initial commit of ebook 35585HEADmain

5 files changed, 3741 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/35585-8.txt b/35585-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..03b914d
--- /dev/null
+++ b/35585-8.txt
@@ -0,0 +1,3725 @@
+Project Gutenberg's Päivän valaisemia pilven hattaroita, by Kristian Elster
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Päivän valaisemia pilven hattaroita
+
+Author: Kristian Elster
+
+Release Date: March 16, 2011 [EBook #35585]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PÄIVÄN VALAISEMIA PILVEN ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+PÄIVÄN VALAISEMIA PILVEN HATTAROITA
+
+Kirj.
+
+Kristian Elster
+
+
+Porvoossa,
+Werner Söderström.
+
+Oulussa,
+Oulun Uudessa Kirjapainossa,
+1890.
+
+
+
+
+I.
+
+
+-- -- Oletko koskaan eläessäsi nähnyt noita hirmusia myrskyjä, jotka
+usein syksyisin riehuvat Länsi-Norjan vuono-maissa?
+
+Ulkona on niin pilkkosen pimeä, että melkein saattaisi luulla ett'ei
+siitä koskaan enää valkenekaan päivä. Jos sanoisimme silloin satavan,
+niin ei kukaan saattaisi saada edes sinne päinkään aavistusta siitä
+tuimasta tupruavasta höyryntapasesta vesitulvasta, jota myrsky
+kulettaapi muassaan mereltä päin. Sen pisareet töytäävät akkunain
+laseihin, kaikkialta kuuluu viuhinaa ja voihkinaa, ikään kuin siellä
+olisi joukko eläviä olentoja, jotka, ollen myrskyä paossa, milloin
+parkuen ja epätoivosina pyytäisivät suojaa, milloin vonkuen töytäisivät
+vasten seiniä ja akkunoita väkisinkin törmätäksensä sisään. Vesitulva
+pudota räiskähtää maahan ja lätäköissä kaikki kiehuilee, kuohuilee.
+Tuuliaispää ensikseen kuuluu uhkailevana kohinana, sitten se
+lähetessään kiljuu kuin ulvovat, nälkäset pedot ja syöksee kohta yli
+koko seudun, ikäänkuin se olisi pudonnut alas vuorelta, tanssii
+hirvittävällä tavalla yli mäkien ja laaksojen ja ylettyy aina
+taivaaseen saakka, kunnes vihdoin jyrinällä katoaa ylälaaksoille päin.
+
+Semmoisten myrskyjen raivotessa kaikki huoneet tärisevät ja niiden
+asujamet kyyristäikse toinen toisensa luokse, ja silloin sanotaan:
+"oikea Jumalan ilma" ja "Jumala armahtakoon niitä, jotka nyt ovat
+merellä".
+
+Kuin ovea avataan, niin samassa töytää veden tulva kauvas laattialle,
+ja koko rakennuksen muut ovet aukenevat äkkiä ja paukahtavat sitten
+rämähtäen kiinni taas. Tuulenpuuska kulkee halki kaikkien käytäväin ja
+portaitten ylös korkeimpaan ullakkoon saakka. On vaikea saada avattu
+ovi kiinni, kun myrsky kovin kourin on tarttunut siihen; tuntuu aivan
+siltä kuin olisi raivoavain vihollisten piirittämänä, jotka uhkaavat
+murtaa kaikki ovet hävittääkseen omaa rauhallista kotoamme.
+
+Semmoisten myrskyjen huomis-aamuna näyttää ikään kuin tuuli olisi
+pyhkinyt pois paikaltaan kaikki liialliset kappaleet. Huoneitten
+lähellä on murtuneita kattoliuskan kappaleita läjittäin, siellä täällä
+näkee hajonneita ja murtuneita puita, irtiriistettyjä aitankattoja tai
+muita "myrskyn muistoja"; kaikki tiet ovat muuttuneet virroiksi ja
+kaikki sillat ovat pahassa vaarassa. Muutaman päivän kuluttua usein
+näkee merimiehiä teillä matkustamassa ja välisti tuuli tuopi
+laivanjäännöksiä laaksoihin. --
+
+-- Semmoisena iltana kolkutettiin kovasti meidän huoneemme ovea.
+
+Isä meni itse ulos; minä kulin hänen jälissään, en arvellut voiman
+tulla mitään hyvää pimeydestä ja myrskystä ja olin vähän ihmeissäni,
+että isä tahtoi avata ovea. Hänellä oli lyhti kädessä, jolla valasi
+ulos, kuin oli saanut oven auki. Ensimmäisenä näin sateenkuurosta
+tummanruskeita, maankarvasia esineitä, joita lyhdin valkea valasi.
+Mutta kohta ne selvenivät kahden kuparinkarvasen ihmisen kasvoiksi,
+jotka alas painettujen merimieslakkien alta synkästi tuiottivat vasten
+valoa, Vesi valui virtana pitkin nahkalakkeja ja nahkatakkeja sekä
+tippueli heidän parrastaan. Pieni, tummankarvanen olento seurasi heidän
+jälissään.
+
+"Onko siellä ketään, joka tahtoo puhutella minua?" kysyi isä.
+
+"On kyllä," vastasi karkea ääni.
+
+"Tulkaa sisälle; muuten tulee koko kuuro samalla huoneesen."
+
+Kaksi kauhean suurta merimiehen saapasta astui ovesta sisään, sitten
+vielä toinen pari ja viimeksi tuo pieni, nahkavaatteihin kääritty
+olento. Ovi sulettiin ja tulleet saatettiin kyökkiin.
+
+"Sinäkö se olet," sanoi isä toiselle miehistä. "Mutta, Herran nimessä,
+miksi olette liikkeellä tämmöisessä ilmassa?"
+
+"Niin, mitään huvia se ei ole," vastasi mies tylysti.
+
+Hän oli erään kauppamiehen renki, joka asui meren rannalla ja joka oli
+isäni hyvä ystävä.
+
+"Meidän piti tuoda tänne tuo tuossa," sanoi toinen miehistä viitaten
+elävään nahkakäärökseen, josta vesi lorisi alas laattialle, tehden
+isoja lätäköitä.
+
+"Kuka se on," sanoi isä ja vetäen pienokaista esille valkean valoon hän
+kumartui alas katsomaan. "Elina!" hän huudahti ja käyden aivan
+vaaleaksi katsoi hän kyselevin silmin miehiin. He seisoivat molemmat
+vaiti. Sitten kuului toinen kuiskaavan; "On tapahtunut suuri
+onnettomuus."
+
+Isä ei vastannut, vaan vei pienen tyttösen, joka oli noissa
+nahkavaatteissa, ovea kohti. Samassa tuli äiti ja kysyi mitä oli
+tapahtunut. "Ota hänet tupaan ja riisu häneltä vaatteet," sanoi isä
+lyhyesti. "Mene sinäkin sinne," hän sanoi sitten minulle, joka siinä
+seistä töllistelin ihmeissäni ja kauhistuksesta en voinut selvästi
+ymmärtää, mitä tämä kaikki merkitsi.
+
+Tuvassa rupesi äiti ottamaan sadevaatteita pienokaisen ympäriltä. En
+osaa sanoa, kuinka minä ihmettelin, kuin äiti oli kuorinut hänen yltään
+kaikki nuo matkatakit toisen toisensa päältä, ja näkyville tuli pieni
+soma tyttönen, joka suurilla, harmailla silmillään katseli tyynesti ja
+mielevästi meitä, vieraita ihmisiä, hänen ympärillään. Oli minusta,
+ikäänkuin myrsky, joka ulvoen riehui ulkona, olisi salasella tavalla
+tuonut hänet muassaan, ja minä vaan katsella tuiotin häneen.
+
+Kutrinen hänen vaaleasta tukastaan, josta sadevettä vielä tippueli,
+rippui otsassa. Kun äiti oli saanut matkavaatteet riisutuiksi, niin
+tyttö itse otti lapaset käsistään ja pyhkieli silloin tällöin vettä
+pois kasvoistaan. Hänellä oli punaruutukkainen hame yllään, huivi
+solmittu vyötäsille ja pitkävartiset saappaat jalassa.
+
+"Hyvä lapsi, kuka lähettää sinut tänne semmoisessa ilmassa?" kysyi
+äiti, otti märän huivin hänen ympäriltään ja hieroi hänen pieniä
+punottavia kätösiään.
+
+"Isä ja äiti ovat poissa," vastasi tyttö, "ja sen tähden Saara arveli,
+että paras olisi että heti tulisin näille tienoille."
+
+"Poissako?" Äiti pysähtyi riisumistyöstään. Kävi selväksi, että tyttö
+parka ei tietänyt, mitä se sana merkitsi. Hän oli niin usein kuullut
+kansan puhuvan, että ihmiset "joutuivat pois" merellä, ja hän totta oli
+nyt kuullut samaa vanhemmistaan ja matki ajattelemattaan näitä sanoja
+muiden puheen mukaan.
+
+"Anna heille jotakin lämmintä syödä," sanoi isä, joka nyt tuli tupaan.
+Hänen kasvonsa olivat harmaat kuin tuhka, hänen äänensä kajahteli
+kuivalta ja käheältä. Palveluspiika meni ulos ja äiti muutti äänetönnä
+vaatteita pienokaiselle, mutta minä huomasin hänen käsiensä vapisevan.
+Hän loi lyhyen silmäyksen isään päin, sai häneltä samasen takaisin ja
+isä meni jälleen toiseen huoneeseen.
+
+Hetkisen kuluttua pieni tyttönen istui kuivana ja lämpösenä uunin
+ääressä ja joi teetä suuresta, kukilla kirjaillusta kupista.
+
+Äiti kyseli häneltä minkä mitäkin, eikö hän ollut peljännyt j.m.s. Ei,
+ei hän sitä ollut. "Kuin Hannu -- renki -- on muassa, niin ei ole
+pelkoa, ei vaaraa", hän sanoi. "Eikä tuuli tullut kovin äkillisissä
+puuskauksissa", hän lisäsi ymmärtäväisen ja kokeneen tavoin ja hänen
+kasvonsa ilmottivat hiljasta totisuutta ja mielevyyttä. Saattoi
+selvästi huomata, että hän jo oli vähän kokenut, vaikka pieni olikin.
+
+Tyttö oli hiljasena koko ehtoon, vaikka ei varsin surullisena. Mutta
+iltasella, kertoi äitini sittemmin, kuin tytön oli mentävä levolle,
+hänen äkkiä ruvenneen itkemään; silloin hänelle oli äkisti selvinnyt,
+mitä tuo oli, että hänen vanhempansa olivat "jääneet pois" tuolla
+kirkkomatkalla, josta vaan kumottu vene oli tullut kotirantaan.
+
+Näin minä ensi kerran tapasin Elina Holtin, ja nyt en näe myrskyilmaa
+sen illan tulematta kaikkine tapauksineen selvänä silmieni eteen; näen
+noiden miesten ruskein kasvojen esiintyvän pimeästä ja tuovan
+onnettomuuden sanoman taloomme, ja muistan ennen kaikkea tuon likomärän
+tytön vaaleine hapsineen, harmaine silmineen sekä vakavine puheineen.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Ei hyvin kaukana meiltä, mutta lähempänä järveä asui Elinan setä.
+
+Hänen asioissaan oli paljo kysymys silleistä -- sen verran minä tiesin
+hänestä. Tämän sedän luona tuli Elinan vast'edes asua, mutta kuin hän
+oli naimaton, jäi tyttö vastaiseksi meille.
+
+Meidän yksissä-olomme ei kuitenkaan ensi aikana tullut pitkälliseksi.
+Minut kohta pantiin läheiseen kaupungin kouluun, ja kun ensi kerran
+tulin takaisin kotosalle, niin hän jo oli muuttanut setänsä taloon.
+Vaan hän tuli kumminkin tuon tuostakin meille, kuin näet hänen oli
+oltava äitini valvonnan alasena. Minäpä en tähän aikaan hyvinään paljon
+yhtynyt hänen seuraansa. Hän yhä puheessani etsiskeli "kaupungin
+tapoja", ja se loukkasi hyvin paljon kunniantuntoni. Muuten muistan
+vaan, että hän silloin oli rajuluontonen tyttölapsi, jonka silmistä
+aina leimusi jotakin äkillistä ja uhkaavaa, ja että hänen oli mieleistä
+kuleksia ulkona paljain päin ja käydä talonpoikain luona.
+
+Helposti huomasin, että tämä rajupäisyys ja kuleksimishalu ei ollut
+äidilleni mieleistä. Huomasin myöskin, että äitini aina Elinan aikana
+alkoi puhella mietteitään "hiljasesta ja somasta". Välistä kuulin hänen
+myös puhuvan tuon tyttösen talonpoikasista tavoista. Minä en niitä
+paljon havainnut, mutta enpä ollutkaan siihen aikaan mikään tarkka
+tutkia.
+
+Vasta silloin, kuin monta vuotta oltuani poissa tulin kotiin
+levähtämään ensimmäisten tieteellisten urhotöitteni jälkeen, Elina ja
+minä aloimme katsella toinen toistamme vähän lähemmältä. Minä olin
+ylioppilas, hän vasta ripillä käynyt. Ensi yhtymisemme olivat
+sellaiset, että koetimme kaikin tavoin loukata toinen toistamme.
+Sittemmin teimme kumminkin jonkunlaisen epäluotettavan sovinnon, ja
+aloimme ilmottaa toisillemme ajatuksiamme -- taikka oikeammin, minä sen
+vaan yksipuolisesti teinkin.
+
+Tultuani vast'ikään tieteellisistä harrastuksistani, minä en voinut
+ajatella paljon muuta kuin tiedettä. Tunsin itseni vapaaksi koko
+synnillisestä ihmisestäni sekä luulin olevani täynnä puhtaimpia
+käsitteitä. Pidin jokapäiväsen elämän rientoja halpoina ja arvelin
+milt'ei alentavan arvoani, jos puhuin muusta kuin tieteellisistä
+asioista. Tältä kannalta myös lähestyin Elinaa.
+
+Mutta mitään epätieteellisempää kuin Elina Holtia ei taivaan aurinko
+vielä ole valassut. Minä tunsin, ajattelin ja toimitin ainoastaan
+tieteellisten perusteiden nojalla; hän tunsi, ajatteli ja toimieli
+omalla tavallansa sen tähden vain, että hänen mielensä niin teki ja
+että hänen luontonsa laatu oli semmoinen, ja kun hänen päähänsä
+pälkähti, niin hän ei ottanut ollenkaan mitään tunteakseen eikä
+ajatellakseen. Minä luulin silloin kykeneväni keksimään olemisen
+perussyitä; vaan Elinalla ei yhtään ollut halua semmoisiin.
+
+Eräänä päivänä ilmotin hänelle muutamia tärkeitä loppupäätöksiä, joihin
+olin tullut meren pohjalla olevan alkuliman tutkimisessa, ja arvelin,
+että tästä oli mielestäni koko elimellisen elämän alku ja synty
+etsittävä. Huomautin hänelle myös senkin kummastuttavan seikan, että jo
+Jonialainen Anaksimandros -- se oli muistaakseni hänen nimensä --
+lausui sen mielipiteen, että elämä on syntynyt siten, että aurinko
+paistoi maan pinnalle, jossa silloin oli vaan kosteata limaa ja vettä,
+ja että ensi ihminen luultavasti oli ollut kala.
+
+"Se on inhottavaa!" Ei hänellä ollut sen enempää lausumista tästä niin
+ylön tärkeästä asiasta.
+
+Samassa tilaisuudessa tulin sanoneeksi, että apina tietysti on ihmisen
+lähin kantaisä.
+
+"No niin, tiedätkö, että sitä minäkin olen ajatellut", hän lausui, ja
+minäpä aloin jo pitää häntä ajattelevana ihmisenä, kunnes hän lisäsi:
+"siitä lähtien kuin sinä tulit kotia".
+
+Todellakaan, hänellä ei ollut rahtuakaan tieteellistä henkeä. "Ei käy
+luottaminen kirjoihin", hän sanoi, teeskentelemättä ilmottaen
+tietämättömyyttään, ja hän pysyi tavattoman kiivaasti omissa
+mahdottomissa ajatuksissaan. Eikä vastaväitteet vaikuttaneet häneen
+mitään. "Olen siitä kumminkin vakuutettu", hän vaan sanoi. Kerrankin
+kuin hän seisoi rannalla vaatteita sotkemassa sai hän minut melkein
+silmittömästi suuttumaan jänkyttämisellään: "olen siitä niin
+vakuutettu".
+
+"Sepä on hulluutta olla vakuutettu jostakin", minä sanoin, ja kerroin
+hänelle, että toinen viisas kreikkalainen oli lausunut, ett'ei käy
+varmuudella päättäminen mitään mistäkään asiasta.
+
+"Hän olisi mielestäni tehnyt viisaammin, jos hän ei olisi avannut
+suutaan", Elina sanoi paukuttaen märkiä vaatteita niin, että vettä
+räiskyi silmilleni.
+
+Puhuin sitten rakkaudesta. Oli varma päätökseni, että mies ja nainen
+olivat kaksi yksilönpuoliskoa, ja että ne, jotka ovat henkistä sukua
+toinen toisillensa, yhtyvät sisällisestä taipumuksesta yhteen, että
+heistä tulisi jotakin kokonaista. Mutta silloinpa Elina purskahti
+semmoiseen sopimattomaan ja vallattomaan nauruun, ett'en ole ennen
+kuullut kummempaa.
+
+"Olet tuhma", hän sanoi.
+
+"Mutta Elina hyvä" -- minä alotin lausua vallan närkästyksissäni.
+
+"Mutta kuinka sinä luulet rakkauden syntyvän?"
+
+"Etkö sitä tiedä?" Ja sitten hän lauloi erään noista renkutuksista,
+jossa sanotaan, että ei tiedetä rakkauden tulosta muuta, kuin että se
+tulee kenenkään lähettämättä, kenenkään tietämättä, vaan että se
+kumminkin sytyttää itsekutakin ihmistä ilmituleen...
+
+"Jumala varjelkoon, Elina, minkälaisia veisuja sinä laulat!"
+
+"Niinkö vai? Onpa minulla toinenkin", ja sitten taas renkutus siitä,
+että rakkaus puhkee kuin kevähän lehdet sekä kuin hymyilevän silmästä
+kyynel j.n.e.
+
+"Mutta ei, se on tuhma" -- hän sanoi ja herkesi.
+
+Jättäen tietopuoliset asiat sikseen, koettelin saattaa häntä
+harrastamaan läheisempiä käytöllisiä asioita, valtiollisia ja
+yhteiskunnallisia, vaan ei siitäkään tullut sen parempaa. Politiikkaan,
+hän lausui päättäväisesti, ei kenenkään rehellisen ihmisen sovi ryhtyä.
+Hän tunsi vaan yhden henkilön, joka semmoisissa tuhrusteli, tuon
+entisen aliupseerin ja koulumestarin Hannu Sjuvsenin Grönvaldista, joka
+juoppouden tähden oli joutunut virkaheitoksi molemmista toimistaan, ja
+jolla nyt ei ollut mitään muuta askaroimista, kuin politiikan kanssa.
+Ja työmieskysymyksen olivat kaupunkien mahtavukset keksineet, jotta
+heillä muka olisi jotakin, josta pitäisivät puheita, kuin suurissa
+kemuissaan olivat joutuneet iloselle tuulelle ja tulleet
+ihmisystävällisiksi. Todellakin, Elina oli hirmusen tietämätön.
+
+Minä aloin arvata mistä hän oli saanut kaikki nuo mielettömyydet.
+Tietysti sedältään. Tämä oli vaaleatukkanen mies, noin neljännen
+kymmenen loppupuolella, ja hänen silmänsä olivat vaaleansinertävät. Hän
+oli vähäpuheinen, ja sekin vähä minkä hän puhui näkyi minusta
+jotensakin typerältä. Hän tavallisesti ei päässyt pitemmälle kuin
+lauseen puolitiehen, jäännöksen asemesta hänestä kuului vaan kimakka,
+uhkaava "Eiköhän?" ikäänkuin olisi tahtonut varottaa kuulijoita
+kysymästä seuraavia sanoja. Ja sikäli kuin sillä kertaa olin
+ymmärtävinäni, niin hän halveksi kirjoja. Luulin huomaavani, että hän
+piti kirjanoppineita houkkioina, valtiollisia asioita harrastavia
+pettureina, ja hänen tieteellistä kykyään minä varsinkin silloin
+rupesin halveksimaan, kuin hän kerran ylenkatseesta säihkyvin silmin
+nauraa hohotti minun sanoessani, että aurinko varmaankin oli palavaa
+kaasua. Ei Elinakaan ottanut tätä uskoakseen. Hän juuri solmieli
+kenkänsä nauhoja ja pudisti päätänsä säälitellen, että minä voin uskoa
+jotakin semmoista.
+
+"Mutta, hyvä Elinani, kaikkein uusimmat tutkimuksethan näyttävät -- --"
+
+"Tiedätkö mitä minun kaikkein uusimmat tutkimukset näyttävät?" hän
+sanoi, tarttuen viimeisiin sanoihini.
+
+"Sinun --?"
+
+"Ne näyttävät, että kenkäni ovat pohjitta", hän sanoi seisten toisella
+jalalla ja ojentaen toista rikkinäistä kenkää minua kohti.
+
+Muutoin olen nähnyt saman Elinan sedän näyttävän oikein miehen mieltä.
+Olipa hän kerran myrskypäivänä merellä; minä olin muassa. Hän piti
+perää, paksu takki yllä ja merimiehen lakki päässä. Silloin, täytyy
+todistaa, oli hänessä jotakin niin miehuullista ja uljasta, kuin hän
+tuossa istui peräsin ja jalusnuorat kädessä, ett'en parempaa
+milloinkaan ole nähnyt. Hänen vaaleansiniset silmänsä katsoa tuiottivat
+silloin tyystisti eteen päin, eikä mikään hyökyaalto eikä laskeutuva
+laine jäänyt häneltä huomaamatta. Olipa silloin hänen silmissään
+semmoinen uhkaileva loiste, että minun täytyi lausua itselleni: Hän on
+polveutunut noista vanhoista viikinkisuvuista, jotka vallottivat
+Normandian, rupesivat Islannissa asumaan ja löysivät Vinlanninkin.
+[Norjalaiset viikingit vallottivat keskiajalla pohjos-Ranskanmaan,
+jonka he sanovat Normandiaksi, kansottivat Islannin saaren, jossa
+pohjosmaiden runous kehittyi maailman mainioksi, vieläpä pääsivät
+Pohjos-Ameriikan rannikoille saakka, joita he nimittivät "Hyväksi
+Vinlanniksi"; vaan tämä löytö kumminkin pian hävisi kansojen muistosta,
+niin että Ameriika Kolumbuksen aikoina taas oli tuiki tuntematon maa.
+Suomentajan sel.] Mutta vaan manterella ja sivistyneitten parissa hän
+oli oikean poroporvarin näkönen.
+
+Sitä vaan en ollenkaan osannut sanoa, miksi tämä yksinkertanen
+maakauppias niin suosi erästä lähiseudussa asuvaa miestä, jota
+yleisesti nimitettiin "patriootiksi" (isänmaanrakastajaksi). Tämä oli
+varatuomari, nimeltä Vang, joka oli ollut miehenä silloin, kuin
+talonpojat ensin alkoivat tehdä vastarintaa hallitusta vastaan. Mutta
+sitten oli hän joutunut peräpajulle. Hän nyt oli lakiasiain ajaja,
+mutta hänellä ei ollut monta asiaa enää ajettavana, ja hän sen tähden
+myös koulutti pieniä lapsia sekä kirjotteli voudin konttoorissa. Hän
+oli innokas "vapauden harrastaja", mutta "vanhojen, rehellisten"
+tapaan, puheli alinomaa "ihmisoikeuksista" sekä jakoi Norjan asukkaat
+kahteen osaan: "orjallisiin, Danomaaneihin" (tanskankiihkosiin) ja
+"patriootteihin". Hänellä oli alati mielessä joku "yleisvaltiollinen
+tuuma", ja hänellä oli aina paljo puuhaamista ihmissuvun monien
+tirannein mestauttamisessa.
+
+Muutoin hän oli verenhimonen vaan puheissaan: itse työtoimien
+todellisuudessa hän oli sievimpiä ja sävysimpiä miehiä, joita on ollut
+maan päällä, ja työskenteli vaan maailman parantamisessa ja sen
+sortovaltiaitten telottamisessa. Ja Holt ei halveksinut niin paljon
+ketään muuta kuin juuri tällaisia "haaveksijoita" ja "idealisteja".
+Mutta siitä huolimatta hän oli patriootin seurassa joka ikinen päivä.
+Joka ilta nähtiin entisen hallituksen vastustelian istuskelevan Holtin
+kamarissa, tupruilevan suunnattomia tupakkasavuja sekä lavertelevan
+valtioviisaita puheitaan. Holt kuunteli vaan äänetönnä ja nyökäytteli
+välistä hyväksyen päätään sekä oli kaikissa vaiheissa hänen uskollinen
+ystävänsä.
+
+Kerrottiinpa hänestä kerran sitäkin, että kuin muutamat nuoret miehet
+olivat käräjäpaikassa ruvenneet pilkkailemaan "patrioottia" ja muun
+muassa uimassa ollessa olivat houkutelleet häntä, joka oli huono
+uimaan, ulos syvälle, niin Holt silloin oli uhannut "suolaavansa" heitä
+ja painanut nuoria herroja toista toisensa perästä niin kunnollisesti
+veteen, että kiittivät Jumalatansa kun pulasta pääsivät hengissä.
+
+Mutta Holtin ja hänen veljensä tyttären väli ei viimeis'aikoina ollut
+hyvä. En kuullut heidän milloinkaan puhuvan keskenään enempää kuin
+heidän välttämättömästi täytyi, eivätkä he koskaan puhellessaan
+katsoneet toinen toisehensa. Kumminkin minulla oli se varma vakuutus,
+että Elina sedältään oli saanut sekä monet muut epäluulonsa että myös
+senkin, että hän ei pystynyt oivaltamaan kirjojen arvoa. Eihän hän
+suinkaan tuntenut muiden mielipiteitä kuin setänsä.
+
+Viimeksi mainitun epäluulon ilmauksista kumminkin yksi näytti minusta
+olevan naurettavin. Tyttö oli, kuten jo sanoin, äitini valvonnan
+alasena ja hän tavan takaa kävi joka päivä meillä oppimassa ompelua
+j.m.s.
+
+Eräänä päivänäpä hän ei tullutkaan tavallisella ajalla aamuisin, ja
+kuin hän tuli, näkyi selvästi, että hän oli valvonut ja että hän oli
+hyvin alakulonen. Äitini kysyi oliko hän kipeä; mutta syy oli aivan
+toinen. Hän oli eräässä kotimme nurkassa löytänyt paksun kirjan, jonka
+hän oli vienyt mukanansa kotia, "sillä hän nukkui niin helposti
+iltaisin kirjaa lukien". Tämä kirjapa oli hänen mielensä häiriön syy.
+Hän näet ei laisinkaan ollut nukkunut sitä lukiessaan, vaan päin
+vastoin lakkaamatta lukenut päivän valkenemiseen saakka. Eihän hän
+muistanut kirjan nimeä, eikä kenenkä kirjottama se oli; vaan kuin hän
+seuraavana päivänä toi sen tullessaan, huomattiin sen olleen Eugéne
+Suen muuan romaani.
+
+"Onneton lapsi" huudahti äitini, "se on hyvin epäsiveellinen kirja".
+
+"Niin, kauhistava se oli. Enpä olisi koskaan osannut ajatella, että
+niin monta kummallista seikkaa saattaisi tapahtua maailmassa".
+
+"Lapsi parka, tekotapauksiahan siinä kerrotaan".
+
+"Tekotapauksiako? Eikö se olekaan totta?" hän kysyi aivan hämillään.
+
+"Romaanihan se on".
+
+"Va-ai niin?! Tekojuorujako ne vaan olivatkin? No, silloin siitä ei ole
+niin hätäilemistä. Ja minä kuin luulin joka sanan todeksi, ja olin
+vähällä pyrskähtää itkemään siitä. Voi toki, hyvä Jumala, minkälaisia
+ihmisten aivoihin juolahtaakaan! Ei muuta kuin tekotapauksia!"
+
+Ja siihen hänen halunsa lukemaan enemmän sen kaltasia kirjateoksia
+peräti hävisi. Hän ei ymmärtänyt, että kukaan huviksensa lukisi
+semmoista, "joka oli vaan keksittyjä juttuja".
+
+Mutta jos Elina ei oivaltanut kirjallisuuden arvoa, niin kyllä hän
+tiesi kuinka vene oli ohjattava oikeaan suuntaan. Ja vaikka hänen
+kirjalliset tietonsa olivat vähänlaiset, niin tiesipä hän jo ulkoakin
+sanoa mitä sillien hinta oli minäkin vuoden aikana. Ja jos hän ei
+pitänyt lukua kirjoissa kerrottujen ihmisten vaiheista, niin hänen
+sydämensä oli sitä enemmän myötätuntonen tosi-ihmisten vaiheita
+kohtaan. Talvipuolella, kuin kiiltäviä sillejä tuotiin isoja
+veneenkantamuksia satamaan, hän aina oli laiturilla ja silloin hän
+usein sanoi, että nämät sillilastit olivat kauniimpia näkyjä, kuin
+voivat tulla hänen silmiensä eteen. "Nyt pääsevät ihmiset kuntoon
+elämään tämän talven" hän sanoi, ja oli aina silloin hyvillä mielin
+sekä lausueli sitä sananparttaan, jossa oli koko hänen elämänsä viisaus
+koossa: "Onpa sulosta elää".
+
+Todellakin, talonpoikain elämään ja heidän oloihinsa hän oli parhaiten
+tutustunut. Hän tunsi joka miehen koko seudussa ja hän tiesi aivan
+tarkkaan kaikki heidän elämänsä vaiheet. Hän tiesi kutka olivat
+kihloissa että myös kutka "pakinoivat keskenään semmoisista" taikka
+vaan "ajattelivat toinen toistansa". Hän tiesi missä sovussa kaikki
+aviopuolisot elivät keskenään ja kuinka heidän lapsensa käyttivät
+itseään. Hän tiesi kenellä oli velkaa maakauppiaille, kenellä oli
+käräjäjuttuja, kuka joi ja kuka piti raitista elämää j.n.e., j.n.e.
+Kun me kävelimme maantiellä, hän usein pysähtyi pakinoimaan
+vastaantulevien kanssa, ja hyvin usein hän poikkesi tieltä köyhien luo,
+auttamaan heitä sekä neuvoilla että toimilla. Minä oikein hämmästyin
+nähdessäni kuinka helposti hän tutustui heidän oloihinsa ja osasi
+puhutella heitä oikealla tavalla; mutta olipa sekin minusta yhtä
+hämmästyttävää, että tuommoiset toimet ollenkaan huvittivat häntä.
+
+Kuin minä ensimmäisen ylioppilaskesän oltuani kotona palasin
+kaupunkiin, annoin hänelle mielessäni tämmöisen todistuksen. Oletpa
+verevä ja terve, mutta ei sinussa ole mitään miellyttävää. Sinulla on
+terävä kieli ja vakaa tahto, joka on aivan omapäinen, kesyttämätön,
+säännötön ja samassa aivan omituisen luja. En kiellä, että välistä --
+mutta vaan aniharvoin -- kukaties on jotakin suloutta olennossasi ja
+että sinulla on varma toimintatapa. Mutta yksi seikka on varma: sinun
+kasvatustasi on hirvittävällä tavalla laiminlyöty ja sinun mielipiteesi
+ovatkin aivan naurettaviin saakka sivistymättömiä.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Kun seuraavan kerran taas kotiuduin, Elina oli kaksikymmenvuotias, ja
+minä olin jo kohta tohtoriksi pääsemässä. Minä en enää puhellut
+olemisen perussyistä enkä kantaisästämme apinasta, emmekä me enään
+lausuneet toisillemme pistosanoja. Elina ei ollut paljon enempää
+lukenut, kuin viimeinkään, vaan hänen kirjojen halveksimisensa oli
+kumminkin vähennyt, ja hän oli silminnähtävästi tullut paljon
+sievemmäksi ja sulosemmaksikin.
+
+Jäin talveksi kotiin, ja pitkinä talvi-iltoina rupesin lukemaan milloin
+mitäkin talonväelle. Elina oli tavan takaa läsnä ja ihmeekseni
+huomasin, että hän oli innostunein kaikista. Hän ei kuitenkaan alussa
+ilmottanut mieltymystään sanoilla. Kuin hänen mielensä kiihtyi, niin
+hän useimmiten pysyi puhumatta. Mutta mieltä hellyttävät paikat eivät
+häneen koskeneet; hän ei kärsinyt lukiessa pysähtyä innostuttavimpiin
+paikkoihin. Silloin hän aina kävi levottomaksi, vääntelihe istuimella
+ja sanoi: "lue eteenpäin!" Kuin luin hänelle yksinänsä, ja kuin olimme
+tulleet semmoisiin kohtiin, hän kiihkeästi sanoi: "jätä, jätä se
+lukematta". Yhden ainokaisen kerran kuulin hänen lausuvan "se on
+kaunista", ja sen sanon toden totena: se, jonka sillä hetkellä kuulin
+hänen äänessään kajahtavan, oli tuhat kertaa kauniimpaa kuin se runo,
+jota hän huudollaan tarkotti.
+
+Alussa en luullut hänen ymmärtävän näitä kohtia, jotka hän käski minun
+jättää lukematta. Mutta sittemmin huomasin erehtyneeni. Hän luki ne
+salaa yksinään, ja kuin vähitellen jouduimme niin pitkälle, että
+puhuimme keskenämme luetusta, niin huomasin ihmeekseni hänen käsittävän
+kaikki niin selvästi ja niin ihkaelävästi, että olin kuin pilvistä
+pudonnut. Hän ei kirjoja lukenut, hän niissä eleli kaikkine
+ajatuksineen, tunteineen. Hänestä nämät kertomukset olivat
+tositapauksia, vaikka nyt toisella tavoin kuin hänen Eugéne Suen
+romaania lukiessaan.
+
+Olisi saattanut luulla, että kaikki mitä Elina luki tapahtui hänen
+läheisyydessään ja että kirjoissa kerrotut ihmiset kuuluivat hänen
+jokapäivästen seuralaisiensa joukkoon. Hän teki päätöksensä ja lausui
+tuomionsa heistä samalla tunnollisuudella, kuin niistä ihmisistä,
+joittenka kanssa hän joka päivä seurusteli. Kun kertomuksen ihmiset
+eivät olleet hänen mieleensä, niin hän pani hyvin pahaksensa, jos minä
+sanoin ihailevani niiden runollista kauneutta ja totuutta. Hän moitti
+heitä tunnollisella innostuksella ja oli kovin ihmeissään, että minä
+saatoin sanoa heitä miellyttäviksi henkilöiksi. Elina vaan vihasi tätä
+miestä ja tuota naista eikä kukaan saanut häntä uskomaan, että ne
+ansaitsisivat muuta kuin vihaamista ja inhoa. Hän halveksi Hamletia ja
+inhosi Wilhelm Meisteriä, jossa kirjassa ei ollut "melkein yhtäkään
+tosi-ihmistä", ja Wertheristä hän sanoi, että jos hän olisi ryhtynyt
+johonkin kelvolliseen työhön, niin hänellä ei olisi ollut mitään
+"kärsimyksiä". Näitä kirjoja ei mikään maailman mahti olisi voinut
+pakottaa häntä lukemaan toistamiseen, samoin kuin ei kukaan olisi
+voinut saattaa häntä seurustelemaan kenenkään ihmisen kanssa, jonka hän
+oli huomannut halvaksi ja katalaksi. "Gretchen" kumminkin paljon
+liikutti hänen mieltään ja "Klärchen" vielä enemmänkin.
+
+Voi, kuin nyt ajattelen näitä ihania talvi-päiviä länsimaakunnassamme,
+sen kosteata ilmaa, sen jääniljakalla peitettyjä maanteitä, sen
+lumettomia kankaita, sen synkkiä metsiä, sen mustanpuhuvaa merta ja sen
+kummallisia, päivän valasemia pilven hattaroita taivaalla, -- kuin
+ajattelen näitä hiljasia iltaseurusteluja tuvassamme, jota lamput
+valasivat, jota siivous ja mielevyys kirkastivat, jossa ystävällisyys
+ja rauha vallitsivat, kuin muistelen käveleväni edestakaisin
+odottaessani Elinaa tulevaksi lukemiseemme ja kuin ajattelen hänen
+sitten astuvan sisään ovesta siivona ja sievänä, raittiina ja
+talvi-ilmasta vilustuneenakin sekä puettuna punaruutukkaiseen hameesen
+-- kuin muistan hänen monta ilosta leikkipuhettaan taikka ajattelen
+hänen tuossa istuvan ja kuuntelevan suuret mielevät silmät siirollansa,
+posket punahehkussa ja suu puoleksi avonaisena, sekä ihmetellen ja
+innostuen siitä, että hän nyt ensi kerran sai katsella vaihtelevaan,
+ihmeelliseen runomaailmaan, -- kuin nyt ajattelen näitä niin
+aavistamattoman ihania iltapäiviä, jolloin ilmassa oli joku salanen,
+juhlallinen lämpö, kuin muistelen, kuinka nämät tekokuvaelmat
+pakottivat häntä, vaikka hän oli niin harvapuheinen luonnostaan,
+kumminkin ilmottamaan sydämmensä sisimpiä tunteita, kuinka joku silmän
+katsahdus tai punahehku kasvoilla tai joku käden liikenne, joku äänen
+värähdys tai joku sananen vaan ilmotti hänen mielensä syvästi kaipaavan
+sitä rakkautta ja alttiutta, jota hän tavallisesti kätkieli lyhyellä,
+tylyllä käytöstavallaan, sekä näytti koko sen hellän kauneudentunteen
+ja sen sanomattoman uskollisuuden ja totuudentunnon, joka vallitsi
+hänen sydämmessään -- kuin muistelen näitä iltaseurusteluja sekä meidän
+monia kävelyjämme päivällisen perästä, jolloin palavalla innolla
+puhuimme kaikesta, jonka olimme lukeneet, ikäänkuin olisimme eläneet
+niitten tapauksien läpi -- oi, silloin näyttävät nuo kauniimmat
+runokertomukset, kuin koskaan ovat innostuttaneet mieltäni, minusta
+olevan vaan sen todellisen elämän himmeitä kuvia, jota silloin
+elelimme, ja silmieni edessä seisoo olento, joka näyttää tuhat kertaa
+kauniimmalta kuin maailman suurimmat runoilijat ovat mahtaneet luoda,
+olento, jonka tunteminen on aina oleva minun suurin häviämätön onneni.
+
+Tämä seurustelemisemme ei kumminkaan kestänyt kauvan. Eräänä päivänä
+talven loppupuolella, jolloin jo vähän kevään tuoksua tuntui ilmassa ja
+oheita valkosia pilven haituvia uiskenteli taivaalla, olimme
+tavallisella päivälliskävelyllämme pitkin meren rantaa. Ei ollut
+tavallista, että kuljeskelimme puhumatta, mutta nyt ei Elina ottanut
+keskustellakseen mistäkään asiasta, josta aloin puhua, hän vaan katsoi
+ulos ulapalle, vastasi hajamielisesti kysymyksiini ja hänen puheensa
+kaikui niin soinnuttomalta. Ei minullakaan ollut halua pitkittää
+keskusteluamme. Lempeä, sulonen onnentunne virtaili mielessäni,
+tuhansia ilosia, lapsellisia ajatuksia johtui päähäni, kaikenlaisia
+epävarmoja toiveita syntyi minussa, ne kuiskuttelivat sulosesti ja
+ystävällisesti korviini monta mieletöntä asiaa, ja kultasia kuvituksia
+kulkea liiteli mielessäni ikään kuin päivän valasemat pilven hattarat
+taivaalla.
+
+Kaikki, jota minä tunsin ja ajattelin, olisin voinut ilmottaa yhdellä
+ainoalla lauseella, ja se lause pääsikin ajattelemattani suustani
+lentoon: "Onpa sulosta elää", ajattelin sanoissa, muistutellen
+itselleni Elinan mielilausetta.
+
+"Niin, _voisi_ olla sulosta", hän sanoi samalla soinnuttomalla äänellä
+ja hän näytti vaan yhtä hajamieliseltä.
+
+Paluumatkalla pysähdyimme erään mäen kukkulalle, josta oli lavea
+näköala ulos seudulle ja vuonolle.
+
+"Kuinka ihana, kuinka ihana tämä seutumme onkaan", huudahdin; sillä en
+ollut mielestäni koskaan nähnyt ihanampaa, kuin tämä lumeton tanner,
+nuo mustanpuhuvat puut, tuo vielä talvisynkkä meri ja kaiken tämän
+päällä lännessä sinitaivas vielä kultapilvien peitossa.
+
+"Minusta se näyttää synkeältä ja raskaalta", Elina vastasi. Synkeältä
+ja raskaalta? Sitä en ymmärtänyt; minusta se loisti ja leimusi vaan.
+
+Viittasin länteen päin: "Katso, kuinka kummallisesti taivas tuolla
+hohtaa ja leimuaa --".
+
+"Niin _ulkopuolella_ seutuamme" hän vastasi.
+
+Katsahdin ihmeissäni Elinaan. Että tämä pieni, sulonen maailma, jossa
+hän kumminkin eleli kaikilla ajatuksillaan, harrastuksillaan ja
+toiveillaan, oli hänestä synkkä ja raskas, sitä en ymmärtänyt. Hänelle
+varmaan oli tapahtunut jotakin hyvin kiusallista. Hän olikin koko ajan
+kävellyt yksinään toisella puolella maantietä ja nyt huomasin, että hän
+todellakin näytti alakuloselta.
+
+Käänsimme sitten matkamme kotipuoleen, ja pysähdyimme vasta Holtin
+puutarhan portille. "Mutta ulkopuolella ei todellakaan ole niin
+ihanaa", sanoin, muistellen itsenikin usein toivoneeni päästä ulos
+tuntemattomaan, kaukaiseen ihanuuteen, joka aina väistyy ja aina on sen
+maailman ulkopuolella, jossa parhaillaan kuljemme.
+
+"Mutta kaikki tuo, josta olemme lukeneet, eikö se ole ihanaa?" Elina
+sanoi. "Ja onhan se ulkopuolella".
+
+Hän vielä kerran katsahti ulos valosaa länsitaivasta kohti. Hänen
+kasvonsa niin selvästi ilmottivat jotakin kaipausta, että hän minusta
+näytti aivan oudolta. En ollut tuota koskaan ennen nähnyt ja hän aina
+sanoikin, ett'ei hän milloinkaan kaivannut mitään.
+
+En vielä sanonut hänelle hyvästi; tietämättäni odotin, että jotakin
+tapahtuisi, en tiedä mitä. Tuntui minusta ikään kuin joku mahtava
+tapaus olisi välttämättömästi ollut tulossa ja että päättäminen olisi
+ollut minun tehtävänäni. Oli jokin sana lausuttava, ja joll'ei sitä nyt
+lausuttu, niin suuri onni livahtaisi käsistäni. Tunsin äkkiä joutuneeni
+ahdinkoon, käteni kävivät kylmiksi ja hikisiksi, kaikki esineet
+ympärilläni kävivät epäselviksi ja oli ikään kuin ei maakaan olisi
+ollut aivan lujana jalkojeni alla. Vihdoin selveni minulle sen verta,
+että teki mieleni sanoa hänelle jotakin siitä, jota olin ajatellut
+yksissäolomme aikana. Mutta se kävi minulle hyvin tuskalliseksi.
+Silloin minulle johtuivat mieleen hänen viimeiset sanansa: "kaikki,
+josta olemme lukeneet, eiköhän se ole ihanaa -- mutta _se_ on
+ulkopuolella", ja omituisella uskalluksella sain puhutuksi: "Ei ole
+todella kaikki niin ihanaa -- vaan _sinä_ katsot sitä niin ihanaksi".
+
+Hän kääntyi äkkiä puolittain minuun päin ja loi minuun hämmästyneen,
+kummallisen älykkään, tyystisti tarkastelevan sekä tyytymättömästi
+torjuvan katseen. Se katse kävi suoraan eteenpäin kaikista sivuteistä
+huolimatta ja kysyi: "mitä sinä ajattelet?" -- se oli kiiltävän
+veitsenterän välkkyvä loiste -- seuraavana silmänräpäyksenä hän taas
+katseli ulos kaukaisuuteen, mutta ne kasvot, jotka hän nyt käänsi
+länsitaivasta kohti, hehkuivat samanlaisesta punahohteesta kuin se.
+Enempää en nähnyt, sillä yht'äkkiä hän sanoi hyvästinsä ja meni
+portista sisään.
+
+Kuin menin kotia päin, tuli minulle selväksi, että minä, kaikista
+meidän erilaisuuksistamme huolimatta, ja monessa suhteessa olimme aivan
+vastakkaista luontoa -- ja huolimatta vakuutuksestani, että vaan
+_sukuperäiset_ luonteet vetävät toisiansa, olin tehnyt hänen
+mielilauseensa omakseni, kumminkin sillä vähällä muunnoksella, että "on
+elämä ihanaa _sinun_ kanssasi". Todellakin, olin rakastunut, vastoin
+kaikkea tiedettä mielettömästi, silmittömästi rakastunut ja
+sanomattoman onnellinen rakastamisen levottomuudesta, kaipauksesta,
+pelosta ja toivosta.
+
+Siitä päivästä tapahtui kanssakäynnissämme muunnos. Olimme kumpikin
+tehneet havainnon, ja se oli, että olimme oudot toisillemme. Eikä nyt
+enää mitään lukuhetkiä tullut kysymykseen, ei mitään kävelyjä, ei
+mitään ystävällisiä keskusteluja seudusta eikä sen asukkaista. Tunsin
+olevani sanomattoman ujo hänen läsnäollessaan, ja Elinaan oli tarttunut
+jokin tyly jokapäiväisyys, joka saattoi minut satoja kertoja
+hämmästyksiin ajatellessani, että hän oli lukuiltoina istunut minua
+vastapäätä katse innokkaasti loistavana kaikesta, jota luimme, ja että
+minulla oli hänen kanssansa ollut monta keskustelua kaikellaisista
+maailman oloista, niin kuvailluista kuin todenperäsistäkin, jotka
+keskustelut olivat minulle ilmasseet hänen syväperästä ja kiivasta,
+vaan totuutta rakastavaa luonnettaan. Nyt se aika tuntui minusta olevan
+niin äärettömän kaukana, ja Elina itse oli minulle niin outo, ett'en
+edes vihjaukseltakaan voinut viitata menneihin aikoihin enkä niiden
+moneen ihanaan tapaukseen. Pelkäsin, että hän silloin loisi minuun
+oudon, ihmettelevän katsauksen, ikään kuin hän ei enää ymmärtäisi mitä
+tarkottaisin.
+
+Monet syyt pakottivat minua tähän aikaan usein käymään muualla ja tämä
+sydäntäni helpotti; sillä tuntui sanomattoman kiusalliselta olla hänen
+seurassaan nyt, kuin emme enää voineet seurustella vanhaan tapaamme.
+Minä mietiskelin, mitähän todellakin oli tapahtunut, ja välistä
+arvelin, ett'ei mitään erinäistä ollut tullut väliimme, enkä kumminkaan
+saanut poistetuksi pelkoani sitä, että nuo suloset talvi-iltamat olivat
+vaan pettävä muisto, joka ei milloinkaan olisi palajava takaisin.
+Kaipasin, kaipasin niin innokkaasti tuota hävinnyttä aikaa, kaipasin
+Elinaa, kuin olin poissa, kaipasin vielä enemmän, kuin olin hänen
+seurassaan, ja niin kului sekä kevät että kesä minun huomaamattani;
+päivät haihtuivat minulta vaan yhdessä mietiskelemisessä, ja vasta kuin
+syksy tuli ja minun oli mentävä takaisin yliopistokaupunkiin, niin tämä
+murehtiva mielisteleminen muuntui haluttomaksi vastenmielisyydeksi
+kaikkeen työhön, katkeraksi nyreydeksi ulkomaailmaa ja sen menoja
+vastaan, ja minun nyt melkein aina teki mieleni päästä hänen
+läheisyyteensä jatkamaan tuota hehkuvaa mietiskelemistä, joka äskettäin
+oli ollut minulle niin vastenmielinen. Toivoin vaan vilahdukselta
+nähdäkseni hänen loistavaa hymyänsä ja saadakseni yhdenkään
+katsahduksen hänen uskollisista silmistään, jotta siten saisin
+työhaluni ja elämisen toivoni takaisin.
+
+Ja sen sainkin.
+
+Pieni tohtoroimismatka sen toivon täytti ja tämä ensimmäinen
+lääkäritoimeni on sen tähden painunut haihtumattomaksi mieleeni. Eräs
+puolikasvunen poika, joka asui lähimmän merivuonon kulmassa, oli
+rikkonut itsensä niin pahasti, että henki oli vaarassa. Lennätettiin
+sana tohtorille, mutta kun oli myrskynen sää ja hän päälle päätteeksi
+itse oli kipeä, niin ei hänen käynyt meneminen, Tuskassaan tuli
+sanantuoja meille, "kuin minäkin luin tohtoriksi". Kävin lääkärin
+luona, sain neuvoja häneltä ja läksin matkalle. Ensin meidän yön halki
+oli ratsain mentävä vuoriharjun yli, jota matkaa en hevin unhota;
+jääkylmä tuuli loi lumiräntää silmiimme noilla aavoilla puuttomilla
+vuoren lakeuksilla. Ja pimeys oli niin sysimusta, että hädin tuskin
+näin opasta. Mutta kunnia olkoon meidän siunatuille pienille
+hevosillemme: ne eivät antaneet jalkojensa soljahtaa ei niin
+kertaakaan, ne löysivät tien silloinkin kuin ihmiset olisivat eksyneet
+siltä pois, ne vaan uutterasti taistelivat tuulen ja myrskyn kanssa
+eivätkä uupuneet.
+
+Sitten oli meidän vielä purjehdittava vettäkin myöten. Sanaton vaitiolo
+veneessä, tavattoman äkkiä lausutut ja täytetyt käskyt näyttivät
+selvästi, että kuolema uhkasi joka tuulenpuuskassa, myös sillekin, joka
+tottumattomuudessaan ei olisi voinut arvata purjehduksemme vaaroja.
+Pääsimme kumminkin toiselle puolelle ja minä heti tohtoroimaan kaikin
+voimin. Jo sitä tehdessäni ja vielä enemmän kotimatkalla selveni
+minulle, että työ kuitenkin oli siunattu asia. Tunsin todellista iloa
+siitä, kävi ikään kuin elämänhalun tuulahdus mieleni yli.
+
+Koska tuuli oli vähän laimennut, otin venekyydin koko paluumatkaksi.
+Vettä tuli kuin korvosta kaataen pitkin koko matkaa ja kuin
+loppumatkalla kävi kylmä tuulikin, niin tuntui minusta hyvin suloselta,
+kun iltasella näin valkeain pilkottavan kylän tuvista ikään kuin
+kotilämmön ystävällisinä sanansaattajina.
+
+Riensin kiiruusti ylös tietä myöten pihalle. Akkunoista loisti uutimien
+lävitse tumma valo märille, melkein lehdettömille puille, valkealle
+puutarhan aidalle sekä tien vesilätäköille. Heitettyäni sadevaatteet
+yltäni astuin tupaan, joka oli juhlallisesti valastu. Pöytä oli katettu
+valkealla vaatteella, kahvipannu porisi niin somasti hiiloksella, koko
+läjä pyöreitä vehnäsiä loisti keskeltä pöytää, jonka ympärillä istui
+talon väki ja sitä paitse Elina, Holt ja "Patriootti".
+
+Näkyi selvästi, että he odottivat minua, ja tultuani tupaan kaikki
+nousivat sanomaan minua tervetulleeksi takaisin; he kertoivat saaneensa
+eräältä talonpojalta, joka oli tullut vuorten ylitse, tietää minun jo
+lähteneeni sieltä, josta he olivat voineet osapuilleen arvella, mihinkä
+aikaan minä tulisin kotiin. Ja kuin kaikki istuimme ilomielin pöydän
+ympärillä, kuin näin kaikki nuo rakkaat ihmiset, kuin sitten puhelimme,
+kahvipannu porisi sekä uuninvalkea rätisi, silloin näkyi elämä minusta
+vielä lempeältä ja suloselta, ja aloin yhä enemmän luottaa siihen
+suureen parannuskeinoon, jota sanotaan työskentelemiseksi. Mutta kuin
+Elina illemmalla tuli luokseni, kuin taasen näin lempeän uskollisen
+katseen hänen rehellisissä harmaissa silmissään, kuin kuulin vanhan,
+sydämmellisen soinnun hänen äänessään ja kuin hän äkkiä tarttui käteeni
+sanoen: "Kiitos sinulle siitä, että menit sinne", niin silloin olivat
+kaikki epäilykset hävinneet, silloin työ, johonka aioin mennä, ei ennä
+tuntunut parannuskeinolta, vaan ilotoimelta, elämä näytti suloselta, ja
+minulle syntyi halu päästä matkalle ja alottaa sitä taistelua, joka
+vast'ikään oli tuntunut niin kärsimättömän raskaalta.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Olin suorittanut tohtorin tutkintoni, yliopistovuoteni olivat
+loppuneet, ja joulun tienoilla istuin taas reessä matkustamassa kotia
+päin. Tämän kotimatkani ensi päivä on vielä mielessäni niin selvänä
+kuin se olisi ollut eilinen päivä. Lunta oli tullut runsaasti ja
+kaikkialla vallitsi hiljaisuus ja rauha. Hevoseni juosta jolkutteli
+itämaakuntamme juhlallisilla kuusikankailla, suurien talojen sivuitse
+ja korkeahuippusia lumikinoksia sekä lumisia puita seisoi kahdella
+puolella tietä. Kuin puut olivat vähän taajemmassa, niin lumi oli
+rakentanut köykäsiä siltoja oksien välille. Pienemmät yksinäiset kuuset
+olivat muuttuneet lumikartioiksi: alaoksat olivat lumipeitteen alla,
+ylemmät olivat painuneet alas pitkin runkoa, niin että oli ikään kuin
+lumi olisi verhonnut kaikki puitten oksat hyvin ahtaaseen vaippaan.
+
+Hienommat lehtipuut olivat kaikki lumesta painuneet yhtäänne päin; ne
+olivat lyykistyneet tuulen ja pyryn painosta ja niiden hennot latvat
+olivat taipuneet aivan kumaraan lumipeitteen alla. Vaan suuremmat,
+joitten jäykkiä oksia tuuli ei ollut jaksanut taivuttaa, olivat
+kokonansa lumen peitossa, ja ne silloin olivat suurien huudekukkien
+kaltaset, joita oli otettu suuresta akkunaruudusta ja istutettu aavalle
+kentälle.
+
+Olipa ihana katsella tuota tyyntä lumista luontoa. Valkea oli maa,
+valkeat vuoret, valkeat puut, rakennukset ja aitaukset, vaaleapilvinen
+taivas josta suuria lumihiutaleita liiteli verkalleen alas. Koko seutu,
+jonka halki matkustelin, oli nyt aivan kuin suuri, siisti ja somisteltu
+joulutalo monine tasasine käytävineen, pehmeine uudinvuoteineen ja
+loistavine lumikynttilöineen.
+
+Oli kaunis päivä ja itse olin niin sanomattoman ilonen, että nyt olin
+vapaa, että nyt liitelin kotia päin, kaikkea tuota tuttua ja rakasta
+kohti, että kohta olin oleva siellä missä hän oli, kohta olin näkevä
+hänet, kuunteleva häntä ja puheleva hänen kanssaan, eikä nyt mikään
+epäilyksen eikä epätoivon ajatus päässyt mielessäni valloille! ja
+kaikkialla ympäristössäni näkyi olevan sama rauhallinen ja hilpeä
+mieliala kuin minussakin, kaikki näkyi tuntevan samaa sisällisen
+vapautuksen riemua ja samaa raitista elämän halua kuin minäkin.
+
+"Onpa sulosta elää, kuin pehmeänhentonen lumi syleilee", kuuset
+sanoivat kankaalla; "on sulosta elää", jänis riemuitsi, kuin se tuulen
+nopeudella vilahti meidän sivuitsemme pitkin syviä teitään ja melkein
+yhtä korkeain lumikinosten kätkemänä; "on sulosta elää", lumenhöytäleet
+kuiskasivat, kuin ne niin itsehensä tyytyväisinä liitelivät, laatelivat
+ilmassa ja laskeutuivat rauhaan untuvanpehmoselle vuoteelleen. Suuressa
+talossa, jonka ohitse kuljin, kilit ja lampaat syödä järnyttivät
+männynrisuja, jotka olivat pihalla, ja heistä oli sangen sulosta elää
+niin kauvan, kuin heillä oli risuja kyllä järsiäkseen. Riihen edustalla
+hyppieli suuri joukko varpusia, ja heistäkin oli elämä ylen autuasta,
+kuin riihessä puitiin sekä lähenevä joulu ja sen ohralyhteet katolla
+olivat toivossa. Kaikki oli mielissään ja hyräili samaa ilolaulua kuin
+minäkin, kohottaessani hattua ja jättäessäni kaupungille hyvästiä.
+
+Muutaman päivän jälkeen oli maamme itämaakunnat jo kaukana; erottavien
+vuoritunturien aavain lumikenttäin yli olin jo myöskin kulkenut, ja
+ajoin nyt aika menoa alas erään länsimaakunnan rinnettä myöden, enkä
+koskaan ole pitemmän väliajan perästä voinut uudestaan nähdä sen
+vuoria, sen vuonoja, sen kohisevia virtoja, sen synkkiä salometsiä, sen
+pieniä, ryhmittäin rakennettuja taloja tuntemattani sisällistä
+äänetöntä hymyä taikka hiljasta riemua suonissani, jota ei voi sanoilla
+selittää. Tällä kertaapa näin nämät seudut jälleen, odotuksen outo
+rauhattomuus sydämmessä, joka yhä vaan kasvoi kuta lähemmäksi
+kotiseutua tulin. Ensi päivien ilonen, juhlallinen mieli oli hävinnyt,
+ja nyt heräsi kysymys sydämmessäni, epäilys, pelko... En enää saattanut
+olla ajattelematta, ja ajatukseni ajoivat yhä useampia toivon hentosia
+lintuja kiitämään pakoon.
+
+"On sulosta elää", olin muutama päivä sitten kuullut luonnon
+kuiskailevan kaikkialla ympärilläni. "On sulosta elää", olin
+kirjottanut kotiin eräälle, jonka luo nyt kaikki ajatuksenikin
+kiitivät. Ja olin pannut siihen pienen lisäyksen, jonka jo kauvan
+sitten olin mielessäni lisännyt: "sinun, sinun kanssasi". Ja nyt -- --
+
+Voi, kuin ajattelin mielessäni vielä kerran kaikkea, joka oli
+tapahtunut meidän keskemme, kuin punnitsin ja tutkistelin joka sanaa,
+joka katsausta, joka kohtausta -- niin äkkiä tuntui minusta ikään kuin
+alamatka vuoristosta olisi sujunut liian nopeasti. Pieni vuorihevonen
+pysyi lakkaamatta yksitoikkosessa lunkutuksessaan, joka ikään kuin
+kuuluu niiden luonteeseen, ja länsiseudun talonpoikais-resla viipahteli
+edes takaisin, kuten on kaikkina aikoina ollut semmoisen reen tapana.
+Mutta minusta äkkiä tuntui ikään kuin sekä hevonen että resla olisivat
+joutuneet aivan tarpeettoman kiivaaseen juoksuun -- eihän tässä
+jäniksen selässä istuttu. "Nyt rikkaissa taloissa sytytetään kynttilät
+palamaan" kuulin äkkiä lapsenäänen lausuvan.
+
+Käänsin pääni ääntä kohti. Pienen talon edustalla tien vieressä seisoi
+vaimo poikansa kanssa ja tähysteli alaseudun kynttilätulia kohti.
+
+Niinpä todellakin! Olihan nyt jouluaatto, ja tuossahan oli koko
+kotiseutuni sytytetyt joulukynttilät jo akkunoissa.
+
+Ajattelin niitä monia, jotka noin seisovat pimeäin kotiensa edustalla
+tähystellen paremmin varustettujen huoneitten vilkkuvia tulia, ja
+joilla ei ole muita joulutulia kuin taivaan tuikkavat tähdet. Onpa
+ihminen viheliäinen. Ehkä minä tätä ajattelin, koska itse pelkäsin
+tulla näin köyhäksi.
+
+Tulin lähemmäksi kotitaloamme. Oliko _hän_ tänä iltana kodissamme.
+Tokkohan hän odotti niin kuin muutkin? Tokkohan hän oli käynyt
+portailla tähystelemässä tielle päin? Kerranpa näin hänen seisovan
+ovessa, näin hänen pistävän vaaleatukkasen päänsä ulos, näin
+lumihöytäleitä lankeavan hänen kiharoille hivuksillensa, sulavan
+otsalla, ripustelevan ailmäripsistä, -- kukapa tiesi, mitä ne näkivät
+sieltä?
+
+Tuossahan se talo olikin. Kylmä väräys tuntui koko ruumiissani ja
+pisteli kovasti rinnassa.
+
+Hevonen pyörähti portista pihalle ja seisahtui oven eteen. Näin tulen
+liikkuvan käytävässä ja taasen häviävän. -- -- Olin sanomattomassa
+ahdistuksessa. Tulin niin julkisesti taloon; olisin mieluummin hiipinyt
+kenenkään näkemättä sisään ja ensin vähän vakoillut, ennen kuin
+antaisin itseni ilmi.
+
+Tuvan ovi aukeni -- näin karvalakin ja kuulin isän ystävällisenä ja
+mielissään kysyvän: "Noh, oletko siinä nyt, sen veijari?"
+
+Äiti seisoi käytävässä hänen takanaan valkea kädessä. Kapusin sisään ja
+aloin vähitellen riisua yltäni koirankarvasta turkkia, päällyssaappaita
+ja muita talvitamineita, isän ja äidin ja muutamain palveliain
+seistessä ympärilläni ja toivotellessa minua terve-tulleeksi kotia.
+
+Hän ei siis ole täällä, ajattelin.
+
+"Sisään, käy sisälle, sanon minä"; isä tyrkytteli minua peremmäs.
+
+Tulimme "suureen tupaan"; se oli niin kylmä, että henki näkyi. Äiti
+kulki edellä ja aukasi perheen tuvan oven, josta valkea suurista ja
+pienistä lampuista juhlallisesti loisteli vastahamme.
+
+Niin, olihan hän ollut täällä. Näin sen akkunan uutimista,
+köynnöskasveista, jotka kiertelivät akuttimia ja peiliä, huomasin sen
+kaikesta, vieläpä siitä tavasta, johon tuolit olivat sioitettu ja matot
+laadittu.
+
+Mutta hän ei ollut tuvassa. Oli teen juonnin aika. Pöytä oli katettuna,
+vanhanaikuset, kultareunaset teekupit ilmottivat, että nyt oli juhla,
+pullero, kiiltävä teekeitin seisoi siinä muita korkeampana, porisi
+hyvillä mielin ja näkyi ikään kuin lempeä emäntä ystävällisesti
+komentelevan kaikkia pöydällä olevia Jumalan antimia.
+
+Menin uunin luo, lämmittelin. Tunsin olevan välttämätöntä esiintyä
+aivan teeskentelemätönnä ja vapaana ja tehdä jotakin aivan
+jokapäivästä, ja paistelin sen tähden jäseniäni, vaikka nuo taannoiset
+vilun värähdykset olivat muuttuneet polttavaksi kuumuudeksi. Puhelin
+hyvin paljon ja lakkaamatta milloin mistäkin -- olin kovinkin
+ahdistuksissa.
+
+Vihdoinpa kyökin ovi aukeni ja näin epäselvästi vaaleatukkasen pään,
+sinisen kaulahuivin ja pienen valkosen, rannehihan ympäröimän kätösen.
+Luullakseni menin häntä kohti ja tervehdin, vaikk'en sitä tarkoin
+muista. On vaan mielessäni, että hän tarjosi minulle teetä, että juoda
+latkin sitä palavalla kiiruulla, että sillä poltin suutani, join vielä
+kiiruummin ja poltin suutani vielä pahemmin. Vasta kun hän tarjosi
+minulle toisen kupin, sain niin paljon rohkeutta, että katsoin häneen.
+Näytti minusta, kuin olisi ollut vieno, melkein näkymätön hymy hänen
+huulillaan, -- vaan muuten siinä oli valosa rauhallisuus hänen
+kasvoissaan, hän käveli tuvassa, tarjoeli teetä ja puheli entisellä
+tavallaan, ikään kuin ei olisi ollut millänsäkään mistään. Vähitellenpä
+minäkin maltoin mieltäni ja uskallin katsella häntä tarkemmin.
+
+En koskaan ole nähnyt mitään kauniimpaa, enkä ole sitä koskaan näkevä.
+
+En muistanut hänen olevan niin ihmeen kauniin, kuin hän nyt oli tuossa
+seistessään pöydän ääressä ja lamppujen valastessa hänen keltasta
+tukkaansa ja punasia poskiaan. Niin synkeänloistavina, niin
+hurmaavaisina en koskaan ollut huomannut hänen silmiänsä. Ja samalla ne
+kumminkin olivat niin rauhalliset, niin ymmärtäväiset, niin mielevät!
+Ja kuinka naisellisen hempeä oli koko hänen olentonsa, vaikka sen muoto
+ei ollenkaan näyttänyt heikolta ja hentoselta, vaan etupäässä ilmotti
+terveyttä ja voimaa.
+
+Asemani tuntui hyvin toivottomalta. Oli minusta aivan mahdotonta, että
+semmoinen onni olisi minulle sallittu, että tulisin hänelle
+rakkaimmaksi maailmassa. Jos onni olisi ollut vähäsempi, niin olisin
+suuremmalla uskalluksella kulkenut sitä kohti. En luullut milloinkaan
+kuulleeni niin onnellisista ihmisistä, jommoisiksi minä olisin tullut,
+jos vaan... Mutta jos se kuitenkin oli mahdollista, niin oi, silloinpa
+minä... Kuin kaikki tuvassa ollessamme olemme katolilaisia, niin luulen
+sinä iltana luvanneeni vahakynttilän rakkauden suojeluspyhimyksille.
+
+Illempana myös Holt tuli sinne. Olipa minulle vastenmielistä ikään nyt
+tavata vieraita, mutta kaikista ihmisistä kumminkin Holt oli minulle
+vastenmielisin. Ei ollut mitään riitaa keskenämme; vaan tämä mies, joka
+ainakin maallisissa asioissa epäili kaikkea, jota hän ei voinut käsin
+kosketella, oli minulle aina vastenmielinen, harmitti minua -- -- ja
+nyt tänä iltana!
+
+Hän tuli luokseni ja toivotti minulle onnea äänen väräyksellä ja silmän
+iskulla, joka minusta jotenkin selvästi ilmotti hänen hyvin paljon
+epäilevän olinko todellakin suorittanut tutkintoni. Hän sitä luuli muka
+petokseksi kaikki tyyni ja tahtoi ehkä tarkastaa todistukseni, ennen
+kuin hän otti sitä uskoakseen.
+
+Mieleni oli sinä iltana hyvinkin melkeässä. Vaan isä ja äiti olivat
+parhaimmalla tuulella. Elinalla oli kiireisiä toimia ja hän oli paljon
+ulkona; kuin hän oli huoneilla, oli hän ilonen ja laski leikkiä äitini
+kanssa. Vaan ei hän eikä hänen setänsä lausuneet toisillensa yhtään
+sanaa eivätkä koskaan katsahtaneetkaan toisiinsa. Heidän välinsä
+silminnähtävästi ei ollut parannut siitä kuin viimein olin kotosalla.
+
+Istuin hetkeksi isän ja Holtin viereen, kuin he piippu kädessä olivat
+istuneet puhelulle tuvan takaseen kamariin. Ensiksi oli puhe eri
+lehmänroduista. Isä oli tuottanut Skottlannista lehmän, ja Holt epäili,
+kelpaisikohan se mihinkään. Sitten puhuttiin voiteista, ja isä, kaiken
+uuden ystävä, oli saanut uuden lajin. "Se on ulkolaisten kauppapetoksia
+vaan", sanoi Holt.
+
+Voiteista tultiin erääseen perintöriitaan, joka ikään oli käräjissä, ja
+Holtin mielestä molemmat riitaveljet "panivat liian paljon voidetta
+päälle", jota hän niinikään sanoi kaikista muistakin kirjotuksista,
+joissa esitystapa oli vilkkaampi kuin hintaluettelojen ja
+kassakirjojen. Sitten keskusteltiin vähän ulkomaan valtioseikkoja.
+Tässä minäkin arvelin voivani lausua muutamia sanoja. Holt katseli koko
+ajan tyystisti minuun ja sanoi lopuksi: "Joko haivaleet ovat ruvenneet
+kasvamaan leuvaltasi?" Olin kantanut tätä miehen kaunistusta jo viisi
+vuotta.
+
+Se minua enimmin suututti ajatellessani tätä miestä, että syvimmässä
+sydämmessäni tunsin tekeväni väärin, kuin mielessäni haukuin häntä
+juropääksi ja poroporvariksi.
+
+Jätin nuo kaksi miestä omille aprikoimisilleen ja menin taas tupaan.
+Elina seisoi eräässä nurkkauksessa ja puheli matalalla äänellä äitini
+kanssa. Istuin heidän luoksensa. Äitini taputti minua ystävällisesti
+poskelle ja kysyi, ai'oinko nyt jäädä tähän seutuun lääkäriksi. -- En
+sanonut sitä tietäväni ja mutisin jotakin, että pitäisi matkustaa
+pohjosmaakuntiin -- ajattelin, näet, kuinka vähällä kotiseutuni voisi
+muuttua niin, että kaikista vähimmin haluaisin asettua sinne.
+
+"Ethän", äiti vastasi tyvenesti hymyillen, "ethän kuitenkaan mene
+pohjanmaille".
+
+Elina kysäsi: "Tekeekö sinun mieli ruveta lääkäriksi?"
+
+Ne olivat ensimmäiset sanat, joita hän lausui minulle sitten kuin hän
+oli tervehtinyt minua tervetulleeksi. Tuntui niin eriskummalliselta
+mielessäni, oli minusta niin kuin olisi äkkiä kaikki muuttunut kesäksi
+tuolla ulkona: tunsin vienoa, lämmintä ilmaa sekä kukkien tuoksua.
+Hänen äänessään oli jonkunlaista ystävällistä sointua, jotakin puoleksi
+kätkettyä lempeyttä, jotakin verhottua ilon tunnetta, ja minusta tuntui
+juuri kuin hänen ystävälliset, uskolliset silmänsä olisivat sanoneet:
+"olen sinun". Minussa syntyi kerrassaan ääretön halu tulla lääkäriksi
+taikka miksikä ikänään muuksi, halu tehdä työtä, taistella, uskaltaa ja
+voittaa. Vähinkin toimiala minusta tänä hetkenä näytti suurelta ja
+viehättävältä ja elämäni tuntui tulevan loistosaksi.
+
+"En tiedä mitään, jota enemmän haluaisin", minä vastasin. Luulin
+huomaavani, että pahan mielen pilvi kulki hänen katseensa yli -- ja
+pelkäsin jo, että olin sanoillani ilmottanut jotakin, mitä tunsin ja
+ajattelin sydämmessäni, ja päätin vasta olla varoillani.
+
+Kohta sen perästä hän meni pois, kuin ruoka-aika läheni. Äitini veti
+minut luoksensa sohvalle, pani käteni omiensa väliin, katseli minua
+melkein käsittämättömällä lempeydellä ja alkoi puhella perhe-elämän
+iloista ja suruista. Hän kertoi millä vastanaineet voivat elää ja mitä
+lapselliset aviopuolisot tarvitsivat. Lopuksi hän jakeli minulle hyviä
+neuvoja lapsenkasvatuksen salaisuuksista. Arvelin, että hän suoritetun
+tutkintoni johdosta antoi minulle nämät viittaukset ja vastaukseni
+olivat harvat ja lyhyet.
+
+Iltaspöydässä istuessamme tapahtui jotakin erinomasta. Isäni nousi
+äkkiarvaamatta jonkunlaisella juhlallisuudella ja piti puheen, joka oli
+hyvin vertauksilla kaunisteltu. Hän alkoi lausumalla, että tänä iltana
+vietettiin moninkertanen juhla. Oli joulu -- (varsin varmaan olikin);
+olin suorittanut tutkintoni -- (sitä Holt epäili ainakin vastaiseksi),
+ja hän toivoi, että "tänä iltana loisti tähti taivaalta, joka olisi
+tuleva onnentähdeksi useammalle kuin yhdelle läsnä olevalle". Hän
+kääntyi erittäin Holtin puoleen, joka saattoi minut luulemaan, että hän
+tarkotti jotakin aiottua edullista kauppayritystä. Sitten hän kääntyi
+puhumaan perhe-elämän onnesta, perheenisän velvollisuuksista ja
+perheenäidin tehtävistä, ja hän katsoi sitä puhuessaan Holtiin päin
+melkein ankarasti.
+
+Minä luulin jo, että Holt aikoi muuttaa elämänsä tapaa ja ihmettelin,
+ett'en minä ollut kuullut mitään siitä. Sitten hän tunteittensa
+vallassa kilisti lasiansa minun kanssani ja oli hyvin mielissään omasta
+puheestaan. Hänen silmänsä loistivat, äitini silmät loistivat, Elina
+oli käynyt tulipunaseksi ja hiki nousi hänen otsaansa, minä olin aivan
+hämilläni, Holt vaan oli rauhassa kuin tavallisesti, vaan erinomaisen
+kalpea.
+
+Kilistelimme kaikki lasejamme ja toivotimme toisillemme "ilosta
+joulua", ja isä sanoi sitä paitsi kaikille: "olkoon onneksi". Kuin
+Holtin piti kilistää Elinan kanssa, näin hänen äkkiä seisahtuvan ja
+lasi jäi ojentamatta Elinaan päin. Myös tyttö jäi toviksi seisomaan
+lasi kädessä, vaan istuutui sitten jättäen kilistämättä setänsä kanssa.
+Lopuksi tuli illan viimeinen osa: kaikki perheenjäsenet tulivat
+sisälle, toivottivat ilosta joulua, istuivat salissa hetkisen ja astua
+teputtelivat sitten taas pois. Kohta sen jälkeen Holt nousi ja sanoi
+hyvää yötä. Isä ja minä saatoimme hänet rappusille.
+
+"Niin, tulethan tietysti huomenna takaisin", isä sanoi. Holt kiitti ja
+isä katosi. Kun tulin saliin, niin äitikin oli kadonnut.
+
+Tupa oli tyhjä -- -- ei, ovessa seisoi Elina ja -- voi minun päiviäni!
+Hän katsoi taas minuun tuolla omituisella lempeällä katseella, joka
+vast'ikään oli kuumentanut, punastuttanut ja hämmästyttänyt minua.
+Olisin voinut huutaa taivaaseen asti -- kerrassaan tunsin, että olin
+ollut koko iltasen yhdessä oman onneni kanssa -- kunhan vaan rohkenisin
+sitä lausua. Äitini salaset viittaukset, isäni tähtiä tarkottava puhe,
+Elinan käytös --, todellakin, jotakin oli tapahtunut ja asia siis oli
+tunnettu. -- En luule milloinkaan olleeni niin tyhjänä kaikista
+järjellisistä ajatuksista kuin sinä hetkenä. Olisin silloin voinut
+sanoa vaikka minkälaisen mielettömyyden tahansa. Olin vaan niin
+ihmeissäni, niin sanomattoman tolvanamaisesti ilonen, niin ylenmäärin
+taivaan-onnellinen.
+
+Ihmeekseni tulin tallustelleekseni laattian yli hänen luoksensa ja sain
+sitten sanoneeksi koko joukon sanoja, joilla ei ollut yhteyttä eikä
+järjestystä laisinkaan, sitten vielä toisen joukon sanoja, jotka olivat
+jossakin omituisessa järjestyksessä ja sitten vihdoin uskalsin ojentaa
+hänelle käteni ja kysyä "oliko tuo todellakin totta?"
+
+"Sen sinä tiedät hyvinkin", hän sanoi hymyillen, ja kuin hänen vapiseva
+kätösensä oli minun kädessäni, tulin itsekin asiasta vakuutetuksi, vaan
+samalla jouduin taas ihmeihini, että olikohan tuo mahdollista?
+
+Oli hiljasta talossa, hiljasina paloivat lamput näissä kahdessa
+huoneessa, hiljasina, hyvämielisinä ja osanottavaisina; ja hiljasina
+mekin istuimme siinä. Minä näin vaan kaksi rakkaudesta loistavaa
+silmää, tunsin vaan noita hienoja kiharahiuksia poskellani sekä hänen
+lämpöstä kätöstänsä suljettuna minun käteeni. Emmekä olleet
+korupuheisia, kuin vihdoin aloimme puhella. Ne sanat liitelivät ikään
+kuin päivän valasemat lumen hiutaleet omaksi huviksensa, ne olivat
+sulosia, älyttömiä sanasia, joittenka sanominen ja kuuleminen on oleva
+jokaisen ihmisen suurin onni elämässä. Kumminkin sain tietää, että isä
+ja äiti tiesivät koko tuuman; "jos heillä olisi ollut mitään sitä
+vastaan, niin en minä silloin olisi tahtonut", Elina lisäsi. He olivat
+luvanneet pitää koko asiaa salassa vastaiseksi; mutta kokonansa he
+eivät olleet voineet pysyä sanassaan, kuten selvästi näkyi. Elinan
+sedälle ei vielä kukaan ollut sanonut mitään, vaan tänä iltana hän sen
+tietysti arvasi.
+
+Ja sitten rupesimme puhumaan menneestä ajasta. Kuinka uskomattoman
+paljon ihmeellistä ja rakasta me muistimme! Muistimme ensimmäiset
+riitamme ja hän sanoi, että minä hänestä olin näyttänyt niin äärettömän
+tekoviisaalta, ja minä puolestani sanoin, että olin katsonut häntä
+hyvin epätieteelliseksi, ja tätä nauroimme nyt yhdessä. Sitten puhuimme
+kaikista luku-illoistamme ja muistelimme kävelyjämme. Minä hänelle
+kerroin, kuinka se ja se runo, koska hän oli katsonut sitä somaksi,
+äkkiä oli minunkin silmissäni saanut kauneuden ja sulouden, jota en
+ennen koskaan ollut havainnut, ja että eräät paikat, jotka sitä ennen
+eivät yhtään olleet vetäneet huomiotani puoleensa, olivat tulleet niin
+sanomattoman kalliiksi minulle, koska ne minulle muistuttelivat häntä,
+jotakin hänen lausumaansa sanaa, jotakin silmäystä tai liikuntoa --
+todellakin, koko seutu oli tullut oikein rakkaaksi kotiseudukseni siitä
+ajasta asti, ja se oli ikään kuin yhdistänyt koko maailman sulosuutta
+korkeitten vuoriensa sisälle.
+
+Elina pudisti päätänsä eikä sanonut voivaansa ymmärtää tuota. Hän ei
+ollut tietänyt pitävänsä minusta, ennen kuin sinä iltana, jolloin olin
+menemässä ensi kertaa sairaan luo. Silloin hänelle ensin oli tullut
+semmoinen tuska, tuntui kuin hän olisi hukkaamassa kaikki, joka tekisi
+elämän selkeäksi ja valosaksi, ja hän oli sitten taas tullut niin
+ylpeäksi, niin iloseksi ja vakaaksi mielessään. Hän kertoi, että hän
+oli ollut tuolla alhaalla tien varrella sinä iltana, kuin minä lähdin,
+sanoaksensa minulle jäähyväisensä, vaan lopuksi hän ei kumminkaan ollut
+voinut päättää astua näkyviin. Mutta kun hän sai kuulla minua
+odotettavan kotiin, ja kuin hän näki minun astuvan huoneeseen sinä
+iltana, -- "silloin hänkin ymmärsi, kuinka hänen laitansa oli".
+
+Ja sitten minä kerroin viimeisistä kaupunkiajoistani, kuinka hän oli
+alati ollut mielessäni, kuinka minä olin kaivannut häntä ja kuinka
+kaikki työni oli häntä ajatellessani sujunut helposti, aivan kuin
+leikillä vaan. Jumala tietää, että oli totta mitä sanoin, ett'en koskaan
+ollut aavistanut kuinka paljon ihmiselämässä voi olla lempeätä, ihanata
+onnea, ennen kuin rakastuin häneen. Lopuksi hänelle vielä kerroin
+kotimatkastani, pelostani, epäilyksistäni ja koko tämän illan
+hurmaantuneesta mielestäni, ja kaikesta tästä Elina nauroi ja sanoi:
+"voi sinua hupsua houkkaa!"
+
+Kuin saatoin hänet kotiinsa, pysähdyimme Holtin puutarhan portille,
+jossa olimme seisseet, kuin minulle oli ensi kerran selvinnyt mitä
+liikkui sydämmessäni. Sinä iltana oli Elinasta seutu näyttänyt kolealta
+ja synkältä. Muistutin hänet siitä.
+
+"Luulen arvelevani sitä semmoiseksi vielä nytkin", hän sanoi, ja hetken
+mietittyään hän lisäsi: "Kuuluithan sinä oikeastaan seudun
+ulkopuolelle".
+
+Katsahdin kysyvin silmin häneen. "Niin, enhän tiennyt, kuinka silloin
+oli mieleni laita, -- vaan luulen kumminkin --, mutta ei, en kumminkaan
+sitä tiedä. Tule, kävelkäämme vielä hetkinen".
+
+Mielessäni on monta muistoa tämän seudun luonnosta ja monesta sulosesta
+käynnistä sen ihanissa paikoissa. Mutta tämän illan muistot, kuin kuu
+paistoi epäselvästi pilvenharsoilla peitetyltä taivaalta -- lumisade
+oli lakannut -- kuin lauhkea talvi-ilma oli tyven ja rauhasa, kuin
+tähdet tummasti pilkottivat ylhäältä ja muutamasta talosta vielä tulta
+välkkyi, sen illan muistot ovat painuneet mieleeni syvemmin kuin
+mitkään muut luonnonilmiöt. Kuin vihdoin sanoimme toisillemme hyvästit,
+ja kuin hän oli poistunut ovesta huoneeseen, en minä vielä voinut
+ajatellakaan kotiinmenoa. Kuin semmoisia kokee, niin tulee huomaamaan
+kauneutta ympärillänsä, jonka sivuitse ennen on mennyt mitään
+huomaamatta. Ja sydämmeen syntyy halu kartuttaa toisienkin onnea.
+Riensin alas pitkin noita tuttuja teitä ja tervehdin taloja ja peltoja,
+puita ja kiviä niinkuin hyviä ystäviä ainakin. Nyökkäsin päätäni
+jokaiseen kotihin, jonka ohitse kulin, ja yhä joutui mieleeni jotakin
+hyvää, todellista ja kaunista siellä asuvissa ihmisissä.
+
+Toivottelin koko mailmalle ilosta joulua.
+
+Kävin siinä tuvassa, jonka edessä poika äitineen olivat seisseet
+ajaessani ohitse. Mitä siellä puhuin ja tein, se varmaan saattoi nuo
+ihmisparat hyvinkin ihmettelemään ja se olisi asianhaarain ollessa
+muussa tilassa näyttänyt itsestänikin kyllä ihmeelliseltä. Vaan tänä
+iltana olin ikään kuin kotonani kaikkialla. Mies ei ollut aivan
+selvällä päällä, poika nukkui ja vaimo oli ikään kynttilää
+sammuttamaisillaan kuin minä astuin sisään. Luulenpa varmaan, että he
+pelkäsivät tahtovani tarkastaa heidän perheellisiä olojaan ja katsoa,
+että kaikki kävi oikein päinsä. Ja minua vaan halutti rakentaa heille
+linna niin suuri ja ihana kuin se, jossa itse nyt asuin, sekä pitää
+huolta siitä, ett'ei heidän enää milloinkaan tarvitsisi seistä kotinsa
+edustalla sanomassa: "Nyt rikkaissa taloissa sytytetään kynttilät
+palamaan".
+
+Kotiin mennessäni huomasin tulta vielä palavan "patriootin" huoneessa,
+jossa hän asui hyyrillä erään leskivaimon luona, jolla oli pieni talo
+Holtin tilan läheisyydessä. Hänen luoksensa minun täytyi mennä
+toivottamaan ilosta joulua tuolle yksinäiselle miehelle. Tapasin hänet
+käymässä edes takaisin lattialla ja polttamassa pitkällä piipullaan.
+Pöydällä paloi yksi ainokainen kynttilä. Häntä näytti hyvin
+hämmästyttävän tuloni ja hän luuli varmaankin, että joku onnettomuus
+oli tapahtunut. Pyysin saadakseni polttaa piipullisen tupakkaa hänen
+luonaan. Tuo ystävämielinen etsiskeli hätäsesti kokoon muutamain jo
+hylättyjen piippujen jäännökset ja pani kourallisen tupakkia pöydälle.
+
+"Kas sepä oli ystävän tekoa, kun tulitte katsomaan tänne", hän sanoi.
+
+"Ajattelin, että olette yksinänne -- jouluaattona -- Teillä ei ole
+ketään --" alotin, vähän neuvotonna, kuin olin noin äkkiarvaamatta
+tullut taloon.
+
+"Nooh", hän vastasi ja alkoi taas kävellä edes takaisin, "niin, tämä
+leski kyllä tämmöisinä päivinä käskee minua luoksensa -- onhan se
+hyväntahtonen ihminen -- vaan -- muutoin -- sanoitte: yksinäni --
+katsokaa, kuin on ajatuksia, niin ei ole huonossa seurassa. Minä
+ajattelen että maailma tulee ympärillämme ahtaaksi mitenkä -- se
+onkaan, kuin Bergeland sanoo --? -- Noh, en muista. -- Vaan -- on
+aikoja -- sattuu tilaisuuksia, jolloin yksin aatteellisellakin miehellä
+on halua -- niin, on todellakin, kuten sanotte, voipi jäädä
+yksinäiseksi, voipi tosiaankin välistä tuntua vähän -- vähän -- nooh --
+jouluna varpusillakin on juhla -- --"
+
+Hän rykäsi pari kertaa kovasti, vaan tuli sitten äkkiä luokseni ja
+tarttui käteeni: "Todellakin Teidän pitää saada tuhansia kiitoksia
+siitä, että tulitte tänne näin suhteellisesti yksinäisen miehen luo --"
+-- Hänen katsantonsa tuli äkkiä vähän loistavammaksi, hän istuutui
+sohvan toiseen päähän ja sanoi: "Muutoin olen tavallisesti Holtin
+luona; vaan jouluaattona, tiedättekös --".
+
+Niin silloin oli Holt meillä, ja minä päätin, että vast'edes
+"patriootti" ei tulisi jouluaattona olemaan yksin. Istuimme hetkisen ja
+puhuimme niistä ja näistä yleisistä asioista. "Patriootti" oli hyvin
+innoissaan ja tuhuutteli julman paljon savuja kattoon päin. Kuin menin
+pois, niin hän kiitti minua uudestaan, koska olin ollut niin
+ystävällinen, että olin käynyt "näin suhteellisesti yksinäisen miehen
+luona".
+
+Kuin tulin kotia, en voinut olla katselematta kaikkialle kartanolla.
+Oli ilosta antaa silmäin kulkea pitkin mustia teitä huoneitten välillä,
+nähdä ohralyhteet korsun katolla ja suuret risuläjät halkovajan
+edustalla. Lopuksi tähystelin talliin, jossa en kuitenkaan nähnyt
+mitään: kuulin vaan hevosien pimeässä mielihyvällä pureskelevan
+kauroja.
+
+Vihdoin viimeinkin menin ylös huoneeseeni, istuuduin akkunan ääreen ja
+katselin ulos talviseen kuutamoyöhön. Lapsuuteni lempeät muistot
+virisivät uuteen eloon, kaikki kodin rakkaat tapahtumat
+kaukaisimmiltakin ajoilta virtailivat mielessäni, kaikki ihana ja
+kaunis, jonka olin nähnyt tai josta vaan olin uneksinut, tuli nyt
+vastaani siinä siintävässä loisto-maailmassa, johonka tänä iltana olin
+päässyt.
+
+
+
+
+V.
+
+
+Siinä sinulla nyt on kertomus siitä, kuinka tulin mailman rikkaimmaksi
+mieheksi sekä huomasin, että elämä on tyvenesti liiteleväin
+pilvenhattarain tapanen, jotka aina ruskottavat lämpösen auringon
+tulvailevista säteistä.
+
+Nyt käyn sinulle kertomaan mitä sitten tapahtui, kuinka päivän
+valasemat rusohattarat alkoivat liikkua sekä muuttaa muotoansa ja
+väriänsä.
+
+Kun olin kotona lukuaikojen välillä, kuulin puhuttavan, ett'ei
+ollut Elinan ja Holtin väli aivan hyvä, ja näin itsekin, kuinka
+kylmäkiskosesti ja vieraantapasesti he kohtelivat toisiansa. Vaan koko
+tämä asia näytti minusta aivan luonnolliselta. Ei Holt ollut minun
+mieleeni, ja tuntui aivan luonnolliselta, ett'ei Elinakaan sietänyt
+häntä ja että oli raskas risti asua hänen kanssansa yhteydessä.
+
+Mutta kun opin tuntemaan Holtin tarkemmin, en enempää kuin muutkaan
+voinut ymmärtää, että he niin vähän sopivat keskenänsä.
+
+Jo kuin ensi kerran kohtasin Holtin, kihlauksemme jälkipäivänä, syntyi
+minussa halu oppia tarkemmin tuntemaan häntä. Holt kertoi minulle, että
+hän eilispäivänä oli valvonut siksi kuin Elina oli tullut kotia ja
+sitten kysynyt häneltä, oliko hän kihloissa. Sitten kuin Elina oli
+sanonut olevansa, ei enää oltu puhuttu mitään siitä asiasta. Vaan Elina
+sanoi nähneensä hänen käytöksestään, että hän oli vihoissaan.
+
+Kysyin Elinalta minkähän tähden mahtoi Holt olla siitä pahoillaan.
+
+"En tiedä", hän vastasi; "luulenpa, että kaikki mitä teen, pahottaa
+häntä".
+
+Oli joulupäivän aamupuoli ja kirkkoonmenon aika. Elina meni salista
+ulos panemaan päällysvaatteita yllensä, ja hetkisen kuluttua Holt tuli
+huoneeseen. Hän astui minua kohti tavallisella arvelevalla ryhdillään,
+vaan juhlallinen totisuus oli hänen katseessaan. Ojensi minulle
+kätensä, katsoi avosilmin, melkeinpä leppeästikin minuun ja sanoi:
+"toivotan sinulle onnea". -- Minä kiitin, vaan en sitten tietänyt, mitä
+muuta sanoisin. Vihdoin kysyin: "Oletteko siitä pahoillanne, Holt?"
+
+"Ei, minkäpä vuoksi sitä pahakseni panisin, kuin te olette sopineet
+asiasta", vastasi hän ja katsoi ulos akkunasta. "En koskaan ole kuullut
+muuta sinusta, kuin että olet kelpo ja kunnon mies. Toivotan teille
+niin paljon hyvää, kuin mahdollista".
+
+Tämä oli minulle niin odottamatonta, että mieleni heltyi. Ei
+milloinkaan mikään kiitos ollut näyttänyt minulle kallisarvosemmalta
+eikä ole tehnyt minua ylpeämmäksi kuin tämä. Tuntui niin kuin olisin
+saanut kunniadiploomin, jonka arvoa jokaisen täytyi tunnustaa. Ja minä
+kuin olin luullut hänen epäilevän sekä rehellisyyttäni ja
+kelvollisuuttoni. Olin taas niin häpeissäni siitä, että usein olin
+mielessäni haukkunut tätä miestä juropääksi ja poroporvariksi.
+
+Oli hänessä kumminkin jotakin, joka teki minulle mahdottomaksi lausua
+mitään siitä, mitä tunsin. Ei minun ollut koskaan onnistunut saada
+puhelua hänen kanssaan sujumaan eikä se nytkään onnistunut. Tuntui kuin
+olisin päässyt pahastakin pälkähästä, kuin Elina tuli sisään valmiina
+kirkkomatkaamme, ja luulenpa, että sama olin Holtinkin laita.
+
+Kuin sitten kerroin Elinalle, mitä Holt oli sanonut, hän vakuutti:
+
+"Ei, _sinua_ hän ei pidä pahana".
+
+"Mutta mikä sitten siinä voi olla hänen mieltään pahottamassa?" kysyin.
+
+"Niin, minä, kuten sanoin, en tiedä sitä. Eihän hän milloinkaan sano
+minulle, mikä se on".
+
+Minä koetin arvata, että hän ehkä ei tahtonut jäädä ilman Elinaa.
+
+"Jäädä ilman minua? Holtko?" Hän naurahti katkerasti. "Ooh, en luule
+hänen siitä kuolevan".
+
+Oli sekä kipua että katkeruutta hänen vihasessa äänessään ja aloin
+aavistaa, että oli paljon syvempi juopa näiden kahden välillä, kuin
+ensin olin luullut. Ei kumminkaan muutamaan aikaan tapahtunut mitään,
+joka olisi saattanut sen salavihan, jota he kantoivat, puhkeamaan
+näkyviin. Päivät menivät tasasta rauhallista menoaan, ja kuitenkin
+aloin vähitellen päästä vähän ystävällisemmälle kannalle Holtin kanssa.
+
+Alussa meidän kanssakäymisemme vaan oli ystävällisiä hyvänpäivän- ja
+jäähyväis-sanomia toisillemme. Hän ei usein tullut saliin muutoin kuin
+aterioille ja oli silloinkin kerrassaan harvapuheinen. Hän aina kohteli
+minua hyvin ystävällisesti; vaan minusta näytti ikäänkuin vähäinkin
+sanain lausuminen teki hänelle vaivaa. Eikä hän milloinkaan puhunut
+semmoisista aineista, jotka enimmin kuuluivat häneen, -- hänen
+lauseensa olivat silmin nähtävästi puhuttuina hyväntahtosen
+kesti-isännän puolesta, joka arvelee olevan velvollisuutensa etupäässä
+pysyä siinä, jonka hän luulee olevan hänen vieraallensa mieliksi. Ei
+hän sitäpaitsi näkynyt viihtyvän hyvästi omassa salissaan; siellä oli
+ikään kuin raskas paino hänen hartioillaan, ja helposti voitiin
+huomata, että hän hengitti kepeämmin, niin pian kuin hän voi mennä
+matkoihinsa, panna piippunysäänsä tupakkia ja palata konttooriinsa tai
+tavarahuoneeseensa.
+
+Selveni vähitellen minulle, että jos tahdoin oppia tuntemaan häntä,
+niin minun piti tavata häntä niissä kohdin ja päätin sen tähden mennä
+hänen omille olopaikoillensa.
+
+Eräänä päivänä siis menin tavarahuoueesen ja löysin hänet sieltä
+täydessä työn touhussa tynnyrien ja laatikkojen, jauho- ja jyväsäkkien,
+köysirullain ja nahkakimppujen, rauta- ja lautatavarain sekä
+asiapöytäin keskeltä. Olipa siellä hyvin sekasotkunen haju sillistä,
+suolatusta turskasta, tappurasta, tervasta, hylkeenrasvasta,
+petroolista sekä maalaamattomasta puusta ja täytyi liikkua hyvin
+varovasti, jott'ei tulisi saastutetuksi näillä pahahajusilla aineilla.
+Ei se ylipäänsä ollut sopiva olopaikka hentohermosille. Laattiassa oli
+monta vaarallista aukkoa, joista näki joko limaista vettä taikka
+simpukankuorilla peitettyä pohjaa. Etuoven edustalla hinaustouveja
+hinattiin ja laskettiin suurella hälinällä, ja ylisillä kuului silloin
+tällöin aika jymähdys siltaa vasten. Kaikkialla ympärillä ihmisiä
+kiiruhti edes takaisin eivätkä he kiireissään paljon huolineet toisten
+mukavuudesta. Päälle päätteeksi kuului kauppapuodista, joka oli
+toisessa tavarahuoneen päässä, kaupittelevain talonpoikain mellastusta.
+
+Tässä Holt kumminkin oli kotonaan, niinkuin kala vedessä. Taasen
+huomasin, kuinka pulskealta hän näytti paksussa päällysnutussaan, kuin
+hän käyskeli tavarahuoneessa ja omituisella sievällä, mutta vakavalla
+tavalla johti koko toimitusta; hän oli aivan varmaan sievätekonen mies
+ja tämmöisessä tilassa voi myöskin huomata, että hänessä oli
+jonkunlaista sivistystä, joka ei muutoin niin hyvin paistanut silmään.
+
+Hän katsahti tullessani vähän kysyvin silmin minuun, ehkä luullen, että
+minulla oli jotakin erinäistä sanottavaa hänelle. Mutta se kysyväinen
+silmäys muuttui arveluttavan epäileväksi, kuin hän kuuli tulleeni
+katsomaan, kuinka tällaista tointa oikeastaan toimitetaankaan. Hän
+kumminkin johti minut hyväntahtosesti kaikkialle ja selitti minulle
+kaikki; vaan äänessä, jolla hän vastasi minun kysymyksiini, vivahti
+usein ihmettelemistä siitä, että kukaan yhtään kysyi asioita, joista
+jokaisen järjellisen ihmisen olisi hänen mielestänsä pitänyt itsestään
+päästä selville. Hän ei itse tietänyt, että hänkun kerran oli oppinut
+kaiken tämän, jota hän oli nähnyt silmiensä edessä lapsuudestaan
+saakka, ja hän näkyi nyt luulevan, että semmoisten asiain tieto on
+ihmisellä synnynnäinen. Totta hän kuitenkin lienee huomannut, että
+kaikki hänen kertomansa asiat huvittivat minua, sillä hän vähitellen
+itsekin mieltyi koko toimituksen esittelemiseen minulle ja oli heti
+valmis seuraamaan minua konttoriinsa kuin pyysin häntä näyttämään
+minulle kuinka hän piti kirjojansa.
+
+Konttori oli minun mielestäni kaiken ilettävän pahuuden pesä. Suuri
+viheriä, musteella ja tomulla saastutettu pulpetti oli kahden akkunan
+välissä, ja siinä rippui nauhasta laskutilejä ja höyrylaivain
+käyntilistoja. Pöydällä oli tupakeita ja joukko piippuja, sitten vielä
+tuoleja, vanha kivenkova sohva sekä kaksi puusta tehtyä sylkilaatikkoa.
+Yhtä seinää peitti suuri maankartta. Konttorin vieressä oli Holtin
+makuuhuone, ja siellä oli kahdella hyllyllä kirjoja. Katsahdin
+uteliaana sinne; sillä en kiellä halunneeni saada tietää mitähän Holt
+oikeastaan luki. Näin ensikseen joukon maanmiesten aikakauskirjoja,
+sitten eräitä yleistajusia luonnontieteellisiä kirjoja, ja vihdoin
+monta historiallista teosta, jotka olivat käännetyt englannin ja
+ranskan kielistä.
+
+Tahtoni saada nähdä hänen tilikirjojansa hän täytti kernaasti, ja minä
+huomasin hänellä olevan suuren joukon saatavia ympäri maakuntaa.
+Hänestä hoettiin myös, että hän oli kohtuullinen saamamiehilleen; niin
+ikään hänellä oli omituinen, soma, ystävällinen, mutta vakaa tapa
+menetellä talonpoikien kanssa, joka ynnä hänen kunnollisuutensa ja
+rehellisyytensä oli saattanut heitä hyvin kunnioittamaan häntä, joka
+kunnioitus huomattiin kaikkialla, missä vaan hänen nimeänsä mainittiin.
+Kuin olimme kirjat katselleet, niin minulla tällä kertaa ei enää ollut
+mitään kysyttävää, eikä minkäänlainen muu pakina ottanut syntyäkseen ja
+minä jätin hänelle hyvästini.
+
+Tästä puoleen Holt ei enää ollut niin varovainen minua kohtaan kuin
+ennen. Niin pian kuin hän tuli vakuutetuksi siitä, ett'en vaan
+perättömästä uteliaisuudesta hakenut häneltä selityksiä hänen
+kauppatoimensa eri seikoista, vaan että todellakin tahdoin päästä
+selville asiasta, niin hän alkoi selittelemään sitä niin paljon kuin
+hänen luonteensa salli, eikä nyt enää puuttunut meiltä puheen ainetta.
+
+Olin tästä ajasta saakka usein hänen konttorissaan taikka
+tavarahuoneessaan, ja uskalsinpa välisti lausua eri mieleni jostakin
+seikasta. Hän taas katsahti hiukan epäilevänä minuun, eikä hän alussa
+vastannut paljon mitään muistutuksiini. Vaan vähitellen hän yhtyi
+keskusteluun minun kanssani; hän jäi vastoin tapaansa silloin tällöin
+saliin istumaan aterian perästä, kuin minä olin hänen talossaan;
+tapahtuipa sekin, että hän koko illan istui siellä ja kuin hän oli
+meillä, hän kuunteli melkein samalla tarkkuudella minun puhettani kuin
+isänikin, jonka käytännöllistä järkeä hän jo kauvan sitten oli oppinut
+tuntemaan.
+
+Jos Holtista olikin ollut Elinan ja minun yhtymiseni epämielusta, niin
+nyt selvästi näkyi tapahtuneen muunnos hänen mielessään. Näytti siltä,
+kuin hän olisi ruvennut paremmin viihtymään omassa kodissaan kuin
+ennen, ja sekä minä että vanhempani huomasivat, että hänen käytöksensä
+Elinaa kohtaan alkoi muuttua. Hän oli vieläkin varovainen taikka
+oikeammin ujo häntä kohtaan; vaan kuin hän puhui hänelle jotakin, niin
+hänen äänessään oli usein suopea ja ystävällinen sointu, ja hänen
+silmänsä loistivat niin lempeästi, milt'ei rukoilevasti, että kerran
+minusta näytti kuin hän olisi pyytänyt Elinalta anteeksi tehtyä pahaa
+sekä olisi omalla sanattomalla tavallaan pyytänyt häntä unhottamaan
+kaikkea, mitä ennen saattoi olla tapahtunut heidän välillänsä. Elina
+vaan ei näkynyt huomaavan mitään, ja eräänä päivänä olin saapa
+vakuutuksen, että hän ei ollut unhottanut niitä menneitä aikoja, jotka
+erottivat heidät toisistaan.
+
+Olin kerran ajatellut ruveta lääkäriksi kotiseudulleni ja olin myös
+puhunut Elinan kanssa siitä. Hän näytti ensin ilostuvan tuumastani ja
+sanoi: "niin nuot sairaat vaivasetkin saavat sinulta lääkärin apua, nyt
+heidän usein täytyy odottaa siksi, kuin on liian myöhästä". Mutta
+sitten hän tuntui saaneen toisia ajatuksia päähänsä, sillä kuin kerran
+sen perästä satuimme keskustelemaan sitä asiaa, hän sanoi: "Ei se ole
+sinulle". -- Koska näytti siltä kuin ei lääkäri siinä seudussa olisi
+tullut saamaan paljon ansiota, niin ei enää puhuttu siitä asiasta, ja
+minä jätin kaikki tuumat tulevaisuudestani vastaseksi. Mutta eräänä
+päivänä pyysi isäni minua tulemaan konttoriinsa; hänellä oli puhuttavaa
+minun kanssani tärkeästä asiasta. Hän alkoi lausumalla, että hänellä
+puolestaan ei ollut mitään siihen sanottavaa, jos minä muutan elämän
+toimitusta, jos tilaisuutta siihen tarjoutuu. Hän kysyi sitten, oliko
+minulla halua ruveta asioimamieheksi. Minä pyysin hänen ilmottamaan
+mieltänsä selvemmin ja hän nyt kertoi, että Holt oli ollut hänen
+luonaan, ja että tämä, mainittuaan lääkärin vähäsistä tulevaisuuden
+toiveista ja että "myöhäseen tehdyt avioliitot ovat mielettömyyksiä",
+oli pyytänyt isää kysymään minulta, olisiko ehkä minulla halua ottaa
+osaa hänen toimensa hoidosta. Hän näkyi tulleen siihen vakuutukseen,
+ett'en minä ollut aivan sopimaton tähän toimeen ja hänellä oli apu
+tarpeen.
+
+Tietysti tulisi minulta menemään sekä aikaa että vaivaa, ennenkuin
+voisin perehtyä uuteen toimitukseen, ja minun tulisi mennä pois kotoa
+pariksi vuodeksi. Mutta kuin tämä oppiaika olisi kulunut, voisin myös
+heti mennä naimisiin. Isäni sanoi lopuksi, että tämä soma ehdotus oli
+hyvin ihastuttanut häntä.
+
+"Tulisinko olemaan hänen valtuutettunsa taikka jotakin semmoista?" minä
+kysyin.
+
+"Et, vaan hänen asiakumppaninsa", vastasi isäni, jota suuresti
+ihmettelin, sillä tiesin kyllä, että Holtin kauppa tuotti paljon
+voittoa, ja tiesihän hän että ne rahat, joita isäni voisi panna asiaan
+minun puolestani, tulisi olemaan hyvin vähäset. Tuuma oli kumminkin
+minulle mieleen. Ei ollut epämielusta askaroida käytöllisessä toimessa;
+mutta pidin kuitenkin paljon ennen valitsemastani ammatista ja tuo
+puuha ei miellyttänyt minua ensinkään, minä kuin halusin toimia omin
+päin. Kumminkin arvelin Holtin tehneen hyvin sievästi, kuin hän tätä
+ehdotti minulle, ja päätin heti puhua Elinan kanssa.
+
+Menin vielä samana päivänä Holtin taloon ja tapasin Elinan istuvan
+akkunan ääressä neulomassa. Hänellä oli kiire eikä hän pysähdyttänyt
+ompeluaan, vaan nyökäytti hymyillen päätään ja viittasi että istuisin
+tuolille. Istuuduin ja kerroin Holtin ehdotuksen. Koko kertomuksen ajan
+hän ompeli ahkerasti, aivan kuin hän ei olisi kuullut minua ollenkaan.
+Välisti hän katsahti ulos akkunasta ja huomasin hänen olevan hyvin
+kalpean. Lopetettuani hän kysyi: "Tekisikö _sinun_ mieli suostua
+semmoiseen tarjoukseen?"
+
+Luulin hänen tarkottavan, että tulisi olemaan minulle vaivaksi olla
+semmoisessa ammatissa ja vastasin, että _työ_ ei minua pelottaisi.
+
+"Noh, silloin en tahdo minä", hän sanoi, heitti äkkiä ompeluksensa pois
+ja kävi pari kertaa huoneessa edes takaisin. "En tiedä miksi _hän_" --
+Elina ei koskaan sanonut Holtia sedäkseen -- "tahtoo sekaantua meidän
+asioihimme. Minä olen muka kovin kauvan hänen talossaan. Hän tahtoo
+ostaa itseänsä vapaaksi. Mutta että hän saattoi uskoa, että minä --
+tahdoin... Ooh, on oleva ilopäivä, kuin olen kaukana tästä talosta".
+
+Katselin häntä hämmästyneenä. Koko hänen kasvonsa hehkuivat ja silmistä
+iski harmin ja vihan tulta. "Minusta kumminkin näyttää, että jokaisen
+täytyy myöntää, että tämä ehdotus on kaunis teko sinun --"
+
+"Kaunisko teko?" hän keskeytti puheeni ja pysähtyen hän katsoi minuun
+omituisen kylmästi sekä suuttuneella katseella. "Voipi olla kaunista;
+mutta minä sanon sinulle, että minä en ota mitään häneltä, kuin voin
+sitä välttää -- -- on jo minulle kylliksi se, jota olen vastaanottamaan
+pakotettu".
+
+Kuulimme askeleita käytävässä ja kohta tuli Holt sisälle. Elina
+istuutui taas ompelemaan. Holtin tervehdittyä syntyi hetken hiljasuus.
+Vihdoin Elina katsoi ylös häneen ja ompeluansa pois panematta hän
+sanoi: "Kuulin tarjonneesi Henrikille paikkaa sinun luonasi", ja hänen
+kasvonsa olivat taas kalpeat ja silmät omituisesti tiirillään.
+
+"Niin -- minä -- olen --" Holt alkoi vitkalleen, melkeinpä ujosti; vaan
+Elina ei sallinut hänen jatkaa.
+
+"Onko se sinun tarkotuksesi, että olisi sinulle mielusinta, jos minä
+menisin täältä heti?" hän kysyi kolkosti ja kovakiskosesti.
+
+Tämä oli ainoa kerta, jolloin näin Holtin joutuvan hämille. Vähitellen
+virtasi punahehku hänen kasvoillensa ja hänen silmiinsä tuli nolo ja
+samalla tuskallinen katsaus, niin että häntä ei ollenkaan voitu tuntea
+samaksi mieheksikään. Hän seisoi tapansa mukaan kädet nutun taskuissa;
+mutta siinä ei ollut enää nimeksikään tuota tavallista vakavaa ryhtiä;
+hän näytti neuvottomalta ja närkästyneeltä, ikään kuin hänet olisi
+tavattu oikein halvan työn teosta, ja oli kumminkin niin sanomattoman
+surkea katse noissa selkeissä ja mielevissä silmissä, joissa usein myös
+oli vähä välinpitämättömyyttäkin. Vähitellen kuitenkin hänen kasvonsa
+taas vaalenivat ja niihin tuli vanha rauhallinen, totinen ja ehkä vähän
+omituinen katse.
+
+"En ole ollenkaan ajatellut, että se tarkottaisi mitään erinomaista",
+hän vastasi hitaasti. "Jos Henrik ei suostu tarjoukseeni, niin onhan
+hänen vallassaan hylätä se".
+
+"Noh, sitten luulen olevan parasta, ett'emme enää puhu siitä asiasta",
+sanoi Elina, nousi ja meni ulos.
+
+Omituisia tunteita liikkui rinnassani, kuin jäin paikalleni. Olin niin
+alakulonen ja neuvoton. Arvelin kuitenkin olevan velvollisuuteni
+ilmottaa mitä minä ajattelin hänen tarjouksestaan. Hän vastasi vaan:
+"Ooh, minun olisi muistaa --". Sitten hän pani piippuunsa, vaan jätti
+sen sytyttämättä, pisti sen taskuun ja meni.
+
+Kuin Elina tuli huoneesen minä kävin heti asiaan käsiksi ja pyysin
+häntä kerrankin ilmottamaan, mikä oli syynä siihen, että heidän välinsä
+oli niin tukala.
+
+"Kuinka minä voin tietää sen!" hän vastasi.
+
+"Mutta näinhän teidän välinne ei aina ole ollut?" --
+
+"_Hän_ on aina ollut tuommoinen siitä asti kun tulin täysikasvuseksi.
+Vaan puhukaamme jostakin muusta", hän lisäsi kärtysästi.
+
+"Mutta sinä --?"
+
+"Noh, minä tulin semmoiseksi kuin nyt näet -- ja jommoiseksi hän,
+luullakseni, parhaiten tahtoi minut".
+
+Tultuani kotia, kerroin isälleni Elinan hyökkäyksen. "Hm", hän virkkoi,
+"onpa toki heidän välinsä aivan omituinen. Elina on kunnon tyttö, hän
+on oivallinen, ymmärtävä, kelvollinen ja lempeäsydäminen; mutta
+luulenpa, että hän on liian paljon setänsä kaltainen, -- mitä semmoiset
+tahtovat, sitä he tahtovat".
+
+"Mutta jossakin suhteessa toki Elina ei ole Holtin mieleen?"
+
+"Niin, kukapa sen tietää, eihän hän koskaan puhu semmoisista. Tytön
+ollessa pienenä setä hoiteli häntä oikein hellällä huolella. Mutta
+sitten --".
+
+"Noh, sitten?"
+
+"Niin, Jumala tiesi, mikä sitten tuli heidän väliinsä, vaan vähitellen
+se kääntyi nykyiselle tolalleen. Täytyy muuten sanoani, että muunnos
+ensin tuli Holtissa näkyviin".
+
+"Holtin luonne on omituinen", arveli äitini, kuin puhe myöhemmin hänen
+läsnä ollessaan kääntyi tähän asiaan. "Hän on äissänsä kaikesta, jota
+hän ei ymmärrä, ja märehtii niin kauvan samaa asiaa, ettei hänen
+kanssansa voi millään tavalla päästä selville siitä. Elina ei ole
+kehkeytynyt hänen mieltänsä myöden, siinä se on luullakseni koko asia.
+Varma on, että Elinassa ei ole mitään vikaa, ja että sedän käytös kyllä
+voisi saattaa hänet uskomaan, että setä kernaimmin tahtoo kokonaan
+päästä hänestä".
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Tämän päivän perästä Holt ei enää jäänyt tupaan istumaan ateriain
+perästä. Hän vielä nytkin puhui samalla ystävällisellä äänellä
+Elinalle, jommoiseksi hänen entinen harvasananen ja vähän kylmäkiskonen
+puhetapansa oli viimeisinä aikoina muuttunut; vaan hänessä ilmaantui
+myös hiljasta surullisuutta, milt'ei toivotonta neuvottomuutta, jonka
+näkeminen oikein säälitti. -- Jonkun ajan perästä minä taas aloin käydä
+hänen konttoorissaan ja tavarahuoneessaan. Hän oli yhtä ystävällinen
+minua kohtaan kuin ennenkin, vaan ei kumminkaan ollut yhtä puhelias.
+Usein siitä kuitenkin syntyi puheluakin ja ehkäpä useamminkin
+semmoisista yleisistä asioista, joita ennen olimme keskustelleet ani
+harvoin.
+
+Tiesin jo ennenkin, että hänellä oli oppia, vaan että hän oli lukenut
+muuta kuin mitä kuului hänen ammattiinsa, sen vasta nyt sain tietää.
+Hän luki mielellään luonnontieteellisiä kirjoja, vaan etupäässä
+semmoisia, jotka olivat vanhempia ja joissa puollustettiin semmoisia
+mielipiteitä, jotka olivat hänen kouluaikanaan yleisiä. Historiaakin
+hän luki, varsinkin valtiohistoriaa. Hän rakasti enimmin niitä
+kirjailioita, joilla oli yksinkertanen ja jokapäivänen esitystapa ja
+päätöksissään olivat käytännöllisiä. Niitten kirjailijain, joilla oli
+enemmän kuvaileva kirjotustapa, luuli hän olevan epäluotettavia, ja
+kaikki, missä oli edes vähäkin filosofiaa, oli hänelle hyvin
+vastenmielistä. Olin ennen huomannut, ettei hänen kirjahyllyillään
+ollut yhtään kaunotieteellistä teosta. Nyt näin, että hän ei koskaan
+lukenut mitään semmoista, ja luulenpa melkein, että hän arveli
+runoiliain sekä niiden, jotka lukivat runoelmia, olevan lapsellisempia,
+kuin sopii täysikasvuselle ihmiselle.
+
+En tiedä oliko tämä Holtin omituisuus, että yksi kirjallisuuden osa ei
+ollut hänen mieleensä, syynä siihen, että Elina luuli sedällään olevan
+yleensä hyvin vähäsen hengen sivistystä. Varmaankaan hän ei luullut
+sedällä olevan mitään halua kirjojen lukemiseen. Kun kerran sanoin
+huomanneeni, että hän oli lukenut paljon enemmän, kuin olin luullut,
+Elina lyhyesti vastasi: "Vai niin? En minä ole huomannut sitä missään".
+Niin myös eräänä kertana, kun satuimme puhumaan Vang'ista, Elinan
+epäilykset Holtin yleisestä sivistyksestä tulivat selvästi ilmi. --
+Eikä hän yleensä pitänyt mitään tästä "patriootista", vaan lausui aina
+hänestäkin ankarat päätökset.
+
+Hän muka näytti olevansa pelkuri, kuin hän pakeni tämmöiseen maailman
+soppeen, jos hän todellakin tunsi kykenevänsä suurempiin toimiin. Jos
+hänessä olisi ollut todellista intoa, niin hän toki olisi jäänyt
+taistelukentälle, Elina arveli. Ja hänen käymisillään Holtin luona ei
+voinut olla mitään kunnollista syytä. "Onhan hän paljon lukenut mies",
+hän sanoi, "eikä hän huoli siitä, mitä Holt toimii. Minkähän tähden hän
+siis istui Holtin luona illan toisensa perästä? Hän tekee Holtista
+pilkkaa" -- ja siinä tuli omituisesti kylmä ja uhkaavainen loisto hänen
+silmiinsä --; "mutta minä sanon sinulle, että Holt todellakin on kovin
+hyvä sillä tavoin kohdeltavaksi".
+
+Tämä oli ainoa kerta, jolloin kuulin Elinan puhuvan setänsä
+puolustukseksi, ja tämän hän teki niin, että huomasin hänen kyllä, kuin
+niin oli, voivan pitää hänen ihmisarvoansa kunniassa, ja ett'ei
+sallinut muitten loukata hänen kunniataan, jos hän ei itsekään voinut
+sopia hänen kanssansa.
+
+Koetin puollustaa "patrioottia", mutta turhaan. Elina ei uskonut
+Holtilla olevan kirjallisia tietoja ja vielä vähemmin hän otti
+uskoakseen, että kirjallisesti sivistyneet ihmiset voivat halulla
+käsitellä semmoisia käytännöllisiä toimia, joissa hänen aikansa kului.
+
+Todellakin, kuinka omituista! Sedän koko asioitseminen ja yleensä koko
+kotiseudun elämä, joihin Elina tätä ennen kaikilla ajatuksillaan oli
+kiintynyt, niistä oli hän nyt kokonaan vieraantunut. Muistin sitä
+aikaa, jolloin Elina otti sillilastit vastaan laivasillalla ja jolloin
+hän tunsi sedän tavarahuoneen ja asiakirjat yhtä tarkkaan kuin setä
+itse ja hänen työläisensä vielä tarkemminkin. Muistin kerran
+ihmetelleeni sitä, että semmoiset asiat voivat vetää puoleensa minkään
+ihmisen koko huomiota ja kaikkia ajatuksia. Kuinka kaikki nyt oli
+muuttunut! Tähän seutukunnan rauhalliseen elämään olin minä nyt monessa
+suhteessa mieltynyt. Tämä mutkaton työn harrastaminen ja nämät monet
+"pienet tapahtumat" olivat vähitellen miellyttäneet minua ja tulleet
+minulle rakkaiksi, vaikka muutama vuosi takaperin en olisi luullut sitä
+mahdolliseksi.
+
+Mutta Elinalle tämä pieni maailma oli aivan vieras. Hänelle kävi
+ikäväksi, kuin puhuin näistä läheisyyden asioista. Halu toimiella
+tosimaailmassa näkyi kokonaan hävinneen hänestä; hän tahtoi vaan lukea
+ja taas lukea taikka kuulla minun kertovani.
+
+Ja luimmehan jonkun aikaa niinkuin ennen muinoin, olimme kävelyillämme
+ja puhuimme siitä, jonka olimme lukeneet. Vaan äkkiä huomasin,
+ett'eivät kirjatkaan enää voineet vetää hänen ajatuksiaan puoleensa.
+Hän lukiessamme usein näytti hajamieliseltä, taikka huomasin hänen
+katselevan levottomin, kysyvin, tarkastavin silmin, aivan kuin hän.
+alati olisi odottanut jotakin erinomaista tapahtuvaksi. Toisina hetkinä
+hän näytti närkästyneeltä ja olevan pahoilla mielin. Oli niin kuin hän
+vähitellen menettäisi jonkun rakkaan toimeen, taikka alkaisi huomata,
+että joku asia, johonka hän oli uskonut, alkoi pettää. Tahdoin usein
+puhua hänen kanssaan siitä; mutta kerrassaan oli tuo omituinen,
+tarkastelevainen katse hävinnyt, ja minun täytyi kysyä itseltäni, enkö
+ollut nähnyt väärin. Elinani oli muutoin niin muuttumatta, ehkä vaan
+vähän enemmän ajatuksissaan ja mietteissään kuin tavallisesti. Välistä
+minä kuitenkin luulin huomaavani, että tuo mietiskelevä katse ilmaantui
+varsinkin sedän läsnä ollessa ja että se etupäässä tarkotti häntä.
+
+Arvelin, että Elinakin oli huomannut sedän muuttuneen käytöstavan, sekä
+nähnyt hänessä ilmaantuvan surullisuuden, ja että tyttö sydämmestään
+katui päästämiänsä kovia sanoja; ehkä hän ajatteli ja muistutteli
+itselleen kaikkia, mikä oli tapahtunut heidän välillänsä, ja ehkä hän
+huomasi, että oli voinut olla jotakin vikaa hänenkin puolellaan, ja
+ehkä hän nyt odotti, että setä jollakin tavoin lähestyisi häntä, jotta
+hänkin voisi sanoa sedälleen jonkun ystävällisen ja sovinnollisen
+sanan.
+
+Olisin sydämmeni pohjasta suonut, että olisin arvannut oikein; sillä
+kävi joka päivä selvemmäksi, että Elinakin kärsi kovasti tästä heidän
+välisuhteestansa ja kaipasi parempaa sovintoa.
+
+Tähän aikaan kerran tapasin Vangin maantiellä. Hän oli pahalla
+tuulella, vaan puhelias kuin ainakin. -- "Todellakin te olitte
+oikeassa", hän alkoi, "kuin jouluaattona sanoitte minut yksinäiseksi.
+On tässä maailman sopessa surkean yksinänsä. Tekopyhiä, jäykkiä,
+vanhoillaan olevia, kynsiensä pureksioita ovat kaikki täällä. Käynhän
+minä usein Holtin luona, -- hän on, kuten tietty, hyvin mielevä
+ihminen", -- hän lisäsi ikään kuin puolustukseksi -- "Mutta nyt, kuin
+hän on ruvennut ihmisvihaajaksi, niin on vaan surua hänestä".
+
+"Ihmisvihaajaksiko?"
+
+"Niin kyllä, ettekö ole havainnut sitä?"
+
+"En tiedä --".
+
+"Kyllä sen uskon, ett'ette ole sitä huomannut. Täytyy tuntea se mies
+hyvin tarkoin, voidaksensa tietää, mitä tunteita on hänen sydämmessään
+--. Katsokaa, hän ei ole mikään keskusteleva ihmiskunnan jäsen, vaan
+tupakoiva ja kuunteleva. Ja kuin semmoiselta mieheltä piippu jää
+unhotuksiin ja kuunteleminen pettää, hänen omien ajatuksiensa tähden,
+silloin on jo paha merrassa".
+
+"Niin, olen kyllä nähnyt --"
+
+"Sepä on omituinen mies", keskeytti "patriootti" puheeni; "nähkääs
+esimerkiksi: olen vakuutettu siitä, että tässä Holtissa oikeimmittain
+on vapaudenpuolustaja".
+
+Minä luultavasti ihmettelin hänen puhettaan, sillä hän jatkoi: "Niin,
+ihmetyttääkö se teitä? Eihän se olekaan aivan silmiin paistava asia.
+Eikä hän tosin ole mitä minä sanoisin taipuvainen valtiollisiin
+asioihin -- ymmärrättehän minua? Hän vaivoin puhuu semmoisista
+yleisistä asioista, vaan hän on aina mielellään kuunnellut, kuin joku
+puhuu niistä sydämmensä pohjasta ja vapaamielisesti. Niin, ei voisi
+oikeastaan uskoa, että hän on patriootti. Kuin puhelen hänelle
+valtioasioista, niin hän istuu tyvenesti ja hymyillen, ikäänkuin koko
+tuo olisi vaan kalan totkusia, ja välisti hän sanoo -- tietysti ivalla,
+ymmärrättehän --: 'niin, heidän olisi pitänyt kysyä neuvoa sinulta',
+tahi: 'tuhat tulimmaista, jospa sinä olisit hallituksessa'. Vaan jos
+asiata tarkemmin katsoo, niin hän kumminkin harrastaa tämmöisiä; hän
+vaan ei tahdo tunnustaa sitä. -- Mutta nyt on kaikki lopussa: hän ei
+sano uu:ta eikä aa:ta, hän ei edes hymyile eikä polta ei niin
+savuakaan".
+
+Olimme kotimme edessä. Kysyin "patriootilta", eikö hän tahtonut
+pistäidä sisälle. Hän kiitti ja kapsimme ylös minun ullakko-kamariini.
+Tässä vieraani valitsi suurimman piipun, jonka voi löytää, istuutui
+sohvankulmaan ja alkoi tuhuutella savupilviä.
+
+"Puhuimme Holtista", hän sanoi. "Niin, nähkää, koko hänen onneton
+tilansa on syntynyt hänen rettelöstänsä Elinan -- anteeksi -- en
+muistanut -- olettehan -- hm --"
+
+Pyysin hänen selvemmin puhumaan ajatuksensa.
+
+"Te suvaitsette? Noh. Niin, nähkääs, tyttö on kaikesta huolimatta
+kuitenkin hänen silmäteränsä. Naimatonna, -- lapsetonna -- se on usein
+surkea tila, voitte uskoa. Ja Elinasta hän piti niin, kuin omasta
+lapsestaan. Luulen, että se tulee olemaan hyvin raskasta Holtille, kuin
+tyttö jättää hänet".
+
+Minä rupesin äkkiä kuuntelemaan tarkemmin. "Luuletteko todellakin --
+että -- että --". Pysähdyin ajatellessani, että Holt olisi tahtonut
+saattaa hänet jättämään --
+
+Vaan Vang jatkoi: "Olen tuntenut hänet kauvan ja sanon Teille, että
+Holt vasta silloin alkoi ruveta ihmisiksi, kuin Elina tuli taloon. Tuo
+lempeä, milt'ei lapsellinen juoni hänen luonteessaan -- ettekö koskaan
+ole huomannut, kuinka helläsydämminen hän voi olla? niin, nähkääs, se
+on tullut Elinasta."
+
+"Patriootti" luultavasti huomasi ihmettelemistä ja epäilystä
+silmissäni; sillä hän jatkoi: "Ettekö usko sitä? Te ajattelette samoin
+kuin moni muu ja kuin Elina itse, että hän päinvastoin on suuttunut
+Elinaan. Voin ymmärtää sen. Mutta, nähkääs, minä _tiedän_, että hän
+rakastaa veljensä tytärtä; minulla on satoja todistuksia siitä. Jospa
+vaan olisitte minun kanssani nähneet, kuinka tuskallisesti hän
+vakoilee, eikö Elina tahdo mitään muunnosta talossa, niin ette voisi
+epäillä enää. Mutta hän ei koskaan kysy mitään häneltä, ja kuin hän
+jollakin tavoin kierrellen on saanut tietää jotakin tytön tahtomista,
+niin ukkopaha panee sen toimeen tylyllä, ynseällä tavalla, ikään kuin
+hän ei kärsisi mitään vastustelemista. Ja perästä päin on hän aivan
+kuin kuumeessa, ennen kuin hän on saanut tietää, oliko hänen toimensa
+oikea vai puuttuuko siitä vielä jotakin. Ooh, on eriskummallista, että
+niin suoramielinen mies koettelee olla viekas ja käydä kiertoteitä,
+kuten silloin, kuin hän on tahtonut saattaa minua tutkimaan, kuinka
+hänen toimensa on ollut mieleen. Hän on vallan typerä semmoisissa;
+mutta minä en koskaan ole antanut hänen nähdä, että yskän ymmärrän. Ja
+tietäkää, että hänellä on koko varasto semmoisia tavaroita, joita hän
+on kuullut tytön haluavan ja joita hän on heti toimittanut, vaan ei ole
+uskaltanut lahjottaa Elinalle. On siellä koko kirstullinen kirjoja --
+ne ovat siitä ajasta, jolloin tyttö alkoi innostua lukemiseen. Oletteko
+nähnyt tuon pienen purjeveneen, joka on tavarahuoneen kyljessä? Ei
+siihen ole laitalautaa pantu, ei naulaa lyöty, jota Holt ei ole ollut
+katsomassa, tarkastamassa. Se on sievin, somin venonen, kuin voi
+ajatella; se on tehty semmoisella huolella ja tarkkuudella, voisinpa
+melkein sanoa rakkaudella, että voi liikuttaa kenen mieltä tahansa.
+Mutta se on käyttämättä tuolla vajassa -- ja luulenpa, ett'ei Elina ole
+sitä edes nähnytkään; ei Holt varmaankaan ole sanonut, että se on häntä
+varten tehty. Entä silloin, kuin tyttö oli sairaana! Silloinpa voi
+selvästi nähdä sedän huolta hänestä. En tiedä milloinka hän siihen
+aikaan nukkui ja söi. Tapasin hänet aina täysissä tamineissa, enkä
+häntä koskaan nähnyt ruualla enkä talon ulkopuolella, paitse kuin hän
+haki tohtoria. Näytti siltä, kuin hän eikä tyttö olisi ollut kuoleman
+kourissa. Ja sitten teidän olisi pitänyt nähdä hänet sinä päivänä,
+jolloin pahin vaara oli ohitse ja oli varma, että tyttö toipuisi. Tulin
+hänen luoksensa aamupäivällä. Enpä ole koskaan nähnyt mitään niin --
+niin -- kuinka sanontaan -- vilpitöntä -- kuin hänen ilonsa. Hän ei
+tullessani sanonut yhtään mitään Elinasta, vaan ehdotti, että joisimme
+lasin viiniä yhdessä. Tiedätte kuinka raitis hän on ja että hän tuskin
+voi erottaa toista viinilajia toisesta. Teidän sitten olisi pitänyt
+nähdä hänen istuvan siinä ja muka tuntiansilmillä katselevan pulloa,
+iloitsevan nimikoristuksista ja lyyjypaperista sekä olevan mielissään
+viinin väristä ja hajusta. Ja samoin kaikesta mitä tuli hänen silmiensä
+eteen: oli ikään kuin maailma olisi ollut uuden uutukainen; olipa muka
+ihmeellistä kuinka päivä niin loisti sinä päivänä, kuinka merenvuono
+oli omituisen sinertävä, ilma omituisen raitis, kuinka heinä oli
+kasvanut niin ihmeen paljon viime aikana, ja hänen käydessään
+tavarahuoneessa hän huomasi, että kaikki mitä oli tullut tehdyksi
+siellä sillä aikaa kuin hän oli ollut kokonansa poissa sieltä, sekä
+puotipoikien että työmiesten puolesta, oli niin ikään omituisen somasti
+tehtyä, kuin kaikki muukin. Heidän piti saada lisäpalkkiota siitä.
+Semmoisena minä en koskaan, en koskaan ole nähnyt häntä, en ennemmin
+enkä sittemminkään. Mutta kuin Elina tuli sinne, oli hän aivan
+entisellään. -- Välisti hän voi olla vähän naurettavakin, esimerkiksi
+silloin, kuin hän rupesi pukemaan itseänsä uuden kuosin mukaan. Niin
+todellakin, sen vakuutan teille, Holt on ollut puettuna uusimman kuosin
+mukaan koko kahdeksan päivää. En voi sanoa kuinka hämmästyin kerran
+nähdessäni Holtin jalat pistettyinä ahtaihin housuihin niiden väljäin
+asemesta, joissa hän muuten kävi, ja kuin hänen yllänsä näin pienosen,
+hienosen konttorinutun sen väljän nutun asemesta, johon hän muutoin oli
+niin mielistynyt, ja kaulan ympärillä oli uusikuosinen pystykaulus
+tullut hänen tavallisen leveän ja alas päin käännetyn kauluksensa
+sijaan. Hän kävi aivan tulipunaseksi, kuin rupesin silmät rengallaan
+tarkastamaan häntä kiireestä kantapäähän. Hän ei ollut millänsäkään;
+mutta minun mieleeni johtui heti, että Elina muutamia päiviä ennen oli
+sanonut, ett'ei hänestä näyttänyt somalta, kuin ihmiset ovat puettuina
+niin vanhan tavan mukaan, että paistaa toisien silmiin. Mutta ei se
+kauan kestänyt tuo yritys olla uuteen kuosiin puettuna -- hän näytti
+eriskummalliselta uusissa vaatteissaan ja huomasipa hän sen itsekin;
+sillä eräänä päivänä minä näin hänet vanhassa nutussaan, väljissä
+housuissaan ja leveässä kauluksessa, ja nyt hän vasta oli oikea Holt
+jälleen. -- Minä kysyn teiltä, voipiko vielä, tämä kaikki lukuun
+otettuna, epäillä hänen lempeyttänsä Elinaa kohtaan!"
+
+Minun täytyi tunnustaa "patriootin" olevan oikeassa. Olin aina
+mielessäni aavistellut, että Holt kumminkin piti veljensä tyttärestä.
+Mutta yhä vielä olin aivan ihmeissäni siitä, minkä tähden hän niin
+ankarasti salasi tunteensa Elinalta.
+
+"Niin, on se omituista", Vang sanoi. "Hän on häneltä kätkenyt oikean
+mielensä, ja hän on vielä päälle päätteeksi käyttäinnyt niin, että
+Elinan on ollut pakko uskoa, että hänen olonsa Holtin luona on sedälle
+rasitukseksi. Hän sen tähden on monta kertaa koettanut toimittaa häntä
+pois luotaan. Hän on tahtonut, että Elina muuttaisi vieraille taikka
+lähtisi ulkomaille". -- Minä tiesin sen. -- "Niin, ja minkä tähden?
+kysyin häneltä kerran. Ooh, hän vastasi, onhan se parempi, kuin täällä
+tyhmistyä minun seurassani. Se on selitettynä: Mitä minä, joka olen
+vanha, vähän omituinen ja ilman suurempaa kirjallista sivistystä, voin
+olla semmoiselle nuorelle neitoselle, kuin Elina on? Ja hän tuntee
+hänet, hän tietää, että jos tyttö aavistaisi kuinka katkeraa se olisi
+Holtille, jos Elina menisi pois, niin tämä silloin luulisi olevan
+velvollisuutensa elää ja kuolla tuolla sedän pienessä hökkelissä. Mutta
+Holt ei millään neuvoin tahdo, että Elina luulisi olevansa missään
+kiitollisuuden velassa häntä kohden, ja sen tähden hän ei koskaan katso
+sinne päinkään, missä Elina on".
+
+"Patriootin" selitys Holtin menetyksen syistä näytti minusta vähän
+tekaistulta. Mutta en minäkään voinut löytää mitään parempaa. Yksinänsä
+neljän seinän välissä oleskelevat ihmiset kyllä voivat tulla niin
+aroiksi ilmoittamaan tunteitansa, että se viimein kääntyy todelliseksi
+sairaudeksi; mutta mitä minä nyt olin kuullut lausuttavan Holtista,
+siitä ei minusta näyttänyt voitavan syyttää ainoastaan hänen
+kainouttaan ja hänen vastahakosuuttaan ilmottamaan tunteitaan.
+
+Mutta Vang jatkoi: "Olen varma siitä, että Te Elinan sulhasena ette
+koskaan ole saaneet muuta kuin ystävällistä kohtelua häneltä".
+
+Sitä en voinut kieltää.
+
+"Olen myöskin vakuutettu siitä, että hän puolestaan tahtoisi tehdä
+kaikki minkä voipi, toimittaakseen Teille niin pian kuin mahdollista
+omaa kotia".
+
+Minulla oli todistuksia tästä, joita en kumminkaan kertonut hänelle.
+
+"Ja minä sanon Teille, että hän on melkein kuoleman tuskalla odottanut
+seuraavan päivän tulevan, jolloin Elina kävisi semmoiseen yhteyteen,
+että hänen tulisi jättää Holtin koti. -- Niin se on. Näyttääkö tämä
+kaikki Teistä omituiselta? Minusta se näyttää jalolta".
+
+En sanonut mitään siitä. "Patriootti" oli hetken vaiti, ja sitten
+rupesimme puhumaan toisista asioista. Vähä väliä "valtiolliset
+harrastukset" vallottivat koko hänen mielensä. Minä olin vaiti ja
+ajattelin omia asioitani, josta oli seuraus, että "patriootti",
+jättäessään minut hyvästi, ylisteli minun "vilkasta yleisten asiain
+harrastusta".
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Joku aika myöhemmin, talven muuttuessa kevääksi, Elina pyyti minut ulos
+kävelylle -- emme pitkään aikaan olleet missään kävelemässä.
+
+Muutaman viikon leuto-ilma oli sulattanut lumen pois kaikista
+laaksoista, Äkkiä oli sitten taas tullut kylmä, tiet olivat kovat,
+ruohossa ja puissa oli paksu kuurapeite ja puut näyttivät
+villavaippoihin verhotuilta ihmisiltä. Kenttä rätisi ja ritisi astujan
+jalkain alla, ja lepikossa oksat taittua raksahtelivat, kuin astui sen
+läpi. Pienissä lammissa, joihin tuulen henki ei päässyt, oli harvahko
+luikea jää, jonka läpi taisi nähdä viheriät pohjaruohot taikka lukea
+pienet kivet, jos oli hietapohjaa. Kuin päivän säteet välkkyivät
+huurteisien kenttien ylitse, niin näytti kuin tuhansien tuhatta silmää
+äkkiä olisi auennut kaikkialla puissa ja ruohostossa, ahneesti juomaan
+valon nestettä. Oli yksi noita päiviä, jotka talven hävitessä
+herättävät syys-ajatuksia ja uskotuttavat meille uuden talven tulevan
+eikä minkään kevään ja kesän.
+
+Astuimme rinnakkain alas järvelle päin. Äkkiä Elina katsoi minuun ja
+sanoi: "Minulla on jotakin, jota jo kauan olen aikonut sanoa sinulle:
+Ei ole mieleeni, että sinä niin usein käyt Holtin luona".
+
+"Ja minkä tähden ei se ole mieleesi?"
+
+"Sen sanon sinulle. Sinun siellä-käyntisi ovat samasta syystä minulle
+vastenmielisiä, kuin Vanginkin käynnit. Ette voi olla pitämättä häntä
+pilkkana, muutoin en todellakaan ymmärrä, mitä hänen luonaan
+toimitatte".
+
+"Nyt olet aivan harhassa, kuin luulet meidän tekevän pilkkaa Holtista,
+enkä ymmärrä, kuinka olet voinut ajatellakaan tuommoisia. Vai luuletko
+todellakin Holtin olevan semmoisen miehen, että kärsisi semmoista
+kohtelua. Voin kertoa sinulle, että Holt kyllä välisti lausuu jonkun
+sievän pilan 'patriootista', mutta ei tämä koskaan Holtista".
+
+Elina tähysti hetkisen maahan. "Mutta sinähän et ainakaan tunne hänen
+luonaan muuta kuin ikävää ja käyt siis hänen luonaan vaan näyttämässä
+hänelle kunnioitustasi".
+
+"Siinä myöskin erehdyt; setäsi ei ole mikään ikävä mies".
+
+Elina pysähtyi ja katsoi minua syvästi silmiin ja vähän ihmeissään hän
+sanoi: "Sano minulle: saattaisitko todellakin tyytyä läpi koko
+elinaikasi istumaan tuolla Holtin konttorissa taikka olemaan tämmöisen
+pienen seudun lääkärinä?"
+
+"Saattaisinpa kyllä -- ainakin jälkimäistä", vastasin avomielisesti.
+
+Elina alkoi taas käydä eteenpäin ja hänen katseensa ilmotti
+miettimistä. -- "Luemme niin monesta suuresta asiasta" -- näin
+hän alotti taas --; "_sinusta_ olisi toki pitänyt tulla jotakin
+parempaa --". Hän pysähtyi.
+
+"Mitä tarkotat?"
+
+"Jos olisin sinuna, niin luulisin tahtovani olla siellä missä --
+siellä, missä tapahtuu enempi kuin täällä, -- missä ihmiset ovat
+toisenlaisia --".
+
+Siis taasen tuo ajatus, mitä on tuolla seudun ulkopuolella, liikkui
+hänen päässänsä.
+
+"Ylimalkain on elämä yhdenlaista kaikkialla", vastasin.
+
+"Tuota et lausu oikein todella", hän sanoi pysähtyen ja katsoen minua
+vakavasti silmiin.
+
+"On se tavallansa yhdenlaista -- ei ulkonäöltään --".
+
+"Mutta täällä ei ole ketään joka -- joka -- en taida sanoa, mitä
+tarkotan, vaan -- täällä ei ole ketään, joka" -- hän mietiskeli
+hetkisen etsien oikeita sanoja -- "joka huolii siitä paljosta" -- hän
+oli taasen kotvasen vaiti ja sanoi sitten, ikäänkuin sanat olisivat
+olleet hänelle vaivaksi -- "siitä paljosta suuresta ja kauniista, josta
+kuulemme ihmisten elävän tuolla ulkona maailmassa".
+
+"Ooh, voidaan elää yhtä suurta elämää ja yhtä kauniisti ahtaimmissakin
+oloissa. Suuren maailman tapaukset eivät aina ole niin suurenarvosia.
+Eikä parhaimmilla lahjoilla varustetut aina elä kauniinta ja rikkainta
+elämää".
+
+"Tuota en ymmärrä", Elina vastasi mietiskellen. "Minusta tuntuu, kuin
+olisi siellä jotakin parempaa, jonka eteen ihmiset siellä elävät, kuin
+se, jota ihmiset täällä askaroivat. Täytyy ihmisten siellä olla
+suurempia ja suurempia -- suurempia myös asiat, joittenka eteen siellä
+saa harrastaa. Ja minä en koskaan tahtoisi elää pienemmän hyväksi, kuin
+saattaisin elää jonkun suuremman harrastuksen eduksi. -- Tiedätkös,
+olen aina ihmetellyt, että sinä olet voinut pitää _minusta_, joka olen
+aivan kaikkein muitten kaltainen".
+
+Minä naurahdin. Vaan hän oli aivan tosissaan, ja näkyi kyllä todella
+mietiskelevän näitä asioita, kuin ongelmaa, jota hän ei voinut
+selittää.
+
+Olimme tulleet järvelle, johon maantie loppuu, ja käännyimme takaisin
+kotia päin. Kotiseutumme oli silmiemme edessä valotonna, talvikylmänä
+ja kolkkona. Tämmöisinä päivinä tuntuu siltä, kuin pienet yksityiset
+perhekunnat olisivat jäätyneet huoneihinsa ja vaipuneet talviunen
+horroksiin, ja kun aurinko vähän vaan pikimmältään tähystäisi
+uinailevien luo kertomaan, kuinka ihanaa on tuolla ulkona suuressa
+maailmassa, josta se oikeastaan on kotoisin.
+
+Mutta tänä hetkenä tämän hiljasen seudun katsominen ynnä sen monet
+hiljaset perheet herättivät minussa aivan toisia ajatuksia. Johtui
+ikään nyt mieleeni kaikki tuo hyvyys, totuus ja kauneus, joita olin
+siellä nähnyt. Tulin juuri silloin ajatelleeksi, kuinka monta ihmistä
+olin tavannut näissä kaukaisissa laaksoissa, joissa tosin ei ollut
+suuria hengenlahjoja eikä suurta sivistystäkään, vaan jotka kumminkin
+elivät mielevämpää elämää kuin moni, joka oli osakseen saanut sekä
+kykyä että oppia ja tärkeimpiä virkoja. Ajattelin, että joll'emme niin
+helposti hurmaantuisi kaikesta, joka herättää hälinää ja huomiota
+maailmassa, niin tulisimme useammin kuin nyt huomanneiksi olevan
+enemmän mieltä ja totuutta köyhimmässäkin kotoaskareessa kuin maailman
+mainioissa urho-töissä.
+
+Muistui mieleeni kuinka usein olen nähnyt tuota hiljasta jokapäivästä
+työntekoa näissä syrjäsissä paikoin valastavan suurella rakkaudella,
+joka on syntynyt alttiista itsensä uhraamisesta, nerollisesta
+toimeliaisuudesta, uskollisuudesta ja kärsivällisyydestä, jotka tekevät
+nämät työt suuremmiksi kuin monet maailman mainiot ja runoiliain
+ylistämät valtatyöt. Mutta kaikkea toimitetaan täällä niin
+hiljasuudessa, niin ilman melutta ja hälinättä, ja olemme niin
+tottuneet siihen, että se usein ei vaikuta meihin mitään, ja niiltä
+harvoilta ihmisiltä, jotka huomaavat tämän niin hiljasena näkyviin
+tulevan suuruuden, puuttuu niitä syviä mahtisanoja, jotka voisivat
+tehdä sen maailman mainioksi. Kyllä tosin muistin monta turhamaista,
+isottelevaa, raakaa ja halpaa seikkaa. Tiesin kyllä, että ilman henki
+kaikissa tällaisissa pienissä yhdyskunnissa voi tulla raskaaksi ja
+ummehtua. Onhan tuo aivan luonnollista siellä, jossa useimmilla
+ihmisillä ei ole aikaa eikä tilaa huolehtia muusta kuin henkensä
+elättämisestä ja jossa uudet ajatukset ja tiedot harvoin tulevat
+kuuluville. Mutta usein voi noissa alhaisissa tiloissa huomata
+sydämmien tykyttävän hellästi ja jalosti, voi siellä tavata
+ritarillisia tapoja ja ritarillisia töitä, ja onhan siinä kyllä
+elämisen aihetta, jos vaan silmä on auki tarkotusta kohti ja tahto on
+altis työhön ja toimeen.
+
+Ajattelin tätä kaikkea ja puhuin siitä Elinalle, siten vastaten hänen
+kysymyksiinsä, ja kuin johtui mieleeni, että juuri Holt ja hänen työnsä
+ja toimensa monessa suhteessa olivat valasevia esimerkkejä siitä, jota
+tarkotin, mainitsin lopuksi hänenkin nimensä. Elina viittasi minulle
+kärtysästi. Mutta minä sanoin vaan jatkamiseen: "Niin, sinä ajattelet
+sitä, että hän ei ole mikään älykäs mies ja että hän ei ole oppinut
+eikä lukenut hyvin paljoa. Sen kyllä tunnustan; hän minusta kerran oli
+oikein ahdasmielinen ja turhia uskovaisen maamoukan esikuvana. Ja
+entäpä hänen päätöksensä ihmisistä ja asioista ovat hyvinkin vääriä;
+vaan tarvitseekin suurempaa hengensivistystä ennenkuin voi olla varsin
+oikeamielisenä. Mutta Holt on kuitenkin tavallansa ritarillinen mies.
+Puhu niiden kanssa, jotka ovat hänen kanssansa matkoilla talvisin
+pitkin meren rantamia, ja saat kuulla, että hän voi olla todellinen
+sankari. Puhu niiden kanssa, jotka tekevät työtä hänen luonaan, ja saat
+ihmetellä kuinka hän kykenee ottamaan muitten suruja omille
+hartioilleen ja kuinka paljon hän on tehnyt heidän kaikkien eteen. Ja
+itse tiedät parhaiten, kuinka seutumme vaivaset tuntevat hänen
+kuntoansa. Puhu Vang-'patriootin' kanssa ja hän on saattava sinut
+uskomaan -- ei että hän on vapauden puollustaja --, mutta kyllä sen,
+että hän voi antaa arvoa myös semmoisille ihmisille, jotka
+hengenlahjainsa ja sivistyksensä puolesta niin paljon kuin mahdollista
+eroavat hänestä. Oli aika, jolloin en tätä uskonut Holtista, vaan
+opittuani tarkemmin tuntemaan häntä olen vakuutettu siitä, että hänessä
+on tavattoman harras ja uskollinen luonne, joka tuntee kaikkea
+hellemmällä sydämmellä kuin useimmat muut, ja että hän voisi tehdä
+uskomattomia niiden eteen, joista hän pitää. Että hän on ollut vähäsen
+tyly sinua kohtaan, se on aina tuntunut minusta oudolta; mutta olen,
+sitten kuin opin hänet tuntemaan, aina arvellut, että tässä varmaankin
+on joku erehdys, ja olen nyt vakuutettu siitä, että Vang on oikeassa
+sanoessaan..." -- Pysähdyin hetkeksi, epäillen voinko ilmoittaa
+Elinalle puheeni tuon asianajajan kanssa.
+
+"Noh, mitä Vang sanoo siitä?" hän kysyi, silminnähtävästi hyvin
+tarkasti kuunnellen.
+
+Ja minä kerroin, vaan jos olisin tietänyt, kuinka se, jonka Elina nyt
+sai kuulla, vaikutti hänen mieleensä, niin kyllä olisin sitä ennen
+vähän arvellut.
+
+Alussa hän katsoi minuun niin ankarilla, tarkastavilla silmillä, kuten
+olin jo nähnyt hänen kerran ennenkin tekevän, ja joka oli saattanut
+minut niin äärettömän hämille. Oli ikään kuin hän olisi epäillyt
+luotettavaisuuttani ja olisi tahtonut katsoa sisimpään sydämmeni
+pohjaan, tietääksensä minkä tähden todella sepustelinkaan tämän jutun.
+Mutta äkkiä hän loi silmänsä maahan ja pää kallistui alas. Vaan hänen
+kovasti sykkivä sydämmensä ja kuohuva rintansa ilmottivat, että hän
+hyvin kiihtyneenä kuunteli sanojani.
+
+Kuin olin kertonut loppuun asti, Elina äkillisesti irtaantui
+käsivarrestani, pysähdytti käyntiänsä ja katsoi taasen tyystisti
+silmiini. Hänen silmissänsä oli niin omituinen katsaus, että tuskin
+voin sitä sanoilla ilmoittaa. Hän ensiksi katsoi minuun avosilmin ja
+ihmetellen, aivan kuin hän olisi minussa huomannut jotakin aivan uutta
+ja odottamatonta. Sitten hänen silmänsä muuttuivat elottomiksi ja
+kylmiksi. Hän käänsi ne vieläkin minua kohti ja kuitenkin oli kuin hän
+ei olisi katsonut minuun, vaan olisi tuiottaen etsinyt jotakin kuvaa
+omasta sydämmestään, josta se kumminkin oli haihtua pois. Mieltäni
+alkoi niin kaihottaa ja Elinani näytti minusta äkkiä niin vieraalta,
+että melkein ihmettelin, että hän oli minun lemmikkini.
+
+Kuin hän huomasi, että minä kyselevin silmin katsoin häneen, niin hän
+loi silmänsä maahan ja tarttui käsivarteeni. Tulimme Holtin talon luo.
+Elina ei tahtonut mennä sisään, vaan ehdotti että pitkittäisimme
+kävelyämme. Käännyimme ja menimme takaisin järveä kohti. Elina
+liittäytyi kovasti minuun ja välisti hän painoi päänsä olkaani. Mutta
+ei kauvankaan, niin hän jätti käsivarteni ja riensi pois, kuin hän
+olisi tahtonut paeta jotakin. Sitten hän taas astui aivan hiljaan ja
+katsoa tuiotti etehensä. Kerrassapa sitten taas nousi helottava puna
+hänen kasvoillensa, hänen silmänsä vetistyivät ja hehkuivat, vaan
+loistivat samassa semmoisesta sydämmen tuskasta, että ehdottomasti
+tartuin hänen käsivarteensa ja kysyin: "oletko kipeä, Elina?"
+
+Hän käänti äkkiä päänsä pois. "En -- vaan olen -- väsyksissä --
+luulen --". Hän istuutui lautaläjälle, joka oli tien vieressä, kallisti
+päätään alas ja tuiotti maahan. "Näytät niin raskaita mietiskelevän,
+Elinani -- olenko pahottanut sinua muistuttamalla sinulle setäsi
+asioita?" -- Hän vaan pudisti päätään ja antoi sen painua vielä
+alemmaksi. Hänellä oli taas entinen värinsä, se oli vaan ehkä vähäsen
+tavallista kalpeampi. Äkkiä hän taas nousi.
+
+"Minua vilustaa", hän sanoi, kääri huivin tyystemmin ympärilleen ja
+tarttui taas käsivarteeni. Astuimme jälleen kylää kohti, vaan kuin
+Holtin talo tuli näkyviin, niin hän taas tahtoi kääntyä; hän näytti
+pelkäävän palata kotia. Vähitellen näkyi se liikutus, joka oli
+vallannut hänen mielensä, asettuvan. Hän tuli puheliaaksi ja iloseksi.
+Hän tahtoi, että kävisimme kaikilla niillä paikoilla, jotka olivat
+meille rakkaita niitten muistojen tähden, joita ne herättivät, hän
+puhui kaikista niistä sulosista hetkistä, joita olimme viettäneet
+yhdessä, ja kohta johtui hänen mieleensä moni ilonen tapahtuma kylän
+asukkaiden kesken.
+
+Kuin tulimme sille paikalle, jossa oli lammikko ja siinä koko joukko
+lapsia luistelemassa, niin Elina pysähtyi ja sanoi; "Kas tuolla
+luistellaan. Sepä ennen oli ilosinta minkä voin ajatella. Kuin syksyn
+ensi jää oli järvellä, ja me jo päivän hämärtäessä kokoonnuimme sinne
+ja liitelimme, leikkielimme ja nauroimme, niin silloin oli mieleni niin
+ilonen ja hilpeä, kuin ei olisi ollut mitään surua maailmassa. Voi,
+kuinka kauvan siitä jo tuntuu olevan".
+
+Oli hänen puheessaan ja käytöksessään sekä vienoa surua, lempeyttä ja
+oikullisuuttakin, jota en ennen koskaan ollut huomannut. Olin usein
+nähnyt hänet syvässä surussa ja vielä useammin ylen iloissaan --, mutta
+tämä vaihteleva mielenlaatu, jossa oikulliset mielenjohteet
+vilahtelivat kyynelsilmistä esille, se sopi niin vähän hänen
+luonteeseensa, ett'en voinut sitä ollenkaan selittää. Hän oli suopeampi
+kuin koskaan ennen, tarttui melkein tuskallisesti minuun kiinni ja
+sanoi: "Sinä olet hyvä ihminen. -- Ja _minun_ olet -- eikö totta?"
+
+Niin avosydämmisenä, niin puheliaana, niin lempeänä, niin hellänä kuin
+sinä iltana ei Elina ollut koskaan ollut. -- Kerran toisensa perästä
+hän vaipui syviin ajatuksiin ja aina äkillisesti, hän malttinsa usein
+hävisi kerrassaan; oli ikäänkuin hänen mielensä olisi hänen
+huomaamattansa joutunut jonkun mielikuvituksen alaseksi, joka valtasi
+sen kokonaan. Mutta se ei kestänyt kauvan; hän pyhkäsi kädellä otsaansa
+juuri kuin huolien rypyistä puhtaaksi, katsahti minuun, hymyili,
+nyökäytti päätään ja kysyi usein leikkiä laskien: "Pidätkö minusta, sen
+ilkimys?"
+
+Pysähdyimme vuonon rannalle, jossa useita veneitä oli vedetty maalle.
+
+"Nyt otamme venheen ja sitten soutelemme ulos avaraan maailmaan
+kerrassaan", Elina alkoi sanoa. "Jätämme kotiseudun ikuiseksi emmekä
+koskaan sitä enään näe. -- Tule, istutaan, niin saat kuulla. -- Olen
+tarkoin sitä ajatellut: tahdomme asua valkeavärisessä huoneessa, jossa
+on viheriät ovet. Sen pitää olla korkealla paikalla, jotta meri näkyy.
+Sen edustalla on oleva ruusuja ja niiden lähellä istuinlauta. Siinä
+istumme, katsellen päivän laskua. Sitten meillä on oleva valkonen
+purjevene -- en luulisi voivani elää missä ei saa käydä purjehtimassa.
+-- Se se nyt on sinun ja minun linnamme".
+
+"Ja siinä tulemme elämään loistossa ja ilossa, kuin nuo sadun kaksi
+onnellista".
+
+"Ei. Tahdomme toki olla hyödyttäväisiä ihmisiä. Sinä olet oleva
+lääkäri, ja minä autan sinua köyhäin sairaitten hoitelemisessa".
+
+Elina muuttui kerrassaan totiseksi. "Voi kuinka minun on noita kaikkia
+köyhiä sääli", hän sanoi. "Ei voi olla oikein, ei, ei suinkaan voi olla
+oikein, että niin monen tila on niin huono. Kas noita pienokaisia -- he
+eivät voi olla syyn alasia -- -- voi, voi, kuin saattaisin oikein
+tuimistua niin suuresta kurjuudesta. Jospa voisin auttaa heitä kaikkia!
+-- -- Kuin pappi kirkossa rukoilee Jumalan auttamaan kaikkia, jotka
+kivulloisia ja surullisia ovat, niin tuntuu niin kipeästi sydämmeeni --
+kuules, tahdomme olla hyvät kaikkia onnettomia kohtaan, -- mutta
+tahdomme mennä kauvas täältä". --
+
+Äkkiä hän pyrskähti itkemään. Hän itki melkein ääneti, vaan niin
+katkerasti, että koko ruumis vapisi. Elina ei ollut niitä, jotka
+vähästä itkivät. En ollut koskaan nähnyt kyyneleitä hänen silmissään;
+en tiedä, onko hän milloinkaan näyttänyt niin rauhalliselta kuin ikään
+hänen surunsa ollessa katkerimmillaan. En siis koskaan unhota sitä
+hetkeä, jolloin Elina, joka hillitsi tunteitaan niin kuin harva mies,
+itkeä nyyhkytti tuossa hiljaan vaan, ikäänkuin hän nyt itkisi koko
+elämän ajaksi.
+
+Koko hänen omituinen mielenlaatunsa sinä iltana painoi ja ahdisti minun
+mieltäni sanomattoman raskaasti; olin tuskallisesti odotellut, mitä oli
+tapahtuva, ja nyt kuin hänen sydämmensä tila tuli ilmi, jouduin
+todellakin huoleen siitä liikutuksesta, jonka kertomukseni oli
+saattanut aikaan hänen mielessään. Olin kyllä arvellut, että se, jonka
+hän oli saanut tietää, tulisi huolestuttamaan häntä kovin ja
+herättämään monta hänen sydäntänsä ahdistavaa ajatusta. Mutta se suru,
+jonka nyt tulin nähneeksi, oli niin mahtava, niin valtaava, että
+melkein näytti kuin siinä olisi ollut toinen syy kuin se, että hän niin
+kauvan oli ajatellut väärää sedästään. Kysyin häneltä sitä, rukoilin,
+sekä sanoilla että lemmenosotuksilla häntä luottamaan minuun ja
+uskomaan minulle, jos hänellä oli joku salanen suru, jota en tuntenut.
+
+Vaan Elina vaan pudisteli päätään ja sanoi: "En ymmärrä itsekään
+mieltäni -- en voi antaa sen olla -- onpa se tyhmää, mutta --", hän
+katsoi minuun ja sanoi vähän hymyillen: "Sinun täytyy kärsiä minun
+vikojani; ei minusta tule niin hyvä toveri sinulle, kuin minun
+pitäisi".
+
+Koetin kääntää kaikki leikiksi, vaan Elina pudisti totisena päätään,
+katsoi kauvas veden yli ja alkoi: "Ei, minä --", mutta siihen hän sen
+taas keskeytti, nousi ylös ja sanoi vaan: "Nyt menemme kotia".
+
+Tiellä hän usein sanoi: "Me tahdomme uskollisesti pitää yhtä,
+tapahtukoon sitten mitä tahansa", ja kerran hän sanoi ikäänkuin
+itselleen: "Uskon, että kuin oikein tahtoo, niin taitaakin olla omansa
+edestä semmoisena, kuin on oltava. -- -- Muutenpa elämä olisikin aivan
+hirmuista -- --"
+
+Portilla Holtin talon edustalla Elina vielä kerran pysähtyi. "Tässä se
+oli", hän taas alkoi, "tässä kohdin seisoimme. -- En ollut koskaan
+ajatellut sitä, ennen kuin sen sanoit, tiedäthän? Tiedä, että minusta
+oli ikään kuin en olisi milloinkaan ennen nähnyt sinua. Minä niin
+hämmästyin! Muutoin ensin suutuin. Näytti niin hullumaiselta, että sinä
+sanoisit semmoista minulle. -- -- Niin kummallisesti käy", hän lausui
+mietiskellen. "Joll'et olisi mitään sanonut, niin luulenpa melkein,
+ett'en koskaan olisi tullut sinua ajatelleeksi sillä tavalla".
+
+"Minä uskon, että ne, jotka kuuluvat yhteen, kyllä ymmärtävät toinen
+toistansa, jos ei sanaakaan tule puhutuksi".
+
+"Ne, jotka kuuluvat yhteen -- --? Ehkäpä! Muistatko, mitä kerran sanoit
+rakkaudesta?" hän kysyi.
+
+"Ja voitko muistaa, mitä sinä vastasit? Olet tyhmä, sanoit".
+
+Hän hymyili.
+
+"Ehkä se ei ollutkaan niin tyhmää: Jotka ovat toisilleen sukua --".
+
+"Luulenpa sinun laulusi kuitenkin olleen paremman kuin minun
+tietoviisauteni", minä sanoin. "Varsinkin tuo, muistathan kuin lauloit
+rakkaudesta, että se puhkee kuin kevään lehdet sekä kuin hymyilevän
+silmästä kyynel --".
+
+Elina alkoi astua ylös taloa kohti, mutta piti vielä kädestäni kiinni.
+
+"Minä tulen sinne mukaasi".
+
+"Elä, ei tänä iltana", hän vastasi äkkiä. "Tulen teille huomenna
+aikaisin", hän lisäsi ja meni nopeasti ylös taloa kohti.
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Minkä tähden Elina ei tahtonut koskaan enää aukaista yhtäkään kirjaa?
+Minkä tähden hän ei koskaan tahtonut tietää, mitä suuressa
+ulkomaailmassa tapahtui, vaikka se ennen oli puoleensa vetänyt hänen
+ajatuksiansa ja saattanut hänet ikävöimään pois kotiseudustaan, joka
+hänestä tuntui synkältä ja rasittavalta? Ei hänen mielensä tila nyt
+ollut semmoinen, hän itse sanoi. -- Oliko hänen vanha rakkautensa
+kotiseutuun ja sen elämään taas kytemässä? Eipä siltä näyttänyt. Kyllä
+hän kuitenkin useammin kävi köyhäin luona, kuin oli käynyt viimeisinä
+aikoina, ja hän teki työtä talossa kahta suuremmalla innolla. Hän ei
+koskaan ollut jouten; näytti kuin hänen ei olisi tarvinnut levätäkään;
+oli häneen äkkiä tarttunut työinto, joka vaan näkyi voivan tyytyä
+alituiseen työskentelemiseen, joka alkoi ennen päivän koittamista ja
+kesti myöhään yöhön.
+
+Hänen käytöksessänsä setää kohti ei näkynyt mitään muunnosta, paitse
+ehkä se, että hän vielä enemmän kuin ennen karttoi hänen seuraansa. Se,
+jonka oli hänestä kuullut, oli siis saattanut vaan sen aikaan, että
+elämä yhdessä sedän kanssa Elinasta tuntui vielä rasittavammalta kuin
+ennen. Olin ajatellut, että ehkä nyt joku asiain selvitys tulisi heidän
+välillänsä toimeen. Mutta erehdyin. Heidän välinsä pysyi muuttumatonna.
+Elina vaan näkyi surevan ja harmistuvan siitä, mikä ennen oli tehnyt
+mielensä katkeraksi ja karvaaksi. Häneltä, jos kerran elämä oli
+näyttänyt niin ihanalta, oli kokonaan hävinnyt hilpeä mieli ja kasvonsa
+tuli päivä päivältä kalpeammaksi ja laihemmaksi. "Alan vanhentua", hän
+sanoi leikkiä laskien, kuin joku sanoi hänen olevan niin huononnäkösen.
+
+Yksi kohta tuli, asiain näin ollessa, minulle päivä päivältä
+selvemmäksi: meidän täytyi, kuin Elina itse oli sanonut, muuttaa kauvas
+pois kotiseudusta ja niistä salaperäsistä suhteista, joissa hän oli.
+Eräs ylioppilasystävistäni oli usein puhunut kotiseudustaan, joka oli
+eräässä itämaakunnassa ja kaukana meren rannasta, ja kehunut, että jos
+joku yksityinen lääkäri asettuisi sinne, niin hän saisi paljonkin
+työtä. Tämä nyt johtui mieleeni ja minä päätin kirjottaa hänelle sitten
+kuin olin puhunut Elinan kanssa asiasta.
+
+Ensi kerran siitä, kuin olin kertonut hänelle puheestani Vangin kanssa,
+näin jälleen vilahtavan tuon vanhan, valosan katsauksen hänen
+silmissään. Hän heitti ompelun, joka oli hänen käsissään, pois ja
+hyppäsi ylös, tarttui käsiini ja lausui loistavin silmin, niin kuin
+olisi hänelle kerrottu suuri, odottamaton onni: "Kuinka? Tahdotko
+todellakin? Tuhansia kiitoksia sinulle siitä! Tiedä, että minä viime
+aikoina en ole ajatellut muuta kuin: voi, jospa pääsisi jonnekin
+täältä! Tässä en voisi kestää kauvan".
+
+Kirjotin heti, vaan en saanut vastausta ennen kuin kesemmällä. Mutta
+siinä tulleista tiedoista voi odottaa paljon hyvää, ja samana päivänä
+päätin lähteä niin pian kuin olin toimittanut tarpeelliset
+valmistukset.
+
+Juhannuksen aikaan olin valmiina. Ehtoolla ennen lähtöäni istuimme
+Elina, vanhempani, Holt ja minä yhdessä puutarhassamme ja joimme
+matkani onneksi sekä juttelimme kaikellaisista asioista, jotka olivat
+tapahtuneet lähiseudussa. Näitten joukossa oli yksi, joka ikään oli
+koko seutukunnan puhuteltavana.
+
+Edellisinä aikoina olin usein nähnyt Elinan seurassa kylänvanhimman
+tyttären, Hanna Strömin. Vaan äkillisesti oli seurusteleminen loppunut,
+en tiedä minkä tähden; mutta viime aikoina olin taas nähnyt
+kylänvanhimman tyttären Holtin talossa. Hän oli kaino sievä neitonen,
+jonka silmät tavallisesti olivat puoleksi maahan päin, vaan ne aina
+kumminkin tuntuivat vakoilevan toisia ihmisiä. Hän näkyi aina tahtovan
+paeta piiloon johonkuhun soppeen, ja juuri sen tähden ruvettiin aina
+tarkkaamaan häntä. Hän puhui karkeata, meille outoa kielen murretta, ja
+ehkä tämän vuoksi pikemmin havaittiin jotakin vienoa, immellistä hänen
+olennossaan, joka heti saattoi sen joka hänet näki ajattelemaan kevättä
+ja sen esikoisia kukkasia. Mutta kaikki, joka hänestä kerrottiin, erosi
+paljon siitä, mitä olisi hänen ulkonäöstään voinut arvaella. Sillä hän
+kuului todellakin olevan itsepäinen, kovakiskonen ja välinpitämätön
+tytönheilakka, sanottiin, ja itse luonnostaan ei kaino eikä sievä.
+Kuitenkin täytyi useimpain tunnustaa, ett'ei ollut helppo päästä
+selville hänen luonteestansa.
+
+Elina näkyi tietävän hänen salaisuutensa, mutta hän ei kuulunut niiden
+joukkoon, jotka ilmottivat semmoista. Tämä tyttönen joutui kihloihin
+eräälle ylioppilaalle, joka ali kaukaista sukua kylänvanhimmalle ja
+joka oli tytön tuntenut jo lapsuudesta saakka sekä tavallisesti oli
+kaiket lupa-aikansa hänen isänsä talossa. Tämä oli älykäs nuori mies
+sekä hyvin harras tieteilimisiin. Hän tutki luonnontiedettä, ja kuin
+oli kotona kesällä, niin hän kuleskeli kaikkialla kasvikuutaa ja
+maanpintaa tutkimassa. Heti luonnontieteen kandidaatiksi tultuaan hän
+sai edullisen opettajapaikan; hän saattoi siis naida ja oli jo
+päätetty, että häät vietettäisiin ensi syksynä. Silloin saatiin
+äkkiarvaamatta kuulla, että Hanna oli purkanut kihlauksen, ja tästä
+tapahtumasta me nyt keskustelimme samoin kuin koko seutukuntakin.
+
+Isä mitään arvelematta päätti hänen tekonsa vääräksi. Hän pysyi siinä
+päätöksessä, että tyttö kerran oli antanut sanansa, ja se oli
+pidettävä, maksakoon mitä tahansa. Äidin tuli häntä sääli; hänestä
+näkyi tyttö vaan "erehtyneen". Minä puolustin häntä niin paljon kuin
+voin. "Sanansa?" Mitä sanaa siinä voi antaa? Toinen pitää hyvin
+toisesta ja lausuu ja uskoo, että se on kestävä ikäkauden. Mutta
+riippuuko tämä tahdosta, voiko luvata, että se niin aina on oleva?
+Taikka onko se oikein, että lupaa pitävänsä yhtä toisensa kanssa, jos
+rakkaus sammuukin? Mitä pitää sanoa siitä, joka tekee niin
+kevytmielisen lupauksen, ja siitä, joka ottaa vastaan semmoisen
+velvottamisen? Jos kätkee sen, että on tapahtunut näin tärkeä
+mielenmuutos, se on petos, jota ei saa kärsiä: jos taas tahtoo, että
+tuossa liitossa pysyttäisiin, kuin tietää, että ne tunteet, jotka
+olivat sen perusteena, eivät enää ole olemassa, se on niin sanomattoman
+kehnoa ja halpaa, ett'en löydä sanoja sitä oikein mainitakseni. Tämän
+asian tavallinen käsitys on surkean raaka ja pintapuolinen.
+
+Isäni ja äitini olivat hyvin vihoissaan tämmöisestä muka
+epäsiveellisestä ajatuksesta. He eivät ollenkaan voineet ymmärtää, että
+epäsiveellisyys on siinä, että pysyy päätöksessään, vaikka se, joka
+antaa yhteydelle sen kauneuden ja oikean arvon sekä on sen
+onnellisuuden ainoa pohja ja perustus, on hävinnyt.
+
+"Onpa tuo kaunis oppi, joka sallii jokaisen kevytmielisen lintusen
+mennä liittoihin sekä täällä että muualla ja sitten purkaa ne --".
+
+"Minun oppini ei suinkaan salli sitä. Kevytmielisyys on siinä, jos
+yhdytään tämmöisiin liittoihin itseänsä todenperäsesti tutkimatta, ei
+siinä jos niitä purkaa, kuin onnettomuus kerran on tapahtunut. Minkähän
+tähden tuommoisessa liitossa on pysyttäväkään? Voisikohan kukaan
+todellakin tahtoa, että siinä pysytään ulkonaisen säädyllisyyden
+vuoksi? Voisikohan se saattaa aikaan muuta kuin onnettomuutta
+kumpaisellekin osakkaalle?"
+
+Isä vaan pudisteli päätään. "Mitä sinä sanot, Holt? Eikö tuo ole
+hirmusta?"
+
+Holt vaan katsoa tuiotti hietaan, siirtyi levotonna sinne tänne
+istuinlaudalla ja oli hyvin neuvotonna, kuin hänen oli lausuttava
+ajatuksensa asiasta. Vihdoin hän loi silmänsä ylös, hymyili vähäsen ja
+sanoi: "Luulenpa melkein, että Henrik on oikeassa". Puhuttuaan hän taas
+painoi alas päänsä ja punastui hiuksia myöten.
+
+"Jumala varjelkoon -- sinäkin!"
+
+"Eikä ole niin varmaa, että se, joka kerran on näin erehtynyt
+tunteistaan, sentään olisi kevytmielinen ihminen. Se voi olla
+kevytmielisyyttä, mutta ei se aina niin ole. Hän -- mies tai nainen --
+_voi_ olla syvästi tunteva ja uskollinen luonteeltaan, ja voi kyllä
+tehdä jonkun toisen onnelliseksi".
+
+Käännyin tätä puhuessani Holtin puoleen, koska hän muka oli
+taistelutoverini; mutta eipä näyttänytkään, että hän olisi arvellut
+tämän päätökseni pitävän paikkansa. Hän istui siinä suu epäröivän
+näkösenä ja piirteli oksalla kuvia hietaan, ja vastasi hitaasti: "En
+tiedä -- olisiko -- olisiko hyvä -- kaikille -- olla -- olla tuo
+toinen".
+
+Sitten hän heitti oksasen kädestään, nousi äkkiä, käänsi hatun oikein
+päivää kohden, pisti kädet nuttunsa taskuihin, ja katsoi isään päin,
+ikään kuin olisi tahtonut sanoa: Tämähän käy mielestäni kovin
+työlääksi, emmeköhän vähän kävisi katsomassa peltoja?
+
+"Mitä tarkotatte?"
+
+Hän katsoi vaan ilmaan ja sanoi: "Niin, enpä tiedä --".
+
+Äitini sanoi: "Ymmärrän kyllä, mitä Holt tarkottaa".
+
+Ja sitten hän kertoi eräästä tapauksesta, joka hänen mielestään valasi
+asiaa. Hän oli tuntenut iällisen miehen, joka oli nainut tytön, joka
+ennen oli ollut kihloissa toiselle. Mies ei koskaan voinut unhottaa
+vaimonsa entistä elämää. Kaikissa viattomimmissakin teoissa hän luuli
+huomaavansa vaimonsa vanhain tunteitten rupeavan uudestaan kytemään.
+Hän aina piti luuloa, että nainen vertaili häntä siihen mieheen, jolle
+hän ennen oli ollut kihloissa, ja että hän itse ei ollut ensimmäisen
+veronen. Hän oli luonteeltaan alkuaan hilpeänpuoleinen; mutta hän
+vanheni tuosta jokapäiväisestä kalvavasta luulosta ja teki siten
+vaimonsakin elämän niin onnettomaksi, että tämä todellakin alkoi
+kaivata nuoruutensa ensi unelmaa ja vanheta kaipauksesta, kuin toinen
+epäluulosta. -- Ei, eivät kaikki voi olla tuo mainitsemasi toinen. --
+Holt nyökäytti hänelle päätänsä: äitini oli esikuvallaan ilmottanut
+hänen ajatuksensa.
+
+Elina ei ollut ottanut osaa koko puheluun. Hän istui vähän loitommalla
+meistä, noukki vähä väliä lehtiä puoleksi kuihtuneesta ruususta, joka
+kasvoi siinä lähellä, ja katsoi vaan vuonolle päin.
+
+Kuin Holt ja isäni olivat menneet puistoon ja äitini huoneihin, Elina
+kääntyi minuun päin ja kysyi, kuin samalla kaikki ilmotti, että hänen
+mielensä oli kuohuksissa: "Et millään tavoin voi ajatella niin kuin nyt
+puhuit?"
+
+Hän oli, kuten kerroin, talven kestäissä tullut kalpeaksi ja laihaksi;
+muita vasta tällä hetkellä havaitsin, kuinka paljon hän oli muuttunut.
+Hänen ruskottavat poskensa olivat kuopalla, huulet verettömät ja
+ohkaset, silmät olivat isontuneet ja niiden katse oli synkkä ja
+hehkuva. Minulta unhottui vastaaminen, niin tämä havainto vaikutti
+mieleeni.
+
+Mutta hän lisäsi: "Et voi millään tavoin uskoa, ett'ei kaikki voisi
+muuttua hyväksi jälleen, kun vaan tahtoo?"
+
+"Kyllä sen uskon. Tässä ei auta vakavinkaan tahto".
+
+"Mutta", sanoi hän melkein kuumeentapasella innolla, "kuin tuo toinen
+ei tosiaan saa tietää sitä, kuin itse tekee kaikki, saattaaksensa --".
+
+Kävin hänen luoksensa: "Sano minulle, luuletko voivasi elää koko elämän
+minun kanssani yhdessä, havaittuasi ett'et ole enää minun sydämmelleni
+rakkaampi kuin kuka muu tahansa, jota kunnioitan ja jonka ystävä olen?"
+
+Elina katsoi epäröivänä minuun, mutta loi kohta silmänsä maahan ja puri
+huultaan.
+
+"Ja jos sitten kerran kävisi sinulle selväksi, että olin näin päivä
+toisen perästä petellyt sinua, että oikeastaan ei yksikään sinun
+tunteistasi ole saanut vastausta minun sydämmessäni, että sekin, joka
+oli ollut sinun suurin ilosi, on ollut minun alinomainen tuskani --
+voisitkohan silloin antaa minulle anteeksi, että olen vakaalla
+tahdollani saattanut sinut sellaiseen onnettomuuteen. Ei -- ennemmin
+terve suru, olkoonpa se sitten kuinka raskas hyvänsä, kuin niin kivun
+syömä onni".
+
+Elina ei vastustanut, vaan hänen kätensä, jota pidin kädessäni, oli
+kuuma ja vapisi. -- "Mutta miksi tämä niin käy sinun sydämmellesi",
+kysyin. "Oletko sanonut tahi tehnyt jotakin Hanna Strömin suhteen, jota
+nyt kadut?"
+
+"Hanna Ströminkö?" Elina kysyi muita mietiskellen ja nosti päänsä.
+"Niin, hän sanoo samaa kuin sinä. Voi, jospa voisi kuolla kaikesta
+tästä kurjuudesta, jonka saatamme itsellemme ja toisille!" hän huudahti
+kiivastueena ja nousi.
+
+"Mutta Elinani --".
+
+"Ooh, kuin sinä sen ymmärsit, -- kuin sinä sen tiesit, että --". Hän ei
+saanut muuta sanotuksi; isä ja Holt näkyivät tulevan puiston käytävällä
+ja Elina istuutui taas tuolille.
+
+Vähän ajan perästä menimme kaikki sisälle. Koetin useamman kerran saada
+kahdenkesken puhua Elinan kanssa, vaan näytti siltä, kuin hän olisi
+minut karttanut emmekä saaneet jatkaa puheluamme. Kuin Holt iltasella
+jätti hyvästinsä, nousi Elinakin. Minä seurasin heitä kotia. Kuin Elina
+ojensi minulle kätensä, hän sanoi: "Kuin menet höyrylaivalle huomenna,
+olen siellä".
+
+Kuin seuraavana päivänä kulin Holtin talon ohitse, en kuitenkaan nähnyt
+Elinaa siellä. Menin sisään ja tapasin Holtin, joka kertoi, että Elina
+jo oli mennyt alas laivasillalle päin. Jätin Holtille hyvästi ja
+riensin Elinan jäljestä. Höyry jo oli sillalla ja puhalsi ensi kerran.
+Kuin Elina huomasi minun tulevani tiellä, hän riensi kiiruusti
+vastaani. Voi, kuinka hän näkyi itkeneen, valvoneen ja väsyneen!
+
+"Tulet kovin myöhään", hän sanoi ja tarttui käsivarteeni ja työnsi
+minua rannalle päin.
+
+"Koko matkahaluni haihtuu nähdessäni kuinka kipeälle sinä näytät".
+
+"En ole kipeä -- en vaan saanut unta tänä yönä", hän vastasi äkkiä ja
+kiiruhti askeleitaan.
+
+Minä seisahdutin hänet. "Elina, eilisestä illasta saakka on kysymys
+ollut mielessäni, johonka sinun täytyy vastata, ennenkuin lähden.
+Vaivaako sinua vaan suhteesi setään, vai onko siinä jotain muutakin?"
+
+Silloin höyry puhalsi toisen kerran.
+
+"Kiiruhda, kiiruhda!" Elina huusi ja tahtoi mennä. Hän oli
+harmaankalpea, hänen huulensa olivat kuivuneet ja hänen silmistään
+hehkui kiihotettu tuska.
+
+"Minä jätän matkani toistaiseksi".
+
+"Elä, elä!" hän huudahti levotonna ja katsoi ympärillensä kiihtynein
+silmin, ikään kuin hän olisi jostakin etsinyt apua.
+
+"No, sano sitten minulle --"
+
+"Voi, anna minun olla", hän rukoili; "elä kysy -- en nyt -- tahdon --
+en nyt voi -- olen niin --".
+
+Höyry puhalsi kolmannen kerran.
+
+Katsoin Elinaan. Hänen silmänsä niin hartaasti rukoilivat minua olemaan
+kysymättä ja lähtemään, ett'ei siinä ollut mitään ehdon valtaa. Tartuin
+matkatavaroihini, ojensin hänelle käteni ja astuin rantalaudan yli
+laivaan. Köydet otettiin irti, paksu savu tuprueli torvesta, potkuri
+pyöri muutaman kerran, laiva ulkoni vähitellen sillasta -- --.
+
+Olin halunnut päästä tälle matkalle. Siitä, minkä olin nähnyt viime
+aikoina, oli ilma siellä käynyt minulle raskaaksi. Painoi ylen mieltäni
+nähdessäni Elinalle olevan tuskaksi sen välin, jota en voinut muuttaa.
+Minä myöskin kaipasin työtä ja koko henkeni halusi löytää jonkun
+paikan, johon voisin tulevaa kotoani rakentaa.
+
+Mutta nyt, kuin seisoin kannella ja näin laivan kiiruhtavan pois
+rannasta, tuntui minusta, kuin koditonna ja turvatonna ojentaisin
+matkaani ulos avaraan maailmaan. Matkani äkkiä näkyi olevan ilman
+tarkoituksetta, eroni Elinasta loppumaton, ja luulin jättäneeni hänet
+vihollisten voimain valtaan --.
+
+Niin kauvan kuin voin nähdä laivasiltaa, Elina seisoi siinä yhä. Kaikki
+muut menivät, vaan hän jäi. Hän näytti minusta seisovan siinä niin
+sanomattoman yksinäisenä ja hyljättynä, ja ehkä se näytti siltä senkin
+tähden, että koko seutu silloin oli niin valosa ja kesäloistossaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Koko matkan oli vaan yksi ajatus mielessäni: On siis myös jotakin
+muuta, jota hän ei ole uskonut minulle, joka hänen sydäntään kalvaa.
+Mikäpä se oli, joka mahtoi saattaa nuot ruususet kasvot kalpeiksi,
+haihduttaa tuon raittiin hymyn hänen huuliltaan ja tehdä hänen kirkkaat
+totiset silmänsä aroiksi ja hehkuviksi.
+
+Minä mietiskelin ja arvelin, koko matkahaluni haihtui siihen ja toivoin
+vaan päästäkseni takaisin, tutkimaan mikähän siinä vei koko hänen
+elämisen halunsa ja ilonsa.
+
+Kuin lähestyin sitä seutua, joka oli tästä lähtien oleva kotoni, oli
+vielä sama alakulosuus mielessäni. Eikä tämän seudun näkeminen
+huojentanut tuskaani ollenkaan. Se oli kapea laakson kaistale, jonka
+kumpasellakin puolella oli korkeat mäet synkkine kuusimetsineen.
+Talojen ympärillä oli pitkät matkat vaan näitä mustanpuhuvia metsiä,
+niin että kaikki näytti olevan surupuvussa. Ei näiltä kuusikoilta
+voinut nähdä loitommalle minnekkään päin, eikä maisemaa missään tehnyt
+ilosemmaksi mikään kohiseva joki eikä siintävä järven selkä.
+
+Kumminkin huomasin olojen siellä olevan minulle hyvin edulliset. Tässä
+oli ahkeralle miehelle paljo vaikutuksen alaa, siitä ei voinut epäillä,
+ja parhainta oli, että voin alkaa heti.
+
+Asiain näin ollen, mieleni taas rupesi virkistymään. Mikä hyvänsä
+Elinan mieltä vaivasi, niin yksi asia oli varma: ainoa parannuskeino
+oli, että hän pääsi pois kotiseudusta. Ja tässä oli paikka, johonka
+heti voisimme rakentaa kotimme kaukana kotiseudusta, jossa elämä nyt
+oli käynyt hänelle niin raskaaksi; ja mitäpä siitä, jos meren aallot
+eivät loiskuneetkaan kiviä vasten akkunoittemme alla eikä mitään
+purjehtijaa näkynytkään taivaan rannalla.
+
+Kirjotin heti vanhemmilleni ja Elinalle kaikesta. Mainitsin myöskin,
+että asiat nyt näkyivät olevan sillä kannalla, että täällä oloni tulisi
+pitkittymään ja ett'en luullut pääseväni kotia ennen kuin syksyllä.
+Lopuksi pyysin heitä säännöllisesti lähettämään minulle kirjeet.
+
+Siis jäin rauhallisesti toimielemaan vieraasen seutukuntaan. Kirjotin
+Elinalle joka viikko, kertoen hänelle seudusta, sen asukkaista ja
+kaikista aikomuksistani ja toiveistani. Mutta eipä sieltä tullutkaan
+mitään vastausta. Viikko kului toisensa perästä eikä mitään kuulunut
+Elinasta eikä kotoanikaan. Tämä kävi lopulta kärsimättömäksi. Ajattelin
+jo matkustaa monta peninkulmaa lähimmälle sananlennätinasemalle ja
+siellä odottaa vastausta kysymyksiini, -- niin silloin vihdoin
+viimeinkin tuli kirje isältäni. Hän vaan lyhyesti kertoi minulle, että
+Elina oli ollut sairaana pitkän ajan ja lisäsi, että hänen mielestään
+olisi viisainta tulla kotia, jos vaan suinkin kävisi päinsä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Jo oli syyspuoli, kuin kirje tuli; höyrylaivat olivat jo jättäneet
+monta kulkuvuoroa pois. Minulla sen tähden oli pitkällinen ja
+vaivaloinen matka kestettävä, ennen kuin vihdoin taas kuljin
+kotivuonoani pitkin kotia päin.
+
+Käänsimme viimeisen niemen ohitse, ja siinä se nyt oli kotikylä
+siltoineen, jossa olin lähtiessäni nähnyt Elinan seisovan ja
+tähystelevän laivan poistumista.
+
+Ei kukaan omaisistani ollut rannalla. Riensin mäkeä ylös pitkin tuttuja
+teitä ja olin kohta Holtin talon pihalla. Kuin sen viimeksi näin, oli
+puissa vielä kaikki lehdet tuoreen vihertäviä, ruusupehkuissa koko
+pitkän huoneuksen sivulla oli vielä paljo puuosia ja valkosia ruusuja,
+joka käytävän varrella oli tuoksuvia kukkasnurmikoita, ja alempana
+istutettujen kukkien sarekkeissa oli aivan kuin kirjava kukkaspeite.
+Kuin nyt puiden lehdet olivat käyneet kiillottomiksi ja kellertäviksi,
+kuin ruusut jo kauvan sitten olivat lakanneet kukkimasta ja
+kukkaspenkkien loisto oli hävinnyt, niin tämä kaikki ei minusta tällä
+hetkellä näyttänyt olevan syksyn luonnollinen vaikutus, vaan kalvavan
+surun ja järsivän toivottomuuden aikaan saattama -- --
+
+Kiivaasti hyppäsin ylös rappusia myöten ja tulin etehiseen. Oli
+kuoleman hiljaisuus koko talossa; kuulin vaan omaa tuskallista
+hengitystäni ja tuimaa sydämmeni tykytystä. Astuin saliin. Sekin tyhjä.
+Huomasin kukkasruukkujen olevan kuivina sekä kukkasvihkon, joka oli
+lasissa pöydällä, jo kuihtuneen -- se näkyi olleen siinä jo
+viikkokausia, saamatta raitista vettä. Koko huone näytti siltä, kuin
+asukkaat olisivat muuttaneet pois ja kaikki sen perästä olisi jäänyt
+rappiolle.
+
+Menin käytävän halki Holtin konttooriin. Ei sielläkään ollut ketään.
+Koputin hänen makuuhuoneensa ovea -- Holt makasi siellä sikeässä
+unessa. -- Avatessani ovea hän kavahti istualle ja kysyi vielä
+puolinukuksissa: "Mikä on?"
+
+Kuin en vastannut, hän katsoa tuiotti minuun hetkisen, tunsi minut
+viimein, nousi seisomaan ja ojensi kättä. "Vai olet tullut?" hän
+virkkoi.
+
+"Elina --?" kysyin -- tuntui ikään kuin tukehtuisin ennen kuin saisin
+kuulla vastauksen.
+
+"Niin, täällä on ollut tautia ja sairautta sen jälkeen kuin läksit",
+Holt vastasi ja pyyhkäsi kädellään silmiänsä; "olemme kaikki valvoneet,
+tuntuu vieläkin ruumiissani".
+
+"Mutta -- Elina -- onko hän --?"
+
+Hän katsahti minuun; "Ei -- erehdyt -- hän kesti sen taudin".
+
+Olinpa vähällä huudahtaa siitä ilosta, joka nyt kerrassaan virtasi
+sydämmeeni tuon pitkän ponnistuksen perästä. Mieleni teki heittäytyä
+Holtin kaulaan, enkä voinut ymmärtää, kuinka hän voi ilmottaa minulle
+sen, ikään kuin se olisi ollut joku aivan jokapäivänen asia. Eikö hän
+itse ymmärtänyt mitä oli sanonut: Elina eli -- oli voittanut taudin.
+Minusta koko kylän olisi pitänyt ilota yhteisessä riemujuhlassa. --
+
+Mutta tosiaankin -- Holtille ja kyläkunnalle ei tämä ollut mikään
+uutinen, ja hän oli valvonut paljon, siltä hän näytti, uskollinen
+miesparka!
+
+"Et näy vielä olleen kotona?" hän kysyi.
+
+"En."
+
+"Niin vai?" hän sanoi vitkastellen ja katsoi vähän hämillään toisanne
+päin.
+
+"Mutta onko kaikki vaara nyt ohitse?"
+
+"On."
+
+"Onko Elina noussut vuoteelta --."
+
+Holt oli hetkisen vaiti. -- "Hän on lähtenyt matkalle," hän sitten
+sanoi epäröivän näkösenä ja katsoi taas hämillään sivulle.
+
+"Matkalle? -- -- matkalle. -- En ymmärrä sanaakaan."
+
+"Niin -- hän äkkiä tahtoi lähteä matkalle -- ja --."
+
+"Matkalle? Mutta mihinkä?"
+
+"Bergenin kaupunkiin."
+
+"Ber --?"
+
+"Hän on sisareni luona. -- Äidilläsi lienee sinulle kirje häneltä," hän
+sanoi kiiruusti, niinkuin hän tahtoisi päästä koko asiasta, joka näkyi
+käyvän hänelle vaivaksi.
+
+Holt saattoi minua vähän tielle. Erotessamme hän sanoi: "En käsitä
+Elinan käytöstä -- se tuli niin äkkiä; on luultavasti tullut hänelle
+jotakin erinomaista -- ei ole vielä monta päivää siitä, kuin hänen
+henkensä oli vaarassa. -- Mutta luultavasti on kirjassa syy, jonka
+tähden hän tahtoi täältä pois," hän lausui lopuksi.
+
+Jätin hänen hyvästi ja riensin kotiinpäin. Tullessani äitini seisoi
+rappusilla tähystellen laivalle päin. "Tuollapa hän on," hän huudahti,
+kuin sai minut nähneeksi. "Tuletko vihdoinkin? Voi, kuinka olen sinua
+odottanut!"
+
+Astuimme saliin. Huomasin äitini sivulta katsovan minuun omituisesti
+kysyväisen näkösenä. "Oletko -- oletko ollut tuolla Holtin luona?" hän
+vihdoin kysyi.
+
+"Olen. Tiedän sen. Hän on matkalla. Onko sinulla kirje?" -- Äiti toi
+sen. Holt oli oikeassa; kirjeessä oli syy, miksi Elina oli lähtenyt
+pois.
+
+"Nyt täytyy kaiken olla lopussa, joka on ollut meidän keskemme. En voi
+olla sinulle se, joka minun olla pitäisi. En ole uskaltanut odottaa
+tuloasi. Olen niin häpeissäni."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Istuin siinä lukien ja lukien noita vähiä riviä toistamiseen enkä
+päässyt niistä selville. Tuntui aivan kuin se jonka olin lukenut ei
+ollenkaan olisi kuulunut minuun.
+
+Oltiin aivan vaiti tuvassa. Tunsin kahden lempeän silmän säälien
+katselevan minua, vaan en rohjennut kohottaa silmiäni maasta. Ei
+kumpikaan meistä puhunut. Tuntui sanomattoman raskaalta lausua ensi
+sana.
+
+Vihdoin äitini sanoi: "Hän oli hyvin sairas." -- Pyysin että hän
+kertoisi. Samana päivänä, kuin minä läksin, oli Elina vaan pieni poika
+seurassaan mennyt merelle purjehtimaan. Oli noussut myrsky ja
+rankkasade vuonolla; mutta Elina oli vaan pysynyt siellä, huolimatta
+mitään poikasen muistutuksista siksi kuin tämä oli ruvennut itkemään ja
+päivittelemään, kuin he eivät muka koskaan tulisi palajamaan kotia
+enää. Silloin hän oli kääntänyt veneen ja risteillen purjehtinut
+kotirantaan. Läpimärkänä ja tuulen kylmetyttämänä oli Elina tullut
+kotia ja seuraavasta päivästä saakka ollut sairaana, ja jonkun aikaa
+hän oli ollut tunnotonna ja hengenvaarassa. Ensi aikoina olivat kaikki
+ajatelleet vaan Elinan tilaa eivätkä muistaneet kirjottaa minulle.
+Silloin kuin Elina tuli tuntoihinsa jälleen, hän ei ollut tahtonut,
+että minä saisin tietää mitään hänen taudistaan, ja kun hän oli saanut
+tietää, että isä oli kirjottanut ja että minua odotettiin, niin ei
+mikään voinut pidättää häntä. Hän tahtoi vaan päästä pois, ja kuin
+höyrylaiva tuli, seisoi Elina matkaan valmiina sillalla, vaikka hän
+vaan muutamia päiviä sitten oli noussut sairasvuoteelta.
+
+"Johan hänen luonaan valvoessani ymmärsin, että hänellä oli jotakin
+esteenä," näin äitini lopetti; "ja ennenkuin hän meni, hän kertoi
+minulle senkin, minkä hän oli kirjottanut tuohon kirjeesen."
+
+Minä tunsin selvemmin, että tuo kaikki oli tapahtunut kuin äitini oli
+sen kertonut. Nyt kuulin eriskummallisten äänten vienosti soivan, ja
+merituulet kantoivat ne loitolle ulos -- elävän luoksensa viehättävät
+äänet.
+
+
+
+
+IX.
+
+
+Muutamia päiviä myöhemmin seisoin matalan valkosen talon edessä erään
+Bergenin kaupungin sivukadun varrella. Täällä sanottiin Holtin sisaren
+asuvan. Soitin oven kelloa. Pitkän odotuksen perästä kuulin jonkun
+astuvan alas portaita myöden, ja naisen ääni kysyi: "Kuka siellä?" --
+"Joku, joka tahtoo puhutella Elina Holtia." Kuului taas askeleita
+portaita ylös, sitten taas takaisin alas, vastattiin: hän ei ollut
+kotona, hän oli mennyt kävelemään. -- Minne hän oli mennyt? Milloinka
+hän tulee kotia? Sitä ei tiedetty.
+
+Kuljin tietä alas merelle, erästä vähimmin käytyä; sillä olin
+vakuutettu, että Elina halusi meren rannalle ja että hän ei kulkenut
+enemmän käytyjä teitä. Kuljeskelin siellä kauvan ja nousin kaikille
+lähikukkuloille tähystelemään ja häntä etsimään. Siellä oli samanlainen
+luonto kuin kotonani; vaan minusta se ei enään näyttänyt samanlaiselta.
+Nuo harmaat, laajat vuoret näkyivät katsovan minuun samalla
+tunnottomalla, umpimielisellä ja huolimattomalla katsauksella, kuin ne
+ovat tuhansia vuosia katsoneet menneitten sukupolvien tuskiin ja
+epätoivoon, ja kuin ne ehkä vielä tuhansia vuosia tulisivat katsomaan
+samaa surunäytelmää, jota ei koskaan näytetä loppuun, niin kauan kuin
+ihmisiä on olemassa. Meri, joka tuossa nyt aaltoili kostean tuulen
+ajelemana, näytti tällä hetkellä olevan suuri, kolkko hautausmaa,
+johonka vuosittain peitettiin monta loistavaa ihmistoivoa. Ja kumminkin
+tämä oli sama luonto, jota niin tarkoin tunsin ja hellästi rakastin, ja
+johonka kaikki minun sulosimmat unelmani ja elämän muistoni olivat
+yhdistetyt.
+
+Kulin polkua, joka kierteli kanervakunnahitten välitse, pienien,
+vetevien alhojen halki, jossa oli leppävesoja pitkin matkaa, ja
+istahdin vihdoin pistävälle vuorenkärelle, väsyksissäni kuleksimisesta,
+väsyksissäni katsomasta autiota luontoa, synkkää merta ja paljaita
+vuorenhuippuja, väsyksissäni ajattelemasta yhtä ja samaa, kuin olin
+lakkaamatta ajatellut viimeiset vuorokaudet pääksytysten. Olin jo
+heretä etsimästä sekä palata kaupunkiin, kuin äkkiä vähän ulompana
+meren rannalta huomasin naisen haamun, jonka, vaikka se oli kaukana,
+helposti tunsin. Se oli Elina. Siellä hän istui, samassa asemassa kuin
+olin nähnyt hänen kotonakin, nojaten päätänsä käteen ja katsoen ulos
+merelle.
+
+Lähestyessäni hän vitkaan käänsi päänsä, mutta huomattuansa minut, hän
+kavahti ylös kuin säikähtynyt lintu ja alkoi mennä, ikäänkuin hän olisi
+tahtonut paeta minua. Mutta äkkiä hän pysähtyi ja jäi seisomaan
+mihinkään liikahtamatta ja taaksensa katsomatta. Vasta kuin olin tullut
+aivan hänen lähellensä ja tervehdin: "Hyvää iltaa, Elina," hän kohotti
+päätänsä ja toisti koneentapasesti: "Hyvää iltaa." --
+
+Kuinka hän oli muuttunut! Että hän oli käynyt huonoksi pitkällisestä
+taudista, senhän tiesin, ja kalpeana ja laihanahan hän oli jo silloin,
+kun minä läksin. Mutta tämä kyllästynyt, tyly katse hänen silmissään?
+Ei ollut ainoastaan surua hänen olemuksessaan, vaan myös jotakin
+syksyntapasta, hän oli noiden puoleksi lehdettömäin, kellertyneiden
+pensasten kaltainen, jotka olivat pienissä ryhmissä pitkin meren rantaa
+ja jotka odottelivat pitkällistä, tyhjää, kylmää talvea.
+
+"Oletko tullut?" hän alkoi puhua. "Tiesinhän että tulisit, enkä
+kuitenkaan kärsinyt odottaa tuloasi, vaan en luullut voivan kestää
+sitä."
+
+Hän kävi taas istumaan, laski jälleen päänsä käden nojaan ja katseli
+hetkisen ulos merelle mitään puhumatta. Minä istauduin kanervikkoon
+hänen sivulleen ja odotin. Äkkiä hän nousi pystyyn ja alkoi vihasella,
+itseänsä soimaavalla äänellä: "Ei minun olisi koskaan pitänyt tulla
+teille kuin sinä kotonasi iltasella luit; sillä sen luulen itseäni
+huumanneen. En ollut koskaan kuullut mitään semmoista; valvoin yöllä
+vuoteellani enkä tiedä mitä olisin voinut antaa päästäkseni sinne,
+jossa tuo tapahtui, mistä luit ja kerroit. Nämät lukuhetket tuntuivat
+minusta elämäni onnellisimmilta. Mutta kuitenkaan -- _ei minulla
+oikeastaan ole halua tuommoisiin_. Enkä ole siihen kasvatettukaan.
+Olenhan melkein talonpojan lapsi, sitä ei mun olisi pitänyt unhottaa.
+Tämä lukeminen ei tehnyt minulle hyvää. Minusta kaikki kotonani alkoi
+näyttää niin vähäpätöseltä, niin kurjalta, niin typerältä, ja kaikki
+tuolla ulkomaailmassa näytti niin suurelta ja somalta. Minä aina
+kyllästyin kaikkiin niihin, joittenka kanssa joka päivä elelin; sinä
+ainoastaan olit toisellainen, olit niiden kaltainen, joista sain kuulla
+lukiessamme ja kertoellessasi. Siten rupesin luulemaan pitäväni sinusta
+niin, kuin vaimon tulee pitää aviomiehestään. En silloin valhetellut
+sinulle, en, en sitä tehnyt. Olen sitä sitten ajatellut monta kertaa
+tarkalleen; olen sitä niin perin pohjin mielestäni tutkistellut, että
+luulen siitä tulleeni lujamielisekki. En voinut elää niinkuin moni
+elää, ei ole kukaan eikä mitään, josta oikein pitää ja huolehtii.
+Tuntui niin ihanalta, kuin olin löytänyt yhden ihmisen, joka piti
+minusta ja josta minä voin pitää ikäni, ja olen vakuutettu siitä,
+ett'et olisi koskaan voinut löytää ketään, joka olisi tahtonut
+uskollisemmin kestää hyvät ja pahat päivät kanssasi. -- --
+
+"Mutta minun piti oppiman tarkemmin tuntemaan itseäni sekä huomaamaan,
+kuinka kurja olen ja kuinka epävakanen mieleni on. Havaitsin, ett'en
+ajatellut sinua niin, kuin minun olisi pitänyt, ja ymmärsin niinikään,
+että tuo haluni ja kaipaukseni päästä kotioloista ulos maailmaan oli
+myöskin ollut vaan lapsellisuutta. Sinä itse saatoit minut malttamaan
+mieleni. Olin siitä saakka kuin jouduimme kihloihin, ihmetellyt, että
+voit olla kotiseudussa. Luulin sinun kerran tulevasi sanomaan minulle,
+että tahdoit ulos maailmaan, päästä taistelemaan parhaimpain rinnalla
+ja sieltä vallottamaan itsellesi valtakuntaa. Niin, olihan se tyhmää ja
+lapsellista, vaan en voinut olla ajattelematta noita vanhoja
+kertomuksia, joita olit lukenut minulle, kuinka kaikki, jotka olivat
+johonkin päteviä, eivät saaneet hengen rauhaa, ennenkuin saisivat
+laivoja ja väkeä kokoon, purjehtiakseen ulos vallottamaan maita ja
+niittämään kunniaa. Sitä minä saatoin oivaltaa, tunsin sydämessäni,
+että jos olisin ollut mies, niin olisin tehnyt samoin. Ja sinä näyt
+olevan kovin hyvä jäädäksesi tuonne kodin soppeen ja tullaksesi muitten
+kaltaiseksi. Ja odottelin lakkaamatta, että sinä kerran sanoisit: nyt
+en voi tätä kestää kauvemmin. -- Mutta silloin sinäkin sanoit, että oli
+kaikkialla kylliksi semmoista, jota voi harrastaa ja työskennellä; ja
+minusta tuntui ikäänkuin olisin ollut poissa kauvan aikaa ja nyt olisin
+tullut kotiin sekä nähnyt kaikkea semmoisenaan kuin ne olin ennenkin
+nähnyt, minä tunsin kaikki jälleen ja ne kävivät minulle yhtä rakkaiksi
+kuin ennen. Sillä silloinhan minä olin ajatellut aivan samoin kuin
+sinäkin. Ymmärsin kuinka tuhma ja turhamainen olin ollut, kuin olin
+halunnut jotakin, joka olisi tehnyt minut onnettomaksi, jos olisin sen
+saavuttanut. Mutta ymmärsin myös erehtyneeni toisessakin asiassa, jossa
+erehtyminen on paljon pahempi.
+
+"En ensin tahtonut sanoa mitään. Luulin kaiken voivan pysyä semmoisena,
+kuin se ennen oli ollut, jos vaan oikein todella tahdoin. Ja minä
+rukoilin ja itkin ja taistelin yksinäni, vaan ei mikään, ei mikään
+auttanut. Kumminkin olin päättänyt, että sinä et saisi koskaan tietää
+mitään siitä, jota vastaan taistelin; ei minusta näyttänyt väärältä
+salata sitä. Mutta sitten sanoit -- ehtoolla ennen kuin läksit,
+muistathan? -- että semmoista ei kukaan voisi salata kaiken ikänsä, ja
+että oli petos koettaa jotakin sellaista ja ett'et koskaan tulisi
+antamaan sitä anteeksi. Se oli elämäni katkerin hetki, voih, en tiedä
+mitä olisin kantanut ja kärsinyt saadakseni vain olla sitä
+mainitsematta. Enkä saattanut uskoa, että se oli ajatuksesi, ja arvelin
+että siinä piti jotakin tapahtua, joka vapauttaisi minut sen
+ilmottamisen velvollisuudesta. Sitten käskin sinun mennä -- se ei ollut
+oikein tehty, tiedän sen; mutta tuntui ikäänkuin siitä voisi tulla joku
+muutos. Mutta oikeastansapa jo silloin tiesin, että sinä olit oikeassa,
+ja että minä en koskaan olisi tahtonut antaa sinulle anteeksi, jos sinä
+olisit salannut jotakin semmoista minulta. -- En voinut sinun
+lähdettyäsi palata kotiin; sain pojan mukaan ja otin venheen. En tiedä
+mitä tahdoin; luulen toivoneeni, että myrsky syöksyisi päällemme ja
+tekisi kaikesta lopun. Mutta sitten alkoi poika pelätä; olin hänet
+unhottanut. Ehkä myöskin ajattelin, että se oli synti, että se oli
+Jumalan kiusaamista -- en tiedä; olin niin mieletönnä, minusta tuntui
+yhden tekevältä, tapahtuipa mitä tahansa, kuin olin kokenut jotakin
+niin häpeällistä kuin tämän".
+
+Kuin Elina näin tunnusti tekojansa ja usein itseänsä syytteli, niin
+hänen usein oli vaikea tukahuttaa itkua, joka tahtoi väkisinkin tyrskyä
+ulos, ennenkuin hän oli päässyt loppuun. Mutta viimeiset sanat
+luettuaan hän ei enää voinut hillitä itseään, hän taas itki noin
+katkeralla katuvaisella tavalla, jonka olin kuullut yhden kerran tätä
+ennen, ja jota nyt ymmärsin paremmin kuin silloin.
+
+Olin jo hänen luoksensa tullessani tietänyt, eitä tämmöinen yhtyminen
+ei tulisi muuttamaan mitään, että kaikki olisi hukassa, ja kumminkin
+minä nyt tunsin, ett'en ollut oikein selvästi sitä ajatellut, että
+vast'edes tulisimme käymään toistemme sivu aivan kuin ventovieraat.
+Mutta nyt, kuin kuulin hänen itsensä sitä sanovan, oivalsin sen vasta
+oikein selvästi.
+
+Olin nyt mielestäni semmoisen miehen kaltainen, joka on katsonut elämää
+vaan suloisen univerhon lomitse, jota nyt kerrassaan revitään rikki.
+Kaikki, minkä olin huomannut sen arvoseksi, että sen eteen sietäisi
+elää, kaikki, minkä koskaan olin katsonut tai aavistanut jaloksi ja
+ihanaksi, kaikki toivo, kaikki ilo, lähellä ja kaukana -- kaikki oli
+kerrassaan hävinnyt kuin tuhka tuuleen. Tuon pettävän verhon takana,
+jossa niin monta ihanan välkkyvää tähteä näkyi houkuttelevan luoksensa,
+ja joka oli täyttänyt tulevaisuuteni valollaan ja loistollaan, sen
+takana oli nyt vaan harmaata, kylmää, koditonta -- silmiensä edessä
+näkyi vaan sakea, liikkumaton usva, josta silloin tällöin vilahteli
+koko joukko kalpeita haamuja, jotka heräsivät tuntoihin vaan
+aavistamaan sitä elämää, jota ei ollut, kuin heidän kaipauksensa
+synnyttämä, ja jotka kohta tulisivat huomaamaan itseänsä petetyiksi,
+tulisivat edelleenkin hapuilemaan usvassa ja vihdoin häviämään ilman
+jäljittä, jäännöksittä. Tuo lempeä, kaunis, kirjava maailma, jota
+näemme onnen hetkillä, mihinkä se oli joutunut? Näin vaan kolkossa
+usvameressä laivahylyn, jota laineet hakata mäiskyttelivät kovaan
+kallioon, joka halusta tahtoi hävitä syvyyteen, vaan ei taitanut. -- --
+
+Voih! Silloin en luullut, että semmoisen tuskan kokenut voisi elää
+kauemmin. -- --
+
+Elina ei itkenyt enää, mutta istui siinä vaan alla päin ja katsoa
+tuiotti väsynein, toivottomin silmin eteensä. Vihdoin hän nousi, vaan
+jäi seisomaan, ikäänkuin olisi odottanut sanaa minulta. Olikin minulla
+kysymys, joka jo kauvan oli polttaen pyörinyt kielelläni, vaan jonka
+nyt vasta sain lausutuksi: "Oletko rakastunut toiseen, Elina?"
+
+Hän ei heti vastannut ja kuin hän oli kääntynyt pois, en voinut lukea
+mitään hänen silmistään. Vihdoin hän vastasi omituisesti tuikealla
+äänellä: "Kenenpä luulet enään uskaltavan luottaa minuun tämän päivän
+perästä ja kuinka voisin luottaa itseeni?"
+
+Hän jäi vielä sinne seisomaan, mutta käänsi silmänsä tyystisti pois
+minusta. Äkkiä hänestä kajahti leppeä, hiljanen, milt'ei epävarma ääni,
+joka oli aivan toisellainen kuin hänen äänensä oli kuulunut hänen
+vastatessaan minun kysymyksiini: "Voisitkohan milloinkaan", hän kysyi,
+"antaa minulle anteeksi sen, minkä olen sinua vastaan rikkonut?"
+Tuhansia ihania muistoja loisti vilahdukselta mielessäni tuon äänen
+kaikuessa, jota nyt kuulin ehkä viimeisen kerran.
+
+"Kuinka voit sitä kysyäkään? Ymmärrän nyt hyvinkin selvästi, kuinka
+vähän sinä rakastit ja saatoit rakastaa minua, -- ja sitä paitse: Mitä
+sinä sille mahdat, että -- että nyt ei enään ole asiat kuin ennen."
+
+"Kyllä! Olisi minun pitänyt tuntea itseäni paremmin. Mutta jos olen
+saattanut sinulle surua, niin nyt tiedän kylliksi, että se, joka on
+tapahtunut, ei ole tuottava minullekaan iloa vastaseksi iäkseni."
+
+"Sitä sinun ei tarvitse sanoa minulle. Tiedän kyllä, että tämä
+kohtauksemme on käynyt sinun sydämellesi yhtä raskaaksi kuin minunkin."
+
+"Mutta sinulla ei ole mitään kaduttavaa. _Semmoinen kuin minä ei voi
+katsoa kunnollista ihmistä silmiin enään_. Ja jos ei se -- niin, jos ei
+se estäisi" -- --
+
+Hän pysähtyi, kääntyi äkkiä minuun, katsoi minua suoraan silmiin,
+tarttui käteeni ja sanoi: "Meidän täytyy erota, ja on parasta että se
+nyt tapahtuu -- eihän siitä enää ole puhumistakaan. Mutta ensiksi sinun
+täytyy tietää, että jos olenkin pettänyt sinut -- ja pettänyt itseni,
+niin olivat kuitenkin ne päivät, jotka elimme yhdessä, ihanimmat
+niistä, joita olen elänyt, ja niistä, joita tästä lähtien olen elävä.
+-- Jää hyvästi!" -- --
+
+Hän rupesi äkkiä kiiruhtamaan kaupunkiin päin. Kuinka usein olin
+katsellut tätä hoikkaa lyhyenläntää, mutta kuitenkin lujatekosta
+vartaloansa! Kyllä tunsin hänen ripeän, vakaan käyntinsä! Hän tällä
+hetkellä oli silmissäni semmoisena kuin hän oli ennenkuin viimeisten
+aikojen surut ja taudit olivat muuttaneet hänet. Näin hänen harmaat,
+selvät silmänsä, joissa rauhallisina hetkinä oli jonkinlaista raitista
+jokapäiväsyyttä, ja käytännöllistä mielevyyttä, joihin välistä taas
+äkkiä ilmaantui jotakin syvää kiihkon hehkua; kuin hänen mielensä
+joutui liikutukseen. Näin hänen leveän, lujaa tahtoa ilmottavan
+otsansa, jota somat kiheräiset hiukset ympäröivät, näin hänen
+hienotekoset huulensa, jotka välistä voivat olla niin ilosessa hymyssä,
+ja jotka toisin ajoin saattoivat puristautua toisiinsa niin kovasti ja
+kolkosti. Olin kuulevinani hänen raikasta nauruansa, joka voisi saattaa
+ketä tahansa unhottamaan, että suruja olikaan ihmiselämässä, sekä hänen
+sydämellisen lempeästi helähtelevää ääntänsä, kuin hän puhui jostakin,
+jota hän sydämestään olisi suonut. -- --
+
+Oli minulle käsittämätöntä, että kaikki tämä, joka oli ollut minun,
+tästä hetkestä saakka tulisi olemaan minulle vierasta. Tulisin ehkä
+häntä kohtaamaan, ja näkemään, saisin kuulla hänen ääntänsä, tulisin
+ehkä ihastumaan sen somasta soinnusta, sekä tuntemaan rakkauden
+lempeästi puhuvan sydämeni salaisimpaan soppeen, ja kuitenkin olisi
+minun pakko tottua siihen, että siitä kaikesta ei mitään enään kuulunut
+minuun. Se tulisi tuntumaan samalta kuin jos palajaisi omaan kotiinsa
+ja huomaisi sen olevan toisen vallassa.
+
+Kuinka kauvan istuinkaan siinä kanervikossa en tiedä. Vihdoin en
+ajatellut sitä, mitä oli tapahtunut. En yleensä ajatellut mitään.
+Tunsin vaan niin ääretöntä voimattomuutta, hervottomuutta, tylyyttä,
+jonka siaan kohta tuli pistävä tuskallinen kipu sydämeen; -- Heittäysin
+koko pituuttani kanervien sisään, ikäänkuin olisin tahtonut tukehduttaa
+tuon kiduttavan kaipauksen rinnassani; ummistin silmät ollakseni
+näkemättä tuota maailmaa, joka oli niin aavana, autiona edessäni; minua
+halutti tunkeutua alas maan poveen ja siellä nukkua, nukkua -- --.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Muutaman päivän perästä taas kotiseutuni oli nähtävänäni. Niin, olipa
+se minun vanha rakas kotiseutuni, joka, ollessani poissa, aina oli
+mielessäni loistanut armahitten muistojen ja viehättävien toiveitten
+valossa, ja jota en koskaan ollut lähestynyt, ett'ei tuhannet lempeät,
+iloset ajatukset ja tunteet olisi nousseet mieleeni tervehtimään sitä
+raikkaalla riemulla.
+
+Nyt palasin sinne eräänä päivänä, jolloin taivas oli harmaa ja ilma
+raskas, aivan kuin kuolehtunut. Maasta ja puista nousi selvä syksyn
+haju. Kaikki minusta näkyi ilmottavan vanhuutta, väsymystä, tyhjyyttä
+ja yksinäisyyttä; kaikki näytti kylmyydestä haihtuvan ja vähitellen
+jäätyvän, ja kaikkialla tuntui niin hiljaselta kuin hautajaisissa.
+
+Astuin kotia päin. En ollut kärsiä ajatusta, että nyt tulisin tapaamaan
+tunnettuja ihmisiä ja näkemään kaikkien toimien menemän tavallista,
+jokapäivästä menoansa. Kävin ensin niissä paikoissa, joita kerran
+olimme sanoneet "omiksemme." Istuuduin puiston istuimille, kiville,
+joilla olimme istuneet, katselin puita, jokea, merta. En alussa
+tuntenut siitä mitään, oli kuin muistamisen kykyni olisi kokonansa
+haihtunut minusta. Mutta äkkiarvaamatta yksi muisto heräsi, ja sen
+seurassa palasi koko joukko. Tunsin hänen armaat käsivartensa halajavan
+minua, hänen poskensa nojaavan minun poskeani vasten, oli, kuin olisin
+tuntenut ensimmäisen suukkosen ja kuin hänen suloset, uskolliset
+silmänsä olisivat sanoneet: "olet minun." Kaikki nuo suloset sanaset,
+joita vaan rakkaus keksii ja joihin se panee ilahuttavan voimansa,
+soivat mielessäni, ja koko se sulosuus, jota ihmisääni pystyy
+kuiskaamaan, kuin mieli on lämminnä lempeyden kaipauksesta, ilmaantui
+taas sydämeeni. -- --
+
+Jo hämärti, kuin vihdoin menin kotia. Mutta nykysen tilani muisto
+tarttui jääkylmillä kourilla mieleeni ja tunsin kulkevani elämän
+suuressa, loppumattomassa hautajaissaatossa.
+
+Käytävässä, johonka astuin ennenkuin olin tavannut ketään omistajaa,
+oli pilkkosen pimeä. Aioin mennä omaan huoneeseeni, vaan kuulin jotakin
+liikkuvan pimeässä ja pysähdyin. Äkkiä tunsin kaksi käsivartta
+tarttuvan kaulani ympärille ja lempeän äänen kuiskaten kysyvän: "Eikö
+asiat voi selvetä enää?" -- "Ei" --
+
+Menin ylös huoneeseeni. Kuu nousi ikään vuoren harjanteen takaa ja
+loisti vähäsellä, sinertävällä valolla melkein mustankarvasille puille
+ja harmaanruskeille vainioille. Istuuduin akkunan ääreen. Tuossa olivat
+vanhat ystäväni, kaksi saarnipuuta lehdettöminä ja odottivat
+tyytyväisinä kohtaloansa, talven tuloa. Kylän rakennukset olivat kuin
+suuria, epäselviä kivenmöhkäleitä himmeässä kuutamossa; tuolla kaukana
+välkkyi meren harmaanvaalea, kiiltävä juova. Kuulin puinnin pauketta
+riihestä: se muistutti minulle rauhallista talvielämää ja iltapuhteita
+kotilieden lämpimässä. Ei ollut levottomuutta missään, ei vihiäkään
+siitä, että jotakin surettavaa ja häiritsevää oli tapahtunut, taikka
+olisi tulossa.
+
+Mieleeni johtui tuo unhottumaton ilta, jolloin istuin ikkunani ääressä
+samoin kun nyt ja katsoin ulos kuutamon valasemaan yöhön, toivoen
+loistavaonnista tulevaisuutta ja tuntien "olevan sulosta elää."
+Varsinkin muistui tarkkuudella mieleeni seuraavan päivän aamu. Muistin
+kuinka palvelustyttö kahvia tarjoten herätti minut toivottamalla "hyvää
+huomenta," ja "ilosta joulua." Muistin luonnon peittämät puut akkunan
+edustalla ja niistä kiiltävät lumitimantit ja kaukaisien vuorien
+punertavat huiput sekä vienosti lainehtivat pilvenhattarat, jotka
+hiljaan liitelivät ilmassa. Kaikki mulle näkyi toivottavan "ilosta
+joulua;" niin teki isäkin, joka pisti päänsä sivuhuoneen ovesta
+sisälle. Muistan äitinikin tulleen samalla toivotuksella sisään,
+istuutuneen sängynlaidalle ja kertoneen minulle kaikista talossa
+tapahtuneista muutoksista. Muistan että kaikki, kaikki, jonka näin ja
+kuulin, minusta oli niin merkillistä, niin uuhottumatonta, enkä luullut
+koskaan ennen tietäneeni kuinka paljon rakastin koko taloa ja sen
+asukkaita, kotiseutua ja sen asujamia enkä koskaan aavistaneenikaan
+kuinka ihanaa ja vaaran-uhkaavaista onnea täynnä ihmiselämä olikaan.
+
+
+
+
+X.
+
+
+Monta, monta vuotta on nyt vierinyt sen iltasen perästä, enkä siitä
+puoleen ole koskaan enää nähnyt syntymäseutuani. Sain jonkun aikaa
+usein kirjeitä vanhemmiltani; sitten niitä tuli yhä harvemmin eikä
+niissä koskaan ollut mitään Elinasta. En siis tietänyt sitäkään, että
+hän oli palannut setänsä luo, ennenkuin eräänä päivänä sanomalehdessä
+huomasin seuraavan "onnettomuuden merellä:" Kovassa myrskyssä viime
+viikolla tapahtui näillä seuduin onnettomuus merellä, joka on
+herättänyt surua laveissa piireissä, kuin herra maakauppias Holt
+kotimatkalla ------n pitäjän käräjäpaikalta purjehti kumoon ja hukkui
+veljensä tyttären kanssa, joka oli hänen seurassaan. Hra asianajaja
+Vang ja eräs poika, jotka myöskin olivat matkalla, pelastettiin.
+Maakauppias Holt oli tunnettu tavattoman kunnolliseksi, rehelliseksi ja
+avuliaaksi mieheksi, ja sekä häntä että hänen veljentytärtä kaipaavat
+nyt haikeasti ne monet, joita he auttoivat neuvoillaan ja töillään.
+
+Vaan se, joka tällaista on kokenut, tietää miltä tuntuu saada semmoinen
+uutinen, kuin sen vielä päälle päätteeksi saa tietää vaan julkisen
+sanomalehden uutisosastosta, jossa se tietysti on kirjotettu yleisien
+"tapaturmien" tapaan.
+
+Kirjotin heti "patriootille" saadakseni tarkempia tietoja, ja hänen
+vastauksensa kuului näin:
+
+  "Kunnioitettava Herra!
+
+  "Se surullinen onnettomuus, josta kirjotatte, tapahtui viime
+  syyskäräjäin aikana. Olin mennyt sinne Holtin kanssa, ja Elina
+  oli seurassamme käydäksemme Hanna Strömin luona, joka nyt on
+  naitu sille miehelle, joka käräjiä pitää. Kuin Holt oli
+  toimittanut asiansa, hän tahtoi purjehtia kotia. Mutia kävi
+  myrsky ja häntä kehotettiin luopumaan aikomuksestaan. Vaan
+  muistattehan, että häntä ei helpolla saatu luopumaan
+  päätöksestään. Meillä oli vaan kuusilaitanen purjevene, ja
+  Holt, minä sekä puolikasvunen poika hoitelimme sitä. Holt
+  oli aina uhkarohkea purjehtia ja luulen hänen vuosi vuodelta
+  käyneen yhä rohkeammaksi. Poika oli samallainen uskalikko
+  eikä arvellut olevan mitään vaaraa laskea vesille.
+
+  "Olipa se oikein hirmupäivä joka ei koskaan haihdu muististani.
+  Lumiräntää satoi, tiet olivat vetelät, ilma kolkko. Semmoinen
+  käräjäpaikka on silloin omiansa tekemään elämän inhottavaksi.
+  Kaikki ovet ovat longallaan, läpimärkiä ihmisiä kulkee ulos ja
+  sisään tapaamaan toinen toistansa, ja he tuovat sadetta,
+  kosteutta, likaa kaikkiin huoneisiin. Kaikkialla on järven
+  ja kalan hajua. Tielläkin näkee synkkämielistä käräjäväkeä
+  hitaasti kulkevan edes takasin. Kaikki ovat käräjäpaikalla
+  kiireissään, ei voi puhua järjellistä sanaa kenenkään kanssa
+  eikä löytää rauhallista soppea, johon ei tuulen henki, kosteus
+  eikä kalan haju tunkeudu. -- Holt oli tavallista rauhattomampi
+  ja käveli koko päivän sisään ja taas ulos. Vihdoin hän oli
+  valmis ja poika kantoi matkatavarat veneeseen. Valmistauduin
+  minäkin ja tapasin Holtin etehisessä. 'Mihinkä sinä aiot?' hän
+  kysyi. -- 'Tietysti kotiin,' vastasin. -- 'Lörpötyksiä. Jää
+  tänne huomiseen. On siaa kylänvanhimman veneessä sekä sinulle
+  että Elinalle.' -- 'En salli sinun mennä yksinäsi tämmöiseen
+  ilmaan,' minä sanoin. 'Kiitoksia vaan paljon; mutta olen jo
+  täysi-ikänen ja voin kyllä purjehtia tämän matkan lapsenlikatta.
+  Kyytimiehen olen saanut.' -- 'Jos sinä tahdot mennä tänään, niin
+  minäkin tahdon. Luulisinpa kuitenkin olevani omassa vallassani.'
+  'Olet vaan tiellä,' Holt vastasi äreästi. En saanut aikaa vastata
+  sillä samassa tuli Elinakin matkapuvussa etehiseen. Holt katsoi
+  häntä suurin silmin. 'Mutta sanoinhan, että olin saanut sinulle
+  siaa kylänvanhimman veneessä huomenna.' 'Minä menen tänään,'
+  Elina vastasi lyhyesti. Holtia rupesi asia arveluttamaan ja hän
+  katsoi ulos merelle. -- 'Mutta ilmaan et voi varsin luottaa,' hän
+  sanoi epäröiden. 'En tule olemaan tiellä,' Elina sanoi ja alkoi
+  astua rannalle päin. Nyt ei Holt enään vastustellut, mutta
+  omituisen katseen hän loi veljensä tyttäreen.
+
+  "Siis purjehdimme rannasta. Elinan kädessä oli purjeiden
+  jalusnuorat, Holt piti perää, minä istuin keskelle ja poika
+  kokassa. Kauvan kulettiin onnellisesti. Ei oikeastaan ollutkaan
+  mitään vaaraa purjehtia tämmöisessä ilmassa, kuin oli semmoinen
+  veneenhaltia kuin Holt. Mutta eihän se ollut leikinlaskuakaan,
+  ja vaiti ollen toimitimme kukin tehtävämme. Holt istui puoleksi
+  kääntyneenä Elinaan päin ja puhui hiljaa hänen kanssaan. Minä
+  voin kuulla vaan erityisiä lauseenkatkeamia, mutta ne minut
+  kuitenkin saattoivat ajattelemaan. 'Nyt siinä asiat selvitetään,'
+  he näkyivät vihdoin puhuvan suunsa puhtaaksi kaikesta, mitä oli
+  ollut epäselvää heidän välillänsä. Kuulin Holtin vastaavan
+  olevansa jo vanhemmalla puolen ikäänsä, ja 'että hän ei koskaan
+  olisi uskonut eikä toivonut --,' seuraavia sanoja en voinut
+  kuulla. Kuulin Elinan sanovan siihen: 'Sinun ei olisi koskaan,
+  ei koskaan pitänyt salata tuota,' ja minä ajattelin: 'Holt kertoo
+  tytölle kuinka rakas tämä todellakin on ollut hänen sydämmelleen
+  ja minkä tähden hän ei koskaan ollut näyttänyt sitä.' Sitten
+  kuulin Holtin myös puhuvan 'kihlauksesta,' sekä jotakin, 'jota
+  hän ei uskaltanut' ja 'olla aivan varma itsestään.' Ja minä
+  kuulin Elinan selvästi vastaavan: 'Ei, nyt sinä et oikein voisi
+  uskoa minua enää, enkä sitä voi itsekään enää'. Vaan mitä hän
+  tarkotti, sitä en tiedä. Huomasin myös Holtin usein punastuvan
+  ja että hänen kätensä oli epävakaasti peräsimessä kiinni. Hänen
+  silmänsäkin ilmottivat jonkunlaista hajamielisyyttä, eikä hän
+  ollenkaan pitänyt vaaria tuulenpuuskauksista. Äkkiä näen aika
+  vihurin lähenevän, musteni merellä, vaan Holt ei sitä huomannut.
+  Minä huudan hänelle, hän malttaa äkkiä mielensä ja antaa käskynsä,
+  tällä kertaa vielä ajoissa. Sama tapahtuu vielä kerran. Huudan
+  hänelle: 'Nyt sinä purjehdit uhkarohkeasti, Holt!' Hän ei
+  vastannut, vaan katsoi tarkemmin kotvasen aikaa. Nyt näytti siltä
+  kuin ilma alkaisi laimeta, Holt puhui taas Elinan kanssa ja minä
+  vaivuin omiin ajatuksiini enkä sen kovemmin tarkannut koko
+  kulkuamme. Silloin poika äkkiä huudahtaa: 'Tuossa tulee --!' --
+  Enempää hän ei saanut sanotuksi; kuulin vaan hirmusen viuhinan,
+  näin maston katkeavan ja putoavan mereen ja äkkiarvaamatta tunsin
+  itseni märäksi ja kylmäksi, olin vähällä tukehtua ja sitten en
+  enää nähnyt enkä kuullut mitään. Kuin taas tulin tuntoihini,
+  venyin kumpasetkin kädet kumoon menneen veneen laidassa kiinni ja
+  tunsin käden tarttuvan kaulukseeni auttamaan minua ylös. Se oli
+  Holt, joka jo istui veneen emäpuulla toinen käsi Elinan ympärillä,
+  joka kalmankalpeana ja silmät kiinni nojasi häntä vasten. Poika
+  oli myös taampana hyvässä korjuussa. 'Pysy tiukasti kiini', Holt
+  sanoi, kuin oli auttanut minut ylös ja hellitti kättänsä. Siten
+  istuimme hetkisen veneen emäpuulla etsien silmillä apua ja uskoen
+  sielumme Jumalan käsiin. Holt näytti rupeavan käymään vähän
+  epävakaaksi tuolla etupuolella, ja huomasin kohta, että alkaa
+  hänelle käydä vaivaloiseksi pitää sekä itseänsä että Elinaa kiinni.
+  Puhuin hänelle siitä, mutta hän lausui vaan: 'Pidä poikaa silmällä,
+  jos voit'. -- Katsahdin häneen olkani takaa. Hän istui miehen
+  vakavuudella ja sylki merivettä suustaan, Samassa hyökyaalto
+  töytäsi veneen kylkeen ja huuhtoi jääkylmää vettä päällemme;
+  minä en hetkisen aikaan nähnyt enkä kuullut mitään, vaan koetin
+  pysyä käsin veneestä kiinni. Kun sain silmät auki _ei siellä enää
+  ollut ketään etupuolellani_! Huusin täyttä kurkkua merelle ja
+  rantaan päin, vaan ääneni hävisi kuin lapsen huuto sekä myrskyn
+  että aaltojen pauhatessa eikä siellä ollut mitään niiden päällä
+  nähtävää, kuin tupruilevata veden huurua.
+
+  "Onpa kuin onkin kauheata nähdä semmoista! Suuri Jumala, sitä
+  muistoa ei mikään voi haihduttaa! Sen minä sanon Teille, käypi
+  vanhaksi sellaisesta ja elämisen halu katoaa kokonaan pois.
+
+  "Me kaksi, jotka olimme jälellä, jouduimme aaltojen ajosta
+  tyvenemmille vesille; maalla oliat huomasivat meitä ja siten
+  pääsimme siitä hengissä.
+
+  "Mitäpä minun vielä tulee sanoa? Voitte itse ajatella mieleni
+  tilaa, kuin menin viemään Teidän vanhemmillenne tuommoista
+  sanomaa. Äitinne silloin lausui jotakin, joka sittemmin ei ole
+  lähtenyt mielestäni: 'Ehkä se kuitenkin oli parasta'. Täytyy
+  tunnustaani, että olen itsekin ajatellut jotakin samallaista.
+  Ei koskaan noiden kahden väli oikein selvennyt hyväksi.
+  Pitäisiköhän minun olla tästä puhumatta? Mutta olettehan niin
+  hartaasti pyytänyt minulta tarkkoja tietoja heistä. Niin,
+  kummallistahan se oli, että eivät oikein sopineet keskenänsä.
+  Elina oli kaikkein helläsydämmisin, kaikkein jalomielisin vaimo,
+  kuin olen tuntenut, ja mitä Holtiin tulee -- niin hän oli ainoa
+  ystäväni eläessäni, uskollisempi kuin kukaan muu, ja hyvä kuin
+  oli semmoinen hädän-alaselle. He eivät sopineet keskenänsä ennen
+  kuin oli myöhä. -- Kumminkin oli heidän välinsä paljon parempi
+  nyt kuin ennen. He puhelivat lempeästi toisilleen eivätkä enää
+  olleet niin harvasanaset keskenään. Voitiin kuitenkin huomata,
+  että siinä oli jokin haava, joka ei voinut parata. Ja tuolla
+  hirmuhetkellä, kuin Elina oli puoleksi tunnotonna Holtin sylissä,
+  kuulin sanasen, jota en ole uskonut kenellekään, en Teidän
+  vanhemmillennekaan. Kuin Holt huomasi, ett'ei tyttö sylissä
+  voinut pysyä varmasti kiinni, niin hän sanoi: 'Elina, palauta
+  mielesi, henki on vaarassa'. -- 'Laske minut', Elina sanoi, 'on
+  yhdentekevää, _nyt ei kuolema ole raskas_'. Hän ehkä puhui
+  mielen huumauksessa; mutta olen myöskin ajatellut, että hän
+  ilmotti salasen toiveen. -- Ja hän, joka kerran sanoi: "_Ompa
+  sulosta elää_!"
+
+  "Itsestäni on vaan vähä sanottavaa. Minua enite vilu vaivaa. Enkä
+  tiedä mikä paino tuota rintaa vaivannee, josta en koskaan näy
+  pääsevän. Minkäpä eteen nyt eläisinkään? Talo tuolla mäellä on
+  tyhjä, en enää voi pistäytyä sinne näkemään kahta hyvää ihmistä.
+  Eihän elämä ole minkään arvonen, kuin on jäänyt yksinäiseksi.
+  Tahdon tunnustaa Teille asian. Ovathan ne hyvät nuo yleiset
+  aatteet ja harrastukset, Mutta ne ovat ihmeen kylmäkiskosia
+  seuralaisia, kuin on tullut vanhaksi. Suoraan sanoen: Kun ei
+  ole mitään muuta elämässä harrastettavaa, niin tunteepa itsensä
+  niin köyhäksi ja hylätyksi, että mielellään antaisi sydänverensä,
+  saadaksensa edes yhden, jota rakastaisi ja joka antaisi rakkautta
+  takaisin. Se on se elämänkokemus, jonka panen testamenttiini".
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kaikissa niissä kirjeissä, jotka olet näinä vuosina lähettänyt minulle,
+palajat aina yhteen ja samaan kysymykseen: Kuinka se on mahdollista,
+että minä voin tyytyä elämään tämmöisessä syrjälaaksossa ilman mitään
+muuta työnä, kuin parantaa sen asukkaita heidän kivuistaan. Onko tämä
+semmoinen tehtävä, että se voisi olla koko elämän täytteenä ja
+tarkotuksena? Mistä yleensä saan poltto-aineen pitääkseni vanhan uunini
+lämminnä. Mikä tekee, että voin tyytyä tähän ihmiselämään? Eikö kaipaa
+päästä suureen, avaraan maailmaan, jossa löytyy ihmisiä, jossa eletään,
+jossa tehdään urho-töitä, jossa ajatellaan ja runoellaan?
+
+Vastaus on siinä, jonka olen kertonut. Olen muistanut erään Elinan
+lausuman sanan: "Sitten tahdomme muistaa niitä, jotka kivulloisia ja
+surullisia ovat". Katso, jos on saanut tämän silmiensä eteen, ja jos on
+tahto ryhtyä siitä syntyvään työhön, silloin on kaikkialla paljo,
+kauhean paljo suuria elämän tehtäviä.
+
+Mistäkö saan lämmitys-aineeni? Noh, eihän sitä aina lienekään niin ylön
+runsaasti, ja uuni usein uhkaa kylmetä. Kohtaloni välistä näyttää
+päivän valasemain pilvenhattarain kaltaiselta: ne syttyvät ja hehkuvat
+hetkisen länsimaailman ihanassa loistossa, vaan niiden päivästä saatu
+valo hälvenee pian ja kohta ne liitelevät harmaina ja yksinäisinä
+eteenpäin. Mutta kuitenkin: myös minäkin, joka elämän pelissä voitin ja
+kadotin, olen kumminkin saanut kokea tuon, olen toki hetkisen nähnyt,
+minkälainen elämä suurimmassa ihanuudessaan voipi olla, olen huomannut,
+että se on sen tuskan arvonen, jolla sen maksamme.
+
+Kaipaanko? Kyllä, mutta en suurta maailmaa ja sen häärimistä. Minulla
+on omat mielenhoureeni. Istun välistä tyystisti katsellen länteen päin,
+johon päivän valo hävisi, vaikka tiedän auringon jo laskeneen.
+Todellakin, kyllä kaipaan päästä noihin kaukaisiin länsiseutuihin,
+ikään kuin maailman koko ihanuus asuisi siellä. Kaikki minusta vielä
+tänäkin päivänä tuntuu täällä vieraalta. Nämä kylmät talvet tuikkavine
+tähtineen eivät minun mieltäni viehätä. Nämä kuivat, päivänhelteiset,
+lemuttomat kesät, -- en minä niitä tunne, en minä niitä rakasta.
+
+Välisti kaipaukseni kasvaa niin, että oikein sydäntäni ahdistaa ja
+vereni käy tautikuumaksi halusta päästä noille länsimaille, joissa ilma
+on kostea ja joissa puista ja ruohoista nousee niin ihana kesälemu.
+Kaipaan noita rajusti kohisevia jokia, noita hienoja, tuoreita,
+vihantia nurmikoita, noita synkkiä hongikkoja, noita pieniä valkeiksi
+maalatuita talosia yrttitarhoineen ja ruskeine polkuineen laaksojen
+läpi. Kaipaan noita korkeita vuoria, joill' on lunta huipulla, tuota
+meri-ilmaa, noitten pitkäin, kesäaaltojen hiljasta loisketta sekä
+niillä kiikkuvia venheitä. Kaipaan purjehtivia laivoja, suuria
+tavarahuoneita tynnyrineen sekä puheita silleistä ja merimatkoista.
+Kaipaan syvän laakson ahdasta taivaankantta, josta auringon säteet
+luovat niin vaihtelevaa loistoa maahan; niin luulenpa melkein, että
+kaipaan ihmismajojen savua, kaipaan noita pieniä kirkkoja ja
+vanhanaikusta virrenlaulua.
+
+Niin, välisti voin tuntea polttavaa kaipausta, kalvavaa halua päästä
+vaan kerrankaan katsomaan, kuulemaan, ihastumaan ja ilotsemaan kaikesta
+tästä ihanuudesta -- ja kuitenkin tiedän, että kaikki on vaan
+mielen-houretta.
+
+Kaipaan pientä elämän palasta, joka on mennyt maan poveen!
+
+Jos tulisin sinne, niin tahtoisin istua haudan luona ja tuntisin, että
+kaikki, jota kaipaan, on hävinnyt. Maltan mieleni ja muistan, että
+kaikki, jota niin hartaasti haluan, on haudattu menneiden aikojen
+jääkylmään syvyyteen. Katson taas länteen päin ja näen unta, että nuo
+ruskottavat pilvenhattarat ovat tulleet niistä maista, joissa kevät
+ikusesti vallitsee, ja että ne tuovat minulle tervehdyksen siitä
+ihanuudesta, jota kaipaan ja joka ei koskaan ole häviävä.
+
+LOPPU.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Päivän valaisemia pilven hattaroita, by 
+Kristian Elster
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PÄIVÄN VALAISEMIA PILVEN ***
+
+***** This file should be named 35585-8.txt or 35585-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/3/5/5/8/35585/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/35585-8.zip b/35585-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..b1ccfe3
--- /dev/null
+++ b/35585-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..412a387
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #35585 (https://www.gutenberg.org/ebooks/35585)