla poisti ja toivoi sydämestänsä, että Anna ei
+olisi lähtenyt teille tietymättömille, vaan että hän olisi Emman luona,
+ja että hän saisi Taavinsa ja onnellisuutta runsain määrin elämässään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lydia itki katkeria kyyneleitä kamarissaan. Ja päätä kivisti ja sydäntä
+kalveli. Hän olisi tällä päällä antanut vuoden elämänsä mitasta, jos
+hän olisi saanut olemattomaksi viimeisen vuorokauden taikka jos hän
+olisi mennyt äitinsä kanssa eteenpäin eikä kääntynyt takasin. Mutta nyt
+hän menee eikä tule hopussa takasin, päätti hän, ei vaikka viikkokausia
+täytyisi vartioida ja valvoa tätinsä tautivuoteen ääressä. Ei ole
+mikään niin paha, ett'ei siinä ole jotakin hyvääkin joukossa. Isän
+sairastuminen ja tuo syytös, mikä lienee, mistä nuo röyhkeät herrat
+puhuivat, vaati luonnollisesti tiedonviemistä kiireimmän kautta hänen
+äitillensä; ja hänen tätinsä sairaus taas oli hyvä syy sinne jäämiseen.
+Niin pääsi hän aluksi ainakin pois täältä koko Tyynevedeltä, kaikista
+näistä häijyistä ihmisistä -- ehkä vast'edes keino keksitään kostoon!
+Hän pyyhki pois kyyneleet silmistään, ja astui pää kekassa salin läpi,
+vilkaisemattakaan kyökkiin, mistä Eva kuului puhelevan muutaman vieraan
+kanssa. Näitä oli pihallakin, mutta Lydia ei huolinut vastata heidän
+tervehdyksiinsä. Hän huusi Villen esille ja käski hänen heti
+valjastamaan Virkun. Ville rupesi estelemään, ilmoittaen naurellen että
+Virkku oli liian väsynyt vielä yöllisestä matkastaan. Vaan kajahtava
+korva-tillikka Lydian pienestä mutta voimakkaasta kädestä katkasi hänen
+väitteensä. Kiroten ja uhaten meni hän karjapihaan ja kun ei ollut
+selvillä siitä, mikäli hän vielä oli Hovilaisen vallassa, otti vielä
+tällä kertaa nöyrtyäkseen ja täytti Lydian käskyn. Ja kohta Lydia
+huojentavalla huokauksella ajoi pihasta pois.
+
+
+
+
+XVI.
+
+
+Istuttiin toisen kerran välikäräjiä Taavin asiassa. Taavin asiaksi sitä
+kuitenkaan ei enää käy sanominen. Vapaana miehenä oli Taavi jo moniaita
+tunteja sitte tullut läänin pääkaupungista isänsä seurassa ja saanut
+osaksensa sydämellisimmän vastaanoton äitinsä puolelta ja hartaimpia
+tervehdyksiä ystäviltään. Mutta sikäli hän ei ollut vielä ihan
+erillänsä asiasta kuin hän kotiinsa tahtoi palata vasta kaiken
+lautakunnan ja kansan kuullen syyttömäksi julistettuna miehenä, ja
+sentähden hän oli aina tulostansa asti kirkolla odottanut oikeuden
+kokoutumista.
+
+Tuomari Tybom myötenantoi että poliisi ja oikeus olivat ajaneet aivan
+vääriä jälkiä, mutta tästä hän ei näyttänyt olevan harmistuneena
+vähääkään, päinvastoin oli otsansa tänäpäivänä aivan sileä ja pilvetön,
+muotonsa sopusoinnussa sen ohjeen kanssa että "tuomarin tulee ennemmin
+vapahtaa kuin langettaa".
+
+Tybom kysyi, oliko täksi istunnoksi haastetut vieraat-miehet
+saapuvilla; voisihan, vaikka niitä Taavin tähden ei enää
+tarvittaisikaan, saada niiltä tärkeitä tietoja, ja viittauksia
+toisaalle. Mutta näistä vieraista-miehistä ei ollut muita kuin Ville
+Savolainen saapuvilla. Juho Hirvosta ei oltu haastolla tavattu;
+Sota-Matti poti vesi-tautia, häntä oli kodissaan kuulusteltu ja hän oli
+kieltänyt kaiken tiedon tähän asiaan. Hovilan Anna oli haastettu, vaan
+eipä häntä kuulunut, eikä hän ollut näinä päivinä kotonakaan ollut koko
+viikkokauteen. Paitsi näitä ilmoitettiin ilmiantaja Hovilainenkin
+poissa-olevaksi, syystä minkä myös tiedämme. Oikeuden edessä sai nyt
+ylioppilas Schyvall toisen kerran kertoa havaintonsa iltana ja yönä
+vasten elokuun 2:tta päivää, ja sen hän teki suoraan ja peittelemättä
+niinkuin Hannulassakin. Me tiedämme suurimman osan tästä kertomuksesta,
+mutta kahta kohtaa emme tunne. Nepä olivatkin tärkeimmät kaikista, ne
+pääasiallisesti vaikuttivat Taavin vapauttamisen syytöksestä. Ne oli
+Nivalinkanen sitten kysellyt Schyvallilta, ja ne olivat hänellä nyt
+pää-valttina käsissä, millä pääsi valmistamaan Taaville aivan
+ratkaisevan puhdistuksen.
+
+Schyvall taisi nimittäin täsmällensä ilmoittaa ajan, ja hän oli nähnyt
+todistaja Horosen venheen jo rannassa.
+
+Ei Timo eikä rovasti olleet maininneet mitään tuosta varastetusta
+kellosta: edellinen kartti puhumista tuosta ikävästä kello-jutusta,
+mikä sekä turmeli Jooseppi-vainajan muutenkin huonon jälkimuiston että
+oli ollut (ja ehkä vielä voisi olla) varsin vahingollinen Taaville;
+jälkimäiseltä se taas jäi mainitsematta siitä selvästä syystä, ett'ei
+se sanomalehden kertomukseen ollut otettukaan. Lavea tämä tosin oli,
+mutta kerrottavat taitamattomasti valitut: joutavanpäiväisiä
+todistuksia oli kyllin kyllä, mutta tuo tärkeä mykkä todistaja, kello,
+oli poissa. Vasta pöytäkirjat luettuansa oli siis Nivalinkanen tullut
+tietämään, että Joosepin murha taikka tapaturmainen kuolema melkein
+tietysti oli tapahtunut kello neljännes yli kymmenen aikaan. Hänen ensi
+kysymykseensä, minä aikana iltasella Schyvall kulki talojen sivutse,
+oli tämä vastannut: "kymmenen tienoissa". Mutta sitten pyysi
+Nivalinkanen Schyvallia tulemaan kanssaan kävelemään tuota samaa
+polkua, ja sillä kävelyllä selkeni Schyvallin muisti: muitakin
+havaintoja astui hänen mieleensä, hän muisti missä hän milloinkin oli
+kelloonsa katsonut.
+
+Kun hän Taavista erottuansa oli astunut puolen virstaa eteenpäin, oli
+hän vuoren harjulta vielä kotvasen katsellut Tyynevettä rannikkoineen,
+ennenkuin ne pimeään peittyivät, ja silloin selväänkin vielä nähnyt
+tuon yksinäisen torpan rannassa vastapäätä -- venheen, sen oli hän
+aivan selvään eroittanut hiekkaselta rannalta.
+
+"Siinä olisi hiljaista asua kesällä ja käydä kalassa, ajattelin
+itsekseni; senpätähden painui mieleeni sekä tupa että venhe", kertoi
+Schyvall oikeuden edessä.
+
+"Ja mikä aika silloin oli, taikka milloin Taavista erositte; tiedättekö
+tarkoin?" kysyi tuomari.
+
+"Tiedän kummankin. Kun vuorelta katselin, vedin kellon taskustani --
+tästä lähtein aijoin reippaasti astua päästäkseni perille kello
+neljään. Silloin oli kello viisi minuuttia vailla yksitoista. 900
+askelta olin astunut eteenpäin 9:ssä minuutissa. Kello oli siis
+neljännestä vailla yksitoista, kun Taavista erosin".
+
+Taavi oli syytön! Puolen tuntia oli Jooseppi maannut kuolleena jo kun
+Taavi Schyvallin kanssa tuli kalliolle, ja hänen viimeisen hätähuutonsa
+kuulija, Horosen leski, oli silloin jo jonkun aikaa mököttänyt
+mökissään. Hovilainen oli valheellisesti käyttäinnyt ja hänen
+käskystänsä Ville Savolainen samoin.
+
+Ville Savolainen kutsuttiin nyt esille ja pääsi valalle.
+
+"No vieläkö pysyt väitteessäsi, että Jooseppi oli se, joka Taavin
+kanssa käveli?" kysyi tuomari.
+
+"Kyllä hän oli Joosepin kokoa ja näköä, mutta voipihan sentään silmä
+erehtyä iltahämärässä", vastasi Ville.
+
+"Eikös hän ollut tämän herran näköinen?" kysyi tuomari, osoittaen
+Schyvalliin.
+
+"On se voinut olla tämäkin herra", oli vastaus.
+
+"Ja salmessa näit venheen, eikö niin?" kysyi taas tuomari.
+
+"Luulin näkeväni, mutta on se voinut olla kanto, mikä siinä uisteli",
+oli vastaus.
+
+"Saat mennä!"
+
+"Hiisi Hovilaisia enää auttakoon, hukka heidät perii kuitenkin", sanoi
+Ville itseksensä, astuessaan ulos.
+
+Taavi oli syytön! Mutta tuo lääkärin-todistus kuolintavasta, tuo
+murha-ase, kirves, sulkivat pois vahinko-kuoleman, nyt niinkuin
+ennenkin. Missä siis murhaaja?
+
+Nivalinkanen, joka suurimmalla tarkkuudella oli seurannut tutkimusta,
+alkoi nyt puhua. Ryhtyessään tähän asiaan oli hän päättänyt pitää taas
+yhden noita puolustus-puheita, millä hän tiesi tehdä korpinkin
+valkoseksi ja saattaa tuomarit kahdelle päälle. Mutta nyt olikin asia
+jo selvinnyt hänen puolustettavansa hyväksi, eikä hän enää päässyt
+puheliaisuuttaan levittämään kaikessa sen loistossa. Vaan vähäsen
+ainakin piti puhua.
+
+"Korkea-arvoinen Kihlakunnan Oikeus!" alkoi hän, "kanssa-ihmisten
+iloksi ja lainkäytännön kunniaksi on tämä asia kääntynyt sitte
+kannalle, että nyt seuraisi, ilman enempää tointa minun puoleltani,
+Taavi Tarkkasen julistaminen syyttömäksi ja puhtaaksi. Kuitenkin pyydän
+puhua tähän vielä muutaman sanan; pyydän saada ottaa tämän asian
+toiselta katsanto-kannalta, mikä luultavasti tästäpuoleen on pidettävä
+oikeana, pyydän myös viitata pariin kohtaan, joista ehkä voipi saada
+johdatusta löytämään todellisen murhaajan. Joosepin loppu on vielä
+pimeyden peitossa. Missä murhaaja? kysytte, missä on sitten murhaaja,
+onko hän ilmaan kadonnut vaiko maahan vajonnut? Ja niinkauvankuin
+murhaajaa ei ole löydetty, voisi ehkä jonkun asian tuntemattoman päässä
+pysyä vielä varomista Taavia vastaan, ja sitä en minä suvaitse, en
+varjoakaan varomisesta.
+
+"Tässä minun puheessani ei suinkaan piile tarkoitus lähteä moittimaan
+virkamiesten tutkimista, jotka tässä asiassa ovat toimineet niin kuin
+laki ja virka-uutteruus vaatii. Tahdon vaan huomauttaa siihen, että me
+toisinaan joudumme semmoiseen pulaan, että näennäisesti painavat
+todistukset väkisenkin pyytävät viedä päättämyksemme harhaan. Silloin
+toivomme, että olisi meilläkin jury-oikeus, että voisimme mekin saada
+päätöksen, minkä perustus on moraalinen vakuutus ylipäänsä, eikä
+ainoastaan näkyvät todistukset. Tulee enemmän katsoa aikomukseen ja
+mieleen kuin tekoon, sanoo viidesneljättä tuomarin-ohje, mutta
+kuitenkin panee meidän lainkäytäntö päävoiman todistuksiin.
+
+"Todistukset tässä asiassa Taavia vastaan näyttivät painavilta --
+katsoen kaikki yhdessä ja ensimmäisessä sijassa, Taavin luonnetta ja
+entisyyttä vasta toisessa. Taavi ja Jooseppi vihasivat toinen toistaan;
+Taaville sattui tilaisuus saada Jooseppi pois tästä maailmasta; kaksi
+henkeä päättivät nähneensä molemmat yhdessä kalliolla, yksi taas oli
+kuullut kuolin-huudon, ja kohta jälkeenpäin tavattiinkin Taavi
+velipuolensa ruumiin vieressä; lääkärin kirja katsoo luultavaksi
+Joosepin kuolleen murhaajan käden kautta, ja kivikossa löytyikin
+verinen kirves, ja se oli Taavin. Siinä on todistuksien sarja Taavia
+vastaan, vankka kyllä, se täytyy myöntää; ja vastapainona vaan
+näennäisesti epävakainen ja uskomaton puolustus. -- Mutta nyt on yhden
+lenkin irtautuminen saanut koko sarjan hajallensa -- ja samalla
+nostanut Taavin luonteen sen ansaittuun arvoon. Ansaittuun, sanoin --
+todella! Hiljankin on joka sana hänen puolustuksessaan, mikä näytti
+niin arvatulta ja horjuvalta -- joka sana siinä on tullut täydeksi
+todeksi. Mutta sama mies, sama luonne hän oli alustakin.
+
+"Viivähtäkäämme hiukkasen tuon todistus-sarjan ensimmäisessä,
+subjektiivisessa kohdassa. Muut eivät enää meitä liikuta, ne ovat
+suurimmaksi osaksi erhetyksiin perustuvia ja jääkööt arvoonsa. Siihen
+vaan tahdon viitata, että Hovilaisesta on tullut ilmi semmoinen mieli
+ja semmoiset teot, jotka ovat huonoja takeita hänen todistuksellensa.
+
+"Taavi oli vihoissaan velipuoltansa kohtaan, olkoon se myönnetty. Mutta
+millainen oli tämä 'viha?' Se oli julkinainen, syyhyn perustuva harmi
+Joosepin kelvottomuudesta, enemmän surkuttelemiseen vivahtava. Taavi
+voi olla pikavihainen, vaan ei suinkaan sala-vihainen. Hänen vihansa
+siis ei voinut olla sitä laatuakaan, että se olisi saattanut häntä
+tuumimaan ja toimeenpanemaan semmoista salamurhaa kuin syyttäjä on
+pannut hänen syykseen. Ja katsahdus hänen kasvatukseensa ja koko hänen
+entisyyteensä poistaa kaikki epäluulot sellaisen murhan tekemisestä.
+Hän on varmaan usein veljellensä anteeksi antanut, ja varmaan hän olisi
+ollut valmis vieläkin anteeksi antamaan! Ei seitsemän kertaa ainoasti,
+vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän. -- Pois syytökset! Taavin
+tekemä murha taikka tappo on mahdoton tapahtua.
+
+"Mutta mitä Taavi ei ajatellut, sitä ajatteli Jooseppi. 'Kuolleista ei
+muuta kuin hyvää', neuvoo sananlasku. Mutta meidän, lakimiestemme, ei
+sovi sitä neuvoa noudattaa. Meidän tulee vetää esille ja laskea lain
+vaa'alle seikkoja niitäkin, mitkä muut ovat unhotuksiin tuominneet.
+Seuratkaamme Jooseppia! Hänen vihansa oli ankara, kostoa hehkuva, muka
+poljetuista oikeuksistaan, ja yhä yltyvä viimeisiin aikoihin. Hänen
+isänsä ja kotiväkensä pelkäsivät häntä, se on tunnettu asia. Pari
+päivää ennen kuolemataan oli hän kauvan puhellut Olli Hovilaisen kanssa
+ja minä varon, että vihansa vaan sai kiihdykettä siitä puhelemisesta --
+tulen tähän tuonnempana vielä. Jooseppi luultavasti näki Taavin menevän
+rantaan päin, ja paha päätös nousi hänen hurjaan päähänsä. Te olette
+vaihtaneet veljeksien osat, herra syyttäjä! Jooseppi meni Taavin
+jälkeen, ei Taavi Joosepin; Jooseppi päätti murhata, ei Taavi. Jooseppi
+sieppasi kirveen seinältä, Taavin kirveen, ja meni matkalle, mikä tuli
+hänen viimmeiseksi matkaksensa tässä maailmassa.
+
+"Nyt tahdon tarkkauttaa kolmeen seikkaan, jotka ovat tärkeämmät kuin
+luulisi. Minä mainitsin että Jooseppi pari päivää ennen kuolemataan
+puheli Hovilaisen kanssa. Torpan-poika Niko Jumppanen joka kaivoi ojaa
+aidan toisella puolella, näki heidät ja lähestyessään kuulikin lopun
+puhelusta. Jooseppi pyysi Hovilaiselta rahaa lainaksi, vaan ei saanut
+mitään. Tunnettu on, että Jooseppi menetti viinaan kaikki rahat mitkä
+sai, ja arvattava on siis että viina-varansa oli lopussa, josta hänen
+koston-himoonsa yhtyi vielä viinan-himo noina päivinä. -- Toinen seikka
+on nuo särkyneen pullon kappaleet kalliolla, joista Taavi puhui ja
+jotka siinä löydettiinkin ja kolmas se, että Schyvall viimmeisen tähän
+kylään kuuluvan mökin edustalla näki miehen ja vaimon.
+
+"Tullessansa kalliolle katseli Jooseppi luultavasti ympärilleen ja
+kummasteli mihin Taavi oli joutunut. Tännepäin hän kuitenkin oli
+mennyt! Samassa -- älkäähän häiritkö (puhuja kääntyi siltavoutiin joka
+ovessa ryski, rykäsi ja näytti tahtovan jotakin sanoa) -- samassa astui
+metsästä mies. Tämä mies oli -- no mitä te tahdotte?" keskeytti
+Nivalinkanen taas katsoen siltavoutiin, kun taas lukkoa väänneltiin.
+
+"Kuka siellä on, pyrkiikö tänne kukaan?" kysäsi tuomari.
+
+"Antakaa anteeksi että keskeytän", sanoi siltavouti; "mutta rovasti on
+täällä, ja hänellä kuuluu olevan tärkeitä tietoja".
+
+Jopa rovasti tunkeutui esille kansa-joukosta, odottamatta lupaa.
+
+"Joosepin surmaaja on löytynyt", lausui hän, pyyhkien hien otsastansa.
+
+"Sota-Matti?" virkkoi Nivalinkanen.
+
+"Niin, Sota-Matti on Joosepille surman saattanut, vaan ei tahallansa;
+ja kaikessa tapauksessakin maallisen oikeuden käsi häntä ei enää
+häiritkö. Hän on kohta astuva korkeamman tuomarin eteen, olkoon Hän
+hänen sielullensa armollinen".
+
+"Ah, Sota-Matti on teille tunnustanut", virkkoi tuomari, katsoen
+pappiin vähän kummastellen.
+
+"Niin, kuulkaa siis! -- -- Minä olin aikonut heti tänä aamuna tulla
+Taavia tervehtimään ja sitten tänne käräjä-paikalle. Mutta sainkin
+lähteä toisaalle päin. Mäkelän poika tuli hakemaan minua ripittämään
+Sota-Mattia, joka oli sanonut loppunsa lähenevän ja pyytänyt minua
+luoksensa. Minua melkein aavistutti, että eiköhän Matilla ole jotakin
+tietoa Taavin asiaan, jota tietoa hän tähän asti on salannut, vaan jota
+hän ei rohkene ihan ilmaisematta ottaa mukaansa toiselle puolelle
+hautaa; ja minä kiirehdin hänen tykönsä. Mutta niin täydellistä
+tunnustusta kuin saimme kuulla, en olisi voinut odottaa. Tulin perille,
+itkien otti hänen vaimonsa vastaan minua, ja sitten puhelimme kahden
+kesken Matin kanssa. Seuraus siitä oli, että lähetettiin hakemaan
+vieraita miehiä. Kuoleva tahtoi tehdä julki tunnustuksen ja kiire oli
+käsissä, hänen rinnan-ahdistuksensa kävi aina ankarammaksi. Tässä oli
+epäilemättä niitä tapauksia, joista Kirkkolakimme säätää 58 §:n toisen
+momentin lopulla. Tässä oli toinen oikeuteen viety tuosta teosta ja
+vaikka vapautensa jälleen saanutkin, kuitenkin ehkä monen epäluulossa
+vielä, kun ei murhaajaa löydetty; ja voisihan taas toinen syytön joutua
+varottavaksi ja vangituksi, me puuttuvaiset ihmiset voimme aivan pian
+erehtyä etsiessämme. Minä en saanut yksin jäädä tätä salaisuutta
+tietämään, taikka taas Matti ei saanut synnistä päästettynä mennä
+ikuiseen lepoon. Jumalan kiitos, en tarvinnut kauvan hätäillä, hänen
+mielensä muuttui ihmeellisesti, hän penäsi minua menemään itse
+ilmoittamaan hänen tunnustuksensa, vasta siiloin voisi hän rauhassa
+kuolla. Tämän viimeisen tahtonsa nyt täytän; minun on velvollisuuteni
+valmistaa minulle uskotuille sieluille lohdullinen, mielen vaivoista
+vapaa ero, kun he tästä ajallisesta elämästä pois kutsutaan. Vieras
+mies tuli Onkamolta, ja tyvenellä ja nöyrällä mielellä Sota-Matti
+tunnusti näin:
+
+"Minun, ja kaiketi monen tuhannen, turmio ja elämän kirous on ollut --
+viima. Jos sitä ei olisi maailmassa, eläisi Jooseppikin vielä -- hän ja
+minä kurja olisimme oikeita ihmisiä. Mutta myöhäistä nyt on näin
+ajatella. Minä olen ollut salapolttaja ja salamyyjä, metsässä piilotin
+viinavarastoani, ett'ei nimismies sitä löytäisi. Iltasella elokuun 2:na
+päivänä kun tulin taas metsästä Rossin-rotkon kohdalla, kohtasin
+kalliolla Joosepin. Minulla oli täysi viinapullo taskussa, ja Jooseppi
+kohta älysi sen ja pyysi minulta sitä. Minä sanoin: anna rahaa, niin
+saat, mutta hänellä ei ollut rahaa, ja minä en antanut velaksi. Silloin
+veti hän nuttunsa taskusta hopeaisen kellon ja piteli sitä minun
+silmieni edessä. En minä siitä huoli, se on varastettu kalu, sanoin
+minä ja käännyin pois. Mutta samassa tempasi Jooseppi pullon kaulasta
+kiinni, kiskoi sen minun käsistäni ja peräytyi tiepuoleen. Minä jälkeen
+ottamaan omaani takasin. Hänellä oli kirves mukana, sen hän veti esille
+ja rupesi terällä lyömään minua sormille, mutta siinäpä sattuikin
+pulloon, että se särkyi käsissä ja hän raamasi itse kätensä särmiin.
+Nyt minä oikein suutuin, viskasin pois särkyneen pullon ja annoin
+Joosepille työkkäyksen olkaan. Mutta Herra Jumala, mitä tapahtui! Hän
+kompastui kiveen, kuukahteli vähän matkaa kallion reunalle ja katosi
+sitten syvyyteen silmistäni. Minä olin hänelle surman saattanut,
+tämä käsi on hänet syvyyteen syössyt. Mutta uskokaa minua tässä
+kuolinvuoteellani: semmoista aikomusta minulla ei ollut enkä minä ollut
+huomannut, että me kinatessamme olimme tulleet niin likelle jyrkkäystä.
+Jooseppi parkasi pudotessaan, ja minä juoksin jyrkänteen reunalle,
+häntä muka kiinni saamaan; mutta mitäs siinä taisin! Hän oli jo
+rintansa rusentanut lohkareesen vuoren kyljessä, ja riippui siinä pää
+ulkopuolella ja jalat pensaissa. Vieläköhän hänessä on henkeä,
+ajattelin kun siinä tuijotin alas. Samassa heilahti hän hiukan ja,
+täpärällä kuin siinä oli, vierähti sijaltaan ja meni pää edellä alas
+asti. Minä murhamies menin männikköön ja yhtä kyytiä kotiin! Ei ollut
+kukaan minua nähnyt, mutta vaimoni arvasi jotakin, koska niin olin
+kauhistuneen näköinen, kun kotiin tulin. Hän silmäili minua kauvan
+aikaa, minä suutuin viimmein enkä huolinut vastata, vaan menin ulos ja
+rupesin halkoja hakkaamaan. Siinä näin erään herran näköisen miehen
+menevän sivutse. Hyvä oli, ett'ei tuo tullut hiukkaa aikaisemmin,
+sanoin itsekseni; mutta vaimoni oli myös tullut ulos ja kuuli mitä
+siinä mutisin ja vakuutui aina enemmin siitä, että olin jotakin pahaa
+tehnyt. Hän ei saanut rauhaa, varhain seuraavana aamuna meni hän pois
+kotoa -- mutta ei aikaakaan niin tuli takasin kiireimmän kautta, huusi
+ja vaikeroitsi, että nyt tuli nimismies jo minua kiinni panemaan,
+varmaankin olin murhan taikka muun hirmutyön tehnyt -- -- Ole vaiti!
+vastasin minä, jos joku tulee, niin minä olen kipeä, ja olen kipeänä
+ollut jo joitakuita päiviä, muista se! ja niin heittäydyin vuoteelle ja
+teeskenteleydyin kipeäksi. Taisinpa ollakin hyvin vaalea kasvoiltani,
+sillä lautamies Manninen ja Mäkelän isäntä jotka kohta astuivat
+huoneesen, näkyivät uskovan meidän puheemme. Mitä heillä oli
+sanomista, tiesin heti heidän huoneesen astuessaan. He ilmoittivat
+Joosepin kuoleman ja olisivat vieneet minut Hannulaan nimismiehen
+kuulusteltavaksi, mutta eiväthän ne kipeälle voineet mitään. Tästälähin
+en enää voinut vaimoltani salata tuota tapahtumaa. Vaimoni kehoitti
+minua antamaan suoran tunnustuksen, mutta minä sanoin: hulluhan sinä
+olet, he luulevat Joosepin vahingossa pudonneen alas, asia nukkuu
+siihen. Mutta pianpa saimme kuulla, että Taavi Tarkkanen oli joutunut
+epäluuloon ja otettu kiinni. Se oli paha sanoma! Minä olin kauheassa
+tuskassa: pitikö tunnustaa vai eikö. Vihdoin olin melkein myöntyä
+omantuntoni ja vaimoni vaatimuksiin, mutta nyt oli toinen este.
+Rangaistukseksi siitä että olin teeskennellyt tautiseksi, tulin nyt
+todellakin tautiin, tähän tautiin, joka kohta tekee lopun minun
+onnettomasta elämästäni. Yhteen aikaan olin parempi taas, ja arvelin
+silloin mitä piti tehdä. Nyt oli aikaa kulunut jo liian paljon, kuinkas
+nyt voisin mennä tunnustamaan, kuu olin antanut toisen tulla kiinni ja
+käräjissä kiusatuksi. Eikös asiaa luultaisi pahemmaksi kuin se olikaan.
+Jos heti kohta olisin tunnustanut, niin olisi minua uskottu, nyt
+katsotaan minut tahalliseksi murhaajaksi ja Siperiassa saan päättää
+päiväni. Ja tottahan ne Taavin päästävät, kun eivät saa täyttä
+todistusta häntä vastaan. Oma kurjallinen onneni ja elämäni oli niin
+rakas, ett'ei sen rinnalla toisen onni maksanut mitään. Minä toivoin
+aina vaan tulevani terveeksi taas, ja asiain tasaantuvan entiselleen.
+Siis en sanonut mitään, en vaikka nimismies kävi täällä tutkimassa.
+Mutta viimme viikolla tulin niin sairaaksi, että paranemisen toivo
+rupesi häviämään. Päivä päivältä astui kuolema lähemmäksi, pyysin vielä
+varjella nimeäni, niinkuin olisi tuo niin puhdas entisestäkään.
+Ihmisten suuhun en tahtonut joutua murhaajana, ainoasti rovastille
+päätin ilmoittaa kaikki, että sitten muka saisin rauhassa kuolla. Minä
+viheliäinen mato yritin ylpeillä ja niskoitella vielä haudan partaalla.
+Mutta rovasti on opettanut minulle toisin. Nyt en saa rauhaa, ennenkuin
+kaikki on tuomarille ilmoitettu. Hyvät ihmiset! sanokaa suoraan vaan
+kaikille, että minä Joosepin surmasin. Antakoot minulle ihmiset
+anteeksi jos voivat, sillä häijy ja huono olen ollut, ja armahtakoon
+Jumala minun köyhää sieluani".
+
+"Ja sitä toivokaamme, sitä rukoilkaamme mekin", lopetti rovasti ja
+antoi tuomarille paperin sanoen vielä:
+
+"Tähän panin paperille niin tarkoin kuin siinä taisin, hänen
+tunnustuksensa. Myös ovat vieraat miehet täällä saapumilla".
+
+Näin olivat nyt seljenneet pienimmätkin kohdat tässä merkillisessä
+asiassa. Nyt kun läsnäolevaiset katsahtivat Taaviin missä hän seisoi
+uljaana, kummastelivat he todella itsekseen, että semmoista miestä oli
+pidetty syyllisenä murhaan.
+
+Mutta hän oli saapa sen hyvityksen, mikä nyt enää oli mahdollinen.
+
+Kaiken kansan kuullen tuomari ensin julkisesti luki Sota-Matin
+tunnustuksen ja piti sitten lyhyen vakavan puheen, missä toiselta
+puolen valitti varsin ikäväksi että asianhaarat olivat yhtyneet
+todistamaan syytöntä vastaan ja toiselta taas ilmoitti suurimman
+mielihyvänsä, siitä että tässä kohdin lainhoitajat olivat erehtyneet ja
+tämä nuorukainen päässyt palajamaan yhteiskuntaan aivan puhtaana
+syytöksestä -- niinkuin hän nyt oli havaittu olevan ilman vikaa ja
+vilppiä, oli hän varmaan edelleenkin oleva omaistensa ilo ja
+seurakuntansa kunnia.
+
+Ilon-kyyneleet silmissä syleilivät vanhemmat poikaansa, ja kaikki
+ystävät ja tuttavat tunkeilivat likistämään hänen kättänsä, kaikista
+hartaimpina ne, jotka ensimmäisissä käräjissä olivat enimmin häntä
+kammonneet.
+
+       *       *       *       *       *
+
+"Nyt olisi kaikki hyvä, kun vaan Anna olisi pysynyt paikoillaan",
+ajatteli paluumatkalla Lotta, Timon ja Taavin puhellessa viimmeisen
+ajan tapahtumista. "Nyt olemme saaneet Taavin jälleen, mutta kauvankos
+hän pysyy kotona, kun saa kuulla tuosta Annan paosta. Voi, voi tuota
+tyttö-pahaista, ett'ei hän edes käynyt sitä ennen meiltä neuvoa
+kysymässä".
+
+Kotiin tultua kartti Lotta kauvan aikaa Annan joutumista heidän
+puhelunsa esineeksi, mutta viimmeiseltä ei auttanut kiertelemiset,
+täytyi tunnustaa totuus.
+
+"Anna on poissa kotoa jollakin matkalla. Te sanotte ett'ette tiedä
+minne hän on mennyt. Sepä kuuluu kummalliselta, ett'ette ole saaneet
+taikka hankkineet minkäänlaista tietoa, olittehan toki hyvin
+ystävälliset Annalle aina. Vai eikö hänen matkastansa kukaan tiedä?
+Eikös siinä ollut kotona vaimoväkeä ainakin, vaikka Hovilainen itse oli
+markkinoilla?"
+
+Näin kyseli Taavi, ja Lotta oli pahemmassa kuin pulassa.
+
+"Sanokaa te, isä, suoraan jos suinkin tiedätte: missä Anna on?" kääntyi
+Taavi Timoon.
+
+"Täällä on Anna, terveenä ja iloisena!" vastasi Timon sijassa sangen
+kuuluva ääni ovelta, ja kynnyksellä seisoi -- Anna ja hänen vieressänsä
+pitkä, parrakas mies, tuon vastauksen antaja.
+
+"Kas sinua kuin kujehtelit matkoillasi, vaikka kuitenkin aijoit tulla
+minua vastaanottamaan. No terve, terve! monen ajan, monen monituisen
+pitkän päivän perästä!" ja Taavi puristeli sydämmellisesti kultasensa
+kättä.
+
+"Ja minä ajattelin, ett'en ikänä enää saa nähdä teitä", hymisi Anna
+ainoasti, mutta heloittavat silmänsä puhuivat paljon enemmän, puhuivat
+kaipauksesta ja hellästä säälistä, jälleen-yhdistymisen riemusta ja
+uskollisesta rakkaudesta.
+
+"Teitä?" toisti Taavi tyytymättömällä äänellä. "Olenkos minä niin
+vieraaksi käynyt sinulle, koska minua teitittelet?"
+
+Hän katsahti samalla tuohon parrakkaasen vieraasen vähän epäluuloisilla
+silmillä.
+
+Anna naurahti heleästi.
+
+"Hah!" naurahti nyt tuokin partasuu. "Kas Timoa kuin tuijottaa minuun
+niinkuin ventovieraasen. Etkös enää veljeäsi tunne, mies?"
+
+"Onkos se Risto?"
+
+"Hm! Pitäisipä olla se, koska sinä olet Timo".
+
+"No kummiahan nyt tapahtuu näillä tienoin, toinen toisensa perästä",
+sanoi Timo, ja veljet pudistivat toistensa kättä ja taputtivat
+toisiansa hartiolle.
+
+"Voi hyvä Jumala, kuinka olen iloinen", puuttui nyt Lotta puheesen.
+"Voi jospa olisi Anna täällä, ajattelin vastikään, sillä eihän ihminen
+milloinkaan ole tyytyväinen. Taavin olimme saaneet, nyt piti meidän
+saada Annakin. Ja nyt onkin Anna täällä ja ei ainoasti hän, vaan tekin,
+rakas lanko. Jumala ei ole tahtonut rangaista minun tyytymättömyyttäni.
+Hän on suuressa armossaan tahtonut palkita meille noita kovan murheen
+päiviä -- Hänelle olkoon kiitos -- ja ylistys --"
+
+Ja Lotta nyyhkytti ja nauroi vuorotellen.
+
+"No mutta mistä te tulette ja mitenkä te olette yhtyneet, kertokaa!"
+sanoi Timo.
+
+"Minäkin menehdyn uteliaisuudesta saada selityksiä tähän", lisäsi
+Taavi.
+
+"En minä pitkiin kertomuksiin puutu, hm!" alkoi nyt Risto; "ei
+Ameriikassa niihin totu. Valtavan hyvä maa, tuo Ameriikka! Ameriikasta,
+vaikka hyvä olikin siellä, tulin kotimaahan taas -- oma maa mansikka,
+näette, ja muu maa mustikka, kuten sanotaan. Hääräilin täällä jo toista
+viikkoa kaupan avaamista varten Porissa. Kauppa-asioissa kävin sitten
+Tampereella, ja Hämeenlinnassakin pikimmältään. Edellisestä kaupungista
+kun läksin, torstaipäivä taisi olla -- ja nousin vaunuihin, oli siellä
+tämä tyttö, ja hänen seuranansa eräs vaimo-ihminen, ja ympärillä pyöri
+ja hyöri pari kolme nuorta herraa, hienopintaisia mutta huono-sisuisia.
+Hm! mitäpä minä siitä, näkeehän tuommoista joka matkalla! niin
+ajattelin alusta ja olin aivan välinpitämätön. Mutta tyttö ei ollutkaan
+heille suopea, hänen silmänsä ikäänkuin hakivat turvaa, jota ei
+näyttänyt saavan tuolta rouvalta eli vaimo-ihmiseltä. Minä puutuin
+silloin leikkiin. 'Mistä ollaan ja mihin matkustetaan?' kysäsin
+häneltä. 'Tyynevedeltä.' 'Vai Tyynevedeltä', no, minä mielistyin
+valtavasti, ja pianhan me sitten tutuiksi tulimmekin. Hän kertoi
+kokemuksiansa ja sanoi menevänsä tuon rouvan seurassa Helsinkiin. Mutta
+Helsinkiin menosta tuon rouvan seurassa ei tullut mitään. Anna tuli
+meille, ja oli minun perheessäni jo kuin lapsi kotonaan. Mutta
+täytyihän tännekin tulla koska semmoisia täältä kuului. Täytyihän tulla
+käräjiin sanomaan: hurjiako te olette, koska Taavi Tarkkasta luulette
+murhamieheksi! Sitten läksimme, mutta ennenkuin Tyynevedelle
+pääsimmekään, kuulimme jo että Taavi oli päästetty irti. Vahvistusta
+siihen saimme vielä kirkolla, mutta me olimme niin valtavan viisaita,
+näette, että tulimme esille vasta kun kaikki oli seposelvänä. Sen
+pituinen se. Lisätköön Anna mitä lienee lisättävää".
+
+"Anna kertokoon toisen kerran ja vielä monestikin", sanoi Lotta. "Nyt
+täytyy vähän huolta pitää vierasten kestittämisestä, jotka olemme
+kutsuneet tänne viettämään tämän illan ilossa meidän kanssamme".
+
+Ja hän kiiruhti kyökkiin, ja Anna avuksi.
+
+Miehet jäivät puhelemaan ja tupakoimaan, ja puheaineista suinkaan ei
+ollut puutetta.
+
+Kerran kun Taavi pistäytyi kyökkiin, veti Risto tuolinsa aivan likelle
+Timoa ja sanoi vähän matalammalla äänellä:
+
+"On minullakin vähän lisättävää tuohon äskeiseen kertomukseeni. Tuo
+vaimo jonka siipien suojassa Anna matkusti Helsinkiin -- arvaappas kuka
+se oli -- Joosefiina, sinun entinen kylkiluu --"
+
+"Aah!"
+
+"Niin, minä tunsin hänet, mutta en ollut millänikään, niin -- ja kuule,
+vielä, mitä noitten herrain puheista ymmärsin. Kurja on se koti, missä
+hän on emäntänä, ja minne aikoi viedä Annankin. Hän pitää --" lopun
+Risto kuiskasi Timon korvaan.
+
+"Vai niin, vai niin! Suuri Jumalan armo että satuit sinä sille
+matkalle".
+
+"Valtava armo! -- hm! -- -- hm".
+
+Taavi tuli sisään taas.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Harvoin sattuu elämässä niin iloisia hetkiä, kuin ne olivat, mitkä
+tänä iltana Hannulassa vietettiin. Ja ilo nousi korkeimmilleen, kun
+Risto kenenkään käskemättä mutta myös kenenkään pahaksumatta julkaisi
+Annan ja Taavin kihlauksen, lisäten että sopivampaa pariskuntaa ei
+hopussa löydetä. Tähän yhtyivät kaikki ja sanoivat sydämellisimpiä
+onnen-toivotuksia.
+
+Rovasti oli niin hyvillä mielin ja lasketteli leikkipuheita. Schyvall
+oli tänä iltana muuttunut totisuudestaan ihan hilpeäksi, puheli ja
+veikosteli talonpoikien kanssa; ja rovasti väliin katseli häneen
+miettivästi, ajatellen kai että olisipa Helmi Valander ja tämä Schyvall
+sopiva pariskunta hekin. Nivalinkanen piti kauniin puheen: hän kertoi
+miten hän synkeissä mietteissä ajaa jorotteli tänne Tyynevedelle; mutta
+ensimmäinen, joka häntä vastaanotti oli nuori neiti, tämän illan
+kuningatar, ja taas kohta väistyivät hänen synkeät mietteensä, ja hän
+näki kaikki ruusunpunassa. Se oli hyvä enne -- ja hyvin oli käynytkin,
+loistavan lopun tämä asia saanut. Kadehtijat pakenivat, hyvät haltijat
+nousivat sijaan, tuo ikävä rikoskaari painettiin kiinni -- naimiskaari
+lyötiin auki, ja jos siinä hänen neuvoansa tarvittaisiin oli hän heidän
+nöyrin palvelijansa. -- Yksin Sivelinkin iloitsi toisten ilosta, jos ei
+omastakaan puolestansa. Mutta iloisimmat kaikista, vaikka vähemmin
+kuuluvalla tavalla, oli kuitenkin nuori pariskuntamme Anna ja Taavi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+"Entäs vekselin-väärentäjät, mitenkä niiden kävi? Saatiinko Kokka
+kiinni?" näihin kysymyksiin kai lukija vielä tahtoisi vastausta.
+
+Meidän aikakautenamme sukkeline yhdistysneuvoineen -- höyryn ja sähkön
+aikakautena ani harvoin onnistuu pahantekijän pako. Mutta olipa tällä
+kertaa kuitenkin vähällä, ett'ei Kokka viidellä tuhannellaan päässyt
+Ameriikkaan. Tämä toivossa kangastava Kaanaa, tämä uusi isänmaa vaati
+taas uuden nimen. Väärällä nimellä ja valeparralla varustettuna tuli
+siis seikkailijamme Hampuriin. Täälläkin oli poliisille jo tieto
+annettu hänestä, mutta tuo parta petti heitä. Niin tapahtui, että
+samana aamuna kun laiva oli lähtevä valtamerta kyntämään, kävelivät
+vielä Kokka ja poliisit melkein rinnakkain sillalla, edellinen kuin
+tulisilla hiilillä, toiset terävästi tarkastaen kaikkia laivalle
+aikovia ja kynsien korvallistansa. Laiva oli sataman suulla ja sinne
+oli mentävä pienemmällä höyryaluksella. Jo tuli alus sillalle, ja köysi
+heitettiin. Kokka kiiruhti hätäisesti vastaanottamaan, mutta saikin
+köyden vasten naamaansa. Samassa nousi nauru katselijoissa: miehen
+parta oli väistynyt kohdaltaan. Esille astuva poliisi kiskoi sen pois
+kokonaan -- ja siinähän nyt oli se mies, jota haettiin.
+
+Siten joutui Kokka kiinni, ja sai kuin saikin ansaitun rangaistuksensa.
+
+Hovilaista kyllä kovistettiin raastuvan-oikeudessa, mutta hän kielsi
+kaiken tiedon väärennyksestä ja väitti, ett'ei hän ollut nähnyt kuinka
+suuren summan Kokka pankista nosti, eikä kuullut mainittavan muuta kuin
+rahasta ja lainasta ylipäätään. Tosi olikin, että hän silloin kun Kokka
+vastaanotti rahat seisoi toisen pöydän luona, puhellen toisen
+pankkiherran kanssa, ja tämä seikka, oli se sitten koukku taikka
+sattuma, oli hänen pelastuksensa. Vasten kieltoansa häntä ei voitu
+langettaa.
+
+Mutta rangaistus tapasi häntä vielä, toisessa muodossa. Kaikki
+omaisuutensa ja talonsa meni vasaran alle velkojien tyydyttämiseksi.
+Hovilan talon ostivat Taavi ja Risto, taikka oikeammin: edellinen osti
+jälkimäisen rahoilla.
+
+"Jos hyvin asut tätä taloa", sanoi Risto, "niin pian kyllä se saattaa
+sinut velattomaksi ja minäkään en puolestani pidä kiirettä rahoillani".
+
+Mutta ei ainoasti talon ostossa Risto ollut avulias, hän poisti myös
+kaikki mahdolliset esteet Hovilaisten puolelta Taavin ja Annan
+avioliittoa vastaan, niin että päästiin jo ennen joulua häitä
+viettämään.
+
+Hannulan talot siis taasen tulivat samalle perheelle, ja niistä Hovila
+eli Onnela, miksi se nyt muuttui, nousi vähässä ajassa aika hyvään
+kuntoon Taavin ja hänen nuoren emäntänsä toimeliaisuuden kautta.
+
+Rutiköyhäksi jouduttuansa ja heikoksi sekä ruumiin että sielun puolesta
+tuosta halvauksen puuskasta, vastaanotti Olli Hovilainen, vaikka
+nuristen, vähäsen asunnon, minkä Kuuselainen, jota hän ennen oli
+ylenkatsonut, nyt jalomielisesti tarjosi hänelle. Kuuselainen ei juuri
+vaatinut häneltä vuokraa, sellainen välipuhe vaan oli tehty, että koska
+Hovilainen oli ahkera kalamies, tuli hänen pitää isäntäväki kalassa
+kesä-aikana. Kuuselassa ovat Olli ja Miina eläneet ja oleilleet nyt
+toista vuotta. Antti on tykkänään vieraantunut omaisistansa pois. Hän
+on ottanut nimen Hovén, ja on kohta pääsemässä kansakoulunopettajan
+niukkaan leipään. Lydia oli ensimmältä nääntyä ikävään ja vanhempien
+alinomaiseen närisemiseen. Mutta hänellä on nyt muitakin murheita.
+"Kuka minusta nyt enää huolii!" huokailee Lydia. Eipä tiedä vaikka
+tuliskin sulhanen vielä, joku Björnsonin aseveikko, ajatellen: koska ei
+mies ole puhdas, ei hänen tarvitse vaalia niin vallan puhdasta
+vaimoakaan.
+
+Enemmän epätietoista on, pääsevätkö Altmanin tyttäret naimisiin vai
+jäävätkö yksinänsä pinnallisen oppinsa kanssa.
+
+Mutta rovastin toivo toteutui tyttäreensä nähden. Ei aikaakaan, niin
+lähetettiin sukulaisille ja ystäville kortteja, joissa sormuksien ja
+kukkavannikkain sisällä oli luettavana nimet: Helmi Vaelander ja Sakari
+Schyvall, ja pohjalla oli eroitettava sana kihloissa. Schyvall suoritti
+vitkastelematta papintutkinnot ja hänestä tuli tukeva apu rovastille.
+Ja senkin ilon sai kokea vanhus, että seurakunnan mielessä pysyivät ne
+opetukset, mitkä tässä kerrotut esimerkit olivat antaneet. Hyvä
+järjestys vallitsee sitte Tyynevedellä ja yksinkertainen, siivo elämä,
+"sillä ylpeys käy lankeemuksen edellä", arvelevat ukot, "sen
+sananparren toteutti meidän Hovilaisenkin mahtavuuden loppu".
+
+
+
+***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK NAAPURIT***
+
+
+******* This file should be named 27539-8.txt or 27539-8.zip *******
+
+
+This and all associated files of various formats will be found in:
+http://www.gutenberg.org/dirs/2/7/5/3/27539
+
+
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://www.gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.gutenberg.org/fundraising/pglaf.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://www.gutenberg.org/about/contact
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://www.gutenberg.org/fundraising/donate
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit:
+http://www.gutenberg.org/fundraising/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
+
diff --git a/27539-8.zip b/27539-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..ef1dc74
--- /dev/null
+++ b/27539-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..da6b61c
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #27539 (https://www.gutenberg.org/ebooks/27539)