diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 37885-8.txt | 31082 | ||||
| -rw-r--r-- | 37885-8.zip | bin | 0 -> 485306 bytes | |||
| -rw-r--r-- | 37885-h.zip | bin | 0 -> 495661 bytes | |||
| -rw-r--r-- | 37885-h/37885-h.htm | 31449 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
7 files changed, 62547 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/37885-8.txt b/37885-8.txt new file mode 100644 index 0000000..26a631a --- /dev/null +++ b/37885-8.txt @@ -0,0 +1,31082 @@ +The Project Gutenberg EBook of Kolme muskettisoturia, by Alexandre Dumas + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Kolme muskettisoturia + Historiallinen romaani + +Author: Alexandre Dumas + +Translator: P.J. Hannikainen + +Release Date: October 30, 2011 [EBook #37885] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KOLME MUSKETTISOTURIA *** + + + + +Produced by Sami Sieranoja, Tapio Riikonen, Matti Järvinen and the Online Distributed +Proofreading Team at http://www.pgdp.net. + + + + + + + +KOLME MUSKETTISOTURIA + +Historiallinen romaani + + +Kirj. + +ALEKSANTERI DUMAS. + + +Suomentanut ranskankielestä P. J. Hannikainen. + + +Jyväskylässä, 1889. K. J. Gummeruksen kustantama. + +Jyväskylän Kirjapainossa, 1889. + + + +SISÄLLYS: + + Johdanto. + I. Isä d'Artagnan'in kolme lahjaa. + II. Herra de Tréville'n esihuone. + III. Puheillaolo. + IV. Athoksen olkapää, Porthoksen olkavyö ja Aramiksen nenäliina. + V. Kuninkaan muskettisoturit ja kardinaalin henkivartijat. + VI. Hänen Majesteettinsa kuningas Ludvig kolmastoista. + VII. Muskettisoturit yksityisolossaan. + VIII. Eräs hovijuoni. + IX. D'Artagnan näyttää näkönsä. + X. Rotanliukku seitsemännellätoista vuosisadalla. + XI. Juoni sotkeutuu. + XII. Georges Villiers, Buckingham'in herttua. + XIII. Herra Bonacieux. + XIV. Meung'in mies. + XV. Virkamiehiä ja miekkamiehiä. + XVI. Jossa herra sinetinvartija Séguier useamman kuin + yhden kerran tähysteli kellonnauhaa, soittaaksensa, + niinkuin ennen muinoin. + XVII. Bonacieux'in pariskunta. + XVIII. Rakastaja ja puoliso. + XIX. Retken suunnitelma. + XX. Matka. + XXI. Kreivinna de Winter. + XXII. Merlaison'in baletti. + XXIII. Lemmenkohtaus. + XXIV. Paviljonki. + XXV. Porthos. + XXVI. Aramiksen teesi. + XXVII. Athoksen vaimo. + XXVIII. Palausmatka. + XXIX. Mylady. + XXX. Englantilaisia ja ranskalaisia. + XXXI. Eräät prokuraattorin päivälliset. + XXXII. Kamarineitsyt ja emäntä. + XXXIII. Aramiksen ja Porthoksen sotavarukset. + XXXIV. Kostotuumia. + XXXV. Myladyn salaisuus. + XXXVI. Kuinka Athos saa ilman vaivatta sotavaruksensa. + XXXVII. Näky. + XXXVIII. Hirveä näky. + XXXIX. La Rochelle'n piiritys. + XL. Anjou-viini. + XLI. Colombier-Rouge'n ravintola. + XLII. Kamiinitorvien hyödystä. + XLIII. Aviokohtaus. + XLIV. Saint-Gervais'in vallinsarvi. + XLV. Muskettisoturien neuvottelu. + XLVI. Perhe-asia. + XLVII. Mylady'n matka. + XLVIII. Veli ja sisar keskustelevat. + XLIX. Upseeri! + L. Vankeuden uusi päivä. + LI. Vankeuden toinen päivä. + LII. Vankeuden kolmas päivä. + LIII. Vankeuden neljäs päivä. + LIV. Karkaus. + LV. Mitä Portsmouth'issa tapahtui 23 p. Elokuuta 1628. + LVI. Ranskanmaalla. + LVII. Béthune'n karmeliittaluostari. + LVIII. Kaksi eri hirviö-lajia. + LIX. Vesipisara + LX. Punaviittainen mies. + LXI. Tuomio. + LXII. Mestaus. + LXIII. Päätös. + Jälkiliite. + + + + +Johdanto, + +jossa osoitetaan, että sankarit tässä kertomuksessa, joka meillä +on nyt kunnia lukijoillemme esittää, eivät, huolimatta OS- ja +IS-päätteisistä nimistänsä, ole mitään taru-henkilöitä. + + +Noin vuosi takaperin, kun tein tutkimuksiani kuninkaallisessa +kirjastossa Ludvig XIV:n historiaani varten, joutui sattumalta käteeni +_M:r d'Artagnan'in Muistelmia_, painetut -- niinkuin suurin osa sen +aikakauden tuotteista, joissa kirjailijat halusivat sanoa totuuden, +joutumatta pitemmäksi tai lyhemmäksi aikaa Bastiljiin -- Amsterdamissa, +Pierre Rouge'n tykönä. Kirjan nimi houkutteli minua: otin sen mukaani, +kirjastonhoitajan suostumuksella tietysti, ja luin sen ahmien. + +Aikomukseni ei ole tässä ryhtyä mainitun omituisen teoksen +selvittelemiseen, jätän sen vaan niiden lukijaini tutkisteltavaksi, +jotka panevat arvoa ajankuvauksille. He tapaavat siinä kuvia, mestarin +kädellä piirreltyjä; ja vaikka nuo piirrossuunnitelmat enemmittäin +ovatkin vedettyjä kasarmin porteille ja kapakan seinille, tuntevat he +niissä yhtäkaikki Ludvig XIII:n, Itävallan Annan, Richelieu'n, +Mazarin'in ja useimpien sen ajan hovimiesten kuvat yhtä yhdennäköisinä +kuin Anquetil'in historiassa. + +Mutta niinkuin tiedetään, se mikä runoilijan oikullista mieltä +viehättää, ei ole aina sitä, mikä suurta lukijakuntaa huvittaa. Niinpä, +ihmetellessämme näitä kertoelmia, niinkuin epäilemättä muutkin niitä +ihmettelevät, kiinitti huomiotamme enimmän eräs seikka, jota varmasti ei +kukaan ennen meitä ollut lainkaan ottanut huomioonsa. + +D'Artagnan kertoo, että hän käydessään ensi kerran kuninkaan +muskettikapteenin, herra de Tréville'n luona, kohtasi esihuoneessa kolme +nuorukaista, jotka palvelivat tuossa kuuluisassa miehistössä, mihin +hänkin himoitsi päästäksensä, ja he olivat nimiltänsä Athos, Porthos ja +Aramis. + +Nuo muukalaiset nimet, sen myönnämme, oudoksuttivat meitä ja heti kohta +pälkähti päähämme, etteivät ne mahda olla muuta kuin salanimiä, joiden +taakse d'Artagnan oli kätkenyt kukaties kuinka kuuluisia, ellei ehkä +noiden tekonimien omistajat olleet itse niitä valinneet hetkenä, jolloin +he joko oikun, kiusan tai varattomuuden vuoksi olivat ottaneet +hartioillensa yksinkertaisen muskettilaiskauhtanan. + +Siitä lähtien ei meillä enää ollut lepoa ennenkuin sen aikaisista +teoksista löytäisimme jotakin jälkeä noista eriskummallisista nimistä, +jotka niin suuresti olivat uteliaisuuttamme herättäneet. + +Jo pelkkä niiden kirjain luettelo, jotka luimme päästäksemme +tarkoituksemme perille, täyttäisi yksinään kokonaisen luvun, mikä ehkä +olisi varsin opettavaista, vaan varmaankin aivan vähän huvittavaista +lukijoillemme. Tyytykäämme siis vaan mainitsemaan heille sen, että juuri +siinä hetkessä kuin jo vallan alakuloisena turhista tutkistelemisista +olimme jättämäisillämme kaikki hakemiset siksensä, löysimme vihdoin, +kuuluisan ja oppineen ystävämme Paulin Pâris'in neuvojen johdolla, erään +kokolehtisen käsikirjoituksen, merkityn numeroilla 4,772 tai 4,773, sitä +emme niin tarkoin muista, jolla oli seuraava nimi: + +"Kreivi de la Fère'n muistelma, käsittelevä muutamia niistä +kohtauksista, jotka tapahtuivat Ranskassa kuningas Ludvig XIII:n +hallituksen loppupuolella ja kuningas Ludvig XIV:n hallituksen +alkupuolella." + +Helppo on arvata miten suuri oli ilomme, kun selaillessamme tätä +käsikirjoitusta, jossa oli viimeinen toivomme, löysimme +kahdennellakymmenennellä sivulla nimen Athos, kahdennellakymmenennellä +seitsemännellä sivulla nimen Porthos ja kolmannellakymmenennellä +ensimäisellä sivulla nimen Aramis. + +Tämän peräti tuntemattoman käsikirjoituksen löytäminen aikakaudella, +jolloin historian tiede on päässyt jo niin korkealle kannalle, näytti +meistä miltei ihmetapaukselta. Tuota pikaa kiirehdimme anomaan sille +painolupaa, siinä tarkoituksessa että kerta maailmassa saisimme edes +muiden tavaralla hankkia itsellemme pääsyn kirjoitusten ja +kaunokirjallisuuden akatemiaan, ellemme, mikä on sangen uskottavaa, +pääsisi Ranskan akatemiaan omalla tavarallamme. Painolupa, se on meidän +ilmoittaminen, suosiollisesti myönnettiin, jonka mainitsemme +osoittaaksemme julkisesti valhettelijoiksi ne ilkiöt, jotka väittävät +meidän muka elävän semmoisen hallituksen alaisina, joka on jotenkin +nurjamielinen kirjailijoita kohtaan. + +Ja nyt tarjoamme tässä lukijoillemme ensimäisen osan tuota +kallisarvoista käsikirjoitusta, soveliaalla nimellä varustettuna, ja +sitoudumme, siinä tapauksessa että, niinkuin varma uskomme on, tämä +ensimäinen osa voittaa puolellensa ansaittua suosiota, julkaisemaan +yhteen menoon toisenkin osan. + +Sen ohessa, koskahan kummi on toinen isä, pyydämme lukijan laskemaan sen +huvin tai ikävän, mikä hänellä tämän lukemisesta mahdollisesti on, +meidän niskoillemme, eikä kreivi de la Fère'n. + +Siitä sovittuamme, käykäämme kertomukseemme käsiksi. + + + + +I. + +Isä d'Artagnan'in kolme lahjaa. + + +Ensimäisenä maanantaina Huhtikuussa 1625 näytti Meung'in kauppala, jossa +_Roman de la Rose_'n kirjoittaja syntyi, joutuneen niin perinpohjaisen +sekasorron valtaan, että olisi luullut hugenottien tulleen tekemään +siitä toista La Rochelle'a. Joukko porvareita, nähden naisia +pakenevan Isollekadulle päin ja kuullen lasten parkumista porttien +kynnyksillä, kiiruhti pukeutumaan haarniskaansa ja, varustettuaan +heikonpuolista asemaansa musketilla ja pertuskalla, suuntasi kulkunsa +_Franc-Meunier_'in ravintolaa kohden, jonka edustalla tunkeili, hetki +hetkeltä taajeten, paksu väkijoukko hälisten ja meluten uteliaisuudesta. + +Niinä aikoina olivat säikähdykset tavallisia ja harva oli se päivä, +ettei joku kaupunki saanut aikakirjoihinsa merkitä jotakin sen laatuista +tapausta. Oli ylimyksiä, jotka taistelivat keskenään; oli kuningas, joka +kävi sotaa kardinaalia vastaan; oli espanjalainen, joka kävi sotaa +kuningasta vastaan. Siihen lisäksi, paitsi noita taisteluja, yksityisiä +tai yleisiä, salaisia tai julkisia, oli vielä rosvoja, kerjäläisiä, +hugenotteja, susia ja lakeijoita, jotka kävivät sotaa koko maailmaa +vastaan. Porvarit kävivät aina aseissa rosvoja, susia ja lakeijoita +vastaan -- toisinaan kuningasta vastaan, -- mutta eivät koskaan +kardinaalia ja espanjalaista vastaan. Tästä totutusta tavasta oli siis +seurauksena, että yllämainittuna Huhtikuun ensimäisenä maanantaina v. +1625 porvarit, kuullessaan melua ja nähdessään yhtä vähän kelta-punaista +lippua kuin herttua Richelieu'n livreetäkään, syöksyivät +_Franc-Meunier_'in ravintolaa kohden. + +Sinne kerran tulleena saattoi jokainen nähdä ja havaita syyn meteliin. + +Eräs nuori mies ... -- luokaamme hänen kuvansa muutamalla +kynänpiirteellä: -- kuvitelkaa eteenne kahdeksantoista vuotias Don +Quichotte; Don Quichotte ilman rinta- ja reisihaarniskaa; Don Quichotte +puettuna villanuttuun, jonka sininen väri oli muuttunut +selittämättömäksi viininsakan ja taivaansinen välivivahdukseksi. Muoto +pitkä ja ruskettunut; poskipäät ulkonevat, -- kavaluuden merkki; +leukalihakset tavattoman koholla, -- pettämätön gaskonjalaisen +tuntomerkki, vaikk'ei olisi barettiakaan päässä, vaan nuorella +miehellämme oli barettikin, vieläpä koristettu jonkunmoisella +höyhentöyhdöllä; silmä avonainen ja älykäs; nenä koukussa, vaan somasti +taipunut; liian suuri nuorukaiseksi, liian pieni täysikasvuiseksi +mieheksi, ja vähemmän tottunut silmä olisi voinut pitää häntä +matkustavana vuokramiehen poikana, ellei hänellä olisi ollut pitkää +miekkaa, joka, riippuen nahkakantimessa, löi omistajansa pohkeita, kun +hän käveli, ja hänen ratsunsa pörröistä karvaa, kun hän ratsasti. Sillä +meidän nuorella miehellä oli ratsu ja tämä ratsu olikin niin huomioon +pistävä että se pisti huomioon: pieni béarnelainen hevoskäpykkä, +kahden- tai neljäntoista vuotias, kellahtavan värinen, töpöhäntä, +pattijalka, ja vaikka pitikin päätänsä alempana polvia, niin että +kaulankouristushihnan käyttäminen jäi tarpeettomaksi, hölkötteli se +kumminkin tasalleen kahdeksan lieu'tänsä päivässä. Pahaksi onneksi tämän +hevosen muut ominaisuudet olivat niin hyvin peittyneet hänen oudon +karvansa ja viallisen käyntinsä suojaan, että aikana, jolloin joka mies +oli hevoistuntija, ylläkerrotun hevoskäpykän ilmestyminen Meung'iin, +jonne se oli noin neljännestuntia ennen pujahtanut Beaugency'n portista, +herätti huomion, joka lankesi ratsumiehellekin epäsuosiolliseksi. + +Ja tämä huomio oli sitä tuskallisempi nuorelle d'Artagnan'ille (se oli +tämän toisen Rosinanten Don Quichotte'n nimi) kuta vähemmin hän +itseltänsä salasi sitä naurettavaa puolta, jonka hänelle, niin kelpo +ratsumies kun olikin, tuollainen ratsu antoi: hänpä olikin aika lailla +huokaillut ottaessaan vastaan tätä isä d'Artagnan'in antamaa lahjaa. Hän +tiesi, että tuommoinen elukka oli ainakin kahdenkymmenen livre'n +arvoinen; totta on, että ne sanat, jotka seurasivat tämän lahjan mukana, +eivät olleet hinnoin määrättävät. + +-- Poikani, oli tuo vanha gaskonjalainen herra lausunut, -- sillä +puhtaalla béarnelaisella puheen murteella, josta Henrikki IV ei koskaan +onnistunut pääsemään erilleen -- poikani, tämä hepo on syntynyt isäsi +kotona kohta kolmetoista vuotta sitte ja pysynyt täällä siitä ajasta +asti, jonka vuoksi hän on oleva sinulle rakas. Elä koskaan sitä myy, +anna sen kuolla rauhallisesti ja kunniallisesti vanhuuttaan; ja jos käyt +sillä sotaan, kohtele sitä kuni vanhaa palvelijaa konsanaan. Hovissa, +jatkoi d'Artagnan isä, jos sinulla kerta on kunnia sinne päästä, kunnia, +johon muutoin vanha jalosukuisuutesi sinua oikeuttaa, kannata +arvokkaasti aatelisnimeäsi, jota esi-isäsi ovat ansiokkaasti kantaneet +yli viisisataa vuotta, ja tee se niin hyvin itsesi kuin omiesi tähden. +Omillasi tarkoitan vanhempiasi ja ystäviäsi. Elä koskaan suvaitse mitään +muilta kuin kardinaalilta ja kuninkaalta. Rohkeudellansa, huomaappas se +tarkoin, ainoastaan rohkeudellansa aatelismies meidän aikoina tiensä +raivaa. Ken vapisee hetkisenkään, päästää käsistänsä makupalan, jonka +juuri siinä hetkessä onnetar hänelle tarjosi. Sinä olet nuori, sinun +tulee olla urhoollinen kahdesta syystä: ensiksi olet gaskonjalainen, +toiseksi olet minun poikani. Elä pelkää sattuvia kohtauksia, ja etsi +seikkailuja. Minä olen opettanut sinun käyttämään miekkaa; sinulla on +rautaiset polvet ja teräksinen nyrkki; taistele kaikista syistä; +taistele, semminkin kun kaksintaistelut ovat kielletyt, jonka vuoksi +siis tarvitaan kaksi vertaa enemmän rohkeutta taistella. Minulla ei, +poikani, ole sinulle antaa enempää kuin viisitoista écu'tä, hevonen ja +ne neuvot, mitkä nyt olet kuullut. Äitisi antaa siihen lisäksi reseptin +erääsen mustalais-akalta saamaansa voiteesen, jolla on ihmeellinen voima +parantaa kaikkia haavoja, mitkä vaan eivät satu sydämmeen. Käytä +hyväksesi kaikkea ja elä onnellisena ja kauan. -- Minulla on enää vaan +yksi sana lisättävänä ja se on esikuva, minkä sinulle asetan, en +itseäni, sillä minua ei ole koskaan hovissa nähty, enkä ole ollut muuta +kuin vapaehtoisena uskonsodassa; vaan minä tarkoitan herra de +Tréville'ä, joka ennen muinoin oli minun naapurini ja jolla on ollut +kunnia lapsena leikitellä kuninkaamme Ludvig XIII:n kanssa, jota Jumala +hyvästi suojelkoon. Toisinaan heidän leikkinsä hieroutui tappeluksi ja +semmoisissa tapauksissa ei kuningas aina ollut väkevämpi puoli. Iskut +joita hän silloin sai, herättivät hänessä paljon kunnioitusta ja +ystävyyttä herra de Tréville'ä kohtaan. Myöhemmin taisteli herra de +Tréville muidenkin kanssa; ensimäisellä Pariisi-matkallansa viisi +kertaa; kuningas-vainajan kuolemasta nuoren seuraajan täys'-ikäisyyteen +saakka seitsemän kertaa, sotia ja piirityksiä lukuun ottamatta; +täys'-ikäisyydestä näihin päiviin saakka, ehkä satakin kertaa! -- Ja +sittenkin, säännöistä, asetuksista ja tuomioista huolimatta, on hän nyt +muskettisoturien kapteeni, se on, Cesarien legionan päällikkö, jolle +kuningas panee suuren arvon ja jota kardinaali pelkää, mies, joka ei +vähiä säikähtele, niinkuin jokainen tietää. Herra de Tréville ansaitsee +kymmenen tuhatta écu'tä vuodessa; hän on siis sangen suuri herra. -- Hän +on alkanut samoin kuin sinä; mene hänen luoksensa tämän kirjeen kanssa, +pidä häntä esikuvanasi, menestyäksesi hänen tavallansa. + +Sen sanottuaan d'Artagnan isä sitoi poikansa vyölle oman miekkansa, +suuteli häntä hellästi molemmille poskille ja antoi hänelle +siunauksensa. + +Lähdettyään isänsä kammarista kohtasi nuorukainen äitinsä, joka oli +odottamassa häntä tuon kuuluisan reseptinsä kanssa, jonka neuvot, +niinkuin kohta käymme kertomaan, joutuivat hyvinkin useasti käytäntöön. +Jäähyväiset olivat äidin puolelta paljon pitemmät ja hellemmät kuin +äsköiset, ei sen vuoksi, ettei vanha herra d'Artagnan olisi rakastanut +poikaansa, joka oli hänen ainoa perillisensä, vaan d'Artagnan herra oli +mies ja hän ei pitänyt miehelle sopivana antautua liikutuksen valtaan, +jota vastoin rouva d'Artagnan oli vaimo ja siihen lisäksi äiti. -- Hän +vuodatti runsaasti kyyneleitä, ja, mainitkaamme se poika d'Artagnan'in +kiitokseksi, ne muutamat ponnistukset, joita hän teki pysyäkseen +levollisena niinkuin vastaisen muskettisoturin tuli olla, raukesivat +tyhjään, luonto voitti ja hän itki paljon kyyneleitä, joista töintuskin +sai puoliakaan salatuksi. + +Samana päivänä läksi nuori mies tielle, varustettuna noilla kolmella +isän lahjalla, jotka, niinkuin jo mainitsimme, olivat viisitoista +écu'tä, hevonen ja kirje herra de Tréville'lle; tarkoin punniten, neuvot +olivat tulleet kaupanpäälliseksi. + +Semmoisilla eväillä varustettuna d'Artagnan oli sekä henkisesti että +ruumiillisesti tarkka jäljennös Cervantes'in sankarista, johon me niin +sattuvasti häntä vertasimme silloinkuin kertoilijan velvollisuudet +käskivät meitä luomaan hänen kuvapiirteensä. Don Quichotte piti +tuulimyllyjä jättiläisinä ja lampaita armeijoina, d'Artagnan +otti jokaisen hymyilyn loukkaukseksi ja jokaisen silmäyksen +taisteluun-vaadinnaksi. Siitä oli seurauksena, että hänellä Tarbes'ista +Meung'iin saakka oli myötäänsä käsi nyrkissä ja että hän ylipäänsä +varsinkin kymmenen kertaa päivässä tarttui miekan kahvaan; kumminkaan ei +tuo nyrkki tärähtänyt kenenkään leukoihin, eikä miekkakaan lähtenyt +tupesta. Ei suinkaan, ettei tuon onnettoman keltaisen hevoskäpykän +näkeminen olisi vetänyt ohikulkevien kasvoja nauruun; mutta kun hevosen +yläpuolella heilui jokseenkin pitkänhuiskea miekka ja miekan yläpuolella +säkenöi enemmän villimäinen kuin ylpeä silmä, hillitsivät ohikulkevat +iloisuuttansa, tai jos iloisuus voitti varovaisuuden, kokivat +vähintäänkin nauraa vaan toisella suupielellä, niinkuin vanhan ajan +naamarit. + +D'Artagnan pysyi sen vuoksi majesteetillisena ja suuttumattomana aina +tuohon onnettomaan Meung'in kauppalaan saakka. + +Vaan täällä, kun hän astui alas hevosen selästä _Franc-Meunier_'in +portilla, ilman että kukaan, isäntä, palvelija tai talonrenki olisi +tullut häntä vastaan ottamaan, havaitsi hän maakerroksen avonaisessa +ikkunassa kaunisvartaloisen, ylhäisen-, vaan hieman tylynnäköisen herran +puhuttelemassa kahta henkilöä, jotka näyttivät kunnioituksella häntä +kuuntelevan. D'Artagnan tapansa mukaan piti aivan luonnollisena, että +juuri hän itse oli tuon keskustelun esineenä, ja hän kuunteli. Tällä +kertaa d'Artagnan erehtyi vaan puoliksi: hänestä itsestään ei ollut +kysymys, vaan hänen hevosestansa. Herrasmies näytti luettelevan +kuulijoillensa kaikkia sen ominaisuuksia ja kun, niinkuin jo +mainitsimme, kuuntelijoilla näytti olevan suuri kunnioitus kertojaa +kohtaan, rähähtivät he nauramaan vähä väliä. No, kun naurun vivahduskin +oli kylliksi herättämään nuoren miehen suuttumusta, on helposti +ymmärrettävä, minkä vaikutuksen tuollainen meluava iloisuus häneen teki. + +Sillä välin tahtoi d'Artagnan ensin päästä selville tuon hävyttömän +pilkantekijän ulkomuodosta. Hän suuntasi ylpeän silmäyksen vieraasen +päin, ja näki hänen olevan neljänkymmenen tai neljänkymmenen viiden +ikäisen miehen, jolla oli mustat, läpitunkevat silmät, kalpea hipiö, +rohkeapiirteinen nenä, mustat, huolellisesti leikatut viikset. Hän oli +puettu violettiväriseen takkiin ja housuihin samanvärisine +punouskoristuksineen, eikä hänellä ollut muita somistuksia kuin nuo +tavanmukaiset aukeamat, joista paitaa pilkoitti. Housut ja takki, vaikka +uudet, näyttivät ruttautuneilta niinkuin vaatteet, jotka kauan ovat +saaneet olla matkalaukussa. D'Artagnan teki nämä havainnot mitä +tarkkasilmäisimmän tutkistelijan nopeudella ja epäilemättä +vaistomaisella tunteella, joka sanoi hänelle, että tuolla +tuntemattomalla oli vast'edes oleva suuri vaikutus hänen elämäänsä. + +No niin, samassa hetkessä kuin d'Artagnan tähtäsi silmänsä +violettinuttuiseen herraan, heitti tämä béarnelaiseen hevoskäpykkään +päin erään viisaimmista ja syvämietteisimmistä viittauksistansa, hänen +molemmat kuulijansa rähähtivät nauramaan ja hän itse, nähtävästi vastoin +tapaansa, salli riutuneen hymyn, jos niin voi sanoa, hairahtaa +kasvoillensa. Tällä kertaa, siitä ei ollut enää epäilemistä, +d'Artagnan'ia oli toden teolla loukattu. Senpä vuoksi hän, täydellisesti +siitä vakuutettuna, painoi baretin silmillensä ja, koettaen jäljitellä +muutamia hovitemppuja, joita hän oli saanut Gaskonjassa matkustavaisilta +herroilta, astui hän esiin, toinen käsi miekan kahvassa toinen +lantiolla. Pahaksi onneksi, sitä mukaa kuin hän kulki eteenpäin, sokaisi +viha hänet vähitellen niin, että sen arvokkaan ja ylpeän puhuttelun +sijasta, jolla hän oli aikonut toimittaa taisteluvaatimuksen, ei hän +löytänyt kieleltänsä muuta kuin karkeanlaisen pistopuheen, jolle hän +liitti mukaan raivoisan käden sivalluksen. + +-- Hoi! herra, huusi hän, te herra, joka piiloudutte sinne ikkunaluukun +suojaan! niin, te, sanokaapa minulle pikkuisen, mille te nauratte, niin +nauretaan yhdessä. + +Herra siirsi silmänsä hevosesta ratsumieheen verkalleen, ikäänkuin +tarviten jonkun ajan tajutaksensa, että nuo noin oudot soimaukset olivat +hänelle tarkoitetut; sitten kuin hänellä ei enää voinut olla siitä +mitään epäilystä, rypistyivät hänen kulmansa hieman, ja melkoisen pitkän +vaitiolon perästä vastasi hän d'Artagnanille selittämättömän ivallisella +ja ynseällä äänenpainolla: + +-- En minä teille puhu, herra hyvä. + +-- Vaan minä puhun teille, minä, tiuskasi nuori mies harmistuneena +tuosta ynseyden ja hyvän käytöstavan, säädyllisyyden ja halveksimisen +sekoituksesta. + +Tuntematon silmäili häntä vielä hetkisen, hymyili ja, vetäytyen pois +ikkunasta, läksi verkalleen ulos ravintolahuoneesta, tuli kahden +askeleen päähän d'Artagnanista ja asettui hevosen eteen. Hänen +levollisuutensa ja pilkallinen katsantonsa olivat yhä lisänneet +äsköisten naurajain iloisuutta, jotka olivat jääneet ikkunan edustalle. + +D'Artagnan, nähden hänen lähestyvän, veti miekkaansa jalan verran +tupesta ulos. + +-- Tämä hevonen on varmaankin, tai paremmin, on nuoruudessaan ollut +voikukka, virkkoi tuntematon, jatkaen äsken alkamiansa havainnoita ja +puhuen ikkunan luona oleville kuulijoillensa, näyttämättä rahtustakaan +huomaavan d'Artagnan'in suuttumusta, d'Artagnan'in, joka sillä välin oli +vetäytynyt hänen ja heidän välillensä. Tuo on hyvin tunnettu väri +kasvitieteessä, vaan näihin asti varsin harvinainen hevoisissa. + +-- Semmoinen nauraa hevoselle, joka ei uskalla nauraa hevosen +haltijalle, huudahti Tréville'n-alku vimmastuneena. + +-- En minä usein naura, herra hyvä, vastasi tuntematon, niinkuin itse +voitte kasvoistani havaita, vaan minä pyydän saada säilyttää oikeuteni +nauraa milloin minua haluttaa. + +-- Ja minä, ärjäsi d'Artagnan, minä en tahdo naurettavan silloin kuin +minua ei haluta. + +-- Todellakin? jatkoi tuntematon levollisempana kuin koskaan, kas sitä! +se on aivan paikallaan; ja, kääntyen kantapäällään, hän valmistautui +menemään takaisin ravintolaan isosta portista, jonka vieressä d'Artagnan +tullessaan oli havainnut satuloidun hevosen. + +Mutta d'Artagnan ei ollut niitä miehiä, jotka päästävät käsistänsä +semmoisen, jolla on ollut rohkeutta häntä loukata. Hän vetäisi miekkansa +kokonaan tupesta ulos ja asettui taistelu-asentoon, huutaen: + +-- Kääntykäähän, kääntykäähän toki, herra pilkantekijä, etten minä iske +teihin takaapäin. + +-- Iskekkö minuako, vai minua! sanoi toinen kiepahtaen kantapäällänsä ja +silmäten nuorta miestä yhtä hämmästyneenä kuin ylenkatseellisena. Kappas +vaan, kappas tosiaan, veikkonen, olettehan hullu! Sitte puoli-ääneen, ja +ikäänkuin itselleen pakisten lisäsi hän: -- harmillista, mikä löytäinen +H. Majesteetillensa, joka hakee uljaita miehiä kaikista maan ääristä +muskettisotureiksensa! + +Tuskin oli hän päättänyt, kuin d'Artagnan ojensi häneen päin niin +tuikean miekanpiston että ellei hän olisi tehnyt nopeata hyppäystä +taaksepäin, on hyvin luultavaa, että hän olisi viimeistä kertaa +pilkkapuheita laskenut. Tuntematon näki silloin, että leikki oli +kaukana, hän vetäisi miekkansa, tervehti vastustajaansa ja asettui +taistelujalalle. Mutta samassa tuokiossa nuo kaksi kuulijaa, +ravintolanisäntä mukana, ryntäsivät d'Artagnan'in päälle ja alkoivat +pieksää häntä seipäillä, lapioilla ja hiilihangoilla. Se teki niin +nopean ja täydellisen käänteen taistelussa, että sillä aikaa kuin +d'Artagnan kääntyi iskusateesen päin, hänen vastamiehensä pisti +miekkansa tuppeen ja muuttui taistelijasta taistelun katselijaksi, jonka +tehtävän hän suoritti tavallisella kylmäkiskoisuudellansa, kuitenkin +mutisten aikavälistä: + +-- Hiisi vieköön nuo gaskonjalaiset! Nostakaa hänet keltaisen hevosensa +selkään ja antakaa mennä matkoihinsa. + +-- Enpä lähdekkään, ennenkuin olen sinut tappanut, jänishousu! ärjyi +d'Artagnan, vastustaen parhaimman mukaan ja peräytymättä askeltakaan +noiden kolmen vihollisensa edestä, jotka häntä löylyttivät. + +-- Yhä vaan gaskonjalaista, murisi herra. Kunniani nimessä, nuo +gaskonjalaiset ovat parantumattomia! Jatkakaa vaan tanssia, koska hän +sitä niin välttämättömästi tahtoo. Kylläpähän sanoo, koska se riittää. + +Mutta tuntematon ei vielä tiennyt, minkä itsepäisen jurrikan kanssa +hänellä oli tekemistä; d'Artagnan ei ollut niitä miehiä, jotka koskaan +armoille antautuisivat. Ottelu kesti siis vielä muutamia sekuntia; +viimein d'Artagnan uupuneena pudotti miekkansa, jonka eräs seipäänisku +katkaisi kahdeksi kappaleeksi. Toinen isku, joka sattui häntä otsaan, +kaatoi hänet melkein samassa tuokiossa aivan verisenä ja +puolipyörryksissä. + +Juuri tässä hetkessä se oli, kuin kaikilta puolilta väkeä kiiruhti +taistelupaikalle. Ravintolanisäntä, peljäten joutuvansa pahaan huutoon, +kantoi kahden palvelijapoikansa avulla haavoitetun keittiöön, jossa +hänelle annettiin vähän hoitoa. + +Mitä herrasmieheen tulee, hän oli palannut entiselle paikalleen ikkunaan +ja katseli jonkunmoisella levottomuudella tuota väkijoukkoa, jonka +viipyminen näytti häntä suuresti haittaavan. + +-- No, kuinka voi tuo villitty? virkkoi hän kääntyen oveen päin, joka +narahti auvetessaan, ja puhutellen isäntää, joka tuli tiedustelemaan +hänen vointiansa. + +-- Hän voi paremmin, sanoi isäntä: hän on kokonaan pyörtynyt. + +-- Todella? kysyi herra. + +-- Niin, vaan ennen pyörtymistänsä kokosi hän kaikki voimansa +huutaaksensa teitä kaksintaisteluun. + +-- Mutta sitäpä on koko paholainen tuota pojan vekaraa! virkkoi +tuntematon. + +-- Oh, ei, Teidän ylhäisyytenne, ei hän mikään paholainen sentään ole, +vastasi isäntä, irvistäen ylenkatseellisesti, sillä pyörryksissä +ollessaan tarkastelimme me hänet, ja hänellä ei ole tavaralaukussansa +muuta kuin yksi paita ja kukkarossa kaksitoista écu'tä, mikä ei estänyt +häntä pyörtyessänsä sanomasta, että jos tuommoinen seikka olisi +tapahtunut Pariisissa, te saisitte sitä kohta katua, sen sijaan kuin +täällä saatte katua myöhempään. + +-- Siinä tapauksessa, sanoi tuntematon kylmästi, hän on joku jaloverinen +prinssi valepuvussa. + +-- Minä sanoin tämän teille, korkeasti kunnioitettava herra, virkkoi +isäntä, että tietäisitte pitää varanne. + +-- Eikö hän vihoissansa ole sanonut mitään nimeä? + +-- Kyllä, hän löi lakkariansa vasten ja virkkoi: -- Katsotaanpas mitä +herra de Tréville tuumailee tästä turvattinsa loukkaamisesta. + +-- Herra de Tréville? sanoi tuntematon, teroittaen huomiotansa; vai löi +hän lakkariansa vasten ja mainitsi herra de Tréville'n nimen!... +Kuulkaas, isäntä hyvä, sillä aikaa kuin nuori mies oli pyörryksissä, +ette te, siitä olen vakuutettu, olleet tirkistämättä myöskin hänen +lakkariinsa. Mitä siellä oli? + +-- Kirje herra de Tréville'lle, muskettisoturein kapteenille. + +-- Todella! + +-- Asia on niin kuin minulla oli kunnia teille ilmoittaa, Teidän +ylhäisyytenne. + +Isäntä, jolle ei suotu terävänäköisyyden lahjaa, ei havainnut sitä +vaikutusta, minkä tuo ilmoitus teki tuntemattoman kasvoihin. Hän väistyi +ikkunanpielestä, johon hän oli nojannut kyynäspäätänsä vasten ja rypisti +kulmiansa levottoman näköisenä. + +-- Saakeli! murisi hän hammasta purren, olikohan de Tréville lähettänyt +minun niskaani tuon gaskonjalaisen? Hän on vallan nuori. Vaan miekan +isku on miekan isku, antakoon sen minkä ikäinen hyvänsä, ja lasta voi +vähemmin varata kuin muita; toisinaan pienikin haitta estää suurenkin +hankkeen. + +Ja tuntematon vaipui hetkeksi ajatuksiinsa. + +-- Kuulkaas isäntä, ettekös toimittaisi minua vapaaksi tuosta +villipäästä? Omantuntoni kautta, en minä voi häntä tappaa, mutta, -- +tämän lisäsi hän tylysti uhkaavalla äänellä, mutta vaivaksi hän minulle +on. Missä on hän? + +-- Vaimoni kammarissa, jossa häntä hoidellaan, ensimäisessä kerroksessa. + +-- Ovatko hänen vaatteensa ja laukkunsa hänen luonansa? Eihän hän liene +riisunut takkia päältänsä? + +-- Päinvastoin, kaikki nuo ovat alhaalla keittiössä. Vaan koska hän on +teille vaivaksi, tuo nuori hurjapää... + +-- Epäilemättä. Hän saattaa ravintolanne niin pahaan huutoon, etteivät +kunnialliset ihmiset voi siinä viipyä. Menkää huoneesenne, toimittakaa +rätinkini ja ilmoittakaa lakeijalleni. + +-- Mitä! Jokos herra lähtee? + +-- Sen te hyvin tiedätte, koska olen teille antanut käskyn satuloida +hevoseni. Eikö minua ole toteltu? + +-- Onhan toki, ja niinkuin Teidän ylhäisyytenne on voinut nähdä, on +hevonen isolla portilla aivan valmiina matkalle. + +-- Hyv' on, tehkää mitä taannoin teille sanoin. + +-- Jopas jotakin! mutisi isäntä, peljästyikö hän tuota pientä poikaa? + +Mutta tuntemattoman käskevä silmäys keskeytti hänet kohta. Hän kumarsi +nöyrästi ja meni. + +-- Ei tarvitse tuon hullun saada nähdä milady'a:[1] hän ei saata enää +myöhästyttää kulkuansa, jo nytkin on hän myöhästynyt. On aivan parasta, +että nousen hevosen selkään ja ajan hänelle vastaan -- -- Jospa vaan +voisin tietää, mitä tuo Tréville'lle menevä kirje sisältää. + +Ja noin itseksensä tuumaillen, läksi tuntematon keittiötä kohden. + +Sillä aikaa isäntä, joka ei ollenkaan epäillyt, että nuoren pojan +saapuminen se juuri karkoitti tuntemattoman pois hänen ravintolastansa, +oli noussut vaimonsa luokse ja nähnyt d'Artagnan'in vihdoin tointuneen. +Ja nyt antoi hän d'Artagnan'in ymmärtää, että poliisi voisi laittaa +hänelle pahat asiat siitä että hän oli hieronut tappelua suuren herran +kanssa, sillä isännän arvelun mukaan tuo tuntematon ei voinut olla +mikään muu, ja hän käski d'Artagnan'in nousta jatkamaan matkaansa, niin +heikkona kuin olikin. D'Artagnan, puoliksi töperryksissä, takittomana ja +pää aivan kapaloituna liinakääreillä, nousi siis pystyyn ja isännän +työntämänä läksi laskeutumaan alakertaan; mutta tultuansa keittiöön +huomasi hän aivan ensiksi riitamiehensä, joka levollisesti puheli +jykevien, kahden kookkaan normantilaisen hevosen vetämien vaunujen +astimen ääressä. + +Hänen puhetoverinsa, jonka pää näkyi vaunun ovesta, oli kahdenkymmenen +tai kahdenkolmatta ikäinen nainen. Olemme jo maininneet, kuinka nopeasti +d'Artagnan'in huomio käsitti jokaisen muodon; hän näki siis nytkin ensi +silmäyksellä, että nainen oli nuori ja kaunis. Ja tuopa kauneus oli +häneen sitä pystyvämpi, kun se oli harvinaista laatua niissä eteläisissä +seuduissa missä d'Artagnan näihin asti oli oleksinut. Nainen oli näet +kalpea, vaaleaverinen ihminen, jolla oli pitkät hartioille valuvat +kiharat, suuret, siniset, uneksivat silmät, punaiset huulet ja +alabasterivalkeat kädet. Hän puhui sangen vilkkaasti tuntemattoman +kanssa. + +-- Siis, Teidän ylhäisyytenne määrää minut ... sanoi nainen. + +-- Kääntymään silmänräpäyksessä takaisin Englantiin ja sieltä heti kohta +ilmoittamaan, jos herttua lähtee Lontoosta. + +-- Entäs muut määräykseni? kysyi kaunis matkustajatar. + +-- Ne ovat suljetut tähän rasiaan, jota ette saa avata ennenkuin +toisella puolella kanavan. + +-- Hyvä; entäs te, mitäs te teette? + +-- Minäkö, minä palaan Pariisiin. + +-- Kurittamatta tuota pojan heittiötä? kysyi nainen. + +Tuntematon oli vastaamaisillaan: mutta juuri kuin hän avasi suutansa, +ryntäsi yli kynnyksen d'Artagnan, joka oli kaikki kuullut. + +-- Tuo pojan heittiö se juuri kurittaa muita, ärjäsi hän, ja toivonpa +ettei tällä kertaa tuo kuritettava pääsekkään häneltä pakoon niinkuin +ensimäisellä. + +-- Häneltä pakoonko? lausui tuntematon rypistäen kulmiansa. + +-- Niin, ette kai kehtaa naisen nähden pakoon juosta, luullakseni. + +-- Muistakaa, huusi milady, nähdessään herran tarttuvan miekkaansa, +muistakaa, että vähinkin viivytys voi kaikki pilata. + +-- Te olette oikeassa, huudahti herra; lähtekää suunnallenne, minä +lähden omalleni. + +Ja tervehtien naista päännyykäyksellä, viskautui hän hevosensa selkään +samalla kuin vaunujen kuski antoi nopean sivalluksen hevosillensa. +Molemmat keskustelijat ajoivat nyt täyttä laukkaa, kumpikin vastapäiseen +tien suuntaan. + +-- Hoi! velkanne, ärjyi isäntä, jonka äsköinen kunnioitus matkustajaa +kohtaan vaihtui syväksi ylenkatseeksi, kun hän näki hänen poistuvan +rätinkiänsä maksamatta. + +-- Maksa lurjus, huusi matkustaja lakeijallensa, ajaen täyttä laukkaa; +lakeija viskasi isännän jalkoihin pari kolme hopearahaa ja läksi ajamaan +täyttä laukkaa herransa jälestä. + +-- Aa, sinä kurjamainen pelkuri, aa sinä vale-herra! huusi d'Artagnan +rientäen lakeijan perästä. + +Mutta haavoittuneena oli hän liian heikko vielä kestämään semmoista +reutoutumista. Tuskin oli hän ehtinyt kymmentä askelta kun hänen +korvissaan alkoi humista, maailma musteni silmissä ja hän kaatui +keskelle katua huutaen: + +-- Pelkuri! pelkuri! pelkuri! + +-- Aika pelkuri todella, murisi isäntä lähestyen d'Artagnan'ia ja kokien +tällä mielistelyllä päästä sovintoon poikarukan kanssa, niinkuin sadussa +haikara etanan kanssa. + +-- Niin, aika pelkuri, kertoi d'Artagnan; mutta tuo nainen, sangen +kaunis! + +-- Kuka nainen? kysyi isäntä. + +-- Milady, sopersi d'Artagnan ja pyörtyi toisen kerran. + +-- Yhdentekevä, sanoi isäntä, kadotin kaksi, mutta jääpihän minulle +tämä, jota saan varmaankin muutamia päiviä pitää. On siitä ainakin +yhdentoista écu'n hyöty. + +Tiedämme että d'Artagnan'in kukkarossa oli juuri yksitoista écu'tä. + +Isäntä oli laskenut yksitoista päivää sairastamisen aikaa, écu'n +päivältä; mutta hän oli tehnyt laskunsa, kuulustamatta matkamiestänsä. +Huomispäivänä, kello viisi aamua, nousi d'Artagnan liikkeille, meni omin +voimin alas keittiöön ja pyysi, paitsi muutamia muita aineksia, joiden +luettelo ei ole meidän käsiimme päässyt, viiniä, öljyä ja rosmariinia, +ja noista laittoi hän äitinsä reseptin mukaan voiteen, jota hän siveli +monilukuisiin haavoihinsa, uudisteli itse kääreitänsä, eikä huolinut +kääntyä kenenkään lääkärin puoleen. Epäilemättä oli ansio +mustalaisvoiteen, mutta ehkä myöskin lääkärin poissa-olemisen, että +d'Artagnan jo samana iltana oli pystyssä ja huomisaamuna melkein terve. + +Mutta kun hän rupesi maksamaan rosmariinia, öljyä ja viiniä, ainoa +kulunki mitä hänellä, peräti syömättömällä miehellä olikaan, jota +vastoin hänen keltainen hevosensa, ainakin ravintolan isännän sanan +mukaan, oli syönyt kolme vertaa enemmän kuin mitenkään voisi uskoa niin +pienen elukan syövän, ei d'Artagnan löytänyt lakkaristansa muuta kuin +kuluneen samettikukkaronsa sekä sen sisällä olevat viisitoista écu'tä; +mutta herra de Tréville'lle menevä kirje -- se oli hävinnyt. + +Nuori mies alkoi hakea kirjettä suurella kärsiväisyydellä kääntäen kyllä +kaksikymmentä kertaa kaikki taskut ja lakkarit nurin ja taas oikein, +penkaen ja kopeloiden matkalaukkunsa senkin seitsemän kertaa, sekä +avaten ja sulkien tuon tuostakin kukkaroansa; mutta kun hän oli päässyt +siihen täyteen uskoon, että kirje oli löytymättömissä, joutui hän +kolmannen kerran raivoon, joka oli vähällä saattaa hänet tarvitsemaan +uuden viini- ja hajuöljy-sekoituksen; sillä nähdessänsä tuon nuoren +rajupään kiivastelevan ja uhkailevan särkeä murskaksi kaikki mitä +talossa oli, ellei kirje löytyisi, oli isäntä temmannut keihään, ja +hänen vaimonsa luudanvarren sekä palveluspojat samat kangit joita he +olivat käyttäneet toissa päivänä. + +-- Minun suosituskirjeeni! ärjyi d'Artagnan, minun suosituskirjeeni +tänne, tai, saakeli soikoon, varrastan teidät kuin silakat! + +Pahaksi onneksi eräs seikka esti hänet panemasta uhkaustansa toimeen: +hänen miekkansa oli näet, niinkuin mainitsimme, ensimäisessä taistelussa +taittunut kahtia, -- seikka, jonka hän oli peräti unhottanut. Tästä oli +seurauksena, että kun d'Artagnan tahtoi toden teolla vetää miekan +tupestaan, havaitsi hän olevansa varustettuna kaiken kaikkiaan noin +kahdeksan tai kymmenen tuuman pituisella miekan tyngellä, jonka isäntä +huolellisesti oli pistänyt tuppeen. + +Tämä petos ei kuitenkaan uskottavasti olisi hillinnyt meidän +tulistunutta nuorta miestä, ellei isäntä olisi ottanut miettiäksensä, +että matkustajan vaatimus oli perin oikea. + +-- Mutta tosiaan, virkkoi hän laskien keihäänsä alas, missähän kirje +mahtaa olla? + +-- Niin, missä? huudahti d'Artagnan. Tietkää se, että kirje on herra de +Tréville'lle ja sen pitää löytyä, tai ellei se löydy, kyllä hänessä on +miestä saada se löytymään! + +Tämä uhkaus lopetti isännän rohkeuden. Kuninkaan ja kardinaalin jälkeen +oli herra de Tréville mies, jonka nimeä ehkä kaikista enimmin mainittiin +sekä sotilaiden että porvarein kesken. Oli kyllä vielä Jooseppi-isä, se +on totta, mutta hänen nimeänsä, mitä siihen tulee, ei kukaan lausunut +muutoin kuin kuiskaamalla, niin suurta pelkoa herätti tuo "Hänen +harmaahapsinen ylhäisyytensä", joten kardinaalin kätyriä nimitettiin. + +Samassa tuokiossa heitti hän keihään kauaksi luotansa, käski vaimonsa +tekemään samoin luudanvarrelle ja palvelijain seipäillensä ja ryhtyi +itse etunenässä etsimään kadonnutta kirjettä. + +-- Sisälsikö kirje tärkeitä asioita, kysyi isäntä hetkisen turhaan +etsittyänsä. + +-- Helkkarissa! Mitäs muuta! tiuskasi gaskonjalainen, joka juuri tuon +kirjeen turvin toivoi pääsevänsä hoviin; se sisälsi koko minun +toimeentuloni. + +-- Espanjaan meneviä arvopapereita? kysyi isäntä hätäisenä. + +-- Hänen Majesteettinsa erityiseen rahavarastoon meneviä arvopapereita, +vastasi d'Artagnan, joka arvellen tuon suosituskirjeen avulla pääsevänsä +kuninkaan palvelukseen, luuli voivansa valhettelematta vastata noin +vähän rohkeanlaisesti. + +-- Saakeli! huudahti isäntä kokonaan epätoivossa. + +-- Mutta vähät siitä, jatkoi d'Artagnan kansanomaisella ryhdillään, +vähät siitä ja viis rahoista: -- tuo kirje se tärkeintä oli. Ennemmin +olisin hukannut tuhannen pistole'a[2] kuin sen. + +Hän olisi yhtähyvin voinut sanoa kaksikymmentä tuhatta; vaan +jonkunmoinen nuorukaisen häveliäisyys hillitsi häntä. + +Siinä tuokiossa vilahti isännän päähän kirkkaus, vaikka hän jo oli +luvannut itsensä paholaiselle, jos hän enää kirjettä mistään löytäisi. + +-- Kirje ei ole kadonnut, huudahti hän. + +-- No! sanoi d'Artagnan. + +-- Eipä olekkaan; se on teiltä otettu. + +-- Otettu! ja kuka on sen ottanut? + +-- Se eilinen herra. Hän kävi keittiössä, jossa teidän takkinne oli. Hän +jäi sinne hetkiseksi yksin. Löisinpä vetoa, että hän on sen varastanut. + +-- Luuletteko niin? virkkoi d'Artagnan ottaen varsin vähän uskoaksensa +isännän arveluja; sillä hän tiesi paremmin kuin kukaan muu tuon kirjeen +yksityisen tärkeyden, eikä nähnyt siinä mitään voitonhimon houkutusta. +Varma tosi on, ettei kukaan palvelijoista tai läsnäolevista +matkustajista olisi mitään hyötynyt tuosta paperista. + +-- Te sanotte siis, jatkoi d'Artagnan, epäilevänne tuota hävytöntä +herrasmiestä. + +-- Minä sanon, että olen siitä vallan varma, pitkitti isäntä, sillä kun +minä kerroin hänelle, että te, arvoisa herra, olitte herra de Tréville'n +suosikki ja että teillä oli kirjekin tuolle kuuluisalle herralle, kävi +hän sangen levottomaksi, tiedusteli minulta missä kirje oli ja meni sitä +tietänsä keittiöön, jossa hän tiesi teidän takkinne olevan. + +-- Kas niin, siinäpä varkaani onkin, virkkoi d'Artagnan; minä valitan +herra de Tréville'lle ja herra de Tréville valittaa kuninkaalle. Sitte +veti hän majesteetillisesti taskustaan kaksi écu'tä, antoi ne isännälle, +joka saattoi häntä lakki kourassa portille, nousi keltaisen hevosensa +selkään, joka vei hänet ilman muita kohtauksia Saint-Antoine'n portille +Pariisiin, missä omistaja möi sen kolmeen écu'sen, -- varsin hyvä hinta +siihen katsoen, että d'Artagnan oli sen peräti uuvuttanut viimeisellä +ratsastuksellaan. Selittipä vielä hevoishuijari, että hän muka antoi +tuon liikanaisen hinnan pelkästä siitä vaan, että hevosella oli niin +harvinaisen outo väri. + +D'Artagnan astui nyt siis jalkasin Pariisin kaupungin sisään, kantaen +pientä matkalaukkuansa kainalossaan, ja käveli ympäri, kunnes sai +hyyrätyksi huoneen, joka oli hänen vähäisten varojensa mukainen. Huone +oli jonkunmoinen vinnikammari Fossoyeurs-kadun varrella, lähellä +Luxemburg'ia. + +Ennakkomaksun suoritettuansa, otti d'Artagnan asunnon huostaansa, +kulutti lopun päivää ompelemalla takkiinsa punouskoristeita, jotka hänen +äitinsä oli ratkonut irti isä d'Artagnan'in melkein uudesta takista ja +salavihkaa hänelle antanut; sitte meni hän quai de la Ferraille'lle, +saamaan terää miekkaansa; sieltä palasi hän Louvre'en tiedustelemaan +ensimmäiseltä muskettisoturilta minkä kohtasi, herra de Tréville'n +asuntoa, joka oli Vieux-Colombier-kadun varrella, toisin sanoen, juuri +hänen asuntonsa läheisyydessä: seikka, joka hänestä näytti ennustavan +hyvää menestystä alottamalle matkallensa. + +Sitten hän, tyytyväisenä Meungissä osoittamaansa käytöstapaan, ilman +tunnon soimauksia menneistä asioista, nykyisyyteen luottavana ja täynnä +tulevaisuuden toiveita, pani maata ja nukkui hurskaan unta. + +Tuo uni, vielä kaikessa maalaisuudessaan, kesti huomiseen kello +yhdeksään saakka, jolloin hän nousi vuoteeltaan, lähteäksensä tuon +kuuluisan herra de Tréville'n luokse, joka isä d'Artagnan'in arvostelun +mukaan oli kolmas mies valtakunnassa. + + + + +II. + +Herra de Tréville'n esihuone. + + +Herra de Troisville, niinkuin hänen omaisensa Gaskonjassa vielä olivat +nimeltään, tai herra de Tréville, joksi hänen itsensä nimi oli +Pariisissa viimein muuttunut, oli alkanut juuri samoin kuin d'Artagnan, +toisin sanoen, ilman pennin pyökärää, vaan sillä rohkeuden, +neuvokkaisuuden ja älykkäisyyden pääomalla, joka tekee, että köyhinkin +gaskonjalainen aatelispoika usein saa enemmän isän perintöä +tulevaisuuden toiveina, kuin rikkain Périgourdin tai Berryn aatelismies +puhtaassa rahassa. Hänen tavaton uljuutensa, hänen tavattomampi onnensa, +aikoina jolloin miekaniskuja sateli kuin rakeita, olivat kohottaneet +hänet sen tikapuun huippuun, jota sanotaan hovisuosioksi ja jota hän oli +kiivennyt neljä astinta kerrallansa. + +Hän oli hyvä ystävä kuninkaalle, joka, niinkuin tunnettu, suuresti +kunnioitti isänsä Henrikki IV:n muistoa. Herra de Tréville'n isä oli +niin uskollisesti palvellut kuningasta sodissa Liittokuntaa vastaan, +että kuningas rahan puutteessa -- jota béarnelaisella riittikin koko +elämän ikänsä, minkä vuoksi hän aina maksoi semmoisella tavaralla, jota +hänen ei tarvinnut koskaan lainata, nimittäin nerollansa -- että, +sanomme, kuningas rahan puutteessa antoi hänelle Pariisin antautumisen +jälkeen vallan, ottaa vaakunaksensa kultaisen juoksevan leijonan +punaisella pohjalla ja varustettuna mielilauseella: _fidelis et fortis_ +(uskollinen ja urhoollinen. Siinä oli paljo kunniaksi, vaan varsin vähä +toimentuloksi). Niinpä jättikin tuo kuuluisa suuren Henrikin asetoveri +kuollessaan ainoaksi perinnöksi pojalleen vaan miekkansa ja +mielilauseensa. Mutta tämän kaksinkertaisen lahjan ja sen muassa +seuraavan moitteettoman nimen ansio oli, että herra de Tréville otettiin +nuoren prinssin hoviin, jossa hän käytti niin hyvin miekkaansa ja oli +niin uskollinen mielilauseellansa, että Ludvig XIII, yksi kuningaskunnan +parhaista miekankäyttäjistä, piti tapana sanoa, että jos hänellä olisi +ystävä, jolla oli kaksintaistelu edessä, antaisi hän hänelle neuvon, +ottaa sivusmieheksi ensi sijassa hänet itsensä ja sitte Tréville'n, tai +ehkä Tréville'n etusijassa. + +Ja Ludvig XIII osoittikin Tréville'ä kohtaan todellista ystävyyttä, +tosin kuninkaallista, itsekästä ystävyyttä, mutta kuitenkin ystävyyttä. +Niinä onnettomina aikoina näet koetettiin kaiken mokomin saada +ympärillensä Tréville'n kuntoisia miehiä. Moni saattoi kyllä syystä +ottaa mielilauseeksensa _urhollisuuden_, joka oli toinen osa mainittua +lausetta, vaan harvat jalosukuiset voivat siihen liittää +_uskollisuutta_, joka oli tuon mielilauseen ensimäisenä osana. Tréville +oli yksi noita harvoja; hän oli harvinainen olemus, älykkäisyydessään +tottelevainen kuin koira, rakkaudessa sokea, silmältään nopea, kädeltään +pikainen, silmä suotu vaan näkemään oliko joku henkilö vastenmielinen +kuninkaalle, ja käsi vaan iskemään tuota vastenmielistä jotakuta, oli se +sitte Besme, Maurevers, Poltrot de Méré, Vitry tai kuka hyvänsä sitä +laatua. Tosin ei Tréville'ltä ollut tähän asti puuttunut muuta kuin +tilaisuutta; mutta hän väijyskeli semmoista, ja hänen vakaa aikomuksensa +oli kouristaa kiini kohta kuin semmoinen vaan joutuisi hänen +yltämällensä. Ludvig XIII tekikin Tréville'n muskettisoturien +kapteeniksi, jotka palveluksen hartaudessa tai paremmin sanoen kiihkossa +olivat Ludvig XIII:lle samaa mitä n. s. _ordinaarit_ olivat Henrikki +III:lle ja skottilainen kaarti Ludvig XI:lle. + +Kardinaali taas, ei hänkään puolestaan siinä suhteessa antanut mukaa +kuninkaalle. Nähtyänsä, minkä hirvittävän valiomiehistön Ludvig XIII oli +kerännyt ympärilleen, tahtoi tuo toinen, tai paremmin, ensimmäinen +Ranskan kuningas myöskin pitää henkivartiostoa. Hänellä oli siis omat +muskettisoturinsa, samoinkuin kuninkaalla oli omansa, ja noiden +molempain kilpailevien valtojen nähtiin valikoivan palvelukseensa +kaikista Ranskanmaan ääristä ja jopa kaikista vieraistakin maista +miehiä, jotka olivat kuuluisia miekanmittelyistä. Useinpa väittelivätkin +Richelieu ja Ludvig XIII sakkipelinsä ääressä iltasin palvelijainsa +kunnosta ja kelvollisuudesta. Kumpikin kehui omiensa ryhtiä ja +rohkeutta; ja vaikka he kyllä julkisesti lausuivat hyljeksivänsä +kaksintaisteluita ja riitoja, he salaisesti yllyttivät miehiänsä +käsikähmään ja tunsivat todellista katkeruutta tai hillitsemätöntä +riemua heidän tappioistaan tai voitoistaan. Ainakin puhuvat sitä erään +miehen muistelmat, joka oli osallisena muutamissa noissa tappioissa ja +monissa voitoissa. + +Tréville oli osannut tuohon herransa arkaan kohtaan ja siitäpä johtui se +pitkä ja kestävä suosio kuninkaan semmoisen puolelta, joka muutoin ei +suinkaan ole jättänyt mainetta aivan suuresta uskollisuudesta ystäviänsä +kohtaan. Hän antoi muskettisotureinsa tannerrella kardinaali Armand +Duplessis'in silmäin edessä, ja katseli kaikkea tuota ivahymyllä, joka +saattoi Hänen ylhäisyytensä harmaat viikset vihasta pörhistymään. +Tréville käsitti mainiosti tuon aikakauden taistelun, jolloin, kun ei +eletty vihollisten, elettiin kansalaisten kustannuksella; hänen +soturinsa muodostivat kokonaisen paholaisjoukon, jota ei voinut kurissa +pitää kukaan muu kuin hän itse. + +Avorintaisina, viinimärkinä, naarmunaamaisina parveili noita kuninkaan +tai oikeammin herra de Tréville'n muskettisotureita kapakoissa, +julkisissa kävely- ja pelipaikoissa reuhaten ja viiksiään väännellen, +miekkojaan helistellen, halukkaasti tyrkkien kardinaalin miehiä kylkeen +kun missä heitä kohtasivat; useinpa paljastellen aseitaan keskellä katua +ja tehden senkin seitsemiä temppujaan; toisinaan menettäen henkensäkin, +vaan varmoina siitä, että heitä itkettiin ja kostettiin; usein +vuorostaan surmaten ja varmoina siitä, ettei heiden tarvinnut homehtua +vankihuoneessa: olihan herra de Tréville heitä takaisin vaatimassa. +Herra de Tréville'ä ylistivätkin kaikissa sävellajeissa nuo miehet, +jotka häntä jumaloivat ja jotka, semmoisia vekaroita kuin olivatkin, +vapisivat hänen edessään kuin koulupojat opettajansa edessä, totellen +hänen pienintäkin sanaansa ja valmiina antamaan itsensä tappaa, +puhdistaaksensa vähäisintäkin moitetta. + +Herra de Tréville oli käyttänyt tätä voimakasta vipua, alussa kuningasta +ja hänen ystäväänsä, -- sittemmin itseänsä varten. Muutoin, ei missään +muistelmassa niiltä ajoilta, joilta kumminkin niin paljo muistelmia on +jälellä, havaita tätä arvokasta herraa syytetyn, ei edes vihamiestenkään +puolelta, ja niitä hänellä kyllä oli sekä kynä- että miekkamiesten +joukossa; ei missään tule näkyviin, sanomme, että tätä arvokasta herraa +olisi syytetty ottaneen maksua seidiensä aputoimista. Vaikka +varustettuna harvinaisella vehkeilijälahjalla, joka asetti hänet +etevimpien vehkeilijöiden rinnalle, oli hän pysynyt kunniallisena +miehenä. Siihen lisäksi oli hän, huolimatta kovista, halvaavista +miekanpistoista ja vaivaloisista, uuvuttavista sotaharjoituksista, +aikakautensa hienoimpia naisten-ihailijoita ja sukkelapuheisimpia +keikareita; puhuttiin Tréville'n menestyksistä, niinkuin parikymmentä +vuotta takaperin oli puhuttu Bassompierre'n, ja sepä ei merkinnyt aivan +vähää. Muskettisoturien kapteeni oli siis ihailtu, peljätty ja +rakastettu, joka on ihmisellisen onnen puolipäiväkorkeus. + +Ludvig XIII himmensi laajalla säteilyllänsä kaikki pienet tähdet +hovissansa; mutta hänen isänsä, aurinko _pluribus impar_ (pulskempi +muita) antoi jokaisen suosikkinsa hohtaa omassa valossaan, ja jokaiselle +hovimiehellensä oman arvonsa. Paitsi kuninkaan aamutervehdystä ja samoin +kardinaalin, laskettiin Pariisissa siihen aikaan runsaasen kahteen +sataan jokseenkin vierastenkäypiä aamutervehdyksiä. Noiden kahden sadan +joukossa oli Tréville'n luona käynti mitä vilkkaimpia. + +Hänen hotellinsa piha, Vieux-Colombier-kadun varrella, oli kuni mikä +leiri jo kello kuudelta aamua kesällä ja kello kahdeksalta talvella. +Viisi-, kuusikymmentä muskettisoturia, jotka näkyivät vuoroilevan, +pysyttääksensä aina lukumääränsä arvokkaana, kävelivät lakkaamatta +täysissä varustuksissa ja valmiina kaikkeen. Pitkin niitä jykeviä +portaita, joiden paikalle meidän aikamme oli rakentava kokonaisen +kartanon, juoksivat ylös ja alas Pariisin kilvoittelijat, pyrkimässä +suosioon, maalais-aateliset, päästäksensä johonkin toimeen, +kaikenkarvaiset hetalaiset lakeijat, kuljettamassa herra de Tréville'lle +sanomia herroiltansa. Esihuoneessa istuivat pitkissä kaarevissa +penkkirivissä valitut, se on, kutsumuksen saaneet. Porinata kuului +siellä aamusta iltaan, sill'aikaa kuin herra de Tréville esihuoneen +viereisessä huoneessa otti vastaan vierailijoita, kuunteli valituksia, +antoi käskyjä ja, niinkuin kuningas Louvre'n ulkoparvella, tarvitsi vaan +asettua ikkunaan, luodakseen tarkastavan katsauksensa yli aseellisten +joukkojensa. + +Päivänä, jolloin d'Artagnan saapui sinne, oli kokoontuneiden joukko +suuremmoinen, noin vastatulleen maalaisen silmissä varsinkin: totta +kyllä, että tuo maalainen oli gaskonjalainen ja että varsinkin sillä +aikakaudella d'Artagnan'in maamiehet olivat tunnetut siitä, etteivät +olleet aivan herkkiä hämmästymään. No niin, kun kerta oli päästy vankan +portin lävitse, joka oli varustettu pitkillä neliöpäisillä nauloilla, +oltiin keskellä aseellisten joukkoa, jotka risteilivät pihalla, +puhellen, kinaten ja leikitellen keskenänsä. Voidaksensa raivata +itselleen tien kaiken tuon läikkyvän aallokon lävitse, täytyi olla joko +upseeri, suuriarvoinen herra tai kaunis nainen. + +Tämmöisen joukon ja ahdingon lävitse kulki nyt meidän nuori mies +tykyttävin sydämmin, sovitellen pitkää miekkaansa laihoja sääriänsä +vasten ja pidellen toisella kädellään hattunsa lieriä, huulilla tuo +hymy, jolla maalainen kokee peitellä nolostumistansa. Päästyänsä jonkun +parven sivuitse, hengitti hän aina vapaammin; mutta hän tunsi, että +häntä käännyttiin katselemaan, ja ensi kertaa elämässään havaitsi +d'Artagnan, jolla tähän asti oli ollut varsin hyvät ajatukset itsestään, +olevansa naurettava. + +Saavuttuansa portaille kävi asia yhä pahemmaksi; ensimäisillä astimilla +seisoi neljä muskettisoturia, jotka huvittivat itseään seuraavalla +tavalla, samalla kuin kymmenen tai kaksitoista odotteli vuoroansa päästä +leikkiin osalliseksi. + +Yksi heistä seisoi ylimäisellä astimella paljas miekka kädessä, estellen +tai ainakin koetellen estää kolmea muuta pääsemästä ylös. + +Nuo kolme taistelivat häntä vastaan kiihkein miekoin. D'Artagnan luuli +alussa noita miekkoja tuppupäiksi harjoitus-floreteiksi, vaan havaitsi +pian muutamista verinaarmuista, että nuo aseet olivat päinvastoin +varsinvasten teräviksi hiotut, ja jokainen naarmu herätti sekä +katsojissa että osanottajissa vimmattua naurua. + +Tuo joka tällä kertaa puollusti portaita, näkyi pitävän vastustajiansa +hyvässä kurissa. Heidän ympärillensä muodostui piiri: sääntönä oli, että +naarmun saanut jätti leikin, menettäen sisällepääsy-vuoronsa sen +hyväksi, joka naarmun oli antanut. Viidessä minuutissa oli kolme +haavoitettu, yksi kalvoseen, toinen leukaan, kolmas korvaan, ja +puollustaja ei ollut saanut yhtään naarmua; se taitavuus hankki säännön +mukaan kolme vuoroa hänen hyväkseen. + +Vaikka meidän nuori matkalainen ei luullut hevillä hämmästyvänsä, +hämmästytti häntä kumminkin tuommoinen ajanviete; hänen seudussaan, +jossa muutoin luonto niin pian kuohahti, oli hän nähnyt jommoisiakin +kaksintaistelun harjoituksia, vaan noiden neljän huvittelijan +gaskonjalaistemput näyttivät hänestä rohkeammilta kaikista mitä hän oli +tähän asti nähnyt tai kuullut itse Gaskonjassakaan. Hän luuli +joutuneensa tuohon kuulusain jättiläisten maahan, jonne Gulliver +sittemmin matkusti ja jossa hän oli niin monen kauhun alaisena; eikä +vielä ollut matka lopussa: vielä oli porstua ja esihuone kuljettavana. + +Porstuassa ei enää taisteltu, siellä kerrottiin naisjuttuja ja +esihuoneessa hovijuttuja. Porstuassa d'Artagnan punastui, esihuoneessa +vapisi. Hänen vilkas ja harhaileva mielikuvituksensa, joka Gaskonjassa +teki hänet vaaralliseksi nuorille kamarineitsyille ja toisinaan nuorille +emännillekin, ei ollut edes noina hurmauksen hetkinäkään voinut uneksia +puoltakaan noista rakkauden ihmeistä eikä neljättä osaakaan noista +lemmenvehkeistä, joita porstuassa kertoiltiin ja joiden hupaisuus vielä +yhä kasvoi sen kautta, että niissä esiintyi mitä tunnetuimpia nimiä ja +tapaukset kerrottiin mitä peittelemättömimmässä muodossa. Mutta jos +hänen siveellisyystunnettansa loukattiin porstuassa, hänen +kunnioitustansa kardinaalia kohtaan vallan raastettiin esihuoneessa. +Siellä kuuli d'Artagnan hämmästyksekseen aivan julkisesti soimattavan +niitä valtiotuumia, jotka koko Eurooppaa vapisuttivat, ja kardinaalin +yksityiselämää, jonka tutkistelemisesta moni ylhäinen ja mahtava herra +oli saanut kärsiä; tuo suuri mies, jota d'Artagnan'in isä kunnioitti, +oli täällä pilkkatauluna herra de Tréville'n muskettisotureilla, jotka +irvistelivät hänen vääräsäärisyyttään ja kyyryselkäisyyttään; muutamat +laulelivat häväistyslauluja rouva d'Aiguillon'ista, hänen +jalkavaimostaan ja rouva Combalet'ista, hänen sisarentyttärestään, +samalla kuin toiset neuvottelivat juonia kardinaali-herttuan +palvelijoita ja sotureita vastaan: kaikki asioita, jotka olivat +d'Artagnan'ista hirviömäisiä mahdottomuuksia. + +Mutta kun milloin kuninkaan nimi yht'äkkiä kajahti keskellä noita +kardinaalisia ivapuheita, olipa niinkuin tulppa olisi tuossa tuokiossa +tukkinut kaikki pilkkasuut; vilkaistiin epäillen ympärillensä ja +näyttiin pelkäävän sen väliseinän luotettavuutta, joka heitä eroitti de +la Tréville'n huoneesta; mutta kohta ohjasi joku salaviittaus puheen +hänen ylhäisyytensä, ja silloin ivanlasku kiihtyi yhä vilkkaampaan +vauhtiin, eikä säälitty vetää valkeuteen hänen vähäisimpiäkään +tekojansa. + +-- Kas siinäpä joukkokuntaa, joka pian on joutuva Bastiljiin ja +hirsipuuhun, arveli d'Artagnan kauhistuneena, ja minä epäilemättä heidän +kanssansa, sillä samassa kuin kerta olen heitä kuunnellut, luetaan +minutkin rikokselliseksi. Mitähän sanoisi isäni, joka niin kovasti käski +minun osoittamaan kunnioitusta kardinaalia kohtaan, jos hän tietäisi +minun olevan tuollaisten pakanain seassa. + +Eikä d'Artagnan, niinkuin sanomattakin sopii arvata, uskaltanut +laisinkaan antautua keskusteluun; hän pirhisti silmänsä, pörhisti +korvansa ja jännitti kaikki aistinsa, ettei vaan mitään menisi hukkaan, +ja vaikka hän luottikin isällisiin neuvoihin, hän tunsi salaista halua +enemmän ylistämään kuin soimaamaan noita kuulumattomia seikkoja, joita +täällä tapahtui. + +Mutta kun hän oli vallan muukalainen herra de Tréville'n ympäristössä ja +kun hänet ensi kertaa nähtiin tässä paikassa, tultiin häneltä kysymään +mitä hän asioitsi. Tämmöisen kysymyksen johdosta d'Artagnan sangen +nöyrästi sanoi nimensä, huomautti erityisesti kotipaikastansa ja pyysi +kamaripalvelijaa, joka hänelle tuon mainitun kysymyksen oli tehnyt, +anomaan herra Tréville'ltä hänelle puheille-pääsyä muutamiksi +silmänräpäyksiksi, jonka pyynnön tämä suojelijan näköiseksi hereten +lupasi sopivalla ajalla ja paikalla täyttää. + +Toinnuttuansa ensi kummastuksestaan rupesi d'Artagnan joutotöikseen +tarkastelemaan vähän kasvonmuotoja ja pukuja. + +Kaikista vilkkaimman seurueen keskuksena oli eräs pitkäkasvuinen, +ylpeänäköinen muskettisoturi, jonka eriskummainen vaatetus veti +puoleensa yleisen huomion. Hänellä ei tällä kertaa ollut yllä mitään +univormutakkia, joka muutoin tänä vähemmin vapauden kuin vallattomuuden +aikana ei ollutkaan ehdottomasti välttämätöntä, vaan taivaansininen, +hieman vaalennut ja kulunut ihonuttu, ja tämän päällä komea +kultakirjainen olkavyö, joka välkkyi kuin vedenkalvo auringon +paisteessa. Karmosiinivärinen samettikauhtana riippui evelästi hänen +olkapäiltänsä, jättäen näkyviin vaan etupuolen tuota pulskaa olkavyötä, +josta riippui suunnattoman pitkä miekka. + +Tämä muskettisoturi oli vast'ikään tullut vahdista, valitti +vilustuneensa ja oli silloin tällöin yskivinänsä. Sentähden oli hän muka +ottanut päällensä tuon kauhtanan, niinkuin hän ympäri seisoville sanoi, +ja hänen noin puhellessaan pää pystyssä ja viiksiänsä ylenkatseellisesti +väännellessä ihmeteltiin innokkaasti hänen kirjailtua olkavyötänsä, ja +d'Artagnan enemmän kuin kaikki muut. + +-- Minkäs sille voi, lausui soturi, muoti on semmoinen; se on +turhamaista, tiedän kyllä, vaan semmoinen on muoti. Muutoin, täytyyhän +johonkin käyttää laillista perintöänsä. + +-- Eläpäs vaan, _Porthos_! huudahti eräs ympäriseisovista, oleppas +uskottelematta meille tuon olkavyön olevan isän perintöä: sen on sinulle +antanut tuo huntupää nainen, jonka kanssa sinut tapasin toissa +sunnuntaina Saint-Honoré'n portilla. + +-- Ei kunniani kautta, minä olen sen itse ostanut ja omilla rahoillani, +vastasi Porthos-nimellä puhuteltu. + +-- Niin, samalla tapaa kuin minä, virkkoi toinen muskettisoturi, tämän +uuden kukkaron niillä rahoilla, jotka hempukkani pani vanhaan. + +-- Totta tosiaan, sanoi Porthos, ja sitä todistaa se, että olen maksanut +tästä kaksitoista pistole'a. + +Ihmettely yhä kasvoi, vaikka epäluulo pysyi. + +-- Eikös niin, _Aramis_? kysyi Porthos, kääntyen toiseen +muskettisoturiin. + +Tuo toinen soturi oli täydellinen vastakohta sille joka kysyi, +puhutellen häntä Aramis-nimellä; nuori, tuskin kahden-tai kolmenkolmatta +ikäinen, muoto lauhkea ja vieno, silmät mustat ja lempeät, posket +punaiset ja samettisileät kuin persikka syksyllä; viikset hienona +viivana ylähuulessa; kädet näyttivät pelkäävän laskeutua, ettei suonet +paisuisi ja silloin tällöin nypisti hän korvalehtiänsä, pysyttääksensä +niiden heleänpunaista väriä. Hänen oli tapa puhua vähän ja harvaan, +tervehtiä usein ja nauraa äänettä näyttämällä hampaitaan, jotka olivat +kauniit ja joita hän; niinkuin muutakin olemustaan, näkyi hoitavan mitä +suurimmalla huolella. Hän vastasi myöntävällä päännyykäyksellä ystävänsä +kysymykseen. + +Tuo myöntymys näytti poistaneen kaikki epäilykset olkavyön suhteen; sitä +kumminkin yhä ihmeteltiin, vaan siitä ei enää puhuttu, ja yhden +tuommoisen ajatussyrjähdyksen kautta kääntyi puhe yht'äkkiä toiseen +suuntaan. + +-- Mitäs ajattelette Chalais'in tallimestarin kertomuksesta? kysyi +toinen muskettisoturi, puhuttelematta suorastaan ketään, vaan kääntyen +koko seurueesen. + +-- Mitä hän sitte kertoo? kysyi Porthos mahtipontisesti. + +-- Hän kertoo kohdanneensa Brysselissä Rochefort'in, kardinaalin +kätyrin, kapusiinimunkiksi pukeutuneena; tuo kirottu Rochefort oli +valepukunsa varjossa petkuttanut herra de Laigues'in, mokomankin +pöllöpään. + +-- Aika pöllöpään, sanoi Porthos; mutta onko asiassa perää? + +-- Tämän kertoi mulle Aramis, vastasi muskettisoturi. + +-- Todella? + +-- Oh! tiedäthän sen kyllä, Porthos, sanoi Aramis, kerroinhan sen sulle +itsellesi eilen; mitäs tuosta enää puhutaan. + +-- Mitäkö enää, sekö sinun mielesi on! virkkoi Porthos. Vai ei +puhuttaisi! saakeli! pianpa sinä asian heittäisit. Mitenkäs se olikaan! +kardinaali toimittaa vakoojan väijymään erästä aatelismiestä, +varastuttaa eräällä roistolla, heittiöllä, lurjuksella hänen kirjeensä, +ja sitte tuon vakoojan avulla ja noiden kirjeiden turvin iskee kaulan +poikki Chalais'ilta sillä varjolla, että hän muka on tahtonut surmata +kuninkaan ja naittaa _monsieur_'in kuningattaren kanssa! Ei kukaan +tiennyt sanaakaan koko arvoituksesta, kunnes sinä sen eilen kerroit +kaikkien suureksi tyydytykseksi, ja kun me vielä olemme uutisesta aivan +ällistyksissämme, tulet sinä meille sanomaan tänäpäivänä: mitäs tuosta +enää puhutaan! + +-- No puhutaan sitte, koska niin haluatte, vastasi Aramis tyyneesti. + +-- Tuo Rochefort mokoma, huudahti Porthos, jos minä olisin +Chalais-raukan tallimestari, kylläpä hänellä olisi kovat käsissä minun +kanssani. + +-- Ja sinulla taitaisi olla kovemmat käsissä Punaisen herttuan kanssa, +virkkoi Aramis. + +-- Ah! Punainen herttua! bravo, bravo, Punainen herttua! vastasi +Porthos, lyöden kämmeniänsä yhteen ja nyykyttäen päätänsä. Punainen +herttua on mainio. Kyllä minä sanan levitän, veikkoseni, ole siitä +huoletta. Se on sukkela tuo Aramis! mikä vahinko, ettet ole saanut +seurata kutsumustasi, veikkoseni! mikä oivallinen apotti sinusta olisi +tullut! + +-- Oh! se on vaan myöstetty tuonnemmaksi, vastasi Aramis, vielä +sekin aika tulee; tiedäthän hyvin, Porthos, että minä jatkan +jumaluustieteellisiä opinnoitani sitä varten. + +-- Kyllä hän sen tekee, minkä sanoo, jatkoi Porthos, se hänestä tulee +kuin tuleekin, kohta tai vast'edes. + +-- Kohta, virkkoi Aramis. + +-- Hän odottaa vaan yhtä seikkaa, tehdäksensä jyrkän päätöksen ja +ottaaksensa päällensä papinkauhtanan, joka riippuu hänen univormunsa +takana, lisäsi eräs muskettisoturi. + +-- Ja mitähän seikkaa hän odottaa? kysyi toinen. + +-- Hän odottaa sitä, että kuningatar lahjoittaisi perillisen Ranskan +kruunulle. + +-- Elkäämme laskeko siitä leikkiä, hyvät herrat, sanoi Porthos; Jumalan +kiitos on kuningatar vielä siinä ijässä, että voi sen lahjoittaa. + +-- Sanotaan Buckingham'in olevan Ranskassa, lausui Aramis +veitikkamaisesti hymyillen, joten tuo näennäisesti yksinkertainen lause +sai jokseenkin hävyttömän merkityksen. + +-- Aramis ystäväni, tällä kertaa olet väärässä, keskeytti Porthos; ja +sinun halusi sukkeluuksien laskemiseen viepi sinut aina yli rajojen; jos +herra de Tréville sinua kuulisi, joutuisit ahtaalle tuommoisesta +puheesta. + +-- Tahdotko antaa minulle opetusta, Porthos! huudahti Aramis, jonka +lempeässä silmässä nähtiin kuni salaman välkähdys. + +-- Veikkoseni, ole muskettisoturi tai apotti. Ole jompikumpi, vaan elä +molempia, lausui Porthos. Kuuleppas, Athos sanoi sinulle äskettäinkin: +sinä pistät lusikkasi joka puurovatiin. Oh, olkaamme suuttumatta, siitä +ei olisi mitään hyötyä, tiedäthän hyvin, mistä olemme keskenämme +suostuneet, sinä, Athos ja minä. Sinä käyt kyllä rouva d'Aiguillon'in +luona ja miellyttelet häntä; käyt rouva de Bois-Tracy'n, rouva de +Chevreuse'n orpanan luona, ja sinun arvellaan olevan sangen syvällä +hänen suosiossansa. Oh, luoja nähköön, ole vaan tunnustamatta onneasi, +ei sinun salaisuuksiasi pyydetä tietääkkään, kyllä sinun +arkatuntoisuutesi tunnetaan. Vaan koska sinulla on semmoinen avu, niin, +hiisi vieköön, käytä sitä Hänen Majesteettinsa suhteen. Puhuttakoon mitä +ja miten mieli tekee kuninkaasta ja kardinaalista; vaan kuningatar on +pyhä, ja jos hänestä mitä puhutaan, tulee sen olla hyvää. + +-- Porthos, sinä olet itserakas kuin Narkissos, sen huomaan, vastasi +Aramis; sinä tiedät vihaavani siveellisiä nuhdesaarnoja, paitsi jos +niitä pitää Athos. Mitä sinuun tulee, veikkoseni, sinulla on liian +pulska olkavyö, ollaksesi aivan pätevä siveellisyyden saarnoja pitämään. +Minusta tulee apotti, jos se minua miellyttää; toistaiseksi olen +kumminkin muskettisoturi: semmoisena sanon minä mitä mieleni tekee, ja +tällä hetkellä tekee mieleni sanoa, että sinä käyt minulle kiusaksi. + +-- Aramis! + +-- Porthos! + +-- Oh, herrat, hyvät herrat! huudettiin heidän ympärillänsä. + +-- Herra de Tréville odottaa herra d'Artagnan'ia, keskeytti lakeija, +avaten vastaanottohuoneen ovea. + +Tämä ilmoitus saattoi jokaisen vaikenemaan, ja keskellä tätä yleistä +hiljaisuutta astui nuori gaskonjalainen halki esihuoneen +muskettikapteenin luokse, kaikesta sydämmestään hyvillään siitä, että +niin mukavasti pääsi olemasta tuon omituisen riidan päättäjäisissä. + + + + +III. + +Puheillaolo. + + +Herra de Tréville oli tällä hetkellä sangen uhkaavalla tuulella; +kumminkin tervehti hän kohteliaasti nuorukaista, joka kumartui maahan +asti, ja hän hymyili kuunnellessaan hänen tervehdyslauseitansa, joiden +béarnelainen murre toi hänelle mieleen yhdellä kertaa hänen nuoruutensa +ja hänen kotiseutunsa, muistoja, jotka saattavat hymyilemään miehen +minkä ikäisen tahansa. Mutta samassa tuokiossa lähestyen äkkiä +esihuonetta ja viitaten kädellään d'Artagnan'ille, ikäänkuin pyytäen +hänen suostumustansa suorittamaan asiat muiden kanssa, ennenkuin +ryhtyisi pitempiin keskusteluihin hänen kanssansa, huusi hän kolme +kertaa, korottaen ääntänsä joka kerralla ja siten käyden lävitse kaikki +korotusasteet käskevästä suuttuneesen saakka: + +-- Athos! Porthos! Aramis! + +Nuo kaksi muskettisoturia, jotka jo olemme tulleet tuntemaan ja jotka +omistivat kaksi jälkimäistä noista kolmesta nimestä, jättivät kohta +seurueensa ja kävivät vastaanottohuoneeseen jonka ovi sulkeutui heti +kuin he olivat kynnyksen yli astuneet. Heidän ryhtinsä, vaikka kyllä ei +aivan levollinen, herätti arvokkaisuuden- ja nöyryydenomaisella +huolettomuudellansa ihmettelyä d'Artagnan'issa, josta nuo miehet +näyttivät puolijumalilta ja heidän päällikkönsä Olympon Jupiterilta +täysissä salamoissaan. + +Kun soturit olivat käyneet sisään ja ovi heidän jälkeensä sulkeutunut, +kun esihuoneen porina, johon äskeinen kutsu oli antanut uusia aiheita, +oli alkanut; kun vihdoin herra de Tréville äänetönnä oli kolmasti tai +neljästi astunut halki vierashuoneensa, käyden joka kerta Porthoksen ja +Aramiksen editse, jotka seisoivat suorina ja mykkinä kuni paraatissa, +seisahtui hän äkkiä heidän eteensä, silmäsi heitä jalkoteristä päälakeen +saakka suuttuneen näköisenä ja ärjäsi: + +-- Tiedättekö te, mitä kuningas minulle sanoi, ja niin äskettäin kuin +eilen illalla, tiedättekö, herrat hyvät? + +-- Emme, vastasivat kumpikin soturi hetkisen vaiettuansa, arvoisa herra, +emme tiedä. + +-- Vaan me toivomme, että te suotte kunnian ilmoittaa sen meille, lisäsi +Aramis mitä kohteliaimmalla äänellänsä, tehden mitä soreimman +kumarruksensa. + +-- Hän sanoi täst'edes ottavansa muskettisoturinsa kardinaalin +miehistöstä. + +-- Kardinaalin miehistöstä! ja miksi? kysyi Porthos vilkkaasti. + +-- Siksi että hän kaiketi on havainnut viinilörönsä tarvitsevan +karaistusta. + +Molemmat muskettisoturit punastuivat aina silmänvalkeiseen saakka. +D'Artagnan ei tiennyt missä hän oli, ja olisi toivonut itsensä sata +jalkaa maan sisään. + +-- Niin, niin, jatkoi herra de Tréville kiivastuen, ja Hänen +Majesteettinsa oli oikeassa, sillä, kunniani nimessä, totta tosiaan +muskettisoturit näyttävät sangen nahjusmaisilta hovissa. Kardinaali +kertoi eilen kuninkaan pelipöydässä, säälillä joka minua harmitti, että +toissa päivänä nuo kirotut muskettisoturit, nuo peijakkaan paholaiset -- +hän pani noille sanoille ivallisen painon joka minua yhä enemmän +suututti -- nuo ihmishalkaisijat, lisäsi hän tuijottaen minua +tiikerisilmillään, olivat viivähtyneet erääsen kapakkaan Férou-kadun +varrella ja että eräs vahtimies hänen henkiväestään, luulenpa että hän +silloin nauroi minulle vasten naamaa, oli pakoitettu ottamaan +rauhanhäiritsijät kiini. Saakeli soikoon! teidän täytyy tietää jotakin +asiasta! Ottaa kiini muskettisotureita! Te olitte joukossa, elkää +laisinkaan kieltäkö, teidät on tunnettu ja kardinaali ilmoitti teidän +nimenne. Se on tietysti minun syyni, sillä minähän olen valinnut +mieheni. Kuulkaas, te Aramis, minkä pirun tähden olette anoneet +sotilaspukua, kun teille niin hyvin olisi sopinut papinkauhtana? Ja te, +Porthos, onko teillä tuo pulska kultakirjainen olkavyö sitä varten, että +kannatte siinä olkimiekkaa? Ja Athos! mutta minä en näe Athosta. Missä +hän on? + +-- Herra, vastasi Aramis alakuloisena, hän on sairas, kovin sairas. + +-- Sairas, kovin sairas, niinkö sanotte? ja missä taudissa? + +-- Peljätään hänen olevan isossa rokossa, vastasi Porthos, joka +vuorostaan tahtoi tarttua puheesen, ja se olisi varsin ikävää, koska se +vallan varmaan runtelisi hänen muotonsa. + +-- Isossa rokossa! Taas kaunis juttu, jota minulle uskottelette, +Porthos! -- Isossa rokossa hänen ijällään? -- Ei ensinkään! ... vaan +epäilemättä haavoitettuna, ehkä tapettuna! Ah, jospa sen tietäisin!... +Perhana soikoon, herrat muskettisoturit, en laisinkaan pidä siitä, että +te tuolla tavoin viereksitte huonoissa paikoissa, antaudutte riitaan +kadulla ja paljastatte miekkoja kadunkulmissa. Enkä suvaitse, että +tehdään itsensä kardinaalin henkivartijain naurun alaisiksi, noiden +vakavien, rohkeiden kunnon miesten, jotka eivät koskaan anna syytä +kiiniottamisiin ja jotka sitä paitsi eivät sallisikkaan itseään kiini +otettavan, ne miehet, -- siitä olen varma. Ennen he paikalle kuolisivat, +ennenkuin peräytyisivät askeltakaan. Juosta, pötkiä pakoon, kiitää +käpälämäkeen, se sopii kuninkaan muskettisotureille, se! + +Porthos ja Aramis vapisivat raivosta. He olisivat olleet valmiit +kuristamaan herra de Tréville'n, elleivät he povessaan olisi tunteneet, +että juuri hänen suuri rakkautensa heitä kohtaan se saattoi hänet noin +puhumaan. He polkivat jalkojaan lattiaan, purivat huuliaan veriin asti +ja puristivat kaikella voimallaan miekkansa kahvaa. Ulkona oli kuultu, +niinkuin jo olemme sanoneet, nimeltänsä huudettavan Athosta, Porthosta +ja Aramista ja arvattu herra de Tréville'n äänen painosta, että hän oli +suutuksissa. Kymmenen uteliasta päätä oli kallistunut väliseinää vasten +kuuntelemaan ja he kalpenivat raivosta, sillä heidän korviltansa ei +jäänyt yksikään sana kuulematta, jonka ohessa heidän suunsa kertoili +jälestä kapteenin loukkaavia lauseita kaikelle etuhuoneesen +kokoutuneelle väkijoukolle. Muutamassa tuokiossa oli koko hotelli +vastaanottohuoneen ovelta aina isolle katuportille saakka kuohuksissa. + +-- Ah, kuninkaan muskettisoturit antavat kardinaalin henkivartijoiden +ottaa itseänsä kiini! jatkoi herra de Tréville, sydämmessään yhtä +suuttuneena kuin hänen soturinsa, lykkien sanoja suustaan ja upottaen +niitä yksitellen, niin sanoaksemme, kuni puukkoja kuulijainsa rintaan. +Ah, kuusi Hänen ylhäisyytensä henkivartijaa ottaa kiini kuusi Hänen +Majesteettinsa muskettisoturia! Perhana! Minä olen tehnyt päätökseni. +Minä lähden tässä tuokiossa Louvreen; otan eroni kuninkaan +muskettisoturien kapteenin virasta ja haen kardinaalin henkivartioston +luutnantin paikkaa, ja jos hän minut hylkää, rupean apotiksi. + +Kun tämä oli sanottu, kohosi nurina ulkona korkeimmalleen; joka haaralla +kuului vaan kirouksia ja sadatuksia. Tuhannen tulimaisia sinkoili ristin +rastin ilmassa. D'Artagnan haki silmillään itselleen piilopaikkaa jonkun +seinäverhon taakse, ja hän tunsi äärettömän halun kömpiä pöydän alle. + +-- No, niin, herra kapteeni, sanoi Porthos vimmassaan, totta on, että +meitä oli kuusi kuutta vastaan, vaan meidän kimppuun käytiin +kavaluudella, ja ennenkuin saimme aikaa vetää miekkojamme tupesta, oli +kaksi meistä hengetönnä ja Athos, pahasti haavoitettuna, ei ollut paljon +kuollutta parempi. Tunnettehan kyllä Athoksen, herra kapteeni, kaksi +kertaa koetti hän nousta ylös ja kaksi kertaa vaipui hän takaisin +maahan. Emmekä me sittenkään antautuneet mielisuosiolla, vaan meitä +laahattiin väkivallalla mukana. Matkalla pötkimme pakoon. Mitä Athokseen +tulee, luultiin hänet kuolleeksi ja jätettiin kaikessa rauhassa +tappelukentälle, koska arveltiin ettei maksaisi vaivaa hilata häntä +pois. Semmoinen on koko historia. Eihän hiidessä, herra kapteeni, +kaikissa taisteluissa voi voittaa! Suuri Pompejus joutui tappiolle +Pharsalon luona ja kuningas Franssi I, joka, sen mukaan kuin olen +kuullut puhuttavan, oli mies missä toinenkin, sai kuitenkin selkäänsä +Pavian tappelussa. + +-- Ja minulla on kunnia vakuuttaa teille, että minä pistin yhden +kuolijaaksi omalla miekallaan, sanoi Aramis, sillä minun katkesi +ensimäisessä koetuksessa. Pistin kuolijaaksi tai puukotin, kuinka vaan +mieluummin tahdotte. + +-- Sitä en tiennyt, virkkoi herra de Tréville vähän leppeämmin. Niinkuin +huomaan, kardinaali on liioitellut. + +-- Vaan suvaitkaa suosiollisesti, herra kapteeni, jatkoi Aramis, joka +nähden kapteeninsa rauhoittuvan, uskaltui koettamaan tehdä anomusta, +suvaitkaa suosiollisesti olla virkkamatta kellenkään siitä, että Athos +on haavoitettu; hän joutuisi epätoivoon, jos se tulisi kuninkaan +korviin, ja kun haava on mitä vaarallisin, se näet ulottuu olkapään +lävitse aina rintaan saakka, niin olisi peljättävissä... + +Samassa silmänräpäyksessä kohosi oviverho ja ylevä, kaunis, mutta +kauhean kalpea pää näkyi sen alta. + +-- Athos! huudahtivat molemmat muskettisoturit. + +-- Athos! kertoi herra de Tréville itse. + +-- Te olette kutsuneet minua luoksenne, herra kapteeni, sanoi Athos +herra de Tréville'lle heikolla, vaan peräti tyyneellä äänellä, te olette +minua kutsuneet, sen mukaan mitä tovereiltani olen kuullut, ja minä olen +rientänyt tänne sen johdosta. Mitä käskette, herra kapteeni? + +Näin sanoen astui muskettisoturi jäykkänä ja suorana vakavin askelin +huoneesen. Herra de Tréville, sydämmen pohjaan saakka liikutettuna, +kiiruhti hänelle vastaan. + +-- Olin juuri sanomaisillani näille herroille, lausui hän, että minä +kiellän muskettisotureitani panemasta henkeänsä vaaraan ilman pakotta, +sillä urhoolliset miehet ovat kuninkaalle sangen kallisarvoisia ja +kuningas tietää että hänen muskettisoturinsa ovat urhoollisimpia koko +maailmassa. Kätenne, Athos. + +Ja odottamatta, kunnes äskentullut itse ehtisi vastata tähän ystävyyden +osoitukseen, herra de Tréville tarttui hänen oikeaan käteensä ja puristi +sitä kaikin voiminsa, huomaamatta että Athos, miten ikinä hän jaksoikin +hallita luontoansa, väänsi itseänsä tuskasta ja kalpeni yhä enemmän, +jota muutoin olisi voinut pitää jo mahdottomana. + +Ovi oli jäänyt puoliavoimeksi, niin suuren mielenliikkeen oli Athoksen +ilmestyminen vaikuttanut, sillä hänen haavansa, vaikka salassa +pidettynä, oli kumminkin kaikkien tiedossa. Tyytyväisyyden murina +kohtasi kapteenin viimeisiä sanoja ja pari kolme päätä, ihastuksen +houkuttelemina, näkyi oven aukeamassa. Epäilemättä aikoi kapteeni +ankaroilla sanoilla kukistaa tuon tapasääntöjen rikkomisen, kun hän +samassa hetkessä tunsi Athoksen käden suonenvedontapaisesti puristuvan +hänen kädessään, ja katsahtaissaan häneen, havaitsi hänen olevan +pyörtymäisillään. Athos, joka oli kerännyt kaikki voimansa +vastustaaksensa tuskaa, kukistui sen alle ja kaatui lattialle kuin +kuollut. + +-- Haavalääkäri! huusi herra de Tréville. Minun, kuninkaan, paras! +Haavalääkäri tänne! taikka, hiisi vieköön, minun urhoollinen Athokseni +menettää henkensä. + +Herra de Tréville'n huudosta syöksivät kaikki hänen huoneesensa, +huolimatta edes sulkea ovea, ja kaikki kiiruhtivat haavoitetun +ympärille. Mutta kaikki kiiruhtaminen olisi ollut hyödytöntä, ellei tuo +äsken huudettu tohtori olisi ollut hotellissa. Hän tunkeusi väkijoukon +lävitse, lähestyi pyörtynyttä Athosta, ja kun hälinä ja liike häntä +kovin rasitti, sanoi hän aivan ensimäiseksi ja tärkeimmäksi +toimeenpiteeksi, että muskettisoturi kannettaisiin läheiseen huoneesen. +Heti paikalla avasi herra de Tréville oven ja näytti tietä Porthokselle +ja Aramikselle, jotka kantoivat toveriansa käsivarsillaan. Tämän parven +jälessä kulki lääkäri ja lääkärin perästä suljettiin ovi. + +Herra de Tréville'n vastaanottohuone, joka muutoin oli niin kunniassa +pidetty, oli tällä hetkellä muuttunut esihuoneen sijaiseksi. Kaikki +pitivät pitkiä ja leveitä puheita, kovalla äänellä ja yht'aikaa, +kiroten, noituen, ja toivottaen kardinaalin miehiä hornan kattilaan. + +Hetkisen perästä Porthos ja Aramis palasivat; lääkäri ja herra de +Tréville jäivät kahden kesken sairaan luokse. + +Vihdoin palasi vuorostaan herra de Tréville. Haavoitettu oli tointunut; +lääkäri ilmoitti, ettei haavoitetun tilan tarvinnut huolettaa hänen +ystäviänsä, koska hänen heikkoutensa syynä oli pelkkä veren vuoto. + +Silloin antoi herra de Tréville merkin kädellänsä ja kaikki poistuivat, +paitsi d'Artagnan, joka ei ollut unhottanut, että hänet oli päästetty +puheille, ja joka gaskonjalaisen sitkeydellä oli jäänyt samalle +paikallensa. + +Kun kaikki olivat menneet ja ovi oli kiini, kääntyi herra de Tréville +ympäri ja havaitsi olevansa yksin nuoren miehen kanssa. Äsken tapahtunut +kohtaus oli vähän katkaissut hänen ajatustensa kulkua. Hän pyysi saada +tietääksensä, mitä tuo itsepintainen vieras tahtoi. D'Artagnan sanoi +nimensä ja herra de Tréville, joka nyt samassa tuokiossa muisti koko +tapausten juoksun, sai kiini ajatuksistaan. + +-- Suokaa anteeksi, sanoi hän hymyillen, suokaa anteeksi, rakas +maamieheni, että kokonaan teidät unhotin. Vaan mitäs tehdä! kapteeni ei +ole muuta kuin perheen isä, jonka niskoilla on vielä suurempi +vastuunalaisuus kuin tavallisella perheen isällä. Sotilaat ovat +täysikasvuisia lapsia; vaan kun minä pidän tarkalla sitä, että kuninkaan +ja erittäinkin kardinaalin käskyjä noudatetaan... + +D'Artagnan ei voinut pidättää hymyänsä. Tästä hymyilystä päätti herra de +Tréville, ettei hän ollut tekemisissä minkään pöllöpään kanssa, ja +mennen suoraan asiaan muutti hän puheen ainetta, sanoen: + +-- Olin hyvä ystävä isänne kanssa. Mitä voin tehdä hänen poikansa +eduksi? Kiiruhtakaa, sillä minun aikani ei ole omassa vallassani. + +-- Herra, sanoi d'Artagnan, Tarbes'ista lähteissäni ja tänne tullessani +oli aikomukseni anoa teiltä, muistoksi siitä ystävyydestä, jota ette näy +unhottaneen, muskettilaiskauhtanaa; mutta kaiken sen jälkeen, mitä olen +nähnyt näinä kahtena tuntina, huomaan, että sellainen suosio olisi kovin +ylenmääräinen, ja pelkään, etten sitä ansaitse. -- + +-- Se on todellakin suosio, nuori mies, vastasi herra de Tréville; mutta +se ei saata olla niin kovin korkealla teistä kuin luulette tai ainakin +näytätte luulevan. Kumminkin on tässä kohden esteenä H. Majesteettinsa +säännös; ja ikäväkseni täytyy minun ilmoittaa, ettei ketään oteta +muskettisoturiksi, ellei hänellä ole ennakolta suoritettuja näytteitä +muutamista sotaretkistä, joistakin erityisistä urosteoista tai kahden +vuoden palveluksesta jossakin vähemmän suositussa rykmentissä kuin +meidän. + +D'Artagnan kumarsi mitään vastaamatta. Hän tunsi yhä suuremman halun +saada muskettilaiskauhtana yllensä, koska sen saaminen kohtasi niin +suuria vaikeuksia. + +-- Mutta, pitkitti Tréville, tähdäten maamiestänsä niin läpitunkevasti, +että olisi voinut luulla hänen tahtovan lukea hänen sydämensä syvimpään +pohjaan saakka; mutta isänne, minun vanhan toverini tähden, niinkuin jo +olen sanonut, minä tahdon tehdä jotakin hyväksenne, nuori mies. Meidän +béarnelaiset nuorukaiset eivät tavallisesti ole rikkaita, enkä luule +asiain suuresti muuttuneen siitä kuin läksin niiltä tienoin. Teillä ei +siis mahda olla mukananne liiaksi varoja toimeen tullaksenne. + +D'Artagnan ojensihe ylpeästi, joka merkitsi sitä, ettei hän ollut tullut +keltään almuja pyytämään. + +-- Hyvä on, nuori mies, hyvä on, jatkoi Tréville, kyllä tunnen nuo +viitteet; minä tulin Pariisiin neljä écu'tä lakkarissani ja olisin ollut +valmis vetämään kaksintaisteluun jokaisen, joka minulle olisi sanonut, +etten pystyisi ostamaan Louvre'a. + +D'Artagnan ojensihe yhä suoremmaksi; hevoiskaupan ansio se oli, että hän +alkoi uransa neljää écu'tä rikkaampana kuin herra de Tréville oli +alkanut. + +-- Teidän on siis, sanon minä, tarvis säästin mukaan pidellä mitä teillä +on, olkoon summa kuinka suuri hyvänsä; vaan teidän on tarvis samalla +vaurastua niissä harjoituksissa, jotka aatelismiehelle kuuluvat. Vielä +tänäpäivänä kirjoitan minä kirjeen kuninkaallisen akatemian tirehtörille +ja huomispäivänä ottaa hän teidät laitokseen maksuttomasti. Elkää +hyljätä tätä pientä etua. Ylhäisimmät ja rikkaimmat aatelismiehemme +kilvoittelevat sitä toisinaan voimatta sitä saavuttaa. Te opitte +ratsastamaan, miekkailemaan ja tanssimaan, teette hyviä tuttavuuksia, ja +silloin tällöin käytte luonani sanomassa, kuinka teidän kulkee ja +voisinko jotain tehdä hyväksenne. + +D'Artagnan, hovitapoihin tottumattomanakin, huomasi tämän kohtelun +kylmäksi. + +-- Totta tosiaan, herra, sanoi hän, nyt näen, kuinka tarpeen minulle +olisi ollut isäni suosituskirje tällä hetkellä. + +-- Onpa se oikeastaan minuakin kummastuttanut, vastasi herra de +Tréville, että olette lähteneet näin pitkälle matkalle ilman tuota +välttämätöntä evästä, meidän béarnelaisten ainoata apukeinoa. + +-- Kyllä se minulla oli, herra, ja, jumalankiitos, semmoinen kuin olla +pitää, huudahti d'Artagnan, vaan se minulta kavaluudella anastettiin. + +Ja nyt kertoi hän koko Meung'in jutun, kuvasi tuntemattoman herran mitä +tarkimmasti, ja kaiken tuon innolla ja totuudella, joka ihastutti +Tréville'ä. + +-- Onpa se kummallista, virkkoi hän miettiväisesti; te siis puhuitte +minusta aivan kovaa? + +-- Niin, herra, kyllähän tein niin ajattelemattomasti; vaan mitäs tehdä, +olihan nimi semmoinen kuin teidän minulle kilpenä matkalla: päättäkää +itse, olenko minä sitä väärin käyttänyt! + +Imarrus oli siihen aikaan hyvin tavallista, ja herra de Tréville suosi +semmoista yhtä paljon kuin kuningas tai kardinaali. Hän ei voinut salata +hymyänsä ja silminnähtävää mielihyväänsä; vaan hymy katosi pian ja, +palaten omasta itsestänsä Meung'in tapaukseen, hän jatkoi: + +-- Sanokaapas, eikö sillä herralla ollut vähäistä arpea poskessa? + +-- Oli, aivan kuin luodin hipaisemisesta. + +-- Eikö hän ollut pulskannäköinen mies? + +-- Oli. + +-- Pitkäkasvuinen? + +-- Niin. + +-- Kalpeakasvoinen ja mustatukkainen? + +-- Juuri semmoinen hän oli. Kuinkas te, herra, tunnette sen miehen? Ah, +jos minä milloin vielä kohtaan hänet uudestaan -- ja minä kohtaan hänet, +niin vannon teille, että vaikka se olisi hornan kidassa... + +-- Hän odotti erästä naista? jatkoi Tréville. + +-- Ainakin lähti hän matkoihinsa sittenkuin oli hetkisen puhutellut +häntä. + +-- Ettekö tiedä mikä heillä oli puheenaineena? + +-- Hän jätti naiselle rasian, sanoen sen sisältävän hänen määräyksensä +ja epäsi häntä avaamasta rasiaa ennenkuin Lontoossa. + +-- Oliko nainen englantilainen? + +-- Hän puhutteli naista milady'ksi. + +-- Se on hän, mutisi Tréville, se on samainen mies! ja minä kun luulin +hänen vielä olevan Brysselissä! + +-- Oh, herra, jos te tiedätte kuka se mies on, huudahti d'Artagnan, niin +ilmoittakaa minulle, kuka hän on ja mistä hän on, ja minä päästän heti +teidät kaikesta, jopa lupauksestannekin, ottaa minut muskettisoturiksi; +sillä ennen kaikkea tahdon minä kostaa. + +-- Varokaa itseänne semmoisesta, nuori mies, huudahti Tréville; jos te +sitävastoin näette hänen tulevan samalla puolen katua, niin poiketkaa +toiselle puolelle! Elkää törmätkö semmoiseen kallioon; se musertaa +teidät kuin lasin. + +-- Se ei estä, väitti d'Artagnan, jos minä vaan hänet kerran vielä +tapaan... + +-- Kunnes niin käy, virkkoi Tréville, olkaa hakematta häntä, sen neuvon +antaisin teille. + +Siinä tuokiossa pysähtyi Tréville, saaden yht'äkkiä epäluulon päähänsä. +Eiköhän tuo suuri viha, jota nuori matkustaja noin ankarasti julisteli +sitä miestä kohtaan joka, -- mikä näytti varsin vähän uskottavalta -- +oli muka ryöstänyt hänen isänsä kirjeen, eiköhän tuo viha peitellyt +jotakin petosta? mitäs, jos tuo nuori mies oli Hänen ylhäisyytensä +lähettämä? ehkä hän tuli virittämään jotakin paulaa? Kenties tuo +d'Artagnan'in nimellä kulkeva oli kardinaalin kätyri, jota koetettiin +saada hänen taloonsa ja jota toimitettiin hänen lähistöönsä +keinottelemaan itselleen hänen luottamuksensa, ja sitten syöstäisiin +hänet perikatoon, niinkuin tuhansia kertoja maailmassa ennenkin oli +tehty! Hän tähtäsi d'Artagnan'ia vielä terävämmin tällä toisella kertaa +kuin ensimäisellä. Häntä varsin vähän rauhoitti nuo muodon eleet, joissa +näkyi hilpeys ja kavaluus ynnä teeskennelty nöyryys. + +-- Tiedän kyllä, että hän on gaskonjalainen, mietti hän; mutta sitä +voipi hän olla yhtä paljon kardinaalin hyväksi kuin minunkin. Ystäväni, +lausui hän hitaasti, minä tahdon vanhan ystäväni pojalle -- sillä minä +uskon todeksi kertomuksenne kirjeen katoamisesta -- minä tahdon, sanon +minä, korjatakseni sen kylmyyden, jota te alussa huomasitte +kohtelussani, paljastaa teille meidän politiikkamme salaisuudet. +Kuningas ja kardinaali ovat mitä parhaimmat ystävät; heidän näennäiset +riitaisuutensa ovat vaan olemassa tyhmien pettämiseksi. Minä en tahdo, +että maamieheni, kelpo aatelismies, reipas nuorukainen, joka on luotu +nousemaan, antaisi noiden teeskentelemisten häikäistä silmiänsä ja +hullautuisi satimeen, niinkuin monet muut, jotka siinä ovat hukkansa +saaneet. Huomatkaa se tarkkaan, että minä olen noiden kumpaistenkin +valtaherrojen ystävä ja että minä vakavilla toimillani en koskaan +tarkoita muuta kuin palvella kuningasta sekä kardinaalia, joka on +loistavimpia neroja, mitä Ranskanmaa ikinä on synnyttänyt. + +Ja nyt, nuori mies, menetelkää sen mukaisesti, ja jos teillä, olkoon +sitte perheseikat tai muut suhteet, tai vaikkapa oma vaistomainen tunto +siihen syynä, on kardinaalia vastaan jotakin vihamielisyyttä jommoista +näemme meikäläisten jalosukuisten seassa ilmestyvän, sanokaa minulle +jäähyväiset ja erotkaamme. Minä autan teitä missä suinkin voin, mutta +ilman kiinnittämättä teitä itseeni. Toivon, että avomielisyyteni on +kaikessa tapauksessa saattanut teidät ystäväkseni; sillä te olette tähän +saakka ainoa nuori mies, jolle minä olen puhunut niinkuin teille. + +Tréville mietti mielessään: + +-- Jos kardinaali on lähettänyt kimppuuni tuon nuoren ketunpojan, hän, +hyvin kyllä tietäen kuinka minä häntä inhoon, ei suinkaan ole jättänyt +vakoojallensa sanomatta, että paras keino, millä hän pääsee minun +suosiooni, on puhua minulle hänestä mitä pahinta; kaiketi tuo kavala +velikulta vastaa minulle, huolimatta kaikista vakuutuksistani, että hän +inhoo Hänen ylhäisyyttänsä. + +Mutta aivan toistapa tulikin, mitä Tréville oli odottanut; d'Artagnan +näet vastasi mitä yksinkertaisimmasti: + +-- Herra, minä tulen Pariisiin aivan samoilla ajatuksilla. Isäni antoi +minulle kehoituksen, etten sietäisi mitään keltään muulta kuin +kuninkaalta, kardinaalilta ja teiltä, joita hän pitää Ranskanmaan +kolmena etevimpänä miehenä. + +Niinkuin näkyy, liitti d'Artagnan lisäksi noihin kahteen herra de +Tréville'n nimen; mutta hän arveli, ettei tuo lisä ensinkään pilaisi +asiaa. + +-- Minä tunnen siis mitä syvintä kunnioitusta herra kardinaalia kohtaan, +jatkoi hän, ja pidän hänen toimiansa mitä suurimmassa arvossa. Sitä +parempi minulle, jos te, herra, niinkuin sanotte, puhutte minulle +avomielisesti; sillä silloin suotte minulle kunnian osoittaa panevani +arvoa tälle myötätuntoisuuden yhtäläisyydelle; vaan jos teillä on ollut +epäluuloja minua kohtaan, mikä muutoin olisi vallan luonnollista, niin +näen kyllä, että minä vahingoitan itseäni sanomalla totuuden; mutta +yhtäkaikki ette voine olla minua kunnioittamatta, ja siitä minä pidän +lukua enemmän kuin mistään muusta maailmassa. + +Herra de Tréville joutui aivan ymmälle. Tuommoinen terävyys, siihen +lisäksi tuommoinen suoruus, ne ihmetyttivät häntä, vaan eivät kokonaan +poistaneet hänen epäluuloansa: mitä enemmän tuo nuori mies oli etevämpi +muita nuoria miehiä, sitä enemmän oli hän peljättävä, siinä tapauksessa +että Tréville pettyisi. Kumminkin puristi hän d'Artagnan'in kättä ja +lausui: + +-- Te olette kunniallinen nuorukainen, vaan tällä hetkellä en voi tehdä +hyväksenne muuta kuin mitä äsken tarjosin. Minun hotellini on teille +aina avoinna. Ja koska te milloin tahansa voitte käydä luonani ja siis +käyttää kaikkia tilaisuuksia hyväksenne, pääsette te varsin uskottavasti +vast'edes toivojenne perille. + +-- Toisin sanoen, herra, virkkoi d'Artagnan, te tahdotte odottaa siksi +kunnes näette minun ansaitsevan niiden perille päästä. Hyvä, olkaa +huoleti, lisäsi hän gaskonjalaisen tuttavallisuudella, kaukaa ette +tarvitse odottaa. Hän kumarsi poistuaksensa, ikäänkuin loput jäisivät +nyt jo hänen asiaksensa. + +-- Odottakaahan toki vielä, sanoi herra de Tréville pysähdyttäen, +lupasinhan teille kirjeen akatemian tirehtörille vietäväksi. Oletteko +liian ylpeä ottamaan sitä vastaan, nuori herrani? + +-- En suinkaan, herra, vastasi d'Artagnan; ja minä vakuutan teille, +ettei sille käy niinkuin tuolle toiselle. Kyllä säilytän sen niin hyvin, +että se perille tulee, sen vannon, ja onneton se, ken koettaa minulta +sitä anastaa! + +Herra de Tréville hymyili tuolle kopeilemiselle ja jättäen maamiehensä +ikkunan-syvennykseen, jossa he olivat puhelleet, astui hän pöytänsä +ääreen ja rupesi kirjoittamaan lupaamaansa suosituskirjettä. Sillä aikaa +d'Artagnan paremman tekemisen puutteessa rumputti marssia ikkunan +ruutuja vasten, katsellen muskettisotureita, jotka toinen toisensa +perään menivät pois, ja seuraten heitä silmillänsä kunnes katosivat +kadun kulman taakse. + +Herra de Tréville saatuansa kirjeen valmiiksi, sulki sen kuoreen ja, +nousten istuvaltaan, lähti astumaan nuorta miestä kohden, antaaksensa +kirjeen hänelle, mutta juuri kuin d'Artagnan ojensi kättänsä ottaaksensa +kirjeen, hämmästyi herra de Tréville nähdessään suojattinsa hypähtävän +syrjään, punastuvan vihasta ja syöksevän ulos huoneesta huutaen: -- Ah! +eipä hän, jumal'auta, pääsekkään tällä kertaa kynsistäni! + +-- Kuka sitte? kysyi herra de Tréville. + +-- Tuo minun rosvoni! vastasi d'Artagnan. Ah! konna! Ja silloin hän +meni. + +-- Perhanan hullu! mutisi herra de Tréville. Ellei se vaan, lisäsi hän, +ollut sukkela keino luistaa tiehensä, kun näki ettei temppu +onnistunutkaan. + + + + +IV. + +Athoksen olkapää, Porthoksen olkavyö ja Aramiksen nenäliina. + + +D'Artagnan oli vimmassaan syössyt kolmella harppauksella esihuoneen +lävitse ja ryntäsi nyt portaille, joita hän aikoi laskeutua neljä +astinta kerrallaan, vaan vauhdissaan törmäsi hän päistikkaa erästä +muskettisoturia vastaan, joka tuli herra de Tréville'n luota eräästä +salaovesta, ja töyttäsi otsallaan häntä olkapäähän niin että hän +huudahti, tai paremmin sanoen kiljahti. + +-- Suokaa anteeksi, virkkoi d'Artagnan, aikoen jatkaa matkaansa, suokaa +anteeksi, minulla on kiire. + +Tuskin oli hän astahtanut ensimäiselle portaalle, kun rautanen nyrkki +iski kiini hänen käsivarteensa ja pysähdytti hänet. + +-- Teillä on kiire, vai niin! huudahti muskettisoturi, kalpeana kuin +kuolema; siitä syystä sysäätte te minua, ja sanotte: "suokaa anteeksi", +ja sen te luulette olevan kylliksi? Ei laisinkaan, nuori herrani. +Luuletteko te, sen vuoksi että olette kuulleet herra de Tréville'n +puhuttelevan meitä tänään vähän kursailematta, voivanne kohdella meitä +hänen puhuttelutavallansa? Havaitkaa erhetyksenne, toveri hyvä; te ette +ole herra de Tréville, te. + +Vakuutan teille, vastasi d'Artagnan, tuntien Athoksen, joka, sittenkuin +lääkäri oli saanut hänen haavansa sidotuksi, oli lähtenyt kulkemaan +kotiinsa, vakuutan teille, etten tehnyt sitä tahallani, ja kun en tehnyt +sitä tahallani, niin sanoin: "suokaa anteeksi." Minun mielestäni se on +kylläksi. Minä sen vielä uudistan, ja nyt se jo ehkä on liiaksikin; +kunniani kautta, minulla on kiire, peräti kiire. Päästäkää siis irti, +minä pyydän, ja laskekaa minut menemään mihin asiani vaatii. + +-- Herra, sanoi Athos heittäen irti, te ette ole kohtelias. Kyllä näkee, +että te tulette kaukaa. + +D'Artagnan oli jo harpannut kolme neljä porrasta, mutta Athoksen +muistutus seisatti hänet äkisti. + +-- Hiisi vieköön, herra! sanoi hän, tulenpa minä kuinka kaukaa tahansa, +te ette ole se mies, joka opettaa minulle hyviä käytöstapoja, tietkää +se. + +-- Kukas tiesi, virkkoi Athos. + +-- Ah, ellei minulla olisi niin kiire, huudahti d'Artagnan, ja ellei +minun olisi juokseminen erään jälkeen... + +-- Herra kiireellinen, minut tapaatte ilman juoksematta, minut, +kuuletteko? + +-- Ja missä, jos suvaitsette? + +-- Karmeliittaluostarin tykönä. + +-- Mihin aikaan? + +-- Kello kaksitoista. + +-- Kello kaksitoista, hyvä, minä tulen. + +-- Koettakaa välttää antamasta minun odottaa, sillä neljänneksen +kuluttua yli määräajan isken minä teiltä korvat poikki, saatuani teidät +käsiini. + +-- Hyvä, vastasi d'Artagnan; kyll' ollaan kymmenen minuuttia ennen +paikalla. + +Ja nyt lähti hän juoksemaan kuin "saakeli olis perään soittanut", +toivoen löytävänsä vielä tuon tuntemattoman, joka tyyneesti käyden ei +vielä ollut kaiketi kauvaksi ehtinyt. + +Mutta katuportilla puheli Porthos erään henkivartijan kanssa. Noiden +kahden keskustelijan väliä oli parahiksi miehen leveys. D'Artagnan luuli +sen itselleen riittävän ja syöksyi nuolen nopeudella heidän väliinsä. +Mutta d'Artagnan ei ollut ottanut tuulta lukuun. Kun hän oli lävitse +menemäisillään, häiläytti tuuli Porthoksen pitkää viittaa ja d'Artagnan +joutui aivan sen sisään. Epäilemättä näkyi Porthos pitävän itsellään +olevan täydet syyt olla luopumatta tästä jokseenkin täydentävästä +pukunsa osasta, sillä sen sijaan, että hän olisi hellittänyt liepeen +kulmaa, josta hän piteli kiini, veti hän sitä yhä enemmän puoleensa, +joten d'Artagnan joutui pyörimään sametin sisään semmoisessa liikkeessä, +että siitä selvästi huomasi Porthoksen tekevän tiukkaa vastarintaa. + +Kun d'Artagnan kuuli muskettisoturin kiroovan, koki hän selvitä viitan +alta, johon hän oli sotkeutunut, ja haparoi päästäksensä ulos sen +poimuista. Erittäinkin pelkäsi hän turmelleensa sen kauniin olkavyön +kiiltoa, jonka jo tunnemme; vaan kun hän peloissaan avasi silmiänsä, +havaitsi hän nenänsä paiskautuneen Porthoksen olkapäiden keskiväliin, +toisin sanoen, juuri olkavyöhön. + +Mutta voipas sentään! niinkuin useimmat asiat tässä maailmassa ovat +toista kuin miltä näyttävät, niin tuokin olkavyö oli kultaa edestäpäin, +ja takaa tavallista puhvelinnahkaa. Kun Porthos, ollen aika pöyhkeilevä +mies, ei voinut pitää koko olkavyötä kullasta, piti hän kuitenkin toki +toisen puolen; se selittää, miksi hänen oli tarpellista teeskennellä +vilustuneensa ja tarvitsevansa sen vuoksi viittaa hartioillansa. + +-- Piru vieköön, ärjyi Porthos, ponnistellen kaikin voimin itseänsä irti +d'Artagnan'ista, joka myhkyröitsi hänen selkäpuolellaan, mikä hullu te +olette, kun tuolla tavoin törmäätte ihmisiin! + +-- Suokaa anteeksi, sanoi d'Artagnan, sukeltaen esiin jättiläisen olan +alta, mutta minulla on kovin kiire, minä juoksen erään jälkeen, ja... + +-- Unhotatteko ehkä silmänne juostessanne? kysyi Porthos. + +-- En, vastasi d'Artagnan närkästyen, en ensinkään, ja näenpä niillä +semmoistakin, jota muut eivät näe. + +Ymmärsikö Porthos yskän vai eikö, ainakin alkoi hän aikalailla purkaa +vihaansa: + +-- Herra, sanoi hän, te saatte kelpo löylytyksen, tietäkää se, jos te +tuolla tavoin ärsyttelette muskettisotureita. + +-- Löylytyksen, herra! sanoi d'Artagnan, kova sana tuo. + +-- Sopii kyllä semmoisen miehen sanottavaksi, joka on tottunut +katselemaan vihollisiansa vasten kasvoja. + +-- Oh, lempo soikoon! ymmärrän kyllä, että kartatte kääntää heille +selkäpuoltanne. + +Ja nuori mies, ihastuneena pilkkasanaansa, lähti menemään, nauraen kohti +kulkkuansa. + +Porthos oli vihan vimmassa ja yritti hyökkäämään d'Artagnan'in niskaan. + +-- Toiste, toiste, huusi d'Artagnan hänelle, sittenkuin teillä ei enää +ole viittaa yllänne. + +-- Kello yksi siis. Luxemburg'in palatsin takana. + +-- Hyvä, kello yksi, vastasi d'Artagnan, kääntyen kadunkulmassa. + +Mutta ei sillä kadulla, jolta hän oli kääntynyt, eikä sillä, joka nyt +aukeni hänen katseltavaksensa, näkynyt ketään. Niin hitaasti kuin +tuntematon oli kulkenutkin, oli hän kuitenkin päässyt jätättämään; +kenties oli hän poikennut johonkin taloon. D'Artagnan tiedusteli häntä +kaikilta ketä hän kohtasi, meni lautalle asti, pyörsi takaisin Seinen ja +Croix-Rouge'n katua; vaan ei mitään, ei niin kerrassaan mitään. Tämä +matka oli hänelle kumminkin siinä suhteessa edullinen, että mikäli hiki +virtaili hänen otsaltansa, sikäli hänen sydämmensä tyyntyi. + +Hän alkoi nyt ajatella niitä tapauksia, jotka äsken olivat häntä +kohdanneet; ne olivat monilukuiset ja ikävät: kello oli vielä tuskin +yhtätoista päivällä, ja samainen aamu oli jo saattanut hänet herra de +Tréville'n epäsuosioon, sillä varmaankaan ei herra de Tréville voinut +olla pitämättä hänen poislähtemistapaansa muuna kuin jokseenkin +tomppelimaisena. + +Siihen lisäksi oli hän saanut niskoillensa kaksi kelpo kaksintaistelua +kahden semmoisen miehen kanssa, jotka kumpikin kykenivät tappamaan kolme +d'Artagnan'ia, sitä paitsi kahden muskettisoturin, se on, kahden +sellaisen olennon kanssa, joita hän niin korkeasti kunnioitti, että hän +ajatuksissaan ja sydämmessään asetti ne kaikkein muiden ihmisten +yläpuolelle. + +Asiat näyttivät sangen surkeilta. Varmana siitä, että Athos hänet +tappaisi, ei nuori mies, sen voi helposti käsittää, paljoa välittänyt +Porthoksesta. Kumminkin, koskahan toivo on viimeinen mikä sammuu +ihmissydämmessä, alkoi hän toivoa voivansa ehkä, kauheasti +haavoittuneena tietysti, jäädä eloon kumpaisestakin kaksintaistelusta, +ja siinä tapauksessa rupesi hän tulevaisuutta varten nuhtelemaan itsensä +seuraavalla tavalla: + +-- Mikä vimmattu, mikä pöllö minä olenkaan! Tuo oivallinen, onneton +Athos oli haavoittunut juuri siihen olkapäähän, johon minä menen +paiskaamaan pääni kuin oinas. Ainoa asia mikä minua kummastuttaa, on +ettei hän tappanut minua sill'-kertaa; -- siihen olisi hänellä ollut +täysi oikeus, sillä tuska, jonka minä saatoin hänelle, oli varmaan +julma. Mitä Porthokseen tulee, -- oh! mitä Porthokseen tulee, oli +kohtaus hänen kanssansa, totta tosiaan, vielä hullumpi! + +Ja vastoin tahtoansakin rupesi nuori mies nauramaan, tähystellen +kuitenkin ympärillensä, josko tuo yksinäinen nauru, johon sen näkijät +eivät voineet havaita mitään syytä, mahdollisesti loukkasi jotakin +ohikulkevaa. + +-- Porthoksen juttu on yhä hullumpi, vaan aika pöllö minä sittenkin +olen. Lennäppäs tuolla tavoin ihmisten päälle, sanomatta edes: pois +tieltä! Jopas jotakin! ja meneppäs tirkistelemään heidän viittansa alle, +nähdäksesi mitä siellä ei ole! Hän olisi varmaan antanut minulle +anteeksi; hän olisi aivan varmaan antanut anteeksi, ellei päähäni olisi +pälkähtänyt puhua tuosta kirotusta olkavyöstä, salaviittauksella tosin; +niinpä kylläkin, kaunis salaviittaus! Oh, mikä kirottu gaskonjalainen +olenkin! Kuuleppas d'Artagnan veikkoseni, jatkoi hän, puhellen itselleen +niin arkatuntoisesti kuin luuli itsensä ansaitsevan, jos sinä pääset +näistä pälkähistä, mikä ei tosin ole uskottavaa, tulee sinun +vastaisuudessa olla erinomaisen kohtelias. Vast'edes on sinua +ihmeteltävä, sinun tulee olla esikuvana muille. Kohteliaisuus ja +sävyisyys ei ole pelkurimaisuutta. Katsoppas vaan Aramista: Aramis, hän +on lempeys ja hempeys täydessä olennossaan. No niin! onkos kukaan +koskaan tohtinut sanoa, että Aramis olisi pelkuri? Ei, se on varma tosi, +ja vast'edes tahdon minä kaikessa mukautua hänen kaltaiseksensa. Ah, +tuossapa hän onkin. + +D'Artagnan oli kävellessään ja itsekseen puhellessaan joutunut muutaman +askeleen päähän d'Aiguillon'in hotellista, ja tämän edustalla huomasi +hän nyt Aramiksen iloisesti juttelevan kolmen aatelismiehen kanssa, +jotka näkyivät olevan kuninkaan henkivartijaväkeä. Aramis huomasi myös +puolestaan d'Artagnan'in; mutta kun hän ei ollut unhottanut, että tuon +saman nuoren miehen nähden herra de Tréville aamulla oli niin kovin +tulistunut, ja kun niiden nuhteiden todistaja, joita muskettisoturit +olivat silloin saaneet, ei ollut hänelle millään tavoin mieluisa +henkilö, ei hän ollut d'Artagnan'ia huomaavinansa. D'Artagnan, aivan +vastoin äskeisiä sovitus- ja kohteliaisuus-tuumiansa, lähestyi noita +neljää herraa, tervehtien heitä komeasti ja hymyillen mitä +herttaisimmasti. Aramis nyykäytti hiukan päätänsä, vaan ei hymyillyt. +Kaikki neljä muutoin keskeyttivät heti kohta puheensa. + +D'Artagnan ei ollut niin tyhmä, ett'ei olisi paikalla havainnut olevansa +liikaa; mutta hän ei ollut kylliksi perehtynyt hienon maailman tapoihin, +vetäytyäksensä mukavasti pois tuommoisesta väärästä asemasta, johon +yleensä kuka hyvänsä joutuu, jos menee sekoittumaan semmoisten seuraan, +joita tuskin tuntee, ja keskusteluun, joka ei häneen kuulu. Hän mietti +siis mielessään keinoa, minkä avulla hän kaikista vähimmän kömpelösti +pääsisi peräytymään, kun hän samassa näki Aramiksen pudottavan +nenäliinansa ja, epäilemättä vahingossa, polkevan sen päälle; nyt arveli +hän olevan oikean hetken korjata äskeistä sopimattomuutta: hän kumartui +ja, niin kohteliaan näköisenä kuin hän suinkin saattoi, veti hän +nenäliinan muskettisoturin jalan alta, huolimatta niistä yrityksistä, +joilla tuo toinen koki sitä estää, ja lausui, antaessaan hänelle sitä: + +-- Luulen, herra, että tämä on liina, jota ette aivan mielellänne +tahtoisi kadottaa. + +Liina oli tosiaan runsaasti kirjailtu, ja sen yhdessä nurkassa näkyi +ruunu ja vaakuna. Aramis punastui vahvasti ja paremmin tempasi kuin otti +vastaan liinan gaskonjalaisen kädestä. + +-- Ahaa, huudahti henkivartija, väitätkö vieläkin, varovainen Aramis, +että olet huonoissa kirjoissa rouva de Bois-Tracy'n tykönä, vaikka tuo +viehättävä nainen suvaitsee lainata sinulle nenäliinojansa! + +Aramis heitti d'Artagnan'iin yhden noita silmäyksiä, jotka antavat +tietää toiselle, että hän on hankkinut itselleen verivihollisen; sitte +muutti hän muotonsa takaisin lempeännäköiseksi ja lausui: + +-- Te petytte, herrat hyvät, tämä liina ei ole minulta, enkä ymmärrä, +mistä tälle herralle pisti päähän tarjota sitä juuri minulle ennemmin +kuin jommallekummalle teistä, ja todistukseksi siihen mitä sanoin, on +että oma liinani on täällä taskussani. + +Näin sanoen veti hän taskustaan oman nenäliinansa, joka myöskin oli +sangen sorea liina ja tehty hienosta batistista, vaikka batisti oli +siihen aikaan kallista, mutta tässä liinassa ei ollut mitään +koruompeluksia, eikä vaakunoita, se oli vaan merkitty omistajan +nimikirjaimilla. + +Tällä kertaa d'Artagnan ei hiiskahtanut sanaakaan, hän huomasi +hairahduksensa; mutta Aramiksen ystävät eivät ottaneet uskoaksensa hänen +kieltämisiänsä ja toinen heistä virkkoi teeskennellyllä totisuudella +nuorelle muskettisoturille: + +-- Jos asia niin on kuin väität, Aramis veikkoseni, niin olen pakoitettu +pyytämään tuon liinan sinulta takaisin; sillä niinkuin tiedät, on +Bois-Tracy läheisimpiä ystäviäni, enkä minä tahdo, että hänen vaimonsa +kapineista laitetaan itselleen voitonmerkkejä. + +-- Teet pyyntösi huonosti, vastasi Aramis; ja vaikka kohta tunnustan +vaatimuksesi perijuureltaan oikeaksi, hylkään pyyntösi muotonsa vuoksi. + +-- Asianlaita on se, lausui d'Artagnan arasti, etten minä ole nähnyt +liinan putoavan herra Aramiksen taskusta. Hän piti jalkansa sen päällä, +siinä kaikki, ja minä ajattelin, että koska hänen jalkansa on sen +päällä, mahtaa liina olla hänen. + +-- Ja te olette erehtyneet, hyvä herra, vastasi kylmästi Aramis, hyvin +vähän kiitollisena parantelemisesta; sitten kääntyi hän sen +henkivartijan puoleen, joka oli sanonut olevansa Bois-Tracy'n ystävä, ja +lausui: -- Muutoin arvelen, rakas Bois-Tracy'n ystävä, että minä olen +hänelle yhtä hyvä ystävä kuin sinäkin; ja tarkoin tuumien tämä liina on +yhtä hyvin saattanut pudota sinun kuin minunkin taskustani. + +-- Ei, kunniasi kautta! huudahti Hänen Majesteettinsa henkivartija. + +-- Sinä vannot kunniasi kautta, minä kunniasanani; siis on +silminnähtävästi toinen meistä valhettelija. Maltas, teemme parhaiten, +Montaran, jos otamme kumpikin puolen. + +-- Liinasta? + +-- Niin. + +-- Oivallista! huusivat molemmat henkivartijat, oikein Salomonin tuomio. +Toden totta, sinä Aramis olet täynnä viisautta. + +Nuoret miehet purskahtivat nauramaan, eikä, niinkuin hyvin voi arvata, +asiasta tullut sen enempää. Hetkisen perästä keskustelu loppui ja nuo +kolme henkivartijaa ja muskettisoturi puristivat sydämmellisesti +toistensa kättä ja erkanivat, edelliset suunnallensa, Aramis toiselle. + +-- Tässä on minulla otollinen hetki rakentaa sovinto tuon +hienokäytöksisen miehen kanssa, mietti d'Artagnan, joka oli pysyttäynyt +vähän syrjässä loppupuolen keskustelua; ja tuossa hyvässä aikomuksessa +lähestyi hän nyt Aramista, joka poistui, osoittamatta hänelle sen +suurempaa huomiota. + +-- Herra, sanoi hän, toivon teidän suovan minulle anteeksi. + +-- Ah, herra, keskeytti Aramis, sallikaa minun huomauttaa teitä, +ett'ette ole tässä asiassa menetelleet niinkuin hienokäytöksisen miehen +tulisi menetellä. + +-- Mitä, herra! huudahti d'Artagnan, te siis luulette... + +-- Minä luulen, herra, ett'ette ole tyhmä ja että te, vaikka tulettekin +Gaskonjasta, vallan hyvin tiedätte, ett'ei ilman syyttä poljeta +nenäliinan päälle. Eihän hiidessä Pariisin kadut ole lasketut +batistilla. + +-- Herra teettepä väärin koettaissanne noin minua loukata, sanoi +d'Artagnan, jonka toraisa luonto alkoi voittaa hänen äskeisiä +rauhantuumiansa. Minä olen Gaskonjasta, se on totta se, ja koska te sen +tiedätte, ei minun ole tarvis sanoa teille, että Gaskonjassa ollaan +vähän kärsimättömiä; niin että kun gaskonjalainen kerran on pyytänyt +anteeksi, olkoon se sitte vaikka jotakin tyhmyyttä, he ovat vakuutetut +tehneensä jo puolta enemmän kuin mitä olisi tarvinnut. + +-- Herra, mitä olen teille sanonut, vastasi Aramis, ei suinkaan ole +sanottu riidan halusta. Jumalankiitos en ole mikään tappelija, ja kun +olen muskettisoturina vaan väliaikaisesti, en ryhdy taisteluun muuten +kuin pakosta ja aina sittenkin vastenmielisesti; mutta tällä kertaa asia +on raskauttavaa laatua, sillä teidän kauttanne on eräs nainen joutunut +huutoon. + +-- Meidän molempain kautta, tarkoitatte, huudahti d'Artagnan. + +-- Minkä vuoksi olitte te niin taitamaton, että annoitte minulle +nenäliinan? + +-- Minkäs vuoksi te itse olitte niin taitamaton, että annoitte sen +pudota? + +-- Olen sanonut ja sanon vielä, herra, ettei tuo liina pudonnut minun +taskustani. + +-- No hyvä! te olette siis kahdesti valhetelleet, sillä minä näin sen +putoavan! + +-- Ahaa, vai on semmoinen ääni kellossa, herra gaskonjalainen! olkoon +menneeksi sitte, kyllä minä opetan teille käytöstapoja. + +-- Ja kyllä minä toimitan teidät takaisin messuamaan, herra apotti! +Paljastakaa miekkanne, jos suvaitsette, heti paikalla. + +-- Ei sentään, jos suvaitsette, hyvä ystäväni, ei ainakaan täällä. +Ettekö näe, että me olemme aivan vastapäätä d'Aiguillon'in hotellia, +joka on täynnä kardinaalin alustalaisia? Kukas sen tietää, eikö juuri +Hänen ylhäisyytensä liene antanut teille toimeksi hankkia hänelle minun +pääni? Mutta asia nyt on semmoinen, että minä, naurettavasti kyllä, +pidän päästäni varsin paljon, sillä se soveltuu jokseenkin hyvin +olkapäilleni. Minä kyllä aivan mielelläni otan teidät tappaakseni, olkaa +huoleti, mutta syrjäisessä, yksinäisessä paikassa, jossa ainakaan ette +voi kellenkään kehua kuolemastanne. + +-- Siihen suostun mielelläni, mutta elkää vielä ylvästelkö, ja ottakaa +vaan liinanen mukananne, olkoon se teidän tai ei, ehkä se vielä on +hyväänkin tarpeesen. + +-- Herra, olettehan gaskonjalainen? kysyi Aramis. + +-- Olen kyllä; tähän lykkäykseen ei kaiketi ole syynä mikään +varovaisuus. + +-- Varovaisuus, herrani, on jokseenkin hyödytön avu muskettisotureille, +sen tiedän, mutta välttämätön kirkon miehille; ja koska olen +muskettisoturi vaan toistaiseksi, pysyn minä varovaisena. Kello kahden +aikaan on minun kunnia odottaa teitä herra de Tréville'n hotellissa. +Siellä osoitan teille soveliaan taistelupaikan. + +Nuoret miehet heittivät toisilleen jäähyväiset, ja Aramis suuntasi +askeleensa Luxemburgiin päin, mutta d'Artagnan, nähden ajan rientävän, +lähti astumaan karmeliittaluostaria kohden, lausuen itsekseen: -- Totta +tosiaan, ei tässä enää ole peräytymisen tilaa, vaan jos minut tapetaan, +saanpahan surmani toki muskettisoturin kädestä. + + + + +V. + +Kuninkaan muskettisoturit ja kardinaalin henkivartijat. + + +D'Artagnan ei tuntenut Pariisissa ketään. Hän meni siis kohtaamaan +Athosta tuomatta mukanansa sivusmiestä, päättäen tyytyä niihin, jotka +hänen vastustajansa oli valinnut. Hänen vakaa aikomuksensa muutoin oli, +tehdä tuolle uljaalle muskettisoturille kaikki mahdolliset +sovinnontarjoukset, mutta ilman heikkoutta; hän näet pelkäsi niitä +ikävyyksiä, jotka aina ovat tarjona semmoisesta kaksintaistelusta, jossa +toinen on nuori ja täysissä voimissaan ja vastustaja haavoitettu ja +uupunut: voitettuna tekisi hän vastustajan voittoriemun yhä +loistavammaksi; voittajana soimattaisiin häntä epäsankaruudesta ja +helppotöisestä urosteosta. + +Muutoin, ellemme ole huonosti esittäneet seikkailijamme luonnetta, on +lukijamme kaiketi jo huomannut, että d'Artagnan ei ollut tavallinen +ihminen. Niinpä, samalla kun hän yhä ja toistamiseen tuumaili itsekseen, +että hänen kuolemansa oli karttamaton, hän ei suinkaan aikonut antaa +henkeänsä ilmaiseksi, niinkuin joku toinen vähemmin rohkea ja vähemmin +maltillinen hänen sijassaan olisi tehnyt. Hän ajatteli niiden miesten +eri luonteita, joiden kanssa hänen oli taisteleminen ja hän alkoi saada +selvemmän käsityksen tilastansa. Hän toivoi niillä avosydämmisillä +sovinnontarjouksilla, joita hän oli päättänyt tehdä, saada ystävän +Athoksesta, jonka ylevä olemus ja vakava katsanto häntä suuresti veti +puoleensa. Hän hyvitti mieltänsä sillä, että hän peljästyttäisi +Porthosta tuolla olkavyö-jutulla, jonka hän, ellei hän paikalla saisi +surmaansa, voisi kertoa koko maailmalle, ja joka kertomus, taitavasti +höystettynä, saattaisi Porthoksen naurunalaiseksi; mitä vihdoin +salaperäiseen Aramikseen tulee, ei hänestä ollut suurta pelkoa, ja jos +hän todella häneen saakka pääsi, aikoi hän kurittaa häntä kelpo lailla +tai vähintäänkin tehdä jälkiä hänen kasvoihinsa, niinkuin Cesar käski +tekemään Pompejuksen sotureille, turmellaksensa ainaisiksi ajoiksi tuota +kauneutta, josta hän näkyi niin ylpeilevän. + +Lopuksi oli d'Artagnan'illa tuo järkähtämättömyyden luja perustus, jonka +hänen isänsä neuvot olivat asettaneet hänen sydämeensä, neuvot, joiden +pääponsi oli: -- olla pelkäämättä mitään muilta kuin kuninkaalta, +kardinaalilta ja herra de Tréville'ltä. Hän sen vuoksi paremmin lensi +kuin käveli karmeliittaluostaria kohden, joka oli jonkunmoinen ikkunaton +rakennus kulonurmikon keskellä, ja joka oli tavallinen kohtauspaikka +semmoisille, joilla ei ollut aikaa liikenemään asti. + +Kun d'Artagnan saapui tuon pienen aution kentän näkyville, joka leveni +luostarin juurella, oli Athos ollut ainoastaan viisi minuuttia +odottamassa, ja kello löi nyt kaksitoista. Hän oli siis tarkasti +säntillinen eikä silläkään, joka kaksintaistelujen suhteen vaatii mitä +ankarinta täsmällisyyttä, olisi ollut tässä kohden mitään +muistutettavaa. + +Athos, joka yhä kärsi kauheasti haavastansa, vaikka sen oli uudestaan +puhdistanut ja sitonut herra de Tréville'n haavalääkäri, oli istahtanut +muutaman rajapylvään päähän odottamaan vastustajaansa, tyynenä ja +arvokkaana niinkuin aina. Huomattuaan d'Artagnan'in nousi hän +seisovalleen ja meni kohteliaasti muutamia askelia hänelle vastaan. + +Tämä puolestaan lähestyi vastustajaansa lakki kourassa, niin että sen +töyhtö viisti maata. + +-- Herra, sanoi Athos, olen pyytänyt kaksi ystävääni tänne +sivusmiehiksi, vaan he eivät vielä ole saapuneet. Minua kummastuttaa +heidän viipymisensä: se ei ole heidän tapaistansa. + +-- Minulla, herra ei ole sivusmiehiä ensinkään, sanoi d'Artagnan, sillä +kun minä olen vasta tänään tullut Pariisiin, en tunne täällä vielä muita +kuin herra de Tréville'n, jolle minut suositti isäni, jolla on kunnia +olla jonkun vähän hänen ystäviänsä. + +Athos mietti hetkisen. + +-- Ette tunne muita kuin herra de Tréville'n? kysyi hän. + +-- En, muita en tunne. + +-- Mutta siinä tapauksessa, jatkoi Athos puhuen puoliksi itselleen, +puoliksi d'Artagnan'ille, jos minä teidät tapan, näytän minä +lapsenmurhaajalta! + +-- Eipä niinkään, herra, vastasi d'Artagnan tehden kumarruksen, joka ei +puuttunut arvokkaisuutta; eipä niinkään, koska te kunnioitatte minua +paljastamalla miekkanne minua vastaan, vaikka teillä on haava, josta +teille kaiketi on kovin paljo haittaa. + +-- Sangen paljo, totta tosiaan, ja te kosketitte minua saakelin +kipeästi, se täytyy mun sanoa; mutta minä otan vasemman käteni, niinkuin +tapani on tällaisessa kohtauksessa. Elkää kumminkaan luulko saavanne +siitä minulta mitään etua, sillä minä käytän molempia väki välttävästi, +ja onpa teille siitä vahinkoakin, sillä vasenkätinen on sangen kampela +niille, jotka eivät ole semmoiseen tottuneet. Minua pahoittaa, etten +ennemmin tullut ilmoittaneeksi tätä seikkaa. + +-- Teidän kohteliaisuutenne, hyvä herra, lausui d'Artagnan kumartaen +uudestaan, on todella niin suuri, ett'en voi olla teille kylliksi +kiitollinen. + +-- Te saatatte minut hämille, vastasi Athos ylevännäköisenä; puhukaamme +muista asioista, ellei se ole teille vastenmielistä. Ah, voipa hiisi, +kuinka kipeästi te minua kosketitte! olkapäätäni polttaa kuin tulella. + +-- Jos te tahtoisitte sallia ... sanoi d'Artagnan eperoiden. + +-- Mitä, herrani? + +-- Minulla on ihmeellistä palsamia haavoihin, voidetta jota sain +äidiltäni, ja jota olen jo itseeni koetellut. + +-- Mitäs sitte? + +-- No niin, minä olen varma siitä, että ennen kolmen päivän kulumista +tuo voide teidät parantaisi, ja kolmen päivän perästä, kun te olisitte +terve, sitten! Herra, pitäisin suurena kunniana saada sitten taistella +kanssanne. + +D'Artagnan lausui nämä sanat koristelemattomuudella, joka antoi suurta +arvoa hänen kohteliaisuudellensa, vähentämättä rahtuakaan hänen +rohkeuttansa. + +-- Hiisi vieköön, sanoi Athos, tuopa ehdotus minua miellyttää, ei +suinkaan että suostuisin siihen, mutta sen vuoksi, että siitä tuntee +kunnon aatelismiehen jo peninkulman päästä. Tuolla tavoin puhuivat ja +tekivät Kaarlo Suuren aikaiset sankarit, joita jokaisen aatelismiehen +tulee pitää esikuvanansa. Vahinko vaan, ett'emme elä tuon suuren +hallitsijan aikakaudella. Me elämme kardinaalin aikakaudella, ja kolme +päivää tästä lukien tiedettäisiin, siitä olen varma, vaikka sitä kuinkin +salassa pidettäisiin, että me aiomme taistella, ja taistelumme +estettäisiin. Mutta eivätkös ne vetelykset jo tule? + +-- Jos teillä on kiire, herra, virkkoi d'Artagnan Athokselle yhtä +koristelemattomasti kuin hän äsken oli ehdotellut taistelun +myöstettäväksi kolmeksi päivää, jos teillä on kiire ja haluatte +mieluummin suorittaa minut heti paikalla, niin tehkää kuin suvaitsette, +minä pyydän. + +-- Tuossa taaskin sanoja, jotka minua miellyttävät, sanoi Athos +nyykäyttäen somasti päätänsä d'Artagnan'ille, ne ovat semmoisen miehen +sanoja, jolla on sekä pää että sydän. Herra, minä pidän teidän +laatuisista miehistä ja minä näen, että ellemme me tapa toisiamme, on +minulla vast'edes oleva tosi huvi teidän seurastanne. Odottakaamme noita +herroja, minä pyydän, minulla on kyllä aikaa ja se on asianmukaisempaa. +Ah, tuolla tulee toinen, luulen ma. + +Todellakin rupesi Vaugirard-kadun päässä näkymään jättiläisen kaltainen +Porthos. + +-- Mitä! huudahti d'Artagnan, teidän ensimäinen sivusmies on herra +Porthos? + +-- Niin, onko teillä mitään häntä vastaan? + +-- Ei vähintäkään. + +-- Ja tuolla tulee toinen. + +D'Artagnan kääntyi katsomaan Athoksen osoittamalle suunnalle ja tunsi +Aramiksen. + +-- Mitä! huudahti hän vielä enemmän hämmästyksissään kuin äsken, teidän +toinen sivusmies on herra Aramis? + +-- Tietysti, ettekö tiedä, ettei meitä koskaan tavata muutoinkuin toinen +toistemme seurassa ja että meitä niinhyvin muskettisoturien kuin +henkivartijain joukossa, niinhyvin hovissa kuin kaupungissa, mainitaan +nimityksellä Athos, Porthos ja Aramis eli kolmet eroittamattomat? Vaan +koska te tulette Dax'ista tai Pau'sta... + +-- Tarbes'ista, sanoi d'Artagnan. + +-- Niin on teillä valta olla tietämätön tästä seikasta, sanoi Athos. + +-- Totta tosiaan, sanoi d'Artagnan, on teillä, hyvät herrat, sopivat +nimet, ja minun seikkailuni, jos se tulee kuuluisaksi, on todistava, +ettei teidän liittoveljeytenne suinkaan perustu ristiriitaisuuteen. + +Sillä välin oli Porthos saapunut ja kätteli Athosta; kun hän sitten +kääntyi d'Artagnan'iin, joutui hän hämmästyksiin. + +Mainitkaamme ohimennen, että hän oli vaihtanut olkavyötä ja heittänyt +pois viittansa. + +-- Oh, virkkoi hän, mitäs tämä tietää? + +-- Tämän herran kanssa minun on taisteleminen, lausui Athos, +kohteliaasti viitaten d'Artagnan'iin. + +-- Hänen kanssaanhan minäkin taistelen, sanoi Porthos. + +-- Niin, mutta vasta kello yksi, vastasi d'Artagnan. + +-- Ja minä myös, minä taistelen myöskin tämän herran kanssa, sanoi +Aramis, tullen vuorostaan kokouspaikalle. + +-- Niin, mutta vasta kello kaksi, sanoi d'Artagnan yhtä levollisesti. + +-- Mutta mistäs syystä sinä taistelet, Athos? kysyi Aramis. + +-- En todella sitä oikein tiedä, vaan hän loukkasi minua kipeästi +olkapäähän; entäs sinä, Porthos? + +-- Minä, totta tosiaan, taistelen sen vuoksi että minä taistelen, +vastasi Porthos punastuen. + +Athos, jolta ei mitään jäänyt huomaamatta, näki hienon hymyn +gaskonjalaisen huulilla. + +-- Meillä tuli eräs vaatetus-seikka riidan alaiseksi, lausui nuori mies. + +-- No sinä Aramis sitten? kysyi Athos. + +-- Minäkö, minä taistelen erään jumaluusopillisen seikan vuoksi, vastasi +Aramis, antaen merkin d'Artagnan'ille, että hän pitäisi hänen +kaksintaistelunsa syyn salassa. + +Athos näki toisen hymyn d'Artagnan'in huulilla + +-- Todella? sanoi Athos. + +-- Niin, erään paikan vuoksi pyhän Augustinon kirjoituksissa, josta +olemme eri mieltä, lausui gaskonjalainen. + +-- Totta tosiaan sukkelapäinen mies, mutisi Athos. + +-- Ja nyt koska olemme koolla, hyvät herrat, sanoi d'Artagnan, niin +sallikaa minun pyytää teiltä anteeksi. + +Sana "anteeksi" veti pilven Athoksen otsalle, ylpeän hymyn Porthoksen +huulille ja kieltävän viittauksen vastaukseksi Aramiksen puolelta. + +-- Te ette käsitä minua, herrat, sanoi d'Artagnan kohottaen päätänsä, +jota samassa hetkessä valaisi auringon säde, kultaillen hänen hienoja, +rohkeita piirteitänsä, minä pyydän teiltä anteeksi siinä tapauksessa, +etten olisi tilaisuudessa suorittamaan velkaani teille kaikille +kolmelle, sillä herra Athoksella on etukädessä oikeus tappaa minut, joka +paljo vähentää teidän saamisenne arvoa, herra Porthos, ja kenties vie +sen ihan kuitiksi teiltä, herra Aramis. Ja nyt, hyvät herrat, minä +pyydän vielä toistamiseen: suokaa anteeksi, mutta siinä onkin kaikki, ja +paljastakaa miekkanne! + +Näin sanoen paljasti d'Artagnan miekkansa niin huolettomasti kuin sitä +koskaan voi nähdä. + +Veri oli kohonnut d'Artagnan'in päähän ja tällä hetkellä olisi hän +paljastanut miekkansa kaikkia valtakunnan, muskettisotureja vastaan, +niinkuin hän nyt paljasti sen Athosta, Porthosta ja Aramista vastaan. + +Kello oli neljänneksen yli kahdentoista. Aurinko paistoi korkeimmillaan +ja se paikka joka oli taistelua varten valittu, oli avoinna koko sen +polttavalle helteelle. + +-- On sangen kuuma, virkkoi Athos, vuorostaan paljastaen miekkansa, enkä +kuitenkaan voi ottaa takkia päältäni; sillä vielä äsken tunsin haavani +vuotavan ja minä pelkäisin häiritseväni teitä näyttämällä verta, jota +ette edes itse ole vuodattaneet. + +-- Se on totta kyllä, herrani, sanoi d'Artagnan, vuodattakoon sitä muut +tai minä, kaikessa tapauksessa, sen vakuutan, on minun ikävä nähdä niin +jalon aatelismiehen verta; minä siis taistelen takki päällä niinkuin +tekin. + +-- Heretkää, heretkää jo, sanoi Porthos, tuommoisista +kohteliaisuuksista, ja muistakaa, että mekin odotamme vuoroamme. + +-- Puhukaa itsellenne, Porthos, kun puhutte noin asiaankuulumatonta, +keskeytti Aramis. Minun mielestäni se mitä nämä herrat ovat lausuneet, +on aivan paikallaan ja täydelleen aatelismiehen arvon mukaista. + +-- Koska te tahdotte, herrani, lausui Athos, ruveten taisteluasentoon. + +-- Odotan käskyänne, lausui d'Artagnan, pannen miekkansa ristiin +vastustajansa miekkaa vasten, mutta miekat olivat tuskin ennättäneet +kilahtaa toisiinsa, kun parvi Hänen ylhäisyytensä henkivartijoita, herra +de Jussac'in johtamana, näkyi luostarin kulmassa. + +-- Kardinaalin henkivartijoita! huudahtivat yhdellä kertaa Porthos ja +Aramis. Miekat tuppeen, herrat! miekat tuppeen! + +Mutta se oli liian myöhäistä. Nuo molemmat taistelijat oli nähty +asennossa, joka ei jättänyt mitään epäilystä heidän aikomuksestansa. + +-- Hohoi! huusi Jussac, rientäen heitä kohden ja viitaten miehiänsä +tekemään samoin, hohoi! muskettisoturit, täällä siis pidetään +kaksintaistelua? Ja asetukset, kuinkas niiden käy? + +-- Te olette sangen jalomielisiä, herrat henkivartijat, sanoi Athos +täynnä katkeraa ivaa, sillä Jussac oli eräs toiseniltaisia hyökkääjiä. +Jos me näkisimme teitä kaksintaistelussa, niin kylläpä me, sen minä +vakuutan, karttaisimme käydä teitä siitä estämään. Jättäkää meidät siis +rauhaan, niin saatte meistä huvia ilman vaivatta. + +-- Herrat, sanoi Jussac, suureksi ikäväkseni kyllä, täytyy minun +ilmoittaa teille että se on mahdotonta. Velvollisuutemme ennen kaikkia. +Miekat tuppeen siis, olkaa hyvät, ja seuratkaa meitä. + +-- Herra, sanoi Aramis jäljitellen Jussac'ia, suureksi mielihyväksemme +tottelisimme teidän kohteliasta kutsumustanne, jos se olisi meidän +vallassamme; mutta pahaksi onneksi on se nyt mahdotonta; herra de +Tréville on kieltänyt meitä siitä. Menkää siis matkaanne, se on parasta +mitä voitte tehdä. + +Tämä pilkanteko suututti Jussac'ia. + +-- Me hyökkäämme teidän kimppuunne, sanoi hän, ellette tottele. + +-- Heitä on viisi, sanoi Athos matalalla äänellä, ja meitä on vaan +kolme; me saamme siis taas selkäämme, ja meidän täytyy kaatua täällä, +sillä sen minä sanon, etten minä enää voitettuna mene toista kertaa +kapteenin eteen. + +Athos, Porthos ja Aramis lähestyivät samassa hetkessä toisiansa, ja +Jussac asetti soturinsa riviin. + +Tämä silmänräpäys oli d'Artagnan'ille kylliksi päätöksen tekemiseen: +tässä oli nyt yksi niitä tilaisuuksia, jotka ratkaisevat miehen koko +elämän; tässä oli nyt valitseminen kuninkaan ja kardinaalin välillä; kun +valitseminen kerran oli tapahtunut, oli se jääpä semmoiseksi. Ruveta +vastarintaan, se oli samaa kuin niskoitella lakia vastaan, panna päänsä +vaaraan, hankkia itselleen yhdellä kertaa viholliseksi ministeri, joka +oli mahtavampi kuin itse kuningas; tämän kaiken näki nuori mies, eikä +hän, lausukaamme se hänelle kiitokseksi, sekuntiakaan empinyt. Hän +kääntyi Athoksen ja hänen ystäväinsä puoleen ja lausui: + +-- Hyvät herrat, sallikaa minun korjata äskeisiä sanojanne. Olette +sanoneet, että teitä on vaan kolme, mutta minusta näyttää että meitä on +neljä. + +-- Vaan ettehän ole meidän miehiä, sanoi Porthos. + +-- Totta kyllä, vastasi d'Artagnan; minulla ei ole teidän pukuanne, vaan +minulla on teidän sielunne. Minun sydämmeni on muskettisoturi, sen hyvin +tunnen, ja se minut vetää puoleensa. + +-- Poistukaa, nuori mies, huusi Jussac, joka epäilemättä viittauksista +ja muodon liikkeistä oli havainnut d'Artagnan'in aikomuksen. Te saatte +mennä, me sen sallimme. Pelastakaa nahkanne, ja sukkelaan. + +D'Artagnan ei hievahtunut paikaltaan. + +-- Totta tosiaan, te olette kelpo nuorukainen, sanoi Athos, puristaen +kädestä nuorta miestä. + +-- Joutukaa, joutukaa, tehkää pian päätöksenne, huusi Jussac. + +-- Niinpä kyllä; sanoivat Porthos ja Aramis, päättäkäämme jotakin. + +-- Tuo herra on peräti jalomielinen, sanoi Athos. + +Mutta kaikki kolme ajattelivat d'Artagnan'in nuoruutta ja varasivat +hänen kokemattomuuttaan. + +-- Meitä ei ole kuin kolme, joista yksi haavoitettuna, siihen lisänä +yksi lapsi, jatkoi Athos, mutta kaiketi sittenkin sanotaan, että meitä +oli neljä. + +-- Kyllä kai, mutta paetkaamme! sanoi Porthos. + +-- Se on vaikeata, vastasi Athos. + +D'Artagnan havaitsi heidän eperoimisensa. + +-- Hyvät herrat, koettakaahan toki minua, sanoi hän, ja minä vannon +kunniani kautta, ett'en ota lähteäkseni täältä, jos meidät voitetaan. + +-- Mikä teidän nimenne on, urhoollinen ystäväni? kysyi Athos. + +-- D'Artagnan. + +-- No hyvä! Athos, Porthos, Aramis ja d'Artagnan, eteenpäin! huusi +Athos. + +-- No, hyvät herrat, ettekös tee jo päätöstänne? huusi kolmannen kerran +Jussac. + +-- Se on tehty, vastasi Athos. + +-- Ja mimmoinen se on? kysyi Jussac. + +-- Me hyökkäämme teidän kimppuunne, vastasi Aramis kohottaen lakkiansa +toisella kädellä ja vetäisten miekkansa toisella. + +-- Ahaa! te vastustelette! huusi Jussac. + +-- Saakeli! kummastuttaakos se teitä? + +Ja nyt ryntäsivät nuo yhdeksän taistelijaa toisiansa vastaan +raivokkaasti, vaan kumminkin jonkuntapaisessa järjestyksessä. + +Athos otti osallensa erään Cahusac'in, kardinaalin suosikin; Porthos sai +Bicarat'in ja Aramis joutui taistelemaan kahta vastaan. + +Mutta d'Artagnan, hän näki jääneensä itse Jussac'ia vastaan. + +Nuoren gaskonjalaisen sydän sykki, niin että rinta oli haljeta, ei +pelosta, jumalankiitos, sillä sitä hänellä ei ollut rahtuakaan, vaan +innosta; hän taisteli kuin raivoisa tiikeri, kiertäen kyllä kymmenen +kertaa vastustajansa ympäri ja muuttaen kaksikinkymmentä kertaa asentoa +ja paikkaa. Jussac oli, niinkuin siihen aikaan sanottiin, +ahnasmiekkainen ja sangen tottunut; mutta olipa hänellä vaan täysi työ +puollustaissa itseään tuommoista taistelijaa vastaan, joka, notkeana ja +liukasliikkeisenä, rikkoi joka hetki tavanmukaisia sääntöjä, hyökkäsi +kaikilta puolilta yht'aikaa, ja kaiken sen ohessa väisteli iskuja +niinkuin semmoinen, joka on peräti arka nahastansa. + +Viimein tämä taisteleminen vei Jussac'ilta maltin kokonaan. Vimmassaan +siitä, että tuommoinen, jota hän oli katsonut vallan lapseksi, piti +häntä pintehissä, hän pikastui ja alkoi hairahdella. D'Artagnan jolla, +vaikka puuttuikin käytäntöä, oli syvä opillinen taito, yhä lisäsi +liikkeittensä nopeutta. Jussac, tahtoen päästä leikin loppuun, suuntasi +hirvittävän piston vastustajaansa kohden, tehden aika hyppäyksen häntä +vastaan; mutta tämä väistyi äkkiä syrjään, ja sillä välin kuin Jussac +nousi maasta, syöksi d'Artagnan, luikertautuen kuni käärme hänen +miekkansa alaitse, miekkansa hänen ruumiinsa lävitse. Jussac kaatui +könttänä maahan. + +D'Artagnan heitti silloin levottoman ja pikaisen silmäyksen +taistelukentälle. + +Aramis oli jo saanut toisen vastustajansa hengiltä; vaan toinen ahdisti +häntä kovasti. Mutta Aramis oli edullisessa asemassa ja voi vielä +puollustaa itseänsä. + +Bicarat ja Porthos olivat juuri iskeneet haavan toinen toisiinsa. +Porthos oli saanut piston käsivartensa lävitse ja Bicarat reiteensä. +Vaan kun ei kumpikaan haava ollut vaarallinen, jatkoivat he taistelua +yhä yltyvällä kiihkolla. + +Athos, joka Cahusac'ilta oli saanut uuden haavan, kelmeni +silminnähtävästi, vaan ei peräytynyt askeltakaan; hän oli muuttanut +miekankin toiseen käteensä ja taisteli nyt vasemmalla. + +D'Artagnan saattoi sen ajan taistelusääntöjen mukaan ruveta avuksi +toiselle; hänen parhaillaan katsellessaan, kuka hänen tovereistaan olisi +avun tarpeessa, loi Athos silmäyksen häneen päin. Tämä silmäys oli +erinomaisen puhuva. Athos olisi ennemmin kuollut kuin kutsunut avuksi; +mutta hän saattoi kyllä heittää silmäyksen, ja sillä tavoin pyytää. +D'Artagnan arvasi tarkoituksen, teki hirvittävän hyppäyksen ja hyökkäsi +Cahusac'in kimppuun sivulta päin ja ärjäsi: + +-- Tänne päin, herra henkivartija, muuten pistän teidät kuolijaaksi. + +Cahusac kääntyi; ja parhaasen aikaan. Athos, jota ainoastaan +ylenmääräinen rohkeus piti pystyssä, lynsähti toiselle polvelleen. + +-- Elkää Herran tähden, nuori mies, tappako häntä, huusi hän +d'Artagnan'ille; minulla on vanha juttu päätettävä hänen kanssansa +sittenkuin paranen ja pääsen voimiini. Tehkää hänet vaan aseettomaksi, +lyökää miekka pois kädestä. Kas niin! Hyvin! oivallisesti! + +Tämä huudahdus pääsi Athokselta sen johdosta, että Cahusac'in miekka +lennähti kahdenkymmenen askeleen päähän hänestä. D'Artagnan ja Cahusac +juoksivat yhdessä, toinen, ottamaan takaisin miekkansa, toinen +anastamaan sitä itselleen; mutta d'Artagnan, nopsempi jalaltaan, ennätti +ensimäisenä ja polki jalkansa sen päälle. + +Cahusac juoksi sen henkivartijan luokse, jonka Aramis oli surmannut, +sieppasi hänen miekkansa ja aikoi palata d'Artagnan'in luokse; mutta +välillä kohtasi hän Athoksen, joka sillä silmänräpäyksen lomalla, minkä +d'Artagnan oli hänelle toimittanut, oli saanut huo'ahtaa ja joka, +peljäten d'Artagnan'in tappavan hänen vihollisensa, tahtoi uudestaan +ryhtyä taisteluun. + +D'Artagnan ymmärsi, että hän pahoittaisi Athosta, ell'ei hän antaisi +hänen noutaa mieltänsä. Ja todella muutamain sekuntien perästä kaatui +Cahusac, kaula miekan lävistämänä. + +Samassa tuokiossa Aramis ojensi miekkansa kaatuneen vastustajansa rintaa +vasten ja pakoitti hänet armoille. + +Jälellä oli vielä Porthos ja Bicarat. Porthos laski tuhansia +kokkapuheitansa, kysyen Bicarat'ilta, mitä kello mahtoi olla ja +toivottaen hänelle onnea pääsemään siihen komppaniiaan, jonka hänen +veljensä oli saanut Navarran rykmentissä; mutta kaikilla kokkapuheillaan +ei hän voittanut mitään. Bicarat oli niitä rautaisia miehiä, jotka eivät +kaadu muutoin kuin kuolleina. + +Mutta täytyihän taistelun päättyä. Vahti saattoi tulla ottamaan kiini +kaikki taistelijat, oli ne haavoitettuja tai ei, oli ne kuninkaan tai +kardinaalin miehiä. Athos, Porthos, Aramis ja d'Artagnan piirittivät +Bicarat'in ja kehoittivat häntä antautumaan. Vaikka hän oli yksin +kaikkia vastaan ja hänellä oli miekan pistos reiden lävitse, tahtoi hän +kuitenkin tehdä vastarintaa; mutta Jussac, joka oli kohonnut +kyynärvartensa nojaan, käski häntä antautumaan. Bicarat oli +gaskonjalainen niinkuin d'Artagnan'kin; hän ei ollut kuulevinaan, +muhoili vaan, ja saaden sen verran lomaa, pisti miekkansa kärellä +maahan, sanoen: + +-- Tähän paikkaan on Bicarat kuoleva, yksin jälellä niistä, jotka hänen +kanssansa olivat. + +-- Vaan heitä on neljä sinua vastaan; herkene jo, minä käsken sen. + +-- Ah, jos sinä käsket, niin sitten on asia toinen, lausui Bicarat; +koska olet päällikköni, tulee minun totella. + +Ja hypähtäen taaksepäin, katkaisi hän miekkansa vasten polveaan, ettei +hänen tarvitsisi antaa sitä pois, viskasi palaset yli luostarin muurin +ja pani käsivartensa ristiin rintaansa vasten, viheltäen erästä +kardinaalilaista säveltä. + +Urhoollisuutta, vihollisenkin, pidetään aina arvossa. Muskettisoturit +tervehtivät Bicarat'ia miekoillaan ja pistivät ne sitten tuppeen. +D'Artagnan teki samoin, jonka perästä hän Bicarat'in kanssa, ainoan, +joka enää oli pystyssä, kantoi luostarin porttiholviin Jussac'in, +Cahusac'in ja Aramiksen vastamiehistä sen, joka oli vaan haavoitettu. +Neljäs oli, niinkuin jo mainitsimme, kuollut. Sitten soittivat he +luostarin kelloa ja, ottaen mukaansa neljä miekkaa viidestä, lähtivät +ilon hurmoksissa herra de Tréville'n hotellia kohden. + +Heidän nähtiin kävelevän käsikynkässä kadun leveydeltä ja vetävän +joukkoonsa jokaisen muskettisoturin, minkä kohtasivat, niin että lopulta +oli heitä koko riemusaatto. D'Artagnan'in sydän uiksenteli riemun +hekkumassa, kun hän tuossa astui Athoksen ja Porthoksen välissä, +hellästi vetäen heitä puoleensa. + +-- Ell'en vielä olekkaan muskettisoturi, sanoi hän uusille ystävillensä +käydessään sisään herra de Tréville'n hotellin portista, onhan minut +ainakin otettu oppilaaksi, vai kuinka? + + + + +VI. + +Hänen Majesteettinsa kuningas Ludvig kolmastoista. + + +Asia herätti suurta melua. Herra de Tréville julkisesti nuhteli +muskettisotureja, vaan salaa onnitteli heitä; mutta kun hänellä oli jo +kiire ilmoittamaan siitä kuninkaalle, riensi hän Louvreen. Vaan se oli +jo liian myöhäistä, kuningas oli jo sulkeutunut huoneesensa kardinaalin +kanssa ja Tréville'lle sanottiin kuninkaan olevan työssä eikä voivan +tällä hetkellä ottaa vastaan. Iltaisilla tuli herra de Tréville +kuninkaan pelipöytään. Kuningas oli voitolta, ja koska Hänen +Majesteettinsa oli sangen ahnas, oli hän mainiolla tuulella; niinpä hän, +nähdessään Tréville'n jo matkan päästä, huusi hänelle: + +-- Tulkaa tänne, herra kapteeni, tulkaa tänne, että saan teitä nuhdella; +tietäkääs, Hänen ylhäisyytensä kävi täällä valittamassa teidän +muskettisotureistanne, ja oli semmoisessa mielenliikkeessä, että hän nyt +on vallan sairaana. Ah, mutta nehän ovat koko tuhannen häijyläisiä nuo +teidän muskettisoturinne! + +-- Ei laisinkaan, armollisin herra, vastasi Tréville, joka havaitsi ensi +silmäyksellä, minne päin asia oli kallistumassa; ei laisinkaan, sillä +päinvastoin ovat he sangen kilttiä olennoita, hyvänluontoisia kuin +lampaat, eikä heillä ole muuta kuin yksi ainoa toivo, sen vakuutan, ja +se on paljastaa miekkansa ainoastaan Teidän Majesteettinne edestä! Mutta +mitäs tehdä, herra kardinaalin henkivartijat hakevat lakkaamatta riitaa +heidän kanssansa ja noiden nuorten miesparkojen täytyy soturikuntansa +kunniankin vuoksi puollustaa itseänsä. + +-- Kas sitä herra de Tréville'ä! sanoi kuningas, kas vaan! eikös hänen +voisi luulla puhuvan jostakin uskonnollisesta lahkokunnasta! Totta +tosiaan, minun hyvä kapteenini, haluttaisipa minun ottaa teiltä +valtakirjanne ja antaa se neiti de Chemerault'ille, jolle olen luvannut +nunnaluostarin. Mutta elkää luulkokkaan minun uskovan teitä niin +sananmukaisesti. Minua nimitetään Ludvig Oikeamieleksi, herra de +Tréville, ja kohtapa vaan, kohtapa vaan saamme sen nähdä. + +-- Ah, juuri sen vuoksi, että minä luotan Teidän oikeamielisyyteenne, +armollinen herra, odotan minä maltillisesti ja levollisesti Teidän +Majesteettinne armollista päätöstä. + +-- Odottakaa siis, herrani, odottakaa, sanoi kuningas, en minä anna +teidän kaukaa odottaa. + +Mutta pelionni kääntyi nyt, ja kun kuningas alkoi menettää mitä oli +voittanut, hän ei ollut ensinkään vastahakoinen käyttämään tätä +Tréville'n juttua tekosyyksi, jonka varjolla hän saattoi vetäytyä pois +pelistä. Kuningas nousi siis hetkisen perästä seisovalleen, pani +taskuunsa rahat, jotka olivat hänen edessään pöydällä ja joista suurin +osa oli voittorahoja, ja sitten virkkoi hän: + +-- Le Vieuville, ruvetkaa te paikalleni, minun täytyy mennä puhumaan +herra de Tréville'n kanssa tärkeästä asiasta. Mutta aivan oikein! ... +minullahan oli edessäni kahdeksankymmentä louisdor'ia; pankaa te siihen +sama summa, ettei niillä, jotka ovat menettäneet, ole mitään +valittamista. Oikeus ennen kaikkea. Sitten kääntyi hän herra +de Tréville'n puoleen ja siirtyi hänen kanssansa erääsen +ikkunan-syvennykseen. + +No, herrani, jatkoi hän, te sanotte Hänen ylhäisimpänsä henkivartijain +hakeneen riitaa teidän muskettisoturienne kanssa? + +-- Niin, armollisin herra, nyt niinkuin aina. + +-- Ja kuinka asia tapahtui? sillä näettekös, niinkuin tiedätte, hyvä +kapteeni, tuomarin täytyy kuunnella kumpaistakin riitapuolta. + +-- Ah, Herra nähköön, mitä yksinkertaisimmasti ja luonnollisimmasti. +Kolme meidän parhaita sotureita, jotka Teidän Majesteettinne tuntee +nimeltään, ja joiden uskollisuudelle Teidän Majesteettinne enemmän kuin +yhden kerran on pannut suurta arvoa, ja jotka, sen voin kuninkaalle +vakuuttaa, palvelevat Teidän Majesteettianne kaikesta sydämmestään; +kolme meidän parhaita sotureita, sanon, herrat Athos, Porthos ja Aramis, +olivat lähteneet huvimatkalle erään nuoren gaskonjalaisen aatelismiehen +kanssa, jonka minä olin suosittanut heille samana aamuna. Huviretki oli +aiottu Saint-Germain'iin, luullakseni, ja he olivat päättäneet yhtyä +karmeliittaluostarin luona, mutta kun he olivat sinne saapuneet, tuli +heitä häiritsemään herrat de Jussac, Bicarat ja kaksi muuta +henkivartijaa, jotka varmaankaan eivät tulleet sinne noin monilukuisina +ilman asetuksien rikkomisen pahaa aikomusta. + +-- Ahaa! huomaan, sanoi kuningas: epäilemättä tulivat he sinne +taistelemaan keskenänsä. + +-- Minä en tahdo heitä syyttää, armollisin herra, vaan jätän sen Teidän +Majesteettinne päätettäväksi, mitä viisi aseellista miestä muuta +voisivat tehdä niin yksinäisessä paikassa kuin karmeliittaluostarin +seutu on. + +-- Niinpä kyllä, te olette oikeassa, Tréville, te olette aivan oikeassa. + +-- Niinpian kuin he olivat huomanneet meidän muskettisoturit, muuttivat +he tuumansa ja unhottivat keskinäisen riitansa soturikunta-riidan +vuoksi; sillä Teidän Majesteettinne kyllä tietää, että meidän +muskettisoturit, jotka pitävät kuninkaan puolta, eikä kenenkään muun +kuin kuninkaan, ovat herra kardinaalin henkivartijain luonnollisia +vihamiehiä? + +-- Niin niin, Tréville, huoahti kuningas surumielisesti, ja se on sangen +ikävää, uskokaapas, nähdä Ranskassa tällä tavoin kaksi puoluetta, kaksi +kuninkuuden päätä; mutta kaikki tämä on pian päättyvä. Te sanotte siis +henkivartijain hakeneen riitaa muskettisoturien kanssa? + +-- Minä sanon, että on varsin uskottavaa asian tapahtuneen sillä tavoin, +mutta minä en mene vannomaan, armollisin herra. Teidän Majesteettinne +tietää, kuinka vaikeata totuus on saada ilmi, ja ell'ei kellä ole sitä +ihmeteltävää lahjaa, joka on hankkinut Ludvig kolmannelletoista nimen +Oikeamieli... + +-- Ja te olette oikeassa, Tréville; mutta nuo teidän muskettisoturinne +eivät olleet yksinään, heidän mukanansa oli eräs lapsi. + +-- Niin, armollisin herra, ja eräs haavoitettu mies, niin että kolme +kuninkaan muskettisoturia, joista yksi oli haavoitettu, sekä yksi lapsi, +eivät ainoastaan pitäneet puoliansa herra kardinaalin viittä mitä +peloittavinta henkivartijaa vastaan, vaan vieläpä kaatoivat heistä neljä +tantereesen. + +-- Mutta sehän on voitto se! huusi kuningas säihkyvin silmin, voitto +kerrassaan! + +-- Niin, armollinen herra, yhtä täydellinen kuin Cé-sillan voitto. + +-- Neljä miestä, joista yksi haavoitettu ja yksi lapsi, niinhän +sanoitte? + +-- Tuskin nuorukainen; joka vielä käyttihe tuossa tilaisuudessa niin +erinomaisella tavalla, että minä pyydän saada luvan sulkea hänet Teidän +Majesteettinne armolliseen suosioon. + +-- Mikä on hänen nimensä? + +-- D'Artagnan, armollisin herra. Hän on poika erään vanhimpia ystäviäni; +poika erään miehen, joka teidän isänne, ikimuistettavan kuninkaan kanssa +kävi puoluesotaa. + +-- Ja te sanotte tuon nuorukaisen olevan hyvin kasvatetun? Kertokaapa +hänestä minulle, Tréville; tiedätte minun rakastavan sota- ja +taistelukertomuksia. Ja kuningas Ludvig XIII väänteli ylpeästi +viiksiänsä ja ojensi hartioitaan. + +-- Armollisin herra, jatkoi Tréville, niinkuin jo sanoin, herra +d'Artagnan on melkein lapsi ja kun hänellä ei ole kunnia olla +muskettisoturi, oli hän siviilipuvussa; herra kardinaalin henkivartijat, +havaiten hänen nuoruutensa, ja vielä enemmän sen vuoksi, että hän oli +soturikunnalle vieras, kehoittivat häntä poistumaan ennen hyökkäystä. + +-- Siis, huomaattehan Tréville, keskeytti kuningas, siis nepä ne olivat +hyökkääjiä. + +-- Se on vallan oikein, armollisin herra, siitä ei ole enää epäilemistä; +he vaativat häntä peräytymään; mutta hän vastasi olevansa sydämmestään +muskettisoturi, ja kokonaan Hänen Majesteettinsa nöyrin palvelija, jonka +vuoksi hän tahtoi jäädä herrojen muskettisoturien joukkoon. + +-- Oivallinen nuorukainen! mutisi kuningas. + +-- Ja aivan oikein, hän jäi heidän joukkoonsa; ja Teidän +Majesteetillanne on siinä niin reipas taistelija, että hän se antoi +Jussac'ille tuon kauhean piston, joka niin ankarasti suututtaa herra +kardinaalia. + +-- Hänkö haavoitti Jussac'in? huudahti kuningas, hän, tuo lapsi! Se, +Tréville, se on mahdotonta. + +-- Asia on niin kuin minulla oli kunnia kertoa Teidän Majesteetillenne. + +-- Jussac'in, joka on kuningaskuntamme ensimäisiä miekkamiehiä! + +-- Niin, armollisin herra, hän on nyt löytänyt mestarinsa. + +-- Minä tahdon nähdä tuon nuorukaisen, Tréville, minä tahdon hänet nähdä +ja jos jotakin on tehtävissä, niin tuumikaamme. + +-- Milloin Teidän Majesteettinne suvaitsee ottaa hänet puheillensa? + +-- Huomenna kello kaksitoista, Tréville. + +-- Tuonko minä hänet yksinään? + +-- Ei, tuokaa tänne kaikki neljä yhdessä. Minä tahdon kiittää heitä +kaikkia yhdellä kertaa; uskolliset miehet ovat harvinaisia, Tréville, ja +uskollisuus on palkittava. + +-- Kello kaksitoista olemme Louvressa armollisin herra. + +-- Tulkaa pieniä portaita, Tréville, pieniä portaita. Tarpeetonta on +kardinaalin tietää... + +-- Kyllä, armollisin herra. + +-- Ymmärrättehän, Tréville, asetus on aina asetus, ja ovathan kuin +ovatkin kaksintaistelut kielletyt. + +-- Mutta meneehän tämä ottelu, armollisin herra, ulkopuolelle tavallisia +kaksintaistelun ehtoja, sehän oli tappelu, jota todistaa se, että heitä +oli viisi kardinaalin henkivartijaa minun kolmea muskettisoturiani ja +herra d'Artagnan'ia vastaan. + +-- Oikein kyllä, mutta yhtäkaikki, Tréville, tulkaa vaan sittenkin +pieniä portaita. + +Tréville hymyili. Mutta kun siinä oli jo paljo hänen työksensä, että oli +saanut tuon lapsen yllytetyksi mestariansa vastaan, kumarsi hän +kunnioittavaisesti kuninkaalle ja, hänen luvallansa, sanoi hänelle +jäähyväiset. + +Vielä samana iltana ilmoitettiin noille kolmelle muskettisoturille, mikä +kunnia heille oli suotu. Koska he jo kauan olivat tunteneet kuninkaan, +olivat he vallan levollisia, mutta d'Artagnan gaskonjalaisella +mielikuvituksellaan näki siinä tulevaisen onnensa ja vietti yönsä +kultaisissa unelmissa. Ja jo kello kahdeksan aamulla oli hän Athoksen +luona. + +D'Artagnan tapasi muskettisoturin jo täysissä tamineissaan ja valmiina +lähtemään ulos. Kun kuninkaan luokse oli mentävä vasta kello +kaksitoista, oli hän tuuminut Porthoksen ja Aramiksen kanssa mennä +heittämään palloa Luxemburg'in tallin luona olevassa pallohuoneessa. +Athos pyysi d'Artagnan'ia tulemaan mukaan ja vaikka hän tosin ei osannut +palloa heittää, kun ei ollut koskaan semmoisessa leikissä ollut, +noudatti hän kutsumusta, kun ei tiennyt mitenkä muutoinkaan saisi +aikansa kulumaan kello kahteentoista asti, koska kello oli vielä tuskin +yhdeksää. + +Nuo kaksi muskettisoturia olivat jo saapuneet paikalle ja olivat siellä +parhaillaan kahden kesken pallosilla. Athos, joka oli sangen taitava +kaikissa ruumiinharjoituksissa, meni d'Artagnan'in kanssa vastapäiselle +puolelle ja nyt oli yhteinen leikki alkava. Mutta jo ensi yrityksellä, +vaikka hän heitti vasemmalla kädellä, tunsi hän haavansa vielä liian +vähän paranneeksi, voidaksensa kestää semmoista ruumiinliikettä. +D'Artagnan jäi siis yksinään ja kun hän ilmoitti olevansa liian +kykenemätön ryhtymään säännölliseen peliin, jatkettiin heittoa +ilman pitämättä niistä tarkkaa laskua. Mutta eräs Porthoksen +Herkules-kämmenestä singahtanut pallo hiipaisi niin lähitse +d'Artagnan'in naamaa, että se pani hänet arvelemaan, että jos pallo, sen +sijaan kuin se nyt meni sivuitse, olisi paukahtanut kohti, hänen +puheillepääsynsä olisi uskottavasti mennyt myttyyn, koska hänen olisi +ollut mahdoton saapua kuninkaan luokse. Ja kun tästä puheillepääsystä, +hänen gaskonjalaisen mielikuvituksensa mukaan, koko hänen +tulevaisuutensa riippui, hän kumarsi kohteliaasti Porthokselle ja +Aramikselle ja ilmoitti luopuvansa leikistä siksi kunnes hän saavuttaisi +siihen tarpeellisen tottumuksen, ja meni rajaköyden taakse katsojain +joukkoon. + +D'Artagnan'in pahaksi onneksi oli katsojain seassa eräs Hänen +ylhäisyytensä henkivartija, joka vielä sangen harmissaan toveriensa +eilen kärsimästä tappiosta, oli päättänyt käyttää ensimäistä tilaisuutta +kostaaksensa. Hän luuli nyt tilaisuuden tulleeksi ja, puhutellen +naapuriansa, lausui: + +-- Ei ole ihmettelemistä, että tuo nuori mies säikähti palloa, hän on +epäilemättä muskettisoturin-oppipoika. + +D'Artagnan käännähti, juurikuin käärme olisi häntä pistänyt ja silmäsi +terävästi henkivartijaa, joka oli nuo loukkaavat sanat suustaan +päästänyt. + +-- Perhana vieköön! jatkoi tuo toinen väännellen ynseästi viiksiänsä, +tiiratkaa minua niinpaljon kuin haluatte, pikku herrani, mikä on +sanottu, se on sanottu. + +-- Ja koska sananne on liian selvä selittämättäkin, vastasi d'Artagnan +matalalla äänellä, pyydän teidän seuraamaan minua. + +-- Milloinka? kysyi henkivartija samalla pilkallisella katsannolla. + +-- Heti paikalla, jos suvaitsette. + +-- Kaiketi te tiedätte, kuka minä olen? + +-- Sitä en laisinkaan tiedä, enkä siitä yhtään välitäkkään. + +-- Siinä teette väärin, sillä jos nimeni tietäisitte, ehkä olisitte +vähemmin kiireissänne. + +-- Mikä teidän nimenne sitten on? + +-- Bernajoux, teidän nöyrin palvelijanne. + +-- No niin, herra Bernajoux, sanoi d'Artagnan levollisesti, minä odotan +teitä portilla. + +-- Menkää vaan, herra, kyllä tulen. + +-- Elkää pitäkö kovin kiirettä, herra, ettei huomattaisi meidän +poistuvan yhdessä; ymmärrätte kaiketi, että siinä toimessa, johon aiomme +ryhtyä, liika väki olisi haitaksi. + +-- Hyvä on, vastasi henkivartija, kummastuksissaan, ett'ei hänen nimensä +tehnyt sen suurempaa vaikutusta nuoreen mieheen. + +Nimi Bernajoux oli todella tuttu kaikille ihmisille, d'Artagnan ehkä +poisluettuna; sillä Bernajoux oli yksi niitä, jotka useimmin tavattiin +niissä jokapäiväisissä tappeluissa, joita kaikki kuninkaan ja +kardinaalin säännöt ja asetukset eivät saaneet hillityiksi. + +Porthos ja Aramis olivat niin kiintyneet pallonheittoonsa ja Athos +katseli heitä niin tarkkaavaisesti, ett'eivät he edes nähneet nuoren +toverinsa lähtöä. D'Artagnan jäi sanansa mukaan portille odottamaan ja +hetkisen perästä tuli tuo toinenkin paikalle. Kun d'Artagnan'illa ei +ollut aikaa hukata, kuninkaan luokse menon vuoksi, joka oli määrätty +kello kahdeksitoista, katsahti hän ympärillensä ja nähden kadun +tyhjäksi, virkkoi vastustajallensa: + +-- Totta tosiaan on onni teille, vaikka nimenne onkin Bernajoux, että +olette joutuneet tekemisiin vaan muskettisoturin oppilaan kanssa; mutta +olkaa huoleti, minä koetan parastani. Asentoon! + +-- Mutta, lausui Bernajoux'in nimellä puhuteltu, minusta näyttää tämä +paikka huonosti valitulta, paljoa parempi olisi Saint-Germain'in +luostarin takana tai Pré-aux-Clercs'illä. + +-- Teidän huomautuksenne on sangen paikallaan, vastasi d'Artagnan; mutta +pahaksi onneksi on minulla aika vähissä, sillä minulla on eräs kohtaus +kello kaksitoista. Asentoon siis, herra, asentoon! + +Bernajoux ei ollut niitä miehiä, joille semmoista käskyä tarvitsee antaa +kahta kertaa. Samassa hetkessä välkähti miekka hänen kädessään ja hän +ryntäsi vastustajaansa kohden, jota hän luuli säikäyttävänsä, koska hän +oli niin kovin nuori. + +Mutta d'Artagnan oli eilen suorittanut kokeensa ja, vielä innoissaan +voitostansa sekä pöyhistyneenä siitä suosiosta, joka hänelle oli +tulossa, hän päätti olla peräytymättä askeltakaan; miekat +ristiytyivätkin suojustimeen asti, ja kun d'Artagnan pysyi paikallansa, +oli hänen vastustajansa peräytyminen. Mutta d'Artagnan käytti sitä +silmänräpäystä, jolloin Bernajoux'in miekka, hänen peräytyissään, +syrjähti, irroitti miekkansa hänen miekastaan ja kosketti vastustajaansa +olkapäähän. Nyt d'Artagnan vuorostaan peräytyi askeleen ja kohotti +miekkansa; mutta Bernajoux huusi hänelle, ettei hän siitä välittänyt ja +puski sokeasti häntä vastaan, sysäytyen hänen miekkaansa. Kun hän +kumminkaan ei kaatunut, eikä tunnustanut itseään voitetuksi, vaan koki +siirtyä sinne päin, missä herra de la Trémouille'n hotelli oli, eräs +hänen sukulaisensa oli näet herra de la Trémouille'n palveluksessa, niin +d'Artagnan, joka ei itsekkään tiennyt miten pahan haavan hänen +vastustajansa viimeksi oli saanut, ahdisti häntä ankarasti ja +epäilemättä olisi surmannut hänet kolmannella iskulla, kun, sittenkuin +kadulla syntynyt meteli oli kuulunut pallohuoneelle saakka, kaksi +henkivartijan ystävää, jotka olivat kuulleet hänen vaihtavan muutamia +sanoja d'Artagnan'in kanssa, riensivät miekka kädessä pallohuoneelta ja +hyökkäsivät voittajan kimppuun. Mutta kohtapa näkyi vuorostaan Athos, +Porthos ja Aramis, jotta juuri siinä hetkessä kuin nuo kaksi +henkivartijaa ryntäsivät heidän nuorta toveriansa vastaan, ehtivät +paikalle ja pakoittivat heidät kääntymään. Siinä tuokiossa Bernajoux +kaatui; ja kun henkivartijat jäivät nyt kaksi neljää vastaan, rupesivat +he huutamaan: "Tänne, tänne, koko de la Trémouille'n hotelli!" Näihin +huutoihin tulivat kaikki, ketä hotellissa oli, ulos, ja hyökkäsivät +noiden neljän asetoverin kimppuun, jotka taas puolestaan alkoivat +huutaa: "Tännepäin, muskettisoturit!" + +Tämä huuto ei koskaan mennyt kuuroille korville; sillä muskettisoturit +tiedettiin Hänen ylhäisyytensä vihollisiksi, ja heitä rakastettiin sen +vuoksi että he vihasivat kardinaalia. Muiden komppaniiojen miehet kuin +Punaisen herttuan, niinkuin Aramis oli häntä nimittänyt, menivätkin +yleensä tällaisissa taisteluissa kuninkaan muskettisoturien puolelle. +Kolmesta ohikulkevasta herra Desessarts'in komppaniian miehestä kaksi +liittyi niinikään noiden neljän toverin avuksi, vaan kolmas juoksi herra +de Tréville'n hotelliin ja huusi: "Tännepäin, muskettisoturit, +tännepäin!" Tavallisuuden mukaan oli herra de Tréville'n hotelli täynnä +sen aseen miehiä, ja kiiruhtivat nyt tovereillensa avuksi; syntyi +yleinen kahakka, mutta muskettisoturit olivat voiton puolella: +kardinaalin henkivartijat ja herra de la Trémouille'n väki peräytyivät +hotelliin, jonka portit he mennessään sulkivat, juuri töin tuskin ehtien +estää vihollisiansa tunkeutumasta sisään samalla kertaa. Mitä äskeiseen +haavoitettuun tulee, hänet oli sinne viety jo kohta ja niinkuin jo +sanoimme, sangen pahassa tilassa. + +Yllytys muskettisoturien ja heidän liittolaistensa joukossa oli +korkeimmillaan ja jopa neuvoteltiin semmoistakin, että, kostoksi herra +de la Trémouille'n palvelijain röyhkeydestä kuninkaan muskettisotureita +kohtaan, pistettäisiin tuleen koko hänen hotellinsa. Ehdotus oli tehty +ja hyväksytty innolla, kun onneksi kello löi yksitoista, muistuttaen +d'Artagnan'ia ja hänen tovereitansa kuninkaan puheille menosta, ja kun +heistä olisi ollut ikävää, jos tuo kaunis urostyö olisi toimitettu ilman +heitä, onnistui heidän tyynnyttää mielet. Jätettiin asia vaan siihen, +että paiskattiin muutamia katukiviä portteja vastaan, mutta portit +kestivät, ja silloin väsyttiin; muutoin olivat tämän kahakan oikeat +päämiehet jo hetkistä ennen jättäneet joukon ja lähteneet herra de +Tréville'n luokse, joka odotti heitä, sillä hän oli jo saanut tiedon +tästä uudesta metelistä. + +-- Pian Louvreen, sanoi hän, Louvreen hetkeäkään kadottamatta, ja +koettakaamme tavata kuningas ennenkuin kardinaali on saanut häntä +puhutella; me kerromme hänelle tämän tapauksen olleen seurauksena +eilisestä, niin ne menevät molemmat yksin tein. + +Herra de Tréville lähti neljän nuoren miehen kanssa siis Louvreen; mutta +muskettikapteenin suureksi hämmästykseksi ilmoitettiin hänelle kuninkaan +menneen hirvenjahdille Saint-Germain'in metsään. Herra de Tréville antoi +kahdesti kertoa itselleen tämän uutisen, ja kummallakin kertaa näkivät +hänen seurakumppaninsa hänen kasvonsa ruskettuvan. + +-- Joko Hänen Majesteettinsa, kysyi hän, oli eilen päättänyt lähteä +tälle metsästysretkelle? + +-- Ei, Teidän ylhäisyytenne, vastasi kamaripalvelija, tänä aamuna tuli +ylijahtimestari ilmoittamaan, että yöllä oli muudan hirvi saatu +kierrokseen. Ensin vastasi hän, ett'ei hän lähtisi, vaan sitten ei hän +kumminkaan voinut vastustaa sitä viehätystä, mitä tämä metsästys lupasi, +ja päivällisen syötyänsä lähti hän. + +-- Ja tapasiko kuningas kardinaalia? kysyi herra de Tréville. + +-- Aivan luultavasti, vastasi kamaripalvelija, sillä minä näin tänä +aamuna Hänen ylhäisyytensä hevoset valjaissa, ja kysyttyäni minne hän +matkusti, vastattiin Saint-Germain'iin. + +-- Meidät on ehdätetty, sanoi herra de Tréville. Hyvät herrat, minä +tulen tapaamaan kuningasta tänä iltana; mutta mitä teihin tulee, en +neuvoisi teitä uskaltamaan häntä lähestyä. + +Varoitus oli niin järkevä ja semmoisen miehen antama, joka sangen hyvin +tunsi kuninkaan, että neljä nuorta miestä eivät yrittäneetkään sitä +vastustella. Herra de Tréville kehoitti heitä siis kutakin menemään +kotiinsa odottamaan hänen vastaisia määräyksiänsä. + +Tultuaan hotelliinsa, herra de Tréville arveli viisaimmaksi jouduttautua +ensimäisenä valittamaan. Hän lähetti sen vuoksi erään palvelijoistaan +viemään herra de la Trémouille'lle kirjettä, jossa hän pyysi hänen +käskemään pois luotansa herra kardinaalin henkivartijan, ja nuhtelemaan +väkeänsä siitä uhkarohkeudesta, jolla he olivat hyökänneet hänen +muskettisoturiensa kimppuun. Mutta herra de la Trémouille, jolle hänen +tallimestarinsa oli jo ennakolta seikat kertonut, tuo sama, jolle +Bernajoux oli sukua, käski viemään herra de Tréville'lle semmoisen +vastauksen, ettei herra de Tréville'llä eikä hänen muskettisotureillansa +ollut mitään valittamisen syytä, vaan päinvastoin hänellä, jonka väkeä +muskettisoturit olivat ahdistaneet ja vieläpä aikoneet polttaa hänen +hotellinsakin. Mutta koska näiden kahden mahtavan herran välillä olisi +kiista voinut jatkua pitkälliseksi, molemmat kun tietysti pysyivät kiini +väitteissään, keksi herra de Tréville neuvon, jonka tarkoituksena oli +saada kaikki päätökseen: hän lähti itse kohtaamaan herra de la +Trémouille'a. + +Hän meni siis kohta hänen hotelliinsa ja käski ilmoittaa itsensä. + +Molemmat herrat tervehtivät toisiansa kohteliaasti, sillä vaikka eivät +olleetkaan toinentoistensa ystäviä, kunnioittivat he kumminkin toisiaan. +Kumpaisetkin olivat sydämmen ja kunnian miehiä; ja kun herra de la +Trémouille, joka oli protestantti ja harvoin näki kuningasta, ei +kuulunut mihinkään puolueesen, ei hänen seurustelemistansa rasittanut +yleensä mitkään ennakkopäätökset. Tällä kertaa oli kumminkin hänen +kohtelunsa, vaikka tosin kohtelias, tavallista kylmempi. + +-- Herra, virkkoi herra de Tréville, me luulemme kumpikin olevan +toisillamme syytä valittaa, ja minä olen nyt tullut tänne itse +saattamaan yksissä neuvoin teidän kanssanne tämän asian selville. + +-- Mielelläni, vastasi herra de la Trémouille; mutta minä sanon jo +edeltäkäsin, että minulla on varsin hyvät tiedot asiasta ja että koko +vääryys on teidän muskettisoturienne puolella. + +-- Te olette liian oikeudellinen ja kohtuullinen, sanoi herra de +Tréville, ollaksenne suostumatta ehtoon, jonka nyt aion teille esittää. + +-- Esittäkää, herra, minä kuuntelen. + +-- Kuinka voipi herra Bernajoux, teidän tallimestarinne sukulainen? + +-- Vallan huonosti. Paitsi miekanpistoa, jonka hän on saanut +käsivarteensa, ja joka ei liene juuri vaarallinen, on hänellä toinen, +joka on lävistänyt hänen keuhkonsa niin pahasti, että lääkäri on siitä +kahdella päällä. + +-- Mutta onko haavoitettu tunnossaan? + +-- Täydellisesti. + +-- Puhuuko hän? + +-- Työläästi, mutta kyllä hän puhuu. + +-- No hyvä: herra, menkäämme hänen luoksensa; vannottakaamme häntä +nimessä Jumalan, jonka eteen hänet ehkä kohta kutsutaan, ilmoittamaan +totuuden; minä otan hänet tuomariksi omassa asiassaan, herra; ja mitä +hän sanoo, olen minä uskova todeksi. + +Herra de la Trémouille mietti hetkisen, jonka perästä hän, koska oli +vaikea tehdä kohtuullisempaa ehdotusta, suostui siihen. + +Molemmat kävivät nyt siihen huoneesen, jossa haavoitettu makasi. Kun hän +näki kahden niin ylhäisen herran tulevan hänen luoksensa, koetti hän +nousta vuoteellaan, mutta ollen liian heikko, uupui hän ponnistuksestaan +ja vaipui takaisin melkein tunnottomana. + +Herra de la Trémouille lähestyi häntä ja antoi hänen haistella +hajusuolaa, joka sai hänet tointumaan. Silloin herra de Tréville, joka +ei tahtonut, että häntä voitaisiin syyttää mistään vaikutuksesta +sairaasen, kehoitti herra de la Trémouille'a itseänsä kysymään häneltä +asiasta. + +Mitä herra de Tréville oli aavistanut, tapahtuikin. Elämän ja kuoleman +välillä, niinkuin Bernajoux oli, ei hänellä ollut vähintäkään ajatusta +salata totuutta; ja hän kertoi näille molemmille herroille asiat aivan +tarkoilleen, semmoisina kuin ne olivat tapahtuneet. + +Se oli kaikki, mitä herra de Tréville oli tarkoittanutkin; hän toivotti +Bernajoux'ille pikaista parantumista, heitti jäähyväiset herra de la +Trémouille'lle, palasi hotelliinsa ja käski heti paikalla ilmoittaa +noille neljälle ystävällensä, että hän odotti heitä päivällisille +luoksensa. + +Herra de Tréville'n seura oli sangen valittua, kokonaan kardinaalin +vastustajia muutoin. Hyvin ymmärrettävästi liikkui siis puhelu +päivällispöydässä noiden kahden tappion alalla, joita Hänen +ylhäisyytensä henkivartijat äskettäin olivat kärsineet. Ja kun +d'Artagnan oli ollut näiden kahden päivän sankarina, niin hänellenpä +sateli onnentoivotuksia, joita Athos, Porthos ja Aramis hänelle +yltäkyllin soivat, ei ainoastaan hyvinä tovereina, vaan miehinä, joilla +oli ollut kylliksi usein vuoronsa, antaaksensa nyt hänen saada osansa. + +Kello kuuden aikaan ilmoitti herra de Tréville, että hänen oli meneminen +Louvreen; mutta kun Hänen Majesteettinsa suoman puheillepääsyn aika oli +jo ohitse, ei herra de Tréville pyytänytkään käydä sisään pienistä +portaista, vaan meni neljän nuoren seuralaisensa kanssa esihuoneesen. +Kuningas ei ollut vielä palannut metsästysretkeltään. Nuoret miehemme +olivat odottaneet tuskin puolta tuntia hovimiesten joukossa, kun kaikki +ovet avattiin ja ilmoitettiin kuninkaan tulevan. + +Tällä hetkellä tunsi d'Artagnan luunsa ja ytimensä vapisevan. Hetki, +joka nyt oli tulossa, oli kaiketikin ratkaiseva koko hänen elämänsä +kohtalon. Senpätähden hänen silmänsä tähtäsivät tuskallisesti sitä ovea, +josta kuningas oli astuva sisään. + +Ludvig XIII ilmestyi näkyviin, käyden seurueensa etunenässä; hän oli +metsästyspuvussa, vielä aivan pölyisenä, suuret saappaat jalassa ja +piiska kädessä. Ensi silmäyksellä päätti d'Artagnan kuninkaan olevan +myrskytuulella. + +Mutta vaikka tämä Hänen Majesteettinsa mieliala oli silminnähtävä, ei se +estänyt hovimiesten järjestymästä riveihin pitkin hänen tietänsä; +kuninkaan esihuoneissa on toki parempi joutua vihastuneenkin silmän +huomattavaksi kuin jäädä kokonaan huomaamattomaksi. Kolme +muskettisoturia eivät hekään siis empineet astumasta askeleen esiin, +mutta d'Artagnan sitä vastoin jäi heidän taaksensa piiloon; vaan vaikka +kuningas persoonallisesti tunsi Athoksen, Porthoksen ja Aramiksen, kulki +hän heidän editsensä katsahtamatta heihin, puhuttelematta heitä ja aivan +kuin hän ei olisi heitä koskaan nähnyt. Mutta herra de Tréville, kun +kuninkaan silmät hetkiseksi pysähtyivät häneen, kesti tuon silmäyksen +niin lujana, että kuningaspa se ennemmin silmänsä poispäin käänsi; jonka +perästä Hänen Majesteettinsa, itsekseen murahtaen, astui huoneesensa. + +-- Asiat käyvät huonosti, virkkoi Athos hymyillen, eikä meitä tehdä +ritareiksi vielä tälläkään kertaa. + +-- Odottakaa täällä kymmenen minuuttia, sanoi herra de Tréville; ja jos +ette kymmenen minuutin kuluttua näe minun tulevan, palatkaa hotelliini: +sillä tarpeetonta on sitte minua enää odottaa. + +Neljä nuorta miestä odotti kymmenen minuuttia, neljänneksen, +kaksikymmentä minuuttia; ja kun ei herra de Tréville'ä vieläkään +näkynyt, menivät he pois, levottomina siitä mitä oli tapahtuva. + +Herra de Tréville oli rohkeasti astunut kuninkaan vastaanottohuoneesen +ja kohdannut Hänen Majesteettinsa sangen pahalla tuulella, istumassa +nojatuolissa, lyöden saappaitansa piiskanvarrella; tämä kaikki ei +estänyt herra de Tréville'ä mitä levollisimmalla tavalla tiedustamasta +Hänen Majesteettinsa vointia. + +-- Huonosti, herra, huonosti, vastasi kuningas, minulla on ikävä. + +Se oli tosiaan vaikein tauti Ludvig XIII:lla, jonka kerrotaan usein +ottaneen jonkun hovimiehistä ikkunan luokse ja lausuneen hänelle: herra +se ja se, nähkäämme yhdessä ikävää. + +-- Kuinka! Teidän Majesteetillanne ikävä! sanoi herra de Tréville. Eikös +Teidän Majesteettinne kuitenkin tänään ole suvainnut nauttia +metsästyksen huvia? + +-- Kaunista huvia! Kaikki pilautuu, totta tosiaan, enkä minä tiedä, +otuksillako nyt enää ei ole jälkiä, vai koirillako nyt enää ei ole +vainua. Me saamme liikkeelle hirven, ajamme sitä kuusi tuntia, ja kun se +on valmis heittäytymään, kun Saint-Simon nostaa torven suullensa +puhaltaakseen halalii, -- raps! koko koiraliuta joutuu harhapolulle ja +syöksee muutaman hirvenvasikan jälkeen. Saattepas nähdä, että minun +täytyy kokonaan luopua ajojahdista niinkuin jo olen luopunut +haukkajahdista. Oh! minä olen aika onneton kuningas, herra de Tréville! +Minulla ei ollut kuin yksi jahtihaukka jälellä, ja sekin kuoli +toissapäivänä! + +-- Todella, armollisin herra, minä käsitän Teidän epätoivonne; mutta +onhan Teillä jälellä vielä koko joukko sekä varpus-haukkoja että muita +jahtilintuja. + +-- Eikä ketään, joka kykenisi niitä opettamaan; haukanopettajat kuolevat +sukupuuttoon, ei ole enää muita kuin minä, joka ymmärtäisi metsästystä. +Minun jälestäni on kaikki lopussa, eikä sitten enää metsästetä muutoin +kuin satimilla, verkoilla ja ansoilla. Jospa minulla vaan edes olisi +aikaa harjoittaa oppilaita! mutta kyllä kai! -- tuossa kardinaali, joka +ei anna minulle hetken lepoa, joka puhuu minulle milloin Espanjasta, +milloin Itävallasta, milloin Englannista! Ah, kardinaalia mainitessani, +herra de Tréville, minä en ole tyytyväinen teihin. + +Herra de Tréville odotti juuri tuota käännettä. Hän tunsi kuninkaan +juurtajaksain; hän ymmärsi, ett'eivät nuo vaikerrukset olleet muuta kuin +esipuhetta, jonkunmoista rohkeuteen pyrkimistä, ja nyt hän oli päässyt +mihin aikoi. + +-- Ja millä tavalla olen ollut kyllin onneton pahoittamaan Teidän +Majesteettinne mieltä? kysyi herra de Tréville, ollen olevinansa hyvin +hämmästyksissään. + +-- Silläkös tavalla te toimitatte virkaanne, herra? jatkoi kuningas, +vastaamatta suoraan herra de Tréville'n kysymykseen; senkö vuoksi minä +olen nimittänyt teidät muskettisoturieni kapteeniksi, että ne ottaisivat +ihmisiä hengiltä, myllertäisivät kokonaisia kaupunginosia ja tahtoisivat +polttaa koko Pariisin, ettekä te hiiskahtaisi sanaakaan? Vaan mitäs, +jatkoi kuningas, epäilemättä olen minä liian kiireissäni teitä +syyttelemään, epäilemättä ovat rauhanrikkojat jo vankeudessa, ja +epäilemättä olette te juuri tulleet ilmoittamaan minulle, että oikeus on +pantu toimeen. + +-- Armollisin herra, vastasi herra de Tréville levollisesti, minä +päinvastoin olen tullut anomaan oikeutta. + +-- Ja ketä vastaan? huudahti kuningas. + +-- Panettelijoita vastaan, sanoi herra de Tréville. + +-- Ah, sepä on uutta, virkkoi kuningas. Etteköhän vaan aio sanoa, että +nuo teidän kirotut kolme muskettisoturianne, Athos, Porthos ja Aramis, +sekä tuo béarnelainen poika, eivät hyökänneet kuin vimmatut +Bernajoux-paran kimppuun, eivätkä ole kolhineet häntä sillä tavalla, +että hän uskottavasti tällä hetkellä taistelee kuoleman kanssa! +Etteköhän aio sanoa, etteivät he sitten ole piirittäneet herttua de la +Trémouille'n hotellia ja tahtoneet pistää sitä tuleen! -- seikka, joka +kenties ei olisi ollut varsin suureksi vahingoksi sota-aikana, koska tuo +hotelli on pesäpaikkana hugenoteilla, vaan joka rauhan aikana on +harmittavan ikävä esimerkki. Sanokaa, aiotteko kieltää kaiken tämän? + +-- Ja kuka on Teille ladellut tuon kauniin kertomuksen, armollisin +herra? kysyi herra de Tréville levollisesti. + +-- Kuka minulle on ladellut tuon kauniin kertomuksen, herra! ja kenenkä +sen teidän mielestänne pitäisi olla muun kuin sen, joka valvoo minun +nukkuessani, joka tekee työtä minun huvitellessani, joka johtaa kaikki +valtakunnan asiat sisällä ja ulkopuolella, Ranskassa niinkuin +Euroopassa? + +-- Teidän Majesteettinne tarkoittaa varmaan Jumalaa, sanoi herra de +Tréville, sillä minä en tunne muita kuin Jumalan, joka olisi niin paljon +korkeammalla Teidän Majesteettianne. + +-- Ei, herra; minä tarkoitan valtakuntamme tukea, minun ainoaa +palvelijaani, ainoaa ystävääni, herra kardinaalia. + +-- Hänen ylhäisyytensä ei ole Hänen pyhyytensä, armollisin herra. + +-- Mitä te, herra, sillä tarkoitatte? + +-- Ett'ei ole erhettymättömiä muita kuin paavi, ja ett'ei tämä +erhettymättömyys ulotu kardinaaleihin asti. + +-- Te tahdotte sanoa, että hän pettää minua, te tahdotte sanoa, että hän +kavaltaa minua. Te siis syytätte häntä. Malttakaas, sanokaapa, +tunnustakaapa suoraan, mistä te häntä syytätte. + +-- Minä en häntä syytä, armollisin herra; minä vaan sanon, että hän itse +on petyksissä; minä sanon, että hänellä on huonot tiedot asiasta; minä +sanon, että on oltu liian kiireisiä syyttämään Teidän Majesteettinne +muskettisotureita, joita hän karsain katselee, ja että hän ei ole +ammentanut tietojansa hyvistä lähteistä. + +-- Syytös kohtaa siis herttua de la Trémouille'a itseään! Mitäs siihen +vastaatte? + +-- Voisin vastata, armollisin herra, että asia koskee häntä liian +läheisesti, että hän voisi olla vallan puolueeton todistaja; mutta +kaukana siitä, armollisin herra, minä tunnen herttuan jaloksi ja +rehelliseksi mieheksi, ja minä vetoon häneen, mutta yhdellä ehdolla. + +-- Millä? + +-- Sillä ehdolla, että Teidän Majesteettinne kutsuttaa hänet luoksensa, +tutkistelee häntä itse, kahdenkesken, ilman todistajitta, ja että minä +saan kohdata Teidän Majesteettianne kohta kuin herttua on lähtenyt. + +-- Olkoon menneeksi! sanoi kuningas, ja te tyydytte siihen, mitä herra +de la Trémouille on sanova? + +-- Tyydyn, armollisin herra. + +-- Te hyväksytte hänen tuomionsa? + +-- Arvelematta. + +-- Ja te alistutte niiden korvausten alaiseksi, jotka hän on vaativa? + +-- Täydellisesti. + +-- La Chesnaye! huusi kuningas. La Chesnaye! + +Ludvig XIII:n uskottu kamaripalvelija, joka pysyttäytyi aina ovella, +astui sisään. + +-- La Chesnaye, sanoi kuningas, kutsuttakoon silmänräpäyksessä tänne +herra de la Trémouille; minä tahdon puhutella häntä vielä tänä iltana. + +-- Teidän Majesteettinne vakuuttaa minulle sanallansa, ett'ei hän ota +puheillensa ketään herra de la Trémouille'n ja minun välilläni? + +-- En ketään, kunniasanani. + +-- Huomenna siis, armollisin herra. + +-- Huomenna. + +-- Mihin aikaan suvaitsee Teidän Majesteettinne? + +-- Mihin aikaan vaan tahdotte. + +-- Mutta jos minä tulen kovin aikaisin aamulla, pelkään herättäväni +Teidän Majesteettianne. + +-- Herättävänne minua? Nukunkos minä? Minä en enää nuku, herrani; minä +olen unen horroksissa toisinaan, siinä kaikki. Tulkaa siis vaan niin +varhain kuin tahdotte, vaikka jo kello seitsemän; mutta kavahtakaa +itseänne, jos muskettisoturinne ovat syyllisiä. + +-- Jos minun muskettisoturini ovat syyllisiä, jätetään syylliset Teidän +Majesteettinne käsiin, hän menetelköön heidän kanssansa mielensä mukaan. +Vaatiiko Teidän Majesteettinne vielä mitään? sanokaa sana, minä olen +valmis tottelemaan. + +-- En, herrani, muuta ei minulla ole sanottavaa, eikä minua ilman syyttä +nimitetä Ludvig Oikeamieleksi. Huomenna siis, herrani, huomenna. + +-- Jumala varjelkoon Teidän Majesteettianne sinne asti. + +Niin vähän kuin kuningas nukkuikin, nukkui herra de Tréville vielä +vähemmän; hän ilmoitti vielä samana iltana kolmelle muskettisoturillensa +ja heidän toverillensa, että heidän oli saapuminen hänen luoksensa kello +puoli seitsemän aamulla. Hän vei heidät kanssansa, vakuuttamatta heille +mitään, lupaamatta heille mitään, eikä hän salannut heiltä, että heidän +sekä hänen omakin suosionsa riippui tästä arvanheitosta. + +Kun he olivat saapuneet pienille portaille, jätti hän heidät siihen +odottamaan. Jos kuningas olisi heille vielä suutuksissa, tulisi heidän +poistua ilman häntä kohtaamatta; jos kuningas suostuisi ottamaan heidät +puheillensa, tarvittiin, vaan kutsua heitä. + +Tultuansa kuninkaan erityiseen esihuoneesen, tapasi herra de Tréville La +Chesnaye'n, joka ilmoitti hänelle, ett'ei herttua de la Trémouille'a +oltu eilen illalla tavattu hotellissaan, että hän oli palannut kotiinsa +liian myöhään, voidaksensa enää mennä Louvreen, että hän oli juuri äsken +saapunut ja oli parhaillaan kuninkaan luona. + +Tämä seikka oli herra de Tréville'lle sangen mieleinen, sillä tämä +saattoi hänet ihan varmaksi siitä, ett'ei mitkään vieraat mielijohteet +pääsisi pujahtamaan herra de la Trémouille'n todistuksen ja hänen +välillensä. + +Ja tosiaan, tuskin kymmentä minuuttia oli kulunut, kun kuninkaan +vastaanottohuoneen ovi avautui, ja kun herra de Tréville näki herttua de +la Trémouille'n astuvan ulos, tämä tuli hänen luoksensa, ja sanoi: + +Herra de Tréville, Hänen Majesteettinsa oli lähettänyt noutamaan minua +luoksensa, tiedustaaksensa kuinka eilenaamuiset asiat minun hotellini +luona tapahtuivat. Minä olen hänelle kertonut totuuden, nimittäin, että +syy oli meidän miehissämme ja että minä olin valmis pyytämään teiltä +anteeksi. Koska minä nyt teidät tapasin, suvaitkaa ottaa vastaan +anteeksipyyntöni ja pitää minua aina ystävänänne. + +-- Herra herttua, lausui herra de Tréville, minä luotin niin +täydellisesti teidän suoruuteenne, etten minä tahtonut Hänen +Majesteettinsa luona ketään muuta puollustajaa kuin teidät itsenne. Minä +näen, ett'ei luottamukseni ollut turha ja minä olen kiitollinen teille +siitä, että Ranskassa on vielä yksi mies, josta voipi erhettymättä sanoa +mitä minä olen teistä sanonut. + +-- Hyvä, hyvä! sanoi kuningas, joka kahden oven lomasta oli kuullut +kaikki nuo kohteliaisuudet; mutta Tréville, sanokaapa hänelle, koska hän +väittää olevansa teidän ystäviänne, että minä tahtoisin myöskin olla +hänen ystäviänsä, vaan että hän on huolimaton minua kohtaan; että siitä +on jo melkein kolme vuotta kuin minä häntä näin ja ett'en minä näe häntä +muutoin kuin noudattamalla hänet luokseni. Sanokaa hänelle kaikki tuo +minun puolestani; sillä ne ovat asioita, joita kuningas ei voi sanoa +itse. + +-- Kiitoksia, armollisin herra, kiitoksia, sanoi herttua; mutta olkoon +Teidän Majesteettinne varma siitä, ett'eivät ne, -- tätä en suinkaan +sano herra de Tréville'stä, -- ett'eivät ne, joita Teidän Majesteettinne +näkee joka hetki päivästä, ole teidän hartaimpia ystäviänne. + +-- Ah, te kuulitte minun sanani: sitä parempi, herttuani, sitä parempi, +sanoi kuningas, käyden ovien lomasta esille. Ah, siinä olette te, +Tréville, mutta missä ovat teidän muskettisoturinne? minä sanoin teille +toissapäivänä, että ottaisitte ne mukaanne, minkä vuoksi ette ole sitä +tehneet? + +-- He ovat tuolla alhaalla, armollisin herra, ja Teidän luvallanne menee +La Chesnaye sanomaan heille, että tulisivat tänne. + +-- Niin, niin, tulkoot heti paikalla; kello tulee kohta kahdeksan ja +kello yhdeksän odotan minä erästä vierasta. Hyvästi, herra herttua, ja +käykää kaikin mokomin vastakin. Sisään Tréville. + +Herttua kumarsi ja meni. Juuri kuin hän aukasi ovea, kolme +muskettisoturia ja d'Artagnan, La Chesnaye'n saattamina, näkyivät +portaissa. + +-- Tulkaa tänne, uljaat soturini, sanoi kuningas, tulkaa tänne; minulla +on teille nuhteita. + +Muskettisoturit lähestyivät kumartaen; d'Artagnan seurasi heitä perässä. + +-- Mitä hiisiä! jatkoi kuningas, teidän neljän vuoksi seitsemän Hänen +ylhäisyytensä henkivartijaa kahdessa päivässä asehylyiksi! Se on liikaa, +herrat hyvät, se on liikaa. Tätä menoa mennen, Hänen ylhäisyytensä on +pakko hankkia kolmessa viikossa uudet miehet komppaniiaansa ja minun +panna asetukset kaikessa ankaruudessaan käytäntöön. Yksi, sattumalta, no +siitä en virkkaisi mitään; vaan seitsemän kahdessa päivässä, minä sanon +sen vieläkin, se on liikaa, se on aivan peräti liikaa. + +-- Senpätähden, armollisin herra, Teidän Majesteettinne näkeekin heidän +nyt masentuneina ja katuvaisina tulevan pyytämään anteeksi. + +-- Masentuneina ja katuvaisina! Hym! sanoi kuningas; minä en laisinkaan +luota heidän tekopyhiin kasvoihinsa; erittäinkin on tuolla muuan +gaskonjalaisnaama. Käykää esiin, herra. + +D'Artagnan, ymmärtäen tuon kohteliaisuuden häntä tarkoittavan, lähestyi +mitä onnettomimman näköisenä. + +-- No kuinka te sanoitte minulle, että hän on nuori mies? lapsihan hän +on, herra de Tréville, lapsi kerrassaan! Ja tämäkö se antoi sen tanakan +piston Jussac'ille? + +-- Ja ne kaksi kaunista pistoa Bernajoux'ille. + +-- Aivanko totta! + +-- Lukuunottamatta, sanoi Athos, että ell'ei hän olisi päästänyt minua +Cahusac'in kynsistä, minulla varmaankaan nyt ei olisi kunnia tällä +hetkellä olla alamaisimmasti Teidän Majesteettinne puheilla. + +-- Mutta sehän on koko hirviö tuo béarnelainen, tuhat tulimaista! herra +de Tréville? niinkuin isävainajani, kuningas, olisi sanonut. Tuossa +ammatissa käy kaiketi monta takkia repaleiseksi ja monta miekkaa +palasiksi. Ja ovathan gaskonjalaiset aina köyhiä, eikös niin? + +-- Armollisin herra, minun täytyy tunnustaa, ett'ei heidän +vuoristoissansa ole vielä löydetty mitään kultakaivoksia, vaikka Luojan +kyllä sopisi suoda heille semmoinen ihme palkkioksi siitä tavasta, millä +he puollustavat Teidän isänne, kuninkaan, vaatimuksia. + +-- Joka on sitä paljo, että gaskonjalaiset ne ovat minun itsenikin +kuninkaaksi tehneet, eikö niin, Tréville, koska minä olen isäni poika? +No niin, olkoon menneeksi, en minä sitä rupea kieltämään. La Chesnaye, +menkääs katsomaan, ettekö kaikkia taskujani kopeloimalla löytäisi +neljääkymmentä pistole'a; ja jos löydätte, tuokaa ne minulle. Ja nyt, +nuori mies, selittäkääpä omantunnon mukaan, kuinka kaikki on tapahtunut? + +D'Artagnan kertoi eilisen kohtauksen juurtajaksain: kuinka hän saamatta +unta siitä ilosta, että pääsi kuninkaan puheille, oli mennyt tapaamaan +tovereitansa kolmea tuntia ennen puheillepääsyn määräaikaa; kuinka he +yhdessä olivat menneet pallohuoneelle ja kuinka sen vuoksi, että hän oli +sanonut pelkäävän saavansa pallon naamaansa, häntä oli pilkannut +Bernajoux, joka oli vähällä saada maksaa tuon pilkan hengellänsä, ja +herra de la Trémouille hotellinsa menettämisellä, vaikka hän oli viaton +koko asiaan. + +-- Juuri niin se oli, mutisi kuningas; juuri niin kertoi herttuakin +asian. Kardinaali parka! seitsemän miestä kahdessa päivässä, ja hänen +kalleimpiansa, mutta nyt on kylliksi; hyvät herrat, kuulkaas, nyt on +kylliksi: te olette saaneet täydellisen korvauksen Férou-kadun asiasta +ja ylikin; saatte olla tyytyväisiä. + +-- Jos Teidän Majesteettinne on, sanoi Tréville, olemme kyllä me. + +-- Kyllä minä olen, sanoi kuningas, ottaen kourallisen kultaa La +Chesnaye'n kädestä ja pannen sen d'Artagnan'in käteen. Kas tässä, sanoi +hän, todistus minun tyytyväisyydestäni. + +Niinä aikoina ei niitä ylpeyden aatteita, jotka nykyaikaan vallitsevat, +ollut vielä laisinkaan olemassa. Aatelismies otti kädestä käteen +kuninkaalta rahaa, eikä siinä ollut mitään alentavaa. D'Artagnan pisti +siis neljäkymmentä pistole'a taskuunsa vallan peittelemättä ja osoitti +päinvastoin mitä suurinta kiitollisuutta Hänen Majesteettiansa kohtaan. + +-- No niin, sanoi kuningas katsahtaen seinäkelloon, no niin, ja kun +kello on jo puoli yhdeksän, niin hyvästi nyt vaan; sillä niinkuin jo +sanoin, odotan minä erästä tänne kello yhdeksän. Kiitoksia +uskollisuudestanne, hyvät herrat. Minä voin siihen luottaa, eikö niin? + +-- Kyllä, armollisin herra! huudahtivat kaikki neljä asetoveria yhteen +ääneen, me antaisimme hakata itsemme kappaleiksi Teidän Majesteettinne +tähden. + +-- Hyvä, hyvä; mutta pysykäähän vaan kokonaisina: se on enemmän arvoista +ja siten olette minulle suuremmaksi hyödyksi. Tréville, lisäsi kuningas +matalalla äänellä muiden poistuessa, kun teillä ei ole paikkaa +muskettisoturien joukossa ja muutoinkin olemme päättäneet, ettei siihen +päästetä ilman koetusaikaa, niin pankaa tuo nuori mies herra +Desessarts'in, teidän lankonne, henkivartijakomppaniiaan. Ah, lempo +vieköön, Tréville, minua huvittaa nähdä, miten kardinaali murtaa suuta: +hän joutuu vimmaan, mutta yhdentekevä; minä olen täydessä oikeudessani. + +Ja kuningas heitti kädestä pitäin jäähyväiset Tréville'lle, joka meni +pois ja yhtyi muskettisotureihinsa, jotka hän tapasi jakamassa +d'Artagnan'in kanssa niitä neljääkymmentä pistole'a. + +Ja kardinaali raivostui, niinkuin Hänen Majesteettinsa oli arvannut, +raivostuipa niin, ett'ei hän kahdeksaan päivään tullut kuninkaan +pelipöytään, mikä ei kumminkaan estänyt Hänen Majesteettiansa +osoittamasta hänelle mitä herttaisinta puoltansa ja, joka kerta kuin he +kohtasivat, kysymästä häneltä mitä mairittelevimmalla äänellänsä: + +No, herra kardinaali, kuinkas on teidän miestenne, Bernajoux-paran ja +Jussac-paran laita? + + + + +VII. + +Muskettisoturit yksityisolossaan. + + +Kun d'Artagnan oli päässyt ulos Louvresta ja neuvotteli ystäväinsä +kanssa, mihin hän käyttäisi osuutensa noista neljästäkymmenestä +pistole'sta, neuvoi Athos häntä tilaaman kelpo aterian Pomme-de-Pin'in +ravintolassa, Porthos ottamaan palvelijan, ja Aramis hankkimaan +säädynmukaisen lemmityn. + +Ateria syötiin samana päivänä ja palvelija teki tointansa jo samassa +tilaisuudessa. Aterian oli tilannut Athos ja palvelijan oli hankkinut +Porthos. Se oli muuan pikardilainen, jonka tuo turhamielinen +muskettisoturi oli samaisena päivänä yhdyttänyt Tournelle'n sillalla, +laittamassa sylkemällä renkaita veteen. + +Porthos arveli tuommoisen toimen osoittavan ajattelevaa ja mietiskelevää +luonnetta ja oli ottanut hänet ilman muuta suositusta. Porthoksen pulska +ulkonäkö, hän näet luuli joutuneensa tämän palvelukseen, oli viehättänyt +Planchet'ia -- se oli pikardilaisen nimi, -- mutta hän näki hieman +pettyneensä, havaitessaan paikkansa olevan toisen, Mousqueton-nimisen +ammattiveljen hallussa, ja Porthoksen selittäessä, ett'ei hänen +taloutensa, vaikka suurikin, tarvinnut kahta palvelijaa, vaan oli hänen +rupeaminen d'Artagnan'in palvelukseen. Mutta kun hän oli apuina +isäntänsä pitämissä päivällisissä ja näki tämän maksaessaan vetävän +kourallisen kultaa taskustaan, luuli hän saavuttaneen onnensa ja kiitti +taivasta, että hän oli joutunut tuommoisen Kroisoksen käsiin; hän jäi +siihen uskoon vielä perästä ateriankin, jonka jätteillä hän korvasi +pitkät paastonsa. Mutta kun Planchet iltaisilla laittoi vuodetta +herrallensa haihtuivat hänen tuulentupansa. Vuode oli ainoa mitä olikaan +tässä huoneuksessa, joka sisälsi esihuoneen ja makuukammion. Planchet +makasi esihuoneessa peitteellä, joka otettiin d'Artagnan'in vuoteesta ja +d'Artagnan sai siten olla ilman. + +Athoksella puolestaan oli palvelija, jonka hän oli harjoittanut +palvelukseensa aivan omituisella tavalla ja jonka nimi oli Grimaud. Hän +oli peräti hiljainen, tuo arvoisa herra. Me puhumme tietysti Athoksesta. +Niinä viitenä tai kuutena vuotena, jonka hän oli elänyt mitä +läheisimmässä ystävyyden suhteessa toveriensa Porthoksen ja Aramiksen +kanssa, muistivat he nähneensä hänen usein hymyilleen; mutta he eivät +olleet koskaan kuulleet hänen nauravan. Hänen puheensa oli lyhyttä ja +painokasta, se ilmoitti aina mitä hän halusi sanoa, vaan ei yhtään +enempää: siinä ei ollut mitään korusanoja, lisäyksiä tai liioituksia. +Hänen sanansa kulkivat kohti asiaa, syrjähtämättä. + +Vaikka Athos oli tuskin kolmenkymmenen ikäinen ja hänellä oli omanansa +sekä kauneus että äly, ei kukaan tiennyt hänellä olevan lemmittyä. Ei +hän koskaan puhunut naisista. Tosin ei hän kieltänyt muiden puhumasta +hänelle niistä, mutta helposti saattoi havaita tämänlaatuisen +keskustelun, johon hän viskasi sanan silloin toisen tällöin, katkerasti +ja surumielisesti, olevan hänelle kokonaan vastenmielistä. Hänen +tyynimielisyytensä, jörömäisyytensä ja äänettömyytensä tekivät hänet +melkein vanhukseksi; päästäkseen poikkeamasta näistä tavoistaan, hän oli +totuttanut Grimaud'in tottelemaan pientä viittausta tai vähäistä huulten +liikettä vaan. Hän ei puhunut tälle kuin aivan viimeisessä tingassa. + +Toisinaan Grimaud, joka pelkäsi herraansa kuin tulta, samalla kuin oli +häneen suuresti kiintynyt ja kunnioitti suuresti hänen neroansa, luuli +täydellisesti käsittäneensä isäntänsä tarkoituksen ja riensi täyttämään +hänen tahtoansa, mutta aivan päinvastoin kuin olisi pitänyt. Silloin +Athos kohautti olkapäitänsä ja kuritti Grimaud'ia, kumminkin ilman +vihastumatta. Semmoisissa tiloissa puhui hän jonkun vähän. + +Porthoksella oli, niinkuin sen on jo voinut huomata, aivan päinvastainen +luonne kuin Athoksella: hän ei ainoastaan puhunut paljon, vaan puhui +kovaa; ja vähät hän siitä välitti, se oikeus hänelle on myönnettävä, +kuunneltiinko häntä vai ei; hän puhui vaan puhumisen halusta ja +kuullaksensa omaa ääntänsä; hän puhui kaikesta muusta vaan ei tieteestä, +sanoen syyksi sen, että hänellä oli lapsuudesta saakka juurtunut viha +oppineita vastaan. Hänen olentonsa ei ollut niin ylevä kuin Athoksen, ja +tämän huonommuuden tunto oli heidän ensimäisinä toveriaikoinansa +saattanut hänet monesti menettelemään väärin tuota oivaa aatelismiestä +kohtaan, jota hän silloin koki voittaa loistavalla ulkoasullaan. Mutta +yksinkertaisessa muskettilaiskauhtanassaan saattoi Athos vaan sillä +tavallaan, millä hän päätänsä kohotti tai askeleensa astui, milloin +tahansa ottaa oikean asemansa ja syrjäyttää turhamielisen Porthoksen +toiseen arvoluokkaan. Tämä korvaukseksi siitä täytti herra de Tréville'n +esihuoneen ja Louvren päävartion ylvästelemällä nais-onnestansa, josta +Athos ei koskaan puhunut; ja sittenkuin hän oli siirtynyt +virka-aatelista suku-aateliin, tavallisista aatelisnaisista +paroonittariin, ei ollut enää vihdoin kysymystä sen vähemmästä kuin +ulkomaan ruhtinattaresta, joka muka tahtoi osoittaa häntä kohtaan +ääretöntä hyväntahtoisuutta. + +Vanha sananparsi sanoo: "Mimmoinen herra, semmoinen palvelija." +Siirtykäämme sen vuoksi Athoksen palvelijasta Porthoksen palvelijaan, +Grimaud'ista Musqueton'iin. + +Musqueton oli normandilainen, jonka rauhallisen Boniface-nimen hänen +isäntänsä oli muuttanut enemmän kajahtavaksi Musqueton'iksi. Hän oli +tullut Porthoksen palvelukseen ehdolla, että saisi ainoastaan puvun ja +asunnon, mutta ne molemmat komeat; hän ei vaatinut muuta kuin kaksi +tuntia päivässä omaa teollisuuttansa varten, josta hän saisi muun +toimeentulonsa. Porthos oli suostunut kauppaan; asia sopi hänelle +mainiosti. Hän leikkuutti Musqueton'ille takkeja vanhoista nutuistaan ja +varakauhtanoistaan, ja sukkelapäinen räätäli käänteli ja sommitteli +niistä Musqueton'ille vallan uuden-uutukaisia, niin että Musqueton +näytti varsin pulskalta kävellessään isäntänsä perässä. + +Aramis taas, jonka luonteen luulemme jo tarpeeksi kuvanneemme, muutoin +luonteen, jota, samoinkuin hänen toveriensakin, meillä on tilaisuus +seurata sen kehittymistilassa, hänen palvelijassansa, nimeltä Bazin. +Siinä toivossa, joka hänen herrallansa oli päästä kerran hengelliseen +säätyyn, oli hän aina mustaan puettuna, niinkuin vastaisen kirkonmiehen +palvelijan ollakkin tuli. Hän oli berryläinen, ijältään noin +kolmekymmentä viisi tai neljäkymmentä vuotta, lempeä, rauhallinen, +hyvässä lihassa, luki hartauskirjoja joutoaikoina, joita hänelle myönsi +isäntänsä ja söi, tarkoin sanoen, kahden miehen määrän, tosin vähemmän +vaihtelevaa, vaan sitä erinomaisempaa ruokaa. Sen ohessa oli hän mykkä, +sokea, kuuro ja uskollisuudessaan horjumaton. + +Koska nyt siis tunnemme, ainakin päällisin puolin, herrat ja palvelijat, +siirtykäämme heidän asuntoihinsa. + +Athos asui Férou-kadun varrella, pari askelta Luxemburg'ista; hänen +huoneuksensa sisälsi kaksi varsin somasti kalustettua kamaria +kartanossa, jonka vielä nuorehko ja vielä todella kaunis emäntä turhaan +heitteli hänelle suloisia katseitaan. Muutamia jäännöksiä menneestä +loistosta näkyi siellä täällä tämän vähäisen asunnon seinillä: +esimerkiksi muuan runsaasti koristettu miekka Franssi I:n ajoilta, jonka +jalokivillä kaunistettu kahva jo yksinään oli kahden sadan pistole'n +arvoinen, ja jota Athos ei kovimpienkaan puutteiden aikoina ollut +koskaan suostunut panttaamaan tai myömään. Tuota miekkaa oli Porthos +kauan himoinnut; hän olisi antanut kymmenen vuotta elämästänsä jos olisi +saanut sen omaksensa. + +Eräänä päivänä kun hänellä muka oli lemmenkohtaus erään herttuattaren +kanssa, koetti hän saada sitä lainaksi Athokselta. Silloin Athos mitään +virkkaamatta tyhjensi lakkarinsa, veti niistä esille kaikki +hohtokivensä, kukkaronsa, kultavitjansa ja muut kalleutensa, ja tarjosi +kaikki ne Porthokselle; mutta miekka, sanoi hän, on naulattu paikkaansa, +eikä ole lähtevä siitä ennenkuin sen omistaja jättää asuntonsa. Paitsi +miekkaa oli hänellä vielä kuva, esittävä erästä jalosukuista herraa +Henrikki III:n ajoilta, loistavassa puvussa ja Pyhän Hengen +ritarimerkillä koristettuna, ja tässä kuvassa olivat muutamat piirteet, +muutamat sukuvivahdukset niin Athoksen näköön päin, että tuo suuri, +kuninkaan ritarimerkeillä varustettu herra mahtoi olla hänen +esi-isiänsä. + +Vihdoin eräs kauniisti kultailtu rasia, jossa oli sama vaakuna kuin +miekassa ja kuvassa, muodosti kamiinikoristuksen, joka jyrkästi erosi +muusta huoneen sisustuksesta. Athos piti rasian avaimen aina +taskussansa. Mutta erään kerran oli hän avannut rasiaa Porthoksen nähden +ja Porthos sai silloin havaita, ett'ei rasia sisältänyt muuta kuin +kirjeitä ja papereita: rakkaudenkirjeitä ja perheellisiä asiakirjoja +varmaankin. + +Porthos asui avarassa ja ulkonäöltä sangen komeassa talossa +Vieux-Colombier-kadun varrella. Joka kerta kuin hän jonkun ystävän +kanssa kulki ikkunoittensa ohitse, joiden ääressä Musqueton aina seisoi +täydessä livreessä, viittasi Porthos sinnepäin kädellään ja päällään, +lausuen: Tuossa asun minä! Mutta ei häntä koskaan tavattu kotona, eikä +hän koskaan kutsunut ketään käymään luonansa, joten ei kellään ollut +tietoa siitä komeudesta, mikä siellä sisällä mahtoi vallita. + +Mitä Aramikseen tulee, hän asui alakerrassa pienessä huoneuksessa, joka +sisälsi työhuoneen, aterion ja makuukammion, joka viime mainittu oli +pienen, vihreän, varjoisan puutarhan puolella, jonne ei naapurin silmä +päässyt pilkistämään. + +D'Artagnan'in asumuksen jo tunnemme, niinkuin myöskin hänen +palvelijansa, mestari Planchet'in. + +D'Artagnan oli sangen utelias luonnostaan, niinkuin yleensä sellaiset, +joilla on taipumus vehkeihin, ja hän koki kaikin mokomin saada selvää, +keitä Athos, Porthos ja Aramis oikeastaan olivat; sillä näiden +tekonimien taakse oli jokainen heistä kätkenyt oikean aatelisnimensä, +semminkin Athos, jonka jo kaukaa tunsi ylhäissukuiseksi. Hän tiedusteli +siis Porthokselta Athoksen ja Aramiksen alkuperää, ja Aramikselta +Porthoksen. + +Valitettavasti ei Porthos itsekkään tiennyt hiljaisen toverinsa elämästä +muuta kuin huhupuheita. Sanottiin hänen kärsineen suuria onnettomuuksia +rakkauden asioissa ja jonkun hirveän petoksen myrkyttäneen ainaiseksi +tämän kunnianarvoisan miehen elämän. Mutta mikä oli tuo petos? Sitä ei +kukaan tiennyt. + +Porthos sitä vastoin oli helppo tulla tuntemaan, paitsi hänen oikeaa +nimeänsä, jota, samoinkuin hänen kahden toverinsakaan ei tiennyt kukaan +muu kuin herra de Tréville. Turhamielinen ja löyhäkielinen kun hän oli, +näki hänen lävitsensä kuin kristallin lävitse. Ainoa, mikä olisi voinut +eksyttää tutkijaa, olisi ollut, että hänestä olisi ruvennut uskomaan +kaikkea sitä hyvää, mitä hän itsestään kertoili. + +Aramis taas, vaikka hän näytti semmoiselta kuin ei hänellä mitään +salaisuutta olisi ollut, oli täynnä salaperäisyyttä; hän vastasi +niukasti niihin kysymyksiin, joita hänelle tehtiin muista, ja +välttelemällä niihin, joita tehtiin hänestä itsestään. Eräänä päivänä +d'Artagnan, kauan kyseltyään Porthokselta ja saatuaan tietää sen huhun, +joka oli liikkeellä tuon muskettisoturin hyvästä onnesta erään +ruhtinattaren suhteen, tahtoi tietää myöskin Aramiksen omista +lemmenseikkailuista. + +-- Entäs te, toverini hyvä, sanoi hän, te, joka puhutte muiden +paroonittarista, kreivinnoista ja ruhtinattarista? + +-- Anteeksi, keskeytti Aramis, minä olen puhunut, koska Porthos niistä +itse puhuu, koska hän on kaikkia noita hellyydenseikkoja huudellut minun +kuulteni. Mutta uskokaa pois, hyvä herra d'Artagnan, jos minulla olisi +nuo asiat toisesta lähteestä, tai jos ne olisivat minulle uskotut, ei +olisi mikään rippi-isä hiiskumattomampi kuin minä. + +-- Sitä en epäile, vastasi d'Artagnan; mutta minusta vaan näyttää, että +te itsekkin olette melkoisesti perehtyneet vaakunoihin, päättäen eräästä +kirjaillusta nenäliinasta, jota minä saan kiittää siitä kunniasta, että +olen päässyt teidän tuttavuuteenne. + +Aramis ei tällä kertaa yhtään pahastunut, heittihe vaan hyvin viattoman +näköiseksi ja vastasi hellämielisesti: + +-- Hyvä ystävä, elkää unhottako, että minä tahdon olla kirkon oma ja +pakenen kaikkia maallisia houkutuksia. Tuota nenäliinaa, jonka näitte, +ei ole minulle annettu, vaan sen unhotti eräs ystäväni minun luokseni. +Minun täytyi ottaa se huostaani, ett'en heitä saattaisi ilmi, häntä ja +sitä naista, jota hän rakastaa. Mitä minuun tulee, ei minulla ole ollut, +enkä tahdo mitään lemmittyä, vaan noudatan siinä Athoksen ymmärtäväistä +esimerkkiä, hänellä näet ei ole semmoista enempää kuin minullakaan. + +-- Mutta mitä hittoja! ettehän te ole apotti, vaan muskettisoturi. + +-- Muskettisoturi vaan toistaiseksi, hyvä ystäväni, niinkuin kardinaali +sanoo, muskettisoturi vastoin tahtoani, vaan sydämmessäni kirkon mies, +uskokaa pois. Athos ja Porthos ovat minut työntäneet tähän joukkoon, +toimittaaksensa minulle tekemistä: minulle sattui, juuri siihen aikaan +kuin olin papiksi vihittäytymäisilläni, muuan pieni haitta... Mutta +mitäpä se teitä huvittaisi, minä vaan tuhlaan kallista aikaanne. + +-- Ei laisinkaan, se huvittaa minua suuresti, huudahti d'Artagnan, eikä +minulla tällä hetkellä ole vähintäkään kiirettä. + +-- Niinpä niin, vaan minulla on messukirjani luettavana, vastasi Aramis; +sitte muutamia värssyjä kirjoitettavana, joita minulta pyysi rouva +d'Aiguillon; sitte pitää minun mennä Saint-Honoré-kadulle ostamaan +punaista poskimaalia rouva de Chevreuse'lle: siis näette, hyvä ystäväni, +että ell'ei teillä ole kiire, on minulla sitä enemmän. + +Ja Aramis ojensi sydämmellisesti kätensä nuorelle toverillensa ja heitti +hänelle jäähyväiset. + +D'Artagnan ei kaikella vaivallaan saanut tietää enempää kolmesta uudesta +ystävästään. Hän otti siis tällä erää uskoaksensa kaikki, mitä heidän +entisyydestään puhuttiin, toivoen tulevaisuudessa pääsevänsä heistä +paremmille selville. Toistaiseksi piti hän Athosta Akilleynä, Porthosta +Ajaksena ja Aramista Jooseppina. + +Näiden neljän nuoren miehen elämä muutoin oli hauskaa. Athos pelasi, ja +aina tappiolla. Mutta ei hän kumminkaan koskaan lainannut ystäviltään +penniäkään, vaikka hänen kukkaronsa oli heille aina alttiina; ja jos hän +oli pelannut kunniasanansa päälle, herätytti hän velkamiehensä aina jo +kello kuuden aikaan aamulla, maksaaksensa hänelle eiliset peli-velkansa. + +Porthoksella oli omat temppunsa: jos hän voitti pelissä, eli hän +vallattomasti ja loistavasti; jos menetti, katosi hän kokonaan moneksi +päivää, ja ilmestyi sitte taas ihmisten ilmoille nuutuneena ja +kalvakkana, mutta rahaa taskussa. + +Aramis taas, hän ei pelannut koskaan. Hän oli kehnoin muskettisoturi ja +huonoin juomatoveri, mitä saattoi nähdä. Hänellä oli aina jotakin +toimitettavana. Toisinaan keskellä päivällisiä, kun jokainen viinin +innostamana ja puhelun elähdyttämänä luuli vielä olevan pari kolme +tuntia päivällis-ajasta jälellä, Aramis katsahti kelloonsa, nousi ylös +herttaisesti hymyillen ja heitti jäähyväiset seuralle, mennäksensä, +sanoi hän, keskustelemaan erään jumaluusoppineen kanssa. Toisen kerran +meni hän kotiinsa kirjoittamaan muka jotakin teesiä, ja pyysi +ystäviänsä, ett'eivät tulisi häntä häiritsemään. Sillä välin hymyili +Athos tuota kaunista, surumielistä hymyänsä, joka niin hyvin soveltui +hänen ylevään ulkomuotoonsa, ja Porthos joi, vannoen, ett'ei Aramis +koskaan kelpaisi muuksi kuin maakappalaiseksi. + +Planchet, d'Artagnan'in palvelija, kantoi jalosti onnellisuuttansa; hän +sai kolmekymmentä sous'ta päivältä, ja kuukauden ajan tuli hän kotiin +iloisena kuin peipponen ja ystävällisenä isäntäänsä kohtaan. Vaan kun +vastatuuli alkoi puhaltaa Fossoyeurs-kadun perheesen, toisin sanoen, kun +nuo Ludvig XIII:n neljäkymmentä pistole'a alkoivat olla lopuillaan, +rupesi hän purkamaan valituksia, jotka Athoksesta olivat inhottavia, +Porthoksesta hävyttömiä ja Aramiksesta naurettavia. Athos neuvoi silloin +d'Artagnan'ia eroittamaan lurjuksen, Porthos tahtoi, että häntä ensin +löylytettäisiin ja Aramis väitti, ettei isännän tarvitse kuunnella muuta +kuin niitä ylistyksiä, mitä hänelle lausuttiin. + +-- Kyllähän teidän on hyvä sanoa, virkkoi d'Artagnan: Athoksen, joka +elätte mykkänä Grimaud'in kanssa, joka kiellätte hänen puhumasta, jolla +niinmuodoin ei koskaan ole pahoja sanoja häneltä kuultavana; Porthoksen, +joka vietätte loistavaa elämää ja joka olette Musqueton'illenne +jumalana, Aramiksen vihdoin, joka, aina kiini jumaluusopillisissa +tutkimuksissanne, herätätte lempeässä ja jumalisessa palvelijassanne +Bazin'issa syvää kunnioitusta itseänne kohtaan; vaan mitäs minä, joka en +ole muskettisoturi enkä henkivartija, milläs minä herätän ystävyyttä, +pelkoa tai kunnioitusta Planchet'issa? + +-- Asia on vaikeata laatua, vastasivat nuo kolme ystävää; se on +perheellistä laatua; palvelijain laita on niin kuin vaimojen, heidät +täytyy jo alussa panna siihen asemaan, jossa heitä aiotaan pysyttää. +Miettikää siis tarkkaan. + +D'Artagnan mietti ja päätti kokeeksi antaa Planchet'ille löylytyksen, +jonka hän toimitti yhtä perinpohjaisesti kuin kaikki muutkin tehtävänsä; +sittenkuin hän näin oli hänet hyvänpäiväiseksi pieksänyt, epäsi hän +häntä lähtemästä palveluksesta ilman hänen luvattansa; sillä, lisäsi +hän, tulevaisuus ei voi olla minua suosimatta; minä odotan +järkähtämättömästi parempia päiviä. Sinun onnesi on myös silloin valmis, +jos jäät luokseni, ja minä olen liian hyvä isäntä, voidakseni antaa +sinun jäädä osattomaksi onnestasi, myöntymällä siihen eroon, jota +pyydät. + +Tämä menetystapa herätti muskettisotureissa paljon kunnioitusta +d'Artagnan'in älykkäisyyttä kohtaan. Ihmettely sai vallan +Planchet'issakin, eikä hän enää puhunut lähtemisestään mitään. + +Neljän nuoren miehen elämä oli muuttunut yhteiseksi; d'Artagnan, jolla +ei ollut mitään totuttuja tapoja tullessaan maalta keskelle tätä hänelle +aivan uutta maailmaa, omaksui tuota pikaa ystäväinsä tavat. + +Talvella noustiin kello kahdeksan aikaan, kesällä kello kuuden, ja sitte +mentiin herra de Tréville'n luokse saamaan tietoa tunnussanasta ja +asiain tilasta. D'Artagnan, vaikka hän ei ollut muskettisoturi, toimitti +palvelusta liikuttavalla tarkkuudella: hän oli alinomaa vahdissa, sillä +hän piti seuraa kolmelle ystävällensä heidän vahtivuorollansa. Hänet +tunnettiin muskettisoturien hotellissa ja jokainen piti häntä hyvänä +toverina; herra de Tréville, joka jo ensi hetkestä oli pannut hänelle +arvon, ja joka osoitti häntä kohtaan todenperäistä ystävyyttä, ei +lakannut suosittamasta häntä kuninkaalle. + +Kolme muskettisoturia puolestaan pitivät suuresti nuoresta toveristaan. +Ystävyys joka yhdisti nämä neljä miestä ja tarvis tavata toisiaan kolme +neljä kertaa päivässä, milloin kaksintaistelun vuoksi, milloin asioiden, +milloin huvin tähden, saattoi heidät lakkaamatta juoksemaan toinen +toistensa perässä kuin varjot, ja noita eroittamattomia kohdattiin +myötäänsä toisiaan hakemassa Luxemburg'ista aina Saint-Sulpice'n torille +tai Vieux-Colombier'in kadulta Luxemburg'iin saakka. + +Sillä välin herra de Tréville'n lupaukset lähestyivät täytäntöänsä. +Eräänä päivänä käski kuningas herra Desessarts'in ottamaan d'Artagnan'in +henkivartijakomppaniiaansa. D'Artagnan veti huo'aten päällensä tuon +puvun, jonka hän olisi kymmentä elämänsä vuotta vastaan halunnut +vaihettaa muskettisoturin kauhtanaan. Mutta herra de Tréville lupasi sen +suosion hänelle kahden koetusvuoden perästä, joka aika muutoin saattoi +lyhetä, jos d'Artagnan'ille tarjoutuisi tilaisuutta suorittaa +kuninkaalle joku ansioteko tai tehdä joku urostyö. D'Artagnan poistui +tämmöisen luvan saatuansa ja huomispäivästä alkoi hänen palveluksensa. + + + + +VIII. + +Eräs hovijuoni. + + +Sillä välin oli noilla Ludvig XIII:n neljälläkymmenellä pistole'lla, +samoinkuin kaikella muulla maailman hyvällä, ollut alkunsa ja loppunsa, +ja tuon loppumisen jälkeen olivat meidän neljä asetoveria joutuneet +pulaan. Alussa oli Athos jonkun aikaa omilla varoillaan kannattanut +liittokuntaa. Sitten oli tullut Porthoksen vuoro, ja eräs noita hänen +tavanmukaisia katoamisiaan saa ansion siitä, että hän vielä parin viikon +ajan saattoi tyydyttää kaikkien tarpeita; vihdoin oli tullut vuoro +Aramikselle, joka hyväntahtoisesti oli ottanut tuon taakan niskoillensa +ja jonka oli onnistunut, sanoi hän, jumaluusopillisten kirjojensa +myönnillä hankkia muutamia pistole'ja. + +Sitten oli, niinkuin tavallisesti, turvauduttu herra de Tréville'en, +joka antoi vähän etukäteen palkkaa; mutta nuo etusaannit eivät voineet +kauvaksi riittää kolmelle muskettisoturille, joilla jo oli koko joukko +suorittamattomia rätinkejä, ja yhdelle henkivartijalle, jolla ei vielä +ollut velkaluottamusta. + +Vihdoin, kun jo kaikki lähteet näkyivät ehtyvän, haalittiin viimeisillä +ponnistuksilla kokoon kahdeksan tai kymmenen pistole'a, joilla Porthos +koetti onneansa pelissä. Valitettavasti sattui hänelle huono onni: +kaikki menivät, vieläpä kaksikymmentä viisi pistole'a jäi kunniasanan +varaan. + +Silloin muuttui pula hädäksi; heidän nähtiin nälkäisinä, palvelijainsa +seuraamina, kävelevän satamissa ja päävartioissa keräämässä ystäväinsä +luona päivällisjäännöksiä, mitä löysivät; sillä Aramiksen mielipiteen +mukaan piti onnen päivinä kylvää aterioita oikealle ja vasemmalle, että +olisi mitä niittää huonoina aikoina. + +Athos pyydettiin päivällisille neljä kertaa ja joka kerta vei hän +mukanaan ystävänsä ja heidän palvelijansa. Porthokselle sattui sama onni +kuusi kertaa ja hän teki samoin toverinsa niistä osallisiksi; Aramis +kahdeksan kertaa. Hän oli mies, niinkuin jo on voitu havaita, joka +melusi vähän, vaan toimitti paljon. + +D'Artagnan taas, joka ei vielä tuntenut pääkaupungissa ketään, sai +hankituksi ainoastaan yhden suklaatiaamiaisen erään kotipuolensa papin +luona ja yhden päivällisen erään henkivartija-kornetin luona. Hän toi +koko seurueensa papin luokse, jolta tyhjennettiin kahden kuukauden +ruokavarat, ja kornetin luokse, joka teki parastansa; mutta, niinkuin +Planchet sanoi, runsaskin syönti on vaan yksi syönti. + +D'Artagnan oli jokseenkin noloissaan siitä, ett'ei hän, vastineeksi +Athoksen, Porthoksen ja Aramiksen juhlapäivällisiin, voinut tarjota +heille muuta kuin puolitoista ateriaa, sillä tuota papin aamiaista ei +voinut pitää kuin puolena ateriana. Hän luuli olevansa seuralleen +rasitukseksi, unhottaen nuorellisessa hyväntahtoisuudessaan, että hän +oli tuota seuraa elättänyt kuukauden ajan, ja hänen päänsä oli nyt +täynnä ajatuksia. Hän rupesi tuumimaan että tuolla liittokunnalla, johon +kuului neljä nuorta, uljasta, yritteliästä ja pystyvää miestä, pitäisi +olla muu tarkoitus kuin hyödytön kävely, aseharjoitukset ja +joutavanpäiväiset seikkailut. + +Todenteolla, neljä tuommoista miestä, tarjoten toistensa hyväksi sekä +kukkaronsa että henkeänsä, tukien toinen toisiansa, koskaan +järkähtämättä, suorittaen joko yksin tai yhdessä mitä yhteisesti olivat +päättäneet; neljä paria tuommoisia käsivarsia, uhaten neljälle +ilmansuunnalle tai ojentaen yhtä paikkaa kohden, niidenpä pitäisi +välttämättömästi, sala- tai julkiteitä, miinojen tai juoksuhautojen +kautta, kavaluudella tai voimalla, voida raivata kulkunsa siihen +päämäärään, jota he tarkoittivat saavuttaa, oli se sitte kuinka vahvasti +puollustettu tai kuinka kaukana tahansa. + +Sitä hän parhaillansa mietti ja tuumi oikein täydellä todella, ja hän +vaivasi kalloansa, löytääksensä suunnan tuolle nelinkertaiselle +voimalle, jonka avulla hän aivan varmaan luuli, samoinkuin Arkimedes +etsimällänsä vivulla, voivansa kohottaa maapallon navoiltansa, kun hän +kuuli hiljaisen naputuksen ovellansa. D'Artagnan herätti Planchet'in ja +käski hänen avata. + +Tuo lause: "d'Artagnan herätti Planchet'in" elköön viekö lukijaa siihen +luuloon, että nyt olisi ollut yö tai ett'ei päivä vielä olisi tullut. +Ei, kello oli neljä iltapäivällä. Planchet oli pari tuntia ennen käynyt +pyytämässä päivällistä herraltaan, joka oli siihen vastannut +sananparrella: "joka nukkuu, hän syö." Ja Planchet söi nukkumalla. + +Sisään tuli eräs jotenkin yksinkertaisen ja porvarillisen näköinen mies. + +Planchet olisi mielellään jälkiruuaksi tahtonut kuulla keskustelua, +mutta porvari selitti d'Artagnan'ille, että kun hänen sanottavansa oli +tärkeätä ja arkaluontoista laatua, halusi hän saada olla kahden kesken +hänen kanssansa. + +D'Artagnan käski Planchet'in pois ja pyysi vierastansa istumaan. + +Nyt syntyi muutaman silmänräpäyksen hiljaisuus, jolla ajalla kumpikin +mies katseli toinentoistansa, ikäänkuin ennakolta tutustuaksensa, jonka +jälkeen d'Artagnan kumarsi merkiksi, että hän oli valmis kuulemaan. + +-- Minä olen kuullut puhuttavan herra d'Artagnan'ista, että hän on +sangen oivallinen nuori mies, lausui porvari, ja tämä oikeutettu kiitos +on saattanut minut tänne, uskomaan hänelle yhden salaisuuden. + +-- Puhukaa, herra, puhukaa, kehoitti d'Artagnan, joka vaistomaisesti +vainusi tässä jotakin edullista asiaa. + +Porvari vaikeni uudestaan ja lausui sitten: + +-- Minun vaimoni on kuningattaren ompelijatar, herra, eikä häneltä puutu +siveyttä eikä kauneutta. Minut saatiin ottamaan hänet vaimokseni, kohta +kolme vuotta takaperin, vaikka hänellä oli vaan aivan vähä omaisuutta, +sillä herra de la Porte, kuningattaren liepeenkantaja, on hänen kumminsa +ja suojelijansa... + +-- No niin, herra? kysyi d'Artagnan. + +-- No niin! jatkoi porvari, no niin, herra, minun vaimoni ryöstettiin +salaa eilen aamulla, hänen tullessaan työhuoneestaan. + +-- Ja kuka ryösti teidän vaimonne? + +-- En tiedä mitään varmaan, vaan epäilen erästä. + +-- Ja ketä epäilette? + +-- Erästä miestä, joka on häntä jo kauan aikaa väijynyt. + +-- Sepä saakeli! + +-- Mutta suoraan sanoen, herra, jatkoi porvari, minä olen vakuutettu, +että siinä asiassa on vähemmin rakkautta kuin politiikkaa. + +-- Vähemmin rakkautta kuin politiikkaa, kertoi d'Artagnan hyvin +miettiväisen näköisenä, ja ketä epäilette? + +-- En oikein tiedä pitäneekö sanoa teille, ketä epäilen... + +-- Herra, minun täytyy teitä huomauttaa, ett'en minä pyydä teiltä +mitään. Tehän tänne itse olette tulleet. Te itsehän olette sanoneet, +että teillä on salaisuus minulle kerrottava. Tehkää siis mielenne +mukaan, vielä on aika peräytyänne. + +-- Ei, herra, ei, teillä on minusta niin rehellinen katsanto ja minä +luotan teihin. Minä uskon siis, ettei minun vaimoani ole ryöstetty hänen +lemmenkauppojensa tähden, vaan paljon korkeamman naisen kuin hänen. + +-- Ahah! olisikkohan rouva Bois-Tracy'n lemmenkauppojen vuoksi? kysyi +d'Artagnan tahtoen osoittaa porvarille olevansa perehtynyt +hoviseikkoihin. + +-- Korkeamman, herra, korkeamman. + +-- Rouva d'Aiguillon'in? + +-- Vielä korkeamman. + +-- Rouva Chevreuse'n? + +-- Vielä korkeamman, paljoa korkeamman! + +-- No itse ... d'Artagnan pysähtyi. + +-- Niin, herra, vastasi peljästynyt porvari matalalla, tuskin kuuluvalla +äänellä. + +-- Ja kenen kanssa? + +-- Kenenkäs muun kuin herttua... + +-- Herttua... + +-- Niin, herra! vastasi porvari, laskien äänensä vielä matalammaksi. + +-- Mutta kuinka te sen kaiken tiedätte? + +-- Ah, kuinkako minä tiedän? + +-- Niin, kuinka te sen tiedätte? Ei mitään puolta luottamusta, +taikka ... te ymmärrätte. + +-- Minä tiedän sen vaimoltani, herra, vaimoltani itseltään. + +-- Ja hän ... keltä? + +-- Herra de la Porte'lta. Enkös minä teille sanonut, että hän on herra +de la Porte'n, kuningattaren uskotun, kummitytär? No, herra de la Porte +oli toimittanut hänet Hänen Majesteettinsa kuningattaren palvelukseen, +että kuningattarella olisi edes joku, jolle hän uskoisi asioitansa, kun +kuningas häntä hyljeksii, kun kardinaali häntä vakoilee, ja kun kaikki +häntä pettävät. + +-- Ahaa! jo alkaa selvitä, sanoi d'Artagnan. + +-- Vaimoni tuli luokseni neljä päivää takaperin; eräs hänen ehtojansa +näet oli, että hän saisi käydä minua tervehtimässä kahdesti viikossa; +sillä niinkuin minulla on kunnia teille sanoa, vaimoni rakastaa minua +paljon; no niin, vaimoni tuli luokseni ja uskoi minulle, että +kuningattarella tällä hetkellä on suuri pelko. + +-- Todella? + +-- Niin. Herra kardinaali näyttää näet vainoovan ja vakoovan häntä +enemmän kuin koskaan. Hän ei voi antaa kuningattarelle anteeksi +sarabanden juttua. Tunnettehan sarabanden jutun? + +-- Tunnenhan minä, hiidessä, sen! vastasi d'Artagnan, joka ei tiennyt +siitä hölynpölyä, mutta oli vaan tietävinään. + +-- Niin että nyt se ei ole enää vihaa vaan kostoa. + +-- Todella? + +-- Ja kuningatar luulee... + +-- Niin, mitä kuningatar luulee? + +-- Hän luulee, että hänen nimessään on kirjoitettu herttua +Buckingham'ille. + +-- Kuningattaren nimessä? + +-- Niin, vetääksensä häntä Pariisiin, ja kun hän kerta on Pariisissa, +houkutellaksensa hänet johonkin ansaan. + +-- Saakeli! vaan teidän vaimollanne, hyvä herra, mitäs hänellä on tähän +asiaan tekemistä? + +-- Hänen harras ystävyytensä kuningatarta kohtaan tunnetaan, ja joko +tahdotaan hänet eroittaa hallitsijattarestaan, tai peloittaa hänestä +kuningattaren salaisuuksia, tai lahjoa hänet vakoojana käytettäväksi. + +-- Se on uskottavaa, sanoi d'Artagnan, mutta tunnettekos miehen, joka +hänet ryösti? + +-- Äsken mainitsin teille, että luulen hänet tuntevani. + +-- Hänen nimensä? + +-- Sitä en tiedä; sen vaan tiedän, että hän on kardinaalin elukka, hänen +kirottu välikappaleensa. + +-- Mutta oletteko nähneet häntä? + +-- Olen, vaimoni osoitti hänet eräänä päivänä minulle. + +-- Onko hänellä mitään silmäänpistäviä tuntomerkkejä? + +-- Oh, kyllä: ylhäisen näköinen herra, musta tukka, tumma hipiö, tuimat +silmät, valkoiset hampaat ja arpi ohimossa. + +-- Arpi ohimossa! huudahti d'Artagnan, ja valkoiset hampaat, tuimat +silmät, tumma hipiö, musta tukka, ylhäisen näköinen; se on minun +Meung'iläiseni! + +-- Teidän Meung'iläisenne, niinkö sanoitte? + +-- Niin niin, mutta se ei kuulu asiaan. Ei, mutta päinvastoin, se juuri +tekee asian yksinkertaisemmaksi; jos teidän miehenne on sama kuin minun, +niin minä yhdellä iskulla toimitan kahdenkertaisen koston, siinä kaikki, +mutta mistä saada tuo mies käsiin? + +-- Sitä en voi tietää. + +-- Teillä ei ole mitään aavistusta hänen asunnostaan? + +-- Ei vähintäkään; eräänä päivänä kuin saatoin vaimoani Louvreen, hän +tuli sieltä ulos samalla kuin vaimoni meni sisään, ja silloin osoitti +vaimoni hänet minulle. + +-- Piru vieköön! mutisi d'Artagnan, tuopa on eriskummallista; keltä +saitte tietää vaimonne salaryöstön? + +-- Herra de la Porte'lta. + +-- Kertoiko hän asiasta tarkempaa? + +-- Ei hän tiennyt mitään tarkempaa. + +-- Ettekö ole kuulleet mitään muulta taholta? + +-- Aivan oikein, kyllä minä olen... + +-- Mitä? + +-- Mutta minä en tiedä, olenko kovin varomaton? + +-- Te palaatte taas samaan; mutta minun tulee huomauttaa teitä, että +tällä kertaa on jo vähän liian myöhäistä peräytyä. + +-- En, hiisi vieköön, peräydykkään, huudahti porvari, kirouksella +yllyttäen rohkeuttansa. Muutoin, niin totta kuin nimeni on Bonacieux... + +-- Onko nimenne Bonacieux? keskeytti d'Artagnan. + +-- On, se on nimeni. + +-- Te sanoitte siis: niin totta kuin nimeni on Bonacieux! -- anteeksi, +että keskeytin; mutta minusta tuntui kuin tuo nimi ei olisi minulle +vallan tuntematon. + +-- Mahdollista kyllä, herra. Minä olen teidän talonisäntänne. + +-- Ahaa! sanoi d'Artagnan, nousten puoliksi seisovalleen ja kumartaen +hänelle, vai olette isäntäni? + +-- Olen herra. Ja kun niinä kolmena kuukautena, jotka olette asuneet +talossani, olette, epäilemättä paljojen toimienne vuoksi, unhottaneet +vuokranne maksamatta, ja kun minä en ainoatakaan kertaa ole vielä teitä +vaatimuksillani häirinnyt, arvelin teidän panevan arvoa minun +arkatuntoisuudelleni. + +-- Aivan niin, hyvä herra Bonacieux, lausui d'Artagnan, uskokaa minun +olevan täynnä kiitollisuutta teitä kohtaan sellaisesta menettelystä, ja, +niinkuin jo sanoin, jos voin olla teille miksikään avuksi... + +-- Sen uskon, herra, minä uskon sen, ja kun tulen sanomaan teille: niin +totta kuin nimeni on Bonacieux, niin on minulla luottamus teihin. + +-- Jatkakaa siis, mitä aioitte minulle sanoa. + +Porvari veti taskustaan paperin ja antoi sen d'Artagnan'ille. + +-- Kirje! sanoi nuori mies. + +-- Jonka sain tänä aamuna. + +D'Artagnan avasi sen ja kun päivä alkoi hämärtää, siirtyi hän ikkunan +luokse. Porvari seurasi. + +-- "Elkää etsikö vaimoanne, luki d'Artagnan, hänet jätetään teille +takaisin, sittenkuin häntä ei enää tarvita. Jos otatte askeleenkaan +häntä löytääksenne, olette hukassa." + +-- Sepä on suoraa puhetta, jatkoi d'Artagnan; mutta kaiken kaikkiaan on +se vaan uhkaus. + +-- Niin, mutta tuo uhkaus minua peloittaa; minä en ole laisinkaan +miekkamiehiä ja Bastilji minua kamoksuttaa. + +-- Hm! virkkoi d'Artagnan; mutta asia on semmoinen, ett'en minä halua +Bastiljiin enempää kuin tekään. Jos kysymys olisi miekanmittelystä, -- +ann' soittaa! + +-- Mutta, herrani, minä luotin kumminkin teihin tässä asiassa. + +-- Kuinka niin? + +-- Kun olen nähnyt teidät myötäänsä sangen komeannäköisten +muskettisoturien seurassa sekä tiedän heidän olevan herra de Tréville'n +muskettisotureita ja siis kardinaalin vihollisia, ajattelin, että te ja +teidän ystävänne, samalla kuin tekisitte oikeudenmukaisesti +kuningatarparkaamme kohtaan, olisitte huvitetut tehdä Hänen +ylhäisyydellensä pienen kepposen. + +-- Epäilemättä. + +-- Ja sitte ajattelin, että olette velkaa minulle kolmen kuukauden +vuokran, enkä ole siitä vielä sanaakaan puhunut... + +-- Niin, niin, te olette jo maininneet sen syyn, ja se on minusta +oivallinen. + +-- Aikoen vielä, jos te vaan teette minulle kunnian edeskinpäin asua +luonani, ett'en koskaan panisi kysymykseen mitään vuokraa +vastaisuudessa... + +-- Sangen hyvin. + +-- Ja lisätkää siihen, jos tarvis vaatii, että arvelin tarjota teille +jonkun viisikymmentä pistole'a, jos teillä, mikä ei suinkaan ole +luultavaa, sattuisi tällä hetkellä olemaan rahanpula. + +-- Vallan mainiota; mutta tehän olette siis rikas, hyvä herra Bonacieux? + +-- Hyvissä varoissa, herra, saatan sanoa; olen koonnut sen verran, että +saan pari kolme tuhatta écu'tä korkoa kaupastani, ja erittäinkin +sijoittamalla pääomiani kuuluisan purjehtijan Jean Mocquet'in viime +matkaan, niin että, ymmärrättehän herra, -- Ah! mutta ... huudahti +porvari. + +-- Mitä nyt? kysyi d'Artagnan. + +-- Mitä näenkään! + +-- Missä? + +-- Kadulla, vastapäätä teidän ikkunoitanne, tuolla portin aukossa: mies +viittaansa kääriytyneenä. + +-- Siinä hän on! huusivat d'Artagnan ja porvari yhtä haavaa, tuntien +miehen. + +-- Ah, tällä kertaa, huusi d'Artagnan, juosten ottamaan miekkaansa, +tällä kertaa et pääse minulta pakoon. + +Ja vetäen miekan tupestaan, hän syöksi ulos huoneesta. + +Portailla kohtasi hän Athoksen ja Porthoksen, jotka olivat tulossa häntä +tapaamaan. He antoivat tilaa ja d'Artagnan lensi kuin nuoli heidän +välitsensä. + +-- Mitäs nyt! minne sinä juokset tuolla tavoin? huusivat yht'aikaa +molemmat muskettisoturit. + +-- Meung'in mies! vastasi d'Artagnan, ja katosi. + +D'Artagnan oli useamman kuin yhden kerran kertonut ystävilleen +seikkailunsa tuon tuntemattoman kanssa, niinkuin myöskin tuon +matkustavan kaunottaren ilmauksen, jolle mainittu tuntematon oli +saattanut uskoa niin tärkeän lähetyksen. + +Athoksen luulon mukaan oli d'Artagnan hukannut kirjeensä kahakassa. +Hänen mielestänsä aatelismies, sillä sen näköinen, jommoiseksi +d'Artagnan oli häntä kuvaillut, ei voinut olla muu kuin aatelismies, ei +saattanut olla niin halpaluontoinen, että olisi ruvennut varastamaan +kirjettä. + +Porthos ei nähnyt kaikessa tuossa muuta kuin lemmenkohtauksen, jonka +nainen oli suonut miehelle tai mies naiselle, ja jota d'Artagnan'in ja +hänen keltaisen hevosensa saapuminen oli häirinnyt. + + +Aramis oli arvellut, että tuonluontoiset asiat olivat sitä salaperäistä +laatua, johon on paras olla koskematta. + +He ymmärsivät siis tuosta d'Artagnan'in lausumasta sanasta, mikä asia +oli kysymyksessä, ja kun he ajattelivat, että d'Artagnan, joko hän +tapasi miehensä tai menetti hänet käsistänsä, kumpaisessakin tapauksessa +tulisi takaisin kotiinsa, menivät he sisään. + +Heidän tullessaan d'Artagnan'in huoneesen, oli se tyhjä: talonomistaja, +peljäten seurauksia kohtauksesta, joka epäilemättä oli tapahtuva nuoren +miehen ja tuntemattoman välillä, oli, oman osoittaman luonteensa +mukaisesti, pitänyt viisaimpana korjata luunsa. + + + + +IX. + +D'Artagnan näyttää näkönsä. + + +Niinkuin Athos ja Porthos olivat arvanneet, d'Artagnan palasi puolen +tunnin kuluttua. Tälläkään kertaa ei hän tavannut miestänsä, joka oli +hävinnyt kuin ihmeen kautta. D'Artagnan oli juossut miekka kädessä +kaikki läheiset kadut, vaan ei ollut löytänyt ketään sen näköistä +miestä, jota hän haki; sitten oli hän palannut siihen toimeen, jolla +hänen olisi pitänyt alkaa, nimittäin, hän oli ruvennut kolkuttamaan +sille portille, jonka edessä tuntematon oli seissut; mutta turhaan oli +hän lyödä paukuttanut kymmenkunnan kertaa portille, ei kukaan ollut +vastannut, ja naapurit, jotka jyskeen kuultuansa olivat juosseet +portillensa tai pistäneet nokkansa ulos ikkunastaan, olivat vakuuttaneet +hänelle, että tuo talo, jonka kaikki aukot muutoin olivat suljettuina, +oli kuuden kuukauden ajan ollut aivan autiona. + +Sillä välin kuin d'Artagnan juoksi katuja ja jyskytti portteja, oli +Aramiskin saapunut kahden toverinsa seuraan, niin että d'Artagnan kotiin +palatessaan tapasi liittokunnan aivan täysinäisenä. + +-- Kuinkas kävi? kysyivät kaikki kolme yhteen ääneen, nähdessään +d'Artagnan'in astuvan sisään hikipäin ja vihan vimmassa. + +-- Kuinkas kävi! huusi hän heittäen miekkansa sängylle, se mies on +varmaan itse paholainen; hän katosi kuin kummitus, kuin haamu, kuin +aave. + +-- Uskotko aaveita? kysyi Athos Porthokselta. + +-- Minä en usko muuta kuin mitä näen, ja kun en ole aaveita nähnyt, en +niitä usko. + +-- Piplia, sanoi Aramis, velvoittaa meidän niitä uskomaan: Samuelin +haamu näkyi Saulille ja se on uskonkappale, jota minä ikäväkseni näkisin +sinun, Porthos, epäilevän. + +-- Kaikessa tapauksessa, ihminen tai piru, ruumis tai aave, mielikuvite +tai todellisuus, tuo mies on syntynyt minulle kiroukseksi, sillä hänen +pakonsa vei meiltä käsistämme mainion edun, hyvät herrat, sata pistole'a +ja ehkäpä enemmänkin. + +-- Kuinka niin? kysyivät yht'aikaa Porthos ja Aramis. + +Athos puolestaan, mykkyydessänsä pysyen, tyytyi tekemään tuon saman +kysymyksen vaan silmäyksellä. + +-- Planchet, huusi d'Artagnan palvelijallensa, joka parhaillaan piti +korvaansa avaimenreijässä, koettaen saada edes muutamia murusia tuosta +keskustelusta, menkää alas isäntäni, herra Bonacieux'in luokse, ja +käskekää hänen lähettää tänne puoli tusinaa Beaugency-viiniä; se on +minun mielijuomaani. + +-- Ahaa, sinulla on siis avonainen krediitti isäntäsi tykönä? kysyi +Porthos. + +-- Niin, vastasi d'Artagnan, tästä päivästä lähtien, ja olkaa huoleti, +jos viini on huonoa, lähetämme sen takaisin ja pyydämme toista. + +-- Parempi pyy pivossa, virkkoi Aramis, sananlaskuun viitaten. + +-- Olenhan aina sanonut, että d'Artagnan'illa on paras pää meistä +kaikista neljästä, sanoi Athos, joka lausuttuaan tämän ajatuksensa ja +d'Artagnan'in siihen vastattua kumarruksella, vaipui takaisin +tavalliseen hiljaisuuteensa. + +-- Mutta tosiaankin, kuinkas on laita? kysyi Porthos. + +-- Niin, sanoi Aramis, uskoppas nyt meille salaisuutesi, hyvä ystävä, +ell'ei jonkun naisen maine tule siitä kärsimään; siinä tapauksessa teet +paremmin jos jätät kertomatta. + +-- Olkaa huoleti, vastasi d'Artagnan, siitä, mitä minä nyt aion teille +jutella, ei kenenkään kunnia joudu vaaraan. + +Ja sitten kertoi hän ystävillensä sanasta sanaan kaikki, mitä hänen ja +hänen isäntänsä kesken oli puhuttu, ja kuinka mies, joka oli ryöstänyt +tuon kelpo isännän vaimon, oli juuri sama, jonka kansaa hän oli joutunut +selkkauksiin Franc-Meunier'in ravintolaan tullessaan. + +-- Asiatoimesi ei ole huono, sanoi Athos, maisteltuaan viiniä tuntijan +tavalla ja nyykäyttäen päätänsä merkiksi että se oli hyvää, ja kyllä +tuolta kelpo mieheltä saattaa nykäistä viisi- tai kuusikymmentä +pistole'a. Mutta nyt on vaan saatava tietää, maksaako viisi- tai +kuusikymmentä pistole'a vaivan panna neljä päätä vaaranalaiseksi. + +-- Ottakaa toki huomioon, huudahti d'Artagnan, että tässä on kysymys +ryöstetystä vaimosta, jota epäilemättä uhataan, ehkäpä kiusataankin, ja +kaikkea tuota sen vuoksi, että hän on uskollinen emännällensä. + +-- Ole varoillasi, d'Artagnan, ole varoillasi, sanoi Aramis, sinä näytät +minusta olevan vähän liian kiihkeissäsi tuon rouva Bonacieux'in +kohtalosta. Vaimo on luotu meidän turmioksemme, hänestä kaikki meidän +kurjuutemme lähtee. + +Athos rypisti kulmiaan ja puri huuliaan, kuullessaan tuota Aramiksen +mielilausetta. + +-- Minua ei huoleta rouva Bonacieux, virkkoi d'Artagnan, vaan +kuningatar, jota kuningas hyljeksii, jota kardinaali vainoo ja joka +näkee pään toisensa jälkeen putoavan kaikilta ystäviltään. + +-- Minkästähden hän rakastaa niitä, joita me inhoomme mitä enimmän +maailmassa, nimittäin espanjalaisia ja englantilaisia? + +-- Espanja on hänen synnyinmaansa, vastasi d'Artagnan, ja siis on vallan +luonnollista, että hän rakastaa espanjalaisia, jotka ovat saman maan +lapsia kuin hän. Mitä toiseen moitteesen tulee, jonka te olette häntä +vastaan tehneet, olen minä kuullut, että hän ei rakasta englantilaisia +vaan englantilaista. + +-- Ja kunniani kautta, virkkoi Athos, se täytyy tunnustaa, että tuo +englantilainen kyllä ansaitsikin rakastamista. En ole koskaan nähnyt +ylevämpää olemusta kuin hänen. + +-- Puhumattakaan siitä, että hän pukee itsensä paremmin kuin kukaan, +sanoi Porthos. Olin Louvressa sinä päivänä kuin hän kylvi siellä helmiä +ja, saakeli vieköön, minä poimin niistä kaksi, jotka möin kymmenestä +pistole'sta kappaleen. Entäs sinä, Aramis, tunnetko sinä hänet? + +-- Yhtä hyvin kuin te, hyvät herrat, sillä minä olin yksi niitä, jotka +ottivat hänet kiini Amiens'in puistossa, jonne herra de Putange, +kuningattaren tallimestari, päästi minut. Olin siihen aikaan +pappiseminaarissa, ja tuo seikkailu näytti minusta julmalta kuningasta +kohtaan. + +-- Eikä kaikki tuo estäisi minua, sanoi d'Artagnan, jos vaan tietäisin +missä herttua Buckingham nyt on, ottamasta häntä kädestä ja saattamasta +häntä kuningattaren luokse, vaikka se ei olisi muuksi kuin kardinaalin +raivostuttamiseksi; sillä meidän todellinen, ainoa ja ijankaikkinen +vihollisemme, hyvät herrat, on kardinaali, ja jos me vaan voisimme +löytää keinon, millä saada hänelle tehdyksi jonkun julman kepposen, niin +minä, sen tunnustan, panisin mielelläni pääni alttiiksi. + +-- Ja, virkkoi Athos, kauppamies on sinulle sanonut, että kuningatar +epäilee Buckingham'ia houkutellun väärällä viestillä tänne? + +-- Hän pelkää sitä. + +-- Maltahan, sanoi Aramis. + +-- Mitä? kysyi Porthos. + +-- Jatkakaa vaan, minä koen muistutella mieleeni muutamia seikkoja. + +-- Ja nyt olen minä varma, sanoi d'Artagnan, että tuo kuningattaren +palvelija-naisen ryöstö on yhteydessä niiden tapausten kanssa, joista +puhumme, ja ehkäpä Buckingham'in Pariisissa olemisen kanssa. + +-- Gaskonjalaisen pää on täynnä aatteita, sanoi Porthos ihmetellen. + +-- Minä kuuntelen hyvin mielelläni hänen puhettansa, sanoi Athos, hänen +murteensa minua huvittaa. + +-- Hyvät herrat, virkkoi Aramis, kuulkaapas, mitä minulla olisi +sanomista. + +-- Kuulkaamme Aramista, sanoivat kaikki kolme ystävystä. + +-- Eilen olin erään oppineen jumaluusopin tohtorin luona, jolta aina +kyselen neuvoja ja ohjeita opinnoitani varten. + +Athos hymyili. + +-- Hän asuu eräässä autiossa kortteerissa, jatkoi Aramis: hänen mielensä +ja virkatoimensa vaativat sitä. No, juurikuin minä lähden hänen +luotansa... + +Tähän pysähtyi Aramis. + +-- Mitäs sitte? kysyivät hänen kuulijansa, juurikuin lähdit hänen +luotansa? + +Aramis näytti ponnistelevan itseänsä, aivan kuin semmoinen, joka on +valhettelemaisillansa jotakin, ja kohtaa odottamattomia haittoja; mutta +kun hänen kolmen toverinsa silmät häntä tähtäsivät, kun he +pörhössä-korvin kuuntelivat, ei hänen auttanut peräytyminen. + +-- Tohtorilla on sisarentytär, jatkoi Aramis. + +-- Ahaa, vai on hänellä sisarentytär, keskeytti Porthos. + +-- Sangen kunnioitettava nainen, sanoi Aramis. + +Kolme ystävystä rupesivat nauramaan. + +-- Jos te nauratte ja epäilette, vastasi Aramis, ette saa tietää mitään. + +-- Me uskomme kuin muhamettilaiset ja olemme mykkiä kuin kivet, sanoi +Athos. + +-- Sitten minä jatkan, sanoi Aramis. Tuo sisarentytär käy toisinaan +enonsa luona; no niin, hän oli siellä eilen samaan aikaan kuin minä, +sattumalta, ja minun täytyi saattaa häntä vaunuihinsa. + +-- Ahaa, hänellä on vaunutkin, tuolla tohtorin sisarentyttärellä? +keskeytti Porthos, jonka virheitä oli yksi, että hänen kielensä oli +hyvin herkissä kantimissa; kaunis tuttavuus, ystäväni. + +-- Porthos, lausui Aramis, minä olen useamman kuin yhden kerran +huomauttanut sinua siitä, että sinä olet kovin herkkä kieleltäsi, ja +että se vahingoittaa sinun nais-suosiotasi. + +-- Hyvät herrat, hyvät herrat, huudahti d'Artagnan, joka alkoi älytä +minnepäin kertomus kallistuisi, asia on vakavaa laatua; koettakaamme +olla laskematta leikkiä, jos voimme. Jatka, Aramis, jatka. + +-- Yht'äkkiä muuan pitkä, tummaverinen, ylhäiskäytöksinen mies ... +malttakaas, juuri samaan tapaan kuin sinun miehesi, d'Artagnan. + +-- Ehkä juuri sama, sanoi tämä. + +-- Mahdollista kyllä, jatkoi Aramis ... lähestyi minua viiden tai kuuden +miehen seuraamana, jotka kulkivat kymmenen askeleen päässä hänen +takanansa, ja lausui minulle mitä kohteliaimmalla tavalla: "herra +herttua, -- ja te rouva", liitti hän puhutellen naista, jota saatoin +käsivarressani... + +-- Tohtorin sisarentytärtä? + +-- Vaiti nyt, Porthos! sanoi Athos, sinä olet vallan tuskastuttava. + +-- "Suvaitkaa nousta näihin vaunuihin, ja koettamatta vähintäkään +vastustaa, nostamatta vähintäkään melua." + +-- Hän luuli sinua Buckingham'iksi! huudahti d'Artagnan. + +-- Niin arvelen, vastasi Aramis. + +-- Entäs tuota naista? kysyi Porthos. + +-- Sitä luuli hän kuningattareksi! sanoi d'Artagnan. + +-- Aivan oikein, vastasi Aramis. + +-- Tuo gaskonjalainen on koko piru, huudahti Athos, ei mikään jää +häneltä tietämättä. + +-- Seikka on semmoinen, lausui Porthos, että Aramis on vartaloltaan ja +liikenteeltään tuon kauniin herttuan kaltainen; mutta kumminkin, minun +mielestäni muskettikauhtanan olisi... + +-- Minulla oli laaja vaippa ylläni, sanoi Aramis. + +-- Keskellä heinäkuuta, sepä hiisi! sanoi Porthos, vai pelkäsikö +tohtori, että sinut tunnettaisiin? + +-- Sen vielä ymmärrän, sanoi Athos, että vakoojaa erehdytti +ruumiinliikenne; mutta kasvot... + +-- Minulla oli leveälierinen hattu, sanoi Aramis. + +-- Oh, Herra nähköön, huudahti Porthos, mitä varokeinoja tarvitaan +jumaluusoppia tutkiessa! + +-- Hyvät herrat, hyvät herrat, lausui d'Artagnan, elkäämme hukatko aikaa +leikinlaskuun; hajautukaamme ja etsikäämme käsiin kauppian vaimo, hän on +koko juonen avain. + +-- Noin alhaissäätyinen nainen! uskotko todella, d'Artagnan? kysyi +Porthos, vetäen huulensa halveksivaan hymyyn. + +-- Hän on de la Porte'n, kuningattaren uskotun palvelijan kummitytär. +Enkö sitä jo maininnut, hyvät herrat? Ja muutoin, ehkäpä kuningatar +juuri tahallansa on tällä kertaa hakenut apukeinonsa niin alhaalta. +Korkeat päät näkyvät kauvaksi ja kardinaalilla on hyvät silmät. + +-- No niin, sanoi Porthos, tehkää ensin sopimus kauppiaan kanssa ja +edullinen sopimus. + +-- Se on tarpeetonta, sanoi d'Artagnan, sillä minä luulen, että ell'ei +hän maksaisikkaan meille, saamme kyllä runsaat palkinnot toiselta +taholta. + +Samassa tuokiossa kuului kiireellistä meteliä portaissa, ovi aukeni +remahtaen, ja onneton kauppias syöksähti huoneesen, jossa parhaillaan +näin neuvoteltiin. + +-- Voi hyvät herrat, huusi hän, pelastakaa minut taivaan nimessä, +pelastakaa! Tuolla on neljä miestä, jotka tulevat ottamaan minua kiini; +pelastakaa, pelastakaa! + +Porthos ja Aramis nousivat seisovilleen. + +-- Malttakaa silmänräpäys, huudahti d'Artagnan, viitaten heitä +työntämään puoliksi paljastetut miekat takaisin tuppeen; malttakaa +silmänräpäys, tässä ei tarvita rohkeutta, vaan tässä tarvitaan +viisautta. + +-- Kaiketihan, huudahti Porthos, emme jätä... + +-- Antakaa d'Artagnan'in toimia, sanoi Athos, hänellä on, sen vieläkin +sanon, paras pää meistä kaikista, ja minä puolestani julistan +tottelevani häntä. Tee mielesi mukaan, d'Artagnan. + +Samassa tuokiossa näkyi neljä poliisia esihuoneen ovella, vaan kun he +näkivät neljä muskettisoturia seisovillaan ja miekat vyöllä, empivät he +astua lähemmäksi. + +-- Käykää sisään, hyvät herrat, käykää sisään, lausui d'Artagnan; te +olette minun luonani ja me kaikkihan olemme kuninkaan ja herra +kardinaalin uskollisia palvelijoita. + +-- Siis, hyvät herrat, te ette estä meitä täyttämästä käskyä, jonka +olemme saaneet? kysyi se, joka näytti joukon johtajalta. + +-- Päinvastoin, me autammekin teitä jos tarvitaan. + +-- Mitä hän sanookaan? murisi Porthos. + +-- Pöllö, ole vaiti, virkkoi Athos. + +-- Mutta lupasittehan ... sanoi kauppiasparka matalalla äänellä. + +-- Emmehän voi teitä pelastaa, ell'emme säily vapaina, vastasi +joutuisasti ja kuiskaisemalla d'Artagnan, ja jos me vähänkään +näyttäisimme teitä puollustavan, otettaisiin meidät kiini yhdessä teidän +kanssanne. + +-- Minusta näyttää kumminkin... + +-- Astukaa esiin, hyvät herrat, astukaa esiin, lausui kuuluvalla äänellä +d'Artagnan; minulla ei ole mitään syytä puollustaa tätä herraa. Vasta +tänäpäivänä olen hänen nähnyt ensi kerran, mistä syystä, sen hän on itse +teille sanova, nimittäin, hän tuli vaatimaan minulta hyyriä asunnostani. +Eikö totta, herra Bonacieux? Vastatkaa! + +-- Se on peräti totta, huudahti kauppias, vaan herra, ei sano teille... + +-- Vaiti minusta ja ystävistäni, vaiti erittäinkin kuningattaresta, +muuten saatatte meidät kaikki hukkaan, pelastamatta kuitenkaan itseänne. +Menkää, menkää hyvät herrat ja viekää pois tuo mies! + +Ja d'Artagnan työnsi hämmästyneen kauppiaan poliisien käsiin, sanoen: + +-- Te olette heittiö, veikkoseni; tulette vaatimaan minulta rahaa, +minulta! muskettisoturilta! Vankeuteen! Herrat hyvät, vielä kerran, +viekää hänet vankeuteen, ja säilyttäkää hänet lukon takana niinkauvan +kuin mahdollista, niin saanpahan sillä tavoin maksun aikaa. + +Poliisit tulvehtivat kiitollisuutta ja veivät pois saaliinsa. Juuri +heidän lähtiessään löi d'Artagnan päällysmiestä, olalle ja lausui: + +-- Miksikäs en joisi teidän terveydeksenne ja miks'ette te joisi minun? +-- ja näin sanottuaan täytti hän kaksi lasia Beaugency'n viinillä, jota +Bonacieux'in hyväntahtoisuus oli hänelle toimittanut. + +-- Tämä on kovin suuri kunnia minulle, lausui poliisien päällysmies, ja +minä otan sen kiitollisuudella vastaan. + +-- Siis, terveydeksenne, herra ... mikäs nimenne onkaan? + +-- Boisrenard. + +-- Herra Boisrenard, maljanne! + +-- Maljanne, herra: mikäs teidän nimenne on vuorostanne, jos +suvaitsette? + +-- D'Artagnan. + +-- Terveydeksenne, herra d'Artagnan. + +-- Ja yli kaikkien näiden maljojen, huudahti d'Artagnan kuni innostuksen +vallassa, kuninkaan ja kardinaalin malja! + +Poliisien päällysmies olisi kentiesi epäillyt d'Artagnan'in +tosimielisyyttä, jos viini olisi ollut huonoa, vaan kun viini oli hyvää, +oli hän vakuutettu. + +-- Mutta kuinka perhanan halpamaisesti sinä nyt teitkään? lausui +Porthos, kun poliisien päällysmies oli mennyt tiehensä ja ystävykset +olivat jääneet yksinään. Hyi hiidessä! Neljä muskettisoturia antaa +keskellänsä ottaa kiinni onnettoman, joka huutaa apua! Entäs sitte +aatelismiehen juoda poliisin kanssa! + +-- Porthos, virkkoi Aramis, Athos sanoi jo sinua pöllöksi, ja minä yhdyn +siihen. D'Artagnan, sinä olet suuri mies ja kun sinä kerran joudut herra +de Tréville'n paikalle, pyydän minä sinun puoltosanaasi hakiessani +apotiksi. + +-- Mutta tämä menee yli minun ymmärrykseni, sanoi Porthos; tekö +hyväksytte D'Artagnan'in teon? + +-- Sen minä, hiisi vieköön, uskon, sanoi Athos; minä en ainoastaan +hyväksy hänen tekoansa, vaan vieläpä onnittelenkin häntä siitä. + +-- Ja nyt, hyvät herrat, sanoi d'Artagnan vaivautumatta selittämään +menettelyänsä Porthokselle, kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta, se +on meidän tunnuslauseemme, eikö niin? + +-- Mutta ... sanoi Porthos. + +-- Nosta kätesi ja vanno! huudahti yht'aikaa Athos ja Aramis. + +Esimerkin voittamana, muristen itsekseen, Porthos nosti kätensä, ja +neljä ystävystä kertoivat yhteen ääneen d'Artagnan'in lausuman kaavan +mukaan: + +"Kaikki yhden ja yksi kaikkein puolesta!" + +-- Nyt on parasta, että jokainen menee kotiinsa, sanoi d'Artagnan aivan +kun hän ei olisi elämässään muuta tehnytkään kuin käskenyt, ja +valppautta! sillä tästä hetkestä lähtien olemme sodassa kardinaalia +vastaan. + + + + +X. + +Rotanliukku seitsemännellätoista vuosisadalla. + + +Rotanliukku ei ole meidän aikamme keksinnöitä; niin kohta kuin +yhteiskunnat muodostuessaan keksivät jonkunmoisen poliisin, tämä poliisi +keksi rotanliukun. + +Kun lukijamme eivät kenties vielä ole tutustuneet Jerusaleminkadun +kielenmelskaan ja kun me siitä lähtien kuin kirjoittamaan rupesimme, ja +siitä on jo viisitoista vuotta, ensi kertaa käytämme mainittua sanaa +tähän tarkoitukseen, niin selittäkäämme mitä rotanliukku on. + +Kun jossakin talossa, olkoon se mikä tahansa, joku on jostakin +rikoksesta epäluulonalaisena otettu kiini, pidetään kiinniottaminen +salassa; neljä tai viisi miestä asetetaan väijyksiin portin lähimäiseen +huoneesen, portti avataan jokaiselle ken kolkuttaa, suljetaan heidän +jälestään ja heidät otetaan kiini; tällä tavoin saadaan parissa kolmessa +päivässä kiini melkein kaikki talon käypäläiset. + +Se on rotanliukku. + +Tehtiin siis mestari Bonacieux'in talosta rotanliukku, ja ken hyvänsä +sinne tuli, sen ottivat kardinaalin miehet kiini ja tutkistelivat. +Sanomattakin on selvää, että kun eri käytävä vei ensimäiseen kerrokseen, +jossa d'Artagnan asui, hänen luonansa kävijät jäivät vapaiksi kaikesta +ahdistelemisesta. + +Muutoin, siellä ei muita käynytkään kuin nuo kolme muskettisoturia; he +olivat etsiskelleet kukin tahollansa, vaan eivät olleet mitään +löytäneet, eivät mitään keksineet. Athos oli käynyt kyselemässä itse +herra de Tréville'ltäkin, joka seikka, tuon arvoisan muskettisoturin +tavallisen äänettömyyden tähden, oli suuresti hänen kapteeniansa +kummastuttanut. Mutta herra de Tréville ei tiennyt mitään muuta kuin +että hänen viimeksi tavatessaan kardinaalia, kuningasta ja kuningatarta, +kardinaali oli näyttänyt olevan sangen huolissaan, kuningas levottomana +ja kuningattaren punaiset silmät ilmoittivat hänen joko valvoneen tai +itkeneen. Vaan tuo viimemainittu seikka ei ollut häntä suuresti +oudoksuttanut, koska kuningatar naimisiin mentyänsä oli paljonkin +valvonut ja itkenyt. + +Herra de Tréville neuvoi Athosta kaikessa tapauksessa palvelemaan +kuningasta ja erittäinkin kuningatarta, ja pyysi häntä antamaan saman +neuvon tovereillensakin. + +Mitä d'Artagnan'iin tulee, hän ei hievahtunutkaan kotoansa. Hän oli +muuttanut huoneensa observatorioksi. Ikkunoista näki hän ne, jotka +tulivat kiiniotettaviksi ja kun hän oli kiskonut irti lattiakiviä ja +kaivanut mullan pois, niin että yksinkertainen laipio vaan eroitti häntä +alhaalla olevasta huoneesta, jossa kuulustelemiset pidettiin, kuuli hän +kaikki mitä kiiniottajain ja heidän uhriensa kesken tapahtui. + +Kuulustelemiset, joiden edellä kiiniotettua itseään koskevat seikat mitä +tarkimmasti tutkittiin, kävivät aina melkein tähän tapaan: + +-- Onko rouva Bonacieux antanut teille mitään jätettäväksi hänen +miehellensä tai kelle muulle? + +-- Onko herra Bonacieux antanut teille mitään jätettäväksi hänen +vaimollensa tai kelle muulle? + +-- Onko jompikumpi uskonut suusanallisesti teille mitään? + +Jos he jotakin tietäisivät, eivät he tuolla tavoin kyselisi, sanoi +d'Artagnan itsekseen. Mutta mitähän he kokevat saada tietää? Varmaankin, +onko herttua Buckingham Pariisissa ja onko hän kohdannut tai kohtaava +kuningatarta. + +D'Artagnan pysähtyi tähän ajatukseen, joka kaikesta siitä päättäen, mitä +hän oli kuullut, ei ollut todenmukaisuutta vailla. + +Sillä välin rotanliukku oli täydessä toimessa ja d'Artagnan'in valppaus +samoin. + +Huomis-iltana Bonacieux'in kiinniottamisen jälkeen, juuri kun Athos oli +jättänyt d'Artagnan'in, mennäksensä herra de Tréville'n luokse, kun +kello oli saanut lyöneeksi yhdeksän, ja kun Planchet, joka ei vielä +ollut laittanut vuodetta, rupesi askareihinsa, kolkutettiin +katuportille; portti aukeni heti, ja sulkeutui samassa: joku oli taas +tullut rotanliukkuun. + +D'Artagnan kiiruhti aukollensa, laskeutui mahalleen ja kuunteli. + +Heti kuului huutoa, sitten vaikeroimista, jota koetettiin tukahduttaa. +Kuulustelusta ei ollut puhettakaan. + +-- Hiisi vieköön, sanoi d'Artagnan itsekseen, minusta kuulostaa kuin se +olisi nainen: häntä kopeloidaan, hän vastustaa, -- hänelle tehdään +väkivaltaa -- konnat! + +Ja d'Artagnan kaikessa varovaisuudessaan sai kynsin hampain ponnistella +vastaan, voidaksensa olla sekoittumatta alhaalla tapahtuvaan asiain +menoon. + +-- Mutta tietäkäähän, että minä olen tämän talon emäntä, hyvät herrat! +tietäkää, että minä olen rouva Bonacieux ja että olen kuningattaren +palveluksessa! huusi onneton nainen. + +-- Rouva Bonacieux! mutisi d'Artagnan; olisinko minä niin onnellinen, +että olisin löytänyt sen, jota kaikki etsivät! + +-- Juuri teitä me odotimmekin, sanoivat kuulustelijat. Ääni tukehtui +tukehtumistaan: tuima taistelu jytisytti seiniä. Uhri vastusteli niin +paljon kuin nainen voi neljää miestä vastustella. + +-- Armahtakaa, hyvät herrat, arm ... vaikeroi ääni, joka vaan +katkonaisesti pääsi enää kuuluviin. + +-- He panevat kapulaa hänen suuhunsa, he aikovat viedä hänet muassaan, +huudahti d'Artagnan, kimmahtaen pystyyn kuin vivulla. Miekkani! hyvä, se +on vyölläni. Planchet! + +-- Herra? + +-- Juokse hakemaan Athosta, Porthosta ja Aramista. Joku heistä kolmesta +on varmaan kotona, ehkäpä kaikki kolme. Ottakoot aseensa ja tulkoot +tänne, rientäkööt! Ah, nyt muistan, Athos on herra de Tréville'n luona. + +-- Mutta minne menette te, herra, minne? + +-- Minä laskeudun ikkunan kautta, huudahti d'Artagnan, joutuakseni +pikemmin; sinä pane lattiakivet paikoilleen, lakaise lattia, mene sitte +ulos portista ja juokse minne sinut käskin. + +-- Voi, hyvä herrani, te menetätte henkenne, huusi Planchet. + +-- Vaiti, tomppeli, sanoi d'Artagnan. Ja riippuen käsiensä varassa +ikkunalaudasta, pudottautui hän alas ensimäisestä kerroksesta, joka +onneksi ei sattunut olemaan korkealla, saamatta naarmuakaan. + +Sitten riensi hän kolkuttamaan portille, mutisten: + +-- Nyt menen minä vuorostani rotanliukkuun, ja onnettomat ne kissat, +jotka ryhtyvät tämmöisen rotan kimppuun. + +Tuskin oli portti kajahtanut nuoren miehen iskusta, kun meteli lakkasi, +askeleita lähestyi, portti aukeni ja d'Artagnan paljas miekka kädessä +syöksyi herra Bonacieux'in huoneesen, jonka ovi, epäilemättä vivun +vaikutuksesta, lennähti itsestään kiini. + +Silloin Bonacieux'in onnettoman talon asukkaat ja läheisimmät naapurit +kuulivat kovia huutoja, jyskettä, miekkojen kalsketta ja alinomaista +huonekalujen särkymistä. Hetkisen perästä näkivät ne, jotka tuon metelin +vuoksi olivat avanneet ikkunansa, saadakseen selvää sen syystä, portin +uudestaan aukeavan ja neljä mustapukuista miestä säikähtyneiden korppien +tavoin kiitävän ulos, jättäen maahan ja pöytien kulmille höyheniänsä, se +on, takkiensa repaleita ja vaippojensa kappaleita. + +D'Artagnan pääsi voittajaksi vähällä vaivalla, se on myönnettävä, sillä +yksi ainoa poliisi oli aseellinen, ja hänkin puollusteli itseään vaan +näön vuoksi. Tosin nuo kolme muuta olivat koettaneet kaataa nuorta +miestä tuoleilla ja saviastioilla; mutta pari kolme gaskonjalaisen +säilän tekemää naarmua saattoi heidät säikähdyksiin. Kymmenessä +minuutissa olivat he kaikki kukistetut ja d'Artagnan päässyt herraksi +taistelutanterella. + +Naapurit, jotka olivat avanneet ikkunansa sillä tyvenellä mielellä, mikä +Pariisin asukkaille niinä alinomaisten levottomuuksien ja metelien +aikoina oli painunut ominaiseksi, sulkivat ne takaisin kiini, nähtyään +neljä mustaan puettua miestä juoksevan pakoon; vaistinsa sanoi heille, +että kaikki oli ainakin hetkeksi taas ohitse. + +Muutoin oli jo myöhä, ja silloin niinkuin nytkin asetuttiin Luxemburg'in +kaupunginosassa hyvissä ajoin levolle. + +D'Artagnan, jäätyään yksin rouva Bonacieux'in kanssa, kääntyi hänen +puoleensa: vaimo raukka oli vaipunut nojatuoliin puolipyörryksissä. +D'Artagnan tarkasti häntä pikaisella silmäyksellä. + +Vaimo oli viehättävä, viiden- tai kuudenkolmatta ikäinen nainen, +tummaverinen, sinisilmäinen, nenä hieman koukistunut, hampaat ihmeen +kauniit, hipiö ruusun ja opaalin hohtoinen. Siihen pysähtyivätkin ne +tuntomerkit, joista olisi voinut luulla häntä ylhäiseksi naiseksi. Kädet +olivat valkoiset, vaan ei hienomuotoiset, jalat eivät osoittaneet +korkeata säätyä. Onneksi ei d'Artagnan vielä ollut ehtinyt huomata noita +pikkuseikkoja. + +D'Artagnan'in noin tarkastellessa rouva Bonacieux'iä ja joutuessa hänen +jalkoihinsa, niinkuin jo sanoimme, näki hän maassa hienon batistiliinan, +jonka hän tapansa mukaan nosti ylös, ja jonka kulmassa hän tunsi saman +nimimerkin, minkä hän oli nähnyt siinä liinasessa, joka oli vähällä +ollut saattaa hänet Aramiksen kanssa vaaralliseen otteluun. + +Siitä saakka oli d'Artagnan'illa epäluulo kaikkia vaakunoittuja liinasia +vastaan, ja hän pisti nyt sanaakaan hiiskahtamatta liinasen rouva +Bonacieux'in taskuun. + +Samassa hetkessä rouva Bonacieux tointui pyörrystilastaan. Hän avasi +silmänsä, katsahti kauhistuksissaan ympärilleen, näki huoneen tyhjäksi +ja havaitsi olevansa yksinään pelastajansa kanssa. Hän ojensi +d'Artagnan'ille heti kohta molemmat kätensä ja hymyili. Rouva +Bonacieux'in hymy oli mitä suloisin maailmassa. + +-- Ah, herra! sanoi hän, te olette minut pelastaneet: sallikaa minun +kiittää teitä. + +-- Rouva, lausui d'Artagnan, en ole tehnyt muuta kuin mitä jokainen +aatelismies minun sijassani olisi tehnyt, ette siis tarvitse ollenkaan +minua kiitellä. + +-- Kyllä, herrani, kyllä varmaan, ja minä toivon voivani näyttää teille, +ett'ette ole tehneet palvelusta kiittämättömälle. Mutta mitä tahtoivat +minusta nuo miehet, joita ensin luulin rosvoiksi, ja minkätähden ei +Bonacieux ole täällä. + +-- Rouva, nuo miehet olivat ainakin yhtä vaarallisia kuin rosvot, sillä +ne olivat kardinaalin käskyläisiä; ja mitä puolisoonne herra +Bonacieux'iin tulee, hän ei ole täällä sen vuoksi, että hänet juuri +eilen vietiin Bastiljiin. + +-- Mieheni Bastiljiin! huudahti rouva Bonacieux; oh, Jumalani! mitä hän +on sitten tehnyt? mies parka! mies, joka on itse viattomuus! + +Ja jonkunmoinen hymyilyn tapainen lennähti nuoren vaimon vielä +säikähtyneille kasvoille. + +-- Mitäkö hän on tehnyt, rouva? sanoi d'Artagnan. Minä luulen hänen +ainoan rikoksen olevan sen onnen ja samalla onnettomuuden, että hän on +teidän puolisonne. + +-- Mutta herrani, te siis tiedätte... + +-- Tiedän että teidät oli ryöstetty pois. + +-- Ja kuka oli ryöstäjä? Tiedättekö? Oh, jos te sen tiedätte, sanokaa +minulle. + +-- Neljänkymmenen tai neljänkymmenen viiden ikäinen mies, +mustatukkainen, tumma-ihoinen ja arpi vasemmassa ohimossa. + +-- Juuri hän, sama mies; mutta hänen nimensä? + +-- Ah, nimensä? sitä en tiedä. + +-- Ja tiesikö puolisoni, että minut oli ryöstetty? + +-- Se ilmoitettiin hänelle kirjeessä, jonka oli kirjoittanut juuri tuo +ryöväri itse. + +-- Ja epäileekö mieheni, kysyi rouva Bonacieux hämillänsä, syytä tähän +tapaukseen? + +-- Hän otaksui, luulen ma, että syy oli valtiollinen. + +-- Minä epäilin sitä alussa, vaan nyt olen samaa mieltä kuin hän. Siis +ei tuo rakas Bonacieux ole hetkeäkään minua epäillyt... + +-- Oh, kaukana siitä, rouvani, hän oli siksi ylpeä teidän siveydestänne +ja erittäinkin teidän rakkaudestanne. + +Toinen melkein näkymätön hymy värähti kauniin vaimon ruusuhuulilla. + +-- Mutta, jatkoi d'Artagnan, kuinka pääsitte pakoon? + +-- Minä käytin hyväkseni sitä hetkeä, jolloin minut jätettiin yksin ja +kun jo tänä aamuna havaitsin, miten minun ryöstämiseni oli ymmärrettävä, +laskeuduin ikkunan kautta lakanan avulla; sitten, minä kun luulin +mieheni olevan täällä, riensin tänne häntä tapaamaan. + +-- Jättäytyäksenne hänen turviinsa? + +-- Oh, ei, kyllähän hyvin tiesin ettei miesparkani kykenisi minua +puollustamaan; vaan kun hän muutoin saattoi olla meille hyödyksi, +tahdoin puhua hänen kanssansa. + +-- Mistä asiasta? + +-- Oh, se ei ole minun oma salaisuuteni, enkä siis voi sitä teille +ilmaista. + +-- Muutoin, sanoi d'Artagnan, (anteeksi, rouvani, että varovaisuudessani +kehoitan teitä varovaisuuteen) muutoin luulen, ett'ei tämä ole sovelias +paikka salaisuuksien ilmoittamiselle. Miehet, jotka ajoin pakoon, voivat +palata lisän kanssa; jos he tapaavat meidät täällä, olemme hukassa. Minä +olen kyllä lähettänyt sanan kolmelle ystävälleni, vaan kuka sen tietää +tavataanko heitä kotona. + +-- Niin niin, te olette oikeassa, huudahti rouva Bonacieux +kauhistuneena; paetkaamme, pelastakaamme itsemme. + +Näin sanoen tarttui hän d'Artagnan'in käsivarteen ja veti häntä +innokkaasti puoleensa. + +-- Vaan minne pakenemme? kysyi d'Artagnan, minne pelastaudumme? + +-- Aivan ensiksi lähtekäämme pois tästä talosta, sittenpähän näemme. + +Ja nuori mies ja nainen laskeutuivat nopeasti Fossoyeurs'in kadulle, +huolimatta sulkea porttiakaan, kääntyivät Fossés-monsieur-le-Prince'in +kadulle, eivätkä pysähtyneet ennenkuin Saint-Sulpice'n torilla. + +-- Minnekkäs nyt mennään, kysyi d'Artagnan, ja minne tahdotte minun +itseänne saattamaan? + +-- Olen sangen hämilläni mitä minun tulee teille vastata, sanoi rouva +Bonacieux; aikomukseni oli antaa puolisoni kautta tieto herra de la +Porte'lle, että herra de la Porte voisi tarkalleen ilmoittaa mitä +Louvressa on tapahtunut näinä kolmena päivänä, ja olisiko minun +vaarallista tulla sinne. + +-- Mutta, sanoi d'Artagnan, voisinhan minä mennä viemään sanan herra de +la Porte'lle. + +-- Epäilemättä; siinä on vaan yksi haitta: Bonacieux tunnetaan Louvressa +ja hänet päästetään sinne sisään, vaan teitä ei tunneta, ja teiltä +suljetaan portti. + +-- Malttakaas! sanoi d'Artagnan, teillä on varmaan jossakin +porttiluukussa portinvartija, joka on teidän ystävyydessänne ja joka +lunnassanan kuultuansa... + +Rouva Bonacieux silmäsi terävästi nuorta miestä. + +-- Ja jos minä annan teille lunnassanan, sanoi hän, unhotatteko sen heti +kun olette sitä käyttäneet. + +-- Kunniasanallani vakuutan sen! sanoi d'Artagnan niin rehellisellä +äänenpainolla, ett'ei siinä ollut epäilemisen sijaa. + +-- No niin, minä luotan sanaanne; te olette kunnon miehen näköinen, ja +sitä paitsi on mahdollista, että teitä odottaa onni hyväntyönne +palkkioksi. + +-- Minä teen ilman lupauksitta ja omantuntoni vaatimuksesta kaikki millä +voin hyödyttää kuningasta ja kuningatarta, sanoi d'Artagnan; käyttäkää +siis minua kuni ystävää ainakin. + +-- Mutta mihinkäs saatte minut siksi aikaa? + +-- Eikö teillä ole ketään, jonka luota herra de la Porte voisi tulla +teitä noutamaan? + +-- Ei, minä en tahdo luottaa kehenkään. + +-- Malttakaas, sanoi d'Artagnan; me olemme Athoksen portilla; niin, +tässä se on. + +-- Kuka on Athos? + +-- Eräs minun ystäviäni. + +-- Vaan jos hän on kotona ja näkee minut? + +-- Hän ei ole kotona, ja minä otan avaimen mukaani sittenkuin olen +saattanut teidät hänen asuntoonsa. + +-- Vaan jos hän tulee kotiin? + +-- Hän ei tule; muutoin, hänelle ilmoitetaan, että minä olen tuonut +muassani naisen, joka on hänen huoneessansa. + +-- Vaan minä joudun sangen sopimattomaan asemaan, ymmärrättehän. + +-- Mitä se haittaa; ei teitä tunne kukaan; muutoin, me olemme nyt +sellaisessa tilassa, ett'ei kaikkia sopivaisuuksia auta katsominen. + +-- Mennään siis ystävänne luokse. Missä asuu hän. + +-- Férou-kadun varrella, pari askelta tästä. + +-- Menkäämme siis. + +Ja molemmat läksivät yhdessä sinne päin. Niinkuin d'Artagnan oli +arvannut, ei Athos ollut kotona; hän otti avaimen, joka oli tapa jättää +hänen haltuunsa, koska hän oli talon ystävä, nousi portaita ylös ja vei +rouva Bonacieux'in siihen pieneen huoneesen, josta jo olemme kertoneet. + +-- Olkaa nyt kuin kotonanne, sanoi hän; mutta kuulkaas, sulkekaa ovi +sisäpuolelta, elkääkä avatko, ell'ette kuule kolmea tämmöistä naputusta: +malttakaas; ja nyt löi hän ovelle kolme kertaa, kahdesti perättäin ja +melkoisen kovasti, kolmannen vähän myöhempään ja hiljemmin. + +-- Hyvä, sanoi rouva Bonacieux, nyt tulee minun vuoroni antaa teille +ohjeeni. + +-- Minä olen valmis kuulemaan. + +-- Menkää Louvreen sille portille joka on l'Échelle'n kadun puolella ja +kysykää Germain'ia. + +-- Hyvä. Entäs sitten? + +-- Hän kysyy, mitä teillä on asiaa ja silloin vastaatte siihen sanat: +Tours ja Bruxelles. Kohta tekee hän käskynne mukaan. + +-- Ja mitä minä käsken? + +-- Mennä noutamaan herra de la Porte'a, kuningattaren kamaripalvelijaa. + +-- Ja kun hän menee noutamaan ja kun herra de la Porte tulee? + +-- Lähetätte hänet tänne luokseni. + +-- Hyv' on, mutta missä ja kuinka saan teitä sittemmin nähdä? + +-- Pidättekö sitten niin suurta lukua nähdä minua? + +-- Tietysti. + +-- No niin! jättäkää se minun huolekseni ja olkaa rauhassa. + +-- Luotan sanaanne. + +-- Saatte luottaa. + +D'Artagnan heitti jäähyväiset rouva Bonacieux'ille, luoden häneen +hellimmän silmäyksen millä suinkin voi ympäröidä pientä viehättävää +olemusta, ja kun hän laskeutui alas portaita, kuuli hän oven suljettavan +ja avaimen väännettävän kahteen kertaan. Parissa hyppäyksessä oli hän +Louvressa; hänen tullessaan l'Échelle'n portille, löi kello kymmenen. +Kaikki ne seikat, mitä nyt olemme kertoneet, olivat tapahtuneet puolessa +tunnissa. + +Kaikki kävi niinkuin rouva Bonacieux oli ennakolta kertonut. Lunnassanan +kuultuansa kumarsi Germain; kymmenen minuutin kuluttua oli de la Porte +vahtihuoneessa; parilla sanalla kertoi d'Artagnan hänelle koko asiain +tilan ja ilmoitti, missä rouva Bonacieux oli. De la Porte otti kahteen +kertaan selvän osoitteesta ja lähti sitten juoksujalassa menemään. Mutta +tuskin oli hän ehtinyt kymmentä askelta, kun hän kääntyi takaisin. + +-- Nuori mies, sanoi hän d'Artagnan'ille, yksi neuvo. + +-- Mikä? + +-- Teillä saattaa olla ikävyyksiä niistä seikoista, mitä nyt on +tapahtunut. + +-- Luuletteko niin? + +-- Luulen. + +-- Onko teillä ketään ystävää, jonka kello jääpyy? + +-- Kuinka niin? + +-- Menkää häntä tapaamaan, saadaksenne hänet tarvittaissa todistamaan +olleenne hänen luonansa kello puoli yhdeksän aikaan. Oikeudenkäynnissä +nimitetään semmoista sanalla "alibi", joka on niin paljon kuin: henkilön +oleminen toisessa paikassa kuin missä rikos, josta häntä syytetään, on +tapahtunut. + +D'Artagnan katsoi neuvon viisaaksi; hän kiiruhti aika hamppua +herra de Tréville'n luokse; mutta sen sijaan että olisi mennyt +vastaanottohuoneesen niinkuin kaikki muut, pyysi hän päästä suoraan +herra de Tréville'n sisähuoneesen. Kun d'Artagnan oli hotellin +jokapäiväisiä käypäläisiä, ei hänen pyyntönsä kohdannut mitään vastusta; +ja herra de Tréville'lle mentiin ilmoittamaan, että hänen nuori +maamiehensä, jolla oli jotakin tärkeätä hänelle sanottavana, anoi +erityistä puheillepääsyä. Viiden minuutin kuluttua tuli herra de +Tréville ja kysyi d'Artagnan'ilta, mikä asia oli saattanut häntä +tulemaan hänen luoksensa näin myöhäisellä hetkellä. + +-- Anteeksi, herra! sanoi d'Artagnan, joka oli käyttänyt hyväksensä sitä +lyhyttä hetkeä, minkä hän oli ollut yksinään huoneessa, ja kääntänyt +seinäkellon viisarin kolme neljännestä taaksepäin; minä ajattelin, että +koska kello ei vielä ollut kuin kaksikymmentä viisi minuuttia yli +yhdeksän, minulla olisi vielä aikaa käydä puheillanne. + +-- Kaksikymmentä viisi minuuttia yli yhdeksän! huudahti herra de +Tréville katsahtaen kelloon; mutta se on mahdotonta! + +-- Katsokaahan toki, herra, sanoi d'Artagnan, on kuin onkin. + +-- Aivan oikein, sanoi herra de Tréville, luulin sen jo olevan enemmän. +Mutta mitäs teillä nyt on asiaa? + +Silloin d'Artagnan lateli herra de Tréville'lle pitkän historian +kuningattaresta. Hän toi esille mitä hän pelkäsi kuningattaren suhteen; +hän kertoi, mitä hän oli kuullut puhuttavan kardinaalin aikeista +Buckingham'ia vastaan, ja kaiken tuon teki hän niin levollisesti ja +vakaasti, ett'ei herra de Tréville havainnut siinä mitään juonta, sitä +vähemmin, koska hän itsekkin oli huomannut jotakin outoa kardinaalin, +kuninkaan ja kuningattaren keskinäisessä suhteessa. + +Kun kello löi kymmenen, jätti d'Artagnan herra de Tréville'n, joka +kiitteli häntä tiedonannoista, kehoitti häntä vast'edeskin palvelemaan +kaikesta sydämmestään kuningasta ja kuningatarta, ja meni +vastaanottohuoneesen. Mutta portaiden juurella muisti d'Artagnan +unhottaneen keppinsä; mitäs, hän palasi nopeasti takaisin sisähuoneesen, +käänsi viisarin paikallensa, ett'ei seuraavana päivänä huomattaisi sitä +muutetun, ja varmana siitä, että hänellä nyt olisi todistaja +alibi'llensa, astui hän alas portaita ja oli siinä tuokiossa kadulla. + + + + +XI. + +Juoni sotkeutuu. + + +Käytyänsä herra de Tréville'n luona, lähti d'Artagnan mietteissään +kulkemaan kiertoteitä kotiinsa. + +Mitä ajatteli d'Artagnan poiketessaan noin tieltänsä ja katsellessaan +taivaan tähtiä milloin huoaten, milloin hymyillen! + +Hän ajatteli rouva Bonacieux'iä. Muskettisoturin oppilaalle oli tuo +nuori nainen melkein hänen haaveksittu ihanteensa. Kauneus, +salaperäisyys, osallisuus melkein kaikkiin hovin salaisuuksiin painoi +hänen suloisiin piirteihinsä soman vakavuuden, mutta samalla saattoi +hänestä epäillä, ettei hän ollut vallan tunteetonkaan, ominaisuus, jolla +on vastustamaton viehätysvoima rakastajan-alkuihin; siihen lisäksi oli +d'Artagnan pelastanut hänet noiden hirviöiden käsistä, jotka tahtoivat +häntä riistää ja raastaa, ja tuo tärkeä palvelus oli synnyttänyt heidän +välillensä sen lajin kiitollisuuden tunteita, joka niin helposti saapi +hellemmänkin luonteen. + +D'Artagnan näki jo, -- niin nopeasti unelmat liitävät mielikuvituksen +siivillä! -- luonansa tuon nuoren naisen lähettilään, tuomassa hänelle +lemmenkohtausta koskevaa kirjettä, kultavitjoja tai jalokiviä. Olemme jo +maininneet, että nuoret ylimyssukuiset kainostumatta ottivat vastaan +kuninkaalta rahaa; lisätkäämme että sinä siveellisen velttouden aikana +ei heillä ollut enempää häpyä lemmittyjänsäkään kohtaan ja että nuo +lahjoittivat heille varsin kalliita ja pysyväisiä muistoja, ikäänkuin +olisivat koettaneet korvata tunteittensa löyhyyttä lahjojensa +lujuudella. + +Punastumatta silloin raivattiin tiensä elämän mukavuuksiin naisten +avulla. Ne naiset, jotka olivat ainoastaan kauniita, antoivat +kauneutensa, ja siitäpä epäilemättä johtuukin sananparsi, että kaunein +tyttö maailmassa ei voi lahjoittaa muuta kuin mitä hänellä on. Ne, jotka +olivat rikkaita, antoivat siihen lisäksi osan rahoistansa, ja voisipa +mainita hyvän joukon tämän aikakauden sankareita, jotka eivät olisi +voittaneet ensin kannuksiansa ja sitten tappeluitansa ilman sitä paksua +kukkaroa, jonka heidän lemmittynsä sijoitti heidän satulaansa. + +D'Artagnan'illa ei ollut mitään; maalais-kainous, tuo ohut kiille, tuo +päivänikäinen kukka, tuo persikan nukka, oli kokonaan haihtunut siihen +vähemmän puhdasoppisten neuvojen tuuleen, joita nuo kolme +muskettisoturia olivat nuorelle ystävällensä antaneet. D'Artagnan, +seuraten ajan omituista tapaa, piti Pariisia sotakenttänä, eikä sen +huonompana kuin Flanderiakaan: siellä espanjalainen, täällä nainen. +Kumpaisessakin paikassa vihollinen kukistettavana, palovero +kiskottavana. + +Mutta lausukaamme, että tällä hetkellä vallitsi d'Artagnan'ia jalompi +tunne kuin omanvoiton pyynti. Kauppias oli sanonut olevansa rikas; nuori +mies arvasi, että semmoisen nahjuksen kuin Bonacieux'in perheessä vaimo +se kaiketi raha-arkun avainta hallitsi. Mutta kaikella tuolla ei ollut +mitään vaikutusta siihen tunteesen, jonka rouva Bonacieux'in näkeminen +oli herättänyt, ja omanvoiton pyynti oli jäänyt melkein vieraaksi sille +syttyvälle rakkaudelle, jonka tuo näkeminen oli synnyttänyt. Me sanomme +"melkein", sillä ajatus, että nuori, kaunis, suloinen, terävä-älyinen +nainen samalla on myöskin rikas, ei suinkaan heikonna syttyvää +rakkautta, vaan päinvastoin vahvistaa sitä. + +Varallisuus synnyttää koko joukon suurellisen elämän huolia ja oikkuja, +jotka hyvin soveltuvat kauneudelle. Valkoinen ja hieno sukka, +silkkihame, pitsikaulus, soma kenkä jalkaan, aistikas nauha päähän, nuo +kaikki eivät tee rumaa naista kauniiksi, vaan tekevät kauniin naisen +ihanaksi, puhumattakaan käsistä, jotka voittavat kaikesta tuosta; +käsien, varsinkin naisten, on tarvis olla joutilaina, ollakseen kauniit. + +D'Artagnan, niinkuin lukija jo varsin hyvin tietää, koska emme oli +peitelleet hänen varallisuutensa tilaa, ei ollut suinkaan mikään +miljoonamies; hän toivoi kyllä kerta siksi tulevansa, mutta aika, jonka +hän oli määrännyt tähän onnen tilaan joutuaksensa, oli melkoisen +kaukana. Sillä välin, mikä tuska, nähdä nainen, jonka tahtoisi halajavan +noita tuhansia mitättömyyksiä, joista naiset luovat onnellisuutensa, +eikä voida antaa hänelle noita tuhansia mitättömyyksiä! Kun nainen on +rikas, vaan rakastaja ei, hankkii hän ainakin itse, mitä rakastaja ei +kykene hänelle tarjoomaan; ja vaikka tavallisuutta myöten vaimon huvit +lähtevät miehen kukkarosta, on harvinaista, että mies niistä saa +kiitoksen kantaa. + +D'Artagnan, valmis mitä hellimmäksi rakastajaksi, oli toistaiseksi +ainakin sangen harras ystävä. Keskellä rakkaustuumiansa kauppiaan rouvaa +kohtaan ei hän kumminkaan unhottanut omia tovereitansa. Kaunis rouva +Bonacieux oli vaimo, jota saattoi kävelyttää Saint-Denis'in kentällä tai +Saint-Germain'in torilla Athoksen, Porthoksen ja Aramiksen seurassa, +joille d'Artagnan oli ylpeä osoittamaan moista valloitusta. Ja kun on +kauvan kävelty, tulee nälkä; d'Artagnan oli sen joku aika takaperin +saanut huomata; silloin mentäisiin tuommoisille somille pikku +päivällisille, joissa kosketetaan toisella puolen ystävän kättä, +toisella lemmityn jalkaa. Ja vihdoin ahtaina hetkinä, hädän aikoina, +olisi d'Artagnan ystäviensä pelastajana. + +Entäs herra Bonacieux, jonka d'Artagnan oli työntänyt poliisien kouriin, +julkisesti kieltäen hänet, vaan hiljaisuudessa luvaten hänet pelastaa? +Meidän on tunnustaminen lukijoillemme, että d'Artagnan ei ajatellut +häntä rahtuakaan, tai jos ajatteli, ajatteli hän korkeintaan, että +Bonacieux'in oli hyvä olla missä hän oli, olipa hän sitten missä +tahansa. Rakkaus on itsekkäin kaikista kiihkoista. + +Mutta lukijamme olkoot huoleti: jos d'Artagnan unhottikin tai näytti +unhottaneen isäntänsä, emme me häntä unhota, ja me tiedämme missä hän +onkin. Vaan tällä kertaa tehkäämme samoin kuin tuo rakastunut +gaskonjalainen. Mitä kelpo kauppiaasen muutoin tulee, kyllä me palaamme +häneen myöhemmin. + +Uneksien tulevaisista lempiseikoistansa, puhellen niistä yölle, +hymyillen tähdille, joutui d'Artagnan kulkemaan Cherche-Midi'n, eli +niinkuin sitä siihen aikaan nimitettiin, Chasse-Midi'n katua. Kun hän +oli Aramiksen asunnon tienoilla, pisti hänelle päähän, mennä käymään +ystävänsä luona antamassa muutamia selityksiä siihen, minkä vuoksi hän +oli lähettänyt Planchet'in kutsumaan häntä paikalla tulemaan +rotanliukkuun. Jos Aramis vaan oli ollut kotona silloinkuin Planchet +tuli sinne, oli hän aivan varmaan kiiruhtanut Fossoyeurs'in kadulle, ja +kun hän ei siellä tavannut ketään muita kuin mahdollisesti molemmat +toverinsa, eivät he kukaan, yhtä vähän toinen kuin toinenkaan, voineet +tietää, mitä kaikki tuo merkitsi. Tuo sekasotku vaatii siis selityksen, +virkkoi d'Artagnan aivan kuuluvasti. + +Vaan hiljakseen mietti hän, että samalla saisi hän tilaisuuden puhua +kauniista pienestä rouva Bonacieux'istä, jota hänen mielensä, ell'ei +sydämmensä, oli jo vallan täynnä. Ensimäiseltä rakkaudelta ei muutoin +pidä pyytääkkään vaitioloa. Ensimäisen rakkauden mukana on niin suuri +ilo, että sen täytyy päästä vuotamaan, muuten se tukehduttaa. + +Pariisi oli jo kaksi tuntia ollut pimeänä ja kadut alkoivat jo olla +autioina. Kello löi yksitoista kaikissa Saint-Germain'in esikaupungin +torneissa; ilma oli suloinen. D'Artagnan noudatti erästä sivukatua, joka +kulki samaa kohtaa, missä nyt Assas'in katu, ja hän hengitti +sulohajuisia tuoksuja, joita tuulenhenki toi Vaugirard'in kadulta ja +joita lähettivät rehevät, iltakasteesta ja yötuulesta tuoreet puutarhat. +Kauvempaa kuului, kumminkin tiheiden ikkunaluukkujen himmentäminä, +juomalauluja yksinäisistä kapakoista kedolta. Tultuansa kadun päähän, +kääntyi d'Artagnan vasemmalle. Talo, jossa Aramis asui, oli Cassette'n +ja Servandoni'n kadun välillä. + +D'Artagnan oli juuri jättänyt Cassette'n kadun, ja eroitti jo ystävänsä +talon portin; tätä taloa suojasivat tuuheat sykomoorit ja klematiitit, +jotka muodostuivat laajaksi katokseksi sen päälle. Lähestyissänsä taloa, +huomasi hän jonkun varjontapaisen tulevan Servandoni'n kadulta. Tuo joku +oli mantteliin kääriytynyt ja d'Artagnan luuli sitä ensin mieheksi; vaan +vartalon pienuus, epävakainen käynti ja tapaileva askel ilmaisi hänelle, +että se olikin nainen. Siihen lisäksi tuo nainen, ikäänkuin hän ei olisi +ollut oikein selvillä siitä talosta, jota hän haki, loi hän silmänsä +ylös, tunteaksensa sitä, seisahteli, kääntyi takaisin ja palasi taas. + +-- Menisinköhän tarjoomaan hänelle palvelustani! tuumaili hän. +Käynnistänsä huomaa, että hän on nuori; ehkäpä on hän kauniskin. +Kaiketi! Mutta nainen, joka näin myöhäiseen kulkee kadulla, ei ole +liikkeellä muuta varten kuin lemmittyänsä kohtaamassa. Hiisi sentään! +jos menisin häiritsemään heitä, pyrkisin huonolla keinolla seuraan. + +Sillä välin nuori nainen liikkui yhä eteenpäin, lukien taloja ja +ikkunoita. Se ei muutoin ollut mikään vaikea ja pitkällinen lasku. Sillä +osalla katua oli vaan kolme hotellia ja kaksi ikkunaa kadulle päin; +toinen oli eräässä rakennuksessa, joka oli samassa suunnassa sen talon +kanssa, missä Aramis asui, toinen oli itse Aramiksen ikkuna. + +-- Peijakas, mutisi itsekseen d'Artagnan, jolle jumaluusopin tohtorin +sisarentytär muistui mieleen; peijakas sentään, eipä olisi hullumpaa, +jos tuo myöhästynyt kyyhkynen hakisi ystävämme Aramiksen asuntoa. Mutta, +sieluni kautta, siltä se aivan näyttää. Ahaa, sinä Aramis veikkonen, +tällä kertaa otetaan asia selville. + +Ja d'Artagnan teki itsensä niin kaitaiseksi kuin suinkin saattoi, +vetäytyi kadun pimeimpään syrjään, erään kivipenkin viereen. + +Nuori nainen jatkoi kulkuansa, nuori, sillä paitsi tuota kevyttä +käyntiänsä, joka hänet jo oli ilmaissut, antoi hän kuulua pienen +yskäyksen, joka ilmoitti hänellä olevan mitä tuoreimman äänen. +D'Artagnan arveli tuon yskäyksen olevan merkin. + +Sillä välin, lieneekö, sitten tuohon yskäykseen tullut samallainen +vastaus, joka poisti öisen vaeltajan epätietoisuuden, vai lieneekö hän +ilman tuota vierasta apua havainnut päässeensä oikeille perille, hän +lähestyi päättävästi Aramiksen ikkunaa ja löi siihen kolme yhdenlaista +kertaa koukistetulla sormellansa. + +-- Aivan oikein, Aramiksen luokse, mutisi d'Artagnan. Ahaa, herra +tekopyhä! Nytpä yhdytän sinut jumaluusopillisissa tutkimuksissasi! + +Kolme naputusta oli tuskin lyöty, kun sisäluukku avautui, ja valo näkyi +ikkunalasin lävitse. + +-- Ahaa, tuumaili kuuntelija, ei ovista vaan ikkunoista, tulo oli siis +odotettu. Hyvä, ikkuna kaiketi aukenee ja nainen kiipeää siitä sisään. +Hyvä juttu! + +Mutta d'Artagnan'in suureksi kummastukseksi ikkuna pysyi kiinni. Sitten +valo, joka oli välähtänyt, katosi ja kaikki oli taas pimeätä. + +D'Artagnan ajatteli, ett'ei semmoista voinut kestää kauvan, ja pinnisti +yhä silmiänsä ja korviansa näkemään ja kuulemaan. + +Hän oli oikeassa: muutamien sekuntien perästä kuului kaksi kevyttä +nappausta sisäpuolelta. + +Nuori nainen vastasi kadun puolelta samanlaisella nappauksella ja nyt +aukeni ikkuna puoliksi. + +Arvatkaahan, katseliko ja kuunteliko d'Artagnan uteliaasti. + +Pahaksi onneksi oli valo siirretty toiseen huoneesen. Mutta nuoren +miehen silmät olivat tottuneet pimeään. Muutoin gaskonjalaisten silmillä +on, sen mukaan kuin vakuutetaan, sama ominaisuus kuin kissan silmillä, +ne näkevät pimeässäkin. + +D'Artagnan näki siis, että nuori nainen veti taskustansa valkoisen +esineen, jonka hän levitti nopeasti ja joka silloin sai nenäliinan +muodon. Hän näytti tuon levitetyn esineen kulmaa puhetoverillensa. + +Tämä muistutti d'Artagnan'in mieleen sen liinasen, jonka hän oli +löytänyt rouva Bonacieux'in jalkain juuresta, ja joka oli muistuttanut +hänen mieleensä sen, minkä hän oli löytänyt Aramiksen jalkain juuresta. + +Mitä hiisiä tuo liinanen sitten mahtoi merkitä? + +Ollessaan missä oli, d'Artagnan ei voinut nähdä Aramiksen kasvoja, sillä +nuori mies ei rahtuakaan epäillyt, että tuon ulkona-olevan naisen +sisällä-oleva puhetoveri oli hänen ystävänsä Aramis; uteliaisuuspa +kuitenkin voitti varovaisuuden ja, käyttäen sitä hetkistä, jolloin +kumpaisenkin huomio näytti olevan kiintynyt liinaseen, lähti hän +lymypaikastansa ja nopeasti kuin salama, vaan varoen askeltensa +kuulumista, kiidähti hän erääsen muurin kulmaukseen, josta hän saattoi +luoda silmänsä kokonaan Aramiksen huoneen sisään. + +Päästyänsä paikkaansa, d'Artagnan oli vähällä huudahtaa hämmästyksestä: +tuon öisen käypäläisen puhetoveri ei ollutkaan Aramis, vaan nainen. +D'Artagnan näki tosin kylliksi, tunteakseen hänet naiseksi +vaatteuksesta, mutta hän ei voinut eroittaa hänen kasvojansa. + +Samassa hetkessä sisällä oleva nainen veti toisen nenäliinan taskustansa +ja vaihtoi sen siihen, mikä hänelle ulkoa oli näytetty. Sitten puhuttiin +muutamia sanoja molempien naisten kesken. Vihdoin ikkunanluukku +sulkeutui; ulkona oleva nainen kääntyi pois ikkunasta ja kulki neljän +askeleen päässä d'Artagnan'in sivuitse, vetäen vaippansa huupan päänsä +ylitse; mutta tämä varokeino oli liian myöhäinen, d'Artagnan oli jo +tuntenut rouva Bonacieux'in. + +Rouva Bonacieux! Jo silloinkuin hän oli vetänyt liinasen taskustaan, oli +d'Artagnan'ille pälkähtänyt päähän epäluulo, että se oli hän; mutta +kuinkas oli uskottavaa että rouva Bonacieux, joka oli lähettänyt +noutamaan de la Porte'a saattamaan häntä Louvreen, vaelteli nyt Pariisin +katuja yksinään kello puoli kahdentoista aikaan yöllä, antautuneena +toistamiseen ryöstettäväksi? + +Siihen täytyi kaiketi olla varsin tärkeä syy; ja mitä tärkeätä syytä +viidenkolmatta vuotisella naisella saattoi olla? Rakkaus. + +Mutta itsensäkö vai jonkun toisen tähden hän antautui tuommoisiin +vaaroihin? Näitä kysymyksiä teki itselleen nuori mies, jonka sydäntä +luulevaisuuden mato jo kalvoi yhtä paljon kuin jos hän jo olisi ollut +nimenomainen rakastaja. + +Hänellä oli muutoin jälellä sangen yksinkertainen keino päästä selville +rouva Bonacieux'in matkan menopaikasta: seurata häntä. Tämä keino oli +niin yksinkertainen, että d'Artagnan käytti sitä aivan luonnon ja +vaiston vaatimuksesta. + +Mutta nähdessään nuoren miehen kohoavan muurin kulmauksesta kuni patsas +ja kuullessaan askeleita takanansa, rouva Bonacieux huudahti ja lähti +pakoon. + +D'Artagnan jälestä juoksemaan. Hänen ei ollut vaikea saada kiini +vaippaan kääriytynyttä naista. Hän saavutti hänet vähän matkan päässä +sillä kadulla, jolle hän oli kääntynyt. Onneton nainen oli vallan +uupunut, ei väsymyksestä vaan kauhistuksesta, ja kun d'Artagnan laski +kätensä hänen olallensa, vaipui hän polvilleen, huudahtaen tukehtuneella +äänellä: + +-- Tappakaa minut jos tahdotte, vaan tietää ette saa mitään. + +D'Artagnan nosti hänet pystyyn, kietoen käsivartensa hänen vyötärönsä +ympäri; mutta kun hän tunsi nostettavansa painosta, että hän oli +menehtymäisillään, kiirehti hän rauhoittamaan häntä vakuuttamalla +ystävyyttänsä. Nämä vakuutukset eivät olisi tehneet rouva Bonacieux'iin +mitään vaikutusta; sillä tuommoisia vakuutuksia voidaan tehdä mitä +pahimmassakin tarkoituksessa; vaan ääni oli kylliksi. Nuori nainen luuli +tuntevansa tuon äänen soinnun: hän avasi silmänsä, loi ne tuohon +mieheen, joka oli niin kovin häntä säikäyttänyt ja tuntiessaan +d'Artagnan'in, huudahti hän ilosta. + +-- Oh! tekö se olette, tekö se olette! sanoi hän; kiitos, Jumalani! + +-- Niin, minä se olen, sanoi d'Artagnan, minä, jonka Jumala lähetti +varjelemaan teitä. + +-- Siinäkö aikomuksessa te seurasitte minua? kysyi nuori nainen +kiekailevasti hymyillen, hänen leikillinen luonteensa sai vallan ja koko +pelko haihtui siinä tuokiossa, jolloin hän tunsi ystäväksensä mitä hän +oli luullut viholliseksensa. + +-- En, sanoi d'Artagnan, en, täytyy minun tunnustaa; sattuma saattoi +minut teidän tiellenne; minä näin naisen naputtavan erään ystäväni +ikkunaan... + +-- Erään ystävänne? keskeytti rouva Bonacieux. + +-- Epäilemättä; Aramis on parhaimpia ystäviäni. + +-- Aramis, kuka se on? + +-- Mitä mä kuulenkaan! Sanotteko minulle, ett'ette tunne Aramista? + +-- Ensi kertaa kuulen hänen nimeänsä mainittavan. + +-- Ensi kertaako siis kävitte siinä talossa? + +-- Niin todella. + +-- Ettekä tienneet siellä asuvan nuoren miehen? + +-- En. + +-- Muskettisoturin? + +-- En laisinkaan. + +-- Ette siis käyneet häntä tapaamassa? + +-- En missään nimessä. Muutoin, näittehän kyllä, että puhuin erään +naisen kanssa. + +-- Tosin kyllä; mutta tuo nainen oli Aramiksen ystäviä. + +-- Siitä en tiedä mitään. + +-- Koskapa hän asuu hänen luonansa. + +-- Se ei minua liikuta. + +-- Mutta kukas hän on? + +-- Oh, se ei ole minun salaisuuteni. + +-- Rakas rouva Bonacieux, te olette viehättävä; mutta samalla niin tuiki +salaperäinen... + +-- Pilaakos se minua? + +-- Ei suinkaan, te olette päinvastoin lumoava. + +-- Hyvä, antakaa minulle käsivartenne. + +-- Sangen mielelläni. Ja nyt? + +-- Saattakaa minua. + +-- Minne? + +-- Sinne, minne minä menen. + +-- Mutta minnekkä te menette? + +-- Sen näette, kun saatatte minut portille. + +-- Tuleeko minun odottaa? + +-- Se on tarpeetonta. + +-- Te palaatte siis yksin? + +-- Ehkä, tai ehk'en. + +-- Mutta se, joka teitä sitten saattaa, onko se mies vai nainen? + +-- Sitä en vielä tiedä. + +-- Minäpä tiedän. + +-- Kuinka niin? + +-- Minä odotan, kunnes näen teidän tulevan. + +-- Siinä tapauksessa hyvästi! + +-- Kuinka niin? + +-- Minä en tarvitse teitä. + +-- Mutta pyysittehän... + +-- Aatelismiehen apua, enkä vakoojan väijymistä. + +-- Se on kova sana. + +-- Miksikä nimitetään semmoisia, jotka seuraavat toista vastoin hänen +tahtoansa? + +-- Ajattelemattomiksi. + +-- Nimitys on liian mieto. + +-- No niin, rouva hyvä, kyllä näen, että täytyy tehdä kaikki mitä te +tahdotte. + +-- Minkä vuoksi luovuitte ansiosta tehdä jo alusta alkain sillä tavoin? + +-- Eikös katuminen ole mikään ansio? + +-- Kaduttekos te toden perästä? + +-- Sitä en tiedä itsekkään. Mutta sen vaan tiedän, että lupaan tehdä +kaikki mitä tahdotte, jos sallitte minun saattaa teitä perille asti. + +-- Jätättekös minut sitten? + +-- Jätän. + +-- Vakoomatta minun tuloani? + +-- Niin. + +-- Kunniasananne kautta? + +-- Aatelisen kunniani kautta. + +-- Tässä käsivarteni ja menkäämme. + +D'Artagnan tarjosi käsivartensa rouva Bonacieux'ille, joka kietoi siihen +omansa, puoliksi leikillä, puoliksi peloissaan, ja näin saapuivat +molemmat yhdessä La Harpe'n kadun korkeimmalle kohdalle. Sinne päästyä +nuori nainen näytti eperoivan, niinkuin hän oli tehnyt jo Vaugirard'in +kadulla. Eräistä merkeistä näytti hän tuntevan muutaman portin ja +lähestyen porttia, lausui hän: + +-- Nyt, herrani, tänne on minulla asia mennä; tuhannet kiitokset +kunnioitettavasta seurastanne, joka minut pelasti niistä vaaroista, +joiden alaisena yksin olisin ollut. Mutta teidän sanannepitämisen hetki +on tullut: minä olen perillä. + +-- Eikä teillä ole mitään peljättävää palatessanne? + +-- Ei muuta kuin rosvoja. + +-- Eikös se ole mitään? + +-- Mitä ne voisivat minulta ottaa? minulla ei ole penniäkään taskussani. + +-- Ette muista tuota kaunista, kirjailtua, vaakunoittua nenäliinaa. + +-- Mitä nenäliinaa? + +-- Jonka löysin teidän jalkojenne juuresta ja jonka pistin takaisin +taskuunne. + +-- Vaietkaa, vaietkaa onneton! huusi nuori nainen, tahdotteko syöstä +minut perikatoon? + +-- Te näette siis, että teillä kyllä on vielä vaaroja, koska yksi ainoa +sana saattaa teidät vapisemaan, ja koska tunnustatte, että joutuisitte +perikatoon, jos tuo sana kuultaisiin. Ah, kuulkaa, rouva hyvä, huudahti +d'Artagnan, tarttuen hänen käteensä ja luoden häneen tulisen silmäyksen, +kuulkaa, olkaa jalomielinen, uskokaa minulle salaisuutenne; ettekö ole +jo lukeneet silmistäni, että sydämmessäni palaa ystävyys ja +myötätuntoisuus teitä kohtaan. + +-- Olen kyllä, vastasi rouva Bonacieux; pyytäkää vaan tietää minun omia +salaisuuksiani, ne minä ilmoitan, vaan toisten salaisuuksia, se on +toinen asia. + +-- Hyvä, sanoi d'Artagnan, kyllä minä otan niistä selvän; koska nuo +salaisuudet voivat vaikuttaa teidän elämäänne, täytyy niiden joutua +minun omikseni. + +-- Kavahtakaa itseänne siitä, huudahti nuori nainen niin vakavasti, että +d'Artagnan vavahti ehdottomasti. Oh, elkää sekoittuko mihinkään minua +koskeviin asioihin, elkää koettako auttaa minua toimissani; ja tätä +kaikkea pyydän minä sen tunteen nimessä, jonka minä olen teissä +herättänyt, sen hyväntyön nimessä, jonka olette minua kohtaan tehneet, +ja jota en koskaan elämässäni ole unhottava. Uskokaa ennemmin, mitä nyt +teille sanon. Elkää huoliko enää minusta, minä en ole enää olemassa +teille, olkoon niinkuin ette olisi koskaan minua nähneet. + +-- Tuleeko Aramiksenkin tehdä samoin kuin minun, rouva hyvä? kysyi +d'Artagnan loukattuna. + +-- Te lausutte jo toisen tai kolmannen kerran tuota nimeä, herra, vaikka +olen teille sanonut, ett'en minä tunne häntä. + +-- Te ette tunne sitä miestä, jonka ikkunaan olette naputtaneet! +Kuulkaas, hyvä rouva, te luulette minua kovin herkkäuskoiseksi. + +-- Tunnustakaa, että keksitte tuon jutun ja luotte tuon tekohenkilön, +saadaksenne vaan minut puhumaan. + +-- Minä en keksi mitään, rouva hyvä, enkä luo mitään tekohenkilöä, vaan +puhun täyttä totta. + +-- Ja te sanotte erään ystävänne asuvan siinä talossa. + +-- Niin sanon ja uudistan sen vielä kolmannen kerran, talo on sama, +jossa ystäväni asuu ja se ystävä on Aramis. + +-- Kaikki tuo selkenee vast'edes, mutisi nuori nainen; mutta, hyvä +herra, vaietkaa nyt. + +-- Jos te voisitte katsella minun avonaiseen sydämmeeni, sanoi +d'Artagnan, saisitte lukea siellä niin paljon uteliaisuutta, että teille +tulisi minua sääli, ja niin paljon rakkautta, että te kohta paikalla +tyydyttäisitte uteliaisuuteni. Teillä ei ole mitään peljättävää niiltä, +jotka teitä rakastavat. + +-- Te puhutte sangen pian rakkaudesta, hyvä herra! sanoi nuori nainen +päätänsä pudistellen. + +-- Se tapahtuu sen vuoksi, että rakkaus syttyi minuun pian ja ensimäistä +kertaa, enkä ole vielä kahdenkymmenen vuotias. + +Nuori nainen silmäili häntä salaa. + +-- Kuulkaapas, minä olen jälillä, sanoi d'Artagnan. Siitä on nyt kolme +kuukautta, kun olin vähältä joutua kaksintaisteluun Aramiksen kanssa +samannäköisen nenäliinan vuoksi, kuin mitä te näytitte tuolle Aramiksen +luona olevalle naiselle, nenäliinan, joka oli merkitty samalla tavoin, +siitä olen varma. + +-- Herra, virkkoi nuori nainen, te väsytätte minut tutkisteluillanne. + +-- Mutta te, varova rouva, ajatelkaas, jos teidät olisi otettu kiini +nenäliinoinenne ja tuo liinanen olisi teiltä anastettu, silloinhan +olisitte jääneet pulaan. + +-- Miksi niin, nimikirjaimet ovat samat kuin minun: C. B., Constance +Bonacieux. + +-- Tai Camille Bois-Tracy. + +-- Vaietkaa, herra, vielä kerran vaietkaa! Koska teitä eivät pidätä ne +vaarat, jotka minua uhkaavat, ajatelkaa niitä vaaroja, jotka teitä +itseänne uhkaavat. + +-- Minuako? + +-- Niin, teitä juuri. Te olette vaarassa joutua kiini, te olette +vaarassa menettää henkenne siitä, että tunnette minut. + +-- Silloin en jätäkkään teitä enää. + +-- Herra, virkkoi nuori nainen rukoillen ja kätensä yhteen liittäen, +herra, taivaan nimessä, sotilaskunnianne nimessä, aatelisjalouden +nimessä, erotkaa minusta, kuulkaas, kello lyö jo kaksitoista, aika, +jolloin minua odotetaan, on tullut. + +-- Rouva hyvä, sanoi nuori mies kumartaen, en voi mitään kieltää, jota +minulta tuolla tavoin anotaan; olkaa rauhassa, minä poistun. + +-- Mutta te ette seuraa minua, ettekä vakoile minua? + +-- Minä menen kotiini heti paikalla. + +-- Ah, minä tiesin, että olitte kunnon nuori mies! huudahti rouva +Bonacieux, ojentaen hänelle kätensä ja laskien toisen kätensä vasten +pientä, syvällä muurissa olevaa porttia. + +D'Artagnan tarttui ojennettuun käteen ja suuteli sitä innokkaasti. + +-- Ah, ennemmin olisin ollut teitä kokonaan näkemättä, huudahti +d'Artagnan tuolla lapsellisella avomielisyydellä, jolle naiset usein +panevat suuremman arvon kuin kohteliaisuuden korupuheille, koska se +paljastaa sydämmen ajatukset ja osoittaa tunteen valloittaneen +ymmärryksen. + +-- No niin, virkkoi rouva Bonacieux milt'ei hellästi ja puristi +d'Artagnan'in kättä, joka ei vielä ollut päästänyt irti hänen kättänsä, +no niin, minä en sano niinkuin te, vaan: mikä tänään menetetään, ei +tarvitse olla ainaiseksi menetetty. Kukas tiesi, enkö kerran vapaaksi +päästyäni tyydytä teidän uteliaisuuttanne? + +-- Ja annatteko saman lupauksen rakkaudelleni? huudahti d'Artagnan +riemullisena. + +-- Oh, siinä suhteessa en sitoudu mihinkään, se riippuu niistä +tunteista, joita taidatte minussa herättää. + +-- Siis tällä hetkellä, rouva... + +-- Tällä hetkellä, herra, olen joutunut vasta kiitollisuuteen asti. + +-- Ah, te olette liian viehättävä, sanoi d'Artagnan alakuloisena ja te +käytätte väärin minun rakkauttani. + +-- En suinkaan, vaan minä käytän teidän jalomielisyyttänne, siinä +kaikki. Mutta uskokaa pois, on muutamia, joita kelpaa odottaa. + +-- Oh, te saatatte minut mitä onnellisimmaksi! Elkää unhottako tätä +iltaa, elkää unhottako tätä lupausta. + +-- Olkaa, huoleti, minä olen kaikki muistava paikallansa ja ajallansa. +No niin, menkää siis, menkää taivaan nimessä! Minua odotettiin juuri +puoliyön aikaan ja nyt olen myöhästynyt. + +-- Viisi minuuttia. + +-- Tosin; mutta muutamissa tapauksissa on viisi minuuttia viisi +vuosisataa. + +-- Kun lemmitään. + +-- Niinpä niin! Kukas teille sanoo, ett'en minä ole asioissa rakastajan +kanssa? + +-- Teitä odottaa mies? huudahti d'Artagnan, mies! + +-- Kas niin, nyt on kiista taas alkamaisillaan, sanoi rouva Bonacieux, +hymyillen vähän kärsimättömän sekaisesti. + +-- Ei, ei, kyllä minä menen; minä luotan teihin, minä tahdon omistaa +kaiken ansion ystävyydestäni, vaikka tämä ystävyys olisi tyhmyyttä. +Hyvästi rouva, hyvästi! + +Ja ikäänkuin hän olisi tuntenut olevansa voimaton irtautumaan tuosta +kädestä, jota hän piteli, muutoin kuin tempaisemalla, syöksähti hän pois +juoksujalassa, jonka jälkeen rouva Bonacieux, samoinkuin äsken, noppasi +ikkunaan kolme kertaa hiljaa ja säännöllisesti; kun d'Artagnan oli +ehtinyt kadun kulmaan, käännähti hän: portti oli auvennut ja +sulkeutunut, kaunis kauppiaanrouva oli kadonnut. + +D'Artagnan jatkoi matkaansa, hän oli antanut kunniasanansa, ett'ei +vakoisi rouva Bonacieux'iä, ja vaikka tuon naisen henki olisi riippunut +siitä paikasta, jonne hän nyt meni, tai siitä henkilöstä, joka häntä oli +saattava, d'Artagnan olisi mennyt kotiinsa, koska hän oli sanonut sinne +menevänsä. Viiden minuutin kuluttua oli hän Fossoyeurs'in kadun +varrella. + +-- Athos parka, sanoi hän, hän ei tiedä mitä kaikki tämä merkitsee. Hän +on kaiketi nukkunut odottaissaan minua, tai on hän palannut kotiinsa ja +sinne tultuansa saanut tietää erään naisen käyneen siellä. Nainen +Athoksen luona! Mutta mitäs siitä, jatkoi d'Artagnan, olihan nainen +Aramiksenkin luona. Tämä kaikki on kovin outoa ja olenpa varsin utelias +tietämään, kuinka tämä päättyy. + +-- Huonosti, herra, huonosti, vastasi ääni, jonka nuori mies tunsi +Planchet'in ääneksi: sillä puhuen vallan kuultavasti, niinkuin +mietteissään olevien on tapa, oli hän joutunut siihen porraskäytävään, +joka vei hänen huoneesensa. + +-- Kuinka, huonostikko? mitä sinä heittiö sillä tarkoitat? kysyi +d'Artagnan, mitä siis on tapahtunut? + +-- Kaikellaisia onnettomuuksia. + +-- Mitä? + +-- Ensinkin on herra Athos otettu kiini. + +-- Otettu kiini! Athos! kiini! minkätähden? + +-- Hänet löydettiin teidän luonanne ja luultiin teiksi. + +-- Ja kuka on hänet kiini ottanut? + +-- Poliisit, joita kutsuivat ne mustat miehet, jotka te ajoitte pakoon. + +-- Miksi hän ei sanonut nimeänsä? miksi hän ei ilmoittanut olevansa +vieras koko asialle? + +-- Sitä hän kyllä kavahti, herra: päinvastoin lähestyi hän minua ja +kuiskutti: "Sinun herrasi tarvitsee tällä hetkellä vapautensa, enkä +minä, sillä hän tietää kaikki ja minä en mitään. Luullaan ottaneensa +kiini hänet ja sepä antaa hänelle aikaa; kolmen päivän perästä sanon +minä, kuka olen, ja kyllä täytyy päästää minut silloin vapaaksi." + +-- Bravo! Athos! jalo sydän, mutisi d'Artagnan, kyllä sinut tuosta hyvin +tunnen. Ja mitä tekivät poliisit? + +-- Neljä heistä lähti häntä viemään, en tiedä minne, Bastiljiin tai +For-l'Évêque'iin. Kaksi jäi mustien miesten seuraan, jotka penkoivat +joka paikan ja ottivat pois kaikki paperit. Kaksi viimeistä vihdoin, he +olivat kaiken tuon aikaa vartijoina portilla; sittenkuin kaikki oli +toimitettu, menivät he pois, jättäen talon aivan mullin mallin. + +-- Entäs Porthos ja Aramis? + +-- Heitä en tavannut, he eivät ole tulleet. + +-- Mutta he voivat tulla minä hetkenä tahansa, sillä käskithän sanoa +heille, että minä odotan heitä? + +-- Käskin, herra. + +-- No niin, elä siis liikahda täältä; jos he tulevat, ilmoita heille +mitä minulle on tapahtunut ja pyydä heitä odottamaan minua +Pomme-de-Pin'in ravintolassa; täällä olisi vaarallista, koska taloa +kenties vakoillaan. Minä menen herra de Tréville'n luokse ilmoittamaan +hänelle kaikki, ja ehkäpä tapaan heidät siellä. + +-- Teen niinkuin käskitte, herra, sanoi Planchet. + +-- Mutta sinä jäät tänne, sinä et pelkää! sanoi d'Artagnan, kääntyen +takaisin rohkaisemaan palvelijaansa. + +-- Olkaa huoleti, herra, sanoi Planchet, ette tunne minua vielä; minä +olen rohkea, kun siksi rupean, se on varma! se on aivan kuinka rupeaa; +sitä paitsi olen pikardilainen. + +-- Siis se on päätetty, sanoi d'Artagnan, sinä annat tappaa itsesi +ennemmin, kuin lähdet paikastasi. + +-- Kyllä, herra, en jätä mitään tekemättä, jolla vaan voin osoittaa +olevani uskollinen herralleni. + +-- Hyvä, sanoi d'Artagnan itsekseen, kyllä näkyy, että keino, jota +käytin pojalle, on varmasti hyvä; käytän sitä vastakin, jos tilaisuus +vaatii. Ja niin nopeasti kuin päivän juoksusta vähän väsyneet jalkansa +myönsivät, d'Artagnan riensi Colombier'in kadulle. + +Herra de Tréville ei ollut hotellissaan; hänen komppaniiallansa oli +vahtivuoro ja hän oli Louvressa komppaniiansa kanssa. + +Hänen täytyi saada tavata herra de Tréville; oli tärkeätä herra de +Tréville'n saada tietää mitä oli tapahtunut. + +D'Artagnan päätti koettaa päästä Louvreen. Desessarts'in komppaniian +henkivartijapuku oli kaiketi saattava hänet pääsemään sisään. + +Hän meni siis alas Petits-Augustins'in katua ja kulki pitkin +satamanvartta Pont-Neuf'in sillalle; hän mietti hetkisen mennä lautalla +ylitse; mutta tultuaan rannalle, oli hän koneenomaisesti pistänyt käden +taskuunsa ja huomannut, ett'ei hänellä ollut maksaa lauttarahaa. + +Kun hän oli päässyt Guénégaud'in kadun korkeimmalle kohdalle, näki hän +Dauphine'n kadulta tulevan kaksi henkeä, joiden ulkoasu häntä +kummastutti. + +Nuo kaksi henkeä olivat: toinen mies, toinen nainen. Nainen muistutti +liikenteeltään rouva Bonacieux'iä, ja mies oli täsmälleen Aramiksen +kaltainen. + +Sitä paitsi naisella oli tuo musta vaippa, jonka d'Artagnan vielä oli +näkevinänsä kuvautuvan Vaugirard'in kadun ikkunaa vasten ja samoin La +Harpe'n kadun ikkunaa vasten. + +Siihen lisäksi miehellä oli muskettilaispuku. + +Naisen huuppa oli alaslaskettu, mies piti liinaa kasvojensa edessä; tuo +kaksinkertainen varovaisuus osoitti, että molemmat tahtoivat kaikin +mokomin olla tuntemattomat. + +He tulivat sillalle: tämä oli d'Artagnan'inkin tie, koska hän oli +matkalla Louvreen; d'Artagnan seurasi heitä. + +D'Artagnan ei ollut päässyt kahtakymmentä askelta, kun hän jo oli varma +siitä, että nainen oli rouva Bonacieux ja mies Aramis. + +Hän tunsi tällä haavaa kaikki luulevaisuuden epäilykset sydämmessään. + +Hän oli kaksinkertaisesti petetty, häntä petti sekä ystävänsä että tuo, +jota hän rakasti kuin omaa lemmittyänsä ainakin. Rouva Bonacieux oli +vannonut kaikkein pyhäin nimessä, ett'ei hän tuntenut Aramista ja +neljännestunti sen perästä, kuin hän tuon valan oli tehnyt, riippui hän +Aramiksen käsivarressa. + +D'Artagnan ei edes ajatellut, että hän vasta kolme tuntia takaperin oli +tullut tuntemaan tuon kauniin kauppiaanvaimon, että tuolla naisella ei +ollut muuta kuin rahtunen kiitollisuutta häntä kohtaan siitä, että hän +oli pelastanut hänet noiden mustien miesten käsistä, jotka tahtoivat +ryöstää hänet, ja että tuo nainen ei ollut mitään hänelle luvannut. Hän +piti itsensä vaan häväistynä, petettynä, pilkattuna rakastajana; vihan +puna sävähti hänen kasvoillensa ja hän päätti ottaa kaikesta selvän. + +Nuori nainen ja nuori mies olivat huomanneet, että heitä seurattiin, ja +he olivat ruvenneet jouduttamaan askeleitansa. D'Artagnan lähti +juoksemaan, meni heidän ohitsensa ja kääntyi juuri siinä hetkessä, kuin +he olivat La Samaritaine'n edessä, lyhdyn loisteessa, joka valaisi koko +sen osan siltaa. + +D'Artagnan seisahtui heidän eteensä ja he seisahtuivat hänen eteensä. + +-- Mitä tahdotte, herra? kysyi muskettisoturi, vetäytyen askeleen +taaksepäin ja vieraalla puheenmurteella, joka ilmaisi d'Artagnan'ille, +että hän oli erhettynyt toisen henkilön suhteen. + +-- Se ei ole Aramis! huudahti hän. + +-- Ei, herra, se ei ole Aramis, ja huudahduksestanne voin päättää, että +olette luulleet minua toiseksi henkilöksi, ja minä suon teille anteeksi. + +-- Te minulle anteeksi! huudahti d'Artagnan. + +-- Niin, vastasi tuntematon, sallikaa minun siis mennä, koska teillä ei +ole asiaa minulle. + +-- Te olette oikeassa, herra, sanoi d'Artagnan, minulla ei ole asiaa +teille, vaan tälle rouvalle. + +-- Rouvalle! ette te häntä tunne, sanoi muukalainen. + +-- Te erhetytte, herra, minä tunnen hänet. + +-- Ah, virkkoi rouva Bonacieux soimaavalla äänellä; ah, herra! minulla +oli teidän sotilassananne ja teidän aatelinen kunniasananne; toivoin +voivani siihen luottaa. + +-- Ja minä, rouva hyvä, sanoi d'Artagnan hämillänsä, te lupasitte +minulle... + +-- Ottakaa käsivarrestani, rouva, sanoi muukalainen, ja jatkakaamme +matkaamme. + +Silloin d'Artagnan, hämmentyneenä, ällistyneenä ja kukistuneena kaikesta +siitä mitä oli tapahtunut, jäi ristissä-käsivarsin seisomaan +muskettisoturin ja rouva Bonacieux'in eteen. + +Muskettisoturi astui askeleen esiin ja työnsi d'Artagnan'in kädellänsä +syrjään. + +D'Artagnan hypähti taaksepäin ja veti miekkansa. + +Samalla, kertaa ja salaman nopeudella tuntematon veti myöskin miekkansa. + +-- Taivaan nimessä, mylord! huudahti rouva Bonacieux, heittäytyen +taistelevien väliin ja tavoittaen heidän miekkojansa avoimin sylin. + +-- Mylord! huudahti d'Artagnan, jolle äkkiä valkeni koko asia, mylord, +anteeksi, herra; olisitteko te... + +-- Mylord herttua Buckingham, sanoi rouva Bonacieux matalalla äänellä; +ja nyt voitte syöstä meidät kaikki turmioon. + +-- Mylord, rouva, anteeksi, sata kertaa anteeksi; mutta minä rakastin, +mylord, ja olin luulevainen; te tiedätte, mylord, mitä rakastaminen on; +suokaa minulle anteeksi ja sanokaa minulle, kuinka voin antaa henkeni +Teidän armonne edestä. + +-- Te olette uljas nuori mies, sanoi Buckingham, ojentaen +d'Artagnan'ille kätensä, jota tämä puristi kunnioittavasti; te tarjootte +minulle palvelustanne, minä otan tarjouksen vastaan; seuratkaa meitä +kahdenkymmenen askeleen päässä Louvreen saakka; ja jos joku meitä +vakoilee, tappakaa hänet! + +D'Artagnan sijoitti paljaan miekan kainaloonsa, antoi rouva Bonacieux'in +ja herttua Buckingham'in astua kaksikymmentä askelta ja seurasi heitä +sitten, valmiina täyttämään sananmukaisesti Kaarlo I:n ylevän ja komean +ministerin määräyksiä. + +Vaan onneksi ei nuorelle seidille sattunut mitään tilaisuutta +osoittamaan herttualle todistusta ystävyydestänsä, ja nuori nainen ja +kaunis muskettisoturi menivät Louvreen l'Échellen portista, kohtaamatta +mitään häiriötä. + +D'Artagnan taas, hän meni suoraa päätä Pomme-de-Pin'in ravintolaan, +jossa hän löysi Porthoksen ja Aramiksen jo odottamassa häntä. + +Mutta antamatta heille muita selityksiä vaivoista, joita hän oli heille +saattanut, sanoi hän vaan, että hän oli yksinään suorittanut sen toimen, +johon hän oli luullut tarvitsevansa heidän apuansa. + +Ja nyt, kun kertomuksemme on vetänyt meidät mukaansa, jättäkäämme kolme +ystäväämme menemään kukin kotiinsa, ja seuratkaamme herttua +Buckingham'ia ja hänen opastansa Louvren sokkeloihin. + + + + +XII. + +Georges Villiers, Buckingham'in herttua. + + +Rouva Bonacieux ja herttua pääsivät Louvreen ilman haittoja; rouva +Bonacieux tunnettiin olevan kuningattaren palveluksessa; herttualla oli +herra de Tréville'n muskettisoturin puku, ja herra de Tréville oli, +niinkuin jo sanoimme, tänä iltana vahdissa. Muutoin Germain oli +kuningattaren puolella ja jos jotakin olisi tapahtunut, rouva Bonacieux +olisi joutunut syylliseksi muka rakastajansa kuljettamisesta Louvreen, +siinä kaikki: hän oli ottanut rikoksen niskoillensa; hänen maineensa +olisi tosin mennyt, mutta mitä arvoa suuren maailman silmissä oli pienen +kauppiaanrouvan maineella? + +Kerta päästyänsä hovin sisälle, herttua ja nuori nainen kulkivat muurin +vierustaa noin parikymmentä askelta; kun se matka oli kuljettu, rouva +Bonacieux sysäsi erästä pientä takaovea, joka oli päivillä auki, vaan +öiksi tavallisesti suljettiin; ovi antoi mukaa; molemmat vaeltajat +kävivät sisään ja joutuivat nyt pilkkopimeään, vaan rouva Bonacieux +tunsi kaikki sopet ja solukat tässä osassa Louvrea, joka oli hovin +palvelusväen huostassa. Hän sulki oven jälkeensä, otti herttuaa kädestä, +astui haparoiden muutamia askelia, tapasi käsipuun, etsi jalallansa +porrasastimen ja alkoi nousta portaita: herttua luki kaksi kerrosta. +Silloin kääntyi hän oikealle, kulki pitkää käytävää, laskeutui yhden +kerroksen, astui vielä muutamia askeleita, pisti avaimen erääsen +lukkoon, aukasi oven ja työnsi herttuan huoneesen, jota valaisi +ainoastaan yölamppu, ja sanoi: "Jääkää tähän, mylord herttua, tullaan +kohta." Sitten meni hän ulos samasta ovesta, sulki sen lukkoon, niin +että herttua oli aivan sananmukaisesti vankina. + +Mutta vaikka herttua oli vallan yksinään, ei hän, se meidän tulee sanoa, +tuntenut pelkoa silmänräpäystäkään: eräs hänen luonteensa huomattavimpia +puolia oli seikkailun halu ja taipumus romaanimaisuuteen. Peloton, +rohkea ja yritteliäs kun hän oli, tämä ei ollut ensi kertaa, jolloin hän +oli henkensä kaupalla tällaisissa yrityksissä; hän oli saanut tietää, +että tuo Itävallan Annan sepitetty kutsumus, jota noudattaen hän oli +Pariisiin tullut, oli ansa, ja, sen sijaan että olisi palannut +Englantiin, hän oli käyttänyt väärin sitä asemaa, mihin hän oli asetettu +ja antanut vakuuttaa kuningattarelle, ett'ei hän lähtisi pois, +kohtaamatta häntä. Alussa oli kuningatar jyrkästi kieltänyt, vaan sitten +oli hän peljännyt että herttua suutuksissaan tekisi jonkun hullutuksen. +Jo oli hän päättänyt ottaa hänet vastaan, pyytääksensä häntä lähtemään +kohta paikalla, kun juuri samana päätöksen iltana rouva Bonacieux, jonka +toimeksi oli jätetty herttuan etsiminen ja Louvreen tuominen, oli salaa +anastettu pois. Kahteen päivään ei ensinkään tiedetty mihin hän oli +joutunut, ja kaikki näytti menneen myttyyn. Vaan kun rouva Bonacieux +kerta pääsi irti ja yhteyteen de la Porte'n kanssa, olivat asiat +päässeet taas oikealle radallensa ja hän oli nyt juuri täyttänyt sen +vaarallisen toimen, joka ilman hänen kiinijoutumistaan olisi jo kolme +päivää aikaisemmin tullut täytetyksi. + +Buckingham, jäätyänsä yksin, meni katsomaan peiliin. Muskettilaispuku +sopi hänelle vallan mainiosti. + +Kolmenkymmenen viiden vuotiaana, niinkuin hän silloin oli, nimitettiin +häntä täydellä syyllä Ranskan ja Englannin kauneimmaksi ja pulskimmaksi +naisten sankariksi. + +Kahden kuninkaan suosikkina, miljoonien omistajana, ylivaltijaana +kuningaskunnassa, jota hän mielensä jälkeen myllisteli ja oikkunsa +mukaan tyynnytteli, Georges Villiers, Buckingham'in herttua, oli +saavuttanut tuon sadunomaisen aseman, joka vuosisatojen vieriessä +täyttää jälkimaailman hämmästyksellä. + +Niinpä menikin hän, itseensä luottavana, vallastansa vakuutettuna, +varmana siitä, että ne lait, jotka muita ihmisiä hallitsevat, eivät +häneen pysty, kohden sitä päämäärää, jonka hän oli itsellensä asettanut, +vaikka se päämäärä olisi ollut niin korkealla ja niin häikäisevän +kirkas, että muille olisi ollut sula hullutus luoda silmiänsäkään +siihen. Sillä tavoinpa hänen oli onnistunut useita kertoja lähestyä +kaunista ja ylpeätä Itävallan Annaa ja loistonsa voimalla rakastuttaa +hänet itseensä. + +Georges Villiers kävi siis, niinkuin sanoimme, peilin eteen, asetteli +kauniit vaaleat suortuvansa kiharoihin, jotka hatun painosta olivat +joutuneet masennuksiin, väänsi viiksensä kuntoon, ja ilosta +pamppailevalla sydämmellä, onnellisena ja ylpeänä sen hetken +lähestymisestä, jota hän niin kauvan oli halunnut, hymyili hän itselleen +ylpeydestä ja toivosta, + +Samassa tuokiossa seinään kätketty salaovi aukeni ja eräs nainen tuli +näkyviin. Buckingham huomasi tuon ilmauksen peilistä; hän huudahti -- se +oli kuningatar! + +Itävallan Anna oli silloin kuuden tai seitsemänkolmatta vuoden ikäinen, +toisin sanoen, hän oli kauneutensa kukoistuksessa. + +Hänen käyntinsä oli kuningattaren tai jumalattaren; hänen silmänsä, +jotka säihkyivät smaragdin loistolla, olivat erinomaisen ihanat, ja +olivat täynnä samalla suloa ja majesteetillisuutta. + +Hänen suunsa oli pieni ja ruusunpunainen ja vaikka alahuuli pisti vähän +ylähuulen edelle, mikä Itävallan suvun jäsenillä oli ominaista, oli tuo +suu mitä suloisin hänen hymyillessään, vaan myöskin mitä +ylenkatseellisin hänen halveksiessaan. + +Hänen hipiönsä oli ylistetty hienoudestaan ja pehmeydestään, hänen +kätensä ja käsivartensa olivat hämmästyttävän kauniit, ja kaikki sen +ajan runoilijat lauloivat niitä verrattomiksi. + +Hänen hiuksensa vihdoin, jotka, vaaleat nuoruudessaan, olivat muuttuneet +kastanjanvärisiksi ja joita hän piti korkealle kammattuina ja vahvasti +puuteroittuina, kehystivät ihmeteltävän somasti hänen muotoansa, jossa +ankarinkaan arvostelija ei olisi voinut toivoa muuta kuin hieman +vähemmän punaa eikä vaativaisinkaan kuvanveistäjä muuta kuin nenän +hiukkasen hienopiirteisemmäksi. + +Buckingham joutui hetkiseksi häikäistyksiin; ei koskaan ollut Itävallan +Anna näyttänyt niin ihanalta keskellä noita tanssijaisia, juhlia, +karuselleja, kuin hän näytti tällä hetkellä yksinkertaiseen +satiinipukuun verhottuna ja donna Estefanan seuraamana, tuon ainoan +espanjalaisen naisen, jota kuninkaan luulevaisuus ja Richelieu'n vainot +eivät olleet karkoittaneet hovista. + +Itävallan Anna astui kaksi askelta esiin; Buckingham heittäysi +polvillensa ja ennenkuin kuningatar ennätti sitä estää, suuteli hänen +hameensa paltetta. + +-- Herttua, te tiedätte kai jo, että minä se en ollut, joka kirjoitti +teille. + +-- Oh, kyllä, armollinen rouva, Teidän Majesteettinne, kyllä tiedän, +huudahti herttua; minä tiedän, että olin hullu, mieletön, uskomaan että +lumi elostuisi, että marmori lämpenisi; mutta mitäs, kun rakastaa, uskoo +herkästi rakkautta; muutoin, minun matkani ei ole mennyt aivan hukkaan, +koska nyt saan nähdä teidät. + +-- Niin, vastasi Anna, vaan te tiedätte minkä vuoksi ja millä tavoin +minä teidät otan vastaan; tämä on sen vuoksi, että olette tunteeton +minun tuskilleni, olette itsepäisesti jääneet viipymään kaupunkiin, +jossa panette vaaraan teidän henkenne ja minun kunniani; minä siis otan +teidät vastaan sanoakseni teille, että kaikki meitä eroittaa, meren +syvyydet, kuningaskuntien vihollisuus, valojen pyhyys. Jumalatonta on +uhoitella tämmöisiä esteitä vastaan, mylord. Minä otan teidät vastaan +sanoakseni teille ett'emme saa enää kohdata toisiamme. + +-- Puhukaa, rouva, puhukaa, kuningatar, sanoi Buckingham; teidän +äänenne sulous lieventää teidän sanojenne kovuutta. Te puhutte +jumalattomuudesta! mutta jumalatonta on eroittaa kahta sydäntä, jotka +Jumala on luonut toinen toisillensa. + +-- Mylord, huudahti kuningatar, te unhotatte, ett'en minä koskaan ole +sanonut teitä rakastavani. + +-- Vaan te ette myöskään ole koskaan sanoneet, että te ette minua +rakasta, ja todella semmoisen sanominen olisi Teidän Majesteettinne +puolelta liian suurta kiittämättömyyttä. Sillä sanokaapa minulle, mistä +te löydätte minun rakkauteni vertaista, rakkauden, jota ei aika, ei +poissaolo, ei epätoivo, ei mikään ole voinut sammuttaa; rakkauden, joka +tyytyy muutamaan kadotettuun nauhaan, muutamaan satunnaiseen +silmäykseen, muutamaan vahingossa lausuttuun sanaan? + +Siitä on nyt kolme vuotta, rouva, kun näin teidät ensi kerran, ja koko +nämä kolme vuotta olen teitä samalla tavalla rakastanut. + +Tahdotteko, että kerron teille, kuinka olitte puettuna, silloinkuin +ensimäisen kerran teidät näin? tahdotteko kuulla luettelevani jokaisen +pienimmänkin koristuksen puvussanne? Malttakaas, minä näen teidät vielä: +te istuitte espanjalaisissa vaunuissanne, teillä oli yllänne vihriä +satiinihame kultaisine ja hopeaisine koristuksineen, riippuvat hiat, +kauniihin käsivarsiinne kiinni solmittuina, noihin ihmeteltäviin +käsivarsiin, sekä suurilla jalokivillä koristettuina; teillä oli +umpikaulus, ja pieni myssy päässänne, samanvärinen kuin hameenne, ja +myssyssä haikaransulka. + +Oh! malttakaas vielä, minä suljen silmäni, ja näen teidät semmoisena +kuin silloin olitte; minä avaan ne uudestaan ja näen millainen olette +nyt, se on, sata vertaa ihanampi vielä! + +-- Mikä mielettömyys! mutisi Itävallan Anna, jolla ei ollut rohkeutta +suuttua herttuaan siitä, että hän oli noin hyvin säilyttänyt +sydämmessään hänen kuvansa; mikä mielettömyys tuommoisilla muistoilla +pitää vireillä turhaa kiihkoa. + +-- Ja mistä tahdotte siis minun elävän? minullahan ei ole muuta kuin +muistoni. Niissä on minun onnellisuuteni, ne ovat aarteeni, toivoni. +Joka kerta kuin teidät näen, saan yhden jalokiven lisää sydämmeni +aarrearkkuun. Tämä on nyt neljäs, jonka te sinne pudotatte ja jonka otan +huostaani; sillä koko kolmena vuotena, rouva, olen saanut nähdä teidät +vaan neljä kertaa: tuo ensimäinen, josta mainitsin, toinen rouva +Chevreusen luona, kolmas Amiensin puutarhassa. + +-- Herttua, sanoi kuningatar punastuen, elkää puhuko tuosta illasta. + +-- Oh, puhukaamme, päinvastoin, rouva, puhukaamme siitä: se oli autuas, +loistava ilta minun elämässäni. Muistattehan sen kauniin yön, joka +silloin oli? Kuinka ilma oli suloinen ja tuoksuva, kuinka taivas oli +sininen ja kirkkaassa tähdessä! + +Ah, sillä kertaa, rouva sain hetkisen olla yksin teidän kanssanne; sillä +kertaa olitte valmis puhumaan minulle kaikki, elämänne autiuuden, +sydämmenne ikävän. Te nojasitte minun käsivarttani vasten, katsokaas, +tätä käsivartta vasten. Minä tunsin, kallistaissani päätäni teidän +puoleenne, teidän hiuksenne koskettavan kasvojani, ja joka kerran kun ne +koskettivat, värisin minä kiireestä kantapäähän saakka. Oh, kuningatar, +kuningatar! oh! te ette tiedä mikä taivaallinen autuus, mikä paratiisin +onnellisuus mahtui tuommoiseen hetkeen. Kuulkaas, omaisuuteni, onneni +kunniani, kaikki mitä elämästäni on enää jälellä, kaikki antaisin +semmoisesta hetkestä, semmoisesta yöstä! sillä tuona yönä, rouva, tuona +yönä rakastitte te minua, sen vannon. + +-- Mylord, mahdollista kyllä, että tilaisuuden vaikutus, suloisen illan +viehätys, teidän silmienne palo, ja tuhannet muut seikat, jotka +kerrassaan voivat saattaa naisen perikatoon, liittyivät käymään +kimppuuni sinä onnettomana yönä; mutta te näitte, mylord, kuningatar +tuli heikon vaimon avuksi: ensi sanalla, jonka uskalsitte virkkaa, ensi +rohkeudella, johon minun tuli vastata, huusin minä. + +-- Oh! niin, niin, totta kyllä, joku toinen rakkaus kuin minun olisi +tuommoisessa koetuksessa tukahtunut; mutta minun rakkauteni sai siitä +vaan tulisemmaksi ja ikuisemmaksi. Te luulitte pakenevanne minua +palaamalla Pariisiin, te luulitte, ett'en uskaltaisi jättää sitä +aarretta, jonka vartijaksi herrani oli minut asettanut. Ah! mitä minä +välitin kaikista maailman aarteista ja kuninkaista! Kahdeksan päivän +perästä olin taaskin täällä. Sillä kertaa ei teillä ollut minulle mitään +soimauksia: minä olin pannut suosioni, elämäni alttiiksi, nähdäkseni +teitä vielä edes sekunnin ajan; minä en koskettanut kättännekään, ja te +annoitte minulle anteeksi, nähdessänne minut niin nöyrtyneenä ja +katuvaisena. + +-- Niin, mutta parjaus käytti hyväkseen kaikkia noita hulluuksia, joihin +minulla ei ollut mitään osaa, sen te hyvin tiedätte, mylord. Kuningas +kardinaalin yllytyksestä kiivastui kauheasti: rouva de Vernet +karkoitettiin, Putange ajettiin maanpakoon, rouva de Chevreuse menetti +suosionsa ja kun te tahdoitte palata lähettiläänä Ranskaan, kuningas +itse, muistattehan, mylord, kuningas itse pani vastaan. + +-- Niin, ja Ranska on sodalla maksava kuninkaansa kiellon. En saa teitä, +rouva, enää nähdä; no olkoon niin! minä tahdon, että joka päivä saatte +kuulla minusta puhuttavan. + +Minkä tarkoituksen luulette olevan Ré'n saaren retkellä ja Rochelle'n +protestanttien liitolla, joita minä valmistelen? Ilon, saada nähdä +teitä! + +Minulla ei ole toivoa ase kädessä tunkeutua Pariisiin, sen kyllä tiedän; +vaan tuosta sodasta on tuleva rauha, tuo rauha tarvitsee välittäjän, +välittäjäksi olen minä tuleva. Silloin ei minua uskalleta kieltää ja +minä niin muodoin palaan Pariisiin ja olen näkevä teidät ja olen +onnellinen yhden hetkisen. Tuhannet ihmiset tosin saavat maksaa, minun +onnellisuuteni hengellänsä; mutta mitä minä siitä, kunhan vaan saan +teidät nähdä. Tuo kaikki on kyllä mieletöntä, ehkä vallan mielipuolista, +mutta sanokaapa minulle, kellä naisella on innokkaampaa rakastajaa? +kellä kuningattarella on ollut hartaampaa palvelijaa? + +-- Mylord, mylord, te otatte puollustukseksenne seikkoja, jotka teitä +syyttävät; mylord, kaikki nuo rakkauden todisteet, joita minulle +annatte, ovat melkein rikoksia. + +-- Sen vuoksi, ett'ette rakasta minua, rouva; jos minua rakastaisitte, +katselisitte noita kaikkia toisilla silmillä; jos minua rakastaisitte, +olisi se minulle liian suuri onni ja minä tulisin hulluksi. Ah! rouva de +Chevreuse, josta vast'äsken mainitsitte, rouva de Chevreuse oli +vähemmin, julma kuin te; Holland rakasti häntä ja hän vastasi hänen +rakkauteensa. + +-- Rouva de Chevreuse ei ollut kuningatar, mutisi Itävallan Anna, ja +vastoin tahtoansa voitti hänet noin valtaavan rakkauden ilmaus. + +-- Te rakastaisitte siis minua, ell'ette olisi kuningatar, rouva, +sanokaa, rakastaisitteko minua silloin? Minä saan siis uskoa, että +ainoastaan korkean asemanne arvollisuus se teidät tekee julmaksi minua +kohtaan; minä saan siis uskoa, että jos te olisitte rouva de Chevreuse, +Buckingham-paralla olisi toivoa? Kiitos noista suloisista sanoista, oi +minun kaunis Majesteettini, satakertainen kiitos! + +-- Ah! mylord, te olette väärin ymmärtäneet, väärin selittäneet; minä en +tahtonut sanoa... + +-- Vaiti, vaiti! sanoi herttua; jos minä olen onnellinen erhetyksestä, +elkää olko niin julma, että riistätte minulta tuon erhetyksen. Te +sanoitte itse, että minua on houkuteltu ansaan: ehkäpä siinä menetän +henkeni, sillä, kuulkaahan, se on kummallista, että muutamia aikoja olen +tuntenut aavistuksia siitä, että minun tulee kuolla. Ja herttua hymyili +viehättävän surumielisesti. + +-- Oh, Jumalani! huudahti Itävallan Anna kauhistuksella, joka ilmaisi +hänellä olevan herttuata kohtaan paljon hellempiä tunteita kuin mitä hän +tahtoi tunnustaa. + +-- Minä en sano tätä säikähdyttääkseni teitä, rouva, en suinkaan; aivan +naurettavaahan on, että teille siitä puhuinkaan ja uskokaa pois, minä en +tuollaisista unelmista laisinkaan pidä lukua. Mutta tuo toivo, jonka te +melkein annoitte, on kaikki palkitseva, vaikkapa itse elämänikin. + +-- No niin, sanoi Itävallan Anna, minullakin, herttua, minullakin on +aavistuksia ja unelmia. Minä uneksuin näkeväni teidän makaavan +verissänne, haavoitettuna. + +-- Vasempaan puoleen, eikö niin, puukolla? keskeytti Buckingham. + +-- Niin, juuri niin, mylord, vasempaan puoleen puukolla. Kuka on teille +ilmaissut minulla olleen semmoisen unen? Minä olen uskonut sen vaan +Jumalalle, rukoellessani häntä. + +-- Minä en enempää tahdo, te rakastatte minua, siinä on kylliksi. + +-- Minäkö rakastan teitä, minä? + +-- Niin, te. Lähettäisikkö Jumala teille samoja unia kuin minulle, +ell'ette minua rakastaisi? Tulisikko meille samoja aavistuksia, +ell'eivät meidän kumpaisenkin olemukset olisi toinen toisensa yhteydessä +sydämmien kautta? Te rakastatte minua, oi kuningatar, ja te itkisitte +minua! + +-- Oh, Jumalani, Jumalani! huudahti Itävallan Anna, tämä on enemmän kuin +mitä voin kestää. Kuulkaa, herttua, menkää taivaan nimessä, poistukaa; +en tiedä rakastanko teitä, vai enkö rakasta; mutta sen tiedän, ett'ei +minusta tule valanrikkojaa. Säästäkää minua siis ja menkää. Oh! jos isku +teidät saavuttaa Ranskassa, jos kuolette Ranskassa, jos minä saattaisin +otaksua, että te olette saaneet surmanne rakkaudestanne minua kohtaan, +en koskaan saisi lepoa, en lohdutusta, minä tulisin hulluksi. Menkää +siis, menkää, minä rukoilen teitä. + +-- Oh! kuinka ihana te olette tuollaisena! Oh, kuinka minä teitä +rakastan! sanoi Buckingham. + +-- Menkää, menkää! minä rukoilen teitä, ja palatkaa tuonnempana; +palatkaa lähettiläänä, ministerinä, palatkaa henkivartioiden suojaamana, +jotka teitä puollustavat, palvelijain ympäröimänä, jotka teitä +varjelevat, ja silloin, silloin en enää pelkää teidän henkenne vuoksi ja +minä olen onnellinen nähdessäni teidät uudestaan. + +-- Oh! onko se vaan totta, mitä te sanotte minulle? + +-- On... + +-- Hyvä! ja suostuvaisuutenne merkiksi teiltä joku esine, joka +vakuuttaisi minua, ett'en ole nähnyt unta; jotakin, mitä olette +käyttäneet, ja jota minä vuorostani saattaisin käyttää, joku sormus, +kaulavitja tai muu semmoinen. + +-- Ja menettekö sitten, menettekö sitten, jos annan teille mitä +pyydätte? + +-- Menen. + +-- Heti paikallako? + +-- Niin. + +-- Lähdette Ranskasta ja palaatte Englantiin? + +-- Niin, sen vannon! + +-- Odottakaa siis hiukkanen. + +Ja Itävallan Anna meni huoneihinsa ja tuli melkein samassa tuokiossa +takaisin, pitäen kädessään ruusupuista rasiaa, jonka kannessa oli hänen +nimimerkkinsä kullalla kirjoitettuna. + +-- Kas tässä, mylord-herttua, sanoi hän, säilyttäkää tämä muistona +minulta. + +Buckingham otti rasian ja heittäytyi toisen kerran polvilleen. + +-- Te olette luvanneet mennä, sanoi kuningatar. + +-- Ja minä pidän sanani. Kätenne, kätenne, rouva, ja sitten menen. + +Itävallan Anna ojensi kätensä sulkien silmänsä ja nojasi toisella +Estefanaan, sillä hän tunsi voimansa raukenevan. + +Buckingham painoi innokkaasti huulensa tähän kauniisen kätöseen, nousi +sitten ylös ja lausui: + +-- Ennen kuuden kuukauden kulumista, jos olen elossa, näen teidät taas, +rouva, vaikka maailma mullistuisi sen vuoksi. + +Ja äsken tekemällensä lupaukselle uskollisena kiiruhti hän ulos +huoneesta. + +Käytävässä kohtasi hän rouva Bonacieux'in, joka oli häntä odottanut ja +joka samalla varovaisuudella ja menestyksellä kuin tullessakin, saattoi +hänet ulos Louvresta. + + + + +XIII. + +Herra Bonacieux. + + +Kaikissa näissä oli mukana, niinkuin jo on voitu havaita, eräs henkilö, +josta, vaikka hänen tilansa oli kylläkin pyörivillä portailla, ei kukaan +näyttänyt suuresti huolehtivan; tämä henkilö oli Bonacieux, +valtiollisten ja rakkausjuonien kunnian-arvoisa marttyyri, juonien, +jotka niin helposti sotkeutuivat toisiinsa tänä ritarillisuuden ja +huikentelevaisuuden aikakautena. + +Onneksi, muistaneeko sitä lukija vielä tai ei, onneksi olemme luvanneet +pysyttää hänet näköpiirissämme. + +Poliisit, jotka olivat hänet ottaneet kiinni, kuljettivat hänet suoraa +päätä Bastiljiin, jossa hänen annettiin aivan vavistuksissaan kulkea +sivuitse plutonan sotamiehiä, jotka latasivat muskettejansa. + +Sitten vietiin hänet melkein maanalaiseen koppiin, jossa hän +kuljettajainsa puolelta sai kärsiä mitä karkeimpia loukkauksia ja mitä +raainta kohtelua. Poliisit näkivät, ett'eivät he olleet tekemisissä +minkään aatelismiehen kanssa ja he kohtelivat häntä kuin mitä hylkiötä. + +Noin puolen tunnin perästä tuli kirjuri tekemään loppua hänen +kärsimyksistään, vaan ei suinkaan hänen levottomuudestaan, antamalla +käskyn saattaa herra Bonacieux tutkisteluhuoneesen. Tavallisesti +tutkisteltiin vangittuja heidän luonansa, vaan Bonacieux'in kanssa ei +menetelty sillä tavoin. + +Kaksi vartijaa otti nyt kauppiaan huostaansa, saattoivat hänet erään +pihan halki, veivät hänet muutamaan käytävään, jossa seisoi kolme +vahtimiestä, aukasivat erään oven ja työnsivät hänet kehnoon huoneesen, +jossa ei ollut muuta sisustusta kuin pöytä, tuoli ja komisarjus. +Komisarjus istui tuolilla pöydän ääressä kirjoittamassa. + +Vartijat saattoivat vangin pöydän eteen ja, komisarjuksen annettua +merkin, poistuivat ulkopuolelle äänenkantamaa. + +Komisarjus, joka siihen saakka oli ollut kumartuneena papereihinsa, +kohotti nyt päätänsä nähdäkseen kenen kanssa hän oli tekemisissä. +Komisarjus oli tympeyttävän näköinen mies, terävänenäinen, keltaiset, +ulospistävät posket, pienet silmät, vaan tutkivat ja vilkkaat, kasvot +samalla kertaa ketun ja mäyrän kaltaiset. Pää, jota pitkä ja liikkuva +kaula kannatti, pisti ulos laajasta mustasta takista, ja oli heiluvassa +liikkeessä puolelta toiselle, melkein kuin kilpikonnan, kun se pistää +päänsä ulos kuorestaan. + +Hän kysyi aluksi Bonacieux'iltä hänen ristimä- ja sukunimeänsä, ikäänsä, +tointansa ja kotipaikkaansa. + +Syytetty vastasi olevansa nimeltään Jaques-Michel Bonacieux, ijältään +viidenkymmenen yhden vuoden vanha, toimeltaan entinen kauppias ja +asuvansa Fossoyeurs'in kadun varrella N:o 11. + +Sitten komisarjus kyselyn jatkamisen sijasta piti hänelle pitkiä puheita +siitä, kuinka vaarallista on halvan porvarin sekoittautua valtiollisiin +asioihin. + +Hän liitti tähän alkujohdantoon esitelmän, jossa hän kertoi kardinaalin +voimasta ja teoista, tuon verrattoman ministerin, joka voitti kaikki +ennemmäiset ministerit, joka oli oleva esimerkkinä kaikille vastaisille +ministereille, tuon ministerin, jonka voimaa ja tekoja ei kukaan +rankaisematta saanut vastustella. + +Tämän hänen puheensa toisen osan jälkeen loi hän läpitunkevan katseen +Bonacieux-parkaan ja käski hänen miettimään tilansa vaarallisuutta. + +Kauppiaan miettiminen oli jo suoritettu: hän kirosi ajatuksissaan sitä +hetkeä, jolloin herra de la Porte'n päähän oli pistänyt naittaa +kummityttärensä hänelle ja erittäinkin sitä hetkeä, jolloin tuo +kummitytär oli ruvennut kuningattaren pukurouvaksi. + +Herra Bonacieux'in luonteen pohjana oli halvan saituuden ja syvän +itsekkäisyyden sekoitus, ja sen kaiken höysteenä mitä raukkamaisin +pelkurimaisuus. Rakkaus, jota vaimonsa oli hänessä herättänyt, oli aivan +syrjätunne, eikä voinut pitää puoliansa noita vastamainittuja +alkuperäisiä tunteita vastaan. + +Bonacieux mietti oikeastaan vaan sitä, mitä hänelle juuri oli päästy +sanomasta. + +-- Mutta herra komisarjus, sanoi hän kylmästi, uskokaa täydellisesti, +että minä tunnen ja pidän arvossa enemmän kuin kukaan muu Hänen +ylhäisyytensä verrattomia ansioita, jonka hallittavana meidän on kunnia +olla. + +-- Todella? kysyi komisarjus epäilevän näköisenä, mutta jos laita +tosiaan olisi niin, kuinkas te olisitte Bastiljissa? + +-- Kuinka minä täällä olen, tai paremmin, minkä vuoksi minä täällä olen, +vastasi Bonacieux, sitä on minun mahdoton teille sanoa, koska en sitä +itsekkään tiedä; mutta se on vaan varma tosi, ett'en minä ainakaan +tieteni ole loukannut kardinaalia. + +-- Teidän on kumminkin täytynyt tehdä joku rikos, koska te olette +syytöksenalainen valtiorikoksesta. + +-- Valtiorikoksesta! huudahti Bonacieux hämmästyneenä, valtiorikoksesta! +ja kuinka tahdottekaan kauppiasraukan, joka vihaa hugenotteja ja inhoo +espanjalaisia, olemaan syypäänä valtiorikokseen? Ajatelkaa toki, herra, +onhan se vallan mahdotonta. + +-- Herra Bonacieux, virkkoi komisarjus tirkistellen syytettyä, ikäänkuin +hänen pienet silmänsä olisivat voineet lukea sydämmen syvimpään pohjaan +saakka, herra Bonacieux, teillä on vaimo? + +-- On, herra, vastasi kauppias vapisten, ja tuntien että siihenpä asia +rupesikin takertumaan; se tahtoo sanoa, minulla on ollut. + +-- Kuinka? teillä on ollut! minne te hänet olette hukanneet, koska +teillä ei enää häntä ole? + +-- Hän on minulta salaa ryöstetty. + +-- Ryöstetty? sanoi komisarjus. Aa! + +Bonacieux kuuli tuosta "aa"-sta, että asia rupesi yhä enemmän +sotkeutumaan. + +-- Hänet on teiltä ryöstetty, vai niin! toisti komisarjus, ja tiedättekö +kuka mies hänet on ryöstänyt? + +-- Luulen hänet tuntevani. + +-- Ken on hän? + +-- Huomatkaa, ett'en tiedä varmaan mitään, herra komisarjus, ja että +minä vaan epäilen. + +-- Ketä epäilette? Kas niin, vastatkaa suoraan. + +Bonacieux oli nyt kerrassaan kahdella päällä; pitäisikkö hänen kieltää +kaikki, vai ilmoittaa kaikki? Jos hän kieltäisi, voitaisiin luulla hänen +tietävän liian paljon, ruvetaksensa tunnustamaan; jos taas ilmoittaisi +kaikki, osoittaisi hän hyvää tahtoa. Hän päätti siis ilmoittaa kaikki +mitä tiesi. + +-- Minä epäilen, sanoi hän, erästä pitkää, tummaveristä, ylpeän näköistä +miestä, joka näyttää varsin suurelta herralta; hän on seuraillut meitä +useita kertoja, ainakin mitä minusta on näyttänyt, kun olen ollut +noutamassa vaimoani Louvren pieneltä portilta kotiini. + +Komisarjus näytti tulevan levottomaksi. + +-- Ja hänen nimensä? kysyi hän. + +-- Oh, mitä nimeen tulee, sitä en ensinkään tiedä, vaan jos hänet missä +kohtaisin, kyllä tuntisin hänet paikalla, siitä olen varma, vaikka +tuhansien joukosta. + +Komisarjuksen otsa rypistyi. + +-- Tuntisitte hänet vaikka tuhansien joukosta, sanoitteko niin? kysyi +hän. + +-- Se tahtoo sanoa, virkkoi Bonacieux, joka näki hypänneensä hulluun +tynnöriin, se tahtoo sanoa... + +-- Te olette vastanneet, että tuntisitte hänet, sanoi komisarjus, hyvä, +se riittää täksi päiväksi; ennenkuin menemme kauvemmaksi, tarvitsee +erään saada tietää, että te tunnette vaimonne ryöstäjän. + +-- Mutta enhän minä ole sanonut tuntevasi häntä! huusi Bonacieux +epätoivossa. Minähän päinvastoin sanoin, että... + +-- Viekää vanki pois, sanoi komisarjus noille kahdelle vartijalle. + +-- Ja minne on hän saatettava? kysyi kirjuri. + +-- Vankikoppiin. + +-- Mihin? + +-- Oh, Jumala nähköön, mihin vaan ensimäiseksi osutte, kunhan se on +kylliksi luja, vastasi komisarjus välinpitämättömyydellä, joka +kauhistutti Bonacieux-parkaa. + +-- Voi, voi! sanoi hän itselleen, kova onni vainoo minua; vaimoni on +varmaan tehnyt jonkun hirmuisen rikoksen; minua luullaan hänen +rikostoveriksensa ja minua rangaistaan hänen kanssansa: hän on puhuva, +hän tunnustava sanoneensa minulle kaikki; vaimo on niin heikko! +Vankikoppiin! mihin vaan ensimäiseksi osutaan! semmoista se on! yksi yö +on jo mennyt; ja huomenna teilattavaksi, hirteen! Oh, Jumalani, +Jumalani, armahda minua! + +Kuuntelematta vähintäkään mestari Bonacieux'in vaikerruksia, +vaikerruksia, joihin he muutoin olivat hyvin tottuneet, tarttuivat +vartijat vangin käsipuoleen, vieden hänet pois, jolla välin komisarjus +kirjoitti kiireimmittäin kirjeen, jota kirjuri odotti. + +Bonacieux ei ummistanut silmäänsä, ei sen vuoksi, että vankihuone olisi +ollut kovin kehno, vaan hänen levottomuutensa oli liian suuri. Hän istui +koko yön rahillansa, vavahtaen vähimmästäkin risauksesta; ja kun päivän +ensi säteet pilkistivät kammioon, näytti aamurusko hänestä haudan +väriseltä. + +Yht'äkkiä kuuli hän salpoja vedettävän auki ja hän teki hirveän +hyppäyksen. Hän uskoi tultavan noutamaan häntä mestauslavalle; vaan kun +hän pyövelin verosta, jota hän odotti, näki kaiken kaikkiaan vaan +eilisen komisarjuksensa ja kirjurinsa, oli hän vähällä hypätä heille +kaulaan. + +-- Teidän asianne on sangen paljon sotkeutunut eilisestä illasta, kelpo +mies, sanoi hänelle komisarjus ja minä neuvon teitä kertomaan nyt kaikki +asiat halki ja suoraan; sillä ainoastaan teidän katumuksenne saattaa +kääntää päältänne kardinaalin vihan. + +-- Kyllä minä olen valmis kaikki kertomaan, huudahti Bonacieux, ainakin +kaikki mitä tiedän. Kysykää, olkaa hyvä. + +-- Ensiksikin, missä on teidän vaimonne? + +-- Mutta johan olen teille sanonut, että hänet minulta ryöstettiin. + +-- No niin, mutta eilen kello viisi iltapäivällä pääsi hän teidän +toimestanne pakoon. + +-- Minun vaimoniko pakoon! huudahti Bonacieux. Oh! onneton vaimo! Herra, +jos hän on päässyt pakoon, se ei ole minun vikani, sen vannon. + +-- Mitäs teillä oli tekemistä naapurinne herra d'Artagnan'in luona, +jonka kanssa teillä oli päivemmällä pitkä keskustelu? + +-- Ah, niin todella, herra, niin, totta kyllä, ja minä tunnustan, että +se oli väärin tehty. Kyllähän minä olin herra d'Artagnanin luona. + +-- Mikä oli teidän käyntinne tarkoitus? + +-- Pyytää häntä auttamaan minua löytämään vaimoni. Minä luulin itselläni +olevan oikeuden häntä perustella; mutta minä erhetyin, niinkuin näkyy, +ja minä pyydän nöyrimmästi anteeksi. + +-- Ja mitä herra d'Artagnan vastasi? + +-- Herra d'Artagnan lupasi minua auttaa; mutta minä kyllä kohta huomasin +erhettyneeni. + +-- Vai te aiotte pettää oikeutta! Herra d'Artagnan teki teidän kanssanne +sopimuksen, jonka johdosta hän ajoi pakoon poliisit, jotka tulivat +ottamaan kiini vaimoanne, ja toimitti hänet löytämättömiin. + +-- Herra d'Artagnan vienyt minun vaimoni! Ah, vai niin! mutta mitä +sanoittekaan? + +-- Onneksi on herra d'Artagnan meidän käsissämme, ja teidät asetetaan +hänen kanssaan naamattain. + +-- Ah, totta tosiaan, parempaa en pyydä, huudahti Bonacieux; olen +hyvilläni saada nähdä tuttuja kasvoja. + +-- Tuokaa d'Artagnan esille, sanoi komisarjus vartijoille. + +Vartijat toivat sisään Athoksen. + +-- Herra d'Artagnan, sanoi komisarjus kääntyen Athokseen, kertokaa mitä +teidän ja tämän herran välillä on tapahtunut. + +-- Mutta! huudahti Bonacieux, ei tämä ole herra d'Artagnan, jota minulle +osoitatte! + +-- Kuinka! eikö hän ole herra d'Artagnan? huusi komisarjus. + +-- Ei millään muotoa, vastasi Bonacieux. + +-- Mikäs tuon herran nimi on? kysyi komisarjus. + +-- Sitä minä en voi sanoa, minä en tunne häntä. + +-- Kuinka! ettekö tunne häntä? + +-- En. + +-- Ettekö ole häntä koskaan nähnyt? + +-- Kyllä; vaan en tiedä mikä hänen nimensä on. + +-- Mikä on nimenne? kysyi komisarjus. + +-- Athos, vastasi muskettisoturi. + +-- Mutta eihän se ole ihmisen nimi, sehän on vuori! huusi +tutkistelija-parka, joka alkoi joutua vallan pyörälle. + +-- Se on nimeni, sanoi Athos tyynesti. + +-- Mutta olettehan sanoneet nimenne olevan d'Artagnan. + +-- Minäkö? + +-- Niin, te juuri. + +-- Se on, minulle sanottiin: "te olette herra d'Artagnan?" Siihen +vastasin: "Luuletteko niin?" Kiiniottajani sanoivat olevansa siitä +varmat. Minä en huolinut heitä vastustaa. Muutoin, olisinhan voinut +erhettyä. + +-- Herra, te loukkaatte oikeuden majesteettia. + +-- En suinkaan vastasi Athos levollisesti. + +-- Te olette herra d'Artagnan. + +-- Näettehän nyt, että tekin sanotte minulle sitä. + +-- Mutta, huudahti vuorostaan Bonacieux, minun täytyy sanoa teille, +herra komisarjus, ett'ei tässä ole hetkeäkään epäilemistä. Herra +d'Artagnan on minun hyyryläiseni ja siis, vaikka hän ei ole maksanut +minulle vuokraani, ja juuri sen vuoksi, minun täytyy hänet tuntea. Herra +d'Artagnan on nuori mies, tuskin yhdeksäntoista tai kahdenkymmenen +vanha, ja tämä herra on vähintään kolmenkymmenen. Herra d'Artagnan on +herra Desessarts'in väkeä, ja tämä herra on herra de Tréville'n +muskettisotureita: katsokaa univormua, herra komisarjus, katsokaa +univormua. + +-- Se on totta, mutisi komisarjus; se on saakelin totta. + +Samassa hetkessä ovi aukeni äkkiä ja sanansaattaja, erään Bastiljin +portinvartijan saattamana toi kirjeen komisarjukselle. + +-- Oh! tuo onneton vaimo! huudahti komisarjus. + +-- Kuinka? mitä sanotte? kenestä puhutte? Ette suinkaan minun +vaimostani, toivoakseni. + +-- Päinvastoin, juuri hänestä. Asianne on mainio, onpa tosiaan! + +-- Oh! vai niin! huudahti kauppias kiukustuen, suokaa minulle se huvi, +hyvä herra, että saan tietää, kuinka minun asiani siitä voipi paheta, +mitä vaimoni tekee minun vankeudessa ollessani! + +-- Kyllä, koska hänen tekonsa on seuraus teidän keskinäisestä +tuumastanne; pirullinen tuuma! + +-- Minä vannon, herra komisarjus, että te olette mitä syvimmässä +erhetyksessä, että minä en tiedä tuon taivaallista kaikesta siitä, mitä +vaimoni on mahtanut tehdä, että minä olen kokonaan vieras siihen mitä +hän on tehnyt ja että, jos hän on tehnyt tyhmyyksiä, minä kiellän, +hylkään, kiroan hänet. + +-- No niin, sanoi Athos komisarjukselle, jos te ette tarvitse minua enää +täällä, lähettäkää minut jonnekin muuanne, tuo teidän herra Bonacieux on +sangen ikävystyttävä. + +-- Viekää vangit kammioihinsa, käski komisarjus, viitaten samalla kertaa +Athokseen ja Bonacieux'iin, ja vartioitakoon heitä ankarammin kuin +koskaan. + +-- Mutta kun teillä on asiaa herra d'Artagnan'ille, sanoi Athos +tavallisella tyyneydellänsä, en minä voi suinkaan huomata, missä kohden +minä saatan täyttää hänen sijaansa. + +-- Tehkää käskyni mukaan! huusi komisarjus, ja ehdoton vaitiolo! +Kuuletteko! + +-- Athos seurasi vartijoitansa kohauttaen olkapäitänsä, ja Bonacieux +voivotteli niin että tiikerinkin sydän olisi heltynyt. + +Kauppias vietiin viime-öiseen koppiinsa ja jätettiin sinne koko +päiväksi. Ja koko päivän itki Bonacieux niinkuin aimo kauppias; sillä +niinkuin hän itse jo sanoi, hän ei ollut mikään miekkamies. + +Iltaisilla kello yhdeksän aikaan, juurikuin hän oli asettumaisillaan +levolle, kuuli hän askeleita käytävässä. Askeleet lähestyivät hänen +oveansa, se aukeni, ja vartijat tulivat sisään. + +-- Seuratkaa minua, sanoi vartijain mukana tullut poliisi. + +-- Teitäkö! huudahti Bonacieux, teitäkö seurata tähän aikaan, ja minne, +voi Jumalani! + +-- Sinne, minne meillä on käsky teidät viedä. + +-- Mutta eihän se ole mikään vastaus. + +-- Se on kumminkin ainoa, mitä voimme teille antaa. + +-- Ah! Jumalani, Jumalani, vaikerteli kauppias-raukka, nyt minä olen +hukassa! + +Hän seurasi koneenomaisesti ja vastustamatta vartijoita, jotka olivat +tulleet häntä noutamaan. + +Hän kulki saman käytävän, jonka hän jo tullessaan oli kulkenut, kävi +halki ensimäisen pihan, sitten toisen päärakennuksen lävitse; vihdoin +ulommaisen pihan portilla näki hän vaunut, joita ympäröi neljä +ratsastajaa. Hänen käskettiin nousemaan vaunuihin, poliisi istui hänen +viereensä, vaunun ovi suljettiin ja molemmat olivat nyt vierivässä +vankihuoneessa. + +Vaunut lähtivät liikkeelle, hiljaa kuin ruumisvaunut. Munalukolla +varustetun ristikko-ikkunan lävitse näki vanki huoneita ja katuja, siinä +kaikki; mutta aito pariisilainen kun oli, tunsi Bonacieux joka kadun +viitoistaan, kylteistään ja lyhdyistään. Kun saavuttiin Saint-Paul'in +torille, jossa Bastiljin vankeja mestattiin, rupesi hän pyörtymään ja +teki kahteen kertaan ristinmerkin. Hän luuli vaunujen seisahtuvan sinne. +Mutta vaunut kulkivat eteenpäin. + +Myöhempänä kauhistui hän toistamiseen, kun ajettiin Saint-Jean'in +hautausmaan ohitse, johon valtiorikollisia haudattiin. Yksi ainoa seikka +rauhoitti häntä vähän, se nimittäin, että ennenkuin heitä haudattiin, +leikattiin heiltä tavallisesti kaula poikki, vaan hänen päänsä oli vielä +paikoillaan. Mutta kun hän havaitsi vaunujen kääntyvän Grève'n tielle, +ja huomasi raatihuoneen huippukatot, sekä näki vaunujen hutkahtavan +porttiholviin, uskoi hän olevansa mennyt mies, tahtoi tunnustaa syntinsä +poliisille ja, kun hän kieltäytyi, rupesi voivottelemaan niin surkeasti, +että poliisi ilmoitti, että ell'ei hän lakkaisi särkemästä hänen +korviaan, hän panisi kapulan hänen suuhunsa. + +Tämä uhkaus rauhoitti vähän Bonacieux'iä; jos hänet mestattaisiin +Grève'n kentällä, ei maksaisi vaivaa kapuloida häntä enää, kun jo oltiin +melkein perillä. Todella kulkivatkin vaunut halki kentän seisahtumatta. +Nyt ei ollut enää muuta pelättävää kuin Croix-du-Trahoir: vaunut +kääntyivätkin juuri sinne päin. + +Tällä kertaa ei ollut enää epäilemistä, Croix-du-Trahoir'illa mestattiin +halvempisäätyisiä pahantekijöitä. Bonacieux oli hyvittänyt mieltänsä +sillä, että hän olisi Saint-Paul'in tai Grève-kentän arvoinen mies: ja +nyt vietiin hänet Croix-du-Trahoir'ille päiviään päättämään! Hän ei +vielä voinut eroittaa tuota onnetonta ristiä, vaan hän tunsi sen +lähestyvän häntä. Kun hän oli siitä enää parinkymmenen askeleen päässä, +kuuli hän melua ja hölinää, ja vaunut pysähtyivät. Tässä oli enemmän +kuin mitä Bonacieux-raukka jaksoi kestää, hän kun jo ilmankin oli vallan +menehdyksissä kaikista monista kärsimyksistään; hän päästi heikon +ynähdyksen, jota olisi voinut luulla kuolevan viime huokaukseksi ja meni +tainnuksiin. + + + + +XIV. + +Meung'in mies. + + +Tämä väkijoukko ei ollut kokoutunut kenenkään hirttämistä odottamaan, +vaan jo valmiiksi hirtettyä katselemaan. + +Vaunut, hetkisen seisahdettuaan, lähtivät taas liikkeelle, kulkivat läpi +joukon, jatkoivat matkaansa Saint-Honoré'n kadulle, kääntyivät +Bons-Enfants'in kadulle ja seisahtuivat erään matalan portin eteen. + +Portti avautui, kaksi vahtimiestä tarttui käsivarsillaan Bonacieux'iin, +jota muuan poliisi kannatti; hänet sysättiin erääsen käytävään, +annettiin nousta portaita ylös ja jätettiin esihuoneesen. + +Kaikki nuo liikkeet oli toimitettu koneentapaisesti. + +Hän oli kulkenut kuin unissaan; hän oli katsellut esineitä kuin sumun +lävitse; hänen korvansa olivat kuulleet ääniä, niitä kumminkaan +tajuamatta; hänet olisi voitu siinä hetkessä vaikka mestata, ilman että +hän yhdellä voikahduksellakaan olisi pyytänyt armoa. + +Hän jäi siis istumaan penkille, selkä seinää vasten ja kädet +riipuksissa, samalle paikalle, mihin vahtimiehet olivat hänet laskeneet. + +Mutta kun hän katsellessaan ympärilleen ei havainnut mitään uhkaavaa +esinettä, eikä mikään osoittanut hänen olevan todella vaarassa, kun +penkki oli mukavaksi pehmustettu, kun seinät olivat kauniilla +karduanilla päällystetyt, kun suuret punaiset damasti-uutimet kullatuine +kannattimineen riippuivat ikkunan edessä, hän vähitellen huomasi +pelkonsa olevan liioiteltua ja alkoi liikuttaa päätänsä oikealta +vasemmalle ja alhaalta ylös. + +Näiden liikkeiden ohella, joita ei kukaan estänyt, rohkeni hänen +mielensä hieman, ja hän uskalsi vetää likemmäksi ensin toista jalkaansa, +sitte toista; vihdoin, auttaen molemmilla käsivarsillaan, nousi hän +penkiltä ja seisoi jaloillaan. + +Samassa tuokiossa raotti eräs sävyisän näköinen upseeri oviverhoa, +jatkaen puhettansa erään viereisessä huoneessa olevan henkilön kanssa, +ja kääntyi vankiin seuraavin sanoin: + +-- Teidänkö nimenne on Bonacieux? + +-- Niin herra upseeri, sopersi kauppias, enemmän kuolleena kuin elävänä, +nöyrin palvelijanne. + +-- Käykää sisään, lausui upseeri. + +Ja hän siirtyi sivulle, jättääksensä kauppiaalle tilaa. Tämä totteli +äänetönnä ja astui huoneesen, jossa häntä näyttiin odotetun. + +Huone oli iso kabinetti, seinät koristetut hyökkäys-ja +puolustus-aseilla, suljettu ja ummehtunut, ja siellä paloi jo valkea +uunissa, vaikka vasta oltiin tuskin syyskuun lopussa. Neliskulmainen +pöytä, täynnä kirjoja ja papereita, joiden päälle oli levitetty +suunnattoman suuri La Rochelle'n kaupungin kartta, sijaitsi keskellä +huonetta. + +Uunin edessä seisoi keskikokoinen mies, ylpeän ja kopean näköinen, +silmät läpitunkevat, otsa laaja, muoto laiha, jota yhä pitensi +piikkiparta ja sen yläpuolella viiksipari. Vaikka mies oli tuskin kuuden +tai seitsemänneljättä vuotias, olivat hänen sekä hiuksensa että +piikkipartansa ja viiksensä jo harmahtavat. Tuo mies, vaikka +miekattakin, oli kerrassaan sotilaan näköinen ja hänen puhvelinahkaiset, +vielä pölynpeittämät saappaansa osoittivat, että hän sinä päivänä oli +ratsastanut. + +Tämä mies oli Armand-Jean Duplessis, kardinaali Richelieu, ei laisinkaan +sennäköinen, kuin sitä meille kuvitellaan, rapistunut kuin vanhus, +kärsivä kuin marttyyri, ruumiiltaan murtunut, ääni riutunut, suureen +nojatuoliin vajonnut, kuni ennenaikaiseen hautaan, eläen vaan neronsa +voimalla ja kannattaen taistelua Eurooppaa vastaan ainoastaan +loppumattomalla ajatuksensa liikunnalla; ei, vaan sellainen, kuin hän +todella oli siihen aikaan, se on, taitava ja hienotapainen hovimies, +tosin ruumiiltaan heikko, vaan sen siveellisen voiman kannattama, joka +hänestä on tehnyt yhden erinomaisimpia miehiä mitä koskaan on ollut +olemassa; vihdoin, parhaillaan valmistaumassa, sittenkuin hän oli +vahvistanut Nevers'in herttuan vallan Mantuan herttuakuntaan, anastanut +Nimes'in, Castres'in ja Uzès'in, karkoittamaan Englantilaiset Ré'n +saarelta ja piirittämään La Rochelle'a. + +Ensi katsannossa ei mikään siis osoittanut kardinaalia ja niiden, jotka +eivät häntä ulkonäöltä tunteneet, olisi ollut mahdotonta arvata, kenen +edessä he seisoivat. + +Kauppias-parka jäi oven pieleen seisomaan, ja vastakertomamme henkilön +silmät tähtäsivät häntä terävästi, ikäänkuin olisivat tahtoneet +tunkeutua hänen menneisyytensä pohjaan saakka. + +-- Tuoko Bonacieux? kysyi hän hetkisen vaiettuansa. + +-- Niin, armollinen herra, vastasi upseeri. + +-- Hyvä, antakaa minulle nuo paperit ja poistukaa. + +Upseeri otti pöydältä tarkoitetut paperit, antoi ne pyytäjälle, kumarsi +syvään ja meni. + +Bonacieux tunsi nuo paperit Bastiljissä pidetyn tutkistelun +pöytäkirjoiksi. Aika ajoin nosti uunin ääressä oleva mies silmänsä +papereista ja iski ne kuni kaksi puukkoa kauppias-paran sydämmen +pohjaan. + +Kymmenen minuutin lukemisen ja kymmenen sekunnin miettimisen perästä oli +kardinaali selvillä. + +-- Tuo pää ei ole koskaan ollut salavehkeilijä, mutisi hän; mutta vähät +siitä, tutkistelkaamme häntä sittenkin. + +-- Te olette syytetyt valtiokavalluksesta, sanoi verkalleen kardinaali. + +-- Sen olen jo saanut tietää, armollinen herra, huudahti Bonacieux, +kunnioittaen kysyjää nimityksellä, jota hän oli kuullut upseerin +käyttävän, mutta minä vannon, ett'en tiedä siitä mitään. + +Kardinaali pidätti hymyilyänsä. + +-- Te olette vehkeilleet vaimonne kanssa, rouva de Chevreuse'n kanssa ja +milordin, herttua Buckingham'in kanssa. + +-- Tosin, armollinen herra, vastasi kauppias, olen kuullut hänen +mainitsevan kumpaisiakin noita nimiä. + +-- Ja missä tilassa? + +-- Hän sanoi, että kardinaali Richelieu oli houkutellut herttua +Buckingham'in Pariisiin, syöstäksensä hänet turmioon, ja hänen mukanansa +myöskin kuningattaren. + +-- Sanoiko niin! huudahti kardinaali kiivaasti. + +-- Sanoi, armollinen herra; mutta minä sanoin hänen olevan väärässä +semmoista uskoessaan, ja että Hänen ylhäisyytensä ei voisi sem... + +-- Vaiti, tomppeli, keskeytti kardinaali. + +-- Juuri sillä tavoin vaimonikin vastasi minulle, armollinen herra. + +-- Tiedättekö kuka on vienyt vaimonne? + +-- En, armollinen herra. + +-- Epäilettekös ketään? + +-- Kyllä, armollinen herra; mutta epäluuloni näytti herra +komisarjukselle vastoinmieliseltä ja minä luovuin siitä. + +-- Teidän vaimonne on päässyt pakoon, tiesittekö sen? + +-- En, armollinen herra; sen sain tietää vasta vangiksi tultuani ja +senkin herra komisarjuksen ilmoituksesta, tuon peräti oivan miehen! + +Kardinaali pidätti taaskin hymyilyänsä. + +-- Siis ette myöskään tiedä, minne vaimonne on joutunut paettuaan? + +-- En vihiäkään, armollinen herra; mutta hän lienee kai palannut +Louvreen. + +-- Kello yhden aikaan tänä aamuna ei hän vielä ollut sinne palannut. + +-- Voi, Jumalani! minnekäs hän sitten on joutunut? + +-- Se on tiedossa, olkaa rauhassa; ei mikään jää salaan kardinaalilta: +kardinaali tietää kaikki. + +-- Siinä tapauksessa, armollinen herra, uskotteko kardinaalin suostuvan +minulle ilmoittamaan, minne hän on joutunut? + +-- Ehkä; mutta siihen tarvitaan ensin, että te tunnustatte kaikki mitä +tiedätte vaimonne ja rouva de Chevreuse'n keskinäisestä suhteesta. + +-- Mutta, armollinen herra, siitä en tiedä mitään, minä en ole häntä +koskaan nähnyt. + +-- Kun te kävitte noutamassa vaimoanne Louvresta, palasiko hän +kohdastaan teidän kanssanne? + +-- Tuskin koskaan; hänellä oli aina asiaa palttinakauppiaille, ja minä +saatoin häntä niiden luokse. + +-- Ja kuinka monta oli noita palttinakauppiaita? + +-- Kaksi, armollinen herra. + +-- Missä he asuvat? + +-- Toinen Vaugirard'in kadulla toinen La Harpe'n kadulla. + +-- Menittekö koskaan sisään hänen kanssansa? + +-- En koskaan, armollinen herra; minä odotin portilla. + +-- Ja mitä hän teki syyksi mennäkseen sinne noin vallan yksin? + +-- Ei mitään; hän käski minun odottaa ja minä odotin. + +-- Te olette kiltti mies, hyvä herra Bonacieux! sanoi kardinaali. + +-- Hän nimittää minua hyväksi herrakseen! arveli kauppias itsekseen. +Peijakas, asiat käy hyvin! + +-- Tuntisitteko vielä nuo portit? + +-- Kyllä. + +-- Tiedättekö numerot? + +-- Tiedän. + +-- Mitkä ne ovat? + +-- N:o 25 Vaugirard'in kadulla; toinen N:o 75 Harpe'n kadulla. + +-- Hyvä, sanoi kardinaali. + +-- Sen sanottuaan, tarttui hän hopeakelloon ja kilisti; upseeri tuli +sisään. + +-- Menkää, sanoi hän matalalla äänellä, noutamaan tänne Rochefort; ja +tulkoon hän paikalla, jos hän on palannut. + +-- Kreivi on täällä, sanoi upseeri, ja pyytää heti päästä Teidän +ylhäisyytenne puheille. + +-- Tulkoon siis, tulkoon heti! sanoi Richelieu vilkkaasti. + +Upseeri kiiruhti huoneesta nopeudella, jolla tavallisesti kaikki +kardinaalin palvelijat häntä tottelivat. + +-- Teidän ylhäisyytenne! mutisi Bonacieux, hämmästyneenä mulkoillen +silmiään. + +Viittä sekuntia ei ollut kulunut upseerin katoamisesta, kun ovi aukeni +ja uusi henkilö astui sisään. + +-- Se on hän! huudahti Bonacieux. + +-- Kuka hän? kysyi kardinaali. + +-- Joka ryösti minun vaimoni. + +Kardinaali kilisti toistamiseen. Upseeri ilmestyi takaisin. + +-- Jättäkää tuo mies takaisin kahden vartijain huostaan, ja odottakoon +kunnes kutsun hänet eteeni. + +-- Ei, armollinen herra! ei, se ei ole hän! huusi Bonacieux; ei, minä +olen erhettynyt: se on toinen, joka ei ole lainkaan hänen näköisensä! +Tämä herra on kunniallinen mies. + +-- Viekää pois tuo heittiö! käski kardinaali. + +Upseeri otti Bonacieux'iä käsipuolesta ja kuljetti hänet esihuoneesen, +jossa hän kohtasi molemmat vartijansa. + +Uusi henkilö, joka vastikään oli laskettu sisään, seurasi levottomana +silmillänsä Bonacieux'iä ulos asti, ja kun ovi oli suljettu hänen +jälkeensä, lausui tulokas vilkkaasti, lähestyen kardinaalia: + +-- He ovat tavanneet toisensa! + +-- Ketkä? kysyi Hänen ylhäisyytensä. + +-- Hän ja se toinen. + +-- Kuningatar ja herttua! huudahti kardinaali. + +-- Niin. + +-- Ja missä sitte? + +-- Louvressa. + +-- Oletteko varma? + +-- Peräti varma. + +-- Kuka sen on teille sanonut? + +-- Rouva de Lannoy, joka on Teidän ylhäisyytenne uskottu, niinkuin +tiedätte. + +-- Miks'ei hän ole sanonut sitä ennemmin? + +-- Sattumastako tai epäluulosta, kuningatar on antanut rouva de +Surgis'in nukkua kamarissaan ja pidättänyt häntä siellä kaiken päivää. + +-- Kas niin, me olemme voitetut. Koettakaamme saada korvausta. + +-- Minä autan teitä siinä kaikesta sielustani, armollinen herra, olkaa +rauhassa. + +-- Kuinka tämä kaikki on tapahtunut? + +-- Kello yksi yöllä, kuningatar oli yhdessä seuranaistensa kanssa... + +-- Missä sitte? + +-- Makuusuojassaan... + +-- Hyvä. + +-- Silloin tuotiin hänelle nenäliina pukurouvaltansa... + +-- Entäs sitten? + +-- Heti kohta oli kuningatar näyttänyt tulevan kovin liikutuksiinsa, ja, +poskimaalista huolimatta, hän oli kovasti vaalennut. + +-- Entäs sitten, entäs sitten! + +-- Sitten oli hän noussut ylös ja lausunut hätäisellä äänellä: "Hyvät +naiset, odottakaa minua kymmenen minuuttia; sitten palaan"; ja oli +avannut alkoovinsa oven ja mennyt. + +-- Minkä vuoksi ei rouva de Lannoy tullut heti ilmoittamaan teille? + +-- Silloin ei asia ollut vielä varma; muutoin kuningatar oli sanonut: +"Hyvät naiset, odottakaa minua"; eikä hän uskaltanut olla tottelematta +kuningatarta. + +-- Ja kuinka kauan oli kuningatar poissa huoneesta? + +-- Kolme neljännestä. + +-- Eikä kukaan hänen naisistansa seurannut mukana? + +-- Donna Estafana vaan. + +-- Ja palasiko hänkin takaisin? + +-- Kyllä, mutta ei muuta kuin ottamaan erästä pientä ruusupuista rasiaa, +jonka kannessa oli kuningattaren nimimerkki, ja sitte meni hän heti +tiehensä. + +-- Ja kun hän palasi myöhemmin, toiko hän tuon rasian muassaan? + +-- Ei. + +-- Tiesikö rouva de Lannoy, mitä rasia sisälsi? + +-- Kyllä, jalokivet, jotka Hänen Majesteettinsa oli kuningattarelle +lahjoittanut. + +-- Ja hän palasi ilman tuota rasiaa? + +-- Niin. + +-- Rouva de Lannoy luulee hänen antaneen ne siis Buckingham'ille? + +-- Siitä on hän varma. + +-- Kuinka niin? + +-- Päivällä rouva de Lannoy, kuningattaren kamarirouva kun on, etsi +rasiaa, tuli levottomaksi, kun sitä ei löytynyt ja viimein tiedusti sitä +kuningattarelta. + +-- Mitäs kuningatar sanoi? + +-- Kuningatar punastui ja selitti eilis-iltana särkeneensä kehyksen +yhdestä hohtokivestä ja lähettäneensä sen juveloitsijallensa +korjattavaksi. + +-- Pitää mennä ottamaan selko, onko asia totta vai ei. + +-- Minä olen jo siellä käynyt. + +-- No! mitä juveloitsija?... + +-- Juveloitsija ei tiennyt koko asiasta mitään. + +-- Hyvä, hyvä! Rochefort, kaikki ei ole vielä hukassa, ja ehkä ... +ehkäpä kaikki kääntyy parhaaksemme. + +-- Varma tosi on, ett'en epäile Teidän ylhäisyytenne neron voivan... + +-- Korjata asiamiehensä tyhmyyttä, eikös niin! + +-- Juuri niin olisin sanonut, jos Teidän ylhäisyytenne olisi sallinut +minun sanoa loppuun. + +-- Tiedättekö nyt, missä piilivät herttuatar de Chevreuse ja herttua +Buckingham? + +-- En, armollinen herra, kätyrini eivät ole voineet antaa siitä minulle +mitään varmaa selkoa. + +-- Minäpä tiedän sen. + +-- Te, armollinen herra? + +-- Niin, tai ainakin on minulla epäluuloja. He olivat, toinen +Vaugirard'in kadulla N:o 25 ja toinen La Harpe'n kadulla N:o 75. + +-- Teidän ylhäisyytenne, tahdotteko, että otatan kiini heidät molemmat? + +-- Se on kai liian myöhäistä, he ovat luistaneet tiehensä. + +-- Vaikka niinkin, mutta voipihan ottaa täyden selon asiasta. + +-- Ottakaa kymmenen miestä väestäni ja tarkastakaa kumpikin talo. + +-- Se tehdään, armollinen herra. + +Ja Rochefort kiiruhti ulos huoneesta. Kardinaali, jäätyään yksin, mietti +hetkisen ja kilisti kolmannen kerran. + +Sama upseeri ilmestyi. + +-- Tuokaa vanki sisään, sanoi kardinaali. + +Bonacieux mestari tuotiin uudestaan sisään ja kardinaalin viitattua +poistui upseeri. + +-- Te olette minua pettäneet, sanoi kardinaali ankarasti. + +-- Minä, huusi Bonacieux, minäkö pettänyt Teidän ylhäisyyttänne! + +-- Kun vaimonne kävi taloissa Vaugirard'in ja La Harpe'n kadun varrella, +ei hän käynyt palttinakauppiasten luona. + +-- Herra siunatkoon, missäs hän sitten kävi? + +-- Hän kävi herttuatar de Chevreuse'n ja herttua Buckingham'in luona. + +-- Aivan niin, sanoi Bonacieux, keräillen kaikki muistonsa kokoon, aivan +niin se olikin, Teidän ylhäisyytenne on oikeassa. Minä lausuin useampia +kertoja vaimolleni, että on vallan kummastuttavaa, että +palttinakauppiaat asuvat semmoisissa taloissa, taloissa, joissa ei ollut +mitään kylttiä, ja joka kerta rupesi vaimoni nauramaan. Ah, armollinen +herra, jatkoi Bonacieux, heittäytyen polvilleen Hänen ylhäisyytensä +jalkoihin, ah! te varmaan olettekin kardinaali, tuo suuri kardinaali, +jonka neroa koko maailma kunnioittaa. + +Niin vähäpätöinen kuin noin alhaisen olennon kuin Bonacieux'in ylistys +kardinaalin mielestä olikin, nautti hän siitä kuitenkin hetkisen; sitten +melkein yht'äkkiä, juurikuin uusi ajatus olisi hänen päähänsä +pälkähtänyt, hymy lensi hänen huulillensa, ja hän tarttui kauppiasta +käteen, sanoen: + +-- Nouskaa ylös, ystäväni, te olette kunnon mies. + +-- Kardinaali on koskettanut minua käteen! minä olen saanut koskettaa +tuon suuren miehen kättä! huusi Bonacieux; tuo suuri mies nimittää minua +ystäväkseen! + +-- Niin, ystäväni; niin! sanoi kardinaali isällisellä äänellä, jota hän +toisinaan tiesi käyttää, mutta joka saattoi pettää vaan niitä, jotka +eivät häntä tunteneet; ja koska teitä on syyttömästi epäilty, +tarvitsette te korvauksen: kas tässä, ottakaa tämä pussi, jossa on sata +pistole'a, ja antakaa minulle anteeksi. + +-- Minäkö teille anteeksi, armollinen herra! sanoi Bonacieux eperoiden +ottaa pussia, peljäten kaiketikkin tuon tarjouksen olevan vaan pilkkaa. +Olihan teillä vapaus ottaa minut kiini, onhan teillä vapaus minua +kidututtaa, onhan teillä vapaus minut hirtättää: te olette herra, eikä +minulla ole sanan sijaa. Teille antaa anteeksi, armollinen herra! +Ettehän toki ajattele semmoisia? + +-- Ah, rakas herra Bonacieux! te osoitatte jalomielisyyttä, sen näen, ja +minä kiitän teitä siitä. Siis, otattehan pussin ja menette pois olematta +kovin pahoillanne? + +-- Minä menen ihastuksissani, armollinen herra. + +-- Hyvästi siis, tai paremmin, hyvästi näkemään asti, sillä minä toivon, +että me kohtaamme vastakin toisiamme. + +-- Jos te armollinen herra, vaan suvaitsette, ja minä olen aina Teidän +ylhäisyytenne käskettävänä. + +-- Se on tapahtuva usein, olkaa huoleti, sillä minua suuresti viehättää +puheleminen teidän kanssanne. + +-- Oh, armollinen herra! + +-- Näkemään asti, herra Bonacieux, näkemään asti! + +Ja kardinaali viittasi kädellänsä, johon Bonacieux vastasi kumartumalla +maahan asti: sitten meni hän ulos selkä edellä ja kun hän oli joutunut +esihuoneesen asti, kuuli kardinaali hänen ihastuksissaan huutavan +kohtikulkkua: "Eläköön armollinen herra! eläköön Hänen ylhäisyytensä! +eläköön suuri kardinaali!" Kardinaali kuunteli naurusuin tuota mestari +Bonacieux'in innostuneiden tunteiden oivallista purkausta; sittenkuin +Bonacieux'in huudot olivat hälvenneet etäisyyteen, virkkoi hän: + +-- Hyvä juttu, tuossa on vastaisen varaksi mies, joka menee vaikka +hirteen minun tähteni. + +Ja nyt rupesi kardinaali mitä suurimmalla tarkkuudella tutkimaan La +Rochelle'n karttaa, joka, niinkuin jo sanoimme oli levitettynä hänen +pöydällensä, ja veti lyyjykynällä viivan siihen paikkaan, jossa +kahdeksantoista kuukauden päästä oli tuo kuuluisa sulku, joka salpasi +piiritetyn kaupungin sataman. + +Hänen juuri parhaillaan ollessaan mitä syvimmissä sodankäyntituumissaan, +aukeni ovi ja Rochefort astui sisään. + +-- Kuinkas on? sanoi kardinaali vilkkaasti, nousten äkkiä seisovalleen, +josta näkyi, että asia, jonka hän oli antanut kreivin toimitettavaksi, +oli tärkeätä laatua. + +-- Niin on, sanoi tämä, että nuori kuuden- tai kahdeksankolmatta ikäinen +nainen ja viidenneljättä tai neljänkymmenen ikäinen mies ovat todella +asuneet, toinen neljä, toinen viisi päivää noissa Teidän ylhäisyytenne +mainitsemissa taloissa: mutta nainen on lähtenyt viime yönä ja mies tänä +aamuna. + +-- Kas siinä ne olivat! huudahti kardinaali, katsoen kelloon; ja nyt, +jatkoi hän, on liian myöhäistä lähettää heitä ajamaan takaa: herttuatar +on Tours'issa ja herttua Boulogne'ssa. Heidät on tavattava Lontoossa. + +-- Mitkä ovat Teidän ylhäisyytenne määräykset? + +-- Ei sanaakaan siitä mitä on tapahtunut; jääköön kuningatar täyteen +turvaan; elköön kukaan tietäkö, että me tunnemme hänen salaisuutensa; +olkoon hän siinä uskossa, että me koetamme päästä selville jostakin +salaliitosta. Lähettäkää luokseni sinetinvartija Séguier. + +-- Entäs se mies, mitä on Teidän ylhäisyytenne hänestä tehnyt? + +-- Mikä mies? kysyi kardinaali. + +-- Tuo Bonacieux? + +-- Minä olen hänestä tehnyt mitä hänestä tehdä voi. Minä tein hänestä +vaimonsa vakoojan. + +-- Kreivi Rochefort kumarsi niinkuin mies, joka tunnustaa herransa +suuren etevämmyyden, ja poistui. + +Yksin jäätyään, istuutui kardinaali uudestaan työpöytänsä ääreen, +kirjoitti kirjeen, jonka hän sulki omalla yksityisellä sinetillään ja +sitten hän kilisti. Upseeri tuli sisään neljännen kerran. + +-- Toimittakaa tänne Vitray, sanoi hän, ja käskekää hänen olla valmis +lähtemään matkalle. + +Hetkisen perästä oli haluamansa mies hänen edessään ratsastus-saappaissa +ja kannuksissa. + +Vitray, sanoi kardinaali, menkää suoraa päätä Lontoosen. Elkää pysähtykö +silmänräpäystäkään matkalla. Jättäkää tämä kirje milady'lle. Ja tässä on +teille kahden sadan pistole'n määräys, menkää rahavartijani luokse ja +antakaa hänen suorittaa ne teille. Saatte nostaa saman verran lisää, jos +olette täällä takaisin kuuden päivän kuluttua ja olette asiani hyvin +toimittaneet. + +Lähettiläs kumarsi sanaakaan virkkaamatta, otti kirjeen, kahdensadan +pistole'n määräyksen ja meni. + +Kirjeen sisällys oli tämmöinen: + + "Mylady, + + Olkaa saapuvilla ensimäisissä tanssijaisissa, joihin herttua + Buckingham tulee. Hänellä on takillansa kaksitoista jalokiveä, + lähestykää häntä ja leikatkaa irti kaksi niistä. + + Niinpian kuin jalokivet ovat hallussanne, antakaa minulle tieto." + + + + +XV. + +Virkamiehiä ja miekkamiehiä. + + +Näiden tapausten jälkeisenä päivänä, kun Athosta vielä ei näkynyt, +d'Artagnan ja Porthos ilmoittivat herra de Tréville'lle hänen +katoamisensa. + +Mitä Aramikseen tulee, hän oli pyytänyt päästä viiden päivän lomalle ja +oli, niin sanottiin, lähtenyt Rouen'iin perheseikkojen vuoksi. + +Herra de Tréville oli soturiensa isä. Halvin ja tuntemattominkin heistä, +kunhan hänellä vaan oli muskettilaispuku yllänsä, sai olla yhtä varma +hänen avustansa ja huolenpidostansa kuin jos hän olisi ollut hänen +veljensä. + +Hän meni siis heti rikostuomarin luokse. Lähetettiin noutamaan sitä +upseeria, joka komensi Croix-Rouge'n vartiokuntaa ja vähitellen saatiin +selville, että Athos oli parhaillaan For-l'Évêque'n vankilassa. + +Athos oli saanut käydä kaikki ne koetukset, joita näimme Bonacieux'in +kärsineen. + +Me olimme jo saapuvilla siinä tilaisuudessa, jossa molemmat vangit +kuulusteltiin vastakkain. Athos, joka ei ollut mitään sanonut siihen +saakka, pelosta että d'Artagnan, vuorostaan ahdistettuna, joutuisi +tarpeellisen ajan puutteesen, julisti nyt tästä hetkestä lähtien, että +hänen nimensä oli Athos, eikä d'Artagnan. + +Siihen lisäsi hän, ett'ei hän laisinkaan tuntenut herra ja rouva +Bonacieux'iä; ett'ei hän ollut koskaan puhunut kumpaisenkaan kanssa; +että hän oli kello kymmenen aikaan iltaisilla mennyt käymään ystävänsä +d'Artagnan'in luona, vaan että hän siihen asti oli ollut herra de +Tréville'n luona, jossa hän oli ollut päivällisillä; kaksikymmentä +vierastamiestä, lisäsi hän, saattoivat todistaa asian, ja hän nimitteli +useita arvokkaita aatelismiehiä, niiden joukossa herttua de la +Tremouille'n. + +Toinen komisarjus joutui yhtä pyörälle kuin ensimäinenkin +muskettisoturin yksinkertaisesta ja vakaasta selvityksestä; hän olisi +kyllä tahtonut kostaa tuolle miehelle, siviilivirkamiehet näet +mielellään halusivat kukistaa sotilaita, mutta herra de Tréville'n ja +herttua de la Trémouille'n nimet panivat häntä vähän sentään arvelemaan. + +Athos myöskin lähetettiin kardinaalin luokse, vaan pahaksi onneksi oli +kardinaali Louvressa kuninkaan tykönä. + +Juuri samalla hetkelläpä herra de Tréville, joka oli lähtenyt +rikostuomarin ja For-l'Évêque'n päällikön luota, tapaamatta Athosta, +saapui Hänen Majesteettinsa luokse. + +Muskettisoturien kapteenina oli herra de Tréville'llä joka hetki vapaa +pääsy kuninkaan puheille. + +Tiedetään, mitä luuloja kuninkaalla oli kuningattaresta, luuloja, joita +kardinaali taitavasti osasi pitää vireillä, hän kun epäili naisia +salavehkeistä äärettömästi paljon enemmän kuin miehiä. Yksi kaikkein +suurimpia syitä noihin luuloihin oli Itävallan Annan ystävyys rouva +Chevreuse'ä kohtaan. Nuo molemmat naiset vaikuttivat häneen paljon +suurempaa levottomuutta kuin Espanjan sodat, Englannin selkkaukset ja +rahalliset häiriöt. Hänen silmissään ja hänen vakuutuksensa mukaan +palveli rouva Chevreuse kuningatarta ei ainoastaan hänen valtiollisissa +salavehkeissään vaan myöskin, mikä häntä yhä enemmän kiusasi, +rakkaus-vehkeissäänkin. + +Heti ensi sanasta, mitä kardinaali oli puhunut, että muka rouva +Chevreuse, vaikka karkoitettuna Tours'iin, jossa hänen siis luultiin +olevan, olikin tullut Pariisiin, ja ne viisi päivää, jotka hän oli +kaupungissa ollut, onnistunut kätkeytymään poliisilta, oli kuningas +joutunut vihan vimmaan. Vaikka juonikas ja uskoton, tahtoi kuningas olla +kutsuttu _Ludvig Oikeamieleksi_ ja _Ludvig Siveäksi_. Jälkimaailma voipi +vaivoin käsittää tuota luonnetta, jota historia selvittää vaan +tositekojen eikä järkipäätelmien avulla. + +Mutta kun kardinaali lisäsi, ett'ei ainoastaan rouva Chevreuse ollut +käynyt Pariisissa, vaan vieläpä kuningatar oli liittäytynyt häneen +salakavalan kirjevaihdon kautta, ja kun hän vakuutti että hän, +kardinaali, oli saamaisillaan selville koko tuon vehkeen salaisimmatkin +säikeet, mutta että samassa hetkessä kuin hän täysien todisteiden +nojalla oli valmiina ottamaan kiini kuningattaren salaiset tiedustelijat +juuri täydessä toimessaan, silloin eräs muskettisoturi oli rohjennut +väkivaltaisesti keskeyttää oikeuden toimeenpiteet, ryntäämällä miekka +kädessä kunniallisten lainpalvelijain kimppuun, jotka olivat saaneet +toimeksi puolueettomasti tutkia koko asian, tuodaksensa sen sitten +kuninkaan silmien eteen, ei Ludvig XIII enää voinut hillitä itseänsä, +vaan astui askeleen kuningattaren asuntohuoneita kohti, kalpeana ja +mykkänä harmista, jommoisena hän, silloinkuin tuollainen harmi hänessä +puhkesi esiin, oli valmis mitä tylyimpään julmuuteen. + +Ja kuitenkaan ei kardinaali kaikissa noissa ilmiannoissaan ollut +maininnut vielä sanaakaan herttua Buckingham'ista. + +Tällä hetkellä se oli, kun herra de Tréville astui sisään, kylmänä, +kohteliaana ja moitteettomalla ryhdillä. + +Havaiten kardinaalin läsnäolosta ja kuninkaan haahmon muutoksesta, mitä +oli tapahtunut, herra de Tréville tunsi itsensä yhtä väkeväksi kuin +Simson Filistealaisten edessä. + +Ludvig XIII oli jo tarttunut kädellään oven lukkoon; vaan melusta, jota +syntyi herra de Tréville'n astuessa sisään, hän pyörähti takaisin. + +-- Tulette parhaasen aikaan, herra, sanoi kuningas, joka, kun hänen +kiihkonsa oli noussut vissiin määrään, ei voinut teeskennellä, minä olen +saanut kuulla kauniita asioita teidän muskettisotureistanne. + +-- Ja minä, sanoi kylmästi herra de Tréville, olen ilmoittava Teidän +Majesteetillenne kauniita asioita hänen virkamiehistään. + +-- Aivanko niin? sanoi kuningas ylpeästi. + +-- Minulla on kunnia ilmoittaa Teidän Majesteetillenne, jatkoi herra de +Tréville samalla äänellä, että eräs joukkokunta prokuraattoreja, +komisarjuksia ja poliiseja, sangen kunnioitettavia henkilöitä, mutta +sangen vihaisia univormuille, niinkuin näyttää, ovat suvainneet ottaa +kiini eräässä talossa, laahata avoimella kadulla ja viskata +For-l'Évêque'in vankikomeroihin -- kaikkea tuota käskyn nojassa, jota on +kieltäydytty minulle näyttämästä, -- erään minun muskettisotureitani, +tai paremmin sanoen Teidän, armollisin herra, soturin, jonka käytös on +moitteeton, jonka maine on melkein kuuluisa, ja jonka Teidän +Majesteettinne suosiollisesti tuntee, herra Athoksen. + +-- Athoksen, sanoi kuningas koneenomaisesti; niin tosiaan, minä tunnen +tuon nimen. + +-- Teidän Majesteettinne suvaitkoon muistaa, sanoi herra de Tréville, +että herra Athos on juuri sama muskettisoturi, joka tuonoin ikävässä +kaksintaistelussa, niinkuin tiedätte, pahaksi onneksi tuli ankarasti +haavoittaneeksi herra de Cahusac'in. -- Mutta kesken puheen, arvoisa +herra, jatkoi herra de Tréville, kääntyen kardinaaliin, herra de Cahusac +lienee kaiketi jo täydellisesti parantunut, eikös ole? + +-- Kiitos, sanoi kardinaali, purren huuliansa vihasta. + +-- Herra Athos oli nimittäin mennyt tervehtimään erästä ystäväänsä, +mutta hän sattui olemaan poissa kotoa, jatkoi herra de Tréville, hän on +muuan nuori béarnelainen, Teidän Majesteettinne henkivartija-oppilas, +Desessarts'in komppaniiassa; mutta oltuansa hetkisen aikaa ystävänsä +huoneessa ja lukiessansa jotakin kirjaa odotellessaan, tuli parvi +sekaisin poliiseja ja sotilaita, jotka piirittivät talon, särkivät +useita ovia... + +Kardinaali teki kuninkaalle pienen viittauksen, joka merkitsi: "juuri +sama asia mistä me puhuimme." + +-- Me tiedämme kaiken tuon, vastasi kuningas, sillä kaikki tapahtui +meidän käskystämme. + +-- Silloin, sanoi Tréville, on myöskin Teidän Majesteettinne käskystä +otettu kiini eräs minun syytön muskettisoturini, sijoitettu hänet kahden +vartijan väliin kuin pahantekijä, ja kuljetettu lävitse raakamaisen +roskaväen, tuo kunnon mies, joka kyllä kymmenen kertaa on vuodattanut +vertansa Teidän Majesteettinne palveluksessa ja joka on vieläkin valmis +sitä vuodattamaan. + +-- Ohhoh! sanoi kuningas kahdella päällä, silläkös tavalla asia on +tapahtunut? + +-- Herra de Tréville ei mainitse, sanoi kardinaali mitä levollisimmasti, +että tuo syytön muskettisoturi, tuo kunnon mies oli tuntia ennen +miekalla ahdistellut neljää komisarjusta, jotka minä olin lähettänyt +ottamaan selville erästä mitä tärkeintä asiaa. + +-- Minä uskallan epäillä, voiko Teidän ylhäisyytenne sitä näyttää +toteen, huudahti herra de Tréville kaikella gaskonjalaisella +koristelemattomuudellansa ja sotilasjyrkkyydellänsä, sillä tuntia ennen +herra Athos, joka, sen voin Teidän Majesteettinne tiedoksi uskoa, on +mies mitä korkeinta säätyä, kunnioitti minua, oltuaan luonani +päivällisillä, jäämällä puhelemaan minun hotellini saliin herttua de la +Trémouille'n ja kreivi de Châlus'in kanssa, jotka myös olivat siellä. + +Kuningas katsoi kardinaaliin. + +-- Pöytäkirja on todistuksena, sanoi kardinaali, vastaten äänellisesti +Hänen Majesteettinsa äänettömään kysymykseen, ja nuo kolhitut +viranomaiset ovat laatineet seuraavan, joka minun on kunnia esittää +Teidän Majesteetillenne. + +-- Onko viranomaisten pöytäkirja sotilaan kunniasanan veroinen? vastasi +herra de Tréville ylpeästi. + +-- No no, elkäähän nyt, elkäähän nyt, Tréville, sanoi kuningas. + +-- Jos Hänen ylhäisyydellänsä on mitä epäilyksiä erästä minun +muskettisoturiani vastaan, sanoi Tréville, herra kardinaalin +oikeamielisyys on kyllin tunnettu, voidakseni pyytää laillista +tutkintoa. + +-- Siinä talossa, missä tämä laillinen tutkimus on pidetty, jatkoi +kardinaali järkähtämättömästi, asuu luullakseni eräs béarnelainen, +muskettisoturin ystävä. + +-- Teidän ylhäisyytenne tarkoittaa kaiketi herra d'Artagnin'ia. + +-- Minä tarkoitan erästä nuorta miestä, jota te suojelette, herra de +Tréville. + +-- Niin, Teidän ylhäisyytenne, kyllä se on sama mies. + +-- Ettekö epäile tuon nuoren miehen antaneen huonoja neuvoja... + +-- Herra Athokselle, joka on melkein kahta vertaa vanhempi? keskeytti +herra de Tréville; en, arvoisa herra. Muutoin herra d'Artagnan on +viettänyt iltaa minun luonani. + +-- Kas vaan! sanoi kardinaali, koko maailmahan on viettänyt iltaa teidän +luonanne? + +-- Teidän ylhäisyytenne epäilee minun sanaani? kysyi Tréville, vihan +puna otsalla. + +-- En suinkaan, Jumala varjelkoon minua semmoisesta, sanoi kardinaali; +mutta mihinkähän aikaan hän mahtoi olla luonanne? + +-- Oh; senpä voin Teidän ylhäisyydellenne sanoa; sillä kun hän tuli, +havaitsin kellon olevan puoli kymmenen, vaikka luulin sen jo olevan +enemmän. + +-- Ja mihin aikaan lähti hän hotellistanne? + +-- Kello puoli yksitoista: siis tunti jälkeen tapahtuman. + +-- Mutta kuitenkin, vastasi kardinaali, joka ei hetkeäkään epäillyt +Tréville'n rehellisyyttä ja joka huomasi voiton luiskahtavan hänen +käsistänsä, mutta kuitenkin, otettiinhan Athos kiini tuossa +Fossoyeurs'in kadun talossa. + +-- Onko ystävän kielletty käymästä ystävänsä luona? minun komppaniiani +muskettisoturin seurustelemasta herra Desessarts'in komppaniian miesten +kanssa? + +-- Kyllä, koska talo, missä hän seurustelee tuon ystävän kanssa, on +epäluulonalainen. + +-- Se talo on epäluulonalainen, Tréville, sanoi kuningas; ehk'ette sitä +tienneet? + +-- Toden totta, armollisin herra, sitä en tiennyt. Vaan kaikessa +tapauksessa, olkoon se kuinka epäluulonalainen tahansa, mutta minä en +myönnä sitä osaa epäluulonalaiseksi, missä herra d'Artagnan asuu; sillä +minä saatan vakuuttaa teitä, armollisin herra, että, jos hänen sanaansa +on uskomista, ei ole ketään sen uskollisempaa Teidän Majesteettinne +palvelijaa eikä sen hartaampaa herra kardinaalin ihmettelijää kuin hän. + +-- Eikös tuo sama d'Artagnan eräänä päivänä haavoittanut Jussac'ia siinä +onnettomassa ottelussa, joka tapahtui Karmeliittaluostarin tykönä? kysyi +kuningas, silmäillen kardinaalia, joka punastui harmista. + +-- Ja seuraavana päivänä Bernajoux'ia. Niin, armollisin herra, kyllä hän +on sama mies, Teidän Majesteetillanne on hyvä muisti. + +-- No niin, mitäs päätetään? kysyi kuningas. + +-- Asia koskee Teidän Majesteettianne enemmän kuin minua, sanoi +kardinaali. Rikos on minusta päivänselvä. + +-- Minä en sitä myönnä, sanoi Tréville. Mutta Teidän Majesteetillanne on +tuomareita, tuomarit ratkaiskoot. + +-- Niinpä kyllä, sanoi kuningas, vedettäköön asia tuomarien eteen: +heidän asiansa on tuomita, tuomitkoot. + +-- Mutta onpa vaan surullista, sanoi herra de Tréville, että meidän +onnettomana aikanamme mitä puhtain elämä, mitä moitteettomin kunto, +eivät estä miestä joutumasta vainon ja pahojen huutojen alaisiksi. Senpä +vuoksi onkin sotilaskunta tuleva sangen tyytymättömäksi, sen takaan, +joutuessaan noin mitä ankarimman kohtelun alaiseksi pelkissä +poliisiasioissa. + +Sana oli varomaton; mutta herra de Tréville oli sen lausunut ehdon +tahdon. Hän halusi saada aikaan purkausta, sillä kun miina leimahtaa, +leimaus myöskin valaisee. + +-- Poliisiasioissa! huudahti kuningas, kertoen herra de Tréville'n +sanat: poliisiasioissa! ja mitä te niistä tiedätte, hyvä herra? Pysykää +te vaan muskettisotureissanne, elkääkä saattako minua hulluksi. +Luulisippa teitä kuullessaan, että koko Ranskanmaa on vaarassa, jos +pahaksi onneksi satutaan ottamaan kiini joku teidän muskettisoturinne. +Hohoh! mitä melua yhdestä muskettisoturista! Minä otatan kiini kymmenen, +saakeli soikoon, sata, koko komppaniian! enkä suvaitse että tirahdetaan +sanaakaan. + +-- Niin kohta kuin Teidän Majesteetillanne on epäluuloja, sanoi +Tréville, ovat muskettisoturit rikoksellisia; ja senpä tähden näette, +armollisin herra, minun olevan valmiin jättämään teille miekkani; sillä +kun herra kardinaali on syyttänyt minun muskettisotureitani, en epäile, +että hän on lopuksi syyttävä minua itseäni; niinpä on parempi, että +antaudun vangiksi herra Athoksen kanssa, joka jo on vangittu, ja herra +d'Artagnan'in kanssa, joka epäilemättä kohta vangitaan. + +-- Gaskonjalaiskallo, etteköhän jo lopeta? sanoi kuningas. + +-- Armollisin herra, vastasi Tréville alentamatta ääntänsä vähääkään, +antakaa käsky, että minun muskettisoturini jätetään minulle takaisin, +tai että hänet tuomitaan. + +-- Tuomittakoon hänet, sanoi kuningas. + +-- No hyvä, sitä parempi; sillä siinä tapauksessa pyydän minä Teidän +Majesteetiltanne lupaa saada puhua hänen puolestansa. + +Kuningas pelkäsi syntyvän meteliä. + +-- Jos Teidän ylhäisyydellänne, sanoi hän kardinaalille, ei ole +mieskohtaisia syitä. + +Kardinaali huomaten mihin kuningas pyrki, kävi hänelle vastaan ja +lausui: + +-- Anteeksi, mutta niinkohta kuin Teidän Majesteettinne pitää minua +puolueellisena tuomarina, vetäydyn minä erilleni. + +-- No niin, sanoi kuningas, vannotteko minulle isäni kautta, että herra +Athos oli luonanne tapahtuman aikaan, ja että hän ei ole ollut siihen +osallisena? + +-- Teidän mainehikkaan isänne ja Teidän itsenne kautta, jota minä +rakastan ja kunnioitan kaikkein enimmän maailmassa, vannon! + +-- Suvaitkaa huomata, armollisin herra, sanoi kardinaali, että jos +vangittu lasketaan irti, ei totuutta enää selville saada. + +-- Herra Athos on aina käsillä, vastasi herra de Tréville, ja valmiina +vastaamaan milloin vaan viranomaiset häneltä suvaitsevat kysellä. Ei hän +pakene, herra kardinaali; olkaa huoleti, kyllä minä takaan hänen +puolestansa. + +-- Totta kyllä, ei hän pakene, sanoi kuningaskin; hän on aina +tavattavissa, niinkuin herra de Tréville sanoo. Muutoin, lisäsi hän +hiljentäen ääntänsä ja katsoen rukoilevasti Hänen ylhäisyyttänsä, +päästäkäämme hänet irti: siinä on politiikkaa. + +Tuo Ludvig XIII:n politiikka veti Richelieu'n suun hymyyn. + +-- Antakaa käsky, armollisin herra, sanoi hän, onhan teillä +armahdus-oikeus. + +-- Armahdus-oikeutta käytetään vaan rikoksellisia kohtaan, sanoi +Tréville, joka tahtoi olla viimeisen sanan sanojana, mutta minun +muskettisoturini on syytön. Te ette siis käytä armoa vaan oikeutta. + +-- Onko hän For-l'Évêque'issä? kysyi kuningas. + +-- On, armollisin herra, ja yksinäisessä kopissa niinkuin törkein +pahantekijä. + +-- Perhana kaikkiansa! murisi kuningas, mitäs on tekeminen? + +-- On antaminen vapautuskäsky, siinä kaikki, sanoi kardinaali; minä +uskon niinkuin Teidän Majesteettinne, että herra de Tréville'n takaus on +enemmän kuin kylliksi. + +Tréville kumarsi kunnioittavasti ja vähän pelonsekaisella ilolla; hän +olisi suonut mieluummin kardinaalin jäykästi vastustelevan kuin noin +yht'äkkiä antavan mukaan. + +Kuningas kirjoitti vapautuskäskyn alle ja Tréville vei sen mukanaan +viipymyttä. + +Juuri kun hän oli menossa, hymyili kardinaali hänelle ystävällisesti ja +sanoi kuninkaalle: + +-- Hyvä sopusointu päällikköjen ja sotilasten kesken teidän +muskettisoturikunnassanne, armollisin herra; se on sangen hyödyllistä +palvelukselle ja sangen kunnioittavaa kaikille. + +-- Hän tekee minulle varmaankin kohta aika tepposen, sanoi Tréville; ei +tuommoisen miehen kanssa saa koskaan viimeistä sanaa. Mutta +kiiruhtakaamme, sillä kuningas voi muuttaa mielensä joka hetki, ja +kaiken päätteeksi, vaikeampi on saada Bastiljiin tai Fort-l'Évêque'iin +miestä, joka sieltä on kerta lähtenyt ulos, kuin pysyttää siellä vankia, +joka on kerta sinne saatu. + +Herra de Tréville riensi riemullisena Fort-l'Évêque'iin, ja pelasti +sieltä muskettisoturin, joka oli vielä yhtä tyyni ja levollinen kuin +ennenkin. + +Sitten, tavatessaan ensi kerran d'Artagnan'ia, lausui hän hänelle: +Pelastitte kauniisti nahkanne; nyt on Jussac'ille antama miekanpistonne +kuitattu. Vielä on maksamatta Bernajoux'in saama pisto, mutta elkää +siihen luottako. + +Muutoin, herra de Tréville'llä oli kyllä syytä epäilläkkin kardinaalia +ja ajatella, ett'ei kaikki vielä ollut lopussa, sillä tuskin oli +muskettikapteeni sulkenut oven jälkeensä, kun Hänen ylhäisyytensä sanoi +kuninkaalle: + +-- Nyt kun olemme taas kahdenkesken, puhukaamme vakavista asioista, jos +Teidän Majesteettinne suvaitsee. Armollisin herra, Buckingham on ollut +Pariisissa viisi päivää ja on lähtenyt vasta tänä aamuna. + + + + +XVI. + +Jossa herra sinetinvartija Séguier useamman kuin yhden kerran tähysteli +kellonnauhaa, soittaaksensa, niinkuin ennen muinoin. + + +Mahdoton on kuvitella sitä vaikutusta, jonka nuo muutamat sanat +kuninkaasen tekivät. Hän punastui ja vaaleni vuorottain; ja kardinaali +näki heti, että hän yhdellä iskulla oli valloittanut takaisin sen alan, +jonka hän äsken oli menettänyt. + +-- Buckingham Pariisissa! kiljahti hän, ja millä asioilla? + +-- Epäilemättä vehkeilemässä vihollistemme hugenottein ja espanjalaisten +kanssa. + +-- Ei, jumal'auta, ei! Vaan vehkeilemässä minun kunniaani vastaan rouva +Longueville'n ja Condélaisten kanssa! + +-- Oh, armollisin herra, mikä ajatus! Kuningatar on liian siveä siksi, +ja rakastaa Teidän Majesteettianne liian paljon. + +-- Nainen on heikko, herra kardinaali, sanoi kuningas; ja mitä tulee +siihen, että hän minua paljon rakastaisi, niin on minulla omat +ajatukseni siitä rakkaudesta. + +-- Minä pysyn kuitenkin siinä, sanoi kardinaali, että herttua Buckingham +on tullut Pariisiin aivan valtiollisissa tarkoituksissa. + +-- Ja minä olen varma, että hän on tullut muissa tarkoituksissa, herra +kardinaali; mutta jos kuningatar on rikoksellinen, vapiskoon hän! + +-- Toden totta, sanoi kardinaali, vaikka minun on kovin vastenmielistä +pysyttää ajatustani tuommoisessa petoksessa, saattaa Teidän +Majesteettinne minun kuitenkin sitä ajattelemaan; sillä rouva de Lannoy, +jolta, Teidän Majesteettinne käskyä noudattaen, olen useampia kertoja +kysellyt, sanoi minulle tänä aamuna, että Hänen Majesteettinsa oli viime +yönä valvonut sangen myöhään, tänä aamuna itkenyt ja sittemmin pitkin +päivää kirjoittanut. + +-- Siinäpä se on, sanoi kuningas; varmaankin hänelle. Kardinaali, minun +täytyy saada käsiini kuningattaren paperit. + +-- Mutta kuinka niitä voi saada, armollisin herra? Minun nähdäkseni en +minä eikä Teidän Majesteettinne voi ottaa päällensä sellaista tointa. + +-- Kuinkas meneteltiin marsalkanrouva d'Ancre'n kanssa? huudahti +kuningas yhä kiihtyen; hänen kaappinsa kaiveltiin perin pohjin ja +viimein hänet itsensä. + +-- Marsalkanrouva d'Ancre oli vaan marsalkanrouva d'Ancre, +florentinilainen seikkailijatar, armollisin herra, siinä kaikki, jota +vastoin Teidän Majesteettinne korkea puoliso on Itävallan Anna, Ranskan +kuningatar, sanalla sanoen maailman suurimpia prinsessoja. + +-- Sitä rikoksellisempi hän on, herra herttua! Kuta enemmän hän on +unhottanut korkean asemansa, sitä alemmaksi hän on painunut. Minä olen +muutoin jo kauvan sitten päättänyt tehdä lopun kaikista noista +valtiollisista ja rakkauden vehkeilyistä. Hänellä on myöskin +palveluksessaan eräs de la Porte... + +-- Jota minä luulen kaikkien näiden rettelöiden toimeenpanijaksi, sanoi +kardinaali. + +-- Te arvelette siis, niinkuin minä, että kuningatar minua pettää? sanoi +kuningas. + +-- Minä luulen, sen sanon Teidän Majesteetillenne toistamiseen, että +kuningatar vehkeilee kuninkaansa valtaa vastaan, vaan minä en suinkaan +ole sanonut hänen vehkeilevän hänen kunniaansa vastaan. + +-- Ja minä sanon: molempia vastaan; minä sanon teille, ett'ei kuningatar +minua rakasta; minä sanon teille, että hän rakastaa toista ja minä sanon +teille, että tuo toinen on herttua Buckingham! Minkätähden ette +otattaneet häntä kiini, kun hän oli Pariisissa? + +-- Otattaa kiini herttua! kuningas Kaarlo I:n yliministeri, armollisin +herra? Mikä meteli siitä olisi noussut! ja jos Teidän Majesteettinne +epäluulot olisivat toteutuneet, jota minä vieläkin epäilen, mikä hirveä +melu, mikä kauhea häväistysjuttu siitä olisi syntynyt! + +-- Mutta kun olisi tullut ilmiin, mikä maankiertäjä, mikä roisto hän on, +olisi kaiketi pitänyt... + +Ludvig XIII pysähtyi, kauhistuksissaan siitä mitä aikoi sanoa, jonka +ohessa Richelieu, kaulaansa kurottaen, turhaan odotti sanaa, joka +tarttui kuninkaan huulille. + +-- Olisi pitänyt... + +-- Ei mitään, sanoi kuningas, ei mitään. Mutta ette kaiketi jättäneet +häntä silmistänne koko ajalla kuin hän Pariisissa oli? + +-- En, armollisin herra. + +-- Missä hän asui? + +-- La Harpe'n kadulla N:o 75. + +-- Missä se on? + +-- Luxemburg'in puolella. + +-- Ja oletteko varma siitä, että kuningatar ja hän eivät tavanneet +toisiansa? + +-- Minä luulen kuningattaren kyllin uskolliseksi velvollisuuksilleen, +armollisin herra. + +-- Mutta he ovat olleet kirjevaihteessa, hänelle kuningatar on +kirjoittanut koko päivän; herra herttua, minun tarvitsee saada käsiini +nuo kirjeet! + +-- Armollisin herra, mutta... + +-- Herra herttua, maksoi mitä maksoi, minä tahdon ne käsiini. + +-- Minä tahdon kuitenkin huomauttaa Teidän Majesteettianne... + +-- Tekin siis petätte minua, herra kardinaali, koska tuolla tavoin +vastustatte tahtoani? Oletteko tekin liitossa espanjalaisen ja +englantilaisen kanssa, rouva Chevreuse'n ja kuningattaren kanssa? + +-- Armollisin herra, vastasi kardinaali huoaten, luulisinpa olevani +tuommoisten epäluulojen ulkopuolella. + +-- Herra kardinaali, te olette kuulleet minun mieleni; minä tahdon +kirjeet. + +-- Siihen on vaan yksi keino. + +-- Mikä? + +-- Jättää asia sinetinvartija Séguier'in toimeksi. Se kuuluu kokonaan +hänen toimialaansa. + +-- Lähetettäköön paikalla noutamaan häntä. + +-- Hän lienee minun luonani, armollisin herra; minä pyysin häntä +tulemaan luokseni, ja lähtiessäni Louvreen, käskin sanomaan että hän +odottaisi. + +-- Noudettakoon hänet heti paikalla sieltä. + +-- Teidän Majesteettinne käsky täytetään; mutta... + +-- Mutta mitä? + +-- Mutta kuningatar kieltäytyy tottelemasta. + +-- Minun käskyjäni? + +-- Niin, ell'ei hän tiedä käskyn tulevan kuninkaalta. + +-- No niin, ett'ei hän olisi siitä epätiedossa, menen minä itse hänelle +ilmoittamaan... + +-- Teidän Majesteettinne elköön unhottako, että minä olen tehnyt kaikki +mitä olen voinut, estääkseni ratkeamista. + +-- Kyllä, herttua, minä tiedän että olette sangen arka kuningattaren +puolesta, ehkä liian arka; siitä, sen sanon jo ennakolta, puhun teille +tuonnempana enemmän. + +-- Niinkuin suvaitsette, Teidän Majesteettinne; mutta minä olen aina +onnellinen ja ylpeä siitä, armollinen herra, että olen alati harrastanut +hyvän sovun pysymistä Teidän ja Ranskan kuningattaren välillä. + +-- Hyvä, kardinaali, hyvä; mutta lähettäkääpä nyt noutamaan +sinetinvartijaa; minä menen kuningattaren luokse. Ja Ludvig XIII aukasi +välioven ja meni käytävään, joka vei Itävallan Annan huoneihin. + +Kuningatar istui hovinaistensa, rouvien de Guitaut'in, de Sablé'n, de +Montbazon'in ja de Guéménée'n keskessä. Eräässä nurkassa oli tuo +espanjalainen kamarineiti donna Estefana, joka häntä oli seurannut +Madrid'ista. Rouva de Guéménée luki ääneen; kaikki muut kuuntelivat +lukemista tarkkaan, paitsi kuningatar, joka juuri oli hankkinut toimeen +tuon lukemisen, voidaksensa, kuuntelevinansa ollen, huomaamatta seurata +omien ajatuksiensa juoksua. + +Nuo ajatukset, vaikka kyllä viimeisten rakkauden säteiden kultaamia, +olivat kumminkin varsin surullisia. Itävallan Anna mietti tuossa, kuinka +puolison luottamus oli häneltä ryöstetty, kuinka kardinaalin viha +häntä vainosi, tuon miehen, joka ei voinut antaa anteeksi, että +hänen hellemmät tunteensa olivat hyljätyt; hän näki olevansa +äiti-kuningattaren silmäin alaisena, jolta tuo viha oli kaiken elämän +katkeroittanut, vaikka Maria di Medicis, jos saa uskoa sen ajan +muistelmia, oli alkanut kohdella kardinaalia samanlaisilla tunteilla, +jotka Itävallan Anna oli ainiaksi häneltä kieltänyt; Itävallan Anna oli +nähnyt uskollisimpain palvelijainsa, hartaimpien uskottuinsa, +rakkaimpien suosikkiensa toisen toisensa perään katoovan ympäriltään. +Niinkuin nuo onnettomat, jotka turmiota tuottavan lahjan ovat saaneet, +niin hänkin saattoi aikaan onnettomuutta mihin vaan kosketti; hänen +ystävyytensä oli onneton merkki, joka toi mukanansa vainon. Rouva de +Chevreuse ja rouva de Vernet olivat karkoitetut; vihdoin, de la Porte ei +salannut emännältänsä, että hänelläkin oli joka hetki odotettavissa +vankeus. + +Juuri kun hän oli syväytynyt näihin mitä synkimpiin mietteihinsä, aukeni +huoneen ovi ja sisään astui kuningas. + +Lukija taukosi silmänräpäyksessä, kaikki naiset nousivat seisovilleen ja +syvä hiljaisuus syntyi. + +Kuningas puolestaan ei osoittanut vähintäkään kohteliaisuutta; hän vaan +seisahtui kuningattaren eteen ja lausui kiivaasti: + +-- Rouva, teidän luoksenne tulee kohta herra kansleri ilmoittamaan +teille muutamia asioita, jotka minä olen jättänyt hänen +ilmoitettavaksensa. + +Onneton kuningatar, jota lakkaamatta uhkailtiin avioerolla, maanpaolla, +jopa tuomiollakin, kalpeni, huolimatta poskimaalista, eikä hän voinut +pidättyä sanomasta: + +-- Mutta minkä vuoksi tuo käynti, armollisin herra? Mitä herra kansleri +on minulle sanova, jota Teidän Majesteettinne ei itse voi minulle sanoa. + +Kuningas pyörsi takaisin sanaakaan virkkamatta ja melkein samassa +silmänräpäyksessä ilmoitti henkivartijakapteeni de Guitaut kanslerin +tulon. + +Kun kansleri ilmestyi näkyviin, oli kuningas jo mennyt ulos toisesta +ovesta. + +Kansleri kävi esiin puoleksi hymyillen, puoleksi punastuen. Kun me +uskottavasti tapaamme häntä vielä vastakin kertomuksemme varrella, eivät +lukijamme panne pahaksensa, jos jo tässä otamme tutustuaksemme häneen. + +Kansleri oli lystikäs mies. Des Roches, Notre-Dame'n kaniikki ja +muinoinen kardinaalin kamaripalvelija oli esittänyt tämän miehen +kardinaalille, sanoen häntä erittäin luotettavaksi mieheksi. Kardinaali +uskoi häntä ja huomasi miehen kelvolliseksi. + +Hänestä kerrottiin useita juttuja, muiden muassa tämmöinen: + +Myrskyisen nuoruutensa jälkeen oli hän mennyt muutamaan luostariin, +siellä ainakin jonkun aikaa katuakseen nuoruutensa hulluuksia. + +Mutta tullessansa tuohon pyhään paikkaan ei tämä vaivainen syntinen +ollut voinut sulkea niin joutuisasti porttia, ett'ei ne himot, joita hän +läksi pakoon, olisi pujahtaneet sisään hänen mukanansa. Hän joutui +kiusauksiin alinomaa, ja luostarin päämies, jolle hän oli uskonut +ahdistuksensa, ja joka koki häntä suojella miten suinkin voi, neuvoi +häntä manaamaan kiusaajaa luotansa tarttumalla kellonnuoraan ja +kiskomalla sitä voimainsa takaa. Kuultuansa kellon räikinän, tietäisivät +muka munkit jonkun veljensä olevan kiusaajan kynsissä, ja kokoutuisivat +rukoilemaan hänen puolestansa. + +Neuvo näytti tulevasta kanslerista oivalliselta. Hän manasi pahoja +henkiä munkkien rukousten runsaalla voimalla; mutta piru ei jätä aivan +helpolla paikkaa, johon hän kerta on rakentanut linnoituksensa; sitä +mukaa kuin manauksia lisättiin, ponnisti hänkin voimiansa; niin että yöt +päivät möykytti kello yhtä päätä, ilmoittaen sitä ylenpalttista +lihankuolettamisen halua, jota katuvainen syntinen tunsi povessaan. + +Munkeilla ei ollut enää silmänräpäyksen lepoa. Päivillä eivät he muuta +tehneet kuin nousivat ja laskeutuivat portaita, jotka veivät kappeliin; +öillä täytyi heidän, aamu- ja iltarukouksia lukuunottamatta, nousta +parikymmentä kertaa vuoteiltansa ja langeta polvilleen kammioittensa +permannolle. + +Ei ole tietoa, jättikö piru uhrinsa vai väsyivätkö munkit; mutta kolmen +kuukauden perästä katumuksen tekijä ilmestyi takaisin maailmaan sillä +maineella, että hän oli hirvittävimmin riivattu mitä koskaan on ollut +olemassa. + +Luostarista lähdettyänsä astui hän virkauralle ja pääsi +pyöreämyssyiseksi parlamentin-presidentiksi enonsa paikalle, liittyi +kardinaalin puolueesen, seikka, joka ei osoittanut vähää älykkäisyyttä, +tuli kansleriksi, palveli Hänen ylhäisyyttänsä innokkaasti hänen +vihassansa äiti-kuningatarta vastaan ja hänen kostossansa Itävallan +Annaa vastaan, yllytti tuomareita Chalais'in jutussa, kiihoitti herra de +Laffemas'in, Ranskan suuren ylimetsäherran salavehkeitä; vihdoin +saavutti hän kardinaalin täydellisen luottamuksen, johon hän osoittihe +niin ansiolliseksi, että sai suorittaaksensa sen omituisen tehtävän, +jonka täyttämistä varten hän nyt oli saapunut kuningattaren luokse. + +Kuningatar oli vielä seisovillaan, kun hän astui sisään, mutta tuskin +oli hän huomannut kanslerin, kun hän istuutui nojatuoliinsa ja viittasi +hovinaisillensa sijoittumaan myöskin istuimillensa, jonka jälkeen +Itävallan Anna kysyi mitä ylpeimmällä äänellänsä: + +-- Mitä haluatte, herra, ja missä tarkoituksessa ilmestytte tänne. + +-- Toimittaakseni kuninkaan nimessä, rouva, ja huomioon ottamalla kaiken +sen arvossapidon, joka minulla on kunnia tuntea Teidän Majesteettianne +kohtaan, tarkan tutkinnon teidän papereistanne. + +-- Kuinka, herra! tutkinnon minun papereistani... Minun! mutta tuohan on +katalaa halpamaisuutta! + +-- Suvaitkaa suoda minulle anteeksi, rouva; mutta tässä tilaisuudessa +olen minä vaan välikappale kuninkaan kädessä. Eikös Hänen Majesteettinsa +lähtenyt täältä, ja eikö hän itse valmistanut teitä tähän minun tulooni? + +-- Tarkastakaa sitten, herra; minä näytän olevan rikoksellinen: +Estefana, antakaa kirjoituspöytieni ja laatikkojeni avaimet. + +Kansleri tarkasteli näön vuoksi huonekaluja, mutta hän tiesi kyllä +ett'ei kuningatar mahtanut huonekaluissaan säilyttää niin tärkeätä +kirjettä, minkä hän päivän kuluessa oli kirjoittanut. + +Kun kansleri oli aukonut ja sulkenut parikymmentä kertaa kirjoitus +pöydän laatikoita, täytyi hänen vaikka häntä kyllä aikalailla arvelutti, +käydä saattamaan asiaa päätökseen, toisin sanoen, ruveta tarkastamaan +kuningatarta itseään. Kansleri astui siis Itävallan Annaa kohden ja +virkkoi sangen nololla äänellä ja kovin hämillänsä: + +-- Ja nyt on minulla vielä tehtävä päätarkastus. + +-- Mikä? kysyi kuningatar, joka ei ymmärtänyt, tai paremmin, ei tahtonut +ymmärtää tarkoitusta. + +-- Hänen Majesteettinsa on varma, että te olette kirjoittaneet kirjeen +tänäpäivänä; hän tietää myös, ett'ei se kirje vielä ole lähetetty +määräpaikkaansa. Kirjettä ei löydy teidän laatikoistanne ja sen täytyy +toki jossakin olla. + +-- Uskallatteko käydä käsiksi kuningattareenne? sanoi Itävallan Anna +ojentuen täyteen korkeuteensa ja tähdäten kansleria silmillä, joiden +luonti oli muuttunut melkein uhkaavaksi. + +-- Minä olen kuninkaan uskollinen palvelija, rouva; ja kaikki mitä Hänen +Majesteettinsa käskee, sen minä toimitan. + +-- No niin, se on totta; sanoi Itävallan Anna, ja herra kardinaalin +vakoojat ovat hyvin tehtävänsä toimittaneet. Minä olen tänäpäivänä +kirjoittanut kirjeen, eikä se ole vielä lähtenyt. Kirje on täällä. + +Ja kuningatar pisti kauniin kätösensä poveensa. + +-- Antakaa siis kirje tänne, rouva, sanoi kansleri. + +-- Minä en anna sitä muille kuin kuninkaalle, herra, sanoi Anna. + +-- Jos kuningas olisi tahtonut kirjeen itselleen annettavaksi, rouva +hyvä, olisi hän itse sitä pyytänyt. Mutta, minä sanon sen vielä +toistamiseen, minulle on annettu toimeksi vaatia se teiltä, ja ell'ette +sitä anna... + +-- Mikä sitten? + +-- Minut on velvoitettu ottamaan se teiltä. + +-- Kuinka? mitä tarkoitatte? + +-- Tarkoitan että minun määräykseni ulottuvat kauvaksi, rouva, ja että +minut on valtuutettu etsimään tuota epäluulonalaista paperia itse Teidän +Majesteettinne omasta persoonasta. + +-- Mikä kauhistus! huudahti kuningatar. + +-- Suvaitkaa siis, rouva, huojentaa menetystapaa. + +-- Tämä käytös on suunnatonta väkivaltaa, tiedättekö sen, herra? + +-- Kuningas käskee, rouva, suokaa anteeksi. + +-- Tätä minä en kärsi; en, en, ennemmin kuolen! huudahti kuningatar, +jossa Espanjan ja Itävallan ylpeä veri kuohahti liikkeesen. + +Kansleri kumarsi syvään, jonka jälkeen hän, siinä selvässä aikomuksessa, +ett'ei väistyisi tuumaakaan sen toimen täyttämisestä, joka hänen +suoritettavaksensa oli annettu ja aivan niinkuin pyövelinrenki olisi +tehnyt kidutushuoneessa, lähestyi Itävallan Annaa, jonka silmissä sillä +hetkellä näkyi raivon kyyneleet. + +Kuningatar oli, niinkuin jo olemme sanoneet, erinomaisen kaunis. + +Kanslerin toimi oli siis arkaluontoista laatua, ja kuningas oli jo +joutunut niin kauvaksi luulevaisuutensa kautta Buckingham'in suhteen, +ett'ei hän enää ollut luulevainen kenenkään suhteen. + +Epäilemättä kansleri Séguier'in silmät tällä hetkellä tähystelivät tuon +merkillisen kellon nauhaa; mutta kun hän ei sitä löytänyt, tavoitti hän +sen sijaan sitä paikkaa, jossa kuningatar oli sanonut paperin olevan. + +Itävallan Anna astahti askeleen taaksepäin, niin kalpeana, että hänen +olisi luullut olevan kuolemaisillansa; ja nojaten vasemmalla kädellään, +ett'ei kaatuisi, takanansa olevaan pöytään, veti hän oikealla paperin +poveltansa ja ojensi sen sinetinvartijalle. + +-- Kas tässä, herra, tässä on tämä kirje, huudahti kuningatar +katkonaisella ja vapisevalla äänellä, ottakaa se ja vapauttakaa minut +inhottavasta läsnäolostanne. + +Kansleri, joka puolestaan myös vapisi helposti ymmärrettävästä syystä, +otti kirjeen, kumarsi maahan saakka ja poistui. + +Tuskin oli ovi hänen jälkeensä sulkeutunut, kun kuningatar +puolitainnuksissa vaipui hovinaistensa käsiin. + +Kansleri vei kirjeen kuninkaalle, lukematta siitä yhtäkään sanaa. +Kuningas otti sen vastaan vapisevin käsin, katsoi ensiksi osoitetta, +vaan sitä ei ollut, kalpeni, aukasi sen sitten vitkallisesti, ja +nähdessään ensi sanoista kirjeen olevan kirjoitetun Espanjan +kuninkaalle, luki hän sen sangen joutuun. + +Siinä oli kokonainen hyökkäyssuunnitelma kardinaalia vastaan. Kuningatar +kehoitti veljeänsä ja Itävallan keisaria, koska heitä kaiketi loukkasi +Richelieu'n politiikka, hän kun lakkaamatta pyrki alentamaan Itävallan +hallitussuvun arvoa ja voimaa, asettumaan sotakannalle Ranskaa vastaan, +ja määräämään rauhanehdoksi kardinaalin erottamisen; mutta rakkaudesta +ei ollut koko kirjeessä sanaakaan. + +Kuningas, varsin hyvillään tuosta, tiedusti, oliko kardinaali vielä +Louvressa. Hänelle ilmoitettiin, että Hänen ylhäisyytensä oli +odottamassa työhuoneessa Hänen Majesteettinsa käskyjä. + +Kuningas meni suoraa päätä hänen luoksensa. + +-- Kas tässä, herttua, sanoi hän, te olitte oikeassa, minä olin +väärässä; koko vehkeileminen on valtiollista, eikä tässä kirjeessä ole +mitään kysymystä rakkaudesta. Sen sijaan on siinä sangen paljo kysymystä +teistä. + +Kardinaali otti kirjeen ja luki sen mitä suurimmalla tarkkuudella; +päästyänsä loppuun, luki hän sen vielä toiseen kertaan. + +-- No niin, sanoi hän, Teidän Majesteettinne näkee, mihin saakka +viholliseni menevät: teillä on niskassa kaksi sotaa, ell'ette erota +minua. Totta puhuen, Teidän sijassanne minä välttäisin noin voimakkaita +hyökkääjiä, ja minä puolestani olisin tosionnellinen päästyäni erilleni +asiain menosta. + +-- Mitä sanottekaan, herttua? + +Minä sanon, armollisin herra, että minun terveyteni menee näissä +lakkaamattomissa taisteluissa ja ijät kaiket kestävissä töissä. Minä +sanon, että on varsin uskottavaa, ett'en minä ole kestävä La Rochelle'n +piirityksen rasitusta, ja että olisi paljo parempi, jos nimittäisitte +niihin toimiin joko herra de Condé'n, tai herra de Bassompierre'n tai +kenen urhoollisen miehen tahansa, jolla sodankäynti on varsinaisena +toimialana, ettekä minua, joka olen kirkon miehiä ja jota lakkaamatta +vedetään pois kutsumuksestani ja pannaan semmoisiin toimiin, joihin ei +minulla ole vähintäkään halua. Teillä olisi paljoa suurempi menestys +sisäasioissa, armollisin herra, enkä epäile, että olisitte paljoa +suurempi ulkoasioissa. + +-- Herra herttua, sanoi kuningas, minä ymmärrän teitä, olkaa huoleti; +kaikki nuo, joita kirjeessä on mainittu, ovat saavat ansaitun +rangaistuksensa, ja kuningatar myös. + +-- Mitä sanottekaan, armollisin herra? Jumala varjelkoon kuningatarta +saamasta minun tähteni mitään ikävyyksiä! hän on aina pitänyt minua +vihollisenansa, vaikka Teidän Majesteettinne voisi kyllä todistaa, että +minä lämpimästi olen alati hänen puoltansa pitänyt, yksin Teitä +itseännekin vastaan. Oh! jos hän pettäisi Teidän Majesteettianne +kunnianne suhteen, se olisi toista, ja silloin olisin ensimmäinen +sanomaan: "Armo pois, ei mitään armoa rikoksellista kohtaan!" Onneksi ei +asian laita ole semmoinen, ja onhan Teidän Majesteettinne saanut siitä +uuden todisteen. + +-- Se on totta, herra kardinaali, sanoi kuningas, ja te olitte oikeassa +niinkuin aina; mutta kuningatar ansaitsee sittenkin kaiken minun vihani. + +-- Te se juuri, armollisin herra, olette vetäneet päällenne hänen +vihansa; ja toden totta, jos hän täydellä todella olisi nyreissänsä +Teidän Majesteetillenne, ymmärtäisin sen aivan hyvin: Teidän +Majesteettinne on ankarasti häntä loukannut!... + +-- Juuri sillä tavoin olen aina kohteleva omia ja teidän vihollisianne, +herttua, olkoot he kuinka ylhäisiä tahansa ja uhatkoon minua mikä vaara +hyvänsä siitä, että ankarasti menettelen heitä kohtaan. + +-- Kuningatar on minun viholliseni, mutta ei teidän, armollisin herra; +päinvastoin on hän uskollinen, alamainen ja moitteeton puoliso; +suvaitkaa minun siis, armollisin herra, puhua hyvää hänen puolestansa +Teidän Majesteetillenne. + +-- Nöyrtyköön hän ja lähestyköön minua ensin. + +-- Päinvastoin, armollisin herra, näyttäkää esimerkkiä; te olette +ensiksi tehneet väärin, koska olette kuningatarta epäilleet. + +-- Minäkö lähestyisin ensiksi! sanoi kuningas; en koskaan! + +-- Armollisin herra, minä rukoilen teitä. + +-- Muutoin, kuinka voisinkaan ensiksi lähestyä? + +-- Tekemällä jotakin, jonka luulisitte olevan hänelle mieleen. + +-- Mitä? + +-- Laittamalla tanssiaiset; tiedättehän kuinka kuningatar pitää paljon +tanssista; minä takaan, ett'ei hänen nyreytensä jaksa vastustaa +semmoista suosion osoitusta. + +-- Herra kardinaali, tiedättehän ett'en minä pidä ensinkään noista +maallisista huvituksista. + +-- Kuningatar tulee vaan kiitollisemmaksi, koska hän tietää teidän +vastenmielisyytenne semmoisiin huvituksiin; muutoin, silloin olisi +hänellä tilaisuus käyttää niitä kauniita timanttikoristeita, jotka te +tuonottain lahjoititte hänelle nimipäivänänsä, ja joilla hän ei vielä +ole ollut tilaisuudessa itseään koristaa. + +-- Kyllähän nähdään, herra kardinaali, kyllähän nähdään, sanoi kuningas, +joka, hyvillään siitä että oli löytänyt kuningattaren syylliseksi +rikokseen, josta hän aivan vähän lukua piti, ja viattomaksi rikokseen, +jota hän kovin oli pelännyt, oli valmis vaikka paikalla sopimaan hänen +kanssansa; kylläpähän nähdään, mutta, kunniani kautta, te olette liian +sietäväinen. + +-- Armollisin herra, sanoi kardinaali, jättäkää ankaruus ministereille, +sietäväisyys on kuninkaallinen avu; käyttäkää sitä, niin näette sen +tekevän teille hyvää. + +Ja nyt kardinaali, kuullessaan kellon lyövän yksitoista, kumarsi syvään, +anoi kuninkaalta lupaa saada poistua ja pyysi häntä sopimaan +kuningattaren kanssa. + +Itävallan Anna, joka kirjeensä anastuksen perästä odotti saavansa +nuhteita, hämmästyi suuresti, nähdessään kuninkaan seuraavana päivänä +yrittelevän häntä lähestymään. Ensin asettui hän vastahankaan; sekä +hänen nais-ylpeyttänsä että kuningatar-arvoansa oli niin julmasti +loukattu, ett'ei hän ensi hetkessä ollut suostuvainen; mutta +hovinaistensa neuvosta hän viimein näytti alkavan leppyä. Kuningas +käytti hyväksensä ensimäistä käänteen hetkeä ja ilmoitti aikomuksensa +olevan tuota pikaa laittaa hänelle juhlan. + +Juhla Itävallan Annaa varten oli niin harvinaista laatua, että tuo +ilmoitus, niinkuin kardinaali oli arvannut, haihdutti hänen viimeisetkin +mielipahansa jälet, ell'ei hänen sydämmestänsä, niin ainakin hänen +kasvoiltansa. Hän kysyi, minä päivänä juhla oli tuleva, mutta kuningas +vastasi, että hänen oli kysyttävä sitä ensin kardinaalilta. + +Ja todella kysyikin kuningas joka päivä kardinaalilta, milloin juhla +olisi pantava toimeen, vaan joka päivä kardinaali aina jollakin +tekosyyllä sai vältetyksi sen määräämisen. Sillä tavoin kului kymmenen +päivää. + +Kahdeksantena päivänä sen kohtauksen jälkeen, jonka olemme kertoneet, +sai kardinaali Lontoon postimerkillä varustetun kirjeen, joka sisälsi +ainoastaan nämä muutamat rivit: + +"Ne ovat käsissäni; mutta en voi lähteä Lontoosta, kun ei minulla ole +rahaa; lähettäkää minulle viisisataa pistole'a, niin neljän tai viiden +päivän perästä, ne saatuani, olen Pariisissa." + +Samana päivänä kuin kardinaali tuon kirjeen sai, teki kuningas taas +hänelle tavallisen kysymyksensä. + +Richelieu laski sormillansa ja virkkoi hiljaa itsekseen: + +-- Hän sanoo tulevansa neljän tai viiden päivän perästä rahat saatuansa; +neljä tai viisi päivää kuluu rahojen mennessä hänelle, neljä tai viisi +päivää hänen tuloonsa, se on yhteensä kymmenen päivää; mutta siihen +lisäksi on otettava lukuun vastatuulet, muut vastoinkäymiset, naisen +heikkovoimaisuus, -- pankaamme kaksitoista päivää! + +-- No niin, herra herttua, sanoi kuningas, joko olette laskeneet? + +-- Jo, armollisin herra, tänäpäivänä on 20 päivä Syyskuuta; kaupungin +maistraatti pitää erään juhlan 3 päivä Lokakuuta. Se sopii mainiosti; +sillä sitten ette tarvitse näyttää lähestyvänne kuningatarta. + +Sitten lisäsi kardinaali: + +-- Mutta, armollisin herra, elkää unhottako sanomasta Hänen +Majesteetillensa tämän juhlan suhteen, että Te haluaisitte nähdä, kuinka +hänen timanttikoristeensa somistavat häntä. + + + + +XVII. + +Bonacieux'in pariskunta. + + +Tämä oli jo toinen kerta, kuin kardinaali oli kuninkaalle maininnut +noista timanttikoristeista. Ludvig XIII oli kummastuksissaan tuosta +hellittämättömyydestä ja rupesi arvelemaan, että kehoituksessa mahtoi +piillä joku salajuoni. + +Kerran toisenkin oli se käynyt kuninkaan arvolle, että kardinaali, jonka +poliisi, vaikka ei ollutkaan nykyajan poliisin vertainen, oli +erinomainen, tiesi paremmin kuin hän itse asioita, jotka koskivat hänen +perheellisiä olojansa. Hän toivoi sen vuoksi keskustellessaan +kuningattaren kanssa pääsevänsä keskustelun kautta selville jostakin +salaisuudesta, joka, tiesipä sen kardinaali tai oli tietämättä, +kumpaisessakin tapauksessa melkoisesti kohottaisi häntä ministerinsä +silmissä. + +Hän meni siis tapaamaan kuningatarta ja tapansa mukaan alotti uusilla +uhkauksilla hänen seuruettansa kohtaan. Itävallan Anna painoi päänsä +alas ja antoi virran tulvata, vastaamatta sanaakaan, toivoen että se +viimein itsestään seisahtuisi; mutta sitäpä ei Ludvig XIII tahtonut; +Ludvig XIII tahtoi saada keskustelun käymään, päästäksensä siitä +johonkin valoon, vakuutettuna kun hän oli siitä, että kardinaalin +mielessä piili joku sala-ajatus ja että hän valmisteli jotakin hirveätä +paljastusta, jommoisiin Hänen ylhäisyytensä oli perin taitava. Hän +saavuttikin aikomuksensa hellittämättömillä syytöksillään. + +-- Mutta, huudahti Itävallan Anna, väsyneenä noihin päättömiin +syytöksiin, mutta armollisin herra, te ette sano minulle kaikkea, mitä +teillä on mielessänne. Mitä minä sitten olen tehnyt? Sanokaa, mitä minä +olen rikkonut? Mahdotonta on, että Teidän Majesteettinne nostaisi tuota +melua muutamasta veljelleni kirjoittamastani kirjeestä. + +Kuningas, joutuen vuorostaan noin suoranaisen hyökkäyksen alaiseksi, ei +tiennyt mitä vastaisi; hän arveli hetken soveliaaksi sen toivomuksen +lausumiseen, joka hänen olisi pitänyt ilmoittaa vasta juhlan edellisenä +päivänä. + +-- Rouva, sanoi hän majesteetillisesti, kaupungin maistraatin +tanssipidot ovat kohta käsissä; minä toivon, että te kunnioitatte meidän +kelpo porvareita esiintymällä siellä juhlapuvussa ja erittäinkin +koristettuna niillä timanteilla, jotka lahjoitin teille nimipäivänänne. +Siinä vastaukseni. + +Vastaus oli kauhea. Itävallan Anna luuli että Ludvig XIII tiesi kaikki +ja että kardinaali oli saanut hänet noin teeskentelemään seitsemän tai +kahdeksan päivää, joka muutoin kuului myöskin hänen luonteesensa. Hän +muuttui peräti kalpeaksi, nojasi pöytään ihmeen kauniilla kädellään, +joka näytti nyt vaksikädeltä, katsoa tuijotti kuninkaasen säikähtyneenä, +eikä vastannut halaistua sanaa. + +-- Kuulittehan, rouva, sanoi kuningas, joka nautti tuosta hämmästyksestä +kaikessa laajuudessaan, arvaamatta kumminkaan sen syytä, kuulittehan? + +-- Kyllä, armollisin herra, kyllä minä kuulin, sopersi kuningatar. + +-- Te ilmestytte siis tanssijaisiin? + +-- Kyllä. + +-- Timanttikoristeissanne? + +-- Niin. + +Kuningatar kalpeni yhä enemmän, niinpaljon kuin se enää oli mahdollista; +kuningas sen huomasi ja nautti siitä tuolla kylmällä julmuudella, joka +oli hänen luonteensa huonompia puolia. + +-- Siis se on suostuttu asia, sanoi kuningas, eikä minulla ollut muuta +teille sanottavaakaan. + +-- Mutta milloin ovat nuo tanssijaiset? kysyi Itävallan Anna. + +Ludvig XIII tunsi vaistomaisesti, ett'ei hänen pitäisi vastata tuohon +kysymykseen, koska kuningatar oli tehnyt sen melkein kuolevaisen +äänellä. + +-- Aivan kohdakkoin, rouva, sanoi hän; mutta en muista tarkalleen +päivää, minä kysyn kardinaalilta. + +-- Kardinaali se siis on ilmoittanut teille tästä juhlasta? huudahti +kuningatar. + +-- Niin, rouva, vastasi kuningas kummastuneena; mutta minkä vuoksi noin +kysytte? + +-- Hänkö se teitä on pyytänyt huomauttamaan minua tulemaan sinne niissä +timanttikoristeissa? + +-- Se tahtoo sanoa, rouva... + +-- Hän se on, armollisin herra, hän se on! + +-- No niin! mitäs sillä väliä, hänkö se on tai minä? Onko tuo huomautus +mikään rikos? + +-- Ei, armollisin herra. + +-- Siis te tulette? + +-- Tulen, armollisin herra. + +-- Hyvä, sanoi kuningas vetäytyen pois päin, hyvä, minä luotan siihen. + +Kuningatar kumarsi, ei niin paljon tapasäännön noudatuksesta kuin sen +vuoksi, että hänen polvensa eivät tahtoneet kannattaa. + +Kuningas poistui ihastuksissaan. + +-- Minä olen hukassa, mutisi kuningatar, aivan hukassa, sillä kardinaali +tietää kaikki ja hän se lykkää edellään kuningasta, joka ei vielä tiedä +mitään, vaan on kohta tietävä kaikki. Minä olen hukassa! Jumalani! +Jumalani! Jumalani! + +Hän lankesi polvilleen tyynylle ja rukoili, pää vapisevien käsien +välissä. + +Hänen tilansa oli todella hirmuinen. Buckingham oli palannut Lontoosen, +rouva de Chevreuse oli Tours'issa. Vartioituna enemmän kuin koskaan, +kuningatar tunsi povessaan hämärästi, että joku hänen hovinaisistaan oli +hänet pettänyt, vaan hän ei tiennyt kuka. De la Porte ei voinut jättää +Louvrea; hänellä ei ollut niin ainoata sielua maailmassa, kehen hän voi +luottaa. + +Ja nähdessään mikä onnettomuus häntä uhkasi ja kuinka hyljättynä hän +oli, rupesi hän itkeä nyyhkyttämään. + +-- Enkö minä voisi olla Teidän Majesteetillenne miksikään avuksi? sanoi +yht'äkkiä eräs ääni täynnä lempeyttä ja sääliä. + +Kuningatar käännähti nopeasti, sillä hän ei ollut erhettynyt tuon äänen +laadusta: ystävä se sillä tavoin puhui. + +Todella, eräässä kuningattaren huoneihin vievässä ovessa näkyi kaunis +rouva Bonacieux; hän oli ollut järjestelemässä vaatteita ja pukuja +viereisessä huoneessa, kun kuningas oli tullut sisään; hän ei ollut +voinut mennä ulos ja oli kaikki kuullut. + +-- Kuningatar kiljahti hämmästyksestä, nähdessään hänet, sillä mielensä +häiriössä ei hän aluksi tuntenut tuota nuorta naista, jonka de la Porte +oli hänelle toimittanut. + +-- Oh! elkää peljätkö mitään, rouva sanoi nuori nainen, liittäen kätensä +yhteen ja itkien hänkin kuningattaren tuskaa; minä olen Teidän +Majesteettinne ruumis ja sielu, ja vaikka olenkin niin kaukana Teistä ja +vaikka asemani onkin niin alhainen, luulen kumminkin löytäneeni keinon +Teidän Majesteettinne auttamiseksi pulasta. + +-- Te! oi taivas! te! huudahti kuningatar; mutta katsokaa minua +kasvoihin! Minua petetään joka puolelta; voinko teihin luottaa? + +-- Oh, rouva, virkkoi nuori vaimo langeten polvilleen: sieluni kautta, +minä olen valmis kuolemaan Teidän Majesteettinne tähden! + +Tämä huudahdus lähti sydämmen syvimmästä pohjasta, eikä siinä, +samoinkuin ensimäisessäkään, ollut mitään epäilemistä. + +-- Niin, jatkoi rouva Bonacieux, niin, kyllä täällä pettureita on; mutta +pyhän Neitsyen nimessä minä vannon ett'ei kukaan ole uskollisempi Teidän +Majesteetillenne. Nuo timanttikoristeet, joita kuningas pyysi, olette +antaneet herttua Buckingham'ille, eikö niin? Ne olivat suljettuna siihen +pieneen ruusupuiseen rasiaan, jota hän piti kainalossaan? olenko +väärässä? Eikös asia ole niin? + +-- Oh, Jumalani! Jumalani! huokaili kuningatar ja hänen hampaansa löivät +loukkua kauhistuksesta. + +-- No niin, jatkoi rouva Bonacieux, timantit ovat saatavat takaisin. + +-- Niin epäilemättä, ne täytyy saada takaisin, huudahti kuningatar; +mutta millä tavoin, kuinka se käy päinsä? + +-- Täytyy lähettää joku herttuan luokse. + +-- Mutta kuka? ... kuka? ... Kehen voin luottaa? + +-- Luottakaa minuun, rouva, suokaa minulle se onni, kuningattareni, +kyllä minä löydän lähettilään! + +-- Mutta täytyy kirjoittaa. + +-- Niin, se on välttämätöntä. Kaksi sanaa Teidän Majesteettinne kädestä +ja teidän yksityinen sinettinne. + +-- Mutta nuo kaksi sanaa, ne sisältävät tuomioni, avioeroni, maanpakoni! + +-- Niin, jos joutuvat kunnottoman käsiin! Mutta minä vastaan siitä, että +ne sanat joutuvat määräpaikkaansa. + +-- Oh, Jumalani! minun täytyy siis jättää elämäni, kunniani ja maineeni +teidän käsiinne! + +-- Niin, rouva, niin täytyy, ja minä pelastan kaikki. + +-- Mutta kuinka? sanokaa minulle toki. + +-- Mieheni on laskettu vapaaksi pari kolme päivää takaperin; minulla ei +ole ollut vielä aikaa tavata häntä. Hän on oiva ja kelpo mies, joka ei +vihaa eikä rakasta ketään. Hän tekee mitä minä tahdon: hän menee minun +käskystäni, tietämättä mitä hän viepi, ja jättää Teidän Majesteettinne +kirjeen, tietämättä edes sen olevan Teidän Majesteettinne lähettämän, +siihen määräpaikkaan, jonka minä hänelle ilmoitan. + +Kuningatar tarttui nuoren naisen molempiin käsiin kiihkoisella +ihastuksella, silmäsi häntä ikäänkuin nähdäksensä hänen sydämensä +pohjaan saakka, ja nähden hänen kauniissa silmissänsä vaan +vilpittömyyttä, syleili häntä hellästi. + +-- Tee se, huudahti hän, niin olet pelastanut minun elämäni ja kunniani! + +-- Oh! elkää arvostelko liian suureksi sitä palvelusta, joka minulla on +onni teille tehdä; minulla ei ole mitään pelastettavaa Teidän +Majesteetiltanne, joka olette vaan petollisten vehkeiden uhrina. + +-- Se on totta, se on totta, lapseni, sanoi kuningatar, sinä olet +oikeassa. + +-- Antakaa minulle siis se kirje, rouva, aika kiiruhtaa. + +Kuningatar riensi pienen pöydän ääreen, jossa oli mustetta, paperia ja +kyniä: hän kirjoitti kaksi riviä, sulki kirjeen kuoreensa ja jätti sen +rouva Bonacieux'ille. + +-- Mutta, sanoi kuningatar, nyt unhotamme erään varsin tärkeän asian. + +-- Minkä? + +-- Rahat. + +Rouva Bonacieux punastui. + +-- Niin, se on totta, sanoi hän, ja minun täytyy tunnustaa Teidän +Majesteetillenne, että minun mieheni... + +-- Että miehelläsi ei ole, tahdot sanoa. + +-- Kyllä hänellä on, mutta hän on kovin saita, se on hänen vikansa. +Mutta elköön Teidän Majesteettinne huolehtiko, kyllä keino keksitään... + +-- Laita on semmoinen, että minulla ei ole enää, sanoi kuningatar; -- +ne, jotka lukevat rouva de Motteville'n Muistelmia eivät kummastele +tuota vastausta; -- mutta maltahan. + +Itävallan Anna riensi jalokivirasiallensa. + +-- Kas tässä, sanoi hän, tässä on sangen kallisarvoinen sormus, niinkuin +vakuutetaan; se on veljeltäni Espanjan kuninkaalta, se on minun ja minä +saan sen kanssa menetellä mieleni mukaan. Ota tämä sormus ja muuta se +rahaksi; sillä matkustakoon miehesi. + +-- Tunnin sisään on käsky täytetty. + +-- Tässä näet osoitteen, lisäsi kuningatar, puhuen niin hiljaa, että +töintuskin saattoi kuulla mitä hän sanoi: Mylord herttua Buckingham'ille +Lontoosen. + +-- Kirje joutuu hänen omaan käteensä. + +-- Jalomielinen lapsi! huudahti Itävallan Anna. + +Rouva Bonacieux suuteli kuningattaren käsiä, kätki paperin poveensa ja +katosi kuin linnun siivillä. + +Kymmenen minuuttia myöhemmin oli hän kotonansa; niinkuin hän oli +kuningattarelle sanonut, hän ei ollut tavannut miestänsä hänen +irtipääsemisensä jälkeen; hän ei tiennyt mikä muutos hänen miehessänsä +oli tapahtunut kardinaalin suhteen, muutos, joka oli yhä vakaantunut +niistä parista kolmesta käynnistä, joita hänen luoksensa oli tehnyt +kreivi Rochefort; tuo mies oli nyt tullut Bonacieux'in parhaimmaksi +ystäväksi ja saanut hänen uskomaan vähällä vaivalla, ett'ei mikään +rikoksellinen tunne ollut syynä hänen vaimonsa ryöstöön, vaan yksinomaan +valtiollinen varovaisuus. + +Hän tapasi Bonacieux'in yksinään: miesparalla oli ollut suuret puuhat +saada taas järjestykseen kotinsa, jossa hän oli löytänyt huonekalut +melkein ruhjottuina, laatikot milt'ei tyhjinä, koska oikeus ei ole yksi +noista kolmesta asiasta, jotka kuningas Salomo mainitsee niiksi, jotka +eivät jätä mitään jälkeä käynnistänsä. Mitä palvelustyttöön tulee, hän +oli pötkinyt pakoon silloinkuin isäntä otettiin kiini. Tuo tyttöparka +oli säikähtynyt siihen määrään että hän oli yhtä puhkua kulkenut +Pariisista aina Bourgogne'en saakka, joka oli hänen kotiseutunsa. + +Kelpo kauppias oli heti kohta kotiin tultuansa antanut vaimollensa +tiedon onnellisesta palaamisestansa ja vaimonsa oli toivottanut hänelle +onnea ja vastannut, että niinpian kuin hän saa hetkenkään lomaa +toimiltansa hovissa, hän omistaa sen hetken kokonaan hänelle ja tulee +häntä tervehtimään. + +Tuo hetki oli odotuttanut itseänsä jo viisi päivää, joka aika toisissa +oloissa epäilemättä olisi tuntunut Bonacieux'istä vähän pitkänlaiselta; +mutta hänellä oli sen käynnin johdosta, jonka hän oli tehnyt kardinaalin +luokse, ja niiden käyntien vuoksi, joita Rochefort oli hänen luoksensa +tehnyt, runsaasti miettimisen aihetta ja niinkuin tiedetään, ei millään +saa niin aikaa kulumaan kuin miettimisellä. + +Sitä enemmän, kun Bonacieux'in mietinnöt olivat kokonaan ruusunvärisiä. +Rochefort nimitti häntä ystäväksensä, rakkaaksi Bonacieux'iksensä, eikä +lakannut hänelle vakuuttelemasta, että kardinaali pani häneen mitä +suurimman arvon. Kauppias näki jo olevansa matkalla onneen ja kunniaan. + +Rouva Bonacieux oli hänkin puolestaan miettinyt, mutta, se on meidän +sanominen, nuo mietinnöt olivat aivan kokonaan muuta kuin +kunnianhimoisia; vastoin tahtoansakin olivat hänen ajatuksensa +lakkaamatta kiini tuossa kauniissa uljaassa nuoressa miehessä, joka +näytti niin rakastuneelta. Joutuneena kahdeksantoista vuotiaana +naimisiin herra Bonacieux'in kanssa, eläen aina puolisonsa ystävien +keskuudessa, puolison, joka ei ollut omiansa herättämään mitään +hellempää tunnetta nuoressa naisessa, jonka sydän oli paljoa +korkeammalla asteella kuin hänen asemansa, ei rouva Bonacieux'iin ollut +koskaan pystynyt mikään tavallinen viettelys: mutta aatelisnimellä, +semminkin sinä aikana, oli suuri vaikutus porvaristoon ja d'Artagnan oli +aatelismies; siihen lisäksi oli hänen yllänsä henkivartijan univormu, +joka muskettisoturin univormun jälkeen oli naisten silmissä suurimmassa +arvossa. Hän oli, sanomme sen vieläkin, kaunis, nuori, ja +seikkailunhaluinen; siinä oli jo enemmän kuin tarvittiin panemaan +kolmenkolmatta vuotiasta päätä pyörälle, ja rouva Bonacieux oli juuri +tuossa elämän onnellisessa ijässä. + +Molemmat aviopuolisot, vaikka eivät olleet nähneet toisiaan kahdeksaan +päivään ja vaikka tuon viikon ajalla oli heille tärkeitä kohtauksia +tapahtunut, lähestyivät toisiansa ikäänkuin vähän arvelun-alaisesti; +herra Bonacieux osoitti kumminkin todellista iloa ja kävi vaimollensa +vastaan avoimin sylin. + +Rouva Bonacieux kurotti hänelle otsansa suudeltavaksi. + +-- Keskustelkaamme vähän, lausui hän sitten. + +-- Kuinka? sanoi Bonacieux hämmästyneenä. + +-- Niin, toden perästä, minulla on sangen tärkeä asia sinulle +puhuttavana. + +-- Vai niin, ja minulla myös on sangen vakavia kysymyksiä sinulle +tehtävänä. Selitäppäs minulle vähän ryöstämisestäsi. + +-- Siitä ei ole kysymystä tällä kertaa, sanoi rouva Bonacieux. + +-- Mistäs sitten? minun vankeudestaniko? + +-- Siitä sain kuulla samana päivänä; mutta kun et ollut syypää mihinkään +rikokseen, etkä ollut osallinen mihinkään vehkeesen, etkä vihdoin +tiennyt mitään, joka olisi voinut saattaa vaaraan sinua tai ketään +muutakaan, en minä koko tapauksesta pitänyt suurempaa lukua kuin se +ansaitsi. + +-- Sinäpä otat asian varsin kevyesti, vaimoseni! sanoi Bonacieux vähän +loukkautuneena vaimonsa osoittamasta välinpitämättömyydestä; tiedätkö +että olin kokonaisen päivän ja yön Bastiljin vankikoppiin viskattuna? + +-- Yksi päivä ja yö on pian ohitse; heitetään nyt koko tuo vankeutesi ja +palataan siihen, mikä minut nyt tuopi sinun luoksesi. + +-- Kuinka! mikä sinut tuopi minun luokseni! Eikö se sitten ole halu, +nähdä miestänsä, josta on ollut eroitettuna kokonaista kahdeksan päivää? +kysyi kauppias sangen suuttuneena. + +-- Se ensin ja muuta siihen lisäksi. + +-- Puhu! + +-- Sangen tärkeä asia, josta kenties tulevainen onnemme riippuu. + +-- Meidän onnemme on paljon muuttanut muotoansa siitä kuin viimeksi +näimme toisiamme, eikä minua laisinkaan kummastuttaisi, jos muutamien +kuukausien päästä moni meitä kadehtisi. + +-- Niinpä kyllä, varsinkin jos tahdot noudattaa niitä määräyksiä, mitä +nyt aion sinulle antaa. + +-- Minulle? + +-- Niin, juuri sinulle. Sinulle tarjoutuu tilaisuus tehdä hyvä ja pyhä +työ, ja ansaita samalla paljo rahaa. + +Rouva Bonacieux tiesi että hän rahasta puhumalla koskettaisi miehensä +heikointa puolta. + +Mutta kun ihminen, olipa se vaikka kauppias, on kymmenen minuuttia +puhunut kardinaalin kanssa, hän ei ole enää sama ihminen. + +-- Ansaita paljo rahaa! sanoi Bonacieux, työntäen huuliaan eteenpäin. + +-- Niin, paljo. + +-- Kuinka paljo, noin likimain? + +-- Ehkäpä tuhannen pistole'a. + +-- Se mitä pyydät minun tekemään, on siis sangen tärkeätä? + +-- On. + +-- Mitä minun on tekeminen? + +-- Sinun on lähteminen paikalla matkalle, minä annan sinulle paperin, +josta et saa luopua missään nimessä, vaan jätät sen asianomaisiin +käsiin. + +-- Ja minne minun on meneminen? + +-- Lontoosen. + +-- Minä Lontoosen! Pilkkaahan minusta teet, minulla ole mitään asiaa +Lontoosen. + +-- Mutta muut tarvitsevat sinua sinne menemään. + +-- Ketkä muut? Minä sanon sinulle, ett'en ryhdy enää sokeasti mihinkään +ja että minä tahdon tietää niinhyvin minkä vuoksi kuin myöskin kenen +vuoksi minä antaudun asioihin. + +-- Eräs korkea henkilö lähettää sinut, eräs toinen korkea henkilö +odottaa sinua: palkinto menee yli toivojesi, siinä kaikki, mitä voin +sinulle luvata. + +-- Taas vehkeitä ja juonia! aina vaan vehkeitä ja juonia! kiitoksia +paljo, minä epäilen nyt jo semmoisia ja herra kardinaali on minua siinä +suhteessa valaissut. + +-- Kardinaali! huudahti rouva Bonacieux, oletko nähnyt kardinaalin? + +-- Hän kutsutti minut luoksensa, vastasi kauppias ylpeästi. + +-- Ja sinä noudatit kutsumusta, ajattelematon mies! + +-- Minä sanon sinulle, ett'ei minulla ollut valitsemisen varaa, mennäkkö +vai olla menemättä, sillä minä olin kahden vahdin välissä. Tosin kyllä, +kun en silloin vielä kardinaalia tuntenut, olisin ollut kovin hyvilläni, +jos en olisi tarvinnut hänen luoksensa mennä. + +-- Pitelikö hän sitten sinua pahasti? uhkailiko hän sinua? + +-- Hän otti minua kädestä ja sanoi minua ystäväksensä -- ystäväksensä! +kuuletko, eukkoni? -- minä olen suuren kardinaalin ystävä! + +-- Suuren kardinaalin! + +-- Epäätkö häneltä tuon nimityksen, kenties? + +-- Minä en epää mitään, mutta sanon vaan sinulle että ministerin suosio +on lyhytikäinen ja että aika hupsu se on, joka herkiää ministerin +ystäväksi; on korkeampia voimia kuin hänen, jotka eivät perustu yhden +miehen oikkuihin eivätkä johdu yhdestä tapauksesta, ja niihin voimiin +tulee turvautua. + +-- Ikävä kyllä, vaan minä en tunne muuta voimaa kuin sen suuren miehen, +jota minulla on kunnia palvella. + +-- Palveletko kardinaalia? + +-- Palvelen, ja koska olen hänen palvelijansa, en salli, että sinä +antaudut vehkeihin valtion turvallisuutta vastaan ja että palvelet +sellaisen naisen vehkeitä, joka ei ole ranskalainen, vaan jolla on +espanjalainen sydän. + +Bonacieux matki sanasta sanaan kreivi Rochefort'ilta kuulemiansa +lauseita; mutta vaimoparka, joka oli luottanut mieheensä ja joka siinä +toivossa oli mennyt hänestä takaukseen kuningattarelle, vapisi +havaitessaan mihin vaaraan hän oli ollut syöstäytymäisillään, ja +nähdessään mihin avuttomaan tilaan hän oli joutunut. Mutta tuntiessaan +miehensä heikkouden ja erittäinkin ahneuden, ei hän vielä luopunut +kaikesta toivosta saada asia hyvään päätökseen. + +-- Vai niin, vai olet sinä kardinaalin miehiä, sanoi hän; ah! sinä olet +niiden miesten puolella, jotka kohtelevat pahoin vaimoasi ja häväisevät +kuningatarta. + +-- Yksityisten edut eivät ole mitään yhteisten etujen rinnalla. Minä +olen niiden puolella, jotka pelastavat valtion, virkkoi Bonacieux +korkealentoisin sanoin. + +Tuo oli näet taas noita kreivi Rochefort'in lauselmia, joita hän oli +pannut mieleensä ja piti nyt olevan sopivan tilaisuuden panna +käytäntöön. + +-- Ja tiedätkö sinä, mikä se tuo valtio sitten on, josta sinä puhut? +sanoi rouva Bonacieux, kohauttaen olkapäitänsä. Tyydy sinä vaan olemaan +tavallinen koristelematon porvari ja käänny sille puolelle, joka sinulle +tarjoo suurimpia etuja. + +-- Heh hee! sanoi Bonacieux, taputellen lihavan vatsansa vierellä +riippuvaa rahapussia, mitäs tästä sanot, saarnaaja? + +-- Mistä tuo rahan paljous tulee? + +-- Arvaappas? + +-- Kardinaaliltako? + +-- Häneltä ja ystävältäni kreivi Rochefort'ilta. + +-- Kreivi Rochefort'ilta! mutta hänhän se minut ryösti! + +-- Paljo mahdollista. + +-- Ja sinä otat rahaa siltä mieheltä? + +-- Etkös sinä sanonut, että tuo ryöstäminen tapahtui vaan valtiollisista +syistä? + +-- Sanoin; mutta tuon ryöstämisen tarkoitus oli saada minut pettämään +emäntäni, pakoittaa minut kiduttamisilla tunnustuksiin, jotka olisivat +saattanut minun korkean hallitsijattareni kunnian ja ehkäpä elämänkin +vaaraan. + +-- Rouvaseni, sanoi Bonacieux, sinun korkea emäntäsi on uskoton +espanjalainen, ja mitä kardinaali tekee, on hyvin tehty. + +-- Herraseni, sanoi nuori vaimo, kyllä tiesin sinut pelkuriksi, +saituriksi ja tomppeliksi, vaan en tiennyt sinua katalaksi! + +-- Kuulehan toki, sanoi Bonacieux, joka ei ollut koskaan nähnyt +vaimoansa vihastuneena ja jota avioriita vapisutti, kuulehan toki, mitäs +sanotkaan? + +-- Minä sanon, että sinä olet kurjamainen raukka! jatkoi rouva +Bonacieux, joka huomasi tekevänsä jonkunmoisen vaikutuksen puolisoonsa. +Ah! sinä puutut politiikkaan, vieläpä kardinaalin politiikkaan! Ah! sinä +myöt ruumiisi ja sielusi pirulle rahasta. + +-- Enpähän, vaan kardinaalille. + +-- Se on juuri samaa! huudahti nuori nainen. Kun sanoo Richelieu, niin +sanoo saatana. + +-- Ole vaiti, ole vaiti, voitaisiin kuulla sinun sanojasi! + +-- Niinpä kyllä, sinä olet oikeassa, ja minä saisin hävetä sinun +kelvottomuuttasi. + +-- Mutta mitä sinä oikeastaan minulta vaadit? sanoppas! + +-- Johan olen sanonut: että lähtisit paikalla matkalle ja toimittaisit +rehellisesti sen asian, jonka minä suvaitsen antaa toimitettavaksesi, +sillä ehdolla unhotan minä kaikki, annan kaikki anteeksi; ja vielä +enemmän, -- hän tarttui hänen käteensä -- minä suljen sinut takaisin +ystävyyteeni. + +Bonacieux oli pelkuri ja saita; mutta hän rakasti vaimoansa: hän heltyi. +Viidenkymmenen vuotias mies ei pidä pitkiä vihoja kolmenkolmatta +vuotiaalle vaimolle. Rouva Bonacieux huomasi että hän oli kahden +vaiheella: + +-- No, joko olet tehnyt päätöksesi? kysyi hän. + +-- Mutta rakas ystäväni, ajattelehan toki vähän, mitä sinä minulta +vaadit; Lontoo on kaukana Pariisista, sangen kaukana, ja ehkäpä tuon +asian toimittaminen, johon minua tahdot, ei ole aivan ilman vaaroja. + +-- Mitäs sillä väliä, sinä vältät ne! + +-- Kuuleppas nyt, vaimoseni, kuuleppas nyt, sanoi kauppias päättävästi, +minä kieltäydyn: vehkeet minua peloittavat. Minä olen nähnyt Bastiljin. +Brrr! se on kauhea tuo Bastilji! Ei muuta kuin vaan ajattelen sitä, niin +jo pöyristyttää. Minua uhattiin kiduttaa. Tiedätkö, mitä kiduttaminen +on? Puukiiloilla puristetaan jalkoja siksi kunnes luut musertuvat! Ei, +se on kerralla sanottu, en lähde. Ja, saakeli vieköön, miks'et itse +lähde tuolle matkalle? sillä, toden totta, luulenpa olleeni tähän asti +erhetyksissä sinusta: minä luulen, että oletkin mies, ja vieläpä niitä +kaikista hurjapäisimpiä! + +-- Ja sinä taas, sinä olet nainen, kurja, pöllöpäinen, tyhmistynyt +nainen. Ah, sinä pelkäät! No niin, ell'et sinä tahdo paikalla lähteä, +toimitan sinut kiini kuningattaren käskystä ja hankin sinut Bastiljiin, +jota sinä niin pelkäät. + +Bonacieux vaipui syviin ajatuksiin; hän punnitsi kallossansa kahta +vihaa, kardinaalin ja kuningattaren: kardinaalin viha painoi +suunnattoman paljo enemmän. + +-- Toimita vaan kiini minut kuningattaren käskystä, sanoi hän, niin minä +valitan Hänen ylhäisyydellensä. + +Vihdoin viimein huomasi rouva Bonacieux menneensä liian kauvas, ja +hämmästyi että oli niin kovin pitkälle mennyt. Hän katseli hetkisen +kauhistuksella tuota tyhmää naamaa, jossa kuvastui voittamaton +itsepintaisuus, niinkuin tavallista hupsuilla, jotka pelkäävät. + +-- No niin, olkoon! sanoi hän. Ehkäpä sinä perältäkin olet oikeassa: +mies ymmärtää politiikkaa paremmin kuin nainen, varsinkin sinä, +Bonacieux, joka olet puhunut kardinaalin kanssa. Mutta kumminkin on +varsin kovaa, lisäsi hän, että minun oma mieheni, jonka ystävyyteen +minun olisi pitänyt voida luottaa, kohtelee minua niin tylysti, eikä +noudata minun mielitekoani. + +-- Sentähden, että sinun mielitekosi saattavat mennä liian kauvaksi, +vastasi Bonacieux riemullisena, ja minä epäilen niitä. + +-- Minä jätän siis asian siksensä, sanoi nuori vaimo huoaten, olkoon +sitten, elkäämmekä puhuko siitä enää. + +-- Jos sinä edes sanoisit minulle, mille asialle minun pitäisi Lontoosen +mennä, jatkoi Bonacieux, muistaen, vaikka liian myöhään, että Rochefort +oli käskenyt hänen koettaa päästä perille kaikista vaimonsa +salaisuuksista. + +-- Sitä on sinun tarpeeton tietää, sanoi nuori vaimo, jota +vaistonomainen epäluulo peräytti: se oli vaan erästä joutavanpäiväistä, +jommoista naisten on tapa haluta, eräs ostos, jossa olisit voinut paljon +voittaa. + +Mutta kuta enemmän nuori vaimo esteli, sitä enemmän rupesi Bonacieux +ajattelemaan että tuo salaisuus, jota hän ei tahtonut sanoa, mahtoi olla +hyvin tärkeä. Hän päätti sen vuoksi paikalla kiiruhtaa kreivi +Rochefort'in luokse, ilmoittamaan että kuningatar haki lähettilästä +Lontoosen. + +-- Suo anteeksi, että minun täytyy sinut jättää, rakas eukkoni, sanoi +hän; mutta kun en tiennyt sinun tulevan minua tervehtimään, olin +päättänyt kohdata erästä ystävää juuri tähän aikaan; minä tulen paikalla +takaisin, ja jos tahdot odottaa minua vaikkapa vaan puoli minuuttia, +että vaan suoriudun tuosta ystävästäni, niin palaan sinua noutamaan ja, +kun alkaa jo olla näin myöhäistä, saattamaan sinua Louvreen. + +-- Kiitos vaan, herraseni, vastasi rouva Bonacieux: koska sinulla ei +ollut kylliksi rohkeutta olemaan minulle miksikään hyödyksi, palaan minä +kyllä yksinkin Louvreen. + +-- Niinkuin tahdot, vastasi entinen kauppias. Tapaanko sinua taas +kohdakkoin? + +-- Kyllä kaiketi, toivoakseni ensi viikolla saan toimeltani vähän lomaa, +ja silloin tulen tänne laittamaan järjestykseen asioita, jotka mahtavat +olla jokseenkin sotkeuksissa. + +-- Hyvä; minä odotan sinua. Ethän ole pahastuksissasi minuun? + +-- Minäkö! en laisinkaan. + +-- Kohta siis tapaamme taas? + +-- Aivan kohta. + +Bonacieux suuteli vaimonsa kättä ja poistui joutuisasti. + +-- Kas niin, sanoi rouva Bonacieux, kun hänen miehensä oli päässyt +portista kadulle ja hän nyt oli yksinään, sitä vielä puuttui että hänen +piti oleman kardinaalilainen. Ja minä pahainen, joka menin vastuusen +kuningattarelle ja lupasin hallitsijattarelleni... Ah! Jumalani! hän +rupeaa nyt luulemaan, että minä olen samoja kataloita ihmisiä, joista +koko palatsi kuhisee ja joita on asetettu häntä vakoomaan! Ah sinua, +Bonacieux! en ole koskaan sinua rakastanut; vaan nyt on vielä +pahemmasti: minä vihaan sinua! ja sen minä sanon, että kyllä sen vielä +saat maksaa! + +Juuri samassa hetkessä kun hän nuo sanat lausui, koputus laipioon sai +hänen nostamaan päänsä ja ääni, joka tunkeutui hänen luoksensa +kattolaudoituksen lävitse, huusi hänelle: + +-- Rakas rouva Bonacieux, avatkaa minulle käytävän pikku ovi, niin +laskeudun alas teidän luoksenne. + + + + +XVIII. + +Rakastaja ja puoliso. + + +-- Ah, rouva, sanoi d'Artagnan, tullen sisään ovesta, jonka nuori vaimo +oli avannut, sallikaa minun sanoa teille, teillä on kurjamainen puoliso. + +-- Te olette siis kuulleet keskustelumme? kysyi vilkkaasti rouva +Bonacieux silmäten d'Artagnan'ia levottomasti. + +-- Kaikki tyynni. + +-- Mutta, Jumalani, millä tavoin? + +-- Keinolla, jonka minä tunnen, ja jolla kuulin myöskin koko sen vielä +vilkkaamman keskustelun, mikä teillä oli kardinaalin kätyrien kanssa. + +-- Ja mitä ymmärsitte keskustelustamme? + +-- Tuhannen seikkaa: ensinkin, että puolisonne on heittiö ja tyhmä +pöllö, hyväksi onneksi; sitten, että te olette pulassa, joka on minulle +kovin iloista, koska se antaa minulle tilaisuuden tarjota teille +palvelustani, ja Jumala tietää, että menisin vaikka tuleen teidän +edestänne; vihdoin, että kuningatar tarvitsee urhoollista, älykästä ja +uskollista miestä lähtemään hänen asiallensa Lontoosen. Minulla on +ainakin kaksi noista ominaisuuksista, ja tässä olen käytettävänänne. + +Rouva Bonacieux ei vastannut mitään, mutta hänen sydämensä sykki ilosta +ja salainen toivo loisti hänen silmistänsä. + +-- Ja mitä vakuutta voitte tarjota minulle, kysyi hän, jos suostun +uskomaan teille sen toimen? + +-- Rakkauteni teitä kohtaan. Kas niin, sanokaa, käskekää: mitä on +tekeminen? + +-- Jumalani, Jumalani! sopersi nuori vaimo, pitääkö minun uskoa teille +semmoinen salaisuus, herra? Tehän olette melkein lapsi! + +-- No niin, minä näen, että jonkun on tarvis mennä vastuusen minun +puolestani. + +-- Minä tunnustan, että se minua kovin rauhoittaisi. + +-- Tunnetteko Athosta? + +-- En. + +-- Porthosta? + +-- En. + +-- Aramista? + +-- En. Ketä ovat ne herrat? + +-- Kuninkaan muskettisotureita. Tunnetteko herra de Tréville'ä, heidän +kapteeniansa? + +-- Kyllä minä hänet tunnen, en persoonallisesti, vaan olen useamman +kerran kuullut hänestä sanottavan kuningattarelle, että hän on +urhoollinen ja rehellinen mies. + +-- Ettehän pelkää hänen pettävän teitä kardinaalille, ettehän? + +-- Oh, en millään muotoa. + +-- No niin! ilmoittakaa hänelle salaisuutenne ja kysykää häneltä, +olkoonpa asia kuinka tärkeä, kallisarvoinen, tai hirvittävä tahansa, +voitteko uskoa sen minun haltuuni. + +-- Mutta tuo salaisuus ei ole minun, enkä siis voi uskoa sitä +kellenkään. + +-- Uskoittehan sen herra Bonacieux'illekin, sanoi d'Artagnan harmissaan. + +-- Aivan samoin kuin uskoo kirjeen onttoon puuhun, kyyhkyn siiville tai +koiran kaulaan. + +-- Vaan näettehän, että minä rakastan teitä. + +-- Kyllähän sanotte niin. + +-- Minä olen luotettava mies! + +-- Sen uskon. + +-- Ja rohkea. + +-- Oh! siitä olen varma. + +-- Siis, pankaa minut koetukselle. + +Rouva Bonacieux katsoi nuoreen mieheen viimeisen epäilyksen pidättämänä. +Mutta tuon miehen silmissä paloi sellainen tuli, hänen äänensä oli niin +vakuuttava, että hän tunsi itsensä aivankuin vedetyksi häneen +luottautumaan. Muutoin, hän oli sellaisessa tilassa, jossa täytyy +uskaltaa kaikki, menköön syteen tai saveen. Kuningatar oli yhtä paljo +vaarassa joutua hukkaan liiallisen varovaisuuden kuin liiallisen +luottamisen kautta. Siihen lisäksi, tunnustakaamme se, vastoin +tahtoansakin tunsi hän tuota nuorta suojelijaansa kohtaan semmoista, +mikä käski hänen puhumaan hänelle kaikki. + +-- Kuulkaa siis, sanoi hän, minä luotan teidän vakuutuksiinne ja annan +mukaa. Mutta minä vannon teille Jumalan edessä, joka meitä kuulee, että +jos te petätte minut ja jos viholliseni antavat minulle anteeksi, minä +surmaan itseni, ja syytän teitä kuolemastani. + +-- Ja minä, sen vannon Jumalan edessä, rouvani, sanoi d'Artagnan, että +jos joudun kiini sitä tointa täyttäessäni, jonka minulle annatte +tehtäväksi, minä kuolen, ennenkuin teen tai sanon mitään, joka saattaisi +ketään vaaraan. + +Siiloin nuori vaimo uskoi hänelle tuon kirjoituksen salaisuuden, jonka +hän jo puolittain tunsi kohtauksesta La Samaritaine'n edustalla. + +Tämä oli heidän molemminpuolinen rakkaudentunnustuksensa. + +D'Artagnan loisti ilosta ja ylpeydestä. Tuo salaisuus, joka nyt oli +hänen omanansa, tuo vaimo, jota hän rakasti, luottamus ja rakkaus, nuo +kaikki tekivät hänestä jättiläisen. + +-- Minä lähden, sanoi hän, ja minä lähden paikalla. + +-- Kuinka! te lähdette! huudahti rouva Bonacieux; entäs rykmenttinne, +kapteeninne! + +-- Sieluni kautta, kaiken tuon olisin unhottanut, rakas Constance! niin +todellakin, minun täytyy saada loma. + +-- Vielä sekin este, mutisi rouva Bonacieux suruisesti. + +-- Oh! huudahti d'Artagnan mietittyänsä, sen minä saan poistetuksi, +olkaa huoleti. + +-- Millä tavoin? + +-- Minä menen vielä tänä iltana herra de Tréville'n luokse ja pyydän +hänen hankkimaan minulle loman langoltansa herra Desessarts'ilta. + +-- Mutta vielä toinen asia. + +-- Mikä? kysyi d'Artagnan, nähden rouva Bonacieux'in jatkavan +epäilyksiänsä. + +-- Teillä ei taida olla rahaa? + +-- Taida on liikaa, sanoi d'Artagnan hymyillen. + +-- Siinä tapauksessa, sanoi rouva Bonacieux avaten erään laatikon ja +vetäen sieltä esille saman pussin, jota hänen miehensä puoli tuntia +takaperin oli hyväillen taputellut, ottakaa tämä pussi. + +-- Kardinaalin pussi! huudahti d'Artagnan rähähtäen nauramaan, hän näet, +niinkuin muistetaan, oli irti kiskottujen lattiakivien aukosta kuullut +joka sanan kauppiaan ja hänen vaimonsa keskustelusta. + +-- Niin kyllä, kardinaalin pussi, sanoi rouva Bonacieux; te huomaatte +että se on sangen arvokkaan näköinen. + +-- Hiisi sentään! huudahti d'Artagnan, onpa kaksi vertaa huvittavampaa, +kun saa pelastaa kuningattaren Hänen ylhäisyytensä rahoilla. + +-- Te olette rakastettava ja oivallinen nuori mies, sanoi rouva +Bonacieux. Uskokaa pois, että Hänen Majesteettinsa kuningatar on oleva +kovin kiitollinen. + +-- Oh, minä olen jo runsaasti palkittu! huudahti d'Artagnan. Minä +rakastan teitä, te sallitte minun sanoa sen teille; siinä on jo enemmän +onnellisuutta kuin uskalsin toivoa. + +-- Hiljaa! sanoi rouva Bonacieux vapisten. + +-- Mitä? + +-- Kadulla puhutaan. + +-- Ääni on... + +-- Minun mieheni. Aivan, minä tunnen sen! + +D'Artagnan juoksi ovelle ja työnsi sen salpaan. + +-- Hän ei ole pääsevä sisään ennenkuin minä olen päässyt ulos, sanoi +hän, ja kun minä olen mennyt, te avaatte hänelle. + +-- Mutta minun pitäisi jo myös olla poissa. Entäs tuon rahapussin +katoaminen, kuinkas se selvitetään, jos minä olen täällä? + +-- Te olette oikeassa, teidän täytyy myös pois. + +-- Mutta kuinka? Hän näkee meidät, jos menemme. + +-- Täytyy nousta minun luokseni. + +-- Ah! huudahti rouva Bonacieux, te sanotte tuota äänellä, joka minua +peljästyttää. + +Rouva Bonacieux lausui nuo sanat kyynelsilmin. D'Artagnan näki +kyyneleen, hän hurmautui, tuli liikutetuksi, ja lankesi polvilleen. + +-- Minun luokseni, sanoi hän, siellä olette yhtä hyvässä turvassa kuin +temppelissä, siihen annan kunniasanani. + +-- Menkäämme, sanoi rouva Bonacieux, minä luotan teihin, ystävääni. + +D'Artagnan veti salvan varovasti auki, ja molemmat, keveinä kuin varjot, +hiipivät sisäoven kautta käytävään, nousivat kuulumattomin askelin ylös +portaita ja menivät d'Artagnan'in kamariin. + +Kun he olivat sinne päässeet, salpasi d'Artagnan vakuuden vuoksi oven +sisäpuoleltakin kiini; he lähestyivät molemmat ikkunaa, ja katselivat +ikkunaluukun raosta Bonacieux'iä, joka puheli erään vaippaan +kääriytyneen miehen kanssa. + +Nähdessään vaippaan verhouneen miehen, d'Artagnan hypähti ja, vetäisten +miekkansa, riensi ovea kohden. + +Se oli Meung'in mies. + +-- Mitä aiotte tehdä? huudahti rouva Bonacieux; te saatatte meidät +hukkaan. + +-- Mutta minä olen vannonut tappaakseni tuon miehen! sanoi d'Artagnan. + +-- Teidän henkenne on tällä hetkellä toisen hallussa eikä siis ole +teidän. Kuningattaren nimessä kiellän minä teitä antautumasta mihinkään +muuhun vaaraan, kuin mikä matkaanne koskee. + +-- Ettekö omassa nimessänne mitään käske? + +-- Omassa nimessäni myös, sanoi rouva Bonacieux liikutuksissaan, omassa +nimessäni myös pyydän samaa. Mutta malttakaas, minusta näyttää kuin he +puhuisivat minusta. + +D'Artagnan lähestyi ikkunaa ja rupesi kuuntelemaan. + +Herra Bonacieux aukasi ovensa ja nähden huoneen tyhjäksi palasi hän +vaippamiehen luokse, jonka hän oli hetkiseksi jättänyt yksinään. + +-- Hän on mennyt, sanoi hän, hän on palannut Louvreen. + +-- Oletteko varma, virkkoi tuntematon, ett'ei hän epäillyt, missä +aikomuksissa te lähditte ulos? + +-- Ei hän epäillyt mitään, vastasi Bonacieux itseensä tyytyväisenä; hän +on hyvin herkkäuskoinen nainen. + +-- Onkohan henkivartijakokelas kotonaan? + +-- En luule; niinkuin näette, on hänen ikkunaluukkunsa kiini, eikä +mitään valoa näy rakojen lävitse. + +-- Yhtä hyvin on paras ottaa siitä selvä. + +-- Millä tavoin? + +-- Mennä kolkuttamaan hänen ovellensa. + +-- Menkäämme. + +-- Minä kysyn hänen palvelijaltansa. + +Bonacieux meni huoneesensa, meni samaa tietä, jota pakolaiset olivat +kulkeneet, nousi d'Artagnan'in porstuaan ja kolkutti. + +Ei kukaan vastannut. Porthos oli, näyttääksensä suurellisemmalta, +lainannut siksi iltaa Planchet'in. Mitä d'Artagnan'iin tulee, hän kyllä +varoi ilmoittamasta millään oloansa. + +Sinä hetkenä, jolloin Bonacieux'in sormien lyönnit tuntuivat ovella, +molemmat nuoret tunsivat sydämmensä pamppailevan. + +-- Ei siellä ole ketään, sanoi Bonacieux. + +-- Ei sillä väliä, menkäämme kumminkin teidän luoksenne, siellä ollaan +paremmassa suojassa kuin tässä portin kynnyksellä. + +-- Ah, Jumalani, kuiskutti rouva Bonacieux, nyt emme saa kuulla mitään. + +-- Päinvastoin, sanoi d'Artagnan, nyt vasta oikein kuulemmekin. + +D'Artagnan nosti paikoiltaan nuo kolme neljä lattialevyä, joten hänen +kamarinsa muuttui toiseksi Dionysion korvaksi, levitti maton lattialle, +rupesi polvilleen ja antoi rouva Bonacieux'ille merkin, laskeutua +niinkuin hänkin aukolle kuuntelemaan. + +-- Oletteko nyt vaan aivan varma siitä ett'ei siellä ole ketään? sanoi +tuntematon. + +-- Kyllä minä siitä vastaan, sanoi Bonacieux. + +-- Ja te arvelette vaimonne?... + +-- Palanneen Louvreen. + +-- Puhuttelematta ketään muuta kuin teitä? + +-- Siitä olen varma. + +-- Se on tärkeä kohta, ymmärrättekö? + +-- Siis tuo uutinen, jonka teille kerroin, on kallisarvoinen... + +-- Sangen kallisarvoinen, rakas Bonacieux, sitä en teiltä peittele. + +-- Siis kardinaali on oleva tyytyväinen minuun? + +-- Sitä en epäile. + +-- Suuri kardinaali! + +-- Oletteko varma, ett'ei vaimonne, puhuessaan teidän kanssanne, +maininnut mitään nimiä? + +-- Ei hän maininnut. + +-- Eikö hän maininnut rouva de Clevreuse'ä tai herttua Buckingham'ia, +tai rouva de Vernet'iä? + +-- Ei, hän sanoi vaan tahtovansa lähettää minut Lontoosen erään korkean +henkilön asialle. + +-- Hylkiö! kuiskasi rouva Bonacieux. + +-- Hiljaa! sanoi d'Artagnan ottaen häntä kädestä, jonka nuori nainen +jätti olemaan, ajattelematta sitä sen enempää. + +-- Vähät siitä, jatkoi vaippamies, mutta olittepa kumminkin tyhmä, kun +ette olleet ottavinanne toimittaaksenne tuota asiaa, nyt olisi kirje +käsissämme; valtio, jota uhataan, olisi pelastettu ja te... + +-- Ja minä?... + +-- No niin, kardinaali olisi aateloinut teidät... + +-- Onko hän sanonut? + +-- On, minä tiedän, että hän aikoi ilahduttaa teitä sillä. + +-- Olkaa huoleti, sanoi Bonacieux; vaimoni jumaloitsee minua, vielä on +aikaa. + +-- Lurjus! kuiskasi rouva Bonacieux. + +-- Hiljaa! sanoi d'Artagnan puristaen kovemmin hänen kättänsä. + +-- Kuinkas vielä on aikaa? kysyi vaippamies. + +-- Minä palaan Louvreen, pyydän vaimoni puheilleni ja sanon hänelle että +olen miettinyt asiaa ja taivun hänen tuumaansa; silloin saan kirjeen ja +juoksen kardinaalin luokse. + +-- Hyvä! mutta menkää joutuun; minä palaan kohta tiedustamaan, kuinka +toimenne on käynyt. + +Tuntematon meni. + +-- Konna! sanoi rouva Bonacieux, antaen miehellensä vielä tuonkin +lisänimen. + +-- Hiljaa! sanoi d'Artagnan toistamiseen, puristaen hänen kättänsä vielä +entistäkin kovemmin. + +Kauhea kirkuminen keskeytti silloin d'Artagnan'in ja rouva Bonacieux'in +mietteet. Tuo kirkuja oli herra Bonacieux, joka oli huomannut +rahapussinsa kadonneen ja huusi varkaita. + +-- Oh, Jumalani! huudahti rouva Bonacieux, hän saattaa liikkeelle koko +tämän puolen kaupunkia. + +Bonacieux huusi kauvan; mutta kun tuommoisia huutoja sattui +tuhkatiheään, ei niistä kukaan välittänyt koko Fossoyeurs'in kadulla, +semminkin kun kauppiaan talo oli joutunut vähän pahaan huutoon, ja kun +ei ketään näkynyt, lähti hän menemään, huutaen pitkin matkaa, ja hänen +äänensä kuului etenevän Bac'in kadulle päin. + +-- Ja nyt kun hän on mennyt, menkää te vuorostanne, sanoi rouva +Bonacieux; rohkeutta, mutta ennen kaikkia varovaisuutta, ja muistakaa +olevanne kuningattaren palveluksessa. + +-- Ja teidän! huudahti d'Artagnan. Olkaa huoleti, kaunis Constance, minä +olen palaava ansainneena hänen kiitollisuutensa, mutta olenko myöskin +ansaitseva teidän rakkautenne? + +Nuori nainen vastasi vaan heleällä punastuksella, joka sävähti hänen +poskillensa. Muutaman hetkisen perästä meni vuorostaan d'Artagnan, +hänkin verhouneena laajaan vaippaan, jonka alla riippui pitkä miekka +kantimessansa. + +Rouva Bonacieux seurasi häntä silmillänsä, luoden hänen jälkeensä +tuommoisen pitkän lemmensilmäyksen, jolla nainen saattaa miestä, jota +hän tuntee rakastavansa; mutta kun d'Artagnan oli kadonnut kadunkulman +taakse, laskeusi rouva Bonacieux polvillensa ja liitti kätensä yhteen: + +-- O Jumalani! huudahti hän, varjele kuningatarta, varjele minua! + + + + +XIX. + +Retken suunnitelma. + + +D'Artagnan meni oikopäätä herra de Tréville'n luokse. Hän arvasi kyllä, +että kardinaali muutamissa minuuteissa saisi asiasta tiedon tuon kirotun +tuntemattoman kautta, joka näkyi olevan hänen kätyrinsä, ja ett'ei siis +ollut yhtäkään hetkeä kadotettavana. + +Nuoren miehen sydän tulvehti ilosta. Seikkailu, jossa hän samalla kertaa +saattoi ansaita kunniaa ja rahaa, oli ensi rohkaistukseksi toimittanut +hänet naisen yhteyteen jota hän jumaloitsi. Tuo sattuma tuotti hänelle +siis jo melkein ensi hetkessä enemmän kuin hän olisi uskaltanut +onnettarilta pyytääkkään. + +Herra de Tréville oli vierashuoneessaan ottamassa puheillensa noita +tavallisia aateliskäypäläisiä. D'Artagnan, jota pidettiin melkein kuin +perheen jäsenenä, meni suoraan sisähuoneesen ja käski ilmoittaa, että +hän oli odottamassa erään tärkeän asian vuoksi. + +Tuskin viittä minuuttia oli d'Artagnan siellä ollut, kun herra de +Tréville astui sisään. Ensi silmäluonnista ja siitä ilosta, joka +kuvautui d'Artagnan'in kasvoilla, havaitsi tuo kunnon kapteeni että +jotakin uutta oli todella tapahtunut. + +Pitkin matkaa tullessaan oli d'Artagnan tutkistellut itseltänsä, +uskoisikko hän asiansa herra de Tréville'lle vai pyytäisikkö hän häneltä +vaan avonaista valtakirjaa erään salaisen asian toimittamiseen. Mutta +herra de Tréville oli aina ollut niin erinomaisen ystävällinen hänelle, +aina niin peräti harras kuninkaan ja kuningattaren palvelija, oli aina +niin sydämmen pohjasta vihannut kardinaalia, että nuorimies päätti +ilmoittaa hänelle kaikki. + +-- Olette pyytäneet saadaksenne puhutella minua, nuori ystäväni? sanoi +herra de Tréville. + +-- Niin, herra, sanoi d'Artagnan, ja minä toivon teidän antavan minulle +anteeksi, että tulin häiritsemään teitä, kun saatte kuulla, mikä tärkeä +asia on kysymyksessä. + +-- Sanokaa siis, minä kuuntelen. + +-- Kysymys ei ole sen vähemmästä, sanoi d'Artagnan, hiljentäen +puhettansa, kuin kuningattaren kunniasta ehkäpä hengestäkin. + +-- Mitä sanotte? kysyi herra de Tréville, silmäillen ympärillensä, +nähdäksensä olivatko he aivan yksinään, ja kääntäen sitten katseensa +d'Artagnan'ia kohden. + +-- Sanon, herra, että sattumus on saattanut minun valtaani erään +salaisuuden... + +-- Jonka te säilytätte omananne, toivoakseni, henkenne kautta. + +-- Vaan joka minun täytyy uskoa kumminkin teille, herra, sillä yksin te +voitte auttaa minua siinä toimessa, jonka Hänen Majesteettinsa +kuningatar on antanut täyttääkseni. + +-- Onko salaisuus teidän? + +-- Ei, herra, se on kuningattaren. + +-- Onko Hänen Majesteettinsa valtuuttanut teidät uskomaan sen minulle? + +-- Ei, herra, päinvastoin on minut velvoitettu syvimpään vaitioloon. + +-- Miksikä siis olette aikeessa uskoa sen minulle? + +-- Sentähden että, se minun täytyy sanoa, ilman teitä en voi mitään ja +pelkään teidän kieltävän minulta sen suosion, jota aion teiltä pyytää, +ell'ette tiedä missä tarkoituksessa sitä pyydän. + +-- Pitäkää salaisuus omananne, nuori mies, ja sanokaa, mitä te haluatte. + +-- Minä haluan teidän hankkimaan minulle herra Desessart'ilta +viidentoista päivän loman. + +-- Milloin? + +-- Jo tänä yönä. + +-- Lähdettekö Pariisista? + +-- Lähden asialle. + +-- Voitteko minulle sanoa minne? + +-- Lontoosen. + +-- Kuka siitä hyötyisi, ell'ette saavuttaisi tarkoitustanne? + +-- Kardinaali, uskoakseni, antaisi koko maailman, jos hän voisi estää +minut onnistumasta. + +-- Ja yksinkö lähdette? + +-- Yksin. + +-- Siinä tapauksessa, elkää matkustako Bondy'n kautta; minä sanon teille +sen, minä, ja vahvistan sen Tréville'n kunniasanalla. + +-- Kuinka niin? + +-- Teidät surmataan. + +-- Silloin kuolen velvollisuuttani täyttäessäni. + +-- Mutta toimitettavanne jää kesken-eräisiksi. + +-- Se on totta, sanoi d'Artagnan. + +-- Uskokaa minua, jatkoi Tréville, tuommoisiin yrityksiin tarvitaan +neljä miestä, jos mieli yhden päästä perille. + +-- Ah, te olette oikeassa, herra, myönsi d'Artagnan; mutta te tunnette +Athoksen, Porthoksen ja Aramiksen ja tiedätte itse, voinko saada heidät +mukaani. + +-- Ilmanko uskomatta heille tuota salaisuutta, jota minä en tahtonut +tietää? + +-- Me olemme vannoneet ikipäiviksi toinen toisillemme sokean +luottamuksen ja kaikki koetukset kestävän ystävyyden; muutoin, te +voisitte sanoa heille luottavanne minuun täydellisesti, eivätkä kaiketi +he ole heikompi-uskoisia kuin te. + +-- Minä voin lähettää heille viidentoista päivän lomaluvan, siinä +kaikki: Athokselle, jota hänen haavansa yhä vaivaa, mennäkseen Forges'in +kylpylähteille; Porthokselle ja Aramikselle, saadaksensa seurata +ystäväänsä, josta he eivät tahdo luopua, hänen ollessaan noin +vaivanalaisessa tilassa. Heidän lupakirjainsa lähettäminen on oleva +minun puoleltani vakuutena siihen, että valtuutan heidät matkalle. + +-- Kiitos, herra, te olette satakertaisesti hyvä. + +-- Menkää tapaamaan heitä heti paikalla ja pantakoon kaikki toimeen jo +tänä yönä. Ah! mutta kirjoittakaapa ensin herra Desessarts'ille menevä +anomuksenne. Ehkä on teillä vakoojia kantapäillänne ja tämä teidän +käyntinne, joka siinä tapauksessa on jo kardinaalin tiedossa, saa sillä +tavoin selityksensä. + +D'Artagnan kirjoitti anomuskirjansa ja herra de Tréville, ottaen sen +käsiinsä, vakuutti, että ennen kello kahta, jälkeen puolen yön, neljä +lupakirjaa oli asianomaisten matkamiesten kotona. + +-- Tehkää hyvin ja lähettäkää minun lupakirjani Athoksen luokse, sanoi +d'Artagnan. Minä pelkään, että kotiin palatessani siellä saattaisi +kohdata ikävyyksiä. + +-- Olkaa huoleti. Hyvästi, onnea matkalle! Malttakaas vielä! sanoi herra +de Tréville kutsuen hänet takaisin. + +D'Artagnan palasi. + +-- Onkos teillä rahaa? + +D'Artagnan helisti pussia, joka oli hänen taskussansa. + +-- Kylliksikö? kysyi herra de Tréville. + +-- Kolme sataa pistole'a. + +-- Hyvä on, sillä matkustaa vaikka maailman loppuun; saatte nyt mennä. + +D'Artagnan jätti hyvästi herra de Tréville'lle, joka ojensi hänelle +kätensä; d'Artagnan puristi sitä kiitollisuuden sekaisella +kunnioituksella. Pariisiin tulemisestansa saakka ei hän voinut muuta +kuin ylistää tuota oivallista miestä, joka oli aina niin arvokas, +rehellinen ja suuri. + +Ensiksi meni hän Aramiksen luokse; hän ei ollut käynyt tuon ystävänsä +luona sen omituisen illan perästä, jolloin hän oli seurannut rouva +Bonacieux'iä. Vielä enemmän: hän oli tuskin nähnytkään tuota nuorta +muskettisoturia ja milloin oli nähnyt, oli hän ollut huomaavinansa hänen +kasvoillansa syvän surumielisyyden merkkejä. + +Sinäkin iltana Aramis valvoi synkkänä ja uinailevana; d'Artagnan kyseli +häneltä syytä tuohon syvään alakuloisuuteen; Aramis teki syyksi, että +muka kahdeksastoista luku pyhän Augustinon kirjassa oli hänen +selitettävä, ja tuo selitys oli kirjoitettava latinaksi ja sen piti olla +valmis jo tulevaksi viikoksi -- siinä asia, joka niin paljon häntä +ajattelutti. + +Kun molemmat ystävykset olivat hetkisen aikaa puhelleet, tuli herra de +Tréville'n palvelija sisään ja toi suljetun kirjeen. + +-- Mitä siinä? kysyi Aramis. + +-- Lomalupa, jota herra on pyytänyt, vastasi lakeija. + +-- En minä mitään lomalupaa ole pyytänyt. + +-- Ole vaiti ja ota vastaan, sanoi d'Artagnan. Ja te, ystäväni, tässä +puoli pistole'a vaivoistanne; sanokaa herra de Tréville'lle, että herra +Aramis kiittää häntä nöyrimmästi. Saatte mennä. + +Lakeija kumarsi maahan asti ja meni. + +-- Mitä tämä tietää? kysyi Aramis. + +-- Ota nyt mukaasi mitä arvelet tarvitsevasi viidentoista päivän +matkalla ja seuraa minua. + +-- Mutta minä en voi lähteä tällä haavaa Pariisista, tietämättä... + +Aramis seisahtui. + +-- Minne hän on joutunut, eikö niin? jatkoi d'Artagnan. + +-- Kuka? kysyi Aramis. + +-- Se nainen, joka oli täällä, nainen, jolla oli kirjailtu nenäliina. + +-- Ken sinulle on sanonut, että täällä on ollut nainen? kysyi Aramis +kalpeana kuin kuolema. + +-- Minä näin hänet. + +-- Ja tiedät ken hän on? + +-- Ainakin luulen tietäväni. + +-- Kuuleppas, sanoi Aramis, koska tiedät niin paljon, tiedätkö myöskin +minne tuo nainen on joutunut? + +-- Minä arvelen hänen palanneen Tours'iin. + +-- Tours'iin? niin, kaiketi se niin on; sinä tunnet hänet. Mutta kuinka +hän on palannut Tours'iin, sanomatta minulle mitään? + +-- Hän on pelännyt joutuvansa kiini. + +-- Miksi hän ei ole minulle kirjoittanut. + +-- Siksi, että hän on pelännyt saattavansa sinut vaaraan. + +-- D'Artagnan, sinä annat minulle elämäni takaisin! huudahti Aramis. +Luulin itseni hyljätyksi, petetyksi. Olin niin onnellinen saadessani +hänet taas nähdä! En voinut uskoa, että hän panisi vapautensa vaaraan +minun tähteni, ja kumminkin, minkä vuoksi oli hän palannut Pariisiin? + +-- Saman asian vuoksi, joka meidät tällä hetkellä käskee lähtemään +Lontoosen. + +-- Mikä asia se on? kysyi Aramis. + +-- Sen saat kerta maailmassa tietää, Aramis; mutta tällä erää täytyy +minun olla yhtä salaperäinen kuin tuo _tohtorin sisarentytär_. + +Aramis hymyili, sillä hänelle muistui tuosta mieleen se tarina, jonka +hän eräänä iltana oli ystävillensä kertonut. + +-- No niin, koska hän on lähtenyt Pariisista ja sinä, d'Artagnan, olet +varma asiasta, ei minua enää mikään kiinitä täällä, ja olen siis valmis +sinua seuraamaan. Minne sinä sanot meidän lähtevän?... + +-- Athoksen luokse ensinkin, ja jos tahdot tulla niin tule pian, sillä +me olemme jo paljon hukanneet aikaa. Mutta kesken puheen, sano +Bazin'ille myös. + +-- Tuleeko Bazin myös? kysyi Aramis. + +-- Ehkäpä. Kaikessa tapauksessa on hyvä että hän seuraa meitä ainakin +Athoksen luokse nyt. + +Aramis kutsui Bazin'in puheillensa, ja käskettyänsä hänen tulla +tapaamaan häntä Athoksen luota, lausui hän: menkäämme nyt! jolloin hän +otti vaippansa, miekkansa ja kolme pistooliansa, avattuaan turhaan +kolmea neljää laatikkoa, katsoaksensa olisiko minne sattunut eksymään +joku rahan nimellinen. Mutta kun hän oli havainnut kaikki hakemiset +tarpeettomiksi, seurasi hän d'Artagnan'ia, mietiskellen itsekseen, +kuinka tuo henkivartijakokelas saattoi tietää yhtä hyvin kuin hän, kuka +tuo nuori nainen oli, jolle hän oli luovuttanut asuntonsa, ja paremmin +kuin hän, minne sama nuori nainen oli joutunut. + +Vasta ulos tullessa Aramis laski kätensä d'Artagnan'in käsivarteen, +silmäsi häntä terävästi ja virkkoi: + +-- Ethän kai liene puhunut kellenkään tuosta naisesta? + +-- En kellenkään koko maailmassa. + +-- Et edes Athokselle ja Porthokselle? + +-- En ole heillekään hiiskahtanut sanaakaan. + +-- Hyvä. + +Ja levollisena tuosta tärkeästä kohdasta Aramis jatkoi matkaansa +d'Artagnan'in kanssa, ja saapuivat molemmat tuota pikaa Athoksen luokse. + +He tapasivat hänet lupakirja kädessä ja herra de Tréville'n kirje +toisessa. + +-- Voitteko selittää minulle mitä tietää tämä lupakirja ja tämä kirje, +jotka juuri sain käsiini? kysyi Athos hämmästyksissään. + + "Paras Athos! Minä tahdon mielelläni, koska teidän terveytenne + välttämättömästi vaatii, suoda teille lepoa viideksitoista päiväksi. + Menkää siis Forges'in kylpylähteille eli minne vaan haluatte ja + laittakaa että pian palaatte entisellenne. + + Harras ystävänne + + _Tréville_." + +-- No niin, tuo lupakirja ja tuo kirje tarkoittavat, että sinun on +seuraaminen minua, Athos. + +-- Forges'in kylpylähteille. + +-- Sinne tai muuanne. + +-- Kuninkaanko käskystä? + +-- Kuninkaan tai kuningattaren: emmekö ole Heidän Majesteettinsa +palvelijoita? + +Samassa silmänräpäyksessä astui sisään Porthos. + +-- Saakeli sentään, sanoi hän, tämä on vasta omituinen seikka: mistä +ajasta saakka muskettisotureille on ruvettu myöntämään lomia ilman +pyytämättä? + +-- Siitä saakka, sanoi d'Artagnan, kuin heillä on ystäviä, jotka +pyytävät heidän puolestansa. + +-- Ahaa! sanoi Porthos, kyllä näkee, että täällä on jotakin tekeillä. + +-- Onpa kyllä, me lähdemme matkalle, sanoi Aramis. + +-- Mihin maahan? kysyi Porthos. + +-- En toden totta minä tiedä niin mitään, sanoi Athos; kysy +d'Artagnan'ilta. + +-- Lontoosen, hyvät herrat, sanoi d'Artagnan. + +-- Lontoosen! huudahti Porthos; mitä me Lontoossa teemme? + +-- Siinä on seikka, jota en voi teille sanoa, hyvät herrat, teidän +täytyy vaan luottaa minuun. + +-- Mutta Lontoosen matkustamiseen tarvitaan rahoja, lisäsi Porthos, eikä +minulla suinkaan ole. + +-- Eikä minulla, sanoi Aramis. + +-- Eikä minulla, sanoi Athos. + +-- Minullapa on, sanoi d'Artagnan vetäen aarteensa taskustaan ja laskien +sen pöydälle. Tässä pussissa on kolme sataa pistole'a; ottakaamme kukin +seitsemänkymmentä viisi; siinä on niin paljo kuin tarvitaan mennäksemme +Lontoosen ja tullaksemme sieltä takaisin. Muutoin, olkaa huoleti, emme +me kaikki Lontoosen asti pääse. + +-- Miksikä niin? + +-- Sentähden että varsin uskottavasti muutamat meistä jäävät välille. + +-- Lähdemmekö me siis jollekin taisteluretkelle? + +-- Lähdemme, ja mitä vaarallisimmalle, sen saan jo edeltäkäsin +ilmoittaa. + +-- Vai niin! mutta koska me panemme henkemme alttiiksi, sanoi Porthos, +tahtoisin minä toki tietää edes minkä vuoksi? + +-- Sen saat kyllä myöhemmin tietää! sanoi Athos. + +-- Mutta kyllä minä, sanoi Aramis, olen samaa mieltä kuin Porthos. + +-- Onko kuninkaan tapana tehdä teille selkoa semmoisista? Ei; hän sanoo +vaan ilman muita mutkia: Herrat, taistellaan Gaskonjassa tai +Flanderissa; menkää taistelemaan, ja te menette. Minkä vuoksi? siitä +ette pidä laisinkaan lukua. + +-- D'Artagnan on oikeassa, sanoi Athos, tässä on meidän kolme +lupakirjaa, jotka tulevat herra de Tréville'ltä ja tässä kolme sataa +pistole'a, jotka tulevat en tiedä mistä. Menkäämme tapettaviksi sinne +minne meitä käsketään menemään. Maksaako vaivaa pitää hengestä noin +pitkiä puheita? D'Artagnan, minä olen valmis sinua seuraamaan. + +-- Ja minä myös, sanoi Porthos. + +-- Ja minä myös, sanoi Aramis. Minä en lähdekkään yhtään pahoillani +Pariisista. Minä tarvitsen raitistusta. + +-- No niin! kyllä raitistusta saatte, hyvät herrat, olkaa huoleti! sanoi +d'Artagnan. + +-- Ja nyt, milloin lähdemme? kysyi Athos. + +-- Heti paikalla, vastasi d'Artagnan; ei ole minuuttiakaan aikaa hukata. + +-- Hohoi! Grimaud, Planchet, Mousqueton, Bazin! huusivat kaikki neljä +nuorta miestä lakeijoitansa, voidelkaa saappaamme ja tuokaa hevoset +hotellista. + +Joka muskettisoturi jätti näet yleiseen hotelliin, kuin kasarmiin ikään, +oman sekä lakeijansa hevosen. + +Planchet, Grimaud, Mousqueton ja Bazin riensivät juoksujalassa pois. + +-- Nyt tehkäämme retken suunnitelma, sanoi Porthos. Minne menemme +ensiksi? + +-- Calais'iin, sanoi d'Artagnan; se on suorin tie Lontoosen mennä. + +-- Hyvä! sanoi Porthos, minun ehdotukseni olisi tämmöinen. + +-- Puhu. + +-- Neljä miestä yhdessä matkustaen herättävät epäluuloa: d'Artagnan +antakoon meille jokaiselle määräyksensä; minä lähden etukynnessä +Boulognen tietä, aukaisemaan kulkuväylää; Athos lähtee kaksi tuntia +myöhemmin Amiens'in tietä; Aramis tulee perästä Noyon'in tietä; mitä +d'Artagnan'iin tulee, hän kulkekoon mitä tietä tahtoo Planchetin +vaatteissa, jota vastoin Planchet seuraa meitä d'Artagnan'ina ja +henkivartijan univormussa. + +-- Hyvät herrat, sanoi Athos, minun mielestäni ei sovi päästää ensinkään +lakeijoita tietoon tämmöisistä asioista: aatelismies voi jonkun kerran +sattumalta ilmaista hänelle uskotun salaisuuden, mutta lakeija sen +melkein aina myöpi. + +-- Porthoksen suunnitelma näyttää minusta toteuttamattomalta, sanoi +d'Artagnan, sillä en minä tiedä itsekkään mitä määräyksiä minun pitäisi +teille antaa. Minä olen kirjeen kuljettaja, en mitään muuta. Minulla ei +ole, enkä voi tehdä, kolmea kopiaa tästä kirjeestä, koska se on +sinetillä suljettu; täytyy siis, minun mielestäni, matkustaa yhdessä +seurassa. Kirje on täällä, tässä taskussa. Ja hän osoitti taskua, missä +kirje oli. Jos minut tapetaan, jonkun teistä tulee ottaa se ja jatkaa +matkaa; jos hänet tapetaan, tulee toisen vuoro ja niin edespäin; kunhan +yksi vaan tulee perille, muuta ei tarvita. + +-- Bravo, d'Artagnan! minä olen samaa mieltä kuin sinä, sanoi Athos. +Sitä paitsi täytyy olla johdonmukainen; minä menen kylpemään, te minua +seuraatte; sen sijaan että menisin Forges'in kylpylähteille, menenkin +mereen kylpemään; olenhan omassa vallassani. Jos meitä tahdotaan ottaa +kiini, näytän minä herra de Tréville'n kirjeen ja te näytätte +lupakirjanne; jos meidän kimppuumme hyökätään, me puolustamme itseämme; +jos meidät vedetään oikeuden eteen, väitämme me kiven kovaan, ett'ei +meillä ole muuta aikomusta kuin tuikata itseämme joku vissi lukumäärä +kertoja meressä: kun neljä miestä on erillään, olisi niitä vallan helppo +kukistaa, mutta yhdessä ollen muodostavat ne kokonaisen parven. Me +varustamme neljä lakeijaamme pistooleilla ja musketeilla; jos meitä +vastaan lähetetään vaikka armeija, me ryhdymme taisteluun, ja eloon +jääpä, niinkuin d'Artagnan jo sanoi, viepi kirjeen perille. + +-- Hyvin puhuttu, huudahti Aramis; sinä et puhu usein, Athos, mutta kun +sinä puhut, puhut sinä kuin Johannes Kultasuu.[3] Minä hyväksyn Athoksen +ehdotuksen. Entäs sinä, Porthos. + +-- Minä myös, sanoi Porthos, jos se sopii d'Artagnan'ille. D'Artagnan, +kirjeen kuljettaja, on luonnollisesti yrityksen päämies; hän päättäköön, +me panemme toimeen. + +-- No niin! sanoi d'Artagnan, minä päätän, että Athoksen ehdotus on +hyväksyttävä ja että me lähdemme puolen tunnin perästä matkalle. + +-- Hyväksytty! lausuivat kaikki kolme muskettisoturia. + +Ja nyt ojensi jokainen kätensä rahapussia kohti, ja otti sieltä +seitsemänkymmentä viisi pistole'a ja valmistautui lähtemään sovittuun +aikaan. + + + + +XX. + +Matka. + + +Kello kaksi aamua lähtivät meidän matkamiehemme Pariisista +Saint-Denis'in portin kautta; niinkauvan kuin yön aikaa kesti, olivat he +vaiti; vastoin tahtoansakin tunsivat he pimeyden, painavan heitä, ja +näkivät väijytyksiä kaikkialla. + +Päivän ensimäiset säteet irroittivat heiltä kielen kannan; auringon +mukana palasi iloisuus: olipa juuri kuin taistelupäivän aatto, sydän +sykki, silmät hymyilivät, tuntui kuin elämä, josta kenties kohta oli +luopuminen, olisi sentään hyvä olemassa. + +Karavaani oli muutoin mitä peloittavimman näköinen; muskettisoturien +mustat hevoset, heidän sotainen ryhtinsä, sekä tuo totuttu tapa, +joka pysytti nuo uljaat asetoverit sotilaan säännöllisessä +marssijärjestyksessä, olisivat ilmaisseet heidät, vaikka mitenkin +tuntemattomiksi olisivat tekeytyneet. Palvelijat seurasivat heitä, +varustettuina aseilla "aina hampaihin saakka." + +Kaikki meni hyvin Chantilly'yn asti, jonne he saapuivat kello kahdeksan +aikaan aamua. Täytyi syödä aamiainen. Laskeuduttiin alas hevosen selästä +erään ravintolan edustalla, jonka kyltissä oli kuvattuna pyhä Martinus +antavana puolet vaipastansa köyhälle. Lakeijat kiellettiin riisumasta +satulaa hevosilta ja käskettiin olla valmiina lähtemään tuota pikaa. + +Astuttiin sisään yhteiseen ravintolasaliin ja istuttiin pöytään. + +Eräs herra, joka juuri oli tullut Dammartin'in tietä, oli istuutunut +samaan pöytään aamiaiselle. Hän alotti puheen sateesta ja poudasta; +matkamiehet vastasivat; hän joi heidän terveydeksensä; matkustajat +kohteliaasti tekivät samoin. + +Mutta samassa tuokiossa kun Mousqueton tuli ilmoittamaan hevosten olevan +valmiina matkalle, jolloin heti noustiin pöydästä, outo mies esitti +Porthokselle kardinaalin maljan; Porthos vastasi, ett'ei hänellä ollut +mitään sitä vastaan, jos vieras vuorostaan joisi kuninkaan maljan. +Vieras huusi, ett'ei hän tuntenut muuta kuningasta kuin Hänen +ylhäisyytensä. Porthos sanoi hänen olevan päissään; tuntematon veti +miekkansa. + +-- Teit tyhmästi, sanoi Athos, mutta mitäs sille, ei sinun sovi enää +peräytyä, tapa tuo mies ja tule perästä niinpian kuin voit. + +Ja kaikki kolme nousivat hevosensa selkään ja ajoivat täyttä laukkaa, +samalla kuin Porthos lupasi vastustajallensa, lävistää hänet kaikilla +tunnetuilla miekkailutempuilla. + +-- Siinä oli yksi, sanoi Athos, kun he olivat ratsastaneet satakunnan +askelta. + +-- Mutta minkä vuoksi ahdisti hän Porthosta ennemmin kuin ketään muuta +meistä? kysyi Aramis. + +-- Sentähden että, kun Porthos oli kaikista äänekkäin, tuntematon luuli +häntä päämieheksi, sanoi d'Artagnan. + +-- Olen aina sanonut, että tuo gaskonjalainen on viisauden kaivo, mutisi +Athos. + +Matkustajat jatkoivat kulkuansa. + +Beauvais'issa viipyivät he kaksi tuntia, sekä hevoisia puhalluttaaksensa +että Porthosta odottaaksensa. Mutta kun kahden tunnin kuluttua Porthos +ei saapunut eikä mitään tietojakaan hänestä, lähdettiin uudestaan +tielle. + +Peninkulman päässä Beauvais'ista kohdattiin eräässä paikassa, missä tie +kulki kahden töyryn välitse, kahdeksan tai kymmenen miestä, jotka, +käyttäen hyväksensä sitä seikkaa, että tie sillä paikalla ei ollut +kivillä laskettua, olivat korjaavinansa sitä, suurentaen kuoppia ja +uurtaen syvemmäksi lokaisia kärrinpyörän jälkiä. + +Aramis, joka pelkäsi tahraavansa saappaansa tuommoisessa tekorapakossa, +nuhteli heitä ankarasti. Athos tahtoi häntä hillitä, mutta se oli liian +myöhäistä. Työmiehet rupesivat tekemään pilkkaa matkustajista ja +suututtivat hävyttömyydellänsä tyynen Athoksenkin, niin että hän +kannusti hevostansa erästä kohti. + +Silloin joka mies painautui ojaan ja otti sieltä kätköön pistetyn +musketin, josta oli seurauksena että meidän seitsemän matkustajan täytyi +kiitää aivan nimenomaisen luotituiskun lävitse. Aramis sai luodin +olkansa lävitse ja Mousqueton toisen perälihaksiinsa. Mousqueton yksin +vaan putosi hevosen selästä, ei sen vuoksi, että haava olisi ollut +vaarallinen, vaan kun hän ei voinut nähdä haavaansa, luuli hän olevansa +vaarallisemmin haavoitettu kuin olikaan. + +-- Siinä oli väijytys, sanoi d'Artagnan, elkäämme ampuko laukaustakaan, +vaan rientäkäämme matkoihimme. + +Aramis, niin haavoitettuna kuin olikin, piteli kiini hevosen harjasta ja +seurasi toisia. Mousqueton'in hevonen saavutti heidät ja nelisti +yksinään rivissä. + +-- Tuosta saimme varahevosen, sanoi Athos. + +-- Ennemmin tahtoisin lakin, sanoi d'Artagnan; minun vei luoti +mennessään. Olipa onni totta tosiaan, ett'ei kirje, jota kuljetan, ollut +sen sisässä. + +-- Niinpä kyllä! mutta he varmaankin surmaavat Porthos-paran, kun hän +tulee, sanoi Aramis. + +-- Jos Porthos olisi jaloillaan, hän olisi meidät tavoittanut, sanoi +Athos. Luulenpa että humalainen selveni taistelupaikalle tultuaan. + +Ja kaksi tuntia annettiin hevosten mennä täyttä laukkaa, vaikka ne +olivat jo niin väsyneet, että oli syytä luulla niiden kohta kerrassaan +uupuvan. + +Matkustajat olivat kulkeneet syrjätietä, luullen siten tulevansa +vähemmin häirityksi; mutta Crèvecoeur'issä Aramis ilmoitti, ett'ei hän +enää voinut kulkea kauvemmaksi. Ja todella olikin hän tarvinnut kaiken +rohkeutensa, joka piili hänen solevan ulkomuotonsa ja kohteliaan +käytöksensä alla, päästäksensä niinkin pitkälle. Hän kalpeni joka hetki, +ja häntä täytyi kannattamalla pysyttää hevosen selässä; hänet laskettiin +ravintolan portille maahan ja hänelle jätettiin Bazin, joka muutoin +tällaisella retkellä oli enemmän haitaksi kuin hyödyksi ja lähdettiin +eteenpäin, toivossa päästä yöksi Amiens'iin. + +-- Peijakas! sanoi Athos, kun he olivat taas tiellä, ja heitä oli enää +vaan kaksi herraa ynnä Grimaud ja Planchet; peijakas! enpä rupeakkaan +enää heidän narriksensa ja minä vakuutan sinulle, ett'eivät he saa minua +aukaisemaan suutani tai vetämään miekkaani täältä Calais'iin mennessä. +Sen vannon... + +-- Elkäämme vannoko mitään, sanoi d'Artagnan, antakaamme nelistää, jos +hevosemme suinkin siihen taipuvat. + +Ja matkustajat kannustivat hevosiansa, jotka siitä kiihtyneinä saivat +uusia voimia. Tultiin Amiens'iin puolen yön aikaan ja laskeuduttiin +hevosen selästä Lis-d'Or'in ravintolan edustalla. + +Ravintolanisäntä näytti olevan mitä rehellisin mies maapallolla, hän +otti matkustajia vastaan kynttilä toisessa kädessä ja pumpulimyssy +toisessa; hän tahtoi majoittaa kumpaisenkin matkustajan erityiseen +kauniisen kamariin; mutta pahaksi onneksi olivat nuo huoneet kumpikin +eri päässänsä ravintolaa. D'Artagnan ja Athos hylkäsivät ne; +ravintolanisäntä vastasi, ett'ei ole mitään muita huoneita, jotka +olisivat kylliksi soveliaat Heidän ylhäisyyksillensä; mutta matkustajat +sanoivat tahtovansa maata yhteisessä vierashuoneessa, kumpikin eri +patjallansa lattialla. Isäntä intti vastaan, matkustajat eivät antaneet +mukaa; viimein täytyi isännän tehdä heidän tahtonsa mukaan. + +He olivat juuri laskeutuneet vuoteellensa, telkittyään oven +sisäpuolelta, kun kolkutettiin pihan puoliselle ikkunaluukulle; he +kysyivät, ketä siellä oli, tunsivat palvelijainsa äänet ja avasivat. + +Todella olivat ne Planchet ja Grimaud. + +-- Grimaud ottaa pitääksensä huolen hevosista, sanoi Planchet; jos +tahdotte, herrat, rupean minä maata teidän kamariinne oven eteen; sillä +tavoin olette varmemmat siitä, ett'ei ketään pääse tulemaan teidän +luoksenne asti. + +-- Mitäs saat vuoteeksesi? kysyi d'Artagnan. + +-- Tässä on vuoteeni, vastasi Planchet. + +Ja hän näytti olkikupoa. + +-- Tule vaan, sanoi d'Artagnan, sinä olet oikeassa; ravintolanisännän +muoto ei minua lainkaan miellytä, hän on niin kovin kohtelias. + +-- Eikä minuakaan, sanoi Athos. + +Planchet kiipesi sisään ikkunasta, laittoi vuoteensa oven eteen, jolla +välin Grimaud sulkeutui talliin, luvattuaan olla kello viisi aamulla +valmiina, hän sekä heidän neljä hevostansa. + +Yö oli jokseenkin rauhallinen; noin kello kahden aikaan koetettiin avata +ovea, mutta kun Planchet pyrähti ylös unestaan ja ärjäsi _ken siellä_? +vastattiin, että oltiin hairahduttu ovesta ja poistuttiin. + +Kello neljän aikaan aamulla kuultiin kovaa meteliä tallista. Grimaud oli +tahtonut herättää tallirenkejä, ja hepä rupesivat häntä pieksämään. Kun +ikkuna avattiin, nähtiin poikaparka tainnuksissa, päässä heinähangon +varrella lyöty haava. + +Planchet meni pihalle ja tahtoi satuloida hevoset; mutta ne olivat aivan +jäykistyksissään. Mousqueton'in hevonen, joka eilen oli juossut ilman +ratsastajaa viisi tai kuusi tuntia, olisi voinut jatkaa matkaa, mutta +selittämättömästä erhetyksestä oli hevoslääkäri, joka oli noudettu +iskemään suonta isännän hevosesta, iskenyt Mousqueton'in hevosesta. + +Asiat rupesivat käymään arveluttaviksi: kaikki nuo perätysten seuranneet +kohtaukset olivat kenties sattuman tuottamia, mutta ne saattoivat olla +salavehkeilynkin tuottamia. Athos ja d'Artagnan menivät ulos ja Planchet +lähti tiedustelemaan, eikö lähistössä olisi kolmea hevosta myytävänä. +Portilla oli kaksi nuorteata ja rivakkaa hevosta täysissä varuksissaan. +Asiat rupesivat valkenemaan. Hän kysyi, missä hevoisten haltijat olivat +ja hänelle sanottiin niiden olleen yötä ravintolassa ja olivat juuri +parhaillaan tekemässä tiliä isännän kanssa. + +Athos meni maksamaan, d'Artagnan ja Planchet jäivät katuportille; isäntä +oli muutamassa matalassa, etäisessä kamarissa, jonne Athosta käskettiin +menemään. + +Athos meni ilman mitään epäluuloja ja veti taskustansa kaksi pistole'a, +maksaaksensa; isäntä oli yksinään ja istui tiskinsä takana, puoliavoimen +laatikon ääressä. Hän otti Athoksen antaman rahan käteensä, käänteli ja +väänteli sitä sinne tänne, ja yht'äkkiä ärjäisten että raha oli väärä, +ilmoitti hän otattavansa kiini hänet sekä hänen toverinsa, väärän rahan +tekijöinä. + +-- Lurjus, sanoi Athos, käyden häntä kohden, minä leikkaan sinulta +korvat poikki. + +Samassa tuokiossa neljä täysissä aseissa olevaa miestä ryntäsi sisään +sivuovista ja hyökkäsi Athoksen kimppuun. + +-- Minä olen kiini, huusi Athos kaikella keuhkojensa voimalla; kannusta +hevosia, d'Artagnan, ja lennä matkoihisi! ja hän ampui kaksi pistoolin +laukausta. + +D'Artagnan ja Planchet eivät odottaneet toista käskyä, vaan irroittivat +nuo kaksi hevosta, jotka olivat portilla odottamassa, hyppäsivät +selkään, iskivät kannuksensa niiden kylkiin ja kiitivät huimaavassa +nelisessä matkoihinsa. + +-- Tiedätkö kuinka Athokselle mahtoi käydä? kysyi d'Artagnan +Planchet'ilta mennessä. + +-- Ah! herrani, sanoi Planchet, minä näin hänen iskevän kaksi kumoon ja +minusta näytti lasioven lävitse ikäänkuin hän olisi ruvennut miekkasille +toisten kahden kanssa. + +-- Uljas Athos! mutisi d'Artagnan. Ja kun täytyi hänet jättää! Mutta +kukas tiesi, eikö sama ole tarjona meillä parin askeleen päässä tästä. +Eteenpäin, Planchet, eteenpäin, sinä olet urhoollinen poika. + +-- Johan sen teille sanoin, herra, vastasi Planchet, että pikardilaisia +tulee vasta vähitellen tuntemaan; muutoin, minä olen nyt kotipaikoillani +ja se minua innostaa. + +Ja kannustaen hevosiansa niinpaljon kuin suinkin jaksoivat, tulivat he +Saint-Omer'iin yhtä puhkua. Saint-Omerissa puhalluttivat he hevosiansa +ohjakset kädessä, ikävien kohtausten pelossa, ja haukkasivat kadulla +seisten palasen ruokaa, jonka jälkeen he lähtivät. + +Sata askelta Calais'in kaupungin portista d'Artagnan'in hevonen sortui, +eikä hän saanut sitä millään keinoin enää nousemaan jaloilleen, veri +purskui sen sieramista ja silmistä; Planchet'in hevonen kyllä oli vielä +jälellä, mutta se oli pysähtynyt, eikä hän saanut sitä millään keinoin +liikkeelle. + +Onneksi, niinkuin jo sanoimme, olivat he vaan sadan askelen päässä +kaupungin portista; he jättivät hevosensa maantielle ja riensivät +portille. Planchet osoitti isännällensä erästä herraa, joka kulki +palvelijansa kanssa ja oli vaan jonkun viisikymmentä askelta heidän +edellänsä. + +He lähestyivät nopeasti tuota herraa, jolla näytti olevan kova kiire. +Hänen saappansa olivat aivan pölyn peitossa ja hän tiedusteli, eikö heti +paikalla voisi päästä Englantiin. + +-- Ei mikään ole sen helpompaa, vastasi purrenkuljettaja, valmiina +matkaan; mutta tänä aamuna on tullut käsky, ett'ei saa ketään laskea +menemään ylitse ilman herra kardinaalin lupakirjaa. + +-- Minulla on se lupakirja, sanoi herra vetäen taskustaan paperin, tässä +se on. + +-- Näyttäkää se satamapäällikölle, sanoi pursimies, ja antakaa sitten +minulle. + +-- Missä on satamapäällikkö? + +-- Hän on maatilallansa. + +-- Missä on hänen maatilansa? + +-- Neljännespenikulman päässä kaupungista, malttakaas, täältä voitte sen +nähdä: tuolla pienen kukkulan juurella tuo liuskakattoinen rakennus. + +-- Hyv' on! sanoi herra. + +Ja lakeijansa seuraamana lähti hän satamapäällikön taloa kohden. + +D'Artagnan ja Planchet seurasivat heitä viiden sadan askeleen päässä. + +Mutta päästyään kaupungista joudutti d'Artagnan kulkuansa ja tapasi +herran juuri kun hän saapui muutamaan pieneen metsikköön. + +-- Herra, sanoi hänelle d'Artagnan, teillä näyttää, olevan kovin kiire? + +-- Kiireempää ei voi olla, kuin minulla. + +-- Ikävä kyllä, sanoi d'Artagnan, sillä kun minullakin on sangen kiire, +tahtoisin pyytää teitä tekemään minulle erään palveluksen. + +-- Minkä? + +-- Antamaan minun päästä yli ensimäiseksi. + +-- Mahdotonta, sanoi herra, minä olen matkustanut kuusikymmentä +peninkulmaa neljässäviidettä tunnissa ja minun täytyy olla huomenna +kello kahdentoista aikaan Lontoossa. + +-- Minä olen kulkenut yhtäpitkän matkan neljässäkymmenessä tunnissa ja +minun täytyy olla huomenna kello kymmenen aikaan Lontoossa. + +-- Sangen ikävää, herrani, mutta minä olen tullut ennemmin, enkä tahdo +kulkea yli jälemmin. + +-- Sangen ikävää, herrani, minä olen tullut jälemmin ja tahdon mennä yli +ennemmin. + +-- Kuninkaan asioissa! sanoi herra. + +-- Omissa asioissani! sanoi d'Artagnan. + +-- Te haette tässä huonoa riitaa, minun nähdäkseni. + +-- Mitäs peijakasta sen pitäisi olla? + +-- Mitä te tahdotte? + +-- Haluatteko sitä tietää? + +-- Haluan kaiketi. + +-- No niin! minä tahdon sen lupakirjan, joka on teidän huostassanne, +sillä minulla ei semmoista ole ja minä kaiken mokomin sen tarvitsen. + +-- Te laskette leikkiä, arvatenkin. + +-- En koskaan leikkiä laske. + +-- Antakaa minun mennä. + +-- Ette saa mennä. + +-- Uljas nuori mies, minä lyön teiltä pään halki. Hohoi, Lubin! +pistoolini! + +-- Planchet, sanoi d'Artagnan, ota huostaasi palvelija, minä otan +herran. + +Planchet uljastuneena ensimäisestä urostyöstänsä, hyppäsi Lubinin +niskaan ja ollen sangen väkevä, heitti hän hänet tantereesen ja painoi +polvensa hänen rintaansa vasten. + +-- Suorittakaa tehtävänne herra, sanoi Planchet, minä olen jo +suorittanut. + +Sen nähtyänsä herra veti miekkansa ja ryntäsi d'Artagnan'ia kohden; +mutta hän sai kovan palan purtavaksensa. + +Kolmessa sekunnissa d'Artagnan pisti häntä miekallansa kolme kertaa, +kullakin kerralla sanoen: + +-- Yksi Athoksen edestä, yksi Porthoksen edestä, yksi Aramiksen edestä. + +Kolmannella pistolla herra kaatui könttänä maahan, d'Artagnan luuli +hänen kuolleen tai ainakin menneen tainnuksiin, ja lähestyi häntä +ottaaksensa häneltä lupakirjan; mutta juuri kun hän ojensi kättänsä, +kaivaaksensa paperin esiin hänen taskustansa, sysäsi haavoitettu, joka +ei ollut heittänyt miekkaa kädestään, piston hänen rintaansa sanoen: + +-- Yksi omasta edestänne. + +-- Ja yksi omasta edestäni! paras viimeiseksi! huudahti d'Artagnan +vimmastuneena, seivästäen hänet neljännellä pistolla vatsan lävitse +maahan. + +Tällä kertaa herra sulki silmänsä ja pyörtyi. + +D'Artagnan pisti kätensä siihen taskuun, johon hän oli nähnyt hänen +pistävän lupakirjan ja otti sen. Se oli annettu kreivi de Wardes'in +nimelle. + +Heitettyään viimeisen silmäyksen kauniisen nuoreen mieheen, joka tuskin +oli viidenkolmatta vanha ja joka jäi nyt siihen makaamaan tunnotonna, +ehkäpä kuolleena, huokasi hän ajatellessaan tuota outoa kohtaloa, joka +ajaa ihmisiä hävittämään toinen toistansa, ihmisten edestä, jotka ovat +heille ventovieraita ja jotka usein eivät tiedä heitä olevan +olemassakaan. + +Mutta näistä mietteistä herätti hänet Lubin, joka rupesi kirkumaan ja +huutamaan voimiensa takaa apua. + +Planchet tarttui hänen kurkkuunsa ja puristi sitä kaikin voiminsa. + +-- Herra, sanoi hän, niinkauvan kuin minä pitelen tästä kiini, on hän +huutamatta, siitä olen varma; mutta niinkohta kuin lasken irti, rupeaa +hän huutamaan paikalla. Minä tunnen hänet normantilaiseksi, ja +normantilaiset ovat itsepintaisia. + +Ja todella, vaikka hänen kurkkunsa oli niin kovissa puristuksissa, +koetti hän sittenkin huutaa. + +-- Odotahan! sanoi d'Artagnan, ja ottaen nenäliinansa kapuloitsi hän +Lubin'in suun. + +-- Ja nyt, sanoi Planchet, sitokaamme hänet puuhun kiini. + +Se toimitettiin huolellisesti, ja kreivi de Wardes hinattiin +palvelijansa viereen; ja kun jo alkoi ilta pimetä ja kytketty ja +haavoitettu olivat joitakuita askelia tiestä metsässä, oli +silminnähtävää, että heidän täytyi jäädä sinne huomiseen asti. + +-- Ja nyt, sanoi d'Artagnan, satamapäällikön luokse! + +-- Mutta te olette haavoitettu, minun nähdäkseni, sanoi Planchet. + +-- Ei se mitään tee, pitäkäämme nyt vaan huoli tärkeämmistä, ja kun +niistä on päästy, palatkaamme sitten haavaan, joka ei näytäkkään kovin +vaaralliselta. + +Ja molemmat lähtivät nyt pitkin askelin kulkemaan arvoisan +satamapäällikön taloa kohden. + +Ilmoitettiin herra kreivi de Wardes. + +D'Artagnan saatettiin sisään. + +-- Onko teillä kardinaalin allekirjoittama lupakirja? kysyi +satamapäällikkö. + +-- On, herra, vastasi d'Artagnan, tässä se on. + +-- Jahah, se on säntillään ja suosittaa hyvin, sanoi satamapäällikkö. + +-- Tietysti, vastasi d'Artagnan, sillä minä olen hänen uskollisimpiansa. + +-- Hänen ylhäisyytensä näkyy tahtovan estää jotakin pääsemästä +Englantiin. + +-- Niin, erästä d'Artagnan'ia, béarnelaista aatelismiestä, joka on +lähtenyt Pariisista kolmen ystävänsä kanssa aikomuksessa päästä +Lontoosen. + +-- Tunnetteko häntä persoonallisesti; kysyi satamapäällikkö. + +-- Ketä? + +-- Sitä d'Artagnan'ia. + +-- Mainiosti. + +-- Sanokaapa minkä näköinen hän on? + +-- Se on helposti tehty. + +Ja nyt d'Artagnan antoi seikkaperäisen kuvauksen kreivi de Wardes'ista. + +-- Onko hänellä ketään seurassa? kysyi satamapäällikkö. + +-- On, Lubin-niminen palvelija. + +-- Heitäpä täytyy pitää silmällä ja jos heidät saadaan käsiin, voi Hänen +ylhäisyytensä olla huoleti, heidät toimitetaan takaisin Pariisiin +hyvästi vartioituina. + +-- Kun niin teette, herra päällikkö, sanoi d'Artagnan, niin teette +suuren palveluksen kardinaalille. + +-- Tapaatteko häntä palattuanne, herra kreivi? + +-- Aivan varmaan. + +-- Sanokaa hänelle, minä pyydän, että minä olen hänen nöyrin +palvelijansa. + +-- Sitä en suinkaan jätä tekemättä. + +-- Ja iloisena tuosta vakuutuksesta satamapäällikkö tarkasti passin ja +jätti sen takaisin d'Artagnan'ille. + +D'Artagnan ei menettänyt aikaa turhiin kohteliaisuuksiin, vaan heitti +jäähyväiset satamapäälliköltä, kiitti häntä ja poistui. + +Kun he kerta olivat ulkona, hän ja Planchet lähtivät menemään ja tehden +pitkän kierroksen välttivät metsän ja palasivat kaupunkiin toisesta +portista. + +Pursi oli valmiina lähtemään, kuljettaja odotti satamassa. + +-- Mitäs nyt? sanoi hän havaitessaan d'Artagnan'in. + +-- Tässä on näytetty passini, sanoi hän. + +-- Entäs se toinen herra? + +-- Hän ei lähde tänäpäivänä, sanoi d'Artagnan, mutta olkaa huoleti, minä +maksan meidän kumpaisenkin yliviennin. + +-- Siinä tapauksessa lähtekäämme, sanoi kuljettaja. + +-- Lähdetään vaan! myönsi d'Artagnan. + +Ja hän astui Planchet'in kanssa venheesen; viiden minuutin perästä +olivat he purressa. + +Se olikin hyvään aikaan, sillä jouduttua puoli peninkulmaa merelle, +d'Artagnan huomasi tulen leimauksen ja kuuli pamauksen. + +Se oli kanuunan laukaus, joka ilmoitti sataman suljetuksi. + +Nyt oli aika ruveta haavaa hoitelemaan; onneksi, niinkuin d'Artagnan oli +arvannut, ei haava ollut vaarallisimpia: miekan kärki oli osunut +kylkiluuhun ja liuskahtanut pitkin luuta; siihen lisäksi paita oli +takertunut haavaan, niin että tuskin monta pisaraa oli verta vuotanut. + +D'Artagnan oli aivan uupunut väsymyksestä; hänelle levitettiin patja +kannelle, hän heittäysi siihen pitkälleen ja nukkui. + +Huomisaamuna päivän koitteessa olivat he kolmen tai neljän penikulman +päässä Englannin rannikosta; tuuli oli ollut heikko ja matka oli mennyt +hitaasti. + +Kello kymmenen aikaan laski pursi ankkuriin Doverin satamassa. + +Kello puoli yksitoista astui d'Artagnan jalkansa Englannin maalle ja +huudahti: + +-- Vihdoin olen täällä! + +Mutta siinä ei ollut kaikki: hänen täytyi päästä Lontoosen. Englannissa +oli kyytilaitos varsin hyvässä kunnossa. D'Artagnan ja Planchet ottivat +molemmat kuriirihevosen ja kyyditsijä ratsasti heidän edellänsä; +neljässä tunnissa saapuivat he pääkaupungin portille. D'Artagnan ei +tuntenut Lontoota, eikä osannut sanaakaan englanninkieltä; mutta hän +kirjoitti Buckingham'in nimen paperilapulle ja jokainen osoitti nyt +hänelle herttuan hotellia. + +Herttua oli metsästämässä Windsor'issa kuninkaan kanssa. + +D'Artagnan kysyi herttuan kamaripalvelijaa, joka puhui selvästi ranskaa, +koska hän oli seurannut isäntäänsä kaikilla hänen matkoillaan; hän sanoi +palvelijalle tulleensa Pariisista elämää ja kuolemaa koskevan asian +vuoksi ja tarvitsevansa kaikin mokomin saada heti paikalla puhutella +hänen isäntäänsä. + +Suoruus, jolla d'Artagnan asiansa puhui, voitti puolellensa Patrice'n, +-- se oli ministerin kamaripalvelijan nimi. Hän antoi satuloida kaksi +hevosta ja lähti saattamaan nuorta henkivartijaa perille. Mitä +Planchet'iin tulee, hänet oli laskettu alas hevosensa selästä jäykkänä +kuin seiväs: poikaraukan voimat olivat tykkänään lopussa; d'Artagnan +sitä vastoin näytti olevan raudasta. + +Tultiin linnalle, ja tiedusteltiin siellä; kuningas ja Buckingham olivat +lintujahdilla parin kolmen peninkulman[4] päässä olevilla lammikoilla. + +Kahdessakymmenessä minuutissa oltiin osoitetulla paikalla. Kohta kuuli +Patrice isäntänsä äänen, kun hän kutsui jahtihaukkaansa. + +-- Ken minun on ilmoittaminen mylord herttualle? kysyi Patrice. + +-- Se nuori mies, joka eräänä iltana hieroi hänen kanssaan tappelua +Pont-Neuf'in sillalla Samaritaine'n edustalla. + +-- Kummallinen suositus! + +-- Saatte nähdä, että se kelpaa missä toinenkin. + +Patrice kannusti hevosensa neliseen, saapui herttuan luokse ja ilmoitti +niillä sanoilla, jotka vast'ikään kerroimme, lähettilään odottavan +häntä. + +Buckingham'in mieleen johtui heti d'Artagnan, ja epäillen tapahtuneen +Ranskassa jotakin, josta hänelle tahdottiin ilmoittaa, hänellä ei ollut +aikaa kysyä muuta kuin missä sanomain tuoja oli; ja tuntiessaan jo +kaukaa henkivartijan univormun, kannusti hän hevosensa neliseen ja tuli +oikopäätä d'Artagnan'in luokse. Patrice pysähtyi arkatuntoisuudesta +kauvemmaksi. + +-- Ei suinkaan liene mitään onnettomuutta tapahtunut kuningattarelle? +huudahti Buckingham, vuodattaen kaiken ajatuksensa ja kaiken rakkautensa +tuossa kysymyksessä. + +-- Sitä en luule; vaan minä luulen hänen häilyvän suuressa vaarassa, +josta ainoastaan Teidän herttuallinen ylhäisyytenne voipi hänet +pelastaa. + +-- Minäkö? huudahti Buckingham. Mitä! olisinko niin onnellinen, että +millään tavoin voisin olla hänelle avuksi! Puhukaa, puhukaa! + +-- Ottakaa tämä kirje, sanoi d'Artagnan. + +-- Tämä kirje! keltä tämä tulee? + +-- Hänen Majesteetiltansa kuningattarelta, luullakseni. + +-- Kuningattarelta! sanoi Buckingham vaaleten niin että d'Artagnan luuli +hänen tulleen pahoinvointiseksi. + +Hän mursi sinetin auki. + +-- Mikä repeämä tuossa on? sanoi hän osoittaen d'Artagnan'ille erästä +paikkaa josta paperi oli puhki. + +-- Ahaa! sanoi d'Artagnan, tuota en huomannutkaan; kreivi de Wardes'in +miekka se tuon teki silloinkuin hän minua rintaan pisti. + +-- Oletteko haavoitettu? kysyi Buckingham kirjettä avatessaan. + +-- Oh! ei se ole muuta kuin naarmu vaan, sanoi d'Artagnan. + +-- Taivasten tekijä! mitä minä lu'in! Patrice, jää tähän, tai paremmin, +mene hakemaan käsiin kuningas, mistä hänen vaan löydät, ja sano Hänen +Majesteetillensa, että minä pyydän nöyrimmästi häneltä anteeksi, vaan +eräs mitä tärkein asia vaatii minua Lontoosen. Tulkaa, herra, tulkaa. + +Ja molemmat ratsastivat huimassa nelisessä pääkaupunkiin. + + + + +XXI. + +Kreivinna de Winter. + + +Pitkin matkaa antoi herttua d'Artagnan'in kertoa, tosin ei kaikkea mitä +oli tapahtunut, vaan kaikki mitä hän tiesi. Verratessaan omiin +muistoihinsa mitä oli nuoren miehen suusta kuullut, hän sai jokseenkin +tarkan kuvan kuningattaren vaaranalaisesta tilasta, jonka suunnilleen +ilmaisi sitäpaitsi kuningattaren kirjekkin, niin lyhyt ja vaillinainen +kuin olikin. Mutta se häntä erittäinkin kummastutti, että kardinaali, +vaikka hän piti tärkeänä, ett'ei tuo nuori mies pääsisi astumaan +jalkaansa Englannin maalle, ei kumminkaan ollut saanut häntä matkalla +otetuksi kiini. Vasta silloinkuin herttua lausui tuon kummastuksensa, +kertoi d'Artagnan hänelle, mitä varovaisuuksia hän oli noudattanut ja +kuinka hän kolmen ystävänsä alttiuden avulla, jotka hän matkan varrella +oli toisen toisensa perään jättänyt verisenä jälellensä, oli päässyt +kulkemaan koko matkan saamatta muuta vammaa kuin tuon miekanpiston, joka +oli lävistänyt kuningattaren kirjeen, ja jonka hän niin hirveällä +rahalla oli maksanut herra de Wardes'ille. Kuunnellessaan tuota +kertomusta, joka oli mitä koristelemattominta, herttua vähäväliä katseli +nuorta miestä hämmästyneen näköisenä, aivan kuin hän ei olisi voinut +käsittää, että niin paljo varovaisuutta, rohkeutta ja alttiutta soveltui +tuohon muotoon, joka ei osoittanut vielä kahtakaan kymmentä vuotta. + +Hevoset kiitivät tuulen nopeudella ja muutamissa minuuteissa saapuivat +he Lontoon porteille. D'Artagnan oli luullut että herttua kaupunkiin +tultua hiljentäisi hevosensa kulkua, mutta niin ei käynyt: hän jatkoi +matkaansa täydessä nelisessä eikä ollenkaan välittänyt, kaatoiko hän +niitä, jotka sattuivat hänen tiellensä. Ja todella City'n lävitse +kulkiessa pari kolme sellaista kohtausta tapahtuikin: mutta Buckingham +ei kääntänyt päätänsäkään katsoaksensa kuinka niille kävi, jotka hän oli +kumoon ajanut. D'Artagnan seurasi hänen perässänsä keskellä huutoja, +jotka olivat sangen paljo kirouksien kaltaisia. + +Tultuansa hotellin pihalle, Buckingham hyppäsi alas hevosen selästä ja +huolimatta siitä sen enempää, heitti ohjakset kaulalle ja harppasi ylös +portaita. D'Artagnan teki samoin, säälien kuitenkin vähän enemmän noita +jaloja eläimiä, joiden arvon hän oli saanut jo havaita; mutta +lohduttavaa oli nähdä, että kolme tai neljä palvelijaa oli tuossa +tuokiossa kiiruhtanut keittiöstä ja tallista ottamaan haltuunsa +ratsujansa. + +Herttua astui niin nopeasti, että d'Artagnan'illa oli täysi työ häntä +seuratessa. Hän kulki useiden salien lävitse, joiden komeudesta ei +Ranskan suurimmillakaan ylimyksillä voinut olla käsitystä, ja hän joutui +vihdoin makuukamariin, joka oli samalla aistikkaisuuden ja rikkauden +ihmeteos. Tämän kamarin alkoovissa oli tapettiovi, jonka herttua, avasi +pienellä, hänen kaulassansa kultavitjoista riippuvalla kulta-avaimella. +Arkatuntoisuudesta d'Artagnan pysähtyi kauvemmaksi; mutta samalla kuin +Buckingham astui tuon oven kynnyksen yli, kääntyi hän, ja nähdessään +nuoren miehen eperoimisen, virkkoi: + +-- Tulkaa tänne vaan, ja jos teillä on onni päästä Hänen Majesteettinsa +kuningattaren läheisyyteen, sanokaa silloin hänelle mitä olette nähneet. + +Kutsumuksesta rohjenneena d'Artagnan seurasi herttuaa, joka sulki oven +hänen jälestänsä. + +He molemmat olivat nyt pienessä kappelissa, joka oli ylt'yleensä +verhottu persialaisella kultakirjaisella silkillä, ja kirkkaaksi +valaistuna monilukuisilla vahakynttilöillä. Jonkunmoisen alttarin +ylipuolella, sinisen samettitaivaan alla, oli Itävallan Annan kuva +luonnollisessa ko'ossaan ja niin yhdennäköisenä, että d'Artagnan +äännähti hämmästyksestä: olisi voinut uskoa kuningattaren rupeavan +puhumaan. + +Alttarilla kuvan alapuolella oli se rasia, joka sisälsi +timanttikoristeet. + +Herttua lähestyi alttaria ja laskeutui polvilleen, niinkuin pappi olisi +tehnyt pyhän kuvan edessä; sitten avasi hän rasian. + +-- Katsokaa, sanoi hän d'Artagnan'ille, vetäen rasiasta esille suuren +sinisen nauhan, joka säkenöitsi timanteista; katsokaa, tässä ovat ne +kallisarvoiset timantit, joista olen vannonut, että ne ottaisin mukaani +hautaan. Kuningatar on ne minulle antanut, kuningatar minulta ne ottaa +takaisin: hänen tahtonsa tapahtukoon kaikissa asioissa. + +Sitten rupesi hän suutelemaan noita timantteja yksitellen kutakin, +ennenkuin hän niistä eroaisi. Yht'äkkiä kirkasi hän kauheasti. + +-- Mitä nyt? kysyi d'Artagnan levottomana, mikä teille, tuli, mylord? + +-- Seikka on semmoinen, että kaikki on hukassa, huudahti Buckingham +kuoleman kalpeana: kaksi timanttia on poissa, niitä ei ole nyt kuin +kymmenen. + +-- Olettekohan kadottanut ne mylord, vai luuletteko että ne ovat +varastetut? + +-- Ne ovat minulta varastetut, vastasi herttua, ja se on kardinaalin +työtä kaikki. Katsokaapas, nauhat, joissa ne riippuivat, ovat saksilla +poikki leikatut. + +-- Jos, mylord, voisitte epäillä jotakuta varkaaksi... ehkäpä timantit +olisivat vielä saman henkilön käsissä. + +-- Malttakaas, malttakaas! sanoi herttua. Ainoa kerta, jolloin olen +käyttänyt noita koristeita, oli kuninkaan tanssipidoissa kahdeksan +päivää takaperin Windsor'issa. Kreivinna de Winter, jonka kanssa olin +vihoin, tuli sovinnoille noissa tanssipidoissa. Tuo sovinto oli +kateellisen naisen kosto. Siitä päivin en ole häntä nähnyt. Tuo nainen +on kardinaalin välikappale. + +-- Mutta kylläpä hänellä niitä onkin ympäri maailmaa! huudahti +d'Artagnan. + +-- Oh! onpa tosiaan, sanoi Buckingham purren hammasta vihasta; niin, +kyllä hän on kauhea taistelija. Mutta kuulkaapas, milloin ovat ne +tanssipidot? + +-- Ensi maanantaina. + +-- Ensi maanantaina! Viisi päivää vielä, siinä on aikaa enemmän kuin +tarvitsemmekaan. Patrice! huudahti herttua avaten kappelin ovea, +Patrice! + +Kamaripalvelija ilmestyi näkyviin. + +-- Juveloitsijani ja kirjurini! + +Kamaripalvelija meni nopeasti ja äänetönnä, osoittaen millä tavalla hän +oli suostunut tottelemaan sokeasti ja vastaamatta. + +Mutta vaikka hän kutsui juveloitsijaa ensiksi, kirjuri kumminkin ensiksi +tuli. Se oli luonnollista, hän näet asui hotellissa. Hän tapasi +Buckingham'in istumassa pöydän ääressä makuukamarissaan, ja +kirjoittamassa muutamia määräyksiä omakätisesti. + +-- Herra Jackson, sanoi hän kirjurille, menkää kohta paikalla +lord-kanslerin luokse ja sanokaa hänelle, että velvoitan hänet panemaan +toimeen nämä määräykset. Minä haluan ne heti kohta julkaistaviksi. + +-- Mutta, armollinen herra, jos lord-kansleri kysyy minulta syitä, mitkä +ovat voineet saattaa Teidän armonne tämmöiseen tavattomaan menettelyyn, +mitä vastaan silloin? + +-- Vastatkaa, että semmoinen on minun tahtoni ja että en tarvitse tehdä +tiliä kellenkään tahdostani. + +-- Semmoisenko vastauksen hän on viepä Hänen Majesteetillensa, kysyi +kirjuri hymyillen, jos sattumalta Hänen Majesteettinsa olisi utelias +tietämään minkätähden ei yksikään laiva saa lähteä Suuren Britannian +satamista? + +-- Te olette oikeassa, herra, vastasi Buckingham; sanokoon hän siinä +tapauksessa kuninkaalle, että minä olen päättänyt ryhtyä sotaan ja että +tämä toimenpide on ensimäinen vihollisuuden osoitus Ranskaa vastaan. + +Kirjuri kumarsi ja meni. + +-- Nyt ollaan huoleti siltä puolelta, sanoi Buckingham kääntyen +d'Artagnan'iin. Ell'eivät timantit ole jo lähteneet täältä Ranskaan, +eivät ne pääse sinne ennenkuin teidän perästänne. + +-- Kuinka niin? + +-- Minä olen nyt pannut takavarikkoon kaikki alukset, mitä Hänen +Majesteettinsa satamissa on, eikä yksikään uskalla nostaa ankkuria ilman +erityistä lupaa. + +D'Artagnan katseli hämmästyneenä tuota miestä, joka rakkausasioittensa +palvelukseen käytti kaikkea sitä rajatonta valtaa, jonka kuninkaan +luottamus oli hänelle suonut. Buckingham näki nuoren miehen kasvojen +eleistä mitkä ajatukset hänen mielessään liikkuivat, ja hän hymyili. + +-- Niin, sanoi hän, niin, Itävallan Anna se minun todellinen +kuningattareni on; hänen käskystään pettäisin maani, pettäisin +kuninkaani, pettäisin Jumalani. Hän on minua pyytänyt, ett'en lähettäisi +La Rochelle'n protestanteille lupaamaani apua, enkä ole lähettänyt. Minä +söin sanani, mutta vähät siitä, minä noudatin hänen pyyntöänsä; eikös +kuuliaisuuteni saanut runsasta palkintoa, sanokaapa, sillä +kuuliaisuuttani saan kiittää tuosta kuvasta! + +D'Artagnan ihmetteli nähdessään, kuinka heikkojen ja näkymättömien +lankojen varassa riippuivat kansojen kohtalot ja ihmisten henki. + +Hän oli syvimmillään näissä mietteissään, kuin juveloitsija astui +sisään. Hän oli irlantilainen ja mitä taitavin ammatissaan, ja hän +tunnusti itse, että hän ansaitsi satatuhatta livre'ä vuodessa herttua +Buckingham'ilta. + +-- Herra O'Reilley, sanoi herttua, saattaen häntä kappeliin, katsokaa +noita timantteja ja sanokaa, paljonko ne maksavat kappale. + +Juveloitsija loi vaan yhden silmäyksen niiden somiin kehyksiin, toimitti +laskunsa ja lausui ilman vähintäkään epävakaisuutta: + +-- Tuhat viisisataa pistole'a kappale, mylord. + +-- Kuinka monta päivää tarvitsette hijoaksenne kaksi tuommoista +timanttia? Te näette että kaksi puuttuu. + +-- Kahdeksan päivää, mylord. + +-- Minä maksan kolmetuhatta pistole'a kappaleelta, mutta minä tarvitsen +ne ylihuomenna. + +-- Mylord on ne saapa. + +-- Te olette kallisarvoinen mies, herra O'Reilly, mutta siinä ei ole +vielä kaikki: näitä timantteja ei voi uskoa kenenkään haltuun, työ on +tehtävä täällä palatsissa. + +-- Mahdotonta, mylord, tätä työtä ei voi tehdä muut kuin minä, ett'ei +huomattaisi eroitusta uusien ja vanhojen välillä. + +-- Mutta silloinpa, rakas herra O'Reilly, olettekin minun vankini, +ettekä tällä hetkellä pääsisi lähtemään palatsistani; teidän ei siis +auta muu kuin mukautua. Nimittäkää minulle ne oppipojat, joita +tarvitsette ja ne työkalut, joita heidän on ottaminen mukaan. + +Juveloitsija tunsi herttuan, hän tiesi että kaikki verukkeet olivat +turhia, hän mukautui. + +-- Onko minun lupa antaa tieto vaimolleni? kysyi hän. + +-- Oh, te saatte puhutellakkin häntä, rakas herra O'Reilly; teidän +vankeutenne on oleva suloinen, olkaa huoleti; ja kun kaikki häiriö on +saapa korvauksensa, niin tässä on teille noiden kahden timantin lisäksi +tuhannen pistole'n määräys, unhottaaksenne sen ikävyyden, jota minä +teille saatan. + +D'Artagnan ei päässyt ihmettelemästä tuota ministeriä, joka noin täysin +käsin vallitsi ihmisiä ja miljoonia. + +Juveloitsija kirjoitti vaimollensa lähettäen tuon tuhannen pistole'n +määräyksen ja käskien hänen lähettämään taitavimman oppipojan, +valikoiman timantteja, joiden painon ja nimen hän ilmoitti ja +tarpeellisen määrän työkaluja. + +Buckingham saattoi juveloitsijan hänelle määrättyyn huoneesen, joka +puolen tunnin kuluttua oli muuttunut työpajaksi. Sitten asetutti hän +vartijan joka ovelle, kieltäen laskemasta ketään sisään, oli se kuka +hyvänsä paitsi hänen kamaripalvelijansa Patrice. Tarpeetonta on lisätä, +että juveloitsija O'Reilly ja hänen apulaisensa olivat kerrassaan +kielletyt menemästä ulos millään varjolla. + +Kun se seikka oli järjestettynä, palasi herttua d'Artagnan'in luokse. + +-- Nyt, nuori ystäväni, sanoi hän, on Englanti meidän molempien +vallassa; mitä haluatte, mitä toivotte? + +-- Vuodetta, vastasi d'Artagnan; tällä hetkellä, se täytyy tunnustaani, +sitä kaikkein enimmän tarvitsen. + +Buckingham antoi d'Artagnan'ille kamarin, joka oli hänen huoneensa +vieressä. Hän tahtoi pitää nuorta miestä lähistössänsä, ei sen vuoksi, +että olisi häntä epäillyt, vaan että hänellä olisi joku, kenen kanssa +myötäänsä saisi puhua kuningattaresta. + +Tunnin perästä oli Lontoossa julistettu kielto, ett'ei yksikään Ranskaan +aikova alus saanut lähteä satamasta, ei edes postilaivakaan. Kaikkien +silmissä oli se selvä sodanjulistus kahden kuningaskunnan välille. + +Ylihuomenna kello yksitoista olivat molemmat timantit valmiit, ja niin +tarkasti jälitellyt ja niin yhdenkaltaiset, että Buckingham ei voinut +eroittaa uusia entisistä ja semmoisiin seikkoihin perehtyneimmätkin +olisivat pettyneet samoinkuin hän. + +Heti kohta kutsutti hän d'Artagnan luoksensa. + +-- Kas tässä, sanoi hän, tässä ovat nyt ne timanttikoristeet, joita +olette noutamassa ja olkaa te minun todistajani siihen, että minä olen +tehnyt kaikki, mitä ihmisellisellä voimalla on saattanut tehdä. + +-- Olkaa huoleti, mylord: minä kerron mitä olen nähnyt; mutta jättääkö +Teidän armonne koristeet minulle ilman rasiaa? + +-- Rasia olisi vaan vastuksinanne. Muutoin, rasia on minulle yhä +kalliimpi, kun se yksin vaan jää nyt minulle. Sanokaa, että minä pidän +sen omanani. + +-- Minä toimitan teidän asianne täsmälleen, mylord. + +-- Ja nyt, jatkoi Buckingham, katsoen tarkasti nuoreen mieheen, kuinka +koskaan saatan palkita teitä? + +D'Artagnan punastui silmänvalkeiseen saakka. Hän näki herttuan hakevan +jotakin keinoa saada hänen jotakin ottamaan vastaan, ja ajatus, että +hänen tovereinsa ja hänen oma verensä joutuisi palkittavaksi +englantilaisella rahalla, tuntui hänelle peräti vastenmieliseltä. + +-- Ymmärtäkäämme toisiamme, mylord, vastasi d'Artagnan, ja punnitkaamme +ensin asiat tarkkaan, ett'emme hairahtuisi. Minä olen Ranskan kuninkaan +ja kuningattaren palveluksessa, ja kuulun herra Desessarts'in +henkivartijakomppaniiaan, miehen, joka samoinkuin hänen lankonsa herra +de Tréville, on Heidän Majesteettiensa erityisessä suosiossa. Minä olen +siis kaikki tehnyt kuningattaren tähden, enkä mitään Teidän armonne +tähden. Ja siihen lisäksi, ehkäpä en olisi tehnyt yhtään mitään kaikesta +tästä, ell'ei olisi ollut kysymys miellyttää erästä, joka on minulle +samaa mitä kuningatar on teille. + +-- Vai niin, sanoi herttua hymyillen, ja luulenpa tuntevanikin tuon +erään, se on... + +-- Mylord, minä en ole mitään nimeä lausunut, keskeytti äkisti nuori +mies. + +-- Aivan oikein, sanoi herttua; se on siis hän, jota minun tulee kiittää +teidän alttiudestanne. + +-- Niinkuin sanoitte, mylord, sillä juuri tällä hetkellä, jolloin on +kysymys sodasta, tulee minun tunnustaa teille, ett'en pidä Teidän +armoanne muuna kuin englantilaisena ja siis vihollisena, jota vielä +paljoa suuremmalla mielihyvällä soisin kohtaavani taistelukentällä kuin +Windsor'in puistossa tai Louvre'n käytävissä; se ei kumminkaan ole +estävä minua täsmällisesti täyttämästä tehtävääni; jopa antamasta +henkenikin sen eteen, jos tarvis vaatii, mutta, minä sen vielä lausun +toistamiseen Teidän armollenne, ilman että teidän tarvitsee osoittaa +minulle suurempaa kiitollisuutta siitä, mitä tällä kertaa teen itseni +tähden kuin siitäkään, mitä teidän tähtenne tein edellisellä kertaa. + +-- Meidän on täällä tapa sanoa: "ylpeä kuin skottilainen", virkkoi +Buckingham. + +-- Ja meidän on tapa sanoa: "ylpeä kuin gaskonjalainen", vastasi +d'Artagnan. Gaskonjalaiset ovat Ranskan skottilaisia. + +D'Artagnan kumarsi ja teki lähtöä. + +-- Mitä nyt! te menette vaan noin ikään? Minne? millä tavoin? + +-- Todellakin. + +-- Jumal'auta, noita ranskalaisia ei epäilytä mikään! + +-- Olinpa unhottanut, että Englanti on saari ja Te siinä kuninkaana. + +-- Menkää satamaan, kysykää _The sound_-nimistä prikiä ja antakaa tämä +kirje sen kapteenille; hän kuljettaa teidät erääsen pieneen valkamaan, +jossa vallan varmaan teitä ei odoteta, ja jonne ei tavallisesti tule +muita kuin kalastajain venheitä. + +-- Mikä on sataman nimi? + +-- Saint-Valery; mutta malttakaahan vielä: kun sinne tulette, menkää +erääsen huonoon, nimettömään ja kyltittömään ravintolaan, oikeaan +merimieskapakkaan; te ette voi hairahtaa, sillä siellä ei ole muuta kuin +se ainoa. + +-- Entäs sitten? + +-- Kysytte siellä isäntää ja sanotte hänelle: _Forward_. + +-- Mitä se merkitsee? + +-- Eteenpäin: se on minun tunnussanani. Hän antaa teille satuloidun +hevosen ja neuvoo teille tien, jota teidän on kulkeminen: sillä tavoin +tapaatte neljä muuttopaikkaa matkallanne. Jos tahdotte jokaisessa +ilmoittaa asuntonne Pariisissa, niin ne neljä hevosta tulevat teidän +luoksenne; te tunnette niistä jo kaksi ja minun nähdäkseni arvostelitte +niitä hevostuntijana: niillä me ratsastimme ja luottakaa minuun, ne +toiset eivät ole näitä huonommat. Ne hevoset ovat varustetut sotaretkeä +varten. Vaikka olettekin ylpeä, ette suinkaan kieltäytyne ottamasta +vastaan niistä yhtä itsellenne ja noita kolmea muuta tovereillenne: +käydäksenne sitten sotaa meitä vastaan. Tarkoitus pyhittää keinot, +niinkuin te ranskalaiset sanotte, eikö niin? + +-- Niin, mylord, minä otan ne vastaan, sanoi d'Artagnan, ja, jos Jumala +sen suopi, me käytämme hyvin teidän lahjaanne. + +-- Ja nyt kätenne, nuori mies; ehkäpä pian kohtaamme toisemme +sotakentällä; mutta sitä ennen erotkaamme hyvinä ystävinä, toivoakseni. + +-- Kyllä, mylord, mutta sillä toivolla, että pian muutumme vihollisiksi. + +-- Olkaa huoleti, kyllä sen teille lupaan. + +-- Minä luotan sanaanne, mylord. + +D'Artagnan kumarsi herttualle ja riensi kiiruusti satamaan. + +Siellä tapasi hän puhutun laivan, jätti kirjeen kapteenille joka +tarkastutti sen satamapäälliköllä ja tuli heti takaisin. + +Viisikymmentä alusta oli lähtökunnossa odottamassa. + +Kulkiessa erään noiden sivuitse, d'Artagnan oli näkevinänsä siellä saman +naisen, jota tuntematon herra Meung'issä oli puhutellut myladyn nimellä, +ja joka hänestä oli näyttänyt niin kauniilta; mutta virran liike ja hyvä +tuuli kuljettivat heidän purttansa niin nopeasti, että muutaman +silmänräpäyksen perästä oltiin poissa näkyvistä. + +Huomisaamuna kello yhdeksän aikaan tultiin Saint-Valery'n valkamaan. + +D'Artagnan meni oikopäätä sanottuun ravintolaan, jonka hän helposti +tunsi sieltä kuuluvasta melusta. Puhuttiin Englannin ja Ranskan +välisestä sodasta, niinkuin ainakin asiasta, joka oli epäilemätön ja +läheinen, ja merimiehet ilomielin pitivät sen johdosta juominkia. + +D'Artagnan tunkeusi joukon lävitse, meni isännän luokse ja virkkoi sanan +_forward_. Heti paikalla isäntä viittasi häntä seuraamaan, meni hänen +kanssansa ulos pihanpuolelle vievästä ovesta, saattoi hänet talliin, +jossa satuloitu hevonen oli odottamassa, ja kysyi häneltä, tarvitsiko +hän mitään muuta. + +-- Tarvitsen neuvon, mitä tietä minun on kulkeminen, sanoi d'Artagnan. + +-- Menkää täältä Blangy'yn, ja Blangy'sta Neufchâtel'iin. +Neufchâtel'issa menkää _Herse d'or_'in ravintolaan, virkkakaa tunnussana +isännälle, niin tapaatte siellä samoinkuin täällä satuloidun hevosen. + +-- Olenko mitään velkaa? kysyi d'Artagnan. + +-- Kaikki on maksettu, sanoi isäntä, ja runsaasti. Menkää siis, ja +Jumala kanssanne! + +-- Amen! vastasi nuori mies lähtien ajamaan täydessä nelisessä. + +Neljän tunnin perästä oli hän Neufchâtel'issa. Hän noudatti tarkalleen +saamiansa määräyksiä; Neufchâtel'issa samoinkuin Saint-Valery'ssa tapasi +hän satuloidun ratsun, joka häntä odotti; hän tahtoi siirtää pistoolit +jättämästään satulasta tähän toiseen, jonka hän nyt sai, mutta siinä oli +samanlaiset pistoolit. + +-- Asuntonne Pariisissa? + +-- Henkivartijahotelli, Desessarts'in komppaniia. + +-- Hyvä, vastasi kysyjä. + +-- Mitä tietä on minun kulkeminen? kysyi vuorostaan d'Artagnan. + +-- Rouen'iin menevää; mutta jättäkää kaupunki oikealle kädelle. +Pysähtykää pienessä Écouis'in kylässä, siinä on ainoastaan yksi +ravintola _Écu de France_. Elkää katsoko sen ulkomuotoa; siellä on +tallissa yhtä hyvä hevonen kuin tämä. + +-- Sama tunnussana? + +-- Aivan sama. + +-- Hyvästi, isäntä. + +-- Onnea matkallenne, herra! tarvitsetteko vielä mitään? + +D'Artagnan nyykkäsi päätään merkiksi että ei, ja lähti taas täydessä +nelisessä. Écouis'issa uudistui sama temppu: hän tapasi yhtä kohteliaan +isännän, sekä ripeän ja levänneen hevosen; ilmoitti siellä asuntonsa, +niinkuin edellisissäkin paikoissa ja meni samaa vauhtia Pontoise'en. +Pontoise'ssa muutti hän viimeisen kerran hevosta ja yhdeksän tunnin +perästä ratsasti hän täyttä nelistä herra de Tréville'n hotellin pihaan. + +Hän oli kulkenut melkein kuusikymmentä Ranskan peninkulmaa +kahdessatoista tunnissa. + +Herra de Tréville otti häntä vastaan niinkuin he olisivat tavanneet +toisiaan viimeksi samana aamuna; hän puristi vaan hänen kättänsä vähän +tuntuvammin kuin tavallisesti, ja ilmoitti hänelle, että herra +Desessarts'in komppaniia oli Louvressa vahdissa ja että hän saattoi +mennä sinne paikalla. + + + + +XXII. + +Merlaison'in baletti. + + +Seuraavana päivänä ei Pariisissa puhuttu muusta kuin tanssipidoista, +jotka kaupungin maistraatti toimitti kuninkaalle ja kuningattarelle ja +joissa Heidän Majesteettinsa aikoivat tanssia kuuluisan Merlaison'in +baletin, joka oli kuninkaan mielitanssi. + +Jo kahdeksan päivää oli kaupungin hotellissa tehty kaikkia mahdollisia +valmistuksia tuota juhlallista iltaa varten. Kaupungin puusepät olivat +rakennelleet parvia, joille kutsuttujen naisten tuli sijoittua; +kaupungin rihkamakauppiaat olivat toimittaneet juhlasaleihin kaksi sataa +valkoista vaksikynttilää, joka siihen aikaan oli suunnaton ylellisyys; +kaksikymmentä viulunsoittajaa oli tilattu ja heidän palkkansa oli +määrätty kahta vertaa suuremmaksi tavallistansa, koska heidän oli +soittaminen läpi yön. + +Kello kymmenen aikaan aamulla tuli kuninkaan henkivartija-vänrikki herra +La Coste, kahden poliisin ja useain kaupunginpalvelijain seuraamana, +pyytämään kaupungin kirjurilta Clement'ilta hotellin kaikkien ovien ja +porttien avaimia. Ne annettiin hänelle paikalla; jokaisessa oli lippu, +joka näytti minkä avain mikin oli, ja siitä hetkestä oli herra La +Coste'n huolena kaikkien porttien, ovien ja käytävien vartioiminen. + +Kello yksitoista tuli vuorostaan henkivartijain kapteeni Duhallier +tuoden mukaansa viisikymmentä joutsimiestä, jotka tuota pikaa asettuivat +hotellin osoitetuille oville ja porteille. + +Kello kolme saapui kaksi komppaniiaa henkivartijoita, toinen +ranskalainen, toinen sveitsiläinen. Ranskalais-komppaniia oli puoleksi +herra Duhallier'in, toiseksi herra Desessarts'in miehiä. + +Kello kuusi illalla alkoi kutsuttuja tulla. Sitä mukaan kuin heitä tuli, +sijoitettiin heitä suureen saliin, heitä varten valmistetuille parville. + +Kello yhdeksän saapui ylipresidentin rouva. Kun hän oli kuningattaren +jälkeen juhlan huomattavin henkilö, ottivat häntä kaupungin virkamiehet +vastaan ja saattoivat hänet loosiin vastapäätä kuningattaren loosia. + +Kello kymmenen katettiin kuningasta varten Saint-Jean'in kirkon +puoliseen pieneen saliin vastapäätä kaupungin hopeakaappia makeispöytä, +jota vartioitsi neljä joutsimiestä. + +Kello kaksitoista yöllä kuului suurta melua ja hälinää: kuningas oli +talossa niitä katuja, jotka vievät Louvresta kaupungin hotelliin ja +jotka kaikki olivat valaistut värilyhdeillä. + +Silloin paikalla kaupungin virkamiehet verkapuvuissaan, kuusi +kaupunginpalvelijaa etunenässä, jokaisella soihtu kädessä, menivät +kuninkaalle vastaan, ja kohtasivat hänet portailla, jossa porvarien +edusmies lausui hänet tervetulleeksi; tervehdykseen vastasi kuningas +pyytämällä anteeksi myöhäistä tuloansa, vaan lykäten syyn herra +kardinaalin niskoille, joka oli pidättänyt häntä kello yhteentoista asti +puhumalla valtionasioista. + +Juhlamenojen tavan mukaisesti seurasi Hänen Majesteettiansa Hänen +ylhäisyytensä Monsieur, Soissons'in kreivi, suurpriori, herttuat de +Longueville ja d'Elbeuf, kreivit d'Harcourt ja de La Coche-Guyon, herrat +de Liancourt ja de Baradas, kreivi de Cramail ja herra de Souveray. + +Jokainen huomasi kuninkaan näyttävän alakuloiselta ja mietteelliseltä. + +Eräs huone oli varustettu kuningasta varten, toinen Monsieur'ia varten. +Kumpaisessakin oli varalla naamiaispukuja. Samoin oli laitettu +kuningatarta ja ylipresidentin rouvaa varten. Heidän Majesteettiensa +seurueen herrat ja naiset saivat pukeutua kaksi erällänsä siihen +tarkoitukseen varustetuissa suojissa. + +Ennen menemistänsä pukeumishuoneesen käski kuningas ilmoittamaan +itsellensä heti kuin kardinaali saapuisi. + +Puoli tuntia kuninkaan tulon jälkeen uudet huudot kajahtivat: ne +ilmoittivat kuningattaren tulevan; virkamiehet tekivät samoin kuin äsken +ja kävivät, kaupunginpalvelijat etunenässä, korkeata vierastansa +vastaan. + +Kuningatar astui saliin: huomattiin hänen, samoinkuin äsken kuninkaan, +olevan alakuloisena ja sangen väsyneenä. + +Samassa kuin hän astui sisään, aukeni erään pienen tribunin esiverho, +joka tähän asti oli ollut suljettuna, ja silloin ilmestyi näkyviin +espanjalaiseksi hoviherraksi pukeutuneen kardinaalin kalpeat kasvot. +Hänen silmänsä tähystivät tarkasti kuningatarta ja hirvittävä hymyily +vetäysi hänen huulillensa: kuningattarella ei ollut timanttikoristeita. + +Kuningatar pysähtyi hetkiseksi, ottaaksensa vastaan kaupungin herrojen +kunnianosoituksia ja vastataksensa naisten tervehdyksiin. + +Yht'äkkiä astui kuningas kardinaalin kanssa eräästä salin ovesta sisään. +Kardinaali puhui hänelle hiljaa ja kuningas oli sangen kalpea. + +Kuningas kävi halki joukon ja, ilman naamiotta, takin nauhatkaan tuskin +solmittuina, lähestyi kuningatarta ja kuiskasi kiihkeällä äänellä: + +-- Rouva, suvaitsetteko sanoa, minkätähden teillä ei olekkaan +timanttikoristeita, vaikka tiesitte minun mielelläni haluavan niitä +nähdä? + +Kuningatar loi silmäyksen ympärillensä ja näki taustalla kardinaalin, +joka hymyili pirullista hymyä. + +-- Armollisin herra, vastasi kuningatar liikutetulla äänellä, sentähden +että pelkäsin niitä vahingoittavani täällä suuressa väkijoukossa. + +-- Teitte pahasti, rouva! minä annoin sen lahjan teille siinä +tarkoituksessa, että koristaisitte sillä itseänne. Minä sanon sen, +pahasti teitte. + +Kuninkaan ääni värisi vihasta; jokainen näki ja kuuli sen +hämmästyksellä, ymmärtämättä kuitenkaan mitään koko asiasta. + +-- Armollisin herra, sanoi kuningatar, voinhan lähettää noutamaan ne +Louvresta, jossa ne ovat, ja sittenhän on Teidän Majesteettinne toivomus +täytetty. + +-- Tehkää niin, rouva, lähettäkää noutamaan, ja kuta pikemmin: sillä +tunnin sisään on baletti alkava. + +Kuningatar nyykistihe alamaisuuden merkiksi ja seurasi naisia, jotka +johdattivat hänet pukeumissuojaan. + +Kuningas meni vuorostaan omaansa. + +Salissa syntyi hetken hämmästys ja häiriö. + +Kaikki huomasivat jotakin tapahtuneen kuninkaan ja kuningattaren kesken; +mutta he olivat kumpikin puhuneet niin hiljaa, ett'ei kukaan, koska he +kunnioituksesta pysyivät heistä muutamain askelten päässä, ollut mitään +kuullut. Viulut soivat minkä jaksoivat, vaan niiden säveliä ei ensinkään +kuunneltu. + +Kuningas tuli ensimäiseksi huoneestaan, hän oli mitä komeimmassa +metsästyspuvussa ja Monsieur sekä muut herrat olivat pukeutuneet samaan +tapaan kuin hän. Tuo puku sopi kuninkaalle mainiosti, ja siinä näyttikin +hän totta tosiaan kuningaskuntansa ensimäiseltä mieheltä. + +Kardinaali lähestyi kuningasta ja antoi hänelle muutaman rasian. +Kuningas avasi sen ja näki siinä olevan kaksi timanttia. + +-- Mitä tämä tietää? kysyi hän kardinaalilta. + +-- Ei mitään; vastasi tämä; mutta jos kuningattarella on +timanttikoristeensa, jota minä epäilen, lukekaa timantit, armollisin +herra, ja ell'ette saa niitä enempää kuin kymmenen, kysykää Hänen +Majesteetiltansa, kuka häneltä on mahtanut varastaa nämä kaksi. + +Kuningas katsoi kardinaaliin ikäänkuin kysyäksensä, mutta hänellä ei +ollut aikaa tehdä mitään kysymystä: ihmetyksen huudahdus pääsi kaikkien +suusta. Jos kuningas näyttikin valtakuntansa ensimäiseltä mieheltä, niin +kylläpä kuningatar varmaan oli Ranskan ihanin nainen. + +Todella hänen metsästyspukunsa sopi hänelle mainiosti; hänellä oli +päässä huopahattu, siinä sinisiä sulkia, yllä oli hänellä helmiharmaa +samettitakki, timanttisoljella kiinitetty, ja sininen satiinihame, +hopealla huoliteltu. Hänen vasemmalla olkapäällänsä, sulkien ja hameen +väriseen nauharuusukkeesen kiinitettyinä, säkenöitsivät +timanttikoristeet. + +Kuningas vapisi ilosta, kardinaali vihasta; mutta siltä matkalta, jonka +päässä he olivat kuningattaresta, eivät he voineet saada selvää +timanttien lukumäärästä; kuningattarella oli ne; mutta oliko hänellä +niitä kymmenen vai kaksitoista? + +Samassa tuokiossa ilmoittivat viulunsäveleet baletin alkavan. Kuningas +kävi ylipresidentin rouvan luokse, jonka kanssa hänen tuli tanssia ja +Hänen ylhäisyytensä monsieur kuningattaren kanssa. Asetuttiin +paikoilleen ja baletti alkoi. + +Kuningas tanssi kuningattaren vastapuolella ja joka kerta kun hän +kuningatarta lähestyi, tähtäsi hänen silmänsä timantteja, joiden +lukumäärää hän ei voinut saada selville. Kylmä hiki valui kardinaalin +otsalta. + +Baletti kesti tunnin; siinä oli kuusitoista vuoroa. Baletti loppui, +käsientaputusten kaikuessa saattoi jokainen naisensa paikoilleen; mutta +kuningas käytti etuoikeuttansa jättäen naisensa paikalleen, ja suuntasi +askeleensa kuningatarta kohti. + +-- Minä kiitän teitä, rouva, sanoi hän, ystävällisyydestä, jolla +noudatitte minun toivomustani, mutta luulenpa että teiltä puuttuu kaksi +timanttia, ja tässä tuon minä ne teille. + +-- Kuinka, armollisin herra! huudahti nuori kuningatar ollen +hämmästyvinänsä, te annatte vielä kaksi lisää; mutta silloinhan minulla +on niitä neljätoista? + +Todella, kuningas luki ne, ja kaksitoista timanttia säihkyi Hänen +Majesteettinsa olkapäällä. + +Kuningas kutsui kardinaalin. + +-- Mitäs tämä tietää, herra kardinaali? kysyi kuningas vakavalla +äänellä. + +-- Se tietää, armollisin herra, vastasi kardinaali, että minä halusin +saada Hänen Majesteettinsa ottamaan vastaan nämä kaksi timanttia, ja kun +en rohjennut itse niitä hänelle tarjota, turvauduin minä tähän keinoon. + +-- Ja minä olen niistä Teidän ylhäisyydellenne sitä kiitollisempi, +vastasi Itävallan Anna hymyllä, joka osoitti ett'ei häntä pettänyt tuo +kekseliäs kohteliaisuus, kun olen vakuutettu siitä, että nuo kaksi +timanttia ovat maksaneet teille yhtä paljon yksinään kuin nämä +kaksitoista ovat maksaneet yhteensä Hänen Majesteetillensa. + +Sitte kuningatar, jättäen hyvästi kuninkaalle ja kardinaalille, kääntyi +menemään siihen suojaan, jossa hän oli pukeutunut ja jossa hänen nyt oli +muuttaminen yllensä. + +Huomio, joka meidän oli pakko tämän luvun alussa kääntää niihin +ylhäisiin henkilöihin, jotka toimme näkymölle, on meidät hetkiseksi +vieroittanut siitä henkilöstä, jota Itävallan Annan tuli kiittää siitä +suunnattomasta voitosta, millä hän oli kukistanut kardinaalin, ja joka +tuntemattomana, eräällä ovella tungeskelevaan väkijoukkoon +sekaantuneena, katseli sieltä tuota kohtausta, jota eivät käsittäneet +muut kuin neljä henkilöä, kuningas, kuningatar, Hänen ylhäisyytensä ja +hän. + +Kuningatar oli tullut kamariinsa ja d'Artagnan aikoi juuri vetäytyä +pois, kun hän tunsi keveästi kosketettavan olkapäähänsä; hän käännähti +ja näki nuoren naisen viittaavan häntä seuraamaan. Tuo nuori nainen oli +verhonnut kasvonsa mustalla samettinaamiolla, mutta tuosta varokeinosta, +joka muutoin oli enemmän muita kuin häntä varten, tunsi hän hänet heti +kohta tavalliseksi oppaaksensa, keveäksi, kekseliääksi rouva +Bonacieux'iksi. + +Eilen olivat he hät'-hätää tavanneet toisiansa portinvartija Germain'in +tykönä, jonne d'Artagnan oli hänet kutsuttanut. Se kiire, joka nuorella +naisella oli viedä kuningattarelle tieto hänen lähettiläänsä +onnellisesta palaamisesta, oli estänyt rakastavia niin että tuskin +ennättivät muutaman sanan vaihettaa. D'Artagnan seurasi siis rouva +Bonacieux'iä kahden kiihoittimen, rakkauden ja uteliaisuuden valtaamana. +Pitkin matkaa ja sitä myöten kuin käytävät muuttuivat autiommiksi, +tahtoi d'Artagnan pysähdyttää nuorta naista, tarttua häneen kiini ja +katsella häntä, vaikka vaan silmänräpäyksen ajan; mutta nopeasti kuin +lintu liukui hän aina hänen käsistänsä ja kun hän tahtoi puhua, painoi +nuori nainen sormensa hänen suullensa ja pienellä käskevällä, +ihastuttavalla viittauksella osoitti hänelle, että hänen oli sokeasti +totteleminen korkeampaa valtaa ja pidättyminen vähimmästäkin +valituksesta; vihdoin parin minuutin kierrosten ja kaarrosten perästä +rouva Bonacieux avasi oven ja saattoi nuoren miehen aivan pimeään +huoneesen. Siellä antoi hän hänelle uuden hiljaisuuden merkin ja, avaten +toisen, seinäverhojen peittämän oven, jonka aukosta kirkas valo välähti, +katosi. + +D'Artagnan pysyi hetkisen liikkumattomana, tuumaillen itsekseen, missä +hän nyt mahtoi olla, mutta samassa kamariin tunkeuva valonsäde, häneen +asti huokuva lämmin, sulotuoksuinen ilma, parin tai kolmen naisen +puhelu, jossa, samalla kun se oli kunnioittavaa ja hienotapaista +puhetta, sana Majesteettinne tuon tuostakin uudistui, ilmaisivat hänelle +selvästi, että hän oli kuningattaren kamarin viereisessä suojassa. + +Nuori mies pysyttihe varjossa ja odotti. + +Kuningatar oli iloisen ja onnellisen näköinen, mikä näytti suuresti +hämmästyttävän niitä henkilöitä, jotka häntä ympäröivät ja jotka +päinvastoin olivat tottuneet näkemään häntä melkein aina surullisena. +Kuningatar sanoi ilonsa syyksi juhlan komeuden ja baletin hauskuuden, ja +kun kuningatarta vastaan ei ole lupa sanoa, nauroipa hän tai itki, +ylistelivät kaikki Pariisin kaupungin virkamiesten erinomaista +kohteliaisuutta. + +Vaikka d'Artagnan ei ulkonäöltä tuntenut kuningatarta, erotti hän +kumminkin hänen äänensä muiden äänestä, ensin hieman vieraasta +äännöstavasta, sitten siitä vallitsevaisuudesta, joka on ominaista +kaikissa hallitsijan sanoissa. Hän kuuli hänen milloin lähenevän tuota +avonaista ovea, milloin taas etenevän siitä, ja pari kolme kertaa näki +hän erään vartalon varjon peittävän valoa. + +Viimein ojentui verho-oven lävitse ihmeen kaunis valkoinen käsi ja +käsivarsi; d'Artagnan älysi sen olevan hänen palkintonsa: hän laskeutui +polvilleen, tarttui käteen ja painoi siihen kunnioittavasti huulensa; +sitten vetäytyi käsi takaisin, jättäen hänen käsiinsä esineen, jonka hän +tunsi sormukseksi; samalla sulkeutui ovi ja d'Artagnan jäi mitä +synkimpään pimeyteen. + +D'Artagnan pisti sormuksen sormeensa ja rupesi odottamaan uudestaan: se +oli selvää, ett'ei kaikki vielä ollut päättynyt. Hänen alttiutensa +palkan jälkeen oli tuleva hänen rakkautensa palkka. Baletti oli nyt +tanssittu, mutta iltama muutoin oli tuskin alussa: kello kolmen aikaan +oli tuleva iltainen, ja äskettäin oli Saint-Jean'in tornikello lyönyt +kaksi ja kolmeneljännestä. + +Niinpä alkoikin vähitellen hälinä viereisessä kamarissa hiljetä; se +tuntui siirtyvän kauvemmaksi; sitten aukeni uudestaan sen kamarin ovi, +jossa d'Artagnan oli, ja rouva Bonacieux lennähti sisään. + +-- Vihdoinkin tulitte! huudahti d'Artagnan. + +-- Hiljaa! sanoi nuori nainen painaen kätensä nuoren miehen huulille: +hiljaa! ja menkää samaa tietä kuin tulitte. + +-- Mutta missä ja milloin tapaan teidät uudestaan? kysyi d'Artagnan. + +-- Kirje, jonka löydätte kotiin tultuanne, ilmoittaa sen teille. Menkää, +menkää! + +Näin sanottuansa aukaisi hän käytävän oven ja työnsi d'Artagnan'in ulos +huoneesta. + +D'Artagnan totteli kuin hyvä lapsi, vastustelematta ja kiistelemättä, +joka osoittaa, että hän oli todenteolla rakastunut. + + + + +XXIII. + +Lemmenkohtaus. + + +D'Artagnan meni juoksujalassa kotiinsa ja vaikka oli jo kello kolme +aamua ja vaikka oli kuljettavana huonoimpia kaupunginosia, ei hän +kohdannut mitään ikävyyksiä. Sananparsi sanoo, että Jumala varjelee +juopuneita ja rakastuneita. + +Hän tapasi käytävässä oven auki, nousi portaita ja kolkutti hiljaa +palvelijansa kesken suostutulla tavalla. Planchet, jonka hän oli +lähettänyt kahta tuntia ennen kaupungin hotellista, käskien hänen +odottamaan, tuli avaamaan ovea. + +-- Onko kukaan tuonut kirjettä minulle? kysyi d'Artagnan kiireisesti. + +-- Ei kukaan ole tuonut, herra, vastasi Planchet; mutta täällä on kirje, +joka on tullut itsekseen. + +-- Mitä sinä sillä tarkoitat, houkkio? + +-- Minä tarkoitan sitä, että vaikka minulla oli taskussa teidän +kamarinne avain, eikä se sieltä ole minnekkään liikahtanut, minä +kumminkin löysin kirjeen pöydän vihreällä peitteellä teidän +makuusuojassanne. + +-- Ja missä on se kirje nyt? + +-- Minä jätin sen paikoilleen, herra. Ei ole luonnon järjestyksen +mukaista, että kirjeet tuolla tavoin tulevat ihmisten luokse. Jos edes +ikkuna olisi ollut auki, tai vaikkapa raollaankin, en puhuisi mitään; +mutta kaikki oli tarkasti suljettuna. Herra, olkaa varoillanne, sillä +aivan varmaan on joku noituus liikkeellä. + +Sillä aikaa nuori mies kiiruhti kamariinsa ja avasi kirjeen, joka oli +rouva Bonacieux'iltä ja sisälsi seuraavat sanat: + + "Teille on sanottavana ja tuotavana sydämmellisiä kiitoksia. + Saapukaa tänä iltana kello kymmenen aikaan Saint-Cloud'iin + vastapäätä sitä paviljonkia, joka kohoaa d'Estrées'in kartanon + kulmassa." + +Lukiessaan tätä kirjettä D'Artagnan tunsi sydämmensä laajenevan ja +kutistuvan sen suloisen vetotaudin vaikutuksesta, joka kiduttaa ja +hyväilee rakastavien sydämmiä. + +Tämä oli ensimäinen rakkaudenkirje, jonka hän sai, ensimäinen +lemmenkohtaus, joka hänelle suotiin. Hänen sydämmensä, ilon hurmauksesta +paisuksissa, tunsi melkein menehtyvänsä tuon maisen onnelan kynnyksellä, +jota rakkaudeksi sanotaan. + +-- No niin, herrani! sanoi Planchet nähdessään isäntänsä punastuvan ja +vaalenevan vuorottain; no niin, enkös arvannut oikein, että se on joku +paha asia? + +-- Petyt, Planchet, vastasi d'Artagnan, ja todistukseksi siihen saat +tästä yhden écu'n, juodaksesi minun terveydekseni. + +-- Suuret kiitokset, herrani, écu'stä, minä lupaan tarkasti seurata +käskyänne; mutta tosi on sittenkin, että kirjeet, jotka noin tulevat +lukittuihin huoneihin... + +-- Putoavat taivaasta, ystäväni, putoavat taivaasta. + +-- Siis, herrani, olette tyytyväinen? kysyi Planchet. + +-- Rakas Planchet, minä olen mitä onnellisin ihminen! + +-- Saanko käyttää herrani onnellisuutta hyväkseni menemällä nukkumaan? + +-- Kyllä, mene vaan. + +-- Tulkoon kaikki taivaan siunaus teidän ylitsenne, herrani, mutta +sittenkin on tosi, että tuo kirje... + +Ja Planchet vetäytyi päätänsä ravistellen pois, mielessä epäilys, jota +d'Artagnan'in anteliaisuus ei kokonaan saanut hälvennetyksi. + +Yksin jäätyänsä d'Artagnan luki yhä ja uudestaan kirjeen, sitten suuteli +hän suutelemistaan varsinkin kaksikymmentä kertaa noita hänen kauniin +lemmittynsä käden piirtelemiä rivejä. Viimein rupesi hän maata, nukkui +ja näki kultaisia unia. + +Kello seitsemän aikaan aamulla nousi hän vuoteeltaan ja kutsui +Planchet'ia, joka toisella kutsunnalla aukasi oven, kasvoilla vielä +eilisen levottomuuden jälkiä. + +-- Planchet, sanoi hänelle d'Artagnan, minä menen nyt pois luultavasti +koko päiväksi, sinä olet siis vapaa iltaan kello seitsemään saakka; +mutta kello seitsemältä ole valmiina kahden hevosen kanssa. + +-- Vai niin, sanoi Planchet, näyttääpä siltä kuin taaskin lähtisimme +pistättämään muutamia reikiä nahkaamme. + +-- Ota muskettisi ja pistoolisi. + +-- Kas niin, mitäs sanoin! huudahti Planchet. Olinhan siitä varma; +kirottu kirje. + +-- No rauhoituhan toki, houkkio, kysymys on nyt vaan pelkästä +huviretkestä. + +-- Oh! samallaisesta huviretkestä kuin äskettäin, jolloin tuiskusi +luoteja ja vilisi sudenkuoppia. + +-- No jos teitä pelottaa, sihtieri Planchet, vastasi d'Artagnan, niin +menen teitä paitsi; ennemmin kuljen yksin kuin pelkurin toverin kanssa. + +-- Herra, te pilkkaatte minua, sanoi Planchet; luulinpa jo näyttäneeni, +mihin kelpaan. + +-- Kyllä, mutta minä luulen, että käytit kaiken rohkeutesi yhdellä +kertaa. + +-- Herra, saattepa nähdä, että sitä on vielä tallella, jos tarvitaan! +pyytäisin vaan, herrani, ett'ette käyttäisi sitä liian tuhlaamalla, jos +tahdotte sitä kauvaksi aikaa riittämään. + +-- Luuletko omistavasi sitä vielä jonkun verran täksi iltaa? + +-- Minä toivon. + +-- No hyvä. Minä luotan sinuun. + +-- Sanottuun aikaan olen valmiina; mutta minä luulin ett'ei teillä ollut +kuin yksi hevonen henkivartijain tallissa. + +-- Ehkäpä siellä ei vielä useampaa olekkaan tällä erää, vaan iltaisilla +on niitä neljäkin. + +-- Näyttääpä kuin matkamme olisi ollut hankintamatka? + +-- Aivan oikein, sanoi d'Artagnan; ja nyökättyään Planchet'ille +viimeisiksi jäähyväisiksi, meni hän ulos. + +Herra Bonacieux seisoi portilla. D'Artagnan'in aikomus oli mennä ohitse +puhuttelematta kauppiasta; mutta tämä tervehti häntä niin imelästi ja +ystävällisesti, että hänen oli pakko ei ainoastaan tervehtiä vaan +vieläpä antautua puhelemaankin. + +Ja kuinkas ei toki pitäisi olla kohtelias miehelle, jonka vaimo oli +suonut lemmenkohtauksen samana iltana Saint-Cloud'issa, vastapäätä +d'Estrées'in paviljonkia! D'Artagnan siis lähestyi häntä mitä +herttaisimmalla katsannolla suinkin saattoi. + +Puhe kääntyi luonnollisesti miesparan kiinijoutumiseen. Herra Bonacieux, +joka ei tiennyt d'Artagnan'in kuulleen hänen keskusteluansa Meung'in +miehen kanssa, kertoi nuorelle hyyryläisellensä herra de Laffemas'in +vainoomiset, tuon hirviön, jota hän alinomaa pitkin kertomustansa +nimitteli nimellä semmoisella kuin: kardinaalin pyöveli, ja tarinoi +pitkältä ja leveältä Bastiljista, sen telkimistä, porteista, +ilmareijistä, rautaristikoista ja kidutuskoneista. + +D'Artagnan kuunteli häntä esikuvaksi kelpaavalla tarkkuudella; +sittenkuin kertoja oli lopettanut, sanoi hän vihdoin: + +-- Entäs rouva Bonacieux, tiedättekö ken hänet vei? sillä minä en ole +unhottanut, että juuri se harmittava seikka se saattoi minulle onnen +tulla teidän tuttavuuteenne. + +-- Ah! sanoi Bonacieux, he ovat kyllä karttaneet ilmoittaa sitä minulle, +ja vaimoni puolestaan on vannonut minulle suurten jumalain nimeen, +ett'ei hän sitä tiedä. Mutta te itse, jatkoi Bonacieux erittäin +hyvänsävyisellä äänellä, missä te olette viettäneet kaikki nämä päivät? +minä en ole teitä nähnyt, en teitä enkä ystäviänne, ettekä varmaankaan +liene Pariisin kaduilla saaneet kaikkea sitä pölyn paljoutta, jota +Planchet eilen harjasi teidän saappaistanne. + +-- Olette oikeassa, hyvä herra Bonacieux, ystäväni ja minä olimme +pienellä matkalla. + +-- Kaukanakin täältä? + +-- Oh! ei suinkaan, jonkun neljäkymmentä peninkulmaa vaan: me saatoimme +herra Athosta Forges'in kylpylähteille, jonne ystäväni jäivät. + +-- Ja te palasitte takaisin, eikö niin? kysyi Bonacieux vetäen naamansa +mitä ilkeimmän näköiseksi. Semmoinen kaunis poika kuin te, ei saa pitkiä +lomalupia lemmityltään ja teitä kaiketi maltittomasti odotettiin +Pariisissa, eikö niin? + +-- Totta tosiaan, sanoi nauraen nuori mies, täytyypä se tunnustaani, +hyvä herra Bonacieux, ja sitä paremmin, koska näen ett'ei teiltä voi +mitään salata. No niin, minua odotettiin, ja hyvin maltittomasti, sen +voin vakuuttaa. + +Hieno pilvi vilahti Bonacieux'in otsalla, mutta niin hieno ett'ei +d'Artagnan sitä huomannut. + +-- Ja kaiketi saadaan palkkakin huolellisuudestaan? jatkoi kauppias +hieman värähtävällä äänellä, mutta tuota värähdystä ei d'Artagnan +huomannut paremmin kuin pilveäkään, joka vast'ikään oli varjonnut tuon +kelpo miehen kasvoja. + +-- Ah! olettepa aika velikulta! sanoi nauraen d'Artagnan. + +-- En suinkaan, vaan se mitä sanoin, selitti Bonacieux, oli vaan +saadakseni tietää, palaatteko myöhään kotia tänä iltana? + +-- Minkä vuoksi sitä kysytte, hyvä isäntäni? kysyi d'Artagnan; vai +aiotteko minua odottaa? + +-- En, vaan kiinioloni jälkeen ja varkauden tähden, joka on tehty +luonani, säikähdän joka kerta kun kuulen porttia avattavan, semminkin +öiseen aikaan. Hiisi, mitäs tehdä! minä en totta tosiaan ole mikään +miekkamies! + +-- No niin, elkää säikähtäkö, jos minä tulen kotia kello yhden, kahden +tai kolmen aikaan aamulla; jos en ensinkään tule, elkää sittenkään +säikähtäkö. + +Tällä kertaa vaaleni Bonacieux niin, että d'Artagnan ei voinut olla sitä +huomaamatta, ja hän kysyi, mikä häntä vaivasi. + +-- Ei mikään, vastasi Bonacieux, ei mikään. Onnettomuuksieni jälkeen +kohtaa minua vaan toisinaan äkillinen pyörrytys, ja nyt juuri tunsin +väristystä ruumiissani. Elkää olko siitä millännekään, te, jolla ei ole +muuta ajattelemista kuin onnellisuuttanne. + +-- Silloinpa minulla vasta onkin ajattelemista, sillä minä olen todella +onnellinen. + +-- Ei vielä, odottakaahan toki, sanoittehan: tänä iltana? + +-- Niin kyllä, vaan ilta tulee, Jumalan kiitos, ja ehkäpä te odotatte +sitä yhtä maltittomasti kuin minä. Ehkäpä tänä iltana rouva Bonacieux +tulee tervehtimään aviollista kotiansa. + +-- Rouva Bonacieux ei ole vapaa tänä iltana, vastasi painavasti +puolisonsa; häntä pidättää palveluksensa Louvressa. + +-- Sitä pahempi teille, hyvä isäntä, sitä pahempi kun minä olen +onnellinen, minä, joka tahtoisin koko maailman olemaan samoin, mutta +näyttää siltä kuin se ei olisi mahdollista. + +Ja nuori mies poistui nauraen kohtikulkkua tuolle pilapuheellensa, jonka +sisällyksen, niinkuin hän luuli, hän yksin ymmärsi. + +-- Toivotan paljon hauskuutta! vastasi Bonacieux haudankolkolla äänellä. + +Mutta d'Artagnan oli liian kaukana kuullaksensa sitä, ja jos hän olisi +kuullutkin, ei hän siinä riemullisessa mielentilassa, missä hän oli, +olisi varmaankaan sitä älynnyt. + +Hän suuntasi askeleensa herra de Tréville'n hotelliin; hänen eilinen +käyntinsä, niinkuin muistetaan, oli ollut sangen lyhyt ja vaillinainen. + +Hän tapasi herra de Tréville'n peräti hyvillä mielin. Kuningas ja +kuningatar olivat olleet herttaisia häntä kohtaan tanssipidoissa. Tosin +kardinaali oli ollut erinomaisen ilkeä. + +Kello yhden aikaan aamua oli hän lähtenyt pois, ollen muka pahoin voipa. +Mutta Heidän Majesteettinsa olivat tulleet Louvreen vasta kello kuuden +aikaan. + +-- Ja nyt, sanoi herra de Tréville hiljentäen ääntänsä ja kurkistellen +huoneen joka soppeen nähdäksensä olivatko yksin; ja nyt puhukaamme +teistä, nuori ystäväni: sillä silminnähtävästi teidän onnellinen +palauksenne oli jonakin syynä kuninkaan iloon, kuningattaren +voittoriemuun ja Hänen ylhäisyytensä masennukseen. Nyt on vaan teidän +oleminen hyvin varoillanne. + +-- Mitä onkaan minulla pelättävää, vastasi d'Artagnan, niinkauvan kuin +minulla on onni iloita Heidän Majesteettiensa suosiosta? + +-- Kaikkea, uskokaa minua. Kardinaali ei ole mies joka unhottaa hänelle +tehdyn tepposen, niinkauvan kun hän ei ole suorittanut tiliä +tepposentekijän kanssa, ja tepposentekijä näyttää olevan eräs +gaskonjalainen, minun tuttaviani. + +-- Luuletteko kardinaalin olevan yhtä kaukana tiedoissaan kuin te, ja +tietävän minun käyneen Lontoossa? + +-- Peijakas! te käyneet Lontoossa! Lontoostako siis olette tuoneet tuon +kauniin timantin, joka välkkyy sormessanne? Olkaa varoillanne, rakas +d'Artagnan, vihollisen lahja ei tuota onnea; eikös siitä ole +latinalainen värssykin ... malttakaas... + +-- Epäilemättä, vastasi d'Artagnan, joka ei ollut koskaan saanut +päähänsä ensimäistä sääntöäkään latinan alkeista ja joka +tietämättömyydellänsä oli saattanut opettajansa epätoivoon; niin, +epäilemättä, kyllähän semmoinen on. + +-- Onpa varmaan, sanoi herra de Tréville, joka oli vähän kirjamiehiä, ja +herra de Benserade lausui sen minulle äskettäin ... malttakaas ... +jahah, tämmöinen se on: + + Timeo Danaos et dona ferentes. + +Joka on niinpaljo kuin: "Pelkää vihollista, joka sinulle lahjoja antaa." + +-- Tämä timantti ei ole viholliselta, arvoisa herra, vastasi d'Artagnan, +tämä on kuningattarelta. + +-- Kuningattarelta! ohoo! sanoi herra de Tréville. Sepä on toden totta +oikein kuninkaallinen kalliskivi, joka vastaa tuhannen pistole'a +niinkuin ei mitään. Kenen kautta on kuningatar jättänyt teille tämän +lahjan? + +-- Hän antoi sen minulle itse. + +-- Missä? + +-- Sen kamarin viereisessä suojassa, jossa hän muutti pukua. + +-- Kuinka? + +-- Antaessaan minulle kätensä suudeltavaksi. + +-- Oletteko suudelleet kuningattaren kättä! huudahti herra de Tréville +katsoen d'Artagnan'ia silmiin. + +-- Hänen Majesteettinsa on suonut minulle sen kunnian. + +-- Ja silminnäkijäin läsnäollessa? Varomaton, kolmasti varomaton! + +-- Ei, arvoisa herra, rauhoittukaa, ei sitä kukaan nähnyt, vastasi +d'Artagnan, ja kertoi sitten herra de Tréville'lle, kuinka asia oli +tapahtunut. + +-- Oh, ne naiset, ne naiset! huudahti vanha soturi, minä tunnen heidät +hyvin tuosta haaveksivaisesta mielikuvituksestaan; kaikki salaperäinen +heitä viehättää; no niin, te näitte käsivarren, siinä kaikki; jos +tapaisitte kuningatarta, te ette tuntisi häntä; jos hän tapaisi teitä, +hän ei tietäisi kuka te olette. + +-- Ei, mutta tämä timantti ... yritti nuori mies selittämään. + +-- Kuulkaas, sanoi herra de Tréville, tahdotteko, niin annan teille +neuvon, hyvän neuvon, ystävän neuvon? + +-- Tehkää minulle se kunnia, arvoisa herra, vastasi d'Artagnan. + +-- No niin! menkää ensimäisen juveloitsijan luokse, jonka käsiinne +saatte, ja myökää tuo timantti hänelle mistä hinnasta hän vaan tahtoo +sen ostaa; vaikka hän olisi mimmoinen juutalainen, maksaa hän siitä +ainakin kahdeksansataa pistole'a. Pistole'illa ei ole nimeä, nuori +ystäväni, mutta tuolla sormuksella on hirvittävä, ja se voipi saattaa +vaaraan omistajansa. + +-- Myödä tämä sormus! sormus, jonka olen saanut hallitsijattareltani! en +koskaan! sanoi d'Artagnan. + +-- Kääntäkää sitten sen kanta sisäänpäin, hupsu raukka, sillä sen tietää +jokainen ett'ei gaskonjalainen aatelispoika löydä tuommoisia kalleuksia +äitinsä rasiasta. + +-- Te luulette siis minulla olevan pelon aihetta? kysyi d'Artagnan. + +-- Joka nukkuu ruutimiinan päällä silloinkuin sen tulilanka on jo +sytytetty, saattaa pitää itsensä olevan hyvässä turvassa teihin +verrattuna, nuori ystäväni. + +-- Peijakas! sanoi d'Artagnan, jota herra de Tréville'n vakava ääni +alkoi tehdä levottomaksi; mitäs on tehtävä? + +-- Olkaa aina varoillanne ennen kaikkia. Kardinaalilla on vankka muisti +ja pitkä käsivarsi; uskokaa minua, hän tekee teille vielä kerta aika +tepposet. + +-- Mitä niin? + +-- Heh, tiedänkös minä sitä! eikös hänellä ole kaikki hornan koukut +käytettävinään? Vähin, mitä teille saattaa tapahtua, on että joudutte +kiini. + +-- Kuinka hän uskaltaisi otattaa kiini Hänen Majesteettinsa +palveluksessa olevaa miestä? + +-- Eihän vain! mitenkäs Athokselle tehtiin! Kaikessa tapauksessa, nuori +mies, uskokaa miestä, joka on kolmekymmentä vuotta hovielämässä ollut; +elkää nukkuko turvallisuuden unta, muuten olette hukassa. Päinvastoin, +minä sen sanon teille, nähkää vihollisia kaikkialla. Jos teidän +kanssanne hierotaan riitaa, välttäkää sitä, vaikka tuo riidanhieroja +olisi vaan kymmenvuotias lapsi; jos teidän kimppuunne hyökätään yöllä +tai päivällä, pötkikää pakoon, ilman tarvitsematta sitä hävetä; jos +kuljette yli sillan, tunnustelkaa ensin lautoja, pelosta että joku lauta +taittuisi jalkanne alla; jos astutte rakennuksellaan olevan talon +ohitse, katsokaa ylöspäin, pelosta että joku kivi putoaisi päähänne; jos +olette myöhäiseen liikkeellä, antakaa lakeijanne seurata itseänne +täysissä aseissa, jos olette varma lakeijastanne. Epäilkää koko +maailmaa, ystäväänne, veljeänne, lemmittyänne, ja juuri erittäinkin +lemmittyänne. + +D'Artagnan punastui. + +-- Lemmittyäni, toisti hän koneenomaisesti; ja minkätähden häntä +ennemmin kuin muita? + +-- Sentähden että lemmityt ovat kardinaalin suosituimpia apulaisia, +soveliaimpia ei voi olla: nainen myy teidät kymmeneen pistole'en, +muistakaa Dalilaa. -- Tunnettehan pipliaa, hä? + +D'Artagnan ajatteli lemmenkohtausta, jonka hänelle rouva Bonacieux oli +täksi illaksi määrännyt; mutta meidän tulee sankarimme kiitokseksi +lausua, että ne pahat luulot, joita herra de Tréville'llä oli naisista +yleensä, eivät synnyttäneet hänessä vähintäkään epäilystä kaunista +emäntäänsä kohtaan. + +-- Mutta kesken puheen, sanoi herra de Tréville, minne teidän toverinne +ovat joutuneet? + +-- Minä tulin juuri tiedustamaan, ettekö te olisi heistä mitään +kuulleet. + +-- En mitään. + +-- No niin, minä jätin heidät välille: Porthoksen Chantilly'yn, +kaksintaistelu niskassa; Aramiksen Crèvecoeur'iin, luoti olkapäässä; +Athoksen Amiens'iin, syytettynä väärän rahan teosta. + +-- Kas vaan! sanoi herra de Tréville: kuinkas te pääsitte pakoon? + +-- Ihmeen kautta, arvoisa herra, se minun täytyy sanoa, miekanpisto +rinnassa, seivästettyäni kreivi de Wardes'in Calais'in tien viereen +niinkuin perhosen seinälle. + +-- Kas vaan, kas vaan! vai de Wardes'in, kardinaalin miehen, +Rochefort'in serkun. Malttakaas, ystäväni, päähäni pistää eräs ajatus. + +-- Sanokaa, arvoisa herra. + +-- Teidän sijassanne tekisin minä eräällä tavalla. + +-- Miten? + +-- Sillä välin kun Hänen ylhäisyytensä etsittäisi minua Pariisista, minä +kaikessa hiljaisuudessa lähtisin Pikardiaan tiedustelemaan kolmea +toveriani. Kylläpä, hiisi vieköön, he ansaitsevat sen pienen huomion +teidän puoleltanne. + +-- Neuvo on hyvä, arvoisa herra, ja minä lähden huomenna. + +-- Huomenna! miksi ette tänäpäivänä? + +-- Tänä iltana, arvoisa herra, pidättää minua eräs tärkeä asia +Pariisissa. + +-- Ai ai! nuori mies, varmaankin lemmenseikkoja? Olkaa varoillanne, +sanon vieläkin: nainen meidät on turmioon saattanut, kaikki, niin monta +kuin meitä on, ja saattaa meidät vieläkin turmioon, kaikki, niin monta +kun meitä on. Uskokaa minua, lähtekää tänä iltana. + +-- Mahdotonta, arvoisa herra. + +-- Olette siis antaneet kunniasananne? + +-- Olen. + +-- Sitten on asia toinen; mutta luvatkaa minulle, että ell'ette menetä +henkeänne tänä yönä, niin lähdette huomenna. + +-- Sen lupaan. + +-- Tarvitteko rahaa? + +-- Minulla on vielä viisikymmentä pistole'a. Siinä on luullakseni +niinpaljo kuin tarvitsen. + +-- Mutta toverinne? + +-- Luulen ett'eivät hekään ole puutteessa. Pariisista lähtiessä oli +meillä kullakin seitsemänkymmentä viisi pistole'a taskussamme. + +-- Tapaanko teitä vielä ennen lähtöänne? + +-- Ette, luullaakseni, ainakaan ell'ei mitään uutta tapahdu. + +-- No onnea matkallenne siis! + +-- Kiitoksia, arvoisa herra. + +Ja d'Artagnan heitti jäähyväiset herra de Tréville'lle, liikutettuna +enemmän kuin koskaan hänen isällisestä huolenpidostansa +muskettisotureitansa kohtaan. + +Hän kävi sitten, toinentoisensa jälkeen, Athoksen, Porthoksen ja +Aramiksen luona. Ei kukaan heistä ollut palannut. Heidän lakeijansakin +olivat poissa, eikä heistä ollut mitään tietoa enemmän toisesta kuin +toisestakaan. + +Hän olisi tiedustellut heidän lemmityiltänsäkin, mutta hän ei tuntenut +Porthoksen eikä Aramiksen lemmittyä; Athoksella taasen ei ollutkaan. + +Kulkiessaan henkivartijahotellin ohitse, loi hän silmäyksen talliin: +kolme hevosta neljästä oli jo saapunut. Planchet, vallan +hämmästyksissään, oli parhaillaan sukimassa niitä, ja oli jo kahdesta +päässyt. + +-- Ah, herra, sanoi Planchet huomaten d'Artagnan'in, kuinka iloinen olen +tavatessani teidät! + +-- Miksi niin, Planchet? kysyi nuori mies. + +-- Onko teillä luottamusta isäntäämme, herra Bonacieux'iin? + +-- Minullako? ei rahtuakaan. + +-- Sepä hyvä, herrani. + +-- Mutta mistä syystä tuo kysymys? + +-- Siitä, että teidän puhuessanne hänen kanssansa pidin minä häntä +silmällä, kuulematta puhettanne; ja kuulkaahan, hänen haahmonsa muutti +pari kolme kertaa väriä. + +-- Pah! + +-- Te, herra, ette sitä huomanneet, kun ajatuksenne olivat niin kiini +siinä kirjeessä, jonka olitte juuri saaneet; mutta sen sijaan minä, joka +tuon kirjeen oudon ilmestymisen tähden olin varoillani, en antanut +ainoankaan hänen kasvonsa liikkeen jäädä itseltäni huomaamatta. + +-- Ja mitä havaitsit? + +-- Kavaluutta, herra. + +-- Todella? + +-- Ja vielä lisäksi, niinpian kuin olitte heittäneet hänet ja olitte +kadonneet kadunkulman taakse, Bonacieux otti lakkinsa, sulki ovensa ja +lähti juoksemaan päinvastaiseen suuntaan katua. + +-- Sinä olet totta tosiaan oikeassa, Planchet, kaikki tuo näyttää hyvin +epäiltävältä, ja ole huoleti, ett'emme maksa vuokraamme, ennenkuin asia +on selvillä. + +-- Te laskette pilaa, herra, mutta saattepahan nähdä. + +-- Mitäs tehdä, Planchet, mikä tapahtuu, on jo kirjoitettu! + +-- Te ette siis luovu tämäniltaisesta retkestänne? + +-- Päinvastoin, Planchet, kuta enemmän olen suutuksissani herra +Bonacieux'ille, sitä mieluummin menen siihen lemmenkohtaukseen, mikä +minulle on luvattu tuossa kirjeessä, joka sinua niin pelottaa. + +-- No niin, jos se on teidän päätöksenne, herra... + +-- Järkähtämätön päätökseni, ystäväni; siis, ole kello yhdeksän valmiina +täällä hotellissa; minä tulen tänne sinua noutamaan. + +Planchet, nähden viimeisenkin toivonsa menneeksi saada isäntänsä +peräytymään aikomuksestaan, huokasi syvään ja rupesi sukimaan kolmatta +hevosta. + +Mutta d'Artagnan, joka perijuureltaan oli sangen varovainen poika, ei +palannutkaan kotiansa, vaan meni päivällisille saman gaskonjalaisen +papin luokse, joka neljän ystävyksen hätäaikana oli heille tarjonnut +suklaatipäivälliset. + + + + +XXIV. + +Paviljonki. + + +Kello yhdeksän oli d'Artagnan henkivartijahotellissa, hän tapasi +Planchet'in aivan valmiina. Neljäs hevonen oli tullut. + +Planchet oli varastettu musketilla ja pistoolilla. + +D'Artagnan'illa oli miekkansa ja hän sovitti kaksi pistoolia vyöhönsä; +sitte nousivat kumpikin hevosensa selkään ja lähtivät liikkeelle +kaikessa hiljaisuudessa. Yö pimeni eikä kukaan nähnyt heidän lähtöänsä. +Planchet jäi isäntänsä jälkipuolelle, kulkien kymmenen askelen päässä +hänen takanansa. + +D'Artagnan kulki rantatietä, meni ulos Conférence'n portin kautta ja +noudatti sitä nykyään paljon kauniimpaa tietä, joka viepi +Saint-Cloud'iin. + +Niin kauvan kuin oltiin kaupungissa, pysyttihe Planchet sillä +kunnioittavalla välimatkalla, johon hän oli asettunut; mutta sitä mukaa +kuin tie tuli autiommaksi ja pimeämmäksi, lähestyi hän vähitellen siihen +määrään, että kun tultiin Boulogne'n metsään, hän jo kulki aivan +herransa rinnalla. Emmekä todella tarvitse peitellä, että suurten +puitten huojuminen ja kuun loisto tummiin vesakoihin tekivät häntä +sangen levottomaksi. D'Artagnan havaitsi että jotakin tavatonta liikkui +hänen lakeijansa mielessä. + +-- Planchet, kysyi hän, mikäs vaivaa? + +-- Eikö teistä, herra, metsät ole ikäänkuin kirkkoja? + +-- Mitenkä niin, Planchet? + +-- Kumpaisissakaan ei uskalla äänekkäästi puhua. + +-- Miksi et uskalla äänekkäästi puhua? pelottaako? + +-- Niin, pelottaa että kuultaisiin. + +-- Pelottaa että kuultaisiin! Eihän meidän puheemme kenenkään mieltä +loukkaa, eikä siis meitä kukaan soimanne puheistamme. + +-- Ah, herra, sanoi Planchet, palaten pinttyneesen ajatukseensa, kyllä +sen Bonacieux'in kulmakarvoissa on jotakin piilevää ja hänen huultensa +käynnissä jotakin vastenmielistä! + +-- Mikä saakeli sinua yhä ajaa ajattelemaan tuota Bonacieux'iä? + +-- Ihminen ajattelee mitä voipi, eikä mitä tahtoo. + +-- Sentähden että olet jänishousu, Planchet. + +-- Herra, elkäämme sekoittako varovaisuutta ja arkamaisuutta toisiinsa; +varovaisuus on hyvä avu. + +-- Ja sinulla on hyviä avuja, eikö niin, Planchet? + +-- Herra, eikös tuolla kiillä musketin piippu? Emmeköhän kyykistyisi +alemmaksi? + +-- Todella, mutisi d'Artagnan, jolle herra de Tréville'n neuvot ja +varoitukset muistuivat mieleen; todella taitaa tuo elukka lopultakin +saada minut pelkäämään. Hän pani hevosensa ravaamaan. + +Planchet seurasi tarkasti isäntänsä liikkeitä, aivan niinkuin hän olisi +ollut varjo, ja hänen ratsunsa ravasi rinnalla. + +-- Näinkös me ratsastamme koko yön, herra? kysyi hän. + +-- Ei, Planchet, sillä nyt olet sinä perillä. + +-- Kuinka, minäkö perillä? Entäs herra? + +-- Minä ajan vielä muutamia askelia. + +-- Ja herra jättää minut yksin tänne? + +-- Sinä pelkäät, Planchet. + +-- En minä pelkää, mutta minä pyydän vaan saada huomauttaa herraa, että +yö on sangen kylmä, ja vilu tuottaa luuvalon ja luuvaloinen lakeija on +kurja palvelija, erittäinkin niin ripeälle isännälle kuin herra on. + +-- No niin, jos sinulla on kylmä, niin mene johonkin noihin kapakoihin, +joita näet tuolla ja odota minua huomenaamuna kello kuusi portin edessä. + +-- Herra, minä join ja söin kunnon tavalla sillä écu'llä, jonka annoitte +minulle tänä aamuna, niin että minulla ei ole ainoatakaan sous'ta +vilustumisen varalle. + +-- Tuossa on puoli pistole'a. Hyvästi huomiseksi. + +D'Artagnan laskeutui alas hevosen selästä, heitti ohjakset Planchet'in +käteen ja poistui nopeasti, mantteliinsa kääriytyneenä. + +-- Hyvä Jumala kuinka minua vilustaa! äännähti Planchet, sittenkuin +hänen isäntänsä oli kadonnut näkyvistä; -- ja kun hänellä oli kiire +lämmitteleimään, riensi hän kolkuttamaan erään talon portille, jolla oli +kaikki kyläkapakan tuntomerkit. + +Sillä välin d'Artagnan, joka oli poikennut eräälle pienelle syrjätielle, +jatkoi matkaansa ja saapui Saint-Cloud'iin; mutta sen sijaan että hän +olisi kulkenut valtatietä, kääntyi hän linnan taustalle, tuli eräälle +kaukaiselle kujantapaiselle tielle ja joutui tuota pikaa osoitetun +paviljongin edustalle. Se sijaitsi aivan autiolla paikalla. Korkea +muuri, jonka kulmassa paviljonki oli, oli vastassa kujan puolella ja +toisella puolella suojasi aita kulkevilta erästä pientä puutarhaa, jonka +taustalla oli rappeutunut hökkeli. + +Hän oli tullut lemmenkohtaukselle, ja kun hänen ei oltu käsketty +ilmoittamaan oloansa millään merkillä, herkesi hän odottamaan. + +Ei niin risausta kuulunut; olisi voinut luulla olevansa sadan +peninkulman päässä Pariisista. D'Artagnan nojausi aitaa vasten, +heitettyään silmäyksen taaksensa. Toisella puolen aitaa, puutarhaa ja +tuota hökkeliä peitti pimeä usva syliinsä tuon äänettömyyden, jossa +Pariisi nukkui, ammottava tyhjyys, äänettömyys, jossa vilkutti muutamia +valopilkkuja, kuin virvatulia manalassa. + +Mutta d'Artagnan'in silmissä kaikki esineet verhoutuivat viehättävään +pukuun, kaikki hänen ajatuksensa olivat hymyilyä, kaikki synkkyydet +läpikuultavia. Lemmenkohtauksen hetki oli kohta käsissä. + +Ja todella muutamien minuuttien kuluttua paukuttikin Saint-Cloud'in +tornikello laajasta, mylvivästä kidastaan verkalleen kymmenen lyöntiä. + +Jotakin kammottavaa oli tuossa malmiäänessä, joka valittaen kajahteli +yössä. + +Mutta jokainen noista lyönneistä, jotka muodostivat tuon odotetun +hetken, värähteli sulosointuisesti nuoren miehen sydämessä. + +Hänen silmänsä tähtäsivät kiinteästi tuota pientä paviljonkia muurin +kulmauksessa, jonka kaikki ikkunat olivat luukuilla suljetut, paitsi +yksi ainoa ensimmäisessä kerroksessa. + +Ikkunan lävitse loisti lempeä valo, joka hopeoitsi parin kolmen +ulkopuolelle puutarhaa ryhmittyneen niinipuun värähteleviä lehviä. +Tietysti tuon pienen, somasti valaistun ikkunan takana odotti häntä +kaunis rouva Bonacieux. + +Tämän suloisen tunteen tuudittelemana odotti d'Artagnan noin puolen +tuntia ilman vähintäkään maltittomuutta, silmät tähdäten tuota suloista +pikku asuntoa, josta d'Artagnan näki osan kattoa, jonka kullatut liistat +todistivat huoneen muutakin komeutta. + +Saint-Cloud'in tornikello löi puoli yksitoista. + +Tällä erää, ilman että d'Artagnan käsitti minkä vuoksi, väristys kiiti +kautta hänen suoniensa. Ehkäpä kylmä alkoi häneen pystyä ja hän luuli +sieluntuntemiseksi aivan pelkkää ruumiillista tuntemista. + +Sitten pisti hänelle päähän, että hän kenties oli väärin lukenut ja että +kohtaus olikin määrätty kello yhdeksitoista. + +Hän lähestyi ikkunaa, asettui erään valonsäteen kohdalle, veti kirjeen +taskustaan ja luki; hän ei ollut väärin lukenut: kohtaus oli kuin olikin +määrätty kello kymmeneksi. + +Hän meni entiselle paikalleen, alkaen tulla jo vähän levottomaksi +hiljaisuudesta ja yksinäisyydestä. + +Kello löi yksitoista. + +D'Artagnan alkoi pelätä täydellä todella, että jotakin oli tapahtunut +rouva Bonacieux'ille. + +Hän läpsäytti kolmasti kämmeneensä -- rakastuneiden tavallinen merkki; +-- mutta ei kukaan vastannut: ei edes kaikukaan. + +Silloin ajatteli hän vähän harmistuen, että ehkäpä nuori nainen oli +nukkunut häntä odottaessaan. + +Hän lähestyi muuria ja koetti kiivetä sen päälle; mutta muuri oli vasta +rapattu ja d'Artagnan raapi turhaan kyntensä rikki. + +Samassa tuli hän huomanneeksi puut, joiden lehviä kuu yhä hopeoitsi, ja +kun yksi niistä taipui yli tien, arveli hän että noilta oksilta voisi +luoda silmänsä paviljonkiin. + +Puuhun oli helppo kiivetä. D'Artagnan muutoin oli vasta tuskin +kahdenkymmenen vuotias, joten koulupojan voimankoetukset olivat siis +vielä tuoreessa muistissa. Silmänräpäyksessä oli hän oksilla ja +kirkkaiden lasiruutujen lävitse näkivät hänen silmänsä nyt aivan +paviljongin sisään. + +Outo näky, joka pani d'Artagnan'in värisemään kiireestä kantapäähän +asti! Tuo lempeä loiste, tuo rauhallinen lamppu valaisi näkymöä, jossa +vallitsi hirvittävä epäjärjestys; eräs ikkunanruutu oli rikki, huoneen +ovi lyöty sisään ja retkotti puoleksi särkyneenä saranoissaan; pöytä, +jossa näytti olleen katettuna komea illallisen, oli kumollaan maassa; +lattialla putelien palasia ja murskautuneita hedelmiä; kaikesta näkyi +että huoneessa oli ollut tuima ja epätoivoinen taistelu: d'Artagnan oli +tuossa kummassa sekasotkussa havaitsevinansa vaatteiden palasia ja +veripilkkuja pöytäliinassa ja uutimissa. + +Hän laskeutui kiireesti alas tielle, ja hänen sydämmensä pamppaili +hirveästi; hän tahtoi nähdä, eikö muitakin väkivallan jälkiä löytyisi. + +Pieni hempeä valo loisti yhä vaan yön rauhallisuudessa. D'Artagnan +huomasi silloin mitä hän ei ollut ennen huomannut, sillä ei mikään ollut +häntä käskenyt tarkastelemaan, että siellä täällä tallatussa ja +sotketussa maassa näkyi sekaisin ihmisjalkojen ja hevoskavioiden jälkiä. +Siihen lisäksi vaunujen, jotka näyttivät tulleen Pariisista päin, pyörät +olivat kulkeneet ristin rastin, tehden pehmeään maahan syviä uurteita, +jotka eivät ulottuneet paviljonkia kauvemmaksi ja kääntyivät takaisin +Pariisia kohden. + +Viimein löysi d'Artagnan, jatkaessaan tutkimuksiansa, muurin vieressä +repaleisen naiskäsineen. Ja tuo käsine oli aivan uusi ja puhdas missä se +ei ollut ryvettynyt likaisesta maasta. Se oli noita sulohajuisia +käsineitä, joita rakastajat niin mielellään riistävät kauniista +kätösestä. + +Sitä mukaa kuin d'Artagnan teki havainnoitansa, yhä runsaampi ja +kylmempi hiki kihosi hänen otsaltansa, hänen sydämmensä puristui kokoon +kauheasta tuskasta, hänen hengityksensä muuttui läähättäväksi; ja +rauhoittaakseen mieltänsä koki hän kumminkin ajatella, ett'ei tuolla +paviljongilla kenties ollut mitään yhteyttä rouva Bonacieux'in kanssa, +että nuori nainen oli määrännyt lemmenkohtauksen tuon paviljongin +edustalla, eikä itse paviljongissa, ja että häntä oli pidättänyt +Pariisissa palvelustoimensa ja ehkäpä puolisonsa luulevaisuus. + +Mutta kaikki nuo lohduttavat olettamiset murtuivat, särkyivät, sortuivat +kumoon sisällisen tuskan tunteesta, joka toisinaan valloittaa koko +olentomme ja huutaen pakoittaa meitä kuulemaan, että joku suuri vaara on +meitä uhkaamassa. + +D'Artagnan tuli melkein kuin mielipuoleksi; hän juoksi suurta tietä, +meni samalla tielle, jota hän oli tullut, kiiruhti lautalle +tiedustelemaan lauttamieheltä. + +Kello seitsemän aikaan illalla oli lauttamies kuljettanut yli virran +mustaan kaapuun verhonnutta naista, joka näkyi kaikin tavoin tahtovan +pysyä tuntemattomana; mutta juuri sen vuoksi olikin lauttamies +kiinittänyt häneen sitä suuremman huomion ja nähnyt silloin, että nainen +oli nuori ja kaunis. + +Siihen aikaan niinkuin nytkin oli paljo nuoria naisia, jotka menivät +Saint-Cloud'iin ja jotka tahtoivat pysyä tuntemattomana, eikä d'Artagnan +epäillyt silmänräpäystäkään ett'ei se ollut juuri rouva Bonacieux, jonka +lauttamies oli nähnyt. + +D'Artagnan käytti sitä valoa, joka loisti lauttamiehen majasta, +lukeaksensa vielä kerran rouva Bonacieux'in kirjeen ja päästäksensä +vakuutukseen, ett'ei hän ollut erhettynyt, että lemmenkohtaus oli +tapahtuva Saint-Cloud'issa eikä minkään muun kadun varrella. + +Kaikki liittyi todistamaan d'Artagnan'ille, ett'eivät hänen +aavistuksensa olleet turhat, vaan että joku suuri onnettomuus oli +tapahtunut. + +Hän palasi juoksujalassa linnalle; hänestä tuntui niinkuin hänen +poissa-ollessaan jotakin uutta olisi taas tapahtunut ja häntä siellä +uudet havainnot odottivat. + +Kuja oli yhä autio, ja sama rauhallinen, lempeä valo loisti ikkunasta. + +D'Artagnan muisti silloin tuon mykän ja sokean hökkelin, joka +epäilemättä oli jotakin nähnyt ja ehkä tietäisi jotakin kertoa. + +Aitauksen portti oli suljettu, mutta hän hyppäsi aidan yli ja huolimatta +kahlekoiran haukunnasta lähestyi hän majaa. + +Ensi kolkutukseensa ei kuulunut mitään vastausta. Kuoleman hiljaisuus +vallitsi siellä niinkuin paviljongissakin; mutta kun tämä hökkeli oli +hänen ainoa keinonsa, jatkoi hän kolkutustaan. + +Pian oli hän kuulevinansa sisältä hiljaista, pelonalaista liikuntaa, +joka ikäänkuin tuntui vapisevan pelosta että sitä kuultaisiin. + +Silloin d'Artagnan lakkasi kolkuttamasta ja pyysi äänellä, jossa oli +niin paljo levottomuutta ja lupauksia, kauhua ja mielistelyä, että se +oli omansa rauhoittamaan vaikka mitenkin pelästynyttä. Vihdoin eräs +vanha, ränstynyt ikkunaluukku aukeni, tai paremmin raottui, mutta +sulkeutui samassa kuin katala nurkassa palava lamppu valaisi +d'Artagnan'in olkavyön, miekankahvan ja pistoolinperät. Mutta vaikka tuo +liike oli nopea, sai d'Artagnan nähneeksi erään ukonnaaman. + +-- Taivaan nimessä, sanoi hän, kuulkaahan minua: minä odotan erästä, +joka ei tule ja olen kuolla levottomuudesta. Onko näillä seuduin +tapahtunut mitään onnettomuutta? puhukaa! + +Ikkuna aukeni taas verkalleen ja sama naama näkyi uudestaan: se oli vaan +kalpeampi kuin ensi kerralla. + +D'Artagnan jutteli nyt suoraan koko asian, nimet vaan mainitsematta; hän +kertoi, kuinka hänellä piti olla lemmenkohtaus erään nuoren naisen +kanssa paviljongin edustalla ja kuinka, kun hän ei nähnyt ketään +tulevan, hän oli noussut lehmukseen ja lampun valossa nähnyt huoneen +hävitystilan. + +Vanhus kuunteli tarkasti nyykäytellen päätänsä merkiksi, että hän tunsi +asian, ja kun d'Artagnan oli lopettanut, ravisti hän päätänsä +katsannolla, joka ei tiennyt hyvää. + +-- Mitä ajattelette? huudahti d'Artagnan. Taivaan nimessä, puhukaahan +toki! + +-- Oh, herra, sanoi vanhus, elkää kysykö minulta mitään, sillä jos minä +kertoisin teille mitä olen nähnyt, ei siitä minulle hyvää seuraisi. + +-- Te olette siis jotakin nähneet? kysyi d'Artagnan. Siinä tapauksessa +kertokaa taivaan nimessä! jatkoi hän, heittäen hänelle yhden pistole'n, +kertokaa mitä olette nähneet, minä vakuutan aateliskunniani kautta, +ett'ei yksikään ainoa teidän sanoistanne pääse minun huuliltani. + +Vanhus näki niin paljon rehellisyyttä ja tuskaa d'Artagnan'in muodossa, +että hän viittasi häntä kuuntelemaan ja alkoi sitten puhua matalalla +äänellä: + +Noin kello yhdeksän aikaan kuulin minä hälinää kadulta ja halusin tietää +mitä se mahtoi olla, kun samassa lähestyttiin minun oveani ja minä +huomasin että pyrittiin sisään. Kun minä olen köyhä enkä siis tarvitse +pelätä että minulta mitään varastetaan, menin minä avaamaan ja näin +kolme miestä muutamia askelia tästä. Varjossa oli vaunut, kaksi hevosta +edessä ja vierellä ratsuhevosia. Ratsuhevoset olivat nähtävästi kolmen +miehen, jotka olivat herraspuvussa. + +-- Ah, hyvät herrat! huudahdin minä, mitä tahdotte? + +-- Sinulla kaiketi on tikapuut? kysyi joukon päällikön näköinen mies. + +-- On, hyvä herra; puutarhatikkaat hedelmien poimintaa varten. + +-- Anna meille ne ja mene majaasi, tässä on yksi écu siitä, että sinua +häiritsimme. Mutta varo vaan ett'et hiisku sanaakaan siitä mitä näet tai +kuulet, (sillä sinä katselet ja kuuntelet, siitä olen varma, kielsinpä +minä sinua kuinka paljon tahansa), muuten olet hukassa. + +Näin sanottuaan heitti hän minulle yhden écu'n, jonka otin vastaan ja +annoin hänelle tikapuut. + +Suljettuani aitauksen portin heidän jälestänsä, olin minä menevinäni +huoneeseni; vaan minä meninkin heti ulos takaovesta ja hiivin pimeässä +varjossa aina tuon pensaston taakse, jonka sisästä saatoin nähdä kaikki, +ollen itse näkymättömänä. + +Nuo kolme miestä olivat hiljaa tuoneet vaunut lähemmäksi; vaunuista +vetivät he esille pienen, paksun, lyhyen, harmaatukkaisen miehen, joka +oli tummassa, kehnossa puvussa; tämä mies nousi varovasti tikapuita +myöten, katseli salaa huoneen sisään, laskeutui sitten hiljaisin askelin +alas ja mutisi matalalla äänellä: + +-- Hän se on! + +-- Silloin paikalla se, joka oli minua puhutellut, lähestyi paviljongin +porttia, avasi sen mukanansa olevalla avaimella, sulki sen takaisin ja +katosi; samalla aikaa nuo toiset kaksi miestä nousivat tikapuille; pieni +vanhus jäi vaunun oven luokse, kuski piteli vaunuhevosia ja lakeija +satulahevosia. + +Yht'äkkiä kuului kovia huutoja paviljongista, eräs nainen juoksi +ikkunaan ja avasi sen ikäänkuin hypätäksensä alas. Mutta kun hän huomasi +ne kaksi miestä, vetäytyi hän takaisin; ne silloin hyppäsivät hänen +perästänsä huoneesen. + +Sitten en enää mitään nähnyt; mutta minä kuulin, huonekalujen +särkymistä. -- Nainen huusi ja kutsui avuksi. Mutta kohta tukahtuivat +hänen huutonsa; ne kolme miestä lähestyivät sitten taas ikkunaa, kantaen +naista käsivarsillaan; kaksi laskeutui tikapuille ja veivät hänet +vaunuihin, jonne pieni vanhus meni hänen perästänsä. Se, joka jäi +paviljonkiin, sulki ikkunan, tuli hetkisen perästä ulos oven kautta ja +meni katsomaan, oliko nainen joutunut vaunuihin; hänen toverinsa +odottivat häntä jo ratsailla ja hän hyppäsi vuorostaan oman hevosensa +selkään; lakeija istui paikalleen kuskin viereen; vaunut, kolmen +ratsastajan vartioimina, poistuivat hevosten juostessa täydessä +nelisessä, ja siihen kaikki päättyi. Sen erän perästä en enää mitään +nähnyt enkä kuullut. + +D'Artagnan aivan masennuksissaan tuosta hirveästä uutisesta seisoi +liikkumatta ja mykkänä, jolla välin kaikki vihan ja lemmenkateuden +raivottaret riehuivat hänen povessansa. + +-- Mutta, herrani, virkkoi vanhus, johon tuo äänetön epätoivo vaikutti +paljon syvemmin kuin mitkään kyyneleet ja valitukset; no elkäähän toki +murehtiko, eihän he häntä tappaneet, ja sehän on pääasia. + +-- Tiedättekö suunnilleen, sanoi d'Artagnan, kuka on se mies, joka tämän +pirullisen työn etunenässä oli? + +-- Häntä en tuntenut. + +-- Mutta koska hän teitä puhutteli, te kaiketi näitte hänet? + +-- Ah! te haluatte tietää, minkä näköinen hän oli? + +-- Niin. + +-- Pitkä, laiha, mustaviiksinen, mustasilmäinen, ylhäisennäköinen herra. + +-- Se on taas sama mies, huudahti d'Artagnan; yhä ja aina vaan hän! Hän +on minun vainolaiseni, kaikesta päättäen. Entäs toinen? + +-- Kuka? + +-- Se pieni. + +-- Oh! se ei ollut herrasmies, siitä olen varma; sitä paitsi hänellä ei +ollut miekkaa, ja nuo muut kohtelivat häntä ilman vähintäkään +kunnioitusta. + +-- Joku lakeija kai, mutisi d'Artagnan. Ah! nais-parka! kuinkahan he +ovatkaan menetelleet hänen kanssansa! + +-- Te lupasitte minulle olla vaiti asiasta, sanoi ukko. + +-- Ja minä uudistan lupaukseni, olkaa vaan huoleti, minä olen +aatelismies. Aatelismiehellä on vaan kunniasanansa, ja sen te olette +saaneet vakuudeksi. + +D'Artagnan lähti raadelluin sydämmin uudestaan lautalle. Toisin vuoroin +ei hän voinut uskoa, että se todellakin oli rouva Bonacieux, ja hän +toivoi tapaavansa hänet huomenna Louvressa; toisin vuoroin pelkäsi hän, +että rouva Bonacieux'illä kenties oli joku toinen rakkaussuhde ja että +joku luulevainen hänet yhdytti ja ryöstätti pois. Hän häilyi ajatuksesta +toiseen, hän murehti ja oli epätoivossa. + +-- Oh! jos ystäväni olisivat täällä, huudahti hän, niin olisi minulla +edes joku toivo löytää hänet; mutta kukas sen tiesi, kuinka heille on +käynyt! + +Yö oli melkein puolessa; nyt oli vaan Planchet saatava käsiin. +D'Artagnan paluumatkallaan kolkutti joka kapakan ovelle, mistä vaan +valkea näkyi; ei missään ollut Planchet'ia tavattavana. + +Kuudennessa kapakassa alkoi hän jo arvella, että kaikki hakeminen oli +turha. D'Artagnan oli käskenyt lakeijansa tapaamaan häntä kello kuusi +aamulla, niin että tällä oli täysi oikeus olla siihen saakka missä +hyvänsä. + +Muutoin, nuorelle miehelle pisti päähän ajatus, että jos hän viipyisi +niillä seuduin, missä tapaus oli tapahtunut, hän ehkä saisi jotain +valaistusta tähän salaperäiseen asiaan. Kuudennessa kapakassa, niinkuin +jo sanoimme, d'Artagnan siis pysähtyi, pyysi pullon viiniä, parasta +lajia, istahti pimeimpään nurkkaan ja päätti ruveta sillä tavoin +odottamaan päivää; mutta tälläkin kertaa pettyi hän, ja vaikka hän +kuunteli pörhössä-korvin, ei hän kaikessa tuossa kirousten, pila- ja +haukkumasanojen sekasotkussa, mikä vallitsi kisällien, lakeijojen ja +ajurien kesken, joiden kunnioitettavaan seuraan hän nyt oli joutunut, +voinut huomata mitään, joka olisi häntä johtanut ryöstetyn naisraukan +jälille. Hänen oli siis pakko, sittenkuin hän ajan kuluksi ja +epäluulojen välttämiseksi oli tyhjentänyt pullonsa, koettaa sijoittua +nurkassansa mahdollisimman mukavaan asemaan ja ruveta nukkumaan, kävi +miten kävi. Olihan d'Artagnan kahdenkymmenen vuotias, niinkuin +muistetaan, ja siinä ijässä velkoo uni saamisensa säälimättä kaikkein +murheellisimmiltakin sydämmiltä. + +Kello kuuden seudussa aamulla heräsi d'Artagnan sillä nuutuneella +mielellä, joka on tavallinen seuraus huonosti nukutusta yöstä. Hän +tarkasti ja kopeloi itseään kokeeksi, oliko häneltä nukkuessa joutunut +mitään pois, ja tavattuaan timanttisormuksen sormessaan, kukkaron +taskussaan ja pistoolit vyöllänsä, nousi hän ylös, maksoi pullonsa ja +meni katselemaan, eikö hänellä olisi parempaa onnea löytää lakeijaansa +nyt aamulla kuin yöllä. Ja todella, ensimäinen mitä hän näki harmaan, +kostean sumun lävitse, oli hänen kelpo Planchet'insa, joka, pitäen +suitsista kahta hevosta, odotti häntä erään pienen surkean kapakan +portilla, jonka ohitse d'Artagnan yöllä oli kulkenut ilman että hänen +mieleensäkään olisi juolahtanut hänen olevan siellä. + + + + +XXV. + +Porthos. + + +Sen sijaan että olisi mennyt suoraan kotiinsa, d'Artagnan laskeutui +satulasta herra de Tréville'n portilla ja nousi joutuisasti portaita +ylös. Tällä kertaa oli hän päättänyt kertoa hänelle kaikki mitä oli +tapahtunut. Epäilemättä antaisi hän hänelle hyviä neuvoja tässä asiassa; +ja kun hän näki kuningatarta melkein joka päivä, voisi hän ehkä saada +Hänen Majesteetiltansa urkituksi jotakin tietoa tuosta naisraukasta, +jolle varmaankin aiottiin maksaa hänen alttiutensa kuningatarta kohtaan. + +Herra de Tréville kuunteli nuoren miehen kertomusta vakavuudella, joka +osoitti hänen näkevän tuossa tapauksessa muuta kuin rakkaudenseikkailua; +ja kun d'Artagnan oli lopettanut, lausui hän: + +-- Hm! kaikessa tuossa tuntuu Hänen ylhäisyytensä jo penikulman päästä. + +-- Mitäs on tekeminen? kysyi d'Artagnan. + +-- Ei mitään, ei kerrassaan mitään tällä erää muuta kuin lähtekää +Pariisista, niinkuin jo teille sanoin, niin pian kuin mahdollista. Minä +tapaan kuningatarta ja kerron hänelle tuon naisraukan katoamisen, jota +hän varmaankaan ei tiedä; se antaa hänelle johtoa, niin että palattuanne +ehkä voin teille ilmoittaa hyviä uutisia. Luottakaa minuun vaan. + +D'Artagnan tiesi että herra de Tréville, vaikka gaskonjalainen, ei +tavallisesti luvannut mitään, vaan kun hän sattumalta mitä lupasi, +täytti hän sen paljon suuremmassa määrässä kuin oli luvannut. D'Artagnan +kumarsi siis jäähyväisiksi, täynnä kiitollisuutta sekä menneistä että +tulevista, ja tuo oiva kapteeni, joka puolestaan osoitti suurta +mieltymystä noin rohkeaan ja lujaluontoiseen mieheen, puristi hänen +kättänsä toivottaen hänelle onnellista matkaa. + +Päättäneenä heti tehdä herra de Tréville'n neuvojen mukaan, d'Artagnan +suuntasi kulkunsa Fossoyeurs'in kadulle säälimään matkatarpeitansa +kuntoon. Kotiansa lähestyissään näki hän herra Bonacieux'in +aamupuvussaan seisovan portillansa. Kaikki, mitä varovainen Planchet +eilen oli hänelle puhunut hänen talonisäntänsä pahaa ennustavasta +ulkomuodosta, johtui nyt hänen mieleensä, ja hän katseli Bonacieux'iä +tarkemmasti kuin koskaan ennen. Ja todella, paitsi tuota kellahtavaa ja +kivuliasta kalpeutta, joka näyttää sappea sekoittuneen vereen ja joka +muutoin saattoi olla satunnaistakin, d'Artagnan havaitsi jonkunmoista +kavalaa vilppiä hänen tavallisissa muotonsa piirteissä. Konna ei naura +samalla tavoin kun kunnon ihminen, tekopyhä ei itke samallaisia kyyneliä +kuin rehellinen ihminen. Kaikki vilpillisyys on naamio, ja olkoon se +laitettu kuinka hyvin tahansa, aina se kuitenkin tarkalle katselijalle +jättää tilaisuuden nähdä vähän itse muotoakin. + +D'Artagnan'ista näytti siis, että Bonacienx'illä oli naamio, ja vieläpä +mitä ilkein. + +Inhon valtaamana aikoi d'Artagnan sentähden mennä hänen sivuitsensa +mitään virkkaamatta, mutta niinkuin eilenkin, Bonacieux taas alotti +puheen. + +-- Kas vaan, nuori mies! sanoi hän, näyttääpä kuin me viettäisimme +karnevaali-öitä! kello seitsemän aamua, hemmetti sentään! Näyttääpä kuin +te kääntäisitte tavallisen aikajärjestyksen ylösalaisin, kuin tulette +kotia siihen aikaan kuin muut menevät ulos. + +-- Teitä ei voi syyttää samasta, mestari Bonacieux, sanoi d'Artagnan, te +olette hyvän järjestyksen esikuva. Todella, kun omistaa niin kauniin ja +nuoren vaimon, ei tarvitse juosta onneaan tapailemassa: onni tulee +tapaamaan teitä; eikö niin, herra Bonacieux? + +Bonacieux kävi kalpeaksi kuin kuolema ja hän väänsi suutansa hymyyn. + +-- Ah, ah! sanoi Bonacieux, olettepa aika pilanpuhuja. Mutta missä +hiidessä olette juosseet yön, nuori ystäväni? Näyttääpä kuin kulkemanne +tiet eivät olisi olleet varsin puhtaita. + +D'Artagnan loi silmänsä ryvettyneihin saappaihinsa; mutta samalla joutui +hän näkemään kauppiaankin jalkineet; oli voinut luulla hänen rämpineen +samoissa rapakoissa; molempien saappaat olivat aivan samallaisessa +ryötässä. + +Silloin yht'äkkiä d'Artagnan'in päähän pälkähti ajatus. Pieni, paksu, +lyhyt, harmaatukkainen, lakeijantapainen, kehnoissa vaatteissa oleva +mies, jota vartijaväkenä olevat miekkamiehet epäkunnioituksella +kohtelivat, se oli varmaan itse Bonacieux! Puoliso oli johtanut vaimonsa +ryöstöä. + +D'Artagnan tunsi hirveän halun karata kauppiaan kurkkuun ja kuristaa +hänet; mutta, niinkuin olemme sanoneet, d'Artagnan oli varovainen mies +ja hän malttoi mielensä. Mutta mielenliikutus oli niin silminnähtävä +hänen muodollansa, että Bonacieux peljästyi ja koki vetäytyä askeleen +taaksepäin; mutta hän oli juuri portin edessä, joka oli kiini, ja se +este pakoitti häntä pysymään asemillansa. + +-- No niin! mutta ystäväni te, joka tässä pilaa laskette, sanoi +d'Artagnan, jospa minun jalkineeni tarvitsevatkin sienellä pyyhkimistä, +niin kylläpä teidän sukkanne ja kenkänne tarvitsevat ainakin harjaa. +Olettekohan tekin mahtaneet olla yöjuoksulla, mestari Bonacieux? +Peijakas! sepä olisi anteeksiantamatonta teidän ikäisellenne miehelle, +semminkin semmoiselle, jolla on niin kaunis nuori vaimo kuin teillä. + +-- Oh, en toki, Jumala nähköön, sanoi Bonacieux, mutta eilen lähdin +käymään Saint-Mandé'ssa kuulustelemassa itselleni palvelustyttöä, kun en +millään muotoa voi tulla toimeen ilman, ja kun tiet sinne olivat huonot, +sain sillä matkalla kaiken tämän lian, enkä ole vielä ennättänyt sitä +saada pois. + +Paikka, jonka Bonacieux ilmoitti olleen matkansa päämääränä, yhä +vahvisti niitä epäluuloja, jotka d'Artagnan'issa olivat syntyneet. +Bonacieux oli näet nimittänyt Saint-Mandé'n, sentähden että Saint-Mandé +on juuri ihan vastapäisellä puolella kuin Saint-Cloud. + +Tämä todenmukaisuus oli hänelle ensimäiseksi lohdukkeeksi. Jos Bonacieux +tiesi missä hänen vaimonsa oli, saattoi aina, viimeisiä keinoja +käyttämällä, pakoittaa kauppamiehen avaamaan leukansa ja päästämään +salaisuutensa ulos. Oli nyt vaan muuttaminen todenmukaisuus varmuudeksi. + +-- Anteeksi, hyvä herra Bonacieux, jos menettelen teidän kanssanne aivan +kursailematta, sanoi d'Artagnan; mutta ei mikään kiihoita niinkuin +nukkumattomuus, jonka vuoksi minua kauheasti janottaa; sallikaa minun +juoda lasi vettä luonanne; tiedättehän ett'ei semmoista kielletä näin +naapurien kesken. + +Ja odottamatta isäntänsä myöntymystä, d'Artagnan meni joutuisasti sisään +ja katsahti vuoteelle. Vuode oli käyttämätön. Bonacieux ei ollut +maannut. Hän oli siis palannut kotiansa vasta tunti tai pari takaperin; +hän oli seurannut vaimoansa sinne minne hänet oli viety, tai ainakin +ensimäiseen muuttopaikkaan asti. + +-- Kiitoksia, mestari Bonacieux, sanoi d'Artagnan tyhjentäen lasinsa, +siinä kaikki, mitä teiltä pyysin. Ja nyt menen huoneeseni, ja annan +Planchetin harjata saappaani ja kun hän on saanut ne puhdistetuksi, +lähetän hänet jos tahdotte, harjaamaan teidän kenkänne. + +Hän jätti kauppiaan aivan ällistyksiinsä noin oudoista jäähyväisistä ja +arvelemaan, eikö hän ollut antanut kolahduksen omalle itselleen. + +Ylinnä portailla tapasi hän Planchet'in perin säikähdyksissä. + +-- Ah! herra, huudahti Planchet huomattuaan isäntänsä, nyt ovat taas +asiat pahasti, ja minä olen ikävällä odottanut tuloanne. + +-- Mikä nyt hätänä? kysyi d'Artagnan. + +-- Oh! herrani, vaikka sata, vaikka tuhannen kertaa koettaisitte, ette +voisi arvata, kuka on käynyt täällä tapaamassa teitä poissa-ollessanne. + +-- Milloin? + +-- Siitä on puoli tuntia, te olitte silloin herra de Tréville'n luona. + +-- Kuka täällä siis oli? sanokaa jo. + +-- Herra de Cavois. + +-- Herra de Cavois? + +-- Omassa persoonassaan. + +-- Hänen ylhäisyytensä henkivartijakapteeni. + +-- Juuri hän itse. + +-- Tuliko hän minua vangitsemaan? + +-- Sitä minä varajan, herra, vaikka hän olikin niin imelän näköinen. + +-- Oliko hän imelän näköinen, sanot? + +-- Hän oli vallan pelkkää hunajaa, herrani. + +-- Todella? + +-- Hän sanoi tulevansa Hänen ylhäisyytensä puolesta, joka tahtoisi +teille paljon hyvää suoda, pyytämään teitä tulemaan hänen kanssansa +Palais-Royal'iin. + +-- Ja mitä sinä vastasit? + +-- Että se oli mahdotonta koska te olitte poissa kotoa, niinkuin hän +saattoi huomata. + +-- Mitä hän silloin sanoi? + +-- Että teidän ei pitäisi heittää tulematta hänen luoksensa päivemmällä; +sitten lisäsi hän hiljaa: sano herrallesi että Hänen ylhäisyytensä on +täydellisesti suosiollinen häntä kohtaan ja että hänen onnensa ehkä on +tämän puhuttelun varassa. + +-- Paula on vähän liian kömpelö kardinaalin asettamaksi, sanoi nuori +mies hymyillen. + +-- Kylläpä minäkin näin sen paulaksi ja vastasin että te olette +palattuanne kovin pahoillanne. + +-- Minne hän on mennyt? kysyi sitten herra de Cavois. + +-- Champagne'n Troyes'iin, vastasin minä. + +-- Ja milloin hän meni? + +-- Eilen illalla. + +-- Planchet, ystäväni, keskeytti d'Artagnan, sinä olet toden totta +kallisarvoinen mies. + +-- Nähkääs herrani, minä ajattelin että jos te tahdotte tavata herra de +Cavois'ia, on kyllä aika sittenkin peruuttaa minun ilmoitukseni +sanomalla ett'ette olleetkaan poissa; minä jään siinä tapauksessa +valhettelijaksi, ja kun minä en ole mikään aatelismies, niin saanhan +minä valhetella. + +-- Ole huoleti, Planchet, et sinä saa valhettelijan mainetta: me +lähdemme neljännestunnin perästä. + +-- Juuri sen neuvon aivon teille antaa, herrani; ja tahtomatta olla +liian utelias, minne lähdemme? + +-- No peijakas! juuri vastahakaan kuin minne sanoit minun menneen. +Muutoin, eiköhän sinulla ole yhtä kiire saada tietoja Grimaud'ista, +Mousqueton'ista ja Bazin'ista kuin minulla Athoksesta, Porthoksesta ja +Aramiksesta! + +-- Kyllä, herrani, sanoi Planchet, ja minä lähden milloin tahdotte; +maaseudun ilma sopii meille luullakseni tällä erää paremmin kuin +Pariisin. Sen vuoksi... + +-- Sen vuoksi laita matkalaukku järjestykseensä ja lähtekäämme; minä +lähden ennakolta, taskussa-käsin, ett'ei meitä epäiltäisi vähääkään. +Sinä yhdyt minuun henkivartijahotellissa. Mutta kesken puheen, Planchet, +minä luulen olevasi oikeassa tuon meidän isäntämme suhteen, ja että hän +varmaan on aika veijari. + +-- Ah! uskokaa minua, herra, kun minä mitä sanon; minä olen +fysionomisti. + +D'Artagnan meni edeltäkäsin, suostumuksen mukaan; ja ett'ei hänen +tarvitsisi soimata itseänsä, kävi hän vielä kerran viimeisen ystäväinsä +asunnoissa: heistä ei ollut mitään tietoja tullut; ainoastaan eräs +sulohajuinen, kauniilla, sujuvalla päällekirjoituksella varustettu kirje +oli tullut Aramikselle. D'Artagnan otti sen saattaaksensa perille. +Kymmenen minuutin perästä Planchet yhtyi häneen henkivartijahotellin +tallissa. D'Artagnan oli ajan voitoksi jo satuloinut hevosensa. + +-- Hyvä, sanoi hän Planchet'ille, kun tämä oli köyttänyt matkalaukun +satulaan kiini; mutta satuloitse nyt vielä nuokin kolme, niin lähdemme. + +-- Luuletteko meidän pääsevän nopeammin, jos meillä on kaksi hevosta +kumpaisellakin? kysyi Planchet pilalla. + +-- En, herra pilkkakirves, vastasi d'Artagnan, mutta neljällä +hevosellamme voimme tuoda kotiin kolme ystäväämme, jos vaan löydämme ne +vielä hengissä. + +-- Joka olisi suuri onnenkohtaus, vastasi Planchet. + +-- Olisippa kylläkin, sanoi d'Artagnan, nousten hevosensa selkään. + +Ja he lähtivät nyt henkivartijahotellista, eroten kumpikin eri päällensä +katua, toisen kun oli lähteminen kaupungista La Villette'n ja toisen +taas Montmartre'n tulliportin kautta, yhtyäksensä sitten Saint-Denis'in +toisella puolen; tämä sotatemppu, kumpaisenkin puolelta yhtä +täsmällisesti suoritettuna, menestyi erinomaisesti. D'Artagnan ja +Planchet saapuivat yht'aikaa edeltä sovittuun määräpaikkaan. + +Planchet oli, se täytyy tässä sanoa, rohkeampi päivällä kuin yöllä. + +Mutta hänen luontoperäinen varovaisuutensa ei häntä jättänyt +hetkeksikään; hän ei ollut unhottanut ainoatakaan ensimäisen retken +tapauksista ja hän piti vihollisina kaikkia ketä matkalla kohtasi. Siitä +seurasi, että hänellä oli lakkaamatta lakki kourassa, josta tavasta hän +sai d'Artagnan'ilta ankaria nuhteita, hän kun pelkäsi että Planchet'ia +moisen kohteliaisuuden tähden luultaisiin vaan jonkun vähä-arvoisen +herran palvelijaksi. + +Sillä välin, vaikuttiko Planchet'in nöyryys niin suuresti ohikulkeviin, +vai eikö tällä kertaa ketään oltu asetettu nuoren miehen kulkua +estämään, meidän molemmat matkustajamme saapuivat Chantilly'yn ilman +mitään kohtauksia ja laskeutuivat satulasta Grand-Saint-Martin'in +hotellin luona, saman, jossa olivat pysähtyneet ensimäiselläkin +matkallansa. + +Isäntä, nähdessään nuoren miehen, jota seurasi lakeija ja kaksi +varahevosta, astui kunnioittavasti oven kynnykselle. Kun oli jo matkattu +yksitoista peninkulmaa, katsoi d'Artagnan parhaaksi pysähtyä tähän +hotelliin, olipa Porthos siellä tai ei. Sitä paitsi oli ehkä vähän +varomatonta ruveta paikalla tiedustelemaan, kuinka muskettisoturille oli +käynyt. Näiden mietteiden lopputulokseksi jäi, että d'Artagnan laskeutui +satulasta kysymättä mitään tietoja kestään, jätti hevoset lakeijansa +huostaan, astui sisälle muutamaan pieneen kamariin, joka oli semmoisia +vieraita varten, mitkä halusivat olla yksinään, ja pyysi isännän tuomaan +pullon parasta viiniänsä ja laittamaan niin hyvän aamiaisen kuin +mahdollista, pyyntö, joka yhä vahvisti sitä hyvää ajatusta, minkä isäntä +oli saanut matkustajastansa ensi katsannolla. + +Ja niinpä d'Artagnan'ia palveltiinkin ihmeteltävällä nopeudella. + +Henkivartijarykmenttiin palkattiin kuningaskunnan ensimäisiä +aatelismiehiä ja d'Artagnan, lakeijan seuraamana ja matkustaen neljällä +pulskalla hevosella, ei yksinkertaisessa univormussakaan voinut olla +herättämättä huomiota. Ravintolanisäntä tahtoi häntä palvella itse; sen +havaiten d'Artagnan käski hänen tuoda kaksi lasia ja alotti seuraavan +keskustelun: + +-- Kunniani kautta, sanoi hän täyttäen lasit, minä olen pyytänyt teidän +parasta viiniänne, isäntä hyvä, vaan jos olette minua pettäneet, +rankaisen minä teitä omalla rikoksellanne, koskapa teidän, kun minä +inhoan yksin juomista, tulee juoda minun kanssani. Ottakaa siis tämä +lasi ja juokaa. Mutta minkäs kunniaksi me juomme, malttakaas, ett'emme +loukkaisi mitään arkaa kohtaa? Juokaamme teidän ravintolanne +menestykseksi. + +-- Teidän herruutenne osoittaa minulle kovin suuren kunnian, sanoi +isäntä, ja minä kiitän teitä vilpittömästi teidän toivotuksestanne. + +-- Mutta elkää ymmärtäkö minua väärin, sanoi d'Artagnan, tässä maljassa +on enemmän itsekkäisyyttä kuin ehkä luulettekaan: ainoastaan +kukoistavissa ravintoloissa saa hyvän kohtelun; rappiolla olevissa menee +kaikki mullin mallin ja matkustajat joutuvat isännän kehnouden uhriksi; +no niin, minä, joka matkustelen paljon ja erittäinkin tätä tietä +tahtoisin nähdä kaikkien ravintolanisäntien menestyvän. + +-- Todella, sanoi isäntä, minusta näyttää kuin minulla ei olisi ensi +kerta kunnia nähdä herraa täällä. + +-- Pah! olen ainakin kymmenen kertaa käynyt Chantilly'ssä ja niillä +kymmenellä kerralla olen varsinkin kolmasti tai neljästi pysähtynyt +teidän ravintolassanne. Malttakaas, olinhan täällä noin kymmenen tai +kaksitoista päivää takaperin; seurana oli minulla ystäviä, +muskettisotureita, josta on todistuksena se, että eräs heistä joutui +riitaan muutaman vieraan kanssa, erään tuntemattoman, erään miehen, joka +hieroi hänen kanssaan tappelua en tiedä mistä syystä. + +-- Ah! aivan oikein! sanoi isäntä, sen muistan vallan hyvin. Eikös +teidän herruutenne tarkoita herra Porthosta. + +-- Juuri se oli minun matkatoverini nimi. Jumalan tähden, sanokaa, +isäntä hyvä, onko hänelle tapahtunut jotakin onnettomuutta? + +-- Mutta teidän herruutenne olisi pitänyt havaita, ett'ei hän pystynyt +jatkamaan matkaansa. + +-- Todella, hän lupasi meille yhtyä jälkenpäin joukkoomme eikä häntä sen +koommin näkynyt ei kuulunut. + +-- Hän on tehnyt meille kunnian jäädä tänne. + +-- Kuinka! onko hän tehnyt teille kunnian jäädä tänne? + +-- On, herra, aivan tähän ravintolaan; me olemme hänen tähtensä varsin +levottomia. + +-- Kuinka niin? + +-- Muutamien velkojen vuoksi, joita hän on tehnyt. + +-- Mitäs siitä! hän kyllä maksaa velkansa. + +-- Ah, herra, te vuodatatte totta tosiaan palsamia minun vereeni! Me +olemme antaneet hänelle sangen paljon rätinkiin, ja tänä aamuna sanoi +päällepäätteeksi haavalääkäri, että ell'ei herra Porthos maksa hänelle, +hän on vaativa maksunsa minulta, koska muka minä lähetin häntä +noutamaan. + +-- Mutta onko herra Porthos siis haavoitettu? + +-- Sitä en tiedä sanoa, herra. + +-- Kuinka, sitä ette tiedä sanoa? teidän kai se pitäisi parhaiten +tietää. + +-- Niin, mutta meidän tilassamme ei sanota kaikkea mitä tiedetään, +herra, semminkin kun meille on ilmoitettu, että korvamme saavat vastata +kielestämme. + +-- No niin! mutta saanko tavata herra Porthosta? + +-- Tietysti. Nouskaa portaita ensimäiseen kerrokseen ja kolkuttakaa +numero yhdelle. Mutta ilmoittakaa ensin ken olette. + +-- Kuinka, ilmoittaakko ken olen? + +-- Niin, sillä muutoin teille voisi käydä pahoin. + +-- Mitä pahaa minulle voisi tapahtua? + +-- Herra Porthos saattaa luulla teitä talonväeksi ja vihan puuskassa +sysätä miekan teidän ruumiinne lävitse tai ampua luodin otsaanne. + +-- Mitä te sitte olette hänelle tehneet? + +-- Me olemme vaan pyytäneet häneltä rahaa. + +-- Ah! peijakas, kyllä jo ymmärrän; semmoiset pyynnöt ottaa herra +Porthos kovin pahaksensa silloinkuin hänellä ei ole rahoja; mutta minä +tiedän, että hänellä niitä tällä kertaa kyllä on. + +-- Sitä mekin olemme ajatelleet, herra; kun me pidämme taloutemme +hyvässä kunnossa ja teemme tilit ja laskut viikottain, tarjosimme +kahdeksan päivän kuluttua hänelle rätinkiämme, mutta me näytimme tulleen +sopimattomaan aikaan, sillä ensi sanalla, jonka puhuimme asiasta, +lähetti hän meille vastaan tuhannen tulimmaisia; se on totta, että hän +oli pelannut edellisenä iltana. + +-- Kuinka, oliko hän pelannut edellisenä iltana, ja kenenkä kanssa? + +-- Oh! Jumala nähköön, kuka sen tietää? erään herran kanssa, joka +matkusti tästä ohitse ja jolle hän esitteli pelin lansnehtiä. + +-- Vai niin; tuo onneton menetti kaikki. + +-- Yksin hevosensakin, herrani, sillä kun matkustaja oli lähdössä, +havaitsimme että hänen lakeijansa satuloitsi herra Porthoksen hevosen. +Silloin me huomautimme häntä siitä, mutta hän vastasi, että me +sekaannuimme asiaan, joka ei meitä koske ja että hevonen on hänen. +Silloin heti ilmoitimme herra Porthokselle asiasta, mutta hän vastuutti +meille, että me olemme konnia, kun epäilemme aatelismiehen sanaa ja että +koska hän oli sanonut hevosen olevan hänen omansa, se tietysti oli +hänen. + +-- Minä tunnen hänet hyvin tuosta, sanoi d'Artagnan. + +-- Silloin, jatkoi isäntä, annoin vastata hänelle, että siitä hetkestä, +jolloin näytti selvältä, ett'emme sopineet maksun suhteen, minä toivoin, +että hän hyväntahtoisesti ainakin myöntyisi osoittamaan tuota +hyväntahtoisuuttansa meidän ammattiveljeämme, l'Aigle-d'Or'in ravintolan +isäntää kohtaan, muuttamalla sinne; mutta herra Porthos lähetti +semmoisen vastauksen, että koska minun ravintolani on parempi, pysyi hän +siinä. + +Tämä vastaus oli liian hyvittelevä, vaatiakseni häntä enää lähtemään +pois. Minä vaan pyysin häntä luopumaan kamaristansa, joka on paras koko +ravintolassa, ja tyytymään erääsen pieneen somaan suojaan kolmannessa +kerrassa. Mutta siihen herra Porthos vastasi, että kun hän parhaillaan +odotteli lemmittyänsä, joka oli hovin kaikkein ylhäisimpiä naisia, minun +tulisi ymmärtää, että huone, jossa hän suvaitsi asua luonani, oli sekin +vielä huononpuolinen semmoista henkilöä varten. + +Mutta kumminkin, hyvin tunnustaen hänen sanansa oikeiksi, luulin +pitäväni pysyä vaatimuksissani; vaan ilman vaivautumatta enää edes +keskusteluun kanssani, hän otti pistoolinsa, asetti sen yöpöydällensä ja +julisti, että ensi sanalla, joka hänelle virkattaisiin mistään +muuttamisesta joko ulos tai sisään, hän ampuisi luodin sen kalloon, joka +olisi kylliksi varomaton sekaantumaan hänen asioihinsa. + +Siitä lähtien ei olekkaan kukaan mennyt hänen huoneesensa, paitsi hänen +oma palvelijansa. + +-- Mousqueton on siis täällä? + +-- On, herra; viisi päivää hänen lähtemisensä jälkeen palasi hän sangen +huonolla tuulella puolestansa; hänellä näytti myös olleen ikävyyksiä +matkalla. Kovaksi onneksi on hän nopsajalkaisempi kuin hänen herransa, +jonka vuoksi hän isäntänsä tähden kääntää koko talon ylös-alaisin, sillä +hän, luullen häneltä kiellettävän mitä hän pyytäisi, ottaa kaikki +tarpeensa omin lupinsa. + +-- Asia on todella niin, sanoi d'Artagnan, että minä aina olen huomannut +Mousqueton'issa erinomaisen suuren alttiuden ja ymmärryksen. + +-- Mahdollista kyllä, herra, mutta ajatelkaapas, jos minä vaan neljäkään +kertaa vuodessa satun tekemisiin mokoman ymmärryksen ja alttiuden +kanssa, olen minä hävinnyt mies. + +-- Eikö mitä, sillä Porthos maksaa kaikki. + +-- Hm! virkkoi isäntä epäillen. + +-- Hän on erään sangen ylhäisen naisen suosikki, eikä hän tuommoisen +mitättömän summan vuoksi jätä häntä pulaan. + +-- Jos uskaltaisin sanoa mitä minä luulen siitä asiasta... + +-- Mitäkö luulette? + +-- Sanonpa vielä enemmän: mitä tiedän siitä asiasta. + +-- Mitäkö tiedätte? + +-- Ja mistä olen aivan varmakin. + +-- Mistäkö olette varma? -- no sanokaapa. + +-- Sanon että minä tunnen tuon ylhäisen naisen. + +-- Te? + +-- Niin juuri, minä. + +-- Kuinka te hänet tunnette? + +-- Oh, herrani, jos luulisin voivani luottaa teidän vaitioloonne... + +-- Puhukaa vaan, aatelisen kunniani kautta, te ette tarvitse katua +luottamustanne. + +-- No niin! herra, ymmärrättehän, levottomuus ajaa ihmistä +kaikellaisiin. + +-- Mitä siis olette tehneet? + +-- Oh, en mitään, jota ei velkoja olisi oikeutettu tekemään. + +-- No mitä sitten? + +-- Herra Porthos jätti meille kirjelipun, joka oli menevä tuolle +herttuattarelle, ja käski viemään sen postiin. Hänen palvelijansa ei +ollut vielä silloin palannut. Kun hän ei voinut lähteä huoneestansa, +täytyi hänen antaa asiansa meidän toimitettavaksi. + +-- Entäs sitten? + +-- Sen sijaan että olisin pannut sen postiin, joka ei koskaan ole oikein +varma, käytin hyväkseni erään palvelijani menoa Pariisiin ja käskin +hänen viemään kirjeen herttuattarelle itselleen. Sillä tavoinhan +täytimme herra Porthoksen pyynnön, hän kun oli käskenyt meidän +toimittamaan kirjeen perille; eikö niin? + +-- Niinpä niin. + +-- No, tiedättekös, herra, kuka tuo ylhäinen nainen sitten on? + +-- En; minä olen kuullut herra Porthoksen puhuvan hänestä, siinä kaikki. + +-- Tiedättekö, kuka tuo luuloiteltu herttuatar on? + +-- Sanon vielä uudestaan, en tunne häntä. + +-- Se on eräs vanha prokuraattorin rouva Châtelet'issa, nimeltään rouva +Coquenard, joka on vähintään viidenkymmenen vuotias ja on vielä +olevinaan muka lemmenkateinen. Se tuntui minusta myöskin sangen +omituiselta, että mikään herttuatar asuisi Ours'in kadulla. + +-- Kuinka te sen tiedätte että hän on lemmenkateinen? + +-- Koska hän vihastui kovin ottaessaan tuon kirjeen, ja sanoi että herra +Porthos oli kevytmielinen olento, ja että hän varmaankin taas jonkun +naisen tähden oli saanut tuon miekanpiston. + +-- Onkos hän sitten saanut miekanpiston? + +-- Ah, Jumalani, mitä olenkaan sanonut! + +-- Te olette sanoneet, että Porthos on saanut miekanpiston. + +-- Niin; mutta hän on kovasti kieltänyt minun sitä sanomasta. + +-- Minkätähden? + +-- Hiisi vieköön, sentähden, että hän oli kehunut seivästävänsä tuon +tuntemattoman herran, jonka kanssa te jätitte hänet riitelemään, vaan +että tuntematon päinvastoin, kaikesta ylvästelemisestä huolimatta, +kaatoi hänet maahan. No niin, kun herra Porthos on sangen kopea herra, +paitsi herttuatartansa kohtaan, jota hän luuli voivansa miellyttää +kertomalla koko seikkailunsa, hän ei tahdo kellenkään tunnustaa +saaneensa miekan pistoa. + +-- Siis miekanpisto se on, joka häntä vuoteella pidättää? + +-- Ja aika miekanpisto, sen vakuutan. Teidän ystävänne mahtaa olla +peräti sitkeähenkinen. + +-- Te olitte siis katsomassa taistelua? + +-- Herra, minä seurasin heitä uteliaisuudesta, ja siten näin minä koko +taistelun, ilman että taistelijat näkivät minua. + +-- Ja kuinka se kävi? + +-- Oh! ei se kaukaa kestänyt, sen vakuutan. He rupesivat asentoon; +vieras herra teki miekallansa semmoisen tempun, että ennenkuin herra +Porthos ehti vielä kunnollisesti alkaa, oli hänellä jo kolme tuumaa +rautaa rinnassansa. Hän kaatui seljälleen; vieras herra laski miekan +kärjen hänen kurkkunsa päälle ja herra Porthos, nähden joutuneensa +vastustajansa valtaan, tunnusti itsensä voitetuksi. Silloin vieras kysyi +hänen nimeänsä ja kuultuansa että hänen nimensä oli Porthos eikä +d'Artagnan, ojensi hän hänelle kätensä, saattoi hänet takaisin tänne +ravintolaan, nousi hevosensa selkään ja katosi. + +-- Siis hän oli tahtonut käydä d'Artagnan'in kimppuun, tuo vieras herra? + +-- Siltä se näytti. + +-- Ja tiedättekö minne hän on joutunut? + +-- En; minä en ollut häntä nähnyt koskaan sitä ennen, enkä ole +sittemminkään häntä enää nähnyt. + +-- Hyvä on; nyt tiedän mitä tahdoinkin tietää. No niin, te sanoitte +herra Porthoksen huoneen olevan ensimäisessä kerrassa, numero 1? + +-- Niin, herrani, kaunein huone koko ravintolassa; minulla olisi ollut +jo tilaisuus kymmenen kertaa saada se hyyrätyksi. + +-- Pah! olkaa huoleti sanoi d'Artagnan nauraen; herra Porthos kyllä +suorittaa kaikki herttuatar Coquenard'in rahoilla. + +-- Oh, herra, prokuraattorin rouva tai herttuatar, yhtä kaikki, jos hän +vaan hellittäisi kukkaron nauhoja; mutta hän oli nimenomaan vastannut, +että hän oli jo väsynyt herra Porthoksen vaatimuksiin ja +uskottomuuksiin, ja ett'ei hän lähettäisi hänelle penniäkään. + +-- Ja oletteko vieneet semmoisen vastauksen vieraallenne? + +-- Siitä olemme varoneet itseämme: hän olisi silloin nähnyt, millä +tavoin olemme hänen asiansa toimittaneet. + +-- Hän siis yhä odottaa vaan rahojansa? + +-- Niin kaiketi. Eilen kirjoitti hän taas; vaan sillä kertaa vei kirjeen +postiin hänen palvelijansa. + +-- Ja te sanoitte prokuraattorin rouvan olevan vanhan ja ruman? + +-- Viidenkymmenen vuotias on hän vähintään, eikä enää suinkaan mikään +kaunotar, sen mukaan mitä Pathaud sanoo. + +-- Siinä tapauksessa olkaa huoleti, hän kyllä taipuu; muutoin, Porthos +ei voi olla teille kovin paljo velkaa. + +-- Kuinka, vai ei paljoa! Jo kaksikymmentä pistole'a, lukematta siihen +lääkkeitä. Oh, hän ei kiellä itseltänsä mitään; kyllä näkee, että hän on +tottunut suuresti elämään. + +-- No niin, jos hänen lemmittynsä hylkää hänet, on hän kyllä löytävä +ystäviä sen vakuutan. Siis, isäntä hyvä, elkää olko laisinkaan levoton +ja pitäkää hänestä vaan edeskinpäin kaikkea sitä huolta, jota hänen +asemansa ansaitsee. + +-- Te olette, hyvä herra, luvannut minulle, olla mitään virkkaamatta +prokuraattorin rouvasta ja olla aivan vaiti hänen haavastansa. + +-- Se on sovittu asia; teillä on kunniasanani. + +-- Oh! nähkääs, hän tappaisi minut! + +-- Elkää peljätkö, hän ei ole niin kauhea kuin hän näyttää. + +Näin sanoen nousi d'Artagnan portaita, jättäen isännän vähän +levollisemmaksi noista kahdesta asiasta, joista hän näkyi pitävän +paljon, nimittäin saamisestaan ja hengestään. + +Toisessa kerrassa oli käytävän näkyvimmälle ovelle vedetty musteella +suunnattoman suuri ykkönen; d'Artagnan kolkutti ovelle ja saatuaan +sisäpuolelta pääsyluvan, astui hän sisään. + +Porthos oli pitkällään ja pelasi lansnehtia Mousqueton'in kanssa, +pitääksensä pelitaitoansa vireillä; mutta lieden äärellä kääntelihe +peltopyy paistinkoukussa ja suuren uunin kahdessa kulmassa kiehui +kolmijaloillaan kaksi varsikattilaa, joista levisi kaniinikeiton ja +kalasotkun miellyttävä haju. Sitä paitsi oli kaapin päällä ja pöydällä +koko joukko tyhjiä pulloja. + +Nähdessään ystävänsä, Porthos huudahti ilosta; ja Mousqueton, nousten +kunnioittavasti seisovilleen, jätti hänelle istuimensa ja lähti +tarkastamaan kattiloitansa, joita hän näkyi erityisellä huolella +hoitelevan. + +-- Oh, peeveli, sinäkö se olet, sanoi Porthos, tervetultua, ja suo +anteeksi, ett'en käy sinulle vastaan. Mutta, lisäsi hän silmäten +d'Artagnan'ia vähän levottomasti, tiedätkö mitä minulle on tapahtunut? + +-- En. + +-- Eikö isäntä ole mitään kertonut. + +-- Minä kysyin vaan sinua ja tulin oikopäätä tänne. + +Porthos hengitti vapaammin. + +-- Ja mitä sinulle sitten on tapahtunut, Porthos veikkonen? kysyi +d'Artagnan. + +-- No niin, hyökätessäni vastustajani kimppuun, jolle olin antanut jo +kolme miekanpistoa ja aioin antaa neljännen, löin jalkani kiveen ja +niukahdutin polveni. + +-- Todella? + +-- Kunniani kautta! Se oli onneksi tuolle konnalle, sillä minä en olisi +heittänyt häntä ennenkuin hän olisi kaatunut kuolleena tantereelle, sen +vakuutan. + +-- No kuinkas hänelle kävi? + +-- Oh, sitä en tiedä; hän sai kyllikseen, ja meni matkaansa pyytämättä +enempää; mutta d'Artagnan, kuinkas sinulle onnistui? + +-- Ja tuo niukahdus, jatkoi d'Artagnan, se se siis pidättää sinua +vuoteen omana? + +-- Niin, Jumala nähköön, ei mikään muu; mutta muutaman päivän perästä +olen taas jaloillani. + +-- Miksikä et ole kuljetuttanut itseäsi Pariisiin? Täällähän sinulla on +kauhean ikävä. + +-- Niin olikin aikomukseni; vaan, veikkoseni, minun täytyy tunnustaa +sinulle eräs asia. + +-- Mikä? + +-- Seikka on semmoinen, että kun minulla oli niin hirmuisen ikävä, +niinkuin sanoit, ja kun, taskussani oli seitsemänkymmentä viisi +pistole'a, jotka annoit käytettävikseni, kutsutin luokseni ajan kuluksi +erään herrasmiehen, joka matkusti tästä ohitse, ja pyysin häntä +pelaamaan kanssani kuutiota. Hän suostui ja, saakeli vieköön, +seitsemänkymmentä viisi pistole'ani siirtyivät minun taskustani hänen +taskuunsa, puhumattakaan hevosesta, joka meni kaupanpäällisiksi. Mitäs +siitä tuumaat, d'Artagnan? + +-- Mitäpäs minä siitä, Porthos veikkoseni, eihän kaikkia etuja saa +yht'aikaa, sanoi d'Artagnan; tunnethan sananparren: "kova onni pelissä, +hyvä onni rakkaudessa." Sinulla on liian hyvä onni rakkausseikoissa, +voittaaksesi pelissä; mutta mitäs vastoinkäymiset sinuun tuntuvat! onhan +sinulla, onnellinen veitikka, herttuattaresi, joka ei ole kieltävä +sinulta apuansa? + +-- Niinpä kyllä, mutta kuulehan, d'Artagnan veikkoseni, mikä kova onni +minua vainoo, vastasi Porthos mitä huolettomimman näköisenä; minä +kirjoitin hänelle ja pyysin lähettämään jonkun viisikymmentä +louisdor'ia, jotka välttämättömästi tarvitsisin tässä tilassani... + +-- No niin? + +-- No niin, hän mahtaa olla maatiloillansa, sillä minä en ole saanut +mitään vastausta. + +-- Todella? + +-- En ole saanut. Eilen kirjoitinkin hänelle toisen vielä kiirehtivämmän +kirjeen kuin ensimmäisen; mutta puhukaamme nyt sinusta, veikkoseni. Minä +aloin jo olla, se täytyy tunnustaani, vähän levoton sinun puolestasi. + +-- Mutta isäntäsi näyttää kohtelevan sinua hyvin, sanoi d'Artagnan, +osoittaen kattiloita ja tyhjiä viinipulloja. + +-- Niin ja näin, vastasi Porthos; siitä on nyt kolme tai neljä päivää +kuin tuo hävytön toi minulle rätinkinsä ja minä ajoin hänet ulos +rätinkineen päivineen; niin että minä olen täällä jonkunmoinen voittaja, +jonkunmoinen valloittaja. Ja niinkuin näet, olen minä täällä täysissä +aseissa sen varalla, että minua ruvettaisiin karkoittamaan asemastani. + +-- Mutta näyttääpä siltä, sanoi nauraen d'Artagnan, kuin sinä silloin +tällöin tekisit hyökkäyksiä. + +Ja hän osoitti pulloja ja kattiloita. + +-- Valitettavasti en, sanoi Porthos. Tämä saakelin niukahdus pitää minua +vuoteella, mutta Mousqueton tekee partioretkiä ja hankkii ruokavaroja. +Mousqueton ystäväni, jatkoi Porthos, sinä näet että olemme saaneet +lisäväkeä, me siis tarvitsemme lisää varoja. + +-- Mousqueton, sanoi d'Artagnan, teidän täytyy tehdä minulle eräs +palvelus. + +-- Mikä, herrani? + +-- Teidän tulee antaa Planchet'ille opetusta; minä saattaisin vuorostani +joutua piiritystilaan, ja silloin ei olisi hullumpaa saada nauttia +samoja etuja, mitä te toimitatte isännällenne. + +-- Oh, hyvä herra, sanoi Mousqueton vaatimattomasti, ei mikään ole sen +helpompaa. Täytyy vaan olla nokkela, siinä kaikki. Minä olen kasvanut +maalla ja isäni harjoitteli joutohetkinä vähän salametsästystä. + +-- Mitäs hän teki muina hetkinään? + +-- Herra, hän harjoitteli ammattia, jonka minä olen havainnut aina hyvin +tuotteliaaksi. + +-- Mitä ammattia? + +-- Kun oli katolilaisten ja hugenottien keskinäisten sotien aika, ja kun +hän näki katolilaisten hävittävän hugenotteja ja hugenottien +katolilaisia, kaikki vaan uskonnon nimessä, oli hän muodostanut +itselleen seka-uskonnon, joka salli hänen olla milloin katolilaisena +milloin hugenottina. No niin, hänellä oli tapana kävellä pyssy olalla +pensakoissa maanteiden varsilla ja kun hän näki katolilaisen yksinään, +täyttyi hänen mielensä kohta protestanttisella uskolla. Hän ojensi +silloin pyssynsä piipun vaeltajaa kohden; sittenkuin hän oli kymmenen +askeleen päässä hänestä, alkoi hän keskustelun, joka melkein aina +päättyi siihen, että matkamies jätti hänelle rahakukkaronsa, +pelastaakseen henkensä. Sanomattakin on selvää, että kun hän kohtasi +hugenotin, valtasi hänet niin palava katolilaisuuden into, ett'ei hän +voinut käsittää, kuinka hän neljännestuntia ennen oli saattanut epäillä +meidän pyhän uskontomme ylevämmyyttä. Sillä minä, hyvä herra, olen +katolilainen, jota vastoin isäni, uskontonsa periaatteiden nojassa oli +kasvattanut vanhemman veljeni hugenotiksi. + +-- No minkä lopun sai tuo kunnon mies? kysyi d'Artagnan. + +-- Oh! sangen onnettoman, herra. Eräänä päivänä sattui hän rotkotiellä +hugenotin ja katolilaisen välille, joiden kanssa hän jo ennen oli ollut +tekemisissä, ja jotka kumpikin hänet tunsivat; ja nyt liittoutuivat he +häntä vastaan ja yksissä tuumin hirttivät hänet puun oksaan; sitten +tulivat he kehumaan kelpo työstään ensimäisen kylän kapakkaan, jossa me, +veljeni ja minä, olimme parhaillaan juomassa. + +-- No mitäs te teitte? sanoi d'Artagnan. + +-- Me annoimme hänen jutella, jatkoi Mousqueton. Kun he sitten kapakasta +lähtivät kumpikin eri suunnallensa, meni veljeni väijymään katolilaista +ja minä protestanttia. Kahden tunnin perästä oli kaikki suoritettu, me +olimme antaneet kumpaisellekin osansa, ihmetellen isäparkamme +ajattelevaisuutta, että kasvatti meidän kumpaisenkin eri uskontoon. + +-- Niinkuin puheestanne kuuluu, Mousqueton, näyttää isänne olleen aika +sukkela veitikka. Ja te sanotte hänen joutohetkinään harjoittaneen +salametsästystä? + +-- Niin, herra, ja hän se opetti minun solmimaan ansoja ja panemaan +pauloja. Sentähden, kun näin tuon kelvottoman isäntämme tahtovan ravita +meitä karkealla ruualla, joka kyllä sopii talonpojalle, vaan ei meidän +hienoille vatsoillemme, olen minä ryhtynyt vanhaan ammattiini. +Kävellessäni näet herra prinssin metsässä, virittelin minä pauloja +poluille; ja loikoillessani lampien rannoilla, viskasin minä veteen +siimakoukkuja; niin että nyt ei meiltä, jumalankiitos, puutu mitään, +niinkuin te, herra, kyllä voitte havaita, vaan on meillä peltopyitä ja +kaniineja, toutaimia ja ankeriaita, kaikki terveellistä ja helposti +sulavaa ruokaa, joka sopii sairaalle hyvin. + +-- Entäs viini, sanoi d'Artagnan, kukas hankkii viinin? isäntännekö? + +-- Niin ja ei. + +-- Kuinka niin ja ei? + +-- Hän hankkii, se on totta, mutta hän ei tiedä että hänellä on se +kunnia. + +-- Selittäkää, Mousqueton, teidän puheenne on täynnä opettavaista. + +-- Asian laita on tämmöinen, herra. Kohtalo saattoi minut +ulkomatkoillani tutustumaan espanjalaiseen, joka oli nähnyt monta maata, +niiden joukossa myöskin Ameriikan. + +-- Mitä yhteyttä Ameriikalla saattaa olla noiden pullojen kanssa, joita +seisoo tuolla kaapin päällä ja pöydällä. + +-- Malttakaahan, herra, kaikki tulee vuorollansa. + +-- Aivan oikein, Mousqueton; minä odotan kärsivällisesti ja kuuntelen. + +-- Espanjalaisella oli palveluksessaan lakeija, joka oli hänen mukanansa +Meksikkomatkalla. Tuo lakeija oli minun kotipuolelaisiani, niin että me +tulimme pian tuttaviksi, kun luonteemme olivat suuresti yhdenlaatuiset. +Me rakastimme kumpikin metsästystä ennen kaikkea, ja hän kertoi minulle +kuinka maanasukkaat pampas-kentällä pyytävät tiikereitä ja härkiä +tavallisilla surmansilmukoilla, joita he heittävät noiden hirmuisten +eläinten kaulaan. Alussa en tahtonut uskoa voitavan saavuttaa semmoista +taitavuutta, että parin kolmenkymmenen jalan päästä saattaisi heittää +köydenpään mihin tahtoo; mutta kun näin siitä selvän todistuksen, +täytyihän minun uskoa kertomuksen todenperäisyys. Ystäväni asetti pullon +kolmenkymmenen askeleen päähän ja joka kerta osui hän silmukan pullon +kaulaan. Minä rupesin harjoittelemaan ja kun luonto on lahjoittanut +minulle jonkunmoista taipumusta, heitän minä tätä nykyä _lasso_'a yhtä +hyvin kuin kuka tahansa tässä maailmassa. No niin, ymmärrättekö jo? +Isännällämme on sangen hyvin varustettu kellari, jonka avainta hän ei +jätä huostastaan; mutta kellarissa on ilmareikä. No niin, tuon +ilmareijän kautta heitän minä lassoni, ja kun minulla on tiedossa, missä +hyvä nurkka on, vetelen minä sieltä. Siitä näette nyt, herrani, missä +yhteydessä Ameriikka ja nuo viinipullot ovat keskenään. Mutta tahdotteko +nyt maistaa viinejämme ja sanoa suoraan mitä niistä ajattelette? + +-- Kiitos, ystäväni, kiitos; valitettavasti olen juuri syönyt aamiaisen. + +-- No niin, sanoi Porthos, pane ruoka pöytään, Mousqueton, ja sill'aikaa +kuin me syömme aamiaista, on d'Artagnan meille kertova vaiheistaan niinä +kymmenenä päivänä, jotka ovat kuluneet siitä saakka kun hän jätti +meidät. + +-- Aivan mielelläni, sanoi d'Artagnan. + +Sillä aikaa kuin Porthos ja Mousqueton aterioivat taudista tervehtyvän +ruokahalulla ja sillä veljellisellä ystävyydellä, joka vastoinkäymisissä +ihmisiä toisiinsa yhdistää, d'Artagnan kertoi, kuinka Aramis +haavoitettuna oli pakoitettu pysähtymään Crèvecoeur'iin, kuinka hän oli +jättänyt Athoksen taistelemaan Amiens'iin neljää miestä vastaan, jotka +häntä syyttivät väärän rahan tekijäksi ja kuinka hän, d'Artagnan, oli +pakoitettu raivaamaan tiensä kreivi de Wardes'in ruumiin ylitse +päästäksensä Englantiin. + +Mutta siihen pysähtyi d'Artagnan'in kertomus; hän mainitsi vaan, että +hän palatessaan Englannista oli saanut mukaansa neljä komeata hevosta, +joista yksi on hänelle, toiset kullekin toverillensa; sitten päätti hän +kertomuksensa kokonaan, ilmoittaen vaan Porthokselle että hänelle aiottu +hevonen oli jo saanut sijansa ravintolan tallissa. + +Siinä hetkessä tuli Planchet sisään ilmoittamaan isännällensä että +hevoset olivat kylliksi levänneet ja että oli mahdollista ehtiä +Clermont'iin yöksi. + +Kun d'Artagnan oli melkein levollinen Porthoksen suhteen ja kun hän +ikävöitsi saada tietoja molemmista toisista ystävistään, ojensi hän +kätensä sairaalle ja ilmoitti aikovansa lähteä matkalle jatkaaksensa +tiedustelujansa. Ja koska hän aikoi palata samaa tietä, ottaisi hän, jos +Porthos vielä kahdeksan päivän perästä olisi Grand-Saint-Martin'in +hotellissa, hänet takatulossa mukaansa. + +Porthos vastasi että aivan luultavimmasti hän niukahduksensa ei sallisi +hänen sen ajan kuluessa lähteä sieltä. Ja hänen muka täytyi muutoinkin +jäädä Chantilly'yn odottamaan vastausta herttuattareltansa. + +D'Artagnan toivotti hänelle nopeata ja hyvää vastausta; ja jätettyään +vielä kerran Porthoksen Mousqueton'in hoitoon, suoritettuaan maksunsa +ravintolanisännälle, sekä päästyään yhdestä talutushevosestaan, lähti +hän Planchet'in kanssa uudestaan matkalle. + + + + +XXVI. + +Aramiksen teesi. + + +D'Artagnan ei ollut Porthokselle puhunut mitään hänen haavastansa eikä +prokuraattorin vaimosta. Meidän béarnelainen, niin nuori kuin olikin, +oli sangen viisas poika. Hän oli siis uskovinansa kaikki mitä tuo +pöyhistelevä muskettisoturi oli hänelle kertonut, vakuutettuna kun hän +oli, ett'ei mikään ystävyys pysy lujana, jos osoitetaan tietävänsä +salaisuus, mitä on tahdottu peitellä, varsinkin kun salaisuus koskettaa +ylpeydentuntoa, sillä sen kautta saavutetaan aina jonkunmoinen +siveellinen etevämmyys sen rinnalla, jonka elämän seikkoja on saatu +tietää. Niinpä d'Artagnan'kin, joka vehkeellisissä aikomuksissaan +tulevaisuuttansa varten oli päättänyt käyttää kolmea toveriansa +välittimenä onneansa kilvoitellessa, varsin mielellään jo ennakolta +kokoili käteensä niitä näkymättömiä säikeitä, joiden avulla hän toivoi +voivansa heitä käyttää tarkoituksiinsa. + +Mutta pitkin matkaa painoi hänen sydäntänsä syvä alakuloisuus: hän +ajatteli tuota nuorta ja kaunista rouva Bonacieux'iä, jolta hänen oli +saaminen alttiutensa palkinto; mutta, sanokaamme se heti, tuo nuoren +miehen alakuloisuus lähti vähemmin kadonneen onnensa kaipauksesta kuin +siitä pelosta, että mahdollisesti joku onnettomuus oli tuota nuorta +naista kohdannut. Hän puolestaan ei rahtuakaan epäillyt ett'ei rouva +Bonacieux olisi joutunut kardinaalin koston uhriksi, ja niinkuin +tiedetään, Hänen ylhäisyytensä kosto oli aina hirmuinen. Kuinka hän oli +saanut armon ministerin silmissä, sitä ei hän itsekkään tiennyt, ja +epäilemättä olisi henkivartijakapteeni herra de Cavois sen ilmoittanut, +jos hän olisi tavannut hänet kotona. + +Ei mikään niin kuluta ja lyhennä matkaa kuin ajatus, joka ottaa +huostaansa ajattelijan kaikki aistit. Ulkonainen oleminen on silloin +ikäänkuin uni, jonka unelma on juuri tuo ajatus. Sen vaikutuksesta +häviää ajalta määrä ja matkalta pituus. Lähdetään vaan toisesta paikasta +ja tullaan toiseen, siinä kaikki. Itse kuljetusta välimatkasta ei jää +muuta muistoon kuin hämärä utu, johon tuhannet puiden, vuorien ja +seutujen kuvat katoavat. Tämmöisen harhauksen vallassa d'Artagnan kulki, +sillä vauhdilla, joka hänen hevosellansa omasta tahdostaan oli, ne kuusi +tai kahdeksan peninkulmaa, jotka eroittavat Chantilly'n Crèvecoeur'istä, +eikä hän kylään tultuansa muistanut ainoatakaan esinettä koko matkalta. + +Siellä vasta hänen muistonsa heräsi, hän pudisti päätänsä, huomasi +ravintolan, jonne hän oli jättänyt Aramiksen ja ratsastaen tasaisessa +ravissa portille, pysähtyi siihen. + +Tällä kertaa ei ollut ottamassa vastaan isäntä, vaan emäntä; d'Artagnan +oli fysionomisti, hän keksi ensi silmäyksellä emännän hyvänsävyiset +kasvot ja huomasi kohta, ett'ei hänen tarvitsisi lainkaan teeskennellä +hänen edessänsä, ja ett'ei hänellä ollut mitään pelättävää noin iloisen +näköiseltä ihmiseltä. + +-- Hyvä emäntäni, sanoi hänelle d'Artagnan, voitteko sanoa minulle, +kuinka on käynyt eräälle ystävälleni, jonka olimme pakoitetut jättämään +tänne noin kymmenkunta päivää takaperin? + +-- Kaunis nuori mies, kolmen tai neljänkolmatta ikäinen, lempeä, +miellyttävä, soreakasvuinen? + +-- Juuri niin; siihen lisäksi haavoitettu olkapäähän. + +-- Aivan oikein, herrani. Hän on täällä vielä. + +-- Ah, jumalankiitos, emäntäni, sanoi d'Artagnan hypäten satulasta +maahan ja jättäen ohjakset Planchet'ille, te lahjoitatte minulle +elämäni; missä on rakas Aramis, että saisin häntä syleillä? sillä minä +ikävöin häntä nähdä. + +-- Anteeksi, herraseni, mutta minä epäilen, voiko hän tällä erää ottaa +teitä vastaan. + +-- Miksikä niin? onko hänellä vieraita? + +-- Hänellä on, herraseni, todellakin vieraita, ja oikein +kunnianarvoisia. + +-- No ketä sitten? + +-- Montdidier'in kirkkoherra ja jesuittain ylipappi Amiens'ista. + +-- Jumalani! huudahti d'Artagnan, onko poika-parka kovin huonona? + +-- Ei, herraseni, päinvastoin; mutta sairautensa aikana on armo +kohdannut häntä, ja hän on päättänyt mennä hengelliseen säätyyn. + +-- Se on totta, sanoi d'Artagnan, en muistanutkaan, että hän on +muskettisoturina vaan väliaikaisesti. + +-- Tahtooko herra vaan kaiken mokomin häntä tavata? + +-- Nyt minä vasta oikein tahdonkin. + +-- No niin, nouskaa sitten vaan portaita tuolla oikealla puolen pihaa, +toiseen kertaan, numero viiteen. + +D'Artagnan kiiruhti ilmoitettuun suuntaan ja kohtasi siellä ulkoportaat, +jommoisia vieläkin nähdään vanhojen ravintolien pihanpuolella. Mutta +tulevan apotin luokse ei ollut niinkään vaan mentävä: Aramiksen suojan +ahdas käytävä oli vartioitu yhtä tarkasti kuin Armidan puutarhat; Bazin +seisoi käytävässä ja esti hänen kulkunsa sitä suuremmalla +järkähtämättömyydellä, kun hän nyt monivuotisten odotusten jälkeen +vihdoinkin näki joutuneensa siihen päämäärään, jota hän ainiaan oli +arvossa pitänyt. + +Bazin-parka oli näet aina uneksinut päästä hengellisen miehen +palvelijaksi ja hän oli malttamattomuudella toivonut lakkaamatta sen +hetken tulemista, jolloin Aramis vihdoinkin riisuisi päältänsä +sotilaskauhtanan ja pukeutuisi papinkaapuun. Nuoren miehen jokapäiväiset +uudistetut lupaukset, ett'ei se hetki muka enää kaukana olisi, olivat +pidättäneet häntä muskettisoturin palveluksessa, jossa, sanoi hän, hän +ei voinut olla saamatta vahinkoa sielullensa. + +Bazin oli siis nyt ilon kukkulalla. Kaikkien luulojen mukaan ei hänen +herransa tällä kertaa ollut peräytyvä aikomuksestaan. Ulkonainen ja +sisällinen kipu yhdessä olivat tehneet vihdoin sen vaikutuksen, jota hän +niin kauvan oli toivonut: Aramis oli niitä kipuja kärsiessään viimein +kiinittänyt silmänsä ja ajatuksensa uskontoon ja hän oli tuota +kahdenkertaista sattumaa, nimittäin lemmittynsä katoamista ja olkapäänsä +haavoittumista, pitänyt korkeimman viittauksena. + +On siis helposti ymmärrettävää, ett'ei semmoisessa asiain tilassa mikään +ollut Bazin'ille vastenmielisempää kuin d'Artagnan'in tulo, joka saattoi +vetää hänen herransa takaisin maallisten ajatusten pyörteesen, mikä +häntä niin kauvan oli mukanansa kuljetellut. Hän päätti siis puollustaa +urhoollisesti ovea; ja kun hän ei voinut sanoa Aramiksen olevan poissa, +koki hän uudelle tulijalle selittää että olisi peräti sopimatonta mennä +häiritsemään hänen herraansa siinä jumalisessa keskustelussa, johon hän +oli aamusta saakka antauneena ja joka Bazin'in sanan mukaan ei voinut +päättyä ennen iltaa. + +Mutta d'Artagnan ei pitänyt mitään lukua mestari Bazin'in kauniista +puheista ja kun hän ei huolinut antautua sanakiistaan ystävänsä +palvelijan kanssa, hän siirsi vaan hänet kädellään syrjään ja toisella +avasi oven n:o 5. + +D'Artagnan astui huoneesen. + +Aramis, mustassa takissa, päässä jonkunmoinen pyöreä, latiskainen myssy, +joka sangen paljon vivahti kalottiin, istui pitkän, paperikääryillä ja +suurilla kokolehti-kirjoilla peitetyn pöydän ääressä; hänen oikealla +puolellaan istui jesuittain ylipappi ja vasemmalla Montdidier'in +kirkkoherra. Ikkunoiden uutimet olivat puoliksi alaslasketut ja +päästivät huoneesen hämärän, salaperäisen valon, joka oli omiansa +synnyttämään hurskasta uinailemista. Kaikki maailmalliset esineet, jotka +silmää kohtaavat tullessa nuoren miehen huoneesen, semminkin kuin nuori +mies on muskettisoturi, olivat kadonneet kuin lumouksen kautta, ja, +epäilemättä pelosta että niiden näkeminen palauttaisi hänen herransa +takaisin maallisiin, Bazin oli korjannut talteensa miekan, pistoolit, +töyhtölakin, ja kaikenlaatuiset kirjatut hetaleet ja ripsit. + +Kolinasta, joka syntyi d'Artagnan'in tullessa sisään, kohotti Aramis +päätänsä ja huomasi ystävänsä. Mutta nuoren miehen suureksi +hämmästykseksi hänen ilmaantumisensa ei näyttänyt tekevän mitään +vaikutusta muskettisoturiin, niin oli hänen mielensä kaukana maallisista +asioista. + +-- Hyvää päivää, rakas d'Artagnan, lausui Aramis; minun on kovin +mieluista nähdä sinua. + +-- Ja minun myös, sanoi d'Artagnan, vaikka minä en ole vielä aivan varma +siitä, onko se Aramis, jota minun on kunnia puhutella. + +-- Sama mies, ystäväni, sama mies; mutta mikä on voinut saattaa sinut +sitä epäilemään?... + +-- Pelkäsin tulleeni väärään suojaan ja luulin ensin joutuneeni jonkun +hengellisen miehen huoneesen; toiseksi erehdytti minua näiden herrojen +läsnäolo, joka minut saattoi luulemaan, että olet kovin sairaana. + +Nuo molemmat mustapukuiset miehet heittivät d'Artagnan'iin, jonka +tarkoituksen he ymmärsivät, tuiman, milt'ei uhkaavan silmäyksen; mutta +d'Artagnan ei siitä välittänyt. + +-- Ehkä häiritsen sinua, Aramis ystäväni, jatkoi d'Artagnan, sillä siitä +päättäen mitä näen, alan minä uskoa että sinä olet ripittäytymässä +näille herroille. + +Aramis punastui tuskin huomattavasti. + +-- Häiritsisit minua? oh, päinvastoin, rakas ystäväni, päinvastoin, sen +vakuutan, ja todistukseksi suvaitse minun lausua iloni siitä, että näen +sinut terveenä. + +-- Ahaa, viimeinkin sinnepäin! mietti d'Artagnan, ei sitten ole vielä +aivan pahasti. + +-- Sillä tämä herra, joka on minun ystäväni, on juuri äskettäin +pelastunut suuresta vaarasta, jatkoi Aramis hartaudella, viitaten +d'Artagnan'ia molemmille papeille. + +-- Kiittäkää Jumalaa siitä, vastasivat he kumartuen yhdessä. + +-- Sitä en ole jättänytkään tekemättä, arvoisat kirkkoherrat, lausui +nuori mies vastaten heidän kumarrukseensa. + +-- Sinä tulet sopivaan aikaan, rakas d'Artagnan, sanoi Aramis, +yhtyäksesi keskusteluumme ja valaistaksesi sitä tiedoillasi. Me +keskustelemme tässä parhaillaan herrojen Amiens'in ylipastorin ja +Montdidier'in kirkkoherran kanssa uskonopillisista kysymyksistä, jotka +kauvan aikaa jo ovat pitäneet meidän huomiotamme kiinteällä; minä olisin +kovin hyvilläni, jos sinäkin lausuisit niistä mielipiteesi. + +-- Sotilaan mielipiteet eivät paljoa paina, vastasi d'Artagnan, joka +alkoi tulla levottomaksi huomatessaan minne päin asiat rupesivat +kääntymään, ja sinä voit aivan hyvin luottaa näiden arvoisien herrojen +tieteellisyyteen. + +Molemmat papit kumarsivat vuorostaan. + +-- Päinvastoin, vastasi Aramis, teidän mietteenne ovat meille +kallisarvoisia; kysymys on tämä: herra ylipastori luulee, että minun +teesini sisällyksen pitää olla etupäässä dogmatillisen ja didaktillisen. + +-- Sinun teesisi! oletko kirjoittanut teesejä? + +-- Tietysti, vastasi jesuitta: papinvihkimykseen on teesi välttämätön. + +-- Papinvihkimykseen! huudahti d'Artagnan, joka ei ollut uskonut, mitä +ravintolan emäntä ja Bazin kumpikin vuorollaan olivat vakuuttaneet. + +Ja hän katseli hämmästyneenä noita edessänsä olevia kolmea henkilöä. + +-- No niin, jatkoi Aramis heittäytyen nojatuoliinsa niin somaan asemaan +kuin jos hän olisi istunut naiskamarissa ja katsellen mielihyvällä +valkoista pulleata kättänsä, joka oli aivan kuin naisen käsi, ja jota +hän piti pystyssä, saadaksensa veren laskeutumaan, no niin, d'Artagnan, +niinkuin olet kuullut, herra ylipastori tahtoisi teesini olemaan +dogmatillisen, vaan minä tahtoisin sen olemaan aatteellisen. Sen vuoksi +on herra ylipastori ehdotellut tämän aineen, jota ei vielä ole +käsitelty, ja jossa olen havainnut erinomaisia tutkimisen aiheita: + +"_Utraque manus in benedicendo clericis inferioribus necessaria est._" + +D'Artagnan, jonka tietokannan me tunnemme, ei tajunnut tuosta lauseesta +enempää kuin siitäkään, jonka herra de Tréville oli lausunut +Buckingham'in antaman lahjan johdosta. + +-- Joka on, selitti Aramis, niinpaljo kuin: kumpikin käsi on alemmille +Jumalan sanan palvelijoille välttämättömän tarpeellinen siunausta +antaessaan. + +-- Ihmeteltävä aine! huudahti jesuitta. + +-- Ihmeteltävä ja dogmatillinen, kertoi kirkkoherra, joka ollen +latinassa d'Artagnan'in kanssa yhdenväkinen, seurasi huolellisesti +jesuittaa, voidaksensa pysyä hänen rinnallansa ja kertoa hänen sanojansa +kuin kaiku. + +Mitä d'Artagnan'in tulee, ei häneen tarttunut ensinkään tuo +mustaviittaisten herrojen ihastus. + +Hetkisen keskusteltua heitti Aramis syrjäsilmäyksen d'Artagnan'iin ja +näki hänen haukoittelevan niin että leuvat olivat longahtaa sijoiltaan. + +-- Puhukaamme ranskaa, arvoisa isä, sanoi hän jesuitalle, herra +d'Artagnan'ia huvittaisi silloin meidän keskustelumme enemmän. + +-- Niin, minä olen matkasta väsynyt, sanoi d'Artagnan, ja kaikki tuo +teidän latinanne jää minulta ymmärtämättä. + +-- Puhukaamme vaan, sanoi jesuitta harmissaan, mutta kirkkoherra heitti +kiitollisen silmäyksen d'Artagnan'iin; no niin, ja käykäämme tekstiin +käsiksi, jatkoi hän puolestaan. + +Keskustelu jatkui sitten entistä tapaansa, vaikka ranskaksi, mutta +latinalaisilla lauseilla runsaasti höystettynä; d'Artagnan vaipui +melkein horrosmaiseen tilaan, voimatta rahtuakaan kiinittää ajatustansa +heidän puheesensa. Viimein alkoi hän jo luulla joutuneensa +hullujenhuoneesen ja tunsi tulevansa yhtä hulluksi, kuin nuo, jotka hän +näki edessänsä. Näistä mietteistänsä heräsi hän vihdoin, tietämättä +kuinka kauvan tuota hassutusta oli kestänyt, nähdessään jesuitan +laskevan kätensä Aramiksen olkapäälle ja kuullessaan hänen lausuvan +varoittavalla äänellä: + +-- Ettekös huomaa, kuinka maailma vielä puhuu teissä korkealla äänellä, +_altissima voce_. Te seuraatte maailmaa, nuori ystäväni, ja minä pelkään +että armon henki ei pääse teissä jatkamaan alkamaansa vaikutusta. + +-- Olkaa huoleti, arvoisa isä, kyllä minä vastaan itsestäni. + +-- Maallista itseluottamusta! + +-- Minä tunnen itseni, isä hyvä, ja päätökseni on järkähtämätön! + +-- Siis te aiotte sitkeästi pysyä kiini tässä teesissänne? + +-- Minä tunnen itsessäni kutsumuksen käsittelemään tätä ainetta, eikä +mitään muuta; minä jatkan tätä ja huomenna toivon teidän olevanne +tyytyväiset niihin korjauksiin, joita minä teidän viittanksienne mukaan +teen väitekirjoitukseeni. + +-- Tehkää työtä uutterasti, sanoi kirkkoherra, te olette nyt erinomaisen +sopivassa mielentilassa. + +-- Niin, maa on nyt kylvetty, sanoi jesuitta, emmekä tarvitse peljätä, +että muutamat siemenistä olisivat langenneet kivistöön, muutamat tien +oheen, ja että taivaan linnut olisivat syöneet loput, _aves coeli +comederunt illam_. + +-- Vieköön sinut hiisi kaikkine latinoinesi, arveli d'Artagnan, joka +tunsi voimainsa loppuvan. + +-- Hyvästi, poikani, sanoi kirkkoherra, hyvästi huomiseksi. + +-- Huomenna siis, raju nuorukainen, sanoi jesuitta; te lupaatte ruveta +yhdeksi kirkon kynttiläksi; suokoon taivas, ett'ei sen kynttilän valo +olisi hävittävää tulta. + +D'Artagnan, joka tunnin ajan oli pureskellut kynsiään, alkoi jo +pureskella sormenpäitä. + +Mustaviittaiset herrat nousivat seisovilleen, kumarsivat Aramikselle ja +d'Artagnan'ille ja astuivat ovea kohden. Bazin, joka seisovillaan ja +riemullisella mielellä oli koko ajan kuunnellut tuota oppinutta +uskonnollista väittelyä, kiirehti heitä vastaan, otti rukouskirjan +kirkkoherralta ja messukirjan jesuitalta, ja kävi kunnioittavaisesti +heidän edellänsä, raivatakseen heille tietä. + +Aramis saattoi heitä portaiden juurelle saakka ja palasi heti kohta ylös +d'Artagnan'in luokse, joka oli painunut äskeiseen horrostilaansa. + +Jäätyänsä kahden kesken pysyivät molemmat ystävykset hetken aikaa +äänettöminä ja nolostuneina; mutta olihan jommankumman tekeminen loppu +tästä äänettömyydestä, ja kun d'Artagnan näytti jättäneen sen kunnian +ystävällensä, virkkoi Aramis vihdoin: + +-- Niinkuin näet, olen minä palannut perus-ajatuksiini. + +-- Niin, armon henki on päässyt sinuun vaikuttamaan, niinkuin äskeinen +pappi sanoi. + +-- Oh! nämä aikomukset vetäytyä pois maailman menosta ovat jo ammoin +minussa syntyneet; ja olethan kuullut minun niistä jo puhuvankin, etkös +ole, ystäväni? + +-- Olen kylläkin, mutta täytyy tunnustani että olen luullut sinun +laskevan pilaa. + +-- Semmoisista asioista! Oh! d'Artagnan! + +-- Lempo! lasketaanhan pilaa kuolemastakin. + +-- Ja siinä tehdään väärin, d'Artagnan, sillä kuolema avaa oven +kadotukseen tai autuuteen. + +-- Myönnän; mutta jos suvaitset, heittäkäämme nyt uskon asiat, Aramis +veikkoseni; sinä kaiketi olet saanut niistä jo kylliksi täksi päivää; ja +minun täytyy sinulle tunnustaa, ett'en ole syönyt mitään sittenkuin tänä +aamuna kello kymmenen ja minulla on niin saakelin nälkä. + +-- Me syömme koht'ikään päivällistä, veikkoseni; mutta niinkuin muistat, +nyt on perjantai: tänä päivänä en minä voi nähdä enkä syödä lihaa. +Tahdotko siis tyytyä minun päivälliseeni, joka on keitettyä tetragon'ia +ja hedelmiä? + +-- Mitä sinä tarkoitat tetragon'illa, kysyi d'Artagnan levottomasti. + +-- Minä tarkoitan kaaliksia, vastasi Aramis; mutta sinua varten lisään +minä siihen munia, vaikka se on suuri loukkaus sääntöjä vastaan: sillä +munat ovat lihaa, koska niistä tulee kananpoikia. + +-- Tuo ateria ei paljon ravitse, vaan olkoon menneeksi; jäädäkseni sinun +seuraasi, suostun minä siihen. + +-- Minä kiitän sinua uhrauksestasi, sanoi Aramis; mutta vaikka se tosin +ei hyödytä sinun ruumistasi, hyödyttää se toki, ole siitä varma, sinun +sieluasi. + +-- Siis olet tykkänään päättänyt astua hengelliseen säätyyn? Mitähän +meidän ystävämme sanovat ja mitä sanoo herra de Tréville? He pitävät +sinua karkurina, sen sanon sinulle jo edeltäkäsin. + +-- Minä en astu hengelliseen säätyyn, vaan minä palaan siihen. Kirkon +minä juuri olen hyljännyt maailman tähden, sillä tiedäthän, että minä +väkivallalla pakoitin itseni ottamaan ylleni muskettilais-kauhtanan. + +-- En minä sitä ole tiennyt. + +-- Etkö sinä tiedä, kuinka minä jätin pappiseminaarin? + +-- En laisinkaan. + +-- No niin, tässä saat kuulla historiani. Minä olin yhdeksän-vuotiaasta +saakka ollut seminaarissa; kolmen päivän perästä olin täyttävä +kaksikymmentä vuotta, olin pääsevä papiksi, kaikki oli aivan päätetty. +Eräänä iltana kun tapani mukaan menin erääsen taloon, jossa usein +mielelläni kävin, -- kun on nuori, niin on heikko, näethän -- tuli +yht'äkkiä ja aivan odottamatta sisään eräs upseeri, joka kadehtivilla +silmillä näki minun lukevan talonemännälle pyhimyksien elämäkertoja. +Juuri siksi illaksi olin kääntänyt erään runon Judith'ista, ja olin +parhaillani lukemassa säkeitäni naiselle, joka minua näistä kaikin +tavoin kiitteli ja, nojaten päätänsä minun olkaani vasten, luki niitä +minun jälestäni. Tuo asema, joka, sen myönnän, oli vähän liian vapaa, +loukkasi upseeria: hän ei sanonut mitään, vaan kun minä menin pois, tuli +hän minun perästäni ja saavutettuaan minut, kysyi: + +-- Herra apotti, pidättekö selkäsaunasta? + +-- Sitä en voi sanoa, herra upseeri, vastasin minä, kukaan ei ole vielä +koskaan uskaltanut minulle sitä antaa. + +-- Vai niin! kuulkaapas, herra apotti, jos te vielä tulette käymään +siinä talossa, jossa minä tapasin teidät tänä iltana, niin kyllä minä +uskallan. + +Minä luulen säikähtyneeni, kalpenin kovasti ja tunsin jalkani horjuvan +allani, minä hain vastausta, vaan en löytänyt, minä vaikenin. + +Upseeri odotti vastausta ja nähdessään sen viipyvän, rupesi hän +nauramaan, käänsi minulle selkänsä ja meni takaisin taloon. Minä menin +takaisin seminaariin. + +Minä olen rehellinen aatelismies ja minulla on vilkas veri, niinkuin +olet voinut huomata, d'Artagnan veikkoseni: loukkaus oli hirmuinen ja +vaikka se kyllä olisi jäänyt maailmalta tietämättä, tunsin minä sen +elävän ja liikkuvan sydämmeni pohjassa. Minä ilmoitin esimiehelleni, +ett'en minä tuntenut itseäni vielä tarpeeksi valmistuneeksi +papinvihkimykseen ja pyynnöstäni lykättiin se toimitus vuotta +myöhemmäksi. + +Minä etsin käsiin Pariisin parhaimman miekkailijan, pyysin saada häneltä +miekkailun opetusta joka päivä, ja kokonaisen vuoden kävin minä joka +päivä hänen opissansa. Juuri päivälleen vuoden perästä siitä lukien +kuin tuo loukkaus oli tapahtunut, ripustin minä kaapuni naulaan, +pukeuduin hienoksi herraksi ja menin eräihin tanssipitoihin muutaman +naisystäväni luokse, jossa tiesin loukkaajanikin olevan. Paikka oli +Francs-Bourgeois'in kadun varrella, ihan lähellä la Force'a. + +Aivan oikein, upseerini oli todellakin siellä; minä lähestyin häntä, +juuri kuin hän parhaillaan lauloi muutamaa lemmenkujerrusta, silmäillen +erästä naista, ja keskeytin hänet toisessa värssyssä. + +-- Herra, sanoin minä hänelle, suututtaako teitä yhä vielä, jos minä +menen käymään eräässä talossa Payenne'n kadun varrella, ja annatteko +minulle vielä selkään, jos päähäni pistää olla teitä tottelematta? + +Upseeri katsoi häntä hämmästyneenä, ja virkkoi sitten: + +-- Mitä te minusta tahdotte, herra? en minä tunne teitä. + +-- Minä olen, vastasin minä, se pieni apotti, joka luki pyhimysten +elämäkertoja ja käänsi Judith'in runomitalla. + +-- Ahaa! nyt muistan, sanoi upseeri laskien raa'an pilkkasanan, mitä te +minusta tahdotte? + +-- Minä tahtoisin että teillä olisi aikaa tulla kanssani vähän +kävelemään. + +-- Huomisaamuna, jos niin tahdotte, ja erittäin mielelläni. + +-- Ei huomisaamuna vaan nyt heti, jos suvaitsette. + +-- Jos te niin välttämättömästi vaaditte... + +-- Kyllä minä vaadin. + +-- No mennään vaan. Hyvät naiset, sanoi upseeri, elkää ottako tätä +häiriöksi. Niinpian kuin vaan olen tappanut tämän herran, palaan minä +lopettamaan viimeisen värsyn. + +Me menimme. + +Minä vein hänet Payenne'n kadulle juuri samalle paikalle missä vuosi +takaperin aivan samalla tunnilla hän oli minulle lausunut tuon +edellämainitun kohteliaisuuden. Oli kaunis kuuvalo. Me paljastimme +miekkamme ja aivan ensimäisessä ryntäyksessä pistin minä hänet +kuoliaaksi. + +-- Sepä saakeli! sanoi d'Artagnan. + +No niin, jatkoi Aramis, kun naiset eivät nähneet laulajan palaavan ja +kun hänet löydettiin Payenne'n kadulla, suuri miekanpisto ruumiin +lävitse, arvattiin, että minä se kaiketi olin häntä pidellyt tuolla +tavoin ja asiasta nousi aika melu. Minun oli sen vuoksi pakko joksikin +aikaa luopua kaapustani. Athos, jonka tuttavuuteen jouduin samoin +aikoin, ja Porthos, joka sen lisäksi, mitä opin miekkailutunneillani, +neuvoi minulle muutamia rohkeita pistoja, saivat minut anomaan +muskettikauhtanaa. Kuningas oli pitänyt suuresti isästäni, joka sai +surmansa Arras'in piirityksessä, ja hän salli minun saada kauhtanan. +Ymmärrät siis, että nyt on jo aika palatakseni takaisin kirkon haltuun. + +-- Ja miksi nyt enemmän kuin ennen ja vast'edes? Mitäs nyt on sitten +tapahtunut, joka saattaa sinua noin pahoihin ajatuksiin? + +-- Tämä haava, rakas d'Artagnan'ini, on minulle taivaan viittauksena. + +-- Tuo haava? pah! sehän on melkein terve ja minä olen varma siitä että +tuo haava se ei sinulle näinä aikoina ole suurimman tuskan syynä. + +-- Mikäs sitten? kysyi Aramis punastuen. + +-- Sinulla on toinen haava sydämmessäsi, ja se on paljoa syvempi ja +verta vuotavampi, se on naisen tekemä. + +Aramiksen silmä välkähti vastoin hänen tahtoansa. + +-- Ah! sanoi hän koetellen peittää liikutustansa teeskennellyllä +välinpitämättömyydellä, elä puhu semmoisista asioista! minäkö +ajattelisin semmoisia asioita! minullako olisi rakkauden tuskia? +_Vanitas vanitatum!_ Turhan turhaa! Olisinko minä, niinkö luulet, +takertunut rakkauden pauloihin? Ja kenenkä? Jonkun kamarineitsyen ehkä, +hyi, mitä ajatteletkaan! + +-- Anteeksi, Aramis veikkoseni, mutta minä luulin sinun tavoittelevan +paljoa korkeammalle. + +-- Korkeammalle? mikähän minä olen korkealle tavoittelemaan? aivan +pelkkä, köyhä, tuntematon muskettisoturi, joka vihaan orjuutta ja olen +kerrassaan väärällä paikalla tässä maailmassa. + +-- Aramis, Aramis! huudahti d'Artagnan, katsoen ystäväänsä epäileväisen +näköisenä. + +-- Elämä on täynnä surua ja vastoinkäymistä, jatkoi hän synkistyen; +kaikki ne säikeet, jotka sitovat sitä onnellisuuteen, katkeavat ihmisen +kädessä toinen toisensa perästä, varsinkin kultasäikeet. Oh! rakas +d'Artagnan, lausui Aramis, sekoittaen ääneensä hieman katkeruutta, usko +minua, peitä haavasi tarkoin, kun niitä kerta saat. Vaikeneminen on +onnettoman viimeinen ilo; varo ett'ei kukaan, olipa se kuka tahansa, +pääse sinun huoliesi jälille; uteliaat ahmivat meidän kyyneliämme +niinkuin kärpäset haavoitetun hirven verta. + +-- Oi, rakas Aramis! sanoi d'Artagnan vuorostaan syvästi huoaten, +sinähän kerrot minulle juuri oman historiani. + +-- Kuinka? + +-- Niin, eräs nainen, jota minä rakastin ja jumaloitsin, on väkivallalla +ryöstetty minulta pois. Minä en tiedä missä hän on tai minne hänet on +viety; hän on ehkä vankina, ehkäpä kuollut. + +-- Sinulla on ainakin se lohdutuksenasi, ett'ei hän jättänyt sinua +vapaasta tahdostaan, ja ell'et saa hänestä mitään tietoja, on se sen +vuoksi, että kaikki yhteys välillänne on estetty, sen sijaan kuin... + +-- Sen sijaan kuin... + +-- Ei mitään, sanoi Aramis, ei mitään. + +-- Sinä kieltäydyt niinmuodoin ainaiseksi maailmasta, sekö on vakaa +päätöksesi? + +-- Aivan ainaiseksi. Sinä olet ystäväni tänään, huomenna sinä olet +minulle vaan varjo; tai vielä enemmän, sinua ei ole ensinkään. Mitä +maailmaan tulee, se on hauta, ei mitään muuta. + +-- Sinä puhut, hiisi vieköön, sangen surullisia asioita. + +-- Mitäs! kutsumukseni vetää minua puoleensa, ryöstää minut pois. + +D'Artagnan hymyili, eikä virkkanut mitään. Aramis jatkoi: + +-- Ja kumminkin, niinkauvan kuin vielä olen kiini maailmallisissa, +olisin mielelläni tahtonut puhua kanssasi sinusta ja ystävistämme. + +-- Ja minä, sanoi d'Artagnan, olisin tahtonut puhua, kanssasi sinusta +itsestäsi, mutta minä näen sinun jo niin irroittuneena kaikesta: +rakkautta sinä halveksit, ystävät ovat varjoja vaan, maailma on hauta. + +-- Ah, sen saat vielä itse kokea, sanoi Aramis huoaten. + +-- Elkäämme puhuko siitä enää, sanoi d'Artagnan, ja polttakaamme tämä +kirje, joka epäilemättä ilmoittaisi sinulle jonkun uuden... + +-- Mikä kirje? keskeytti vilkkaasti Aramis. + +-- Eräs kirje joka oli tullut sinulle poissa ollessasi ja jonka minä +otin mukaani. + +-- Mutta keltä on se kirje? + +-- Ah, ehkäpä rouva Chevreuse'n kamarineitsyeltä, jonka on ollut pakko +muuttaa Tours'iin emäntänsä kanssa, ja joka nyt, ollakseen oikein hieno, +on kirjoittanut sulohajuiselle paperille ja sulkenut kirjeensä +herttuallisella sinetillä. + +-- Mitä sinä puhut? + +-- Maltas, olenkohan sen hukannut! sanoi viekkaasti nuori mies, ollen +etsivinänsä. Onneksi on maailma hauta, miehet, ja siis myöskin vaimot, +ovat varjoja ja rakkaus on tunne, jota sinä halveksit. + +-- Ah, d'Artagnan, d'Artagnan! huusi Aramis, sinä kiusaat minut +kuoliaaksi! + +-- No vihdoinkin, kas tässä! sanoi d'Artagnan, vetäen kirjeen +taskustaan. + +-- Aramis hypähti ylös, sieppasi kirjeen ja luki eli paremmin nieli sen; +hänen kasvonsa loistivat. + +-- Kamarineitsyellä näyttää olevan kaunis käsiala, sanoi kirjeentuoja +välinpitämättömästi. + +-- Kiitos, d'Artagnan! huudahti Aramis melkein mieletönnä. Hänen oli +ollut pakko palata Tours'iin; hän ei ole minulle uskoton, hän rakastaa +minua yhä vielä. Tule, ystäväni, tule että saan sinua syleillä: olen +tukehtumaisillani onnellisuudesta! + +Ja molemmat ystävykset pyörivät yhdessä ympäri lattiaa ja polkivat +aikalailla teesin lehtiä, jotka olivat tipahtaneet maahan. + +Siinä samassa astui sisään Bazin kaaliksineen ja munarieskoineen. + +-- Pois, onneton! huusi Aramis heittäen kalottinsa hänelle vasten +silmiä; mene takaisin sinne mistä tulit, vie pois nuo kauheat kaalikset +ja tuo kehno ruoka! pyydä syöttöjänistä, syöttökukkoa, lampaanreittä ja +sipulia sekä neljä pulloa vanhaa bourgogne'a. + +Bazin, joka katseli isäntäänsä ymmärtämättä mitään tuosta muutoksesta, +antoi surumielisesti munarieskan liukua kaalisvatiin, ja kaalikset +lattialle. + +-- Missäs nyt on kaikki _vanitas vanitatum_? kysyi d'Artagnan +leikillisellä ivalla. + +-- Mene hiiteen latinoinesi! D'Artagnan veikkoseni, juokaamme, saakeli +soikoon, juokaamme aika lailla, ja kerro minulle vähä, mitä siellä +kaukana puuhaillaan. + + + + +XXVII. + +Athoksen vaimo. + + +-- Nyt on vielä saatava tietoja Athoksesta, sanoi d'Artagnan iloiselle +Aramikselle, sittenkuin hän oli kertonut mitä pääkaupungissa oli +tapahtunut heidän lähtönsä jälkeen ja kun oivallinen päivällinen oli +saattanut toisen unhottamaan teesinsä ja toisen väsymyksensä. + +-- Luuletko hänelle tapahtuneen jotakin onnettomuutta? kysyi Aramis. +Athos on niin kylmäverinen, niin urhoollinen ja käyttää miekkansa niin +taitavasti. + +-- Niin, epäilemättä, eikä kukaan tunne paremmin kuin minä Athoksen +rohkeutta ja taitoa; mutta minä mittelen miekkaani ennemmin miekkojen +kuin seipäiden kanssa; minä pelkään että Athos on saanut selkäänsä +rengeiltä, sillä ne ovat semmoista väkeä, jotka lyövät niin että se +tuntuu, eivätkä lakkaa aivan hevillä. Sentähden tahtoisin minä kiirehtiä +sinne niin pian kuin mahdollista. + +-- Minä koetan seurata sinua, sanoi Aramis, vaikka minä tunnen tuskin +voivani vielä nousta hevosen selkään. Mutta milloin sinä lähdet? + +-- Huomenna päivän noustessa; lepää nyt tämä yö niin hyvin kuin voit ja +jos huomenna näet jaksavasi, niin lähtekäämme yhdessä. + +-- Vai jo huomenna, sanoi Aramis; vaikka oletkin raudasta, tarvitset +sinä toki lepoa. + +-- Seuraavana päivänä kun d'Artagnan tuli Aramiksen huoneesen, istui hän +ikkunan ääressä. + +-- Mitä sinä siinä katselet? kysyi d'Artagnan. + +-- Minä ihmettelen noita kolmea pulskaa hevosta joita tallirengit tuolla +taluttelevat; ruhtinaallista huvia on tuommoisilla hevoisilla +matkustaminen. + +-- No niin, Aramis veikkoseni, sitä huvia saat kyllä maistaa, sillä yksi +noista hevosista on sinun. + +-- Pah! ja mikä sitten? + +-- Minkä vaan itse tahdot valita; minä en pidä toista parempana kuin +toistakaan. + +-- Ja onko tuo komea loimikin minun? + +-- Tietysti. + +-- Sinä lasket pilaa, d'Artagnan. + +-- En minä enää pilaa laske siitä saakka kuin herkesit latinaa +puhumasta. + +-- Ne ovat siis minun myöskin nuo kullatut pistoolintupet ja tuo +hopeoitu satula? + +-- Aivan sinun itsesi, samoinkuin tuo hevonen, joka kouristelekse, on +minun, ja tuo joka tepastelekse, on Athoksen. + +-- Siinäpä on, hiisi vieköön, kolme kunnon elukkaa. + +-- Mieltäni hyvittää, että sinä pidät niistä. + +-- Kuningasko se siis lahjoitti nuo sinulle? + +-- Ainakaan ei kardinaali; mutta elä siitä pidä lukua, mistä ne tulevat, +ajattele vaan, että yksi niistä on sinun omasi. + +-- Minä otan tuon, jota tuo punainen renki pitelee. + +-- Mainiosti. + +-- Se viepi viimeisenkin tuskan minulta; minä nousisin sen selkään, +vaikka olisi kolmekymmentä kuulaa ruumiissani. Ah, kuinka kauniit +jalustimetkin! Hollaa! Bazin, tule tänne ja paikalla. + +Bazin ilmestyi synkkänä ja vitkalleen kynnykselle. + +-- Kiilloita miekkani, kohenna satulani, harjaa viittani ja lataa +pistoolini! käski Aramis. + +-- Tuo viimeinen käsky on tarpeeton, keskeytti d'Artagnan, sillä ladatut +pistoolit ovat tupessaan. + +Bazin huokasi. + +-- Hohoi, mestari Bazin, rauhoittukaa vaan, sanoi d'Artagnan, elkääkä +olko millännekään. + +-- Herrani oli jo niin hyvä papin-alku! sanoi Bazin melkein itkusuin, +hänestä olisi tullut piispa, ehkäpä vielä kardinaali. + +-- No niin, Bazin-parka, otappas ja mieti vähäsen, mitä hyödyttää olla +kirkon miehiä, sanoppas? ei se estä laisinkaan sotaan joutumasta; +näethän kuinka kardinaali menee ensimäiselle sotaretkellensä myrskyhattu +päässä ja pertuska kourassa; entäs herra de Nogaret, mitäs siitä sanot? +hän on kardinaali myös; kysyppäs hänen lakeijaltansa, kuinka monesti hän +on saanut repiä hänelle liinanripsuja. + +-- Hoi voi! huoahti Bazin, kyllä tiedän, herrani; kaikki on nykymaailman +aikaan mullin mallin. + +Sillä aikaa molemmat nuoret miehet ja lakeija-parka olivat laskeutuneet +portaita alas pihalle. + +-- Pidäppäs jalustinta, Bazin, sanoi Aramis. + +Ja Aramis viskautui satulaan tavallisella soreudellansa ja +notkeudellansa; mutta kun tuo upea hevonen oli käänteleinyt ja +kiemuroinut muutamia kertoja, ratsastaja tunsi niin tuskallista kipua, +että hän kalpeni ja horjui. D'Artagnan joka aavisti tuota, ja piti häntä +sen vuoksi koko ajan silmällä, kiiruhti hänen luoksensa, otti hänet +syliinsä ja saattoi hänet huoneesensa. + +-- Hyvä on, Aramis veikkoseni, hoitele nyt itseäsi, sanoi hän, minä +lähden yksin tiedustelemaan Athosta. + +-- Sinä olet teräksinen mies, sanoi Aramis. + +-- Eikö mitä: minua seuraa onni, siinä kaikki; mutta kuinka sinä olet +viettävä aikaasi minua odottaessasi? ei mitään keskustelua enää käsistä +ja siunaamisista, vai kuinka, ha? + +Aramis hymyili. + +-- Minä kirjoitan runoja, sanoi hän. + +-- No niin, runoja joilla on sama tuoksu kuin rouva de Cheuvreuse'n +kamarineitsyen kirjelipuilla. Mitä hevoseen tulee, nouse joka päivä +vähäksi aikaa sen selkään, niin totut sen liikkeihin. + +-- Oh, ole huoleti siitä, sanoi Aramis, kun palaat takaisin, olen kyllä +valmis silloin sinua seuraamaan. + +He jättivät toisilleen jäähyväiset ja kymmenen minuutin perästä, oli +d'Artagnan matkalla Amiens'iin. + +Kuinka löytäisi hän Athoksen ja löytäisikkö hän häntä ensinkään? + +Tila, johon hän oli hänet jättänyt, oli vaarallinen; ehkäpä oli hän +sortunut hätyyttäjäinsä ylivoiman alle. Tuo ajatus rypistytti hänen +otsaansa ja nosti huokauksen hänen rinnastansa; hiljakseen mutisi hän +jotakin kostosta. Kaikista hänen ystävistänsä oli Athos vanhin, ja +näytti vähimmin mukautuvan hänen mielitekoihinsa ja taipumuksiinsa. + +Mutta kumminkin piti hän tuosta kunnon aatelismiehestä kaikista enimmän. +Athoksen ylevä, hieno käytös, hänen loistavat ominaisuutensa, jotka +silloin tällöin välähtivät esille siitä hämäryydestä, jossa hän niin +mielellään pysyi sulkeutuneena, hänen luonteensa järkähtämätön +tasaisuus, joka teki hänet mitä miellyttävimmäksi seuramieheksi, hänen +urhoollisuutensa, jota olisi voinut sanoa sokeaksi, jos se ei olisi +johtunut hänen tavattomasta kylmäverisyydestään, kaikki nuo monet puolet +herättivät d'Artagnan'issa Athosta kohtaan enemmän kuin kunnioitusta, +enemmän kuin ystävyyttä, ne herättivät ihmettelyä. + +Ja kuitenkin nähtiin tuon niin erinomaisen luonteen, tuon niin kauniin +luomuksen, tuon niin hienon olennon vähitellen kallistuvan elämän +aineellisuutta kohden niinkuin vanhukset kallistuvat ruumiilliseen +heikkouteen ja voimattomuuteen päin. Semmoisina rappeutumisen hetkinä, +ja niitä oli usein, sammuivat Athoksen valoisat puolet ikäänkuin yön +pimeyteen upoten. + +Ja kun puolijumala oli kadonnut jäi tuskin ihminen jälelle. Athos +saattoi silloin pää nuukallansa, silmät summeina, kieli kankeana ja puhe +jäykkänä tuntikausia tuijottaa milloin pulloon, milloin lasiin, milloin +Grimaud'iin, joka, tottuneena tottelemaan hänen viittauksiansa, luki +isäntänsä tylsistyneestä silmäyksestä hänen pienimmätkin toivomuksensa, +jotka hän heti paikalla täytti. Jos nuo neljä ystävystä sattuivat yhteen +semmoisena hetkenä, saattoi joku ponnistamalla lausuttu sananen olla +ainoa, millä Athos koko aikana sekaantui keskusteluun. Sen sijaan piti +hän niin hyvän huolen lasistansa, että hän joi yksinään enemmän kuin +muut kolme yhteensä, ilman että hänessä näkyi muuta kuin jyrkempi +kulmien rypistys ja syvempi alakuloisuus. + +Eikä sitä voinut sanoa että viini tuon alakuloisuuden toi, sillä +päinvastoin joi hän juuri karkoittaaksensa tuota mielensynkkyyttä, +vaikka se lääkkeen vaikutuksesta, niinkuin jo olemme sanoneet, vain +paheni entisestään. Tuota ylenpalttista synkkämielisyyttä ei voinut +liioin pitää pelistä johtuvana, sillä päinvastoin kuin Porthos, joka +säesti laulunpätkin tai kirouksin ja sadatuksin jokaista onnenvaihtelua, +Athos pysyi yhtä järkähtämättömän tyynenä, voittipa tai hävisi. Hänen +oli nähty muskettisoturien piirissä yhtenä ainoana iltana voittavan +tuhat pistolea, menettävän ne vuorostaan ja kultakirjaillun juhlapäivinä +käytetyn miekkavyön kaupanpäällisiksi, sitten jälleen voittavan kaiken +takaisin ja lisäksi sata louisdor'ia, hänen kauniiden mustien +kulmakarvojensa kohoamatta enempää kuin painumattakaan edes puolen +tuuman vertaa, kauniiden käsien menettämättä helmiäishohdettaan ja hänen +puhelunsa, joka sinä iltana oli miellyttävää, pysyessä yhtä viehättävänä +ja tasaisen rauhallisena. + +Hänen kasvojensa synkkyys ei liioin johtunut, niinkuin naapurimaan +Englannin asukkaiden, ilmaston vaihteluista, sillä synkkyys paheni +yleensä kauniiden vuodenaikojen lähestyessä. Kesäkuu ja heinäkuu olivat +Athokselle aina kaikkein hirveintä aikaa. + +Hänellä ei ollut tiettävästi mitään hetken huolia, ja tulevaisuudesta +puhuttaessa hän välinpitämättömästi kohautti olkapäitään. Hänen +salaisuutensa piili niin ollen menneisyydessä, niinkuin d'Artagnan oli +kuullut umpimähkään vihjailtavan. + +Tuo kumma salaperäisyys, joka oli levinnyt koko Athoksen olemukseen, +teki entistäänkin mielenkiintoisemmaksi tämän miehen, jonka silmät +enempää kuin suukaan eivät olleet, miehen itsensä ollessa aivan +juovuksissakin, milloinkaan ilmaisseet mitään, vaikka häneltä olisi +kuinka ovelasti yritetty urkkia. + +-- No niin! d'Artagnan tuumi, Athos parka on ehkä tällä hetkellä jo +kuollut, ja hänen kuolemansa on minun syytäni. Sillä minähän hänet +houkuttelin mukaan tähän juttuun, jonka syistä hän ei tiennyt mitään, +jonka tulokset häneltä jäivät ainiaksi tietämättä ja josta hänelle ei +voinut missään tapauksessa olla mitään hyötyä. + +-- Puhumattakaan siitä, herra, Planchet vastasi, että me saamme +luultavastikin kiittää häntä hengestämme. Muistattehan, miten hän huusi: +"Minä olen kiikissä! Matkaan, d'Artagnan, sukkelaan, sukkelaan!" ja +laukaistuaan molemmat pistoolinsa, miten kamalan elämän hän pitikään +miekallaan! Olisi luullut olevan parikymmentä miestä, tai paremminkin +parikymmentä irti päässyttä paholaista siinä metakassa! + +Nämä sanat kannustivat d'Artagnanin intoa. Hän hoputti hevostaan, +vaikk'ei jalo ratsu olisi lainkaan hoputusta tarvinnut: se kiidätti +ratsastajaansa muutenkin täyttä laukkaa. + +Yhdentoista tienoilla aamulla tuli Amiens näkyviin; puoli kahdentoista +aikaan saavuttiin tuon kirotun majatalon portille. D'Artagnan oli +useinkin miettinyt mielessään kavalaa, petollista majatalon isäntää +kohtaan oikein mojovaa kostoa, jollainen lohduttaa mieltä, vaikka sitä +vasta ajatteleekin. Hän siis astui majataloon hattu silmille painettuna, +vasen käsi miekan kahvassa ja heiluttaen ratsuraippaa oikeassa +kädessään. + +-- Tunnetteko minua vielä? hän kysyi isännältä, joka jo ehätti vastaan +tervehtimään. + +-- Minulla ei ole sitä kunniaa, armollinen herra, tämä vastasi silmät +vielä häikäistyneinä komeista ratsuista ja niiden varuksista, jotka +d'Artagnanilla oli mukanaan. + +-- Vai niin! Vai ette minua tunne! + +-- En tunne, armollinen herra. + +-- No hyvä! Ehkäpä pari sanaa piristää muistianne. Mihin on joutunut se +aatelismies, jota te uskalsitte parisen viikkoa sitten syyttää väärän +rahan tekijäksi? + +Isäntä kalpeni, sillä d'Artagnan oli käynyt kovin uhkaavan näköiseksi, +ja Planchet jäljitteli isäntänsä eleitä. + +-- Voi armollinen herra, älkää puhuko minulle siitä asiasta mitään! +isäntä voihkaisi kaikkein surkeimmalla äänellään. Voi hyvä Luoja, kuinka +kalliisti olen joutunut maksamaan sen erehdykseni! Voi minua onnetonta +miestä! + +-- Minä kysyn teiltä, minne se aatelismies on joutunut? + +-- Suvaitkaa kuunnella minua, armollinen herra, ja armahtakaa minua. +Olkaa hyvä ja istuutukaa, olkaa niin ystävällinen! + +D'Artagnan, mykkänä vihasta ja levottomuudesta, istui uhkaavana kuin +tuomari. Planchet nojasi ylpeänä hänen tuoliansa vasten. + +-- Näin on asia, armollinen herra, virkkoi isäntä vapisten, sillä nyt +minä tunnen jo teidät: te se olette, joka matkustitte pois silloin kuin +minulle tapahtui tuo onneton selkkaus sen herran kanssa, jota te +tarkoitatte. + +-- Niin, minä se olen; siis näette kyllä, ett'ei teillä ole armoa +odotettavissa, ell'ette puhu selvää totuutta. + +-- Suvaitkaa vaan kuunnella minua niin saatte tietää kaikki. + +-- Minä kuuntelen. + +-- Viranomaiset olivat ilmoittaneet minulle, että kuuluisa väärän rahan +tekijä useiden toveriensa kanssa oli tulossa ravintolaani, ja he kaikki +olivat henkivartijain tai muskettisoturien valepuvussa. Teidän hevoset, +lakeijat, teidän kasvot, kaikki minulle ennakolta kuvattiin. + +-- Jatkakaa, jatkakaa, sanoi d'Artagnan, joka huomasi aivan heti, mistä +noin tarkat kuvaukset olivat kotoisin. + +-- Minä ryhdyin siis viranomaisten käskystä, jotka lähettivät minulle +apuväkeä kuusi miestä, sellaisiin toimenpiteihin, jotka arvelin +tarpeellisiksi, voidakseni varmasti saada nuo luulotellut +vääränrahantekijät kiini. + +-- Yhä vaan! sanoi d'Artagnan, jonka korvia sana vääränrahantekijä +tulistutti. + +-- Suokaa anteeksi, armollinen herra, että puhun semmoisia asioita, vaan +ne juuri ovat minun puollustukseni. Viranomaiset olivat minua +säikähdyttäneet, ja ymmärrättehän että ravintoloitsijan tulee menetellä +varovasti viranomaisten kanssa. + +-- Mutta vielä kerran, missä on nyt se herra? mihin on hän joutunut? +onko hän kuollut vai elääkö hän? + +-- Malttakaa, armollinen herra, me tulemme nyt siihen. Sitten tapahtui +mitä te jo tiedätte, ja jonka selvänä seurauksena, lisäsi isäntä +liukastellen, mikä ei jäänyt d'Artagnan'ilta oivaltamatta, teidän +äkillinen lähtemisenne näytti olevan. Tuo herra, teidän ystävänne, +puollusti itseään vimmatusti. Hänen palvelijansa, joka pahaksi onneksi +oli joutunut riitaan itse viranomaisten kanssa, jotka olivat +tallirenkien valepuvussa... + +-- Ah! kurjamaiset lurjukset! huudahti d'Artagnan, te olitte kaikki +yhdessä juonessa, enkä minä oikein ymmärrä miksi minä en lopeta teitä +kaikkia heti paikalla. + +-- Voi, ei! armollinen herra, me emme olleet kaikki yhdessä juonessa, ja +te näette sen kyllä kohta. Teidän herra ystävänne (suokaa anteeksi +ett'en voi nimittää häntä sillä kunnioitettavalla nimellä, joka hänellä +epäilemättä on, vaan minä en tiedä sitä) teidän herra ystävänne, +saatettuaan kahdella pistoolinlaukauksella kaksi miestä kykenemättömäksi +taisteluun, vetäytyi taaksepäin puollustaen itseään miekallansa, jolla +hän silpoi vielä yhden minun miehiäni ja jonka lappeella hän löi minut +hölmiöksi. + +-- Mutta pyöveli, etkö lopeta jo? sanoi d'Artagnan, minne Athos on +joutunut? + +-- Taistellen ja peräytyen, niinkuin jo sanoin, tapasi hän takanansa +kellarin portaat, ja kun ovi oli auki, tempasi hän avaimen mukaansa, ja +sulkeutui kellarin sisään. Kun pidettiin hänen nyt olevan varmassa +paikassa, jätettiin hänet rauhaan. + +-- Vai niin sanoi d'Artagnan häntä ei siis tahdottu tappaa, hänet +tahdottiin vaan vangita. + +-- Hänetkö vangita, armollinen herra? hän vangitsi itse itsensä, sen +vannon. Sitä ennen oli hän toimittanut raskaan työn, yksi mies oli +hengetönnä, kaksi pahasti haavoitettuna. Kuolleen ja haavoitetut veivät +heidän toverinsa, enkä ole sen jälkeen kuullut puhuttavan enempää +toisista kuin toisistakaan. Minä itse menin toinnuttuani maaherran +luokse, jolle kerroin koko tapauksen ja kysyin, miten minun oli +menetteleminen vangin suhteen. Mutta maaherra oli kuin pilvistä +pudonnut, hän sanoi minulle ett'ei hän tiennyt koko asiasta yhtään +mitään, ja että ne käskyt, joita minä olin saanut, eivät tulleet +häneltä, ja että jos minä kovaksi onneksi sanoisin kelle hyvänsä että +hänellä oli mitään osallisuutta tähän kähäkkään, hän hirttäisi minut. +Siitä näkyy että minä olin erhetyksissä, että minä olin vanginnut väärän +miehen ja että oikea oli päässyt pakoon. + +-- Mutta Athos? ärjyi d'Artagnan, jonka kärsimättömyys yhä kasvoi siitä +tiedosta, että viranomaiset olivat jättäneet koko asian unhotuksiin. +Mihin Athos on joutunut? + +-- Kun minulla oli kiire korjata vangittua vastaan tekemäni vääryydet, +jatkoi isäntä, lähdin minä avaamaan kellarin ovea, päästäkseni hänet +vapauteensa. Ah, armollinen herra, hän ei ollut enää ihminen, hän oli +paholainen. Kun otin puheeksi vapauttamisen, sanoi hän että se vaan oli +paula, johon häntä tahdottiin houkutella ja että hän ennen lähtemistänsä +ulos aikoi asettaa ehtonsa. Minä sanoin hänelle hyvin nöyrästi, että +minä kyllä selvästi näin, mihin pahaan pulaan olin itseni saattanut +käydessäni Hänen Majesteettinsa muskettisoturin kimppuun, ja että minä +olin valmis alistumaan hänen ehtoihinsa. + +-- Ensiksi, sanoi hän, tahdon, että palvelijani päästetään luokseni +täysissä aseissa. + +-- Tämä käsky täytettiin kiireimmän kautta; sillä ymmärrättehän, +armollinen herra, että me olimme taipuvaiset tekemään kaikki mitä teidän +ystävänne halusi. Herra Grimaud (hän sanoi nimensä, vaikka hän ei paljoa +puhu); herra Grimaud laskeutui siis kellariin, niin haavoitettuna kuin +olikin; sittenkuin herra oli saanut palvelijansa luokseen, pönkitti hän +oven uudestaan ja käski meidän pysyä huoneissamme. + +-- Mutta sanokaa nyt jo vihdoin, huusi d'Artagnan, missä hän nyt on? +missä on Athos? + +-- Kellarissa, armollinen herra. + +-- Kuinka, onneton, oletteko pitäneet häntä kellarissa siitä saakka? + +-- Hyvä Isä! Emme, herra. Mekö pitäneet häntä kellarissa! Te ette siis +tiedä, mitä hän tekee siellä kellarissa? Ah, jos te voisitte saada hänet +tulemaan sieltä ulos, olisin minä kiitollinen teille koko elämäni ajan +ja palvelisin teitä kuin suojeluspyhää. + +-- Hän on siis siellä? minä tapaan hänet siis sieltä? + +-- Tietysti, sillä hän on äkäytynyt olemaan siellä. Kerran koettelin +minä kahden palvelijani kanssa pyrkiä kellariin, mutta hän yltyi +ankaraan raivoon. Ja sieltä kuului semmoista ääntä kuin olisi ladattu +pyssyjä ja pistooleja. Kysyttyämme, mikä oli heidän aikomuksensa +vastattiin sieltä että heillä oli neljäkymmentä laukausta varalla, ja +että he ampuisivat ne aivan viimeiseen asti, ennenkuin sallisivat +kenenkään astua askeltakaan kellariin. Sitten valitin minä maaherralle, +vaan hän vastasi, että se oli minulle aivan paraiksi, mitäs minä muka +menin loukkamaan kunnianarvoisia herroja, jotka tulivat majailemaan +luokseni. + +-- Niinkö että siitä ajasta saakka? ... kysyi d'Artagnan voimatta +pidättyä nauramasta isännän surkealle muodolle. + +-- Niin että siitä ajasta saakka, hyvä herra, jatkoi isäntä-parka, on +meidän elämämme mitä kurjinta olla voipi; sillä ymmärrättehän että +kaikki meidän ruoka- ja juomavaramme ovat kellarissa: siellä ovat meidän +pulloviinit ja tynnöriviinit, oluet, öljyt, maustimet, silavat ja +makkarat; ja kun me olemme estetyt pääsemästä sinne, täytyy meidän +kieltäytyä antamasta matkustajille juomaa ja ruokaa, joten meidän +ravintolamme saa joka päivä suuria vahingoita. Jos teidän ystävänne +pysyy vielä viikon kellarissani, joudumme me vallan häviöön. + +-- Ja se on aivan oikein, hupsu! Eikö meidän ulkomuodostamme kyllä +näkynyt, että me olimme ylhäistä väkeä, emmekä mitään vääristelijöitä, +eikö? + +-- Kyllä, te olette oikeassa, armollinen herra, sanoi isäntä. Mutta +kuulkaas, kuulkaas, miten hän taas elämöi. + +-- Varmaankin on häntä menty häiritsemään, sanoi d'Artagnan. + +-- Mutta täytyyhän häntä häiritä, huudahti isäntä; meille tuli juuri +kaksi englantilaista herraa. + +-- No entäpäs sitten? + +-- Niin no, englantilaiset juovat mielellään hyvää viiniä, niinkuin +tiedätte, armollinen herra; nämä ovat pyytäneet kaikkein parasta. +Vaimoni on sen vuoksi anonut herra Athokselta lupaa päästä kellariin, +tyydyttääkseen noita herroja; mutta hän on tapansa mukaan kieltänyt. Oi, +voi, nythän meteli käy kahta kauheammaksi. + +D'Artagnan kuuli todellakin suurta melua kellarin puolelta; hän nousi +istuviltaan ja lähti, isäntä etunenässä käsiänsä väännellen, Planchet +perässä muskettiansa pidellen, metelipaikkaa kohden. + +Nuo molemmat äskentulleet herrat olivat suutuksissaan, he olivat +kulkeneet pitkän matkan ja olivat sekä nälissään että janoissaan. + +-- Mutta sehän on hirmuvaltaa, lausuivat he hyvällä ranskankielellä, +vaikka vieraalla äännöstavalla, että tuo hullu herrasmies ei tahdo antaa +noiden kelpo ihmisten käyttää viinejänsä. Mitäs muuta, me menemme +särkemään oven, ja jos hän on liian rajupäinen niin me tapamme hänet. + +-- Siivolla, hyvät herrat! sanoi d'Artagnan vetäen pistoolinsa vyöstään; +te ette tapa ketään, jos suvaitsette. + +-- Hyvä, hyvä, kuului oven takana Athoksen levollinen ääni, antaa noiden +suurisuisten pöyhkeilijöiden tulla vaan, niin nähdäänpähän. + +Niin urhoollisilta kuin näyttivätkin, rupesivat molemmat englantilaiset +katselemaan epäillen toisiinsa; olisi voinut sanoa kellarissa olevan +yhden noita nälkiintyneitä peikkoja, kansansatujen jättiläissankareita, +joiden luolaan ei kukaan rankaisematta tunkeudu. + +Syntyi hetkinen hiljaisuutta; mutta viimein englantilaiset häpesivät +peräytyä ja kiukkuisin heistä laskeutui viisi kuusi astinta portaita ja +potkaisi ovea niin että olisi luullut muurin murtuvan. + +-- Planchet, sanoi d'Artagnan varustaen pistoolinsa kuntoon, minä otan +kohdalleni tämän täällä ylhäällä, pidä sinä huoli tuosta tuolla +alhaalla. Aa, herrat, vai tahdotte te tappelua, no, olkoon menneeksi, +kyllä sitä saatte! + +-- Luulenpa kuulevani d'Artagnan'in äänen, huudahti Athos kuni maan +alta. + +-- Niin oikein, sanoi d'Artagnan huutaen hänkin vuorostaan, se minä +olenkin, ystäväni. + +-- Ahaa, hyvä on, sanoi Athos, kyllä me heidät opetamme, nuo +ovensärkijät. + +Englantilaiset herrat olivat temmanneet miekkansa, mutta he olivat +kahden tulen välissä; he empivät vielä hieman; mutta, niinkuin äskenkin, +ylpeys voitti ja toinen potkaus tärähdytti ovea melkein särkymään asti. + +-- Väisty tieltä, d'Artagnan, väisty tieltä, huudahti Athos, väisty +tieltä, minä ammun. + +-- Herrat! lausui d'Artagnan, joka aina mietti asiat tarkoilleen, +herrat, ajatelkaahan hiukkanen! Malta, Athos! Te, herrat, puututte nyt +pahaan asiaan ja teidät pistellään seulaksi. Palvelijani ja minä ammumme +teihin kolme laukausta ja kellarista saatte saman verran; siihen lisäksi +on meillä vielä miekat, jota, olkaa varmat siitä, minä ja ystäväni +käytämme jotakuinkin. Antakaa minun selvittää teidän asianne ja omani. +Te saatte kohta juotavaa, sen vakuutan kunniasanallani. + +-- Jos sitä on jälellä, kuului Athoksen pilkallinen ääni. + +Ravintolan isäntä tunsi kylmän hien virtaavan pitkin selkärankaansa. + +-- Kuinka, josko sitä on jälellä! mutisi hän. + +-- Mitä hiisiä! totta kai sitä jälellä on, vakuutti d'Artagnan; olkaa +huoleti, eivät he teiltä ole toki koko kellaria tyhjentäneet. Herrat, +pistäkää miekkanne tuppeen. + +-- Kyllä, mutta pankaa tekin pistoolinne tuppeen. + +-- Aivan mielelläni. + +Ja d'Artagnan näytti esimerkkiä. Sitten kääntyi hän Planchet'in puoleen, +ja käski hänen laskemaan pois muskettinsa. + +Englantilaiset pistivät muristen miekat tuppeen. Heille kerrottiin +Athoksen vangitsemisjuttu. Ja kun he olivat kelpo aatelismiehiä, +myönsivät he isännän tehneen väärin. + +-- Nyt, hyvät herrat, sanoi d'Artagnan, menkää huoneesenne, niin +kymmenen minuutin perästä, sen takaan, tuodaan teille kaikkea mitä +haluatte. + +Englantilaiset kumarsivat ja menivät. + +-- Nyt kun minä olen yksin, Athos veikkoseni, sanoi d'Artagnan, avaa +minulle ovi. + +-- Heti paikalla, sanoi Athos. + +Silloin kuului jyskettä ja jyryä, pönkät ja salvat romahtivat näet alas; +hetkisen perästä ovi lensi auki ja Athoksen kalpeat kasvot ilmaantuivat +näkyviin. + +D'Artagnan heittäytyi hänen kaulaansa ja syleili häntä hellästi; sitten +tahtoi hän vetää hänet ulos kosteasta olinpaikastansa, ja silloin +huomasi hän vasta että Athos horjui. + +-- Oletko haavoitettu? kysyi d'Artagnan. + +-- Minäkö! en millään muotoa; minä olen vaan ihan juovuksissa, siinä +kaikki, eikä koskaan kukaan ole niin paljo koettanut siihen tilaan +päästäksensä. Saakeli soikoon, olenpa varmaankin osaltani tyhjentänyt +sata viisikymmentä pulloa. + +-- Herra armahtakoon! huudahti isäntä, jos palvelija on juonut +puolenkaan verran mitä hänen herransa, olen minä hävinnyt mies. + +-- Grimaud on palvellut ylhäisissä paikoissa, eikä hän siis ole ruvennut +semmoisiin tapoihin kuin minä; hän on juonut vaan tynnöreistä; +malttakaas, minä luulen hänen unhottaneen panna tynnörintapin kiini. +Kuuletteko kuinka siellä lorisee! + +D'Artagnan purskahti nauruun, joka muutti isännän vilunväristyksen +kuumaksi poltteeksi. + +Samalla näkyi Grimaud vuorostaan herransa takana musketti olalla, pää +huojuvana niinkuin Rubens'in taulujen juopuneilla satiireilla. Hän oli +edestä ja takaa märkänä rasvaisesta nesteestä, jonka isäntä tunsi +parhaaksi oliiviöljyksensä. + +Seurue kulki salin lävitse ja sijoittui ravintolan parhaasen huoneesen, +jonka d'Artagnan pyytämättä anasti huostaansa. + +Sillä aikaa isäntä vaimoineen syöksyi lyhti kädessä kellariin, joka +heiltä niin kauvan oli ollut suljettuna ja jossa heitä odotti kauhea +sekasorto. + +Parhaat ruokatavarat oli syöty, lihoista oli vaan jälellä luut, joita +uiksenteli viinilätäkössä kellarin permannolla, pullojen kappaleita ja +lasin möyhyä oli eräs nurkka täynnä, erään tynnörin tappi oli jäänyt +auki, ja tynnöri oli juuri kuiviin vuotamaisillaan. Hävitys ja kuolema +vallitsi ylt'yleensä niinkuin sotakentällä. Viidestäkymmenestä +makkarasta oli tuskin kymmentä jälellä. + +Isännän ja emännän valitukset ja voivotukset kaikuivat kellarissa niin +että itse d'Artagnan tuli siitä liikutetuksi. Mutta Athos ei edes +kääntänyt päätänsäkään sinne päin. + +Mutta tuskaa seurasi raivo. Isäntä tempasi paistinvartaan ja syöksi +epätoivoissaan siihen huoneesen jonne molemmat ystävykset olivat +vetäytyneet. + +-- Viiniä! sanoi Athos nähdessään isännän. + +-- Viiniä! huudahti isäntä hämmästyneenä, mutta olettehan te juoneet +sitä minulta enemmän kuin sadan pistole'n edestä: nyt olen hävinnyt, +kadotettu, mitätön mies! + +-- Pah! sanoi Athos, meillä on yhä jano. + +-- Jos edes olisitte tyytyneet juomiseen; vaan kun säritte kaikki +pullotkin. + +-- Te sysäsitte minut erääsen kasaan, joka romahti kumoon. Oma syynne. + +-- Kaikki öljyni on mennyttä! + +-- Öljy on hyvää haava-palsamia ja Grimaud-paran täytyi kai hoidella +niitä haavojaan, mitä olitte häneen iskeneet. + +-- Kaikki makkarat syöty! + +-- Kellarissa on äärettömän paljo rottia. + +-- Teidän tulee maksaa minulle kaikki, huusi isäntä vimmassaan. + +-- Kolminkertainen konna! sanoi Athos nousten jaloilleen; mutta hän +putosi heti takaisin istuvilleen, semmoiset olivat hänen voimansa. +D'Artagnan kiiruhti hänelle avuksi ja kohotti ratsupiiskansa. + +Isäntä peräytyi askeleen ja rupesi itkeä ulvomaan. + +-- Tämä opettaa teitä, sanoi d'Artagnan, kohtelemaan paremmin vieraita, +joita hyvät henget teille lähettävät. + +-- Hyvät henget! sanokaa pirut! + +-- Hyvä ystävä, sanoi d'Artagnan, jos te särette korviamme +ulvonnallanne, sulkeudumme me kaikin neljän teidän kellariinne, niin +saadaan nähdä onko hävitys siellä todella niin suuri kuin te sanotte. + +-- No niin, hyvät herrat, sanoi isäntä, minä olen väärässä, sen +tunnustan, mutta onhan armo kaikilla syntisillä; te olette herroja ja +minä olen köyhä ravintolan isäntä, säälikäähän toki minua. + +-- Ahaa, jos rupeat sillä tavoin puhumaan, sanoi Athos, säret minulta +sydämmen ja kyyneleet alkavat juosta silmistäni niinkuin äsken viini +tynnöreistäsi. Ei sitä olla niin pirullisia kuin näyttää. Maltappas, +tule tänne niin jutelkaamme hieman. + +Isäntä lähestyi arasti. + +-- Tule tänne vaan, elä pelkää, jatkoi Athos. Silloinkuin rupesin +sinulle maksamaan, laskin kukkaroni pöydälle. + +-- Niin teitte, armollinen herra. + +-- Siinä kukkarossa oli kuusikymmentä pistole'a, missä on se nyt? + +-- Se toimitettiin kansliaan, armollinen herra: luultiin sen sisältävän +väärää rahaa. + +-- No niin, hanki takaisin kukkaro, ja ota ne kuusikymmentä pistole'a. + +-- Mutta, armollinen herra, kanslia ei anna takaisin enää mitä se on +saanut käsiinsä. Jos se olisi ollut väärää rahaa, silloin olisi vielä +jotakin toivoa; vaan kovaksi onneksi olivat ne oikeita rahoja. + +-- Sopikaa sitten keskenänne, se ei minua liikuta, semminkin kun minulle +ei jäänyt yhtään livre'ä. + +-- Kuulkaahan, sanoi d'Artagnan, missä on Athoksen hevonen? + +-- Tallissa. + +-- Kuinka paljo sillä olisi hintaa? + +-- Viisikymmentä pistole'a korkeintaan. + +-- Kyllä se maksaa toki kahdeksankymmentä, ota se niin kaikki on kuitti. + +-- Kuinka! myötkö minun hevoseni, sanoi Athos, myötkö minun Bajazet'ini? +milläs sitten sotaan menen, Grimaud'illako? + +-- Minä olen tuonut sinulle toisen, sanoi d'Artagnan. + +-- Toisen? + +-- Niin, ja erinomaisen! huudahti isäntä. + +-- No jos minulle annetaan toinen pulskempi ja nuorempi, niin ota vaan +vanha, ja juokaamme nyt. + +-- Mitä lajia? kysyi isäntä kirkastuneena. + +-- Sitä, jota vielä on viisitoista pulloa jälellä perimäisessä sopessa, +kaikki muut pullot särkyivät pudotessani. Tuo tänne kuusi pulloa. + +-- Mutta onpa sitä koko tynnöri tuota miestä! mutisi isäntä mennessään; +jos hän viipyisi täällä vielä viisitoista päivää ja maksaisi kaikki +juomisensa, niin asiani olisivat autetut. + +-- Ja muista tuoda, sanoi d'Artagnan, neljä pulloa samaa laatua +englantilaisille herroille. + +-- Ja nyt, sanoi Athos, odottaessamme viinin tulemista kerro minulle, +d'Artagnan, kuinka niille toisille on käynyt. Annappas tulla. + +D'Artagnan kertoi hänelle kuinka hän oli tavannut Porthoksen vuoteellaan +niukahduksineen ja Aramiksen pöydän ääressä kahden papin välissä. Kun +hän lopetti kertomuksensa palasi isäntä pulloineen. + +-- Hyvä on, sanoi Athos täyttäen lasit; nyt olen selvillä Porthoksesta +ja Aramiksesta. Vaan sinä, veikkoseni, kuinkas sinun itsesi laita on ja +mitenkä sinun on käynyt? Sinä näytät minusta niin surulliselta. + +-- Niin vastasi d'Artagnan, minä olen onnettomin teistä kaikista! + +-- Sinäkö onneton, d'Artagnan! huudahti Athos. Maltappas, kuinka sinä +olisit onneton? Kerrohan. + +-- Kerron toiste, sanoi d'Artagnan. + +-- Toiste! ja minkä vuoksi toiste? senkö vuoksi että luulet minun olevan +juovuksissa, d'Artagnan? Muistappas tämä: minun ajatukseni ei ole +koskaan niin selkeät kuin juuri viinissä. Kerro siis vaan, minä +kuuntelen pörhössä-korvin. + +D'Artagnan kertoi seikkailunsa rouva Bonacieux'in kanssa. + +Athos kuunteli tyynenä; ja kun d'Artagnan oli lopettanut, lausui hän: + +-- Joutavia kaikki, aivan joutavia! + +Se oli Athoksen tavallinen sanantapa. + +-- Sinä sanot aina: "joutavia", virkkoi d'Artagnan, mutta mitäpä +sinusta, joka et ole koskaan rakastanut. + +Athoksen sammunut silmä leimahti äkkiä; mutta se oli vaan pikainen +välähdys, jonka jälkeen kaikki oli taas yhtä pimeätä ja riutunutta kuin +ennen. + +-- Se on totta, sanoi hän levollisesti, minä en ole koskaan rakastanut. + +-- Ymmärräthän siis, sinä kivisydän, sanoi d'Artagnan, että teet väärin +ollessasi kova meitä helläsydämisiä vastaan. + +-- Hellät sydämmet, lävistetyt sydämmet, sanoi Athos. + +-- Mitä sanot? + +-- Sanon vaan, että rakkaus on arpapeli, jossa voittaja voittaa +kuoleman! Sinä olet onnellinen kun olet menettänyt, usko minua, rakas +d'Artagnan. + +-- Hän näytti niin kovin rakastavan minua! + +-- Hän näytti, niin. + +-- Oh, hän rakasti myös. + +-- Lapsi! ei ole sitä miestä, joka ei samoinkuin sinä olisi uskonut +lemmittynsä rakastavan häntä, mutta ei ole myöskään sitä miestä, jota +hänen lemmittynsä olisi pettänyt. + +-- Paitsi sinua, Athos, jolla ei koskaan ole lemmittyä ollut. + +-- Se on totta, sanoi Athos hetkisen vaiettuaan, minulla ei ole ollut +koskaan, ei koskaan. Juokaamme! + +-- Mutta kun sinä olet semmoinen filosoofi, sanoi d'Artagnan, niin opeta +sinä minua ja auta minua; minä tarvitsen oppia ja lohdutusta. + +-- Lohdutusta mihin? + +-- Onnettomuuteeni. + +-- Sinun onnettomuutesi minua naurattaa, sanoi Athos kohottaen +olkapäitänsä; olisinpa utelias tietämään, mitä sanoisit jos minä +kertoisin sinulle rakkaushistoriani. + +-- Sinun? + +-- Tai oikeastaan erään ystäväni, sama se. + +-- Kerro veikkonen. + +-- Juokaamme, se on viisaampaa. + +-- Juo ja kerro. + +-- Tosiaan, käyhän se, sanoi Athos tyhjentäen ja täyttäen lasinsa, ne +molemmat sopivat mainiosti yhteen. + +Ja sitten Athos rupesi kokoomaan ajatuksiansa, ja sitä mukaa kuin hän +niitä kokosi, näki d'Artagnan hänen vaalenevan; hän oli siinä +juopumuksen tilassa, missä tavalliset juomarit kaatuvat ja nukkuvat. +Mutta hän uneksi valveillaan. Juopumuksen uinailemisessa on jotakin +kauhistavaa. + +-- Tahdotko sinä minua kaikin mokomin kertomaan, kysyi hän. + +-- Kyllä minä pyydän, sanoi d'Artagnan. + +-- No olkoon menneeksi tahtosi mukaan. Eräs minun ystäviäni, huomaa +tarkoin, en minä, vaan eräs minun ystäväni, keskeytti Athos puheensa +naurahtaen synkästi; eräs kreivi minun kotiseudullani, Berry'ssä näet, +jalo kuni Dandolo tai Montmorency, rakastui viidenkolmatta-vuotisena +seitsentoista-vuotiseen tyttöön, joka oli kaunis kuin lemmen jumalatar +itse. Kaikessa lapsellisuudessaan oli hänellä tulinen mieli, ei naisen +vaan runoilijan; hän ei miellyttänyt, hän hurmasi; hän asui eräässä +pikkukaupungissa veljensä luona, joka oli pappi. Kumpikin oli sinne +tullut muualta, ei tiedetty mistä; mutta kun nähtiin hänen olevan niin +kauniin ja hänen veljensä niin jumalisen, ei juolahtanut mieleenkään +kysellä heidän kotiperäänsä. Muutoin sanottiin heidän olevan hyvää +sukua. Ystäväni, joka oli sen paikkakunnan herra, olisi voinut menetellä +hänen kanssansa mielensä mukaan, mutta hän oli pahaksi onneksi kelpo +mies, ja hän nai hänet. Tyhmä, pöllö, tomppeli! + +-- Kuinka niin, koska hän tyttöä rakasti? kysyi d'Artagnan. + +-- Odotahan, sanoi Athos. Hän vei puolison linnaansa ja teki hänestä +paikkakuntansa ensimmäisen naisen; ja, se oikeus on hänelle myönnettävä, +hän kannatti erinomaisesti arvoansa. + +-- No entäs sitten? kysyi d'Artagnan. + +-- Sitten eräänä päivänä kun hän oli jahdilla miehensä kanssa, jatkoi +Athos matalalla äänellä ja puhui sangen joutuun, putosi hän hevosen +selästä ja pyörtyi; kreivi kiiruhti avuksi ja kun pyörtynyt oli tukehtua +vaatteihinsa, repi hän ne auki puukollansa, ja silloin paljastui hänen +olkapäänsä. Arvaappas mitä siinä olkapäässä oli, d'Artagnan? kysyi Athos +purskahtaen nauramaan. + +-- Voisinko minä sitä tietää? kysyi d'Artagnan. + +-- Liljankukka, sanoi Athos. Hän oli merkitty.[5] + +Ja Athos tyhjensi lasinsa yhdessä henkäyksessä. + +-- Kauhistus! huudahti d'Artagnan, mitä puhutkaan? + +-- Aivan totista totta. Tuo enkeli olikin paha henki. Nuori tyttö-parka +oli varastanut. + +-- Ja mitä kreivi sitten teki? + +-- Kreivi oli suuri herra, hänellä oli alueessansa täysi tuomiovalta, +sekä alempi että korkeampi, hän riisti vaatteet kreivinnan päältä, sitoi +hänen kätensä selän taakse ja hirtti hänet lähimäiseen puuhun. + +-- Taivas! Athos! hän oli murhaaja! huudahti d'Artagnan. + +-- Niin, murhaaja, ei sen enempää, sanoi Athos kalpeana kuin kuolema. +Mutta minulta näkyy loppuvan viini. + +Ja Athos otti viimeisen pullon kaulasta kiini, asetti sen huulillensa ja +tyhjensi sen niinkuin tavallisen juomalasin. + +Sitten vaipui hänen päänsä alas kämmenien väliin; d'Artagnan katseli +häntä hämmästyneenä. + +-- Se on opettanut minut erilleni kauniista, runollisista, hempeistä +naisista, sanoi Athos nostaen päätänsä ja aikomatta enää jatkaa kreivin +juttua. Suokoon Jumala sinulle saman opetuksen. Juokaamme! + +-- Hän on siis kuollut? sopersi d'Artagnan... + +-- Niin, saakeli vieköön onkin, sanoi Athos. Mutta ojenna tänne lasiasi. +Eikös tässä enempää jakseta juoda, peijakas soikoon! + +-- Entäs hänen veljensä? jatkoi d'Artagnan arasti. + +-- Hänen veljensä? kertoi Athos. + +-- Niin, se pappi? + +-- Ahaa, niin, minä kuulustelin häntä, hirttääkseni hänet myös, mutta +hän oli pitänyt varansa ja jättänyt pappilansa edellisenä iltana. + +-- Onkos saatu edes tietää kuka tuo onneton oli? + +-- Hän oli luultavasti tuon kaunottaren ensimäinen rakastaja ja +rikostoveri, kelpo mies, joka oli tekeytynyt papiksi, voittaaksensa +lemmittynsä ja saattaaksensa hänet siten turvalliseen asemaan. + +-- Oh, Jumalani! huudahti d'Artagnan, aivan äimistyneenä tuosta +hirveästä tapauksesta. Hän ei voinut enää sietää tuota keskustelua, joka +olisi saattanut hänet vallan mielettömäksi; hän laski päänsä kämmentensä +väliin ja oli nukkuvinansa. + +-- Ei noista nuorista ole juomaan, sanoi Athos katsellen häntä säälillä, +ja tuo on kumminkin mitä parhaimpia!... + + + + +XXVIII. + +Palausmatka. + + +D'Artagnan oli aivan pyöräpäällä Athoksen hirveästä kertomuksesta; ja +monet seikat näyttivät hänestä vielä tuossa puolinaisessa paljastuksessa +hämäriltä; ensinkin oli asian kertonut mies, joka oli kokonaan +juovuksissa, miehelle, joka oli puolijuovuksissa, vaan kuitenkin, +huolimatta siitä sekavuudesta, jonka parin kolmen bourgogne-pullon +höyryt vaikuttavat aivoihin, d'Artagnan herättyään seuraavana aamuna +muisti selvästi Athoksen jokaisen sanan, aivan kuin ne olisivat +piirtyneet hänen mieleensä sitä mukaan kuin ne olivat pudonneet Athoksen +huulilta. Kaikki tuo epätietoisuus oli omiansa herättämään hänessä vaan +yhä suurempaa halua päästä asian perille, jonka vuoksi hän lähti +ystävänsä luokse lujasti päättäneenä uudistaa eilisen keskustelun; mutta +hän tapasi Athoksen kokonaan tyyntyneenä, toisin sanoen, hän oli niin +peräti viisas ja varova ett'ei häneltä saanut enää mitään tietoja +urkituksi. + +Muutoin, kun muskettisoturi oli paiskannut hänelle kättä, ehätti hän +ennen häntä ja lausui: + +-- Minä olin eilen aika juovuksissa, d'Artagnan veikkoseni, sen tunsin +tänä aamuna kielestäni, joka oli vielä paksuna kuin pölkky, ja +valtasuonestani, joka tykytti kovin kiivaasti; lyönpä vetoa, että puhuin +kaiketi tuhansia hullutuksia. + +Ja näin sanoen, silmäsi hän ystäväänsä niin terävästi, että hän joutui +hämille. + +-- Et ensinkään, vastasi d'Artagnan, ja jos oikein muistan, et puhunut +mitään tavallista kummempaa. + +-- Ohoh, sinä hämmästytät minua! Minä luulin kertoneeni sinulle erään +mitä surkeimman historian. + +Ja hän katsoi nuorta miestä ikäänkuin olisi hän tahtonut tirkistää hänen +sydämmensä pohjaan. + +-- Totta tosiaan, sanoi d'Artagnan, näyttääpä siltä kuin minä olisin +ollut enemmän juovuksissa kuin sinä, koska minä en muista mitään. + +Athos ei tyytynyt vielä siihen, vaan sanoi: + +-- Sinä olet kaiketi huomannut, veikkoseni, että jokaisella on oma +päänsä juovuksissa, suruinen tai iloinen; minä olen juovuksissa aina +suruinen ja kun kerta olen humaltunut, saan minä kiihkon kertoa kaikkia +kauheita juttuja mitä minun tyhmä imettäjäni on ajanut kallooni. Se on +minun paha puoleni, pää-vikani, sen myönnän; mutta muutoin kyllä olen +kelpo juomaveikko. + +Athos sanoi kaiken tuon niin luonnollisesti, että d'Artagnan'in vakuutus +alkoi horjua. + +-- Oh! vai niin, no senpä vuoksi todella muistelenkin, sanoi d'Artagnan, +koettaen urkkia totuutta, senpä vuoksi muistelenkin kuin unta, että +puhuimme jotakin hirtetyistä. + +-- Kas niin, siinä sen näet, sanoi Athos kalveten ja koettaen kuitenkin +samalla nauraa, olinhan siitä varma, sillä hirtetyt ovat minun +painajaiseni. + +-- Niin, niin, jatkoi d'Artagnan, ja nyt rupean muistamaan yhä lisää; +olihan puhetta ... kuinkas se olikaan ... olihan puhetta jostakin +naisesta. + +-- Kas niin, vastasi Athos muuttuen lyyjynkarvaiseksi, se on tuo minun +suuri historiani vaaleakiharaisesta naisesta, ja kun minä sitä rupean +kertomaan, on sen merkki että silloin olen uppojuovuksissa. + +-- Aivan oikein, se se oli, sanoi d'Artagnan, kertomus +vaaleakiharaisesta, pulskasta, kauniista, sinisilmäisestä naisesta. + +-- Joka joutui hirteen. + +-- Niin, jonka hirtti hänen puolisonsa, eräs ylhäinen herra sinun +tuttaviasi, jatkoi d'Artagnan tähdäten tarkasti Athosta. + +-- No niin, siitä näet, kuinka helposti toisten salaisuuksia ilmaistaan, +kun ei tiedetä enää mitä puhutaan, sanoi Athos kohauttaen olkapäitänsä, +ikäänkuin hän olisi surkutellut itseään. En totta tosiaan juo enää +itseäni humalaan, se on peräti huono tapa. + +D'Artagnan pysyi vaiti. + +Sitten Athos muuttaen yht'äkkiä puheenaihetta lausui: + +-- Kesken puheen, suuret kiitokset hevosesta, jonka minulle toit. + +-- Onko se mieleisesi? kysyi d'Artagnan. + +-- Kyllä, mutta ei se ollut mikään kestävä hevonen. + +-- Ohoh, siinä petyt; minä olen kulkenut sillä kymmenen peninkulmaa +vähemmässä kuin puolessatoista tunnissa, eikä siitä näkynyt enempää kuin +jos se olisi juossut kertaalleen ympäri Saint-Sulpice'n torin. + +-- Vai niin, mutta melkeinpä saat minun katumaan. + +-- Katumaan? + +-- Niin, minä olen sen menettänyt. + +-- Kuinka niin? + +-- Asia on tämmöinen: tänä aamuna kun heräsin kello kuusi, nukuit sinä +vielä kuin pölkky, ja minä en tiennyt kuinka saisin aikani kulumaan; +olin vielä aivan tylsistyksissäni eilisestä hummaamisesta; menin alas +suureen saliin ja tapasin siellä toisen noita meidän englantilaisia, +joka hieroi hevoskauppaa erään hevoshuijarin kanssa, hänen oma hevosensa +oli näet eilen kuollut verikohtaukseen. Minä lähestyin häntä ja kun näin +hänen tarjoovan sata pistole'a eräästä ruunikosta, sanoin minä hänelle: +hiisi vieköön, minulla on myöskin hevonen kaupaksi! + +-- Ja sangen kaunispa onkin, sanoi hän, minä näin sen eilen kun +ystävänne palvelija sitä talutteli. + +-- Pidättekö sitä sadan pistole'n arvoisena? + +-- Kyllä, ja tahdotteko antaa sen minulle siitä hinnasta? + +-- En, mutta minä pelaan siitä kanssanne. + +-- Pelaatteko siitä? + +-- Pelaan. + +-- Millä? + +-- Kuutioilla. + +-- Sanottu kuin tehty; ja minä menetin hevosen. Mutta huomaa, jatkoi +Athos, minä voitin takaisin loimen. + +D'Artagnan näytti sangen tyytymättömältä. + +-- Pahoittaako se mieltäsi? kysyi Athos. + +-- Kylläpä pahoittaa, se täytyy minun tunnustaa, vastasi d'Artagnan; tuo +hevonen olisi ollut sodassa meillä hyvänä tuntomerkkinä; se oli lahja, +muisto. Athos, pahasti teit. + +-- Oh, veikkoseni, asetuppas minun sijalleni, sanoi muskettisoturi; +minulla oli ensinkin niin vietävän ikävä, ja sitten toiseksi, minä en, +totta puhuen, ensinkään pidä englantilaisista hevosista. Ja sitten +vielä, jos tuntemisesta on kysymys, niin siihenhän satulakin jo riittää; +se pistää kyllä huomioon. Mitä hevoseen tulee, me kyllä keksimme jotakin +syytä sen katoamiseen. Saakeli vieköön! hevonenhan on kuolevainen; +ajatteleppas jos minun olisi lapautunut tai saanut räkätaudin? + +D'Artagnan oli vielä nyreissään. + +-- Mieltäni pahoittaa, jatkoi Athos, että sinä näytät pitävän niin +paljon noista eläimistä, sillä minun kertomukseni ei ole vielä lopussa. + +-- Mitä sinä sitten vielä olet tehnyt? + +-- Menetettyäni hevoseni, yhdeksällä kymmentä vastaan, (kaunis heitto!) +pisti päähäni pelata sinun hevosestasi. + +-- Vai niin, mutta toivoakseni pysähdyit sinä vaan tuohon päähänpistoon. + +-- En ensinkään, vaan panin aikomukseni heti kohta toimeen. + +-- Elä nyt hiidessä! huudahti d'Artagnan levottomana. + +-- Minä pelasin ja menetin. + +-- Minun hevoseni? + +-- Sinun hevosesi: seitsemän kahdeksaa vastaan, "silmällä petti" ... +tunnethan tuon puheenparren. + +-- Athos, sinä et ole täydessä älyssäsi, sen vannon! + +-- Veikkoseni, eilen, kun kerroin tyhmiä historioitani, olisi minulle +pitänyt tuo sanoa, vaan ei tänäpäivänä. Minä menetin siis hevosen +kaikkine kamsuineen. + +-- Mutta tuohan on kauheata! + +-- Maltahan, et vielä ole kuullut kaikkea; minä olisin oiva pelaaja, +ell'en minä olisi niin hellittämätön; mutta minä olen hellittämätön, +aivan niinkuin juomisessanikin; minä jatkoin siis... + +-- Mutta mitä sinä enää saatoit pelata, kun sinulla ei enää mitään +ollut? + +-- Kyllä sentään, kyllä sentään, veikkoseni; vielähän meillä oli jälellä +tuo timanttisormus, joka säihkyy sormessasi ja jonka minä eilen +huomasin. + +-- Tämä timanttisormus, huudahti d'Artagnan, peittäen pikaisesti +sormuksen kädellänsä. + +-- Ja kun minä olen timanttien tuntija, minulla kun on itsellänikin +niitä ollut muutamia, arvostelin sen tuhanneksi pistole'ksi. + +-- Minä toivon toki, sanoi vakavasti d'Artagnan puolikuolleena kauhusta, +ett'et sinä ole maininnut sanaakaan minun timanttisormuksestani? + +-- Päin vastoin, veikkoseni; ymmärräthän, että tuo timantti oli meidän +ainoa apumme: sillä saatoin minä voittaa takaisin hevosemme valjaineen +päivineen ja siihen lisäksi matkarahat. + +-- Athos, sinä saat minun vapisemaan! huudahti d'Artagnan. + +-- Minä puhuin siis tuosta timantista pelitoverilleni, joka myöskin oli +sen huomannut. Mitäs saakelia sinä veikkoseni pidät sormessasi +tuommoista taivaan tähteä, ja sitten vielä vaadit ett'ei sitä +huomattaisi! Mahdotonta! + +-- Jatka veikkonen, jatka! kiiruhti d'Artagnan, sillä totta tosiaan, +kylmäverisyydelläsi kidutat minut kuoliaaksi! + +-- Me jaoimme tuon timantin kymmeneen sadan pistole'n suuruiseen +osuuteen. + +-- Ah! sinä tahdot piloillasi koetella minua? sanoi d'Artagnan, jota +viha alkoi tarttua tukkaan niinkuin Minerva Akilley'tä Iliadissa. + +-- En, saakeli vieköön, laskekkaan pilaa! olisinpa tahtonut nähdä sinua +minun tilassani! viiteentoista päivään en ollut nähnyt mitään +ihmiskasvoja ja olin tulemaisillani hupsuksi tuosta alinomaisesta +seurustelemisesta pelkkien pullojen kanssa. + +-- Se ei ole mikään syy mennä pelaamaan minun timanttiani, vastasi +d'Artagnan puristaen nyrkkiänsä suonenvedon tapaisesti. + +-- Kuuntelehan toki loppuun; kymmenen sadan pistole'n suuruista osaa, +jokainen kymmenessä heitossa; kolmessatoista heitossa menetin minä +kaikki, kolmessatoista heitossa: luku 13 on minulle aina onneton, sehän +oli 13 päivänä heinäkuuta kuin... + +-- Tuhannen tulimaista! huudahti d'Artagnan nousten pöydästä, +tämänpäiväinen historiasi saattaa minut unhottamaan eilisen. + +-- Ole kärsivällinen, sanoi Athos, minulla on eräs tuuma. Englantilainen +on omituinen mies, minä näin hänen tänä aamuna puhuvan Grimaud'in +kanssa, ja Grimaud ilmoitti minulle englantilaisen kehoittaneen häntä +rupeamaan palvelukseensa. Minä pelasin Grimaud'ista, tuosta hiljaisesta +Grimaud'ista, kymmenessä osuudessa. + +-- No mene nyt jo männikköön! huudahti d'Artagnan, purskahtaen nauramaan +vastoin tahtoansa. + +-- Grimaud'ista itsestänsä, ymmärrätkö! ja kymmenellä osuudella +Grimaud'ia, joka ei kokonaisuudessansa maksa puolta tukaattia, voitin +minä takaisin timantin. Sanoppas sitten, eikö itsepintaisuus ole avu. + +-- Tämä on, todentotta, peräti hullua! huudahti d'Artagnan lohduttuneena +ja naurusta pidellen kupeitansa. + +-- Ymmärräthän että kun tunsin olevani voittamisen vauhdissa, rupesin +taas pelaamaan timantista. + +-- Oh, perhana, sanoi d'Artagnan synkistyen uudestaan. + +-- Minä voitin takaisin ensin sinun valjaasi, sitten sinun hevosesi, +sitten oman hevoseni ja sitten menetin ne kaikki toistamiseen. Lyhyesti +kertoen, minä olen voittanut takaisin sinun valjaasi, ja sitten omani. +Ja siinä ollaan nyt. Se oli oivallinen heitto; minä pysähdyinkin siihen. + +D'Artagnan hengitti niin paljon keveämmin kuin jos koko ravintola olisi +nostettu hänen rintansa päältä. + +-- Entäs timantti, jääkös se minulle? kysyi hän pelonalaisesti. + +-- Aivan koskemattomana, veikkoseni; siihen lisäksi sekä sinun että +minun kameelini valjaat. + +-- Mutta mitäs me teemme valjailla ilman hevositta? + +-- Minulla on juuri omat tuumani niistä. + +-- Athos, sinä saatat minut vapisemaan. + +-- Kuulehan, d'Artagnan veikkoseni, sinä et ole pelannut kaukaan aikaan, +minä tiedän sen, sinulla on siis varmaan hyvä onni. + +-- Mitä sitten? + +-- Mitäkö sitten! englantilainen toverineen on vielä täällä. Minä +huomasin, että hän suuresti ikävöi saada valjaita, sinä taas puolestasi +näytät ikävöivän hevostasi. Sinun sijassasi minä pelaisin valjaasi +hevosta vastaan. + +-- Mutta jos hän ei tahdo yksiä valjaita. + +-- Pelaa molemmat, hemmetissä! minä en ole semmoinen oman kontin katsoja +kuin sinä. + +-- Tekisitkö sinä niin? sanoi d'Artagnan kahdella päällä, niin paljo +alkoi Athoksen osoittama luottamus tietämättänsä häneen vaikuttaa. + +-- Kunniani kautta, yhdessä heitossa! + +-- Mutta kun hevoset ovat menetetyt, tahtoisin minä kaikin mokomin +säilyttää toki valjaat. + +-- Pelaa sitten timantistasi. + +-- Oh, se on vallan toinen asia; en koskaan, en milloinkaan. + +-- Saakeli, sanoi Athos, minä ehdottaisin siis, että pelaisit +Planchet'ista, vaan kun semmoista on jo pelattu, ehk'eipä englantilainen +enää tahtoisi. + +-- Athos veikkoseni, sanoi d'Artagnan, minusta on parasta ett'en pelaa +mitään. + +-- Se on vahinko, sanoi Athos kylmästi, englantilainen on täynnä +pistole'ja. Koeta nyt hiidessä edes yksi heitto; yksi heitto on pian +tehty. + +-- Vaan jos menetän? + +-- Sinä voitat. + +-- Vaan entä jos menetän? + +-- No niin, silloin annat valjaasi. + +-- Menkööt yhdessä heitossa, sanoi d'Artagnan. + +Athos meni hakemaan englantilaista käsiin ja löysikin hänet tallissa, +jossa hän katseli valjaita halukkailla silmin. Tilaisuus oli hyvä. Hän +teki ehdotuksensa: kahdet valjaat yhtä hevosta tai sataa pistole'a +vastaan, kumpaista hyvänsä. Englantilainen laski lukua kiiruusti: kahdet +valjaat maksoivat kolmesataa pistole'a yhteensä; hän suostui +ehdotukseen. + +D'Artagnan heitti vapisten kuutiot ja sai luvun kolme; hänen kalpeutensa +säikähdytti Athosta, joka siihen sanoi vaan: + +-- Huono heitto, veikkoseni; hevoset ovat teidän, herra, täysine +valjaineen. + +Englantilainen riemuitsevana ei edes huolinut puistella kuutioita, vaan +heitti ne pöydälle katsomatta sinne päinkään, niin varma oli hän +voitostaan; d'Artagnan oli kääntynyt poispäin kätkeäksensä +mielipahaansa. + +-- Kas niin, kas niin, sanoi Athos levollisena, tuo heitto on sangen +harvinainen, minä en ole nähnyt sitä kuin neljä kertaa elämässäni: kaksi +ykköstä! + +Englantilainen katsoi hämmästyneenä; d'Artagnan kääntyi myös pöytään +päin, mielihyvillään. + +-- Niin, jatkoi Athos, neljä kertaa vaan: kerran herra de Créquy'n +luona; toisen kerran minun luonani maalla, linnassani ... silloinkuin +minulla oli linna; kolmannen kerran herra de Tréville'n luona, jossa se +hämmästytti meitä kaikkia; ja vihdoin neljännen kerran kapakassa, +jolloin se sattui minulle ja menetin sillä sata louisdor'ia ja yhden +illallisen. + +-- Siis ottaa herra takaisin hevosensa, sanoi englantilainen. + +-- Tietysti, sanoi d'Artagnan. + +-- Se jätetään teidän palvelijallenne, herra. + +-- Malttakaa silmänräpäys, sanoi Athos; teidän luvallanne, herra, pyydän +saada virkkaa muutaman sanan ystävälleni. + +-- Virkkakaa vaan. + +-- Athos veti d'Artagnan'in vähän syrjälle. + +-- No mitä nyt! sanoi d'Artagnan, mitä vielä tahdot, kiusaaja, tahdot +kai minua vielä pelaamaan, eikö niin? + +-- En, tahdon vaan sinua vähän miettimään. + +-- Mitä? + +-- Sinä aiot ottaa hevosen, eikö niin? + +-- Epäilemättä. + +-- Hullusti teet, minä ottaisin ennemmin sata pistole'a; tiedäthän +pelanneesi valjaat hevosta tai sataa pistole'a vastaan, oman valintasi +mukaan. + +-- Kyllä. + +-- Minä ottaisin nuo sata pistole'a. + +-- No niin, mutta minä otan hevosen. + +-- Hullusti teet, sen sanon vieläkin; mitä me kaksi teemme yhdellä +hevosella? minä en voi istua takanasi lautasella, näyttäisimmehän kovin +hullunkurisilta; etkä sinä voi masentaa minua niin kovasti, että +ratsastaisit rinnallani pulskalla sotaorhillasi. Minä ottaisin +hetkeäkään arvelematta nuo sata pistole'a, me näet tarvitsemme rahaa +Pariisiin palataksemme. + +-- Minä pysyn kiini hevosessa, Athos. + +-- Ja hullusti teet, ystäväni; hevonen horjahtaa syrjään, hevonen +nuljahtaa, niukauttaa jalkansa, hän syö ruuhesta, josta ennen on syönyt +kapinen hevonen: siinä on sitten hevonen, tai paremmin sanoen, sata +pistole'a mennyttä kalua: haltijan täytyy elättää hevosensa, kun sitä +vastoin sata pistole'a elättävät haltijansa. + +-- Mutta kuinkas me palaamme sitten? + +-- Lakeijaimme hevosilla, hemmetissä! kyllähän meidät olennostamme aina +toki tunnetaan herrasmiehiksi. + +-- Kaunis näky todella, kun me istumme hevoskäpykkäin selässä samalla +kuin Aramis ja Porthos upeilevat komeilla orhillansa! + +-- Aramis! Porthos! huudahti Athos ja herahti nauramaan. + +-- Mitä? kysyi d'Artagnan, joka ei ensinkään tajunnut ystävänsä +iloisuutta. + +-- Hyvä, hyvä, jatkakaamme, sanoi Athos. + +-- Mitä ajattelet siis?... + +-- Että sinun on ottaminen nuo sata pistole'a, d'Artagnan; sadalla +pistole'lla me juhlailemme tämän kuun loppuun; me olemme kärsineet +rasitusta ja vaivoja, näethän, ja hyvä on levätä hieman. + +-- Levätä! oh, ei veikkonen, niinpian kuin tulen Pariisiin, rupean +etsimään rouva Bonacieux-parkaa. + +-- No niin, luuletko että sinulla siinä toimessa on niin suurta hyötyä +hevosesta kuin hyvistä louisdor'eista? ota sinä vaan nuo sata pistole'a, +ystäväni, ota vaan nuo sata pistole'a. + +D'Artagnan ei tarvinnut muuta kuin yhden syyn antaaksensa myöten. Tuo +mainittu oli hänestä oivallinen. Sitä paitsi pelkäsi hän kauvemmin +vastustellessaan näyttävänsä Athoksen silmissä itsekkäältä; hän antoi +siis mukaa ja valitsi nuo sata pistole'a, jotka englantilainen luki +pöytään heti paikalla. + +Sitten ruvettiin tuumimaan vaan lähtöä. Isännän kanssa solmittu rauha +maksoi, paitsi Athoksen vanhaa hevosta, kuusi pistole'a; d'Artagnan ja +Athos ottivat Planchet'in ja Grimaud'in hevoset, ja nuo molemmat +palvelijat lähtivät jalkapatikassa, kantaen satuloita päänsä päällä. + +Vaikka ystävysten ratsastus kävi nyt huononpuolisesti, jätättivät he +pian lakeijansa ja tulivat Crévecoeur'iin. Jo kaukaa huomasivat he +Aramiksen alakuloisena istuvan ikkunassa kyynäspäänsä varassa ja +katselevan kuinka pöly kohosi kaukana tiellä. + +-- Hohoi, Aramis! mitä pirua sinä siinä teet? huusivat ystävykset yhteen +ääneen. + +-- Ah, sinähän se olet, d'Artagnan, sinähän se olet, Athos, vastasi +nuori mies: minä ajattelin tässä, kuinka pian maailman hyvyys hupenee, +ja minun englantilainen hevoseni, joka karkasi ja hävisi tuonne +pölypilven keskelle, oli minulle elävä kuva maallisten tavarain +katoovaisuudesta. Itse elämänkin voi sulkea näihin kolmeen sanaan: +_Erat, est, fuit_. + +-- Mitä tämä oikeastaan tietää? kysyi d'Artagnan joka alkoi aavistaa +asian oikeaa laitaa. + +-- Se tietää, että minä vast'ikään tein tyhmän kaupan: kuusikymmentä +louisdor'ia hevosesta, joka voi päästä korkeintaan viisi lieu'tä +päivässä semmoisella juoksulla johon se kykenee. + +D'Artagnan ja Athos rähähtivät nauramaan. + +-- D'Artagnan veikkoseni, sanoi Aramis, elä suutu minuun, minä pyydän, +hädällä ei ole lakia; sitä paitsi olen jo saanut rangaistukseni, sillä +hevoshuijari petti minua vähintään viidelläkymmenellä louisdor'illa. Ah, +tepä olette säästeliäitä! kuljette lakeijanne hevosilla ja annatte +taluttaa koruhevosianne hiljalleen ja pieniä taipaleita päivässä. + +Samassa pysähtyivät eräät vankkurit, jotka hetkistä ennen olivat +näkyneet Amiens'ista päin tulevalla tiellä, ja vaunuista nähtiin +laskeutuvan Grimaud'in ja Planchet'in, satulat pään päällä. Vankkurit +olivat tyhjiltään palaamassa Pariisiin, ja nuo molemmat lakeijat olivat +kuljetusmaksuksi pitkin matkaa kostutelleet ajomiehen kurkkua. + +-- Mitä tuo on? kysyi Aramis nähdessään heidät; ei muuta kuin satulat? + +-- Ymmärrätkös nyt? sanoi Athos. + +-- Ystäväni, juuri niinkuin minunkin. Minä näet pidätin myös valjaat, +vaistomaisesti. Hohoi, Bazin, vie minun satulani tuonne toisten luokse. + +-- Ja minnekkäs sinun kirkkoherrasi joutuivat? kysyi d'Artagnan. + +-- Veikkoseni, minä pyysin heidät päivälliselle seuraavaksi päiväksi, +sanoi Aramis; täällä on, ohimennen mainiten, erittäin hyviä viinejä; +minä juotin ukot aika liehkaan, ja silloin kirkkoherra kielsi minua +heittämästä sotilaskauhtanaani ja jesuitti pyysi minun tekemään +hänestäkin muskettisoturin. + +-- Ilman teesiä, huusi d'Artagnan, ilman teesiä! minä pyydän jättämään +pois teesit! + +-- Siitä saakka, jatkoi Aramis, elän minä sangen miellyttävää elämää. +Olen alkanut sepittää runoelmaa yksitavuisista säkeistä; se on sangen +vaikeata, mutta kaikkien asioiden ansio on juuri niiden vaikeus. Aine on +mainio, minä luen teille ensimäisen laulun, siinä on neljä sataa värsyä +ja kestää yhden minuutin. + +-- Aramis veikkoseni, sanoi d'Artagnan, joka inhosi melkein yhtä paljon +runoja kuin latinaakin, lisää vaikeuden ansioon vielä lyhyys, niin saat +olla varma että runollasi on ainakin kaksi ansiota. + +-- Sitä paitsi, jatkoi Aramis, huokuu siitä puhdas tunne, saattepa +nähdä. No niin, mutta ystäväni, me palaamme siis Pariisiin? Mainiota, +minä olen valmis lähtemään; saamme siis kohta nähdä kelpo Porthoksenkin, +sitä parempi. Ettekö luule minun ikävöineen tuota suurta hupakkoa? Hän +ei vaan olisi myynytkään hevostansa, vaikka siitä olisi tarjottu +kuningaskuntaa. Tahtoisinpa nähdä jo häntä komean hevosensa satulassa. +Hän näyttää Suur'-Mogul'ilta, siitä olen varma. + +Pysähdyttiin puoleksi tunniksi, että hevoset saisivat puhaltaa; Aramis +suoritti tilinsä ravintolaan, sijoitti Bazin'in vankkureihin toveriensa +seuraan, ja nyt lähdettiin Porthosta perustelemaan. + +Hänet tavattiin jaloillaan, vähemmin kalpeana kuin d'Artagnan'in ensi +käynnillä, ja istuvana pöydän ääressä jossa, vaikka hän oli yksinään, +oli päivällinen neljälle hengelle; päivällisravintona oli taidokkaasti +valmistettua lihapaistia, valituita viinejä ja erinomaisia hedelmiä. + +-- Oh, hiisi! sanoi hän nousten seisovilleen, tulettepa hyvään aikaan, +veikkoset, minä juuri alotin lientä, ja te tulette nyt syömään +päivällistä kanssani. + +-- Ohoo! sanoi d'Artagnan, ei suinkaan Mousqueton liene mahtanut +pyydystää lassollansa tuommoisia pulloja? entäs tuota juottovasikkaa ja +häränpaistia... + +-- Minä vahvistan voimiani, sanoi Porthos, ei mikään heikonna ihmistä +niin kuin nuo saakelin niukahdukset; onko sinulla ollut koskaan +niukahdusta, Athos? + +-- Ei koskaan; muistan vaan kerran eräässä ottelussa Ferou'n kadulla +saaneeni miekanpiston, joka pariksi kolmeksi viikoksi teki minuun juuri +samallaisen vaikutuksen. + +-- Mutta tämä päivällinen ei kaiketi liene aiottu yksin sinua varten, +Porthos veikkoseni? sanoi Aramis. + +-- Ei, sanoi Porthos; odotin naapuristosta muutamia herroja, jotka juuri +lähettivät sanan ett'eivät he tulekkaan; istukaa te heidän sijallensa, +en minä menetä vaihtokaupassa. Hohoi! Mousqueton, istumia ja toinen +mokoma lisää pulloja! + +-- Tiedättekö, mitä tässä syödään? kysyi Athos kymmenen minuutin +kuluttua. + +-- No hiidessä! vastasi d'Artagnan, juottovasikkaa ja... + +-- Ja lampaanpaistia, jatkoi Porthos. + +-- Ja lintupaistia, virkkoi Aramis. + +-- Erhetystä! te syötte, hyvät herrat, sanoi Athos painavasti, te syötte +hevosta. + +-- Elä hemmetissä! sanoi d'Artagnan. + +-- Hevosta! huudahti Aramis irvistellen. + +Porthos ei virkkanut mitään. + +-- Niin hevosta se on; eikös niin, Porthos, emmekös syö hevosta? Ehkäpä +satulaa myös! + +-- Ei, hyvät herrat, kyllä satula on jälellä, sanoi Porthos. + +-- No totta tosiaan, nyt olemme yhtä hyviä kaikki, sanoi Aramis: +voisippa luulla, että olemme ennakolta suostuneet. + +-- Mitäs minun oli tekeminen, sanoi Porthos, hevonen herätti kateutta +kaikissa, jotka kävivät luonani, enkä minä tahtonut heitä loukata. + +-- No, ja sinun herttuattaresi on yhä vielä vaan kylpemässä, vai kuinka? +kysyi d'Artagnan. + +-- Yhä vielä, vastasi Porthos. No niin, asia on semmoinen, että +paikkakunnan maaherra, juuri yksi niitä herroja, joita odotin tänään +päivällisille, näytti niin kovin haluavan hevostani, että minä lahjoitin +sen hänelle. + +-- Lahjoitit hänelle! huudahti d'Artagnan. + +-- Niin, luoja nähköön! lahjoitin, se on sanani, vakuutti Porthos, sillä +hevonen maksoi varsinkin sata viisi kymmentä louisdor'ia ja tuo +kitupiikki ei tahtonut minulle maksaa enempää kuin kahdeksankymmentä. + +-- Ilmanko satulaa? kysyi Aramis. + +-- Niin, ilman satulaa. + +-- Te huomaatte, hyvät herrat, sanoi Athos että Porthos on tehnyt +parhaimmat asiat meistä kaikista. + +Syntyi aika naurun rähinä, joka saattoi Porthos-paran aivan pyörälle; +mutta hänelle selitettiin kohta syy siihen, ja Porthos tapansa mukaan +yhtyi siihen suuriäänisesti. + +-- Niin että me olemme kaikki hyvissä rahoissa, sanoi d'Artagnan. + +-- En minä ainakaan, sanoi Athos; minusta oli Aramiksen espanjalainen +viini niin hyvää, että minä panetin lakeijaimme vankkureihin +kuusikymmentä pulloa, ja se vei kukkaroni jotenkin kuiviin. + +-- Ja minä, sanoi Aramis, aatelkaas, lahjoitin rahani viimeiseen ropoon +saakka Montdidier'in kirkolle ja Amiens'in jesuitoille. + +-- Ja minä taas, sanoi Porthos, luuletteko ett'ei niukahdukseni mitään +maksanut? puhumattakaan Mousqueton'in haavasta, jonka vuoksi minun +täytyi käyttää täällä kahdesti päivässä haavalääkäriä, joka maksatti +minulle käyntinsä kaksinkertaisesti, hän kun muka, heittiö, on ottanut +luodin semmoiseen paikkaan ruumistansa, jota tavallisesti näytetään vaan +apteekkareille; minä olenkin kieltänyt häntä antamasta täst'edes +haavoittaa itseänsä. + +-- Vai niin, vai niin, sanoi Athos hymyillen salavihkaa d'Artagnan'ille +ja Aramikselle, kyllä näen, että olet menetellyt ylevästi tuota +poika-parkaa kohtaan; se on kelpo isännän mukaista. + +-- Lyhyesti, jatkoi Porthos, suoritettuani kaikki maksuni, jää minulle +joku kolmekymmentä écu'tä. + +-- Ja minulle kymmenkunta pistole'a, sanoi Aramis. + +-- No niin, no niin, sanoi Athos, näyttää siltä kuin me olisimme tässä +joukossa Kroisoksia. Kuinka paljo sinulla on jälellä sadasta +pistole'stasi, d'Artagnan. + +-- Minun sadasta pistole'stani? Ensinkin annoin sinulle viisikymmentä. + +-- Luuletko niin? + +-- Tottahan hiidessä! + +-- Aa, se on totta, nyt muistan. + +-- Sitten annoin ravintolan isännälle kuusi. + +-- Mikä elukka tuo isäntä! Miksi annoit hänelle kuusi pistole'a? + +-- Itsehän käskit ne minun antamaan. + +-- Aivan oikein, minä olen liian hyvä; lyhyesti: kuinka paljo on +jälellä? + +-- Kaksikymmentä viisi pistole'a, sanoi d'Artagnan. + +-- Ja minulla, sanoi Athos, vetäen vähän pientä rahaa taskustaan, +minulla... + +-- Ei ole mitään? + +-- Ei, kunniani kautta, tai ainakin niin vähä, ett'ei sitä kannata ottaa +lukuun. + +-- No niin, lasketaanpa, kuinka paljo meillä on yhteensä. + +-- Porthos? + +-- Kolmekymmentä écu'tä. + +-- Aramis? + +-- Kymmenen pistole'a. + +-- Ja sinulla, d'Artagnan? + +-- Kaksikymmentä viisi. + +-- Ja kaikki se yhteensä? kysyi Athos. + +-- Neljäsataa seitsemänkymmentä viisi livre'ä, sanoi d'Artagnan, joka +laski kuni Archimedes. + +-- Pariisiin tultuamme on meillä vielä neljä sataa, sanoi Porthos, ja +satulat lisäksi. Mutta syökäämme nyt päivällistä, muutoin se jäähtyy. + +Neljä ystävystä, rauhoittuneena tulevaisuuden suhteen, söivät nyt vankan +päivällisen, jonka jäännökset annettiin Mousqueton'ille, Bazin'ille, +Planchet'ille ja Grimaud'ille. + +Pariisiin tultua tapasi d'Artagnan pöydällänsä kirjeen herra de +Tréville'ltä, joka ilmoitti hänelle, että kuningas hänen pyynnöstään oli +suonut hänelle luvan päästä muskettisoturiksi. + +Koska tämä oli kaikki mitä d'Artagnan oli maailmassa halunnut, +lukuunottamatta tietysti rouva Bonacieux'in löytämistä, hyökkäsi hän +ilon vimmassa tovereittensa luokse, joista hän puoli tuntia ennen oli +eronnut ja jotka hän tapasi sangen alakuloisina ja miettiväisinä. He +olivat kokoontuneet neuvotteluun Athoksen luokse, mikä aina oli sen +merkki, että oli tärkeitä asioita tuumittavana. + +Herra de Tréville oli juuri ilmoittanut heille, että koska Hänen +Majesteettinsa oli päättänyt alottaa sodan ensimäisenä päivänä +Toukokuuta, heidän tulisi tuota pikaa laittaa kuntoon sotavaruksensa. + +Neljä filosoofia katseli toinen toistansa aivan ällistyneinä; herra de +Tréville ei laskenut leikkiä, kun sotilaskuri oli kysymyksessä. + +-- Ja kuinka paljon tarvitsette sotavaruksiinne; kysyi d'Artagnan. + +-- Oh, se ei maksa vaivaa puhua, me teimme juuri suunnitelman +spartalaisella kitsaudella ja havaitsimme tarvitsevamme jokainen tuhat +viisisataa livre'ä. + +-- Neljä kertaa tuhat viisisataa tekee yhteensä kuusi tuhatta livre'ä, +sanoi Athos. + +-- Minun arvellakseni, sanoi d'Artagnan, tuhat livre'ä kutakin +kohden riittäisi; tosin minä en puhu spartalaisittain vaan +prokuraattorittain... + +Sana prokuraattori herätti Porthoksen. + +-- Malttakaas, minun johtuu mieleeni eräs keino, sanoi hän. + +-- Siinä on jo jotakin; minulla ei ole keinon vilahdustakaan, sanoi +kylmästi Athos; mutta d'Artagnan, hyvät herrat, on tullut vallan +hupsuksi siitä ilosta, että vastaisuudessa saa kuulua meidän joukkoomme. +Tuhat livre'ä! minun täytyy tunnustaa, että minä puolestani jo yksin +tarvitsen kaksi tuhatta. + +-- Neljä kertaa kaksi on kahdeksan, sanoi Aramis; me tarvitsemme siis +kahdeksan tuhatta livre'ä sotavaruksiamme varten, joita meillä jo on +satulat. + +-- Ja siihen lisäksi, sanoi Athos, odotettuaan siksi kunnes d'Artagnan, +joka meni kiittämään herra de Tréville'ä, oli sulkenut oven jälkeensä, +siihen lisäksi meillä on tuo kaunis timantti, joka loistelee ystävämme +sormessa. D'Artagnan on, saakeli soikoon, liian hyvä toveri jättääksensä +veikkojansa pulaan, koska hänellä on sakarisormessa kuninkaan +muistoraha. + + + + +XXIX. + +Mylady. + + +D'Artagnan oli käydessään herra de Tréville'n luona tiedustellut myöskin +rouva Bonacieux'istä, mutta mitään valaisevia tietoja ei hän ollut +saanut. Herra de Tréville oli kyllä puhunut kuningattaren kanssa +asiasta; kuningatar ei tiennyt missä nuori kauppiaan vaimo oli, vaan hän +oli luvannut tiedustella häntä. Tuo lupaus oli kumminkin sangen +epävakainen, eikä ollut d'Artagnan'ille suureksi lohdutukseksi. + +Tähän lisäksi oli d'Artagnan'illa, niinkuin hänen kolmella ystävällänsä +hankkiminen varoja sotavaruksiansa varten. Athos yksin vaan ei +liikahtanut huoneestaan; hän oli vannonut, ett'ei hän panisi rikkaa +ristiin siinä suhteessa. Mutta nuo muut kolme olivat aamusta iltaan +liikkeessä. Jo ani varhain lähtivät he ulos ja myöhään illalla palasivat +he kotiin. He vaeltelivat pitkin katuja, tarkastellen jokaista +katukiveäkin, nähdäkseen, eikö joku kulkija olisi sattunut pudottamaan +kukkaroansa. Ja kun he kohtasivat milloin toisiansa, silmäsivät he +epätoivoisina toisiinsa, joka merkitsi: etkö ole mitään vielä löytänyt? + +Kun d'Artagnan eräänä päivänä tämmöisillä vaelluksillaan sattui +Saint-Leu'n kirkon luokse, jossa jumalanpalvelusta parhaillaan +pidettiin, herätti hänen huomiotansa eräs ylhäinen nainen, joka juuri +astui alas kirkon portaita, jälessä pieni neekeripoika kantaen punaista +rukoustyynyä, ja kamarineitsyt rukouskirja kädessä. Ensi silmäyksellä +tunsi hän tuon kirkosta-tulijan samaksi naiseksi, jota hän ensi kerran +oli nähnyt Meung'issä ja kuullut puhuteltavan mylady'n nimellä, ja josta +hän oli nähnyt vilahduksen Lontoo-matkallansa, juuri sieltä lähtiessään. + +Nainen astui vaunuihin, jotka odottivat kirkon edustalla ja d'Artagnan +kuuli hänen antavan kuskille käskyn ajaa Saint-Germain'iin. + +Hän päätti nyt ottaa tarkemman selon tuosta salaperäisestä naisesta. +Mutta hän havaitsi turhaksi koettaakkaan jalkaisin seurata kahden ripeän +hevosen vetämiä vaunuja, ja kääntyi sen vuoksi rientämään kiiruusti +Férou'n kadulle. + +Seine'n kadulla kohtasi hän Planchet'in, joka oli seisattunut erään +leipuripuodin edustalle ja katseli siinä viehättäviä leivoksia +halullisilla silmillä. + +Hän käski Planchet'in mennä joutuun herra de Tréville'n talliin +satuloimaan kaksi hevosta, toisen hänelle, toisen itselleen, ja tulla +tapaamaan häntä Athoksen luota. Herra de Tréville oli antanut hänelle +ainaisen luvan käyttää hänen hevosiansa mielin määrin. + +Planchet riensi Colombier'in kadulle ja d'Artagnan Ferou'n kadulle. +Athos oli kotonaan, ja istui parhaillaan surumielin tyhjentämässä erästä +pulloa tuota kuuluisata Espanjan viiniä, jota hän oli tuonut mukanaan +Pikardia-matkaltansa. Hän viittasi Grimaud'ille tuomaan lasin +d'Artagnan'ille, ja Grimaud totteli totuttuun tapaansa. + +D'Artagnan aikoi juuri ruveta kertomaan Athokselle, mitä hän oli nähnyt +kirkon luona, kun samassa tuokiossa Planchet pisti päänsä ovesta sisään +ja ilmoitti herrallensa, että ne kaksi hevosta olivat valmiina. + +-- Mitkä hevoset? kysyi Athos. + +-- Kaksi hevosta, jotka herra de Tréville lainasi minulle mennäkseni +käymään Saint-Germain'issä. + +-- Mitä sinulla on Saint-Germain'iin asiaa? kysyi Athos. + +Silloin kertoi d'Artagnan tuon kohtauksensa, ja kuinka hän oli nyt +löytänyt tuon naisen, joka samoinkuin tuo mustaviittainen mies, oli +lakkaamatta hänen ajatuksiensa esineenä. + +-- Toisin sanoen, että sinä olet rakastunut häneen niinkuin äskettäin +rouva Bonacieux'iin, sanoi Athos kohauttaen olkapäitänsä +ylenkatseellisesti, ikäänkuin hän olisi surkutellut moista ihmisellistä +heikkoutta. + +-- Minäkö! en suinkaan! huudahti d'Artagnan. Minä olen vaan utelias +saamaan selkoa tuon naisen salaperäisyydestä. En tiedä minkä vuoksi, +vaan minusta tuntuu, niinkuin tuolla naisella, vaikka hän onkin minulle +vallan tuntematon ja minä samoin hänelle, olisi joku vaikutus minun +elämääni. + +-- No niin, sinä olet oikeassa, sanoi Athos, minä en tunne yhtään +naista, jota maksaisi vaivaa etsiä, kun hän on kerta kadonnut. Rouva +Bonacieux on kadonnut, sitä pahempi hänelle, jos hän vielä ilmestyy +takaisin. + +-- Ei, Athos, ei niin, sinä erhetyt, sanoi d'Artagnan; minä rakastan +Constance-parkaani enemmän kuin koskaan, ja jos vaan tietäisin missä hän +on, vaikka hän olisi toisessa maailman ääressä, rientäisin minä +pelastamaan häntä vihollistensa käsistä; mutta minä en tiedä, kaikki +kuulustelemiseni ovat olleet turhat. Mitäs tässä siis on tekeminen, +täytyyhän haihdutella huoliansa. + +-- Haihduttele vaan huoliasi mylady'n kanssa, rakas d'Artagnan; minä +suon sen sydämmestäni, jos se sinua huvittaa. + +-- Kuulehan, Athos, sanoi d'Artagnan, sen sijaan että istut täällä juuri +kuin vankina, nouse hevosen selkään ja tule kanssani käymään +Saint-Germain'issä. + +-- Veikkoseni, vastasi Athos, minä ratsastan omilla hevosillani, kun +minulla on, ja kun ei ole, kävelen jalkasin. + +-- No niin, vastasi d'Artagnan hymyillen Athoksen jörömäisyydelle, joka, +jos sitä olisi osoittanut toinen mies, olisi varmaankin häntä loukannut; +minä en ole niin ylpeä, minä ratsastan sillä minkä käsiini saan. Siis, +hyvästi näkemään asti, rakas Athos veikkoseni. + +-- Hyvästi, sanoi muskettisoturi viitaten Grimaud'ia avaamaan pullon, +jonka hän juuri oli tuonut. + +D'Artagnan ja Planchet nousivat satulaan ja lähtivät ratsastamaan +Saint-Germain'iin. + +Pitkin matkaa pyöri nuoren miehen mielessä se mitä Athos oli hänelle +sanonut rouva Bonacieux'istä. Vaikka d'Artagnan'in luonne ei ollut +mikään haaveksivainen, oli tuo kaunis kauppiaan vaimo tehnyt +todenperäisen vaikutuksen hänen sydämmeensä; niinkuin hän oli sanonut, +hän olisi ollut valmis etsimään häntä vaikka maailman äärestä. Mutta +maailmalla on monta äärtä, juuri sen vuoksi että se on pyöreä, niin että +hän ei tiennyt minne päin kääntyä. + +Tämän ohella oli hän koettanut saada tietää, kuka tuo mylady oli. Mylady +oli puhellut mustavaippaisen miehen kanssa, jonka hän siis tunsi. +D'Artagnan'in luulon mukaan tuo mustavaippainen mies se oli ryöstänyt +pois rouva Bonacieux'in toisen kerran, samoinkuin ensi kerrankin. +D'Artagnan pettyi siinä vaan puoliksi, hän pettyi siis vaan vähän, +uskotellessaan itselleen että mylady'n tiedusteleminen olisi samalla +myöskin Constance'n tiedustelemista. + +Näissä mietteissä ja aika-ajoin kannustaen hevostaan oli d'Artagnan +joutunut Saint-Germain'iin. Hän kulki pitkin sitä paviljonkia, jossa +kymmenen vuotta myöhemmin Ludvig XIV oli syntyvä. Ratsastaen erästä +autiota katua, tähystellen oikealle ja vasemmalle nähdäksensä jotakin +jälkeä kauniista englantilattarestansa, havaitsi hän erään soman talon +maakerroksessa tutut kasvot. Talossa ei, sen ajan rakennustavan mukaan, +ollut yhtään ikkunaa kadun puolella; tuo henkilö käveli jonkunmoisella +kukkaispenkereellä. Planchet tunsi hänet ensiksi. + +-- Katsokaas, herrani, sanoi hän puhutellen d'Artagnan'ia, ettekö tunne +tuota naamaa, joka ällistelee variksia? + +-- En, sanoi d'Artagnan; ja kumminkin olen varma siitä että tämä ei ole +ensi kerta kuin näen nuo kasvot. + +-- Senpä jumal'aut' uskon, sanoi Planchet; tuohan on Lubin-raukka, +kreivi de Wardes'in lakeija, sen saman kreivin, jota te niin pahoin +pitelitte noin kuukausi takaperin Calais'issa, matkalla satamapäällikön +kartanoon. + +-- Aa, aivan oikein, sehän se onkin, sanoi d'Artagnan, nyt tunnen hänet. +Luuletko hänen tuntevan sinua? + +-- Kylläpä hän oli silloin niin hämmennyksissä, että epäilen, jäikö +hänelle minusta mitään selvää muistoa. + +-- No niin, meneppäs sitten puhuttelemaan poikaa, sanoi d'Artagnan ja +koeta urkkia häneltä tietoa, onko hänen herransa kuollut. + +Planchet laskeutui hevosen selästä, astui suoraan Lubin'in luokse, joka +ei todellakaan häntä tuntenut, ja molemmat lakeijat rupesivat +keskustelemaan kuin parhaat ystävät maailmassa, jolla välin d'Artagnan +talutti hevoset eräälle syrjäkadulle; ja kuljettuansa muutaman talon +ympäri, hän palasi kuuntelemaan heidän puhettaan erään pensaan takaa. + +Oltuansa hetkisen pensaan takana, kuuli hän ajopelien jyryä ja näki +mylady'n vaunujen pysähtyvän aivan likellensä. Siinä ei ollut erhetyksen +sijaa; mylady istui vaunuissa. D'Artagnan kyyristyi hevosensa kaulaa +vasten, nähdäksensä kaikki vaan pysyäksensä itse näkymätönnä. + +Mylady pisti viehättävän vaaleakiharaisen päänsä vaununoven aukosta +esille ja antoi käskyjä kamarineitsyellensä. + +Tuo viimemainittu, kahdenkymmenen tai kahdenkolmatta vuotias kaunis, +vilkas ja iloinen tyttö, todellinen ylhäisen naisen seuraneiti, hyppäsi +alas astimelta, jossa hän, ajan tavan mukaan, oli istumassa, ja meni +suoraan sitä kukkaispengertä kohden, jossa d'Artagnan oli huomannut +Lubin'in. + +D'Artagnan seurasi silmillään seuraneitiä ja näki hänen astuvan +penkereelle. Mutta juuri samaan liittoon oli Lubin saanut käskyn tulla +sisään, niin että Planchet oli jäänyt yksinään, ja katseli parhaillaan +minne d'Artagnan oli mahtanut kadota. + +Kamarineitsyt lähestyi Planchet'ia, jota hän nähtävästi piti Lubin'ina, +ja ojensi hänelle pienen kirjelipun sanoen: + +-- Teidän herrallenne. + +-- Minunko herralleni? kysyi Planchet hämmästyneenä. + +-- Niin, ja kiiruusti. Ottakaa se pian. + +Sen jälkeen riensi hän takaisin vaunujen luokse, jotka jo ennakolta +olivat käännetyt siihen suuntaan, mistä ne olivat tulleet; ripeästi +keikahti hän astimelle, ja vaunut vierivät pois. + +Planchet käänteli ja väänteli kirjelippua, sitten hyppäsi hän alas +penkereeltä, kääntyi syrjäkadulle ja tapasi parinkymmenen askeleen +päässä d'Artagnan'in, joka, ollen kaikki nähnyt, tuli jo hänelle +vastaan. + +-- Tämä on teille, herra, sanoi Planchet, ojentaen kirjelipun +d'Artagnan'ille. + +-- Minulle? sanoi d'Artagnan; oletko varma siitä? + +-- Kuinkas muuten! kamarineitsyt sanoi: "Herrallesi." Minulla ei ole +muuta herraa kuin te, siis ... soma tytöntynkä, sieluni kautta, sangen +soma tytöntynkä tuo kamarineitsyt! + +D'Artagnan avasi kirjeen ja luki seuraavat sanat: + +"Eräs ihminen, joka ajattelee teitä enemmän kuin hän voipi sanoin +lausua, tahtoisi tietää, minä päivänä teidän kävisi laatuun tehdä pieni +huvivaellus metsään. Huomenna eräs mustaan ja punaiseen puettu lakeija +odottaa teidän vastaustanne Champ-du-Drap-d'Or'in hotellissa." + +-- Ohoo, tuumaili d'Artagnan, tämäpä on vähän sukkelaa. Näyttää siltä +kuin mylady ja minä huolehtisimme saman henkilön terveydestä. No niin, +Planchet, kuinkas voipi tuo hyvä herra de Wardes? hän ei siis ole +kuollut? + +-- Ei, herrani, hän voipi niin hyvin kuin saattaa voida, kun on neljä +miekanpistoa ruumiissa, sillä te, elkää pahastuko, annoitte hänelle +neljä kunnon pistoa ja nyt on tuo kelpo herra vielä sangen heikko, kun +häneltä juoksi veri melkein kuiviin. Niinkuin jo sanoin herralle, Lubin +ei minua tuntenut ja kertoi minulle alusta loppuun asti koko meidän +kohtauksen. + +-- Oivallista, Planchet, sinä olet lakeijojen lakeija; mutta nouseppas +nyt satulaan, niin lähdemme tavoittamaan vaunuja. + +Se ei kestänytkään kaukaa; viiden minuutin kuluttua näkyi vaunut, jotka +olivat pysähtyneet tien reunaan; eräs komeapukuinen ratsumies oli +vaunujen ovella. + +Keskustelu myladyn ja ratsumiehen välillä oli niin vilkas, että +d'Artagnan sai pysähtyä vaunujen toiselle puolelle ilman että kukaan muu +kuin kamarineitsyt havaitsi hänen läsnäoloansa. + +Puhe kävi englanninkielellä, jota d'Artagnan ei ymmärtänyt; mutta äänen +painosta luuli nuori mies huomaavansa kauniin englantilattaren olevan +sangen suutuksissa; hän lopetti eräällä käden viittauksella, josta +keskustelun luonne kävi selvästi ilmiin: hän iski viuhkallansa +semmoisella voimalla että tuo pieni kapine meni tuhanteen kappaleesen. + +Ratsumies purskahti aika nauruun, ja se näytti mylady'ä yhä enemmän +suututtavan. + +D'Artagnan arveli olevan hetken käydä väliin; hän lähestyi toista +vaununovea ja, paljastaen päänsä kunnioittavasti, virkkoi: + +-- Arvoisa rouva, suvaitsetteko minun tarjota teille palvelustani? +minusta näyttää niinkuin tämä herra suututtaisi teitä. Sanokaa sana, +rouva hyvä, ja minä otan kurittaakseni häntä puuttuvasta +kohteliaisuudesta. + +Ensi sanan kuultuansa kääntyi mylady, katsoi nuorta miestä +hämmästyneenä, ja kun hän oli lopettanut, lausui hän sangen hyvällä +ranskankielellä; + +-- Hyvä herra, täydestä sydämmestäni antautuisin teidän suojelukseenne, +ell'ei tämä henkilö, joka riitelee minulle, olisi veljeni. + +-- Ah, suokaa anteeksi siinä tapauksessa, sanoi d'Artagnan; te +ymmärrätte ett'en minä sitä tiennyt, arvoisa rouva. + +-- Mitäs tuo nolkki tulee tähän sekoittumaan, huudahti tuo myladyn +sukulaisekseen sanoma ratsumies, kumartuen vaununoven tasalle, ja minkä +vuoksi hän ei mene matkoihinsa? + +-- Nolkki voitte itse olla, sanoi d'Artagnan, vuorostaan kyyristyen +hevosensa kaulaa vasten ja vastaten hänelle puolestansa; minä en mene +matkoihini sen vuoksi, että minua huvittaa pysähtyä tähän. + +Ratsumies puhui muutamia sanoja englanninkielellä sisarelleen. + +-- Minä puhun ranskaa, sanoi d'Artagnan; tehkää minulle, olkaa hyvä, se +huvi, että vastaatte samalla kielellä. Te olette tämän rouvan veli, +olkoon niin, vaan te ette ole minun, kaikeksi onneksi. + +Olisi luullut mylady'n, nainen kun tavallisesti on herkkä peljästymään, +tahtovan hillitä tuota taistelun alkua ja estää sitä syttymästä ilmi +tappeluksi, mutta päin vastoin hän viskautui selkäkenoon vaunujensa +sisään ja huusi kylmästi kuskille: + +-- Aja hotelliin! + +Kaunis kamarineitsyt loi levottoman katseen d'Artagnan'iin, jonka +miellyttävä olemus näytti tehneen häneen hyvän vaikutuksen. + +Vaunut vierivät pois, jättäen molemmat miehet naamattain; ei mikään +ulkonainen esine ollut heitä enää eroittamassa. + +Ratsumies yritti seurata vaunuja; mutta d'Artagnan, jonka jo muutoinkin +kuohuva viha yhä paisui, kun hän tunsi tuon englantilaisen samaksi, joka +Amiens'issa oli voittanut hänen hevosensa ja oli vähältä ollut voittaa +Athokselta hänen timanttisormuksensa, tarttui nopeasti ohjiin ja +pysähdytti hänet. + +-- Ohoh, herrani, sanoi hän, taidattepa olla nolkimpi kuin minä, sillä +te näytätte unhottavan että meidän välillämme on pieni riita +selvitettävänä. + +-- Ahaa, vai niin, sanoi englantilainen, vai te se olette, herraseni. +Teidän täytyy siis aina saada pelata peliä tai toista? + +-- Niin, ja siitä muistuu mieleeni, että minulla on teiltä korvaus +otettavana. Sittenpä saadaan nähdä, käsittelettekö yhtä hyvin miekkaa +kuin kuutioita. + +-- Näettehän hyvin, ett'ei minulla ole miekkaa, sanoi englantilainen; +tahdotteko uljastella aseetonta miestä vastaan? + +-- Toivon, että teillä kumminkin kotonanne on miekka, vastasi +d'Artagnan. Kaikessa tapauksessa, minulla on kaksi ja jos tahdotte, +pelaan minä kanssanne toisesta. + +-- Tarpeetonta, sanoi englantilainen, minulla on kylliksi varalta +sellaisia tarviskaluja. + +-- No niin, arvoisa herrani, sanoi d'Artagnan, valitkaa kaikkein pisin +ja tulkaa näyttämään sitä minulle tänä iltana. + +-- Minnekkä? + +-- Luxemburg'in taakse, se on mainion sopiva paikka tämänlaatuisia +huviretkiä varten, mitä nyt teille esittelen. + +-- Hyvä on, tullaan. + +-- Mihin aikaan? + +-- Kello kuusi. + +-- Mutta teillä on kaiketi ystävä tai pari? + +-- Minulla on kolmekin, ja he ovat hyvin mielissään, jos saavat ryhtyä +samaan peliin kuin minä. + +-- Kolme? mainiota! Kuinka hyvin se sopiikin! sanoi d'Artagnan, sehän on +juuri minun lukuni. + +-- Mutta nyt, kuka te olette. + +-- Nimeni on d'Artagnan, olen gaskonjalainen aatelismies, henkivartija +herra Desessarts'in komppaniiasta. Entäs te? + +-- Minä olen lord Winter, Scheffield'in parooni. + +-- Hyvä, minä olen nöyrin palvelijanne, herra parooni, sanoi d'Artagnan, +vaikka teidän nimeänne on kovin vaikea pitää muistossa. + +Ja silloin kannusti hän hevosensa neliseen ja lähti Pariisia kohden. + +Niinkuin tavallisesti semmoisissa kohtauksissa, meni d'Artagnan nytkin +suoraa päätä Athoksen luokse. + +Hän tapasi Athoksen pitkällään suuressa sohvassa, odottamassa, niinkuin +hän sanoi, sotavaruksiensa tulemista. + +Hän kertoi Athokselle kaikki, mitä oli tapahtunut, paitsi herra de +Wardes'in kirjeestä ei hän puhunut mitään. + +Athos ihastui kuullessaan pääsevänsä englantilaisen kanssa taistelemaan. + +Lähetettiin paikalla lakeijat noutamaan Porthosta ja Aramista ja heille +ilmoitettiin asian tila. + +Porthos veti miekkansa tupesta ja rupesi miekkailemaan seinää vastaan, +peräytyen aika-ajoin ja hypähdellen kuin tanssimestari. Aramis, joka yhä +sepitti runoansa, sulkeutui Athoksen sisähuoneesen ja pyysi että +annettaisiin hänen olla rauhassa siksi kunnes lähdön hetki oli läsnä. + +Athos pyysi viittauksella Grimaud'ilta pullon viiniä. + +D'Artagnan taas teki päässänsä erästä pientä suunnittelua, jonka näemme +myöhemmin hänen panevan käytäntöön, ja joka hänelle lupasi erään soman +seikkailun, niinkuin saattoi nähdä hänen hymyilystänsä, mikä aika-ajoin +vilahti hänen kasvoillansa, kirkastaen niiden haaveellisuutta. + + + + +XXX. + +Englantilaisia ja ranskalaisia. + + +Määrättyyn aikaan lähdettiin, neljä lakeijaa mukana, Luxenburg'in taakse +eräälle kedolle, joka oli aidattu vuohilaitumeksi. Athos antoi +vuohenpaimenelle muutaman rahakappaleen, että hän poistuisi. Lakeijat +pantiin vahtiin. + +Pian lähestyi äänetön joukko samaa aitausta, tuli sinne sisään ja +liittäytyi muskettisotureihin; sitte esitteleydyttiin toinen toisilleen, +niinkuin oli tapa meren toisella puolella. + +Englantilaiset olivat kaikki ylhäistä säätyä; heidän vastamiestensä +eriskummalliset nimet eivät siis ainoastaan synnyttäneet heissä +kummastusta vaan vieläpä levottomuuttakin. + +-- Emmehän me, sanoi lord Winter, sittenkuin kolme ystävystä olivat +ilmoittaneet nimensä, emmehän me kaikesta tästä tulleet hullua +hurskaammiksi, emmekä me taistele tuollaisten nimien omistajia vastaan; +nehän ovat paimenten nimiä tuommoiset. + +-- Ne ovatkin niinkuin te sen voitte arvata, mylord, salanimiä, sanoi +Athos. + +-- Se herättää meissä vaan yhä suuremman halun saada tietää teidän +oikeat nimenne, vastasi englantilainen. + +-- Olettehan te pelanneetkin kanssamme tietämättä nimiämme, sanoi Athos, +sillä olettehan te voittaneet meiltä kaksi hevosta? + +-- Se on totta kyllä, mutta me panimme silloin alttiiksi vaan rahamme; +tällä kertaa panemme alttiiksi henkemme: pelata voi kenen kanssa +tahansa, mutta kaksintaistelua taistelemaan ei ruveta muiden kuin +vertaistensa kanssa. + +-- Aivan oikein, sanoi Athos, ja hän veti syrjään sen englantilaisen, +jonka kanssa hänen tuli taistella ja ilmoitti hänelle hiljaa nimensä. + +Porthos ja Aramis tekivät samoin. + +Riittääkö se, sanoi Athos vastamiehellensä, ja pidättekö minua kylliksi +arvokkaana, suodaksenne minulle kunnian saada mitellä miekkaa kanssanne? + +-- Kyllä, sanoi englantilainen kumartaen. + +-- No niin, mutta sallitteko minun sanoa teille erään asian? jatkoi +Athos kylmästi. + +-- Minkä? kysyi englantilainen. + +-- Te olisitte tehneet parhaiten, jos ette olisi vaatineet minua +ilmoittamaan nimeäni. + +-- Kuinka niin? + +-- Sen vuoksi että minua luullaan kuolleeksi, ja kun minulla on syytä +toivoa, ett'ei minun tiedettäisi olevan elossa, olen minä nyt pakoitettu +tappamaan teidät, ett'ei salaisuuteni pääsisi levenemään ympäri maita +mantereita. + +Englantilainen silmäsi, Athosta luullen hänen laskevan pilaa; mutta +Athos ei millään muotoa laskenut pilaa. + +-- Hyvät herrat, sanoi Athos, kääntyen tovereihinsa ja heidän +vastamiehiinsä, olemmeko valmiit? + +-- Olemme, vastasivat englantilaiset ja ranskalaiset yhdellä kertaa. + +-- Siis asentoon! sanoi Athos. + +Samassa tuokiossa välähti kahdeksan miekkaa laskevan auringon valossa ja +taistelu alkoi rajusti, joka oli vallan luonnollista, he kun olivat +kahdella tavoin nyt vihollisia toisillensa. + +Athos taisteli yhtä tyynesti ja yhtä säännöllisesti kuin jos hän olisi +ollut miekkailusalissa. + +Porthos, epäilemättä parantuneena Chantilly'n kohtauksen kautta liian +suuresta itseensä-luottamuksesta, käytti nyt miekkaansa taitavasti ja +varovasti. + +Aramis, jolla oli runoelmansa kolmas laulu lopetettavana, taisteli +ikäänkuin hänellä olisi ollut hyvin kiire. + +Athos ensimäisenä tappoi vastustajansa; hän oli antanut vastustajallensa +vaan yhden piston, vaan, niinkuin hän jo ennakolta oli sanonut, oli +pisto kuolettava; miekka näet lävisti sydämmen. + +Porthos oli järjestyksessä toinen, joka kaatoi miehensä tantereelle; hän +oli lävistänyt hänen reitensä. Kun englantilainen silloin ilman +pitemmittä vastustuksitta antoi hänelle miekkansa, otti Porthos hänet +syliinsä ja kantoi hänet vaunuihin. + +Aramis ahdisti vastustajaansa niin kiihkoisesti, että sittenkuin hän oli +peräytynyt viisikymmentä askelta, pötki hän pakoon ja katosi lakeijain +suureksi nauruksi. + +Mitä d'Artagnan'iin tulee, hän oli jättäytynyt kokonaan +puollustus-asemaan; mutta sittenkuin hän oli nähnyt vastustajansa +uupuneen, oli hän syrjä-iskulla lyönyt häneltä miekan pois kädestä. Kun +parooni näki joutuneensa aseettomaksi, peräytyi hän pari askelta, vaan +siinä nuljahti hänen jalkansa ja hän kaatui selälleen. + +D'Artagnan oli yhdellä hyppäyksellä hänen päällänsä ja asetti miekan +kärjen hänen kurkkuansa kohden. + +-- Minä voisin nyt teidät tappaa, hyvä herra, virkkoi hän +englantilaiselle, te olette nyt minun mielivallassani, vaan minä säästän +teidän henkeänne rakkauteni tähden sisartanne kohtaan. + +D'Artagnan oli riemastuksissaan; hän oli nyt suorittanut sen ennakolta +suunnittelemansa tuuman, tuon, joka oli vetänyt hänen huulensa hymyyn, +niinkuin äsken mainitsimme. + +Englantilainen taasen, hyvillään siitä että hän oli joutunut tekemisiin +niin kelpo aatelismiehen kanssa, puristi häntä kädestä, lausui tuhansia +kohteliaisuuksia noille kolmelle muskettisoturille, ja kun Porthoksen +vastustaja oli jo vaunuissa ja Aramiksen oli suoriutunut tiehensä, +ruvettiin vaan pitämään huolta kuolleesta. + +Kun Porthos ja Aramis riisuivat hänen päältänsä, toivossa ett'ei haava +ollut kuolettava, putosi paksu kukkaro hänen vyöltänsä. D'Artagnan otti +sen ylös maasta ja ojensi lord Winter'ille. + +-- Mitäs peijakasta luulette minun sillä tekevän? kysyi englantilainen. + +-- Toimittakaa se hänen perheellensä, sanoi d'Artagnan. + +-- Hänen perheensäkö välittäisi noin mitättömästä summasta! Se saa periä +viisitoista tuhatta louisdor'ia pelkkää vuosikorkoa; antakaa tuo kukkaro +lakeijoillenne. + +D'Artagnan pisti kukkaron taskuunsa. + +-- Ja nyt nuori ystäväni, sillä minä toivon teidän suvaitsevan minun +nimittää teitä sillä tavoin, sanoi lord Winter, vielä tänä iltana, jos +te vaan tahdotte, esitän minä teidät sisarelleni, lady Clark'ille, sillä +minä halaan että hänkin vuorostaan sulkee teidät suosioonsa, ja kun +hänellä on jonkun verran vaikutusvaltaa hovissa, niin ehkäpä +tulevaisuudessa joku sana häneltä saattaa olla teille joksikin hyödyksi. + +D'Artagnan punastui mielihyvästä ja kumarsi suostumuksen merkiksi. + +Sillä välin oli Athos lähestynyt d'Artagnan'ia. + +-- Mitä arvelet tehdä tuolla kukkarolla? kuiskasi hän hänelle korvaan. + +-- Minä aion antaa sen sinulle, Athos veikkoseni. + +-- Minulle? miksikä niin? + +-- Hiisi, sinähän hänet tapoit; sotasaalis on sinun. + +-- Minäkö vihollisen perilliseksi! sanoi Athos, keneksi sinä minua +luulet? + +-- Sehän on tapa sodassa, sanoi d'Artagnan; miksikäs se ei olisi tapa +kaksintaistelussa? + +-- En sodassakaan koskaan ole semmoista tehnyt, sanoi Athos. + +Porthos kohautti olkapäitään. Aramis mutisti suutansa myöntymykseksi +Athokselle. + +-- Siinä tapauksessa, sanoi d'Artagnan, antakaamme rahat lakeijoille, +niinkuin lord Winter kehoitti tekemään. + +-- Niin, sanoi Athos, antakaamme kukkaro, ei meidän, vaan +englantilaisten lakeijoille. + +Athos otti kukkaron, heitti sen kuskille ja virkkoi: + +-- Tässä on teille ja tovereillenne. + +Tuo suuriluontoinen teko mieheltä, joka itse oli aivan rahatonna, +ihmetytti yksin Porthostakin ja tuo ranskalainen jalomielisyys, tullen +lord Winterin ja hänen ystävänsä kautta muidenkin tietoon, herätti +suurta mieltymystä kaikissa muissa paitsi Grimaud'issa, Mousqueton'issa, +Planchet'issa ja Bazin'issa. + +Lord Winter ilmoitti d'Artagnan'ille, erotessaan hänestä, sisarensa +asuntopaikan; hän asui näet Place-Royale'ssa, joka siihen aikaan oli +Pariisin hienompia kaupungin osia, numero 6:ssa. Hän lupasi sitä paitsi +tulla noutamaan häntä sisarensa luokse. D'Artagnan määräsi kohtauksen +kello kahdeksaksi, Athoksen luona. + +Tuo mylady'lle esitteleminen tuumailutti aikalailla nuoren +gaskonjalaisen päätä. Hänellä oli muistissa, kuinka omituisella tavalla +tuo nainen tähän asti oli sekoittunut hänen elämänsä vaiheihin. Hänen +varma luulonsa oli että tuo nainen oli kardinaalin välikappale, ja +kuitenkin tunsi vastustamattoman voiman vetävän itseänsä häneen eräällä +noita tunteita, joista ei selvää saa. Ainoa pelko oli hänellä se, että +mylady kentiesi tuntisi hänet Meung'in ja Dover'in mieheksi. Silloin +tietäisi hän myös hänen olevan herra de Tréville'n ystäviä ja siis +ruumiineen sieluineen kuninkaan puolella, joka seikka poistaisi häneltä +jossakin määrin hänen etuisuuksiansa, koska, jos mylady hänet tunsi +samoin kuin hän mylady'n, he pelaisivat molemmat samallaista peliä. Mitä +taas tuli siihen juoneen, joka oli alkamassa hänen ja kreivi Wardes'in +välillä, ei se meidän itserakasta nuorta miestä paljoa arveluttanut, +vaikka markiisi oli nuori, kaunis, rikas ja ennen kaikkea kardinaalin +suosikki. Ei sitä turhanpäiten olla kahdenkymmenen vuotias ja semminkin +kotoisin Tarbes'ista. + +Ensiksi meni d'Artagnan kotiinsa ja pukeutui mitä loistavimmaksi; sitten +palasi hän Athoksen luokse, ja tapansa mukaan kertoi hänelle kaikki. +Athos kuunteli hänen tuumiansa, pudisti päätänsä ja jonkunmoisella +katkeruudella kehoitti häntä varovaisuuteen. + +-- Mitä! sanoi hän, olet juuri kadottanut lemmityn, jota sanoit hyväksi, +viehättäväksi, täydelliseksi ja, nyt jo juokset toisen jälissä. + +D'Artagnan tunsi tuon soimauksen vallan oikeaksi. + +-- Minä rakastin rouva Bonaciux'iä sydämmelläni, vaan mylady'ä minä +rakastan päälläni, sanoi hän; antaessani saattaa itseni hänen luokseen, +koetan minä ennen kaikkea päästä selville siitä, mitä asioita hän ajelee +hovissa. + +-- Sitä ei, hiisi vieköön, ole vaikea arvata kaikesta siitä, mitä olet +minulle kertonut. Hän on jonkunmoinen kardinaalin vakooja, hän on +nainen, joka houkuttelee sinua satimeen, mistä et pääsekkään aivan +hevillä irti. + +-- Saakeli sentään, kuinka sinä, rakas Athos, maalaatkin asiat mustiksi! + +-- Veikkoseni, minä epäilen naisia, mitäs muuta voin? minä olen saanut +niistä kyllikseni, varsinkin vaaleaverisistä. Mylady on vaaleaverinen, +etkös niin minulle kertonut? + +-- Hänellä on mitä kauniimman vaaleat kiharat suinkin olla taitaa. + +-- Voi sinua d'Artagnan parka, sanoi Athos. + +-- Kuulehan toki, minä tahdon vaan pyrkiä selville, ja sittenkuin olen +saanut tietää mitä haluan, niin erkanen hänestä. + +-- Pyri vaan selville, sanoi Athos levollisesti. Lord Winter saapui +samassa tuokiossa, mutta Athos, saaden ajoissa tiedon, meni toiseen +huoneesen; d'Artagnan jäi siis yksinään, ja kun kello oli jo liki +kahdeksan, meni hän lordin kanssa pois. + +Pulskat vaunut odottivat kadulla, ja kun niitä veti kaksi upeata +hevosta, olivat he muutamassa tuokiossa Place-Royale'ssa. + +Mylady Clarik otti d'Artagnan'in arvokkaasti vastaan. Hänen hotellinsa +oli erinomaisen komea; ja vaikka useimmat englantilaiset sodan +karkoittamina olivat lähteneet Ranskasta tai olivat juuri +lähtemäisillään, mylady oli vaan pannut yhä uusia kustannuksia +hotellinsa koristamiseen, joka osoitti ett'eivät yleiset englantilaisia +varten säädetyt määräykset koskeneet häntä. + +-- Tässä näet, sanoi lord Winter esittäen d'Artagnan'in sisarellensa, +nuoren aatelismiehen, jonka vallassa oli minun henkeni, ja joka ei +tahtonut ylivoimaansa käyttää, vaikka me olimme kahdenkertaisesti +vihollisia, koska minä olin häntä loukannut ja minä siihen lisäksi olen +englantilainen. Kiitä nyt häntä, siskoseni, jos sinulla on ystävyyttä +minua kohtaan. + +Mylady rypisti hieman kulmiansa; tuskin huomattava varjo vilahti hänen +otsallansa ja niin peräti omituinen hymy hänen huulillansa, että nuori +mies, nähdessään nuo kolminkertaiset vivahdukset, tunsi ikäänkuin +väristyksen ruumiissansa. + +Veli ei huomannut mitään; hän oli vetäytynyt leikittelemään myladyn +lemmikki-apinan kanssa, joka oli nykinyt häntä takin liepeestä. + +-- Tervetulemaanne, herra, sanoi mylady äänellä, jonka erinomainen +sulous oli täytenä vastakohtana hänen pahan tuulensa viitteihin, joita +d'Artagnan juuri oli saanut havaita, te olette tänäpäivänä hankkineet +itsellenne ikuiset oikeudet minun kiitollisuuteeni. + +Englantilainen silloin kääntyi heidän puoleensa ja kertoi koko +taistelun, jättämättä pienintäkään seikkaa mainitsematta. Mylady +kuunteli kertomusta mitä suurimmalla tarkkuudella; vaan vaikka hän +mitenkin koetti peitellä sitä vaikutusta, minkä kertomus häneen teki, +näkyi kumminkin selvään, ettei se häntä laisinkaan miellyttänyt. Veri +nousi hänen päähänsä ja hänen pieni jalkansa liikkui levottomasti hänen +helmoissansa. + +Lord Winter ei huomannut mitään. Kun hän oli lopettanut lähestyi hän +pöytää, jossa oli tarjottimella pullo Espanjan viiniä ja laseja. Hän +täytti kaksi lasia ja pyysi viittauksella d'Artagnan'ia juomaan. + +D'Artagnan tiesi että englantilaista suuresti pahottaisi ell'ei hän +joisi hänen kanssansa. Hän lähestyi siis pöytää ja tarttui lasiin. Sillä +välin ei hän kumminkaan jättänyt mylady'ä silmistänsä, ja peilissä +huomasi hän ne muodonliikkeet, jotka vaihtelivat mylady'n kasvoilla. Nyt +kun hän luuli ett'ei häntä huomattu, ilmautui hänen muotoonsa eleitä, +jotka osoittivat raivoa. Hän puri kauniilla hampaillaan nenäliinaansa. + +Kaunis pikku kamarineitsyt, jonka d'Artagnan jo oli nähnyt, astui +silloin huoneesen; hän virkkoi muutamia sanoja, englanninkielellä +lordille, joka samassa pyysi d'Artagnan'ilta lupaa saada poistua, +selittäen syyksi kiireellisiä asioitansa ja jättäen sisarensa huoleksi +hankkia anteeksiantamuksen. + +D'Artagnan ja lord Winter paiskasivat kättä toisillensa, jonka perästä +ensin mainittu palasi mylady'n luoksi. Hänen muotonsa muuttui +hämmästyttävän nopeasti taas herttaisen näköiseksi, muutamat pienet +punaiset pilkut hänen liinassansa osoittivat että hän oli purrut +huuliansa verille asti. + +Hänen huulensa muutoin olivat erinomaisen kauniit, niiden olisi voinut +luulla olevan korallia. + +Puhelu kääntyi nyt iloiseen suuntaan. Mylady näytti kokonaan palautuneen +entiselleen. Hän kertoi lordin ei olevan hänen veljensä vaan hänen +lankonsa; hän, mylady, oli ollut naimisissa lordin nuoremman veljen +kanssa, joka oli jättänyt hänet leskeksi yhden lapsen kanssa. Lapsi oli +lordin ainoa perillinen, ell'ei lordi menisi naimisiin. Kaikki tuo +näytti d'Artagnan'ista verholta, jonka alla piili jotakin, vaan hän ei +voinut vielä kurkistaa tuon verhon alle. + +Muutoin oli d'Artagnan puolentuntisen keskustelun jälkeen vakuutettu +siitä, että mylady oli hänen kansalaisensa; hän puhui ranskaa niin +puhtaasti ja sujuvasti, ett'ei siinä ollut mitään epäilyksen sijaa. + +D'Artagnan lausui hänelle kohteliaisuuksia ja vakuutti alttiuttansa. +Kaikille tyhjänpäiväisyyksille, mitä d'Artagnan'in huulilta kirposi, +hymyili mylady hyväntahtoisesti. Lähdön hetki oli käsissä. D'Artagnan +heitti mylady'lle jäähyväiset ja lähti ulos salista mitä onnellisimpana +ihmisenä. + +Portaissa kohtasi hän tuon kauniin kamarineitsyen, joka hipaisi häntä +ohimennessä ja punastuen silmiin asti pyysi anteeksi kosketustansa, ja +äänellä niin suloisella että anteeksiantamus myönnettiin paikalla. + +D'Artagnan palasi seuraavana päivänä ja sai osakseen vielä +ystävällisemmän kohtelun kuin ensimmäisellä kertaa. Lord Winter'iä ei +siellä näkynyt, ja mylady tällä kertaa yksinään piti huolta vieraan +kohtelemisesta. Hän näytti olevan hyvin huvitettu d'Artagnan'ista, +kyseli mistä hän oli, ketä ystäviä hänellä oli, ja eikö hän koskaan +ollut aikonut ruveta kardinaalin palvelukseen. + +D'Artagnan, joka, niinkuin jo tiedetään, oli sangen varovainen +kahdenkymmenen vuotiseksi nuorukaiseksi, muisti silloin epäluulonsa +mylady'ä kohtaan; hän rupesi ylistelemään Hänen ylhäisyyttänsä, sanoen +että hän olisi pyrkinyt päästä kardinaalin miehistöön sen sijaan että +hän oli pyrkinyt kuninkaan, jos hän vaan olisi ollut tuttu herra de +Cavois'ille sen sijaan että hän oli tuttu herra de Tréville'lle. + +Mylady muutti kevyesti puheen ainetta ja kysyi d'Artagnan'ilta mitä +huolettomimmalla tavalla, oliko hän koskaan käynyt Englannissa. + +D'Artagnan vastasi, että herra de Tréville lähetti hänet tuonoin sinne +tekemään hevoskauppoja ja että hän sieltä oli tuonut neljä näytteeksi. + +Puhelun aikana purasi mylady pari kolme kertaa huultansa; hän oli +tekemisissä miehen kanssa, jolta ei ollut helppo pusertaa mitään +tietoja. + +Samaan aikaan kuin edellisenäkin päivänä lähti d'Artagnan pois. +Käytävässä tapasi hän taaskin tuon kauniin Ketty-neitsyen. Tämä katseli +häntä hyvänsävyisyydellä, jonka merkitystä ei ollut vaikea arvata. Mutta +d'Artagnan'in mieleen oli hänen emäntänsä niin kiintynyt, ett'ei hän +ketään muuta huomannutkaan. + +Seuraavana päivänä palasi d'Artagnan taaskin mylady'n, luokse +ja samoin sitä seuraavana, ja kerta kerralta muuttui kohtelu yhä +ystävällisemmäksi. + +Joka ilta tapasi hän kamarineitsyen joko esihuoneessa, käytävässä tai +portaissa. + +Mutta, niinkuin vast'ikään sanoimme d'Artagnan ei kääntänyt mitään +huomiota Ketty-paran hellittämättömyyteen. + + + + +XXXI. + +Eräät prokuraattorin päivälliset. + + +Sillä välin kuin d'Artagnan näin oli hankkinut itselleen pääsyn mylady'n +tuttavuuteen, oli Porthos kokenut parastansa voittaaksensa +"herttuattarensa" suosion, jonka hän, niinkuin Chantilly'n ravintolan +isännän kertomuksesta on jo käynyt selville, oli menettänyt. + +Juuri samana päivänä kuin d'Artagnan oli päässyt myladyn jälille +Saint-Leu'n kirkon luona, oli Porthos vaelluksillaan tavannut +prokuraattori Coquenard'in rouvan. + +Porthoksen muhkea muoto ja hänen viisaasti asetetut sanansa suostuttivat +tuota pikaa prokuraattorin rouvan ja hellyttivät hänen sydämmensä siihen +määrään, että hän kyyneleet silmissä lupasi auttaa Porthosta hänen +rahapulassaan ja, pannaksensa asian alkuun, kutsui hänet päivällisille +seuraavaksi päiväksi. + +Heidän välillensä syntyi sula sovinto, ja otettuaan toisiltaan hellät +jäähyväiset, erosi Porthos "herttuattarestansa" mitä iloisimmassa +mielentilassa, mitä parhaimpia toiveita uhkuvalla sydämmellä. + +Siitäpä se johtui hänen hullunkurinen käytöksensä myöhempään päivällä +Athoksen luona, jossa hän sai tiedon kaksintaistelusta englantilaisten +kanssa. Mutta siihen myöskin perustui se maltti ja taitavuus, jota hän +mainitussa taistelussa sitten osoitti, ja josta hän, niinkuin jo olemme +kertoneet, suoriutui niin loistavalla tavalla. + +Tämä kaksintaistelu ei millään muotoa saattanut häntä unhottamaan +prokuraattorin rouvan päivälliskutsumusta. Seuraavana päivänä kello +yhden aikaan harjautti hän Mousqueton'illa vielä viimeisen kerran +pukuaan ja lähti l'Ours'in kadulle kävellen semmoisen miehen askeleilla, +jolla on onni mukanansa. + +Hänen sydämmensä pamppaili, mutta ei, niinkuin d'Artagnan'in, vasta +syttyneestä, malttamattomasta rakkaudesta. Ei, paljon aineellisemmat +syyt saattoivat hänen verensä liikkeesen; hän oli nyt vihdoin astuva +tuon salaperäisen kynnyksen yli, nouseva niitä tuntemattomia portaita, +joita myöten mestari Coquenard'in vankat écu't olivat yksitellen +vaeltaneet. + +Hän oli nyt todenperästä näkevä sen raha-arkun, jonka kuvan hän +kaksikymmentä kertaa oli unissaan nähnyt: tuo arkku oli pitkä ja syvä, +munalukoilla ja telkimillä varustettu ja permantoon kiinitetty; siitä +oli hän usein kuullut puhuttavan ja sen oli nyt prokuraattorin rouva +avaava tosin laihanpuolisilla vaan ei aivan rumilla käsillänsä hänen +ihmeteltäväksensä. + +Siihen lisäksi tuo harhaileva, varaton, omaiseton mies, kapakkaelämään +tottunut sotilas, herkkusuu, usein kuokkavieras, oli nyt saapa maistaa +perheateriaa, nauttia mukavaa kotielämää, tottua sen pieniin huoliin, +jotka miellyttävät sitä enemmän kuta karkeampi ollaan, niinkuin vanhat +sotapukarit sanovat. + +Tulla serkun nimellä joka päivä hyvään ruokapöytään, elähdyttää vanhan +prokuraattorin keltaisia, ryppyisiä kasvoja, opettaa hänen nuorille +kirjureillensa kaikellaisia korttipeliä ja palkinnoksi siitä nylkeä +heitä aikalailla, -- kaikki semmoinen oli Porthoksen mielitöitä. + +Porthos kyllä muisti ne pahat huhut, joita prokuraattoreista kulki: +heidän kitsautensa, nylkemisensä, paastopäivänsä ja muut semmoiset, +mutta kun hänestä prokuraattorin rouva oli joltisestikin antelias, +nimittäin prokuraattorin rouvaksi, toivoi hän kumminkin tulevansa +taloon, jossa elettiin hyvin. + +Siitä huolimatta joutui Porthos epäilyksiin jo portilla; käytävä ei +ollut puoleensa vetävä: pimeä, ummehtunut porttisola, portaat, joita +hämärästi valaisi pihanpuolelta ristikko-ikkuna, ja ensimäisessä +kerroksessa matala ovi, vaarnoitettu summattoman suurilla nauloilla +niinkuin Grand-Chatelet'in valtaportti. + +Porthos kolkutti ovelle; pitkä kalpea kirjuri, jonka päätä peitti +tuuhea, kampaamaton tukka, tuli avaamaan ja kumarsi kunnioituksella, +nähdessään tuon suurikasvuisen vartalon, joka todisti voimaa, +sotilaspuvun, joka osoitti hänen olevan arvoisata säätyä, ja kukoistavan +ulkonäön, josta loisti hyvä vointi. + +Toinen kirjuri, lyhempi kasvultaan, seisoi ensimäisen takana, kolmas, +pitempi, vielä hänen takanansa ja noin kahdentoista vuotias poika +kolmannen takana. + +Kaikkiansa kolme ja puoli kirjuria, seikka, joka siihen aikaan todisti +että asiamiesten luku oli suuri. + +Vaikka muskettisoturin ei pitänyt tulla ennenkuin kello yksi, oli +prokuraattorin rouva jo kello kahdestatoista pitänyt silmällä hänen +tuloansa, arvellen, että hänen lempijänsä sydän, ja ehkäpä myös hänen +vatsansa, veti häntä tulemaan jo ennen määräaikaa. + +Rouva Coquenard tuli siis ylikerroksen ovesta samaan liittoon, kuin +hänen vieraansa kävi sisään ulko-ovesta, ja tuon arvoisan naisen tulo +pelasti Porthoksen sangen tukalasta tilasta; kirjurit olivat näet +uteliaan näköisiä, ja kun hän ei oikein tiennyt mitä ajatella tuosta +omituisesta miesjonosta, seisoi hän mykkänä heidän edessään. + +-- Siinä on serkkuni, huudahti prokuraattorin rouva; käykää sisään, +käykää sisään, herra Porthos. + +Porthoksen nimi teki vaikutuksensa kirjureihin, niin että he alkoivat +nauraa, mutta Porthos kääntyi heihin päin, ja silloin palasi totisuus +kaikkien kasvoille. + +Nyt mentiin prokuraattorin huoneesen, kirjurin huoneen sekä konttoorin +kautta. Viimemainittu huone oli pimeä sopukka, täynnä vanhoja +paperipakkoja. Kun konttoorista oli päästy, jäi kyökki oikealle ja nyt +tultiin vierashuoneesen. + +Kaikki nuo toinen toisensa takana olevat huoneet eivät herättäneet +Porthoksessa mitään hyviä ajatuksia. Kaikki puhe kuului varmaan +avonaisten ovien kautta joka paikkaan; sitä paitsi oli hän ohi mennen +vilkaissut tutkivasti kyökkiin ja nähnyt omaksi harmiksensa ja +prokuraattorin rouvan häpeäksi, ett'ei siellä ollut mitään semmoista +hyörinää ja pyörinää, joka tavallisesti hyvää ateriaa valmistettaessa +vallitsee tuossa herkkujen pyhyydessä. + +Prokuraattori epäilemättä jo ennakolta tiesi tuosta tulosta, sillä hän +ei ensinkään hämmästynyt nähdessänsä Porthoksen, joka lähestyi häntä +jotenkin kursailematta ja tervehti kohteliaasti. + +-- Me taidamme olla serkkuja, herra Porthos? sanoi prokuraattori, +nousten kyynäspäittensä varassa rottinkituoliltaan. + +Ukko, puettuna mustaan laajaan takkiin, johon hänen hinteloinen +ruumiinsa katosi, oli kuiva ja laiha; hänen pienet harmaat silmänsä +katsoa tiirottivat omituisella tavalla, ja ne, ynnä irvistävä suu olivat +ainoat joissa vielä elon merkkiä näkyi. Pahaksi onneksi alkoivat hänen +jalkansa kieltäytyä kannattamasta tuota nystyräistä elinkoneistoa. +Viiden tai kuuden kuukauden kuluessa, jonka ajan tuo heikkouden tila oli +jo kestänyt, oli arvoisa prokuraattori joutunut vähitellen vaimonsa +orjaksi. + +Serkkua otettiin vastaan nöyrästi; siinä kaikki. Jos mestari Coquenard +olisi ollut terve, olisi hän kyllä kieltäytynyt kaikesta sukulaisuudesta +Porthokseen. + +-- Niin, herra prokuraattori, me olemme sukulaisia, sanoi Porthos +hämmentymättä; hän ei ollut odottanutkaan mitään ihastumista +prokuraattorilta. + +-- Vaimon puolelta, arvatenkin? sanoi prokuraattori ivallisesti. + +Porthos ei ymmärtänyt tuota pilaa, hän piti sitä vaan yksinkertaisuutena +ja nauroi sille aikalailla suurten viiksiensä alta. Rouva Coquenard joka +tiesi että yksinkertainen prokuraattori oli hyvin harvinainen toisinto +lajissansa, hymyili heikosti mutta punastui vahvasti. + +Aina Porthoksen tulemisesta saakka oli mestari Coquenard luonut +levottomia silmäyksiä erääsen suureen kaappiin päin vastapäätä hänen +kirjoituspöytäänsä. Porthos älysi että tuo kaappi, vaikka se ei +ollutkaan sen muotoinen minkä hän oli unissaan nähnyt, oli juuri se +autuaaksi tekevä raha-arkku, ja hän iloitsi mielessänsä siitä että +todellisuus oli kokonaista kuusi kyynärää korkeampi kuin unelma. + +Mestari Coquenard ei pitkittänyt sukututkimuksiansa kauvemmaksi; hän +tyytyi vaan siihen että, siirtäen levottoman silmäyksensä kaapista +Porthokseen, lausui: + +-- Meidän serkkumme suopi kai meille ennen maalle palaamistansa kunnian +syödä kerran päivällistä luonamme, vai kuinka, vaimoni? + +Tällä kertaa sattui kolhaus Porthoksen vatsaan ja hän tunsi sen +myös; näyttipä siltä kuin se ei olisi ollut tuntumatta rouva +Coquenard'iinkaan, sillä hän vastasi: + +-- Serkkuni ei käy täällä enää, Jos me kohtelemme häntä huonosti, vaan +päinvastaisessa tapauksessa on hänellä liian vähä Pariisissa olinaikaa +ja siis myöskin liian vähä tilaisuutta käydä meitä tervehtimässä, +ett'emme pyytäisi häntä suomaan meille kaikki ne hetket, jotka hänellä +ovat joutilaita, kunnes hän matkustaa pois. + +-- Oh, sääriäni, kurjia sääriäni! missä te olette? vaikerteli Coquenard, +koettaen nauraa. + +Porthos oli kiitollinen prokuraattorin rouvalle siitä puollustuksesta, +jonka tarkoituksena oli saada hänen kauniit herkkuilemistoiveensa +toteutumaan. + +Pian löi päivällishetki. Mentiin aterioon, joka oli suuri pimeä huone +vastapäätä kyökkiä. + +Kirjurit, jotka näkyivät vainunneen tavattomia tuoksuja, saapuivat +sotilaan säntillisyydellä esille ja pitivät kiini tuoleistansa, valmiina +istumaan pöytään minä silmänräpäyksenä hyvänsä. Heidän nähtiin jo +ennakolta liikuttelevan leukojaan uhkaavissa aikeissa. + +-- Peijakas! mietti Porthos silmäillessään noita kolmea nälkäistä +miestä, sillä nulikka ei ollut, niinkuin hyvin, voi arvata, päässyt +osalliseksi kunniasta saada istua virkamiehen pöydässä. Peijakas! jos +minä olisin serkkuni sijassa, en minä pitäisi luonani tuollaisia +syömäreitä. Luulisi heidän olevan haaksirikkoon joutuneita, jotka eivät +ole saaneet maistaa ruokaa kuuteen viikkoon. + +Mestari Coquenard tuli sisään kehräjalkaisessa tuolissaan, jota työnsi +rouva Coquenard; Porthos kiiruhti vuorostaan apuun, vierittääksensä +hänen miestään pöytään. + +-- Ahhah, sanoi hän, sepä vasta viehättävää lientä! + +-- Mitähän saakelia ne vainuuvat tuossa liemessä? arveli Porthos, +nähdessään vaalean, runsaan, vaan aivan värittömän lihaliemen, jonka +pinnalla uiksenteli muutamia paahdettuja leivänkuutioita, ikäänkuin +saaria välimeressä. + +Rouva Coquenard hymyili; hänen annettua merkin, kaikki istuivat pöytään +innolla. + +Ensiksi tarjottiin mestari Coquenard'ille sitten Porthokselle; sen +jälkeen täytti rouva Coquenard oman lautasensa ja jakoi leivänkuutiot +ilman lientä malttamattomille kirjureille. + +Samassa tuokiossa aukeni naristen ovi ruokasaliin aivan itsestään ja +Porthos näki oven raossa pikku kirjurin, joka, kun hän ei päässyt +osalliseksi pidoista, pureksi paljasta leipää. + +Liemen jälkeen toi piika keitettyä kanaa, herkkua, jonka ilmestyminen +sai vierasten silmät hämmästyksestä mulkoilemaan. + +-- Kyllä näkee, että sinä pidät sukulaisestasi, eukkoni, sanoi +prokuraattori melkein murheellisesti hymyten; tuo on varmaankin +kohteliaisuutta serkkuasi kohtaan. + +Kana-parka oli laiha ja niin paksunahkainen, ett'ei luut kaikilla +ponnistuksillaan päässeet sen läpi tunkeutumaan; paljon varmaankin oli +ollut työtä tuon kanan etsimisessä, koska se kaiketi oli piiloutunut +kuolemaan vanhuuttaan. + +-- Saakeli! mietti Porthos, tämä on surkeata; minä kunnioitan vanhuutta, +vaan kun se esiintyy keitettynä tai paistettuna, silloin en sille arvoa +anna. + +Hän katseli ympärilleen nähdäkseen oliko muutkin samaa mieltä, mutta +päinvastoin näki hän vaan riemusta loistavia silmiä, jotka jo ennakolta +nielivät tuota verratonta kanaa, mitä hän niin paljon halveksi. + +Rouva Coquenard veti vadin puoleensa, leikkasi taitavasti pois nuo kaksi +pitkää, laihaa säärtä, jotka hän asetti miehensä lautaselle, katkaisi +kaulan, jonka hän päinensä sijoitti syrjään itseänsä varten, irroitti +toisen siiven Porthokselle ja jätti linnun melkein koskematta piialle, +joka sen juuri oli tuonnut, ja silloin se katosi, ennenkuin +muskettisoturi oli ehtinyt nähdä, mitä erilaisia vaikutuksia pettynyt +toivo teki kasvoihin, kunkin omistajan eri luonteen ja mielenlaadun +mukaan. + +Kanavadin sijaan tuotiin pöydälle papuja laaja vadillinen, missä näkyi +seassa muutamia lampaan luita, joissa ensi katsannossa luuli näkevänsä +vähän lihaakin muassa. + +Rouva Coquenard jakoi ruokalajin nuorille miehille perheenäidin +säästäväisyydellä. + +Nyt tuli viinin vuoro. Herra Coquenard täytti pienestä savipullosta +kolmanneksen lasia kullekin nuorelle miehelle, kallisti sitten itselleen +jotenkin saman verran, jonka jälkeen pullo vaelsi Porthoksen ja rouva +Coquenard'in puolelle. + +Nuoret herrat täydensivät viinilasinsa vedellä ja tyhjennettyään lasinsa +puolilleen, täyttivät he ne uudestaan, ja jatkoivat sitä menetystä +kaiken aikaa, josta oli seurauksena, että he aterian lopulla nieleksivät +nestettä, jonka väri oli muuttunut rubiinista topaasiksi. + +Porthos söi kiltisti kanansiiven, vaan säpsähti tuntiessaan +prokuraattorin rouvan polven nykäisevän pöydän alla hänen polveansa. Hän +joi myöskin puoli lasia tuota säästeliäästi tarjottua viiniä, jonka hän +tunsi ilkeänmakuiseksi, kaikkien viinintuntijain kamoksumaksi +Montreuil'in viiniksi. + +Mestari Coquenard näki hänen juovan viiniä laimentamattomana ja hän +huokasi. + +-- Suvaitsetteko papuja, Porthos serkkuni? kysyi rouva Coquenard äänellä +joka merkitsi: usko minua, eläkä maista niitä. + +-- En hiisi vieköön maistakkaan! arveli Porthos itsekseen. + +Mutta kuuluvasti virkkoi hän: Kiitoksia, serkkuni, minulla ei ole enää +nälkä. + +Nyt seurasi äänettömyys; Porthos ei tiennyt mitä tehdä. Prokuraattori +sanoi yhä ja uudestaan: + +-- Ah, eukkoseni, minun täytyy lausua sinulle kiitoksia! Päivällisesi +oli oikein juhla; minä söin vallan kauheasti! + +Mestari Coquenard oli syönyt liemensä, mustat kanansääret ja sen ainoan +lampaan luun, jossa oli vielä hitunen lihaa jälellä. + +Porthos luuli hänestä tehtävän pilkkaa, ja alkoi vedellä viiksiänsä ja +rypistää kulmiansa, mutta rouva Coquenard'in polvi neuvoi häntä +hiljaiseen kärsivällisyyteen. + +Tämä äänettömyys ja tämä tarjouksien pysähtyminen, joka Porthokselle oli +käsittämätön, oli kirjureille hirmuinen; yksi ainoa prokuraattorin +silmäys ja rouvan hymyily vaikutti sen että he hitaasti nousivat +pöydästä ja vielä hitaammin kiersivät kokoon pyyhkimensä, kumarsivat ja +menivät. + +-- Menkää, nuoret miehet auttamaan ruoansulatusta työnteolla, sanoi +prokuraattori arvokkaasti. + +Kun kirjurit olivat menneet, nousi rouva Coquenard istuimeltaan, meni +ottamaan ruokakaapista juustopalasen, marjahilloa ja leivoksen, jonka +hän oli valmistanut manteleista ja hunajasta. + +Mestari Coquenard rypisti kulmiaan, koska hänestä ruokalaatuja oli liian +monta. Porthos puri huultansa, koska hän ei nähnyt mitään ruokaa. + +Hän haki silmillään papuvatia; mutta papuvati oli kadonnut. + +-- Juhla totta tosiaan, huudahti mestari Coquenard, levottomasti +väänneksien tuolissaan, oikein aika juhla, _epulæ epularum_! Lukullus on +ruoalla Lukulluksen luona. + +Porthos katseli pulloa, joka oli häntä lähellä ja hän toivoi saavansa +päivällisekseen edes viiniä, leipää ja juustoa; mutta viini oli lopussa, +eikä herra ja rouva Coquenard näkynyt sitä huomaavan. + +-- Hyvä on, tuumaili Porthos. + +Hän otti kielellensä vähän marjahilloa ja iski hampaansa rouva +Coquenard'in leivokseen. + +-- Nyt, mietti hän, on uhri täytetty. Mutta mitäs jos en saisikkaan +rouva Coquenard'in kanssa tirkistää hänen miehensä raha-kaappiin! + +Tuon niin suunnattoman ylellisen aterian jälkeen tunsi herra Coquenard +ruokalevon tarvetta. Porthos toivoi hänen asettuvan levolle siinä missä +hän oli; mutta tuo kirottu prokuraattori ei ottanut ehdotusta kuuleviin +korviinsakaan; hänet täytyi vierittää kamariinsa, eikä hän rauhoittunut +ennen kuin hän pääsi aivan rahakaappinsa luokse, jonka reunustalle hän +vakuuden vuoksi sijoitti jalkansa. + +Prokuraattorin rouva meni Porthoksen kanssa toiseen huoneesen +keskustelemaan. + +-- Te voitte tulla tänne syömään päivällistä kolmasti viikossa, sanoi +rouva Coquenard. + +-- Kiitoksia, vastasi Porthos, minä en tahdo käyttää liiaksi teidän +hyväntahtoisuuttanne. Sitä paitsi täytyy minun ajatella sotavaruksiani. + +-- Se on totta, sanoi prokuraattorin rouva huoaten, nuo onnettomat +sotavarukset! + +-- Niin, sanoi Porthos, niin on asiat. + +-- Mutta mitä noihin sotavaruksiin oikeastaan tarvitaan, herra Porthos? + +-- Kaikenlaista, sanoi Porthos; niinkuin tiedätte, ovat muskettisoturit +valiojoukkoa ja ne tarvitsevat paljon semmoista mitä muut soturit eivät +tarvitse. + +-- Mutta luetelkaapa noita tarpeita! + +-- Niin, kustannukset voivat nousta noin likimmiten ... sanoi Porthos, +joka ennemmin rupesi määrittelemään summaa kuin luettelemaan tarpeita. + +Prokuraattorin rouva odotti vapisten. + +-- Niin, kuinka suuriksi? sanoi hän; minä toivon ett'eivät ne nouse +korkeammalle kuin... Hän pysähtyi äkkiä, sanat tarttuivat hänen +kieleensä. + +-- Oh, ei suinkaan, sanoi Porthos, ne eivät nouse korkeammalle kuin +kahteen tuhanteen viiteen sataan livre'en; minä päin vastoin luulen että +jos oikein säästäväiseksi rupean, voin tulla toimeen kahdella +tuhannella. + +-- Hyvä Jumala, kaksi tuhatta livre'ä! huudahti hän, mutta sehän on koko +omaisuus! + +Porthos virnisti suutansa; rouva Coquenard ymmärsi mitä se tarkoitti. + +-- Minä pyysin tarkempaa luettelemista, sanoi hän, sillä kun meillä on +monta sukulaista ja kauppaystävää, luulen minä melkein varmaan saavani +ne tarpeet sata prosenttia halvemmalla kuin jos itse ne ostaisitte. + +-- Ahaa, sanoi Porthos. Sitäkö tarkoititte? + +-- Niin, paras herra Porthos. Niin muodoin tarvitsette te ensiksikin +hevosen? + +-- Aivan oikein, hevosen tarvitsen. + +-- No niin, minä tiedän mistä se saadaan. + +-- Tiedättekö! huudahti Porthos loistavin kasvoin. Hevonen on siis +tiedossa; sitten tarvitsen minä täydelliset valjaat, johon kuuluu +tarpeita, mitä ainoastaan muskettisoturi voi ostaa, ja jotka eivät nouse +yli kolmen sadan livre'n. + +-- Kolmen sadan livre'n; hyvä, hankitaan kolme sataa livre'ä, sanoi +rouva huoaten. + +Porthos hymyili; niinkuin muistetaan, oli hänellä Buckingham'ilta saatu +satula; niin että nuo rahat aikoi hän kieveltää omaan taskuunsa. + +-- Sitten täytyy minun saada hevonen lakeijalleni ja matkalaukku +itselleni. Mitä aseihin tulee, ei teidän niistä tarvitse huolehtia; ne +minulla jo on. + +-- Hevonen lakeijallenne? toisti rouva eperoiden; mutta sehän on oikein +suuren herran tapaista, ystäväni. + +-- No niin, rouva hyvä, sanoi Porthos ylpeästi, olenkos minä mikään +raukka sitten? + +-- Ette suinkaan, minä vaan arvelin, että kaunis aasi on toisinaan yhtä +hyvän näköinen kuin hevonen ja että jos te hankitte Mousqueton'illenne +kauniin aasin... + +-- No olkoon menneeksi aasi, sanoi Porthos; te olette oikeassa, minä +olen nähnyt sangen ylhäisiä espanjalaisia herroja, joiden palvelijat +kaikki ajoivat aasilla. Mutta ymmärrättehän, rouva Coquenard, että +aasilla on oleva höyhentöyhtö ja kulkuset. + +-- Olkaa huoleti, sanoi prokuraattorin rouva. + +-- Siis on jälellä vaan matkalaukku, lisäsi Porthos. + +-- Oh, olkaa siitäkin huoleti, huudahti rouva Coquenard; miehelläni on +viisi tai kuusi matkalaukkua, valitkaa paras; niiden joukossa on +erittäinkin yksi, jota hän mielellään käytti matkoillansa ja joka on +niin suuri että siihen mahtuisi koko maailma. + +-- Matkalaukku on siis tyhjä? kysyi Porthos. + +-- Tietysti se on tyhjä, vastasi rouva. + +-- Ahaa, mutta minä tarvitsen semmoisen matkalaukun, huudahti Porthos, +joka on hyvästi varustettuna, ystäväiseni. + +Rouva Coquenard huokasi taas. Molière ei ollut vielä kirjoittanut +"Saituria." Rouva Coquenard oli siis Harpagon'in edeltäjä. + +Muista varuksista neuvoteltiin sitten samaan tapaan; ja loppupäätös +neuvottelusta oli että prokuraattorin rouva antaisi kahdeksan sataa +livre'ä rahassa ja hankkisi hevosen ja aasin, joilla olisi onni kantaa +Porthosta ja Mousqueton'ia kunnian ja maineen retkellä. + +Kun asiat olivat suostutut, otti Porthos jäähyväiset rouva +Coquenard'ilta. Viime mainittu koki kyllä pidättää häntä suloisilla +silmäyksillään, vaan Porthos teki syyksi virkavelvollisuutensa, ja +prokuraattorin rouvan täytyi väistyä kuninkaan tähden. + +Muskettisoturi palasi kotiin nälkäisenä ja sangen huonolla tuulella. + + + + +XXXII. + +Kamarineitsyt ja emäntä. + + +Sillä välin d'Artagnan, huolimatta omantuntonsa äänestä ja Athoksen +varoituksesta, rakastui mylady'yn hetki hetkeltä yhä enemmän; niinpä ei +hän heittänyt yhtenäkään päivänä käymättä osoittamassa hänelle +kunnioitustansa, jonka tuo itserakas gaskonjalainen luuli mylady'n +ennemmin tai myöhemmin palkitsevan. + +Eräänä iltana kun hän taas saapui nenä pystyssä, keveästi kuin mies, +joka odottaa kultasadetta, kohtasi hän kamarineitsyen ajoportilla; mutta +tällä kertaa ei neitsyt tyytynyt vaan hipaisemaan häntä ohimennessä, +vaan tarttui hiljaa hänen käteensä. + +-- Hyvä! mietti d'Artagnan, hän on kaiketi saanut emännältänsä jonkun +asian minulle toimitettavaksi; hän kutsuu minua johonkin +lemmenkohtaukseen, johon ei uskallettu suullisesti minua kutsua. Ja hän +katsoi tuota kaunista tyttölasta niin voitollisen näköisenä kuin hän +suinkin voi. + +-- Minä tahtoisin sanoa teille pari sanaa, herra ... sopersi +kamarineitsyt. + +-- Sano vaan, lapseni, sano vaan, vastasi d'Artagnan, kyllä minä +kuuntelen. + +-- Täällä, mahdotonta; minun sanottavani on siihen liian pitkää ja +erittäinkin liian tärkeätä. + +-- No kuinkas meidän on tekeminen? + +-- Tahtoisikko herra seurata minua? pyysi Ketty kainosti. + +-- Kyllä, mihin hyvänsä, kaunis lapseni. + +-- Tulkaa sitten! + +Ketty, joka ei ollut heittänyt irti d'Artagnan'in kättä, veti häntä +mukanansa ylös pimeitä kiertoportaita ja kun he olivat nousseet +viisitoista porrasta, aukasi hän erään oven. + +-- Astukaa sisään, herra; täällä olemme yksin ja voimme puhua kaikessa +rauhassa. + +-- Mikäs huone tämä on, kaunis lapseni? kysyi d'Artagnan. + +-- Tämä on minun huoneeni, herra; tuo ovi viepi emäntäni makuukamariin. +Mutta olkaa huoleti; hän ei voi kuulla meidän puhettamme, sillä hän ei +koskaan mene nukkumaan ennen puolta yötä. + +D'Artagnan loi silmäyksen ympärilleen. Pieni kamari oli siisti ja soma, +mutta ehdottomasti kiinittyivät hänen silmänsä siihen oveen, jonka Ketty +oli sanonut johtavaa mylady'n makuukamariin. + +Ketty arvasi mitä nuoren miehen mielessä liikkui ja hän huoahti. + +-- Te rakastatte siis paljon minun emäntääni? sanoi hän. + +-- Oh, enemmän kuin voin sanoin selittää! Ketty, minä olen vallan +hullusti rakastunut! + +Ketty huokasi toistamiseen. + +-- Ah, herra, sanoi hän, sepä on vahinko! + +-- Mitä saakelin pahaa siinä mielestäsi on? + +-- Asianlaita on semmoinen, sanoi Ketty, ett'ei emäntäni rakasta teitä +ensinkään. + +-- Mitä! sanoi d'Artagnan. Olisikko hän antanut sinulle toimeksi +ilmoittaa sen minulle? + +-- Ei suinkaan, herra, vaan minä sääliväisyydestä teitä kohtaan olen +päättänyt sanoa sen teille. + +-- Kiitoksia, hyvä Ketty, mutta vaan hyvästä aikomuksestasi, sillä +myönnäthän, ett'ei ilmoituksesi ole minulle mielihyväksi. + +-- Toisin sanoen, te ette usko mitä olen sanonut, vai kuinka? + +-- Semmoista on aina vaikea uskoa, kaunis lapseni, vaikkapa vaan +itserakkaudenkin vuoksi. + +-- Te ette siis usko minua? + +-- Minä tunnustan, että ennenkuin annat minulle jotakin todistusta +sanoihisi... + +-- Mitäs tästä sanotte? + +Ketty otti poveltansa pienen kirjelipun... + +-- Minulleko? sanoi d'Artagnan innokkaasti tempaisten kirjelipun +käteensä. + +-- Ei, toiselle. + +-- Toiselle? + +-- Niin. + +-- Hänen nimensä, hänen nimensä! huudahti d'Artagnan. + +-- Katsokaa osoitetta. + +-- Herra kreivi de Wardes. + +Heti kohta tuli d'Artagnan'in mieleen tapaus Saint-Germain'issä; +ajatuksen nopeudella repäisi hän kirjeen auki, huolimatta Ketty'n +huudahduksesta. + +-- Oh, Jumalani! sanoi hän, mitä te teette, herra? + +-- Minäkö? en mitään, sanoi d'Artagnan, ja luki: + +"Te ette ole vastannut minun ensimmäiseen kirjeeseni; oletteko siis +vielä sairaana tai oletteko unhottaneet mitä silmäyksiä loitte minuun +rouva de Guise'n tanssipidoissa? Nyt on tilaisuus tullut, kreivi; elkää +sitä päästäkö käsistänne." + +D'Artagnan vaaleni; hänen itserakkautensa oli loukattu, hän luuli +rakkautensa loukatuksi. + +-- Rakas herra d'Artagnan-parka! sanoi Ketty sääliväisesti, puristaen +uudestaan nuoren miehen kättä. + +-- Sinä surkuttelet minua, hyvä pienoiseni! sanoi d'Artagnan. + +-- Oh, kaikesta sydämmestäni! sillä minä kyllä tiedän mitä rakkaus on. + +-- Sinäkö tiedät mitä rakkaus on? sanoi d'Artagnan, ensi kertaa +katsellen häntä tarkemmasti. + +-- Oi, tiedän. + +-- No niin, sen sijaan että surkuttelet minua, tekisit paremmin, jos +auttaisit minua kostamaan emännällesi. + +-- Ja millä tavoin tahtoisitte hänelle kostaa? + +-- Minä tahtoisin valloittaa hänet ja sysätä syrjään kilpailijani. + +-- Siihen minä en koskaan rupea teitä auttamaan, herra, sanoi Ketty +vilkkaasti. + +-- Ja miksikä et? kysyi d'Artagnan. + +-- Kahdesta syystä. + +-- Mitkä ne ovat? + +-- Ensiksikin, emäntäni ei ole koskaan rakastava teitä. + +-- Mistä sinä sen tiedät? + +-- Te olette loukanneet häntä syvästi. + +-- Minä! millä minä olisin voinut häntä loukata, minä, joka siitä saakka +kuin olen hänet tuntenut, olen madellut kuin orja hänen jaloissaan; +selitä, ole niin hyvä. + +-- Sitä minä en koskaan ilmoita kellenkään muulle kuin sille +miehelle ... joka katsoo sieluni pohjaan saakka. + +D'Artagnan silmäsi Ketty'ä toisen kerran. Nuoressa tytössä oli semmoinen +tuoreus ja kauneus, että moni ruhtinatar olisi antanut ruununsa siitä. + +-- Ketty, sanoi hän, minä katson sinun sielusi pohjaan saakka, jos +tahdot; siitä ei ole estettä, rakas lapseni; ja hän painoi suudelman +hänen huulilleen, jolloin lapsi-parka muuttui punaiseksi kuin kirsikka. + +-- Oh, ei! huudahti Ketty, te ette rakasta minua, te rakastatte +emäntääni, sen sanoitte minulle vast'ikään. + +-- Ja estääkö se ilmoittamastasi minulle toista syytä? + +-- Toinen syy, virkkoi Ketty rohjenneena suudelmasta ja nuoren miehen +silmäyksestä, toinen syy on se että jokaisella on oma rakkautensa +lähimpänä. + +Silloin muistui d'Artagnan'in mieleen Ketty'n viehkeät silmäykset, hänen +monet kohtauksensa etehisessä, portaissa, käytävässä, hänen +hipaisemisensa ja hänen tukahdutetut huokauksensa; mutta kun hänellä oli +mielessä vaan tuon ylhäisen naisen miellytteleminen, oli hän halveksinut +kamarineitsyttä; ken pyytää kotkaa, hän ei välitä varpusista. + +Tällä erää havaitsi gaskonjalaisemme yhdellä silmäyksellä kaiken sen +hyödyn, minkä hän voi saada tuosta rakkaudesta, jonka Ketty niin +lapsellisesti ja kainostelematta oli tunnustanut: sen avulla hän näet +sai anastetuksi itselleen kreivi de Wardes'ille menevät kirjeet, sai +salaiset tiedot aivan paikallaan, pääsi milloin hyvänsä Ketty'n +huoneesen, joka oli hänen emäntänsä huoneen vieressä. Niinkuin näkyy, +uhrasi tuo uskoton jo ajatuksissaan tuon tyttöraukan, voittaaksensa +puoleensa mylady'n joko hyvällä tai pahalla. + +Hän rupesi siis kauniilla sanoilla selittämään ihastustansa Ketty'ä +kohtaan ja todisteeksi rakkaudestansa ilmoitti hän heittävänsä sikseen +koko sen iltaisen vierailunsa mylady'n luona ja pitävänsä seuraa +kauniille Ketty'llensä. + +Mutta tuskin oli hän päässyt tätä sanomasta, kun kello helähti mylady'n +puolella. + +-- Taivasten tekijä! huudahti Ketty, emäntäni kutsuu minua; menkää, +menkää joutuen pois. + +D'Artagnan nousi ja otti lakkinsa ikäänkuin aikoakseen totella; sitten +avasi hän nopeasti erään suuren kaapin oven ja pujahti sinne mylady'n +pukujen sekaan. + +-- Mitä te teette? huudahti Ketty. + +D'Artagnan sulkeutui kaappiin mitään vastaamatta. + +-- No, huusi mylady ärjyen, nukutko sinä, koska et tule kun minä soitan? + +D'Artagnan kuuli avattavan äkkiä väliovea. + +-- Tässä olen, mylady, huudahti Ketty, rientäen emännällensä vastaan. + +Molemmat menivät nyt mylady'n makuusuojaan ja kun ovi oli jäänyt auki, +kuuli d'Artagnan mylady'n vielä hetken aikaa toruvan kamarineitsyttänsä; +sitten leppyi hän ja puhe kääntyi d'Artagnan'iin, Ketty'n puuhaillessa +hänen riisumisessaan. + +-- No, gaskonjalaistamme en ole saanut nähdä tänä iltana, sanoi mylady. + +-- Kuinka, mylady, vastasi Ketty, eikö hän ole ollutkaan täällä? Onko +hän niin huikentelevainen ennenkuin edes on saavuttanut onneansa? + +-- Ei suinkaan, häntä on estänyt herra de Tréville tai herra Desessarts. +Minä ymmärrän semmoisia, Ketty; hänet minä kyllä vedän pauloihini. + +-- Mitä mylady aikoo hänelle tehdä? + +-- Mitäkö aion hänelle tehdä? Ole huoleti, Ketty; hänen ja minun kesken +on olemassa jotakin, josta hän ei tiedä mitään ... hän oli vähällä +menettää minulta kardinaalin suosion. Mutta minä olen sen kostava! + +-- Minä luulin mylady'n rakastavan häntä. + +-- Minäkö rakastaisin häntä! Minä inhoon häntä! Hupsu, jolla on lord +Winter'in henki käsissään, eikä tapa häntä ja saattaa minulle sillä +tavoin vahinkoa kolmesataa tuhatta livre'ä pelkkää korkoa! + +-- Niin tosiaan, sanoi Ketty, teidän poikanne oli setänne ainoa +perillinen ja siksi kunnes hän on päässyt lailliseen ikään, olisitte te +saaneet hallita hänen omaisuuttansa. + +D'Artagnan vapisi luihin ja ytimiin saakka kuullessaan tuon suloisen +olennon soimaavan häntä siitä ett'ei hän ollut tappanut tuota miestä, +jonka hän oli nähnyt osoittavan niin paljon ystävyyttä mylady'ä kohtaan. + +-- Jo olisinkin, jatkoi mylady, kostanut hänelle, ell'ei kardinaali, en +tiedä mistä syystä, olisi kehoittanut minua säästämään häntä. + +-- Vai niin, mutta mylady ei ole säästänyt tuota pikku rouvaa, jota hän +rakasti. + +-- Ahaa, tuota kauppiaan rouvaa Fossoyeurs'in kadulta! Ett'eikö hän jo +ole unhottanut häntä olleen olemassakaan? Kaunis kosto, totta tosiaan! + +Kylmä hiki valui d'Artagnan'in otsalta: tuo nainenhan oli koko hirviö! + +Hän kuunteli vielä, vaan pahaksi onneksi oli riisuutuminen jo päättynyt. + +-- Hyvä on, sanoi mylady, mene suojaasi, ja huomenna tulee sinun koettaa +saada vihdoinkin vastaus siihen kirjeesen, jonka annoin sinulle. + +-- Kreivi de Wardes'inko kirjeesen? kysyi Ketty. + +-- Tietysti, kreivi de Wardes'in. + +-- Hän näyttää minusta olevan juuri vallan päinvastainen kuin tuo herra +d'Artagnan-parka. + +-- Menkää, neiti, sanoi mylady, minä en suvaitse arvosteluja. + +D'Artagnan kuuli oven suljettavan ja pantavan salpaan, ja nyt oli mylady +sulkeutunut kamariinsa. Ketty väänsi omalta puoleltaan, niin hiljaa kuin +suinkin voi, oven lukkoon, ja samassa syöksähti d'Artagnan ulos +kaapista. + +-- Jumalani! sanoi Ketty aivan hiljaa, mikä teitä vaivaa? Tehän olette +vallan kalpea! + +-- Inhottava olento! mutisi d'Artagnan. + +-- Hiljaa, hiljaa, menkää! sanoi Ketty; mylady'n ja minun huoneeni +välillä on vaan hieno seinä, niin että kaikki kuuluu toiseen mitä +toisessa puhutaan. + +-- No niin, mutta sanohan nyt kumminkin, kuinka rouva Bonacieux'in on +käynyt. + +Tyttö parka vakuutti kiven kovaan ett'ei hän tiennyt siitä mitään, koska +hänen emäntänsä ei milloinkaan ilmoittanut hänelle salaisuuksiansa muuta +kuin puoliksi. Hän luuli voivansa vaan sen verran sanoa, että rouva +Bonacieux ei ollut kuollut. + +Kuinka hän muka oli ollut vähällä menettää mylady'lta kardinaalin +suosion, siitä ei Ketty myöskään mitään tiennyt. Vaan d'Artagnan tiesi +sen asian paremmin. Hän huomasi mylady'n tarkoittavan timanttijuonen +huonoa onnistumista. + +Mutta kaikista selvintä kumminkin oli että mylady'n viha d'Artagnan'ia +kohtaan perustui siihen, ett'ei hän ollut tappanut mylady'n lankoa. + +D'Artagnan palasi seuraavana päivänä mylady'n luokse. Mylady oli sangen +huonolla tuulella, d'Artagnan arvasi että häntä harmitti se ett'ei +kreivi de Wardes'ilta tullut vastausta. Ketty tuli sisään; mutta mylady +kohteli häntä tylysti. Silmäys, jonka Ketty loi d'Artagnan'iin, tahtoi +sanoa: näettehän että minä kärsin teidän tähtenne. + +Loppupuolella iltaa taltui tuo kaunis leijonatar, hän kuunteli hymyillen +d'Artagnan'in helliä sanoja, antoipa kätensäkin hänelle suudeltavaksi. + +Lähtiessään ei d'Artagnan tiennyt mitä ajatella; mutta hänen päätänsä ei +niinkään hevillä saatu pyörälle, hänellä oli mielessä omat tuumansa. + +Hän tapasi Ketty'n portilla ja samoinkuin edellisenä iltana meni hän +nytkin hänen luoksensa. Ketty oli saanut paljon nuhteita; häntä oli +syytetty huolimattomuudesta. Mylady ei voinut käsittää kreivi de +Wardes'in vaitioloa; hän oli käskenyt Kettyä tulemaan hänen luoksensa +kello yhdeksän huomisaamuna ottamaan kolmatta kirjettä. + +D'Artagnan otti Ketty'ltä lupauksen että hän toisi huomisaamuisen +kirjeen hänen käsiinsä; tyttö-parka lupasi kaikki mitä d'Artagnan pyysi; +hän oli hurmautunut. + +Seuraavana päivänä kello yhdentoista aikaan näki hän Ketty'n tulevan. +Hänellä oli kädessä uusi kirje mylady'ltä. Tällä kertaa ei tyttö-parka +yrittänytkään estämään d'Artagnan'ia ottamasta sitä. + +D'Artagnan avasi kirjeen ja luki seuraavaa: + +"Tämä on nyt kolmas kerta kuin kirjoitan teille; ja tämän kirjoitan minä +sanoakseni että minä rakastan teitä. Ja täydellisemmäksi vakuudeksi +tälle tunnustukselleni lähetän minä kirjeentuojan mukana teille siitä +näkyväisen todisteen"... + +-- Minkä todisteen? huudahti d'Artagnan äkkiä, pysähdyttäen lukemisensa, +ja loi leimahtavan silmäyksensä vapisevaan Ketty-parkaan. + +-- Tämän, vastasi Ketty, vetäen poveltansa pienen rasian ja ojentaen sen +d'Artagnan'ille. + +D'Artagnan avasi sen kuumeentapaisesti ja otti rasiasta kauniin +timanteilla koristetun safiirisormuksen. + +-- Mitä tämä on? huudahti hän, emäntäsi kosii minua aivan +kouraantuntuvalla tavalla. + +-- Ei teitä, vaan kreivi de Wardes'ia, huomautti Ketty. + +-- Aivan oikein, kreivi de Wardes'ia, piti sanomani, mutta mitäs +kirjeessä vielä puhutaan, maltappas. + +"Varokaa itseänne, ett'en kirjoita teille neljättä kertaa, sanoakseni, +että minä vihaan teitä. Jos te kadutte sitä tapaa, millä olette minua +kohdelleet, on tämän kirjeen ja sormuksen tuoja teille ilmoittava, millä +tavoin kunniallinen mies on hankkiva anteeksi-antamuksen rikoksellensa." + +D'Artagnan punastui ja vaaleni monta kertaa tuota kirjettä lukiessansa. + +-- Ah, te rakastatte häntä vielä! sanoi Ketty, joka ei +silmänräpäystäkään kääntänyt silmiänsä pois nuoren miehen kasvoista. + +-- Ei Ketty, sinä petyt; minä en rakasta häntä enää, vaan minä tahdon +kostaa hänen ylenkatseensa. + +Näin sanottuaan istahti hän pöydän ääreen, otti kynän käteensä +ruvetaksensa kirjoittamaan. Mutta monenlaiset tunteet taistelivat hänen +sydämmessänsä, ja niin hämmensivät hänen ajatuksiansa, ett'ei yhtään +sanaa ilmestynyt paperille. + +Äkkiä nousi hän tuoliltaan ja sanoi: + +-- Ketty, sinä jäät tänne hetkiseksi odottamaan, minä palaan heti +takaisin. + +Ja ennenkuin Ketty-parka ennätti mitään virkkaa, oli d'Artagnan mennyt, +annettuaan Planchet'ille käskyn sulkea oven, eikä päästää ketään sisään +eikä ulos. + +D'Artagnan riensi Athoksen luokse. Hän kertoi antauneensa kummalliseen +seikkailuun ja pyysi hänen neuvoansa. Athos rypisti useita kertoja +kulmiansa. + +-- Sinun mylady'si, sanoi hän, näyttää olevan kelvoton olento, vaan +väärin olet kumminkin tehnyt ruvetessasi häntä pettämään; sinulla on nyt +tavalla tai toisella kauhea vihollinen niskoillasi. + +Puhuessansa katseli Athos tarkasti tuota timanteilla ympäröityä +safiiria, joka nyt oli loistamassa d'Artagnan'in sormessa. + +-- Tätäkö katselet? sanoi d'Artagnan, ojentaen kättänsä hänelle. + +-- Niin, se muistuttaa minulle erästä perintökalleutta. + +-- Eikös se ole kaunis? kysyi d'Artagnan. + +-- Oivallinen! myönsi Athos. Enpä olisi luullut että on kahta noin +kirkasta safiiria. Oletko vaihettanut sen timanttisormukseesi? + +-- En, sanoi d'Artagnan, tämä on lahja kauniilta englantilattareltani +tai oikeammin ranskalattareltani, sillä vaikka en ole häneltä +sukuperäänsä lähemmin tiedustanut, olen varma siitä että hän on +syntyjään ranskalainen. + +-- Oletko saanut tuon sormuksen mylady'lta? huudahti Athos äänellä, joka +ilmoitti hänen olevan kovassa mielenliikkeessä. + +-- Olen juuri vast'ikään. + +-- Näytäppäs sitä, sanoi Athos. + +-- Tässä se on, vastasi d'Artagnan, vetäen sen sormestaan. + +Athos tutki sitä ja muuttui kalmankalpeaksi; sitten koetteli hän sitä +vasemman kätensä sakarisormeen; se sopi siihen niin hyvin kuin olisi se +ollut siihen tehty. + +Vihan ja koston pilvi vetäysi Athoksen muutoin niin tyynelle otsalle. + +-- Se on mahdotonta, että tämä voisi olla sama, sanoi hän. Kuinka +saattaa tämä sormus olla lady Clarik'in hallussa? Ja kumminkin on +uskomatonta että voisi olla kahta niin yhdennäköistä sormusta. + +-- Tunnetko sinä tämän sormuksen? kysyi d'Artagnan. + +-- Luulin sen tuntevani, vastasi Athos, vaan epäilemättä erhetyin. + +Hän jätti sormuksen takaisin d'Artagnan'ille, vaan ei kumminkaan +lakannut katselemasta sitä. + +-- Minä pyydän, paras veikkoseni, sanoi hän hetken mietittyänsä, ota +pois tuo sormus sormestasi tai käännä sen kanta sisäänpäin; se tuopi +mieleeni niin hirmuisia muistoja, ett'en minä voisi koota ajatuksiani +puhuakseni kanssasi. Sinähän tulit pyytämään neuvoani? Etkös sanonut +olevasi kahdella päällä mitä sinun oli tekeminen? Vaan maltappas vielä; +näytähän tuota safiiria; siinä mistä minä puhuin oli reunassa erään +tapauksen vuoksi pieni naarmu. + +D'Artagnan otti sormuksen toistamiseen sormestaan ja antoi sen +Athokselle. + +Athos säpsähti. + +-- Kas vaan, sanoi hän; eikös tämä ole kummallista! Hän osoitti +d'Artagnan'ille naarmun. + +-- Mutta keltä sinä olet saanut safiirisi, Athos? + +-- Äidiltäni, joka sen vuorostaan oli saanut äidiltänsä. Niinkuin +sanoin, oli se vanha perintökalleus ... jonka ei olisi koskaan pitänyt +päästä suvusta pois. + +-- Ja oletko ... myönyt sen? kysyi d'Artagnan eperoiden. + +-- En, vastasi Athos, omituisesti hymyten, minä annoin sen pois eräässä +rakkauden hurmaustilassa, niinkuin se nyt on annettu sinulle. + +D'Artagnan vaipui myöskin ajatuksiinsa. Hän oli näkevinänsä mylady'n +sielussa kuiluja, joiden syvyydet olivat pimeät ja hirvittävät. + +Hän ei pannut sormusta enää sormeensa, vaan pisti sen taskuunsa. + +-- Kuuleppas, sanoi Athos, tarttuen hänen käteensä, sinä tiedät että +minä pidän sinusta, d'Artagnan; jos minulla olisi poika, en voisi +hänestä pitää enemmän. No niin, tottele minua: luovu tuosta naisesta; +minä en häntä tunne, vaan jonkunmoinen aavistus sanoo minulle, että hän +on kadotettu olento ja tuopi onnettomuutta. + +-- Sinä olet oikeassa, sanoi d'Artagnan, minä luovun hänestä. Minä +tunnen että tuo nainen minua kauhistaa. + +-- No niin, siinä teet oikein, poikani, sanoi Athos puristaen +gaskonjalaisen kättä melkein isällisesti. Suokoon taivas, ett'ei tuo +nainen jättäisi hirveitä jälkiä sinun elämääsi. + +Ja silloin d'Artagnan lähti Athoksen luota, palaten kiiruumman kautta +kotiinsa, jossa Ketty oli odottamassa kalpeana ja vapisevana. + +Vaikka d'Artagnan hetkistä ennen oli todellakin vielä rakastanut +mylady'ä, olivat Athoksen neuvot sekä hänen oman sydämmensä parempi ääni +lujentaneet hänen tahtonsa siihen määrään, että hän päätti ijäksi luopua +mylady'stä. Tämän luopumuksen suoritti hän sillä tavoin, että tarttui +kynään ja kirjoitti seuraavan vastauksen: + + "Elkää odotelko minua, rouva hyvä; aina siitä saakka kuin paranin, + on minulla niin monta ystävää tervehdittävänä, että minun täytyy + asettaa käyntini jonkunmoiseen järjestykseen. Sittenkuin teidän + vuoronne tulee, kyllä ilmoitan siitä teille ajallansa. + + Minä suutelen teidän käsiänne, arvoisa rouva. + + Kreivi _de Wardes_." + +Tuo kirje oli ensinkin väärennystä; sitä paitsi oli koko menettely +vailla kaikkea arkatuntoisuutta; meidän ajan siveellisen katsantotavan +mukaan oli se konnamaisuutta, vaan siihen aikaan ei semmoisista aivan +paljon pidetty lukua. Muutoin, mylady oli menetellyt hänen kanssansa +petollisesti, niin ett'ei hänellä ollut laisinkaan enää kunnioitusta +häntä kohtaan. + +Safiirista ei hän virkkanut sanaakaan. Tahtoiko gaskonjalainen pidättää +sen aseena mylady'ä vastaan, vai eikö hän, totta puhuen, säilyttänyt +tuota safiiria viimeisenä keinona sotavaruksien hankkimiseen? + +Toisen aikakauden tekoja ei pidä tuomita toisen aikakauden näkökannalta. +Mikä nykyaikana olisi kunnon miehelle häpeäksi, oli sinä aikana usein +aivan pelkkä luonnollinen asia. + +D'Artagnan jätti kirjeen avonaisena Ketty'lle. + +Ketty ei tahtonut voida uskoa onneansa; d'Artagnan'in oli pakko +suullisesti vahvistaa kirjeen sisällys. Ja ajattelematta mihin vaaraan +hän antautui jättäessään tuommoisen kirjeen kiivasluontoiselle +emännällensä, kiiruhti nuori tyttö niin joutuisasti kuin jalat +kannattivat, Place-Royal'iin. + +Parhaimmankin naisen sydän on säälimätön kilpailijansa tuskia kohtaan. + +Mylady aukasi kirjeen yhtä innokkaasti kuin Ketty sen hänelle toi; mutta +jo ensi sanoja lukiessaan kalpeni hän, rutisti paperin kokoon, loi +Ketty'yn salamoivat silmänsä ja virkkoi: + +-- Mikä kirje tämä on? + +-- Se on vastaus armollisen rouvan kirjeesen; vastasi Ketty vapisten. + +-- Mahdotonta, että aatelismies on voinut kirjoittaa tämmöistä kirjettä +naiselle. + +Sitten huudahti hän äkkiä: + +-- Taivas! Jospa hän tietäisi...? + +Hän pysähtyi vapisten. Hänen hampaansa nitisivät; hänen hipiönsä muuttui +tuhkanharmaaksi. Hän tahtoi astua ikkunan luokse raitista ilmaa saamaan, +mutta hän ei voinut muuta kuin ojentaa käsiänsä, jalat herkesivät +kannattamasta ja hän vaipui erääsen nojatuoliin. + +Ketty luuli hänen voivan pahoin, syöksähti hänen luoksensa ja rupesi +aukaisemaan hänen liiviänsä. Mutta mylady nousi äkkiä seisovilleen. + +-- Mitä sinä tahdot? sanoi hän; minkätähden ryhdyt sinä minuun? + +-- Minä luulin armollisen rouvan voivan pahoin ja riensin teidän +avuksenne, vastasi kamarineitsyt säikähtäneenä emäntänsä hirvittäviä +kasvoja. + +-- Minäkö voisin pahoin, minä! Pidätkö minua tyttörääpäleenä? Kun minua +loukataan, minä en voi pahoin, minä kostan, ymmärrätkö sen? + +Hän viittasi Ketty'n menemään. + + + + +XXXIII. + +Aramiksen ja Porthoksen sotavarukset. + + +Siitä lähtien kuin sotavaruksien puuha alkoi, eivät nuo neljä ystävystä +pitäneet mitään säännöllisiä kokouksia; syötiin päivällistä kukin +suunnallansa missä sattui, tai oikeammin missä saatiin. Sotapalvelus vei +sekin oman kalliin aikansa, joka niin joutuisasti riensi. Oli vaan +suostuttu siitä että tavattaisiin toisiaan kerta viikossa, kello yksi +päivällä, Athoksen luona, koska Athos pysyi päätöksessään ett'ei astuisi +jalkaansa huoneesta ulos. + +Juuri päivää ennen kuin d'Artagnan kreivi de Wardes'ina oli kirjoittanut +tuon ratkaisevan vastauksen mylady'lle, oli heillä yksi noita +suostutuita kokouksiansa. + +Kun d'Artagnan saapui Athoksen luokse, tapasi hän Athoksen ja Aramiksen +siellä syvissä tuumailuissa. Aramiksessa tuntui vielä halu ottaa +takaisin yllensä papinkauhtana; tavallisuuden mukaan ei Athos käskenyt +eikä kieltänyt. Athoksen mielestä näet jokaisen tuli menetellä omissa +asioissaan mielensä mukaan. Hän ei antanut koskaan neuvoja, ell'ei niitä +häneltä nimenomaan pyydetty. Eikä hän niitä antanut edes ensi +pyynnölläkään. + +-- Yleensä, niin oli hänen tapa sanoa, pyydetään neuvoja sen vuoksi +ett'ei niitä kumminkaan sitten seurata: tai jos seurataan, niin sen +vuoksi että on ketä syyttää niiden antamisesta. + +Porthos saapui hetkistä myöhemmin kuin d'Artagnan. Neljä ystävystä oli +siis taas yhdessä. + +Nuo neljä muotoa ilmaisivat kukin omaa mielialaansa: Porthoksen +levollisuutta, d'Artagnan'in toivoa, Aramiksen levottomuutta ja Athoksen +huolettomuutta. Heidän vähän aikaa keskusteltuansa, jolloin Porthos oli +hieman viittaillut sinnepäin että muka eräs ylhäinen henkilö oli ottanut +auttaaksensa häntä pulastansa, Mousqueton astui sisään. + +Hän tuli pyytämään Porthosta kotiin, jossa, lausui Mousqueton surkean +näköisenä, hänen läsnäolonsa oli peräti välttämätön. + +-- Ovatko sotavarukseni tulleet? kysyi Porthos. + +-- Ovat tai eivät ole, vastasi Mousqueton. + +-- No sanohan toki mitä tarkoitat? + +-- Tulkaahan kotiin, herrani. + +Porthos nousi seisomaan, kumarsi jäähyväisiksi ja astui ulos. + +Tuokion perästä näkyi Bazin kynnyksellä. + +-- Mitäs sinulla on asiaa, ystäväni? kysyi Aramis sillä lempeällä +puheentavalla, joka häneen aina ilmestyi silloinkuin hänen ajatuksensa +vaan kääntyivät hengellisyyteen päin. + +-- Eräs mies odottaa teitä kotona, vastasi Bazin. + +-- Mies! kuka mies? + +-- Muudan kerjäläinen. + +-- Anna hänelle almu, Bazin, ja käske rukoilemaan erään vaivaisen +syntisen edestä. + +-- Kerjäläinen tahtoo kaikin mokomin teitä puhutella ja väittää että te +tulette sangen iloiseksi hänen tapaamisestansa. + +-- Eikö hänellä ollut mitään erityistä sanottavaa minulle? + +-- Oli. Jos herra Aramis, sanoi hän, empii tulla minua tapaamaan, niin +sanokaa että minä tulen Tours'ista. + +-- Tours'ista? huudahti Aramis; hyvät herrat, suokaa anteeksi, mutta +varmaankin mies tuopi minulle sanomia, joita juuri olen odottanut. + +Ja nousten samassa tuoliltaan, hän kiirehti joutuisasti ulos. + +Athos ja d'Artagnan jäivät kahdenkesken. + +-- Luulenpa että noilla veitikoilla on asiat selvillä. Tai mitä luulet, +d'Artagnan? kysyi Athos. + +-- Minä luulen samaa; vaan, Athos veikkoseni, sinä joka niin auliisti +jaoit pois englantilaisen pistole't, hyvästi saadun omaisuutesi, mitä +sinä mietit? + +-- Minä olen aivan tyytyväinen että tapoin sen hupsun, koskapa +englantilaisen tappaminen on hyvä työ; vaan jos olisin ottanut hänen +rahansa, painaisivat ne minua kuin omantunnon vaivat. + +-- Onpa sinulla, Athos veikkoseni, toden totta käsittämättömät +ajatukset. + +Mutta me jätämme nyt heidät keskustelemaan ja seuraamme Aramista. + +Näimme jo mikä kiire Aramikselle tuli, kun hän sai kuulla tuon +kerjäläisen tulleen Tours'ista. Muutamassa hyppäyksessä oli hän +kotonansa. + +Siellä oli todellakin mies, pienikasvuinen, viekassilmäinen, ja +ryysyihin puettu. + +-- Tekö se olette minua kysyneet? sanoi muskettisoturi. + +-- Niin, minä tahtoisin puhutella herra Aramista, oletteko te hän? + +-- Sama mies. Onko teillä mitään tuotavaa minulle? + +-- On, jos näytätte minulle erään kirjaillun niistimen. + +-- Tässä se on, sanoi Aramis, otettuaan avaimen povitaskustaan ja +avattuaan pienen ebenpuisen, simpukoilla koristellun rasian. + +-- Hyvä on, sanoi kerjäläinen. Käskekää lakeija pois. + +Bazin, joka oli utelias tietämään mitä miehellä oli Aramikselle asiaa, +oli näet kiiruhtanut aivan Aramiksen kantapäillä ja saapunut kotiin +melkein samaan aikaan kuin hän. Mutta tuo kiiruhtaminen häntä varsin +vähän hyödytti. Kerjäläisen käskystä Aramis viittasi hänen poistumaan ja +hänen täytyi totella. + +Kun Bazin oli poissa, loi kerjäläinen pikaisen silmäyksen ympärillensä, +tarkastaakseen ett'eikö kukaan voinut häntä nähdä tai kuulla, ja +päästettyään irti nahkavyönsä, joka piteli koossa hänen ryysyistä +takkiaan, alkoi hän ratkoa sen ylipuolta ja veti hetkisen perästä esille +kirjeen. + +Aramis huudahti ilosta, nähdessään sinetin, suuteli päällekirjoitusta ja +avasi kuoren melkein hartaudella, ja luki seuraavat sanat: + + "Ystäväni! Kohtalo tahtoo meitä vielä olemaan erillämme jonkun + aikaa, mutta nuoruuden ihanat päivät eivät vielä ole ohitsemme. Tee + velvollisuutesi sodassa; minä teen omalla tahollani. Ota vastaan + mitä sanansaattaja sinulle antaa; taistele sodassa niinkuin kunnon + aatelismiehen sopii ja muista minua, joka hellästi suutelen sinun + mustia silmiäsi. Hyvästi, eli paremmin, hyvästi näkemään asti!" + +Kerjäläinen yhä vaan ratkoi takkiansa; yksitellen otti hän likaisista +ryysyistänsä sata viisikymmentä espanjalaista kaksoispistole'a jotka hän +latoi pöydälle. Sitten avasi hän oven, kumarsi ja meni tiehensä, +ennenkuin nuori mies, joka seisoi aivan ällistyneenä, oli uskaltanut +virkkaa hänelle sanaakaan. + +Aramis luki kirjeen uudestaan ja huomasi silloin seuraavan +jälkiliitteen: + + "P. S. Sinun tulee kohdella sanansaattajaa hyvin, sillä hän on + jalosukuinen espanjalainen kreivi." + +-- Mitä kultaisia unelmia nämä ovatkaan! huudahti Aramis. Oi, kuinka +ihanaa on elämä! Niin, me olemme nuoria, ja meitä odottaa vielä autuaat +päivät! Oi, sinulle pyhitän minä rakkauteni, vereni, henkeni! Kaikki, +kaikki, kaikki omistan minä sinulle, armas lemmittyni! + +Hän suuteli kirjettä ihastuksen vallassa, katsomatta edes kultarahoja, +jotka kiilsivät pöydällä. + +Bazin kolkutti ovelle; Aramiksella ei ollut syytä pysyttää häntä enää +erillänsä, hän salli hänen tulla sisään. + +Bazin seisahtui hämmästyneenä, nähdessään kaiken tuon kullan paljouden +ja unhotti ilmoittaa d'Artagnan'ia, joka uteliaana tietämään ken tuo +kerjäläinen oli, Athoksesta erottuaan oli lähtenyt suoraa päätä +Aramiksen luokse. + +Kun d'Artagnan ei kursaillut Aramista, tuli hän, huomattuaan että Bazin +ei muistanutkaan ilmoittaa häntä, itse ilmoittamaan tuloansa. + +-- Aa, hiisi vieköön, Aramis veikkoseni, sanoi d'Artagnan, jos nuo ovat +niitä luumuja, joita sinulle lähetetään Tours'ista, niin sano minun +puolestani suuret kiitokset sille tarhurille, joka ne on poiminut. + +-- Sinä petyt, veikkoseni, sanoi Aramis sotkien asiaa; minun +kirjankustantajani on ne lähettänyt sen runoelman maksuksi, jonka +sommittelin yksitavuisista säkeistä sillä kaukaisella matkallamme. + +-- Ahaa, tosiaan! sanoi d'Artagnan; onpa se varsin antelias +kirjankustantaja, Aramis veikkoseni, muuta en voi sanoa. + +-- Kuinka, herra! huudahti Bazin, maksetaanko yhdestä runoelmasta noin +runsaasti? se on käsittämätöntä! Oh, herra, te osaatte mitä tahdotte, +teistä tulee Voiture'n ja Benserade'n vertainen. Sepä vasta on jotakin. +Runoilija on melkein yhtä kuin apotti. Ah, herra Aramis! ruvetkaa +runoilijaksi, olkaa niin hyvä. + +-- Bazin ystäväni, sanoi Aramis, luulenpa sinun sekoittuvan puheesemme. + +Bazin huomasi tehneensä tyhmyyden; hän painoi päänsä alas ja meni +matkaansa. + +-- Vai niin, että sinä myöt nerontuotteitasi kullanpainon mukaan, sanoi +d'Artagnan hymyillen; sinä olet sangen onnellinen mies, ystäväni; mutta +varoitappas ett'et pudota tuota kirjettä, joka pilkistää esille takkisi +taskusta ja joka kaiketi myöskin on kustantajaltasi. + +Aramis punastui silmänvalkeiseen saakka ja painoi kirjeen syvemmälle. + +-- D'Artagnan veikkoseni, jos sinua haluttaa, niin menkäämme ystäviämme +tapaamaan; ja kun minä nyt olen rikas, niin voimme tänään syödä yhdessä +päivällistä odottaessamme kunnes te rikastutte vuorollanne. + +-- No peijakas, sanoi d'Artagnan, vallan mielelläni! Siitä onkin jo +kauvan kuin saimme kunnon päivällistä, jonka vuoksi voimme vähän +kostuttaa kaulaamme muutamilla pullollisilla vanhaa bourgogne'a. + +-- Olkoon menneeksi vanhaa bourgogne'a! minäkin pidän siitä sangen +paljon, sanoi Aramis, jolta kullan näkeminen oli pyyhkäissyt kaikki +jumaliset ajatukset niinkuin siivillä. + +Otettuaan mukaansa kolme neljä kaksoispistole'a päivälliskustannusten +varalle, kätki hän muun osan tuohon ebenpuiseen rasiaan, jossa hän +säilytti kirjailtua niistintänsä, tuota merkillistä taikakaluansa. + +Molemmat ystävykset lähtivät nyt takaisin Athoksen luokse, joka, pysyen +päätöksessään ett'ei liikahtaisi kotoaan, otti toimittaaksensa +päivällisen luoksensa. Koska hän hyvin ymmärsi herkkupöydän +järjestämistä, d'Artagnan ja Aramis suostuivat mielellään jättämään +päivällishuolet hänen toimeksensa. + +He menivät nyt Porthoksen luokse; Bac'in kadun kulmassa kohtasivat he +Mousqueton'in, joka surkean näköisenä ajoi edellänsä hevosta ja aasia. + +D'Artagnan huudahti ilonsekaisesta hämmästyksestä. + +-- Aa, minun keltainen hevoseni! sanoi hän. Katsoppas tuota hevosta, +Aramis. + +-- Huu, millainen luuska! vastasi Aramis. + +-- Tiedäppäs, ystäväni, jatkoi d'Artagnan, juuri tuolla hevosella minä +Pariisiin tulin. + +-- Mitä! Tunteeko herra tämän hevosen? kysyi Mousqueton. + +-- Sillä on peräti omituinen väri, sanoi Aramis; tuon karvaista en ole +koskaan vielä ennen nähnyt. + +-- Sen kyllä uskon, sanoi d'Artagnan. Sen vuoksi möinkin sen kolmeen +écu'sen, jonka hinnan sain kaiketi vaan tuon karvan vuoksi. Mutta kuinka +tämä hevonen on joutunut sinun käsiisi, Mousqueton? + +-- Ah, huokasi palvelija, elkää kysykö minulta, hyvä herra, tässä on +meidän herttuattaren mies tehnyt katalan kepposen. + +-- Kuinka niin, Mousqueton? + +-- Asian laita on semmoinen, että me olemme sangen hyvässä suhteessa +erääsen korkea-arvoiseen naiseen, herttuatar...; mutta suokaa anteeksi, +herrani on käskenyt minun pitämään sitä salassa. Hän oli saanut meidät +ottamaan vastaan erään pienen muiston, erään komean espanjalaisen ratsun +ja andalusialaisen aasin, joita oli oikein ilo katsella. Mutta puoliso +sai vihiä asiasta; hän otti tiellä takavarikkoon kumpaisenkin ja lähetti +meille nämä onnettomat elukat. + +-- Joita sinä nyt olet viemässä takaisin, vai kuinka? kysyi d'Artagnan. + +-- Juuri niin, vastasi Mousqueton. Huomaattehan, ett'emme voi olla +tyytyväiset tämmöisiin, niiden sijasta, jotka meille luvattiin? + +-- Ettehän toki, hiisi vieköön, vaikka kylläpä olisin tahtonut nähdä +Porthoksen keltaisen hevoseni selässä; siitä olisin saanut selvän kuvan +miltä minä näytin Pariisiin tullessani. Mutta elkäämme viivyttäkö sinua, +Mousqueton, mene vaan toimittamaan isäntäsi asiaa. Onko hän kotona? + +-- On, sanoi Mousqueton, mutta sangen pahalla tuulella! + +Ja hän jatkoi matkaansa Grand-Augustin'in rantakatua kohden, jolla välin +molemmat ystävykset menivät kolkuttamaan onnettoman Porthoksen ovelle. +Mutta hän oli nähnyt heidän tulonsa pihalla, eikä ollut kiireissään +avaamaan. He kolkuttivat siis turhaan. + +Sillä aikaa Mousqueton kulki tietänsä, ja mentyänsä Pont-Neuf'in sillan +yli, yhä vaan ajaen noita kahta kaakkiansa, joutui hän Ours'in kadulle. +Perille päästyänsä sitoi hän, isäntänsä käskyn mukaan, hevosen ja aasin +marhaminnasta prokuraattorin portin pieleen; sitten, huolimatta sen +enempää heidän vastaisesta kohtalostansa, hän palasi Porthoksen luokse +ja ilmoitti että hänen käskynsä oli täytetty. + +Jonkun ajan perästä nuo molemmat elukat, jotka eivät olleet syöneet +sittenkuin aamusella, nostivat semmoisen äänen, että prokuraattori käski +juoksupojan mennä tiedustelemaan naapureilta kenenkä hevonen ja aasi +siellä mahtoi olla. + +Rouva Coquenard tunsi lahjansa, eikä alussa voinut käsittää tuota +paluuttamista; mutta Porthoksen käynti sen kohta selitti. Vihastus, +joka säkenöitsi muskettisoturin silmissä, huolimatta hänen +hillitsemisestänsä, säikähdytti tuon hellän armastajan. Mousqueton ei +sitä paitsi ollut salannut isännältänsä, että hän oli kohdannut +d'Artagnan'in ja Aramiksen, ja että d'Artagnan oli tuntenut tuon +keltaisen hevosen samaksi béarnelaiseksi hevoskäpykäksi, jolla hän oli +tullut Pariisiin ja jonka hän oli myönyt kolmeen écu'sen. + +Porthos meni pois sittenkuin hän ja prokuraattorin rouva olivat +päättäneet kohdata toisiansa Saint-Magloire'n luostarissa. Kun +prokuraattori näki muskettisoturin lähtevän, pyysi hän häntä +päivällisille, vaan sen kutsumuksen Porthos hylkäsi majesteetillisen +näköisenä. + +Vapisten meni rouva Coquenard Saint-Magloire'n luostariin, sillä hän +arvasi mitä nuhteita hän oli saapa; mutta hänet oli lumonnut Porthoksen +komea käytöstapa. + +Kaikki soimaukset ja sadatukset mitä mies, jonka ylpeyttä on loukattu, +voipi laskea naista kohden, kaikki ne laski Porthos nöyrtynyttä +prokuraattorin rouvaa kohden. + +-- Oi, voi, sanoi onneton rouva, minä olen tehnyt parhaimpani mukaan. +Eräs meidän velkamies, muudan hevoskauppias, oli sitkeä maksamaan; minä +otin sen vuoksi tuon aasin ja hevosen hänen velastansa. Hän oli luvannut +minulle kaksi komeata elukkaa. + +-- No niin, rouva hyvä, sanoi Porthos; jos tuo hevoshuijari oli teille +velkaa enemmän kuin viisi écu'tä, niin on hän petturi. + +-- Ei suinkaan ole luvatonta koettaa saada helpolla hinnalla, herra +Porthos, sanoi prokuraattorin rouva, puollustellen itseään. + +-- Ei suinkaan, rouva hyvä, vaan ne, jotka koettavat saada helpolla +hinnalla, saavat suvaita toisten hakea auliimpia ystäviä. + +Porthos pyörähti kantapäällään ja astui muutamia askelia pois päin, +aikoen muka mennä tiehensä. + +-- Herra Porthos, herra Porthos! huusi prokuraattorin rouva. Minä olen +väärässä, sen tunnustan, minun ei olisi pitänyt tinkiä silloin kuin oli +hankittava varukset semmoiselle sotilaalle. + +Vastaamatta mitään astui Porthos vielä muutaman askeleen pois päin. + +Prokuraattorin rouva oli näkevinänsä hänet loistavassa utupilvessä +herttuattarien ja markiisittarien ympäröimänä, jotka heittelivät +kultasäkkejä hänen jalkojensa juureen. + +-- Taivaan nimessä, pysähtykäähän toki, herra Porthos, huusi +prokuraattorin rouva. Pysähtykää että saamme puhua. + +-- Teidän kanssanne puhuminen tuottaa minulle paljasta onnettomuutta, +sanoi Porthos. + +-- Mutta sanokaahan toki, mitä te pyydätte? + +-- En mitään, sillä se on yhdentekevä pyydänkö tai en. + +Prokuraattorin rouva ojensi käsivartensa Porthosta kohden ja tuskan +vallassa huusi hänelle: + +-- Herra Porthos, enhän minä semmoisia asioita ymmärrä. Tietäisinkö minä +mitä hevonen on? tietäisinkö minä mitä varukset ovat? + +-- Teidän olisi pitänyt luottaa minuun, joka semmoisia seikkoja +ymmärrän, rouva hyvä, mutta te tahdoitte säästää ja siis kiskoa minua. + +-- Minä tein väärin, herra Porthos, vaan minä korjaan sen. + +-- Millä tavoin? kysyi muskettisoturi. + +-- Kuulkaahan. Tänä iltana menee Coquenard herttua de Chaulnes'in +luokse, joka on kutsunut häntä erääsen neuvotteluun, mikä kestää ainakin +kaksi tuntia. Tulkaa silloin, me olemme silloin yksin ja voimme asettaa +kaikki parhaimmalla tavoin. + +-- Hyvä! se kuuluu joltakin, armaani! + +-- Suotteko minulle anteeksi? + +-- Sittenhän nähdään, sanoi majesteetillisesti Porthos. + +Ja he erosivat toisistaan sanoen: tänä iltana siis. + +-- Peijakas! mietti Porthos mennessään, minusta alkaa näyttää niinkuin +kumminkin olisin pääsemässä mestari Coquenard'in raha-arkulle. + + + + +XXXIV. + +Kostotuumia. + + +Saman päivän iltana kuin mylady oli saanut tuon musertavan kirjeen, +antoi hän Ketty'lle käskyn laskea d'Artagnan hänen luoksensa heti kohta +kuin hän tapansa mukaan saapui. Mutta hän ei tullutkaan. + +Seuraavana päivänä tuli Ketty uudestaan nuoren miehen luokse ja kertoi +koko edellisen illan tapahtuman. D'Artagnan hymyili; myladyn +lemmenkateinen viha oli hänen kostonsa. + +Iltasella odotti mylady vielä malttamattomammin kuin edellisenä iltana. +Hän uudisti käskynsä, mutta samoin kuin eilisiltana, sai hän nytkin +turhaan d'Artagnan'ia odottaa. + +Ja taas seuraavana päivänä tuli Ketty d'Artagnan'in luokse, ei enää +iloisena ja reippaana niinkuin edellisillä kerroilla, vaan päinvastoin +hyvin alakuloisena. + +D'Artagnan kysyi tyttöparalta, mikä häntä vaivaisi; mutta vastauksen +sijaan antoi hän hänelle kirjeen. + +Kirje oli mylady'n käsialaa; tällä kertaa oli se kirjoitettu +d'Artagnan'ille, eikä herra de Wardes'ille. + +Hän avasi sen ja luki seuraavaa: + + "Paras herra d'Artagnan! On hyvin pahasti noin unhottaa ystäviänsä, + semminkin kun kohdakkoin erotaan niin pitkäksi aikaa. Lankoni ja + minä olemme odottaneet teitä turhaan sekä eilen että toissa iltana. + Käyköhän samoin tänäkin iltana? + + Teidän kiitollinen + lady _Clarick_." + +-- Aivan oikein, sanoi d'Artagnan; tätä juuri odotin. Minun osakkeeni +nousevat samaa mukaa kuin kreivi de Wardes'in alenevat. + +-- Tuletteko? kysyi Ketty. + +-- Kuuleppas, kaunis lapseni, sanoi gaskonjalainen, joka koki +puollustautua omissa silmissään sen lupauksen rikkomisesta, jonka hän +oli tehnyt Athokselle, sinä kaiketi ymmärrät, ett'ei olisi viisasta olla +noudattamatta näin suoraa kutsumusta? Jos mylady havaitsisi ett'en enää +käy hänen luonansa, voisi hän aavistaa jotakin, ja kukas tiesi kuinka +kauvaksi naisen kosto voisi ulottua? + +-- Oh, Jumalani! sanoi Ketty, te osaatte puhua asiat aina niin päin että +teillä on oikein. Mutta kun taas tulette seurustelemaan hänen kanssansa +ja jos teidän tällä kertaa onnistuisi oikealla nimellänne ja oikeassa +haamussanne miellyttää häntä, olisi se paljon pahempi kuin ennen. + +Vaisti auttoi tyttöparkaa arvaamaan osaksi mitä olisi tapahtuva. + +D'Artagnan rauhoitti häntä parhaimman mukaan ja lupasi olla tunteeton +mylady'n houkutuksia kohtaan. + +Hän pyysi Ketty'n vastaamaan mylady'lle että hän tunsi itsensä ylen +kiitolliseksi hänen hyvyydestänsä ja että hän noudattaisi kutsumusta; +mutta hän ei uskaltanut kirjoittaa, pelosta että mylady'n tottunut silmä +voisi huomata käsi-alan väärennyksen. + +Kun kello löi yhdeksän, oli d'Artagnan Palais-Royal'issa. Nähtävästi oli +palvelijoille ilmoitettu hänen tulostansa, sillä he odottivat +esihuoneessa ja eräs heistä kiiruhti, ennenkuin d'Artagnan oli +ennättänyt vielä mitään kysyä, ilmoittamaan hänen tuloansa. + +-- Pyytäkää häntä astumaan sisään, sanoi mylady lyhyesti, vaan niin +kuuluvasti että d'Artagnan kuuli sen esihuoneesen. + +Hänet saatettiin sisään. + +-- Minä en ole kotona kellenkään, sanoi mylady, ymmärrättekö? En +kellenkään. + +Lakeija meni. + +D'Artagnan loi uteliaan silmäyksen mylady'yn. Mylady oli kalpea ja hänen +silmänsä olivat raukeat joko itkusta tai unettomuudesta. Tahallansa oli +kynttilöiden lukumäärä vähennetty, vaan tuo nuori nainen ei sittenkään +voinut peittää sen kuumeen jälkiä, joka häntä näinä kahtena viimeisenä +päivänä oli vaivannut. + +D'Artagnan lähestyi häntä kohteliaasti kuin ainakin; mylady ponnisti +oikein viimeiset voimansa ottaaksensa häntä ystävällisesti vastaan, +mutta tuskin koskaan on suloinen hymyily niin huonosti onnistunut. + +D'Artagnan'in kysymykseen, kuinka hän voi vastasi hän: + +-- Huonosti, sangen huonosti. + +-- Mutta sittenhän, sanoi d'Artagnan, minä olen vaan vaivaksi, te +tarvitsette epäilemättä lepoa ja minä menen siis pois. + +-- Ei suinkaan, sanoi mylady; päin vastoin, jääkää tänne vaan, herra +d'Artagnan, teidän rakastettava seuranne minua virkistää. + +-- Ohoo, mietti d'Artagnan, noin viehättävä hän ei ole koskaan ollut; +olkaamme varoillamme. + +Mylady herkesi nyt mitä herttaisimman näköiseksi ja koetti panna +puheesensa niin paljon eloisuutta kuin suinkin taisi. Samaan liittoon +hänen kuumeensa, joka hänet oli hetkeksi jättänyt, palasi ja toi +takaisin loiston hänen silmiinsä, hehkun hänen poskillensa ja punan +hänen huulillensa. + +D'Artagnan sai nähdä Kirken, joka jo oli kietonut hänet +lumousvoimallansa. Hänen rakkautensa, jonka hän luuli jo sammuneen, +mutta joka olikin vaan tukehduksissa, leimahti taas ilmituleen. Mylady +hymyili ja d'Artagnan tunsi että hän olisi syössyt vaikka hornaan tuon +hymyilyn tähden. + +Tuli hetki, jolloin hän tunsi povessansa jotakin tunnonvaivojen +kaltaista. + +Vähitellen mylady muuttui yhä puheliaammaksi. Hän kysyi d'Artagnan'ilta, +oliko hänellä lemmittyä. + +-- Oi, huokasi d'Artagnan niin surumielisen näköisenä kuin hän suinkin +voi, voitteko olla minua kohtaan niin julma että kysytte semmoista, +minulta, joka siitä hetkestä kuin teidät näin, olen vaan uneksinut ja +haaveillut teistä. + +Mylady hymyili oudosti. + +-- Siis te rakastatte minua? sanoi hän. + +-- Tarvitseeko minun sitä sanoa, ettekö ole sitä jo huomanneet? + +-- Kyllä; mutta tiedättehän että kuta ylpeämpi sydän, sitä vaikeampi se +on saavuttaa. + +-- Oh, vaikeudet eivät minua peloita, sanoi d'Artagnan; minua ei +vapisuta muut kuin mahdottomuudet. + +-- Ei mikään ole todelliselle rakastajalle mahdotonta, sanoi mylady. + +-- Eikö mikään? + +-- Ei, vakuutti mylady. + +-- Peijakas! mietti d'Artagnan itsekseen, nyt on toinen ääni kellossa. +Mahtaisikko tuo oikkuilija todella olla rakastunut minuun, ja +huvittaisikko häntä lahjoittaa minulle vielä toisen samallaisen +safiirin, jonka olen saanut kreivi de Wardes'ina. + +D'Artagnan siirsi nopeasti tuolinsa lähemmäksi mylady'n tuolia. + +-- No niin, sanoi hän, mitä tekisitte todistaaksenne rakkauttanne, josta +puhutte? + +-- Kaikki mitä ikinä halajatte. Käskekää minä olen valmis. + +-- Kaikki? + +-- Kaikki! huudahti d'Artagnan, joka tiesi edeltäkäsin ett'ei tuo lupaus +häntä mihinkään suureen vaaraan saattaisi. + +-- No niin! keskustelkaamme sitten vähä, sanoi mylady, siirtäen +vuorostaan tuolinsa lähemmäksi. + +-- Minä olen valmis kuulemaan, sanoi d'Artagnan. + +Mylady oli hetkisen mietteissään ja ikäänkuin kahdella päällä; sitten +näytti hän tekevän päätöksen ja lausui: + +-- Minulla on eräs vihollinen. + +-- Teilläkö, ihana rouva! huudahti d'Artagnan ollen kummastuvinansa, +onko se mahdollista? Tehän olette niin kaunis ja hyvä! + +-- Eräs verivihollinen. + +-- Todellakin? + +-- Vihollinen, joka on niin hirmuisesti minua loukannut että meidän +välillemme on syttynyt taistelu elämästä ja kuolemasta. Voinko saada +teidät avukseni? + +D'Artagnan oli heti huomannut, mihin tuo kostonjanoinen olento pyrki. + +-- Voitte varmaan, rouva hyvä, sanoi hän juhlallisesti, minun +käsivarteni ja henkeni ovat teidän niinkuin rakkautenikin. + +-- No sitten, sanoi mylady, koska te olette yhtä jalomielinen kuin +rakastunut... + +Hän pysähtyi. + +-- Mitä sitten? kysyi d'Artagnan. + +-- No niin, jatkoi mylady hetkisen vaiettuansa, tästä hetkestä saakka ei +teidän ole tarvis puhua mahdottomuuksista. + +-- Säästäkää minua menehtymästä onnellisuuteeni, huudahti d'Artagnan +heittäytyen polvillensa ja peittäen suudelmilla hänen kätensä, jotka +mylady jätti hänen valtaansa. + +-- Kostahan vaan minun puolestani tuolle hävyttömälle Wardes'ille, +mietti mylady, kyllä minä sitten tiedän päästä erilleni sinusta, sinä +tyhmä pöllö, sinä elävä miekanterä. + +-- Antaudu nyt mielisuosiolla minun valtaani, sinä kavala, vaarallinen +nainen, joka olet niin hävyttömästi pitänyt minua pilkkanasi, mietti +d'Artagnan vuorostaan; sitten nauran minä sinulle yhdessä hänen +kanssansa, jonka sinä tahtoisit minulla tapattaa. + +D'Artagnan nosti päätänsä. + +-- Minä olen valmis, sanoi hän. + +-- Te olette siis ymmärtäneet tarkoitukseni, rakas herra d'Artagnan! +sanoi mylady. + +-- Minä olen arvannut sen teidän silmäyksistänne. + +-- Siis te käytätte minun hyväkseni käsivarttanne, joka jo on +saavuttanut niin suuren maineen. + +-- Vaikka paikalla! + +-- Mutta, sanoi mylady, kuinka saan minä korvatuksi moisen palveluksen? + +-- Te tiedätte sen sanomattanikin, että teidän rakkautenne on ainoa +palkinto mitä haluan, sanoi d'Artagnan. + +Ja hän veti mylady'n hellästi puoleensa. + +Hän tuskin vastustelikaan. + +-- Ah, huudahti d'Artagnan, hurmautuneena siitä kiihkosta, jonka tuo +nainen sytytti hänen sydämmeensä, ah! onneni on minusta vallan +yliluonnollinen ja kun pelkään että se on vaan unta, on ainoa haluni +muuttaa se todellisuudeksi. + +-- No niin, tehkää itsenne ansiolliseksi tähän onneenne! + +-- Minä tottelen käskyänne. + +-- Aivanko varmaan? kysyi mylady, vielä kerran viimeisen epäillen. + +-- Nimittäkää minulle se heittiö, joka on saattanut teidän suloiset +silmänne itkemään. + +-- Ken teille on sanonut että minä olen itkenyt? kysyi hän. + +-- Minusta näyttää... + +-- Minun laiseni naiset eivät itke, sanoi mylady. + +-- Sitä parempi! Mutta sanokaapa, mikä hänen nimensä on. + +-- Tietäkää että hänen nimensä on koko minun salaisuuteni. + +-- Täytyyhän minun toki tietää hänen nimensä. + +-- Niin, täytyyhän teidän; nyt saatte nähdä, luotanko teihin! + +-- Te täytätte minut ilolla. Mikä on hänen nimensä? + +-- Te tunnette hänet. + +-- Todellakin? + +-- Varmaan. + +-- Eihän hän liene vaan minun ystäväni? kysyi d'Artagnan ollen +eperoivinansa luulotellaksensa tietämättömyyttänsä. + +-- Jos hän olisi teidän ystäviänne, empisittekö silloin? huudahti +mylady, ja hänen silmänsä välähtivät uhkaavasti. + +-- En, vaikka hän olisi veljeni! huudahti d'Artagnan ikäänkuin +innostuksen vallassa. + +Gaskonjalaisellamme ei ollut mitään peljättävänä; sillä hän tiesi mihin +saakka mennä. + +-- Minä rakastan teidän alttiuttanne, sanoi mylady. + +-- Oi, ettekö rakasta minussa muuta? kysyi d'Artagnan. + +-- Minä rakastan myöskin teitä itseänne, sanoi hän, tarttuen hänen +käteensä. + +Tuo tulinen kädenpuristus saattoi d'Artagnan'in vapisemaan, ikäänkun +mylady'n kuume hänen koskettaessaan olisi tarttunut häneen. + +-- Te rakastatte minua! huudahti hän. Oh, jos niin on, saattaa se minut +vallan hulluksi. Ja hän sulki hänet syliinsä; mylady ei yrittänytkään +kääntämään pois huuliansa hänen suutelemisestaan, mutta hän ei vastannut +suudelmaan. + +Hänen huulensa olivat kylmät; d'Artagnan'ista tuntui kuin olisi hän +suudellut marmorikuvaa. + +Hän oli kumminkin hurmautunut ilosta, ja rakkauden hehkussa luuli hän +melkein että mylady'kin oli hellä häntä kohtaan; hän melkein uskoi +Wardes'in rikokselliseksi. Jos hän siinä hetkessä olisi saanut Wardes'in +käsiinsä, olisi hän hänet tappanut. + +Mylady käytti tilaisuutta. + +-- Hänen nimensä on ... sanoi hän vuorostaan. De Wardes, minä tiedän +sen, huudahti d'Artagnan. + +-- Kuinka te sen tiedätte? kysyi mylady tarttuen hänen molempiin +käsiinsä ja koettaen katsoa hänen silmiensä kautta hänen sielunsa +pohjaan. + +D'Artagnan huomasi menneensä yli äärien ja hairahtuneensa. + +-- Sanokaa, sanokaahan toki! uudisti mylady, kuinka te sen tiedätte? + +-- Kuinkako minä tiedän? sanoi d'Artagnan. + +-- Niin. + +-- Minä tiedän sen siitä että de Wardes eilen eräässä seurassa, jossa +minäkin olin, näytti sormusta sanoen saaneensa sen teiltä. + +-- Katala heittiö! huudahti mylady. + +Tuo nimitys, niinkuin hyvin saattaa ymmärtää, tuntui d'Artagnan'in +sydämmen pohjaan saakka. + +-- Mitäs arvelette? virkkoi mylady. + +-- No niin, minä kostan tuolle heittiölle, vastasi d'Artagnan ruveten +hyvin uljaan näköiseksi. + +-- Kiitos, urhoollinen ystäväni! huudahti mylady; ja milloinka kostatte? + +-- Huomenna, tai vaikka paikalla, jos tahdotte. + +Mylady oli huudahtamaisillaan: "paikalla"; mutta hän huomasi että moinen +kiiruhtaminen ei olisi kovinkaan mieluista d'Artagnan'ille. + +Sitä paitsi tuli hänen käyttää tuhansia varokeinoja ja antaa tuhansia +neuvoja urhollensa, ett'ei rupeisi mihinkään selvityksiin kreivin kanssa +muiden kuullen. Näistä mietteistä keskeytti häntä d'Artagnan, sanoen: + +-- Huomenna olen kostanut puolestamme tai olen hengetönnä. + +-- Ei, sanoi mylady, te kostatte puolestani, vaan te ette kuole. Hän on +pelkuri. + +-- Kentiesi hän pelkää naisia, vaan miehiä hän ei pelkää. Minulla on +siitä kokemusta. + +-- Mutta minun ymmärtääkseni teillä ei ollut syytä valittaa huonoa onnea +viime taistelussanne. + +-- Onni on oikullinen: tänään suopea, huomenna kääntää selkänsä. + +-- Te niin muodoin jo eperoitte. + +-- En suinkaan, Herra varjelkoon; vaan olisikko oikein laskea minut +menemään kohti mahdollista kuolemaa, suomatta minulle toki vähän enempää +kuin toivon? + +Mylady vastasi silmäyksellä, joka ilmoitti: + +-- Eikö muuta? + +Sitten liitti hän silmäykseensä myöskin sanoja ja lausui hellästi: + +-- Aivan oikein. + +-- Oh, te olette enkeli, sanoi nuori mies. + +-- Siis kaikki on sovittu? kysyi mylady. + +-- Kyllä, mutta... + +-- Vaiti; kuulen veljeni tulevan; hänen on tarpeetonta nähdä teitä +täällä. + +Hän soitti. Ketty tuli sisään. + +-- Menkää tuosta ovesta, sanoi hän d'Artagnan'ille, lykäten auki erään +salaoven, ja palatkaa kello yksitoista jatkamaan puhettamme. Ketty +saattaa teidät luokseni. + +Tyttöparka oli menehtyä kuullessaan nuo sanat. + +-- No, neiti, mitä mietitte seisoessanne tuossa kuin kuva! saattakaa +tämä herra ulos; ja tänä iltana kello yksitoista, kuulittehan? + +Mylady ojensi d'Artagnan'ille kätensä, jota hän suuteli hellästi. + +-- Pidetäänpä nyt silmällä, mietti hän itsekseen mennessään, tuskin +vastaten Ketty'n nuhteihin, pidetäänpä nyt silmällä ett'ei tehdä +tyhmyyksiä; tuo nainen on aivan varmaan peräti kelvoton ihminen; +pidetäänpä silmällä. + + + + +XXXV. + +Myladyn salaisuus. + + +D'Artagnan lähti suoraa päätä hotellista, poikkeamatta tavallisuuden +mukaan Ketty'n luokse, vaikka tyttö sitä hartaasti pyysi; näin teki hän +kahdesta syystä: ensinkin, hän tahtoi välttää nuhteita, syytöksiä, +rukouksia; toiseksi, hän tahtoi tutkistella omia ajatuksiansa ja, jos +mahdollista, myöskin tuon naisen ajatuksia. + +Heti kohta selveni hänelle, että hän rakasti mylady'ä hulluuteen asti ja +että mylady ei häntä vähintäkään rakastanut. Hetkisen ajatteli hän että +olisi parhainta mennä kotiin kirjoittamaan mylady'lle pitkä kirje, ja +tunnustaa että hän ja de Wardes tähän saakka oli ollut sama henkilö, ja +että hän siis ei voinut tappaa Wardes'ia, tekemättä itsemurhaa. Mutta +häntäkin kiihoitti julma koston himo; hän tahtoi omistaa tuon naisen +vuorostaan omassa nimessään; ja kun moinen kosto tuntui hänestä jossakin +määrin suloiselta, hän ei tahtonut luopua siitä. + +Hän käveli viisi kuusi kertaa Place-Royal'in ympäri, kääntyi aina joka +kymmenen askeleen päässä katsomaan valoa, joka hohti mylady'n +ikkunaverhojen lävitse. + +Mutta vihdoin määrähetki löi ja silloin katosi viimeinenkin epäilys +d'Artagnan'in mielestä; hän kiiruhti tykyttävin sydämmin, polttavin +päin, hotelliin ja nousi Ketty'n kamariin. + +Tyttö, kalpeana kuin kuolema ja vavisten kuin haavanlehti, tahtoi +pidättää häntä menemästä sisään, vaan mylady, jonka korva nyt oli +herkimmillään, oli kuullut liikkeen ja avasi nyt välioven lausuen: + +-- Käykää sisään. + +D'Artagnan ei uskonut silmiään ei korviaan, hän luuli joutuneensa noiden +yliluonnollisten seikkailujen pyörteesen, joihin unissa toisinaan +joudutaan. + +Hän syöksähti mylady'n luokse saman voiman alaisena, millä magneetti +vetää puoleensa rautaa. Ovi sulkeutui heidän jälkeensä. + +Ketty syöksähti vuorostaan ovea kohden. + +Lemmenkateus, raivo, loukattu ylpeys, lyhyesti sanoen, kaikki intohimot, +jotka taistelevat rakastavan naisen sydämmessä, yllyttivät häntä +ilmaisemaan kaikki; mutta olisihan hän hukassa, jos hän tunnustaisi +olleensa avullisena moiseen petokseen ja kaiken päälliseksi menettäisi +hän silloin myöskin d'Artagnan'in. Tuo viimeinen rakkauden ajatus +kehoitti häntä vielä viimeiseen uhraukseen. + +D'Artagnan puolestaan oli päässyt määränsä päähän: nyt ei häntä +rakastettu enää kilpailijana vaan hänenä itsenään. Salainen ääni hänen +povessaan sanoi hänelle kyllä, että hän oli vaan koston välikappaleena, +jota hyväiltiin siinä toivossa että hän ottaisi kostettavan hengiltä; +mutta ylpeys, itserakkaus, hulluus hiljensi tuon äänen, tukahdutti tuon +kuiskutuksen. Sitä paitsi uskoi gaskonjalaisemme hyvin kyllä voivansa +vetää vertoja kreivi de Wardes'ille, -- hänellä näet, niinkuin olemme +havainneet, oli suuret luulot itsestään, -- ja hän tuumaili, miksikä ei +häntä voitu rakastaa hänen oman itsensä tähden. + +Mylady ei ollut hänelle enää peljättävä vehkeilijänainen, vaan oli hellä +lemmitty, joka rakasti häntä muka yhtä tulisesti kuin hän mylady'a. + +Mutta eipä mylady unhottunutkaan siinä määrässä kuin d'Artagnan +lemmenhaaveilun valtaan; hän tempasi d'Artagnan'in unelmistaan ja käänsi +hänen huomionsa todellisuuteen, kysymättä, oliko hän jo suorittanut ne +toimenpiteet, jotka olivat tarpeen huomispäiväistä kreivi de Wardes'in +kohtaamista varten. + +Mutta d'Artagnan, jonka ajatukset liitelivät vallan toisaalla, ei +muistanutkaan menetellä viisaasti, vaan vastasi kohteliaasti että aika +oli nyt liian myöhäinen ajatella kaksintaisteluja ja miekanmittelyjä. + +Tuo kylmyys, millä d'Artagnan kohteli mylady'n ainoata toivomusta, +säikähdytti mylady'a ja hän rupesi yhä kiihkeämmin kyselemään asiasta. + +Silloin d'Artagnan, joka ei koskaan ollut todenperään ajatellut tätä +kaksintaistelua, koetti kääntää puhetta toisaalle, mutta turhaan. + +Mylady pysyi lujasti kiinni asiassansa. + +D'Artagnan luuli tekevänsä viisaasti kun hän koetti kehoittaa mylady'ä +luopumaan koston tuumista ja suomaan de Wardes'ille anteeksi. + +Mutta ensi sanasta, minkä d'Artagnan virkkoi sinne päin, mylady säpsähti +ja vetäytyi erilleen d'Artagnan'ista. + +-- Rupeatteko aristelemaan, hyvä d'Artagnan? kysyi hän terävästi ja +ivallisesti. + +-- Niin te ette ajattele, armaani, vastasi d'Artagnan; mutta entäpä jos +kreivi de Wardes olisikkin vähemmin rikoksellinen kuin luulette? + +-- Kaikessa tapauksessa, sanoi mylady vakavasti, on hän pettänyt minua +ja samalla on hän myöskin ansainnut kuoleman. + +-- Hänen täytyy siis kuolla, koska te langetatte hänet, sanoi d'Artagnan +lujuudella semmoisella että mylady tuli vakuutetuksi hänen rajattomasta +alttiudestaan. + +Samassa vetäytyi hän takaisin d'Artagnan'in puoleen. + +Ja kun eron hetki tuli, muistutti mylady häntä vielä kertomuksestaan. + +-- Minä olen aivan valmis, sanoi d'Artagnan, mutta sitä ennen tahtoisin +olla varma eräästä seikasta. + +-- Mistä sitten? kysyi mylady. + +-- Siitä, että te minua rakastatte. + +-- Olenhan jo selvästi osoittanut rakastavani teitä. + +-- Siinä tapauksessa on ruumiini ja henkeni teidän omanne. + +-- Kiitos, uljas rakastajani! mutta samoin kuin minä olen osoittanut +teille rakkauteni, osoitatte te myöskin minulle, eikö niin? + +-- Se on varma tosi. Vaan jos te rakastatte minua niin paljon kuin +sanotte, ettekö pelkää mitään minun puolestani? + +-- Mitä minulla olisi peljättävää? + +-- Että tulen pahasti haavoitetuksi, ehkäpä menetän henkeni. + +-- Mahdotonta, sanoi mylady, siihen olette liian hyvä soturi, liian oiva +miekanmittelijä. + +-- Ettekö siis ennemmin käyttäisi semmoista keinoa, millä voisitte saada +koston ilman taistelua? + +Mylady katsoi äänetönnä rakastajaansa; hänen kirkkaat silmänsä loistivat +oudosti, pahaenteisesti: + +-- Totta tosiaan, sanoi hän, luulenpa vieläkin, että olette kahdella +päällä. + +-- En laisinkaan; mutta minua todella säälittää kreivi de Wardes parka +nyt, kun ette enää häntä rakasta; minun mielestäni on jo julma +rangaistus, menettää teidän rakkautenne, eikä hän tarvitsisi enää muuta +kuritusta. + +-- Ken teille sanoo rakastavani häntä? kysyi mylady. + +-- Ainakin saatan sanoa, luulematta kovin suuria itsestäni, että te +rakastatte toista, sanoi nuori mies hellästi, ja sanon vieläkin, että +kreivi de Wardes käy säälikseni. + +-- Teidän? kysyi mylady. + +-- Niin, minun. + +-- Ja minkä vuoksi? + +-- Sen vuoksi, että minä yksin tiedän... + +-- Mitä? + +-- Ett'ei hän ole, tai oikeammin, ett'ei hän ole ollut likimainkaan niin +rikoksellinen teitä kohtaan kuin hän näyttää. + +-- Kaikkea muuta! sanoi mylady levottoman näköisenä; selittäkää sananne, +sillä minä en todellakaan käsitä mitä tarkoitatte? + +Ja hän katsoi d'Artagnan'iin, joka häntä parhaillaan syleili, yhä +välkkyvämmillä silmillä. + +-- Niin, minä olen rehellinen mies, sanoi d'Artagnan päättäneenä tehdä +leikistä lopun, ja sittenkuin olen saanut teidän rakkautenne, sittenkuin +olen varma siitä että se on minun omanani, sillä onhan se omanani, eikö +niin? + +-- Täydellisesti, jatkakaa. + +-- No niin, minä tunnen itseni aivan toiseksi ihmiseksi: eräs tunnustus +painaa minua. + +-- Tunnustus! + +-- Jos olisin epäillyt teidän rakkauttanne, en olisi tähän tunnustukseen +ruvennut, vaan te rakastatte minua, kaunis lemmittyni? eikö niin, +rakastattehan minua? + +-- Epäilemättä. + +-- Siis, jos minä ylenmääräisen rakkauteni tähden olen menetellyt +rikoksellisesti teitä kohtaan, suotteko sen minulle anteeksi? + +-- Ehkäpä. + +D'Artagnan koetti, hymyten niin suloisesti kuin hän suinkin voi, +lähentää huuliansa mylady'n huuliin, mutta tämä työnsi hänet pois. + +-- Mutta tuo tunnustus, sanoi hän vaaleten, mikä tunnustus se on? + +-- Te kirjoititte viime torstaina de Wardes'ille kirjeen, jossa +ilmoititte rakastavanne häntä. + +-- Minäkö? Se ei ole totta! sanoi mylady niin lujalla äänen painolla ja +niin levollisen näköisenä, että ell'ei d'Artagnan'illa olisi ollut niin +täyttä varmuutta, olisi hän epäillyt. + +-- Elkää kieltäkö, kaunis enkelini, sanoi d'Artagnan hymyillen, se on +turhaa. + +-- Kuinka? Selittäkäähän toki! Te kiusaatte minut kuoliaaksi. + +-- Oh, te ette ole rikkoneet minua vastaan, ja jos olisittekin, olen +antanut jo teille anteeksi. + +-- Jatkakaa, jatkakaa! + +-- De Wardes'illa ei ole mitään kerskattavaa. + +-- Eikö? Sanoittehan itse että tuo sormus... + +-- Sormus, armaani, on minulla. Torstainen Wardes, joka teidän kirjeenne +ja sormuksenne sai, samoin kuin kaksi edellistäkin kirjettä, ja joka +vihdoin vastauksen teille kirjoitti, olen minä! + +Varomaton mies odotti häpeänsekaista hämmästystä, pientä suuttumuksen +myrskyä, joka taltuisi kyyneliksi, mutta hän pettyi pahasti, ja sen sai +hän varsin pian huomata. + +Kalpeana ja hirvittävänä kohosi mylady seisovilleen ja, sysäten +d'Artagnan'ia rajusti rintaan, karkasi hänestä erilleen. + +Mutta samassa oli d'Artagnan, jonka käsivartta vasten mylady istuessaan +oli nojannut, koettanut pidättää häntä ja tarttunut kiini hänen +olkapäähänsä; kun mylady sitten väkevällä tempauksella riistäytyi irti +d'Artagnan'in syleilystä, repesi hänen pukunsa olkapään kohdalta, niin +että vallan paljas iho tuli näkyviin. Ja tuossa pyöreässä valkoisessa +olkapäässä näki d'Artagnan sanomattomaksi kauhukseen liljan, tuon +lähtemättömän merkin, jonka pyövelin häpäisevä käsi painaa. + +-- Taivasten tekijä! huudahti d'Artagnan heittäen irti; hän jäi istumaan +paikallensa mykkänä, liikkumattomana, kivettyneenä. + +Mutta mylady päätti d'Artagnan'in kauhistuksesta, että d'Artagnan +varmaan oli kaikki nähnyt. Nuori mies tiesi siis nyt hänen hirveän +salaisuutensa, joka oli koko maailmalle tuntematon. + +Hän kääntyi takaisin, ei enää raivoavana naisena, vaan haavoitettuna +pantterina. + +-- Aa, sinä kurja olento, sanoi hän, sinä olet minut kavalasti pettänyt +ja sen lisäksi päässyt tietoon minun salaisuudestani! Sinun pitää +kuoleman! + +Ja samassa kiiruhti hän tavoittamaan erästä somatekoista rasiaa, joka +oli läheisellä pöydällä, avasi sen vapisevin, hätäisin käsin, tempaisi +sieltä kultapäisen, solakkateräisen puukon ja syöksähti yhdellä +hyppäyksellä d'Artagnan'in kimppuun. + +Vaikka nuori mies oli urhoollinen, niinkuin tiedetään, säikähti hän +kumminkin tuota irvistelevää muotoa, noita kauhean avonaisia silmiä, +noita kalpeita poskia ja verisiä huulia. Hän peräytyi aivan kuin jos +käärme olisi kiemuroinut häntä kohden; peräytyessään seinään saakka +tapasi hänen haparoiva kätensä miekan, jonka hän oli riisunut vyöltänsä +ja asettanut seinää vasten. Hän tarttui hikisellä kädellään sen kahvaan +ja vetäisi sen ulos tupesta. + +Mutta säikähtämättä miekkaa koetti mylady lähestyä, iskeäkseen häntä +puukollansa, eikä herennyt ennenkuin hän tunsi terävän miekankärjen +rintaansa vasten. + +Silloin tavoitteli mylady miekan terää käsiinsä; mutta d'Artagnan väisti +joka kerta hänen yrityksensä ja, heristellen häntä milloin silmiä +milloin rintaa vasten, peräytyi sitä ovea kohden, joka vei Ketty'n +kamariin. + +Mylady syöksähteli häntä vastaan ja kiljahteli raivosta. + +Kun tämä alkoi d'Artagnan'ista tuntua kaksintaistelulta, muuttui hän +vähitellen levolliseksi. + +-- Oivallista, kaunis naikkonen, oivallista! sanoi hän mutta tyyntykää, +muutoin, jumaliste, piirrustan toisen liljan noille kauniille +poskipäille. + +-- Lurjus, heittiö! ärjyi mylady. + +Mutta d'Artagnan, yhä vaan pyrkien ovea kohden, pysyttihe +puollustuskannalla. + +Meteli ja ryske, joka syntyi siitä että mylady kaateli kumoon +huonekaluja, pyrkiessään d'Artagnan'in kimppuun ja d'Artagnan samoin, +hakiessaan suojaa myladyn hyökkäyksiä vastaan, saattoi Ketty'n avaamaan +ovea. D'Artagnan, joka lakkaamatta oli sovitellut liikkeitänsä ovelle +päästäksensä, ei ollut siitä enää kuin parin kolmen askeleen päässä. +Yhdellä hyppäyksellä viskautui hän mylady'n huoneesta kamarineitsyen +huoneesen ja sulki salaman nopeudella oven, jota vasten hän heittäytyi +koko painollansa, kunnes Ketty oli saanut sen salpaan. + +Silloin koki mylady voimilla, jotka nousivat paljon yli naisen voimien, +järkyttää oven rikki, vaan kun hän huomasi sen mahdottomaksi, rupesi hän +pistelemään ovea puukollansa niin että muutamat iskut tunkivat lävitse. + +Jokaisen iskun mukana seurasi hirveä kirous. + +-- Pian, pian, Ketty, sanoi d'Artagnan matalalla äänellä, sittenkuin ovi +oli saatu teljetyksi, päästä minut nyt ulos hotellista, sillä jos me +annamme hänelle mietintöaikaa, tapattaa hän minut lakeijoillaan. Joudu, +joudu, sillä ymmärräthän että tässä on kysymys elämästä ja kuolemasta! + +Ketty ymmärsi sen liiaksikin; hän veti d'Artagnan'in kiiruusti pimeitä +portaita myöten alas portille. Aika olikin täperällä. Mylady oli jo +soitollansa herättänyt koko hotellin liikkeelle. Portinvartija oli +ehtinyt juuri irroittaa telkimen ja avata portin d'Artagnan'ille, kun +samassa silmänräpäyksessä mylady huusi ikkunasta: + +-- Elkää avatko! + + + + +XXXVI. + +Kuinka Athos saa ilman vaivatta sotavaruksensa. + + +Nuori mies pakeni myladyn vielä uhatessa häntä voimattomalla +viittauksella. Samassa hetkessä kuin hän katosi näkyvistä, vaipui mylady +tainnuksiin kamarissansa. + +D'Artagnan oli niin kovassa mielenliikkeessä että hän huolehtimatta +vähääkään Ketty-paran kohtalosta, juoksi puolen Pariisia, eikä +pysähtynyt ennenkuin Athoksen portilla. Hänen hämmennyksensä ja +kauhistuksensa sekä takaa-ajavain yövartijain huudot kiihdyttivät vaan +hänen juoksuansa. + +Hän riensi halki pihan, lensi portaita ylös toiseen kertaan ja kolkutti +Athoksen ovelle. + +Grimaud unenpöpperössä meni avaamaan totuttuun tapaansa. Mutta kun +d'Artagnan syöksähti niin rajusti esihuoneeesen että oli vähällä sysätä +hänet kumoon, säikähtyi Grimaud ja, luullen häntä varkaaksi, rupesi +huutamaan: + +-- Apua, apua! + +-- Vaiti, onneton! sanoi nuori mies; minä olen d'Artagnan, etkö sinä +tunne minua? Onko isäntäsi kotona? + +-- Grimaud, sanoi Athos, joka yöviitassa tuli huoneestansa, luulenpa +että sinä uskallat ruveta puhumaan. + +-- Ah, herra, minä kun luulin... + +-- Vaiti! + +Grimaud osoitti d'Artagnan'ia. + +Athos tunsi hänet kohta, näki hänen hätäytyneen muotonsa ja virkkoi: + +-- Oletko haavoitettu? Sinä olet vallan kalpea. + +-- En, mutta minulle on tapahtunut hirveätä. Oletko yksin? + +-- Hiisi, ketäs täällä tähän aikaan olisi? + +-- Hyvä. + +D'Artagnan syöksähti Athoksen kamariin. + +-- No mutta puhuhan toki, sanoi hän suljettuaan oven. Onko kuningas +kuollut? Oletko tappanut kardinaalin? Sinähän olet vallan hurjistunut. +Selitähän toki mitä on tapahtunut. + +-- Athos, sanoi d'Artagnan, valmista itsesi kuulemaan uskomattomia +asioita. + +-- No mitä? + +-- Seikka on semmoinen, vastasi d'Artagnan, kuiskuttaen Athoksen +korvaan, että mylady'n olkapäässä on liljan kuva. + +-- Ah! huudahti muskettisoturi ikäänkuin hän olisi saanut luodin +rintaansa. + +-- Sanoppas, jatkoi d'Artagnan, oletko varma siitä, että se _toinen_ +todella on kuollut? + +-- _Toinen_? kertoi Athos niin matalalla äänellä että d'Artagnan töin +tuskin kuuli. + +-- Niin, hän, josta puhuit tuonoin Amiens'issa. + +Athos huoahti ja painoi päänsä kämmeniinsä. + +-- Tämä, jatkoi d'Artagnan, on noin kuuden tai kahdeksankolmatta vuotias +nainen. + +-- Vaaleaverinen, sanoi Athos, eikö niin? + +-- Juuri niin. + +-- Vaaleansiniset silmät, tavattoman kirkkaat, silmäripset ja +kulmakarvat mustat? + +-- Niin. + +-- Pitkä, solakkavartaloinen? + +-- Niin. + +-- Lilja on pieni, punaisenkeltainen ja paljon kulunut puurohauteiden +käyttämisestä. + +-- Niin. + +-- Vaan sinähän sanoit häntä englantilaiseksi? + +-- Häntä nimitetään mylady'ksi, vaan hän voi kyllä olla ranskalainen. +Lord Winter on vaan hänen lankonsa. + +-- Minä tahdon nähdä hänet, d'Artagnan! + +-- Ole varoillasi, Athos, ole varoillasi! Sinä tahdoit kerran tappaa +hänet; hän on semmoinen nainen että hän maksaa samalla mitalla ja +varmemmalla tavalla. + +-- Hän ei uskalla sanoa mitään, sillä siten hän ilmaisisi itsensä. + +-- Hän uskaltaa vaikka mitä. Oletko koskaan nähnyt häntä raivossa? + +-- En, vastasi Athos. + +-- Hän on tiikeri, pantteri! Ah, rakas Athos, minä pelkään vetäneeni +meidän molempien niskoille kauhean koston. + +D'Artagnan kertoi nyt kaikki, mylady'n hurjan vihastumisen ja hänen +julmat uhkauksensa. + +-- Sinä olet oikeassa, sanoi Athos; mutta onneksi lähdemme jo +ylihuomenna Pariisista. Uskottavasti menemme me La Rochelle'en ja kun +kerta olemme siellä, niin... + +-- Hän vainoo sinua vaikka maailman ääreen asti, Athos, jos hän vaan +tuntee sinut; anna siis hänen vihansa kohdata minua yksin. + +-- Ah, ystäväni, mitä minä siitä huolin jos hän tappaa minut? Vai +luuletko minun pitävän lukua hengestäni? + +-- Kaikessa tässä piilee joku hirveä salaperäisyys, Athos. Tuo nainen on +kardinaalin vakooja, siitä olen varma. + +-- Ole varoillasi siinä tapauksessa. Ell'ei kardinaali sinua suuresti +ihmettele Lontoo-matkan vuoksi, hän vihaa sinua ankarasti, vaan kun hän, +kaiken päätteeksi, ei voi sinua julkisesti mistään soimata, ja vihan, +semminkin kardinaalin vihan, täytyy purkautua jollakin tavoin, niin ole +varoillasi. Kun menet ulos, elä mene yksin; kun syöt, ole varoillasi; +sanalla sanoen epäile kaikkea, jopa omaa varjoasikin. + +-- Onneksi, sanoi d'Artagnan, ei tässä tarvita muuta kuin päästä ilman +esteittä ylihuomis-iltaan, sillä kun kerta ollaan armeijassa, ei meillä +toivoakseni ole pelkoa muista kuin miehistä. + +-- Minä kumminkin, sanoi Athos, luovun nyt päätöksestäni pysyä kotona ja +seuraan sinua kaikkialle. Mutta täksi yöksi jäät sinä luokseni, niin +saamme vähän keskustella sotavaruksiemme hankkimisesta. Ja odottamatta +d'Artagnan'in suostumusta, tarttui hän soittokelloon ja helisti. + +Grimaud astui sisään. + +Athos, sanaakaan virkkamatta, viittasi puoliksi d'Artagnan'iin, puoliksi +leposohvaansa. + +Grimaud, joka oli tottunut isäntänsä puhuviin viittauksiin, ymmärsi +tarkoituksen, ja muutamassa silmänräpäyksessä oli sohva valmistettu +tilapäiseksi vuoteeksi. Tämän tehtyänsä loi hän isäntäänsä silmäyksen, +joka sanoi samaa kuin: tarvitaanko muuta? ja saatuaan isännältänsä +kieltävän viittauksen, poistui. + +-- No niin, virkkoi Athos, kun Grimaud oli sulkenut oven, kuinkas käy +sotavaruksiemme, sillä ell'en erehdy, olet sinä vielä yhtä varustamaton +kuin minäkin? Mutta aivan oikein, onhan sinulla toki safiirisormus. + +-- Safiirisormus on sinun, Athos. Sanoithan että se on perhekalleus. + +-- Niin, isäni sen osti kahdella tuhannella écu'llä, sen mukaan mitä hän +itse minulle kertoi; se oli eräs niitä häälahjoja, jotka hän antoi +äidilleni; se on erinomaisen kaunis, niinkuin näet. Äitini antoi sen +sittemmin minulle ja minä olin niin houkkio että, sen sijaan kuin minun +olisi pitänyt säilyttää se pyhänä muistona, annoin sen tuolle katalalle +olennolle. + +-- No ota siis takaisin tämä sormus, joka tietysti on sinulle +kallisarvoinen. + +-- Minäkö ottaisin takaisin sormuksen, joka on ollut tuon kurjan +käsissä! En koskaan! Tuo sormus on saastutettu, d'Artagnan. + +-- Myö se sitten. + +-- Möisinkö kallisarvoisen korun, jonka äidiltäni olen saanut! Minun +täytyy tunnustaa että se olisi pyhyyden häväisemistä. + +-- Panttaa se sitten, sinulle lainataan sitä vastaan kyllä tuhat écu'tä. +Sillä summalla suoritat kaikki tarpeesi ja kun vast'edes saat rahaa, +lunastat sen takaisin puhdistuneena vanhasta saastastansa, sillä onhan +se silloin käynyt jo koronkiskurin käsissä eikä ole enää myladyn +jäleltä. + +Athos hymyili. + +-- Sinä olet kelpo toveri, lausui hän, sinä olet kelpo toveri, +d'Artagnan veikkoseni. Ikuisella iloisuudellasi herätät sinä +murheelliset mielet uudestaan eloon. No niin! pantatkaamme sormus, mutta +yhdellä ehdolla! + +-- Millä? + +-- Että jaamme rahat tasan, viisisataa écu'tä kumpaisellekin. + +-- Mitä ajatteletkaan, Athos? Minä, joka olen henkivartija, en tarvitse +neljättä osaakaan tuosta summasta; jos myön satulani, saan mitä +tarvitsen. Mitäs tarvitsen? Hevosen Planchet'ille, siinä kaikki. Sitä +paitsi sinä unhotat että minulla on myöskin sormus. + +-- Jota sinä näyt pitävän suuremmassa arvossa kuin minä omaani; ainakin +luulen sen huomanneeni. + +-- Niin, sillä hädän hetkenä ei se ainoastaan auta meitä suuresta +pulasta, vaan vieläpä suuresta vaarastakin. Se ei ole ainoastaan +kallisarvoinen timantti, vaan vieläpä on se noiduttu taikakalu. + +-- En ymmärrä sinua, vaan uskon mitä sanot. Palatkaamme siis minun +sormukseeni, tai oikeammin sinun; sinä otat puolen summasta, joka meille +lainataan, taikka heitän minä sormuksen Seine'en; enkä luule että, +niinkuin Polykrateen tarinassa kävi, mikään kala on kylliksi kohtelias, +tuodaksensa sitä meille takaisin. + +-- No niin, minä suostun ehtoosi, sanoi d'Artagnan. + +Ja tultuansa näin tyydyttävään päätökseen, asettuivat ystävykset +vuoteellensa ja nukkuivat tuokion perästä niin levollisesti, kuin jos +mylady'n hirvittävä haamu ei olisi tehnyt mitään vaikutusta heidän +mieleensä. + +Aamun tultua, kun Athos ja d'Artagnan olivat valmiina lähtemään ulos, +helisti ensinmainittu Grimaud'in saapuville ja teki hänelle käsillänsä +semmoisen liikkeen kuin pyssyllä tähdättäessä. Grimaud otti paikalla +musketin seinältä ja valmistautui seuraamaan herraansa. + +He tulivat Fossoyeurs'in kadulle, kohtaamatta mitään erinomaista. Mutta +lähestyissänsä d'Artagnan'in asuntoa tapasivat he portilla Bonacieux'in, +joka katsoi d'Artagnan'iin veitikkamaisen näköisenä. + +-- Oh, rakas hyyryläiseni, sanoi hän, kiiruhtakaahan toki! Eräs nuori, +kaunis tyttö odottaa luonanne, ja tiedättehän ett'eivät tytöt pidä +odottamisesta. + +-- Se on Ketty! huudahti d'Artagnan ja riensi joutuisasti käytäväänsä. + +Noustuansa portaita, kohtasikin hän tyttöraukan, joka vapisten seisoi +oven pielessä. Nähtyänsä d'Artagnan'in sanoi Ketty hänelle: + +-- Ottakaa minut nyt turviinne ja pelastakaa minut hänen kynsistänsä, +sillä tehän olette saattaneet minut turmioon! + +-- Ole huoleti Kettyseni, sanoi d'Artagnan, käyden sisään, mutta mitä on +tapahtunut sen jälkeen kuin minä lähdin? + +-- Tietäisinkö minä sitä! sanoi Ketty. Hänen huutoihinsa kiiruhtivat +lakeijat sisään, hän oli aivan mielipuolena vihasta. Kaikki mahdolliset +kiroukset purki hän kidastansa teidän ylitsenne. Silloin minä pelkäsin +hänen älyävän minun osallisuuteni teidän rikokseenne, jonka tähden +kiireimmittäin haalin kokoon vähät rahani ja parhaimmat vaatteeni ja +hiivin pois. + +-- Lapsi raukka! Mutta mitäs minä nyt sinun teen? minä lähden +ylihuomenna. + +-- Tehkää mitä tahdotte, hyvä herra. Toimittakaa minut pois Pariisista, +toimittakaa minut pois koko Ranskasta! + +-- Mutta enhän minä voi viedä sinua mukanani La Rochelle'n piiritykseen, +sanoi d'Artagnan. + +-- Ette, vaan te voitte hankkia minulle paikan maalla jonkun tuttavanne +rouvan luokse, esimerkiksi kotiseudussanne. + +-- Ah, ystäväni, minun kotiseutuni rouvat eivät pidä kamarineitsyitä. +Mutta maltahan; nyt tiedän. Planchet, mene noutamaan Aramista; käske +hänen tulemaan tänne heti paikalla. Meillä on hyvin tärkeätä puhuttavaa +hänelle. + +-- Minä ymmärrän, sanoi Athos, mutta miksi et lähetä noutamaan +Porthosta! minun mielestäni hänen markiisittarensa... + +-- Porthoksen markiisitar puettaa päällensä sihteereillään, sanoi +d'Artagnan nauraen. Sitä paitsi Ketty ei tahtoisi asua Ours'in kadun +varrella, eikö niin, Ketty? + +-- Minä asun mielelläni missä tahansa, sanoi Ketty, kunhan vaan olen +piilossa, eikä saada tietää olinpaikkaani. + +-- Nyt, rakas Kettyni, kun me eroamme, etkä sinä enää ole lemmenkateinen +minua kohtaan... + +-- Herra, sanoi Ketty, lähellä tai kaukana, aina rakastan minä teitä. + +-- Mihinkähän hiiteen uskollisuus nyt aikoo pesiä! mutisi Athos. + +-- Minä myöskin, sanoi d'Artagnan, rakastan sinua, luota siihen. Mutta +vastaa minulle nyt. Minä panen suuren painon siihen kysymykseen, jonka +nyt teen sinulle: oletko koskaan kuullut puhuttavan eräästä naisesta, +joka ryöstettiin pois muutamana yönä? + +-- Malttakaas ... oi Jumalani, rakastatteko te sitäkin naista? + +-- En, eräs minun ystäviäni häntä rakastaa, tämä herra Athos, kas tässä! + +-- Minä! huudahti Athos semmoisella äänellä kuin jos hän olisi +polkaissut kyykäärmeen päälle. + +-- Niin kyllä, sinä! sanoi d'Artagnan puristaen Athoksen kättä. +Tiedäthän kuinka me kaikki huolehdimme pienen rouva Bonaciux-raukan +kohtalosta. Ketty muutoin ei ole hiiskuva mitään, ethän Ketty? +Tiedäppäs, lapsukaiseni, sanoi d'Artagnan, hän on tuon ilkeän marakatin +vaimo, jonka sinä näit portilla tänne tullessasi. + +-- Jumalani! huudahti Ketty, nyt muistan, kuinka minä peljästyin; kunpa +hän vaan ei olisi tuntenut minua! + +-- Kuinka, tuntenutko sinua? oletko siis ennen nähnyt tuota miestä? + +-- Hän on käynyt kaksi kertaa mylady'n luona. + +-- Kas sitä! Milloinka? + +-- Noin pari kolme viikkoa takaperin. + +-- Aivan oikein. + +-- Ja eilen illalla kävi hän taas. + +-- Eilen illalla? + +-- Niin, juuri vähäistä ennen kuin te tulitte. + +-- Athos veikkoseni, me olemme kietoutuneet vakoojien verkkoihin. Ja +luuletko hänen tunteneen sinut, Ketty? + +-- Minä peitin kasvoni huuppaan heti kuin näin hänet, vaan se taisi olla +liian myöhäistä. + +-- Meneppäs alas, Athos, sinua hän epäilee vähemmän kuin minua, ja +katso, vieläkö hän on portilla. + +Athos meni ja palasi heti takaisin. + +-- Hän on poissa, sanoi hän, ja hänen ovensa on lukittu. + +-- Hän on mennyt viemään sanaa ja ilmoittamaan että kaikki kyyhkyset +ovat nyt häkissään. + +-- No niin, lentäkäämme siis tiehemme, sanoi Athos, ja jättäkäämme tänne +vaan Planchet, saadaksemme hänen kauttansa tietoja. + +-- Hetkinen vielä! Mehän lähetimme noutamaan Aramista. + +-- Aivan oikein, sanoi Athos, odottakaamme Aramista. + +-- Samaan liittoon saapui Aramis. + +-- Hänelle kerrottiin koko asia ja osoitettiin, kuinka peräti tärkeätä +oli hänen ottaa hankkiaksensa Ketty'lle paikka jonkun ylhäisen +tuttavansa luona. + +Aramis mietti hetkisen ja sanoi sitten punastuen; + +-- Tekisinkö sinulle sillä tavoin todellisen palveluksen, d'Artagnan? + +-- Kaiken ikäni olen siitä kiitollinen sinulle. + +-- No niin, rouva Bois-Tracy on pyytänyt minun toimittamaan eräälle +ystävällensä, joka luullakseni asuu maalla, kamarineitsyen, ja jos sinä, +d'Artagnan veikkoseni, voit mennä vastuusen neitsyestäsi... + +-- Oh, herra, huudahti Ketty, minä olisin peräti altis ja nöyrä sitä +ihmistä kohtaan, joka saattaisi minut pääsemään pois Pariisista! olkaa +varma siitä! + +-- No sittenhän kaikki käy vallan mainiosti, sanoi Aramis. + +Hän istahti pöydän ääreen ja kirjoitti pari sanaa, sulki kirjeen +sinettisormuksellansa ja antoi sen Ketty'lle. + +-- Kas tässä, tyttöseni! sanoi d'Artagnan. Sinä huomaat ett'ei täällä +käy paremmin meille kuin sinullekaan. Erotkaamme siis. Me näemme +toisemme vast'edes parempina aikoina. + +-- Milloin ja missä hyvänsä näemmekään toisemme taas, olkaa varma että +rakastan teitä silloin yhtä paljon kuin nyt. + +-- Varmoja lupauksia, sanoi Athos d'Artagnan'in saattaessa Ketty'ä +portaille. + +Tuokion perästä erosivat ystävykset, päätettyään kokoutua kello neljä +Athoksen luokse ja jätettyään Planchet'in vartioimaan taloa. + +Aramis meni kotiin; Athos ja d'Artagnan menivät panttaamaan safiiria. + +Niinkuin gaskonjalaisemme oli arvannut, saatiin safiirilla helposti +kolme sataa pistole'a. Sitä paitsi ilmoitti juutalainen että jos he +olisivat halulliset myömään sen, hän antaisi siitä viisikin sataa +pistole'a, koska siitä tulisi oivallinen ripustin korvarenkaasen. + +Sotilaan ripeydellä ja asiantuntijan tottumuksella suorittivat Athos ja +d'Artagnan kolmessa tunnissa kaikki ne ostokset, mitä he sotaa varten +tarvitsivat. Athos oli muutoin herkkä suostumaan kauppoihin ja kiireestä +kantapäähän suuri herra. Milloin hän vaan näki mieluistansa, maksoi hän +siitä tinkimättä mitä pyydettiin. D'Artagnan kannusteli toisinaan vähän +vastaan, mutta Athos silloin laski hymyillen kätensä hänen olallensa, +josta d'Artagnan oivalsi että hänen, vähäisen gaskonjalaisen +aatelismiehen, kyllä sopi tinkiä, mutta ei miehen semmoisen, jolla oli +ruhtinaalliset tavat. + +Muskettisoturi yhdytti oivallisen, pikimustan soreajalkaisen, +kuusivuotiaan andalusialaisen hevosen. Hän tutki sitä tarkoin ja +havaitsi sen virheettömäksi. Siitä pyydettiin tuhat livre'ä. Kenties +olisi hän saanut sen halvemmalla; mutta d'Artagnan'in tinkiessä +hevoskauppiaan kanssa luki Athos sata pistole'a pöytään. + +Grimaud sai pikardilaisen hevosen, pienen vaan lujatekoisen, joka maksoi +kolme sataa livre'ä. + +Kun vielä oli ostettu tälle hevoselle satula ja Grimaud'ille aseet, ei +Athoksen kukkarossa ollut enää rahtuakaan jälellä sadasta +viidestäkymmenestä pistole'stansa. D'Artagnan tarjosi hänelle osan +omasta osuudestansa, maksettavaksi muka takaisin milloin sopii. + +Mutta Athos vastasi tarjoukseen olkapäittensä kohouttamisella. + +-- Kuinka paljon tahtoi juutalainen maksaa, saadaksensa safiirin +kokonaan omaksensa? kysyi Athos. + +-- Viisi sataa pistole'a. + +-- Toisin sanoen, kaksi sataa pistole'a lisää; sata sinulle ja sata +minulle. Mutta siinähän on kokonainen omaisuus, ystäväni; mene takaisin +juutalaisen luokse. + +-- Kuinka? tahdotko siis... + +-- Sormus muistuttaisi mieleeni vaan liian surullisia asioita; sitä +paitsi emme koskaan saa kolmea sataa pistole'a, lunastaaksemme sen +takaisin häneltä; me siis menettäisimme kaksi tuhatta livre'ä +kaupassamme. Mene sanomaan että sormus on hänen ja palaa takaisin kaksi +sataa pistole'a kukkarossasi. + +-- Mietihän tarkemmin, Athos. + +-- Kontantti raha on kallista tähän aikaan, ja täytyy siis tietää uhrata +paljo sen hyväksi. Mene vaan, d'Artagnan, mene; Grimaud seuraa sinua +muskettinensa. + +Puolen tunnin perästä d'Artagnan palasi kaksi tuhatta livre'ä taskussa, +ja ilman kohtaamatta mitään haittoja matkallansa. + +Tällä tavoin tapasi Athos pesässänsä varoja, joita hän ei ollut osannut +odottaakkaan. + + + + +XXXVII. + +Näky. + + +Kello neljä olivat nuo neljä ystävystä kokoutuneina Athoksen luona. He +olivat päässeet sotavaruksien hankkimispulasta ja jokaisen kasvoilla oli +nyt jälellä vaan yksityisten ja salaisten huolten piirteet; sillä kaiken +nykyisen onnellisuuden takana piilee tulevaisuuden pelko. + +Yht'äkkiä astui Planchet sisään ja toi kaksi kirjettä d'Artagnan'ille. + +Toinen oli pieni, somasti taitettu pitkulainen kirjelippu, suljettu +kauniilla, vihreällä vaksisinetillä, jossa näkyi kyyhkynen, oksa +nokassa. + +Toinen taas oli suuri neliskulmainen kirje, jonka sinettinä välkkyi +Hänen ylhäisyytensä kardinaali-herttuan peloittava vaakuna. + +Nähdessään tuon pienen kirjelipun tunsi d'Artagnan sydämmensä sykkivän, +sillä hän luuli tuntevansa käsi-alan; ja vaikka hän oli nähnyt tuota +käsi-alaa vaan yhden ainoan kerran, oli kuitenkin muisto siitä painunut +hänen sydämmensä pohjaan saakka. + +Hän avasi kiihkeästi pienen kirjeen, jonka sisällys oli seuraava: + +"Menkää tulevana keskiviikkona kello kuuden ja seitsemän välillä +Chaillot'in tielle ja katsokaa tarkasti kaikkiin ohitsekulkeviin +vaunuihin. Vaan jos pidätte hengestänne ja niiden hengestä, jotka teitä +rakastavat, niin elkää hiiskuko sanaakaan, elkääkä osoittako +vähimmälläkään liikkeellä että olette tunteneet sen, joka panee kaikki +alttiiksi nähdessänsä teitä yhden ainokaisen silmänräpäyksen." + +Ei mitään nimimerkkiä. + +-- Tuo on paula, sanoi Athos, elä mene siihen, d'Artagnan. + +-- Mutta kyllä minusta näyttää käsi-ala tutulta, sanoi d'Artagnan. + +-- Se on ehkä väärennetty, virkkoi Athos; kuuden tai seitsemän tienoilla +tähän vuoden aikaan on Chaillot'in tie jotenkin autiota. Yhtä hyvin +voisit käyskennellä Bondy'n metsässä. + +-- Mutta jos menisimme kaikki yhdessä! sanoi d'Artagnan; eihän hiidessä +saada niellyksi kaikkia neljää, palvelijoineen, hevoisineen, aseineen. + +-- Sitä paitsi on meillä siinä hyvä tilaisuus näyttää sotavaruksiamme, +sanoi Porthos. + +-- Mutta jos tuon kirjeen lähettäjä on nainen, sanoi Aramis, ja jos +nainen tahtoo olla näkymätön, niin ajatteleppas että saatat hänet siten +vaaraan, d'Artagnan, ja se ei ole aatelismiehen mukaista. + +-- Me jäämme takalistolle, sanoi Porthos, ja sinä yksin käyt esiin. + +-- Niin, mutta pistoolin laukaus on helppo ampua vaunuista, jotka +kiitävät täyttä vauhtia. + +-- Pah! sanoi d'Artagnan, ei se minuun käy! Me saavutamme vaunut pian, +ja tapamme kaikki sisässä-olijat. Pääsemmehän niitäkin vihollisia +vähemmäksi. + +-- Hän on oikeassa, sanoi Porthos; taisteluun! Pitäähän meidän toki +koetella aseitamme. + +-- No suokaamme itsellemme se huvitus, sanoi Aramis lempeällä, +huolettomalla tavallaan. + +-- Niinkuin tahdotte, sanoi Athos. + +-- Hyvät herrat, huomautti d'Artagnan, kello on nyt puoli viisi ja me +töin tuskin ennätämme kello kuuteen Chaillot'in tielle. + +-- Jos me lähdemme liian myöhään, sanoi Porthos, ei meitä saada nähdä, +ja sepä olisi vahinko. Laittaukaamme siis heti matkalle, hyvät herrat. + +-- Mutta sinä unhotat tuon toisen kirjeen, sanoi Athos; sinetistä +päättäen se kyllä ansaitsee avaamisen vaivan. Ja minä puolestani, +d'Artagnan veikkoseni, panen paljon suuremman painon tuolle kirjeelle +kuin tuolle lipulle, jonka äsken niin salavihkaa pistit povellesi. + +D'Artagnan punastui. + +No niin, sanoi nuori mies, katsokaammepa, mitä Hänen ylhäisyydellänsä on +minulle sanomista. + +Ja d'Artagnan avasi kirjeen ja luki: + + "Herra d'Artagnan, kuninkaan henkivartija Desessarts'in + komppaniiasta, pyydetään tulemaan Palais-Cardinal'iin tänä iltana + kello kahdeksan. + + _La Houdinière_, + Henkivartija-kapteeni." + +-- Peijakas! sanoi Athos, siinä on vähän tärkeämpi kohtaus kuin tuo +äskeinen. + +-- Minä menen toiseen tullessani ensimäisestä, sanoi d'Artagnan; toinen +on kello seitsemän, toinen kello kahdeksan. Aika riittää kumpaiseenkin. + +-- Hm! minä en menisi, sanoi Aramis; kelpo aatelismies ei lyö laimin +naiskohtausta, mutta viisas aatelismies voi kyllä jättää menemättä Hänen +ylhäisyytensä luokse, semminkin jos hänellä on jotakin syytä luulla että +hänet kutsutaan vaan saamaan nuhteita. + +-- Minä olen samaa mieltä kuin Aramis, sanoi Porthos. + +-- Hyvät herrat, vastasi d'Artagnan, minä olen jo kerran saanut herra de +Cavois'in kautta samallaisen kutsun Hänen ylhäisyydeltänsä, ja kun jätin +sen noudattamatta, tapahtui minulle seuraavana päivänä suuri +onnettomuus! Constance katosi; käyköön kuinka tahansa, minä menen. + +-- Jos se on päätöksesi, sanoi Athos, niin täytä se. + +-- Entäs Bastilji? kysyi Aramis. + +-- Pah! kyllä te minut pelastatte, vastasi d'Artagnan. + +-- Se on tietty, sanoivat Aramis ja Porthos yhteen ääneen ja niin +erinomaisen vakavasti kuin temppu olisi ollut mitä yksinkertaisinta +laatua, se on tietty että me sinut pelastamme; mutta kun meidän täytyy +lähteä jo ylihuomenna, tekisit paremmin, jos et antautuisi Bastiljiin +suljettavaksi. + +-- Tehkäämme ennemmin niin, sanoi Athos, ett'emme jätä häntä koko +iltana, odottakaamme häntä palatsin luona, kukin portillansa, ja +jokaisella kolme muskettisoturia takanansa; jos näemme sieltä lähtevän +suljetut epäluulon alaiset vaunut, rynnätkäämme niiden kimppuun. Siitä +onkin jo pitkä aika kuin olemme olleet tekemisissä kardinaalin +henkivartijain kanssa, niin että herra de Tréville luulee meidät jo +varmaan kuolleiksi. + +-- Athos, sanoi Aramis, sinä olet varmaan syntynyt kenraaliksi; mitäs +sanotte tuumasta, hyvät herrat? + +-- Mainio! kertoivat nuoret miehet yhteen ääneen. + +-- No niin, sanoi Porthos, minä riennän hotelliin ilmoittamaan +tovereillemme että ovat valmiina kello kahdeksan saapumaan kardinaalin +palatsille; käskekää te palvelijain sill'aikaa satuloimaan hevoset. + +-- Vaan minullapa ei olekkaan hevosta, sanoi d'Artagnan, mutta minä +menen ottamaan herra de Tréville'ltä. + +-- Se on tarpeetonta, sanoi Aramis, sinä saat minulta. + +-- Kuinkas monta sinulla onkaan? kysyi d'Artagnan. + +-- Kolme, vastasi Aramis hymyillen. + +-- Veikkoseni! sanoi Athos, sinä olet varmaan taitavin runoseppä koko +Ranskassa ja Navarrassa. + +-- Kuuleppas, Aramis veikkoseni, sinä et kai tiedä mitä tehdä kolmella +hevosella, vai kuinka? minä en ymmärrä, minkä vuoksi olet ostanutkaan +kolmea hevosta. + +-- En tosiaan tiedäkkään; kolmannen toi minulle tänä aamuna eräs +livreetön palvelija, joka ei tahtonut ilmoittaa minulle, ken sen oli +lähettänyt, vakuutti vaan saaneensa käskyn herraltansa... + +-- Tai rouvaltansa, keskeytti d'Artagnan. + +-- Se ei vaikuta asiaan, sanoi Aramis ... hän vakuutti saaneensa käskyn +rouvaltansa, tuoda hevonen minun talliini, ilmoittamatta keltä se tuli. + +-- Semmoista tapahtuu vaan runoilijoille, lausui Athos painavasti. + +-- No niin, siinä tapauksessa tehkäämme vielä paremmin, sanoi +d'Artagnan; kumpaisellako hevosella itse ratsastat, silläkö, jonka +ostit, vai sillä, joka sinulle lahjoitettiin? + +-- Tietysti sillä, joka minulle on lahjoitettu; ymmärräthän, d'Artagnan, +ett'en minä voi niin loukata... + +-- Tuntematonta lahjoittajaa, jatkoi d'Artagnan. + +-- Tai salaperäistä lahjoittajatarta, korjasi Athos. + +-- Ostohevosesi jää siis sinulta joutilaaksi? + +-- Melkeinpä. + +-- Oletko itse valinnut sen? + +-- Olen ja mitä huolellisemmasti; ratsumiehen turvallisuus on, niinkuin +kyllä tiedät, melkein aina hänen hevosessansa. + +-- No niin! luovuta se minulle samasta hinnasta minkä itse maksoit. + +-- Minä aioin juuri tarjota sitä sinulle, d'Artagnan veikkoseni, ja +myöntää sinulle niin pitkän maksu-ajan kuin vaan tarvitset. + +-- Kuinka paljon se maksaa sinulle? + +-- Kahdeksan sataa livre'ä. + +-- Tässä on neljäkymmentä kaksoispistole'a, ystäväni, sanoi d'Artagnan +vetäen summan taskustaan; minä tiedän sinun saavan runoistasi maksun +tämmöisissä rahoissa. + +-- Sinä olet siis rikas? sanoi Aramis. + +-- Rikas, upporikas, veikkoseni. + +Ja d'Artagnan helisti taskussaan jälelle jääneitä pistole'itansa. + +-- Lähetä satulasi muskettisoturien hotelliin, niin tuodaan hevosesi +samassa kuin meidänkin. + +-- Hyvä; mutta kello on kohta viisi; kiiruhtakaamme. + +Neljänneksen kuluttua näkyi Porthos Férou'n kadun päässä sangen pulskan +espanjalaisen orhin selässä; Mousqueton seurasi häntä ratsastaen +pienellä, mutta varsin somalla auvergnelaisella; Porthoksen naama loisti +ilosta ja ylpeydestä. + +Samaan liittoon ilmestyi toisessa päässä katua näkyviin Aramis, +ratsastaen komealla englantilaisella juoksijalla; Bazin seurasi häntä +kelpo raudikon selässä, taluttaen ratsastimista rajua meklempurilaista; +se oli d'Artagnan'in hevonen. + +Molemmat muskettisoturit kohtasivat toisensa portilla; Athos ja +d'Artagnan katselivat heitä ikkunasta. + +-- Peijakas, sanoi Aramis, sinullapa on oivallinen ratsu, Porthos +veikkoseni. + +-- Onpa kyllä, vastasi Porthos; tämähän minulle alkujansa lähetettiin, +vaikka puolison huono pila vaihtoi tämän toiseen; mutta saipa hän siitä +rangaistuksen ja minä täyden korvauksen. + +Nyt ilmaantuivat vuorostaan Planchet ja Grimaud näkyviin, taluttaen +herrojensa ratsuja; d'Artagnan ja Athos saapuivat siihen myös, nousivat +hevosensa selkään ja nyt lähtivät kaikki neljä liikkeelle: Athos +hevosella, josta hän sai kiittää vaimoansa, Aramis lemmityltänsä +saamalla, Porthos prokuraattorin rouvan toimittamalla ja d'Artagnan +kaikkein parhaimman lemmityn, nimittäin onnettaren, lahjoittamalla. + +Palvelijat seurasivat heitä. + +Niinkuin Porthos oli ennakolta arvannut, teki tämä retkikunta hyvän +vaikutuksen, ja jos rouva Coquenard olisi ollut näkemässä, kuinka +muhkealta Porthos näytti kauniin espanjalaisen ratsunsa selässä, ei hän +olisi katunut, että oli iskenyt suonta miehensä raha-arkusta. + +Lähellä Louvre'a kohtasivat ystävykset herra de Tréville'n, joka palasi +Saint-Germain'istä; hän toivotti onnea heille sotavaruksiensa johdosta, +jolla välin muutama satanen uteliaita oli tuota pikaa kokoutunut heidän +ympärillensä. + +D'Artagnan käytti tilaisuutta, puhuaksensa herra de Tréville'lle +suurella punaisella sinetillä ja herttuallisella vaakunalla varustetusta +kirjeestä; tuosta toisesta kirjeestä ei hän tietysti hiiskunut +sanaakaan. + +Herra de Tréville hyväksyi hänen päätöksensä ja vakuutti että ell'ei +häntä näkyisi huomispäivänä, hän kyllä hakisi hänet käsiin mistä +hyvänsä. + +Samassa löi Samaritaine'n tornikello kuusi; neljä ystävystä pyysivät +anteeksi että heidän muka erään kohtauksen vuoksi täytyi kiiruhtaa pois, +ja ottivat jäähyväiset herra de Tréville'ltä. + +Hetken aikaa ratsastettuansa täydessä nelisessä, saapuivat he +Chaillot'in tielle; päivä alkoi mennä mailleen, vaunuja kulki sinne ja +tänne. D'Artagnan, jota hänen ystävänsä muutamain askelten päässä +pitivät silmällä, tähysteli vaunuja tarkasti, vaan ei voinut huomata +mitään tuttuja kasvoja. + +Vihdoin neljännestuntisen odotuksen perästä, kun jo alkoi hämärtää, +näkyivät vaunut, jotka kiitivät täyttä vauhtia Sévres'tä päin; aavistus +sanoi ennakolta d'Artagnan'ille että noissa vaunuissa tuli se henkilö, +joka hänelle kirjeen oli lähettänyt. Nuori mies tunsi hämmästyksekseen +sydämmensä kovasti tykyttävän. Tuota pikaa pisti vaununovesta esiin eräs +naisen pää, kaksi sormea suulla, ikäänkuin vaitiolon merkiksi tai +niinkuin suudelmaa heittääksensä. D'Artagnan päästi hiljaisen +huudahduksen. Tuo nainen tai paremmin näky, -- sillä vaunut kiitivät +ohitse pikaisesti kuin näky -- oli rouva Bonacieux. + +Tahtomattansa, ja huolimatta varoitusmerkistä, kannusti d'Artagnan +hevosensa täyteen neliseen ja saavutti muutamilla hyppäyksillä vaunut; +mutta vaunujen ikkunat olivat ummistuneet -- näky oli kadonnut. + +Silloin muisti d'Artagnan kehoituksen: "jos pidätte hengestänne ja +niiden hengestä, jotka teitä rakastavat, elkää osoittako vähimmälläkään +liikkeellä että olette mitään nähneet." + +Hän pysähtyi siis, vapisten, ei itsensä vuoksi, vaan tuon nais-raukan, +joka nähtävästi oli antautunut suureen vaaraan, suodessansa hänelle +tämän kohtauksen. + +Vaunut jatkoivat matkaansa samalla vauhdilla, vyöryivät Pariisiin ja +katosivat. + +D'Artagnan, aivan masennuksissaan, oli jäänyt paikallensa eikä tiennyt +mitä ajatella. Jos se oli rouva Bonacieux ja jos hän palasi Pariisiin, +minkä vuoksi tämä hätäinen kohtaus, minkä vuoksi tämä pikainen silmäys, +tämä heittomuisku? Jos, toisaalta, se ei ollut hän, joka oli yhtä +mahdollista, sillä hämäryys saattoi helposti erehdyttää, jos se ei ollut +hän, eikö tämä ollut hänen vainoamisensa alku, ja tuo nainen vaan +syötti, sillä tunnettiinhan hänen rakkautensa rouva Bonacieux'iä +kohtaan? + +D'Artagnan'in kolme toveria lähestyivät häntä. Kaikki kolme olivat aivan +selvään nähneet naisen pään vaununovessa, mutta ei kukaan heistä, paitsi +Athos, tuntenut rouva Bonacieux'iä. Athos luuli muutoin häntä todellakin +rouva Bonacieux'iksi, vaan koska nuo kauniit kasvot eivät sitoneet hänen +huomiotansa siinä määrässä kuin d'Artagnan'in, oli hänellä aikaa havaita +muutakin, ja hän luuli nähneensä vaunuissa syvemmällä toisenkin +henkilön, nimittäin miehen. + +-- Jos asia niin on, sanoi d'Artagnan, niin veivät he häntä varmaankin +toisesta vankilasta toiseen. Mutta mitä he siis mahtanevat aikoa tehdä +tuolle rouva-paralle ja kuinka saan minä koskaan tavata häntä? + +-- Ystäväni, sanoi Athos painavasti, pane mieleesi että kuolleet ovat +ainoat, joita ei enää koskaan saa kohdata maan päällä. Sinä tiedät siitä +asiasta jotakin, samoin kuin minä, eikö niin? Jos siis lemmittysi ei ole +kuollut, jos se oli hän, minkä juuri äsken saimme nähdä, kyllä hänet +saat kohdata päivänä tai toisena. Ja ehkäpä, lisäsi hän tavallisella +surumielisyydellään, ehkäpä ennemmin kuin tahtoisitkaan. + +Kello löi puoli kahdeksan, vaunut olivat myöhästyneet parikymmentä +minuuttia määräpaikaltansa. D'Artagnan'in ystävät muistuttivat häntä +että hänen oli vielä saapuminen toiseen kohtaukseen, huomauttaen +kumminkin samalla että vielä oli aika peräytyä. + +Mutta d'Artagnan oli sekä itsepäinen että utelias. Hän oli päättänyt +päätetyksensä mennä kardinaalin palatsiin kuulemaan mitä Hänen +ylhäisyydellänsä olisi hänelle sanomista. Ei mikään voinut järkähdyttää +häntä aikomuksestaan. + +Niin tultiin Saint-Honoré'n kadulle, ja Palais-Cardinal'in torilla +tavattiin kävelemässä ja tovereitaan odottamassa ne kaksitoista +muskettisoturia, jotka olivat sinne kutsutut tulemaan. Siellä vasta +ilmoitettiin heille mistä oli kysymys. + +D'Artagnan oli hyvin tunnettu kuninkaan muskettisoturien arvokkaassa +miehistössä, johon tiedettiin hänenkin kerta pääsevän; häntä +pidettiinkin jo ennakolta toverina. Siitäpä oli seurauksena että +jokainen mielellään suostui siihen toimeen, johon heitä nyt oli +pyydetty; sitä paitsi tässä oli kaikkien luulojen mukaan kysymyksenä +tehdä kardinaalille ja hänen miehillensä joku paha tepponen, ja +semmoisiin nuo kelpo herrat olivat aina valmiit. + +Athos jakoi heidät kolmeen parveen, rupesi itse yhden päälliköksi, antoi +toisen Aramikselle ja kolmannen Porthokselle, jonka perästä kaikki +sijoittuivat vartioimaan kukin porttiansa. + +D'Artagnan meni uljaasti sisään valtaportista. + +Vaikka nuori mies tunsi olevansa vankasti turvattuna, astui hän +kumminkin jonkunmoisella levottomuudella portaita askeleen erällänsä. +Hänen käytöksensä mylady'ä kohtaan näytti sangen paljon petokselta, ja +hän aavisti missä valtiollisessa yhteydessä mylady ja kardinaali olivat +keskenänsä; siihen lisäksi de Wardes, jota hän oli niin pahoin pidellyt, +oli Hänen ylhäisyytensä uskottuja, ja d'Artagnan tiesi että niin +peljättävä kuin Hänen ylhäisyytensä olikin vihamiehillensä, hän oli +hartaasti kiintynyt ystäviinsä. + +-- Jos de Wardes on kertonut koko meidän asiamme kardinaalille, mikä on +epäilemätöntä, ja jos hän on minut tuntenut, mikä on hyvin luultavaa, +voin minä pitää itseäni jo melkein tuomittuna, mietti d'Artagnan +pudistellen päätänsä. Mutta minkätähden on hän odottanut tähän päivään +saakka? Se on selvä: mylady on valittanut minusta hänelle, ja tämä +viimeinen rikos on täyttänyt astian yli ääriensä. + +-- Onneksi ovat ystäväni tuolla alhaalla, lisäsi hän, eivätkä he anna +kuljettaa minua pois ilman puollustamatta minua. Mutta eihän herra de +Tréville'n muskettikomppania voi yksinään taistella kardinaalia vastaan, +jolla on koko Ranskan voimat hallussaan ja jonka edessä kuningatar on +voimaton ja kuningas tahdoton. D'Artagnan ystäväni, sinä olet urhokas, +varovainen, ja sinulla on oivallisia ominaisuuksia, mutta naiset sinun +saattavat hukkaan. + +Hän teki tämän surkean loppupäätöksen juuri esihuoneesen astuessaan. Hän +jätti kirjeensä vartijalle, joka saattoi hänet odotushuoneesen ja katosi +palatsin sisäsuojiin. + +Tässä odotushuoneessa oli viisi tai kuusi kardinaalin henkivartijaa, +jotka tuntien d'Artagnan'in ja tietäen hänen olevan saman miehen, joka +oli haavoittanut Jussac'in, katselivat häntä omituisesti hymyillen. + +Tuo hymyily näytti d'Artagnan'ista pahaenteiseltä; mutta kun meidän +gaskonjalaisemme ei ollut arkalasta kotoisin, tai paremmin, hänen suuri +ylpeytensä, mikä muutoin hänen seutulaisilleen oli ominaista, peitti +näkymästä mitä hänen mielessään liikkui, jos se oli jotakin pelon +tapaista, hän ojensihe ylpeästi herrojen henkivartijain edessä ja odotti +käsi puuskassa, siis asemassa, josta ei puuttunut arvokkaisuutta. + +Vartia palasi ja viittasi d'Artagnan'ia seuraamaan, häntä. Nuori mies +luuli havainneensa että henkivartijat kuiskuttelivat keskenänsä +nähdessään hänen poistuvan. + +Hän kulki pitkin erästä käytävää, sitten muutaman suuren salin halki, ja +tuli erääsen kirjastoon; silloin havaitsi hän olevansa erään miehen +edessä, joka istui pöydän ääressä ja kirjoitti. + +Vartija jätti hänet sisään ja poistui sanaakaan virkkamatta. D'Artagnan +jäi seisomaan pöydän eteen ja rupesi tarkastelemaan tuota miestä. + +D'Artagnan luuli alussa joutuneensa jonkun tuomarin eteen, joka tutki +papereitansa, mutta hän huomasi pian että mies kirjoitti, tai paremmin +korjaili, eripituisia rivejä ja luki niitä, laskien tavuja sormillansa; +hän näki olevansa runoilijan edessä. Tuokion perästä runoilija sulki +käsikirjoituksensa, jonka kansilehdelle oli kirjoitettu: _Mirane, +viisinäytöksinen tragediia_, ja kohotti päätänsä. + +D'Artagnan tunsi hänet silloin kardinaaliksi. + + + + +XXXVIII. + +Hirveä näky. + + +Kardinaali nojasi olkapäätänsä käsikirjoitukseen ja posken kättänsä +vasten, ja katseli hetkisen nuorta miestä. Ei kellään ollut niin syvästi +tutkivaa silmää kuin kardinaali Richelieu'llä, ja d'Artagnan tunsi tuon +silmäyksen virtaavan hänen suoniansa myöten niinkuin kuumeen. + +Mutta hän piti hyvää ryhtiä, odottaen lakki kädessä Hänen ylhäisyytensä +käskyjä, ei liian rohkeana, mutta ei myöskään liian nöyränä. + +-- Herra, sanoi kardinaali, oletteko d'Artagnan Béarn'esta? + +-- Olen, armollinen herra, vastasi nuori mies. + +-- On olemassa useampia d'Artagnan'in sukuhaaroja Tarbes'issa ja niillä +seuduin, sanoi kardinaali, mitä sukua te olette? + +-- Minä olen sen d'Artagnan'in poika, joka oli myötä uskonsodassa suuren +Henrikki-kuninkaan, Hänen armollisen Majesteettinsa isän, kanssa. + +-- Aivan niin. Te se lähditte noin seitsemän tai kahdeksan kuukautta +sitten maastanne, tullaksenne pääkaupunkiin onneanne hakemaan. + +-- Niin, armollinen herra. + +-- Te tulitte Meung'in kautta, missä teille tapahtui jokin seikka, en +enää muista mitä, vaan jotakin. + +-- Armollinen herra, sanoi d'Artagnan, minulle tapahtui semmoinen... + +-- Tarpeetonta, tarpeetonta, keskeytti kardinaali hymyllä, joka ilmoitti +että hän tunsi historian yhtä hyvin kuin kertoja itse; teidät oli +suositettu herra de Tréville'lle, eikö niin? + +-- Niin, armollinen herra; mutta juuri siinä onnettomassa Meung'in +kohtauksessa... + +-- Kirje teiltä katosi, jatkoi Hänen ylhäisyytensä; niin, minä tiedän +sen; mutta herra de Tréville on tarkka muodontuntija, joka oivaltaa +ihmiset ensi näkemisestä ja hän sijoitti teidät lankonsa herra +Desessarts'in komppaniiaan, luvaten teille vastaisuudessa paikan +muskettisoturien joukossa. + +-- Armollisella herralla on tarkat tiedot, sanoi d'Artagnan. + +-- Siitä lähtien on teille tapahtunut paljon kohtauksia: te kävelitte +kerran Chartreux'in taustalla, eräänä päivänä, jolloin teidän olisi +ollut parempi pysyä muualla; sitten, teitte ystävienne kanssa matkan +Forges'in kylpylähteille; he pysähtyivät välille; mutta te jatkoitte +matkaanne. Lyhyesti, teillä oli asiaa Englantiin. + +-- Armollinen herra, sanoi d'Artagnan masentuneena, minä menin... + +-- Metsästysretkelle Windsor'iin tai muuanne, sehän ei koske ketään. +Minä tiedän sen, sentähden että minun toimenani on tietää kaikki. +Palattuanne otti teitä vastaan eräs ylhäinen henkilö ja minä näen +mielihyvällä että olette säilyttäneet hänen antamansa muiston. + +D'Artagnan'illa oli sormessa kuningattarelta saamansa timantti ja hän +käänsi pikaisesti kannan sisäänpäin; mutta liian myöhään. + +-- Sen jälkeisenä päivänä kävi luonanne de Cavois, jatkoi kardinaali: +hän tuli pyytämään teitä tänne palatsiin; te ette noudattaneet +kutsumusta, ja siinä teitte pahasti. + +-- Armollinen herra, minä pelkäsin joutuneeni Teidän ylhäisyytenne +epäsuosioon. + +-- Oh; miksikä niin? senkö vuoksi että täytitte esimiestenne käskyt +nerokkaammin ja rohkeammin kuin kukaan muu, senkö vuoksi olisitte +joutuneet minun epäsuosiooni! Ei toki, te päinvastoin ansaitsitte minun +ylistykseni! Minä rankaisen vaan tottelemattomia, enkä semmoisia kuin +te, jotka tottelevat ... liiankin hyvin... Ja todistukseksi siihen, +muistutelkaapa mieleenne, milloin minä kutsutin teitä luokseni ja +koettakaapa muistaa, mitä teille saman päivän iltana tapahtui. + +Juuri samana iltana rouva Bonacieux ryöstettiin pois. D'Artagnan'in +selkää karmi ajatellessa että hän puoli tuntia takaperin oli nähnyt tuon +rouva-paran ajavan ohitsensa, epäilemättä vielä saman voiman +kiidättämänä, joka hänet oli kadoksiinkin saattanut. + +-- Vihdoin, jatkoi kardinaali, kun en ole kuullut teistä mitään vähään +aikaan, tahdoin tietää mitä te toimitatte. Muutoin, te olette minulle +jonkunmoisessa kiitollisuuden velassa: olettehan huomanneet, kuinka +teitä on säästetty kaikissa tiloissa. + +D'Artagnan kumarsi kunnioituksella. + +-- Tämä ei ole tapahtunut ainoastaan oikeuden ja kohtuuden vuoksi, +jatkoi kardinaali, vaan myöskin erään aikomuksen tähden, joka minulla on +teidän suhteenne. + +D'Artagnan hämmästyi hämmästymistään. + +-- Minä aioin esitellä teille aikeeni sinä päivänä, jolloin saitte minun +ensimäisen kutsumukseni; mutta te ette tulleet. Kaikeksi onneksi ei ole +mitään kadotettu tämän viivästymisen kautta, ja nyt saatte sen kuulla. +Istukaa tuohon minun eteeni, herra d'Artagnan; te olette kylliksi kelpo +aatelismies ett'ei teidän ole tarvis kuunnella minua seisovillanne. + +Ja kardinaali viittasi sormellansa tuolia nuorelle miehelle, joka oli +niin hämmästyneenä kaikesta siitä mitä tapahtui, että hän jäi odottamaan +toista viittausta, ennenkuin hän totteli. + +-- Te olette rohkea mies, herra d'Artagnan, jatkoi Hänen ylhäisyytensä; +te olette, mikä on vielä parempi, varovainen. Minua miellyttää sellaiset +miehet, joilla on sekä päätä että sydäntä; elkää olko peloissanne, sanoi +hän hymyillen; sydämmen miehillä tarkoitan minä rohkeita miehiä; mutta +kun te olette niin nuori ja vast'ikään tulleet maailman pyörteesen, on +teillä voimakkaita vihollisia: ell'ette ole varoillanne, ne syöksevät +teidät perikatoon. + +-- Valitettavasti on se epäilemättä heille hyvin helppoa, armollinen +herra, vastasi nuori mies; sillä heillä on sekä voimaa että tukevia +apumiehiä: minä olen sitä vastoin yksinäni! + +-- Niin, se on totta; mutta niin yksinänne kuin olettekin, olette jo +paljon toimittaneet ja toimitatte vieläkin enemmän, sitä en epäile. +Mutta kuitenkin luulen tarvitsevanne johdatusta sillä monivaiheisella +matkallanne, jolle olette lähteneet; sillä ell'en erhety, olette tulleet +tänne Pariisiin kunnianhimoisessa aikomuksessa päästä eteväksi mieheksi. + +-- Minä olen hullujen toiveiden ijässä, armollinen herra, vastasi +d'Artagnan. + +-- Hulluja toiveita on vaan tyhmillä, herraseni, vaan te olette järkevä +mies. Malttakaas, mitä arvelisitte vänrikin paikasta minun miehistössäni +ja omasta komppaniiasta sodan jälkeen? + +-- Ah, armollinen herra. + +-- Te otatte sen vastaan, eikö niin? + +-- Armollinen herra, vastasi d'Artagnan hämillänsä. + +-- Kuinka, kieltäydyttekö? huudahti kardinaali hämmästyneenä. + +-- Minä olen Hänen Majesteettinsa henkivartiostossa, armollinen herra, +eikä minulla ole mitään tyytymättömyyden syytä. + +-- Mutta minun nähdäkseni, sanoi Hänen ylhäisyytensä, ovat minun +henkivartijani myöskin Hänen Majesteettinsa henkivartijoita ja kun +palvellaan ranskalaisessa miehistössä, silloin palvellaan kuningasta. + +-- Armollinen herra, Teidän ylhäisyytenne käsitti väärin minun sanani. + +-- Te tahdotte jotakin tekosyytä, eikö niin? Minä ymmärrän. No niin, +tekosyyn te kyllä, saatte. Arvo-ylennys, alkava sota, minun tarjoomani +tilaisuus, siinä maailmaa varten; itseänne varten taas varman +suojeluksen tarve; sillä teidän on hyvä tietää, herra d'Artagnan, että +minun korviini on tullut ankaroita valituksia teistä, on, näette, +kerrottu että te ette käytä päiviänne ja öitänne yksinomaan kuninkaan +palvelukseen. + +D'Artagnan punastui. + +-- Muutoin, jatkoi kardinaali laskien kätensä eräälle paperikasalle, +minulla on tässä koko joukko teitä koskevia papereita; mutta ennenkuin +olen ryhtynyt niitä lukemaan, olen tahtonut puhutella teitä. Minä tiedän +teidät lujapäätöksiseksi mieheksi, ja teidän toimintanne voisi, paremman +suunnan saatuaan, tuottaa teille paljon hyvää, sen sijaan kuin se nyt +voipi saattaa teidät turmioon. Miettikää siis ja tehkää päätöksenne. + +-- Teidän hyvyytenne, armollinen herra, saattaa minut vallan hämille, +vastasi d'Artagnan, ja minä huomaan Teidän ylhäisyydessänne niin suuren +hengen, että tunnen itseni maan matoseksi; mutta koska te, armollinen +herra, suvaitsette minun puhua suoraan... + +D'Artagnan pysähtyi. + +-- Puhukaa vaan. + +-- No niin! minä aioin sanoa Teidän ylhäisyydellenne, että kaikki minun +ystäväni ja toverini ovat kuninkaan muskettisoturien ja henkivartijain +joukossa, ja viholliseni, käsittämättömästä sattumuksesta, ovat Teidän +ylhäisyytenne väessä; täällä minä siis olisin kovin vastenmielinen ja +tuolla toisella puolella katsottaisiin minua karsain silmin, jos +ottaisin Teidän ylhäisyytenne tarjouksen vastaan. + +-- Asuuko teissä jo semmoinen ylpeys että pidätte minun tarjonneen +teille vähemmän kuin mitä ansaitsette, herraseni? sanoi kardinaali +halveksivasti hymyten. + +-- Armollinen herra, Teidän ylhäisyytenne on minua kohtaan sata kertaa +liian hyvä, ja päin vastoin minä en pidä vielä toimittaneeni +likimainkaan niin paljoa että ansaitsisin teidän hyvyyttänne. La +Rochelle'n piiritys on tulossa, armollinen herra; minä palvelen silloin +Teidän ylhäisyytenne katsannon alaisena, ja jos minulla on onni +käyttäytyä tässä piirityksessä semmoisella tavalla että ansaitsen Teidän +armollista huomiotanne puoleeni, niin sitten! sitten on minulla ainakin +joku urostyö tehtynä, jonka turvin saatan pyrkiä siihen suojelukseen, +millä Teidän ylhäisyytenne nyt suvaitsee minua kunnioittaa. Joka asia +vaatii aikansa, armollinen herra; ehkäpä vast'edes tulee minulle oikeus +tarjota itseni lahjaksi, tällä erää minä näyttäisin myövän itseni. + +-- Toisin sanoen, te kieltäydytte minun palveluksestani, herra, sanoi +kardinaali äänellä, jossa tuntui pahastumista matta samalla myöskin +jonkunmoista kunnioitusta; jääkää sitten omaan huostaanne ja pitäkää +vihollisenne ja ystävänne. + +-- Armollinen herra... + +-- Hyvä, hyvä, sanoi kardinaali, minä en vihastu teille; mutta +ymmärrättehän että ystäviensä puollustamisessa ja heidän +palkitsemisessansa on kylliksi tekemistä; vihamiehiä kohtaan ei ole +mitään velvollisuuksia, ja kumminkin tahdon antaa teille yhden neuvon: +olkaa hyvin varoillanne, herra d'Artagnan, sillä siitä hetkestä saakka +kuin minä vedän käteni teistä, minä en tahdo maksaa teidän hengestänne +äyriäkään. + +-- Minä koetan, armollinen herra, vastasi gaskonjalainen ylevällä +suoruudella. + +-- Muistakaa vast'edes, jonakin hetkenä, jolloin teitä kohtaa +onnettomuus, sanoi Richelieu painavasti, että minä se kerran noudatin +teidät luokseni ja tein mitä voin, estääkseni sen onnettomuuden +kohtaamasta teitä. + +-- Tapahtukoon mitä hyvänsä, sanoi d'Artagnan, pannen kätensä vasten +rintaansa ja kumartaen, minä olen ikuisesti kiitollinen Teidän +ylhäisyyttänne kohtaan siitä mitä te teette minulle tällä hetkellä. + +-- No niin, niinkuin olen teille sanonut, herra d'Artagnan, me tapaamme +toisemme sodan jälkeen; minä olen pitävä teitä silmällä, sillä minä +tulen sinne myös, jatkoi kardinaali, viitaten sormellansa +d'Artagnan'ille erästä komeata sota-asua, johon hän oli pukeutuva, ja +palattuamme, no niin! sitten toimitamme loppusuorituksen! + +-- Ah, armollinen herra, huudahti d'Artagnan, säästäkää minua +epäsuosionne painosta; olkaa puolueeton, armollinen herra, jos näette +minun menettelevän kunnon miehen tavalla. + +-- Nuori mies, sanoi Richelieu, jos minä vielä kerran voin sanoa teille +samaa, mitä olen sanonut teille tällä erää, lupaan sen teille sanoa. + +Näissä viimeisissä Richelieu'n sanoissa tuntui kauhea epätietoisuus; se +hämmästytti d'Artagnan'ia enemmän kuin mitkään uhkaukset, sillä se oli +varoitus. Kardinaali tahtoi siis suojella häntä jostakin uhkaavasta +vaarasta. Hän avasi suunsa, vastataksensa, mutta kardinaali viittasi +ylhäisesti hänet menemään. + +D'Artagnan meni; mutta ovella oli hänen rohkeutensa loppumaisillaan ja +hän oli vähältä palata takaisin. Silloin tuli hänen silmiensä eteen +Athoksen ankara ja vakava muoto: jos hän suostuisi kardinaalin +ehdottelemaan sopimukseen, Athos ei enää ojentaisi hänelle kättänsä, +vaan sysäisi hänet luotansa. + +Tämä pelko pidätti häntä kääntymästä takaisin, niin suuri vaikutus on +todellisesti suurella luonteella ympäristöönsä. + +D'Artagnan laskeutui samoja portaita, joita hän oli noussut ja tapasi +portin edessä Athoksen ja neljä muskettisoturia, jotka odottivat hänen +palaamistansa ja alkoivat jo tulla levottomiksi. Yksi ainoa +d'Artagnan'in sana rauhoitti heidät, ja Planchet juoksi ilmoittamaan +toisille että vartioiminen oli tarpeetonta, koska hänen herransa oli +tullut takaisin ehyenä ja terveenä kardinaalin palatsista. + +Kun he sitten olivat palanneet Athoksen luokse, tiedustelivat Aramis ja +Porthos tuon omituisen käynnin syytä; mutta d'Artagnan ei sanonut heille +muuta kuin että herra de Richelieu oli käskenyt hänet luoksensa, +ehdotellaksensa hänelle vänrikin paikkaa miehistössänsä ja että hän oli +siitä kieltäytynyt. + +-- Siinä teit oikein, huudahtivat Porthos ja Aramis yhteen ääneen. + +Athos oli vaipunut syvään uinailemiseen eikä virkkanut mitään. Mutta +sittenkuin he olivat kahden kesken, lausui hän: + +-- Sinä teit niinkuin sinun tekemän piti, d'Artagnan, mutta ehkäpä teit +kumminkin väärin. + +D'Artagnan huoahti; silla tuo ääni oli vastakaiku hänen sydämmensä +ääneen, joka sanoi että suuret onnettomuudet odottivat häntä. + +Seuraava päivä kului lähtövalmistuksiin; d'Artagnan kävi herra de +Tréville'n luona jäähyväisillä. Silloin luultiin vielä että +muskettisoturien ja henkivartijain ero oli vaan hetkellinen, koska +kuningas samana päivänä piti neuvottelun ja oli aikeissa lähteä +huomispäivänä. Herra de Tréville kysyi siis vaan d'Artagnan'ilta, +tarvitsiko hän hänen apuansa, mutta d'Artagnan vastasi ylpeästi että +hänellä oli kaikki mitä hän tarvitsi. + +Yön olivat yhdessä kaikki ne herra Desessarts'in henkivartiakomppaniian +ja herra de Tréville'n muskettikomppaniian miehet, jotka olivat +tovereita keskenänsä. Erottaisiin muka taas yhtyäksensä niin pian kuin +kohtalo sen salli. Yö oli mitä meluisinta, niinkuin kyllä saattoi +arvata, sillä sellaisissa tapauksissa voidaan vaan ylenmääräisellä +huolettomuudella karkoittaa ylenmääräinen alakuloisuus. + +Kun aamu valkeni, erosivat ystävykset heti kuin ensimäinen +torventoitotus oli raikunut: muskettisoturit kiiruhtivat herra de +Tréville'n ja henkivartijat herra Desessarts'in hotelliin. Jokainen +kapteeni johdatti sitten komppaniiansa Louvre'en, jossa kuningas piti +tarkastuksen. + +Kuningas oli alakuloinen ja näytti sairaalta, joka vähensi hänen +ryhtinsä upeutta. Häntä oli todella ruvennut vaivaamaan kuume keskellä +neuvottelua. Kumminkin oli hän päättänyt lähteä jo samana iltana ja +vastoin kaikkia estelyitä oli hän tahtonut pitää tarkastuksen, toivossa +että tämä ponnistus karkoittaisi hänestä taudin, jonka oireet hänessä jo +tuntuivat. + +Kun tarkastus oli ohitse, lähtivät henkivartijat marssimaan yksin, koska +muskettisoturien ei pitänyt lähteä ennen kuin kuninkaan kanssa, ja siitä +sai Porthos tilaisuuden ratsastaa komeissa varuksissaan Ours'in kadulle. + +Prokuraattorin rouva näki hänen ajavan ohitse uudessa asussaan ja +pulskalla hevosellaan. Hän rakasti Porthosta liiaksi, voidaksensa antaa +hänen mennä noin vaan; hän viittasi häntä astumaan alas hevosen selästä +ja tulemaan hänen luoksensa. Porthos oli komea kerrassaan; hänen +kannuksensa helisivät, hänen haarniskansa välkkyi, hänen miekkansa +hyppeli ylpeästi hänen sivullansa. Tällä kertaa ei kirjureilla ollut +ensinkään naurun halua, niin sotaiselta näytti Porthoksen ryhti. + +Muskettisoturi vietiin herra Coquenard'in luokse, jonka pienet, harmaat +silmät säihkyivät vihasta, hänen nähdessään serkkunsa noin perin uutena. +Mutta yksi seikka häntä kumminkin lohdutti, se nimittäin, että yleensä +arveltiin sodan tulevan tuimaksi: hän toivoi kaikessa hiljaisuudessa +sydämmensä pohjasta että Porthos jäisi sille tiellensä. + +Porthos heitti mestari Coquenard'ille kohteliaat jäähyväiset; mestari +Coquenard toivotti hänelle kaikkea onnea ja menestystä. Rouva Coquenard +puolestaan ei voinut pidättää kyyneliänsä; mutta tuo suru ei saattanut +ketään pahoihin luuloihin, sillä hänen tiedettiin olevan hyvin hellän +sukulaisiaan kohtaan, joiden vuoksi hänellä aina oli ollut kiivasta +toraa puolisonsa kanssa. + +Mutta oikeat jäähyväiset tapahtuivat rouva Coquenard'in kamarissa: ja ne +olivat sydäntä särkevät. + +Niin kauvan kuin prokuraattorin rouva saattoi seurata lemmittyänsä +silmillään, heilutti hän nenäliinaa kurottuen ulos ikkunasta. Porthos +otti kaikki nuo hellyyden osoitukset vastaan semmoisen miehen tavalla, +joka on tottunut moisiin kohteliaisuuksiin. Vasta sittenkuin hän kääntyi +kadunkulmasta, otti hän hattunsa ja heilautti sitä jäähyväisiksi. + +Aramis puolestaan kirjoitti pitkän kirjeen. Kelle? Ei kukaan sitä +tiennyt. Viereisessä kamarissa odotti Ketty, jonka piti samana iltana +lähteä Tours'iin. + +Athos joi pienissä kulauksissa viimeisen pullon espanjalaista viiniänsä. + +Sill'aikaa d'Artagnan marssi komppaniiansa mukana. Kun hän oli joutunut +Saint-Antoine'n esikaupunkiin, kääntyi hän mielihyvillään katselemaan +Bastiljia; mutta kun hänen silmänsä olivat kiintyneet yksinomaisesti +vaan Bastiljiin, ei hän havainnut ensinkään mylady'ä, joka istui +kellertävän-valkoisen hevosen selässä ja osoitti häntä kahdelle kehnon +näköiselle miehelle, jotka lähestyivät riviä saadaksensa hänet paremmin +näkyviinsä. Heidän kysyvään silmäykseensä vastasi mylady merkillä että +hän se oli. Sitten, varmana siitä ett'ei mitään erhetystä voinut syntyä +hänen käskyjensä täyttämisessä, hän kannusti hevostansa ja katosi. + +Nuo molemmat miehet seurasivat sitten komppaniiaa, ja sen lähtiessä +Saint-Antoine'n esikaupungista nousivat valmiiksi satuloitujen hevosten +selkään, joita livreetön palvelija oli pidellyt heidän varallansa. + + + + +XXXIX. + +La Rochelle'n piiritys. + + +La Rochelle'n piiritys oli eräs Ludvig XIII:n hallituksen suuria +valtiollisia tapauksia ja kardinaalin suuria sotayrityksiä. On siis +hupaista, jopa tarpeellistakin, lausua siitä muutama sana; useat tämän +piirityksen yksityisseikat liittyvät sitä paitsi liian läheisesti tähän +kertomukseemme, voidaksemme jättää niitä mainitsematta. + +Kardinaalin valtiolliset tuumat tähän piiritykseen ryhtyessä olivat +varsin laajat. Esittäkäämme ne ensiksi ja siirtykäämme sitten niihin +erikoistuumiin, joilla oli kenties yhtä suuri vaikutus Hänen +ylhäisyytensä toimintaan kuin noilla edellisilläkin. + +Niistä tärkeistä kaupungeista, joita Henrikki IV oli lahjoittanut +hugenoteille turvapaikoiksi, oli jälellä enää La Rochelle. Oli siis asia +hävittää tuo kalvinilaisuuden viimeinen varustus, tuo vaarallinen +hapantaikina, johon alinomaa sekoittui kotimaisen kapinan tai ulkomaisen +sodan käytteitä. + +Tyytymättömiä espanjalaisia, englantilaisia, italialaisia, +seikkailijoita, kaikista kansallisuuksista, onneaan etsiviä sotamiehiä, +kaiken karvaisia, kiiruhti ensi kutsulla protestanttien lippujen +juureen, järjestyen laajaksi liittokunnaksi, jonka haarat sopivissa +tiloissa hajaantuivat joka paikkaan yli koko Euroopan. + +La Rochelle, jonka tärkeys oli yhä kasvanut muiden kalvinilaisten +kaupunkien hävityksestä, oli siis riitojen ja kunnianhimoisten aikeiden +pesäpaikkana. Vielä enemmän, sen satama oli viimeinen portti, mikä vielä +oli avoinna englantilaisille Ranskan kuningaskuntaan; sulkiessaan sen +tuolta ikiviholliseltamme Englannilta, kardinaali täytti Johanna +d'Arc'in ja Guise'n herttuan alkaman työn. + +Niinpä Bassompierre, joka oli samalla protestantti ja katolilainen, +protestantti vakuutukseltaan vaan katolilainen Pyhän Hengen ritariston +jäsenenä, Bassompierre, joka oli saksalainen syntyjään vaan ranskalainen +sydämmeltään, Bassompierre, vihdoin, jolla oli erityinen päällikkyys La +Rochelle'n piirityksessä, sanoikin kerta, taistellessaan muiden suurten +herrojen etunenässä, yhtä hyvien protestanttien kuin hän itse: + +-- Saattepa nähdä, hyvät herrat, että me teemme niin tyhmästi että +valloitamme La Rochelle'n! + +Ja Bassompierre oli oikeassa: Ré'n saaren pommitus ennusti Sevennien +vainoa; La Rochelle'n valloitus oli esipuhe Nantes'in ediktiin. + +Mutta niinkuin jo sanoimme, tuon tasoittelevan ja muodostelevan +ministerin tuumien ohella, jotka kuuluvat historian alalle, on +ajankuvailijan pakko ottaa käsiteltäviksi myöskin rakastuneen miehen ja +lemmenkateisen kilpailijan pienet tarkoitukset. + +Richelieu, niinkuin jokainen tietää, oli rakastunut kuningattareen: +mutta oliko tuolla hänen rakkaudellansa vaan pelkkä valtiollinen +tarkoitusperä, vai oliko se aivan luonnollisesti noita syviä tunteita, +joita Itävallan Anna herätti kaikissa, jotka häntä ympäröivät; sitä emme +voi ratkaista; mutta oli miten oli, lukija on jo tämän kertomuksen +kehittymisessä voinut havaita Buckingham'in saaneen hänestä voiton ja +parissa kolmessa kohdassa, erittäinkin tuossa timanttikoriste-jutussa +saanut nähdä, että Buckingham kolmen muskettisoturin alttiuden ja +d'Artagnan'in rohkeuden avulla oli julmasti pettänyt kardinaalin +toiveita. + +Richelieu'n oli nyt siis sekä vapauttaminen Ranskanmaa vihollisista että +kostaminen kilpailijallensa; sitä paitsi oli tuo kosto saatava suureksi +ja loistavaksi sekä sen miehen arvoiseksi, jolla oli taisteluaseena +kokonaisen valtakunnan voimat. + +Richelieu tiesi että hän, taistellessaan Englantia vastaan, taisteli +Buckingham'ia vastaan, että hän riemuitessaan edellisestä voitosta, +riemuitsi myöskin jälkimäisestä, sanalla sanoen, että hän masentaessaan +Englantia Euroopan silmissä, masensi Buckingham'ia kuningattaren +silmissä. + +Buckingham taas puolestaan, vaikka Englannin kunnia kyllä oli hänen +näennäisenä tarkoituksenaan, oli samojen vaikuttimien alaisena kuin +kardinaalikin; hänelläkin oli erityinen kostontuuma perille ajettavana; +ei hän millään varjolla voinut palata Ranskaan lähettiläänä; hän tahtoi +siis palata sinne valloittajana. + +Siitä seuraa että todellinen voiton esine tässä pelissä, johon kaksi +mahtavaa valtakuntaa oli ryhtynyt kahden rakastuneen miehen hyväksi, oli +vaan pelkkä hellä silmäys Itävallan Annalta. + +Ensimäinen etu oli ollut Buckingham'in puolella: odottamatta tulleena +Ré'n saaren läheisyyteen yhdeksälläkymmenellä laivalla ja noin +kahdenkymmenen tuhannen miehen kanssa, oli hän käynyt kreivi Toirac'in +kimppuun, joka kuninkaan puolesta oli saaren päällikkönä, ja verisen +taistelun jälkeen noussut maalle. + +Mainitkaamme ohimennen että parooni Chantal oli tässä taistelussa +kaatunut. Hän jätti orvoksi pienen kahdeksantoista kuukautisen tyttären. + +Tuosta pienestä tytöstä tuli sittemmin rouva de Sevigné. + +Kreivi de Toirac vetäytyi varustusväkineen Saint-Martin'in linnoitukseen +ja ahtoi satakunnan miestä pieneen La Prée-nimiseen linnaan. + +Tämä tapaus oli kiiruhtanut kardinaalin päätöstä; ja odottaessaan että +kuningas ja hän voisi ottaa ylipäällikkyyden La Rochelle'n +piirityksessä, joka jo oli päätetty asia, oli hän lähettänyt +_monsieur_'in johtamaan ensimäisiä piiritystoimia ja siirrättänyt +sotapaikalle kaikki joukot, mitkä suinkin olivat hänen käytettävinään. + +Tuohon osastoon, joka noin lähetettiin etujoukkona, ystävämme +d'Artagnan'kin kuului. + +Kuningas, niinkuin jo olemme maininneet, oli lähtevä sinne heti +neuvoskunnan kokouksen perästä; mutta tullessaan tuosta kokouksesta, +kesäkuun 23 päivänä, tunsi hän saaneensa kuumeen; hän oli kumminkin +tahtonut lähteä matkalle, vaan kun hänen tilansa huononi, oli hänen +pakko pysähtyä Villeroi'han. + +Mutta mihin kuningas pysähtyi, siihen pysähtyivät myöskin +muskettisoturit; tästä seurasi että d'Artagnan, joka oli vaan +henkivartijaväessä, näki joutuneensa, ainakin hetkeksi, erilleen +ystävistänsä Athoksesta, Porthoksesta ja Aramiksesta; tämä ero, joka nyt +oli hänelle vaan ikävä, olisi varmaankin herättänyt hänessä todellista +levottomuutta, jos hän olisi voinut arvata mitkä vaarat häntä uhkasivat +joka puolelta. + +Hän tuli kumminkin ilman mitään kohtauksia La Rochelle'n leirille +syyskuun 10 päivän tienoissa v. 1627. + +Kaikki oli samassa tilassa: herttua ja hänen englantilaisensa, Ré'n +saaren valtaherrat, jatkoivat Saint-Martin'in linnoituksen +piirittämistä, vaan ilman menestyksettä, ja vihollisuudet La Rochelle'a +vastaan olivat alkaneet pari kolme päivää takaperin sen varustuksen +johdosta, minkä Angoulême'n herttua oli rakennuttanut aivan lähelle +kaupunkia. + +Herra Desessarts'in komennon alaiset henkivartijat olivat sijoitetut +Minimes'iin. + +Mutta niinkuin jo tiedämme, oli d'Artagnan varsin vähän seurustellut +komppaniia-toveriensa kanssa, hänen kunnianhimoinen mielensä kun paloi +päästä muskettisoturien joukkoon; hän oli nyt siis yksinään, omien +mietteidensä valtaan jätettynä. + +Ja nuo mietteet eivät olleetkaan varsin iloisia: kaksi vuotta taaksepäin +hän oli tullut Pariisiin, tällä ajalla oli hän sekoittunut valtiollisiin +asioihin ja hänen yksityiset pyrintönsä rakkauden ja onnen +saavuttamiseen olivat menestyneet huononpuolisesti. + +Mitä hänen rakkaus-asioihinsa tulee, ainoa nainen, joka häntä oli +lempinyt, oli rouva Bonacieux, ja hän oli kadonnut teille +tietämättömille. + +Mitä taas hänen onneensa tulee, oli hän kaikessa vähäpätöisyydessään +saanut viholliseksensa kardinaalin, toisin sanoen, miehen, jonka edessä +valtakunnan ylhäisimmät, kuninkaasta alkaen, vapisivat. + +Tuo mies saattoi hänet musertaa, eikä kumminkaan ollut sitä tehnyt; vaan +siinä säästämisessäpä huomasikin d'Artagnan'in terävä äly aukon, josta +paremman tulevaisuuden päivä pilkoitti. + +Mutta sitä paitsi oli hän hankkinut itselleen toisenkin vihollisen, jota +hän tosin piti vähemmän peljättävänä, vaan josta hänen vaistinsa +kumminkin sanoi ett'ei se ollut aivan kokonaan halveksittava. Se +vihollinen oli mylady. + +Toisaalta oli hän sitä vastoin kuningattaren suosiossa ja suojeluksessa, +mutta kuningattaren suosio oli niinä aikoina vaan yhä lisäsyynä +vainoomisiin; ja hänen suojeluksensa taas oli, niinkuin kyllä tiedetään, +hyvin huonoksi turvaksi: muistettakoon vaan Chalais'ia ja rouva +Bonacieux'iä. + +Ainoa, mitä hän oikeastaan oli kaiken kaikkiaan voittanut, oli siis tuo +viiden tai kuuden tuhannen livre'n veroiseksi arvattu timantti, mikä +hänellä oli sormessaan; ja jos oletetaan että d'Artagnan +kunnianhimoisissa aikomuksissaan tahtoi säilyttää sen, voidaksensa kerta +tilaisuuden tullessa näyttää sitä kuningattarelle tuntomerkkinä, ei tuo +timantti nyt, kun hän ei voinut luopua siitä, ollut hänelle +suurempi-arvoinen kuin kivet joita hän polki jaloillaan. + +Sanomme: kivet, joita hän polki jaloillaan, sillä d'Artagnan ajatteli +kaikkia näitä mietteitänsä kävellessään yksinään erästä kaunista kapeata +tietä myöten, joka vei leiristä Angoutin'in kylään; nämä mietteet olivat +saattaneet häntä menemään kauvemmaksi kuin hän oikeastaan oli aikonut, +ja päivä alkoi mennä mailleen, kun hän laskeutuvan auringon valossa +luuli näkevänsä musketin piipun kiiltävän eräässä pensastossa. + +D'Artagnan'illa oli nopea silmä ja vilkas ajatuksen juoksu; hän älysi +heti ett'ei musketti ollut joutunut sinne itsestään ja että sen pitelijä +ei varmaankaan ystävällisissä aikomuksissa ollut kätkeytynyt pensaston +taakse. Hän päätti siis lähteä pakoon, mutta silloin huomasi hän +toisella puolella tietä erään kiven takana toisen musketin piipun. + +Tässä oli nähtävästi väijytys. + +Nuori mies loi silmäyksen ensimäiseen muskettiin ja näki jonkunmoisella +levottomuudella sen suuntautuvan häntä kohden, mutta kun hän huomasi +musketin suun herkeevän liikkumattomaksi, heittäytyi hän suin päin +maahan. Samassa silmänräpäyksessä pamahti laukaus ja hän kuuli luodin +vingahtavan ylitsensä. + +Tässä ei ollut aikaa vitkastella; d'Artagnan oli yhdessä hyppäyksessä +jaloillaan; samassa tuokiossa sinkoili kiven muruja siitä paikasta, +missä hän oli maannut, -- toisen musketin luoti oli näet siihen +sattunut. + +D'Artagnan ei ollut noita turhanpäiväisesti urhoollisia miehiä, jotka +syöksevät päättömästi kuolemaa kohden vaan sen vuoksi että heistä sitten +sanottaisiin ett'eivät he peräytyneet askeltakaan; tässä ei sitäpaitsi +ollutkaan urhoollisuus kysymyksessä: d'Artagnan oli näet joutunut +väijyjäin käsiin. + +-- Jos he ampuvat vielä kolmannen laukauksen, olen minä kuoleman oma. + +Ja silloin lähti hän käpälämäkeen, paeten leiriä kohden sillä +nopeudella, mikä oli ominaista hänen maamiehillensä, jotka olivat +kuuluisia ripeydestään, mutta vaikka hän juoksi kyllä kovasti, oli +ensimäinen ampuja ennättänyt kuitenkin saada uuden panoksen +muskettiinsa; hän ampui nyt toisen laukauksen, joka tällä kertaa oli +niin hyvin tähdätty että luoti lävisti d'Artagnan'in lakin ja lennätti +sen kymmenkunnan askelta hänestä. + +Mutta kun d'Artagnan'illa ei ollut toista lakkia, sieppasi hän sen +juostessaan mukaansa ja tuli hyvin hengästyneenä ja kalpeana +majapaikkaansa, jossa hän heittäytyi istumaan sanaakaan virkkamatta ja +rupesi asiaa ajattelemaan. + +Tähän tapaukseen saattoi olla kolme syytä. + +Ensimäinen ja luonnollisin: se saattoi olla rochellelaisten väijytys, +heillä kun kaiketi ei ollut mitään sitä vastaan että edes joku Hänen +Majesteettinsa henkivartija saisi surmansa, koska heillä siten olisi +yksi vihollinen vähemmän ja tuolla vihollisella saattoi ehkä olla vankka +kukkaro taskussa. + +Toiseksi saattoi se olla hyvä muistutus herra kardinaalilta. Muistetaan, +kuinka d'Artagnan juuri samaan aikaan kuin hän oli huomannut musketin +piipun kiiltävän pensastossa, oli kummastellut kardinaalin +pitkämielisyyttä. + +Mutta d'Artagnan pudisti päätänsä. Kun oli kysymys henkilöistä, joita +vastaan kardinaalin tarvitsi vaan ojentaa kätensä, hän harvoin käytti +tuollaisia keinoja. + +Kolmanneksi saattoi se olla mylady'n kosto. + +Tämä luulo oli uskottavampi. + +Turhaan koki hän muistutella mieleensä salamurhaajan pukua tai kasvoja; +hän oli poistunut heistä niin kiiruusti ett'ei hänelle ollut jäänyt +aikaa mihinkään semmoisiin havannoihin. + +-- Ah, minun rakkaat ystäväni! mutisi d'Artagnan, missä olette? Kuinka +suuresti kaipaan teitä! + +D'Artagnan'illa oli levoton yö. Kolme neljä kertaa hypähti hän ylös +vuoteeltaan, luullen että joku lähestyi häntä iskeäksensä puukon hänen +rintaansa. Mutta vihdoin päivä valkeni, eikä pimeys ollut tuottanut +hänelle mitään onnettomuutta. + +Mutta d'Artagnan oli siinä varmassa luulossa ett'ei yritys sillensä +jäisi. + +Koko päivän pysyi hän majapaikassansa; hän oli pitävinään huonoa säätä +siihen syynä. + +Kello yhdeksän ylihuomenna rumputettiin kenttämarssiin. Orleans'in +herttua tarkasteli joukot. Henkivartijat kiiruhtivat aseihin; d'Artagnan +sijoittui paikallensa riviin toveriensa joukkoon. + +_Monsieur_ ratsasti rintaman eteen, jonka perästä kaikki korkeammat +upseerit lähestyivät häntä tervehtimään, niiden joukossa myöskin +henkivartijain kapteeni Desessarts niinkuin kaikki muut. + +Hetkisen perästä luuli d'Artagnan huomaavansa että herra Desessarts +viittasi häntä lähestymään; peljäten pettyneensä odotti hän uutta +viittausta esimieheltänsä; kun viittaus uusittiin, jätti hän rivinsä ja +astui esiin saamaan käskyjä. + +-- _Monsieur_ kysyy miehiä, jotka vapaehtoisesti ottaisivat lähteäksensä +vaaralliselle asialle; sen suorittajat saavat paljon kunniaa, ja minä +viittasin teille, että pitäisitte itseänne valmiina. + +-- Kiitoksia, herra kapteeni, vastasi d'Artagnan, joka ei parempaa +pyytänyt kuin päästä osoittamaan kuntoansa ylipäällikön silmäin edessä. + +Todella olivatkin rochellelaiset yöllä tehneet hyökkäyksen ja +valloittaneet takaisin erään varustuksen, jonka kuninkaallinen armeija +kaksi päivää ennen oli heiltä anastanut; nyt oli asia tehdä rohkea +tiedustusmatka, että saataisiin selville kuinka vihollinen suojeli +varustusta. + +Sentähden monsieur hetkisen perästä korotti äänensä ja lausui: + +-- Siihen toimeen tarvitsen kolme tai neljä vapaehtoista ja niitä +johtamaan luotettavan miehen. + +-- Mitä viimemainittuun tulee, se on minulla tässä käsillä, armollinen +herra, sanoi kapteeni Desessarts, osoittaen d'Artagnan'ia, ja mitä +noihin kolmeen tai neljään vapaehtoiseen tulee, armollisen herran +tarvitsee vaan lausua julki aikeensa, niin ei tarjokkaista ole puutetta. + +-- Neljä urhokasta miestä kanssani kuolemaan! huusi d'Artagnan kohottaen +miekkansa. + +Kaksi hänen henkivartijatoveriansa kiiruhti heti esiin, ja kun siihen +lisäksi vielä yhtyi kaksi sotamiestä, oli luku täysi. D'Artagnan sen +vuoksi viittasi toiset tarjokkaat takaisin, koska hän ei tahtonut tehdä +väärin ensiksi saapuneille. + +Ei tiedetty, olivatko rochellelaiset anastettuansa varustuksen, +jättäneet sen, vai olivatko he jättäneet sinne suojelusväkeä; täytyi +siis pyrkiä niin lähelle varustusta että seikasta saataisiin tarkka +tieto. + +D'Artagnan lähti neljän seuralaisensa kanssa kulkemaan pitkin +juoksuhautaa; kaksi henkivartijaa kulki hänen rinnallansa ja sotamiehet +jälessä. + +Sillä tavoin saapuivat he juoksuhaudan penkereen suojassa noin sadan +askeleen päähän varustuksesta. Siellä havaitsi d'Artagnan kääntyessään +taaksepäin että molemmat sotamiehet olivat kadonneet. + +Hän luuli ensin että he olivat pelosta jättäytyneet jälkeen, ja jatkoi +kulkuansa. + +Vihdoin olivat he vaan enää noin kuudenkymmenen askeleen päässä +varustuksesta. + +Ei ketään näkynyt; varustus näytti autiolta. + +Nuo kolme henkensäkaupittelijaa neuvottelivat silloin keskenään, +menisivätkö vielä eteenpäin, kun yht'äkkiä savupilvi tuprahti +varustuksesta ja tusina luoteja vingahti d'Artagnan'in ja hänen +tovereidensa ympärillä. + +Enempää ei tarvittu tietää: varustus oli suojeltu; pitempi viipyminen +tällä vaarallisella paikalla olisi ollut hyödytön varomattomuus. +D'Artagnan ja molemmat toiset henkivartijat käänsivät selkänsä ja +rupesivat peräytymään tavalla joka näytti pa'olta. + +Kun he olivat joutuneet juoksuhaudan kulmaan, jonka takana heillä oli +suojaa luotituiskulta, kaatui toinen henkivartija; luoti oli sattunut +häntä rintaan; toinen, joka jäi vahingoittumatta, jatkoi juoksuansa +leiriin päin. + +D'Artagnan ei tahtonut paikalla jättää toveriansa; hän kyyristyi +nostaaksensa häntä ylös ja auttaaksensa häntä pääsemään parempaan +suojaan, mutta samassa silmänräpäyksessä pamahti kaksi laukausta; toinen +luoti musersi tuon jo haavoittuneen henkivartijan pääkallon ja toinen +litistyi kalliota vasten, pyyhkäistyänsä parin tuuman päässä +d'Artagnan'in ohitse. + +Nuori mies kääntyi nopeasti taaksepäin, sillä tämä hyökkäys ei voinut +tulla varustuksesta, joka oli jäänyt juoksuhaudan kulman taakse. Hänen +mieleensä juolahti nuo kaksi sotamiestä, jotka olivat hänet hyljänneet +ja hän muisti silloin myöskin eilispäiväiset murhaajat. Hän päätti tällä +kertaa ottaa täyden selon siitä, mitä hänen oli asiasta ajatteleminen, +ja hän kaatui toverinsa ruumiin päälle, ollen kuolevinansa. + +Heti näki hän kaksi päätä kohoavan erään hyljätyn ulkovarustuksen takaa, +noin kolmenkymmenen askeleen päässä siitä. D'Artagnan ei ollutkaan +pettynyt; siinä olivat nuo molemmat sotamiehet. Nuo miehet olivat +seuranneet häntä vaan murhataksensa hänet, toivossa että nuoren miehen +kuolema joutuisi vihollisten niskoille. + +Mutta kun hän saattoi olla vaan haavoitettu ja siinä tapauksessa +ilmoittaa heidän rikoksensa, tulivat he esiin, lopettaaksensa hänet. +Onneksi antoivat he d'Artagnan'in kavaluuden pettää itsensä ja heittivät +pyssynsä täyttämättä uudella panoksella. + +Kun he olivat kymmenen askeleen päässä d'Artagnan'ista, nousi hän +pystyyn ja hyppäsi heitä vastaan miekka kädessä. + +Murhaajat ymmärsivät että jos he pakenisivat leiriin päin ennenkuin +olivat saaneet hänet hengiltä, vetäisi hän heidät syytökseen. Toinen +tarttui pyssynsä piippuun käyttääksensä asettansa nuijana; hän suuntasi +hirvittävän iskun d'Artagnan'ia kohden, mutta d'Artagnan väisti sen +viskautumalla syrjään, vaan sen liikkeen kautta toimitti hän tien auki +roistolle, joka syöksähti varustukseen päin. Mutta kun rochellelaiset, +jotka sitä vartioivat, eivät tienneet missä aikomuksessa tuo mies tuli +heitä kohden, ampuivat he häntä, ja hän kaatui, saatuansa luodin +olkapäähänsä. + +Sillä välin oli d'Artagnan hyökännyt toisen sotamiehen kimppuun ja +ruvennut ahdistelemaan häntä miekallansa. Taistelu ei ollut pitkä; +tuolla kurjalla heittiöllä oli vaan särkynyt musketti puollustus-aseena. +D'Artagnan'in miekka luiskahti tuon vahingottoman aseen kyljestä +murhaajan reiteen, ja hän kaatui samassa. D'Artagnan ojensi miekan +kärjen hänen kurkkuansa vasten. + +-- Elkää tappako minua! huusi roisto; armoa, armoa, upseerini, niin +ilmaisen teille kaikki. + +-- Ansaitseeko sitten salaisuutesi että lahjoitan sinulle henkesi? kysyi +nuori mies vetäen käsivarttansa taaksepäin. + +-- Ansaitsee, jos pidätte elämällä olevan mitään arvoa, sille, joka +niinkuin te, on kahdenkymmenen vuotias, kaunis ja urhoollinen ja sen +vuoksi voi saavuttaa kaikki. + +-- Konna! ärjäsi d'Artagnan, sano suoraan ja pian, ken on antanut +sinulle toimeksi murhata minut? + +-- Eräs nainen, jota minä en tunne, vaan jota nimitettiin mylady'ksi. + +-- Mutta jos sinä et tunne naista, kuinka tiedät sitten hänen nimensä? + +-- Toverini tunsi hänet ja nimitti häntä niin; hän sopikin asiasta +toverini kanssa eikä minun. Hänellä on, taskussaan tuolta naiselta +kirje, joka varmaankin olisi hyvin tärkeä teille, sen mukaan mitä kuulin +sanottavan. + +-- Mutta kuinka saatoit sinä ruveta osalliseksi tähän väijytykseen? + +-- Hän ehdotteli että me molemmat yhdessä suorittaisimme asian, ja minä +suostuin. + +-- Ja kuinka paljon maksoi hän teille tuosta kauniista toimesta? + +-- Sata louisdor'ia. + +-- Hyvä, sanoi nuori mies hymyillen, hän pitää minua siis jonkun +arvoisena. Sata louisdor'ia on jommoinenkin summa kahdelle tuollaiselle +lurjukselle kuin te olette. Enkäpä ihmettelekkään että suostuit tuumaan, +ja minä annan sinulle armon, vaan yhdellä ehdolla. + +-- Millä sitten? kysyi sotamies levottomasti, havaitessaan ettei kaikki +ollut vielä lopussa. + +-- Että menet ottamaan kirjeen toverisi taskusta. + +-- Mutta, huudahti roisto, sehän on toinen tapa ottaa minut hengiltä; +kuinka tahdottekaan että menisin ottamaan kirjeen keskellä luotituiskua? + +-- Sinun täytyy mennä, muutoin, sen vannon, saat surmasi minun +kädestäni. + +-- Armoa, herra kulta, armoa sen nuoren naisen nimessä, jota te +rakastatte ja jonka kai luulette kuolleeksi, vaan joka ei ole kuollut! +huudahti roisto langeten polvilleen ja nojaten kädellään maahan, sillä +hänen voimansa alkoivat vähetä verenvuodon tähden. + +-- Ja kuinka sinä tiedät että on olemassa nuori nainen, jota minä +rakastan ja jonka olen luullut kuolleeksi? kysyi d'Artagnan. + +-- Sen minä tiedän kirjeestä, joka on toverini taskussa. + +-- No sittenhän kaiketi pitäisi sinun ymmärtää että minun täytyy saada +tuo kirje käsiini, sanoi d'Artagnan. Siis ei mitään viivyttelemistä eikä +empimistä, vaan laita luusi kohta matkalle, sillä niin vastenmielistä +kuin minulle onkin ruveta toistamiseen tahraamaan miekkaani tuommoisen +konnan verellä, vannon kunniallisen nimeni kautta että... + +Näin sanoen teki d'Artagnan niin uhkaavan liikkeen, että haavoitettu +nousi jaloilleen. + +-- Elkää, elkää! huudahti hän saaden rohkeutta kauhistuksestansa, minä +menen, minä menen... + +D'Artagnan otti sotamiehen musketin ja ajoi häntä edellänsä tuon +kaatuneen toverin luokse, pistellen häntä miekkansa kärjellä. + +Hirmuista oli nähdä, kuinka tuo onneton, jättäen kulkiessansa pitkän +verijälen, ja lähestyvän kuoleman pelosta kelmeänä, koetti +huomaamattomana päästä vetäytymään rikostoverinsa ruumiin luokse, joka +oli parinkymmenen askeleen päässä siitä. + +Kauhistus kuvautui elävästi hänen kasvoillensa, joita kylmä tuskanhiki +peitti; d'Artagnan'ia rupesi säälittämään ja hän, ylenkatseellisesti +silmäten häntä, lausui: + +-- No niin, minä näytän sinulle, mikä ero on kunnon miehen ja sinun +laisesi pelkurin raukan välillä. Jää tähän, niin minä menen itse. + +-- Joutuisin askelin, tähystävin silmin, pitäen varalla kaikkia +vihollisen liikkeitä, käyttäen kaikkia maanluonteen etuja, onnistui +d'Artagnan'in päästä kaatuneen sotamiehen luokse. + +Oli kaksi keinoa tarkoituksen saavuttamiseksi: kopeloida häntä +paikallansa tai kantaa hänet pois, käyttämällä kilpenä hänen +ruumistansa, ja tarkastella hänet juoksuhaudassa. + +D'Artagnan valitsi jälkimäisen keinon ja otti murhaajan selkäänsä +samalla kuin vihollinen tähtäsi ja ampui. + +Vähäinen täräys, joka syntyi siitä että kolme luotia syhähti murhaajan +ruumiisen, viimeinen huudahdus ja kuolontempaus, ne vakuuttivat +d'Artagnan'ille että sama, joka oli tahtonut murhata hänet, oli +pelastanut hänen henkensä. + +D'Artagnan palasi juoksuhautaan ja heitti ruumiin haavoitetun viereen, +joka oli yhtä kalpea kuin ruumiskin. + +Heti kohta alotti hän omaisuuden tarkastuksen ja löysi nahkaisen +lompakon, kukkaron, jossa oli rahaa, varmaankin juuri osa siitä summasta +minkä murhaaja oli saanut palkaksensa, pikari ja pelikuutiot, -- siinä +kaikki vainajan jälkeenjättämä perintö. + +Pikarin ja kuutiot jätti hän mihin ne putosivat maahan, heitti kukkaron +haavoitetulle ja avasi kiihkeästi lompakon. + +Muutamain arvottomain paperein seasta löysi hän seuraavan kirjeen, jota +hän henkensä kaupalla oli lähtenyt noutamaan: + +"Koska olette häipyneet naisen jäliltä ja koska hän nyt on hyvässä +turvassa siinä luostarissa jonne teidän ei olisi koskaan pitänyt päästää +häntä menemään, koettakaa ainakin ettei mies pääse teidän kynsistänne; +ell'ette sitä tee, tietäkää että saatte kalliisti maksaa ne sata +louisdor'ia jotka olette minulta saaneet." + +Ei mitään nimikirjoitusta. Kumminkin näkyi päivän selvästi että kirje +oli mylady'ltä. Hän säilytti sen siis todistuskappaleena ja, ollen +hyvässä suojassa juoksuhaudan kulman takana, rupesi kuulustelemaan +haavoitettua. Tämä tunnusti että hän yhdessä toverinsa kanssa, tuon +saman, joka vast'ikään oli saanut surmansa, oli ottanut ryöstääksensä +pois erään nuoren naisen, joka oli tulossa Pariisiin La Villette'n +tulliportin kautta, vaan että he olivat sattuneet viivähtämään eräässä +kapakassa ja tulleet määräpaikalle kymmenen minuuttia myöhemmin kuin +vaunut. + +-- Mitä olisitte tehneet naiselle? kysyi d'Artagnan tuskan vallassa. + +-- Olisimme vieneet hänet Place-Royal'in hotelliin, sanoi haavoitettu. + +-- Aivan niin, mutisi d'Artagnan, juuri mylady'n itsensä luokse. + +Silloin havaitsi nuori mies vapistuksella, mikä hirveä kostonhimo ajoi +tuota naista syöksemään turmioon sekä hänet että sen, joka häntä +rakasti, ja kuinka tarkoin tuo nainen tunsi mitä hovissa tapahtui, +koskapa hän oli kaikkien asioiden perillä. Epäilemättä oli hänellä nuo +tiedot kardinaalilta. + +Mutta sitä vastoin havaitsi hän myös todellisella ilolla että kuningatar +oli vihdoin saanut selville sen vankeuden, johon rouva Bonacieux-parka +oli alttiutensa tähden joutunut, ja että hän oli saanut hänet sieltä +pelastetuksi. Nyt selveni hänelle myöskin se kirje, minkä hän oli saanut +rouva Bonacieux'iltä ja samalla myös oli varmaa että rouva Bonacieux +todellakin oli kiitänyt ohitse Chaillot'in tiellä, eikä ollut mikään +harhanäkö, joksi hän sitä ensin oli luullut. + +Nyt oli mahdollista löytää rouva Bonacieux, niinkuin Athos oli +ennustanut, sillä luostariin ei ollut mikään mahdoton päästä. + +Tämä ajatus hellytti hänen sydämmensä. Hän kääntyi haavoitetun puoleen, +joka tuskallisesti oli seurannut kaikkia hänen muotonsa eleitä, ja +sanoi, ojentaen hänelle kätensä: + +-- No niin, minä en tahdo sinua näin hyljätä. Nojaa minua vasten, niin +palaamme takaisin leiriin. + +-- Kyllä, sanoi haavoitettu, jonka oli vaikea uskoa tuommoista +jalomielisyyttä, mutta ei suinkaan teillä liene aikomus hirtättää minua? + +-- Sinulla on kunniasanani, lausui hän, ja toistamiseen lahjoitan minä +sinulle henkesi. + +Haavoitettu lankesi polvilleen ja suuteli pelastajansa jalkoja, mutta +d'Artagnan, jolla ei enää ollut mitään syytä viipyä niin lähellä +vihollista, keskeytti itse nämä kiitollisuuden purkaukset. + +Henkivartija, joka ensi laukauksen perästä oli palannut leiriin, oli +siellä kertonut neljän toverinsa kaatuneen. Oltiin sen vuoksi sekä +hämmästyksissään että iloissaan, kun nähtiin nuoren miehen palaavan +ehyenä ja terveenä. + +D'Artagnan selitti toverinsa saaneen miekanpiston muka vihollisten +hyökkäyksessä. Hän kertoi kuinka toinen sotamies oli kaatunut ja missä +vaarassa hän oli ollut. Tuo kertomus hankki hänelle miehistöltä suuria +ylistyksiä. Koko sotaväki kertoi kaiken päivää tuosta urostyöstä ja +_monsieur_ kutsutti hänet eteensä ja onnitteli häntä. + +Kun muutoin jokainen kelpo työ tuopi mukanansa palkinnon, toi +d'Artagnan'inkin teko hänelle sen mielenrauhan, jonka hän oli +kadottanut. Nuori mies luuli voivansa olla rauhassa nyt kun hänen +kahdesta vainoojastaan toinen oli saanut surmansa ja toinen liittynyt +häneen kiitollisuuden tunteilla. + +Tuo rauha osoitti ett'ei d'Artagnan vielä oikein tuntenut mylady'ä. + + + + +XL. + +Anjou-viini. + + +Sittenkuin melkein toivottomia tietoja oli jonkun aikaa kulkenut +kuninkaan tilasta, alkoi parantumisen sanomia levitä leiriin; ja kun hän +oli hyvin kiireissään itse päästä piiritykseen, sanottiin että niin pian +kuin hän vaan saattoi nousta hevosen selkään, hän lähtisi matkalle. + +Sillä välin _monsieur_, joka tiesi että hän kohdakkoin saisi jättää +ylipäällikkyyden joko herttua Angoulême'lle, Bassompierre'lle tai +Schomberg'ille, jotka sitä kilvoittelivat, ei tehnyt juuri sanottavasti +mitään; hän kulutti aikaa vaan tiedustusretkiin eikä uskaltanut ryhtyä +mihinkään tehokkaampaan toimeen englantilaisten karkoittamiseksi Ré'n +saarelta, josta ne myötäänsä piirittivät Saint-Martin'in linnoitusta ja +La Prée'n varustusta, kun ranskalaiset vuorostaan piirittivät La +Rochelle'a. + +D'Artagnan oli, niinkuin sanoimme, tullut levolliseksi, niinkuin ainakin +vaaran mentyä ohitse. Nyt häntä huoletti vaan yksi seikka, se nimittäin, +ett'ei hän saanut mitään tietoja ystäviltänsä. + +Mutta eräänä aamuna selkeni hänelle kaikki seuraavasta kirjeestä, joka +oli lähetetty Villeroi'sta: + + "Herra d'Artagnan! + + Herrat Athos, Porthos ja Aramis, vietettyään erään iloisen hetken + minun ravintolassani, vallattomuudessaan pitivät semmoista meteliä + että linnanvouti, joka on sangen ankara mies, panetti heidät + muutamiksi päiviksi arestiin. Mutta minä tahdon kumminkin täyttää + heidän käskynsä ja lähettää teille kaksitoista pulloa + Anjou-viiniäni, jota he pitävät suuressa arvossa; he toivovat että + te juotte heidän maljansa tällä heidän mieliviinillänsä. + + Minä olen nyt täyttänyt heidän pyyntönsä, ja olen kaikella + kunnioituksella + + Teidän nöyrin ja kuuliaisin palvelijanne + + _Godeau,_ + Herrojen muskettisoturien ravintoloitsija." + +-- Hyvä! huudahti d'Artagnan, he muistavat minua huvituksissansa +niinkuin minä muistan heitä ikävässäni; se on tietty että minä juon +heidän terveydeksensä ja täydestä sydämmestä; mutta minä en juo yksin. + +Ja d'Artagnan kiiruhti kahden henkivartijan luokse, joiden kanssa hän +oli lähemmässä tuttavuudessa kuin muiden, pyytääksensä heitä juomaan +hänen kanssansa oivallista Anjou-viiniä, joka juuri oli tullut +Villeroi'sta. + +Toinen henkivartijoista oli pyydetty samaksi illaksi toiseen paikkaan ja +toinen huomis-illaksi; illanvietto lykättiin siis ylihuomiseen. + +D'Artagnan lähetti palattuansa nuo kaksitoista pulloa henkivartijain +ravintolaan, siellä huolellisesti säilytettäviksi; kun juhlapäivä tuli +ja juhla-ateria oli määrätty alkamaan kello kaksitoista, lähetti +d'Artagnan kello yhdeksän aikaan Planchet'in laittamaan kaikki +valmiiksi. + +Planchet, ylpeänä siitä että hänet noin oli korotettu ylijärjestäjän +arvoon, aikoi valmistaa kaikki mitä parhaimmalla tavalla; sen vuoksi +otti hän apulaiseksensa erään Fourreau-nimisen lakeijan, joka oli +palveluksessa yhdellä noita hänen isäntänsä kutsumia juhlavieraita, sekä +tuon vale-sotamiehen, jonka d'Artagnan oli ollut tappamaisillaan ja +joka, kun hän ei kuulunut mihinkään komppaniiaan, oli ruvennut +d'Artagnan'in tai paremmin Planchet'in palvelukseen. + +Kun pitojen hetki oli tullut, saapuivat molemmat juhlavieraat, jolloin +istuuduttiin pöytään ruokailemaan. Planchet tarjoili ruokia, Fourreau +aukoi viini-pulloja ja Brisemont -- se oli tuon tervehtyvän nimi -- +täytteli karahviinejä viinillä, joka näytti vähän sekautuneen +kuljetettaessa. + +Kun ensimäinen pullo oli sekavaa pohjalta, kaatoi Brisemont sakan lasiin +ja d'Artagnan salli hänen juoda sen; sillä miesparka oli vielä varsin +huonoissa voimissa. + +Kun vieraat olivat nauttineet lientä ja olivat juuri kallistamaisillaan +ensimäistä lasia huulilleen, pamahti äkkiä kanuunanlaukaus Ludvig'in ja +Neuf'in varustuksista; silmänräpäyksessä henkivartijat, jotka luulivat +piiritettyjen tai englantilaisten tehneen odottamattoman hyökkäyksen, +riensivät aseihin. D'Artagnan tietysti samoin ja kaikki kolme syöksyivät +niinmuodoin ulos paikoilleen. + +Mutta tuskin olivat he päässeet ulos huoneesta, kun kanuunan paukauksen +syy kävi selville. Ylt'ympäri kaikui huutoja: Eläköön kuningas, eläköön +kardinaali! ja rummun pärrytystä kuului kaikkialta. + +Kuningas oli näet, malttamattomana, niinkuin sanottiin, saapunut +henkivartijoineen ja tuonut sitä paitsi mukanansa kymmenentuhannen +miehisen apujoukon. Hänen muskettisoturinsa kulkivat hänen edellänsä ja +takanansa. D'Artagnan, seisoen komppaniiansa rivissä, tervehti puhuvalla +viittauksella ystäviänsä, jotka seurasivat häntä silmillänsä, ja herra +de Tréville'ä, joka heti tunsi hänet. + +Kun vastaanotto-juhlallisuus oli ohitse, neljä ystävystä kiiruhtivat +syleilemään toinen toisiaan. + +-- Peijakas! huudahti d'Artagnan. Ettepä voineet tulla soveliaampaan +aikaan; paisti ei ole vielä ehtinyt hyytyä! Eikös niin, hyvät herrat? +lisäsi nuori mies kääntyen niihin kahteen henkivartijaan, jotka olivat +hänen päivällisvieraitansa ja jotka hän nyt esitteli ystävillensä. + +-- Ahaa! näyttääpä kuin tulisimme paraiksi juhlapitoihin, sanoi Porthos. + +-- Minä toivon, sanoi Aramis, ett'ei juhlapäivällisillesi ole kutsuttu +naisia. + +-- Onkos tässä pesässä juotavaksi kelpaavaa viiniä? kysyi Athos. + +-- No eihän vaan! teidän viiniänne, ystäväni, vastasi d'Artagnan. + +-- Meidän viiniämmekö? kysyi Athos kummastuksissaan. + +-- Niin, samaa mitä lähetitte meille. + +-- Mekö olemme lähettäneet sinulle viiniä? + +-- Niin, tiedäthän, tuota Anjou-viiniä. + +-- En todellakaan tiedä mistä viinistä sinä puhut. + +-- Siitä viinistä, josta sinä niin paljo pidät. + +-- Niin todella, ell'ei minulla ole samppanjaa tai chambertin'ia. + +-- No niin, samppanjan ja chambertin'in puutteessa saatte nyt tyytyä +siihen. + +-- Onko siis hankittu tänne viiniä Anjou'sta, viinintuntijoita kun +ollaan? kysyi Porthos. + +-- Ei suinkaan, vaan se on tuota teidän lähettämäänne. + +-- Meidän lähettämäämme? kysyivät muskettisoturit yhteen ääneen. + +-- Oletko sinä, Aramis, sanoi Athos, lähettänyt tänne viiniä? + +-- En; entäs sinä, Porthos? + +-- En; entäs sinä, Athos? + +-- En. + +-- Ell'ette te, niin teidän ravintoloitsijanne, sanoi d'Artagnan. + +-- Meidän ravintoloitsijamme? + +-- Niin tietysti! Teidän ravintoloitsijanne, Godeau, muskettisoturien +ravintoloitsija. + +-- No hiisi vieköön, tulkoon tuo viini mistä hyvänsä, yhdentekevä, sanoi +Porthos, maistelkaamme sitä, ja jos se on hyvää, niin juokaamme sitä. + +-- Ei, sanoi Athos, elkäämme juoko viiniä, joka vuotaa tuntemattomasta +lähteestä. + +-- Sinä olet oikeassa, Athos, sanoi d'Artagnan. Eikö kukaan teistä ole +antanut Godeau'lle toimeksi lähettää minulle viiniä? + +-- Ei! ja onko sitä lähetetty meidän puolestamme? + +-- Tässä on kirje! sanoi d'Artagnan, ja jätti kirjelipun tovereillensa. + +-- Tämä ei ole hänen käsi-alaansa! sanoi Athos, minä tunnen sen, sillä +minä ennen lähtöämme tein laskut isäntämme kanssa. + +-- Väärä kirje, sanoi Porthos, me emme ole olleet arestissa. + +-- D'Artagnan, sanoi Aramis soimaavasti, kuinka olet voinut luulla +meidän pitäneen melua?... + +-- D'Artagnan vaaleni ja suonenvedon tapainen väristys pudisti hänen +jäseniänsä. + +-- Sinä peljästytät minua, sanoi Athos, mitä on tapahtunut? + +-- Rientäkäämme, rientäkäämme hyvät ystävät! huudahti d'Artagnan, kauhea +epäluulo iski minun sieluuni! olisikohan tämä vielä tuon naisen +kostopuuhia? + +Nyt kalpeni Athos vuorostaan. + +D'Artagnan syöksähti ravintolaan; kolme muskettisoturia ja kaksi +henkivartijaa kiirehti hänen perässänsä. + +Ensimäinen näkö minkä d'Artagnan kohtasi tullessaan ateriasaliin, oli +Brisemont, joka kiemuroi lattialla hirveissä kouristuksissa. + +Planchet ja Fourreau kalmankalpeina kokivat häntä auttaa; mutta +silminnähtävästi oli kaikki apu turha; onnettoman kasvoja vääristelivät +jo viimeiset kuolontempaukset. + +-- Ah! huusi hän nähdessään d'Artagnan'in, ah! tämä on kauheata, te +olitte armahtavinanne minua, vaan sitten myrkytitte minut! + +-- Minä! huudahti d'Artagnan, minäkö, onneton! mitä sanotkaan? + +-- Sanon että te annoitte minulle tuota viiniä, käskitte minun juomaan +sitä ja tahdoitte sillä tavoin kostaa minulle, se on hirveätä! + +-- Elä toki semmoista minusta usko, Brisemont, sanoi d'Artagnan, elä +toki usko! Minä vannon, minä kiellän... + +-- Oh! mutta Jumala on tuolla ylhäällä! Hän on teidät rankaiseva! +Jumalani! kärsiköön hän kerta samaa mitä minä nyt kärsin! + +-- Sieluni autuuden kautta, huudahti d'Artagnan syöksyen kuolevaista +kohden, minä vannon ett'en tietänyt viinin olevan myrkytettyä ja että +olin juuri juomaisillani sitä samoin kuin sinä. + +-- En usko teitä, sanoi sotamies, ja heitti henkensä kauheissa tuskissa. + +-- Hirveätä, hirveätä! mutisi Athos, jolla välin Porthos särki pulloja +ja Aramis antoi vähän myöhänlaisen käskyn mennä noutamaan ripittäjää. + +-- Oi hyvät ystäväni! sanoi d'Artagnan, te tulitte taas kerran +pelastamaan henkeni, ettekä ainoastaan minun, vaan myöskin näiden kahden +herran. Hyvät herrat, jatkoi hän kääntyen viimemainittujen puoleen, minä +pyydän teitä pitämään salassa tämän kohtauksen, korkeat henkilöt +saattaisivat olla osallisina tähän mitä olette nähneet ja kaiken tämän +seuraukset voisivat kohdata meitä kaikkia. + +-- Ah, herra! sopersi Planchet enemmän elävänä kuin kuolleena; ah, +herra! minä pelastuin onnellisesti! + +-- Kuinka, hullu, huudahti d'Artagnan, aioitko siis juoda minun +viiniäni? + +-- Kuninkaan terveydeksi, herra; olisin juuri juonut yhden pienen +lasillisen, ell'ei Fourreau olisi sanonut että minua kutsuttiin. + +-- Oi, voi! sanoi Fourreau, jonka hampaat löivät loukkua kauhistuksesta, +minä tahdoin saada hänet pois, juodakseni yksinäni! + +-- Hyvät herrat, sanoi d'Artagnan kääntyen henkivartijoihin, niinkuin +huomaatte, olisi meidän juhlailemisemme sangen surullista tällaisen +tapauksen jälkeen; suokaa siis minulle anteeksi, jos ehdottelen että +lykkäisimme juhlanvieton toistaiseksi. + +Molemmat henkivartijat ottivat d'Artagnan'in anteeksi-pyynnön +ystävällisesti vastaan, ja, ymmärtäen että nuo neljä ystävystä halusivat +olla yksinään, poistuivat. + +Sittenkuin nuori henkivartija ja kolme muskettisoturia jäivät yksin, +loivat he toisiinsa silmäyksiä, jotka ilmoittivat että he jokainen +täysin käsittivät tilaisuuden tärkeyden. + +-- Aivan ensiksi, sanoi Athos, lähtekäämme tästä huoneesta; kuollut on +ikävä seuratoveri, semminkin tuommoinen, joka on kuollut väkivaltaisen +kuoleman. + +Planchet, sanoi d'Artagnan, minä jätän tuon kurjan vainajan ruumiin +sinun huostaasi. Haudattakoon hänet siunattuun maahan. Hän oli tehnyt +rikoksen, vaan hän on tehnyt katumuksen. + +Ja neljä ystävystä lähtivät huoneesta, jättäen Planchet'in ja Fourreau'n +huoleksi toimittaa Brisemont'in maalliset jäännökset hautaan. + +Ravintolan isäntä antoi heille kamarin, jonne hän toi heille keitettyjä +munia ja vettä, jota Athos itse nouti kaivosta. + +-- No niin, sanoi d'Artagnan Athokselle, tästä siis näet että taistelu +on elämästä ja kuolemasta. + +Athos pudisti päätänsä. + +-- Niin, niin, sanoi hän, kyllä sen näen; mutta luuletko että se on hän? + +-- Siitä olen varma. + +-- Mutta kumminkin täytyy minun tunnustaa että vielä epäilen. + +-- Vaan entäs tuo liljan merkki olkapäässä? + +-- Hän on kai englantilainen, joka on tehnyt rikoksen Ranskassa ja +saanut siitä rangaistuksensa. + +-- Athos, hän on sinun vaimosi, sen sanon, lausui d'Artagnan; etkös +muista kuinka molemmat tuntomerkit sopivat häneen hyvin? + +-- Olisinpa kumminkin luullut hänen kuolleen, sillä kyllä toimitin +hirttämisen niin huolellisesti. + +Nyt d'Artagnan vuorostaan pudisti päätänsä. + +-- Mutta mitäs on tekeminen? sanoi nuori mies. + +-- Se on varma tosi ett'ei tässä voi ijän kaiken sietää miekkaa +riippumassa päänsä päällä, sanoi Athos, ja että tästä tilasta pitää +päästä erillensä. + +-- Mutta kuinka? + +-- Kuuleppas, koeta saada tavata häntä ja päästä loppusuoritukseen hänen +kanssansa; sano hänelle: Rauha tai sota! aatelis-sanani olkoon takeena +siitä ett'en ilmaise teistä mitään enkä koskaan saata teille vahinkoa; +mutta te puolestanne vannokaa juhlallinen vala että pysytte aivan +puolueettomana minun suhteeni; ell'ette sitä tee, käännyn minä kanslerin +puoleen, tai vaikka kuninkaan puoleen, jopa itse pyövelin puoleen; minä +yllytän koko hovin teitä vastaan, ilmoitan että te olette pahantekijän +merkillä merkitty; nostan kanteen teitä vastaan, ja jos teidät +vapautetaan, no niin, silloin tapan teidät, kunniasanani kautta! tapan +teidät jossakin syrjäisessä nurkassa niinkuin hullun koiran. + +-- Minua miellyttää se keino, sanoi d'Artagnan, mutta kuinka saan häntä +tavata? + +-- Aika antaa tilaisuuden, ystäväni, aika tuo ihmiselle voiton tai +tappion; kuta enemmän on pantu peliin, sitä enemmän voitetaan, kun vaan +maltetaan odottaa. + +-- Niinpä kyllä, mutta siihen kurki kuolee ennenkuin suo sulaa, sillä +salamurhaajat ja myrkyttäjät... + +-- Pah! sanoi Athos, Jumala on suojellut meitä tähän asti, Hän suojelee +meitä tästäkin puoleen. + +-- Niin, meitä; me olemme muutoin miehiä ja meidän on asia kaikessa +tapauksessa panna henkemme alttiiksi; mutta entäs nainen, lisäsi hän +hiljemmin. + +-- Kuka nainen? kysyi Athos. + +-- Constance. + +-- Rouva Bonacieux? Ah, se on totta! sanoi Athos; ystävä-parka, minä +unhotin että olet rakastunut. + +-- No niin, puuttui Aramis puheesen, mutta etkös juuri siitä kirjeestä, +jonka löysit tuon kaatuneen kurjan taskusta, nähnyt että nainen on +eräässä luostarissa? Luostari on hyvä turvapaikka ja niin kohta kuin La +Rochelle'n piiritys on päättynyt, lupaan minä puolestani... + +-- Hyvä! sanoi Athos, hyvä, Aramis veikkoseni! Me tiedämme sinun mielesi +palavan luostari-elämään. + +-- Minä olen muskettisoturi vaan toistaiseksi, sanoi Aramis nöyrästi. + +-- Kyllä näkee ett'ei hän ole kaukaan saanut sanomia lemmityltänsä, +sanoi Athos hiljaa; mutta mitäs siitä, se on meille tuttu asia. + +-- No, niin! sanoi Porthos, minun mielestäni on tässä varsin helppo +keino. + +-- Mikä? kysyi d'Artagnan. + +-- Hän on luostarissa, niinhän sanoit? kysyi Porthos. + +-- Niin. + +-- No, niin kohta kuin piiritys on päättynyt, me ryöstämme hänet pois +luostarista. + +-- Mutta ensin täytyy tietysti saada selville, missä luostarissa hän on. + +-- Se on totta, sanoi Porthos. + +-- Mutta minulle pistää päähän eräs asia, sanoi Athos; etkös sanonut +että hänelle on tuon luostarin valinnut kuningatar? + +-- Niin ainakin luulen. + +-- No niin, Porthos on meitä auttava tässä pulassa. + +-- Millä tavoin, jos saan kysyä? + +-- Onhan sinun markiisittarellasi, herttuattarellasi, vai mikä prinsessa +hän onkaan, pitkä käsivarsi. + +-- Vaiti, sanoi Porthos, painaen kaksi sormea huulilleen, minä luulen +häntä kardinaalilaiseksi, eikä hänen siis pidä saaman mitään tietää. + +-- Silloin otan minä, sanoi Aramis, hankkiakseni tiedon hänen +olinpaikastansa. + +-- Sinäkö, Aramis, huudahtivat kaikki kolme yhtä haavaa, mutta kuinka +saat hänestä selvän? + +-- Kuningattaren hovipapin kautta, jonka kanssa olen hyvä tuttu ... +sanoi Aramis punastuen. + +Tämän vakuutuksen perästä ystävykset, lopetettuaan yksinkertaisen +ateriansa, erosivat, luvaten tavata toisiansa samana iltana; d'Artagnan +palasi Minimes'iin ja kolme muskettisoturia menivät kuninkaan +pääkortteeriin, jossa heidän tuli laittaa asuntonsa kuntoon. + + + + +XLI. + +Colombier-Rouge'n ravintola. + + +Kuningas, jolla oli ollut niin kiire kohtaamaan vihollista, ja joka +vielä paremmalla syyllä kuin kardinaali kantoi vihaa Buckingham'ia +vastaan, oli tuskin saapunut leiriin, kun hän jo aikoi ryhtyä +valmistuksiin, ensinkin englantilaisten karkoittamiseksi Ré'n saarelta +ja sitten La Rochelle'n piirityksen jouduttamiseksi; mutta vasten +tahtoansa tuli hän viivytetyksi sen eripuraisuuden kautta, jossa +toisella puolella oli Bassompierre ja Schomberg, toisella herttua +Angoulême. + +Herrat Bassompierre ja Schomberg olivat Ranskan marsalkkoja ja vaativat +oikeutta saada kuninkaan ylipäällikkyyden alaisina johtaa armeijaa, +mutta kardinaali, joka pelkäsi että Bassompierre, ollen täysiverinen +hugenotti, ahdistelisi vaan heikosti uskonveljiään englantilaisia ja +rochellelaisia, suosi ja puollusti herttua Angoulême'a, jonka kuningas +oli hänen neuvostaan nimittänyt kenraaliluutnantiksi. Siitä oli taas +seurauksena, että herroille Bassompierre'lle ja Schomberg'ille oli pakko +myöntää kumpaisellekin erityinen päällikkyys, kun muka peljättiin heidän +muutoin ehkä karkaavan armeijasta. Bassompierre asettui Laleu'n +kaupungin pohjoispuolelle Dompierre'en, herttua Angoulême Dompierre'n +itäpuolelle Perigny'yn ja Schomberg Perigny'n eteläpuolelle +Angoutin'iin. + +_Monsieur_ piti asuntoansa Dompierre'ssa. Kuningas majaili milloin +Etré'ssä, milloin La Jarrie'ssa. + +Vihdoin, kardinaalin olopaikka oli La Pierre'n sillan luona pienessä +talossa, joka ei ollut millään tavoin suojeltuna. + +Sillä tavoin _monsieur_ piti silmällä Bassompierre'ä, kuningas herttua +Angoulême'a ja kardinaali Schomberg'ia. + +Niin pian kuin kaikki oli valmiiksi järjestettynä, oli päätetty ryhtyä +karkoittamaan englantilaisia Ré'n saarelta. + +Aika ja tilaisuus oli varsin sopiva: Englantilaisilla, jotka ennen +kaikkea tarvitsevat kelpo ruokavaroja, ollaksensa kelpo sotilaita, vaan +joiden nyt täytyi tyytyä suolaiseen lihaan ja huonoon leipään, oli +leirissänsä paljo sairaita; ja meri, joka siihen vuoden aikaan on sangen +vaarallinen kaikilla rannikoilla, hävitti joka päivä jonkun laivan, niin +että rannalle ilmestyi joka nousuveden aikaan yhä enemmän kaikenmoisia +laivan jäännöksiä ja pirstaleita; siitä seurasi että vaikka kuninkaan +väki pysyisi aivan toimetonna leirissään, täytyisi Buckingham'in, joka +vaan itsepäisyydestä viipyi Ré'n saarella, jonakin päivänä aivan +itsestään heretä piirityksestä. + +Mutta kun herra de Toirac lähetti sanan että vihollisten leirissä +valmisteltiin uutta hyökkäystä, katsoi kuningas parhaaksi päättää tehdä +lopun asiasta ja antoi tarpeelliset käskyt siihen suuntaan. + +Kun tarkoituksenamme ei ole kirjoittaa tämän piirityksen päiväkirjaa, +mutta esittää vaan ne tapaukset, jotka ovat suoranaisessa yhteydessä +kertomukseemme, tahdomme vaan parilla sanalla mainita että yritys +onnistui kuninkaan suureksi kummastukseksi ja kardinaalin suureksi +kunniaksi. Englantilaiset, karkoitettuina askel askeleelta, joutuneina +tappiolle kaikissa otteluissa, muserrettuina Loix'in saareen mennessään, +olivat pakoitetut peräytymään laivoihinsa, jätettyään taistelukentälle +kaksituhatta miestä, niiden joukossa viisi everstiä, kolme +everstiluutnanttia, kaksisataa viisikymmentä kapteenia ja kaksikymmentä +ylhäistä aatelismiestä, neljä kanuunaa ja kuusikymmentä lippua, jotka +Claude de Saint-Simon vei Pariisiin, ja ripustettiin suurella komeudella +Notre-Dame'n holvikaariin. + +_Te Deum_'ia laulettiin leirissä ja leveni sieltä yli koko Ranskanmaan. + +Mutta rauha oli vaan hetkellinen. + +Eräs Montaigu-niminen Buckingham'in lähettiläs oli saatu kiini ja sen +kautta päästy perille Rooman valtakunnan, Espanjan, Englannin ja +Lothringin keskinäisestä liitosta. + +Liitto oli muodostettu Ranskaa vastaan. Siihen lisäksi oli Buckingham'in +majapaikassa, joka hänen oli täytynyt jättää pikemmin kuin hän oli +voinut arvata, tavattu papereita, jotka vahvistivat tuon liiton +todenperäisyyden ja jotka, sen mukaan mitä kardinaalin muistelmat +kertovat, pahasti paljastivat rouva de Chevreuse'n ja siis myöskin +kuningattaren. + +Kardinaalin hartioilla se koko vastuun-alaisuus oli, sillä ilman +vastuun-alaisuutta ei olla ylivaltias ministeri; senpätähden olivatkin +hänen mahtavan neronsa voimat jännityksissään yöt päivät, ja hän +kuunteli vähintäkin huhua, mikä levisi mistäkin Euroopan suurten +valtakuntain hovista. + +Kardinaali tunsi Buckingham'in jäntevyyden ja erittäinkin hänen vihansa; +jos Ranskaa uhkaava liittokunta pääsisi voitolle, koko hänen +vaikutuksensa olisi mennyttä; Espanjan ja Itävallan politiikka saisi +edustajansa Louvre'n neuvoskamariin, jossa niillä tähän saakka oli vaan +puollustajia, hän, Richelieu, Ranskan ministeri ja etupäässä kansallinen +ministeri, olisi hukassa. Kuningas, joka totteli häntä kuin lapsi, vaan +vihasi myöskin niinkuin lapsi vihaa opettajaansa, jättäisi hänet +alttiiksi monsieur'in ja kuningattaren kostolle; hän olisi siis hukassa +ja ehkäpä itse Ranska hänen kanssansa. Kaikkea tuota oli hänen +koettaminen estää. + +Niinpä nähtiinkin pika-sanansaattajia, joiden luku joka hetki karttui, +yöt ja päivät toinen toisensa jälkeen käyvän tuossa pienessä talossa La +Pierre'n sillan korvassa, johon kardinaali oli sijoittunut asumaan. + +Siellä kävi munkkeja, jotka näyttivät niin tottumattomilta munkin +kauhtanassa kulkemaan, että oli helppo havaita heidän etupäässä olevan +taistelevan kirkon väkeä; naisia, joille hovipojan puku näytti tuntuvan +oudolta ja joiden laajat housut eivät voineet kokonaan salata heidän +pulleita ruumiinsa muotoja; vihdoin talonpoikia, joiden kädet olivat +mustatut vaan jalat olivat niin solakat, että heidät saattoi kohta +tuntea säätyhenkilöiksi. + +Mutta toisellaisia, vähemmin tervetulleita käyntejä myöskin tehtiin, +sillä pari kolme kertaa levisi huhu että kardinaali oli ollut vähällä +saada surmansa salamurhaajan kädestä. + +Tosin Hänen ylhäisyytensä vihamiehet sanoivat että hän itse palkkasi +taitamattomia salamurhaajia, että hänellä, jos niiksi sattuisi, olisi +oikeus korvaukseen, mutta eihän tarvitse uskoa mitä ministerit tai +heidän vihamiehensä sanovat. + +Se ei kumminkaan estänyt Hänen ylhäisyyttänsä, jonka rohkeutta ei +pahinkaan vihamies ole kyennyt moittimaan, tekemästä usein öisin pitkiä +retkiä, milloin antamaan herttua Angoulême'lle tärkeitä käskyjä, milloin +neuvottelemaan kuninkaan kanssa, milloin keskustelemaan jonkun +sanansaattajan kanssa, jota hän ei tahtonut päästää luoksensa. + +Muskettisotureilla puolestaan ei ollut sanottavasti tekemistä +piirityksessä, eikä heitä pidetty tarkalla, vaan saivat mielin määrin +viettää iloista elämää. Se olikin heille varsin helppoa, erittäinkin +noille kolmelle aseveikolle, jotka olivat herra de Tréville'n +erityisessä suosiossa ja saivat sen vuoksi helposti lupaa viipyä ulkona +senkin perästä kuin leiri oli suljettu. + +Eräänä iltana kun d'Artagnan oli vahdissa juoksuhaudassa eikä voinut +olla ystäväinsä seurassa, tapahtui että Athos, Porthos ja Aramis, +ratsastaen sotahevosillansa, kenttäkauhtanaansa verhoutuneina ja toinen +käsi pistoolin perässä kiini, palasivat kolmen kesken eräästä +ravintolasta, jonka Athos pari päivää taaksepäin oli löytänyt La +Jarrie'n tien varressa, ja jonka nimi oli Colombier-Rouge. Kun he +ratsastivat leiriin menevää tietä ja olivat, niinkuin sanoimme, +varoillaan väijytyksen pelosta, luulivat he, noin neljännes-lieu'n +päässä Boinar'in kylästä, kuulevansa kavioiden töminää. He pysähtyivät +heti, liittyivät lähelle toisiansa ja asettuivat keskelle tietä. +Hetkisen kuluttua, juuri kun kuu pilkisti näkyviin pilvien välistä, +näkivät he tien käänteessä kaksi ratsumiestä, jotka, heidät nähtyään, +myöskin pysähtyivät ja näyttivät neuvottelevan, jatkaisivatko kulkuansa +vai pyörtäisivätkö takaisin. Tuo eperoiminen herätti kolmen ystävyksen +epäluuloja; Athos ratsasti muutamia askelia eteenpäin ja huusi vakavalla +äänellä: + +-- Ken siellä? + +-- Ken olette itse? vastasi toinen ratsumies. + +-- Se ei ole mikään vastaus, sanoi Athos. Ken siellä? vastatkaa, tai +muuten käymme kimppuunne. + +-- Kavahtakaa sitä tekemästä, herrat! sanoi silloin värähtävä ääni, joka +tuntui olevan tottunut käskemään. + +-- Se on kai joku korkeampi upseeri, joka on yötarkastuksellansa, sanoi +Athos kääntyen toveriensa puoleen; mitä te aiotte, hyvät herrat? + +-- Ketä te olette? kysyi sama käskevä ääni; vastatkaa te vuorostanne, +tai muutoin voitte saada kärsiä tottelemattomuudestanne. + +-- Kuninkaan muskettisotureita, vastasi Athos, alkaen yhä varmemmin +luulla että kysyjällä oli oikeus puolellansa. + +-- Mitä komppaniiaa? + +-- Tréville'n. + +-- Tulkaa lähemmäksi ja selittäkää mitä te teette täällä tähän aikaan. + +Kolme aseveikkoa ratsastivat esiin vähän ala-ujoisina, sillä heille oli +nyt selvillä että olivat joutuneet tekemisiin väkevämpänsä kanssa. +Sananvalta muutoin jätettiin Athokselle. + +Toinen ratsumies, sama, joka oli jälemmäksi ruvennut puhumaan, oli +kymmenkunnan askelta toverinsa edellä; Athos viittasi Porthosta ja +Aramista jäämään vuorostaan taaemmaksi ja ratsasti yksin esille. + +-- Anteeksi, arvoisa upseeri! sanoi Athos; mutta me emme tienneet kenen +kanssa olimme joutuneet tekemisiin ja te näette että olemme tarkkoja +vartijoita. + +-- Mikä nimenne? sanoi upseeri, joka suojeli osan kasvoistaan +vaipallansa. + +-- Mutta te itse, herra, sanoi Athos, joka alkoi tuskastua tuohon +tutkistelemiseen, antakaa minulle todistus siitä että teillä on oikeus +minua kuulustella. + +-- Mikä nimenne? lausui ratsumies toistamiseen siirtäen vaippaa +kasvoiltaan niin että kasvot paljastuivat. + +-- Herra kardinaali! huudahti muskettisoturi hämmästyneenä. + +-- Mikä nimenne? kysyi Hänen ylhäisyytensä kolmannen kerran. + +-- Athos, sanoi muskettisoturi. + +Kardinaali viittasi tallimestarillensa, joka samassa lähestyi. + +-- Nämä herrat muskettisoturit seuraavat meitä, sanoi hän hiljaisella +äänellä; minä en tahdo kenenkään tietävän minun olleen poissa leiristä; +kun he seuraavat meitä, saatamme olla varmat siitä ett'eivät he ilmoita +sitä kellenkään. + +-- Me olemme aatelismiehiä, arvoisa herra, sanoi Athos; meidän sanaamme +voitte luottaa. Jumalan kiitos, me osaamme säilyttää salaisuuksia. + +Kardinaali loi läpitunkevan silmäyksensä rohkeaan puhujaan. + +-- Teillä on tarkka korva, herra Athos, sanoi kardinaali, mutta +kuulkaapas nyt: minä en epäluulosta pyydä teitä seuralaisikseni, vaan +turvallisuuden vuoksi; epäilemättä ovat nuo teidän toverinne herrat +Porthos ja Aramis. + +-- Niin ovat, Teidän ylhäisyytenne, sanoi Athos, jolla välin nuo +taaemmaksi jääneet muskettisoturit siirtyivät lähemmäksi, hattu +kourassa. + +-- Minä tunnen teidät, hyvät herrat, sanoi kardinaali, minä tunnen +teidät, ja tiedän myös ett'ette ole juuri minun ystäviäni, ikävä kyllä, +mutta minä tiedän myöskin että te olette urhoollisia ja rehellisiä +aatelismiehiä ja että teihin voi luottaa. Herra Athos, te ja teidän +molemmat ystävänne tehnette kai minulle sen kunnian että saatatte minua, +ja silloin on minulla vartiosto, joka on herättävä itse kuninkaankin +kateutta, jos satumme hänet kohtaamaan. + +Kolme muskettisoturia kumarsivat aivan hevostensa kaulaan saakka. + +-- No niin, kunniani kautta, sanoi Athos, Teidän ylhäisyytenne tekee +oikein, ottaessaan meidät mukaansa; me olemme tavanneet pahan näköisiä +miehiä tiellä, ja neljän semmoisen kanssa jouduimme me riitaan +Colombier-Rouge'n ravintolassa. + +-- Riitaan, ja miksikä niin? kysyi kardinaali. Minä en pidä riidan +rakentajista, sen te tiedätte. + +-- Juuri sen vuoksi on minulla kunnia ilmoittaa tapauksesta Teidän +ylhäisyydellenne, sillä Teidän ylhäisyytenne olisi voinut saada siitä +kuulla muilta kuin meiltä ja väärien tietojen nojalla tulla siihen +luuloon että syy on ollut meissä. + +-- Kuinka riita päättyi? kysyi kardinaali rypistäen kulmiansa. + +-- Ystäväni Aramis, tässä, sai miekanpiston käsivarteensa, mutta se ei +ole häntä estävä, niinkuin Teidän ylhäisyytenne voi nähdä, huomenna +olemasta osallisena hyökkäyksessä jos Teidän ylhäisyytenne semmoiseen +käskee. + +-- Mutta ettehän te ole niitä miehiä, jotka antavat pistellä itseään; +kas niin, olkaa suorat, hyvät herrat! Kaiketi te pistitte takaisin, vai +kuinka? Tunnustakaa, tiedättehän minulla olevan oikeuden antaa teille +anteeksi. + +-- Minä, sanoi Athos, en edes paljastanut miekkaani, mutta otin +vastustajaani vyötäisistä kiini ja heitin hänet ulos ikkunasta; luulen +että hän pudotessaan, jatkoi Athos vähän empien, taittoi reitensä. + +-- Ahaa! sanoi kardinaali, vaan entäs te, herra Porthos? + +-- Minä, arvoisa herra, joka tiesin kaksintaistelujen olevan +kiellettyjä, otin penkin ja annoin sillä eräälle roistolle semmoisen +iskun että luullakseni hänen olkapäänsä musertui. + +-- Hyvä! sanoi kardinaali, ja te, herra Aramis? + +-- Minä, arvoisa herra, joka olen hyvin rauhallinen luonnoltani ja sitä +paitsi, niinkuin arvoisa herra ehkä tietää, pian aion kääntyä +hengelliseen säätyyn, tahdoin tyynnyttää tovereitani, mutta silloin eräs +heittiö salavihkaa pisti minua miekallansa olkapäähän; tuosta loppui +kärsivällisyyteni ja minäkin paljastin miekkani, ja kun hän uudestaan +ryntäsi vastaani, tuntui minusta ikäänkuin hän hyökätessään olisi +lävistänyt ruumiinsa minun miekkaani; se ainakin on varmaa että hän +kaatui ja minusta näytti että hänet kannettiin pois molempien toveriensa +kanssa. + +-- Peijakas! sanoi kardinaali, kolme miestä tehty kykenemättömiksi +taisteluun vaan pelkän kapakkariidan vuoksi! Teidän kanssanne ei ole +leikkimistä, mutta mikä oli riidan syynä? + +-- Heittiöt olivat juovuksissa, sanoi Athos, ja kun saivat tietää että +illan suussa eräs nainen oli tullut ravintolaan, tahtoivat he väkisin +tunkeutua hänen huoneesensa. + +-- Tunkeutua hänen huoneesensa, sanoi kardinaali, ja minkätähden? + +-- Epäilemättä tehdäksensä hänelle väkivaltaa, sanoi Athos; minulla oli +jo kunnia ilmoittaa Teidän ylhäisyydellenne että heittiöt olivat +juovuksissa. + +-- Oliko nainen sitten nuori ja kaunis? kysyi kardinaali vähän +levottomasti. + +-- Me emme nähneet häntä, arvoisa herra, vastasi Athos. + +-- Ettekö nähneet häntä? Ah, hyvä! virkkoi kardinaali vilkkaasti. Teitte +oikein puollustaessanne naisen kunniaa, ja kun minä nyt juuri olen +menossa Colombier-Rouge'en, saan kyllä siellä tietää, kuinka totta +olette puhuneet. + +-- Arvoisa herra, sanoi Athos ylpeästi, me olemme aatelismiehiä, ja me +emme käyttäisi valhetta henkemme pelastukseksikaan. + +-- En minä epäilekkään teidän sanojanne, herra Athos, en minä epäile +silmänräpäystäkään; mutta, lisäsi hän muuttaaksensa puheen ainetta, +nainen oli siis yksinään. + +-- Naisella oli herra seurassaan huoneessa, sanoi Athos; mutta +huolimatta metelistä, pysyi herra näkymättömissä, niin että hän varmaan +oli aika pelkuri. + +-- Elkää tuomitko, sanoo evankeliumi, vastasi kardinaali. + +Athos kumarsi. + +-- Ja nyt, hyvät herrat, on kaikki hyvin, virkkoi Hänen ylhäisyytensä; +minä tiedän nyt mitä tahdoinkin tietää; seuratkaa minua. + +Kolme muskettisoturia asettuivat kardinaalin taakse; hän peitti kasvonsa +viittaansa ja lähti ratsastamaan kymmenkunnan askelta neljän +seuralaisensa edellä. + +Pian saavuttiin hiljaiseen ja yksinäiseen ravintolaan; isäntä +epäilemättä tiesi mikä kuuluisa vieras hänelle oli tulossa ja oli sen +vuoksi toimittanut pois kaikki liikanaiset henkilöt. + +Kymmenen askelta ennen portille tulemistansa kardinaali viittasi +tallimestarillensa ja kolmelle muskettisoturille että pysähtyisivät; +valmiiksi satuloitu hevonen seisoi ikkunaluukun viereen sidottuna; +kardinaali löi kolmasti portille omalla omituisella tavallansa. + +Eräs viittaan kääriytynyt mies tuli samassa ulos ja puhui kiireesti +muutamia sanoja kardinaalin kanssa; sitten nousi hän hevosen selkään ja +ratsasti pois Surgères'iin päin, joka on samaan suuntaan kuin Pariisi. + +-- Käykää lähemmäksi, herrat, sanoi kardinaali. + +-- Te olette puhuneet totta, oivat aatelismiehet, sanoi hän kääntyen +kolmeen muskettisoturiin, eikä ole minun syyni, ell'ei meidän +tämän-iltainen kohtauksemme ole teille eduksi; mutta seuratkaahan minua. + +Kardinaali laskeutui maahan, kolme muskettisoturia tekivät samoin; +kardinaali heitti ohjakset tallimestarinsa käsiin, muskettisoturit +sitoivat hevosensa ikkunaluukun viereen. + +Isäntä seisoi kynnyksellänsä; hänelle oli kardinaali vaan upseeri, joka +tuli tervehtimään erästä naista. + +-- Onko teillä mitään huonetta alakerrassa, jossa nämä herrat voisivat +odottaa minua hyvän takkavalkean ääressä? kysyi kardinaali. + +Isäntä avasi oven suureen saliin, johon äskettäin oli sijoitettu suuri +ja kelpo kamiini huonon takan sijaan. + +-- On minulla tämä. + +-- Hyvä on, sanoi kardinaali; käykää sisään, hyvät herrat, ja odottakaa +minua; minä en viivy enemmän puolta tuntia. + +Ja sillä välin kun muskettisoturit kävivät sisään alakertaan, kardinaali +tiedustelematta sen enempää nousi portaita miehen semmoisen tavalla, +joka ei tarvitse tien näyttäjää. + + + + +XLII. + +Kamiinitorvien hyödystä. + + +Silminnähtävästi olivat meidän kolme muskettisoturiamme, aavistamattansa +ja vaan ritarillisen ja seikkailuhaluisen luonteensa vaatimuksesta, +tehneet hyvän palveluksen jollekulle, jota kardinaali kunnioitti +erityisellä suojeluksellansa. + +Ken oli tuo joku? Siinä kysymys, joka heti nousi kolmen muskettisoturin +mieleen, mutta kun he huomasivat ett'ei heidän ymmärryksensä voinut +antaa siihen tyydyttävää vastausta, huusi Porthos isäntää sisään ja +pyysi häneltä pelikuutioita. + +Porthos ja Aramis istuivat pöydän ääreen pelaamaan; Athos käveli +edestakaisin syvissä ajatuksissa. + +Noin miettiessään ja kävellessään kulki Athos useita kertoja erään +kamiinitorven sivuitse, joka oli keskeltä poikki ja jonka ylipää oli +ylikerran huoneessa; joka kerta kun hän kulki ohitse, kuuli hän ääniä, +jotka vihdoin herättivät hänen huomiotansa. Athos lähestyi torvea ja +kuuli muutamia sanoja, jotka näyttivät hänestä ansaitsevan vilkasta +huomiota, sillä hän viittasi tovereillensa että olisivat hiljaa ja +asetti korvansa torven suun tasalle. + +-- Kuulkaahan, mylady, sanoi kardinaali, asia on peräti tärkeä. Istukaa +ja puhukaamme siitä. + +-- Mylady! mutisi Athos. + +-- Minä kuuntelen Teidän ylhäisyyttänne suurimmalla tarkkuudella, +vastasi naisen ääni, joka saattoi muskettisoturin säpsähtämään. + +-- Eräs pieni alus, jonka miehistö on englantilainen ja kapteeni minun +miehiäni, odottaa teitä Charente'n joen suussa La Pointe'n varustuksen +luona; se lähtee huomisaamuna varhain. + +-- Minun täytyy siis lähteä sinne tänä yönä? + +-- Heti paikalla, toisin sanoen, kohta kuin olette saaneet minun +määräykseni. Kaksi miestä, jotka te tapaatte portilla mentyänne ulos, +saattavat teitä; te annatte minun mennä ensin ja lähdette puoli tuntia +sen jälkeen. + +-- Kyllä, arvoisa herra. Palatkaamme nyt siihen asiaan, joka minun tulee +toimittaa; ja kun minä yhä edespäinkin tahdon ansaita Teidän +ylhäisyytenne luottamuksen, pyydän teitä esittämään asian selvässä ja +tarkassa sanamuodossa, ett'en minä tekisi mitään hairahdusta. + +Nyt syntyi hetken hiljaisuus; selvästi huomasi että kardinaali +edeltäkäsin tarkasti mietti mitä hän aikoi sanoa ja että mylady kokosi +kaikki ymmärrysvaransa, voidaksensa käsittää mitä hän oli sanova ja +painaa sen mieleensä. + +Athos käytti sitä tuokiota, pyytääksensä molempia tovereitansa sulkemaan +oven sisäpuolelta ja viittasi heitä tulemaan hänen kanssansa +kuuntelemaan. + +Molemmat muskettisoturit, jotka pitivät mukavuuksista, kantoivat +kumpikin tuolinsa kuuntelupaikalle, ja Athokselle myös tuolin. Kaikki +kolme istuutuivat nyt paikoilleen, kurottivat päänsä ja kuuntelivat. + +-- Te menette Lontoosen, alkoi kardinaali. Sinne tultuanne haette käsiin +Buckingham'in. + +-- Teidän ylhäisyytenne suvainnee muistaa, keskeytti mylady, että tuon +timanttijutun jälkeen, josta herttua vielä epäilee minua, on hänellä +epäluuloja minua kohtaan. + +-- Tällä kertaa, sanoi kardinaali, ei olekkaan kysymystä hänen +luottamuksensa hankkimisesta, mutta nyt on esiintyminen aivan suoraan ja +rehellisesti pelkkänä välittäjänä. + +-- Suoraan ja rehellisesti, toisti mylady suunnattoman viekkaalla +äänenpainolla. + +-- Niin, suoraan ja rehellisesti, kertoi kardinaali samalla äänellä; +koko tämä asia on toimitettava aivan suoraan. + +-- Minä olen sananmukaisesti noudattava Teidän ylhäisyytenne määräystä. + +-- Te menette Buckingham'in luokse minun puolestani ja sanotte hänelle +että minä tunnen mitä hän valmistelee, vaan että ne eivät minua +laisinkaan huoleta, koska minä heti kuin hän rohkenee liikahtaakkaan, +syöksen kuningattaren perikatoon. + +-- Mahtaneeko hän uskoa Teidän ylhäisyytenne voivan panna uhkaustansa +toimeen? + +-- Kyllä, sillä minulla on todistuksia. + +-- Sitten täytyy minun osata selittää nuo todistukset hänen +harkittavaksensa. + +-- Tietysti, ja teidän tulee sanoa hänelle että minä saatan julkisuuteen +Bois-Robert'in ja markiisi de Beautru'n ilmoitukset siitä kohtauksesta, +joka herttualla ja kuningattarella oli konnetabelin rouvan luona samana +iltana kuin viimemainitulla oli naamiaishuvit; teidän tulee, ett'ei +hänelle jäisi epäilemisen sijaa, sanoa hänelle että hän oli noissa +naamiaisissa suurmogulin puvussa, joka oli aiottu de Guise'lle, vaan +jonka hän osti häneltä kolmella tuhannella pistole'lla. + +-- Hyvä, arvoisa herra. + +-- Kertokaa hänelle yksityisseikkoja myöten, kuinka hän tuli ja meni +sinä yönä, jolloin hän hiipi sisään italialaiseksi ennustajaksi +puettuna, ja ett'ei hän epäilisi minun saamieni tietojen pätevyyttä, +sanokaa hänelle että hänellä viittansa alla oli iso valkoinen kauhtana, +johon ylt'yleensä oli siroiteltu mustia pilkkuja, pääkallon ja luurangon +kuvia; sillä sen varalla että hänet keksittäisiin, aikoi hän esiintyä +valkoisen rouvan haamuna, joka, niinkuin tiedetään, näyttäytyy +Louvre'ssa aina kuin jotakin tärkeätä on tapahtumassa. + +-- Siinäkö kaikki, arvoisa herra? + +-- Sanokaa hänelle vielä että minä myöskin tunnen kaikki pikkuseikatkin +Amiens'in seikkailussa, että minä siitä kirjoitutan pienen, sievän +romaanin, johon on liitetty puutarhan kartta ja tuon öisen kohtauksen +päähenkilöiden kuvat. + +-- Sen olen hänelle sanova. + +-- Sanokaa myös että minulla on Montaigu kynsissäni, että hän +parhaillaan istuu Bastiljissa ja että häneltä tosin ei ole löydetty +mitään kirjeitä, vaan kidutus kyllä saattaa hänet ilmoittamaan kaikki +mitä hän tietää ja myöskin ... mitä hän ei tiedä. + +-- Mainiota. + +-- Lisätkää siihen, että Hänen armonsa siinä kiireessä, millä hän lähti +Ré'n saarelta, unhotti majapaikkaansa erään kirjeen rouva Chevreuse'ltä, +mikä erinomattain paljastaa kuningatarta, koska siinä käy selville että +Hänen Majesteettinsa ei ainoastaan rakasta kuninkaan vihollisia vaan +vieläpä vehkeilee heidän kanssansa yhdessä Ranskaa vastaan. Olette kai +tarkoin käsittäneet kaikki mitä teille olen sanonut? + +-- Teidän ylhäisyytenne saa itse päättää: konnetabelin rouvan +tanssipidot, yö Louvre'ssa, ilta Amiens'issa, Montaigu'n vangitseminen, +rouva Chevreuse'n kirje. + +-- Aivan niin, sanoi kardinaali, aivan niin; teillä on sangen hyvä +muisti, mylady. + +-- Mutta, virkkoi nainen, jota kardinaali oli noin mielistellyt, jos +herttua ei sittenkään hellitä, vaan yhä uhkaa Ranskaa? + +-- Herttua on rakastunut kuin mieletön tai paremmin kuin pöllö, jatkoi +kardinaali syvällä katkeruudella; niinkuin muinaiset vaeltavat ritarit, +on hän ryhtynyt tähän taisteluun vaan saadaksensa silmäyksen +kaunottareltansa. Jos hän tietää tämän sodan voivan menettää hänen +ajatuksiensa lemmityltä -- niinkuin hän kuningatarta nimittää -- kunnian +ja ehkäpä vapaudenkin, minä takaan että se saattaa häntä arvelemaan +asiaa tarkemmin. + +-- Mutta jos hän sittenkin, väitti mylady hellittämättömyydellä, joka +osoitti hänen tahtovan päästä täydelleen selville siitä tehtävästä, mikä +hänen toimitettavaksensa oli jätetty, jos hän sittenkin pysyy +aikeissansa? + +-- Hän ei pysy, sanoi kardinaali ... se ei ole uskottavaa. + +-- Se on mahdollista, sanoi mylady. + +-- Ell'ei hän hellitä... Hänen ylhäisyytensä vaikeni hieman ja jatkoi +sitten: ell'ei hän hellitä, no niin! silloin asetan toivoni erääsen +noita tapahtumia, jotka jolloinkulloin muuttavat valtioiden muotoa. + +-- Jos Teidän ylhäisyytenne suvaitsisi osoittaa minulle historiasta +muutamia tuommoisia tapauksia, sanoi mylady, ehkäpä sitten taipuisin +teidän laillanne luottamaan tulevaisuuteen. + +-- No niin, malttakaas, sanoi Richelieu, esimerkiksi kun vuonna 1610 +kuningas Henrikki IV -- kunnia hänen muistollensa -- aikoi melkein +samanlaisen seikan vuoksi, mikä nyt käskee herttuaa, väkivallalla +anastaa samalla kertaa Flanderin ja Italian, voidaksensa molemmilta +tahoilta ahdistaa Itävaltaa, sattui tapaus, joka pelasti Itävallan? +Miksi ei Ranskan kuninkaalla saattaisi olla samallaista onnea kuin +keisarilla? + +-- Teidän ylhäisyytenne tarkoittaa puukonpistoa Ferronnerie'n kadulla? + +-- Aivan niin, vastasi kardinaali. + +-- Eikö Teidän ylhäisyytenne pelkää Ravaillac'in rangaistuksen voivan +peloittaa niitä, joiden mieleen juolahtaisi seurata hänen esimerkkiänsä? + +-- Kaikkina aikoina ja kaikissa maissa, semminkin semmoisissa, joissa +uskonnolliset eripuraisuudet vallitsevat, on haaveilijoita, jotka eivät +pyydä mitään niin halukkaasti kuin päästä marttiiroiksi. Ja juuri nyt +muistuu mieleeni että puritaanit ovat silmittömästi suuttuneita +Buckingham'in herttuaan ja että heidän saarnaajansa huutavat häntä +Antikristukseksi. + +-- Mitä sitten? kysyi mylady. + +-- Sitä, jatkoi kardinaali huolettoman näköisenä, että tällä erää +saattaisi vaan tarvita hakea käsiin jonkun kauniin, nuoren, +sukkelapäisen naisen, jolla olisi itsellään kostettavaa herttualle. Ja +semmoisen naisen kai voinee löytää; herttua on naisten ihailija, ja jos +hän on kylvänyt paljon rakkautta ikuisen uskollisuuden lupauksilla, hän +kaiketi on kylvänyt myöskin paljo vihaa alinomaisella uskottomuudellaan. + +-- Epäilemättä, sanoi mylady kylmästi, voipi sellaisen naisen löytää. + +-- No niin, sellainen nainen, joka pistäisi Jacques Clement'in tai +Ravaillac'in puukon jonkun kiihkoilijan kouraan, pelastaisi Ranskanmaan. + +-- Niin kylläkin, mutta hän olisi silloin osallinen salamurhaan. + +-- Onko koskaan päästy tietoon Ravaillac'in tai Jacques Clement'in +rikostovereista? + +-- Ei, sillä ehkäpä ne olivat niin korkeassa asemassa, ett'ei uskallettu +etsiä heitä sieltä missä he olivat; eikähän Palais de Justice'ä liene +poltettu kenen tahansa vuoksi, arvoisa herra. + +-- Luuletteko siis Palais de Justice'n palaneen muusta syystä kuin +sattumasta? kysyi Richelieu niin huolettomasti kuin olisi ollut kysymys +vallan mitättömästä tapauksesta. + +-- Minä, arvoisa herra, vastasi mylady, minä en luule mitään, minä vaan +puhun tapahtuneesta asiasta, siinä kaikki; mutta sen minä sanon että jos +minun nimeni olisi neiti de Montpensier tai jos olisin kuningatar Maria +di Medicis, niin olisin vähemmin varovainen kuin olen nyt, ollessani +vaan pelkkä lady Clarik. + +-- Se on totta, sanoi Richelieu; mitä te sitte tahdotte? + +-- Minä tahtoisin määräyksen, joka ennakolta oikeuttaisi kaikkeen mitä +luulen tarvitsevani tehdä Ranskanmaan parhaaksi. + +-- Mutta ensin tulisi löytää se nainen, josta puhuin ja jolla olisi +itsellään kostettavaa herttualle. + +-- Hän on löydetty, sanoi mylady. + +-- Sitten täytyy löytää se kurja kiihkolainen, joka rupeaa +välikappaleeksi Jumalan oikeuden täyttämiseen. + +-- Hänet kyllä löydetään. + +-- No niin! sanoi kardinaali, sitten on kyllä aikaa pyytää tuota +määräystä josta mainitsitte äsken. + +-- Teidän ylhäisyytenne on oikeassa, sanoi mylady, ja minä olen ollut +väärässä, luullessani näkeväni siinä tehtävässä, jonka Teidän +ylhäisyytenne on suvainnut uskoa minun toimekseni, jotakin muuta kuin +mitä se todella on, nimittäin ilmoittaa teidän puolestanne Hänen +armollensa, että te tiedätte missä eri valepuvuissa hänen on onnistunut +lähestyä kuningatarta konnetabelin rouvan tanssipidoissa; että teillä on +todisteita siitä keskustelusta, johon kuningatar Louvre'ssa antautui +erään italialaisen tähteintulkitsijan kanssa, joka ei ollut kukaan muu +kuin Buckingham'in herttua itse; että kirjoitutatte pienen, sievän +romaanin Amiens'in kohtauksesta, liittämällä siihen sen puutarhan +kartan, missä kohtaus tapahtui sekä niiden henkilöiden kuvat, jotka +siinä esiintyivät; että Montaigu on Bastiljissa ja että kidutus on +saattava hänet puhumaan kaikki mitä hän muistaa ja myöskin mitä hän on +jo voinut unhottaa; vihdoin, että teidän hallussanne on eräs rouva de +Chevreuse'n kirje, joka on löydetty Hänen armonsa majapaikasta ja joka +erittäinkin paljastaa niinhyvin kirjoittajan kuin myöskin sen, kenen +nimessä se on kirjoitettu. Jos hän kaikesta siitä huolimatta pysyy +aikeissaan, ja kun minun tehtäväni ei ulotu sen pitemmälle kuin jo +sanoin, niin ei minulle jää muuta neuvoa kuin rukoilla Jumalaa tekemään +jonkun ihmetyön Ranskanmaan pelastamiseksi. Eikös se ollut niin, arvoisa +herra, eihän minulla ole muuta tehtävänä? + +-- Niin oli, vastasi kardinaali kuivasti. + +-- Ja nyt, sanoi mylady, ollen olevinansa huomaamatta herttuan äänen +muutosta, nyt, kun olen saanut Teidän ylhäisyydeltänne teidän +vihollisianne koskevat määräykset, sallitteko, arvoisa herra, myöskin +minun lausua muutamia sanoja omista vihollisistani? + +-- Onkos teilläkin vihollisia? kysyi Richelieu. + +-- On, arvoisa herra, minulla on vihollisia, joita vastaan teidän on +minulle suominen kaikki apunne, sillä minä olen saanut ne Teidän +ylhäisyytenne palveluksessa. + +-- Ja ketä ovat ne? kysyi kardinaali. + +-- Ensiksikin eräs pieni juontenkutoja-nainen, nimeltä Bonacieux. + +-- Hän on Nantes'in vankilassa. + +-- Toisin sanoen, hän oli siellä, sanoi mylady, mutta kuningatar on +hankkinut kuninkaalta määräyksen, jonka nojalla hän on kuljetuttanut +hänet erääsen luostariin. + +-- Luostariin? toisti kardinaali. + +-- Niin, luostariin. + +-- Mihin? + +-- Sitä en tiedä; salaisuus on hyvästi säilytetty. + +-- Kyllä minä siitä selvän saan. + +-- Ja Teidän ylhäisyytenne ilmoittaa sitten minulle, missä luostarissa +hän on? + +-- Siihen en näe mitään estettä, sanoi kardinaali. + +-- Hyvä! Mutta sitten on minulla toinen vihollinen, joka on paljoa +peljättävämpi kuin tuo vähäpätöinen rouva Bonacieux. + +-- Kuka? + +-- Hänen rakastajansa. + +-- Mikä hänen nimensä on? + +-- Oh, Teidän ylhäisyytenne tuntee hänet vallan hyvin! huudahti mylady +vihasta kuohahtaen; hän on meidän molempain vainohenki; hän se eräässä +taistelussa Teidän ylhäisyytenne henkivartijain kanssa ratkaisi voiton +muskettisoturien puolelle; hän se antoi de Wardes'ille, teidän +lähettiläällenne, kolme miekanpistoa ja saattoi timanttiasian +haaksirikkoon; vihdoin, hän se on, saatuansa tietää että minä ryöstin +häneltä rouva Bonacieux'in, vannonut tappavansa minut. + +-- Ahaa, sanoi kardinaali, nyt jo tiedän, ketä tarkoitatte! + +-- Minä tarkoitan sitä d'Artagnan-heittiötä. + +-- Hän on rohkea veitikka, sanoi kardinaali. + +-- Juuri sen vuoksi on hän yhä enemmän peljättävä. + +-- Täytyy saada, sanoi kardinaali, todisteita hänen salaisesta +yhteydestänsä Buckingham'in kanssa. + +-- Todisteita! huudahti mylady; minä hankin niitä vaikka kymmenen. + +-- No niin, sitten on asia mitä yksinkertaisinta olla saattaa; antakaa +minulle ne todisteet niin suljetan hänet Bastiljiin. + +-- Hyvä, arvoisa herra, mutta sitten? + +-- Kun ollaan Bastiljissa, niin ei ole enää mitään "sitten", sanoi +kardinaali kolkolla äänellä. Ah! Herran nimessä, jatkoi hän, jos minä +yhtä helposti itse pääsisin vihollisistani kuin päästän teidät teidän +vihollisistanne ja jos te sellaisia ihmisiä vastaan pyytäisitte +rankaisemattomuuden valtakirjaa!... + +-- Arvoisa herra, lausui mylady, toinen toisesta, henki hengestä, mies +miehestä; antakaa minulle tämä, minä annan teille toisen. + +-- En tiedä mitä te tarkoitatte, sanoi kardinaali, enkä tahdokkaan sitä +tietää; mutta minua haluttaa olla teille mieliksi, enkä näe minkään +estävän itseäni myöntämästä teille mitä pyydätte noin mitätöntä olentoa +vastaan, sitä ennemmin kuin tuo d'Artagnan, sen mukaan mitä olette +sanoneet, on huikentelevainen ihminen, tappelija ja petturi. + +-- Konna, arvoisa herra, täydellinen konna! + +-- Antakaa minulle siis paperia, kynä ja mustetta, sanoi kardinaali. + +-- Tässä on, arvoisa herra. + +Syntyi hetken hiljaisuus, joka osoitti että kardinaali mietti, millä +sanoilla hänen tulisi kirjoittaa tuo määräys tai että hän juuri +parhaillaan sitä kirjoitti. Athos, joka ei ollut menettänyt sanaakaan +keskustelusta, otti kumpaakin toveriansa kädestä kiini ja saattoi heidät +toiselle puolelle huonetta. + +-- No mitä nyt! sanoi Porthos, mitä aiot, miksi et anna meidän kuulla +keskustelua loppuun saakka? + +-- Vaiti! kuiskasi Athos; me olemme kuulleet kaikki mitä meidän tarvitsi +kuulla; muutoin, minä en kiellä teitä kuuntelemasta, mutta minun täytyy +lähteä. + +-- Sinunko täytyy lähteä! sanoi Porthos; mutta jos kardinaali sinua +kysyy, mitä me vastaamme? + +-- Elkää odottako hänen kysymistänsä, vaan ehättäkää hänelle sanomaan +että minä menin ennakolta tarkastelemaan, koska muutamat isäntämme sanat +saattoivat minua epäilemään tien turvallisuutta; minä sitä paitsi puhun +pari sanaa kardinaalin tallimestarille; muu koskee minua itseäni, siitä +elkää välittäkö. + +-- Ole varovainen, Athos! sanoi Aramis. + +-- Ole huoleti, vastasi Athos, tiedäthän että olen kylmäverinen. + +Porthos ja Aramis palasivat paikoillensa kamiinitorven viereen. + +Athos meni ulos aivan peittelemättä, irroitti hevosensa, vakuutti +parilla sanalla tallimestarin uskomaan palausmatkan tarkastamisen +tarpeellisuuden, oli tutkivinansa huolellisesti pistoolinsa syttöruudin, +nousi satulaan ja lähti ratsastamaan leiriin viepää tietä. + + + + +XLIII. + +Aviokohtaus. + + +Niinkuin Athos oli arvannut, ei kaukaa viipynyt ennenkuin kardinaali +laskeutui alas; hän avasi salin oven ja näki Porthoksen ja Aramiksen +syväytyneen kiihkeään kuutiopeliin. Hän loi nopean silmäyksen salin +kaikkiin nurkkiin ja näki kolmannen muskettisoturin olevan poissa. + +-- Minne on herra Athos joutunut? kysyi hän. + +-- Arvoisa herra, vastasi Porthos, hän meni tarkastelumatkalle, koska +hän oli kuullut isännän lausuvan jotakin, joka saattoi hänet luulemaan +ett'ei tie ollut oikein turvallinen. + +-- Ja mitäs te olette tehneet, herra Porthos? + +-- Olen voittanut viisi pistole'a Aramikselta. + +-- Tahdotteko nyt palata kanssani? + +-- Me odotamme Teidän ylhäisyytenne käskyjä. + +-- Ratsaille siis, hyvät herrat, sillä nyt on myöhä. + +Tallimestari seisoi portilla pitelemässä kardinaalin hevosta suitsista. +Syrjempänä näkyi pimeässä kaksi miestä ja kaksi hevosta; nuo miehet +olivat juuri ne, joiden tuli saattaa mylady La Pointe'n varustukseen ja +katsoa että hän pääsisi turvallisesti laivaan. + +Tallimestari vahvisti kardinaalille sen mitä muskettisoturit jo olivat +sanoneet Athoksesta. Kardinaali nyykäytti päätänsä myönnytykseksi ja +lähti matkalle, käyttäen samaa varovaisuutta kuin tullessaankin. + +Jättäkäämme hänet ratsastamaan tallimestarinsa ja muskettisoturien +turvissa ja palatkaamme Athokseen. + +Noin satakunnan askelta oli hän ratsastanut tasaisessa vauhdissa, mutta +niin pian kuin hän oli päässyt näkyvistä, oli hän pyörtänyt oikealle, +kääntynyt eräälle syrjätielle ja ratsastanut parikymmentä askelta +vesakkoon, jääden siihen odottamaan kardinaalia ja hänen seuruettansa: +kun hän huomasi toveriensa ranteiset hatut ja kardinaalin +kultahetaleisen kauhtanan, odotti hän siksi kunnes ratsumiehet olivat +joutuneet tien käänteen taakse, ja niin pian kuin hän oli kadottanut +heidät näkyvistään, ratsasti hän täydessä nelisessä takaisin +ravintolaan, jonne hänet esteettömästi päästettiin. + +Isäntä tunsi hänet kohta. + +-- Upseerini unhotti, sanoi Athos, sanoa yläkerrassa olevalle naiselle +erään peräti tärkeän asian; hän lähetti minun korjaamaan sitä unhotusta. + +-- Käykää ylös, sanoi isäntä; hän on vielä huoneessaan. + +Athos käytti lupaa hyväksensä, nousi toiseen kertaan niin hiljaa kuin +suinkin saattoi, tuli eteiseen ja puoli-avoimesta ovesta näki mylady'n +juuri panevan hattua päähänsä. Hän astui huoneesen ja sulki oven +jälkeensä. + +Athos seisattui oven suuhun, viittaansa verhoutuneena ja hattu vedettynä +alas kasvoille. + +Nähdessään tuon äänettömän olennon, joka oli yhtä liikkumaton kuin +kuvapatsas, peljästyi mylady. + +-- Ken olette ja mitä tahdotte? huudahti hän. + +-- Ah, se on todellakin hän! mutisi Athos. Ja laskien viittansa alas ja +kohottaen hattunsa kasvoiltaan hän astui esiin. + +-- Tunnetteko minua, rouva hyvä? kysyi hän. + +Mylady astui askeleen eteenpäin, mutta tempautui heti takaisin ikäänkuin +hän olisi nähnyt käärmeen. + +-- Ahaa! sanoi Athos, hyvä, minä näen että tunnette minut! + +-- Kreivi de la Fère! mutisi mylady, ja vetäysi kalpeana taaksepäin +kunnes seinä esti häntä pääsemästä kauvemmaksi. + +-- Niin, mylady, vastasi Athos, kreivi de la Fère itse, joka nyt tulee +suoraan toisesta maailmasta saadakseen huvin nähdä teitä. Istukaamme ja +puhelkaamme, niinkuin kardinaali sanoo. + +Mylady, selittämättömän kauhun valtaamana, istui sanaakaan +hiiskahtamatta. + +-- Te olette siis maan päälle lähetetty hornan henki! sanoi Athos. +Teidän voimanne on suuri, sen tiedän; mutta tietäkää myöskin te että +Jumalan avulla ihmiset usein ovat voittaneet hirvittävimpiäkin hornan +henkiä. Minä olen jo ennen ollut tekemisissä teidän kanssanne; luulin jo +päässeeni teistä ikipäiviksi, vaan minä joko erhetyin tai on horna +syössyt teidät ulos kidastaan. + +Mylady, kuultuansa nuo sanat, jotka johduttivat hänelle mieleen kauheita +muistoja, painoi päänsä alas ja päästi tukahtuneen huokauksen. + +-- Niin, horna on syössyt teidät kidastansa ulos, toisti Athos, horna on +tehnyt teidät rikkaaksi, horna on antanut teille toisen nimen, milt'ei +toiset kasvotkin; mutta se ei ole pessyt teidän sielunne saastaa eikä +ruumiinne häpeänmerkkiä. + +Mylady kimposi seisovilleen kuin vivulla ja hänen silmänsä säihkyivät +salamoita. Athos pysyi istuvillaan. + +-- Te luulitte minut kuolleeksi, eikö niin, samoin kuin minä luulin +teidät? ja tuo Athoksen nimi on peittänyt kreivi de la Fère'n aivan +niinkuin mylady Clarick'in nimi on peittänyt Anna de Bueil'in! Eikös +teidän nimenne ollut se, silloinkuin teidän kunnioitettava veljenne +vihki meidät toisiimme? Meidän asemamme on todellakin omituinen, jatkoi +Athos hymyten; tähän päivään saakka olemme me eläneet vaan sen vuoksi +että luulimme toisiamme kuolleeksi ja että muistoa on helpompi sietää +kuin elävää olentoa, vaikka muistokin toisinaan on vallan raateleva! + +-- Mutta vihdoin, sanoi mylady tukahtuneella äänellä, mikä teidät on +tuonut minun luokseni, ja mitä te tahdotte? + +-- Minä tahdon sanoa teille että vaikka olenkin ollut teidän silmillenne +näkymättömänä, minä en ole kadottanut teitä näkyvistäni! + +-- Tiedättekö siis mitä minä olen tehnyt? + +-- Minä voin kertoa teille päivästä päivään jokaisen tekonne siitä +saakka kuin olette ruvenneet kardinaalin palvelukseen aina tähän iltaan +asti. + +Uskomattomuuden hymy vilahti mylady'n kelmeillä huulilla. + +-- Kuunnelkaa: te se otitte kaksi timanttia Buckingham'in +olkakoristuksesta; te se ryöstätitte pois rouva Bonacieux'in; te se +kirjoititte rakkaudenkirjeitä d'Artagnan'ille, luullen niiden menevän +kreivi de Wardes'ille, johon olitte rakastuneet; te se, luullen de +Wardes'in pettäneen teidät, tahdoitte surmauttaa hänet kilpailijallaan; +te se, silloin kuin tuo kilpailija keksi teidän häpeällisen +salaisuutenne, tahdoitte tapattaa hänet kahdella salamurhaajalla, jotka +lähetitte häntä väijymään; te se, nähtyänne ett'ei murhaajain luodit +osuneet paikkaansa, lähetitte hänelle myrkytettyä viiniä ja väärennetyn +kirjeen, uskotellaksenne kostonne uhria että viini muka tuli hänen +ystäviltänsä; te se, vihdoin, tulitte tänne, tähän kamariin, istuitte +tälle tuolille, jolla minä nyt istun, ottamaan kardinaali Richelieu'lta +toimeksi murhauttaa Buckingham'in herttua sitä lupausta vastaan, jonka +hän antoi teille murhauttaaksensa muka d'Artagnan'in. + +Mylady oli kalmankalpeana. + +-- Mutta oletteko te itse saatana? sanoi hän. + +-- Ehkäpä, sanoi Athos; vaan kuulkaahan kaikessa tapauksessa: murhatkaa +tai murhauttakaa te Buckingham'in herttua, vähät siitä, minä en häntä +tunne; hän on sitäpaitsi englantilainen; mutta elkää koskeko pikku +sormellannekaan yhtään d'Artagnan'in hiuskarvaa, sillä hän on minun +uskollinen ystäväni, jota minä rakastan ja puollustan; sen vannon isäni +pään kautta, että jos sen teette, on se oleva teidän viimeinen +rikoksenne. + +-- Herra d'Artagnan on minua julmasti loukannut, sanoi mylady kolkolla +äänellä: herra d'Artagnan'in pitää kuoleman. + +-- Todellakin? Onko mahdollista teitäkin loukata, rouva hyvä, sanoi +Athos nauraen; hän on teitä loukannut, ja hänen pitää kuoleman, vai +niin! + +-- Hänen pitää kuoleman, vakuutti mylady; naisen ensin, hänen sitten. + +Athosta melkein pyörrytti; nähdessään tuon olennon, joka ei näyttänyt +vähääkään naiselta, alkoivat muistot häntä raadella; hänen mieleensä +johtui, kuinka hän eräässä vähemmän vaarallisessa tilaisuudessa, missä +hän nyt oli, jo vähältä oli uhraamaisillaan kunniansa hänelle; hänessä +syttyi murhaamishalu uudelleen, ja se valtasi hänet kuin polttava kuume; +hän nousi nyt vuorostaan seisovilleen, laski kätensä vyölleen, veti +esiin pistoolin ja jännitti hanan. + +Mylady, kalpeana kuin ruumis, koetti huutaa, vaan hänen jähmettynyt +kurkkunsa ei saanut aikaan muuta kuin sorahtavan ynähdyksen, joka ei +kuulunut ensinkään ihmisääneltä vaan paremmin pedon mörähtämiseltä; +painautuneena seinää vasten näytti hän hajanaisine hiuksineen kauhun +hirveältä kuvalta. + +Athos nosti pistoolinsa verkalleen, ojensi käsivartensa niin että ase +melkein kosketti mylady'n otsaa, ja lausui äänellä, joka oli sitä +kauheampi kuulla, kun siinä tuntui järkähtämättömän päätöksen +levollisuus: + +-- Rouva, jättäkää minulle heti paikalla kardinaalin kirjoittama paperi, +taikka, sieluni kautta, ammun luodin otsaanne. + +Jos siinä olisi ollut toinen mies, olisi mylady voinut vielä vähän +epäillä, mutta hän tunsi Athoksen. Kumminkin pysyi hän liikkumattomana. + +-- Teillä on vielä yksi sekunti arvelemisen aikaa, sanoi Athos. + +Mylady näki hänen kasvojensa puristamisesta että laukaus oli +pamahtamaisillaan; hän pisti kätensä nopeasti poveensa, veti sieltä +paperin ja heitti sen Athokselle. + +-- Siinä on, sanoi hän, ja olkaa kirottu! + +Athos otti paperin, laski pistoolin vyöllensä, lähestyi lamppua +nähdäksensä, oliko paperi oikea, avasi sen ja luki: + + "Mitä tämän omistaja on tehnyt, sen on hän tehnyt minun + käskystäni ja valtion hyväksi. + + 3 päivä Joulukuuta 1627. + + Richelieu." + +-- Nyt, sanoi Athos, ottaen viittansa ja laskien hatun päähänsä, nyt kun +olen temmannut sinulta hampaat, kyykäärme, pure nyt jos voit. + +Ja hän meni huoneesta, katsahtamatta edes taaksensa. + +Portilla tapasi hän ne kaksi miestä ja hevosen, jota he pitelivät +suitsista. + +-- Herrat, sanoi hän, te tiedätte että Hänen ylhäisyytensä käsky on +saattaa tuo nainen viipymättä La Pointe'n varustukseen, eikä jättää +häntä ennenkuin hän on päässyt laivaan. + +Kun nämä sanat sopivat tarkasti yhteen sen käskyn kanssa, minkä he jo +olivat saaneet, he nyykäyttivät päätänsä myöntymyksen merkiksi. + +Athos puolestaan viskautui kevyesti satulaan ja lähti ratsastamaan +täyttä karkua; mutta hän ei noudattanutkaan tietä, vaan ratsasti halki +kentän, kannustaen uutterasti hevostansa ja pysähtyen aika-ajoin +kuuntelemaan. + +Eräässä tämmöisessä pysähdyksessä kuuli hän tieltä useiden hevoisten +juoksua. Hän ei epäillyt ett'eikö siellä tullut kardinaali seurueineen. +Heti ratsasti hän uuden taipaleen eteenpäin, pyyhki hevostansa +kanervilla ja lehdillä ja asettui poikki tien, noin sata askelta +leiristä. + +-- Ken siellä? huusi hän kaukaa, nähdessään ratsastajat. + +-- Siellä on kaiketi meidän uljas muskettisoturimme, sanoi kardinaali. + +-- Niin on, arvoisa herra, vastasi Porthos. + +-- Herra Athos, sanoi Richelieu, sulimmat kiitokset hyvästä +vartioitsemisesta. Hyvät herrat, nyt olemme perillä; ratsastakaa sisään +vasemmasta portista, lunnassana on: _Kuningas_ ja _Ré_. + +Näin sanoen kardinaali nyykäytti päätänsä noille kolmelle aseveikolle ja +meni oikeanpuolisesta portista, tallimestarinsa seuraamana; sillä tänä +yönä nukkui hän itse leirissä. + +-- No niin! sanoivat yht'aikaa Porthos ja Aramis, kun kardinaali oli +ulkopuolella kuulomatkaa, no niin! hän kai kirjoitti sen paperin, jota +nainen pyysi! + +-- Kyllä, sanoi Athos levollisesti, ja tässä se on. + +Ja kolme ystävystä eivät hiiskahtaneet sanaakaan ennenkuin +majapaikassaan, paitsi vartijoille lunnassanan. + +Mutta Mousqueton lähetettiin sanomaan Planchet'ille että niin pian kuin +hänen herransa pääsi juoksuhaudasta, hän samassa saapuisi +muskettisoturien majapaikkaan. + +Toisaalta, niinkuin Athos oli arvannut, kun mylady tapasi portilla kaksi +miestä, jotka häntä odottivat, hän seurasi heitä esteettömästi; hänellä +oli tosin ensi hetkessä halu saatattaa itsensä kardinaalin luokse ja +kertoa hänelle kaikki, mutta hänen ilmaisemisensa olisi saattanut +Athoksen vuorostaan ilmaisemaan; hän kyllä olisi voinut sanoa että Athos +oli hänet hirttänyt, mutta Athos silloin saattoi ilmoittaa hänen olevan +merkityn, jonka vuoksi hän arveli kuitenkin paremmaksi pysyä vaiti ja +mennä siivosti matkaansa, tavallisella taidollansa täyttämään sitä +vaikeata tehtävää, jonka hän oli ottanut suorittaaksensa, ja sittenkuin +kaikki oli toimitettu kardinaalin mielen mukaisesti, tulla häneltä +pyytämään kostoa. + +Niinpä saapui hän, matkattuansa läpi yön, kello seitsemän aikaan aamulla +La Pointe'n varustukseen, oli kello kahdeksan laivalla, joka nosti +ankkurin kello yhdeksän ja, kardinaalin käskykirjeen mukaan ollen +lähtevinään Bayonne'en, lähtikin purjehtimaan Englantiin. + + + + +XLIV. + +Saint-Gervais'in vallinsarvi. + + +Tultuansa kolmen ystävänsä luokse, tapasi d'Artagnan heidät kaikki +samassa huoneessa; Athos istui mietteissään, Porthos väänteli +viiksiänsä, Aramis luki kaunista samettikansista rukouskirjaa. + +-- Saakeli soikoon, hyvät herrat! sanoi d'Artagnan, minä toivon että +teidän sanottavanne ansaitsee kuulemisen vaivan, sillä muutenpa en anna +teille anteeksi että olette kutsuneet minut tänne, ettekä ole antaneet +minun levätä rauhassa semmoisen yön jälkeen, jonka olemme viettäneet +erään vallinsarven särkemisessä. Ah, miksi ette te olleet siellä, hyvät +herrat! Siellä oltiin aika löylyssä! + +-- Me olimme toisaalla, jossa ei myöskään ollut aivan kylmä, vastasi +Porthos vääntäen viiksensä tavanmukaisiin kippuroihin. + +-- Hiljaa, sanoi Athos. + +-- Ahaa, vastasi d'Artagnan, joka tajusi muskettisoturin hienon +kulmanrypistyksen, täällä on siis myös jotakin tapahtunut. + +-- Aramis, sanoi Athos, sinä söit toissa päivänä aamiaista Parpaillot'in +ravintolassa, luullakseni? + +-- Kyllä. + +-- Millaista siellä on? + +-- No, minä ainakin sain sangen huonon aterian; toissa päivänä oli +kalapäivä, mutta heillä oli vaan lihaa tarjottavana. + +-- Kuinka! sanoi Athos, eikö täällä ole kalaa, sataman ääressä? + +-- Puhuvat, sanoi Aramis, kääntyen takaisin hurskaasen lukemiseensa, +että sulku, jota kardinaali rakennuttaa, karkoittaa kalat aavalle +ulapalle. + +-- Mutta sitä en oikeastaan tarkoittanut, Aramis, sanoi Athos; minä +tarkoitin vaan kysyä, saitko olla rauhassa vai häiritsikö kukaan sinua? + +-- Minusta näytti ett'ei meillä siellä ollut mitään haitallista seuraa, +ja sinun sanottavaasi varten, Athos, soveltuu Parpaillot vallan hyvin. + +-- Menkäämme siis Parpaillot'iin, sanoi Athos, sillä täällä ovat seinät +ohuet kuin paperi. + +D'Artagnan, joka tunsi ystävänsä tavat ja joka yhdestä hänen sanastansa, +viittauksestansa, merkistänsä havaitsi tärkeitä asioita olevan +liikkeellä, otti Athosta käsivarresta ja meni hänen kanssansa ulos +sanaakaan virkkamatta. Porthos seurasi puhellen Aramiksen kanssa. + +Tiellä kohtasivat he Grimaud'in; Athos viittasi häntä seuraamaan. +Tapansa mukaan Grimaud totteli äänetönnä; miesparka oli melkein +unhottanut puhumistaidon. + +Tultiin Parpaillot'in ravintolaan. Kello oli seitsemän aamulla, päivä +alkoi valjeta; kolme ystävystä pyysivät aamiaista ja menivät saliin, +jossa he isännän vakuutuksen mukaan saisivat olla häiritsemättöminä. + +Pahaksi onneksi oli aika huonosti valittu keskustelua varten; +aamuherätys oli juuri rumputettu, jokainen ravisti unta itsestään, ja +kostean aamu-ilman karkoittamiseksi tultiin ravintolaan juomaan joku +lasi; rakuunoita, sveitsiläisiä, henkivartijoita, muskettisotureita, +kevyttä ratsuväkeä tulvaili myötäänsä, tosin isännän suureksi +mielihyväksi, vaan neljän ystävyksen harmiksi. Niinpä vastasivatkin he +nyreästi toveriensa tervehdyksiin, maljoihin ja pilapuheihin. + +-- Mutta, sanoi Athos, me voimme helposti joutua täällä riitaan, ja se +sopisi vallan huonosti tällä hetkellä. D'Artagnan, kerroppas meille, +kuinka olet yösi viettänyt, niin me sitten vuorostamme kerromme meidän +yönviettomme. + +-- Niinpä todellakin, sanoi eräs ratsumies, joka seisoi heilutellen +jalkojaan ja piteli viinalasia kädessään, tuon tuostakin maistellen +herkkuansa; todellakin, te olitte viime yönä juoksuhaudassa, herrat +muskettisoturit, ja teillä kaiketi oli tiukka ottelu rochellelaisten +kanssa. + +D'Artagnan katsoi Athokseen, nähdäksensä pitäisikö hänen vastata tuolle, +joka rohkeni sekoittua heidän puheesensa. + +-- No, sanoi Athos, etkö kuule että herra de Busigny kunnioittaa sinua +puhuttelemisellaan? Kerro nyt, mitä viime yönä tapahtui, koska nämä +herrat toivovat saada kuulla. + +-- Ettekös te valloittaneet erään varustuksen? kysyi muuan +sveitsiläinen, joka joi rommia juomalasista. + +-- Valloitimme, vastasi d'Artagnan kumartaen, meillä oli todella se +kunnia; me olimme myöskin, niinkuin kaiketi olette kuulleet, erääsen +kulmaan sovittaneet ruutitynnörin, joka räjähtäessään teki kelpo aukon +muuriin, ja kun vallinsarvi ei ollut eilispäiväistä tekoa, sai koko +muukin rakennus melkoisia vammoja. + +-- Mikä vallinsarvi se oli? kysyi eräs rakuuna, joka sapelissaan kantoi +hanhea, minkä hän oli tuonut mukanansa saadaksensa sen paistetuksi. + +-- Saint-Gervais, jonka takaa rochellelaiset hätyyttelivät meidän +työmiehiämme, vastasi d'Artagnan. + +-- Oliko ottelu tiukka? + +-- Olipa vainenkin; me hukkasimme viisi miestä ja rochellelaiset +kahdeksan tai kymmenen. + +-- Balzampleu! huudahti sveitsiläinen, joka saksalaisten erinomaisen +runsaan kiroussana-varaston lisäksi oli ruvennut käyttämään myöskin +ranskalaisia kiroussanoja. + +-- Mutta luultavaa on, sanoi ratsumies, että he nyt aamun tultua +lähettävät miehiä panemaan vallinsarven uudestaan kuntoon. + +-- Se on kyllä uskottavaa, sanoi d'Artagnan. + +-- Hyvät herrat, minä lyön vetoa, huudahti Athos. + +-- Ahaa, niin, vetoa, kas niin! tokaisi sveitsiläinen. + +-- Mistä? kysyi ratsumies. + +-- Malttakaa, sanoi rakuuna, ruveten paistamaan hanheansa liedellä, minä +rupean vetoon. Saakelin isäntä, tänne paistinpannu, ett'en menettäisi +pisaraakaan tämän kelpo linnun rasvasta! + +-- Hän on oikeassa, sanoi sveitsiläinen, hanhenrasva on oivallista +marjahillon kanssa. + +-- Kas niin, sanoi rakuuna, antakaapa kuulla vetonne. Me kuuntelemme, +herra Athos. + +-- Niin, veto! säesti ratsumies. + +-- No niin, minä lyön vetoa kanssanne, herra de Busigny, sanoi Athos, +että kolme toveriani, herrat Porthos, Aramis ja d'Artagnan ja minä +menemme syömään aamiaista Saint-Gervais'in vallinsarveen ja viivymme +siellä kokonaisen tunnin, kello kädessä, vaikka viholliset mitenkin +kokisivat karkoittaa meitä sieltä. + +Porthos ja Aramis katsoivat toisiinsa; he alkoivat jo käsittää. + +-- Mutta, sanoi d'Artagnan, kuiskuttaen Athoksen korvaan, sinä viet +meidät säälimättä surman suuhun. + +-- Enemmän on henkemme vaarassa, ell'emme mene sinne, vastasi Athos. + +-- Ah, kunniani kautta, hyvät herrat, sanoi Porthos kiikkuen tuolillaan +ja sivellen viiksiään, eikös se ollut komea veto, vai kuinka? + +-- Minä suostun vetoon, vastasi herra de Busigny; ja määrätkäämme nyt +vaan, mitä panemme vedoksi. + +-- Teitä on neljä, hyvät herrat, sanoi Athos, ja meitä myös neljä; +mielenmukainen päivällinen kahdeksalle hengelle, tyydyttekö siihen? + +-- Mainiosti! vastasi herra de Busigny. + +-- Oivallisesti! säesti rakuuna. + +-- Minä tulen myös vetoon, sanoi sveitsiläinen. + +Neljäs kuulija, joka oli pysynyt äänettömänä koko keskustelun ajan, +nyykäytti päätänsä suostumuksen merkiksi. + +-- Herrojen aamiainen on valmis, sanoi isäntä. + +-- No niin, tuokaa se tänne, sanoi Athos. + +Isäntä noudatti käskyä. Athos huusi Grimaud'ia, osoitti hänelle suurta, +nurkassa olevaa koria ja viittasi häntä säälimään ruokalajit pöytäliinan +sisään. + +Grimaud tajusi heti että aikomus oli mennä aterioimaan ulko-ilmaan, +sääli ruuat ja pullot koriin ja otti sen käsivarrellensa. + +-- Mutta missä te aiotte syödä aamiaisenne? kysyi isäntä. + +-- Mitä se teitä liikuttaa, sanoi Athos, kunhan saatte maksun? + +Hän heitti majesteetillisesti kaksi pistole'a pöydälle. + +-- Tuleeko minun antaa takaisin, herra upseeri? kysyi isäntä. + +-- Ei, mutta pankaa lisäksi kaksi pulloa samppanjaa, jäännös olkoon +ruokaliinoista. + +Isäntä ei jäänyt niin suurelle voitolle kun hän ensin oli luullut; mutta +hän korvasi vahingon pistämällä samppanjan sijaan noille neljälle +ruokavieraalle kaksi pulloa anjou-viiniä. + +-- Herra de Busigny, sanoi Athos, suvaitsetteko asettaa kellonne minun +kelloni mukaan, vai sallitteko minun asettaa omani teidän kellonne +mukaan? + +-- Aivan mielelläni, sanoi ratsumies, vetäen taskustaan erittäin kauniin +timanteilla koristetun kellon; kello on nyt puoli kahdeksan. + +-- Kolmekymmentä viisi minuuttia yli seitsemän, sanoi Athos; +muistakaamme siis että minun kelloni käy viisi minuuttia edellä. + +Ja kumartaen jäähyväisiksi hämmästyneille läsnäoleville, nuo neljä +nuorta miestä lähtivät Saint-Gervais'in vallinsarvea kohden, Grimaud'in +seuraamana, joka, tietämättä minne he aikoivat, kantoi koria +tottelevaisesti, ajattelemattakaan edes kysyä, minne oltiin menossa. + +Niin kauvan kuin vielä oltiin leirin piirissä, eivät ystävykset +vaihettaneet sanaakaan; heitä muutoin seurasi koko joukko uteliaita, +jotka, saatuaan kuulla vedosta, tahtoivat tietää kuinka siinä piti +käymän; mutta niin pian kuin he olivat joutuneet leiripiirin +ulkopuolelle vapaasen ilmaan, luuli d'Artagnan, joka ei laisinkaan +tiennyt mistä oli kysymys, olevan ajan pyytää selitystä. + +-- Nyt, Athos veikkoseni, sanoi hän, ollet kai hyvä ja sanot minne +meillä on oikeastaan matka? + +-- Näethän, sanoi Athos, että menemme vallinsarvelle. + +-- Mitä meillä on siellä tekemistä? + +-- Tiedäthän sen kyllä: menemme syömään aamiaista. + +-- Mutta miksi emme syöneet aamiaistamme Parpaillot'issa? + +-- Siksi että meillä on peräti tärkeitä asioita keskusteltavana ja +tuolla ravintolassa oli mahdoton saada rauhassa keskustella viidenkään +minuutin aikaa tuossa rasittavassa joukkiossa, joka kulkea edestakaisin, +tervehtii ja tarttuu puheesen. Tuolla ainakaan, jatkoi Athos osoittaen +vallinsarvea, ei meitä häiritä. + +-- Minun nähdäkseni, sanoi d'Artagnan varovaisuudella, joka hänessä +näkyi niin hyvästi ja luontevasti sopivan yhteen hänen erinomaisen +urhoollisuutensa kanssa, minun nähdäkseni olisimme voineet hakea jonkun +yksinäisen paikan meren hietarannikolla. + +-- Jossa meidät neljä huomattaisiin yhdessä, niin että kardinaali +neljännestunnin perästä vakoojainsa kautta saisi tietää meidän pitäneen +neuvottelua. + +-- Niin, sanoi Aramis, Athos on oikeassa; _animadvertuntur in desertis_. + +-- Niinpä kyllä, erämaa ei olisi ollut mitä pahempi, vaan mistäs sen +erämaan täällä löytää? + +-- Ei ole mitään erämaata, missä ei lintu saata lentää pään päällitse, +tai kala puikahtaa ylös vedestä, tai kaniini hypätä esiin +olinpaikastaan, ja minä luulen että linnut, kalat, kaniinit, kaikki ovat +kardinaalin vakoojia. Parempi on siis mennä yrityksemme perille, josta +emme nyt enää voikkaan peräytyä ilman häpeättä; me olemme lyöneet vedon, +vedon, jota ei voitu edeltäkäsin aavistaa ja jonka todellista syytä ei +varmasti kukaan voi arvata. Voittaaksemme vedon, täytyy meidän olla +vähintäänkin tunti vallinsarvessa, hätyytettäköön meitä tai ei. Jos ei +meitä hätyytetä, saamme kylläksi keskustelun aikaa, eikä kukaan meitä +kuule, sillä minä takaan ett'ei vallinsarven seinillä ole korvia; jos +meitä hätyytetään, keskustelemme me sittenkin asioistamme ja sitä paitsi +puollustaessamme itseämme saavutamme kunnioitusta; te näette siis että +meille on tästä kaikessa tapauksessa puhdasta voittoa. + +-- Niin, mutta, sanoi d'Artagnan, me saamme aivan varmaan joka mies +luodin ruumiisemme. + +-- Oh, ystäväni, sanoi Athos, tiedäthän kyllä että vaarallisimmat luodit +eivät tule vihollisten puolelta. + +-- Mutta minun mielestäni, virkkoi Porthos, meidän olisi tämmöiselle +retkelle pitänyt toki ottaa mukaan muskettimme. + +-- Sinä olet vähän tyhmä, ystäväni Porthos; minkävuoksi olisimme +ottaneet noin tarpeetonta kuormaa? + +-- Hyvä musketti, kaksitoista patruunaa ja ruutisarvi eivät mielestäni +ole niinkään tarpeettomia kappaleita vihollista vastaan mennessä. + +-- No etkö kuullut mitä d'Artagnan sanoi? kysyi Athos. + +-- Mitä hän sitten sanoi? kysyi Porthos. + +-- D'Artagnan sanoi että viime-öisessä kahakassa kaatui kahdeksan tai +kymmenen ranskalaista ja yhtä monta rochellelaista. + +-- Entäs sitten? + +-- Niitä ei kaiketi ennätetty ryöstää, koska oli paljon tärkeämpääkin +tehtävää. + +-- Mitäs sitten? + +-- No, me otamme heidän muskettinsa ja patruunansa; neljän musketin ja +kahdentoista luodin sijaan on meillä sitten vähintään viisitoista +muskettia ja sata latinkia. + +-- Oi, Athos, huudahti Aramis, sinä olet todella suuri mies! + +Porthos nyykäytti päätänsä myönnytykseksi. D'Artagnan vaan oli yhä +epävakaisena. Grimaud näytti olevan d'Artagnan'in kanssa yhtä mieltä, +sillä kun hän huomasi marssittavan vallinsarvea kohden, mitä hän tähän +asti oli vielä epäillyt, nykäsi hän herraansa takinliepeestä. + +-- Minne ollaan menossa, kysyi hän viittauksella. + +Athos osoitti vallinsarvea. + +-- Mutta, lausui Grimaud samalla kielellä, täällä ollaan henkeänsä +kaupalla. + +Athos kohotti silmänsä ja kätensä taivaasen päin. + +Grimaud laski korin maahan ja istui itse viereen, ravistaen päätänsä. + +Athos otti pistoolin vyöltänsä, tarkasti, oliko se ampumakunnossa, +jännitti hanan ja painoi pistoolin suun Grimaud'in korvan juureen. + +Grimaud hypähti ylös niinkuin vivulla. + +Silloin viittasi Athos Grimaud'ia ottamaan korin ja käymään edellä. +Grimaud totteli. + +Kaikki mitä Grimaud-parka oli voittanut tuolla hetkellisellä +eperoimisellaan, oli se että hänet muutettiin takajoukosta etujoukkoon. + +Tultuansa vallinsarveen, kääntyivät he katsomaan taaksensa. + +Enemmän kuin kolmesataa miestä oli kokoutunut leirin portille; eri +parvessa nähtiin herra de Busigny, rakuuna, sveitsiläinen ja neljäs +vedonlyöjä. + +Athos otti hatun päästänsä, pisti sen miekkansa kärkeen ja heilutti sitä +ilmassa. + +Kaikki katsojat vastasivat hänen tervehdykseensä vahvalla +hurraa-huudolla. + +Sen jälkeen katosivat kaikki neljä vallinsarveen, jonne Grimaud jo +heidän edellänsä oli mennyt. + + + + +XLV. + +Muskettisoturien neuvottelu. + + +Niinkuin Athos oli arvannut, ei vallinsarvessa ollut muuta +puollustusväkeä kuin muudan tusina kaatuneita ranskalaisia ja +rochellelaisia. + +-- Hyvät herrat, sanoi Athos, joka johti retkikuntaa, sill'aikaa kuin +Grimaud laittaa ruokapöytää kuntoon, kerätkäämme kokoon musketit ja +patruunat. Me voimme sitä paitsi keskustella sen ohella. Nuo herrat, +lisäsi hän, osoittaen kuolleita, eivät kuule puhettamme. + +-- Mutta me voimme heittää heidät kumminkin juoksuhautaan, sanoi +Porthos, sittenkuin olemme ensin tarkoin tutkineet, eikö heidän +taskuissansa olisi mitään. + +-- Niin kyllä, sanoi Athos, mutta se on Grimaud'in asia. + +-- No niin, sanoi d'Artagnan, tutkikoon heidät Grimaud ja heittäköön +heidät sitten yli muurin. + +-- Elkäämme tehkö niin, sanoi Athos, heistä voi olla meille hyötyä. + +-- Mitä hyötyä meille voi olla noista kuolleista? sanoi Porthos; sinä +olet houkko, Athos ystäväni. + +-- Enpä olekkaan, vastasi Athos; kuinka monta muskettia on, hyvät +herrat? + +-- Kaksitoista, vastasi Aramis. + +-- Kuinka monta patruunaa? + +-- Satakunta. + +-- Siinä on niin paljo kuin tarvitsemme, pankaamme musketit latinkiin. + +Ja he rupesivat työhön. Kun viimeinen musketti oli latingissa, antoi +Grimaud merkin, että aamiainen oli valmiina. + +Athos vastasi, yhä vaan viittauksilla, että: hyvä on, ja viittasi +Grimaud'ia menemään erääsen katoksen tapaiseen, josta viittauksesta +Grimaud ymmärsi että hänen oli rupeaminen vahtiin. Kuitenkin, +lieventääksensä vahdinpidon ikävyyttä, salli Athos hänen ottaa mukaansa +leipää, lihapaistia ja pullon viiniä. + +-- Nyt aterioimaan, hyvät herrat! sanoi Athos. + +Neljä ystävystä istuutuivat maahan jalat ristiin, niinkuin turkkilaiset +tai räätälit. + +-- No, sanoi d'Artagnan, nyt, kun sinulla ei enää ole mitään peljättävää +että kukaan kuulisi, toivon minä sinun ilmoittavan meille salaisuutesi. + +-- Minä toivon voivani toimittaa teille sekä huvia että kunniaa, hyvät +herrat, sanoi Athos. Minä olen antanut teidän tehdä herttaisen +huvimatkan; kas tässä mitä herkullisin aamiainen, ja tuolla viisisataa +henkeä, jotka te voitte nähdä ampuma-aukoista, ja jotka pitävät meitä +joko hulluina tai sankareina, -- kaksi laatua tyhmyreitä, jotka ovat +paljon toistensa kaltaisia. + +-- Mutta tuo salaisuus! sanoi d'Artagnan. + +-- Salaisuus, vastasi Athos, on se, että minä eilen illalla kohtasin +mylady'n. + +D'Artagnan oli jo nostanut lasin huulilleen, mutta "mylady"-sanan +kuultuansa rupesi hän niin vapisemaan, että hän laski lasin pois +kädestänsä, estääksensä sisällyksen läikkymästä maahan. + +-- Sinä olet siis nähnyt vaim... + +-- Vaiti sinä! keskeytti Athos. Sinä unhotat, ystäväni, ett'eivät nämä +herrat tässä, niinkuin sinä, tiedä minun perhesalaisuuksistani; minä +olen tavannut mylady'n. + +-- Ja missä? kysyi d'Artagnan. + +-- Noin parin lieu'n päässä täältä, Colombier-Rouge'n ravintolassa. + +-- Siinä tapauksessa olen minä hukassa, sanoi d'Artagnan. + +-- Etpä aivan sentään vielä, sanoi Athos, sillä näihin aikoin on hän jo +kaukana Ranskanmaan rannikosta. + +D'Artagnan hengitti vapaammin. + +-- Mutta kaiken päätteeksi, kuka on vihdoin tuo mylady? kysyi Porthos. + +-- Eräs ihastuttava nainen, sanoi Athos, maiskutellen huulillansa +vaahtoavaa viiniä. Saakelin isäntä! huudahti hän. Hän antaa meille +anjou-viiniä samppanjan sijaan, ja minä luulen että annamme pettää +itseämme. Niin, jatkoi hän, ihastuttava nainen, joka on osoittanut +hyvyyttä ystäväämme d'Artagnan'ia kohtaan, joka vuorostaan on tehnyt +hänelle lempo tiesi minkä kepposen, minkä tuo nainen aikoi kostaa, +kuukausi taaksepäin, yrittämällä murhauttaa hänet musketin luodilla, ja +kahdeksan päivää taaksepäin, yrittämällä myrkyttää hänet, ja eilen, +pyytämällä hänen päätänsä kardinaalilta. + +-- Kuinka? onko hän pyytänyt minun päätäni kardinaalilta! huudahti +d'Artagnan, kalpeana kauhistuksesta. + +-- Se on yhtä totta kuin evankeliumi, sanoi Porthos; minä kuulin sen +omilla korvillani. + +-- Minä myös, sanoi Aramis. + +-- Silloin, sanoi d'Artagnan, laskien masentuneena käsivartensa alas, on +tarpeetonta enää taistella; yhtä hyvin voin jo ampua luodin otsaani, +niin sitten on kaikki lopussa. + +-- Se on viimeinen tyhmyys, mitä tulee tehdä, sanoi Athos, koska se on +ainoa, mitä ei voi parantaa. + +-- Mutta enhän voi koskaan päästä pakoon moisia vihollisia, sanoi +d'Artagnan. Ensinkin tuo tuntematon Meung'in mies, sitten de Wardes, +jolle olen antanut kolme miekan pistoa, sitten mylady, jonka salaisuuden +perille olen päässyt; ja vihdoin kardinaali, jonka kostotuumat olen +turmellut. + +-- No niin, sanoi Athos, siinä on vaan neljä, ja meitä on neljä, siis +yksi yhtä vastaan. Saakeli, jos meidän on uskominen Grimaud'in +viittauksia, niin on meillä kohta paljon lukuisampaa vihollisjoukkoa +vastaan taisteltavana! Mitäs nyt, Grimaud? sanoi Athos. Asian tärkeyteen +katsoen sallin sinun puhua, mutta elä puhu liikoja! No, mitä näet? + +-- Erään joukon. + +-- Kuinka monta? + +-- Kaksikymmentä. + +-- Mitä miehiä? + +-- Kuusitoista kaivumiestä ja neljä sotilasta. + +-- Kuinka kaukana? + +-- Viidensadan askeleen päässä. + +-- Hyvä, sitten on meillä vielä aikaa syödä lintupaistiamme ja juoda +lasin viiniä terveydeksesi, d'Artagnan. Maljasi! + +-- Maljasi! toistivat Porthos ja Aramis. + +-- No niin, maljani, olkoon menneeksi, vaikka en usko teidän +toivotustenne minua suuresti hyödyttävän. + +-- Oh, kyllä kaikki hyvin käy, sanoi Athos, tyhjentäen lasinsa, jonka +jälkeen hän nousi levollisesti seisovilleen, otti ensimäisen musketin +minkä käsiinsä sai, ja meni ampuma-aukolle. + +Porthos, Aramis ja d'Artagnan tekivät samoin. Grimaud sai käskyn asettua +heidän taaksensa lataamaan käytettyjä musketteja uudelleen. + +Hetkisen perästä nähtiin parven tulevan; se kulki jonkunmoista +juoksuhautaa myöten, joka yhdisti vallinsarven ja kaupungin. + +-- Hiisi vieköön! sanoi Athos, mitäs tässä nyt ruvettiin meitä +vaivaamaan parinkymmenen kuokka- ja lapiomiehen vuoksi! Grimaud olisi +voinut vaan viitata heitä menemään tiehensä, ja minä olen varma siitä +että he olisivat antaneet meidän olla rauhassa. + +-- Minä puolestani epäilen sitä, sanoi d'Artagnan, sillä he lähestyvät +sangen päättäväisinä. Sitä paitsi työmiesten joukossa on neljä +sotamiestä ja yksi korpraali, kaikki musketeilla varustettuina. + +-- Sitten he eivät ole meitä havainneet, sanoi Athos. + +-- Kunniani kautta, sanoi Aramis, minun täytyy tunnustaa että minusta +tuntuu vastenmieliseltä ampua noita porvari-raukkoja. + +-- Huono pappi, sanoi Porthos, joka säälii kerettiläisiä! + +-- Todella, sanoi Athos, Aramis on oikeassa, ja minä menen varoittamaan +heitä. + +-- Mitä peijakasta sinä nyt aiot tehdä? kysyi d'Artagnan; sinut +ammutaan, ystäväni. + +Athos ei huolinut varoituksesta; hän astui muurin aukkoon, musketti +toisessa, hattu toisessa kädessä. + +-- Hyvät herrat, sanoi hän, kääntyen sotilaihin ja työmiehiin, jotka +hämmästyneinä tuosta nä'ystä pysähtyivät noin viidenkymmenen askeleen +päähän vallinsarvesta, hyvät herrat, virkkoi hän kohteliaasti kumartaen; +minä olen muutamien ystävieni kanssa täällä vallinsarvessa syömässä +aamiaista. Niinkuin tiedätte, ei mikään ole harmillisempaa kuin tulla +häirityksi ruokailun aikana; me pyydämme siis, jos teillä kaikin mokomin +on täällä jotakin tekemistä, odottamaan kunnes olemme syöneet +aamiaisemme tai menemään pois ja palaamaan myöhemmin, ell'ette +mahdollisesti haluaisi jättää kapinoitsijain joukkoa ja sen sijaan tulla +tänne juomaan kanssamme Ranskan kuninkaan maljan. + +-- Varo itseäsi, Athos! sanoi d'Artagnan; etkö näe että he tähtäävät? + +-- Kyllä, kyllä, sanoi Athos, mutta he ovat porvareita, jotka ampuvat +sangen huonosti, eivätkä, siis saa sattumaan. + +Samassa pamahti neljä laukausta ja luodit litistyivät aukon reunamiin +Athoksen ympärillä, -- ei yksikään osunut häneen. + +Neljä laukausta pamahti heille vastaukseksi melkein samassa +silmänräpäyksessä, mutta ne olivat paremmin suunnattuja kuin +hyökkääjien; kolme sotamiestä kaatui paikalla ja yksi työmies +haavoittui. + +-- Grimaud, tänne toinen musketti! sanoi Athos, joka vielä seisoi +aukossa. + +Grimaud totteli heti. Kolme ystävystä olivat vuorostaan myös latanneet +muskettinsa. Toiset laukaukset pamahtivat; korpraali ja kaksi +kaivumiestä kaatui, ja muut lähtivät pötkimään pakoon. + +-- Kas niin, herrat, tehkäämme nyt hyökkäys, sanoi Athos. + +Ja neljä ystävystä syöksivät ulos, tulivat taistelukentälle, ottivat +sotamiesten ja korpraalin aseet, ja varmoina siitä ett'eivät pakenijat +pysähtyisi ennenkuin kaupungissa, palasivat he takaisin vallinsarveen +voitonmerkkineen. + +-- Lataa uudestaan musketit, Grimaud, sanoi Athos, ja me, hyvät herrat, +jatkakaamme aamiaistamme ja keskustelkaamme. Mihinkäs jäimmekään? + +-- Minä muistan, sanoi d'Artagnan, sinä sanoit että mylady, pyydettyään +kardinaalilta minun päätäni, jätti Ranskan rannikon. Ja minne menee hän? +lisäsi d'Artagnan, joka tahtoi halukkaasti tietää mylady'n matkan +suuntaa. + +-- Hän menee Englantiin, vastasi Athos. + +-- Missä tarkoituksessa? + +-- Murhaamaan tai murhauttamaan Buckingham'ia. + +D'Artagnan huudahti hämmästyksestä ja harmista. + +-- Mutta sehän on kurjamaista! sanoi hän. + +-- Oh, mitä siihen tulee, vastasi Athos, pyydän minä sinun olemaan varma +siitä ett'ei se suuresti minua huoleta. Nyt kun olet lopettanut työsi, +Grimaud, ota korpraalin miekka, sido siihen ruokaliina ja pane se +heilumaan vallinsarven harjalle, että rochellelaiset näkisivät täällä +olevan urhoollisia ja rehellisiä kuninkaan sotureita. + +Grimaud totteli äänetönnä. Hetkisen perästä liehui valkoinen lippu +neljän ystävyksen pään päällä. Mieltymyksen jymy kajahti leiristä; puoli +leiriä tunkeili leirin porteilla. + +-- Kuinka! sanoi d'Artagnan, sinua ei suuresti huoleta, murhaako tai +murhauttaako hän Buckingham'in? Muista, että herttua on meidän +ystävämme. + +-- Herttua on englantilainen ja sotii meitä vastaan; tehköön hän siis +herttualle mitä hän tahtoo; siitä en minä välitä enempää kuin tyhjästä +pullosta. + +Ja Athos heitti luotansa viidentoista askeleen päähän kädessänsä olevan +tyhjän pullon, josta hän oli kaatanut viimeisenkin pisaran lasiinsa. + +-- Mutta, sanoi d'Artagnan, minä en hylkää Buckingham'ia tuolla tavoin; +hänhän antoi meille mitä kauniimmat hevoset. + +-- Ja erittäinkin sangen kauniit satulat, huomautti Porthos. + +-- Sitä paitsi, sanoi Aramis, Jumala tahtoo syntisen kääntymistä, mutta +ei hänen kuolemaansa. + +-- Amen! vastasi Athos, ja me palaamme vielä siihen asiaan, jos +sellainen sinua huvittaa; mutta mielestäni tärkeintä tässä asiassa oli, +ja minä olen varma että sinä, d'Artagnan, ymmärrät minua, että tuolta +naiselta oli saatava pois eräs valtakirja, jonka hän oli pusertanut +kardinaalilta ja jonka avuin hän voisi rankaisematta vapauttaa itsensä +sinusta ja ehkäpä myöskin meistä. + +-- Tuo olento on siis koko pahahenki! sanoi Porthos, ojentaen lautasensa +Aramikselle, joka leikkasi lintua. + +-- Ja onko tuo valtakirja vielä hänen käsissänsä? kysyi d'Artagnan. + +-- Ei, se on joutunut minun käsiini; en voi sanoa saaneeni sitä juuri +ilman vaivatta, sillä silloin valhettelisin. + +-- Rakas Athokseni, sanoi d'Artagnan, en voi enää lukea niitä kertoja, +joista minun tulee kiittää sinua hengestäni. + +-- Sinä jätit siis meidät, palataksesi hänen luoksensa? kysyi Aramis. + +-- Juuri niin. + +-- Ja sinulla on tuo kardinaalin kirje? kysyi d'Artagnan. + +-- Tässä se on, sanoi Athos. + +Ja näin sanoen veti hän takkinsa taskusta tuon kallis-arvoisen paperin. + +D'Artagnan avasi sen kädellä, jonka vapisemista hän ei edes +koettanutkaan peitellä, ja luki: + + "Mitä tämän omistaja on tehnyt, sen on hän tehnyt minun + käskystäni ja valtion hyväksi. + + 3 päivä Joulukuuta 1627. + + Richelieu." + +-- Toden totta, sanoi Aramis, sehän on täydellinen anteeksi-antamus. + +-- Tuo paperi on revittävä palaisiksi, sanoi d'Artagnan, joka luuli +lukevansa kuoleman-tuomionsa. + +-- Ei, päin vastoin, sanoi Athos, tämä pitää huolellisesti säilyttää; +minä en tahtoisi luopua tästä paperista, vaikka se peitettäisiin +kullalla. + +-- Ja mitä aikoo tuo nainen nyt tehdä? kysyi nuori mies. + +-- Ah, sanoi Athos huolettomasti, hän kirjoittaa kaiketi kardinaalille +että eräs kirottu Athos-niminen muskettisoturi on väkivallalla häneltä +ryöstänyt hänen suojeluskirjeensä; hän antaa kaiketi samassa kirjeessä +kardinaalille sen neuvon että hän pelastaisi hänet samalla kertaa sekä +Athoksesta että hänen molemmista ystävistänsä Porthoksesta ja +Aramiksesta. Kardinaali on muistava että ne ovat samoja miehiä, joita +hän aina on kohdannut tiellänsä; silloin hän jonakin päivänä otattaa +kiini d'Artagnan'in ja ett'ei hänen aikansa kävisi pitkästyttäväksi, +lähettää meidät hänelle seuralaisiksi Bastiljiin. + +-- Mutta, sanoi Porthos, tuo on surullista pilaa, ystäväni. + +-- Minä en laske pilaa. + +-- Kuuleppas, sanoi Porthos, olisi paljon pienempi synti nutistaa +kuoliaaksi tuo kirottu mylady kuin tappaa noita hugenotti-parkoja, jotka +eivät koskaan ole muuta pahaa tehneet kuin laulaneet ranskaksi samoja +virsiä, mitä me laulamme latinaksi. + +-- Mitäs apotti siitä sanoo? kysyi Athos tyynesti. + +-- Minä sanon että olen samaa mieltä kuin Porthos, vastasi Aramis. + +-- Entäs minä sitten! sanoi d'Artagnan. + +-- Onneksi on hän jo matkojen päässä, virkkoi Porthos, sillä minun +täytyy tunnustaa että täällä olisi hän minulle suureksi haitaksi. + +-- Minua haittaa hän yhtä paljon Englannissa kuin Ranskassa, sanoi +Athos. + +-- Minua haittaa hän kaikkialla, sanoi d'Artagnan. + +-- Mutta kun hän oli sinun vallassasi, miksikä et hukuttanut tai +kuristanut tai hirttänyt häntä? Kuolleet eivät juoruile. + +-- Luuletko niin, Porthos? vastasi muskettisoturi kolkosti hymyten, +jonka hymyilyn d'Artagnan yksin ymmärsi. + +-- Minulle johtuu eräs seikka mieleeni, sanoi d'Artagnan. + +-- Sano se! kehoittivat muskettisoturit. + +-- Aseihin! huusi Grimaud. + +Nuoret miehet nousivat nopeasti ylös ja juoksivat muskettinsa luoksi. + +Tällä kertaa lähestyi parin-, kolmenkymmenen miehen suuruinen parvi, ja +ne eivät olleet työmiehiä, vaan sotilaita. + +-- Mitä jos palaisimme leiriin? ehdotteli Porthos. Tämä ei ole +tasaväkistä peliä. + +-- Mahdotonta, ja kolmesta syystä, vastasi Athos: ensiksi emme ole vielä +lopettaneet aamiaistamme; toiseksi on meillä vielä tärkeitä asioita +puhuttavana; kolmanneksi puuttuu vielä kymmenen minuuttia ennenkuin +tunti on täysi. + +-- Kuulkaapas nyt, sanoi Aramis, meidän täytyy tehdä +taistelu-suunnitelma. + +-- Se on varsin yksinkertainen, sanoi Athos; niin pian kuin vihollinen +on pyssynkantomatkalla, ammumme; jos he jatkavat ryntäämistä, ammumme +yhä niin kauvan kuin meillä on ampumavaroja; jos jäännösjoukko sitten +vielä rynnistää eteenpäin, annamme heidän tulla muurin juurelle saakka, +ja silloin sysäämme heidän niskaansa kappaleen tuota muuria, joka +ikäänkuin ihmeen avulla pysyy tasapainossa. + +-- Bravo! sanoi Porthos, sinä olet toden totta syntynyt kenraaliksi, +Athos veikkoseni, ja kardinaali, joka luulee olevansa suuri sotaherra, +on mitätön sinun verrallasi. + +-- Hyvät herrat, sanoi Athos, ei yhtään laukausta hukkaan, minä pyydän; +ottakaa kukin oma miehenne. + +-- Minulla jo on, sanoi d'Artagnan. + +-- Minulla myös, sanoi Porthos. + +-- Samoin minulla, sanoi Aramis. + +-- No niin, laukaiskaa! huusi Athos. + +Neljä laukausta kuuluivat yhtenä pamauksena, mutta neljä miestä kaatui. + +Heti paikalla kuului rummun pärrytys ja pieni joukko lähestyi +ryntäys-askelin. + +Nyt seurasi laukaus laukauksen perästä ilman säännönmukaisuutta, vaan +aina kumminkin yhtä huolellisesti tähdättynä; mutta ikäänkuin tuntien +ystäväimme vähäisen lukumäärän, jatkoivat rochellelaiset ryntäystä yhä +kiihkeämmässä vauhdissa. + +Kolme laukausta kaatoi kaksi miestä, mutta jäännökset eivät sittenkään +hiljentäneet kulkuansa. + +Kun viholliset olivat päässeet vallinsarven juurelle, oli heitä vielä +jälellä neljä- tai viisitoista miestä; heitä vastaan laskettiin +viimeinen laukaus-sarja, mutta se ei heitä hillinnyt; he syöksyivät +hautaan ja alkoivat kiivetä muurin aukkoa kohden. + +-- Kas niin, ystäväni, sanoi Athos, tehkäämme nyt loppu leikistä. +Muurille! muurille! + +Ja neljä ystävystä, Grimaud apumiehenä, rupesivat nyt muskettiensa +piipuilla työntämään muuria, joka alkoi järkkyä kuin tuulen +huojuttamana, irtautui perustuksestansa ja kaatui hautaan hirveällä +jyrinällä; kuului kauhea parahdus, tomupilvi kohosi taivasta kohden ja +kaikki oli ohitse. + +-- Lienemmeköhän musertaneet heidät viimeiseen mieheen saakka? sanoi +Athos. + +-- Siltä todella näyttää, sanoi d'Artagnan. + +-- Ei, sanoi Porthos, tuolla on pari kolme, jotka nilkuttaen juoksevat +tiehensä. + +Kolme tai neljä noita onnettomia pakeni todellakin verisenä ja +multaisena notkotietä kaupunkiin päin; siinä oli koko jäännös tuosta +pienestä joukosta. + +Athos katsahti kelloonsa. + +-- Hyvät herrat, sanoi hän, nyt olemme olleet täällä tunnin täyteen, ja +veto on voitettu, mutta meidän ei pidä olla kitsastelijoita; sitä paitsi +d'Artagnan ei vielä ole lausunut ajatustansa. + +Ja levollisena kuin ainakin istahti muskettisoturi aamiais-jäännösten +ääreen. + +-- Ajatustaniko? kysyi d'Artagnan. + +-- Niin, sanoithan että sinulle pisti päähän joku ajatus. + +-- Ah, nyt muistan, sanoi d'Artagnan; minä lähden toistamiseen käymään +Englannissa ja haen käsiini herra Buckingham'in. + +-- Ei, d'Artagnan, sitä sinä et tee, sanoi Athos kylmästi. + +-- Miksikä en? Enkö ole jo kerran käynyt siellä? + +-- Kyllä, vaan silloin ei ollut sota; silloin oli herra Buckingham +liittolainen eikä vihollinen; mitä nyt aiot tehdä, se selitettäisiin +kavallukseksi. + +D'Artagnan huomasi sen syyn päteväksi ja vaikeni. + +-- Kuulkaapas, sanoi Porthos, minulla on myös eräs ajatus. + +-- Kuunnelkaamme Porthoksen ajatusta, sanoi Aramis. + +-- Minä pyydän lomaa herra de Tréville'ltä jollakin tekosyyllä, jonka te +keksitte, sillä minä en juuri pysty tekosyitä keksimään. Mylady ei minua +tunne; minä lähestyn häntä hänen pelkäämättänsä, ja kun olen saanut +kaunottaren käsiini, niin kuristan hänet. + +-- Todella, sanoi Athos, minä melkein olisin taipuvainen hyväksymään +Porthoksen ehdotuksen. + +-- Hyi toki! sanoi Aramis, tappaa naista! Ei, kuulkaapas, minä olen +keksinyt oikean keinon. + +-- Annappa kuulua, Aramis, sanoi Athos, joka mukautui hyvin herkästi +tuon nuoren soturin mielipiteihin. + +-- Pitää antaa kuningattarelle tieto asiasta. + +-- Aivan oikein, huusi Porthos ja d'Artagnan yhteen ääneen, sepä taitaa +olla vaan paras keino. + +-- Antaa tieto kuningattarelle? kysyi Athos; ja millä tavalla? Onko +meillä mitään yhteyttä hovin kanssa? Voimmeko lähettää ketään Pariisiin, +ilman että kukaan saa siitä leirissä tietää? Täältä on Pariisiin sata +neljäkymmentä lieu'tä; kirjeemme ei ennätä edes Angers'iin saakka +ennenkuin jo olemme vankeudessa joka kynsi. + +-- Mitä tulee kirjeen saattamiseen varmoja teitä kuningattaren käsiin, +sanoi Aramis punastuen, sen otan minä huolekseni; minä tunnen erään +neuvokkaan henkilön Tours'issa... + +Aramis pysähtyi, nähdessään Athoksen hymyilevän. + +-- No, etkö tyydy semmoiseen keinoon, Athos? sanoi d'Artagnan. + +-- En minä sitä kokonaan hylkää, vastasi Athos, mutta tahdon vaan +huomauttaa Aramista siitä, että ken hyvänsä, paitsi joku meistä, on +epäluotettava, että kaksi tuntia sen jälkeen kuin sananviejä on +lähtenyt, kardinaalin kapusiinimunkit, kätyrit ja mustatakkiset osaavat +sinun kirjeesi ulkoa ja että sinä ja sinun neuvokas ystäväsi vangitaan. + +-- Puhumattakaan siitä, sanoi Porthos, että kuningatar kyllä pelastaisi +herra Buckingham'in, vaan ei suinkaan meitä. + +-- Hyvät herrat, sanoi d'Artagnan, Porthoksen huomautus on sangen +järjellinen. + +-- Ah, mitäs kaupungissa on tekeillä? sanoi Athos. + +-- Siellä rumputetaan yleiseen marssiin. + +Neljä ystävystä kuuntelivat; rumpujen pärrytys kaikui todellakin heidän +korviinsa. + +-- Saattepa nähdä että he lähettävät meitä vastaan koko rykmentin, sanoi +Athos. + +-- Ethän vaan aikone ruveta taistelemaan koko rykmenttiä vastaan? sanoi +Porthos. + +-- Miksikä en? vastasi muskettisoturi. Tunnenpa olevani juuri sillä +päällä ja olisin valmis taistelemaan vaikka armeijaa vastaan jos vaan +olisimme olleet niin varovaisia että olisimme ottaneet tusinan pulloja +lisää mukaamme. + +-- Totta tosiaan rumpu lähestyy! sanoi d'Artagnan. + +-- Anna sen lähestyä, sanoi Athos; täältä on neljännestunnin matka +kaupunkiin, siis yhtä pitkä matka sieltä tänne. Siinä on aikaa enemmän +kuin tarvitsemme, tehdäksemme suunnitelmamme; jos me lähdemme täältä, +emme koskaan saa näin sopivaa paikkaa. Tietäkääs, hyvät herrat, nyt +juuri pisti eräs tuuma päähäni. + +-- Annappas kuulua! + +-- Sallikaa minun antaa Grimaud'ille muutamia tarpeellisia käskyjä. + +Athos viittasi palvelijaansa tulemaan luoksensa. + +-- Grimaud, sanoi Athos, osoittaen linnansarvessa olevia kuolleita, +aseta nuo herrat muuria vasten, pane hatut heidän päähänsä ja sovita +kivääri heidän käsiinsä. + +-- Suuri mies! huudahti d'Artagnan, minä käsitän aikomuksesi. + +-- Käsitätkö? kysyi Porthos. + +-- Entäs sinä, Grimaud, käsitätkö sinä? kysyi Aramis. + +Grimaud viittasi myöntävästi. + +-- Muuta ei tarvita, sanoi Athos, palatkaamme tuumaani. + +-- Minä tahtoisin ensin käsittää, sanoi Porthos. + +-- Se on tarpeetonta. + +-- Aivan niin, Athoksen tuuma, sanoivat yhteen ääneen d'Artagnan ja +Aramis. + +-- Tuolla mylady'llä, tuolla naisella, tuolla elukalla, tuolla pedolla +on luullakseni lanko, sinun puheesi mukaan, d'Artagnan. + +-- Niin on, minä tunnen hänet hyvin, ja luulen ett'ei hän ole aivan +hyvässä sovussa kälynsä kanssa. + +-- Se ei pilaa asiaa, vastasi Athos, ja jos hän inhoisi häntä, olisi se +vielä parempi. + +-- Jos niin on, silloin on asianlaita mielemme mukaan. + +-- Mutta minä, intti Porthos, tahtoisin toki käsittää mitä tuo +Grimaud'in puuha tarkoittaa. + +-- Vaiti, Porthos! sanoi Aramis. + +-- Mikä on tuon langon nimi? + +-- Lord Winter. + +-- Missä on hän nyt? + +-- Hän palasi Lontoosen heti kuin sota syttyi. + +-- Hyvä! hän on juuri se mies, jota tarvitsemme, sanoi Athos. Hänelle on +asia ilmoitettava, hänelle on annettava tieto siitä että hänen kälynsä +aikoo murhata erään henkilön, ja pyydettävä häntä pitämään mylady'ä +silmällä. On kaiketi Lontoossa, toivon ma, joku _Magdalena-kodin_ tai +_Turva-kodin_ tapainen laitos: sinne toimittakoon hän kälynsä, niin +saamme olla huoleti. + +-- Niin, niin kauvan kuin hän siellä pysyy, sanoi d'Artagnan. + +-- Ah, kunniani kautta, sanoi Athos, sinä pyydät liian paljoa, +d'Artagnan veikkoseni! Minä olen antanut nyt kaikki mitä minulla oli, ja +nyt sanon että varastoni on lopussa. + +-- Minun mielestäni tuo ehdotus on paras, sanoi Aramis. Me ilmoitamme +samalla kertaa kuningattarelle ja lord Winter'ille. + +-- Niin, mutta kenen saatamme lähettää viemään kirjettä Tours'iin ja +Lontoosen? + +-- Minä vastaan Bazin'ista, sanoi Aramis. + +-- Ja minä Planchet'ista, sanoi d'Artagnan. + +-- Niin, sanoi Porthos, ell'emme itse voi lähteä leiristä, voivat kyllä +meidän lakeijamme. + +-- Se on tietty, sanoi Aramis, ja jo aivan tänä päivänä kirjoitamme +kirjeet, varustamme palvelijamme rahoilla, ja he lähtevät. + +-- Varustamme heidät rahoilla? kysyi Athos; teillä on siis rahoja? + +Neljä ystävystä katsoivat toisiinsa ja heidän kasvonsa pilvistyivät, +vaikka ne vast'ikään olivat niin valoisat. + +-- Katsokaas, huudahti d'Artagnan, tuolla näen liikkuvan mustia ja +punaisia pilkkuja. Minkätähden sanoit "rykmentti", Athos? Tuohan on koko +armeija. + +-- Niinpä todellakin, vastasi Athos, sielläpä he tulevat! Mokomat +kavalat veitikat, kun tulevat aivan torvitta ja rummuitta, kaikessa +hiljaisuudessa. Hohoi, Grimaud, joko työsi on valmis? + +Grimaud viittasi myöntävästi ja osoitti muudanta tusinaa ruumiita, jotka +hän oli sovitellut mitä omituisimpiin asentoihin, toiset kivääri olalle, +toiset tähtäämään, toiset miekka käteen. + +-- Bravo! sanoi Athos, tuopa antaa arvoa sinun mielikuvituksellesi. + +-- Kaikessa tapauksessa, sanoi Porthos, tahtoisin minä kumminkin +mielelläni käsittää... + +-- Lähtekäämme ensin matkaamme, sanoi d'Artagnan, kyllä sitten käsität +asian. + +-- Vielä hetkinen, hyvät herrat, vielä hetkinen! Antakaa Grimaud'in +sääliä ruuat korjuusen. + +-- Ah, sanoi Aramis, mustat ja punaiset pilkut kasvavat +silminnähtävästi, ja minä olen samaa mieltä kuin d'Artagnan; minä luulen +ett'ei meillä ole aikaa hetkeäkään hukata, jos aiomme ennättää +leiriimme. + +-- Kunniani kautta, sanoi Athos, minulla ei ole enää mitään lähtöämme +vastaan; vetomme määräsi yhden tunnin; nyt olemme olleet puolitoista; +nyt ei ole mitään sanomisen sijaa; lähtekäämme, hyvät herrat, +lähtekäämme. + +Grimaud oli jo mennyt etukynnessä korineen ja jälkiruokineen. + +Neljä ystävystä seurasivat häntä ja olivat jo kulkeneet kymmenkunnan +askelta. + +-- Mutta, huudahti Athos, mitä saakelia me ajattelemme, herrat! + +-- Oletko unhottanut jotakin? kysyi Aramis. + +-- No lippu, hiidessä! Ei suinkaan lippua voi jättää vihollisten käsiin, +vaikka se onkin vaan ruokaliina. + +Athos kiiruhti takaisin vallinsarveen, kiipesi muurin harjalle ja otti +lipun; mutta kun rochellelaiset olivat jo päässeet pyssynkantaman +päähän, suuntasivat he kauhistavan luotituiskun tuota miestä kohden, +joka aivan kuin huviksensa asettui ammuttavaksi. + +Olisippa voinut luulla taikavoiman suojelevan Athosta, sillä luodit +vinhuivat hänen ympärillään, vaan ei yksikään osunut häneen. + +Athos heilutti lippuansa, käänsi selkänsä vihollisille ja tervehti +leirissä-olijoita. Molemmilta puolin kuului vahvoja huutoja, toiselta +harmin, toiselta ihastuksen. + +Uusi luotituisku seurasi ensimäistä, ja kolme luotia lävisti +ruokaliinan, tehden siitä todellisen lipun. + +Leiristä kuului ylt'yleensä huutoja: Alas! alas! + +Athos laskeutui alas; hänen toverinsa, jotka tuskissaan odottivat häntä, +näkivät ilolla hänen palaavan. + +-- Tule, Athos, joudu, huusi d'Artagnan, juoskaamme joutuun; nyt, kun +olemme saaneet kaikki selville, paitsi rahat, olisi tyhmyyttä tapattaa +itsensä. + +Mutta Athos käveli majesteetillisen levollisena; kun hänen toverinsa +näkivät kaikki kehoitukset turhiksi, mukautuivat he kulkemaan hänen +tapaansa. + +Grimaud ja hänen korinsa olivat päässeet kauvas edelle ja olivat +ulkopuolella pyssynkantamaa. + +Hetkisen perästä kuului raju pyssyn pauke. + +-- Mitä se on? kysyi Porthos; ja mitä he ampuvat? Minä en kuule mitään +luodin vinkumista enkä näe ketään vihollista. + +-- He ampuvat meidän kuolleitamme, vastasi Athos. + +-- Mutta meidän kuolleet eivät vastaa laukauksiin. + +-- Aivan oikein; silloin viholliset luulevat meidän olevan väijyksissä +ja neuvottelevat; viimein lähettävät he airueen ja kun he huomaavat +kepposen, olemme jo ulkopuolella pyssynkantamaa. Sentähden elkäämme +huoliko kiirehtiä, ett'emme rientäessämme hanki itsellemme pistoksia. + +-- Ah, nyt käsitän! sanoi Porthos hämmästyneenä. + +-- No sepä hyvä! sanoi Athos, kohauttaen olkapäitänsä. + +Ranskalaiset huusivat ihastuksesta, kun he näkivät noiden neljän +ystävyksen palaavan hiljakselleen. + +Vihdoin kuului uusi pauke; tällä kertaa litistyivät luodit +muskettisoturien kulkeman tien vieressä olevia kiviä vasten ja vinhuivat +kamalasti heidän korvissaan. Rochellelaiset olivat juuri anastaneet +vallinsarven. + +-- Mokomiakin kömpelyksiä! sanoi Athos; kuinka monta me ammuimme? +Kaksitoista vai kuinka? + +-- Niin, tai viisitoista. + +-- Kuinka monta me musersimme? + +-- Kahdeksan tai kymmenen. + +-- Ja sitä vastaan ei edes yhtä naarmua! Vai -- kuinkas onkaan? Mitä +sinulla on kädessä, d'Artagnan? Verta, luulen ma? + +-- Ei se ole mitään, sanoi d'Artagnan. + +-- Singahtanut luoti? + +-- Ei edes sitä. + +-- Mitä se sitten on? + +Olemme jo sanoneet että Athos rakasti d'Artagnan'ia kuin omaa poikaansa +ja tuo synkkä, jäykkäluontoinen mies toisinaan huolehti hänestä isän +tavalla. + +-- Ei muuta kuin hierehaava, sanoi d'Artagnan; sormeni sattui joutumaan +kahden kiven väliin, muurinkiven ja sormuskiven, niin että orvaskesi +lähti. + +-- Semmoista on pitää timanttikiviä sormessaan, poika pahainen! sanoi +Athos nuhdellen. + +-- Vai niin, huudahti Porthos, meillä on siis timantti? Mitä peijakasta +me sitten valitamme rahan puutetta! + +-- Aivan oikein! sanoi Aramis. + +-- Hyvin, Porthos! Tällä kertaa sinulla todellakin oli ajatus! + +-- Olipa kyllä, sanoi Porthos, pöyhistyen Athoksen kiittämisestä; koska +kerran on timantti, niin myökäämme se. + +-- Mutta, sanoi d'Artagnan, tämä on kuningattaren timantti. + +-- Sitä suurempi syy, sanoi Athos; kuningatar pelastaa rakastajansa, +Buckingham'in herttuan, mikäs on kohtuullisempaa? Kuningatar pelastaa +meidät, ystävänsä, se on myös aivan niinkuin olla pitää. Myökäämme +timantti. Vai mitä apotti arvelee asiasta? Minä en pyydä saada kuulla +Porthoksen mieltä, sillä hän on jo sen lausunut. + +-- Minun mielestäni, sanoi Aramis punastuen, kun sormus ei ole saatu +keltään lemmityltä eikä siis ole mikään lemmenlahja, voipi d'Artagnan +sen kyllä myödä. + +-- Ystäväni, sinä puhut kuin kirja. Sinun neuvosi siis on... + +-- Että timantti myödään, vastasi Aramis. + +-- No niin, sanoi d'Artagnan hilpeästi, myökäämme se sitten, elkäämmekä +enää siitä puhuko. + +Pyssynpauketta kuului yhä vaan, mutta ystävykset olivat jo ulkopuolella +kantomatkaa ja rochellelaiset ampuivat vaan keventääksensä +omaatuntoansa. + +-- Totta tosiaan, sanoi Athos, aivan viime ripussa pälkähti Porthoksen +päähän ajatus; nyt olemme leirissä. Siis, hyvät herrat, ei enää +sanaakaan asiasta! Meitä katsellaan; meitä tullaan vastaan; meitä +varmaan kannetaan riemusaatossa. + +Niinkuin sanoimme, oli koko leiri todella liikkeellä; yli tuhannen +henkeä oli katsellut neljän ystävyksen onnellista urostyötä niinkuin +näytelmää ikään, urostyötä, jonka todellista syytä ei osattu +aavistaakkaan. Kuului vaan huutoja: eläköön henkivartijat, eläköön +muskettisoturit! Herra de Busigny tuli ensimäisenä kättelemään Athosta, +tunnustaen menettäneensä vedon. Rakuuna ja sveitsiläinen seurasivat +hänen perässään ja sitten kaikki toverit järjestyksessä. +Onnentoivotuksista, kädenpuristuksista, syleilyistä ei ollut tulla +loppuakaan; rochellelaisille naurettiin nauramastakin päästyä; meteli +oli niin hirmuinen, että kardinaali luuli kapinan syttyneen, ja lähetti +kapteeninsa La Houdinière'n ottamaan selvää mitä melua se oli. + +Lähettiläälle selitettiin asia ihastuksen kiihkolla. + +-- No? kysyi kardinaali, kun hän näki La Houdinière'n palaavan. + +-- Niin, arvoisa herra, vastasi hän, asia on sellainen, että kolme +muskettisoturia ja eräs henkivartija olivat lyöneet vedon herra de +Busigny'n kanssa, menevänsä syömään aamiaista Saint-Gervais'in +vallinsarveen ja aamiaisen kestäessä vastustelleet vihollista kaksi +tuntia ja tappaneet emme tiedä kuinka monta rochellelaista. + +-- Kysyittekö ketä muskettisoturit olivat nimeltään? + +-- Kyllä, arvoisa herra. + +-- Ketä he olivat? + +-- Herrat Athos, Porthos ja Aramis. + +-- Aina vaan nuo kolme urhoollista! mutisi kardinaali. Entäs +henkivartija? + +-- Herra d'Artagnan. + +-- Aina vaan tuo hurja poika! Nuo neljä miestä minun pitää saada +omakseni. + +Samana iltana puhui kardinaali herra de Tréville'n kanssa sen-aamuisesta +urostyöstä, joka oli yleisenä puheenaineena koko leirissä; herra de +Tréville, joka oli kuullut tapauksen sankareilta itseltään, kertoi sen +nyt kaikkia erityisseikkojaan myöten Hänen ylhäisyydellensä, +unhottamatta edes ruokaliina-juttua. + +-- Hyvä on, herra de Tréville, sanoi kardinaali, minä pyydän teitä +hankkimaan minulle tuon ruokaliinan; minä ompelutan siihen kolme +kultaista liljaa ja lahjoitan sen teidän komppaniiallenne lipuksi. + +-- Arvoisa herra, sanoi herra de Tréville, se olisi väärin +henkivartijoita kohtaan; herra d'Artagnan ei ole minun, vaan herra +Desessarts'in komppaniiaa. + +-- No niin, ottakaa hänet sitten komppaniiaanne; sanoi kardinaali; +väärin on ett'eivät nuo neljä urhoollista soturia, jotka niin +sydämmellisesti pitävät toisistaan, palvele samassa komppaniiassa. + +Samana iltana ilmoitti herra de Tréville kolmelle muskettisoturille ja +d'Artagnan'ille tämän mieluisen uutisen ja käski heidät kaikki neljä +seuraavaksi päiväksi aamiaiselle luoksensa. + +D'Artagnan oli hurmautuneena ilosta. Muistetaanhan hänen elämänsä +unelman olleen päästä muskettisoturiksi. + +Kolme ystävystä olivat myöskin hyvin iloissaan. + +-- Olipa sinulla todella oivallinen ajatus, sanoi d'Artagnan Athokselle; +kävi niinkuin sanoit: saimme paljon kunniaa ja saimme rauhassa +keskustella tärkeästä asiasta. + +-- Jota keskustelua nyt voimme jatkaa ilman että kukaan epäilee meitä, +sillä tästä puoleen meitä pidetään kardinaalilaisina. + +Samana iltana kävi d'Artagnan ilmoittamassa herra Desessarts'ille +ylennyksestänsä. + +Herra Desessarts, joka pani d'Artagnan'ille suuren arvon, tarjosi +hänelle apuansa, kun tuo ylennys toi mukanansa suuria varuskustannuksia. + +D'Artagnan hylkäsi tarjouksen, mutta kun hänestä tilaisuus oli sopiva, +pyysi hän herra Desessarts'in arvostelemaan timantin, jonka hän antoi +hänelle, ilmoittaen haluavansa muuttaa sen rahaksi. + +Seuraavana päivänä kello kahdeksan aamulla tuli herra Desessarts'in +palvelija d'Artagnan'in luokse ja jätti hänelle pussin, joka sisälsi +seitsemäntuhatta livre'ä kullassa. + +Se oli kuningattaren timantin hinta. + + + + +XLVI. + +Perhe-asia. + + +Athos oli löytänyt selityksen: _perhe-asia_. Perhe-asia ei ollut +kardinaalin tiedustelujen alainen; perhe-asia ei koskenut ketään; +perhe-asioita saattoi toimittaa vaikka koko maailman edessä. + +Niin, Athos oli löytänyt selityksen: perhe-asia. + +Aramis oli löytänyt aatteen: lakeijat. + +Porthos oli löytänyt keinon: timantti. + +D'Artagnan yksin ei ollut löytänyt mitään, vaikka hän oli tavallisesti +kaikista neljästä kekseliäin; mutta myönnettävä on että pelkkä mylady'n +nimi kangistutti hänen ajatusvoimaansa. + +Mutta tosiaan! mehän erhetymme: hän oli löytänyt ostajan timantillensa. + +Aamiainen herra de Tréville'n luona oli erinomaisen hauska ja hupainen. +D'Artagnan oli jo uudessa univormussaan. Kun d'Artagnan oli vartaloltaan +melkein Aramiksen kaltainen, ja Aramis, joka, niinkuin muistamme, oli +saanut sangen runsaan maksun runojensa kustantajalta, oli teettänyt +kaikkia kaksi kappaletta, oli hän luovuttanut toisen täysinäisen +varuksensa ystävälleen. + +D'Artagnan oli nyt päässyt toivojensa perille ja olisi pitänyt itsensä +ylenmäärin onnellisena, ell'ei hän olisi nähnyt mylady'n pilkistävän +esille ikäänkuin mustan pilven taivaan rannalla. + +Aamiaisen jälkeen päättivät he tavallisuuden mukaan kohdata toisensa +illan tultua Athoksen luona, jossa asia lopullisesti ratkaistaisiin. + +D'Artagnan vietti päivänsä näyttelemällä leirissä +muskettisoturi-pukuansa joka paikassa. + +Iltaisilla sovittuun aikaan kohtasivat ystävykset toisensa; kolme asiaa +vaan oli ratkaistavana: + + mitä kirjoitettaisiin mylady'n langolle; + mitä kirjoitettaisiin sille neuvokkaalle henkilölle Tours'iin; + ja ketkä lakeijat pantaisiin viemään kirjeitä. + +Jokainen tarjosi omaansa; Athos puhui Grimaud'in äänettömyydestä: hän ei +muka avannut suutansa muulloin kuin isäntänsä sitä avatessa; Porthos +kehui Mousqueton'insa voimaa; hän muka jaksaisi pieksää neljä tavallista +miestä; Aramis, joka luotti Bazin'insa neuvokkaisuuteen, ylisteli +suurisanaisesti ehdokastansa; d'Artagnan puolestaan asetti kaiken +luottamuksensa Planchet'in rohkeuteen, josta hän toi esille useita +todisteita. + +Neljän lakeijan ansiot kilvoittelivat kauvan voitosta ja antoivat +aihetta mitä loistavimpiin ylistyspuheihin, jotka tässä jätämme +kertomatta, pelosta että ne pitkästyttäisivät lukijaa. + +-- Pahaksi onneksi, sanoi Athos, täytyy sen, joka lähetetään, yksin +omistaa nuo neljä ansiota, äänettömyyden, väkevyyden, neuvokkaisuuden ja +rohkeuden. + +-- Mutta mistä saadaan semmoinen? + +-- Se on mahdotonta, sanoi Athos, sen kyllä tiedän; valitkaamme siis +Grimaud. + +-- Valitkaamme Mousqueton. + +-- Valitkaamme Bazin. + +-- Valitkaamme Planchet; Planchet on rohkea ja neuvokas; siinä on jo +kaksi noista ominaisuuksista. + +-- Hyvät herrat, sanoi Aramis, tärkeintä ei ole saada tietää, kuka +meidän lakeijoistamme on äänettömin, kuka väkevin, kuka neuvokkain, kuka +urhoollisin, vaan tärkeintä on tietää, kuka panee rahalle suurimman +arvon. + +-- Aramiksen miete on sangen järjellinen, sanoi Athos; täytyy ottaa +lukuun ihmisten puutteet, ei heidän ansioitansa; herra apotti, te olette +suuri ihmisluonteen tuntija! + +-- Totta kyllä, sanoi Aramis; siinä ei ole kylliksi että me tarvitsemme +tarkkaa palvelusta onnistuaksemme, vaan me tarvitsemme sitä myös +välttääksemme turmioon joutumista, sillä jos asia menestyy huonosti, +maksaa se hengen, eikä ainoastaan lakeijan hengen... + +-- Hiljemmin, Aramis, sanoi Athos. + +-- Vaan myöskin hänen herransa, ehkäpä meidän kaikkien. Ovatko meidän +lakeijamme kylliksi alttiita panemaan henkensä vaaraan meidän tähtemme? +Eivät. + +-- Kunniani kautta, sanoi d'Artagnan, melkeinpä uskaltaisin vastata +Planchet'ista! + +-- No niin, ystäväni, pane tuon hänen alttiutensa lisäksi vielä vankka +rahasumma, joka turvaa hänen toimeentulonsa, niin voit vastata hänestä +vaikka kahdesti, lausui Aramis. + +-- Petytpä, hiisi vieköön, petytpä vainenkin, sanoi Athos, joka oli +hyväluuloinen, kun oli kysymys asioista, vaan pahaluuloinen, kuin oli +kysymys ihmisistä. He lupaavat vaikka mitä saadaksensa rahat, vaan +sitten pelko pidättää heidät täyttämästä lupaustansa. Mutta kun kerran +joutuvat kiini, pannaan heidät lujiin pinteihin, ja silloin tunnustavat +he kaikki. Mitä saakelia! emmehän me lapsia ole! Ennenkuin Englantiin +pääsee, (Athos hiljensi ääntänsä) täytyy kulkea halki Ranskanmaan, joka +on täynnä kardinaalin vakoojia ja elukoita; ennenkuin laivaan pääsee, +tarvitsee passin; ja täytyy osata englanninkieltä, ennenkuin edes voi +kysyä tietä Lontoosen. Minun mielestäni on asia sangen vaikea. + +-- Ei ensinkään, sanoi d'Artagnan, joka halusi kaikin mokomin tuumaa +toimeen: minun mielestäni on se päinvastoin sangen helppo. Sehän, hiisi +vieköön, on sangen luonnollista, että jos lord Winter'ille kirjoitetaan +päin seiniä, kardinaalin vehkeistä... + +-- Hiljemmin, sanoi Athos. + +-- Kardinaalin vehkeistä ja valtiosalaisuuksista, jatkoi d'Artagnan +totellen varoitusta, niin tietysti me joka mies joudumme pihtiin; mutta +mehän, niinkuin itse sanoit, Athos, kirjoitamme hänelle perhe-asiasta, +sehän sinun on muistaminen, ja me kirjoitamme hänelle yksinomaan että +hän toimittaisi mylady'n heti Lontoosen tultua semmoiseen säilöön ett'ei +hän voi meitä vahingoittaa. Minä siis kirjoitan hänelle jotenkin +tämmöisen kirjeen. + +-- Annappas kuulua, sanoi Athos, ruveten heti hyvin arvostelijan +näköiseksi. + +-- "Arvoisa herra ja rakas ystävä..." + +-- Oh, vai "rakas ystävä" englantilaiselle, keskeytti Athos, kaunis +alku, bravo, d'Artagnan! Nuo pari pikku sanaa vaan revittäisivät sinut +hevosilla palasiksi. + +-- No niin, lienetpä oikeassa; minä kirjoitan siis vaan kuiviltaan: +"Arvoisa herra!" + +-- Voitpa vielä kirjoittaa: Mylord! virkkoi Athos, joka suosi paljon +muodollisuuksia. + +-- Mylord! Muistatteko Luxemburg'in palatsin vierellä olevaa pientä +aitausta? + +-- Mainiota! Luxemburg aivan etunenässä! Tuota voisi luulla +viittaukseksi leskikuningattareen. Sepä oli nerokkaasti! ivasi Athos. + +-- No pannaan sitten vaan: "Mylord! Muistatteko erästä pientä aitausta, +jossa teidän henkeänne säästettiin?" + +-- D'Artagnan veikkoseni, sanoi Athos, sinä et koskaan ole muuta kuin +huono kirjoitusmies. "Jossa teidän henkeänne säästettiin!" Hyi, tuo ei +ole arvokasta! Rehellistä kunnon miestä ei muistuteta tuommoisista +palveluksista. Hyvästä työstä muistuttaminen on loukkaamista. + +-- Ah, ystäväni, sanoi d'Artagnan, sinä olet tuskastuttava! Jos minun +tulee kirjoittaa sinun tarkastuksesi alaisena, niin, kunniani kautta, +ennemmin luovun koko toimesta. + +-- Ja siinä teet oikein. Hoida sinä muskettiasi ja miekkaasi; +kumpaistakin käytät kunnialla, vaan jätä kynä apotille; se on hänen +aseitansa. + +-- Niinpä kyllä, sanoi Porthos, jätä kynä Aramikselle; hän kirjoittelee +latinalaisia teesejä. + +-- No niin, olkoon menneeksi! sanoi d'Artagnan. Kirjoita sinä, Aramis, +tämä kirje meille; mutta pyhän paavin nimessä, kirjoita se hyvin, sillä +minä sanon jo ennakolta että aion saivarrella sitä ankarasti. + +-- Parempaa en pyydä, sanoi Aramis, sillä lapsellisella luottamuksella +itseensä, joka kaikille runoilijoille on ominaista; sano minulle vaan +mitä minun on tarvis tietää; olenhan silloin tällöin kuullut sanottavan +että tuo käly on kelvoton olento; minulla on siihen todistuksiakin, +sillä kuulinhan hänen keskustelunsa kardinaalin kanssa... + +-- Hän on, saakeli vieköön paljon kelvottomampi, huomautti Athos. + +-- Mutta, jatkoi Aramis, minä en tunne yksityisseikkoja. + +-- En minäkään, sanoi Porthos. + +D'Artagnan ja Athos silmäilivät hetkisen toisiansa. Viimein Athos, +selvittyään hämmästyksestänsä, mutta kalpeampana tavallistansa, viittasi +myöntävästi d'Artagnan'ille. Viimemainittu ymmärsi saaneensa luvan +puhua. + +-- No niin, kuule siis mitä sinun tulee kirjoittaa, alkoi d'Artagnan. +"Mylord! Teidän kälynne on pahantekijä, joka on tahtonut murhauttaa +teidät saadaksensa periä. Mutta hänellä ei ollut oikeutta mennä +naimisiin teidän veljenne kanssa, koska hän oli ennestään naimisissa +Ranskassa ja..." + +D'Artagnan pysähtyi ikäänkuin tavoitellen sanaa, ja katsoi Athokseen. + +-- Miehensä oli ajanut hänet pois, sanoi Athos. + +-- Koska hän oli pahantekijänä merkitty, jatkoi d'Artagnan. + +-- Pah! huudahti Porthos, mahdotonta! onko hän tahtonut tappaa lankonsa? + +-- On. + +-- Oliko hän naimisissa? kysyi Aramis. + +-- Oli. + +-- Ja hänen miehensä oli päässyt perille hänen olevan pahantekijänä +merkityn? huudahti Porthos. + +-- Niin. + +Nuo kolme lyhyttä vastausta oli Athos lausunut yhä kolkommalla äänellä. + +-- Mutta ken on nähnyt tuon liljan? kysyi Aramis. + +-- D'Artagnan ja minä, tai oikeammassa aika-järjestyksessä minä ja +d'Artagnan, vastasi Athos. + +-- Ja tuon kauhean olennon mies elää vielä? kysyi Aramis. + +-- Kyllä hän elää vielä. + +-- Oletko varma siitä? + +-- Olen. + +Syntyi hetken äänettömyys, jolla välin kukin luonteensa mukaan tunsi +kertomuksen vaikutuksen. + +-- Tällä kertaa, alkoi Athos, lopettaen äänettömyyden, on d'Artagnan +antanut meille oivallisen suunnitelman, ja se on ensiksi kirjoitettava. + +Aramis tarttui kynään, mietti muutaman hetkisen ja kirjoitti sitten +kymmenkunnan riviä somalla naisen käsialalla; kun kirjoitus oli valmis, +luki hän hiljaisella äänellä ja harvalleen, ikäänkuin punniten joka +sanaa, seuraavaa: + + "Mylord! + + Tämän kirjoittajalla on ollut kunnia mitellä miekkaa teidän + kanssanne eräässä pienessä aitauksessa Enfer'in kadun varrella. Kun + te sittemmin monesti olette suvainneet nimittää häntä ystäväksenne, + täytyy hänen hyvän neuvon antamisella osoittaa kiitollisuuttansa + tuosta ystävyydestä. Kahdesti olette olleet vähältä saada surmanne + erään läheisen sukulaisenne kautta, jota te pidätte perillisenänne, + koska ette tiedä hänen ennen naimisiin menoansa Englannissa olleen + jo naimisissa Ranskassa; mutta kolmannella kertaa, joka on tulossa, + saattaisitte helposti joutua hänen uhriksensa. Teidän omaisenne + lähti viime yönä La Rochelle'sta Englantiin. Valvokaa hänen + tuloansa, sillä hänellä on suuria ja kamalia aikeita. Jos tahdotte + varmaan tietää, mihin hän kykenee, voitte lukea hänen menneisyytensä + hänen vasemmasta olkapäästänsä." + +-- No niin, tuohan on mainiosti, sanoi Athos, sinä kirjoitat kuin +valtiosihteeri, Aramis veikkoseni. Lord Winter voi nyt olla varoillaan, +jos vaan varoitus saapuu hänen käsiinsä, ja vaikka se joutuisi itse +Hänen ylhäisyytensä käsiin, ei meillä olisi mitään vaaraa. Mutta kun +palvelija, joka lähtee tätä viemään, saattaisi luuloitella meitä +käyneensä Lontoossa, vaikka hän ei olisi käynyt kauvempana kuin +Châtellerault'issa, annamme me hänelle lähtiessä vaan puolen luvatusta +rahamäärästä, ja lupaamme toisen puolen sittenkuin hän on tuonut +vastauksen. Onko timanttisi vielä tallella? jatkoi Athos. + +-- Minulla on parempaa kuin se, minulla on sen hinta, sanoi d'Artagnan +ja heitti rahapussin pöydälle; kullan hely saattoi Aramiksen luomaan +silmänsä ylöspäin ja Porthoksen säpsähtämään; Athos sitä vastoin pysyi +liikkumattomana. + +-- Kuinka paljo on tuossa pussissa? kysyi hän. + +-- Seitsemäntuhatta livre'ä kahdentoista frankin louisdor'eina. + +-- Seitsemäntuhatta livre'ä! huudahti Porthos; oliko tuo vähäpätöisen +näköinen timantti seitsemäntuhannen livre'n arvoinen! + +-- Kaiketi se oli, koska rahat ovat tässä, sanoi Athos; en luulekkaan +d'Artagnan'in panneen siihen lisäksi omista rahoistaan. + +-- Mutta, hyvät herrat, lausui d'Artagnan, kaikessa tässä elkäämme +kuitenkaan ajatelko kuningatarta itseään, vaan huolehtikaamme hänen +rakkaan Buckingham'insa terveydestä. Se on kaikkein vähintä, mitä olemme +hänelle velkaa. + +-- Aivan oikein, sanoi Athos, mutta se on Aramiksen asia. + +-- No niin, vastasi tämä punastuen, mitä minun siis on tekeminen? + +-- Oh, sanoi Athos, mitäs muuta kuin kirjoittaa toinen kirje, nimittäin +tuolle neuvokkaalle henkilölle, joka asuu Tours'issa. + +Aramis tarttui toistamiseen kynään, mietti taas hetkisen ja kirjoitti +seuraavat rivit, jotka hän heti luki ystäväinsä tarkastettavaksi! + + "Paras serkkuni!" + +-- Ahaa, sanoi Athos, tuo neuvokas henkilö on siis sukulaisesi? + +-- Oikea serkkuni, vastasi Aramis. + +-- Menköön vaan serkkuna! + +Aramis jatkoi. + + "Paras serkkuni! Hänen ylhäisyytensä, kardinaali, jota Jumala + suojelkoon Ranskanmaan onneksi ja valtakunnan vihollisten turmioksi, + on nyt kukistamaisillaan La Rochelle'n kapinalliset kerettiläiset; + luultavaa on ett'ei Englannin laivasto tule linnoituksen + näkyviinkään; uskallanpa melkein sanoa olevani varma, että joku + tärkeä tapaus on estävä herttua Buckingham'ia lähtemästä. Hänen + ylhäisyytensä on sekä menneen että nykyisen ajan ja luultavasti + myöskin tulevan ajan etevin valtiomies. Hän sammuttaisi auringonkin + jos se olisi hänelle haitaksi. Ilmoita sisarellesi nämä onnelliset + sanomat, paras serkkuni. Minä näin unta että tuo kirottu + englantilainen oli kuollut. En voi muistaa saiko hän surmansa + puukosta vai myrkystä: siitä vaan olen varma että näin unta hänen + kuolleen, ja tiedäthän että unet eivät koskaan minua petä. Ole siis + varma että kohdakkoin näet minun palaavan." + +-- Mainiosti! huudahti Athos; sinä olet runoilijain kuningas, Aramis +veikkoseni, sinä puhut kuin Ilmestyskirja ja olet tosiperäinen kuin +evankeliumi. Nyt on vaan kirjoitettava nimi ja osoite. + +-- Se on pian tehty, sanoi Aramis. + +Hän taittoi kirjeen somasti ja kirjoitti päälle: + + "Neiti Michon, ompelijatar Tours'issa." + +Kolme ystävystä silmäilivät toisiansa hymyillen; Aramis oli eksyttänyt +heidät. + +-- Nyt, sanoi Aramis, huomannette, hyvät herrat, että ainoastaan Bazin +voi viedä kirjeen Tours'iin; serkkuni tuntee vaan hänet eikä luota +kehenkään muuhun; ei kukaan muu suorittaisi siis asiaa menestyksellä. +Bazin on muutoin sekä kunnianhimoinen että oppinut. Hän on lukenut +historiaa, hyvät herrat; hän tietää että Sixtus V tuli paaviksi +sikopaimenesta, ja kun hänkin aikoo kirkon palvelukseen samalla kertaa +kuin minä, on hänelläkin toivoja päästä paaviksi tai ainakin +kardinaaliksi. Huomaatte siis että mies, jolla on semmoiset aikeet, ei +mene satimeen, tai jos hän joutuukin satimeen, hän ennen kärsii +marttiirakuoleman kuin ilmaisee mitään. + +-- Hyvä, sanoi d'Artagnan, minä suostun täydestä sydämmestäni Bazin'iin, +mutta suostukaa te myöskin Planchet'iin. Samoinkuin Tours'in asiat ovat +sinun, Aramis ystäväni, ovat Lontoon asiat minun. Sen vuoksi pyydän että +valitaan Planchet, joka sitäpaitsi on jo käynyt Lontoossa minun kanssani +ja osaa aivan kelvollisesti sanoa: _London, sir, if you please_, sekä +_my master, lord d'Artagnan_; sillä tulee hän toimeen sekä meno- että +tulomatkan, olkaa varmat. + +-- Siinä tapauksessa, sanoi Athos, Planchet'in tulee saada +seitsemänsataa livre'ä meno- ja toiset seitsemänsataa livre'ä +tulomatkasta, ja Bazin'in kolmesataa meno- ja kolmesataa tulomatkasta; +siten vähenee summa viideksisadaksi livre'ksi. Me otamme tuhat livre'ä +kukin omaksi käytettäväksemme ja jälelle jääneet tuhat livre'ä olkoon +vararahastona, jonka apotti säilyttäköön erityisten tapauksien tai +yhteisten tarpeiden varalle. Suostutteko siihen? + +-- Athos veikkoseni, sanoi Aramis, sinä puhut kuin Nestor, joka, +niinkuin tiedetään, oli viisain kreikkalainen. + +-- No niin, siis se on päätetty, jatkoi Athos; Planchet ja Bazin +lähtevät matkalle; enkä minä olekkaan pahoillani että saan pitää +Grimaud'in täällä, sillä hän on tottunut minun tapoihini, ja sille panen +suuren arvon; eilis-päivä teki hänet hyvin alakuloiseksi; tämä matka +hänet kokonaan masentaisi. + +Lähetettiin kutsumaan Planchet'ia, ja annettiin hänelle määräykset; +d'Artagnan oli hänelle jo asiasta ilmoittanut ja kuvitellut hänelle +ensin kunniaa, sitten rahaa, ja viimeiseksi vaaroja. + +-- Minä säilytän kirjettä nuttuni kauluksen alla, sanoi Planchet, ja +minä nielen sen, jos sitä ruvetaan minulta ottamaan. + +-- Mutta sitten et saa asiaa toimitetuksi? sanoi d'Artagnan. + +-- Te annatte minulle tänä iltana kirjeestä jäljennöksen, jonka minä +huomiseksi opettelen ulkoa. + +D'Artagnan katsoi ystäviinsä, ikäänkuin sanoaksensa heille: no, mitäs +minä lupasin teille? + +-- Nyt, jatkoi hän kääntyen Planchet'iin, on sinulla kahdeksan päivää +ennättääksesi lord Winter'in luokse ja kahdeksan päivää takaisin +tullaksesi, siis yhteensä kuusitoista päivää. Jos et ole palannut +kuudennentoista päivän illalla kello kahdeksan, et saa laisinkaan rahaa, +vaikka kello ei olisi enempää kuin viisi minuuttia yli kahdeksan. + +-- Siinä tapauksessa, herra, sanoi Planchet, ostakaa minulle kello. + +-- Ota tämä, sanoi Athos, ojentaen hänelle kellonsa huolettomalla +anteliaisuudella, ja ole kelpo poika. Muista että jos sinä puhut, +kielittelet, vitkastelet tiellä, saatat sinä herrasi, joka luottaa +sinuun niin suuresti, ja on mennyt vastuusen sinusta, päätä lyhemmäksi. +Mutta muista myös että jos sinun tähtesi mitä vahinkoa tapahtuu herra +d'Artagnan'ille, niin otan minä sinusta selvän vaikka sinä missä olisit, +ja teurastan sinut. + +-- Oh, hyvä herra! sanoi Planchet, loukkautuneena moisesta epäluulosta +ja erittäinkin peljästyneenä muskettisoturin vakavasta katsannosta. + +-- Ja minä, sanoi Porthos, muljautellen suuria silmiään, muista se, +nyljen sinut elävältä. + +-- Ah, herra! + +-- Ja minä, sanoi Aramis lempeällä, sointuvalla äänellänsä, paistan +sinut hiiloksessa niinkuin villi metsäläinen. + +-- Ah, herra! + +Ja nyt Planchet rupesi itkemään; emme uskalla sanoa, peljästyttivätkö +häntä nuo kamalat uhkaukset, vai liikuttiko häntä tuo neljän ystävyksen +harras yksimielisyys. + +D'Artagnan tarttui hänen käteensä ja syleili häntä. + +-- Katsoppas, Planchet, sanoi hän, nämä herrat sanovat sinulle kaikkea +tuota hellyydestä minua kohtaan, mutta oikeastaan pitävät he sinusta. + +-- Ah, herra, sanoi Planchet, minä joko onnistun, taikka hakataan minut +neljäksi kappaleeksi; mutta vaikka minut hakattaisiinkin neljäksi +kappaleeksi, niin luottakaa minuun ett'ei yksikään kappale hiisku +sanaakaan. + +Päätettiin että Planchet lähtisi seuraavana päivänä kello kahdeksan +aamulla, voidaksensa, niinkuin hän itse oli ehdottanut, yön kuluessa +oppia kirjeen ulkoa. Sillä voitti hän määrilleen kaksitoista tuntia; +hänen piti olla takaisin kuudentenatoista päivänä kello kahdeksan +aamulla. + +Seuraavana aamuna, kun Planchet juuri oli nousemaisillaan hevosen +selkään, d'Artagnan, joka sydämmessään tunsi olevansa herttuan puolella, +veti Planchet'in syrjään. + +-- Kuulehan, sanoi hän, kun olet jättänyt kirjeen lord Winter'ille ja +hän on lukenut sen, sano silloin hänelle: "Varjelkaa Hänen +ylhäisyyttänsä herra Buckingham'ia, sillä häntä aiotaan murhata." Mutta +tämä, näethän Planchet, on niin tärkeä ja vakava asia, ett'en minä +ystävillenikään uskalla tunnustaa ilmoittaneeni sinulle tämän +salaisuuden, enkä millään ehdolla suostuisi antamaan sinun käsiisi +mitään kirjallista tästä asiasta. + +-- Olkaa huoleti, herra, sanoi Planchet, saatte nähdä, voiko minuun +luottaa. + +Ja niin sanottuansa lähti Planchet ajamaan täyttä karkua oivallisella +ratsullansa, jolla hänen oli määrä kulkea kaksikymmentä lieu'tä ja +jatkaa sitten kyytihevosilla; hänen sydämmensä tykytti vähän +levottomasti muskettisoturien uhkausten tähden, vaan muutoin oli hän +mitä parhaimmalla tuulella. + +Seuraavana päivänä matkusti Bazin Tours'iin ja sai hän kahdeksan päivää +asiansa toimitusta varten. + +Neljä ystävystä käyttivät koko tuon lähettiläidensä viipymisen ajan, +niinkuin helposti voi arvata, enemmän kuin koskaan tarkastelemiseen, +nuuskimiseen ja kuuntelemiseen. Heidän päivänsä kuluivat siihen, että +kokivat urkkia tietoonsa mitä puhuttiin, pitää silmällä kardinaalin +toimia ja nuuskia hänen luonansa käypiä sanansaattajia. Useamman kuin +yhden kerran valtasi heidät ankara säikähdys, kun heitä kutsuttiin +johonkin odottamattomaan palvelustoimeen. Heidän täytyi sitä paitsi +valvoa omaa turvallisuuttansa, sillä mylady oli kummitus, joka, kun se +oli kerran ilmestynyt ihmisille, ei enää antanut heille rauhallista +lepoa. + +Kahdeksannen päivän aamuna palasi Bazin, terveenä kuin ainakin ja +tapansa mukaan hymyilevänä, Parpaillot'in ravintolaan, juuri kuin neljä +ystävystä istuivat aamiaisella, ja sanoi, ennakolta tehdyn suostumuksen +mukaan: + +-- Herra Aramis, tässä on vastaus serkultanne. + +Neljä ystävystä vaihettivat iloisen silmäyksen keskenänsä; puoli heidän +tuumaansa oli nyt toimitettu; tosin oli se lyhyin ja helpoin. + +Vastoin tahtoansa punastuen otti Aramis kirjeen, joka oli kömpelöllä +käsialalla ja sangen virheellisesti kirjoitettu. + +-- No totta tosiaan, huudahti hän nauraen, jopa alan menettää kaiken +toivon; tuo Michon-parka ei koskaan opi oikein kirjoittamaan. + +-- Mikä Michon-parka? kysyi sveitsiläinen, joka sattui parhaillaan +olemaan puhelemassa neljän ystävyksen kanssa, kun kirje tuli. + +-- No, aina parempi kuin ei mitään! sanoi Aramis; onpahan eräs soma +ompelijatar, josta minä paljon pidin ja pyysin sen vuoksi hänen +kirjoittamaan minulle muistiksi muutamia riviä. + +-- Hiisi vieköön! sanoi sveitsiläinen, jos hän on yhtä suuri nainen kuin +hänen käsi-alansa on suuri, niin onpa hänessä lemmittyä kylliksi, +veikkoseni. + +Aramis luki kirjeen, ja antoi sen sitten Athokselle. + +-- Katsoppas Athos, mitä hän kirjoittaa, sanoi hän. + +Athos vilkaisi ensin kirjeesen ja hälventääksensä kaikki epäluulot, mitä +kentiesi oli saattanut syntyä, luki hän sen ääneen: + + "Serkkuni! Sisareni ja minä olemme hyviä unenselittäjiä ja me + pelkäämme unia suuresti; mutta teidän unestanne saattanee + toivottavasti sanoa: ei unissa uskomista. Hyvästi, voikaa + hyvin ja antakaa meille joskus tietoja itsestänne. + + Aglaé Michon." + +-- Mistä unesta hän puhuu? kysyi rakuuna, joka oli lähestynyt kirjettä +luettaessa. + +-- Niin, mistä unesta? kysyi sveitsiläinen. + +-- Oh, peijakas! vastasi Aramis, minä kerroin hänelle vaan muutaman +unen, jonka olin nähnyt. + +-- Oh, pentele, vai unien kertomista, minä en uneksi koskaan. + +-- Te olette varsin onnellinen, sanoi Athos, nousten istuimeltaan; jospa +minäkin voisin sanoa samaa. + +-- En koskaan, toisti sveitsiläinen, ihastuneena siitä että semmoinen +mies kuin Athos häntä kadehti, en koskaan, en milloinkaan! + +Kun d'Artagnan näki Athoksen nousevan seisovilleen, nousi hän myös, +tarttui hänen käsivarteensa ja meni ulos hänen kanssansa. + +Porthos ja Aramis jäivät sveitsiläisen ja rakuunan kanssa +lörpöttelemään. + +Bazin puolestaan meni makaamaan eräälle olkikuvolle ja kun hänellä oli +vilkkaampi mielikuvitus kuin sveitsiläisellä, uneksi hän että Aramis oli +päässyt paaviksi ja pani hänen päähänsä kardinaalin hiipan. + +Mutta niinkuin jo mainitsimme, Bazin'in palaaminen oli vaan jossakin +määrin lieventänyt sitä levottomuutta, joka neljää ystävystä vaivasi. +Odotuspäivät olivat pitkiä ja d'Artagnan olisi ollut valmis lyömään +vetoa että vuorokaudet sisälsivät vähintään neljäkymmentä kahdeksan +tuntia. Hän unhotti että kulku Kanavan yli oli ehdottomasti +viivästyttävä ja liioitteli mylady'n voimaa; hän kuvitteli mielessään +että tuolla naisella, jota hän piti hirviönä, oli yhtä yliluonnollisia +liittolaisia kuin hän itsekkin oli; vähinkin melu sai hänet luulemaan +että häntä tultiin vangitsemaan ja että Planchet tuotiin takaisin +kuulusteltavaksi hänen ja hänen ystäviensä kanssa. Ja vielä enemmän: +luottamuksensa tuohon kelpo pikardilaiseen, mikä näihin asti oli ollut +niin rajaton, väheni päivä päivältä. Tuo levottomuus oli niin suuri, +että se tarttui myöskin Porthokseen ja Aramikseen. Athos vaan pysyi +tyynenä, ikäänkuin ei mikään vaara olisi ollut häntä uhkaamassa ja +niinkuin hän olisi hengittänyt aivan tavallista ilmaansa. + +Erittäinkin nousi tuo levottomuus kuudentenatoista päivänä niin suureen +määrään d'Artagnan'issa ja hänen molemmissa ystävissään, ett'eivät he +voineet pysyä paikoillansa, vaan harhailivat kuin varjot tiellä jota +myöten Planchet'in olisi pitänyt palata. + +-- Toden totta, sanoi Athos heille, te ette ole miehiä vaan lapsia, +koska nainen voi noin teitä peljästyttää. Mitä meillä muutoin on +peljättävää? Vankeuttako? No niin, kyllä meidät vankeudesta pelastetaan; +pelastettiinhan rouva Bonacieux'kin. Hengen menettämistäkö? Joka +päivähän me juoksuhaudassa panemme henkemme paljon suurempaan vaaraan, +sillä luotihan voi musertaa jalan, ja minä olen varma siitä että +välskäri saattaa meille paljon suurempia tuskia ottaessaan meiltä jalan, +kuin pyöveli ottaessaan meiltä pään. Olkaa siis huoleti vaan; kahden, +neljän, korkeintaan kuuden tunnin kuluttua on Planchet täällä; hän on +sen luvannut ja minä luotan sangen paljon Planchet'in lupauksiin, sillä +minusta näyttää hän kunnon mieheltä. + +-- Mutta jos hän ei tule? sanoi d'Artagnan. + +-- No niin, ell'ei hän tule, on hän saanut esteitä. Hän on sattunut +putoamaan hevosen selästä tai tehnyt onnistumattoman hyppäyksen +laivankannelta tai ehkä juossut itselleen keuhkokuumeen. Ajatelkaa, +hyvät herrat, kaikkea, mitä mahdollisesti saattaa tapahtua. Elämä on +suuri helminauha pieniä ikävyyksiä, joita filosoofi hymyillen nyppii +irti. Olkaa filosoofeja, niinkuin minä, hyvät herrat; istukaa pöytään ja +ruvetkaamme juomaan; tulevaisuus ei koskaan näytä niin ruusunpunaiselta +kuin katsellessa viinilasin lävitse. + +-- Tuo kaikki on kyllä hyvin, vastasi d'Artagnan, mutta minua jo +väsyttää tuo alinomainen pelko, että viini, jota juon, tulee mylady'n +kellarista. + +-- Sinä olet kovin oikkuinen, sanoi Athos, niin kaunis nainen! + +-- Merkitty nainen! sanoi Porthos, kömpelösti hymyillen. + +Athos säpsähti, nosti käden otsallensa pyyhkiäksensä hikipisaroita ja +nousi istuimeltaan, vapisten vastoin tahtoansa. + +Sillä välin kului päivä ja ilta tuli vitkalleen, mutta tuli kuitenkin +vihdoin. Ravintola täyttyi vierailla. Athos, joka oli ottanut huostaansa +timantti-osuutensa, ei lähtenyt enää Parpaillot'ista. Hän oli saanut +herra de Busigny'stä, joka muutoin oli antanut heille herkulliset +päivälliset, oivan pelitoverin. He pelasivat siis yhdessä tavallisuuden +mukaan, kunnes kello oli puoli kahdeksan, jolloin oli aika erota. + +-- Me olemme kadotetut, kuiskutti d'Artagnan Athoksen korvaan. + +-- Sinä tarkoitat että me olemme kadottaneet, sanoi Athos tyynesti, +ottaen neljä pistole'a taskustaan ja lyöden ne pöytään. Nyt, hyvät +herrat, kuuluu iltarumpu; menkäämme levolle. + +Ja Athos lähti Parpaillot'ista d'Artagnan'in kanssa. Aramis seurasi +heitä Porthoksen kanssa. + +Aramis mutisi ja Porthos tempoi levottomasti viiksiään. + +Mutta yht'äkkiä näkyi pimeässä varjo, jonka muoto oli d'Artagnan'ille +varsin tuttu ja jonka ääni, tuttu sekin, sanoi hänelle: + +-- Herra, minä tulen teidän viitassanne, sillä ilta on sangen kylmä. + +-- Planchet! huudahti d'Artagnan ilon vimmassa. + +-- Planchet! toistivat Porthos ja Aramis. + +-- No niin! Planchet, sanoi Athos, mitäs kummaa siinä on? Hän lupasi +olla takaisin kello kahdeksaksi ja koht'ikään lyö kello kahdeksan. +Oivallisesti, Planchet, sinä olet sanasi pitävä mies; jos sinä milloin +jätät herrasi, otan minä sinut palvelukseeni. + +-- Oh, en koskaan, sanoi Planchet, en koskaan jätä herra d'Artagnan'ia. + +Samalla kertaa tunsi d'Artagnan Planchet'in pistävän hänen kouraansa +kirjelipun. + +D'Artagnan'illa oli suuri halu syleillä Planchet'ia nyt hänen +palattuansa, samoin kuin hän oli syleillyt häntä lähtiessä; mutta hän +pelkäsi että tuommoinen ystävyyden osoitus palvelijaa kohtaan keskellä +katua näyttäisi ohikulkevista oudolta, ja hän hillitsi itseänsä. + +-- Minulla on vastaus käsissä, sanoi hän Athokselle ja toisille +ystävillensä. + +-- Hyvä on, sanoi Athos, menkäämme asuntoomme lukemaan, mitä se +sisältää. + +Kirje poltti d'Artagnan'in kättä, hän tahtoi jouduttaa kulkuansa; mutta +Athos pisti hänen käsivartensa kainaloonsa ja pakoitti siten +d'Artagnan'in tasoittamaan kulkunsa hänen mukaansa. + +Vihdoin päästiin telttaan, sytytettiin lamppu ja Planchet'in +vartioidessa oven takana, ett'ei heitä pääsisi kukaan odottamatta +häiritsemään, mursi d'Artagnan vapisevin käsin sinetin ja avasi tuon +niin ikävällä odotetun kirjeen. + +Se sisälsi puoli riviä oikein aito brittiläistä käsi-alaa ja oli lyhyt +kuin spartalaisen vastaus: + +"_Thank you, be easy._" + +Joka merkitsi: kiitoksia, olkaa huoleti. + +Athos otti kirjeen d'Artagnan'in kädestä, sytytti sen lampusta palamaan, +eikä heittänyt sitä kädestänsä ennenkuin se oli muuttunut tuhkaksi. + +Sitten huusi hän Planchet'ia sisään ja sanoi hänelle: + +-- Nyt, poikaseni, voit täydellä syyllä pyytää saadaksesi seitsemänsataa +livre'äsi, mutta et sinä mokoman kirjeen vuoksi kai suuressa vaarassa +ollut. + +-- Olipa siinä vaan aikalailla piiloittelemista siinäkin, sanoi +Planchet. + +-- Vai niin, sanoi d'Artagnan, kerroppas siitä meille. + +-- Se on, hiisi vieköön, pitkä juttu. + +-- Sinä olet oikeassa, Planchet, sanoi Athos; mutta nyt on jo rumputettu +levolle ja se herättäisi huomiota, jos me polttaisimme valkeata +kauvemmin kuin muut. + +-- Aivan oikein, sanoi d'Artagnan; ruvetkaamme levolle. Hyvää yötä, +Planchet. + +-- Totta tosiaan, herra, tämä on ensi kerta koko kuudessatoista +vuorokaudessa, kun saan unta silmiini. + +-- Niin minullakin, sanoi d'Artagnan. + +-- Niin minullakin, sanoi Porthos. + +-- Niin minullakin, sanoi Aramis. + +-- No niin, tahdotteko minuakin tunnustamaan totuuden? -- Niin +minullakin, sanoi Athos. + + + + +XLVII. + +Mylady'n matka. + + +Sillä välin mylady, vihan raivossa kiljuen laivan kannella, oli vähältä +heittäytyä mereen, uidaksensa takaisin rantaan; sillä yhä +sietämättömämmäksi kävi hänelle se ajatus, että d'Artagnan oli häntä +loukannut ja Athos uhannut, ja että hänen täytyi lähteä Ranskasta +kostamatta heille. Tuo sietämättömyys kasvoi vihdoin niin suureksi että +hän kaiken vaaran uhalla, mitä hänelle itselleen oli tarjona, rukoili +kapteenia viemään hänet maihin; mutta kapteeni, joka kaikin mokomin +halusi päästä pois noilta vaarallisilta vesiltä, missä ranskalaiset ja +englantilaiset laivat risteilivät, ja kiiruhtaa Englantiin, kieltäysi +jyrkästi noudattamasta hänen pyyntöänsä, jota hän piti vaan pelkkänä +naisen oikkuna. Vihdoin taipui hän sen verran, että suostui saattamaan +hänet johonkin satamaan Bretagne'n rannikolla, joko Lorient'iin tai +Brest'iin. Mutta meri oli kovassa liikkeessä ankaran tuulen vuoksi, joka +sitä paitsi oli vastainen. Yhdeksän-päiväisen risteilyn perästä +Charente'sta lähdettyä, näki mylady ainoastaan Finisterre'n siintävät +rannikot. Hän oli vallan kalpeana tuskasta ja raivosta. + +Mutta kun hän lähemmin rupesi ajattelemaan kardinaalin tykö palaamista, +huomasi hän että se siinä määrässä viivyttäisi hänen joutumistansa +Lontoosen, että monta tärkeätä kohtausta ennättäisi tapahtua siellä ja +tehdä hänen aikeensa tyhjäksi; ja kun hän siihen lisäksi ajatteli että +kardinaali epäilemättä vihastuisi hänelle, jos hän palaisi ennen asiansa +toimittamista, ja niin ollen kenties taipuisi ennemmin kuuntelemaan +niitä valituksia, mitä tehtäisiin häntä vastaan, kuin niitä, mitä hän +tekisi muita vastaan, päätti hän hyljätä palaustuumat ja antoi kapteenin +suunnata laivansa Englantia kohden. Ja samana päivänä kuin Planchet +astui laivaan Portsmouth'issa, purjehtiaksensa Ranskaan takaisin, saapui +Hänen ylhäisyytensä asiantoimittaja riemullisena satamaan. + +Koko kaupunki oli erinomaisessa liikkeessä; neljä suurta, vasta +rakennettua laivaa oli laskettu veistämöltä. Loistavassa puvussa, +tavallisuuden mukaan säihkyen timanteista ja jalokivistä, valkoinen, +olalle riippuva töyhtö hatussa, seisoi Buckingham rannalla, ylhäisen +seurueen ympäröimänä. + +Päivä oli noita harvinaisen kauniita talvipäiviä, jolloin Englanti saa +nähdä että aurinko on yhä vielä olemassa. Komeana laski tuo välkkyvä +päivän-tähti maillensa, punaten sekä taivaan että meren tulihehkullansa +ja heittäen tornien huippuihin ja kaupungin kattojen harjoille viimeisiä +kultasäteitänsä, joista ikkunat kimaltelivat ikäänkuin tulipalo olisi +niihin heijastanut. Mylady hengitti raitista meri-ilmaa ja katseli noita +voimakkaita sotavarustuksia, joiden vaikutuksen hän oli ottanut +tehdäksensä tyhjäksi, koko tuota suurta armeijaa, jota vastaan hän oli +yksin sotiva ainoastaan muutamien kultapussien avulla, ja hän vertasi +itseänsä ajatuksissaan Judith'iin, tuohon kauheaan juutalaistyttöön sinä +hetkenä, jolloin hän tunkeusi assyrialaisten leiriin ja näki +lukemattoman joukon vaunuja, hevosia, ihmisiä ja aseita, jotka hänen +yksi ainoa kätensä liike oli hajottava kuin akanat tuuleen. + +Tultiin sataman edustalle; mutta juuri kun aiottiin laskea ankkuri, +lähestyi pieni, hirvittävästi varustettu kutteri kauppalaivaa, ilmoitti +olevansa rannikkovartija ja irroitti soutuveneen, joka heti saapui +laivan viereen. Veneessä oli upseeri, perämies ja kahdeksan soutajaa. +Upseeri nousi yksin laivaan, jossa häntä otettiin vastaan +kunnioituksella, mihin hänen univormunsa antoi hänelle täyden oikeuden. + +Upseeri puhui hetkisen aikaa kapteenin kanssa, antoi hänen +luettavaksensa muutamia paperia, joita hänellä oli muassansa, ja +kapteenin käskystä kutsuttiin kaikki laivassa-olijat, sekä matruusit +että matkustajat, kannelle. + +Kun tätä kehoitusta oli noudatettu, kysyi upseeri kuuluvalla äänellä +laivan lähtöpaikkaa, sen matkaa, sekä sen maissa-käyntiä, ja kaikkiin +kysymyksiin vastasi kapteeni tyydyttävästi, suoraan ja selvään. Sen +jälkeen alkoi upseeri tarkastella kaikkia, toista toisensa jälkeen, ja +viivähtäen vähän enemmän mylady'n kohdalla, katsoi hän häntä hyvin +tarkkaan, mutta sanaakaan virkkamatta. + +Sitten kääntyi hän uudestaan kapteenin puoleen, puhui hänelle vielä +muutamia sanoja, ja kun upseeri tästä hetkestä saakka piti päällikkyyttä +laivalla, komensi hän liikkeen, jota koko laivamiehistö paikalla +noudatti. Laiva pantiin taas kulkemaan, yhä vaan tuon pienen kutterin +vartioimana, joka purjehti vierellä, uhaten sen kylkeä kuudella +kanuunallansa; soutuvene seurasi perässä pienenä pilkkuna tuon suuren +kauppalaivan vierellä. + +Sen tarkastuksen aikana, jonka alaiseksi upseeri oli asettanut mylady'n, +oli tämä niinkuin kyllä saattaa arvata, tähdännyt häntä vuorostaan. +Mutta huolimatta siitä tottumuksesta, millä tuo tulisilmäinen nainen +luki niiden sydämmiä, joiden salaisuuksia hän tarvitsi tietää, ei hän +tällä kertaa voinut mitään tutkimisellansa, niin muuttumattomasti kylmä +oli upseerin katsanto. Tuo tarkasteleva upseeri saattoi olla noin +viiden- tai kuudenkolmatta ikäinen mies, kalpeakasvoinen, siniset silmät +vähän kuopassa; hänen hienopiirteinen suunsa pysyi liikkumattomana +säännöllisissä juonteissaan; hänen vahvasti ulkoneva leukansa osoitti +tuota tahdonvoimaa, joka tavallisessa brittiläisessä on vaan +itsepäisyyttä; vähän taaksepäin kaltevaa otsaa, jommoinen sopii +runoilijoille, innoittelijoille ja sotilaille, varjosi lyhyt, +harvanlainen tukka, joka, samoinkuin partakin, mikä peitti hänen +kasvojensa alapuolen, oli kaunis kastanjanvärinen. + +Satamaan päästessä oli jo pimeä. Usva lisäsi pimeyttä ja muodosti +majakkaliekkien ja lyhtyjen ympärille renkaan, jommoisen kuu muodostaa +ympärillensä sateisen sään edellä. Ilma oli muuttunut painavaksi, +kosteaksi ja kylmäksi. + +Mylady, tuo niin lujavoimainen nainen, tunsi vastustamattoman +väristyksen ruumiissansa. + +Upseeri näytätti itsellensä mylady'n tavarat, kannatti ne laivaveneesen, +ja kun se oli toimitettu, kehoitti häntä itseään laskeutumaan veneesen, +ojentaen hänelle kätensä. + +Mylady katsoi tuota miestä ja oli kahdella päällä. + +-- Ken olette, herra, kysyi hän, joka hyväntahtoisesti suvaitsette näin +erityisesti minusta huolta pitää? + +-- Se teille näkynee univormustani, rouva; minä olen Englannin laivaston +upseereja, vastasi nuori mies. + +-- Mutta onko todella tavallista, että Englannin laivaston upseerit +tarjoovat palvelustansa oman maansa naisille, kun he tulevat mihin +Suuren-Britannian satamaan, ja menevätkö he kohteliaisuudessaan niin +pitkälle, että saattavat heitä maihin? + +-- Niin on tapa, mylady, ei juuri kohteliaisuudesta vaan +varovaisuudesta, että kaikki ulkomaalaiset sota-aikana viedään johonkin +määrättyyn ravintolaan, jossa ne pidetään hallituksen katsannon alaisina +siksi kunnes heistä on saatu täydelliset tiedot. + +Nämä sanat lausuttiin mitä kohteliaimmalla tavalla ja mitä +täydellisimmällä levollisuudella. Vaan sittenkään ne eivät voineet +vakuuttaa mylady'ä. + +-- Mutta minä en ole mikään ulkomaalainen, herrani, sanoi hän +puhtaimmalla englanninkielellä mitä koskaan on saatu kuulla +Portsmouth'in ja Manchester'in välillä; nimeni on lady Clarick ja tämä +varovaisuuden toimi... + +-- Tämä varovaisuuden toimi koskee kaikkia, mylady, ja teidän olisi +turha koettaa päästä siitä vapaaksi. + +-- Minä seuraan teitä, herra. + +Ja tarttuen upseerin käteen alkoi hän laskeutua nuoratikkaita myöten +veneesen, joka häntä odotti. Upseeri seurasi jälestä; laaja viitta oli +levitetty veneen perään; upseeri pyysi häntä ottamaan viitan yllensä ja +istuutui hänen viereensä. + +-- Soutamaan, sanoi hän matruuseille. + +Kahdeksan aironlapaa painui veteen, yksi ainoa loiskaus kuului joka +vetokerralla ja vene liukui juurikuin lennossa veden pintaa. + +Viiden minuutin perästä oltiin rannassa. + +Upseeri hyppäsi laiturille ja ojensi mylady'lle kätensä. + +Vaunut olivat odottamassa. + +-- Ovatko nuo vaunut meitä varten? kysyi mylady. + +-- Ovat, rouva, vastasi upseeri. + +-- Ravintola on siis kaukana täältä? + +-- Toisessa päässä kaupunkia. + +-- Olkoon menneeksi sitten! sanoi mylady. + +Ja päättävästi nousi hän vaunuihin. + +Upseeri katsoi että tavarat tulivat hyvästi nuoritetuiksi vaunujen +taakse ja kun se oli toimitettu, istuutui hän mylady'n viereen ja sulki +vaunun-oven. + +Heti kohta, ilman käskyä ja matkan määrän ilmoittamista lähti kuski +ajamaan täyttä karkua pitkin kaupungin katuja. + +Noin outo vastaan-otto oli omiansa saattamaan mylady'n pitkiin +ajatuksiin; niinpä, semminkin kun hän huomasi ett'ei upseerilla näkynyt +olevan mitään halua alottaa keskustelua, nojausi hän vaunun-soppeen ja +rupesi tarkemmin tutkimaan niitä arveluja, kutakin erällänsä, jotka +heräsivät hänen mieleensä. + +Mutta neljännestunnin kuluttua, kun matkan pituus alkoi häntä +kummastuttaa, nojausi hän vaunun-ovea vasten, kurkistaaksensa, minne +häntä vietiin. Ei mitään rakennuksia enää näkynyt; puita haamoitti +pimeässä ikäänkuin mustia aaveita, jotka ajelivat toinen toisiansa. + +Mylady'ä värisytti. + +-- Emmekö olekkaan enää kaupungissa, herra? kysyi hän. + +Nuori upseeri oli vaiti. + +-- Minä en lähde kauvemmaksi, ell'ette sano minne te minua viette; sen +sanon teille jo ennakolta, herra. + +Tuo uhkaus ei saanut mitään vastausta. + +-- Ah, tämä menee liian pitkälle! sanoi mylady, apua, apua! + +Ei ainoakaan ääni vastannut hänen huutoonsa; vaunut vyöryivät yhä samaa +vauhtia; upseeri näytti kuvapatsaalta. + +Mylady loi upseeriin noita hirvittäviä silmäyksiä, jotka olivat hänelle +niin ominaisia ja harvoin jäivät tekemättä vaikutustansa; viha saattoi +hänen silmänsä säkenöimään pimeässä. + +Nuori mies pysyi liikkumattomana. + +Mylady tahtoi avata vaunun-oven ja syöksyä ulos. + +-- Varokaa, rouvani, sanoi nuori mies kylmästi, te voisitte loukata +itseänne hyppäämällä ulos. + +Mylady istuutui uudestaan, kuohuen raivosta; upseeri nojautui eteenpäin, +katseli häntä nyt vuorostaan ja näytti hämmästyvän, havaitessaan nuo +äsken niin kauniit kasvot vihan väännöksissä ja melkein inhottavina. +Mutta tuo kavala olento huomasi että hän turmelisi oman asiansa, jos hän +antaisi upseerin katsella hänen sieluunsa; hän tyynnytti siis muotonsa +rauhallisen näköiseksi ja lausui huoaten: + +-- Taivaan nimessä, herrani, sanokaa minulle, tekö itse vai hallitus, +vaiko joku vihamies on syypää tähän väkivaltaan minua kohtaan? + +-- Teille ei tehdä mitään väkivaltaa, rouvani, ja kaikki mitä tapahtuu +teille, on vaan seuraus varovaisuudesta, jota meidän on pakko noudattaa +kaikkien niiden suhteen, jotka tulevat Englannin maalle. + +-- Ettekö siis tunne minua, herrani? + +-- Minulla on kunnia nähdä teitä ensi kertaa. + +-- Ja kunnianne nimessä, onko teillä mitään syytä vihata minua? + +-- Ei suinkaan, sen vakuutan. + +Nuoren miehen äänessä oli niin paljo tyyneyttä, melkeinpä hellyyttä, +että mylady tyyntyi ja rauhoittui. + +Vihdoin, noin tunnin matkan perästä pysähtyivät vaunut erään rautaisen +ristikkoportin eteen, joka sulki erään rotkotien, mikä vei muutamaan +vakavan ja tukevan näköiseen yksinäiseen linnaan. Kun portti oli avattu +ja vaunut päässeet lävitse, vyöryivät ne hienolla hiekalla, ja silloin +kuuli mylady pauhinaa, jonka hän tunsi meren aaltoamiseksi ja aaltojen +loiskeeksi jyrkkiä rantoja vastaan. + +Vaunut kulkivat kahden holvin alitse ja pysähtyivät vihdoin synkälle +neliskulmaiselle pihalle; melkein samassa avautuivat vaunun-ovet, nuori +mies hyppäsi keveästi maahan ja ojensi kätensä mylady'lle, joka nojautui +siihen ja vuorostaan laskeutui maahan, jotenkin levollisena. + +-- Se nyt ainakin on varmaa, että minä olen vankina, sanoi mylady +silmäillen ympärillensä ja sitten taas tuohon nuoreen upseeriin, mitä +suloisimmasti hymyillen; mutta minä en ole sitä kauvan, siitä olen +myöskin varma, lisäsi hän, omatuntoni ja teidän kohteliaisuutenne, hyvä +herra, ovat minulle siitä varmana takeena. + +Vaikka tuo kyllä oli varsin imartelevaa, ei upseeri kumminkaan vastannut +mitään, vaan otti vyöltänsä pienen hopeaisen vihellyspillin, puhalsi +siihen kolme erilaista kertaa, jolloin ilmaantui näkyviin useita miehiä, +jotka riisuivat valjaista vaahtoiset hevoset ja työnsivät vaunut +suojukseen. + +Nyt kehoitti upseeri yhtä tyynen-kohteliaasti vankiansa käymään sisään +rakennukseen. Tämä, aina yhtä hymyilevänä, tarttui hänen käsivarteensa +ja meni hänen kanssansa matalan kaariportin kautta erääsen +holvikäytävään, jonka tausta vaan oli valaistu ja joka johdatti erään +jykevän oven eteen; kun nuori mies oli sovittanut mukanansa olevan +avaimen lukkoon ja avannut sen, kääntyi ovi raskaasti saranoissaan ja +aukasi pääsyn mylady'lle aiottuun huoneesen. + +Yhdellä silmäyksellä otti vanki selon huoneesta ja sen pienimmistäkin +yksityiskohdista. + +Huone oli sisustettu sangen soveliaaksi vangin olopaikaksi, mutta +samalla myös sangen soveliaaksi vapaan ihmisen asumukseksi; +ikkunaristikot ja oven telkimet osoittivat kumminkin selvästi että se +oli vankihuone. + +Hetkiseksi lannistui koko hänen sielun voimansa, vaikka se kyllä oli +lujaksi karaistu. Hän vaipui nojatuoliin, kädet ristiin, painoi päänsä +nuukalleen ja odotti joka silmänräpäys nähdäksensä jonkun tulevan häntä +tutkimaan. + +Mutta ei ketään tullut, pari kolme merisotilasta vaan, jotka kantoivat +laatikoita ja vaate-arkkuja, asettivat ne huoneen nurkkaan ja menivät +tiehensä sanaakaan sanomatta. + +Upseeri johti kaikkia noita toimia samalla tyyneydellä, jonka mylady jo +oli hänessä huomannut, hän ei virkkanut sanaakaan, häntä toteltiin vaan +käden viittauksesta tai vihellyspillin puhalluksesta. + +Olisi voinut luulla, ett'ei tuon miehen ja hänen alamaistensa kesken +ollut mitään kieltä tai että se oli tarpeeton. + +Vihdoin mylady ei sietänyt kauvempaa, vaan katkaisi äänettömyyden. + +-- Taivaan nimessä, herra, huudahti hän, mitä tämä kaikki tietää? +Selittäkää se minulle; minulla on rohkeutta kohdata kaikkia vaaroja, +joiden näen itseäni uhkaavan, kaikkea onnettomuutta, mitä voin käsittää. +Missä minä olen ja mikä minä täällä olen? Jos olen vapaa, minkä vuoksi +sitten nuo rautaristikot ja telkimet? Jos olen vanki, minkä rikoksen +minä olen tehnyt? + +-- Te olette täällä teille varustetussa huoneessa, rouva. Minä sain +käskyn noutaa teitä laivalta ja tuoda teidät tähän linnaan; sen käskyn +luulen nyt täyttäneeni sotilaan säntillisyydellä mutta myöskin +herrasmiehen kohteliaisuudella. Tähän päättyy ainakin toistaiseksi minun +tehtäväni; muu jääpi toisen henkilön huostaan. + +-- Ja kuka sitten on tuo toinen henkilö? kysyi mylady; ettekö voi sanoa +minulle hänen nimeänsä? + +Samaan liittoon kuului portaissa kovaa kannusten kilinää; muutamia ääniä +kulki ohitse ja haihtui, ja yksinäisen henkilön askeleet lähestyivät +ovea. + +-- Sieltä saapuu se henkilö, rouvani, sanoi upseeri avaten oven ja +asettuen kunnioittavaan ja alamaiseen asentoon. + +Samassa näkyi mies kynnyksellä. + +Hän oli ilman hattua, hänellä oli miekka vyöllä ja kädessään puserteli +hän kovasti sormillaan nenäliinaa. + +Mylady luuli tuntevansa tuon varjon hämärästi valaistussa huoneessa; +toisella kädellään nojasi hän istuimensa selkämykseen ja kurotti +päätänsä, ikäänkuin paremmin nähdäksensä. + +Outo mies lähestyi verkalleen ja sen mukaan kuin hän lähestyi lampun +valon piiriin, vetäytyi mylady tietämättänsä taaksepäin. + +Sittenkuin hänellä ei enää ollut mitään epäilystä ken tuo tulija oli, +huudahti hän peräti hämmästyksen vallassa: + +-- Mitä, veljeni! Sinäkö se olet? + +-- Niin, kaunis nainen, vastasi lord Winter, kumartaen puoliksi +kohteliaasti puoliksi ivallisesti, minä itse. + +-- Mutta tämä linna? + +-- On minun. + +-- Ja tämä huone? + +-- On sinun. + +-- Olenko minä siis sinun vankisi? + +-- Melkeinpä. + +-- Mutta tämähän on julmaa väkivaltaa! + +-- Suuret sanat syrjään; istukaamme tyynesti puhelemaan niinkuin veljen +ja sisaren kesken sopii. + +Sitten kääntyi hän oveen päin ja nähden nuoren upseerin odottavan +lisäkäskyjä, sanoi hän: + +-- Hyvä on, minä kiitän teitä; ja nyt, jättäkää meidät, herra Felton. + + + + +XLVIII. + +Veli ja sisar keskustelevat. + + +Sillä aikaa kuin lord Winter sulki oven ja avasi erään ikkunaluukun sekä +siirsi tuolin kälynsä tuolin viereen, loi mylady syvissä mietteissä +silmäyksensä kaikkiin mahdollisuuden syvyyksiin ja keksi koko +salajuonen, jota hän ei ollut voinut aavistaakkaan ennenkuin hän pääsi +tietoon, kenen käsiin hän oli joutunut. Hän tunsi lankonsa rehelliseksi +kunnon aatelismieheksi, vireäksi metsästäjäksi, säikähtymättömäksi +pelaajaksi ja tiesi myöskin hänen olevan rohkean naisväkeä kohtaan vaan +huonon vehkeilijän. Kuinka hän oli saanut selon hänen tulemisestansa ja +otattanut hänet kiini? Minkä vuoksi pidätti hän hänet vangiksi? + +Athos oli kyllä sanonut hänelle muutamia sanoja, jotka osoittivat että +hänen keskustelunsa kardinaalin kanssa oli kuulunut vieraisiin korviin, +mutta hän ei voinut uskoa hänen niin pikaisesti ja niin rohkeasti voivan +kaivaa hänelle sudenkuoppaa. Ennemmin pelkäsi hän että hänen ennemmäiset +vehkeensä Englannissa olivat tulleet ilmiin. Buckingham oli kenties +aavistanut että hän se oli leikannut irti nuo kaksi timanttia ja tahtoi +täten kostaa hänelle tuon pienen kavaluuden; mutta Buckingham ei voinut +käyttää väkivaltaa naista kohtaan, erittäinkin kun arveltiin tuon naisen +toimineen lemmenkateudesta. + +Tuo olettaminen näytti hänestä kumminkin luultavimmalta; hänestä näytti +tämä olevan kostoa entisistä eikä hänen tulevaisten tekojensa estämistä. +Kuitenkin ja kaikessa tapauksessa oli hän hyvillänsä siitä että oli +joutunut edes lankonsa valtaan, josta hän toivoi pääsevänsä erilleen +hyvällä kaupalla, eikä kavalan vihamiehen käsiin. + +-- Niin, puhelkaamme, veljeni, sanoi hän tavallaan iloisesti, sillä hän +oli päättänyt, huolimatta kaikesta teeskentelemisestä, mihin lord Winter +saattoi pystyä, pyrkiä selville niistä seikoista, joita hänen tarvitsi +tietää määrätäksensä vastaisen toiminta-tapansa. + +-- Sinä olet siis saanut itsesi tulemaan Englantiin, sanoi lord Winter, +vaikka niin monta kertaa Pariisissa sanoit päättäneesi, ett'et koskaan +astuisi jalkaasi Suuren-Britannian alueelle? + +Mylady vastasi kysymykseen toisella kysymyksellä. + +-- Mutta ennen kaikkea, sanoi hän, selitäppäs minulle, kuinka olet +voinut seurata niin tarkasti minun askeleitani, että edeltäkäsin tiesit +tuloni, etkä yksistään sitä, vaan myöskin päivän, tunnin ja sataman? + +Lord Winter käytti samaa sotajuonta kuin mylady, ajatellen että koska +hänen kälynsä sitä käytti, mahtoi se olla hyvä. + +-- Sanoppas itse, paras siskoni, jatkoi hän, mitä aiot tehdä täällä +Englannissa? + +-- Minä tulin tapaamaan sinua, vastasi mylady, aavistamattakaan kuinka +paljon hän tällä vastauksellansa viritti niitä epäluuloja, jotka +d'Artagnan'in kirje oli herättänyt hänen langossansa, ja koettaen vaan +voittaa kuulijansa hyväntahtoisuuden puolellensa tällä valheella. + +-- Ah! minua tapaamaan? toisti Winter epäilevästi. + +-- Niin kyllä, sinua tapaamaan. Mitä kummaa siinä on? + +-- Eikö sinulla olisi sitten muuta tarkoitusta tällä matkallasi kuin +tavata minua? + +-- Ei. + +-- Sinä olet siis vaan minun tähteni vaivannut itseäsi matkustamaan yli +Kanavan? + +-- Aivan sinun tähtesi. + +-- Hiisi, mikä hellyys, sisareni! + +-- Mutta enkös minä ole sinun lähin sukulaisesi? kysyi mylady äänellä, +joka ilmaisi mitä liikuttavinta lapsellisuutta. + +-- Ja minun ainoa perilliseni, sanoi vuorostaan lord Winter, luoden +terävän silmäyksen mylady'yn. + +Kaikessa lujaluontoisuudessaankaan ei mylady voinut hillitä +vapisemistansa ja kun lord Winter viime sanoja lausuessaan oli laskenut +kätensä kälynsä käsivarrelle, tunsi hän tuon vapisemisen. + +Isku oli syvä ja sattuva. Ensimäinen ajatus, joka mylady'n päähän pisti, +oli että Ketty oli kielitellyt paroonille tuosta saaliinhimon +herättämästä vastenmielisyydestä, jota hän tunsi lankoansa kohtaan, ja +jota hän, varomattomasti kyllä, oli jolloin kulloin Ketty'n nähden +osoittanut; hän muisti myöskin ne raivoisat mielenpurkaukset +d'Artagnan'ia kohtaan sen johdosta että d'Artagnan oli säästänyt hänen +lankonsa henkeä. + +-- Minä en ymmärrä, sanoi hän ajan voittamiseksi ja saadaksensa +vastustajansa puhumaan. Mitä sinä tarkoitat? Piileekö sanoissasi joku +salainen tarkoitus? + +-- Oh, Jumala nähköön, ei suinkaan! sanoi lord Winter nähtävällä +hyväluontoisuudella; sinä haluat tavata minua ja sen vuoksi tulet sinä +Englantiin. Minä saan tietää halustani, tai oikeammin aavistan että +sinulla semmoinen halu on, ja säästääkseni sinulta kaiken sen ikävyyden, +mitä yön aikaan satamaan tulemisesta on, ja sen hankaluuden, mikä maihin +pääsemisessä on, lähetän minä sinulle vastaan erään upseerejani, annan +vaunut hänen käytettäväksensä, ja hän tuopi sinut tähän linnaan, jonka +haltija minä olen, jonne minä tulen joka päivä ja jossa minä, +tyydyttääkseni meidän molemminpuolista toivoa, saada tavata toisiamme, +laitatan kuntoon huoneen sinua varten. Onko se, mitä nyt sinulle sanoin, +kummastuttavampaa kuin se, mitä sinä minulle sanoit? + +-- Ei, mutta minua kummastuttaa vaan, kuinka tiesit minun tulostani? + +-- Ja kumminkin on se mitä helpointa maailmassa, rakas sisareni; etkö +huomannut että pienen laivasi kapteeni sataman suulle tullessa lähetti +ennakolta pienellä veneellä ilmoituksen ja nimiluettelon, saadaksensa +luvan päästä laskemaan satamaan? Minä olen sataman päällikkö, luettelo +näytettiin minulle, ja siinä näin nimesi. Sydämmeni sanoi minulle +silloin samaa, mitä sinun suusi äsken tunnusti, nimittäin missä +tarkoituksessa sinä antauduit niin vaarallisen tai ainakin tätä nykyä +niin vaivaloisen meren valtaan, ja lähetin kutterini sinulle vastaan. +Loput tiedät itse. + +Mylady näki lordin puhuvan valhetta, ja se peljästytti häntä yhä +enemmän. + +-- Veljeni, sanoi hän, eikös se ollut lord Buckingham, jonka tänä iltana +tullessani näin rannalla? + +-- Oli kyllä. Ah, minä ymmärrän että hänen näkemisensä tuntui sinuun! +virkkoi lord Winter; sinä tulet maasta, jossa hänestä kaiketi paljo +puhutaan, ja minä tiedän että hänen varustuksensa Ranskaa vastaan +aikalailla vannehtivat ystäväsi kardinaalin päätä. + +-- Ystäväni kardinaalin! huudahti mylady, huomatessaan että lord +Winter'illä oli siinä kohden yhtä hyvät tiedot kuin tuossakin toisessa. + +-- Eikös hän sitten ole sinun ystäväsi? sanoi parooni huolettomasti; ah, +suo anteeksi, minä luulin niin, mutta me palaamme sittemmin mylord +herttuaan; elkäämme jättäkö sitä hellää luonnetta, jonka keskustelumme +sai alussa; sinä tulit, niinhän sanoit, minua tapaamaan? + +-- Niin tulin. + +-- No niin, ja minä vastasin että täällä on sinua varten huone ja sinua +palvellaan täällä mielesi mukaan, ja että me tapaamme täällä toisemme +joka päivä. + +-- Pitääkö minun sitten ikipäiviksi jäädä tänne? kysyi mylady melkein +kauhistuen. + +-- Onko tämä asumus sinusta kenties huono, siskoseni? Pyydä mitä sinulta +puuttuu, minä olen valmis toimittamaan sen sinulle. + +-- Mutta eihän minulla ole täällä kamarineitsyttäni eikä muuta +palvelusväkeäni... + +-- Kaikkea semmoista olet saapa, rouva hyvä; sano vaan, mille kannalle +sinun ensimäinen miehesi oli talouden asettanut, ja vaikka minä olen +vaan sinun lankosi, laitatan minä kaikki samallaiselle kannalle. + +-- Ensimäinen mieheni! huudahti mylady, katsoen lord Winter'iä +kauhistavin silmin. + +-- Niin, ranskalainen miehesi; minä en tarkoita veljeäni. Muutoin, siinä +tapauksessa että kenties olet sen jo unhottanut ja koska hän vielä elää, +voin minä kirjoittaa hänelle ja pyytää häneltä tietoja asiasta. + +Kylmät hikipisarat kihosivat mylady'n otsalle. + +-- Sinä lasket leikkiä, sanoi hän kolkolla äänellä. + +-- Näytänkö minä leikinlaskijalta? kysyi parooni, nousten istuimeltansa +ja peräytyen askeleen. + +-- Tai oikeammin, sinä loukkaat minua, jatkoi hän, tarttuen suonenvedon +tapaisesti nojatuolin käsipuihin ja kohottautuen käsivarsiensa varaan. + +-- Minäkö loukkaisin sinua? sanoi lord Winter ylenkatseellisesti; +todellako, hyvä rouva, pidätte sitä mahdollisena? + +-- Totta tosiaan, hyvä herra, sanoi mylady, sinä olet joko hullu tai +humalassa; mene matkaasi ja lähetä tänne kamarineitsyt. + +-- Kamarineitsyet ovat kovin kieleviä, siskoseni; enkö minä voisi +kelvata sinulle kamarineitsyeksi? Sillä tavoin kaikki meidän +salaisuutemme jäisivät perheen piiriin. + +-- Hävytön! huudahti mylady; ja niinkuin vivun ponnistuksesta hyppäsi +hän paroonia kohden, joka ristissä-käsivarsin odotti häntä, mutta +kumminkin toinen kämmen lähellä miekankahvaa. + +-- Kas niin, sanoi hän, minä tiedän että sinulla on tapa murhata +ihmisiä, mutta minä puollustan itseäni, sen sanon jo edeltäkäsin, +vaikkapa omaa itseäsikin vastaan. + +-- Oikein, sanoi mylady, sinä näytätkin kylliksi pelkurilta, voidaksesi +ruveta taistelemaan naisen kanssa. + +-- Se saattaisi tapahtua; muutoin se olisi minulle suotava anteeksi, +sillä luullakseni minun käteni ei olisi ainoa miehenkäsi, joka on +kohonnut sinua vastaan. + +Ja parooni osoitti verkalleen ja pitkään mylady'n vasenta olkapäätä, +jota hän melkein kosketti sormellaan. + +Mylady karjahti ja vetäytyi taaksepäin huoneen nurkkaan, ikäänkuin +pantteri, joka hakee ponnistuspaikkaa takanansa, voidakseen paremmin +syöksähtää saaliinsa kimppuun. + +-- Oh, karju mitä karjut, huudahti lord Winter, mutta elä yritäkkään +puremaan, sillä sen sanon ennakolta, että pahentaisit vaan asiaasi; +täällä ei ole mitään asianajajia, jotka edeltäkäsin järjestelevät +perintöseikkoja; täällä ei ole ketään vaeltavaa ritaria, joka tulisi +hieromaan riitaa minun kanssani kauniin naisen tähden, jota minä pidän +vankinani; mutta minulla on varalla tuomareita, jotka langettavat +syylliseksi semmoisen naisen, joka on niin hävytön että menee +kaksin-naimisiin vanhimman veljeni lord Winterin kanssa, ja ole varma +siitä että ne tuomarit jättävät sinut pyövelin käsiin, joka toimittaa +sinun molemmat olkapääsi samanlaisiksi. + +Mylady'n silmät säihkyivät semmoisia salamoita, että vaikka lord Winter +oli mies, joka täysissä aseissa seisoi aseettoman naisen edessä, hän +kumminkin tunsi hyydyttävän kauhistuksen tunkeutuvan sielunsa pohjaan +asti; mutta siitä huolimatta jatkoi hän kiihtyvällä raivolla: + +-- Niin, minä ymmärrän, että sittenkuin olit perinyt veljeni, olisi +sinulle ollut varsin mieluista periä myöskin minut; mutta tiedä se, tapa +tai tapata sinä minut, minä olen jo kaikki valmiiksi järjestänyt: ei +penniäkään omaisuudestani ole joutuva sinun käsiisi. Etkö ole jo +kylliksi rikas, kun sinulla on liki miljoona ja etkö voisi lakata +kulkemasta tuota kovan onnen tietä, jolle olet antautunut, ell'et tekisi +pahaa vaan sen vuoksi, että pahanteko on sinulle sanomattomaksi +nautinnoksi? Kuuleppas, ell'ei veljeni muisto olisi minulle pyhä, saisit +maatua jossakin vankikomerossa tai Tyburn'issa tyydyttää merimiesten +uteliaisuutta; minä olen vaiti sinusta, mutta kärsi sinä tyynesti +vankeuttasi. Parin kolmen viikon perästä menen minä La Rochelle'en +armeijan mukana; mutta päivää ennen lähtöäni tulee eräs laiva noutamaan +sinua, viedäksensä sinut eteläisiin siirtomaihimme ja ole varma siitä, +että minä panen sinulle matkatoveriksi miehen, joka ampuu luodin otsaasi +niin pian kuin uskallat yrittääkkään palata Englantiin tai Europan +mannermaalle. + +Mylady kuunteli häntä tarkasti ja hänen säihkyvät silmänsä yhä +suurenivat. + +-- Mutta siihen saakka, jatkoi lord Winter, täytyy sinun pysyä tässä +linnassa; seinät ovat paksut, ovet vankat, rautaristikot lujat; sitä +paitsi on tämän huoneen ikkuna meren korkean rantajyrkänteen puolella. +Muutamia miehiä minun väestöstäni, jotka ovat minulle kuolemaan saakka +uskolliset, vartioivat tätä huonetta kaikilta puolilta, sekä pihalle +viepää käytävää. Käsky on tämmöinen: askel, liike, sana, joka osoittaa +sinun aikovan paeta -- ja sinut heti ammutaan. Ja jos sinut täällä +tapetaan, on Englannin oikeus toivoakseni oleva minulle kiitollinen että +olen säästänyt siltä tämän puuhan. Sinun kasvosi tyyntyvät; tässä on +pari kolme viikkoa vielä aikaa, niin kai mietit, minulla on neuvokas pää +ja sillä ajalla keksin kyllä jonkun keinon! No niin, koeta parastasi! + +Kun mylady näki ajatuksensa paljastuneen, koki hän hillitä kaikkia muita +muodon eleitä, paitsi tuskan ja kauhistuksen. + +Lord Winter jatkoi: + +-- Upseerin, joka täällä päällikkyyttä pitää poissa ollessani, olet +nähnyt ja hänet siis jo tunnet; niinkuin olet huomannut, osaa hän +totella käskyjä, sillä tullessasi Portsmouth'ista tänne, et suinkaan +ollut koettamatta saada häntä puhumaan. Mitäs sanot? Voiko marmoripatsas +olla äänettömämpi ja kylmempi? Sinä olet koettanut viehätysvoimaasi +moneen mieheen ja kovaksi onneksi olet aina onnistunut; mutta koetappas +vietellä tätä miestä, ja jos, jumal'auta, onnistut siinä rahdunkaan, +olet sinä varmaan itse piru! + +Hän meni ovelle ja avasi sen äkisti: + +-- Käskekää tänne herra Felton, sanoi hän. Odotahan, minä suositan sinut +hänelle. + +Heidän välillänsä syntyi nyt outo äänettömyys, jonka aikana kuului +verkkaisten, säännöllisten askelten lähenemistä. Pian näkyi käytävän +pimeydessä ihmisolennon haamu, ja nuori luutnantti, jonka jo olemme +tulleet tuntemaan, pysähtyi kynnykselle odottamaan paroonin käskyjä. + +-- Käy sisään, rakas John, sanoi lord Winter; käy sisään ja sulje ovi. + +-- Katsoppas, sanoi parooni, tuota naista: hän on nuori, kaunis, ja +hänellä on kaikki viehättävät ominaisuudet; no niin, mutta hän on +epäsikiö, joka kahtenakymmenenä vuotena on tehnyt itsensä syypääksi yhtä +moneen rikokseen kuin mitä kokonaisen vuoden aikana ehtisit lukea +tuomioistuinten rikosarkistoista. Hänen äänensä on miellyttävä, hänen +kauneutensa on syöttinä hänen uhreillensa; hän koettaa vietellä sinua, +ehkäpä koettaa hän tappaakkin sinut. Minä olen nostanut sinut +kurjuudesta, Felton, olen tehnyt sinusta luutnantin, olenpa kerran +pelastanut henkesikin, muistat kyllä missä tilaisuudessa; minä en ole +ainoastaan sinun suojelijasi, vaan myöskin ystäväsi, enkä ainoastaan +hyväntekijäsi, vaan myöskin isäsi. Tämä nainen on tullut Englantiin +väijymään minun henkeäni; minä pidän tämän käärmeen käsissäni; no niin, +minä kutsun sinut tänne ja sanon sinulle: Ystäväni Felton, John poikani, +suojele minua ja ennen kaikkia suojele itseäsi tuota naista vastaan; +vanno ikuisen autuutesi nimessä, että tallennat hänet sitä rangaistusta +varten, jonka hän on ansainnut. John Felton, minä luotan sanaasi ja +rehellisyyteesi. + +-- Mylord, vastasi nuori upseeri, ja hänen rehellisistä silmistänsä +hehkui kaikki se viha, mitä hän tunsi sydämmessänsä, minä vannon, +mylord, että teen teidän tahtonne mukaan. + +Mylady otti tuon silmäyksen vastaan nöyrän uhrin lailla; mahdotonta oli +nähdä nöyrempää, lempeämpää kasvojen ilmausta kuin mikä hänen muodossaan +nyt oli nähtävänä. Töin tuskin lord Winter itse saattoi tuntea hänen +olevan saman tiikerin, jota vastaan hän vast'ikään oli taistellut. + +-- Hän ei saa laisinkaan lähteä tästä huoneesta, ymmärrätkö John, jatkoi +parooni; hän ei saa olla kirjevaihdossa kenenkään kanssa; hän ei saa +puhua muiden kuin sinun kanssasi, jos nimittäin sinä huolit osoittaa +hänelle sitä kunniaa, että antaudut puhumaan hänen kanssansa. + +-- Kylliksi, mylord; minä olen vannonut. + +-- Ja nyt, rouva, sanoi parooni, pyrkikää sovintoon Jumalan kanssa, +sillä ihmiset ovat tuominneet teidät. + +Mylady antoi päänsä painua ikäänkuin olisi tuo tuomio masentanut hänet +kokonaan. Lord Winter meni, viitaten Felton'ille, joka meni hänen +jälestänsä ja sulki oven. + +Hetkisen perästä kuului käytävässä raskaita askeleita, siellä näet +käveli vahtisotamies sotakirves vyöllä ja musketti olalla. + +Mylady pysyi vähän aikaa samassa asennossa, sillä hän epäili että häntä +tarkasteltaisiin avaimenreiästä; sitten nosti hän verkalleen päänsä +pystyyn, ja hänen kasvoillansa kuvastui hirvittävä koston ja ynseyden +ilmaus; hän juoksi kuuntelemaan ovelle, tirkisti ulos ikkunasta ja +vaipui sitten syvään nojatuoliin. + +Hän oli mietteissään. + + + + +XLIX. + +Upseeri! + + +Sillä välin odotteli kardinaali tietoja Englannista, mutta muita kuin +ikäviä ja uhkaavia ei tullut. + +Vaikka La Rochelle kyllä oli ankarassa piiritystilassa ja menestys +näytti varmalta, kaikista toimenpiteistä päättäen, mutta erittäinkin +siihen katsoen, että sulku esti pienimmänkin venheen pääsemästä +piiritettyyn kaupunkiin, saattoi piiritys kumminkin vielä kestää kauvan, +ja se olisi suureksi häpeäksi kuninkaan asevoimalle ja saattaisi paljon +harmia kardinaalille, jolla tosin ei enää ollut työtä eripuraisuuden +herättämisessä Ludvig XIII:n ja Itävallan Annan välille, sillä se oli jo +olemassa, mutta sen sijaan oli hänen saaminen herra Bassompierre ja +Angouléme'n herttua sovintoon, sillä he olivat riidassa. + +_Monsieur_ taas, joka oli piirityksen alkanut, oli jättänyt sen +kardinaalin lopetettavaksi. Kaupunki oli, pormestarin erinomaisesta +jäntevyydestä huolimatta, koettanut ruveta kapinoimaan, antautuaksensa; +pahimmat yllyttäjät hirtettiin. Se toimi hillitsi levottomimmat, jotka +sen sijaan päättivät nääntyä nälkään. Tuo kuolemisen tapa näytti heistä +toki pitkällisemmältä ja epätietoisemmalta kuin kuristuminen. + +Piirittäjät puolestaan ottivat silloin tällöin kiinni niitä +lähettiläitä, joita rochellelaiset koettivat lähettää Buckingham'in +luokse, taikka vakoojia, joita Buckingham lähetti rochellelaisten +luokse. Kumpaisessakin tapauksessa oli suoritus lyhyt. Kardinaali sanoi +vaan sanan: hirtettäköön! Kuningas pyydettiin katselemaan näitä +hirttämisiä. Hän saapui väsyneen näköisenä ja asettui hyvälle paikalle +nähdäksensä toimituksen kaikkine yksityisseikkoineen; semmoinen tuotti +hänelle aina jonkunmoista huvia ja virkistystä, niin että hän +kärsivällisesti kesti tuon pitkällisen piirityksen, mutta se ei +kumminkaan estänyt hänellä olemasta sangen ikävän ja joka hetki +puhumasta Pariisiin palaamisestansa, jonka tähden Hänen ylhäisyytensä, +jos lähettiläistä ja vakoojista olisi puutos tullut, olisi joutunut +pahaan pulaan kaikessa kekseliäisyydessäänkin. + +Aika kului kumminkin. Rochellelaiset eivät tahtoneet antautua; +viimeisellä vakoojalla, joka saatiin kiini, oli kirje. Siinä kirjeessä +ilmoitettiin Buckingham'ille että kaupunki oli mitä suurimmassa hädässä, +mutta sen sijaan että olisi lisätty: "Ell'ei apua tule kahden viikon +kuluessa, antaudumme armoille", lisättiin vaan: "ellei apua tule kahden +viikon kuluessa, olemme kaikki nälkään nääntyneet silloin kuin apu +tulee." + +Rochellelaisten toivo oli siis yksinomaan Buckingham'issa; hän oli +heidän pelastajansa. Päivän selvää oli, että jos he kerta saisivat +varmaan tietää ett'ei Buckingham'ia ole toivomista avuksi, katoisi +heidän rohkeutensa samalla kuin toivokin. + +Kardinaali odotti sen vuoksi kovin levottomasti semmoisia tietoja +Englannista, ett'ei Buckingham muka tulisikaan. + +Ryntäämiskysymys, jota ensin oli kuninkaan sotaneuvostossa, harkittu, +oli jätetty syrjälle. Ensinkin näytti La Rochelle valloittamattomalta; +sitä paitsi tiesi kardinaali vallan hyvin, sanoipa hän mitä sanoikin, +että verenvuodatuksen kauhistus tuommoisessa taistelussa, missä +ranskalainen seisoi ranskalaista vastaan, oli samaa kuin peräytyä +kuusikymmentä vuotta taaksepäin politiikassa; ja kardinaali oli siihen +aikaan mitä näinä aikoina nimitetään edistyksen mieheksi. Niinpä La +Rochelle'n hävitys ja kolmen neljän tuhannen hugenotin teurastus vuonna +1628 olisi näyttänyt kovin paljon Bartholomeon-yön verisaunalta, joka +tapahtui vuonna 1572; ja vihdoin tuo kaikkein viimeinen keino, jota +kuningas, kelpo katolilainen kun oli, ei suinkaan pitänyt hyljättävänä, +sortui neuvottelussa joka kerta tähän piirittäväin sotapäällikköjen +väitteesen: "La Rochelle'a ei voi valloittaa muuten kun nälällä." + +Kardinaali ei voinut karkoittaa mielestään sitä pelkoa, jota hänen +hirmuinen lähettiläänsä oli hänessä herättänyt; sillä hänkin oli +huomannut että jotakin outoa oli tuossa naisessa, joka näytti milloin +kärmeeltä milloin leijonalta. Oliko tuo nainen hänet kavaltanut? Vai +oliko hän kuollut? Kaikessa tapauksessa tunsi hän häntä kylliksi, +tietääksensä että ainoastaan voimakkaat esteet saattoivat pidättää häntä +tehtävänsä täyttämisestä, joko hän sitten toimi hänen hyödyksensä tai +vahingoksensa, ystävänä tai vihollisena; mutta mistä tulivat nuo esteet? +Sitä hän ei voinut tietää. + +Muutoin luotti hän kumminkin jossakin määrin mylady'yn, eikä ilman +syyttä: olihan hän aavistanut tuon naisen entisessä elämässä niitä +hirvittäviä seikkoja, joita vaan hänen punainen vaippansa voi peitellä, +ja hän tajusi että mylady syystä tai toisesta oli hänen puolellansa, +koska tuo nainen ainoastaan hänessä löysi vakavimman turvan niitä +vaaroja vastaan, jotka häntä uhkasivat. + +Hän päätti sentähden suorittaa sodan yksinään, odottamatta apua +ulkoapäin muulla tavoin kuin miten onnellista sattumaa odotetaan. Hän +jatkoi siis piiritystoimiansa korottamalla tuota kuuluisata sulkua, +jonka avulla hän oli näännyttävä nälkään La Rochelle'n; sitä +odottaessaan loi hän silmänsä tuohon onnettomaan kaupunkiin, joka +sisälsi niin paljon kurjuutta, niin paljon sankarillisuutta, ja muisti +Ludvig XI:sta, joka oli hänen valtiollinen edeltäjänsä samoinkuin hän +oli Robespierre'n, ja hän muisti tuota Tristan'in sankarin +peruslausetta: "Eroita ja hallitse." + +Kun Henrik IV piiritti Pariisia, heitätti hän muurin yli leipää ja muita +ravinto-aineita; kardinaali heitätti pieniä kirjelippuja, joissa hän +osoitti rochellelaisille, kuinka väärin, itsekkäästi ja raakamaisesti +heidän päällikkönsä menettelivät; noilla päälliköillä muka oli +yltäkyllin ruokavaroja, vaan he eivät jakaneet niitä käytettäviksi; he +pitivät muka semmoista mieltä että oli yhdentekevää, kuolivatko vaimot, +lapset ja ukot, kunhan vaan ne miehet, joiden oli puollustaminen +muureja, pysyisivät hyvissä voimissa. Tähän saakka oli tuo mielipide, +olematta tosin yleisesti hyväksytty, joutunut käytäntöön joko +puutteenalaisten alttiudesta tai heidän kykenemättömyydestänsä sitä +vastustamaan; mutta kirjeliput rupesivat sitä horjuttamaan. Ne näet +huomauttivat miehille, että nuo lapset, vaimot ja ukot olivat heidän +poikiansa, vaimojansa ja isiänsä, ja että siis olisi oikeudenmukaisempaa +kaikkien kärsiä samallaista hätää, että samallainen tila saattaisi +heidät yksimieliseen päätökseen. + +Nuo kirjeliput tekivät kaiken sen vaikutuksen, mitä niiden kirjoittaja +saattoi toivoa, ne näet saattoivat suuren joukon kaupungin asukkaita +siihen päätökseen, että kuninkaan armeijan kanssa oli rupeaminen +neuvotteluihin. Mutta juuri kun kardinaali näki kylvönsä kantavan +hedelmiä ja iloitsi siitä että hän oli tuohon keinoon ryhtynyt, tuli +kaupunkiin eräs La Rochelle'n asukkaita, joka, luoja tiesi kuinka, oli +päässyt pujahtamaan piirityslinjojen lävitse, huolimatta Bassompierre'n, +Schomberg'in ja Angoulême'n herttuan valppaudesta, jota kardinaali +puolestaan sitä paitsi piti silmällä, tuli, sanoimme eräs La Rochelle'n +asukkaita Portsmouth'ista ja toi sen sanoman, että hän oli nähnyt siellä +komean laivaston valmiina lähtemään kahdeksan päivän perästä. Sitä +paitsi antoi Buckingham kaupungin pormestarille sen tiedon, että ai'ottu +suuri liittokunta nyt vihdoin oli julistava sodan Ranskaa vastaan ja +kuningaskuntaa ahdistettaisiin yhdellä kertaa Englannin, Itävallan ja +Espanjan puolelta. Tuo kirje luettiin julki joka torilla, ja +jäljennöksiä naulattiin katujen kulmiin; yksin nekin, jotka olivat +tahtoneet ruveta neuvotteluihin, luopuivat nyt tuumastansa ja päättivät +odottaa tuota niin pulskasti luvattua apua. + +Tämä odottamaton asianhaara palautti Richelieu'n entiseen +levottomuuteensa ja pakoitti hänen taaskin luomaan silmänsä toiselle +puolelle mertä. + +Kaiken tämän ohella vietti kuninkaan armeija iloista elämää, koska +leiristä ei puuttunut ruokavaroja eikä rahaa; kaikki sotilaskunnat +kilpailivat vaan vallattomuudessa ja iloisuudessa. Vakoojain +kiini-ottaminen ja hirttäminen, vaaralliset retket sululle tai merelle, +kaikellaisten hullutusten keksiminen ja tekeminen -- semmoista oli +heidän ajanviettonsa, joka teki sotajoukon päivät lyhyiksi ja +hauskoiksi, nuo samat päivät, jotka nälkäisille ja hätäytyneille +rochellelaisille olivat niin pitkiä, kuin myöskin kardinaalille, joka +heitä niin ankarasti piiritti. + +Toisinaan, kun kardinaali, myötäänsä satulassa kuin alhaisin sotamies, +katseli miettiväisenä noita piiritystöitä, jotka hänen kiihtyneestä +mielestänsä kävivät niin kovin hitaasti, ja joita Ranskanmaan kaikilta +ääriltä kutsutut insinöörit toimittelivat, tapahtui että hän +kohdatessaan Tréville'n komppaniian muskettisoturin, katseli häntä +omituisella tavalla, mutta kun hän huomasi, ett'ei se ollut yksikään +noista meidän neljästä ystävyksestä, suuntasi hän tutkivan silmäyksensä +ja laajat ajatuksensa toiselle taholle. + +Eräänä päivänä kun kardinaali, kovasti ikävissään ja toivotonna minkään +neuvottelujen aikaansaamisesta kaupungin kanssa, ja saamatta mitään +uutisia Englannista, ratsasti pitkin rantaa, ainoastaan Cahusac'in ja La +Houdinière'n seuraamana, joutui hän hiljaisesti ratsastaen eräälle +pienelle kunnaalle, josta katsellessaan hän huomasi erään pensaston +takana seitsemän miestä pullojen ympäröimänä pitkällään maassa +paistattamassa päivää, joka siihen vuoden aikaan vallan harvoin näytti +säteitänsä. Neljä noista miehistä olivat meidän muskettisoturimme, jotka +parhaillaan kuuntelivat erään kirjeen lukemista, minkä yksi heistä oli +saanut. Tuo kirje oli niin tärkeä, että kortit ja kuutiot olivat jääneet +joutilaiksi eräälle rummulle. + +Kolme miestä oli kiskomassa tulppaa äärettömän suuresta koripullosta; ne +olivat herrojen lakeijoja. + +Kardinaali oli, niinkuin jo sanoimme, synkällä mielellä, ja kun hän oli +semmoisella tuulella, ei mikään sitä niin yhä huonontanut kuin toisten +iloisuus. Muutoin oli hänellä se omituinen luulo, että hänen +alakuloisuutensa se juuri herätti toisten iloa. Hän viittasi La +Houdinière'lle ja Cahusac'ille että pysähtyisivät, laskeutui satulasta +ja lähestyi noita epäluulon-alaisia huvittelijoita, siinä toivossa että +hiekan avulla, joka estäisi hänen askeleensa kuulumasta ja pensaitten, +jotka peittäisivät hänet näkymästä, saisi kuulla muutaman sanan tuosta +keskustelusta, joka hänestä näytti niin kiinittävältä. Vasta kymmenen +askeleen päässä pensastosta tunsi hän gaskonjalaisen puheenparren ja kun +hän jo tiesi että nuo miehet olivat muskettisotureita, oli hänelle heti +päivänselvänä, että kolme muuta olivat nuo niin sanotut eroittamattomat, +eli Athos, Porthos ja Aramis. + +Sen arvaa että tuo havainto yhä kiihdytti hänen haluansa saada kuulla +keskustelua; hänen silmänsä muuttuivat omituisen näköiseksi ja tiikerin +tavoin hiipi hän lähemmäksi pensastoa; mutta hän ei ollut vielä saanut +kuulla muuta kuin yksityisiä epäselviä tavuja, kun yht'äkkiä kimakka, +lyhyt äännähdys säpsähdytti häntä ja herätti muskettisoturien huomion +hänen puoleensa. + +-- Upseeri! huudahti Grimaud. + +-- Luulenpa että puhut, tomppeli! sanoi Athos kohoten toisen +kyynäsvartensa nojaan ja luoden Grimaud'iin välkähtävän silmäyksen. + +Eipä Grimaud hiiskunut enää sanaakaan; hän osoitti vaan sormellansa +pensastoon päin ja ilmoitti sillä tavoin kardinaalin ja hänen +seuralaistensa läsnä-olon. + +Neljä muskettisoturia olivat yhdessä hyppäyksessä jaloillaan ja +tervehtivät kunnioittavasti. + +Kardinaali näytti raivostuneelta. + +-- Luulenpa että muskettisoturit asettavat etuvartijoita itselleen? +sanoi hän. Tuleeko englantilainen maan puolelta, vai pitävätkö herrat +muskettisoturit itseänsä korkeampina upseereina? + +-- Arvoisa herra, vastasi Athos, sillä keskellä yleistä säikähdystä oli +hän yksin säilyttänyt ylhäisen miehen tyyneyden ja kylmäverisyyden, +jotka eivät koskaan hänestä luopuneet, arvoisa herra, kun +muskettisoturit eivät ole palvelustoimessa, tai kun heidän +palvelustoimensa on päättynyt, juovat he ja pelaavat kuutiota, ja he +ovat korkeampia upseereja lakeijoillensa. + +-- Lakeijoillensa, murisi kardinaali, lakeijoillensa, joiden on määrä +ilmoittaa herroillensa, kun joku tulee tienoolle, semmoiset eivät ole +lakeijoja, vaan ovat esivartijoita. + +-- Mutta Teidän ylhäisyytenne suvaitkoon huomata että ell'emme olisi +käyttäneet tätä varovaisuutta, olisi meillä ollut se ikävyys tarjona, +että Teidän ylhäisyytenne olisi kulkenut ohitsemme emmekä olisi saanut +osoittaa kunnioitustamme ja lausua kiitollisuuttamme siitä armosta, jota +Teidän ylhäisyytenne on osoittanut kohtaamme, yhdistämällä meidät. +D'Artagnan, jatkoi Athos, sinä, joka juuri äsken toivoit tätä +tilaisuutta, osoittaaksesi kiitollisuuttasi Hänen ylhäisyyttänsä +kohtaan, nyt näet tilaisuuden tulleen, käytä sitä. + +Nämä sanat lausui Athos sillä järkähtämättömällä tyvenyydellä, joka +hänessä aina ilmaantui vaaran hetkenä ja sillä erinomaisella +kohteliaisuudella, joka hänestä tämmöisissä tiloissa teki kuninkaan, +paljoa majesteetillisemman kuin synnynnäisen kuninkaan. + +D'Artagnan lähestyi ja sopersi muutamia kiitollisuuden sanoja, jotka +sammuivat heti kardinaalin synkkään silmänluontiin. + +-- Siitä huolimatta, herrat, jatkoi kardinaali, vähintäkään +syrjähtymättä ensimäisestä aikomuksestaan sen keskeytyksen kautta, jonka +Athos oli aikaan saanut, siitä huolimatta, herrat, minä en laisinkaan +pidä siitä että tavalliset sotamiehet, vaikkapa heillä onkin se etusija, +että palvelevat valitussa sotilaskunnassa, tuolla tavoin ovat olevinansa +herroja; kuri on sama kaikille. + +Athos antoi kardinaalin puhua puhuttavansa; kumartaen myöntävästi, +lausui hän sitten: + +-- Kurin vaatimukset, arvoisa herra, eivät toivoakseni ole millään +tavoin tulleet meidän puoleltamme loukatuiksi. Me emme ole +palvelustoimessa, ja luulimme siis saavamme käyttää aikamme oman +mielemme mukaan. Jos meillä on onni saada Teidän ylhäisyydeltänne mitä +erityisiä käskyjä, olemme me valmiit niitä täyttämään. Te näette, +arvoisa herra, jatkoi Athos, rypistäen kulmiaan, sillä tämänlaatuinen +kuulustelu alkoi häntä harmittaa, että me, ollaksemme valmiina ensi +viittauksella, olemme lähteneet ulos täysissä aseissa. + +Hän osoitti sormellansa kardinaalille neljää toisiaan vasten pystytettyä +muskettia lähellä rumpua, jossa kortit ja kuutiot olivat. + +-- Teidän ylhäisyytenne suvaitkoon olla varma siitä, lisäsi d'Artagnan, +että me heti olisimme tulleet Teidän ylhäisyyttänne vastaan, jos vaan +olisimme osanneet aavistaa että niin pienen seurueen kanssa lähestyvä +olitte te. + +Kardinaali pureksi viiksiänsä ja vähän huuliansakin. + +-- Tiedättekö, miltä te näytätte, te, jotka myötäänsä olette yksissä +tuolla tavoin, täysissä aseissa, ja lakeijainne vartioimina? sanoi +kardinaali; te näytätte salavehkeilijöiltä. + +-- Ah, mitä siihen tulee, arvoisa herra, sanoi Athos, se onkin totta; me +vehkeilemme, niinkuin Teidän ylhäisyytenne tuonnoisena aamuna havaitsi, +mutta ainoastaan rochellelaisia vastaan. + +-- Ah, herrat valtioviisaat, jatkoi kardinaali vuorostaan rypistäen +kulmiaan, teidän aivoistanne voisi kenties löytää monenlaatuisia +salaisuuksia, jos niitä voisi lukea, samoin kuin te luitte kirjettä, +joka kätkettiin, kun nähtiin minun tulevan. + +Veri kuohahti Athoksen päähän; hän astui askeleen Hänen ylhäisyyttänsä +kohden. + +-- Voisippa luulla teidän todellakin epäilevän meitä, arvoisa herra, ja +meidän täytyvän käydä säännöllisen tutkinnon alaisiksi. Jos asia niin +on, suvaitkoon Teidän ylhäisyytenne selittää asian tarkemmin, että toki +saamme tietää, mistä on kysymys. + +-- Ja jos tämä todellakin olisi tutkinto, lausui kardinaali, niin on +moni muu kuin te, herra Athos, saanut ruveta sen alaiseksi, +kieltäytymättä vastaamasta. + +-- Minä olenkin, arvoisa herra, jo sanonut Teidän ylhäisyydellenne, että +teidän tarvitsee vaan tehdä kysymyksenne ja me olemme valmiit niihin +vastaamaan. + +-- Mikä kirje se oli, jota ai'oitte lukea, herra Aramis, ja jonka +piiloititte? + +-- Kirje eräältä naiselta, arvoisa herra. + +-- Ah, ymmärrän kyllä, sanoi kardinaali, että semmoisia kirjeitä +aristellaan näyttää, mutta niitä voi kumminkin näyttää rippi-isälle, ja +tiedättehän minun olevan hengellistä säätyä. + +-- Arvoisa herra, sanoi Athos levollisesti, mikä tuntui yhä +hirvittävämmältä sen vuoksi, että hän pani päänsä vaaraan sitä +sanoessaan, arvoisa herra, kirje on naiselta, mutta nimi ei ole Marion +Delorme eikä rouva d'Aiguillon. + +Kardinaali muuttui kalman kalpeaksi; hirvittävä salama leimahti hänen +silmistänsä; hän käännähti taaksepäin ikäänkuin antaaksensa käskyn +Cahussac'ille ja Houdinière'lle. Athos näki liikkeen ja astahti askeleen +musketteihin päin, joihin myöskin kolme ystävystä olivat silmänsä +kiinnittäneet, ikäänkuin heillä olisi ollut kovin vähän halua antautua +kiini otettaviksi. Kardinaali itse oli kolmas; muskettisotureita +lakeijoineen oli seitsemän; kardinaali huomasi että taistelu olisi yhä +vähemmän tasaväkinen, jos Athos ja hänen toverinsa todella olivat +salaliittolaisia, ja nopeiden välivaihdosten kautta, joita hänellä aina +oli varalla, muuttui hänen vihastuksensa hymyilyksi. + +-- Hyvä, hyvä, sanoi hän, te olette rivakoita poikia, ylpeitä päivän +valossa, uskollisia pimeässä, eikä ole mitään pahaa vartioittaa +itseänsä, kun niin hyvin vartioi muita. Hyvät herrat, minä en ole +unhottanut sitä yötä, jolloin te saatoitte minua Colombier-Rouge'en; jos +minua nyt tällä matkallani, millä nyt olen, uhkaisi mikään vaara, +pyytäisin taaskin teitä seuralaisikseni, vaan kun semmoista ei ole +tarjona, niin jääkää vaan tänne lopettelemaan pullojanne, peliänne ja +kirjeenne lukemista. Hyvästi, hyvät herrat! + +Samassa nousi hän hevosensa selkään, -- Cahusac oli näet tuonut sen +hänen luoksensa, -- viittasi heille jäähyväisiksi ja poistui. + +Nuoret miehet seisoivat liikkumattomina ja katselivat häntä äänettöminä, +kunnes hän oli kokonaan kadonnut. + +He silmäilivät sitten toisiansa. + +Kaikkien kasvoille kuvastui hämmästys, sillä huolimatta Hänen +ylhäisyytensä ystävällisestä hyvästi-jätöstä, näkivät he kardinaalin +poistuvan raivoisassa mielentilassa. + +Athos yksin hymyili ylpeästi ja ylenkatseellisesti. + +Kun kardinaali oli joutunut näkymättömiin ja kuulumattomiin, huudahti +Porthos, joka halusi purkaa harmiansa jonkun niskoille: + +-- Grimaud huusi liian myöhään. + +Grimaud aikoi vastata jotakin puollustukseksensa. + +Athos kohotti sormensa ja Grimaud vaikeni. + +-- Olisitko jättänyt kirjeen hänen käsiinsä, Aramis? kysyi d'Artagnan. + +-- Minä, vastasi Aramis heleällä äänellänsä, olin päättänyt antaa +hänelle kirjeen, jos hän olisi sitä vaatinut, mutta samalla kun minä +toisella kädelläni olisin ojentanut hänelle kirjeen, olisin minä +toisella syössyt miekkani hänen lävitsensä. + +-- Sitä minä odotinkin, sanoi Athos, ja sen vuoksi asetuin minä väliin. +Tuo mies on toden totta kovin varomaton, kun menee puhumaan sillä tavoin +toisille miehille! Voisinpa luulla ett'ei hän koskaan ole ollut +tekemisissä muiden kuin naisten ja lasten kanssa. + +-- Athos veikkoseni, tuumaili d'Artagnan, minä ihmettelen sinua; mutta +kyllä me oikeastaan olimme sentään väärässä. + +-- Kuinka, mekö väärässä! sanoi Athos. Kenen on sitten ilma, jota me +hengitämme? Kenenkä on meri, jonka ulapoille me luomme katseemme? Kenen +hiekka, jolla me lojuimme? Kenen tuo kirje, jonka Aramis on saanut +lemmityltään? Kardinaalinko ne kaikki ovat? Kunniani kautta, tuo mies +luuloittelee maailman olevan hänen omansa! Sinä seisot änkyttäen, +hämmästyneenä ja masentuneena; olisinpa voinut luulla Bastiljin kohoavan +sinun edessäsi tai jättiläismeduusan muuttaneen sinut kiveksi. Onko +rakastaminen salavehkeilyä? Sinä olet rakastunut erääsen naiseen, jonka +kardinaali on suljettanut vankeuteen; sinä tahdot temmata hänet +kardinaalin kynsistä; tuo kirje on sinun korttisi; minkätähden sinä +näyttäisit korttiasi pelitoverillesi? Ei semmoista tapaa käytetä. +Arvatkoon hän ne, olkoon menneeksi! me arvaamme kai myöskin hänen +korttinsa! + +-- Todella, sanoi d'Artagnan, sinä puhut aivan oikein, Athos. + +-- Siinä tapauksessa elkäämme enää puhuko siitä mitä on tapahtunut ja +Aramis jatkakoon serkultaan saamansa kirjeen lukemista siitä paikasta, +johon kardinaalin tulo sen keskeytti. + +Aramis otti kirjeen taskustaan, kolme ystävystä liittyivät lähemmäksi +häntä ja kolme lakeijaa kokoontuivat uudestaan koripullon ympärille. + +-- Sinä luit vasta pari riviä, sanoi d'Artagnan: lue uudestaan alusta +saakka. + +-- Mielelläni, sanoi Aramis. + + "Paras serkkuni! + + Minä taidan lähteä käymään Stenay'ssä, jossa sisareni on hankkinut + pienelle kamarineitsyellemme pääsyn karmeliittaluostariin. + Lapsiparka on nöyrä; hän tietää ett'ei hän voi elää muualla, + jättämättä sieluansa vaarojen alaiseksi. Jos kumminkin meidän + perheseikat järjestyvät toivomme mukaan, luulen minä että hän + antautuu kadotuksellekin alttiiksi ja palaa niiden tykö, joita hän + kaipaa, semminkin kun hän tietää että häntä myötäänsä ajatellaan. + Sen ohessa ei hän ole kovin onneton; kaikki, mitä hän toivoo, on + saada kirjeen sulhaseltansa. Minä kyllä tiedän, ett'ei sellainen + tavara pääse niinkään helposti pujahtamaan luostariristikkojen + lävitse, mutta niinkuin minä jo olen sinulle osoittanut, paras + serkkuni, en minä ole aivan kömpelö ja otan siis vallan mielelläni + sen toimen tehtäväkseni. Sisareni kiittää sinua hyvästä ja + alinomaisesta muistamisestasi. Hän oli muutaman hetken kovin + levottomana, vaan hän on jo paljo tyyntynyt, sittenkuin hän lähetti + kirjanpitäjänsä sinne pois, ett'ei mitään odottamatonta siellä + tapahtuisi. + + Hyvästi, paras serkkuni! Lähetä tietoja itsestäsi niin usein kuin + voit, toisin sanoen, niin usein kuin luulet voivasi niitä lähettää + varmaan. Minä syleilen sinua. + + _Marie Michon._" + +-- Oi kuinka suuressa kiitollisuuden velassa minä olen sinulle, Aramis! +huudahti d'Artagnan. Rakastettu Constance! Minä sain siis vihdoinkin +tietoja hänestä; hän elää, hän on luostarin turvassa, hän on Stenay'ssä! +Missä on Stenay, Athos? + +-- Vaan muutamia peninkulmia Elsassista, Lothringissa; kun piiritys on +päättynyt, voimme tehdä retken sinne. + +-- Ja siihen ei liene toivottavasti pitkää aikaa, sanoi Porthos, sillä +tänä aamuna on taas hirtetty yksi vakooja, joka oli kertonut +rochellelaisten olevan jo niin suuressa hädässä, että he ovat alkaneet +syödä saappaittensa päällyksiä. Jos he, päällykset syötyänsä, syövät +vielä pohjatkin, en ymmärrä mitä syötävää heille sitten enää jääpi, +ell'eivät rupea syömään toisiansa. + +-- Hupsut raukat! sanoi Athos, tyhjentäen lasin oivallista +bordeaux-viiniä, joka, vaikka sillä siihen aikaan ei vielä ollut sitä +mainetta, mikä sillä on nykyjään, ansaitsi kumminkin jo silloin +mainitsemista; hupsut raukat! Ikäänkuin ei katolinusko olisi mukavin ja +miellyttävin kaikista uskonnoista! Mutta oli miten oli, lisäsi hän +maiskuttaen kieltänsä, ovat he kumminkin kelpo väkeä. Vaan mitä saakelia +sinä teet, Aramis? jatkoi Athos; sinähän panet kirjeen taskuusi. + +-- Niin, sanoi d'Artagnan, Athos on oikeassa; kirje on poltettava, ja +vaikka se poltetaankin, hiisi tiesi, eikö kardinaali tiedä jotakin +taikatemppua, jonka avulla hän voi lukea sen sisällyksen tuhkastakin. + +-- Kyllä kai hän tietää, sanoi Athos. + +-- Mutta mitenkäs sitten menettelette kirjeen kanssa? kysyi Porthos. + +-- Tule tänne, Grimaud! sanoi Athos. + +Grimaud totteli: + +-- Rangaistukseksi siitä että olet puhunut ilman luvatta, ystäväni, +tulee sinun syödä tämä paperi, mutta palkinnoksi siitä hyödystä, jonka +puhumisellasi meille toimitit, saat juoda tämän lasillisen viiniä; kas +niin, tässä kirje ensiksi, pureksi se hyvästi. + +Grimaud hymyili ja, silmäillen viinilasia, jonka Athos oli täyttänyt +ääriään myöten, pureksi kirjeen ja nieli sen. + +-- Bravo, mestari Grimaud! sanoi Athos, otappas nyt tämä, kas niin, minä +vapautan sinut sanomasta kiitoksia. + +Grimaud tyhjensi lasin äänettömänä. + +-- Ja nyt, sanoi Athos, ell'ei kardinaalin päähän pistä se nerokas +ajatus, että avauttaa Grimaud'in vatsan, luulen voivamme olla jotenkin +levollisina. + +Sillä välin jatkoi Hänen ylhäisyytensä surumielistä ratsastustaan, +mutisten partaansa: + +-- Nuo neljä miestä pitää minun saada omikseni. + + + + +L. + +Vankeuden ensi päivä. + + +Palatkaamme mylady'yn, jonka kadotimme näkyvistämme, luodessamme +silmäyksen Ranskanmaan rannikolle. + +Me tapaamme hänet siinä epätoivon tilassa, mihin hänet jätimme, +vaipuneena synkkien mietteittensä syvyyteen, helvettiin, jonka portin +edustalla hän kadotti melkein kaiken toivonsa; sillä ensimäisen kerran +epäilee hän, ensimäisen kerran pelkää hän. + +Kahdessa tilassa on onni hänet pettänyt, kahdessa tilassa on hän nähnyt +itsensä oivalletuksi ja kavalletuksi ja kumpaisellakin kertaa on siihen +ollut syynä hänen vainohenkensä, jonka Herra epäilemättä on lähettänyt +häntä kukistamaan. D'Artagnan on voittanut hänet, hänet, tuon +voittamattoman pahanhengen voiman. + +Hän on loukannut hänen rakkauttansa, nöyryyttänyt hänen ylpeyttänsä, +pilkannut hänen kunnianhimoansa; ja nyt, nyt on hän hävittämässä koko +hänen onnensa, ahdistamassa hänen vapauttansa, uhkaamassa hänen +henkeänsä. Vielä enemmän: hän on kohottanut hänen naamiotansa, tuota +kilpeä, jonka taakse hän on peittäytynyt ja joka estää pääsemästä häneen +käsiksi. + +D'Artagnan on kääntänyt Buckinghamista, jota mylady vihaa, niinkuin hän +vihaa kaikkea, mitä hän ennen on rakastanut, sen myrskyn, jolla +Richelieu uhkasi häntä kuningattaren persoonassa. D'Artagnan on +tekeytynyt de Wardes'iksi, jota kohtaan hän tunsi tiikerimäistä himoa, +kukistamatonta, niinkuin sen luontoisilla naisilla tavallista. +D'Artagnan tuntee hänen hirveän salaisuutensa, josta hän on vannonut +ett'ei kukaan sitä saa tietää menettämättä henkeänsä. Vihdoin, samassa +hetkessä kuin hän Richelieu'ltä oli saanut tuon avonaisen valtakirjan, +jonka avulla hän aikoi kostaa vihollisellensa, temmattiin tuo valtakirja +hänen kädestänsä ja d'Artagnan se toimitti hänet vankeuteen, ja lähettää +hänet johonkin likaiseen Botanybay'hin, johonkin katalaan Tyburn'iin +Intian valtameren syliin. + +Sillä kaikki tämä on epäilemättä kotoisin d'Artagnan'ista; mistäs +sitten, ellei hänestä tulisi kaikki se häväistys, jonka alaiseksi hän +oli joutunut? Hän yksin oli voinut ilmoittaa lord Winterille ne hirveät +salaisuudet, jotka hän kovaksi onneksi sai tietoonsa, toisen toisensa +jälkeen. D'Artagnan tuntee hänen lankonsa, hän on hänelle kirjoittanut. + +Mikä hornan viha hänessä kiehuukaan tuossa hänen istuessaan autiossa +kamarissaan liikkumattomana, hehkuvin, tylsistynein silmin! Kuinka hyvin +tuo aikavälistä huo'unnan mukaan rinnasta pääsevä kolkko ärjyntä +soveltuukaan meren aaltohyökyyn, joka paisuu, kohajaa, kiljuu ja +musertuu ikuisen ja voimattoman epätoivon lailla vasten niitä kallioita, +joiden päällä tämä synkkä, uhkea linna kohoaa! Ja niiden salamoiden +loisteessa, joita tuo riehuva viha sytyttää hänen sielussaan, mitä +oivallisia, kaukaisuuteen katoavia kostontuumia sepitteleekään hän rouva +Bonacieux'iä, Buckingham'ia ja erittäinkin d'Artagnan'ia vastaan! + +Niin, mutta ennenkuin voi kostaa, täytyy olla vapaa; ja ennenkuin +vankina ollen vapaaksi pääsee, täytyy murtaa muuri, repiä rikki +rautaristikoita, kavertaa reikä lattiaan -- kaikki semmoista, jonka +väkevä, hellittämätön mies voi saada toimeen, mutta joka naisen +kuumeentapaisille ponnistuksille jää onnistumatta. Sitä paitsi tarvitaan +semmoiseen aikaa, kuukausia, vuosia, ja hänellä on vaan kymmenkunta +päivää käytettävänä, sen mukaan mitä lord Winter, hänen veljellinen ja +peljättävä vanginvartijansa on sanonut hänelle. + +Jos hän olisi mies, hän kumminkin koettaisi kaikkea tuota ja ehkäpä +onnistuisi; minkä vuoksi taivas onkaan erhettynyt ja antanut tuon +miehekkään sielun hennolle ja hienolle ruumiille? Hänen vankeutensa ensi +hetket olivat todella kauheat; mutta vähitellen on hän hillinnyt vihansa +purkaukset. Ruumista tärisyttävät tempaukset ovat lakanneet ja nyt istuu +hän kokoon vetäytyneenä ikäänkuin uupunut käärme, joka kokoo uusia +voimia. + +-- Niin, niin, minä olin hullu, kuin kiivastuin sillä tavoin, sanoi hän, +katsellen peiliin, joka heijasti hänen silmiinsä sen säihkyvän +silmäyksen, millä hän näytti tiedustelevan neuvoa omalta itseltään. Ei +mitään kiivastumista! Kiivastuminen on heikkouden merkki. Minä en +olekkaan koskaan onnistunut sitä keinoa käyttämällä. Ehkäpä, jos +käyttäisin voimaani naisia kohtaan, huomaisin heidät vielä heikommiksi +itseäni ja siis voittaisin heidät; mutta minä taistelen urhoollisia +miehiä vastaan, ja heidän verrallansa olen minä vaan heikko nainen. +Mutta taistelkaamme naisena, minun voimani on minun heikkoudessani. + +Ja nyt, ikäänkuin olisi hän tahtonut tarkastaa niitä eri vivahduksia, +mitä hän saattoi luoda eloisille, liikkuville kasvoillensa, antoi hän +muodollensa kaikkia mielenilmauksia, vihasta, joka rumensi hänen +piirteitänsä, aina suloisimpaan, hellimpään, ihastuttavampaan hymyilyyn +saakka. Sitten käänteli hän tottuneella kädellään hiuksensa kaikkiin +niihin kiharamuotoihin, joiden kautta hän luuli korottavansa kasvojensa +suloutta. Vihdoin mutisi hän tyytyväisenä omaan itseensä: + +-- Eipä vielä ole mitään hukassa; minä olen vielä kaunis. + +Kello oli noin kahdeksan tienoilla iltaa. Mylady näki vuoteen ja arveli +että muutamien tuntien lepo häntä virkistäisi, eikä ainoastaan hänen +päätänsä ja ajatuksiansa, vaan myöskin hänen hipiötänsä. Ennenkuin hän +asettui levolle, pisti hänelle päähän vielä parempi ajatus. Hän oli +kuullut mainittavan iltaruuasta. Hän oli jo tunnin verran ollut tässä +huoneessa, kauvan siis ei mahtanut kestää, ennenkuin hänen ruokansa +tuotaisiin sisään. Vanki ei tahtonut hukata aikaansa; hän päätti +tunnustella jo samana iltana seutua, tutkimalla niiden ihmisten +luonteita, joiden huostaan hänen vartioitsemisensa oli uskottu. + +Valo pilkahti oven alta; tuo valo ilmoitti että vanginvartija oli +tulossa. Mylady, joka oli noussut seisovilleen, heittäytyi kiiruusti +takaisin nojatuoliinsa, kasvot pois päin, hiukset irrallaan, toinen käsi +povella, toinen riipuksissa. + +Telkeet työnnettiin auki, ovi narisi saranoissaan, askeleita kuului +huoneessa; ne lähestyivät. + +-- Asettakaa pöytä tuonne, sanoi ääni, jonka vanki tunsi Felton'in +ääneksi. + +Käsky täytettiin. + +-- Noutakaa kynttilöitä ja asettukaa vahtivuoroonne, jatkoi Felton. Nuo +kaksi käskyä, jotka nuori luutnantti antoi samoille henkilöille, +osoittivat mylady'lle, että hänen palvelijansa olivat samoja kuin hänen +vartijansa, nimittäin sotamiehiä. + +Felton'in käskyt täytettiin muutoin äänettömästi ja nopeasti, mikä +osoitti luutnantin pitävän tarkkaa kuria. + +-- Ah, sanoi hän, hän nukkuu! Hyvä on; herättyänsä syö hän illallisensa. + +Ja näin sanottuansa hän astui muutaman askeleen mennäksensä alas. + +-- Mutta herra luutnantti, sanoi toinen sotamies, joka ei ollut niin +tyyniluontoinen kuin hänen päällikkönsä ja oli lähestynyt mylady'ä, +nainen ei nuku. + +-- Kuinka, eikö hän nuku? sanoi Felton; mitäs hän tekee? + +-- Hän on pyörtynyt; hänen kasvonsa ovat kovin kalpeat ja vaikka kuinka +kuuntelisin, en voi kuulla hänen hengittävän. + +-- Sinä olet oikeassa, sanoi Felton, katseltuaan paikaltaan mylady'ä, +lähestymättä häntä askeltakaan; mene ilmoittamaan lord Winterille että +hänen vankinsa on pyörtynyt, sillä minä en tiedä kuinka minun on +menetteleminen, koska en voinut ennalta arvata tätä tapausta. + +Sotamies meni täyttämään upseerinsa käskyä. Felton istahti eräälle +tuolille, joka sattui olemaan lähellä ovea, ja odotti, sanaakaan +hiiskahtamatta. Mylady'llä oli vallassaan tuo naisten paljon käyttämä +taito, katsella pitkien silmäripsiensä lävitse, ilman että silmäluomet +näyttivät olevan raollaan; hän näki Felton'in, joka istui selkä häneen +päin; hän katseli nuorta luutnanttia kymmenkunnan minuuttia, jolla +ajalla tuo tunteeton vartija ei kääntynyt kertaakaan häneen päin. + +Silloin muisti hän lord Winterin kohta saapuvan ja läsnä-olollaan +antavan hänen vartijallensa uutta voimaa; hänen ensimäinen kokeensa oli +mennyt myttyyn, vaan hän piti sen hyvänänsä, niinkuin keinoihinsa +luottava nainen ainakin. Hän kohotti siis päätänsä, avasi silmänsä ja +päästi heikon huokauksen. + +Tämä huokaus saattoi Felton'in vihdoin kääntymään. + +-- Ah, te olette siis heränneet, rouva! sanoi hän; sitten minulla ei ole +täällä mitään tekemistä enää. Jos te tarvitsette jotakin, niin +helistäkää kelloa. + +-- Ah, Jumalani, Jumalani, kuinka minä olen kärsinyt! mutisi mylady +sointuvalla äänellänsä, joka, niinkuin muinaisten noitien, lumosi +kaikki, ketä hän tahtoi saattaa turmioon. + +Ja nousten vähän ylemmäksi nojatuolissansa, rupesi hän vielä +viehättävämpään ja vapaampaan asentoon kuin missä hän maatessaan oli +ollut. + +Felton nousi seisovilleen. + +-- Teille tarjotaan ruokaa kolmesti päivässä, rouva, sanoi hän; kello +yhdeksän aamusella, kello yksi päivällä ja kello kahdeksan iltasella. +Jos ette tyydy siihen, saatte itse määrätä toiset ajat näiden +ehdoteltujen sijaan, sillä tässä kohden mukaudutaan teidän tahtonne +jälkeen. + +-- Mutta täytyykö minun olla yksin tässä avarassa synkässä huoneessa? +kysyi mylady. + +-- Eräs nainen täältä lähistöstä on pyydetty tänne ja saapuu huomenna; +hän tulee luoksenne niin usein kuin haluatte. + +-- Minä kiitän teitä, hyvä herra, vastasi vanki nöyrästi. + +Felton kumarsi ja meni oveen päin. Juuri samassa kun hän oli +astumaisillaan yli kynnyksen, näkyi lord Winter käytävässä, sama +sotamies jälessä, joka oli mennyt ilmoittamaan hänelle mylady'n +pyörtymisestä; hänellä oli kädessä hajusuolapullo. + +-- No, mikäs täällä on hätänä? kysyi hän ivallisella äänellä, nähdessään +vangin ylhäällä ja Felton'in pois menossa. Jokos kuollut on herännyt +uudestaan eloon? Peijakas, Felton poikaseni, etkö siis huomannut että +sinua pidettiin vast'alkajana ja sinulle näyteltiin ensimmäinen näytös +sitä ilveilystä, jonka me kaiketi saamme vielä nähdä kokonaisuudessaan, +kaikkine vaiheineen? + +-- Niin minäkin uskoin, mylord, sanoi Felton, mutta kun vanki kaikessa +tapauksessa on nainen, tahdoin minä osoittaa hänelle sitä +kohteliaisuutta, jota jokainen sivistynyt mies on velkapää osoittamaan +naista kohtaan, ellei naisen, niin kumminkin oman itsensä vuoksi. + +Mylady'n koko ruumis värisi. Felton'in sanat kiitivät jäänä hänen +suonissaan. + +-- Tuo kaunis, taiteellisesti hajotettu tukka, jatkoi Winter nauraen, +tuo valkoinen nahka ja tuo haaveileva silmäys ei siis vielä ole +vietellyt sinua, kivisydän? + +-- Ei, mylord, vastasi tunteeton nuori mies, ja olkaa vakuutettu, että +minun viettelemisekseni tarvitaan muuta kuin naisen kavaluutta ja +kiekailemista. + +-- Siinä tapauksessa, uljas luutnanttini, jätämme mylady'n keksimään +toisia keinoja ja menemme syömään illallista. Ah, ole huoleti, hänellä +on rikkaat keksintälahjat, ja ilvenäytelmän toinen näytös seuraa kai +aivan kohta ensimäisen jälkeen. + +Ja näin sanoen otti lord Winter Felton'in käsivarresta ja meni nauraen +pois hänen kanssansa. + +-- Oh, minä kyllä olen keksivä mitä sinä tarvitset! mutisi mylady +kiristellen hampaitansa; ole huoleti, onnistumaton munkkiraukka, kurja +sotilaspyhimys, joka olet leikannut sotilaskauhtanasi munkkikaapusta. + +-- Mutta kesken puheen, mylady, jatkoi lord Winter pysähtyen +kynnykselle, elkää antako myttyyn menneen kokeenne häiritä +ruokahaluanne. Maistelkaa kanaa ja kalaa, joita minä, kunniani kautta, +en ole antanut myrkyttää. Minä olen hyvässä sovussa kokkini kanssa ja +kun hän ei saa periä minua, luotan minä häneen hyvästi. Tehkää te +samoin. Hyvästi, rakas siskoni! Me tapaamme ensi pyörtymyskohtauksessa! + +Tässä oli melkein enemmän kuin mylady voi sietää; hänen kätensä +pusertuivat kovasti nojatuolia vasten, hänen hampaansa kirisivät hiljaa, +hänen silmänsä seurasivat oven liikettä, joka sulkeutui lord Winter'in +ja Felton'in jälkeen, ja kun hän näki olevansa yksinään, valtasi hänet +uusi epätoivon puuska; hän loi silmänsä pöytään päin, näki veitsen +välkkyvän, hypähti pöydän luokse ja tempasi veitsen; mutta hän pettyi +pahasti, sillä veitsen terä oli pyöreäkärkinen ja taipuvaa hopeata. + +Naurun hohotus kuului oven takaa ja se aukeni uudestaan. + +Ha, ha! nauroi lord Winter, ha, ha, ha! Katsoppas, kelpo Felton'ini! +Muistatkos mitä sanoin! Tuo veitsi oli ai'ottu sinua varten; hän olisi +sinut tappanut; näetkös, se on hänen juoniansa, noin tavalla, tai +toisella, vapauttaa itsensä semmoisista ihmisistä, jotka haittaavat +häntä. Jos minä olisin seurannut neuvoasi, jos veitsi olisi ollut terävä +ja kovaa terästä, niin: hyvästi Felton! Hän olisi tappanut ensin sinut +ja sitten kaikki muut. Katsoppas, John, kuinka hyvin hän osaa pitää +veistä kädessänsä. + +Mylady piteli todellakin vielä suonenvedon tapaisesti vahingotonta +veistä kädessänsä, mutta nuo viimeiset sanat, tuo lisäloukkaus, veivät +voimat hänen käsistänsä, eivätkä ainoastaan hänen voimiansa vaan myöskin +tahtonsa. + +Veitsi putosi lattialle. + +-- Te olette oikeassa, mylord, sanoi Felton inhoa ilmoittavalla äänellä, +joka tuntui mylady'n sydämmen pohjaan saakka, te olette oikeassa ja minä +olen väärässä. + +Molemmat menivät ulos. + +Mutta tällä kertaa kuunteli mylady vielä tarkemmin kuin äsken ja hän +kuuli heidän askeltensa etenevän käytävässä ja vihdoin sammuvan kokonaan +kuulumattomiin. + +-- Minä olen hukassa mutisi hän, minä olen sellaisten miesten käsissä, +joihin minä en voi koskaan vaikuttaa enempää kuin pronssi- tai +kivipatsaihin, he osaavat minut ulkoa ja ovat terästetyt minun aseitani +vastaan. + +-- Kumminkin on mahdotonta että tämä saattaa päättyä heidän tahtonsa +mukaan. Tämä viimeinen miete, tämä viimeinen vaistomainen toivon palaus +osoittaa, ett'ei pelko ja arkuus kauvan voinut viihtyä tuossa syvässä +sielussa. Mylady istuutui pöytään, söi useita ruokalaatuja, joi vähän +Espanjan viiniä ja tunsi koko jäntevyytensä palaavan. + +Ennenkuin hän rupesi levolle, oli hän jo tutkistellut ja joka puolelta +tarkastellut vartioittensa puheita, liikkeitä, viittauksia ja merkkejä, +jopa äänettömyyttäkin, ja tuon syvän, taitavan ja kokeneen tutkimuksen +tuloksena oli, että Felton oli kumminkin hänen vainoojistansa kaikkein +helpommin haavoitettava. + +Yksi sana varsinkin alinomaa pyörii vangin mielessä. + +-- Jos olisin seurannut sinun neuvoasi, oli lord Winter sanonut +Felton'ille. Felton oli siis puhunut jotakin hänen eduksensa, koska lord +Winter ei ollut tahtonut seurata hänen neuvoansa. + +-- Paljo tai vähä, tuumaili mylady, tuolla miehellä on kuitenkin kipene +sääliä sydämmessänsä. Siitä kipeneestä sytytän minä tulipalon, joka on +hänet polttava. + +-- Mitä tuohon toiseen tulee, hän tuntee minut; hän pelkää minua ja +tietää, mitä hänellä on minulta odotettavana, jos koskaan pääsen hänen +käsistänsä; on siis vallan tarpeetonta koettaakaan mitään hänen +kanssansa. + +-- Mutta Felton, se on toinen asia; hän on nuori, kokematon, +turmeltumaton mies ja näyttää olevan siveä; niiden ominaisuuksien avulla +on mahdollista saattaa hänet turmioon. + +Ja mylady pani maata ja nukkui hymy huulilla; ken olisi nähnyt hänen +nukkuvan, olisi luullut näkevänsä nuoren tytön uneksivan siitä +kukkaiskiehkurasta, jolla hän ensi juhlatilaan oli koristava päätänsä. + + + + +LI. + +Vankeuden toinen päivä. + + +Mylady näki unta, että hänellä viimeinkin oli d'Artagnan vallassansa, +että hän oli näkemässä hänen mestaustansa ja tuon vihatun veren, joka +virtasi pyövelin kirveen iskusta, näkeminen toi tuon suloisen hymyilyn +hänen huulillensa. + +Hän nukkui miten nukkuu vanki, jota tuudittaa hänen ensimäinen toivonsa. + +Kun seuraavana aamuna tultiin hänen huoneesensa, nukkui hän yhä vielä. +Felton pysyi käytävässä, hänellä oli mukanansa se nainen, josta hän +edellisenä päivänä oli puhunut ja joka äsken oli saapunut linnaan. Tuo +nainen tuli sisään, lähestyi mylady'n vuodetta ja tarjosi hänelle +palvelustansa. + +Mylady oli tavallisesti kalpea, ja hänen ihonsa saattoi siis helposti +pettää ensi kertaa näkijän. + +-- Minulla on kuume, sanoi hän; en ole nukkunut hiventäkään koko tänä +pitkänä yönä. Minä kärsin hirveästi; mahdatteko te olla ihmisellisempi +minua kohtaan kuin mitä eilen oltiin? Minä en pyydä mitään muuta kuin +saada pysyä vuoteella. + +-- Tahdotteko kenties lääkäriä? kysyi nainen. + +Felton kuunteli tuota puhetta sanaakaan virkkamatta. + +Mylady arveli että kuta enemmän väkeä häntä ympäröi, sitä enemmän +hänellä olisi hellytettäviä ja sitä tarkemmaksi tulisi lord Winterin +varovaisuus. Sitä paitsi lääkäri saattoi julistaa sairauden olevan +teeskentelyä ja kun mylady oli menettänyt ensimäisen pelin, ei hän +tahtonut menettää toista. + +-- Lääkäriä, sanoi hän, mitä se hyödyttäisi? Julistivathan nuo herrat +eilen, että minun huono vointini oli vaan ilvettä, tänäpäivänä +varmaankin kävisi samoin, sillä eilisestä illasta saakka on kyllä ollut +aikaa valmistella tohtoria. + +-- Sanokaa sitten, rouva hyvä, itse, puuttui Felton puheesen, alkaen +tulla kärsimättömäksi, sanokaa sitten itse, millä tavoin tahdotte +kanssanne meneteltävän. + +-- Mutta Herran tähden, kuinka minä sitä tietäisin? Minä tunnen +kärsiväni tuskia, siinä kaikki; menetelkää minun kanssani niinkuin +tahdotte, yhden tekevä minusta. + +-- Menkää noutamaan lord Winter tänne, sanoi Felton, väsyneenä tuohon +lakkaamattomaan vaikerrukseen. + +-- Oi, ei, ei, huudahti mylady, ei, hyvä herra, elkää kutsuko häntä +tänne, minä rukoilen teitä! Minä voin hyvin, minä en tarvitse mitään, +elkää kutsuko häntä tänne! + +Hän painoi noihin sanoihin niin ylenmääräisen kiihkon, niin +vastustamattoman kaunopuheliaisuuden, että Felton tahtomattansa astui +muutamia askelia huoneesen. + +-- Se naula veti, ajatteli mylady itsekseen. + +-- Mutta, rouva hyvä, sanoi Felton, jos te todella olette sairas, +lähetetään noutamaan lääkäriä, ja jos te petätte meitä, on se sitä +pahempi teille itsellenne, vaan emmehän tarvitse sitten soimata itseämme +mistään. + +Mylady ei vastannut mitään, painoi vaan kauniin päänsä tyynyä vasten ja +ratkesi itkemään ja nyyhkyttämään. + +Felton katsoi häneen hetkisen tavallisella tunteettomuudellansa, mutta +nähdessään että itkeminen uhkasi käydä pitkälliseksi, meni hän pois. +Nainen meni hänen mukanansa. Lord Winteriä ei näkynyt. + +-- Luulenpa että minulle rupeaa päivä kajastamaan, mutisi mylady ja hän +tuli vallan raivoon pelkästä ilosta; mutta hän kääriytyi peitteensä +sisään, kätkeäksensä ilonsa purkaukset kaikilta, jotka ehkä katselivat +häntä salaa. + +Kaksi tuntia kului. + +-- Nyt on aika taudin tau'ota, sanoi hän; minä tahdon nousta vuoteelta +ja jo tänä päivänä koettaa saada jotakin menestymään; minulla ei ole +kuin kymmenen päivää ja tänä iltana on niistä jo kaksi kulunut. + +Aamulla oli tuotu sisään hänen aamiaisensa. Hän arveli sen vuoksi että +kohta kaiketi tultiin noutamaan ruokapöytää pois ja että hän silloin +taas saisi nähdä Felton'in. + +Mylady ei pettynytkään; Felton ilmestyi taas ja, kysymättä oliko mylady +koskettanut ruokaa tai ei, viittasi että vietäisiin pois pöytä, joka +tavallisesti kannettiin sisään valmiiksi katettuna. + +Felton jäi viimeiseksi; hänellä oli kirja kädessä? Mylady leväten +nojatuolissa lähellä uunia, kauniina, kalpeana ja nöyränä, näytti +pyhältä neitsyeltä, joka odotti marttiiraseppelettä. + +Felton lähestyi häntä ja virkkoi: + +-- Lord Winter, joka on katolilainen niinkuin tekin, rouva, on arvellut, +että niiden hartausharjoitusten ja menojen kaipio, jotka kuuluvat teidän +uskontoonne, on teille tuskallista; hän sallii sen vuoksi teidän joka +päivä lukea niitä rukouksia, jotka kuuluvat _teidän messuunne_, ja tässä +on teille käsikirja. + +Katsanto, mikä näkyi Felton'in muodossa hänen asettaessaan kirjaa sille +pienelle pöydälle, jonka ääressä mylady istui, ääni, millä hän lausui +sanat _teidän messuunne_, halveksiva hymy, mikä seurasi noita sanoja, +saattoivat mylady'n kohottamaan päätänsä ja katsomaan upseeria vähän +tarkemmin. + +Silloin huomasi hän tuon koristelemattoman päähineen, tuon +ylenmääräisesti yksinkertaisen puvun, tuon marmorisileän mutta samalla +yhtä kovan ja lujan otsan ja tunsi miehen yhdeksi noita synkkämielisiä +puritaaneja, joita hän niin usein oli tavannut Jaakko-kuninkaan ja +Ranskan kuninkaan hovissa, jonne he, Bartholomeon yön muistosta +huolimatta, toisinaan tulivat pakopaikkaa hakemaan. + +Hänelle pälkähti yht'äkkiä päähän eräs noita pikaisesti syntyviä +ajatuksia, joita ainoastaan nerokkaat ihmiset ratkaisevana hetkenä +saavat aivoihinsa, ja joista usein heidän kohtalonsa tai elämänsä +riippuu. + +Nuo kaksi sanaa _teidän messuunne_ ja yksi ainoa Felton'in silmäys +olivat todella osoittaneet hänelle, mikä paino oli siinä vastauksessa, +jonka hän oli hänelle antava. + +Mutta hänen nopea käsityksensä, joka hänelle oli ominaista, toi +vastauksen valmiina hänen huulilleen. + +-- Minäkö! sanoi hän ylenkatseellisella äänellä, samallaisella, jota +nuori upseeri oli käyttänyt, minäkö, hyvä herra, _minun messuani_! Lord +Winter, tuo turmeltunut katolilainen, tietää vallan hyvin ett'en minä +ole hänen uskontoansa ja tämä on vaan ansa, jonka hän tahtoo virittää +minulle. + +-- Mitä uskontoa te sitten olette; rouva? kysyi Felton kummastuksella, +jota hän kaikista peittelemisistä huolimatta ei voinut täydelleen +salata. + +-- Sen minä olen teille ilmoittava sinä päivänä, jolloin olen kylliksi +kärsinyt uskoni tähden, huudahti mylady teeskennellyllä innostuksella. + +Felton'in silmäys paljasti mylady'lle kaikessa laajuudessaan sen alan, +jonka hän oli raivannut itselleen tuolla ainoalla sanalla. + +Mutta nuori upseeri pysyi äänetönnä ja liikkumattomana, hänen +silmäyksensä vaan oli puhunut. + +-- Minä olen vihamiesteni käsissä, jatkoi hän sillä innostuksen äänellä, +jonka hän tiesi olevan puritaaneille ominaista. No niin, pelastakoon +Jumala minut, tai tulkoon minulle kuolema Jumalani tähden! Siinä on +vastaus, jonka pyydän teidän viemään lord Winterille. Ja tuon kirjan, +lisäsi hän osoittaen käsikirjaa, mutta koskematta sitä, ikäänkuin tuo +koskettaminen olisi häntä saastuttanut, saatte viedä takaisin ja itse +käyttää sitä, sillä te olette epäilemättä kahdella tavoin lord Winterin +rikostoveri, hänen rikostoverinsa niinhyvin vainoojana kuin +vääräuskolaisena. + +Felton ei vastannut mitään, otti vaan kirjan samalla inholla, jota hän +jo oli osoittanut sitä tuodessaan, ja meni mietteissään pois. + +Kello viisi iltapäivällä tuli lord Winter. Mylady'llä oli ollut koko +päivä aikaa miettiä, kuinka hänen olisi menetteleminen; hän otti lordia +vastaan niinkuin nainen, joka on voittanut takaisin kaikki edut +puolellensa. + +-- Näyttääpä siltä, virkkoi paroni, istahtaen nojatuoliin vastapäätä +mylady'ä, ja ojentaen huolettomasti jalkansa uuninliestä kohden, +näyttääpä siltä kuin oltaisiin uskonluopioita! + +-- Mitä te tarkoitatte, herra? + +-- Minä tarkoitan että siitä lähtien kuin viimeksi tavattiin, ollaan +muutettu toiseen uskoon. Oletteko kentiesi menneet naimisiin kolmannelle +miehelle, joka on protestantti? + +-- Selittäkää, mylord, jatkoi vanki arvokkaasti, sillä minä kyllä kuulen +teidän sananne, vaan minä en käsitä niitä? + +-- Teillä ei siis ole kai mitään uskontoa laisinkaan, ja se minua +enemmän miellyttää, virkkoi lord Winter, hymyillen ivallisesti. + +-- Varmaankin olisi se enemmän teidän periaatteidenne mukaista, vastasi +mylady kylmästi. + +-- Oh, minun täytyy tunnustaa, että se on minulle vallan yhdentekevää. + +-- Oh, teidän ei tarvitsisi sanoa, että uskonto on teille yhdentekevää; +teidän riettautenne ja rikoksenne todistavat sitä kylliksi. + +-- Mitä? Tekö puhutte riettauksista, rouva Messalina, ja rikoksista, +lady Macbeth! Minä joko kuulin väärin tai te, jumal'auta, olette koko +lailla häpeämätön! + +-- Te puhutte tuolla tavoin, kun tiedätte että meitä kuunnellaan, +virkkoi mylady kylmästi ja kun koetatte yllyttää vanginvartijanne ja +pyövelinne minua vastaan. + +-- Vanginvartijani! Pyövelini! Kas vaan, rouvaseni, nythän rupeatte +oikein runolliseksi ja eilinen ilvenäytelmä muuttuu murhenäytelmäksi. +Mutta vähät siitä, kahdeksan päivän perästä olette siellä, missä teidän +pitää olla, ja sitten on minun tehtäväni täytetty. + +-- Häpeällinen, jumalaton tehtävä! lausui mylady semmoisella +innostuksella, millä viattomasti syytetty syyttää tuomareitansa. + +-- Luulenpa totta tosiaan, sanoi Winter nousten seisovilleen, että tuo +lutka on hullu! Kas niin, kas niin, hillitkää luontoanne, rouva +puritaani, taikka minä suljetan teidät pimeään huoneesen. Hiisi vieköön, +eiköhän vaan espanjalainen viinini liene noussut teidän päähänne? Mutta +olkaa huoleti, tuo humala ei ole vaarallista, eikä siitä ole mitään +seurauksia. + +Ja lord Winter meni pois kiroillen, mikä siihen aikaan kuului +aatelistapoihin. + +Felton seisoi todellakin oven takana ja kuuli joka sanan koko tuosta +keskustelusta. + +Mylady oli arvannut oikein. + +-- Niin, mene vaan matkoihisi! sanoi hän itsekseen; seuraukset tulevat +kohtakin, mutta sinä, narri, et niitä saa nähdä ennen kuin on myöhäistä +niitä välttää. + +Taas tuli hiljaisuus ja kaksi tuntia kului; illallinen kannettiin sisään +ja mylady tavattiin lukemassa ääneen rukouksiansa, joita hän oli oppinut +toisen miehensä vanhalta palvelijalta, ankaralta puritaanilta. Hän +näytti olevan innostuksen vallassa eikä näyttänyt laisinkaan huomaavan +mitä hänen ympärillänsä tapahtui. Felton antoi merkin ett'ei häntä +häirittäisi ja kun kaikki oli järjestyksessä, meni hän sotamiesten +kanssa hiljaa ulos. + +Mylady tiesi että häntä saatettiin salaa katsella; hän luki siis +rukouksen loppuun ja hän huomasi että sotamies, joka vartioitsi +käytävässä, ei astunut enää samalla tavoin kuin ennen ja että hän tuntui +kuuntelevan häntä. + +Tällä erää ei hän toivonutkaan enempää, hän nousi tuoliltaan, istuutui +pöytään, söi vähän ja joi vaan vettä. + +Tunnin perästä tultiin ottamaan pöytää pois, mutta mylady huomasi että +tällä kertaa ei Felton ollut sotamiesten muassa. + +Nuori upseri siis pelkäsi nähdä häntä kovin usein. + +Hän kääntyi seinään päin hymyilläksensä, sillä siinä hymyilyssä kuvautui +sellainen voitonriemu, että se olisi ollut kylliksi häntä syyttämään. + +Hän antoi vielä puoli tuntia kulua ja kun kaikki oli vielä hiljaista +vanhassa linnassa eikä muuta kuulunut kuin aaltojen herkeämätön pauhu, +tuo valtameren voimakas huo'unta, alkoi hän puhtaalla, sulosointuisella +äänellänsä laulaa ensimäistä värssyä eräästä virrestä, joka on +puritaanin suosituimpia. + + Sä Herra meidät ylönannat + Vaan koettaakses uskoamm' + Ja voiton palmun viimein kannat, + Kun vanhurskaudess' vaellamm'. + +Värssyt eivät olleet kovin hääviä, kaukana siitä, mutta niinkuin +tiedetään, eivät puritaanit olleet juuri mitään runoseppiä. + +Laulaessaan kuunteli mylady: sotamies oven takana oli pysähtynyt +niinkuin olisi hän kiveksi muuttunut. Mylady sai siis päättää, minkä +vaikutuksen hän oli aikaan saanut. + +Sitten jatkoi hän lauluansa sanomattoman innokkaasti ja tunteellisesti; +hänestä tuntui kuin hänen laulunsa olisi levennyt kauvaksi holvien alle +ja ikäänkuin salainen tenho mennyt pehmittämään hänen vartiainsa +sydämmiä; näyttipä kumminkin siltä kuin vartija-sotamies, joka +epäilemättä oli harras katolilainen, olisi pudistellut itsestään tuon +lumouksen, sillä hän virkkoi oviluukun kautta: + +-- Vaietkaahan toki, rouva; tuo teidän laulunne on synkkä kuin mikä _De +profundis_,[6] ja jos, paitsi tätä huvia, mikä vartioitsemisesta on, +täytyy vielä tuommoista kuulla, ei tässä enää mikään kestä. + +-- Vaiti! sanoi nyt vakava ääni, jonka mylady tunsi Felton'in ääneksi; +mitä sinä heittiö siihen sekoitut! Onko sinua käsketty kieltämään tuota +naista laulamasta? Ei. Sinut on vaan velvoitettu vartioimaan häntä ja +ampumaan hänet jos hän yrittää pakoon. Vartioitse häntä, ja jos hän +pakenee, ammu hänet; mutta elä mene yli määräyksiesi. + +Sanomaton ilo kuvautui myladyn kasvoilla, mutta se vilahti vaan kuni +salama, ja näyttämättä kuulleenkaan tuota puhetta, josta hän ei ollut +sanaakaan menettänyt, alkoi hän uudestaan, antaen äänellensä kaiken sen +sulouden ja viehätyksen, minkä hornan henget olivat siihen istuttaneet: + + Mua kyyneleet ja surut sortaa, + Maanpako kolkko, katkera, + Vaan ei ne mua jaksa murtaa, + Kun Herra mull' on turvana. + +Tuo tavattoman laaja ja erinomaisen sulosointuinen ääni loi noihin +kömpelöihin värssyihin semmoisen ihanuuden, että Felton, joka ei ollut +puritaaniveljiensä hartaimmissakaan lauluissa niin syvää innostusta +huomannut, luuli kuulevansa enkelin taivaallisia, lohduttavia säveleitä. + +Mylady jatkoi: + + Kyll' huojennuksen aamu aukee, + Sill' Herra ompi laupias; + Vaan joskin tämä toivo raukee, + Autuuden voitan kuolemass'. + +Tuo värssy, johon lumoojatar painoi koko sielunsa, sai nuoren upseerin +sydämmen vuotamaan yli ääriensä; hän avasi äkisti oven ja mylady näki +hänen astuvan sisään, kalpeana kuin ainakin, mutta palavin silmin ja +melkein mielipuolisena. + +-- Miksi laulatte noin, sanoi hän, ja semmoisella äänellä? + +-- Anteeksi, herra, vastasi mylady vienosti, minä unhotin, ett'eivät +lauluni sovellu tässä talossa laulettaviksi. Minä olen kenties loukannut +teidän uskoanne, mutta sen olen tehnyt tahtomattani, sen vannon. Antakaa +minulle siis anteeksi tämä virhe, joka ehkä on suuri, mutta ei +vapatahtoinen. + +Mylady oli tällä hetkellä niin kaunis, hengellinen hartaus, johon hän +näytti vajonneen, loi hänen kasvoillensa semmoisen loisteen, että Felton +so'enneena luuli näkevänsä sen enkelin, jota hän äsken oli vaan kuullut. + +-- Niin, niin, vastasi hän, te häiritsette, liikutatte niitä, jotka +tässä linnassa asuvat. + +Hupsu raukka ei huomannut sanojensa sotkuisuutta, jonka ohessa mylady'n +ilveksensilmä sukelsi hänen sydämmensä pohjaan saakka. + +-- Minä vaikenen, sanoi mylady luoden silmänsä alaspäin, ja tehden +äänensä niin lempeäksi kuin suinkin saattoi, ja hereten niin nöyräksi +kuin hänen olentonsa suinkin myönsi. + +-- Ei, ei, rouva hyvä, sanoi Felton; laulakaa vaan; mutta hiljaisemmalla +äänellä, etenkin yön aikaan. + +Ja näin sanottuansa syöksyi Felton ulos huoneesta, sillä hän tunsi että +hän ei enää voinut olla luja vankia kohtaan. + +-- Teitte oikein, herra luutnantti, sanoi sotamies; nuo laulut panevat +pään pyörälle, vaan viimein niihin tottuu: hänen äänensä on niin kovin +kaunis! + + + + +LII. + +Vankeuden kolmas päivä. + + +Felton oli hullautunut; mutta vielä tarvittiin yksi askel: Felton piti +saada jäämään pitemmäksi aikaa huoneesen, tai oikeammin, jäämään yksin +hänen kanssansa; mutta vielä ei ollut mylady oikein selvillä siitä, +kuinka hän voisi päästä niin kauvaksi. + +Vielä enemmän: hänen piti saada Felton puhumaan, voidaksensa itse ruveta +puhumaan; sillä mylady tiesi vallan hyvin, että hänen suurin +viehätysvoimansa oli hänen äänessänsä, jonka avulla hän osasi saada +ihmisellisen puheen kuulumaan melkein taivaalliselta. + +Ja sittenkin saattoivat mylady'n aikeet mennä myttyyn, sillä Felton'ia +oli varoitettu pienimmistäkin kohdista. Tästä hetkestä saakka valvoi hän +kaikkia, kaikkia sanojansa, silmäyksiänsä, liikkeitänsä, jopa +hengitystänsäkin, jonka voisi selittää huokaukseksi. Sanalla sanoen, hän +tutki ja harjoitteli kaikkea niinkuin taitava näyttelijätär harjoittelee +uutta roolia, johon hän ei ole tottunut. + +Lord Winterin suhteen oli hän täysin selvillä; hänen tuli olla äänetön +ja arvokas hänen seurassaan, toisinaan kiusoittaa häntä teeskennellyllä +halveksimisella, ynseällä sanalla, yllyttää häntä uhkauksiin ja +väkivaltaisuuksiin, jotka olisivat vastakohtana hänen nöyryydellensä, -- +semmoinen oli hänen suunnitelmansa. Felton'in tuli kaikkea tuota nähdä; +hän ei kenties virkkaisi mitään, vaan hän näkisi sitä. + +Aamulla tuli Felton tavallisuuden mukaan, mutta mylady antoi hänen +järjestää aamiaisen, puhuttelematta häntä sanallakaan. Kun hän oli +menemäisillään, tunsi mylady toivon kipinän povessaan, sillä hän luuli +huomaavansa että Felton aikoi häntä puhutella; mutta vaikka Felton'in +huulet liikkuivat, ei hän saanut sanaa suustansa, ja viimein hillitsi +hän sydämmensä eikä lausunut niitä sanoja, joita hän oli +lausumaisillaan, vaan meni äänetönnä pois. + +Kello kaksitoista tuli lord Winter sisään. Oli kaunis talvipäivä, +Englannin vaalean auringon säde, joka loistaa, vaan ei lämmitä, pilkisti +huoneesen ikkunaristikon lävitse. + +Mylady katseli ulos ikkunasta eikä ollut kuulevinaan että ovea avattiin. + +-- Ah, sanoi lord Winter, sittenkuin on näytelty ilvenäytelmää ja +murhenäytelmää, ruvetaan näyttelemään surumielisyyttä. + +Vanki ei vastannut. + +-- Niin, niin, jatkoi lord Winter, kyllä ymmärrän: te tahtoisitte +vapauteenne tuonne rannalle; te haluaisitte päästä hyvällä laivalla +kyntelemään tuota vihreätä merta; no, malttakaa, malttakaa! Neljän +päivän perästä on tuo ranta ja meri teille avoinna, niin, ehkäpä enemmän +avoinna kuin tahtoisittekaan, sillä neljän päivän perästä pääsee +Englanti teistä. + +Mylady liitti kätensä ristiin ja nosti kauniit silmänsä taivasta kohden. + +-- Jumalani, Jumalani, virkkoi hän suloisella äänellä kuin enkeli, anna +anteeksi tuolle miehelle, niinkuin minä hänelle anteeksi annan! + +-- Niin, rukoile vaan, sinä kadotettu syntinen! huudahti parooni; sinun +rukouksesi on sitä jalomielisempi, kun minä vannon sinulle, että nyt +olet semmoisen miehen käsissä, joka ei ole antava sinulle anteeksi. + +Ja hän meni ulos. + +Samassa silmänräpäyksessä kuin hän meni, loi mylady terävän silmäyksen +puoli-avoimen oven lävitse ja näki Felton'in pujahtavan syrjään, ett'ei +mylady häntä huomaisi. + +Silloin lankesi hän polvilleen rukoilemaan. + +-- Jumalani, Jumalani, sanoi hän, Sinä tiedät, minkä pyhän asian tähden +minä kärsin! Anna minulle myöskin voimaa kärsiä! + +Ovi aukeni hiljaa; kaunis rukoilija ei ollut sitä huomaavinansa; hän +jatkoi itkuisella äänellä: + +-- Sinä koston Jumala, sinä laupeuden Jumala! Sallitko tuon miehen +kurjamaisten aikomusten toteutua? + +Sitten vasta oli hän kuulevinansa Felton'in askeleita ja ajatuksen +nopeudella kohosi hän jaloilleen, punastuen, ikäänkuin hän olisi +hävennyt että hänet tavattiin polvillaan. + +-- Minä en tahdo häiritä rukoilevia, rouva, sanoi Felton vakavasti; +elkää häiriytykö minun tähteni, minä pyydän hartaasti! + +-- Kuinka te tiedätte että minä rukoilin? sanoi mylady nyyhkyttäen. Te +erhetyitte, herra, minä en rukoillut. + +-- Luuletteko sitten, rouva, vastasi Felton yhtä vakavasti, vaan vähän +lempeämmästi, että minä pidän oikeutenani estää kenenkään luodun olennon +lankeamasta polvilleen Luojansa eteen? Ei, Jumala siitä varjelkoon! +Katumus sopii niin hyvin rikollisille, olkoon heidän rikoksensa mikä +hyvänsä; rikollinen on minulle pyhä, Jumalan jalkain juureen +langenneena. + +-- Minä rikollinen! sanoi mylady hymyillen niin että tuomion-enkelikin +olisi lauhtunut. Rikollinen! Jumala, sinä tiedät, olenko minä +rikollinen! Sanokaa, että minä olen tuomittu, hyvä herra, olkoon niin, +mutta te tiedätte itse, että Jumala rakastaa marttiiroja, sallii +viattomainkin toisinaan joutua tuomion alaisiksi. + +-- Jos te olisitte tuomittu, jos te olisitte viaton, jos te olisitte +marttiira, vastasi Felton, olisi teillä vielä suurempi syy rukoilla, ja +minä itse auttaisin teitä rukouksillani. + +-- Ah, te olette Jumalan lapsi, huudahti mylady heittäytyen hänen +jalkoihinsa, minä en kestä enää, sillä minä pelkään voimaini pettävän +sillä hetkellä kuin minun täytyy taistella ja tunnustaa uskoni; kuulkaa +siis epätoivoon joutuneen naisen rukous. Teitä petetään, hyvä herra, +mutta siitä ei nyt ole kysymys; minä pyydän vaan yhtä armoa, yhtä +ainokaista, ja jos te suotte minulle sen, siunaan minä teitä sekä tässä +että tulevaisessa elämässä. + +-- Puhukaa herralleni, sanoi Felton; minulla ei onneksi ole +anteeksi-antamista eikä rankaisemista; minua korkeampi on se mies, jolle +Jumala on pannut sen vastuun-alaisuuden. + +-- Ei, teille, ainoastaan teille. Kuulkaa minua ennemmin kuin olette +avullisena minun alennukseeni, minun häväisemiseeni. + +-- Jos te olette ansainneet tämän alennuksen, rouva, jos te itse olette +vetäneet päällenne tämän häväistyksen, täytyy teidän ruveta sen +alaiseksi, uhrataksenne siten Jumalalle. + +-- Mitä te sanotte? Ah, te ymmärrätte minua väärin! Kun minä puhun +häväistyksestä, luuletteko te minun tarkoittavan jotakin rangaistusta, +vankeutta tai kuolemaa? O, olisikko se Jumalalle otollista! Mitä minä +huolin kuolemasta tai vankeudesta! + +-- Nyt en minä enää teitä ymmärrä, rouva, sanoi Felton. + +-- Tai ette ole ymmärtävinänne, hyvä herra, vastasi vanki hymyillen +epäilevästi. + +-- En totta tosiaan, sotilaskunniani kautta, kristinuskon nimessä! + +-- Kuinka? Ettekö siis tiedä mitä lord Winter minulle aikoo? + +-- En. + +-- Mahdotonta! Te, hänen uskottunsa! + +-- En koskaan valhettele, rouva. + +-- Oh, hän ei sitä niin paljon peittele, ett'ei sitä voisi arvata. + +-- Minä en koeta arvata mitään, rouva hyvä; minä odotan kunnes minulle +uskotaan asioita, ja paitsi mitä lord Winter on sanonut minulle teidän +kuullen, hän ei ole minulle mitään uskonut. + +-- Mutta, huudahti mylady sanomattoman totuudenmukaisella äänellä, +ettekö te siis olekkaan hänen rikostoverinsa? Ettekö te siis tiedäkkään +että hän aikoo minua häväistä tavalla, jolle ei mikään maallisen +rangaistuksen kauheus vertoja vedä? + +-- Te petytte, rouva, sanoi Felton punastuen; lord Winter ei voi tehdä +semmoista rikosta. + +-- Hyvä! mietti mylady itsekseen; tietämättä mitä se onkaan, nimittää +hän sitä jo rikokseksi. + +Sitten virkkoi hän ääneen: + +-- Tuon katalan miehen ystävä pystyy kaikkeen. + +-- Ketä te sanotte katalaksi? kysyi Felton. + +-- Onko koko Englannissa kahta miestä, jolle semmoinen nimitys voi +sopia? + +-- Te tarkoitatte Georges Williers'iä, sanoi Felton, jonka silmät +alkoivat säkenöidä. + +-- Jota epäjumalanpalvelijat, uskottomat pakanat nimittävät +Buckingham'in herttuaksi, lisäsi mylady; minä en osannut luulla koko +Englannissa olevan miestä, joka tarvitsisi niin pitkiä selityksiä, +arvataksensa ketä minä tarkoitin. + +-- Herran käsi on ojennettu häntä vastaan; hän ei ole välttävä ansaittua +rangaistustansa. + +Felton ilmoitti Buckingham'in herttuata kohtaan samaa inhoa, mitä kaikki +englantilaiset tunsivat tuota miestä kohtaan, jota itse katolilaisetkin +sanoivat nylkyriksi, verenimijäksi, irstailijaksi ja jota puritaanit +nimittävät suorastaan saatanaksi. + +-- O, Jumalani, Jumalani! huudahti mylady, kun minä pyydän teitä +toimittamaan tuolle miehelle sen rangaistuksen, johon hän on tehnyt +itsensä syypääksi, tietäkää, ett'en minä etsi omaa kostoani, vaan +kokonaisen kansan vapautta, -- sitä minä teiltä rukoilen. + +-- Tunnetteko te siis hänet? huudahti Felton. + +-- Vihdoinkin tekee hän minulle kysymyksen, mietti mylady itsekseen, +riemastuneena siitä että niin pian oli saavuttanut niin suuren voiton. +Ah, kysyttekö, tunnenko minä häntä! Kyllä tunnen, ja kovaksi onnekseni, +ikuiseksi onnettomuudekseni! + +Ja mylady väänteli käsiänsä kuni raatelevien tuskien vallassa. + +Felton tunsi epäilemättä povessaan, että hänen voimansa alkoivat uupua +ja hän astui askeleen oveen päin; vanki, joka ei silmänräpäykseksikään +heittänyt häntä näkyvistänsä, syöksähti hänen jälkeensä ja pidätti +hänet. + +-- Herrani, huudahti hän, olkaa hyvä, olkaa lempeä, kuulkaa minun +rukoukseni! Se veitsi, jonka paroni julmassa aavistuksessaan ryösti +minulta pois, koska hän tietää mitä sillä tekisin ... ah, kuunnelkaa +minua loppuun ... armosta, armeliaisuudesta antakaa minulle se veitsi +vaan silmänräpäykseksi! Minä syleilen teidän polvianne; ajatelkaas, te +suljette oven, en minä teille mitään pahaa tahdo tehdä; Jumalani, +tahtoisinko teille mitään pahaa tehdä, teille, ainoalle oikeamieliselle, +hyvälle, säälivälle olennolle jonka olen löytänyt, teille, joka ehkä +olette minun pelastajani! Antakaa minulle se veitsi yhdeksi minuutiksi +vaan, minä annan sen teille takaisin oviluukusta. Yhdeksi minuutiksi +vaan, herra Felton, ja te olette silloin pelastaneet minun kunniani. + +-- Te tahdotte murhata itsenne! huudahti Felton kauhistuneena, unhottaen +vetää kätensä irti vangin käsistä; murhata itsenne! + +Felton seisoi liikkumattomana, kahden vaiheella. + +-- Hän empii vielä, ajatteli mylady; minä en ole ollut kylliksi +totuudellinen. + +Askeleita kuului käytävässä; mylady tunsi ne lord Winter'in askeleiksi. + +Felton tunsi ne myös ja astui askeleen oveen päin. + +Mylady syöksähti hänen luoksensa. + +-- Oh, ei sanaakaan, sanoi hän hiljaa ja hätäisesti, ei sanaakaan tuolle +miehelle siitä, mitä olen teille puhunut, sillä silloin olen hukassa, ja +te, te... + +Kun askeleet lähenivät, vaikeni hän, pelosta että hänen äänensä +kuuluisi, ja hän painoi sanomattomalla kauhistuksella kauniin kätensä +Felton'in suulle. + +Felton työnsi hiljaa pois luotansa mylady'n, joka vaipui erääsen +lepotuoliin. + +Lord Winter kulki oven sivuitse pysähtymättä, ja askelten kuultiin +etenevän. + +Kalmankalpeana seisoi Felton muutamia silmänräpäyksiä, tarkasti +kuunnellen, mutta kun askeleet herkesivät kuulumasta, hengitti hän taas, +ikäänkuin unesta heränneenä, ja syöksähti ulos huoneesta. + +-- Ah, sanoi mylady, kuunnellen vuorostaan Felton'in askeleita, jotka +poistuivat vastapäiseen suuntaan kuin lord Winter'in, vihdoinkin olet +kynsissäni! + +Mutta pian synkistyivät taas hänen kasvonsa. + +-- Jos hän kertoo paroonille, sanoi hän, olen minä hukassa, sillä +parooni, joka kyllä tietää että minä en tapa itseäni, asettaa hänen +läsnä-ollessaan veitsen minun käteeni, ja silloin saa hän nähdä koko +tuon minun epätoivoni olleen vaan teeskenneltyä. + +Hän meni peilin eteen ja tarkasteli itseänsä; hän ei ollut koskaan ollut +niin kaunis. + +-- Eipä sentään, sanoi hän hymyillen, eipä hän hiisku mitään. + +Iltasella tuli lord Winter samalla kertaa kuin hänen iltaruokansa. + +-- Herra, sanoi mylady, onko teidän läsnä-olonne välttämättömästi minun +vankeuteeni kuuluvaa, ja ettekö voi säästää minua siitä kärsimyksestä, +jota teidän käyntinne minulle tuottavat? + +-- Mitä nyt, rakas siskoseni! vastasi Winter; eikös tuo pieni, kaunis +suu, joka nyt on niin julma minua kohtaan, sanonut minulle oikein +hellästi, että te tulitte tänne Englantiin vaan minua tervehtimään, ja +että te niin halusitte tätä nautintoa että sen vuoksi antauduitte +meritaudin, myrskyn ja vankeuden alaiseksi? No, nyt minä olen tässä, +olkaa siis tyytyväinen; sitä paitsi on minun käynnilläni tällä kertaa +pätevä syykin. + +Mylady vapisi; hän luuli Felton'in kertoneen; tuo nainen, joka oli niin +monta kovaa kokenut, niin monia ankaroita ja mellastavia sielunliikkeitä +tuntenut, oli tuskin koskaan tuntenut sydämmensä niin kovasti sykkivän +kuin nyt. + +Hän istui; lord Winter siirsi tuolin hänen viereensä ja asettui siihen +istumaan; sitten otti hän taskustaan paperin, ja avasi sen verkalleen. + +-- Minä tahdon näyttää teille tämän laatuisen passin, jonka itse olen +kirjoittanut, sanoi hän, ja joka määrää, miten teidän on eläminen sitä +uutta elämää, jonka minä suon teille. + +Sitten siirsi hän silmänsä mylady'stä paperiin ja luki: + + "Käsky viedä sinne ja sinne" -- paikan nimen kohdalla on aukko, + keskeytti Winter; jos tahdotte määrätä paikan itse, niin ilmoittakaa + se; ja jos se ei ole tuhatta peninkulmaa lähempänä Lontoota, niin + toivomukseenne myönnytään. Minä jatkan siis: "käsky viedä sinne ja + sinne Charlotta Backson-niminen nainen, joka Ranskan rikoslain + mukaan on merkitty polttoliljalla, mutta rangaistuksen perästä + vapautettu; hänen täytyy asua siellä, poistumatta sieltä koskaan + kolmea peninkulmaa kauemmaksi. Jos hän yrittää pakoon, pantakoon + kuolemantuomio täytäntöön. Hän saakoon viisi killinkiä päivässä + asuntoa ja elatusta varten." + +-- Tuo käskykirje ei koske minua, vastasi mylady kylmästi, koska siinä +ei ole minun nimeni. + +-- Nimenne! Onko teillä sitten mitään nimeä? + +-- Minulla on teidän veljenne nimi. + +-- Erhetystä; minun veljeni oli vaan teidän toinen miehenne, ja +ensimäinen miehenne elää vielä. Sanokaa hänen nimensä niin pannaan se +tähän Charlotta Backson'in sijaan. Eikö?... Ettekö tahdo?... Te +vaikenette? Hyvä, teidät kirjoitetaan siis Charlotta Backson'in nimelle. + +Mylady pysyi äänettömänä; tällä kertaa ei tuo äänettömyys ollut +tekeytymistä, vaan sen vaikutti kauhistus; hän luuli että käskykirje oli +valmis pantavaksi toimeen, että lord Winter oli määrännyt hänen lähtönsä +aikaisemmaksi, että hänet oli tuomittu lähtemään jo samana iltana. +Hetkisen aikaa luuli hän kaikki olevan hukassa, mutta yht'äkkiä huomasi +hän ett'ei käskykirjeessä ollut mitään allekirjoitusta. + +Ilo, jonka tämä huomaus hänelle tuotti, oli niin suuri, ett'ei hän +voinut sitä salata. + +-- Niin, niin, sanoi lord Winter, joka näki mitä mylady'n mielessä +liikkui, te haette allekirjoitusta ja mietitte: vielä ei kaikki ole +hukassa, vielä ei tämä käskykirja ole allekirjoitettu; sitä näytetään +minulle vaan peljätykseksi, siinä kaikki. Te petytte; huomenna +lähetetään tämä käskykirje lord Buckingham'ille, ylihuomenna tulee se +takaisin hänen allekirjoittamanansa ja hänen sinetillään varustettuna ja +kahdenkymmenen neljän tunnin perästä siitä lukien ruvetaan sitä panemaan +täytäntöön. Hyvästi, rouva hyvä, nyt olen sanonut sanottavani. + +-- Ja minä vastaan teille, herra, että tämä vallan väärinkäyttö, tämä +maanpakoon-ajo valhenimen varjossa on kauheata kunnottomuutta. + +-- Tahdotteko mieluummin tulla hirtetyksi oikealla nimellänne, mylady? +Te tiedätte, että Englannin lait ovat järkähtämättömän ankarat +avioliitonrikos-asioissa; sanokaa suoraan. Vaikka minun nimeni, tai +oikeammin minun veljeni nimi on tähän kaikkeen sotkeutunut, antaudun +minä julkisen oikeudenkäynnin häpeän alaiseksi, päästäkseni varmasti +teistä erilleni. + +Mylady ei vastannut, mutta hän vaaleni kalmankalpeaksi. + +-- Ah, minä näen että te valitsette mieluummin matkustamisen. No niin, +ehkäpä olettekin oikeassa. Onhan elämä sentään sangen hauskaa. Senpä +vuoksi ei minua halutakkaan antaa teidän ryöstää sitä itseltäni. Mitäs +pidätte noista viidestä killingistä, jotka saatte päivärahaksi? minä +olen vähän liian kitsas mielestänne, vai kuinka? Se on sen vuoksi, +ett'ette pääsisi rikastumaan ja sitten lahjomaan vartioitanne. Onhan +teillä muutoin aina hempeytenne ja suloutenne, joilla voitte heitä +houkutella. Käyttäkää niitä, ell'ei vastoinkäymisenne Felton'in kanssa +ole teitä kyllästyttänyt. + +-- Felton ei siis ole puhunut mitään, mietti mylady, ei mitään siis ole +vielä kadotettu. + +-- Ja hyvästi nyt. Huomenna tulen ilmoittamaan sanansaattajani lähdöstä. + +Lord Winter nousi seisovilleen, kumarsi ivallisesti mylady'lle ja meni. + +Mylady huokasi; hänelle oli vielä neljä päivää aikaa; neljä päivää +olisivat hänelle kylliksi hurmaamaan Felton'in. + +Mutta hirmuinen ajatus pälkähti hänen päähänsä, lord Winter lähettäisi +ehkä Felton'in itsensä Buckingham'in luokse allekirjoitusta saamaan. + +Mutta häntä rauhoitti kumminkin, niinkuin jo sanoimme, se seikka ett'ei +Felton ollut mitään puhunut. + +Hän tahtoi osoittaa ett'ei lord Winter'in uhkaukset olleet häntä +säikähdyttäneet; hän istuutui ruokapöytään syömään. + +Sitten hän, niinkuin edellisenäkin iltana, laskeutui polvilleen ja luki +ääneen rukouksiansa. Samoinkuin edellisenäkin iltana, pysähtyi sotamies +nytkin kuuntelemaan. + +Pian kuului askeleita, jotka olivat keveämmät kuin vahdin askeleet ja +jotka tulivat käytävän päästä ja pysähtyivät hänen ovellensa. + +Se on hän, mietti mylady. + +Hän alkoi nyt laulaa samaa virttä, joka edellisenä iltana niin kovasti +oli Felton'ia liikuttanut. + +Mutta vaikka hänen suloinen, täyteläinen äänensä soi vielä ihanammin, +vielä sydäntäsärkevämmin kuin silloin, pysyi ovi kiinni. Tosin oli +mylady, salaa vilkaisten oviluukkuun, näkevinänsä ristikon läpi nuoren +miehen hehkuvat silmät; mutta oliko se harhanäköä tai todellisuutta, +ainakin tällä kertaa jaksoi Felton hillitä itsensä tulemasta sisään. + +Mutta kun mylady oli virtensä päättänyt luuli hän hetkisen perästä +kuulevansa syvän huokauksen, ja samat askeleet, jotka hän oli kuullut +lähestyvän, poistuivat verkalleen ja ikäänkuin vastenmielisesti. + + + + +LIII. + +Vankeuden neljäs päivä. + + +Kun Felton seuraavana päivänä tuli mylady'n luokse, tapasi hän hänet +seisomassa tuolilla, kädessä köysi, jonka hän oli punonut ja liitellyt +batistiliinoistansa. Kun Felton avasi oven, hyppäsi mylady keveästi +lattialle tuoliltansa ja koetti peittää selkänsä taakse köyttänsä. + +Nuori mies oli tavallistansa kelmeämpi ja hänen silmänsä, punaisina +unettomuudesta, ilmaisivat että hänen yönsä oli ollut levoton. + +Mutta hänen otsallansa näkyi lujempi vakavuus kuin koskaan ennen. + +Verkalleen lähestyi hän mylady'ä, joka oli istuutunut tuolille ja nosti +lattialta tuon murhaavan köyden toisen pään, jonka hän erhetyksestä tai +ehkäpä ehdollansa oli pudottanut. + +-- Mitä tuo on, rouva? kysyi hän kylmästi. + +-- Tämäkö? Ei mitään, sanoi mylady, hymyillen tuota katkerata hymyänsä, +jota hän niin taitavasti osasi käyttää. Ikävyys on vankien +veri-vihollinen; minulla oli ikävä ja sentähden koetin minä kuluttaa +aikaani punomalla tätä köyttä. + +Felton loi katseensa seinälle siihen paikkaan, missä hän oli tavannut +mylady'n seisomassa samalla tuolilla millä hän nyt istui, ja hän näki +seinässä hänen päänsä päällä kullatun koukun, johon oli tapa ripustaa +vaatteita tai aseita. + +Hän säpsähti, ja vanki huomasi sen; sillä vaikka hänen silmänsä olivat +maahan päin luotuina, ei häneltä jäänyt mitään näkemättä. + +-- Ja mitä varten te seisoitte tällä tuolilla? kysyi hän. + +-- Mitä se teihin koskee? vastasi mylady. + +-- Mutta, jatkoi Felton, minä tahdon sen tietää. + +-- Elkää kysykö, sanoi vanki; te tiedätte kyllä että meitä, jotka olemme +tosikristittyjä, on kielletty valhettelemasta. + +-- No niin, sanoi Felton, minä sanon teille, mitä te teitte tai +oikeammin, mitä te aioitte tehdä. Te aioitte täyttää onnettoman +aikeenne. Mutta miettikää, hyvä rouva, että jos Jumala kieltää +valhettelemasta, Hän vielä ankarammin kieltää itsemurhasta. + +-- Kun Jumala näkee luodut olentonsa viattomasti vainottuina, +asetettuina itsemurhan ja häväistyksen vaiheelle, uskokaa minua, herra, +vastasi mylady syvän vakaumuksen äänellä, silloin Jumala antaa anteeksi +itsemurhan, sillä silloin on itsemurha marttiirakuolema. + +-- Te sanotte joko liian paljon tai liian vähän; puhukaa, rouva; taivaan +nimessä, selittäkää sananne! + +-- Kertoisinko teille onnettomuuksistani, että pitäisitte niitä pelkkänä +taruna? Ilmoittaisinko teille aikeeni, että te ilmoittaisitte ne +vainoojalleni? Ei, herra. Sitä paitsi, mitä tämmöisen onnettoman +tuomitun olennon elämä tai kuolema merkitsee? Te vastaatte vaan minun +ruumiistani, eikö niin? Ja jos te näytätte vaan kuolleen ruumiin, joka +tunnetaan minuksi, ei teiltä muuta vaadita, ja ehkäpä saatte vielä +kaksinkertaisen palkinnon. + +-- Minäkö, rouva, minä! huudahti Felton; voitteko uskoa että minä +koskaan ottaisin vastaan maksua teidän hengestänne! Oi, te ette ajattele +mitä puhutte! + +-- Sallikaa minun puhua loppuun, Felton, sallikaa minun puhua loppuun, +sanoi mylady, ollen innostuvinansa; jokaisen sotilaan tulee olla +kunnianhimoinen, eikö niin? Te olette luutnantti; no niin, te saatte +kulkea minun ruumis-saatossani kapteenin arvossa. + +-- Mutta mitä olenkaan teille tehnyt, että sälytätte niskoilleni +semmoisen vastuun-alaisuuden Jumalan ja ihmisten edessä? sanoi Felton +kovasti liikutettuna. Muutaman päivän perästä olette kaukana täältä, +rouva hyvä, teidän henkenne ei ole enää silloin minun hoidettavanani ja, +lisäsi hän huoaten, silloin ... silloin saatte menetellä sen kanssa +mielenne mukaan. + +-- Siis, huudahti mylady, ikäänkuin hän muka ei olisi voinut suojella +itseänsä pyhältä suuttumukselta, te, jumalinen mies, te jota nimitetään +hurskaaksi, te pyydätte vaan yhtä seikkaa: päästä joutumasta syyhyn, +ikävyyksiin, minun kuolemani tähden! + +-- Minun tulee varjella teidän henkeänne, rouva, ja minä varjelen sitä. + +-- Mutta käsitättekö tehtäväänne? Se on julma jo silloin jos minä olen +syyllinen, mutta minkä nimen annatte sille, minkä nimen antaa Herra +sille, jos minä olen viaton? + +-- Minä olen sotilas, ja tottelen niitä käskyjä, jotka minulle on +annettu. + +-- Luuletteko että Jumala tuomiopäivänä eroittaa sokean pyövelin +väärästä tuomarista? Te ette tahdo tappaa minun ruumistani, vaan +rupeatte sen välikappaleeksi, joka tahtoo murhata sieluni. + +-- Mutta minä sanon vielä toistamiseen, lausui Felton liikutuksissaan, +teitä ei uhkaa mikään vaara, ja minä vastaan lord Winter'istä aivan kuin +omasta itsestäni. + +-- Mieletön, huudahti mylady, mieletön raukka, joka uskaltaa vastata +toisesta miehestä, kun viisaimmatkin, ne, jotka ovat kaikkein +otollisimpia Jumalalle, pelkäävät vastata omasta itsestäänkin, mieletön, +joka asettuu väkevimpien, onnellisimpien puolelle, musertamaan +heikoimman, onnettomimman naisen. + +-- Mahdotonta, rouva hyvä, mahdotonta, mutisi Felton, joka tunsi tuon +muistutuksen koskevan sydämmensä pohjaan saakka; vankina ette minun +kauttani saa vapauttanne; elävänä ette minun kauttani menetä henkeänne. + +-- Niin, huudahti mylady, mutta minä menetän enemmän kuin henkeni, minä +menetän kunniani, Felton, ja teidät teen minä Jumalan ja ihmisten edessä +vastuun-alaiseksi häpeästäni ja häväistyksestäni. + +Tällä kertaa Felton, vaikka hän kyllä koki olla tai olla olevinaan +tunteeton, ei voinut vastustaa sitä salaperäistä vaikutusta, joka jo oli +hänet vallannut. Nähdä tuo nainen, ihana ja vieno kuin viattomin +henki-olento, nähdä hänet milloin itkuisena milloin uhkaavana, tuntea +vuoroin tuskan vuoroin sulouden voimaa, se oli liiaksi tuolle +jumaliselle haaveilijalle, liiaksi aivoille, joita uskonkiihkon unelmat +järkyttivät, liiaksi sydämmelle, jota raateli yhtä haavaa polttava +rakkaus taivasta kohtaan ja kalvava viha ihmisiä kohtaan. + +Mylady näki tuon taistelun, hän tunsi, aivan kuin omassa povessaan, +noiden riehuvien intohimojen liekit, jotka paloivat nuoren kiihkoilijan +suonissa; ja ikäänkuin taitava sotapäällikkö, joka, nähden vihollisen +valmiina peräytymään, ryntää suoraan häntä vastaan, nostaen riemuhuudon, +kohosi mylady istuimeltaan, kauniina kuin muinaisajan naispappi, +haltioissaan kuin kristitty neitsyt, käsivarsi ojennettuna, kaula +paljaana, hiukset hajalla, toinen käsi sydämmellä, silmä täynnä tulta ja +intoa, joka jo oli saattanut tuon nuoren puritaanin tunteet kuohumaan, +tämmöisenä astui hän suoraan häntä kohden, ruveten ihanalla säveleellä +ja sulosointuisella äänellänsä, jonka hän, jos tahtoi, saattoi tehdä +melkein uhkaavaksi, laulamaan seuraavaa värssyä: + + Veri puhdas hurskahan + Baalin uhriks' kanna! + Jalopeurain kitahan + Marttiira nyt anna! + Katumuksen ahdistus, + Tuska, vaiva, vaikerrus + Palkkana on sulla... + Herran armo mulla! + +Felton hölmistyi tuosta oudosta puuskasta ja seisoi kuin kivettynyt. + +-- Ken te olette, ken te olette? huudahti hän, liittäen kätensä ristiin, +oletteko Jumalan sanansaattaja vai helvetin sikiö, oletteko enkeli vai +paholainen, onko nimenne Eloa vai Astarte? + +-- Etkö ole minua tuntenut, Felton? Minä en ole enkeli enkä paholainen; +minä olen maailman tyttäriä, minä olen uskosisaresi, siinä kaikki. + +-- Niin, niin! vastasi Felton, minä epäilin äsken vielä, mutta nyt +uskon. + +-- Sinä uskot, ja kumminkin olet sinä tuon Belialin lapsen rikostoveri, +jota nimitetään lord Winteriksi! Sinä uskot ja kumminkin jätät sinä +minut vihollisteni käsiin, Englannin ja Jumalan vihollisten käsiin! Sinä +uskot ja kumminkin heität sinä minut tuon miehen valtaan, joka täyttää +ja tahraa maan vääräuskoisuudellaan ja irstaudellaan, tuon katalan +Sardanapaluksen käsiin, jota sokeat nimittävät Buckinghamiksi, vaan jota +uskovaiset sanovat Antikristukseksi! + +-- Minäkö jättäisin teidät Buckingham'ille, minä! mitä sanottekaan? + +-- Heillä on silmät, huudahti mylady, ja he eivät näe, heillä on korvat +ja he eivät kuule! + +-- Niin, niin, sanoi Felton pyyhkäisten kädellään hikistä otsaansa, +ikäänkuin karkoittaaksensa viimeisenkin epäilyksen; niin, minä tunnen +tuon äänen, joka puhuu minulle unelmissani; minä tunnen tuon enkelin +kasvonpiirteet, joka jok'ikinen yö ilmestyy minulle ja huutaa minun +sielulleni, joka ei voi nukkua: "Lyö, iske, pelasta Englanti, pelasta +itsesi, sillä sinä olet kuoleva, ell'et lepytä Jumalaa!" Puhukaa, +puhukaa, huudahti Felton, sillä nyt saatan ymmärtää teitä. + +Hirvittävä ilon leimaus, mutta pikainen kuin ajatus, välähti mylady'n +silmistä. Kaikki oli hänellä valmiina tätä niin hartaasti odotettua +tilaisuutta varten. Verrattoman mielikuvituksensa avulla oli hän näet +sepittänyt kauhistavan historian niistä kärsimyksistä, joita hän muka +oli saanut kokea. Hän kokoili vielä kerran ajatuksissansa kaikki +kertomuksen juonet ja vaiheet ja oli juuri alkamaisillaan, kun Felton +malttamattomana vielä kerran huudahti: + +-- Mutta puhukaahan toki, kertokaa! + +-- Kertoisinko teille häpeäni; huudahti mylady kainouden puna +kasvoillansa; sillä toisen rikos on usein toisen häpeä. Kuinka minä, +nainen, kertoisin sitä teille, joka olette mies! Oi, jatkoi hän, +peittäen kauniit silmänsä käsillään, en koskaan. Antakaa minun kuolla, +toimittakaa minulle vaan veitsi ja vielä viimeisessä hengenvedossa olen +siunaava pelastajaani. + +Tuo suloinen, vieno, rukoileva ääni hurmasi Felton'in nyt täydellisesti. +Lumoojattaren kauneus, hempeys, kyyneleet ja vastustamaton, salaperäinen +viehätys olivat hänet nyt kietoneet kokonaan. + +Felton lähestyi häntä ja lausui hellästi: + +-- Kuinka ette kertoisi minulle, uskonveljellenne! + +Mylady silmäili häntä hetkisen aikaa katseella, jonka nuori upseeri +selitti empimiseksi, vaan joka kuitenkaan ei ollut muuta kuin +tarkastelemista ja ihastuksen yllyttämistä. + +Felton vuorostaan seisoi rukoilevana ja ristissä käsin. + +-- No niin, sanoi mylady, minä tahdon uskoa kaikki veljelleni, minä +uskallan! + +Ja nyt seurasi tuo kamala kertomus, johon mylady pani kaiken +kuvituskykynsä rikkauden ja kaunopuheliaisuutensa tenhovoiman. + +Felton kuunteli sanaakaan hiiskahtamatta. Kuta kauvemmaksi kertomus +joutui, sitä tuijottavammiksi kävivät hänen silmänsä. Hän vuoroin +kalpeni, vuoroin punastui. Hiki virtasi hänen otsaltansa. + +Mutta hän oli vallan menehtyä kauhistuksesta ja raivosta, kun mylady +joutui kertomuksen ydinkohtaan, joka kuului näin: + +Kun hän vihdoin huomasi ett'ei mitkään viettelyskeinot auttaneet, ja kun +olin vannonut ilmoittavani koko maailmalle hänen konnamaiset vehkeensä +minua kohtaan, keksi hän pirullisen keinon estääksensä asiaa tulemasta +ilmiin. + +Kolmannen päivän iltana tuli siihen huoneesen, jossa hän piti minua +vankinansa, kaksi naamioittua miestä; toinen niistä oli hän itse; minä +tunsin hänet käynnistänsä, äänestänsä ja tuosta pulskasta olennosta, +jonka horna on hänelle lahjoittanut ihmiskunnan turmioksi. + +-- No, sanoi hän minulle, aiotteko pysyä uhkauksessanne ja valassanne? + +-- Tiedättehän, että puritaani pitää sanansa, sanoin minä; sanani olette +jo kuulleet; minä vannon syyttäväni teitä murhaajaksi ja konnaksi. +Ristin kautta; minä vannon että, jos koskaan pääsen täältä, haen minä +ihmiskunnalta kostoa teille. + +-- Siinä tapauksessa ilmoitan teille että minulla on eräs keino, jota +tosin en tahdo käyttää kuin viimeisessä hätätilassa, ja keino on +semmoinen, että minä suljen teidän suunne, tai ainakin toimitan niin, +ett'ei kukaan usko teidän sanojanne. + +-- Minä kokosin voimani vastatakseni hänelle ivanaurulla. + +-- Pysyttekö vielä valassanne? kysyi hän uhkaavasti. + +-- Vielä kerran viimeisen vakuutan teille, että maan päällä syytän teitä +ihmisten ja taivaassa Jumalan tuomioistuimen edessä. + +Silloin kääntyi hän seuralaiseensa ja sanoi: + +-- Pyöveli, tee velvollisuutesi. + +Felton nojasi erästä huonekalua vasten; hirviöntapaisella ilolla näki +mylady, että nuoren upseerin voimat ehkä uupuisivat ennen kertomuksen +loppua. Ja hän jatkoi: + +-- Huolimatta huudoistani ja vastustuksistani, sillä minä aloin käsittää +että minua uhkasi pahempi kuin kuolema, tarttui pyöveli minuun, löi +minut kumoon maahan, puristeli minut keltaiseksi ja siniseksi, ja kun +olin jo nyyhkytyksiin tukahtumaisillani, melkein tiedotonna, huutaen +avukseni Jumalaa, joka ei minua kuullut, päästin äkkiä kauhistavan +huudon; tulinen rauta, pyövelin merkkirauta, oli painettu minun +olkapäähäni. + +Felton ärjähti. + +-- Katsokaa, sanoi mylady, kohoten seisovilleen majesteetillisena kuin +kuningatar, katsokaa, Felton, oppikaa tuntemaan ihmissydämmiä, ja älkää +täst'edes ruvetko niin herkästi heidän jumalattoman kostonsa +välikappaleeksi. + +Nopeasti tempasi mylady pukunsa rinnasta auki, repäsi batistin, joka +peitti hänen olkapäänsä ja punottavana teeskennellystä vihasta ja +häpeästä, näytti hän nuorelle miehelle tuon lähtemättömän merkin, joka +häpäisi hänen kaunista olkaansa. + +-- Mutta, huudahti Felton, tuohan on lilja! + +-- Niin, siinä juuri häpeäni onkin! vastasi mylady. Jos se olisi +Englannin polttomerkki ... silloin hänen olisi täytynyt todistaa, +mikä tuomioistuin sen on minulle tuominnut ja minä olisin voinut +vedota kaikkiin valtakuntamme tuomioistuimiin, mutta Ranskanmaan +polttomerkki ... oi, tällä tulin minä todellakin auttamattomasti +häväistyksi! Tämä oli liian paljo Felton'ille. + +Kalpeana, liikkumattomana, masentuneena tuon kauhean salaisuuden +paljastuksesta, so'enneena tuon naisen yliluonnollisesta ihanuudesta +lankesi hän vihdoin polvilleen hänen eteensä, samoin kuin ensimäiset +kristityt polvistuivat noiden puhtaiden, pyhien marttiirojen edessä, +joita Rooman keisarit vainosivat ja häväisivät. Polttomerkki katosi +hänen silmissänsä, jälelle jäi vaan kauneus ja viattomuus. + +Antakaa anteeksi, antakaa anteeksi! huudahti Felton, oi, antakaa minulle +anteeksi! + +Mylady luki hänen silmissänsä: rakkaus! rakkaus! + +-- Mitä minun on anteeksi annettava? kysyi hän. + +-- Että minä olen liittynyt teidän vainoojiinne. + +Mylady ojensi hänelle kätensä. + +-- Niin nuori ja kaunis! huudahti Felton suudellen kättä palavasti. + +Hän jumaloitsi mylady'ä. + +Kun ensimäinen puuska oli tyyntynyt sanoi hän: + +-- Ah! nyt on vaan yksi asia kysyttäväni: ken oli tuo hirveä kiusaaja, +tuo teidän oikea pyövelinne; sillä toinen oli vaan hänen +välikappaleensa, ei mitään muuta. + +-- Kuinka, veljeni! huudahti mylady; pitääkö minun sanoa hänen nimensä? +Etkö jo ole arvannut, ken hän oli? + +-- Mitä! sanoi Felton, hänkö!... Yhä ainako vaan hän!... Mitä! Tuo oikea +konna... + +-- Tuo oikea konna, sanoi mylady, oli Englannin sortaja, uskovaisten +vainooja, tuo katala mies, joka on niin monta naista turmioon saattanut, +jonka turmeltuneen sydämmen oikun vuoksi on niin paljo englantilaista +verta vuotanut, joka tänäpäivänä suojelee protestantteja ja huomenna +pettää heidät... + +-- Buckingham! Se on Buckingham! huudahti Felton vihaa vimmassa. + +Mylady peitti kasvonsa käsillään, ikäänkuin hän ei olisi voinut kantaa +sitä häpeää, mitä tuo nimi hänelle muistutti mieleen. + +-- Buckingham tuon enkelimäisen olennon pyöveli! huudahti Felton. Ja +sinä et ole iskenyt häntä murskaksi, suuri Jumala! Sinä olet antanut +hänen olla ylhäisenä, kunnioitettuna, kaikille meille turmiota +tuottavana! + +-- Jumala hylkää sen, joka hylkää itsensä, sanoi mylady. + +-- Hän tahtoo siis päällensä sen rangaistuksen, joka tuomittua odottaa! +jatkoi Felton yhä kiihtyen. Hän tahtoo siis inhimillisen koston käymään +Jumalan koston edellä! + +-- Ihmiset häntä pelkäävät ja säästävät. + +-- Oh, sanoi Felton, minä en häntä pelkää, minä en häntä ole säästävä! + +Mylady tunsi helvetillisen ilon täyttävän sielunsa. + +-- Mutta kuinka saattaa lord Winter, minun suojelijani, minun isäni, +olla sotkeutunut kaikkeen tähän? kysyi Felton. + +-- Kuulkaa Felton, sanoi mylady; kurjain, halpamaisten ihmisten ohella +on myöskin suuria, jaloja luonteita; minulla oli sulhanen, mies, jota +minä rakastin ja joka rakasti minua; hänellä oli sydän kuin teillä, +Felton, hän oli mies semmoinen kuin te. Minä kerroin hänelle kaikki; hän +tunsi minut, eikä epäillyt silmänräpäystäkään. Hän oli korkea-arvoinen +mies, kaikissa suhteissa Buckingham'in veroinen. Hän ei sanonut mitään, +sitoi miekan vyöllensä, kääriytyi kauhtanaansa ja lähti Buckingham'in +palatsiin. + +-- Niin, niin, sanoi Felton, minä ymmärrän, vaikka tuommoisia miehiä +vastaan ei pitäisi käyttää miekkaa vaan puukkoa. + +-- Buckingham oli matkustanut pois edellisenä päivänä, hän oli mennyt +lähettiläänä Espanjaan, jossa hänen oli pyytäminen perintöruhtinatarta +puolisoksi kuningas Kaarle I:lle, joka oli vaan Wales'in prinssi. Minun +sulhaseni palasi takaisin tyhjin toimin. + +-- Kuuleppas, sanoi hän, hän on poissa; siis välttää hän tällä kertaa +minun kostoani; mutta menkäämme kumminkin yhteen, niinkuin olemme +aikoneet, ja luota sitten siihen, että lord Winter on korjaava oman ja +vaimonsa kunnian. + +-- Lord Winter! huudahti Felton. + +-- Niin, sanoi mylady, lord Winter; ja nyt käsitätte koko asian, eikö +niin? Buckingham oli poissa kokonaisen vuoden; kahdeksan päivää ennen +hänen palaamistansa kuoli lord Winter äkkiä, jättäen minut yksinäiseksi +perilliseksensä. Mistä tuli tuo isku? Jumala kaikkitietävä sen +epäilemättä tietää; minä en syytä ketään... + +-- Voi, mikä pohjaton kauheus, mikä pohjaton kauheus! huudahti Felton. + +-- Lord Winter kuoli, ilmaisematta mitään veljillensä. Tämän hirmuisen +salaisuuteni ei pitäisi päästä kenenkään tietoon siksi kunnes se salaman +tavoin iskisi rikokselliseen; teidän suojelijanne oli mielipahalla +nähnyt veljensä menevän naimisiin köyhän tytön kanssa. Minä oivalsin, +ett'ei minulla olisi mitään turvaa miehestä, jonka perinnöntoiveet +olivat myttyyn menneet. Minä menin Ranskaan, jäädäkseni sinne koko +elämäni ajaksi; mutta koko minun omaisuuteni oli Englannissa; kun yhteys +näiden maiden kesken oli lakannut sodan vuoksi, jouduin minä puutteesen +ja olin pakoitettu palaamaan tänne takaisin; viisi päivää sitten tulin +minä Portsmouth'iin. + +-- No niin? sanoi Felton. + +-- Niin, Buckingham oli varmaan saanut vihiä tulostani, ja ilmoittanut +siitä lord Winter'ille, joka jo kieroin silmin katseli minua; Buckingham +sanoi hänelle, että hänen kälynsä oli epäsiveellinen, polttomerkillä +rangaistu nainen. Jalo, puhdassydäminen mieheni ei ollut enää +puollustamassa minua. Lord Winter uskoi kaikki mitä hänelle kerrottiin, +sitä herkemmin, koska tuo uskominen oli hänen hyödyksensä. Hän vangitsi +minut ja tuotti minut tänne ja asetti minut teidän vartioittavaksenne. +Loput tiedätte; ylihuomenna lähdetään minua kuljettamaan maanpakoon; +ylihuomenna asetetaan minut kunniattomain joukkoon. Haa! juoni on +hyvästi mietitty, ja minun kunniani ei ole jaksava kestää sitä. +Huomaattehan siis, että minun täytyy kuolla, Felton; antakaa minulle +puukko, Felton. + +Ja ikäänkuin hänen voimansa nyt olisivat olleet lopussa, vaipui mylady +uupuneena, rauenneena nuoren upseerin syliin, joka hurmautuneena +rakkaudesta, vihasta, ennen tuntemattomista tunteista, ihastuneena +painoi hänet rintaansa, vapisten tuntiessaan tuon kauniin suun huountaa, +ja aaltoilevan poven liikettä. + +-- Ei, ei, sanoi hän, sinun pitää elää, kunnioitettuna ja puhtaana; +sinun pitää elää, riemuitaksesi vihollistesi kostamisesta. + +Mylady työnsi hänet hiljaa pois luotansa, vaan lumosi hänet +silmäyksellään; Felton syöksähti hänen luoksensa, syleili häntä ja +rukoili häntä kuin jumalallista olentoa. + +-- Oi, kuolema! kuolema! sanoi hän summentaen ääntänsä, kuolema ennemmin +kuin häpeä! Felton, veljeni, ystäväni, minä rukoilen sinua. + +-- Ei, huudahti Felton, ei, sinun täytyy elää ja saada kostetuksi! + +-- Felton, minä saatan vaan onnettomuutta niille, jotka minua lähenevät; +hylkää minut, Felton, anna minun kuolla! + +-- No niin, kuolkaamme sitten yhdessä! huudahti hän. + +Mutta silloin kuului kaukaisia askeleita käytävässä; ne lähenivät ja +tuossa tuokiossa aukeni ovi ja lord Winter astui sisään. + +Felton oli sillä välin vetäytynyt pikaisesti takaisin ja seisoi nyt +muutamain askelten päässä vangista. + +Parooni kävi verkalleen esiin ja siirsi tutkivan silmäyksen vangista +nuoreen upseeriin. + +-- Sinä olet ollut täällä kauvan, John, sanoi hän; onko tämä nainen +kertonut sinulle rikoksiansa? Sitten kyllä ymmärrän että keskustelun on +täytynyt kestää kauvan. + +Felton säpsähti, ja mylady huomasi että hän oli hukassa, ell'ei hän +kävisi avuksi hämilleen joutuneelle puritaanille. + +-- Ah, te pelkäätte, että vankinne pääsee teiltä pakoon! sanoi hän. No +niin, kysykää vanginvartijaltanne, minkälaista armoa minä juuri ikään +häneltä pyysin. + +-- Pyysittekö armoa? sanoi paroni epäileväisesti. + +-- Hän pyysi, mylord, sanoi nuori mies hämmästyneenä. + +-- Mitä armoa, antakaas kuulua? kysyi lord Winter. + +-- Hän pyysi saada puukkoa, vastasi Felton. + +-- Onko täällä sitten piilossa joku, jolta tämä viehättävä olento +tahtoisi ottaa hengen? kysyi lord Winter tavallisella ivallisella +äänellänsä. + +-- Ei ketään muita kuin minä itse, vastasi mylady. + +-- Minä olen antanut teille vallan valita joko Ameriikan tai Tyburn'in, +jatkoi lord Winter; valitkaa, Tyburn, mylady; uskokaa minua, nuora on +varmempi kuin puukko. + +Felton kalpeni ja astui askeleen eteenpäin. + +-- Te olette oikeassa sanoi mylady, ja minä olenkin jo sitä ajatellut, +lisäsi hän kolkosti; minä ajattelen sitä edeskinpäin. + +Felton tunsi luunsa ja ytimensä värisevän; luultavasti huomasi lord +Winter tuon liikutuksen. + +-- Ole varoillasi, John, sanoi hän; ystäväni John, minä luotan sinuun, +pidä varasi; minä olen sinua varoittanut. Ole muutoin hyvällä mielellä, +poikani, sillä kahden päivän kuluttua pääsemme tuosta olennosta, ja +siellä, minne hän joutuu, ei hän voi ketään vahingoittaa. + +-- Sinä kuulet sen! huudahti mylady äänellä, joka paroonin luulon mukaan +tarkoitti taivasta mutta Felton ymmärsi sen tarkoittavan häntä. + +Felton painoi päänsä alas ja vaipui ajatuksiinsa. Parooni otti upseeria +käsivarresta ja lähti menemään pois hänen kanssansa, katsoen pitkin +matkaa taaksensa mylady'yn. + +Nyt, sanoi vanki, kun ovi oli sulkeutunut, nyt olen päässyt askeleen +eteenpäin pelastukseni tiellä! Felton, lisäsi hän, ja villi ylenkatseen +hymy vilahti hänen huulillansa, Felton, sinä jumalinen hölmö, tartuitkos +ansaan! + + + + +LIV. + +Karkaus. + + +Ei ollut epäilemistäkään ett'eikö Felton nyt ollut vakuutettu hänen +viattomuudestaan. Felton oli nyt kokonaan hänen vallassaan. Vaikka +enkeli olisi ilmestynyt nuoren miehen eteen mylady'ä syyttämään, olisi +hän nykyisessä mielensä tilassa pitänyt häntä paholaisen lähettiläänä. + +Mutta lord Winter oli ehkä voinut ruveta epäilemään Felton'ia, ja Felton +silloin itse joutunut vartioittavaksi. + +Sentähden rupesi hän levottomasti ja hartaasti odottamaan Felton'in +tuloa. Hän oli saattanut Felton'in siihen sieluntilaan, että hänellä oli +syy toivoa hänen pian palaavan takaisin, edes silmänräpäykseksi. Mutta +päivä kului kulumistaan, eikä Felton'ia näkynyt ei kuulunut. + +Kello löi yksi ja tavallisuuden mukaan kannettiin päivällispöytä sisään. + +Silloin huomasi mylady kauhuksensa, että vartioivilla sotureilla oli +toinen puku. Hänen pahat aavistuksensa näyttivät rupeavan toteutumaan. + +Viimein ei hän voinut olla kysymättä, minne Felton oli joutunut. + +Hänelle vastattiin, että Felton oli aamupäivällä noussut satulaan ja +ratsastanut pois. + +Hän kysyi, oliko parooni vielä linnassa; sotamies vastasi myöntävästi ja +sanoi saaneensa käskyn paroonilta että hänelle oli ilmoitettava, jos +vanki tahtoi häntä puhutella. + +Mylady vastasi, että hän halusi saada olla yksinänsä. + +Sotamies meni, asetettuaan päivällispöydän järjestykseensä. + +Felton oli siis toimitettu pois; sotilaat vaihdetut. Felton'ia siis +epäiltiin. + +Tämä oli pahin isku, mikä häntä oli kohdannut. Kamala tuska valtasi +hänet. Hän heittäytyi vuoteellensa, mutta se poltti häntä kuin tulinen +liesi. Hän loi silmänsä oveen. Sen luukku oli tukittu; parooni oli +kaiketi peljännyt, että hän tuon aukon kautta taas jollakin pirullisella +keinolla viettelisi vartijansa. + +Hän nousi jalkeille ja juoksi ympäri huonetta kuin hullu, tai kuin +rautahäkkiin suljettu tiikeri. + +Viimein tyyntyi hän ja näytti rukoilevan. Mutta hän ei rukoillut +Jumalaa, vaan paholaista, tuota suurta voimaa, jolla on niin suuri valta +ihmiskunnassa, ja joka, niinkuin arapialaisessa sadussa kerrotaan, +tarvitsee vaan kranaattiomenan sydämmen, luodaksensa uudestaan hävitetyn +maailman. + +Hän tiesi itsellään olevan enää vaan kaksi päivää aikaa, hän tiesi että +kun käskykirjeesen oli vaan saatu Buckingham'in nimi, joka oli sitä +helpompi saada, koska se oli asetettu väärälle nimelle, josta Buckingham +ei voinut päästä tietoon, kestä oikeastaan oli kysymys -- että kun +käskykirjeesen vaan oli saatu Buckingham'in nimi, toimittaisi parooni +hänet heti kohta laivaan. + +Tosin saattoi hän palata maanpaosta, sitä hän ei epäillyt rahtuakaan, +mutta kuinka kauvan tuo maanpako oli kestävä? Niin toimivalle ja +kunnianhimoiselle sielulle kuin mylady'n, ovat ne päivät, jolloin ei +nousta, kovanonnen päiviä; mitä ovat sitten ne päivät, jolloin mennään +alaspäin? Vuoden tai parin kolmen hukkaaminen olisi jo koko +ijankaikkisuus; miltä tuntuisi palata vasta sittenkuin d'Artagnan ja +hänen ystävänsä, onnellisina ja riemuitsevina, olisivat kuningattarelta +saaneet hyvästi ansaitun palkintonsa häntä kohtaan tehdyistä +palveluksistansa, -- nuo ajatukset olivat kalvavampia kuin mitä mylady'n +laatuinen nainen saattoi sietää. Muutoin hänen voimansa yhä kasvoivat +siitä myrskystä, joka riehui hänen povessaan, ja hän olisi murtanut +vankihuoneensa kiviseinät, jos hänen ruumiinsa olisi silmänräpäyksenkään +ajaksi saanut saman ko'on kuin hänen sielullansa oli. + +Mutta yhä enemmän jännitti häntä kaiken tämän ohessa kardinaalin +muistaminen. Mitähän tuo levoton, epäluuloinen kardinaali ajatteli ja +sanoi hänen äänettömyydestänsä, kardinaali, joka ei ollut ainoastaan +hänen tukensa ja tätä nykyä hänen ainoa suojelijansa, mutta myöskin +hänen paras välikappaleensa tulevaisen onnensa ja kostonsa +saavuttamiseen? Hän tunsi kardinaalin; hän tiesi että vaikka hän +turhalta matkalta kotiin palattuansa mitenkin puollustaisi itseänsä +vangiksi joutumisellaan, ja vaikka hän mitenkin liioittelisi kärsittyjä +vaivojaan, kardinaali kumminkin vastaisi hänelle vaan ivallisella +kylmyydellänsä: "Ette olisi antanut vangita itseänne!" + +Näissä mietteissä kului aika iltaan asti. Kello kuusi tuli sisään lord +Winter, täysissä aseissa. Tuo mies, jota mylady tähän saakka oli pitänyt +tyhmänsekaisena aatelismiehenä, oli muuttunut ihmeteltäväksi +vanginvartijaksi. Hän näytti arvaavan kaikki, aavistavan kaikkea ja +estävän kaikki. + +Hän tarkasteli huolellisesti ikkunat ja ristikot, tutki lattian ja +seinät, uunin ja ovet, eikä hän eikä mylady koko tuon pitkän tarkastelun +aikana hiiskunut sanaakaan. + +Epäilemättä oivalsivat molemmat tilaisuuden olevan liian vakavan, että +ruvettaisiin tuhlaamaan aikaa tehottomiin vihanpurkauksiin. + +Mutta kun tarkastus oli päättynyt lausui lord Winter: + +-- Hyvä, ette te karkaa tänäkään yönä! Ettekä myöskään saa minua +surmatuksi; teillä ei ole mitään aseita, ja minä olen varoillani. Te +olitte alkaneet hurmata Felton-parkaani; hänessä tuntui jo teidän +helvetillinen vaikutuksenne; mutta minä tahdon pelastaa hänet: hän ei +pääse enää näkemään teitä, kaikki on nyt ohitse. Pankaa vaatteenne +kokoon, huomenna lähdette. Minä olin määrännyt lähtönne 24:ksi päiväksi, +vaan sitten arvelin kumminkin, että kuta ennemmin se tapahtuu, sitä +varmempi se on. Huomenna kello 12 on käsissäni Buckingham'in +allekirjoittama käskykirja. Jos sanotte sanaakaan kelle hyvänsä, +ennenkuin olette laivalla, ampuu kersanttini luodin otsaanne, hänellä on +semmoinen käsky. Jos te laivalla hiiskutte sanaakaan kelle hyvänsä, +ennenkuin kapteeni antaa siihen luvan, heittättää hän teidät mereen, +niin on suostumus. + +-- Se minulla oli sanottavana teille tänään. Huomenna näen teidät +uudestaan, jättääkseni teille jäähyväiset. + +Näin sanottuansa parooni meni. + +Mylady'lla oli halveksivainen hymy huulilla, vaan raivo sydämmessä, kun +hän kuunteli tuota uhkaavaa puhetta. + +Hänen illallisensa tuotiin sisään. Mylady tunsi tarvitsevansa voimia; +hän ei tiennyt, mitä oli tapahtuva tänä yönä, joka lähestyi uhkaavana, +sillä paksuja mustia pilviä vyöryi taivaalla ja muutamat kaukaiset +salamat ennustivat rajuilman lähestymistä. + +Rajuilma nousi kello kymmenen; mylady'ä lohdutti nähdä luonnon yhtyvän +hänen sydämmensä riehuntaan. Ukkonen jyrähteli niinkuin viha hänen +sielussansa; hänestä tuntui ohitse kiitävä tuulenpuuska vinhuavan hänen +otsansa ympäri, niinkuin se vinhusi puiden ympäri, joiden oksat +taipuivat ja joiden lehtiä se tempoi irti; hän kiljui kilpaa myrskyn +kanssa, ja hänen äänensä katosi luonnon mahtavaan ääneen, joka, +samoinkuin hän, tuntui huokailevan ja vaikertavan. + +Yht'äkkiä kuului naputus ikkunaan, ja erään salaman valossa näki hän +miehen naaman toisella puolella ristikkoa. + +Hän kiiruhti ikkunan luokse ja avasi sen. + +-- Felton! huudahti hän; pelastettu! + +-- Niin, sanoi Felton, mutta hiljaa, hiljaa! Minä tarvitsen aikaa +sahatakseni ristikkoraudat poikki. Varo vaan, ett'ei sinua huomata +oviluukun kautta. + +-- Ah, siinä on todistus, että Herra on meidän kanssamme, Felton, +virkkoi mylady; he ovat tukkineet oviluukun laudalla. + +-- Hyvä on! Jumala on ottanut heiltä järjen, sanoi Felton. + +-- Mutta mitä minun on tekeminen? kysyi mylady. + +-- Ei mitään, ei mitään; sulje vaan ikkuna. Mene vuoteelle tai heittäydy +ainakin pitkällesi vaatteissasi; kun minä olen saanut työni valmiiksi, +naputan minä ruudulle. Ole valmis ensi merkinannolle. + +Mylady sulki ikkunan, sammutti lampun ja meni, niinkuin Felton oli häntä +kehoittanut, pitkälleen vuoteelle. Keskellä myrskyn vinkumista kuuli hän +viilan nirinää ja joka salaman valossa näki hän Felton'in haamun +ikkunaruudun takana. + +Hän kulutti tunnin melkein hengittämättä, hiki otsalla ja sydän kauhean +tuskan puristuksessa joka liikkeestä, mikä kuului käytävässä. + +On hetkiä, jotka ovat vuoden pituisia. + +Tunnin kuluttua naputti Felton toistamiseen. + +Mylady hypähti vuoteelta ja meni avaamaan. Kaksi poikki viilattua +ristikkorautaa jätti aukon, josta ihminen saattoi mahtua lävitse. + +-- Oletko valmis? kysyi Felton. + +-- Olen. Otanko mukaani mitään? + +-- Rahaa, jos sinulla on. + +-- Onneksi on minun annettu pitää mitä minulla oli. + +-- Sitä parempi, sillä minulta meni kaikki rahat, kun vuokrasin sinulle +laivan. + +-- Kas tässä sanoi mylady, ojentaen Felton'ille pussin täynnä +louisdor'eja. + +Felton otti pussin ja heitti sen muurin juurelle. + +-- Tahdotko nyt tulla? sanoi hän. + +-- Tässä olen. + +Mylady nousi tuolille ja pisti yläpuolen ruumistansa ikkunan lävitse; +hän näki nuoren upseerin riippuvan nuoratikkaissa syvyyden yllä. + +Ensi kerran muistutti kauhistava tunne häntä, että hän oli nainen. + +Tyhjä avaruus peloitti häntä. + +-- Minä aavistin tätä, sanoi Felton. + +-- Ei se ole mitään, ei mitään, sanoi mylady, minä laskeudun umpisilmin. + +-- Luotatko minuun? kysyi Felton. + +-- Kuinka sitä kysytkään! + +-- Pidä kätesi kiinni toisissaan; pane ne ristiin; kas niin, sillä +tavoin! + +Felton sitoi nenäliinansa hänen molempien kalvosiensa ympäri ja sitten +nuoran sen ympäri. + +-- Mitä sinä teet? kysyi mylady kummastuneena. + +-- Pane käsivartesi kaulaani eläkä pelkää mitään. + +-- Mutta minun painoni saattaa sinut tasapainosta ja me molemmat +putoamme kumpikin murskaksi maahan. + +-- Ole huoleti, minä olen merimies. + +-- Tässä ei ollut aikaa kadottaa sekuntiakaan. Mylady laski käsivartensa +Felton'in kaulaan ja liukui ulos ikkunasta. + +Felton laskeutui hiljalleen tikkaita, askeleen erällänsä. Huolimatta +heidän molempain painosta heilutti myrsky heitä ilmassa. + +Yht'äkkiä pysähtyi Felton. + +-- Mitä nyt? kysyi mylady. + +-- Vaiti! sanoi Felton, minä kuulen askeleita. + +-- Meidät on huomattu! + +Syntyi hetkisen äänettömyys. + +-- Mitä melua se on? + +-- Vartijat käyvät kiertoansa. + +-- Mistä kautta he kulkevat? + +-- Juuri meidän alitsemme. + +-- Huomaavatko he meidät? + +-- Ei, ell'ei salamoi. + +-- He tölmäävät tikkaiden alipäähän. + +-- Onneksi ovat ne liian lyhyet. + +-- Jumalani, tuossa ovat vartijat. + +-- Vaiti! + +Molemmat riippuivat ilmassa, liikkumatta ja hengittämättä, kaksikymmentä +jalkaa maasta, sotilaat kulkivat heidän alitsensa nauraen ja puhellen. + +Tämä oli hirveä hetki pakolaisille. + +-- Vartijat menivät ohitse; askelten kopina eteni ja äänten sorina +hiljeni hiljenemistään. + +-- Nyt, sanoi Felton, nyt olemme pelastetut. + +Mylady veti henkäyksen ja meni tainnuksiin. + +Felton jatkoi laskeutumistaan. Päähän päästyänsä, kun jalan sija loppui, +laskeutui hän käsiensä varassa ja jouduttuaan viimeiseen astimeen, jalat +ottivat jo maahan. Hän kumartui, nosti rahapussin maasta ja otti sen +hampaihinsa. + +Sitten nosti hän mylady'n syliinsä ja lähti menemään vastapäiseen +suuntaan kuin minne vartijat olivat menneet. Pian poikkesi hän tieltä, +kulki poikki kallioiden ja rannalle päästyänsä puhalsi vihellyspilliin. + +Samallainen ääni vastasi hänelle ja viiden minuutin perästä näki hän +veneen, jota neljä miestä souti. + +Vene lähestyi rantaa niin paljon kuin saattoi, mutta ranta oli liian +matala, vene ei päässyt kuivalle maalle asti. Felton astui veteen +vyötäystään myöten; hän ei tahtonut uskoa kenenkään haltuun kallista +kuormaansa. + +Onneksi alkoi myrsky asettua, mutta meri aaltosi vielä kovasti; pieni +vene heittelehti kuin pähkinän kuori laineilla. + +-- Purteen, sanoi Felton, ja soutakaa rivakasti! + +Neljä miestä soutivat minkä jaksoivat, vaan meri aaltosi niin, ett'eivät +airot voineet päästä kelvollisesti veteen. + +Kumminkin tultiin linnasta kauvemmaksi, ja se oli tärkeintä. Yö oli +pilkkopimeä; jo oli melkein mahdotonta eroittaa veneestä rantaa, ja +vielä vaikeampaa oli siis eroittaa rannasta venettä. + +Musta pilkku keinui meren pinnalla. + +Se oli pursi. + +Sillä välin kuin vene kulki eteenpäin neljän soutajansa koko voimalla, +irroitti Felton nuoran ja nenäliinan, joilla hän oli sitonut mylady'n +kädet yhteen. + +Kun kädet olivat vapaina, valeli hän merivedellä mylady'n kasvoja. + +Mylady huoahti ja avasi silmänsä. + +-- Missä olen? kysyi hän. + +-- Pelastettu, vastasi nuori upseeri. + +Oi, pelastettu, pelastettu! huudahti hän. Niin, tuolla näen taivaan ja +tässä meren! Ilma, jota hengitän, on vapauden! Ah, ... kiitos, Felton, +kiitos! + +Nuori mies painoi hänet rintaansa. + +-- Mutta kuinka on kätteni laita? kysyi mylady; tuntuu kuin niitä olisi +puristettu ruuvipenkissä. + +Mylady kohotti käsivarsiansa; hänen kalvosensa olivat pahasti +runneltuneet. + +-- Sen pahempi! sanoi Felton katsellen noita kauniita käsiä ja +pudistellen hiljaa päätänsä. + +-- Ah, ei se mitään tee, huudahti mylady; nyt muistan kaikki. + +Mylady katseli ympärillensä ikäänkuin jotakin etsien. + +-- Tässä se on, sanoi Felton, koskettaen jalallansa rahapussia. + +Lähestyttiin purtta. Vartija-matruusi huudahti; veneestä vastattiin. + +-- Mikä tämä alus on? kysyi mylady. + +-- Tämä on se, minkä vuokrasin sinua varten. + +-- Minne se viepi minut? + +-- Minne vaan haluat, kun vaan saatat minut Portsmouth'iin. + +-- Mitä sinä Portsmouth'issa teet? kysyi mylady. + +-- Täytän lord Winter'in käskyn, sanoi Felton synkästi hymyillen. + +-- Minkä käskyn? kysyi mylady. + +-- Etkö käsitä? sanoi Felton. + +-- En, selitä se minulle. + +-- Kun hän epäili minua, tahtoi hän itse vartioida sinua ja lähetti +minun puolestaan Buckingham'in luokse saamaan allekirjoitusta +maanpakokäskyysi. + +-- Mutta jos hän epäili sinua, kuinka saattoi hän uskoa sinulle sen +toimen? + +-- Hän ei luullut minun tietävän mistä kysymys oli. + +-- Vai niin. Ja sinä menet nyt Portsmouth'iin? + +-- Minulla ei ole hetkeäkään aikaa hukata; huomenna on 23:s päivä ja +Buckingham lähtee huomenna laivastollansa liikkeelle. + +-- Lähteekö hän huomenna, ja minne? + +-- La Rochelle'en. + +-- Hän ei saa lähteä! huudahti mylady, kadottaen tavallisen malttinsa. + +-- Ole huoleti, vastasi Felton, ei hän lähdekkään. + +Mylady vapisi ilosta; hän oli nähnyt nuoren miehen sydämmen sisimpään: +Buckingham'in kuolema oli siellä selvin kirjaimin kirjoitettuna. + +-- Felton, sanoi hän, sinä olet suuri kuin Judas Makkabeus! Jos sinä +kuolet, kuolen minä sinun kanssasi. Siinä kaikki mitä voin sinulle +sanoa. + +-- Vaiti! sanoi Felton, me olemme perillä. + +Tultiin purren kylkeen. + +Felton juoksi ensin nuoratikkaille, ojensi kätensä mylady'lle, jota +matruusit tukesivat, sillä meri oli vielä kovin liikkeessä. + +Hetkisen perästä olivat he aluksen kannella. + +-- Kapteeni, sanoi Felton, tässä on se henkilö, josta olen teille +puhunut, ja joka teidän tulee saattaa eheänä Ranskanmaalle. + +-- Tuhannen pistole'n maksusta, sanoi kapteeni. + +-- Minä olen jo antanut teille viisisataa. + +-- Se on totta, vastasi kapteeni. + +-- Ja tässä toiset viisi sataa, sanoi mylady, laskien kätensä +rahapussille. + +-- Ei, sanoi kapteeni, minä pysyn sanassani, jonka olen antanut tälle +nuorelle miehelle; toiset viisi sataa saan vasta sittenkuin olemme +tulleet Boulogne'en. + +-- Luuletteko meidän sinne pääsevän? + +-- Hengissä ja terveenä, vastasi kapteeni, niin totta kuin nimeni on +Jack Buttler. + +-- No niin, sanoi mylady, jos te pysytte sanassanne, annan minä teille +ei ainoastaan viisisataa, vaan tuhannen pistole'a. + +-- Hurraa sitten teille, kaunotar, huudahti kapteeni ja suokoon Jumala +minulle usein semmoisia matkustajia kuin Teidän armonne! + +-- Ensiksi, sanoi Felton, saattakaa meidät siihen lahdelmaan ... +tiedättehän, niinkuin puhe oli. + +Kapteeni vastasi vaan käskemällä laivaa liikkeelle, ja kello seitsemän +aamulla laski pieni alus ankkuriin siihen lahdelmaan, josta oli sovittu. + +Matkalla kertoi Felton mylady'lle kaikki: kuinka hän, sen sijaan että +olisi mennyt Lontoosen, oli vuokrannut tämän pienen aluksen, kuinka hän +oli palannut takaisin, kuinka hän oli kiivennyt seinää myöten ylös sillä +tavoin, että hän sitä mukaa kuin hän nousi, pisteli puikkoja kivien +rakoihin jalkainsa tukeeksi, ja kuinka hän vihdoin, päästyänsä +ikkunaristikkoon saakka, oli kiinittänyt siihen nuoratikkaat. Muun tiesi +mylady. + +Mylady puolestaan koki innostaa Felton'ia aikeensa täyttämiseen; mutta +ensi sanoista, mitkä hän siihen suuntaan lausui, huomasi hän että tuo +nuori kiihkolainen tarvitsi enemmän hillitsemistä kuin yllyttämistä. + +Tehtiin semmoinen suostumus, että mylady odottaisi Felton'ia kello +kymmeneen saakka; ell'ei hän silloin olisi palannut, jatkaisi hän +matkaansa. + +Silloin hän, siinä tapauksessa että olisi vapaa, etsisi hänet käsiin +Ranskasta, Béthune'n karmeliittaluostarista. + + + + +LV. + +Mitä Portsmouth'issa tapahtui 23 p. Elokuuta 1628. + + +Felton suuteli jäähyväisiksi mylady'ä kädelle, aivan kuin veli +sisartansa, lähtiessään vaan pienelle kävelymatkalle. + +Koko hänen olentonsa näytti olevan tavallisen levollisuuden tilassa; +omituinen loiste vaan, ikäänkuin kuumeen oire, paloi hänen silmissänsä. +Hänen otsansa oli vakavampi tavallisestansa, hampaat yhteen purtuina, ja +hänen lyhyt, jyrkkä äänensä ilmaisi, että joku synkkä ajatus hänessä +vallitsi. + +Niin kauvan kuin hän oli veneessä, joka saattoi häntä maihin, olivat +hänen kasvonsa kääntyneinä mylady'yn päin, joka, kannella seisoen, +seurasi häntä silmillänsä. He eivät peljänneet enää mitään takaa-ajoa. +Mylady'n huoneesen ei koskaan tultu ennen kello yhdeksää, ja kolme +tuntia kesti matka linnasta Lontoosen. + +Felton astui maalle, kiipesi rantatörmälle, heitti mylady'ltä viimeiset +jäähyväiset ja suuntasi kulkunsa kaupunkia kohden. + +Käveltyänsä sata askelta, saattoi hän, kun tie rupesi laskeutumaan +myötämäkeä, nähdä enää vaan aluksen maston. + +Hän kiiruhti aika vauhtia Portsmouth'iin päin, jonka tornit ja +rakennukset noin puolen peninkulman päässä näkyivät aamusumun lävitse. + +Portsmouth'in toisella puolella oli meri laivojen peitossa, niiden +mastot, ikäänkuin poppelimetsä, jolta talvi on lehdet riistänyt, +huojuivat tuulessa. + +Kiireisen käyntinsä ohella ajatteli Felton kaikkia niitä Jaakko I:n ja +Kaarlo I:n suosikkia vastaan tehtyjä oikeita ja vääriä syytöksiä, joita +hänen mieleensä oli keräytynyt sinä pitkänä aikana, minkä hän oli +seurustellut puritaanien kanssa. + +Kun Felton vertasi tuon ministerin yleisiä rikoksia, hänen julkisia, +eurooppalaisia rikoksiansa, jos niin voi sanoa, niihin yksityisiin ja +tuntemattomiin, joista mylady oli syyttänyt häntä, havaitsi hän, että +rikoksellisin niistä kahdesta miehestä, jotka yhdistyivät Buckingham'in +persoonaksi, oli se, joka suurelle yleisölle oli tuntematon. Sillä hänen +outo, vasta syttynyt, palava rakkautensa näytti hänelle lady Winterin +hävyttömät ja sepitetyt syytökset samalla tavoin kuin suurennuslasi +näyttää kauheina hirviöinä semmoisia mitkä todellisuudessa ovat +näkymättömiä pienen pieniä hiukkasia. + +Hänen kiireinen käyntinsä yhä kiihdytti hänen vertansa. Ajatus, että hän +jätti taaksensa kauhean koston alaiseksi sen naisen, jota hän rakasti, +tai paremmin, jumaloi, äsken kestämänsä sielunjännitys, nykyinen +väsymyksensä, -- kaikki nuo kohottivat hänen sielunsa tavallisten +inhimillisten tunteiden yli. + +Hän saapui Portsmouth'iin kello kahdeksan. Koko väestö oli jalkeilla. +Rumpu pärisi kaikilla kaduilla ja satamassa. Laivoihin menevät +sotajoukot marssivat meren rantaan päin. + +Pölyn peittämänä ja hikisenä tuli Felton amiraliteettiin. Hänen +tavallisesti kalpeat kasvonsa punottivat palavasta ja vihasta. Vartija +tahtoi sysätä hänet takaisin, mutta Felton kutsutti vartijapäällikön ja +otti taskustansa mukanansa olevan kirjeen. + +-- Tärkeä sanoma lord Winter'iltä, sanoi hän. + +Kun päällikkö kuuli lord Winter'in nimen, käski hän antaa Felton'in +päästä sisään; sillä lord Winter tunnettiin herttua Buckingham'in +likeisimmiksi uskotuiksi. Felton oli sitä paitsi itse meriupseerin +puvussa. + +Felton riensi palatsiin. + +Samassa hetkessä kuin hän tuli porstuaan, tuli sinne myös eräs toinen +pölyinen ja hengästynyt mies; hän oli jättänyt portin pieleen hevosensa, +joka siihen päästyänsä oli lynsistynyt polvilleen. + +Felton ja hän kääntyivät samalla kertaa Patrikin puoleen, joka, niinkuin +muistamme, oli herttuan uskottu kamaripalvelija. Felton ilmoitti parooni +Winter'in nimen. Tuntematon ei tahtonut ilmoittaa mitään nimeä, vaan +sanoi että hän ainoastaan herttualle saattoi ilmaista itsensä. Molemmat +vaativat päästä ensimäisenä herttuan puheille. + +Patrik, joka tiesi lord Winter'in sekä viran että ystävyyden puolesta +olevan läheisessä suhteessa herttuaan, antoi etusijan sille, joka hänen +nimessään tuli. Toisen oli pakko jäädä odottamaan, ja helposti huomasi, +kuinka hän kirosi tuota viivytystä. + +Kamaripalvelija vei Felton'in suuren salin halki, jossa La Rochelle'n +lähettiläät, Soubise'n prinssi etunenässä, seisoivat odottamassa, ja +saattoi hänet erääsen huoneesen, jossa Buckingham, juuri kylvystä +tultuansa, parhaillaan järjesteli pukuansa, minkä toimen hän nyt +niinkuin ainakin teki erinomaisen huolellisesti. + +-- Luutnantti Felton, ilmoitti Patrik, lord Winter'in luota. + +-- Lord Winter'in luota! kertoi Buckingham; käske sisään. + +-- Felton astui esiin. Juuri samassa heitti Buckingham eräälle sohvalle +kultakirjaisen yöviittansa, pukeakseen yllensä helmikirjaisen sinisen +samettitakin. + +-- Miksi ei parooni tule itse? kysyi Buckingham. Minä odotin häntä tänä +aamuna. + +-- Hän pyysi minun sanomaan Teidän armollenne, vastasi Felton, että hän +oli sangen pahoillansa siitä ett'ei hän voinut tulla itse, sillä häntä +esti se vartioiminen, jota hänen tuli pitää silmällä linnassa. + +-- Niin, niin, sanoi Buckingham, minä tiedän; hänellä on siellä vanki. + +-- Juuri siitä vangista minulla onkin puhumista Teidän armollenne, sanoi +Felton. + +-- No niin, puhukaa. + +-- Minun sanottavaani ei sovi kuulla kenenkään muun kuin teidän itsenne, +mylord. + +-- Poistu, Patrik, sanoi Buckingham, mutta pysy kellon kuuluvilla; minä +kutsun sinua hetkisen perästä. + +Patrik meni. + +-- Nyt olemme kahden kesken, herra, sanoi Buckingham; puhukaa. + +-- Mylord, alkoi Felton, lord Winter on äskettäin kirjoittanut ja +pyytänyt teidän allekirjoitustanne maanpakomääräykseen, joka koskee +erästä nuorta Charlotte Backson-nimistä naista. + +-- Niin, herrani, ja minä vastasin hänelle että jos hän tahtoo tuoda tai +lähettää määräyksen tänne, minä kirjoitan sen alle. + +-- Tässä se on, mylord. + +-- Antakaa tänne, sanoi herttua. + +Ja ottaen paperin Felton'in kädestä, loi hän siihen pikaisen silmäyksen. +Kun hän tunsi sen kysymyksen alaiseksi määrykseksi, laski hän sen +pöydälle, otti kynän ja oli juuri kirjoittamaisillaan. + +-- Anteeksi, mylord, sanoi Felton, pidättäen herttuaa, mutta Teidän +armonne kaiketi tietää ett'ei Charlotta Backson ole tuon nuoren naisen +oikea nimi? + +-- Kyllä, herrani, kyllä sen tiedän, vastasi herttua, pistäen kynän +mustetolppoon. + +-- Siis tietää Teidän armonne myöskin hänen oikean nimensä? kysyi Felton +kuivasti. + +-- Tiedän. + +Herttua laski kynän kärjen paperiin. Felton vaaleni. + +-- Ja vaikka tiedätte hänen oikean nimensä, jatkoi Felton, kirjoitatte +kumminkin nimenne tuohon määräykseen? + +-- Epäilemättä, sanoi Buckingham ja ennemmin kahdesti kuin yhdesti. + +-- Minä en voi uskoa, jatkoi Felton äänellä, joka muuttui yhä lyhemmäksi +ja katkonaisemmaksi, että Teidän armonne tietää tuon määräyksen koskevan +lady Winter'iä? + +-- Minä tiedän sen vallan hyvin, mutta minua kummastuttaa että te +tiedätte sen. + +-- Ja teidän armonne voipi kirjoittaa tuon määräyksen alle ilman +tunnonvaivoja? + +Buckingham katsoi nuorta miestä ylpeästi. + +-- Tiedättekö herra, sanoi hän, että te teette minulle kummallisia +kysymyksiä ja että minä olen tyhmä kun vastaan niihin. + +-- Vastatkaa niihin, Teidän armonne, sanoi Felton, asia on vakavampaa +laatua, kuin ehkä aavistattekaan. + +Buckingham luuli että tuo nuori mies, joka tuli lord Winter'in luota, +varmaankin puhui hänen nimessään, jonka vuoksi hän hillitsi luontoansa. + +-- Ilman vähintäkään tunnonvaivaa, sanoi hän, ja parooni tietää yhtä +hyvin kuin minä, että lady Winter on suuri pahantekijä ja että se on +melkein armo, kun hänen rangaistuksensa rajoitetaan maanpaoksi. + +Herttua laski uudestaan kynän paperiin. + +-- Teidän ei pidä kirjoittaa tuon määräyksen alle, mylord! sanoi Felton, +astuen askeleen herttuata kohden. + +-- Eikö minun pidä kirjoittaa! sanoi Buckingham, ja miksikä ei? + +-- Siksi, että teidän pitää tutkia itseänne ja tehdä mylady'lle oikein. + +-- Hänelle tehtäisiin oikein, jos hänet lähetettäisiin Tyburn'iin, sanoi +Buckingham; mylady on hävytön pahantekijä. + +-- Teidän armonne, hän on enkeli, sen te kyllä tiedätte, ja minä pyydän +teiltä hänen vapauttamistansa. + +-- Mutta, sanoi Buckingham, oletteko hullu, kun tuolla tavoin puhutte +minulle? + +-- Anteeksi, mylord. Minä puhun niinkuin voin; minä koen hillitä +itseäni. Ajatelkaahan toki, mitä ai'otte tehdä, mylord, ja varokaa +menemästänne liian kauvaksi. + +-- Mitä?... Herra armahtakoon, huudahti Buckingham, luulenpa että hän +uhkaa minua! + +-- En minä uhkaa, mylord, vaan minä pyydän vielä ja minä sanon teille: +vesipisara on kylliksi saattamaan astian vuotamaan yli ääriensä; pieni +hairahdus saattaa vaikuttaa sen että rangaistus kohtaa erästä tähän asti +säästettyä suuresti rikoksellista päätä. + +-- Herra Felton, sanoi Buckingham, te lähdette heti paikalla tästä +huoneesta ja menette arestiin. + +-- Teidän täytyy kuulla minua loppuun, mylord. Te olette loukanneet, +häväisseet tätä nuorta naista; korvatkaa häntä kohtaan tekemät +rikoksenne, asettakaa hänet vapauteensa, niin en vaadi teiltä mitään +muuta. + +-- Te ette vaadi? sanoi Buckingham, katsoen Felton'iin hämmästyneenä ja +laskien painon joka tavulle. + +-- Mylord, jatkoi Felton, kiihtyen sitä myöten kuin hän jatkoi +puhettansa, varokaa itseänne! Koko Englanti on väsynyt teidän +väärinkäytöksiinne, mylord; te olette väärin käyttäneet kuninkaallista +valtaa, jonka olette melkein omaan huostaanne omistaneet; te olette +kauhistus Jumalalle ja ihmisille. Jumala on vast'edes rankaiseva teidät, +vaan minä rankaisen teidät jo tänä päivänä! + +-- Haa! tämä menee liian pitkälle! huudahti Buckingham, astuen askeleen +ovelle päin. + +Felton asettui hänen tiellensä. + +-- Minä pyydän teitä nöyrästi, kirjoittakaa lady Winter'in +vapautuskäsky. Ajatelkaahan, mylord, hän on nainen, jota te olette +kauheasti häväisseet. + +-- Menkää, herra, sanoi Buckingham, taikka minä helistän kelloa ja +lyötän teidät rautoihin! + +-- Te ette helistä kelloa, sanoi Felton, asettuen herttuan ja +helistyskellon välille; varokaa itseänne, mylord, te olette nyt Jumalan +käsissä. + +-- Paholaisen käsissä, ai'otte kai sanoa! huusi Buckingham, koventaen +ääntänsä, kutsuaksensa sillä tavoin palvelusväkeä saapuville, nimenomaan +kumminkaan heitä huutamatta. + +-- Kirjoittakaa, mylord, lady Winter'in vapautuskäskyn alle, sanoi +Felton ojentaen paperin herttualle. + +-- Tekö aiotte pakoittaa minua? Tekö rupeatte uhoittelemaan? Tänne, +Patrik! + +-- Kirjoittakaa alle, mylord! + +-- En koskaan! + +-- Ettekö koskaan? + +-- Tänne! huusi herttua ja hyppäsi miekkansa luokse. + +Mutta Felton ei antanut hänelle aikaa paljastaa sitä; hänellä oli +kädessänsä puukko, ja yhdellä hyppäyksellä oli hän hyökännyt herttuan +kimppuun. + +Samassa tuli Patrik sisään huutaen: + +-- Mylord, kirje Ranskasta! + +-- Ranskasta! huudahti Buckingham, unhottaen kaikki, ajatellessaan keltä +kirje tuli. + +Felton käytti silmänräpäystä hyväksensä ja iski puukkonsa herttuan +kylkeen aivan päätä myöten. + +-- Haa, kavaltaja! huudahti Buckingham, sinä olet murhannut minut! + +-- Murhaa, murhaa! kirkui Patrik. + +Felton katsahti ympärillensä, paetaksensa, ja nähdessään oven auki, +syöksähti hän lähimpään huoneesen, jossa, niinkuin jo sanoimme, La +Rochelle'n lähettiläät odottivat, juoksi sen halki, hyökkäsi portaille, +mutta kohtasi ensimäisillä astimilla lord Winter'in, joka, nähdessään +hänet kalman kalpeana, hurjistuneena, kädet ja kasvot verisinä, tarttui +häntä kurkkuun ja huusi: + +-- Minä aavistin tätä, tulin vaan minuutin liian myöhään! Haa, sinua +onneton! + +Felton ei yrittänytkään vastarintaan. Lord Winter jätti hänet vartijan +huostaan, ja kiiruhti Buckingham'in huoneesen. + +Herttuan ja Patrikin huutoihin oli sama mies, jonka kanssa Felton oli +etuhuoneessa kilvoitellut sisällepääsystä, rientänyt murhapaikalle. + +Hän tapasi herttuan makaamassa sohvalla ja painamassa nyrkkiänsä haavan +tukkeeksi. + +-- La Porte, sanoi herttua kuolevan äänellä, La Porte, tuletko sinä +hänen luotansa? + +-- Tulen, armollinen herra, vastasi Itävallan Annan uskollinen +liepeenkantaja, mutta kenties liian myöhään. + +-- Hiljaa, La Porte, ehkä voitaisiin kuulla sanojasi! Patrik, elä laske +ketään sisään. Oi, Jumalani, minä en saa tietää, mitä hän käskee minulle +sanoa! Minä kuolen! + +Herttua meni tainnuksiin. + +Sillä välin oli lord Winter, lähettiläät, upseerit ja palvelusväki +hyökänneet hänen huoneesensa; kaikkialla kuului epätoivon huutoja. +Uutinen, joka täytti palatsin voivotuksilla, tunkeutui pian ulos ja +levisi yli koko kaupungin. + +Tykinpamaus ilmoitti että uusi ja odottamaton tapaus oli tapahtunut. + +Lord Winter repi tukkaansa. + +-- Minuutti liian myöhään! huusi hän; yksi ainoa minuutti liian myöhään! +Jumalani, Jumalani, mikä kova onni! + +Kello seitsemän oli hänelle ilmoitettu, että nuoratikkaat riippuivat +eräässä linnan ikkunassa; hän oli heti rientänyt mylady'n kamariin, +nähnyt sen autiona ja ikkunaristikot poikki sahattuina, oli muistanut +d'Artagnan'in lähettämän suusanallisen varoituksen, oli peljännyt +herttuan hengen olevan vaarassa, kiiruhtanut talliin ja hypähtänyt +ensimäisen hevosen selkään, mikä oli saatavissa, ratsastanut täyttä +karkua, hypännyt pihalla satulasta, syössyt portaita ylös ja ylimäisellä +astimella, niinkuin jo sanoimme, kohdannut Feltonin. + +Mutta herttua ei toki vielä kuollut; hän tointui, avasi silmänsä, ja +toivo palasi kaikkien sydämmiin. + +-- Hyvät herrani, sanoi hän, jättäkää minut yksin Patrikin ja La +Porte'n... Ah, te täällä, Winter! Te lähetitte minulle tänä aamuna +eriskummallisen hullun, katsokaa, mihin tilaan hän on minut saattanut! + +-- Ah, mylord, huudahti parooni, minä en koskaan saa enää lohdutusta! + +-- Sinä olet väärässä, hyvä ystäväni, sanoi Buckingham, ojentaen hänelle +kätensä. Minä en tunne ketään miestä, joka ansaitsisi toisen suremista +koko ikäkautta. Mutta jätä meidät nyt, minä pyydän. + +Parooni meni ulos nyyhkyttäen. + +Huoneesen jäi nyt vaan haavoitettu herttua, La Porte ja Patrik. + +Lääkäriä haettiin, vaan ei löydetty. + +-- Te ette saa kuolla, mylord, te ette saa kuolla, huudahteli myötäänsä +Itävallan Annan sanansaattaja, polvillaan herttuan sohvan edessä. + +-- Mitä kirjoittaa hän minulle? sanoi Buckingham heikolla äänellä, verta +vuotaen ja kokien hillitä kovia tuskiansa, puhuakseen rakastetustansa. +Mitä kirjoittaa hän minulle? Lue hänen kirjeensä minulle. + +-- Ah, mylord! huudahti La Porte. + +-- Tottele, La Porte; etkö näe ett'ei minulla ole hetkeäkään hukata? + +La Porte mursi sinetin, avasi kirjeen ja levitti sen herttuan silmäin +eteen, mutta turhaan koki herttua nähdä kirjoitusta. + +-- Lue, sanoi hän, lue, sillä minä en enää näe; lue, sillä kohta en minä +ehkä kuulekkaan ja minä kuolen saamatta tietää mitä hän on minulle +kirjoittanut. + +La Porte ei enää estellyt, vaan luki: + + "Mylord! + + Kaiken sen nimessä, mitä siitä saakka kuin tulin teidät tuntemaan + olen kärsinyt teidän tähtenne, pyydän minä teitä hartaasti että, jos + pidätte lukua minun rauhastani, lakkaatte suurista varustuksistanne, + joita teette Ranskaa vastaan, ja herkeette sodasta, jonka syyksi + julkisesti mainitaan uskontoa, vaan salaisesti kuiskaillaan teidän + rakkauttanne minua kohtaan. Tämä sota saattaa tuottaa Ranskalle ja + Englannille kovia kohtauksia mutta samalla myöskin teille, mylord, + onnettomuuksia, joita minä kaiken ikäni surisin. + + Suojelkaa henkeänne, jota uhataan, ja joka on oleva minulle rakas + siitä hetkestä saakka kuin minun ei tarvitse pitää teitä + vihollisena. + + Teidän altis + _Anna._" + +Buckingham ponnisti viimeiset elinvoimansa kuullaksensa tuota lukemista; +kun se oli päättynyt, kysyi hän, ikäänkuin katkerasti pettyneenä +toiveissaan: + +-- Eikö teillä ole mitään sanottavaa minulle suullisesti, La Porte? + +-- On, armollinen herra, kuningatar käski minun kehoittamaan teitä +varomaan tarkasti itseänne, sillä hän oli saanut tietää että teitä +aiottaisiin murhata. + +-- Siinäkö kaikki, siinäkö kaikki? kysyi Buckingham levottomana. + +-- Hän käski minun myöskin sanomaan että hän yhä teitä rakastaa. + +-- Ah, sanoi Buckingham, ylistetty olkoon Herra! Minun kuolemani ei siis +ole hänelle vieraan kuolema! + +La Porte itki katkerasti. + +-- Patrik, sanoi herttua, anna minulle lipas, jossa timantit olivat. + +Patrik toi pyydetyn lippaan, jonka La Porte tunsi kuningattaren omaksi. + +-- Ja tuo sitten tänne se valkoinen silkkipussi, johon on helmillä +kirjailtu kuningattaren nimi. + +Patrik teki niinkuin käskettiin. + +-- La Porte, sanoi Buckingham, tässä ovat ainoat muistot mitä minulla on +hänestä, tämä hopealipas ja nämä kaksi kirjettä. Anna ne takaisin Hänen +Majesteetillensa; ja viimeiseksi muistoksi -- hän haki jotakin +kallisarvoista esinettä ympäriltänsä -- pane siihen lisäksi... + +Hän haki vielä, mutta lähestyvän kuoleman himmentämät silmänsä +kohtasivat vaan puukon, joka oli pudonnut Felton'in kädestä ja jonka +verinen terä höyrysi vielä. + +-- Pane siihen lisäksi tämä punkko, sanoi herttua, tarttuen La Porte'n +käteen. + +Hän jaksoi vielä laskea pussin lippaan pohjalle ja antoi puukonkin +pudota sinne, jonka ohessa hän viittasi La Porte'lle, että hän ei enää +voinut puhua; sitten kohtasi häntä viimeinen kuolonkouristus, jota hän +ei jaksanut enää kestää, ja hän putosi hervotonna sohvalta lattialle. + +Patrik päästi kovan huudahduksen. + +Buckingham tahtoi hymyillä vielä viimeisen kerran, vaan kuolema katkaisi +hänen ajatuksensa, joka jäi hänen otsallensa viimeiseksi +lemmensuudelmaksi. + +Samassa hetkessä saapui herttuan lääkäri hämmästyneenä paikalle; hän oli +jo ehtinyt mennä amiraalilaivalle, ja sieltä saakka oli häntä täytynyt +noutaa. + +Hän lähestyi herttuaa, otti häntä kädestä, jota hän hetkisen piti +omassaan ja laski sen sitten irti. + +-- Kaikki on turhaa; hän on kuollut. + +-- Kuollut, kuollut! huudahti Patrik. + +Tähän huutoon palasivat kaikki huoneesen; kaikkialla vallitsi hämmennys +ja sekasorto. + +Niin pian kuin lord Winter näki Buckingham'in kuolleeksi, kiiruhti hän +Felton'in luokse, jota sotamiehet yhä vartioitsivat. + +-- Kurja onneton! sanoi hän tuolle nuorelle miehelle, joka Buckingham'in +kuoltua oli saanut takaisin levollisuutensa ja kylmäverisyytensä; kurja +onneton, mitä olet tehnyt? + +-- Olen kostanut puolestani, sanoi hän. + +-- Puolestasi! vastasi parooni. Sano ennemmin että olet ollut tuon +helvetillisen naisen välikappaleena; mutta sen vannon, tämä rikos on +oleva hänen viimeisensä. + +-- En tiedä mitä te tarkoitatte, sanoi Felton tyynesti, enkä ymmärrä +kestä te puhutte, mylord; minä olen tappanut Buckingham'in, koska hän +kahdesti on kieltäynyt nimittämästä minua kapteeniksi; minä olen +rangaissut hänen vääryytensä, siinä kaikki. + +Winter mykkänä hämmästyksestä katseli kuinka sotamiehet sitoivat +Felton'in, eikä tiennyt mitä hänen oli ajatteleminen sellaisesta +paatumuksesta. + +Yksi ainoa seikka synkistytti kumminkin Felton'in otsaa. Jokaisessa +melussa, minkä hän kuuli, luuli tuo typerä puritaani kuulevansa mylady'n +liikkeen ja äänen, mylady'n, joka muka tuli heittäytymään hänen +syliinsä, ilmaisemaan itsensä syypääksi ja osalliseksi hänen rikokseensa +ja kuolemaan hänen kanssansa. + +Yht'äkkiä hän säpsähti; hänen silmäyksensä kiinittyi yhteen kohtaan +merelle, joka laajana leveni katsojan silmäin eteen siltä paikalta missä +he seisoivat; merimiehen tarkalla silmällä oli hän siinä kohdassa, missä +toinen olisi luullut kalalokin liitelevän, tuntenut sen aluksen purjeen, +mikä nyt riensi aika vauhtia Ranskan rannikkoa kohden. + +Hän vaaleni, painoi käden sydäntänsä vasten, joka oli pakahtumaisillaan +ja oivalsi siinä tuokiossa koko petoksen. + +-- Viimeistä suosioa pyydän, mylord! sanoi hän paroonille. + +-- Mitä? kysyi hän. + +-- Kuinka paljo kello on? + +Parooni otti kellon taskustaan. + +-- Kello on kymmenen minuuttia vailla yhdeksän, sanoi hän. + +Mylady oli lähtenyt puolitoista tuntia ennen suostuttua aikaa; niin pian +kuin hän oli kuullut tykinpaukauksen, joka julisti tuon onnettoman +tapauksen, oli hän antanut käskyn nostaa ankkuri. + +Pursi kiiti jo kaukana rannasta sinisen taivaan alla. + +-- Jumala on näin sallinut, sanoi Felton kiihkolaisen nöyryydellä, mutta +kumminkaan heittämättä silmistään tuota venettä, jonka kannella hän +luuli eroittavansa sen naisen valkoisen haamun, jonka tähden hänen +henkensä oli menevä. + +Winter seurasi hänen silmäystänsä, arvasi hänen kärsimyksensä ja ymmärsi +kaikki. + +-- Kärsi ensin yksin rangaistuksesi, kurja mies, sanoi lordi +Felton'ille, joka, silmät merelle luotuina, antoi kuljettaa itseänsä +pois, mutta minä vannon rakastetun veljeni muiston kautta, että sinun +rikostoverisi ei ole toki pääsevä pakoon. + +Felton painoi päänsä alas eikä hiiskunut sanaakaan. + +Winter kiiruhti portaita alas ja lähti satamaan. + + + + +LVI. + +Ranskanmaalla. + + +Englannin kuninkaan Kaarlo I:n ensimäinen pelko, kuultuansa herttuan +kuolemasta, oli että tuo hirmuinen uutinen lannistaisi rochellelaisten +urhoollisuuden; hän koetti, sanoo Richelieu muistelmissansa, niin kauvan +kuin mahdollista salata tätä tapausta heiltä, suljettamalla kaikki +valtakuntansa satamat ja ankarasti katsottamalla, ett'ei yhtään laivaa +pääsisi lähtemään ennenkuin Buckingham'in varustama sotajoukko oli +lähtenyt: Buckingham'in sijaan otti hän itse omassa persoonassaan +valvoakseen sen lähtöä. + +Hän pani tämän määräyksen niin ankarasti toimeen, että Englannista ei +laskettu lähtemään Tanskan lähettilästä, joka jo oli ottanut eron, ja +Hollannin lähettilästä, jonka oli määrä saattaa Vliessingen'in satamaan +ne itäintialaiset laivat, jotka Kaarlo I oli luovuttanut takaisin. + +Mutta kun hän ei huomannut antaa tämmöistä määräystä ennenkuin viisi +tuntia tapauksen jälkeen, toisin sanoen, vasta kello kaksi jälkeen +puolenpäivän, oli kaksi alusta jo ennättänyt lähteä satamasta, toinen, +niinkuin tiedämme, vieden mylady'n, joka, aavistaen jo mitä oli +tapahtunut, sai vahvistuksen luulollensa, kun hän näki mustan lipun +liehuvan amiraalilaivan mastossa. + +Ketä toinen laiva kuljetti ja minne se lähti, sen sanomme tuonnempana. + +Sillä aikaa ei ollut mitään uutta tapahtunut leirissä La Rochelle'n +edustalla. Ainoa oli, että kuningas, jolla tavallisuuden mukaan oli +ikävä, vaan ehkä vielä enemmän leirissä kuin muualla, oli päättänyt +lähteä tuntemattomana Saint-Louis'in juhlille Saint-Germain'iin ja +käskenyt kardinaalin toimittamaan hänelle suojelusväeksi kaksikymmentä +muskettisoturia. Kardinaali, johon kuninkaan alakuloisuus toisinaan +tarttui, antoi sangen hyvillä mielin tuon loman kuninkaalliselle +alapäälliköllensä, joka lupasi olla takaisin Syyskuun 15 päivän +tienoilla. + +Herra de Tréville, saatuansa tiedon Hänen ylhäisyydeltänsä, valmistihe +matkaan ja kun hän, syitä tuntematta, oli nähnyt ystäväinsä hartaan +halun päästä käymään Pariisissa, valitsi hän heidät suojelusväkeen. + +Neljä ystävystä saivat tietää uutisen kohta, sillä herra de Tréville +ilmoitti sen heille aivan ensiksi. Nyt vasta saattoi d'Artagnan oikein +panna arvoa kardinaalin häntä kohtaan osoittamalle suosiolle, kardinaali +kun näet oli antanut hänen päästä muskettisoturiksi. Sillä ilman tuota +seikkaa olisi d'Artagnan nyt saanut jäädä leiriin, kun hänen toverinsa +lähtivät. + +Sanomattakin on selvää, että heidän halunsa Pariisiin syntyi siitä +vaarasta, mikä varmaan uhkasi rouva Bonacieux'ia, kun hän Béthune'n +luostarissa kohtasi mylady'n, verivihollisensa. Niinpä olikin Aramis +viipymättä kirjoittanut Marie Michon'ille, tuolle Tours'in +ompelijattarelle, jolla oli niin hienoja tuttavuuksia, että hän hankkisi +rouva Bonacieux'ille kuningattaren luvan, päästä lähtemään luostarista, +ja piiloutua Lothringiin tai Belgiaan. Vastaus oli tullut pian, kymmenen +päivän perästä oli Aramis näet saanut seuraavan kirjeen: + + "Paras serkkuni! Tässä tulee minun sisareni lupa ottaa meidän pieni + neitosemme pois Béthune'n luostarista, jonka ilma sinun mielestäsi + on hänelle vahingoksi. Sisareni lähettää tämän luvan sinulle + erittäin mielellään, sillä hän pitää paljon tuosta nuoresta tytöstä, + jolle hän toiste aikoo olla hyödyksi. Minä syleilen sinua. + + _Marie Michon_." + +Tämän kirjeen sisässä oli seuraava kirjallinen lupa: + + "Béthune'n luostarin johtajatar jättäköön tämän lipun tuojalle + sen neidon, joka minun käskystäni ja minun suojelemanani on + otettu hänen luostariinsa. + + _Anna_." + + Louvressa Elok. 10 p. 1628. + +Helposti on ymmärrettävä että tuo Aramiksen ja kuningatarta sisarekseen +nimittävän ompelijattaren sukulaisuus oli omiansa herättämään paljo +iloisuutta nuorten ystävysten kesken; mutta sittenkuin Aramis pari kolme +kertaa oli punastunut korvia myöten Porthoksen tyhmistä pilapuheista, +oli hän pyytänyt ystäviänsä heittämään sen asian rauhaan ja ilmoittanut +että jos hän vielä saisi kuulla sanankaan siitä, hän ei enää käyttäisi +serkkuansa välittäjäksi tämmöisiin asioihin. + +Siis ei neljän muskettisoturin kesken puhuttu enää mitään Marie +Michon'ista; heillä muutoin olikin jo käsissänsä mitä olivat +toivoneet, nimittäin lupa ottaa rouva Bonacieux pois Béthune'n +karmeliittaluostarista. Tämä lupakirja ei tosin heitä hyödyttänyt niin +kauvan kuin he olivat leirissä La Rochelle'n edustalla, toisin sanoen, +Ranskanmaan toisessa ääressä; d'Artagnan olikin jo aivan pyytämäisillään +herra de Tréville'ltä päästä lomalle, kun samaan liittoon tuli hänen +sekä hänen kolmen toverinsa tietoon se uutinen, että kuningas oli +lähdössä Pariisiin ja että he pääsisivät siihen kaksikymmenmiehiseen +suojelusjoukkoon. + +Ilo oli suuri. Palvelijat lähetettiin ennakolta kuormaston mukana, ja +16:n päivän illalla lähdettiin. + +Kardinaali saattoi Hänen Majesteettiansa Surgères'ista Mauzé'hen; siellä +heittivät kuningas ja hänen ministerinsä mitä suurimmilla ystävyyden +osoituksilla jäähyväiset toisiltaan. + +Kuningas matkusti niin joutuisasti kuin mahdollista, sillä hän halusi +päästä Pariisiin 23 päivänä; mutta kun hän oli taipuvainen huvituksiin, +pysähtyi hän katselemaan harakanpyyntiä, ajanviettoa, johon de Luynes +oli herättänyt hänessä halun, ja josta hän aina oli erittäin paljon +pitänyt. Kahdestakymmenestä muskettisoturista oli kuusitoista hyvin +huvitettu semmoisesta pysähdyksestä, vaan neljä kovasti harmissaan. +Erittäinkin d'Artagnan tunsi alinomaista suhinaa korvissansa, jonka +Porthos selitti tähän tapaan: + +-- Eräs hyvin korkea-arvoinen nainen on sanonut minulle sellaisen +merkitsevän, että sinusta puhutaan jossakin. + +Vihdoin 23 päivänä iltamyöhällä saavuttiin Pariisiin; kuningas kiitti +herra de Tréville'ä ja käski hänen antaa sotureille neljän päivän loman, +ehdolla, ett'ei kukaan noista kahdestakymmenestä saanut näyttäytyä +missään julkisessa paikassa, muuten joutuisivat Bastiljiin. + +Niinkuin helposti saattaa ymmärtää, saivat meidän neljä ystäväämme aivan +ensimäisenä lomaluvan; vielä enemmän, Athos sai herra de Tréville'ltä +kuusi päivää neljän sijaan, ja siihen lisäksi kaksi yötä, sillä he +lähtivät 24 p. kello viisi iltasella ja hyväntahtoisesti merkitsi herra +de Tréville lupakirjan annetuksi 25 p. aamusella. + +-- Mutta mitä hiisiä! sanoi d'Artagnan, joka, niinkuin tiedetään, ei +milloinkaan vaipunut epätoivoon, minun mielestäni me nostamme liian +suurta melua turhasta; kahdessa päivässä, jos ajan pari kolme hevosta +pakahduksiin -- mitäs sillä väliä, onhan minulla rahaa -- olen +Béthune'ssa; minä annan kuningattaren kirjeen johtajattarelle ja vien +rakkaan aarteeni, jota minä etsin, en Lothringiin enkä Belgiaan, vaan +Pariisiin, jossa se on helpompi piiloittaa, semminkin niin kauvan kuin +kardinaali on La Rochelle'n edustalla. Sittenkuin olemme lopullisesti +palanneet sotaretkeltä, saamme kyllä, osittain hänen serkkunsa avulla, +osittain omien ansioidemme vuoksi, kuningattarelta mitä tahdomme. Jääkää +siis vaan tänne, elkääkä lähtekö tarpeettomasti rasittamaan ruumistanne. +Minä ja Planchet, siinä kaikki mitä näin yksinkertaiselle matkalle +tarvitaan. + +Tähän vastasi Athos tyynesti: + +-- On meilläkin rahaa, sillä minä en ole vielä kokonaan juonut timantin +jäännöstä, eivätkä Porthos ja Aramis myöskään vielä syöneet loppuun +osuuttansa. Me voimme siis yhtä hyvin ajaa neljä hevosta pakahduksiin. +Mutta ajatteleppas, d'Artagnan, lisäsi hän niin kolkolla äänellä, että +nuori mies värisi, ajatteleppas, että Béthune on kaupunki, jossa +kardinaali on päättänyt kohdata erään naisen, joka kaikkialle, missä hän +näyttäytyy, tuo onnettomuutta mukanansa. Jos sinulla olisi tekemistä +vaan neljän miehen kanssa, d'Artagnan, antaisin sinun matkustaa yksin +mutta nyt on sinulla tekemistä tuon naisen kanssa; lähtekäämme siis +kaikin neljän ja suokoon Jumala, että meitä neljän palvelijamme kanssa +olisi sittenkään kylliksi monta! + +-- Sinä säikähdytät minua, Athos! huudahti d'Artagnan; mitä Herran +nimessä sinä siis pelkäät? + +-- Kaikkea, vastasi Athos. + +D'Artagnan katseli toveriensa kasvoja, jotka kaikki, samoinkuin +Athoksen, olivat peräti levottoman näköiset, ja matkaa jatkettiin +niinkuin vaan hevosen kaviosta lähti, mutta sanaakaan virkkamatta. + +25:n päivän iltana, juuri kun he saapuivat Arras'iin ja d'Artagnan oli +laskeutunut satulasta Herse-d'or'in ravintolan edessä ja mennyt juomaan +lasin viiniä, tuli eräs ratsumies pihasta, jossa hän oli juuri muuttanut +hevosta ja lähti ratsastamaan täyttä karkua vereksellä hevosella +Pariisiin päin. Katuportin luona häiläytti tuuli hänen kauhtanaansa, +johon hän oli kääriytynyt, vaikka oltiin Elokuussa, ja tempasi hänen +päästänsä hatun, jonka hän sieppasi kiini ja nopeasti painoi takaisin +päähänsä. + +D'Artagnan, jonka silmät olivat luotuina tuohon mieheen, kalpeni kovasti +ja heitti lasin irti kädestänsä. + +-- Mikä teitä vaivaa herra? kysyi Planchet. Ah, hyvät herrat, +kiiruhtakaa tänne, isäntäni voipi pahoin! + +Kolme ystävää kiiruhtivat luokse ja näkivät d'Artagnan'in, +pahoin-voimisen sijaan, juoksevan hevosensa luokse. He pysähdyttivät +hänet kynnyksellä. + +-- Mihin hornaan sinä olet menossa? kysyi Athos häneltä. + +-- Se on hän! huudahti d'Artagnan, kalpeana vihasta ja hiki otsalla. Se +on hän! anna minun tavoittaa häntä kiini! + +-- Kuka hän? kysyi Athos. + +-- Se mies! + +-- Kuka mies? + +-- Tuo kirottu mies, minun vainohenkeni, jonka minä aina olen nähnyt +silloinkuin minua on uhannut joku onnettomuus; sama, joka oli sen +kauhean naisen seurassa, silloinkuin hänet ensi kerran kohtasin; sama, +jota minä ha'in silloinkuin vaadin sinut kaksintaisteluun, Athos; sama, +jonka näin sen päivän aamuna, jolloin rouva Bonacieux ryöstettiin pois. +Minä näin hänet, se oli hän. Minä tunsin hänet, kun tuuli avasi hänen +kauhtanaansa. + +-- Saakeli! sanoi Athos mietteissään. + +-- Satulaan, hyvät herrat, lähtekäämme ajamaan häntä takaa! Me +saavutamme hänet kyllä. + +-- Ystäväni, sanoi Aramis, ajatteleppas, että hän menee vastapäiseen +suuntaan kuin minne meidän matkamme pitää; että hänellä on veres hevonen +ja meidän ovat väsyneet; että me ajamme hevosemme pakahduksiin, häntä +edes saavuttamatta. + +-- Herra! huusi eräs tallirenki lähtien juoksemaan tuntemattoman +jälestä; herra, tässä on paperi, joka putosi teidän hatustanne! + +-- Ystäväni, sanoi d'Artagnan, puoli pistole'a tuosta paperista. + +-- Aivan mielelläni, hyvä herra; tässä on! + +Tallirenki, mielissään hyvästä kaupasta, meni takaisin pihaan. + +D'Artagnan avasi paperin. + +-- No? kysyivät hänen ystävänsä, ympäröiden hänet. + +-- Yksi sana vaan, sanoi d'Artagnan. + +-- Niin, sanoi Aramis, mutta tuo sana on jonkun kaupungin tai kylän +nimi. + +-- "_Armentières_" luki Porthos. Armentières? Sitä paikkaa minä en +tunne. + +-- Ja tuo nimi on kirjoitettu hänen kädellänsä, huudahti Athos. + +-- Hyvä! Säilyttäkäämme tämä paperi, sanoi d'Artagnan; ehkäpä puoli +pistole'ani ei ole mennyt hukkaan. Ratsaille, ystäväni, ratsaille! + +Neljä ystävystä kiitivät täyttä karkua Béthune'a kohden. + + + + +LVII. + +Béthune'n karmeliittaluostari. + + +Suuria pahantekijöitä johtaa jonkunmoinen sallimus, joka auttaa heitä +raivaamaan tieltänsä kaikki esteet ja välttämään kaikki vaarat aina +siihen hetkeen saakka, jonka kohtaloiden määrääjä, väsyneenä, on +valinnut salakariksi, mihin heidän rikoksien kautta saavuttama onnensa +törmää haaksirikkoon. + +Niin oli myladynkin laita; hän raivasi tiensä kumpaisenkin kansakunnan +risteilijälaivojen välitse ja tuli ilman mitään kohtauksia Boulogne'en. + +Kun mylady astui maalle Portsmouth'issa, oli hän englantilainen, jonka +Ranskalaisten vainoomiset olivat karkoittaneet La Rochelle'sta; kun hän +kaksipäiväisen merimatkan perästä astui maalle Boulogne'ssa, oli hän +siellä ranskalaisena, jota englantilaiset olivat hätyytelleet +Portsmouth'issa, vihassa Ranskaa vastaan. + +Myladyllä oli muutoin kaikkein paras passi mitä olla saattaa: +kauneutensa, ylhäinen näkönsä ja se anteliaisuus millä hän jakeli +pistole'ja ympärillensä. Erään vanhan merikapteenin ystävällinen hymy ja +kohteliaisuus vapauttivat hänet tavanmukaisesta tarkastuksesta, ja +Boulogne'ssa viipyi hän ainoastaan sen verran mitä tarvitsi pannaksensa +postiin näin kuuluvan kirjeen: + + "Hänen ylhäisyydellensä, herra kardinaali Richelieu'lle hänen + leiriinsä La Rochelle'n edustalla. + + Arvoisa herra! Teidän ylhäisyytenne saa olla aivan huoleti. + Hänen armonsa, herttua Buckingham ei matkusta Ranskaan. + + _Mylady_. + + P. S. Teidän ylhäisyytenne toivomuksen mukaan menen minä nyt + Béthune'n karmeliittaluostariin odottamaan siellä teidän + käskyjänne." + +Samana iltana lähtikin mylady matkalle; kun yö hänet yllätti, pysähtyi +hän erääsen ravintolaan yöksi ja jatkoi matkaansa seuraavana aamuna +kello 5 ja saapui kolmen tunnin perästä Béthune'en. + +Hän neuvotti itsensä karmeliittaluostariin ja oli tuota pikaa siellä. + +Luostarin johtajatar tuli hänelle vastaan; mylady näytti hänelle +kardinaalin määräyksen; johtajatar toimitti hänelle heti huoneen ja +lähetti hänelle aamiaista. + +Kaikki menneet tapaukset olivat haihtuneet mylady'n mielestä ja +katsellessaan tulevaisuuteen, näki hän vaan sen loistavan onnellisuuden, +minkä hänelle oli säilyttänyt kardinaali, jota hän niin onnellisesti oli +palvellut, ilman että hänen nimensä laisinkaan oli sekoittunut tuohon +veriseen juttuun. Ne alinomaiset intohimot, jotka häntä kalvoivat, +tekivät hänen elämänsä noiden pilvien kaltaisiksi, jotka häilyvät +taivaan kannella milloin sinertävinä, milloin tulipunaisina, milloin +mustina ukkospilvinä, jättämättä maan pinnalle muita jälkiä kuin +hävitystä ja kuolemaa. + +Aamiaisen jälkeen tuli johtajatar tervehdyskäynnille. Luostarissa on +vähän huvituksia, ja sentähden kiiruhti tuo hyvä johtajatar tekemään +tuttavuutta uuden tulokkaan kanssa. + +Mylady halusi päästä johtajattaren suosioon. Se oli helppo asia niin +lahjakkaalle naiselle; hän koki miellyttää, hän oli ihastuttava ja veti +puoleensa tuon hyvän johtajattaren hauskalla vaihtelevalla +keskustelullansa ja sillä sulolla, joka ympäröi koko hänen olentoansa. + +Johtajatar, joka oli aatelisneiti, piti etenkin hovikertomuksista, joita +niin harvoin ulottuu valtakunnan kaukaisempiin ääriin ja joiden on +erittäinkin vaikea kiivetä luostarin muurien yli, joiden ulkopuolella +maailman huhut tavallisesti sammuvat. + +Mylady sitä vastoin tunsi sangen hyvin kaikki ylhäisön juonet ja +vehkeet, joiden keskellä hän oli lakkaamatta viisi kuusi vuotta elänyt; +hän alkoi kertoa tuolle hyvälle johtajattarelle Ranskan hovin elämästä, +höystellen sitä jutuilla kuninkaan liiallisista hartaudenharjoituksista. +Hän kertoi mitä kielittelijöillä oli sanomista hoviherroista ja +hovinaisista, jotka johtajatar hyvin tunsi nimiltään, kosketti ohimennen +kuningattaren ja Buckingham'in lemmenseikkailuja ja puhui paljon, +saadaksensa sitten vuorostaan kuulla jotakin. + +Mutta johtajatar ei muuta kuin kuunteli ja hymyili, vastaamatta mitään. +Kuitenkin, koska mylady huomasi että senlaatuiset kertomukset paljon +huvittivat häntä, jatkoi hän, mutta käänsi nyt puheen kardinaaliin. + +Mutta hän oli aivan pyörällä; hän ei tiennyt, oliko johtajatar kuninkaan +vai kardinaalin puolella; hän kulki sen vuoksi kultaista keskitietä; +mutta johtajatar puolestaan oli vieläkin varovaisempi, eikä muuta kuin +nyykäytti vaan päätänsä joka kerta kuin matkustaja lausui Hänen +ylhäisyytensä nimen. + +Mylady rupesi luulemaan että hänelle tulisi sangen ikävä luostarissa. +Hän päätti sen vuoksi tehdä rohkeamman kokeen, päästäksensä heti +selville, kuinka hänen oli menetteleminen. Kun hän tahtoi nähdä, kuinka +kauvas johtajattaren äänettömyys menisi, alkoi hän, ensin kautta +rantain, vaan sitten sangen suoraan puhua pahaa kardinaalista, kertoen +ministerin lemmensuhteista rouva d'Aiguillon'iin, Marion de Lorme'en ja +muutamiin muihin ylhäisiin naisiin. + +Johtajatar kuunteli häntä tarkemmin, muuttui vilkkaamman näköiseksi ja +hymyili. + +Hyvä! mietti mylady, hän rupeaa pitämään kertomuksistani. Jos hän onkin +kardinaalilainen, ei hän ainakaan ole kovin kiihkoisesti harras. + +Nyt alkoi hän kertoa miten kardinaali vihollisiansa vainosi. Johtajatar +teki vaan ristinmerkkejä, mutta ei näyttänyt hyväksymistänsä eikä +pahaksumistansa. + +Tämä vahvisti mylady'ä siihen luuloon että johtajatar oli enemmän +kuninkaan kuin kardinaalin puolella. Mylady jatkoi mennen yhä +kauvemmaksi ja kauvemmaksi. + +Minä en tiedä mitään noista seikoista, sanoi vihdoin johtajatar; mutta +vaikka olemmekin niin kaukana hovista ja ulkopuolella kaikkia maallisia +mielenkiintoja, on meillä kumminkin sangen surkuteltavia esimerkkiä +teidän kertomustenne todenperäisyydestä: eräs meidän hoidokkaitamme on +saanut varsin paljon kärsiä kardinaalin kostoa ja vainoa. + +-- Eräs teidän hoidokkaitanne? sanoi mylady, ah, Jumalani! naisraukka, +minä säälittelen häntä! + +-- Ja siinä teette oikein, hänessä onkin säälittelemistä: vankeutta, +uhkauksia, huonoa kohtelua, kaikkea on hänen täytynyt kärsiä. Mutta +kaiken päätteeksi, jatkoi johtajatar, on kardinaalilla kenties ollut +päteviä syitä semmoiseen menettelyyn, ja vaikka hän näyttää enkeliltä, +ei ihmisiä kumminkaan saa tuomita ulkokuoreen katsoen. + +Hyvä! mietti mylady, kukas tiesi, enkö keksi täällä jotakin; olen +hyvässä alussa. + +Ja nyt koki hän antaa kasvoillensa täydellisen avosydämmisyyden ilmeen. + +-- Ah, sanoi mylady, minä tiedän sen! Sanotaan ett'ei ole luottamista +kauniisin kasvoihin, mutta mihinkäs sitten tulee luottaa, ell'ei Luojan +ihanimpaan tekoon? Mitä minuun tulee, ehkä minua petetään koko +elämän-aikani, mutta minä olen aina luottava semmoiseen henkilöön, jonka +kasvot minua miellyttävät. + +-- Te siis olette taipuvainen uskomaan, sanoi johtajatar, että se nuori +nainen on syytön? + +-- Herra kardinaali rankaisee ainoastaan rikoksia, sanoi hän, mutta on +olemassa eräitä hyveitä, joita hän vainoo enemmän kuin monia rikoksia. + +-- Sallikaa minun, hyvä rouva, lausua teille kummastukseni, sanoi +johtajatar. + +-- Mitä te kummastelette? kysyi mylady luonnollisesti. + +-- Teidän puheenne laatua. + +-- Mitä kummastuttavaa siinä on? kysyi mylady hymyillen. + +-- Te olette kardinaalin ystävä, koska hän on lähettänyt teidät tänne, +ja kumminkin... + +-- Ja kumminkin puhun minä pahaa hänestä, jatkoi mylady, täydentäen +johtajattaren ajatuksen. + +-- Ainakaan ette puhu hänestä hyvää. + +-- Asianlaita on semmoinen, että minä en ole hänen ystävänsä, sanoi hän +huoaten, vaan hänen uhrinsa. + +-- Mutta entäs tuo kirje, jossa hän suosittaa teidät minulle? + +-- On käsky minulle, pysyä jonkunmoisessa vankeudessa, siksi kunnes hän +antaa muutamien kätyriensä vapauttaa minut. + +-- Mutta miksi ette ole paenneet? + +-- Minnekkäs minä pakenisin? Luuletteko maan päällä olevan yhtään +paikkaa, johon kardinaali ei yltäisi, jos hän vaan tahtoisi ojentaa +kättänsä? Jos olisin mies, voisi se vielä käydä päinsä, mutta mitäs +nainen voi tehdä? Tuo nuori hoidokas täällä, onkohan hän koettanut +paeta? + +-- Ei, se on totta; mutta hänen laitansa on toinen; minä luulen että +häntä pidättää Ranskassa joku hellempi taipumus. + +-- Sitten, sanoi mylady huoaten, jos hän rakastaa, ei hän ole niin +vallan onneton. + +-- Siis, sanoi johtajatar, katsellen mylady'ä yhä enemmän häneen +kiintyen, näenkö taaskin tässä jonkun vainotun raukan? + +-- Näette! vastasi mylady. + +Tuokion katseli johtajatar mylady'ä levottomasti, ikäänkuin uusi ajatus +olisi pälkähtänyt hänen päähänsä. + +-- Ettehän liene vihollinen meidän pyhälle uskonnollemme? sanoi hän +änkyttäen. + +-- Minä! huudahti mylady, minäkö protestantti! Enhän toki; minä otan +todistajakseni Jumalan, joka meitä kuulee, että minä päinvastoin olen +mitä hartain katolilainen! + +-- Silloin, rouva hyvä, sanoi johtajatar hymyillen, voitte olla huoleti; +tämä huone, jossa te nyt olette, ei suinkaan ole tuleva teille miksikään +rasittavaksi vankihuoneeksi, ja me teemme mitä voimme, saadaksemme +teidän pitämään vankeudestanne. Sitä paitsi saatte täällä tavata äsken +mainitun nuoren naisen, jota epäilemättä vainotaan jonkun hovijuonen +vuoksi. Hän on suloinen ja rakastettava olento. + +-- Mikä hänen nimensä on? + +-- Eräs sangen ylhäinen henkilö on suosittanut hänet minulle Ketty'n +nimellä. Minä en ole kysynyt hänen toista nimeänsä. + +-- Ketty! huudahti mylady; mitä, oletteko siitä varma? + +-- Ettäkö hän kutsuttaa itseänsä sillä nimellä? Kyllä, rouva hyvä. +Tunnetteko ehkä hänet? + +Mylady hymyili itsekseen sille ajatukselle, mikä vast'ikään oli hänessä +herännyt, että tuo nuori nainen saattoi näet olla hänen entinen +kamarineitsyensä. Tuon nuoren tytön muistoon liittyi toinen, nimittäin +vihan ja kostonhimon, ja se muutti silmänräpäykseksi mylady'n haahmon +hirvittävän näköiseksi, mutta melkein samassa tuokiossa palautti hän +kasvoillensa taas levollisuuden ja hyvänsävyisyyden, jotka tuo +tuhatmuotoinen nainen hetkeksi oli päästänyt pakenemaan. + +-- Ja milloin saan nähdä tuon nuoren naisen, johon jo nyt tunnen mieleni +niin hellästi kiintyvän? kysyi mylady. + +-- Jo tänä iltana, sanoi johtajatar, jo aivan tänä iltana. Mutta te +lähdette täältä neljän päivän kuluttua, olette minulle sanoneet; te +nousitte tänä aamuna jo kello viisi matkalle; varmaankin tunnette +tarvitsevanne lepoa; ruvetkaa siis maata; päivällisen aikaan tulemme +teitä herättämään. + +Vaikka mylady vallan hyvin olisi tullut toimeen nukkumatta, häntä kun jo +kiihoittelivat kaikki ne yllykkeet, joita uudet seikkailut herättivät +hänen vehkeihin taipuvaisessa mielessään, suostui hän kuitenkin +johtajattaren tarjoukseen. Kahden tai viidentoista päivän kuluessa oli +hänellä ollut niin monta eri mielenliikutusta, että vaikka hänen +teräksinen ruumiinsa saattoikin vielä kestää rasituksia, hänen sielunsa +kumminkin tarvitsi lepoa. + +Hän heitti siis jäähyväiset johtajattarelle ja pani maata, ja häntä +tuudittelivat uneen ne kostontuumat, jotka Ketty'n nimi varsin +luonnollisesti oli hänessä herättänyt vireille. Hän muisti sitä melkein +rajatonta lupausta, jonka kardinaali oli hänelle antanut, jos hän +onnistuisi yrityksessään. Hän oli onnistunut, d'Artagnan oli siis hänen +vallassaan. + +Yksi ainoa seikka mylady'ä kauhisti; hänen miehensä muisto, kreivi de la +Fère'n, jonka hän oli luullut kuolleeksi tai ainakin maanpakolaiseksi, +vaan joka hänelle oli ilmestynyt Athoksena, d'Artagnan'in parhaimpana +ystävänä. + +Mutta myöskin, jos hän oli d'Artagnan ystävä, hän kaiketi oli ollut +hänelle avullisena kaikissa niissä vehkeissä, joiden kautta kuningatar +oli kumonnut kaikki Hänen ylhäisyytensä aikeet; jos hän oli +d'Artagnan'in ystävä, hän myöskin oli kardinaalin vihamies, ja näin +ollen toivoi mylady voivansa kietoa hänetkin samaan kostoverkkoonsa, +mihin hän aikoi tukehduttaa tuon nuoren muskettisoturin. + +Kaikki nämä toiveet olivat mylady'lle suloisia ajatuksia; näiden +tuudittelemana nukkuikin hän pian. + +Hänet herätti lempeä ääni, joka kuului hänen vuoteensa ääressä. Hän +avasi silmänsä ja näki johtajattaren sekä erään nuoren, vaaleatukkaisen, +hienohipiöisen naisen, joka katseli häntä hyväntahtoisen ja samalla +uteliaan näköisenä. + +Nuoren naisen kasvot olivat mylady'lle aivan tuntemattomat. Molemmat +katselivat toisiansa sangen tarkasti, samalla kun he vaihtoivat +tavallisia kohteliaisuuden osoituksia. Molemmat olivat sangen kauniit, +mutta aivan eri tavalla. Mylady hymyili kumminkin, nähdessään itsensä +olevan paljon edellä tuosta nuoresta naisesta ylhäisen ja hienon +käytöstavan suhteen. Mutta myönnettävä on, että luostaripuku, johon +hoidokas oli verhottuna, ei ollut suinkaan eduksi tämmöisessä +kilpailussa. + +Johtajatar esitti heidät toisilleen ja jätti heidät sitten kahden +kesken, koska virkatoimet vaativat häntä kirkkoon. + +Hoidokas aikoi mennä johtajattaren mukana, koska mylady oli yhä vielä +pitkällään, mutta mylady pidätti hänet. + +-- Kuinka, rouvani, sanoi hän, tuskin olen nähnyt teidät, kun jo +tahdotte poistua; luulinpa toki saavani teistä seuraa täällä +ajanvietteeksi. + +-- Minä taas, vastasi hoidokas, luulin tulleeni sopimattomaan aikaan. Te +nukuitte, te olette väsyksissä. + +-- No niin, sanoi mylady, mitäs nukkujat voivat toivoa? Suloista +heräämistä. Semmoisen olette te minulle valmistaneet; sallikaa minun +siitä myöskin nauttia mielin määrin. + +Ja tarttuen hänen käteensä, mylady veti hänet nojatuoliin, joka oli +hänen vuoteensa vieressä. + +Hoidokas istuutui. + +-- Jumalani, sanoi hän, kuinka onneton minä olen! Kuusi kuukautta olen +nyt saanut viettää täällä ikävässä; te tulette sitten tänne, teidän +seuranne olisi minulle hupainen, ja nyt täytyy minun varmaan aivan +kohtakin lähteä täältä luostarista. + +-- Kuinka! sanoi mylady, lähdettekö täältä kohta? + +-- Niin ainakin toivon, sanoi hoidokas riemulla, jota hän ei +koettanutkaan salata. + +-- Minä luulen kuulleeni sanottavan että olette saaneet kärsiä +kardinaalin vainoa, jatkoi mylady; siinä yksi syy lisää meidän hyvään +ystävyyteemme. + +-- Siis se on totta, mitä hyvä äitimme sanoi meille, että tekin olette +tuon ilkeän papin vainon alainen. + +-- Vaiti! sanoi mylady; elkäämme edes hiiskuko mitään semmoista hänestä; +kaikki minun onnettomuuteni lähtee siitä, että minä kerta melkein tuolla +tavoin kuin te nyt satuin sanomaan eräälle naiselle, jota luulin +ystäväkseni, vaan joka petti minut. Oletteko tekin petoksen uhri? + +-- En, sanoi hoidokas, en petoksen vaan alttiuden! Minä palvelin +alttiisti erästä naista, jota rakastin suuresti, ja jonka tähden olisin +uhrannut henkeni ja uhraisin vieläkin. + +-- Ja joka hylkäsi teidät, niin se käy! + +-- Minä olin, paha kyllä, siinä uskossa, mutta pari kolme päivää +taaksepäin näin että asia on vallan toisin, jumalankiitos. Kuinka +vaikeata minun olisi ollut, jos minun olisi pitänyt uskoa hänen +unohtaneen minut! Mutta te, rouvani, jatkoi hoidokas, näytte olevan +vapaa; jos te tahtoisitte paeta, olisi se kaiketi ihan teidän omassa +vallassanne? + +-- Minne luulette minun voivan päästä ilman ystäviä, ilman rahaa, +minulle aivan oudossa seudussa, ihan toisella puolella Ranskaa, jossa en +koskaan ole ollut. + +-- Oh, huudahti hoidokas, ystäviä saatte te kaikkialla, minne vaan +tulette, te näytätte niin hyvältä ja olette niin kaunis! + +-- Se ei estä, lisäsi mylady vielä suloisemmin hymyillen, ikäänkuin hän +olisi tahtonut ruveta enkelin näköiseksi, se ei estä minun olemasta +yksinäisenä ja hyljättynä. + +-- Kuulkaa, sanoi hoidokas, teidän tulee asettaa toivonne Jumalaan; ja +tietäkääs, ehkäpä teille on onneksi sekin, että nyt kohtasitte minut, +niin vähäpätöinen ja arvoton kuin olenkin; sillä jos minä lähden tästä +luostarista, on minulla voimallisia ystäviä, jotka minua autettuansa +auttavat myöskin teitä. + +-- Oh, kun sanoin olevani yksinäinen, vastasi mylady, joka toivoi +itsestään puhumalla saavansa hoidokkaan puhumaan, en sillä tarkoittanut, +ett'ei minullakin olisi voimallisia tuttavia; mutta he itse vapisevat +kardinaalia; itse kuningatarkaan ei uskalla auttaa minua tuota +peljättävää ministeriä vastaan; minulla on todisteita siihen, että +kuningattaren, vaikka hänellä on niin jalo sydän, on täytynyt useamman +kuin yhden kerran uhrata alttiita palvelijoitansa Hänen ylhäisyytensä +vihan tähden. + +-- Uskokaa minua rouva, että vaikka kuningatar näennäisesti onkin +hyljännyt turvistansa ne henkilöt, ei pidä luottaa ulkokuoreen; kuta +pahemmin heitä vainotaan, sitä enemmän hän ajattelee heitä ja usein +hetkenä, jolloin he vähemmin sitä aavistavat, saavat he todisteita hänen +hyväntahtoisesta muistelemisestansa. + +-- Ah, sanoi mylady, minä uskon sen, kuningatar on niin hyvä! + +-- Ah, te tunnette hänet siis, te tunnette siis ihanan, jalon +kuningattaren, koska te sillä tavoin puhuitte hänestä! huudahti hoidokas +ihastuksissaan. + +-- Toisin sanoen, jatkoi mylady, vetäytyen linnoitukseensa, minulla ei +ole kunnia tuntea häntä persoonallisesti, vaan minä tunnen suuren joukon +hänen likeisimpiä ystäviänsä; minä tunnen herra de Putange'n; minä +tunsin Englannissa herra Dujart'in; minä tunnen herra de Tréville'n. + +-- Herra de Tréville'n; huudahti hoidokas; tunnetteko herra de +Tréville'n? + +-- Tunnen vallan hyvin, oikeinpa erinomaisesti. + +-- Kuninkaan muskettisoturien kapteenin? + +-- Kuninkaan muskettisoturien kapteenin. + +-- Ah, saattepa nähdä, huudahti hoidokas, että me olemme kohta +täydellisesti tuttavia, melkein ystäviä! Jos te tunnette herra de +Tréville'n, olette te kaiketi myöskin käyneet hänen luonansa? + +-- Usein, vastasi mylady, valhetellen yhä lisää, kun hän näki sen +menevän täydestä. + +-- Hänen luonansa varmaan olette myös tavanneet muutamia hänen +muskettisotureitansa? + +-- Kaikkia jotka tavallisesti hänen luonansa käyvät, vastasi mylady, +josta tämä keskustelu alkoi tuntua todella kiinittävältä. + +-- Nimittäkääpäs minulle muutamia, joita te tunnette, niin saamme nähdä +että he ovat minun ystäviäni. + +-- Oh, sanoi mylady hämillänsä, minä tunnen herra de Souvigny'n, herra +de Courtivron'in, herra de Férrussac'in. + +Hoidokas antoi hänen puhua, mutta kun hän näki hänen pidättelevän, sanoi +hän: + +-- Ettekö tunne erästä aatelismiestä, jonka nimi on Athos? + +Mylady'n kasvot olivat yhtä valkoiset kuin lakana, jolla hän lepäsi ja +vaikka hän kyllä koki hallita luontoansa, ei hän voinut olla +huudahtamatta, ja samalla tarttui hän hoidokkaan käteen ja tuijotti +hänen silmiinsä. + +-- Kuinka! Mikä teitä vaivaa? Oi, Jumalani! kysyi naisparka +säikähtyneenä; olenko sanonut jotakin loukkaavaa? + +-- Ette suinkaan, mutta tuo nimi hämmästytti minua, koska minäkin olen +tuntenut tuon aatelismiehen, ja minusta tuntui oudolta tavata toinen, +joka näkyi tuntevan hänet hyvästi. + +-- Ah, hyvin hyvästi, erinomaisen hyvästi, enkä ainoastaan häntä, mutta +myöskin hänen ystävänsä, herrat Porthoksen ja Aramiksen. + +-- Todella? Heidät minä myöskin tunnen, huudahti mylady, joka tunsi +sydämmensä hyytyvän. + +-- No niin, jos te tunnette heidät, tiedätte te siis myöskin, että he +ovat kunniallisia ja urhoollisia miehiä. Minkätähden ette käänny heidän +puoleensa, jos te olette avun tarpeessa? + +-- Oikeastaan en ole lähemmässä tuttavuudessa yhdenkään noiden kanssa, +sopersi mylady; minä tunnen heidät sillä tavoin, että olen kuullut erään +heidän ystävänsä, herra d'Artagnan'in, paljon puhuvan heistä. + +-- Tunnetteko herra d'Artagnan! huudahti hoidokas vuorostaan tarttuen +mylady'n käsiin ja katsoen häneen kiihkeästi. + +Kun hän huomasi mylady'n kummallisen silmäyksen, jatkoi hän: + +-- Suokaa anteeksi, rouva, te tunnette hänet, mutta millä tavoin? + +-- Mitäs, virkkoi mylady hämillänsä, ystävänä. + +-- Te petätte minua, rouva, vastasi hoidokas; te olette olleet hänen +lemmittynsä! + +-- Tepäs olette olleet, rouvani! huudahti mylady vuorostaan. + +-- Minäkö! sanoi hoidokas. + +-- Niin te juuri; nyt minä tunnen teidät: te olette rouva Bonacieux. + +Nuori nainen säpsähti hämmästyksestä ja vetäytyi säikähtyneenä +taaksepäin. + +-- Oh, elkää kieltäkö, vastatkaa! jatkoi mylady. + +-- No niin, minä myönnän, rouva, sanoi hoidokas; olemmeko kilpailijoita? + +Mylady'n silmissä leimusi niin raivokas hehku, että rouva Bonacieux +toisissa oloissa olisi kauhistuksesta juossut pakoon; mutta häntä +vallitsi kokonaan hänen lemmenkateutensa. + +-- Antakaas kuulla, sanokaa minulle, rouva, jatkoi rouva Bonacieux +voimalla, jota hänellä ei olisi luullut olevan, oletteko olleet hänen +lemmittynsä? + +-- Oh, en koskaan, huudahti mylady äänellä, joka ei suonut epäilykselle +sijaa; en koskaan, en koskaan! + +-- Minä uskon teitä, sanoi rouva Bonacieux; mutta miksi te sitä noin +monesti vakuutatte? + +-- Kuinka, ettekö ymmärrä minua? sanoi mylady, joka oli tointunut +hämmennyksestään ja voittanut kaiken malttinsa. + +-- Kuinka minä voisin ymmärtää? Minä en tiedä mitään. + +-- Te ette siis ymmärrä, että kun herra d'Artagnan oli minun ystäväni, +uskoi hän minulle salaisuutensa? + +-- Todella? + +-- Te ette ymmärrä että minä tiedän kaikki: kuinka teidät ryöstettiin +pois pienestä paviljongista Saint-Germain'issä, kuinka hän ja hänen +ystävänsä olivat epätoivossa ja kuinka he sittemmin turhaan ovat +kokeneet saada teistä selvää. Mitenkä olisin voinut siis olla +hämmästymättä, kun aavistamatta huomasin olevani aivan teidän edessänne, +teidän, josta me niin usein olemme puhelleet, jota hän rakastaa täydestä +sielustaan ja jota hän sai minunkin rakastamaan ennenkuin vielä olin +teitä nähnytkään! Ah, rakas Constance'ni, minä näen teidät siis nyt +vihdoinkin edessäni! + +Ja mylady ojensi sylinsä rouva Bonacieux'ille, joka kaikesta mitä +edellinen oli sanonut, oli joutunut siihen täyteen uskoon, että tuo +nainen, jota hän hetkistä ennen oli pitänyt kilpailijanansa, päinvastoin +oli hänen paras ystävänsä. + +-- Oi, antakaa minulle anteeksi, sanoi hän, nojautuen hänen olkapäätänsä +vasten, minä rakastan häntä niin suuresti! + +Molemmat naiset viipyivät hetkisen toinen toisensa syleilyksessä. Varma +on, että jos mylady'n voima olisi ollut hänen vihansa vertainen, ei +rouva Bonacieux olisi päässyt elävänä tästä syleilyksestä. + +Mutta kun hän ei voinut häntä pusertaa kuoliaaksi, hymyili hän hänelle. + +-- Oi, minun suloinen pikku oma ystäväni! sanoi mylady, kuinka +onnellinen olen kun tapasin teidät! Antakaa minun katsella itseänne. Ja +näin sanoen tähtäsi hän häntä terävästi silmillään. Niin, te se +todellakin olette. Ah, minä näen nyt teidät aivan semmoiseksi kuin +minulle on teidät kerrottu! + +Nuori naisparka ei osannut aavistaa, mitä julmia tuumia kuohui tuon +puhtaan otsan ja noiden loistavien silmien takana, joissa hän luki vaan +sääliä ja myötätuntoisuutta. + +-- Te tiedätte siis, kuinka paljo minä olen saanut kärsiä, sanoi rouva +Bonacieux, koska hän on sanonut teille mitä hän kärsi; mutta hänen +tähtensä kärsiminen on suloista. + +Mylady toisti koneenomaisesti: + +-- Niin, se on suloista. + +-- Ja sitä paitsi, jatkoi rouva Bonacieux, on minun kärsimykseni lähellä +loppuansa; huomenna, ehkäpä jo tänä iltana, saan minä nähdä hänet ja +sitten on kaikki ollutta ja mennyttä. + +-- Tänä iltana? Huomenna? huudahti mylady, jonka nuo sanat herättivät +unelmista; mitä te sillä tarkoitatte? Odotatteko häneltä tietoja? + +-- Odotan häntä itseänsä. + +-- Häntä itseänsä, d'Artagnan'ia tänne? + +-- Juuri häntä itseänsä. + +-- Ei, se on mahdotonta; hän on kardinaalin mukana La Rochelle'n +piirityksessä, eikä palaa Pariisiin ennenkuin kaupunki on valloitettu. + +-- Niin te luulette; mutta onko mikään mahdotonta minun +d'Artagnan'illeni, tuolle jalolle ja rehelliselle aatelismiehelle? + +-- Oh, minä en voi uskoa teitä. + +-- No, lukekaa sitten! sanoi onneton nuori nainen, ylenmäärin ylpeänä ja +riemullisena ojentaen mylady'lle kirjeen. + +-- Rouva de Chevreuse'n käsi-alaa! sanoi mylady itselleen. Ah, minä olin +varma siitä että heillä on suhteita siellä päin. + +Hän luki ahnaasti seuraavat rivit: + + "Rakas lapseni! Ole valmiina; _ystävämme_ tapaa sinut kohta; hän + tulee tempaamaan sinut irti vankeudestasi, jossa sinua on pidetty + turvallisuutesi vuoksi; laita siis kaikki valmiiksi matkaan, ja + luota meihin aina. + + Meidän oivallinen gaskonjalaisemme on osoittaunut urhoolliseksi ja + uskolliseksi niinkuin ainakin; sano hänelle että eräällä taholla + ollaan hänelle hyvin kiitollisia antamastansa varoituksesta." + +-- Niin, niin sanoi mylady, kirje on sangen selvä; tiedättekö mikä +varoitus se oli? + +-- En; minä vaan luulen, että hän on antanut kuningattarelle vihiä +jostain uudesta kardinaalin vehkeestä. + +-- Niin, niin se mahtaa olla, sanoi mylady, antaen kirjeen takaisin +rouva Bonacieux'ille ja laskien mietteissään päänsä vasten rintaansa. + +Samassa tuokiossa kuului hevosen kavioiden kopinaa. + +-- Oh, huudahti rouva Bonacieux hypähtäen ikkunaan, mahtaako se olla +hän? + +Liikkumattomana hämmästyksestä lepäsi mylady vuoteellaan. Yhdessä +silmänräpäyksessä oli niin monta odottamatonta asiaa tapahtunut, että +hän ensi kerran eläissään joutui pyörälle. + +Hän, hän! mutisi hän. Olisiko se todella hän? Ja hän makasi +vuoteellansa, tuijottaen tylsästi eteensä. + +-- Ah, ei, sanoi rouva Bonacieux, se on mies, jota minä en tunne ja joka +kuitenkin näyttää aikovan tänne. Niin, hän hiljentää ajoansa, hän +seisahtuu portille, hän soittaa. + +Mylady hyppäsi vuoteeltansa. + +-- Oletteko varma ett'ei se ole hän? kysyi mylady. + +-- Olen kyllä, aivan varma. + +-- Mutta entäs jos näitte väärin? + +-- Oi, minä tuntisin hänet, jos näkisin vilahduksenkaan hänen töyhtöänsä +tai kauhtanaansa. + +Mylady pukeutui. + +-- Yhdentekevä; mies pyrkii tänne, niinhän sanoitte? + +-- Niin, hän on jo tullut sisään. + +-- Hän tulee joko teidän tai minun tähteni. + +-- Oh, Jumalani, kuinka levottomalta te näytätte! + +-- Niin, minä myönnän että olen levoton; minä en ole niin +tyyniluontoinen kuin te; minä pelkään kaikkea kardinaalilta. + +-- Vaiti! sanoi rouva Bonacieux, joku tulee. + +Ovi aukeni ja johtajatar astui sisään. + +-- Oletteko te tulleet Boulogne'sta? kysyi hän mylady'ltä. + +-- Olen, vastasi hän, koettaen tyyntyä levolliseksi; ken minua +tiedustelee? + +-- Eräs mies, joka ei tahdo sanoa nimeänsä, mutta joka tulee kardinaalin +puolesta. + +-- Ja hän tahtoo puhua kanssani? kysyi mylady. + +-- Hän tahtoo puhua Boulogne'sta tulleen naisen kanssa. + +-- Olkaa hyvä ja käskekää hänet sisään. + +-- Jumalani, Jumalani! huudahti rouva Bonacieux, mahtaakohan tulla +ikäviä sanomia? + +-- Pahoin pelkään. + +-- Minä jätän teidät sitten vieraan kanssa kahden; mutta niin pian kuin +hän on mennyt, tulen takaisin, jos suvaitsette. + +-- Tulkaa toki, minä oikein pyydän teitä tulemaan. + +Johtajatar ja rouva Bonacieux menivät ulos. + +Mylady jäi yksin, silmät tähdättyinä oveen päin. + +Hetkisen perästä kuului portaista kannusten kilinää, askeleet +lähestyivät, ovi aukeni ja eräs mies astui sisään. + +Mylady päästi ilon huudahduksen. Tuo mies oli kreivi de Rochefort, Hänen +ylhäisyytensä kätyri. + + + + +LVIII. + +Kaksi eri hirviö-lajia. + + +-- Ah, huudahtivat yht'aikaa Rochefort ja mylady, tehän se olette? + +-- Niin, minä se olen. + +-- Mistä te tulette? kysyi mylady. + +-- La Rochelle'sta, entäs te? + +-- Englannista. + +-- Buckingham? + +-- Kuollut tai ainakin vaarallisesti haavoitettu; juuri lähdettyäni, +saamatta häntä rahtuakaan taipumaan, eräs kiihkolainen murhasi hänet. + +-- Ah, sanoi Rochefort hymyillen, sepä oli onnellinen sattuma, ja se on +suuresti miellyttävä Hänen ylhäisyyttänsä. Oletteko ilmoittaneet siitä +hänelle? + +-- Minä kirjoitin hänelle Boulogne'sta. Mutta minkä vuoksi olette nyt +täällä? + +-- Hänen ylhäisyytensä, joka oli levoton, lähetti minut teitä etsimään. + +-- Minä tulin vasta eilen. + +-- Ja mitä olette täällä eilisestänne tehneet? + +-- En ole hukannut aikaani. + +-- Oh, sen kyllä uskon. + +-- Tiedättekö kenen täällä tapasin? + +-- En. + +-- Arvatkaas! + +-- Kuinka minä voisin...? + +-- Sen nuoren naisen, jonka kuningatar otti pois vankeudesta. + +-- Sen pikku d'Artagnan'in lemmitynkö? + +-- Niin, rouva Bonacieux'in, jonka nykyinen olopaikka oli kardinaalille +tuntematon. + +-- Hyvä, sanoi Rochefort. Sepä oli taaskin sattuma yhtä hyvä kuin joku +toinenkin. Kardinaali on todella onnetarten lellipoika. + +-- Käsitättekö hämmästystäni, jatkoi mylady, kun huomasin olevani tuon +naisen kanssa vallan naamattain? + +-- Tunteeko hän teidät? + +-- Ei. + +-- Hän pitää teitä siis ventovieraana? + +Mylady hymyili. + +-- Minä olen hänen paras ystävänsä! + +-- Eipä ole toista teidän vertaista, paras kreivinnani, tekemään mokomia +ihmetöitä! sanoi Rochefort. + +-- Ja se oli minun onneni, sanoi mylady, sillä tiedättekö, herra kreivi, +mitä nyt on tekeillä? + +-- En. + +-- Huomenna tai ylihuomenna tullaan kuningattaren määräyskirjeellä +varustettuna ja viedään hänet pois. + +-- Todella? Kuka tulee? + +-- D'Artagnan ja hänen ystävänsä. + +-- Totta tosiaan, he toimittavat asiansa niin, että meidän on pakko +lähettää heidät Bastiljiin. + +-- Miksi heitä ei jo ennen ole lähetetty? + +-- Mitäs voi tehdä, kun kardinaalilla on noiden miesten suhteen joku +heikkous, jota en voi ymmärtää! + +-- Todella? + +-- Niin. + +-- No niin, sanokaa hänelle siis että nuo neljä miestä kuulivat meidän +keskustelumme Colombier-Rouge'n ravintolassa; sanokaa hänelle että hänen +lähdettyänsä yksi heistä tuli ylös minun luokseni ja väkisin otti +minulta hänen antamansa suojeluskirjan; sanokaa hänelle että he olivat +ennakolta toimittaneet tiedon lord Winter'ille tulostani Englantiin, +että he tälläkin kertaa olivat vähältä tehdä tyhjäksi koko matkani, +samoinkuin timanttijutussa kävi; sanokaa hänelle että noista neljästä +miehestä ainoastaan kaksi on peljättävää, nimittäin d'Artagnan ja Athos; +sanokaa hänelle, että kolmas, Aramis, on rouva de Chevreuse'n rakastaja; +hänet pitää jättää eloon, hänen salaisuutensa tunnetaan, hänestä voi +olla hyötyä; neljäs, Porthos, on joutavanpäiväinen höperö, josta hänen +ei tarvitse pitää mitään lukua. + +-- Mutta nuo neljä miestä ovat varmasti tällä hetkellä La Rochelle'n +piirityksessä. + +-- Niin minäkin luulin, mutta eräs kirje, jonka rouva Bonacieux on +saanut rouva de Chevreuse'ltä ja jonka hän varomattomasti kyllä antoi +minun lukea, saattaa minut uskomaan että nuo neljä miestä päin vastoin +ovat matkalla tänne ryöstämään häntä pois. + +-- Saakeli! Mitäs nyt tehdään? + +-- Mitä on kardinaali sanonut teille minun kohdalleni? + +-- Että ottaisin vastaan teidän ilmoituksenne joko kirjalliset tai +suulliset ja palaisin kyytihevoisilla, ja kun hän on saanut tietää mitä +te olette tehneet, miettii hän, mitä teidän on sitten tekeminen. + +-- Minun pitää siis jäädä tänne? + +-- Tänne eli näille seuduin. + +-- Te ette voi siis viedä minua mukananne? + +-- En, minulla on nimenomainen määräys; leirin lähistössä teidät +voitaisiin tuntea, ja ymmärrättehän kyllä itse että se olisi vahingoksi +kardinaalille. + +-- Minun tulee siis odottaa täällä tai lähistössä. + +-- Sanokaa vaan ennakolta missä te odotatte tietoja kardinaalilta, että +tiedän, missä te olette saatavissa. + +-- Kuulkaahan, se on luultavaa, että minä en voi jäädä tänne. + +-- Minkä vuoksi? + +-- Te unhotatte että minun viholliseni voivat tulla minä hetkenä +tahansa. + +-- Se on totta, mutta silloin pääsee tuo pikku naikkonen livistämään +Hänen ylhäisyytensä käsistä. + +-- Pah! sanoi mylady hymyillen tavalla, joka oli hänelle ominaista; te +unhotatte että minä olen hänen paras ystävänsä! + +-- Niinpä kylläkin; minä voin siis sanoa kardinaalille tuosta +naisesta... + +-- Että hän saa olla siitä huoleti. + +-- Siinäkö kaikki? + +-- Kyllä hän tietää mitä se merkitsee. + +-- Mutta sanokaapa nyt, mitä minun pitää tehdä? + +-- Matkustaa paikalla takaisin; minun mielestäni kannattaa kyllä +kiiruhtaa näiden sanomien vuoksi, joita teillä nyt on vietävänä. + +-- Vaununi särkyivät Lilliers'iin tullessani. + +-- Oivallista! + +-- Mitä! Oivallista? + +-- Niin, minä tarvitsen teidän vaununne. + +-- Kuinkas minä sitten matkustan? + +-- Hevosen selässä. + +-- Teidän on helppoa istua täällä ja sanoa noin; sata kahdeksankymmentä +lieu'tä! + +-- No, mitäs se merkitsee? + +-- Ne kuljetaan. Entäs sitten? + +-- Kun olette tulleet Lilliers'iin, lähetätte minulle vaunut ja käskette +palvelijanne toimittamaan ne minun käytettävikseni. + +-- Hyvä! + +-- Teillä on varmaankin mukananne joku kardinaalin määräys? + +-- On, valtakirjani. + +-- Näyttäkää se johtajattarelle ja sanokaa että minua tullaan noutamaan +tänään tai huomenna ja että minun täytyy seurata sitä henkilöä, joka +ilmoitakse teidän nimessänne. + +-- Hyvä! + +-- Elkää unhottako pitelemättä minua pahoin, puhuessanne minusta +johtajattaren kanssa. + +-- Minkä vuoksi se on tarpeen? + +-- Minä olen eräs kardinaalin uhri. Minunhan pitää herättää pikku rouva +Bonacieux'issä luottamusta. + +-- Aivan oikein. Tahdotteko nyt luetella minulle kaikki tapahtumat? + +-- Johan minä olen kertonut kaikki; teillä on hyvä muisti; kertokaa ne +nyt vuorostanne minulle niinkuin minä ne teille kerroin; paperi voisi +kadota. + +-- Te olette oikeassa; sanokaa minulle vaan, missä minä tapaan teidät, +ett'en tarvitse turhaan tallustella ylt'ympäri koko seudun. + +-- Se on totta; malttakaas. + +-- Tahdotteko kartan? + +-- Oh, minä tunnen tämän seudun erinomaisen hyvin. + +-- Tekö? Milloin te olette olleet täällä? + +-- Minä olen täällä saanut kasvatukseni. + +-- Todella? + +-- Näettekös, siitä on toki jotakin hyvää, että on saanut kasvatuksensa +jossakin. + +-- Missä odotatte siis minua? + +-- Malttakaas hetkinen; no niin, nyt tiedän, Armentières'issä. + +-- Mikä paikka on Armentières? + +-- Eräs pieni kaupunki Lys'in varrella! en tarvitse muuta kuin mennä yli +virran niin olen vieraassa maassa. + +-- Oivallista! Mutta se lankeaa luonnostaan, ett'ette mene yli virran +muutoinkuin hätätilassa? + +-- Se on tietty. + +-- Ja kuinka saan siinä tapauksessa tietää missä te olette? + +-- Ettehän te tarvitse lakeijaanne? + +-- En. + +-- Onko hän luotettava mies? + +-- Hän kestää kaikki koetukset. + +-- Antakaa hänet minulle, ei kukaan häntä tunne; minä jätän hänet sinne +missä viimeksi olen ollut, ja hän saattaa teidät sinne missä olen. + +-- Ja te sanotte odottavanne minua Armentières'issä. + +-- Niin, Armentières'issä. + +-- Kirjoittakaa nimi paperilapulle, ett'en sitä unhottaisi. Kaupungin +nimi ei voi ilmaista ketään, eikö niin? + +-- Oh, kukas tiesi? Mutta olkoon menneeksi, sanoi mylady, kirjoittaen +nimen paperipalaselle, minä uskallan. + +-- Hyvä! sanoi Rochefort ja otti paperin mylady'n kädestä, taittoi sen +kokoon ja pisti sen hattunsa sisään hikinauhan alle. Olkaa kaikessa +tapauksessa huoleti; minä teen niinkuin lapset; sen varalta että +sattuisin kadottamaan tämän paperin, hoen minä sitä pitkin matkaa. Onko +nyt kaikki? + +-- Eiköhän. + +-- No katsotaanpas: Buckingham kuollut tai vaarallisesti haavoitettu; +teidän ja kardinaalin keskustelu joutunut neljän muskettisoturin +korviin; lord Winter saanut ennakolta ilmoituksen teidän tulostanne +Portsmouth'iin; d'Artagnan ja Athos Bastiljiin, Aramis rouva de +Chevreuse'n rakastaja; Porthos joutavanpäiväinen höperö, rouva Bonacieux +löydetty; teille lähetettävä vaunut niin pian kuin mahdollista; +annettava lakeijani teidän käytettäväksenne; esitettävä teitä +kardinaalin uhrina, ett'ei johtajatar rupeaisi epäilemään; Armentières, +Lys'in varrella; eikö niin? + +-- Todella, paras herrani, teillä on erittäin hyvä muisti. Mutta vielä +yksi asia. + +-- Mikä? + +-- Minä näin varsin kauniin metsän, joka varmaankin liittyy luostarin +puutarhaan, sanokaa että minun sallitaan kävellä siellä metsässä. Kukas +tiesi? Voisin ehkä tarvita mennä ulos takaportista. + +-- Te ajattelette kaikkea. + +-- Ja te unhotatte yhden asian. + +-- Minkä? + +-- Kysyä, tarvitsenko rahaa. + +-- Se on totta; kuinka paljon tahdotte? + +-- Kaikki mitä teillä on kultaa. + +-- Minulla on noin viisi sataa pistole'a. + +-- Minulla on saman verran; tuhannella pistole'lla voi kohdata kaikkea; +tyhjentäkää siis lakkarinne. + +-- Kas tässä! + +-- Hyvä! Ja te lähdette? + +-- Tunnin perästä; minun pitää saada vähän ruokailuaikaa ja sillä välin +lähetän noutamaan kyytihevosta. + +-- Mainiota! Hyvästi, herra kreivi. + +-- Hyvästi, kreivinna! + +-- Sulkekaa minut kardinaalin suosioon. + +-- Sulkekaa minut paholaisen suosioon. + +Mylady ja Rochefort hymyilivät toinen toisilleen ja erkanivat. + +Tunnin perästä ratsasti Rochefort tiehensä täyttä karkua ja viisi tuntia +myöhemmin oli hän Arras'issa. + +Lukijamme tietävät jo kuinka d'Artagnan hänet siellä tunsi ja kuinka tuo +tunteminen, joka herätti jonkunmoista pelkoa neljässä muskettisoturissa, +antoi uutta vauhtia heidän matkallensa. + + + + +LIX. + +Vesipisara. + + +Tuskin oli Rochefort mennyt ulos huoneesta, kun rouva Bonacieux tuli +taas sisään. Hän tapasi mylady'n hymyilevänä. + +-- No, sanoi nuori nainen, siis se mitä pelkäsitte on tapahtunut? Tänä +iltana tai huomen aamuna lähettää kardinaali teitä noutamaan täältä? + +-- Kuinka te sen tiedätte, lapsukaiseni? kysyi mylady. + +-- Minä kuulin sen itseltään sanansaattajalta. + +-- Tulkaa istumaan tähän minun viereeni, sanoi mylady. + +-- Tässä olen. + +-- Malttakaas, kun katson ett'ei kukaan voi kuulla meitä. + +-- Minkä vuoksi tämmöistä varovaisuutta? + +-- Sen saatte sitten tietää. + +Mylady nousi istuviltaan, meni ovelle, avasi sen, katsoi ulos käytävään, +palasi takaisin ja istuutui rouva Bonacieux'in viereen. + +-- Vai kertoi hän semmoisia, no silloin näytteli hän osansa hyvin. + +-- Kuka? + +-- Se, joka ilmoittautui johtajattarelle kardinaalin asiantoimittajaksi. + +-- Näyttelikö hän siis vaan? + +-- Pelkkää ilvettä, lapsukaiseni. + +-- Se mies ei ollutkaan siis...? + +-- Se mies, sanoi mylady hiljentäen ääntänsä, oli minun veljeni. + +-- Teidän veljenne! huudahti rouva Bonacieux. + +-- No niin, ei kukaan muu tiedä tästä salaisuudesta kuin te, +lapsukaiseni; jos te ilmaisette sen kelle hyvänsä, olen minä hukassa, ja +ehkä te myös. + +-- Oi, Jumalani! + +-- Kuulkaa, kuinka asianlaita oikeastaan on. Veljeni, joka kiiruhti +avukseni, viedäksensä minut pois täältä, vaikka väkivallalla, jos +tarvittiin, tapasi kardinaalin asiantoimittajan, joka oli tulossa minua +noutamaan. Hän seurasi noutomiehen jälessä. Kun he olivat tulleet +yksinäiseen seutuun, veti hän miekkansa, kehoitti sanansaattajaa +jättämään hänelle mukanansa olevat paperit. Sanansaattaja rupesi +puollustamaan itseänsä; veljeni tappoi hänet. + +-- Ah, sanoi rouva Bonacieux vapisten. + +-- Ajatelkaas, se oli ainoa keino. Silloin päätti veljeni käyttää +viekkautta väkivallan asemesta; hän otti paperit, ilmoittautui täällä +kardinaalin sanansaattajana ja yhden tai kahden tunnin päästä tulevat +vaunut noutamaan minua kardinaalin puolesta. + +-- Minä ymmärrän; teidän veljenne lähettää vaunut. + +-- Tietysti; mutta ei siinä kaikki; tuo kirje jonka te olette saaneet ja +jonka te luulette olevan rouva de Chevreuse'ltä... + +-- No niin? + +-- On väärä. + +-- Kuinka niin? + +-- Se on petosta; se on vaan ansa, viritetty sen vuoksi ett'ette +vastustelisi, kun teitä tullaan noutamaan. + +-- Mutta d'Artagnan'han se tulee? + +-- Te petytte; d'Artagnan ja hänen ystävänsä ovat vielä La Rochelle'n +piirityksessä. + +-- Kuinka te sen tiedätte? + +-- Veljeni tapasi matkalla useita kardinaalin kätyreitä +muskettisotureiksi puettuina. Teidät kutsuttaisiin portille, te +luulisitte olevanne ystävien kanssa tekemisissä, teidät ryöstettäisiin +silloin pois ja vietäisiin Pariisiin. + +-- Oi, Jumalani! Minun pääni menee sekaisin tässä petosten ja +salavehkeiden pyörteessä. Minä tunnen, jatkoi rouva Bonacieux painaen +kädellään otsaansa, että jos tätä menoa jatkuisi, tulisin minä hulluksi. + +-- Kuulkaa! + +-- Mitä se on? + +-- Minä kuulen kavioiden kopinaa; veljeni ratsastaa nyt takaisin; minä +tahdon sanoa hänelle vielä viimeiset jäähyväiset; tulkaa! + +Mylady avasi ikkunan ja viittasi rouva Bonacieux'iä myöskin tulemaan +sinne. Nuori nainen kiiruhti ikkunaan. + +Rochefort ratsasti sivuitse täyttä neliä. + +-- Hyvästi, veljeni! huudahti mylady. + +Ratsumies kohotti päätänsä näki molemmat nuoret naiset ja viittasi +ratsastaessaan mylady'lle tervehdykseksi. + +-- Tuo hyvä George! sanoi hän sulkien ikkunan, ja hänen kasvonsa +kuvastelivat sisarellista rakkautta ja ikävöimistä. + +Hän meni takaisin äskeiselle paikallensa ja ikäänkuin vaipui syviin +mietteihin. + +-- Hyvä rouva, sanoi rouva Bonacieux, suokaa anteeksi että häiritsen +teitä, mutta sanokaa, mitä neuvotte minun tekemään? Jumalani! Teillä on +enemmän kokemusta kuin minulla; puhukaa, minä tahtoisin kuulla teidän +ajatustanne. + +-- Ensiksikin, sanoi mylady, saattaa olla mahdollista että minä olen +väärässä ja että d'Artagnan ja hänen ystävänsä todellakin tulevat teille +avuksi. + +-- Ah, se olisi liian suuri onni! huudahti rouva Bonacieux; niin paljoa +ei minulle ole suotu! + +-- No niin, huomaattehan että siinä tapauksessa olisi kysymys vaan siitä +kuka ennen ennättää, -- jonkunlainen kilpa-ajo. Jos teidän ystävänne +ennättävät ennen perille, olette pelastettu; jos taas kardinaalin +kätyrit, olette hukassa. + +-- Ah, niin, niin, auttamattomasti hukassa. Mitä on tekeminen? Mitä on +tekeminen? + +-- No, tähän voisi olla aivan yksinkertainen, aivan luonnollinen keino. + +-- Mikä? sanokaa! + +-- Piiloutua lähistöön ja odottaa kunnes saa nähdä, ketä teidän +noutajanne ovat. + +-- Mutta missä voisin odottaa? + +-- Oh, se kysymys on helposti vastattu; minä itsekkin aion asettua +jonkun matkan päähän täältä odottamaan veljeni noutamista. No mitäs, +minä otan teidät mukaani, me piiloudumme ja odotamme yhdessä. + +-- Mutta minua ei lasketa täältä; minä olen täällä aivan kuin vankina. + +-- Kun luullaan minua noudettavan kardinaalin puolesta, ei osata uskoa +teidän olevan kovinkaan herkkä lähtemään minun mukaani. + +-- No niin? + +-- No niin! Vaunut odottavat portilla; te otatte minulta jäähyväiset; te +nousette astimelle syleilläksenne minua vielä kerran; veljeni palvelija, +joka tulee minua noutamaan, tietää asian ennakolta; hän viittaa +kyytimiehelle ja silloin menemme tiehemme täyttä vauhtia. + +-- Mutta d'Artagnan, d'Artagnan, entäs jos hän tulee? + +-- Senhän me saamme tietää. + +-- Millä tavoin? + +-- Ei mikään ole helpompaa: me lähetämme Béthune'en veljeni palvelijan, +johon, niinkuin olen sanonut, voimme luottaa; hän pukeutuu valepukuun ja +asettuu asumaan vastapäätä luostaria; jos kardinaalin kätyrit tulevat, +ei hän hievahda paikaltaan; jos d'Artagnan ja hänen ystävänsä tulevat, +tuopi hän ne meidän luoksemme. + +-- Hän tuntee ne siis? + +-- Tietysti; onhan hän nähnyt d'Artagnan'in minun luonani. + +-- Niin, niin, se on oikein. Sillä tavoin menee kaikki hyvin; kaikki on +nyt hyvästi, mutta elkäämme poistuko täältä kovin kauvaksi. + +-- Korkeintaan seitsemän tai kahdeksan lieu'tä; me pysyttelemme rajalla, +esimerkiksi, ja ensi risahduksesta pujahdamme ulkopuolelle Ranskanmaata. + +-- Mutta mitä teemme siihen asti? + +-- Odotamme. + +-- Mutta jos he tulevat? + +-- Veljeni vaunut tulevat ennen heitä. + +-- Vaan jos minä en ole teidän luonanne silloinkuin teitä tullaan +noutamaan; jos minä olen esimerkiksi päivällisellä tai illallisella? + +-- Tehkääpäs näin! + +-- Kuinka? + +-- Sanokaa meidän hyvälle johtajattarellemme, että te, jättääksenne +minua niin vähän kuin mahdollista, pyydätte saada ruokailla minun +luonani. + +-- Mahtaako hän sallia semmoista? + +-- Mitä hankaluutta siitä olisi? + +-- Oh, mainiota! Sillä tavoin emme tarvitse erota hetkeksikään. + +-- No niin, menkää nyt hänen luoksensa ja esittäkää pyyntönne; minun +pääni tuntuu niin raskaalta, että taidan lähteä vähän kävelemään tuonne +puutarhaan. + +-- Tehkää niin; missä tapaan teidät sitten? + +-- Täällä, tunnin perästä. + +-- Täällä, tunnin perästä! Oi kuinka hyvä te olette! Minä kiitän teitä. + +-- Kuinka voisin muuta olla teitä kohtaan? Vaikka ette olisi niin +kauniskaan ja viehättävä, olettehan erään minun parhaimman ystäväni +ystävä. + +-- Hyvä d'Artagnan! Ah, kuinka sydämmellisesti hän onkaan kiittävä +teitä! + +-- Niin minäkin toivon. No niin, kaikki on suostuttu; menkäämme nyt. + +-- Ja te menette puutarhaan? + +-- Niin. + +-- Menkää pitkin käytävää; pieni porras vie teidät sinne. + +-- Hyvä; kiitoksia! + +Molemmat naiset erkanivat hymyillen suloisesti toisilleen. + +Mylady oli puhunut totta sanoessaan päänsä tuntuvan raskaalta, sillä +hänen sekavat ehdotuksensa törmäsivät toisiansa vastaan kuin missäkin +mylläkässä. Hän tarvitsi yksinäisyyttä ja hiljaisuutta, järjestääksensä +ajatuksiaan ja saattaaksensa selvään muotoon aikeidensa epäselvät +piirteet. + +Kaikkein tärkeintä oli viedä rouva Bonacieux varmaan säilöpaikkaan ja +käyttää häntä tarpeen tullessa panttivankina. Rouva Bonacieux oli +d'Artagnan'ille koko elämä; d'Artagnan taas rouva Bonacieux'ille enemmän +kuin elämä; rouva Bonacieux oli se nainen, jota d'Artagnan rakasti. Hän +soveltuisi siis, jos vastoinkäymisiä sattuisi kohtaamaan, neuvottelun +välittimeksi, jonka avulla voisi hankkia itselleen edulliset ehdot. + +Siis se pykälä oli selvillä. Ilman vähintäkään epäluuloa lähtisi rouva +Bonacieux hänen mukaansa; kun he kerran olivat päässeet hyvään +piilopaikkaan Armentières'iin, oli hänelle helppo uskotella, ett'ei +d'Artagnan ollut tullutkaan Béthune'en. Viimeistään kahden viikon +perästä olisi Rochefort takaisin. Niinä kahtena viikkona olisi +mylady'llä muutoin aikaa tuumia kuinka hänen olisi menetteleminen +saadaksensa mitä julmimmasti kostetuksi noille neljälle ystävykselle. Ja +semmoinen ajanviete oli mylady'n luontoiselle naiselle tietysti mitä +hupaisinta. + +Näitä tuumiessaan katseli hän ympärillensä ja painoi mieleensä tarkasti +koko puutarhan kaikkine kohtineen. Mylady teki niinkuin taitava +sotapäällikkö, joka ottaa lukuun kaikki, sekä voitot että tappiot, ja +joka on valmis ryntäämään eteenpäin taikka peräytymään, sen mukaan +kuinka kulloinkin sotaonni vaihtelee. + +Tunnin kuluttua kuuli hän lempeän äänen huutavan häntä; se oli rouva +Bonacieux. Hyvä johtajatar oli tietysti myöntynyt kaikkeen, ja hyväksi +aluksi oli heidän nyt aterioiminen jo illallista yhdessä. + +Kun he tulivat pihalle, kuului vaunujen jyryä. + +Mylady kuunteli. + +-- Kuuletteko? sanoi hän. + +-- Kuulen, vaunujen jyrinää. + +-- Siinä ovat veljeni lähettämät vaunut. + +Vaunut pysähtyivät portille. + +-- Ah, Jumalani! + +-- Kas niin, rohkeutta nyt! + +Soitettiin luostarin porttikelloa; mylady oli arvannut oikein. + +-- Menkää huoneesenne, sanoi hän rouva Bonacieux'ille, teillä on kaiketi +kalleuksia, jotka haluatte ottaa mukaanne! + +-- Minulla on hänen kirjeensä, sanoi hän. + +-- No niin, menkää noutamaan ne, ja tulkaa sitten luokseni; syökäämme +kiiruusti illallinen, me saamme kenties matkustaa osan yötä ja +tarvitsemme siis virkistää voimiamme. + +-- Suuri Jumala! sanoi rouva Bonacieux, painaen kädellään poveansa, +sydämmeni on pakahtua, minä en voi käydä. + +-- Rohkeutta vaan, rohkeutta! Ajatelkaa että neljännestunnin perästä +olette pelastettu ja että mitä nyt teette, sen teette hänen tähtensä. + +-- Niin, niin, kaikki hänen tähtensä! Yhdellä ainoalla sanalla olette +antaneet minulle rohkeuteni takaisin. Menkää, minä tulen sitten. + +Mylady meni kiiruusti huoneesensa; siellä kohtasi hän Rochefort'in +lakeijan ja antoi hänelle määräyksensä. + +Hänen tuli odottaa portilla; jos muskettisotureita sattuisi näkymään, +lähtisivät vaunut kiitämään täyttä vauhtia, kiertäisivät luostarin +ympäri ja pysähtyisivät odottamaan erääsen pieneen kylään metsän +toisessa päässä. Siinä tapauksessa mylady menisi puutarhan ja metsän +kautta jalan kylään: olemme jo maininneet että mylady tunsi erittäin +hyvin tämän seudun Ranskanmaata. + +Jos muskettisotureita ei näkyisi, menisi kaikki suostutulla tavalla. +Rouva Bonacieux nousisi vaunuihin ottamaan muka jäähyväisiä mylady'ltä +ja vaunut veisivät hänet pois. + +Rouva Bonacieux tuli sisään ja hänen epäluulojensa karkoittamiseksi, jos +semmoisia olisi, kertoi mylady hänelle lakeijan kuullen koko loppupuolen +määräyksistänsä. + +Mylady kyseli sitten vaunuista ja sai tietää, että niitä veti kolme +hevosta, joita ajoi kyytimies; Rochefort'in lakeija ratsastaisi vaunujen +edellä. + +Mylady'n pelko, että rouva Bonacieux muka epäilisi, oli aivan turha; tuo +nuori naisraukka oli liiaksi jaloluontoinen, voidaksensa epäillä +toisesta naisesta sellaista uskottomuutta; sitä paitsi kreivinna +Winterin nimi, jonka hän oli kuullut johtajattaren mainitsevan, oli +hänelle aivan tuntematon, eikä hän edes tiennyt, että nainen oli niin +suurena syynä hänen elämänsä onnettomuuksiin. + +-- Te näette, sanoi mylady, kun lakeija oli mennyt ulos, että kaikki on +järjestyksessään. Johtajatar ei epäile mitään; hän luulee että minua +noudetaan kardinaalin puolesta. Syökää nyt hiukkasen, juokaa pisara +viiniä ja lähtekäämme. + +-- Niin, sanoi rouva Bonacieux aivan koneenomaisesti, niin, lähtekäämme. + +Mylady viittasi häntä istumaan vastapäätä pöydän ääreen, kaasi pieneen +lasiin Espanjan viiniä ja asetti hänen eteensä palasen linnun rintaa. + +-- Kas, sanoi hän, eikö kaikki ole meille myötäistä! Kas, kuinka rupeaa +hämärtämään; päivän koitteella saavumme suojapaikkaamme, eikä kukaan +aavista meidän olopaikkaamme. Rohkeutta vaan! Syökää vähä! + +Rouva Bonacieux söi aivan koneenomaisesti muutaman suupalan ja maisteli +hiukan viiniä. + +-- Kas näin, kas näin, sanoi mylady, nostaen lasin huulilleen, tehkää +tällä tavoin kuin minä. + +Mutta juuri kuin hän oli ryyppäämäisillään, jäi hänen kätensä +liikkumattomasti ojennuksiinsa; hän oli kuullut tieltä päin kaukaista +kavioiden kopinaa, joka läheni ja pian oli hän kuulevinansa hevoisten +hirnuntaa. + +Tämä melu tempasi mylady'n ilostansa, ikäänkuin myrsky herättää meitä +ihanasta unesta; hän vaaleni ja riensi ikkunaan, jolla välin rouva +Bonacieux vapisten nousi istuimeltaan ja piteli sen selkämyksestä kiini, +estääksensä itseänsä kaatumasta. + +Vielä ei mitään näkynyt; kuului vaan nelistämistä, joka yhä läheni. + +-- Oi, Jumalani! huusi rouva Bonacieux, mitä meteliä se on? Ne ovat +meidän ystäviä tai meidän vihollisia, sanoi mylady hirveän +kylmäkiskoisesti. Seiskaa siinä missä olette; minä sanon teille ketä he +ovat. + +Rouva Bonacieux seisoi äänetönnä, liikkumattomana, kalpeana kuin +kuvapatsas. + +Sillä välin kasvoi meteli, hevoset saattoivat olla enää sadan +viidenkymmenen askeleen päässä; jos heitä ei vielä näkynyt, oli siihen +syynä tien kaarros. Mutta töminä oli jo niin selvää että olisi voinut +lukea hevoset heidän tasaisista kavioidensa kopinasta. + +Mylady katsoi ulos, jännittäen huomionsa mitä kiinteimmäksi; oli vielä +siksi valoisaa että tulijat saattoi tuntea. + +Yht'äkkiä näki hän tien käänteessä kirjailtujen hattujen kiiltävän ja +töyhtöjen häilyvän; hän luki ensin kaksi, sitten viisi, sitten kahdeksan +ratsumiestä; yksi heistä ratsasti parin hevosenpituuden verran toisten +edellä. + +Mylady päästi tukahdutetun huudon. Etunenässä ratsastavan tunsi hän +d'Artagnan'iksi. + +-- O, Jumalani, Jumalani! huudahti rouva Bonacieux; mitä on liikkeellä? + +-- Ne ovat kardinaalin henkivartijoita, ei ole silmänräpäystäkään aikaa +hukata! huudahti mylady. Paetkaamme, paetkaamme! + +-- Niin, niin, paetkaamme! toisti rouva Bonacieux, mutta hän ei voinut +astua askeltakaan, pelko oli hänet naulinnut kiini paikoilleen. + +Ratsumiesten kuultiin ajavan ohi ikkunan alitse. + +-- Tulkaa, tulkaahan nyt! huudahti mylady, koettaen vetää käsipuolesta +nuorta naista perässään. Hyvä että on puutarha ja minulla sinne avain, +me voimme vielä paeta, mutta rientäkäämme; viiden minuutin perästä on +kaikki liian myöhäistä. + +Rouva Bonacieux koetti kävellä, astui muutamia askeleita ja lynsähti +polvilleen. + +Mylady koetti nostaa häntä ylös ja viedä häntä pois, vaan se ei +onnistunut. + +Samassa tuokiossa kuului rattaiden jyryä ja vaunut kiitivät täyttä +vauhtia muskettisoturien silmien edestä. Kolme tai neljä pyssynpamausta +kuului. + +-- Viimeisen kerran, tahdotteko tulla? huudahti mylady. + +-- Oi Jumalani, Jumalani, näettehän että voimani uupuvat, näettehän +ett'en jaksa käydä? Paetkaa yksin. + +-- Pakenisinko yksin ja jättäisin teidät tänne? En koskaan! huudahti +mylady. + +Yht'äkkiä ojensi hän itsensä suoraksi, hornan leimaus välähti hänen +silmissään; hän kiiruhti pöydän luokse ja tipautti rouva Bonacieux'in +lasiin hätäisesti avatusta sormuksensa kannasta jotakin. + +Se oli pieni punainen marja, joka heti liukeni. Sitten tarttui hän +lasiin vakavalla kädellä. + +-- Juokaa, sanoi hän, tämä viini antaa teille voimia; juokaa! + +Mylady asetti lasin nuoren naisen huulille: hän joi koneenomaisesti. + +-- Ah, en minä sillä tavalla aikonut kostaa, mietti mylady ja laski +pirullisesti hymyten lasin takaisin pöydälle, mutta, kunniani kautta, +jokainen tekee mitä voipi! + +Ja hän syöksähti ulos huoneesta. + +Rouva Bonacieux näki hänen pakenevan voimatta häntä seurata; hän oli +samassa tilassa kuin ne, jotka uneksivat että heitä ajetaan takaa ja +koettavat turhaan päästä pakenemaan. + +Muutamia minuuttia kului; hirveä räikinä kuului portilta; joka +silmänräpäys odotti rouva Bonacieux että mylady tulisi takaisin, vaan +häntä ei näkynyt. + +Useita kertoja kihosi, epäilemättä kauhistuksesta, kylmä hiki hänen +polttavalle otsallensa. + +Vihdoin kuuli hän porttien narinaa; ne avattiin, saappaiden kopinaa ja +kannuksien helinää kuului portaissa; kova rähinä läheni ja keskellä +kaikkia luuli hän kuulevansa nimeään mainittavan. + +Yht'äkkiä päästi hän riemuhuudahduksen ja hyppäsi ovelle; hän oli +tuntenut d'Artagnan'in äänen. + +-- D'Artagnan! huudahti hän. Tekö se olette? Tännepäin, tännepäin! + +-- Constance! Constance! Vastasi nuori mies. Missä olette? Oi, Jumalani! + +Samassa luostarikammion ovi sai semmoisen sysäyksen, että se pääsi +sijoiltaan ennemmin kuin aukeni. Useita miehiä ryntäsi huoneesen; rouva +Bonacieux oli vaipunut eräälle tuolille, jaksamatta nousta siitä ylös. + +D'Artagnan heitti kädestään pistoolin, joka vielä savusi, ja viskautui +polvilleen lemmittynsä eteen; Athos pani pistoolinsa vyölleen; Porthos +ja Aramis, joilla oli paljas miekka kädessä, pistivät ne takaisin +tuppeen. + +-- Ah, d'Artagnan, minun syvästi rakastettu d'Artagnan'ini, vihdoinkin +tulet! Sinä et ole pettänyt minua, sinähän se olet! + +-- Niin, niin, Constance! Nyt olemme vihdoin kohdanneet taas toisemme! + +-- Ah! Hän kyllä sanoi ett'et sinä tulisi, mutta minä toivoin kuitenkin; +minä en tahtonut paeta. Voi, kuinka hyvin minä tein! Kuinka onnelliseksi +tunnen nyt itseni! + +Kuultuansa hän sanan, Athos, joka levollisesti oli istahtanut tuolille, +nousi äkkiä seisovilleen. + +-- Hän? kuka hän? kysyi d'Artagnan. + +-- Minun seuralaiseni, joka ystävyydestä minua kohtaan tahtoi viedä +minut mukanansa pois vainoojaini käsistä, ja joka vast'ikään pakeni +tiehensä, koska hän luuli teitä kardinaalin henkivartijoiksi. + +-- Teidän seuralaisenne! huudahti d'Artagnan, vaaleampana kuin hänen +lemmittynsä valkoinen huntu. Mistä seuralaisestanne te puhutte? + +-- Siitä, jonka vaunut odottivat portilla; eräästä naisesta, joka sanoo +olevansa teidän ystävänne, d'Artagnan; eräästä naisesta, jolle te olette +kertoneet kaikki. + +-- Mikä hänen nimensä on! huudahti d'Artagnan; Jumalani! Ettekö tiedä +hänen nimeänsä? + +-- Kyllä se minulle sanottiin; malttakaas ... mutta sepä kummallista... +Oi Jumalani! Päätäni pyörryttää, minä en näe mitään enää. + +-- Apua, apua, ystäväni! Hänen kätensä ovat jääkylmät, huudahti +d'Artagnan; hän voi pahoin; suuri Luoja, hän menee tainnuksiin! + +Sillä välin kuin Porthos kaikella äänensä voimalla huusi apua, kiiruhti +Aramis pöydän luokse ottamaan lasin vettä, mutta hän pysähtyi nähdessään +Athoksen, haahmo hirmuisesti muuttaneena, seisovan pöydän ääressä, +hiukset pystyssä, silmät jäykkinä hämmästyksestä, ja katsovan erästä +lasia mitä kauheimman epäluulon vallassa. + +-- Oh, sanoi Athos, eihän toki sentään, ei se voi olla mahdollista! +Jumala ei voisi suvaita semmoista rikosta. + +-- Vettä, vettä! huusi d'Artagnan; vettä! + +-- Voi naisraukka, voi naisraukka! mutisi Athos murtuneella äänellä. + +Rouva Bonacieux avasi silmänsä d'Artagnan'in suudelmiin. + +-- Hän toipuu! huudahti nuori mies, oi Jumalani, minä kiitän sinua! + +-- Rouva hyvä, sanoi Athos, rouva hyvä, taivaan nimessä, kenen on tämä +tyhjä lasi? + +-- Minun, herra, vastasi nuori nainen kuolevan äänellä. + +-- Ja kuka kaatoi viinin lasiin? + +-- Hän! + +-- Kuka hän? + +-- Ah, nyt muistan, sanoi rouva Bonacieux, kreivinna Winter. + +Neljä ystävystä huudahtivat yhteen ääneen; mutta Athoksen ääni kuului +ylinnä. + +Sillä hetkellä muuttui rouva Bonacieux'in muoto mustansinertäväksi; +kamala tuska masensi hänet; hän vaipui läähättäen Porthoksen ja +Aramiksen käsiin. + +D'Artagnan tarttui Athoksen käsiin sanomattoman tuskan vallassa. + +-- Kuinka? sanoi hän, sinä siis luulet... Hänen äänensä sammui +nyyhkytykseen. + +-- Minä luulen kaikkea, sanoi Athos, purren huulensa verisiksi, +tukahduttaaksensa huokauksen. + +-- D'Artagnan, d'Artagnan! huusi rouva Bonacieux, missä sinä olet? Elä +jätä minua; näethän, että minä olen kuolemaisillani. + +D'Artagnan päästi irti Athoksen kädet, joita hän vielä oli +suonenvedontapaisesti puristanut ja kiiruhti rouva Bonacieux'in luokse. + +Hänen kauniit kasvonsa olivat aivan väännyksissä; hänen lasimaiset +silmänsä eivät katsoneet enää mihinkään; väristyksiä kulki hänen +ruumiissansa ja hiki tiukkui hänen otsaltansa. + +-- Taivaan nimessä, kiiruhtakaa, huutakaa! Porthos, Aramis, hankkikaa +apua! + +-- Turhaa, sanoi Athos, turhaa; sille myrkylle, jota hän sekoittaa, ei +ole olemassa mitään vastamyrkkyä. + +-- Niin, niin, apua, apua! sopersi rouva Bonacieux, apua! + +Sitten kokosi hän kaikki voimansa, kiersi molemmat käsivartensa nuoren +miehen pään ympäri, katseli häntä hetkisen, ikäänkuin tahtoen vuodattaa +koko sielunsa siihen silmäykseen, ja nyyhkyyttävästi huudahtaen painoi +huulensa hänen huuliansa vasten. + +-- Constance, Constance! huudahti d'Artagnan. + +Huokaus puhkesi rouva Bonacieux'in rinnasta hänen huuliensa koskettaessa +d'Artagnan'in huulia; tuo huokaus oli hänen siveä, rakastava sielunsa, +joka kohosi taivaasen. + +D'Artagnan painoi nyt vaan ruumista rintaansa vasten. Nuori mies +huudahti ja vaipui lemmittynsä vierelle, yhtä kalpeana ja kylmänä kuin +hän. + +Porthos itki, Aramis pui nyrkkiä taivaalle. Athos teki ristinmerkin. + +Siinä silmänräpäyksessä näkyi ovella mies, melkein yhtä kalmankalpea +kuin huoneessa-olijat; hän katseli ympärillensä ja näki rouva +Bonacieux'in kuolleena, d'Artagnan'in pyörtyneenä. + +Hän tuli juuri sinä huumauksen hetkenä, joka on suurten tapahtumien +tavallinen seuraus. + +-- Minä en erhettynyt, sanoi hän; tuossa on herra d'Artagnan ja te +olette hänen kolme ystäväänsä, herrat Athos, Porthos ja Aramis. + +Ne, joiden nimet lausuttiin, katsoivat hämmästyneinä vierasta; kaikki +kolme pitivät häntä tutun näköisenä. + +-- Hyvät herrat, jatkoi äskentullut, te niinkuin minäkin etsitte varmaan +erästä naista, joka, lisäsi hän kamalasti hymyten, kaiketi on liikkunut +täällä, koskapa täällä näkyy olevan ruumis. + +Kolme ystävystä pysyivät äänettöminä; sekä ääni että kasvot muistuttivat +heitä miehestä, jonka he olivat ennen nähneet, mutta he eivät voineet +muistaa missä ja milloin. + +-- Herrat, jatkoi vieras, koska te ette näy tuntevan miestä, joka kaksi +kertaa on saanut luultavasti teitä kiittää hengestänsä, täytyy minun +ilmoittaa nimeni: minä olen lord Winter, sen naisen lanko. + +Kolme ystävystä huudahtivat hämmästyksestä. + +Athos nousi ja ojensi hänelle kätensä. + +-- Tervetullut, mylord, sanoi hän; te olette meidän miehiä. + +-- Minä matkustin Portsmouth'ista viisi tuntia jälemmin häntä, sanoi +lord Winter; minä tulin kolme tuntia myöhemmin häntä Boulogneen, +kaksikymmentä minuuttia ennemmin oli hän ehtinyt lähteä Saint-Omer'ista +kuin minä sinne jouduin; mutta vihdoin häivyin minä hänen jäliltänsä +Lilliers'issä. Sitten kuljin minä umpimähkää, kysellen kaikilta, kun +samaan liittoon näin teidän kiitävän sivuitseni täyttä vauhtia; minä +tunsin d'Artagnan'in. Minä huusin teitä, te ette vastanneet; minä koetin +seurata teitä, mutta minun hevoseni oli liian uupunut, voidaksensa +juosta niin nopeasti kuin teidän; ja kuitenkin näyttää siltä kuin te +kaikesta kiirehtimisestä huolimatta olisitte tulleet perille liian +myöhään. + +-- Niin, niinkuin näette, sanoi Athos, osoittaen lord Winterille rouva +Bonacieux'in ruumista ja d'Artagnan'ia, jota Porthos ja Aramis koettivat +virotella henkiin. + +-- Ovatko he molemmat kuolleet? kysyi lord Winter kylmästi. + +-- Eivät, onneksi, vastasi Athos; herra d'Artagnan on vaan pyörryksissä. + +-- Sitä parempi! sanoi lord Winter. + +Todella d'Artagnan avasi samassa tuokiossa silmänsä. Hän kiskoi itsensä +irti Porthoksen ja Aramiksen käsistä ja viskautui kuin mieletön +lemmittynsä ruumiin ääreen. + +Athos nousi liikkeelle ja kävi juhlallisilla, vakavilla askeleilla +ystävänsä luokse, syleili häntä hellästi ja sanoi, kun d'Artagnan +ratkesi nyyhkyttämään, ylevällä, rauhoittavalla äänellänsä hänelle: + +-- Ystäväni, ole mies; naiset itkevät vainajia, miehet kostavat heidän +puolestansa! + +-- Niinpä kyllä, sanoi d'Artagnan, niinpä kyllä, jos kysymys on +kostamisesta, olen minä paikalla valmis sinua seuraamaan! + +Athos käytti tätä hetkeä, jolloin kostamisen toivo antoi hänen +onnettomalle ystävällensä uutta voimaa, viitataksensa Porthokselle ja +Aramikselle että menisivät noutamaan luostarin johtajatarta. + +Molemmat ystävykset kohtasivat hänet käytävässä, vielä vallan +hämmennyksissä niin monista kummallisista tapauksista; hän käski +saapuville muutamia nunnia tähän viiden miehen seuraan, vastoin kaikkia +luostarin tapoja. + +-- Hyvä rouva, sanoi Athos, ottaen d'Artagnan'in käsivarren kainaloonsa, +me jätämme tämän kovaonnisen naisen ruumiin teidän hurskaasen +huostaanne. Hän oli enkeli maan päällä, ennenkuin hän muuttui +taivaalliseksi enkeliksi. Menetelkää hänen kanssansa niinkuin sisarenne +kanssa; me tulemme vielä erään kerran tänne rukoilemaan hänen +haudallensa. + +D'Artagnan kätki kasvonsa Athoksen povelle ja puhkesi nyyhkytyksiin. + +-- Itke, sanoi Athos, itke, sinä sydän, joka olet täynnä rakkautta, +nuoruutta ja elämää! Ah, kuinka mielelläni tahtoisin itkeä niinkuin +sinä! + +Ja hän veti ystäväänsä muassaan, hellänä kuin isä, lohduttavana kuin +Herran palvelija, ylevänä kuin mies, joka on kärsinyt paljon. + +Kaikki viisi ja heidän palvelijansa, jotka taluttivat heidän hevosiansa, +lähtivät nyt menemään Béthune'n kaupunkiin, jonka reuna jo näkyi, ja +pysähtyivät ensimäisen ravintolan edustalle, minkä tapasivat. + +-- Mutta, sanoi d'Artagnan, emmekös ajakkaan takaa sitä naista? + +-- Kyllä, mutta myöhemmin, sanoi Athos, minulla on vielä muutamia +toimenpiteitä. + +-- Mutta hän livistää käsistämme, sanoi nuori mies, hän livistää +käsistämme, ja se on silloin sinun syysi. + +-- Minä takaan hänestä, sanoi Athos. + +D'Artagnan'illa oli niin suuri luottamus kaikkeen mitä hänen ystävänsä +sanoi, että hän vaikeni ja meni allapäin ravintolahuoneesen. + +Porthos ja Aramis katsoivat toinen toisiinsa; he eivät voineet käsittää +Athoksen varmuutta. + +Lord Winter luuli hänen puhuvan noin, lauhduttaaksensa vaan +d'Artagnan'in tuskaa. + +-- Nyt, hyvät herrat, sanoi Athos, otettuaan selon siitä että +ravintolassa oli viisi joutilasta huonetta, menkäämme kukin huoneesemme. +D'Artagnan tarvitsee yksinäisyyttä murehtiaksensa ja me nukkuaksemme. +Olkaa huoleti, minä otan kaikki niskoilleni. + +-- Minun mielestäni kuitenkin, sanoi lord Winter, jos tässä mihin +toimenpiteihin kreivinnaa vastaan ryhdytään, on se minun asiani, sillä +hän on minun kälyni. + +-- Ja minun vaimoni, virkkoi Athos. + +D'Artagnan hymyili, sillä hän ymmärsi että Athos oli varma kostostansa, +koska hän ilmaisi semmoisen salaisuuden; Porthos ja Aramis katsoivat +toinen toisiinsa ja kalpenivat. Lord Winter luuli Athoksen menettäneen +järkensä. + +-- Vetäytykää nyt kukin huoneesenne, sanoi Athos ja antakaa minun +vallita; näettehän että tämä koskee minua hänen miehenänsä. Kumminkin, +d'Artagnan, jos sinulla on vielä tallella se paperi, joka putosi miehen +hatusta, ja johon kaupungin nimi oli kirjoitettu, niin anna se minulle. + +-- Ah, sanoi d'Artagnan, kyllä ymmärrän, hänen omalla kädellään +kirjoitettu nimi... + +-- Näethän, sanoi Athos, että kohtaloiden ohjaaja on olemassa! + + + + +LX. + +Punaviittainen mies. + + +Athoksen epätoivo oli siirtynyt väkevän sieluntuskan tieltä, ja se toi +tuon miehen loistavat henkiset ominaisuudet yhä selvemmin esille. + +Kun hän mietti yksinomaan sitä lupausta, jonka hän oli tehnyt ja sitä +vastuunalaisuutta, mihin hän oli sitoutunut, meni hän kaikista +viimeiseksi huoneesensa, pyysi isännän toimittamaan hänelle seudun +kartan ja, saatuansa sen, rupesi sitä tutkimaan. Silloin havaitsi hän +neljä eri tietä vievän Béthune'sta Armentiéres'iin; hän käski palvelijat +sisään. + +Planchet, Grimaud, Mousqueton ja Bazin saivat silloin Athokselta selvät, +tarkat ja säntilliset käskyt. + +Heidän tuli huomenna aamun koitteella lähteä Armentiéres'iin kukin eri +tietänsä. Planchet, joka oli viisain ja ymmärtäväisin kaikista neljästä, +oli kulkeva sitä tietä, mitä ne vaunut olivat kiitäneet, jota kolme +ystävystä olivat ampuneet ja joiden muassa, niinkuin muistetaan, +Rochefort'in palvelija oli mennyt. + +Athos lähetti palvelijat tiedustusretkelle, kunkin eri tietänsä. +Seuraavana päivänä kello yksitoista oli heidän kaikkien neljän +kokoontuminen yhteen. Jos he olivat saaneet selon mylady'n +piilopaikasta, jäisi kolme vartioimaan häntä ja neljäs palaisi Béthuneen +ilmoittamaan Athokselle ja näyttämään tietä heille kaikille. + +Kun nämä määräykset olivat annetut, vetäytyivät palvelijat pois. + +Athos sitten nousi tuoliltansa, vyötti miekan kupeellensa, kääriytyi +viittaansa ja meni ravintolasta ulos: kello oli lähes kymmenen +iltasella. Kello kymmenen aikaan ovat niinkuin tiedetään pikkukaupunkien +kadut jokseenkin autiot. Athos nähtävästi haki jotakin, jolta hän olisi +voinut kysyä. Vihdoin kohtasi hän myöhästyneen vaeltajan, lähestyi häntä +ja sanoi muutaman sanan. Mies, jota hän puhutteli, hypähti säikähtyneenä +taaksepäin, mutta vastasi kuitenkin muskettisoturin puhutteluun +osoittavalla käden liikkeellä. Athos tarjosi miehelle puoli pistole'a +että hän seuraisi häntä, mutta mies hylkäsi tarjouksen. + +Athos meni sille kadulle, jota hänelle oli osoitettu, mutta tultuaan +poikkikadulle, pysähtyi hän, nähtävästi hämillänsä. Mutta kun tällä +kadulla paremmin kuin missään muualla näytti olevan toivoa tavata joku, +pysähtyi hän siihen. Hetkisen perästä kulkikin yövartija ohitse. Athos +teki hänelle saman kysymyksen kuin äskeiselle miehelle. Yövartija näytti +samalla tavoin säikähtävän, kieltäytyi myöskin seuraamasta Athosta ja +viittasi minnepäin hänen oli meneminen. + +Athos meni osoitettuun suuntaan ja tuli esikaupunkiin, joka oli +vastapäisellä puolella kuin mistä hän tovereineen oli tullut. Täällä +näytti hän taas olevan levoton ja kahden vaiheella, ja pysähtyi +kolmannen kerran. + +Onneksi tuli muuan kerjäläinen, joka lähestyi Athosta ja pyysi häneltä +almua. Athos tarjosi hänelle yhden écu'n, jos hän ottaisi saattaaksensa +hänet sinne, minne hän oli menossa. Kerjäläinen oli hetkisen kahdella +päällä, mutta kun hän näki pimeässä kiiltävän hopearahan, teki hän +päätöksensä ja käski Athoksen tulla hänen jälestänsä. + +Kun he olivat tulleet erääsen kadunkulmaan, osoitti hän kaukaista, +yksinäistä, synkkää taloa; Athos lähti menemään sinnepäin, mutta +kerjäläinen, joka oli maksunsa saanut, puitti tiehensä niin kiiruusti +kuin pääsi. + +Athos käveli talon ympäri, ennenkuin hän keksi oven sen punertavan värin +peitosta, jolla talo oli sivelty. Ei vähintäkään valoa pilkahtanut +ikkunaluukkujen raosta, ei mikään ääni ilmoittanut talon olevan asutun, +se oli pimeä ja hiljainen kuin hauta. + +Kolme kertaa kolkutti Athos ovelle, saamatta vastausta. Kolmannella +kertaa kuului kuitenkin lähestyviä askeleita sisäpuolelta; vihdoin +aukeni ovi raolleen, ja roteva, kalpeakasvoinen, mustatukkainen ja +mustapartainen mies ilmaantui näkyviin. + +Athos ja hän puhuivat keskenään muutamia sanoja hiljaa, jonka perästä +roteva mies viittasi muskettisoturille, että hän saattaisi käydä sisään. +Heti noudatti Athos viittausta ja ovi sulkeutui heidän jälkeensä. + +Mies, jota Athos niin kaukaa oli tullut tapaamaan ja niin suurella +vaivalla saanut käsiinsä, vei hänet jonkunmoiseen laboratorioon, jossa +hän parhaillaan oli rautalangoilla liittelemässä kokoon luurangon eri +osia. Koko vartalo oli jo kunnossa, pää vaan oli vielä pöydällä. + +Koko muukin huoneen sisustus osoitti että mies, jonka luona Athos nyt +oli, tutki luonnontiedettä; siellä oli purakkoja, täynnä käärmeitä ja +kunkin purakon kyljessä lippu, jossa laji oli ilmoitettu; kuivatut +sisiliskot kimaltelivat kuin smaragdi mustissa puukehyksissään; vihdoin +hyvänhajuisia ruohokimppuja riippui orsilla katossa taikka oli pystyssä +huoneen nurkissa. + +Muutoin, ei mitään perhettä, ei ketään palvelijaa; tuo roteva mies asui +yksin talossa. + +Athos loi kylmän välinpitämättömän silmäyksen kaikkiin noihin +mainittuihin esineihin ja sen kehoituksesta, jota hän oli tullut +tapaamaan, istuutui hän aivan hänen lähellensä. + +Nyt ilmoitti hän käyntinsä syyn ja myös mihin toimeen hän häntä halusi; +mutta tuskin oli hän lausunut pyyntönsä, kun tuo outo mies, joka oli +jäänyt seisomaan muskettisoturin eteen, peräytyi kauhistuksesta ja +kieltäytyi. Silloin otti Athos taskustansa pienen paperin, johon oli +kirjoitettu kaksi riviä, ja joka oli varustettu allekirjoituksella ja +sinetillä; tämän paperin näytti hän nyt tuolle liian aikaisin +kieltäytyjälle. Roteva mies oli tuskin nähnyt nuo kaksi riviä, +allekirjoituksen ja sinetin, kun hän kumarsi merkiksi, ett'ei hänellä +ollut mitään estelemistä, vaan oli heti valmis tottelemaan. + +Athos ei muuta pyytänyt; hän nousi seisovilleen, kumarsi ja meni ulos, +vaelsi takaisin samoja teitä mitä oli tullut, meni ravintolaan ja +sulkeutui huoneesensa. + +Aamupuhteella tuli d'Artagnan hänen luoksensa kysymään mitä oli tehtävä. + +-- Odotettava, vastasi Athos. + +Muutama hetkinen sen jälkeen lähetti luostarin johtajatar sanan +muskettisotureille että mylady'n myrkyttämän naisen hautaus oli +tapahtuva kello kaksitoista. Myrkyttäjästä ei ollut vielä saatu lähempiä +tietoja. Tiedettiin vaan että hän oli paennut puutarhan kautta, jonka +hietakäytävillä oli tavattu hänen jälkiänsä ja jonka portti oli +lukittuna; avain oli kadonnut. + +Määrättyyn aikaan menivät lord Winter ja neljä ystävystä luostariin; +kellot soivat täydessä vauhdissa, kappeli oli auki; kuorin keskelle oli +vainajan ruumis asetettu; se oli luostaripuvussansa. Molemmilla puolilla +kuoria seisoi koko karmeliittaluostarin väestö kuunnellen +jumalanpalvelusta ja yhtyen pappien lauluun. + +Kappelin ovella tunsi d'Artagnan luontonsa taas vaipuvan masennuksiin; +hän kääntyi katsomaan Athosta, vaan Athos oli kadonnut. + +Kostopuuhissaan oli Athos saatattanut itsensä puutarhaan ja siellä +seuraten tuon naisen keveitä askeleita hietakäytävillä, tuon naisen, +jonka jäljet tiukkuivat verta, missä ikinä hän vaan liikkui, saapui hän +portille mikä vei metsään, avautti portin ja jatkoi kulkuansa. + +Silloin näki hän luulonsa toteutuvan; tie, jota myöten vaunut olivat +kiitäneet näkymättömiin, kulki metsän ympäri. Athos noudatti vähän aikaa +tätä tietä, silmät maahan luotuina; pienempiä veripilkkuja haavasta, +jonka oli saanut joko vaunuissa ollut lakeija, taikka joku hevosista, +näkyi pitkin tietä. Kolmen neljänneksen lieu'n päässä, tuskin +viittäkymmentä askelta Festubert'istä, oli suurempi veritäplä ja tie oli +hevosten poljeksima. Metsän ja tämän merkkipaikan välillä, hiukan +taampana poljeksittua kohtaa, tavattiin samat jälet kuin puutarhassa; +tässä olivat vaunut pysähtyneet. + +Tällä paikalla oli mylady tullut metsästä esiin ja astunut vaunuihin. + +Tyytyväisenä tähän keksintöön, joka näytti todeksi kaikki hänen +aavistuksensa, palasi Athos ravintolaan ja kohtasi Planchet'in, joka +maltitonna odotti häntä. + +Kaikki oli käynyt Athoksen arvelujen mukaan. Planchet oli kulkenut +Athoksen näyttämää tietä ja nähnyt niinkuin Athoskin veripilkkuja; +niinkuin Athoskin oli hän huomannut paikan missä hevoset olivat +pysähtyneet; mutta hän oli mennyt kauvemmaksi kuin Athos, niin että +Festubert'in kylässä, jossa hän oli mennyt kapakkaan juomaan lasin +viiniä, hän oli kyselemättänsäkin saanut kuulla että muudan haavoitettu +mies, joka oli erään kyytivaunuissa matkustavan naisen mukana, kello +puoli yhdeksän aikaan eilen illalla oli ollut pakoitettu keskeyttämään +matkansa, kun ei ollut jaksanut matkustaa kauvemmaksi. Tapauksesta +syytettiin rosvoja, jotka muka olivat metsässä hätyyttäneet vaunuja. +Mies oli jäänyt kylään, vaan nainen oli muuttanut hevoisia ja jatkanut +matkaansa. + +Planchet koetti saada selvää siitä kyytimiehestä, joka oli vaunuja +kuljettanut, ja tapasikin hänet. Hän oli kyydinnyt naista Fromelles'iin; +sieltä oli hän matkannut Armentières'iin; Planchet meni oikotietä ja +kello seitsemän aamusella oli hän Armentières'issä. + +Siellä oli vaan yksi ainoa ravintola, joka samalla oli kestikievari. +Planchet oli olevinansa palveluksen ha'ussa. Hän ei ollut puhunut +kymmentä minuuttia isäntäväen kanssa, kun hän jo tiesi että eräs +yksinäinen nainen oli tullut sinne kello yhdentoista aikaan illalla, +ottanut huoneen, kutsuttanut isännän ja ilmoittanut hänelle haluavansa +oleskella jonkun aikaa siellä. + +Planchet ei tarvinnut tietää enempää. Hän kiiruhti kokouspaikalle, +tapasi kolme lakeijaa siellä jo odottamassa, otti heidät mukaansa, +asetti heidät pitämään salaa silmällä ravintolan kaikkia sisäänkäytäviä +ja palasi Athoksen luokse, joka juuri kuunteli Planchet'in ilmoitusten +loppua, kun hänen ystävänsä palasivat luostarista. + +Kaikkien kasvot olivat synkät ja rypistyneet, yksin Aramiksenkin lempeä +muoto. + +-- Mitä on tehtävä? kysyi d'Artagnan. + +-- Odotettava, vastasi Athos. + +Jokainen meni huoneesensa. + +Kello kahdeksan iltasella antoi Athos käskyn satuloida hevoset ja +laittoi sanan lord Winter'ille ja kolmelle ystävällensä että +valmistautuisivat matkalle. + +Silmänräpäyksessä olivat kaikki valmiina. Kukin tarkasteli aseitansa ja +laittoi ne kuntoon. Athos astui viimeisenä ulos ravintolasta; hän tapasi +d'Artagnan'in jo hevosen selässä ja hyvin malttamattomana. + +-- Malttia! sanoi Athos. Vielä meistä yksi puuttuu. + +Neljä ratsumiestä katselivat ympärilleen kummastuneina ja koettivat +turhaan keksiä, kuka yksi heistä puuttui. + +Nyt tuli Planchet Athoksen hevosella. Muskettisoturi hyppäsi keveästi +satulaan. + +-- Odottakaa minua tässä; minä palaan heti. Ja hän ratsasti pois täyttä +neliä. + +Neljännestunnin kuluttua palasi hän, mukanansa eräs naamioittu mies +punaisessa viitassa. + +Lord Winter ja kolme muskettisoturia katsoivat kysyväisinä toisiansa. Ei +kukaan heistä voinut antaa toisellensa selkoa, sillä ei kukaan tiennyt, +kuka tuo mies oli. He jättivät kumminkin kaikki sillensä, +tiedustelematta, kun Athos oli asian sillä tavoin asettanut. + +Planchet'in näyttäessä tietä, lähti tuo pieni retkikunta kello yhdeksän +ravintolasta kulkemaan samaa tietä, jota vaunut olivat menneet. + +Surullinen näky oli noiden kuuden miehen kulku hiljaisuudessa, jokainen +oli vaipunut syviin ajatuksiin, jotka olivat synkät kuin epätoivo, +kamalat kuin rangaistus. + + + + +LXI. + +Tuomio. + + +Yö oli pimeä ja myrskyinen; paksuja pilviä kulki taivaalla ja ne +peittivät tähtien valon; kuu oli nouseva vasta jälkeen puoliyön. + +Toisinaan näkyi, taivaan rannalla leimahtavan salaman valossa tie, joka +kaareili vaaleana ja autiona; mutta kun salama oli sammunut, peittyi +kaikki taas pimeyteen. + +Joka hetki täytyi Athoksen muistuttaa d'Artagnan'ia pysymään rivissä, +hän näet alinomaa kiiruhti tuon pienen retkikunnan edelle. Hänessä +vallitsi vaan yksi ajatus, nimittäin kiiruhtaminen, ja sentähden hän +kiiruhti. + +Äänetönnä kuljettiin Festubert'in kylän lävitse, jonne se haavoitettu +palvelija oli jäänyt, sitten ratsastettiin Richebourg'in metsän viertä. +Kun tultiin Herlier'iin, kääntyi Planchet, joka yhä vaan opasti +matkuetta, vasempaan. + +Useita kertoja olivat lord Winter, Porthos ja Aramis koettaneet +puhutella punaviittaista miestä, vaan jokaiseen kysymykseen, mikä +hänelle oli tehty, oli hän vaan kumartanut vastaukseksi. Silloin olivat +matkamiehet ymmärtäneet, että oli varmaankin olemassa joku erityinen +syy, minkä vuoksi tuntematon oli vaiti, ja he olivat lakanneet +puhuttelemasta häntä. + +Raju-ilma muutoin oli yhä kasvamaan päin, salamoita leimahteli tiheään, +ukkonen alkoi jyristä ja vinha tuuli, myrskyn edeltäjä, vinkui +ratsumiesten töyhdöissä ja hiuksissa. + +Matkue lähti ajamaan kovassa nelisessä. + +Jonkun matkaa Fromelles'in toisella puolen puhkesi raju-ilma täyteen +voimaansa. Käärittiin kauhtanat kiinteämmälle ruumista vasten. + +D'Artagnan oli ottanut hatun päästänsä, eikä ollut heittänyt +kauhtanaakaan yllensä; hänestä tuntui hyvältä antaa veden virtailla +palavaa otsaansa ja kuumeesta värisevää ruumistansa myöten. + +Samassa tuokiossa kuin tuo retkikunta oli kulkenut Goskal'in ohitse ja +oli lähellä kestikievaria, poistui eräs mies, joka oli hakenut suojaa +erään puun alla, sen tyveltä, jonka kanssa hän pimeässä oli ikäänkuin +yhteen sulanut, ja meni keskelle tietä, asettaen sormen suullensa. + +Athos tunsi Grimaud'in. + +-- Kuinkas on? huudahti d'Artagnan; onko hän lähtenyt Armentières'istä? + +Grimaud nyykäytti päätänsä myöntävästi. D'Artagnan kiristi hampaitansa. + +-- Hiljaa d'Artagnan! sanoi Athos; minähän olen ottanut kaikki +niskoilleni; minun asiani on siis kuulustella Grimaud'ia. + +-- Missä hän on? kysyi Athos. + +Grimaud ojensi kätensä Lys-virtaan päin. + +-- Kaukanako täältä? kysyi Athos. + +Grimaud näytti herrallensa koukistettua etusormeansa. + +-- Yksinkö? kysyi Athos. + +Grimaud viittasi myöntävästi. + +-- Herrat, sanoi Athos, hän on puolen lieu'n päässä täältä virtaan päin. + +-- Hyvä, sanoi d'Artagnan; näytä tietä Grimaud. + +Grimaud kääntyi menemään poikki ketojen ja rupesi nyt matkueen oppaaksi. + +Noin viidensadan askeleen päässä tultiin pienelle purolle, jonka yli +kahlattiin. + +Erään salaman valossa nähtiin Enguinghem'in kylä. + +-- Tuollako? kysyi d'Artagnan. + +Grimaud pudisti päätänsä kieltävän vastauksen merkiksi. + +-- Vaiti nyt! sanoi Athos. + +Ja matkue jatkoi kulkuansa. + +Toinen salama leimahti; Grimaud ojensi kätensä ja tulikäärmeen +sinertävässä valossa havaittiin yksinäinen talo virran reunalla, sata +askelta lautalta. + +Eräästä ikkunasta loisti valkea. + +-- Me olemme perillä, sanoi Athos. + +Samassa silmänräpäyksessä nousi eräs mies ojasta; se oli Mousqueton; hän +osoitti valoisata ikkunaa. + +-- Tuolla hän on, sanoi hän. + +-- Entäs Bazin? kysyi Athos. + +-- Minun vartioidessani ikkunaa, hän vartioi ovea. + +-- Hyvä; sanoi Athos. Te olette kaikki uskollisia palvelijoita. + +Athos hyppäsi satulasta maahan, antoi ohjakset Grimaud'in käteen ja meni +ikkunaan, viitattuansa muulle joukolle että poikkeaisivat ovelle päin. + +Pientä taloa ympäröi pari kolme jalkaa korkea aita. Athos hyppäsi aidan +yli ja tuli aivan ikkunan luokse, jossa ei ollut luukkuja, vaan jonka +varjostimet olivat tarkasti eteen vedetyt. + +Hän nousi kivijalalle, nähdäksensä varjostimien yli. + +Lampun valossa näki hän erään mustaan kaapuun kääriytyneen naisen, joka +istui pienellä rahilla melkein sammuneen pystyvalkean ääressä. Hänen +kyynäspäänsä nojasivat kehnoon pöytään ja hän oli kallistanut päänsä +molempia käsiänsä vasten, jotka olivat valkoiset kuin norsunluu. + +Ei voinut nähdä hänen kasvojansa, vaan kamala hymy lennähti Athoksen +huulille. Tuo hymy ei voinut erehdyttää, istuja oli todella se, jota hän +haki. + +Samassa hetkessä hevonen hirnahti. Mylady nosti päätänsä, näki Athoksen +kalpeat kasvot lasinruudussa ja kiljahti. + +Athos ymmärsi että hänet oli tunnettu, työnsi polvellaan ja kädellään +ikkunaa, ikkuna antoi mukaa, ruudut särkyivät. + +Ja ikäänkuin koston haamu hyppäsi Athos huoneesen. + +Mylady juoksi ovelle ja tempasi sen auki; kalpeampana ja vielä +uhkaavampana kuin Athos, seisoi d'Artagnan kynnyksellä. + +Mylady vetäytyi takaisin ja kiljahti uudestaan. D'Artagnan, luullen +hänellä olevan vielä mahdollisuuden päästä pakoon, ja peljäten että hän +livistäisi heidän käsistänsä, veti pistoolin vyöltänsä. Mutta Athos +kohotti kätensä. + +Pane ase paikoillensa, d'Artagnan, sanoi Athos, tämä nainen on +tuomittava, ei murhattava. Malta silmänräpäys, d'Artagnan, niin olet +tyytyväinen. Käykää sisään, herrat. + +D'Artagnan totteli, sillä Athos puhui juhlallisella äänellä ja ylevän +näköisenä, niinkuin hän olisi ollut itse Jumalan lähettämä tuomari. Ja +d'Artagnan'in perästä tuli sisään Porthos, Aramis, lord Winter ja +punaviittainen mies. + +Neljä palvelijaa vartioitsivat ovea ja ikkunaa. + +Mylady oli vaipunut rahillensa kädet ojennuksissa, ikäänkuin kokien +manata pois tuota kauheata näkyä. Kun hän huomasi lankonsa, päästi hän +hirveän huudon. + +-- Ketä te etsitte? kysyi mylady. + +-- Me etsimme, sanoi Athos, Charlotta Backson'ia, joka ensin nimitti +itseänsä kreivinna de la Fère'ksi ja sitten lady Winteriksi, +Scheffield'in paronessaksi. + +-- Minä se olen, minä se olen, sopersi hän suurimman kauhun vallassa. +Mitä te minusta tahdotte? + +-- Me tahdomme tuomita teidät rikoksienne mukaan; sanoi Athos; teillä on +vapaus puollustaa itseänne; todistakaa itsenne syyttömäksi, jos voitte. +Herra d'Artagnan, lausukaa te ensin syytöksenne. + +D'Artagnan astui esiin. + +-- Jumalan ja ihmisten edessä, sanoi hän, syytän minä tätä naista eilen +illalla kuolleen Constance Bonacieux'in myrkyttämisestä. + +Hän kääntyi Porthoksen ja Aramiksen puoleen. + +-- Me todistamme syytöksen oikeaksi, sanoivat yht'aikaa molemmat +muskettisoturit. + +D'Artagnan jatkoi: + +-- Jumalan ja ihmisten edessä syytän minä tätä naista siitä, että hän on +aikonut myrkyttää minut itseni viinillä, jonka hän lähetti minulle +Villeroi'sta, ilmoittaen samalla mukana olleessa väärässä kirjeessä, +että viinin olivat lähettäneet muka minun ystäväni. Jumala pelasti +minut, vaan toinen kuoli minun sijassani, mies, jonka nimi oli +Brisemont. + +-- Me todistamme tämänkin syytöksen oikeaksi, sanoivat Porthos ja Aramis +yhteen ääneen. + +-- Jumalan ja ihmisten edessä, jatkoi d'Artagnan, syytän minä tätä +naista siitä, että hän on koettanut saada minua murhaamaan kreivi de +Wardes'in, ja kun täällä ei ole ketään, joka voisi todistaa tämän +syytöksen oikeaksi, niin minä todistan sen itse. Minä olen puhunut. + +Ja d'Artagnan astui toiselle puolelle huonetta Porthoksen ja Aramiksen +kanssa. + +Parooni lähestyi nyt vuorostaan. + +-- Jumalan ja ihmisten edessä, sanoi hän, syytän minä tätä naista siitä +että hän on murhauttanut herttua Buckingham'in. + +-- Herttua Buckingham murhattu! huudahtivat kaikki läsnäolijat yhteen +ääneen. + +-- Niin, sanoi parooni, murhattu. Sen varoituskirjeen johdosta, jonka +te, herra d'Artagnan kirjoititte minulle, otatin minä kiini tämän naisen +ja jätin hänet erään rehellisen palvelijan huostaan; hän vietteli sen +miehen, pisti puukon hänen käteensä, sai hänet tappamaan herttuan, ja +ehkäpä juuri tällä hetkellä Felton parhaillaan suorittaa verellänsä +tämän hornanhengen rikosta. + +Tuomareita värisytti, kun he kuulivat noita tähän saakka tuntemattomia +rikoksia. + +-- Siinä ei kumminkaan vielä ole kaikki, jatkoi lord Winter; veljeni, +joka oli määrännyt teidät perilliseksensä, kuoli kolmessa tunnissa +eriskummalliseen tautiin ja hänellä oli mustansinisiä täpliä yli koko +ruumiin. Kuinka kuoli teidän miehenne, kälyni? + +-- Voi kauhistusta! huudahtivat Porthos ja Aramis. + +-- Buckingham'in murhaaja, Felton'in ja veljeni murhaaja, minä vaadin +teille rangaistusta ja julistan, että ell'ei sitä myönnetä, rankaisen +minä itse. + +Lord Winter asettui d'Artagnan'in sivulle, jättäen paikkansa uudelle +syyttäjälle. + +Mylady antoi päänsä painua käsiinsä ja koki koota hirmuiseen häiriöön +joutuneita ajatuksiansa. + +-- Nyt on vuoro minun, sanoi Athos vapisten, niinkuin leijona vapisee +nähdessään käärmeen, nyt on vuoro minun. Minä menin naimisiin tämän +naisen kanssa, silloinkuin hän oli nuori tyttö; minä nain hänet, vaikka +perheeni oli sitä vastaan; minä annoin hänelle omaisuuteni, nimeni, ja +eräänä päivänä huomasin minä että tämä nainen on kunniattomaksi +julistettu; hänellä oli polttomerkki olkapäässä. + +-- Ah, sanoi mylady, nousten seisovilleen, minä rohkenen kysyä, voiko +kukaan sanoa, mikä tuomioistuin on langettanut minut tähän häpeälliseen +rangaistukseen; minä rohkenen kysyä, voiko kukaan ilmoittaa ken sen +tuomion on pannut toimeen. + +-- Hiljaa, sanoi eräs ääni. Tähän on minun vastattava. Ja punaviittainen +mies astui nyt esille. + +-- Ken on tuo mies? ken on tuo mies? huudahti mylady, kauhistuksen +tukahduttamana, ja hänen hivuksensa nousivat pystyyn hänen +lyijynkarvaisessa päässänsä, ikäänkuin ne olisivat eläneet. + +Kaikkien silmät kääntyivät tuohon mieheen, sillä ei kukaan, paitsi +Athos, häntä tuntenut. + +Athoskin katsoi häntä yhtä hämmästyneenä kuin muut, sillä hän ei +tiennyt, millä tavoin tuo vieras saattoi olla sekoittuneena tähän +hirveään näytelmään, joka nyt lähestyi loppukohtaustansa. + +Astuttuansa hitailla, juhlallisilla askeleilla niin lähelle mylady'ä, +että heitä eroitti toisistaan vaan pöytä, otti tuntematon naamarin pois +kasvojensa edestä. + +Muutamia silmänräpäyksiä katseli mylady kasvavalla kauhulla noita +kalpeita kasvoja, joita kehyksenä ympäröi musta tukka ja poskiparta, ja +jotka ilmaisivat jäistä tunteettomuutta. + +-- Oi, ei, ei, huudahti hän sitten äkkiä, nousten rahiltaan ja vetäytyen +seinään saakka, ei, tuo on hornan kummitus, ei se ole hän! Apua, apua! +huusi hän käheällä äänellä, kääntyen seinään päin, ikäänkuin avataksensa +käsillään pääsyä ulos. + +-- Mutta ken te sitten olette? huusivat kaikki todistajat tähän. + +-- Kysykää tuolta naiselta, sanoi punaviittainen mies, sillä näettehän +että hän tuntee minut. + +-- Lille'n pyöveli, Lille'n pyöveli! huudahti mylady mielettömän +kauhistuksen vallassa, koettaen pitää käsillään kiini seinästä, +pysyäksensä pystyssä. + +-- Kaikki vetäytyivät sivulle ja punaviittainen mies seisoi yksin +keskellä huonetta. + +-- Oi, armoa, armoa! Säästäkää, huusi tuo kurja onneton, heittäytyen +polvilleen. + +Tuntematon odotti kunnes taas tuli hiljaisuus. + +-- Sanoinhan minä että hän minut tuntisi, jatkoi hän. Niin, minä olen +Lille'n pyöveli, ja minun historiani on seuraava: + +Kaikkien silmät olivat kääntyneet tuohon mieheen, jonka sanoja nyt +kuunneltiin uteliaassa ahdistuksessa. + +-- Tuo nuori nainen oli muinoin nuori tyttö, yhtä ihana kuin vielä +tänäpäivänä. Hän oli nunna benediktiluostarissa Templemor'issa. Nuori, +hurskas, jumalismielinen pappi toimitti siinä luostarissa +jumalanpalvelusta; tuo nunna päätti vietellä hänet ja onnistui. Hän +olisi voinut vietellä vaikka pyhimyksen. + +Molempien luostarilupaukset olivat pyhät ja peräyttämättömät; heidän +yhteytensä ei voinut kestää kauvan, sortamatta heitä kumpaakin +perikatoon. Hän sai papin taipumaan siihen, että he poistuisivat +seudusta ja menisivät aivan toiselle puolelle Ranskaa, jossa voisivat +elää tuntemattomina; mutta siihen tarvittiin rahaa. Sitä ei +kumpaisellakaan ollut. Pappi varasti pyhät astiat ja möi ne: mutta juuri +kun he valmistautuivat pakoon, otettiin heidät kiini. + +Kahdeksan päivän kuluessa oli hän houkutellut puoleensa vanginvartijan +pojan ja päässyt pakoon. Nuori pappi tuomittiin kymmenvuotiseen +vankeuteen ja saamaan polttomerkin. Minä olin pyövelinä Lille'n +kaupungissa, niinkuin tämä nainen on sanonut. Minun oli pakko merkitä +tuo rikoksen tehnyt, joka, herrat, oli minun veljeni! + +Silloin minä vannoin että tuon naisen, joka oli saattanut hänet +turmioon, ja joka oli enemmän kuin hänen rikostoverinsa, koska hän oli +hänet vietellyt rikokseen, pitäisi joutua ainakin saman rangaistuksen +alaiseksi. Minä aavistin, minne hän oli piiloutunut, minä ajoin häntä +takaa, saavutin hänet, sidoin hänet ja painoin häneen saman +liljanmerkin, jonka olin painanut veljeeni. + +Seuraavana päivänä, kun olin palannut Lilleen, onnistui minun veljeni +päästä karkuun; minua syytettiin osalliseksi hänen pakoonsa ja minut +tuomittiin hänen sijaansa vankeuteen kunnes hän itse sinne tulisi +vapatahtoisesti. Veliparkani ei tiennyt tästä tuomiosta; hän oli +uudestaan liittynyt tuohon naiseen; he olivat paenneet yhdessä Berryyn +ja siellä oli hän saanut pienen papinpaikan. Tämä nainen oli olevinaan +hänen sisarensa. + +Tilanhaltija, jonka tiluksilla papin kirkko oli, näki tuon valesisaren +ja rakastui häneen, rakastui siihen määrään, että pyysi häntä +vaimoksensa. Silloin hylkäsi hän sen, jonka hän oli syössyt turmioon ja +liittyi siihen, jonka hän aikoi syöstä, ja hänestä tuli kreivinna de la +Fère. + +Kaikkien silmät kääntyivät Athokseen, jonka oikea nimi tuo mainittu oli +ja joka nyykäytti päätänsä osoitteeksi että kaikki, mitä pyöveli oli +puhunut, oli totta. + +-- Silloin, jatkoi viimemainittu, palasi veliraukkani Lilleen, +mieletönnä, epätoivoisena ja varmalla aikeella lopettaa elämänsä, +sittenkuin tuo nainen oli ryöstänyt häneltä kaikki, kunnian ja +onnellisuuden; kun hän sitten sai tietää että minut oli tuomittu +vankeuteen hänen tähtensä, ilmaisi hän itsensä ja hirttäytyi samana +iltana vankihuoneensa ikkunaan. + +Tuomarini vapauttivat minut heti kuin ruumis oli todistettu veljekseni. + +Tästä rikoksesta häntä syytän; tämä oli syy minkä vuoksi poltin häneen +liljanmerkin. + +-- Herra d'Artagnan, sanoi Athos, mitä rangaistusta vaaditte tälle +naiselle? + +-- Kuolemanrangaistusta, vastasi d'Artagnan. + +-- Mylord Winter, jatkoi Athos, mitä rangaistusta te vaaditte tälle +naiselle? + +-- Kuolemanrangaistusta, toisti lord Winter. + +-- Herrat Porthos ja Aramis, sanoi Athos, te, jotka olette hänen +tuomareitansa, mihin rangaistukseen tuomitsette tämän naisen? + +-- Kuolemanrangaistukseen, vastasivat molemmat muskettisoturit kolkolla +äänellä. + +Mylady päästi hirveän voivotuksen ja tuli polvillansa ryömien muutamia +askeleita lähemmäksi tuomareitansa. + +Athos ojensi kätensä häntä vastaan. + +-- Charlotta Backson, kreivinna de la Fère, mylady Winter, sanoi hän, +teidän rikoksenne ovat väsyttäneet ihmiset maan päällä ja Jumalan +taivaassa. Jos osaatte jotakin rukousta, niin rukoilkaa se; sillä teidät +on tuomittu kuolemaan ja teidän täytyy kuolla. + +-- Kuultuansa nämä sanat, jotka eivät jättäneet hänelle enää toivon +kipinää, kohosi mylady koko pituuteensa ja tahtoi puhua; mutta voimat +pettivät. Hän tunsi voimakkaan, leppymättömän käden tarttuvan häntä +hiuksiin ja vetävän häntä pois yhtä hellittämättömästi kuin kova onni +vetää ihmistä turmioon. Hän ei koettanutkaan vastustella; hän meni ulos +majasta. + +Lord Winter, d'Artagnan, Athos, Porthos ja Aramis menivät ulos hänen +jälessänsä. Palvelijat seurasivat herrojansa ja huone jäi autioksi, +ikkuna rikki, ovi auki, ja savuava lamppu synkästi palamaan pöydälle. + + + + +LXII. + +Mestaus. + + +Yö oli melkein puolessa; kuu, jolle myrskyn viimeiset mainingit antoivat +veripunaisen hohteen, nousi melkein jo sirpinmuotoisena, vähenemässä +päin kun oli, Armentières'in kylän takaa, valaisten heikosti taustaa, +jota vasten kylän rakennukset ja erittäinkin kellotapulin korkea +luuranko mustina kolkosti seista rojottivat. Heidän edessänsä vieritteli +Lys-virta laineitansa, jotka näyttivät melkein lyijyltä, ja toisella +rannalla näkyi mustia metsiköitä vasten myrskyistä taivasta, jota +paikkapaikoin peitti paksut kuparinkarvaiset pilvet. Vasemmalla ojenteli +vanha, hyljätty tuulimylly liikkumattomia siipiänsä ja sen komeroista +kuului yöhuuhkajan läpitunkeva, ajoittainen, yksitoikkoinen huuto. +Siellä täällä kedolla molemmin puolin tietä, jota myöten tämä synkkä +surusaatto kulki, näkyi muutamia lyhyitä ja paksuja puita, jotka +näyttivät vaivaisilta kääpiöiltä ja ikäänkuin kyyristivät muutenkin +kyyryisiä niskojansa, tirkistelläksensä ihmisiä tällä synkällä hetkellä. + +Leveä salama leimahti silloin tällöin ympäri koko taivaan, kiemurrellen +mustien metsikköjen päällitse ja viilsi kuin hirveä turkkilainen +kourusapeli taivaan ja veden erillensä. Mutta muutoin oli ilma +tyyntynyt, ei ainoatakaan tuulahdusta liikkunut raskaassa ilmassa. +Haudan hiljaisuus painoi koko luontoa, maa oli märkä ja liukas sateesta +ja virkistynyt ruoho tuoksusi tuoreemmin. + +Kaksi palvelijaa talutti mylady'a käsivarresta, kumpikin puoleltansa. +Pyöveli kulki takana ja lord Winter, d'Artagnan, Athos, Porthos ja +Aramis pyövelin takana. + +Planchet ja Bazin kulkivat viimeisinä. + +Taluttajat veivät mylady'n rantaan. Hänen suunsa oli mykkä, mutta hänen +silmänsä puhuivat sanomattoman kaunopuheliaasti, rukoillen jokaista, +kehen ne kääntyivät. + +Kun hän sattui joutumaan saattoseurasta hiukan edelle, sanoi hän +palvelijoille: + +-- Te saatte tuhannen pistole'a kumpikin, jos autatte minua pakoon; vaan +jos jätätte minut herrojenne käsiin, ovat minun kostajani aivan lähellä +ja he antavat teidän kalliisti maksaa minun kuolemani. + +Grimaud oli kahdella päällä. Mousqueton'in kaikki jäsenet vapisivat. + +Athos, joka oli kuullut mylady'n äänen, lähestyi joutuisasti; lord +Winter samoin. + +-- Pois palvelijat! sanoi hän; hän on puhunut heille; silloin he eivät +ole enää täysin luotettavia. + +Huudettiin esille Planchet ja Bazin, jotka rupesivat Grimaud'in ja +Mousqueton'in paikalle. + +Kun he olivat tulleet virran reunalle, astui pyöveli mylady'n luokse ja +sitoi hänen jalkansa ja kätensä. + +Silloin katkaisi hän äänettömyyden ja huudahti: + +-- Te olette pelkuria, kataloita murhaajia; teitä on kymmenen tappamassa +yksinäistä naisraukkaa; varokaa itseänne; ell'en saa apua, kostetaan +minun puolestani ainakin. + +-- Te ette ole nainen, sanoi Athos kylmästi, te ette ole ihmissukua, te +olette hirviö, peto, joka on päässyt hornasta karkuun, ja jonka me +ajamme sinne takaisin. + +-- Ah, herrat hyveen ystävät, sanoi mylady, muistakaa että se teistä, +joka koskettaa hiuskarvaakaan päästäni, on vuorostaan murhaaja? + +-- Pyöveli voi tappaa, olematta siltä murhaaja, sanoi punaviittainen +mies, läimäyttäen leveää miekkaansa; hän on lopullinen tuomari, ei +mitään muuta: _Nachrichter_, niinkuin naapurimme saksalaiset sanovat. Ja +kun hän tätä sanoessaan sitoi häntä, päästi hän pari kolme kiljahdusta, +jotka tekivät synkän ja eriskummallisen vaikutuksen, kaikuen yössä ja +hälveten metsän syvyyteen. + +-- Mutta jos minä olen rikoksellinen, jos minä olen tehnyt ne pahat +työt, joista te minua syytätte, ulvoi mylady, niin vetäkää minut +tuomioistuimen eteen; te ette ole mitään tuomareita, jotka voisitte +minua tuomita. + +-- Minä ehdottelin teille Tyburn'ia, sanoi lord Winter; minkätähden ette +tahtoneet tulla sinne? + +-- Sentähden että minä en tahdo kuolla, huudahti mylady, ponnistellen +vastaan, minä olen liian nuori kuolemaan! + +-- Nainen, jonka te myrkytitte Béthune'ssa, oli vielä nuorempi kuin te, +rouva, ja hän on kumminkin kuollut, sanoi d'Artagnan. + +-- Minä menen luostariin, minä otan hunnun ylleni, sanoi mylady. + +-- Te olitte luostarissa, sanoi pyöveli ja sieltä te lähditte, +syöstäksenne veljeni turmioon. + +Mylady kiljahti kauhistuksesta ja vaipui polvilleen. + +Pyöveli otti häntä kainaloista, nosti hänet pystyyn ja rupesi viemään +häntä veneesen. + +-- Jumalani, Jumalani, aiotteko hukuttaa minut? + +Nuo huudot olivat niin sydäntä särkeviä, että d'Artagnan, joka alussa +oli ollut kiihkein ajamaan mylady'ä takaa, vaipui nyt istumaan eräälle +kannolle, laski päänsä kämmentensä väliin ja tukki korvansa, mutta +sittenkin kuuli hän mylady'n uhkailevan ja kirkuvan. + +D'Artagnan oli nuorin kaikista näistä miehistä, hänen luontonsa +masentui. + +-- Oh, minä en voi nähdä tätä hirveätä näytelmää, sanoi hän; minä en voi +myöntyä siihen että tämä nainen kuolee tuolla tavoin! + +Mylady kuuli nuo sanat; hänessä syttyi toivon kipinä. + +-- D'Artagnan, d'Artagnan! huudahti hän, muista, että minä sinua kerta +rakastin! + +Nuori mies nousi seisovilleen ja astui askeleen häneen päin. + +Mutta nyt nousi Athoskin, veti miekkansa ja asettui hänen tiellensä. + +-- Jos astut vielä askeleenkaan, d'Artagnan, sanoi hän, niin me +mittelemme miekkoja! + +D'Artagnan laskeutui polvilleen ja rukoili. + +-- Kas niin, jatkoi Athos, tee tehtäväsi, pyöveli! + +-- Mielelläni, arvoisa herra, sanoi pyöveli, sillä yhtä varmaan kuin +olen katolilainen, yhtä varmaan uskon tekeväni oikein, kun mestaan tämän +naisen. + +-- Hyvä on. + +Athos astui askeleen mylady'ä kohden. + +-- Minä annan teille anteeksi, sanoi hän, kaiken sen pahan, mitä olette +minulle tehneet; minä annan teille anteeksi menetetyn tulevaisuuteni, +loukatun kunniani, tahratun rakkauteni ja ikipäiviksi kadottamani +onnellisuuden sekä sen epätoivon, johon olette minut syösseet. Kuolkaa +rauhassa! + +Lord Winter lähestyi nyt vuorostaan. + +-- Minä annan teille anteeksi, sanoi hän, veljeni myrkyttämisen ja +Buckingham'in murhan. Minä annan teille anteeksi Felton-raukan kuoleman. +Minä annan teille anteeksi teidän murhayrityksenne minua itseäni +vastaan. Kuolkaa rauhassa! + +-- Ja minä, sanoi d'Artagnan, pyydän teiltä anteeksi, rouva, että +petollisen, aatelismiehelle arvottoman menettelyn kautta herätin teissä +vihan itseäni vastaan, ja sen sijaan annan minä teille anteeksi +onnettoman ystävättäreni murhaamisen ja teidän julman kostonne; minä +annan teille anteeksi ja itken teidän puolestanne. Kuolkaa rauhassa! + +-- _I am lost_, mutisi mylady englanninkielellä, _I must die_. Nyt nousi +hän seisovilleen ja loi ympärillensä muutaman noita kirkkaita +silmäyksiä, jotka näyttivät välähtävän kuin tulisilmästä. + +Hän ei nähnyt mitään. + +Hän kuunteli, vaan hän ei kuullut mitään. + +Hänen ympärillänsä oli vaan vihollisia. + +-- Missä minun on kuoleminen? kysyi hän. + +-- Toisella rannalla, vastasi pyöveli. + +Nyt vei hän mylady'n veneesen, ja kun hän itse oli astumaisillaan hänen +jälestänsä, antoi Athos hänelle erään summan rahaa. + +-- Kas tässä, sanoi hän, mestauspalkka; nähtäköön, että me teemme +niinkuin tuomarit. + +-- Hyvä, sanoi pyöveli ja tietäköön tämä nainen vuorostaan ett'en minä +toimita ammattiani, vaan teen velvollisuuteni. + +Ja hän heitti rahat virtaan. + +Vene poistui toiselle rannalle, vieden mukanansa pahantekijän ja +pyövelin. Kaikki muut jäivät toiselle rannalle, jossa he laskeutuivat +polvilleen. + +Vene liukui vitkalleen lauttausväylää myöten erään vaalean pilven +valossa, joka sillä hetkellä häilyi veden pinnan yllä. + +Veneen nähtiin laskevan maihin toisella rannalla; henkilöt siellä +kuvastuivat mustina punertavaa taivasta vasten. + +Yli mennessä oli mylady'n onnistunut purkaa irti köysi, jolla hänen +jalkansa olivat kytketyt; kun päästiin rantaan, hyppäsi hän keveästi +maalle ja lähti juoksemaan pakoon. + +Mutta maa oli kostea; kun hän oli päässyt rantatörmälle, nuljahti hänen +jalkansa ja hän putosi polvilleen. + +Varmaankin valtasi hänet nyt taikauskoinen ajatus; hän näki että taivas +kielsi häneltä apuansa ja hän jäi samaan asemaan, mihin hän oli +pudonnut, pää alaspäin ja kädet ristiin liittyneinä. + +Nyt nähtiin toiselta rannalta pyövelin verkalleen kohottavan molemmat +käsivartensa, kuun valo välähti hänen leveän miekkansa terällä, molemmat +käsivarret laskeutuivat taas, kuului miekan suhaus, uhrin kiljahdus, -- +työ oli tehty. + +Pyöveli riisui päältänsä punaisen viittansa, levitti sen maahan, asetti +ruumiin siihen ja heitti siihen myös pään, sitoi viitan neljästä +kulmasta kokoon, nosti kuorman hartioillensa ja palasi veneesen. + +Kun hän oli tullut keskelle Lys-virtaa, pysähdytti hän veneen ja huusi +kovalla äänellä, pitäen kuormaansa virran yllä: + +-- Tapahtukoon Jumalan oikeus! + +Ja hän pudotti ruumiin virran syvimpään kohtaan, ja sinne se katosi +jäljettömiin. + +Kolmen päivän perästä neljä muskettisoturia saapuivat Pariisiin; he +eivät olleet viipyneet yli lomaluvan, ja samana iltana kuin he tulivat, +menivät he tavalliselle tervehdyskäynnille herra de Tréville'n luokse. + +-- No, hyvät herrani, kysyi tuo uljas kapteeni, olikos teillä paljo +huvia retkellänne? + +-- Oli hirveän paljo! vastasi Athos omasta ja toveriensa puolesta. + + + + +LXIII. + +Päätös. + + +Pysyen kardinaalille antamassa lupauksessansa, lähti kuningas kuudentena +päivänä seuraavaa kuuta pääkaupungistansa, vielä aivan hämmästyksissään +siitä uutisesta, joka oli alkanut levitä, että Buckingham oli murhattu. + +Vaikka kuningatar oli saanut tietää vaaran uhkaavan sitä miestä, jota +hän niin syvästi rakasti, ei hän tahtonut ottaa uskoaksensa, kun +ilmoitettiin hänen kuolemastansa; hänpä vielä sattui aivan +varomattomasti huudahtamaan: + +-- Se on valhetta; hän on äskettäin kirjoittanut minulle. + +Mutta seuraavana päivänä täytyi hänen uskoa tuo kamala sanoma todeksi. +La Porte, joka, samoin kuin kaikki muut, Kaarlo I:n julistaman käskyn +johdosta oli pidätetty Englantiin, tuli ja toi mukanansa sen viimeisen +ja surullisen lahjan, jonka Buckingham oli kuningattarelle lähettänyt. + +Kuninkaan riemu oli ollut hyvin valtava; hän ei huolinut sitä laisinkaan +salata, vaan antoi sen puhjeta esiin kuningattarenkin nähden. Niinkuin +kaikilta heikoilta sieluilta, puuttui myöskin Ludvig XIII:lta +jalomielisyys. + +Mutta pian muuttui kuningas taas synkäksi ja pahoinvointiseksi; hänen +otsansa ei ollut niitä, jotka pitkäksi aikaa kirkastuvat; hän tiesi, +että kun hän palasi leiriin, joutui hän entiseen orjuuteensa; ja +kumminkin hän palasi sinne. + +Kardinaali oli kuninkaan lumoova käärme ja kuningas oli lintu, joka +hyppii oksalta oksalle voimatta lentää pakoon. + +Niinpä olikin palaus La Rochelleen peräti surullinen. Erittäinkin olivat +meidän neljä ystävystä tovereidensa kummastuksen esineenä; he +ratsastivat toinen toisensa sivulla allapäin, pahoilla mielin, kaiken +kallella kypärin. Athos oli ainoa, joka jolloinkulloin kohotti leveää +otsaansa, salama välähti hänen silmistänsä, katkera hymy vilahti hänen +huulillansa, ja sen perästä vaipui hän toveriensa lailla uinailemaan. + +Niin kohta kuin he matkalla La Rochelleen olivat tulleet johonkin +kaupunkiin ja neljä ystävystä saattaneet kuninkaan asuntoonsa, menivät +he joko majapaikkaansa tai johonkin syrjäiseen ravintolaan, jossa he +eivät pelanneet eivätkä juoneet, vaan puhelivat keskenään matalalla +äänellä ja tähystelivät tarkasti, saattoiko kukaan kuulla heidän +puhettansa. + +Eräänä päivänä kun kuningas oli pysähtynyt matkalla, ampuaksensa +harakoita, ja kun neljä ystävystä tapansa mukaan, sen sijaan että +olisivat ottaneet osaa metsästykseen, olivat menneet erääsen ravintolaan +valtatien varrella, tuli pikasanansaattaja La Rochelle'sta ja pysähtyi +portille juomaan lasin viiniä, jolloin hän tuli katsoneeksi huoneesen, +jossa neljä muskettisoturia istuivat ruokailemassa. + +-- Hollaa, herra d'Artagnan! sanoi hän; ettekös se ole te, jonka näen +siellä kaukana? + +D'Artagnan loi silmänsä puhuttelijaan päin ja huudahti ilosta. +Puhuttelija oli hänen aaveensa, tuo tuntematon mies, jonka hän oli +kohdannut Meung'issä, Fossoyeurs'in ja Arras'in kadulla. + +D'Artagnan veti miekkansa tupesta ja syöksähti ovelle. + +Mutta tällä kertaa ei tuntematon lähtenytkään pakoon vaan hyppäsi alas +satulasta ja tuli d'Artagnan'ille vastaan. + +-- Ah, herrani, sanoi nuori mies, vihdoinkin tapaan teidät! Tällä kertaa +ette pääse käsistäni. + +-- Se ei olekkaan enää aikomukseni, herra, sillä tällä kertaa haen minä +teitä. Kuninkaan nimessä otan minä teidät kiini. Minä sanon, että teidän +tulee jättää minulle miekkanne, herra, ja ilman vähintäkään +vastustelemista. Henkenne on kysymyksessä, sen voin sanoa teille jo +ennakolta. + +-- Kuka te sitten olette? kysyi d'Artagnan laskien miekkansa alas, mutta +antamatta sitä kumminkaan vielä pois kädestänsä. + +-- Minä olen kreivi de Rochefort, vastasi tuntematon, kardinaali +Richelieu'n tallimestari, ja minulla on käsky viedä teidät heti paikalla +Hänen ylhäisyytensä luokse. + +-- Me olemme juuri palausmatkalla Hänen ylhäisyytensä luokse, herra, +sanoi Athos lähestyen häntä, ja te kai uskotte kun herra d'Artagnan +lupaa tulla täältä suoraan La Rochelleen? + +-- Minun täytyy jättää hänet vartijan huostaan; hänen tulee saattaa +hänet leiriin. + +-- Me olemme hänen vartijoinansa, herra, aateliskunniamme nimessä. Mutta +aateliskunniamme nimessä vakuutamme me myöskin, lisäsi Athos rypistäen +kulmiansa, että herra d'Artagnan ei meitä jätä. + +Kreivi de Rochefort loi silmäyksen taaksensa ja huomasi että Porthos ja +Aramis olivat asettuneet hänen ja oven välille; hän näki olevansa +kokonaan noiden neljän miehen vallassa. + +-- Hyvät herrat, sanoi hän, jos herra d'Artagnan tahtoo jättää minulle +miekkansa ja liittää kunniasanansa teidän vakuutukseenne, niin minä +tyydyn teidän lupaukseenne viedä herra d'Artagnan Hänen ylhäisyytensä +kardinaalin majapaikkaan. + +-- Kunniasanani olkoon siitä teille vakuutena, sanoi d'Artagnan, ja +tässä on miekkani. + +-- Tämä sopii sitä paremmin, lisäsi Rochefort, koska minun tulee jatkaa +matkaani. + +-- Jos aiotte mennä etsimään mylady'ä, sanoi Athos kylmästi, niin on se +vallan turhaa, sillä häntä ette enää löydä. + +-- Minne hän sitten on joutunut? kysyi Rochefort vilkkaasti. + +-- Tulkaa takaisin leiriin, siellä saatte sen tietää. + +Rochefort seisoi hetkisen mietteissään; mutta kun oltiin vaan päivän +matkan päässä Surgères'ista, jonne kardinaali oli tuleva kuninkaalle +vastaan, päätti hän suostua Athoksen ehdotukseen ja palata heidän +kanssansa. + +Sitä paitsi oli tällä palaamisella se etu, että hän sai itse vartioida +vankiansa. + +Lähdettiin matkalle. + +Seuraavana päivänä kello kolme iltapäivällä tultiin Surgères'iin. +Kardinaali odotti siellä Ludvig XIII:tta. Ministeri ja kuningas +tuhlasivat kohteliaisuuksia toinen toisillensa ja kiittivät sitä +onnellista sattumaa, joka oli pelastanut Ranskanmaan sen kaikkein +kovapintaisimmasta vihollisesta, joka tätä valtakuntaa vastaan oli +yllyttänyt koko Euroopan. Sitten kardinaali, jolle Rochefort oli +ilmoittanut d'Artagnan'in olevan kiini, ja joka oli halukas mitä +pikemmin kuulustelemaan häntä, heitti jäähyväiset kuninkaalle, pyytäen +häntä tulemaan seuraavana päivänä katsomaan sulkua, joka nyt oli valmis. + +Kun kardinaali iltasella palasi majapaikkaansa La Pierre'n sillan +luokse, tapasi hän portilla d'Artagnan'in miekatonna, ja kolme +muskettisoturia täysissä aseissa. + +Tällä kertaa ollen voimakkaampi, hän katsoi ankarasti heihin ja antoi +silmäyksellä ja kädellä d'Artagnan'ille viittauksen seurata hänen +mukanansa. + +D'Artagnan totteli. + +-- Me odotamme sinua täällä, d'Artagnan, sanoi Athos niin kovasti että +kardinaali sen kuulisi. + +Hänen ylhäisyytensä rypisti kulmiansa, pysähtyi hetkiseksi ja jatkoi +sitten kulkuansa sanaakaan virkkamatta. + +D'Artagnan kävi sisään kardinaalin jälessä ja hänen taaksensa asettuivat +vartijat ovelle. + +Hänen ylhäisyytensä astui siihen huoneesen, jota hän käytti +työhuoneenansa ja viittasi Rochefort'ille, että hän toisi sisään nuoren +muskettisoturin. + +Rochefort noudatti käskyä ja vetäytyi sitten pois. + +D'Artagnan seisoi yksinään kardinaalin edessä, tämä oli hänen toinen +keskustelunsa Richelieu'n kanssa, ja hän tunnusti jälkeenpäin, että hän +oli vakuutettu sen olevan myöskin viimeisen. + +Richelieu oli jäänyt seisomaan, uunia vasten nojauneena; pöytä oli hänen +ja d'Artagnan'in välillä. + +-- Herra, sanoi kardinaali, teidät on otettu kiini minun käskystäni. + +-- Niin on minulle sanottu, armollinen herra. + +-- Tiedättekö minkä vuoksi? + +-- En, armollinen herra, sillä ainoa asia, minkä vuoksi minut voitaisiin +ottaa kiini, on Teidän ylhäisyydellenne vielä tuntematon. + +Richelieu katsoi terävästi nuoreen mieheen. + +-- Mikä niin? sanoi hän, mitä tämä tietää? + +-- Jos armollinen herra suvaitsee ensin ilmoittaa minulle, mistä +rikoksista minua on syytetty, minä sitten ilmoitan Teidän +ylhäisyydellenne, mitä minä todella olen tehnyt. + +-- Teitä syytetään rikoksista, joista korkeampien henkilöiden kuin +teidän pään täytyy pudota, sanoi kardinaali. + +-- Mistä niin, armollinen herra? kysyi d'Artagnan niin levollisesti että +se hämmästytti itse kardinaaliakin. + +-- Teitä syytetään siitä, että olette pitäneet kirjevaihtoa valtakunnan +vihollisten kanssa, olette vakoilleet valtiosalaisuuksia, olette +koettaneet saada erään sotapäällikön tuumat raukeamaan tyhjiksi. + +-- Kuka minua semmoisista syyttää, armollinen herra? sanoi d'Artagnan, +joka aavisti syytöksien olevan kotoisin mylady'stä. Niin, valtakunnan +lain perusteella rikoksesta merkitty nainen, nainen, joka on mennyt +avioliittoon yhden miehen kanssa Ranskassa, toisen kanssa Englannissa, +nainen joka on myrkyttänyt toisen miehensä ja on koettanut myrkyttää +minutkin. + +-- Mitä te sanotte, herra? huudahti kardinaali kummastuneena; ja kestä +naisesta te puhutte? + +-- Lady Winter'istä, vastasi d'Artagnan; niin, lady Winter'istä, jonka +moninaiset rikokset Teidän ylhäisyydellenne epäilemättä olivat +tuntemattomat, koska Teidän ylhäisyytenne kunnioitti häntä +luottamuksellansa. + +-- Herra, sanoi kardinaali, jos lady Winter on tehnyt niitä rikoksia, +joista te olette häntä syyttäneet, on hän saapa rangaistuksensa. + +-- Hän on jo saanut, armollinen herra. + +-- Kuka on hänet rangaissut? + +-- Me. + +-- Onko hän vankeudessa? + +-- Hän on kuollut. + +-- Kuollut! toisti kardinaali, joka ei voinut uskoa korviansa; kuollut! +Sanoitteko että hän on kuollut? + +-- Kolmasti koetti hän murhata minua ja minä annoin hänelle anteeksi; +mutta hän murhasi sen naisen, jota minä rakastin. Silloin minun ystäväni +ja minä otimme hänet kiini ja tuomitsimme hänet kuolemaan. + +D'Artagnan kertoi nyt, kuinka rouva Bonacieux oli myrkytetty Béthune'n +karmeliittaluostarissa, kuinka mylady oli tuomittu yksinäisessä talossa +ja mestattu Lys-virran rannalla. + +Väristys kulki kardinaalin ruumiin lävitse, vaikka hän ei hevillä +vapissut. + +Mutta yht'äkkiä, ikäänkuin uusi ajatus olisi pälkähtänyt hänen päähänsä, +kirkastui kardinaalin tähän saakka synkkä muoto, ja kuvasti vihdoin +täydellistä lempeyttä. + +-- Te olette siis, sanoi hän äänellä, jonka lauhkeus oli täydessä +ristiriidassa hänen sanojensa ankaruuteen, itse ruvennut tuomariksi, +ajattelematta, että ne, joille ei ole annettu toimeksi rangaista, ovat +murhaajia. + +-- Armollinen herra, minä vannon, ett'en minä ole silmänräpäystäkään +aikonut puollustaa henkeäni teitä vastaan. Minä antaudun sen +rangaistuksen alaiseksi, minkä Teidän ylhäisyytenne suvaitsee minulle +määrätä. Minä en pane elämälle niin suurta arvoa että pelkäisin +kuolemaa. + +-- Niin, minä tiedän että te olette rohkea mies, sanoi kardinaali +melkein lempeästi; minä voin siis ennakolta sanoa teille että teidät +tuomitaan, ja tuomitaan kuolemaan. + +-- Toinen voisi vastata Teidän ylhäisyydellenne että hänellä on +armahduskirje taskussa, mutta minä sanon vaan: käskekää, armollinen +herra, minä olen valmis. + +-- Teilläkö armahduskirje? kysyi Richelieu, kummastuneena. + +-- Niin, armollinen herra, vastasi d'Artagnan. + +-- Ja kenenkä allekirjoittama? kuninkaanko? + +-- Ei, vaan Teidän ylhäisyytenne. + +-- Minun? Oletteko hullu? + +-- Armollinen herra epäilemättä tuntee oman käsialansa. + +Ja d'Artagnan ojensi kardinaalille tuon kallisarvoisen paperin, jonka +Athos oli ottanut mylady'ltä ja antanut d'Artagnan'ille +suojeluskirjeeksi. + +Hänen ylhäisyytensä otti paperin ja luki hitaasti pannen painon joka +tavulle: + + "Mitä tämän omistaja on tehnyt, sen on hän tehnyt minun + käskystäni ja valtion hyväksi. + + Richelieu." + +Kun kardinaali oli nuo rivit lukenut, vaipui hän syviin ajatuksiin, +mutta ei antanut paperia enää takaisin d'Artagnan'ille. + +-- Hän miettii nyt minkälaisen kuolemanrangaistuksen hän minulle määrää, +tuumaili d'Artagnan itsekseen. No niin, kunniani kautta, hän on saapa +nähdä kuinka aatelismies kuolee. + +Nuori muskettisoturi oli parhaalla tuulella kuolemaan sankarin kuoleman. + +Richelieu mietti yhä vielä, kierrellen paperia edestakaisin käsissänsä. +Vihdoin kohotti hän päänsä, loi kotkansilmäyksen tuohon rehelliseen, +avonaiseen, älykkääsen muotoon, luki noissa kyynelten kyntelemissä +kasvoissa kaikki ne tuskat, jotka hän oli kärsinyt viimeksi kuluneen +kuukauden ajalla ja ajatteli kolmannen, jopa neljännenkin kerran, mikä +tulevaisuus tuolla kolmenkolmatta vanhalla nuorukaisella voisi olla, ja +mitä etuja hänen toimensa, rohkeutensa ja älykkäisyytensä voisi tuottaa +hyvälle isännälle. + +Toisaalta ajatteli hän että mylady'n rikokset, hänen valtansa, ja hänen +helvetillinen neronsa olivat jo useamman kuin yhden kerran häntä +kauhistaneet. Hän tunsi ikäänkuin salaista iloa siitä että hän nyt oli +ikipäiviksi vapaa tuosta vaarallisesta rikostoverista. + +Hitaasti repi hän palasiksi paperin, jonka d'Artagnan niin jalosti oli +hänen käteensä antanut. + +-- Minä olen hukassa, mietti d'Artagnan. + +Hän kumarsi syvään kardinaalille ikäänkuin sanoaksensa: "Herra, tahtosi +tapahtukoon!" + +Kardinaali lähestyi pöytää ja kirjoitti seisovillaan muutamia riviä +pergamentille, joka jo kahdeksi kolmanneksi osaksi oli kirjoitettu; +sitten painoi hän sinettinsä sen alle. + +-- Tuo on minun tuomioni, sanoi d'Artagnan itsekseen; hän säästää minut +ikävästä Bastiljista ja oikeudenkäynnin pitkällisyydestä. Hän tekee +siinä toki kunnon miehen tavalla. + +-- Kas tässä, herra, sanoi kardinaali nuorelle miehelle, minä olen +ottanut teiltä valtakirjanne ja annan nyt teille sijaan toisen. Tästä +valtakirjasta puuttuu nimi, vaan se on teidän itsenne kirjoitettava. + +D'Artagnan otti epäileväisenä paperin ja loi siihen silmäyksen. + +Se oli muskettiluutnantin valtakirja. + +D'Artagnan lankesi kardinaalin jalkoihin. + +-- Armollinen herra, sanoi hän, henkeni on teidän; vallitkaa sitä +vastaisuudessa; mutta sitä suosioa, jonka olette suvainneet minulle +osoittaa, minä en ansaitse; minulla on kolme ystävää, jotka ovat paljon +ansiokkaampia siihen... + +-- Te olette kelpo nuorukainen, d'Artagnan, keskeytti kardinaali, +taputtaen häntä ystävällisesti olalle, mielihyvillänsä siitä että oli +voittanut tuon vastahankaisen luonteen. Menetelkää tämän valtakirjan +kanssa miten tahdotte. Muistakaa vaan, että vaikka nimen kohta siinä on +tyhjänä, minä annan tämän valtakirjan teille itsellenne. + +-- En koskaan ole sitä unhottava, vastasi d'Artagnan; Teidän +ylhäisyytenne saa olla varma siitä. + +Kardinaali kääntyi ja sanoi kovalla äänellä: + +-- Rochefort! + +Rochefort, joka epäilemättä oli seissut oven takana, astui heti sisään. + +-- Rochefort, sanoi kardinaali, tässä näette herra d'Artagnan'in; hän on +nyt tästä puoleen minun ystäviäni. Syleilkää siis toisianne ja +käyttäytykää hyvin, jos tahdotte säilyttää päänne. + +Rochefort'in ja d'Artagnan'in täytyi syleillä toisiansa; sillä +kardinaali oli saapuvilla ja katseli heitä valppaasti. + +He menivät yht'aikaa ulos huoneesta. + +-- Me tapaamme toisemme, eikö niin, herra, sanoi Rochefort. + +-- Milloin vaan tahdotte, vastasi d'Artagnan. + +-- Kyllä siihen saamme tilaisuutta, jatkoi Rochefort. + +-- No? sanoi Richelieu avaten ovea. + +Molemmat miehet hymyilivät toisillensa, puristivat toinen toisensa kättä +ja kumarsivat Hänen ylhäisyydellensä. + +-- Me aloimme tulla maltittomiksi, sanoi Athos. + +-- Tässä minä nyt olen, ystäväni, sanoi d'Artagnan. + +-- Vapaana? + +-- Niin, hyvät ystävät, enkä ainoastaan vapaana, vaan armossa ja +suosiossa. + +-- Siitä sinun pitää meille tarkemmin kertoa. + +-- Kyllä, tänä iltana. + +Todella meni d'Artagnan jo samana iltana Athoksen luokse, jonka hän +tapasi tyhjentämässä viinipulloansa, -- toimi, jonka hän täytti +säännöllisesti joka ilta. + +Hän kertoi, mitä hänen ja kardinaalin kesken oli tapahtunut ja sanoi, +ottaen valtakirjan taskustansa: + +-- Kas tässä, rakas Athos veikkoseni, tämä on luonnollisesti sinulle +tuleva. + +Athos hymyili tuota tavallista, kaunista, miellyttävää hymyilyänsä. + +-- Ystäväni, Athokselle tämä on liian paljo, kreivi de la Fère'lle liian +vähä. Pidä valtakirja omanasi; se on sinulle tuleva. Ah, Herra nähköön, +sinä olet sen kylliksi kalliilla hinnalla ostanut! + +D'Artagnan lähti nyt Athoksen luota ja meni Porthoksen luokse. + +Hän tapasi Porthoksen komeaan loistavaan univormuun pukeutuneena, peilin +edessä seisomassa. + +-- Ahaa, sanoi Porthos, vai sinä se olet, rakas ystävä! Kuinka sinun +mielestäsi tämä puku minua somistaa! + +-- Verrattomasti, sanoi d'Artagnan, mutta minä tulen ehdottamaan sinulle +toista, joka somistaa sinua paremmin. + +-- Mitä? kysyi Porthos. + +-- Muskettiluutnantin pukua. + +D'Artagnan kertoi Porthoksellekin kardinaalin ja hänen välisen +keskustelun ja sanoi, ottaen valtakirjan taskustaan: + +-- Kas tässä, ystäväni; täytä tuo paikka nimelläsi. Ja tule kelpo +päälliköksi minulle. + +Porthos silmäili valtakirjaa, ja jätti sen sitten d'Artagnan'ille hänen +suureksi hämmästykseksensä. + +-- Niin sanoi hän, tämä olisi minulle sangen mieleinen, mutta minä en +voisi kylliksi kauvan nauttia tästä suosiosta; sill'aikaa kuin teimme +retken Béthuneen, kuoli herttuattareni mies, niin että, rakas ystävä, +koska vainajan raha-arkku ojentaa minulle syliänsä, niin minä +nain lesken. Minä koettelen juuri sulhaispukuani; pidä sinä +luutnantinvaltakirja, ystäväni, pidä se omanasi. + +Ja hän antoi sen d'Artagnan'ille takaisin. + +Nuori mies meni Aramiksen luokse. + +Hän tapasi hänet polvillaan rukoustuolin edessä, otsa painettuna +rukouskirjaa vasten. + +Hän kertoi kardinaalin ja hänen välisen keskustelun ja otti kolmannen +kerran valtakirjan taskustansa. + +-- Sinä, meidän ystävämme, meidän valomme, meidän näkymätön +suojelijamme, sanoi hän, ota sinä tämä valtakirja; sinä olet ansainnut +sen paremmin kuin kukaan viisaudellasi ja neuvoillasi, jotka aina ovat +saattaneet onnellisiin päätöksiin. + +-- Ah, ystäväni, vastasi Aramis, meidän viimeinen seikkailumme on +minulta kokonaan poistanut elämisen ja miekan käyttämisen halun. Tällä +kertaa on päätökseni peräytymätön; piirityksen jälkeen menen minä +latsaristien veljeskuntaan. Pidä sinä valtakirja omanasi, d'Artagnan; +asemiehen ammatti sopii sinulle, sinusta tulee urhoollinen ja kelpo +kapteeni. + +Kyynelsilmin ja ilosta loistavana palasi d'Artagnan Athoksen luokse, +joka istui vielä pöydässä lopettelemassa viimeistä malagaansa. + +-- No, sanoi hän, hekin hylkäsivät tarjoukseni. + +-- Niin, ystäväni, sillä ei kukaan ansaitse sitä paremmin kuin sinä. + +Ja hän otti kynän ja kirjoitti d'Artagnan'in nimen valtakirjaan ja antoi +sen sitten hänelle takaisin. + +-- Nyt minulla ei ole ketään ystäviä enää, katkeria muistoja vaan! + +Ja hän antoi päänsä painua kämmentensä väliin, jolloin kaksi kyyneltä +valui alas pitkin hänen poskiansa. + +-- Sinä olet nuori, vastasi Athos: sinun katkerilla muistoillasi on +kylliksi aikaa muuttua suloisiksikin. + + + + +Jälkiliite. + + +Kun La Rochelle ei saanut Buckingham'in lupaamaa Englannin laivaston +apua, antautui se vuoden piirityksen perästä; Lokakuun 28 päivänä v. +1628 allekirjoitettiin antaumuskirja. + +Kuningas palasi juhlallisesti Pariisiin Joulukuun 23 päivänä samaa +vuotta. Hänelle valmistettiin riemujuhla, ikäänkuin hän olisi kukistanut +viholliset eikä ranskalaisia. Hän tuli kaupunkiin Saint-Jaques'in +esikaupungin kautta viheriäisten kunniaporttien lävitse. + +D'Artagnan astui uuteen arvoonsa. Porthos erosi palveluksesta ja nai +seuraavana vuonna rouva Coquenard'in; tuo niin hartaasti haluttu +raha-arkku sisälsi kahdeksan tuhatta livreä. + +Mousqueton sai komean livreen ja nautti onnea, jota hän koko elämänsä +oli uneksinut, nimittäin seista kullattujen vaunujen takana. + +Tehtyänsä matkan Lothringiin, Aramis katosi kokonaan ja lakkasi +kirjoittamasta ystävillensä. Rouva de Chevreuse'n kautta saatiin +sittemmin tietää, että hän oli mennyt Nancy'n luostariin. + +Bazin oli otettu maalliseksi veljeksi. + +Athos pysyi muskettisoturina d'Artagnan'in päällikkyyden alaisena +vuoteen 1631, jolloin hän, käytyänsä Roussillon'issa, otti myöskin eron +palveluksesta, sanoen syyksi että hän Roussillon'issa oli perinyt pienen +tilan. + +Grimaud seurasi Athoksen mukana. + +D'Artagnan taisteli kolme kertaa Rochefort'in kanssa, ja haavoitti häntä +yhtä monta kertaa. + +-- Luultavasti minä tapan teidät neljännellä kerralla, sanoi hän +ojentaessaan Rochefort'ille kätensä, nostaaksensa häntä jaloilleen. + +-- Sitten on parempi sekä teille että minulle, ett'emme taistele enää, +vastasi haavoitettu. Saakeli! Minä olen teidän ystävänne enemmän kuin +luulettekaan, sillä aivan ensi kohtaamisestamme asti olisin voinut ottaa +teiltä hengen, jos vaan olisin maininnut sanankaan kardinaalille. + +He syleilivät toisiansa, tällä kertaa vapaasta tahdosta ja täydellisessä +sovinnossa. + +Planchet sai Rochefort'ilta kersantin paikan henkivartiossa. + +Herra Bonacieux eli hyvin levollisena, ei tiennyt vähintäkään minne +hänen vaimonsa oli joutunut, eikä suuresti välittänytkään sen +tietämisestä. Eräänä päivänä oli hän niin varomaton, että muistutti +kardinaalia olemisestansa. Tämä antoi vastata hänelle, että hän pitäisi +huolen hänen vastaisesta toimeentulostansa. + +Niinpä, kun hän seuraavana päivänä kello seitsemän iltasella lähti +kodistansa, mennäksensä Louvreen, ei häntä enää nähty Fossoyeurs'in +kadulla. Niiden ajatus, jotka luulivat parhaiten asian tietävänsä, oli +että hän jossakin kuninkaallisessa linnassa sai elatuksen ja asunnon +Hänen anteliaan Ylhäisyytensä kustannuksella. + + + + +FOOTNOTES: + +[1] Tiedämme kyllä ettei _milady_-nimitystä käytetä muutoin kuin +sukunimen kanssa yhteydessä. Mutta käsikirjoituksessa oli se sillä +tavoin, emmekä tahdo ottaa sitä muuttaaksemme. + +[2] Espanjalainen kultaraha. + +[3] Johannes Krysostomos. + +[4] Ranskan peninkulmia. + +[5] Häpeällisestä rikoksesta rangaistuille naisille poltettiin siihen +aikaan liljanmuotoinen merkki olkapäähän. + +[6] Katolilainen katumusveisu. + + + + + + + + +End of Project Gutenberg's Kolme muskettisoturia, by Alexandre Dumas + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KOLME MUSKETTISOTURIA *** + +***** This file should be named 37885-8.txt or 37885-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + http://www.gutenberg.org/3/7/8/8/37885/ + +Produced by Sami Sieranoja, Matti Järvinen ja Tapio Riikonen +sekä Projekti Gutenbergin DP oikolukijat. + + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +http://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at http://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit http://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: http://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + http://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/37885-8.zip b/37885-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..7b68d8b --- /dev/null +++ b/37885-8.zip diff --git a/37885-h.zip b/37885-h.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..c82a7af --- /dev/null +++ b/37885-h.zip diff --git a/37885-h/37885-h.htm b/37885-h/37885-h.htm new file mode 100644 index 0000000..bf2acd5 --- /dev/null +++ b/37885-h/37885-h.htm @@ -0,0 +1,31449 @@ +<!DOCTYPE html PUBLIC "-//W3C//DTD XHTML 1.0 Strict//EN" + "http://www.w3.org/TR/xhtml1/DTD/xhtml1-strict.dtd"> +<html xmlns="http://www.w3.org/1999/xhtml" xml:lang="en" lang="en"> + <head> + <meta http-equiv="Content-Type" content="text/html;charset=iso-8859-1" /> + <meta http-equiv="Content-Style-Type" content="text/css" /> + <title> + The Project Gutenberg eBook of Kolme muskettisoturia, by Alexandre Dumas + </title> + <style type="text/css"> + +body { + margin-left: 10%; + margin-right: 10%; +} + + h1,h2,h3,h4,h5,h6 { + text-align: center; /* all headings centered */ + clear: both; +} + +p { + margin-top: .75em; + text-align: left; + margin-bottom: .75em; +} + +p.author { + text-align:right; + margin-right:10%; +} + +p.spacer { + margin-top:2em; + margin-bottom:3em; +} + +hr { + width: 33%; + margin-top: 2em; + margin-bottom: 2em; + margin-left: auto; + margin-right: auto; + clear: both; +} + +hr.chap {width: 65%} + +table { + margin-left: auto; + margin-right: auto; +} + + .tdl {text-align: left;} + .tdr {text-align: right;} + .tdc {text-align: center;} + +.blockquot { + margin-left: 8%; + margin-right: 15%; +} + +/* Footnotes */ +.footnotes {border: dashed 1px;} + +.footnote {margin-left: 10%; margin-right: 10%; font-size: 0.9em;} + +.footnote .label {position: absolute; right: 84%; text-align: right;} + +.fnanchor { + vertical-align: super; + font-size: .8em; + text-decoration: + none; +} + + </style> + </head> +<body> + + +<pre> + +The Project Gutenberg EBook of Kolme muskettisoturia, by Alexandre Dumas + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Kolme muskettisoturia + Historiallinen romaani + +Author: Alexandre Dumas + +Translator: P.J. Hannikainen + +Release Date: October 30, 2011 [EBook #37885] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KOLME MUSKETTISOTURIA *** + + + + +Produced by Sami Sieranoja, Tapio Riikonen, Matti Järvinen and the Online Distributed +Proofreading Team at http://www.pgdp.net + + + + + + +</pre> + + + +<h1>KOLME MUSKETTISOTURIA</h1> + +<h1>Historiallinen romaani</h1> + + +<h3>Kirj.</h3> + +<h3>ALEKSANTERI DUMAS</h3> + + +<h4>Suomentanut ranskankielestä P. J. Hannikainen.</h4> + + +<h3>Jyväskylässä, 1889.<br /> +K. J. Gummeruksen kustantama.</h3> + +<h4>Jyväskylän Kirjapainossa, 1889.</h4> + +<p class="spacer"> </p> + + + +<h2>SISÄLLYS:</h2> + +<table summary=""> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#A">A.</a></td> <td> Johdanto.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#I">I.</a></td> <td> Isä d'Artagnan'in kolme lahjaa.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#II">II.</a></td> <td> Herra de Tréville'n esihuone.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#III">III.</a></td> <td> Puheillaolo.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#IV">IV.</a></td> <td> Athoksen olkapää, Porthoksen olkavyö ja Aramiksen nenäliina.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#V">V.</a></td> <td> Kuninkaan muskettisoturit ja kardinaalin henkivartijat.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#VI">VI.</a></td> <td> Hänen Majesteettinsa kuningas Ludvig kolmastoista.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#VII">VII.</a></td> <td> Muskettisoturit yksityisolossaan.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#VIII">VIII.</a></td> <td> Eräs hovijuoni.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#IX">IX.</a></td> <td> D'Artagnan näyttää näkönsä.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#X">X.</a></td> <td> Rotanliukku seitsemännellätoista vuosisadalla.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#XI">XI.</a></td> <td> Juoni sotkeutuu.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#XII">XII.</a></td> <td> Georges Villiers, Buckingham'in herttua.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#XIII">XIII.</a></td> <td> Herra Bonacieux.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#XIV">XIV.</a></td> <td> Meung'in mies.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#XV">XV.</a></td> <td> Virkamiehiä ja miekkamiehiä.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#XVI">XVI.</a></td> <td> Jossa herra sinetinvartija Séguier useamman kuin yhden kerran</td></tr> +<tr> + <td> </td> <td> tähysteli kellonnauhaa, soittaaksensa, + niinkuin ennen muinoin.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#XVII">XVII.</a></td> <td> Bonacieux'in pariskunta.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#XVIII">XVIII.</a></td> <td> Rakastaja ja puoliso.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#XIX">XIX.</a></td> <td> Retken suunnitelma.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#XX">XX.</a></td> <td> Matka.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#XXI">XXI.</a></td> <td> Kreivinna de Winter.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#XXII">XXII.</a></td> <td> Merlaison'in baletti.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#XXIII">XXIII.</a></td> <td> Lemmenkohtaus.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#XXIV">XXIV.</a></td> <td> Paviljonki.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#XXV">XXV.</a></td> <td> Porthos.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#XXVI">XXVI.</a></td> <td> Aramiksen teesi.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#XXVII">XXVII.</a></td> <td> Athoksen vaimo.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#XXVIII">XXVIII.</a></td> <td> Palausmatka.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#XXIX">XXIX.</a></td> <td> Mylady.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#XXX">XXX.</a></td> <td> Englantilaisia ja ranskalaisia.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#XXXI">XXXI.</a></td> <td> Eräät prokuraattorin päivälliset.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#XXXII">XXXII.</a></td> <td> Kamarineitsyt ja emäntä.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#XXXIII">XXXIII.</a></td> <td> Aramiksen ja Porthoksen sotavarukset.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#XXXIV">XXXIV.</a></td> <td> Kostotuumia.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#XXXV">XXXV.</a></td> <td> Myladyn salaisuus.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#XXXVI">XXXVI.</a></td> <td> Kuinka Athos saa ilman vaivatta sotavaruksensa.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#XXXVII">XXXVII.</a></td> <td> Näky.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#XXXVIII">XXXVIII.</a></td> <td> Hirveä näky.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#XXXIX">XXXIX.</a></td> <td> La Rochelle'n piiritys.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#XL">XL.</a></td> <td> Anjou-viini.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#XLI">XLI.</a></td> <td> Colombier-Rouge'n ravintola.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#XLII">XLII.</a></td> <td> Kamiinitorvien hyödystä.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#XLIII">XLIII.</a></td> <td> Aviokohtaus.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#XLIV">XLIV.</a></td> <td> Saint-Gervais'in vallinsarvi.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#XLV">XLV.</a></td> <td> Muskettisoturien neuvottelu.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#XLVI">XLVI.</a></td> <td> Perhe-asia.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#XLVII">XLVII.</a></td> <td> Mylady'n matka.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#XLVIII">XLVIII.</a></td> <td> Veli ja sisar keskustelevat.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#XLIX">XLIX.</a></td> <td> Upseeri!</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#L">L.</a></td> <td> Vankeuden uusi päivä.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#LI">LI.</a></td> <td> Vankeuden toinen päivä.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#LII">LII.</a></td> <td> Vankeuden kolmas päivä.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#LIII">LIII.</a></td> <td> Vankeuden neljäs päivä.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#LIV">LIV.</a></td> <td> Karkaus.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#LV">LV.</a></td> <td> Mitä Portsmouth'issa tapahtui 23 p. Elokuuta 1628.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#LVI">LVI.</a></td> <td> Ranskanmaalla.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#LVII">LVII.</a></td> <td> Béthune'n karmeliittaluostari.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#LVIII">LVIII.</a></td> <td> Kaksi eri hirviö-lajia.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#LIX">LIX.</a></td> <td> Vesipisara.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#LX">LX.</a></td> <td> Punaviittainen mies.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#LXI">LXI.</a></td> <td> Tuomio.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#LXII">LXII.</a></td> <td> Mestaus.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#LXIII">LXIII.</a></td> <td> Päätös.</td></tr> +<tr> + <td class="tdr"><a href="#LXIV">LXIV.</a></td> <td> Jälkiliite.</td></tr> +</table> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="A" id="A"></a>A.</h2> + +<h2>Johdanto,</h2> + +<h4>jossa osoitetaan, että sankarit tässä<br /> +kertomuksessa, joka meillä on nyt kunnia<br /> +lukijoillemme esittää, eivät, huolimatta<br /> +OS- ja IS-päätteisistä nimistänsä, ole<br /> +mitään taru-henkilöitä.</h4> + + +<p>Noin vuosi takaperin, kun tein tutkimuksiani kuninkaallisessa +kirjastossa Ludvig XIV:n historiaani varten, joutui sattumalta käteeni +<i>M:r d'Artagnan'in Muistelmia</i>, painetut — niinkuin suurin osa sen +aikakauden tuotteista, joissa kirjailijat halusivat sanoa totuuden, +joutumatta pitemmäksi tai lyhemmäksi aikaa Bastiljiin — Amsterdamissa, +Pierre Rouge'n tykönä. Kirjan nimi houkutteli minua: otin sen mukaani, +kirjastonhoitajan suostumuksella tietysti, ja luin sen ahmien.</p> + +<p>Aikomukseni ei ole tässä ryhtyä mainitun omituisen teoksen +selvittelemiseen, jätän sen vaan niiden lukijaini tutkisteltavaksi, +jotka panevat arvoa ajankuvauksille. He tapaavat siinä kuvia, mestarin +kädellä piirreltyjä; ja vaikka nuo piirrossuunnitelmat enemmittäin +ovatkin vedettyjä kasarmin porteille ja kapakan seinille, tuntevat he +niissä yhtäkaikki Ludvig XIII:n, Itävallan Annan, Richelieu'n, +Mazarin'in ja useimpien sen ajan hovimiesten kuvat yhtä yhdennäköisinä +kuin Anquetil'in historiassa.</p> + +<p>Mutta niinkuin tiedetään, se mikä runoilijan oikullista mieltä +viehättää, ei ole aina sitä, mikä suurta lukijakuntaa huvittaa. Niinpä, +ihmetellessämme näitä kertoelmia, niinkuin epäilemättä muutkin niitä +ihmettelevät, kiinitti huomiotamme enimmän eräs seikka, jota varmasti ei +kukaan ennen meitä ollut lainkaan ottanut huomioonsa.</p> + +<p>D'Artagnan kertoo, että hän käydessään ensi kerran kuninkaan +muskettikapteenin, herra de Tréville'n luona, kohtasi esihuoneessa kolme +nuorukaista, jotka palvelivat tuossa kuuluisassa miehistössä, mihin +hänkin himoitsi päästäksensä, ja he olivat nimiltänsä Athos, Porthos ja +Aramis.</p> + +<p>Nuo muukalaiset nimet, sen myönnämme, oudoksuttivat meitä ja heti kohta +pälkähti päähämme, etteivät ne mahda olla muuta kuin salanimiä, joiden +taakse d'Artagnan oli kätkenyt kukaties kuinka kuuluisia, ellei ehkä +noiden tekonimien omistajat olleet itse niitä valinneet hetkenä, jolloin +he joko oikun, kiusan tai varattomuuden vuoksi olivat ottaneet +hartioillensa yksinkertaisen muskettilaiskauhtanan.</p> + +<p>Siitä lähtien ei meillä enää ollut lepoa ennenkuin sen aikaisista +teoksista löytäisimme jotakin jälkeä noista eriskummallisista nimistä, +jotka niin suuresti olivat uteliaisuuttamme herättäneet.</p> + +<p>Jo pelkkä niiden kirjain luettelo, jotka luimme päästäksemme +tarkoituksemme perille, täyttäisi yksinään kokonaisen luvun, mikä ehkä +olisi varsin opettavaista, vaan varmaankin aivan vähän huvittavaista +lukijoillemme. Tyytykäämme siis vaan mainitsemaan heille sen, että juuri +siinä hetkessä kuin jo vallan alakuloisena turhista tutkistelemisista +olimme jättämäisillämme kaikki hakemiset siksensä, löysimme vihdoin, +kuuluisan ja oppineen ystävämme Paulin Pâris'in neuvojen johdolla, erään +kokolehtisen käsikirjoituksen, merkityn numeroilla 4,772 tai 4,773, sitä +emme niin tarkoin muista, jolla oli seuraava nimi:</p> + +<p>"Kreivi de la Fère'n muistelma, käsittelevä muutamia niistä +kohtauksista, jotka tapahtuivat Ranskassa kuningas Ludvig XIII:n +hallituksen loppupuolella ja kuningas Ludvig XIV:n hallituksen +alkupuolella."</p> + +<p>Helppo on arvata miten suuri oli ilomme, kun selaillessamme tätä +käsikirjoitusta, jossa oli viimeinen toivomme, löysimme +kahdennellakymmenennellä sivulla nimen Athos, kahdennellakymmenennellä +seitsemännellä sivulla nimen Porthos ja kolmannellakymmenennellä +ensimäisellä sivulla nimen Aramis.</p> + +<p>Tämän peräti tuntemattoman käsikirjoituksen löytäminen aikakaudella, +jolloin historian tiede on päässyt jo niin korkealle kannalle, näytti +meistä miltei ihmetapaukselta. Tuota pikaa kiirehdimme anomaan sille +painolupaa, siinä tarkoituksessa että kerta maailmassa saisimme edes +muiden tavaralla hankkia itsellemme pääsyn kirjoitusten ja +kaunokirjallisuuden akatemiaan, ellemme, mikä on sangen uskottavaa, +pääsisi Ranskan akatemiaan omalla tavarallamme. Painolupa, se on meidän +ilmoittaminen, suosiollisesti myönnettiin, jonka mainitsemme +osoittaaksemme julkisesti valhettelijoiksi ne ilkiöt, jotka väittävät +meidän muka elävän semmoisen hallituksen alaisina, joka on jotenkin +nurjamielinen kirjailijoita kohtaan.</p> + +<p>Ja nyt tarjoamme tässä lukijoillemme ensimäisen osan tuota +kallisarvoista käsikirjoitusta, soveliaalla nimellä varustettuna, ja +sitoudumme, siinä tapauksessa että, niinkuin varma uskomme on, tämä +ensimäinen osa voittaa puolellensa ansaittua suosiota, julkaisemaan +yhteen menoon toisenkin osan.</p> + +<p>Sen ohessa, koskahan kummi on toinen isä, pyydämme lukijan laskemaan sen +huvin tai ikävän, mikä hänellä tämän lukemisesta mahdollisesti on, +meidän niskoillemme, eikä kreivi de la Fère'n.</p> + +<p>Siitä sovittuamme, käykäämme kertomukseemme käsiksi.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="I" id="I"></a>I.</h2> + +<h2>Isä d'Artagnan'in kolme lahjaa.</h2> + + +<p>Ensimäisenä maanantaina Huhtikuussa 1625 näytti Meung'in kauppala, jossa +<i>Roman de la Rose</i>'n kirjoittaja syntyi, joutuneen niin perinpohjaisen +sekasorron valtaan, että olisi luullut hugenottien tulleen tekemään +siitä toista La Rochelle'a. Joukko porvareita, nähden naisia +pakenevan Isollekadulle päin ja kuullen lasten parkumista porttien +kynnyksillä, kiiruhti pukeutumaan haarniskaansa ja, varustettuaan +heikonpuolista asemaansa musketilla ja pertuskalla, suuntasi kulkunsa +<i>Franc-Meunier</i>'in ravintolaa kohden, jonka edustalla tunkeili, hetki +hetkeltä taajeten, paksu väkijoukko hälisten ja meluten uteliaisuudesta.</p> + +<p>Niinä aikoina olivat säikähdykset tavallisia ja harva oli se päivä, +ettei joku kaupunki saanut aikakirjoihinsa merkitä jotakin sen laatuista +tapausta. Oli ylimyksiä, jotka taistelivat keskenään; oli kuningas, joka +kävi sotaa kardinaalia vastaan; oli espanjalainen, joka kävi sotaa +kuningasta vastaan. Siihen lisäksi, paitsi noita taisteluja, yksityisiä +tai yleisiä, salaisia tai julkisia, oli vielä rosvoja, kerjäläisiä, +hugenotteja, susia ja lakeijoita, jotka kävivät sotaa koko maailmaa +vastaan. Porvarit kävivät aina aseissa rosvoja, susia ja lakeijoita +vastaan — toisinaan kuningasta vastaan, — mutta eivät koskaan +kardinaalia ja espanjalaista vastaan. Tästä totutusta tavasta oli siis +seurauksena, että yllämainittuna Huhtikuun ensimäisenä maanantaina v. +1625 porvarit, kuullessaan melua ja nähdessään yhtä vähän kelta-punaista +lippua kuin herttua Richelieu'n livreetäkään, syöksyivät +<i>Franc-Meunier</i>'in ravintolaa kohden.</p> + +<p>Sinne kerran tulleena saattoi jokainen nähdä ja havaita syyn meteliin.</p> + +<p>Eräs nuori mies ... — luokaamme hänen kuvansa muutamalla +kynänpiirteellä: — kuvitelkaa eteenne kahdeksantoista vuotias Don +Quichotte; Don Quichotte ilman rinta- ja reisihaarniskaa; Don Quichotte +puettuna villanuttuun, jonka sininen väri oli muuttunut +selittämättömäksi viininsakan ja taivaansinen välivivahdukseksi. Muoto +pitkä ja ruskettunut; poskipäät ulkonevat, — kavaluuden merkki; +leukalihakset tavattoman koholla, — pettämätön gaskonjalaisen +tuntomerkki, vaikk'ei olisi barettiakaan päässä, vaan nuorella +miehellämme oli barettikin, vieläpä koristettu jonkunmoisella +höyhentöyhdöllä; silmä avonainen ja älykäs; nenä koukussa, vaan somasti +taipunut; liian suuri nuorukaiseksi, liian pieni täysikasvuiseksi +mieheksi, ja vähemmän tottunut silmä olisi voinut pitää häntä +matkustavana vuokramiehen poikana, ellei hänellä olisi ollut pitkää +miekkaa, joka, riippuen nahkakantimessa, löi omistajansa pohkeita, kun +hän käveli, ja hänen ratsunsa pörröistä karvaa, kun hän ratsasti. Sillä +meidän nuorella miehellä oli ratsu ja tämä ratsu olikin niin huomioon +pistävä että se pisti huomioon: pieni béarnelainen hevoskäpykkä, +kahden- tai neljäntoista vuotias, kellahtavan värinen, töpöhäntä, +pattijalka, ja vaikka pitikin päätänsä alempana polvia, niin että +kaulankouristushihnan käyttäminen jäi tarpeettomaksi, hölkötteli se +kumminkin tasalleen kahdeksan lieu'tänsä päivässä. Pahaksi onneksi tämän +hevosen muut ominaisuudet olivat niin hyvin peittyneet hänen oudon +karvansa ja viallisen käyntinsä suojaan, että aikana, jolloin joka mies +oli hevoistuntija, ylläkerrotun hevoskäpykän ilmestyminen Meung'iin, +jonne se oli noin neljännestuntia ennen pujahtanut Beaugency'n portista, +herätti huomion, joka lankesi ratsumiehellekin epäsuosiolliseksi.</p> + +<p>Ja tämä huomio oli sitä tuskallisempi nuorelle d'Artagnan'ille (se oli +tämän toisen Rosinanten Don Quichotte'n nimi) kuta vähemmin hän +itseltänsä salasi sitä naurettavaa puolta, jonka hänelle, niin kelpo +ratsumies kun olikin, tuollainen ratsu antoi: hänpä olikin aika lailla +huokaillut ottaessaan vastaan tätä isä d'Artagnan'in antamaa lahjaa. Hän +tiesi, että tuommoinen elukka oli ainakin kahdenkymmenen livre'n +arvoinen; totta on, että ne sanat, jotka seurasivat tämän lahjan mukana, +eivät olleet hinnoin määrättävät.</p> + +<p>— Poikani, oli tuo vanha gaskonjalainen herra lausunut, — sillä +puhtaalla béarnelaisella puheen murteella, josta Henrikki IV ei koskaan +onnistunut pääsemään erilleen — poikani, tämä hepo on syntynyt isäsi +kotona kohta kolmetoista vuotta sitte ja pysynyt täällä siitä ajasta +asti, jonka vuoksi hän on oleva sinulle rakas. Elä koskaan sitä myy, +anna sen kuolla rauhallisesti ja kunniallisesti vanhuuttaan; ja jos käyt +sillä sotaan, kohtele sitä kuni vanhaa palvelijaa konsanaan. Hovissa, +jatkoi d'Artagnan isä, jos sinulla kerta on kunnia sinne päästä, kunnia, +johon muutoin vanha jalosukuisuutesi sinua oikeuttaa, kannata +arvokkaasti aatelisnimeäsi, jota esi-isäsi ovat ansiokkaasti kantaneet +yli viisisataa vuotta, ja tee se niin hyvin itsesi kuin omiesi tähden. +Omillasi tarkoitan vanhempiasi ja ystäviäsi. Elä koskaan suvaitse mitään +muilta kuin kardinaalilta ja kuninkaalta. Rohkeudellansa, huomaappas se +tarkoin, ainoastaan rohkeudellansa aatelismies meidän aikoina tiensä +raivaa. Ken vapisee hetkisenkään, päästää käsistänsä makupalan, jonka +juuri siinä hetkessä onnetar hänelle tarjosi. Sinä olet nuori, sinun +tulee olla urhoollinen kahdesta syystä: ensiksi olet gaskonjalainen, +toiseksi olet minun poikani. Elä pelkää sattuvia kohtauksia, ja etsi +seikkailuja. Minä olen opettanut sinun käyttämään miekkaa; sinulla on +rautaiset polvet ja teräksinen nyrkki; taistele kaikista syistä; +taistele, semminkin kun kaksintaistelut ovat kielletyt, jonka vuoksi +siis tarvitaan kaksi vertaa enemmän rohkeutta taistella. Minulla ei, +poikani, ole sinulle antaa enempää kuin viisitoista écu'tä, hevonen ja +ne neuvot, mitkä nyt olet kuullut. Äitisi antaa siihen lisäksi reseptin +erääsen mustalais-akalta saamaansa voiteesen, jolla on ihmeellinen voima +parantaa kaikkia haavoja, mitkä vaan eivät satu sydämmeen. Käytä +hyväksesi kaikkea ja elä onnellisena ja kauan. — Minulla on enää vaan +yksi sana lisättävänä ja se on esikuva, minkä sinulle asetan, en +itseäni, sillä minua ei ole koskaan hovissa nähty, enkä ole ollut muuta +kuin vapaehtoisena uskonsodassa; vaan minä tarkoitan herra de +Tréville'ä, joka ennen muinoin oli minun naapurini ja jolla on ollut +kunnia lapsena leikitellä kuninkaamme Ludvig XIII:n kanssa, jota Jumala +hyvästi suojelkoon. Toisinaan heidän leikkinsä hieroutui tappeluksi ja +semmoisissa tapauksissa ei kuningas aina ollut väkevämpi puoli. Iskut +joita hän silloin sai, herättivät hänessä paljon kunnioitusta ja +ystävyyttä herra de Tréville'ä kohtaan. Myöhemmin taisteli herra de +Tréville muidenkin kanssa; ensimäisellä Pariisi-matkallansa viisi +kertaa; kuningas-vainajan kuolemasta nuoren seuraajan täys'-ikäisyyteen +saakka seitsemän kertaa, sotia ja piirityksiä lukuun ottamatta; +täys'-ikäisyydestä näihin päiviin saakka, ehkä satakin kertaa! — Ja +sittenkin, säännöistä, asetuksista ja tuomioista huolimatta, on hän nyt +muskettisoturien kapteeni, se on, Cesarien legionan päällikkö, jolle +kuningas panee suuren arvon ja jota kardinaali pelkää, mies, joka ei +vähiä säikähtele, niinkuin jokainen tietää. Herra de Tréville ansaitsee +kymmenen tuhatta écu'tä vuodessa; hän on siis sangen suuri herra. — Hän +on alkanut samoin kuin sinä; mene hänen luoksensa tämän kirjeen kanssa, +pidä häntä esikuvanasi, menestyäksesi hänen tavallansa.</p> + +<p>Sen sanottuaan d'Artagnan isä sitoi poikansa vyölle oman miekkansa, +suuteli häntä hellästi molemmille poskille ja antoi hänelle +siunauksensa.</p> + +<p>Lähdettyään isänsä kammarista kohtasi nuorukainen äitinsä, joka oli +odottamassa häntä tuon kuuluisan reseptinsä kanssa, jonka neuvot, +niinkuin kohta käymme kertomaan, joutuivat hyvinkin useasti käytäntöön. +Jäähyväiset olivat äidin puolelta paljon pitemmät ja hellemmät kuin +äsköiset, ei sen vuoksi, ettei vanha herra d'Artagnan olisi rakastanut +poikaansa, joka oli hänen ainoa perillisensä, vaan d'Artagnan herra oli +mies ja hän ei pitänyt miehelle sopivana antautua liikutuksen valtaan, +jota vastoin rouva d'Artagnan oli vaimo ja siihen lisäksi äiti. — Hän +vuodatti runsaasti kyyneleitä, ja, mainitkaamme se poika d'Artagnan'in +kiitokseksi, ne muutamat ponnistukset, joita hän teki pysyäkseen +levollisena niinkuin vastaisen muskettisoturin tuli olla, raukesivat +tyhjään, luonto voitti ja hän itki paljon kyyneleitä, joista töintuskin +sai puoliakaan salatuksi.</p> + +<p>Samana päivänä läksi nuori mies tielle, varustettuna noilla kolmella +isän lahjalla, jotka, niinkuin jo mainitsimme, olivat viisitoista +écu'tä, hevonen ja kirje herra de Tréville'lle; tarkoin punniten, neuvot +olivat tulleet kaupanpäälliseksi.</p> + +<p>Semmoisilla eväillä varustettuna d'Artagnan oli sekä henkisesti että +ruumiillisesti tarkka jäljennös Cervantes'in sankarista, johon me niin +sattuvasti häntä vertasimme silloinkuin kertoilijan velvollisuudet +käskivät meitä luomaan hänen kuvapiirteensä. Don Quichotte piti +tuulimyllyjä jättiläisinä ja lampaita armeijoina, d'Artagnan +otti jokaisen hymyilyn loukkaukseksi ja jokaisen silmäyksen +taisteluun-vaadinnaksi. Siitä oli seurauksena, että hänellä Tarbes'ista +Meung'iin saakka oli myötäänsä käsi nyrkissä ja että hän ylipäänsä +varsinkin kymmenen kertaa päivässä tarttui miekan kahvaan; kumminkaan ei +tuo nyrkki tärähtänyt kenenkään leukoihin, eikä miekkakaan lähtenyt +tupesta. Ei suinkaan, ettei tuon onnettoman keltaisen hevoskäpykän +näkeminen olisi vetänyt ohikulkevien kasvoja nauruun; mutta kun hevosen +yläpuolella heilui jokseenkin pitkänhuiskea miekka ja miekan yläpuolella +säkenöi enemmän villimäinen kuin ylpeä silmä, hillitsivät ohikulkevat +iloisuuttansa, tai jos iloisuus voitti varovaisuuden, kokivat +vähintäänkin nauraa vaan toisella suupielellä, niinkuin vanhan ajan +naamarit.</p> + +<p>D'Artagnan pysyi sen vuoksi majesteetillisena ja suuttumattomana aina +tuohon onnettomaan Meung'in kauppalaan saakka.</p> + +<p>Vaan täällä, kun hän astui alas hevosen selästä <i>Franc-Meunier</i>'in +portilla, ilman että kukaan, isäntä, palvelija tai talonrenki olisi +tullut häntä vastaan ottamaan, havaitsi hän maakerroksen avonaisessa +ikkunassa kaunisvartaloisen, ylhäisen-, vaan hieman tylynnäköisen herran +puhuttelemassa kahta henkilöä, jotka näyttivät kunnioituksella häntä +kuuntelevan. D'Artagnan tapansa mukaan piti aivan luonnollisena, että +juuri hän itse oli tuon keskustelun esineenä, ja hän kuunteli. Tällä +kertaa d'Artagnan erehtyi vaan puoliksi: hänestä itsestään ei ollut +kysymys, vaan hänen hevosestansa. Herrasmies näytti luettelevan +kuulijoillensa kaikkia sen ominaisuuksia ja kun, niinkuin jo +mainitsimme, kuuntelijoilla näytti olevan suuri kunnioitus kertojaa +kohtaan, rähähtivät he nauramaan vähä väliä. No, kun naurun vivahduskin +oli kylliksi herättämään nuoren miehen suuttumusta, on helposti +ymmärrettävä, minkä vaikutuksen tuollainen meluava iloisuus häneen teki.</p> + +<p>Sillä välin tahtoi d'Artagnan ensin päästä selville tuon hävyttömän +pilkantekijän ulkomuodosta. Hän suuntasi ylpeän silmäyksen vieraasen +päin, ja näki hänen olevan neljänkymmenen tai neljänkymmenen viiden +ikäisen miehen, jolla oli mustat, läpitunkevat silmät, kalpea hipiö, +rohkeapiirteinen nenä, mustat, huolellisesti leikatut viikset. Hän oli +puettu violettiväriseen takkiin ja housuihin samanvärisine +punouskoristuksineen, eikä hänellä ollut muita somistuksia kuin nuo +tavanmukaiset aukeamat, joista paitaa pilkoitti. Housut ja takki, vaikka +uudet, näyttivät ruttautuneilta niinkuin vaatteet, jotka kauan ovat +saaneet olla matkalaukussa. D'Artagnan teki nämä havainnot mitä +tarkkasilmäisimmän tutkistelijan nopeudella ja epäilemättä +vaistomaisella tunteella, joka sanoi hänelle, että tuolla +tuntemattomalla oli vast'edes oleva suuri vaikutus hänen elämäänsä.</p> + +<p>No niin, samassa hetkessä kuin d'Artagnan tähtäsi silmänsä +violettinuttuiseen herraan, heitti tämä béarnelaiseen hevoskäpykkään +päin erään viisaimmista ja syvämietteisimmistä viittauksistansa, hänen +molemmat kuulijansa rähähtivät nauramaan ja hän itse, nähtävästi vastoin +tapaansa, salli riutuneen hymyn, jos niin voi sanoa, hairahtaa +kasvoillensa. Tällä kertaa, siitä ei ollut enää epäilemistä, +d'Artagnan'ia oli toden teolla loukattu. Senpä vuoksi hän, täydellisesti +siitä vakuutettuna, painoi baretin silmillensä ja, koettaen jäljitellä +muutamia hovitemppuja, joita hän oli saanut Gaskonjassa matkustavaisilta +herroilta, astui hän esiin, toinen käsi miekan kahvassa toinen +lantiolla. Pahaksi onneksi, sitä mukaa kuin hän kulki eteenpäin, sokaisi +viha hänet vähitellen niin, että sen arvokkaan ja ylpeän puhuttelun +sijasta, jolla hän oli aikonut toimittaa taisteluvaatimuksen, ei hän +löytänyt kieleltänsä muuta kuin karkeanlaisen pistopuheen, jolle hän +liitti mukaan raivoisan käden sivalluksen.</p> + +<p>— Hoi! herra, huusi hän, te herra, joka piiloudutte sinne ikkunaluukun +suojaan! niin, te, sanokaapa minulle pikkuisen, mille te nauratte, niin +nauretaan yhdessä.</p> + +<p>Herra siirsi silmänsä hevosesta ratsumieheen verkalleen, ikäänkuin +tarviten jonkun ajan tajutaksensa, että nuo noin oudot soimaukset olivat +hänelle tarkoitetut; sitten kuin hänellä ei enää voinut olla siitä +mitään epäilystä, rypistyivät hänen kulmansa hieman, ja melkoisen pitkän +vaitiolon perästä vastasi hän d'Artagnanille selittämättömän ivallisella +ja ynseällä äänenpainolla:</p> + +<p>— En minä teille puhu, herra hyvä.</p> + +<p>— Vaan minä puhun teille, minä, tiuskasi nuori mies harmistuneena +tuosta ynseyden ja hyvän käytöstavan, säädyllisyyden ja halveksimisen +sekoituksesta.</p> + +<p>Tuntematon silmäili häntä vielä hetkisen, hymyili ja, vetäytyen pois +ikkunasta, läksi verkalleen ulos ravintolahuoneesta, tuli kahden +askeleen päähän d'Artagnanista ja asettui hevosen eteen. Hänen +levollisuutensa ja pilkallinen katsantonsa olivat yhä lisänneet +äsköisten naurajain iloisuutta, jotka olivat jääneet ikkunan edustalle.</p> + +<p>D'Artagnan, nähden hänen lähestyvän, veti miekkaansa jalan verran +tupesta ulos.</p> + +<p>— Tämä hevonen on varmaankin, tai paremmin, on nuoruudessaan ollut +voikukka, virkkoi tuntematon, jatkaen äsken alkamiansa havainnoita ja +puhuen ikkunan luona oleville kuulijoillensa, näyttämättä rahtustakaan +huomaavan d'Artagnan'in suuttumusta, d'Artagnan'in, joka sillä välin oli +vetäytynyt hänen ja heidän välillensä. Tuo on hyvin tunnettu väri +kasvitieteessä, vaan näihin asti varsin harvinainen hevoisissa.</p> + +<p>— Semmoinen nauraa hevoselle, joka ei uskalla nauraa hevosen +haltijalle, huudahti Tréville'n-alku vimmastuneena.</p> + +<p>— En minä usein naura, herra hyvä, vastasi tuntematon, niinkuin itse +voitte kasvoistani havaita, vaan minä pyydän saada säilyttää oikeuteni +nauraa milloin minua haluttaa.</p> + +<p>— Ja minä, ärjäsi d'Artagnan, minä en tahdo naurettavan silloin kuin +minua ei haluta.</p> + +<p>— Todellakin? jatkoi tuntematon levollisempana kuin koskaan, kas sitä! +se on aivan paikallaan; ja, kääntyen kantapäällään, hän valmistautui +menemään takaisin ravintolaan isosta portista, jonka vieressä d'Artagnan +tullessaan oli havainnut satuloidun hevosen.</p> + +<p>Mutta d'Artagnan ei ollut niitä miehiä, jotka päästävät käsistänsä +semmoisen, jolla on ollut rohkeutta häntä loukata. Hän vetäisi miekkansa +kokonaan tupesta ulos ja asettui taistelu-asentoon, huutaen:</p> + +<p>— Kääntykäähän, kääntykäähän toki, herra pilkantekijä, etten minä iske +teihin takaapäin.</p> + +<p>— Iskekkö minuako, vai minua! sanoi toinen kiepahtaen kantapäällänsä ja +silmäten nuorta miestä yhtä hämmästyneenä kuin ylenkatseellisena. Kappas +vaan, kappas tosiaan, veikkonen, olettehan hullu! Sitte puoli-ääneen, ja +ikäänkuin itselleen pakisten lisäsi hän: — harmillista, mikä löytäinen +H. Majesteetillensa, joka hakee uljaita miehiä kaikista maan ääristä +muskettisotureiksensa!</p> + +<p>Tuskin oli hän päättänyt, kuin d'Artagnan ojensi häneen päin niin +tuikean miekanpiston että ellei hän olisi tehnyt nopeata hyppäystä +taaksepäin, on hyvin luultavaa, että hän olisi viimeistä kertaa +pilkkapuheita laskenut. Tuntematon näki silloin, että leikki oli +kaukana, hän vetäisi miekkansa, tervehti vastustajaansa ja asettui +taistelujalalle. Mutta samassa tuokiossa nuo kaksi kuulijaa, +ravintolanisäntä mukana, ryntäsivät d'Artagnan'in päälle ja alkoivat +pieksää häntä seipäillä, lapioilla ja hiilihangoilla. Se teki niin +nopean ja täydellisen käänteen taistelussa, että sillä aikaa kuin +d'Artagnan kääntyi iskusateesen päin, hänen vastamiehensä pisti +miekkansa tuppeen ja muuttui taistelijasta taistelun katselijaksi, jonka +tehtävän hän suoritti tavallisella kylmäkiskoisuudellansa, kuitenkin +mutisten aikavälistä:</p> + +<p>— Hiisi vieköön nuo gaskonjalaiset! Nostakaa hänet keltaisen hevosensa +selkään ja antakaa mennä matkoihinsa.</p> + +<p>— Enpä lähdekkään, ennenkuin olen sinut tappanut, jänishousu! ärjyi +d'Artagnan, vastustaen parhaimman mukaan ja peräytymättä askeltakaan +noiden kolmen vihollisensa edestä, jotka häntä löylyttivät.</p> + +<p>— Yhä vaan gaskonjalaista, murisi herra. Kunniani nimessä, nuo +gaskonjalaiset ovat parantumattomia! Jatkakaa vaan tanssia, koska hän +sitä niin välttämättömästi tahtoo. Kylläpähän sanoo, koska se riittää.</p> + +<p>Mutta tuntematon ei vielä tiennyt, minkä itsepäisen jurrikan kanssa +hänellä oli tekemistä; d'Artagnan ei ollut niitä miehiä, jotka koskaan +armoille antautuisivat. Ottelu kesti siis vielä muutamia sekuntia; +viimein d'Artagnan uupuneena pudotti miekkansa, jonka eräs seipäänisku +katkaisi kahdeksi kappaleeksi. Toinen isku, joka sattui häntä otsaan, +kaatoi hänet melkein samassa tuokiossa aivan verisenä ja +puolipyörryksissä.</p> + +<p>Juuri tässä hetkessä se oli, kuin kaikilta puolilta väkeä kiiruhti +taistelupaikalle. Ravintolanisäntä, peljäten joutuvansa pahaan huutoon, +kantoi kahden palvelijapoikansa avulla haavoitetun keittiöön, jossa +hänelle annettiin vähän hoitoa.</p> + +<p>Mitä herrasmieheen tulee, hän oli palannut entiselle paikalleen ikkunaan +ja katseli jonkunmoisella levottomuudella tuota väkijoukkoa, jonka +viipyminen näytti häntä suuresti haittaavan.</p> + +<p>— No, kuinka voi tuo villitty? virkkoi hän kääntyen oveen päin, joka +narahti auvetessaan, ja puhutellen isäntää, joka tuli tiedustelemaan +hänen vointiansa.</p> + +<p>— Hän voi paremmin, sanoi isäntä: hän on kokonaan pyörtynyt.</p> + +<p>— Todella? kysyi herra.</p> + +<p>— Niin, vaan ennen pyörtymistänsä kokosi hän kaikki voimansa +huutaaksensa teitä kaksintaisteluun.</p> + +<p>— Mutta sitäpä on koko paholainen tuota pojan vekaraa! virkkoi +tuntematon.</p> + +<p>— Oh, ei, Teidän ylhäisyytenne, ei hän mikään paholainen sentään ole, +vastasi isäntä, irvistäen ylenkatseellisesti, sillä pyörryksissä +ollessaan tarkastelimme me hänet, ja hänellä ei ole tavaralaukussansa +muuta kuin yksi paita ja kukkarossa kaksitoista écu'tä, mikä ei estänyt +häntä pyörtyessänsä sanomasta, että jos tuommoinen seikka olisi +tapahtunut Pariisissa, te saisitte sitä kohta katua, sen sijaan kuin +täällä saatte katua myöhempään.</p> + +<p>— Siinä tapauksessa, sanoi tuntematon kylmästi, hän on joku jaloverinen +prinssi valepuvussa.</p> + +<p>— Minä sanoin tämän teille, korkeasti kunnioitettava herra, virkkoi +isäntä, että tietäisitte pitää varanne.</p> + +<p>— Eikö hän vihoissansa ole sanonut mitään nimeä?</p> + +<p>— Kyllä, hän löi lakkariansa vasten ja virkkoi: — Katsotaanpas mitä +herra de Tréville tuumailee tästä turvattinsa loukkaamisesta.</p> + +<p>— Herra de Tréville? sanoi tuntematon, teroittaen huomiotansa; vai löi +hän lakkariansa vasten ja mainitsi herra de Tréville'n nimen!... +Kuulkaas, isäntä hyvä, sillä aikaa kuin nuori mies oli pyörryksissä, +ette te, siitä olen vakuutettu, olleet tirkistämättä myöskin hänen +lakkariinsa. Mitä siellä oli?</p> + +<p>— Kirje herra de Tréville'lle, muskettisoturein kapteenille.</p> + +<p>— Todella!</p> + +<p>— Asia on niin kuin minulla oli kunnia teille ilmoittaa, Teidän +ylhäisyytenne.</p> + +<p>Isäntä, jolle ei suotu terävänäköisyyden lahjaa, ei havainnut sitä +vaikutusta, minkä tuo ilmoitus teki tuntemattoman kasvoihin. Hän väistyi +ikkunanpielestä, johon hän oli nojannut kyynäspäätänsä vasten ja rypisti +kulmiansa levottoman näköisenä.</p> + +<p>— Saakeli! murisi hän hammasta purren, olikohan de Tréville lähettänyt +minun niskaani tuon gaskonjalaisen? Hän on vallan nuori. Vaan miekan +isku on miekan isku, antakoon sen minkä ikäinen hyvänsä, ja lasta voi +vähemmin varata kuin muita; toisinaan pienikin haitta estää suurenkin +hankkeen.</p> + +<p>Ja tuntematon vaipui hetkeksi ajatuksiinsa.</p> + +<p>— Kuulkaas isäntä, ettekös toimittaisi minua vapaaksi tuosta +villipäästä? Omantuntoni kautta, en minä voi häntä tappaa, mutta, — +tämän lisäsi hän tylysti uhkaavalla äänellä, mutta vaivaksi hän minulle +on. Missä on hän?</p> + +<p>— Vaimoni kammarissa, jossa häntä hoidellaan, ensimäisessä kerroksessa.</p> + +<p>— Ovatko hänen vaatteensa ja laukkunsa hänen luonansa? Eihän hän liene +riisunut takkia päältänsä?</p> + +<p>— Päinvastoin, kaikki nuo ovat alhaalla keittiössä. Vaan koska hän on +teille vaivaksi, tuo nuori hurjapää...</p> + +<p>— Epäilemättä. Hän saattaa ravintolanne niin pahaan huutoon, etteivät +kunnialliset ihmiset voi siinä viipyä. Menkää huoneesenne, toimittakaa +rätinkini ja ilmoittakaa lakeijalleni.</p> + +<p>— Mitä! Jokos herra lähtee?</p> + +<p>— Sen te hyvin tiedätte, koska olen teille antanut käskyn satuloida +hevoseni. Eikö minua ole toteltu?</p> + +<p>— Onhan toki, ja niinkuin Teidän ylhäisyytenne on voinut nähdä, on +hevonen isolla portilla aivan valmiina matkalle.</p> + +<p>— Hyv' on, tehkää mitä taannoin teille sanoin.</p> + +<p>— Jopas jotakin! mutisi isäntä, peljästyikö hän tuota pientä poikaa?</p> + +<p>Mutta tuntemattoman käskevä silmäys keskeytti hänet kohta. Hän kumarsi +nöyrästi ja meni.</p> + +<p>— Ei tarvitse tuon hullun saada nähdä milady'a:<a name="FNanchor_1_1" id="FNanchor_1_1"></a><a href="#Footnote_1_1" class="fnanchor">[1]</a> hän ei saata enää +myöhästyttää kulkuansa, jo nytkin on hän myöhästynyt. On aivan parasta, +että nousen hevosen selkään ja ajan hänelle vastaan — — Jospa vaan +voisin tietää, mitä tuo Tréville'lle menevä kirje sisältää.</p> + +<p>Ja noin itseksensä tuumaillen, läksi tuntematon keittiötä kohden.</p> + +<p>Sillä aikaa isäntä, joka ei ollenkaan epäillyt, että nuoren pojan +saapuminen se juuri karkoitti tuntemattoman pois hänen ravintolastansa, +oli noussut vaimonsa luokse ja nähnyt d'Artagnan'in vihdoin tointuneen. +Ja nyt antoi hän d'Artagnan'in ymmärtää, että poliisi voisi laittaa +hänelle pahat asiat siitä että hän oli hieronut tappelua suuren herran +kanssa, sillä isännän arvelun mukaan tuo tuntematon ei voinut olla +mikään muu, ja hän käski d'Artagnan'in nousta jatkamaan matkaansa, niin +heikkona kuin olikin. D'Artagnan, puoliksi töperryksissä, takittomana ja +pää aivan kapaloituna liinakääreillä, nousi siis pystyyn ja isännän +työntämänä läksi laskeutumaan alakertaan; mutta tultuansa keittiöön +huomasi hän aivan ensiksi riitamiehensä, joka levollisesti puheli +jykevien, kahden kookkaan normantilaisen hevosen vetämien vaunujen +astimen ääressä.</p> + +<p>Hänen puhetoverinsa, jonka pää näkyi vaunun ovesta, oli kahdenkymmenen +tai kahdenkolmatta ikäinen nainen. Olemme jo maininneet, kuinka nopeasti +d'Artagnan'in huomio käsitti jokaisen muodon; hän näki siis nytkin ensi +silmäyksellä, että nainen oli nuori ja kaunis. Ja tuopa kauneus oli +häneen sitä pystyvämpi, kun se oli harvinaista laatua niissä eteläisissä +seuduissa missä d'Artagnan näihin asti oli oleksinut. Nainen oli näet +kalpea, vaaleaverinen ihminen, jolla oli pitkät hartioille valuvat +kiharat, suuret, siniset, uneksivat silmät, punaiset huulet ja +alabasterivalkeat kädet. Hän puhui sangen vilkkaasti tuntemattoman +kanssa.</p> + +<p>— Siis, Teidän ylhäisyytenne määrää minut ... sanoi nainen.</p> + +<p>— Kääntymään silmänräpäyksessä takaisin Englantiin ja sieltä heti kohta +ilmoittamaan, jos herttua lähtee Lontoosta.</p> + +<p>— Entäs muut määräykseni? kysyi kaunis matkustajatar.</p> + +<p>— Ne ovat suljetut tähän rasiaan, jota ette saa avata ennenkuin +toisella puolella kanavan.</p> + +<p>— Hyvä; entäs te, mitäs te teette?</p> + +<p>— Minäkö, minä palaan Pariisiin.</p> + +<p>— Kurittamatta tuota pojan heittiötä? kysyi nainen.</p> + +<p>Tuntematon oli vastaamaisillaan: mutta juuri kuin hän avasi suutansa, +ryntäsi yli kynnyksen d'Artagnan, joka oli kaikki kuullut.</p> + +<p>— Tuo pojan heittiö se juuri kurittaa muita, ärjäsi hän, ja toivonpa +ettei tällä kertaa tuo kuritettava pääsekkään häneltä pakoon niinkuin +ensimäisellä.</p> + +<p>— Häneltä pakoonko? lausui tuntematon rypistäen kulmiansa.</p> + +<p>— Niin, ette kai kehtaa naisen nähden pakoon juosta, luullakseni.</p> + +<p>— Muistakaa, huusi milady, nähdessään herran tarttuvan miekkaansa, +muistakaa, että vähinkin viivytys voi kaikki pilata.</p> + +<p>— Te olette oikeassa, huudahti herra; lähtekää suunnallenne, minä +lähden omalleni.</p> + +<p>Ja tervehtien naista päännyykäyksellä, viskautui hän hevosensa selkään +samalla kuin vaunujen kuski antoi nopean sivalluksen hevosillensa. +Molemmat keskustelijat ajoivat nyt täyttä laukkaa, kumpikin vastapäiseen +tien suuntaan.</p> + +<p>— Hoi! velkanne, ärjyi isäntä, jonka äsköinen kunnioitus matkustajaa +kohtaan vaihtui syväksi ylenkatseeksi, kun hän näki hänen poistuvan +rätinkiänsä maksamatta.</p> + +<p>— Maksa lurjus, huusi matkustaja lakeijallensa, ajaen täyttä laukkaa; +lakeija viskasi isännän jalkoihin pari kolme hopearahaa ja läksi ajamaan +täyttä laukkaa herransa jälestä.</p> + +<p>— Aa, sinä kurjamainen pelkuri, aa sinä vale-herra! huusi d'Artagnan +rientäen lakeijan perästä.</p> + +<p>Mutta haavoittuneena oli hän liian heikko vielä kestämään semmoista +reutoutumista. Tuskin oli hän ehtinyt kymmentä askelta kun hänen +korvissaan alkoi humista, maailma musteni silmissä ja hän kaatui +keskelle katua huutaen:</p> + +<p>— Pelkuri! pelkuri! pelkuri!</p> + +<p>— Aika pelkuri todella, murisi isäntä lähestyen d'Artagnan'ia ja kokien +tällä mielistelyllä päästä sovintoon poikarukan kanssa, niinkuin sadussa +haikara etanan kanssa.</p> + +<p>— Niin, aika pelkuri, kertoi d'Artagnan; mutta tuo nainen, sangen +kaunis!</p> + +<p>— Kuka nainen? kysyi isäntä.</p> + +<p>— Milady, sopersi d'Artagnan ja pyörtyi toisen kerran.</p> + +<p>— Yhdentekevä, sanoi isäntä, kadotin kaksi, mutta jääpihän minulle +tämä, jota saan varmaankin muutamia päiviä pitää. On siitä ainakin +yhdentoista écu'n hyöty.</p> + +<p>Tiedämme että d'Artagnan'in kukkarossa oli juuri yksitoista écu'tä.</p> + +<p>Isäntä oli laskenut yksitoista päivää sairastamisen aikaa, écu'n +päivältä; mutta hän oli tehnyt laskunsa, kuulustamatta matkamiestänsä. +Huomispäivänä, kello viisi aamua, nousi d'Artagnan liikkeille, meni omin +voimin alas keittiöön ja pyysi, paitsi muutamia muita aineksia, joiden +luettelo ei ole meidän käsiimme päässyt, viiniä, öljyä ja rosmariinia, +ja noista laittoi hän äitinsä reseptin mukaan voiteen, jota hän siveli +monilukuisiin haavoihinsa, uudisteli itse kääreitänsä, eikä huolinut +kääntyä kenenkään lääkärin puoleen. Epäilemättä oli ansio +mustalaisvoiteen, mutta ehkä myöskin lääkärin poissa-olemisen, että +d'Artagnan jo samana iltana oli pystyssä ja huomisaamuna melkein terve.</p> + +<p>Mutta kun hän rupesi maksamaan rosmariinia, öljyä ja viiniä, ainoa +kulunki mitä hänellä, peräti syömättömällä miehellä olikaan, jota +vastoin hänen keltainen hevosensa, ainakin ravintolan isännän sanan +mukaan, oli syönyt kolme vertaa enemmän kuin mitenkään voisi uskoa niin +pienen elukan syövän, ei d'Artagnan löytänyt lakkaristansa muuta kuin +kuluneen samettikukkaronsa sekä sen sisällä olevat viisitoista écu'tä; +mutta herra de Tréville'lle menevä kirje — se oli hävinnyt.</p> + +<p>Nuori mies alkoi hakea kirjettä suurella kärsiväisyydellä kääntäen kyllä +kaksikymmentä kertaa kaikki taskut ja lakkarit nurin ja taas oikein, +penkaen ja kopeloiden matkalaukkunsa senkin seitsemän kertaa, sekä +avaten ja sulkien tuon tuostakin kukkaroansa; mutta kun hän oli päässyt +siihen täyteen uskoon, että kirje oli löytymättömissä, joutui hän +kolmannen kerran raivoon, joka oli vähällä saattaa hänet tarvitsemaan +uuden viini- ja hajuöljy-sekoituksen; sillä nähdessänsä tuon nuoren +rajupään kiivastelevan ja uhkailevan särkeä murskaksi kaikki mitä +talossa oli, ellei kirje löytyisi, oli isäntä temmannut keihään, ja +hänen vaimonsa luudanvarren sekä palveluspojat samat kangit joita he +olivat käyttäneet toissa päivänä.</p> + +<p>— Minun suosituskirjeeni! ärjyi d'Artagnan, minun suosituskirjeeni +tänne, tai, saakeli soikoon, varrastan teidät kuin silakat!</p> + +<p>Pahaksi onneksi eräs seikka esti hänet panemasta uhkaustansa toimeen: +hänen miekkansa oli näet, niinkuin mainitsimme, ensimäisessä taistelussa +taittunut kahtia, — seikka, jonka hän oli peräti unhottanut. Tästä oli +seurauksena, että kun d'Artagnan tahtoi toden teolla vetää miekan +tupestaan, havaitsi hän olevansa varustettuna kaiken kaikkiaan noin +kahdeksan tai kymmenen tuuman pituisella miekan tyngellä, jonka isäntä +huolellisesti oli pistänyt tuppeen.</p> + +<p>Tämä petos ei kuitenkaan uskottavasti olisi hillinnyt meidän +tulistunutta nuorta miestä, ellei isäntä olisi ottanut miettiäksensä, +että matkustajan vaatimus oli perin oikea.</p> + +<p>— Mutta tosiaan, virkkoi hän laskien keihäänsä alas, missähän kirje +mahtaa olla?</p> + +<p>— Niin, missä? huudahti d'Artagnan. Tietkää se, että kirje on herra de +Tréville'lle ja sen pitää löytyä, tai ellei se löydy, kyllä hänessä on +miestä saada se löytymään!</p> + +<p>Tämä uhkaus lopetti isännän rohkeuden. Kuninkaan ja kardinaalin jälkeen +oli herra de Tréville mies, jonka nimeä ehkä kaikista enimmin mainittiin +sekä sotilaiden että porvarein kesken. Oli kyllä vielä Jooseppi-isä, se +on totta, mutta hänen nimeänsä, mitä siihen tulee, ei kukaan lausunut +muutoin kuin kuiskaamalla, niin suurta pelkoa herätti tuo "Hänen +harmaahapsinen ylhäisyytensä", joten kardinaalin kätyriä nimitettiin.</p> + +<p>Samassa tuokiossa heitti hän keihään kauaksi luotansa, käski vaimonsa +tekemään samoin luudanvarrelle ja palvelijain seipäillensä ja ryhtyi +itse etunenässä etsimään kadonnutta kirjettä.</p> + +<p>— Sisälsikö kirje tärkeitä asioita, kysyi isäntä hetkisen turhaan +etsittyänsä.</p> + +<p>— Helkkarissa! Mitäs muuta! tiuskasi gaskonjalainen, joka juuri tuon +kirjeen turvin toivoi pääsevänsä hoviin; se sisälsi koko minun +toimeentuloni.</p> + +<p>— Espanjaan meneviä arvopapereita? kysyi isäntä hätäisenä.</p> + +<p>— Hänen Majesteettinsa erityiseen rahavarastoon meneviä arvopapereita, +vastasi d'Artagnan, joka arvellen tuon suosituskirjeen avulla pääsevänsä +kuninkaan palvelukseen, luuli voivansa valhettelematta vastata noin +vähän rohkeanlaisesti.</p> + +<p>— Saakeli! huudahti isäntä kokonaan epätoivossa.</p> + +<p>— Mutta vähät siitä, jatkoi d'Artagnan kansanomaisella ryhdillään, +vähät siitä ja viis rahoista: — tuo kirje se tärkeintä oli. Ennemmin +olisin hukannut tuhannen pistole'a<a name="FNanchor_2_2" id="FNanchor_2_2"></a><a href="#Footnote_2_2" class="fnanchor">[2]</a> kuin sen.</p> + +<p>Hän olisi yhtähyvin voinut sanoa kaksikymmentä tuhatta; vaan +jonkunmoinen nuorukaisen häveliäisyys hillitsi häntä.</p> + +<p>Siinä tuokiossa vilahti isännän päähän kirkkaus, vaikka hän jo oli +luvannut itsensä paholaiselle, jos hän enää kirjettä mistään löytäisi.</p> + +<p>— Kirje ei ole kadonnut, huudahti hän.</p> + +<p>— No! sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Eipä olekkaan; se on teiltä otettu.</p> + +<p>— Otettu! ja kuka on sen ottanut?</p> + +<p>— Se eilinen herra. Hän kävi keittiössä, jossa teidän takkinne oli. Hän +jäi sinne hetkiseksi yksin. Löisinpä vetoa, että hän on sen varastanut.</p> + +<p>— Luuletteko niin? virkkoi d'Artagnan ottaen varsin vähän uskoaksensa +isännän arveluja; sillä hän tiesi paremmin kuin kukaan muu tuon kirjeen +yksityisen tärkeyden, eikä nähnyt siinä mitään voitonhimon houkutusta. +Varma tosi on, ettei kukaan palvelijoista tai läsnäolevista +matkustajista olisi mitään hyötynyt tuosta paperista.</p> + +<p>— Te sanotte siis, jatkoi d'Artagnan, epäilevänne tuota hävytöntä +herrasmiestä.</p> + +<p>— Minä sanon, että olen siitä vallan varma, pitkitti isäntä, sillä kun +minä kerroin hänelle, että te, arvoisa herra, olitte herra de Tréville'n +suosikki ja että teillä oli kirjekin tuolle kuuluisalle herralle, kävi +hän sangen levottomaksi, tiedusteli minulta missä kirje oli ja meni sitä +tietänsä keittiöön, jossa hän tiesi teidän takkinne olevan.</p> + +<p>— Kas niin, siinäpä varkaani onkin, virkkoi d'Artagnan; minä valitan +herra de Tréville'lle ja herra de Tréville valittaa kuninkaalle. Sitte +veti hän majesteetillisesti taskustaan kaksi écu'tä, antoi ne isännälle, +joka saattoi häntä lakki kourassa portille, nousi keltaisen hevosensa +selkään, joka vei hänet ilman muita kohtauksia Saint-Antoine'n portille +Pariisiin, missä omistaja möi sen kolmeen écu'sen, — varsin hyvä hinta +siihen katsoen, että d'Artagnan oli sen peräti uuvuttanut viimeisellä +ratsastuksellaan. Selittipä vielä hevoishuijari, että hän muka antoi +tuon liikanaisen hinnan pelkästä siitä vaan, että hevosella oli niin +harvinaisen outo väri.</p> + +<p>D'Artagnan astui nyt siis jalkasin Pariisin kaupungin sisään, kantaen +pientä matkalaukkuansa kainalossaan, ja käveli ympäri, kunnes sai +hyyrätyksi huoneen, joka oli hänen vähäisten varojensa mukainen. Huone +oli jonkunmoinen vinnikammari Fossoyeurs-kadun varrella, lähellä +Luxemburg'ia.</p> + +<p>Ennakkomaksun suoritettuansa, otti d'Artagnan asunnon huostaansa, +kulutti lopun päivää ompelemalla takkiinsa punouskoristeita, jotka hänen +äitinsä oli ratkonut irti isä d'Artagnan'in melkein uudesta takista ja +salavihkaa hänelle antanut; sitte meni hän quai de la Ferraille'lle, +saamaan terää miekkaansa; sieltä palasi hän Louvre'en tiedustelemaan +ensimmäiseltä muskettisoturilta minkä kohtasi, herra de Tréville'n +asuntoa, joka oli Vieux-Colombier-kadun varrella, toisin sanoen, juuri +hänen asuntonsa läheisyydessä: seikka, joka hänestä näytti ennustavan +hyvää menestystä alottamalle matkallensa.</p> + +<p>Sitten hän, tyytyväisenä Meungissä osoittamaansa käytöstapaan, ilman +tunnon soimauksia menneistä asioista, nykyisyyteen luottavana ja täynnä +tulevaisuuden toiveita, pani maata ja nukkui hurskaan unta.</p> + +<p>Tuo uni, vielä kaikessa maalaisuudessaan, kesti huomiseen kello +yhdeksään saakka, jolloin hän nousi vuoteeltaan, lähteäksensä tuon +kuuluisan herra de Tréville'n luokse, joka isä d'Artagnan'in arvostelun +mukaan oli kolmas mies valtakunnassa.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="II" id="II"></a>II.</h2> + +<h2>Herra de Tréville'n esihuone.</h2> + + +<p>Herra de Troisville, niinkuin hänen omaisensa Gaskonjassa vielä olivat +nimeltään, tai herra de Tréville, joksi hänen itsensä nimi oli +Pariisissa viimein muuttunut, oli alkanut juuri samoin kuin d'Artagnan, +toisin sanoen, ilman pennin pyökärää, vaan sillä rohkeuden, +neuvokkaisuuden ja älykkäisyyden pääomalla, joka tekee, että köyhinkin +gaskonjalainen aatelispoika usein saa enemmän isän perintöä +tulevaisuuden toiveina, kuin rikkain Périgourdin tai Berryn aatelismies +puhtaassa rahassa. Hänen tavaton uljuutensa, hänen tavattomampi onnensa, +aikoina jolloin miekaniskuja sateli kuin rakeita, olivat kohottaneet +hänet sen tikapuun huippuun, jota sanotaan hovisuosioksi ja jota hän oli +kiivennyt neljä astinta kerrallansa.</p> + +<p>Hän oli hyvä ystävä kuninkaalle, joka, niinkuin tunnettu, suuresti +kunnioitti isänsä Henrikki IV:n muistoa. Herra de Tréville'n isä oli +niin uskollisesti palvellut kuningasta sodissa Liittokuntaa vastaan, +että kuningas rahan puutteessa — jota béarnelaisella riittikin koko +elämän ikänsä, minkä vuoksi hän aina maksoi semmoisella tavaralla, jota +hänen ei tarvinnut koskaan lainata, nimittäin nerollansa — että, +sanomme, kuningas rahan puutteessa antoi hänelle Pariisin antautumisen +jälkeen vallan, ottaa vaakunaksensa kultaisen juoksevan leijonan +punaisella pohjalla ja varustettuna mielilauseella: <i>fidelis et fortis</i> +(uskollinen ja urhoollinen. Siinä oli paljo kunniaksi, vaan varsin vähä +toimentuloksi). Niinpä jättikin tuo kuuluisa suuren Henrikin asetoveri +kuollessaan ainoaksi perinnöksi pojalleen vaan miekkansa ja +mielilauseensa. Mutta tämän kaksinkertaisen lahjan ja sen muassa +seuraavan moitteettoman nimen ansio oli, että herra de Tréville otettiin +nuoren prinssin hoviin, jossa hän käytti niin hyvin miekkaansa ja oli +niin uskollinen mielilauseellansa, että Ludvig XIII, yksi kuningaskunnan +parhaista miekankäyttäjistä, piti tapana sanoa, että jos hänellä olisi +ystävä, jolla oli kaksintaistelu edessä, antaisi hän hänelle neuvon, +ottaa sivusmieheksi ensi sijassa hänet itsensä ja sitte Tréville'n, tai +ehkä Tréville'n etusijassa.</p> + +<p>Ja Ludvig XIII osoittikin Tréville'ä kohtaan todellista ystävyyttä, +tosin kuninkaallista, itsekästä ystävyyttä, mutta kuitenkin ystävyyttä. +Niinä onnettomina aikoina näet koetettiin kaiken mokomin saada +ympärillensä Tréville'n kuntoisia miehiä. Moni saattoi kyllä syystä +ottaa mielilauseeksensa <i>urhollisuuden</i>, joka oli toinen osa mainittua +lausetta, vaan harvat jalosukuiset voivat siihen liittää +<i>uskollisuutta</i>, joka oli tuon mielilauseen ensimäisenä osana. Tréville +oli yksi noita harvoja; hän oli harvinainen olemus, älykkäisyydessään +tottelevainen kuin koira, rakkaudessa sokea, silmältään nopea, kädeltään +pikainen, silmä suotu vaan näkemään oliko joku henkilö vastenmielinen +kuninkaalle, ja käsi vaan iskemään tuota vastenmielistä jotakuta, oli se +sitte Besme, Maurevers, Poltrot de Méré, Vitry tai kuka hyvänsä sitä +laatua. Tosin ei Tréville'ltä ollut tähän asti puuttunut muuta kuin +tilaisuutta; mutta hän väijyskeli semmoista, ja hänen vakaa aikomuksensa +oli kouristaa kiini kohta kuin semmoinen vaan joutuisi hänen +yltämällensä. Ludvig XIII tekikin Tréville'n muskettisoturien +kapteeniksi, jotka palveluksen hartaudessa tai paremmin sanoen kiihkossa +olivat Ludvig XIII:lle samaa mitä n. s. <i>ordinaarit</i> olivat Henrikki +III:lle ja skottilainen kaarti Ludvig XI:lle.</p> + +<p>Kardinaali taas, ei hänkään puolestaan siinä suhteessa antanut mukaa +kuninkaalle. Nähtyänsä, minkä hirvittävän valiomiehistön Ludvig XIII oli +kerännyt ympärilleen, tahtoi tuo toinen, tai paremmin, ensimmäinen +Ranskan kuningas myöskin pitää henkivartiostoa. Hänellä oli siis omat +muskettisoturinsa, samoinkuin kuninkaalla oli omansa, ja noiden +molempain kilpailevien valtojen nähtiin valikoivan palvelukseensa +kaikista Ranskanmaan ääristä ja jopa kaikista vieraistakin maista +miehiä, jotka olivat kuuluisia miekanmittelyistä. Useinpa väittelivätkin +Richelieu ja Ludvig XIII sakkipelinsä ääressä iltasin palvelijainsa +kunnosta ja kelvollisuudesta. Kumpikin kehui omiensa ryhtiä ja +rohkeutta; ja vaikka he kyllä julkisesti lausuivat hyljeksivänsä +kaksintaisteluita ja riitoja, he salaisesti yllyttivät miehiänsä +käsikähmään ja tunsivat todellista katkeruutta tai hillitsemätöntä +riemua heidän tappioistaan tai voitoistaan. Ainakin puhuvat sitä erään +miehen muistelmat, joka oli osallisena muutamissa noissa tappioissa ja +monissa voitoissa.</p> + +<p>Tréville oli osannut tuohon herransa arkaan kohtaan ja siitäpä johtui se +pitkä ja kestävä suosio kuninkaan semmoisen puolelta, joka muutoin ei +suinkaan ole jättänyt mainetta aivan suuresta uskollisuudesta ystäviänsä +kohtaan. Hän antoi muskettisotureinsa tannerrella kardinaali Armand +Duplessis'in silmäin edessä, ja katseli kaikkea tuota ivahymyllä, joka +saattoi Hänen ylhäisyytensä harmaat viikset vihasta pörhistymään. +Tréville käsitti mainiosti tuon aikakauden taistelun, jolloin, kun ei +eletty vihollisten, elettiin kansalaisten kustannuksella; hänen +soturinsa muodostivat kokonaisen paholaisjoukon, jota ei voinut kurissa +pitää kukaan muu kuin hän itse.</p> + +<p>Avorintaisina, viinimärkinä, naarmunaamaisina parveili noita kuninkaan +tai oikeammin herra de Tréville'n muskettisotureita kapakoissa, +julkisissa kävely- ja pelipaikoissa reuhaten ja viiksiään väännellen, +miekkojaan helistellen, halukkaasti tyrkkien kardinaalin miehiä kylkeen +kun missä heitä kohtasivat; useinpa paljastellen aseitaan keskellä katua +ja tehden senkin seitsemiä temppujaan; toisinaan menettäen henkensäkin, +vaan varmoina siitä, että heitä itkettiin ja kostettiin; usein +vuorostaan surmaten ja varmoina siitä, ettei heiden tarvinnut homehtua +vankihuoneessa: olihan herra de Tréville heitä takaisin vaatimassa. +Herra de Tréville'ä ylistivätkin kaikissa sävellajeissa nuo miehet, +jotka häntä jumaloivat ja jotka, semmoisia vekaroita kuin olivatkin, +vapisivat hänen edessään kuin koulupojat opettajansa edessä, totellen +hänen pienintäkin sanaansa ja valmiina antamaan itsensä tappaa, +puhdistaaksensa vähäisintäkin moitetta.</p> + +<p>Herra de Tréville oli käyttänyt tätä voimakasta vipua, alussa kuningasta +ja hänen ystäväänsä, — sittemmin itseänsä varten. Muutoin, ei missään +muistelmassa niiltä ajoilta, joilta kumminkin niin paljo muistelmia on +jälellä, havaita tätä arvokasta herraa syytetyn, ei edes vihamiestenkään +puolelta, ja niitä hänellä kyllä oli sekä kynä- että miekkamiesten +joukossa; ei missään tule näkyviin, sanomme, että tätä arvokasta herraa +olisi syytetty ottaneen maksua seidiensä aputoimista. Vaikka +varustettuna harvinaisella vehkeilijälahjalla, joka asetti hänet +etevimpien vehkeilijöiden rinnalle, oli hän pysynyt kunniallisena +miehenä. Siihen lisäksi oli hän, huolimatta kovista, halvaavista +miekanpistoista ja vaivaloisista, uuvuttavista sotaharjoituksista, +aikakautensa hienoimpia naisten-ihailijoita ja sukkelapuheisimpia +keikareita; puhuttiin Tréville'n menestyksistä, niinkuin parikymmentä +vuotta takaperin oli puhuttu Bassompierre'n, ja sepä ei merkinnyt aivan +vähää. Muskettisoturien kapteeni oli siis ihailtu, peljätty ja +rakastettu, joka on ihmisellisen onnen puolipäiväkorkeus.</p> + +<p>Ludvig XIII himmensi laajalla säteilyllänsä kaikki pienet tähdet +hovissansa; mutta hänen isänsä, aurinko <i>pluribus impar</i> (pulskempi +muita) antoi jokaisen suosikkinsa hohtaa omassa valossaan, ja jokaiselle +hovimiehellensä oman arvonsa. Paitsi kuninkaan aamutervehdystä ja samoin +kardinaalin, laskettiin Pariisissa siihen aikaan runsaasen kahteen +sataan jokseenkin vierastenkäypiä aamutervehdyksiä. Noiden kahden sadan +joukossa oli Tréville'n luona käynti mitä vilkkaimpia.</p> + +<p>Hänen hotellinsa piha, Vieux-Colombier-kadun varrella, oli kuni mikä +leiri jo kello kuudelta aamua kesällä ja kello kahdeksalta talvella. +Viisi-, kuusikymmentä muskettisoturia, jotka näkyivät vuoroilevan, +pysyttääksensä aina lukumääränsä arvokkaana, kävelivät lakkaamatta +täysissä varustuksissa ja valmiina kaikkeen. Pitkin niitä jykeviä +portaita, joiden paikalle meidän aikamme oli rakentava kokonaisen +kartanon, juoksivat ylös ja alas Pariisin kilvoittelijat, pyrkimässä +suosioon, maalais-aateliset, päästäksensä johonkin toimeen, +kaikenkarvaiset hetalaiset lakeijat, kuljettamassa herra de Tréville'lle +sanomia herroiltansa. Esihuoneessa istuivat pitkissä kaarevissa +penkkirivissä valitut, se on, kutsumuksen saaneet. Porinata kuului +siellä aamusta iltaan, sill'aikaa kuin herra de Tréville esihuoneen +viereisessä huoneessa otti vastaan vierailijoita, kuunteli valituksia, +antoi käskyjä ja, niinkuin kuningas Louvre'n ulkoparvella, tarvitsi vaan +asettua ikkunaan, luodakseen tarkastavan katsauksensa yli aseellisten +joukkojensa.</p> + +<p>Päivänä, jolloin d'Artagnan saapui sinne, oli kokoontuneiden joukko +suuremmoinen, noin vastatulleen maalaisen silmissä varsinkin: totta +kyllä, että tuo maalainen oli gaskonjalainen ja että varsinkin sillä +aikakaudella d'Artagnan'in maamiehet olivat tunnetut siitä, etteivät +olleet aivan herkkiä hämmästymään. No niin, kun kerta oli päästy vankan +portin lävitse, joka oli varustettu pitkillä neliöpäisillä nauloilla, +oltiin keskellä aseellisten joukkoa, jotka risteilivät pihalla, +puhellen, kinaten ja leikitellen keskenänsä. Voidaksensa raivata +itselleen tien kaiken tuon läikkyvän aallokon lävitse, täytyi olla joko +upseeri, suuriarvoinen herra tai kaunis nainen.</p> + +<p>Tämmöisen joukon ja ahdingon lävitse kulki nyt meidän nuori mies +tykyttävin sydämmin, sovitellen pitkää miekkaansa laihoja sääriänsä +vasten ja pidellen toisella kädellään hattunsa lieriä, huulilla tuo +hymy, jolla maalainen kokee peitellä nolostumistansa. Päästyänsä jonkun +parven sivuitse, hengitti hän aina vapaammin; mutta hän tunsi, että +häntä käännyttiin katselemaan, ja ensi kertaa elämässään havaitsi +d'Artagnan, jolla tähän asti oli ollut varsin hyvät ajatukset itsestään, +olevansa naurettava.</p> + +<p>Saavuttuansa portaille kävi asia yhä pahemmaksi; ensimäisillä astimilla +seisoi neljä muskettisoturia, jotka huvittivat itseään seuraavalla +tavalla, samalla kuin kymmenen tai kaksitoista odotteli vuoroansa päästä +leikkiin osalliseksi.</p> + +<p>Yksi heistä seisoi ylimäisellä astimella paljas miekka kädessä, estellen +tai ainakin koetellen estää kolmea muuta pääsemästä ylös.</p> + +<p>Nuo kolme taistelivat häntä vastaan kiihkein miekoin. D'Artagnan luuli +alussa noita miekkoja tuppupäiksi harjoitus-floreteiksi, vaan havaitsi +pian muutamista verinaarmuista, että nuo aseet olivat päinvastoin +varsinvasten teräviksi hiotut, ja jokainen naarmu herätti sekä +katsojissa että osanottajissa vimmattua naurua.</p> + +<p>Tuo joka tällä kertaa puollusti portaita, näkyi pitävän vastustajiansa +hyvässä kurissa. Heidän ympärillensä muodostui piiri: sääntönä oli, että +naarmun saanut jätti leikin, menettäen sisällepääsy-vuoronsa sen +hyväksi, joka naarmun oli antanut. Viidessä minuutissa oli kolme +haavoitettu, yksi kalvoseen, toinen leukaan, kolmas korvaan, ja +puollustaja ei ollut saanut yhtään naarmua; se taitavuus hankki säännön +mukaan kolme vuoroa hänen hyväkseen.</p> + +<p>Vaikka meidän nuori matkalainen ei luullut hevillä hämmästyvänsä, +hämmästytti häntä kumminkin tuommoinen ajanviete; hänen seudussaan, +jossa muutoin luonto niin pian kuohahti, oli hän nähnyt jommoisiakin +kaksintaistelun harjoituksia, vaan noiden neljän huvittelijan +gaskonjalaistemput näyttivät hänestä rohkeammilta kaikista mitä hän oli +tähän asti nähnyt tai kuullut itse Gaskonjassakaan. Hän luuli +joutuneensa tuohon kuulusain jättiläisten maahan, jonne Gulliver +sittemmin matkusti ja jossa hän oli niin monen kauhun alaisena; eikä +vielä ollut matka lopussa: vielä oli porstua ja esihuone kuljettavana.</p> + +<p>Porstuassa ei enää taisteltu, siellä kerrottiin naisjuttuja ja +esihuoneessa hovijuttuja. Porstuassa d'Artagnan punastui, esihuoneessa +vapisi. Hänen vilkas ja harhaileva mielikuvituksensa, joka Gaskonjassa +teki hänet vaaralliseksi nuorille kamarineitsyille ja toisinaan nuorille +emännillekin, ei ollut edes noina hurmauksen hetkinäkään voinut uneksia +puoltakaan noista rakkauden ihmeistä eikä neljättä osaakaan noista +lemmenvehkeistä, joita porstuassa kertoiltiin ja joiden hupaisuus vielä +yhä kasvoi sen kautta, että niissä esiintyi mitä tunnetuimpia nimiä ja +tapaukset kerrottiin mitä peittelemättömimmässä muodossa. Mutta jos +hänen siveellisyystunnettansa loukattiin porstuassa, hänen +kunnioitustansa kardinaalia kohtaan vallan raastettiin esihuoneessa. +Siellä kuuli d'Artagnan hämmästyksekseen aivan julkisesti soimattavan +niitä valtiotuumia, jotka koko Eurooppaa vapisuttivat, ja kardinaalin +yksityiselämää, jonka tutkistelemisesta moni ylhäinen ja mahtava herra +oli saanut kärsiä; tuo suuri mies, jota d'Artagnan'in isä kunnioitti, +oli täällä pilkkatauluna herra de Tréville'n muskettisotureilla, jotka +irvistelivät hänen vääräsäärisyyttään ja kyyryselkäisyyttään; muutamat +laulelivat häväistyslauluja rouva d'Aiguillon'ista, hänen +jalkavaimostaan ja rouva Combalet'ista, hänen sisarentyttärestään, +samalla kuin toiset neuvottelivat juonia kardinaali-herttuan +palvelijoita ja sotureita vastaan: kaikki asioita, jotka olivat +d'Artagnan'ista hirviömäisiä mahdottomuuksia.</p> + +<p>Mutta kun milloin kuninkaan nimi yht'äkkiä kajahti keskellä noita +kardinaalisia ivapuheita, olipa niinkuin tulppa olisi tuossa tuokiossa +tukkinut kaikki pilkkasuut; vilkaistiin epäillen ympärillensä ja +näyttiin pelkäävän sen väliseinän luotettavuutta, joka heitä eroitti de +la Tréville'n huoneesta; mutta kohta ohjasi joku salaviittaus puheen +hänen ylhäisyytensä, ja silloin ivanlasku kiihtyi yhä vilkkaampaan +vauhtiin, eikä säälitty vetää valkeuteen hänen vähäisimpiäkään +tekojansa.</p> + +<p>— Kas siinäpä joukkokuntaa, joka pian on joutuva Bastiljiin ja +hirsipuuhun, arveli d'Artagnan kauhistuneena, ja minä epäilemättä heidän +kanssansa, sillä samassa kuin kerta olen heitä kuunnellut, luetaan +minutkin rikokselliseksi. Mitähän sanoisi isäni, joka niin kovasti käski +minun osoittamaan kunnioitusta kardinaalia kohtaan, jos hän tietäisi +minun olevan tuollaisten pakanain seassa.</p> + +<p>Eikä d'Artagnan, niinkuin sanomattakin sopii arvata, uskaltanut +laisinkaan antautua keskusteluun; hän pirhisti silmänsä, pörhisti +korvansa ja jännitti kaikki aistinsa, ettei vaan mitään menisi hukkaan, +ja vaikka hän luottikin isällisiin neuvoihin, hän tunsi salaista halua +enemmän ylistämään kuin soimaamaan noita kuulumattomia seikkoja, joita +täällä tapahtui.</p> + +<p>Mutta kun hän oli vallan muukalainen herra de Tréville'n ympäristössä ja +kun hänet ensi kertaa nähtiin tässä paikassa, tultiin häneltä kysymään +mitä hän asioitsi. Tämmöisen kysymyksen johdosta d'Artagnan sangen +nöyrästi sanoi nimensä, huomautti erityisesti kotipaikastansa ja pyysi +kamaripalvelijaa, joka hänelle tuon mainitun kysymyksen oli tehnyt, +anomaan herra Tréville'ltä hänelle puheille-pääsyä muutamiksi +silmänräpäyksiksi, jonka pyynnön tämä suojelijan näköiseksi hereten +lupasi sopivalla ajalla ja paikalla täyttää.</p> + +<p>Toinnuttuansa ensi kummastuksestaan rupesi d'Artagnan joutotöikseen +tarkastelemaan vähän kasvonmuotoja ja pukuja.</p> + +<p>Kaikista vilkkaimman seurueen keskuksena oli eräs pitkäkasvuinen, +ylpeänäköinen muskettisoturi, jonka eriskummainen vaatetus veti +puoleensa yleisen huomion. Hänellä ei tällä kertaa ollut yllä mitään +univormutakkia, joka muutoin tänä vähemmin vapauden kuin vallattomuuden +aikana ei ollutkaan ehdottomasti välttämätöntä, vaan taivaansininen, +hieman vaalennut ja kulunut ihonuttu, ja tämän päällä komea +kultakirjainen olkavyö, joka välkkyi kuin vedenkalvo auringon +paisteessa. Karmosiinivärinen samettikauhtana riippui evelästi hänen +olkapäiltänsä, jättäen näkyviin vaan etupuolen tuota pulskaa olkavyötä, +josta riippui suunnattoman pitkä miekka.</p> + +<p>Tämä muskettisoturi oli vast'ikään tullut vahdista, valitti +vilustuneensa ja oli silloin tällöin yskivinänsä. Sentähden oli hän muka +ottanut päällensä tuon kauhtanan, niinkuin hän ympäri seisoville sanoi, +ja hänen noin puhellessaan pää pystyssä ja viiksiänsä ylenkatseellisesti +väännellessä ihmeteltiin innokkaasti hänen kirjailtua olkavyötänsä, ja +d'Artagnan enemmän kuin kaikki muut.</p> + +<p>— Minkäs sille voi, lausui soturi, muoti on semmoinen; se on +turhamaista, tiedän kyllä, vaan semmoinen on muoti. Muutoin, täytyyhän +johonkin käyttää laillista perintöänsä.</p> + +<p>— Eläpäs vaan, <i>Porthos</i>! huudahti eräs ympäriseisovista, oleppas +uskottelematta meille tuon olkavyön olevan isän perintöä: sen on sinulle +antanut tuo huntupää nainen, jonka kanssa sinut tapasin toissa +sunnuntaina Saint-Honoré'n portilla.</p> + +<p>— Ei kunniani kautta, minä olen sen itse ostanut ja omilla rahoillani, +vastasi Porthos-nimellä puhuteltu.</p> + +<p>— Niin, samalla tapaa kuin minä, virkkoi toinen muskettisoturi, tämän +uuden kukkaron niillä rahoilla, jotka hempukkani pani vanhaan.</p> + +<p>— Totta tosiaan, sanoi Porthos, ja sitä todistaa se, että olen maksanut +tästä kaksitoista pistole'a.</p> + +<p>Ihmettely yhä kasvoi, vaikka epäluulo pysyi.</p> + +<p>— Eikös niin, <i>Aramis</i>? kysyi Porthos, kääntyen toiseen +muskettisoturiin.</p> + +<p>Tuo toinen soturi oli täydellinen vastakohta sille joka kysyi, +puhutellen häntä Aramis-nimellä; nuori, tuskin kahden-tai kolmenkolmatta +ikäinen, muoto lauhkea ja vieno, silmät mustat ja lempeät, posket +punaiset ja samettisileät kuin persikka syksyllä; viikset hienona +viivana ylähuulessa; kädet näyttivät pelkäävän laskeutua, ettei suonet +paisuisi ja silloin tällöin nypisti hän korvalehtiänsä, pysyttääksensä +niiden heleänpunaista väriä. Hänen oli tapa puhua vähän ja harvaan, +tervehtiä usein ja nauraa äänettä näyttämällä hampaitaan, jotka olivat +kauniit ja joita hän; niinkuin muutakin olemustaan, näkyi hoitavan mitä +suurimmalla huolella. Hän vastasi myöntävällä päännyykäyksellä ystävänsä +kysymykseen.</p> + +<p>Tuo myöntymys näytti poistaneen kaikki epäilykset olkavyön suhteen; sitä +kumminkin yhä ihmeteltiin, vaan siitä ei enää puhuttu, ja yhden +tuommoisen ajatussyrjähdyksen kautta kääntyi puhe yht'äkkiä toiseen +suuntaan.</p> + +<p>— Mitäs ajattelette Chalais'in tallimestarin kertomuksesta? kysyi +toinen muskettisoturi, puhuttelematta suorastaan ketään, vaan kääntyen +koko seurueesen.</p> + +<p>— Mitä hän sitte kertoo? kysyi Porthos mahtipontisesti.</p> + +<p>— Hän kertoo kohdanneensa Brysselissä Rochefort'in, kardinaalin +kätyrin, kapusiinimunkiksi pukeutuneena; tuo kirottu Rochefort oli +valepukunsa varjossa petkuttanut herra de Laigues'in, mokomankin +pöllöpään.</p> + +<p>— Aika pöllöpään, sanoi Porthos; mutta onko asiassa perää?</p> + +<p>— Tämän kertoi mulle Aramis, vastasi muskettisoturi.</p> + +<p>— Todella?</p> + +<p>— Oh! tiedäthän sen kyllä, Porthos, sanoi Aramis, kerroinhan sen sulle +itsellesi eilen; mitäs tuosta enää puhutaan.</p> + +<p>— Mitäkö enää, sekö sinun mielesi on! virkkoi Porthos. Vai ei +puhuttaisi! saakeli! pianpa sinä asian heittäisit. Mitenkäs se olikaan! +kardinaali toimittaa vakoojan väijymään erästä aatelismiestä, +varastuttaa eräällä roistolla, heittiöllä, lurjuksella hänen kirjeensä, +ja sitte tuon vakoojan avulla ja noiden kirjeiden turvin iskee kaulan +poikki Chalais'ilta sillä varjolla, että hän muka on tahtonut surmata +kuninkaan ja naittaa <i>monsieur</i>'in kuningattaren kanssa! Ei kukaan +tiennyt sanaakaan koko arvoituksesta, kunnes sinä sen eilen kerroit +kaikkien suureksi tyydytykseksi, ja kun me vielä olemme uutisesta aivan +ällistyksissämme, tulet sinä meille sanomaan tänäpäivänä: mitäs tuosta +enää puhutaan!</p> + +<p>— No puhutaan sitte, koska niin haluatte, vastasi Aramis tyyneesti.</p> + +<p>— Tuo Rochefort mokoma, huudahti Porthos, jos minä olisin +Chalais-raukan tallimestari, kylläpä hänellä olisi kovat käsissä minun +kanssani.</p> + +<p>— Ja sinulla taitaisi olla kovemmat käsissä Punaisen herttuan kanssa, +virkkoi Aramis.</p> + +<p>— Ah! Punainen herttua! bravo, bravo, Punainen herttua! vastasi +Porthos, lyöden kämmeniänsä yhteen ja nyykyttäen päätänsä. Punainen +herttua on mainio. Kyllä minä sanan levitän, veikkoseni, ole siitä +huoletta. Se on sukkela tuo Aramis! mikä vahinko, ettet ole saanut +seurata kutsumustasi, veikkoseni! mikä oivallinen apotti sinusta olisi +tullut!</p> + +<p>— Oh! se on vaan myöstetty tuonnemmaksi, vastasi Aramis, vielä +sekin aika tulee; tiedäthän hyvin, Porthos, että minä jatkan +jumaluustieteellisiä opinnoitani sitä varten.</p> + +<p>— Kyllä hän sen tekee, minkä sanoo, jatkoi Porthos, se hänestä tulee +kuin tuleekin, kohta tai vast'edes.</p> + +<p>— Kohta, virkkoi Aramis.</p> + +<p>— Hän odottaa vaan yhtä seikkaa, tehdäksensä jyrkän päätöksen ja +ottaaksensa päällensä papinkauhtanan, joka riippuu hänen univormunsa +takana, lisäsi eräs muskettisoturi.</p> + +<p>— Ja mitähän seikkaa hän odottaa? kysyi toinen.</p> + +<p>— Hän odottaa sitä, että kuningatar lahjoittaisi perillisen Ranskan +kruunulle.</p> + +<p>— Elkäämme laskeko siitä leikkiä, hyvät herrat, sanoi Porthos; Jumalan +kiitos on kuningatar vielä siinä ijässä, että voi sen lahjoittaa.</p> + +<p>— Sanotaan Buckingham'in olevan Ranskassa, lausui Aramis +veitikkamaisesti hymyillen, joten tuo näennäisesti yksinkertainen lause +sai jokseenkin hävyttömän merkityksen.</p> + +<p>— Aramis ystäväni, tällä kertaa olet väärässä, keskeytti Porthos; ja +sinun halusi sukkeluuksien laskemiseen viepi sinut aina yli rajojen; jos +herra de Tréville sinua kuulisi, joutuisit ahtaalle tuommoisesta +puheesta.</p> + +<p>— Tahdotko antaa minulle opetusta, Porthos! huudahti Aramis, jonka +lempeässä silmässä nähtiin kuni salaman välkähdys.</p> + +<p>— Veikkoseni, ole muskettisoturi tai apotti. Ole jompikumpi, vaan elä +molempia, lausui Porthos. Kuuleppas, Athos sanoi sinulle äskettäinkin: +sinä pistät lusikkasi joka puurovatiin. Oh, olkaamme suuttumatta, siitä +ei olisi mitään hyötyä, tiedäthän hyvin, mistä olemme keskenämme +suostuneet, sinä, Athos ja minä. Sinä käyt kyllä rouva d'Aiguillon'in +luona ja miellyttelet häntä; käyt rouva de Bois-Tracy'n, rouva de +Chevreuse'n orpanan luona, ja sinun arvellaan olevan sangen syvällä +hänen suosiossansa. Oh, luoja nähköön, ole vaan tunnustamatta onneasi, +ei sinun salaisuuksiasi pyydetä tietääkkään, kyllä sinun +arkatuntoisuutesi tunnetaan. Vaan koska sinulla on semmoinen avu, niin, +hiisi vieköön, käytä sitä Hänen Majesteettinsa suhteen. Puhuttakoon mitä +ja miten mieli tekee kuninkaasta ja kardinaalista; vaan kuningatar on +pyhä, ja jos hänestä mitä puhutaan, tulee sen olla hyvää.</p> + +<p>— Porthos, sinä olet itserakas kuin Narkissos, sen huomaan, vastasi +Aramis; sinä tiedät vihaavani siveellisiä nuhdesaarnoja, paitsi jos +niitä pitää Athos. Mitä sinuun tulee, veikkoseni, sinulla on liian +pulska olkavyö, ollaksesi aivan pätevä siveellisyyden saarnoja pitämään. +Minusta tulee apotti, jos se minua miellyttää; toistaiseksi olen +kumminkin muskettisoturi: semmoisena sanon minä mitä mieleni tekee, ja +tällä hetkellä tekee mieleni sanoa, että sinä käyt minulle kiusaksi.</p> + +<p>— Aramis!</p> + +<p>— Porthos!</p> + +<p>— Oh, herrat, hyvät herrat! huudettiin heidän ympärillänsä.</p> + +<p>— Herra de Tréville odottaa herra d'Artagnan'ia, keskeytti lakeija, +avaten vastaanottohuoneen ovea.</p> + +<p>Tämä ilmoitus saattoi jokaisen vaikenemaan, ja keskellä tätä yleistä +hiljaisuutta astui nuori gaskonjalainen halki esihuoneen +muskettikapteenin luokse, kaikesta sydämmestään hyvillään siitä, että +niin mukavasti pääsi olemasta tuon omituisen riidan päättäjäisissä.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="III" id="III"></a>III.</h2> + +<h2>Puheillaolo.</h2> + + +<p>Herra de Tréville oli tällä hetkellä sangen uhkaavalla tuulella; +kumminkin tervehti hän kohteliaasti nuorukaista, joka kumartui maahan +asti, ja hän hymyili kuunnellessaan hänen tervehdyslauseitansa, joiden +béarnelainen murre toi hänelle mieleen yhdellä kertaa hänen nuoruutensa +ja hänen kotiseutunsa, muistoja, jotka saattavat hymyilemään miehen +minkä ikäisen tahansa. Mutta samassa tuokiossa lähestyen äkkiä +esihuonetta ja viitaten kädellään d'Artagnan'ille, ikäänkuin pyytäen +hänen suostumustansa suorittamaan asiat muiden kanssa, ennenkuin +ryhtyisi pitempiin keskusteluihin hänen kanssansa, huusi hän kolme +kertaa, korottaen ääntänsä joka kerralla ja siten käyden lävitse kaikki +korotusasteet käskevästä suuttuneesen saakka:</p> + +<p>— Athos! Porthos! Aramis!</p> + +<p>Nuo kaksi muskettisoturia, jotka jo olemme tulleet tuntemaan ja jotka +omistivat kaksi jälkimäistä noista kolmesta nimestä, jättivät kohta +seurueensa ja kävivät vastaanottohuoneeseen jonka ovi sulkeutui heti +kuin he olivat kynnyksen yli astuneet. Heidän ryhtinsä, vaikka kyllä ei +aivan levollinen, herätti arvokkaisuuden- ja nöyryydenomaisella +huolettomuudellansa ihmettelyä d'Artagnan'issa, josta nuo miehet +näyttivät puolijumalilta ja heidän päällikkönsä Olympon Jupiterilta +täysissä salamoissaan.</p> + +<p>Kun soturit olivat käyneet sisään ja ovi heidän jälkeensä sulkeutunut, +kun esihuoneen porina, johon äskeinen kutsu oli antanut uusia aiheita, +oli alkanut; kun vihdoin herra de Tréville äänetönnä oli kolmasti tai +neljästi astunut halki vierashuoneensa, käyden joka kerta Porthoksen ja +Aramiksen editse, jotka seisoivat suorina ja mykkinä kuni paraatissa, +seisahtui hän äkkiä heidän eteensä, silmäsi heitä jalkoteristä päälakeen +saakka suuttuneen näköisenä ja ärjäsi:</p> + +<p>— Tiedättekö te, mitä kuningas minulle sanoi, ja niin äskettäin kuin +eilen illalla, tiedättekö, herrat hyvät?</p> + +<p>— Emme, vastasivat kumpikin soturi hetkisen vaiettuansa, arvoisa herra, +emme tiedä.</p> + +<p>— Vaan me toivomme, että te suotte kunnian ilmoittaa sen meille, lisäsi +Aramis mitä kohteliaimmalla äänellänsä, tehden mitä soreimman +kumarruksensa.</p> + +<p>— Hän sanoi täst'edes ottavansa muskettisoturinsa kardinaalin +miehistöstä.</p> + +<p>— Kardinaalin miehistöstä! ja miksi? kysyi Porthos vilkkaasti.</p> + +<p>— Siksi että hän kaiketi on havainnut viinilörönsä tarvitsevan +karaistusta.</p> + +<p>Molemmat muskettisoturit punastuivat aina silmänvalkeiseen saakka. +D'Artagnan ei tiennyt missä hän oli, ja olisi toivonut itsensä sata +jalkaa maan sisään.</p> + +<p>— Niin, niin, jatkoi herra de Tréville kiivastuen, ja Hänen +Majesteettinsa oli oikeassa, sillä, kunniani nimessä, totta tosiaan +muskettisoturit näyttävät sangen nahjusmaisilta hovissa. Kardinaali +kertoi eilen kuninkaan pelipöydässä, säälillä joka minua harmitti, että +toissa päivänä nuo kirotut muskettisoturit, nuo peijakkaan paholaiset — +hän pani noille sanoille ivallisen painon joka minua yhä enemmän +suututti — nuo ihmishalkaisijat, lisäsi hän tuijottaen minua +tiikerisilmillään, olivat viivähtyneet erääsen kapakkaan Férou-kadun +varrella ja että eräs vahtimies hänen henkiväestään, luulenpa että hän +silloin nauroi minulle vasten naamaa, oli pakoitettu ottamaan +rauhanhäiritsijät kiini. Saakeli soikoon! teidän täytyy tietää jotakin +asiasta! Ottaa kiini muskettisotureita! Te olitte joukossa, elkää +laisinkaan kieltäkö, teidät on tunnettu ja kardinaali ilmoitti teidän +nimenne. Se on tietysti minun syyni, sillä minähän olen valinnut +mieheni. Kuulkaas, te Aramis, minkä pirun tähden olette anoneet +sotilaspukua, kun teille niin hyvin olisi sopinut papinkauhtana? Ja te, +Porthos, onko teillä tuo pulska kultakirjainen olkavyö sitä varten, että +kannatte siinä olkimiekkaa? Ja Athos! mutta minä en näe Athosta. Missä +hän on?</p> + +<p>— Herra, vastasi Aramis alakuloisena, hän on sairas, kovin sairas.</p> + +<p>— Sairas, kovin sairas, niinkö sanotte? ja missä taudissa?</p> + +<p>— Peljätään hänen olevan isossa rokossa, vastasi Porthos, joka +vuorostaan tahtoi tarttua puheesen, ja se olisi varsin ikävää, koska se +vallan varmaan runtelisi hänen muotonsa.</p> + +<p>— Isossa rokossa! Taas kaunis juttu, jota minulle uskottelette, +Porthos! — Isossa rokossa hänen ijällään? — Ei ensinkään! ... vaan +epäilemättä haavoitettuna, ehkä tapettuna! Ah, jospa sen tietäisin!... +Perhana soikoon, herrat muskettisoturit, en laisinkaan pidä siitä, että +te tuolla tavoin viereksitte huonoissa paikoissa, antaudutte riitaan +kadulla ja paljastatte miekkoja kadunkulmissa. Enkä suvaitse, että +tehdään itsensä kardinaalin henkivartijain naurun alaisiksi, noiden +vakavien, rohkeiden kunnon miesten, jotka eivät koskaan anna syytä +kiiniottamisiin ja jotka sitä paitsi eivät sallisikkaan itseään kiini +otettavan, ne miehet, — siitä olen varma. Ennen he paikalle kuolisivat, +ennenkuin peräytyisivät askeltakaan. Juosta, pötkiä pakoon, kiitää +käpälämäkeen, se sopii kuninkaan muskettisotureille, se!</p> + +<p>Porthos ja Aramis vapisivat raivosta. He olisivat olleet valmiit +kuristamaan herra de Tréville'n, elleivät he povessaan olisi tunteneet, +että juuri hänen suuri rakkautensa heitä kohtaan se saattoi hänet noin +puhumaan. He polkivat jalkojaan lattiaan, purivat huuliaan veriin asti +ja puristivat kaikella voimallaan miekkansa kahvaa. Ulkona oli kuultu, +niinkuin jo olemme sanoneet, nimeltänsä huudettavan Athosta, Porthosta +ja Aramista ja arvattu herra de Tréville'n äänen painosta, että hän oli +suutuksissa. Kymmenen uteliasta päätä oli kallistunut väliseinää vasten +kuuntelemaan ja he kalpenivat raivosta, sillä heidän korviltansa ei +jäänyt yksikään sana kuulematta, jonka ohessa heidän suunsa kertoili +jälestä kapteenin loukkaavia lauseita kaikelle etuhuoneesen +kokoutuneelle väkijoukolle. Muutamassa tuokiossa oli koko hotelli +vastaanottohuoneen ovelta aina isolle katuportille saakka kuohuksissa.</p> + +<p>— Ah, kuninkaan muskettisoturit antavat kardinaalin henkivartijoiden +ottaa itseänsä kiini! jatkoi herra de Tréville, sydämmessään yhtä +suuttuneena kuin hänen soturinsa, lykkien sanoja suustaan ja upottaen +niitä yksitellen, niin sanoaksemme, kuni puukkoja kuulijainsa rintaan. +Ah, kuusi Hänen ylhäisyytensä henkivartijaa ottaa kiini kuusi Hänen +Majesteettinsa muskettisoturia! Perhana! Minä olen tehnyt päätökseni. +Minä lähden tässä tuokiossa Louvreen; otan eroni kuninkaan +muskettisoturien kapteenin virasta ja haen kardinaalin henkivartioston +luutnantin paikkaa, ja jos hän minut hylkää, rupean apotiksi.</p> + +<p>Kun tämä oli sanottu, kohosi nurina ulkona korkeimmalleen; joka haaralla +kuului vaan kirouksia ja sadatuksia. Tuhannen tulimaisia sinkoili ristin +rastin ilmassa. D'Artagnan haki silmillään itselleen piilopaikkaa jonkun +seinäverhon taakse, ja hän tunsi äärettömän halun kömpiä pöydän alle.</p> + +<p>— No, niin, herra kapteeni, sanoi Porthos vimmassaan, totta on, että +meitä oli kuusi kuutta vastaan, vaan meidän kimppuun käytiin +kavaluudella, ja ennenkuin saimme aikaa vetää miekkojamme tupesta, oli +kaksi meistä hengetönnä ja Athos, pahasti haavoitettuna, ei ollut paljon +kuollutta parempi. Tunnettehan kyllä Athoksen, herra kapteeni, kaksi +kertaa koetti hän nousta ylös ja kaksi kertaa vaipui hän takaisin +maahan. Emmekä me sittenkään antautuneet mielisuosiolla, vaan meitä +laahattiin väkivallalla mukana. Matkalla pötkimme pakoon. Mitä Athokseen +tulee, luultiin hänet kuolleeksi ja jätettiin kaikessa rauhassa +tappelukentälle, koska arveltiin ettei maksaisi vaivaa hilata häntä +pois. Semmoinen on koko historia. Eihän hiidessä, herra kapteeni, +kaikissa taisteluissa voi voittaa! Suuri Pompejus joutui tappiolle +Pharsalon luona ja kuningas Franssi I, joka, sen mukaan kuin olen +kuullut puhuttavan, oli mies missä toinenkin, sai kuitenkin selkäänsä +Pavian tappelussa.</p> + +<p>— Ja minulla on kunnia vakuuttaa teille, että minä pistin yhden +kuolijaaksi omalla miekallaan, sanoi Aramis, sillä minun katkesi +ensimäisessä koetuksessa. Pistin kuolijaaksi tai puukotin, kuinka vaan +mieluummin tahdotte.</p> + +<p>— Sitä en tiennyt, virkkoi herra de Tréville vähän leppeämmin. Niinkuin +huomaan, kardinaali on liioitellut.</p> + +<p>— Vaan suvaitkaa suosiollisesti, herra kapteeni, jatkoi Aramis, joka +nähden kapteeninsa rauhoittuvan, uskaltui koettamaan tehdä anomusta, +suvaitkaa suosiollisesti olla virkkamatta kellenkään siitä, että Athos +on haavoitettu; hän joutuisi epätoivoon, jos se tulisi kuninkaan +korviin, ja kun haava on mitä vaarallisin, se näet ulottuu olkapään +lävitse aina rintaan saakka, niin olisi peljättävissä...</p> + +<p>Samassa silmänräpäyksessä kohosi oviverho ja ylevä, kaunis, mutta +kauhean kalpea pää näkyi sen alta.</p> + +<p>— Athos! huudahtivat molemmat muskettisoturit.</p> + +<p>— Athos! kertoi herra de Tréville itse.</p> + +<p>— Te olette kutsuneet minua luoksenne, herra kapteeni, sanoi Athos +herra de Tréville'lle heikolla, vaan peräti tyyneellä äänellä, te olette +minua kutsuneet, sen mukaan mitä tovereiltani olen kuullut, ja minä olen +rientänyt tänne sen johdosta. Mitä käskette, herra kapteeni?</p> + +<p>Näin sanoen astui muskettisoturi jäykkänä ja suorana vakavin askelin +huoneesen. Herra de Tréville, sydämmen pohjaan saakka liikutettuna, +kiiruhti hänelle vastaan.</p> + +<p>— Olin juuri sanomaisillani näille herroille, lausui hän, että minä +kiellän muskettisotureitani panemasta henkeänsä vaaraan ilman pakotta, +sillä urhoolliset miehet ovat kuninkaalle sangen kallisarvoisia ja +kuningas tietää että hänen muskettisoturinsa ovat urhoollisimpia koko +maailmassa. Kätenne, Athos.</p> + +<p>Ja odottamatta, kunnes äskentullut itse ehtisi vastata tähän ystävyyden +osoitukseen, herra de Tréville tarttui hänen oikeaan käteensä ja puristi +sitä kaikin voiminsa, huomaamatta että Athos, miten ikinä hän jaksoikin +hallita luontoansa, väänsi itseänsä tuskasta ja kalpeni yhä enemmän, +jota muutoin olisi voinut pitää jo mahdottomana.</p> + +<p>Ovi oli jäänyt puoliavoimeksi, niin suuren mielenliikkeen oli Athoksen +ilmestyminen vaikuttanut, sillä hänen haavansa, vaikka salassa +pidettynä, oli kumminkin kaikkien tiedossa. Tyytyväisyyden murina +kohtasi kapteenin viimeisiä sanoja ja pari kolme päätä, ihastuksen +houkuttelemina, näkyi oven aukeamassa. Epäilemättä aikoi kapteeni +ankaroilla sanoilla kukistaa tuon tapasääntöjen rikkomisen, kun hän +samassa hetkessä tunsi Athoksen käden suonenvedontapaisesti puristuvan +hänen kädessään, ja katsahtaissaan häneen, havaitsi hänen olevan +pyörtymäisillään. Athos, joka oli kerännyt kaikki voimansa +vastustaaksensa tuskaa, kukistui sen alle ja kaatui lattialle kuin +kuollut.</p> + +<p>— Haavalääkäri! huusi herra de Tréville. Minun, kuninkaan, paras! +Haavalääkäri tänne! taikka, hiisi vieköön, minun urhoollinen Athokseni +menettää henkensä.</p> + +<p>Herra de Tréville'n huudosta syöksivät kaikki hänen huoneesensa, +huolimatta edes sulkea ovea, ja kaikki kiiruhtivat haavoitetun +ympärille. Mutta kaikki kiiruhtaminen olisi ollut hyödytöntä, ellei tuo +äsken huudettu tohtori olisi ollut hotellissa. Hän tunkeusi väkijoukon +lävitse, lähestyi pyörtynyttä Athosta, ja kun hälinä ja liike häntä +kovin rasitti, sanoi hän aivan ensimäiseksi ja tärkeimmäksi +toimeenpiteeksi, että muskettisoturi kannettaisiin läheiseen huoneesen. +Heti paikalla avasi herra de Tréville oven ja näytti tietä Porthokselle +ja Aramikselle, jotka kantoivat toveriansa käsivarsillaan. Tämän parven +jälessä kulki lääkäri ja lääkärin perästä suljettiin ovi.</p> + +<p>Herra de Tréville'n vastaanottohuone, joka muutoin oli niin kunniassa +pidetty, oli tällä hetkellä muuttunut esihuoneen sijaiseksi. Kaikki +pitivät pitkiä ja leveitä puheita, kovalla äänellä ja yht'aikaa, +kiroten, noituen, ja toivottaen kardinaalin miehiä hornan kattilaan.</p> + +<p>Hetkisen perästä Porthos ja Aramis palasivat; lääkäri ja herra de +Tréville jäivät kahden kesken sairaan luokse.</p> + +<p>Vihdoin palasi vuorostaan herra de Tréville. Haavoitettu oli tointunut; +lääkäri ilmoitti, ettei haavoitetun tilan tarvinnut huolettaa hänen +ystäviänsä, koska hänen heikkoutensa syynä oli pelkkä veren vuoto.</p> + +<p>Silloin antoi herra de Tréville merkin kädellänsä ja kaikki poistuivat, +paitsi d'Artagnan, joka ei ollut unhottanut, että hänet oli päästetty +puheille, ja joka gaskonjalaisen sitkeydellä oli jäänyt samalle +paikallensa.</p> + +<p>Kun kaikki olivat menneet ja ovi oli kiini, kääntyi herra de Tréville +ympäri ja havaitsi olevansa yksin nuoren miehen kanssa. Äsken tapahtunut +kohtaus oli vähän katkaissut hänen ajatustensa kulkua. Hän pyysi saada +tietääksensä, mitä tuo itsepintainen vieras tahtoi. D'Artagnan sanoi +nimensä ja herra de Tréville, joka nyt samassa tuokiossa muisti koko +tapausten juoksun, sai kiini ajatuksistaan.</p> + +<p>— Suokaa anteeksi, sanoi hän hymyillen, suokaa anteeksi, rakas +maamieheni, että kokonaan teidät unhotin. Vaan mitäs tehdä! kapteeni ei +ole muuta kuin perheen isä, jonka niskoilla on vielä suurempi +vastuunalaisuus kuin tavallisella perheen isällä. Sotilaat ovat +täysikasvuisia lapsia; vaan kun minä pidän tarkalla sitä, että kuninkaan +ja erittäinkin kardinaalin käskyjä noudatetaan...</p> + +<p>D'Artagnan ei voinut pidättää hymyänsä. Tästä hymyilystä päätti herra de +Tréville, ettei hän ollut tekemisissä minkään pöllöpään kanssa, ja +mennen suoraan asiaan muutti hän puheen ainetta, sanoen:</p> + +<p>— Olin hyvä ystävä isänne kanssa. Mitä voin tehdä hänen poikansa +eduksi? Kiiruhtakaa, sillä minun aikani ei ole omassa vallassani.</p> + +<p>— Herra, sanoi d'Artagnan, Tarbes'ista lähteissäni ja tänne tullessani +oli aikomukseni anoa teiltä, muistoksi siitä ystävyydestä, jota ette näy +unhottaneen, muskettilaiskauhtanaa; mutta kaiken sen jälkeen, mitä olen +nähnyt näinä kahtena tuntina, huomaan, että sellainen suosio olisi kovin +ylenmääräinen, ja pelkään, etten sitä ansaitse. —</p> + +<p>— Se on todellakin suosio, nuori mies, vastasi herra de Tréville; mutta +se ei saata olla niin kovin korkealla teistä kuin luulette tai ainakin +näytätte luulevan. Kumminkin on tässä kohden esteenä H. Majesteettinsa +säännös; ja ikäväkseni täytyy minun ilmoittaa, ettei ketään oteta +muskettisoturiksi, ellei hänellä ole ennakolta suoritettuja näytteitä +muutamista sotaretkistä, joistakin erityisistä urosteoista tai kahden +vuoden palveluksesta jossakin vähemmän suositussa rykmentissä kuin +meidän.</p> + +<p>D'Artagnan kumarsi mitään vastaamatta. Hän tunsi yhä suuremman halun +saada muskettilaiskauhtana yllensä, koska sen saaminen kohtasi niin +suuria vaikeuksia.</p> + +<p>— Mutta, pitkitti Tréville, tähdäten maamiestänsä niin läpitunkevasti, +että olisi voinut luulla hänen tahtovan lukea hänen sydämensä syvimpään +pohjaan saakka; mutta isänne, minun vanhan toverini tähden, niinkuin jo +olen sanonut, minä tahdon tehdä jotakin hyväksenne, nuori mies. Meidän +béarnelaiset nuorukaiset eivät tavallisesti ole rikkaita, enkä luule +asiain suuresti muuttuneen siitä kuin läksin niiltä tienoin. Teillä ei +siis mahda olla mukananne liiaksi varoja toimeen tullaksenne.</p> + +<p>D'Artagnan ojensihe ylpeästi, joka merkitsi sitä, ettei hän ollut tullut +keltään almuja pyytämään.</p> + +<p>— Hyvä on, nuori mies, hyvä on, jatkoi Tréville, kyllä tunnen nuo +viitteet; minä tulin Pariisiin neljä écu'tä lakkarissani ja olisin ollut +valmis vetämään kaksintaisteluun jokaisen, joka minulle olisi sanonut, +etten pystyisi ostamaan Louvre'a.</p> + +<p>D'Artagnan ojensihe yhä suoremmaksi; hevoiskaupan ansio se oli, että hän +alkoi uransa neljää écu'tä rikkaampana kuin herra de Tréville oli +alkanut.</p> + +<p>— Teidän on siis, sanon minä, tarvis säästin mukaan pidellä mitä teillä +on, olkoon summa kuinka suuri hyvänsä; vaan teidän on tarvis samalla +vaurastua niissä harjoituksissa, jotka aatelismiehelle kuuluvat. Vielä +tänäpäivänä kirjoitan minä kirjeen kuninkaallisen akatemian tirehtörille +ja huomispäivänä ottaa hän teidät laitokseen maksuttomasti. Elkää +hyljätä tätä pientä etua. Ylhäisimmät ja rikkaimmat aatelismiehemme +kilvoittelevat sitä toisinaan voimatta sitä saavuttaa. Te opitte +ratsastamaan, miekkailemaan ja tanssimaan, teette hyviä tuttavuuksia, ja +silloin tällöin käytte luonani sanomassa, kuinka teidän kulkee ja +voisinko jotain tehdä hyväksenne.</p> + +<p>D'Artagnan, hovitapoihin tottumattomanakin, huomasi tämän kohtelun +kylmäksi.</p> + +<p>— Totta tosiaan, herra, sanoi hän, nyt näen, kuinka tarpeen minulle +olisi ollut isäni suosituskirje tällä hetkellä.</p> + +<p>— Onpa se oikeastaan minuakin kummastuttanut, vastasi herra de +Tréville, että olette lähteneet näin pitkälle matkalle ilman tuota +välttämätöntä evästä, meidän béarnelaisten ainoata apukeinoa.</p> + +<p>— Kyllä se minulla oli, herra, ja, jumalankiitos, semmoinen kuin olla +pitää, huudahti d'Artagnan, vaan se minulta kavaluudella anastettiin.</p> + +<p>Ja nyt kertoi hän koko Meung'in jutun, kuvasi tuntemattoman herran mitä +tarkimmasti, ja kaiken tuon innolla ja totuudella, joka ihastutti +Tréville'ä.</p> + +<p>— Onpa se kummallista, virkkoi hän miettiväisesti; te siis puhuitte +minusta aivan kovaa?</p> + +<p>— Niin, herra, kyllähän tein niin ajattelemattomasti; vaan mitäs tehdä, +olihan nimi semmoinen kuin teidän minulle kilpenä matkalla: päättäkää +itse, olenko minä sitä väärin käyttänyt!</p> + +<p>Imarrus oli siihen aikaan hyvin tavallista, ja herra de Tréville suosi +semmoista yhtä paljon kuin kuningas tai kardinaali. Hän ei voinut salata +hymyänsä ja silminnähtävää mielihyväänsä; vaan hymy katosi pian ja, +palaten omasta itsestänsä Meung'in tapaukseen, hän jatkoi:</p> + +<p>— Sanokaapas, eikö sillä herralla ollut vähäistä arpea poskessa?</p> + +<p>— Oli, aivan kuin luodin hipaisemisesta.</p> + +<p>— Eikö hän ollut pulskannäköinen mies?</p> + +<p>— Oli.</p> + +<p>— Pitkäkasvuinen?</p> + +<p>— Niin.</p> + +<p>— Kalpeakasvoinen ja mustatukkainen?</p> + +<p>— Juuri semmoinen hän oli. Kuinkas te, herra, tunnette sen miehen? Ah, +jos minä milloin vielä kohtaan hänet uudestaan — ja minä kohtaan hänet, +niin vannon teille, että vaikka se olisi hornan kidassa...</p> + +<p>— Hän odotti erästä naista? jatkoi Tréville.</p> + +<p>— Ainakin lähti hän matkoihinsa sittenkuin oli hetkisen puhutellut +häntä.</p> + +<p>— Ettekö tiedä mikä heillä oli puheenaineena?</p> + +<p>— Hän jätti naiselle rasian, sanoen sen sisältävän hänen määräyksensä +ja epäsi häntä avaamasta rasiaa ennenkuin Lontoossa.</p> + +<p>— Oliko nainen englantilainen?</p> + +<p>— Hän puhutteli naista milady'ksi.</p> + +<p>— Se on hän, mutisi Tréville, se on samainen mies! ja minä kun luulin +hänen vielä olevan Brysselissä!</p> + +<p>— Oh, herra, jos te tiedätte kuka se mies on, huudahti d'Artagnan, niin +ilmoittakaa minulle, kuka hän on ja mistä hän on, ja minä päästän heti +teidät kaikesta, jopa lupauksestannekin, ottaa minut muskettisoturiksi; +sillä ennen kaikkea tahdon minä kostaa.</p> + +<p>— Varokaa itseänne semmoisesta, nuori mies, huudahti Tréville; jos te +sitävastoin näette hänen tulevan samalla puolen katua, niin poiketkaa +toiselle puolelle! Elkää törmätkö semmoiseen kallioon; se musertaa +teidät kuin lasin.</p> + +<p>— Se ei estä, väitti d'Artagnan, jos minä vaan hänet kerran vielä +tapaan...</p> + +<p>— Kunnes niin käy, virkkoi Tréville, olkaa hakematta häntä, sen neuvon +antaisin teille.</p> + +<p>Siinä tuokiossa pysähtyi Tréville, saaden yht'äkkiä epäluulon päähänsä. +Eiköhän tuo suuri viha, jota nuori matkustaja noin ankarasti julisteli +sitä miestä kohtaan joka, — mikä näytti varsin vähän uskottavalta — +oli muka ryöstänyt hänen isänsä kirjeen, eiköhän tuo viha peitellyt +jotakin petosta? mitäs, jos tuo nuori mies oli Hänen ylhäisyytensä +lähettämä? ehkä hän tuli virittämään jotakin paulaa? Kenties tuo +d'Artagnan'in nimellä kulkeva oli kardinaalin kätyri, jota koetettiin +saada hänen taloonsa ja jota toimitettiin hänen lähistöönsä +keinottelemaan itselleen hänen luottamuksensa, ja sitten syöstäisiin +hänet perikatoon, niinkuin tuhansia kertoja maailmassa ennenkin oli +tehty! Hän tähtäsi d'Artagnan'ia vielä terävämmin tällä toisella kertaa +kuin ensimäisellä. Häntä varsin vähän rauhoitti nuo muodon eleet, joissa +näkyi hilpeys ja kavaluus ynnä teeskennelty nöyryys.</p> + +<p>— Tiedän kyllä, että hän on gaskonjalainen, mietti hän; mutta sitä +voipi hän olla yhtä paljon kardinaalin hyväksi kuin minunkin. Ystäväni, +lausui hän hitaasti, minä tahdon vanhan ystäväni pojalle — sillä minä +uskon todeksi kertomuksenne kirjeen katoamisesta — minä tahdon, sanon +minä, korjatakseni sen kylmyyden, jota te alussa huomasitte +kohtelussani, paljastaa teille meidän politiikkamme salaisuudet. +Kuningas ja kardinaali ovat mitä parhaimmat ystävät; heidän näennäiset +riitaisuutensa ovat vaan olemassa tyhmien pettämiseksi. Minä en tahdo, +että maamieheni, kelpo aatelismies, reipas nuorukainen, joka on luotu +nousemaan, antaisi noiden teeskentelemisten häikäistä silmiänsä ja +hullautuisi satimeen, niinkuin monet muut, jotka siinä ovat hukkansa +saaneet. Huomatkaa se tarkkaan, että minä olen noiden kumpaistenkin +valtaherrojen ystävä ja että minä vakavilla toimillani en koskaan +tarkoita muuta kuin palvella kuningasta sekä kardinaalia, joka on +loistavimpia neroja, mitä Ranskanmaa ikinä on synnyttänyt.</p> + +<p>Ja nyt, nuori mies, menetelkää sen mukaisesti, ja jos teillä, olkoon +sitte perheseikat tai muut suhteet, tai vaikkapa oma vaistomainen tunto +siihen syynä, on kardinaalia vastaan jotakin vihamielisyyttä jommoista +näemme meikäläisten jalosukuisten seassa ilmestyvän, sanokaa minulle +jäähyväiset ja erotkaamme. Minä autan teitä missä suinkin voin, mutta +ilman kiinnittämättä teitä itseeni. Toivon, että avomielisyyteni on +kaikessa tapauksessa saattanut teidät ystäväkseni; sillä te olette tähän +saakka ainoa nuori mies, jolle minä olen puhunut niinkuin teille.</p> + +<p>Tréville mietti mielessään:</p> + +<p>— Jos kardinaali on lähettänyt kimppuuni tuon nuoren ketunpojan, hän, +hyvin kyllä tietäen kuinka minä häntä inhoon, ei suinkaan ole jättänyt +vakoojallensa sanomatta, että paras keino, millä hän pääsee minun +suosiooni, on puhua minulle hänestä mitä pahinta; kaiketi tuo kavala +velikulta vastaa minulle, huolimatta kaikista vakuutuksistani, että hän +inhoo Hänen ylhäisyyttänsä.</p> + +<p>Mutta aivan toistapa tulikin, mitä Tréville oli odottanut; d'Artagnan +näet vastasi mitä yksinkertaisimmasti:</p> + +<p>— Herra, minä tulen Pariisiin aivan samoilla ajatuksilla. Isäni antoi +minulle kehoituksen, etten sietäisi mitään keltään muulta kuin +kuninkaalta, kardinaalilta ja teiltä, joita hän pitää Ranskanmaan +kolmena etevimpänä miehenä.</p> + +<p>Niinkuin näkyy, liitti d'Artagnan lisäksi noihin kahteen herra de +Tréville'n nimen; mutta hän arveli, ettei tuo lisä ensinkään pilaisi +asiaa.</p> + +<p>— Minä tunnen siis mitä syvintä kunnioitusta herra kardinaalia kohtaan, +jatkoi hän, ja pidän hänen toimiansa mitä suurimmassa arvossa. Sitä +parempi minulle, jos te, herra, niinkuin sanotte, puhutte minulle +avomielisesti; sillä silloin suotte minulle kunnian osoittaa panevani +arvoa tälle myötätuntoisuuden yhtäläisyydelle; vaan jos teillä on ollut +epäluuloja minua kohtaan, mikä muutoin olisi vallan luonnollista, niin +näen kyllä, että minä vahingoitan itseäni sanomalla totuuden; mutta +yhtäkaikki ette voine olla minua kunnioittamatta, ja siitä minä pidän +lukua enemmän kuin mistään muusta maailmassa.</p> + +<p>Herra de Tréville joutui aivan ymmälle. Tuommoinen terävyys, siihen +lisäksi tuommoinen suoruus, ne ihmetyttivät häntä, vaan eivät kokonaan +poistaneet hänen epäluuloansa: mitä enemmän tuo nuori mies oli etevämpi +muita nuoria miehiä, sitä enemmän oli hän peljättävä, siinä tapauksessa +että Tréville pettyisi. Kumminkin puristi hän d'Artagnan'in kättä ja +lausui:</p> + +<p>— Te olette kunniallinen nuorukainen, vaan tällä hetkellä en voi tehdä +hyväksenne muuta kuin mitä äsken tarjosin. Minun hotellini on teille +aina avoinna. Ja koska te milloin tahansa voitte käydä luonani ja siis +käyttää kaikkia tilaisuuksia hyväksenne, pääsette te varsin uskottavasti +vast'edes toivojenne perille.</p> + +<p>— Toisin sanoen, herra, virkkoi d'Artagnan, te tahdotte odottaa siksi +kunnes näette minun ansaitsevan niiden perille päästä. Hyvä, olkaa +huoleti, lisäsi hän gaskonjalaisen tuttavallisuudella, kaukaa ette +tarvitse odottaa. Hän kumarsi poistuaksensa, ikäänkuin loput jäisivät +nyt jo hänen asiaksensa.</p> + +<p>— Odottakaahan toki vielä, sanoi herra de Tréville pysähdyttäen, +lupasinhan teille kirjeen akatemian tirehtörille vietäväksi. Oletteko +liian ylpeä ottamaan sitä vastaan, nuori herrani?</p> + +<p>— En suinkaan, herra, vastasi d'Artagnan; ja minä vakuutan teille, +ettei sille käy niinkuin tuolle toiselle. Kyllä säilytän sen niin hyvin, +että se perille tulee, sen vannon, ja onneton se, ken koettaa minulta +sitä anastaa!</p> + +<p>Herra de Tréville hymyili tuolle kopeilemiselle ja jättäen maamiehensä +ikkunan-syvennykseen, jossa he olivat puhelleet, astui hän pöytänsä +ääreen ja rupesi kirjoittamaan lupaamaansa suosituskirjettä. Sillä aikaa +d'Artagnan paremman tekemisen puutteessa rumputti marssia ikkunan +ruutuja vasten, katsellen muskettisotureita, jotka toinen toisensa +perään menivät pois, ja seuraten heitä silmillänsä kunnes katosivat +kadun kulman taakse.</p> + +<p>Herra de Tréville saatuansa kirjeen valmiiksi, sulki sen kuoreen ja, +nousten istuvaltaan, lähti astumaan nuorta miestä kohden, antaaksensa +kirjeen hänelle, mutta juuri kuin d'Artagnan ojensi kättänsä ottaaksensa +kirjeen, hämmästyi herra de Tréville nähdessään suojattinsa hypähtävän +syrjään, punastuvan vihasta ja syöksevän ulos huoneesta huutaen: — Ah! +eipä hän, jumal'auta, pääsekkään tällä kertaa kynsistäni!</p> + +<p>— Kuka sitte? kysyi herra de Tréville.</p> + +<p>— Tuo minun rosvoni! vastasi d'Artagnan. Ah! konna! Ja silloin hän +meni.</p> + +<p>— Perhanan hullu! mutisi herra de Tréville. Ellei se vaan, lisäsi hän, +ollut sukkela keino luistaa tiehensä, kun näki ettei temppu +onnistunutkaan.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="IV" id="IV"></a>IV.</h2> + +<h2>Athoksen olkapää, Porthoksen olkavyö<br /> +ja Aramiksen nenäliina.</h2> + + +<p>D'Artagnan oli vimmassaan syössyt kolmella harppauksella esihuoneen +lävitse ja ryntäsi nyt portaille, joita hän aikoi laskeutua neljä +astinta kerrallaan, vaan vauhdissaan törmäsi hän päistikkaa erästä +muskettisoturia vastaan, joka tuli herra de Tréville'n luota eräästä +salaovesta, ja töyttäsi otsallaan häntä olkapäähän niin että hän +huudahti, tai paremmin sanoen kiljahti.</p> + +<p>— Suokaa anteeksi, virkkoi d'Artagnan, aikoen jatkaa matkaansa, suokaa +anteeksi, minulla on kiire.</p> + +<p>Tuskin oli hän astahtanut ensimäiselle portaalle, kun rautanen nyrkki +iski kiini hänen käsivarteensa ja pysähdytti hänet.</p> + +<p>— Teillä on kiire, vai niin! huudahti muskettisoturi, kalpeana kuin +kuolema; siitä syystä sysäätte te minua, ja sanotte: "suokaa anteeksi", +ja sen te luulette olevan kylliksi? Ei laisinkaan, nuori herrani. +Luuletteko te, sen vuoksi että olette kuulleet herra de Tréville'n +puhuttelevan meitä tänään vähän kursailematta, voivanne kohdella meitä +hänen puhuttelutavallansa? Havaitkaa erhetyksenne, toveri hyvä; te ette +ole herra de Tréville, te.</p> + +<p>Vakuutan teille, vastasi d'Artagnan, tuntien Athoksen, joka, sittenkuin +lääkäri oli saanut hänen haavansa sidotuksi, oli lähtenyt kulkemaan +kotiinsa, vakuutan teille, etten tehnyt sitä tahallani, ja kun en tehnyt +sitä tahallani, niin sanoin: "suokaa anteeksi." Minun mielestäni se on +kylläksi. Minä sen vielä uudistan, ja nyt se jo ehkä on liiaksikin; +kunniani kautta, minulla on kiire, peräti kiire. Päästäkää siis irti, +minä pyydän, ja laskekaa minut menemään mihin asiani vaatii.</p> + +<p>— Herra, sanoi Athos heittäen irti, te ette ole kohtelias. Kyllä näkee, +että te tulette kaukaa.</p> + +<p>D'Artagnan oli jo harpannut kolme neljä porrasta, mutta Athoksen +muistutus seisatti hänet äkisti.</p> + +<p>— Hiisi vieköön, herra! sanoi hän, tulenpa minä kuinka kaukaa tahansa, +te ette ole se mies, joka opettaa minulle hyviä käytöstapoja, tietkää +se.</p> + +<p>— Kukas tiesi, virkkoi Athos.</p> + +<p>— Ah, ellei minulla olisi niin kiire, huudahti d'Artagnan, ja ellei +minun olisi juokseminen erään jälkeen...</p> + +<p>— Herra kiireellinen, minut tapaatte ilman juoksematta, minut, +kuuletteko?</p> + +<p>— Ja missä, jos suvaitsette?</p> + +<p>— Karmeliittaluostarin tykönä.</p> + +<p>— Mihin aikaan?</p> + +<p>— Kello kaksitoista.</p> + +<p>— Kello kaksitoista, hyvä, minä tulen.</p> + +<p>— Koettakaa välttää antamasta minun odottaa, sillä neljänneksen +kuluttua yli määräajan isken minä teiltä korvat poikki, saatuani teidät +käsiini.</p> + +<p>— Hyvä, vastasi d'Artagnan; kyll' ollaan kymmenen minuuttia ennen +paikalla.</p> + +<p>Ja nyt lähti hän juoksemaan kuin "saakeli olis perään soittanut", +toivoen löytävänsä vielä tuon tuntemattoman, joka tyyneesti käyden ei +vielä ollut kaiketi kauvaksi ehtinyt.</p> + +<p>Mutta katuportilla puheli Porthos erään henkivartijan kanssa. Noiden +kahden keskustelijan väliä oli parahiksi miehen leveys. D'Artagnan luuli +sen itselleen riittävän ja syöksyi nuolen nopeudella heidän väliinsä. +Mutta d'Artagnan ei ollut ottanut tuulta lukuun. Kun hän oli lävitse +menemäisillään, häiläytti tuuli Porthoksen pitkää viittaa ja d'Artagnan +joutui aivan sen sisään. Epäilemättä näkyi Porthos pitävän itsellään +olevan täydet syyt olla luopumatta tästä jokseenkin täydentävästä +pukunsa osasta, sillä sen sijaan, että hän olisi hellittänyt liepeen +kulmaa, josta hän piteli kiini, veti hän sitä yhä enemmän puoleensa, +joten d'Artagnan joutui pyörimään sametin sisään semmoisessa liikkeessä, +että siitä selvästi huomasi Porthoksen tekevän tiukkaa vastarintaa.</p> + +<p>Kun d'Artagnan kuuli muskettisoturin kiroovan, koki hän selvitä viitan +alta, johon hän oli sotkeutunut, ja haparoi päästäksensä ulos sen +poimuista. Erittäinkin pelkäsi hän turmelleensa sen kauniin olkavyön +kiiltoa, jonka jo tunnemme; vaan kun hän peloissaan avasi silmiänsä, +havaitsi hän nenänsä paiskautuneen Porthoksen olkapäiden keskiväliin, +toisin sanoen, juuri olkavyöhön.</p> + +<p>Mutta voipas sentään! niinkuin useimmat asiat tässä maailmassa ovat +toista kuin miltä näyttävät, niin tuokin olkavyö oli kultaa edestäpäin, +ja takaa tavallista puhvelinnahkaa. Kun Porthos, ollen aika pöyhkeilevä +mies, ei voinut pitää koko olkavyötä kullasta, piti hän kuitenkin toki +toisen puolen; se selittää, miksi hänen oli tarpellista teeskennellä +vilustuneensa ja tarvitsevansa sen vuoksi viittaa hartioillansa.</p> + +<p>— Piru vieköön, ärjyi Porthos, ponnistellen kaikin voimin itseänsä irti +d'Artagnan'ista, joka myhkyröitsi hänen selkäpuolellaan, mikä hullu te +olette, kun tuolla tavoin törmäätte ihmisiin!</p> + +<p>— Suokaa anteeksi, sanoi d'Artagnan, sukeltaen esiin jättiläisen olan +alta, mutta minulla on kovin kiire, minä juoksen erään jälkeen, ja...</p> + +<p>— Unhotatteko ehkä silmänne juostessanne? kysyi Porthos.</p> + +<p>— En, vastasi d'Artagnan närkästyen, en ensinkään, ja näenpä niillä +semmoistakin, jota muut eivät näe.</p> + +<p>Ymmärsikö Porthos yskän vai eikö, ainakin alkoi hän aikalailla purkaa +vihaansa:</p> + +<p>— Herra, sanoi hän, te saatte kelpo löylytyksen, tietäkää se, jos te +tuolla tavoin ärsyttelette muskettisotureita.</p> + +<p>— Löylytyksen, herra! sanoi d'Artagnan, kova sana tuo.</p> + +<p>— Sopii kyllä semmoisen miehen sanottavaksi, joka on tottunut +katselemaan vihollisiansa vasten kasvoja.</p> + +<p>— Oh, lempo soikoon! ymmärrän kyllä, että kartatte kääntää heille +selkäpuoltanne.</p> + +<p>Ja nuori mies, ihastuneena pilkkasanaansa, lähti menemään, nauraen kohti +kulkkuansa.</p> + +<p>Porthos oli vihan vimmassa ja yritti hyökkäämään d'Artagnan'in niskaan.</p> + +<p>— Toiste, toiste, huusi d'Artagnan hänelle, sittenkuin teillä ei enää +ole viittaa yllänne.</p> + +<p>— Kello yksi siis. Luxemburg'in palatsin takana.</p> + +<p>— Hyvä, kello yksi, vastasi d'Artagnan, kääntyen kadunkulmassa.</p> + +<p>Mutta ei sillä kadulla, jolta hän oli kääntynyt, eikä sillä, joka nyt +aukeni hänen katseltavaksensa, näkynyt ketään. Niin hitaasti kuin +tuntematon oli kulkenutkin, oli hän kuitenkin päässyt jätättämään; +kenties oli hän poikennut johonkin taloon. D'Artagnan tiedusteli häntä +kaikilta ketä hän kohtasi, meni lautalle asti, pyörsi takaisin Seinen ja +Croix-Rouge'n katua; vaan ei mitään, ei niin kerrassaan mitään. Tämä +matka oli hänelle kumminkin siinä suhteessa edullinen, että mikäli hiki +virtaili hänen otsaltansa, sikäli hänen sydämmensä tyyntyi.</p> + +<p>Hän alkoi nyt ajatella niitä tapauksia, jotka äsken olivat häntä +kohdanneet; ne olivat monilukuiset ja ikävät: kello oli vielä tuskin +yhtätoista päivällä, ja samainen aamu oli jo saattanut hänet herra de +Tréville'n epäsuosioon, sillä varmaankaan ei herra de Tréville voinut +olla pitämättä hänen poislähtemistapaansa muuna kuin jokseenkin +tomppelimaisena.</p> + +<p>Siihen lisäksi oli hän saanut niskoillensa kaksi kelpo kaksintaistelua +kahden semmoisen miehen kanssa, jotka kumpikin kykenivät tappamaan kolme +d'Artagnan'ia, sitä paitsi kahden muskettisoturin, se on, kahden +sellaisen olennon kanssa, joita hän niin korkeasti kunnioitti, että hän +ajatuksissaan ja sydämmessään asetti ne kaikkein muiden ihmisten +yläpuolelle.</p> + +<p>Asiat näyttivät sangen surkeilta. Varmana siitä, että Athos hänet +tappaisi, ei nuori mies, sen voi helposti käsittää, paljoa välittänyt +Porthoksesta. Kumminkin, koskahan toivo on viimeinen mikä sammuu +ihmissydämmessä, alkoi hän toivoa voivansa ehkä, kauheasti +haavoittuneena tietysti, jäädä eloon kumpaisestakin kaksintaistelusta, +ja siinä tapauksessa rupesi hän tulevaisuutta varten nuhtelemaan itsensä +seuraavalla tavalla:</p> + +<p>— Mikä vimmattu, mikä pöllö minä olenkaan! Tuo oivallinen, onneton +Athos oli haavoittunut juuri siihen olkapäähän, johon minä menen +paiskaamaan pääni kuin oinas. Ainoa asia mikä minua kummastuttaa, on +ettei hän tappanut minua sill'-kertaa; — siihen olisi hänellä ollut +täysi oikeus, sillä tuska, jonka minä saatoin hänelle, oli varmaan +julma. Mitä Porthokseen tulee, — oh! mitä Porthokseen tulee, oli +kohtaus hänen kanssansa, totta tosiaan, vielä hullumpi!</p> + +<p>Ja vastoin tahtoansakin rupesi nuori mies nauramaan, tähystellen +kuitenkin ympärillensä, josko tuo yksinäinen nauru, johon sen näkijät +eivät voineet havaita mitään syytä, mahdollisesti loukkasi jotakin +ohikulkevaa.</p> + +<p>— Porthoksen juttu on yhä hullumpi, vaan aika pöllö minä sittenkin +olen. Lennäppäs tuolla tavoin ihmisten päälle, sanomatta edes: pois +tieltä! Jopas jotakin! ja meneppäs tirkistelemään heidän viittansa alle, +nähdäksesi mitä siellä ei ole! Hän olisi varmaan antanut minulle +anteeksi; hän olisi aivan varmaan antanut anteeksi, ellei päähäni olisi +pälkähtänyt puhua tuosta kirotusta olkavyöstä, salaviittauksella tosin; +niinpä kylläkin, kaunis salaviittaus! Oh, mikä kirottu gaskonjalainen +olenkin! Kuuleppas d'Artagnan veikkoseni, jatkoi hän, puhellen itselleen +niin arkatuntoisesti kuin luuli itsensä ansaitsevan, jos sinä pääset +näistä pälkähistä, mikä ei tosin ole uskottavaa, tulee sinun +vastaisuudessa olla erinomaisen kohtelias. Vast'edes on sinua +ihmeteltävä, sinun tulee olla esikuvana muille. Kohteliaisuus ja +sävyisyys ei ole pelkurimaisuutta. Katsoppas vaan Aramista: Aramis, hän +on lempeys ja hempeys täydessä olennossaan. No niin! onkos kukaan +koskaan tohtinut sanoa, että Aramis olisi pelkuri? Ei, se on varma tosi, +ja vast'edes tahdon minä kaikessa mukautua hänen kaltaiseksensa. Ah, +tuossapa hän onkin.</p> + +<p>D'Artagnan oli kävellessään ja itsekseen puhellessaan joutunut muutaman +askeleen päähän d'Aiguillon'in hotellista, ja tämän edustalla huomasi +hän nyt Aramiksen iloisesti juttelevan kolmen aatelismiehen kanssa, +jotka näkyivät olevan kuninkaan henkivartijaväkeä. Aramis huomasi myös +puolestaan d'Artagnan'in; mutta kun hän ei ollut unhottanut, että tuon +saman nuoren miehen nähden herra de Tréville aamulla oli niin kovin +tulistunut, ja kun niiden nuhteiden todistaja, joita muskettisoturit +olivat silloin saaneet, ei ollut hänelle millään tavoin mieluisa +henkilö, ei hän ollut d'Artagnan'ia huomaavinansa. D'Artagnan, aivan +vastoin äskeisiä sovitus- ja kohteliaisuus-tuumiansa, lähestyi noita +neljää herraa, tervehtien heitä komeasti ja hymyillen mitä +herttaisimmasti. Aramis nyykäytti hiukan päätänsä, vaan ei hymyillyt. +Kaikki neljä muutoin keskeyttivät heti kohta puheensa.</p> + +<p>D'Artagnan ei ollut niin tyhmä, ett'ei olisi paikalla havainnut olevansa +liikaa; mutta hän ei ollut kylliksi perehtynyt hienon maailman tapoihin, +vetäytyäksensä mukavasti pois tuommoisesta väärästä asemasta, johon +yleensä kuka hyvänsä joutuu, jos menee sekoittumaan semmoisten seuraan, +joita tuskin tuntee, ja keskusteluun, joka ei häneen kuulu. Hän mietti +siis mielessään keinoa, minkä avulla hän kaikista vähimmän kömpelösti +pääsisi peräytymään, kun hän samassa näki Aramiksen pudottavan +nenäliinansa ja, epäilemättä vahingossa, polkevan sen päälle; nyt arveli +hän olevan oikean hetken korjata äskeistä sopimattomuutta: hän kumartui +ja, niin kohteliaan näköisenä kuin hän suinkin saattoi, veti hän +nenäliinan muskettisoturin jalan alta, huolimatta niistä yrityksistä, +joilla tuo toinen koki sitä estää, ja lausui, antaessaan hänelle sitä:</p> + +<p>— Luulen, herra, että tämä on liina, jota ette aivan mielellänne +tahtoisi kadottaa.</p> + +<p>Liina oli tosiaan runsaasti kirjailtu, ja sen yhdessä nurkassa näkyi +ruunu ja vaakuna. Aramis punastui vahvasti ja paremmin tempasi kuin otti +vastaan liinan gaskonjalaisen kädestä.</p> + +<p>— Ahaa, huudahti henkivartija, väitätkö vieläkin, varovainen Aramis, +että olet huonoissa kirjoissa rouva de Bois-Tracy'n tykönä, vaikka tuo +viehättävä nainen suvaitsee lainata sinulle nenäliinojansa!</p> + +<p>Aramis heitti d'Artagnan'iin yhden noita silmäyksiä, jotka antavat +tietää toiselle, että hän on hankkinut itselleen verivihollisen; sitte +muutti hän muotonsa takaisin lempeännäköiseksi ja lausui:</p> + +<p>— Te petytte, herrat hyvät, tämä liina ei ole minulta, enkä ymmärrä, +mistä tälle herralle pisti päähän tarjota sitä juuri minulle ennemmin +kuin jommallekummalle teistä, ja todistukseksi siihen mitä sanoin, on +että oma liinani on täällä taskussani.</p> + +<p>Näin sanoen veti hän taskustaan oman nenäliinansa, joka myöskin oli +sangen sorea liina ja tehty hienosta batistista, vaikka batisti oli +siihen aikaan kallista, mutta tässä liinassa ei ollut mitään +koruompeluksia, eikä vaakunoita, se oli vaan merkitty omistajan +nimikirjaimilla.</p> + +<p>Tällä kertaa d'Artagnan ei hiiskahtanut sanaakaan, hän huomasi +hairahduksensa; mutta Aramiksen ystävät eivät ottaneet uskoaksensa hänen +kieltämisiänsä ja toinen heistä virkkoi teeskennellyllä totisuudella +nuorelle muskettisoturille:</p> + +<p>— Jos asia niin on kuin väität, Aramis veikkoseni, niin olen pakoitettu +pyytämään tuon liinan sinulta takaisin; sillä niinkuin tiedät, on +Bois-Tracy läheisimpiä ystäviäni, enkä minä tahdo, että hänen vaimonsa +kapineista laitetaan itselleen voitonmerkkejä.</p> + +<p>— Teet pyyntösi huonosti, vastasi Aramis; ja vaikka kohta tunnustan +vaatimuksesi perijuureltaan oikeaksi, hylkään pyyntösi muotonsa vuoksi.</p> + +<p>— Asianlaita on se, lausui d'Artagnan arasti, etten minä ole nähnyt +liinan putoavan herra Aramiksen taskusta. Hän piti jalkansa sen päällä, +siinä kaikki, ja minä ajattelin, että koska hänen jalkansa on sen +päällä, mahtaa liina olla hänen.</p> + +<p>— Ja te olette erehtyneet, hyvä herra, vastasi kylmästi Aramis, hyvin +vähän kiitollisena parantelemisesta; sitten kääntyi hän sen +henkivartijan puoleen, joka oli sanonut olevansa Bois-Tracy'n ystävä, ja +lausui: — Muutoin arvelen, rakas Bois-Tracy'n ystävä, että minä olen +hänelle yhtä hyvä ystävä kuin sinäkin; ja tarkoin tuumien tämä liina on +yhtä hyvin saattanut pudota sinun kuin minunkin taskustani.</p> + +<p>— Ei, kunniasi kautta! huudahti Hänen Majesteettinsa henkivartija.</p> + +<p>— Sinä vannot kunniasi kautta, minä kunniasanani; siis on +silminnähtävästi toinen meistä valhettelija. Maltas, teemme parhaiten, +Montaran, jos otamme kumpikin puolen.</p> + +<p>— Liinasta?</p> + +<p>— Niin.</p> + +<p>— Oivallista! huusivat molemmat henkivartijat, oikein Salomonin tuomio. +Toden totta, sinä Aramis olet täynnä viisautta.</p> + +<p>Nuoret miehet purskahtivat nauramaan, eikä, niinkuin hyvin voi arvata, +asiasta tullut sen enempää. Hetkisen perästä keskustelu loppui ja nuo +kolme henkivartijaa ja muskettisoturi puristivat sydämmellisesti +toistensa kättä ja erkanivat, edelliset suunnallensa, Aramis toiselle.</p> + +<p>— Tässä on minulla otollinen hetki rakentaa sovinto tuon +hienokäytöksisen miehen kanssa, mietti d'Artagnan, joka oli pysyttäynyt +vähän syrjässä loppupuolen keskustelua; ja tuossa hyvässä aikomuksessa +lähestyi hän nyt Aramista, joka poistui, osoittamatta hänelle sen +suurempaa huomiota.</p> + +<p>— Herra, sanoi hän, toivon teidän suovan minulle anteeksi.</p> + +<p>— Ah, herra, keskeytti Aramis, sallikaa minun huomauttaa teitä, +ett'ette ole tässä asiassa menetelleet niinkuin hienokäytöksisen miehen +tulisi menetellä.</p> + +<p>— Mitä, herra! huudahti d'Artagnan, te siis luulette...</p> + +<p>— Minä luulen, herra, ett'ette ole tyhmä ja että te, vaikka tulettekin +Gaskonjasta, vallan hyvin tiedätte, ett'ei ilman syyttä poljeta +nenäliinan päälle. Eihän hiidessä Pariisin kadut ole lasketut +batistilla.</p> + +<p>— Herra teettepä väärin koettaissanne noin minua loukata, sanoi +d'Artagnan, jonka toraisa luonto alkoi voittaa hänen äskeisiä +rauhantuumiansa. Minä olen Gaskonjasta, se on totta se, ja koska te sen +tiedätte, ei minun ole tarvis sanoa teille, että Gaskonjassa ollaan +vähän kärsimättömiä; niin että kun gaskonjalainen kerran on pyytänyt +anteeksi, olkoon se sitte vaikka jotakin tyhmyyttä, he ovat vakuutetut +tehneensä jo puolta enemmän kuin mitä olisi tarvinnut.</p> + +<p>— Herra, mitä olen teille sanonut, vastasi Aramis, ei suinkaan ole +sanottu riidan halusta. Jumalankiitos en ole mikään tappelija, ja kun +olen muskettisoturina vaan väliaikaisesti, en ryhdy taisteluun muuten +kuin pakosta ja aina sittenkin vastenmielisesti; mutta tällä kertaa asia +on raskauttavaa laatua, sillä teidän kauttanne on eräs nainen joutunut +huutoon.</p> + +<p>— Meidän molempain kautta, tarkoitatte, huudahti d'Artagnan.</p> + +<p>— Minkä vuoksi olitte te niin taitamaton, että annoitte minulle +nenäliinan?</p> + +<p>— Minkäs vuoksi te itse olitte niin taitamaton, että annoitte sen +pudota?</p> + +<p>— Olen sanonut ja sanon vielä, herra, ettei tuo liina pudonnut minun +taskustani.</p> + +<p>— No hyvä! te olette siis kahdesti valhetelleet, sillä minä näin sen +putoavan!</p> + +<p>— Ahaa, vai on semmoinen ääni kellossa, herra gaskonjalainen! olkoon +menneeksi sitte, kyllä minä opetan teille käytöstapoja.</p> + +<p>— Ja kyllä minä toimitan teidät takaisin messuamaan, herra apotti! +Paljastakaa miekkanne, jos suvaitsette, heti paikalla.</p> + +<p>— Ei sentään, jos suvaitsette, hyvä ystäväni, ei ainakaan täällä. +Ettekö näe, että me olemme aivan vastapäätä d'Aiguillon'in hotellia, +joka on täynnä kardinaalin alustalaisia? Kukas sen tietää, eikö juuri +Hänen ylhäisyytensä liene antanut teille toimeksi hankkia hänelle minun +pääni? Mutta asia nyt on semmoinen, että minä, naurettavasti kyllä, +pidän päästäni varsin paljon, sillä se soveltuu jokseenkin hyvin +olkapäilleni. Minä kyllä aivan mielelläni otan teidät tappaakseni, olkaa +huoleti, mutta syrjäisessä, yksinäisessä paikassa, jossa ainakaan ette +voi kellenkään kehua kuolemastanne.</p> + +<p>— Siihen suostun mielelläni, mutta elkää vielä ylvästelkö, ja ottakaa +vaan liinanen mukananne, olkoon se teidän tai ei, ehkä se vielä on +hyväänkin tarpeesen.</p> + +<p>— Herra, olettehan gaskonjalainen? kysyi Aramis.</p> + +<p>— Olen kyllä; tähän lykkäykseen ei kaiketi ole syynä mikään +varovaisuus.</p> + +<p>— Varovaisuus, herrani, on jokseenkin hyödytön avu muskettisotureille, +sen tiedän, mutta välttämätön kirkon miehille; ja koska olen +muskettisoturi vaan toistaiseksi, pysyn minä varovaisena. Kello kahden +aikaan on minun kunnia odottaa teitä herra de Tréville'n hotellissa. +Siellä osoitan teille soveliaan taistelupaikan.</p> + +<p>Nuoret miehet heittivät toisilleen jäähyväiset, ja Aramis suuntasi +askeleensa Luxemburgiin päin, mutta d'Artagnan, nähden ajan rientävän, +lähti astumaan karmeliittaluostaria kohden, lausuen itsekseen: — Totta +tosiaan, ei tässä enää ole peräytymisen tilaa, vaan jos minut tapetaan, +saanpahan surmani toki muskettisoturin kädestä.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="V" id="V"></a>V.</h2> + +<h2>Kuninkaan muskettisoturit ja kardinaalin henkivartijat.</h2> + + +<p>D'Artagnan ei tuntenut Pariisissa ketään. Hän meni siis kohtaamaan +Athosta tuomatta mukanansa sivusmiestä, päättäen tyytyä niihin, jotka +hänen vastustajansa oli valinnut. Hänen vakaa aikomuksensa muutoin oli, +tehdä tuolle uljaalle muskettisoturille kaikki mahdolliset +sovinnontarjoukset, mutta ilman heikkoutta; hän näet pelkäsi niitä +ikävyyksiä, jotka aina ovat tarjona semmoisesta kaksintaistelusta, jossa +toinen on nuori ja täysissä voimissaan ja vastustaja haavoitettu ja +uupunut: voitettuna tekisi hän vastustajan voittoriemun yhä +loistavammaksi; voittajana soimattaisiin häntä epäsankaruudesta ja +helppotöisestä urosteosta.</p> + +<p>Muutoin, ellemme ole huonosti esittäneet seikkailijamme luonnetta, on +lukijamme kaiketi jo huomannut, että d'Artagnan ei ollut tavallinen +ihminen. Niinpä, samalla kun hän yhä ja toistamiseen tuumaili itsekseen, +että hänen kuolemansa oli karttamaton, hän ei suinkaan aikonut antaa +henkeänsä ilmaiseksi, niinkuin joku toinen vähemmin rohkea ja vähemmin +maltillinen hänen sijassaan olisi tehnyt. Hän ajatteli niiden miesten +eri luonteita, joiden kanssa hänen oli taisteleminen ja hän alkoi saada +selvemmän käsityksen tilastansa. Hän toivoi niillä avosydämmisillä +sovinnontarjouksilla, joita hän oli päättänyt tehdä, saada ystävän +Athoksesta, jonka ylevä olemus ja vakava katsanto häntä suuresti veti +puoleensa. Hän hyvitti mieltänsä sillä, että hän peljästyttäisi +Porthosta tuolla olkavyö-jutulla, jonka hän, ellei hän paikalla saisi +surmaansa, voisi kertoa koko maailmalle, ja joka kertomus, taitavasti +höystettynä, saattaisi Porthoksen naurunalaiseksi; mitä vihdoin +salaperäiseen Aramikseen tulee, ei hänestä ollut suurta pelkoa, ja jos +hän todella häneen saakka pääsi, aikoi hän kurittaa häntä kelpo lailla +tai vähintäänkin tehdä jälkiä hänen kasvoihinsa, niinkuin Cesar käski +tekemään Pompejuksen sotureille, turmellaksensa ainaisiksi ajoiksi tuota +kauneutta, josta hän näkyi niin ylpeilevän.</p> + +<p>Lopuksi oli d'Artagnan'illa tuo järkähtämättömyyden luja perustus, jonka +hänen isänsä neuvot olivat asettaneet hänen sydämeensä, neuvot, joiden +pääponsi oli: — olla pelkäämättä mitään muilta kuin kuninkaalta, +kardinaalilta ja herra de Tréville'ltä. Hän sen vuoksi paremmin lensi +kuin käveli karmeliittaluostaria kohden, joka oli jonkunmoinen ikkunaton +rakennus kulonurmikon keskellä, ja joka oli tavallinen kohtauspaikka +semmoisille, joilla ei ollut aikaa liikenemään asti.</p> + +<p>Kun d'Artagnan saapui tuon pienen aution kentän näkyville, joka leveni +luostarin juurella, oli Athos ollut ainoastaan viisi minuuttia +odottamassa, ja kello löi nyt kaksitoista. Hän oli siis tarkasti +säntillinen eikä silläkään, joka kaksintaistelujen suhteen vaatii mitä +ankarinta täsmällisyyttä, olisi ollut tässä kohden mitään +muistutettavaa.</p> + +<p>Athos, joka yhä kärsi kauheasti haavastansa, vaikka sen oli uudestaan +puhdistanut ja sitonut herra de Tréville'n haavalääkäri, oli istahtanut +muutaman rajapylvään päähän odottamaan vastustajaansa, tyynenä ja +arvokkaana niinkuin aina. Huomattuaan d'Artagnan'in nousi hän +seisovalleen ja meni kohteliaasti muutamia askelia hänelle vastaan.</p> + +<p>Tämä puolestaan lähestyi vastustajaansa lakki kourassa, niin että sen +töyhtö viisti maata.</p> + +<p>— Herra, sanoi Athos, olen pyytänyt kaksi ystävääni tänne +sivusmiehiksi, vaan he eivät vielä ole saapuneet. Minua kummastuttaa +heidän viipymisensä: se ei ole heidän tapaistansa.</p> + +<p>— Minulla, herra ei ole sivusmiehiä ensinkään, sanoi d'Artagnan, sillä +kun minä olen vasta tänään tullut Pariisiin, en tunne täällä vielä muita +kuin herra de Tréville'n, jolle minut suositti isäni, jolla on kunnia +olla jonkun vähän hänen ystäviänsä.</p> + +<p>Athos mietti hetkisen.</p> + +<p>— Ette tunne muita kuin herra de Tréville'n? kysyi hän.</p> + +<p>— En, muita en tunne.</p> + +<p>— Mutta siinä tapauksessa, jatkoi Athos puhuen puoliksi itselleen, +puoliksi d'Artagnan'ille, jos minä teidät tapan, näytän minä +lapsenmurhaajalta!</p> + +<p>— Eipä niinkään, herra, vastasi d'Artagnan tehden kumarruksen, joka ei +puuttunut arvokkaisuutta; eipä niinkään, koska te kunnioitatte minua +paljastamalla miekkanne minua vastaan, vaikka teillä on haava, josta +teille kaiketi on kovin paljo haittaa.</p> + +<p>— Sangen paljo, totta tosiaan, ja te kosketitte minua saakelin +kipeästi, se täytyy mun sanoa; mutta minä otan vasemman käteni, niinkuin +tapani on tällaisessa kohtauksessa. Elkää kumminkaan luulko saavanne +siitä minulta mitään etua, sillä minä käytän molempia väki välttävästi, +ja onpa teille siitä vahinkoakin, sillä vasenkätinen on sangen kampela +niille, jotka eivät ole semmoiseen tottuneet. Minua pahoittaa, etten +ennemmin tullut ilmoittaneeksi tätä seikkaa.</p> + +<p>— Teidän kohteliaisuutenne, hyvä herra, lausui d'Artagnan kumartaen +uudestaan, on todella niin suuri, ett'en voi olla teille kylliksi +kiitollinen.</p> + +<p>— Te saatatte minut hämille, vastasi Athos ylevännäköisenä; puhukaamme +muista asioista, ellei se ole teille vastenmielistä. Ah, voipa hiisi, +kuinka kipeästi te minua kosketitte! olkapäätäni polttaa kuin tulella.</p> + +<p>— Jos te tahtoisitte sallia ... sanoi d'Artagnan eperoiden.</p> + +<p>— Mitä, herrani?</p> + +<p>— Minulla on ihmeellistä palsamia haavoihin, voidetta jota sain +äidiltäni, ja jota olen jo itseeni koetellut.</p> + +<p>— Mitäs sitte?</p> + +<p>— No niin, minä olen varma siitä, että ennen kolmen päivän kulumista +tuo voide teidät parantaisi, ja kolmen päivän perästä, kun te olisitte +terve, sitten! Herra, pitäisin suurena kunniana saada sitten taistella +kanssanne.</p> + +<p>D'Artagnan lausui nämä sanat koristelemattomuudella, joka antoi suurta +arvoa hänen kohteliaisuudellensa, vähentämättä rahtuakaan hänen +rohkeuttansa.</p> + +<p>— Hiisi vieköön, sanoi Athos, tuopa ehdotus minua miellyttää, ei +suinkaan että suostuisin siihen, mutta sen vuoksi, että siitä tuntee +kunnon aatelismiehen jo peninkulman päästä. Tuolla tavoin puhuivat ja +tekivät Kaarlo Suuren aikaiset sankarit, joita jokaisen aatelismiehen +tulee pitää esikuvanansa. Vahinko vaan, ett'emme elä tuon suuren +hallitsijan aikakaudella. Me elämme kardinaalin aikakaudella, ja kolme +päivää tästä lukien tiedettäisiin, siitä olen varma, vaikka sitä kuinkin +salassa pidettäisiin, että me aiomme taistella, ja taistelumme +estettäisiin. Mutta eivätkös ne vetelykset jo tule?</p> + +<p>— Jos teillä on kiire, herra, virkkoi d'Artagnan Athokselle yhtä +koristelemattomasti kuin hän äsken oli ehdotellut taistelun +myöstettäväksi kolmeksi päivää, jos teillä on kiire ja haluatte +mieluummin suorittaa minut heti paikalla, niin tehkää kuin suvaitsette, +minä pyydän.</p> + +<p>— Tuossa taaskin sanoja, jotka minua miellyttävät, sanoi Athos +nyykäyttäen somasti päätänsä d'Artagnan'ille, ne ovat semmoisen miehen +sanoja, jolla on sekä pää että sydän. Herra, minä pidän teidän +laatuisista miehistä ja minä näen, että ellemme me tapa toisiamme, on +minulla vast'edes oleva tosi huvi teidän seurastanne. Odottakaamme noita +herroja, minä pyydän, minulla on kyllä aikaa ja se on asianmukaisempaa. +Ah, tuolla tulee toinen, luulen ma.</p> + +<p>Todellakin rupesi Vaugirard-kadun päässä näkymään jättiläisen kaltainen +Porthos.</p> + +<p>— Mitä! huudahti d'Artagnan, teidän ensimäinen sivusmies on herra +Porthos?</p> + +<p>— Niin, onko teillä mitään häntä vastaan?</p> + +<p>— Ei vähintäkään.</p> + +<p>— Ja tuolla tulee toinen.</p> + +<p>D'Artagnan kääntyi katsomaan Athoksen osoittamalle suunnalle ja tunsi +Aramiksen.</p> + +<p>— Mitä! huudahti hän vielä enemmän hämmästyksissään kuin äsken, teidän +toinen sivusmies on herra Aramis?</p> + +<p>— Tietysti, ettekö tiedä, ettei meitä koskaan tavata muutoinkuin toinen +toistemme seurassa ja että meitä niinhyvin muskettisoturien kuin +henkivartijain joukossa, niinhyvin hovissa kuin kaupungissa, mainitaan +nimityksellä Athos, Porthos ja Aramis eli kolmet eroittamattomat? Vaan +koska te tulette Dax'ista tai Pau'sta...</p> + +<p>— Tarbes'ista, sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Niin on teillä valta olla tietämätön tästä seikasta, sanoi Athos.</p> + +<p>— Totta tosiaan, sanoi d'Artagnan, on teillä, hyvät herrat, sopivat +nimet, ja minun seikkailuni, jos se tulee kuuluisaksi, on todistava, +ettei teidän liittoveljeytenne suinkaan perustu ristiriitaisuuteen.</p> + +<p>Sillä välin oli Porthos saapunut ja kätteli Athosta; kun hän sitten +kääntyi d'Artagnan'iin, joutui hän hämmästyksiin.</p> + +<p>Mainitkaamme ohimennen, että hän oli vaihtanut olkavyötä ja heittänyt +pois viittansa.</p> + +<p>— Oh, virkkoi hän, mitäs tämä tietää?</p> + +<p>— Tämän herran kanssa minun on taisteleminen, lausui Athos, +kohteliaasti viitaten d'Artagnan'iin.</p> + +<p>— Hänen kanssaanhan minäkin taistelen, sanoi Porthos.</p> + +<p>— Niin, mutta vasta kello yksi, vastasi d'Artagnan.</p> + +<p>— Ja minä myös, minä taistelen myöskin tämän herran kanssa, sanoi +Aramis, tullen vuorostaan kokouspaikalle.</p> + +<p>— Niin, mutta vasta kello kaksi, sanoi d'Artagnan yhtä levollisesti.</p> + +<p>— Mutta mistäs syystä sinä taistelet, Athos? kysyi Aramis.</p> + +<p>— En todella sitä oikein tiedä, vaan hän loukkasi minua kipeästi +olkapäähän; entäs sinä, Porthos?</p> + +<p>— Minä, totta tosiaan, taistelen sen vuoksi että minä taistelen, +vastasi Porthos punastuen.</p> + +<p>Athos, jolta ei mitään jäänyt huomaamatta, näki hienon hymyn +gaskonjalaisen huulilla.</p> + +<p>— Meillä tuli eräs vaatetus-seikka riidan alaiseksi, lausui nuori mies.</p> + +<p>— No sinä Aramis sitten? kysyi Athos.</p> + +<p>— Minäkö, minä taistelen erään jumaluusopillisen seikan vuoksi, vastasi +Aramis, antaen merkin d'Artagnan'ille, että hän pitäisi hänen +kaksintaistelunsa syyn salassa.</p> + +<p>Athos näki toisen hymyn d'Artagnan'in huulilla</p> + +<p>— Todella? sanoi Athos.</p> + +<p>— Niin, erään paikan vuoksi pyhän Augustinon kirjoituksissa, josta +olemme eri mieltä, lausui gaskonjalainen.</p> + +<p>— Totta tosiaan sukkelapäinen mies, mutisi Athos.</p> + +<p>— Ja nyt koska olemme koolla, hyvät herrat, sanoi d'Artagnan, niin +sallikaa minun pyytää teiltä anteeksi.</p> + +<p>Sana "anteeksi" veti pilven Athoksen otsalle, ylpeän hymyn Porthoksen +huulille ja kieltävän viittauksen vastaukseksi Aramiksen puolelta.</p> + +<p>— Te ette käsitä minua, herrat, sanoi d'Artagnan kohottaen päätänsä, +jota samassa hetkessä valaisi auringon säde, kultaillen hänen hienoja, +rohkeita piirteitänsä, minä pyydän teiltä anteeksi siinä tapauksessa, +etten olisi tilaisuudessa suorittamaan velkaani teille kaikille +kolmelle, sillä herra Athoksella on etukädessä oikeus tappaa minut, joka +paljo vähentää teidän saamisenne arvoa, herra Porthos, ja kenties vie +sen ihan kuitiksi teiltä, herra Aramis. Ja nyt, hyvät herrat, minä +pyydän vielä toistamiseen: suokaa anteeksi, mutta siinä onkin kaikki, ja +paljastakaa miekkanne!</p> + +<p>Näin sanoen paljasti d'Artagnan miekkansa niin huolettomasti kuin sitä +koskaan voi nähdä.</p> + +<p>Veri oli kohonnut d'Artagnan'in päähän ja tällä hetkellä olisi hän +paljastanut miekkansa kaikkia valtakunnan, muskettisotureja vastaan, +niinkuin hän nyt paljasti sen Athosta, Porthosta ja Aramista vastaan.</p> + +<p>Kello oli neljänneksen yli kahdentoista. Aurinko paistoi korkeimmillaan +ja se paikka joka oli taistelua varten valittu, oli avoinna koko sen +polttavalle helteelle.</p> + +<p>— On sangen kuuma, virkkoi Athos, vuorostaan paljastaen miekkansa, enkä +kuitenkaan voi ottaa takkia päältäni; sillä vielä äsken tunsin haavani +vuotavan ja minä pelkäisin häiritseväni teitä näyttämällä verta, jota +ette edes itse ole vuodattaneet.</p> + +<p>— Se on totta kyllä, herrani, sanoi d'Artagnan, vuodattakoon sitä muut +tai minä, kaikessa tapauksessa, sen vakuutan, on minun ikävä nähdä niin +jalon aatelismiehen verta; minä siis taistelen takki päällä niinkuin +tekin.</p> + +<p>— Heretkää, heretkää jo, sanoi Porthos, tuommoisista +kohteliaisuuksista, ja muistakaa, että mekin odotamme vuoroamme.</p> + +<p>— Puhukaa itsellenne, Porthos, kun puhutte noin asiaankuulumatonta, +keskeytti Aramis. Minun mielestäni se mitä nämä herrat ovat lausuneet, +on aivan paikallaan ja täydelleen aatelismiehen arvon mukaista.</p> + +<p>— Koska te tahdotte, herrani, lausui Athos, ruveten taisteluasentoon.</p> + +<p>— Odotan käskyänne, lausui d'Artagnan, pannen miekkansa ristiin +vastustajansa miekkaa vasten, mutta miekat olivat tuskin ennättäneet +kilahtaa toisiinsa, kun parvi Hänen ylhäisyytensä henkivartijoita, herra +de Jussac'in johtamana, näkyi luostarin kulmassa.</p> + +<p>— Kardinaalin henkivartijoita! huudahtivat yhdellä kertaa Porthos ja +Aramis. Miekat tuppeen, herrat! miekat tuppeen!</p> + +<p>Mutta se oli liian myöhäistä. Nuo molemmat taistelijat oli nähty +asennossa, joka ei jättänyt mitään epäilystä heidän aikomuksestansa.</p> + +<p>— Hohoi! huusi Jussac, rientäen heitä kohden ja viitaten miehiänsä +tekemään samoin, hohoi! muskettisoturit, täällä siis pidetään +kaksintaistelua? Ja asetukset, kuinkas niiden käy?</p> + +<p>— Te olette sangen jalomielisiä, herrat henkivartijat, sanoi Athos +täynnä katkeraa ivaa, sillä Jussac oli eräs toiseniltaisia hyökkääjiä. +Jos me näkisimme teitä kaksintaistelussa, niin kylläpä me, sen minä +vakuutan, karttaisimme käydä teitä siitä estämään. Jättäkää meidät siis +rauhaan, niin saatte meistä huvia ilman vaivatta.</p> + +<p>— Herrat, sanoi Jussac, suureksi ikäväkseni kyllä, täytyy minun +ilmoittaa teille että se on mahdotonta. Velvollisuutemme ennen kaikkia. +Miekat tuppeen siis, olkaa hyvät, ja seuratkaa meitä.</p> + +<p>— Herra, sanoi Aramis jäljitellen Jussac'ia, suureksi mielihyväksemme +tottelisimme teidän kohteliasta kutsumustanne, jos se olisi meidän +vallassamme; mutta pahaksi onneksi on se nyt mahdotonta; herra de +Tréville on kieltänyt meitä siitä. Menkää siis matkaanne, se on parasta +mitä voitte tehdä.</p> + +<p>Tämä pilkanteko suututti Jussac'ia.</p> + +<p>— Me hyökkäämme teidän kimppuunne, sanoi hän, ellette tottele.</p> + +<p>— Heitä on viisi, sanoi Athos matalalla äänellä, ja meitä on vaan +kolme; me saamme siis taas selkäämme, ja meidän täytyy kaatua täällä, +sillä sen minä sanon, etten minä enää voitettuna mene toista kertaa +kapteenin eteen.</p> + +<p>Athos, Porthos ja Aramis lähestyivät samassa hetkessä toisiansa, ja +Jussac asetti soturinsa riviin.</p> + +<p>Tämä silmänräpäys oli d'Artagnan'ille kylliksi päätöksen tekemiseen: +tässä oli nyt yksi niitä tilaisuuksia, jotka ratkaisevat miehen koko +elämän; tässä oli nyt valitseminen kuninkaan ja kardinaalin välillä; kun +valitseminen kerran oli tapahtunut, oli se jääpä semmoiseksi. Ruveta +vastarintaan, se oli samaa kuin niskoitella lakia vastaan, panna päänsä +vaaraan, hankkia itselleen yhdellä kertaa viholliseksi ministeri, joka +oli mahtavampi kuin itse kuningas; tämän kaiken näki nuori mies, eikä +hän, lausukaamme se hänelle kiitokseksi, sekuntiakaan empinyt. Hän +kääntyi Athoksen ja hänen ystäväinsä puoleen ja lausui:</p> + +<p>— Hyvät herrat, sallikaa minun korjata äskeisiä sanojanne. Olette +sanoneet, että teitä on vaan kolme, mutta minusta näyttää että meitä on +neljä.</p> + +<p>— Vaan ettehän ole meidän miehiä, sanoi Porthos.</p> + +<p>— Totta kyllä, vastasi d'Artagnan; minulla ei ole teidän pukuanne, vaan +minulla on teidän sielunne. Minun sydämmeni on muskettisoturi, sen hyvin +tunnen, ja se minut vetää puoleensa.</p> + +<p>— Poistukaa, nuori mies, huusi Jussac, joka epäilemättä viittauksista +ja muodon liikkeistä oli havainnut d'Artagnan'in aikomuksen. Te saatte +mennä, me sen sallimme. Pelastakaa nahkanne, ja sukkelaan.</p> + +<p>D'Artagnan ei hievahtunut paikaltaan.</p> + +<p>— Totta tosiaan, te olette kelpo nuorukainen, sanoi Athos, puristaen +kädestä nuorta miestä.</p> + +<p>— Joutukaa, joutukaa, tehkää pian päätöksenne, huusi Jussac.</p> + +<p>— Niinpä kyllä; sanoivat Porthos ja Aramis, päättäkäämme jotakin.</p> + +<p>— Tuo herra on peräti jalomielinen, sanoi Athos.</p> + +<p>Mutta kaikki kolme ajattelivat d'Artagnan'in nuoruutta ja varasivat +hänen kokemattomuuttaan.</p> + +<p>— Meitä ei ole kuin kolme, joista yksi haavoitettuna, siihen lisänä +yksi lapsi, jatkoi Athos, mutta kaiketi sittenkin sanotaan, että meitä +oli neljä.</p> + +<p>— Kyllä kai, mutta paetkaamme! sanoi Porthos.</p> + +<p>— Se on vaikeata, vastasi Athos.</p> + +<p>D'Artagnan havaitsi heidän eperoimisensa.</p> + +<p>— Hyvät herrat, koettakaahan toki minua, sanoi hän, ja minä vannon +kunniani kautta, ett'en ota lähteäkseni täältä, jos meidät voitetaan.</p> + +<p>— Mikä teidän nimenne on, urhoollinen ystäväni? kysyi Athos.</p> + +<p>— D'Artagnan.</p> + +<p>— No hyvä! Athos, Porthos, Aramis ja d'Artagnan, eteenpäin! huusi +Athos.</p> + +<p>— No, hyvät herrat, ettekös tee jo päätöstänne? huusi kolmannen kerran +Jussac.</p> + +<p>— Se on tehty, vastasi Athos.</p> + +<p>— Ja mimmoinen se on? kysyi Jussac.</p> + +<p>— Me hyökkäämme teidän kimppuunne, vastasi Aramis kohottaen lakkiansa +toisella kädellä ja vetäisten miekkansa toisella.</p> + +<p>— Ahaa! te vastustelette! huusi Jussac.</p> + +<p>— Saakeli! kummastuttaakos se teitä?</p> + +<p>Ja nyt ryntäsivät nuo yhdeksän taistelijaa toisiansa vastaan +raivokkaasti, vaan kumminkin jonkuntapaisessa järjestyksessä.</p> + +<p>Athos otti osallensa erään Cahusac'in, kardinaalin suosikin; Porthos sai +Bicarat'in ja Aramis joutui taistelemaan kahta vastaan.</p> + +<p>Mutta d'Artagnan, hän näki jääneensä itse Jussac'ia vastaan.</p> + +<p>Nuoren gaskonjalaisen sydän sykki, niin että rinta oli haljeta, ei +pelosta, jumalankiitos, sillä sitä hänellä ei ollut rahtuakaan, vaan +innosta; hän taisteli kuin raivoisa tiikeri, kiertäen kyllä kymmenen +kertaa vastustajansa ympäri ja muuttaen kaksikinkymmentä kertaa asentoa +ja paikkaa. Jussac oli, niinkuin siihen aikaan sanottiin, +ahnasmiekkainen ja sangen tottunut; mutta olipa hänellä vaan täysi työ +puollustaissa itseään tuommoista taistelijaa vastaan, joka, notkeana ja +liukasliikkeisenä, rikkoi joka hetki tavanmukaisia sääntöjä, hyökkäsi +kaikilta puolilta yht'aikaa, ja kaiken sen ohessa väisteli iskuja +niinkuin semmoinen, joka on peräti arka nahastansa.</p> + +<p>Viimein tämä taisteleminen vei Jussac'ilta maltin kokonaan. Vimmassaan +siitä, että tuommoinen, jota hän oli katsonut vallan lapseksi, piti +häntä pintehissä, hän pikastui ja alkoi hairahdella. D'Artagnan jolla, +vaikka puuttuikin käytäntöä, oli syvä opillinen taito, yhä lisäsi +liikkeittensä nopeutta. Jussac, tahtoen päästä leikin loppuun, suuntasi +hirvittävän piston vastustajaansa kohden, tehden aika hyppäyksen häntä +vastaan; mutta tämä väistyi äkkiä syrjään, ja sillä välin kuin Jussac +nousi maasta, syöksi d'Artagnan, luikertautuen kuni käärme hänen +miekkansa alaitse, miekkansa hänen ruumiinsa lävitse. Jussac kaatui +könttänä maahan.</p> + +<p>D'Artagnan heitti silloin levottoman ja pikaisen silmäyksen +taistelukentälle.</p> + +<p>Aramis oli jo saanut toisen vastustajansa hengiltä; vaan toinen ahdisti +häntä kovasti. Mutta Aramis oli edullisessa asemassa ja voi vielä +puollustaa itseänsä.</p> + +<p>Bicarat ja Porthos olivat juuri iskeneet haavan toinen toisiinsa. +Porthos oli saanut piston käsivartensa lävitse ja Bicarat reiteensä. +Vaan kun ei kumpikaan haava ollut vaarallinen, jatkoivat he taistelua +yhä yltyvällä kiihkolla.</p> + +<p>Athos, joka Cahusac'ilta oli saanut uuden haavan, kelmeni +silminnähtävästi, vaan ei peräytynyt askeltakaan; hän oli muuttanut +miekankin toiseen käteensä ja taisteli nyt vasemmalla.</p> + +<p>D'Artagnan saattoi sen ajan taistelusääntöjen mukaan ruveta avuksi +toiselle; hänen parhaillaan katsellessaan, kuka hänen tovereistaan olisi +avun tarpeessa, loi Athos silmäyksen häneen päin. Tämä silmäys oli +erinomaisen puhuva. Athos olisi ennemmin kuollut kuin kutsunut avuksi; +mutta hän saattoi kyllä heittää silmäyksen, ja sillä tavoin pyytää. +D'Artagnan arvasi tarkoituksen, teki hirvittävän hyppäyksen ja hyökkäsi +Cahusac'in kimppuun sivulta päin ja ärjäsi:</p> + +<p>— Tänne päin, herra henkivartija, muuten pistän teidät kuolijaaksi.</p> + +<p>Cahusac kääntyi; ja parhaasen aikaan. Athos, jota ainoastaan +ylenmääräinen rohkeus piti pystyssä, lynsähti toiselle polvelleen.</p> + +<p>— Elkää Herran tähden, nuori mies, tappako häntä, huusi hän +d'Artagnan'ille; minulla on vanha juttu päätettävä hänen kanssansa +sittenkuin paranen ja pääsen voimiini. Tehkää hänet vaan aseettomaksi, +lyökää miekka pois kädestä. Kas niin! Hyvin! oivallisesti!</p> + +<p>Tämä huudahdus pääsi Athokselta sen johdosta, että Cahusac'in miekka +lennähti kahdenkymmenen askeleen päähän hänestä. D'Artagnan ja Cahusac +juoksivat yhdessä, toinen, ottamaan takaisin miekkansa, toinen +anastamaan sitä itselleen; mutta d'Artagnan, nopsempi jalaltaan, ennätti +ensimäisenä ja polki jalkansa sen päälle.</p> + +<p>Cahusac juoksi sen henkivartijan luokse, jonka Aramis oli surmannut, +sieppasi hänen miekkansa ja aikoi palata d'Artagnan'in luokse; mutta +välillä kohtasi hän Athoksen, joka sillä silmänräpäyksen lomalla, minkä +d'Artagnan oli hänelle toimittanut, oli saanut huo'ahtaa ja joka, +peljäten d'Artagnan'in tappavan hänen vihollisensa, tahtoi uudestaan +ryhtyä taisteluun.</p> + +<p>D'Artagnan ymmärsi, että hän pahoittaisi Athosta, ell'ei hän antaisi +hänen noutaa mieltänsä. Ja todella muutamain sekuntien perästä kaatui +Cahusac, kaula miekan lävistämänä.</p> + +<p>Samassa tuokiossa Aramis ojensi miekkansa kaatuneen vastustajansa rintaa +vasten ja pakoitti hänet armoille.</p> + +<p>Jälellä oli vielä Porthos ja Bicarat. Porthos laski tuhansia +kokkapuheitansa, kysyen Bicarat'ilta, mitä kello mahtoi olla ja +toivottaen hänelle onnea pääsemään siihen komppaniiaan, jonka hänen +veljensä oli saanut Navarran rykmentissä; mutta kaikilla kokkapuheillaan +ei hän voittanut mitään. Bicarat oli niitä rautaisia miehiä, jotka eivät +kaadu muutoin kuin kuolleina.</p> + +<p>Mutta täytyihän taistelun päättyä. Vahti saattoi tulla ottamaan kiini +kaikki taistelijat, oli ne haavoitettuja tai ei, oli ne kuninkaan tai +kardinaalin miehiä. Athos, Porthos, Aramis ja d'Artagnan piirittivät +Bicarat'in ja kehoittivat häntä antautumaan. Vaikka hän oli yksin +kaikkia vastaan ja hänellä oli miekan pistos reiden lävitse, tahtoi hän +kuitenkin tehdä vastarintaa; mutta Jussac, joka oli kohonnut +kyynärvartensa nojaan, käski häntä antautumaan. Bicarat oli +gaskonjalainen niinkuin d'Artagnan'kin; hän ei ollut kuulevinaan, +muhoili vaan, ja saaden sen verran lomaa, pisti miekkansa kärellä +maahan, sanoen:</p> + +<p>— Tähän paikkaan on Bicarat kuoleva, yksin jälellä niistä, jotka hänen +kanssansa olivat.</p> + +<p>— Vaan heitä on neljä sinua vastaan; herkene jo, minä käsken sen.</p> + +<p>— Ah, jos sinä käsket, niin sitten on asia toinen, lausui Bicarat; +koska olet päällikköni, tulee minun totella.</p> + +<p>Ja hypähtäen taaksepäin, katkaisi hän miekkansa vasten polveaan, ettei +hänen tarvitsisi antaa sitä pois, viskasi palaset yli luostarin muurin +ja pani käsivartensa ristiin rintaansa vasten, viheltäen erästä +kardinaalilaista säveltä.</p> + +<p>Urhoollisuutta, vihollisenkin, pidetään aina arvossa. Muskettisoturit +tervehtivät Bicarat'ia miekoillaan ja pistivät ne sitten tuppeen. +D'Artagnan teki samoin, jonka perästä hän Bicarat'in kanssa, ainoan, +joka enää oli pystyssä, kantoi luostarin porttiholviin Jussac'in, +Cahusac'in ja Aramiksen vastamiehistä sen, joka oli vaan haavoitettu. +Neljäs oli, niinkuin jo mainitsimme, kuollut. Sitten soittivat he +luostarin kelloa ja, ottaen mukaansa neljä miekkaa viidestä, lähtivät +ilon hurmoksissa herra de Tréville'n hotellia kohden.</p> + +<p>Heidän nähtiin kävelevän käsikynkässä kadun leveydeltä ja vetävän +joukkoonsa jokaisen muskettisoturin, minkä kohtasivat, niin että lopulta +oli heitä koko riemusaatto. D'Artagnan'in sydän uiksenteli riemun +hekkumassa, kun hän tuossa astui Athoksen ja Porthoksen välissä, +hellästi vetäen heitä puoleensa.</p> + +<p>— Ell'en vielä olekkaan muskettisoturi, sanoi hän uusille ystävillensä +käydessään sisään herra de Tréville'n hotellin portista, onhan minut +ainakin otettu oppilaaksi, vai kuinka?</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="VI" id="VI"></a>VI.</h2> + +<h2>Hänen Majesteettinsa kuningas Ludvig kolmastoista.</h2> + + +<p>Asia herätti suurta melua. Herra de Tréville julkisesti nuhteli +muskettisotureja, vaan salaa onnitteli heitä; mutta kun hänellä oli jo +kiire ilmoittamaan siitä kuninkaalle, riensi hän Louvreen. Vaan se oli +jo liian myöhäistä, kuningas oli jo sulkeutunut huoneesensa kardinaalin +kanssa ja Tréville'lle sanottiin kuninkaan olevan työssä eikä voivan +tällä hetkellä ottaa vastaan. Iltaisilla tuli herra de Tréville +kuninkaan pelipöytään. Kuningas oli voitolta, ja koska Hänen +Majesteettinsa oli sangen ahnas, oli hän mainiolla tuulella; niinpä hän, +nähdessään Tréville'n jo matkan päästä, huusi hänelle:</p> + +<p>— Tulkaa tänne, herra kapteeni, tulkaa tänne, että saan teitä nuhdella; +tietäkääs, Hänen ylhäisyytensä kävi täällä valittamassa teidän +muskettisotureistanne, ja oli semmoisessa mielenliikkeessä, että hän nyt +on vallan sairaana. Ah, mutta nehän ovat koko tuhannen häijyläisiä nuo +teidän muskettisoturinne!</p> + +<p>— Ei laisinkaan, armollisin herra, vastasi Tréville, joka havaitsi ensi +silmäyksellä, minne päin asia oli kallistumassa; ei laisinkaan, sillä +päinvastoin ovat he sangen kilttiä olennoita, hyvänluontoisia kuin +lampaat, eikä heillä ole muuta kuin yksi ainoa toivo, sen vakuutan, ja +se on paljastaa miekkansa ainoastaan Teidän Majesteettinne edestä! Mutta +mitäs tehdä, herra kardinaalin henkivartijat hakevat lakkaamatta riitaa +heidän kanssansa ja noiden nuorten miesparkojen täytyy soturikuntansa +kunniankin vuoksi puollustaa itseänsä.</p> + +<p>— Kas sitä herra de Tréville'ä! sanoi kuningas, kas vaan! eikös hänen +voisi luulla puhuvan jostakin uskonnollisesta lahkokunnasta! Totta +tosiaan, minun hyvä kapteenini, haluttaisipa minun ottaa teiltä +valtakirjanne ja antaa se neiti de Chemerault'ille, jolle olen luvannut +nunnaluostarin. Mutta elkää luulkokkaan minun uskovan teitä niin +sananmukaisesti. Minua nimitetään Ludvig Oikeamieleksi, herra de +Tréville, ja kohtapa vaan, kohtapa vaan saamme sen nähdä.</p> + +<p>— Ah, juuri sen vuoksi, että minä luotan Teidän oikeamielisyyteenne, +armollinen herra, odotan minä maltillisesti ja levollisesti Teidän +Majesteettinne armollista päätöstä.</p> + +<p>— Odottakaa siis, herrani, odottakaa, sanoi kuningas, en minä anna +teidän kaukaa odottaa.</p> + +<p>Mutta pelionni kääntyi nyt, ja kun kuningas alkoi menettää mitä oli +voittanut, hän ei ollut ensinkään vastahakoinen käyttämään tätä +Tréville'n juttua tekosyyksi, jonka varjolla hän saattoi vetäytyä pois +pelistä. Kuningas nousi siis hetkisen perästä seisovalleen, pani +taskuunsa rahat, jotka olivat hänen edessään pöydällä ja joista suurin +osa oli voittorahoja, ja sitten virkkoi hän:</p> + +<p>— Le Vieuville, ruvetkaa te paikalleni, minun täytyy mennä puhumaan +herra de Tréville'n kanssa tärkeästä asiasta. Mutta aivan oikein! ... +minullahan oli edessäni kahdeksankymmentä louisdor'ia; pankaa te siihen +sama summa, ettei niillä, jotka ovat menettäneet, ole mitään +valittamista. Oikeus ennen kaikkea. Sitten kääntyi hän herra +de Tréville'n puoleen ja siirtyi hänen kanssansa erääsen +ikkunan-syvennykseen.</p> + +<p>No, herrani, jatkoi hän, te sanotte Hänen ylhäisimpänsä henkivartijain +hakeneen riitaa teidän muskettisoturienne kanssa?</p> + +<p>— Niin, armollisin herra, nyt niinkuin aina.</p> + +<p>— Ja kuinka asia tapahtui? sillä näettekös, niinkuin tiedätte, hyvä +kapteeni, tuomarin täytyy kuunnella kumpaistakin riitapuolta.</p> + +<p>— Ah, Herra nähköön, mitä yksinkertaisimmasti ja luonnollisimmasti. +Kolme meidän parhaita sotureita, jotka Teidän Majesteettinne tuntee +nimeltään, ja joiden uskollisuudelle Teidän Majesteettinne enemmän kuin +yhden kerran on pannut suurta arvoa, ja jotka, sen voin kuninkaalle +vakuuttaa, palvelevat Teidän Majesteettianne kaikesta sydämmestään; +kolme meidän parhaita sotureita, sanon, herrat Athos, Porthos ja Aramis, +olivat lähteneet huvimatkalle erään nuoren gaskonjalaisen aatelismiehen +kanssa, jonka minä olin suosittanut heille samana aamuna. Huviretki oli +aiottu Saint-Germain'iin, luullakseni, ja he olivat päättäneet yhtyä +karmeliittaluostarin luona, mutta kun he olivat sinne saapuneet, tuli +heitä häiritsemään herrat de Jussac, Bicarat ja kaksi muuta +henkivartijaa, jotka varmaankaan eivät tulleet sinne noin monilukuisina +ilman asetuksien rikkomisen pahaa aikomusta.</p> + +<p>— Ahaa! huomaan, sanoi kuningas: epäilemättä tulivat he sinne +taistelemaan keskenänsä.</p> + +<p>— Minä en tahdo heitä syyttää, armollisin herra, vaan jätän sen Teidän +Majesteettinne päätettäväksi, mitä viisi aseellista miestä muuta +voisivat tehdä niin yksinäisessä paikassa kuin karmeliittaluostarin +seutu on.</p> + +<p>— Niinpä kyllä, te olette oikeassa, Tréville, te olette aivan oikeassa.</p> + +<p>— Niinpian kuin he olivat huomanneet meidän muskettisoturit, muuttivat +he tuumansa ja unhottivat keskinäisen riitansa soturikunta-riidan +vuoksi; sillä Teidän Majesteettinne kyllä tietää, että meidän +muskettisoturit, jotka pitävät kuninkaan puolta, eikä kenenkään muun +kuin kuninkaan, ovat herra kardinaalin henkivartijain luonnollisia +vihamiehiä?</p> + +<p>— Niin niin, Tréville, huoahti kuningas surumielisesti, ja se on sangen +ikävää, uskokaapas, nähdä Ranskassa tällä tavoin kaksi puoluetta, kaksi +kuninkuuden päätä; mutta kaikki tämä on pian päättyvä. Te sanotte siis +henkivartijain hakeneen riitaa muskettisoturien kanssa?</p> + +<p>— Minä sanon, että on varsin uskottavaa asian tapahtuneen sillä tavoin, +mutta minä en mene vannomaan, armollisin herra. Teidän Majesteettinne +tietää, kuinka vaikeata totuus on saada ilmi, ja ell'ei kellä ole sitä +ihmeteltävää lahjaa, joka on hankkinut Ludvig kolmannelletoista nimen +Oikeamieli...</p> + +<p>— Ja te olette oikeassa, Tréville; mutta nuo teidän muskettisoturinne +eivät olleet yksinään, heidän mukanansa oli eräs lapsi.</p> + +<p>— Niin, armollisin herra, ja eräs haavoitettu mies, niin että kolme +kuninkaan muskettisoturia, joista yksi oli haavoitettu, sekä yksi lapsi, +eivät ainoastaan pitäneet puoliansa herra kardinaalin viittä mitä +peloittavinta henkivartijaa vastaan, vaan vieläpä kaatoivat heistä neljä +tantereesen.</p> + +<p>— Mutta sehän on voitto se! huusi kuningas säihkyvin silmin, voitto +kerrassaan!</p> + +<p>— Niin, armollinen herra, yhtä täydellinen kuin Cé-sillan voitto.</p> + +<p>— Neljä miestä, joista yksi haavoitettu ja yksi lapsi, niinhän +sanoitte?</p> + +<p>— Tuskin nuorukainen; joka vielä käyttihe tuossa tilaisuudessa niin +erinomaisella tavalla, että minä pyydän saada luvan sulkea hänet Teidän +Majesteettinne armolliseen suosioon.</p> + +<p>— Mikä on hänen nimensä?</p> + +<p>— D'Artagnan, armollisin herra. Hän on poika erään vanhimpia ystäviäni; +poika erään miehen, joka teidän isänne, ikimuistettavan kuninkaan kanssa +kävi puoluesotaa.</p> + +<p>— Ja te sanotte tuon nuorukaisen olevan hyvin kasvatetun? Kertokaapa +hänestä minulle, Tréville; tiedätte minun rakastavan sota- ja +taistelukertomuksia. Ja kuningas Ludvig XIII väänteli ylpeästi +viiksiänsä ja ojensi hartioitaan.</p> + +<p>— Armollisin herra, jatkoi Tréville, niinkuin jo sanoin, herra +d'Artagnan on melkein lapsi ja kun hänellä ei ole kunnia olla +muskettisoturi, oli hän siviilipuvussa; herra kardinaalin henkivartijat, +havaiten hänen nuoruutensa, ja vielä enemmän sen vuoksi, että hän oli +soturikunnalle vieras, kehoittivat häntä poistumaan ennen hyökkäystä.</p> + +<p>— Siis, huomaattehan Tréville, keskeytti kuningas, siis nepä ne olivat +hyökkääjiä.</p> + +<p>— Se on vallan oikein, armollisin herra, siitä ei ole enää epäilemistä; +he vaativat häntä peräytymään; mutta hän vastasi olevansa sydämmestään +muskettisoturi, ja kokonaan Hänen Majesteettinsa nöyrin palvelija, jonka +vuoksi hän tahtoi jäädä herrojen muskettisoturien joukkoon.</p> + +<p>— Oivallinen nuorukainen! mutisi kuningas.</p> + +<p>— Ja aivan oikein, hän jäi heidän joukkoonsa; ja Teidän +Majesteetillanne on siinä niin reipas taistelija, että hän se antoi +Jussac'ille tuon kauhean piston, joka niin ankarasti suututtaa herra +kardinaalia.</p> + +<p>— Hänkö haavoitti Jussac'in? huudahti kuningas, hän, tuo lapsi! Se, +Tréville, se on mahdotonta.</p> + +<p>— Asia on niin kuin minulla oli kunnia kertoa Teidän Majesteetillenne.</p> + +<p>— Jussac'in, joka on kuningaskuntamme ensimäisiä miekkamiehiä!</p> + +<p>— Niin, armollisin herra, hän on nyt löytänyt mestarinsa.</p> + +<p>— Minä tahdon nähdä tuon nuorukaisen, Tréville, minä tahdon hänet nähdä +ja jos jotakin on tehtävissä, niin tuumikaamme.</p> + +<p>— Milloin Teidän Majesteettinne suvaitsee ottaa hänet puheillensa?</p> + +<p>— Huomenna kello kaksitoista, Tréville.</p> + +<p>— Tuonko minä hänet yksinään?</p> + +<p>— Ei, tuokaa tänne kaikki neljä yhdessä. Minä tahdon kiittää heitä +kaikkia yhdellä kertaa; uskolliset miehet ovat harvinaisia, Tréville, ja +uskollisuus on palkittava.</p> + +<p>— Kello kaksitoista olemme Louvressa armollisin herra.</p> + +<p>— Tulkaa pieniä portaita, Tréville, pieniä portaita. Tarpeetonta on +kardinaalin tietää...</p> + +<p>— Kyllä, armollisin herra.</p> + +<p>— Ymmärrättehän, Tréville, asetus on aina asetus, ja ovathan kuin +ovatkin kaksintaistelut kielletyt.</p> + +<p>— Mutta meneehän tämä ottelu, armollisin herra, ulkopuolelle tavallisia +kaksintaistelun ehtoja, sehän oli tappelu, jota todistaa se, että heitä +oli viisi kardinaalin henkivartijaa minun kolmea muskettisoturiani ja +herra d'Artagnan'ia vastaan.</p> + +<p>— Oikein kyllä, mutta yhtäkaikki, Tréville, tulkaa vaan sittenkin +pieniä portaita.</p> + +<p>Tréville hymyili. Mutta kun siinä oli jo paljo hänen työksensä, että oli +saanut tuon lapsen yllytetyksi mestariansa vastaan, kumarsi hän +kunnioittavaisesti kuninkaalle ja, hänen luvallansa, sanoi hänelle +jäähyväiset.</p> + +<p>Vielä samana iltana ilmoitettiin noille kolmelle muskettisoturille, mikä +kunnia heille oli suotu. Koska he jo kauan olivat tunteneet kuninkaan, +olivat he vallan levollisia, mutta d'Artagnan gaskonjalaisella +mielikuvituksellaan näki siinä tulevaisen onnensa ja vietti yönsä +kultaisissa unelmissa. Ja jo kello kahdeksan aamulla oli hän Athoksen +luona.</p> + +<p>D'Artagnan tapasi muskettisoturin jo täysissä tamineissaan ja valmiina +lähtemään ulos. Kun kuninkaan luokse oli mentävä vasta kello +kaksitoista, oli hän tuuminut Porthoksen ja Aramiksen kanssa mennä +heittämään palloa Luxemburg'in tallin luona olevassa pallohuoneessa. +Athos pyysi d'Artagnan'ia tulemaan mukaan ja vaikka hän tosin ei osannut +palloa heittää, kun ei ollut koskaan semmoisessa leikissä ollut, +noudatti hän kutsumusta, kun ei tiennyt mitenkä muutoinkaan saisi +aikansa kulumaan kello kahteentoista asti, koska kello oli vielä tuskin +yhdeksää.</p> + +<p>Nuo kaksi muskettisoturia olivat jo saapuneet paikalle ja olivat siellä +parhaillaan kahden kesken pallosilla. Athos, joka oli sangen taitava +kaikissa ruumiinharjoituksissa, meni d'Artagnan'in kanssa vastapäiselle +puolelle ja nyt oli yhteinen leikki alkava. Mutta jo ensi yrityksellä, +vaikka hän heitti vasemmalla kädellä, tunsi hän haavansa vielä liian +vähän paranneeksi, voidaksensa kestää semmoista ruumiinliikettä. +D'Artagnan jäi siis yksinään ja kun hän ilmoitti olevansa liian +kykenemätön ryhtymään säännölliseen peliin, jatkettiin heittoa +ilman pitämättä niistä tarkkaa laskua. Mutta eräs Porthoksen +Herkules-kämmenestä singahtanut pallo hiipaisi niin lähitse +d'Artagnan'in naamaa, että se pani hänet arvelemaan, että jos pallo, sen +sijaan kuin se nyt meni sivuitse, olisi paukahtanut kohti, hänen +puheillepääsynsä olisi uskottavasti mennyt myttyyn, koska hänen olisi +ollut mahdoton saapua kuninkaan luokse. Ja kun tästä puheillepääsystä, +hänen gaskonjalaisen mielikuvituksensa mukaan, koko hänen +tulevaisuutensa riippui, hän kumarsi kohteliaasti Porthokselle ja +Aramikselle ja ilmoitti luopuvansa leikistä siksi kunnes hän saavuttaisi +siihen tarpeellisen tottumuksen, ja meni rajaköyden taakse katsojain +joukkoon.</p> + +<p>D'Artagnan'in pahaksi onneksi oli katsojain seassa eräs Hänen +ylhäisyytensä henkivartija, joka vielä sangen harmissaan toveriensa +eilen kärsimästä tappiosta, oli päättänyt käyttää ensimäistä tilaisuutta +kostaaksensa. Hän luuli nyt tilaisuuden tulleeksi ja, puhutellen +naapuriansa, lausui:</p> + +<p>— Ei ole ihmettelemistä, että tuo nuori mies säikähti palloa, hän on +epäilemättä muskettisoturin-oppipoika.</p> + +<p>D'Artagnan käännähti, juurikuin käärme olisi häntä pistänyt ja silmäsi +terävästi henkivartijaa, joka oli nuo loukkaavat sanat suustaan +päästänyt.</p> + +<p>— Perhana vieköön! jatkoi tuo toinen väännellen ynseästi viiksiänsä, +tiiratkaa minua niinpaljon kuin haluatte, pikku herrani, mikä on +sanottu, se on sanottu.</p> + +<p>— Ja koska sananne on liian selvä selittämättäkin, vastasi d'Artagnan +matalalla äänellä, pyydän teidän seuraamaan minua.</p> + +<p>— Milloinka? kysyi henkivartija samalla pilkallisella katsannolla.</p> + +<p>— Heti paikalla, jos suvaitsette.</p> + +<p>— Kaiketi te tiedätte, kuka minä olen?</p> + +<p>— Sitä en laisinkaan tiedä, enkä siitä yhtään välitäkkään.</p> + +<p>— Siinä teette väärin, sillä jos nimeni tietäisitte, ehkä olisitte +vähemmin kiireissänne.</p> + +<p>— Mikä teidän nimenne sitten on?</p> + +<p>— Bernajoux, teidän nöyrin palvelijanne.</p> + +<p>— No niin, herra Bernajoux, sanoi d'Artagnan levollisesti, minä odotan +teitä portilla.</p> + +<p>— Menkää vaan, herra, kyllä tulen.</p> + +<p>— Elkää pitäkö kovin kiirettä, herra, ettei huomattaisi meidän +poistuvan yhdessä; ymmärrätte kaiketi, että siinä toimessa, johon aiomme +ryhtyä, liika väki olisi haitaksi.</p> + +<p>— Hyvä on, vastasi henkivartija, kummastuksissaan, ett'ei hänen nimensä +tehnyt sen suurempaa vaikutusta nuoreen mieheen.</p> + +<p>Nimi Bernajoux oli todella tuttu kaikille ihmisille, d'Artagnan ehkä +poisluettuna; sillä Bernajoux oli yksi niitä, jotka useimmin tavattiin +niissä jokapäiväisissä tappeluissa, joita kaikki kuninkaan ja +kardinaalin säännöt ja asetukset eivät saaneet hillityiksi.</p> + +<p>Porthos ja Aramis olivat niin kiintyneet pallonheittoonsa ja Athos +katseli heitä niin tarkkaavaisesti, ett'eivät he edes nähneet nuoren +toverinsa lähtöä. D'Artagnan jäi sanansa mukaan portille odottamaan ja +hetkisen perästä tuli tuo toinenkin paikalle. Kun d'Artagnan'illa ei +ollut aikaa hukata, kuninkaan luokse menon vuoksi, joka oli määrätty +kello kahdeksitoista, katsahti hän ympärillensä ja nähden kadun +tyhjäksi, virkkoi vastustajallensa:</p> + +<p>— Totta tosiaan on onni teille, vaikka nimenne onkin Bernajoux, että +olette joutuneet tekemisiin vaan muskettisoturin oppilaan kanssa; mutta +olkaa huoleti, minä koetan parastani. Asentoon!</p> + +<p>— Mutta, lausui Bernajoux'in nimellä puhuteltu, minusta näyttää tämä +paikka huonosti valitulta, paljoa parempi olisi Saint-Germain'in +luostarin takana tai Pré-aux-Clercs'illä.</p> + +<p>— Teidän huomautuksenne on sangen paikallaan, vastasi d'Artagnan; mutta +pahaksi onneksi on minulla aika vähissä, sillä minulla on eräs kohtaus +kello kaksitoista. Asentoon siis, herra, asentoon!</p> + +<p>Bernajoux ei ollut niitä miehiä, joille semmoista käskyä tarvitsee antaa +kahta kertaa. Samassa hetkessä välkähti miekka hänen kädessään ja hän +ryntäsi vastustajaansa kohden, jota hän luuli säikäyttävänsä, koska hän +oli niin kovin nuori.</p> + +<p>Mutta d'Artagnan oli eilen suorittanut kokeensa ja, vielä innoissaan +voitostansa sekä pöyhistyneenä siitä suosiosta, joka hänelle oli +tulossa, hän päätti olla peräytymättä askeltakaan; miekat +ristiytyivätkin suojustimeen asti, ja kun d'Artagnan pysyi paikallansa, +oli hänen vastustajansa peräytyminen. Mutta d'Artagnan käytti sitä +silmänräpäystä, jolloin Bernajoux'in miekka, hänen peräytyissään, +syrjähti, irroitti miekkansa hänen miekastaan ja kosketti vastustajaansa +olkapäähän. Nyt d'Artagnan vuorostaan peräytyi askeleen ja kohotti +miekkansa; mutta Bernajoux huusi hänelle, ettei hän siitä välittänyt ja +puski sokeasti häntä vastaan, sysäytyen hänen miekkaansa. Kun hän +kumminkaan ei kaatunut, eikä tunnustanut itseään voitetuksi, vaan koki +siirtyä sinne päin, missä herra de la Trémouille'n hotelli oli, eräs +hänen sukulaisensa oli näet herra de la Trémouille'n palveluksessa, niin +d'Artagnan, joka ei itsekkään tiennyt miten pahan haavan hänen +vastustajansa viimeksi oli saanut, ahdisti häntä ankarasti ja +epäilemättä olisi surmannut hänet kolmannella iskulla, kun, sittenkuin +kadulla syntynyt meteli oli kuulunut pallohuoneelle saakka, kaksi +henkivartijan ystävää, jotka olivat kuulleet hänen vaihtavan muutamia +sanoja d'Artagnan'in kanssa, riensivät miekka kädessä pallohuoneelta ja +hyökkäsivät voittajan kimppuun. Mutta kohtapa näkyi vuorostaan Athos, +Porthos ja Aramis, jotta juuri siinä hetkessä kuin nuo kaksi +henkivartijaa ryntäsivät heidän nuorta toveriansa vastaan, ehtivät +paikalle ja pakoittivat heidät kääntymään. Siinä tuokiossa Bernajoux +kaatui; ja kun henkivartijat jäivät nyt kaksi neljää vastaan, rupesivat +he huutamaan: "Tänne, tänne, koko de la Trémouille'n hotelli!" Näihin +huutoihin tulivat kaikki, ketä hotellissa oli, ulos, ja hyökkäsivät +noiden neljän asetoverin kimppuun, jotka taas puolestaan alkoivat +huutaa: "Tännepäin, muskettisoturit!"</p> + +<p>Tämä huuto ei koskaan mennyt kuuroille korville; sillä muskettisoturit +tiedettiin Hänen ylhäisyytensä vihollisiksi, ja heitä rakastettiin sen +vuoksi että he vihasivat kardinaalia. Muiden komppaniiojen miehet kuin +Punaisen herttuan, niinkuin Aramis oli häntä nimittänyt, menivätkin +yleensä tällaisissa taisteluissa kuninkaan muskettisoturien puolelle. +Kolmesta ohikulkevasta herra Desessarts'in komppaniian miehestä kaksi +liittyi niinikään noiden neljän toverin avuksi, vaan kolmas juoksi herra +de Tréville'n hotelliin ja huusi: "Tännepäin, muskettisoturit, +tännepäin!" Tavallisuuden mukaan oli herra de Tréville'n hotelli täynnä +sen aseen miehiä, ja kiiruhtivat nyt tovereillensa avuksi; syntyi +yleinen kahakka, mutta muskettisoturit olivat voiton puolella: +kardinaalin henkivartijat ja herra de la Trémouille'n väki peräytyivät +hotelliin, jonka portit he mennessään sulkivat, juuri töin tuskin ehtien +estää vihollisiansa tunkeutumasta sisään samalla kertaa. Mitä äskeiseen +haavoitettuun tulee, hänet oli sinne viety jo kohta ja niinkuin jo +sanoimme, sangen pahassa tilassa.</p> + +<p>Yllytys muskettisoturien ja heidän liittolaistensa joukossa oli +korkeimmillaan ja jopa neuvoteltiin semmoistakin, että, kostoksi herra +de la Trémouille'n palvelijain röyhkeydestä kuninkaan muskettisotureita +kohtaan, pistettäisiin tuleen koko hänen hotellinsa. Ehdotus oli tehty +ja hyväksytty innolla, kun onneksi kello löi yksitoista, muistuttaen +d'Artagnan'ia ja hänen tovereitansa kuninkaan puheille menosta, ja kun +heistä olisi ollut ikävää, jos tuo kaunis urostyö olisi toimitettu ilman +heitä, onnistui heidän tyynnyttää mielet. Jätettiin asia vaan siihen, +että paiskattiin muutamia katukiviä portteja vastaan, mutta portit +kestivät, ja silloin väsyttiin; muutoin olivat tämän kahakan oikeat +päämiehet jo hetkistä ennen jättäneet joukon ja lähteneet herra de +Tréville'n luokse, joka odotti heitä, sillä hän oli jo saanut tiedon +tästä uudesta metelistä.</p> + +<p>— Pian Louvreen, sanoi hän, Louvreen hetkeäkään kadottamatta, ja +koettakaamme tavata kuningas ennenkuin kardinaali on saanut häntä +puhutella; me kerromme hänelle tämän tapauksen olleen seurauksena +eilisestä, niin ne menevät molemmat yksin tein.</p> + +<p>Herra de Tréville lähti neljän nuoren miehen kanssa siis Louvreen; mutta +muskettikapteenin suureksi hämmästykseksi ilmoitettiin hänelle kuninkaan +menneen hirvenjahdille Saint-Germain'in metsään. Herra de Tréville antoi +kahdesti kertoa itselleen tämän uutisen, ja kummallakin kertaa näkivät +hänen seurakumppaninsa hänen kasvonsa ruskettuvan.</p> + +<p>— Joko Hänen Majesteettinsa, kysyi hän, oli eilen päättänyt lähteä +tälle metsästysretkelle?</p> + +<p>— Ei, Teidän ylhäisyytenne, vastasi kamaripalvelija, tänä aamuna tuli +ylijahtimestari ilmoittamaan, että yöllä oli muudan hirvi saatu +kierrokseen. Ensin vastasi hän, ett'ei hän lähtisi, vaan sitten ei hän +kumminkaan voinut vastustaa sitä viehätystä, mitä tämä metsästys lupasi, +ja päivällisen syötyänsä lähti hän.</p> + +<p>— Ja tapasiko kuningas kardinaalia? kysyi herra de Tréville.</p> + +<p>— Aivan luultavasti, vastasi kamaripalvelija, sillä minä näin tänä +aamuna Hänen ylhäisyytensä hevoset valjaissa, ja kysyttyäni minne hän +matkusti, vastattiin Saint-Germain'iin.</p> + +<p>— Meidät on ehdätetty, sanoi herra de Tréville. Hyvät herrat, minä +tulen tapaamaan kuningasta tänä iltana; mutta mitä teihin tulee, en +neuvoisi teitä uskaltamaan häntä lähestyä.</p> + +<p>Varoitus oli niin järkevä ja semmoisen miehen antama, joka sangen hyvin +tunsi kuninkaan, että neljä nuorta miestä eivät yrittäneetkään sitä +vastustella. Herra de Tréville kehoitti heitä siis kutakin menemään +kotiinsa odottamaan hänen vastaisia määräyksiänsä.</p> + +<p>Tultuaan hotelliinsa, herra de Tréville arveli viisaimmaksi jouduttautua +ensimäisenä valittamaan. Hän lähetti sen vuoksi erään palvelijoistaan +viemään herra de la Trémouille'lle kirjettä, jossa hän pyysi hänen +käskemään pois luotansa herra kardinaalin henkivartijan, ja nuhtelemaan +väkeänsä siitä uhkarohkeudesta, jolla he olivat hyökänneet hänen +muskettisoturiensa kimppuun. Mutta herra de la Trémouille, jolle hänen +tallimestarinsa oli jo ennakolta seikat kertonut, tuo sama, jolle +Bernajoux oli sukua, käski viemään herra de Tréville'lle semmoisen +vastauksen, ettei herra de Tréville'llä eikä hänen muskettisotureillansa +ollut mitään valittamisen syytä, vaan päinvastoin hänellä, jonka väkeä +muskettisoturit olivat ahdistaneet ja vieläpä aikoneet polttaa hänen +hotellinsakin. Mutta koska näiden kahden mahtavan herran välillä olisi +kiista voinut jatkua pitkälliseksi, molemmat kun tietysti pysyivät kiini +väitteissään, keksi herra de Tréville neuvon, jonka tarkoituksena oli +saada kaikki päätökseen: hän lähti itse kohtaamaan herra de la +Trémouille'a.</p> + +<p>Hän meni siis kohta hänen hotelliinsa ja käski ilmoittaa itsensä.</p> + +<p>Molemmat herrat tervehtivät toisiansa kohteliaasti, sillä vaikka eivät +olleetkaan toinentoistensa ystäviä, kunnioittivat he kumminkin toisiaan. +Kumpaisetkin olivat sydämmen ja kunnian miehiä; ja kun herra de la +Trémouille, joka oli protestantti ja harvoin näki kuningasta, ei +kuulunut mihinkään puolueesen, ei hänen seurustelemistansa rasittanut +yleensä mitkään ennakkopäätökset. Tällä kertaa oli kumminkin hänen +kohtelunsa, vaikka tosin kohtelias, tavallista kylmempi.</p> + +<p>— Herra, virkkoi herra de Tréville, me luulemme kumpikin olevan +toisillamme syytä valittaa, ja minä olen nyt tullut tänne itse +saattamaan yksissä neuvoin teidän kanssanne tämän asian selville.</p> + +<p>— Mielelläni, vastasi herra de la Trémouille; mutta minä sanon jo +edeltäkäsin, että minulla on varsin hyvät tiedot asiasta ja että koko +vääryys on teidän muskettisoturienne puolella.</p> + +<p>— Te olette liian oikeudellinen ja kohtuullinen, sanoi herra de +Tréville, ollaksenne suostumatta ehtoon, jonka nyt aion teille esittää.</p> + +<p>— Esittäkää, herra, minä kuuntelen.</p> + +<p>— Kuinka voipi herra Bernajoux, teidän tallimestarinne sukulainen?</p> + +<p>— Vallan huonosti. Paitsi miekanpistoa, jonka hän on saanut +käsivarteensa, ja joka ei liene juuri vaarallinen, on hänellä toinen, +joka on lävistänyt hänen keuhkonsa niin pahasti, että lääkäri on siitä +kahdella päällä.</p> + +<p>— Mutta onko haavoitettu tunnossaan?</p> + +<p>— Täydellisesti.</p> + +<p>— Puhuuko hän?</p> + +<p>— Työläästi, mutta kyllä hän puhuu.</p> + +<p>— No hyvä: herra, menkäämme hänen luoksensa; vannottakaamme häntä +nimessä Jumalan, jonka eteen hänet ehkä kohta kutsutaan, ilmoittamaan +totuuden; minä otan hänet tuomariksi omassa asiassaan, herra; ja mitä +hän sanoo, olen minä uskova todeksi.</p> + +<p>Herra de la Trémouille mietti hetkisen, jonka perästä hän, koska oli +vaikea tehdä kohtuullisempaa ehdotusta, suostui siihen.</p> + +<p>Molemmat kävivät nyt siihen huoneesen, jossa haavoitettu makasi. Kun hän +näki kahden niin ylhäisen herran tulevan hänen luoksensa, koetti hän +nousta vuoteellaan, mutta ollen liian heikko, uupui hän ponnistuksestaan +ja vaipui takaisin melkein tunnottomana.</p> + +<p>Herra de la Trémouille lähestyi häntä ja antoi hänen haistella +hajusuolaa, joka sai hänet tointumaan. Silloin herra de Tréville, joka +ei tahtonut, että häntä voitaisiin syyttää mistään vaikutuksesta +sairaasen, kehoitti herra de la Trémouille'a itseänsä kysymään häneltä +asiasta.</p> + +<p>Mitä herra de Tréville oli aavistanut, tapahtuikin. Elämän ja kuoleman +välillä, niinkuin Bernajoux oli, ei hänellä ollut vähintäkään ajatusta +salata totuutta; ja hän kertoi näille molemmille herroille asiat aivan +tarkoilleen, semmoisina kuin ne olivat tapahtuneet.</p> + +<p>Se oli kaikki, mitä herra de Tréville oli tarkoittanutkin; hän toivotti +Bernajoux'ille pikaista parantumista, heitti jäähyväiset herra de la +Trémouille'lle, palasi hotelliinsa ja käski heti paikalla ilmoittaa +noille neljälle ystävällensä, että hän odotti heitä päivällisille +luoksensa.</p> + +<p>Herra de Tréville'n seura oli sangen valittua, kokonaan kardinaalin +vastustajia muutoin. Hyvin ymmärrettävästi liikkui siis puhelu +päivällispöydässä noiden kahden tappion alalla, joita Hänen +ylhäisyytensä henkivartijat äskettäin olivat kärsineet. Ja kun +d'Artagnan oli ollut näiden kahden päivän sankarina, niin hänellenpä +sateli onnentoivotuksia, joita Athos, Porthos ja Aramis hänelle +yltäkyllin soivat, ei ainoastaan hyvinä tovereina, vaan miehinä, joilla +oli ollut kylliksi usein vuoronsa, antaaksensa nyt hänen saada osansa.</p> + +<p>Kello kuuden aikaan ilmoitti herra de Tréville, että hänen oli meneminen +Louvreen; mutta kun Hänen Majesteettinsa suoman puheillepääsyn aika oli +jo ohitse, ei herra de Tréville pyytänytkään käydä sisään pienistä +portaista, vaan meni neljän nuoren seuralaisensa kanssa esihuoneesen. +Kuningas ei ollut vielä palannut metsästysretkeltään. Nuoret miehemme +olivat odottaneet tuskin puolta tuntia hovimiesten joukossa, kun kaikki +ovet avattiin ja ilmoitettiin kuninkaan tulevan.</p> + +<p>Tällä hetkellä tunsi d'Artagnan luunsa ja ytimensä vapisevan. Hetki, +joka nyt oli tulossa, oli kaiketikin ratkaiseva koko hänen elämänsä +kohtalon. Senpätähden hänen silmänsä tähtäsivät tuskallisesti sitä ovea, +josta kuningas oli astuva sisään.</p> + +<p>Ludvig XIII ilmestyi näkyviin, käyden seurueensa etunenässä; hän oli +metsästyspuvussa, vielä aivan pölyisenä, suuret saappaat jalassa ja +piiska kädessä. Ensi silmäyksellä päätti d'Artagnan kuninkaan olevan +myrskytuulella.</p> + +<p>Mutta vaikka tämä Hänen Majesteettinsa mieliala oli silminnähtävä, ei se +estänyt hovimiesten järjestymästä riveihin pitkin hänen tietänsä; +kuninkaan esihuoneissa on toki parempi joutua vihastuneenkin silmän +huomattavaksi kuin jäädä kokonaan huomaamattomaksi. Kolme +muskettisoturia eivät hekään siis empineet astumasta askeleen esiin, +mutta d'Artagnan sitä vastoin jäi heidän taaksensa piiloon; vaan vaikka +kuningas persoonallisesti tunsi Athoksen, Porthoksen ja Aramiksen, kulki +hän heidän editsensä katsahtamatta heihin, puhuttelematta heitä ja aivan +kuin hän ei olisi heitä koskaan nähnyt. Mutta herra de Tréville, kun +kuninkaan silmät hetkiseksi pysähtyivät häneen, kesti tuon silmäyksen +niin lujana, että kuningaspa se ennemmin silmänsä poispäin käänsi; jonka +perästä Hänen Majesteettinsa, itsekseen murahtaen, astui huoneesensa.</p> + +<p>— Asiat käyvät huonosti, virkkoi Athos hymyillen, eikä meitä tehdä +ritareiksi vielä tälläkään kertaa.</p> + +<p>— Odottakaa täällä kymmenen minuuttia, sanoi herra de Tréville; ja jos +ette kymmenen minuutin kuluttua näe minun tulevan, palatkaa hotelliini: +sillä tarpeetonta on sitte minua enää odottaa.</p> + +<p>Neljä nuorta miestä odotti kymmenen minuuttia, neljänneksen, +kaksikymmentä minuuttia; ja kun ei herra de Tréville'ä vieläkään +näkynyt, menivät he pois, levottomina siitä mitä oli tapahtuva.</p> + +<p>Herra de Tréville oli rohkeasti astunut kuninkaan vastaanottohuoneesen +ja kohdannut Hänen Majesteettinsa sangen pahalla tuulella, istumassa +nojatuolissa, lyöden saappaitansa piiskanvarrella; tämä kaikki ei +estänyt herra de Tréville'ä mitä levollisimmalla tavalla tiedustamasta +Hänen Majesteettinsa vointia.</p> + +<p>— Huonosti, herra, huonosti, vastasi kuningas, minulla on ikävä.</p> + +<p>Se oli tosiaan vaikein tauti Ludvig XIII:lla, jonka kerrotaan usein +ottaneen jonkun hovimiehistä ikkunan luokse ja lausuneen hänelle: herra +se ja se, nähkäämme yhdessä ikävää.</p> + +<p>— Kuinka! Teidän Majesteetillanne ikävä! sanoi herra de Tréville. Eikös +Teidän Majesteettinne kuitenkin tänään ole suvainnut nauttia +metsästyksen huvia?</p> + +<p>— Kaunista huvia! Kaikki pilautuu, totta tosiaan, enkä minä tiedä, +otuksillako nyt enää ei ole jälkiä, vai koirillako nyt enää ei ole +vainua. Me saamme liikkeelle hirven, ajamme sitä kuusi tuntia, ja kun se +on valmis heittäytymään, kun Saint-Simon nostaa torven suullensa +puhaltaakseen halalii, — raps! koko koiraliuta joutuu harhapolulle ja +syöksee muutaman hirvenvasikan jälkeen. Saattepas nähdä, että minun +täytyy kokonaan luopua ajojahdista niinkuin jo olen luopunut +haukkajahdista. Oh! minä olen aika onneton kuningas, herra de Tréville! +Minulla ei ollut kuin yksi jahtihaukka jälellä, ja sekin kuoli +toissapäivänä!</p> + +<p>— Todella, armollisin herra, minä käsitän Teidän epätoivonne; mutta +onhan Teillä jälellä vielä koko joukko sekä varpus-haukkoja että muita +jahtilintuja.</p> + +<p>— Eikä ketään, joka kykenisi niitä opettamaan; haukanopettajat kuolevat +sukupuuttoon, ei ole enää muita kuin minä, joka ymmärtäisi metsästystä. +Minun jälestäni on kaikki lopussa, eikä sitten enää metsästetä muutoin +kuin satimilla, verkoilla ja ansoilla. Jospa minulla vaan edes olisi +aikaa harjoittaa oppilaita! mutta kyllä kai! — tuossa kardinaali, joka +ei anna minulle hetken lepoa, joka puhuu minulle milloin Espanjasta, +milloin Itävallasta, milloin Englannista! Ah, kardinaalia mainitessani, +herra de Tréville, minä en ole tyytyväinen teihin.</p> + +<p>Herra de Tréville odotti juuri tuota käännettä. Hän tunsi kuninkaan +juurtajaksain; hän ymmärsi, ett'eivät nuo vaikerrukset olleet muuta kuin +esipuhetta, jonkunmoista rohkeuteen pyrkimistä, ja nyt hän oli päässyt +mihin aikoi.</p> + +<p>— Ja millä tavalla olen ollut kyllin onneton pahoittamaan Teidän +Majesteettinne mieltä? kysyi herra de Tréville, ollen olevinansa hyvin +hämmästyksissään.</p> + +<p>— Silläkös tavalla te toimitatte virkaanne, herra? jatkoi kuningas, +vastaamatta suoraan herra de Tréville'n kysymykseen; senkö vuoksi minä +olen nimittänyt teidät muskettisoturieni kapteeniksi, että ne ottaisivat +ihmisiä hengiltä, myllertäisivät kokonaisia kaupunginosia ja tahtoisivat +polttaa koko Pariisin, ettekä te hiiskahtaisi sanaakaan? Vaan mitäs, +jatkoi kuningas, epäilemättä olen minä liian kiireissäni teitä +syyttelemään, epäilemättä ovat rauhanrikkojat jo vankeudessa, ja +epäilemättä olette te juuri tulleet ilmoittamaan minulle, että oikeus on +pantu toimeen.</p> + +<p>— Armollisin herra, vastasi herra de Tréville levollisesti, minä +päinvastoin olen tullut anomaan oikeutta.</p> + +<p>— Ja ketä vastaan? huudahti kuningas.</p> + +<p>— Panettelijoita vastaan, sanoi herra de Tréville.</p> + +<p>— Ah, sepä on uutta, virkkoi kuningas. Etteköhän vaan aio sanoa, että +nuo teidän kirotut kolme muskettisoturianne, Athos, Porthos ja Aramis, +sekä tuo béarnelainen poika, eivät hyökänneet kuin vimmatut +Bernajoux-paran kimppuun, eivätkä ole kolhineet häntä sillä tavalla, +että hän uskottavasti tällä hetkellä taistelee kuoleman kanssa! +Etteköhän aio sanoa, etteivät he sitten ole piirittäneet herttua de la +Trémouille'n hotellia ja tahtoneet pistää sitä tuleen! — seikka, joka +kenties ei olisi ollut varsin suureksi vahingoksi sota-aikana, koska tuo +hotelli on pesäpaikkana hugenoteilla, vaan joka rauhan aikana on +harmittavan ikävä esimerkki. Sanokaa, aiotteko kieltää kaiken tämän?</p> + +<p>— Ja kuka on Teille ladellut tuon kauniin kertomuksen, armollisin +herra? kysyi herra de Tréville levollisesti.</p> + +<p>— Kuka minulle on ladellut tuon kauniin kertomuksen, herra! ja kenenkä +sen teidän mielestänne pitäisi olla muun kuin sen, joka valvoo minun +nukkuessani, joka tekee työtä minun huvitellessani, joka johtaa kaikki +valtakunnan asiat sisällä ja ulkopuolella, Ranskassa niinkuin +Euroopassa?</p> + +<p>— Teidän Majesteettinne tarkoittaa varmaan Jumalaa, sanoi herra de +Tréville, sillä minä en tunne muita kuin Jumalan, joka olisi niin paljon +korkeammalla Teidän Majesteettianne.</p> + +<p>— Ei, herra; minä tarkoitan valtakuntamme tukea, minun ainoaa +palvelijaani, ainoaa ystävääni, herra kardinaalia.</p> + +<p>— Hänen ylhäisyytensä ei ole Hänen pyhyytensä, armollisin herra.</p> + +<p>— Mitä te, herra, sillä tarkoitatte?</p> + +<p>— Ett'ei ole erhettymättömiä muita kuin paavi, ja ett'ei tämä +erhettymättömyys ulotu kardinaaleihin asti.</p> + +<p>— Te tahdotte sanoa, että hän pettää minua, te tahdotte sanoa, että hän +kavaltaa minua. Te siis syytätte häntä. Malttakaas, sanokaapa, +tunnustakaapa suoraan, mistä te häntä syytätte.</p> + +<p>— Minä en häntä syytä, armollisin herra; minä vaan sanon, että hän itse +on petyksissä; minä sanon, että hänellä on huonot tiedot asiasta; minä +sanon, että on oltu liian kiireisiä syyttämään Teidän Majesteettinne +muskettisotureita, joita hän karsain katselee, ja että hän ei ole +ammentanut tietojansa hyvistä lähteistä.</p> + +<p>— Syytös kohtaa siis herttua de la Trémouille'a itseään! Mitäs siihen +vastaatte?</p> + +<p>— Voisin vastata, armollisin herra, että asia koskee häntä liian +läheisesti, että hän voisi olla vallan puolueeton todistaja; mutta +kaukana siitä, armollisin herra, minä tunnen herttuan jaloksi ja +rehelliseksi mieheksi, ja minä vetoon häneen, mutta yhdellä ehdolla.</p> + +<p>— Millä?</p> + +<p>— Sillä ehdolla, että Teidän Majesteettinne kutsuttaa hänet luoksensa, +tutkistelee häntä itse, kahdenkesken, ilman todistajitta, ja että minä +saan kohdata Teidän Majesteettianne kohta kuin herttua on lähtenyt.</p> + +<p>— Olkoon menneeksi! sanoi kuningas, ja te tyydytte siihen, mitä herra +de la Trémouille on sanova?</p> + +<p>— Tyydyn, armollisin herra.</p> + +<p>— Te hyväksytte hänen tuomionsa?</p> + +<p>— Arvelematta.</p> + +<p>— Ja te alistutte niiden korvausten alaiseksi, jotka hän on vaativa?</p> + +<p>— Täydellisesti.</p> + +<p>— La Chesnaye! huusi kuningas. La Chesnaye!</p> + +<p>Ludvig XIII:n uskottu kamaripalvelija, joka pysyttäytyi aina ovella, +astui sisään.</p> + +<p>— La Chesnaye, sanoi kuningas, kutsuttakoon silmänräpäyksessä tänne +herra de la Trémouille; minä tahdon puhutella häntä vielä tänä iltana.</p> + +<p>— Teidän Majesteettinne vakuuttaa minulle sanallansa, ett'ei hän ota +puheillensa ketään herra de la Trémouille'n ja minun välilläni?</p> + +<p>— En ketään, kunniasanani.</p> + +<p>— Huomenna siis, armollisin herra.</p> + +<p>— Huomenna.</p> + +<p>— Mihin aikaan suvaitsee Teidän Majesteettinne?</p> + +<p>— Mihin aikaan vaan tahdotte.</p> + +<p>— Mutta jos minä tulen kovin aikaisin aamulla, pelkään herättäväni +Teidän Majesteettianne.</p> + +<p>— Herättävänne minua? Nukunkos minä? Minä en enää nuku, herrani; minä +olen unen horroksissa toisinaan, siinä kaikki. Tulkaa siis vaan niin +varhain kuin tahdotte, vaikka jo kello seitsemän; mutta kavahtakaa +itseänne, jos muskettisoturinne ovat syyllisiä.</p> + +<p>— Jos minun muskettisoturini ovat syyllisiä, jätetään syylliset Teidän +Majesteettinne käsiin, hän menetelköön heidän kanssansa mielensä mukaan. +Vaatiiko Teidän Majesteettinne vielä mitään? sanokaa sana, minä olen +valmis tottelemaan.</p> + +<p>— En, herrani, muuta ei minulla ole sanottavaa, eikä minua ilman syyttä +nimitetä Ludvig Oikeamieleksi. Huomenna siis, herrani, huomenna.</p> + +<p>— Jumala varjelkoon Teidän Majesteettianne sinne asti.</p> + +<p>Niin vähän kuin kuningas nukkuikin, nukkui herra de Tréville vielä +vähemmän; hän ilmoitti vielä samana iltana kolmelle muskettisoturillensa +ja heidän toverillensa, että heidän oli saapuminen hänen luoksensa kello +puoli seitsemän aamulla. Hän vei heidät kanssansa, vakuuttamatta heille +mitään, lupaamatta heille mitään, eikä hän salannut heiltä, että heidän +sekä hänen omakin suosionsa riippui tästä arvanheitosta.</p> + +<p>Kun he olivat saapuneet pienille portaille, jätti hän heidät siihen +odottamaan. Jos kuningas olisi heille vielä suutuksissa, tulisi heidän +poistua ilman häntä kohtaamatta; jos kuningas suostuisi ottamaan heidät +puheillensa, tarvittiin, vaan kutsua heitä.</p> + +<p>Tultuansa kuninkaan erityiseen esihuoneesen, tapasi herra de Tréville La +Chesnaye'n, joka ilmoitti hänelle, ett'ei herttua de la Trémouille'a +oltu eilen illalla tavattu hotellissaan, että hän oli palannut kotiinsa +liian myöhään, voidaksensa enää mennä Louvreen, että hän oli juuri äsken +saapunut ja oli parhaillaan kuninkaan luona.</p> + +<p>Tämä seikka oli herra de Tréville'lle sangen mieleinen, sillä tämä +saattoi hänet ihan varmaksi siitä, ett'ei mitkään vieraat mielijohteet +pääsisi pujahtamaan herra de la Trémouille'n todistuksen ja hänen +välillensä.</p> + +<p>Ja tosiaan, tuskin kymmentä minuuttia oli kulunut, kun kuninkaan +vastaanottohuoneen ovi avautui, ja kun herra de Tréville näki herttua de +la Trémouille'n astuvan ulos, tämä tuli hänen luoksensa, ja sanoi:</p> + +<p>Herra de Tréville, Hänen Majesteettinsa oli lähettänyt noutamaan minua +luoksensa, tiedustaaksensa kuinka eilenaamuiset asiat minun hotellini +luona tapahtuivat. Minä olen hänelle kertonut totuuden, nimittäin, että +syy oli meidän miehissämme ja että minä olin valmis pyytämään teiltä +anteeksi. Koska minä nyt teidät tapasin, suvaitkaa ottaa vastaan +anteeksipyyntöni ja pitää minua aina ystävänänne.</p> + +<p>— Herra herttua, lausui herra de Tréville, minä luotin niin +täydellisesti teidän suoruuteenne, etten minä tahtonut Hänen +Majesteettinsa luona ketään muuta puollustajaa kuin teidät itsenne. Minä +näen, ett'ei luottamukseni ollut turha ja minä olen kiitollinen teille +siitä, että Ranskassa on vielä yksi mies, josta voipi erhettymättä sanoa +mitä minä olen teistä sanonut.</p> + +<p>— Hyvä, hyvä! sanoi kuningas, joka kahden oven lomasta oli kuullut +kaikki nuo kohteliaisuudet; mutta Tréville, sanokaapa hänelle, koska hän +väittää olevansa teidän ystäviänne, että minä tahtoisin myöskin olla +hänen ystäviänsä, vaan että hän on huolimaton minua kohtaan; että siitä +on jo melkein kolme vuotta kuin minä häntä näin ja ett'en minä näe häntä +muutoin kuin noudattamalla hänet luokseni. Sanokaa hänelle kaikki tuo +minun puolestani; sillä ne ovat asioita, joita kuningas ei voi sanoa +itse.</p> + +<p>— Kiitoksia, armollisin herra, kiitoksia, sanoi herttua; mutta olkoon +Teidän Majesteettinne varma siitä, ett'eivät ne, — tätä en suinkaan +sano herra de Tréville'stä, — ett'eivät ne, joita Teidän Majesteettinne +näkee joka hetki päivästä, ole teidän hartaimpia ystäviänne.</p> + +<p>— Ah, te kuulitte minun sanani: sitä parempi, herttuani, sitä parempi, +sanoi kuningas, käyden ovien lomasta esille. Ah, siinä olette te, +Tréville, mutta missä ovat teidän muskettisoturinne? minä sanoin teille +toissapäivänä, että ottaisitte ne mukaanne, minkä vuoksi ette ole sitä +tehneet?</p> + +<p>— He ovat tuolla alhaalla, armollisin herra, ja Teidän luvallanne menee +La Chesnaye sanomaan heille, että tulisivat tänne.</p> + +<p>— Niin, niin, tulkoot heti paikalla; kello tulee kohta kahdeksan ja +kello yhdeksän odotan minä erästä vierasta. Hyvästi, herra herttua, ja +käykää kaikin mokomin vastakin. Sisään Tréville.</p> + +<p>Herttua kumarsi ja meni. Juuri kuin hän aukasi ovea, kolme +muskettisoturia ja d'Artagnan, La Chesnaye'n saattamina, näkyivät +portaissa.</p> + +<p>— Tulkaa tänne, uljaat soturini, sanoi kuningas, tulkaa tänne; minulla +on teille nuhteita.</p> + +<p>Muskettisoturit lähestyivät kumartaen; d'Artagnan seurasi heitä perässä.</p> + +<p>— Mitä hiisiä! jatkoi kuningas, teidän neljän vuoksi seitsemän Hänen +ylhäisyytensä henkivartijaa kahdessa päivässä asehylyiksi! Se on liikaa, +herrat hyvät, se on liikaa. Tätä menoa mennen, Hänen ylhäisyytensä on +pakko hankkia kolmessa viikossa uudet miehet komppaniiaansa ja minun +panna asetukset kaikessa ankaruudessaan käytäntöön. Yksi, sattumalta, no +siitä en virkkaisi mitään; vaan seitsemän kahdessa päivässä, minä sanon +sen vieläkin, se on liikaa, se on aivan peräti liikaa.</p> + +<p>— Senpätähden, armollisin herra, Teidän Majesteettinne näkeekin heidän +nyt masentuneina ja katuvaisina tulevan pyytämään anteeksi.</p> + +<p>— Masentuneina ja katuvaisina! Hym! sanoi kuningas; minä en laisinkaan +luota heidän tekopyhiin kasvoihinsa; erittäinkin on tuolla muuan +gaskonjalaisnaama. Käykää esiin, herra.</p> + +<p>D'Artagnan, ymmärtäen tuon kohteliaisuuden häntä tarkoittavan, lähestyi +mitä onnettomimman näköisenä.</p> + +<p>— No kuinka te sanoitte minulle, että hän on nuori mies? lapsihan hän +on, herra de Tréville, lapsi kerrassaan! Ja tämäkö se antoi sen tanakan +piston Jussac'ille?</p> + +<p>— Ja ne kaksi kaunista pistoa Bernajoux'ille.</p> + +<p>— Aivanko totta!</p> + +<p>— Lukuunottamatta, sanoi Athos, että ell'ei hän olisi päästänyt minua +Cahusac'in kynsistä, minulla varmaankaan nyt ei olisi kunnia tällä +hetkellä olla alamaisimmasti Teidän Majesteettinne puheilla.</p> + +<p>— Mutta sehän on koko hirviö tuo béarnelainen, tuhat tulimaista! herra +de Tréville? niinkuin isävainajani, kuningas, olisi sanonut. Tuossa +ammatissa käy kaiketi monta takkia repaleiseksi ja monta miekkaa +palasiksi. Ja ovathan gaskonjalaiset aina köyhiä, eikös niin?</p> + +<p>— Armollisin herra, minun täytyy tunnustaa, ett'ei heidän +vuoristoissansa ole vielä löydetty mitään kultakaivoksia, vaikka Luojan +kyllä sopisi suoda heille semmoinen ihme palkkioksi siitä tavasta, millä +he puollustavat Teidän isänne, kuninkaan, vaatimuksia.</p> + +<p>— Joka on sitä paljo, että gaskonjalaiset ne ovat minun itsenikin +kuninkaaksi tehneet, eikö niin, Tréville, koska minä olen isäni poika? +No niin, olkoon menneeksi, en minä sitä rupea kieltämään. La Chesnaye, +menkääs katsomaan, ettekö kaikkia taskujani kopeloimalla löytäisi +neljääkymmentä pistole'a; ja jos löydätte, tuokaa ne minulle. Ja nyt, +nuori mies, selittäkääpä omantunnon mukaan, kuinka kaikki on tapahtunut?</p> + +<p>D'Artagnan kertoi eilisen kohtauksen juurtajaksain: kuinka hän saamatta +unta siitä ilosta, että pääsi kuninkaan puheille, oli mennyt tapaamaan +tovereitansa kolmea tuntia ennen puheillepääsyn määräaikaa; kuinka he +yhdessä olivat menneet pallohuoneelle ja kuinka sen vuoksi, että hän oli +sanonut pelkäävän saavansa pallon naamaansa, häntä oli pilkannut +Bernajoux, joka oli vähällä saada maksaa tuon pilkan hengellänsä, ja +herra de la Trémouille hotellinsa menettämisellä, vaikka hän oli viaton +koko asiaan.</p> + +<p>— Juuri niin se oli, mutisi kuningas; juuri niin kertoi herttuakin +asian. Kardinaali parka! seitsemän miestä kahdessa päivässä, ja hänen +kalleimpiansa, mutta nyt on kylliksi; hyvät herrat, kuulkaas, nyt on +kylliksi: te olette saaneet täydellisen korvauksen Férou-kadun asiasta +ja ylikin; saatte olla tyytyväisiä.</p> + +<p>— Jos Teidän Majesteettinne on, sanoi Tréville, olemme kyllä me.</p> + +<p>— Kyllä minä olen, sanoi kuningas, ottaen kourallisen kultaa La +Chesnaye'n kädestä ja pannen sen d'Artagnan'in käteen. Kas tässä, sanoi +hän, todistus minun tyytyväisyydestäni.</p> + +<p>Niinä aikoina ei niitä ylpeyden aatteita, jotka nykyaikaan vallitsevat, +ollut vielä laisinkaan olemassa. Aatelismies otti kädestä käteen +kuninkaalta rahaa, eikä siinä ollut mitään alentavaa. D'Artagnan pisti +siis neljäkymmentä pistole'a taskuunsa vallan peittelemättä ja osoitti +päinvastoin mitä suurinta kiitollisuutta Hänen Majesteettiansa kohtaan.</p> + +<p>— No niin, sanoi kuningas katsahtaen seinäkelloon, no niin, ja kun +kello on jo puoli yhdeksän, niin hyvästi nyt vaan; sillä niinkuin jo +sanoin, odotan minä erästä tänne kello yhdeksän. Kiitoksia +uskollisuudestanne, hyvät herrat. Minä voin siihen luottaa, eikö niin?</p> + +<p>— Kyllä, armollisin herra! huudahtivat kaikki neljä asetoveria yhteen +ääneen, me antaisimme hakata itsemme kappaleiksi Teidän Majesteettinne +tähden.</p> + +<p>— Hyvä, hyvä; mutta pysykäähän vaan kokonaisina: se on enemmän arvoista +ja siten olette minulle suuremmaksi hyödyksi. Tréville, lisäsi kuningas +matalalla äänellä muiden poistuessa, kun teillä ei ole paikkaa +muskettisoturien joukossa ja muutoinkin olemme päättäneet, ettei siihen +päästetä ilman koetusaikaa, niin pankaa tuo nuori mies herra +Desessarts'in, teidän lankonne, henkivartijakomppaniiaan. Ah, lempo +vieköön, Tréville, minua huvittaa nähdä, miten kardinaali murtaa suuta: +hän joutuu vimmaan, mutta yhdentekevä; minä olen täydessä oikeudessani.</p> + +<p>Ja kuningas heitti kädestä pitäin jäähyväiset Tréville'lle, joka meni +pois ja yhtyi muskettisotureihinsa, jotka hän tapasi jakamassa +d'Artagnan'in kanssa niitä neljääkymmentä pistole'a.</p> + +<p>Ja kardinaali raivostui, niinkuin Hänen Majesteettinsa oli arvannut, +raivostuipa niin, ett'ei hän kahdeksaan päivään tullut kuninkaan +pelipöytään, mikä ei kumminkaan estänyt Hänen Majesteettiansa +osoittamasta hänelle mitä herttaisinta puoltansa ja, joka kerta kuin he +kohtasivat, kysymästä häneltä mitä mairittelevimmalla äänellänsä:</p> + +<p>No, herra kardinaali, kuinkas on teidän miestenne, Bernajoux-paran ja +Jussac-paran laita?</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="VII" id="VII"></a>VII.</h2> + +<h2>Muskettisoturit yksityisolossaan.</h2> + + +<p>Kun d'Artagnan oli päässyt ulos Louvresta ja neuvotteli ystäväinsä +kanssa, mihin hän käyttäisi osuutensa noista neljästäkymmenestä +pistole'sta, neuvoi Athos häntä tilaaman kelpo aterian Pomme-de-Pin'in +ravintolassa, Porthos ottamaan palvelijan, ja Aramis hankkimaan +säädynmukaisen lemmityn.</p> + +<p>Ateria syötiin samana päivänä ja palvelija teki tointansa jo samassa +tilaisuudessa. Aterian oli tilannut Athos ja palvelijan oli hankkinut +Porthos. Se oli muuan pikardilainen, jonka tuo turhamielinen +muskettisoturi oli samaisena päivänä yhdyttänyt Tournelle'n sillalla, +laittamassa sylkemällä renkaita veteen.</p> + +<p>Porthos arveli tuommoisen toimen osoittavan ajattelevaa ja mietiskelevää +luonnetta ja oli ottanut hänet ilman muuta suositusta. Porthoksen pulska +ulkonäkö, hän näet luuli joutuneensa tämän palvelukseen, oli viehättänyt +Planchet'ia — se oli pikardilaisen nimi, — mutta hän näki hieman +pettyneensä, havaitessaan paikkansa olevan toisen, Mousqueton-nimisen +ammattiveljen hallussa, ja Porthoksen selittäessä, ett'ei hänen +taloutensa, vaikka suurikin, tarvinnut kahta palvelijaa, vaan oli hänen +rupeaminen d'Artagnan'in palvelukseen. Mutta kun hän oli apuina +isäntänsä pitämissä päivällisissä ja näki tämän maksaessaan vetävän +kourallisen kultaa taskustaan, luuli hän saavuttaneen onnensa ja kiitti +taivasta, että hän oli joutunut tuommoisen Kroisoksen käsiin; hän jäi +siihen uskoon vielä perästä ateriankin, jonka jätteillä hän korvasi +pitkät paastonsa. Mutta kun Planchet iltaisilla laittoi vuodetta +herrallensa haihtuivat hänen tuulentupansa. Vuode oli ainoa mitä olikaan +tässä huoneuksessa, joka sisälsi esihuoneen ja makuukammion. Planchet +makasi esihuoneessa peitteellä, joka otettiin d'Artagnan'in vuoteesta ja +d'Artagnan sai siten olla ilman.</p> + +<p>Athoksella puolestaan oli palvelija, jonka hän oli harjoittanut +palvelukseensa aivan omituisella tavalla ja jonka nimi oli Grimaud. Hän +oli peräti hiljainen, tuo arvoisa herra. Me puhumme tietysti Athoksesta. +Niinä viitenä tai kuutena vuotena, jonka hän oli elänyt mitä +läheisimmässä ystävyyden suhteessa toveriensa Porthoksen ja Aramiksen +kanssa, muistivat he nähneensä hänen usein hymyilleen; mutta he eivät +olleet koskaan kuulleet hänen nauravan. Hänen puheensa oli lyhyttä ja +painokasta, se ilmoitti aina mitä hän halusi sanoa, vaan ei yhtään +enempää: siinä ei ollut mitään korusanoja, lisäyksiä tai liioituksia. +Hänen sanansa kulkivat kohti asiaa, syrjähtämättä.</p> + +<p>Vaikka Athos oli tuskin kolmenkymmenen ikäinen ja hänellä oli omanansa +sekä kauneus että äly, ei kukaan tiennyt hänellä olevan lemmittyä. Ei +hän koskaan puhunut naisista. Tosin ei hän kieltänyt muiden puhumasta +hänelle niistä, mutta helposti saattoi havaita tämänlaatuisen +keskustelun, johon hän viskasi sanan silloin toisen tällöin, katkerasti +ja surumielisesti, olevan hänelle kokonaan vastenmielistä. Hänen +tyynimielisyytensä, jörömäisyytensä ja äänettömyytensä tekivät hänet +melkein vanhukseksi; päästäkseen poikkeamasta näistä tavoistaan, hän oli +totuttanut Grimaud'in tottelemaan pientä viittausta tai vähäistä huulten +liikettä vaan. Hän ei puhunut tälle kuin aivan viimeisessä tingassa.</p> + +<p>Toisinaan Grimaud, joka pelkäsi herraansa kuin tulta, samalla kuin oli +häneen suuresti kiintynyt ja kunnioitti suuresti hänen neroansa, luuli +täydellisesti käsittäneensä isäntänsä tarkoituksen ja riensi täyttämään +hänen tahtoansa, mutta aivan päinvastoin kuin olisi pitänyt. Silloin +Athos kohautti olkapäitänsä ja kuritti Grimaud'ia, kumminkin ilman +vihastumatta. Semmoisissa tiloissa puhui hän jonkun vähän.</p> + +<p>Porthoksella oli, niinkuin sen on jo voinut huomata, aivan päinvastainen +luonne kuin Athoksella: hän ei ainoastaan puhunut paljon, vaan puhui +kovaa; ja vähät hän siitä välitti, se oikeus hänelle on myönnettävä, +kuunneltiinko häntä vai ei; hän puhui vaan puhumisen halusta ja +kuullaksensa omaa ääntänsä; hän puhui kaikesta muusta vaan ei tieteestä, +sanoen syyksi sen, että hänellä oli lapsuudesta saakka juurtunut viha +oppineita vastaan. Hänen olentonsa ei ollut niin ylevä kuin Athoksen, ja +tämän huonommuuden tunto oli heidän ensimäisinä toveriaikoinansa +saattanut hänet monesti menettelemään väärin tuota oivaa aatelismiestä +kohtaan, jota hän silloin koki voittaa loistavalla ulkoasullaan. Mutta +yksinkertaisessa muskettilaiskauhtanassaan saattoi Athos vaan sillä +tavallaan, millä hän päätänsä kohotti tai askeleensa astui, milloin +tahansa ottaa oikean asemansa ja syrjäyttää turhamielisen Porthoksen +toiseen arvoluokkaan. Tämä korvaukseksi siitä täytti herra de Tréville'n +esihuoneen ja Louvren päävartion ylvästelemällä nais-onnestansa, josta +Athos ei koskaan puhunut; ja sittenkuin hän oli siirtynyt +virka-aatelista suku-aateliin, tavallisista aatelisnaisista +paroonittariin, ei ollut enää vihdoin kysymystä sen vähemmästä kuin +ulkomaan ruhtinattaresta, joka muka tahtoi osoittaa häntä kohtaan +ääretöntä hyväntahtoisuutta.</p> + +<p>Vanha sananparsi sanoo: "Mimmoinen herra, semmoinen palvelija." +Siirtykäämme sen vuoksi Athoksen palvelijasta Porthoksen palvelijaan, +Grimaud'ista Musqueton'iin.</p> + +<p>Musqueton oli normandilainen, jonka rauhallisen Boniface-nimen hänen +isäntänsä oli muuttanut enemmän kajahtavaksi Musqueton'iksi. Hän oli +tullut Porthoksen palvelukseen ehdolla, että saisi ainoastaan puvun ja +asunnon, mutta ne molemmat komeat; hän ei vaatinut muuta kuin kaksi +tuntia päivässä omaa teollisuuttansa varten, josta hän saisi muun +toimeentulonsa. Porthos oli suostunut kauppaan; asia sopi hänelle +mainiosti. Hän leikkuutti Musqueton'ille takkeja vanhoista nutuistaan ja +varakauhtanoistaan, ja sukkelapäinen räätäli käänteli ja sommitteli +niistä Musqueton'ille vallan uuden-uutukaisia, niin että Musqueton +näytti varsin pulskalta kävellessään isäntänsä perässä.</p> + +<p>Aramis taas, jonka luonteen luulemme jo tarpeeksi kuvanneemme, muutoin +luonteen, jota, samoinkuin hänen toveriensakin, meillä on tilaisuus +seurata sen kehittymistilassa, hänen palvelijassansa, nimeltä Bazin. +Siinä toivossa, joka hänen herrallansa oli päästä kerran hengelliseen +säätyyn, oli hän aina mustaan puettuna, niinkuin vastaisen kirkonmiehen +palvelijan ollakkin tuli. Hän oli berryläinen, ijältään noin +kolmekymmentä viisi tai neljäkymmentä vuotta, lempeä, rauhallinen, +hyvässä lihassa, luki hartauskirjoja joutoaikoina, joita hänelle myönsi +isäntänsä ja söi, tarkoin sanoen, kahden miehen määrän, tosin vähemmän +vaihtelevaa, vaan sitä erinomaisempaa ruokaa. Sen ohessa oli hän mykkä, +sokea, kuuro ja uskollisuudessaan horjumaton.</p> + +<p>Koska nyt siis tunnemme, ainakin päällisin puolin, herrat ja palvelijat, +siirtykäämme heidän asuntoihinsa.</p> + +<p>Athos asui Férou-kadun varrella, pari askelta Luxemburg'ista; hänen +huoneuksensa sisälsi kaksi varsin somasti kalustettua kamaria +kartanossa, jonka vielä nuorehko ja vielä todella kaunis emäntä turhaan +heitteli hänelle suloisia katseitaan. Muutamia jäännöksiä menneestä +loistosta näkyi siellä täällä tämän vähäisen asunnon seinillä: +esimerkiksi muuan runsaasti koristettu miekka Franssi I:n ajoilta, jonka +jalokivillä kaunistettu kahva jo yksinään oli kahden sadan pistole'n +arvoinen, ja jota Athos ei kovimpienkaan puutteiden aikoina ollut +koskaan suostunut panttaamaan tai myömään. Tuota miekkaa oli Porthos +kauan himoinnut; hän olisi antanut kymmenen vuotta elämästänsä jos olisi +saanut sen omaksensa.</p> + +<p>Eräänä päivänä kun hänellä muka oli lemmenkohtaus erään herttuattaren +kanssa, koetti hän saada sitä lainaksi Athokselta. Silloin Athos mitään +virkkaamatta tyhjensi lakkarinsa, veti niistä esille kaikki +hohtokivensä, kukkaronsa, kultavitjansa ja muut kalleutensa, ja tarjosi +kaikki ne Porthokselle; mutta miekka, sanoi hän, on naulattu paikkaansa, +eikä ole lähtevä siitä ennenkuin sen omistaja jättää asuntonsa. Paitsi +miekkaa oli hänellä vielä kuva, esittävä erästä jalosukuista herraa +Henrikki III:n ajoilta, loistavassa puvussa ja Pyhän Hengen +ritarimerkillä koristettuna, ja tässä kuvassa olivat muutamat piirteet, +muutamat sukuvivahdukset niin Athoksen näköön päin, että tuo suuri, +kuninkaan ritarimerkeillä varustettu herra mahtoi olla hänen +esi-isiänsä.</p> + +<p>Vihdoin eräs kauniisti kultailtu rasia, jossa oli sama vaakuna kuin +miekassa ja kuvassa, muodosti kamiinikoristuksen, joka jyrkästi erosi +muusta huoneen sisustuksesta. Athos piti rasian avaimen aina +taskussansa. Mutta erään kerran oli hän avannut rasiaa Porthoksen nähden +ja Porthos sai silloin havaita, ett'ei rasia sisältänyt muuta kuin +kirjeitä ja papereita: rakkaudenkirjeitä ja perheellisiä asiakirjoja +varmaankin.</p> + +<p>Porthos asui avarassa ja ulkonäöltä sangen komeassa talossa +Vieux-Colombier-kadun varrella. Joka kerta kuin hän jonkun ystävän +kanssa kulki ikkunoittensa ohitse, joiden ääressä Musqueton aina seisoi +täydessä livreessä, viittasi Porthos sinnepäin kädellään ja päällään, +lausuen: Tuossa asun minä! Mutta ei häntä koskaan tavattu kotona, eikä +hän koskaan kutsunut ketään käymään luonansa, joten ei kellään ollut +tietoa siitä komeudesta, mikä siellä sisällä mahtoi vallita.</p> + +<p>Mitä Aramikseen tulee, hän asui alakerrassa pienessä huoneuksessa, joka +sisälsi työhuoneen, aterion ja makuukammion, joka viime mainittu oli +pienen, vihreän, varjoisan puutarhan puolella, jonne ei naapurin silmä +päässyt pilkistämään.</p> + +<p>D'Artagnan'in asumuksen jo tunnemme, niinkuin myöskin hänen +palvelijansa, mestari Planchet'in.</p> + +<p>D'Artagnan oli sangen utelias luonnostaan, niinkuin yleensä sellaiset, +joilla on taipumus vehkeihin, ja hän koki kaikin mokomin saada selvää, +keitä Athos, Porthos ja Aramis oikeastaan olivat; sillä näiden +tekonimien taakse oli jokainen heistä kätkenyt oikean aatelisnimensä, +semminkin Athos, jonka jo kaukaa tunsi ylhäissukuiseksi. Hän tiedusteli +siis Porthokselta Athoksen ja Aramiksen alkuperää, ja Aramikselta +Porthoksen.</p> + +<p>Valitettavasti ei Porthos itsekkään tiennyt hiljaisen toverinsa elämästä +muuta kuin huhupuheita. Sanottiin hänen kärsineen suuria onnettomuuksia +rakkauden asioissa ja jonkun hirveän petoksen myrkyttäneen ainaiseksi +tämän kunnianarvoisan miehen elämän. Mutta mikä oli tuo petos? Sitä ei +kukaan tiennyt.</p> + +<p>Porthos sitä vastoin oli helppo tulla tuntemaan, paitsi hänen oikeaa +nimeänsä, jota, samoinkuin hänen kahden toverinsakaan ei tiennyt kukaan +muu kuin herra de Tréville. Turhamielinen ja löyhäkielinen kun hän oli, +näki hänen lävitsensä kuin kristallin lävitse. Ainoa, mikä olisi voinut +eksyttää tutkijaa, olisi ollut, että hänestä olisi ruvennut uskomaan +kaikkea sitä hyvää, mitä hän itsestään kertoili.</p> + +<p>Aramis taas, vaikka hän näytti semmoiselta kuin ei hänellä mitään +salaisuutta olisi ollut, oli täynnä salaperäisyyttä; hän vastasi +niukasti niihin kysymyksiin, joita hänelle tehtiin muista, ja +välttelemällä niihin, joita tehtiin hänestä itsestään. Eräänä päivänä +d'Artagnan, kauan kyseltyään Porthokselta ja saatuaan tietää sen huhun, +joka oli liikkeellä tuon muskettisoturin hyvästä onnesta erään +ruhtinattaren suhteen, tahtoi tietää myöskin Aramiksen omista +lemmenseikkailuista.</p> + +<p>— Entäs te, toverini hyvä, sanoi hän, te, joka puhutte muiden +paroonittarista, kreivinnoista ja ruhtinattarista?</p> + +<p>— Anteeksi, keskeytti Aramis, minä olen puhunut, koska Porthos niistä +itse puhuu, koska hän on kaikkia noita hellyydenseikkoja huudellut minun +kuulteni. Mutta uskokaa pois, hyvä herra d'Artagnan, jos minulla olisi +nuo asiat toisesta lähteestä, tai jos ne olisivat minulle uskotut, ei +olisi mikään rippi-isä hiiskumattomampi kuin minä.</p> + +<p>— Sitä en epäile, vastasi d'Artagnan; mutta minusta vaan näyttää, että +te itsekkin olette melkoisesti perehtyneet vaakunoihin, päättäen eräästä +kirjaillusta nenäliinasta, jota minä saan kiittää siitä kunniasta, että +olen päässyt teidän tuttavuuteenne.</p> + +<p>Aramis ei tällä kertaa yhtään pahastunut, heittihe vaan hyvin viattoman +näköiseksi ja vastasi hellämielisesti:</p> + +<p>— Hyvä ystävä, elkää unhottako, että minä tahdon olla kirkon oma ja +pakenen kaikkia maallisia houkutuksia. Tuota nenäliinaa, jonka näitte, +ei ole minulle annettu, vaan sen unhotti eräs ystäväni minun luokseni. +Minun täytyi ottaa se huostaani, ett'en heitä saattaisi ilmi, häntä ja +sitä naista, jota hän rakastaa. Mitä minuun tulee, ei minulla ole ollut, +enkä tahdo mitään lemmittyä, vaan noudatan siinä Athoksen ymmärtäväistä +esimerkkiä, hänellä näet ei ole semmoista enempää kuin minullakaan.</p> + +<p>— Mutta mitä hittoja! ettehän te ole apotti, vaan muskettisoturi.</p> + +<p>— Muskettisoturi vaan toistaiseksi, hyvä ystäväni, niinkuin kardinaali +sanoo, muskettisoturi vastoin tahtoani, vaan sydämmessäni kirkon mies, +uskokaa pois. Athos ja Porthos ovat minut työntäneet tähän joukkoon, +toimittaaksensa minulle tekemistä: minulle sattui, juuri siihen aikaan +kuin olin papiksi vihittäytymäisilläni, muuan pieni haitta... Mutta +mitäpä se teitä huvittaisi, minä vaan tuhlaan kallista aikaanne.</p> + +<p>— Ei laisinkaan, se huvittaa minua suuresti, huudahti d'Artagnan, eikä +minulla tällä hetkellä ole vähintäkään kiirettä.</p> + +<p>— Niinpä niin, vaan minulla on messukirjani luettavana, vastasi Aramis; +sitte muutamia värssyjä kirjoitettavana, joita minulta pyysi rouva +d'Aiguillon; sitte pitää minun mennä Saint-Honoré-kadulle ostamaan +punaista poskimaalia rouva de Chevreuse'lle: siis näette, hyvä ystäväni, +että ell'ei teillä ole kiire, on minulla sitä enemmän.</p> + +<p>Ja Aramis ojensi sydämmellisesti kätensä nuorelle toverillensa ja heitti +hänelle jäähyväiset.</p> + +<p>D'Artagnan ei kaikella vaivallaan saanut tietää enempää kolmesta uudesta +ystävästään. Hän otti siis tällä erää uskoaksensa kaikki, mitä heidän +entisyydestään puhuttiin, toivoen tulevaisuudessa pääsevänsä heistä +paremmille selville. Toistaiseksi piti hän Athosta Akilleynä, Porthosta +Ajaksena ja Aramista Jooseppina.</p> + +<p>Näiden neljän nuoren miehen elämä muutoin oli hauskaa. Athos pelasi, ja +aina tappiolla. Mutta ei hän kumminkaan koskaan lainannut ystäviltään +penniäkään, vaikka hänen kukkaronsa oli heille aina alttiina; ja jos hän +oli pelannut kunniasanansa päälle, herätytti hän velkamiehensä aina jo +kello kuuden aikaan aamulla, maksaaksensa hänelle eiliset peli-velkansa.</p> + +<p>Porthoksella oli omat temppunsa: jos hän voitti pelissä, eli hän +vallattomasti ja loistavasti; jos menetti, katosi hän kokonaan moneksi +päivää, ja ilmestyi sitte taas ihmisten ilmoille nuutuneena ja +kalvakkana, mutta rahaa taskussa.</p> + +<p>Aramis taas, hän ei pelannut koskaan. Hän oli kehnoin muskettisoturi ja +huonoin juomatoveri, mitä saattoi nähdä. Hänellä oli aina jotakin +toimitettavana. Toisinaan keskellä päivällisiä, kun jokainen viinin +innostamana ja puhelun elähdyttämänä luuli vielä olevan pari kolme +tuntia päivällis-ajasta jälellä, Aramis katsahti kelloonsa, nousi ylös +herttaisesti hymyillen ja heitti jäähyväiset seuralle, mennäksensä, +sanoi hän, keskustelemaan erään jumaluusoppineen kanssa. Toisen kerran +meni hän kotiinsa kirjoittamaan muka jotakin teesiä, ja pyysi +ystäviänsä, ett'eivät tulisi häntä häiritsemään. Sillä välin hymyili +Athos tuota kaunista, surumielistä hymyänsä, joka niin hyvin soveltui +hänen ylevään ulkomuotoonsa, ja Porthos joi, vannoen, ett'ei Aramis +koskaan kelpaisi muuksi kuin maakappalaiseksi.</p> + +<p>Planchet, d'Artagnan'in palvelija, kantoi jalosti onnellisuuttansa; hän +sai kolmekymmentä sous'ta päivältä, ja kuukauden ajan tuli hän kotiin +iloisena kuin peipponen ja ystävällisenä isäntäänsä kohtaan. Vaan kun +vastatuuli alkoi puhaltaa Fossoyeurs-kadun perheesen, toisin sanoen, kun +nuo Ludvig XIII:n neljäkymmentä pistole'a alkoivat olla lopuillaan, +rupesi hän purkamaan valituksia, jotka Athoksesta olivat inhottavia, +Porthoksesta hävyttömiä ja Aramiksesta naurettavia. Athos neuvoi silloin +d'Artagnan'ia eroittamaan lurjuksen, Porthos tahtoi, että häntä ensin +löylytettäisiin ja Aramis väitti, ettei isännän tarvitse kuunnella muuta +kuin niitä ylistyksiä, mitä hänelle lausuttiin.</p> + +<p>— Kyllähän teidän on hyvä sanoa, virkkoi d'Artagnan: Athoksen, joka +elätte mykkänä Grimaud'in kanssa, joka kiellätte hänen puhumasta, jolla +niinmuodoin ei koskaan ole pahoja sanoja häneltä kuultavana; Porthoksen, +joka vietätte loistavaa elämää ja joka olette Musqueton'illenne +jumalana, Aramiksen vihdoin, joka, aina kiini jumaluusopillisissa +tutkimuksissanne, herätätte lempeässä ja jumalisessa palvelijassanne +Bazin'issa syvää kunnioitusta itseänne kohtaan; vaan mitäs minä, joka en +ole muskettisoturi enkä henkivartija, milläs minä herätän ystävyyttä, +pelkoa tai kunnioitusta Planchet'issa?</p> + +<p>— Asia on vaikeata laatua, vastasivat nuo kolme ystävää; se on +perheellistä laatua; palvelijain laita on niin kuin vaimojen, heidät +täytyy jo alussa panna siihen asemaan, jossa heitä aiotaan pysyttää. +Miettikää siis tarkkaan.</p> + +<p>D'Artagnan mietti ja päätti kokeeksi antaa Planchet'ille löylytyksen, +jonka hän toimitti yhtä perinpohjaisesti kuin kaikki muutkin tehtävänsä; +sittenkuin hän näin oli hänet hyvänpäiväiseksi pieksänyt, epäsi hän +häntä lähtemästä palveluksesta ilman hänen luvattansa; sillä, lisäsi +hän, tulevaisuus ei voi olla minua suosimatta; minä odotan +järkähtämättömästi parempia päiviä. Sinun onnesi on myös silloin valmis, +jos jäät luokseni, ja minä olen liian hyvä isäntä, voidakseni antaa +sinun jäädä osattomaksi onnestasi, myöntymällä siihen eroon, jota +pyydät.</p> + +<p>Tämä menetystapa herätti muskettisotureissa paljon kunnioitusta +d'Artagnan'in älykkäisyyttä kohtaan. Ihmettely sai vallan +Planchet'issakin, eikä hän enää puhunut lähtemisestään mitään.</p> + +<p>Neljän nuoren miehen elämä oli muuttunut yhteiseksi; d'Artagnan, jolla +ei ollut mitään totuttuja tapoja tullessaan maalta keskelle tätä hänelle +aivan uutta maailmaa, omaksui tuota pikaa ystäväinsä tavat.</p> + +<p>Talvella noustiin kello kahdeksan aikaan, kesällä kello kuuden, ja sitte +mentiin herra de Tréville'n luokse saamaan tietoa tunnussanasta ja +asiain tilasta. D'Artagnan, vaikka hän ei ollut muskettisoturi, toimitti +palvelusta liikuttavalla tarkkuudella: hän oli alinomaa vahdissa, sillä +hän piti seuraa kolmelle ystävällensä heidän vahtivuorollansa. Hänet +tunnettiin muskettisoturien hotellissa ja jokainen piti häntä hyvänä +toverina; herra de Tréville, joka jo ensi hetkestä oli pannut hänelle +arvon, ja joka osoitti häntä kohtaan todenperäistä ystävyyttä, ei +lakannut suosittamasta häntä kuninkaalle.</p> + +<p>Kolme muskettisoturia puolestaan pitivät suuresti nuoresta toveristaan. +Ystävyys joka yhdisti nämä neljä miestä ja tarvis tavata toisiaan kolme +neljä kertaa päivässä, milloin kaksintaistelun vuoksi, milloin asioiden, +milloin huvin tähden, saattoi heidät lakkaamatta juoksemaan toinen +toistensa perässä kuin varjot, ja noita eroittamattomia kohdattiin +myötäänsä toisiaan hakemassa Luxemburg'ista aina Saint-Sulpice'n torille +tai Vieux-Colombier'in kadulta Luxemburg'iin saakka.</p> + +<p>Sillä välin herra de Tréville'n lupaukset lähestyivät täytäntöänsä. +Eräänä päivänä käski kuningas herra Desessarts'in ottamaan d'Artagnan'in +henkivartijakomppaniiaansa. D'Artagnan veti huo'aten päällensä tuon +puvun, jonka hän olisi kymmentä elämänsä vuotta vastaan halunnut +vaihettaa muskettisoturin kauhtanaan. Mutta herra de Tréville lupasi sen +suosion hänelle kahden koetusvuoden perästä, joka aika muutoin saattoi +lyhetä, jos d'Artagnan'ille tarjoutuisi tilaisuutta suorittaa +kuninkaalle joku ansioteko tai tehdä joku urostyö. D'Artagnan poistui +tämmöisen luvan saatuansa ja huomispäivästä alkoi hänen palveluksensa.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="VIII" id="VIII"></a>VIII.</h2> + +<h2>Eräs hovijuoni.</h2> + + +<p>Sillä välin oli noilla Ludvig XIII:n neljälläkymmenellä pistole'lla, +samoinkuin kaikella muulla maailman hyvällä, ollut alkunsa ja loppunsa, +ja tuon loppumisen jälkeen olivat meidän neljä asetoveria joutuneet +pulaan. Alussa oli Athos jonkun aikaa omilla varoillaan kannattanut +liittokuntaa. Sitten oli tullut Porthoksen vuoro, ja eräs noita hänen +tavanmukaisia katoamisiaan saa ansion siitä, että hän vielä parin viikon +ajan saattoi tyydyttää kaikkien tarpeita; vihdoin oli tullut vuoro +Aramikselle, joka hyväntahtoisesti oli ottanut tuon taakan niskoillensa +ja jonka oli onnistunut, sanoi hän, jumaluusopillisten kirjojensa +myönnillä hankkia muutamia pistole'ja.</p> + +<p>Sitten oli, niinkuin tavallisesti, turvauduttu herra de Tréville'en, +joka antoi vähän etukäteen palkkaa; mutta nuo etusaannit eivät voineet +kauvaksi riittää kolmelle muskettisoturille, joilla jo oli koko joukko +suorittamattomia rätinkejä, ja yhdelle henkivartijalle, jolla ei vielä +ollut velkaluottamusta.</p> + +<p>Vihdoin, kun jo kaikki lähteet näkyivät ehtyvän, haalittiin viimeisillä +ponnistuksilla kokoon kahdeksan tai kymmenen pistole'a, joilla Porthos +koetti onneansa pelissä. Valitettavasti sattui hänelle huono onni: +kaikki menivät, vieläpä kaksikymmentä viisi pistole'a jäi kunniasanan +varaan.</p> + +<p>Silloin muuttui pula hädäksi; heidän nähtiin nälkäisinä, palvelijainsa +seuraamina, kävelevän satamissa ja päävartioissa keräämässä ystäväinsä +luona päivällisjäännöksiä, mitä löysivät; sillä Aramiksen mielipiteen +mukaan piti onnen päivinä kylvää aterioita oikealle ja vasemmalle, että +olisi mitä niittää huonoina aikoina.</p> + +<p>Athos pyydettiin päivällisille neljä kertaa ja joka kerta vei hän +mukanaan ystävänsä ja heidän palvelijansa. Porthokselle sattui sama onni +kuusi kertaa ja hän teki samoin toverinsa niistä osallisiksi; Aramis +kahdeksan kertaa. Hän oli mies, niinkuin jo on voitu havaita, joka +melusi vähän, vaan toimitti paljon.</p> + +<p>D'Artagnan taas, joka ei vielä tuntenut pääkaupungissa ketään, sai +hankituksi ainoastaan yhden suklaatiaamiaisen erään kotipuolensa papin +luona ja yhden päivällisen erään henkivartija-kornetin luona. Hän toi +koko seurueensa papin luokse, jolta tyhjennettiin kahden kuukauden +ruokavarat, ja kornetin luokse, joka teki parastansa; mutta, niinkuin +Planchet sanoi, runsaskin syönti on vaan yksi syönti.</p> + +<p>D'Artagnan oli jokseenkin noloissaan siitä, ett'ei hän, vastineeksi +Athoksen, Porthoksen ja Aramiksen juhlapäivällisiin, voinut tarjota +heille muuta kuin puolitoista ateriaa, sillä tuota papin aamiaista ei +voinut pitää kuin puolena ateriana. Hän luuli olevansa seuralleen +rasitukseksi, unhottaen nuorellisessa hyväntahtoisuudessaan, että hän +oli tuota seuraa elättänyt kuukauden ajan, ja hänen päänsä oli nyt +täynnä ajatuksia. Hän rupesi tuumimaan että tuolla liittokunnalla, johon +kuului neljä nuorta, uljasta, yritteliästä ja pystyvää miestä, pitäisi +olla muu tarkoitus kuin hyödytön kävely, aseharjoitukset ja +joutavanpäiväiset seikkailut.</p> + +<p>Todenteolla, neljä tuommoista miestä, tarjoten toistensa hyväksi sekä +kukkaronsa että henkeänsä, tukien toinen toisiansa, koskaan +järkähtämättä, suorittaen joko yksin tai yhdessä mitä yhteisesti olivat +päättäneet; neljä paria tuommoisia käsivarsia, uhaten neljälle +ilmansuunnalle tai ojentaen yhtä paikkaa kohden, niidenpä pitäisi +välttämättömästi, sala- tai julkiteitä, miinojen tai juoksuhautojen +kautta, kavaluudella tai voimalla, voida raivata kulkunsa siihen +päämäärään, jota he tarkoittivat saavuttaa, oli se sitte kuinka vahvasti +puollustettu tai kuinka kaukana tahansa.</p> + +<p>Sitä hän parhaillansa mietti ja tuumi oikein täydellä todella, ja hän +vaivasi kalloansa, löytääksensä suunnan tuolle nelinkertaiselle +voimalle, jonka avulla hän aivan varmaan luuli, samoinkuin Arkimedes +etsimällänsä vivulla, voivansa kohottaa maapallon navoiltansa, kun hän +kuuli hiljaisen naputuksen ovellansa. D'Artagnan herätti Planchet'in ja +käski hänen avata.</p> + +<p>Tuo lause: "d'Artagnan herätti Planchet'in" elköön viekö lukijaa siihen +luuloon, että nyt olisi ollut yö tai ett'ei päivä vielä olisi tullut. +Ei, kello oli neljä iltapäivällä. Planchet oli pari tuntia ennen käynyt +pyytämässä päivällistä herraltaan, joka oli siihen vastannut +sananparrella: "joka nukkuu, hän syö." Ja Planchet söi nukkumalla.</p> + +<p>Sisään tuli eräs jotenkin yksinkertaisen ja porvarillisen näköinen mies.</p> + +<p>Planchet olisi mielellään jälkiruuaksi tahtonut kuulla keskustelua, +mutta porvari selitti d'Artagnan'ille, että kun hänen sanottavansa oli +tärkeätä ja arkaluontoista laatua, halusi hän saada olla kahden kesken +hänen kanssansa.</p> + +<p>D'Artagnan käski Planchet'in pois ja pyysi vierastansa istumaan.</p> + +<p>Nyt syntyi muutaman silmänräpäyksen hiljaisuus, jolla ajalla kumpikin +mies katseli toinentoistansa, ikäänkuin ennakolta tutustuaksensa, jonka +jälkeen d'Artagnan kumarsi merkiksi, että hän oli valmis kuulemaan.</p> + +<p>— Minä olen kuullut puhuttavan herra d'Artagnan'ista, että hän on +sangen oivallinen nuori mies, lausui porvari, ja tämä oikeutettu kiitos +on saattanut minut tänne, uskomaan hänelle yhden salaisuuden.</p> + +<p>— Puhukaa, herra, puhukaa, kehoitti d'Artagnan, joka vaistomaisesti +vainusi tässä jotakin edullista asiaa.</p> + +<p>Porvari vaikeni uudestaan ja lausui sitten:</p> + +<p>— Minun vaimoni on kuningattaren ompelijatar, herra, eikä häneltä puutu +siveyttä eikä kauneutta. Minut saatiin ottamaan hänet vaimokseni, kohta +kolme vuotta takaperin, vaikka hänellä oli vaan aivan vähä omaisuutta, +sillä herra de la Porte, kuningattaren liepeenkantaja, on hänen kumminsa +ja suojelijansa...</p> + +<p>— No niin, herra? kysyi d'Artagnan.</p> + +<p>— No niin! jatkoi porvari, no niin, herra, minun vaimoni ryöstettiin +salaa eilen aamulla, hänen tullessaan työhuoneestaan.</p> + +<p>— Ja kuka ryösti teidän vaimonne?</p> + +<p>— En tiedä mitään varmaan, vaan epäilen erästä.</p> + +<p>— Ja ketä epäilette?</p> + +<p>— Erästä miestä, joka on häntä jo kauan aikaa väijynyt.</p> + +<p>— Sepä saakeli!</p> + +<p>— Mutta suoraan sanoen, herra, jatkoi porvari, minä olen vakuutettu, +että siinä asiassa on vähemmin rakkautta kuin politiikkaa.</p> + +<p>— Vähemmin rakkautta kuin politiikkaa, kertoi d'Artagnan hyvin +miettiväisen näköisenä, ja ketä epäilette?</p> + +<p>— En oikein tiedä pitäneekö sanoa teille, ketä epäilen...</p> + +<p>— Herra, minun täytyy teitä huomauttaa, ett'en minä pyydä teiltä +mitään. Tehän tänne itse olette tulleet. Te itsehän olette sanoneet, +että teillä on salaisuus minulle kerrottava. Tehkää siis mielenne +mukaan, vielä on aika peräytyänne.</p> + +<p>— Ei, herra, ei, teillä on minusta niin rehellinen katsanto ja minä +luotan teihin. Minä uskon siis, ettei minun vaimoani ole ryöstetty hänen +lemmenkauppojensa tähden, vaan paljon korkeamman naisen kuin hänen.</p> + +<p>— Ahah! olisikkohan rouva Bois-Tracy'n lemmenkauppojen vuoksi? kysyi +d'Artagnan tahtoen osoittaa porvarille olevansa perehtynyt +hoviseikkoihin.</p> + +<p>— Korkeamman, herra, korkeamman.</p> + +<p>— Rouva d'Aiguillon'in?</p> + +<p>— Vielä korkeamman.</p> + +<p>— Rouva Chevreuse'n?</p> + +<p>— Vielä korkeamman, paljoa korkeamman!</p> + +<p>— No itse ... d'Artagnan pysähtyi.</p> + +<p>— Niin, herra, vastasi peljästynyt porvari matalalla, tuskin kuuluvalla +äänellä.</p> + +<p>— Ja kenen kanssa?</p> + +<p>— Kenenkäs muun kuin herttua...</p> + +<p>— Herttua...</p> + +<p>— Niin, herra! vastasi porvari, laskien äänensä vielä matalammaksi.</p> + +<p>— Mutta kuinka te sen kaiken tiedätte?</p> + +<p>— Ah, kuinkako minä tiedän?</p> + +<p>— Niin, kuinka te sen tiedätte? Ei mitään puolta luottamusta, +taikka ... te ymmärrätte.</p> + +<p>— Minä tiedän sen vaimoltani, herra, vaimoltani itseltään.</p> + +<p>— Ja hän ... keltä?</p> + +<p>— Herra de la Porte'lta. Enkös minä teille sanonut, että hän on herra +de la Porte'n, kuningattaren uskotun, kummitytär? No, herra de la Porte +oli toimittanut hänet Hänen Majesteettinsa kuningattaren palvelukseen, +että kuningattarella olisi edes joku, jolle hän uskoisi asioitansa, kun +kuningas häntä hyljeksii, kun kardinaali häntä vakoilee, ja kun kaikki +häntä pettävät.</p> + +<p>— Ahaa! jo alkaa selvitä, sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Vaimoni tuli luokseni neljä päivää takaperin; eräs hänen ehtojansa +näet oli, että hän saisi käydä minua tervehtimässä kahdesti viikossa; +sillä niinkuin minulla on kunnia teille sanoa, vaimoni rakastaa minua +paljon; no niin, vaimoni tuli luokseni ja uskoi minulle, että +kuningattarella tällä hetkellä on suuri pelko.</p> + +<p>— Todella?</p> + +<p>— Niin. Herra kardinaali näyttää näet vainoovan ja vakoovan häntä +enemmän kuin koskaan. Hän ei voi antaa kuningattarelle anteeksi +sarabanden juttua. Tunnettehan sarabanden jutun?</p> + +<p>— Tunnenhan minä, hiidessä, sen! vastasi d'Artagnan, joka ei tiennyt +siitä hölynpölyä, mutta oli vaan tietävinään.</p> + +<p>— Niin että nyt se ei ole enää vihaa vaan kostoa.</p> + +<p>— Todella?</p> + +<p>— Ja kuningatar luulee...</p> + +<p>— Niin, mitä kuningatar luulee?</p> + +<p>— Hän luulee, että hänen nimessään on kirjoitettu herttua +Buckingham'ille.</p> + +<p>— Kuningattaren nimessä?</p> + +<p>— Niin, vetääksensä häntä Pariisiin, ja kun hän kerta on Pariisissa, +houkutellaksensa hänet johonkin ansaan.</p> + +<p>— Saakeli! vaan teidän vaimollanne, hyvä herra, mitäs hänellä on tähän +asiaan tekemistä?</p> + +<p>— Hänen harras ystävyytensä kuningatarta kohtaan tunnetaan, ja joko +tahdotaan hänet eroittaa hallitsijattarestaan, tai peloittaa hänestä +kuningattaren salaisuuksia, tai lahjoa hänet vakoojana käytettäväksi.</p> + +<p>— Se on uskottavaa, sanoi d'Artagnan, mutta tunnettekos miehen, joka +hänet ryösti?</p> + +<p>— Äsken mainitsin teille, että luulen hänet tuntevani.</p> + +<p>— Hänen nimensä?</p> + +<p>— Sitä en tiedä; sen vaan tiedän, että hän on kardinaalin elukka, hänen +kirottu välikappaleensa.</p> + +<p>— Mutta oletteko nähneet häntä?</p> + +<p>— Olen, vaimoni osoitti hänet eräänä päivänä minulle.</p> + +<p>— Onko hänellä mitään silmäänpistäviä tuntomerkkejä?</p> + +<p>— Oh, kyllä: ylhäisen näköinen herra, musta tukka, tumma hipiö, tuimat +silmät, valkoiset hampaat ja arpi ohimossa.</p> + +<p>— Arpi ohimossa! huudahti d'Artagnan, ja valkoiset hampaat, tuimat +silmät, tumma hipiö, musta tukka, ylhäisen näköinen; se on minun +Meung'iläiseni!</p> + +<p>— Teidän Meung'iläisenne, niinkö sanoitte?</p> + +<p>— Niin niin, mutta se ei kuulu asiaan. Ei, mutta päinvastoin, se juuri +tekee asian yksinkertaisemmaksi; jos teidän miehenne on sama kuin minun, +niin minä yhdellä iskulla toimitan kahdenkertaisen koston, siinä kaikki, +mutta mistä saada tuo mies käsiin?</p> + +<p>— Sitä en voi tietää.</p> + +<p>— Teillä ei ole mitään aavistusta hänen asunnostaan?</p> + +<p>— Ei vähintäkään; eräänä päivänä kuin saatoin vaimoani Louvreen, hän +tuli sieltä ulos samalla kuin vaimoni meni sisään, ja silloin osoitti +vaimoni hänet minulle.</p> + +<p>— Piru vieköön! mutisi d'Artagnan, tuopa on eriskummallista; keltä +saitte tietää vaimonne salaryöstön?</p> + +<p>— Herra de la Porte'lta.</p> + +<p>— Kertoiko hän asiasta tarkempaa?</p> + +<p>— Ei hän tiennyt mitään tarkempaa.</p> + +<p>— Ettekö ole kuulleet mitään muulta taholta?</p> + +<p>— Aivan oikein, kyllä minä olen...</p> + +<p>— Mitä?</p> + +<p>— Mutta minä en tiedä, olenko kovin varomaton?</p> + +<p>— Te palaatte taas samaan; mutta minun tulee huomauttaa teitä, että +tällä kertaa on jo vähän liian myöhäistä peräytyä.</p> + +<p>— En, hiisi vieköön, peräydykkään, huudahti porvari, kirouksella +yllyttäen rohkeuttansa. Muutoin, niin totta kuin nimeni on Bonacieux...</p> + +<p>— Onko nimenne Bonacieux? keskeytti d'Artagnan.</p> + +<p>— On, se on nimeni.</p> + +<p>— Te sanoitte siis: niin totta kuin nimeni on Bonacieux! — anteeksi, +että keskeytin; mutta minusta tuntui kuin tuo nimi ei olisi minulle +vallan tuntematon.</p> + +<p>— Mahdollista kyllä, herra. Minä olen teidän talonisäntänne.</p> + +<p>— Ahaa! sanoi d'Artagnan, nousten puoliksi seisovalleen ja kumartaen +hänelle, vai olette isäntäni?</p> + +<p>— Olen herra. Ja kun niinä kolmena kuukautena, jotka olette asuneet +talossani, olette, epäilemättä paljojen toimienne vuoksi, unhottaneet +vuokranne maksamatta, ja kun minä en ainoatakaan kertaa ole vielä teitä +vaatimuksillani häirinnyt, arvelin teidän panevan arvoa minun +arkatuntoisuudelleni.</p> + +<p>— Aivan niin, hyvä herra Bonacieux, lausui d'Artagnan, uskokaa minun +olevan täynnä kiitollisuutta teitä kohtaan sellaisesta menettelystä, ja, +niinkuin jo sanoin, jos voin olla teille miksikään avuksi...</p> + +<p>— Sen uskon, herra, minä uskon sen, ja kun tulen sanomaan teille: niin +totta kuin nimeni on Bonacieux, niin on minulla luottamus teihin.</p> + +<p>— Jatkakaa siis, mitä aioitte minulle sanoa.</p> + +<p>Porvari veti taskustaan paperin ja antoi sen d'Artagnan'ille.</p> + +<p>— Kirje! sanoi nuori mies.</p> + +<p>— Jonka sain tänä aamuna.</p> + +<p>D'Artagnan avasi sen ja kun päivä alkoi hämärtää, siirtyi hän ikkunan +luokse. Porvari seurasi.</p> + +<p>— "Elkää etsikö vaimoanne, luki d'Artagnan, hänet jätetään teille +takaisin, sittenkuin häntä ei enää tarvita. Jos otatte askeleenkaan +häntä löytääksenne, olette hukassa."</p> + +<p>— Sepä on suoraa puhetta, jatkoi d'Artagnan; mutta kaiken kaikkiaan on +se vaan uhkaus.</p> + +<p>— Niin, mutta tuo uhkaus minua peloittaa; minä en ole laisinkaan +miekkamiehiä ja Bastilji minua kamoksuttaa.</p> + +<p>— Hm! virkkoi d'Artagnan; mutta asia on semmoinen, ett'en minä halua +Bastiljiin enempää kuin tekään. Jos kysymys olisi miekanmittelystä, — +ann' soittaa!</p> + +<p>— Mutta, herrani, minä luotin kumminkin teihin tässä asiassa.</p> + +<p>— Kuinka niin?</p> + +<p>— Kun olen nähnyt teidät myötäänsä sangen komeannäköisten +muskettisoturien seurassa sekä tiedän heidän olevan herra de Tréville'n +muskettisotureita ja siis kardinaalin vihollisia, ajattelin, että te ja +teidän ystävänne, samalla kuin tekisitte oikeudenmukaisesti +kuningatarparkaamme kohtaan, olisitte huvitetut tehdä Hänen +ylhäisyydellensä pienen kepposen.</p> + +<p>— Epäilemättä.</p> + +<p>— Ja sitte ajattelin, että olette velkaa minulle kolmen kuukauden +vuokran, enkä ole siitä vielä sanaakaan puhunut...</p> + +<p>— Niin, niin, te olette jo maininneet sen syyn, ja se on minusta +oivallinen.</p> + +<p>— Aikoen vielä, jos te vaan teette minulle kunnian edeskinpäin asua +luonani, ett'en koskaan panisi kysymykseen mitään vuokraa +vastaisuudessa...</p> + +<p>— Sangen hyvin.</p> + +<p>— Ja lisätkää siihen, jos tarvis vaatii, että arvelin tarjota teille +jonkun viisikymmentä pistole'a, jos teillä, mikä ei suinkaan ole +luultavaa, sattuisi tällä hetkellä olemaan rahanpula.</p> + +<p>— Vallan mainiota; mutta tehän olette siis rikas, hyvä herra Bonacieux?</p> + +<p>— Hyvissä varoissa, herra, saatan sanoa; olen koonnut sen verran, että +saan pari kolme tuhatta écu'tä korkoa kaupastani, ja erittäinkin +sijoittamalla pääomiani kuuluisan purjehtijan Jean Mocquet'in viime +matkaan, niin että, ymmärrättehän herra, — Ah! mutta ... huudahti +porvari.</p> + +<p>— Mitä nyt? kysyi d'Artagnan.</p> + +<p>— Mitä näenkään!</p> + +<p>— Missä?</p> + +<p>— Kadulla, vastapäätä teidän ikkunoitanne, tuolla portin aukossa: mies +viittaansa kääriytyneenä.</p> + +<p>— Siinä hän on! huusivat d'Artagnan ja porvari yhtä haavaa, tuntien +miehen.</p> + +<p>— Ah, tällä kertaa, huusi d'Artagnan, juosten ottamaan miekkaansa, +tällä kertaa et pääse minulta pakoon.</p> + +<p>Ja vetäen miekan tupestaan, hän syöksi ulos huoneesta.</p> + +<p>Portailla kohtasi hän Athoksen ja Porthoksen, jotka olivat tulossa häntä +tapaamaan. He antoivat tilaa ja d'Artagnan lensi kuin nuoli heidän +välitsensä.</p> + +<p>— Mitäs nyt! minne sinä juokset tuolla tavoin? huusivat yht'aikaa +molemmat muskettisoturit.</p> + +<p>— Meung'in mies! vastasi d'Artagnan, ja katosi.</p> + +<p>D'Artagnan oli useamman kuin yhden kerran kertonut ystävilleen +seikkailunsa tuon tuntemattoman kanssa, niinkuin myöskin tuon +matkustavan kaunottaren ilmauksen, jolle mainittu tuntematon oli +saattanut uskoa niin tärkeän lähetyksen.</p> + +<p>Athoksen luulon mukaan oli d'Artagnan hukannut kirjeensä kahakassa. +Hänen mielestänsä aatelismies, sillä sen näköinen, jommoiseksi +d'Artagnan oli häntä kuvaillut, ei voinut olla muu kuin aatelismies, ei +saattanut olla niin halpaluontoinen, että olisi ruvennut varastamaan +kirjettä.</p> + +<p>Porthos ei nähnyt kaikessa tuossa muuta kuin lemmenkohtauksen, jonka +nainen oli suonut miehelle tai mies naiselle, ja jota d'Artagnan'in ja +hänen keltaisen hevosensa saapuminen oli häirinnyt.</p> + + +<p>Aramis oli arvellut, että tuonluontoiset asiat olivat sitä salaperäistä +laatua, johon on paras olla koskematta.</p> + +<p>He ymmärsivät siis tuosta d'Artagnan'in lausumasta sanasta, mikä asia +oli kysymyksessä, ja kun he ajattelivat, että d'Artagnan, joko hän +tapasi miehensä tai menetti hänet käsistänsä, kumpaisessakin tapauksessa +tulisi takaisin kotiinsa, menivät he sisään.</p> + +<p>Heidän tullessaan d'Artagnan'in huoneesen, oli se tyhjä: talonomistaja, +peljäten seurauksia kohtauksesta, joka epäilemättä oli tapahtuva nuoren +miehen ja tuntemattoman välillä, oli, oman osoittaman luonteensa +mukaisesti, pitänyt viisaimpana korjata luunsa.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="IX" id="IX"></a>IX.</h2> + +<h2>D'Artagnan näyttää näkönsä.</h2> + + +<p>Niinkuin Athos ja Porthos olivat arvanneet, d'Artagnan palasi puolen +tunnin kuluttua. Tälläkään kertaa ei hän tavannut miestänsä, joka oli +hävinnyt kuin ihmeen kautta. D'Artagnan oli juossut miekka kädessä +kaikki läheiset kadut, vaan ei ollut löytänyt ketään sen näköistä +miestä, jota hän haki; sitten oli hän palannut siihen toimeen, jolla +hänen olisi pitänyt alkaa, nimittäin, hän oli ruvennut kolkuttamaan +sille portille, jonka edessä tuntematon oli seissut; mutta turhaan oli +hän lyödä paukuttanut kymmenkunnan kertaa portille, ei kukaan ollut +vastannut, ja naapurit, jotka jyskeen kuultuansa olivat juosseet +portillensa tai pistäneet nokkansa ulos ikkunastaan, olivat vakuuttaneet +hänelle, että tuo talo, jonka kaikki aukot muutoin olivat suljettuina, +oli kuuden kuukauden ajan ollut aivan autiona.</p> + +<p>Sillä välin kuin d'Artagnan juoksi katuja ja jyskytti portteja, oli +Aramiskin saapunut kahden toverinsa seuraan, niin että d'Artagnan kotiin +palatessaan tapasi liittokunnan aivan täysinäisenä.</p> + +<p>— Kuinkas kävi? kysyivät kaikki kolme yhteen ääneen, nähdessään +d'Artagnan'in astuvan sisään hikipäin ja vihan vimmassa.</p> + +<p>— Kuinkas kävi! huusi hän heittäen miekkansa sängylle, se mies on +varmaan itse paholainen; hän katosi kuin kummitus, kuin haamu, kuin +aave.</p> + +<p>— Uskotko aaveita? kysyi Athos Porthokselta.</p> + +<p>— Minä en usko muuta kuin mitä näen, ja kun en ole aaveita nähnyt, en +niitä usko.</p> + +<p>— Piplia, sanoi Aramis, velvoittaa meidän niitä uskomaan: Samuelin +haamu näkyi Saulille ja se on uskonkappale, jota minä ikäväkseni näkisin +sinun, Porthos, epäilevän.</p> + +<p>— Kaikessa tapauksessa, ihminen tai piru, ruumis tai aave, mielikuvite +tai todellisuus, tuo mies on syntynyt minulle kiroukseksi, sillä hänen +pakonsa vei meiltä käsistämme mainion edun, hyvät herrat, sata pistole'a +ja ehkäpä enemmänkin.</p> + +<p>— Kuinka niin? kysyivät yht'aikaa Porthos ja Aramis.</p> + +<p>Athos puolestaan, mykkyydessänsä pysyen, tyytyi tekemään tuon saman +kysymyksen vaan silmäyksellä.</p> + +<p>— Planchet, huusi d'Artagnan palvelijallensa, joka parhaillaan piti +korvaansa avaimenreijässä, koettaen saada edes muutamia murusia tuosta +keskustelusta, menkää alas isäntäni, herra Bonacieux'in luokse, ja +käskekää hänen lähettää tänne puoli tusinaa Beaugency-viiniä; se on +minun mielijuomaani.</p> + +<p>— Ahaa, sinulla on siis avonainen krediitti isäntäsi tykönä? kysyi +Porthos.</p> + +<p>— Niin, vastasi d'Artagnan, tästä päivästä lähtien, ja olkaa huoleti, +jos viini on huonoa, lähetämme sen takaisin ja pyydämme toista.</p> + +<p>— Parempi pyy pivossa, virkkoi Aramis, sananlaskuun viitaten.</p> + +<p>— Olenhan aina sanonut, että d'Artagnan'illa on paras pää meistä +kaikista neljästä, sanoi Athos, joka lausuttuaan tämän ajatuksensa ja +d'Artagnan'in siihen vastattua kumarruksella, vaipui takaisin +tavalliseen hiljaisuuteensa.</p> + +<p>— Mutta tosiaankin, kuinkas on laita? kysyi Porthos.</p> + +<p>— Niin, sanoi Aramis, uskoppas nyt meille salaisuutesi, hyvä ystävä, +ell'ei jonkun naisen maine tule siitä kärsimään; siinä tapauksessa teet +paremmin jos jätät kertomatta.</p> + +<p>— Olkaa huoleti, vastasi d'Artagnan, siitä, mitä minä nyt aion teille +jutella, ei kenenkään kunnia joudu vaaraan.</p> + +<p>Ja sitten kertoi hän ystävillensä sanasta sanaan kaikki, mitä hänen ja +hänen isäntänsä kesken oli puhuttu, ja kuinka mies, joka oli ryöstänyt +tuon kelpo isännän vaimon, oli juuri sama, jonka kansaa hän oli joutunut +selkkauksiin Franc-Meunier'in ravintolaan tullessaan.</p> + +<p>— Asiatoimesi ei ole huono, sanoi Athos, maisteltuaan viiniä tuntijan +tavalla ja nyykäyttäen päätänsä merkiksi että se oli hyvää, ja kyllä +tuolta kelpo mieheltä saattaa nykäistä viisi- tai kuusikymmentä +pistole'a. Mutta nyt on vaan saatava tietää, maksaako viisi- tai +kuusikymmentä pistole'a vaivan panna neljä päätä vaaranalaiseksi.</p> + +<p>— Ottakaa toki huomioon, huudahti d'Artagnan, että tässä on kysymys +ryöstetystä vaimosta, jota epäilemättä uhataan, ehkäpä kiusataankin, ja +kaikkea tuota sen vuoksi, että hän on uskollinen emännällensä.</p> + +<p>— Ole varoillasi, d'Artagnan, ole varoillasi, sanoi Aramis, sinä näytät +minusta olevan vähän liian kiihkeissäsi tuon rouva Bonacieux'in +kohtalosta. Vaimo on luotu meidän turmioksemme, hänestä kaikki meidän +kurjuutemme lähtee.</p> + +<p>Athos rypisti kulmiaan ja puri huuliaan, kuullessaan tuota Aramiksen +mielilausetta.</p> + +<p>— Minua ei huoleta rouva Bonacieux, virkkoi d'Artagnan, vaan +kuningatar, jota kuningas hyljeksii, jota kardinaali vainoo ja joka +näkee pään toisensa jälkeen putoavan kaikilta ystäviltään.</p> + +<p>— Minkästähden hän rakastaa niitä, joita me inhoomme mitä enimmän +maailmassa, nimittäin espanjalaisia ja englantilaisia?</p> + +<p>— Espanja on hänen synnyinmaansa, vastasi d'Artagnan, ja siis on vallan +luonnollista, että hän rakastaa espanjalaisia, jotka ovat saman maan +lapsia kuin hän. Mitä toiseen moitteesen tulee, jonka te olette häntä +vastaan tehneet, olen minä kuullut, että hän ei rakasta englantilaisia +vaan englantilaista.</p> + +<p>— Ja kunniani kautta, virkkoi Athos, se täytyy tunnustaa, että tuo +englantilainen kyllä ansaitsikin rakastamista. En ole koskaan nähnyt +ylevämpää olemusta kuin hänen.</p> + +<p>— Puhumattakaan siitä, että hän pukee itsensä paremmin kuin kukaan, +sanoi Porthos. Olin Louvressa sinä päivänä kuin hän kylvi siellä helmiä +ja, saakeli vieköön, minä poimin niistä kaksi, jotka möin kymmenestä +pistole'sta kappaleen. Entäs sinä, Aramis, tunnetko sinä hänet?</p> + +<p>— Yhtä hyvin kuin te, hyvät herrat, sillä minä olin yksi niitä, jotka +ottivat hänet kiini Amiens'in puistossa, jonne herra de Putange, +kuningattaren tallimestari, päästi minut. Olin siihen aikaan +pappiseminaarissa, ja tuo seikkailu näytti minusta julmalta kuningasta +kohtaan.</p> + +<p>— Eikä kaikki tuo estäisi minua, sanoi d'Artagnan, jos vaan tietäisin +missä herttua Buckingham nyt on, ottamasta häntä kädestä ja saattamasta +häntä kuningattaren luokse, vaikka se ei olisi muuksi kuin kardinaalin +raivostuttamiseksi; sillä meidän todellinen, ainoa ja ijankaikkinen +vihollisemme, hyvät herrat, on kardinaali, ja jos me vaan voisimme +löytää keinon, millä saada hänelle tehdyksi jonkun julman kepposen, niin +minä, sen tunnustan, panisin mielelläni pääni alttiiksi.</p> + +<p>— Ja, virkkoi Athos, kauppamies on sinulle sanonut, että kuningatar +epäilee Buckingham'ia houkutellun väärällä viestillä tänne?</p> + +<p>— Hän pelkää sitä.</p> + +<p>— Maltahan, sanoi Aramis.</p> + +<p>— Mitä? kysyi Porthos.</p> + +<p>— Jatkakaa vaan, minä koen muistutella mieleeni muutamia seikkoja.</p> + +<p>— Ja nyt olen minä varma, sanoi d'Artagnan, että tuo kuningattaren +palvelija-naisen ryöstö on yhteydessä niiden tapausten kanssa, joista +puhumme, ja ehkäpä Buckingham'in Pariisissa olemisen kanssa.</p> + +<p>— Gaskonjalaisen pää on täynnä aatteita, sanoi Porthos ihmetellen.</p> + +<p>— Minä kuuntelen hyvin mielelläni hänen puhettansa, sanoi Athos, hänen +murteensa minua huvittaa.</p> + +<p>— Hyvät herrat, virkkoi Aramis, kuulkaapas, mitä minulla olisi +sanomista.</p> + +<p>— Kuulkaamme Aramista, sanoivat kaikki kolme ystävystä.</p> + +<p>— Eilen olin erään oppineen jumaluusopin tohtorin luona, jolta aina +kyselen neuvoja ja ohjeita opinnoitani varten.</p> + +<p>Athos hymyili.</p> + +<p>— Hän asuu eräässä autiossa kortteerissa, jatkoi Aramis: hänen mielensä +ja virkatoimensa vaativat sitä. No, juurikuin minä lähden hänen +luotansa...</p> + +<p>Tähän pysähtyi Aramis.</p> + +<p>— Mitäs sitte? kysyivät hänen kuulijansa, juurikuin lähdit hänen +luotansa?</p> + +<p>Aramis näytti ponnistelevan itseänsä, aivan kuin semmoinen, joka on +valhettelemaisillansa jotakin, ja kohtaa odottamattomia haittoja; mutta +kun hänen kolmen toverinsa silmät häntä tähtäsivät, kun he +pörhössä-korvin kuuntelivat, ei hänen auttanut peräytyminen.</p> + +<p>— Tohtorilla on sisarentytär, jatkoi Aramis.</p> + +<p>— Ahaa, vai on hänellä sisarentytär, keskeytti Porthos.</p> + +<p>— Sangen kunnioitettava nainen, sanoi Aramis.</p> + +<p>Kolme ystävystä rupesivat nauramaan.</p> + +<p>— Jos te nauratte ja epäilette, vastasi Aramis, ette saa tietää mitään.</p> + +<p>— Me uskomme kuin muhamettilaiset ja olemme mykkiä kuin kivet, sanoi +Athos.</p> + +<p>— Sitten minä jatkan, sanoi Aramis. Tuo sisarentytär käy toisinaan +enonsa luona; no niin, hän oli siellä eilen samaan aikaan kuin minä, +sattumalta, ja minun täytyi saattaa häntä vaunuihinsa.</p> + +<p>— Ahaa, hänellä on vaunutkin, tuolla tohtorin sisarentyttärellä? +keskeytti Porthos, jonka virheitä oli yksi, että hänen kielensä oli +hyvin herkissä kantimissa; kaunis tuttavuus, ystäväni.</p> + +<p>— Porthos, lausui Aramis, minä olen useamman kuin yhden kerran +huomauttanut sinua siitä, että sinä olet kovin herkkä kieleltäsi, ja +että se vahingoittaa sinun nais-suosiotasi.</p> + +<p>— Hyvät herrat, hyvät herrat, huudahti d'Artagnan, joka alkoi älytä +minnepäin kertomus kallistuisi, asia on vakavaa laatua; koettakaamme +olla laskematta leikkiä, jos voimme. Jatka, Aramis, jatka.</p> + +<p>— Yht'äkkiä muuan pitkä, tummaverinen, ylhäiskäytöksinen mies ... +malttakaas, juuri samaan tapaan kuin sinun miehesi, d'Artagnan.</p> + +<p>— Ehkä juuri sama, sanoi tämä.</p> + +<p>— Mahdollista kyllä, jatkoi Aramis ... lähestyi minua viiden tai kuuden +miehen seuraamana, jotka kulkivat kymmenen askeleen päässä hänen +takanansa, ja lausui minulle mitä kohteliaimmalla tavalla: "herra +herttua, — ja te rouva", liitti hän puhutellen naista, jota saatoin +käsivarressani...</p> + +<p>— Tohtorin sisarentytärtä?</p> + +<p>— Vaiti nyt, Porthos! sanoi Athos, sinä olet vallan tuskastuttava.</p> + +<p>— "Suvaitkaa nousta näihin vaunuihin, ja koettamatta vähintäkään +vastustaa, nostamatta vähintäkään melua."</p> + +<p>— Hän luuli sinua Buckingham'iksi! huudahti d'Artagnan.</p> + +<p>— Niin arvelen, vastasi Aramis.</p> + +<p>— Entäs tuota naista? kysyi Porthos.</p> + +<p>— Sitä luuli hän kuningattareksi! sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Aivan oikein, vastasi Aramis.</p> + +<p>— Tuo gaskonjalainen on koko piru, huudahti Athos, ei mikään jää +häneltä tietämättä.</p> + +<p>— Seikka on semmoinen, lausui Porthos, että Aramis on vartaloltaan ja +liikenteeltään tuon kauniin herttuan kaltainen; mutta kumminkin, minun +mielestäni muskettikauhtanan olisi...</p> + +<p>— Minulla oli laaja vaippa ylläni, sanoi Aramis.</p> + +<p>— Keskellä heinäkuuta, sepä hiisi! sanoi Porthos, vai pelkäsikö +tohtori, että sinut tunnettaisiin?</p> + +<p>— Sen vielä ymmärrän, sanoi Athos, että vakoojaa erehdytti +ruumiinliikenne; mutta kasvot...</p> + +<p>— Minulla oli leveälierinen hattu, sanoi Aramis.</p> + +<p>— Oh, Herra nähköön, huudahti Porthos, mitä varokeinoja tarvitaan +jumaluusoppia tutkiessa!</p> + +<p>— Hyvät herrat, hyvät herrat, lausui d'Artagnan, elkäämme hukatko aikaa +leikinlaskuun; hajautukaamme ja etsikäämme käsiin kauppian vaimo, hän on +koko juonen avain.</p> + +<p>— Noin alhaissäätyinen nainen! uskotko todella, d'Artagnan? kysyi +Porthos, vetäen huulensa halveksivaan hymyyn.</p> + +<p>— Hän on de la Porte'n, kuningattaren uskotun palvelijan kummitytär. +Enkö sitä jo maininnut, hyvät herrat? Ja muutoin, ehkäpä kuningatar +juuri tahallansa on tällä kertaa hakenut apukeinonsa niin alhaalta. +Korkeat päät näkyvät kauvaksi ja kardinaalilla on hyvät silmät.</p> + +<p>— No niin, sanoi Porthos, tehkää ensin sopimus kauppiaan kanssa ja +edullinen sopimus.</p> + +<p>— Se on tarpeetonta, sanoi d'Artagnan, sillä minä luulen, että ell'ei +hän maksaisikkaan meille, saamme kyllä runsaat palkinnot toiselta +taholta.</p> + +<p>Samassa tuokiossa kuului kiireellistä meteliä portaissa, ovi aukeni +remahtaen, ja onneton kauppias syöksähti huoneesen, jossa parhaillaan +näin neuvoteltiin.</p> + +<p>— Voi hyvät herrat, huusi hän, pelastakaa minut taivaan nimessä, +pelastakaa! Tuolla on neljä miestä, jotka tulevat ottamaan minua kiini; +pelastakaa, pelastakaa!</p> + +<p>Porthos ja Aramis nousivat seisovilleen.</p> + +<p>— Malttakaa silmänräpäys, huudahti d'Artagnan, viitaten heitä +työntämään puoliksi paljastetut miekat takaisin tuppeen; malttakaa +silmänräpäys, tässä ei tarvita rohkeutta, vaan tässä tarvitaan +viisautta.</p> + +<p>— Kaiketihan, huudahti Porthos, emme jätä...</p> + +<p>— Antakaa d'Artagnan'in toimia, sanoi Athos, hänellä on, sen vieläkin +sanon, paras pää meistä kaikista, ja minä puolestani julistan +tottelevani häntä. Tee mielesi mukaan, d'Artagnan.</p> + +<p>Samassa tuokiossa näkyi neljä poliisia esihuoneen ovella, vaan kun he +näkivät neljä muskettisoturia seisovillaan ja miekat vyöllä, empivät he +astua lähemmäksi.</p> + +<p>— Käykää sisään, hyvät herrat, käykää sisään, lausui d'Artagnan; te +olette minun luonani ja me kaikkihan olemme kuninkaan ja herra +kardinaalin uskollisia palvelijoita.</p> + +<p>— Siis, hyvät herrat, te ette estä meitä täyttämästä käskyä, jonka +olemme saaneet? kysyi se, joka näytti joukon johtajalta.</p> + +<p>— Päinvastoin, me autammekin teitä jos tarvitaan.</p> + +<p>— Mitä hän sanookaan? murisi Porthos.</p> + +<p>— Pöllö, ole vaiti, virkkoi Athos.</p> + +<p>— Mutta lupasittehan ... sanoi kauppiasparka matalalla äänellä.</p> + +<p>— Emmehän voi teitä pelastaa, ell'emme säily vapaina, vastasi +joutuisasti ja kuiskaisemalla d'Artagnan, ja jos me vähänkään +näyttäisimme teitä puollustavan, otettaisiin meidät kiini yhdessä teidän +kanssanne.</p> + +<p>— Minusta näyttää kumminkin...</p> + +<p>— Astukaa esiin, hyvät herrat, astukaa esiin, lausui kuuluvalla äänellä +d'Artagnan; minulla ei ole mitään syytä puollustaa tätä herraa. Vasta +tänäpäivänä olen hänen nähnyt ensi kerran, mistä syystä, sen hän on itse +teille sanova, nimittäin, hän tuli vaatimaan minulta hyyriä asunnostani. +Eikö totta, herra Bonacieux? Vastatkaa!</p> + +<p>— Se on peräti totta, huudahti kauppias, vaan herra, ei sano teille...</p> + +<p>— Vaiti minusta ja ystävistäni, vaiti erittäinkin kuningattaresta, +muuten saatatte meidät kaikki hukkaan, pelastamatta kuitenkaan itseänne. +Menkää, menkää hyvät herrat ja viekää pois tuo mies!</p> + +<p>Ja d'Artagnan työnsi hämmästyneen kauppiaan poliisien käsiin, sanoen:</p> + +<p>— Te olette heittiö, veikkoseni; tulette vaatimaan minulta rahaa, +minulta! muskettisoturilta! Vankeuteen! Herrat hyvät, vielä kerran, +viekää hänet vankeuteen, ja säilyttäkää hänet lukon takana niinkauvan +kuin mahdollista, niin saanpahan sillä tavoin maksun aikaa.</p> + +<p>Poliisit tulvehtivat kiitollisuutta ja veivät pois saaliinsa. Juuri +heidän lähtiessään löi d'Artagnan päällysmiestä, olalle ja lausui:</p> + +<p>— Miksikäs en joisi teidän terveydeksenne ja miks'ette te joisi minun? +— ja näin sanottuaan täytti hän kaksi lasia Beaugency'n viinillä, jota +Bonacieux'in hyväntahtoisuus oli hänelle toimittanut.</p> + +<p>— Tämä on kovin suuri kunnia minulle, lausui poliisien päällysmies, ja +minä otan sen kiitollisuudella vastaan.</p> + +<p>— Siis, terveydeksenne, herra ... mikäs nimenne onkaan?</p> + +<p>— Boisrenard.</p> + +<p>— Herra Boisrenard, maljanne!</p> + +<p>— Maljanne, herra: mikäs teidän nimenne on vuorostanne, jos +suvaitsette?</p> + +<p>— D'Artagnan.</p> + +<p>— Terveydeksenne, herra d'Artagnan.</p> + +<p>— Ja yli kaikkien näiden maljojen, huudahti d'Artagnan kuni innostuksen +vallassa, kuninkaan ja kardinaalin malja!</p> + +<p>Poliisien päällysmies olisi kentiesi epäillyt d'Artagnan'in +tosimielisyyttä, jos viini olisi ollut huonoa, vaan kun viini oli hyvää, +oli hän vakuutettu.</p> + +<p>— Mutta kuinka perhanan halpamaisesti sinä nyt teitkään? lausui +Porthos, kun poliisien päällysmies oli mennyt tiehensä ja ystävykset +olivat jääneet yksinään. Hyi hiidessä! Neljä muskettisoturia antaa +keskellänsä ottaa kiinni onnettoman, joka huutaa apua! Entäs sitte +aatelismiehen juoda poliisin kanssa!</p> + +<p>— Porthos, virkkoi Aramis, Athos sanoi jo sinua pöllöksi, ja minä yhdyn +siihen. D'Artagnan, sinä olet suuri mies ja kun sinä kerran joudut herra +de Tréville'n paikalle, pyydän minä sinun puoltosanaasi hakiessani +apotiksi.</p> + +<p>— Mutta tämä menee yli minun ymmärrykseni, sanoi Porthos; tekö +hyväksytte D'Artagnan'in teon?</p> + +<p>— Sen minä, hiisi vieköön, uskon, sanoi Athos; minä en ainoastaan +hyväksy hänen tekoansa, vaan vieläpä onnittelenkin häntä siitä.</p> + +<p>— Ja nyt, hyvät herrat, sanoi d'Artagnan vaivautumatta selittämään +menettelyänsä Porthokselle, kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta, se +on meidän tunnuslauseemme, eikö niin?</p> + +<p>— Mutta ... sanoi Porthos.</p> + +<p>— Nosta kätesi ja vanno! huudahti yht'aikaa Athos ja Aramis.</p> + +<p>Esimerkin voittamana, muristen itsekseen, Porthos nosti kätensä, ja +neljä ystävystä kertoivat yhteen ääneen d'Artagnan'in lausuman kaavan +mukaan:</p> + +<p>"Kaikki yhden ja yksi kaikkein puolesta!"</p> + +<p>— Nyt on parasta, että jokainen menee kotiinsa, sanoi d'Artagnan aivan +kun hän ei olisi elämässään muuta tehnytkään kuin käskenyt, ja +valppautta! sillä tästä hetkestä lähtien olemme sodassa kardinaalia +vastaan.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="X" id="X"></a>X.</h2> + +<h2>Rotanliukku seitsemännellätoista vuosisadalla.</h2> + + +<p>Rotanliukku ei ole meidän aikamme keksinnöitä; niin kohta kuin +yhteiskunnat muodostuessaan keksivät jonkunmoisen poliisin, tämä poliisi +keksi rotanliukun.</p> + +<p>Kun lukijamme eivät kenties vielä ole tutustuneet Jerusaleminkadun +kielenmelskaan ja kun me siitä lähtien kuin kirjoittamaan rupesimme, ja +siitä on jo viisitoista vuotta, ensi kertaa käytämme mainittua sanaa +tähän tarkoitukseen, niin selittäkäämme mitä rotanliukku on.</p> + +<p>Kun jossakin talossa, olkoon se mikä tahansa, joku on jostakin +rikoksesta epäluulonalaisena otettu kiini, pidetään kiinniottaminen +salassa; neljä tai viisi miestä asetetaan väijyksiin portin lähimäiseen +huoneesen, portti avataan jokaiselle ken kolkuttaa, suljetaan heidän +jälestään ja heidät otetaan kiini; tällä tavoin saadaan parissa kolmessa +päivässä kiini melkein kaikki talon käypäläiset.</p> + +<p>Se on rotanliukku.</p> + +<p>Tehtiin siis mestari Bonacieux'in talosta rotanliukku, ja ken hyvänsä +sinne tuli, sen ottivat kardinaalin miehet kiini ja tutkistelivat. +Sanomattakin on selvää, että kun eri käytävä vei ensimäiseen kerrokseen, +jossa d'Artagnan asui, hänen luonansa kävijät jäivät vapaiksi kaikesta +ahdistelemisesta.</p> + +<p>Muutoin, siellä ei muita käynytkään kuin nuo kolme muskettisoturia; he +olivat etsiskelleet kukin tahollansa, vaan eivät olleet mitään +löytäneet, eivät mitään keksineet. Athos oli käynyt kyselemässä itse +herra de Tréville'ltäkin, joka seikka, tuon arvoisan muskettisoturin +tavallisen äänettömyyden tähden, oli suuresti hänen kapteeniansa +kummastuttanut. Mutta herra de Tréville ei tiennyt mitään muuta kuin +että hänen viimeksi tavatessaan kardinaalia, kuningasta ja kuningatarta, +kardinaali oli näyttänyt olevan sangen huolissaan, kuningas levottomana +ja kuningattaren punaiset silmät ilmoittivat hänen joko valvoneen tai +itkeneen. Vaan tuo viimemainittu seikka ei ollut häntä suuresti +oudoksuttanut, koska kuningatar naimisiin mentyänsä oli paljonkin +valvonut ja itkenyt.</p> + +<p>Herra de Tréville neuvoi Athosta kaikessa tapauksessa palvelemaan +kuningasta ja erittäinkin kuningatarta, ja pyysi häntä antamaan saman +neuvon tovereillensakin.</p> + +<p>Mitä d'Artagnan'iin tulee, hän ei hievahtunutkaan kotoansa. Hän oli +muuttanut huoneensa observatorioksi. Ikkunoista näki hän ne, jotka +tulivat kiiniotettaviksi ja kun hän oli kiskonut irti lattiakiviä ja +kaivanut mullan pois, niin että yksinkertainen laipio vaan eroitti häntä +alhaalla olevasta huoneesta, jossa kuulustelemiset pidettiin, kuuli hän +kaikki mitä kiiniottajain ja heidän uhriensa kesken tapahtui.</p> + +<p>Kuulustelemiset, joiden edellä kiiniotettua itseään koskevat seikat mitä +tarkimmasti tutkittiin, kävivät aina melkein tähän tapaan:</p> + +<p>— Onko rouva Bonacieux antanut teille mitään jätettäväksi hänen +miehellensä tai kelle muulle?</p> + +<p>— Onko herra Bonacieux antanut teille mitään jätettäväksi hänen +vaimollensa tai kelle muulle?</p> + +<p>— Onko jompikumpi uskonut suusanallisesti teille mitään?</p> + +<p>Jos he jotakin tietäisivät, eivät he tuolla tavoin kyselisi, sanoi +d'Artagnan itsekseen. Mutta mitähän he kokevat saada tietää? Varmaankin, +onko herttua Buckingham Pariisissa ja onko hän kohdannut tai kohtaava +kuningatarta.</p> + +<p>D'Artagnan pysähtyi tähän ajatukseen, joka kaikesta siitä päättäen, mitä +hän oli kuullut, ei ollut todenmukaisuutta vailla.</p> + +<p>Sillä välin rotanliukku oli täydessä toimessa ja d'Artagnan'in valppaus +samoin.</p> + +<p>Huomis-iltana Bonacieux'in kiinniottamisen jälkeen, juuri kun Athos oli +jättänyt d'Artagnan'in, mennäksensä herra de Tréville'n luokse, kun +kello oli saanut lyöneeksi yhdeksän, ja kun Planchet, joka ei vielä +ollut laittanut vuodetta, rupesi askareihinsa, kolkutettiin +katuportille; portti aukeni heti, ja sulkeutui samassa: joku oli taas +tullut rotanliukkuun.</p> + +<p>D'Artagnan kiiruhti aukollensa, laskeutui mahalleen ja kuunteli.</p> + +<p>Heti kuului huutoa, sitten vaikeroimista, jota koetettiin tukahduttaa. +Kuulustelusta ei ollut puhettakaan.</p> + +<p>— Hiisi vieköön, sanoi d'Artagnan itsekseen, minusta kuulostaa kuin se +olisi nainen: häntä kopeloidaan, hän vastustaa, — hänelle tehdään +väkivaltaa — konnat!</p> + +<p>Ja d'Artagnan kaikessa varovaisuudessaan sai kynsin hampain ponnistella +vastaan, voidaksensa olla sekoittumatta alhaalla tapahtuvaan asiain +menoon.</p> + +<p>— Mutta tietäkäähän, että minä olen tämän talon emäntä, hyvät herrat! +tietäkää, että minä olen rouva Bonacieux ja että olen kuningattaren +palveluksessa! huusi onneton nainen.</p> + +<p>— Rouva Bonacieux! mutisi d'Artagnan; olisinko minä niin onnellinen, +että olisin löytänyt sen, jota kaikki etsivät!</p> + +<p>— Juuri teitä me odotimmekin, sanoivat kuulustelijat. Ääni tukehtui +tukehtumistaan: tuima taistelu jytisytti seiniä. Uhri vastusteli niin +paljon kuin nainen voi neljää miestä vastustella.</p> + +<p>— Armahtakaa, hyvät herrat, arm ... vaikeroi ääni, joka vaan +katkonaisesti pääsi enää kuuluviin.</p> + +<p>— He panevat kapulaa hänen suuhunsa, he aikovat viedä hänet muassaan, +huudahti d'Artagnan, kimmahtaen pystyyn kuin vivulla. Miekkani! hyvä, se +on vyölläni. Planchet!</p> + +<p>— Herra?</p> + +<p>— Juokse hakemaan Athosta, Porthosta ja Aramista. Joku heistä kolmesta +on varmaan kotona, ehkäpä kaikki kolme. Ottakoot aseensa ja tulkoot +tänne, rientäkööt! Ah, nyt muistan, Athos on herra de Tréville'n luona.</p> + +<p>— Mutta minne menette te, herra, minne?</p> + +<p>— Minä laskeudun ikkunan kautta, huudahti d'Artagnan, joutuakseni +pikemmin; sinä pane lattiakivet paikoilleen, lakaise lattia, mene sitte +ulos portista ja juokse minne sinut käskin.</p> + +<p>— Voi, hyvä herrani, te menetätte henkenne, huusi Planchet.</p> + +<p>— Vaiti, tomppeli, sanoi d'Artagnan. Ja riippuen käsiensä varassa +ikkunalaudasta, pudottautui hän alas ensimäisestä kerroksesta, joka +onneksi ei sattunut olemaan korkealla, saamatta naarmuakaan.</p> + +<p>Sitten riensi hän kolkuttamaan portille, mutisten:</p> + +<p>— Nyt menen minä vuorostani rotanliukkuun, ja onnettomat ne kissat, +jotka ryhtyvät tämmöisen rotan kimppuun.</p> + +<p>Tuskin oli portti kajahtanut nuoren miehen iskusta, kun meteli lakkasi, +askeleita lähestyi, portti aukeni ja d'Artagnan paljas miekka kädessä +syöksyi herra Bonacieux'in huoneesen, jonka ovi, epäilemättä vivun +vaikutuksesta, lennähti itsestään kiini.</p> + +<p>Silloin Bonacieux'in onnettoman talon asukkaat ja läheisimmät naapurit +kuulivat kovia huutoja, jyskettä, miekkojen kalsketta ja alinomaista +huonekalujen särkymistä. Hetkisen perästä näkivät ne, jotka tuon metelin +vuoksi olivat avanneet ikkunansa, saadakseen selvää sen syystä, portin +uudestaan aukeavan ja neljä mustapukuista miestä säikähtyneiden korppien +tavoin kiitävän ulos, jättäen maahan ja pöytien kulmille höyheniänsä, se +on, takkiensa repaleita ja vaippojensa kappaleita.</p> + +<p>D'Artagnan pääsi voittajaksi vähällä vaivalla, se on myönnettävä, sillä +yksi ainoa poliisi oli aseellinen, ja hänkin puollusteli itseään vaan +näön vuoksi. Tosin nuo kolme muuta olivat koettaneet kaataa nuorta +miestä tuoleilla ja saviastioilla; mutta pari kolme gaskonjalaisen +säilän tekemää naarmua saattoi heidät säikähdyksiin. Kymmenessä +minuutissa olivat he kaikki kukistetut ja d'Artagnan päässyt herraksi +taistelutanterella.</p> + +<p>Naapurit, jotka olivat avanneet ikkunansa sillä tyvenellä mielellä, mikä +Pariisin asukkaille niinä alinomaisten levottomuuksien ja metelien +aikoina oli painunut ominaiseksi, sulkivat ne takaisin kiini, nähtyään +neljä mustaan puettua miestä juoksevan pakoon; vaistinsa sanoi heille, +että kaikki oli ainakin hetkeksi taas ohitse.</p> + +<p>Muutoin oli jo myöhä, ja silloin niinkuin nytkin asetuttiin Luxemburg'in +kaupunginosassa hyvissä ajoin levolle.</p> + +<p>D'Artagnan, jäätyään yksin rouva Bonacieux'in kanssa, kääntyi hänen +puoleensa: vaimo raukka oli vaipunut nojatuoliin puolipyörryksissä. +D'Artagnan tarkasti häntä pikaisella silmäyksellä.</p> + +<p>Vaimo oli viehättävä, viiden- tai kuudenkolmatta ikäinen nainen, +tummaverinen, sinisilmäinen, nenä hieman koukistunut, hampaat ihmeen +kauniit, hipiö ruusun ja opaalin hohtoinen. Siihen pysähtyivätkin ne +tuntomerkit, joista olisi voinut luulla häntä ylhäiseksi naiseksi. Kädet +olivat valkoiset, vaan ei hienomuotoiset, jalat eivät osoittaneet +korkeata säätyä. Onneksi ei d'Artagnan vielä ollut ehtinyt huomata noita +pikkuseikkoja.</p> + +<p>D'Artagnan'in noin tarkastellessa rouva Bonacieux'iä ja joutuessa hänen +jalkoihinsa, niinkuin jo sanoimme, näki hän maassa hienon batistiliinan, +jonka hän tapansa mukaan nosti ylös, ja jonka kulmassa hän tunsi saman +nimimerkin, minkä hän oli nähnyt siinä liinasessa, joka oli vähällä +ollut saattaa hänet Aramiksen kanssa vaaralliseen otteluun.</p> + +<p>Siitä saakka oli d'Artagnan'illa epäluulo kaikkia vaakunoittuja liinasia +vastaan, ja hän pisti nyt sanaakaan hiiskahtamatta liinasen rouva +Bonacieux'in taskuun.</p> + +<p>Samassa hetkessä rouva Bonacieux tointui pyörrystilastaan. Hän avasi +silmänsä, katsahti kauhistuksissaan ympärilleen, näki huoneen tyhjäksi +ja havaitsi olevansa yksinään pelastajansa kanssa. Hän ojensi +d'Artagnan'ille heti kohta molemmat kätensä ja hymyili. Rouva +Bonacieux'in hymy oli mitä suloisin maailmassa.</p> + +<p>— Ah, herra! sanoi hän, te olette minut pelastaneet: sallikaa minun +kiittää teitä.</p> + +<p>— Rouva, lausui d'Artagnan, en ole tehnyt muuta kuin mitä jokainen +aatelismies minun sijassani olisi tehnyt, ette siis tarvitse ollenkaan +minua kiitellä.</p> + +<p>— Kyllä, herrani, kyllä varmaan, ja minä toivon voivani näyttää teille, +ett'ette ole tehneet palvelusta kiittämättömälle. Mutta mitä tahtoivat +minusta nuo miehet, joita ensin luulin rosvoiksi, ja minkätähden ei +Bonacieux ole täällä.</p> + +<p>— Rouva, nuo miehet olivat ainakin yhtä vaarallisia kuin rosvot, sillä +ne olivat kardinaalin käskyläisiä; ja mitä puolisoonne herra +Bonacieux'iin tulee, hän ei ole täällä sen vuoksi, että hänet juuri +eilen vietiin Bastiljiin.</p> + +<p>— Mieheni Bastiljiin! huudahti rouva Bonacieux; oh, Jumalani! mitä hän +on sitten tehnyt? mies parka! mies, joka on itse viattomuus!</p> + +<p>Ja jonkunmoinen hymyilyn tapainen lennähti nuoren vaimon vielä +säikähtyneille kasvoille.</p> + +<p>— Mitäkö hän on tehnyt, rouva? sanoi d'Artagnan. Minä luulen hänen +ainoan rikoksen olevan sen onnen ja samalla onnettomuuden, että hän on +teidän puolisonne.</p> + +<p>— Mutta herrani, te siis tiedätte...</p> + +<p>— Tiedän että teidät oli ryöstetty pois.</p> + +<p>— Ja kuka oli ryöstäjä? Tiedättekö? Oh, jos te sen tiedätte, sanokaa +minulle.</p> + +<p>— Neljänkymmenen tai neljänkymmenen viiden ikäinen mies, +mustatukkainen, tumma-ihoinen ja arpi vasemmassa ohimossa.</p> + +<p>— Juuri hän, sama mies; mutta hänen nimensä?</p> + +<p>— Ah, nimensä? sitä en tiedä.</p> + +<p>— Ja tiesikö puolisoni, että minut oli ryöstetty?</p> + +<p>— Se ilmoitettiin hänelle kirjeessä, jonka oli kirjoittanut juuri tuo +ryöväri itse.</p> + +<p>— Ja epäileekö mieheni, kysyi rouva Bonacieux hämillänsä, syytä tähän +tapaukseen?</p> + +<p>— Hän otaksui, luulen ma, että syy oli valtiollinen.</p> + +<p>— Minä epäilin sitä alussa, vaan nyt olen samaa mieltä kuin hän. Siis +ei tuo rakas Bonacieux ole hetkeäkään minua epäillyt...</p> + +<p>— Oh, kaukana siitä, rouvani, hän oli siksi ylpeä teidän siveydestänne +ja erittäinkin teidän rakkaudestanne.</p> + +<p>Toinen melkein näkymätön hymy värähti kauniin vaimon ruusuhuulilla.</p> + +<p>— Mutta, jatkoi d'Artagnan, kuinka pääsitte pakoon?</p> + +<p>— Minä käytin hyväkseni sitä hetkeä, jolloin minut jätettiin yksin ja +kun jo tänä aamuna havaitsin, miten minun ryöstämiseni oli ymmärrettävä, +laskeuduin ikkunan kautta lakanan avulla; sitten, minä kun luulin +mieheni olevan täällä, riensin tänne häntä tapaamaan.</p> + +<p>— Jättäytyäksenne hänen turviinsa?</p> + +<p>— Oh, ei, kyllähän hyvin tiesin ettei miesparkani kykenisi minua +puollustamaan; vaan kun hän muutoin saattoi olla meille hyödyksi, +tahdoin puhua hänen kanssansa.</p> + +<p>— Mistä asiasta?</p> + +<p>— Oh, se ei ole minun oma salaisuuteni, enkä siis voi sitä teille +ilmaista.</p> + +<p>— Muutoin, sanoi d'Artagnan, (anteeksi, rouvani, että varovaisuudessani +kehoitan teitä varovaisuuteen) muutoin luulen, ett'ei tämä ole sovelias +paikka salaisuuksien ilmoittamiselle. Miehet, jotka ajoin pakoon, voivat +palata lisän kanssa; jos he tapaavat meidät täällä, olemme hukassa. Minä +olen kyllä lähettänyt sanan kolmelle ystävälleni, vaan kuka sen tietää +tavataanko heitä kotona.</p> + +<p>— Niin niin, te olette oikeassa, huudahti rouva Bonacieux +kauhistuneena; paetkaamme, pelastakaamme itsemme.</p> + +<p>Näin sanoen tarttui hän d'Artagnan'in käsivarteen ja veti häntä +innokkaasti puoleensa.</p> + +<p>— Vaan minne pakenemme? kysyi d'Artagnan, minne pelastaudumme?</p> + +<p>— Aivan ensiksi lähtekäämme pois tästä talosta, sittenpähän näemme.</p> + +<p>Ja nuori mies ja nainen laskeutuivat nopeasti Fossoyeurs'in kadulle, +huolimatta sulkea porttiakaan, kääntyivät Fossés-monsieur-le-Prince'in +kadulle, eivätkä pysähtyneet ennenkuin Saint-Sulpice'n torilla.</p> + +<p>— Minnekkäs nyt mennään, kysyi d'Artagnan, ja minne tahdotte minun +itseänne saattamaan?</p> + +<p>— Olen sangen hämilläni mitä minun tulee teille vastata, sanoi rouva +Bonacieux; aikomukseni oli antaa puolisoni kautta tieto herra de la +Porte'lle, että herra de la Porte voisi tarkalleen ilmoittaa mitä +Louvressa on tapahtunut näinä kolmena päivänä, ja olisiko minun +vaarallista tulla sinne.</p> + +<p>— Mutta, sanoi d'Artagnan, voisinhan minä mennä viemään sanan herra de +la Porte'lle.</p> + +<p>— Epäilemättä; siinä on vaan yksi haitta: Bonacieux tunnetaan Louvressa +ja hänet päästetään sinne sisään, vaan teitä ei tunneta, ja teiltä +suljetaan portti.</p> + +<p>— Malttakaas! sanoi d'Artagnan, teillä on varmaan jossakin +porttiluukussa portinvartija, joka on teidän ystävyydessänne ja joka +lunnassanan kuultuansa...</p> + +<p>Rouva Bonacieux silmäsi terävästi nuorta miestä.</p> + +<p>— Ja jos minä annan teille lunnassanan, sanoi hän, unhotatteko sen heti +kun olette sitä käyttäneet.</p> + +<p>— Kunniasanallani vakuutan sen! sanoi d'Artagnan niin rehellisellä +äänenpainolla, ett'ei siinä ollut epäilemisen sijaa.</p> + +<p>— No niin, minä luotan sanaanne; te olette kunnon miehen näköinen, ja +sitä paitsi on mahdollista, että teitä odottaa onni hyväntyönne +palkkioksi.</p> + +<p>— Minä teen ilman lupauksitta ja omantuntoni vaatimuksesta kaikki millä +voin hyödyttää kuningasta ja kuningatarta, sanoi d'Artagnan; käyttäkää +siis minua kuni ystävää ainakin.</p> + +<p>— Mutta mihinkäs saatte minut siksi aikaa?</p> + +<p>— Eikö teillä ole ketään, jonka luota herra de la Porte voisi tulla +teitä noutamaan?</p> + +<p>— Ei, minä en tahdo luottaa kehenkään.</p> + +<p>— Malttakaas, sanoi d'Artagnan; me olemme Athoksen portilla; niin, +tässä se on.</p> + +<p>— Kuka on Athos?</p> + +<p>— Eräs minun ystäviäni.</p> + +<p>— Vaan jos hän on kotona ja näkee minut?</p> + +<p>— Hän ei ole kotona, ja minä otan avaimen mukaani sittenkuin olen +saattanut teidät hänen asuntoonsa.</p> + +<p>— Vaan jos hän tulee kotiin?</p> + +<p>— Hän ei tule; muutoin, hänelle ilmoitetaan, että minä olen tuonut +muassani naisen, joka on hänen huoneessansa.</p> + +<p>— Vaan minä joudun sangen sopimattomaan asemaan, ymmärrättehän.</p> + +<p>— Mitä se haittaa; ei teitä tunne kukaan; muutoin, me olemme nyt +sellaisessa tilassa, ett'ei kaikkia sopivaisuuksia auta katsominen.</p> + +<p>— Mennään siis ystävänne luokse. Missä asuu hän.</p> + +<p>— Férou-kadun varrella, pari askelta tästä.</p> + +<p>— Menkäämme siis.</p> + +<p>Ja molemmat läksivät yhdessä sinne päin. Niinkuin d'Artagnan oli +arvannut, ei Athos ollut kotona; hän otti avaimen, joka oli tapa jättää +hänen haltuunsa, koska hän oli talon ystävä, nousi portaita ylös ja vei +rouva Bonacieux'in siihen pieneen huoneesen, josta jo olemme kertoneet.</p> + +<p>— Olkaa nyt kuin kotonanne, sanoi hän; mutta kuulkaas, sulkekaa ovi +sisäpuolelta, elkääkä avatko, ell'ette kuule kolmea tämmöistä naputusta: +malttakaas; ja nyt löi hän ovelle kolme kertaa, kahdesti perättäin ja +melkoisen kovasti, kolmannen vähän myöhempään ja hiljemmin.</p> + +<p>— Hyvä, sanoi rouva Bonacieux, nyt tulee minun vuoroni antaa teille +ohjeeni.</p> + +<p>— Minä olen valmis kuulemaan.</p> + +<p>— Menkää Louvreen sille portille joka on l'Échelle'n kadun puolella ja +kysykää Germain'ia.</p> + +<p>— Hyvä. Entäs sitten?</p> + +<p>— Hän kysyy, mitä teillä on asiaa ja silloin vastaatte siihen sanat: +Tours ja Bruxelles. Kohta tekee hän käskynne mukaan.</p> + +<p>— Ja mitä minä käsken?</p> + +<p>— Mennä noutamaan herra de la Porte'a, kuningattaren kamaripalvelijaa.</p> + +<p>— Ja kun hän menee noutamaan ja kun herra de la Porte tulee?</p> + +<p>— Lähetätte hänet tänne luokseni.</p> + +<p>— Hyv' on, mutta missä ja kuinka saan teitä sittemmin nähdä?</p> + +<p>— Pidättekö sitten niin suurta lukua nähdä minua?</p> + +<p>— Tietysti.</p> + +<p>— No niin! jättäkää se minun huolekseni ja olkaa rauhassa.</p> + +<p>— Luotan sanaanne.</p> + +<p>— Saatte luottaa.</p> + +<p>D'Artagnan heitti jäähyväiset rouva Bonacieux'ille, luoden häneen +hellimmän silmäyksen millä suinkin voi ympäröidä pientä viehättävää +olemusta, ja kun hän laskeutui alas portaita, kuuli hän oven suljettavan +ja avaimen väännettävän kahteen kertaan. Parissa hyppäyksessä oli hän +Louvressa; hänen tullessaan l'Échelle'n portille, löi kello kymmenen. +Kaikki ne seikat, mitä nyt olemme kertoneet, olivat tapahtuneet puolessa +tunnissa.</p> + +<p>Kaikki kävi niinkuin rouva Bonacieux oli ennakolta kertonut. Lunnassanan +kuultuansa kumarsi Germain; kymmenen minuutin kuluttua oli de la Porte +vahtihuoneessa; parilla sanalla kertoi d'Artagnan hänelle koko asiain +tilan ja ilmoitti, missä rouva Bonacieux oli. De la Porte otti kahteen +kertaan selvän osoitteesta ja lähti sitten juoksujalassa menemään. Mutta +tuskin oli hän ehtinyt kymmentä askelta, kun hän kääntyi takaisin.</p> + +<p>— Nuori mies, sanoi hän d'Artagnan'ille, yksi neuvo.</p> + +<p>— Mikä?</p> + +<p>— Teillä saattaa olla ikävyyksiä niistä seikoista, mitä nyt on +tapahtunut.</p> + +<p>— Luuletteko niin?</p> + +<p>— Luulen.</p> + +<p>— Onko teillä ketään ystävää, jonka kello jääpyy?</p> + +<p>— Kuinka niin?</p> + +<p>— Menkää häntä tapaamaan, saadaksenne hänet tarvittaissa todistamaan +olleenne hänen luonansa kello puoli yhdeksän aikaan. Oikeudenkäynnissä +nimitetään semmoista sanalla "alibi", joka on niin paljon kuin: henkilön +oleminen toisessa paikassa kuin missä rikos, josta häntä syytetään, on +tapahtunut.</p> + +<p>D'Artagnan katsoi neuvon viisaaksi; hän kiiruhti aika hamppua +herra de Tréville'n luokse; mutta sen sijaan että olisi mennyt +vastaanottohuoneesen niinkuin kaikki muut, pyysi hän päästä suoraan +herra de Tréville'n sisähuoneesen. Kun d'Artagnan oli hotellin +jokapäiväisiä käypäläisiä, ei hänen pyyntönsä kohdannut mitään vastusta; +ja herra de Tréville'lle mentiin ilmoittamaan, että hänen nuori +maamiehensä, jolla oli jotakin tärkeätä hänelle sanottavana, anoi +erityistä puheillepääsyä. Viiden minuutin kuluttua tuli herra de +Tréville ja kysyi d'Artagnan'ilta, mikä asia oli saattanut häntä +tulemaan hänen luoksensa näin myöhäisellä hetkellä.</p> + +<p>— Anteeksi, herra! sanoi d'Artagnan, joka oli käyttänyt hyväksensä sitä +lyhyttä hetkeä, minkä hän oli ollut yksinään huoneessa, ja kääntänyt +seinäkellon viisarin kolme neljännestä taaksepäin; minä ajattelin, että +koska kello ei vielä ollut kuin kaksikymmentä viisi minuuttia yli +yhdeksän, minulla olisi vielä aikaa käydä puheillanne.</p> + +<p>— Kaksikymmentä viisi minuuttia yli yhdeksän! huudahti herra de +Tréville katsahtaen kelloon; mutta se on mahdotonta!</p> + +<p>— Katsokaahan toki, herra, sanoi d'Artagnan, on kuin onkin.</p> + +<p>— Aivan oikein, sanoi herra de Tréville, luulin sen jo olevan enemmän. +Mutta mitäs teillä nyt on asiaa?</p> + +<p>Silloin d'Artagnan lateli herra de Tréville'lle pitkän historian +kuningattaresta. Hän toi esille mitä hän pelkäsi kuningattaren suhteen; +hän kertoi, mitä hän oli kuullut puhuttavan kardinaalin aikeista +Buckingham'ia vastaan, ja kaiken tuon teki hän niin levollisesti ja +vakaasti, ett'ei herra de Tréville havainnut siinä mitään juonta, sitä +vähemmin, koska hän itsekkin oli huomannut jotakin outoa kardinaalin, +kuninkaan ja kuningattaren keskinäisessä suhteessa.</p> + +<p>Kun kello löi kymmenen, jätti d'Artagnan herra de Tréville'n, joka +kiitteli häntä tiedonannoista, kehoitti häntä vast'edeskin palvelemaan +kaikesta sydämmestään kuningasta ja kuningatarta, ja meni +vastaanottohuoneesen. Mutta portaiden juurella muisti d'Artagnan +unhottaneen keppinsä; mitäs, hän palasi nopeasti takaisin sisähuoneesen, +käänsi viisarin paikallensa, ett'ei seuraavana päivänä huomattaisi sitä +muutetun, ja varmana siitä, että hänellä nyt olisi todistaja +alibi'llensa, astui hän alas portaita ja oli siinä tuokiossa kadulla.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="XI" id="XI"></a>XI.</h2> + +<h2>Juoni sotkeutuu.</h2> + + +<p>Käytyänsä herra de Tréville'n luona, lähti d'Artagnan mietteissään +kulkemaan kiertoteitä kotiinsa.</p> + +<p>Mitä ajatteli d'Artagnan poiketessaan noin tieltänsä ja katsellessaan +taivaan tähtiä milloin huoaten, milloin hymyillen!</p> + +<p>Hän ajatteli rouva Bonacieux'iä. Muskettisoturin oppilaalle oli tuo +nuori nainen melkein hänen haaveksittu ihanteensa. Kauneus, +salaperäisyys, osallisuus melkein kaikkiin hovin salaisuuksiin painoi +hänen suloisiin piirteihinsä soman vakavuuden, mutta samalla saattoi +hänestä epäillä, ettei hän ollut vallan tunteetonkaan, ominaisuus, jolla +on vastustamaton viehätysvoima rakastajan-alkuihin; siihen lisäksi oli +d'Artagnan pelastanut hänet noiden hirviöiden käsistä, jotka tahtoivat +häntä riistää ja raastaa, ja tuo tärkeä palvelus oli synnyttänyt heidän +välillensä sen lajin kiitollisuuden tunteita, joka niin helposti saapi +hellemmänkin luonteen.</p> + +<p>D'Artagnan näki jo, — niin nopeasti unelmat liitävät mielikuvituksen +siivillä! — luonansa tuon nuoren naisen lähettilään, tuomassa hänelle +lemmenkohtausta koskevaa kirjettä, kultavitjoja tai jalokiviä. Olemme jo +maininneet, että nuoret ylimyssukuiset kainostumatta ottivat vastaan +kuninkaalta rahaa; lisätkäämme että sinä siveellisen velttouden aikana +ei heillä ollut enempää häpyä lemmittyjänsäkään kohtaan ja että nuo +lahjoittivat heille varsin kalliita ja pysyväisiä muistoja, ikäänkuin +olisivat koettaneet korvata tunteittensa löyhyyttä lahjojensa +lujuudella.</p> + +<p>Punastumatta silloin raivattiin tiensä elämän mukavuuksiin naisten +avulla. Ne naiset, jotka olivat ainoastaan kauniita, antoivat +kauneutensa, ja siitäpä epäilemättä johtuukin sananparsi, että kaunein +tyttö maailmassa ei voi lahjoittaa muuta kuin mitä hänellä on. Ne, jotka +olivat rikkaita, antoivat siihen lisäksi osan rahoistansa, ja voisipa +mainita hyvän joukon tämän aikakauden sankareita, jotka eivät olisi +voittaneet ensin kannuksiansa ja sitten tappeluitansa ilman sitä paksua +kukkaroa, jonka heidän lemmittynsä sijoitti heidän satulaansa.</p> + +<p>D'Artagnan'illa ei ollut mitään; maalais-kainous, tuo ohut kiille, tuo +päivänikäinen kukka, tuo persikan nukka, oli kokonaan haihtunut siihen +vähemmän puhdasoppisten neuvojen tuuleen, joita nuo kolme +muskettisoturia olivat nuorelle ystävällensä antaneet. D'Artagnan, +seuraten ajan omituista tapaa, piti Pariisia sotakenttänä, eikä sen +huonompana kuin Flanderiakaan: siellä espanjalainen, täällä nainen. +Kumpaisessakin paikassa vihollinen kukistettavana, palovero +kiskottavana.</p> + +<p>Mutta lausukaamme, että tällä hetkellä vallitsi d'Artagnan'ia jalompi +tunne kuin omanvoiton pyynti. Kauppias oli sanonut olevansa rikas; nuori +mies arvasi, että semmoisen nahjuksen kuin Bonacieux'in perheessä vaimo +se kaiketi raha-arkun avainta hallitsi. Mutta kaikella tuolla ei ollut +mitään vaikutusta siihen tunteesen, jonka rouva Bonacieux'in näkeminen +oli herättänyt, ja omanvoiton pyynti oli jäänyt melkein vieraaksi sille +syttyvälle rakkaudelle, jonka tuo näkeminen oli synnyttänyt. Me sanomme +"melkein", sillä ajatus, että nuori, kaunis, suloinen, terävä-älyinen +nainen samalla on myöskin rikas, ei suinkaan heikonna syttyvää +rakkautta, vaan päinvastoin vahvistaa sitä.</p> + +<p>Varallisuus synnyttää koko joukon suurellisen elämän huolia ja oikkuja, +jotka hyvin soveltuvat kauneudelle. Valkoinen ja hieno sukka, +silkkihame, pitsikaulus, soma kenkä jalkaan, aistikas nauha päähän, nuo +kaikki eivät tee rumaa naista kauniiksi, vaan tekevät kauniin naisen +ihanaksi, puhumattakaan käsistä, jotka voittavat kaikesta tuosta; +käsien, varsinkin naisten, on tarvis olla joutilaina, ollakseen kauniit.</p> + +<p>D'Artagnan, niinkuin lukija jo varsin hyvin tietää, koska emme oli +peitelleet hänen varallisuutensa tilaa, ei ollut suinkaan mikään +miljoonamies; hän toivoi kyllä kerta siksi tulevansa, mutta aika, jonka +hän oli määrännyt tähän onnen tilaan joutuaksensa, oli melkoisen +kaukana. Sillä välin, mikä tuska, nähdä nainen, jonka tahtoisi halajavan +noita tuhansia mitättömyyksiä, joista naiset luovat onnellisuutensa, +eikä voida antaa hänelle noita tuhansia mitättömyyksiä! Kun nainen on +rikas, vaan rakastaja ei, hankkii hän ainakin itse, mitä rakastaja ei +kykene hänelle tarjoomaan; ja vaikka tavallisuutta myöten vaimon huvit +lähtevät miehen kukkarosta, on harvinaista, että mies niistä saa +kiitoksen kantaa.</p> + +<p>D'Artagnan, valmis mitä hellimmäksi rakastajaksi, oli toistaiseksi +ainakin sangen harras ystävä. Keskellä rakkaustuumiansa kauppiaan rouvaa +kohtaan ei hän kumminkaan unhottanut omia tovereitansa. Kaunis rouva +Bonacieux oli vaimo, jota saattoi kävelyttää Saint-Denis'in kentällä tai +Saint-Germain'in torilla Athoksen, Porthoksen ja Aramiksen seurassa, +joille d'Artagnan oli ylpeä osoittamaan moista valloitusta. Ja kun on +kauvan kävelty, tulee nälkä; d'Artagnan oli sen joku aika takaperin +saanut huomata; silloin mentäisiin tuommoisille somille pikku +päivällisille, joissa kosketetaan toisella puolen ystävän kättä, +toisella lemmityn jalkaa. Ja vihdoin ahtaina hetkinä, hädän aikoina, +olisi d'Artagnan ystäviensä pelastajana.</p> + +<p>Entäs herra Bonacieux, jonka d'Artagnan oli työntänyt poliisien kouriin, +julkisesti kieltäen hänet, vaan hiljaisuudessa luvaten hänet pelastaa? +Meidän on tunnustaminen lukijoillemme, että d'Artagnan ei ajatellut +häntä rahtuakaan, tai jos ajatteli, ajatteli hän korkeintaan, että +Bonacieux'in oli hyvä olla missä hän oli, olipa hän sitten missä +tahansa. Rakkaus on itsekkäin kaikista kiihkoista.</p> + +<p>Mutta lukijamme olkoot huoleti: jos d'Artagnan unhottikin tai näytti +unhottaneen isäntänsä, emme me häntä unhota, ja me tiedämme missä hän +onkin. Vaan tällä kertaa tehkäämme samoin kuin tuo rakastunut +gaskonjalainen. Mitä kelpo kauppiaasen muutoin tulee, kyllä me palaamme +häneen myöhemmin.</p> + +<p>Uneksien tulevaisista lempiseikoistansa, puhellen niistä yölle, +hymyillen tähdille, joutui d'Artagnan kulkemaan Cherche-Midi'n, eli +niinkuin sitä siihen aikaan nimitettiin, Chasse-Midi'n katua. Kun hän +oli Aramiksen asunnon tienoilla, pisti hänelle päähän, mennä käymään +ystävänsä luona antamassa muutamia selityksiä siihen, minkä vuoksi hän +oli lähettänyt Planchet'in kutsumaan häntä paikalla tulemaan +rotanliukkuun. Jos Aramis vaan oli ollut kotona silloinkuin Planchet +tuli sinne, oli hän aivan varmaan kiiruhtanut Fossoyeurs'in kadulle, ja +kun hän ei siellä tavannut ketään muita kuin mahdollisesti molemmat +toverinsa, eivät he kukaan, yhtä vähän toinen kuin toinenkaan, voineet +tietää, mitä kaikki tuo merkitsi. Tuo sekasotku vaatii siis selityksen, +virkkoi d'Artagnan aivan kuuluvasti.</p> + +<p>Vaan hiljakseen mietti hän, että samalla saisi hän tilaisuuden puhua +kauniista pienestä rouva Bonacieux'istä, jota hänen mielensä, ell'ei +sydämmensä, oli jo vallan täynnä. Ensimäiseltä rakkaudelta ei muutoin +pidä pyytääkkään vaitioloa. Ensimäisen rakkauden mukana on niin suuri +ilo, että sen täytyy päästä vuotamaan, muuten se tukehduttaa.</p> + +<p>Pariisi oli jo kaksi tuntia ollut pimeänä ja kadut alkoivat jo olla +autioina. Kello löi yksitoista kaikissa Saint-Germain'in esikaupungin +torneissa; ilma oli suloinen. D'Artagnan noudatti erästä sivukatua, joka +kulki samaa kohtaa, missä nyt Assas'in katu, ja hän hengitti +sulohajuisia tuoksuja, joita tuulenhenki toi Vaugirard'in kadulta ja +joita lähettivät rehevät, iltakasteesta ja yötuulesta tuoreet puutarhat. +Kauvempaa kuului, kumminkin tiheiden ikkunaluukkujen himmentäminä, +juomalauluja yksinäisistä kapakoista kedolta. Tultuansa kadun päähän, +kääntyi d'Artagnan vasemmalle. Talo, jossa Aramis asui, oli Cassette'n +ja Servandoni'n kadun välillä.</p> + +<p>D'Artagnan oli juuri jättänyt Cassette'n kadun, ja eroitti jo ystävänsä +talon portin; tätä taloa suojasivat tuuheat sykomoorit ja klematiitit, +jotka muodostuivat laajaksi katokseksi sen päälle. Lähestyissänsä taloa, +huomasi hän jonkun varjontapaisen tulevan Servandoni'n kadulta. Tuo joku +oli mantteliin kääriytynyt ja d'Artagnan luuli sitä ensin mieheksi; vaan +vartalon pienuus, epävakainen käynti ja tapaileva askel ilmaisi hänelle, +että se olikin nainen. Siihen lisäksi tuo nainen, ikäänkuin hän ei olisi +ollut oikein selvillä siitä talosta, jota hän haki, loi hän silmänsä +ylös, tunteaksensa sitä, seisahteli, kääntyi takaisin ja palasi taas.</p> + +<p>— Menisinköhän tarjoomaan hänelle palvelustani! tuumaili hän. +Käynnistänsä huomaa, että hän on nuori; ehkäpä on hän kauniskin. +Kaiketi! Mutta nainen, joka näin myöhäiseen kulkee kadulla, ei ole +liikkeellä muuta varten kuin lemmittyänsä kohtaamassa. Hiisi sentään! +jos menisin häiritsemään heitä, pyrkisin huonolla keinolla seuraan.</p> + +<p>Sillä välin nuori nainen liikkui yhä eteenpäin, lukien taloja ja +ikkunoita. Se ei muutoin ollut mikään vaikea ja pitkällinen lasku. Sillä +osalla katua oli vaan kolme hotellia ja kaksi ikkunaa kadulle päin; +toinen oli eräässä rakennuksessa, joka oli samassa suunnassa sen talon +kanssa, missä Aramis asui, toinen oli itse Aramiksen ikkuna.</p> + +<p>— Peijakas, mutisi itsekseen d'Artagnan, jolle jumaluusopin tohtorin +sisarentytär muistui mieleen; peijakas sentään, eipä olisi hullumpaa, +jos tuo myöhästynyt kyyhkynen hakisi ystävämme Aramiksen asuntoa. Mutta, +sieluni kautta, siltä se aivan näyttää. Ahaa, sinä Aramis veikkonen, +tällä kertaa otetaan asia selville.</p> + +<p>Ja d'Artagnan teki itsensä niin kaitaiseksi kuin suinkin saattoi, +vetäytyi kadun pimeimpään syrjään, erään kivipenkin viereen.</p> + +<p>Nuori nainen jatkoi kulkuansa, nuori, sillä paitsi tuota kevyttä +käyntiänsä, joka hänet jo oli ilmaissut, antoi hän kuulua pienen +yskäyksen, joka ilmoitti hänellä olevan mitä tuoreimman äänen. +D'Artagnan arveli tuon yskäyksen olevan merkin.</p> + +<p>Sillä välin, lieneekö, sitten tuohon yskäykseen tullut samallainen +vastaus, joka poisti öisen vaeltajan epätietoisuuden, vai lieneekö hän +ilman tuota vierasta apua havainnut päässeensä oikeille perille, hän +lähestyi päättävästi Aramiksen ikkunaa ja löi siihen kolme yhdenlaista +kertaa koukistetulla sormellansa.</p> + +<p>— Aivan oikein, Aramiksen luokse, mutisi d'Artagnan. Ahaa, herra +tekopyhä! Nytpä yhdytän sinut jumaluusopillisissa tutkimuksissasi!</p> + +<p>Kolme naputusta oli tuskin lyöty, kun sisäluukku avautui, ja valo näkyi +ikkunalasin lävitse.</p> + +<p>— Ahaa, tuumaili kuuntelija, ei ovista vaan ikkunoista, tulo oli siis +odotettu. Hyvä, ikkuna kaiketi aukenee ja nainen kiipeää siitä sisään. +Hyvä juttu!</p> + +<p>Mutta d'Artagnan'in suureksi kummastukseksi ikkuna pysyi kiinni. Sitten +valo, joka oli välähtänyt, katosi ja kaikki oli taas pimeätä.</p> + +<p>D'Artagnan ajatteli, ett'ei semmoista voinut kestää kauvan, ja pinnisti +yhä silmiänsä ja korviansa näkemään ja kuulemaan.</p> + +<p>Hän oli oikeassa: muutamien sekuntien perästä kuului kaksi kevyttä +nappausta sisäpuolelta.</p> + +<p>Nuori nainen vastasi kadun puolelta samanlaisella nappauksella ja nyt +aukeni ikkuna puoliksi.</p> + +<p>Arvatkaahan, katseliko ja kuunteliko d'Artagnan uteliaasti.</p> + +<p>Pahaksi onneksi oli valo siirretty toiseen huoneesen. Mutta nuoren +miehen silmät olivat tottuneet pimeään. Muutoin gaskonjalaisten silmillä +on, sen mukaan kuin vakuutetaan, sama ominaisuus kuin kissan silmillä, +ne näkevät pimeässäkin.</p> + +<p>D'Artagnan näki siis, että nuori nainen veti taskustansa valkoisen +esineen, jonka hän levitti nopeasti ja joka silloin sai nenäliinan +muodon. Hän näytti tuon levitetyn esineen kulmaa puhetoverillensa.</p> + +<p>Tämä muistutti d'Artagnan'in mieleen sen liinasen, jonka hän oli +löytänyt rouva Bonacieux'in jalkain juuresta, ja joka oli muistuttanut +hänen mieleensä sen, minkä hän oli löytänyt Aramiksen jalkain juuresta.</p> + +<p>Mitä hiisiä tuo liinanen sitten mahtoi merkitä?</p> + +<p>Ollessaan missä oli, d'Artagnan ei voinut nähdä Aramiksen kasvoja, sillä +nuori mies ei rahtuakaan epäillyt, että tuon ulkona-olevan naisen +sisällä-oleva puhetoveri oli hänen ystävänsä Aramis; uteliaisuuspa +kuitenkin voitti varovaisuuden ja, käyttäen sitä hetkistä, jolloin +kumpaisenkin huomio näytti olevan kiintynyt liinaseen, lähti hän +lymypaikastansa ja nopeasti kuin salama, vaan varoen askeltensa +kuulumista, kiidähti hän erääsen muurin kulmaukseen, josta hän saattoi +luoda silmänsä kokonaan Aramiksen huoneen sisään.</p> + +<p>Päästyänsä paikkaansa, d'Artagnan oli vähällä huudahtaa hämmästyksestä: +tuon öisen käypäläisen puhetoveri ei ollutkaan Aramis, vaan nainen. +D'Artagnan näki tosin kylliksi, tunteakseen hänet naiseksi +vaatteuksesta, mutta hän ei voinut eroittaa hänen kasvojansa.</p> + +<p>Samassa hetkessä sisällä oleva nainen veti toisen nenäliinan taskustansa +ja vaihtoi sen siihen, mikä hänelle ulkoa oli näytetty. Sitten puhuttiin +muutamia sanoja molempien naisten kesken. Vihdoin ikkunanluukku +sulkeutui; ulkona oleva nainen kääntyi pois ikkunasta ja kulki neljän +askeleen päässä d'Artagnan'in sivuitse, vetäen vaippansa huupan päänsä +ylitse; mutta tämä varokeino oli liian myöhäinen, d'Artagnan oli jo +tuntenut rouva Bonacieux'in.</p> + +<p>Rouva Bonacieux! Jo silloinkuin hän oli vetänyt liinasen taskustaan, oli +d'Artagnan'ille pälkähtänyt päähän epäluulo, että se oli hän; mutta +kuinkas oli uskottavaa että rouva Bonacieux, joka oli lähettänyt +noutamaan de la Porte'a saattamaan häntä Louvreen, vaelteli nyt Pariisin +katuja yksinään kello puoli kahdentoista aikaan yöllä, antautuneena +toistamiseen ryöstettäväksi?</p> + +<p>Siihen täytyi kaiketi olla varsin tärkeä syy; ja mitä tärkeätä syytä +viidenkolmatta vuotisella naisella saattoi olla? Rakkaus.</p> + +<p>Mutta itsensäkö vai jonkun toisen tähden hän antautui tuommoisiin +vaaroihin? Näitä kysymyksiä teki itselleen nuori mies, jonka sydäntä +luulevaisuuden mato jo kalvoi yhtä paljon kuin jos hän jo olisi ollut +nimenomainen rakastaja.</p> + +<p>Hänellä oli muutoin jälellä sangen yksinkertainen keino päästä selville +rouva Bonacieux'in matkan menopaikasta: seurata häntä. Tämä keino oli +niin yksinkertainen, että d'Artagnan käytti sitä aivan luonnon ja +vaiston vaatimuksesta.</p> + +<p>Mutta nähdessään nuoren miehen kohoavan muurin kulmauksesta kuni patsas +ja kuullessaan askeleita takanansa, rouva Bonacieux huudahti ja lähti +pakoon.</p> + +<p>D'Artagnan jälestä juoksemaan. Hänen ei ollut vaikea saada kiini +vaippaan kääriytynyttä naista. Hän saavutti hänet vähän matkan päässä +sillä kadulla, jolle hän oli kääntynyt. Onneton nainen oli vallan +uupunut, ei väsymyksestä vaan kauhistuksesta, ja kun d'Artagnan laski +kätensä hänen olallensa, vaipui hän polvilleen, huudahtaen tukehtuneella +äänellä:</p> + +<p>— Tappakaa minut jos tahdotte, vaan tietää ette saa mitään.</p> + +<p>D'Artagnan nosti hänet pystyyn, kietoen käsivartensa hänen vyötärönsä +ympäri; mutta kun hän tunsi nostettavansa painosta, että hän oli +menehtymäisillään, kiirehti hän rauhoittamaan häntä vakuuttamalla +ystävyyttänsä. Nämä vakuutukset eivät olisi tehneet rouva Bonacieux'iin +mitään vaikutusta; sillä tuommoisia vakuutuksia voidaan tehdä mitä +pahimmassakin tarkoituksessa; vaan ääni oli kylliksi. Nuori nainen luuli +tuntevansa tuon äänen soinnun: hän avasi silmänsä, loi ne tuohon +mieheen, joka oli niin kovin häntä säikäyttänyt ja tuntiessaan +d'Artagnan'in, huudahti hän ilosta.</p> + +<p>— Oh! tekö se olette, tekö se olette! sanoi hän; kiitos, Jumalani!</p> + +<p>— Niin, minä se olen, sanoi d'Artagnan, minä, jonka Jumala lähetti +varjelemaan teitä.</p> + +<p>— Siinäkö aikomuksessa te seurasitte minua? kysyi nuori nainen +kiekailevasti hymyillen, hänen leikillinen luonteensa sai vallan ja koko +pelko haihtui siinä tuokiossa, jolloin hän tunsi ystäväksensä mitä hän +oli luullut viholliseksensa.</p> + +<p>— En, sanoi d'Artagnan, en, täytyy minun tunnustaa; sattuma saattoi +minut teidän tiellenne; minä näin naisen naputtavan erään ystäväni +ikkunaan...</p> + +<p>— Erään ystävänne? keskeytti rouva Bonacieux.</p> + +<p>— Epäilemättä; Aramis on parhaimpia ystäviäni.</p> + +<p>— Aramis, kuka se on?</p> + +<p>— Mitä mä kuulenkaan! Sanotteko minulle, ett'ette tunne Aramista?</p> + +<p>— Ensi kertaa kuulen hänen nimeänsä mainittavan.</p> + +<p>— Ensi kertaako siis kävitte siinä talossa?</p> + +<p>— Niin todella.</p> + +<p>— Ettekä tienneet siellä asuvan nuoren miehen?</p> + +<p>— En.</p> + +<p>— Muskettisoturin?</p> + +<p>— En laisinkaan.</p> + +<p>— Ette siis käyneet häntä tapaamassa?</p> + +<p>— En missään nimessä. Muutoin, näittehän kyllä, että puhuin erään +naisen kanssa.</p> + +<p>— Tosin kyllä; mutta tuo nainen oli Aramiksen ystäviä.</p> + +<p>— Siitä en tiedä mitään.</p> + +<p>— Koskapa hän asuu hänen luonansa.</p> + +<p>— Se ei minua liikuta.</p> + +<p>— Mutta kukas hän on?</p> + +<p>— Oh, se ei ole minun salaisuuteni.</p> + +<p>— Rakas rouva Bonacieux, te olette viehättävä; mutta samalla niin tuiki +salaperäinen...</p> + +<p>— Pilaakos se minua?</p> + +<p>— Ei suinkaan, te olette päinvastoin lumoava.</p> + +<p>— Hyvä, antakaa minulle käsivartenne.</p> + +<p>— Sangen mielelläni. Ja nyt?</p> + +<p>— Saattakaa minua.</p> + +<p>— Minne?</p> + +<p>— Sinne, minne minä menen.</p> + +<p>— Mutta minnekkä te menette?</p> + +<p>— Sen näette, kun saatatte minut portille.</p> + +<p>— Tuleeko minun odottaa?</p> + +<p>— Se on tarpeetonta.</p> + +<p>— Te palaatte siis yksin?</p> + +<p>— Ehkä, tai ehk'en.</p> + +<p>— Mutta se, joka teitä sitten saattaa, onko se mies vai nainen?</p> + +<p>— Sitä en vielä tiedä.</p> + +<p>— Minäpä tiedän.</p> + +<p>— Kuinka niin?</p> + +<p>— Minä odotan, kunnes näen teidän tulevan.</p> + +<p>— Siinä tapauksessa hyvästi!</p> + +<p>— Kuinka niin?</p> + +<p>— Minä en tarvitse teitä.</p> + +<p>— Mutta pyysittehän...</p> + +<p>— Aatelismiehen apua, enkä vakoojan väijymistä.</p> + +<p>— Se on kova sana.</p> + +<p>— Miksikä nimitetään semmoisia, jotka seuraavat toista vastoin hänen +tahtoansa?</p> + +<p>— Ajattelemattomiksi.</p> + +<p>— Nimitys on liian mieto.</p> + +<p>— No niin, rouva hyvä, kyllä näen, että täytyy tehdä kaikki mitä te +tahdotte.</p> + +<p>— Minkä vuoksi luovuitte ansiosta tehdä jo alusta alkain sillä tavoin?</p> + +<p>— Eikös katuminen ole mikään ansio?</p> + +<p>— Kaduttekos te toden perästä?</p> + +<p>— Sitä en tiedä itsekkään. Mutta sen vaan tiedän, että lupaan tehdä +kaikki mitä tahdotte, jos sallitte minun saattaa teitä perille asti.</p> + +<p>— Jätättekös minut sitten?</p> + +<p>— Jätän.</p> + +<p>— Vakoomatta minun tuloani?</p> + +<p>— Niin.</p> + +<p>— Kunniasananne kautta?</p> + +<p>— Aatelisen kunniani kautta.</p> + +<p>— Tässä käsivarteni ja menkäämme.</p> + +<p>D'Artagnan tarjosi käsivartensa rouva Bonacieux'ille, joka kietoi siihen +omansa, puoliksi leikillä, puoliksi peloissaan, ja näin saapuivat +molemmat yhdessä La Harpe'n kadun korkeimmalle kohdalle. Sinne päästyä +nuori nainen näytti eperoivan, niinkuin hän oli tehnyt jo Vaugirard'in +kadulla. Eräistä merkeistä näytti hän tuntevan muutaman portin ja +lähestyen porttia, lausui hän:</p> + +<p>— Nyt, herrani, tänne on minulla asia mennä; tuhannet kiitokset +kunnioitettavasta seurastanne, joka minut pelasti niistä vaaroista, +joiden alaisena yksin olisin ollut. Mutta teidän sanannepitämisen hetki +on tullut: minä olen perillä.</p> + +<p>— Eikä teillä ole mitään peljättävää palatessanne?</p> + +<p>— Ei muuta kuin rosvoja.</p> + +<p>— Eikös se ole mitään?</p> + +<p>— Mitä ne voisivat minulta ottaa? minulla ei ole penniäkään taskussani.</p> + +<p>— Ette muista tuota kaunista, kirjailtua, vaakunoittua nenäliinaa.</p> + +<p>— Mitä nenäliinaa?</p> + +<p>— Jonka löysin teidän jalkojenne juuresta ja jonka pistin takaisin +taskuunne.</p> + +<p>— Vaietkaa, vaietkaa onneton! huusi nuori nainen, tahdotteko syöstä +minut perikatoon?</p> + +<p>— Te näette siis, että teillä kyllä on vielä vaaroja, koska yksi ainoa +sana saattaa teidät vapisemaan, ja koska tunnustatte, että joutuisitte +perikatoon, jos tuo sana kuultaisiin. Ah, kuulkaa, rouva hyvä, huudahti +d'Artagnan, tarttuen hänen käteensä ja luoden häneen tulisen silmäyksen, +kuulkaa, olkaa jalomielinen, uskokaa minulle salaisuutenne; ettekö ole +jo lukeneet silmistäni, että sydämmessäni palaa ystävyys ja +myötätuntoisuus teitä kohtaan.</p> + +<p>— Olen kyllä, vastasi rouva Bonacieux; pyytäkää vaan tietää minun omia +salaisuuksiani, ne minä ilmoitan, vaan toisten salaisuuksia, se on +toinen asia.</p> + +<p>— Hyvä, sanoi d'Artagnan, kyllä minä otan niistä selvän; koska nuo +salaisuudet voivat vaikuttaa teidän elämäänne, täytyy niiden joutua +minun omikseni.</p> + +<p>— Kavahtakaa itseänne siitä, huudahti nuori nainen niin vakavasti, että +d'Artagnan vavahti ehdottomasti. Oh, elkää sekoittuko mihinkään minua +koskeviin asioihin, elkää koettako auttaa minua toimissani; ja tätä +kaikkea pyydän minä sen tunteen nimessä, jonka minä olen teissä +herättänyt, sen hyväntyön nimessä, jonka olette minua kohtaan tehneet, +ja jota en koskaan elämässäni ole unhottava. Uskokaa ennemmin, mitä nyt +teille sanon. Elkää huoliko enää minusta, minä en ole enää olemassa +teille, olkoon niinkuin ette olisi koskaan minua nähneet.</p> + +<p>— Tuleeko Aramiksenkin tehdä samoin kuin minun, rouva hyvä? kysyi +d'Artagnan loukattuna.</p> + +<p>— Te lausutte jo toisen tai kolmannen kerran tuota nimeä, herra, vaikka +olen teille sanonut, ett'en minä tunne häntä.</p> + +<p>— Te ette tunne sitä miestä, jonka ikkunaan olette naputtaneet! +Kuulkaas, hyvä rouva, te luulette minua kovin herkkäuskoiseksi.</p> + +<p>— Tunnustakaa, että keksitte tuon jutun ja luotte tuon tekohenkilön, +saadaksenne vaan minut puhumaan.</p> + +<p>— Minä en keksi mitään, rouva hyvä, enkä luo mitään tekohenkilöä, vaan +puhun täyttä totta.</p> + +<p>— Ja te sanotte erään ystävänne asuvan siinä talossa.</p> + +<p>— Niin sanon ja uudistan sen vielä kolmannen kerran, talo on sama, +jossa ystäväni asuu ja se ystävä on Aramis.</p> + +<p>— Kaikki tuo selkenee vast'edes, mutisi nuori nainen; mutta, hyvä +herra, vaietkaa nyt.</p> + +<p>— Jos te voisitte katsella minun avonaiseen sydämmeeni, sanoi +d'Artagnan, saisitte lukea siellä niin paljon uteliaisuutta, että teille +tulisi minua sääli, ja niin paljon rakkautta, että te kohta paikalla +tyydyttäisitte uteliaisuuteni. Teillä ei ole mitään peljättävää niiltä, +jotka teitä rakastavat.</p> + +<p>— Te puhutte sangen pian rakkaudesta, hyvä herra! sanoi nuori nainen +päätänsä pudistellen.</p> + +<p>— Se tapahtuu sen vuoksi, että rakkaus syttyi minuun pian ja ensimäistä +kertaa, enkä ole vielä kahdenkymmenen vuotias.</p> + +<p>Nuori nainen silmäili häntä salaa.</p> + +<p>— Kuulkaapas, minä olen jälillä, sanoi d'Artagnan. Siitä on nyt kolme +kuukautta, kun olin vähältä joutua kaksintaisteluun Aramiksen kanssa +samannäköisen nenäliinan vuoksi, kuin mitä te näytitte tuolle Aramiksen +luona olevalle naiselle, nenäliinan, joka oli merkitty samalla tavoin, +siitä olen varma.</p> + +<p>— Herra, virkkoi nuori nainen, te väsytätte minut tutkisteluillanne.</p> + +<p>— Mutta te, varova rouva, ajatelkaas, jos teidät olisi otettu kiini +nenäliinoinenne ja tuo liinanen olisi teiltä anastettu, silloinhan +olisitte jääneet pulaan.</p> + +<p>— Miksi niin, nimikirjaimet ovat samat kuin minun: C. B., Constance +Bonacieux.</p> + +<p>— Tai Camille Bois-Tracy.</p> + +<p>— Vaietkaa, herra, vielä kerran vaietkaa! Koska teitä eivät pidätä ne +vaarat, jotka minua uhkaavat, ajatelkaa niitä vaaroja, jotka teitä +itseänne uhkaavat.</p> + +<p>— Minuako?</p> + +<p>— Niin, teitä juuri. Te olette vaarassa joutua kiini, te olette +vaarassa menettää henkenne siitä, että tunnette minut.</p> + +<p>— Silloin en jätäkkään teitä enää.</p> + +<p>— Herra, virkkoi nuori nainen rukoillen ja kätensä yhteen liittäen, +herra, taivaan nimessä, sotilaskunnianne nimessä, aatelisjalouden +nimessä, erotkaa minusta, kuulkaas, kello lyö jo kaksitoista, aika, +jolloin minua odotetaan, on tullut.</p> + +<p>— Rouva hyvä, sanoi nuori mies kumartaen, en voi mitään kieltää, jota +minulta tuolla tavoin anotaan; olkaa rauhassa, minä poistun.</p> + +<p>— Mutta te ette seuraa minua, ettekä vakoile minua?</p> + +<p>— Minä menen kotiini heti paikalla.</p> + +<p>— Ah, minä tiesin, että olitte kunnon nuori mies! huudahti rouva +Bonacieux, ojentaen hänelle kätensä ja laskien toisen kätensä vasten +pientä, syvällä muurissa olevaa porttia.</p> + +<p>D'Artagnan tarttui ojennettuun käteen ja suuteli sitä innokkaasti.</p> + +<p>— Ah, ennemmin olisin ollut teitä kokonaan näkemättä, huudahti +d'Artagnan tuolla lapsellisella avomielisyydellä, jolle naiset usein +panevat suuremman arvon kuin kohteliaisuuden korupuheille, koska se +paljastaa sydämmen ajatukset ja osoittaa tunteen valloittaneen +ymmärryksen.</p> + +<p>— No niin, virkkoi rouva Bonacieux milt'ei hellästi ja puristi +d'Artagnan'in kättä, joka ei vielä ollut päästänyt irti hänen kättänsä, +no niin, minä en sano niinkuin te, vaan: mikä tänään menetetään, ei +tarvitse olla ainaiseksi menetetty. Kukas tiesi, enkö kerran vapaaksi +päästyäni tyydytä teidän uteliaisuuttanne?</p> + +<p>— Ja annatteko saman lupauksen rakkaudelleni? huudahti d'Artagnan +riemullisena.</p> + +<p>— Oh, siinä suhteessa en sitoudu mihinkään, se riippuu niistä +tunteista, joita taidatte minussa herättää.</p> + +<p>— Siis tällä hetkellä, rouva...</p> + +<p>— Tällä hetkellä, herra, olen joutunut vasta kiitollisuuteen asti.</p> + +<p>— Ah, te olette liian viehättävä, sanoi d'Artagnan alakuloisena ja te +käytätte väärin minun rakkauttani.</p> + +<p>— En suinkaan, vaan minä käytän teidän jalomielisyyttänne, siinä +kaikki. Mutta uskokaa pois, on muutamia, joita kelpaa odottaa.</p> + +<p>— Oh, te saatatte minut mitä onnellisimmaksi! Elkää unhottako tätä +iltaa, elkää unhottako tätä lupausta.</p> + +<p>— Olkaa, huoleti, minä olen kaikki muistava paikallansa ja ajallansa. +No niin, menkää siis, menkää taivaan nimessä! Minua odotettiin juuri +puoliyön aikaan ja nyt olen myöhästynyt.</p> + +<p>— Viisi minuuttia.</p> + +<p>— Tosin; mutta muutamissa tapauksissa on viisi minuuttia viisi +vuosisataa.</p> + +<p>— Kun lemmitään.</p> + +<p>— Niinpä niin! Kukas teille sanoo, ett'en minä ole asioissa rakastajan +kanssa?</p> + +<p>— Teitä odottaa mies? huudahti d'Artagnan, mies!</p> + +<p>— Kas niin, nyt on kiista taas alkamaisillaan, sanoi rouva Bonacieux, +hymyillen vähän kärsimättömän sekaisesti.</p> + +<p>— Ei, ei, kyllä minä menen; minä luotan teihin, minä tahdon omistaa +kaiken ansion ystävyydestäni, vaikka tämä ystävyys olisi tyhmyyttä. +Hyvästi rouva, hyvästi!</p> + +<p>Ja ikäänkuin hän olisi tuntenut olevansa voimaton irtautumaan tuosta +kädestä, jota hän piteli, muutoin kuin tempaisemalla, syöksähti hän pois +juoksujalassa, jonka jälkeen rouva Bonacieux, samoinkuin äsken, noppasi +ikkunaan kolme kertaa hiljaa ja säännöllisesti; kun d'Artagnan oli +ehtinyt kadun kulmaan, käännähti hän: portti oli auvennut ja +sulkeutunut, kaunis kauppiaanrouva oli kadonnut.</p> + +<p>D'Artagnan jatkoi matkaansa, hän oli antanut kunniasanansa, ett'ei +vakoisi rouva Bonacieux'iä, ja vaikka tuon naisen henki olisi riippunut +siitä paikasta, jonne hän nyt meni, tai siitä henkilöstä, joka häntä oli +saattava, d'Artagnan olisi mennyt kotiinsa, koska hän oli sanonut sinne +menevänsä. Viiden minuutin kuluttua oli hän Fossoyeurs'in kadun +varrella.</p> + +<p>— Athos parka, sanoi hän, hän ei tiedä mitä kaikki tämä merkitsee. Hän +on kaiketi nukkunut odottaissaan minua, tai on hän palannut kotiinsa ja +sinne tultuansa saanut tietää erään naisen käyneen siellä. Nainen +Athoksen luona! Mutta mitäs siitä, jatkoi d'Artagnan, olihan nainen +Aramiksenkin luona. Tämä kaikki on kovin outoa ja olenpa varsin utelias +tietämään, kuinka tämä päättyy.</p> + +<p>— Huonosti, herra, huonosti, vastasi ääni, jonka nuori mies tunsi +Planchet'in ääneksi: sillä puhuen vallan kuultavasti, niinkuin +mietteissään olevien on tapa, oli hän joutunut siihen porraskäytävään, +joka vei hänen huoneesensa.</p> + +<p>— Kuinka, huonostikko? mitä sinä heittiö sillä tarkoitat? kysyi +d'Artagnan, mitä siis on tapahtunut?</p> + +<p>— Kaikellaisia onnettomuuksia.</p> + +<p>— Mitä?</p> + +<p>— Ensinkin on herra Athos otettu kiini.</p> + +<p>— Otettu kiini! Athos! kiini! minkätähden?</p> + +<p>— Hänet löydettiin teidän luonanne ja luultiin teiksi.</p> + +<p>— Ja kuka on hänet kiini ottanut?</p> + +<p>— Poliisit, joita kutsuivat ne mustat miehet, jotka te ajoitte pakoon.</p> + +<p>— Miksi hän ei sanonut nimeänsä? miksi hän ei ilmoittanut olevansa +vieras koko asialle?</p> + +<p>— Sitä hän kyllä kavahti, herra: päinvastoin lähestyi hän minua ja +kuiskutti: "Sinun herrasi tarvitsee tällä hetkellä vapautensa, enkä +minä, sillä hän tietää kaikki ja minä en mitään. Luullaan ottaneensa +kiini hänet ja sepä antaa hänelle aikaa; kolmen päivän perästä sanon +minä, kuka olen, ja kyllä täytyy päästää minut silloin vapaaksi."</p> + +<p>— Bravo! Athos! jalo sydän, mutisi d'Artagnan, kyllä sinut tuosta hyvin +tunnen. Ja mitä tekivät poliisit?</p> + +<p>— Neljä heistä lähti häntä viemään, en tiedä minne, Bastiljiin tai +For-l'Évêque'iin. Kaksi jäi mustien miesten seuraan, jotka penkoivat +joka paikan ja ottivat pois kaikki paperit. Kaksi viimeistä vihdoin, he +olivat kaiken tuon aikaa vartijoina portilla; sittenkuin kaikki oli +toimitettu, menivät he pois, jättäen talon aivan mullin mallin.</p> + +<p>— Entäs Porthos ja Aramis?</p> + +<p>— Heitä en tavannut, he eivät ole tulleet.</p> + +<p>— Mutta he voivat tulla minä hetkenä tahansa, sillä käskithän sanoa +heille, että minä odotan heitä?</p> + +<p>— Käskin, herra.</p> + +<p>— No niin, elä siis liikahda täältä; jos he tulevat, ilmoita heille +mitä minulle on tapahtunut ja pyydä heitä odottamaan minua +Pomme-de-Pin'in ravintolassa; täällä olisi vaarallista, koska taloa +kenties vakoillaan. Minä menen herra de Tréville'n luokse ilmoittamaan +hänelle kaikki, ja ehkäpä tapaan heidät siellä.</p> + +<p>— Teen niinkuin käskitte, herra, sanoi Planchet.</p> + +<p>— Mutta sinä jäät tänne, sinä et pelkää! sanoi d'Artagnan, kääntyen +takaisin rohkaisemaan palvelijaansa.</p> + +<p>— Olkaa huoleti, herra, sanoi Planchet, ette tunne minua vielä; minä +olen rohkea, kun siksi rupean, se on varma! se on aivan kuinka rupeaa; +sitä paitsi olen pikardilainen.</p> + +<p>— Siis se on päätetty, sanoi d'Artagnan, sinä annat tappaa itsesi +ennemmin, kuin lähdet paikastasi.</p> + +<p>— Kyllä, herra, en jätä mitään tekemättä, jolla vaan voin osoittaa +olevani uskollinen herralleni.</p> + +<p>— Hyvä, sanoi d'Artagnan itsekseen, kyllä näkyy, että keino, jota +käytin pojalle, on varmasti hyvä; käytän sitä vastakin, jos tilaisuus +vaatii. Ja niin nopeasti kuin päivän juoksusta vähän väsyneet jalkansa +myönsivät, d'Artagnan riensi Colombier'in kadulle.</p> + +<p>Herra de Tréville ei ollut hotellissaan; hänen komppaniiallansa oli +vahtivuoro ja hän oli Louvressa komppaniiansa kanssa.</p> + +<p>Hänen täytyi saada tavata herra de Tréville; oli tärkeätä herra de +Tréville'n saada tietää mitä oli tapahtunut.</p> + +<p>D'Artagnan päätti koettaa päästä Louvreen. Desessarts'in komppaniian +henkivartijapuku oli kaiketi saattava hänet pääsemään sisään.</p> + +<p>Hän meni siis alas Petits-Augustins'in katua ja kulki pitkin +satamanvartta Pont-Neuf'in sillalle; hän mietti hetkisen mennä lautalla +ylitse; mutta tultuaan rannalle, oli hän koneenomaisesti pistänyt käden +taskuunsa ja huomannut, ett'ei hänellä ollut maksaa lauttarahaa.</p> + +<p>Kun hän oli päässyt Guénégaud'in kadun korkeimmalle kohdalle, näki hän +Dauphine'n kadulta tulevan kaksi henkeä, joiden ulkoasu häntä +kummastutti.</p> + +<p>Nuo kaksi henkeä olivat: toinen mies, toinen nainen. Nainen muistutti +liikenteeltään rouva Bonacieux'iä, ja mies oli täsmälleen Aramiksen +kaltainen.</p> + +<p>Sitä paitsi naisella oli tuo musta vaippa, jonka d'Artagnan vielä oli +näkevinänsä kuvautuvan Vaugirard'in kadun ikkunaa vasten ja samoin La +Harpe'n kadun ikkunaa vasten.</p> + +<p>Siihen lisäksi miehellä oli muskettilaispuku.</p> + +<p>Naisen huuppa oli alaslaskettu, mies piti liinaa kasvojensa edessä; tuo +kaksinkertainen varovaisuus osoitti, että molemmat tahtoivat kaikin +mokomin olla tuntemattomat.</p> + +<p>He tulivat sillalle: tämä oli d'Artagnan'inkin tie, koska hän oli +matkalla Louvreen; d'Artagnan seurasi heitä.</p> + +<p>D'Artagnan ei ollut päässyt kahtakymmentä askelta, kun hän jo oli varma +siitä, että nainen oli rouva Bonacieux ja mies Aramis.</p> + +<p>Hän tunsi tällä haavaa kaikki luulevaisuuden epäilykset sydämmessään.</p> + +<p>Hän oli kaksinkertaisesti petetty, häntä petti sekä ystävänsä että tuo, +jota hän rakasti kuin omaa lemmittyänsä ainakin. Rouva Bonacieux oli +vannonut kaikkein pyhäin nimessä, ett'ei hän tuntenut Aramista ja +neljännestunti sen perästä, kuin hän tuon valan oli tehnyt, riippui hän +Aramiksen käsivarressa.</p> + +<p>D'Artagnan ei edes ajatellut, että hän vasta kolme tuntia takaperin oli +tullut tuntemaan tuon kauniin kauppiaanvaimon, että tuolla naisella ei +ollut muuta kuin rahtunen kiitollisuutta häntä kohtaan siitä, että hän +oli pelastanut hänet noiden mustien miesten käsistä, jotka tahtoivat +ryöstää hänet, ja että tuo nainen ei ollut mitään hänelle luvannut. Hän +piti itsensä vaan häväistynä, petettynä, pilkattuna rakastajana; vihan +puna sävähti hänen kasvoillensa ja hän päätti ottaa kaikesta selvän.</p> + +<p>Nuori nainen ja nuori mies olivat huomanneet, että heitä seurattiin, ja +he olivat ruvenneet jouduttamaan askeleitansa. D'Artagnan lähti +juoksemaan, meni heidän ohitsensa ja kääntyi juuri siinä hetkessä, kuin +he olivat La Samaritaine'n edessä, lyhdyn loisteessa, joka valaisi koko +sen osan siltaa.</p> + +<p>D'Artagnan seisahtui heidän eteensä ja he seisahtuivat hänen eteensä.</p> + +<p>— Mitä tahdotte, herra? kysyi muskettisoturi, vetäytyen askeleen +taaksepäin ja vieraalla puheenmurteella, joka ilmaisi d'Artagnan'ille, +että hän oli erhettynyt toisen henkilön suhteen.</p> + +<p>— Se ei ole Aramis! huudahti hän.</p> + +<p>— Ei, herra, se ei ole Aramis, ja huudahduksestanne voin päättää, että +olette luulleet minua toiseksi henkilöksi, ja minä suon teille anteeksi.</p> + +<p>— Te minulle anteeksi! huudahti d'Artagnan.</p> + +<p>— Niin, vastasi tuntematon, sallikaa minun siis mennä, koska teillä ei +ole asiaa minulle.</p> + +<p>— Te olette oikeassa, herra, sanoi d'Artagnan, minulla ei ole asiaa +teille, vaan tälle rouvalle.</p> + +<p>— Rouvalle! ette te häntä tunne, sanoi muukalainen.</p> + +<p>— Te erhetytte, herra, minä tunnen hänet.</p> + +<p>— Ah, virkkoi rouva Bonacieux soimaavalla äänellä; ah, herra! minulla +oli teidän sotilassananne ja teidän aatelinen kunniasananne; toivoin +voivani siihen luottaa.</p> + +<p>— Ja minä, rouva hyvä, sanoi d'Artagnan hämillänsä, te lupasitte +minulle...</p> + +<p>— Ottakaa käsivarrestani, rouva, sanoi muukalainen, ja jatkakaamme +matkaamme.</p> + +<p>Silloin d'Artagnan, hämmentyneenä, ällistyneenä ja kukistuneena kaikesta +siitä mitä oli tapahtunut, jäi ristissä-käsivarsin seisomaan +muskettisoturin ja rouva Bonacieux'in eteen.</p> + +<p>Muskettisoturi astui askeleen esiin ja työnsi d'Artagnan'in kädellänsä +syrjään.</p> + +<p>D'Artagnan hypähti taaksepäin ja veti miekkansa.</p> + +<p>Samalla, kertaa ja salaman nopeudella tuntematon veti myöskin miekkansa.</p> + +<p>— Taivaan nimessä, mylord! huudahti rouva Bonacieux, heittäytyen +taistelevien väliin ja tavoittaen heidän miekkojansa avoimin sylin.</p> + +<p>— Mylord! huudahti d'Artagnan, jolle äkkiä valkeni koko asia, mylord, +anteeksi, herra; olisitteko te...</p> + +<p>— Mylord herttua Buckingham, sanoi rouva Bonacieux matalalla äänellä; +ja nyt voitte syöstä meidät kaikki turmioon.</p> + +<p>— Mylord, rouva, anteeksi, sata kertaa anteeksi; mutta minä rakastin, +mylord, ja olin luulevainen; te tiedätte, mylord, mitä rakastaminen on; +suokaa minulle anteeksi ja sanokaa minulle, kuinka voin antaa henkeni +Teidän armonne edestä.</p> + +<p>— Te olette uljas nuori mies, sanoi Buckingham, ojentaen +d'Artagnan'ille kätensä, jota tämä puristi kunnioittavasti; te tarjootte +minulle palvelustanne, minä otan tarjouksen vastaan; seuratkaa meitä +kahdenkymmenen askeleen päässä Louvreen saakka; ja jos joku meitä +vakoilee, tappakaa hänet!</p> + +<p>D'Artagnan sijoitti paljaan miekan kainaloonsa, antoi rouva Bonacieux'in +ja herttua Buckingham'in astua kaksikymmentä askelta ja seurasi heitä +sitten, valmiina täyttämään sananmukaisesti Kaarlo I:n ylevän ja komean +ministerin määräyksiä.</p> + +<p>Vaan onneksi ei nuorelle seidille sattunut mitään tilaisuutta +osoittamaan herttualle todistusta ystävyydestänsä, ja nuori nainen ja +kaunis muskettisoturi menivät Louvreen l'Échellen portista, kohtaamatta +mitään häiriötä.</p> + +<p>D'Artagnan taas, hän meni suoraa päätä Pomme-de-Pin'in ravintolaan, +jossa hän löysi Porthoksen ja Aramiksen jo odottamassa häntä.</p> + +<p>Mutta antamatta heille muita selityksiä vaivoista, joita hän oli heille +saattanut, sanoi hän vaan, että hän oli yksinään suorittanut sen toimen, +johon hän oli luullut tarvitsevansa heidän apuansa.</p> + +<p>Ja nyt, kun kertomuksemme on vetänyt meidät mukaansa, jättäkäämme kolme +ystäväämme menemään kukin kotiinsa, ja seuratkaamme herttua +Buckingham'ia ja hänen opastansa Louvren sokkeloihin.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="XII" id="XII"></a>XII.</h2> + +<h2>Georges Villiers, Buckingham'in herttua.</h2> + + +<p>Rouva Bonacieux ja herttua pääsivät Louvreen ilman haittoja; rouva +Bonacieux tunnettiin olevan kuningattaren palveluksessa; herttualla oli +herra de Tréville'n muskettisoturin puku, ja herra de Tréville oli, +niinkuin jo sanoimme, tänä iltana vahdissa. Muutoin Germain oli +kuningattaren puolella ja jos jotakin olisi tapahtunut, rouva Bonacieux +olisi joutunut syylliseksi muka rakastajansa kuljettamisesta Louvreen, +siinä kaikki: hän oli ottanut rikoksen niskoillensa; hänen maineensa +olisi tosin mennyt, mutta mitä arvoa suuren maailman silmissä oli pienen +kauppiaanrouvan maineella?</p> + +<p>Kerta päästyänsä hovin sisälle, herttua ja nuori nainen kulkivat muurin +vierustaa noin parikymmentä askelta; kun se matka oli kuljettu, rouva +Bonacieux sysäsi erästä pientä takaovea, joka oli päivillä auki, vaan +öiksi tavallisesti suljettiin; ovi antoi mukaa; molemmat vaeltajat +kävivät sisään ja joutuivat nyt pilkkopimeään, vaan rouva Bonacieux +tunsi kaikki sopet ja solukat tässä osassa Louvrea, joka oli hovin +palvelusväen huostassa. Hän sulki oven jälkeensä, otti herttuaa kädestä, +astui haparoiden muutamia askelia, tapasi käsipuun, etsi jalallansa +porrasastimen ja alkoi nousta portaita: herttua luki kaksi kerrosta. +Silloin kääntyi hän oikealle, kulki pitkää käytävää, laskeutui yhden +kerroksen, astui vielä muutamia askeleita, pisti avaimen erääsen +lukkoon, aukasi oven ja työnsi herttuan huoneesen, jota valaisi +ainoastaan yölamppu, ja sanoi: "Jääkää tähän, mylord herttua, tullaan +kohta." Sitten meni hän ulos samasta ovesta, sulki sen lukkoon, niin +että herttua oli aivan sananmukaisesti vankina.</p> + +<p>Mutta vaikka herttua oli vallan yksinään, ei hän, se meidän tulee sanoa, +tuntenut pelkoa silmänräpäystäkään: eräs hänen luonteensa huomattavimpia +puolia oli seikkailun halu ja taipumus romaanimaisuuteen. Peloton, +rohkea ja yritteliäs kun hän oli, tämä ei ollut ensi kertaa, jolloin hän +oli henkensä kaupalla tällaisissa yrityksissä; hän oli saanut tietää, +että tuo Itävallan Annan sepitetty kutsumus, jota noudattaen hän oli +Pariisiin tullut, oli ansa, ja, sen sijaan että olisi palannut +Englantiin, hän oli käyttänyt väärin sitä asemaa, mihin hän oli asetettu +ja antanut vakuuttaa kuningattarelle, ett'ei hän lähtisi pois, +kohtaamatta häntä. Alussa oli kuningatar jyrkästi kieltänyt, vaan sitten +oli hän peljännyt että herttua suutuksissaan tekisi jonkun hullutuksen. +Jo oli hän päättänyt ottaa hänet vastaan, pyytääksensä häntä lähtemään +kohta paikalla, kun juuri samana päätöksen iltana rouva Bonacieux, jonka +toimeksi oli jätetty herttuan etsiminen ja Louvreen tuominen, oli salaa +anastettu pois. Kahteen päivään ei ensinkään tiedetty mihin hän oli +joutunut, ja kaikki näytti menneen myttyyn. Vaan kun rouva Bonacieux +kerta pääsi irti ja yhteyteen de la Porte'n kanssa, olivat asiat +päässeet taas oikealle radallensa ja hän oli nyt juuri täyttänyt sen +vaarallisen toimen, joka ilman hänen kiinijoutumistaan olisi jo kolme +päivää aikaisemmin tullut täytetyksi.</p> + +<p>Buckingham, jäätyänsä yksin, meni katsomaan peiliin. Muskettilaispuku +sopi hänelle vallan mainiosti.</p> + +<p>Kolmenkymmenen viiden vuotiaana, niinkuin hän silloin oli, nimitettiin +häntä täydellä syyllä Ranskan ja Englannin kauneimmaksi ja pulskimmaksi +naisten sankariksi.</p> + +<p>Kahden kuninkaan suosikkina, miljoonien omistajana, ylivaltijaana +kuningaskunnassa, jota hän mielensä jälkeen myllisteli ja oikkunsa +mukaan tyynnytteli, Georges Villiers, Buckingham'in herttua, oli +saavuttanut tuon sadunomaisen aseman, joka vuosisatojen vieriessä +täyttää jälkimaailman hämmästyksellä.</p> + +<p>Niinpä menikin hän, itseensä luottavana, vallastansa vakuutettuna, +varmana siitä, että ne lait, jotka muita ihmisiä hallitsevat, eivät +häneen pysty, kohden sitä päämäärää, jonka hän oli itsellensä asettanut, +vaikka se päämäärä olisi ollut niin korkealla ja niin häikäisevän +kirkas, että muille olisi ollut sula hullutus luoda silmiänsäkään +siihen. Sillä tavoinpa hänen oli onnistunut useita kertoja lähestyä +kaunista ja ylpeätä Itävallan Annaa ja loistonsa voimalla rakastuttaa +hänet itseensä.</p> + +<p>Georges Villiers kävi siis, niinkuin sanoimme, peilin eteen, asetteli +kauniit vaaleat suortuvansa kiharoihin, jotka hatun painosta olivat +joutuneet masennuksiin, väänsi viiksensä kuntoon, ja ilosta +pamppailevalla sydämmellä, onnellisena ja ylpeänä sen hetken +lähestymisestä, jota hän niin kauvan oli halunnut, hymyili hän itselleen +ylpeydestä ja toivosta,</p> + +<p>Samassa tuokiossa seinään kätketty salaovi aukeni ja eräs nainen tuli +näkyviin. Buckingham huomasi tuon ilmauksen peilistä; hän huudahti — se +oli kuningatar!</p> + +<p>Itävallan Anna oli silloin kuuden tai seitsemänkolmatta vuoden ikäinen, +toisin sanoen, hän oli kauneutensa kukoistuksessa.</p> + +<p>Hänen käyntinsä oli kuningattaren tai jumalattaren; hänen silmänsä, +jotka säihkyivät smaragdin loistolla, olivat erinomaisen ihanat, ja +olivat täynnä samalla suloa ja majesteetillisuutta.</p> + +<p>Hänen suunsa oli pieni ja ruusunpunainen ja vaikka alahuuli pisti vähän +ylähuulen edelle, mikä Itävallan suvun jäsenillä oli ominaista, oli tuo +suu mitä suloisin hänen hymyillessään, vaan myöskin mitä +ylenkatseellisin hänen halveksiessaan.</p> + +<p>Hänen hipiönsä oli ylistetty hienoudestaan ja pehmeydestään, hänen +kätensä ja käsivartensa olivat hämmästyttävän kauniit, ja kaikki sen +ajan runoilijat lauloivat niitä verrattomiksi.</p> + +<p>Hänen hiuksensa vihdoin, jotka, vaaleat nuoruudessaan, olivat muuttuneet +kastanjanvärisiksi ja joita hän piti korkealle kammattuina ja vahvasti +puuteroittuina, kehystivät ihmeteltävän somasti hänen muotoansa, jossa +ankarinkaan arvostelija ei olisi voinut toivoa muuta kuin hieman +vähemmän punaa eikä vaativaisinkaan kuvanveistäjä muuta kuin nenän +hiukkasen hienopiirteisemmäksi.</p> + +<p>Buckingham joutui hetkiseksi häikäistyksiin; ei koskaan ollut Itävallan +Anna näyttänyt niin ihanalta keskellä noita tanssijaisia, juhlia, +karuselleja, kuin hän näytti tällä hetkellä yksinkertaiseen +satiinipukuun verhottuna ja donna Estefanan seuraamana, tuon ainoan +espanjalaisen naisen, jota kuninkaan luulevaisuus ja Richelieu'n vainot +eivät olleet karkoittaneet hovista.</p> + +<p>Itävallan Anna astui kaksi askelta esiin; Buckingham heittäysi +polvillensa ja ennenkuin kuningatar ennätti sitä estää, suuteli hänen +hameensa paltetta.</p> + +<p>— Herttua, te tiedätte kai jo, että minä se en ollut, joka kirjoitti +teille.</p> + +<p>— Oh, kyllä, armollinen rouva, Teidän Majesteettinne, kyllä tiedän, +huudahti herttua; minä tiedän, että olin hullu, mieletön, uskomaan että +lumi elostuisi, että marmori lämpenisi; mutta mitäs, kun rakastaa, uskoo +herkästi rakkautta; muutoin, minun matkani ei ole mennyt aivan hukkaan, +koska nyt saan nähdä teidät.</p> + +<p>— Niin, vastasi Anna, vaan te tiedätte minkä vuoksi ja millä tavoin +minä teidät otan vastaan; tämä on sen vuoksi, että olette tunteeton +minun tuskilleni, olette itsepäisesti jääneet viipymään kaupunkiin, +jossa panette vaaraan teidän henkenne ja minun kunniani; minä siis otan +teidät vastaan sanoakseni teille, että kaikki meitä eroittaa, meren +syvyydet, kuningaskuntien vihollisuus, valojen pyhyys. Jumalatonta on +uhoitella tämmöisiä esteitä vastaan, mylord. Minä otan teidät vastaan +sanoakseni teille ett'emme saa enää kohdata toisiamme.</p> + +<p>— Puhukaa, rouva, puhukaa, kuningatar, sanoi Buckingham; teidän +äänenne sulous lieventää teidän sanojenne kovuutta. Te puhutte +jumalattomuudesta! mutta jumalatonta on eroittaa kahta sydäntä, jotka +Jumala on luonut toinen toisillensa.</p> + +<p>— Mylord, huudahti kuningatar, te unhotatte, ett'en minä koskaan ole +sanonut teitä rakastavani.</p> + +<p>— Vaan te ette myöskään ole koskaan sanoneet, että te ette minua +rakasta, ja todella semmoisen sanominen olisi Teidän Majesteettinne +puolelta liian suurta kiittämättömyyttä. Sillä sanokaapa minulle, mistä +te löydätte minun rakkauteni vertaista, rakkauden, jota ei aika, ei +poissaolo, ei epätoivo, ei mikään ole voinut sammuttaa; rakkauden, joka +tyytyy muutamaan kadotettuun nauhaan, muutamaan satunnaiseen +silmäykseen, muutamaan vahingossa lausuttuun sanaan?</p> + +<p>Siitä on nyt kolme vuotta, rouva, kun näin teidät ensi kerran, ja koko +nämä kolme vuotta olen teitä samalla tavalla rakastanut.</p> + +<p>Tahdotteko, että kerron teille, kuinka olitte puettuna, silloinkuin +ensimäisen kerran teidät näin? tahdotteko kuulla luettelevani jokaisen +pienimmänkin koristuksen puvussanne? Malttakaas, minä näen teidät vielä: +te istuitte espanjalaisissa vaunuissanne, teillä oli yllänne vihriä +satiinihame kultaisine ja hopeaisine koristuksineen, riippuvat hiat, +kauniihin käsivarsiinne kiinni solmittuina, noihin ihmeteltäviin +käsivarsiin, sekä suurilla jalokivillä koristettuina; teillä oli +umpikaulus, ja pieni myssy päässänne, samanvärinen kuin hameenne, ja +myssyssä haikaransulka.</p> + +<p>Oh! malttakaas vielä, minä suljen silmäni, ja näen teidät semmoisena +kuin silloin olitte; minä avaan ne uudestaan ja näen millainen olette +nyt, se on, sata vertaa ihanampi vielä!</p> + +<p>— Mikä mielettömyys! mutisi Itävallan Anna, jolla ei ollut rohkeutta +suuttua herttuaan siitä, että hän oli noin hyvin säilyttänyt +sydämmessään hänen kuvansa; mikä mielettömyys tuommoisilla muistoilla +pitää vireillä turhaa kiihkoa.</p> + +<p>— Ja mistä tahdotte siis minun elävän? minullahan ei ole muuta kuin +muistoni. Niissä on minun onnellisuuteni, ne ovat aarteeni, toivoni. +Joka kerta kuin teidät näen, saan yhden jalokiven lisää sydämmeni +aarrearkkuun. Tämä on nyt neljäs, jonka te sinne pudotatte ja jonka otan +huostaani; sillä koko kolmena vuotena, rouva, olen saanut nähdä teidät +vaan neljä kertaa: tuo ensimäinen, josta mainitsin, toinen rouva +Chevreusen luona, kolmas Amiensin puutarhassa.</p> + +<p>— Herttua, sanoi kuningatar punastuen, elkää puhuko tuosta illasta.</p> + +<p>— Oh, puhukaamme, päinvastoin, rouva, puhukaamme siitä: se oli autuas, +loistava ilta minun elämässäni. Muistattehan sen kauniin yön, joka +silloin oli? Kuinka ilma oli suloinen ja tuoksuva, kuinka taivas oli +sininen ja kirkkaassa tähdessä!</p> + +<p>Ah, sillä kertaa, rouva sain hetkisen olla yksin teidän kanssanne; sillä +kertaa olitte valmis puhumaan minulle kaikki, elämänne autiuuden, +sydämmenne ikävän. Te nojasitte minun käsivarttani vasten, katsokaas, +tätä käsivartta vasten. Minä tunsin, kallistaissani päätäni teidän +puoleenne, teidän hiuksenne koskettavan kasvojani, ja joka kerran kun ne +koskettivat, värisin minä kiireestä kantapäähän saakka. Oh, kuningatar, +kuningatar! oh! te ette tiedä mikä taivaallinen autuus, mikä paratiisin +onnellisuus mahtui tuommoiseen hetkeen. Kuulkaas, omaisuuteni, onneni +kunniani, kaikki mitä elämästäni on enää jälellä, kaikki antaisin +semmoisesta hetkestä, semmoisesta yöstä! sillä tuona yönä, rouva, tuona +yönä rakastitte te minua, sen vannon.</p> + +<p>— Mylord, mahdollista kyllä, että tilaisuuden vaikutus, suloisen illan +viehätys, teidän silmienne palo, ja tuhannet muut seikat, jotka +kerrassaan voivat saattaa naisen perikatoon, liittyivät käymään +kimppuuni sinä onnettomana yönä; mutta te näitte, mylord, kuningatar +tuli heikon vaimon avuksi: ensi sanalla, jonka uskalsitte virkkaa, ensi +rohkeudella, johon minun tuli vastata, huusin minä.</p> + +<p>— Oh! niin, niin, totta kyllä, joku toinen rakkaus kuin minun olisi +tuommoisessa koetuksessa tukahtunut; mutta minun rakkauteni sai siitä +vaan tulisemmaksi ja ikuisemmaksi. Te luulitte pakenevanne minua +palaamalla Pariisiin, te luulitte, ett'en uskaltaisi jättää sitä +aarretta, jonka vartijaksi herrani oli minut asettanut. Ah! mitä minä +välitin kaikista maailman aarteista ja kuninkaista! Kahdeksan päivän +perästä olin taaskin täällä. Sillä kertaa ei teillä ollut minulle mitään +soimauksia: minä olin pannut suosioni, elämäni alttiiksi, nähdäkseni +teitä vielä edes sekunnin ajan; minä en koskettanut kättännekään, ja te +annoitte minulle anteeksi, nähdessänne minut niin nöyrtyneenä ja +katuvaisena.</p> + +<p>— Niin, mutta parjaus käytti hyväkseen kaikkia noita hulluuksia, joihin +minulla ei ollut mitään osaa, sen te hyvin tiedätte, mylord. Kuningas +kardinaalin yllytyksestä kiivastui kauheasti: rouva de Vernet +karkoitettiin, Putange ajettiin maanpakoon, rouva de Chevreuse menetti +suosionsa ja kun te tahdoitte palata lähettiläänä Ranskaan, kuningas +itse, muistattehan, mylord, kuningas itse pani vastaan.</p> + +<p>— Niin, ja Ranska on sodalla maksava kuninkaansa kiellon. En saa teitä, +rouva, enää nähdä; no olkoon niin! minä tahdon, että joka päivä saatte +kuulla minusta puhuttavan.</p> + +<p>Minkä tarkoituksen luulette olevan Ré'n saaren retkellä ja Rochelle'n +protestanttien liitolla, joita minä valmistelen? Ilon, saada nähdä +teitä!</p> + +<p>Minulla ei ole toivoa ase kädessä tunkeutua Pariisiin, sen kyllä tiedän; +vaan tuosta sodasta on tuleva rauha, tuo rauha tarvitsee välittäjän, +välittäjäksi olen minä tuleva. Silloin ei minua uskalleta kieltää ja +minä niin muodoin palaan Pariisiin ja olen näkevä teidät ja olen +onnellinen yhden hetkisen. Tuhannet ihmiset tosin saavat maksaa, minun +onnellisuuteni hengellänsä; mutta mitä minä siitä, kunhan vaan saan +teidät nähdä. Tuo kaikki on kyllä mieletöntä, ehkä vallan mielipuolista, +mutta sanokaapa minulle, kellä naisella on innokkaampaa rakastajaa? +kellä kuningattarella on ollut hartaampaa palvelijaa?</p> + +<p>— Mylord, mylord, te otatte puollustukseksenne seikkoja, jotka teitä +syyttävät; mylord, kaikki nuo rakkauden todisteet, joita minulle +annatte, ovat melkein rikoksia.</p> + +<p>— Sen vuoksi, ett'ette rakasta minua, rouva; jos minua rakastaisitte, +katselisitte noita kaikkia toisilla silmillä; jos minua rakastaisitte, +olisi se minulle liian suuri onni ja minä tulisin hulluksi. Ah! rouva de +Chevreuse, josta vast'äsken mainitsitte, rouva de Chevreuse oli +vähemmin, julma kuin te; Holland rakasti häntä ja hän vastasi hänen +rakkauteensa.</p> + +<p>— Rouva de Chevreuse ei ollut kuningatar, mutisi Itävallan Anna, ja +vastoin tahtoansa voitti hänet noin valtaavan rakkauden ilmaus.</p> + +<p>— Te rakastaisitte siis minua, ell'ette olisi kuningatar, rouva, +sanokaa, rakastaisitteko minua silloin? Minä saan siis uskoa, että +ainoastaan korkean asemanne arvollisuus se teidät tekee julmaksi minua +kohtaan; minä saan siis uskoa, että jos te olisitte rouva de Chevreuse, +Buckingham-paralla olisi toivoa? Kiitos noista suloisista sanoista, oi +minun kaunis Majesteettini, satakertainen kiitos!</p> + +<p>— Ah! mylord, te olette väärin ymmärtäneet, väärin selittäneet; minä en +tahtonut sanoa...</p> + +<p>— Vaiti, vaiti! sanoi herttua; jos minä olen onnellinen erhetyksestä, +elkää olko niin julma, että riistätte minulta tuon erhetyksen. Te +sanoitte itse, että minua on houkuteltu ansaan: ehkäpä siinä menetän +henkeni, sillä, kuulkaahan, se on kummallista, että muutamia aikoja olen +tuntenut aavistuksia siitä, että minun tulee kuolla. Ja herttua hymyili +viehättävän surumielisesti.</p> + +<p>— Oh, Jumalani! huudahti Itävallan Anna kauhistuksella, joka ilmaisi +hänellä olevan herttuata kohtaan paljon hellempiä tunteita kuin mitä hän +tahtoi tunnustaa.</p> + +<p>— Minä en sano tätä säikähdyttääkseni teitä, rouva, en suinkaan; aivan +naurettavaahan on, että teille siitä puhuinkaan ja uskokaa pois, minä en +tuollaisista unelmista laisinkaan pidä lukua. Mutta tuo toivo, jonka te +melkein annoitte, on kaikki palkitseva, vaikkapa itse elämänikin.</p> + +<p>— No niin, sanoi Itävallan Anna, minullakin, herttua, minullakin on +aavistuksia ja unelmia. Minä uneksuin näkeväni teidän makaavan +verissänne, haavoitettuna.</p> + +<p>— Vasempaan puoleen, eikö niin, puukolla? keskeytti Buckingham.</p> + +<p>— Niin, juuri niin, mylord, vasempaan puoleen puukolla. Kuka on teille +ilmaissut minulla olleen semmoisen unen? Minä olen uskonut sen vaan +Jumalalle, rukoellessani häntä.</p> + +<p>— Minä en enempää tahdo, te rakastatte minua, siinä on kylliksi.</p> + +<p>— Minäkö rakastan teitä, minä?</p> + +<p>— Niin, te. Lähettäisikkö Jumala teille samoja unia kuin minulle, +ell'ette minua rakastaisi? Tulisikko meille samoja aavistuksia, +ell'eivät meidän kumpaisenkin olemukset olisi toinen toisensa yhteydessä +sydämmien kautta? Te rakastatte minua, oi kuningatar, ja te itkisitte +minua!</p> + +<p>— Oh, Jumalani, Jumalani! huudahti Itävallan Anna, tämä on enemmän kuin +mitä voin kestää. Kuulkaa, herttua, menkää taivaan nimessä, poistukaa; +en tiedä rakastanko teitä, vai enkö rakasta; mutta sen tiedän, ett'ei +minusta tule valanrikkojaa. Säästäkää minua siis ja menkää. Oh! jos isku +teidät saavuttaa Ranskassa, jos kuolette Ranskassa, jos minä saattaisin +otaksua, että te olette saaneet surmanne rakkaudestanne minua kohtaan, +en koskaan saisi lepoa, en lohdutusta, minä tulisin hulluksi. Menkää +siis, menkää, minä rukoilen teitä.</p> + +<p>— Oh! kuinka ihana te olette tuollaisena! Oh, kuinka minä teitä +rakastan! sanoi Buckingham.</p> + +<p>— Menkää, menkää! minä rukoilen teitä, ja palatkaa tuonnempana; +palatkaa lähettiläänä, ministerinä, palatkaa henkivartioiden suojaamana, +jotka teitä puollustavat, palvelijain ympäröimänä, jotka teitä +varjelevat, ja silloin, silloin en enää pelkää teidän henkenne vuoksi ja +minä olen onnellinen nähdessäni teidät uudestaan.</p> + +<p>— Oh! onko se vaan totta, mitä te sanotte minulle?</p> + +<p>— On...</p> + +<p>— Hyvä! ja suostuvaisuutenne merkiksi teiltä joku esine, joka +vakuuttaisi minua, ett'en ole nähnyt unta; jotakin, mitä olette +käyttäneet, ja jota minä vuorostani saattaisin käyttää, joku sormus, +kaulavitja tai muu semmoinen.</p> + +<p>— Ja menettekö sitten, menettekö sitten, jos annan teille mitä +pyydätte?</p> + +<p>— Menen.</p> + +<p>— Heti paikallako?</p> + +<p>— Niin.</p> + +<p>— Lähdette Ranskasta ja palaatte Englantiin?</p> + +<p>— Niin, sen vannon!</p> + +<p>— Odottakaa siis hiukkanen.</p> + +<p>Ja Itävallan Anna meni huoneihinsa ja tuli melkein samassa tuokiossa +takaisin, pitäen kädessään ruusupuista rasiaa, jonka kannessa oli hänen +nimimerkkinsä kullalla kirjoitettuna.</p> + +<p>— Kas tässä, mylord-herttua, sanoi hän, säilyttäkää tämä muistona +minulta.</p> + +<p>Buckingham otti rasian ja heittäytyi toisen kerran polvilleen.</p> + +<p>— Te olette luvanneet mennä, sanoi kuningatar.</p> + +<p>— Ja minä pidän sanani. Kätenne, kätenne, rouva, ja sitten menen.</p> + +<p>Itävallan Anna ojensi kätensä sulkien silmänsä ja nojasi toisella +Estefanaan, sillä hän tunsi voimansa raukenevan.</p> + +<p>Buckingham painoi innokkaasti huulensa tähän kauniisen kätöseen, nousi +sitten ylös ja lausui:</p> + +<p>— Ennen kuuden kuukauden kulumista, jos olen elossa, näen teidät taas, +rouva, vaikka maailma mullistuisi sen vuoksi.</p> + +<p>Ja äsken tekemällensä lupaukselle uskollisena kiiruhti hän ulos +huoneesta.</p> + +<p>Käytävässä kohtasi hän rouva Bonacieux'in, joka oli häntä odottanut ja +joka samalla varovaisuudella ja menestyksellä kuin tullessakin, saattoi +hänet ulos Louvresta.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="XIII" id="XIII"></a>XIII.</h2> + +<h2>Herra Bonacieux.</h2> + + +<p>Kaikissa näissä oli mukana, niinkuin jo on voitu havaita, eräs henkilö, +josta, vaikka hänen tilansa oli kylläkin pyörivillä portailla, ei kukaan +näyttänyt suuresti huolehtivan; tämä henkilö oli Bonacieux, +valtiollisten ja rakkausjuonien kunnian-arvoisa marttyyri, juonien, +jotka niin helposti sotkeutuivat toisiinsa tänä ritarillisuuden ja +huikentelevaisuuden aikakautena.</p> + +<p>Onneksi, muistaneeko sitä lukija vielä tai ei, onneksi olemme luvanneet +pysyttää hänet näköpiirissämme.</p> + +<p>Poliisit, jotka olivat hänet ottaneet kiinni, kuljettivat hänet suoraa +päätä Bastiljiin, jossa hänen annettiin aivan vavistuksissaan kulkea +sivuitse plutonan sotamiehiä, jotka latasivat muskettejansa.</p> + +<p>Sitten vietiin hänet melkein maanalaiseen koppiin, jossa hän +kuljettajainsa puolelta sai kärsiä mitä karkeimpia loukkauksia ja mitä +raainta kohtelua. Poliisit näkivät, ett'eivät he olleet tekemisissä +minkään aatelismiehen kanssa ja he kohtelivat häntä kuin mitä hylkiötä.</p> + +<p>Noin puolen tunnin perästä tuli kirjuri tekemään loppua hänen +kärsimyksistään, vaan ei suinkaan hänen levottomuudestaan, antamalla +käskyn saattaa herra Bonacieux tutkisteluhuoneesen. Tavallisesti +tutkisteltiin vangittuja heidän luonansa, vaan Bonacieux'in kanssa ei +menetelty sillä tavoin.</p> + +<p>Kaksi vartijaa otti nyt kauppiaan huostaansa, saattoivat hänet erään +pihan halki, veivät hänet muutamaan käytävään, jossa seisoi kolme +vahtimiestä, aukasivat erään oven ja työnsivät hänet kehnoon huoneesen, +jossa ei ollut muuta sisustusta kuin pöytä, tuoli ja komisarjus. +Komisarjus istui tuolilla pöydän ääressä kirjoittamassa.</p> + +<p>Vartijat saattoivat vangin pöydän eteen ja, komisarjuksen annettua +merkin, poistuivat ulkopuolelle äänenkantamaa.</p> + +<p>Komisarjus, joka siihen saakka oli ollut kumartuneena papereihinsa, +kohotti nyt päätänsä nähdäkseen kenen kanssa hän oli tekemisissä. +Komisarjus oli tympeyttävän näköinen mies, terävänenäinen, keltaiset, +ulospistävät posket, pienet silmät, vaan tutkivat ja vilkkaat, kasvot +samalla kertaa ketun ja mäyrän kaltaiset. Pää, jota pitkä ja liikkuva +kaula kannatti, pisti ulos laajasta mustasta takista, ja oli heiluvassa +liikkeessä puolelta toiselle, melkein kuin kilpikonnan, kun se pistää +päänsä ulos kuorestaan.</p> + +<p>Hän kysyi aluksi Bonacieux'iltä hänen ristimä- ja sukunimeänsä, ikäänsä, +tointansa ja kotipaikkaansa.</p> + +<p>Syytetty vastasi olevansa nimeltään Jaques-Michel Bonacieux, ijältään +viidenkymmenen yhden vuoden vanha, toimeltaan entinen kauppias ja +asuvansa Fossoyeurs'in kadun varrella N:o 11.</p> + +<p>Sitten komisarjus kyselyn jatkamisen sijasta piti hänelle pitkiä puheita +siitä, kuinka vaarallista on halvan porvarin sekoittautua valtiollisiin +asioihin.</p> + +<p>Hän liitti tähän alkujohdantoon esitelmän, jossa hän kertoi kardinaalin +voimasta ja teoista, tuon verrattoman ministerin, joka voitti kaikki +ennemmäiset ministerit, joka oli oleva esimerkkinä kaikille vastaisille +ministereille, tuon ministerin, jonka voimaa ja tekoja ei kukaan +rankaisematta saanut vastustella.</p> + +<p>Tämän hänen puheensa toisen osan jälkeen loi hän läpitunkevan katseen +Bonacieux-parkaan ja käski hänen miettimään tilansa vaarallisuutta.</p> + +<p>Kauppiaan miettiminen oli jo suoritettu: hän kirosi ajatuksissaan sitä +hetkeä, jolloin herra de la Porte'n päähän oli pistänyt naittaa +kummityttärensä hänelle ja erittäinkin sitä hetkeä, jolloin tuo +kummitytär oli ruvennut kuningattaren pukurouvaksi.</p> + +<p>Herra Bonacieux'in luonteen pohjana oli halvan saituuden ja syvän +itsekkäisyyden sekoitus, ja sen kaiken höysteenä mitä raukkamaisin +pelkurimaisuus. Rakkaus, jota vaimonsa oli hänessä herättänyt, oli aivan +syrjätunne, eikä voinut pitää puoliansa noita vastamainittuja +alkuperäisiä tunteita vastaan.</p> + +<p>Bonacieux mietti oikeastaan vaan sitä, mitä hänelle juuri oli päästy +sanomasta.</p> + +<p>— Mutta herra komisarjus, sanoi hän kylmästi, uskokaa täydellisesti, +että minä tunnen ja pidän arvossa enemmän kuin kukaan muu Hänen +ylhäisyytensä verrattomia ansioita, jonka hallittavana meidän on kunnia +olla.</p> + +<p>— Todella? kysyi komisarjus epäilevän näköisenä, mutta jos laita +tosiaan olisi niin, kuinkas te olisitte Bastiljissa?</p> + +<p>— Kuinka minä täällä olen, tai paremmin, minkä vuoksi minä täällä olen, +vastasi Bonacieux, sitä on minun mahdoton teille sanoa, koska en sitä +itsekkään tiedä; mutta se on vaan varma tosi, ett'en minä ainakaan +tieteni ole loukannut kardinaalia.</p> + +<p>— Teidän on kumminkin täytynyt tehdä joku rikos, koska te olette +syytöksenalainen valtiorikoksesta.</p> + +<p>— Valtiorikoksesta! huudahti Bonacieux hämmästyneenä, valtiorikoksesta! +ja kuinka tahdottekaan kauppiasraukan, joka vihaa hugenotteja ja inhoo +espanjalaisia, olemaan syypäänä valtiorikokseen? Ajatelkaa toki, herra, +onhan se vallan mahdotonta.</p> + +<p>— Herra Bonacieux, virkkoi komisarjus tirkistellen syytettyä, ikäänkuin +hänen pienet silmänsä olisivat voineet lukea sydämmen syvimpään pohjaan +saakka, herra Bonacieux, teillä on vaimo?</p> + +<p>— On, herra, vastasi kauppias vapisten, ja tuntien että siihenpä asia +rupesikin takertumaan; se tahtoo sanoa, minulla on ollut.</p> + +<p>— Kuinka? teillä on ollut! minne te hänet olette hukanneet, koska +teillä ei enää häntä ole?</p> + +<p>— Hän on minulta salaa ryöstetty.</p> + +<p>— Ryöstetty? sanoi komisarjus. Aa!</p> + +<p>Bonacieux kuuli tuosta "aa"-sta, että asia rupesi yhä enemmän +sotkeutumaan.</p> + +<p>— Hänet on teiltä ryöstetty, vai niin! toisti komisarjus, ja tiedättekö +kuka mies hänet on ryöstänyt?</p> + +<p>— Luulen hänet tuntevani.</p> + +<p>— Ken on hän?</p> + +<p>— Huomatkaa, ett'en tiedä varmaan mitään, herra komisarjus, ja että +minä vaan epäilen.</p> + +<p>— Ketä epäilette? Kas niin, vastatkaa suoraan.</p> + +<p>Bonacieux oli nyt kerrassaan kahdella päällä; pitäisikkö hänen kieltää +kaikki, vai ilmoittaa kaikki? Jos hän kieltäisi, voitaisiin luulla hänen +tietävän liian paljon, ruvetaksensa tunnustamaan; jos taas ilmoittaisi +kaikki, osoittaisi hän hyvää tahtoa. Hän päätti siis ilmoittaa kaikki +mitä tiesi.</p> + +<p>— Minä epäilen, sanoi hän, erästä pitkää, tummaveristä, ylpeän näköistä +miestä, joka näyttää varsin suurelta herralta; hän on seuraillut meitä +useita kertoja, ainakin mitä minusta on näyttänyt, kun olen ollut +noutamassa vaimoani Louvren pieneltä portilta kotiini.</p> + +<p>Komisarjus näytti tulevan levottomaksi.</p> + +<p>— Ja hänen nimensä? kysyi hän.</p> + +<p>— Oh, mitä nimeen tulee, sitä en ensinkään tiedä, vaan jos hänet missä +kohtaisin, kyllä tuntisin hänet paikalla, siitä olen varma, vaikka +tuhansien joukosta.</p> + +<p>Komisarjuksen otsa rypistyi.</p> + +<p>— Tuntisitte hänet vaikka tuhansien joukosta, sanoitteko niin? kysyi +hän.</p> + +<p>— Se tahtoo sanoa, virkkoi Bonacieux, joka näki hypänneensä hulluun +tynnöriin, se tahtoo sanoa...</p> + +<p>— Te olette vastanneet, että tuntisitte hänet, sanoi komisarjus, hyvä, +se riittää täksi päiväksi; ennenkuin menemme kauvemmaksi, tarvitsee +erään saada tietää, että te tunnette vaimonne ryöstäjän.</p> + +<p>— Mutta enhän minä ole sanonut tuntevasi häntä! huusi Bonacieux +epätoivossa. Minähän päinvastoin sanoin, että...</p> + +<p>— Viekää vanki pois, sanoi komisarjus noille kahdelle vartijalle.</p> + +<p>— Ja minne on hän saatettava? kysyi kirjuri.</p> + +<p>— Vankikoppiin.</p> + +<p>— Mihin?</p> + +<p>— Oh, Jumala nähköön, mihin vaan ensimäiseksi osutte, kunhan se on +kylliksi luja, vastasi komisarjus välinpitämättömyydellä, joka +kauhistutti Bonacieux-parkaa.</p> + +<p>— Voi, voi! sanoi hän itselleen, kova onni vainoo minua; vaimoni on +varmaan tehnyt jonkun hirmuisen rikoksen; minua luullaan hänen +rikostoveriksensa ja minua rangaistaan hänen kanssansa: hän on puhuva, +hän tunnustava sanoneensa minulle kaikki; vaimo on niin heikko! +Vankikoppiin! mihin vaan ensimäiseksi osutaan! semmoista se on! yksi yö +on jo mennyt; ja huomenna teilattavaksi, hirteen! Oh, Jumalani, +Jumalani, armahda minua!</p> + +<p>Kuuntelematta vähintäkään mestari Bonacieux'in vaikerruksia, +vaikerruksia, joihin he muutoin olivat hyvin tottuneet, tarttuivat +vartijat vangin käsipuoleen, vieden hänet pois, jolla välin komisarjus +kirjoitti kiireimmittäin kirjeen, jota kirjuri odotti.</p> + +<p>Bonacieux ei ummistanut silmäänsä, ei sen vuoksi, että vankihuone olisi +ollut kovin kehno, vaan hänen levottomuutensa oli liian suuri. Hän istui +koko yön rahillansa, vavahtaen vähimmästäkin risauksesta; ja kun päivän +ensi säteet pilkistivät kammioon, näytti aamurusko hänestä haudan +väriseltä.</p> + +<p>Yht'äkkiä kuuli hän salpoja vedettävän auki ja hän teki hirveän +hyppäyksen. Hän uskoi tultavan noutamaan häntä mestauslavalle; vaan kun +hän pyövelin verosta, jota hän odotti, näki kaiken kaikkiaan vaan +eilisen komisarjuksensa ja kirjurinsa, oli hän vähällä hypätä heille +kaulaan.</p> + +<p>— Teidän asianne on sangen paljon sotkeutunut eilisestä illasta, kelpo +mies, sanoi hänelle komisarjus ja minä neuvon teitä kertomaan nyt kaikki +asiat halki ja suoraan; sillä ainoastaan teidän katumuksenne saattaa +kääntää päältänne kardinaalin vihan.</p> + +<p>— Kyllä minä olen valmis kaikki kertomaan, huudahti Bonacieux, ainakin +kaikki mitä tiedän. Kysykää, olkaa hyvä.</p> + +<p>— Ensiksikin, missä on teidän vaimonne?</p> + +<p>— Mutta johan olen teille sanonut, että hänet minulta ryöstettiin.</p> + +<p>— No niin, mutta eilen kello viisi iltapäivällä pääsi hän teidän +toimestanne pakoon.</p> + +<p>— Minun vaimoniko pakoon! huudahti Bonacieux. Oh! onneton vaimo! Herra, +jos hän on päässyt pakoon, se ei ole minun vikani, sen vannon.</p> + +<p>— Mitäs teillä oli tekemistä naapurinne herra d'Artagnan'in luona, +jonka kanssa teillä oli päivemmällä pitkä keskustelu?</p> + +<p>— Ah, niin todella, herra, niin, totta kyllä, ja minä tunnustan, että +se oli väärin tehty. Kyllähän minä olin herra d'Artagnanin luona.</p> + +<p>— Mikä oli teidän käyntinne tarkoitus?</p> + +<p>— Pyytää häntä auttamaan minua löytämään vaimoni. Minä luulin itselläni +olevan oikeuden häntä perustella; mutta minä erhetyin, niinkuin näkyy, +ja minä pyydän nöyrimmästi anteeksi.</p> + +<p>— Ja mitä herra d'Artagnan vastasi?</p> + +<p>— Herra d'Artagnan lupasi minua auttaa; mutta minä kyllä kohta huomasin +erhettyneeni.</p> + +<p>— Vai te aiotte pettää oikeutta! Herra d'Artagnan teki teidän kanssanne +sopimuksen, jonka johdosta hän ajoi pakoon poliisit, jotka tulivat +ottamaan kiini vaimoanne, ja toimitti hänet löytämättömiin.</p> + +<p>— Herra d'Artagnan vienyt minun vaimoni! Ah, vai niin! mutta mitä +sanoittekaan?</p> + +<p>— Onneksi on herra d'Artagnan meidän käsissämme, ja teidät asetetaan +hänen kanssaan naamattain.</p> + +<p>— Ah, totta tosiaan, parempaa en pyydä, huudahti Bonacieux; olen +hyvilläni saada nähdä tuttuja kasvoja.</p> + +<p>— Tuokaa d'Artagnan esille, sanoi komisarjus vartijoille.</p> + +<p>Vartijat toivat sisään Athoksen.</p> + +<p>— Herra d'Artagnan, sanoi komisarjus kääntyen Athokseen, kertokaa mitä +teidän ja tämän herran välillä on tapahtunut.</p> + +<p>— Mutta! huudahti Bonacieux, ei tämä ole herra d'Artagnan, jota minulle +osoitatte!</p> + +<p>— Kuinka! eikö hän ole herra d'Artagnan? huusi komisarjus.</p> + +<p>— Ei millään muotoa, vastasi Bonacieux.</p> + +<p>— Mikäs tuon herran nimi on? kysyi komisarjus.</p> + +<p>— Sitä minä en voi sanoa, minä en tunne häntä.</p> + +<p>— Kuinka! ettekö tunne häntä?</p> + +<p>— En.</p> + +<p>— Ettekö ole häntä koskaan nähnyt?</p> + +<p>— Kyllä; vaan en tiedä mikä hänen nimensä on.</p> + +<p>— Mikä on nimenne? kysyi komisarjus.</p> + +<p>— Athos, vastasi muskettisoturi.</p> + +<p>— Mutta eihän se ole ihmisen nimi, sehän on vuori! huusi +tutkistelija-parka, joka alkoi joutua vallan pyörälle.</p> + +<p>— Se on nimeni, sanoi Athos tyynesti.</p> + +<p>— Mutta olettehan sanoneet nimenne olevan d'Artagnan.</p> + +<p>— Minäkö?</p> + +<p>— Niin, te juuri.</p> + +<p>— Se on, minulle sanottiin: "te olette herra d'Artagnan?" Siihen +vastasin: "Luuletteko niin?" Kiiniottajani sanoivat olevansa siitä +varmat. Minä en huolinut heitä vastustaa. Muutoin, olisinhan voinut +erhettyä.</p> + +<p>— Herra, te loukkaatte oikeuden majesteettia.</p> + +<p>— En suinkaan vastasi Athos levollisesti.</p> + +<p>— Te olette herra d'Artagnan.</p> + +<p>— Näettehän nyt, että tekin sanotte minulle sitä.</p> + +<p>— Mutta, huudahti vuorostaan Bonacieux, minun täytyy sanoa teille, +herra komisarjus, ett'ei tässä ole hetkeäkään epäilemistä. Herra +d'Artagnan on minun hyyryläiseni ja siis, vaikka hän ei ole maksanut +minulle vuokraani, ja juuri sen vuoksi, minun täytyy hänet tuntea. Herra +d'Artagnan on nuori mies, tuskin yhdeksäntoista tai kahdenkymmenen +vanha, ja tämä herra on vähintään kolmenkymmenen. Herra d'Artagnan on +herra Desessarts'in väkeä, ja tämä herra on herra de Tréville'n +muskettisotureita: katsokaa univormua, herra komisarjus, katsokaa +univormua.</p> + +<p>— Se on totta, mutisi komisarjus; se on saakelin totta.</p> + +<p>Samassa hetkessä ovi aukeni äkkiä ja sanansaattaja, erään Bastiljin +portinvartijan saattamana toi kirjeen komisarjukselle.</p> + +<p>— Oh! tuo onneton vaimo! huudahti komisarjus.</p> + +<p>— Kuinka? mitä sanotte? kenestä puhutte? Ette suinkaan minun +vaimostani, toivoakseni.</p> + +<p>— Päinvastoin, juuri hänestä. Asianne on mainio, onpa tosiaan!</p> + +<p>— Oh! vai niin! huudahti kauppias kiukustuen, suokaa minulle se huvi, +hyvä herra, että saan tietää, kuinka minun asiani siitä voipi paheta, +mitä vaimoni tekee minun vankeudessa ollessani!</p> + +<p>— Kyllä, koska hänen tekonsa on seuraus teidän keskinäisestä +tuumastanne; pirullinen tuuma!</p> + +<p>— Minä vannon, herra komisarjus, että te olette mitä syvimmässä +erhetyksessä, että minä en tiedä tuon taivaallista kaikesta siitä, mitä +vaimoni on mahtanut tehdä, että minä olen kokonaan vieras siihen mitä +hän on tehnyt ja että, jos hän on tehnyt tyhmyyksiä, minä kiellän, +hylkään, kiroan hänet.</p> + +<p>— No niin, sanoi Athos komisarjukselle, jos te ette tarvitse minua enää +täällä, lähettäkää minut jonnekin muuanne, tuo teidän herra Bonacieux on +sangen ikävystyttävä.</p> + +<p>— Viekää vangit kammioihinsa, käski komisarjus, viitaten samalla kertaa +Athokseen ja Bonacieux'iin, ja vartioitakoon heitä ankarammin kuin +koskaan.</p> + +<p>— Mutta kun teillä on asiaa herra d'Artagnan'ille, sanoi Athos +tavallisella tyyneydellänsä, en minä voi suinkaan huomata, missä kohden +minä saatan täyttää hänen sijaansa.</p> + +<p>— Tehkää käskyni mukaan! huusi komisarjus, ja ehdoton vaitiolo! +Kuuletteko!</p> + +<p>— Athos seurasi vartijoitansa kohauttaen olkapäitänsä, ja Bonacieux +voivotteli niin että tiikerinkin sydän olisi heltynyt.</p> + +<p>Kauppias vietiin viime-öiseen koppiinsa ja jätettiin sinne koko +päiväksi. Ja koko päivän itki Bonacieux niinkuin aimo kauppias; sillä +niinkuin hän itse jo sanoi, hän ei ollut mikään miekkamies.</p> + +<p>Iltaisilla kello yhdeksän aikaan, juurikuin hän oli asettumaisillaan +levolle, kuuli hän askeleita käytävässä. Askeleet lähestyivät hänen +oveansa, se aukeni, ja vartijat tulivat sisään.</p> + +<p>— Seuratkaa minua, sanoi vartijain mukana tullut poliisi.</p> + +<p>— Teitäkö! huudahti Bonacieux, teitäkö seurata tähän aikaan, ja minne, +voi Jumalani!</p> + +<p>— Sinne, minne meillä on käsky teidät viedä.</p> + +<p>— Mutta eihän se ole mikään vastaus.</p> + +<p>— Se on kumminkin ainoa, mitä voimme teille antaa.</p> + +<p>— Ah! Jumalani, Jumalani, vaikerteli kauppias-raukka, nyt minä olen +hukassa!</p> + +<p>Hän seurasi koneenomaisesti ja vastustamatta vartijoita, jotka olivat +tulleet häntä noutamaan.</p> + +<p>Hän kulki saman käytävän, jonka hän jo tullessaan oli kulkenut, kävi +halki ensimäisen pihan, sitten toisen päärakennuksen lävitse; vihdoin +ulommaisen pihan portilla näki hän vaunut, joita ympäröi neljä +ratsastajaa. Hänen käskettiin nousemaan vaunuihin, poliisi istui hänen +viereensä, vaunun ovi suljettiin ja molemmat olivat nyt vierivässä +vankihuoneessa.</p> + +<p>Vaunut lähtivät liikkeelle, hiljaa kuin ruumisvaunut. Munalukolla +varustetun ristikko-ikkunan lävitse näki vanki huoneita ja katuja, siinä +kaikki; mutta aito pariisilainen kun oli, tunsi Bonacieux joka kadun +viitoistaan, kylteistään ja lyhdyistään. Kun saavuttiin Saint-Paul'in +torille, jossa Bastiljin vankeja mestattiin, rupesi hän pyörtymään ja +teki kahteen kertaan ristinmerkin. Hän luuli vaunujen seisahtuvan sinne. +Mutta vaunut kulkivat eteenpäin.</p> + +<p>Myöhempänä kauhistui hän toistamiseen, kun ajettiin Saint-Jean'in +hautausmaan ohitse, johon valtiorikollisia haudattiin. Yksi ainoa seikka +rauhoitti häntä vähän, se nimittäin, että ennenkuin heitä haudattiin, +leikattiin heiltä tavallisesti kaula poikki, vaan hänen päänsä oli vielä +paikoillaan. Mutta kun hän havaitsi vaunujen kääntyvän Grève'n tielle, +ja huomasi raatihuoneen huippukatot, sekä näki vaunujen hutkahtavan +porttiholviin, uskoi hän olevansa mennyt mies, tahtoi tunnustaa syntinsä +poliisille ja, kun hän kieltäytyi, rupesi voivottelemaan niin surkeasti, +että poliisi ilmoitti, että ell'ei hän lakkaisi särkemästä hänen +korviaan, hän panisi kapulan hänen suuhunsa.</p> + +<p>Tämä uhkaus rauhoitti vähän Bonacieux'iä; jos hänet mestattaisiin +Grève'n kentällä, ei maksaisi vaivaa kapuloida häntä enää, kun jo oltiin +melkein perillä. Todella kulkivatkin vaunut halki kentän seisahtumatta. +Nyt ei ollut enää muuta pelättävää kuin Croix-du-Trahoir: vaunut +kääntyivätkin juuri sinne päin.</p> + +<p>Tällä kertaa ei ollut enää epäilemistä, Croix-du-Trahoir'illa mestattiin +halvempisäätyisiä pahantekijöitä. Bonacieux oli hyvittänyt mieltänsä +sillä, että hän olisi Saint-Paul'in tai Grève-kentän arvoinen mies: ja +nyt vietiin hänet Croix-du-Trahoir'ille päiviään päättämään! Hän ei +vielä voinut eroittaa tuota onnetonta ristiä, vaan hän tunsi sen +lähestyvän häntä. Kun hän oli siitä enää parinkymmenen askeleen päässä, +kuuli hän melua ja hölinää, ja vaunut pysähtyivät. Tässä oli enemmän +kuin mitä Bonacieux-raukka jaksoi kestää, hän kun jo ilmankin oli vallan +menehdyksissä kaikista monista kärsimyksistään; hän päästi heikon +ynähdyksen, jota olisi voinut luulla kuolevan viime huokaukseksi ja meni +tainnuksiin.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="XIV" id="XIV"></a>XIV.</h2> + +<h2>Meung'in mies.</h2> + + +<p>Tämä väkijoukko ei ollut kokoutunut kenenkään hirttämistä odottamaan, +vaan jo valmiiksi hirtettyä katselemaan.</p> + +<p>Vaunut, hetkisen seisahdettuaan, lähtivät taas liikkeelle, kulkivat läpi +joukon, jatkoivat matkaansa Saint-Honoré'n kadulle, kääntyivät +Bons-Enfants'in kadulle ja seisahtuivat erään matalan portin eteen.</p> + +<p>Portti avautui, kaksi vahtimiestä tarttui käsivarsillaan Bonacieux'iin, +jota muuan poliisi kannatti; hänet sysättiin erääsen käytävään, +annettiin nousta portaita ylös ja jätettiin esihuoneesen.</p> + +<p>Kaikki nuo liikkeet oli toimitettu koneentapaisesti.</p> + +<p>Hän oli kulkenut kuin unissaan; hän oli katsellut esineitä kuin sumun +lävitse; hänen korvansa olivat kuulleet ääniä, niitä kumminkaan +tajuamatta; hänet olisi voitu siinä hetkessä vaikka mestata, ilman että +hän yhdellä voikahduksellakaan olisi pyytänyt armoa.</p> + +<p>Hän jäi siis istumaan penkille, selkä seinää vasten ja kädet +riipuksissa, samalle paikalle, mihin vahtimiehet olivat hänet laskeneet.</p> + +<p>Mutta kun hän katsellessaan ympärilleen ei havainnut mitään uhkaavaa +esinettä, eikä mikään osoittanut hänen olevan todella vaarassa, kun +penkki oli mukavaksi pehmustettu, kun seinät olivat kauniilla +karduanilla päällystetyt, kun suuret punaiset damasti-uutimet kullatuine +kannattimineen riippuivat ikkunan edessä, hän vähitellen huomasi +pelkonsa olevan liioiteltua ja alkoi liikuttaa päätänsä oikealta +vasemmalle ja alhaalta ylös.</p> + +<p>Näiden liikkeiden ohella, joita ei kukaan estänyt, rohkeni hänen +mielensä hieman, ja hän uskalsi vetää likemmäksi ensin toista jalkaansa, +sitte toista; vihdoin, auttaen molemmilla käsivarsillaan, nousi hän +penkiltä ja seisoi jaloillaan.</p> + +<p>Samassa tuokiossa raotti eräs sävyisän näköinen upseeri oviverhoa, +jatkaen puhettansa erään viereisessä huoneessa olevan henkilön kanssa, +ja kääntyi vankiin seuraavin sanoin:</p> + +<p>— Teidänkö nimenne on Bonacieux?</p> + +<p>— Niin herra upseeri, sopersi kauppias, enemmän kuolleena kuin elävänä, +nöyrin palvelijanne.</p> + +<p>— Käykää sisään, lausui upseeri.</p> + +<p>Ja hän siirtyi sivulle, jättääksensä kauppiaalle tilaa. Tämä totteli +äänetönnä ja astui huoneesen, jossa häntä näyttiin odotetun.</p> + +<p>Huone oli iso kabinetti, seinät koristetut hyökkäys-ja +puolustus-aseilla, suljettu ja ummehtunut, ja siellä paloi jo valkea +uunissa, vaikka vasta oltiin tuskin syyskuun lopussa. Neliskulmainen +pöytä, täynnä kirjoja ja papereita, joiden päälle oli levitetty +suunnattoman suuri La Rochelle'n kaupungin kartta, sijaitsi keskellä +huonetta.</p> + +<p>Uunin edessä seisoi keskikokoinen mies, ylpeän ja kopean näköinen, +silmät läpitunkevat, otsa laaja, muoto laiha, jota yhä pitensi +piikkiparta ja sen yläpuolella viiksipari. Vaikka mies oli tuskin kuuden +tai seitsemänneljättä vuotias, olivat hänen sekä hiuksensa että +piikkipartansa ja viiksensä jo harmahtavat. Tuo mies, vaikka +miekattakin, oli kerrassaan sotilaan näköinen ja hänen puhvelinahkaiset, +vielä pölynpeittämät saappaansa osoittivat, että hän sinä päivänä oli +ratsastanut.</p> + +<p>Tämä mies oli Armand-Jean Duplessis, kardinaali Richelieu, ei laisinkaan +sennäköinen, kuin sitä meille kuvitellaan, rapistunut kuin vanhus, +kärsivä kuin marttyyri, ruumiiltaan murtunut, ääni riutunut, suureen +nojatuoliin vajonnut, kuni ennenaikaiseen hautaan, eläen vaan neronsa +voimalla ja kannattaen taistelua Eurooppaa vastaan ainoastaan +loppumattomalla ajatuksensa liikunnalla; ei, vaan sellainen, kuin hän +todella oli siihen aikaan, se on, taitava ja hienotapainen hovimies, +tosin ruumiiltaan heikko, vaan sen siveellisen voiman kannattama, joka +hänestä on tehnyt yhden erinomaisimpia miehiä mitä koskaan on ollut +olemassa; vihdoin, parhaillaan valmistaumassa, sittenkuin hän oli +vahvistanut Nevers'in herttuan vallan Mantuan herttuakuntaan, anastanut +Nimes'in, Castres'in ja Uzès'in, karkoittamaan Englantilaiset Ré'n +saarelta ja piirittämään La Rochelle'a.</p> + +<p>Ensi katsannossa ei mikään siis osoittanut kardinaalia ja niiden, jotka +eivät häntä ulkonäöltä tunteneet, olisi ollut mahdotonta arvata, kenen +edessä he seisoivat.</p> + +<p>Kauppias-parka jäi oven pieleen seisomaan, ja vastakertomamme henkilön +silmät tähtäsivät häntä terävästi, ikäänkuin olisivat tahtoneet +tunkeutua hänen menneisyytensä pohjaan saakka.</p> + +<p>— Tuoko Bonacieux? kysyi hän hetkisen vaiettuansa.</p> + +<p>— Niin, armollinen herra, vastasi upseeri.</p> + +<p>— Hyvä, antakaa minulle nuo paperit ja poistukaa.</p> + +<p>Upseeri otti pöydältä tarkoitetut paperit, antoi ne pyytäjälle, kumarsi +syvään ja meni.</p> + +<p>Bonacieux tunsi nuo paperit Bastiljissä pidetyn tutkistelun +pöytäkirjoiksi. Aika ajoin nosti uunin ääressä oleva mies silmänsä +papereista ja iski ne kuni kaksi puukkoa kauppias-paran sydämmen +pohjaan.</p> + +<p>Kymmenen minuutin lukemisen ja kymmenen sekunnin miettimisen perästä oli +kardinaali selvillä.</p> + +<p>— Tuo pää ei ole koskaan ollut salavehkeilijä, mutisi hän; mutta vähät +siitä, tutkistelkaamme häntä sittenkin.</p> + +<p>— Te olette syytetyt valtiokavalluksesta, sanoi verkalleen kardinaali.</p> + +<p>— Sen olen jo saanut tietää, armollinen herra, huudahti Bonacieux, +kunnioittaen kysyjää nimityksellä, jota hän oli kuullut upseerin +käyttävän, mutta minä vannon, ett'en tiedä siitä mitään.</p> + +<p>Kardinaali pidätti hymyilyänsä.</p> + +<p>— Te olette vehkeilleet vaimonne kanssa, rouva de Chevreuse'n kanssa ja +milordin, herttua Buckingham'in kanssa.</p> + +<p>— Tosin, armollinen herra, vastasi kauppias, olen kuullut hänen +mainitsevan kumpaisiakin noita nimiä.</p> + +<p>— Ja missä tilassa?</p> + +<p>— Hän sanoi, että kardinaali Richelieu oli houkutellut herttua +Buckingham'in Pariisiin, syöstäksensä hänet turmioon, ja hänen mukanansa +myöskin kuningattaren.</p> + +<p>— Sanoiko niin! huudahti kardinaali kiivaasti.</p> + +<p>— Sanoi, armollinen herra; mutta minä sanoin hänen olevan väärässä +semmoista uskoessaan, ja että Hänen ylhäisyytensä ei voisi sem...</p> + +<p>— Vaiti, tomppeli, keskeytti kardinaali.</p> + +<p>— Juuri sillä tavoin vaimonikin vastasi minulle, armollinen herra.</p> + +<p>— Tiedättekö kuka on vienyt vaimonne?</p> + +<p>— En, armollinen herra.</p> + +<p>— Epäilettekös ketään?</p> + +<p>— Kyllä, armollinen herra; mutta epäluuloni näytti herra +komisarjukselle vastoinmieliseltä ja minä luovuin siitä.</p> + +<p>— Teidän vaimonne on päässyt pakoon, tiesittekö sen?</p> + +<p>— En, armollinen herra; sen sain tietää vasta vangiksi tultuani ja +senkin herra komisarjuksen ilmoituksesta, tuon peräti oivan miehen!</p> + +<p>Kardinaali pidätti taaskin hymyilyänsä.</p> + +<p>— Siis ette myöskään tiedä, minne vaimonne on joutunut paettuaan?</p> + +<p>— En vihiäkään, armollinen herra; mutta hän lienee kai palannut +Louvreen.</p> + +<p>— Kello yhden aikaan tänä aamuna ei hän vielä ollut sinne palannut.</p> + +<p>— Voi, Jumalani! minnekäs hän sitten on joutunut?</p> + +<p>— Se on tiedossa, olkaa rauhassa; ei mikään jää salaan kardinaalilta: +kardinaali tietää kaikki.</p> + +<p>— Siinä tapauksessa, armollinen herra, uskotteko kardinaalin suostuvan +minulle ilmoittamaan, minne hän on joutunut?</p> + +<p>— Ehkä; mutta siihen tarvitaan ensin, että te tunnustatte kaikki mitä +tiedätte vaimonne ja rouva de Chevreuse'n keskinäisestä suhteesta.</p> + +<p>— Mutta, armollinen herra, siitä en tiedä mitään, minä en ole häntä +koskaan nähnyt.</p> + +<p>— Kun te kävitte noutamassa vaimoanne Louvresta, palasiko hän +kohdastaan teidän kanssanne?</p> + +<p>— Tuskin koskaan; hänellä oli aina asiaa palttinakauppiaille, ja minä +saatoin häntä niiden luokse.</p> + +<p>— Ja kuinka monta oli noita palttinakauppiaita?</p> + +<p>— Kaksi, armollinen herra.</p> + +<p>— Missä he asuvat?</p> + +<p>— Toinen Vaugirard'in kadulla toinen La Harpe'n kadulla.</p> + +<p>— Menittekö koskaan sisään hänen kanssansa?</p> + +<p>— En koskaan, armollinen herra; minä odotin portilla.</p> + +<p>— Ja mitä hän teki syyksi mennäkseen sinne noin vallan yksin?</p> + +<p>— Ei mitään; hän käski minun odottaa ja minä odotin.</p> + +<p>— Te olette kiltti mies, hyvä herra Bonacieux! sanoi kardinaali.</p> + +<p>— Hän nimittää minua hyväksi herrakseen! arveli kauppias itsekseen. +Peijakas, asiat käy hyvin!</p> + +<p>— Tuntisitteko vielä nuo portit?</p> + +<p>— Kyllä.</p> + +<p>— Tiedättekö numerot?</p> + +<p>— Tiedän.</p> + +<p>— Mitkä ne ovat?</p> + +<p>— N:o 25 Vaugirard'in kadulla; toinen N:o 75 Harpe'n kadulla.</p> + +<p>— Hyvä, sanoi kardinaali.</p> + +<p>— Sen sanottuaan, tarttui hän hopeakelloon ja kilisti; upseeri tuli +sisään.</p> + +<p>— Menkää, sanoi hän matalalla äänellä, noutamaan tänne Rochefort; ja +tulkoon hän paikalla, jos hän on palannut.</p> + +<p>— Kreivi on täällä, sanoi upseeri, ja pyytää heti päästä Teidän +ylhäisyytenne puheille.</p> + +<p>— Tulkoon siis, tulkoon heti! sanoi Richelieu vilkkaasti.</p> + +<p>Upseeri kiiruhti huoneesta nopeudella, jolla tavallisesti kaikki +kardinaalin palvelijat häntä tottelivat.</p> + +<p>— Teidän ylhäisyytenne! mutisi Bonacieux, hämmästyneenä mulkoillen +silmiään.</p> + +<p>Viittä sekuntia ei ollut kulunut upseerin katoamisesta, kun ovi aukeni +ja uusi henkilö astui sisään.</p> + +<p>— Se on hän! huudahti Bonacieux.</p> + +<p>— Kuka hän? kysyi kardinaali.</p> + +<p>— Joka ryösti minun vaimoni.</p> + +<p>Kardinaali kilisti toistamiseen. Upseeri ilmestyi takaisin.</p> + +<p>— Jättäkää tuo mies takaisin kahden vartijain huostaan, ja odottakoon +kunnes kutsun hänet eteeni.</p> + +<p>— Ei, armollinen herra! ei, se ei ole hän! huusi Bonacieux; ei, minä +olen erhettynyt: se on toinen, joka ei ole lainkaan hänen näköisensä! +Tämä herra on kunniallinen mies.</p> + +<p>— Viekää pois tuo heittiö! käski kardinaali.</p> + +<p>Upseeri otti Bonacieux'iä käsipuolesta ja kuljetti hänet esihuoneesen, +jossa hän kohtasi molemmat vartijansa.</p> + +<p>Uusi henkilö, joka vastikään oli laskettu sisään, seurasi levottomana +silmillänsä Bonacieux'iä ulos asti, ja kun ovi oli suljettu hänen +jälkeensä, lausui tulokas vilkkaasti, lähestyen kardinaalia:</p> + +<p>— He ovat tavanneet toisensa!</p> + +<p>— Ketkä? kysyi Hänen ylhäisyytensä.</p> + +<p>— Hän ja se toinen.</p> + +<p>— Kuningatar ja herttua! huudahti kardinaali.</p> + +<p>— Niin.</p> + +<p>— Ja missä sitte?</p> + +<p>— Louvressa.</p> + +<p>— Oletteko varma?</p> + +<p>— Peräti varma.</p> + +<p>— Kuka sen on teille sanonut?</p> + +<p>— Rouva de Lannoy, joka on Teidän ylhäisyytenne uskottu, niinkuin +tiedätte.</p> + +<p>— Miks'ei hän ole sanonut sitä ennemmin?</p> + +<p>— Sattumastako tai epäluulosta, kuningatar on antanut rouva de +Surgis'in nukkua kamarissaan ja pidättänyt häntä siellä kaiken päivää.</p> + +<p>— Kas niin, me olemme voitetut. Koettakaamme saada korvausta.</p> + +<p>— Minä autan teitä siinä kaikesta sielustani, armollinen herra, olkaa +rauhassa.</p> + +<p>— Kuinka tämä kaikki on tapahtunut?</p> + +<p>— Kello yksi yöllä, kuningatar oli yhdessä seuranaistensa kanssa...</p> + +<p>— Missä sitte?</p> + +<p>— Makuusuojassaan...</p> + +<p>— Hyvä.</p> + +<p>— Silloin tuotiin hänelle nenäliina pukurouvaltansa...</p> + +<p>— Entäs sitten?</p> + +<p>— Heti kohta oli kuningatar näyttänyt tulevan kovin liikutuksiinsa, ja, +poskimaalista huolimatta, hän oli kovasti vaalennut.</p> + +<p>— Entäs sitten, entäs sitten!</p> + +<p>— Sitten oli hän noussut ylös ja lausunut hätäisellä äänellä: "Hyvät +naiset, odottakaa minua kymmenen minuuttia; sitten palaan"; ja oli +avannut alkoovinsa oven ja mennyt.</p> + +<p>— Minkä vuoksi ei rouva de Lannoy tullut heti ilmoittamaan teille?</p> + +<p>— Silloin ei asia ollut vielä varma; muutoin kuningatar oli sanonut: +"Hyvät naiset, odottakaa minua"; eikä hän uskaltanut olla tottelematta +kuningatarta.</p> + +<p>— Ja kuinka kauan oli kuningatar poissa huoneesta?</p> + +<p>— Kolme neljännestä.</p> + +<p>— Eikä kukaan hänen naisistansa seurannut mukana?</p> + +<p>— Donna Estafana vaan.</p> + +<p>— Ja palasiko hänkin takaisin?</p> + +<p>— Kyllä, mutta ei muuta kuin ottamaan erästä pientä ruusupuista rasiaa, +jonka kannessa oli kuningattaren nimimerkki, ja sitte meni hän heti +tiehensä.</p> + +<p>— Ja kun hän palasi myöhemmin, toiko hän tuon rasian muassaan?</p> + +<p>— Ei.</p> + +<p>— Tiesikö rouva de Lannoy, mitä rasia sisälsi?</p> + +<p>— Kyllä, jalokivet, jotka Hänen Majesteettinsa oli kuningattarelle +lahjoittanut.</p> + +<p>— Ja hän palasi ilman tuota rasiaa?</p> + +<p>— Niin.</p> + +<p>— Rouva de Lannoy luulee hänen antaneen ne siis Buckingham'ille?</p> + +<p>— Siitä on hän varma.</p> + +<p>— Kuinka niin?</p> + +<p>— Päivällä rouva de Lannoy, kuningattaren kamarirouva kun on, etsi +rasiaa, tuli levottomaksi, kun sitä ei löytynyt ja viimein tiedusti sitä +kuningattarelta.</p> + +<p>— Mitäs kuningatar sanoi?</p> + +<p>— Kuningatar punastui ja selitti eilis-iltana särkeneensä kehyksen +yhdestä hohtokivestä ja lähettäneensä sen juveloitsijallensa +korjattavaksi.</p> + +<p>— Pitää mennä ottamaan selko, onko asia totta vai ei.</p> + +<p>— Minä olen jo siellä käynyt.</p> + +<p>— No! mitä juveloitsija?...</p> + +<p>— Juveloitsija ei tiennyt koko asiasta mitään.</p> + +<p>— Hyvä, hyvä! Rochefort, kaikki ei ole vielä hukassa, ja ehkä ... +ehkäpä kaikki kääntyy parhaaksemme.</p> + +<p>— Varma tosi on, ett'en epäile Teidän ylhäisyytenne neron voivan...</p> + +<p>— Korjata asiamiehensä tyhmyyttä, eikös niin!</p> + +<p>— Juuri niin olisin sanonut, jos Teidän ylhäisyytenne olisi sallinut +minun sanoa loppuun.</p> + +<p>— Tiedättekö nyt, missä piilivät herttuatar de Chevreuse ja herttua +Buckingham?</p> + +<p>— En, armollinen herra, kätyrini eivät ole voineet antaa siitä minulle +mitään varmaa selkoa.</p> + +<p>— Minäpä tiedän sen.</p> + +<p>— Te, armollinen herra?</p> + +<p>— Niin, tai ainakin on minulla epäluuloja. He olivat, toinen +Vaugirard'in kadulla N:o 25 ja toinen La Harpe'n kadulla N:o 75.</p> + +<p>— Teidän ylhäisyytenne, tahdotteko, että otatan kiini heidät molemmat?</p> + +<p>— Se on kai liian myöhäistä, he ovat luistaneet tiehensä.</p> + +<p>— Vaikka niinkin, mutta voipihan ottaa täyden selon asiasta.</p> + +<p>— Ottakaa kymmenen miestä väestäni ja tarkastakaa kumpikin talo.</p> + +<p>— Se tehdään, armollinen herra.</p> + +<p>Ja Rochefort kiiruhti ulos huoneesta. Kardinaali, jäätyään yksin, mietti +hetkisen ja kilisti kolmannen kerran.</p> + +<p>Sama upseeri ilmestyi.</p> + +<p>— Tuokaa vanki sisään, sanoi kardinaali.</p> + +<p>Bonacieux mestari tuotiin uudestaan sisään ja kardinaalin viitattua +poistui upseeri.</p> + +<p>— Te olette minua pettäneet, sanoi kardinaali ankarasti.</p> + +<p>— Minä, huusi Bonacieux, minäkö pettänyt Teidän ylhäisyyttänne!</p> + +<p>— Kun vaimonne kävi taloissa Vaugirard'in ja La Harpe'n kadun varrella, +ei hän käynyt palttinakauppiasten luona.</p> + +<p>— Herra siunatkoon, missäs hän sitten kävi?</p> + +<p>— Hän kävi herttuatar de Chevreuse'n ja herttua Buckingham'in luona.</p> + +<p>— Aivan niin, sanoi Bonacieux, keräillen kaikki muistonsa kokoon, aivan +niin se olikin, Teidän ylhäisyytenne on oikeassa. Minä lausuin useampia +kertoja vaimolleni, että on vallan kummastuttavaa, että +palttinakauppiaat asuvat semmoisissa taloissa, taloissa, joissa ei ollut +mitään kylttiä, ja joka kerta rupesi vaimoni nauramaan. Ah, armollinen +herra, jatkoi Bonacieux, heittäytyen polvilleen Hänen ylhäisyytensä +jalkoihin, ah! te varmaan olettekin kardinaali, tuo suuri kardinaali, +jonka neroa koko maailma kunnioittaa.</p> + +<p>Niin vähäpätöinen kuin noin alhaisen olennon kuin Bonacieux'in ylistys +kardinaalin mielestä olikin, nautti hän siitä kuitenkin hetkisen; sitten +melkein yht'äkkiä, juurikuin uusi ajatus olisi hänen päähänsä +pälkähtänyt, hymy lensi hänen huulillensa, ja hän tarttui kauppiasta +käteen, sanoen:</p> + +<p>— Nouskaa ylös, ystäväni, te olette kunnon mies.</p> + +<p>— Kardinaali on koskettanut minua käteen! minä olen saanut koskettaa +tuon suuren miehen kättä! huusi Bonacieux; tuo suuri mies nimittää minua +ystäväkseen!</p> + +<p>— Niin, ystäväni; niin! sanoi kardinaali isällisellä äänellä, jota hän +toisinaan tiesi käyttää, mutta joka saattoi pettää vaan niitä, jotka +eivät häntä tunteneet; ja koska teitä on syyttömästi epäilty, +tarvitsette te korvauksen: kas tässä, ottakaa tämä pussi, jossa on sata +pistole'a, ja antakaa minulle anteeksi.</p> + +<p>— Minäkö teille anteeksi, armollinen herra! sanoi Bonacieux eperoiden +ottaa pussia, peljäten kaiketikkin tuon tarjouksen olevan vaan pilkkaa. +Olihan teillä vapaus ottaa minut kiini, onhan teillä vapaus minua +kidututtaa, onhan teillä vapaus minut hirtättää: te olette herra, eikä +minulla ole sanan sijaa. Teille antaa anteeksi, armollinen herra! +Ettehän toki ajattele semmoisia?</p> + +<p>— Ah, rakas herra Bonacieux! te osoitatte jalomielisyyttä, sen näen, ja +minä kiitän teitä siitä. Siis, otattehan pussin ja menette pois olematta +kovin pahoillanne?</p> + +<p>— Minä menen ihastuksissani, armollinen herra.</p> + +<p>— Hyvästi siis, tai paremmin, hyvästi näkemään asti, sillä minä toivon, +että me kohtaamme vastakin toisiamme.</p> + +<p>— Jos te armollinen herra, vaan suvaitsette, ja minä olen aina Teidän +ylhäisyytenne käskettävänä.</p> + +<p>— Se on tapahtuva usein, olkaa huoleti, sillä minua suuresti viehättää +puheleminen teidän kanssanne.</p> + +<p>— Oh, armollinen herra!</p> + +<p>— Näkemään asti, herra Bonacieux, näkemään asti!</p> + +<p>Ja kardinaali viittasi kädellänsä, johon Bonacieux vastasi kumartumalla +maahan asti: sitten meni hän ulos selkä edellä ja kun hän oli joutunut +esihuoneesen asti, kuuli kardinaali hänen ihastuksissaan huutavan +kohtikulkkua: "Eläköön armollinen herra! eläköön Hänen ylhäisyytensä! +eläköön suuri kardinaali!" Kardinaali kuunteli naurusuin tuota mestari +Bonacieux'in innostuneiden tunteiden oivallista purkausta; sittenkuin +Bonacieux'in huudot olivat hälvenneet etäisyyteen, virkkoi hän:</p> + +<p>— Hyvä juttu, tuossa on vastaisen varaksi mies, joka menee vaikka +hirteen minun tähteni.</p> + +<p>Ja nyt rupesi kardinaali mitä suurimmalla tarkkuudella tutkimaan La +Rochelle'n karttaa, joka, niinkuin jo sanoimme oli levitettynä hänen +pöydällensä, ja veti lyyjykynällä viivan siihen paikkaan, jossa +kahdeksantoista kuukauden päästä oli tuo kuuluisa sulku, joka salpasi +piiritetyn kaupungin sataman.</p> + +<p>Hänen juuri parhaillaan ollessaan mitä syvimmissä sodankäyntituumissaan, +aukeni ovi ja Rochefort astui sisään.</p> + +<p>— Kuinkas on? sanoi kardinaali vilkkaasti, nousten äkkiä seisovalleen, +josta näkyi, että asia, jonka hän oli antanut kreivin toimitettavaksi, +oli tärkeätä laatua.</p> + +<p>— Niin on, sanoi tämä, että nuori kuuden- tai kahdeksankolmatta ikäinen +nainen ja viidenneljättä tai neljänkymmenen ikäinen mies ovat todella +asuneet, toinen neljä, toinen viisi päivää noissa Teidän ylhäisyytenne +mainitsemissa taloissa: mutta nainen on lähtenyt viime yönä ja mies tänä +aamuna.</p> + +<p>— Kas siinä ne olivat! huudahti kardinaali, katsoen kelloon; ja nyt, +jatkoi hän, on liian myöhäistä lähettää heitä ajamaan takaa: herttuatar +on Tours'issa ja herttua Boulogne'ssa. Heidät on tavattava Lontoossa.</p> + +<p>— Mitkä ovat Teidän ylhäisyytenne määräykset?</p> + +<p>— Ei sanaakaan siitä mitä on tapahtunut; jääköön kuningatar täyteen +turvaan; elköön kukaan tietäkö, että me tunnemme hänen salaisuutensa; +olkoon hän siinä uskossa, että me koetamme päästä selville jostakin +salaliitosta. Lähettäkää luokseni sinetinvartija Séguier.</p> + +<p>— Entäs se mies, mitä on Teidän ylhäisyytenne hänestä tehnyt?</p> + +<p>— Mikä mies? kysyi kardinaali.</p> + +<p>— Tuo Bonacieux?</p> + +<p>— Minä olen hänestä tehnyt mitä hänestä tehdä voi. Minä tein hänestä +vaimonsa vakoojan.</p> + +<p>— Kreivi Rochefort kumarsi niinkuin mies, joka tunnustaa herransa +suuren etevämmyyden, ja poistui.</p> + +<p>Yksin jäätyään, istuutui kardinaali uudestaan työpöytänsä ääreen, +kirjoitti kirjeen, jonka hän sulki omalla yksityisellä sinetillään ja +sitten hän kilisti. Upseeri tuli sisään neljännen kerran.</p> + +<p>— Toimittakaa tänne Vitray, sanoi hän, ja käskekää hänen olla valmis +lähtemään matkalle.</p> + +<p>Hetkisen perästä oli haluamansa mies hänen edessään ratsastus-saappaissa +ja kannuksissa.</p> + +<p>Vitray, sanoi kardinaali, menkää suoraa päätä Lontoosen. Elkää pysähtykö +silmänräpäystäkään matkalla. Jättäkää tämä kirje milady'lle. Ja tässä on +teille kahden sadan pistole'n määräys, menkää rahavartijani luokse ja +antakaa hänen suorittaa ne teille. Saatte nostaa saman verran lisää, jos +olette täällä takaisin kuuden päivän kuluttua ja olette asiani hyvin +toimittaneet.</p> + +<p>Lähettiläs kumarsi sanaakaan virkkaamatta, otti kirjeen, kahdensadan +pistole'n määräyksen ja meni.</p> + +<p>Kirjeen sisällys oli tämmöinen:</p> + +<div class="blockquot"> +"Mylady, + +<p>Olkaa saapuvilla ensimäisissä tanssijaisissa, joihin herttua +Buckingham tulee. Hänellä on takillansa kaksitoista jalokiveä, +lähestykää häntä ja leikatkaa irti kaksi niistä.</p> + +<p>Niinpian kuin jalokivet ovat hallussanne, antakaa minulle tieto."</p> +</div> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="XV" id="XV"></a>XV.</h2> + +<h2>Virkamiehiä ja miekkamiehiä.</h2> + + +<p>Näiden tapausten jälkeisenä päivänä, kun Athosta vielä ei näkynyt, +d'Artagnan ja Porthos ilmoittivat herra de Tréville'lle hänen +katoamisensa.</p> + +<p>Mitä Aramikseen tulee, hän oli pyytänyt päästä viiden päivän lomalle ja +oli, niin sanottiin, lähtenyt Rouen'iin perheseikkojen vuoksi.</p> + +<p>Herra de Tréville oli soturiensa isä. Halvin ja tuntemattominkin heistä, +kunhan hänellä vaan oli muskettilaispuku yllänsä, sai olla yhtä varma +hänen avustansa ja huolenpidostansa kuin jos hän olisi ollut hänen +veljensä.</p> + +<p>Hän meni siis heti rikostuomarin luokse. Lähetettiin noutamaan sitä +upseeria, joka komensi Croix-Rouge'n vartiokuntaa ja vähitellen saatiin +selville, että Athos oli parhaillaan For-l'Évêque'n vankilassa.</p> + +<p>Athos oli saanut käydä kaikki ne koetukset, joita näimme Bonacieux'in +kärsineen.</p> + +<p>Me olimme jo saapuvilla siinä tilaisuudessa, jossa molemmat vangit +kuulusteltiin vastakkain. Athos, joka ei ollut mitään sanonut siihen +saakka, pelosta että d'Artagnan, vuorostaan ahdistettuna, joutuisi +tarpeellisen ajan puutteesen, julisti nyt tästä hetkestä lähtien, että +hänen nimensä oli Athos, eikä d'Artagnan.</p> + +<p>Siihen lisäsi hän, ett'ei hän laisinkaan tuntenut herra ja rouva +Bonacieux'iä; ett'ei hän ollut koskaan puhunut kumpaisenkaan kanssa; +että hän oli kello kymmenen aikaan iltaisilla mennyt käymään ystävänsä +d'Artagnan'in luona, vaan että hän siihen asti oli ollut herra de +Tréville'n luona, jossa hän oli ollut päivällisillä; kaksikymmentä +vierastamiestä, lisäsi hän, saattoivat todistaa asian, ja hän nimitteli +useita arvokkaita aatelismiehiä, niiden joukossa herttua de la +Tremouille'n.</p> + +<p>Toinen komisarjus joutui yhtä pyörälle kuin ensimäinenkin +muskettisoturin yksinkertaisesta ja vakaasta selvityksestä; hän olisi +kyllä tahtonut kostaa tuolle miehelle, siviilivirkamiehet näet +mielellään halusivat kukistaa sotilaita, mutta herra de Tréville'n ja +herttua de la Trémouille'n nimet panivat häntä vähän sentään arvelemaan.</p> + +<p>Athos myöskin lähetettiin kardinaalin luokse, vaan pahaksi onneksi oli +kardinaali Louvressa kuninkaan tykönä.</p> + +<p>Juuri samalla hetkelläpä herra de Tréville, joka oli lähtenyt +rikostuomarin ja For-l'Évêque'n päällikön luota, tapaamatta Athosta, +saapui Hänen Majesteettinsa luokse.</p> + +<p>Muskettisoturien kapteenina oli herra de Tréville'llä joka hetki vapaa +pääsy kuninkaan puheille.</p> + +<p>Tiedetään, mitä luuloja kuninkaalla oli kuningattaresta, luuloja, joita +kardinaali taitavasti osasi pitää vireillä, hän kun epäili naisia +salavehkeistä äärettömästi paljon enemmän kuin miehiä. Yksi kaikkein +suurimpia syitä noihin luuloihin oli Itävallan Annan ystävyys rouva +Chevreuse'ä kohtaan. Nuo molemmat naiset vaikuttivat häneen paljon +suurempaa levottomuutta kuin Espanjan sodat, Englannin selkkaukset ja +rahalliset häiriöt. Hänen silmissään ja hänen vakuutuksensa mukaan +palveli rouva Chevreuse kuningatarta ei ainoastaan hänen valtiollisissa +salavehkeissään vaan myöskin, mikä häntä yhä enemmän kiusasi, +rakkaus-vehkeissäänkin.</p> + +<p>Heti ensi sanasta, mitä kardinaali oli puhunut, että muka rouva +Chevreuse, vaikka karkoitettuna Tours'iin, jossa hänen siis luultiin +olevan, olikin tullut Pariisiin, ja ne viisi päivää, jotka hän oli +kaupungissa ollut, onnistunut kätkeytymään poliisilta, oli kuningas +joutunut vihan vimmaan. Vaikka juonikas ja uskoton, tahtoi kuningas olla +kutsuttu <i>Ludvig Oikeamieleksi</i> ja <i>Ludvig Siveäksi</i>. Jälkimaailma voipi +vaivoin käsittää tuota luonnetta, jota historia selvittää vaan +tositekojen eikä järkipäätelmien avulla.</p> + +<p>Mutta kun kardinaali lisäsi, ett'ei ainoastaan rouva Chevreuse ollut +käynyt Pariisissa, vaan vieläpä kuningatar oli liittäytynyt häneen +salakavalan kirjevaihdon kautta, ja kun hän vakuutti että hän, +kardinaali, oli saamaisillaan selville koko tuon vehkeen salaisimmatkin +säikeet, mutta että samassa hetkessä kuin hän täysien todisteiden +nojalla oli valmiina ottamaan kiini kuningattaren salaiset tiedustelijat +juuri täydessä toimessaan, silloin eräs muskettisoturi oli rohjennut +väkivaltaisesti keskeyttää oikeuden toimeenpiteet, ryntäämällä miekka +kädessä kunniallisten lainpalvelijain kimppuun, jotka olivat saaneet +toimeksi puolueettomasti tutkia koko asian, tuodaksensa sen sitten +kuninkaan silmien eteen, ei Ludvig XIII enää voinut hillitä itseänsä, +vaan astui askeleen kuningattaren asuntohuoneita kohti, kalpeana ja +mykkänä harmista, jommoisena hän, silloinkuin tuollainen harmi hänessä +puhkesi esiin, oli valmis mitä tylyimpään julmuuteen.</p> + +<p>Ja kuitenkaan ei kardinaali kaikissa noissa ilmiannoissaan ollut +maininnut vielä sanaakaan herttua Buckingham'ista.</p> + +<p>Tällä hetkellä se oli, kun herra de Tréville astui sisään, kylmänä, +kohteliaana ja moitteettomalla ryhdillä.</p> + +<p>Havaiten kardinaalin läsnäolosta ja kuninkaan haahmon muutoksesta, mitä +oli tapahtunut, herra de Tréville tunsi itsensä yhtä väkeväksi kuin +Simson Filistealaisten edessä.</p> + +<p>Ludvig XIII oli jo tarttunut kädellään oven lukkoon; vaan melusta, jota +syntyi herra de Tréville'n astuessa sisään, hän pyörähti takaisin.</p> + +<p>— Tulette parhaasen aikaan, herra, sanoi kuningas, joka, kun hänen +kiihkonsa oli noussut vissiin määrään, ei voinut teeskennellä, minä olen +saanut kuulla kauniita asioita teidän muskettisotureistanne.</p> + +<p>— Ja minä, sanoi kylmästi herra de Tréville, olen ilmoittava Teidän +Majesteetillenne kauniita asioita hänen virkamiehistään.</p> + +<p>— Aivanko niin? sanoi kuningas ylpeästi.</p> + +<p>— Minulla on kunnia ilmoittaa Teidän Majesteetillenne, jatkoi herra de +Tréville samalla äänellä, että eräs joukkokunta prokuraattoreja, +komisarjuksia ja poliiseja, sangen kunnioitettavia henkilöitä, mutta +sangen vihaisia univormuille, niinkuin näyttää, ovat suvainneet ottaa +kiini eräässä talossa, laahata avoimella kadulla ja viskata +For-l'Évêque'in vankikomeroihin — kaikkea tuota käskyn nojassa, jota on +kieltäydytty minulle näyttämästä, — erään minun muskettisotureitani, +tai paremmin sanoen Teidän, armollisin herra, soturin, jonka käytös on +moitteeton, jonka maine on melkein kuuluisa, ja jonka Teidän +Majesteettinne suosiollisesti tuntee, herra Athoksen.</p> + +<p>— Athoksen, sanoi kuningas koneenomaisesti; niin tosiaan, minä tunnen +tuon nimen.</p> + +<p>— Teidän Majesteettinne suvaitkoon muistaa, sanoi herra de Tréville, +että herra Athos on juuri sama muskettisoturi, joka tuonoin ikävässä +kaksintaistelussa, niinkuin tiedätte, pahaksi onneksi tuli ankarasti +haavoittaneeksi herra de Cahusac'in. — Mutta kesken puheen, arvoisa +herra, jatkoi herra de Tréville, kääntyen kardinaaliin, herra de Cahusac +lienee kaiketi jo täydellisesti parantunut, eikös ole?</p> + +<p>— Kiitos, sanoi kardinaali, purren huuliansa vihasta.</p> + +<p>— Herra Athos oli nimittäin mennyt tervehtimään erästä ystäväänsä, +mutta hän sattui olemaan poissa kotoa, jatkoi herra de Tréville, hän on +muuan nuori béarnelainen, Teidän Majesteettinne henkivartija-oppilas, +Desessarts'in komppaniiassa; mutta oltuansa hetkisen aikaa ystävänsä +huoneessa ja lukiessansa jotakin kirjaa odotellessaan, tuli parvi +sekaisin poliiseja ja sotilaita, jotka piirittivät talon, särkivät +useita ovia...</p> + +<p>Kardinaali teki kuninkaalle pienen viittauksen, joka merkitsi: "juuri +sama asia mistä me puhuimme."</p> + +<p>— Me tiedämme kaiken tuon, vastasi kuningas, sillä kaikki tapahtui +meidän käskystämme.</p> + +<p>— Silloin, sanoi Tréville, on myöskin Teidän Majesteettinne käskystä +otettu kiini eräs minun syytön muskettisoturini, sijoitettu hänet kahden +vartijan väliin kuin pahantekijä, ja kuljetettu lävitse raakamaisen +roskaväen, tuo kunnon mies, joka kyllä kymmenen kertaa on vuodattanut +vertansa Teidän Majesteettinne palveluksessa ja joka on vieläkin valmis +sitä vuodattamaan.</p> + +<p>— Ohhoh! sanoi kuningas kahdella päällä, silläkös tavalla asia on +tapahtunut?</p> + +<p>— Herra de Tréville ei mainitse, sanoi kardinaali mitä levollisimmasti, +että tuo syytön muskettisoturi, tuo kunnon mies oli tuntia ennen +miekalla ahdistellut neljää komisarjusta, jotka minä olin lähettänyt +ottamaan selville erästä mitä tärkeintä asiaa.</p> + +<p>— Minä uskallan epäillä, voiko Teidän ylhäisyytenne sitä näyttää +toteen, huudahti herra de Tréville kaikella gaskonjalaisella +koristelemattomuudellansa ja sotilasjyrkkyydellänsä, sillä tuntia ennen +herra Athos, joka, sen voin Teidän Majesteettinne tiedoksi uskoa, on +mies mitä korkeinta säätyä, kunnioitti minua, oltuaan luonani +päivällisillä, jäämällä puhelemaan minun hotellini saliin herttua de la +Trémouille'n ja kreivi de Châlus'in kanssa, jotka myös olivat siellä.</p> + +<p>Kuningas katsoi kardinaaliin.</p> + +<p>— Pöytäkirja on todistuksena, sanoi kardinaali, vastaten äänellisesti +Hänen Majesteettinsa äänettömään kysymykseen, ja nuo kolhitut +viranomaiset ovat laatineet seuraavan, joka minun on kunnia esittää +Teidän Majesteetillenne.</p> + +<p>— Onko viranomaisten pöytäkirja sotilaan kunniasanan veroinen? vastasi +herra de Tréville ylpeästi.</p> + +<p>— No no, elkäähän nyt, elkäähän nyt, Tréville, sanoi kuningas.</p> + +<p>— Jos Hänen ylhäisyydellänsä on mitä epäilyksiä erästä minun +muskettisoturiani vastaan, sanoi Tréville, herra kardinaalin +oikeamielisyys on kyllin tunnettu, voidakseni pyytää laillista +tutkintoa.</p> + +<p>— Siinä talossa, missä tämä laillinen tutkimus on pidetty, jatkoi +kardinaali järkähtämättömästi, asuu luullakseni eräs béarnelainen, +muskettisoturin ystävä.</p> + +<p>— Teidän ylhäisyytenne tarkoittaa kaiketi herra d'Artagnin'ia.</p> + +<p>— Minä tarkoitan erästä nuorta miestä, jota te suojelette, herra de +Tréville.</p> + +<p>— Niin, Teidän ylhäisyytenne, kyllä se on sama mies.</p> + +<p>— Ettekö epäile tuon nuoren miehen antaneen huonoja neuvoja...</p> + +<p>— Herra Athokselle, joka on melkein kahta vertaa vanhempi? keskeytti +herra de Tréville; en, arvoisa herra. Muutoin herra d'Artagnan on +viettänyt iltaa minun luonani.</p> + +<p>— Kas vaan! sanoi kardinaali, koko maailmahan on viettänyt iltaa teidän +luonanne?</p> + +<p>— Teidän ylhäisyytenne epäilee minun sanaani? kysyi Tréville, vihan +puna otsalla.</p> + +<p>— En suinkaan, Jumala varjelkoon minua semmoisesta, sanoi kardinaali; +mutta mihinkähän aikaan hän mahtoi olla luonanne?</p> + +<p>— Oh; senpä voin Teidän ylhäisyydellenne sanoa; sillä kun hän tuli, +havaitsin kellon olevan puoli kymmenen, vaikka luulin sen jo olevan +enemmän.</p> + +<p>— Ja mihin aikaan lähti hän hotellistanne?</p> + +<p>— Kello puoli yksitoista: siis tunti jälkeen tapahtuman.</p> + +<p>— Mutta kuitenkin, vastasi kardinaali, joka ei hetkeäkään epäillyt +Tréville'n rehellisyyttä ja joka huomasi voiton luiskahtavan hänen +käsistänsä, mutta kuitenkin, otettiinhan Athos kiini tuossa +Fossoyeurs'in kadun talossa.</p> + +<p>— Onko ystävän kielletty käymästä ystävänsä luona? minun komppaniiani +muskettisoturin seurustelemasta herra Desessarts'in komppaniian miesten +kanssa?</p> + +<p>— Kyllä, koska talo, missä hän seurustelee tuon ystävän kanssa, on +epäluulonalainen.</p> + +<p>— Se talo on epäluulonalainen, Tréville, sanoi kuningas; ehk'ette sitä +tienneet?</p> + +<p>— Toden totta, armollisin herra, sitä en tiennyt. Vaan kaikessa +tapauksessa, olkoon se kuinka epäluulonalainen tahansa, mutta minä en +myönnä sitä osaa epäluulonalaiseksi, missä herra d'Artagnan asuu; sillä +minä saatan vakuuttaa teitä, armollisin herra, että, jos hänen sanaansa +on uskomista, ei ole ketään sen uskollisempaa Teidän Majesteettinne +palvelijaa eikä sen hartaampaa herra kardinaalin ihmettelijää kuin hän.</p> + +<p>— Eikös tuo sama d'Artagnan eräänä päivänä haavoittanut Jussac'ia siinä +onnettomassa ottelussa, joka tapahtui Karmeliittaluostarin tykönä? kysyi +kuningas, silmäillen kardinaalia, joka punastui harmista.</p> + +<p>— Ja seuraavana päivänä Bernajoux'ia. Niin, armollisin herra, kyllä hän +on sama mies, Teidän Majesteetillanne on hyvä muisti.</p> + +<p>— No niin, mitäs päätetään? kysyi kuningas.</p> + +<p>— Asia koskee Teidän Majesteettianne enemmän kuin minua, sanoi +kardinaali. Rikos on minusta päivänselvä.</p> + +<p>— Minä en sitä myönnä, sanoi Tréville. Mutta Teidän Majesteetillanne on +tuomareita, tuomarit ratkaiskoot.</p> + +<p>— Niinpä kyllä, sanoi kuningas, vedettäköön asia tuomarien eteen: +heidän asiansa on tuomita, tuomitkoot.</p> + +<p>— Mutta onpa vaan surullista, sanoi herra de Tréville, että meidän +onnettomana aikanamme mitä puhtain elämä, mitä moitteettomin kunto, +eivät estä miestä joutumasta vainon ja pahojen huutojen alaisiksi. Senpä +vuoksi onkin sotilaskunta tuleva sangen tyytymättömäksi, sen takaan, +joutuessaan noin mitä ankarimman kohtelun alaiseksi pelkissä +poliisiasioissa.</p> + +<p>Sana oli varomaton; mutta herra de Tréville oli sen lausunut ehdon +tahdon. Hän halusi saada aikaan purkausta, sillä kun miina leimahtaa, +leimaus myöskin valaisee.</p> + +<p>— Poliisiasioissa! huudahti kuningas, kertoen herra de Tréville'n +sanat: poliisiasioissa! ja mitä te niistä tiedätte, hyvä herra? Pysykää +te vaan muskettisotureissanne, elkääkä saattako minua hulluksi. +Luulisippa teitä kuullessaan, että koko Ranskanmaa on vaarassa, jos +pahaksi onneksi satutaan ottamaan kiini joku teidän muskettisoturinne. +Hohoh! mitä melua yhdestä muskettisoturista! Minä otatan kiini kymmenen, +saakeli soikoon, sata, koko komppaniian! enkä suvaitse että tirahdetaan +sanaakaan.</p> + +<p>— Niin kohta kuin Teidän Majesteetillanne on epäluuloja, sanoi +Tréville, ovat muskettisoturit rikoksellisia; ja senpä tähden näette, +armollisin herra, minun olevan valmiin jättämään teille miekkani; sillä +kun herra kardinaali on syyttänyt minun muskettisotureitani, en epäile, +että hän on lopuksi syyttävä minua itseäni; niinpä on parempi, että +antaudun vangiksi herra Athoksen kanssa, joka jo on vangittu, ja herra +d'Artagnan'in kanssa, joka epäilemättä kohta vangitaan.</p> + +<p>— Gaskonjalaiskallo, etteköhän jo lopeta? sanoi kuningas.</p> + +<p>— Armollisin herra, vastasi Tréville alentamatta ääntänsä vähääkään, +antakaa käsky, että minun muskettisoturini jätetään minulle takaisin, +tai että hänet tuomitaan.</p> + +<p>— Tuomittakoon hänet, sanoi kuningas.</p> + +<p>— No hyvä, sitä parempi; sillä siinä tapauksessa pyydän minä Teidän +Majesteetiltanne lupaa saada puhua hänen puolestansa.</p> + +<p>Kuningas pelkäsi syntyvän meteliä.</p> + +<p>— Jos Teidän ylhäisyydellänne, sanoi hän kardinaalille, ei ole +mieskohtaisia syitä.</p> + +<p>Kardinaali huomaten mihin kuningas pyrki, kävi hänelle vastaan ja +lausui:</p> + +<p>— Anteeksi, mutta niinkohta kuin Teidän Majesteettinne pitää minua +puolueellisena tuomarina, vetäydyn minä erilleni.</p> + +<p>— No niin, sanoi kuningas, vannotteko minulle isäni kautta, että herra +Athos oli luonanne tapahtuman aikaan, ja että hän ei ole ollut siihen +osallisena?</p> + +<p>— Teidän mainehikkaan isänne ja Teidän itsenne kautta, jota minä +rakastan ja kunnioitan kaikkein enimmän maailmassa, vannon!</p> + +<p>— Suvaitkaa huomata, armollisin herra, sanoi kardinaali, että jos +vangittu lasketaan irti, ei totuutta enää selville saada.</p> + +<p>— Herra Athos on aina käsillä, vastasi herra de Tréville, ja valmiina +vastaamaan milloin vaan viranomaiset häneltä suvaitsevat kysellä. Ei hän +pakene, herra kardinaali; olkaa huoleti, kyllä minä takaan hänen +puolestansa.</p> + +<p>— Totta kyllä, ei hän pakene, sanoi kuningaskin; hän on aina +tavattavissa, niinkuin herra de Tréville sanoo. Muutoin, lisäsi hän +hiljentäen ääntänsä ja katsoen rukoilevasti Hänen ylhäisyyttänsä, +päästäkäämme hänet irti: siinä on politiikkaa.</p> + +<p>Tuo Ludvig XIII:n politiikka veti Richelieu'n suun hymyyn.</p> + +<p>— Antakaa käsky, armollisin herra, sanoi hän, onhan teillä +armahdus-oikeus.</p> + +<p>— Armahdus-oikeutta käytetään vaan rikoksellisia kohtaan, sanoi +Tréville, joka tahtoi olla viimeisen sanan sanojana, mutta minun +muskettisoturini on syytön. Te ette siis käytä armoa vaan oikeutta.</p> + +<p>— Onko hän For-l'Évêque'issä? kysyi kuningas.</p> + +<p>— On, armollisin herra, ja yksinäisessä kopissa niinkuin törkein +pahantekijä.</p> + +<p>— Perhana kaikkiansa! murisi kuningas, mitäs on tekeminen?</p> + +<p>— On antaminen vapautuskäsky, siinä kaikki, sanoi kardinaali; minä +uskon niinkuin Teidän Majesteettinne, että herra de Tréville'n takaus on +enemmän kuin kylliksi.</p> + +<p>Tréville kumarsi kunnioittavasti ja vähän pelonsekaisella ilolla; hän +olisi suonut mieluummin kardinaalin jäykästi vastustelevan kuin noin +yht'äkkiä antavan mukaan.</p> + +<p>Kuningas kirjoitti vapautuskäskyn alle ja Tréville vei sen mukanaan +viipymyttä.</p> + +<p>Juuri kun hän oli menossa, hymyili kardinaali hänelle ystävällisesti ja +sanoi kuninkaalle:</p> + +<p>— Hyvä sopusointu päällikköjen ja sotilasten kesken teidän +muskettisoturikunnassanne, armollisin herra; se on sangen hyödyllistä +palvelukselle ja sangen kunnioittavaa kaikille.</p> + +<p>— Hän tekee minulle varmaankin kohta aika tepposen, sanoi Tréville; ei +tuommoisen miehen kanssa saa koskaan viimeistä sanaa. Mutta +kiiruhtakaamme, sillä kuningas voi muuttaa mielensä joka hetki, ja +kaiken päätteeksi, vaikeampi on saada Bastiljiin tai Fort-l'Évêque'iin +miestä, joka sieltä on kerta lähtenyt ulos, kuin pysyttää siellä vankia, +joka on kerta sinne saatu.</p> + +<p>Herra de Tréville riensi riemullisena Fort-l'Évêque'iin, ja pelasti +sieltä muskettisoturin, joka oli vielä yhtä tyyni ja levollinen kuin +ennenkin.</p> + +<p>Sitten, tavatessaan ensi kerran d'Artagnan'ia, lausui hän hänelle: +Pelastitte kauniisti nahkanne; nyt on Jussac'ille antama miekanpistonne +kuitattu. Vielä on maksamatta Bernajoux'in saama pisto, mutta elkää +siihen luottako.</p> + +<p>Muutoin, herra de Tréville'llä oli kyllä syytä epäilläkkin kardinaalia +ja ajatella, ett'ei kaikki vielä ollut lopussa, sillä tuskin oli +muskettikapteeni sulkenut oven jälkeensä, kun Hänen ylhäisyytensä sanoi +kuninkaalle:</p> + +<p>— Nyt kun olemme taas kahdenkesken, puhukaamme vakavista asioista, jos +Teidän Majesteettinne suvaitsee. Armollisin herra, Buckingham on ollut +Pariisissa viisi päivää ja on lähtenyt vasta tänä aamuna.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="XVI" id="XVI"></a>XVI.</h2> + +<h2>Jossa herra sinetinvartija Séguier useamman kuin yhden kerran tähysteli kellonnauhaa, soittaaksensa, niinkuin ennen muinoin.</h2> + + +<p>Mahdoton on kuvitella sitä vaikutusta, jonka nuo muutamat sanat +kuninkaasen tekivät. Hän punastui ja vaaleni vuorottain; ja kardinaali +näki heti, että hän yhdellä iskulla oli valloittanut takaisin sen alan, +jonka hän äsken oli menettänyt.</p> + +<p>— Buckingham Pariisissa! kiljahti hän, ja millä asioilla?</p> + +<p>— Epäilemättä vehkeilemässä vihollistemme hugenottein ja espanjalaisten +kanssa.</p> + +<p>— Ei, jumal'auta, ei! Vaan vehkeilemässä minun kunniaani vastaan rouva +Longueville'n ja Condélaisten kanssa!</p> + +<p>— Oh, armollisin herra, mikä ajatus! Kuningatar on liian siveä siksi, +ja rakastaa Teidän Majesteettianne liian paljon.</p> + +<p>— Nainen on heikko, herra kardinaali, sanoi kuningas; ja mitä tulee +siihen, että hän minua paljon rakastaisi, niin on minulla omat +ajatukseni siitä rakkaudesta.</p> + +<p>— Minä pysyn kuitenkin siinä, sanoi kardinaali, että herttua Buckingham +on tullut Pariisiin aivan valtiollisissa tarkoituksissa.</p> + +<p>— Ja minä olen varma, että hän on tullut muissa tarkoituksissa, herra +kardinaali; mutta jos kuningatar on rikoksellinen, vapiskoon hän!</p> + +<p>— Toden totta, sanoi kardinaali, vaikka minun on kovin vastenmielistä +pysyttää ajatustani tuommoisessa petoksessa, saattaa Teidän +Majesteettinne minun kuitenkin sitä ajattelemaan; sillä rouva de Lannoy, +jolta, Teidän Majesteettinne käskyä noudattaen, olen useampia kertoja +kysellyt, sanoi minulle tänä aamuna, että Hänen Majesteettinsa oli viime +yönä valvonut sangen myöhään, tänä aamuna itkenyt ja sittemmin pitkin +päivää kirjoittanut.</p> + +<p>— Siinäpä se on, sanoi kuningas; varmaankin hänelle. Kardinaali, minun +täytyy saada käsiini kuningattaren paperit.</p> + +<p>— Mutta kuinka niitä voi saada, armollisin herra? Minun nähdäkseni en +minä eikä Teidän Majesteettinne voi ottaa päällensä sellaista tointa.</p> + +<p>— Kuinkas meneteltiin marsalkanrouva d'Ancre'n kanssa? huudahti +kuningas yhä kiihtyen; hänen kaappinsa kaiveltiin perin pohjin ja +viimein hänet itsensä.</p> + +<p>— Marsalkanrouva d'Ancre oli vaan marsalkanrouva d'Ancre, +florentinilainen seikkailijatar, armollisin herra, siinä kaikki, jota +vastoin Teidän Majesteettinne korkea puoliso on Itävallan Anna, Ranskan +kuningatar, sanalla sanoen maailman suurimpia prinsessoja.</p> + +<p>— Sitä rikoksellisempi hän on, herra herttua! Kuta enemmän hän on +unhottanut korkean asemansa, sitä alemmaksi hän on painunut. Minä olen +muutoin jo kauvan sitten päättänyt tehdä lopun kaikista noista +valtiollisista ja rakkauden vehkeilyistä. Hänellä on myöskin +palveluksessaan eräs de la Porte...</p> + +<p>— Jota minä luulen kaikkien näiden rettelöiden toimeenpanijaksi, sanoi +kardinaali.</p> + +<p>— Te arvelette siis, niinkuin minä, että kuningatar minua pettää? sanoi +kuningas.</p> + +<p>— Minä luulen, sen sanon Teidän Majesteetillenne toistamiseen, että +kuningatar vehkeilee kuninkaansa valtaa vastaan, vaan minä en suinkaan +ole sanonut hänen vehkeilevän hänen kunniaansa vastaan.</p> + +<p>— Ja minä sanon: molempia vastaan; minä sanon teille, ett'ei kuningatar +minua rakasta; minä sanon teille, että hän rakastaa toista ja minä sanon +teille, että tuo toinen on herttua Buckingham! Minkätähden ette +otattaneet häntä kiini, kun hän oli Pariisissa?</p> + +<p>— Otattaa kiini herttua! kuningas Kaarlo I:n yliministeri, armollisin +herra? Mikä meteli siitä olisi noussut! ja jos Teidän Majesteettinne +epäluulot olisivat toteutuneet, jota minä vieläkin epäilen, mikä hirveä +melu, mikä kauhea häväistysjuttu siitä olisi syntynyt!</p> + +<p>— Mutta kun olisi tullut ilmiin, mikä maankiertäjä, mikä roisto hän on, +olisi kaiketi pitänyt...</p> + +<p>Ludvig XIII pysähtyi, kauhistuksissaan siitä mitä aikoi sanoa, jonka +ohessa Richelieu, kaulaansa kurottaen, turhaan odotti sanaa, joka +tarttui kuninkaan huulille.</p> + +<p>— Olisi pitänyt...</p> + +<p>— Ei mitään, sanoi kuningas, ei mitään. Mutta ette kaiketi jättäneet +häntä silmistänne koko ajalla kuin hän Pariisissa oli?</p> + +<p>— En, armollisin herra.</p> + +<p>— Missä hän asui?</p> + +<p>— La Harpe'n kadulla N:o 75.</p> + +<p>— Missä se on?</p> + +<p>— Luxemburg'in puolella.</p> + +<p>— Ja oletteko varma siitä, että kuningatar ja hän eivät tavanneet +toisiansa?</p> + +<p>— Minä luulen kuningattaren kyllin uskolliseksi velvollisuuksilleen, +armollisin herra.</p> + +<p>— Mutta he ovat olleet kirjevaihteessa, hänelle kuningatar on +kirjoittanut koko päivän; herra herttua, minun tarvitsee saada käsiini +nuo kirjeet!</p> + +<p>— Armollisin herra, mutta...</p> + +<p>— Herra herttua, maksoi mitä maksoi, minä tahdon ne käsiini.</p> + +<p>— Minä tahdon kuitenkin huomauttaa Teidän Majesteettianne...</p> + +<p>— Tekin siis petätte minua, herra kardinaali, koska tuolla tavoin +vastustatte tahtoani? Oletteko tekin liitossa espanjalaisen ja +englantilaisen kanssa, rouva Chevreuse'n ja kuningattaren kanssa?</p> + +<p>— Armollisin herra, vastasi kardinaali huoaten, luulisinpa olevani +tuommoisten epäluulojen ulkopuolella.</p> + +<p>— Herra kardinaali, te olette kuulleet minun mieleni; minä tahdon +kirjeet.</p> + +<p>— Siihen on vaan yksi keino.</p> + +<p>— Mikä?</p> + +<p>— Jättää asia sinetinvartija Séguier'in toimeksi. Se kuuluu kokonaan +hänen toimialaansa.</p> + +<p>— Lähetettäköön paikalla noutamaan häntä.</p> + +<p>— Hän lienee minun luonani, armollisin herra; minä pyysin häntä +tulemaan luokseni, ja lähtiessäni Louvreen, käskin sanomaan että hän +odottaisi.</p> + +<p>— Noudettakoon hänet heti paikalla sieltä.</p> + +<p>— Teidän Majesteettinne käsky täytetään; mutta...</p> + +<p>— Mutta mitä?</p> + +<p>— Mutta kuningatar kieltäytyy tottelemasta.</p> + +<p>— Minun käskyjäni?</p> + +<p>— Niin, ell'ei hän tiedä käskyn tulevan kuninkaalta.</p> + +<p>— No niin, ett'ei hän olisi siitä epätiedossa, menen minä itse hänelle +ilmoittamaan...</p> + +<p>— Teidän Majesteettinne elköön unhottako, että minä olen tehnyt kaikki +mitä olen voinut, estääkseni ratkeamista.</p> + +<p>— Kyllä, herttua, minä tiedän että olette sangen arka kuningattaren +puolesta, ehkä liian arka; siitä, sen sanon jo ennakolta, puhun teille +tuonnempana enemmän.</p> + +<p>— Niinkuin suvaitsette, Teidän Majesteettinne; mutta minä olen aina +onnellinen ja ylpeä siitä, armollinen herra, että olen alati harrastanut +hyvän sovun pysymistä Teidän ja Ranskan kuningattaren välillä.</p> + +<p>— Hyvä, kardinaali, hyvä; mutta lähettäkääpä nyt noutamaan +sinetinvartijaa; minä menen kuningattaren luokse. Ja Ludvig XIII aukasi +välioven ja meni käytävään, joka vei Itävallan Annan huoneihin.</p> + +<p>Kuningatar istui hovinaistensa, rouvien de Guitaut'in, de Sablé'n, de +Montbazon'in ja de Guéménée'n keskessä. Eräässä nurkassa oli tuo +espanjalainen kamarineiti donna Estefana, joka häntä oli seurannut +Madrid'ista. Rouva de Guéménée luki ääneen; kaikki muut kuuntelivat +lukemista tarkkaan, paitsi kuningatar, joka juuri oli hankkinut toimeen +tuon lukemisen, voidaksensa, kuuntelevinansa ollen, huomaamatta seurata +omien ajatuksiensa juoksua.</p> + +<p>Nuo ajatukset, vaikka kyllä viimeisten rakkauden säteiden kultaamia, +olivat kumminkin varsin surullisia. Itävallan Anna mietti tuossa, kuinka +puolison luottamus oli häneltä ryöstetty, kuinka kardinaalin viha +häntä vainosi, tuon miehen, joka ei voinut antaa anteeksi, että +hänen hellemmät tunteensa olivat hyljätyt; hän näki olevansa +äiti-kuningattaren silmäin alaisena, jolta tuo viha oli kaiken elämän +katkeroittanut, vaikka Maria di Medicis, jos saa uskoa sen ajan +muistelmia, oli alkanut kohdella kardinaalia samanlaisilla tunteilla, +jotka Itävallan Anna oli ainiaksi häneltä kieltänyt; Itävallan Anna oli +nähnyt uskollisimpain palvelijainsa, hartaimpien uskottuinsa, +rakkaimpien suosikkiensa toisen toisensa perään katoovan ympäriltään. +Niinkuin nuo onnettomat, jotka turmiota tuottavan lahjan ovat saaneet, +niin hänkin saattoi aikaan onnettomuutta mihin vaan kosketti; hänen +ystävyytensä oli onneton merkki, joka toi mukanansa vainon. Rouva de +Chevreuse ja rouva de Vernet olivat karkoitetut; vihdoin, de la Porte ei +salannut emännältänsä, että hänelläkin oli joka hetki odotettavissa +vankeus.</p> + +<p>Juuri kun hän oli syväytynyt näihin mitä synkimpiin mietteihinsä, aukeni +huoneen ovi ja sisään astui kuningas.</p> + +<p>Lukija taukosi silmänräpäyksessä, kaikki naiset nousivat seisovilleen ja +syvä hiljaisuus syntyi.</p> + +<p>Kuningas puolestaan ei osoittanut vähintäkään kohteliaisuutta; hän vaan +seisahtui kuningattaren eteen ja lausui kiivaasti:</p> + +<p>— Rouva, teidän luoksenne tulee kohta herra kansleri ilmoittamaan +teille muutamia asioita, jotka minä olen jättänyt hänen +ilmoitettavaksensa.</p> + +<p>Onneton kuningatar, jota lakkaamatta uhkailtiin avioerolla, maanpaolla, +jopa tuomiollakin, kalpeni, huolimatta poskimaalista, eikä hän voinut +pidättyä sanomasta:</p> + +<p>— Mutta minkä vuoksi tuo käynti, armollisin herra? Mitä herra kansleri +on minulle sanova, jota Teidän Majesteettinne ei itse voi minulle sanoa.</p> + +<p>Kuningas pyörsi takaisin sanaakaan virkkamatta ja melkein samassa +silmänräpäyksessä ilmoitti henkivartijakapteeni de Guitaut kanslerin +tulon.</p> + +<p>Kun kansleri ilmestyi näkyviin, oli kuningas jo mennyt ulos toisesta +ovesta.</p> + +<p>Kansleri kävi esiin puoleksi hymyillen, puoleksi punastuen. Kun me +uskottavasti tapaamme häntä vielä vastakin kertomuksemme varrella, eivät +lukijamme panne pahaksensa, jos jo tässä otamme tutustuaksemme häneen.</p> + +<p>Kansleri oli lystikäs mies. Des Roches, Notre-Dame'n kaniikki ja +muinoinen kardinaalin kamaripalvelija oli esittänyt tämän miehen +kardinaalille, sanoen häntä erittäin luotettavaksi mieheksi. Kardinaali +uskoi häntä ja huomasi miehen kelvolliseksi.</p> + +<p>Hänestä kerrottiin useita juttuja, muiden muassa tämmöinen:</p> + +<p>Myrskyisen nuoruutensa jälkeen oli hän mennyt muutamaan luostariin, +siellä ainakin jonkun aikaa katuakseen nuoruutensa hulluuksia.</p> + +<p>Mutta tullessansa tuohon pyhään paikkaan ei tämä vaivainen syntinen +ollut voinut sulkea niin joutuisasti porttia, ett'ei ne himot, joita hän +läksi pakoon, olisi pujahtaneet sisään hänen mukanansa. Hän joutui +kiusauksiin alinomaa, ja luostarin päämies, jolle hän oli uskonut +ahdistuksensa, ja joka koki häntä suojella miten suinkin voi, neuvoi +häntä manaamaan kiusaajaa luotansa tarttumalla kellonnuoraan ja +kiskomalla sitä voimainsa takaa. Kuultuansa kellon räikinän, tietäisivät +muka munkit jonkun veljensä olevan kiusaajan kynsissä, ja kokoutuisivat +rukoilemaan hänen puolestansa.</p> + +<p>Neuvo näytti tulevasta kanslerista oivalliselta. Hän manasi pahoja +henkiä munkkien rukousten runsaalla voimalla; mutta piru ei jätä aivan +helpolla paikkaa, johon hän kerta on rakentanut linnoituksensa; sitä +mukaa kuin manauksia lisättiin, ponnisti hänkin voimiansa; niin että yöt +päivät möykytti kello yhtä päätä, ilmoittaen sitä ylenpalttista +lihankuolettamisen halua, jota katuvainen syntinen tunsi povessaan.</p> + +<p>Munkeilla ei ollut enää silmänräpäyksen lepoa. Päivillä eivät he muuta +tehneet kuin nousivat ja laskeutuivat portaita, jotka veivät kappeliin; +öillä täytyi heidän, aamu- ja iltarukouksia lukuunottamatta, nousta +parikymmentä kertaa vuoteiltansa ja langeta polvilleen kammioittensa +permannolle.</p> + +<p>Ei ole tietoa, jättikö piru uhrinsa vai väsyivätkö munkit; mutta kolmen +kuukauden perästä katumuksen tekijä ilmestyi takaisin maailmaan sillä +maineella, että hän oli hirvittävimmin riivattu mitä koskaan on ollut +olemassa.</p> + +<p>Luostarista lähdettyänsä astui hän virkauralle ja pääsi +pyöreämyssyiseksi parlamentin-presidentiksi enonsa paikalle, liittyi +kardinaalin puolueesen, seikka, joka ei osoittanut vähää älykkäisyyttä, +tuli kansleriksi, palveli Hänen ylhäisyyttänsä innokkaasti hänen +vihassansa äiti-kuningatarta vastaan ja hänen kostossansa Itävallan +Annaa vastaan, yllytti tuomareita Chalais'in jutussa, kiihoitti herra de +Laffemas'in, Ranskan suuren ylimetsäherran salavehkeitä; vihdoin +saavutti hän kardinaalin täydellisen luottamuksen, johon hän osoittihe +niin ansiolliseksi, että sai suorittaaksensa sen omituisen tehtävän, +jonka täyttämistä varten hän nyt oli saapunut kuningattaren luokse.</p> + +<p>Kuningatar oli vielä seisovillaan, kun hän astui sisään, mutta tuskin +oli hän huomannut kanslerin, kun hän istuutui nojatuoliinsa ja viittasi +hovinaisillensa sijoittumaan myöskin istuimillensa, jonka jälkeen +Itävallan Anna kysyi mitä ylpeimmällä äänellänsä:</p> + +<p>— Mitä haluatte, herra, ja missä tarkoituksessa ilmestytte tänne.</p> + +<p>— Toimittaakseni kuninkaan nimessä, rouva, ja huomioon ottamalla kaiken +sen arvossapidon, joka minulla on kunnia tuntea Teidän Majesteettianne +kohtaan, tarkan tutkinnon teidän papereistanne.</p> + +<p>— Kuinka, herra! tutkinnon minun papereistani... Minun! mutta tuohan on +katalaa halpamaisuutta!</p> + +<p>— Suvaitkaa suoda minulle anteeksi, rouva; mutta tässä tilaisuudessa +olen minä vaan välikappale kuninkaan kädessä. Eikös Hänen Majesteettinsa +lähtenyt täältä, ja eikö hän itse valmistanut teitä tähän minun tulooni?</p> + +<p>— Tarkastakaa sitten, herra; minä näytän olevan rikoksellinen: +Estefana, antakaa kirjoituspöytieni ja laatikkojeni avaimet.</p> + +<p>Kansleri tarkasteli näön vuoksi huonekaluja, mutta hän tiesi kyllä +ett'ei kuningatar mahtanut huonekaluissaan säilyttää niin tärkeätä +kirjettä, minkä hän päivän kuluessa oli kirjoittanut.</p> + +<p>Kun kansleri oli aukonut ja sulkenut parikymmentä kertaa kirjoitus +pöydän laatikoita, täytyi hänen vaikka häntä kyllä aikalailla arvelutti, +käydä saattamaan asiaa päätökseen, toisin sanoen, ruveta tarkastamaan +kuningatarta itseään. Kansleri astui siis Itävallan Annaa kohden ja +virkkoi sangen nololla äänellä ja kovin hämillänsä:</p> + +<p>— Ja nyt on minulla vielä tehtävä päätarkastus.</p> + +<p>— Mikä? kysyi kuningatar, joka ei ymmärtänyt, tai paremmin, ei tahtonut +ymmärtää tarkoitusta.</p> + +<p>— Hänen Majesteettinsa on varma, että te olette kirjoittaneet kirjeen +tänäpäivänä; hän tietää myös, ett'ei se kirje vielä ole lähetetty +määräpaikkaansa. Kirjettä ei löydy teidän laatikoistanne ja sen täytyy +toki jossakin olla.</p> + +<p>— Uskallatteko käydä käsiksi kuningattareenne? sanoi Itävallan Anna +ojentuen täyteen korkeuteensa ja tähdäten kansleria silmillä, joiden +luonti oli muuttunut melkein uhkaavaksi.</p> + +<p>— Minä olen kuninkaan uskollinen palvelija, rouva; ja kaikki mitä Hänen +Majesteettinsa käskee, sen minä toimitan.</p> + +<p>— No niin, se on totta; sanoi Itävallan Anna, ja herra kardinaalin +vakoojat ovat hyvin tehtävänsä toimittaneet. Minä olen tänäpäivänä +kirjoittanut kirjeen, eikä se ole vielä lähtenyt. Kirje on täällä.</p> + +<p>Ja kuningatar pisti kauniin kätösensä poveensa.</p> + +<p>— Antakaa siis kirje tänne, rouva, sanoi kansleri.</p> + +<p>— Minä en anna sitä muille kuin kuninkaalle, herra, sanoi Anna.</p> + +<p>— Jos kuningas olisi tahtonut kirjeen itselleen annettavaksi, rouva +hyvä, olisi hän itse sitä pyytänyt. Mutta, minä sanon sen vielä +toistamiseen, minulle on annettu toimeksi vaatia se teiltä, ja ell'ette +sitä anna...</p> + +<p>— Mikä sitten?</p> + +<p>— Minut on velvoitettu ottamaan se teiltä.</p> + +<p>— Kuinka? mitä tarkoitatte?</p> + +<p>— Tarkoitan että minun määräykseni ulottuvat kauvaksi, rouva, ja että +minut on valtuutettu etsimään tuota epäluulonalaista paperia itse Teidän +Majesteettinne omasta persoonasta.</p> + +<p>— Mikä kauhistus! huudahti kuningatar.</p> + +<p>— Suvaitkaa siis, rouva, huojentaa menetystapaa.</p> + +<p>— Tämä käytös on suunnatonta väkivaltaa, tiedättekö sen, herra?</p> + +<p>— Kuningas käskee, rouva, suokaa anteeksi.</p> + +<p>— Tätä minä en kärsi; en, en, ennemmin kuolen! huudahti kuningatar, +jossa Espanjan ja Itävallan ylpeä veri kuohahti liikkeesen.</p> + +<p>Kansleri kumarsi syvään, jonka jälkeen hän, siinä selvässä aikomuksessa, +ett'ei väistyisi tuumaakaan sen toimen täyttämisestä, joka hänen +suoritettavaksensa oli annettu ja aivan niinkuin pyövelinrenki olisi +tehnyt kidutushuoneessa, lähestyi Itävallan Annaa, jonka silmissä sillä +hetkellä näkyi raivon kyyneleet.</p> + +<p>Kuningatar oli, niinkuin jo olemme sanoneet, erinomaisen kaunis.</p> + +<p>Kanslerin toimi oli siis arkaluontoista laatua, ja kuningas oli jo +joutunut niin kauvaksi luulevaisuutensa kautta Buckingham'in suhteen, +ett'ei hän enää ollut luulevainen kenenkään suhteen.</p> + +<p>Epäilemättä kansleri Séguier'in silmät tällä hetkellä tähystelivät tuon +merkillisen kellon nauhaa; mutta kun hän ei sitä löytänyt, tavoitti hän +sen sijaan sitä paikkaa, jossa kuningatar oli sanonut paperin olevan.</p> + +<p>Itävallan Anna astahti askeleen taaksepäin, niin kalpeana, että hänen +olisi luullut olevan kuolemaisillansa; ja nojaten vasemmalla kädellään, +ett'ei kaatuisi, takanansa olevaan pöytään, veti hän oikealla paperin +poveltansa ja ojensi sen sinetinvartijalle.</p> + +<p>— Kas tässä, herra, tässä on tämä kirje, huudahti kuningatar +katkonaisella ja vapisevalla äänellä, ottakaa se ja vapauttakaa minut +inhottavasta läsnäolostanne.</p> + +<p>Kansleri, joka puolestaan myös vapisi helposti ymmärrettävästä syystä, +otti kirjeen, kumarsi maahan saakka ja poistui.</p> + +<p>Tuskin oli ovi hänen jälkeensä sulkeutunut, kun kuningatar +puolitainnuksissa vaipui hovinaistensa käsiin.</p> + +<p>Kansleri vei kirjeen kuninkaalle, lukematta siitä yhtäkään sanaa. +Kuningas otti sen vastaan vapisevin käsin, katsoi ensiksi osoitetta, +vaan sitä ei ollut, kalpeni, aukasi sen sitten vitkallisesti, ja +nähdessään ensi sanoista kirjeen olevan kirjoitetun Espanjan +kuninkaalle, luki hän sen sangen joutuun.</p> + +<p>Siinä oli kokonainen hyökkäyssuunnitelma kardinaalia vastaan. Kuningatar +kehoitti veljeänsä ja Itävallan keisaria, koska heitä kaiketi loukkasi +Richelieu'n politiikka, hän kun lakkaamatta pyrki alentamaan Itävallan +hallitussuvun arvoa ja voimaa, asettumaan sotakannalle Ranskaa vastaan, +ja määräämään rauhanehdoksi kardinaalin erottamisen; mutta rakkaudesta +ei ollut koko kirjeessä sanaakaan.</p> + +<p>Kuningas, varsin hyvillään tuosta, tiedusti, oliko kardinaali vielä +Louvressa. Hänelle ilmoitettiin, että Hänen ylhäisyytensä oli +odottamassa työhuoneessa Hänen Majesteettinsa käskyjä.</p> + +<p>Kuningas meni suoraa päätä hänen luoksensa.</p> + +<p>— Kas tässä, herttua, sanoi hän, te olitte oikeassa, minä olin +väärässä; koko vehkeileminen on valtiollista, eikä tässä kirjeessä ole +mitään kysymystä rakkaudesta. Sen sijaan on siinä sangen paljo kysymystä +teistä.</p> + +<p>Kardinaali otti kirjeen ja luki sen mitä suurimmalla tarkkuudella; +päästyänsä loppuun, luki hän sen vielä toiseen kertaan.</p> + +<p>— No niin, sanoi hän, Teidän Majesteettinne näkee, mihin saakka +viholliseni menevät: teillä on niskassa kaksi sotaa, ell'ette erota +minua. Totta puhuen, Teidän sijassanne minä välttäisin noin voimakkaita +hyökkääjiä, ja minä puolestani olisin tosionnellinen päästyäni erilleni +asiain menosta.</p> + +<p>— Mitä sanottekaan, herttua?</p> + +<p>Minä sanon, armollisin herra, että minun terveyteni menee näissä +lakkaamattomissa taisteluissa ja ijät kaiket kestävissä töissä. Minä +sanon, että on varsin uskottavaa, ett'en minä ole kestävä La Rochelle'n +piirityksen rasitusta, ja että olisi paljo parempi, jos nimittäisitte +niihin toimiin joko herra de Condé'n, tai herra de Bassompierre'n tai +kenen urhoollisen miehen tahansa, jolla sodankäynti on varsinaisena +toimialana, ettekä minua, joka olen kirkon miehiä ja jota lakkaamatta +vedetään pois kutsumuksestani ja pannaan semmoisiin toimiin, joihin ei +minulla ole vähintäkään halua. Teillä olisi paljoa suurempi menestys +sisäasioissa, armollisin herra, enkä epäile, että olisitte paljoa +suurempi ulkoasioissa.</p> + +<p>— Herra herttua, sanoi kuningas, minä ymmärrän teitä, olkaa huoleti; +kaikki nuo, joita kirjeessä on mainittu, ovat saavat ansaitun +rangaistuksensa, ja kuningatar myös.</p> + +<p>— Mitä sanottekaan, armollisin herra? Jumala varjelkoon kuningatarta +saamasta minun tähteni mitään ikävyyksiä! hän on aina pitänyt minua +vihollisenansa, vaikka Teidän Majesteettinne voisi kyllä todistaa, että +minä lämpimästi olen alati hänen puoltansa pitänyt, yksin Teitä +itseännekin vastaan. Oh! jos hän pettäisi Teidän Majesteettianne +kunnianne suhteen, se olisi toista, ja silloin olisin ensimmäinen +sanomaan: "Armo pois, ei mitään armoa rikoksellista kohtaan!" Onneksi ei +asian laita ole semmoinen, ja onhan Teidän Majesteettinne saanut siitä +uuden todisteen.</p> + +<p>— Se on totta, herra kardinaali, sanoi kuningas, ja te olitte oikeassa +niinkuin aina; mutta kuningatar ansaitsee sittenkin kaiken minun vihani.</p> + +<p>— Te se juuri, armollisin herra, olette vetäneet päällenne hänen +vihansa; ja toden totta, jos hän täydellä todella olisi nyreissänsä +Teidän Majesteetillenne, ymmärtäisin sen aivan hyvin: Teidän +Majesteettinne on ankarasti häntä loukannut!...</p> + +<p>— Juuri sillä tavoin olen aina kohteleva omia ja teidän vihollisianne, +herttua, olkoot he kuinka ylhäisiä tahansa ja uhatkoon minua mikä vaara +hyvänsä siitä, että ankarasti menettelen heitä kohtaan.</p> + +<p>— Kuningatar on minun viholliseni, mutta ei teidän, armollisin herra; +päinvastoin on hän uskollinen, alamainen ja moitteeton puoliso; +suvaitkaa minun siis, armollisin herra, puhua hyvää hänen puolestansa +Teidän Majesteetillenne.</p> + +<p>— Nöyrtyköön hän ja lähestyköön minua ensin.</p> + +<p>— Päinvastoin, armollisin herra, näyttäkää esimerkkiä; te olette +ensiksi tehneet väärin, koska olette kuningatarta epäilleet.</p> + +<p>— Minäkö lähestyisin ensiksi! sanoi kuningas; en koskaan!</p> + +<p>— Armollisin herra, minä rukoilen teitä.</p> + +<p>— Muutoin, kuinka voisinkaan ensiksi lähestyä?</p> + +<p>— Tekemällä jotakin, jonka luulisitte olevan hänelle mieleen.</p> + +<p>— Mitä?</p> + +<p>— Laittamalla tanssiaiset; tiedättehän kuinka kuningatar pitää paljon +tanssista; minä takaan, ett'ei hänen nyreytensä jaksa vastustaa +semmoista suosion osoitusta.</p> + +<p>— Herra kardinaali, tiedättehän ett'en minä pidä ensinkään noista +maallisista huvituksista.</p> + +<p>— Kuningatar tulee vaan kiitollisemmaksi, koska hän tietää teidän +vastenmielisyytenne semmoisiin huvituksiin; muutoin, silloin olisi +hänellä tilaisuus käyttää niitä kauniita timanttikoristeita, jotka te +tuonottain lahjoititte hänelle nimipäivänänsä, ja joilla hän ei vielä +ole ollut tilaisuudessa itseään koristaa.</p> + +<p>— Kyllähän nähdään, herra kardinaali, kyllähän nähdään, sanoi kuningas, +joka, hyvillään siitä että oli löytänyt kuningattaren syylliseksi +rikokseen, josta hän aivan vähän lukua piti, ja viattomaksi rikokseen, +jota hän kovin oli pelännyt, oli valmis vaikka paikalla sopimaan hänen +kanssansa; kylläpähän nähdään, mutta, kunniani kautta, te olette liian +sietäväinen.</p> + +<p>— Armollisin herra, sanoi kardinaali, jättäkää ankaruus ministereille, +sietäväisyys on kuninkaallinen avu; käyttäkää sitä, niin näette sen +tekevän teille hyvää.</p> + +<p>Ja nyt kardinaali, kuullessaan kellon lyövän yksitoista, kumarsi syvään, +anoi kuninkaalta lupaa saada poistua ja pyysi häntä sopimaan +kuningattaren kanssa.</p> + +<p>Itävallan Anna, joka kirjeensä anastuksen perästä odotti saavansa +nuhteita, hämmästyi suuresti, nähdessään kuninkaan seuraavana päivänä +yrittelevän häntä lähestymään. Ensin asettui hän vastahankaan; sekä +hänen nais-ylpeyttänsä että kuningatar-arvoansa oli niin julmasti +loukattu, ett'ei hän ensi hetkessä ollut suostuvainen; mutta +hovinaistensa neuvosta hän viimein näytti alkavan leppyä. Kuningas +käytti hyväksensä ensimäistä käänteen hetkeä ja ilmoitti aikomuksensa +olevan tuota pikaa laittaa hänelle juhlan.</p> + +<p>Juhla Itävallan Annaa varten oli niin harvinaista laatua, että tuo +ilmoitus, niinkuin kardinaali oli arvannut, haihdutti hänen viimeisetkin +mielipahansa jälet, ell'ei hänen sydämmestänsä, niin ainakin hänen +kasvoiltansa. Hän kysyi, minä päivänä juhla oli tuleva, mutta kuningas +vastasi, että hänen oli kysyttävä sitä ensin kardinaalilta.</p> + +<p>Ja todella kysyikin kuningas joka päivä kardinaalilta, milloin juhla +olisi pantava toimeen, vaan joka päivä kardinaali aina jollakin +tekosyyllä sai vältetyksi sen määräämisen. Sillä tavoin kului kymmenen +päivää.</p> + +<p>Kahdeksantena päivänä sen kohtauksen jälkeen, jonka olemme kertoneet, +sai kardinaali Lontoon postimerkillä varustetun kirjeen, joka sisälsi +ainoastaan nämä muutamat rivit:</p> + +<p>"Ne ovat käsissäni; mutta en voi lähteä Lontoosta, kun ei minulla ole +rahaa; lähettäkää minulle viisisataa pistole'a, niin neljän tai viiden +päivän perästä, ne saatuani, olen Pariisissa."</p> + +<p>Samana päivänä kuin kardinaali tuon kirjeen sai, teki kuningas taas +hänelle tavallisen kysymyksensä.</p> + +<p>Richelieu laski sormillansa ja virkkoi hiljaa itsekseen:</p> + +<p>— Hän sanoo tulevansa neljän tai viiden päivän perästä rahat saatuansa; +neljä tai viisi päivää kuluu rahojen mennessä hänelle, neljä tai viisi +päivää hänen tuloonsa, se on yhteensä kymmenen päivää; mutta siihen +lisäksi on otettava lukuun vastatuulet, muut vastoinkäymiset, naisen +heikkovoimaisuus, — pankaamme kaksitoista päivää!</p> + +<p>— No niin, herra herttua, sanoi kuningas, joko olette laskeneet?</p> + +<p>— Jo, armollisin herra, tänäpäivänä on 20 päivä Syyskuuta; kaupungin +maistraatti pitää erään juhlan 3 päivä Lokakuuta. Se sopii mainiosti; +sillä sitten ette tarvitse näyttää lähestyvänne kuningatarta.</p> + +<p>Sitten lisäsi kardinaali:</p> + +<p>— Mutta, armollisin herra, elkää unhottako sanomasta Hänen +Majesteetillensa tämän juhlan suhteen, että Te haluaisitte nähdä, kuinka +hänen timanttikoristeensa somistavat häntä.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="XVII" id="XVII"></a>XVII.</h2> + +<h2>Bonacieux'in pariskunta.</h2> + + +<p>Tämä oli jo toinen kerta, kuin kardinaali oli kuninkaalle maininnut +noista timanttikoristeista. Ludvig XIII oli kummastuksissaan tuosta +hellittämättömyydestä ja rupesi arvelemaan, että kehoituksessa mahtoi +piillä joku salajuoni.</p> + +<p>Kerran toisenkin oli se käynyt kuninkaan arvolle, että kardinaali, jonka +poliisi, vaikka ei ollutkaan nykyajan poliisin vertainen, oli +erinomainen, tiesi paremmin kuin hän itse asioita, jotka koskivat hänen +perheellisiä olojansa. Hän toivoi sen vuoksi keskustellessaan +kuningattaren kanssa pääsevänsä keskustelun kautta selville jostakin +salaisuudesta, joka, tiesipä sen kardinaali tai oli tietämättä, +kumpaisessakin tapauksessa melkoisesti kohottaisi häntä ministerinsä +silmissä.</p> + +<p>Hän meni siis tapaamaan kuningatarta ja tapansa mukaan alotti uusilla +uhkauksilla hänen seuruettansa kohtaan. Itävallan Anna painoi päänsä +alas ja antoi virran tulvata, vastaamatta sanaakaan, toivoen että se +viimein itsestään seisahtuisi; mutta sitäpä ei Ludvig XIII tahtonut; +Ludvig XIII tahtoi saada keskustelun käymään, päästäksensä siitä +johonkin valoon, vakuutettuna kun hän oli siitä, että kardinaalin +mielessä piili joku sala-ajatus ja että hän valmisteli jotakin hirveätä +paljastusta, jommoisiin Hänen ylhäisyytensä oli perin taitava. Hän +saavuttikin aikomuksensa hellittämättömillä syytöksillään.</p> + +<p>— Mutta, huudahti Itävallan Anna, väsyneenä noihin päättömiin +syytöksiin, mutta armollisin herra, te ette sano minulle kaikkea, mitä +teillä on mielessänne. Mitä minä sitten olen tehnyt? Sanokaa, mitä minä +olen rikkonut? Mahdotonta on, että Teidän Majesteettinne nostaisi tuota +melua muutamasta veljelleni kirjoittamastani kirjeestä.</p> + +<p>Kuningas, joutuen vuorostaan noin suoranaisen hyökkäyksen alaiseksi, ei +tiennyt mitä vastaisi; hän arveli hetken soveliaaksi sen toivomuksen +lausumiseen, joka hänen olisi pitänyt ilmoittaa vasta juhlan edellisenä +päivänä.</p> + +<p>— Rouva, sanoi hän majesteetillisesti, kaupungin maistraatin +tanssipidot ovat kohta käsissä; minä toivon, että te kunnioitatte meidän +kelpo porvareita esiintymällä siellä juhlapuvussa ja erittäinkin +koristettuna niillä timanteilla, jotka lahjoitin teille nimipäivänänne. +Siinä vastaukseni.</p> + +<p>Vastaus oli kauhea. Itävallan Anna luuli että Ludvig XIII tiesi kaikki +ja että kardinaali oli saanut hänet noin teeskentelemään seitsemän tai +kahdeksan päivää, joka muutoin kuului myöskin hänen luonteesensa. Hän +muuttui peräti kalpeaksi, nojasi pöytään ihmeen kauniilla kädellään, +joka näytti nyt vaksikädeltä, katsoa tuijotti kuninkaasen säikähtyneenä, +eikä vastannut halaistua sanaa.</p> + +<p>— Kuulittehan, rouva, sanoi kuningas, joka nautti tuosta hämmästyksestä +kaikessa laajuudessaan, arvaamatta kumminkaan sen syytä, kuulittehan?</p> + +<p>— Kyllä, armollisin herra, kyllä minä kuulin, sopersi kuningatar.</p> + +<p>— Te ilmestytte siis tanssijaisiin?</p> + +<p>— Kyllä.</p> + +<p>— Timanttikoristeissanne?</p> + +<p>— Niin.</p> + +<p>Kuningatar kalpeni yhä enemmän, niinpaljon kuin se enää oli mahdollista; +kuningas sen huomasi ja nautti siitä tuolla kylmällä julmuudella, joka +oli hänen luonteensa huonompia puolia.</p> + +<p>— Siis se on suostuttu asia, sanoi kuningas, eikä minulla ollut muuta +teille sanottavaakaan.</p> + +<p>— Mutta milloin ovat nuo tanssijaiset? kysyi Itävallan Anna.</p> + +<p>Ludvig XIII tunsi vaistomaisesti, ett'ei hänen pitäisi vastata tuohon +kysymykseen, koska kuningatar oli tehnyt sen melkein kuolevaisen +äänellä.</p> + +<p>— Aivan kohdakkoin, rouva, sanoi hän; mutta en muista tarkalleen +päivää, minä kysyn kardinaalilta.</p> + +<p>— Kardinaali se siis on ilmoittanut teille tästä juhlasta? huudahti +kuningatar.</p> + +<p>— Niin, rouva, vastasi kuningas kummastuneena; mutta minkä vuoksi noin +kysytte?</p> + +<p>— Hänkö se teitä on pyytänyt huomauttamaan minua tulemaan sinne niissä +timanttikoristeissa?</p> + +<p>— Se tahtoo sanoa, rouva...</p> + +<p>— Hän se on, armollisin herra, hän se on!</p> + +<p>— No niin! mitäs sillä väliä, hänkö se on tai minä? Onko tuo huomautus +mikään rikos?</p> + +<p>— Ei, armollisin herra.</p> + +<p>— Siis te tulette?</p> + +<p>— Tulen, armollisin herra.</p> + +<p>— Hyvä, sanoi kuningas vetäytyen pois päin, hyvä, minä luotan siihen.</p> + +<p>Kuningatar kumarsi, ei niin paljon tapasäännön noudatuksesta kuin sen +vuoksi, että hänen polvensa eivät tahtoneet kannattaa.</p> + +<p>Kuningas poistui ihastuksissaan.</p> + +<p>— Minä olen hukassa, mutisi kuningatar, aivan hukassa, sillä kardinaali +tietää kaikki ja hän se lykkää edellään kuningasta, joka ei vielä tiedä +mitään, vaan on kohta tietävä kaikki. Minä olen hukassa! Jumalani! +Jumalani! Jumalani!</p> + +<p>Hän lankesi polvilleen tyynylle ja rukoili, pää vapisevien käsien +välissä.</p> + +<p>Hänen tilansa oli todella hirmuinen. Buckingham oli palannut Lontoosen, +rouva de Chevreuse oli Tours'issa. Vartioituna enemmän kuin koskaan, +kuningatar tunsi povessaan hämärästi, että joku hänen hovinaisistaan oli +hänet pettänyt, vaan hän ei tiennyt kuka. De la Porte ei voinut jättää +Louvrea; hänellä ei ollut niin ainoata sielua maailmassa, kehen hän voi +luottaa.</p> + +<p>Ja nähdessään mikä onnettomuus häntä uhkasi ja kuinka hyljättynä hän +oli, rupesi hän itkeä nyyhkyttämään.</p> + +<p>— Enkö minä voisi olla Teidän Majesteetillenne miksikään avuksi? sanoi +yht'äkkiä eräs ääni täynnä lempeyttä ja sääliä.</p> + +<p>Kuningatar käännähti nopeasti, sillä hän ei ollut erhettynyt tuon äänen +laadusta: ystävä se sillä tavoin puhui.</p> + +<p>Todella, eräässä kuningattaren huoneihin vievässä ovessa näkyi kaunis +rouva Bonacieux; hän oli ollut järjestelemässä vaatteita ja pukuja +viereisessä huoneessa, kun kuningas oli tullut sisään; hän ei ollut +voinut mennä ulos ja oli kaikki kuullut.</p> + +<p>— Kuningatar kiljahti hämmästyksestä, nähdessään hänet, sillä mielensä +häiriössä ei hän aluksi tuntenut tuota nuorta naista, jonka de la Porte +oli hänelle toimittanut.</p> + +<p>— Oh! elkää peljätkö mitään, rouva sanoi nuori nainen, liittäen kätensä +yhteen ja itkien hänkin kuningattaren tuskaa; minä olen Teidän +Majesteettinne ruumis ja sielu, ja vaikka olenkin niin kaukana Teistä ja +vaikka asemani onkin niin alhainen, luulen kumminkin löytäneeni keinon +Teidän Majesteettinne auttamiseksi pulasta.</p> + +<p>— Te! oi taivas! te! huudahti kuningatar; mutta katsokaa minua +kasvoihin! Minua petetään joka puolelta; voinko teihin luottaa?</p> + +<p>— Oh, rouva, virkkoi nuori vaimo langeten polvilleen: sieluni kautta, +minä olen valmis kuolemaan Teidän Majesteettinne tähden!</p> + +<p>Tämä huudahdus lähti sydämmen syvimmästä pohjasta, eikä siinä, +samoinkuin ensimäisessäkään, ollut mitään epäilemistä.</p> + +<p>— Niin, jatkoi rouva Bonacieux, niin, kyllä täällä pettureita on; mutta +pyhän Neitsyen nimessä minä vannon ett'ei kukaan ole uskollisempi Teidän +Majesteetillenne. Nuo timanttikoristeet, joita kuningas pyysi, olette +antaneet herttua Buckingham'ille, eikö niin? Ne olivat suljettuna siihen +pieneen ruusupuiseen rasiaan, jota hän piti kainalossaan? olenko +väärässä? Eikös asia ole niin?</p> + +<p>— Oh, Jumalani! Jumalani! huokaili kuningatar ja hänen hampaansa löivät +loukkua kauhistuksesta.</p> + +<p>— No niin, jatkoi rouva Bonacieux, timantit ovat saatavat takaisin.</p> + +<p>— Niin epäilemättä, ne täytyy saada takaisin, huudahti kuningatar; +mutta millä tavoin, kuinka se käy päinsä?</p> + +<p>— Täytyy lähettää joku herttuan luokse.</p> + +<p>— Mutta kuka? ... kuka? ... Kehen voin luottaa?</p> + +<p>— Luottakaa minuun, rouva, suokaa minulle se onni, kuningattareni, +kyllä minä löydän lähettilään!</p> + +<p>— Mutta täytyy kirjoittaa.</p> + +<p>— Niin, se on välttämätöntä. Kaksi sanaa Teidän Majesteettinne kädestä +ja teidän yksityinen sinettinne.</p> + +<p>— Mutta nuo kaksi sanaa, ne sisältävät tuomioni, avioeroni, maanpakoni!</p> + +<p>— Niin, jos joutuvat kunnottoman käsiin! Mutta minä vastaan siitä, että +ne sanat joutuvat määräpaikkaansa.</p> + +<p>— Oh, Jumalani! minun täytyy siis jättää elämäni, kunniani ja maineeni +teidän käsiinne!</p> + +<p>— Niin, rouva, niin täytyy, ja minä pelastan kaikki.</p> + +<p>— Mutta kuinka? sanokaa minulle toki.</p> + +<p>— Mieheni on laskettu vapaaksi pari kolme päivää takaperin; minulla ei +ole ollut vielä aikaa tavata häntä. Hän on oiva ja kelpo mies, joka ei +vihaa eikä rakasta ketään. Hän tekee mitä minä tahdon: hän menee minun +käskystäni, tietämättä mitä hän viepi, ja jättää Teidän Majesteettinne +kirjeen, tietämättä edes sen olevan Teidän Majesteettinne lähettämän, +siihen määräpaikkaan, jonka minä hänelle ilmoitan.</p> + +<p>Kuningatar tarttui nuoren naisen molempiin käsiin kiihkoisella +ihastuksella, silmäsi häntä ikäänkuin nähdäksensä hänen sydämensä +pohjaan saakka, ja nähden hänen kauniissa silmissänsä vaan +vilpittömyyttä, syleili häntä hellästi.</p> + +<p>— Tee se, huudahti hän, niin olet pelastanut minun elämäni ja kunniani!</p> + +<p>— Oh! elkää arvostelko liian suureksi sitä palvelusta, joka minulla on +onni teille tehdä; minulla ei ole mitään pelastettavaa Teidän +Majesteetiltanne, joka olette vaan petollisten vehkeiden uhrina.</p> + +<p>— Se on totta, se on totta, lapseni, sanoi kuningatar, sinä olet +oikeassa.</p> + +<p>— Antakaa minulle siis se kirje, rouva, aika kiiruhtaa.</p> + +<p>Kuningatar riensi pienen pöydän ääreen, jossa oli mustetta, paperia ja +kyniä: hän kirjoitti kaksi riviä, sulki kirjeen kuoreensa ja jätti sen +rouva Bonacieux'ille.</p> + +<p>— Mutta, sanoi kuningatar, nyt unhotamme erään varsin tärkeän asian.</p> + +<p>— Minkä?</p> + +<p>— Rahat.</p> + +<p>Rouva Bonacieux punastui.</p> + +<p>— Niin, se on totta, sanoi hän, ja minun täytyy tunnustaa Teidän +Majesteetillenne, että minun mieheni...</p> + +<p>— Että miehelläsi ei ole, tahdot sanoa.</p> + +<p>— Kyllä hänellä on, mutta hän on kovin saita, se on hänen vikansa. +Mutta elköön Teidän Majesteettinne huolehtiko, kyllä keino keksitään...</p> + +<p>— Laita on semmoinen, että minulla ei ole enää, sanoi kuningatar; — +ne, jotka lukevat rouva de Motteville'n Muistelmia eivät kummastele +tuota vastausta; — mutta maltahan.</p> + +<p>Itävallan Anna riensi jalokivirasiallensa.</p> + +<p>— Kas tässä, sanoi hän, tässä on sangen kallisarvoinen sormus, niinkuin +vakuutetaan; se on veljeltäni Espanjan kuninkaalta, se on minun ja minä +saan sen kanssa menetellä mieleni mukaan. Ota tämä sormus ja muuta se +rahaksi; sillä matkustakoon miehesi.</p> + +<p>— Tunnin sisään on käsky täytetty.</p> + +<p>— Tässä näet osoitteen, lisäsi kuningatar, puhuen niin hiljaa, että +töintuskin saattoi kuulla mitä hän sanoi: Mylord herttua Buckingham'ille +Lontoosen.</p> + +<p>— Kirje joutuu hänen omaan käteensä.</p> + +<p>— Jalomielinen lapsi! huudahti Itävallan Anna.</p> + +<p>Rouva Bonacieux suuteli kuningattaren käsiä, kätki paperin poveensa ja +katosi kuin linnun siivillä.</p> + +<p>Kymmenen minuuttia myöhemmin oli hän kotonansa; niinkuin hän oli +kuningattarelle sanonut, hän ei ollut tavannut miestänsä hänen +irtipääsemisensä jälkeen; hän ei tiennyt mikä muutos hänen miehessänsä +oli tapahtunut kardinaalin suhteen, muutos, joka oli yhä vakaantunut +niistä parista kolmesta käynnistä, joita hänen luoksensa oli tehnyt +kreivi Rochefort; tuo mies oli nyt tullut Bonacieux'in parhaimmaksi +ystäväksi ja saanut hänen uskomaan vähällä vaivalla, ett'ei mikään +rikoksellinen tunne ollut syynä hänen vaimonsa ryöstöön, vaan yksinomaan +valtiollinen varovaisuus.</p> + +<p>Hän tapasi Bonacieux'in yksinään: miesparalla oli ollut suuret puuhat +saada taas järjestykseen kotinsa, jossa hän oli löytänyt huonekalut +melkein ruhjottuina, laatikot milt'ei tyhjinä, koska oikeus ei ole yksi +noista kolmesta asiasta, jotka kuningas Salomo mainitsee niiksi, jotka +eivät jätä mitään jälkeä käynnistänsä. Mitä palvelustyttöön tulee, hän +oli pötkinyt pakoon silloinkuin isäntä otettiin kiini. Tuo tyttöparka +oli säikähtynyt siihen määrään että hän oli yhtä puhkua kulkenut +Pariisista aina Bourgogne'en saakka, joka oli hänen kotiseutunsa.</p> + +<p>Kelpo kauppias oli heti kohta kotiin tultuansa antanut vaimollensa +tiedon onnellisesta palaamisestansa ja vaimonsa oli toivottanut hänelle +onnea ja vastannut, että niinpian kuin hän saa hetkenkään lomaa +toimiltansa hovissa, hän omistaa sen hetken kokonaan hänelle ja tulee +häntä tervehtimään.</p> + +<p>Tuo hetki oli odotuttanut itseänsä jo viisi päivää, joka aika toisissa +oloissa epäilemättä olisi tuntunut Bonacieux'istä vähän pitkänlaiselta; +mutta hänellä oli sen käynnin johdosta, jonka hän oli tehnyt kardinaalin +luokse, ja niiden käyntien vuoksi, joita Rochefort oli hänen luoksensa +tehnyt, runsaasti miettimisen aihetta ja niinkuin tiedetään, ei millään +saa niin aikaa kulumaan kuin miettimisellä.</p> + +<p>Sitä enemmän, kun Bonacieux'in mietinnöt olivat kokonaan ruusunvärisiä. +Rochefort nimitti häntä ystäväksensä, rakkaaksi Bonacieux'iksensä, eikä +lakannut hänelle vakuuttelemasta, että kardinaali pani häneen mitä +suurimman arvon. Kauppias näki jo olevansa matkalla onneen ja kunniaan.</p> + +<p>Rouva Bonacieux oli hänkin puolestaan miettinyt, mutta, se on meidän +sanominen, nuo mietinnöt olivat aivan kokonaan muuta kuin +kunnianhimoisia; vastoin tahtoansakin olivat hänen ajatuksensa +lakkaamatta kiini tuossa kauniissa uljaassa nuoressa miehessä, joka +näytti niin rakastuneelta. Joutuneena kahdeksantoista vuotiaana +naimisiin herra Bonacieux'in kanssa, eläen aina puolisonsa ystävien +keskuudessa, puolison, joka ei ollut omiansa herättämään mitään +hellempää tunnetta nuoressa naisessa, jonka sydän oli paljoa +korkeammalla asteella kuin hänen asemansa, ei rouva Bonacieux'iin ollut +koskaan pystynyt mikään tavallinen viettelys: mutta aatelisnimellä, +semminkin sinä aikana, oli suuri vaikutus porvaristoon ja d'Artagnan oli +aatelismies; siihen lisäksi oli hänen yllänsä henkivartijan univormu, +joka muskettisoturin univormun jälkeen oli naisten silmissä suurimmassa +arvossa. Hän oli, sanomme sen vieläkin, kaunis, nuori, ja +seikkailunhaluinen; siinä oli jo enemmän kuin tarvittiin panemaan +kolmenkolmatta vuotiasta päätä pyörälle, ja rouva Bonacieux oli juuri +tuossa elämän onnellisessa ijässä.</p> + +<p>Molemmat aviopuolisot, vaikka eivät olleet nähneet toisiaan kahdeksaan +päivään ja vaikka tuon viikon ajalla oli heille tärkeitä kohtauksia +tapahtunut, lähestyivät toisiansa ikäänkuin vähän arvelun-alaisesti; +herra Bonacieux osoitti kumminkin todellista iloa ja kävi vaimollensa +vastaan avoimin sylin.</p> + +<p>Rouva Bonacieux kurotti hänelle otsansa suudeltavaksi.</p> + +<p>— Keskustelkaamme vähän, lausui hän sitten.</p> + +<p>— Kuinka? sanoi Bonacieux hämmästyneenä.</p> + +<p>— Niin, toden perästä, minulla on sangen tärkeä asia sinulle +puhuttavana.</p> + +<p>— Vai niin, ja minulla myös on sangen vakavia kysymyksiä sinulle +tehtävänä. Selitäppäs minulle vähän ryöstämisestäsi.</p> + +<p>— Siitä ei ole kysymystä tällä kertaa, sanoi rouva Bonacieux.</p> + +<p>— Mistäs sitten? minun vankeudestaniko?</p> + +<p>— Siitä sain kuulla samana päivänä; mutta kun et ollut syypää mihinkään +rikokseen, etkä ollut osallinen mihinkään vehkeesen, etkä vihdoin +tiennyt mitään, joka olisi voinut saattaa vaaraan sinua tai ketään +muutakaan, en minä koko tapauksesta pitänyt suurempaa lukua kuin se +ansaitsi.</p> + +<p>— Sinäpä otat asian varsin kevyesti, vaimoseni! sanoi Bonacieux vähän +loukkautuneena vaimonsa osoittamasta välinpitämättömyydestä; tiedätkö +että olin kokonaisen päivän ja yön Bastiljin vankikoppiin viskattuna?</p> + +<p>— Yksi päivä ja yö on pian ohitse; heitetään nyt koko tuo vankeutesi ja +palataan siihen, mikä minut nyt tuopi sinun luoksesi.</p> + +<p>— Kuinka! mikä sinut tuopi minun luokseni! Eikö se sitten ole halu, +nähdä miestänsä, josta on ollut eroitettuna kokonaista kahdeksan päivää? +kysyi kauppias sangen suuttuneena.</p> + +<p>— Se ensin ja muuta siihen lisäksi.</p> + +<p>— Puhu!</p> + +<p>— Sangen tärkeä asia, josta kenties tulevainen onnemme riippuu.</p> + +<p>— Meidän onnemme on paljon muuttanut muotoansa siitä kuin viimeksi +näimme toisiamme, eikä minua laisinkaan kummastuttaisi, jos muutamien +kuukausien päästä moni meitä kadehtisi.</p> + +<p>— Niinpä kyllä, varsinkin jos tahdot noudattaa niitä määräyksiä, mitä +nyt aion sinulle antaa.</p> + +<p>— Minulle?</p> + +<p>— Niin, juuri sinulle. Sinulle tarjoutuu tilaisuus tehdä hyvä ja pyhä +työ, ja ansaita samalla paljo rahaa.</p> + +<p>Rouva Bonacieux tiesi että hän rahasta puhumalla koskettaisi miehensä +heikointa puolta.</p> + +<p>Mutta kun ihminen, olipa se vaikka kauppias, on kymmenen minuuttia +puhunut kardinaalin kanssa, hän ei ole enää sama ihminen.</p> + +<p>— Ansaita paljo rahaa! sanoi Bonacieux, työntäen huuliaan eteenpäin.</p> + +<p>— Niin, paljo.</p> + +<p>— Kuinka paljo, noin likimain?</p> + +<p>— Ehkäpä tuhannen pistole'a.</p> + +<p>— Se mitä pyydät minun tekemään, on siis sangen tärkeätä?</p> + +<p>— On.</p> + +<p>— Mitä minun on tekeminen?</p> + +<p>— Sinun on lähteminen paikalla matkalle, minä annan sinulle paperin, +josta et saa luopua missään nimessä, vaan jätät sen asianomaisiin +käsiin.</p> + +<p>— Ja minne minun on meneminen?</p> + +<p>— Lontoosen.</p> + +<p>— Minä Lontoosen! Pilkkaahan minusta teet, minulla ole mitään asiaa +Lontoosen.</p> + +<p>— Mutta muut tarvitsevat sinua sinne menemään.</p> + +<p>— Ketkä muut? Minä sanon sinulle, ett'en ryhdy enää sokeasti mihinkään +ja että minä tahdon tietää niinhyvin minkä vuoksi kuin myöskin kenen +vuoksi minä antaudun asioihin.</p> + +<p>— Eräs korkea henkilö lähettää sinut, eräs toinen korkea henkilö +odottaa sinua: palkinto menee yli toivojesi, siinä kaikki, mitä voin +sinulle luvata.</p> + +<p>— Taas vehkeitä ja juonia! aina vaan vehkeitä ja juonia! kiitoksia +paljo, minä epäilen nyt jo semmoisia ja herra kardinaali on minua siinä +suhteessa valaissut.</p> + +<p>— Kardinaali! huudahti rouva Bonacieux, oletko nähnyt kardinaalin?</p> + +<p>— Hän kutsutti minut luoksensa, vastasi kauppias ylpeästi.</p> + +<p>— Ja sinä noudatit kutsumusta, ajattelematon mies!</p> + +<p>— Minä sanon sinulle, ett'ei minulla ollut valitsemisen varaa, mennäkkö +vai olla menemättä, sillä minä olin kahden vahdin välissä. Tosin kyllä, +kun en silloin vielä kardinaalia tuntenut, olisin ollut kovin hyvilläni, +jos en olisi tarvinnut hänen luoksensa mennä.</p> + +<p>— Pitelikö hän sitten sinua pahasti? uhkailiko hän sinua?</p> + +<p>— Hän otti minua kädestä ja sanoi minua ystäväksensä — ystäväksensä! +kuuletko, eukkoni? — minä olen suuren kardinaalin ystävä!</p> + +<p>— Suuren kardinaalin!</p> + +<p>— Epäätkö häneltä tuon nimityksen, kenties?</p> + +<p>— Minä en epää mitään, mutta sanon vaan sinulle että ministerin suosio +on lyhytikäinen ja että aika hupsu se on, joka herkiää ministerin +ystäväksi; on korkeampia voimia kuin hänen, jotka eivät perustu yhden +miehen oikkuihin eivätkä johdu yhdestä tapauksesta, ja niihin voimiin +tulee turvautua.</p> + +<p>— Ikävä kyllä, vaan minä en tunne muuta voimaa kuin sen suuren miehen, +jota minulla on kunnia palvella.</p> + +<p>— Palveletko kardinaalia?</p> + +<p>— Palvelen, ja koska olen hänen palvelijansa, en salli, että sinä +antaudut vehkeihin valtion turvallisuutta vastaan ja että palvelet +sellaisen naisen vehkeitä, joka ei ole ranskalainen, vaan jolla on +espanjalainen sydän.</p> + +<p>Bonacieux matki sanasta sanaan kreivi Rochefort'ilta kuulemiansa +lauseita; mutta vaimoparka, joka oli luottanut mieheensä ja joka siinä +toivossa oli mennyt hänestä takaukseen kuningattarelle, vapisi +havaitessaan mihin vaaraan hän oli ollut syöstäytymäisillään, ja +nähdessään mihin avuttomaan tilaan hän oli joutunut. Mutta tuntiessaan +miehensä heikkouden ja erittäinkin ahneuden, ei hän vielä luopunut +kaikesta toivosta saada asia hyvään päätökseen.</p> + +<p>— Vai niin, vai olet sinä kardinaalin miehiä, sanoi hän; ah! sinä olet +niiden miesten puolella, jotka kohtelevat pahoin vaimoasi ja häväisevät +kuningatarta.</p> + +<p>— Yksityisten edut eivät ole mitään yhteisten etujen rinnalla. Minä +olen niiden puolella, jotka pelastavat valtion, virkkoi Bonacieux +korkealentoisin sanoin.</p> + +<p>Tuo oli näet taas noita kreivi Rochefort'in lauselmia, joita hän oli +pannut mieleensä ja piti nyt olevan sopivan tilaisuuden panna +käytäntöön.</p> + +<p>— Ja tiedätkö sinä, mikä se tuo valtio sitten on, josta sinä puhut? +sanoi rouva Bonacieux, kohauttaen olkapäitänsä. Tyydy sinä vaan olemaan +tavallinen koristelematon porvari ja käänny sille puolelle, joka sinulle +tarjoo suurimpia etuja.</p> + +<p>— Heh hee! sanoi Bonacieux, taputellen lihavan vatsansa vierellä +riippuvaa rahapussia, mitäs tästä sanot, saarnaaja?</p> + +<p>— Mistä tuo rahan paljous tulee?</p> + +<p>— Arvaappas?</p> + +<p>— Kardinaaliltako?</p> + +<p>— Häneltä ja ystävältäni kreivi Rochefort'ilta.</p> + +<p>— Kreivi Rochefort'ilta! mutta hänhän se minut ryösti!</p> + +<p>— Paljo mahdollista.</p> + +<p>— Ja sinä otat rahaa siltä mieheltä?</p> + +<p>— Etkös sinä sanonut, että tuo ryöstäminen tapahtui vaan valtiollisista +syistä?</p> + +<p>— Sanoin; mutta tuon ryöstämisen tarkoitus oli saada minut pettämään +emäntäni, pakoittaa minut kiduttamisilla tunnustuksiin, jotka olisivat +saattanut minun korkean hallitsijattareni kunnian ja ehkäpä elämänkin +vaaraan.</p> + +<p>— Rouvaseni, sanoi Bonacieux, sinun korkea emäntäsi on uskoton +espanjalainen, ja mitä kardinaali tekee, on hyvin tehty.</p> + +<p>— Herraseni, sanoi nuori vaimo, kyllä tiesin sinut pelkuriksi, +saituriksi ja tomppeliksi, vaan en tiennyt sinua katalaksi!</p> + +<p>— Kuulehan toki, sanoi Bonacieux, joka ei ollut koskaan nähnyt +vaimoansa vihastuneena ja jota avioriita vapisutti, kuulehan toki, mitäs +sanotkaan?</p> + +<p>— Minä sanon, että sinä olet kurjamainen raukka! jatkoi rouva +Bonacieux, joka huomasi tekevänsä jonkunmoisen vaikutuksen puolisoonsa. +Ah! sinä puutut politiikkaan, vieläpä kardinaalin politiikkaan! Ah! sinä +myöt ruumiisi ja sielusi pirulle rahasta.</p> + +<p>— Enpähän, vaan kardinaalille.</p> + +<p>— Se on juuri samaa! huudahti nuori nainen. Kun sanoo Richelieu, niin +sanoo saatana.</p> + +<p>— Ole vaiti, ole vaiti, voitaisiin kuulla sinun sanojasi!</p> + +<p>— Niinpä kyllä, sinä olet oikeassa, ja minä saisin hävetä sinun +kelvottomuuttasi.</p> + +<p>— Mutta mitä sinä oikeastaan minulta vaadit? sanoppas!</p> + +<p>— Johan olen sanonut: että lähtisit paikalla matkalle ja toimittaisit +rehellisesti sen asian, jonka minä suvaitsen antaa toimitettavaksesi, +sillä ehdolla unhotan minä kaikki, annan kaikki anteeksi; ja vielä +enemmän, — hän tarttui hänen käteensä — minä suljen sinut takaisin +ystävyyteeni.</p> + +<p>Bonacieux oli pelkuri ja saita; mutta hän rakasti vaimoansa: hän heltyi. +Viidenkymmenen vuotias mies ei pidä pitkiä vihoja kolmenkolmatta +vuotiaalle vaimolle. Rouva Bonacieux huomasi että hän oli kahden +vaiheella:</p> + +<p>— No, joko olet tehnyt päätöksesi? kysyi hän.</p> + +<p>— Mutta rakas ystäväni, ajattelehan toki vähän, mitä sinä minulta +vaadit; Lontoo on kaukana Pariisista, sangen kaukana, ja ehkäpä tuon +asian toimittaminen, johon minua tahdot, ei ole aivan ilman vaaroja.</p> + +<p>— Mitäs sillä väliä, sinä vältät ne!</p> + +<p>— Kuuleppas nyt, vaimoseni, kuuleppas nyt, sanoi kauppias päättävästi, +minä kieltäydyn: vehkeet minua peloittavat. Minä olen nähnyt Bastiljin. +Brrr! se on kauhea tuo Bastilji! Ei muuta kuin vaan ajattelen sitä, niin +jo pöyristyttää. Minua uhattiin kiduttaa. Tiedätkö, mitä kiduttaminen +on? Puukiiloilla puristetaan jalkoja siksi kunnes luut musertuvat! Ei, +se on kerralla sanottu, en lähde. Ja, saakeli vieköön, miks'et itse +lähde tuolle matkalle? sillä, toden totta, luulenpa olleeni tähän asti +erhetyksissä sinusta: minä luulen, että oletkin mies, ja vieläpä niitä +kaikista hurjapäisimpiä!</p> + +<p>— Ja sinä taas, sinä olet nainen, kurja, pöllöpäinen, tyhmistynyt +nainen. Ah, sinä pelkäät! No niin, ell'et sinä tahdo paikalla lähteä, +toimitan sinut kiini kuningattaren käskystä ja hankin sinut Bastiljiin, +jota sinä niin pelkäät.</p> + +<p>Bonacieux vaipui syviin ajatuksiin; hän punnitsi kallossansa kahta +vihaa, kardinaalin ja kuningattaren: kardinaalin viha painoi +suunnattoman paljo enemmän.</p> + +<p>— Toimita vaan kiini minut kuningattaren käskystä, sanoi hän, niin minä +valitan Hänen ylhäisyydellensä.</p> + +<p>Vihdoin viimein huomasi rouva Bonacieux menneensä liian kauvas, ja +hämmästyi että oli niin kovin pitkälle mennyt. Hän katseli hetkisen +kauhistuksella tuota tyhmää naamaa, jossa kuvastui voittamaton +itsepintaisuus, niinkuin tavallista hupsuilla, jotka pelkäävät.</p> + +<p>— No niin, olkoon! sanoi hän. Ehkäpä sinä perältäkin olet oikeassa: +mies ymmärtää politiikkaa paremmin kuin nainen, varsinkin sinä, +Bonacieux, joka olet puhunut kardinaalin kanssa. Mutta kumminkin on +varsin kovaa, lisäsi hän, että minun oma mieheni, jonka ystävyyteen +minun olisi pitänyt voida luottaa, kohtelee minua niin tylysti, eikä +noudata minun mielitekoani.</p> + +<p>— Sentähden, että sinun mielitekosi saattavat mennä liian kauvaksi, +vastasi Bonacieux riemullisena, ja minä epäilen niitä.</p> + +<p>— Minä jätän siis asian siksensä, sanoi nuori vaimo huoaten, olkoon +sitten, elkäämmekä puhuko siitä enää.</p> + +<p>— Jos sinä edes sanoisit minulle, mille asialle minun pitäisi Lontoosen +mennä, jatkoi Bonacieux, muistaen, vaikka liian myöhään, että Rochefort +oli käskenyt hänen koettaa päästä perille kaikista vaimonsa +salaisuuksista.</p> + +<p>— Sitä on sinun tarpeeton tietää, sanoi nuori vaimo, jota +vaistonomainen epäluulo peräytti: se oli vaan erästä joutavanpäiväistä, +jommoista naisten on tapa haluta, eräs ostos, jossa olisit voinut paljon +voittaa.</p> + +<p>Mutta kuta enemmän nuori vaimo esteli, sitä enemmän rupesi Bonacieux +ajattelemaan että tuo salaisuus, jota hän ei tahtonut sanoa, mahtoi olla +hyvin tärkeä. Hän päätti sen vuoksi paikalla kiiruhtaa kreivi +Rochefort'in luokse, ilmoittamaan että kuningatar haki lähettilästä +Lontoosen.</p> + +<p>— Suo anteeksi, että minun täytyy sinut jättää, rakas eukkoni, sanoi +hän; mutta kun en tiennyt sinun tulevan minua tervehtimään, olin +päättänyt kohdata erästä ystävää juuri tähän aikaan; minä tulen paikalla +takaisin, ja jos tahdot odottaa minua vaikkapa vaan puoli minuuttia, +että vaan suoriudun tuosta ystävästäni, niin palaan sinua noutamaan ja, +kun alkaa jo olla näin myöhäistä, saattamaan sinua Louvreen.</p> + +<p>— Kiitos vaan, herraseni, vastasi rouva Bonacieux: koska sinulla ei +ollut kylliksi rohkeutta olemaan minulle miksikään hyödyksi, palaan minä +kyllä yksinkin Louvreen.</p> + +<p>— Niinkuin tahdot, vastasi entinen kauppias. Tapaanko sinua taas +kohdakkoin?</p> + +<p>— Kyllä kaiketi, toivoakseni ensi viikolla saan toimeltani vähän lomaa, +ja silloin tulen tänne laittamaan järjestykseen asioita, jotka mahtavat +olla jokseenkin sotkeuksissa.</p> + +<p>— Hyvä; minä odotan sinua. Ethän ole pahastuksissasi minuun?</p> + +<p>— Minäkö! en laisinkaan.</p> + +<p>— Kohta siis tapaamme taas?</p> + +<p>— Aivan kohta.</p> + +<p>Bonacieux suuteli vaimonsa kättä ja poistui joutuisasti.</p> + +<p>— Kas niin, sanoi rouva Bonacieux, kun hänen miehensä oli päässyt +portista kadulle ja hän nyt oli yksinään, sitä vielä puuttui että hänen +piti oleman kardinaalilainen. Ja minä pahainen, joka menin vastuusen +kuningattarelle ja lupasin hallitsijattarelleni... Ah! Jumalani! hän +rupeaa nyt luulemaan, että minä olen samoja kataloita ihmisiä, joista +koko palatsi kuhisee ja joita on asetettu häntä vakoomaan! Ah sinua, +Bonacieux! en ole koskaan sinua rakastanut; vaan nyt on vielä +pahemmasti: minä vihaan sinua! ja sen minä sanon, että kyllä sen vielä +saat maksaa!</p> + +<p>Juuri samassa hetkessä kun hän nuo sanat lausui, koputus laipioon sai +hänen nostamaan päänsä ja ääni, joka tunkeutui hänen luoksensa +kattolaudoituksen lävitse, huusi hänelle:</p> + +<p>— Rakas rouva Bonacieux, avatkaa minulle käytävän pikku ovi, niin +laskeudun alas teidän luoksenne.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="XVIII" id="XVIII"></a>XVIII.</h2> + +<h2>Rakastaja ja puoliso.</h2> + + +<p>— Ah, rouva, sanoi d'Artagnan, tullen sisään ovesta, jonka nuori vaimo +oli avannut, sallikaa minun sanoa teille, teillä on kurjamainen puoliso.</p> + +<p>— Te olette siis kuulleet keskustelumme? kysyi vilkkaasti rouva +Bonacieux silmäten d'Artagnan'ia levottomasti.</p> + +<p>— Kaikki tyynni.</p> + +<p>— Mutta, Jumalani, millä tavoin?</p> + +<p>— Keinolla, jonka minä tunnen, ja jolla kuulin myöskin koko sen vielä +vilkkaamman keskustelun, mikä teillä oli kardinaalin kätyrien kanssa.</p> + +<p>— Ja mitä ymmärsitte keskustelustamme?</p> + +<p>— Tuhannen seikkaa: ensinkin, että puolisonne on heittiö ja tyhmä +pöllö, hyväksi onneksi; sitten, että te olette pulassa, joka on minulle +kovin iloista, koska se antaa minulle tilaisuuden tarjota teille +palvelustani, ja Jumala tietää, että menisin vaikka tuleen teidän +edestänne; vihdoin, että kuningatar tarvitsee urhoollista, älykästä ja +uskollista miestä lähtemään hänen asiallensa Lontoosen. Minulla on +ainakin kaksi noista ominaisuuksista, ja tässä olen käytettävänänne.</p> + +<p>Rouva Bonacieux ei vastannut mitään, mutta hänen sydämensä sykki ilosta +ja salainen toivo loisti hänen silmistänsä.</p> + +<p>— Ja mitä vakuutta voitte tarjota minulle, kysyi hän, jos suostun +uskomaan teille sen toimen?</p> + +<p>— Rakkauteni teitä kohtaan. Kas niin, sanokaa, käskekää: mitä on +tekeminen?</p> + +<p>— Jumalani, Jumalani! sopersi nuori vaimo, pitääkö minun uskoa teille +semmoinen salaisuus, herra? Tehän olette melkein lapsi!</p> + +<p>— No niin, minä näen, että jonkun on tarvis mennä vastuusen minun +puolestani.</p> + +<p>— Minä tunnustan, että se minua kovin rauhoittaisi.</p> + +<p>— Tunnetteko Athosta?</p> + +<p>— En.</p> + +<p>— Porthosta?</p> + +<p>— En.</p> + +<p>— Aramista?</p> + +<p>— En. Ketä ovat ne herrat?</p> + +<p>— Kuninkaan muskettisotureita. Tunnetteko herra de Tréville'ä, heidän +kapteeniansa?</p> + +<p>— Kyllä minä hänet tunnen, en persoonallisesti, vaan olen useamman +kerran kuullut hänestä sanottavan kuningattarelle, että hän on +urhoollinen ja rehellinen mies.</p> + +<p>— Ettehän pelkää hänen pettävän teitä kardinaalille, ettehän?</p> + +<p>— Oh, en millään muotoa.</p> + +<p>— No niin! ilmoittakaa hänelle salaisuutenne ja kysykää häneltä, +olkoonpa asia kuinka tärkeä, kallisarvoinen, tai hirvittävä tahansa, +voitteko uskoa sen minun haltuuni.</p> + +<p>— Mutta tuo salaisuus ei ole minun, enkä siis voi uskoa sitä +kellenkään.</p> + +<p>— Uskoittehan sen herra Bonacieux'illekin, sanoi d'Artagnan harmissaan.</p> + +<p>— Aivan samoin kuin uskoo kirjeen onttoon puuhun, kyyhkyn siiville tai +koiran kaulaan.</p> + +<p>— Vaan näettehän, että minä rakastan teitä.</p> + +<p>— Kyllähän sanotte niin.</p> + +<p>— Minä olen luotettava mies!</p> + +<p>— Sen uskon.</p> + +<p>— Ja rohkea.</p> + +<p>— Oh! siitä olen varma.</p> + +<p>— Siis, pankaa minut koetukselle.</p> + +<p>Rouva Bonacieux katsoi nuoreen mieheen viimeisen epäilyksen pidättämänä. +Mutta tuon miehen silmissä paloi sellainen tuli, hänen äänensä oli niin +vakuuttava, että hän tunsi itsensä aivankuin vedetyksi häneen +luottautumaan. Muutoin, hän oli sellaisessa tilassa, jossa täytyy +uskaltaa kaikki, menköön syteen tai saveen. Kuningatar oli yhtä paljo +vaarassa joutua hukkaan liiallisen varovaisuuden kuin liiallisen +luottamisen kautta. Siihen lisäksi, tunnustakaamme se, vastoin +tahtoansakin tunsi hän tuota nuorta suojelijaansa kohtaan semmoista, +mikä käski hänen puhumaan hänelle kaikki.</p> + +<p>— Kuulkaa siis, sanoi hän, minä luotan teidän vakuutuksiinne ja annan +mukaa. Mutta minä vannon teille Jumalan edessä, joka meitä kuulee, että +jos te petätte minut ja jos viholliseni antavat minulle anteeksi, minä +surmaan itseni, ja syytän teitä kuolemastani.</p> + +<p>— Ja minä, sen vannon Jumalan edessä, rouvani, sanoi d'Artagnan, että +jos joudun kiini sitä tointa täyttäessäni, jonka minulle annatte +tehtäväksi, minä kuolen, ennenkuin teen tai sanon mitään, joka saattaisi +ketään vaaraan.</p> + +<p>Siiloin nuori vaimo uskoi hänelle tuon kirjoituksen salaisuuden, jonka +hän jo puolittain tunsi kohtauksesta La Samaritaine'n edustalla.</p> + +<p>Tämä oli heidän molemminpuolinen rakkaudentunnustuksensa.</p> + +<p>D'Artagnan loisti ilosta ja ylpeydestä. Tuo salaisuus, joka nyt oli +hänen omanansa, tuo vaimo, jota hän rakasti, luottamus ja rakkaus, nuo +kaikki tekivät hänestä jättiläisen.</p> + +<p>— Minä lähden, sanoi hän, ja minä lähden paikalla.</p> + +<p>— Kuinka! te lähdette! huudahti rouva Bonacieux; entäs rykmenttinne, +kapteeninne!</p> + +<p>— Sieluni kautta, kaiken tuon olisin unhottanut, rakas Constance! niin +todellakin, minun täytyy saada loma.</p> + +<p>— Vielä sekin este, mutisi rouva Bonacieux suruisesti.</p> + +<p>— Oh! huudahti d'Artagnan mietittyänsä, sen minä saan poistetuksi, +olkaa huoleti.</p> + +<p>— Millä tavoin?</p> + +<p>— Minä menen vielä tänä iltana herra de Tréville'n luokse ja pyydän +hänen hankkimaan minulle loman langoltansa herra Desessarts'ilta.</p> + +<p>— Mutta vielä toinen asia.</p> + +<p>— Mikä? kysyi d'Artagnan, nähden rouva Bonacieux'in jatkavan +epäilyksiänsä.</p> + +<p>— Teillä ei taida olla rahaa?</p> + +<p>— Taida on liikaa, sanoi d'Artagnan hymyillen.</p> + +<p>— Siinä tapauksessa, sanoi rouva Bonacieux avaten erään laatikon ja +vetäen sieltä esille saman pussin, jota hänen miehensä puoli tuntia +takaperin oli hyväillen taputellut, ottakaa tämä pussi.</p> + +<p>— Kardinaalin pussi! huudahti d'Artagnan rähähtäen nauramaan, hän näet, +niinkuin muistetaan, oli irti kiskottujen lattiakivien aukosta kuullut +joka sanan kauppiaan ja hänen vaimonsa keskustelusta.</p> + +<p>— Niin kyllä, kardinaalin pussi, sanoi rouva Bonacieux; te huomaatte +että se on sangen arvokkaan näköinen.</p> + +<p>— Hiisi sentään! huudahti d'Artagnan, onpa kaksi vertaa huvittavampaa, +kun saa pelastaa kuningattaren Hänen ylhäisyytensä rahoilla.</p> + +<p>— Te olette rakastettava ja oivallinen nuori mies, sanoi rouva +Bonacieux. Uskokaa pois, että Hänen Majesteettinsa kuningatar on oleva +kovin kiitollinen.</p> + +<p>— Oh, minä olen jo runsaasti palkittu! huudahti d'Artagnan. Minä +rakastan teitä, te sallitte minun sanoa sen teille; siinä on jo enemmän +onnellisuutta kuin uskalsin toivoa.</p> + +<p>— Hiljaa! sanoi rouva Bonacieux vapisten.</p> + +<p>— Mitä?</p> + +<p>— Kadulla puhutaan.</p> + +<p>— Ääni on...</p> + +<p>— Minun mieheni. Aivan, minä tunnen sen!</p> + +<p>D'Artagnan juoksi ovelle ja työnsi sen salpaan.</p> + +<p>— Hän ei ole pääsevä sisään ennenkuin minä olen päässyt ulos, sanoi +hän, ja kun minä olen mennyt, te avaatte hänelle.</p> + +<p>— Mutta minun pitäisi jo myös olla poissa. Entäs tuon rahapussin +katoaminen, kuinkas se selvitetään, jos minä olen täällä?</p> + +<p>— Te olette oikeassa, teidän täytyy myös pois.</p> + +<p>— Mutta kuinka? Hän näkee meidät, jos menemme.</p> + +<p>— Täytyy nousta minun luokseni.</p> + +<p>— Ah! huudahti rouva Bonacieux, te sanotte tuota äänellä, joka minua +peljästyttää.</p> + +<p>Rouva Bonacieux lausui nuo sanat kyynelsilmin. D'Artagnan näki +kyyneleen, hän hurmautui, tuli liikutetuksi, ja lankesi polvilleen.</p> + +<p>— Minun luokseni, sanoi hän, siellä olette yhtä hyvässä turvassa kuin +temppelissä, siihen annan kunniasanani.</p> + +<p>— Menkäämme, sanoi rouva Bonacieux, minä luotan teihin, ystävääni.</p> + +<p>D'Artagnan veti salvan varovasti auki, ja molemmat, keveinä kuin varjot, +hiipivät sisäoven kautta käytävään, nousivat kuulumattomin askelin ylös +portaita ja menivät d'Artagnan'in kamariin.</p> + +<p>Kun he olivat sinne päässeet, salpasi d'Artagnan vakuuden vuoksi oven +sisäpuoleltakin kiini; he lähestyivät molemmat ikkunaa, ja katselivat +ikkunaluukun raosta Bonacieux'iä, joka puheli erään vaippaan +kääriytyneen miehen kanssa.</p> + +<p>Nähdessään vaippaan verhouneen miehen, d'Artagnan hypähti ja, vetäisten +miekkansa, riensi ovea kohden.</p> + +<p>Se oli Meung'in mies.</p> + +<p>— Mitä aiotte tehdä? huudahti rouva Bonacieux; te saatatte meidät +hukkaan.</p> + +<p>— Mutta minä olen vannonut tappaakseni tuon miehen! sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Teidän henkenne on tällä hetkellä toisen hallussa eikä siis ole +teidän. Kuningattaren nimessä kiellän minä teitä antautumasta mihinkään +muuhun vaaraan, kuin mikä matkaanne koskee.</p> + +<p>— Ettekö omassa nimessänne mitään käske?</p> + +<p>— Omassa nimessäni myös, sanoi rouva Bonacieux liikutuksissaan, omassa +nimessäni myös pyydän samaa. Mutta malttakaas, minusta näyttää kuin he +puhuisivat minusta.</p> + +<p>D'Artagnan lähestyi ikkunaa ja rupesi kuuntelemaan.</p> + +<p>Herra Bonacieux aukasi ovensa ja nähden huoneen tyhjäksi palasi hän +vaippamiehen luokse, jonka hän oli hetkiseksi jättänyt yksinään.</p> + +<p>— Hän on mennyt, sanoi hän, hän on palannut Louvreen.</p> + +<p>— Oletteko varma, virkkoi tuntematon, ett'ei hän epäillyt, missä +aikomuksissa te lähditte ulos?</p> + +<p>— Ei hän epäillyt mitään, vastasi Bonacieux itseensä tyytyväisenä; hän +on hyvin herkkäuskoinen nainen.</p> + +<p>— Onkohan henkivartijakokelas kotonaan?</p> + +<p>— En luule; niinkuin näette, on hänen ikkunaluukkunsa kiini, eikä +mitään valoa näy rakojen lävitse.</p> + +<p>— Yhtä hyvin on paras ottaa siitä selvä.</p> + +<p>— Millä tavoin?</p> + +<p>— Mennä kolkuttamaan hänen ovellensa.</p> + +<p>— Menkäämme.</p> + +<p>— Minä kysyn hänen palvelijaltansa.</p> + +<p>Bonacieux meni huoneesensa, meni samaa tietä, jota pakolaiset olivat +kulkeneet, nousi d'Artagnan'in porstuaan ja kolkutti.</p> + +<p>Ei kukaan vastannut. Porthos oli, näyttääksensä suurellisemmalta, +lainannut siksi iltaa Planchet'in. Mitä d'Artagnan'iin tulee, hän kyllä +varoi ilmoittamasta millään oloansa.</p> + +<p>Sinä hetkenä, jolloin Bonacieux'in sormien lyönnit tuntuivat ovella, +molemmat nuoret tunsivat sydämmensä pamppailevan.</p> + +<p>— Ei siellä ole ketään, sanoi Bonacieux.</p> + +<p>— Ei sillä väliä, menkäämme kumminkin teidän luoksenne, siellä ollaan +paremmassa suojassa kuin tässä portin kynnyksellä.</p> + +<p>— Ah, Jumalani, kuiskutti rouva Bonacieux, nyt emme saa kuulla mitään.</p> + +<p>— Päinvastoin, sanoi d'Artagnan, nyt vasta oikein kuulemmekin.</p> + +<p>D'Artagnan nosti paikoiltaan nuo kolme neljä lattialevyä, joten hänen +kamarinsa muuttui toiseksi Dionysion korvaksi, levitti maton lattialle, +rupesi polvilleen ja antoi rouva Bonacieux'ille merkin, laskeutua +niinkuin hänkin aukolle kuuntelemaan.</p> + +<p>— Oletteko nyt vaan aivan varma siitä ett'ei siellä ole ketään? sanoi +tuntematon.</p> + +<p>— Kyllä minä siitä vastaan, sanoi Bonacieux.</p> + +<p>— Ja te arvelette vaimonne?...</p> + +<p>— Palanneen Louvreen.</p> + +<p>— Puhuttelematta ketään muuta kuin teitä?</p> + +<p>— Siitä olen varma.</p> + +<p>— Se on tärkeä kohta, ymmärrättekö?</p> + +<p>— Siis tuo uutinen, jonka teille kerroin, on kallisarvoinen...</p> + +<p>— Sangen kallisarvoinen, rakas Bonacieux, sitä en teiltä peittele.</p> + +<p>— Siis kardinaali on oleva tyytyväinen minuun?</p> + +<p>— Sitä en epäile.</p> + +<p>— Suuri kardinaali!</p> + +<p>— Oletteko varma, ett'ei vaimonne, puhuessaan teidän kanssanne, +maininnut mitään nimiä?</p> + +<p>— Ei hän maininnut.</p> + +<p>— Eikö hän maininnut rouva de Clevreuse'ä tai herttua Buckingham'ia, +tai rouva de Vernet'iä?</p> + +<p>— Ei, hän sanoi vaan tahtovansa lähettää minut Lontoosen erään korkean +henkilön asialle.</p> + +<p>— Hylkiö! kuiskasi rouva Bonacieux.</p> + +<p>— Hiljaa! sanoi d'Artagnan ottaen häntä kädestä, jonka nuori nainen +jätti olemaan, ajattelematta sitä sen enempää.</p> + +<p>— Vähät siitä, jatkoi vaippamies, mutta olittepa kumminkin tyhmä, kun +ette olleet ottavinanne toimittaaksenne tuota asiaa, nyt olisi kirje +käsissämme; valtio, jota uhataan, olisi pelastettu ja te...</p> + +<p>— Ja minä?...</p> + +<p>— No niin, kardinaali olisi aateloinut teidät...</p> + +<p>— Onko hän sanonut?</p> + +<p>— On, minä tiedän, että hän aikoi ilahduttaa teitä sillä.</p> + +<p>— Olkaa huoleti, sanoi Bonacieux; vaimoni jumaloitsee minua, vielä on +aikaa.</p> + +<p>— Lurjus! kuiskasi rouva Bonacieux.</p> + +<p>— Hiljaa! sanoi d'Artagnan puristaen kovemmin hänen kättänsä.</p> + +<p>— Kuinkas vielä on aikaa? kysyi vaippamies.</p> + +<p>— Minä palaan Louvreen, pyydän vaimoni puheilleni ja sanon hänelle että +olen miettinyt asiaa ja taivun hänen tuumaansa; silloin saan kirjeen ja +juoksen kardinaalin luokse.</p> + +<p>— Hyvä! mutta menkää joutuun; minä palaan kohta tiedustamaan, kuinka +toimenne on käynyt.</p> + +<p>Tuntematon meni.</p> + +<p>— Konna! sanoi rouva Bonacieux, antaen miehellensä vielä tuonkin +lisänimen.</p> + +<p>— Hiljaa! sanoi d'Artagnan toistamiseen, puristaen hänen kättänsä vielä +entistäkin kovemmin.</p> + +<p>Kauhea kirkuminen keskeytti silloin d'Artagnan'in ja rouva Bonacieux'in +mietteet. Tuo kirkuja oli herra Bonacieux, joka oli huomannut +rahapussinsa kadonneen ja huusi varkaita.</p> + +<p>— Oh, Jumalani! huudahti rouva Bonacieux, hän saattaa liikkeelle koko +tämän puolen kaupunkia.</p> + +<p>Bonacieux huusi kauvan; mutta kun tuommoisia huutoja sattui +tuhkatiheään, ei niistä kukaan välittänyt koko Fossoyeurs'in kadulla, +semminkin kun kauppiaan talo oli joutunut vähän pahaan huutoon, ja kun +ei ketään näkynyt, lähti hän menemään, huutaen pitkin matkaa, ja hänen +äänensä kuului etenevän Bac'in kadulle päin.</p> + +<p>— Ja nyt kun hän on mennyt, menkää te vuorostanne, sanoi rouva +Bonacieux; rohkeutta, mutta ennen kaikkia varovaisuutta, ja muistakaa +olevanne kuningattaren palveluksessa.</p> + +<p>— Ja teidän! huudahti d'Artagnan. Olkaa huoleti, kaunis Constance, minä +olen palaava ansainneena hänen kiitollisuutensa, mutta olenko myöskin +ansaitseva teidän rakkautenne?</p> + +<p>Nuori nainen vastasi vaan heleällä punastuksella, joka sävähti hänen +poskillensa. Muutaman hetkisen perästä meni vuorostaan d'Artagnan, +hänkin verhouneena laajaan vaippaan, jonka alla riippui pitkä miekka +kantimessansa.</p> + +<p>Rouva Bonacieux seurasi häntä silmillänsä, luoden hänen jälkeensä +tuommoisen pitkän lemmensilmäyksen, jolla nainen saattaa miestä, jota +hän tuntee rakastavansa; mutta kun d'Artagnan oli kadonnut kadunkulman +taakse, laskeusi rouva Bonacieux polvillensa ja liitti kätensä yhteen:</p> + +<p>— O Jumalani! huudahti hän, varjele kuningatarta, varjele minua!</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="XIX" id="XIX"></a>XIX.</h2> + +<h2>Retken suunnitelma.</h2> + + +<p>D'Artagnan meni oikopäätä herra de Tréville'n luokse. Hän arvasi kyllä, +että kardinaali muutamissa minuuteissa saisi asiasta tiedon tuon kirotun +tuntemattoman kautta, joka näkyi olevan hänen kätyrinsä, ja ett'ei siis +ollut yhtäkään hetkeä kadotettavana.</p> + +<p>Nuoren miehen sydän tulvehti ilosta. Seikkailu, jossa hän samalla kertaa +saattoi ansaita kunniaa ja rahaa, oli ensi rohkaistukseksi toimittanut +hänet naisen yhteyteen jota hän jumaloitsi. Tuo sattuma tuotti hänelle +siis jo melkein ensi hetkessä enemmän kuin hän olisi uskaltanut +onnettarilta pyytääkkään.</p> + +<p>Herra de Tréville oli vierashuoneessaan ottamassa puheillensa noita +tavallisia aateliskäypäläisiä. D'Artagnan, jota pidettiin melkein kuin +perheen jäsenenä, meni suoraan sisähuoneesen ja käski ilmoittaa, että +hän oli odottamassa erään tärkeän asian vuoksi.</p> + +<p>Tuskin viittä minuuttia oli d'Artagnan siellä ollut, kun herra de +Tréville astui sisään. Ensi silmäluonnista ja siitä ilosta, joka +kuvautui d'Artagnan'in kasvoilla, havaitsi tuo kunnon kapteeni että +jotakin uutta oli todella tapahtunut.</p> + +<p>Pitkin matkaa tullessaan oli d'Artagnan tutkistellut itseltänsä, +uskoisikko hän asiansa herra de Tréville'lle vai pyytäisikkö hän häneltä +vaan avonaista valtakirjaa erään salaisen asian toimittamiseen. Mutta +herra de Tréville oli aina ollut niin erinomaisen ystävällinen hänelle, +aina niin peräti harras kuninkaan ja kuningattaren palvelija, oli aina +niin sydämmen pohjasta vihannut kardinaalia, että nuorimies päätti +ilmoittaa hänelle kaikki.</p> + +<p>— Olette pyytäneet saadaksenne puhutella minua, nuori ystäväni? sanoi +herra de Tréville.</p> + +<p>— Niin, herra, sanoi d'Artagnan, ja minä toivon teidän antavan minulle +anteeksi, että tulin häiritsemään teitä, kun saatte kuulla, mikä tärkeä +asia on kysymyksessä.</p> + +<p>— Sanokaa siis, minä kuuntelen.</p> + +<p>— Kysymys ei ole sen vähemmästä, sanoi d'Artagnan, hiljentäen +puhettansa, kuin kuningattaren kunniasta ehkäpä hengestäkin.</p> + +<p>— Mitä sanotte? kysyi herra de Tréville, silmäillen ympärillensä, +nähdäksensä olivatko he aivan yksinään, ja kääntäen sitten katseensa +d'Artagnan'ia kohden.</p> + +<p>— Sanon, herra, että sattumus on saattanut minun valtaani erään +salaisuuden...</p> + +<p>— Jonka te säilytätte omananne, toivoakseni, henkenne kautta.</p> + +<p>— Vaan joka minun täytyy uskoa kumminkin teille, herra, sillä yksin te +voitte auttaa minua siinä toimessa, jonka Hänen Majesteettinsa +kuningatar on antanut täyttääkseni.</p> + +<p>— Onko salaisuus teidän?</p> + +<p>— Ei, herra, se on kuningattaren.</p> + +<p>— Onko Hänen Majesteettinsa valtuuttanut teidät uskomaan sen minulle?</p> + +<p>— Ei, herra, päinvastoin on minut velvoitettu syvimpään vaitioloon.</p> + +<p>— Miksikä siis olette aikeessa uskoa sen minulle?</p> + +<p>— Sentähden että, se minun täytyy sanoa, ilman teitä en voi mitään ja +pelkään teidän kieltävän minulta sen suosion, jota aion teiltä pyytää, +ell'ette tiedä missä tarkoituksessa sitä pyydän.</p> + +<p>— Pitäkää salaisuus omananne, nuori mies, ja sanokaa, mitä te haluatte.</p> + +<p>— Minä haluan teidän hankkimaan minulle herra Desessart'ilta +viidentoista päivän loman.</p> + +<p>— Milloin?</p> + +<p>— Jo tänä yönä.</p> + +<p>— Lähdettekö Pariisista?</p> + +<p>— Lähden asialle.</p> + +<p>— Voitteko minulle sanoa minne?</p> + +<p>— Lontoosen.</p> + +<p>— Kuka siitä hyötyisi, ell'ette saavuttaisi tarkoitustanne?</p> + +<p>— Kardinaali, uskoakseni, antaisi koko maailman, jos hän voisi estää +minut onnistumasta.</p> + +<p>— Ja yksinkö lähdette?</p> + +<p>— Yksin.</p> + +<p>— Siinä tapauksessa, elkää matkustako Bondy'n kautta; minä sanon teille +sen, minä, ja vahvistan sen Tréville'n kunniasanalla.</p> + +<p>— Kuinka niin?</p> + +<p>— Teidät surmataan.</p> + +<p>— Silloin kuolen velvollisuuttani täyttäessäni.</p> + +<p>— Mutta toimitettavanne jää kesken-eräisiksi.</p> + +<p>— Se on totta, sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Uskokaa minua, jatkoi Tréville, tuommoisiin yrityksiin tarvitaan +neljä miestä, jos mieli yhden päästä perille.</p> + +<p>— Ah, te olette oikeassa, herra, myönsi d'Artagnan; mutta te tunnette +Athoksen, Porthoksen ja Aramiksen ja tiedätte itse, voinko saada heidät +mukaani.</p> + +<p>— Ilmanko uskomatta heille tuota salaisuutta, jota minä en tahtonut +tietää?</p> + +<p>— Me olemme vannoneet ikipäiviksi toinen toisillemme sokean +luottamuksen ja kaikki koetukset kestävän ystävyyden; muutoin, te +voisitte sanoa heille luottavanne minuun täydellisesti, eivätkä kaiketi +he ole heikompi-uskoisia kuin te.</p> + +<p>— Minä voin lähettää heille viidentoista päivän lomaluvan, siinä +kaikki: Athokselle, jota hänen haavansa yhä vaivaa, mennäkseen Forges'in +kylpylähteille; Porthokselle ja Aramikselle, saadaksensa seurata +ystäväänsä, josta he eivät tahdo luopua, hänen ollessaan noin +vaivanalaisessa tilassa. Heidän lupakirjainsa lähettäminen on oleva +minun puoleltani vakuutena siihen, että valtuutan heidät matkalle.</p> + +<p>— Kiitos, herra, te olette satakertaisesti hyvä.</p> + +<p>— Menkää tapaamaan heitä heti paikalla ja pantakoon kaikki toimeen jo +tänä yönä. Ah! mutta kirjoittakaapa ensin herra Desessarts'ille menevä +anomuksenne. Ehkä on teillä vakoojia kantapäillänne ja tämä teidän +käyntinne, joka siinä tapauksessa on jo kardinaalin tiedossa, saa sillä +tavoin selityksensä.</p> + +<p>D'Artagnan kirjoitti anomuskirjansa ja herra de Tréville, ottaen sen +käsiinsä, vakuutti, että ennen kello kahta, jälkeen puolen yön, neljä +lupakirjaa oli asianomaisten matkamiesten kotona.</p> + +<p>— Tehkää hyvin ja lähettäkää minun lupakirjani Athoksen luokse, sanoi +d'Artagnan. Minä pelkään, että kotiin palatessani siellä saattaisi +kohdata ikävyyksiä.</p> + +<p>— Olkaa huoleti. Hyvästi, onnea matkalle! Malttakaas vielä! sanoi herra +de Tréville kutsuen hänet takaisin.</p> + +<p>D'Artagnan palasi.</p> + +<p>— Onkos teillä rahaa?</p> + +<p>D'Artagnan helisti pussia, joka oli hänen taskussansa.</p> + +<p>— Kylliksikö? kysyi herra de Tréville.</p> + +<p>— Kolme sataa pistole'a.</p> + +<p>— Hyvä on, sillä matkustaa vaikka maailman loppuun; saatte nyt mennä.</p> + +<p>D'Artagnan jätti hyvästi herra de Tréville'lle, joka ojensi hänelle +kätensä; d'Artagnan puristi sitä kiitollisuuden sekaisella +kunnioituksella. Pariisiin tulemisestansa saakka ei hän voinut muuta +kuin ylistää tuota oivallista miestä, joka oli aina niin arvokas, +rehellinen ja suuri.</p> + +<p>Ensiksi meni hän Aramiksen luokse; hän ei ollut käynyt tuon ystävänsä +luona sen omituisen illan perästä, jolloin hän oli seurannut rouva +Bonacieux'iä. Vielä enemmän: hän oli tuskin nähnytkään tuota nuorta +muskettisoturia ja milloin oli nähnyt, oli hän ollut huomaavinansa hänen +kasvoillansa syvän surumielisyyden merkkejä.</p> + +<p>Sinäkin iltana Aramis valvoi synkkänä ja uinailevana; d'Artagnan kyseli +häneltä syytä tuohon syvään alakuloisuuteen; Aramis teki syyksi, että +muka kahdeksastoista luku pyhän Augustinon kirjassa oli hänen +selitettävä, ja tuo selitys oli kirjoitettava latinaksi ja sen piti olla +valmis jo tulevaksi viikoksi — siinä asia, joka niin paljon häntä +ajattelutti.</p> + +<p>Kun molemmat ystävykset olivat hetkisen aikaa puhelleet, tuli herra de +Tréville'n palvelija sisään ja toi suljetun kirjeen.</p> + +<p>— Mitä siinä? kysyi Aramis.</p> + +<p>— Lomalupa, jota herra on pyytänyt, vastasi lakeija.</p> + +<p>— En minä mitään lomalupaa ole pyytänyt.</p> + +<p>— Ole vaiti ja ota vastaan, sanoi d'Artagnan. Ja te, ystäväni, tässä +puoli pistole'a vaivoistanne; sanokaa herra de Tréville'lle, että herra +Aramis kiittää häntä nöyrimmästi. Saatte mennä.</p> + +<p>Lakeija kumarsi maahan asti ja meni.</p> + +<p>— Mitä tämä tietää? kysyi Aramis.</p> + +<p>— Ota nyt mukaasi mitä arvelet tarvitsevasi viidentoista päivän +matkalla ja seuraa minua.</p> + +<p>— Mutta minä en voi lähteä tällä haavaa Pariisista, tietämättä...</p> + +<p>Aramis seisahtui.</p> + +<p>— Minne hän on joutunut, eikö niin? jatkoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Kuka? kysyi Aramis.</p> + +<p>— Se nainen, joka oli täällä, nainen, jolla oli kirjailtu nenäliina.</p> + +<p>— Ken sinulle on sanonut, että täällä on ollut nainen? kysyi Aramis +kalpeana kuin kuolema.</p> + +<p>— Minä näin hänet.</p> + +<p>— Ja tiedät ken hän on?</p> + +<p>— Ainakin luulen tietäväni.</p> + +<p>— Kuuleppas, sanoi Aramis, koska tiedät niin paljon, tiedätkö myöskin +minne tuo nainen on joutunut?</p> + +<p>— Minä arvelen hänen palanneen Tours'iin.</p> + +<p>— Tours'iin? niin, kaiketi se niin on; sinä tunnet hänet. Mutta kuinka +hän on palannut Tours'iin, sanomatta minulle mitään?</p> + +<p>— Hän on pelännyt joutuvansa kiini.</p> + +<p>— Miksi hän ei ole minulle kirjoittanut.</p> + +<p>— Siksi, että hän on pelännyt saattavansa sinut vaaraan.</p> + +<p>— D'Artagnan, sinä annat minulle elämäni takaisin! huudahti Aramis. +Luulin itseni hyljätyksi, petetyksi. Olin niin onnellinen saadessani +hänet taas nähdä! En voinut uskoa, että hän panisi vapautensa vaaraan +minun tähteni, ja kumminkin, minkä vuoksi oli hän palannut Pariisiin?</p> + +<p>— Saman asian vuoksi, joka meidät tällä hetkellä käskee lähtemään +Lontoosen.</p> + +<p>— Mikä asia se on? kysyi Aramis.</p> + +<p>— Sen saat kerta maailmassa tietää, Aramis; mutta tällä erää täytyy +minun olla yhtä salaperäinen kuin tuo <i>tohtorin sisarentytär</i>.</p> + +<p>Aramis hymyili, sillä hänelle muistui tuosta mieleen se tarina, jonka +hän eräänä iltana oli ystävillensä kertonut.</p> + +<p>— No niin, koska hän on lähtenyt Pariisista ja sinä, d'Artagnan, olet +varma asiasta, ei minua enää mikään kiinitä täällä, ja olen siis valmis +sinua seuraamaan. Minne sinä sanot meidän lähtevän?...</p> + +<p>— Athoksen luokse ensinkin, ja jos tahdot tulla niin tule pian, sillä +me olemme jo paljon hukanneet aikaa. Mutta kesken puheen, sano +Bazin'ille myös.</p> + +<p>— Tuleeko Bazin myös? kysyi Aramis.</p> + +<p>— Ehkäpä. Kaikessa tapauksessa on hyvä että hän seuraa meitä ainakin +Athoksen luokse nyt.</p> + +<p>Aramis kutsui Bazin'in puheillensa, ja käskettyänsä hänen tulla +tapaamaan häntä Athoksen luota, lausui hän: menkäämme nyt! jolloin hän +otti vaippansa, miekkansa ja kolme pistooliansa, avattuaan turhaan +kolmea neljää laatikkoa, katsoaksensa olisiko minne sattunut eksymään +joku rahan nimellinen. Mutta kun hän oli havainnut kaikki hakemiset +tarpeettomiksi, seurasi hän d'Artagnan'ia, mietiskellen itsekseen, +kuinka tuo henkivartijakokelas saattoi tietää yhtä hyvin kuin hän, kuka +tuo nuori nainen oli, jolle hän oli luovuttanut asuntonsa, ja paremmin +kuin hän, minne sama nuori nainen oli joutunut.</p> + +<p>Vasta ulos tullessa Aramis laski kätensä d'Artagnan'in käsivarteen, +silmäsi häntä terävästi ja virkkoi:</p> + +<p>— Ethän kai liene puhunut kellenkään tuosta naisesta?</p> + +<p>— En kellenkään koko maailmassa.</p> + +<p>— Et edes Athokselle ja Porthokselle?</p> + +<p>— En ole heillekään hiiskahtanut sanaakaan.</p> + +<p>— Hyvä.</p> + +<p>Ja levollisena tuosta tärkeästä kohdasta Aramis jatkoi matkaansa +d'Artagnan'in kanssa, ja saapuivat molemmat tuota pikaa Athoksen luokse.</p> + +<p>He tapasivat hänet lupakirja kädessä ja herra de Tréville'n kirje +toisessa.</p> + +<p>— Voitteko selittää minulle mitä tietää tämä lupakirja ja tämä kirje, +jotka juuri sain käsiini? kysyi Athos hämmästyksissään.</p> + +<div class="blockquot"> +<p>"Paras Athos! Minä tahdon mielelläni, koska teidän terveytenne +välttämättömästi vaatii, suoda teille lepoa viideksitoista päiväksi. +Menkää siis Forges'in kylpylähteille eli minne vaan haluatte ja +laittakaa että pian palaatte entisellenne.</p> + +<p>Harras ystävänne</p> + +<p class="author"><i>Tréville</i>."</p> +</div> + +<p>— No niin, tuo lupakirja ja tuo kirje tarkoittavat, että sinun on +seuraaminen minua, Athos.</p> + +<p>— Forges'in kylpylähteille.</p> + +<p>— Sinne tai muuanne.</p> + +<p>— Kuninkaanko käskystä?</p> + +<p>— Kuninkaan tai kuningattaren: emmekö ole Heidän Majesteettinsa +palvelijoita?</p> + +<p>Samassa silmänräpäyksessä astui sisään Porthos.</p> + +<p>— Saakeli sentään, sanoi hän, tämä on vasta omituinen seikka: mistä +ajasta saakka muskettisotureille on ruvettu myöntämään lomia ilman +pyytämättä?</p> + +<p>— Siitä saakka, sanoi d'Artagnan, kuin heillä on ystäviä, jotka +pyytävät heidän puolestansa.</p> + +<p>— Ahaa! sanoi Porthos, kyllä näkee, että täällä on jotakin tekeillä.</p> + +<p>— Onpa kyllä, me lähdemme matkalle, sanoi Aramis.</p> + +<p>— Mihin maahan? kysyi Porthos.</p> + +<p>— En toden totta minä tiedä niin mitään, sanoi Athos; kysy +d'Artagnan'ilta.</p> + +<p>— Lontoosen, hyvät herrat, sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Lontoosen! huudahti Porthos; mitä me Lontoossa teemme?</p> + +<p>— Siinä on seikka, jota en voi teille sanoa, hyvät herrat, teidän +täytyy vaan luottaa minuun.</p> + +<p>— Mutta Lontoosen matkustamiseen tarvitaan rahoja, lisäsi Porthos, eikä +minulla suinkaan ole.</p> + +<p>— Eikä minulla, sanoi Aramis.</p> + +<p>— Eikä minulla, sanoi Athos.</p> + +<p>— Minullapa on, sanoi d'Artagnan vetäen aarteensa taskustaan ja laskien +sen pöydälle. Tässä pussissa on kolme sataa pistole'a; ottakaamme kukin +seitsemänkymmentä viisi; siinä on niin paljo kuin tarvitaan mennäksemme +Lontoosen ja tullaksemme sieltä takaisin. Muutoin, olkaa huoleti, emme +me kaikki Lontoosen asti pääse.</p> + +<p>— Miksikä niin?</p> + +<p>— Sentähden että varsin uskottavasti muutamat meistä jäävät välille.</p> + +<p>— Lähdemmekö me siis jollekin taisteluretkelle?</p> + +<p>— Lähdemme, ja mitä vaarallisimmalle, sen saan jo edeltäkäsin +ilmoittaa.</p> + +<p>— Vai niin! mutta koska me panemme henkemme alttiiksi, sanoi Porthos, +tahtoisin minä toki tietää edes minkä vuoksi?</p> + +<p>— Sen saat kyllä myöhemmin tietää! sanoi Athos.</p> + +<p>— Mutta kyllä minä, sanoi Aramis, olen samaa mieltä kuin Porthos.</p> + +<p>— Onko kuninkaan tapana tehdä teille selkoa semmoisista? Ei; hän sanoo +vaan ilman muita mutkia: Herrat, taistellaan Gaskonjassa tai +Flanderissa; menkää taistelemaan, ja te menette. Minkä vuoksi? siitä +ette pidä laisinkaan lukua.</p> + +<p>— D'Artagnan on oikeassa, sanoi Athos, tässä on meidän kolme +lupakirjaa, jotka tulevat herra de Tréville'ltä ja tässä kolme sataa +pistole'a, jotka tulevat en tiedä mistä. Menkäämme tapettaviksi sinne +minne meitä käsketään menemään. Maksaako vaivaa pitää hengestä noin +pitkiä puheita? D'Artagnan, minä olen valmis sinua seuraamaan.</p> + +<p>— Ja minä myös, sanoi Porthos.</p> + +<p>— Ja minä myös, sanoi Aramis. Minä en lähdekkään yhtään pahoillani +Pariisista. Minä tarvitsen raitistusta.</p> + +<p>— No niin! kyllä raitistusta saatte, hyvät herrat, olkaa huoleti! sanoi +d'Artagnan.</p> + +<p>— Ja nyt, milloin lähdemme? kysyi Athos.</p> + +<p>— Heti paikalla, vastasi d'Artagnan; ei ole minuuttiakaan aikaa hukata.</p> + +<p>— Hohoi! Grimaud, Planchet, Mousqueton, Bazin! huusivat kaikki neljä +nuorta miestä lakeijoitansa, voidelkaa saappaamme ja tuokaa hevoset +hotellista.</p> + +<p>Joka muskettisoturi jätti näet yleiseen hotelliin, kuin kasarmiin ikään, +oman sekä lakeijansa hevosen.</p> + +<p>Planchet, Grimaud, Mousqueton ja Bazin riensivät juoksujalassa pois.</p> + +<p>— Nyt tehkäämme retken suunnitelma, sanoi Porthos. Minne menemme +ensiksi?</p> + +<p>— Calais'iin, sanoi d'Artagnan; se on suorin tie Lontoosen mennä.</p> + +<p>— Hyvä! sanoi Porthos, minun ehdotukseni olisi tämmöinen.</p> + +<p>— Puhu.</p> + +<p>— Neljä miestä yhdessä matkustaen herättävät epäluuloa: d'Artagnan +antakoon meille jokaiselle määräyksensä; minä lähden etukynnessä +Boulognen tietä, aukaisemaan kulkuväylää; Athos lähtee kaksi tuntia +myöhemmin Amiens'in tietä; Aramis tulee perästä Noyon'in tietä; mitä +d'Artagnan'iin tulee, hän kulkekoon mitä tietä tahtoo Planchetin +vaatteissa, jota vastoin Planchet seuraa meitä d'Artagnan'ina ja +henkivartijan univormussa.</p> + +<p>— Hyvät herrat, sanoi Athos, minun mielestäni ei sovi päästää ensinkään +lakeijoita tietoon tämmöisistä asioista: aatelismies voi jonkun kerran +sattumalta ilmaista hänelle uskotun salaisuuden, mutta lakeija sen +melkein aina myöpi.</p> + +<p>— Porthoksen suunnitelma näyttää minusta toteuttamattomalta, sanoi +d'Artagnan, sillä en minä tiedä itsekkään mitä määräyksiä minun pitäisi +teille antaa. Minä olen kirjeen kuljettaja, en mitään muuta. Minulla ei +ole, enkä voi tehdä, kolmea kopiaa tästä kirjeestä, koska se on +sinetillä suljettu; täytyy siis, minun mielestäni, matkustaa yhdessä +seurassa. Kirje on täällä, tässä taskussa. Ja hän osoitti taskua, missä +kirje oli. Jos minut tapetaan, jonkun teistä tulee ottaa se ja jatkaa +matkaa; jos hänet tapetaan, tulee toisen vuoro ja niin edespäin; kunhan +yksi vaan tulee perille, muuta ei tarvita.</p> + +<p>— Bravo, d'Artagnan! minä olen samaa mieltä kuin sinä, sanoi Athos. +Sitä paitsi täytyy olla johdonmukainen; minä menen kylpemään, te minua +seuraatte; sen sijaan että menisin Forges'in kylpylähteille, menenkin +mereen kylpemään; olenhan omassa vallassani. Jos meitä tahdotaan ottaa +kiini, näytän minä herra de Tréville'n kirjeen ja te näytätte +lupakirjanne; jos meidän kimppuumme hyökätään, me puolustamme itseämme; +jos meidät vedetään oikeuden eteen, väitämme me kiven kovaan, ett'ei +meillä ole muuta aikomusta kuin tuikata itseämme joku vissi lukumäärä +kertoja meressä: kun neljä miestä on erillään, olisi niitä vallan helppo +kukistaa, mutta yhdessä ollen muodostavat ne kokonaisen parven. Me +varustamme neljä lakeijaamme pistooleilla ja musketeilla; jos meitä +vastaan lähetetään vaikka armeija, me ryhdymme taisteluun, ja eloon +jääpä, niinkuin d'Artagnan jo sanoi, viepi kirjeen perille.</p> + +<p>— Hyvin puhuttu, huudahti Aramis; sinä et puhu usein, Athos, mutta kun +sinä puhut, puhut sinä kuin Johannes Kultasuu.<a name="FNanchor_3_3" id="FNanchor_3_3"></a><a href="#Footnote_3_3" class="fnanchor">[3]</a> Minä hyväksyn Athoksen +ehdotuksen. Entäs sinä, Porthos.</p> + +<p>— Minä myös, sanoi Porthos, jos se sopii d'Artagnan'ille. D'Artagnan, +kirjeen kuljettaja, on luonnollisesti yrityksen päämies; hän päättäköön, +me panemme toimeen.</p> + +<p>— No niin! sanoi d'Artagnan, minä päätän, että Athoksen ehdotus on +hyväksyttävä ja että me lähdemme puolen tunnin perästä matkalle.</p> + +<p>— Hyväksytty! lausuivat kaikki kolme muskettisoturia.</p> + +<p>Ja nyt ojensi jokainen kätensä rahapussia kohti, ja otti sieltä +seitsemänkymmentä viisi pistole'a ja valmistautui lähtemään sovittuun +aikaan.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="XX" id="XX"></a>XX.</h2> + +<h2>Matka.</h2> + + +<p>Kello kaksi aamua lähtivät meidän matkamiehemme Pariisista +Saint-Denis'in portin kautta; niinkauvan kuin yön aikaa kesti, olivat he +vaiti; vastoin tahtoansakin tunsivat he pimeyden, painavan heitä, ja +näkivät väijytyksiä kaikkialla.</p> + +<p>Päivän ensimäiset säteet irroittivat heiltä kielen kannan; auringon +mukana palasi iloisuus: olipa juuri kuin taistelupäivän aatto, sydän +sykki, silmät hymyilivät, tuntui kuin elämä, josta kenties kohta oli +luopuminen, olisi sentään hyvä olemassa.</p> + +<p>Karavaani oli muutoin mitä peloittavimman näköinen; muskettisoturien +mustat hevoset, heidän sotainen ryhtinsä, sekä tuo totuttu tapa, +joka pysytti nuo uljaat asetoverit sotilaan säännöllisessä +marssijärjestyksessä, olisivat ilmaisseet heidät, vaikka mitenkin +tuntemattomiksi olisivat tekeytyneet. Palvelijat seurasivat heitä, +varustettuina aseilla "aina hampaihin saakka."</p> + +<p>Kaikki meni hyvin Chantilly'yn asti, jonne he saapuivat kello kahdeksan +aikaan aamua. Täytyi syödä aamiainen. Laskeuduttiin alas hevosen selästä +erään ravintolan edustalla, jonka kyltissä oli kuvattuna pyhä Martinus +antavana puolet vaipastansa köyhälle. Lakeijat kiellettiin riisumasta +satulaa hevosilta ja käskettiin olla valmiina lähtemään tuota pikaa.</p> + +<p>Astuttiin sisään yhteiseen ravintolasaliin ja istuttiin pöytään.</p> + +<p>Eräs herra, joka juuri oli tullut Dammartin'in tietä, oli istuutunut +samaan pöytään aamiaiselle. Hän alotti puheen sateesta ja poudasta; +matkamiehet vastasivat; hän joi heidän terveydeksensä; matkustajat +kohteliaasti tekivät samoin.</p> + +<p>Mutta samassa tuokiossa kun Mousqueton tuli ilmoittamaan hevosten olevan +valmiina matkalle, jolloin heti noustiin pöydästä, outo mies esitti +Porthokselle kardinaalin maljan; Porthos vastasi, ett'ei hänellä ollut +mitään sitä vastaan, jos vieras vuorostaan joisi kuninkaan maljan. +Vieras huusi, ett'ei hän tuntenut muuta kuningasta kuin Hänen +ylhäisyytensä. Porthos sanoi hänen olevan päissään; tuntematon veti +miekkansa.</p> + +<p>— Teit tyhmästi, sanoi Athos, mutta mitäs sille, ei sinun sovi enää +peräytyä, tapa tuo mies ja tule perästä niinpian kuin voit.</p> + +<p>Ja kaikki kolme nousivat hevosensa selkään ja ajoivat täyttä laukkaa, +samalla kuin Porthos lupasi vastustajallensa, lävistää hänet kaikilla +tunnetuilla miekkailutempuilla.</p> + +<p>— Siinä oli yksi, sanoi Athos, kun he olivat ratsastaneet satakunnan +askelta.</p> + +<p>— Mutta minkä vuoksi ahdisti hän Porthosta ennemmin kuin ketään muuta +meistä? kysyi Aramis.</p> + +<p>— Sentähden että, kun Porthos oli kaikista äänekkäin, tuntematon luuli +häntä päämieheksi, sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Olen aina sanonut, että tuo gaskonjalainen on viisauden kaivo, mutisi +Athos.</p> + +<p>Matkustajat jatkoivat kulkuansa.</p> + +<p>Beauvais'issa viipyivät he kaksi tuntia, sekä hevoisia puhalluttaaksensa +että Porthosta odottaaksensa. Mutta kun kahden tunnin kuluttua Porthos +ei saapunut eikä mitään tietojakaan hänestä, lähdettiin uudestaan +tielle.</p> + +<p>Peninkulman päässä Beauvais'ista kohdattiin eräässä paikassa, missä tie +kulki kahden töyryn välitse, kahdeksan tai kymmenen miestä, jotka, +käyttäen hyväksensä sitä seikkaa, että tie sillä paikalla ei ollut +kivillä laskettua, olivat korjaavinansa sitä, suurentaen kuoppia ja +uurtaen syvemmäksi lokaisia kärrinpyörän jälkiä.</p> + +<p>Aramis, joka pelkäsi tahraavansa saappaansa tuommoisessa tekorapakossa, +nuhteli heitä ankarasti. Athos tahtoi häntä hillitä, mutta se oli liian +myöhäistä. Työmiehet rupesivat tekemään pilkkaa matkustajista ja +suututtivat hävyttömyydellänsä tyynen Athoksenkin, niin että hän +kannusti hevostansa erästä kohti.</p> + +<p>Silloin joka mies painautui ojaan ja otti sieltä kätköön pistetyn +musketin, josta oli seurauksena että meidän seitsemän matkustajan täytyi +kiitää aivan nimenomaisen luotituiskun lävitse. Aramis sai luodin +olkansa lävitse ja Mousqueton toisen perälihaksiinsa. Mousqueton yksin +vaan putosi hevosen selästä, ei sen vuoksi, että haava olisi ollut +vaarallinen, vaan kun hän ei voinut nähdä haavaansa, luuli hän olevansa +vaarallisemmin haavoitettu kuin olikaan.</p> + +<p>— Siinä oli väijytys, sanoi d'Artagnan, elkäämme ampuko laukaustakaan, +vaan rientäkäämme matkoihimme.</p> + +<p>Aramis, niin haavoitettuna kuin olikin, piteli kiini hevosen harjasta ja +seurasi toisia. Mousqueton'in hevonen saavutti heidät ja nelisti +yksinään rivissä.</p> + +<p>— Tuosta saimme varahevosen, sanoi Athos.</p> + +<p>— Ennemmin tahtoisin lakin, sanoi d'Artagnan; minun vei luoti +mennessään. Olipa onni totta tosiaan, ett'ei kirje, jota kuljetan, ollut +sen sisässä.</p> + +<p>— Niinpä kyllä! mutta he varmaankin surmaavat Porthos-paran, kun hän +tulee, sanoi Aramis.</p> + +<p>— Jos Porthos olisi jaloillaan, hän olisi meidät tavoittanut, sanoi +Athos. Luulenpa että humalainen selveni taistelupaikalle tultuaan.</p> + +<p>Ja kaksi tuntia annettiin hevosten mennä täyttä laukkaa, vaikka ne +olivat jo niin väsyneet, että oli syytä luulla niiden kohta kerrassaan +uupuvan.</p> + +<p>Matkustajat olivat kulkeneet syrjätietä, luullen siten tulevansa +vähemmin häirityksi; mutta Crèvecoeur'issä Aramis ilmoitti, ett'ei hän +enää voinut kulkea kauvemmaksi. Ja todella olikin hän tarvinnut kaiken +rohkeutensa, joka piili hänen solevan ulkomuotonsa ja kohteliaan +käytöksensä alla, päästäksensä niinkin pitkälle. Hän kalpeni joka hetki, +ja häntä täytyi kannattamalla pysyttää hevosen selässä; hänet laskettiin +ravintolan portille maahan ja hänelle jätettiin Bazin, joka muutoin +tällaisella retkellä oli enemmän haitaksi kuin hyödyksi ja lähdettiin +eteenpäin, toivossa päästä yöksi Amiens'iin.</p> + +<p>— Peijakas! sanoi Athos, kun he olivat taas tiellä, ja heitä oli enää +vaan kaksi herraa ynnä Grimaud ja Planchet; peijakas! enpä rupeakkaan +enää heidän narriksensa ja minä vakuutan sinulle, ett'eivät he saa minua +aukaisemaan suutani tai vetämään miekkaani täältä Calais'iin mennessä. +Sen vannon...</p> + +<p>— Elkäämme vannoko mitään, sanoi d'Artagnan, antakaamme nelistää, jos +hevosemme suinkin siihen taipuvat.</p> + +<p>Ja matkustajat kannustivat hevosiansa, jotka siitä kiihtyneinä saivat +uusia voimia. Tultiin Amiens'iin puolen yön aikaan ja laskeuduttiin +hevosen selästä Lis-d'Or'in ravintolan edustalla.</p> + +<p>Ravintolanisäntä näytti olevan mitä rehellisin mies maapallolla, hän +otti matkustajia vastaan kynttilä toisessa kädessä ja pumpulimyssy +toisessa; hän tahtoi majoittaa kumpaisenkin matkustajan erityiseen +kauniisen kamariin; mutta pahaksi onneksi olivat nuo huoneet kumpikin +eri päässänsä ravintolaa. D'Artagnan ja Athos hylkäsivät ne; +ravintolanisäntä vastasi, ett'ei ole mitään muita huoneita, jotka +olisivat kylliksi soveliaat Heidän ylhäisyyksillensä; mutta matkustajat +sanoivat tahtovansa maata yhteisessä vierashuoneessa, kumpikin eri +patjallansa lattialla. Isäntä intti vastaan, matkustajat eivät antaneet +mukaa; viimein täytyi isännän tehdä heidän tahtonsa mukaan.</p> + +<p>He olivat juuri laskeutuneet vuoteellensa, telkittyään oven +sisäpuolelta, kun kolkutettiin pihan puoliselle ikkunaluukulle; he +kysyivät, ketä siellä oli, tunsivat palvelijainsa äänet ja avasivat.</p> + +<p>Todella olivat ne Planchet ja Grimaud.</p> + +<p>— Grimaud ottaa pitääksensä huolen hevosista, sanoi Planchet; jos +tahdotte, herrat, rupean minä maata teidän kamariinne oven eteen; sillä +tavoin olette varmemmat siitä, ett'ei ketään pääse tulemaan teidän +luoksenne asti.</p> + +<p>— Mitäs saat vuoteeksesi? kysyi d'Artagnan.</p> + +<p>— Tässä on vuoteeni, vastasi Planchet.</p> + +<p>Ja hän näytti olkikupoa.</p> + +<p>— Tule vaan, sanoi d'Artagnan, sinä olet oikeassa; ravintolanisännän +muoto ei minua lainkaan miellytä, hän on niin kovin kohtelias.</p> + +<p>— Eikä minuakaan, sanoi Athos.</p> + +<p>Planchet kiipesi sisään ikkunasta, laittoi vuoteensa oven eteen, jolla +välin Grimaud sulkeutui talliin, luvattuaan olla kello viisi aamulla +valmiina, hän sekä heidän neljä hevostansa.</p> + +<p>Yö oli jokseenkin rauhallinen; noin kello kahden aikaan koetettiin avata +ovea, mutta kun Planchet pyrähti ylös unestaan ja ärjäsi <i>ken siellä</i>? +vastattiin, että oltiin hairahduttu ovesta ja poistuttiin.</p> + +<p>Kello neljän aikaan aamulla kuultiin kovaa meteliä tallista. Grimaud oli +tahtonut herättää tallirenkejä, ja hepä rupesivat häntä pieksämään. Kun +ikkuna avattiin, nähtiin poikaparka tainnuksissa, päässä heinähangon +varrella lyöty haava.</p> + +<p>Planchet meni pihalle ja tahtoi satuloida hevoset; mutta ne olivat aivan +jäykistyksissään. Mousqueton'in hevonen, joka eilen oli juossut ilman +ratsastajaa viisi tai kuusi tuntia, olisi voinut jatkaa matkaa, mutta +selittämättömästä erhetyksestä oli hevoslääkäri, joka oli noudettu +iskemään suonta isännän hevosesta, iskenyt Mousqueton'in hevosesta.</p> + +<p>Asiat rupesivat käymään arveluttaviksi: kaikki nuo perätysten seuranneet +kohtaukset olivat kenties sattuman tuottamia, mutta ne saattoivat olla +salavehkeilynkin tuottamia. Athos ja d'Artagnan menivät ulos ja Planchet +lähti tiedustelemaan, eikö lähistössä olisi kolmea hevosta myytävänä. +Portilla oli kaksi nuorteata ja rivakkaa hevosta täysissä varuksissaan. +Asiat rupesivat valkenemaan. Hän kysyi, missä hevoisten haltijat olivat +ja hänelle sanottiin niiden olleen yötä ravintolassa ja olivat juuri +parhaillaan tekemässä tiliä isännän kanssa.</p> + +<p>Athos meni maksamaan, d'Artagnan ja Planchet jäivät katuportille; isäntä +oli muutamassa matalassa, etäisessä kamarissa, jonne Athosta käskettiin +menemään.</p> + +<p>Athos meni ilman mitään epäluuloja ja veti taskustansa kaksi pistole'a, +maksaaksensa; isäntä oli yksinään ja istui tiskinsä takana, puoliavoimen +laatikon ääressä. Hän otti Athoksen antaman rahan käteensä, käänteli ja +väänteli sitä sinne tänne, ja yht'äkkiä ärjäisten että raha oli väärä, +ilmoitti hän otattavansa kiini hänet sekä hänen toverinsa, väärän rahan +tekijöinä.</p> + +<p>— Lurjus, sanoi Athos, käyden häntä kohden, minä leikkaan sinulta +korvat poikki.</p> + +<p>Samassa tuokiossa neljä täysissä aseissa olevaa miestä ryntäsi sisään +sivuovista ja hyökkäsi Athoksen kimppuun.</p> + +<p>— Minä olen kiini, huusi Athos kaikella keuhkojensa voimalla; kannusta +hevosia, d'Artagnan, ja lennä matkoihisi! ja hän ampui kaksi pistoolin +laukausta.</p> + +<p>D'Artagnan ja Planchet eivät odottaneet toista käskyä, vaan irroittivat +nuo kaksi hevosta, jotka olivat portilla odottamassa, hyppäsivät +selkään, iskivät kannuksensa niiden kylkiin ja kiitivät huimaavassa +nelisessä matkoihinsa.</p> + +<p>— Tiedätkö kuinka Athokselle mahtoi käydä? kysyi d'Artagnan +Planchet'ilta mennessä.</p> + +<p>— Ah! herrani, sanoi Planchet, minä näin hänen iskevän kaksi kumoon ja +minusta näytti lasioven lävitse ikäänkuin hän olisi ruvennut miekkasille +toisten kahden kanssa.</p> + +<p>— Uljas Athos! mutisi d'Artagnan. Ja kun täytyi hänet jättää! Mutta +kukas tiesi, eikö sama ole tarjona meillä parin askeleen päässä tästä. +Eteenpäin, Planchet, eteenpäin, sinä olet urhoollinen poika.</p> + +<p>— Johan sen teille sanoin, herra, vastasi Planchet, että pikardilaisia +tulee vasta vähitellen tuntemaan; muutoin, minä olen nyt kotipaikoillani +ja se minua innostaa.</p> + +<p>Ja kannustaen hevosiansa niinpaljon kuin suinkin jaksoivat, tulivat he +Saint-Omer'iin yhtä puhkua. Saint-Omerissa puhalluttivat he hevosiansa +ohjakset kädessä, ikävien kohtausten pelossa, ja haukkasivat kadulla +seisten palasen ruokaa, jonka jälkeen he lähtivät.</p> + +<p>Sata askelta Calais'in kaupungin portista d'Artagnan'in hevonen sortui, +eikä hän saanut sitä millään keinoin enää nousemaan jaloilleen, veri +purskui sen sieramista ja silmistä; Planchet'in hevonen kyllä oli vielä +jälellä, mutta se oli pysähtynyt, eikä hän saanut sitä millään keinoin +liikkeelle.</p> + +<p>Onneksi, niinkuin jo sanoimme, olivat he vaan sadan askelen päässä +kaupungin portista; he jättivät hevosensa maantielle ja riensivät +portille. Planchet osoitti isännällensä erästä herraa, joka kulki +palvelijansa kanssa ja oli vaan jonkun viisikymmentä askelta heidän +edellänsä.</p> + +<p>He lähestyivät nopeasti tuota herraa, jolla näytti olevan kova kiire. +Hänen saappansa olivat aivan pölyn peitossa ja hän tiedusteli, eikö heti +paikalla voisi päästä Englantiin.</p> + +<p>— Ei mikään ole sen helpompaa, vastasi purrenkuljettaja, valmiina +matkaan; mutta tänä aamuna on tullut käsky, ett'ei saa ketään laskea +menemään ylitse ilman herra kardinaalin lupakirjaa.</p> + +<p>— Minulla on se lupakirja, sanoi herra vetäen taskustaan paperin, tässä +se on.</p> + +<p>— Näyttäkää se satamapäällikölle, sanoi pursimies, ja antakaa sitten +minulle.</p> + +<p>— Missä on satamapäällikkö?</p> + +<p>— Hän on maatilallansa.</p> + +<p>— Missä on hänen maatilansa?</p> + +<p>— Neljännespenikulman päässä kaupungista, malttakaas, täältä voitte sen +nähdä: tuolla pienen kukkulan juurella tuo liuskakattoinen rakennus.</p> + +<p>— Hyv' on! sanoi herra.</p> + +<p>Ja lakeijansa seuraamana lähti hän satamapäällikön taloa kohden.</p> + +<p>D'Artagnan ja Planchet seurasivat heitä viiden sadan askeleen päässä.</p> + +<p>Mutta päästyään kaupungista joudutti d'Artagnan kulkuansa ja tapasi +herran juuri kun hän saapui muutamaan pieneen metsikköön.</p> + +<p>— Herra, sanoi hänelle d'Artagnan, teillä näyttää, olevan kovin kiire?</p> + +<p>— Kiireempää ei voi olla, kuin minulla.</p> + +<p>— Ikävä kyllä, sanoi d'Artagnan, sillä kun minullakin on sangen kiire, +tahtoisin pyytää teitä tekemään minulle erään palveluksen.</p> + +<p>— Minkä?</p> + +<p>— Antamaan minun päästä yli ensimäiseksi.</p> + +<p>— Mahdotonta, sanoi herra, minä olen matkustanut kuusikymmentä +peninkulmaa neljässäviidettä tunnissa ja minun täytyy olla huomenna +kello kahdentoista aikaan Lontoossa.</p> + +<p>— Minä olen kulkenut yhtäpitkän matkan neljässäkymmenessä tunnissa ja +minun täytyy olla huomenna kello kymmenen aikaan Lontoossa.</p> + +<p>— Sangen ikävää, herrani, mutta minä olen tullut ennemmin, enkä tahdo +kulkea yli jälemmin.</p> + +<p>— Sangen ikävää, herrani, minä olen tullut jälemmin ja tahdon mennä yli +ennemmin.</p> + +<p>— Kuninkaan asioissa! sanoi herra.</p> + +<p>— Omissa asioissani! sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Te haette tässä huonoa riitaa, minun nähdäkseni.</p> + +<p>— Mitäs peijakasta sen pitäisi olla?</p> + +<p>— Mitä te tahdotte?</p> + +<p>— Haluatteko sitä tietää?</p> + +<p>— Haluan kaiketi.</p> + +<p>— No niin! minä tahdon sen lupakirjan, joka on teidän huostassanne, +sillä minulla ei semmoista ole ja minä kaiken mokomin sen tarvitsen.</p> + +<p>— Te laskette leikkiä, arvatenkin.</p> + +<p>— En koskaan leikkiä laske.</p> + +<p>— Antakaa minun mennä.</p> + +<p>— Ette saa mennä.</p> + +<p>— Uljas nuori mies, minä lyön teiltä pään halki. Hohoi, Lubin! +pistoolini!</p> + +<p>— Planchet, sanoi d'Artagnan, ota huostaasi palvelija, minä otan +herran.</p> + +<p>Planchet uljastuneena ensimäisestä urostyöstänsä, hyppäsi Lubinin +niskaan ja ollen sangen väkevä, heitti hän hänet tantereesen ja painoi +polvensa hänen rintaansa vasten.</p> + +<p>— Suorittakaa tehtävänne herra, sanoi Planchet, minä olen jo +suorittanut.</p> + +<p>Sen nähtyänsä herra veti miekkansa ja ryntäsi d'Artagnan'ia kohden; +mutta hän sai kovan palan purtavaksensa.</p> + +<p>Kolmessa sekunnissa d'Artagnan pisti häntä miekallansa kolme kertaa, +kullakin kerralla sanoen:</p> + +<p>— Yksi Athoksen edestä, yksi Porthoksen edestä, yksi Aramiksen edestä.</p> + +<p>Kolmannella pistolla herra kaatui könttänä maahan, d'Artagnan luuli +hänen kuolleen tai ainakin menneen tainnuksiin, ja lähestyi häntä +ottaaksensa häneltä lupakirjan; mutta juuri kun hän ojensi kättänsä, +kaivaaksensa paperin esiin hänen taskustansa, sysäsi haavoitettu, joka +ei ollut heittänyt miekkaa kädestään, piston hänen rintaansa sanoen:</p> + +<p>— Yksi omasta edestänne.</p> + +<p>— Ja yksi omasta edestäni! paras viimeiseksi! huudahti d'Artagnan +vimmastuneena, seivästäen hänet neljännellä pistolla vatsan lävitse +maahan.</p> + +<p>Tällä kertaa herra sulki silmänsä ja pyörtyi.</p> + +<p>D'Artagnan pisti kätensä siihen taskuun, johon hän oli nähnyt hänen +pistävän lupakirjan ja otti sen. Se oli annettu kreivi de Wardes'in +nimelle.</p> + +<p>Heitettyään viimeisen silmäyksen kauniisen nuoreen mieheen, joka tuskin +oli viidenkolmatta vanha ja joka jäi nyt siihen makaamaan tunnotonna, +ehkäpä kuolleena, huokasi hän ajatellessaan tuota outoa kohtaloa, joka +ajaa ihmisiä hävittämään toinen toistansa, ihmisten edestä, jotka ovat +heille ventovieraita ja jotka usein eivät tiedä heitä olevan +olemassakaan.</p> + +<p>Mutta näistä mietteistä herätti hänet Lubin, joka rupesi kirkumaan ja +huutamaan voimiensa takaa apua.</p> + +<p>Planchet tarttui hänen kurkkuunsa ja puristi sitä kaikin voiminsa.</p> + +<p>— Herra, sanoi hän, niinkauvan kuin minä pitelen tästä kiini, on hän +huutamatta, siitä olen varma; mutta niinkohta kuin lasken irti, rupeaa +hän huutamaan paikalla. Minä tunnen hänet normantilaiseksi, ja +normantilaiset ovat itsepintaisia.</p> + +<p>Ja todella, vaikka hänen kurkkunsa oli niin kovissa puristuksissa, +koetti hän sittenkin huutaa.</p> + +<p>— Odotahan! sanoi d'Artagnan, ja ottaen nenäliinansa kapuloitsi hän +Lubin'in suun.</p> + +<p>— Ja nyt, sanoi Planchet, sitokaamme hänet puuhun kiini.</p> + +<p>Se toimitettiin huolellisesti, ja kreivi de Wardes hinattiin +palvelijansa viereen; ja kun jo alkoi ilta pimetä ja kytketty ja +haavoitettu olivat joitakuita askelia tiestä metsässä, oli +silminnähtävää, että heidän täytyi jäädä sinne huomiseen asti.</p> + +<p>— Ja nyt, sanoi d'Artagnan, satamapäällikön luokse!</p> + +<p>— Mutta te olette haavoitettu, minun nähdäkseni, sanoi Planchet.</p> + +<p>— Ei se mitään tee, pitäkäämme nyt vaan huoli tärkeämmistä, ja kun +niistä on päästy, palatkaamme sitten haavaan, joka ei näytäkkään kovin +vaaralliselta.</p> + +<p>Ja molemmat lähtivät nyt pitkin askelin kulkemaan arvoisan +satamapäällikön taloa kohden.</p> + +<p>Ilmoitettiin herra kreivi de Wardes.</p> + +<p>D'Artagnan saatettiin sisään.</p> + +<p>— Onko teillä kardinaalin allekirjoittama lupakirja? kysyi +satamapäällikkö.</p> + +<p>— On, herra, vastasi d'Artagnan, tässä se on.</p> + +<p>— Jahah, se on säntillään ja suosittaa hyvin, sanoi satamapäällikkö.</p> + +<p>— Tietysti, vastasi d'Artagnan, sillä minä olen hänen uskollisimpiansa.</p> + +<p>— Hänen ylhäisyytensä näkyy tahtovan estää jotakin pääsemästä +Englantiin.</p> + +<p>— Niin, erästä d'Artagnan'ia, béarnelaista aatelismiestä, joka on +lähtenyt Pariisista kolmen ystävänsä kanssa aikomuksessa päästä +Lontoosen.</p> + +<p>— Tunnetteko häntä persoonallisesti; kysyi satamapäällikkö.</p> + +<p>— Ketä?</p> + +<p>— Sitä d'Artagnan'ia.</p> + +<p>— Mainiosti.</p> + +<p>— Sanokaapa minkä näköinen hän on?</p> + +<p>— Se on helposti tehty.</p> + +<p>Ja nyt d'Artagnan antoi seikkaperäisen kuvauksen kreivi de Wardes'ista.</p> + +<p>— Onko hänellä ketään seurassa? kysyi satamapäällikkö.</p> + +<p>— On, Lubin-niminen palvelija.</p> + +<p>— Heitäpä täytyy pitää silmällä ja jos heidät saadaan käsiin, voi Hänen +ylhäisyytensä olla huoleti, heidät toimitetaan takaisin Pariisiin +hyvästi vartioituina.</p> + +<p>— Kun niin teette, herra päällikkö, sanoi d'Artagnan, niin teette +suuren palveluksen kardinaalille.</p> + +<p>— Tapaatteko häntä palattuanne, herra kreivi?</p> + +<p>— Aivan varmaan.</p> + +<p>— Sanokaa hänelle, minä pyydän, että minä olen hänen nöyrin +palvelijansa.</p> + +<p>— Sitä en suinkaan jätä tekemättä.</p> + +<p>— Ja iloisena tuosta vakuutuksesta satamapäällikkö tarkasti passin ja +jätti sen takaisin d'Artagnan'ille.</p> + +<p>D'Artagnan ei menettänyt aikaa turhiin kohteliaisuuksiin, vaan heitti +jäähyväiset satamapäälliköltä, kiitti häntä ja poistui.</p> + +<p>Kun he kerta olivat ulkona, hän ja Planchet lähtivät menemään ja tehden +pitkän kierroksen välttivät metsän ja palasivat kaupunkiin toisesta +portista.</p> + +<p>Pursi oli valmiina lähtemään, kuljettaja odotti satamassa.</p> + +<p>— Mitäs nyt? sanoi hän havaitessaan d'Artagnan'in.</p> + +<p>— Tässä on näytetty passini, sanoi hän.</p> + +<p>— Entäs se toinen herra?</p> + +<p>— Hän ei lähde tänäpäivänä, sanoi d'Artagnan, mutta olkaa huoleti, minä +maksan meidän kumpaisenkin yliviennin.</p> + +<p>— Siinä tapauksessa lähtekäämme, sanoi kuljettaja.</p> + +<p>— Lähdetään vaan! myönsi d'Artagnan.</p> + +<p>Ja hän astui Planchet'in kanssa venheesen; viiden minuutin perästä +olivat he purressa.</p> + +<p>Se olikin hyvään aikaan, sillä jouduttua puoli peninkulmaa merelle, +d'Artagnan huomasi tulen leimauksen ja kuuli pamauksen.</p> + +<p>Se oli kanuunan laukaus, joka ilmoitti sataman suljetuksi.</p> + +<p>Nyt oli aika ruveta haavaa hoitelemaan; onneksi, niinkuin d'Artagnan oli +arvannut, ei haava ollut vaarallisimpia: miekan kärki oli osunut +kylkiluuhun ja liuskahtanut pitkin luuta; siihen lisäksi paita oli +takertunut haavaan, niin että tuskin monta pisaraa oli verta vuotanut.</p> + +<p>D'Artagnan oli aivan uupunut väsymyksestä; hänelle levitettiin patja +kannelle, hän heittäysi siihen pitkälleen ja nukkui.</p> + +<p>Huomisaamuna päivän koitteessa olivat he kolmen tai neljän penikulman +päässä Englannin rannikosta; tuuli oli ollut heikko ja matka oli mennyt +hitaasti.</p> + +<p>Kello kymmenen aikaan laski pursi ankkuriin Doverin satamassa.</p> + +<p>Kello puoli yksitoista astui d'Artagnan jalkansa Englannin maalle ja +huudahti:</p> + +<p>— Vihdoin olen täällä!</p> + +<p>Mutta siinä ei ollut kaikki: hänen täytyi päästä Lontoosen. Englannissa +oli kyytilaitos varsin hyvässä kunnossa. D'Artagnan ja Planchet ottivat +molemmat kuriirihevosen ja kyyditsijä ratsasti heidän edellänsä; +neljässä tunnissa saapuivat he pääkaupungin portille. D'Artagnan ei +tuntenut Lontoota, eikä osannut sanaakaan englanninkieltä; mutta hän +kirjoitti Buckingham'in nimen paperilapulle ja jokainen osoitti nyt +hänelle herttuan hotellia.</p> + +<p>Herttua oli metsästämässä Windsor'issa kuninkaan kanssa.</p> + +<p>D'Artagnan kysyi herttuan kamaripalvelijaa, joka puhui selvästi ranskaa, +koska hän oli seurannut isäntäänsä kaikilla hänen matkoillaan; hän sanoi +palvelijalle tulleensa Pariisista elämää ja kuolemaa koskevan asian +vuoksi ja tarvitsevansa kaikin mokomin saada heti paikalla puhutella +hänen isäntäänsä.</p> + +<p>Suoruus, jolla d'Artagnan asiansa puhui, voitti puolellensa Patrice'n, +— se oli ministerin kamaripalvelijan nimi. Hän antoi satuloida kaksi +hevosta ja lähti saattamaan nuorta henkivartijaa perille. Mitä +Planchet'iin tulee, hänet oli laskettu alas hevosensa selästä jäykkänä +kuin seiväs: poikaraukan voimat olivat tykkänään lopussa; d'Artagnan +sitä vastoin näytti olevan raudasta.</p> + +<p>Tultiin linnalle, ja tiedusteltiin siellä; kuningas ja Buckingham olivat +lintujahdilla parin kolmen peninkulman<a name="FNanchor_4_4" id="FNanchor_4_4"></a><a href="#Footnote_4_4" class="fnanchor">[4]</a> päässä olevilla lammikoilla.</p> + +<p>Kahdessakymmenessä minuutissa oltiin osoitetulla paikalla. Kohta kuuli +Patrice isäntänsä äänen, kun hän kutsui jahtihaukkaansa.</p> + +<p>— Ken minun on ilmoittaminen mylord herttualle? kysyi Patrice.</p> + +<p>— Se nuori mies, joka eräänä iltana hieroi hänen kanssaan tappelua +Pont-Neuf'in sillalla Samaritaine'n edustalla.</p> + +<p>— Kummallinen suositus!</p> + +<p>— Saatte nähdä, että se kelpaa missä toinenkin.</p> + +<p>Patrice kannusti hevosensa neliseen, saapui herttuan luokse ja ilmoitti +niillä sanoilla, jotka vast'ikään kerroimme, lähettilään odottavan +häntä.</p> + +<p>Buckingham'in mieleen johtui heti d'Artagnan, ja epäillen tapahtuneen +Ranskassa jotakin, josta hänelle tahdottiin ilmoittaa, hänellä ei ollut +aikaa kysyä muuta kuin missä sanomain tuoja oli; ja tuntiessaan jo +kaukaa henkivartijan univormun, kannusti hän hevosensa neliseen ja tuli +oikopäätä d'Artagnan'in luokse. Patrice pysähtyi arkatuntoisuudesta +kauvemmaksi.</p> + +<p>— Ei suinkaan liene mitään onnettomuutta tapahtunut kuningattarelle? +huudahti Buckingham, vuodattaen kaiken ajatuksensa ja kaiken rakkautensa +tuossa kysymyksessä.</p> + +<p>— Sitä en luule; vaan minä luulen hänen häilyvän suuressa vaarassa, +josta ainoastaan Teidän herttuallinen ylhäisyytenne voipi hänet +pelastaa.</p> + +<p>— Minäkö? huudahti Buckingham. Mitä! olisinko niin onnellinen, että +millään tavoin voisin olla hänelle avuksi! Puhukaa, puhukaa!</p> + +<p>— Ottakaa tämä kirje, sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Tämä kirje! keltä tämä tulee?</p> + +<p>— Hänen Majesteetiltansa kuningattarelta, luullakseni.</p> + +<p>— Kuningattarelta! sanoi Buckingham vaaleten niin että d'Artagnan luuli +hänen tulleen pahoinvointiseksi.</p> + +<p>Hän mursi sinetin auki.</p> + +<p>— Mikä repeämä tuossa on? sanoi hän osoittaen d'Artagnan'ille erästä +paikkaa josta paperi oli puhki.</p> + +<p>— Ahaa! sanoi d'Artagnan, tuota en huomannutkaan; kreivi de Wardes'in +miekka se tuon teki silloinkuin hän minua rintaan pisti.</p> + +<p>— Oletteko haavoitettu? kysyi Buckingham kirjettä avatessaan.</p> + +<p>— Oh! ei se ole muuta kuin naarmu vaan, sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Taivasten tekijä! mitä minä lu'in! Patrice, jää tähän, tai paremmin, +mene hakemaan käsiin kuningas, mistä hänen vaan löydät, ja sano Hänen +Majesteetillensa, että minä pyydän nöyrimmästi häneltä anteeksi, vaan +eräs mitä tärkein asia vaatii minua Lontoosen. Tulkaa, herra, tulkaa.</p> + +<p>Ja molemmat ratsastivat huimassa nelisessä pääkaupunkiin.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="XXI" id="XXI"></a>XXI.</h2> + +<h2>Kreivinna de Winter.</h2> + + +<p>Pitkin matkaa antoi herttua d'Artagnan'in kertoa, tosin ei kaikkea mitä +oli tapahtunut, vaan kaikki mitä hän tiesi. Verratessaan omiin +muistoihinsa mitä oli nuoren miehen suusta kuullut, hän sai jokseenkin +tarkan kuvan kuningattaren vaaranalaisesta tilasta, jonka suunnilleen +ilmaisi sitäpaitsi kuningattaren kirjekkin, niin lyhyt ja vaillinainen +kuin olikin. Mutta se häntä erittäinkin kummastutti, että kardinaali, +vaikka hän piti tärkeänä, ett'ei tuo nuori mies pääsisi astumaan +jalkaansa Englannin maalle, ei kumminkaan ollut saanut häntä matkalla +otetuksi kiini. Vasta silloinkuin herttua lausui tuon kummastuksensa, +kertoi d'Artagnan hänelle, mitä varovaisuuksia hän oli noudattanut ja +kuinka hän kolmen ystävänsä alttiuden avulla, jotka hän matkan varrella +oli toisen toisensa perään jättänyt verisenä jälellensä, oli päässyt +kulkemaan koko matkan saamatta muuta vammaa kuin tuon miekanpiston, joka +oli lävistänyt kuningattaren kirjeen, ja jonka hän niin hirveällä +rahalla oli maksanut herra de Wardes'ille. Kuunnellessaan tuota +kertomusta, joka oli mitä koristelemattominta, herttua vähäväliä katseli +nuorta miestä hämmästyneen näköisenä, aivan kuin hän ei olisi voinut +käsittää, että niin paljo varovaisuutta, rohkeutta ja alttiutta soveltui +tuohon muotoon, joka ei osoittanut vielä kahtakaan kymmentä vuotta.</p> + +<p>Hevoset kiitivät tuulen nopeudella ja muutamissa minuuteissa saapuivat +he Lontoon porteille. D'Artagnan oli luullut että herttua kaupunkiin +tultua hiljentäisi hevosensa kulkua, mutta niin ei käynyt: hän jatkoi +matkaansa täydessä nelisessä eikä ollenkaan välittänyt, kaatoiko hän +niitä, jotka sattuivat hänen tiellensä. Ja todella City'n lävitse +kulkiessa pari kolme sellaista kohtausta tapahtuikin: mutta Buckingham +ei kääntänyt päätänsäkään katsoaksensa kuinka niille kävi, jotka hän oli +kumoon ajanut. D'Artagnan seurasi hänen perässänsä keskellä huutoja, +jotka olivat sangen paljo kirouksien kaltaisia.</p> + +<p>Tultuansa hotellin pihalle, Buckingham hyppäsi alas hevosen selästä ja +huolimatta siitä sen enempää, heitti ohjakset kaulalle ja harppasi ylös +portaita. D'Artagnan teki samoin, säälien kuitenkin vähän enemmän noita +jaloja eläimiä, joiden arvon hän oli saanut jo havaita; mutta +lohduttavaa oli nähdä, että kolme tai neljä palvelijaa oli tuossa +tuokiossa kiiruhtanut keittiöstä ja tallista ottamaan haltuunsa +ratsujansa.</p> + +<p>Herttua astui niin nopeasti, että d'Artagnan'illa oli täysi työ häntä +seuratessa. Hän kulki useiden salien lävitse, joiden komeudesta ei +Ranskan suurimmillakaan ylimyksillä voinut olla käsitystä, ja hän joutui +vihdoin makuukamariin, joka oli samalla aistikkaisuuden ja rikkauden +ihmeteos. Tämän kamarin alkoovissa oli tapettiovi, jonka herttua, avasi +pienellä, hänen kaulassansa kultavitjoista riippuvalla kulta-avaimella. +Arkatuntoisuudesta d'Artagnan pysähtyi kauvemmaksi; mutta samalla kuin +Buckingham astui tuon oven kynnyksen yli, kääntyi hän, ja nähdessään +nuoren miehen eperoimisen, virkkoi:</p> + +<p>— Tulkaa tänne vaan, ja jos teillä on onni päästä Hänen Majesteettinsa +kuningattaren läheisyyteen, sanokaa silloin hänelle mitä olette nähneet.</p> + +<p>Kutsumuksesta rohjenneena d'Artagnan seurasi herttuaa, joka sulki oven +hänen jälestänsä.</p> + +<p>He molemmat olivat nyt pienessä kappelissa, joka oli ylt'yleensä +verhottu persialaisella kultakirjaisella silkillä, ja kirkkaaksi +valaistuna monilukuisilla vahakynttilöillä. Jonkunmoisen alttarin +ylipuolella, sinisen samettitaivaan alla, oli Itävallan Annan kuva +luonnollisessa ko'ossaan ja niin yhdennäköisenä, että d'Artagnan +äännähti hämmästyksestä: olisi voinut uskoa kuningattaren rupeavan +puhumaan.</p> + +<p>Alttarilla kuvan alapuolella oli se rasia, joka sisälsi +timanttikoristeet.</p> + +<p>Herttua lähestyi alttaria ja laskeutui polvilleen, niinkuin pappi olisi +tehnyt pyhän kuvan edessä; sitten avasi hän rasian.</p> + +<p>— Katsokaa, sanoi hän d'Artagnan'ille, vetäen rasiasta esille suuren +sinisen nauhan, joka säkenöitsi timanteista; katsokaa, tässä ovat ne +kallisarvoiset timantit, joista olen vannonut, että ne ottaisin mukaani +hautaan. Kuningatar on ne minulle antanut, kuningatar minulta ne ottaa +takaisin: hänen tahtonsa tapahtukoon kaikissa asioissa.</p> + +<p>Sitten rupesi hän suutelemaan noita timantteja yksitellen kutakin, +ennenkuin hän niistä eroaisi. Yht'äkkiä kirkasi hän kauheasti.</p> + +<p>— Mitä nyt? kysyi d'Artagnan levottomana, mikä teille, tuli, mylord?</p> + +<p>— Seikka on semmoinen, että kaikki on hukassa, huudahti Buckingham +kuoleman kalpeana: kaksi timanttia on poissa, niitä ei ole nyt kuin +kymmenen.</p> + +<p>— Olettekohan kadottanut ne mylord, vai luuletteko että ne ovat +varastetut?</p> + +<p>— Ne ovat minulta varastetut, vastasi herttua, ja se on kardinaalin +työtä kaikki. Katsokaapas, nauhat, joissa ne riippuivat, ovat saksilla +poikki leikatut.</p> + +<p>— Jos, mylord, voisitte epäillä jotakuta varkaaksi... ehkäpä timantit +olisivat vielä saman henkilön käsissä.</p> + +<p>— Malttakaas, malttakaas! sanoi herttua. Ainoa kerta, jolloin olen +käyttänyt noita koristeita, oli kuninkaan tanssipidoissa kahdeksan +päivää takaperin Windsor'issa. Kreivinna de Winter, jonka kanssa olin +vihoin, tuli sovinnoille noissa tanssipidoissa. Tuo sovinto oli +kateellisen naisen kosto. Siitä päivin en ole häntä nähnyt. Tuo nainen +on kardinaalin välikappale.</p> + +<p>— Mutta kylläpä hänellä niitä onkin ympäri maailmaa! huudahti +d'Artagnan.</p> + +<p>— Oh! onpa tosiaan, sanoi Buckingham purren hammasta vihasta; niin, +kyllä hän on kauhea taistelija. Mutta kuulkaapas, milloin ovat ne +tanssipidot?</p> + +<p>— Ensi maanantaina.</p> + +<p>— Ensi maanantaina! Viisi päivää vielä, siinä on aikaa enemmän kuin +tarvitsemmekaan. Patrice! huudahti herttua avaten kappelin ovea, +Patrice!</p> + +<p>Kamaripalvelija ilmestyi näkyviin.</p> + +<p>— Juveloitsijani ja kirjurini!</p> + +<p>Kamaripalvelija meni nopeasti ja äänetönnä, osoittaen millä tavalla hän +oli suostunut tottelemaan sokeasti ja vastaamatta.</p> + +<p>Mutta vaikka hän kutsui juveloitsijaa ensiksi, kirjuri kumminkin ensiksi +tuli. Se oli luonnollista, hän näet asui hotellissa. Hän tapasi +Buckingham'in istumassa pöydän ääressä makuukamarissaan, ja +kirjoittamassa muutamia määräyksiä omakätisesti.</p> + +<p>— Herra Jackson, sanoi hän kirjurille, menkää kohta paikalla +lord-kanslerin luokse ja sanokaa hänelle, että velvoitan hänet panemaan +toimeen nämä määräykset. Minä haluan ne heti kohta julkaistaviksi.</p> + +<p>— Mutta, armollinen herra, jos lord-kansleri kysyy minulta syitä, mitkä +ovat voineet saattaa Teidän armonne tämmöiseen tavattomaan menettelyyn, +mitä vastaan silloin?</p> + +<p>— Vastatkaa, että semmoinen on minun tahtoni ja että en tarvitse tehdä +tiliä kellenkään tahdostani.</p> + +<p>— Semmoisenko vastauksen hän on viepä Hänen Majesteetillensa, kysyi +kirjuri hymyillen, jos sattumalta Hänen Majesteettinsa olisi utelias +tietämään minkätähden ei yksikään laiva saa lähteä Suuren Britannian +satamista?</p> + +<p>— Te olette oikeassa, herra, vastasi Buckingham; sanokoon hän siinä +tapauksessa kuninkaalle, että minä olen päättänyt ryhtyä sotaan ja että +tämä toimenpide on ensimäinen vihollisuuden osoitus Ranskaa vastaan.</p> + +<p>Kirjuri kumarsi ja meni.</p> + +<p>— Nyt ollaan huoleti siltä puolelta, sanoi Buckingham kääntyen +d'Artagnan'iin. Ell'eivät timantit ole jo lähteneet täältä Ranskaan, +eivät ne pääse sinne ennenkuin teidän perästänne.</p> + +<p>— Kuinka niin?</p> + +<p>— Minä olen nyt pannut takavarikkoon kaikki alukset, mitä Hänen +Majesteettinsa satamissa on, eikä yksikään uskalla nostaa ankkuria ilman +erityistä lupaa.</p> + +<p>D'Artagnan katseli hämmästyneenä tuota miestä, joka rakkausasioittensa +palvelukseen käytti kaikkea sitä rajatonta valtaa, jonka kuninkaan +luottamus oli hänelle suonut. Buckingham näki nuoren miehen kasvojen +eleistä mitkä ajatukset hänen mielessään liikkuivat, ja hän hymyili.</p> + +<p>— Niin, sanoi hän, niin, Itävallan Anna se minun todellinen +kuningattareni on; hänen käskystään pettäisin maani, pettäisin +kuninkaani, pettäisin Jumalani. Hän on minua pyytänyt, ett'en lähettäisi +La Rochelle'n protestanteille lupaamaani apua, enkä ole lähettänyt. Minä +söin sanani, mutta vähät siitä, minä noudatin hänen pyyntöänsä; eikös +kuuliaisuuteni saanut runsasta palkintoa, sanokaapa, sillä +kuuliaisuuttani saan kiittää tuosta kuvasta!</p> + +<p>D'Artagnan ihmetteli nähdessään, kuinka heikkojen ja näkymättömien +lankojen varassa riippuivat kansojen kohtalot ja ihmisten henki.</p> + +<p>Hän oli syvimmillään näissä mietteissään, kuin juveloitsija astui +sisään. Hän oli irlantilainen ja mitä taitavin ammatissaan, ja hän +tunnusti itse, että hän ansaitsi satatuhatta livre'ä vuodessa herttua +Buckingham'ilta.</p> + +<p>— Herra O'Reilley, sanoi herttua, saattaen häntä kappeliin, katsokaa +noita timantteja ja sanokaa, paljonko ne maksavat kappale.</p> + +<p>Juveloitsija loi vaan yhden silmäyksen niiden somiin kehyksiin, toimitti +laskunsa ja lausui ilman vähintäkään epävakaisuutta:</p> + +<p>— Tuhat viisisataa pistole'a kappale, mylord.</p> + +<p>— Kuinka monta päivää tarvitsette hijoaksenne kaksi tuommoista +timanttia? Te näette että kaksi puuttuu.</p> + +<p>— Kahdeksan päivää, mylord.</p> + +<p>— Minä maksan kolmetuhatta pistole'a kappaleelta, mutta minä tarvitsen +ne ylihuomenna.</p> + +<p>— Mylord on ne saapa.</p> + +<p>— Te olette kallisarvoinen mies, herra O'Reilly, mutta siinä ei ole +vielä kaikki: näitä timantteja ei voi uskoa kenenkään haltuun, työ on +tehtävä täällä palatsissa.</p> + +<p>— Mahdotonta, mylord, tätä työtä ei voi tehdä muut kuin minä, ett'ei +huomattaisi eroitusta uusien ja vanhojen välillä.</p> + +<p>— Mutta silloinpa, rakas herra O'Reilly, olettekin minun vankini, +ettekä tällä hetkellä pääsisi lähtemään palatsistani; teidän ei siis +auta muu kuin mukautua. Nimittäkää minulle ne oppipojat, joita +tarvitsette ja ne työkalut, joita heidän on ottaminen mukaan.</p> + +<p>Juveloitsija tunsi herttuan, hän tiesi että kaikki verukkeet olivat +turhia, hän mukautui.</p> + +<p>— Onko minun lupa antaa tieto vaimolleni? kysyi hän.</p> + +<p>— Oh, te saatte puhutellakkin häntä, rakas herra O'Reilly; teidän +vankeutenne on oleva suloinen, olkaa huoleti; ja kun kaikki häiriö on +saapa korvauksensa, niin tässä on teille noiden kahden timantin lisäksi +tuhannen pistole'n määräys, unhottaaksenne sen ikävyyden, jota minä +teille saatan.</p> + +<p>D'Artagnan ei päässyt ihmettelemästä tuota ministeriä, joka noin täysin +käsin vallitsi ihmisiä ja miljoonia.</p> + +<p>Juveloitsija kirjoitti vaimollensa lähettäen tuon tuhannen pistole'n +määräyksen ja käskien hänen lähettämään taitavimman oppipojan, +valikoiman timantteja, joiden painon ja nimen hän ilmoitti ja +tarpeellisen määrän työkaluja.</p> + +<p>Buckingham saattoi juveloitsijan hänelle määrättyyn huoneesen, joka +puolen tunnin kuluttua oli muuttunut työpajaksi. Sitten asetutti hän +vartijan joka ovelle, kieltäen laskemasta ketään sisään, oli se kuka +hyvänsä paitsi hänen kamaripalvelijansa Patrice. Tarpeetonta on lisätä, +että juveloitsija O'Reilly ja hänen apulaisensa olivat kerrassaan +kielletyt menemästä ulos millään varjolla.</p> + +<p>Kun se seikka oli järjestettynä, palasi herttua d'Artagnan'in luokse.</p> + +<p>— Nyt, nuori ystäväni, sanoi hän, on Englanti meidän molempien +vallassa; mitä haluatte, mitä toivotte?</p> + +<p>— Vuodetta, vastasi d'Artagnan; tällä hetkellä, se täytyy tunnustaani, +sitä kaikkein enimmän tarvitsen.</p> + +<p>Buckingham antoi d'Artagnan'ille kamarin, joka oli hänen huoneensa +vieressä. Hän tahtoi pitää nuorta miestä lähistössänsä, ei sen vuoksi, +että olisi häntä epäillyt, vaan että hänellä olisi joku, kenen kanssa +myötäänsä saisi puhua kuningattaresta.</p> + +<p>Tunnin perästä oli Lontoossa julistettu kielto, ett'ei yksikään Ranskaan +aikova alus saanut lähteä satamasta, ei edes postilaivakaan. Kaikkien +silmissä oli se selvä sodanjulistus kahden kuningaskunnan välille.</p> + +<p>Ylihuomenna kello yksitoista olivat molemmat timantit valmiit, ja niin +tarkasti jälitellyt ja niin yhdenkaltaiset, että Buckingham ei voinut +eroittaa uusia entisistä ja semmoisiin seikkoihin perehtyneimmätkin +olisivat pettyneet samoinkuin hän.</p> + +<p>Heti kohta kutsutti hän d'Artagnan luoksensa.</p> + +<p>— Kas tässä, sanoi hän, tässä ovat nyt ne timanttikoristeet, joita +olette noutamassa ja olkaa te minun todistajani siihen, että minä olen +tehnyt kaikki, mitä ihmisellisellä voimalla on saattanut tehdä.</p> + +<p>— Olkaa huoleti, mylord: minä kerron mitä olen nähnyt; mutta jättääkö +Teidän armonne koristeet minulle ilman rasiaa?</p> + +<p>— Rasia olisi vaan vastuksinanne. Muutoin, rasia on minulle yhä +kalliimpi, kun se yksin vaan jää nyt minulle. Sanokaa, että minä pidän +sen omanani.</p> + +<p>— Minä toimitan teidän asianne täsmälleen, mylord.</p> + +<p>— Ja nyt, jatkoi Buckingham, katsoen tarkasti nuoreen mieheen, kuinka +koskaan saatan palkita teitä?</p> + +<p>D'Artagnan punastui silmänvalkeiseen saakka. Hän näki herttuan hakevan +jotakin keinoa saada hänen jotakin ottamaan vastaan, ja ajatus, että +hänen tovereinsa ja hänen oma verensä joutuisi palkittavaksi +englantilaisella rahalla, tuntui hänelle peräti vastenmieliseltä.</p> + +<p>— Ymmärtäkäämme toisiamme, mylord, vastasi d'Artagnan, ja punnitkaamme +ensin asiat tarkkaan, ett'emme hairahtuisi. Minä olen Ranskan kuninkaan +ja kuningattaren palveluksessa, ja kuulun herra Desessarts'in +henkivartijakomppaniiaan, miehen, joka samoinkuin hänen lankonsa herra +de Tréville, on Heidän Majesteettiensa erityisessä suosiossa. Minä olen +siis kaikki tehnyt kuningattaren tähden, enkä mitään Teidän armonne +tähden. Ja siihen lisäksi, ehkäpä en olisi tehnyt yhtään mitään kaikesta +tästä, ell'ei olisi ollut kysymys miellyttää erästä, joka on minulle +samaa mitä kuningatar on teille.</p> + +<p>— Vai niin, sanoi herttua hymyillen, ja luulenpa tuntevanikin tuon +erään, se on...</p> + +<p>— Mylord, minä en ole mitään nimeä lausunut, keskeytti äkisti nuori +mies.</p> + +<p>— Aivan oikein, sanoi herttua; se on siis hän, jota minun tulee kiittää +teidän alttiudestanne.</p> + +<p>— Niinkuin sanoitte, mylord, sillä juuri tällä hetkellä, jolloin on +kysymys sodasta, tulee minun tunnustaa teille, ett'en pidä Teidän +armoanne muuna kuin englantilaisena ja siis vihollisena, jota vielä +paljoa suuremmalla mielihyvällä soisin kohtaavani taistelukentällä kuin +Windsor'in puistossa tai Louvre'n käytävissä; se ei kumminkaan ole +estävä minua täsmällisesti täyttämästä tehtävääni; jopa antamasta +henkenikin sen eteen, jos tarvis vaatii, mutta, minä sen vielä lausun +toistamiseen Teidän armollenne, ilman että teidän tarvitsee osoittaa +minulle suurempaa kiitollisuutta siitä, mitä tällä kertaa teen itseni +tähden kuin siitäkään, mitä teidän tähtenne tein edellisellä kertaa.</p> + +<p>— Meidän on täällä tapa sanoa: "ylpeä kuin skottilainen", virkkoi +Buckingham.</p> + +<p>— Ja meidän on tapa sanoa: "ylpeä kuin gaskonjalainen", vastasi +d'Artagnan. Gaskonjalaiset ovat Ranskan skottilaisia.</p> + +<p>D'Artagnan kumarsi ja teki lähtöä.</p> + +<p>— Mitä nyt! te menette vaan noin ikään? Minne? millä tavoin?</p> + +<p>— Todellakin.</p> + +<p>— Jumal'auta, noita ranskalaisia ei epäilytä mikään!</p> + +<p>— Olinpa unhottanut, että Englanti on saari ja Te siinä kuninkaana.</p> + +<p>— Menkää satamaan, kysykää <i>The sound</i>-nimistä prikiä ja antakaa tämä +kirje sen kapteenille; hän kuljettaa teidät erääsen pieneen valkamaan, +jossa vallan varmaan teitä ei odoteta, ja jonne ei tavallisesti tule +muita kuin kalastajain venheitä.</p> + +<p>— Mikä on sataman nimi?</p> + +<p>— Saint-Valery; mutta malttakaahan vielä: kun sinne tulette, menkää +erääsen huonoon, nimettömään ja kyltittömään ravintolaan, oikeaan +merimieskapakkaan; te ette voi hairahtaa, sillä siellä ei ole muuta kuin +se ainoa.</p> + +<p>— Entäs sitten?</p> + +<p>— Kysytte siellä isäntää ja sanotte hänelle: <i>Forward</i>.</p> + +<p>— Mitä se merkitsee?</p> + +<p>— Eteenpäin: se on minun tunnussanani. Hän antaa teille satuloidun +hevosen ja neuvoo teille tien, jota teidän on kulkeminen: sillä tavoin +tapaatte neljä muuttopaikkaa matkallanne. Jos tahdotte jokaisessa +ilmoittaa asuntonne Pariisissa, niin ne neljä hevosta tulevat teidän +luoksenne; te tunnette niistä jo kaksi ja minun nähdäkseni arvostelitte +niitä hevostuntijana: niillä me ratsastimme ja luottakaa minuun, ne +toiset eivät ole näitä huonommat. Ne hevoset ovat varustetut sotaretkeä +varten. Vaikka olettekin ylpeä, ette suinkaan kieltäytyne ottamasta +vastaan niistä yhtä itsellenne ja noita kolmea muuta tovereillenne: +käydäksenne sitten sotaa meitä vastaan. Tarkoitus pyhittää keinot, +niinkuin te ranskalaiset sanotte, eikö niin?</p> + +<p>— Niin, mylord, minä otan ne vastaan, sanoi d'Artagnan, ja, jos Jumala +sen suopi, me käytämme hyvin teidän lahjaanne.</p> + +<p>— Ja nyt kätenne, nuori mies; ehkäpä pian kohtaamme toisemme +sotakentällä; mutta sitä ennen erotkaamme hyvinä ystävinä, toivoakseni.</p> + +<p>— Kyllä, mylord, mutta sillä toivolla, että pian muutumme vihollisiksi.</p> + +<p>— Olkaa huoleti, kyllä sen teille lupaan.</p> + +<p>— Minä luotan sanaanne, mylord.</p> + +<p>D'Artagnan kumarsi herttualle ja riensi kiiruusti satamaan.</p> + +<p>Siellä tapasi hän puhutun laivan, jätti kirjeen kapteenille joka +tarkastutti sen satamapäälliköllä ja tuli heti takaisin.</p> + +<p>Viisikymmentä alusta oli lähtökunnossa odottamassa.</p> + +<p>Kulkiessa erään noiden sivuitse, d'Artagnan oli näkevinänsä siellä saman +naisen, jota tuntematon herra Meung'issä oli puhutellut myladyn nimellä, +ja joka hänestä oli näyttänyt niin kauniilta; mutta virran liike ja hyvä +tuuli kuljettivat heidän purttansa niin nopeasti, että muutaman +silmänräpäyksen perästä oltiin poissa näkyvistä.</p> + +<p>Huomisaamuna kello yhdeksän aikaan tultiin Saint-Valery'n valkamaan.</p> + +<p>D'Artagnan meni oikopäätä sanottuun ravintolaan, jonka hän helposti +tunsi sieltä kuuluvasta melusta. Puhuttiin Englannin ja Ranskan +välisestä sodasta, niinkuin ainakin asiasta, joka oli epäilemätön ja +läheinen, ja merimiehet ilomielin pitivät sen johdosta juominkia.</p> + +<p>D'Artagnan tunkeusi joukon lävitse, meni isännän luokse ja virkkoi sanan +<i>forward</i>. Heti paikalla isäntä viittasi häntä seuraamaan, meni hänen +kanssansa ulos pihanpuolelle vievästä ovesta, saattoi hänet talliin, +jossa satuloitu hevonen oli odottamassa, ja kysyi häneltä, tarvitsiko +hän mitään muuta.</p> + +<p>— Tarvitsen neuvon, mitä tietä minun on kulkeminen, sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Menkää täältä Blangy'yn, ja Blangy'sta Neufchâtel'iin. +Neufchâtel'issa menkää <i>Herse d'or</i>'in ravintolaan, virkkakaa tunnussana +isännälle, niin tapaatte siellä samoinkuin täällä satuloidun hevosen.</p> + +<p>— Olenko mitään velkaa? kysyi d'Artagnan.</p> + +<p>— Kaikki on maksettu, sanoi isäntä, ja runsaasti. Menkää siis, ja +Jumala kanssanne!</p> + +<p>— Amen! vastasi nuori mies lähtien ajamaan täydessä nelisessä.</p> + +<p>Neljän tunnin perästä oli hän Neufchâtel'issa. Hän noudatti tarkalleen +saamiansa määräyksiä; Neufchâtel'issa samoinkuin Saint-Valery'ssa tapasi +hän satuloidun ratsun, joka häntä odotti; hän tahtoi siirtää pistoolit +jättämästään satulasta tähän toiseen, jonka hän nyt sai, mutta siinä oli +samanlaiset pistoolit.</p> + +<p>— Asuntonne Pariisissa?</p> + +<p>— Henkivartijahotelli, Desessarts'in komppaniia.</p> + +<p>— Hyvä, vastasi kysyjä.</p> + +<p>— Mitä tietä on minun kulkeminen? kysyi vuorostaan d'Artagnan.</p> + +<p>— Rouen'iin menevää; mutta jättäkää kaupunki oikealle kädelle. +Pysähtykää pienessä Écouis'in kylässä, siinä on ainoastaan yksi +ravintola <i>Écu de France</i>. Elkää katsoko sen ulkomuotoa; siellä on +tallissa yhtä hyvä hevonen kuin tämä.</p> + +<p>— Sama tunnussana?</p> + +<p>— Aivan sama.</p> + +<p>— Hyvästi, isäntä.</p> + +<p>— Onnea matkallenne, herra! tarvitsetteko vielä mitään?</p> + +<p>D'Artagnan nyykkäsi päätään merkiksi että ei, ja lähti taas täydessä +nelisessä. Écouis'issa uudistui sama temppu: hän tapasi yhtä kohteliaan +isännän, sekä ripeän ja levänneen hevosen; ilmoitti siellä asuntonsa, +niinkuin edellisissäkin paikoissa ja meni samaa vauhtia Pontoise'en. +Pontoise'ssa muutti hän viimeisen kerran hevosta ja yhdeksän tunnin +perästä ratsasti hän täyttä nelistä herra de Tréville'n hotellin pihaan.</p> + +<p>Hän oli kulkenut melkein kuusikymmentä Ranskan peninkulmaa +kahdessatoista tunnissa.</p> + +<p>Herra de Tréville otti häntä vastaan niinkuin he olisivat tavanneet +toisiaan viimeksi samana aamuna; hän puristi vaan hänen kättänsä vähän +tuntuvammin kuin tavallisesti, ja ilmoitti hänelle, että herra +Desessarts'in komppaniia oli Louvressa vahdissa ja että hän saattoi +mennä sinne paikalla.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="XXII" id="XXII"></a>XXII.</h2> + +<h2>Merlaison'in baletti.</h2> + + +<p>Seuraavana päivänä ei Pariisissa puhuttu muusta kuin tanssipidoista, +jotka kaupungin maistraatti toimitti kuninkaalle ja kuningattarelle ja +joissa Heidän Majesteettinsa aikoivat tanssia kuuluisan Merlaison'in +baletin, joka oli kuninkaan mielitanssi.</p> + +<p>Jo kahdeksan päivää oli kaupungin hotellissa tehty kaikkia mahdollisia +valmistuksia tuota juhlallista iltaa varten. Kaupungin puusepät olivat +rakennelleet parvia, joille kutsuttujen naisten tuli sijoittua; +kaupungin rihkamakauppiaat olivat toimittaneet juhlasaleihin kaksi sataa +valkoista vaksikynttilää, joka siihen aikaan oli suunnaton ylellisyys; +kaksikymmentä viulunsoittajaa oli tilattu ja heidän palkkansa oli +määrätty kahta vertaa suuremmaksi tavallistansa, koska heidän oli +soittaminen läpi yön.</p> + +<p>Kello kymmenen aikaan aamulla tuli kuninkaan henkivartija-vänrikki herra +La Coste, kahden poliisin ja useain kaupunginpalvelijain seuraamana, +pyytämään kaupungin kirjurilta Clement'ilta hotellin kaikkien ovien ja +porttien avaimia. Ne annettiin hänelle paikalla; jokaisessa oli lippu, +joka näytti minkä avain mikin oli, ja siitä hetkestä oli herra La +Coste'n huolena kaikkien porttien, ovien ja käytävien vartioiminen.</p> + +<p>Kello yksitoista tuli vuorostaan henkivartijain kapteeni Duhallier +tuoden mukaansa viisikymmentä joutsimiestä, jotka tuota pikaa asettuivat +hotellin osoitetuille oville ja porteille.</p> + +<p>Kello kolme saapui kaksi komppaniiaa henkivartijoita, toinen +ranskalainen, toinen sveitsiläinen. Ranskalais-komppaniia oli puoleksi +herra Duhallier'in, toiseksi herra Desessarts'in miehiä.</p> + +<p>Kello kuusi illalla alkoi kutsuttuja tulla. Sitä mukaan kuin heitä tuli, +sijoitettiin heitä suureen saliin, heitä varten valmistetuille parville.</p> + +<p>Kello yhdeksän saapui ylipresidentin rouva. Kun hän oli kuningattaren +jälkeen juhlan huomattavin henkilö, ottivat häntä kaupungin virkamiehet +vastaan ja saattoivat hänet loosiin vastapäätä kuningattaren loosia.</p> + +<p>Kello kymmenen katettiin kuningasta varten Saint-Jean'in kirkon +puoliseen pieneen saliin vastapäätä kaupungin hopeakaappia makeispöytä, +jota vartioitsi neljä joutsimiestä.</p> + +<p>Kello kaksitoista yöllä kuului suurta melua ja hälinää: kuningas oli +talossa niitä katuja, jotka vievät Louvresta kaupungin hotelliin ja +jotka kaikki olivat valaistut värilyhdeillä.</p> + +<p>Silloin paikalla kaupungin virkamiehet verkapuvuissaan, kuusi +kaupunginpalvelijaa etunenässä, jokaisella soihtu kädessä, menivät +kuninkaalle vastaan, ja kohtasivat hänet portailla, jossa porvarien +edusmies lausui hänet tervetulleeksi; tervehdykseen vastasi kuningas +pyytämällä anteeksi myöhäistä tuloansa, vaan lykäten syyn herra +kardinaalin niskoille, joka oli pidättänyt häntä kello yhteentoista asti +puhumalla valtionasioista.</p> + +<p>Juhlamenojen tavan mukaisesti seurasi Hänen Majesteettiansa Hänen +ylhäisyytensä Monsieur, Soissons'in kreivi, suurpriori, herttuat de +Longueville ja d'Elbeuf, kreivit d'Harcourt ja de La Coche-Guyon, herrat +de Liancourt ja de Baradas, kreivi de Cramail ja herra de Souveray.</p> + +<p>Jokainen huomasi kuninkaan näyttävän alakuloiselta ja mietteelliseltä.</p> + +<p>Eräs huone oli varustettu kuningasta varten, toinen Monsieur'ia varten. +Kumpaisessakin oli varalla naamiaispukuja. Samoin oli laitettu +kuningatarta ja ylipresidentin rouvaa varten. Heidän Majesteettiensa +seurueen herrat ja naiset saivat pukeutua kaksi erällänsä siihen +tarkoitukseen varustetuissa suojissa.</p> + +<p>Ennen menemistänsä pukeumishuoneesen käski kuningas ilmoittamaan +itsellensä heti kuin kardinaali saapuisi.</p> + +<p>Puoli tuntia kuninkaan tulon jälkeen uudet huudot kajahtivat: ne +ilmoittivat kuningattaren tulevan; virkamiehet tekivät samoin kuin äsken +ja kävivät, kaupunginpalvelijat etunenässä, korkeata vierastansa +vastaan.</p> + +<p>Kuningatar astui saliin: huomattiin hänen, samoinkuin äsken kuninkaan, +olevan alakuloisena ja sangen väsyneenä.</p> + +<p>Samassa kuin hän astui sisään, aukeni erään pienen tribunin esiverho, +joka tähän asti oli ollut suljettuna, ja silloin ilmestyi näkyviin +espanjalaiseksi hoviherraksi pukeutuneen kardinaalin kalpeat kasvot. +Hänen silmänsä tähystivät tarkasti kuningatarta ja hirvittävä hymyily +vetäysi hänen huulillensa: kuningattarella ei ollut timanttikoristeita.</p> + +<p>Kuningatar pysähtyi hetkiseksi, ottaaksensa vastaan kaupungin herrojen +kunnianosoituksia ja vastataksensa naisten tervehdyksiin.</p> + +<p>Yht'äkkiä astui kuningas kardinaalin kanssa eräästä salin ovesta sisään. +Kardinaali puhui hänelle hiljaa ja kuningas oli sangen kalpea.</p> + +<p>Kuningas kävi halki joukon ja, ilman naamiotta, takin nauhatkaan tuskin +solmittuina, lähestyi kuningatarta ja kuiskasi kiihkeällä äänellä:</p> + +<p>— Rouva, suvaitsetteko sanoa, minkätähden teillä ei olekkaan +timanttikoristeita, vaikka tiesitte minun mielelläni haluavan niitä +nähdä?</p> + +<p>Kuningatar loi silmäyksen ympärillensä ja näki taustalla kardinaalin, +joka hymyili pirullista hymyä.</p> + +<p>— Armollisin herra, vastasi kuningatar liikutetulla äänellä, sentähden +että pelkäsin niitä vahingoittavani täällä suuressa väkijoukossa.</p> + +<p>— Teitte pahasti, rouva! minä annoin sen lahjan teille siinä +tarkoituksessa, että koristaisitte sillä itseänne. Minä sanon sen, +pahasti teitte.</p> + +<p>Kuninkaan ääni värisi vihasta; jokainen näki ja kuuli sen +hämmästyksellä, ymmärtämättä kuitenkaan mitään koko asiasta.</p> + +<p>— Armollisin herra, sanoi kuningatar, voinhan lähettää noutamaan ne +Louvresta, jossa ne ovat, ja sittenhän on Teidän Majesteettinne toivomus +täytetty.</p> + +<p>— Tehkää niin, rouva, lähettäkää noutamaan, ja kuta pikemmin: sillä +tunnin sisään on baletti alkava.</p> + +<p>Kuningatar nyykistihe alamaisuuden merkiksi ja seurasi naisia, jotka +johdattivat hänet pukeumissuojaan.</p> + +<p>Kuningas meni vuorostaan omaansa.</p> + +<p>Salissa syntyi hetken hämmästys ja häiriö.</p> + +<p>Kaikki huomasivat jotakin tapahtuneen kuninkaan ja kuningattaren kesken; +mutta he olivat kumpikin puhuneet niin hiljaa, ett'ei kukaan, koska he +kunnioituksesta pysyivät heistä muutamain askelten päässä, ollut mitään +kuullut. Viulut soivat minkä jaksoivat, vaan niiden säveliä ei ensinkään +kuunneltu.</p> + +<p>Kuningas tuli ensimäiseksi huoneestaan, hän oli mitä komeimmassa +metsästyspuvussa ja Monsieur sekä muut herrat olivat pukeutuneet samaan +tapaan kuin hän. Tuo puku sopi kuninkaalle mainiosti, ja siinä näyttikin +hän totta tosiaan kuningaskuntansa ensimäiseltä mieheltä.</p> + +<p>Kardinaali lähestyi kuningasta ja antoi hänelle muutaman rasian. +Kuningas avasi sen ja näki siinä olevan kaksi timanttia.</p> + +<p>— Mitä tämä tietää? kysyi hän kardinaalilta.</p> + +<p>— Ei mitään; vastasi tämä; mutta jos kuningattarella on +timanttikoristeensa, jota minä epäilen, lukekaa timantit, armollisin +herra, ja ell'ette saa niitä enempää kuin kymmenen, kysykää Hänen +Majesteetiltansa, kuka häneltä on mahtanut varastaa nämä kaksi.</p> + +<p>Kuningas katsoi kardinaaliin ikäänkuin kysyäksensä, mutta hänellä ei +ollut aikaa tehdä mitään kysymystä: ihmetyksen huudahdus pääsi kaikkien +suusta. Jos kuningas näyttikin valtakuntansa ensimäiseltä mieheltä, niin +kylläpä kuningatar varmaan oli Ranskan ihanin nainen.</p> + +<p>Todella hänen metsästyspukunsa sopi hänelle mainiosti; hänellä oli +päässä huopahattu, siinä sinisiä sulkia, yllä oli hänellä helmiharmaa +samettitakki, timanttisoljella kiinitetty, ja sininen satiinihame, +hopealla huoliteltu. Hänen vasemmalla olkapäällänsä, sulkien ja hameen +väriseen nauharuusukkeesen kiinitettyinä, säkenöitsivät +timanttikoristeet.</p> + +<p>Kuningas vapisi ilosta, kardinaali vihasta; mutta siltä matkalta, jonka +päässä he olivat kuningattaresta, eivät he voineet saada selvää +timanttien lukumäärästä; kuningattarella oli ne; mutta oliko hänellä +niitä kymmenen vai kaksitoista?</p> + +<p>Samassa tuokiossa ilmoittivat viulunsäveleet baletin alkavan. Kuningas +kävi ylipresidentin rouvan luokse, jonka kanssa hänen tuli tanssia ja +Hänen ylhäisyytensä monsieur kuningattaren kanssa. Asetuttiin +paikoilleen ja baletti alkoi.</p> + +<p>Kuningas tanssi kuningattaren vastapuolella ja joka kerta kun hän +kuningatarta lähestyi, tähtäsi hänen silmänsä timantteja, joiden +lukumäärää hän ei voinut saada selville. Kylmä hiki valui kardinaalin +otsalta.</p> + +<p>Baletti kesti tunnin; siinä oli kuusitoista vuoroa. Baletti loppui, +käsientaputusten kaikuessa saattoi jokainen naisensa paikoilleen; mutta +kuningas käytti etuoikeuttansa jättäen naisensa paikalleen, ja suuntasi +askeleensa kuningatarta kohti.</p> + +<p>— Minä kiitän teitä, rouva, sanoi hän, ystävällisyydestä, jolla +noudatitte minun toivomustani, mutta luulenpa että teiltä puuttuu kaksi +timanttia, ja tässä tuon minä ne teille.</p> + +<p>— Kuinka, armollisin herra! huudahti nuori kuningatar ollen +hämmästyvinänsä, te annatte vielä kaksi lisää; mutta silloinhan minulla +on niitä neljätoista?</p> + +<p>Todella, kuningas luki ne, ja kaksitoista timanttia säihkyi Hänen +Majesteettinsa olkapäällä.</p> + +<p>Kuningas kutsui kardinaalin.</p> + +<p>— Mitäs tämä tietää, herra kardinaali? kysyi kuningas vakavalla +äänellä.</p> + +<p>— Se tietää, armollisin herra, vastasi kardinaali, että minä halusin +saada Hänen Majesteettinsa ottamaan vastaan nämä kaksi timanttia, ja kun +en rohjennut itse niitä hänelle tarjota, turvauduin minä tähän keinoon.</p> + +<p>— Ja minä olen niistä Teidän ylhäisyydellenne sitä kiitollisempi, +vastasi Itävallan Anna hymyllä, joka osoitti ett'ei häntä pettänyt tuo +kekseliäs kohteliaisuus, kun olen vakuutettu siitä, että nuo kaksi +timanttia ovat maksaneet teille yhtä paljon yksinään kuin nämä +kaksitoista ovat maksaneet yhteensä Hänen Majesteetillensa.</p> + +<p>Sitte kuningatar, jättäen hyvästi kuninkaalle ja kardinaalille, kääntyi +menemään siihen suojaan, jossa hän oli pukeutunut ja jossa hänen nyt oli +muuttaminen yllensä.</p> + +<p>Huomio, joka meidän oli pakko tämän luvun alussa kääntää niihin +ylhäisiin henkilöihin, jotka toimme näkymölle, on meidät hetkiseksi +vieroittanut siitä henkilöstä, jota Itävallan Annan tuli kiittää siitä +suunnattomasta voitosta, millä hän oli kukistanut kardinaalin, ja joka +tuntemattomana, eräällä ovella tungeskelevaan väkijoukkoon +sekaantuneena, katseli sieltä tuota kohtausta, jota eivät käsittäneet +muut kuin neljä henkilöä, kuningas, kuningatar, Hänen ylhäisyytensä ja +hän.</p> + +<p>Kuningatar oli tullut kamariinsa ja d'Artagnan aikoi juuri vetäytyä +pois, kun hän tunsi keveästi kosketettavan olkapäähänsä; hän käännähti +ja näki nuoren naisen viittaavan häntä seuraamaan. Tuo nuori nainen oli +verhonnut kasvonsa mustalla samettinaamiolla, mutta tuosta varokeinosta, +joka muutoin oli enemmän muita kuin häntä varten, tunsi hän hänet heti +kohta tavalliseksi oppaaksensa, keveäksi, kekseliääksi rouva +Bonacieux'iksi.</p> + +<p>Eilen olivat he hät'-hätää tavanneet toisiansa portinvartija Germain'in +tykönä, jonne d'Artagnan oli hänet kutsuttanut. Se kiire, joka nuorella +naisella oli viedä kuningattarelle tieto hänen lähettiläänsä +onnellisesta palaamisesta, oli estänyt rakastavia niin että tuskin +ennättivät muutaman sanan vaihettaa. D'Artagnan seurasi siis rouva +Bonacieux'iä kahden kiihoittimen, rakkauden ja uteliaisuuden valtaamana. +Pitkin matkaa ja sitä myöten kuin käytävät muuttuivat autiommiksi, +tahtoi d'Artagnan pysähdyttää nuorta naista, tarttua häneen kiini ja +katsella häntä, vaikka vaan silmänräpäyksen ajan; mutta nopeasti kuin +lintu liukui hän aina hänen käsistänsä ja kun hän tahtoi puhua, painoi +nuori nainen sormensa hänen suullensa ja pienellä käskevällä, +ihastuttavalla viittauksella osoitti hänelle, että hänen oli sokeasti +totteleminen korkeampaa valtaa ja pidättyminen vähimmästäkin +valituksesta; vihdoin parin minuutin kierrosten ja kaarrosten perästä +rouva Bonacieux avasi oven ja saattoi nuoren miehen aivan pimeään +huoneesen. Siellä antoi hän hänelle uuden hiljaisuuden merkin ja, avaten +toisen, seinäverhojen peittämän oven, jonka aukosta kirkas valo välähti, +katosi.</p> + +<p>D'Artagnan pysyi hetkisen liikkumattomana, tuumaillen itsekseen, missä +hän nyt mahtoi olla, mutta samassa kamariin tunkeuva valonsäde, häneen +asti huokuva lämmin, sulotuoksuinen ilma, parin tai kolmen naisen +puhelu, jossa, samalla kun se oli kunnioittavaa ja hienotapaista +puhetta, sana Majesteettinne tuon tuostakin uudistui, ilmaisivat hänelle +selvästi, että hän oli kuningattaren kamarin viereisessä suojassa.</p> + +<p>Nuori mies pysyttihe varjossa ja odotti.</p> + +<p>Kuningatar oli iloisen ja onnellisen näköinen, mikä näytti suuresti +hämmästyttävän niitä henkilöitä, jotka häntä ympäröivät ja jotka +päinvastoin olivat tottuneet näkemään häntä melkein aina surullisena. +Kuningatar sanoi ilonsa syyksi juhlan komeuden ja baletin hauskuuden, ja +kun kuningatarta vastaan ei ole lupa sanoa, nauroipa hän tai itki, +ylistelivät kaikki Pariisin kaupungin virkamiesten erinomaista +kohteliaisuutta.</p> + +<p>Vaikka d'Artagnan ei ulkonäöltä tuntenut kuningatarta, erotti hän +kumminkin hänen äänensä muiden äänestä, ensin hieman vieraasta +äännöstavasta, sitten siitä vallitsevaisuudesta, joka on ominaista +kaikissa hallitsijan sanoissa. Hän kuuli hänen milloin lähenevän tuota +avonaista ovea, milloin taas etenevän siitä, ja pari kolme kertaa näki +hän erään vartalon varjon peittävän valoa.</p> + +<p>Viimein ojentui verho-oven lävitse ihmeen kaunis valkoinen käsi ja +käsivarsi; d'Artagnan älysi sen olevan hänen palkintonsa: hän laskeutui +polvilleen, tarttui käteen ja painoi siihen kunnioittavasti huulensa; +sitten vetäytyi käsi takaisin, jättäen hänen käsiinsä esineen, jonka hän +tunsi sormukseksi; samalla sulkeutui ovi ja d'Artagnan jäi mitä +synkimpään pimeyteen.</p> + +<p>D'Artagnan pisti sormuksen sormeensa ja rupesi odottamaan uudestaan: se +oli selvää, ett'ei kaikki vielä ollut päättynyt. Hänen alttiutensa +palkan jälkeen oli tuleva hänen rakkautensa palkka. Baletti oli nyt +tanssittu, mutta iltama muutoin oli tuskin alussa: kello kolmen aikaan +oli tuleva iltainen, ja äskettäin oli Saint-Jean'in tornikello lyönyt +kaksi ja kolmeneljännestä.</p> + +<p>Niinpä alkoikin vähitellen hälinä viereisessä kamarissa hiljetä; se +tuntui siirtyvän kauvemmaksi; sitten aukeni uudestaan sen kamarin ovi, +jossa d'Artagnan oli, ja rouva Bonacieux lennähti sisään.</p> + +<p>— Vihdoinkin tulitte! huudahti d'Artagnan.</p> + +<p>— Hiljaa! sanoi nuori nainen painaen kätensä nuoren miehen huulille: +hiljaa! ja menkää samaa tietä kuin tulitte.</p> + +<p>— Mutta missä ja milloin tapaan teidät uudestaan? kysyi d'Artagnan.</p> + +<p>— Kirje, jonka löydätte kotiin tultuanne, ilmoittaa sen teille. Menkää, +menkää!</p> + +<p>Näin sanottuansa aukaisi hän käytävän oven ja työnsi d'Artagnan'in ulos +huoneesta.</p> + +<p>D'Artagnan totteli kuin hyvä lapsi, vastustelematta ja kiistelemättä, +joka osoittaa, että hän oli todenteolla rakastunut.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="XXIII" id="XXIII"></a>XXIII.</h2> + +<h2>Lemmenkohtaus.</h2> + + +<p>D'Artagnan meni juoksujalassa kotiinsa ja vaikka oli jo kello kolme +aamua ja vaikka oli kuljettavana huonoimpia kaupunginosia, ei hän +kohdannut mitään ikävyyksiä. Sananparsi sanoo, että Jumala varjelee +juopuneita ja rakastuneita.</p> + +<p>Hän tapasi käytävässä oven auki, nousi portaita ja kolkutti hiljaa +palvelijansa kesken suostutulla tavalla. Planchet, jonka hän oli +lähettänyt kahta tuntia ennen kaupungin hotellista, käskien hänen +odottamaan, tuli avaamaan ovea.</p> + +<p>— Onko kukaan tuonut kirjettä minulle? kysyi d'Artagnan kiireisesti.</p> + +<p>— Ei kukaan ole tuonut, herra, vastasi Planchet; mutta täällä on kirje, +joka on tullut itsekseen.</p> + +<p>— Mitä sinä sillä tarkoitat, houkkio?</p> + +<p>— Minä tarkoitan sitä, että vaikka minulla oli taskussa teidän +kamarinne avain, eikä se sieltä ole minnekkään liikahtanut, minä +kumminkin löysin kirjeen pöydän vihreällä peitteellä teidän +makuusuojassanne.</p> + +<p>— Ja missä on se kirje nyt?</p> + +<p>— Minä jätin sen paikoilleen, herra. Ei ole luonnon järjestyksen +mukaista, että kirjeet tuolla tavoin tulevat ihmisten luokse. Jos edes +ikkuna olisi ollut auki, tai vaikkapa raollaankin, en puhuisi mitään; +mutta kaikki oli tarkasti suljettuna. Herra, olkaa varoillanne, sillä +aivan varmaan on joku noituus liikkeellä.</p> + +<p>Sillä aikaa nuori mies kiiruhti kamariinsa ja avasi kirjeen, joka oli +rouva Bonacieux'iltä ja sisälsi seuraavat sanat:</p> + +<div class="blockquot"> +<p>"Teille on sanottavana ja tuotavana sydämmellisiä kiitoksia. +Saapukaa tänä iltana kello kymmenen aikaan Saint-Cloud'iin +vastapäätä sitä paviljonkia, joka kohoaa d'Estrées'in kartanon +kulmassa."</p> +</div> + +<p>Lukiessaan tätä kirjettä D'Artagnan tunsi sydämmensä laajenevan ja +kutistuvan sen suloisen vetotaudin vaikutuksesta, joka kiduttaa ja +hyväilee rakastavien sydämmiä.</p> + +<p>Tämä oli ensimäinen rakkaudenkirje, jonka hän sai, ensimäinen +lemmenkohtaus, joka hänelle suotiin. Hänen sydämmensä, ilon hurmauksesta +paisuksissa, tunsi melkein menehtyvänsä tuon maisen onnelan kynnyksellä, +jota rakkaudeksi sanotaan.</p> + +<p>— No niin, herrani! sanoi Planchet nähdessään isäntänsä punastuvan ja +vaalenevan vuorottain; no niin, enkös arvannut oikein, että se on joku +paha asia?</p> + +<p>— Petyt, Planchet, vastasi d'Artagnan, ja todistukseksi siihen saat +tästä yhden écu'n, juodaksesi minun terveydekseni.</p> + +<p>— Suuret kiitokset, herrani, écu'stä, minä lupaan tarkasti seurata +käskyänne; mutta tosi on sittenkin, että kirjeet, jotka noin tulevat +lukittuihin huoneihin...</p> + +<p>— Putoavat taivaasta, ystäväni, putoavat taivaasta.</p> + +<p>— Siis, herrani, olette tyytyväinen? kysyi Planchet.</p> + +<p>— Rakas Planchet, minä olen mitä onnellisin ihminen!</p> + +<p>— Saanko käyttää herrani onnellisuutta hyväkseni menemällä nukkumaan?</p> + +<p>— Kyllä, mene vaan.</p> + +<p>— Tulkoon kaikki taivaan siunaus teidän ylitsenne, herrani, mutta +sittenkin on tosi, että tuo kirje...</p> + +<p>Ja Planchet vetäytyi päätänsä ravistellen pois, mielessä epäilys, jota +d'Artagnan'in anteliaisuus ei kokonaan saanut hälvennetyksi.</p> + +<p>Yksin jäätyänsä d'Artagnan luki yhä ja uudestaan kirjeen, sitten suuteli +hän suutelemistaan varsinkin kaksikymmentä kertaa noita hänen kauniin +lemmittynsä käden piirtelemiä rivejä. Viimein rupesi hän maata, nukkui +ja näki kultaisia unia.</p> + +<p>Kello seitsemän aikaan aamulla nousi hän vuoteeltaan ja kutsui +Planchet'ia, joka toisella kutsunnalla aukasi oven, kasvoilla vielä +eilisen levottomuuden jälkiä.</p> + +<p>— Planchet, sanoi hänelle d'Artagnan, minä menen nyt pois luultavasti +koko päiväksi, sinä olet siis vapaa iltaan kello seitsemään saakka; +mutta kello seitsemältä ole valmiina kahden hevosen kanssa.</p> + +<p>— Vai niin, sanoi Planchet, näyttääpä siltä kuin taaskin lähtisimme +pistättämään muutamia reikiä nahkaamme.</p> + +<p>— Ota muskettisi ja pistoolisi.</p> + +<p>— Kas niin, mitäs sanoin! huudahti Planchet. Olinhan siitä varma; +kirottu kirje.</p> + +<p>— No rauhoituhan toki, houkkio, kysymys on nyt vaan pelkästä +huviretkestä.</p> + +<p>— Oh! samallaisesta huviretkestä kuin äskettäin, jolloin tuiskusi +luoteja ja vilisi sudenkuoppia.</p> + +<p>— No jos teitä pelottaa, sihtieri Planchet, vastasi d'Artagnan, niin +menen teitä paitsi; ennemmin kuljen yksin kuin pelkurin toverin kanssa.</p> + +<p>— Herra, te pilkkaatte minua, sanoi Planchet; luulinpa jo näyttäneeni, +mihin kelpaan.</p> + +<p>— Kyllä, mutta minä luulen, että käytit kaiken rohkeutesi yhdellä +kertaa.</p> + +<p>— Herra, saattepa nähdä, että sitä on vielä tallella, jos tarvitaan! +pyytäisin vaan, herrani, ett'ette käyttäisi sitä liian tuhlaamalla, jos +tahdotte sitä kauvaksi aikaa riittämään.</p> + +<p>— Luuletko omistavasi sitä vielä jonkun verran täksi iltaa?</p> + +<p>— Minä toivon.</p> + +<p>— No hyvä. Minä luotan sinuun.</p> + +<p>— Sanottuun aikaan olen valmiina; mutta minä luulin ett'ei teillä ollut +kuin yksi hevonen henkivartijain tallissa.</p> + +<p>— Ehkäpä siellä ei vielä useampaa olekkaan tällä erää, vaan iltaisilla +on niitä neljäkin.</p> + +<p>— Näyttääpä kuin matkamme olisi ollut hankintamatka?</p> + +<p>— Aivan oikein, sanoi d'Artagnan; ja nyökättyään Planchet'ille +viimeisiksi jäähyväisiksi, meni hän ulos.</p> + +<p>Herra Bonacieux seisoi portilla. D'Artagnan'in aikomus oli mennä ohitse +puhuttelematta kauppiasta; mutta tämä tervehti häntä niin imelästi ja +ystävällisesti, että hänen oli pakko ei ainoastaan tervehtiä vaan +vieläpä antautua puhelemaankin.</p> + +<p>Ja kuinkas ei toki pitäisi olla kohtelias miehelle, jonka vaimo oli +suonut lemmenkohtauksen samana iltana Saint-Cloud'issa, vastapäätä +d'Estrées'in paviljonkia! D'Artagnan siis lähestyi häntä mitä +herttaisimmalla katsannolla suinkin saattoi.</p> + +<p>Puhe kääntyi luonnollisesti miesparan kiinijoutumiseen. Herra Bonacieux, +joka ei tiennyt d'Artagnan'in kuulleen hänen keskusteluansa Meung'in +miehen kanssa, kertoi nuorelle hyyryläisellensä herra de Laffemas'in +vainoomiset, tuon hirviön, jota hän alinomaa pitkin kertomustansa +nimitteli nimellä semmoisella kuin: kardinaalin pyöveli, ja tarinoi +pitkältä ja leveältä Bastiljista, sen telkimistä, porteista, +ilmareijistä, rautaristikoista ja kidutuskoneista.</p> + +<p>D'Artagnan kuunteli häntä esikuvaksi kelpaavalla tarkkuudella; +sittenkuin kertoja oli lopettanut, sanoi hän vihdoin:</p> + +<p>— Entäs rouva Bonacieux, tiedättekö ken hänet vei? sillä minä en ole +unhottanut, että juuri se harmittava seikka se saattoi minulle onnen +tulla teidän tuttavuuteenne.</p> + +<p>— Ah! sanoi Bonacieux, he ovat kyllä karttaneet ilmoittaa sitä minulle, +ja vaimoni puolestaan on vannonut minulle suurten jumalain nimeen, +ett'ei hän sitä tiedä. Mutta te itse, jatkoi Bonacieux erittäin +hyvänsävyisellä äänellä, missä te olette viettäneet kaikki nämä päivät? +minä en ole teitä nähnyt, en teitä enkä ystäviänne, ettekä varmaankaan +liene Pariisin kaduilla saaneet kaikkea sitä pölyn paljoutta, jota +Planchet eilen harjasi teidän saappaistanne.</p> + +<p>— Olette oikeassa, hyvä herra Bonacieux, ystäväni ja minä olimme +pienellä matkalla.</p> + +<p>— Kaukanakin täältä?</p> + +<p>— Oh! ei suinkaan, jonkun neljäkymmentä peninkulmaa vaan: me saatoimme +herra Athosta Forges'in kylpylähteille, jonne ystäväni jäivät.</p> + +<p>— Ja te palasitte takaisin, eikö niin? kysyi Bonacieux vetäen naamansa +mitä ilkeimmän näköiseksi. Semmoinen kaunis poika kuin te, ei saa pitkiä +lomalupia lemmityltään ja teitä kaiketi maltittomasti odotettiin +Pariisissa, eikö niin?</p> + +<p>— Totta tosiaan, sanoi nauraen nuori mies, täytyypä se tunnustaani, +hyvä herra Bonacieux, ja sitä paremmin, koska näen ett'ei teiltä voi +mitään salata. No niin, minua odotettiin, ja hyvin maltittomasti, sen +voin vakuuttaa.</p> + +<p>Hieno pilvi vilahti Bonacieux'in otsalla, mutta niin hieno ett'ei +d'Artagnan sitä huomannut.</p> + +<p>— Ja kaiketi saadaan palkkakin huolellisuudestaan? jatkoi kauppias +hieman värähtävällä äänellä, mutta tuota värähdystä ei d'Artagnan +huomannut paremmin kuin pilveäkään, joka vast'ikään oli varjonnut tuon +kelpo miehen kasvoja.</p> + +<p>— Ah! olettepa aika velikulta! sanoi nauraen d'Artagnan.</p> + +<p>— En suinkaan, vaan se mitä sanoin, selitti Bonacieux, oli vaan +saadakseni tietää, palaatteko myöhään kotia tänä iltana?</p> + +<p>— Minkä vuoksi sitä kysytte, hyvä isäntäni? kysyi d'Artagnan; vai +aiotteko minua odottaa?</p> + +<p>— En, vaan kiinioloni jälkeen ja varkauden tähden, joka on tehty +luonani, säikähdän joka kerta kun kuulen porttia avattavan, semminkin +öiseen aikaan. Hiisi, mitäs tehdä! minä en totta tosiaan ole mikään +miekkamies!</p> + +<p>— No niin, elkää säikähtäkö, jos minä tulen kotia kello yhden, kahden +tai kolmen aikaan aamulla; jos en ensinkään tule, elkää sittenkään +säikähtäkö.</p> + +<p>Tällä kertaa vaaleni Bonacieux niin, että d'Artagnan ei voinut olla sitä +huomaamatta, ja hän kysyi, mikä häntä vaivasi.</p> + +<p>— Ei mikään, vastasi Bonacieux, ei mikään. Onnettomuuksieni jälkeen +kohtaa minua vaan toisinaan äkillinen pyörrytys, ja nyt juuri tunsin +väristystä ruumiissani. Elkää olko siitä millännekään, te, jolla ei ole +muuta ajattelemista kuin onnellisuuttanne.</p> + +<p>— Silloinpa minulla vasta onkin ajattelemista, sillä minä olen todella +onnellinen.</p> + +<p>— Ei vielä, odottakaahan toki, sanoittehan: tänä iltana?</p> + +<p>— Niin kyllä, vaan ilta tulee, Jumalan kiitos, ja ehkäpä te odotatte +sitä yhtä maltittomasti kuin minä. Ehkäpä tänä iltana rouva Bonacieux +tulee tervehtimään aviollista kotiansa.</p> + +<p>— Rouva Bonacieux ei ole vapaa tänä iltana, vastasi painavasti +puolisonsa; häntä pidättää palveluksensa Louvressa.</p> + +<p>— Sitä pahempi teille, hyvä isäntä, sitä pahempi kun minä olen +onnellinen, minä, joka tahtoisin koko maailman olemaan samoin, mutta +näyttää siltä kuin se ei olisi mahdollista.</p> + +<p>Ja nuori mies poistui nauraen kohtikulkkua tuolle pilapuheellensa, jonka +sisällyksen, niinkuin hän luuli, hän yksin ymmärsi.</p> + +<p>— Toivotan paljon hauskuutta! vastasi Bonacieux haudankolkolla äänellä.</p> + +<p>Mutta d'Artagnan oli liian kaukana kuullaksensa sitä, ja jos hän olisi +kuullutkin, ei hän siinä riemullisessa mielentilassa, missä hän oli, +olisi varmaankaan sitä älynnyt.</p> + +<p>Hän suuntasi askeleensa herra de Tréville'n hotelliin; hänen eilinen +käyntinsä, niinkuin muistetaan, oli ollut sangen lyhyt ja vaillinainen.</p> + +<p>Hän tapasi herra de Tréville'n peräti hyvillä mielin. Kuningas ja +kuningatar olivat olleet herttaisia häntä kohtaan tanssipidoissa. Tosin +kardinaali oli ollut erinomaisen ilkeä.</p> + +<p>Kello yhden aikaan aamua oli hän lähtenyt pois, ollen muka pahoin voipa. +Mutta Heidän Majesteettinsa olivat tulleet Louvreen vasta kello kuuden +aikaan.</p> + +<p>— Ja nyt, sanoi herra de Tréville hiljentäen ääntänsä ja kurkistellen +huoneen joka soppeen nähdäksensä olivatko yksin; ja nyt puhukaamme +teistä, nuori ystäväni: sillä silminnähtävästi teidän onnellinen +palauksenne oli jonakin syynä kuninkaan iloon, kuningattaren +voittoriemuun ja Hänen ylhäisyytensä masennukseen. Nyt on vaan teidän +oleminen hyvin varoillanne.</p> + +<p>— Mitä onkaan minulla pelättävää, vastasi d'Artagnan, niinkauvan kuin +minulla on onni iloita Heidän Majesteettiensa suosiosta?</p> + +<p>— Kaikkea, uskokaa minua. Kardinaali ei ole mies joka unhottaa hänelle +tehdyn tepposen, niinkauvan kun hän ei ole suorittanut tiliä +tepposentekijän kanssa, ja tepposentekijä näyttää olevan eräs +gaskonjalainen, minun tuttaviani.</p> + +<p>— Luuletteko kardinaalin olevan yhtä kaukana tiedoissaan kuin te, ja +tietävän minun käyneen Lontoossa?</p> + +<p>— Peijakas! te käyneet Lontoossa! Lontoostako siis olette tuoneet tuon +kauniin timantin, joka välkkyy sormessanne? Olkaa varoillanne, rakas +d'Artagnan, vihollisen lahja ei tuota onnea; eikös siitä ole +latinalainen värssykin ... malttakaas...</p> + +<p>— Epäilemättä, vastasi d'Artagnan, joka ei ollut koskaan saanut +päähänsä ensimäistä sääntöäkään latinan alkeista ja joka +tietämättömyydellänsä oli saattanut opettajansa epätoivoon; niin, +epäilemättä, kyllähän semmoinen on.</p> + +<p>— Onpa varmaan, sanoi herra de Tréville, joka oli vähän kirjamiehiä, ja +herra de Benserade lausui sen minulle äskettäin ... malttakaas ... +jahah, tämmöinen se on:</p> + +<p> +<span style="margin-left: 4em;">Timeo Danaos et dona ferentes.</span><br /> +</p> + +<p>Joka on niinpaljo kuin: "Pelkää vihollista, joka sinulle lahjoja antaa."</p> + +<p>— Tämä timantti ei ole viholliselta, arvoisa herra, vastasi d'Artagnan, +tämä on kuningattarelta.</p> + +<p>— Kuningattarelta! ohoo! sanoi herra de Tréville. Sepä on toden totta +oikein kuninkaallinen kalliskivi, joka vastaa tuhannen pistole'a +niinkuin ei mitään. Kenen kautta on kuningatar jättänyt teille tämän +lahjan?</p> + +<p>— Hän antoi sen minulle itse.</p> + +<p>— Missä?</p> + +<p>— Sen kamarin viereisessä suojassa, jossa hän muutti pukua.</p> + +<p>— Kuinka?</p> + +<p>— Antaessaan minulle kätensä suudeltavaksi.</p> + +<p>— Oletteko suudelleet kuningattaren kättä! huudahti herra de Tréville +katsoen d'Artagnan'ia silmiin.</p> + +<p>— Hänen Majesteettinsa on suonut minulle sen kunnian.</p> + +<p>— Ja silminnäkijäin läsnäollessa? Varomaton, kolmasti varomaton!</p> + +<p>— Ei, arvoisa herra, rauhoittukaa, ei sitä kukaan nähnyt, vastasi +d'Artagnan, ja kertoi sitten herra de Tréville'lle, kuinka asia oli +tapahtunut.</p> + +<p>— Oh, ne naiset, ne naiset! huudahti vanha soturi, minä tunnen heidät +hyvin tuosta haaveksivaisesta mielikuvituksestaan; kaikki salaperäinen +heitä viehättää; no niin, te näitte käsivarren, siinä kaikki; jos +tapaisitte kuningatarta, te ette tuntisi häntä; jos hän tapaisi teitä, +hän ei tietäisi kuka te olette.</p> + +<p>— Ei, mutta tämä timantti ... yritti nuori mies selittämään.</p> + +<p>— Kuulkaas, sanoi herra de Tréville, tahdotteko, niin annan teille +neuvon, hyvän neuvon, ystävän neuvon?</p> + +<p>— Tehkää minulle se kunnia, arvoisa herra, vastasi d'Artagnan.</p> + +<p>— No niin! menkää ensimäisen juveloitsijan luokse, jonka käsiinne +saatte, ja myökää tuo timantti hänelle mistä hinnasta hän vaan tahtoo +sen ostaa; vaikka hän olisi mimmoinen juutalainen, maksaa hän siitä +ainakin kahdeksansataa pistole'a. Pistole'illa ei ole nimeä, nuori +ystäväni, mutta tuolla sormuksella on hirvittävä, ja se voipi saattaa +vaaraan omistajansa.</p> + +<p>— Myödä tämä sormus! sormus, jonka olen saanut hallitsijattareltani! en +koskaan! sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Kääntäkää sitten sen kanta sisäänpäin, hupsu raukka, sillä sen tietää +jokainen ett'ei gaskonjalainen aatelispoika löydä tuommoisia kalleuksia +äitinsä rasiasta.</p> + +<p>— Te luulette siis minulla olevan pelon aihetta? kysyi d'Artagnan.</p> + +<p>— Joka nukkuu ruutimiinan päällä silloinkuin sen tulilanka on jo +sytytetty, saattaa pitää itsensä olevan hyvässä turvassa teihin +verrattuna, nuori ystäväni.</p> + +<p>— Peijakas! sanoi d'Artagnan, jota herra de Tréville'n vakava ääni +alkoi tehdä levottomaksi; mitäs on tehtävä?</p> + +<p>— Olkaa aina varoillanne ennen kaikkia. Kardinaalilla on vankka muisti +ja pitkä käsivarsi; uskokaa minua, hän tekee teille vielä kerta aika +tepposet.</p> + +<p>— Mitä niin?</p> + +<p>— Heh, tiedänkös minä sitä! eikös hänellä ole kaikki hornan koukut +käytettävinään? Vähin, mitä teille saattaa tapahtua, on että joudutte +kiini.</p> + +<p>— Kuinka hän uskaltaisi otattaa kiini Hänen Majesteettinsa +palveluksessa olevaa miestä?</p> + +<p>— Eihän vain! mitenkäs Athokselle tehtiin! Kaikessa tapauksessa, nuori +mies, uskokaa miestä, joka on kolmekymmentä vuotta hovielämässä ollut; +elkää nukkuko turvallisuuden unta, muuten olette hukassa. Päinvastoin, +minä sen sanon teille, nähkää vihollisia kaikkialla. Jos teidän +kanssanne hierotaan riitaa, välttäkää sitä, vaikka tuo riidanhieroja +olisi vaan kymmenvuotias lapsi; jos teidän kimppuunne hyökätään yöllä +tai päivällä, pötkikää pakoon, ilman tarvitsematta sitä hävetä; jos +kuljette yli sillan, tunnustelkaa ensin lautoja, pelosta että joku lauta +taittuisi jalkanne alla; jos astutte rakennuksellaan olevan talon +ohitse, katsokaa ylöspäin, pelosta että joku kivi putoaisi päähänne; jos +olette myöhäiseen liikkeellä, antakaa lakeijanne seurata itseänne +täysissä aseissa, jos olette varma lakeijastanne. Epäilkää koko +maailmaa, ystäväänne, veljeänne, lemmittyänne, ja juuri erittäinkin +lemmittyänne.</p> + +<p>D'Artagnan punastui.</p> + +<p>— Lemmittyäni, toisti hän koneenomaisesti; ja minkätähden häntä +ennemmin kuin muita?</p> + +<p>— Sentähden että lemmityt ovat kardinaalin suosituimpia apulaisia, +soveliaimpia ei voi olla: nainen myy teidät kymmeneen pistole'en, +muistakaa Dalilaa. — Tunnettehan pipliaa, hä?</p> + +<p>D'Artagnan ajatteli lemmenkohtausta, jonka hänelle rouva Bonacieux oli +täksi illaksi määrännyt; mutta meidän tulee sankarimme kiitokseksi +lausua, että ne pahat luulot, joita herra de Tréville'llä oli naisista +yleensä, eivät synnyttäneet hänessä vähintäkään epäilystä kaunista +emäntäänsä kohtaan.</p> + +<p>— Mutta kesken puheen, sanoi herra de Tréville, minne teidän toverinne +ovat joutuneet?</p> + +<p>— Minä tulin juuri tiedustamaan, ettekö te olisi heistä mitään +kuulleet.</p> + +<p>— En mitään.</p> + +<p>— No niin, minä jätin heidät välille: Porthoksen Chantilly'yn, +kaksintaistelu niskassa; Aramiksen Crèvecoeur'iin, luoti olkapäässä; +Athoksen Amiens'iin, syytettynä väärän rahan teosta.</p> + +<p>— Kas vaan! sanoi herra de Tréville: kuinkas te pääsitte pakoon?</p> + +<p>— Ihmeen kautta, arvoisa herra, se minun täytyy sanoa, miekanpisto +rinnassa, seivästettyäni kreivi de Wardes'in Calais'in tien viereen +niinkuin perhosen seinälle.</p> + +<p>— Kas vaan, kas vaan! vai de Wardes'in, kardinaalin miehen, +Rochefort'in serkun. Malttakaas, ystäväni, päähäni pistää eräs ajatus.</p> + +<p>— Sanokaa, arvoisa herra.</p> + +<p>— Teidän sijassanne tekisin minä eräällä tavalla.</p> + +<p>— Miten?</p> + +<p>— Sillä välin kun Hänen ylhäisyytensä etsittäisi minua Pariisista, minä +kaikessa hiljaisuudessa lähtisin Pikardiaan tiedustelemaan kolmea +toveriani. Kylläpä, hiisi vieköön, he ansaitsevat sen pienen huomion +teidän puoleltanne.</p> + +<p>— Neuvo on hyvä, arvoisa herra, ja minä lähden huomenna.</p> + +<p>— Huomenna! miksi ette tänäpäivänä?</p> + +<p>— Tänä iltana, arvoisa herra, pidättää minua eräs tärkeä asia +Pariisissa.</p> + +<p>— Ai ai! nuori mies, varmaankin lemmenseikkoja? Olkaa varoillanne, +sanon vieläkin: nainen meidät on turmioon saattanut, kaikki, niin monta +kuin meitä on, ja saattaa meidät vieläkin turmioon, kaikki, niin monta +kun meitä on. Uskokaa minua, lähtekää tänä iltana.</p> + +<p>— Mahdotonta, arvoisa herra.</p> + +<p>— Olette siis antaneet kunniasananne?</p> + +<p>— Olen.</p> + +<p>— Sitten on asia toinen; mutta luvatkaa minulle, että ell'ette menetä +henkeänne tänä yönä, niin lähdette huomenna.</p> + +<p>— Sen lupaan.</p> + +<p>— Tarvitteko rahaa?</p> + +<p>— Minulla on vielä viisikymmentä pistole'a. Siinä on luullakseni +niinpaljo kuin tarvitsen.</p> + +<p>— Mutta toverinne?</p> + +<p>— Luulen ett'eivät hekään ole puutteessa. Pariisista lähtiessä oli +meillä kullakin seitsemänkymmentä viisi pistole'a taskussamme.</p> + +<p>— Tapaanko teitä vielä ennen lähtöänne?</p> + +<p>— Ette, luullaakseni, ainakaan ell'ei mitään uutta tapahdu.</p> + +<p>— No onnea matkallenne siis!</p> + +<p>— Kiitoksia, arvoisa herra.</p> + +<p>Ja d'Artagnan heitti jäähyväiset herra de Tréville'lle, liikutettuna +enemmän kuin koskaan hänen isällisestä huolenpidostansa +muskettisotureitansa kohtaan.</p> + +<p>Hän kävi sitten, toinentoisensa jälkeen, Athoksen, Porthoksen ja +Aramiksen luona. Ei kukaan heistä ollut palannut. Heidän lakeijansakin +olivat poissa, eikä heistä ollut mitään tietoa enemmän toisesta kuin +toisestakaan.</p> + +<p>Hän olisi tiedustellut heidän lemmityiltänsäkin, mutta hän ei tuntenut +Porthoksen eikä Aramiksen lemmittyä; Athoksella taasen ei ollutkaan.</p> + +<p>Kulkiessaan henkivartijahotellin ohitse, loi hän silmäyksen talliin: +kolme hevosta neljästä oli jo saapunut. Planchet, vallan +hämmästyksissään, oli parhaillaan sukimassa niitä, ja oli jo kahdesta +päässyt.</p> + +<p>— Ah, herra, sanoi Planchet huomaten d'Artagnan'in, kuinka iloinen olen +tavatessani teidät!</p> + +<p>— Miksi niin, Planchet? kysyi nuori mies.</p> + +<p>— Onko teillä luottamusta isäntäämme, herra Bonacieux'iin?</p> + +<p>— Minullako? ei rahtuakaan.</p> + +<p>— Sepä hyvä, herrani.</p> + +<p>— Mutta mistä syystä tuo kysymys?</p> + +<p>— Siitä, että teidän puhuessanne hänen kanssansa pidin minä häntä +silmällä, kuulematta puhettanne; ja kuulkaahan, hänen haahmonsa muutti +pari kolme kertaa väriä.</p> + +<p>— Pah!</p> + +<p>— Te, herra, ette sitä huomanneet, kun ajatuksenne olivat niin kiini +siinä kirjeessä, jonka olitte juuri saaneet; mutta sen sijaan minä, joka +tuon kirjeen oudon ilmestymisen tähden olin varoillani, en antanut +ainoankaan hänen kasvonsa liikkeen jäädä itseltäni huomaamatta.</p> + +<p>— Ja mitä havaitsit?</p> + +<p>— Kavaluutta, herra.</p> + +<p>— Todella?</p> + +<p>— Ja vielä lisäksi, niinpian kuin olitte heittäneet hänet ja olitte +kadonneet kadunkulman taakse, Bonacieux otti lakkinsa, sulki ovensa ja +lähti juoksemaan päinvastaiseen suuntaan katua.</p> + +<p>— Sinä olet totta tosiaan oikeassa, Planchet, kaikki tuo näyttää hyvin +epäiltävältä, ja ole huoleti, ett'emme maksa vuokraamme, ennenkuin asia +on selvillä.</p> + +<p>— Te laskette pilaa, herra, mutta saattepahan nähdä.</p> + +<p>— Mitäs tehdä, Planchet, mikä tapahtuu, on jo kirjoitettu!</p> + +<p>— Te ette siis luovu tämäniltaisesta retkestänne?</p> + +<p>— Päinvastoin, Planchet, kuta enemmän olen suutuksissani herra +Bonacieux'ille, sitä mieluummin menen siihen lemmenkohtaukseen, mikä +minulle on luvattu tuossa kirjeessä, joka sinua niin pelottaa.</p> + +<p>— No niin, jos se on teidän päätöksenne, herra...</p> + +<p>— Järkähtämätön päätökseni, ystäväni; siis, ole kello yhdeksän valmiina +täällä hotellissa; minä tulen tänne sinua noutamaan.</p> + +<p>Planchet, nähden viimeisenkin toivonsa menneeksi saada isäntänsä +peräytymään aikomuksestaan, huokasi syvään ja rupesi sukimaan kolmatta +hevosta.</p> + +<p>Mutta d'Artagnan, joka perijuureltaan oli sangen varovainen poika, ei +palannutkaan kotiansa, vaan meni päivällisille saman gaskonjalaisen +papin luokse, joka neljän ystävyksen hätäaikana oli heille tarjonnut +suklaatipäivälliset.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="XXIV" id="XXIV"></a>XXIV.</h2> + +<h2>Paviljonki.</h2> + + +<p>Kello yhdeksän oli d'Artagnan henkivartijahotellissa, hän tapasi +Planchet'in aivan valmiina. Neljäs hevonen oli tullut.</p> + +<p>Planchet oli varastettu musketilla ja pistoolilla.</p> + +<p>D'Artagnan'illa oli miekkansa ja hän sovitti kaksi pistoolia vyöhönsä; +sitte nousivat kumpikin hevosensa selkään ja lähtivät liikkeelle +kaikessa hiljaisuudessa. Yö pimeni eikä kukaan nähnyt heidän lähtöänsä. +Planchet jäi isäntänsä jälkipuolelle, kulkien kymmenen askelen päässä +hänen takanansa.</p> + +<p>D'Artagnan kulki rantatietä, meni ulos Conférence'n portin kautta ja +noudatti sitä nykyään paljon kauniimpaa tietä, joka viepi +Saint-Cloud'iin.</p> + +<p>Niin kauvan kuin oltiin kaupungissa, pysyttihe Planchet sillä +kunnioittavalla välimatkalla, johon hän oli asettunut; mutta sitä mukaa +kuin tie tuli autiommaksi ja pimeämmäksi, lähestyi hän vähitellen siihen +määrään, että kun tultiin Boulogne'n metsään, hän jo kulki aivan +herransa rinnalla. Emmekä todella tarvitse peitellä, että suurten +puitten huojuminen ja kuun loisto tummiin vesakoihin tekivät häntä +sangen levottomaksi. D'Artagnan havaitsi että jotakin tavatonta liikkui +hänen lakeijansa mielessä.</p> + +<p>— Planchet, kysyi hän, mikäs vaivaa?</p> + +<p>— Eikö teistä, herra, metsät ole ikäänkuin kirkkoja?</p> + +<p>— Mitenkä niin, Planchet?</p> + +<p>— Kumpaisissakaan ei uskalla äänekkäästi puhua.</p> + +<p>— Miksi et uskalla äänekkäästi puhua? pelottaako?</p> + +<p>— Niin, pelottaa että kuultaisiin.</p> + +<p>— Pelottaa että kuultaisiin! Eihän meidän puheemme kenenkään mieltä +loukkaa, eikä siis meitä kukaan soimanne puheistamme.</p> + +<p>— Ah, herra, sanoi Planchet, palaten pinttyneesen ajatukseensa, kyllä +sen Bonacieux'in kulmakarvoissa on jotakin piilevää ja hänen huultensa +käynnissä jotakin vastenmielistä!</p> + +<p>— Mikä saakeli sinua yhä ajaa ajattelemaan tuota Bonacieux'iä?</p> + +<p>— Ihminen ajattelee mitä voipi, eikä mitä tahtoo.</p> + +<p>— Sentähden että olet jänishousu, Planchet.</p> + +<p>— Herra, elkäämme sekoittako varovaisuutta ja arkamaisuutta toisiinsa; +varovaisuus on hyvä avu.</p> + +<p>— Ja sinulla on hyviä avuja, eikö niin, Planchet?</p> + +<p>— Herra, eikös tuolla kiillä musketin piippu? Emmeköhän kyykistyisi +alemmaksi?</p> + +<p>— Todella, mutisi d'Artagnan, jolle herra de Tréville'n neuvot ja +varoitukset muistuivat mieleen; todella taitaa tuo elukka lopultakin +saada minut pelkäämään. Hän pani hevosensa ravaamaan.</p> + +<p>Planchet seurasi tarkasti isäntänsä liikkeitä, aivan niinkuin hän olisi +ollut varjo, ja hänen ratsunsa ravasi rinnalla.</p> + +<p>— Näinkös me ratsastamme koko yön, herra? kysyi hän.</p> + +<p>— Ei, Planchet, sillä nyt olet sinä perillä.</p> + +<p>— Kuinka, minäkö perillä? Entäs herra?</p> + +<p>— Minä ajan vielä muutamia askelia.</p> + +<p>— Ja herra jättää minut yksin tänne?</p> + +<p>— Sinä pelkäät, Planchet.</p> + +<p>— En minä pelkää, mutta minä pyydän vaan saada huomauttaa herraa, että +yö on sangen kylmä, ja vilu tuottaa luuvalon ja luuvaloinen lakeija on +kurja palvelija, erittäinkin niin ripeälle isännälle kuin herra on.</p> + +<p>— No niin, jos sinulla on kylmä, niin mene johonkin noihin kapakoihin, +joita näet tuolla ja odota minua huomenaamuna kello kuusi portin edessä.</p> + +<p>— Herra, minä join ja söin kunnon tavalla sillä écu'llä, jonka annoitte +minulle tänä aamuna, niin että minulla ei ole ainoatakaan sous'ta +vilustumisen varalle.</p> + +<p>— Tuossa on puoli pistole'a. Hyvästi huomiseksi.</p> + +<p>D'Artagnan laskeutui alas hevosen selästä, heitti ohjakset Planchet'in +käteen ja poistui nopeasti, mantteliinsa kääriytyneenä.</p> + +<p>— Hyvä Jumala kuinka minua vilustaa! äännähti Planchet, sittenkuin +hänen isäntänsä oli kadonnut näkyvistä; — ja kun hänellä oli kiire +lämmitteleimään, riensi hän kolkuttamaan erään talon portille, jolla oli +kaikki kyläkapakan tuntomerkit.</p> + +<p>Sillä välin d'Artagnan, joka oli poikennut eräälle pienelle syrjätielle, +jatkoi matkaansa ja saapui Saint-Cloud'iin; mutta sen sijaan että hän +olisi kulkenut valtatietä, kääntyi hän linnan taustalle, tuli eräälle +kaukaiselle kujantapaiselle tielle ja joutui tuota pikaa osoitetun +paviljongin edustalle. Se sijaitsi aivan autiolla paikalla. Korkea +muuri, jonka kulmassa paviljonki oli, oli vastassa kujan puolella ja +toisella puolella suojasi aita kulkevilta erästä pientä puutarhaa, jonka +taustalla oli rappeutunut hökkeli.</p> + +<p>Hän oli tullut lemmenkohtaukselle, ja kun hänen ei oltu käsketty +ilmoittamaan oloansa millään merkillä, herkesi hän odottamaan.</p> + +<p>Ei niin risausta kuulunut; olisi voinut luulla olevansa sadan +peninkulman päässä Pariisista. D'Artagnan nojausi aitaa vasten, +heitettyään silmäyksen taaksensa. Toisella puolen aitaa, puutarhaa ja +tuota hökkeliä peitti pimeä usva syliinsä tuon äänettömyyden, jossa +Pariisi nukkui, ammottava tyhjyys, äänettömyys, jossa vilkutti muutamia +valopilkkuja, kuin virvatulia manalassa.</p> + +<p>Mutta d'Artagnan'in silmissä kaikki esineet verhoutuivat viehättävään +pukuun, kaikki hänen ajatuksensa olivat hymyilyä, kaikki synkkyydet +läpikuultavia. Lemmenkohtauksen hetki oli kohta käsissä.</p> + +<p>Ja todella muutamien minuuttien kuluttua paukuttikin Saint-Cloud'in +tornikello laajasta, mylvivästä kidastaan verkalleen kymmenen lyöntiä.</p> + +<p>Jotakin kammottavaa oli tuossa malmiäänessä, joka valittaen kajahteli +yössä.</p> + +<p>Mutta jokainen noista lyönneistä, jotka muodostivat tuon odotetun +hetken, värähteli sulosointuisesti nuoren miehen sydämessä.</p> + +<p>Hänen silmänsä tähtäsivät kiinteästi tuota pientä paviljonkia muurin +kulmauksessa, jonka kaikki ikkunat olivat luukuilla suljetut, paitsi +yksi ainoa ensimmäisessä kerroksessa.</p> + +<p>Ikkunan lävitse loisti lempeä valo, joka hopeoitsi parin kolmen +ulkopuolelle puutarhaa ryhmittyneen niinipuun värähteleviä lehviä. +Tietysti tuon pienen, somasti valaistun ikkunan takana odotti häntä +kaunis rouva Bonacieux.</p> + +<p>Tämän suloisen tunteen tuudittelemana odotti d'Artagnan noin puolen +tuntia ilman vähintäkään maltittomuutta, silmät tähdäten tuota suloista +pikku asuntoa, josta d'Artagnan näki osan kattoa, jonka kullatut liistat +todistivat huoneen muutakin komeutta.</p> + +<p>Saint-Cloud'in tornikello löi puoli yksitoista.</p> + +<p>Tällä erää, ilman että d'Artagnan käsitti minkä vuoksi, väristys kiiti +kautta hänen suoniensa. Ehkäpä kylmä alkoi häneen pystyä ja hän luuli +sieluntuntemiseksi aivan pelkkää ruumiillista tuntemista.</p> + +<p>Sitten pisti hänelle päähän, että hän kenties oli väärin lukenut ja että +kohtaus olikin määrätty kello yhdeksitoista.</p> + +<p>Hän lähestyi ikkunaa, asettui erään valonsäteen kohdalle, veti kirjeen +taskustaan ja luki; hän ei ollut väärin lukenut: kohtaus oli kuin olikin +määrätty kello kymmeneksi.</p> + +<p>Hän meni entiselle paikalleen, alkaen tulla jo vähän levottomaksi +hiljaisuudesta ja yksinäisyydestä.</p> + +<p>Kello löi yksitoista.</p> + +<p>D'Artagnan alkoi pelätä täydellä todella, että jotakin oli tapahtunut +rouva Bonacieux'ille.</p> + +<p>Hän läpsäytti kolmasti kämmeneensä — rakastuneiden tavallinen merkki; +— mutta ei kukaan vastannut: ei edes kaikukaan.</p> + +<p>Silloin ajatteli hän vähän harmistuen, että ehkäpä nuori nainen oli +nukkunut häntä odottaessaan.</p> + +<p>Hän lähestyi muuria ja koetti kiivetä sen päälle; mutta muuri oli vasta +rapattu ja d'Artagnan raapi turhaan kyntensä rikki.</p> + +<p>Samassa tuli hän huomanneeksi puut, joiden lehviä kuu yhä hopeoitsi, ja +kun yksi niistä taipui yli tien, arveli hän että noilta oksilta voisi +luoda silmänsä paviljonkiin.</p> + +<p>Puuhun oli helppo kiivetä. D'Artagnan muutoin oli vasta tuskin +kahdenkymmenen vuotias, joten koulupojan voimankoetukset olivat siis +vielä tuoreessa muistissa. Silmänräpäyksessä oli hän oksilla ja +kirkkaiden lasiruutujen lävitse näkivät hänen silmänsä nyt aivan +paviljongin sisään.</p> + +<p>Outo näky, joka pani d'Artagnan'in värisemään kiireestä kantapäähän +asti! Tuo lempeä loiste, tuo rauhallinen lamppu valaisi näkymöä, jossa +vallitsi hirvittävä epäjärjestys; eräs ikkunanruutu oli rikki, huoneen +ovi lyöty sisään ja retkotti puoleksi särkyneenä saranoissaan; pöytä, +jossa näytti olleen katettuna komea illallisen, oli kumollaan maassa; +lattialla putelien palasia ja murskautuneita hedelmiä; kaikesta näkyi +että huoneessa oli ollut tuima ja epätoivoinen taistelu: d'Artagnan oli +tuossa kummassa sekasotkussa havaitsevinansa vaatteiden palasia ja +veripilkkuja pöytäliinassa ja uutimissa.</p> + +<p>Hän laskeutui kiireesti alas tielle, ja hänen sydämmensä pamppaili +hirveästi; hän tahtoi nähdä, eikö muitakin väkivallan jälkiä löytyisi.</p> + +<p>Pieni hempeä valo loisti yhä vaan yön rauhallisuudessa. D'Artagnan +huomasi silloin mitä hän ei ollut ennen huomannut, sillä ei mikään ollut +häntä käskenyt tarkastelemaan, että siellä täällä tallatussa ja +sotketussa maassa näkyi sekaisin ihmisjalkojen ja hevoskavioiden jälkiä. +Siihen lisäksi vaunujen, jotka näyttivät tulleen Pariisista päin, pyörät +olivat kulkeneet ristin rastin, tehden pehmeään maahan syviä uurteita, +jotka eivät ulottuneet paviljonkia kauvemmaksi ja kääntyivät takaisin +Pariisia kohden.</p> + +<p>Viimein löysi d'Artagnan, jatkaessaan tutkimuksiansa, muurin vieressä +repaleisen naiskäsineen. Ja tuo käsine oli aivan uusi ja puhdas missä se +ei ollut ryvettynyt likaisesta maasta. Se oli noita sulohajuisia +käsineitä, joita rakastajat niin mielellään riistävät kauniista +kätösestä.</p> + +<p>Sitä mukaa kuin d'Artagnan teki havainnoitansa, yhä runsaampi ja +kylmempi hiki kihosi hänen otsaltansa, hänen sydämmensä puristui kokoon +kauheasta tuskasta, hänen hengityksensä muuttui läähättäväksi; ja +rauhoittaakseen mieltänsä koki hän kumminkin ajatella, ett'ei tuolla +paviljongilla kenties ollut mitään yhteyttä rouva Bonacieux'in kanssa, +että nuori nainen oli määrännyt lemmenkohtauksen tuon paviljongin +edustalla, eikä itse paviljongissa, ja että häntä oli pidättänyt +Pariisissa palvelustoimensa ja ehkäpä puolisonsa luulevaisuus.</p> + +<p>Mutta kaikki nuo lohduttavat olettamiset murtuivat, särkyivät, sortuivat +kumoon sisällisen tuskan tunteesta, joka toisinaan valloittaa koko +olentomme ja huutaen pakoittaa meitä kuulemaan, että joku suuri vaara on +meitä uhkaamassa.</p> + +<p>D'Artagnan tuli melkein kuin mielipuoleksi; hän juoksi suurta tietä, +meni samalla tielle, jota hän oli tullut, kiiruhti lautalle +tiedustelemaan lauttamieheltä.</p> + +<p>Kello seitsemän aikaan illalla oli lauttamies kuljettanut yli virran +mustaan kaapuun verhonnutta naista, joka näkyi kaikin tavoin tahtovan +pysyä tuntemattomana; mutta juuri sen vuoksi olikin lauttamies +kiinittänyt häneen sitä suuremman huomion ja nähnyt silloin, että nainen +oli nuori ja kaunis.</p> + +<p>Siihen aikaan niinkuin nytkin oli paljo nuoria naisia, jotka menivät +Saint-Cloud'iin ja jotka tahtoivat pysyä tuntemattomana, eikä d'Artagnan +epäillyt silmänräpäystäkään ett'ei se ollut juuri rouva Bonacieux, jonka +lauttamies oli nähnyt.</p> + +<p>D'Artagnan käytti sitä valoa, joka loisti lauttamiehen majasta, +lukeaksensa vielä kerran rouva Bonacieux'in kirjeen ja päästäksensä +vakuutukseen, ett'ei hän ollut erhettynyt, että lemmenkohtaus oli +tapahtuva Saint-Cloud'issa eikä minkään muun kadun varrella.</p> + +<p>Kaikki liittyi todistamaan d'Artagnan'ille, ett'eivät hänen +aavistuksensa olleet turhat, vaan että joku suuri onnettomuus oli +tapahtunut.</p> + +<p>Hän palasi juoksujalassa linnalle; hänestä tuntui niinkuin hänen +poissa-ollessaan jotakin uutta olisi taas tapahtunut ja häntä siellä +uudet havainnot odottivat.</p> + +<p>Kuja oli yhä autio, ja sama rauhallinen, lempeä valo loisti ikkunasta.</p> + +<p>D'Artagnan muisti silloin tuon mykän ja sokean hökkelin, joka +epäilemättä oli jotakin nähnyt ja ehkä tietäisi jotakin kertoa.</p> + +<p>Aitauksen portti oli suljettu, mutta hän hyppäsi aidan yli ja huolimatta +kahlekoiran haukunnasta lähestyi hän majaa.</p> + +<p>Ensi kolkutukseensa ei kuulunut mitään vastausta. Kuoleman hiljaisuus +vallitsi siellä niinkuin paviljongissakin; mutta kun tämä hökkeli oli +hänen ainoa keinonsa, jatkoi hän kolkutustaan.</p> + +<p>Pian oli hän kuulevinansa sisältä hiljaista, pelonalaista liikuntaa, +joka ikäänkuin tuntui vapisevan pelosta että sitä kuultaisiin.</p> + +<p>Silloin d'Artagnan lakkasi kolkuttamasta ja pyysi äänellä, jossa oli +niin paljo levottomuutta ja lupauksia, kauhua ja mielistelyä, että se +oli omansa rauhoittamaan vaikka mitenkin pelästynyttä. Vihdoin eräs +vanha, ränstynyt ikkunaluukku aukeni, tai paremmin raottui, mutta +sulkeutui samassa kuin katala nurkassa palava lamppu valaisi +d'Artagnan'in olkavyön, miekankahvan ja pistoolinperät. Mutta vaikka tuo +liike oli nopea, sai d'Artagnan nähneeksi erään ukonnaaman.</p> + +<p>— Taivaan nimessä, sanoi hän, kuulkaahan minua: minä odotan erästä, +joka ei tule ja olen kuolla levottomuudesta. Onko näillä seuduin +tapahtunut mitään onnettomuutta? puhukaa!</p> + +<p>Ikkuna aukeni taas verkalleen ja sama naama näkyi uudestaan: se oli vaan +kalpeampi kuin ensi kerralla.</p> + +<p>D'Artagnan jutteli nyt suoraan koko asian, nimet vaan mainitsematta; hän +kertoi, kuinka hänellä piti olla lemmenkohtaus erään nuoren naisen +kanssa paviljongin edustalla ja kuinka, kun hän ei nähnyt ketään +tulevan, hän oli noussut lehmukseen ja lampun valossa nähnyt huoneen +hävitystilan.</p> + +<p>Vanhus kuunteli tarkasti nyykäytellen päätänsä merkiksi, että hän tunsi +asian, ja kun d'Artagnan oli lopettanut, ravisti hän päätänsä +katsannolla, joka ei tiennyt hyvää.</p> + +<p>— Mitä ajattelette? huudahti d'Artagnan. Taivaan nimessä, puhukaahan +toki!</p> + +<p>— Oh, herra, sanoi vanhus, elkää kysykö minulta mitään, sillä jos minä +kertoisin teille mitä olen nähnyt, ei siitä minulle hyvää seuraisi.</p> + +<p>— Te olette siis jotakin nähneet? kysyi d'Artagnan. Siinä tapauksessa +kertokaa taivaan nimessä! jatkoi hän, heittäen hänelle yhden pistole'n, +kertokaa mitä olette nähneet, minä vakuutan aateliskunniani kautta, +ett'ei yksikään ainoa teidän sanoistanne pääse minun huuliltani.</p> + +<p>Vanhus näki niin paljon rehellisyyttä ja tuskaa d'Artagnan'in muodossa, +että hän viittasi häntä kuuntelemaan ja alkoi sitten puhua matalalla +äänellä:</p> + +<p>Noin kello yhdeksän aikaan kuulin minä hälinää kadulta ja halusin tietää +mitä se mahtoi olla, kun samassa lähestyttiin minun oveani ja minä +huomasin että pyrittiin sisään. Kun minä olen köyhä enkä siis tarvitse +pelätä että minulta mitään varastetaan, menin minä avaamaan ja näin +kolme miestä muutamia askelia tästä. Varjossa oli vaunut, kaksi hevosta +edessä ja vierellä ratsuhevosia. Ratsuhevoset olivat nähtävästi kolmen +miehen, jotka olivat herraspuvussa.</p> + +<p>— Ah, hyvät herrat! huudahdin minä, mitä tahdotte?</p> + +<p>— Sinulla kaiketi on tikapuut? kysyi joukon päällikön näköinen mies.</p> + +<p>— On, hyvä herra; puutarhatikkaat hedelmien poimintaa varten.</p> + +<p>— Anna meille ne ja mene majaasi, tässä on yksi écu siitä, että sinua +häiritsimme. Mutta varo vaan ett'et hiisku sanaakaan siitä mitä näet tai +kuulet, (sillä sinä katselet ja kuuntelet, siitä olen varma, kielsinpä +minä sinua kuinka paljon tahansa), muuten olet hukassa.</p> + +<p>Näin sanottuaan heitti hän minulle yhden écu'n, jonka otin vastaan ja +annoin hänelle tikapuut.</p> + +<p>Suljettuani aitauksen portin heidän jälestänsä, olin minä menevinäni +huoneeseni; vaan minä meninkin heti ulos takaovesta ja hiivin pimeässä +varjossa aina tuon pensaston taakse, jonka sisästä saatoin nähdä kaikki, +ollen itse näkymättömänä.</p> + +<p>Nuo kolme miestä olivat hiljaa tuoneet vaunut lähemmäksi; vaunuista +vetivät he esille pienen, paksun, lyhyen, harmaatukkaisen miehen, joka +oli tummassa, kehnossa puvussa; tämä mies nousi varovasti tikapuita +myöten, katseli salaa huoneen sisään, laskeutui sitten hiljaisin askelin +alas ja mutisi matalalla äänellä:</p> + +<p>— Hän se on!</p> + +<p>— Silloin paikalla se, joka oli minua puhutellut, lähestyi paviljongin +porttia, avasi sen mukanansa olevalla avaimella, sulki sen takaisin ja +katosi; samalla aikaa nuo toiset kaksi miestä nousivat tikapuille; pieni +vanhus jäi vaunun oven luokse, kuski piteli vaunuhevosia ja lakeija +satulahevosia.</p> + +<p>Yht'äkkiä kuului kovia huutoja paviljongista, eräs nainen juoksi +ikkunaan ja avasi sen ikäänkuin hypätäksensä alas. Mutta kun hän huomasi +ne kaksi miestä, vetäytyi hän takaisin; ne silloin hyppäsivät hänen +perästänsä huoneesen.</p> + +<p>Sitten en enää mitään nähnyt; mutta minä kuulin, huonekalujen +särkymistä. — Nainen huusi ja kutsui avuksi. Mutta kohta tukahtuivat +hänen huutonsa; ne kolme miestä lähestyivät sitten taas ikkunaa, kantaen +naista käsivarsillaan; kaksi laskeutui tikapuille ja veivät hänet +vaunuihin, jonne pieni vanhus meni hänen perästänsä. Se, joka jäi +paviljonkiin, sulki ikkunan, tuli hetkisen perästä ulos oven kautta ja +meni katsomaan, oliko nainen joutunut vaunuihin; hänen toverinsa +odottivat häntä jo ratsailla ja hän hyppäsi vuorostaan oman hevosensa +selkään; lakeija istui paikalleen kuskin viereen; vaunut, kolmen +ratsastajan vartioimina, poistuivat hevosten juostessa täydessä +nelisessä, ja siihen kaikki päättyi. Sen erän perästä en enää mitään +nähnyt enkä kuullut.</p> + +<p>D'Artagnan aivan masennuksissaan tuosta hirveästä uutisesta seisoi +liikkumatta ja mykkänä, jolla välin kaikki vihan ja lemmenkateuden +raivottaret riehuivat hänen povessansa.</p> + +<p>— Mutta, herrani, virkkoi vanhus, johon tuo äänetön epätoivo vaikutti +paljon syvemmin kuin mitkään kyyneleet ja valitukset; no elkäähän toki +murehtiko, eihän he häntä tappaneet, ja sehän on pääasia.</p> + +<p>— Tiedättekö suunnilleen, sanoi d'Artagnan, kuka on se mies, joka tämän +pirullisen työn etunenässä oli?</p> + +<p>— Häntä en tuntenut.</p> + +<p>— Mutta koska hän teitä puhutteli, te kaiketi näitte hänet?</p> + +<p>— Ah! te haluatte tietää, minkä näköinen hän oli?</p> + +<p>— Niin.</p> + +<p>— Pitkä, laiha, mustaviiksinen, mustasilmäinen, ylhäisennäköinen herra.</p> + +<p>— Se on taas sama mies, huudahti d'Artagnan; yhä ja aina vaan hän! Hän +on minun vainolaiseni, kaikesta päättäen. Entäs toinen?</p> + +<p>— Kuka?</p> + +<p>— Se pieni.</p> + +<p>— Oh! se ei ollut herrasmies, siitä olen varma; sitä paitsi hänellä ei +ollut miekkaa, ja nuo muut kohtelivat häntä ilman vähintäkään +kunnioitusta.</p> + +<p>— Joku lakeija kai, mutisi d'Artagnan. Ah! nais-parka! kuinkahan he +ovatkaan menetelleet hänen kanssansa!</p> + +<p>— Te lupasitte minulle olla vaiti asiasta, sanoi ukko.</p> + +<p>— Ja minä uudistan lupaukseni, olkaa vaan huoleti, minä olen +aatelismies. Aatelismiehellä on vaan kunniasanansa, ja sen te olette +saaneet vakuudeksi.</p> + +<p>D'Artagnan lähti raadelluin sydämmin uudestaan lautalle. Toisin vuoroin +ei hän voinut uskoa, että se todellakin oli rouva Bonacieux, ja hän +toivoi tapaavansa hänet huomenna Louvressa; toisin vuoroin pelkäsi hän, +että rouva Bonacieux'illä kenties oli joku toinen rakkaussuhde ja että +joku luulevainen hänet yhdytti ja ryöstätti pois. Hän häilyi ajatuksesta +toiseen, hän murehti ja oli epätoivossa.</p> + +<p>— Oh! jos ystäväni olisivat täällä, huudahti hän, niin olisi minulla +edes joku toivo löytää hänet; mutta kukas sen tiesi, kuinka heille on +käynyt!</p> + +<p>Yö oli melkein puolessa; nyt oli vaan Planchet saatava käsiin. +D'Artagnan paluumatkallaan kolkutti joka kapakan ovelle, mistä vaan +valkea näkyi; ei missään ollut Planchet'ia tavattavana.</p> + +<p>Kuudennessa kapakassa alkoi hän jo arvella, että kaikki hakeminen oli +turha. D'Artagnan oli käskenyt lakeijansa tapaamaan häntä kello kuusi +aamulla, niin että tällä oli täysi oikeus olla siihen saakka missä +hyvänsä.</p> + +<p>Muutoin, nuorelle miehelle pisti päähän ajatus, että jos hän viipyisi +niillä seuduin, missä tapaus oli tapahtunut, hän ehkä saisi jotain +valaistusta tähän salaperäiseen asiaan. Kuudennessa kapakassa, niinkuin +jo sanoimme, d'Artagnan siis pysähtyi, pyysi pullon viiniä, parasta +lajia, istahti pimeimpään nurkkaan ja päätti ruveta sillä tavoin +odottamaan päivää; mutta tälläkin kertaa pettyi hän, ja vaikka hän +kuunteli pörhössä-korvin, ei hän kaikessa tuossa kirousten, pila- ja +haukkumasanojen sekasotkussa, mikä vallitsi kisällien, lakeijojen ja +ajurien kesken, joiden kunnioitettavaan seuraan hän nyt oli joutunut, +voinut huomata mitään, joka olisi häntä johtanut ryöstetyn naisraukan +jälille. Hänen oli siis pakko, sittenkuin hän ajan kuluksi ja +epäluulojen välttämiseksi oli tyhjentänyt pullonsa, koettaa sijoittua +nurkassansa mahdollisimman mukavaan asemaan ja ruveta nukkumaan, kävi +miten kävi. Olihan d'Artagnan kahdenkymmenen vuotias, niinkuin +muistetaan, ja siinä ijässä velkoo uni saamisensa säälimättä kaikkein +murheellisimmiltakin sydämmiltä.</p> + +<p>Kello kuuden seudussa aamulla heräsi d'Artagnan sillä nuutuneella +mielellä, joka on tavallinen seuraus huonosti nukutusta yöstä. Hän +tarkasti ja kopeloi itseään kokeeksi, oliko häneltä nukkuessa joutunut +mitään pois, ja tavattuaan timanttisormuksen sormessaan, kukkaron +taskussaan ja pistoolit vyöllänsä, nousi hän ylös, maksoi pullonsa ja +meni katselemaan, eikö hänellä olisi parempaa onnea löytää lakeijaansa +nyt aamulla kuin yöllä. Ja todella, ensimäinen mitä hän näki harmaan, +kostean sumun lävitse, oli hänen kelpo Planchet'insa, joka, pitäen +suitsista kahta hevosta, odotti häntä erään pienen surkean kapakan +portilla, jonka ohitse d'Artagnan yöllä oli kulkenut ilman että hänen +mieleensäkään olisi juolahtanut hänen olevan siellä.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="XXV" id="XXV"></a>XXV.</h2> + +<h2>Porthos.</h2> + + +<p>Sen sijaan että olisi mennyt suoraan kotiinsa, d'Artagnan laskeutui +satulasta herra de Tréville'n portilla ja nousi joutuisasti portaita +ylös. Tällä kertaa oli hän päättänyt kertoa hänelle kaikki mitä oli +tapahtunut. Epäilemättä antaisi hän hänelle hyviä neuvoja tässä asiassa; +ja kun hän näki kuningatarta melkein joka päivä, voisi hän ehkä saada +Hänen Majesteetiltansa urkituksi jotakin tietoa tuosta naisraukasta, +jolle varmaankin aiottiin maksaa hänen alttiutensa kuningatarta kohtaan.</p> + +<p>Herra de Tréville kuunteli nuoren miehen kertomusta vakavuudella, joka +osoitti hänen näkevän tuossa tapauksessa muuta kuin rakkaudenseikkailua; +ja kun d'Artagnan oli lopettanut, lausui hän:</p> + +<p>— Hm! kaikessa tuossa tuntuu Hänen ylhäisyytensä jo penikulman päästä.</p> + +<p>— Mitäs on tekeminen? kysyi d'Artagnan.</p> + +<p>— Ei mitään, ei kerrassaan mitään tällä erää muuta kuin lähtekää +Pariisista, niinkuin jo teille sanoin, niin pian kuin mahdollista. Minä +tapaan kuningatarta ja kerron hänelle tuon naisraukan katoamisen, jota +hän varmaankaan ei tiedä; se antaa hänelle johtoa, niin että palattuanne +ehkä voin teille ilmoittaa hyviä uutisia. Luottakaa minuun vaan.</p> + +<p>D'Artagnan tiesi että herra de Tréville, vaikka gaskonjalainen, ei +tavallisesti luvannut mitään, vaan kun hän sattumalta mitä lupasi, +täytti hän sen paljon suuremmassa määrässä kuin oli luvannut. D'Artagnan +kumarsi siis jäähyväisiksi, täynnä kiitollisuutta sekä menneistä että +tulevista, ja tuo oiva kapteeni, joka puolestaan osoitti suurta +mieltymystä noin rohkeaan ja lujaluontoiseen mieheen, puristi hänen +kättänsä toivottaen hänelle onnellista matkaa.</p> + +<p>Päättäneenä heti tehdä herra de Tréville'n neuvojen mukaan, d'Artagnan +suuntasi kulkunsa Fossoyeurs'in kadulle säälimään matkatarpeitansa +kuntoon. Kotiansa lähestyissään näki hän herra Bonacieux'in +aamupuvussaan seisovan portillansa. Kaikki, mitä varovainen Planchet +eilen oli hänelle puhunut hänen talonisäntänsä pahaa ennustavasta +ulkomuodosta, johtui nyt hänen mieleensä, ja hän katseli Bonacieux'iä +tarkemmasti kuin koskaan ennen. Ja todella, paitsi tuota kellahtavaa ja +kivuliasta kalpeutta, joka näyttää sappea sekoittuneen vereen ja joka +muutoin saattoi olla satunnaistakin, d'Artagnan havaitsi jonkunmoista +kavalaa vilppiä hänen tavallisissa muotonsa piirteissä. Konna ei naura +samalla tavoin kun kunnon ihminen, tekopyhä ei itke samallaisia kyyneliä +kuin rehellinen ihminen. Kaikki vilpillisyys on naamio, ja olkoon se +laitettu kuinka hyvin tahansa, aina se kuitenkin tarkalle katselijalle +jättää tilaisuuden nähdä vähän itse muotoakin.</p> + +<p>D'Artagnan'ista näytti siis, että Bonacienx'illä oli naamio, ja vieläpä +mitä ilkein.</p> + +<p>Inhon valtaamana aikoi d'Artagnan sentähden mennä hänen sivuitsensa +mitään virkkaamatta, mutta niinkuin eilenkin, Bonacieux taas alotti +puheen.</p> + +<p>— Kas vaan, nuori mies! sanoi hän, näyttääpä kuin me viettäisimme +karnevaali-öitä! kello seitsemän aamua, hemmetti sentään! Näyttääpä kuin +te kääntäisitte tavallisen aikajärjestyksen ylösalaisin, kuin tulette +kotia siihen aikaan kuin muut menevät ulos.</p> + +<p>— Teitä ei voi syyttää samasta, mestari Bonacieux, sanoi d'Artagnan, te +olette hyvän järjestyksen esikuva. Todella, kun omistaa niin kauniin ja +nuoren vaimon, ei tarvitse juosta onneaan tapailemassa: onni tulee +tapaamaan teitä; eikö niin, herra Bonacieux?</p> + +<p>Bonacieux kävi kalpeaksi kuin kuolema ja hän väänsi suutansa hymyyn.</p> + +<p>— Ah, ah! sanoi Bonacieux, olettepa aika pilanpuhuja. Mutta missä +hiidessä olette juosseet yön, nuori ystäväni? Näyttääpä kuin kulkemanne +tiet eivät olisi olleet varsin puhtaita.</p> + +<p>D'Artagnan loi silmänsä ryvettyneihin saappaihinsa; mutta samalla joutui +hän näkemään kauppiaankin jalkineet; oli voinut luulla hänen rämpineen +samoissa rapakoissa; molempien saappaat olivat aivan samallaisessa +ryötässä.</p> + +<p>Silloin yht'äkkiä d'Artagnan'in päähän pälkähti ajatus. Pieni, paksu, +lyhyt, harmaatukkainen, lakeijantapainen, kehnoissa vaatteissa oleva +mies, jota vartijaväkenä olevat miekkamiehet epäkunnioituksella +kohtelivat, se oli varmaan itse Bonacieux! Puoliso oli johtanut vaimonsa +ryöstöä.</p> + +<p>D'Artagnan tunsi hirveän halun karata kauppiaan kurkkuun ja kuristaa +hänet; mutta, niinkuin olemme sanoneet, d'Artagnan oli varovainen mies +ja hän malttoi mielensä. Mutta mielenliikutus oli niin silminnähtävä +hänen muodollansa, että Bonacieux peljästyi ja koki vetäytyä askeleen +taaksepäin; mutta hän oli juuri portin edessä, joka oli kiini, ja se +este pakoitti häntä pysymään asemillansa.</p> + +<p>— No niin! mutta ystäväni te, joka tässä pilaa laskette, sanoi +d'Artagnan, jospa minun jalkineeni tarvitsevatkin sienellä pyyhkimistä, +niin kylläpä teidän sukkanne ja kenkänne tarvitsevat ainakin harjaa. +Olettekohan tekin mahtaneet olla yöjuoksulla, mestari Bonacieux? +Peijakas! sepä olisi anteeksiantamatonta teidän ikäisellenne miehelle, +semminkin semmoiselle, jolla on niin kaunis nuori vaimo kuin teillä.</p> + +<p>— Oh, en toki, Jumala nähköön, sanoi Bonacieux, mutta eilen lähdin +käymään Saint-Mandé'ssa kuulustelemassa itselleni palvelustyttöä, kun en +millään muotoa voi tulla toimeen ilman, ja kun tiet sinne olivat huonot, +sain sillä matkalla kaiken tämän lian, enkä ole vielä ennättänyt sitä +saada pois.</p> + +<p>Paikka, jonka Bonacieux ilmoitti olleen matkansa päämääränä, yhä +vahvisti niitä epäluuloja, jotka d'Artagnan'issa olivat syntyneet. +Bonacieux oli näet nimittänyt Saint-Mandé'n, sentähden että Saint-Mandé +on juuri ihan vastapäisellä puolella kuin Saint-Cloud.</p> + +<p>Tämä todenmukaisuus oli hänelle ensimäiseksi lohdukkeeksi. Jos Bonacieux +tiesi missä hänen vaimonsa oli, saattoi aina, viimeisiä keinoja +käyttämällä, pakoittaa kauppamiehen avaamaan leukansa ja päästämään +salaisuutensa ulos. Oli nyt vaan muuttaminen todenmukaisuus varmuudeksi.</p> + +<p>— Anteeksi, hyvä herra Bonacieux, jos menettelen teidän kanssanne aivan +kursailematta, sanoi d'Artagnan; mutta ei mikään kiihoita niinkuin +nukkumattomuus, jonka vuoksi minua kauheasti janottaa; sallikaa minun +juoda lasi vettä luonanne; tiedättehän ett'ei semmoista kielletä näin +naapurien kesken.</p> + +<p>Ja odottamatta isäntänsä myöntymystä, d'Artagnan meni joutuisasti sisään +ja katsahti vuoteelle. Vuode oli käyttämätön. Bonacieux ei ollut +maannut. Hän oli siis palannut kotiansa vasta tunti tai pari takaperin; +hän oli seurannut vaimoansa sinne minne hänet oli viety, tai ainakin +ensimäiseen muuttopaikkaan asti.</p> + +<p>— Kiitoksia, mestari Bonacieux, sanoi d'Artagnan tyhjentäen lasinsa, +siinä kaikki, mitä teiltä pyysin. Ja nyt menen huoneeseni, ja annan +Planchetin harjata saappaani ja kun hän on saanut ne puhdistetuksi, +lähetän hänet jos tahdotte, harjaamaan teidän kenkänne.</p> + +<p>Hän jätti kauppiaan aivan ällistyksiinsä noin oudoista jäähyväisistä ja +arvelemaan, eikö hän ollut antanut kolahduksen omalle itselleen.</p> + +<p>Ylinnä portailla tapasi hän Planchet'in perin säikähdyksissä.</p> + +<p>— Ah! herra, huudahti Planchet huomattuaan isäntänsä, nyt ovat taas +asiat pahasti, ja minä olen ikävällä odottanut tuloanne.</p> + +<p>— Mikä nyt hätänä? kysyi d'Artagnan.</p> + +<p>— Oh! herrani, vaikka sata, vaikka tuhannen kertaa koettaisitte, ette +voisi arvata, kuka on käynyt täällä tapaamassa teitä poissa-ollessanne.</p> + +<p>— Milloin?</p> + +<p>— Siitä on puoli tuntia, te olitte silloin herra de Tréville'n luona.</p> + +<p>— Kuka täällä siis oli? sanokaa jo.</p> + +<p>— Herra de Cavois.</p> + +<p>— Herra de Cavois?</p> + +<p>— Omassa persoonassaan.</p> + +<p>— Hänen ylhäisyytensä henkivartijakapteeni.</p> + +<p>— Juuri hän itse.</p> + +<p>— Tuliko hän minua vangitsemaan?</p> + +<p>— Sitä minä varajan, herra, vaikka hän olikin niin imelän näköinen.</p> + +<p>— Oliko hän imelän näköinen, sanot?</p> + +<p>— Hän oli vallan pelkkää hunajaa, herrani.</p> + +<p>— Todella?</p> + +<p>— Hän sanoi tulevansa Hänen ylhäisyytensä puolesta, joka tahtoisi +teille paljon hyvää suoda, pyytämään teitä tulemaan hänen kanssansa +Palais-Royal'iin.</p> + +<p>— Ja mitä sinä vastasit?</p> + +<p>— Että se oli mahdotonta koska te olitte poissa kotoa, niinkuin hän +saattoi huomata.</p> + +<p>— Mitä hän silloin sanoi?</p> + +<p>— Että teidän ei pitäisi heittää tulematta hänen luoksensa päivemmällä; +sitten lisäsi hän hiljaa: sano herrallesi että Hänen ylhäisyytensä on +täydellisesti suosiollinen häntä kohtaan ja että hänen onnensa ehkä on +tämän puhuttelun varassa.</p> + +<p>— Paula on vähän liian kömpelö kardinaalin asettamaksi, sanoi nuori +mies hymyillen.</p> + +<p>— Kylläpä minäkin näin sen paulaksi ja vastasin että te olette +palattuanne kovin pahoillanne.</p> + +<p>— Minne hän on mennyt? kysyi sitten herra de Cavois.</p> + +<p>— Champagne'n Troyes'iin, vastasin minä.</p> + +<p>— Ja milloin hän meni?</p> + +<p>— Eilen illalla.</p> + +<p>— Planchet, ystäväni, keskeytti d'Artagnan, sinä olet toden totta +kallisarvoinen mies.</p> + +<p>— Nähkääs herrani, minä ajattelin että jos te tahdotte tavata herra de +Cavois'ia, on kyllä aika sittenkin peruuttaa minun ilmoitukseni +sanomalla ett'ette olleetkaan poissa; minä jään siinä tapauksessa +valhettelijaksi, ja kun minä en ole mikään aatelismies, niin saanhan +minä valhetella.</p> + +<p>— Ole huoleti, Planchet, et sinä saa valhettelijan mainetta: me +lähdemme neljännestunnin perästä.</p> + +<p>— Juuri sen neuvon aivon teille antaa, herrani; ja tahtomatta olla +liian utelias, minne lähdemme?</p> + +<p>— No peijakas! juuri vastahakaan kuin minne sanoit minun menneen. +Muutoin, eiköhän sinulla ole yhtä kiire saada tietoja Grimaud'ista, +Mousqueton'ista ja Bazin'ista kuin minulla Athoksesta, Porthoksesta ja +Aramiksesta!</p> + +<p>— Kyllä, herrani, sanoi Planchet, ja minä lähden milloin tahdotte; +maaseudun ilma sopii meille luullakseni tällä erää paremmin kuin +Pariisin. Sen vuoksi...</p> + +<p>— Sen vuoksi laita matkalaukku järjestykseensä ja lähtekäämme; minä +lähden ennakolta, taskussa-käsin, ett'ei meitä epäiltäisi vähääkään. +Sinä yhdyt minuun henkivartijahotellissa. Mutta kesken puheen, Planchet, +minä luulen olevasi oikeassa tuon meidän isäntämme suhteen, ja että hän +varmaan on aika veijari.</p> + +<p>— Ah! uskokaa minua, herra, kun minä mitä sanon; minä olen +fysionomisti.</p> + +<p>D'Artagnan meni edeltäkäsin, suostumuksen mukaan; ja ett'ei hänen +tarvitsisi soimata itseänsä, kävi hän vielä kerran viimeisen ystäväinsä +asunnoissa: heistä ei ollut mitään tietoja tullut; ainoastaan eräs +sulohajuinen, kauniilla, sujuvalla päällekirjoituksella varustettu kirje +oli tullut Aramikselle. D'Artagnan otti sen saattaaksensa perille. +Kymmenen minuutin perästä Planchet yhtyi häneen henkivartijahotellin +tallissa. D'Artagnan oli ajan voitoksi jo satuloinut hevosensa.</p> + +<p>— Hyvä, sanoi hän Planchet'ille, kun tämä oli köyttänyt matkalaukun +satulaan kiini; mutta satuloitse nyt vielä nuokin kolme, niin lähdemme.</p> + +<p>— Luuletteko meidän pääsevän nopeammin, jos meillä on kaksi hevosta +kumpaisellakin? kysyi Planchet pilalla.</p> + +<p>— En, herra pilkkakirves, vastasi d'Artagnan, mutta neljällä +hevosellamme voimme tuoda kotiin kolme ystäväämme, jos vaan löydämme ne +vielä hengissä.</p> + +<p>— Joka olisi suuri onnenkohtaus, vastasi Planchet.</p> + +<p>— Olisippa kylläkin, sanoi d'Artagnan, nousten hevosensa selkään.</p> + +<p>Ja he lähtivät nyt henkivartijahotellista, eroten kumpikin eri päällensä +katua, toisen kun oli lähteminen kaupungista La Villette'n ja toisen +taas Montmartre'n tulliportin kautta, yhtyäksensä sitten Saint-Denis'in +toisella puolen; tämä sotatemppu, kumpaisenkin puolelta yhtä +täsmällisesti suoritettuna, menestyi erinomaisesti. D'Artagnan ja +Planchet saapuivat yht'aikaa edeltä sovittuun määräpaikkaan.</p> + +<p>Planchet oli, se täytyy tässä sanoa, rohkeampi päivällä kuin yöllä.</p> + +<p>Mutta hänen luontoperäinen varovaisuutensa ei häntä jättänyt +hetkeksikään; hän ei ollut unhottanut ainoatakaan ensimäisen retken +tapauksista ja hän piti vihollisina kaikkia ketä matkalla kohtasi. Siitä +seurasi, että hänellä oli lakkaamatta lakki kourassa, josta tavasta hän +sai d'Artagnan'ilta ankaria nuhteita, hän kun pelkäsi että Planchet'ia +moisen kohteliaisuuden tähden luultaisiin vaan jonkun vähä-arvoisen +herran palvelijaksi.</p> + +<p>Sillä välin, vaikuttiko Planchet'in nöyryys niin suuresti ohikulkeviin, +vai eikö tällä kertaa ketään oltu asetettu nuoren miehen kulkua +estämään, meidän molemmat matkustajamme saapuivat Chantilly'yn ilman +mitään kohtauksia ja laskeutuivat satulasta Grand-Saint-Martin'in +hotellin luona, saman, jossa olivat pysähtyneet ensimäiselläkin +matkallansa.</p> + +<p>Isäntä, nähdessään nuoren miehen, jota seurasi lakeija ja kaksi +varahevosta, astui kunnioittavasti oven kynnykselle. Kun oli jo matkattu +yksitoista peninkulmaa, katsoi d'Artagnan parhaaksi pysähtyä tähän +hotelliin, olipa Porthos siellä tai ei. Sitä paitsi oli ehkä vähän +varomatonta ruveta paikalla tiedustelemaan, kuinka muskettisoturille oli +käynyt. Näiden mietteiden lopputulokseksi jäi, että d'Artagnan laskeutui +satulasta kysymättä mitään tietoja kestään, jätti hevoset lakeijansa +huostaan, astui sisälle muutamaan pieneen kamariin, joka oli semmoisia +vieraita varten, mitkä halusivat olla yksinään, ja pyysi isännän tuomaan +pullon parasta viiniänsä ja laittamaan niin hyvän aamiaisen kuin +mahdollista, pyyntö, joka yhä vahvisti sitä hyvää ajatusta, minkä isäntä +oli saanut matkustajastansa ensi katsannolla.</p> + +<p>Ja niinpä d'Artagnan'ia palveltiinkin ihmeteltävällä nopeudella.</p> + +<p>Henkivartijarykmenttiin palkattiin kuningaskunnan ensimäisiä +aatelismiehiä ja d'Artagnan, lakeijan seuraamana ja matkustaen neljällä +pulskalla hevosella, ei yksinkertaisessa univormussakaan voinut olla +herättämättä huomiota. Ravintolanisäntä tahtoi häntä palvella itse; sen +havaiten d'Artagnan käski hänen tuoda kaksi lasia ja alotti seuraavan +keskustelun:</p> + +<p>— Kunniani kautta, sanoi hän täyttäen lasit, minä olen pyytänyt teidän +parasta viiniänne, isäntä hyvä, vaan jos olette minua pettäneet, +rankaisen minä teitä omalla rikoksellanne, koskapa teidän, kun minä +inhoan yksin juomista, tulee juoda minun kanssani. Ottakaa siis tämä +lasi ja juokaa. Mutta minkäs kunniaksi me juomme, malttakaas, ett'emme +loukkaisi mitään arkaa kohtaa? Juokaamme teidän ravintolanne +menestykseksi.</p> + +<p>— Teidän herruutenne osoittaa minulle kovin suuren kunnian, sanoi +isäntä, ja minä kiitän teitä vilpittömästi teidän toivotuksestanne.</p> + +<p>— Mutta elkää ymmärtäkö minua väärin, sanoi d'Artagnan, tässä maljassa +on enemmän itsekkäisyyttä kuin ehkä luulettekaan: ainoastaan +kukoistavissa ravintoloissa saa hyvän kohtelun; rappiolla olevissa menee +kaikki mullin mallin ja matkustajat joutuvat isännän kehnouden uhriksi; +no niin, minä, joka matkustelen paljon ja erittäinkin tätä tietä +tahtoisin nähdä kaikkien ravintolanisäntien menestyvän.</p> + +<p>— Todella, sanoi isäntä, minusta näyttää kuin minulla ei olisi ensi +kerta kunnia nähdä herraa täällä.</p> + +<p>— Pah! olen ainakin kymmenen kertaa käynyt Chantilly'ssä ja niillä +kymmenellä kerralla olen varsinkin kolmasti tai neljästi pysähtynyt +teidän ravintolassanne. Malttakaas, olinhan täällä noin kymmenen tai +kaksitoista päivää takaperin; seurana oli minulla ystäviä, +muskettisotureita, josta on todistuksena se, että eräs heistä joutui +riitaan muutaman vieraan kanssa, erään tuntemattoman, erään miehen, joka +hieroi hänen kanssaan tappelua en tiedä mistä syystä.</p> + +<p>— Ah! aivan oikein! sanoi isäntä, sen muistan vallan hyvin. Eikös +teidän herruutenne tarkoita herra Porthosta.</p> + +<p>— Juuri se oli minun matkatoverini nimi. Jumalan tähden, sanokaa, +isäntä hyvä, onko hänelle tapahtunut jotakin onnettomuutta?</p> + +<p>— Mutta teidän herruutenne olisi pitänyt havaita, ett'ei hän pystynyt +jatkamaan matkaansa.</p> + +<p>— Todella, hän lupasi meille yhtyä jälkenpäin joukkoomme eikä häntä sen +koommin näkynyt ei kuulunut.</p> + +<p>— Hän on tehnyt meille kunnian jäädä tänne.</p> + +<p>— Kuinka! onko hän tehnyt teille kunnian jäädä tänne?</p> + +<p>— On, herra, aivan tähän ravintolaan; me olemme hänen tähtensä varsin +levottomia.</p> + +<p>— Kuinka niin?</p> + +<p>— Muutamien velkojen vuoksi, joita hän on tehnyt.</p> + +<p>— Mitäs siitä! hän kyllä maksaa velkansa.</p> + +<p>— Ah, herra, te vuodatatte totta tosiaan palsamia minun vereeni! Me +olemme antaneet hänelle sangen paljon rätinkiin, ja tänä aamuna sanoi +päällepäätteeksi haavalääkäri, että ell'ei herra Porthos maksa hänelle, +hän on vaativa maksunsa minulta, koska muka minä lähetin häntä +noutamaan.</p> + +<p>— Mutta onko herra Porthos siis haavoitettu?</p> + +<p>— Sitä en tiedä sanoa, herra.</p> + +<p>— Kuinka, sitä ette tiedä sanoa? teidän kai se pitäisi parhaiten +tietää.</p> + +<p>— Niin, mutta meidän tilassamme ei sanota kaikkea mitä tiedetään, +herra, semminkin kun meille on ilmoitettu, että korvamme saavat vastata +kielestämme.</p> + +<p>— No niin! mutta saanko tavata herra Porthosta?</p> + +<p>— Tietysti. Nouskaa portaita ensimäiseen kerrokseen ja kolkuttakaa +numero yhdelle. Mutta ilmoittakaa ensin ken olette.</p> + +<p>— Kuinka, ilmoittaakko ken olen?</p> + +<p>— Niin, sillä muutoin teille voisi käydä pahoin.</p> + +<p>— Mitä pahaa minulle voisi tapahtua?</p> + +<p>— Herra Porthos saattaa luulla teitä talonväeksi ja vihan puuskassa +sysätä miekan teidän ruumiinne lävitse tai ampua luodin otsaanne.</p> + +<p>— Mitä te sitte olette hänelle tehneet?</p> + +<p>— Me olemme vaan pyytäneet häneltä rahaa.</p> + +<p>— Ah! peijakas, kyllä jo ymmärrän; semmoiset pyynnöt ottaa herra +Porthos kovin pahaksensa silloinkuin hänellä ei ole rahoja; mutta minä +tiedän, että hänellä niitä tällä kertaa kyllä on.</p> + +<p>— Sitä mekin olemme ajatelleet, herra; kun me pidämme taloutemme +hyvässä kunnossa ja teemme tilit ja laskut viikottain, tarjosimme +kahdeksan päivän kuluttua hänelle rätinkiämme, mutta me näytimme tulleen +sopimattomaan aikaan, sillä ensi sanalla, jonka puhuimme asiasta, +lähetti hän meille vastaan tuhannen tulimmaisia; se on totta, että hän +oli pelannut edellisenä iltana.</p> + +<p>— Kuinka, oliko hän pelannut edellisenä iltana, ja kenenkä kanssa?</p> + +<p>— Oh! Jumala nähköön, kuka sen tietää? erään herran kanssa, joka +matkusti tästä ohitse ja jolle hän esitteli pelin lansnehtiä.</p> + +<p>— Vai niin; tuo onneton menetti kaikki.</p> + +<p>— Yksin hevosensakin, herrani, sillä kun matkustaja oli lähdössä, +havaitsimme että hänen lakeijansa satuloitsi herra Porthoksen hevosen. +Silloin me huomautimme häntä siitä, mutta hän vastasi, että me +sekaannuimme asiaan, joka ei meitä koske ja että hevonen on hänen. +Silloin heti ilmoitimme herra Porthokselle asiasta, mutta hän vastuutti +meille, että me olemme konnia, kun epäilemme aatelismiehen sanaa ja että +koska hän oli sanonut hevosen olevan hänen omansa, se tietysti oli +hänen.</p> + +<p>— Minä tunnen hänet hyvin tuosta, sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Silloin, jatkoi isäntä, annoin vastata hänelle, että siitä hetkestä, +jolloin näytti selvältä, ett'emme sopineet maksun suhteen, minä toivoin, +että hän hyväntahtoisesti ainakin myöntyisi osoittamaan tuota +hyväntahtoisuuttansa meidän ammattiveljeämme, l'Aigle-d'Or'in ravintolan +isäntää kohtaan, muuttamalla sinne; mutta herra Porthos lähetti +semmoisen vastauksen, että koska minun ravintolani on parempi, pysyi hän +siinä.</p> + +<p>Tämä vastaus oli liian hyvittelevä, vaatiakseni häntä enää lähtemään +pois. Minä vaan pyysin häntä luopumaan kamaristansa, joka on paras koko +ravintolassa, ja tyytymään erääsen pieneen somaan suojaan kolmannessa +kerrassa. Mutta siihen herra Porthos vastasi, että kun hän parhaillaan +odotteli lemmittyänsä, joka oli hovin kaikkein ylhäisimpiä naisia, minun +tulisi ymmärtää, että huone, jossa hän suvaitsi asua luonani, oli sekin +vielä huononpuolinen semmoista henkilöä varten.</p> + +<p>Mutta kumminkin, hyvin tunnustaen hänen sanansa oikeiksi, luulin +pitäväni pysyä vaatimuksissani; vaan ilman vaivautumatta enää edes +keskusteluun kanssani, hän otti pistoolinsa, asetti sen yöpöydällensä ja +julisti, että ensi sanalla, joka hänelle virkattaisiin mistään +muuttamisesta joko ulos tai sisään, hän ampuisi luodin sen kalloon, joka +olisi kylliksi varomaton sekaantumaan hänen asioihinsa.</p> + +<p>Siitä lähtien ei olekkaan kukaan mennyt hänen huoneesensa, paitsi hänen +oma palvelijansa.</p> + +<p>— Mousqueton on siis täällä?</p> + +<p>— On, herra; viisi päivää hänen lähtemisensä jälkeen palasi hän sangen +huonolla tuulella puolestansa; hänellä näytti myös olleen ikävyyksiä +matkalla. Kovaksi onneksi on hän nopsajalkaisempi kuin hänen herransa, +jonka vuoksi hän isäntänsä tähden kääntää koko talon ylös-alaisin, sillä +hän, luullen häneltä kiellettävän mitä hän pyytäisi, ottaa kaikki +tarpeensa omin lupinsa.</p> + +<p>— Asia on todella niin, sanoi d'Artagnan, että minä aina olen huomannut +Mousqueton'issa erinomaisen suuren alttiuden ja ymmärryksen.</p> + +<p>— Mahdollista kyllä, herra, mutta ajatelkaapas, jos minä vaan neljäkään +kertaa vuodessa satun tekemisiin mokoman ymmärryksen ja alttiuden +kanssa, olen minä hävinnyt mies.</p> + +<p>— Eikö mitä, sillä Porthos maksaa kaikki.</p> + +<p>— Hm! virkkoi isäntä epäillen.</p> + +<p>— Hän on erään sangen ylhäisen naisen suosikki, eikä hän tuommoisen +mitättömän summan vuoksi jätä häntä pulaan.</p> + +<p>— Jos uskaltaisin sanoa mitä minä luulen siitä asiasta...</p> + +<p>— Mitäkö luulette?</p> + +<p>— Sanonpa vielä enemmän: mitä tiedän siitä asiasta.</p> + +<p>— Mitäkö tiedätte?</p> + +<p>— Ja mistä olen aivan varmakin.</p> + +<p>— Mistäkö olette varma? — no sanokaapa.</p> + +<p>— Sanon että minä tunnen tuon ylhäisen naisen.</p> + +<p>— Te?</p> + +<p>— Niin juuri, minä.</p> + +<p>— Kuinka te hänet tunnette?</p> + +<p>— Oh, herrani, jos luulisin voivani luottaa teidän vaitioloonne...</p> + +<p>— Puhukaa vaan, aatelisen kunniani kautta, te ette tarvitse katua +luottamustanne.</p> + +<p>— No niin! herra, ymmärrättehän, levottomuus ajaa ihmistä +kaikellaisiin.</p> + +<p>— Mitä siis olette tehneet?</p> + +<p>— Oh, en mitään, jota ei velkoja olisi oikeutettu tekemään.</p> + +<p>— No mitä sitten?</p> + +<p>— Herra Porthos jätti meille kirjelipun, joka oli menevä tuolle +herttuattarelle, ja käski viemään sen postiin. Hänen palvelijansa ei +ollut vielä silloin palannut. Kun hän ei voinut lähteä huoneestansa, +täytyi hänen antaa asiansa meidän toimitettavaksi.</p> + +<p>— Entäs sitten?</p> + +<p>— Sen sijaan että olisin pannut sen postiin, joka ei koskaan ole oikein +varma, käytin hyväkseni erään palvelijani menoa Pariisiin ja käskin +hänen viemään kirjeen herttuattarelle itselleen. Sillä tavoinhan +täytimme herra Porthoksen pyynnön, hän kun oli käskenyt meidän +toimittamaan kirjeen perille; eikö niin?</p> + +<p>— Niinpä niin.</p> + +<p>— No, tiedättekös, herra, kuka tuo ylhäinen nainen sitten on?</p> + +<p>— En; minä olen kuullut herra Porthoksen puhuvan hänestä, siinä kaikki.</p> + +<p>— Tiedättekö, kuka tuo luuloiteltu herttuatar on?</p> + +<p>— Sanon vielä uudestaan, en tunne häntä.</p> + +<p>— Se on eräs vanha prokuraattorin rouva Châtelet'issa, nimeltään rouva +Coquenard, joka on vähintään viidenkymmenen vuotias ja on vielä +olevinaan muka lemmenkateinen. Se tuntui minusta myöskin sangen +omituiselta, että mikään herttuatar asuisi Ours'in kadulla.</p> + +<p>— Kuinka te sen tiedätte että hän on lemmenkateinen?</p> + +<p>— Koska hän vihastui kovin ottaessaan tuon kirjeen, ja sanoi että herra +Porthos oli kevytmielinen olento, ja että hän varmaankin taas jonkun +naisen tähden oli saanut tuon miekanpiston.</p> + +<p>— Onkos hän sitten saanut miekanpiston?</p> + +<p>— Ah, Jumalani, mitä olenkaan sanonut!</p> + +<p>— Te olette sanoneet, että Porthos on saanut miekanpiston.</p> + +<p>— Niin; mutta hän on kovasti kieltänyt minun sitä sanomasta.</p> + +<p>— Minkätähden?</p> + +<p>— Hiisi vieköön, sentähden, että hän oli kehunut seivästävänsä tuon +tuntemattoman herran, jonka kanssa te jätitte hänet riitelemään, vaan +että tuntematon päinvastoin, kaikesta ylvästelemisestä huolimatta, +kaatoi hänet maahan. No niin, kun herra Porthos on sangen kopea herra, +paitsi herttuatartansa kohtaan, jota hän luuli voivansa miellyttää +kertomalla koko seikkailunsa, hän ei tahdo kellenkään tunnustaa +saaneensa miekan pistoa.</p> + +<p>— Siis miekanpisto se on, joka häntä vuoteella pidättää?</p> + +<p>— Ja aika miekanpisto, sen vakuutan. Teidän ystävänne mahtaa olla +peräti sitkeähenkinen.</p> + +<p>— Te olitte siis katsomassa taistelua?</p> + +<p>— Herra, minä seurasin heitä uteliaisuudesta, ja siten näin minä koko +taistelun, ilman että taistelijat näkivät minua.</p> + +<p>— Ja kuinka se kävi?</p> + +<p>— Oh! ei se kaukaa kestänyt, sen vakuutan. He rupesivat asentoon; +vieras herra teki miekallansa semmoisen tempun, että ennenkuin herra +Porthos ehti vielä kunnollisesti alkaa, oli hänellä jo kolme tuumaa +rautaa rinnassansa. Hän kaatui seljälleen; vieras herra laski miekan +kärjen hänen kurkkunsa päälle ja herra Porthos, nähden joutuneensa +vastustajansa valtaan, tunnusti itsensä voitetuksi. Silloin vieras kysyi +hänen nimeänsä ja kuultuansa että hänen nimensä oli Porthos eikä +d'Artagnan, ojensi hän hänelle kätensä, saattoi hänet takaisin tänne +ravintolaan, nousi hevosensa selkään ja katosi.</p> + +<p>— Siis hän oli tahtonut käydä d'Artagnan'in kimppuun, tuo vieras herra?</p> + +<p>— Siltä se näytti.</p> + +<p>— Ja tiedättekö minne hän on joutunut?</p> + +<p>— En; minä en ollut häntä nähnyt koskaan sitä ennen, enkä ole +sittemminkään häntä enää nähnyt.</p> + +<p>— Hyvä on; nyt tiedän mitä tahdoinkin tietää. No niin, te sanoitte +herra Porthoksen huoneen olevan ensimäisessä kerrassa, numero 1?</p> + +<p>— Niin, herrani, kaunein huone koko ravintolassa; minulla olisi ollut +jo tilaisuus kymmenen kertaa saada se hyyrätyksi.</p> + +<p>— Pah! olkaa huoleti sanoi d'Artagnan nauraen; herra Porthos kyllä +suorittaa kaikki herttuatar Coquenard'in rahoilla.</p> + +<p>— Oh, herra, prokuraattorin rouva tai herttuatar, yhtä kaikki, jos hän +vaan hellittäisi kukkaron nauhoja; mutta hän oli nimenomaan vastannut, +että hän oli jo väsynyt herra Porthoksen vaatimuksiin ja +uskottomuuksiin, ja ett'ei hän lähettäisi hänelle penniäkään.</p> + +<p>— Ja oletteko vieneet semmoisen vastauksen vieraallenne?</p> + +<p>— Siitä olemme varoneet itseämme: hän olisi silloin nähnyt, millä +tavoin olemme hänen asiansa toimittaneet.</p> + +<p>— Hän siis yhä odottaa vaan rahojansa?</p> + +<p>— Niin kaiketi. Eilen kirjoitti hän taas; vaan sillä kertaa vei kirjeen +postiin hänen palvelijansa.</p> + +<p>— Ja te sanoitte prokuraattorin rouvan olevan vanhan ja ruman?</p> + +<p>— Viidenkymmenen vuotias on hän vähintään, eikä enää suinkaan mikään +kaunotar, sen mukaan mitä Pathaud sanoo.</p> + +<p>— Siinä tapauksessa olkaa huoleti, hän kyllä taipuu; muutoin, Porthos +ei voi olla teille kovin paljo velkaa.</p> + +<p>— Kuinka, vai ei paljoa! Jo kaksikymmentä pistole'a, lukematta siihen +lääkkeitä. Oh, hän ei kiellä itseltänsä mitään; kyllä näkee, että hän on +tottunut suuresti elämään.</p> + +<p>— No niin, jos hänen lemmittynsä hylkää hänet, on hän kyllä löytävä +ystäviä sen vakuutan. Siis, isäntä hyvä, elkää olko laisinkaan levoton +ja pitäkää hänestä vaan edeskinpäin kaikkea sitä huolta, jota hänen +asemansa ansaitsee.</p> + +<p>— Te olette, hyvä herra, luvannut minulle, olla mitään virkkaamatta +prokuraattorin rouvasta ja olla aivan vaiti hänen haavastansa.</p> + +<p>— Se on sovittu asia; teillä on kunniasanani.</p> + +<p>— Oh! nähkääs, hän tappaisi minut!</p> + +<p>— Elkää peljätkö, hän ei ole niin kauhea kuin hän näyttää.</p> + +<p>Näin sanoen nousi d'Artagnan portaita, jättäen isännän vähän +levollisemmaksi noista kahdesta asiasta, joista hän näkyi pitävän +paljon, nimittäin saamisestaan ja hengestään.</p> + +<p>Toisessa kerrassa oli käytävän näkyvimmälle ovelle vedetty musteella +suunnattoman suuri ykkönen; d'Artagnan kolkutti ovelle ja saatuaan +sisäpuolelta pääsyluvan, astui hän sisään.</p> + +<p>Porthos oli pitkällään ja pelasi lansnehtia Mousqueton'in kanssa, +pitääksensä pelitaitoansa vireillä; mutta lieden äärellä kääntelihe +peltopyy paistinkoukussa ja suuren uunin kahdessa kulmassa kiehui +kolmijaloillaan kaksi varsikattilaa, joista levisi kaniinikeiton ja +kalasotkun miellyttävä haju. Sitä paitsi oli kaapin päällä ja pöydällä +koko joukko tyhjiä pulloja.</p> + +<p>Nähdessään ystävänsä, Porthos huudahti ilosta; ja Mousqueton, nousten +kunnioittavasti seisovilleen, jätti hänelle istuimensa ja lähti +tarkastamaan kattiloitansa, joita hän näkyi erityisellä huolella +hoitelevan.</p> + +<p>— Oh, peeveli, sinäkö se olet, sanoi Porthos, tervetultua, ja suo +anteeksi, ett'en käy sinulle vastaan. Mutta, lisäsi hän silmäten +d'Artagnan'ia vähän levottomasti, tiedätkö mitä minulle on tapahtunut?</p> + +<p>— En.</p> + +<p>— Eikö isäntä ole mitään kertonut.</p> + +<p>— Minä kysyin vaan sinua ja tulin oikopäätä tänne.</p> + +<p>Porthos hengitti vapaammin.</p> + +<p>— Ja mitä sinulle sitten on tapahtunut, Porthos veikkonen? kysyi +d'Artagnan.</p> + +<p>— No niin, hyökätessäni vastustajani kimppuun, jolle olin antanut jo +kolme miekanpistoa ja aioin antaa neljännen, löin jalkani kiveen ja +niukahdutin polveni.</p> + +<p>— Todella?</p> + +<p>— Kunniani kautta! Se oli onneksi tuolle konnalle, sillä minä en olisi +heittänyt häntä ennenkuin hän olisi kaatunut kuolleena tantereelle, sen +vakuutan.</p> + +<p>— No kuinkas hänelle kävi?</p> + +<p>— Oh, sitä en tiedä; hän sai kyllikseen, ja meni matkaansa pyytämättä +enempää; mutta d'Artagnan, kuinkas sinulle onnistui?</p> + +<p>— Ja tuo niukahdus, jatkoi d'Artagnan, se se siis pidättää sinua +vuoteen omana?</p> + +<p>— Niin, Jumala nähköön, ei mikään muu; mutta muutaman päivän perästä +olen taas jaloillani.</p> + +<p>— Miksikä et ole kuljetuttanut itseäsi Pariisiin? Täällähän sinulla on +kauhean ikävä.</p> + +<p>— Niin olikin aikomukseni; vaan, veikkoseni, minun täytyy tunnustaa +sinulle eräs asia.</p> + +<p>— Mikä?</p> + +<p>— Seikka on semmoinen, että kun minulla oli niin hirmuisen ikävä, +niinkuin sanoit, ja kun, taskussani oli seitsemänkymmentä viisi +pistole'a, jotka annoit käytettävikseni, kutsutin luokseni ajan kuluksi +erään herrasmiehen, joka matkusti tästä ohitse, ja pyysin häntä +pelaamaan kanssani kuutiota. Hän suostui ja, saakeli vieköön, +seitsemänkymmentä viisi pistole'ani siirtyivät minun taskustani hänen +taskuunsa, puhumattakaan hevosesta, joka meni kaupanpäällisiksi. Mitäs +siitä tuumaat, d'Artagnan?</p> + +<p>— Mitäpäs minä siitä, Porthos veikkoseni, eihän kaikkia etuja saa +yht'aikaa, sanoi d'Artagnan; tunnethan sananparren: "kova onni pelissä, +hyvä onni rakkaudessa." Sinulla on liian hyvä onni rakkausseikoissa, +voittaaksesi pelissä; mutta mitäs vastoinkäymiset sinuun tuntuvat! onhan +sinulla, onnellinen veitikka, herttuattaresi, joka ei ole kieltävä +sinulta apuansa?</p> + +<p>— Niinpä kyllä, mutta kuulehan, d'Artagnan veikkoseni, mikä kova onni +minua vainoo, vastasi Porthos mitä huolettomimman näköisenä; minä +kirjoitin hänelle ja pyysin lähettämään jonkun viisikymmentä +louisdor'ia, jotka välttämättömästi tarvitsisin tässä tilassani...</p> + +<p>— No niin?</p> + +<p>— No niin, hän mahtaa olla maatiloillansa, sillä minä en ole saanut +mitään vastausta.</p> + +<p>— Todella?</p> + +<p>— En ole saanut. Eilen kirjoitinkin hänelle toisen vielä kiirehtivämmän +kirjeen kuin ensimmäisen; mutta puhukaamme nyt sinusta, veikkoseni. Minä +aloin jo olla, se täytyy tunnustaani, vähän levoton sinun puolestasi.</p> + +<p>— Mutta isäntäsi näyttää kohtelevan sinua hyvin, sanoi d'Artagnan, +osoittaen kattiloita ja tyhjiä viinipulloja.</p> + +<p>— Niin ja näin, vastasi Porthos; siitä on nyt kolme tai neljä päivää +kuin tuo hävytön toi minulle rätinkinsä ja minä ajoin hänet ulos +rätinkineen päivineen; niin että minä olen täällä jonkunmoinen voittaja, +jonkunmoinen valloittaja. Ja niinkuin näet, olen minä täällä täysissä +aseissa sen varalla, että minua ruvettaisiin karkoittamaan asemastani.</p> + +<p>— Mutta näyttääpä siltä, sanoi nauraen d'Artagnan, kuin sinä silloin +tällöin tekisit hyökkäyksiä.</p> + +<p>Ja hän osoitti pulloja ja kattiloita.</p> + +<p>— Valitettavasti en, sanoi Porthos. Tämä saakelin niukahdus pitää minua +vuoteella, mutta Mousqueton tekee partioretkiä ja hankkii ruokavaroja. +Mousqueton ystäväni, jatkoi Porthos, sinä näet että olemme saaneet +lisäväkeä, me siis tarvitsemme lisää varoja.</p> + +<p>— Mousqueton, sanoi d'Artagnan, teidän täytyy tehdä minulle eräs +palvelus.</p> + +<p>— Mikä, herrani?</p> + +<p>— Teidän tulee antaa Planchet'ille opetusta; minä saattaisin vuorostani +joutua piiritystilaan, ja silloin ei olisi hullumpaa saada nauttia +samoja etuja, mitä te toimitatte isännällenne.</p> + +<p>— Oh, hyvä herra, sanoi Mousqueton vaatimattomasti, ei mikään ole sen +helpompaa. Täytyy vaan olla nokkela, siinä kaikki. Minä olen kasvanut +maalla ja isäni harjoitteli joutohetkinä vähän salametsästystä.</p> + +<p>— Mitäs hän teki muina hetkinään?</p> + +<p>— Herra, hän harjoitteli ammattia, jonka minä olen havainnut aina hyvin +tuotteliaaksi.</p> + +<p>— Mitä ammattia?</p> + +<p>— Kun oli katolilaisten ja hugenottien keskinäisten sotien aika, ja kun +hän näki katolilaisten hävittävän hugenotteja ja hugenottien +katolilaisia, kaikki vaan uskonnon nimessä, oli hän muodostanut +itselleen seka-uskonnon, joka salli hänen olla milloin katolilaisena +milloin hugenottina. No niin, hänellä oli tapana kävellä pyssy olalla +pensakoissa maanteiden varsilla ja kun hän näki katolilaisen yksinään, +täyttyi hänen mielensä kohta protestanttisella uskolla. Hän ojensi +silloin pyssynsä piipun vaeltajaa kohden; sittenkuin hän oli kymmenen +askeleen päässä hänestä, alkoi hän keskustelun, joka melkein aina +päättyi siihen, että matkamies jätti hänelle rahakukkaronsa, +pelastaakseen henkensä. Sanomattakin on selvää, että kun hän kohtasi +hugenotin, valtasi hänet niin palava katolilaisuuden into, ett'ei hän +voinut käsittää, kuinka hän neljännestuntia ennen oli saattanut epäillä +meidän pyhän uskontomme ylevämmyyttä. Sillä minä, hyvä herra, olen +katolilainen, jota vastoin isäni, uskontonsa periaatteiden nojassa oli +kasvattanut vanhemman veljeni hugenotiksi.</p> + +<p>— No minkä lopun sai tuo kunnon mies? kysyi d'Artagnan.</p> + +<p>— Oh! sangen onnettoman, herra. Eräänä päivänä sattui hän rotkotiellä +hugenotin ja katolilaisen välille, joiden kanssa hän jo ennen oli ollut +tekemisissä, ja jotka kumpikin hänet tunsivat; ja nyt liittoutuivat he +häntä vastaan ja yksissä tuumin hirttivät hänet puun oksaan; sitten +tulivat he kehumaan kelpo työstään ensimäisen kylän kapakkaan, jossa me, +veljeni ja minä, olimme parhaillaan juomassa.</p> + +<p>— No mitäs te teitte? sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Me annoimme hänen jutella, jatkoi Mousqueton. Kun he sitten kapakasta +lähtivät kumpikin eri suunnallensa, meni veljeni väijymään katolilaista +ja minä protestanttia. Kahden tunnin perästä oli kaikki suoritettu, me +olimme antaneet kumpaisellekin osansa, ihmetellen isäparkamme +ajattelevaisuutta, että kasvatti meidän kumpaisenkin eri uskontoon.</p> + +<p>— Niinkuin puheestanne kuuluu, Mousqueton, näyttää isänne olleen aika +sukkela veitikka. Ja te sanotte hänen joutohetkinään harjoittaneen +salametsästystä?</p> + +<p>— Niin, herra, ja hän se opetti minun solmimaan ansoja ja panemaan +pauloja. Sentähden, kun näin tuon kelvottoman isäntämme tahtovan ravita +meitä karkealla ruualla, joka kyllä sopii talonpojalle, vaan ei meidän +hienoille vatsoillemme, olen minä ryhtynyt vanhaan ammattiini. +Kävellessäni näet herra prinssin metsässä, virittelin minä pauloja +poluille; ja loikoillessani lampien rannoilla, viskasin minä veteen +siimakoukkuja; niin että nyt ei meiltä, jumalankiitos, puutu mitään, +niinkuin te, herra, kyllä voitte havaita, vaan on meillä peltopyitä ja +kaniineja, toutaimia ja ankeriaita, kaikki terveellistä ja helposti +sulavaa ruokaa, joka sopii sairaalle hyvin.</p> + +<p>— Entäs viini, sanoi d'Artagnan, kukas hankkii viinin? isäntännekö?</p> + +<p>— Niin ja ei.</p> + +<p>— Kuinka niin ja ei?</p> + +<p>— Hän hankkii, se on totta, mutta hän ei tiedä että hänellä on se +kunnia.</p> + +<p>— Selittäkää, Mousqueton, teidän puheenne on täynnä opettavaista.</p> + +<p>— Asian laita on tämmöinen, herra. Kohtalo saattoi minut +ulkomatkoillani tutustumaan espanjalaiseen, joka oli nähnyt monta maata, +niiden joukossa myöskin Ameriikan.</p> + +<p>— Mitä yhteyttä Ameriikalla saattaa olla noiden pullojen kanssa, joita +seisoo tuolla kaapin päällä ja pöydällä.</p> + +<p>— Malttakaahan, herra, kaikki tulee vuorollansa.</p> + +<p>— Aivan oikein, Mousqueton; minä odotan kärsivällisesti ja kuuntelen.</p> + +<p>— Espanjalaisella oli palveluksessaan lakeija, joka oli hänen mukanansa +Meksikkomatkalla. Tuo lakeija oli minun kotipuolelaisiani, niin että me +tulimme pian tuttaviksi, kun luonteemme olivat suuresti yhdenlaatuiset. +Me rakastimme kumpikin metsästystä ennen kaikkea, ja hän kertoi minulle +kuinka maanasukkaat pampas-kentällä pyytävät tiikereitä ja härkiä +tavallisilla surmansilmukoilla, joita he heittävät noiden hirmuisten +eläinten kaulaan. Alussa en tahtonut uskoa voitavan saavuttaa semmoista +taitavuutta, että parin kolmenkymmenen jalan päästä saattaisi heittää +köydenpään mihin tahtoo; mutta kun näin siitä selvän todistuksen, +täytyihän minun uskoa kertomuksen todenperäisyys. Ystäväni asetti pullon +kolmenkymmenen askeleen päähän ja joka kerta osui hän silmukan pullon +kaulaan. Minä rupesin harjoittelemaan ja kun luonto on lahjoittanut +minulle jonkunmoista taipumusta, heitän minä tätä nykyä <i>lasso</i>'a yhtä +hyvin kuin kuka tahansa tässä maailmassa. No niin, ymmärrättekö jo? +Isännällämme on sangen hyvin varustettu kellari, jonka avainta hän ei +jätä huostastaan; mutta kellarissa on ilmareikä. No niin, tuon +ilmareijän kautta heitän minä lassoni, ja kun minulla on tiedossa, missä +hyvä nurkka on, vetelen minä sieltä. Siitä näette nyt, herrani, missä +yhteydessä Ameriikka ja nuo viinipullot ovat keskenään. Mutta tahdotteko +nyt maistaa viinejämme ja sanoa suoraan mitä niistä ajattelette?</p> + +<p>— Kiitos, ystäväni, kiitos; valitettavasti olen juuri syönyt aamiaisen.</p> + +<p>— No niin, sanoi Porthos, pane ruoka pöytään, Mousqueton, ja sill'aikaa +kuin me syömme aamiaista, on d'Artagnan meille kertova vaiheistaan niinä +kymmenenä päivänä, jotka ovat kuluneet siitä saakka kun hän jätti +meidät.</p> + +<p>— Aivan mielelläni, sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>Sillä aikaa kuin Porthos ja Mousqueton aterioivat taudista tervehtyvän +ruokahalulla ja sillä veljellisellä ystävyydellä, joka vastoinkäymisissä +ihmisiä toisiinsa yhdistää, d'Artagnan kertoi, kuinka Aramis +haavoitettuna oli pakoitettu pysähtymään Crèvecoeur'iin, kuinka hän oli +jättänyt Athoksen taistelemaan Amiens'iin neljää miestä vastaan, jotka +häntä syyttivät väärän rahan tekijäksi ja kuinka hän, d'Artagnan, oli +pakoitettu raivaamaan tiensä kreivi de Wardes'in ruumiin ylitse +päästäksensä Englantiin.</p> + +<p>Mutta siihen pysähtyi d'Artagnan'in kertomus; hän mainitsi vaan, että +hän palatessaan Englannista oli saanut mukaansa neljä komeata hevosta, +joista yksi on hänelle, toiset kullekin toverillensa; sitten päätti hän +kertomuksensa kokonaan, ilmoittaen vaan Porthokselle että hänelle aiottu +hevonen oli jo saanut sijansa ravintolan tallissa.</p> + +<p>Siinä hetkessä tuli Planchet sisään ilmoittamaan isännällensä että +hevoset olivat kylliksi levänneet ja että oli mahdollista ehtiä +Clermont'iin yöksi.</p> + +<p>Kun d'Artagnan oli melkein levollinen Porthoksen suhteen ja kun hän +ikävöitsi saada tietoja molemmista toisista ystävistään, ojensi hän +kätensä sairaalle ja ilmoitti aikovansa lähteä matkalle jatkaaksensa +tiedustelujansa. Ja koska hän aikoi palata samaa tietä, ottaisi hän, jos +Porthos vielä kahdeksan päivän perästä olisi Grand-Saint-Martin'in +hotellissa, hänet takatulossa mukaansa.</p> + +<p>Porthos vastasi että aivan luultavimmasti hän niukahduksensa ei sallisi +hänen sen ajan kuluessa lähteä sieltä. Ja hänen muka täytyi muutoinkin +jäädä Chantilly'yn odottamaan vastausta herttuattareltansa.</p> + +<p>D'Artagnan toivotti hänelle nopeata ja hyvää vastausta; ja jätettyään +vielä kerran Porthoksen Mousqueton'in hoitoon, suoritettuaan maksunsa +ravintolanisännälle, sekä päästyään yhdestä talutushevosestaan, lähti +hän Planchet'in kanssa uudestaan matkalle.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="XXVI" id="XXVI"></a>XXVI.</h2> + +<h2>Aramiksen teesi.</h2> + + +<p>D'Artagnan ei ollut Porthokselle puhunut mitään hänen haavastansa eikä +prokuraattorin vaimosta. Meidän béarnelainen, niin nuori kuin olikin, +oli sangen viisas poika. Hän oli siis uskovinansa kaikki mitä tuo +pöyhistelevä muskettisoturi oli hänelle kertonut, vakuutettuna kun hän +oli, ett'ei mikään ystävyys pysy lujana, jos osoitetaan tietävänsä +salaisuus, mitä on tahdottu peitellä, varsinkin kun salaisuus koskettaa +ylpeydentuntoa, sillä sen kautta saavutetaan aina jonkunmoinen +siveellinen etevämmyys sen rinnalla, jonka elämän seikkoja on saatu +tietää. Niinpä d'Artagnan'kin, joka vehkeellisissä aikomuksissaan +tulevaisuuttansa varten oli päättänyt käyttää kolmea toveriansa +välittimenä onneansa kilvoitellessa, varsin mielellään jo ennakolta +kokoili käteensä niitä näkymättömiä säikeitä, joiden avulla hän toivoi +voivansa heitä käyttää tarkoituksiinsa.</p> + +<p>Mutta pitkin matkaa painoi hänen sydäntänsä syvä alakuloisuus: hän +ajatteli tuota nuorta ja kaunista rouva Bonacieux'iä, jolta hänen oli +saaminen alttiutensa palkinto; mutta, sanokaamme se heti, tuo nuoren +miehen alakuloisuus lähti vähemmin kadonneen onnensa kaipauksesta kuin +siitä pelosta, että mahdollisesti joku onnettomuus oli tuota nuorta +naista kohdannut. Hän puolestaan ei rahtuakaan epäillyt ett'ei rouva +Bonacieux olisi joutunut kardinaalin koston uhriksi, ja niinkuin +tiedetään, Hänen ylhäisyytensä kosto oli aina hirmuinen. Kuinka hän oli +saanut armon ministerin silmissä, sitä ei hän itsekkään tiennyt, ja +epäilemättä olisi henkivartijakapteeni herra de Cavois sen ilmoittanut, +jos hän olisi tavannut hänet kotona.</p> + +<p>Ei mikään niin kuluta ja lyhennä matkaa kuin ajatus, joka ottaa +huostaansa ajattelijan kaikki aistit. Ulkonainen oleminen on silloin +ikäänkuin uni, jonka unelma on juuri tuo ajatus. Sen vaikutuksesta +häviää ajalta määrä ja matkalta pituus. Lähdetään vaan toisesta paikasta +ja tullaan toiseen, siinä kaikki. Itse kuljetusta välimatkasta ei jää +muuta muistoon kuin hämärä utu, johon tuhannet puiden, vuorien ja +seutujen kuvat katoavat. Tämmöisen harhauksen vallassa d'Artagnan kulki, +sillä vauhdilla, joka hänen hevosellansa omasta tahdostaan oli, ne kuusi +tai kahdeksan peninkulmaa, jotka eroittavat Chantilly'n Crèvecoeur'istä, +eikä hän kylään tultuansa muistanut ainoatakaan esinettä koko matkalta.</p> + +<p>Siellä vasta hänen muistonsa heräsi, hän pudisti päätänsä, huomasi +ravintolan, jonne hän oli jättänyt Aramiksen ja ratsastaen tasaisessa +ravissa portille, pysähtyi siihen.</p> + +<p>Tällä kertaa ei ollut ottamassa vastaan isäntä, vaan emäntä; d'Artagnan +oli fysionomisti, hän keksi ensi silmäyksellä emännän hyvänsävyiset +kasvot ja huomasi kohta, ett'ei hänen tarvitsisi lainkaan teeskennellä +hänen edessänsä, ja ett'ei hänellä ollut mitään pelättävää noin iloisen +näköiseltä ihmiseltä.</p> + +<p>— Hyvä emäntäni, sanoi hänelle d'Artagnan, voitteko sanoa minulle, +kuinka on käynyt eräälle ystävälleni, jonka olimme pakoitetut jättämään +tänne noin kymmenkunta päivää takaperin?</p> + +<p>— Kaunis nuori mies, kolmen tai neljänkolmatta ikäinen, lempeä, +miellyttävä, soreakasvuinen?</p> + +<p>— Juuri niin; siihen lisäksi haavoitettu olkapäähän.</p> + +<p>— Aivan oikein, herrani. Hän on täällä vielä.</p> + +<p>— Ah, jumalankiitos, emäntäni, sanoi d'Artagnan hypäten satulasta +maahan ja jättäen ohjakset Planchet'ille, te lahjoitatte minulle +elämäni; missä on rakas Aramis, että saisin häntä syleillä? sillä minä +ikävöin häntä nähdä.</p> + +<p>— Anteeksi, herraseni, mutta minä epäilen, voiko hän tällä erää ottaa +teitä vastaan.</p> + +<p>— Miksikä niin? onko hänellä vieraita?</p> + +<p>— Hänellä on, herraseni, todellakin vieraita, ja oikein +kunnianarvoisia.</p> + +<p>— No ketä sitten?</p> + +<p>— Montdidier'in kirkkoherra ja jesuittain ylipappi Amiens'ista.</p> + +<p>— Jumalani! huudahti d'Artagnan, onko poika-parka kovin huonona?</p> + +<p>— Ei, herraseni, päinvastoin; mutta sairautensa aikana on armo +kohdannut häntä, ja hän on päättänyt mennä hengelliseen säätyyn.</p> + +<p>— Se on totta, sanoi d'Artagnan, en muistanutkaan, että hän on +muskettisoturina vaan väliaikaisesti.</p> + +<p>— Tahtooko herra vaan kaiken mokomin häntä tavata?</p> + +<p>— Nyt minä vasta oikein tahdonkin.</p> + +<p>— No niin, nouskaa sitten vaan portaita tuolla oikealla puolen pihaa, +toiseen kertaan, numero viiteen.</p> + +<p>D'Artagnan kiiruhti ilmoitettuun suuntaan ja kohtasi siellä ulkoportaat, +jommoisia vieläkin nähdään vanhojen ravintolien pihanpuolella. Mutta +tulevan apotin luokse ei ollut niinkään vaan mentävä: Aramiksen suojan +ahdas käytävä oli vartioitu yhtä tarkasti kuin Armidan puutarhat; Bazin +seisoi käytävässä ja esti hänen kulkunsa sitä suuremmalla +järkähtämättömyydellä, kun hän nyt monivuotisten odotusten jälkeen +vihdoinkin näki joutuneensa siihen päämäärään, jota hän ainiaan oli +arvossa pitänyt.</p> + +<p>Bazin-parka oli näet aina uneksinut päästä hengellisen miehen +palvelijaksi ja hän oli malttamattomuudella toivonut lakkaamatta sen +hetken tulemista, jolloin Aramis vihdoinkin riisuisi päältänsä +sotilaskauhtanan ja pukeutuisi papinkaapuun. Nuoren miehen jokapäiväiset +uudistetut lupaukset, ett'ei se hetki muka enää kaukana olisi, olivat +pidättäneet häntä muskettisoturin palveluksessa, jossa, sanoi hän, hän +ei voinut olla saamatta vahinkoa sielullensa.</p> + +<p>Bazin oli siis nyt ilon kukkulalla. Kaikkien luulojen mukaan ei hänen +herransa tällä kertaa ollut peräytyvä aikomuksestaan. Ulkonainen ja +sisällinen kipu yhdessä olivat tehneet vihdoin sen vaikutuksen, jota hän +niin kauvan oli toivonut: Aramis oli niitä kipuja kärsiessään viimein +kiinittänyt silmänsä ja ajatuksensa uskontoon ja hän oli tuota +kahdenkertaista sattumaa, nimittäin lemmittynsä katoamista ja olkapäänsä +haavoittumista, pitänyt korkeimman viittauksena.</p> + +<p>On siis helposti ymmärrettävää, ett'ei semmoisessa asiain tilassa mikään +ollut Bazin'ille vastenmielisempää kuin d'Artagnan'in tulo, joka saattoi +vetää hänen herransa takaisin maallisten ajatusten pyörteesen, mikä +häntä niin kauvan oli mukanansa kuljetellut. Hän päätti siis puollustaa +urhoollisesti ovea; ja kun hän ei voinut sanoa Aramiksen olevan poissa, +koki hän uudelle tulijalle selittää että olisi peräti sopimatonta mennä +häiritsemään hänen herraansa siinä jumalisessa keskustelussa, johon hän +oli aamusta saakka antauneena ja joka Bazin'in sanan mukaan ei voinut +päättyä ennen iltaa.</p> + +<p>Mutta d'Artagnan ei pitänyt mitään lukua mestari Bazin'in kauniista +puheista ja kun hän ei huolinut antautua sanakiistaan ystävänsä +palvelijan kanssa, hän siirsi vaan hänet kädellään syrjään ja toisella +avasi oven n:o 5.</p> + +<p>D'Artagnan astui huoneesen.</p> + +<p>Aramis, mustassa takissa, päässä jonkunmoinen pyöreä, latiskainen myssy, +joka sangen paljon vivahti kalottiin, istui pitkän, paperikääryillä ja +suurilla kokolehti-kirjoilla peitetyn pöydän ääressä; hänen oikealla +puolellaan istui jesuittain ylipappi ja vasemmalla Montdidier'in +kirkkoherra. Ikkunoiden uutimet olivat puoliksi alaslasketut ja +päästivät huoneesen hämärän, salaperäisen valon, joka oli omiansa +synnyttämään hurskasta uinailemista. Kaikki maailmalliset esineet, jotka +silmää kohtaavat tullessa nuoren miehen huoneesen, semminkin kuin nuori +mies on muskettisoturi, olivat kadonneet kuin lumouksen kautta, ja, +epäilemättä pelosta että niiden näkeminen palauttaisi hänen herransa +takaisin maallisiin, Bazin oli korjannut talteensa miekan, pistoolit, +töyhtölakin, ja kaikenlaatuiset kirjatut hetaleet ja ripsit.</p> + +<p>Kolinasta, joka syntyi d'Artagnan'in tullessa sisään, kohotti Aramis +päätänsä ja huomasi ystävänsä. Mutta nuoren miehen suureksi +hämmästykseksi hänen ilmaantumisensa ei näyttänyt tekevän mitään +vaikutusta muskettisoturiin, niin oli hänen mielensä kaukana maallisista +asioista.</p> + +<p>— Hyvää päivää, rakas d'Artagnan, lausui Aramis; minun on kovin +mieluista nähdä sinua.</p> + +<p>— Ja minun myös, sanoi d'Artagnan, vaikka minä en ole vielä aivan varma +siitä, onko se Aramis, jota minun on kunnia puhutella.</p> + +<p>— Sama mies, ystäväni, sama mies; mutta mikä on voinut saattaa sinut +sitä epäilemään?...</p> + +<p>— Pelkäsin tulleeni väärään suojaan ja luulin ensin joutuneeni jonkun +hengellisen miehen huoneesen; toiseksi erehdytti minua näiden herrojen +läsnäolo, joka minut saattoi luulemaan, että olet kovin sairaana.</p> + +<p>Nuo molemmat mustapukuiset miehet heittivät d'Artagnan'iin, jonka +tarkoituksen he ymmärsivät, tuiman, milt'ei uhkaavan silmäyksen; mutta +d'Artagnan ei siitä välittänyt.</p> + +<p>— Ehkä häiritsen sinua, Aramis ystäväni, jatkoi d'Artagnan, sillä siitä +päättäen mitä näen, alan minä uskoa että sinä olet ripittäytymässä +näille herroille.</p> + +<p>Aramis punastui tuskin huomattavasti.</p> + +<p>— Häiritsisit minua? oh, päinvastoin, rakas ystäväni, päinvastoin, sen +vakuutan, ja todistukseksi suvaitse minun lausua iloni siitä, että näen +sinut terveenä.</p> + +<p>— Ahaa, viimeinkin sinnepäin! mietti d'Artagnan, ei sitten ole vielä +aivan pahasti.</p> + +<p>— Sillä tämä herra, joka on minun ystäväni, on juuri äskettäin +pelastunut suuresta vaarasta, jatkoi Aramis hartaudella, viitaten +d'Artagnan'ia molemmille papeille.</p> + +<p>— Kiittäkää Jumalaa siitä, vastasivat he kumartuen yhdessä.</p> + +<p>— Sitä en ole jättänytkään tekemättä, arvoisat kirkkoherrat, lausui +nuori mies vastaten heidän kumarrukseensa.</p> + +<p>— Sinä tulet sopivaan aikaan, rakas d'Artagnan, sanoi Aramis, +yhtyäksesi keskusteluumme ja valaistaksesi sitä tiedoillasi. Me +keskustelemme tässä parhaillaan herrojen Amiens'in ylipastorin ja +Montdidier'in kirkkoherran kanssa uskonopillisista kysymyksistä, jotka +kauvan aikaa jo ovat pitäneet meidän huomiotamme kiinteällä; minä olisin +kovin hyvilläni, jos sinäkin lausuisit niistä mielipiteesi.</p> + +<p>— Sotilaan mielipiteet eivät paljoa paina, vastasi d'Artagnan, joka +alkoi tulla levottomaksi huomatessaan minne päin asiat rupesivat +kääntymään, ja sinä voit aivan hyvin luottaa näiden arvoisien herrojen +tieteellisyyteen.</p> + +<p>Molemmat papit kumarsivat vuorostaan.</p> + +<p>— Päinvastoin, vastasi Aramis, teidän mietteenne ovat meille +kallisarvoisia; kysymys on tämä: herra ylipastori luulee, että minun +teesini sisällyksen pitää olla etupäässä dogmatillisen ja didaktillisen.</p> + +<p>— Sinun teesisi! oletko kirjoittanut teesejä?</p> + +<p>— Tietysti, vastasi jesuitta: papinvihkimykseen on teesi välttämätön.</p> + +<p>— Papinvihkimykseen! huudahti d'Artagnan, joka ei ollut uskonut, mitä +ravintolan emäntä ja Bazin kumpikin vuorollaan olivat vakuuttaneet.</p> + +<p>Ja hän katseli hämmästyneenä noita edessänsä olevia kolmea henkilöä.</p> + +<p>— No niin, jatkoi Aramis heittäytyen nojatuoliinsa niin somaan asemaan +kuin jos hän olisi istunut naiskamarissa ja katsellen mielihyvällä +valkoista pulleata kättänsä, joka oli aivan kuin naisen käsi, ja jota +hän piti pystyssä, saadaksensa veren laskeutumaan, no niin, d'Artagnan, +niinkuin olet kuullut, herra ylipastori tahtoisi teesini olemaan +dogmatillisen, vaan minä tahtoisin sen olemaan aatteellisen. Sen vuoksi +on herra ylipastori ehdotellut tämän aineen, jota ei vielä ole +käsitelty, ja jossa olen havainnut erinomaisia tutkimisen aiheita:</p> + +<p>"<i>Utraque manus in benedicendo clericis inferioribus necessaria est.</i>"</p> + +<p>D'Artagnan, jonka tietokannan me tunnemme, ei tajunnut tuosta lauseesta +enempää kuin siitäkään, jonka herra de Tréville oli lausunut +Buckingham'in antaman lahjan johdosta.</p> + +<p>— Joka on, selitti Aramis, niinpaljo kuin: kumpikin käsi on alemmille +Jumalan sanan palvelijoille välttämättömän tarpeellinen siunausta +antaessaan.</p> + +<p>— Ihmeteltävä aine! huudahti jesuitta.</p> + +<p>— Ihmeteltävä ja dogmatillinen, kertoi kirkkoherra, joka ollen +latinassa d'Artagnan'in kanssa yhdenväkinen, seurasi huolellisesti +jesuittaa, voidaksensa pysyä hänen rinnallansa ja kertoa hänen sanojansa +kuin kaiku.</p> + +<p>Mitä d'Artagnan'in tulee, ei häneen tarttunut ensinkään tuo +mustaviittaisten herrojen ihastus.</p> + +<p>Hetkisen keskusteltua heitti Aramis syrjäsilmäyksen d'Artagnan'iin ja +näki hänen haukoittelevan niin että leuvat olivat longahtaa sijoiltaan.</p> + +<p>— Puhukaamme ranskaa, arvoisa isä, sanoi hän jesuitalle, herra +d'Artagnan'ia huvittaisi silloin meidän keskustelumme enemmän.</p> + +<p>— Niin, minä olen matkasta väsynyt, sanoi d'Artagnan, ja kaikki tuo +teidän latinanne jää minulta ymmärtämättä.</p> + +<p>— Puhukaamme vaan, sanoi jesuitta harmissaan, mutta kirkkoherra heitti +kiitollisen silmäyksen d'Artagnan'iin; no niin, ja käykäämme tekstiin +käsiksi, jatkoi hän puolestaan.</p> + +<p>Keskustelu jatkui sitten entistä tapaansa, vaikka ranskaksi, mutta +latinalaisilla lauseilla runsaasti höystettynä; d'Artagnan vaipui +melkein horrosmaiseen tilaan, voimatta rahtuakaan kiinittää ajatustansa +heidän puheesensa. Viimein alkoi hän jo luulla joutuneensa +hullujenhuoneesen ja tunsi tulevansa yhtä hulluksi, kuin nuo, jotka hän +näki edessänsä. Näistä mietteistänsä heräsi hän vihdoin, tietämättä +kuinka kauvan tuota hassutusta oli kestänyt, nähdessään jesuitan +laskevan kätensä Aramiksen olkapäälle ja kuullessaan hänen lausuvan +varoittavalla äänellä:</p> + +<p>— Ettekös huomaa, kuinka maailma vielä puhuu teissä korkealla äänellä, +<i>altissima voce</i>. Te seuraatte maailmaa, nuori ystäväni, ja minä pelkään +että armon henki ei pääse teissä jatkamaan alkamaansa vaikutusta.</p> + +<p>— Olkaa huoleti, arvoisa isä, kyllä minä vastaan itsestäni.</p> + +<p>— Maallista itseluottamusta!</p> + +<p>— Minä tunnen itseni, isä hyvä, ja päätökseni on järkähtämätön!</p> + +<p>— Siis te aiotte sitkeästi pysyä kiini tässä teesissänne?</p> + +<p>— Minä tunnen itsessäni kutsumuksen käsittelemään tätä ainetta, eikä +mitään muuta; minä jatkan tätä ja huomenna toivon teidän olevanne +tyytyväiset niihin korjauksiin, joita minä teidän viittanksienne mukaan +teen väitekirjoitukseeni.</p> + +<p>— Tehkää työtä uutterasti, sanoi kirkkoherra, te olette nyt erinomaisen +sopivassa mielentilassa.</p> + +<p>— Niin, maa on nyt kylvetty, sanoi jesuitta, emmekä tarvitse peljätä, +että muutamat siemenistä olisivat langenneet kivistöön, muutamat tien +oheen, ja että taivaan linnut olisivat syöneet loput, <i>aves coeli +comederunt illam</i>.</p> + +<p>— Vieköön sinut hiisi kaikkine latinoinesi, arveli d'Artagnan, joka +tunsi voimainsa loppuvan.</p> + +<p>— Hyvästi, poikani, sanoi kirkkoherra, hyvästi huomiseksi.</p> + +<p>— Huomenna siis, raju nuorukainen, sanoi jesuitta; te lupaatte ruveta +yhdeksi kirkon kynttiläksi; suokoon taivas, ett'ei sen kynttilän valo +olisi hävittävää tulta.</p> + +<p>D'Artagnan, joka tunnin ajan oli pureskellut kynsiään, alkoi jo +pureskella sormenpäitä.</p> + +<p>Mustaviittaiset herrat nousivat seisovilleen, kumarsivat Aramikselle ja +d'Artagnan'ille ja astuivat ovea kohden. Bazin, joka seisovillaan ja +riemullisella mielellä oli koko ajan kuunnellut tuota oppinutta +uskonnollista väittelyä, kiirehti heitä vastaan, otti rukouskirjan +kirkkoherralta ja messukirjan jesuitalta, ja kävi kunnioittavaisesti +heidän edellänsä, raivatakseen heille tietä.</p> + +<p>Aramis saattoi heitä portaiden juurelle saakka ja palasi heti kohta ylös +d'Artagnan'in luokse, joka oli painunut äskeiseen horrostilaansa.</p> + +<p>Jäätyänsä kahden kesken pysyivät molemmat ystävykset hetken aikaa +äänettöminä ja nolostuneina; mutta olihan jommankumman tekeminen loppu +tästä äänettömyydestä, ja kun d'Artagnan näytti jättäneen sen kunnian +ystävällensä, virkkoi Aramis vihdoin:</p> + +<p>— Niinkuin näet, olen minä palannut perus-ajatuksiini.</p> + +<p>— Niin, armon henki on päässyt sinuun vaikuttamaan, niinkuin äskeinen +pappi sanoi.</p> + +<p>— Oh! nämä aikomukset vetäytyä pois maailman menosta ovat jo ammoin +minussa syntyneet; ja olethan kuullut minun niistä jo puhuvankin, etkös +ole, ystäväni?</p> + +<p>— Olen kylläkin, mutta täytyy tunnustani että olen luullut sinun +laskevan pilaa.</p> + +<p>— Semmoisista asioista! Oh! d'Artagnan!</p> + +<p>— Lempo! lasketaanhan pilaa kuolemastakin.</p> + +<p>— Ja siinä tehdään väärin, d'Artagnan, sillä kuolema avaa oven +kadotukseen tai autuuteen.</p> + +<p>— Myönnän; mutta jos suvaitset, heittäkäämme nyt uskon asiat, Aramis +veikkoseni; sinä kaiketi olet saanut niistä jo kylliksi täksi päivää; ja +minun täytyy sinulle tunnustaa, ett'en ole syönyt mitään sittenkuin tänä +aamuna kello kymmenen ja minulla on niin saakelin nälkä.</p> + +<p>— Me syömme koht'ikään päivällistä, veikkoseni; mutta niinkuin muistat, +nyt on perjantai: tänä päivänä en minä voi nähdä enkä syödä lihaa. +Tahdotko siis tyytyä minun päivälliseeni, joka on keitettyä tetragon'ia +ja hedelmiä?</p> + +<p>— Mitä sinä tarkoitat tetragon'illa, kysyi d'Artagnan levottomasti.</p> + +<p>— Minä tarkoitan kaaliksia, vastasi Aramis; mutta sinua varten lisään +minä siihen munia, vaikka se on suuri loukkaus sääntöjä vastaan: sillä +munat ovat lihaa, koska niistä tulee kananpoikia.</p> + +<p>— Tuo ateria ei paljon ravitse, vaan olkoon menneeksi; jäädäkseni sinun +seuraasi, suostun minä siihen.</p> + +<p>— Minä kiitän sinua uhrauksestasi, sanoi Aramis; mutta vaikka se tosin +ei hyödytä sinun ruumistasi, hyödyttää se toki, ole siitä varma, sinun +sieluasi.</p> + +<p>— Siis olet tykkänään päättänyt astua hengelliseen säätyyn? Mitähän +meidän ystävämme sanovat ja mitä sanoo herra de Tréville? He pitävät +sinua karkurina, sen sanon sinulle jo edeltäkäsin.</p> + +<p>— Minä en astu hengelliseen säätyyn, vaan minä palaan siihen. Kirkon +minä juuri olen hyljännyt maailman tähden, sillä tiedäthän, että minä +väkivallalla pakoitin itseni ottamaan ylleni muskettilais-kauhtanan.</p> + +<p>— En minä sitä ole tiennyt.</p> + +<p>— Etkö sinä tiedä, kuinka minä jätin pappiseminaarin?</p> + +<p>— En laisinkaan.</p> + +<p>— No niin, tässä saat kuulla historiani. Minä olin yhdeksän-vuotiaasta +saakka ollut seminaarissa; kolmen päivän perästä olin täyttävä +kaksikymmentä vuotta, olin pääsevä papiksi, kaikki oli aivan päätetty. +Eräänä iltana kun tapani mukaan menin erääsen taloon, jossa usein +mielelläni kävin, — kun on nuori, niin on heikko, näethän — tuli +yht'äkkiä ja aivan odottamatta sisään eräs upseeri, joka kadehtivilla +silmillä näki minun lukevan talonemännälle pyhimyksien elämäkertoja. +Juuri siksi illaksi olin kääntänyt erään runon Judith'ista, ja olin +parhaillani lukemassa säkeitäni naiselle, joka minua näistä kaikin +tavoin kiitteli ja, nojaten päätänsä minun olkaani vasten, luki niitä +minun jälestäni. Tuo asema, joka, sen myönnän, oli vähän liian vapaa, +loukkasi upseeria: hän ei sanonut mitään, vaan kun minä menin pois, tuli +hän minun perästäni ja saavutettuaan minut, kysyi:</p> + +<p>— Herra apotti, pidättekö selkäsaunasta?</p> + +<p>— Sitä en voi sanoa, herra upseeri, vastasin minä, kukaan ei ole vielä +koskaan uskaltanut minulle sitä antaa.</p> + +<p>— Vai niin! kuulkaapas, herra apotti, jos te vielä tulette käymään +siinä talossa, jossa minä tapasin teidät tänä iltana, niin kyllä minä +uskallan.</p> + +<p>Minä luulen säikähtyneeni, kalpenin kovasti ja tunsin jalkani horjuvan +allani, minä hain vastausta, vaan en löytänyt, minä vaikenin.</p> + +<p>Upseeri odotti vastausta ja nähdessään sen viipyvän, rupesi hän +nauramaan, käänsi minulle selkänsä ja meni takaisin taloon. Minä menin +takaisin seminaariin.</p> + +<p>Minä olen rehellinen aatelismies ja minulla on vilkas veri, niinkuin +olet voinut huomata, d'Artagnan veikkoseni: loukkaus oli hirmuinen ja +vaikka se kyllä olisi jäänyt maailmalta tietämättä, tunsin minä sen +elävän ja liikkuvan sydämmeni pohjassa. Minä ilmoitin esimiehelleni, +ett'en minä tuntenut itseäni vielä tarpeeksi valmistuneeksi +papinvihkimykseen ja pyynnöstäni lykättiin se toimitus vuotta +myöhemmäksi.</p> + +<p>Minä etsin käsiin Pariisin parhaimman miekkailijan, pyysin saada häneltä +miekkailun opetusta joka päivä, ja kokonaisen vuoden kävin minä joka +päivä hänen opissansa. Juuri päivälleen vuoden perästä siitä lukien +kuin tuo loukkaus oli tapahtunut, ripustin minä kaapuni naulaan, +pukeuduin hienoksi herraksi ja menin eräihin tanssipitoihin muutaman +naisystäväni luokse, jossa tiesin loukkaajanikin olevan. Paikka oli +Francs-Bourgeois'in kadun varrella, ihan lähellä la Force'a.</p> + +<p>Aivan oikein, upseerini oli todellakin siellä; minä lähestyin häntä, +juuri kuin hän parhaillaan lauloi muutamaa lemmenkujerrusta, silmäillen +erästä naista, ja keskeytin hänet toisessa värssyssä.</p> + +<p>— Herra, sanoin minä hänelle, suututtaako teitä yhä vielä, jos minä +menen käymään eräässä talossa Payenne'n kadun varrella, ja annatteko +minulle vielä selkään, jos päähäni pistää olla teitä tottelematta?</p> + +<p>Upseeri katsoi häntä hämmästyneenä, ja virkkoi sitten:</p> + +<p>— Mitä te minusta tahdotte, herra? en minä tunne teitä.</p> + +<p>— Minä olen, vastasin minä, se pieni apotti, joka luki pyhimysten +elämäkertoja ja käänsi Judith'in runomitalla.</p> + +<p>— Ahaa! nyt muistan, sanoi upseeri laskien raa'an pilkkasanan, mitä te +minusta tahdotte?</p> + +<p>— Minä tahtoisin että teillä olisi aikaa tulla kanssani vähän +kävelemään.</p> + +<p>— Huomisaamuna, jos niin tahdotte, ja erittäin mielelläni.</p> + +<p>— Ei huomisaamuna vaan nyt heti, jos suvaitsette.</p> + +<p>— Jos te niin välttämättömästi vaaditte...</p> + +<p>— Kyllä minä vaadin.</p> + +<p>— No mennään vaan. Hyvät naiset, sanoi upseeri, elkää ottako tätä +häiriöksi. Niinpian kuin vaan olen tappanut tämän herran, palaan minä +lopettamaan viimeisen värsyn.</p> + +<p>Me menimme.</p> + +<p>Minä vein hänet Payenne'n kadulle juuri samalle paikalle missä vuosi +takaperin aivan samalla tunnilla hän oli minulle lausunut tuon +edellämainitun kohteliaisuuden. Oli kaunis kuuvalo. Me paljastimme +miekkamme ja aivan ensimäisessä ryntäyksessä pistin minä hänet +kuoliaaksi.</p> + +<p>— Sepä saakeli! sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>No niin, jatkoi Aramis, kun naiset eivät nähneet laulajan palaavan ja +kun hänet löydettiin Payenne'n kadulla, suuri miekanpisto ruumiin +lävitse, arvattiin, että minä se kaiketi olin häntä pidellyt tuolla +tavoin ja asiasta nousi aika melu. Minun oli sen vuoksi pakko joksikin +aikaa luopua kaapustani. Athos, jonka tuttavuuteen jouduin samoin +aikoin, ja Porthos, joka sen lisäksi, mitä opin miekkailutunneillani, +neuvoi minulle muutamia rohkeita pistoja, saivat minut anomaan +muskettikauhtanaa. Kuningas oli pitänyt suuresti isästäni, joka sai +surmansa Arras'in piirityksessä, ja hän salli minun saada kauhtanan. +Ymmärrät siis, että nyt on jo aika palatakseni takaisin kirkon haltuun.</p> + +<p>— Ja miksi nyt enemmän kuin ennen ja vast'edes? Mitäs nyt on sitten +tapahtunut, joka saattaa sinua noin pahoihin ajatuksiin?</p> + +<p>— Tämä haava, rakas d'Artagnan'ini, on minulle taivaan viittauksena.</p> + +<p>— Tuo haava? pah! sehän on melkein terve ja minä olen varma siitä että +tuo haava se ei sinulle näinä aikoina ole suurimman tuskan syynä.</p> + +<p>— Mikäs sitten? kysyi Aramis punastuen.</p> + +<p>— Sinulla on toinen haava sydämmessäsi, ja se on paljoa syvempi ja +verta vuotavampi, se on naisen tekemä.</p> + +<p>Aramiksen silmä välkähti vastoin hänen tahtoansa.</p> + +<p>— Ah! sanoi hän koetellen peittää liikutustansa teeskennellyllä +välinpitämättömyydellä, elä puhu semmoisista asioista! minäkö +ajattelisin semmoisia asioita! minullako olisi rakkauden tuskia? +<i>Vanitas vanitatum!</i> Turhan turhaa! Olisinko minä, niinkö luulet, +takertunut rakkauden pauloihin? Ja kenenkä? Jonkun kamarineitsyen ehkä, +hyi, mitä ajatteletkaan!</p> + +<p>— Anteeksi, Aramis veikkoseni, mutta minä luulin sinun tavoittelevan +paljoa korkeammalle.</p> + +<p>— Korkeammalle? mikähän minä olen korkealle tavoittelemaan? aivan +pelkkä, köyhä, tuntematon muskettisoturi, joka vihaan orjuutta ja olen +kerrassaan väärällä paikalla tässä maailmassa.</p> + +<p>— Aramis, Aramis! huudahti d'Artagnan, katsoen ystäväänsä epäileväisen +näköisenä.</p> + +<p>— Elämä on täynnä surua ja vastoinkäymistä, jatkoi hän synkistyen; +kaikki ne säikeet, jotka sitovat sitä onnellisuuteen, katkeavat ihmisen +kädessä toinen toisensa perästä, varsinkin kultasäikeet. Oh! rakas +d'Artagnan, lausui Aramis, sekoittaen ääneensä hieman katkeruutta, usko +minua, peitä haavasi tarkoin, kun niitä kerta saat. Vaikeneminen on +onnettoman viimeinen ilo; varo ett'ei kukaan, olipa se kuka tahansa, +pääse sinun huoliesi jälille; uteliaat ahmivat meidän kyyneliämme +niinkuin kärpäset haavoitetun hirven verta.</p> + +<p>— Oi, rakas Aramis! sanoi d'Artagnan vuorostaan syvästi huoaten, +sinähän kerrot minulle juuri oman historiani.</p> + +<p>— Kuinka?</p> + +<p>— Niin, eräs nainen, jota minä rakastin ja jumaloitsin, on väkivallalla +ryöstetty minulta pois. Minä en tiedä missä hän on tai minne hänet on +viety; hän on ehkä vankina, ehkäpä kuollut.</p> + +<p>— Sinulla on ainakin se lohdutuksenasi, ett'ei hän jättänyt sinua +vapaasta tahdostaan, ja ell'et saa hänestä mitään tietoja, on se sen +vuoksi, että kaikki yhteys välillänne on estetty, sen sijaan kuin...</p> + +<p>— Sen sijaan kuin...</p> + +<p>— Ei mitään, sanoi Aramis, ei mitään.</p> + +<p>— Sinä kieltäydyt niinmuodoin ainaiseksi maailmasta, sekö on vakaa +päätöksesi?</p> + +<p>— Aivan ainaiseksi. Sinä olet ystäväni tänään, huomenna sinä olet +minulle vaan varjo; tai vielä enemmän, sinua ei ole ensinkään. Mitä +maailmaan tulee, se on hauta, ei mitään muuta.</p> + +<p>— Sinä puhut, hiisi vieköön, sangen surullisia asioita.</p> + +<p>— Mitäs! kutsumukseni vetää minua puoleensa, ryöstää minut pois.</p> + +<p>D'Artagnan hymyili, eikä virkkanut mitään. Aramis jatkoi:</p> + +<p>— Ja kumminkin, niinkauvan kuin vielä olen kiini maailmallisissa, +olisin mielelläni tahtonut puhua kanssasi sinusta ja ystävistämme.</p> + +<p>— Ja minä, sanoi d'Artagnan, olisin tahtonut puhua, kanssasi sinusta +itsestäsi, mutta minä näen sinun jo niin irroittuneena kaikesta: +rakkautta sinä halveksit, ystävät ovat varjoja vaan, maailma on hauta.</p> + +<p>— Ah, sen saat vielä itse kokea, sanoi Aramis huoaten.</p> + +<p>— Elkäämme puhuko siitä enää, sanoi d'Artagnan, ja polttakaamme tämä +kirje, joka epäilemättä ilmoittaisi sinulle jonkun uuden...</p> + +<p>— Mikä kirje? keskeytti vilkkaasti Aramis.</p> + +<p>— Eräs kirje joka oli tullut sinulle poissa ollessasi ja jonka minä +otin mukaani.</p> + +<p>— Mutta keltä on se kirje?</p> + +<p>— Ah, ehkäpä rouva Chevreuse'n kamarineitsyeltä, jonka on ollut pakko +muuttaa Tours'iin emäntänsä kanssa, ja joka nyt, ollakseen oikein hieno, +on kirjoittanut sulohajuiselle paperille ja sulkenut kirjeensä +herttuallisella sinetillä.</p> + +<p>— Mitä sinä puhut?</p> + +<p>— Maltas, olenkohan sen hukannut! sanoi viekkaasti nuori mies, ollen +etsivinänsä. Onneksi on maailma hauta, miehet, ja siis myöskin vaimot, +ovat varjoja ja rakkaus on tunne, jota sinä halveksit.</p> + +<p>— Ah, d'Artagnan, d'Artagnan! huusi Aramis, sinä kiusaat minut +kuoliaaksi!</p> + +<p>— No vihdoinkin, kas tässä! sanoi d'Artagnan, vetäen kirjeen +taskustaan.</p> + +<p>— Aramis hypähti ylös, sieppasi kirjeen ja luki eli paremmin nieli sen; +hänen kasvonsa loistivat.</p> + +<p>— Kamarineitsyellä näyttää olevan kaunis käsiala, sanoi kirjeentuoja +välinpitämättömästi.</p> + +<p>— Kiitos, d'Artagnan! huudahti Aramis melkein mieletönnä. Hänen oli +ollut pakko palata Tours'iin; hän ei ole minulle uskoton, hän rakastaa +minua yhä vielä. Tule, ystäväni, tule että saan sinua syleillä: olen +tukehtumaisillani onnellisuudesta!</p> + +<p>Ja molemmat ystävykset pyörivät yhdessä ympäri lattiaa ja polkivat +aikalailla teesin lehtiä, jotka olivat tipahtaneet maahan.</p> + +<p>Siinä samassa astui sisään Bazin kaaliksineen ja munarieskoineen.</p> + +<p>— Pois, onneton! huusi Aramis heittäen kalottinsa hänelle vasten +silmiä; mene takaisin sinne mistä tulit, vie pois nuo kauheat kaalikset +ja tuo kehno ruoka! pyydä syöttöjänistä, syöttökukkoa, lampaanreittä ja +sipulia sekä neljä pulloa vanhaa bourgogne'a.</p> + +<p>Bazin, joka katseli isäntäänsä ymmärtämättä mitään tuosta muutoksesta, +antoi surumielisesti munarieskan liukua kaalisvatiin, ja kaalikset +lattialle.</p> + +<p>— Missäs nyt on kaikki <i>vanitas vanitatum</i>? kysyi d'Artagnan +leikillisellä ivalla.</p> + +<p>— Mene hiiteen latinoinesi! D'Artagnan veikkoseni, juokaamme, saakeli +soikoon, juokaamme aika lailla, ja kerro minulle vähä, mitä siellä +kaukana puuhaillaan.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="XXVII" id="XXVII"></a>XXVII.</h2> + +<h2>Athoksen vaimo.</h2> + + +<p>— Nyt on vielä saatava tietoja Athoksesta, sanoi d'Artagnan iloiselle +Aramikselle, sittenkuin hän oli kertonut mitä pääkaupungissa oli +tapahtunut heidän lähtönsä jälkeen ja kun oivallinen päivällinen oli +saattanut toisen unhottamaan teesinsä ja toisen väsymyksensä.</p> + +<p>— Luuletko hänelle tapahtuneen jotakin onnettomuutta? kysyi Aramis. +Athos on niin kylmäverinen, niin urhoollinen ja käyttää miekkansa niin +taitavasti.</p> + +<p>— Niin, epäilemättä, eikä kukaan tunne paremmin kuin minä Athoksen +rohkeutta ja taitoa; mutta minä mittelen miekkaani ennemmin miekkojen +kuin seipäiden kanssa; minä pelkään että Athos on saanut selkäänsä +rengeiltä, sillä ne ovat semmoista väkeä, jotka lyövät niin että se +tuntuu, eivätkä lakkaa aivan hevillä. Sentähden tahtoisin minä kiirehtiä +sinne niin pian kuin mahdollista.</p> + +<p>— Minä koetan seurata sinua, sanoi Aramis, vaikka minä tunnen tuskin +voivani vielä nousta hevosen selkään. Mutta milloin sinä lähdet?</p> + +<p>— Huomenna päivän noustessa; lepää nyt tämä yö niin hyvin kuin voit ja +jos huomenna näet jaksavasi, niin lähtekäämme yhdessä.</p> + +<p>— Vai jo huomenna, sanoi Aramis; vaikka oletkin raudasta, tarvitset +sinä toki lepoa.</p> + +<p>— Seuraavana päivänä kun d'Artagnan tuli Aramiksen huoneesen, istui hän +ikkunan ääressä.</p> + +<p>— Mitä sinä siinä katselet? kysyi d'Artagnan.</p> + +<p>— Minä ihmettelen noita kolmea pulskaa hevosta joita tallirengit tuolla +taluttelevat; ruhtinaallista huvia on tuommoisilla hevoisilla +matkustaminen.</p> + +<p>— No niin, Aramis veikkoseni, sitä huvia saat kyllä maistaa, sillä yksi +noista hevosista on sinun.</p> + +<p>— Pah! ja mikä sitten?</p> + +<p>— Minkä vaan itse tahdot valita; minä en pidä toista parempana kuin +toistakaan.</p> + +<p>— Ja onko tuo komea loimikin minun?</p> + +<p>— Tietysti.</p> + +<p>— Sinä lasket pilaa, d'Artagnan.</p> + +<p>— En minä enää pilaa laske siitä saakka kuin herkesit latinaa +puhumasta.</p> + +<p>— Ne ovat siis minun myöskin nuo kullatut pistoolintupet ja tuo +hopeoitu satula?</p> + +<p>— Aivan sinun itsesi, samoinkuin tuo hevonen, joka kouristelekse, on +minun, ja tuo joka tepastelekse, on Athoksen.</p> + +<p>— Siinäpä on, hiisi vieköön, kolme kunnon elukkaa.</p> + +<p>— Mieltäni hyvittää, että sinä pidät niistä.</p> + +<p>— Kuningasko se siis lahjoitti nuo sinulle?</p> + +<p>— Ainakaan ei kardinaali; mutta elä siitä pidä lukua, mistä ne tulevat, +ajattele vaan, että yksi niistä on sinun omasi.</p> + +<p>— Minä otan tuon, jota tuo punainen renki pitelee.</p> + +<p>— Mainiosti.</p> + +<p>— Se viepi viimeisenkin tuskan minulta; minä nousisin sen selkään, +vaikka olisi kolmekymmentä kuulaa ruumiissani. Ah, kuinka kauniit +jalustimetkin! Hollaa! Bazin, tule tänne ja paikalla.</p> + +<p>Bazin ilmestyi synkkänä ja vitkalleen kynnykselle.</p> + +<p>— Kiilloita miekkani, kohenna satulani, harjaa viittani ja lataa +pistoolini! käski Aramis.</p> + +<p>— Tuo viimeinen käsky on tarpeeton, keskeytti d'Artagnan, sillä ladatut +pistoolit ovat tupessaan.</p> + +<p>Bazin huokasi.</p> + +<p>— Hohoi, mestari Bazin, rauhoittukaa vaan, sanoi d'Artagnan, elkääkä +olko millännekään.</p> + +<p>— Herrani oli jo niin hyvä papin-alku! sanoi Bazin melkein itkusuin, +hänestä olisi tullut piispa, ehkäpä vielä kardinaali.</p> + +<p>— No niin, Bazin-parka, otappas ja mieti vähäsen, mitä hyödyttää olla +kirkon miehiä, sanoppas? ei se estä laisinkaan sotaan joutumasta; +näethän kuinka kardinaali menee ensimäiselle sotaretkellensä myrskyhattu +päässä ja pertuska kourassa; entäs herra de Nogaret, mitäs siitä sanot? +hän on kardinaali myös; kysyppäs hänen lakeijaltansa, kuinka monesti hän +on saanut repiä hänelle liinanripsuja.</p> + +<p>— Hoi voi! huoahti Bazin, kyllä tiedän, herrani; kaikki on nykymaailman +aikaan mullin mallin.</p> + +<p>Sillä aikaa molemmat nuoret miehet ja lakeija-parka olivat laskeutuneet +portaita alas pihalle.</p> + +<p>— Pidäppäs jalustinta, Bazin, sanoi Aramis.</p> + +<p>Ja Aramis viskautui satulaan tavallisella soreudellansa ja +notkeudellansa; mutta kun tuo upea hevonen oli käänteleinyt ja +kiemuroinut muutamia kertoja, ratsastaja tunsi niin tuskallista kipua, +että hän kalpeni ja horjui. D'Artagnan joka aavisti tuota, ja piti häntä +sen vuoksi koko ajan silmällä, kiiruhti hänen luoksensa, otti hänet +syliinsä ja saattoi hänet huoneesensa.</p> + +<p>— Hyvä on, Aramis veikkoseni, hoitele nyt itseäsi, sanoi hän, minä +lähden yksin tiedustelemaan Athosta.</p> + +<p>— Sinä olet teräksinen mies, sanoi Aramis.</p> + +<p>— Eikö mitä: minua seuraa onni, siinä kaikki; mutta kuinka sinä olet +viettävä aikaasi minua odottaessasi? ei mitään keskustelua enää käsistä +ja siunaamisista, vai kuinka, ha?</p> + +<p>Aramis hymyili.</p> + +<p>— Minä kirjoitan runoja, sanoi hän.</p> + +<p>— No niin, runoja joilla on sama tuoksu kuin rouva de Cheuvreuse'n +kamarineitsyen kirjelipuilla. Mitä hevoseen tulee, nouse joka päivä +vähäksi aikaa sen selkään, niin totut sen liikkeihin.</p> + +<p>— Oh, ole huoleti siitä, sanoi Aramis, kun palaat takaisin, olen kyllä +valmis silloin sinua seuraamaan.</p> + +<p>He jättivät toisilleen jäähyväiset ja kymmenen minuutin perästä, oli +d'Artagnan matkalla Amiens'iin.</p> + +<p>Kuinka löytäisi hän Athoksen ja löytäisikkö hän häntä ensinkään?</p> + +<p>Tila, johon hän oli hänet jättänyt, oli vaarallinen; ehkäpä oli hän +sortunut hätyyttäjäinsä ylivoiman alle. Tuo ajatus rypistytti hänen +otsaansa ja nosti huokauksen hänen rinnastansa; hiljakseen mutisi hän +jotakin kostosta. Kaikista hänen ystävistänsä oli Athos vanhin, ja +näytti vähimmin mukautuvan hänen mielitekoihinsa ja taipumuksiinsa.</p> + +<p>Mutta kumminkin piti hän tuosta kunnon aatelismiehestä kaikista enimmän. +Athoksen ylevä, hieno käytös, hänen loistavat ominaisuutensa, jotka +silloin tällöin välähtivät esille siitä hämäryydestä, jossa hän niin +mielellään pysyi sulkeutuneena, hänen luonteensa järkähtämätön +tasaisuus, joka teki hänet mitä miellyttävimmäksi seuramieheksi, hänen +urhoollisuutensa, jota olisi voinut sanoa sokeaksi, jos se ei olisi +johtunut hänen tavattomasta kylmäverisyydestään, kaikki nuo monet puolet +herättivät d'Artagnan'issa Athosta kohtaan enemmän kuin kunnioitusta, +enemmän kuin ystävyyttä, ne herättivät ihmettelyä.</p> + +<p>Ja kuitenkin nähtiin tuon niin erinomaisen luonteen, tuon niin kauniin +luomuksen, tuon niin hienon olennon vähitellen kallistuvan elämän +aineellisuutta kohden niinkuin vanhukset kallistuvat ruumiilliseen +heikkouteen ja voimattomuuteen päin. Semmoisina rappeutumisen hetkinä, +ja niitä oli usein, sammuivat Athoksen valoisat puolet ikäänkuin yön +pimeyteen upoten.</p> + +<p>Ja kun puolijumala oli kadonnut jäi tuskin ihminen jälelle. Athos +saattoi silloin pää nuukallansa, silmät summeina, kieli kankeana ja puhe +jäykkänä tuntikausia tuijottaa milloin pulloon, milloin lasiin, milloin +Grimaud'iin, joka, tottuneena tottelemaan hänen viittauksiansa, luki +isäntänsä tylsistyneestä silmäyksestä hänen pienimmätkin toivomuksensa, +jotka hän heti paikalla täytti. Jos nuo neljä ystävystä sattuivat yhteen +semmoisena hetkenä, saattoi joku ponnistamalla lausuttu sananen olla +ainoa, millä Athos koko aikana sekaantui keskusteluun. Sen sijaan piti +hän niin hyvän huolen lasistansa, että hän joi yksinään enemmän kuin +muut kolme yhteensä, ilman että hänessä näkyi muuta kuin jyrkempi +kulmien rypistys ja syvempi alakuloisuus.</p> + +<p>Eikä sitä voinut sanoa että viini tuon alakuloisuuden toi, sillä +päinvastoin joi hän juuri karkoittaaksensa tuota mielensynkkyyttä, +vaikka se lääkkeen vaikutuksesta, niinkuin jo olemme sanoneet, vain +paheni entisestään. Tuota ylenpalttista synkkämielisyyttä ei voinut +liioin pitää pelistä johtuvana, sillä päinvastoin kuin Porthos, joka +säesti laulunpätkin tai kirouksin ja sadatuksin jokaista onnenvaihtelua, +Athos pysyi yhtä järkähtämättömän tyynenä, voittipa tai hävisi. Hänen +oli nähty muskettisoturien piirissä yhtenä ainoana iltana voittavan +tuhat pistolea, menettävän ne vuorostaan ja kultakirjaillun juhlapäivinä +käytetyn miekkavyön kaupanpäällisiksi, sitten jälleen voittavan kaiken +takaisin ja lisäksi sata louisdor'ia, hänen kauniiden mustien +kulmakarvojensa kohoamatta enempää kuin painumattakaan edes puolen +tuuman vertaa, kauniiden käsien menettämättä helmiäishohdettaan ja hänen +puhelunsa, joka sinä iltana oli miellyttävää, pysyessä yhtä viehättävänä +ja tasaisen rauhallisena.</p> + +<p>Hänen kasvojensa synkkyys ei liioin johtunut, niinkuin naapurimaan +Englannin asukkaiden, ilmaston vaihteluista, sillä synkkyys paheni +yleensä kauniiden vuodenaikojen lähestyessä. Kesäkuu ja heinäkuu olivat +Athokselle aina kaikkein hirveintä aikaa.</p> + +<p>Hänellä ei ollut tiettävästi mitään hetken huolia, ja tulevaisuudesta +puhuttaessa hän välinpitämättömästi kohautti olkapäitään. Hänen +salaisuutensa piili niin ollen menneisyydessä, niinkuin d'Artagnan oli +kuullut umpimähkään vihjailtavan.</p> + +<p>Tuo kumma salaperäisyys, joka oli levinnyt koko Athoksen olemukseen, +teki entistäänkin mielenkiintoisemmaksi tämän miehen, jonka silmät +enempää kuin suukaan eivät olleet, miehen itsensä ollessa aivan +juovuksissakin, milloinkaan ilmaisseet mitään, vaikka häneltä olisi +kuinka ovelasti yritetty urkkia.</p> + +<p>— No niin! d'Artagnan tuumi, Athos parka on ehkä tällä hetkellä jo +kuollut, ja hänen kuolemansa on minun syytäni. Sillä minähän hänet +houkuttelin mukaan tähän juttuun, jonka syistä hän ei tiennyt mitään, +jonka tulokset häneltä jäivät ainiaksi tietämättä ja josta hänelle ei +voinut missään tapauksessa olla mitään hyötyä.</p> + +<p>— Puhumattakaan siitä, herra, Planchet vastasi, että me saamme +luultavastikin kiittää häntä hengestämme. Muistattehan, miten hän huusi: +"Minä olen kiikissä! Matkaan, d'Artagnan, sukkelaan, sukkelaan!" ja +laukaistuaan molemmat pistoolinsa, miten kamalan elämän hän pitikään +miekallaan! Olisi luullut olevan parikymmentä miestä, tai paremminkin +parikymmentä irti päässyttä paholaista siinä metakassa!</p> + +<p>Nämä sanat kannustivat d'Artagnanin intoa. Hän hoputti hevostaan, +vaikk'ei jalo ratsu olisi lainkaan hoputusta tarvinnut: se kiidätti +ratsastajaansa muutenkin täyttä laukkaa.</p> + +<p>Yhdentoista tienoilla aamulla tuli Amiens näkyviin; puoli kahdentoista +aikaan saavuttiin tuon kirotun majatalon portille. D'Artagnan oli +useinkin miettinyt mielessään kavalaa, petollista majatalon isäntää +kohtaan oikein mojovaa kostoa, jollainen lohduttaa mieltä, vaikka sitä +vasta ajatteleekin. Hän siis astui majataloon hattu silmille painettuna, +vasen käsi miekan kahvassa ja heiluttaen ratsuraippaa oikeassa +kädessään.</p> + +<p>— Tunnetteko minua vielä? hän kysyi isännältä, joka jo ehätti vastaan +tervehtimään.</p> + +<p>— Minulla ei ole sitä kunniaa, armollinen herra, tämä vastasi silmät +vielä häikäistyneinä komeista ratsuista ja niiden varuksista, jotka +d'Artagnanilla oli mukanaan.</p> + +<p>— Vai niin! Vai ette minua tunne!</p> + +<p>— En tunne, armollinen herra.</p> + +<p>— No hyvä! Ehkäpä pari sanaa piristää muistianne. Mihin on joutunut se +aatelismies, jota te uskalsitte parisen viikkoa sitten syyttää väärän +rahan tekijäksi?</p> + +<p>Isäntä kalpeni, sillä d'Artagnan oli käynyt kovin uhkaavan näköiseksi, +ja Planchet jäljitteli isäntänsä eleitä.</p> + +<p>— Voi armollinen herra, älkää puhuko minulle siitä asiasta mitään! +isäntä voihkaisi kaikkein surkeimmalla äänellään. Voi hyvä Luoja, kuinka +kalliisti olen joutunut maksamaan sen erehdykseni! Voi minua onnetonta +miestä!</p> + +<p>— Minä kysyn teiltä, minne se aatelismies on joutunut?</p> + +<p>— Suvaitkaa kuunnella minua, armollinen herra, ja armahtakaa minua. +Olkaa hyvä ja istuutukaa, olkaa niin ystävällinen!</p> + +<p>D'Artagnan, mykkänä vihasta ja levottomuudesta, istui uhkaavana kuin +tuomari. Planchet nojasi ylpeänä hänen tuoliansa vasten.</p> + +<p>— Näin on asia, armollinen herra, virkkoi isäntä vapisten, sillä nyt +minä tunnen jo teidät: te se olette, joka matkustitte pois silloin kuin +minulle tapahtui tuo onneton selkkaus sen herran kanssa, jota te +tarkoitatte.</p> + +<p>— Niin, minä se olen; siis näette kyllä, ett'ei teillä ole armoa +odotettavissa, ell'ette puhu selvää totuutta.</p> + +<p>— Suvaitkaa vaan kuunnella minua niin saatte tietää kaikki.</p> + +<p>— Minä kuuntelen.</p> + +<p>— Viranomaiset olivat ilmoittaneet minulle, että kuuluisa väärän rahan +tekijä useiden toveriensa kanssa oli tulossa ravintolaani, ja he kaikki +olivat henkivartijain tai muskettisoturien valepuvussa. Teidän hevoset, +lakeijat, teidän kasvot, kaikki minulle ennakolta kuvattiin.</p> + +<p>— Jatkakaa, jatkakaa, sanoi d'Artagnan, joka huomasi aivan heti, mistä +noin tarkat kuvaukset olivat kotoisin.</p> + +<p>— Minä ryhdyin siis viranomaisten käskystä, jotka lähettivät minulle +apuväkeä kuusi miestä, sellaisiin toimenpiteihin, jotka arvelin +tarpeellisiksi, voidakseni varmasti saada nuo luulotellut +vääränrahantekijät kiini.</p> + +<p>— Yhä vaan! sanoi d'Artagnan, jonka korvia sana vääränrahantekijä +tulistutti.</p> + +<p>— Suokaa anteeksi, armollinen herra, että puhun semmoisia asioita, vaan +ne juuri ovat minun puollustukseni. Viranomaiset olivat minua +säikähdyttäneet, ja ymmärrättehän että ravintoloitsijan tulee menetellä +varovasti viranomaisten kanssa.</p> + +<p>— Mutta vielä kerran, missä on nyt se herra? mihin on hän joutunut? +onko hän kuollut vai elääkö hän?</p> + +<p>— Malttakaa, armollinen herra, me tulemme nyt siihen. Sitten tapahtui +mitä te jo tiedätte, ja jonka selvänä seurauksena, lisäsi isäntä +liukastellen, mikä ei jäänyt d'Artagnan'ilta oivaltamatta, teidän +äkillinen lähtemisenne näytti olevan. Tuo herra, teidän ystävänne, +puollusti itseään vimmatusti. Hänen palvelijansa, joka pahaksi onneksi +oli joutunut riitaan itse viranomaisten kanssa, jotka olivat +tallirenkien valepuvussa...</p> + +<p>— Ah! kurjamaiset lurjukset! huudahti d'Artagnan, te olitte kaikki +yhdessä juonessa, enkä minä oikein ymmärrä miksi minä en lopeta teitä +kaikkia heti paikalla.</p> + +<p>— Voi, ei! armollinen herra, me emme olleet kaikki yhdessä juonessa, ja +te näette sen kyllä kohta. Teidän herra ystävänne (suokaa anteeksi +ett'en voi nimittää häntä sillä kunnioitettavalla nimellä, joka hänellä +epäilemättä on, vaan minä en tiedä sitä) teidän herra ystävänne, +saatettuaan kahdella pistoolinlaukauksella kaksi miestä kykenemättömäksi +taisteluun, vetäytyi taaksepäin puollustaen itseään miekallansa, jolla +hän silpoi vielä yhden minun miehiäni ja jonka lappeella hän löi minut +hölmiöksi.</p> + +<p>— Mutta pyöveli, etkö lopeta jo? sanoi d'Artagnan, minne Athos on +joutunut?</p> + +<p>— Taistellen ja peräytyen, niinkuin jo sanoin, tapasi hän takanansa +kellarin portaat, ja kun ovi oli auki, tempasi hän avaimen mukaansa, ja +sulkeutui kellarin sisään. Kun pidettiin hänen nyt olevan varmassa +paikassa, jätettiin hänet rauhaan.</p> + +<p>— Vai niin sanoi d'Artagnan häntä ei siis tahdottu tappaa, hänet +tahdottiin vaan vangita.</p> + +<p>— Hänetkö vangita, armollinen herra? hän vangitsi itse itsensä, sen +vannon. Sitä ennen oli hän toimittanut raskaan työn, yksi mies oli +hengetönnä, kaksi pahasti haavoitettuna. Kuolleen ja haavoitetut veivät +heidän toverinsa, enkä ole sen jälkeen kuullut puhuttavan enempää +toisista kuin toisistakaan. Minä itse menin toinnuttuani maaherran +luokse, jolle kerroin koko tapauksen ja kysyin, miten minun oli +menetteleminen vangin suhteen. Mutta maaherra oli kuin pilvistä +pudonnut, hän sanoi minulle ett'ei hän tiennyt koko asiasta yhtään +mitään, ja että ne käskyt, joita minä olin saanut, eivät tulleet +häneltä, ja että jos minä kovaksi onneksi sanoisin kelle hyvänsä että +hänellä oli mitään osallisuutta tähän kähäkkään, hän hirttäisi minut. +Siitä näkyy että minä olin erhetyksissä, että minä olin vanginnut väärän +miehen ja että oikea oli päässyt pakoon.</p> + +<p>— Mutta Athos? ärjyi d'Artagnan, jonka kärsimättömyys yhä kasvoi siitä +tiedosta, että viranomaiset olivat jättäneet koko asian unhotuksiin. +Mihin Athos on joutunut?</p> + +<p>— Kun minulla oli kiire korjata vangittua vastaan tekemäni vääryydet, +jatkoi isäntä, lähdin minä avaamaan kellarin ovea, päästäkseni hänet +vapauteensa. Ah, armollinen herra, hän ei ollut enää ihminen, hän oli +paholainen. Kun otin puheeksi vapauttamisen, sanoi hän että se vaan oli +paula, johon häntä tahdottiin houkutella ja että hän ennen lähtemistänsä +ulos aikoi asettaa ehtonsa. Minä sanoin hänelle hyvin nöyrästi, että +minä kyllä selvästi näin, mihin pahaan pulaan olin itseni saattanut +käydessäni Hänen Majesteettinsa muskettisoturin kimppuun, ja että minä +olin valmis alistumaan hänen ehtoihinsa.</p> + +<p>— Ensiksi, sanoi hän, tahdon, että palvelijani päästetään luokseni +täysissä aseissa.</p> + +<p>— Tämä käsky täytettiin kiireimmän kautta; sillä ymmärrättehän, +armollinen herra, että me olimme taipuvaiset tekemään kaikki mitä teidän +ystävänne halusi. Herra Grimaud (hän sanoi nimensä, vaikka hän ei paljoa +puhu); herra Grimaud laskeutui siis kellariin, niin haavoitettuna kuin +olikin; sittenkuin herra oli saanut palvelijansa luokseen, pönkitti hän +oven uudestaan ja käski meidän pysyä huoneissamme.</p> + +<p>— Mutta sanokaa nyt jo vihdoin, huusi d'Artagnan, missä hän nyt on? +missä on Athos?</p> + +<p>— Kellarissa, armollinen herra.</p> + +<p>— Kuinka, onneton, oletteko pitäneet häntä kellarissa siitä saakka?</p> + +<p>— Hyvä Isä! Emme, herra. Mekö pitäneet häntä kellarissa! Te ette siis +tiedä, mitä hän tekee siellä kellarissa? Ah, jos te voisitte saada hänet +tulemaan sieltä ulos, olisin minä kiitollinen teille koko elämäni ajan +ja palvelisin teitä kuin suojeluspyhää.</p> + +<p>— Hän on siis siellä? minä tapaan hänet siis sieltä?</p> + +<p>— Tietysti, sillä hän on äkäytynyt olemaan siellä. Kerran koettelin +minä kahden palvelijani kanssa pyrkiä kellariin, mutta hän yltyi +ankaraan raivoon. Ja sieltä kuului semmoista ääntä kuin olisi ladattu +pyssyjä ja pistooleja. Kysyttyämme, mikä oli heidän aikomuksensa +vastattiin sieltä että heillä oli neljäkymmentä laukausta varalla, ja +että he ampuisivat ne aivan viimeiseen asti, ennenkuin sallisivat +kenenkään astua askeltakaan kellariin. Sitten valitin minä maaherralle, +vaan hän vastasi, että se oli minulle aivan paraiksi, mitäs minä muka +menin loukkamaan kunnianarvoisia herroja, jotka tulivat majailemaan +luokseni.</p> + +<p>— Niinkö että siitä ajasta saakka? ... kysyi d'Artagnan voimatta +pidättyä nauramasta isännän surkealle muodolle.</p> + +<p>— Niin että siitä ajasta saakka, hyvä herra, jatkoi isäntä-parka, on +meidän elämämme mitä kurjinta olla voipi; sillä ymmärrättehän että +kaikki meidän ruoka- ja juomavaramme ovat kellarissa: siellä ovat meidän +pulloviinit ja tynnöriviinit, oluet, öljyt, maustimet, silavat ja +makkarat; ja kun me olemme estetyt pääsemästä sinne, täytyy meidän +kieltäytyä antamasta matkustajille juomaa ja ruokaa, joten meidän +ravintolamme saa joka päivä suuria vahingoita. Jos teidän ystävänne +pysyy vielä viikon kellarissani, joudumme me vallan häviöön.</p> + +<p>— Ja se on aivan oikein, hupsu! Eikö meidän ulkomuodostamme kyllä +näkynyt, että me olimme ylhäistä väkeä, emmekä mitään vääristelijöitä, +eikö?</p> + +<p>— Kyllä, te olette oikeassa, armollinen herra, sanoi isäntä. Mutta +kuulkaas, kuulkaas, miten hän taas elämöi.</p> + +<p>— Varmaankin on häntä menty häiritsemään, sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Mutta täytyyhän häntä häiritä, huudahti isäntä; meille tuli juuri +kaksi englantilaista herraa.</p> + +<p>— No entäpäs sitten?</p> + +<p>— Niin no, englantilaiset juovat mielellään hyvää viiniä, niinkuin +tiedätte, armollinen herra; nämä ovat pyytäneet kaikkein parasta. +Vaimoni on sen vuoksi anonut herra Athokselta lupaa päästä kellariin, +tyydyttääkseen noita herroja; mutta hän on tapansa mukaan kieltänyt. Oi, +voi, nythän meteli käy kahta kauheammaksi.</p> + +<p>D'Artagnan kuuli todellakin suurta melua kellarin puolelta; hän nousi +istuviltaan ja lähti, isäntä etunenässä käsiänsä väännellen, Planchet +perässä muskettiansa pidellen, metelipaikkaa kohden.</p> + +<p>Nuo molemmat äskentulleet herrat olivat suutuksissaan, he olivat +kulkeneet pitkän matkan ja olivat sekä nälissään että janoissaan.</p> + +<p>— Mutta sehän on hirmuvaltaa, lausuivat he hyvällä ranskankielellä, +vaikka vieraalla äännöstavalla, että tuo hullu herrasmies ei tahdo antaa +noiden kelpo ihmisten käyttää viinejänsä. Mitäs muuta, me menemme +särkemään oven, ja jos hän on liian rajupäinen niin me tapamme hänet.</p> + +<p>— Siivolla, hyvät herrat! sanoi d'Artagnan vetäen pistoolinsa vyöstään; +te ette tapa ketään, jos suvaitsette.</p> + +<p>— Hyvä, hyvä, kuului oven takana Athoksen levollinen ääni, antaa noiden +suurisuisten pöyhkeilijöiden tulla vaan, niin nähdäänpähän.</p> + +<p>Niin urhoollisilta kuin näyttivätkin, rupesivat molemmat englantilaiset +katselemaan epäillen toisiinsa; olisi voinut sanoa kellarissa olevan +yhden noita nälkiintyneitä peikkoja, kansansatujen jättiläissankareita, +joiden luolaan ei kukaan rankaisematta tunkeudu.</p> + +<p>Syntyi hetkinen hiljaisuutta; mutta viimein englantilaiset häpesivät +peräytyä ja kiukkuisin heistä laskeutui viisi kuusi astinta portaita ja +potkaisi ovea niin että olisi luullut muurin murtuvan.</p> + +<p>— Planchet, sanoi d'Artagnan varustaen pistoolinsa kuntoon, minä otan +kohdalleni tämän täällä ylhäällä, pidä sinä huoli tuosta tuolla +alhaalla. Aa, herrat, vai tahdotte te tappelua, no, olkoon menneeksi, +kyllä sitä saatte!</p> + +<p>— Luulenpa kuulevani d'Artagnan'in äänen, huudahti Athos kuni maan +alta.</p> + +<p>— Niin oikein, sanoi d'Artagnan huutaen hänkin vuorostaan, se minä +olenkin, ystäväni.</p> + +<p>— Ahaa, hyvä on, sanoi Athos, kyllä me heidät opetamme, nuo +ovensärkijät.</p> + +<p>Englantilaiset herrat olivat temmanneet miekkansa, mutta he olivat +kahden tulen välissä; he empivät vielä hieman; mutta, niinkuin äskenkin, +ylpeys voitti ja toinen potkaus tärähdytti ovea melkein särkymään asti.</p> + +<p>— Väisty tieltä, d'Artagnan, väisty tieltä, huudahti Athos, väisty +tieltä, minä ammun.</p> + +<p>— Herrat! lausui d'Artagnan, joka aina mietti asiat tarkoilleen, +herrat, ajatelkaahan hiukkanen! Malta, Athos! Te, herrat, puututte nyt +pahaan asiaan ja teidät pistellään seulaksi. Palvelijani ja minä ammumme +teihin kolme laukausta ja kellarista saatte saman verran; siihen lisäksi +on meillä vielä miekat, jota, olkaa varmat siitä, minä ja ystäväni +käytämme jotakuinkin. Antakaa minun selvittää teidän asianne ja omani. +Te saatte kohta juotavaa, sen vakuutan kunniasanallani.</p> + +<p>— Jos sitä on jälellä, kuului Athoksen pilkallinen ääni.</p> + +<p>Ravintolan isäntä tunsi kylmän hien virtaavan pitkin selkärankaansa.</p> + +<p>— Kuinka, josko sitä on jälellä! mutisi hän.</p> + +<p>— Mitä hiisiä! totta kai sitä jälellä on, vakuutti d'Artagnan; olkaa +huoleti, eivät he teiltä ole toki koko kellaria tyhjentäneet. Herrat, +pistäkää miekkanne tuppeen.</p> + +<p>— Kyllä, mutta pankaa tekin pistoolinne tuppeen.</p> + +<p>— Aivan mielelläni.</p> + +<p>Ja d'Artagnan näytti esimerkkiä. Sitten kääntyi hän Planchet'in puoleen, +ja käski hänen laskemaan pois muskettinsa.</p> + +<p>Englantilaiset pistivät muristen miekat tuppeen. Heille kerrottiin +Athoksen vangitsemisjuttu. Ja kun he olivat kelpo aatelismiehiä, +myönsivät he isännän tehneen väärin.</p> + +<p>— Nyt, hyvät herrat, sanoi d'Artagnan, menkää huoneesenne, niin +kymmenen minuutin perästä, sen takaan, tuodaan teille kaikkea mitä +haluatte.</p> + +<p>Englantilaiset kumarsivat ja menivät.</p> + +<p>— Nyt kun minä olen yksin, Athos veikkoseni, sanoi d'Artagnan, avaa +minulle ovi.</p> + +<p>— Heti paikalla, sanoi Athos.</p> + +<p>Silloin kuului jyskettä ja jyryä, pönkät ja salvat romahtivat näet alas; +hetkisen perästä ovi lensi auki ja Athoksen kalpeat kasvot ilmaantuivat +näkyviin.</p> + +<p>D'Artagnan heittäytyi hänen kaulaansa ja syleili häntä hellästi; sitten +tahtoi hän vetää hänet ulos kosteasta olinpaikastansa, ja silloin +huomasi hän vasta että Athos horjui.</p> + +<p>— Oletko haavoitettu? kysyi d'Artagnan.</p> + +<p>— Minäkö! en millään muotoa; minä olen vaan ihan juovuksissa, siinä +kaikki, eikä koskaan kukaan ole niin paljo koettanut siihen tilaan +päästäksensä. Saakeli soikoon, olenpa varmaankin osaltani tyhjentänyt +sata viisikymmentä pulloa.</p> + +<p>— Herra armahtakoon! huudahti isäntä, jos palvelija on juonut +puolenkaan verran mitä hänen herransa, olen minä hävinnyt mies.</p> + +<p>— Grimaud on palvellut ylhäisissä paikoissa, eikä hän siis ole ruvennut +semmoisiin tapoihin kuin minä; hän on juonut vaan tynnöreistä; +malttakaas, minä luulen hänen unhottaneen panna tynnörintapin kiini. +Kuuletteko kuinka siellä lorisee!</p> + +<p>D'Artagnan purskahti nauruun, joka muutti isännän vilunväristyksen +kuumaksi poltteeksi.</p> + +<p>Samalla näkyi Grimaud vuorostaan herransa takana musketti olalla, pää +huojuvana niinkuin Rubens'in taulujen juopuneilla satiireilla. Hän oli +edestä ja takaa märkänä rasvaisesta nesteestä, jonka isäntä tunsi +parhaaksi oliiviöljyksensä.</p> + +<p>Seurue kulki salin lävitse ja sijoittui ravintolan parhaasen huoneesen, +jonka d'Artagnan pyytämättä anasti huostaansa.</p> + +<p>Sillä aikaa isäntä vaimoineen syöksyi lyhti kädessä kellariin, joka +heiltä niin kauvan oli ollut suljettuna ja jossa heitä odotti kauhea +sekasorto.</p> + +<p>Parhaat ruokatavarat oli syöty, lihoista oli vaan jälellä luut, joita +uiksenteli viinilätäkössä kellarin permannolla, pullojen kappaleita ja +lasin möyhyä oli eräs nurkka täynnä, erään tynnörin tappi oli jäänyt +auki, ja tynnöri oli juuri kuiviin vuotamaisillaan. Hävitys ja kuolema +vallitsi ylt'yleensä niinkuin sotakentällä. Viidestäkymmenestä +makkarasta oli tuskin kymmentä jälellä.</p> + +<p>Isännän ja emännän valitukset ja voivotukset kaikuivat kellarissa niin +että itse d'Artagnan tuli siitä liikutetuksi. Mutta Athos ei edes +kääntänyt päätänsäkään sinne päin.</p> + +<p>Mutta tuskaa seurasi raivo. Isäntä tempasi paistinvartaan ja syöksi +epätoivoissaan siihen huoneesen jonne molemmat ystävykset olivat +vetäytyneet.</p> + +<p>— Viiniä! sanoi Athos nähdessään isännän.</p> + +<p>— Viiniä! huudahti isäntä hämmästyneenä, mutta olettehan te juoneet +sitä minulta enemmän kuin sadan pistole'n edestä: nyt olen hävinnyt, +kadotettu, mitätön mies!</p> + +<p>— Pah! sanoi Athos, meillä on yhä jano.</p> + +<p>— Jos edes olisitte tyytyneet juomiseen; vaan kun säritte kaikki +pullotkin.</p> + +<p>— Te sysäsitte minut erääsen kasaan, joka romahti kumoon. Oma syynne.</p> + +<p>— Kaikki öljyni on mennyttä!</p> + +<p>— Öljy on hyvää haava-palsamia ja Grimaud-paran täytyi kai hoidella +niitä haavojaan, mitä olitte häneen iskeneet.</p> + +<p>— Kaikki makkarat syöty!</p> + +<p>— Kellarissa on äärettömän paljo rottia.</p> + +<p>— Teidän tulee maksaa minulle kaikki, huusi isäntä vimmassaan.</p> + +<p>— Kolminkertainen konna! sanoi Athos nousten jaloilleen; mutta hän +putosi heti takaisin istuvilleen, semmoiset olivat hänen voimansa. +D'Artagnan kiiruhti hänelle avuksi ja kohotti ratsupiiskansa.</p> + +<p>Isäntä peräytyi askeleen ja rupesi itkeä ulvomaan.</p> + +<p>— Tämä opettaa teitä, sanoi d'Artagnan, kohtelemaan paremmin vieraita, +joita hyvät henget teille lähettävät.</p> + +<p>— Hyvät henget! sanokaa pirut!</p> + +<p>— Hyvä ystävä, sanoi d'Artagnan, jos te särette korviamme +ulvonnallanne, sulkeudumme me kaikin neljän teidän kellariinne, niin +saadaan nähdä onko hävitys siellä todella niin suuri kuin te sanotte.</p> + +<p>— No niin, hyvät herrat, sanoi isäntä, minä olen väärässä, sen +tunnustan, mutta onhan armo kaikilla syntisillä; te olette herroja ja +minä olen köyhä ravintolan isäntä, säälikäähän toki minua.</p> + +<p>— Ahaa, jos rupeat sillä tavoin puhumaan, sanoi Athos, säret minulta +sydämmen ja kyyneleet alkavat juosta silmistäni niinkuin äsken viini +tynnöreistäsi. Ei sitä olla niin pirullisia kuin näyttää. Maltappas, +tule tänne niin jutelkaamme hieman.</p> + +<p>Isäntä lähestyi arasti.</p> + +<p>— Tule tänne vaan, elä pelkää, jatkoi Athos. Silloinkuin rupesin +sinulle maksamaan, laskin kukkaroni pöydälle.</p> + +<p>— Niin teitte, armollinen herra.</p> + +<p>— Siinä kukkarossa oli kuusikymmentä pistole'a, missä on se nyt?</p> + +<p>— Se toimitettiin kansliaan, armollinen herra: luultiin sen sisältävän +väärää rahaa.</p> + +<p>— No niin, hanki takaisin kukkaro, ja ota ne kuusikymmentä pistole'a.</p> + +<p>— Mutta, armollinen herra, kanslia ei anna takaisin enää mitä se on +saanut käsiinsä. Jos se olisi ollut väärää rahaa, silloin olisi vielä +jotakin toivoa; vaan kovaksi onneksi olivat ne oikeita rahoja.</p> + +<p>— Sopikaa sitten keskenänne, se ei minua liikuta, semminkin kun minulle +ei jäänyt yhtään livre'ä.</p> + +<p>— Kuulkaahan, sanoi d'Artagnan, missä on Athoksen hevonen?</p> + +<p>— Tallissa.</p> + +<p>— Kuinka paljo sillä olisi hintaa?</p> + +<p>— Viisikymmentä pistole'a korkeintaan.</p> + +<p>— Kyllä se maksaa toki kahdeksankymmentä, ota se niin kaikki on kuitti.</p> + +<p>— Kuinka! myötkö minun hevoseni, sanoi Athos, myötkö minun Bajazet'ini? +milläs sitten sotaan menen, Grimaud'illako?</p> + +<p>— Minä olen tuonut sinulle toisen, sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Toisen?</p> + +<p>— Niin, ja erinomaisen! huudahti isäntä.</p> + +<p>— No jos minulle annetaan toinen pulskempi ja nuorempi, niin ota vaan +vanha, ja juokaamme nyt.</p> + +<p>— Mitä lajia? kysyi isäntä kirkastuneena.</p> + +<p>— Sitä, jota vielä on viisitoista pulloa jälellä perimäisessä sopessa, +kaikki muut pullot särkyivät pudotessani. Tuo tänne kuusi pulloa.</p> + +<p>— Mutta onpa sitä koko tynnöri tuota miestä! mutisi isäntä mennessään; +jos hän viipyisi täällä vielä viisitoista päivää ja maksaisi kaikki +juomisensa, niin asiani olisivat autetut.</p> + +<p>— Ja muista tuoda, sanoi d'Artagnan, neljä pulloa samaa laatua +englantilaisille herroille.</p> + +<p>— Ja nyt, sanoi Athos, odottaessamme viinin tulemista kerro minulle, +d'Artagnan, kuinka niille toisille on käynyt. Annappas tulla.</p> + +<p>D'Artagnan kertoi hänelle kuinka hän oli tavannut Porthoksen vuoteellaan +niukahduksineen ja Aramiksen pöydän ääressä kahden papin välissä. Kun +hän lopetti kertomuksensa palasi isäntä pulloineen.</p> + +<p>— Hyvä on, sanoi Athos täyttäen lasit; nyt olen selvillä Porthoksesta +ja Aramiksesta. Vaan sinä, veikkoseni, kuinkas sinun itsesi laita on ja +mitenkä sinun on käynyt? Sinä näytät minusta niin surulliselta.</p> + +<p>— Niin vastasi d'Artagnan, minä olen onnettomin teistä kaikista!</p> + +<p>— Sinäkö onneton, d'Artagnan! huudahti Athos. Maltappas, kuinka sinä +olisit onneton? Kerrohan.</p> + +<p>— Kerron toiste, sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Toiste! ja minkä vuoksi toiste? senkö vuoksi että luulet minun olevan +juovuksissa, d'Artagnan? Muistappas tämä: minun ajatukseni ei ole +koskaan niin selkeät kuin juuri viinissä. Kerro siis vaan, minä +kuuntelen pörhössä-korvin.</p> + +<p>D'Artagnan kertoi seikkailunsa rouva Bonacieux'in kanssa.</p> + +<p>Athos kuunteli tyynenä; ja kun d'Artagnan oli lopettanut, lausui hän:</p> + +<p>— Joutavia kaikki, aivan joutavia!</p> + +<p>Se oli Athoksen tavallinen sanantapa.</p> + +<p>— Sinä sanot aina: "joutavia", virkkoi d'Artagnan, mutta mitäpä +sinusta, joka et ole koskaan rakastanut.</p> + +<p>Athoksen sammunut silmä leimahti äkkiä; mutta se oli vaan pikainen +välähdys, jonka jälkeen kaikki oli taas yhtä pimeätä ja riutunutta kuin +ennen.</p> + +<p>— Se on totta, sanoi hän levollisesti, minä en ole koskaan rakastanut.</p> + +<p>— Ymmärräthän siis, sinä kivisydän, sanoi d'Artagnan, että teet väärin +ollessasi kova meitä helläsydämisiä vastaan.</p> + +<p>— Hellät sydämmet, lävistetyt sydämmet, sanoi Athos.</p> + +<p>— Mitä sanot?</p> + +<p>— Sanon vaan, että rakkaus on arpapeli, jossa voittaja voittaa +kuoleman! Sinä olet onnellinen kun olet menettänyt, usko minua, rakas +d'Artagnan.</p> + +<p>— Hän näytti niin kovin rakastavan minua!</p> + +<p>— Hän näytti, niin.</p> + +<p>— Oh, hän rakasti myös.</p> + +<p>— Lapsi! ei ole sitä miestä, joka ei samoinkuin sinä olisi uskonut +lemmittynsä rakastavan häntä, mutta ei ole myöskään sitä miestä, jota +hänen lemmittynsä olisi pettänyt.</p> + +<p>— Paitsi sinua, Athos, jolla ei koskaan ole lemmittyä ollut.</p> + +<p>— Se on totta, sanoi Athos hetkisen vaiettuaan, minulla ei ole ollut +koskaan, ei koskaan. Juokaamme!</p> + +<p>— Mutta kun sinä olet semmoinen filosoofi, sanoi d'Artagnan, niin opeta +sinä minua ja auta minua; minä tarvitsen oppia ja lohdutusta.</p> + +<p>— Lohdutusta mihin?</p> + +<p>— Onnettomuuteeni.</p> + +<p>— Sinun onnettomuutesi minua naurattaa, sanoi Athos kohottaen +olkapäitänsä; olisinpa utelias tietämään, mitä sanoisit jos minä +kertoisin sinulle rakkaushistoriani.</p> + +<p>— Sinun?</p> + +<p>— Tai oikeastaan erään ystäväni, sama se.</p> + +<p>— Kerro veikkonen.</p> + +<p>— Juokaamme, se on viisaampaa.</p> + +<p>— Juo ja kerro.</p> + +<p>— Tosiaan, käyhän se, sanoi Athos tyhjentäen ja täyttäen lasinsa, ne +molemmat sopivat mainiosti yhteen.</p> + +<p>Ja sitten Athos rupesi kokoomaan ajatuksiansa, ja sitä mukaa kuin hän +niitä kokosi, näki d'Artagnan hänen vaalenevan; hän oli siinä +juopumuksen tilassa, missä tavalliset juomarit kaatuvat ja nukkuvat. +Mutta hän uneksi valveillaan. Juopumuksen uinailemisessa on jotakin +kauhistavaa.</p> + +<p>— Tahdotko sinä minua kaikin mokomin kertomaan, kysyi hän.</p> + +<p>— Kyllä minä pyydän, sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— No olkoon menneeksi tahtosi mukaan. Eräs minun ystäviäni, huomaa +tarkoin, en minä, vaan eräs minun ystäväni, keskeytti Athos puheensa +naurahtaen synkästi; eräs kreivi minun kotiseudullani, Berry'ssä näet, +jalo kuni Dandolo tai Montmorency, rakastui viidenkolmatta-vuotisena +seitsentoista-vuotiseen tyttöön, joka oli kaunis kuin lemmen jumalatar +itse. Kaikessa lapsellisuudessaan oli hänellä tulinen mieli, ei naisen +vaan runoilijan; hän ei miellyttänyt, hän hurmasi; hän asui eräässä +pikkukaupungissa veljensä luona, joka oli pappi. Kumpikin oli sinne +tullut muualta, ei tiedetty mistä; mutta kun nähtiin hänen olevan niin +kauniin ja hänen veljensä niin jumalisen, ei juolahtanut mieleenkään +kysellä heidän kotiperäänsä. Muutoin sanottiin heidän olevan hyvää +sukua. Ystäväni, joka oli sen paikkakunnan herra, olisi voinut menetellä +hänen kanssansa mielensä mukaan, mutta hän oli pahaksi onneksi kelpo +mies, ja hän nai hänet. Tyhmä, pöllö, tomppeli!</p> + +<p>— Kuinka niin, koska hän tyttöä rakasti? kysyi d'Artagnan.</p> + +<p>— Odotahan, sanoi Athos. Hän vei puolison linnaansa ja teki hänestä +paikkakuntansa ensimmäisen naisen; ja, se oikeus on hänelle myönnettävä, +hän kannatti erinomaisesti arvoansa.</p> + +<p>— No entäs sitten? kysyi d'Artagnan.</p> + +<p>— Sitten eräänä päivänä kun hän oli jahdilla miehensä kanssa, jatkoi +Athos matalalla äänellä ja puhui sangen joutuun, putosi hän hevosen +selästä ja pyörtyi; kreivi kiiruhti avuksi ja kun pyörtynyt oli tukehtua +vaatteihinsa, repi hän ne auki puukollansa, ja silloin paljastui hänen +olkapäänsä. Arvaappas mitä siinä olkapäässä oli, d'Artagnan? kysyi Athos +purskahtaen nauramaan.</p> + +<p>— Voisinko minä sitä tietää? kysyi d'Artagnan.</p> + +<p>— Liljankukka, sanoi Athos. Hän oli merkitty.<a name="FNanchor_5_5" id="FNanchor_5_5"></a><a href="#Footnote_5_5" class="fnanchor">[5]</a></p> + +<p>Ja Athos tyhjensi lasinsa yhdessä henkäyksessä.</p> + +<p>— Kauhistus! huudahti d'Artagnan, mitä puhutkaan?</p> + +<p>— Aivan totista totta. Tuo enkeli olikin paha henki. Nuori tyttö-parka +oli varastanut.</p> + +<p>— Ja mitä kreivi sitten teki?</p> + +<p>— Kreivi oli suuri herra, hänellä oli alueessansa täysi tuomiovalta, +sekä alempi että korkeampi, hän riisti vaatteet kreivinnan päältä, sitoi +hänen kätensä selän taakse ja hirtti hänet lähimäiseen puuhun.</p> + +<p>— Taivas! Athos! hän oli murhaaja! huudahti d'Artagnan.</p> + +<p>— Niin, murhaaja, ei sen enempää, sanoi Athos kalpeana kuin kuolema. +Mutta minulta näkyy loppuvan viini.</p> + +<p>Ja Athos otti viimeisen pullon kaulasta kiini, asetti sen huulillensa ja +tyhjensi sen niinkuin tavallisen juomalasin.</p> + +<p>Sitten vaipui hänen päänsä alas kämmenien väliin; d'Artagnan katseli +häntä hämmästyneenä.</p> + +<p>— Se on opettanut minut erilleni kauniista, runollisista, hempeistä +naisista, sanoi Athos nostaen päätänsä ja aikomatta enää jatkaa kreivin +juttua. Suokoon Jumala sinulle saman opetuksen. Juokaamme!</p> + +<p>— Hän on siis kuollut? sopersi d'Artagnan...</p> + +<p>— Niin, saakeli vieköön onkin, sanoi Athos. Mutta ojenna tänne lasiasi. +Eikös tässä enempää jakseta juoda, peijakas soikoon!</p> + +<p>— Entäs hänen veljensä? jatkoi d'Artagnan arasti.</p> + +<p>— Hänen veljensä? kertoi Athos.</p> + +<p>— Niin, se pappi?</p> + +<p>— Ahaa, niin, minä kuulustelin häntä, hirttääkseni hänet myös, mutta +hän oli pitänyt varansa ja jättänyt pappilansa edellisenä iltana.</p> + +<p>— Onkos saatu edes tietää kuka tuo onneton oli?</p> + +<p>— Hän oli luultavasti tuon kaunottaren ensimäinen rakastaja ja +rikostoveri, kelpo mies, joka oli tekeytynyt papiksi, voittaaksensa +lemmittynsä ja saattaaksensa hänet siten turvalliseen asemaan.</p> + +<p>— Oh, Jumalani! huudahti d'Artagnan, aivan äimistyneenä tuosta +hirveästä tapauksesta. Hän ei voinut enää sietää tuota keskustelua, joka +olisi saattanut hänet vallan mielettömäksi; hän laski päänsä kämmentensä +väliin ja oli nukkuvinansa.</p> + +<p>— Ei noista nuorista ole juomaan, sanoi Athos katsellen häntä säälillä, +ja tuo on kumminkin mitä parhaimpia!...</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="XXVIII" id="XXVIII"></a>XXVIII.</h2> + +<h2>Palausmatka.</h2> + + +<p>D'Artagnan oli aivan pyöräpäällä Athoksen hirveästä kertomuksesta; ja +monet seikat näyttivät hänestä vielä tuossa puolinaisessa paljastuksessa +hämäriltä; ensinkin oli asian kertonut mies, joka oli kokonaan +juovuksissa, miehelle, joka oli puolijuovuksissa, vaan kuitenkin, +huolimatta siitä sekavuudesta, jonka parin kolmen bourgogne-pullon +höyryt vaikuttavat aivoihin, d'Artagnan herättyään seuraavana aamuna +muisti selvästi Athoksen jokaisen sanan, aivan kuin ne olisivat +piirtyneet hänen mieleensä sitä mukaan kuin ne olivat pudonneet Athoksen +huulilta. Kaikki tuo epätietoisuus oli omiansa herättämään hänessä vaan +yhä suurempaa halua päästä asian perille, jonka vuoksi hän lähti +ystävänsä luokse lujasti päättäneenä uudistaa eilisen keskustelun; mutta +hän tapasi Athoksen kokonaan tyyntyneenä, toisin sanoen, hän oli niin +peräti viisas ja varova ett'ei häneltä saanut enää mitään tietoja +urkituksi.</p> + +<p>Muutoin, kun muskettisoturi oli paiskannut hänelle kättä, ehätti hän +ennen häntä ja lausui:</p> + +<p>— Minä olin eilen aika juovuksissa, d'Artagnan veikkoseni, sen tunsin +tänä aamuna kielestäni, joka oli vielä paksuna kuin pölkky, ja +valtasuonestani, joka tykytti kovin kiivaasti; lyönpä vetoa, että puhuin +kaiketi tuhansia hullutuksia.</p> + +<p>Ja näin sanoen, silmäsi hän ystäväänsä niin terävästi, että hän joutui +hämille.</p> + +<p>— Et ensinkään, vastasi d'Artagnan, ja jos oikein muistan, et puhunut +mitään tavallista kummempaa.</p> + +<p>— Ohoh, sinä hämmästytät minua! Minä luulin kertoneeni sinulle erään +mitä surkeimman historian.</p> + +<p>Ja hän katsoi nuorta miestä ikäänkuin olisi hän tahtonut tirkistää hänen +sydämmensä pohjaan.</p> + +<p>— Totta tosiaan, sanoi d'Artagnan, näyttääpä siltä kuin minä olisin +ollut enemmän juovuksissa kuin sinä, koska minä en muista mitään.</p> + +<p>Athos ei tyytynyt vielä siihen, vaan sanoi:</p> + +<p>— Sinä olet kaiketi huomannut, veikkoseni, että jokaisella on oma +päänsä juovuksissa, suruinen tai iloinen; minä olen juovuksissa aina +suruinen ja kun kerta olen humaltunut, saan minä kiihkon kertoa kaikkia +kauheita juttuja mitä minun tyhmä imettäjäni on ajanut kallooni. Se on +minun paha puoleni, pää-vikani, sen myönnän; mutta muutoin kyllä olen +kelpo juomaveikko.</p> + +<p>Athos sanoi kaiken tuon niin luonnollisesti, että d'Artagnan'in vakuutus +alkoi horjua.</p> + +<p>— Oh! vai niin, no senpä vuoksi todella muistelenkin, sanoi d'Artagnan, +koettaen urkkia totuutta, senpä vuoksi muistelenkin kuin unta, että +puhuimme jotakin hirtetyistä.</p> + +<p>— Kas niin, siinä sen näet, sanoi Athos kalveten ja koettaen kuitenkin +samalla nauraa, olinhan siitä varma, sillä hirtetyt ovat minun +painajaiseni.</p> + +<p>— Niin, niin, jatkoi d'Artagnan, ja nyt rupean muistamaan yhä lisää; +olihan puhetta ... kuinkas se olikaan ... olihan puhetta jostakin +naisesta.</p> + +<p>— Kas niin, vastasi Athos muuttuen lyyjynkarvaiseksi, se on tuo minun +suuri historiani vaaleakiharaisesta naisesta, ja kun minä sitä rupean +kertomaan, on sen merkki että silloin olen uppojuovuksissa.</p> + +<p>— Aivan oikein, se se oli, sanoi d'Artagnan, kertomus +vaaleakiharaisesta, pulskasta, kauniista, sinisilmäisestä naisesta.</p> + +<p>— Joka joutui hirteen.</p> + +<p>— Niin, jonka hirtti hänen puolisonsa, eräs ylhäinen herra sinun +tuttaviasi, jatkoi d'Artagnan tähdäten tarkasti Athosta.</p> + +<p>— No niin, siitä näet, kuinka helposti toisten salaisuuksia ilmaistaan, +kun ei tiedetä enää mitä puhutaan, sanoi Athos kohauttaen olkapäitänsä, +ikäänkuin hän olisi surkutellut itseään. En totta tosiaan juo enää +itseäni humalaan, se on peräti huono tapa.</p> + +<p>D'Artagnan pysyi vaiti.</p> + +<p>Sitten Athos muuttaen yht'äkkiä puheenaihetta lausui:</p> + +<p>— Kesken puheen, suuret kiitokset hevosesta, jonka minulle toit.</p> + +<p>— Onko se mieleisesi? kysyi d'Artagnan.</p> + +<p>— Kyllä, mutta ei se ollut mikään kestävä hevonen.</p> + +<p>— Ohoh, siinä petyt; minä olen kulkenut sillä kymmenen peninkulmaa +vähemmässä kuin puolessatoista tunnissa, eikä siitä näkynyt enempää kuin +jos se olisi juossut kertaalleen ympäri Saint-Sulpice'n torin.</p> + +<p>— Vai niin, mutta melkeinpä saat minun katumaan.</p> + +<p>— Katumaan?</p> + +<p>— Niin, minä olen sen menettänyt.</p> + +<p>— Kuinka niin?</p> + +<p>— Asia on tämmöinen: tänä aamuna kun heräsin kello kuusi, nukuit sinä +vielä kuin pölkky, ja minä en tiennyt kuinka saisin aikani kulumaan; +olin vielä aivan tylsistyksissäni eilisestä hummaamisesta; menin alas +suureen saliin ja tapasin siellä toisen noita meidän englantilaisia, +joka hieroi hevoskauppaa erään hevoshuijarin kanssa, hänen oma hevosensa +oli näet eilen kuollut verikohtaukseen. Minä lähestyin häntä ja kun näin +hänen tarjoovan sata pistole'a eräästä ruunikosta, sanoin minä hänelle: +hiisi vieköön, minulla on myöskin hevonen kaupaksi!</p> + +<p>— Ja sangen kaunispa onkin, sanoi hän, minä näin sen eilen kun +ystävänne palvelija sitä talutteli.</p> + +<p>— Pidättekö sitä sadan pistole'n arvoisena?</p> + +<p>— Kyllä, ja tahdotteko antaa sen minulle siitä hinnasta?</p> + +<p>— En, mutta minä pelaan siitä kanssanne.</p> + +<p>— Pelaatteko siitä?</p> + +<p>— Pelaan.</p> + +<p>— Millä?</p> + +<p>— Kuutioilla.</p> + +<p>— Sanottu kuin tehty; ja minä menetin hevosen. Mutta huomaa, jatkoi +Athos, minä voitin takaisin loimen.</p> + +<p>D'Artagnan näytti sangen tyytymättömältä.</p> + +<p>— Pahoittaako se mieltäsi? kysyi Athos.</p> + +<p>— Kylläpä pahoittaa, se täytyy minun tunnustaa, vastasi d'Artagnan; tuo +hevonen olisi ollut sodassa meillä hyvänä tuntomerkkinä; se oli lahja, +muisto. Athos, pahasti teit.</p> + +<p>— Oh, veikkoseni, asetuppas minun sijalleni, sanoi muskettisoturi; +minulla oli ensinkin niin vietävän ikävä, ja sitten toiseksi, minä en, +totta puhuen, ensinkään pidä englantilaisista hevosista. Ja sitten +vielä, jos tuntemisesta on kysymys, niin siihenhän satulakin jo riittää; +se pistää kyllä huomioon. Mitä hevoseen tulee, me kyllä keksimme jotakin +syytä sen katoamiseen. Saakeli vieköön! hevonenhan on kuolevainen; +ajatteleppas jos minun olisi lapautunut tai saanut räkätaudin?</p> + +<p>D'Artagnan oli vielä nyreissään.</p> + +<p>— Mieltäni pahoittaa, jatkoi Athos, että sinä näytät pitävän niin +paljon noista eläimistä, sillä minun kertomukseni ei ole vielä lopussa.</p> + +<p>— Mitä sinä sitten vielä olet tehnyt?</p> + +<p>— Menetettyäni hevoseni, yhdeksällä kymmentä vastaan, (kaunis heitto!) +pisti päähäni pelata sinun hevosestasi.</p> + +<p>— Vai niin, mutta toivoakseni pysähdyit sinä vaan tuohon päähänpistoon.</p> + +<p>— En ensinkään, vaan panin aikomukseni heti kohta toimeen.</p> + +<p>— Elä nyt hiidessä! huudahti d'Artagnan levottomana.</p> + +<p>— Minä pelasin ja menetin.</p> + +<p>— Minun hevoseni?</p> + +<p>— Sinun hevosesi: seitsemän kahdeksaa vastaan, "silmällä petti" ... +tunnethan tuon puheenparren.</p> + +<p>— Athos, sinä et ole täydessä älyssäsi, sen vannon!</p> + +<p>— Veikkoseni, eilen, kun kerroin tyhmiä historioitani, olisi minulle +pitänyt tuo sanoa, vaan ei tänäpäivänä. Minä menetin siis hevosen +kaikkine kamsuineen.</p> + +<p>— Mutta tuohan on kauheata!</p> + +<p>— Maltahan, et vielä ole kuullut kaikkea; minä olisin oiva pelaaja, +ell'en minä olisi niin hellittämätön; mutta minä olen hellittämätön, +aivan niinkuin juomisessanikin; minä jatkoin siis...</p> + +<p>— Mutta mitä sinä enää saatoit pelata, kun sinulla ei enää mitään +ollut?</p> + +<p>— Kyllä sentään, kyllä sentään, veikkoseni; vielähän meillä oli jälellä +tuo timanttisormus, joka säihkyy sormessasi ja jonka minä eilen +huomasin.</p> + +<p>— Tämä timanttisormus, huudahti d'Artagnan, peittäen pikaisesti +sormuksen kädellänsä.</p> + +<p>— Ja kun minä olen timanttien tuntija, minulla kun on itsellänikin +niitä ollut muutamia, arvostelin sen tuhanneksi pistole'ksi.</p> + +<p>— Minä toivon toki, sanoi vakavasti d'Artagnan puolikuolleena kauhusta, +ett'et sinä ole maininnut sanaakaan minun timanttisormuksestani?</p> + +<p>— Päin vastoin, veikkoseni; ymmärräthän, että tuo timantti oli meidän +ainoa apumme: sillä saatoin minä voittaa takaisin hevosemme valjaineen +päivineen ja siihen lisäksi matkarahat.</p> + +<p>— Athos, sinä saat minun vapisemaan! huudahti d'Artagnan.</p> + +<p>— Minä puhuin siis tuosta timantista pelitoverilleni, joka myöskin oli +sen huomannut. Mitäs saakelia sinä veikkoseni pidät sormessasi +tuommoista taivaan tähteä, ja sitten vielä vaadit ett'ei sitä +huomattaisi! Mahdotonta!</p> + +<p>— Jatka veikkonen, jatka! kiiruhti d'Artagnan, sillä totta tosiaan, +kylmäverisyydelläsi kidutat minut kuoliaaksi!</p> + +<p>— Me jaoimme tuon timantin kymmeneen sadan pistole'n suuruiseen +osuuteen.</p> + +<p>— Ah! sinä tahdot piloillasi koetella minua? sanoi d'Artagnan, jota +viha alkoi tarttua tukkaan niinkuin Minerva Akilley'tä Iliadissa.</p> + +<p>— En, saakeli vieköön, laskekkaan pilaa! olisinpa tahtonut nähdä sinua +minun tilassani! viiteentoista päivään en ollut nähnyt mitään +ihmiskasvoja ja olin tulemaisillani hupsuksi tuosta alinomaisesta +seurustelemisesta pelkkien pullojen kanssa.</p> + +<p>— Se ei ole mikään syy mennä pelaamaan minun timanttiani, vastasi +d'Artagnan puristaen nyrkkiänsä suonenvedon tapaisesti.</p> + +<p>— Kuuntelehan toki loppuun; kymmenen sadan pistole'n suuruista osaa, +jokainen kymmenessä heitossa; kolmessatoista heitossa menetin minä +kaikki, kolmessatoista heitossa: luku 13 on minulle aina onneton, sehän +oli 13 päivänä heinäkuuta kuin...</p> + +<p>— Tuhannen tulimaista! huudahti d'Artagnan nousten pöydästä, +tämänpäiväinen historiasi saattaa minut unhottamaan eilisen.</p> + +<p>— Ole kärsivällinen, sanoi Athos, minulla on eräs tuuma. Englantilainen +on omituinen mies, minä näin hänen tänä aamuna puhuvan Grimaud'in +kanssa, ja Grimaud ilmoitti minulle englantilaisen kehoittaneen häntä +rupeamaan palvelukseensa. Minä pelasin Grimaud'ista, tuosta hiljaisesta +Grimaud'ista, kymmenessä osuudessa.</p> + +<p>— No mene nyt jo männikköön! huudahti d'Artagnan, purskahtaen nauramaan +vastoin tahtoansa.</p> + +<p>— Grimaud'ista itsestänsä, ymmärrätkö! ja kymmenellä osuudella +Grimaud'ia, joka ei kokonaisuudessansa maksa puolta tukaattia, voitin +minä takaisin timantin. Sanoppas sitten, eikö itsepintaisuus ole avu.</p> + +<p>— Tämä on, todentotta, peräti hullua! huudahti d'Artagnan lohduttuneena +ja naurusta pidellen kupeitansa.</p> + +<p>— Ymmärräthän että kun tunsin olevani voittamisen vauhdissa, rupesin +taas pelaamaan timantista.</p> + +<p>— Oh, perhana, sanoi d'Artagnan synkistyen uudestaan.</p> + +<p>— Minä voitin takaisin ensin sinun valjaasi, sitten sinun hevosesi, +sitten oman hevoseni ja sitten menetin ne kaikki toistamiseen. Lyhyesti +kertoen, minä olen voittanut takaisin sinun valjaasi, ja sitten omani. +Ja siinä ollaan nyt. Se oli oivallinen heitto; minä pysähdyinkin siihen.</p> + +<p>D'Artagnan hengitti niin paljon keveämmin kuin jos koko ravintola olisi +nostettu hänen rintansa päältä.</p> + +<p>— Entäs timantti, jääkös se minulle? kysyi hän pelonalaisesti.</p> + +<p>— Aivan koskemattomana, veikkoseni; siihen lisäksi sekä sinun että +minun kameelini valjaat.</p> + +<p>— Mutta mitäs me teemme valjailla ilman hevositta?</p> + +<p>— Minulla on juuri omat tuumani niistä.</p> + +<p>— Athos, sinä saatat minut vapisemaan.</p> + +<p>— Kuulehan, d'Artagnan veikkoseni, sinä et ole pelannut kaukaan aikaan, +minä tiedän sen, sinulla on siis varmaan hyvä onni.</p> + +<p>— Mitä sitten?</p> + +<p>— Mitäkö sitten! englantilainen toverineen on vielä täällä. Minä +huomasin, että hän suuresti ikävöi saada valjaita, sinä taas puolestasi +näytät ikävöivän hevostasi. Sinun sijassasi minä pelaisin valjaasi +hevosta vastaan.</p> + +<p>— Mutta jos hän ei tahdo yksiä valjaita.</p> + +<p>— Pelaa molemmat, hemmetissä! minä en ole semmoinen oman kontin katsoja +kuin sinä.</p> + +<p>— Tekisitkö sinä niin? sanoi d'Artagnan kahdella päällä, niin paljo +alkoi Athoksen osoittama luottamus tietämättänsä häneen vaikuttaa.</p> + +<p>— Kunniani kautta, yhdessä heitossa!</p> + +<p>— Mutta kun hevoset ovat menetetyt, tahtoisin minä kaikin mokomin +säilyttää toki valjaat.</p> + +<p>— Pelaa sitten timantistasi.</p> + +<p>— Oh, se on vallan toinen asia; en koskaan, en milloinkaan.</p> + +<p>— Saakeli, sanoi Athos, minä ehdottaisin siis, että pelaisit +Planchet'ista, vaan kun semmoista on jo pelattu, ehk'eipä englantilainen +enää tahtoisi.</p> + +<p>— Athos veikkoseni, sanoi d'Artagnan, minusta on parasta ett'en pelaa +mitään.</p> + +<p>— Se on vahinko, sanoi Athos kylmästi, englantilainen on täynnä +pistole'ja. Koeta nyt hiidessä edes yksi heitto; yksi heitto on pian +tehty.</p> + +<p>— Vaan jos menetän?</p> + +<p>— Sinä voitat.</p> + +<p>— Vaan entä jos menetän?</p> + +<p>— No niin, silloin annat valjaasi.</p> + +<p>— Menkööt yhdessä heitossa, sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>Athos meni hakemaan englantilaista käsiin ja löysikin hänet tallissa, +jossa hän katseli valjaita halukkailla silmin. Tilaisuus oli hyvä. Hän +teki ehdotuksensa: kahdet valjaat yhtä hevosta tai sataa pistole'a +vastaan, kumpaista hyvänsä. Englantilainen laski lukua kiiruusti: kahdet +valjaat maksoivat kolmesataa pistole'a yhteensä; hän suostui +ehdotukseen.</p> + +<p>D'Artagnan heitti vapisten kuutiot ja sai luvun kolme; hänen kalpeutensa +säikähdytti Athosta, joka siihen sanoi vaan:</p> + +<p>— Huono heitto, veikkoseni; hevoset ovat teidän, herra, täysine +valjaineen.</p> + +<p>Englantilainen riemuitsevana ei edes huolinut puistella kuutioita, vaan +heitti ne pöydälle katsomatta sinne päinkään, niin varma oli hän +voitostaan; d'Artagnan oli kääntynyt poispäin kätkeäksensä +mielipahaansa.</p> + +<p>— Kas niin, kas niin, sanoi Athos levollisena, tuo heitto on sangen +harvinainen, minä en ole nähnyt sitä kuin neljä kertaa elämässäni: kaksi +ykköstä!</p> + +<p>Englantilainen katsoi hämmästyneenä; d'Artagnan kääntyi myös pöytään +päin, mielihyvillään.</p> + +<p>— Niin, jatkoi Athos, neljä kertaa vaan: kerran herra de Créquy'n +luona; toisen kerran minun luonani maalla, linnassani ... silloinkuin +minulla oli linna; kolmannen kerran herra de Tréville'n luona, jossa se +hämmästytti meitä kaikkia; ja vihdoin neljännen kerran kapakassa, +jolloin se sattui minulle ja menetin sillä sata louisdor'ia ja yhden +illallisen.</p> + +<p>— Siis ottaa herra takaisin hevosensa, sanoi englantilainen.</p> + +<p>— Tietysti, sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Se jätetään teidän palvelijallenne, herra.</p> + +<p>— Malttakaa silmänräpäys, sanoi Athos; teidän luvallanne, herra, pyydän +saada virkkaa muutaman sanan ystävälleni.</p> + +<p>— Virkkakaa vaan.</p> + +<p>— Athos veti d'Artagnan'in vähän syrjälle.</p> + +<p>— No mitä nyt! sanoi d'Artagnan, mitä vielä tahdot, kiusaaja, tahdot +kai minua vielä pelaamaan, eikö niin?</p> + +<p>— En, tahdon vaan sinua vähän miettimään.</p> + +<p>— Mitä?</p> + +<p>— Sinä aiot ottaa hevosen, eikö niin?</p> + +<p>— Epäilemättä.</p> + +<p>— Hullusti teet, minä ottaisin ennemmin sata pistole'a; tiedäthän +pelanneesi valjaat hevosta tai sataa pistole'a vastaan, oman valintasi +mukaan.</p> + +<p>— Kyllä.</p> + +<p>— Minä ottaisin nuo sata pistole'a.</p> + +<p>— No niin, mutta minä otan hevosen.</p> + +<p>— Hullusti teet, sen sanon vieläkin; mitä me kaksi teemme yhdellä +hevosella? minä en voi istua takanasi lautasella, näyttäisimmehän kovin +hullunkurisilta; etkä sinä voi masentaa minua niin kovasti, että +ratsastaisit rinnallani pulskalla sotaorhillasi. Minä ottaisin +hetkeäkään arvelematta nuo sata pistole'a, me näet tarvitsemme rahaa +Pariisiin palataksemme.</p> + +<p>— Minä pysyn kiini hevosessa, Athos.</p> + +<p>— Ja hullusti teet, ystäväni; hevonen horjahtaa syrjään, hevonen +nuljahtaa, niukauttaa jalkansa, hän syö ruuhesta, josta ennen on syönyt +kapinen hevonen: siinä on sitten hevonen, tai paremmin sanoen, sata +pistole'a mennyttä kalua: haltijan täytyy elättää hevosensa, kun sitä +vastoin sata pistole'a elättävät haltijansa.</p> + +<p>— Mutta kuinkas me palaamme sitten?</p> + +<p>— Lakeijaimme hevosilla, hemmetissä! kyllähän meidät olennostamme aina +toki tunnetaan herrasmiehiksi.</p> + +<p>— Kaunis näky todella, kun me istumme hevoskäpykkäin selässä samalla +kuin Aramis ja Porthos upeilevat komeilla orhillansa!</p> + +<p>— Aramis! Porthos! huudahti Athos ja herahti nauramaan.</p> + +<p>— Mitä? kysyi d'Artagnan, joka ei ensinkään tajunnut ystävänsä +iloisuutta.</p> + +<p>— Hyvä, hyvä, jatkakaamme, sanoi Athos.</p> + +<p>— Mitä ajattelet siis?...</p> + +<p>— Että sinun on ottaminen nuo sata pistole'a, d'Artagnan; sadalla +pistole'lla me juhlailemme tämän kuun loppuun; me olemme kärsineet +rasitusta ja vaivoja, näethän, ja hyvä on levätä hieman.</p> + +<p>— Levätä! oh, ei veikkonen, niinpian kuin tulen Pariisiin, rupean +etsimään rouva Bonacieux-parkaa.</p> + +<p>— No niin, luuletko että sinulla siinä toimessa on niin suurta hyötyä +hevosesta kuin hyvistä louisdor'eista? ota sinä vaan nuo sata pistole'a, +ystäväni, ota vaan nuo sata pistole'a.</p> + +<p>D'Artagnan ei tarvinnut muuta kuin yhden syyn antaaksensa myöten. Tuo +mainittu oli hänestä oivallinen. Sitä paitsi pelkäsi hän kauvemmin +vastustellessaan näyttävänsä Athoksen silmissä itsekkäältä; hän antoi +siis mukaa ja valitsi nuo sata pistole'a, jotka englantilainen luki +pöytään heti paikalla.</p> + +<p>Sitten ruvettiin tuumimaan vaan lähtöä. Isännän kanssa solmittu rauha +maksoi, paitsi Athoksen vanhaa hevosta, kuusi pistole'a; d'Artagnan ja +Athos ottivat Planchet'in ja Grimaud'in hevoset, ja nuo molemmat +palvelijat lähtivät jalkapatikassa, kantaen satuloita päänsä päällä.</p> + +<p>Vaikka ystävysten ratsastus kävi nyt huononpuolisesti, jätättivät he +pian lakeijansa ja tulivat Crévecoeur'iin. Jo kaukaa huomasivat he +Aramiksen alakuloisena istuvan ikkunassa kyynäspäänsä varassa ja +katselevan kuinka pöly kohosi kaukana tiellä.</p> + +<p>— Hohoi, Aramis! mitä pirua sinä siinä teet? huusivat ystävykset yhteen +ääneen.</p> + +<p>— Ah, sinähän se olet, d'Artagnan, sinähän se olet, Athos, vastasi +nuori mies: minä ajattelin tässä, kuinka pian maailman hyvyys hupenee, +ja minun englantilainen hevoseni, joka karkasi ja hävisi tuonne +pölypilven keskelle, oli minulle elävä kuva maallisten tavarain +katoovaisuudesta. Itse elämänkin voi sulkea näihin kolmeen sanaan: +<i>Erat, est, fuit</i>.</p> + +<p>— Mitä tämä oikeastaan tietää? kysyi d'Artagnan joka alkoi aavistaa +asian oikeaa laitaa.</p> + +<p>— Se tietää, että minä vast'ikään tein tyhmän kaupan: kuusikymmentä +louisdor'ia hevosesta, joka voi päästä korkeintaan viisi lieu'tä +päivässä semmoisella juoksulla johon se kykenee.</p> + +<p>D'Artagnan ja Athos rähähtivät nauramaan.</p> + +<p>— D'Artagnan veikkoseni, sanoi Aramis, elä suutu minuun, minä pyydän, +hädällä ei ole lakia; sitä paitsi olen jo saanut rangaistukseni, sillä +hevoshuijari petti minua vähintään viidelläkymmenellä louisdor'illa. Ah, +tepä olette säästeliäitä! kuljette lakeijanne hevosilla ja annatte +taluttaa koruhevosianne hiljalleen ja pieniä taipaleita päivässä.</p> + +<p>Samassa pysähtyivät eräät vankkurit, jotka hetkistä ennen olivat +näkyneet Amiens'ista päin tulevalla tiellä, ja vaunuista nähtiin +laskeutuvan Grimaud'in ja Planchet'in, satulat pään päällä. Vankkurit +olivat tyhjiltään palaamassa Pariisiin, ja nuo molemmat lakeijat olivat +kuljetusmaksuksi pitkin matkaa kostutelleet ajomiehen kurkkua.</p> + +<p>— Mitä tuo on? kysyi Aramis nähdessään heidät; ei muuta kuin satulat?</p> + +<p>— Ymmärrätkös nyt? sanoi Athos.</p> + +<p>— Ystäväni, juuri niinkuin minunkin. Minä näet pidätin myös valjaat, +vaistomaisesti. Hohoi, Bazin, vie minun satulani tuonne toisten luokse.</p> + +<p>— Ja minnekkäs sinun kirkkoherrasi joutuivat? kysyi d'Artagnan.</p> + +<p>— Veikkoseni, minä pyysin heidät päivälliselle seuraavaksi päiväksi, +sanoi Aramis; täällä on, ohimennen mainiten, erittäin hyviä viinejä; +minä juotin ukot aika liehkaan, ja silloin kirkkoherra kielsi minua +heittämästä sotilaskauhtanaani ja jesuitti pyysi minun tekemään +hänestäkin muskettisoturin.</p> + +<p>— Ilman teesiä, huusi d'Artagnan, ilman teesiä! minä pyydän jättämään +pois teesit!</p> + +<p>— Siitä saakka, jatkoi Aramis, elän minä sangen miellyttävää elämää. +Olen alkanut sepittää runoelmaa yksitavuisista säkeistä; se on sangen +vaikeata, mutta kaikkien asioiden ansio on juuri niiden vaikeus. Aine on +mainio, minä luen teille ensimäisen laulun, siinä on neljä sataa värsyä +ja kestää yhden minuutin.</p> + +<p>— Aramis veikkoseni, sanoi d'Artagnan, joka inhosi melkein yhtä paljon +runoja kuin latinaakin, lisää vaikeuden ansioon vielä lyhyys, niin saat +olla varma että runollasi on ainakin kaksi ansiota.</p> + +<p>— Sitä paitsi, jatkoi Aramis, huokuu siitä puhdas tunne, saattepa +nähdä. No niin, mutta ystäväni, me palaamme siis Pariisiin? Mainiota, +minä olen valmis lähtemään; saamme siis kohta nähdä kelpo Porthoksenkin, +sitä parempi. Ettekö luule minun ikävöineen tuota suurta hupakkoa? Hän +ei vaan olisi myynytkään hevostansa, vaikka siitä olisi tarjottu +kuningaskuntaa. Tahtoisinpa nähdä jo häntä komean hevosensa satulassa. +Hän näyttää Suur'-Mogul'ilta, siitä olen varma.</p> + +<p>Pysähdyttiin puoleksi tunniksi, että hevoset saisivat puhaltaa; Aramis +suoritti tilinsä ravintolaan, sijoitti Bazin'in vankkureihin toveriensa +seuraan, ja nyt lähdettiin Porthosta perustelemaan.</p> + +<p>Hänet tavattiin jaloillaan, vähemmin kalpeana kuin d'Artagnan'in ensi +käynnillä, ja istuvana pöydän ääressä jossa, vaikka hän oli yksinään, +oli päivällinen neljälle hengelle; päivällisravintona oli taidokkaasti +valmistettua lihapaistia, valituita viinejä ja erinomaisia hedelmiä.</p> + +<p>— Oh, hiisi! sanoi hän nousten seisovilleen, tulettepa hyvään aikaan, +veikkoset, minä juuri alotin lientä, ja te tulette nyt syömään +päivällistä kanssani.</p> + +<p>— Ohoo! sanoi d'Artagnan, ei suinkaan Mousqueton liene mahtanut +pyydystää lassollansa tuommoisia pulloja? entäs tuota juottovasikkaa ja +häränpaistia...</p> + +<p>— Minä vahvistan voimiani, sanoi Porthos, ei mikään heikonna ihmistä +niin kuin nuo saakelin niukahdukset; onko sinulla ollut koskaan +niukahdusta, Athos?</p> + +<p>— Ei koskaan; muistan vaan kerran eräässä ottelussa Ferou'n kadulla +saaneeni miekanpiston, joka pariksi kolmeksi viikoksi teki minuun juuri +samallaisen vaikutuksen.</p> + +<p>— Mutta tämä päivällinen ei kaiketi liene aiottu yksin sinua varten, +Porthos veikkoseni? sanoi Aramis.</p> + +<p>— Ei, sanoi Porthos; odotin naapuristosta muutamia herroja, jotka juuri +lähettivät sanan ett'eivät he tulekkaan; istukaa te heidän sijallensa, +en minä menetä vaihtokaupassa. Hohoi! Mousqueton, istumia ja toinen +mokoma lisää pulloja!</p> + +<p>— Tiedättekö, mitä tässä syödään? kysyi Athos kymmenen minuutin +kuluttua.</p> + +<p>— No hiidessä! vastasi d'Artagnan, juottovasikkaa ja...</p> + +<p>— Ja lampaanpaistia, jatkoi Porthos.</p> + +<p>— Ja lintupaistia, virkkoi Aramis.</p> + +<p>— Erhetystä! te syötte, hyvät herrat, sanoi Athos painavasti, te syötte +hevosta.</p> + +<p>— Elä hemmetissä! sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Hevosta! huudahti Aramis irvistellen.</p> + +<p>Porthos ei virkkanut mitään.</p> + +<p>— Niin hevosta se on; eikös niin, Porthos, emmekös syö hevosta? Ehkäpä +satulaa myös!</p> + +<p>— Ei, hyvät herrat, kyllä satula on jälellä, sanoi Porthos.</p> + +<p>— No totta tosiaan, nyt olemme yhtä hyviä kaikki, sanoi Aramis: +voisippa luulla, että olemme ennakolta suostuneet.</p> + +<p>— Mitäs minun oli tekeminen, sanoi Porthos, hevonen herätti kateutta +kaikissa, jotka kävivät luonani, enkä minä tahtonut heitä loukata.</p> + +<p>— No, ja sinun herttuattaresi on yhä vielä vaan kylpemässä, vai kuinka? +kysyi d'Artagnan.</p> + +<p>— Yhä vielä, vastasi Porthos. No niin, asia on semmoinen, että +paikkakunnan maaherra, juuri yksi niitä herroja, joita odotin tänään +päivällisille, näytti niin kovin haluavan hevostani, että minä lahjoitin +sen hänelle.</p> + +<p>— Lahjoitit hänelle! huudahti d'Artagnan.</p> + +<p>— Niin, luoja nähköön! lahjoitin, se on sanani, vakuutti Porthos, sillä +hevonen maksoi varsinkin sata viisi kymmentä louisdor'ia ja tuo +kitupiikki ei tahtonut minulle maksaa enempää kuin kahdeksankymmentä.</p> + +<p>— Ilmanko satulaa? kysyi Aramis.</p> + +<p>— Niin, ilman satulaa.</p> + +<p>— Te huomaatte, hyvät herrat, sanoi Athos että Porthos on tehnyt +parhaimmat asiat meistä kaikista.</p> + +<p>Syntyi aika naurun rähinä, joka saattoi Porthos-paran aivan pyörälle; +mutta hänelle selitettiin kohta syy siihen, ja Porthos tapansa mukaan +yhtyi siihen suuriäänisesti.</p> + +<p>— Niin että me olemme kaikki hyvissä rahoissa, sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— En minä ainakaan, sanoi Athos; minusta oli Aramiksen espanjalainen +viini niin hyvää, että minä panetin lakeijaimme vankkureihin +kuusikymmentä pulloa, ja se vei kukkaroni jotenkin kuiviin.</p> + +<p>— Ja minä, sanoi Aramis, aatelkaas, lahjoitin rahani viimeiseen ropoon +saakka Montdidier'in kirkolle ja Amiens'in jesuitoille.</p> + +<p>— Ja minä taas, sanoi Porthos, luuletteko ett'ei niukahdukseni mitään +maksanut? puhumattakaan Mousqueton'in haavasta, jonka vuoksi minun +täytyi käyttää täällä kahdesti päivässä haavalääkäriä, joka maksatti +minulle käyntinsä kaksinkertaisesti, hän kun muka, heittiö, on ottanut +luodin semmoiseen paikkaan ruumistansa, jota tavallisesti näytetään vaan +apteekkareille; minä olenkin kieltänyt häntä antamasta täst'edes +haavoittaa itseänsä.</p> + +<p>— Vai niin, vai niin, sanoi Athos hymyillen salavihkaa d'Artagnan'ille +ja Aramikselle, kyllä näen, että olet menetellyt ylevästi tuota +poika-parkaa kohtaan; se on kelpo isännän mukaista.</p> + +<p>— Lyhyesti, jatkoi Porthos, suoritettuani kaikki maksuni, jää minulle +joku kolmekymmentä écu'tä.</p> + +<p>— Ja minulle kymmenkunta pistole'a, sanoi Aramis.</p> + +<p>— No niin, no niin, sanoi Athos, näyttää siltä kuin me olisimme tässä +joukossa Kroisoksia. Kuinka paljo sinulla on jälellä sadasta +pistole'stasi, d'Artagnan.</p> + +<p>— Minun sadasta pistole'stani? Ensinkin annoin sinulle viisikymmentä.</p> + +<p>— Luuletko niin?</p> + +<p>— Tottahan hiidessä!</p> + +<p>— Aa, se on totta, nyt muistan.</p> + +<p>— Sitten annoin ravintolan isännälle kuusi.</p> + +<p>— Mikä elukka tuo isäntä! Miksi annoit hänelle kuusi pistole'a?</p> + +<p>— Itsehän käskit ne minun antamaan.</p> + +<p>— Aivan oikein, minä olen liian hyvä; lyhyesti: kuinka paljo on +jälellä?</p> + +<p>— Kaksikymmentä viisi pistole'a, sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Ja minulla, sanoi Athos, vetäen vähän pientä rahaa taskustaan, +minulla...</p> + +<p>— Ei ole mitään?</p> + +<p>— Ei, kunniani kautta, tai ainakin niin vähä, ett'ei sitä kannata ottaa +lukuun.</p> + +<p>— No niin, lasketaanpa, kuinka paljo meillä on yhteensä.</p> + +<p>— Porthos?</p> + +<p>— Kolmekymmentä écu'tä.</p> + +<p>— Aramis?</p> + +<p>— Kymmenen pistole'a.</p> + +<p>— Ja sinulla, d'Artagnan?</p> + +<p>— Kaksikymmentä viisi.</p> + +<p>— Ja kaikki se yhteensä? kysyi Athos.</p> + +<p>— Neljäsataa seitsemänkymmentä viisi livre'ä, sanoi d'Artagnan, joka +laski kuni Archimedes.</p> + +<p>— Pariisiin tultuamme on meillä vielä neljä sataa, sanoi Porthos, ja +satulat lisäksi. Mutta syökäämme nyt päivällistä, muutoin se jäähtyy.</p> + +<p>Neljä ystävystä, rauhoittuneena tulevaisuuden suhteen, söivät nyt vankan +päivällisen, jonka jäännökset annettiin Mousqueton'ille, Bazin'ille, +Planchet'ille ja Grimaud'ille.</p> + +<p>Pariisiin tultua tapasi d'Artagnan pöydällänsä kirjeen herra de +Tréville'ltä, joka ilmoitti hänelle, että kuningas hänen pyynnöstään oli +suonut hänelle luvan päästä muskettisoturiksi.</p> + +<p>Koska tämä oli kaikki mitä d'Artagnan oli maailmassa halunnut, +lukuunottamatta tietysti rouva Bonacieux'in löytämistä, hyökkäsi hän +ilon vimmassa tovereittensa luokse, joista hän puoli tuntia ennen oli +eronnut ja jotka hän tapasi sangen alakuloisina ja miettiväisinä. He +olivat kokoontuneet neuvotteluun Athoksen luokse, mikä aina oli sen +merkki, että oli tärkeitä asioita tuumittavana.</p> + +<p>Herra de Tréville oli juuri ilmoittanut heille, että koska Hänen +Majesteettinsa oli päättänyt alottaa sodan ensimäisenä päivänä +Toukokuuta, heidän tulisi tuota pikaa laittaa kuntoon sotavaruksensa.</p> + +<p>Neljä filosoofia katseli toinen toistansa aivan ällistyneinä; herra de +Tréville ei laskenut leikkiä, kun sotilaskuri oli kysymyksessä.</p> + +<p>— Ja kuinka paljon tarvitsette sotavaruksiinne; kysyi d'Artagnan.</p> + +<p>— Oh, se ei maksa vaivaa puhua, me teimme juuri suunnitelman +spartalaisella kitsaudella ja havaitsimme tarvitsevamme jokainen tuhat +viisisataa livre'ä.</p> + +<p>— Neljä kertaa tuhat viisisataa tekee yhteensä kuusi tuhatta livre'ä, +sanoi Athos.</p> + +<p>— Minun arvellakseni, sanoi d'Artagnan, tuhat livre'ä kutakin +kohden riittäisi; tosin minä en puhu spartalaisittain vaan +prokuraattorittain...</p> + +<p>Sana prokuraattori herätti Porthoksen.</p> + +<p>— Malttakaas, minun johtuu mieleeni eräs keino, sanoi hän.</p> + +<p>— Siinä on jo jotakin; minulla ei ole keinon vilahdustakaan, sanoi +kylmästi Athos; mutta d'Artagnan, hyvät herrat, on tullut vallan +hupsuksi siitä ilosta, että vastaisuudessa saa kuulua meidän joukkoomme. +Tuhat livre'ä! minun täytyy tunnustaa, että minä puolestani jo yksin +tarvitsen kaksi tuhatta.</p> + +<p>— Neljä kertaa kaksi on kahdeksan, sanoi Aramis; me tarvitsemme siis +kahdeksan tuhatta livre'ä sotavaruksiamme varten, joita meillä jo on +satulat.</p> + +<p>— Ja siihen lisäksi, sanoi Athos, odotettuaan siksi kunnes d'Artagnan, +joka meni kiittämään herra de Tréville'ä, oli sulkenut oven jälkeensä, +siihen lisäksi meillä on tuo kaunis timantti, joka loistelee ystävämme +sormessa. D'Artagnan on, saakeli soikoon, liian hyvä toveri jättääksensä +veikkojansa pulaan, koska hänellä on sakarisormessa kuninkaan +muistoraha.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="XXIX" id="XXIX"></a>XXIX.</h2> + +<h2>Mylady.</h2> + + +<p>D'Artagnan oli käydessään herra de Tréville'n luona tiedustellut myöskin +rouva Bonacieux'istä, mutta mitään valaisevia tietoja ei hän ollut +saanut. Herra de Tréville oli kyllä puhunut kuningattaren kanssa +asiasta; kuningatar ei tiennyt missä nuori kauppiaan vaimo oli, vaan hän +oli luvannut tiedustella häntä. Tuo lupaus oli kumminkin sangen +epävakainen, eikä ollut d'Artagnan'ille suureksi lohdutukseksi.</p> + +<p>Tähän lisäksi oli d'Artagnan'illa, niinkuin hänen kolmella ystävällänsä +hankkiminen varoja sotavaruksiansa varten. Athos yksin vaan ei +liikahtanut huoneestaan; hän oli vannonut, ett'ei hän panisi rikkaa +ristiin siinä suhteessa. Mutta nuo muut kolme olivat aamusta iltaan +liikkeessä. Jo ani varhain lähtivät he ulos ja myöhään illalla palasivat +he kotiin. He vaeltelivat pitkin katuja, tarkastellen jokaista +katukiveäkin, nähdäkseen, eikö joku kulkija olisi sattunut pudottamaan +kukkaroansa. Ja kun he kohtasivat milloin toisiansa, silmäsivät he +epätoivoisina toisiinsa, joka merkitsi: etkö ole mitään vielä löytänyt?</p> + +<p>Kun d'Artagnan eräänä päivänä tämmöisillä vaelluksillaan sattui +Saint-Leu'n kirkon luokse, jossa jumalanpalvelusta parhaillaan +pidettiin, herätti hänen huomiotansa eräs ylhäinen nainen, joka juuri +astui alas kirkon portaita, jälessä pieni neekeripoika kantaen punaista +rukoustyynyä, ja kamarineitsyt rukouskirja kädessä. Ensi silmäyksellä +tunsi hän tuon kirkosta-tulijan samaksi naiseksi, jota hän ensi kerran +oli nähnyt Meung'issä ja kuullut puhuteltavan mylady'n nimellä, ja josta +hän oli nähnyt vilahduksen Lontoo-matkallansa, juuri sieltä lähtiessään.</p> + +<p>Nainen astui vaunuihin, jotka odottivat kirkon edustalla ja d'Artagnan +kuuli hänen antavan kuskille käskyn ajaa Saint-Germain'iin.</p> + +<p>Hän päätti nyt ottaa tarkemman selon tuosta salaperäisestä naisesta. +Mutta hän havaitsi turhaksi koettaakkaan jalkaisin seurata kahden ripeän +hevosen vetämiä vaunuja, ja kääntyi sen vuoksi rientämään kiiruusti +Férou'n kadulle.</p> + +<p>Seine'n kadulla kohtasi hän Planchet'in, joka oli seisattunut erään +leipuripuodin edustalle ja katseli siinä viehättäviä leivoksia +halullisilla silmillä.</p> + +<p>Hän käski Planchet'in mennä joutuun herra de Tréville'n talliin +satuloimaan kaksi hevosta, toisen hänelle, toisen itselleen, ja tulla +tapaamaan häntä Athoksen luota. Herra de Tréville oli antanut hänelle +ainaisen luvan käyttää hänen hevosiansa mielin määrin.</p> + +<p>Planchet riensi Colombier'in kadulle ja d'Artagnan Ferou'n kadulle. +Athos oli kotonaan, ja istui parhaillaan surumielin tyhjentämässä erästä +pulloa tuota kuuluisata Espanjan viiniä, jota hän oli tuonut mukanaan +Pikardia-matkaltansa. Hän viittasi Grimaud'ille tuomaan lasin +d'Artagnan'ille, ja Grimaud totteli totuttuun tapaansa.</p> + +<p>D'Artagnan aikoi juuri ruveta kertomaan Athokselle, mitä hän oli nähnyt +kirkon luona, kun samassa tuokiossa Planchet pisti päänsä ovesta sisään +ja ilmoitti herrallensa, että ne kaksi hevosta olivat valmiina.</p> + +<p>— Mitkä hevoset? kysyi Athos.</p> + +<p>— Kaksi hevosta, jotka herra de Tréville lainasi minulle mennäkseni +käymään Saint-Germain'issä.</p> + +<p>— Mitä sinulla on Saint-Germain'iin asiaa? kysyi Athos.</p> + +<p>Silloin kertoi d'Artagnan tuon kohtauksensa, ja kuinka hän oli nyt +löytänyt tuon naisen, joka samoinkuin tuo mustaviittainen mies, oli +lakkaamatta hänen ajatuksiensa esineenä.</p> + +<p>— Toisin sanoen, että sinä olet rakastunut häneen niinkuin äskettäin +rouva Bonacieux'iin, sanoi Athos kohauttaen olkapäitänsä +ylenkatseellisesti, ikäänkuin hän olisi surkutellut moista ihmisellistä +heikkoutta.</p> + +<p>— Minäkö! en suinkaan! huudahti d'Artagnan. Minä olen vaan utelias +saamaan selkoa tuon naisen salaperäisyydestä. En tiedä minkä vuoksi, +vaan minusta tuntuu, niinkuin tuolla naisella, vaikka hän onkin minulle +vallan tuntematon ja minä samoin hänelle, olisi joku vaikutus minun +elämääni.</p> + +<p>— No niin, sinä olet oikeassa, sanoi Athos, minä en tunne yhtään +naista, jota maksaisi vaivaa etsiä, kun hän on kerta kadonnut. Rouva +Bonacieux on kadonnut, sitä pahempi hänelle, jos hän vielä ilmestyy +takaisin.</p> + +<p>— Ei, Athos, ei niin, sinä erhetyt, sanoi d'Artagnan; minä rakastan +Constance-parkaani enemmän kuin koskaan, ja jos vaan tietäisin missä hän +on, vaikka hän olisi toisessa maailman ääressä, rientäisin minä +pelastamaan häntä vihollistensa käsistä; mutta minä en tiedä, kaikki +kuulustelemiseni ovat olleet turhat. Mitäs tässä siis on tekeminen, +täytyyhän haihdutella huoliansa.</p> + +<p>— Haihduttele vaan huoliasi mylady'n kanssa, rakas d'Artagnan; minä +suon sen sydämmestäni, jos se sinua huvittaa.</p> + +<p>— Kuulehan, Athos, sanoi d'Artagnan, sen sijaan että istut täällä juuri +kuin vankina, nouse hevosen selkään ja tule kanssani käymään +Saint-Germain'issä.</p> + +<p>— Veikkoseni, vastasi Athos, minä ratsastan omilla hevosillani, kun +minulla on, ja kun ei ole, kävelen jalkasin.</p> + +<p>— No niin, vastasi d'Artagnan hymyillen Athoksen jörömäisyydelle, joka, +jos sitä olisi osoittanut toinen mies, olisi varmaankin häntä loukannut; +minä en ole niin ylpeä, minä ratsastan sillä minkä käsiini saan. Siis, +hyvästi näkemään asti, rakas Athos veikkoseni.</p> + +<p>— Hyvästi, sanoi muskettisoturi viitaten Grimaud'ia avaamaan pullon, +jonka hän juuri oli tuonut.</p> + +<p>D'Artagnan ja Planchet nousivat satulaan ja lähtivät ratsastamaan +Saint-Germain'iin.</p> + +<p>Pitkin matkaa pyöri nuoren miehen mielessä se mitä Athos oli hänelle +sanonut rouva Bonacieux'istä. Vaikka d'Artagnan'in luonne ei ollut +mikään haaveksivainen, oli tuo kaunis kauppiaan vaimo tehnyt +todenperäisen vaikutuksen hänen sydämmeensä; niinkuin hän oli sanonut, +hän olisi ollut valmis etsimään häntä vaikka maailman äärestä. Mutta +maailmalla on monta äärtä, juuri sen vuoksi että se on pyöreä, niin että +hän ei tiennyt minne päin kääntyä.</p> + +<p>Tämän ohella oli hän koettanut saada tietää, kuka tuo mylady oli. Mylady +oli puhellut mustavaippaisen miehen kanssa, jonka hän siis tunsi. +D'Artagnan'in luulon mukaan tuo mustavaippainen mies se oli ryöstänyt +pois rouva Bonacieux'in toisen kerran, samoinkuin ensi kerrankin. +D'Artagnan pettyi siinä vaan puoliksi, hän pettyi siis vaan vähän, +uskotellessaan itselleen että mylady'n tiedusteleminen olisi samalla +myöskin Constance'n tiedustelemista.</p> + +<p>Näissä mietteissä ja aika-ajoin kannustaen hevostaan oli d'Artagnan +joutunut Saint-Germain'iin. Hän kulki pitkin sitä paviljonkia, jossa +kymmenen vuotta myöhemmin Ludvig XIV oli syntyvä. Ratsastaen erästä +autiota katua, tähystellen oikealle ja vasemmalle nähdäksensä jotakin +jälkeä kauniista englantilattarestansa, havaitsi hän erään soman talon +maakerroksessa tutut kasvot. Talossa ei, sen ajan rakennustavan mukaan, +ollut yhtään ikkunaa kadun puolella; tuo henkilö käveli jonkunmoisella +kukkaispenkereellä. Planchet tunsi hänet ensiksi.</p> + +<p>— Katsokaas, herrani, sanoi hän puhutellen d'Artagnan'ia, ettekö tunne +tuota naamaa, joka ällistelee variksia?</p> + +<p>— En, sanoi d'Artagnan; ja kumminkin olen varma siitä että tämä ei ole +ensi kerta kuin näen nuo kasvot.</p> + +<p>— Senpä jumal'aut' uskon, sanoi Planchet; tuohan on Lubin-raukka, +kreivi de Wardes'in lakeija, sen saman kreivin, jota te niin pahoin +pitelitte noin kuukausi takaperin Calais'issa, matkalla satamapäällikön +kartanoon.</p> + +<p>— Aa, aivan oikein, sehän se onkin, sanoi d'Artagnan, nyt tunnen hänet. +Luuletko hänen tuntevan sinua?</p> + +<p>— Kylläpä hän oli silloin niin hämmennyksissä, että epäilen, jäikö +hänelle minusta mitään selvää muistoa.</p> + +<p>— No niin, meneppäs sitten puhuttelemaan poikaa, sanoi d'Artagnan ja +koeta urkkia häneltä tietoa, onko hänen herransa kuollut.</p> + +<p>Planchet laskeutui hevosen selästä, astui suoraan Lubin'in luokse, joka +ei todellakaan häntä tuntenut, ja molemmat lakeijat rupesivat +keskustelemaan kuin parhaat ystävät maailmassa, jolla välin d'Artagnan +talutti hevoset eräälle syrjäkadulle; ja kuljettuansa muutaman talon +ympäri, hän palasi kuuntelemaan heidän puhettaan erään pensaan takaa.</p> + +<p>Oltuansa hetkisen pensaan takana, kuuli hän ajopelien jyryä ja näki +mylady'n vaunujen pysähtyvän aivan likellensä. Siinä ei ollut erhetyksen +sijaa; mylady istui vaunuissa. D'Artagnan kyyristyi hevosensa kaulaa +vasten, nähdäksensä kaikki vaan pysyäksensä itse näkymätönnä.</p> + +<p>Mylady pisti viehättävän vaaleakiharaisen päänsä vaununoven aukosta +esille ja antoi käskyjä kamarineitsyellensä.</p> + +<p>Tuo viimemainittu, kahdenkymmenen tai kahdenkolmatta vuotias kaunis, +vilkas ja iloinen tyttö, todellinen ylhäisen naisen seuraneiti, hyppäsi +alas astimelta, jossa hän, ajan tavan mukaan, oli istumassa, ja meni +suoraan sitä kukkaispengertä kohden, jossa d'Artagnan oli huomannut +Lubin'in.</p> + +<p>D'Artagnan seurasi silmillään seuraneitiä ja näki hänen astuvan +penkereelle. Mutta juuri samaan liittoon oli Lubin saanut käskyn tulla +sisään, niin että Planchet oli jäänyt yksinään, ja katseli parhaillaan +minne d'Artagnan oli mahtanut kadota.</p> + +<p>Kamarineitsyt lähestyi Planchet'ia, jota hän nähtävästi piti Lubin'ina, +ja ojensi hänelle pienen kirjelipun sanoen:</p> + +<p>— Teidän herrallenne.</p> + +<p>— Minunko herralleni? kysyi Planchet hämmästyneenä.</p> + +<p>— Niin, ja kiiruusti. Ottakaa se pian.</p> + +<p>Sen jälkeen riensi hän takaisin vaunujen luokse, jotka jo ennakolta +olivat käännetyt siihen suuntaan, mistä ne olivat tulleet; ripeästi +keikahti hän astimelle, ja vaunut vierivät pois.</p> + +<p>Planchet käänteli ja väänteli kirjelippua, sitten hyppäsi hän alas +penkereeltä, kääntyi syrjäkadulle ja tapasi parinkymmenen askeleen +päässä d'Artagnan'in, joka, ollen kaikki nähnyt, tuli jo hänelle +vastaan.</p> + +<p>— Tämä on teille, herra, sanoi Planchet, ojentaen kirjelipun +d'Artagnan'ille.</p> + +<p>— Minulle? sanoi d'Artagnan; oletko varma siitä?</p> + +<p>— Kuinkas muuten! kamarineitsyt sanoi: "Herrallesi." Minulla ei ole +muuta herraa kuin te, siis ... soma tytöntynkä, sieluni kautta, sangen +soma tytöntynkä tuo kamarineitsyt!</p> + +<p>D'Artagnan avasi kirjeen ja luki seuraavat sanat:</p> + +<p>"Eräs ihminen, joka ajattelee teitä enemmän kuin hän voipi sanoin +lausua, tahtoisi tietää, minä päivänä teidän kävisi laatuun tehdä pieni +huvivaellus metsään. Huomenna eräs mustaan ja punaiseen puettu lakeija +odottaa teidän vastaustanne Champ-du-Drap-d'Or'in hotellissa."</p> + +<p>— Ohoo, tuumaili d'Artagnan, tämäpä on vähän sukkelaa. Näyttää siltä +kuin mylady ja minä huolehtisimme saman henkilön terveydestä. No niin, +Planchet, kuinkas voipi tuo hyvä herra de Wardes? hän ei siis ole +kuollut?</p> + +<p>— Ei, herrani, hän voipi niin hyvin kuin saattaa voida, kun on neljä +miekanpistoa ruumiissa, sillä te, elkää pahastuko, annoitte hänelle +neljä kunnon pistoa ja nyt on tuo kelpo herra vielä sangen heikko, kun +häneltä juoksi veri melkein kuiviin. Niinkuin jo sanoin herralle, Lubin +ei minua tuntenut ja kertoi minulle alusta loppuun asti koko meidän +kohtauksen.</p> + +<p>— Oivallista, Planchet, sinä olet lakeijojen lakeija; mutta nouseppas +nyt satulaan, niin lähdemme tavoittamaan vaunuja.</p> + +<p>Se ei kestänytkään kaukaa; viiden minuutin kuluttua näkyi vaunut, jotka +olivat pysähtyneet tien reunaan; eräs komeapukuinen ratsumies oli +vaunujen ovella.</p> + +<p>Keskustelu myladyn ja ratsumiehen välillä oli niin vilkas, että +d'Artagnan sai pysähtyä vaunujen toiselle puolelle ilman että kukaan muu +kuin kamarineitsyt havaitsi hänen läsnäoloansa.</p> + +<p>Puhe kävi englanninkielellä, jota d'Artagnan ei ymmärtänyt; mutta äänen +painosta luuli nuori mies huomaavansa kauniin englantilattaren olevan +sangen suutuksissa; hän lopetti eräällä käden viittauksella, josta +keskustelun luonne kävi selvästi ilmiin: hän iski viuhkallansa +semmoisella voimalla että tuo pieni kapine meni tuhanteen kappaleesen.</p> + +<p>Ratsumies purskahti aika nauruun, ja se näytti mylady'ä yhä enemmän +suututtavan.</p> + +<p>D'Artagnan arveli olevan hetken käydä väliin; hän lähestyi toista +vaununovea ja, paljastaen päänsä kunnioittavasti, virkkoi:</p> + +<p>— Arvoisa rouva, suvaitsetteko minun tarjota teille palvelustani? +minusta näyttää niinkuin tämä herra suututtaisi teitä. Sanokaa sana, +rouva hyvä, ja minä otan kurittaakseni häntä puuttuvasta +kohteliaisuudesta.</p> + +<p>Ensi sanan kuultuansa kääntyi mylady, katsoi nuorta miestä +hämmästyneenä, ja kun hän oli lopettanut, lausui hän sangen hyvällä +ranskankielellä;</p> + +<p>— Hyvä herra, täydestä sydämmestäni antautuisin teidän suojelukseenne, +ell'ei tämä henkilö, joka riitelee minulle, olisi veljeni.</p> + +<p>— Ah, suokaa anteeksi siinä tapauksessa, sanoi d'Artagnan; te +ymmärrätte ett'en minä sitä tiennyt, arvoisa rouva.</p> + +<p>— Mitäs tuo nolkki tulee tähän sekoittumaan, huudahti tuo myladyn +sukulaisekseen sanoma ratsumies, kumartuen vaununoven tasalle, ja minkä +vuoksi hän ei mene matkoihinsa?</p> + +<p>— Nolkki voitte itse olla, sanoi d'Artagnan, vuorostaan kyyristyen +hevosensa kaulaa vasten ja vastaten hänelle puolestansa; minä en mene +matkoihini sen vuoksi, että minua huvittaa pysähtyä tähän.</p> + +<p>Ratsumies puhui muutamia sanoja englanninkielellä sisarelleen.</p> + +<p>— Minä puhun ranskaa, sanoi d'Artagnan; tehkää minulle, olkaa hyvä, se +huvi, että vastaatte samalla kielellä. Te olette tämän rouvan veli, +olkoon niin, vaan te ette ole minun, kaikeksi onneksi.</p> + +<p>Olisi luullut mylady'n, nainen kun tavallisesti on herkkä peljästymään, +tahtovan hillitä tuota taistelun alkua ja estää sitä syttymästä ilmi +tappeluksi, mutta päin vastoin hän viskautui selkäkenoon vaunujensa +sisään ja huusi kylmästi kuskille:</p> + +<p>— Aja hotelliin!</p> + +<p>Kaunis kamarineitsyt loi levottoman katseen d'Artagnan'iin, jonka +miellyttävä olemus näytti tehneen häneen hyvän vaikutuksen.</p> + +<p>Vaunut vierivät pois, jättäen molemmat miehet naamattain; ei mikään +ulkonainen esine ollut heitä enää eroittamassa.</p> + +<p>Ratsumies yritti seurata vaunuja; mutta d'Artagnan, jonka jo muutoinkin +kuohuva viha yhä paisui, kun hän tunsi tuon englantilaisen samaksi, joka +Amiens'issa oli voittanut hänen hevosensa ja oli vähältä ollut voittaa +Athokselta hänen timanttisormuksensa, tarttui nopeasti ohjiin ja +pysähdytti hänet.</p> + +<p>— Ohoh, herrani, sanoi hän, taidattepa olla nolkimpi kuin minä, sillä +te näytätte unhottavan että meidän välillämme on pieni riita +selvitettävänä.</p> + +<p>— Ahaa, vai niin, sanoi englantilainen, vai te se olette, herraseni. +Teidän täytyy siis aina saada pelata peliä tai toista?</p> + +<p>— Niin, ja siitä muistuu mieleeni, että minulla on teiltä korvaus +otettavana. Sittenpä saadaan nähdä, käsittelettekö yhtä hyvin miekkaa +kuin kuutioita.</p> + +<p>— Näettehän hyvin, ett'ei minulla ole miekkaa, sanoi englantilainen; +tahdotteko uljastella aseetonta miestä vastaan?</p> + +<p>— Toivon, että teillä kumminkin kotonanne on miekka, vastasi +d'Artagnan. Kaikessa tapauksessa, minulla on kaksi ja jos tahdotte, +pelaan minä kanssanne toisesta.</p> + +<p>— Tarpeetonta, sanoi englantilainen, minulla on kylliksi varalta +sellaisia tarviskaluja.</p> + +<p>— No niin, arvoisa herrani, sanoi d'Artagnan, valitkaa kaikkein pisin +ja tulkaa näyttämään sitä minulle tänä iltana.</p> + +<p>— Minnekkä?</p> + +<p>— Luxemburg'in taakse, se on mainion sopiva paikka tämänlaatuisia +huviretkiä varten, mitä nyt teille esittelen.</p> + +<p>— Hyvä on, tullaan.</p> + +<p>— Mihin aikaan?</p> + +<p>— Kello kuusi.</p> + +<p>— Mutta teillä on kaiketi ystävä tai pari?</p> + +<p>— Minulla on kolmekin, ja he ovat hyvin mielissään, jos saavat ryhtyä +samaan peliin kuin minä.</p> + +<p>— Kolme? mainiota! Kuinka hyvin se sopiikin! sanoi d'Artagnan, sehän on +juuri minun lukuni.</p> + +<p>— Mutta nyt, kuka te olette.</p> + +<p>— Nimeni on d'Artagnan, olen gaskonjalainen aatelismies, henkivartija +herra Desessarts'in komppaniiasta. Entäs te?</p> + +<p>— Minä olen lord Winter, Scheffield'in parooni.</p> + +<p>— Hyvä, minä olen nöyrin palvelijanne, herra parooni, sanoi d'Artagnan, +vaikka teidän nimeänne on kovin vaikea pitää muistossa.</p> + +<p>Ja silloin kannusti hän hevosensa neliseen ja lähti Pariisia kohden.</p> + +<p>Niinkuin tavallisesti semmoisissa kohtauksissa, meni d'Artagnan nytkin +suoraa päätä Athoksen luokse.</p> + +<p>Hän tapasi Athoksen pitkällään suuressa sohvassa, odottamassa, niinkuin +hän sanoi, sotavaruksiensa tulemista.</p> + +<p>Hän kertoi Athokselle kaikki, mitä oli tapahtunut, paitsi herra de +Wardes'in kirjeestä ei hän puhunut mitään.</p> + +<p>Athos ihastui kuullessaan pääsevänsä englantilaisen kanssa taistelemaan.</p> + +<p>Lähetettiin paikalla lakeijat noutamaan Porthosta ja Aramista ja heille +ilmoitettiin asian tila.</p> + +<p>Porthos veti miekkansa tupesta ja rupesi miekkailemaan seinää vastaan, +peräytyen aika-ajoin ja hypähdellen kuin tanssimestari. Aramis, joka yhä +sepitti runoansa, sulkeutui Athoksen sisähuoneesen ja pyysi että +annettaisiin hänen olla rauhassa siksi kunnes lähdön hetki oli läsnä.</p> + +<p>Athos pyysi viittauksella Grimaud'ilta pullon viiniä.</p> + +<p>D'Artagnan taas teki päässänsä erästä pientä suunnittelua, jonka näemme +myöhemmin hänen panevan käytäntöön, ja joka hänelle lupasi erään soman +seikkailun, niinkuin saattoi nähdä hänen hymyilystänsä, mikä aika-ajoin +vilahti hänen kasvoillansa, kirkastaen niiden haaveellisuutta.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="XXX" id="XXX"></a>XXX.</h2> + +<h2>Englantilaisia ja ranskalaisia.</h2> + + +<p>Määrättyyn aikaan lähdettiin, neljä lakeijaa mukana, Luxenburg'in taakse +eräälle kedolle, joka oli aidattu vuohilaitumeksi. Athos antoi +vuohenpaimenelle muutaman rahakappaleen, että hän poistuisi. Lakeijat +pantiin vahtiin.</p> + +<p>Pian lähestyi äänetön joukko samaa aitausta, tuli sinne sisään ja +liittäytyi muskettisotureihin; sitte esitteleydyttiin toinen toisilleen, +niinkuin oli tapa meren toisella puolella.</p> + +<p>Englantilaiset olivat kaikki ylhäistä säätyä; heidän vastamiestensä +eriskummalliset nimet eivät siis ainoastaan synnyttäneet heissä +kummastusta vaan vieläpä levottomuuttakin.</p> + +<p>— Emmehän me, sanoi lord Winter, sittenkuin kolme ystävystä olivat +ilmoittaneet nimensä, emmehän me kaikesta tästä tulleet hullua +hurskaammiksi, emmekä me taistele tuollaisten nimien omistajia vastaan; +nehän ovat paimenten nimiä tuommoiset.</p> + +<p>— Ne ovatkin niinkuin te sen voitte arvata, mylord, salanimiä, sanoi +Athos.</p> + +<p>— Se herättää meissä vaan yhä suuremman halun saada tietää teidän +oikeat nimenne, vastasi englantilainen.</p> + +<p>— Olettehan te pelanneetkin kanssamme tietämättä nimiämme, sanoi Athos, +sillä olettehan te voittaneet meiltä kaksi hevosta?</p> + +<p>— Se on totta kyllä, mutta me panimme silloin alttiiksi vaan rahamme; +tällä kertaa panemme alttiiksi henkemme: pelata voi kenen kanssa +tahansa, mutta kaksintaistelua taistelemaan ei ruveta muiden kuin +vertaistensa kanssa.</p> + +<p>— Aivan oikein, sanoi Athos, ja hän veti syrjään sen englantilaisen, +jonka kanssa hänen tuli taistella ja ilmoitti hänelle hiljaa nimensä.</p> + +<p>Porthos ja Aramis tekivät samoin.</p> + +<p>Riittääkö se, sanoi Athos vastamiehellensä, ja pidättekö minua kylliksi +arvokkaana, suodaksenne minulle kunnian saada mitellä miekkaa kanssanne?</p> + +<p>— Kyllä, sanoi englantilainen kumartaen.</p> + +<p>— No niin, mutta sallitteko minun sanoa teille erään asian? jatkoi +Athos kylmästi.</p> + +<p>— Minkä? kysyi englantilainen.</p> + +<p>— Te olisitte tehneet parhaiten, jos ette olisi vaatineet minua +ilmoittamaan nimeäni.</p> + +<p>— Kuinka niin?</p> + +<p>— Sen vuoksi että minua luullaan kuolleeksi, ja kun minulla on syytä +toivoa, ett'ei minun tiedettäisi olevan elossa, olen minä nyt pakoitettu +tappamaan teidät, ett'ei salaisuuteni pääsisi levenemään ympäri maita +mantereita.</p> + +<p>Englantilainen silmäsi, Athosta luullen hänen laskevan pilaa; mutta +Athos ei millään muotoa laskenut pilaa.</p> + +<p>— Hyvät herrat, sanoi Athos, kääntyen tovereihinsa ja heidän +vastamiehiinsä, olemmeko valmiit?</p> + +<p>— Olemme, vastasivat englantilaiset ja ranskalaiset yhdellä kertaa.</p> + +<p>— Siis asentoon! sanoi Athos.</p> + +<p>Samassa tuokiossa välähti kahdeksan miekkaa laskevan auringon valossa ja +taistelu alkoi rajusti, joka oli vallan luonnollista, he kun olivat +kahdella tavoin nyt vihollisia toisillensa.</p> + +<p>Athos taisteli yhtä tyynesti ja yhtä säännöllisesti kuin jos hän olisi +ollut miekkailusalissa.</p> + +<p>Porthos, epäilemättä parantuneena Chantilly'n kohtauksen kautta liian +suuresta itseensä-luottamuksesta, käytti nyt miekkaansa taitavasti ja +varovasti.</p> + +<p>Aramis, jolla oli runoelmansa kolmas laulu lopetettavana, taisteli +ikäänkuin hänellä olisi ollut hyvin kiire.</p> + +<p>Athos ensimäisenä tappoi vastustajansa; hän oli antanut vastustajallensa +vaan yhden piston, vaan, niinkuin hän jo ennakolta oli sanonut, oli +pisto kuolettava; miekka näet lävisti sydämmen.</p> + +<p>Porthos oli järjestyksessä toinen, joka kaatoi miehensä tantereelle; hän +oli lävistänyt hänen reitensä. Kun englantilainen silloin ilman +pitemmittä vastustuksitta antoi hänelle miekkansa, otti Porthos hänet +syliinsä ja kantoi hänet vaunuihin.</p> + +<p>Aramis ahdisti vastustajaansa niin kiihkoisesti, että sittenkuin hän oli +peräytynyt viisikymmentä askelta, pötki hän pakoon ja katosi lakeijain +suureksi nauruksi.</p> + +<p>Mitä d'Artagnan'iin tulee, hän oli jättäytynyt kokonaan +puollustus-asemaan; mutta sittenkuin hän oli nähnyt vastustajansa +uupuneen, oli hän syrjä-iskulla lyönyt häneltä miekan pois kädestä. Kun +parooni näki joutuneensa aseettomaksi, peräytyi hän pari askelta, vaan +siinä nuljahti hänen jalkansa ja hän kaatui selälleen.</p> + +<p>D'Artagnan oli yhdellä hyppäyksellä hänen päällänsä ja asetti miekan +kärjen hänen kurkkuansa kohden.</p> + +<p>— Minä voisin nyt teidät tappaa, hyvä herra, virkkoi hän +englantilaiselle, te olette nyt minun mielivallassani, vaan minä säästän +teidän henkeänne rakkauteni tähden sisartanne kohtaan.</p> + +<p>D'Artagnan oli riemastuksissaan; hän oli nyt suorittanut sen ennakolta +suunnittelemansa tuuman, tuon, joka oli vetänyt hänen huulensa hymyyn, +niinkuin äsken mainitsimme.</p> + +<p>Englantilainen taasen, hyvillään siitä että hän oli joutunut tekemisiin +niin kelpo aatelismiehen kanssa, puristi häntä kädestä, lausui tuhansia +kohteliaisuuksia noille kolmelle muskettisoturille, ja kun Porthoksen +vastustaja oli jo vaunuissa ja Aramiksen oli suoriutunut tiehensä, +ruvettiin vaan pitämään huolta kuolleesta.</p> + +<p>Kun Porthos ja Aramis riisuivat hänen päältänsä, toivossa ett'ei haava +ollut kuolettava, putosi paksu kukkaro hänen vyöltänsä. D'Artagnan otti +sen ylös maasta ja ojensi lord Winter'ille.</p> + +<p>— Mitäs peijakasta luulette minun sillä tekevän? kysyi englantilainen.</p> + +<p>— Toimittakaa se hänen perheellensä, sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Hänen perheensäkö välittäisi noin mitättömästä summasta! Se saa periä +viisitoista tuhatta louisdor'ia pelkkää vuosikorkoa; antakaa tuo kukkaro +lakeijoillenne.</p> + +<p>D'Artagnan pisti kukkaron taskuunsa.</p> + +<p>— Ja nyt nuori ystäväni, sillä minä toivon teidän suvaitsevan minun +nimittää teitä sillä tavoin, sanoi lord Winter, vielä tänä iltana, jos +te vaan tahdotte, esitän minä teidät sisarelleni, lady Clark'ille, sillä +minä halaan että hänkin vuorostaan sulkee teidät suosioonsa, ja kun +hänellä on jonkun verran vaikutusvaltaa hovissa, niin ehkäpä +tulevaisuudessa joku sana häneltä saattaa olla teille joksikin hyödyksi.</p> + +<p>D'Artagnan punastui mielihyvästä ja kumarsi suostumuksen merkiksi.</p> + +<p>Sillä välin oli Athos lähestynyt d'Artagnan'ia.</p> + +<p>— Mitä arvelet tehdä tuolla kukkarolla? kuiskasi hän hänelle korvaan.</p> + +<p>— Minä aion antaa sen sinulle, Athos veikkoseni.</p> + +<p>— Minulle? miksikä niin?</p> + +<p>— Hiisi, sinähän hänet tapoit; sotasaalis on sinun.</p> + +<p>— Minäkö vihollisen perilliseksi! sanoi Athos, keneksi sinä minua +luulet?</p> + +<p>— Sehän on tapa sodassa, sanoi d'Artagnan; miksikäs se ei olisi tapa +kaksintaistelussa?</p> + +<p>— En sodassakaan koskaan ole semmoista tehnyt, sanoi Athos.</p> + +<p>Porthos kohautti olkapäitään. Aramis mutisti suutansa myöntymykseksi +Athokselle.</p> + +<p>— Siinä tapauksessa, sanoi d'Artagnan, antakaamme rahat lakeijoille, +niinkuin lord Winter kehoitti tekemään.</p> + +<p>— Niin, sanoi Athos, antakaamme kukkaro, ei meidän, vaan +englantilaisten lakeijoille.</p> + +<p>Athos otti kukkaron, heitti sen kuskille ja virkkoi:</p> + +<p>— Tässä on teille ja tovereillenne.</p> + +<p>Tuo suuriluontoinen teko mieheltä, joka itse oli aivan rahatonna, +ihmetytti yksin Porthostakin ja tuo ranskalainen jalomielisyys, tullen +lord Winterin ja hänen ystävänsä kautta muidenkin tietoon, herätti +suurta mieltymystä kaikissa muissa paitsi Grimaud'issa, Mousqueton'issa, +Planchet'issa ja Bazin'issa.</p> + +<p>Lord Winter ilmoitti d'Artagnan'ille, erotessaan hänestä, sisarensa +asuntopaikan; hän asui näet Place-Royale'ssa, joka siihen aikaan oli +Pariisin hienompia kaupungin osia, numero 6:ssa. Hän lupasi sitä paitsi +tulla noutamaan häntä sisarensa luokse. D'Artagnan määräsi kohtauksen +kello kahdeksaksi, Athoksen luona.</p> + +<p>Tuo mylady'lle esitteleminen tuumailutti aikalailla nuoren +gaskonjalaisen päätä. Hänellä oli muistissa, kuinka omituisella tavalla +tuo nainen tähän asti oli sekoittunut hänen elämänsä vaiheihin. Hänen +varma luulonsa oli että tuo nainen oli kardinaalin välikappale, ja +kuitenkin tunsi vastustamattoman voiman vetävän itseänsä häneen eräällä +noita tunteita, joista ei selvää saa. Ainoa pelko oli hänellä se, että +mylady kentiesi tuntisi hänet Meung'in ja Dover'in mieheksi. Silloin +tietäisi hän myös hänen olevan herra de Tréville'n ystäviä ja siis +ruumiineen sieluineen kuninkaan puolella, joka seikka poistaisi häneltä +jossakin määrin hänen etuisuuksiansa, koska, jos mylady hänet tunsi +samoin kuin hän mylady'n, he pelaisivat molemmat samallaista peliä. Mitä +taas tuli siihen juoneen, joka oli alkamassa hänen ja kreivi Wardes'in +välillä, ei se meidän itserakasta nuorta miestä paljoa arveluttanut, +vaikka markiisi oli nuori, kaunis, rikas ja ennen kaikkea kardinaalin +suosikki. Ei sitä turhanpäiten olla kahdenkymmenen vuotias ja semminkin +kotoisin Tarbes'ista.</p> + +<p>Ensiksi meni d'Artagnan kotiinsa ja pukeutui mitä loistavimmaksi; sitten +palasi hän Athoksen luokse, ja tapansa mukaan kertoi hänelle kaikki. +Athos kuunteli hänen tuumiansa, pudisti päätänsä ja jonkunmoisella +katkeruudella kehoitti häntä varovaisuuteen.</p> + +<p>— Mitä! sanoi hän, olet juuri kadottanut lemmityn, jota sanoit hyväksi, +viehättäväksi, täydelliseksi ja, nyt jo juokset toisen jälissä.</p> + +<p>D'Artagnan tunsi tuon soimauksen vallan oikeaksi.</p> + +<p>— Minä rakastin rouva Bonaciux'iä sydämmelläni, vaan mylady'ä minä +rakastan päälläni, sanoi hän; antaessani saattaa itseni hänen luokseen, +koetan minä ennen kaikkea päästä selville siitä, mitä asioita hän ajelee +hovissa.</p> + +<p>— Sitä ei, hiisi vieköön, ole vaikea arvata kaikesta siitä, mitä olet +minulle kertonut. Hän on jonkunmoinen kardinaalin vakooja, hän on +nainen, joka houkuttelee sinua satimeen, mistä et pääsekkään aivan +hevillä irti.</p> + +<p>— Saakeli sentään, kuinka sinä, rakas Athos, maalaatkin asiat mustiksi!</p> + +<p>— Veikkoseni, minä epäilen naisia, mitäs muuta voin? minä olen saanut +niistä kyllikseni, varsinkin vaaleaverisistä. Mylady on vaaleaverinen, +etkös niin minulle kertonut?</p> + +<p>— Hänellä on mitä kauniimman vaaleat kiharat suinkin olla taitaa.</p> + +<p>— Voi sinua d'Artagnan parka, sanoi Athos.</p> + +<p>— Kuulehan toki, minä tahdon vaan pyrkiä selville, ja sittenkuin olen +saanut tietää mitä haluan, niin erkanen hänestä.</p> + +<p>— Pyri vaan selville, sanoi Athos levollisesti. Lord Winter saapui +samassa tuokiossa, mutta Athos, saaden ajoissa tiedon, meni toiseen +huoneesen; d'Artagnan jäi siis yksinään, ja kun kello oli jo liki +kahdeksan, meni hän lordin kanssa pois.</p> + +<p>Pulskat vaunut odottivat kadulla, ja kun niitä veti kaksi upeata +hevosta, olivat he muutamassa tuokiossa Place-Royale'ssa.</p> + +<p>Mylady Clarik otti d'Artagnan'in arvokkaasti vastaan. Hänen hotellinsa +oli erinomaisen komea; ja vaikka useimmat englantilaiset sodan +karkoittamina olivat lähteneet Ranskasta tai olivat juuri +lähtemäisillään, mylady oli vaan pannut yhä uusia kustannuksia +hotellinsa koristamiseen, joka osoitti ett'eivät yleiset englantilaisia +varten säädetyt määräykset koskeneet häntä.</p> + +<p>— Tässä näet, sanoi lord Winter esittäen d'Artagnan'in sisarellensa, +nuoren aatelismiehen, jonka vallassa oli minun henkeni, ja joka ei +tahtonut ylivoimaansa käyttää, vaikka me olimme kahdenkertaisesti +vihollisia, koska minä olin häntä loukannut ja minä siihen lisäksi olen +englantilainen. Kiitä nyt häntä, siskoseni, jos sinulla on ystävyyttä +minua kohtaan.</p> + +<p>Mylady rypisti hieman kulmiansa; tuskin huomattava varjo vilahti hänen +otsallansa ja niin peräti omituinen hymy hänen huulillansa, että nuori +mies, nähdessään nuo kolminkertaiset vivahdukset, tunsi ikäänkuin +väristyksen ruumiissansa.</p> + +<p>Veli ei huomannut mitään; hän oli vetäytynyt leikittelemään myladyn +lemmikki-apinan kanssa, joka oli nykinyt häntä takin liepeestä.</p> + +<p>— Tervetulemaanne, herra, sanoi mylady äänellä, jonka erinomainen +sulous oli täytenä vastakohtana hänen pahan tuulensa viitteihin, joita +d'Artagnan juuri oli saanut havaita, te olette tänäpäivänä hankkineet +itsellenne ikuiset oikeudet minun kiitollisuuteeni.</p> + +<p>Englantilainen silloin kääntyi heidän puoleensa ja kertoi koko +taistelun, jättämättä pienintäkään seikkaa mainitsematta. Mylady +kuunteli kertomusta mitä suurimmalla tarkkuudella; vaan vaikka hän +mitenkin koetti peitellä sitä vaikutusta, minkä kertomus häneen teki, +näkyi kumminkin selvään, ettei se häntä laisinkaan miellyttänyt. Veri +nousi hänen päähänsä ja hänen pieni jalkansa liikkui levottomasti hänen +helmoissansa.</p> + +<p>Lord Winter ei huomannut mitään. Kun hän oli lopettanut lähestyi hän +pöytää, jossa oli tarjottimella pullo Espanjan viiniä ja laseja. Hän +täytti kaksi lasia ja pyysi viittauksella d'Artagnan'ia juomaan.</p> + +<p>D'Artagnan tiesi että englantilaista suuresti pahottaisi ell'ei hän +joisi hänen kanssansa. Hän lähestyi siis pöytää ja tarttui lasiin. Sillä +välin ei hän kumminkaan jättänyt mylady'ä silmistänsä, ja peilissä +huomasi hän ne muodonliikkeet, jotka vaihtelivat mylady'n kasvoilla. Nyt +kun hän luuli ett'ei häntä huomattu, ilmautui hänen muotoonsa eleitä, +jotka osoittivat raivoa. Hän puri kauniilla hampaillaan nenäliinaansa.</p> + +<p>Kaunis pikku kamarineitsyt, jonka d'Artagnan jo oli nähnyt, astui +silloin huoneesen; hän virkkoi muutamia sanoja, englanninkielellä +lordille, joka samassa pyysi d'Artagnan'ilta lupaa saada poistua, +selittäen syyksi kiireellisiä asioitansa ja jättäen sisarensa huoleksi +hankkia anteeksiantamuksen.</p> + +<p>D'Artagnan ja lord Winter paiskasivat kättä toisillensa, jonka perästä +ensin mainittu palasi mylady'n luoksi. Hänen muotonsa muuttui +hämmästyttävän nopeasti taas herttaisen näköiseksi, muutamat pienet +punaiset pilkut hänen liinassansa osoittivat että hän oli purrut +huuliansa verille asti.</p> + +<p>Hänen huulensa muutoin olivat erinomaisen kauniit, niiden olisi voinut +luulla olevan korallia.</p> + +<p>Puhelu kääntyi nyt iloiseen suuntaan. Mylady näytti kokonaan palautuneen +entiselleen. Hän kertoi lordin ei olevan hänen veljensä vaan hänen +lankonsa; hän, mylady, oli ollut naimisissa lordin nuoremman veljen +kanssa, joka oli jättänyt hänet leskeksi yhden lapsen kanssa. Lapsi oli +lordin ainoa perillinen, ell'ei lordi menisi naimisiin. Kaikki tuo +näytti d'Artagnan'ista verholta, jonka alla piili jotakin, vaan hän ei +voinut vielä kurkistaa tuon verhon alle.</p> + +<p>Muutoin oli d'Artagnan puolentuntisen keskustelun jälkeen vakuutettu +siitä, että mylady oli hänen kansalaisensa; hän puhui ranskaa niin +puhtaasti ja sujuvasti, ett'ei siinä ollut mitään epäilyksen sijaa.</p> + +<p>D'Artagnan lausui hänelle kohteliaisuuksia ja vakuutti alttiuttansa. +Kaikille tyhjänpäiväisyyksille, mitä d'Artagnan'in huulilta kirposi, +hymyili mylady hyväntahtoisesti. Lähdön hetki oli käsissä. D'Artagnan +heitti mylady'lle jäähyväiset ja lähti ulos salista mitä onnellisimpana +ihmisenä.</p> + +<p>Portaissa kohtasi hän tuon kauniin kamarineitsyen, joka hipaisi häntä +ohimennessä ja punastuen silmiin asti pyysi anteeksi kosketustansa, ja +äänellä niin suloisella että anteeksiantamus myönnettiin paikalla.</p> + +<p>D'Artagnan palasi seuraavana päivänä ja sai osakseen vielä +ystävällisemmän kohtelun kuin ensimmäisellä kertaa. Lord Winter'iä ei +siellä näkynyt, ja mylady tällä kertaa yksinään piti huolta vieraan +kohtelemisesta. Hän näytti olevan hyvin huvitettu d'Artagnan'ista, +kyseli mistä hän oli, ketä ystäviä hänellä oli, ja eikö hän koskaan +ollut aikonut ruveta kardinaalin palvelukseen.</p> + +<p>D'Artagnan, joka, niinkuin jo tiedetään, oli sangen varovainen +kahdenkymmenen vuotiseksi nuorukaiseksi, muisti silloin epäluulonsa +mylady'ä kohtaan; hän rupesi ylistelemään Hänen ylhäisyyttänsä, sanoen +että hän olisi pyrkinyt päästä kardinaalin miehistöön sen sijaan että +hän oli pyrkinyt kuninkaan, jos hän vaan olisi ollut tuttu herra de +Cavois'ille sen sijaan että hän oli tuttu herra de Tréville'lle.</p> + +<p>Mylady muutti kevyesti puheen ainetta ja kysyi d'Artagnan'ilta mitä +huolettomimmalla tavalla, oliko hän koskaan käynyt Englannissa.</p> + +<p>D'Artagnan vastasi, että herra de Tréville lähetti hänet tuonoin sinne +tekemään hevoskauppoja ja että hän sieltä oli tuonut neljä näytteeksi.</p> + +<p>Puhelun aikana purasi mylady pari kolme kertaa huultansa; hän oli +tekemisissä miehen kanssa, jolta ei ollut helppo pusertaa mitään +tietoja.</p> + +<p>Samaan aikaan kuin edellisenäkin päivänä lähti d'Artagnan pois. +Käytävässä tapasi hän taaskin tuon kauniin Ketty-neitsyen. Tämä katseli +häntä hyvänsävyisyydellä, jonka merkitystä ei ollut vaikea arvata. Mutta +d'Artagnan'in mieleen oli hänen emäntänsä niin kiintynyt, ett'ei hän +ketään muuta huomannutkaan.</p> + +<p>Seuraavana päivänä palasi d'Artagnan taaskin mylady'n, luokse +ja samoin sitä seuraavana, ja kerta kerralta muuttui kohtelu yhä +ystävällisemmäksi.</p> + +<p>Joka ilta tapasi hän kamarineitsyen joko esihuoneessa, käytävässä tai +portaissa.</p> + +<p>Mutta, niinkuin vast'ikään sanoimme d'Artagnan ei kääntänyt mitään +huomiota Ketty-paran hellittämättömyyteen.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="XXXI" id="XXXI"></a>XXXI.</h2> + +<h2>Eräät prokuraattorin päivälliset.</h2> + + +<p>Sillä välin kuin d'Artagnan näin oli hankkinut itselleen pääsyn mylady'n +tuttavuuteen, oli Porthos kokenut parastansa voittaaksensa +"herttuattarensa" suosion, jonka hän, niinkuin Chantilly'n ravintolan +isännän kertomuksesta on jo käynyt selville, oli menettänyt.</p> + +<p>Juuri samana päivänä kuin d'Artagnan oli päässyt myladyn jälille +Saint-Leu'n kirkon luona, oli Porthos vaelluksillaan tavannut +prokuraattori Coquenard'in rouvan.</p> + +<p>Porthoksen muhkea muoto ja hänen viisaasti asetetut sanansa suostuttivat +tuota pikaa prokuraattorin rouvan ja hellyttivät hänen sydämmensä siihen +määrään, että hän kyyneleet silmissä lupasi auttaa Porthosta hänen +rahapulassaan ja, pannaksensa asian alkuun, kutsui hänet päivällisille +seuraavaksi päiväksi.</p> + +<p>Heidän välillensä syntyi sula sovinto, ja otettuaan toisiltaan hellät +jäähyväiset, erosi Porthos "herttuattarestansa" mitä iloisimmassa +mielentilassa, mitä parhaimpia toiveita uhkuvalla sydämmellä.</p> + +<p>Siitäpä se johtui hänen hullunkurinen käytöksensä myöhempään päivällä +Athoksen luona, jossa hän sai tiedon kaksintaistelusta englantilaisten +kanssa. Mutta siihen myöskin perustui se maltti ja taitavuus, jota hän +mainitussa taistelussa sitten osoitti, ja josta hän, niinkuin jo olemme +kertoneet, suoriutui niin loistavalla tavalla.</p> + +<p>Tämä kaksintaistelu ei millään muotoa saattanut häntä unhottamaan +prokuraattorin rouvan päivälliskutsumusta. Seuraavana päivänä kello +yhden aikaan harjautti hän Mousqueton'illa vielä viimeisen kerran +pukuaan ja lähti l'Ours'in kadulle kävellen semmoisen miehen askeleilla, +jolla on onni mukanansa.</p> + +<p>Hänen sydämmensä pamppaili, mutta ei, niinkuin d'Artagnan'in, vasta +syttyneestä, malttamattomasta rakkaudesta. Ei, paljon aineellisemmat +syyt saattoivat hänen verensä liikkeesen; hän oli nyt vihdoin astuva +tuon salaperäisen kynnyksen yli, nouseva niitä tuntemattomia portaita, +joita myöten mestari Coquenard'in vankat écu't olivat yksitellen +vaeltaneet.</p> + +<p>Hän oli nyt todenperästä näkevä sen raha-arkun, jonka kuvan hän +kaksikymmentä kertaa oli unissaan nähnyt: tuo arkku oli pitkä ja syvä, +munalukoilla ja telkimillä varustettu ja permantoon kiinitetty; siitä +oli hän usein kuullut puhuttavan ja sen oli nyt prokuraattorin rouva +avaava tosin laihanpuolisilla vaan ei aivan rumilla käsillänsä hänen +ihmeteltäväksensä.</p> + +<p>Siihen lisäksi tuo harhaileva, varaton, omaiseton mies, kapakkaelämään +tottunut sotilas, herkkusuu, usein kuokkavieras, oli nyt saapa maistaa +perheateriaa, nauttia mukavaa kotielämää, tottua sen pieniin huoliin, +jotka miellyttävät sitä enemmän kuta karkeampi ollaan, niinkuin vanhat +sotapukarit sanovat.</p> + +<p>Tulla serkun nimellä joka päivä hyvään ruokapöytään, elähdyttää vanhan +prokuraattorin keltaisia, ryppyisiä kasvoja, opettaa hänen nuorille +kirjureillensa kaikellaisia korttipeliä ja palkinnoksi siitä nylkeä +heitä aikalailla, — kaikki semmoinen oli Porthoksen mielitöitä.</p> + +<p>Porthos kyllä muisti ne pahat huhut, joita prokuraattoreista kulki: +heidän kitsautensa, nylkemisensä, paastopäivänsä ja muut semmoiset, +mutta kun hänestä prokuraattorin rouva oli joltisestikin antelias, +nimittäin prokuraattorin rouvaksi, toivoi hän kumminkin tulevansa +taloon, jossa elettiin hyvin.</p> + +<p>Siitä huolimatta joutui Porthos epäilyksiin jo portilla; käytävä ei +ollut puoleensa vetävä: pimeä, ummehtunut porttisola, portaat, joita +hämärästi valaisi pihanpuolelta ristikko-ikkuna, ja ensimäisessä +kerroksessa matala ovi, vaarnoitettu summattoman suurilla nauloilla +niinkuin Grand-Chatelet'in valtaportti.</p> + +<p>Porthos kolkutti ovelle; pitkä kalpea kirjuri, jonka päätä peitti +tuuhea, kampaamaton tukka, tuli avaamaan ja kumarsi kunnioituksella, +nähdessään tuon suurikasvuisen vartalon, joka todisti voimaa, +sotilaspuvun, joka osoitti hänen olevan arvoisata säätyä, ja kukoistavan +ulkonäön, josta loisti hyvä vointi.</p> + +<p>Toinen kirjuri, lyhempi kasvultaan, seisoi ensimäisen takana, kolmas, +pitempi, vielä hänen takanansa ja noin kahdentoista vuotias poika +kolmannen takana.</p> + +<p>Kaikkiansa kolme ja puoli kirjuria, seikka, joka siihen aikaan todisti +että asiamiesten luku oli suuri.</p> + +<p>Vaikka muskettisoturin ei pitänyt tulla ennenkuin kello yksi, oli +prokuraattorin rouva jo kello kahdestatoista pitänyt silmällä hänen +tuloansa, arvellen, että hänen lempijänsä sydän, ja ehkäpä myös hänen +vatsansa, veti häntä tulemaan jo ennen määräaikaa.</p> + +<p>Rouva Coquenard tuli siis ylikerroksen ovesta samaan liittoon, kuin +hänen vieraansa kävi sisään ulko-ovesta, ja tuon arvoisan naisen tulo +pelasti Porthoksen sangen tukalasta tilasta; kirjurit olivat näet +uteliaan näköisiä, ja kun hän ei oikein tiennyt mitä ajatella tuosta +omituisesta miesjonosta, seisoi hän mykkänä heidän edessään.</p> + +<p>— Siinä on serkkuni, huudahti prokuraattorin rouva; käykää sisään, +käykää sisään, herra Porthos.</p> + +<p>Porthoksen nimi teki vaikutuksensa kirjureihin, niin että he alkoivat +nauraa, mutta Porthos kääntyi heihin päin, ja silloin palasi totisuus +kaikkien kasvoille.</p> + +<p>Nyt mentiin prokuraattorin huoneesen, kirjurin huoneen sekä konttoorin +kautta. Viimemainittu huone oli pimeä sopukka, täynnä vanhoja +paperipakkoja. Kun konttoorista oli päästy, jäi kyökki oikealle ja nyt +tultiin vierashuoneesen.</p> + +<p>Kaikki nuo toinen toisensa takana olevat huoneet eivät herättäneet +Porthoksessa mitään hyviä ajatuksia. Kaikki puhe kuului varmaan +avonaisten ovien kautta joka paikkaan; sitä paitsi oli hän ohi mennen +vilkaissut tutkivasti kyökkiin ja nähnyt omaksi harmiksensa ja +prokuraattorin rouvan häpeäksi, ett'ei siellä ollut mitään semmoista +hyörinää ja pyörinää, joka tavallisesti hyvää ateriaa valmistettaessa +vallitsee tuossa herkkujen pyhyydessä.</p> + +<p>Prokuraattori epäilemättä jo ennakolta tiesi tuosta tulosta, sillä hän +ei ensinkään hämmästynyt nähdessänsä Porthoksen, joka lähestyi häntä +jotenkin kursailematta ja tervehti kohteliaasti.</p> + +<p>— Me taidamme olla serkkuja, herra Porthos? sanoi prokuraattori, +nousten kyynäspäittensä varassa rottinkituoliltaan.</p> + +<p>Ukko, puettuna mustaan laajaan takkiin, johon hänen hinteloinen +ruumiinsa katosi, oli kuiva ja laiha; hänen pienet harmaat silmänsä +katsoa tiirottivat omituisella tavalla, ja ne, ynnä irvistävä suu olivat +ainoat joissa vielä elon merkkiä näkyi. Pahaksi onneksi alkoivat hänen +jalkansa kieltäytyä kannattamasta tuota nystyräistä elinkoneistoa. +Viiden tai kuuden kuukauden kuluessa, jonka ajan tuo heikkouden tila oli +jo kestänyt, oli arvoisa prokuraattori joutunut vähitellen vaimonsa +orjaksi.</p> + +<p>Serkkua otettiin vastaan nöyrästi; siinä kaikki. Jos mestari Coquenard +olisi ollut terve, olisi hän kyllä kieltäytynyt kaikesta sukulaisuudesta +Porthokseen.</p> + +<p>— Niin, herra prokuraattori, me olemme sukulaisia, sanoi Porthos +hämmentymättä; hän ei ollut odottanutkaan mitään ihastumista +prokuraattorilta.</p> + +<p>— Vaimon puolelta, arvatenkin? sanoi prokuraattori ivallisesti.</p> + +<p>Porthos ei ymmärtänyt tuota pilaa, hän piti sitä vaan yksinkertaisuutena +ja nauroi sille aikalailla suurten viiksiensä alta. Rouva Coquenard joka +tiesi että yksinkertainen prokuraattori oli hyvin harvinainen toisinto +lajissansa, hymyili heikosti mutta punastui vahvasti.</p> + +<p>Aina Porthoksen tulemisesta saakka oli mestari Coquenard luonut +levottomia silmäyksiä erääsen suureen kaappiin päin vastapäätä hänen +kirjoituspöytäänsä. Porthos älysi että tuo kaappi, vaikka se ei +ollutkaan sen muotoinen minkä hän oli unissaan nähnyt, oli juuri se +autuaaksi tekevä raha-arkku, ja hän iloitsi mielessänsä siitä että +todellisuus oli kokonaista kuusi kyynärää korkeampi kuin unelma.</p> + +<p>Mestari Coquenard ei pitkittänyt sukututkimuksiansa kauvemmaksi; hän +tyytyi vaan siihen että, siirtäen levottoman silmäyksensä kaapista +Porthokseen, lausui:</p> + +<p>— Meidän serkkumme suopi kai meille ennen maalle palaamistansa kunnian +syödä kerran päivällistä luonamme, vai kuinka, vaimoni?</p> + +<p>Tällä kertaa sattui kolhaus Porthoksen vatsaan ja hän tunsi sen +myös; näyttipä siltä kuin se ei olisi ollut tuntumatta rouva +Coquenard'iinkaan, sillä hän vastasi:</p> + +<p>— Serkkuni ei käy täällä enää, Jos me kohtelemme häntä huonosti, vaan +päinvastaisessa tapauksessa on hänellä liian vähä Pariisissa olinaikaa +ja siis myöskin liian vähä tilaisuutta käydä meitä tervehtimässä, +ett'emme pyytäisi häntä suomaan meille kaikki ne hetket, jotka hänellä +ovat joutilaita, kunnes hän matkustaa pois.</p> + +<p>— Oh, sääriäni, kurjia sääriäni! missä te olette? vaikerteli Coquenard, +koettaen nauraa.</p> + +<p>Porthos oli kiitollinen prokuraattorin rouvalle siitä puollustuksesta, +jonka tarkoituksena oli saada hänen kauniit herkkuilemistoiveensa +toteutumaan.</p> + +<p>Pian löi päivällishetki. Mentiin aterioon, joka oli suuri pimeä huone +vastapäätä kyökkiä.</p> + +<p>Kirjurit, jotka näkyivät vainunneen tavattomia tuoksuja, saapuivat +sotilaan säntillisyydellä esille ja pitivät kiini tuoleistansa, valmiina +istumaan pöytään minä silmänräpäyksenä hyvänsä. Heidän nähtiin jo +ennakolta liikuttelevan leukojaan uhkaavissa aikeissa.</p> + +<p>— Peijakas! mietti Porthos silmäillessään noita kolmea nälkäistä +miestä, sillä nulikka ei ollut, niinkuin hyvin, voi arvata, päässyt +osalliseksi kunniasta saada istua virkamiehen pöydässä. Peijakas! jos +minä olisin serkkuni sijassa, en minä pitäisi luonani tuollaisia +syömäreitä. Luulisi heidän olevan haaksirikkoon joutuneita, jotka eivät +ole saaneet maistaa ruokaa kuuteen viikkoon.</p> + +<p>Mestari Coquenard tuli sisään kehräjalkaisessa tuolissaan, jota työnsi +rouva Coquenard; Porthos kiiruhti vuorostaan apuun, vierittääksensä +hänen miestään pöytään.</p> + +<p>— Ahhah, sanoi hän, sepä vasta viehättävää lientä!</p> + +<p>— Mitähän saakelia ne vainuuvat tuossa liemessä? arveli Porthos, +nähdessään vaalean, runsaan, vaan aivan värittömän lihaliemen, jonka +pinnalla uiksenteli muutamia paahdettuja leivänkuutioita, ikäänkuin +saaria välimeressä.</p> + +<p>Rouva Coquenard hymyili; hänen annettua merkin, kaikki istuivat pöytään +innolla.</p> + +<p>Ensiksi tarjottiin mestari Coquenard'ille sitten Porthokselle; sen +jälkeen täytti rouva Coquenard oman lautasensa ja jakoi leivänkuutiot +ilman lientä malttamattomille kirjureille.</p> + +<p>Samassa tuokiossa aukeni naristen ovi ruokasaliin aivan itsestään ja +Porthos näki oven raossa pikku kirjurin, joka, kun hän ei päässyt +osalliseksi pidoista, pureksi paljasta leipää.</p> + +<p>Liemen jälkeen toi piika keitettyä kanaa, herkkua, jonka ilmestyminen +sai vierasten silmät hämmästyksestä mulkoilemaan.</p> + +<p>— Kyllä näkee, että sinä pidät sukulaisestasi, eukkoni, sanoi +prokuraattori melkein murheellisesti hymyten; tuo on varmaankin +kohteliaisuutta serkkuasi kohtaan.</p> + +<p>Kana-parka oli laiha ja niin paksunahkainen, ett'ei luut kaikilla +ponnistuksillaan päässeet sen läpi tunkeutumaan; paljon varmaankin oli +ollut työtä tuon kanan etsimisessä, koska se kaiketi oli piiloutunut +kuolemaan vanhuuttaan.</p> + +<p>— Saakeli! mietti Porthos, tämä on surkeata; minä kunnioitan vanhuutta, +vaan kun se esiintyy keitettynä tai paistettuna, silloin en sille arvoa +anna.</p> + +<p>Hän katseli ympärilleen nähdäkseen oliko muutkin samaa mieltä, mutta +päinvastoin näki hän vaan riemusta loistavia silmiä, jotka jo ennakolta +nielivät tuota verratonta kanaa, mitä hän niin paljon halveksi.</p> + +<p>Rouva Coquenard veti vadin puoleensa, leikkasi taitavasti pois nuo kaksi +pitkää, laihaa säärtä, jotka hän asetti miehensä lautaselle, katkaisi +kaulan, jonka hän päinensä sijoitti syrjään itseänsä varten, irroitti +toisen siiven Porthokselle ja jätti linnun melkein koskematta piialle, +joka sen juuri oli tuonnut, ja silloin se katosi, ennenkuin +muskettisoturi oli ehtinyt nähdä, mitä erilaisia vaikutuksia pettynyt +toivo teki kasvoihin, kunkin omistajan eri luonteen ja mielenlaadun +mukaan.</p> + +<p>Kanavadin sijaan tuotiin pöydälle papuja laaja vadillinen, missä näkyi +seassa muutamia lampaan luita, joissa ensi katsannossa luuli näkevänsä +vähän lihaakin muassa.</p> + +<p>Rouva Coquenard jakoi ruokalajin nuorille miehille perheenäidin +säästäväisyydellä.</p> + +<p>Nyt tuli viinin vuoro. Herra Coquenard täytti pienestä savipullosta +kolmanneksen lasia kullekin nuorelle miehelle, kallisti sitten itselleen +jotenkin saman verran, jonka jälkeen pullo vaelsi Porthoksen ja rouva +Coquenard'in puolelle.</p> + +<p>Nuoret herrat täydensivät viinilasinsa vedellä ja tyhjennettyään lasinsa +puolilleen, täyttivät he ne uudestaan, ja jatkoivat sitä menetystä +kaiken aikaa, josta oli seurauksena, että he aterian lopulla nieleksivät +nestettä, jonka väri oli muuttunut rubiinista topaasiksi.</p> + +<p>Porthos söi kiltisti kanansiiven, vaan säpsähti tuntiessaan +prokuraattorin rouvan polven nykäisevän pöydän alla hänen polveansa. Hän +joi myöskin puoli lasia tuota säästeliäästi tarjottua viiniä, jonka hän +tunsi ilkeänmakuiseksi, kaikkien viinintuntijain kamoksumaksi +Montreuil'in viiniksi.</p> + +<p>Mestari Coquenard näki hänen juovan viiniä laimentamattomana ja hän +huokasi.</p> + +<p>— Suvaitsetteko papuja, Porthos serkkuni? kysyi rouva Coquenard äänellä +joka merkitsi: usko minua, eläkä maista niitä.</p> + +<p>— En hiisi vieköön maistakkaan! arveli Porthos itsekseen.</p> + +<p>Mutta kuuluvasti virkkoi hän: Kiitoksia, serkkuni, minulla ei ole enää +nälkä.</p> + +<p>Nyt seurasi äänettömyys; Porthos ei tiennyt mitä tehdä. Prokuraattori +sanoi yhä ja uudestaan:</p> + +<p>— Ah, eukkoseni, minun täytyy lausua sinulle kiitoksia! Päivällisesi +oli oikein juhla; minä söin vallan kauheasti!</p> + +<p>Mestari Coquenard oli syönyt liemensä, mustat kanansääret ja sen ainoan +lampaan luun, jossa oli vielä hitunen lihaa jälellä.</p> + +<p>Porthos luuli hänestä tehtävän pilkkaa, ja alkoi vedellä viiksiänsä ja +rypistää kulmiansa, mutta rouva Coquenard'in polvi neuvoi häntä +hiljaiseen kärsivällisyyteen.</p> + +<p>Tämä äänettömyys ja tämä tarjouksien pysähtyminen, joka Porthokselle oli +käsittämätön, oli kirjureille hirmuinen; yksi ainoa prokuraattorin +silmäys ja rouvan hymyily vaikutti sen että he hitaasti nousivat +pöydästä ja vielä hitaammin kiersivät kokoon pyyhkimensä, kumarsivat ja +menivät.</p> + +<p>— Menkää, nuoret miehet auttamaan ruoansulatusta työnteolla, sanoi +prokuraattori arvokkaasti.</p> + +<p>Kun kirjurit olivat menneet, nousi rouva Coquenard istuimeltaan, meni +ottamaan ruokakaapista juustopalasen, marjahilloa ja leivoksen, jonka +hän oli valmistanut manteleista ja hunajasta.</p> + +<p>Mestari Coquenard rypisti kulmiaan, koska hänestä ruokalaatuja oli liian +monta. Porthos puri huultansa, koska hän ei nähnyt mitään ruokaa.</p> + +<p>Hän haki silmillään papuvatia; mutta papuvati oli kadonnut.</p> + +<p>— Juhla totta tosiaan, huudahti mestari Coquenard, levottomasti +väänneksien tuolissaan, oikein aika juhla, <i>epulæ epularum</i>! Lukullus on +ruoalla Lukulluksen luona.</p> + +<p>Porthos katseli pulloa, joka oli häntä lähellä ja hän toivoi saavansa +päivällisekseen edes viiniä, leipää ja juustoa; mutta viini oli lopussa, +eikä herra ja rouva Coquenard näkynyt sitä huomaavan.</p> + +<p>— Hyvä on, tuumaili Porthos.</p> + +<p>Hän otti kielellensä vähän marjahilloa ja iski hampaansa rouva +Coquenard'in leivokseen.</p> + +<p>— Nyt, mietti hän, on uhri täytetty. Mutta mitäs jos en saisikkaan +rouva Coquenard'in kanssa tirkistää hänen miehensä raha-kaappiin!</p> + +<p>Tuon niin suunnattoman ylellisen aterian jälkeen tunsi herra Coquenard +ruokalevon tarvetta. Porthos toivoi hänen asettuvan levolle siinä missä +hän oli; mutta tuo kirottu prokuraattori ei ottanut ehdotusta kuuleviin +korviinsakaan; hänet täytyi vierittää kamariinsa, eikä hän rauhoittunut +ennen kuin hän pääsi aivan rahakaappinsa luokse, jonka reunustalle hän +vakuuden vuoksi sijoitti jalkansa.</p> + +<p>Prokuraattorin rouva meni Porthoksen kanssa toiseen huoneesen +keskustelemaan.</p> + +<p>— Te voitte tulla tänne syömään päivällistä kolmasti viikossa, sanoi +rouva Coquenard.</p> + +<p>— Kiitoksia, vastasi Porthos, minä en tahdo käyttää liiaksi teidän +hyväntahtoisuuttanne. Sitä paitsi täytyy minun ajatella sotavaruksiani.</p> + +<p>— Se on totta, sanoi prokuraattorin rouva huoaten, nuo onnettomat +sotavarukset!</p> + +<p>— Niin, sanoi Porthos, niin on asiat.</p> + +<p>— Mutta mitä noihin sotavaruksiin oikeastaan tarvitaan, herra Porthos?</p> + +<p>— Kaikenlaista, sanoi Porthos; niinkuin tiedätte, ovat muskettisoturit +valiojoukkoa ja ne tarvitsevat paljon semmoista mitä muut soturit eivät +tarvitse.</p> + +<p>— Mutta luetelkaapa noita tarpeita!</p> + +<p>— Niin, kustannukset voivat nousta noin likimmiten ... sanoi Porthos, +joka ennemmin rupesi määrittelemään summaa kuin luettelemaan tarpeita.</p> + +<p>Prokuraattorin rouva odotti vapisten.</p> + +<p>— Niin, kuinka suuriksi? sanoi hän; minä toivon ett'eivät ne nouse +korkeammalle kuin... Hän pysähtyi äkkiä, sanat tarttuivat hänen +kieleensä.</p> + +<p>— Oh, ei suinkaan, sanoi Porthos, ne eivät nouse korkeammalle kuin +kahteen tuhanteen viiteen sataan livre'en; minä päin vastoin luulen että +jos oikein säästäväiseksi rupean, voin tulla toimeen kahdella +tuhannella.</p> + +<p>— Hyvä Jumala, kaksi tuhatta livre'ä! huudahti hän, mutta sehän on koko +omaisuus!</p> + +<p>Porthos virnisti suutansa; rouva Coquenard ymmärsi mitä se tarkoitti.</p> + +<p>— Minä pyysin tarkempaa luettelemista, sanoi hän, sillä kun meillä on +monta sukulaista ja kauppaystävää, luulen minä melkein varmaan saavani +ne tarpeet sata prosenttia halvemmalla kuin jos itse ne ostaisitte.</p> + +<p>— Ahaa, sanoi Porthos. Sitäkö tarkoititte?</p> + +<p>— Niin, paras herra Porthos. Niin muodoin tarvitsette te ensiksikin +hevosen?</p> + +<p>— Aivan oikein, hevosen tarvitsen.</p> + +<p>— No niin, minä tiedän mistä se saadaan.</p> + +<p>— Tiedättekö! huudahti Porthos loistavin kasvoin. Hevonen on siis +tiedossa; sitten tarvitsen minä täydelliset valjaat, johon kuuluu +tarpeita, mitä ainoastaan muskettisoturi voi ostaa, ja jotka eivät nouse +yli kolmen sadan livre'n.</p> + +<p>— Kolmen sadan livre'n; hyvä, hankitaan kolme sataa livre'ä, sanoi +rouva huoaten.</p> + +<p>Porthos hymyili; niinkuin muistetaan, oli hänellä Buckingham'ilta saatu +satula; niin että nuo rahat aikoi hän kieveltää omaan taskuunsa.</p> + +<p>— Sitten täytyy minun saada hevonen lakeijalleni ja matkalaukku +itselleni. Mitä aseihin tulee, ei teidän niistä tarvitse huolehtia; ne +minulla jo on.</p> + +<p>— Hevonen lakeijallenne? toisti rouva eperoiden; mutta sehän on oikein +suuren herran tapaista, ystäväni.</p> + +<p>— No niin, rouva hyvä, sanoi Porthos ylpeästi, olenkos minä mikään +raukka sitten?</p> + +<p>— Ette suinkaan, minä vaan arvelin, että kaunis aasi on toisinaan yhtä +hyvän näköinen kuin hevonen ja että jos te hankitte Mousqueton'illenne +kauniin aasin...</p> + +<p>— No olkoon menneeksi aasi, sanoi Porthos; te olette oikeassa, minä +olen nähnyt sangen ylhäisiä espanjalaisia herroja, joiden palvelijat +kaikki ajoivat aasilla. Mutta ymmärrättehän, rouva Coquenard, että +aasilla on oleva höyhentöyhtö ja kulkuset.</p> + +<p>— Olkaa huoleti, sanoi prokuraattorin rouva.</p> + +<p>— Siis on jälellä vaan matkalaukku, lisäsi Porthos.</p> + +<p>— Oh, olkaa siitäkin huoleti, huudahti rouva Coquenard; miehelläni on +viisi tai kuusi matkalaukkua, valitkaa paras; niiden joukossa on +erittäinkin yksi, jota hän mielellään käytti matkoillansa ja joka on +niin suuri että siihen mahtuisi koko maailma.</p> + +<p>— Matkalaukku on siis tyhjä? kysyi Porthos.</p> + +<p>— Tietysti se on tyhjä, vastasi rouva.</p> + +<p>— Ahaa, mutta minä tarvitsen semmoisen matkalaukun, huudahti Porthos, +joka on hyvästi varustettuna, ystäväiseni.</p> + +<p>Rouva Coquenard huokasi taas. Molière ei ollut vielä kirjoittanut +"Saituria." Rouva Coquenard oli siis Harpagon'in edeltäjä.</p> + +<p>Muista varuksista neuvoteltiin sitten samaan tapaan; ja loppupäätös +neuvottelusta oli että prokuraattorin rouva antaisi kahdeksan sataa +livre'ä rahassa ja hankkisi hevosen ja aasin, joilla olisi onni kantaa +Porthosta ja Mousqueton'ia kunnian ja maineen retkellä.</p> + +<p>Kun asiat olivat suostutut, otti Porthos jäähyväiset rouva +Coquenard'ilta. Viime mainittu koki kyllä pidättää häntä suloisilla +silmäyksillään, vaan Porthos teki syyksi virkavelvollisuutensa, ja +prokuraattorin rouvan täytyi väistyä kuninkaan tähden.</p> + +<p>Muskettisoturi palasi kotiin nälkäisenä ja sangen huonolla tuulella.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="XXXII" id="XXXII"></a>XXXII.</h2> + +<h2>Kamarineitsyt ja emäntä.</h2> + + +<p>Sillä välin d'Artagnan, huolimatta omantuntonsa äänestä ja Athoksen +varoituksesta, rakastui mylady'yn hetki hetkeltä yhä enemmän; niinpä ei +hän heittänyt yhtenäkään päivänä käymättä osoittamassa hänelle +kunnioitustansa, jonka tuo itserakas gaskonjalainen luuli mylady'n +ennemmin tai myöhemmin palkitsevan.</p> + +<p>Eräänä iltana kun hän taas saapui nenä pystyssä, keveästi kuin mies, +joka odottaa kultasadetta, kohtasi hän kamarineitsyen ajoportilla; mutta +tällä kertaa ei neitsyt tyytynyt vaan hipaisemaan häntä ohimennessä, +vaan tarttui hiljaa hänen käteensä.</p> + +<p>— Hyvä! mietti d'Artagnan, hän on kaiketi saanut emännältänsä jonkun +asian minulle toimitettavaksi; hän kutsuu minua johonkin +lemmenkohtaukseen, johon ei uskallettu suullisesti minua kutsua. Ja hän +katsoi tuota kaunista tyttölasta niin voitollisen näköisenä kuin hän +suinkin voi.</p> + +<p>— Minä tahtoisin sanoa teille pari sanaa, herra ... sopersi +kamarineitsyt.</p> + +<p>— Sano vaan, lapseni, sano vaan, vastasi d'Artagnan, kyllä minä +kuuntelen.</p> + +<p>— Täällä, mahdotonta; minun sanottavani on siihen liian pitkää ja +erittäinkin liian tärkeätä.</p> + +<p>— No kuinkas meidän on tekeminen?</p> + +<p>— Tahtoisikko herra seurata minua? pyysi Ketty kainosti.</p> + +<p>— Kyllä, mihin hyvänsä, kaunis lapseni.</p> + +<p>— Tulkaa sitten!</p> + +<p>Ketty, joka ei ollut heittänyt irti d'Artagnan'in kättä, veti häntä +mukanansa ylös pimeitä kiertoportaita ja kun he olivat nousseet +viisitoista porrasta, aukasi hän erään oven.</p> + +<p>— Astukaa sisään, herra; täällä olemme yksin ja voimme puhua kaikessa +rauhassa.</p> + +<p>— Mikäs huone tämä on, kaunis lapseni? kysyi d'Artagnan.</p> + +<p>— Tämä on minun huoneeni, herra; tuo ovi viepi emäntäni makuukamariin. +Mutta olkaa huoleti; hän ei voi kuulla meidän puhettamme, sillä hän ei +koskaan mene nukkumaan ennen puolta yötä.</p> + +<p>D'Artagnan loi silmäyksen ympärilleen. Pieni kamari oli siisti ja soma, +mutta ehdottomasti kiinittyivät hänen silmänsä siihen oveen, jonka Ketty +oli sanonut johtavaa mylady'n makuukamariin.</p> + +<p>Ketty arvasi mitä nuoren miehen mielessä liikkui ja hän huoahti.</p> + +<p>— Te rakastatte siis paljon minun emäntääni? sanoi hän.</p> + +<p>— Oh, enemmän kuin voin sanoin selittää! Ketty, minä olen vallan +hullusti rakastunut!</p> + +<p>Ketty huokasi toistamiseen.</p> + +<p>— Ah, herra, sanoi hän, sepä on vahinko!</p> + +<p>— Mitä saakelin pahaa siinä mielestäsi on?</p> + +<p>— Asianlaita on semmoinen, sanoi Ketty, ett'ei emäntäni rakasta teitä +ensinkään.</p> + +<p>— Mitä! sanoi d'Artagnan. Olisikko hän antanut sinulle toimeksi +ilmoittaa sen minulle?</p> + +<p>— Ei suinkaan, herra, vaan minä sääliväisyydestä teitä kohtaan olen +päättänyt sanoa sen teille.</p> + +<p>— Kiitoksia, hyvä Ketty, mutta vaan hyvästä aikomuksestasi, sillä +myönnäthän, ett'ei ilmoituksesi ole minulle mielihyväksi.</p> + +<p>— Toisin sanoen, te ette usko mitä olen sanonut, vai kuinka?</p> + +<p>— Semmoista on aina vaikea uskoa, kaunis lapseni, vaikkapa vaan +itserakkaudenkin vuoksi.</p> + +<p>— Te ette siis usko minua?</p> + +<p>— Minä tunnustan, että ennenkuin annat minulle jotakin todistusta +sanoihisi...</p> + +<p>— Mitäs tästä sanotte?</p> + +<p>Ketty otti poveltansa pienen kirjelipun...</p> + +<p>— Minulleko? sanoi d'Artagnan innokkaasti tempaisten kirjelipun +käteensä.</p> + +<p>— Ei, toiselle.</p> + +<p>— Toiselle?</p> + +<p>— Niin.</p> + +<p>— Hänen nimensä, hänen nimensä! huudahti d'Artagnan.</p> + +<p>— Katsokaa osoitetta.</p> + +<p>— Herra kreivi de Wardes.</p> + +<p>Heti kohta tuli d'Artagnan'in mieleen tapaus Saint-Germain'issä; +ajatuksen nopeudella repäisi hän kirjeen auki, huolimatta Ketty'n +huudahduksesta.</p> + +<p>— Oh, Jumalani! sanoi hän, mitä te teette, herra?</p> + +<p>— Minäkö? en mitään, sanoi d'Artagnan, ja luki:</p> + +<p>"Te ette ole vastannut minun ensimmäiseen kirjeeseni; oletteko siis +vielä sairaana tai oletteko unhottaneet mitä silmäyksiä loitte minuun +rouva de Guise'n tanssipidoissa? Nyt on tilaisuus tullut, kreivi; elkää +sitä päästäkö käsistänne."</p> + +<p>D'Artagnan vaaleni; hänen itserakkautensa oli loukattu, hän luuli +rakkautensa loukatuksi.</p> + +<p>— Rakas herra d'Artagnan-parka! sanoi Ketty sääliväisesti, puristaen +uudestaan nuoren miehen kättä.</p> + +<p>— Sinä surkuttelet minua, hyvä pienoiseni! sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Oh, kaikesta sydämmestäni! sillä minä kyllä tiedän mitä rakkaus on.</p> + +<p>— Sinäkö tiedät mitä rakkaus on? sanoi d'Artagnan, ensi kertaa +katsellen häntä tarkemmasti.</p> + +<p>— Oi, tiedän.</p> + +<p>— No niin, sen sijaan että surkuttelet minua, tekisit paremmin, jos +auttaisit minua kostamaan emännällesi.</p> + +<p>— Ja millä tavoin tahtoisitte hänelle kostaa?</p> + +<p>— Minä tahtoisin valloittaa hänet ja sysätä syrjään kilpailijani.</p> + +<p>— Siihen minä en koskaan rupea teitä auttamaan, herra, sanoi Ketty +vilkkaasti.</p> + +<p>— Ja miksikä et? kysyi d'Artagnan.</p> + +<p>— Kahdesta syystä.</p> + +<p>— Mitkä ne ovat?</p> + +<p>— Ensiksikin, emäntäni ei ole koskaan rakastava teitä.</p> + +<p>— Mistä sinä sen tiedät?</p> + +<p>— Te olette loukanneet häntä syvästi.</p> + +<p>— Minä! millä minä olisin voinut häntä loukata, minä, joka siitä saakka +kuin olen hänet tuntenut, olen madellut kuin orja hänen jaloissaan; +selitä, ole niin hyvä.</p> + +<p>— Sitä minä en koskaan ilmoita kellenkään muulle kuin sille +miehelle ... joka katsoo sieluni pohjaan saakka.</p> + +<p>D'Artagnan silmäsi Ketty'ä toisen kerran. Nuoressa tytössä oli semmoinen +tuoreus ja kauneus, että moni ruhtinatar olisi antanut ruununsa siitä.</p> + +<p>— Ketty, sanoi hän, minä katson sinun sielusi pohjaan saakka, jos +tahdot; siitä ei ole estettä, rakas lapseni; ja hän painoi suudelman +hänen huulilleen, jolloin lapsi-parka muuttui punaiseksi kuin kirsikka.</p> + +<p>— Oh, ei! huudahti Ketty, te ette rakasta minua, te rakastatte +emäntääni, sen sanoitte minulle vast'ikään.</p> + +<p>— Ja estääkö se ilmoittamastasi minulle toista syytä?</p> + +<p>— Toinen syy, virkkoi Ketty rohjenneena suudelmasta ja nuoren miehen +silmäyksestä, toinen syy on se että jokaisella on oma rakkautensa +lähimpänä.</p> + +<p>Silloin muistui d'Artagnan'in mieleen Ketty'n viehkeät silmäykset, hänen +monet kohtauksensa etehisessä, portaissa, käytävässä, hänen +hipaisemisensa ja hänen tukahdutetut huokauksensa; mutta kun hänellä oli +mielessä vaan tuon ylhäisen naisen miellytteleminen, oli hän halveksinut +kamarineitsyttä; ken pyytää kotkaa, hän ei välitä varpusista.</p> + +<p>Tällä erää havaitsi gaskonjalaisemme yhdellä silmäyksellä kaiken sen +hyödyn, minkä hän voi saada tuosta rakkaudesta, jonka Ketty niin +lapsellisesti ja kainostelematta oli tunnustanut: sen avulla hän näet +sai anastetuksi itselleen kreivi de Wardes'ille menevät kirjeet, sai +salaiset tiedot aivan paikallaan, pääsi milloin hyvänsä Ketty'n +huoneesen, joka oli hänen emäntänsä huoneen vieressä. Niinkuin näkyy, +uhrasi tuo uskoton jo ajatuksissaan tuon tyttöraukan, voittaaksensa +puoleensa mylady'n joko hyvällä tai pahalla.</p> + +<p>Hän rupesi siis kauniilla sanoilla selittämään ihastustansa Ketty'ä +kohtaan ja todisteeksi rakkaudestansa ilmoitti hän heittävänsä sikseen +koko sen iltaisen vierailunsa mylady'n luona ja pitävänsä seuraa +kauniille Ketty'llensä.</p> + +<p>Mutta tuskin oli hän päässyt tätä sanomasta, kun kello helähti mylady'n +puolella.</p> + +<p>— Taivasten tekijä! huudahti Ketty, emäntäni kutsuu minua; menkää, +menkää joutuen pois.</p> + +<p>D'Artagnan nousi ja otti lakkinsa ikäänkuin aikoakseen totella; sitten +avasi hän nopeasti erään suuren kaapin oven ja pujahti sinne mylady'n +pukujen sekaan.</p> + +<p>— Mitä te teette? huudahti Ketty.</p> + +<p>D'Artagnan sulkeutui kaappiin mitään vastaamatta.</p> + +<p>— No, huusi mylady ärjyen, nukutko sinä, koska et tule kun minä soitan?</p> + +<p>D'Artagnan kuuli avattavan äkkiä väliovea.</p> + +<p>— Tässä olen, mylady, huudahti Ketty, rientäen emännällensä vastaan.</p> + +<p>Molemmat menivät nyt mylady'n makuusuojaan ja kun ovi oli jäänyt auki, +kuuli d'Artagnan mylady'n vielä hetken aikaa toruvan kamarineitsyttänsä; +sitten leppyi hän ja puhe kääntyi d'Artagnan'iin, Ketty'n puuhaillessa +hänen riisumisessaan.</p> + +<p>— No, gaskonjalaistamme en ole saanut nähdä tänä iltana, sanoi mylady.</p> + +<p>— Kuinka, mylady, vastasi Ketty, eikö hän ole ollutkaan täällä? Onko +hän niin huikentelevainen ennenkuin edes on saavuttanut onneansa?</p> + +<p>— Ei suinkaan, häntä on estänyt herra de Tréville tai herra Desessarts. +Minä ymmärrän semmoisia, Ketty; hänet minä kyllä vedän pauloihini.</p> + +<p>— Mitä mylady aikoo hänelle tehdä?</p> + +<p>— Mitäkö aion hänelle tehdä? Ole huoleti, Ketty; hänen ja minun kesken +on olemassa jotakin, josta hän ei tiedä mitään ... hän oli vähällä +menettää minulta kardinaalin suosion. Mutta minä olen sen kostava!</p> + +<p>— Minä luulin mylady'n rakastavan häntä.</p> + +<p>— Minäkö rakastaisin häntä! Minä inhoon häntä! Hupsu, jolla on lord +Winter'in henki käsissään, eikä tapa häntä ja saattaa minulle sillä +tavoin vahinkoa kolmesataa tuhatta livre'ä pelkkää korkoa!</p> + +<p>— Niin tosiaan, sanoi Ketty, teidän poikanne oli setänne ainoa +perillinen ja siksi kunnes hän on päässyt lailliseen ikään, olisitte te +saaneet hallita hänen omaisuuttansa.</p> + +<p>D'Artagnan vapisi luihin ja ytimiin saakka kuullessaan tuon suloisen +olennon soimaavan häntä siitä ett'ei hän ollut tappanut tuota miestä, +jonka hän oli nähnyt osoittavan niin paljon ystävyyttä mylady'ä kohtaan.</p> + +<p>— Jo olisinkin, jatkoi mylady, kostanut hänelle, ell'ei kardinaali, en +tiedä mistä syystä, olisi kehoittanut minua säästämään häntä.</p> + +<p>— Vai niin, mutta mylady ei ole säästänyt tuota pikku rouvaa, jota hän +rakasti.</p> + +<p>— Ahaa, tuota kauppiaan rouvaa Fossoyeurs'in kadulta! Ett'eikö hän jo +ole unhottanut häntä olleen olemassakaan? Kaunis kosto, totta tosiaan!</p> + +<p>Kylmä hiki valui d'Artagnan'in otsalta: tuo nainenhan oli koko hirviö!</p> + +<p>Hän kuunteli vielä, vaan pahaksi onneksi oli riisuutuminen jo päättynyt.</p> + +<p>— Hyvä on, sanoi mylady, mene suojaasi, ja huomenna tulee sinun koettaa +saada vihdoinkin vastaus siihen kirjeesen, jonka annoin sinulle.</p> + +<p>— Kreivi de Wardes'inko kirjeesen? kysyi Ketty.</p> + +<p>— Tietysti, kreivi de Wardes'in.</p> + +<p>— Hän näyttää minusta olevan juuri vallan päinvastainen kuin tuo herra +d'Artagnan-parka.</p> + +<p>— Menkää, neiti, sanoi mylady, minä en suvaitse arvosteluja.</p> + +<p>D'Artagnan kuuli oven suljettavan ja pantavan salpaan, ja nyt oli mylady +sulkeutunut kamariinsa. Ketty väänsi omalta puoleltaan, niin hiljaa kuin +suinkin voi, oven lukkoon, ja samassa syöksähti d'Artagnan ulos +kaapista.</p> + +<p>— Jumalani! sanoi Ketty aivan hiljaa, mikä teitä vaivaa? Tehän olette +vallan kalpea!</p> + +<p>— Inhottava olento! mutisi d'Artagnan.</p> + +<p>— Hiljaa, hiljaa, menkää! sanoi Ketty; mylady'n ja minun huoneeni +välillä on vaan hieno seinä, niin että kaikki kuuluu toiseen mitä +toisessa puhutaan.</p> + +<p>— No niin, mutta sanohan nyt kumminkin, kuinka rouva Bonacieux'in on +käynyt.</p> + +<p>Tyttö parka vakuutti kiven kovaan ett'ei hän tiennyt siitä mitään, koska +hänen emäntänsä ei milloinkaan ilmoittanut hänelle salaisuuksiansa muuta +kuin puoliksi. Hän luuli voivansa vaan sen verran sanoa, että rouva +Bonacieux ei ollut kuollut.</p> + +<p>Kuinka hän muka oli ollut vähällä menettää mylady'lta kardinaalin +suosion, siitä ei Ketty myöskään mitään tiennyt. Vaan d'Artagnan tiesi +sen asian paremmin. Hän huomasi mylady'n tarkoittavan timanttijuonen +huonoa onnistumista.</p> + +<p>Mutta kaikista selvintä kumminkin oli että mylady'n viha d'Artagnan'ia +kohtaan perustui siihen, ett'ei hän ollut tappanut mylady'n lankoa.</p> + +<p>D'Artagnan palasi seuraavana päivänä mylady'n luokse. Mylady oli sangen +huonolla tuulella, d'Artagnan arvasi että häntä harmitti se ett'ei +kreivi de Wardes'ilta tullut vastausta. Ketty tuli sisään; mutta mylady +kohteli häntä tylysti. Silmäys, jonka Ketty loi d'Artagnan'iin, tahtoi +sanoa: näettehän että minä kärsin teidän tähtenne.</p> + +<p>Loppupuolella iltaa taltui tuo kaunis leijonatar, hän kuunteli hymyillen +d'Artagnan'in helliä sanoja, antoipa kätensäkin hänelle suudeltavaksi.</p> + +<p>Lähtiessään ei d'Artagnan tiennyt mitä ajatella; mutta hänen päätänsä ei +niinkään hevillä saatu pyörälle, hänellä oli mielessä omat tuumansa.</p> + +<p>Hän tapasi Ketty'n portilla ja samoinkuin edellisenä iltana meni hän +nytkin hänen luoksensa. Ketty oli saanut paljon nuhteita; häntä oli +syytetty huolimattomuudesta. Mylady ei voinut käsittää kreivi de +Wardes'in vaitioloa; hän oli käskenyt Kettyä tulemaan hänen luoksensa +kello yhdeksän huomisaamuna ottamaan kolmatta kirjettä.</p> + +<p>D'Artagnan otti Ketty'ltä lupauksen että hän toisi huomisaamuisen +kirjeen hänen käsiinsä; tyttö-parka lupasi kaikki mitä d'Artagnan pyysi; +hän oli hurmautunut.</p> + +<p>Seuraavana päivänä kello yhdentoista aikaan näki hän Ketty'n tulevan. +Hänellä oli kädessä uusi kirje mylady'ltä. Tällä kertaa ei tyttö-parka +yrittänytkään estämään d'Artagnan'ia ottamasta sitä.</p> + +<p>D'Artagnan avasi kirjeen ja luki seuraavaa:</p> + +<p>"Tämä on nyt kolmas kerta kuin kirjoitan teille; ja tämän kirjoitan minä +sanoakseni että minä rakastan teitä. Ja täydellisemmäksi vakuudeksi +tälle tunnustukselleni lähetän minä kirjeentuojan mukana teille siitä +näkyväisen todisteen"...</p> + +<p>— Minkä todisteen? huudahti d'Artagnan äkkiä, pysähdyttäen lukemisensa, +ja loi leimahtavan silmäyksensä vapisevaan Ketty-parkaan.</p> + +<p>— Tämän, vastasi Ketty, vetäen poveltansa pienen rasian ja ojentaen sen +d'Artagnan'ille.</p> + +<p>D'Artagnan avasi sen kuumeentapaisesti ja otti rasiasta kauniin +timanteilla koristetun safiirisormuksen.</p> + +<p>— Mitä tämä on? huudahti hän, emäntäsi kosii minua aivan +kouraantuntuvalla tavalla.</p> + +<p>— Ei teitä, vaan kreivi de Wardes'ia, huomautti Ketty.</p> + +<p>— Aivan oikein, kreivi de Wardes'ia, piti sanomani, mutta mitäs +kirjeessä vielä puhutaan, maltappas.</p> + +<p>"Varokaa itseänne, ett'en kirjoita teille neljättä kertaa, sanoakseni, +että minä vihaan teitä. Jos te kadutte sitä tapaa, millä olette minua +kohdelleet, on tämän kirjeen ja sormuksen tuoja teille ilmoittava, millä +tavoin kunniallinen mies on hankkiva anteeksi-antamuksen rikoksellensa."</p> + +<p>D'Artagnan punastui ja vaaleni monta kertaa tuota kirjettä lukiessansa.</p> + +<p>— Ah, te rakastatte häntä vielä! sanoi Ketty, joka ei +silmänräpäystäkään kääntänyt silmiänsä pois nuoren miehen kasvoista.</p> + +<p>— Ei Ketty, sinä petyt; minä en rakasta häntä enää, vaan minä tahdon +kostaa hänen ylenkatseensa.</p> + +<p>Näin sanottuaan istahti hän pöydän ääreen, otti kynän käteensä +ruvetaksensa kirjoittamaan. Mutta monenlaiset tunteet taistelivat hänen +sydämmessänsä, ja niin hämmensivät hänen ajatuksiansa, ett'ei yhtään +sanaa ilmestynyt paperille.</p> + +<p>Äkkiä nousi hän tuoliltaan ja sanoi:</p> + +<p>— Ketty, sinä jäät tänne hetkiseksi odottamaan, minä palaan heti +takaisin.</p> + +<p>Ja ennenkuin Ketty-parka ennätti mitään virkkaa, oli d'Artagnan mennyt, +annettuaan Planchet'ille käskyn sulkea oven, eikä päästää ketään sisään +eikä ulos.</p> + +<p>D'Artagnan riensi Athoksen luokse. Hän kertoi antauneensa kummalliseen +seikkailuun ja pyysi hänen neuvoansa. Athos rypisti useita kertoja +kulmiansa.</p> + +<p>— Sinun mylady'si, sanoi hän, näyttää olevan kelvoton olento, vaan +väärin olet kumminkin tehnyt ruvetessasi häntä pettämään; sinulla on nyt +tavalla tai toisella kauhea vihollinen niskoillasi.</p> + +<p>Puhuessansa katseli Athos tarkasti tuota timanteilla ympäröityä +safiiria, joka nyt oli loistamassa d'Artagnan'in sormessa.</p> + +<p>— Tätäkö katselet? sanoi d'Artagnan, ojentaen kättänsä hänelle.</p> + +<p>— Niin, se muistuttaa minulle erästä perintökalleutta.</p> + +<p>— Eikös se ole kaunis? kysyi d'Artagnan.</p> + +<p>— Oivallinen! myönsi Athos. Enpä olisi luullut että on kahta noin +kirkasta safiiria. Oletko vaihettanut sen timanttisormukseesi?</p> + +<p>— En, sanoi d'Artagnan, tämä on lahja kauniilta englantilattareltani +tai oikeammin ranskalattareltani, sillä vaikka en ole häneltä +sukuperäänsä lähemmin tiedustanut, olen varma siitä että hän on +syntyjään ranskalainen.</p> + +<p>— Oletko saanut tuon sormuksen mylady'lta? huudahti Athos äänellä, joka +ilmoitti hänen olevan kovassa mielenliikkeessä.</p> + +<p>— Olen juuri vast'ikään.</p> + +<p>— Näytäppäs sitä, sanoi Athos.</p> + +<p>— Tässä se on, vastasi d'Artagnan, vetäen sen sormestaan.</p> + +<p>Athos tutki sitä ja muuttui kalmankalpeaksi; sitten koetteli hän sitä +vasemman kätensä sakarisormeen; se sopi siihen niin hyvin kuin olisi se +ollut siihen tehty.</p> + +<p>Vihan ja koston pilvi vetäysi Athoksen muutoin niin tyynelle otsalle.</p> + +<p>— Se on mahdotonta, että tämä voisi olla sama, sanoi hän. Kuinka +saattaa tämä sormus olla lady Clarik'in hallussa? Ja kumminkin on +uskomatonta että voisi olla kahta niin yhdennäköistä sormusta.</p> + +<p>— Tunnetko sinä tämän sormuksen? kysyi d'Artagnan.</p> + +<p>— Luulin sen tuntevani, vastasi Athos, vaan epäilemättä erhetyin.</p> + +<p>Hän jätti sormuksen takaisin d'Artagnan'ille, vaan ei kumminkaan +lakannut katselemasta sitä.</p> + +<p>— Minä pyydän, paras veikkoseni, sanoi hän hetken mietittyänsä, ota +pois tuo sormus sormestasi tai käännä sen kanta sisäänpäin; se tuopi +mieleeni niin hirmuisia muistoja, ett'en minä voisi koota ajatuksiani +puhuakseni kanssasi. Sinähän tulit pyytämään neuvoani? Etkös sanonut +olevasi kahdella päällä mitä sinun oli tekeminen? Vaan maltappas vielä; +näytähän tuota safiiria; siinä mistä minä puhuin oli reunassa erään +tapauksen vuoksi pieni naarmu.</p> + +<p>D'Artagnan otti sormuksen toistamiseen sormestaan ja antoi sen +Athokselle.</p> + +<p>Athos säpsähti.</p> + +<p>— Kas vaan, sanoi hän; eikös tämä ole kummallista! Hän osoitti +d'Artagnan'ille naarmun.</p> + +<p>— Mutta keltä sinä olet saanut safiirisi, Athos?</p> + +<p>— Äidiltäni, joka sen vuorostaan oli saanut äidiltänsä. Niinkuin +sanoin, oli se vanha perintökalleus ... jonka ei olisi koskaan pitänyt +päästä suvusta pois.</p> + +<p>— Ja oletko ... myönyt sen? kysyi d'Artagnan eperoiden.</p> + +<p>— En, vastasi Athos, omituisesti hymyten, minä annoin sen pois eräässä +rakkauden hurmaustilassa, niinkuin se nyt on annettu sinulle.</p> + +<p>D'Artagnan vaipui myöskin ajatuksiinsa. Hän oli näkevinänsä mylady'n +sielussa kuiluja, joiden syvyydet olivat pimeät ja hirvittävät.</p> + +<p>Hän ei pannut sormusta enää sormeensa, vaan pisti sen taskuunsa.</p> + +<p>— Kuuleppas, sanoi Athos, tarttuen hänen käteensä, sinä tiedät että +minä pidän sinusta, d'Artagnan; jos minulla olisi poika, en voisi +hänestä pitää enemmän. No niin, tottele minua: luovu tuosta naisesta; +minä en häntä tunne, vaan jonkunmoinen aavistus sanoo minulle, että hän +on kadotettu olento ja tuopi onnettomuutta.</p> + +<p>— Sinä olet oikeassa, sanoi d'Artagnan, minä luovun hänestä. Minä +tunnen että tuo nainen minua kauhistaa.</p> + +<p>— No niin, siinä teet oikein, poikani, sanoi Athos puristaen +gaskonjalaisen kättä melkein isällisesti. Suokoon taivas, ett'ei tuo +nainen jättäisi hirveitä jälkiä sinun elämääsi.</p> + +<p>Ja silloin d'Artagnan lähti Athoksen luota, palaten kiiruumman kautta +kotiinsa, jossa Ketty oli odottamassa kalpeana ja vapisevana.</p> + +<p>Vaikka d'Artagnan hetkistä ennen oli todellakin vielä rakastanut +mylady'ä, olivat Athoksen neuvot sekä hänen oman sydämmensä parempi ääni +lujentaneet hänen tahtonsa siihen määrään, että hän päätti ijäksi luopua +mylady'stä. Tämän luopumuksen suoritti hän sillä tavoin, että tarttui +kynään ja kirjoitti seuraavan vastauksen:</p> + +<div class="blockquot"> +<p>"Elkää odotelko minua, rouva hyvä; aina siitä saakka kuin paranin, +on minulla niin monta ystävää tervehdittävänä, että minun täytyy +asettaa käyntini jonkunmoiseen järjestykseen. Sittenkuin teidän +vuoronne tulee, kyllä ilmoitan siitä teille ajallansa.</p> + +<p>Minä suutelen teidän käsiänne, arvoisa rouva.</p> + +<p class="author">Kreivi <i>de Wardes</i>."</p> +</div> + +<p>Tuo kirje oli ensinkin väärennystä; sitä paitsi oli koko menettely +vailla kaikkea arkatuntoisuutta; meidän ajan siveellisen katsantotavan +mukaan oli se konnamaisuutta, vaan siihen aikaan ei semmoisista aivan +paljon pidetty lukua. Muutoin, mylady oli menetellyt hänen kanssansa +petollisesti, niin ett'ei hänellä ollut laisinkaan enää kunnioitusta +häntä kohtaan.</p> + +<p>Safiirista ei hän virkkanut sanaakaan. Tahtoiko gaskonjalainen pidättää +sen aseena mylady'ä vastaan, vai eikö hän, totta puhuen, säilyttänyt +tuota safiiria viimeisenä keinona sotavaruksien hankkimiseen?</p> + +<p>Toisen aikakauden tekoja ei pidä tuomita toisen aikakauden näkökannalta. +Mikä nykyaikana olisi kunnon miehelle häpeäksi, oli sinä aikana usein +aivan pelkkä luonnollinen asia.</p> + +<p>D'Artagnan jätti kirjeen avonaisena Ketty'lle.</p> + +<p>Ketty ei tahtonut voida uskoa onneansa; d'Artagnan'in oli pakko +suullisesti vahvistaa kirjeen sisällys. Ja ajattelematta mihin vaaraan +hän antautui jättäessään tuommoisen kirjeen kiivasluontoiselle +emännällensä, kiiruhti nuori tyttö niin joutuisasti kuin jalat +kannattivat, Place-Royal'iin.</p> + +<p>Parhaimmankin naisen sydän on säälimätön kilpailijansa tuskia kohtaan.</p> + +<p>Mylady aukasi kirjeen yhtä innokkaasti kuin Ketty sen hänelle toi; mutta +jo ensi sanoja lukiessaan kalpeni hän, rutisti paperin kokoon, loi +Ketty'yn salamoivat silmänsä ja virkkoi:</p> + +<p>— Mikä kirje tämä on?</p> + +<p>— Se on vastaus armollisen rouvan kirjeesen; vastasi Ketty vapisten.</p> + +<p>— Mahdotonta, että aatelismies on voinut kirjoittaa tämmöistä kirjettä +naiselle.</p> + +<p>Sitten huudahti hän äkkiä:</p> + +<p>— Taivas! Jospa hän tietäisi...?</p> + +<p>Hän pysähtyi vapisten. Hänen hampaansa nitisivät; hänen hipiönsä muuttui +tuhkanharmaaksi. Hän tahtoi astua ikkunan luokse raitista ilmaa saamaan, +mutta hän ei voinut muuta kuin ojentaa käsiänsä, jalat herkesivät +kannattamasta ja hän vaipui erääsen nojatuoliin.</p> + +<p>Ketty luuli hänen voivan pahoin, syöksähti hänen luoksensa ja rupesi +aukaisemaan hänen liiviänsä. Mutta mylady nousi äkkiä seisovilleen.</p> + +<p>— Mitä sinä tahdot? sanoi hän; minkätähden ryhdyt sinä minuun?</p> + +<p>— Minä luulin armollisen rouvan voivan pahoin ja riensin teidän +avuksenne, vastasi kamarineitsyt säikähtäneenä emäntänsä hirvittäviä +kasvoja.</p> + +<p>— Minäkö voisin pahoin, minä! Pidätkö minua tyttörääpäleenä? Kun minua +loukataan, minä en voi pahoin, minä kostan, ymmärrätkö sen?</p> + +<p>Hän viittasi Ketty'n menemään.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="XXXIII" id="XXXIII"></a>XXXIII.</h2> + +<h2>Aramiksen ja Porthoksen sotavarukset.</h2> + + +<p>Siitä lähtien kuin sotavaruksien puuha alkoi, eivät nuo neljä ystävystä +pitäneet mitään säännöllisiä kokouksia; syötiin päivällistä kukin +suunnallansa missä sattui, tai oikeammin missä saatiin. Sotapalvelus vei +sekin oman kalliin aikansa, joka niin joutuisasti riensi. Oli vaan +suostuttu siitä että tavattaisiin toisiaan kerta viikossa, kello yksi +päivällä, Athoksen luona, koska Athos pysyi päätöksessään ett'ei astuisi +jalkaansa huoneesta ulos.</p> + +<p>Juuri päivää ennen kuin d'Artagnan kreivi de Wardes'ina oli kirjoittanut +tuon ratkaisevan vastauksen mylady'lle, oli heillä yksi noita +suostutuita kokouksiansa.</p> + +<p>Kun d'Artagnan saapui Athoksen luokse, tapasi hän Athoksen ja Aramiksen +siellä syvissä tuumailuissa. Aramiksessa tuntui vielä halu ottaa +takaisin yllensä papinkauhtana; tavallisuuden mukaan ei Athos käskenyt +eikä kieltänyt. Athoksen mielestä näet jokaisen tuli menetellä omissa +asioissaan mielensä mukaan. Hän ei antanut koskaan neuvoja, ell'ei niitä +häneltä nimenomaan pyydetty. Eikä hän niitä antanut edes ensi +pyynnölläkään.</p> + +<p>— Yleensä, niin oli hänen tapa sanoa, pyydetään neuvoja sen vuoksi +ett'ei niitä kumminkaan sitten seurata: tai jos seurataan, niin sen +vuoksi että on ketä syyttää niiden antamisesta.</p> + +<p>Porthos saapui hetkistä myöhemmin kuin d'Artagnan. Neljä ystävystä oli +siis taas yhdessä.</p> + +<p>Nuo neljä muotoa ilmaisivat kukin omaa mielialaansa: Porthoksen +levollisuutta, d'Artagnan'in toivoa, Aramiksen levottomuutta ja Athoksen +huolettomuutta. Heidän vähän aikaa keskusteltuansa, jolloin Porthos oli +hieman viittaillut sinnepäin että muka eräs ylhäinen henkilö oli ottanut +auttaaksensa häntä pulastansa, Mousqueton astui sisään.</p> + +<p>Hän tuli pyytämään Porthosta kotiin, jossa, lausui Mousqueton surkean +näköisenä, hänen läsnäolonsa oli peräti välttämätön.</p> + +<p>— Ovatko sotavarukseni tulleet? kysyi Porthos.</p> + +<p>— Ovat tai eivät ole, vastasi Mousqueton.</p> + +<p>— No sanohan toki mitä tarkoitat?</p> + +<p>— Tulkaahan kotiin, herrani.</p> + +<p>Porthos nousi seisomaan, kumarsi jäähyväisiksi ja astui ulos.</p> + +<p>Tuokion perästä näkyi Bazin kynnyksellä.</p> + +<p>— Mitäs sinulla on asiaa, ystäväni? kysyi Aramis sillä lempeällä +puheentavalla, joka häneen aina ilmestyi silloinkuin hänen ajatuksensa +vaan kääntyivät hengellisyyteen päin.</p> + +<p>— Eräs mies odottaa teitä kotona, vastasi Bazin.</p> + +<p>— Mies! kuka mies?</p> + +<p>— Muudan kerjäläinen.</p> + +<p>— Anna hänelle almu, Bazin, ja käske rukoilemaan erään vaivaisen +syntisen edestä.</p> + +<p>— Kerjäläinen tahtoo kaikin mokomin teitä puhutella ja väittää että te +tulette sangen iloiseksi hänen tapaamisestansa.</p> + +<p>— Eikö hänellä ollut mitään erityistä sanottavaa minulle?</p> + +<p>— Oli. Jos herra Aramis, sanoi hän, empii tulla minua tapaamaan, niin +sanokaa että minä tulen Tours'ista.</p> + +<p>— Tours'ista? huudahti Aramis; hyvät herrat, suokaa anteeksi, mutta +varmaankin mies tuopi minulle sanomia, joita juuri olen odottanut.</p> + +<p>Ja nousten samassa tuoliltaan, hän kiirehti joutuisasti ulos.</p> + +<p>Athos ja d'Artagnan jäivät kahdenkesken.</p> + +<p>— Luulenpa että noilla veitikoilla on asiat selvillä. Tai mitä luulet, +d'Artagnan? kysyi Athos.</p> + +<p>— Minä luulen samaa; vaan, Athos veikkoseni, sinä joka niin auliisti +jaoit pois englantilaisen pistole't, hyvästi saadun omaisuutesi, mitä +sinä mietit?</p> + +<p>— Minä olen aivan tyytyväinen että tapoin sen hupsun, koskapa +englantilaisen tappaminen on hyvä työ; vaan jos olisin ottanut hänen +rahansa, painaisivat ne minua kuin omantunnon vaivat.</p> + +<p>— Onpa sinulla, Athos veikkoseni, toden totta käsittämättömät +ajatukset.</p> + +<p>Mutta me jätämme nyt heidät keskustelemaan ja seuraamme Aramista.</p> + +<p>Näimme jo mikä kiire Aramikselle tuli, kun hän sai kuulla tuon +kerjäläisen tulleen Tours'ista. Muutamassa hyppäyksessä oli hän +kotonansa.</p> + +<p>Siellä oli todellakin mies, pienikasvuinen, viekassilmäinen, ja +ryysyihin puettu.</p> + +<p>— Tekö se olette minua kysyneet? sanoi muskettisoturi.</p> + +<p>— Niin, minä tahtoisin puhutella herra Aramista, oletteko te hän?</p> + +<p>— Sama mies. Onko teillä mitään tuotavaa minulle?</p> + +<p>— On, jos näytätte minulle erään kirjaillun niistimen.</p> + +<p>— Tässä se on, sanoi Aramis, otettuaan avaimen povitaskustaan ja +avattuaan pienen ebenpuisen, simpukoilla koristellun rasian.</p> + +<p>— Hyvä on, sanoi kerjäläinen. Käskekää lakeija pois.</p> + +<p>Bazin, joka oli utelias tietämään mitä miehellä oli Aramikselle asiaa, +oli näet kiiruhtanut aivan Aramiksen kantapäillä ja saapunut kotiin +melkein samaan aikaan kuin hän. Mutta tuo kiiruhtaminen häntä varsin +vähän hyödytti. Kerjäläisen käskystä Aramis viittasi hänen poistumaan ja +hänen täytyi totella.</p> + +<p>Kun Bazin oli poissa, loi kerjäläinen pikaisen silmäyksen ympärillensä, +tarkastaakseen ett'eikö kukaan voinut häntä nähdä tai kuulla, ja +päästettyään irti nahkavyönsä, joka piteli koossa hänen ryysyistä +takkiaan, alkoi hän ratkoa sen ylipuolta ja veti hetkisen perästä esille +kirjeen.</p> + +<p>Aramis huudahti ilosta, nähdessään sinetin, suuteli päällekirjoitusta ja +avasi kuoren melkein hartaudella, ja luki seuraavat sanat:</p> + +<div class="blockquot"> +<p>"Ystäväni! Kohtalo tahtoo meitä vielä olemaan erillämme jonkun aikaa, +mutta nuoruuden ihanat päivät eivät vielä ole ohitsemme. Tee +velvollisuutesi sodassa; minä teen omalla tahollani. Ota vastaan mitä +sanansaattaja sinulle antaa; taistele sodassa niinkuin kunnon +aatelismiehen sopii ja muista minua, joka hellästi suutelen sinun mustia +silmiäsi. Hyvästi, eli paremmin, hyvästi näkemään asti!"</p> +</div> + +<p>Kerjäläinen yhä vaan ratkoi takkiansa; yksitellen otti hän likaisista +ryysyistänsä sata viisikymmentä espanjalaista kaksoispistole'a jotka hän +latoi pöydälle. Sitten avasi hän oven, kumarsi ja meni tiehensä, +ennenkuin nuori mies, joka seisoi aivan ällistyneenä, oli uskaltanut +virkkaa hänelle sanaakaan.</p> + +<p>Aramis luki kirjeen uudestaan ja huomasi silloin seuraavan +jälkiliitteen:</p> + +<div class="blockquot"> +<p>"P. S. Sinun tulee kohdella sanansaattajaa hyvin, sillä hän on +jalosukuinen espanjalainen kreivi."</p> +</div> + +<p>— Mitä kultaisia unelmia nämä ovatkaan! huudahti Aramis. Oi, kuinka +ihanaa on elämä! Niin, me olemme nuoria, ja meitä odottaa vielä autuaat +päivät! Oi, sinulle pyhitän minä rakkauteni, vereni, henkeni! Kaikki, +kaikki, kaikki omistan minä sinulle, armas lemmittyni!</p> + +<p>Hän suuteli kirjettä ihastuksen vallassa, katsomatta edes kultarahoja, +jotka kiilsivät pöydällä.</p> + +<p>Bazin kolkutti ovelle; Aramiksella ei ollut syytä pysyttää häntä enää +erillänsä, hän salli hänen tulla sisään.</p> + +<p>Bazin seisahtui hämmästyneenä, nähdessään kaiken tuon kullan paljouden +ja unhotti ilmoittaa d'Artagnan'ia, joka uteliaana tietämään ken tuo +kerjäläinen oli, Athoksesta erottuaan oli lähtenyt suoraa päätä +Aramiksen luokse.</p> + +<p>Kun d'Artagnan ei kursaillut Aramista, tuli hän, huomattuaan että Bazin +ei muistanutkaan ilmoittaa häntä, itse ilmoittamaan tuloansa.</p> + +<p>— Aa, hiisi vieköön, Aramis veikkoseni, sanoi d'Artagnan, jos nuo ovat +niitä luumuja, joita sinulle lähetetään Tours'ista, niin sano minun +puolestani suuret kiitokset sille tarhurille, joka ne on poiminut.</p> + +<p>— Sinä petyt, veikkoseni, sanoi Aramis sotkien asiaa; minun +kirjankustantajani on ne lähettänyt sen runoelman maksuksi, jonka +sommittelin yksitavuisista säkeistä sillä kaukaisella matkallamme.</p> + +<p>— Ahaa, tosiaan! sanoi d'Artagnan; onpa se varsin antelias +kirjankustantaja, Aramis veikkoseni, muuta en voi sanoa.</p> + +<p>— Kuinka, herra! huudahti Bazin, maksetaanko yhdestä runoelmasta noin +runsaasti? se on käsittämätöntä! Oh, herra, te osaatte mitä tahdotte, +teistä tulee Voiture'n ja Benserade'n vertainen. Sepä vasta on jotakin. +Runoilija on melkein yhtä kuin apotti. Ah, herra Aramis! ruvetkaa +runoilijaksi, olkaa niin hyvä.</p> + +<p>— Bazin ystäväni, sanoi Aramis, luulenpa sinun sekoittuvan puheesemme.</p> + +<p>Bazin huomasi tehneensä tyhmyyden; hän painoi päänsä alas ja meni +matkaansa.</p> + +<p>— Vai niin, että sinä myöt nerontuotteitasi kullanpainon mukaan, sanoi +d'Artagnan hymyillen; sinä olet sangen onnellinen mies, ystäväni; mutta +varoitappas ett'et pudota tuota kirjettä, joka pilkistää esille takkisi +taskusta ja joka kaiketi myöskin on kustantajaltasi.</p> + +<p>Aramis punastui silmänvalkeiseen saakka ja painoi kirjeen syvemmälle.</p> + +<p>— D'Artagnan veikkoseni, jos sinua haluttaa, niin menkäämme ystäviämme +tapaamaan; ja kun minä nyt olen rikas, niin voimme tänään syödä yhdessä +päivällistä odottaessamme kunnes te rikastutte vuorollanne.</p> + +<p>— No peijakas, sanoi d'Artagnan, vallan mielelläni! Siitä onkin jo +kauvan kuin saimme kunnon päivällistä, jonka vuoksi voimme vähän +kostuttaa kaulaamme muutamilla pullollisilla vanhaa bourgogne'a.</p> + +<p>— Olkoon menneeksi vanhaa bourgogne'a! minäkin pidän siitä sangen +paljon, sanoi Aramis, jolta kullan näkeminen oli pyyhkäissyt kaikki +jumaliset ajatukset niinkuin siivillä.</p> + +<p>Otettuaan mukaansa kolme neljä kaksoispistole'a päivälliskustannusten +varalle, kätki hän muun osan tuohon ebenpuiseen rasiaan, jossa hän +säilytti kirjailtua niistintänsä, tuota merkillistä taikakaluansa.</p> + +<p>Molemmat ystävykset lähtivät nyt takaisin Athoksen luokse, joka, pysyen +päätöksessään ett'ei liikahtaisi kotoaan, otti toimittaaksensa +päivällisen luoksensa. Koska hän hyvin ymmärsi herkkupöydän +järjestämistä, d'Artagnan ja Aramis suostuivat mielellään jättämään +päivällishuolet hänen toimeksensa.</p> + +<p>He menivät nyt Porthoksen luokse; Bac'in kadun kulmassa kohtasivat he +Mousqueton'in, joka surkean näköisenä ajoi edellänsä hevosta ja aasia.</p> + +<p>D'Artagnan huudahti ilonsekaisesta hämmästyksestä.</p> + +<p>— Aa, minun keltainen hevoseni! sanoi hän. Katsoppas tuota hevosta, +Aramis.</p> + +<p>— Huu, millainen luuska! vastasi Aramis.</p> + +<p>— Tiedäppäs, ystäväni, jatkoi d'Artagnan, juuri tuolla hevosella minä +Pariisiin tulin.</p> + +<p>— Mitä! Tunteeko herra tämän hevosen? kysyi Mousqueton.</p> + +<p>— Sillä on peräti omituinen väri, sanoi Aramis; tuon karvaista en ole +koskaan vielä ennen nähnyt.</p> + +<p>— Sen kyllä uskon, sanoi d'Artagnan. Sen vuoksi möinkin sen kolmeen +écu'sen, jonka hinnan sain kaiketi vaan tuon karvan vuoksi. Mutta kuinka +tämä hevonen on joutunut sinun käsiisi, Mousqueton?</p> + +<p>— Ah, huokasi palvelija, elkää kysykö minulta, hyvä herra, tässä on +meidän herttuattaren mies tehnyt katalan kepposen.</p> + +<p>— Kuinka niin, Mousqueton?</p> + +<p>— Asian laita on semmoinen, että me olemme sangen hyvässä suhteessa +erääsen korkea-arvoiseen naiseen, herttuatar...; mutta suokaa anteeksi, +herrani on käskenyt minun pitämään sitä salassa. Hän oli saanut meidät +ottamaan vastaan erään pienen muiston, erään komean espanjalaisen ratsun +ja andalusialaisen aasin, joita oli oikein ilo katsella. Mutta puoliso +sai vihiä asiasta; hän otti tiellä takavarikkoon kumpaisenkin ja lähetti +meille nämä onnettomat elukat.</p> + +<p>— Joita sinä nyt olet viemässä takaisin, vai kuinka? kysyi d'Artagnan.</p> + +<p>— Juuri niin, vastasi Mousqueton. Huomaattehan, ett'emme voi olla +tyytyväiset tämmöisiin, niiden sijasta, jotka meille luvattiin?</p> + +<p>— Ettehän toki, hiisi vieköön, vaikka kylläpä olisin tahtonut nähdä +Porthoksen keltaisen hevoseni selässä; siitä olisin saanut selvän kuvan +miltä minä näytin Pariisiin tullessani. Mutta elkäämme viivyttäkö sinua, +Mousqueton, mene vaan toimittamaan isäntäsi asiaa. Onko hän kotona?</p> + +<p>— On, sanoi Mousqueton, mutta sangen pahalla tuulella!</p> + +<p>Ja hän jatkoi matkaansa Grand-Augustin'in rantakatua kohden, jolla välin +molemmat ystävykset menivät kolkuttamaan onnettoman Porthoksen ovelle. +Mutta hän oli nähnyt heidän tulonsa pihalla, eikä ollut kiireissään +avaamaan. He kolkuttivat siis turhaan.</p> + +<p>Sillä aikaa Mousqueton kulki tietänsä, ja mentyänsä Pont-Neuf'in sillan +yli, yhä vaan ajaen noita kahta kaakkiansa, joutui hän Ours'in kadulle. +Perille päästyänsä sitoi hän, isäntänsä käskyn mukaan, hevosen ja aasin +marhaminnasta prokuraattorin portin pieleen; sitten, huolimatta sen +enempää heidän vastaisesta kohtalostansa, hän palasi Porthoksen luokse +ja ilmoitti että hänen käskynsä oli täytetty.</p> + +<p>Jonkun ajan perästä nuo molemmat elukat, jotka eivät olleet syöneet +sittenkuin aamusella, nostivat semmoisen äänen, että prokuraattori käski +juoksupojan mennä tiedustelemaan naapureilta kenenkä hevonen ja aasi +siellä mahtoi olla.</p> + +<p>Rouva Coquenard tunsi lahjansa, eikä alussa voinut käsittää tuota +paluuttamista; mutta Porthoksen käynti sen kohta selitti. Vihastus, +joka säkenöitsi muskettisoturin silmissä, huolimatta hänen +hillitsemisestänsä, säikähdytti tuon hellän armastajan. Mousqueton ei +sitä paitsi ollut salannut isännältänsä, että hän oli kohdannut +d'Artagnan'in ja Aramiksen, ja että d'Artagnan oli tuntenut tuon +keltaisen hevosen samaksi béarnelaiseksi hevoskäpykäksi, jolla hän oli +tullut Pariisiin ja jonka hän oli myönyt kolmeen écu'sen.</p> + +<p>Porthos meni pois sittenkuin hän ja prokuraattorin rouva olivat +päättäneet kohdata toisiansa Saint-Magloire'n luostarissa. Kun +prokuraattori näki muskettisoturin lähtevän, pyysi hän häntä +päivällisille, vaan sen kutsumuksen Porthos hylkäsi majesteetillisen +näköisenä.</p> + +<p>Vapisten meni rouva Coquenard Saint-Magloire'n luostariin, sillä hän +arvasi mitä nuhteita hän oli saapa; mutta hänet oli lumonnut Porthoksen +komea käytöstapa.</p> + +<p>Kaikki soimaukset ja sadatukset mitä mies, jonka ylpeyttä on loukattu, +voipi laskea naista kohden, kaikki ne laski Porthos nöyrtynyttä +prokuraattorin rouvaa kohden.</p> + +<p>— Oi, voi, sanoi onneton rouva, minä olen tehnyt parhaimpani mukaan. +Eräs meidän velkamies, muudan hevoskauppias, oli sitkeä maksamaan; minä +otin sen vuoksi tuon aasin ja hevosen hänen velastansa. Hän oli luvannut +minulle kaksi komeata elukkaa.</p> + +<p>— No niin, rouva hyvä, sanoi Porthos; jos tuo hevoshuijari oli teille +velkaa enemmän kuin viisi écu'tä, niin on hän petturi.</p> + +<p>— Ei suinkaan ole luvatonta koettaa saada helpolla hinnalla, herra +Porthos, sanoi prokuraattorin rouva, puollustellen itseään.</p> + +<p>— Ei suinkaan, rouva hyvä, vaan ne, jotka koettavat saada helpolla +hinnalla, saavat suvaita toisten hakea auliimpia ystäviä.</p> + +<p>Porthos pyörähti kantapäällään ja astui muutamia askelia pois päin, +aikoen muka mennä tiehensä.</p> + +<p>— Herra Porthos, herra Porthos! huusi prokuraattorin rouva. Minä olen +väärässä, sen tunnustan, minun ei olisi pitänyt tinkiä silloin kuin oli +hankittava varukset semmoiselle sotilaalle.</p> + +<p>Vastaamatta mitään astui Porthos vielä muutaman askeleen pois päin.</p> + +<p>Prokuraattorin rouva oli näkevinänsä hänet loistavassa utupilvessä +herttuattarien ja markiisittarien ympäröimänä, jotka heittelivät +kultasäkkejä hänen jalkojensa juureen.</p> + +<p>— Taivaan nimessä, pysähtykäähän toki, herra Porthos, huusi +prokuraattorin rouva. Pysähtykää että saamme puhua.</p> + +<p>— Teidän kanssanne puhuminen tuottaa minulle paljasta onnettomuutta, +sanoi Porthos.</p> + +<p>— Mutta sanokaahan toki, mitä te pyydätte?</p> + +<p>— En mitään, sillä se on yhdentekevä pyydänkö tai en.</p> + +<p>Prokuraattorin rouva ojensi käsivartensa Porthosta kohden ja tuskan +vallassa huusi hänelle:</p> + +<p>— Herra Porthos, enhän minä semmoisia asioita ymmärrä. Tietäisinkö minä +mitä hevonen on? tietäisinkö minä mitä varukset ovat?</p> + +<p>— Teidän olisi pitänyt luottaa minuun, joka semmoisia seikkoja +ymmärrän, rouva hyvä, mutta te tahdoitte säästää ja siis kiskoa minua.</p> + +<p>— Minä tein väärin, herra Porthos, vaan minä korjaan sen.</p> + +<p>— Millä tavoin? kysyi muskettisoturi.</p> + +<p>— Kuulkaahan. Tänä iltana menee Coquenard herttua de Chaulnes'in +luokse, joka on kutsunut häntä erääsen neuvotteluun, mikä kestää ainakin +kaksi tuntia. Tulkaa silloin, me olemme silloin yksin ja voimme asettaa +kaikki parhaimmalla tavoin.</p> + +<p>— Hyvä! se kuuluu joltakin, armaani!</p> + +<p>— Suotteko minulle anteeksi?</p> + +<p>— Sittenhän nähdään, sanoi majesteetillisesti Porthos.</p> + +<p>Ja he erosivat toisistaan sanoen: tänä iltana siis.</p> + +<p>— Peijakas! mietti Porthos mennessään, minusta alkaa näyttää niinkuin +kumminkin olisin pääsemässä mestari Coquenard'in raha-arkulle.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="XXXIV" id="XXXIV"></a>XXXIV.</h2> + +<h2>Kostotuumia.</h2> + + +<p>Saman päivän iltana kuin mylady oli saanut tuon musertavan kirjeen, +antoi hän Ketty'lle käskyn laskea d'Artagnan hänen luoksensa heti kohta +kuin hän tapansa mukaan saapui. Mutta hän ei tullutkaan.</p> + +<p>Seuraavana päivänä tuli Ketty uudestaan nuoren miehen luokse ja kertoi +koko edellisen illan tapahtuman. D'Artagnan hymyili; myladyn +lemmenkateinen viha oli hänen kostonsa.</p> + +<p>Iltasella odotti mylady vielä malttamattomammin kuin edellisenä iltana. +Hän uudisti käskynsä, mutta samoin kuin eilisiltana, sai hän nytkin +turhaan d'Artagnan'ia odottaa.</p> + +<p>Ja taas seuraavana päivänä tuli Ketty d'Artagnan'in luokse, ei enää +iloisena ja reippaana niinkuin edellisillä kerroilla, vaan päinvastoin +hyvin alakuloisena.</p> + +<p>D'Artagnan kysyi tyttöparalta, mikä häntä vaivaisi; mutta vastauksen +sijaan antoi hän hänelle kirjeen.</p> + +<p>Kirje oli mylady'n käsialaa; tällä kertaa oli se kirjoitettu +d'Artagnan'ille, eikä herra de Wardes'ille.</p> + +<p>Hän avasi sen ja luki seuraavaa:</p> + +<div class="blockquot"> +<p>"Paras herra d'Artagnan! On hyvin pahasti noin unhottaa ystäviänsä, +semminkin kun kohdakkoin erotaan niin pitkäksi aikaa. Lankoni ja +minä olemme odottaneet teitä turhaan sekä eilen että toissa iltana. +Käyköhän samoin tänäkin iltana?</p> + +<p class="author">Teidän kiitollinen<br /> +<i>lady Clarick</i>."</p> +</div> + +<p>— Aivan oikein, sanoi d'Artagnan; tätä juuri odotin. Minun osakkeeni +nousevat samaa mukaa kuin kreivi de Wardes'in alenevat.</p> + +<p>— Tuletteko? kysyi Ketty.</p> + +<p>— Kuuleppas, kaunis lapseni, sanoi gaskonjalainen, joka koki +puollustautua omissa silmissään sen lupauksen rikkomisesta, jonka hän +oli tehnyt Athokselle, sinä kaiketi ymmärrät, ett'ei olisi viisasta olla +noudattamatta näin suoraa kutsumusta? Jos mylady havaitsisi ett'en enää +käy hänen luonansa, voisi hän aavistaa jotakin, ja kukas tiesi kuinka +kauvaksi naisen kosto voisi ulottua?</p> + +<p>— Oh, Jumalani! sanoi Ketty, te osaatte puhua asiat aina niin päin että +teillä on oikein. Mutta kun taas tulette seurustelemaan hänen kanssansa +ja jos teidän tällä kertaa onnistuisi oikealla nimellänne ja oikeassa +haamussanne miellyttää häntä, olisi se paljon pahempi kuin ennen.</p> + +<p>Vaisti auttoi tyttöparkaa arvaamaan osaksi mitä olisi tapahtuva.</p> + +<p>D'Artagnan rauhoitti häntä parhaimman mukaan ja lupasi olla tunteeton +mylady'n houkutuksia kohtaan.</p> + +<p>Hän pyysi Ketty'n vastaamaan mylady'lle että hän tunsi itsensä ylen +kiitolliseksi hänen hyvyydestänsä ja että hän noudattaisi kutsumusta; +mutta hän ei uskaltanut kirjoittaa, pelosta että mylady'n tottunut silmä +voisi huomata käsi-alan väärennyksen.</p> + +<p>Kun kello löi yhdeksän, oli d'Artagnan Palais-Royal'issa. Nähtävästi oli +palvelijoille ilmoitettu hänen tulostansa, sillä he odottivat +esihuoneessa ja eräs heistä kiiruhti, ennenkuin d'Artagnan oli +ennättänyt vielä mitään kysyä, ilmoittamaan hänen tuloansa.</p> + +<p>— Pyytäkää häntä astumaan sisään, sanoi mylady lyhyesti, vaan niin +kuuluvasti että d'Artagnan kuuli sen esihuoneesen.</p> + +<p>Hänet saatettiin sisään.</p> + +<p>— Minä en ole kotona kellenkään, sanoi mylady, ymmärrättekö? En +kellenkään.</p> + +<p>Lakeija meni.</p> + +<p>D'Artagnan loi uteliaan silmäyksen mylady'yn. Mylady oli kalpea ja hänen +silmänsä olivat raukeat joko itkusta tai unettomuudesta. Tahallansa oli +kynttilöiden lukumäärä vähennetty, vaan tuo nuori nainen ei sittenkään +voinut peittää sen kuumeen jälkiä, joka häntä näinä kahtena viimeisenä +päivänä oli vaivannut.</p> + +<p>D'Artagnan lähestyi häntä kohteliaasti kuin ainakin; mylady ponnisti +oikein viimeiset voimansa ottaaksensa häntä ystävällisesti vastaan, +mutta tuskin koskaan on suloinen hymyily niin huonosti onnistunut.</p> + +<p>D'Artagnan'in kysymykseen, kuinka hän voi vastasi hän:</p> + +<p>— Huonosti, sangen huonosti.</p> + +<p>— Mutta sittenhän, sanoi d'Artagnan, minä olen vaan vaivaksi, te +tarvitsette epäilemättä lepoa ja minä menen siis pois.</p> + +<p>— Ei suinkaan, sanoi mylady; päin vastoin, jääkää tänne vaan, herra +d'Artagnan, teidän rakastettava seuranne minua virkistää.</p> + +<p>— Ohoo, mietti d'Artagnan, noin viehättävä hän ei ole koskaan ollut; +olkaamme varoillamme.</p> + +<p>Mylady herkesi nyt mitä herttaisimman näköiseksi ja koetti panna +puheesensa niin paljon eloisuutta kuin suinkin taisi. Samaan liittoon +hänen kuumeensa, joka hänet oli hetkeksi jättänyt, palasi ja toi +takaisin loiston hänen silmiinsä, hehkun hänen poskillensa ja punan +hänen huulillensa.</p> + +<p>D'Artagnan sai nähdä Kirken, joka jo oli kietonut hänet +lumousvoimallansa. Hänen rakkautensa, jonka hän luuli jo sammuneen, +mutta joka olikin vaan tukehduksissa, leimahti taas ilmituleen. Mylady +hymyili ja d'Artagnan tunsi että hän olisi syössyt vaikka hornaan tuon +hymyilyn tähden.</p> + +<p>Tuli hetki, jolloin hän tunsi povessansa jotakin tunnonvaivojen +kaltaista.</p> + +<p>Vähitellen mylady muuttui yhä puheliaammaksi. Hän kysyi d'Artagnan'ilta, +oliko hänellä lemmittyä.</p> + +<p>— Oi, huokasi d'Artagnan niin surumielisen näköisenä kuin hän suinkin +voi, voitteko olla minua kohtaan niin julma että kysytte semmoista, +minulta, joka siitä hetkestä kuin teidät näin, olen vaan uneksinut ja +haaveillut teistä.</p> + +<p>Mylady hymyili oudosti.</p> + +<p>— Siis te rakastatte minua? sanoi hän.</p> + +<p>— Tarvitseeko minun sitä sanoa, ettekö ole sitä jo huomanneet?</p> + +<p>— Kyllä; mutta tiedättehän että kuta ylpeämpi sydän, sitä vaikeampi se +on saavuttaa.</p> + +<p>— Oh, vaikeudet eivät minua peloita, sanoi d'Artagnan; minua ei +vapisuta muut kuin mahdottomuudet.</p> + +<p>— Ei mikään ole todelliselle rakastajalle mahdotonta, sanoi mylady.</p> + +<p>— Eikö mikään?</p> + +<p>— Ei, vakuutti mylady.</p> + +<p>— Peijakas! mietti d'Artagnan itsekseen, nyt on toinen ääni kellossa. +Mahtaisikko tuo oikkuilija todella olla rakastunut minuun, ja +huvittaisikko häntä lahjoittaa minulle vielä toisen samallaisen +safiirin, jonka olen saanut kreivi de Wardes'ina.</p> + +<p>D'Artagnan siirsi nopeasti tuolinsa lähemmäksi mylady'n tuolia.</p> + +<p>— No niin, sanoi hän, mitä tekisitte todistaaksenne rakkauttanne, josta +puhutte?</p> + +<p>— Kaikki mitä ikinä halajatte. Käskekää minä olen valmis.</p> + +<p>— Kaikki?</p> + +<p>— Kaikki! huudahti d'Artagnan, joka tiesi edeltäkäsin ett'ei tuo lupaus +häntä mihinkään suureen vaaraan saattaisi.</p> + +<p>— No niin! keskustelkaamme sitten vähä, sanoi mylady, siirtäen +vuorostaan tuolinsa lähemmäksi.</p> + +<p>— Minä olen valmis kuulemaan, sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>Mylady oli hetkisen mietteissään ja ikäänkuin kahdella päällä; sitten +näytti hän tekevän päätöksen ja lausui:</p> + +<p>— Minulla on eräs vihollinen.</p> + +<p>— Teilläkö, ihana rouva! huudahti d'Artagnan ollen kummastuvinansa, +onko se mahdollista? Tehän olette niin kaunis ja hyvä!</p> + +<p>— Eräs verivihollinen.</p> + +<p>— Todellakin?</p> + +<p>— Vihollinen, joka on niin hirmuisesti minua loukannut että meidän +välillemme on syttynyt taistelu elämästä ja kuolemasta. Voinko saada +teidät avukseni?</p> + +<p>D'Artagnan oli heti huomannut, mihin tuo kostonjanoinen olento pyrki.</p> + +<p>— Voitte varmaan, rouva hyvä, sanoi hän juhlallisesti, minun +käsivarteni ja henkeni ovat teidän niinkuin rakkautenikin.</p> + +<p>— No sitten, sanoi mylady, koska te olette yhtä jalomielinen kuin +rakastunut...</p> + +<p>Hän pysähtyi.</p> + +<p>— Mitä sitten? kysyi d'Artagnan.</p> + +<p>— No niin, jatkoi mylady hetkisen vaiettuansa, tästä hetkestä saakka ei +teidän ole tarvis puhua mahdottomuuksista.</p> + +<p>— Säästäkää minua menehtymästä onnellisuuteeni, huudahti d'Artagnan +heittäytyen polvillensa ja peittäen suudelmilla hänen kätensä, jotka +mylady jätti hänen valtaansa.</p> + +<p>— Kostahan vaan minun puolestani tuolle hävyttömälle Wardes'ille, +mietti mylady, kyllä minä sitten tiedän päästä erilleni sinusta, sinä +tyhmä pöllö, sinä elävä miekanterä.</p> + +<p>— Antaudu nyt mielisuosiolla minun valtaani, sinä kavala, vaarallinen +nainen, joka olet niin hävyttömästi pitänyt minua pilkkanasi, mietti +d'Artagnan vuorostaan; sitten nauran minä sinulle yhdessä hänen +kanssansa, jonka sinä tahtoisit minulla tapattaa.</p> + +<p>D'Artagnan nosti päätänsä.</p> + +<p>— Minä olen valmis, sanoi hän.</p> + +<p>— Te olette siis ymmärtäneet tarkoitukseni, rakas herra d'Artagnan! +sanoi mylady.</p> + +<p>— Minä olen arvannut sen teidän silmäyksistänne.</p> + +<p>— Siis te käytätte minun hyväkseni käsivarttanne, joka jo on +saavuttanut niin suuren maineen.</p> + +<p>— Vaikka paikalla!</p> + +<p>— Mutta, sanoi mylady, kuinka saan minä korvatuksi moisen palveluksen?</p> + +<p>— Te tiedätte sen sanomattanikin, että teidän rakkautenne on ainoa +palkinto mitä haluan, sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>Ja hän veti mylady'n hellästi puoleensa.</p> + +<p>Hän tuskin vastustelikaan.</p> + +<p>— Ah, huudahti d'Artagnan, hurmautuneena siitä kiihkosta, jonka tuo +nainen sytytti hänen sydämmeensä, ah! onneni on minusta vallan +yliluonnollinen ja kun pelkään että se on vaan unta, on ainoa haluni +muuttaa se todellisuudeksi.</p> + +<p>— No niin, tehkää itsenne ansiolliseksi tähän onneenne!</p> + +<p>— Minä tottelen käskyänne.</p> + +<p>— Aivanko varmaan? kysyi mylady, vielä kerran viimeisen epäillen.</p> + +<p>— Nimittäkää minulle se heittiö, joka on saattanut teidän suloiset +silmänne itkemään.</p> + +<p>— Ken teille on sanonut että minä olen itkenyt? kysyi hän.</p> + +<p>— Minusta näyttää...</p> + +<p>— Minun laiseni naiset eivät itke, sanoi mylady.</p> + +<p>— Sitä parempi! Mutta sanokaapa, mikä hänen nimensä on.</p> + +<p>— Tietäkää että hänen nimensä on koko minun salaisuuteni.</p> + +<p>— Täytyyhän minun toki tietää hänen nimensä.</p> + +<p>— Niin, täytyyhän teidän; nyt saatte nähdä, luotanko teihin!</p> + +<p>— Te täytätte minut ilolla. Mikä on hänen nimensä?</p> + +<p>— Te tunnette hänet.</p> + +<p>— Todellakin?</p> + +<p>— Varmaan.</p> + +<p>— Eihän hän liene vaan minun ystäväni? kysyi d'Artagnan ollen +eperoivinansa luulotellaksensa tietämättömyyttänsä.</p> + +<p>— Jos hän olisi teidän ystäviänne, empisittekö silloin? huudahti +mylady, ja hänen silmänsä välähtivät uhkaavasti.</p> + +<p>— En, vaikka hän olisi veljeni! huudahti d'Artagnan ikäänkuin +innostuksen vallassa.</p> + +<p>Gaskonjalaisellamme ei ollut mitään peljättävänä; sillä hän tiesi mihin +saakka mennä.</p> + +<p>— Minä rakastan teidän alttiuttanne, sanoi mylady.</p> + +<p>— Oi, ettekö rakasta minussa muuta? kysyi d'Artagnan.</p> + +<p>— Minä rakastan myöskin teitä itseänne, sanoi hän, tarttuen hänen +käteensä.</p> + +<p>Tuo tulinen kädenpuristus saattoi d'Artagnan'in vapisemaan, ikäänkun +mylady'n kuume hänen koskettaessaan olisi tarttunut häneen.</p> + +<p>— Te rakastatte minua! huudahti hän. Oh, jos niin on, saattaa se minut +vallan hulluksi. Ja hän sulki hänet syliinsä; mylady ei yrittänytkään +kääntämään pois huuliansa hänen suutelemisestaan, mutta hän ei vastannut +suudelmaan.</p> + +<p>Hänen huulensa olivat kylmät; d'Artagnan'ista tuntui kuin olisi hän +suudellut marmorikuvaa.</p> + +<p>Hän oli kumminkin hurmautunut ilosta, ja rakkauden hehkussa luuli hän +melkein että mylady'kin oli hellä häntä kohtaan; hän melkein uskoi +Wardes'in rikokselliseksi. Jos hän siinä hetkessä olisi saanut Wardes'in +käsiinsä, olisi hän hänet tappanut.</p> + +<p>Mylady käytti tilaisuutta.</p> + +<p>— Hänen nimensä on ... sanoi hän vuorostaan. De Wardes, minä tiedän +sen, huudahti d'Artagnan.</p> + +<p>— Kuinka te sen tiedätte? kysyi mylady tarttuen hänen molempiin +käsiinsä ja koettaen katsoa hänen silmiensä kautta hänen sielunsa +pohjaan.</p> + +<p>D'Artagnan huomasi menneensä yli äärien ja hairahtuneensa.</p> + +<p>— Sanokaa, sanokaahan toki! uudisti mylady, kuinka te sen tiedätte?</p> + +<p>— Kuinkako minä tiedän? sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Niin.</p> + +<p>— Minä tiedän sen siitä että de Wardes eilen eräässä seurassa, jossa +minäkin olin, näytti sormusta sanoen saaneensa sen teiltä.</p> + +<p>— Katala heittiö! huudahti mylady.</p> + +<p>Tuo nimitys, niinkuin hyvin saattaa ymmärtää, tuntui d'Artagnan'in +sydämmen pohjaan saakka.</p> + +<p>— Mitäs arvelette? virkkoi mylady.</p> + +<p>— No niin, minä kostan tuolle heittiölle, vastasi d'Artagnan ruveten +hyvin uljaan näköiseksi.</p> + +<p>— Kiitos, urhoollinen ystäväni! huudahti mylady; ja milloinka kostatte?</p> + +<p>— Huomenna, tai vaikka paikalla, jos tahdotte.</p> + +<p>Mylady oli huudahtamaisillaan: "paikalla"; mutta hän huomasi että moinen +kiiruhtaminen ei olisi kovinkaan mieluista d'Artagnan'ille.</p> + +<p>Sitä paitsi tuli hänen käyttää tuhansia varokeinoja ja antaa tuhansia +neuvoja urhollensa, ett'ei rupeisi mihinkään selvityksiin kreivin kanssa +muiden kuullen. Näistä mietteistä keskeytti häntä d'Artagnan, sanoen:</p> + +<p>— Huomenna olen kostanut puolestamme tai olen hengetönnä.</p> + +<p>— Ei, sanoi mylady, te kostatte puolestani, vaan te ette kuole. Hän on +pelkuri.</p> + +<p>— Kentiesi hän pelkää naisia, vaan miehiä hän ei pelkää. Minulla on +siitä kokemusta.</p> + +<p>— Mutta minun ymmärtääkseni teillä ei ollut syytä valittaa huonoa onnea +viime taistelussanne.</p> + +<p>— Onni on oikullinen: tänään suopea, huomenna kääntää selkänsä.</p> + +<p>— Te niin muodoin jo eperoitte.</p> + +<p>— En suinkaan, Herra varjelkoon; vaan olisikko oikein laskea minut +menemään kohti mahdollista kuolemaa, suomatta minulle toki vähän enempää +kuin toivon?</p> + +<p>Mylady vastasi silmäyksellä, joka ilmoitti:</p> + +<p>— Eikö muuta?</p> + +<p>Sitten liitti hän silmäykseensä myöskin sanoja ja lausui hellästi:</p> + +<p>— Aivan oikein.</p> + +<p>— Oh, te olette enkeli, sanoi nuori mies.</p> + +<p>— Siis kaikki on sovittu? kysyi mylady.</p> + +<p>— Kyllä, mutta...</p> + +<p>— Vaiti; kuulen veljeni tulevan; hänen on tarpeetonta nähdä teitä +täällä.</p> + +<p>Hän soitti. Ketty tuli sisään.</p> + +<p>— Menkää tuosta ovesta, sanoi hän d'Artagnan'ille, lykäten auki erään +salaoven, ja palatkaa kello yksitoista jatkamaan puhettamme. Ketty +saattaa teidät luokseni.</p> + +<p>Tyttöparka oli menehtyä kuullessaan nuo sanat.</p> + +<p>— No, neiti, mitä mietitte seisoessanne tuossa kuin kuva! saattakaa +tämä herra ulos; ja tänä iltana kello yksitoista, kuulittehan?</p> + +<p>Mylady ojensi d'Artagnan'ille kätensä, jota hän suuteli hellästi.</p> + +<p>— Pidetäänpä nyt silmällä, mietti hän itsekseen mennessään, tuskin +vastaten Ketty'n nuhteihin, pidetäänpä nyt silmällä ett'ei tehdä +tyhmyyksiä; tuo nainen on aivan varmaan peräti kelvoton ihminen; +pidetäänpä silmällä.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="XXXV" id="XXXV"></a>XXXV.</h2> + +<h2>Myladyn salaisuus.</h2> + + +<p>D'Artagnan lähti suoraa päätä hotellista, poikkeamatta tavallisuuden +mukaan Ketty'n luokse, vaikka tyttö sitä hartaasti pyysi; näin teki hän +kahdesta syystä: ensinkin, hän tahtoi välttää nuhteita, syytöksiä, +rukouksia; toiseksi, hän tahtoi tutkistella omia ajatuksiansa ja, jos +mahdollista, myöskin tuon naisen ajatuksia.</p> + +<p>Heti kohta selveni hänelle, että hän rakasti mylady'ä hulluuteen asti ja +että mylady ei häntä vähintäkään rakastanut. Hetkisen ajatteli hän että +olisi parhainta mennä kotiin kirjoittamaan mylady'lle pitkä kirje, ja +tunnustaa että hän ja de Wardes tähän saakka oli ollut sama henkilö, ja +että hän siis ei voinut tappaa Wardes'ia, tekemättä itsemurhaa. Mutta +häntäkin kiihoitti julma koston himo; hän tahtoi omistaa tuon naisen +vuorostaan omassa nimessään; ja kun moinen kosto tuntui hänestä jossakin +määrin suloiselta, hän ei tahtonut luopua siitä.</p> + +<p>Hän käveli viisi kuusi kertaa Place-Royal'in ympäri, kääntyi aina joka +kymmenen askeleen päässä katsomaan valoa, joka hohti mylady'n +ikkunaverhojen lävitse.</p> + +<p>Mutta vihdoin määrähetki löi ja silloin katosi viimeinenkin epäilys +d'Artagnan'in mielestä; hän kiiruhti tykyttävin sydämmin, polttavin +päin, hotelliin ja nousi Ketty'n kamariin.</p> + +<p>Tyttö, kalpeana kuin kuolema ja vavisten kuin haavanlehti, tahtoi +pidättää häntä menemästä sisään, vaan mylady, jonka korva nyt oli +herkimmillään, oli kuullut liikkeen ja avasi nyt välioven lausuen:</p> + +<p>— Käykää sisään.</p> + +<p>D'Artagnan ei uskonut silmiään ei korviaan, hän luuli joutuneensa noiden +yliluonnollisten seikkailujen pyörteesen, joihin unissa toisinaan +joudutaan.</p> + +<p>Hän syöksähti mylady'n luokse saman voiman alaisena, millä magneetti +vetää puoleensa rautaa. Ovi sulkeutui heidän jälkeensä.</p> + +<p>Ketty syöksähti vuorostaan ovea kohden.</p> + +<p>Lemmenkateus, raivo, loukattu ylpeys, lyhyesti sanoen, kaikki intohimot, +jotka taistelevat rakastavan naisen sydämmessä, yllyttivät häntä +ilmaisemaan kaikki; mutta olisihan hän hukassa, jos hän tunnustaisi +olleensa avullisena moiseen petokseen ja kaiken päälliseksi menettäisi +hän silloin myöskin d'Artagnan'in. Tuo viimeinen rakkauden ajatus +kehoitti häntä vielä viimeiseen uhraukseen.</p> + +<p>D'Artagnan puolestaan oli päässyt määränsä päähän: nyt ei häntä +rakastettu enää kilpailijana vaan hänenä itsenään. Salainen ääni hänen +povessaan sanoi hänelle kyllä, että hän oli vaan koston välikappaleena, +jota hyväiltiin siinä toivossa että hän ottaisi kostettavan hengiltä; +mutta ylpeys, itserakkaus, hulluus hiljensi tuon äänen, tukahdutti tuon +kuiskutuksen. Sitä paitsi uskoi gaskonjalaisemme hyvin kyllä voivansa +vetää vertoja kreivi de Wardes'ille, — hänellä näet, niinkuin olemme +havainneet, oli suuret luulot itsestään, — ja hän tuumaili, miksikä ei +häntä voitu rakastaa hänen oman itsensä tähden.</p> + +<p>Mylady ei ollut hänelle enää peljättävä vehkeilijänainen, vaan oli hellä +lemmitty, joka rakasti häntä muka yhtä tulisesti kuin hän mylady'a.</p> + +<p>Mutta eipä mylady unhottunutkaan siinä määrässä kuin d'Artagnan +lemmenhaaveilun valtaan; hän tempasi d'Artagnan'in unelmistaan ja käänsi +hänen huomionsa todellisuuteen, kysymättä, oliko hän jo suorittanut ne +toimenpiteet, jotka olivat tarpeen huomispäiväistä kreivi de Wardes'in +kohtaamista varten.</p> + +<p>Mutta d'Artagnan, jonka ajatukset liitelivät vallan toisaalla, ei +muistanutkaan menetellä viisaasti, vaan vastasi kohteliaasti että aika +oli nyt liian myöhäinen ajatella kaksintaisteluja ja miekanmittelyjä.</p> + +<p>Tuo kylmyys, millä d'Artagnan kohteli mylady'n ainoata toivomusta, +säikähdytti mylady'a ja hän rupesi yhä kiihkeämmin kyselemään asiasta.</p> + +<p>Silloin d'Artagnan, joka ei koskaan ollut todenperään ajatellut tätä +kaksintaistelua, koetti kääntää puhetta toisaalle, mutta turhaan.</p> + +<p>Mylady pysyi lujasti kiinni asiassansa.</p> + +<p>D'Artagnan luuli tekevänsä viisaasti kun hän koetti kehoittaa mylady'ä +luopumaan koston tuumista ja suomaan de Wardes'ille anteeksi.</p> + +<p>Mutta ensi sanasta, minkä d'Artagnan virkkoi sinne päin, mylady säpsähti +ja vetäytyi erilleen d'Artagnan'ista.</p> + +<p>— Rupeatteko aristelemaan, hyvä d'Artagnan? kysyi hän terävästi ja +ivallisesti.</p> + +<p>— Niin te ette ajattele, armaani, vastasi d'Artagnan; mutta entäpä jos +kreivi de Wardes olisikkin vähemmin rikoksellinen kuin luulette?</p> + +<p>— Kaikessa tapauksessa, sanoi mylady vakavasti, on hän pettänyt minua +ja samalla on hän myöskin ansainnut kuoleman.</p> + +<p>— Hänen täytyy siis kuolla, koska te langetatte hänet, sanoi d'Artagnan +lujuudella semmoisella että mylady tuli vakuutetuksi hänen rajattomasta +alttiudestaan.</p> + +<p>Samassa vetäytyi hän takaisin d'Artagnan'in puoleen.</p> + +<p>Ja kun eron hetki tuli, muistutti mylady häntä vielä kertomuksestaan.</p> + +<p>— Minä olen aivan valmis, sanoi d'Artagnan, mutta sitä ennen tahtoisin +olla varma eräästä seikasta.</p> + +<p>— Mistä sitten? kysyi mylady.</p> + +<p>— Siitä, että te minua rakastatte.</p> + +<p>— Olenhan jo selvästi osoittanut rakastavani teitä.</p> + +<p>— Siinä tapauksessa on ruumiini ja henkeni teidän omanne.</p> + +<p>— Kiitos, uljas rakastajani! mutta samoin kuin minä olen osoittanut +teille rakkauteni, osoitatte te myöskin minulle, eikö niin?</p> + +<p>— Se on varma tosi. Vaan jos te rakastatte minua niin paljon kuin +sanotte, ettekö pelkää mitään minun puolestani?</p> + +<p>— Mitä minulla olisi peljättävää?</p> + +<p>— Että tulen pahasti haavoitetuksi, ehkäpä menetän henkeni.</p> + +<p>— Mahdotonta, sanoi mylady, siihen olette liian hyvä soturi, liian oiva +miekanmittelijä.</p> + +<p>— Ettekö siis ennemmin käyttäisi semmoista keinoa, millä voisitte saada +koston ilman taistelua?</p> + +<p>Mylady katsoi äänetönnä rakastajaansa; hänen kirkkaat silmänsä loistivat +oudosti, pahaenteisesti:</p> + +<p>— Totta tosiaan, sanoi hän, luulenpa vieläkin, että olette kahdella +päällä.</p> + +<p>— En laisinkaan; mutta minua todella säälittää kreivi de Wardes parka +nyt, kun ette enää häntä rakasta; minun mielestäni on jo julma +rangaistus, menettää teidän rakkautenne, eikä hän tarvitsisi enää muuta +kuritusta.</p> + +<p>— Ken teille sanoo rakastavani häntä? kysyi mylady.</p> + +<p>— Ainakin saatan sanoa, luulematta kovin suuria itsestäni, että te +rakastatte toista, sanoi nuori mies hellästi, ja sanon vieläkin, että +kreivi de Wardes käy säälikseni.</p> + +<p>— Teidän? kysyi mylady.</p> + +<p>— Niin, minun.</p> + +<p>— Ja minkä vuoksi?</p> + +<p>— Sen vuoksi, että minä yksin tiedän...</p> + +<p>— Mitä?</p> + +<p>— Ett'ei hän ole, tai oikeammin, ett'ei hän ole ollut likimainkaan niin +rikoksellinen teitä kohtaan kuin hän näyttää.</p> + +<p>— Kaikkea muuta! sanoi mylady levottoman näköisenä; selittäkää sananne, +sillä minä en todellakaan käsitä mitä tarkoitatte?</p> + +<p>Ja hän katsoi d'Artagnan'iin, joka häntä parhaillaan syleili, yhä +välkkyvämmillä silmillä.</p> + +<p>— Niin, minä olen rehellinen mies, sanoi d'Artagnan päättäneenä tehdä +leikistä lopun, ja sittenkuin olen saanut teidän rakkautenne, sittenkuin +olen varma siitä että se on minun omanani, sillä onhan se omanani, eikö +niin?</p> + +<p>— Täydellisesti, jatkakaa.</p> + +<p>— No niin, minä tunnen itseni aivan toiseksi ihmiseksi: eräs tunnustus +painaa minua.</p> + +<p>— Tunnustus!</p> + +<p>— Jos olisin epäillyt teidän rakkauttanne, en olisi tähän tunnustukseen +ruvennut, vaan te rakastatte minua, kaunis lemmittyni? eikö niin, +rakastattehan minua?</p> + +<p>— Epäilemättä.</p> + +<p>— Siis, jos minä ylenmääräisen rakkauteni tähden olen menetellyt +rikoksellisesti teitä kohtaan, suotteko sen minulle anteeksi?</p> + +<p>— Ehkäpä.</p> + +<p>D'Artagnan koetti, hymyten niin suloisesti kuin hän suinkin voi, +lähentää huuliansa mylady'n huuliin, mutta tämä työnsi hänet pois.</p> + +<p>— Mutta tuo tunnustus, sanoi hän vaaleten, mikä tunnustus se on?</p> + +<p>— Te kirjoititte viime torstaina de Wardes'ille kirjeen, jossa +ilmoititte rakastavanne häntä.</p> + +<p>— Minäkö? Se ei ole totta! sanoi mylady niin lujalla äänen painolla ja +niin levollisen näköisenä, että ell'ei d'Artagnan'illa olisi ollut niin +täyttä varmuutta, olisi hän epäillyt.</p> + +<p>— Elkää kieltäkö, kaunis enkelini, sanoi d'Artagnan hymyillen, se on +turhaa.</p> + +<p>— Kuinka? Selittäkäähän toki! Te kiusaatte minut kuoliaaksi.</p> + +<p>— Oh, te ette ole rikkoneet minua vastaan, ja jos olisittekin, olen +antanut jo teille anteeksi.</p> + +<p>— Jatkakaa, jatkakaa!</p> + +<p>— De Wardes'illa ei ole mitään kerskattavaa.</p> + +<p>— Eikö? Sanoittehan itse että tuo sormus...</p> + +<p>— Sormus, armaani, on minulla. Torstainen Wardes, joka teidän kirjeenne +ja sormuksenne sai, samoin kuin kaksi edellistäkin kirjettä, ja joka +vihdoin vastauksen teille kirjoitti, olen minä!</p> + +<p>Varomaton mies odotti häpeänsekaista hämmästystä, pientä suuttumuksen +myrskyä, joka taltuisi kyyneliksi, mutta hän pettyi pahasti, ja sen sai +hän varsin pian huomata.</p> + +<p>Kalpeana ja hirvittävänä kohosi mylady seisovilleen ja, sysäten +d'Artagnan'ia rajusti rintaan, karkasi hänestä erilleen.</p> + +<p>Mutta samassa oli d'Artagnan, jonka käsivartta vasten mylady istuessaan +oli nojannut, koettanut pidättää häntä ja tarttunut kiini hänen +olkapäähänsä; kun mylady sitten väkevällä tempauksella riistäytyi irti +d'Artagnan'in syleilystä, repesi hänen pukunsa olkapään kohdalta, niin +että vallan paljas iho tuli näkyviin. Ja tuossa pyöreässä valkoisessa +olkapäässä näki d'Artagnan sanomattomaksi kauhukseen liljan, tuon +lähtemättömän merkin, jonka pyövelin häpäisevä käsi painaa.</p> + +<p>— Taivasten tekijä! huudahti d'Artagnan heittäen irti; hän jäi istumaan +paikallensa mykkänä, liikkumattomana, kivettyneenä.</p> + +<p>Mutta mylady päätti d'Artagnan'in kauhistuksesta, että d'Artagnan +varmaan oli kaikki nähnyt. Nuori mies tiesi siis nyt hänen hirveän +salaisuutensa, joka oli koko maailmalle tuntematon.</p> + +<p>Hän kääntyi takaisin, ei enää raivoavana naisena, vaan haavoitettuna +pantterina.</p> + +<p>— Aa, sinä kurja olento, sanoi hän, sinä olet minut kavalasti pettänyt +ja sen lisäksi päässyt tietoon minun salaisuudestani! Sinun pitää +kuoleman!</p> + +<p>Ja samassa kiiruhti hän tavoittamaan erästä somatekoista rasiaa, joka +oli läheisellä pöydällä, avasi sen vapisevin, hätäisin käsin, tempaisi +sieltä kultapäisen, solakkateräisen puukon ja syöksähti yhdellä +hyppäyksellä d'Artagnan'in kimppuun.</p> + +<p>Vaikka nuori mies oli urhoollinen, niinkuin tiedetään, säikähti hän +kumminkin tuota irvistelevää muotoa, noita kauhean avonaisia silmiä, +noita kalpeita poskia ja verisiä huulia. Hän peräytyi aivan kuin jos +käärme olisi kiemuroinut häntä kohden; peräytyessään seinään saakka +tapasi hänen haparoiva kätensä miekan, jonka hän oli riisunut vyöltänsä +ja asettanut seinää vasten. Hän tarttui hikisellä kädellään sen kahvaan +ja vetäisi sen ulos tupesta.</p> + +<p>Mutta säikähtämättä miekkaa koetti mylady lähestyä, iskeäkseen häntä +puukollansa, eikä herennyt ennenkuin hän tunsi terävän miekankärjen +rintaansa vasten.</p> + +<p>Silloin tavoitteli mylady miekan terää käsiinsä; mutta d'Artagnan väisti +joka kerta hänen yrityksensä ja, heristellen häntä milloin silmiä +milloin rintaa vasten, peräytyi sitä ovea kohden, joka vei Ketty'n +kamariin.</p> + +<p>Mylady syöksähteli häntä vastaan ja kiljahteli raivosta.</p> + +<p>Kun tämä alkoi d'Artagnan'ista tuntua kaksintaistelulta, muuttui hän +vähitellen levolliseksi.</p> + +<p>— Oivallista, kaunis naikkonen, oivallista! sanoi hän mutta tyyntykää, +muutoin, jumaliste, piirrustan toisen liljan noille kauniille +poskipäille.</p> + +<p>— Lurjus, heittiö! ärjyi mylady.</p> + +<p>Mutta d'Artagnan, yhä vaan pyrkien ovea kohden, pysyttihe +puollustuskannalla.</p> + +<p>Meteli ja ryske, joka syntyi siitä että mylady kaateli kumoon +huonekaluja, pyrkiessään d'Artagnan'in kimppuun ja d'Artagnan samoin, +hakiessaan suojaa myladyn hyökkäyksiä vastaan, saattoi Ketty'n avaamaan +ovea. D'Artagnan, joka lakkaamatta oli sovitellut liikkeitänsä ovelle +päästäksensä, ei ollut siitä enää kuin parin kolmen askeleen päässä. +Yhdellä hyppäyksellä viskautui hän mylady'n huoneesta kamarineitsyen +huoneesen ja sulki salaman nopeudella oven, jota vasten hän heittäytyi +koko painollansa, kunnes Ketty oli saanut sen salpaan.</p> + +<p>Silloin koki mylady voimilla, jotka nousivat paljon yli naisen voimien, +järkyttää oven rikki, vaan kun hän huomasi sen mahdottomaksi, rupesi hän +pistelemään ovea puukollansa niin että muutamat iskut tunkivat lävitse.</p> + +<p>Jokaisen iskun mukana seurasi hirveä kirous.</p> + +<p>— Pian, pian, Ketty, sanoi d'Artagnan matalalla äänellä, sittenkuin ovi +oli saatu teljetyksi, päästä minut nyt ulos hotellista, sillä jos me +annamme hänelle mietintöaikaa, tapattaa hän minut lakeijoillaan. Joudu, +joudu, sillä ymmärräthän että tässä on kysymys elämästä ja kuolemasta!</p> + +<p>Ketty ymmärsi sen liiaksikin; hän veti d'Artagnan'in kiiruusti pimeitä +portaita myöten alas portille. Aika olikin täperällä. Mylady oli jo +soitollansa herättänyt koko hotellin liikkeelle. Portinvartija oli +ehtinyt juuri irroittaa telkimen ja avata portin d'Artagnan'ille, kun +samassa silmänräpäyksessä mylady huusi ikkunasta:</p> + +<p>— Elkää avatko!</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="XXXVI" id="XXXVI"></a>XXXVI.</h2> + +<h2>Kuinka Athos saa ilman vaivatta sotavaruksensa.</h2> + + +<p>Nuori mies pakeni myladyn vielä uhatessa häntä voimattomalla +viittauksella. Samassa hetkessä kuin hän katosi näkyvistä, vaipui mylady +tainnuksiin kamarissansa.</p> + +<p>D'Artagnan oli niin kovassa mielenliikkeessä että hän huolehtimatta +vähääkään Ketty-paran kohtalosta, juoksi puolen Pariisia, eikä +pysähtynyt ennenkuin Athoksen portilla. Hänen hämmennyksensä ja +kauhistuksensa sekä takaa-ajavain yövartijain huudot kiihdyttivät vaan +hänen juoksuansa.</p> + +<p>Hän riensi halki pihan, lensi portaita ylös toiseen kertaan ja kolkutti +Athoksen ovelle.</p> + +<p>Grimaud unenpöpperössä meni avaamaan totuttuun tapaansa. Mutta kun +d'Artagnan syöksähti niin rajusti esihuoneeesen että oli vähällä sysätä +hänet kumoon, säikähtyi Grimaud ja, luullen häntä varkaaksi, rupesi +huutamaan:</p> + +<p>— Apua, apua!</p> + +<p>— Vaiti, onneton! sanoi nuori mies; minä olen d'Artagnan, etkö sinä +tunne minua? Onko isäntäsi kotona?</p> + +<p>— Grimaud, sanoi Athos, joka yöviitassa tuli huoneestansa, luulenpa +että sinä uskallat ruveta puhumaan.</p> + +<p>— Ah, herra, minä kun luulin...</p> + +<p>— Vaiti!</p> + +<p>Grimaud osoitti d'Artagnan'ia.</p> + +<p>Athos tunsi hänet kohta, näki hänen hätäytyneen muotonsa ja virkkoi:</p> + +<p>— Oletko haavoitettu? Sinä olet vallan kalpea.</p> + +<p>— En, mutta minulle on tapahtunut hirveätä. Oletko yksin?</p> + +<p>— Hiisi, ketäs täällä tähän aikaan olisi?</p> + +<p>— Hyvä.</p> + +<p>D'Artagnan syöksähti Athoksen kamariin.</p> + +<p>— No mutta puhuhan toki, sanoi hän suljettuaan oven. Onko kuningas +kuollut? Oletko tappanut kardinaalin? Sinähän olet vallan hurjistunut. +Selitähän toki mitä on tapahtunut.</p> + +<p>— Athos, sanoi d'Artagnan, valmista itsesi kuulemaan uskomattomia +asioita.</p> + +<p>— No mitä?</p> + +<p>— Seikka on semmoinen, vastasi d'Artagnan, kuiskuttaen Athoksen +korvaan, että mylady'n olkapäässä on liljan kuva.</p> + +<p>— Ah! huudahti muskettisoturi ikäänkuin hän olisi saanut luodin +rintaansa.</p> + +<p>— Sanoppas, jatkoi d'Artagnan, oletko varma siitä, että se <i>toinen</i> +todella on kuollut?</p> + +<p>— <i>Toinen</i>? kertoi Athos niin matalalla äänellä että d'Artagnan töin +tuskin kuuli.</p> + +<p>— Niin, hän, josta puhuit tuonoin Amiens'issa.</p> + +<p>Athos huoahti ja painoi päänsä kämmeniinsä.</p> + +<p>— Tämä, jatkoi d'Artagnan, on noin kuuden tai kahdeksankolmatta vuotias +nainen.</p> + +<p>— Vaaleaverinen, sanoi Athos, eikö niin?</p> + +<p>— Juuri niin.</p> + +<p>— Vaaleansiniset silmät, tavattoman kirkkaat, silmäripset ja +kulmakarvat mustat?</p> + +<p>— Niin.</p> + +<p>— Pitkä, solakkavartaloinen?</p> + +<p>— Niin.</p> + +<p>— Lilja on pieni, punaisenkeltainen ja paljon kulunut puurohauteiden +käyttämisestä.</p> + +<p>— Niin.</p> + +<p>— Vaan sinähän sanoit häntä englantilaiseksi?</p> + +<p>— Häntä nimitetään mylady'ksi, vaan hän voi kyllä olla ranskalainen. +Lord Winter on vaan hänen lankonsa.</p> + +<p>— Minä tahdon nähdä hänet, d'Artagnan!</p> + +<p>— Ole varoillasi, Athos, ole varoillasi! Sinä tahdoit kerran tappaa +hänet; hän on semmoinen nainen että hän maksaa samalla mitalla ja +varmemmalla tavalla.</p> + +<p>— Hän ei uskalla sanoa mitään, sillä siten hän ilmaisisi itsensä.</p> + +<p>— Hän uskaltaa vaikka mitä. Oletko koskaan nähnyt häntä raivossa?</p> + +<p>— En, vastasi Athos.</p> + +<p>— Hän on tiikeri, pantteri! Ah, rakas Athos, minä pelkään vetäneeni +meidän molempien niskoille kauhean koston.</p> + +<p>D'Artagnan kertoi nyt kaikki, mylady'n hurjan vihastumisen ja hänen +julmat uhkauksensa.</p> + +<p>— Sinä olet oikeassa, sanoi Athos; mutta onneksi lähdemme jo +ylihuomenna Pariisista. Uskottavasti menemme me La Rochelle'en ja kun +kerta olemme siellä, niin...</p> + +<p>— Hän vainoo sinua vaikka maailman ääreen asti, Athos, jos hän vaan +tuntee sinut; anna siis hänen vihansa kohdata minua yksin.</p> + +<p>— Ah, ystäväni, mitä minä siitä huolin jos hän tappaa minut? Vai +luuletko minun pitävän lukua hengestäni?</p> + +<p>— Kaikessa tässä piilee joku hirveä salaperäisyys, Athos. Tuo nainen on +kardinaalin vakooja, siitä olen varma.</p> + +<p>— Ole varoillasi siinä tapauksessa. Ell'ei kardinaali sinua suuresti +ihmettele Lontoo-matkan vuoksi, hän vihaa sinua ankarasti, vaan kun hän, +kaiken päätteeksi, ei voi sinua julkisesti mistään soimata, ja vihan, +semminkin kardinaalin vihan, täytyy purkautua jollakin tavoin, niin ole +varoillasi. Kun menet ulos, elä mene yksin; kun syöt, ole varoillasi; +sanalla sanoen epäile kaikkea, jopa omaa varjoasikin.</p> + +<p>— Onneksi, sanoi d'Artagnan, ei tässä tarvita muuta kuin päästä ilman +esteittä ylihuomis-iltaan, sillä kun kerta ollaan armeijassa, ei meillä +toivoakseni ole pelkoa muista kuin miehistä.</p> + +<p>— Minä kumminkin, sanoi Athos, luovun nyt päätöksestäni pysyä kotona ja +seuraan sinua kaikkialle. Mutta täksi yöksi jäät sinä luokseni, niin +saamme vähän keskustella sotavaruksiemme hankkimisesta. Ja odottamatta +d'Artagnan'in suostumusta, tarttui hän soittokelloon ja helisti.</p> + +<p>Grimaud astui sisään.</p> + +<p>Athos, sanaakaan virkkamatta, viittasi puoliksi d'Artagnan'iin, puoliksi +leposohvaansa.</p> + +<p>Grimaud, joka oli tottunut isäntänsä puhuviin viittauksiin, ymmärsi +tarkoituksen, ja muutamassa silmänräpäyksessä oli sohva valmistettu +tilapäiseksi vuoteeksi. Tämän tehtyänsä loi hän isäntäänsä silmäyksen, +joka sanoi samaa kuin: tarvitaanko muuta? ja saatuaan isännältänsä +kieltävän viittauksen, poistui.</p> + +<p>— No niin, virkkoi Athos, kun Grimaud oli sulkenut oven, kuinkas käy +sotavaruksiemme, sillä ell'en erehdy, olet sinä vielä yhtä varustamaton +kuin minäkin? Mutta aivan oikein, onhan sinulla toki safiirisormus.</p> + +<p>— Safiirisormus on sinun, Athos. Sanoithan että se on perhekalleus.</p> + +<p>— Niin, isäni sen osti kahdella tuhannella écu'llä, sen mukaan mitä hän +itse minulle kertoi; se oli eräs niitä häälahjoja, jotka hän antoi +äidilleni; se on erinomaisen kaunis, niinkuin näet. Äitini antoi sen +sittemmin minulle ja minä olin niin houkkio että, sen sijaan kuin minun +olisi pitänyt säilyttää se pyhänä muistona, annoin sen tuolle katalalle +olennolle.</p> + +<p>— No ota siis takaisin tämä sormus, joka tietysti on sinulle +kallisarvoinen.</p> + +<p>— Minäkö ottaisin takaisin sormuksen, joka on ollut tuon kurjan +käsissä! En koskaan! Tuo sormus on saastutettu, d'Artagnan.</p> + +<p>— Myö se sitten.</p> + +<p>— Möisinkö kallisarvoisen korun, jonka äidiltäni olen saanut! Minun +täytyy tunnustaa että se olisi pyhyyden häväisemistä.</p> + +<p>— Panttaa se sitten, sinulle lainataan sitä vastaan kyllä tuhat écu'tä. +Sillä summalla suoritat kaikki tarpeesi ja kun vast'edes saat rahaa, +lunastat sen takaisin puhdistuneena vanhasta saastastansa, sillä onhan +se silloin käynyt jo koronkiskurin käsissä eikä ole enää myladyn +jäleltä.</p> + +<p>Athos hymyili.</p> + +<p>— Sinä olet kelpo toveri, lausui hän, sinä olet kelpo toveri, +d'Artagnan veikkoseni. Ikuisella iloisuudellasi herätät sinä +murheelliset mielet uudestaan eloon. No niin! pantatkaamme sormus, mutta +yhdellä ehdolla!</p> + +<p>— Millä?</p> + +<p>— Että jaamme rahat tasan, viisisataa écu'tä kumpaisellekin.</p> + +<p>— Mitä ajatteletkaan, Athos? Minä, joka olen henkivartija, en tarvitse +neljättä osaakaan tuosta summasta; jos myön satulani, saan mitä +tarvitsen. Mitäs tarvitsen? Hevosen Planchet'ille, siinä kaikki. Sitä +paitsi sinä unhotat että minulla on myöskin sormus.</p> + +<p>— Jota sinä näyt pitävän suuremmassa arvossa kuin minä omaani; ainakin +luulen sen huomanneeni.</p> + +<p>— Niin, sillä hädän hetkenä ei se ainoastaan auta meitä suuresta +pulasta, vaan vieläpä suuresta vaarastakin. Se ei ole ainoastaan +kallisarvoinen timantti, vaan vieläpä on se noiduttu taikakalu.</p> + +<p>— En ymmärrä sinua, vaan uskon mitä sanot. Palatkaamme siis minun +sormukseeni, tai oikeammin sinun; sinä otat puolen summasta, joka meille +lainataan, taikka heitän minä sormuksen Seine'en; enkä luule että, +niinkuin Polykrateen tarinassa kävi, mikään kala on kylliksi kohtelias, +tuodaksensa sitä meille takaisin.</p> + +<p>— No niin, minä suostun ehtoosi, sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>Ja tultuansa näin tyydyttävään päätökseen, asettuivat ystävykset +vuoteellensa ja nukkuivat tuokion perästä niin levollisesti, kuin jos +mylady'n hirvittävä haamu ei olisi tehnyt mitään vaikutusta heidän +mieleensä.</p> + +<p>Aamun tultua, kun Athos ja d'Artagnan olivat valmiina lähtemään ulos, +helisti ensinmainittu Grimaud'in saapuville ja teki hänelle käsillänsä +semmoisen liikkeen kuin pyssyllä tähdättäessä. Grimaud otti paikalla +musketin seinältä ja valmistautui seuraamaan herraansa.</p> + +<p>He tulivat Fossoyeurs'in kadulle, kohtaamatta mitään erinomaista. Mutta +lähestyissänsä d'Artagnan'in asuntoa tapasivat he portilla Bonacieux'in, +joka katsoi d'Artagnan'iin veitikkamaisen näköisenä.</p> + +<p>— Oh, rakas hyyryläiseni, sanoi hän, kiiruhtakaahan toki! Eräs nuori, +kaunis tyttö odottaa luonanne, ja tiedättehän ett'eivät tytöt pidä +odottamisesta.</p> + +<p>— Se on Ketty! huudahti d'Artagnan ja riensi joutuisasti käytäväänsä.</p> + +<p>Noustuansa portaita, kohtasikin hän tyttöraukan, joka vapisten seisoi +oven pielessä. Nähtyänsä d'Artagnan'in sanoi Ketty hänelle:</p> + +<p>— Ottakaa minut nyt turviinne ja pelastakaa minut hänen kynsistänsä, +sillä tehän olette saattaneet minut turmioon!</p> + +<p>— Ole huoleti Kettyseni, sanoi d'Artagnan, käyden sisään, mutta mitä on +tapahtunut sen jälkeen kuin minä lähdin?</p> + +<p>— Tietäisinkö minä sitä! sanoi Ketty. Hänen huutoihinsa kiiruhtivat +lakeijat sisään, hän oli aivan mielipuolena vihasta. Kaikki mahdolliset +kiroukset purki hän kidastansa teidän ylitsenne. Silloin minä pelkäsin +hänen älyävän minun osallisuuteni teidän rikokseenne, jonka tähden +kiireimmittäin haalin kokoon vähät rahani ja parhaimmat vaatteeni ja +hiivin pois.</p> + +<p>— Lapsi raukka! Mutta mitäs minä nyt sinun teen? minä lähden +ylihuomenna.</p> + +<p>— Tehkää mitä tahdotte, hyvä herra. Toimittakaa minut pois Pariisista, +toimittakaa minut pois koko Ranskasta!</p> + +<p>— Mutta enhän minä voi viedä sinua mukanani La Rochelle'n piiritykseen, +sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Ette, vaan te voitte hankkia minulle paikan maalla jonkun tuttavanne +rouvan luokse, esimerkiksi kotiseudussanne.</p> + +<p>— Ah, ystäväni, minun kotiseutuni rouvat eivät pidä kamarineitsyitä. +Mutta maltahan; nyt tiedän. Planchet, mene noutamaan Aramista; käske +hänen tulemaan tänne heti paikalla. Meillä on hyvin tärkeätä puhuttavaa +hänelle.</p> + +<p>— Minä ymmärrän, sanoi Athos, mutta miksi et lähetä noutamaan +Porthosta! minun mielestäni hänen markiisittarensa...</p> + +<p>— Porthoksen markiisitar puettaa päällensä sihteereillään, sanoi +d'Artagnan nauraen. Sitä paitsi Ketty ei tahtoisi asua Ours'in kadun +varrella, eikö niin, Ketty?</p> + +<p>— Minä asun mielelläni missä tahansa, sanoi Ketty, kunhan vaan olen +piilossa, eikä saada tietää olinpaikkaani.</p> + +<p>— Nyt, rakas Kettyni, kun me eroamme, etkä sinä enää ole lemmenkateinen +minua kohtaan...</p> + +<p>— Herra, sanoi Ketty, lähellä tai kaukana, aina rakastan minä teitä.</p> + +<p>— Mihinkähän hiiteen uskollisuus nyt aikoo pesiä! mutisi Athos.</p> + +<p>— Minä myöskin, sanoi d'Artagnan, rakastan sinua, luota siihen. Mutta +vastaa minulle nyt. Minä panen suuren painon siihen kysymykseen, jonka +nyt teen sinulle: oletko koskaan kuullut puhuttavan eräästä naisesta, +joka ryöstettiin pois muutamana yönä?</p> + +<p>— Malttakaas ... oi Jumalani, rakastatteko te sitäkin naista?</p> + +<p>— En, eräs minun ystäviäni häntä rakastaa, tämä herra Athos, kas tässä!</p> + +<p>— Minä! huudahti Athos semmoisella äänellä kuin jos hän olisi +polkaissut kyykäärmeen päälle.</p> + +<p>— Niin kyllä, sinä! sanoi d'Artagnan puristaen Athoksen kättä. +Tiedäthän kuinka me kaikki huolehdimme pienen rouva Bonaciux-raukan +kohtalosta. Ketty muutoin ei ole hiiskuva mitään, ethän Ketty? +Tiedäppäs, lapsukaiseni, sanoi d'Artagnan, hän on tuon ilkeän marakatin +vaimo, jonka sinä näit portilla tänne tullessasi.</p> + +<p>— Jumalani! huudahti Ketty, nyt muistan, kuinka minä peljästyin; kunpa +hän vaan ei olisi tuntenut minua!</p> + +<p>— Kuinka, tuntenutko sinua? oletko siis ennen nähnyt tuota miestä?</p> + +<p>— Hän on käynyt kaksi kertaa mylady'n luona.</p> + +<p>— Kas sitä! Milloinka?</p> + +<p>— Noin pari kolme viikkoa takaperin.</p> + +<p>— Aivan oikein.</p> + +<p>— Ja eilen illalla kävi hän taas.</p> + +<p>— Eilen illalla?</p> + +<p>— Niin, juuri vähäistä ennen kuin te tulitte.</p> + +<p>— Athos veikkoseni, me olemme kietoutuneet vakoojien verkkoihin. Ja +luuletko hänen tunteneen sinut, Ketty?</p> + +<p>— Minä peitin kasvoni huuppaan heti kuin näin hänet, vaan se taisi olla +liian myöhäistä.</p> + +<p>— Meneppäs alas, Athos, sinua hän epäilee vähemmän kuin minua, ja +katso, vieläkö hän on portilla.</p> + +<p>Athos meni ja palasi heti takaisin.</p> + +<p>— Hän on poissa, sanoi hän, ja hänen ovensa on lukittu.</p> + +<p>— Hän on mennyt viemään sanaa ja ilmoittamaan että kaikki kyyhkyset +ovat nyt häkissään.</p> + +<p>— No niin, lentäkäämme siis tiehemme, sanoi Athos, ja jättäkäämme tänne +vaan Planchet, saadaksemme hänen kauttansa tietoja.</p> + +<p>— Hetkinen vielä! Mehän lähetimme noutamaan Aramista.</p> + +<p>— Aivan oikein, sanoi Athos, odottakaamme Aramista.</p> + +<p>— Samaan liittoon saapui Aramis.</p> + +<p>— Hänelle kerrottiin koko asia ja osoitettiin, kuinka peräti tärkeätä +oli hänen ottaa hankkiaksensa Ketty'lle paikka jonkun ylhäisen +tuttavansa luona.</p> + +<p>Aramis mietti hetkisen ja sanoi sitten punastuen;</p> + +<p>— Tekisinkö sinulle sillä tavoin todellisen palveluksen, d'Artagnan?</p> + +<p>— Kaiken ikäni olen siitä kiitollinen sinulle.</p> + +<p>— No niin, rouva Bois-Tracy on pyytänyt minun toimittamaan eräälle +ystävällensä, joka luullakseni asuu maalla, kamarineitsyen, ja jos sinä, +d'Artagnan veikkoseni, voit mennä vastuusen neitsyestäsi...</p> + +<p>— Oh, herra, huudahti Ketty, minä olisin peräti altis ja nöyrä sitä +ihmistä kohtaan, joka saattaisi minut pääsemään pois Pariisista! olkaa +varma siitä!</p> + +<p>— No sittenhän kaikki käy vallan mainiosti, sanoi Aramis.</p> + +<p>Hän istahti pöydän ääreen ja kirjoitti pari sanaa, sulki kirjeen +sinettisormuksellansa ja antoi sen Ketty'lle.</p> + +<p>— Kas tässä, tyttöseni! sanoi d'Artagnan. Sinä huomaat ett'ei täällä +käy paremmin meille kuin sinullekaan. Erotkaamme siis. Me näemme +toisemme vast'edes parempina aikoina.</p> + +<p>— Milloin ja missä hyvänsä näemmekään toisemme taas, olkaa varma että +rakastan teitä silloin yhtä paljon kuin nyt.</p> + +<p>— Varmoja lupauksia, sanoi Athos d'Artagnan'in saattaessa Ketty'ä +portaille.</p> + +<p>Tuokion perästä erosivat ystävykset, päätettyään kokoutua kello neljä +Athoksen luokse ja jätettyään Planchet'in vartioimaan taloa.</p> + +<p>Aramis meni kotiin; Athos ja d'Artagnan menivät panttaamaan safiiria.</p> + +<p>Niinkuin gaskonjalaisemme oli arvannut, saatiin safiirilla helposti +kolme sataa pistole'a. Sitä paitsi ilmoitti juutalainen että jos he +olisivat halulliset myömään sen, hän antaisi siitä viisikin sataa +pistole'a, koska siitä tulisi oivallinen ripustin korvarenkaasen.</p> + +<p>Sotilaan ripeydellä ja asiantuntijan tottumuksella suorittivat Athos ja +d'Artagnan kolmessa tunnissa kaikki ne ostokset, mitä he sotaa varten +tarvitsivat. Athos oli muutoin herkkä suostumaan kauppoihin ja kiireestä +kantapäähän suuri herra. Milloin hän vaan näki mieluistansa, maksoi hän +siitä tinkimättä mitä pyydettiin. D'Artagnan kannusteli toisinaan vähän +vastaan, mutta Athos silloin laski hymyillen kätensä hänen olallensa, +josta d'Artagnan oivalsi että hänen, vähäisen gaskonjalaisen +aatelismiehen, kyllä sopi tinkiä, mutta ei miehen semmoisen, jolla oli +ruhtinaalliset tavat.</p> + +<p>Muskettisoturi yhdytti oivallisen, pikimustan soreajalkaisen, +kuusivuotiaan andalusialaisen hevosen. Hän tutki sitä tarkoin ja +havaitsi sen virheettömäksi. Siitä pyydettiin tuhat livre'ä. Kenties +olisi hän saanut sen halvemmalla; mutta d'Artagnan'in tinkiessä +hevoskauppiaan kanssa luki Athos sata pistole'a pöytään.</p> + +<p>Grimaud sai pikardilaisen hevosen, pienen vaan lujatekoisen, joka maksoi +kolme sataa livre'ä.</p> + +<p>Kun vielä oli ostettu tälle hevoselle satula ja Grimaud'ille aseet, ei +Athoksen kukkarossa ollut enää rahtuakaan jälellä sadasta +viidestäkymmenestä pistole'stansa. D'Artagnan tarjosi hänelle osan +omasta osuudestansa, maksettavaksi muka takaisin milloin sopii.</p> + +<p>Mutta Athos vastasi tarjoukseen olkapäittensä kohouttamisella.</p> + +<p>— Kuinka paljon tahtoi juutalainen maksaa, saadaksensa safiirin +kokonaan omaksensa? kysyi Athos.</p> + +<p>— Viisi sataa pistole'a.</p> + +<p>— Toisin sanoen, kaksi sataa pistole'a lisää; sata sinulle ja sata +minulle. Mutta siinähän on kokonainen omaisuus, ystäväni; mene takaisin +juutalaisen luokse.</p> + +<p>— Kuinka? tahdotko siis...</p> + +<p>— Sormus muistuttaisi mieleeni vaan liian surullisia asioita; sitä +paitsi emme koskaan saa kolmea sataa pistole'a, lunastaaksemme sen +takaisin häneltä; me siis menettäisimme kaksi tuhatta livre'ä +kaupassamme. Mene sanomaan että sormus on hänen ja palaa takaisin kaksi +sataa pistole'a kukkarossasi.</p> + +<p>— Mietihän tarkemmin, Athos.</p> + +<p>— Kontantti raha on kallista tähän aikaan, ja täytyy siis tietää uhrata +paljo sen hyväksi. Mene vaan, d'Artagnan, mene; Grimaud seuraa sinua +muskettinensa.</p> + +<p>Puolen tunnin perästä d'Artagnan palasi kaksi tuhatta livre'ä taskussa, +ja ilman kohtaamatta mitään haittoja matkallansa.</p> + +<p>Tällä tavoin tapasi Athos pesässänsä varoja, joita hän ei ollut osannut +odottaakkaan.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="XXXVII" id="XXXVII"></a>XXXVII.</h2> + +<h2>Näky.</h2> + + +<p>Kello neljä olivat nuo neljä ystävystä kokoutuneina Athoksen luona. He +olivat päässeet sotavaruksien hankkimispulasta ja jokaisen kasvoilla oli +nyt jälellä vaan yksityisten ja salaisten huolten piirteet; sillä kaiken +nykyisen onnellisuuden takana piilee tulevaisuuden pelko.</p> + +<p>Yht'äkkiä astui Planchet sisään ja toi kaksi kirjettä d'Artagnan'ille.</p> + +<p>Toinen oli pieni, somasti taitettu pitkulainen kirjelippu, suljettu +kauniilla, vihreällä vaksisinetillä, jossa näkyi kyyhkynen, oksa +nokassa.</p> + +<p>Toinen taas oli suuri neliskulmainen kirje, jonka sinettinä välkkyi +Hänen ylhäisyytensä kardinaali-herttuan peloittava vaakuna.</p> + +<p>Nähdessään tuon pienen kirjelipun tunsi d'Artagnan sydämmensä sykkivän, +sillä hän luuli tuntevansa käsi-alan; ja vaikka hän oli nähnyt tuota +käsi-alaa vaan yhden ainoan kerran, oli kuitenkin muisto siitä painunut +hänen sydämmensä pohjaan saakka.</p> + +<p>Hän avasi kiihkeästi pienen kirjeen, jonka sisällys oli seuraava:</p> + +<p>"Menkää tulevana keskiviikkona kello kuuden ja seitsemän välillä +Chaillot'in tielle ja katsokaa tarkasti kaikkiin ohitsekulkeviin +vaunuihin. Vaan jos pidätte hengestänne ja niiden hengestä, jotka teitä +rakastavat, niin elkää hiiskuko sanaakaan, elkääkä osoittako +vähimmälläkään liikkeellä että olette tunteneet sen, joka panee kaikki +alttiiksi nähdessänsä teitä yhden ainokaisen silmänräpäyksen."</p> + +<p>Ei mitään nimimerkkiä.</p> + +<p>— Tuo on paula, sanoi Athos, elä mene siihen, d'Artagnan.</p> + +<p>— Mutta kyllä minusta näyttää käsi-ala tutulta, sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Se on ehkä väärennetty, virkkoi Athos; kuuden tai seitsemän tienoilla +tähän vuoden aikaan on Chaillot'in tie jotenkin autiota. Yhtä hyvin +voisit käyskennellä Bondy'n metsässä.</p> + +<p>— Mutta jos menisimme kaikki yhdessä! sanoi d'Artagnan; eihän hiidessä +saada niellyksi kaikkia neljää, palvelijoineen, hevoisineen, aseineen.</p> + +<p>— Sitä paitsi on meillä siinä hyvä tilaisuus näyttää sotavaruksiamme, +sanoi Porthos.</p> + +<p>— Mutta jos tuon kirjeen lähettäjä on nainen, sanoi Aramis, ja jos +nainen tahtoo olla näkymätön, niin ajatteleppas että saatat hänet siten +vaaraan, d'Artagnan, ja se ei ole aatelismiehen mukaista.</p> + +<p>— Me jäämme takalistolle, sanoi Porthos, ja sinä yksin käyt esiin.</p> + +<p>— Niin, mutta pistoolin laukaus on helppo ampua vaunuista, jotka +kiitävät täyttä vauhtia.</p> + +<p>— Pah! sanoi d'Artagnan, ei se minuun käy! Me saavutamme vaunut pian, +ja tapamme kaikki sisässä-olijat. Pääsemmehän niitäkin vihollisia +vähemmäksi.</p> + +<p>— Hän on oikeassa, sanoi Porthos; taisteluun! Pitäähän meidän toki +koetella aseitamme.</p> + +<p>— No suokaamme itsellemme se huvitus, sanoi Aramis lempeällä, +huolettomalla tavallaan.</p> + +<p>— Niinkuin tahdotte, sanoi Athos.</p> + +<p>— Hyvät herrat, huomautti d'Artagnan, kello on nyt puoli viisi ja me +töin tuskin ennätämme kello kuuteen Chaillot'in tielle.</p> + +<p>— Jos me lähdemme liian myöhään, sanoi Porthos, ei meitä saada nähdä, +ja sepä olisi vahinko. Laittaukaamme siis heti matkalle, hyvät herrat.</p> + +<p>— Mutta sinä unhotat tuon toisen kirjeen, sanoi Athos; sinetistä +päättäen se kyllä ansaitsee avaamisen vaivan. Ja minä puolestani, +d'Artagnan veikkoseni, panen paljon suuremman painon tuolle kirjeelle +kuin tuolle lipulle, jonka äsken niin salavihkaa pistit povellesi.</p> + +<p>D'Artagnan punastui.</p> + +<p>No niin, sanoi nuori mies, katsokaammepa, mitä Hänen ylhäisyydellänsä on +minulle sanomista.</p> + +<p>Ja d'Artagnan avasi kirjeen ja luki:</p> + +<div class="blockquot"> +<p>"Herra d'Artagnan, kuninkaan henkivartija Desessarts'in +komppaniiasta, pyydetään tulemaan Palais-Cardinal'iin tänä iltana +kello kahdeksan.</p> + +<p class="author"><i>La Houdinière</i>,<br /> +Henkivartija-kapteeni."</p> +</div> + +<p>— Peijakas! sanoi Athos, siinä on vähän tärkeämpi kohtaus kuin tuo +äskeinen.</p> + +<p>— Minä menen toiseen tullessani ensimäisestä, sanoi d'Artagnan; toinen +on kello seitsemän, toinen kello kahdeksan. Aika riittää kumpaiseenkin.</p> + +<p>— Hm! minä en menisi, sanoi Aramis; kelpo aatelismies ei lyö laimin +naiskohtausta, mutta viisas aatelismies voi kyllä jättää menemättä Hänen +ylhäisyytensä luokse, semminkin jos hänellä on jotakin syytä luulla että +hänet kutsutaan vaan saamaan nuhteita.</p> + +<p>— Minä olen samaa mieltä kuin Aramis, sanoi Porthos.</p> + +<p>— Hyvät herrat, vastasi d'Artagnan, minä olen jo kerran saanut herra de +Cavois'in kautta samallaisen kutsun Hänen ylhäisyydeltänsä, ja kun jätin +sen noudattamatta, tapahtui minulle seuraavana päivänä suuri +onnettomuus! Constance katosi; käyköön kuinka tahansa, minä menen.</p> + +<p>— Jos se on päätöksesi, sanoi Athos, niin täytä se.</p> + +<p>— Entäs Bastilji? kysyi Aramis.</p> + +<p>— Pah! kyllä te minut pelastatte, vastasi d'Artagnan.</p> + +<p>— Se on tietty, sanoivat Aramis ja Porthos yhteen ääneen ja niin +erinomaisen vakavasti kuin temppu olisi ollut mitä yksinkertaisinta +laatua, se on tietty että me sinut pelastamme; mutta kun meidän täytyy +lähteä jo ylihuomenna, tekisit paremmin, jos et antautuisi Bastiljiin +suljettavaksi.</p> + +<p>— Tehkäämme ennemmin niin, sanoi Athos, ett'emme jätä häntä koko +iltana, odottakaamme häntä palatsin luona, kukin portillansa, ja +jokaisella kolme muskettisoturia takanansa; jos näemme sieltä lähtevän +suljetut epäluulon alaiset vaunut, rynnätkäämme niiden kimppuun. Siitä +onkin jo pitkä aika kuin olemme olleet tekemisissä kardinaalin +henkivartijain kanssa, niin että herra de Tréville luulee meidät jo +varmaan kuolleiksi.</p> + +<p>— Athos, sanoi Aramis, sinä olet varmaan syntynyt kenraaliksi; mitäs +sanotte tuumasta, hyvät herrat?</p> + +<p>— Mainio! kertoivat nuoret miehet yhteen ääneen.</p> + +<p>— No niin, sanoi Porthos, minä riennän hotelliin ilmoittamaan +tovereillemme että ovat valmiina kello kahdeksan saapumaan kardinaalin +palatsille; käskekää te palvelijain sill'aikaa satuloimaan hevoset.</p> + +<p>— Vaan minullapa ei olekkaan hevosta, sanoi d'Artagnan, mutta minä +menen ottamaan herra de Tréville'ltä.</p> + +<p>— Se on tarpeetonta, sanoi Aramis, sinä saat minulta.</p> + +<p>— Kuinkas monta sinulla onkaan? kysyi d'Artagnan.</p> + +<p>— Kolme, vastasi Aramis hymyillen.</p> + +<p>— Veikkoseni! sanoi Athos, sinä olet varmaan taitavin runoseppä koko +Ranskassa ja Navarrassa.</p> + +<p>— Kuuleppas, Aramis veikkoseni, sinä et kai tiedä mitä tehdä kolmella +hevosella, vai kuinka? minä en ymmärrä, minkä vuoksi olet ostanutkaan +kolmea hevosta.</p> + +<p>— En tosiaan tiedäkkään; kolmannen toi minulle tänä aamuna eräs +livreetön palvelija, joka ei tahtonut ilmoittaa minulle, ken sen oli +lähettänyt, vakuutti vaan saaneensa käskyn herraltansa...</p> + +<p>— Tai rouvaltansa, keskeytti d'Artagnan.</p> + +<p>— Se ei vaikuta asiaan, sanoi Aramis ... hän vakuutti saaneensa käskyn +rouvaltansa, tuoda hevonen minun talliini, ilmoittamatta keltä se tuli.</p> + +<p>— Semmoista tapahtuu vaan runoilijoille, lausui Athos painavasti.</p> + +<p>— No niin, siinä tapauksessa tehkäämme vielä paremmin, sanoi +d'Artagnan; kumpaisellako hevosella itse ratsastat, silläkö, jonka +ostit, vai sillä, joka sinulle lahjoitettiin?</p> + +<p>— Tietysti sillä, joka minulle on lahjoitettu; ymmärräthän, d'Artagnan, +ett'en minä voi niin loukata...</p> + +<p>— Tuntematonta lahjoittajaa, jatkoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Tai salaperäistä lahjoittajatarta, korjasi Athos.</p> + +<p>— Ostohevosesi jää siis sinulta joutilaaksi?</p> + +<p>— Melkeinpä.</p> + +<p>— Oletko itse valinnut sen?</p> + +<p>— Olen ja mitä huolellisemmasti; ratsumiehen turvallisuus on, niinkuin +kyllä tiedät, melkein aina hänen hevosessansa.</p> + +<p>— No niin! luovuta se minulle samasta hinnasta minkä itse maksoit.</p> + +<p>— Minä aioin juuri tarjota sitä sinulle, d'Artagnan veikkoseni, ja +myöntää sinulle niin pitkän maksu-ajan kuin vaan tarvitset.</p> + +<p>— Kuinka paljon se maksaa sinulle?</p> + +<p>— Kahdeksan sataa livre'ä.</p> + +<p>— Tässä on neljäkymmentä kaksoispistole'a, ystäväni, sanoi d'Artagnan +vetäen summan taskustaan; minä tiedän sinun saavan runoistasi maksun +tämmöisissä rahoissa.</p> + +<p>— Sinä olet siis rikas? sanoi Aramis.</p> + +<p>— Rikas, upporikas, veikkoseni.</p> + +<p>Ja d'Artagnan helisti taskussaan jälelle jääneitä pistole'itansa.</p> + +<p>— Lähetä satulasi muskettisoturien hotelliin, niin tuodaan hevosesi +samassa kuin meidänkin.</p> + +<p>— Hyvä; mutta kello on kohta viisi; kiiruhtakaamme.</p> + +<p>Neljänneksen kuluttua näkyi Porthos Férou'n kadun päässä sangen pulskan +espanjalaisen orhin selässä; Mousqueton seurasi häntä ratsastaen +pienellä, mutta varsin somalla auvergnelaisella; Porthoksen naama loisti +ilosta ja ylpeydestä.</p> + +<p>Samaan liittoon ilmestyi toisessa päässä katua näkyviin Aramis, +ratsastaen komealla englantilaisella juoksijalla; Bazin seurasi häntä +kelpo raudikon selässä, taluttaen ratsastimista rajua meklempurilaista; +se oli d'Artagnan'in hevonen.</p> + +<p>Molemmat muskettisoturit kohtasivat toisensa portilla; Athos ja +d'Artagnan katselivat heitä ikkunasta.</p> + +<p>— Peijakas, sanoi Aramis, sinullapa on oivallinen ratsu, Porthos +veikkoseni.</p> + +<p>— Onpa kyllä, vastasi Porthos; tämähän minulle alkujansa lähetettiin, +vaikka puolison huono pila vaihtoi tämän toiseen; mutta saipa hän siitä +rangaistuksen ja minä täyden korvauksen.</p> + +<p>Nyt ilmaantuivat vuorostaan Planchet ja Grimaud näkyviin, taluttaen +herrojensa ratsuja; d'Artagnan ja Athos saapuivat siihen myös, nousivat +hevosensa selkään ja nyt lähtivät kaikki neljä liikkeelle: Athos +hevosella, josta hän sai kiittää vaimoansa, Aramis lemmityltänsä +saamalla, Porthos prokuraattorin rouvan toimittamalla ja d'Artagnan +kaikkein parhaimman lemmityn, nimittäin onnettaren, lahjoittamalla.</p> + +<p>Palvelijat seurasivat heitä.</p> + +<p>Niinkuin Porthos oli ennakolta arvannut, teki tämä retkikunta hyvän +vaikutuksen, ja jos rouva Coquenard olisi ollut näkemässä, kuinka +muhkealta Porthos näytti kauniin espanjalaisen ratsunsa selässä, ei hän +olisi katunut, että oli iskenyt suonta miehensä raha-arkusta.</p> + +<p>Lähellä Louvre'a kohtasivat ystävykset herra de Tréville'n, joka palasi +Saint-Germain'istä; hän toivotti onnea heille sotavaruksiensa johdosta, +jolla välin muutama satanen uteliaita oli tuota pikaa kokoutunut heidän +ympärillensä.</p> + +<p>D'Artagnan käytti tilaisuutta, puhuaksensa herra de Tréville'lle +suurella punaisella sinetillä ja herttuallisella vaakunalla varustetusta +kirjeestä; tuosta toisesta kirjeestä ei hän tietysti hiiskunut +sanaakaan.</p> + +<p>Herra de Tréville hyväksyi hänen päätöksensä ja vakuutti että ell'ei +häntä näkyisi huomispäivänä, hän kyllä hakisi hänet käsiin mistä +hyvänsä.</p> + +<p>Samassa löi Samaritaine'n tornikello kuusi; neljä ystävystä pyysivät +anteeksi että heidän muka erään kohtauksen vuoksi täytyi kiiruhtaa pois, +ja ottivat jäähyväiset herra de Tréville'ltä.</p> + +<p>Hetken aikaa ratsastettuansa täydessä nelisessä, saapuivat he +Chaillot'in tielle; päivä alkoi mennä mailleen, vaunuja kulki sinne ja +tänne. D'Artagnan, jota hänen ystävänsä muutamain askelten päässä +pitivät silmällä, tähysteli vaunuja tarkasti, vaan ei voinut huomata +mitään tuttuja kasvoja.</p> + +<p>Vihdoin neljännestuntisen odotuksen perästä, kun jo alkoi hämärtää, +näkyivät vaunut, jotka kiitivät täyttä vauhtia Sévres'tä päin; aavistus +sanoi ennakolta d'Artagnan'ille että noissa vaunuissa tuli se henkilö, +joka hänelle kirjeen oli lähettänyt. Nuori mies tunsi hämmästyksekseen +sydämmensä kovasti tykyttävän. Tuota pikaa pisti vaununovesta esiin eräs +naisen pää, kaksi sormea suulla, ikäänkuin vaitiolon merkiksi tai +niinkuin suudelmaa heittääksensä. D'Artagnan päästi hiljaisen +huudahduksen. Tuo nainen tai paremmin näky, — sillä vaunut kiitivät +ohitse pikaisesti kuin näky — oli rouva Bonacieux.</p> + +<p>Tahtomattansa, ja huolimatta varoitusmerkistä, kannusti d'Artagnan +hevosensa täyteen neliseen ja saavutti muutamilla hyppäyksillä vaunut; +mutta vaunujen ikkunat olivat ummistuneet — näky oli kadonnut.</p> + +<p>Silloin muisti d'Artagnan kehoituksen: "jos pidätte hengestänne ja +niiden hengestä, jotka teitä rakastavat, elkää osoittako vähimmälläkään +liikkeellä että olette mitään nähneet."</p> + +<p>Hän pysähtyi siis, vapisten, ei itsensä vuoksi, vaan tuon nais-raukan, +joka nähtävästi oli antautunut suureen vaaraan, suodessansa hänelle +tämän kohtauksen.</p> + +<p>Vaunut jatkoivat matkaansa samalla vauhdilla, vyöryivät Pariisiin ja +katosivat.</p> + +<p>D'Artagnan, aivan masennuksissaan, oli jäänyt paikallensa eikä tiennyt +mitä ajatella. Jos se oli rouva Bonacieux ja jos hän palasi Pariisiin, +minkä vuoksi tämä hätäinen kohtaus, minkä vuoksi tämä pikainen silmäys, +tämä heittomuisku? Jos, toisaalta, se ei ollut hän, joka oli yhtä +mahdollista, sillä hämäryys saattoi helposti erehdyttää, jos se ei ollut +hän, eikö tämä ollut hänen vainoamisensa alku, ja tuo nainen vaan +syötti, sillä tunnettiinhan hänen rakkautensa rouva Bonacieux'iä +kohtaan?</p> + +<p>D'Artagnan'in kolme toveria lähestyivät häntä. Kaikki kolme olivat aivan +selvään nähneet naisen pään vaununovessa, mutta ei kukaan heistä, paitsi +Athos, tuntenut rouva Bonacieux'iä. Athos luuli muutoin häntä todellakin +rouva Bonacieux'iksi, vaan koska nuo kauniit kasvot eivät sitoneet hänen +huomiotansa siinä määrässä kuin d'Artagnan'in, oli hänellä aikaa havaita +muutakin, ja hän luuli nähneensä vaunuissa syvemmällä toisenkin +henkilön, nimittäin miehen.</p> + +<p>— Jos asia niin on, sanoi d'Artagnan, niin veivät he häntä varmaankin +toisesta vankilasta toiseen. Mutta mitä he siis mahtanevat aikoa tehdä +tuolle rouva-paralle ja kuinka saan minä koskaan tavata häntä?</p> + +<p>— Ystäväni, sanoi Athos painavasti, pane mieleesi että kuolleet ovat +ainoat, joita ei enää koskaan saa kohdata maan päällä. Sinä tiedät siitä +asiasta jotakin, samoin kuin minä, eikö niin? Jos siis lemmittysi ei ole +kuollut, jos se oli hän, minkä juuri äsken saimme nähdä, kyllä hänet +saat kohdata päivänä tai toisena. Ja ehkäpä, lisäsi hän tavallisella +surumielisyydellään, ehkäpä ennemmin kuin tahtoisitkaan.</p> + +<p>Kello löi puoli kahdeksan, vaunut olivat myöhästyneet parikymmentä +minuuttia määräpaikaltansa. D'Artagnan'in ystävät muistuttivat häntä +että hänen oli vielä saapuminen toiseen kohtaukseen, huomauttaen +kumminkin samalla että vielä oli aika peräytyä.</p> + +<p>Mutta d'Artagnan oli sekä itsepäinen että utelias. Hän oli päättänyt +päätetyksensä mennä kardinaalin palatsiin kuulemaan mitä Hänen +ylhäisyydellänsä olisi hänelle sanomista. Ei mikään voinut järkähdyttää +häntä aikomuksestaan.</p> + +<p>Niin tultiin Saint-Honoré'n kadulle, ja Palais-Cardinal'in torilla +tavattiin kävelemässä ja tovereitaan odottamassa ne kaksitoista +muskettisoturia, jotka olivat sinne kutsutut tulemaan. Siellä vasta +ilmoitettiin heille mistä oli kysymys.</p> + +<p>D'Artagnan oli hyvin tunnettu kuninkaan muskettisoturien arvokkaassa +miehistössä, johon tiedettiin hänenkin kerta pääsevän; häntä +pidettiinkin jo ennakolta toverina. Siitäpä oli seurauksena että +jokainen mielellään suostui siihen toimeen, johon heitä nyt oli +pyydetty; sitä paitsi tässä oli kaikkien luulojen mukaan kysymyksenä +tehdä kardinaalille ja hänen miehillensä joku paha tepponen, ja +semmoisiin nuo kelpo herrat olivat aina valmiit.</p> + +<p>Athos jakoi heidät kolmeen parveen, rupesi itse yhden päälliköksi, antoi +toisen Aramikselle ja kolmannen Porthokselle, jonka perästä kaikki +sijoittuivat vartioimaan kukin porttiansa.</p> + +<p>D'Artagnan meni uljaasti sisään valtaportista.</p> + +<p>Vaikka nuori mies tunsi olevansa vankasti turvattuna, astui hän +kumminkin jonkunmoisella levottomuudella portaita askeleen erällänsä. +Hänen käytöksensä mylady'ä kohtaan näytti sangen paljon petokselta, ja +hän aavisti missä valtiollisessa yhteydessä mylady ja kardinaali olivat +keskenänsä; siihen lisäksi de Wardes, jota hän oli niin pahoin pidellyt, +oli Hänen ylhäisyytensä uskottuja, ja d'Artagnan tiesi että niin +peljättävä kuin Hänen ylhäisyytensä olikin vihamiehillensä, hän oli +hartaasti kiintynyt ystäviinsä.</p> + +<p>— Jos de Wardes on kertonut koko meidän asiamme kardinaalille, mikä on +epäilemätöntä, ja jos hän on minut tuntenut, mikä on hyvin luultavaa, +voin minä pitää itseäni jo melkein tuomittuna, mietti d'Artagnan +pudistellen päätänsä. Mutta minkätähden on hän odottanut tähän päivään +saakka? Se on selvä: mylady on valittanut minusta hänelle, ja tämä +viimeinen rikos on täyttänyt astian yli ääriensä.</p> + +<p>— Onneksi ovat ystäväni tuolla alhaalla, lisäsi hän, eivätkä he anna +kuljettaa minua pois ilman puollustamatta minua. Mutta eihän herra de +Tréville'n muskettikomppania voi yksinään taistella kardinaalia vastaan, +jolla on koko Ranskan voimat hallussaan ja jonka edessä kuningatar on +voimaton ja kuningas tahdoton. D'Artagnan ystäväni, sinä olet urhokas, +varovainen, ja sinulla on oivallisia ominaisuuksia, mutta naiset sinun +saattavat hukkaan.</p> + +<p>Hän teki tämän surkean loppupäätöksen juuri esihuoneesen astuessaan. Hän +jätti kirjeensä vartijalle, joka saattoi hänet odotushuoneesen ja katosi +palatsin sisäsuojiin.</p> + +<p>Tässä odotushuoneessa oli viisi tai kuusi kardinaalin henkivartijaa, +jotka tuntien d'Artagnan'in ja tietäen hänen olevan saman miehen, joka +oli haavoittanut Jussac'in, katselivat häntä omituisesti hymyillen.</p> + +<p>Tuo hymyily näytti d'Artagnan'ista pahaenteiseltä; mutta kun meidän +gaskonjalaisemme ei ollut arkalasta kotoisin, tai paremmin, hänen suuri +ylpeytensä, mikä muutoin hänen seutulaisilleen oli ominaista, peitti +näkymästä mitä hänen mielessään liikkui, jos se oli jotakin pelon +tapaista, hän ojensihe ylpeästi herrojen henkivartijain edessä ja odotti +käsi puuskassa, siis asemassa, josta ei puuttunut arvokkaisuutta.</p> + +<p>Vartia palasi ja viittasi d'Artagnan'ia seuraamaan, häntä. Nuori mies +luuli havainneensa että henkivartijat kuiskuttelivat keskenänsä +nähdessään hänen poistuvan.</p> + +<p>Hän kulki pitkin erästä käytävää, sitten muutaman suuren salin halki, ja +tuli erääsen kirjastoon; silloin havaitsi hän olevansa erään miehen +edessä, joka istui pöydän ääressä ja kirjoitti.</p> + +<p>Vartija jätti hänet sisään ja poistui sanaakaan virkkamatta. D'Artagnan +jäi seisomaan pöydän eteen ja rupesi tarkastelemaan tuota miestä.</p> + +<p>D'Artagnan luuli alussa joutuneensa jonkun tuomarin eteen, joka tutki +papereitansa, mutta hän huomasi pian että mies kirjoitti, tai paremmin +korjaili, eripituisia rivejä ja luki niitä, laskien tavuja sormillansa; +hän näki olevansa runoilijan edessä. Tuokion perästä runoilija sulki +käsikirjoituksensa, jonka kansilehdelle oli kirjoitettu: <i>Mirane, +viisinäytöksinen tragediia</i>, ja kohotti päätänsä.</p> + +<p>D'Artagnan tunsi hänet silloin kardinaaliksi.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="XXXVIII" id="XXXVIII"></a>XXXVIII.</h2> + +<h2>Hirveä näky.</h2> + + +<p>Kardinaali nojasi olkapäätänsä käsikirjoitukseen ja posken kättänsä +vasten, ja katseli hetkisen nuorta miestä. Ei kellään ollut niin syvästi +tutkivaa silmää kuin kardinaali Richelieu'llä, ja d'Artagnan tunsi tuon +silmäyksen virtaavan hänen suoniansa myöten niinkuin kuumeen.</p> + +<p>Mutta hän piti hyvää ryhtiä, odottaen lakki kädessä Hänen ylhäisyytensä +käskyjä, ei liian rohkeana, mutta ei myöskään liian nöyränä.</p> + +<p>— Herra, sanoi kardinaali, oletteko d'Artagnan Béarn'esta?</p> + +<p>— Olen, armollinen herra, vastasi nuori mies.</p> + +<p>— On olemassa useampia d'Artagnan'in sukuhaaroja Tarbes'issa ja niillä +seuduin, sanoi kardinaali, mitä sukua te olette?</p> + +<p>— Minä olen sen d'Artagnan'in poika, joka oli myötä uskonsodassa suuren +Henrikki-kuninkaan, Hänen armollisen Majesteettinsa isän, kanssa.</p> + +<p>— Aivan niin. Te se lähditte noin seitsemän tai kahdeksan kuukautta +sitten maastanne, tullaksenne pääkaupunkiin onneanne hakemaan.</p> + +<p>— Niin, armollinen herra.</p> + +<p>— Te tulitte Meung'in kautta, missä teille tapahtui jokin seikka, en +enää muista mitä, vaan jotakin.</p> + +<p>— Armollinen herra, sanoi d'Artagnan, minulle tapahtui semmoinen...</p> + +<p>— Tarpeetonta, tarpeetonta, keskeytti kardinaali hymyllä, joka ilmoitti +että hän tunsi historian yhtä hyvin kuin kertoja itse; teidät oli +suositettu herra de Tréville'lle, eikö niin?</p> + +<p>— Niin, armollinen herra; mutta juuri siinä onnettomassa Meung'in +kohtauksessa...</p> + +<p>— Kirje teiltä katosi, jatkoi Hänen ylhäisyytensä; niin, minä tiedän +sen; mutta herra de Tréville on tarkka muodontuntija, joka oivaltaa +ihmiset ensi näkemisestä ja hän sijoitti teidät lankonsa herra +Desessarts'in komppaniiaan, luvaten teille vastaisuudessa paikan +muskettisoturien joukossa.</p> + +<p>— Armollisella herralla on tarkat tiedot, sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Siitä lähtien on teille tapahtunut paljon kohtauksia: te kävelitte +kerran Chartreux'in taustalla, eräänä päivänä, jolloin teidän olisi +ollut parempi pysyä muualla; sitten, teitte ystävienne kanssa matkan +Forges'in kylpylähteille; he pysähtyivät välille; mutta te jatkoitte +matkaanne. Lyhyesti, teillä oli asiaa Englantiin.</p> + +<p>— Armollinen herra, sanoi d'Artagnan masentuneena, minä menin...</p> + +<p>— Metsästysretkelle Windsor'iin tai muuanne, sehän ei koske ketään. +Minä tiedän sen, sentähden että minun toimenani on tietää kaikki. +Palattuanne otti teitä vastaan eräs ylhäinen henkilö ja minä näen +mielihyvällä että olette säilyttäneet hänen antamansa muiston.</p> + +<p>D'Artagnan'illa oli sormessa kuningattarelta saamansa timantti ja hän +käänsi pikaisesti kannan sisäänpäin; mutta liian myöhään.</p> + +<p>— Sen jälkeisenä päivänä kävi luonanne de Cavois, jatkoi kardinaali: +hän tuli pyytämään teitä tänne palatsiin; te ette noudattaneet +kutsumusta, ja siinä teitte pahasti.</p> + +<p>— Armollinen herra, minä pelkäsin joutuneeni Teidän ylhäisyytenne +epäsuosioon.</p> + +<p>— Oh; miksikä niin? senkö vuoksi että täytitte esimiestenne käskyt +nerokkaammin ja rohkeammin kuin kukaan muu, senkö vuoksi olisitte +joutuneet minun epäsuosiooni! Ei toki, te päinvastoin ansaitsitte minun +ylistykseni! Minä rankaisen vaan tottelemattomia, enkä semmoisia kuin +te, jotka tottelevat ... liiankin hyvin... Ja todistukseksi siihen, +muistutelkaapa mieleenne, milloin minä kutsutin teitä luokseni ja +koettakaapa muistaa, mitä teille saman päivän iltana tapahtui.</p> + +<p>Juuri samana iltana rouva Bonacieux ryöstettiin pois. D'Artagnan'in +selkää karmi ajatellessa että hän puoli tuntia takaperin oli nähnyt tuon +rouva-paran ajavan ohitsensa, epäilemättä vielä saman voiman +kiidättämänä, joka hänet oli kadoksiinkin saattanut.</p> + +<p>— Vihdoin, jatkoi kardinaali, kun en ole kuullut teistä mitään vähään +aikaan, tahdoin tietää mitä te toimitatte. Muutoin, te olette minulle +jonkunmoisessa kiitollisuuden velassa: olettehan huomanneet, kuinka +teitä on säästetty kaikissa tiloissa.</p> + +<p>D'Artagnan kumarsi kunnioituksella.</p> + +<p>— Tämä ei ole tapahtunut ainoastaan oikeuden ja kohtuuden vuoksi, +jatkoi kardinaali, vaan myöskin erään aikomuksen tähden, joka minulla on +teidän suhteenne.</p> + +<p>D'Artagnan hämmästyi hämmästymistään.</p> + +<p>— Minä aioin esitellä teille aikeeni sinä päivänä, jolloin saitte minun +ensimäisen kutsumukseni; mutta te ette tulleet. Kaikeksi onneksi ei ole +mitään kadotettu tämän viivästymisen kautta, ja nyt saatte sen kuulla. +Istukaa tuohon minun eteeni, herra d'Artagnan; te olette kylliksi kelpo +aatelismies ett'ei teidän ole tarvis kuunnella minua seisovillanne.</p> + +<p>Ja kardinaali viittasi sormellansa tuolia nuorelle miehelle, joka oli +niin hämmästyneenä kaikesta siitä mitä tapahtui, että hän jäi odottamaan +toista viittausta, ennenkuin hän totteli.</p> + +<p>— Te olette rohkea mies, herra d'Artagnan, jatkoi Hänen ylhäisyytensä; +te olette, mikä on vielä parempi, varovainen. Minua miellyttää sellaiset +miehet, joilla on sekä päätä että sydäntä; elkää olko peloissanne, sanoi +hän hymyillen; sydämmen miehillä tarkoitan minä rohkeita miehiä; mutta +kun te olette niin nuori ja vast'ikään tulleet maailman pyörteesen, on +teillä voimakkaita vihollisia: ell'ette ole varoillanne, ne syöksevät +teidät perikatoon.</p> + +<p>— Valitettavasti on se epäilemättä heille hyvin helppoa, armollinen +herra, vastasi nuori mies; sillä heillä on sekä voimaa että tukevia +apumiehiä: minä olen sitä vastoin yksinäni!</p> + +<p>— Niin, se on totta; mutta niin yksinänne kuin olettekin, olette jo +paljon toimittaneet ja toimitatte vieläkin enemmän, sitä en epäile. +Mutta kuitenkin luulen tarvitsevanne johdatusta sillä monivaiheisella +matkallanne, jolle olette lähteneet; sillä ell'en erhety, olette tulleet +tänne Pariisiin kunnianhimoisessa aikomuksessa päästä eteväksi mieheksi.</p> + +<p>— Minä olen hullujen toiveiden ijässä, armollinen herra, vastasi +d'Artagnan.</p> + +<p>— Hulluja toiveita on vaan tyhmillä, herraseni, vaan te olette järkevä +mies. Malttakaas, mitä arvelisitte vänrikin paikasta minun miehistössäni +ja omasta komppaniiasta sodan jälkeen?</p> + +<p>— Ah, armollinen herra.</p> + +<p>— Te otatte sen vastaan, eikö niin?</p> + +<p>— Armollinen herra, vastasi d'Artagnan hämillänsä.</p> + +<p>— Kuinka, kieltäydyttekö? huudahti kardinaali hämmästyneenä.</p> + +<p>— Minä olen Hänen Majesteettinsa henkivartiostossa, armollinen herra, +eikä minulla ole mitään tyytymättömyyden syytä.</p> + +<p>— Mutta minun nähdäkseni, sanoi Hänen ylhäisyytensä, ovat minun +henkivartijani myöskin Hänen Majesteettinsa henkivartijoita ja kun +palvellaan ranskalaisessa miehistössä, silloin palvellaan kuningasta.</p> + +<p>— Armollinen herra, Teidän ylhäisyytenne käsitti väärin minun sanani.</p> + +<p>— Te tahdotte jotakin tekosyytä, eikö niin? Minä ymmärrän. No niin, +tekosyyn te kyllä, saatte. Arvo-ylennys, alkava sota, minun tarjoomani +tilaisuus, siinä maailmaa varten; itseänne varten taas varman +suojeluksen tarve; sillä teidän on hyvä tietää, herra d'Artagnan, että +minun korviini on tullut ankaroita valituksia teistä, on, näette, +kerrottu että te ette käytä päiviänne ja öitänne yksinomaan kuninkaan +palvelukseen.</p> + +<p>D'Artagnan punastui.</p> + +<p>— Muutoin, jatkoi kardinaali laskien kätensä eräälle paperikasalle, +minulla on tässä koko joukko teitä koskevia papereita; mutta ennenkuin +olen ryhtynyt niitä lukemaan, olen tahtonut puhutella teitä. Minä tiedän +teidät lujapäätöksiseksi mieheksi, ja teidän toimintanne voisi, paremman +suunnan saatuaan, tuottaa teille paljon hyvää, sen sijaan kuin se nyt +voipi saattaa teidät turmioon. Miettikää siis ja tehkää päätöksenne.</p> + +<p>— Teidän hyvyytenne, armollinen herra, saattaa minut vallan hämille, +vastasi d'Artagnan, ja minä huomaan Teidän ylhäisyydessänne niin suuren +hengen, että tunnen itseni maan matoseksi; mutta koska te, armollinen +herra, suvaitsette minun puhua suoraan...</p> + +<p>D'Artagnan pysähtyi.</p> + +<p>— Puhukaa vaan.</p> + +<p>— No niin! minä aioin sanoa Teidän ylhäisyydellenne, että kaikki minun +ystäväni ja toverini ovat kuninkaan muskettisoturien ja henkivartijain +joukossa, ja viholliseni, käsittämättömästä sattumuksesta, ovat Teidän +ylhäisyytenne väessä; täällä minä siis olisin kovin vastenmielinen ja +tuolla toisella puolella katsottaisiin minua karsain silmin, jos +ottaisin Teidän ylhäisyytenne tarjouksen vastaan.</p> + +<p>— Asuuko teissä jo semmoinen ylpeys että pidätte minun tarjonneen +teille vähemmän kuin mitä ansaitsette, herraseni? sanoi kardinaali +halveksivasti hymyten.</p> + +<p>— Armollinen herra, Teidän ylhäisyytenne on minua kohtaan sata kertaa +liian hyvä, ja päin vastoin minä en pidä vielä toimittaneeni +likimainkaan niin paljoa että ansaitsisin teidän hyvyyttänne. La +Rochelle'n piiritys on tulossa, armollinen herra; minä palvelen silloin +Teidän ylhäisyytenne katsannon alaisena, ja jos minulla on onni +käyttäytyä tässä piirityksessä semmoisella tavalla että ansaitsen Teidän +armollista huomiotanne puoleeni, niin sitten! sitten on minulla ainakin +joku urostyö tehtynä, jonka turvin saatan pyrkiä siihen suojelukseen, +millä Teidän ylhäisyytenne nyt suvaitsee minua kunnioittaa. Joka asia +vaatii aikansa, armollinen herra; ehkäpä vast'edes tulee minulle oikeus +tarjota itseni lahjaksi, tällä erää minä näyttäisin myövän itseni.</p> + +<p>— Toisin sanoen, te kieltäydytte minun palveluksestani, herra, sanoi +kardinaali äänellä, jossa tuntui pahastumista matta samalla myöskin +jonkunmoista kunnioitusta; jääkää sitten omaan huostaanne ja pitäkää +vihollisenne ja ystävänne.</p> + +<p>— Armollinen herra...</p> + +<p>— Hyvä, hyvä, sanoi kardinaali, minä en vihastu teille; mutta +ymmärrättehän että ystäviensä puollustamisessa ja heidän +palkitsemisessansa on kylliksi tekemistä; vihamiehiä kohtaan ei ole +mitään velvollisuuksia, ja kumminkin tahdon antaa teille yhden neuvon: +olkaa hyvin varoillanne, herra d'Artagnan, sillä siitä hetkestä saakka +kuin minä vedän käteni teistä, minä en tahdo maksaa teidän hengestänne +äyriäkään.</p> + +<p>— Minä koetan, armollinen herra, vastasi gaskonjalainen ylevällä +suoruudella.</p> + +<p>— Muistakaa vast'edes, jonakin hetkenä, jolloin teitä kohtaa +onnettomuus, sanoi Richelieu painavasti, että minä se kerran noudatin +teidät luokseni ja tein mitä voin, estääkseni sen onnettomuuden +kohtaamasta teitä.</p> + +<p>— Tapahtukoon mitä hyvänsä, sanoi d'Artagnan, pannen kätensä vasten +rintaansa ja kumartaen, minä olen ikuisesti kiitollinen Teidän +ylhäisyyttänne kohtaan siitä mitä te teette minulle tällä hetkellä.</p> + +<p>— No niin, niinkuin olen teille sanonut, herra d'Artagnan, me tapaamme +toisemme sodan jälkeen; minä olen pitävä teitä silmällä, sillä minä +tulen sinne myös, jatkoi kardinaali, viitaten sormellansa +d'Artagnan'ille erästä komeata sota-asua, johon hän oli pukeutuva, ja +palattuamme, no niin! sitten toimitamme loppusuorituksen!</p> + +<p>— Ah, armollinen herra, huudahti d'Artagnan, säästäkää minua +epäsuosionne painosta; olkaa puolueeton, armollinen herra, jos näette +minun menettelevän kunnon miehen tavalla.</p> + +<p>— Nuori mies, sanoi Richelieu, jos minä vielä kerran voin sanoa teille +samaa, mitä olen sanonut teille tällä erää, lupaan sen teille sanoa.</p> + +<p>Näissä viimeisissä Richelieu'n sanoissa tuntui kauhea epätietoisuus; se +hämmästytti d'Artagnan'ia enemmän kuin mitkään uhkaukset, sillä se oli +varoitus. Kardinaali tahtoi siis suojella häntä jostakin uhkaavasta +vaarasta. Hän avasi suunsa, vastataksensa, mutta kardinaali viittasi +ylhäisesti hänet menemään.</p> + +<p>D'Artagnan meni; mutta ovella oli hänen rohkeutensa loppumaisillaan ja +hän oli vähältä palata takaisin. Silloin tuli hänen silmiensä eteen +Athoksen ankara ja vakava muoto: jos hän suostuisi kardinaalin +ehdottelemaan sopimukseen, Athos ei enää ojentaisi hänelle kättänsä, +vaan sysäisi hänet luotansa.</p> + +<p>Tämä pelko pidätti häntä kääntymästä takaisin, niin suuri vaikutus on +todellisesti suurella luonteella ympäristöönsä.</p> + +<p>D'Artagnan laskeutui samoja portaita, joita hän oli noussut ja tapasi +portin edessä Athoksen ja neljä muskettisoturia, jotka odottivat hänen +palaamistansa ja alkoivat jo tulla levottomiksi. Yksi ainoa +d'Artagnan'in sana rauhoitti heidät, ja Planchet juoksi ilmoittamaan +toisille että vartioiminen oli tarpeetonta, koska hänen herransa oli +tullut takaisin ehyenä ja terveenä kardinaalin palatsista.</p> + +<p>Kun he sitten olivat palanneet Athoksen luokse, tiedustelivat Aramis ja +Porthos tuon omituisen käynnin syytä; mutta d'Artagnan ei sanonut heille +muuta kuin että herra de Richelieu oli käskenyt hänet luoksensa, +ehdotellaksensa hänelle vänrikin paikkaa miehistössänsä ja että hän oli +siitä kieltäytynyt.</p> + +<p>— Siinä teit oikein, huudahtivat Porthos ja Aramis yhteen ääneen.</p> + +<p>Athos oli vaipunut syvään uinailemiseen eikä virkkanut mitään. Mutta +sittenkuin he olivat kahden kesken, lausui hän:</p> + +<p>— Sinä teit niinkuin sinun tekemän piti, d'Artagnan, mutta ehkäpä teit +kumminkin väärin.</p> + +<p>D'Artagnan huoahti; silla tuo ääni oli vastakaiku hänen sydämmensä +ääneen, joka sanoi että suuret onnettomuudet odottivat häntä.</p> + +<p>Seuraava päivä kului lähtövalmistuksiin; d'Artagnan kävi herra de +Tréville'n luona jäähyväisillä. Silloin luultiin vielä että +muskettisoturien ja henkivartijain ero oli vaan hetkellinen, koska +kuningas samana päivänä piti neuvottelun ja oli aikeissa lähteä +huomispäivänä. Herra de Tréville kysyi siis vaan d'Artagnan'ilta, +tarvitsiko hän hänen apuansa, mutta d'Artagnan vastasi ylpeästi että +hänellä oli kaikki mitä hän tarvitsi.</p> + +<p>Yön olivat yhdessä kaikki ne herra Desessarts'in henkivartiakomppaniian +ja herra de Tréville'n muskettikomppaniian miehet, jotka olivat +tovereita keskenänsä. Erottaisiin muka taas yhtyäksensä niin pian kuin +kohtalo sen salli. Yö oli mitä meluisinta, niinkuin kyllä saattoi +arvata, sillä sellaisissa tapauksissa voidaan vaan ylenmääräisellä +huolettomuudella karkoittaa ylenmääräinen alakuloisuus.</p> + +<p>Kun aamu valkeni, erosivat ystävykset heti kuin ensimäinen +torventoitotus oli raikunut: muskettisoturit kiiruhtivat herra de +Tréville'n ja henkivartijat herra Desessarts'in hotelliin. Jokainen +kapteeni johdatti sitten komppaniiansa Louvre'en, jossa kuningas piti +tarkastuksen.</p> + +<p>Kuningas oli alakuloinen ja näytti sairaalta, joka vähensi hänen +ryhtinsä upeutta. Häntä oli todella ruvennut vaivaamaan kuume keskellä +neuvottelua. Kumminkin oli hän päättänyt lähteä jo samana iltana ja +vastoin kaikkia estelyitä oli hän tahtonut pitää tarkastuksen, toivossa +että tämä ponnistus karkoittaisi hänestä taudin, jonka oireet hänessä jo +tuntuivat.</p> + +<p>Kun tarkastus oli ohitse, lähtivät henkivartijat marssimaan yksin, koska +muskettisoturien ei pitänyt lähteä ennen kuin kuninkaan kanssa, ja siitä +sai Porthos tilaisuuden ratsastaa komeissa varuksissaan Ours'in kadulle.</p> + +<p>Prokuraattorin rouva näki hänen ajavan ohitse uudessa asussaan ja +pulskalla hevosellaan. Hän rakasti Porthosta liiaksi, voidaksensa antaa +hänen mennä noin vaan; hän viittasi häntä astumaan alas hevosen selästä +ja tulemaan hänen luoksensa. Porthos oli komea kerrassaan; hänen +kannuksensa helisivät, hänen haarniskansa välkkyi, hänen miekkansa +hyppeli ylpeästi hänen sivullansa. Tällä kertaa ei kirjureilla ollut +ensinkään naurun halua, niin sotaiselta näytti Porthoksen ryhti.</p> + +<p>Muskettisoturi vietiin herra Coquenard'in luokse, jonka pienet, harmaat +silmät säihkyivät vihasta, hänen nähdessään serkkunsa noin perin uutena. +Mutta yksi seikka häntä kumminkin lohdutti, se nimittäin, että yleensä +arveltiin sodan tulevan tuimaksi: hän toivoi kaikessa hiljaisuudessa +sydämmensä pohjasta että Porthos jäisi sille tiellensä.</p> + +<p>Porthos heitti mestari Coquenard'ille kohteliaat jäähyväiset; mestari +Coquenard toivotti hänelle kaikkea onnea ja menestystä. Rouva Coquenard +puolestaan ei voinut pidättää kyyneliänsä; mutta tuo suru ei saattanut +ketään pahoihin luuloihin, sillä hänen tiedettiin olevan hyvin hellän +sukulaisiaan kohtaan, joiden vuoksi hänellä aina oli ollut kiivasta +toraa puolisonsa kanssa.</p> + +<p>Mutta oikeat jäähyväiset tapahtuivat rouva Coquenard'in kamarissa: ja ne +olivat sydäntä särkevät.</p> + +<p>Niin kauvan kuin prokuraattorin rouva saattoi seurata lemmittyänsä +silmillään, heilutti hän nenäliinaa kurottuen ulos ikkunasta. Porthos +otti kaikki nuo hellyyden osoitukset vastaan semmoisen miehen tavalla, +joka on tottunut moisiin kohteliaisuuksiin. Vasta sittenkuin hän kääntyi +kadunkulmasta, otti hän hattunsa ja heilautti sitä jäähyväisiksi.</p> + +<p>Aramis puolestaan kirjoitti pitkän kirjeen. Kelle? Ei kukaan sitä +tiennyt. Viereisessä kamarissa odotti Ketty, jonka piti samana iltana +lähteä Tours'iin.</p> + +<p>Athos joi pienissä kulauksissa viimeisen pullon espanjalaista viiniänsä.</p> + +<p>Sill'aikaa d'Artagnan marssi komppaniiansa mukana. Kun hän oli joutunut +Saint-Antoine'n esikaupunkiin, kääntyi hän mielihyvillään katselemaan +Bastiljia; mutta kun hänen silmänsä olivat kiintyneet yksinomaisesti +vaan Bastiljiin, ei hän havainnut ensinkään mylady'ä, joka istui +kellertävän-valkoisen hevosen selässä ja osoitti häntä kahdelle kehnon +näköiselle miehelle, jotka lähestyivät riviä saadaksensa hänet paremmin +näkyviinsä. Heidän kysyvään silmäykseensä vastasi mylady merkillä että +hän se oli. Sitten, varmana siitä ett'ei mitään erhetystä voinut syntyä +hänen käskyjensä täyttämisessä, hän kannusti hevostansa ja katosi.</p> + +<p>Nuo molemmat miehet seurasivat sitten komppaniiaa, ja sen lähtiessä +Saint-Antoine'n esikaupungista nousivat valmiiksi satuloitujen hevosten +selkään, joita livreetön palvelija oli pidellyt heidän varallansa.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="XXXIX" id="XXXIX"></a>XXXIX.</h2> + +<h2>La Rochelle'n piiritys.</h2> + + +<p>La Rochelle'n piiritys oli eräs Ludvig XIII:n hallituksen suuria +valtiollisia tapauksia ja kardinaalin suuria sotayrityksiä. On siis +hupaista, jopa tarpeellistakin, lausua siitä muutama sana; useat tämän +piirityksen yksityisseikat liittyvät sitä paitsi liian läheisesti tähän +kertomukseemme, voidaksemme jättää niitä mainitsematta.</p> + +<p>Kardinaalin valtiolliset tuumat tähän piiritykseen ryhtyessä olivat +varsin laajat. Esittäkäämme ne ensiksi ja siirtykäämme sitten niihin +erikoistuumiin, joilla oli kenties yhtä suuri vaikutus Hänen +ylhäisyytensä toimintaan kuin noilla edellisilläkin.</p> + +<p>Niistä tärkeistä kaupungeista, joita Henrikki IV oli lahjoittanut +hugenoteille turvapaikoiksi, oli jälellä enää La Rochelle. Oli siis asia +hävittää tuo kalvinilaisuuden viimeinen varustus, tuo vaarallinen +hapantaikina, johon alinomaa sekoittui kotimaisen kapinan tai ulkomaisen +sodan käytteitä.</p> + +<p>Tyytymättömiä espanjalaisia, englantilaisia, italialaisia, +seikkailijoita, kaikista kansallisuuksista, onneaan etsiviä sotamiehiä, +kaiken karvaisia, kiiruhti ensi kutsulla protestanttien lippujen +juureen, järjestyen laajaksi liittokunnaksi, jonka haarat sopivissa +tiloissa hajaantuivat joka paikkaan yli koko Euroopan.</p> + +<p>La Rochelle, jonka tärkeys oli yhä kasvanut muiden kalvinilaisten +kaupunkien hävityksestä, oli siis riitojen ja kunnianhimoisten aikeiden +pesäpaikkana. Vielä enemmän, sen satama oli viimeinen portti, mikä vielä +oli avoinna englantilaisille Ranskan kuningaskuntaan; sulkiessaan sen +tuolta ikiviholliseltamme Englannilta, kardinaali täytti Johanna +d'Arc'in ja Guise'n herttuan alkaman työn.</p> + +<p>Niinpä Bassompierre, joka oli samalla protestantti ja katolilainen, +protestantti vakuutukseltaan vaan katolilainen Pyhän Hengen ritariston +jäsenenä, Bassompierre, joka oli saksalainen syntyjään vaan ranskalainen +sydämmeltään, Bassompierre, vihdoin, jolla oli erityinen päällikkyys La +Rochelle'n piirityksessä, sanoikin kerta, taistellessaan muiden suurten +herrojen etunenässä, yhtä hyvien protestanttien kuin hän itse:</p> + +<p>— Saattepa nähdä, hyvät herrat, että me teemme niin tyhmästi että +valloitamme La Rochelle'n!</p> + +<p>Ja Bassompierre oli oikeassa: Ré'n saaren pommitus ennusti Sevennien +vainoa; La Rochelle'n valloitus oli esipuhe Nantes'in ediktiin.</p> + +<p>Mutta niinkuin jo sanoimme, tuon tasoittelevan ja muodostelevan +ministerin tuumien ohella, jotka kuuluvat historian alalle, on +ajankuvailijan pakko ottaa käsiteltäviksi myöskin rakastuneen miehen ja +lemmenkateisen kilpailijan pienet tarkoitukset.</p> + +<p>Richelieu, niinkuin jokainen tietää, oli rakastunut kuningattareen: +mutta oliko tuolla hänen rakkaudellansa vaan pelkkä valtiollinen +tarkoitusperä, vai oliko se aivan luonnollisesti noita syviä tunteita, +joita Itävallan Anna herätti kaikissa, jotka häntä ympäröivät; sitä emme +voi ratkaista; mutta oli miten oli, lukija on jo tämän kertomuksen +kehittymisessä voinut havaita Buckingham'in saaneen hänestä voiton ja +parissa kolmessa kohdassa, erittäinkin tuossa timanttikoriste-jutussa +saanut nähdä, että Buckingham kolmen muskettisoturin alttiuden ja +d'Artagnan'in rohkeuden avulla oli julmasti pettänyt kardinaalin +toiveita.</p> + +<p>Richelieu'n oli nyt siis sekä vapauttaminen Ranskanmaa vihollisista että +kostaminen kilpailijallensa; sitä paitsi oli tuo kosto saatava suureksi +ja loistavaksi sekä sen miehen arvoiseksi, jolla oli taisteluaseena +kokonaisen valtakunnan voimat.</p> + +<p>Richelieu tiesi että hän, taistellessaan Englantia vastaan, taisteli +Buckingham'ia vastaan, että hän riemuitessaan edellisestä voitosta, +riemuitsi myöskin jälkimäisestä, sanalla sanoen, että hän masentaessaan +Englantia Euroopan silmissä, masensi Buckingham'ia kuningattaren +silmissä.</p> + +<p>Buckingham taas puolestaan, vaikka Englannin kunnia kyllä oli hänen +näennäisenä tarkoituksenaan, oli samojen vaikuttimien alaisena kuin +kardinaalikin; hänelläkin oli erityinen kostontuuma perille ajettavana; +ei hän millään varjolla voinut palata Ranskaan lähettiläänä; hän tahtoi +siis palata sinne valloittajana.</p> + +<p>Siitä seuraa että todellinen voiton esine tässä pelissä, johon kaksi +mahtavaa valtakuntaa oli ryhtynyt kahden rakastuneen miehen hyväksi, oli +vaan pelkkä hellä silmäys Itävallan Annalta.</p> + +<p>Ensimäinen etu oli ollut Buckingham'in puolella: odottamatta tulleena +Ré'n saaren läheisyyteen yhdeksälläkymmenellä laivalla ja noin +kahdenkymmenen tuhannen miehen kanssa, oli hän käynyt kreivi Toirac'in +kimppuun, joka kuninkaan puolesta oli saaren päällikkönä, ja verisen +taistelun jälkeen noussut maalle.</p> + +<p>Mainitkaamme ohimennen että parooni Chantal oli tässä taistelussa +kaatunut. Hän jätti orvoksi pienen kahdeksantoista kuukautisen tyttären.</p> + +<p>Tuosta pienestä tytöstä tuli sittemmin rouva de Sevigné.</p> + +<p>Kreivi de Toirac vetäytyi varustusväkineen Saint-Martin'in linnoitukseen +ja ahtoi satakunnan miestä pieneen La Prée-nimiseen linnaan.</p> + +<p>Tämä tapaus oli kiiruhtanut kardinaalin päätöstä; ja odottaessaan että +kuningas ja hän voisi ottaa ylipäällikkyyden La Rochelle'n +piirityksessä, joka jo oli päätetty asia, oli hän lähettänyt +<i>monsieur</i>'in johtamaan ensimäisiä piiritystoimia ja siirrättänyt +sotapaikalle kaikki joukot, mitkä suinkin olivat hänen käytettävinään.</p> + +<p>Tuohon osastoon, joka noin lähetettiin etujoukkona, ystävämme +d'Artagnan'kin kuului.</p> + +<p>Kuningas, niinkuin jo olemme maininneet, oli lähtevä sinne heti +neuvoskunnan kokouksen perästä; mutta tullessaan tuosta kokouksesta, +kesäkuun 23 päivänä, tunsi hän saaneensa kuumeen; hän oli kumminkin +tahtonut lähteä matkalle, vaan kun hänen tilansa huononi, oli hänen +pakko pysähtyä Villeroi'han.</p> + +<p>Mutta mihin kuningas pysähtyi, siihen pysähtyivät myöskin +muskettisoturit; tästä seurasi että d'Artagnan, joka oli vaan +henkivartijaväessä, näki joutuneensa, ainakin hetkeksi, erilleen +ystävistänsä Athoksesta, Porthoksesta ja Aramiksesta; tämä ero, joka nyt +oli hänelle vaan ikävä, olisi varmaankin herättänyt hänessä todellista +levottomuutta, jos hän olisi voinut arvata mitkä vaarat häntä uhkasivat +joka puolelta.</p> + +<p>Hän tuli kumminkin ilman mitään kohtauksia La Rochelle'n leirille +syyskuun 10 päivän tienoissa v. 1627.</p> + +<p>Kaikki oli samassa tilassa: herttua ja hänen englantilaisensa, Ré'n +saaren valtaherrat, jatkoivat Saint-Martin'in linnoituksen +piirittämistä, vaan ilman menestyksettä, ja vihollisuudet La Rochelle'a +vastaan olivat alkaneet pari kolme päivää takaperin sen varustuksen +johdosta, minkä Angoulême'n herttua oli rakennuttanut aivan lähelle +kaupunkia.</p> + +<p>Herra Desessarts'in komennon alaiset henkivartijat olivat sijoitetut +Minimes'iin.</p> + +<p>Mutta niinkuin jo tiedämme, oli d'Artagnan varsin vähän seurustellut +komppaniia-toveriensa kanssa, hänen kunnianhimoinen mielensä kun paloi +päästä muskettisoturien joukkoon; hän oli nyt siis yksinään, omien +mietteidensä valtaan jätettynä.</p> + +<p>Ja nuo mietteet eivät olleetkaan varsin iloisia: kaksi vuotta taaksepäin +hän oli tullut Pariisiin, tällä ajalla oli hän sekoittunut valtiollisiin +asioihin ja hänen yksityiset pyrintönsä rakkauden ja onnen +saavuttamiseen olivat menestyneet huononpuolisesti.</p> + +<p>Mitä hänen rakkaus-asioihinsa tulee, ainoa nainen, joka häntä oli +lempinyt, oli rouva Bonacieux, ja hän oli kadonnut teille +tietämättömille.</p> + +<p>Mitä taas hänen onneensa tulee, oli hän kaikessa vähäpätöisyydessään +saanut viholliseksensa kardinaalin, toisin sanoen, miehen, jonka edessä +valtakunnan ylhäisimmät, kuninkaasta alkaen, vapisivat.</p> + +<p>Tuo mies saattoi hänet musertaa, eikä kumminkaan ollut sitä tehnyt; vaan +siinä säästämisessäpä huomasikin d'Artagnan'in terävä äly aukon, josta +paremman tulevaisuuden päivä pilkoitti.</p> + +<p>Mutta sitä paitsi oli hän hankkinut itselleen toisenkin vihollisen, jota +hän tosin piti vähemmän peljättävänä, vaan josta hänen vaistinsa +kumminkin sanoi ett'ei se ollut aivan kokonaan halveksittava. Se +vihollinen oli mylady.</p> + +<p>Toisaalta oli hän sitä vastoin kuningattaren suosiossa ja suojeluksessa, +mutta kuningattaren suosio oli niinä aikoina vaan yhä lisäsyynä +vainoomisiin; ja hänen suojeluksensa taas oli, niinkuin kyllä tiedetään, +hyvin huonoksi turvaksi: muistettakoon vaan Chalais'ia ja rouva +Bonacieux'iä.</p> + +<p>Ainoa, mitä hän oikeastaan oli kaiken kaikkiaan voittanut, oli siis tuo +viiden tai kuuden tuhannen livre'n veroiseksi arvattu timantti, mikä +hänellä oli sormessaan; ja jos oletetaan että d'Artagnan +kunnianhimoisissa aikomuksissaan tahtoi säilyttää sen, voidaksensa kerta +tilaisuuden tullessa näyttää sitä kuningattarelle tuntomerkkinä, ei tuo +timantti nyt, kun hän ei voinut luopua siitä, ollut hänelle +suurempi-arvoinen kuin kivet joita hän polki jaloillaan.</p> + +<p>Sanomme: kivet, joita hän polki jaloillaan, sillä d'Artagnan ajatteli +kaikkia näitä mietteitänsä kävellessään yksinään erästä kaunista kapeata +tietä myöten, joka vei leiristä Angoutin'in kylään; nämä mietteet olivat +saattaneet häntä menemään kauvemmaksi kuin hän oikeastaan oli aikonut, +ja päivä alkoi mennä mailleen, kun hän laskeutuvan auringon valossa +luuli näkevänsä musketin piipun kiiltävän eräässä pensastossa.</p> + +<p>D'Artagnan'illa oli nopea silmä ja vilkas ajatuksen juoksu; hän älysi +heti ett'ei musketti ollut joutunut sinne itsestään ja että sen pitelijä +ei varmaankaan ystävällisissä aikomuksissa ollut kätkeytynyt pensaston +taakse. Hän päätti siis lähteä pakoon, mutta silloin huomasi hän +toisella puolella tietä erään kiven takana toisen musketin piipun.</p> + +<p>Tässä oli nähtävästi väijytys.</p> + +<p>Nuori mies loi silmäyksen ensimäiseen muskettiin ja näki jonkunmoisella +levottomuudella sen suuntautuvan häntä kohden, mutta kun hän huomasi +musketin suun herkeevän liikkumattomaksi, heittäytyi hän suin päin +maahan. Samassa silmänräpäyksessä pamahti laukaus ja hän kuuli luodin +vingahtavan ylitsensä.</p> + +<p>Tässä ei ollut aikaa vitkastella; d'Artagnan oli yhdessä hyppäyksessä +jaloillaan; samassa tuokiossa sinkoili kiven muruja siitä paikasta, +missä hän oli maannut, — toisen musketin luoti oli näet siihen +sattunut.</p> + +<p>D'Artagnan ei ollut noita turhanpäiväisesti urhoollisia miehiä, jotka +syöksevät päättömästi kuolemaa kohden vaan sen vuoksi että heistä sitten +sanottaisiin ett'eivät he peräytyneet askeltakaan; tässä ei sitäpaitsi +ollutkaan urhoollisuus kysymyksessä: d'Artagnan oli näet joutunut +väijyjäin käsiin.</p> + +<p>— Jos he ampuvat vielä kolmannen laukauksen, olen minä kuoleman oma.</p> + +<p>Ja silloin lähti hän käpälämäkeen, paeten leiriä kohden sillä +nopeudella, mikä oli ominaista hänen maamiehillensä, jotka olivat +kuuluisia ripeydestään, mutta vaikka hän juoksi kyllä kovasti, oli +ensimäinen ampuja ennättänyt kuitenkin saada uuden panoksen +muskettiinsa; hän ampui nyt toisen laukauksen, joka tällä kertaa oli +niin hyvin tähdätty että luoti lävisti d'Artagnan'in lakin ja lennätti +sen kymmenkunnan askelta hänestä.</p> + +<p>Mutta kun d'Artagnan'illa ei ollut toista lakkia, sieppasi hän sen +juostessaan mukaansa ja tuli hyvin hengästyneenä ja kalpeana +majapaikkaansa, jossa hän heittäytyi istumaan sanaakaan virkkamatta ja +rupesi asiaa ajattelemaan.</p> + +<p>Tähän tapaukseen saattoi olla kolme syytä.</p> + +<p>Ensimäinen ja luonnollisin: se saattoi olla rochellelaisten väijytys, +heillä kun kaiketi ei ollut mitään sitä vastaan että edes joku Hänen +Majesteettinsa henkivartija saisi surmansa, koska heillä siten olisi +yksi vihollinen vähemmän ja tuolla vihollisella saattoi ehkä olla vankka +kukkaro taskussa.</p> + +<p>Toiseksi saattoi se olla hyvä muistutus herra kardinaalilta. Muistetaan, +kuinka d'Artagnan juuri samaan aikaan kuin hän oli huomannut musketin +piipun kiiltävän pensastossa, oli kummastellut kardinaalin +pitkämielisyyttä.</p> + +<p>Mutta d'Artagnan pudisti päätänsä. Kun oli kysymys henkilöistä, joita +vastaan kardinaalin tarvitsi vaan ojentaa kätensä, hän harvoin käytti +tuollaisia keinoja.</p> + +<p>Kolmanneksi saattoi se olla mylady'n kosto.</p> + +<p>Tämä luulo oli uskottavampi.</p> + +<p>Turhaan koki hän muistutella mieleensä salamurhaajan pukua tai kasvoja; +hän oli poistunut heistä niin kiiruusti ett'ei hänelle ollut jäänyt +aikaa mihinkään semmoisiin havannoihin.</p> + +<p>— Ah, minun rakkaat ystäväni! mutisi d'Artagnan, missä olette? Kuinka +suuresti kaipaan teitä!</p> + +<p>D'Artagnan'illa oli levoton yö. Kolme neljä kertaa hypähti hän ylös +vuoteeltaan, luullen että joku lähestyi häntä iskeäksensä puukon hänen +rintaansa. Mutta vihdoin päivä valkeni, eikä pimeys ollut tuottanut +hänelle mitään onnettomuutta.</p> + +<p>Mutta d'Artagnan oli siinä varmassa luulossa ett'ei yritys sillensä +jäisi.</p> + +<p>Koko päivän pysyi hän majapaikassansa; hän oli pitävinään huonoa säätä +siihen syynä.</p> + +<p>Kello yhdeksän ylihuomenna rumputettiin kenttämarssiin. Orleans'in +herttua tarkasteli joukot. Henkivartijat kiiruhtivat aseihin; d'Artagnan +sijoittui paikallensa riviin toveriensa joukkoon.</p> + +<p><i>Monsieur</i> ratsasti rintaman eteen, jonka perästä kaikki korkeammat +upseerit lähestyivät häntä tervehtimään, niiden joukossa myöskin +henkivartijain kapteeni Desessarts niinkuin kaikki muut.</p> + +<p>Hetkisen perästä luuli d'Artagnan huomaavansa että herra Desessarts +viittasi häntä lähestymään; peljäten pettyneensä odotti hän uutta +viittausta esimieheltänsä; kun viittaus uusittiin, jätti hän rivinsä ja +astui esiin saamaan käskyjä.</p> + +<p>— <i>Monsieur</i> kysyy miehiä, jotka vapaehtoisesti ottaisivat lähteäksensä +vaaralliselle asialle; sen suorittajat saavat paljon kunniaa, ja minä +viittasin teille, että pitäisitte itseänne valmiina.</p> + +<p>— Kiitoksia, herra kapteeni, vastasi d'Artagnan, joka ei parempaa +pyytänyt kuin päästä osoittamaan kuntoansa ylipäällikön silmäin edessä.</p> + +<p>Todella olivatkin rochellelaiset yöllä tehneet hyökkäyksen ja +valloittaneet takaisin erään varustuksen, jonka kuninkaallinen armeija +kaksi päivää ennen oli heiltä anastanut; nyt oli asia tehdä rohkea +tiedustusmatka, että saataisiin selville kuinka vihollinen suojeli +varustusta.</p> + +<p>Sentähden monsieur hetkisen perästä korotti äänensä ja lausui:</p> + +<p>— Siihen toimeen tarvitsen kolme tai neljä vapaehtoista ja niitä +johtamaan luotettavan miehen.</p> + +<p>— Mitä viimemainittuun tulee, se on minulla tässä käsillä, armollinen +herra, sanoi kapteeni Desessarts, osoittaen d'Artagnan'ia, ja mitä +noihin kolmeen tai neljään vapaehtoiseen tulee, armollisen herran +tarvitsee vaan lausua julki aikeensa, niin ei tarjokkaista ole puutetta.</p> + +<p>— Neljä urhokasta miestä kanssani kuolemaan! huusi d'Artagnan kohottaen +miekkansa.</p> + +<p>Kaksi hänen henkivartijatoveriansa kiiruhti heti esiin, ja kun siihen +lisäksi vielä yhtyi kaksi sotamiestä, oli luku täysi. D'Artagnan sen +vuoksi viittasi toiset tarjokkaat takaisin, koska hän ei tahtonut tehdä +väärin ensiksi saapuneille.</p> + +<p>Ei tiedetty, olivatko rochellelaiset anastettuansa varustuksen, +jättäneet sen, vai olivatko he jättäneet sinne suojelusväkeä; täytyi +siis pyrkiä niin lähelle varustusta että seikasta saataisiin tarkka +tieto.</p> + +<p>D'Artagnan lähti neljän seuralaisensa kanssa kulkemaan pitkin +juoksuhautaa; kaksi henkivartijaa kulki hänen rinnallansa ja sotamiehet +jälessä.</p> + +<p>Sillä tavoin saapuivat he juoksuhaudan penkereen suojassa noin sadan +askeleen päähän varustuksesta. Siellä havaitsi d'Artagnan kääntyessään +taaksepäin että molemmat sotamiehet olivat kadonneet.</p> + +<p>Hän luuli ensin että he olivat pelosta jättäytyneet jälkeen, ja jatkoi +kulkuansa.</p> + +<p>Vihdoin olivat he vaan enää noin kuudenkymmenen askeleen päässä +varustuksesta.</p> + +<p>Ei ketään näkynyt; varustus näytti autiolta.</p> + +<p>Nuo kolme henkensäkaupittelijaa neuvottelivat silloin keskenään, +menisivätkö vielä eteenpäin, kun yht'äkkiä savupilvi tuprahti +varustuksesta ja tusina luoteja vingahti d'Artagnan'in ja hänen +tovereidensa ympärillä.</p> + +<p>Enempää ei tarvittu tietää: varustus oli suojeltu; pitempi viipyminen +tällä vaarallisella paikalla olisi ollut hyödytön varomattomuus. +D'Artagnan ja molemmat toiset henkivartijat käänsivät selkänsä ja +rupesivat peräytymään tavalla joka näytti pa'olta.</p> + +<p>Kun he olivat joutuneet juoksuhaudan kulmaan, jonka takana heillä oli +suojaa luotituiskulta, kaatui toinen henkivartija; luoti oli sattunut +häntä rintaan; toinen, joka jäi vahingoittumatta, jatkoi juoksuansa +leiriin päin.</p> + +<p>D'Artagnan ei tahtonut paikalla jättää toveriansa; hän kyyristyi +nostaaksensa häntä ylös ja auttaaksensa häntä pääsemään parempaan +suojaan, mutta samassa silmänräpäyksessä pamahti kaksi laukausta; toinen +luoti musersi tuon jo haavoittuneen henkivartijan pääkallon ja toinen +litistyi kalliota vasten, pyyhkäistyänsä parin tuuman päässä +d'Artagnan'in ohitse.</p> + +<p>Nuori mies kääntyi nopeasti taaksepäin, sillä tämä hyökkäys ei voinut +tulla varustuksesta, joka oli jäänyt juoksuhaudan kulman taakse. Hänen +mieleensä juolahti nuo kaksi sotamiestä, jotka olivat hänet hyljänneet +ja hän muisti silloin myöskin eilispäiväiset murhaajat. Hän päätti tällä +kertaa ottaa täyden selon siitä, mitä hänen oli asiasta ajatteleminen, +ja hän kaatui toverinsa ruumiin päälle, ollen kuolevinansa.</p> + +<p>Heti näki hän kaksi päätä kohoavan erään hyljätyn ulkovarustuksen takaa, +noin kolmenkymmenen askeleen päässä siitä. D'Artagnan ei ollutkaan +pettynyt; siinä olivat nuo molemmat sotamiehet. Nuo miehet olivat +seuranneet häntä vaan murhataksensa hänet, toivossa että nuoren miehen +kuolema joutuisi vihollisten niskoille.</p> + +<p>Mutta kun hän saattoi olla vaan haavoitettu ja siinä tapauksessa +ilmoittaa heidän rikoksensa, tulivat he esiin, lopettaaksensa hänet. +Onneksi antoivat he d'Artagnan'in kavaluuden pettää itsensä ja heittivät +pyssynsä täyttämättä uudella panoksella.</p> + +<p>Kun he olivat kymmenen askeleen päässä d'Artagnan'ista, nousi hän +pystyyn ja hyppäsi heitä vastaan miekka kädessä.</p> + +<p>Murhaajat ymmärsivät että jos he pakenisivat leiriin päin ennenkuin +olivat saaneet hänet hengiltä, vetäisi hän heidät syytökseen. Toinen +tarttui pyssynsä piippuun käyttääksensä asettansa nuijana; hän suuntasi +hirvittävän iskun d'Artagnan'ia kohden, mutta d'Artagnan väisti sen +viskautumalla syrjään, vaan sen liikkeen kautta toimitti hän tien auki +roistolle, joka syöksähti varustukseen päin. Mutta kun rochellelaiset, +jotka sitä vartioivat, eivät tienneet missä aikomuksessa tuo mies tuli +heitä kohden, ampuivat he häntä, ja hän kaatui, saatuansa luodin +olkapäähänsä.</p> + +<p>Sillä välin oli d'Artagnan hyökännyt toisen sotamiehen kimppuun ja +ruvennut ahdistelemaan häntä miekallansa. Taistelu ei ollut pitkä; +tuolla kurjalla heittiöllä oli vaan särkynyt musketti puollustus-aseena. +D'Artagnan'in miekka luiskahti tuon vahingottoman aseen kyljestä +murhaajan reiteen, ja hän kaatui samassa. D'Artagnan ojensi miekan +kärjen hänen kurkkuansa vasten.</p> + +<p>— Elkää tappako minua! huusi roisto; armoa, armoa, upseerini, niin +ilmaisen teille kaikki.</p> + +<p>— Ansaitseeko sitten salaisuutesi että lahjoitan sinulle henkesi? kysyi +nuori mies vetäen käsivarttansa taaksepäin.</p> + +<p>— Ansaitsee, jos pidätte elämällä olevan mitään arvoa, sille, joka +niinkuin te, on kahdenkymmenen vuotias, kaunis ja urhoollinen ja sen +vuoksi voi saavuttaa kaikki.</p> + +<p>— Konna! ärjäsi d'Artagnan, sano suoraan ja pian, ken on antanut +sinulle toimeksi murhata minut?</p> + +<p>— Eräs nainen, jota minä en tunne, vaan jota nimitettiin mylady'ksi.</p> + +<p>— Mutta jos sinä et tunne naista, kuinka tiedät sitten hänen nimensä?</p> + +<p>— Toverini tunsi hänet ja nimitti häntä niin; hän sopikin asiasta +toverini kanssa eikä minun. Hänellä on, taskussaan tuolta naiselta +kirje, joka varmaankin olisi hyvin tärkeä teille, sen mukaan mitä kuulin +sanottavan.</p> + +<p>— Mutta kuinka saatoit sinä ruveta osalliseksi tähän väijytykseen?</p> + +<p>— Hän ehdotteli että me molemmat yhdessä suorittaisimme asian, ja minä +suostuin.</p> + +<p>— Ja kuinka paljon maksoi hän teille tuosta kauniista toimesta?</p> + +<p>— Sata louisdor'ia.</p> + +<p>— Hyvä, sanoi nuori mies hymyillen, hän pitää minua siis jonkun +arvoisena. Sata louisdor'ia on jommoinenkin summa kahdelle tuollaiselle +lurjukselle kuin te olette. Enkäpä ihmettelekkään että suostuit tuumaan, +ja minä annan sinulle armon, vaan yhdellä ehdolla.</p> + +<p>— Millä sitten? kysyi sotamies levottomasti, havaitessaan ettei kaikki +ollut vielä lopussa.</p> + +<p>— Että menet ottamaan kirjeen toverisi taskusta.</p> + +<p>— Mutta, huudahti roisto, sehän on toinen tapa ottaa minut hengiltä; +kuinka tahdottekaan että menisin ottamaan kirjeen keskellä luotituiskua?</p> + +<p>— Sinun täytyy mennä, muutoin, sen vannon, saat surmasi minun +kädestäni.</p> + +<p>— Armoa, herra kulta, armoa sen nuoren naisen nimessä, jota te +rakastatte ja jonka kai luulette kuolleeksi, vaan joka ei ole kuollut! +huudahti roisto langeten polvilleen ja nojaten kädellään maahan, sillä +hänen voimansa alkoivat vähetä verenvuodon tähden.</p> + +<p>— Ja kuinka sinä tiedät että on olemassa nuori nainen, jota minä +rakastan ja jonka olen luullut kuolleeksi? kysyi d'Artagnan.</p> + +<p>— Sen minä tiedän kirjeestä, joka on toverini taskussa.</p> + +<p>— No sittenhän kaiketi pitäisi sinun ymmärtää että minun täytyy saada +tuo kirje käsiini, sanoi d'Artagnan. Siis ei mitään viivyttelemistä eikä +empimistä, vaan laita luusi kohta matkalle, sillä niin vastenmielistä +kuin minulle onkin ruveta toistamiseen tahraamaan miekkaani tuommoisen +konnan verellä, vannon kunniallisen nimeni kautta että...</p> + +<p>Näin sanoen teki d'Artagnan niin uhkaavan liikkeen, että haavoitettu +nousi jaloilleen.</p> + +<p>— Elkää, elkää! huudahti hän saaden rohkeutta kauhistuksestansa, minä +menen, minä menen...</p> + +<p>D'Artagnan otti sotamiehen musketin ja ajoi häntä edellänsä tuon +kaatuneen toverin luokse, pistellen häntä miekkansa kärjellä.</p> + +<p>Hirmuista oli nähdä, kuinka tuo onneton, jättäen kulkiessansa pitkän +verijälen, ja lähestyvän kuoleman pelosta kelmeänä, koetti +huomaamattomana päästä vetäytymään rikostoverinsa ruumiin luokse, joka +oli parinkymmenen askeleen päässä siitä.</p> + +<p>Kauhistus kuvautui elävästi hänen kasvoillensa, joita kylmä tuskanhiki +peitti; d'Artagnan'ia rupesi säälittämään ja hän, ylenkatseellisesti +silmäten häntä, lausui:</p> + +<p>— No niin, minä näytän sinulle, mikä ero on kunnon miehen ja sinun +laisesi pelkurin raukan välillä. Jää tähän, niin minä menen itse.</p> + +<p>— Joutuisin askelin, tähystävin silmin, pitäen varalla kaikkia +vihollisen liikkeitä, käyttäen kaikkia maanluonteen etuja, onnistui +d'Artagnan'in päästä kaatuneen sotamiehen luokse.</p> + +<p>Oli kaksi keinoa tarkoituksen saavuttamiseksi: kopeloida häntä +paikallansa tai kantaa hänet pois, käyttämällä kilpenä hänen +ruumistansa, ja tarkastella hänet juoksuhaudassa.</p> + +<p>D'Artagnan valitsi jälkimäisen keinon ja otti murhaajan selkäänsä +samalla kuin vihollinen tähtäsi ja ampui.</p> + +<p>Vähäinen täräys, joka syntyi siitä että kolme luotia syhähti murhaajan +ruumiisen, viimeinen huudahdus ja kuolontempaus, ne vakuuttivat +d'Artagnan'ille että sama, joka oli tahtonut murhata hänet, oli +pelastanut hänen henkensä.</p> + +<p>D'Artagnan palasi juoksuhautaan ja heitti ruumiin haavoitetun viereen, +joka oli yhtä kalpea kuin ruumiskin.</p> + +<p>Heti kohta alotti hän omaisuuden tarkastuksen ja löysi nahkaisen +lompakon, kukkaron, jossa oli rahaa, varmaankin juuri osa siitä summasta +minkä murhaaja oli saanut palkaksensa, pikari ja pelikuutiot, — siinä +kaikki vainajan jälkeenjättämä perintö.</p> + +<p>Pikarin ja kuutiot jätti hän mihin ne putosivat maahan, heitti kukkaron +haavoitetulle ja avasi kiihkeästi lompakon.</p> + +<p>Muutamain arvottomain paperein seasta löysi hän seuraavan kirjeen, jota +hän henkensä kaupalla oli lähtenyt noutamaan:</p> + +<p>"Koska olette häipyneet naisen jäliltä ja koska hän nyt on hyvässä +turvassa siinä luostarissa jonne teidän ei olisi koskaan pitänyt päästää +häntä menemään, koettakaa ainakin ettei mies pääse teidän kynsistänne; +ell'ette sitä tee, tietäkää että saatte kalliisti maksaa ne sata +louisdor'ia jotka olette minulta saaneet."</p> + +<p>Ei mitään nimikirjoitusta. Kumminkin näkyi päivän selvästi että kirje +oli mylady'ltä. Hän säilytti sen siis todistuskappaleena ja, ollen +hyvässä suojassa juoksuhaudan kulman takana, rupesi kuulustelemaan +haavoitettua. Tämä tunnusti että hän yhdessä toverinsa kanssa, tuon +saman, joka vast'ikään oli saanut surmansa, oli ottanut ryöstääksensä +pois erään nuoren naisen, joka oli tulossa Pariisiin La Villette'n +tulliportin kautta, vaan että he olivat sattuneet viivähtämään eräässä +kapakassa ja tulleet määräpaikalle kymmenen minuuttia myöhemmin kuin +vaunut.</p> + +<p>— Mitä olisitte tehneet naiselle? kysyi d'Artagnan tuskan vallassa.</p> + +<p>— Olisimme vieneet hänet Place-Royal'in hotelliin, sanoi haavoitettu.</p> + +<p>— Aivan niin, mutisi d'Artagnan, juuri mylady'n itsensä luokse.</p> + +<p>Silloin havaitsi nuori mies vapistuksella, mikä hirveä kostonhimo ajoi +tuota naista syöksemään turmioon sekä hänet että sen, joka häntä +rakasti, ja kuinka tarkoin tuo nainen tunsi mitä hovissa tapahtui, +koskapa hän oli kaikkien asioiden perillä. Epäilemättä oli hänellä nuo +tiedot kardinaalilta.</p> + +<p>Mutta sitä vastoin havaitsi hän myös todellisella ilolla että kuningatar +oli vihdoin saanut selville sen vankeuden, johon rouva Bonacieux-parka +oli alttiutensa tähden joutunut, ja että hän oli saanut hänet sieltä +pelastetuksi. Nyt selveni hänelle myöskin se kirje, minkä hän oli saanut +rouva Bonacieux'iltä ja samalla myös oli varmaa että rouva Bonacieux +todellakin oli kiitänyt ohitse Chaillot'in tiellä, eikä ollut mikään +harhanäkö, joksi hän sitä ensin oli luullut.</p> + +<p>Nyt oli mahdollista löytää rouva Bonacieux, niinkuin Athos oli +ennustanut, sillä luostariin ei ollut mikään mahdoton päästä.</p> + +<p>Tämä ajatus hellytti hänen sydämmensä. Hän kääntyi haavoitetun puoleen, +joka tuskallisesti oli seurannut kaikkia hänen muotonsa eleitä, ja +sanoi, ojentaen hänelle kätensä:</p> + +<p>— No niin, minä en tahdo sinua näin hyljätä. Nojaa minua vasten, niin +palaamme takaisin leiriin.</p> + +<p>— Kyllä, sanoi haavoitettu, jonka oli vaikea uskoa tuommoista +jalomielisyyttä, mutta ei suinkaan teillä liene aikomus hirtättää minua?</p> + +<p>— Sinulla on kunniasanani, lausui hän, ja toistamiseen lahjoitan minä +sinulle henkesi.</p> + +<p>Haavoitettu lankesi polvilleen ja suuteli pelastajansa jalkoja, mutta +d'Artagnan, jolla ei enää ollut mitään syytä viipyä niin lähellä +vihollista, keskeytti itse nämä kiitollisuuden purkaukset.</p> + +<p>Henkivartija, joka ensi laukauksen perästä oli palannut leiriin, oli +siellä kertonut neljän toverinsa kaatuneen. Oltiin sen vuoksi sekä +hämmästyksissään että iloissaan, kun nähtiin nuoren miehen palaavan +ehyenä ja terveenä.</p> + +<p>D'Artagnan selitti toverinsa saaneen miekanpiston muka vihollisten +hyökkäyksessä. Hän kertoi kuinka toinen sotamies oli kaatunut ja missä +vaarassa hän oli ollut. Tuo kertomus hankki hänelle miehistöltä suuria +ylistyksiä. Koko sotaväki kertoi kaiken päivää tuosta urostyöstä ja +<i>monsieur</i> kutsutti hänet eteensä ja onnitteli häntä.</p> + +<p>Kun muutoin jokainen kelpo työ tuopi mukanansa palkinnon, toi +d'Artagnan'inkin teko hänelle sen mielenrauhan, jonka hän oli +kadottanut. Nuori mies luuli voivansa olla rauhassa nyt kun hänen +kahdesta vainoojastaan toinen oli saanut surmansa ja toinen liittynyt +häneen kiitollisuuden tunteilla.</p> + +<p>Tuo rauha osoitti ett'ei d'Artagnan vielä oikein tuntenut mylady'ä.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="XL" id="XL"></a>XL.</h2> + +<h2>Anjou-viini.</h2> + + +<p>Sittenkuin melkein toivottomia tietoja oli jonkun aikaa kulkenut +kuninkaan tilasta, alkoi parantumisen sanomia levitä leiriin; ja kun hän +oli hyvin kiireissään itse päästä piiritykseen, sanottiin että niin pian +kuin hän vaan saattoi nousta hevosen selkään, hän lähtisi matkalle.</p> + +<p>Sillä välin <i>monsieur</i>, joka tiesi että hän kohdakkoin saisi jättää +ylipäällikkyyden joko herttua Angoulême'lle, Bassompierre'lle tai +Schomberg'ille, jotka sitä kilvoittelivat, ei tehnyt juuri sanottavasti +mitään; hän kulutti aikaa vaan tiedustusretkiin eikä uskaltanut ryhtyä +mihinkään tehokkaampaan toimeen englantilaisten karkoittamiseksi Ré'n +saarelta, josta ne myötäänsä piirittivät Saint-Martin'in linnoitusta ja +La Prée'n varustusta, kun ranskalaiset vuorostaan piirittivät La +Rochelle'a.</p> + +<p>D'Artagnan oli, niinkuin sanoimme, tullut levolliseksi, niinkuin ainakin +vaaran mentyä ohitse. Nyt häntä huoletti vaan yksi seikka, se nimittäin, +ett'ei hän saanut mitään tietoja ystäviltänsä.</p> + +<p>Mutta eräänä aamuna selkeni hänelle kaikki seuraavasta kirjeestä, joka +oli lähetetty Villeroi'sta:</p> + +<div class="blockquot"> +<p>"Herra d'Artagnan!</p> + +<p>Herrat Athos, Porthos ja Aramis, vietettyään erään iloisen hetken +minun ravintolassani, vallattomuudessaan pitivät semmoista meteliä +että linnanvouti, joka on sangen ankara mies, panetti heidät +muutamiksi päiviksi arestiin. Mutta minä tahdon kumminkin täyttää +heidän käskynsä ja lähettää teille kaksitoista pulloa +Anjou-viiniäni, jota he pitävät suuressa arvossa; he toivovat että +te juotte heidän maljansa tällä heidän mieliviinillänsä.</p> + +<p>Minä olen nyt täyttänyt heidän pyyntönsä, ja olen kaikella +kunnioituksella</p> + +<p>Teidän nöyrin ja kuuliaisin palvelijanne</p> + +<p class="author"><i>Godeau</i>,<br /> +Herrojen muskettisoturien ravintoloitsija."</p> +</div> + +<p>— Hyvä! huudahti d'Artagnan, he muistavat minua huvituksissansa +niinkuin minä muistan heitä ikävässäni; se on tietty että minä juon +heidän terveydeksensä ja täydestä sydämmestä; mutta minä en juo yksin.</p> + +<p>Ja d'Artagnan kiiruhti kahden henkivartijan luokse, joiden kanssa hän +oli lähemmässä tuttavuudessa kuin muiden, pyytääksensä heitä juomaan +hänen kanssansa oivallista Anjou-viiniä, joka juuri oli tullut +Villeroi'sta.</p> + +<p>Toinen henkivartijoista oli pyydetty samaksi illaksi toiseen paikkaan ja +toinen huomis-illaksi; illanvietto lykättiin siis ylihuomiseen.</p> + +<p>D'Artagnan lähetti palattuansa nuo kaksitoista pulloa henkivartijain +ravintolaan, siellä huolellisesti säilytettäviksi; kun juhlapäivä tuli +ja juhla-ateria oli määrätty alkamaan kello kaksitoista, lähetti +d'Artagnan kello yhdeksän aikaan Planchet'in laittamaan kaikki +valmiiksi.</p> + +<p>Planchet, ylpeänä siitä että hänet noin oli korotettu ylijärjestäjän +arvoon, aikoi valmistaa kaikki mitä parhaimmalla tavalla; sen vuoksi +otti hän apulaiseksensa erään Fourreau-nimisen lakeijan, joka oli +palveluksessa yhdellä noita hänen isäntänsä kutsumia juhlavieraita, sekä +tuon vale-sotamiehen, jonka d'Artagnan oli ollut tappamaisillaan ja +joka, kun hän ei kuulunut mihinkään komppaniiaan, oli ruvennut +d'Artagnan'in tai paremmin Planchet'in palvelukseen.</p> + +<p>Kun pitojen hetki oli tullut, saapuivat molemmat juhlavieraat, jolloin +istuuduttiin pöytään ruokailemaan. Planchet tarjoili ruokia, Fourreau +aukoi viini-pulloja ja Brisemont — se oli tuon tervehtyvän nimi — +täytteli karahviinejä viinillä, joka näytti vähän sekautuneen +kuljetettaessa.</p> + +<p>Kun ensimäinen pullo oli sekavaa pohjalta, kaatoi Brisemont sakan lasiin +ja d'Artagnan salli hänen juoda sen; sillä miesparka oli vielä varsin +huonoissa voimissa.</p> + +<p>Kun vieraat olivat nauttineet lientä ja olivat juuri kallistamaisillaan +ensimäistä lasia huulilleen, pamahti äkkiä kanuunanlaukaus Ludvig'in ja +Neuf'in varustuksista; silmänräpäyksessä henkivartijat, jotka luulivat +piiritettyjen tai englantilaisten tehneen odottamattoman hyökkäyksen, +riensivät aseihin. D'Artagnan tietysti samoin ja kaikki kolme syöksyivät +niinmuodoin ulos paikoilleen.</p> + +<p>Mutta tuskin olivat he päässeet ulos huoneesta, kun kanuunan paukauksen +syy kävi selville. Ylt'ympäri kaikui huutoja: Eläköön kuningas, eläköön +kardinaali! ja rummun pärrytystä kuului kaikkialta.</p> + +<p>Kuningas oli näet, malttamattomana, niinkuin sanottiin, saapunut +henkivartijoineen ja tuonut sitä paitsi mukanansa kymmenentuhannen +miehisen apujoukon. Hänen muskettisoturinsa kulkivat hänen edellänsä ja +takanansa. D'Artagnan, seisoen komppaniiansa rivissä, tervehti puhuvalla +viittauksella ystäviänsä, jotka seurasivat häntä silmillänsä, ja herra +de Tréville'ä, joka heti tunsi hänet.</p> + +<p>Kun vastaanotto-juhlallisuus oli ohitse, neljä ystävystä kiiruhtivat +syleilemään toinen toisiaan.</p> + +<p>— Peijakas! huudahti d'Artagnan. Ettepä voineet tulla soveliaampaan +aikaan; paisti ei ole vielä ehtinyt hyytyä! Eikös niin, hyvät herrat? +lisäsi nuori mies kääntyen niihin kahteen henkivartijaan, jotka olivat +hänen päivällisvieraitansa ja jotka hän nyt esitteli ystävillensä.</p> + +<p>— Ahaa! näyttääpä kuin tulisimme paraiksi juhlapitoihin, sanoi Porthos.</p> + +<p>— Minä toivon, sanoi Aramis, ett'ei juhlapäivällisillesi ole kutsuttu +naisia.</p> + +<p>— Onkos tässä pesässä juotavaksi kelpaavaa viiniä? kysyi Athos.</p> + +<p>— No eihän vaan! teidän viiniänne, ystäväni, vastasi d'Artagnan.</p> + +<p>— Meidän viiniämmekö? kysyi Athos kummastuksissaan.</p> + +<p>— Niin, samaa mitä lähetitte meille.</p> + +<p>— Mekö olemme lähettäneet sinulle viiniä?</p> + +<p>— Niin, tiedäthän, tuota Anjou-viiniä.</p> + +<p>— En todellakaan tiedä mistä viinistä sinä puhut.</p> + +<p>— Siitä viinistä, josta sinä niin paljo pidät.</p> + +<p>— Niin todella, ell'ei minulla ole samppanjaa tai chambertin'ia.</p> + +<p>— No niin, samppanjan ja chambertin'in puutteessa saatte nyt tyytyä +siihen.</p> + +<p>— Onko siis hankittu tänne viiniä Anjou'sta, viinintuntijoita kun +ollaan? kysyi Porthos.</p> + +<p>— Ei suinkaan, vaan se on tuota teidän lähettämäänne.</p> + +<p>— Meidän lähettämäämme? kysyivät muskettisoturit yhteen ääneen.</p> + +<p>— Oletko sinä, Aramis, sanoi Athos, lähettänyt tänne viiniä?</p> + +<p>— En; entäs sinä, Porthos?</p> + +<p>— En; entäs sinä, Athos?</p> + +<p>— En.</p> + +<p>— Ell'ette te, niin teidän ravintoloitsijanne, sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Meidän ravintoloitsijamme?</p> + +<p>— Niin tietysti! Teidän ravintoloitsijanne, Godeau, muskettisoturien +ravintoloitsija.</p> + +<p>— No hiisi vieköön, tulkoon tuo viini mistä hyvänsä, yhdentekevä, sanoi +Porthos, maistelkaamme sitä, ja jos se on hyvää, niin juokaamme sitä.</p> + +<p>— Ei, sanoi Athos, elkäämme juoko viiniä, joka vuotaa tuntemattomasta +lähteestä.</p> + +<p>— Sinä olet oikeassa, Athos, sanoi d'Artagnan. Eikö kukaan teistä ole +antanut Godeau'lle toimeksi lähettää minulle viiniä?</p> + +<p>— Ei! ja onko sitä lähetetty meidän puolestamme?</p> + +<p>— Tässä on kirje! sanoi d'Artagnan, ja jätti kirjelipun tovereillensa.</p> + +<p>— Tämä ei ole hänen käsi-alaansa! sanoi Athos, minä tunnen sen, sillä +minä ennen lähtöämme tein laskut isäntämme kanssa.</p> + +<p>— Väärä kirje, sanoi Porthos, me emme ole olleet arestissa.</p> + +<p>— D'Artagnan, sanoi Aramis soimaavasti, kuinka olet voinut luulla +meidän pitäneen melua?...</p> + +<p>— D'Artagnan vaaleni ja suonenvedon tapainen väristys pudisti hänen +jäseniänsä.</p> + +<p>— Sinä peljästytät minua, sanoi Athos, mitä on tapahtunut?</p> + +<p>— Rientäkäämme, rientäkäämme hyvät ystävät! huudahti d'Artagnan, kauhea +epäluulo iski minun sieluuni! olisikohan tämä vielä tuon naisen +kostopuuhia?</p> + +<p>Nyt kalpeni Athos vuorostaan.</p> + +<p>D'Artagnan syöksähti ravintolaan; kolme muskettisoturia ja kaksi +henkivartijaa kiirehti hänen perässänsä.</p> + +<p>Ensimäinen näkö minkä d'Artagnan kohtasi tullessaan ateriasaliin, oli +Brisemont, joka kiemuroi lattialla hirveissä kouristuksissa.</p> + +<p>Planchet ja Fourreau kalmankalpeina kokivat häntä auttaa; mutta +silminnähtävästi oli kaikki apu turha; onnettoman kasvoja vääristelivät +jo viimeiset kuolontempaukset.</p> + +<p>— Ah! huusi hän nähdessään d'Artagnan'in, ah! tämä on kauheata, te +olitte armahtavinanne minua, vaan sitten myrkytitte minut!</p> + +<p>— Minä! huudahti d'Artagnan, minäkö, onneton! mitä sanotkaan?</p> + +<p>— Sanon että te annoitte minulle tuota viiniä, käskitte minun juomaan +sitä ja tahdoitte sillä tavoin kostaa minulle, se on hirveätä!</p> + +<p>— Elä toki semmoista minusta usko, Brisemont, sanoi d'Artagnan, elä +toki usko! Minä vannon, minä kiellän...</p> + +<p>— Oh! mutta Jumala on tuolla ylhäällä! Hän on teidät rankaiseva! +Jumalani! kärsiköön hän kerta samaa mitä minä nyt kärsin!</p> + +<p>— Sieluni autuuden kautta, huudahti d'Artagnan syöksyen kuolevaista +kohden, minä vannon ett'en tietänyt viinin olevan myrkytettyä ja että +olin juuri juomaisillani sitä samoin kuin sinä.</p> + +<p>— En usko teitä, sanoi sotamies, ja heitti henkensä kauheissa tuskissa.</p> + +<p>— Hirveätä, hirveätä! mutisi Athos, jolla välin Porthos särki pulloja +ja Aramis antoi vähän myöhänlaisen käskyn mennä noutamaan ripittäjää.</p> + +<p>— Oi hyvät ystäväni! sanoi d'Artagnan, te tulitte taas kerran +pelastamaan henkeni, ettekä ainoastaan minun, vaan myöskin näiden kahden +herran. Hyvät herrat, jatkoi hän kääntyen viimemainittujen puoleen, minä +pyydän teitä pitämään salassa tämän kohtauksen, korkeat henkilöt +saattaisivat olla osallisina tähän mitä olette nähneet ja kaiken tämän +seuraukset voisivat kohdata meitä kaikkia.</p> + +<p>— Ah, herra! sopersi Planchet enemmän elävänä kuin kuolleena; ah, +herra! minä pelastuin onnellisesti!</p> + +<p>— Kuinka, hullu, huudahti d'Artagnan, aioitko siis juoda minun +viiniäni?</p> + +<p>— Kuninkaan terveydeksi, herra; olisin juuri juonut yhden pienen +lasillisen, ell'ei Fourreau olisi sanonut että minua kutsuttiin.</p> + +<p>— Oi, voi! sanoi Fourreau, jonka hampaat löivät loukkua kauhistuksesta, +minä tahdoin saada hänet pois, juodakseni yksinäni!</p> + +<p>— Hyvät herrat, sanoi d'Artagnan kääntyen henkivartijoihin, niinkuin +huomaatte, olisi meidän juhlailemisemme sangen surullista tällaisen +tapauksen jälkeen; suokaa siis minulle anteeksi, jos ehdottelen että +lykkäisimme juhlanvieton toistaiseksi.</p> + +<p>Molemmat henkivartijat ottivat d'Artagnan'in anteeksi-pyynnön +ystävällisesti vastaan, ja, ymmärtäen että nuo neljä ystävystä halusivat +olla yksinään, poistuivat.</p> + +<p>Sittenkuin nuori henkivartija ja kolme muskettisoturia jäivät yksin, +loivat he toisiinsa silmäyksiä, jotka ilmoittivat että he jokainen +täysin käsittivät tilaisuuden tärkeyden.</p> + +<p>— Aivan ensiksi, sanoi Athos, lähtekäämme tästä huoneesta; kuollut on +ikävä seuratoveri, semminkin tuommoinen, joka on kuollut väkivaltaisen +kuoleman.</p> + +<p>Planchet, sanoi d'Artagnan, minä jätän tuon kurjan vainajan ruumiin +sinun huostaasi. Haudattakoon hänet siunattuun maahan. Hän oli tehnyt +rikoksen, vaan hän on tehnyt katumuksen.</p> + +<p>Ja neljä ystävystä lähtivät huoneesta, jättäen Planchet'in ja Fourreau'n +huoleksi toimittaa Brisemont'in maalliset jäännökset hautaan.</p> + +<p>Ravintolan isäntä antoi heille kamarin, jonne hän toi heille keitettyjä +munia ja vettä, jota Athos itse nouti kaivosta.</p> + +<p>— No niin, sanoi d'Artagnan Athokselle, tästä siis näet että taistelu +on elämästä ja kuolemasta.</p> + +<p>Athos pudisti päätänsä.</p> + +<p>— Niin, niin, sanoi hän, kyllä sen näen; mutta luuletko että se on hän?</p> + +<p>— Siitä olen varma.</p> + +<p>— Mutta kumminkin täytyy minun tunnustaa että vielä epäilen.</p> + +<p>— Vaan entäs tuo liljan merkki olkapäässä?</p> + +<p>— Hän on kai englantilainen, joka on tehnyt rikoksen Ranskassa ja +saanut siitä rangaistuksensa.</p> + +<p>— Athos, hän on sinun vaimosi, sen sanon, lausui d'Artagnan; etkös +muista kuinka molemmat tuntomerkit sopivat häneen hyvin?</p> + +<p>— Olisinpa kumminkin luullut hänen kuolleen, sillä kyllä toimitin +hirttämisen niin huolellisesti.</p> + +<p>Nyt d'Artagnan vuorostaan pudisti päätänsä.</p> + +<p>— Mutta mitäs on tekeminen? sanoi nuori mies.</p> + +<p>— Se on varma tosi ett'ei tässä voi ijän kaiken sietää miekkaa +riippumassa päänsä päällä, sanoi Athos, ja että tästä tilasta pitää +päästä erillensä.</p> + +<p>— Mutta kuinka?</p> + +<p>— Kuuleppas, koeta saada tavata häntä ja päästä loppusuoritukseen hänen +kanssansa; sano hänelle: Rauha tai sota! aatelis-sanani olkoon takeena +siitä ett'en ilmaise teistä mitään enkä koskaan saata teille vahinkoa; +mutta te puolestanne vannokaa juhlallinen vala että pysytte aivan +puolueettomana minun suhteeni; ell'ette sitä tee, käännyn minä kanslerin +puoleen, tai vaikka kuninkaan puoleen, jopa itse pyövelin puoleen; minä +yllytän koko hovin teitä vastaan, ilmoitan että te olette pahantekijän +merkillä merkitty; nostan kanteen teitä vastaan, ja jos teidät +vapautetaan, no niin, silloin tapan teidät, kunniasanani kautta! tapan +teidät jossakin syrjäisessä nurkassa niinkuin hullun koiran.</p> + +<p>— Minua miellyttää se keino, sanoi d'Artagnan, mutta kuinka saan häntä +tavata?</p> + +<p>— Aika antaa tilaisuuden, ystäväni, aika tuo ihmiselle voiton tai +tappion; kuta enemmän on pantu peliin, sitä enemmän voitetaan, kun vaan +maltetaan odottaa.</p> + +<p>— Niinpä kyllä, mutta siihen kurki kuolee ennenkuin suo sulaa, sillä +salamurhaajat ja myrkyttäjät...</p> + +<p>— Pah! sanoi Athos, Jumala on suojellut meitä tähän asti, Hän suojelee +meitä tästäkin puoleen.</p> + +<p>— Niin, meitä; me olemme muutoin miehiä ja meidän on asia kaikessa +tapauksessa panna henkemme alttiiksi; mutta entäs nainen, lisäsi hän +hiljemmin.</p> + +<p>— Kuka nainen? kysyi Athos.</p> + +<p>— Constance.</p> + +<p>— Rouva Bonacieux? Ah, se on totta! sanoi Athos; ystävä-parka, minä +unhotin että olet rakastunut.</p> + +<p>— No niin, puuttui Aramis puheesen, mutta etkös juuri siitä kirjeestä, +jonka löysit tuon kaatuneen kurjan taskusta, nähnyt että nainen on +eräässä luostarissa? Luostari on hyvä turvapaikka ja niin kohta kuin La +Rochelle'n piiritys on päättynyt, lupaan minä puolestani...</p> + +<p>— Hyvä! sanoi Athos, hyvä, Aramis veikkoseni! Me tiedämme sinun mielesi +palavan luostari-elämään.</p> + +<p>— Minä olen muskettisoturi vaan toistaiseksi, sanoi Aramis nöyrästi.</p> + +<p>— Kyllä näkee ett'ei hän ole kaukaan saanut sanomia lemmityltänsä, +sanoi Athos hiljaa; mutta mitäs siitä, se on meille tuttu asia.</p> + +<p>— No, niin! sanoi Porthos, minun mielestäni on tässä varsin helppo +keino.</p> + +<p>— Mikä? kysyi d'Artagnan.</p> + +<p>— Hän on luostarissa, niinhän sanoit? kysyi Porthos.</p> + +<p>— Niin.</p> + +<p>— No, niin kohta kuin piiritys on päättynyt, me ryöstämme hänet pois +luostarista.</p> + +<p>— Mutta ensin täytyy tietysti saada selville, missä luostarissa hän on.</p> + +<p>— Se on totta, sanoi Porthos.</p> + +<p>— Mutta minulle pistää päähän eräs asia, sanoi Athos; etkös sanonut +että hänelle on tuon luostarin valinnut kuningatar?</p> + +<p>— Niin ainakin luulen.</p> + +<p>— No niin, Porthos on meitä auttava tässä pulassa.</p> + +<p>— Millä tavoin, jos saan kysyä?</p> + +<p>— Onhan sinun markiisittarellasi, herttuattarellasi, vai mikä prinsessa +hän onkaan, pitkä käsivarsi.</p> + +<p>— Vaiti, sanoi Porthos, painaen kaksi sormea huulilleen, minä luulen +häntä kardinaalilaiseksi, eikä hänen siis pidä saaman mitään tietää.</p> + +<p>— Silloin otan minä, sanoi Aramis, hankkiakseni tiedon hänen +olinpaikastansa.</p> + +<p>— Sinäkö, Aramis, huudahtivat kaikki kolme yhtä haavaa, mutta kuinka +saat hänestä selvän?</p> + +<p>— Kuningattaren hovipapin kautta, jonka kanssa olen hyvä tuttu ... +sanoi Aramis punastuen.</p> + +<p>Tämän vakuutuksen perästä ystävykset, lopetettuaan yksinkertaisen +ateriansa, erosivat, luvaten tavata toisiansa samana iltana; d'Artagnan +palasi Minimes'iin ja kolme muskettisoturia menivät kuninkaan +pääkortteeriin, jossa heidän tuli laittaa asuntonsa kuntoon.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="XLI" id="XLI"></a>XLI.</h2> + +<h2>Colombier-Rouge'n ravintola.</h2> + + +<p>Kuningas, jolla oli ollut niin kiire kohtaamaan vihollista, ja joka +vielä paremmalla syyllä kuin kardinaali kantoi vihaa Buckingham'ia +vastaan, oli tuskin saapunut leiriin, kun hän jo aikoi ryhtyä +valmistuksiin, ensinkin englantilaisten karkoittamiseksi Ré'n saarelta +ja sitten La Rochelle'n piirityksen jouduttamiseksi; mutta vasten +tahtoansa tuli hän viivytetyksi sen eripuraisuuden kautta, jossa +toisella puolella oli Bassompierre ja Schomberg, toisella herttua +Angoulême.</p> + +<p>Herrat Bassompierre ja Schomberg olivat Ranskan marsalkkoja ja vaativat +oikeutta saada kuninkaan ylipäällikkyyden alaisina johtaa armeijaa, +mutta kardinaali, joka pelkäsi että Bassompierre, ollen täysiverinen +hugenotti, ahdistelisi vaan heikosti uskonveljiään englantilaisia ja +rochellelaisia, suosi ja puollusti herttua Angoulême'a, jonka kuningas +oli hänen neuvostaan nimittänyt kenraaliluutnantiksi. Siitä oli taas +seurauksena, että herroille Bassompierre'lle ja Schomberg'ille oli pakko +myöntää kumpaisellekin erityinen päällikkyys, kun muka peljättiin heidän +muutoin ehkä karkaavan armeijasta. Bassompierre asettui Laleu'n +kaupungin pohjoispuolelle Dompierre'en, herttua Angoulême Dompierre'n +itäpuolelle Perigny'yn ja Schomberg Perigny'n eteläpuolelle +Angoutin'iin.</p> + +<p><i>Monsieur</i> piti asuntoansa Dompierre'ssa. Kuningas majaili milloin +Etré'ssä, milloin La Jarrie'ssa.</p> + +<p>Vihdoin, kardinaalin olopaikka oli La Pierre'n sillan luona pienessä +talossa, joka ei ollut millään tavoin suojeltuna.</p> + +<p>Sillä tavoin <i>monsieur</i> piti silmällä Bassompierre'ä, kuningas herttua +Angoulême'a ja kardinaali Schomberg'ia.</p> + +<p>Niin pian kuin kaikki oli valmiiksi järjestettynä, oli päätetty ryhtyä +karkoittamaan englantilaisia Ré'n saarelta.</p> + +<p>Aika ja tilaisuus oli varsin sopiva: Englantilaisilla, jotka ennen +kaikkea tarvitsevat kelpo ruokavaroja, ollaksensa kelpo sotilaita, vaan +joiden nyt täytyi tyytyä suolaiseen lihaan ja huonoon leipään, oli +leirissänsä paljo sairaita; ja meri, joka siihen vuoden aikaan on sangen +vaarallinen kaikilla rannikoilla, hävitti joka päivä jonkun laivan, niin +että rannalle ilmestyi joka nousuveden aikaan yhä enemmän kaikenmoisia +laivan jäännöksiä ja pirstaleita; siitä seurasi että vaikka kuninkaan +väki pysyisi aivan toimetonna leirissään, täytyisi Buckingham'in, joka +vaan itsepäisyydestä viipyi Ré'n saarella, jonakin päivänä aivan +itsestään heretä piirityksestä.</p> + +<p>Mutta kun herra de Toirac lähetti sanan että vihollisten leirissä +valmisteltiin uutta hyökkäystä, katsoi kuningas parhaaksi päättää tehdä +lopun asiasta ja antoi tarpeelliset käskyt siihen suuntaan.</p> + +<p>Kun tarkoituksenamme ei ole kirjoittaa tämän piirityksen päiväkirjaa, +mutta esittää vaan ne tapaukset, jotka ovat suoranaisessa yhteydessä +kertomukseemme, tahdomme vaan parilla sanalla mainita että yritys +onnistui kuninkaan suureksi kummastukseksi ja kardinaalin suureksi +kunniaksi. Englantilaiset, karkoitettuina askel askeleelta, joutuneina +tappiolle kaikissa otteluissa, muserrettuina Loix'in saareen mennessään, +olivat pakoitetut peräytymään laivoihinsa, jätettyään taistelukentälle +kaksituhatta miestä, niiden joukossa viisi everstiä, kolme +everstiluutnanttia, kaksisataa viisikymmentä kapteenia ja kaksikymmentä +ylhäistä aatelismiestä, neljä kanuunaa ja kuusikymmentä lippua, jotka +Claude de Saint-Simon vei Pariisiin, ja ripustettiin suurella komeudella +Notre-Dame'n holvikaariin.</p> + +<p><i>Te Deum</i>'ia laulettiin leirissä ja leveni sieltä yli koko Ranskanmaan.</p> + +<p>Mutta rauha oli vaan hetkellinen.</p> + +<p>Eräs Montaigu-niminen Buckingham'in lähettiläs oli saatu kiini ja sen +kautta päästy perille Rooman valtakunnan, Espanjan, Englannin ja +Lothringin keskinäisestä liitosta.</p> + +<p>Liitto oli muodostettu Ranskaa vastaan. Siihen lisäksi oli Buckingham'in +majapaikassa, joka hänen oli täytynyt jättää pikemmin kuin hän oli +voinut arvata, tavattu papereita, jotka vahvistivat tuon liiton +todenperäisyyden ja jotka, sen mukaan mitä kardinaalin muistelmat +kertovat, pahasti paljastivat rouva de Chevreuse'n ja siis myöskin +kuningattaren.</p> + +<p>Kardinaalin hartioilla se koko vastuun-alaisuus oli, sillä ilman +vastuun-alaisuutta ei olla ylivaltias ministeri; senpätähden olivatkin +hänen mahtavan neronsa voimat jännityksissään yöt päivät, ja hän +kuunteli vähintäkin huhua, mikä levisi mistäkin Euroopan suurten +valtakuntain hovista.</p> + +<p>Kardinaali tunsi Buckingham'in jäntevyyden ja erittäinkin hänen vihansa; +jos Ranskaa uhkaava liittokunta pääsisi voitolle, koko hänen +vaikutuksensa olisi mennyttä; Espanjan ja Itävallan politiikka saisi +edustajansa Louvre'n neuvoskamariin, jossa niillä tähän saakka oli vaan +puollustajia, hän, Richelieu, Ranskan ministeri ja etupäässä kansallinen +ministeri, olisi hukassa. Kuningas, joka totteli häntä kuin lapsi, vaan +vihasi myöskin niinkuin lapsi vihaa opettajaansa, jättäisi hänet +alttiiksi monsieur'in ja kuningattaren kostolle; hän olisi siis hukassa +ja ehkäpä itse Ranska hänen kanssansa. Kaikkea tuota oli hänen +koettaminen estää.</p> + +<p>Niinpä nähtiinkin pika-sanansaattajia, joiden luku joka hetki karttui, +yöt ja päivät toinen toisensa jälkeen käyvän tuossa pienessä talossa La +Pierre'n sillan korvassa, johon kardinaali oli sijoittunut asumaan.</p> + +<p>Siellä kävi munkkeja, jotka näyttivät niin tottumattomilta munkin +kauhtanassa kulkemaan, että oli helppo havaita heidän etupäässä olevan +taistelevan kirkon väkeä; naisia, joille hovipojan puku näytti tuntuvan +oudolta ja joiden laajat housut eivät voineet kokonaan salata heidän +pulleita ruumiinsa muotoja; vihdoin talonpoikia, joiden kädet olivat +mustatut vaan jalat olivat niin solakat, että heidät saattoi kohta +tuntea säätyhenkilöiksi.</p> + +<p>Mutta toisellaisia, vähemmin tervetulleita käyntejä myöskin tehtiin, +sillä pari kolme kertaa levisi huhu että kardinaali oli ollut vähällä +saada surmansa salamurhaajan kädestä.</p> + +<p>Tosin Hänen ylhäisyytensä vihamiehet sanoivat että hän itse palkkasi +taitamattomia salamurhaajia, että hänellä, jos niiksi sattuisi, olisi +oikeus korvaukseen, mutta eihän tarvitse uskoa mitä ministerit tai +heidän vihamiehensä sanovat.</p> + +<p>Se ei kumminkaan estänyt Hänen ylhäisyyttänsä, jonka rohkeutta ei +pahinkaan vihamies ole kyennyt moittimaan, tekemästä usein öisin pitkiä +retkiä, milloin antamaan herttua Angoulême'lle tärkeitä käskyjä, milloin +neuvottelemaan kuninkaan kanssa, milloin keskustelemaan jonkun +sanansaattajan kanssa, jota hän ei tahtonut päästää luoksensa.</p> + +<p>Muskettisotureilla puolestaan ei ollut sanottavasti tekemistä +piirityksessä, eikä heitä pidetty tarkalla, vaan saivat mielin määrin +viettää iloista elämää. Se olikin heille varsin helppoa, erittäinkin +noille kolmelle aseveikolle, jotka olivat herra de Tréville'n +erityisessä suosiossa ja saivat sen vuoksi helposti lupaa viipyä ulkona +senkin perästä kuin leiri oli suljettu.</p> + +<p>Eräänä iltana kun d'Artagnan oli vahdissa juoksuhaudassa eikä voinut +olla ystäväinsä seurassa, tapahtui että Athos, Porthos ja Aramis, +ratsastaen sotahevosillansa, kenttäkauhtanaansa verhoutuneina ja toinen +käsi pistoolin perässä kiini, palasivat kolmen kesken eräästä +ravintolasta, jonka Athos pari päivää taaksepäin oli löytänyt La +Jarrie'n tien varressa, ja jonka nimi oli Colombier-Rouge. Kun he +ratsastivat leiriin menevää tietä ja olivat, niinkuin sanoimme, +varoillaan väijytyksen pelosta, luulivat he, noin neljännes-lieu'n +päässä Boinar'in kylästä, kuulevansa kavioiden töminää. He pysähtyivät +heti, liittyivät lähelle toisiansa ja asettuivat keskelle tietä. +Hetkisen kuluttua, juuri kun kuu pilkisti näkyviin pilvien välistä, +näkivät he tien käänteessä kaksi ratsumiestä, jotka, heidät nähtyään, +myöskin pysähtyivät ja näyttivät neuvottelevan, jatkaisivatko kulkuansa +vai pyörtäisivätkö takaisin. Tuo eperoiminen herätti kolmen ystävyksen +epäluuloja; Athos ratsasti muutamia askelia eteenpäin ja huusi vakavalla +äänellä:</p> + +<p>— Ken siellä?</p> + +<p>— Ken olette itse? vastasi toinen ratsumies.</p> + +<p>— Se ei ole mikään vastaus, sanoi Athos. Ken siellä? vastatkaa, tai +muuten käymme kimppuunne.</p> + +<p>— Kavahtakaa sitä tekemästä, herrat! sanoi silloin värähtävä ääni, joka +tuntui olevan tottunut käskemään.</p> + +<p>— Se on kai joku korkeampi upseeri, joka on yötarkastuksellansa, sanoi +Athos kääntyen toveriensa puoleen; mitä te aiotte, hyvät herrat?</p> + +<p>— Ketä te olette? kysyi sama käskevä ääni; vastatkaa te vuorostanne, +tai muutoin voitte saada kärsiä tottelemattomuudestanne.</p> + +<p>— Kuninkaan muskettisotureita, vastasi Athos, alkaen yhä varmemmin +luulla että kysyjällä oli oikeus puolellansa.</p> + +<p>— Mitä komppaniiaa?</p> + +<p>— Tréville'n.</p> + +<p>— Tulkaa lähemmäksi ja selittäkää mitä te teette täällä tähän aikaan.</p> + +<p>Kolme aseveikkoa ratsastivat esiin vähän ala-ujoisina, sillä heille oli +nyt selvillä että olivat joutuneet tekemisiin väkevämpänsä kanssa. +Sananvalta muutoin jätettiin Athokselle.</p> + +<p>Toinen ratsumies, sama, joka oli jälemmäksi ruvennut puhumaan, oli +kymmenkunnan askelta toverinsa edellä; Athos viittasi Porthosta ja +Aramista jäämään vuorostaan taaemmaksi ja ratsasti yksin esille.</p> + +<p>— Anteeksi, arvoisa upseeri! sanoi Athos; mutta me emme tienneet kenen +kanssa olimme joutuneet tekemisiin ja te näette että olemme tarkkoja +vartijoita.</p> + +<p>— Mikä nimenne? sanoi upseeri, joka suojeli osan kasvoistaan +vaipallansa.</p> + +<p>— Mutta te itse, herra, sanoi Athos, joka alkoi tuskastua tuohon +tutkistelemiseen, antakaa minulle todistus siitä että teillä on oikeus +minua kuulustella.</p> + +<p>— Mikä nimenne? lausui ratsumies toistamiseen siirtäen vaippaa +kasvoiltaan niin että kasvot paljastuivat.</p> + +<p>— Herra kardinaali! huudahti muskettisoturi hämmästyneenä.</p> + +<p>— Mikä nimenne? kysyi Hänen ylhäisyytensä kolmannen kerran.</p> + +<p>— Athos, sanoi muskettisoturi.</p> + +<p>Kardinaali viittasi tallimestarillensa, joka samassa lähestyi.</p> + +<p>— Nämä herrat muskettisoturit seuraavat meitä, sanoi hän hiljaisella +äänellä; minä en tahdo kenenkään tietävän minun olleen poissa leiristä; +kun he seuraavat meitä, saatamme olla varmat siitä ett'eivät he ilmoita +sitä kellenkään.</p> + +<p>— Me olemme aatelismiehiä, arvoisa herra, sanoi Athos; meidän sanaamme +voitte luottaa. Jumalan kiitos, me osaamme säilyttää salaisuuksia.</p> + +<p>Kardinaali loi läpitunkevan silmäyksensä rohkeaan puhujaan.</p> + +<p>— Teillä on tarkka korva, herra Athos, sanoi kardinaali, mutta +kuulkaapas nyt: minä en epäluulosta pyydä teitä seuralaisikseni, vaan +turvallisuuden vuoksi; epäilemättä ovat nuo teidän toverinne herrat +Porthos ja Aramis.</p> + +<p>— Niin ovat, Teidän ylhäisyytenne, sanoi Athos, jolla välin nuo +taaemmaksi jääneet muskettisoturit siirtyivät lähemmäksi, hattu +kourassa.</p> + +<p>— Minä tunnen teidät, hyvät herrat, sanoi kardinaali, minä tunnen +teidät, ja tiedän myös ett'ette ole juuri minun ystäviäni, ikävä kyllä, +mutta minä tiedän myöskin että te olette urhoollisia ja rehellisiä +aatelismiehiä ja että teihin voi luottaa. Herra Athos, te ja teidän +molemmat ystävänne tehnette kai minulle sen kunnian että saatatte minua, +ja silloin on minulla vartiosto, joka on herättävä itse kuninkaankin +kateutta, jos satumme hänet kohtaamaan.</p> + +<p>Kolme muskettisoturia kumarsivat aivan hevostensa kaulaan saakka.</p> + +<p>— No niin, kunniani kautta, sanoi Athos, Teidän ylhäisyytenne tekee +oikein, ottaessaan meidät mukaansa; me olemme tavanneet pahan näköisiä +miehiä tiellä, ja neljän semmoisen kanssa jouduimme me riitaan +Colombier-Rouge'n ravintolassa.</p> + +<p>— Riitaan, ja miksikä niin? kysyi kardinaali. Minä en pidä riidan +rakentajista, sen te tiedätte.</p> + +<p>— Juuri sen vuoksi on minulla kunnia ilmoittaa tapauksesta Teidän +ylhäisyydellenne, sillä Teidän ylhäisyytenne olisi voinut saada siitä +kuulla muilta kuin meiltä ja väärien tietojen nojalla tulla siihen +luuloon että syy on ollut meissä.</p> + +<p>— Kuinka riita päättyi? kysyi kardinaali rypistäen kulmiansa.</p> + +<p>— Ystäväni Aramis, tässä, sai miekanpiston käsivarteensa, mutta se ei +ole häntä estävä, niinkuin Teidän ylhäisyytenne voi nähdä, huomenna +olemasta osallisena hyökkäyksessä jos Teidän ylhäisyytenne semmoiseen +käskee.</p> + +<p>— Mutta ettehän te ole niitä miehiä, jotka antavat pistellä itseään; +kas niin, olkaa suorat, hyvät herrat! Kaiketi te pistitte takaisin, vai +kuinka? Tunnustakaa, tiedättehän minulla olevan oikeuden antaa teille +anteeksi.</p> + +<p>— Minä, sanoi Athos, en edes paljastanut miekkaani, mutta otin +vastustajaani vyötäisistä kiini ja heitin hänet ulos ikkunasta; luulen +että hän pudotessaan, jatkoi Athos vähän empien, taittoi reitensä.</p> + +<p>— Ahaa! sanoi kardinaali, vaan entäs te, herra Porthos?</p> + +<p>— Minä, arvoisa herra, joka tiesin kaksintaistelujen olevan +kiellettyjä, otin penkin ja annoin sillä eräälle roistolle semmoisen +iskun että luullakseni hänen olkapäänsä musertui.</p> + +<p>— Hyvä! sanoi kardinaali, ja te, herra Aramis?</p> + +<p>— Minä, arvoisa herra, joka olen hyvin rauhallinen luonnoltani ja sitä +paitsi, niinkuin arvoisa herra ehkä tietää, pian aion kääntyä +hengelliseen säätyyn, tahdoin tyynnyttää tovereitani, mutta silloin eräs +heittiö salavihkaa pisti minua miekallansa olkapäähän; tuosta loppui +kärsivällisyyteni ja minäkin paljastin miekkani, ja kun hän uudestaan +ryntäsi vastaani, tuntui minusta ikäänkuin hän hyökätessään olisi +lävistänyt ruumiinsa minun miekkaani; se ainakin on varmaa että hän +kaatui ja minusta näytti että hänet kannettiin pois molempien toveriensa +kanssa.</p> + +<p>— Peijakas! sanoi kardinaali, kolme miestä tehty kykenemättömiksi +taisteluun vaan pelkän kapakkariidan vuoksi! Teidän kanssanne ei ole +leikkimistä, mutta mikä oli riidan syynä?</p> + +<p>— Heittiöt olivat juovuksissa, sanoi Athos, ja kun saivat tietää että +illan suussa eräs nainen oli tullut ravintolaan, tahtoivat he väkisin +tunkeutua hänen huoneesensa.</p> + +<p>— Tunkeutua hänen huoneesensa, sanoi kardinaali, ja minkätähden?</p> + +<p>— Epäilemättä tehdäksensä hänelle väkivaltaa, sanoi Athos; minulla oli +jo kunnia ilmoittaa Teidän ylhäisyydellenne että heittiöt olivat +juovuksissa.</p> + +<p>— Oliko nainen sitten nuori ja kaunis? kysyi kardinaali vähän +levottomasti.</p> + +<p>— Me emme nähneet häntä, arvoisa herra, vastasi Athos.</p> + +<p>— Ettekö nähneet häntä? Ah, hyvä! virkkoi kardinaali vilkkaasti. Teitte +oikein puollustaessanne naisen kunniaa, ja kun minä nyt juuri olen +menossa Colombier-Rouge'en, saan kyllä siellä tietää, kuinka totta +olette puhuneet.</p> + +<p>— Arvoisa herra, sanoi Athos ylpeästi, me olemme aatelismiehiä, ja me +emme käyttäisi valhetta henkemme pelastukseksikaan.</p> + +<p>— En minä epäilekkään teidän sanojanne, herra Athos, en minä epäile +silmänräpäystäkään; mutta, lisäsi hän muuttaaksensa puheen ainetta, +nainen oli siis yksinään.</p> + +<p>— Naisella oli herra seurassaan huoneessa, sanoi Athos; mutta +huolimatta metelistä, pysyi herra näkymättömissä, niin että hän varmaan +oli aika pelkuri.</p> + +<p>— Elkää tuomitko, sanoo evankeliumi, vastasi kardinaali.</p> + +<p>Athos kumarsi.</p> + +<p>— Ja nyt, hyvät herrat, on kaikki hyvin, virkkoi Hänen ylhäisyytensä; +minä tiedän nyt mitä tahdoinkin tietää; seuratkaa minua.</p> + +<p>Kolme muskettisoturia asettuivat kardinaalin taakse; hän peitti kasvonsa +viittaansa ja lähti ratsastamaan kymmenkunnan askelta neljän +seuralaisensa edellä.</p> + +<p>Pian saavuttiin hiljaiseen ja yksinäiseen ravintolaan; isäntä +epäilemättä tiesi mikä kuuluisa vieras hänelle oli tulossa ja oli sen +vuoksi toimittanut pois kaikki liikanaiset henkilöt.</p> + +<p>Kymmenen askelta ennen portille tulemistansa kardinaali viittasi +tallimestarillensa ja kolmelle muskettisoturille että pysähtyisivät; +valmiiksi satuloitu hevonen seisoi ikkunaluukun viereen sidottuna; +kardinaali löi kolmasti portille omalla omituisella tavallansa.</p> + +<p>Eräs viittaan kääriytynyt mies tuli samassa ulos ja puhui kiireesti +muutamia sanoja kardinaalin kanssa; sitten nousi hän hevosen selkään ja +ratsasti pois Surgères'iin päin, joka on samaan suuntaan kuin Pariisi.</p> + +<p>— Käykää lähemmäksi, herrat, sanoi kardinaali.</p> + +<p>— Te olette puhuneet totta, oivat aatelismiehet, sanoi hän kääntyen +kolmeen muskettisoturiin, eikä ole minun syyni, ell'ei meidän +tämän-iltainen kohtauksemme ole teille eduksi; mutta seuratkaahan minua.</p> + +<p>Kardinaali laskeutui maahan, kolme muskettisoturia tekivät samoin; +kardinaali heitti ohjakset tallimestarinsa käsiin, muskettisoturit +sitoivat hevosensa ikkunaluukun viereen.</p> + +<p>Isäntä seisoi kynnyksellänsä; hänelle oli kardinaali vaan upseeri, joka +tuli tervehtimään erästä naista.</p> + +<p>— Onko teillä mitään huonetta alakerrassa, jossa nämä herrat voisivat +odottaa minua hyvän takkavalkean ääressä? kysyi kardinaali.</p> + +<p>Isäntä avasi oven suureen saliin, johon äskettäin oli sijoitettu suuri +ja kelpo kamiini huonon takan sijaan.</p> + +<p>— On minulla tämä.</p> + +<p>— Hyvä on, sanoi kardinaali; käykää sisään, hyvät herrat, ja odottakaa +minua; minä en viivy enemmän puolta tuntia.</p> + +<p>Ja sillä välin kun muskettisoturit kävivät sisään alakertaan, kardinaali +tiedustelematta sen enempää nousi portaita miehen semmoisen tavalla, +joka ei tarvitse tien näyttäjää.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="XLII" id="XLII"></a>XLII.</h2> + +<h2>Kamiinitorvien hyödystä.</h2> + + +<p>Silminnähtävästi olivat meidän kolme muskettisoturiamme, aavistamattansa +ja vaan ritarillisen ja seikkailuhaluisen luonteensa vaatimuksesta, +tehneet hyvän palveluksen jollekulle, jota kardinaali kunnioitti +erityisellä suojeluksellansa.</p> + +<p>Ken oli tuo joku? Siinä kysymys, joka heti nousi kolmen muskettisoturin +mieleen, mutta kun he huomasivat ett'ei heidän ymmärryksensä voinut +antaa siihen tyydyttävää vastausta, huusi Porthos isäntää sisään ja +pyysi häneltä pelikuutioita.</p> + +<p>Porthos ja Aramis istuivat pöydän ääreen pelaamaan; Athos käveli +edestakaisin syvissä ajatuksissa.</p> + +<p>Noin miettiessään ja kävellessään kulki Athos useita kertoja erään +kamiinitorven sivuitse, joka oli keskeltä poikki ja jonka ylipää oli +ylikerran huoneessa; joka kerta kun hän kulki ohitse, kuuli hän ääniä, +jotka vihdoin herättivät hänen huomiotansa. Athos lähestyi torvea ja +kuuli muutamia sanoja, jotka näyttivät hänestä ansaitsevan vilkasta +huomiota, sillä hän viittasi tovereillensa että olisivat hiljaa ja +asetti korvansa torven suun tasalle.</p> + +<p>— Kuulkaahan, mylady, sanoi kardinaali, asia on peräti tärkeä. Istukaa +ja puhukaamme siitä.</p> + +<p>— Mylady! mutisi Athos.</p> + +<p>— Minä kuuntelen Teidän ylhäisyyttänne suurimmalla tarkkuudella, +vastasi naisen ääni, joka saattoi muskettisoturin säpsähtämään.</p> + +<p>— Eräs pieni alus, jonka miehistö on englantilainen ja kapteeni minun +miehiäni, odottaa teitä Charente'n joen suussa La Pointe'n varustuksen +luona; se lähtee huomisaamuna varhain.</p> + +<p>— Minun täytyy siis lähteä sinne tänä yönä?</p> + +<p>— Heti paikalla, toisin sanoen, kohta kuin olette saaneet minun +määräykseni. Kaksi miestä, jotka te tapaatte portilla mentyänne ulos, +saattavat teitä; te annatte minun mennä ensin ja lähdette puoli tuntia +sen jälkeen.</p> + +<p>— Kyllä, arvoisa herra. Palatkaamme nyt siihen asiaan, joka minun tulee +toimittaa; ja kun minä yhä edespäinkin tahdon ansaita Teidän +ylhäisyytenne luottamuksen, pyydän teitä esittämään asian selvässä ja +tarkassa sanamuodossa, ett'en minä tekisi mitään hairahdusta.</p> + +<p>Nyt syntyi hetken hiljaisuus; selvästi huomasi että kardinaali +edeltäkäsin tarkasti mietti mitä hän aikoi sanoa ja että mylady kokosi +kaikki ymmärrysvaransa, voidaksensa käsittää mitä hän oli sanova ja +painaa sen mieleensä.</p> + +<p>Athos käytti sitä tuokiota, pyytääksensä molempia tovereitansa sulkemaan +oven sisäpuolelta ja viittasi heitä tulemaan hänen kanssansa +kuuntelemaan.</p> + +<p>Molemmat muskettisoturit, jotka pitivät mukavuuksista, kantoivat +kumpikin tuolinsa kuuntelupaikalle, ja Athokselle myös tuolin. Kaikki +kolme istuutuivat nyt paikoilleen, kurottivat päänsä ja kuuntelivat.</p> + +<p>— Te menette Lontoosen, alkoi kardinaali. Sinne tultuanne haette käsiin +Buckingham'in.</p> + +<p>— Teidän ylhäisyytenne suvainnee muistaa, keskeytti mylady, että tuon +timanttijutun jälkeen, josta herttua vielä epäilee minua, on hänellä +epäluuloja minua kohtaan.</p> + +<p>— Tällä kertaa, sanoi kardinaali, ei olekkaan kysymystä hänen +luottamuksensa hankkimisesta, mutta nyt on esiintyminen aivan suoraan ja +rehellisesti pelkkänä välittäjänä.</p> + +<p>— Suoraan ja rehellisesti, toisti mylady suunnattoman viekkaalla +äänenpainolla.</p> + +<p>— Niin, suoraan ja rehellisesti, kertoi kardinaali samalla äänellä; +koko tämä asia on toimitettava aivan suoraan.</p> + +<p>— Minä olen sananmukaisesti noudattava Teidän ylhäisyytenne määräystä.</p> + +<p>— Te menette Buckingham'in luokse minun puolestani ja sanotte hänelle +että minä tunnen mitä hän valmistelee, vaan että ne eivät minua +laisinkaan huoleta, koska minä heti kuin hän rohkenee liikahtaakkaan, +syöksen kuningattaren perikatoon.</p> + +<p>— Mahtaneeko hän uskoa Teidän ylhäisyytenne voivan panna uhkaustansa +toimeen?</p> + +<p>— Kyllä, sillä minulla on todistuksia.</p> + +<p>— Sitten täytyy minun osata selittää nuo todistukset hänen +harkittavaksensa.</p> + +<p>— Tietysti, ja teidän tulee sanoa hänelle että minä saatan julkisuuteen +Bois-Robert'in ja markiisi de Beautru'n ilmoitukset siitä kohtauksesta, +joka herttualla ja kuningattarella oli konnetabelin rouvan luona samana +iltana kuin viimemainitulla oli naamiaishuvit; teidän tulee, ett'ei +hänelle jäisi epäilemisen sijaa, sanoa hänelle että hän oli noissa +naamiaisissa suurmogulin puvussa, joka oli aiottu de Guise'lle, vaan +jonka hän osti häneltä kolmella tuhannella pistole'lla.</p> + +<p>— Hyvä, arvoisa herra.</p> + +<p>— Kertokaa hänelle yksityisseikkoja myöten, kuinka hän tuli ja meni +sinä yönä, jolloin hän hiipi sisään italialaiseksi ennustajaksi +puettuna, ja ett'ei hän epäilisi minun saamieni tietojen pätevyyttä, +sanokaa hänelle että hänellä viittansa alla oli iso valkoinen kauhtana, +johon ylt'yleensä oli siroiteltu mustia pilkkuja, pääkallon ja luurangon +kuvia; sillä sen varalla että hänet keksittäisiin, aikoi hän esiintyä +valkoisen rouvan haamuna, joka, niinkuin tiedetään, näyttäytyy +Louvre'ssa aina kuin jotakin tärkeätä on tapahtumassa.</p> + +<p>— Siinäkö kaikki, arvoisa herra?</p> + +<p>— Sanokaa hänelle vielä että minä myöskin tunnen kaikki pikkuseikatkin +Amiens'in seikkailussa, että minä siitä kirjoitutan pienen, sievän +romaanin, johon on liitetty puutarhan kartta ja tuon öisen kohtauksen +päähenkilöiden kuvat.</p> + +<p>— Sen olen hänelle sanova.</p> + +<p>— Sanokaa myös että minulla on Montaigu kynsissäni, että hän +parhaillaan istuu Bastiljissa ja että häneltä tosin ei ole löydetty +mitään kirjeitä, vaan kidutus kyllä saattaa hänet ilmoittamaan kaikki +mitä hän tietää ja myöskin ... mitä hän ei tiedä.</p> + +<p>— Mainiota.</p> + +<p>— Lisätkää siihen, että Hänen armonsa siinä kiireessä, millä hän lähti +Ré'n saarelta, unhotti majapaikkaansa erään kirjeen rouva Chevreuse'ltä, +mikä erinomattain paljastaa kuningatarta, koska siinä käy selville että +Hänen Majesteettinsa ei ainoastaan rakasta kuninkaan vihollisia vaan +vieläpä vehkeilee heidän kanssansa yhdessä Ranskaa vastaan. Olette kai +tarkoin käsittäneet kaikki mitä teille olen sanonut?</p> + +<p>— Teidän ylhäisyytenne saa itse päättää: konnetabelin rouvan +tanssipidot, yö Louvre'ssa, ilta Amiens'issa, Montaigu'n vangitseminen, +rouva Chevreuse'n kirje.</p> + +<p>— Aivan niin, sanoi kardinaali, aivan niin; teillä on sangen hyvä +muisti, mylady.</p> + +<p>— Mutta, virkkoi nainen, jota kardinaali oli noin mielistellyt, jos +herttua ei sittenkään hellitä, vaan yhä uhkaa Ranskaa?</p> + +<p>— Herttua on rakastunut kuin mieletön tai paremmin kuin pöllö, jatkoi +kardinaali syvällä katkeruudella; niinkuin muinaiset vaeltavat ritarit, +on hän ryhtynyt tähän taisteluun vaan saadaksensa silmäyksen +kaunottareltansa. Jos hän tietää tämän sodan voivan menettää hänen +ajatuksiensa lemmityltä — niinkuin hän kuningatarta nimittää — kunnian +ja ehkäpä vapaudenkin, minä takaan että se saattaa häntä arvelemaan +asiaa tarkemmin.</p> + +<p>— Mutta jos hän sittenkin, väitti mylady hellittämättömyydellä, joka +osoitti hänen tahtovan päästä täydelleen selville siitä tehtävästä, mikä +hänen toimitettavaksensa oli jätetty, jos hän sittenkin pysyy +aikeissansa?</p> + +<p>— Hän ei pysy, sanoi kardinaali ... se ei ole uskottavaa.</p> + +<p>— Se on mahdollista, sanoi mylady.</p> + +<p>— Ell'ei hän hellitä... Hänen ylhäisyytensä vaikeni hieman ja jatkoi +sitten: ell'ei hän hellitä, no niin! silloin asetan toivoni erääsen +noita tapahtumia, jotka jolloinkulloin muuttavat valtioiden muotoa.</p> + +<p>— Jos Teidän ylhäisyytenne suvaitsisi osoittaa minulle historiasta +muutamia tuommoisia tapauksia, sanoi mylady, ehkäpä sitten taipuisin +teidän laillanne luottamaan tulevaisuuteen.</p> + +<p>— No niin, malttakaas, sanoi Richelieu, esimerkiksi kun vuonna 1610 +kuningas Henrikki IV — kunnia hänen muistollensa — aikoi melkein +samanlaisen seikan vuoksi, mikä nyt käskee herttuaa, väkivallalla +anastaa samalla kertaa Flanderin ja Italian, voidaksensa molemmilta +tahoilta ahdistaa Itävaltaa, sattui tapaus, joka pelasti Itävallan? +Miksi ei Ranskan kuninkaalla saattaisi olla samallaista onnea kuin +keisarilla?</p> + +<p>— Teidän ylhäisyytenne tarkoittaa puukonpistoa Ferronnerie'n kadulla?</p> + +<p>— Aivan niin, vastasi kardinaali.</p> + +<p>— Eikö Teidän ylhäisyytenne pelkää Ravaillac'in rangaistuksen voivan +peloittaa niitä, joiden mieleen juolahtaisi seurata hänen esimerkkiänsä?</p> + +<p>— Kaikkina aikoina ja kaikissa maissa, semminkin semmoisissa, joissa +uskonnolliset eripuraisuudet vallitsevat, on haaveilijoita, jotka eivät +pyydä mitään niin halukkaasti kuin päästä marttiiroiksi. Ja juuri nyt +muistuu mieleeni että puritaanit ovat silmittömästi suuttuneita +Buckingham'in herttuaan ja että heidän saarnaajansa huutavat häntä +Antikristukseksi.</p> + +<p>— Mitä sitten? kysyi mylady.</p> + +<p>— Sitä, jatkoi kardinaali huolettoman näköisenä, että tällä erää +saattaisi vaan tarvita hakea käsiin jonkun kauniin, nuoren, +sukkelapäisen naisen, jolla olisi itsellään kostettavaa herttualle. Ja +semmoisen naisen kai voinee löytää; herttua on naisten ihailija, ja jos +hän on kylvänyt paljon rakkautta ikuisen uskollisuuden lupauksilla, hän +kaiketi on kylvänyt myöskin paljo vihaa alinomaisella uskottomuudellaan.</p> + +<p>— Epäilemättä, sanoi mylady kylmästi, voipi sellaisen naisen löytää.</p> + +<p>— No niin, sellainen nainen, joka pistäisi Jacques Clement'in tai +Ravaillac'in puukon jonkun kiihkoilijan kouraan, pelastaisi Ranskanmaan.</p> + +<p>— Niin kylläkin, mutta hän olisi silloin osallinen salamurhaan.</p> + +<p>— Onko koskaan päästy tietoon Ravaillac'in tai Jacques Clement'in +rikostovereista?</p> + +<p>— Ei, sillä ehkäpä ne olivat niin korkeassa asemassa, ett'ei uskallettu +etsiä heitä sieltä missä he olivat; eikähän Palais de Justice'ä liene +poltettu kenen tahansa vuoksi, arvoisa herra.</p> + +<p>— Luuletteko siis Palais de Justice'n palaneen muusta syystä kuin +sattumasta? kysyi Richelieu niin huolettomasti kuin olisi ollut kysymys +vallan mitättömästä tapauksesta.</p> + +<p>— Minä, arvoisa herra, vastasi mylady, minä en luule mitään, minä vaan +puhun tapahtuneesta asiasta, siinä kaikki; mutta sen minä sanon että jos +minun nimeni olisi neiti de Montpensier tai jos olisin kuningatar Maria +di Medicis, niin olisin vähemmin varovainen kuin olen nyt, ollessani +vaan pelkkä lady Clarik.</p> + +<p>— Se on totta, sanoi Richelieu; mitä te sitte tahdotte?</p> + +<p>— Minä tahtoisin määräyksen, joka ennakolta oikeuttaisi kaikkeen mitä +luulen tarvitsevani tehdä Ranskanmaan parhaaksi.</p> + +<p>— Mutta ensin tulisi löytää se nainen, josta puhuin ja jolla olisi +itsellään kostettavaa herttualle.</p> + +<p>— Hän on löydetty, sanoi mylady.</p> + +<p>— Sitten täytyy löytää se kurja kiihkolainen, joka rupeaa +välikappaleeksi Jumalan oikeuden täyttämiseen.</p> + +<p>— Hänet kyllä löydetään.</p> + +<p>— No niin! sanoi kardinaali, sitten on kyllä aikaa pyytää tuota +määräystä josta mainitsitte äsken.</p> + +<p>— Teidän ylhäisyytenne on oikeassa, sanoi mylady, ja minä olen ollut +väärässä, luullessani näkeväni siinä tehtävässä, jonka Teidän +ylhäisyytenne on suvainnut uskoa minun toimekseni, jotakin muuta kuin +mitä se todella on, nimittäin ilmoittaa teidän puolestanne Hänen +armollensa, että te tiedätte missä eri valepuvuissa hänen on onnistunut +lähestyä kuningatarta konnetabelin rouvan tanssipidoissa; että teillä on +todisteita siitä keskustelusta, johon kuningatar Louvre'ssa antautui +erään italialaisen tähteintulkitsijan kanssa, joka ei ollut kukaan muu +kuin Buckingham'in herttua itse; että kirjoitutatte pienen, sievän +romaanin Amiens'in kohtauksesta, liittämällä siihen sen puutarhan +kartan, missä kohtaus tapahtui sekä niiden henkilöiden kuvat, jotka +siinä esiintyivät; että Montaigu on Bastiljissa ja että kidutus on +saattava hänet puhumaan kaikki mitä hän muistaa ja myöskin mitä hän on +jo voinut unhottaa; vihdoin, että teidän hallussanne on eräs rouva de +Chevreuse'n kirje, joka on löydetty Hänen armonsa majapaikasta ja joka +erittäinkin paljastaa niinhyvin kirjoittajan kuin myöskin sen, kenen +nimessä se on kirjoitettu. Jos hän kaikesta siitä huolimatta pysyy +aikeissaan, ja kun minun tehtäväni ei ulotu sen pitemmälle kuin jo +sanoin, niin ei minulle jää muuta neuvoa kuin rukoilla Jumalaa tekemään +jonkun ihmetyön Ranskanmaan pelastamiseksi. Eikös se ollut niin, arvoisa +herra, eihän minulla ole muuta tehtävänä?</p> + +<p>— Niin oli, vastasi kardinaali kuivasti.</p> + +<p>— Ja nyt, sanoi mylady, ollen olevinansa huomaamatta herttuan äänen +muutosta, nyt, kun olen saanut Teidän ylhäisyydeltänne teidän +vihollisianne koskevat määräykset, sallitteko, arvoisa herra, myöskin +minun lausua muutamia sanoja omista vihollisistani?</p> + +<p>— Onkos teilläkin vihollisia? kysyi Richelieu.</p> + +<p>— On, arvoisa herra, minulla on vihollisia, joita vastaan teidän on +minulle suominen kaikki apunne, sillä minä olen saanut ne Teidän +ylhäisyytenne palveluksessa.</p> + +<p>— Ja ketä ovat ne? kysyi kardinaali.</p> + +<p>— Ensiksikin eräs pieni juontenkutoja-nainen, nimeltä Bonacieux.</p> + +<p>— Hän on Nantes'in vankilassa.</p> + +<p>— Toisin sanoen, hän oli siellä, sanoi mylady, mutta kuningatar on +hankkinut kuninkaalta määräyksen, jonka nojalla hän on kuljetuttanut +hänet erääsen luostariin.</p> + +<p>— Luostariin? toisti kardinaali.</p> + +<p>— Niin, luostariin.</p> + +<p>— Mihin?</p> + +<p>— Sitä en tiedä; salaisuus on hyvästi säilytetty.</p> + +<p>— Kyllä minä siitä selvän saan.</p> + +<p>— Ja Teidän ylhäisyytenne ilmoittaa sitten minulle, missä luostarissa +hän on?</p> + +<p>— Siihen en näe mitään estettä, sanoi kardinaali.</p> + +<p>— Hyvä! Mutta sitten on minulla toinen vihollinen, joka on paljoa +peljättävämpi kuin tuo vähäpätöinen rouva Bonacieux.</p> + +<p>— Kuka?</p> + +<p>— Hänen rakastajansa.</p> + +<p>— Mikä hänen nimensä on?</p> + +<p>— Oh, Teidän ylhäisyytenne tuntee hänet vallan hyvin! huudahti mylady +vihasta kuohahtaen; hän on meidän molempain vainohenki; hän se eräässä +taistelussa Teidän ylhäisyytenne henkivartijain kanssa ratkaisi voiton +muskettisoturien puolelle; hän se antoi de Wardes'ille, teidän +lähettiläällenne, kolme miekanpistoa ja saattoi timanttiasian +haaksirikkoon; vihdoin, hän se on, saatuansa tietää että minä ryöstin +häneltä rouva Bonacieux'in, vannonut tappavansa minut.</p> + +<p>— Ahaa, sanoi kardinaali, nyt jo tiedän, ketä tarkoitatte!</p> + +<p>— Minä tarkoitan sitä d'Artagnan-heittiötä.</p> + +<p>— Hän on rohkea veitikka, sanoi kardinaali.</p> + +<p>— Juuri sen vuoksi on hän yhä enemmän peljättävä.</p> + +<p>— Täytyy saada, sanoi kardinaali, todisteita hänen salaisesta +yhteydestänsä Buckingham'in kanssa.</p> + +<p>— Todisteita! huudahti mylady; minä hankin niitä vaikka kymmenen.</p> + +<p>— No niin, sitten on asia mitä yksinkertaisinta olla saattaa; antakaa +minulle ne todisteet niin suljetan hänet Bastiljiin.</p> + +<p>— Hyvä, arvoisa herra, mutta sitten?</p> + +<p>— Kun ollaan Bastiljissa, niin ei ole enää mitään "sitten", sanoi +kardinaali kolkolla äänellä. Ah! Herran nimessä, jatkoi hän, jos minä +yhtä helposti itse pääsisin vihollisistani kuin päästän teidät teidän +vihollisistanne ja jos te sellaisia ihmisiä vastaan pyytäisitte +rankaisemattomuuden valtakirjaa!...</p> + +<p>— Arvoisa herra, lausui mylady, toinen toisesta, henki hengestä, mies +miehestä; antakaa minulle tämä, minä annan teille toisen.</p> + +<p>— En tiedä mitä te tarkoitatte, sanoi kardinaali, enkä tahdokkaan sitä +tietää; mutta minua haluttaa olla teille mieliksi, enkä näe minkään +estävän itseäni myöntämästä teille mitä pyydätte noin mitätöntä olentoa +vastaan, sitä ennemmin kuin tuo d'Artagnan, sen mukaan mitä olette +sanoneet, on huikentelevainen ihminen, tappelija ja petturi.</p> + +<p>— Konna, arvoisa herra, täydellinen konna!</p> + +<p>— Antakaa minulle siis paperia, kynä ja mustetta, sanoi kardinaali.</p> + +<p>— Tässä on, arvoisa herra.</p> + +<p>Syntyi hetken hiljaisuus, joka osoitti että kardinaali mietti, millä +sanoilla hänen tulisi kirjoittaa tuo määräys tai että hän juuri +parhaillaan sitä kirjoitti. Athos, joka ei ollut menettänyt sanaakaan +keskustelusta, otti kumpaakin toveriansa kädestä kiini ja saattoi heidät +toiselle puolelle huonetta.</p> + +<p>— No mitä nyt! sanoi Porthos, mitä aiot, miksi et anna meidän kuulla +keskustelua loppuun saakka?</p> + +<p>— Vaiti! kuiskasi Athos; me olemme kuulleet kaikki mitä meidän tarvitsi +kuulla; muutoin, minä en kiellä teitä kuuntelemasta, mutta minun täytyy +lähteä.</p> + +<p>— Sinunko täytyy lähteä! sanoi Porthos; mutta jos kardinaali sinua +kysyy, mitä me vastaamme?</p> + +<p>— Elkää odottako hänen kysymistänsä, vaan ehättäkää hänelle sanomaan +että minä menin ennakolta tarkastelemaan, koska muutamat isäntämme sanat +saattoivat minua epäilemään tien turvallisuutta; minä sitä paitsi puhun +pari sanaa kardinaalin tallimestarille; muu koskee minua itseäni, siitä +elkää välittäkö.</p> + +<p>— Ole varovainen, Athos! sanoi Aramis.</p> + +<p>— Ole huoleti, vastasi Athos, tiedäthän että olen kylmäverinen.</p> + +<p>Porthos ja Aramis palasivat paikoillensa kamiinitorven viereen.</p> + +<p>Athos meni ulos aivan peittelemättä, irroitti hevosensa, vakuutti +parilla sanalla tallimestarin uskomaan palausmatkan tarkastamisen +tarpeellisuuden, oli tutkivinansa huolellisesti pistoolinsa syttöruudin, +nousi satulaan ja lähti ratsastamaan leiriin viepää tietä.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="XLIII" id="XLIII"></a>XLIII.</h2> + +<h2>Aviokohtaus.</h2> + + +<p>Niinkuin Athos oli arvannut, ei kaukaa viipynyt ennenkuin kardinaali +laskeutui alas; hän avasi salin oven ja näki Porthoksen ja Aramiksen +syväytyneen kiihkeään kuutiopeliin. Hän loi nopean silmäyksen salin +kaikkiin nurkkiin ja näki kolmannen muskettisoturin olevan poissa.</p> + +<p>— Minne on herra Athos joutunut? kysyi hän.</p> + +<p>— Arvoisa herra, vastasi Porthos, hän meni tarkastelumatkalle, koska +hän oli kuullut isännän lausuvan jotakin, joka saattoi hänet luulemaan +ett'ei tie ollut oikein turvallinen.</p> + +<p>— Ja mitäs te olette tehneet, herra Porthos?</p> + +<p>— Olen voittanut viisi pistole'a Aramikselta.</p> + +<p>— Tahdotteko nyt palata kanssani?</p> + +<p>— Me odotamme Teidän ylhäisyytenne käskyjä.</p> + +<p>— Ratsaille siis, hyvät herrat, sillä nyt on myöhä.</p> + +<p>Tallimestari seisoi portilla pitelemässä kardinaalin hevosta suitsista. +Syrjempänä näkyi pimeässä kaksi miestä ja kaksi hevosta; nuo miehet +olivat juuri ne, joiden tuli saattaa mylady La Pointe'n varustukseen ja +katsoa että hän pääsisi turvallisesti laivaan.</p> + +<p>Tallimestari vahvisti kardinaalille sen mitä muskettisoturit jo olivat +sanoneet Athoksesta. Kardinaali nyykäytti päätänsä myönnytykseksi ja +lähti matkalle, käyttäen samaa varovaisuutta kuin tullessaankin.</p> + +<p>Jättäkäämme hänet ratsastamaan tallimestarinsa ja muskettisoturien +turvissa ja palatkaamme Athokseen.</p> + +<p>Noin satakunnan askelta oli hän ratsastanut tasaisessa vauhdissa, mutta +niin pian kuin hän oli päässyt näkyvistä, oli hän pyörtänyt oikealle, +kääntynyt eräälle syrjätielle ja ratsastanut parikymmentä askelta +vesakkoon, jääden siihen odottamaan kardinaalia ja hänen seuruettansa: +kun hän huomasi toveriensa ranteiset hatut ja kardinaalin +kultahetaleisen kauhtanan, odotti hän siksi kunnes ratsumiehet olivat +joutuneet tien käänteen taakse, ja niin pian kuin hän oli kadottanut +heidät näkyvistään, ratsasti hän täydessä nelisessä takaisin +ravintolaan, jonne hänet esteettömästi päästettiin.</p> + +<p>Isäntä tunsi hänet kohta.</p> + +<p>— Upseerini unhotti, sanoi Athos, sanoa yläkerrassa olevalle naiselle +erään peräti tärkeän asian; hän lähetti minun korjaamaan sitä unhotusta.</p> + +<p>— Käykää ylös, sanoi isäntä; hän on vielä huoneessaan.</p> + +<p>Athos käytti lupaa hyväksensä, nousi toiseen kertaan niin hiljaa kuin +suinkin saattoi, tuli eteiseen ja puoli-avoimesta ovesta näki mylady'n +juuri panevan hattua päähänsä. Hän astui huoneesen ja sulki oven +jälkeensä.</p> + +<p>Athos seisattui oven suuhun, viittaansa verhoutuneena ja hattu vedettynä +alas kasvoille.</p> + +<p>Nähdessään tuon äänettömän olennon, joka oli yhtä liikkumaton kuin +kuvapatsas, peljästyi mylady.</p> + +<p>— Ken olette ja mitä tahdotte? huudahti hän.</p> + +<p>— Ah, se on todellakin hän! mutisi Athos. Ja laskien viittansa alas ja +kohottaen hattunsa kasvoiltaan hän astui esiin.</p> + +<p>— Tunnetteko minua, rouva hyvä? kysyi hän.</p> + +<p>Mylady astui askeleen eteenpäin, mutta tempautui heti takaisin ikäänkuin +hän olisi nähnyt käärmeen.</p> + +<p>— Ahaa! sanoi Athos, hyvä, minä näen että tunnette minut!</p> + +<p>— Kreivi de la Fère! mutisi mylady, ja vetäysi kalpeana taaksepäin +kunnes seinä esti häntä pääsemästä kauvemmaksi.</p> + +<p>— Niin, mylady, vastasi Athos, kreivi de la Fère itse, joka nyt tulee +suoraan toisesta maailmasta saadakseen huvin nähdä teitä. Istukaamme ja +puhelkaamme, niinkuin kardinaali sanoo.</p> + +<p>Mylady, selittämättömän kauhun valtaamana, istui sanaakaan +hiiskahtamatta.</p> + +<p>— Te olette siis maan päälle lähetetty hornan henki! sanoi Athos. +Teidän voimanne on suuri, sen tiedän; mutta tietäkää myöskin te että +Jumalan avulla ihmiset usein ovat voittaneet hirvittävimpiäkin hornan +henkiä. Minä olen jo ennen ollut tekemisissä teidän kanssanne; luulin jo +päässeeni teistä ikipäiviksi, vaan minä joko erhetyin tai on horna +syössyt teidät ulos kidastaan.</p> + +<p>Mylady, kuultuansa nuo sanat, jotka johduttivat hänelle mieleen kauheita +muistoja, painoi päänsä alas ja päästi tukahtuneen huokauksen.</p> + +<p>— Niin, horna on syössyt teidät kidastansa ulos, toisti Athos, horna on +tehnyt teidät rikkaaksi, horna on antanut teille toisen nimen, milt'ei +toiset kasvotkin; mutta se ei ole pessyt teidän sielunne saastaa eikä +ruumiinne häpeänmerkkiä.</p> + +<p>Mylady kimposi seisovilleen kuin vivulla ja hänen silmänsä säihkyivät +salamoita. Athos pysyi istuvillaan.</p> + +<p>— Te luulitte minut kuolleeksi, eikö niin, samoin kuin minä luulin +teidät? ja tuo Athoksen nimi on peittänyt kreivi de la Fère'n aivan +niinkuin mylady Clarick'in nimi on peittänyt Anna de Bueil'in! Eikös +teidän nimenne ollut se, silloinkuin teidän kunnioitettava veljenne +vihki meidät toisiimme? Meidän asemamme on todellakin omituinen, jatkoi +Athos hymyten; tähän päivään saakka olemme me eläneet vaan sen vuoksi +että luulimme toisiamme kuolleeksi ja että muistoa on helpompi sietää +kuin elävää olentoa, vaikka muistokin toisinaan on vallan raateleva!</p> + +<p>— Mutta vihdoin, sanoi mylady tukahtuneella äänellä, mikä teidät on +tuonut minun luokseni, ja mitä te tahdotte?</p> + +<p>— Minä tahdon sanoa teille että vaikka olenkin ollut teidän silmillenne +näkymättömänä, minä en ole kadottanut teitä näkyvistäni!</p> + +<p>— Tiedättekö siis mitä minä olen tehnyt?</p> + +<p>— Minä voin kertoa teille päivästä päivään jokaisen tekonne siitä +saakka kuin olette ruvenneet kardinaalin palvelukseen aina tähän iltaan +asti.</p> + +<p>Uskomattomuuden hymy vilahti mylady'n kelmeillä huulilla.</p> + +<p>— Kuunnelkaa: te se otitte kaksi timanttia Buckingham'in +olkakoristuksesta; te se ryöstätitte pois rouva Bonacieux'in; te se +kirjoititte rakkaudenkirjeitä d'Artagnan'ille, luullen niiden menevän +kreivi de Wardes'ille, johon olitte rakastuneet; te se, luullen de +Wardes'in pettäneen teidät, tahdoitte surmauttaa hänet kilpailijallaan; +te se, silloin kuin tuo kilpailija keksi teidän häpeällisen +salaisuutenne, tahdoitte tapattaa hänet kahdella salamurhaajalla, jotka +lähetitte häntä väijymään; te se, nähtyänne ett'ei murhaajain luodit +osuneet paikkaansa, lähetitte hänelle myrkytettyä viiniä ja väärennetyn +kirjeen, uskotellaksenne kostonne uhria että viini muka tuli hänen +ystäviltänsä; te se, vihdoin, tulitte tänne, tähän kamariin, istuitte +tälle tuolille, jolla minä nyt istun, ottamaan kardinaali Richelieu'lta +toimeksi murhauttaa Buckingham'in herttua sitä lupausta vastaan, jonka +hän antoi teille murhauttaaksensa muka d'Artagnan'in.</p> + +<p>Mylady oli kalmankalpeana.</p> + +<p>— Mutta oletteko te itse saatana? sanoi hän.</p> + +<p>— Ehkäpä, sanoi Athos; vaan kuulkaahan kaikessa tapauksessa: murhatkaa +tai murhauttakaa te Buckingham'in herttua, vähät siitä, minä en häntä +tunne; hän on sitäpaitsi englantilainen; mutta elkää koskeko pikku +sormellannekaan yhtään d'Artagnan'in hiuskarvaa, sillä hän on minun +uskollinen ystäväni, jota minä rakastan ja puollustan; sen vannon isäni +pään kautta, että jos sen teette, on se oleva teidän viimeinen +rikoksenne.</p> + +<p>— Herra d'Artagnan on minua julmasti loukannut, sanoi mylady kolkolla +äänellä: herra d'Artagnan'in pitää kuoleman.</p> + +<p>— Todellakin? Onko mahdollista teitäkin loukata, rouva hyvä, sanoi +Athos nauraen; hän on teitä loukannut, ja hänen pitää kuoleman, vai +niin!</p> + +<p>— Hänen pitää kuoleman, vakuutti mylady; naisen ensin, hänen sitten.</p> + +<p>Athosta melkein pyörrytti; nähdessään tuon olennon, joka ei näyttänyt +vähääkään naiselta, alkoivat muistot häntä raadella; hänen mieleensä +johtui, kuinka hän eräässä vähemmän vaarallisessa tilaisuudessa, missä +hän nyt oli, jo vähältä oli uhraamaisillaan kunniansa hänelle; hänessä +syttyi murhaamishalu uudelleen, ja se valtasi hänet kuin polttava kuume; +hän nousi nyt vuorostaan seisovilleen, laski kätensä vyölleen, veti +esiin pistoolin ja jännitti hanan.</p> + +<p>Mylady, kalpeana kuin ruumis, koetti huutaa, vaan hänen jähmettynyt +kurkkunsa ei saanut aikaan muuta kuin sorahtavan ynähdyksen, joka ei +kuulunut ensinkään ihmisääneltä vaan paremmin pedon mörähtämiseltä; +painautuneena seinää vasten näytti hän hajanaisine hiuksineen kauhun +hirveältä kuvalta.</p> + +<p>Athos nosti pistoolinsa verkalleen, ojensi käsivartensa niin että ase +melkein kosketti mylady'n otsaa, ja lausui äänellä, joka oli sitä +kauheampi kuulla, kun siinä tuntui järkähtämättömän päätöksen +levollisuus:</p> + +<p>— Rouva, jättäkää minulle heti paikalla kardinaalin kirjoittama paperi, +taikka, sieluni kautta, ammun luodin otsaanne.</p> + +<p>Jos siinä olisi ollut toinen mies, olisi mylady voinut vielä vähän +epäillä, mutta hän tunsi Athoksen. Kumminkin pysyi hän liikkumattomana.</p> + +<p>— Teillä on vielä yksi sekunti arvelemisen aikaa, sanoi Athos.</p> + +<p>Mylady näki hänen kasvojensa puristamisesta että laukaus oli +pamahtamaisillaan; hän pisti kätensä nopeasti poveensa, veti sieltä +paperin ja heitti sen Athokselle.</p> + +<p>— Siinä on, sanoi hän, ja olkaa kirottu!</p> + +<p>Athos otti paperin, laski pistoolin vyöllensä, lähestyi lamppua +nähdäksensä, oliko paperi oikea, avasi sen ja luki:</p> + +<div class="blockquot"> +<p>"<i>Mitä tämän omistaja on tehnyt, sen on hän tehnyt minun käskystäni +ja valtion hyväksi.</i></p> + +<p><i>3 päivä Joulukuuta 1627.</i></p> + +<p class="author"><i>Richelieu</i>."</p> +</div> + +<p>— Nyt, sanoi Athos, ottaen viittansa ja laskien hatun päähänsä, nyt kun +olen temmannut sinulta hampaat, kyykäärme, pure nyt jos voit.</p> + +<p>Ja hän meni huoneesta, katsahtamatta edes taaksensa.</p> + +<p>Portilla tapasi hän ne kaksi miestä ja hevosen, jota he pitelivät +suitsista.</p> + +<p>— Herrat, sanoi hän, te tiedätte että Hänen ylhäisyytensä käsky on +saattaa tuo nainen viipymättä La Pointe'n varustukseen, eikä jättää +häntä ennenkuin hän on päässyt laivaan.</p> + +<p>Kun nämä sanat sopivat tarkasti yhteen sen käskyn kanssa, minkä he jo +olivat saaneet, he nyykäyttivät päätänsä myöntymyksen merkiksi.</p> + +<p>Athos puolestaan viskautui kevyesti satulaan ja lähti ratsastamaan +täyttä karkua; mutta hän ei noudattanutkaan tietä, vaan ratsasti halki +kentän, kannustaen uutterasti hevostansa ja pysähtyen aika-ajoin +kuuntelemaan.</p> + +<p>Eräässä tämmöisessä pysähdyksessä kuuli hän tieltä useiden hevoisten +juoksua. Hän ei epäillyt ett'eikö siellä tullut kardinaali seurueineen. +Heti ratsasti hän uuden taipaleen eteenpäin, pyyhki hevostansa +kanervilla ja lehdillä ja asettui poikki tien, noin sata askelta +leiristä.</p> + +<p>— Ken siellä? huusi hän kaukaa, nähdessään ratsastajat.</p> + +<p>— Siellä on kaiketi meidän uljas muskettisoturimme, sanoi kardinaali.</p> + +<p>— Niin on, arvoisa herra, vastasi Porthos.</p> + +<p>— Herra Athos, sanoi Richelieu, sulimmat kiitokset hyvästä +vartioitsemisesta. Hyvät herrat, nyt olemme perillä; ratsastakaa sisään +vasemmasta portista, lunnassana on: <i>Kuningas</i> ja <i>Ré</i>.</p> + +<p>Näin sanoen kardinaali nyykäytti päätänsä noille kolmelle aseveikolle ja +meni oikeanpuolisesta portista, tallimestarinsa seuraamana; sillä tänä +yönä nukkui hän itse leirissä.</p> + +<p>— No niin! sanoivat yht'aikaa Porthos ja Aramis, kun kardinaali oli +ulkopuolella kuulomatkaa, no niin! hän kai kirjoitti sen paperin, jota +nainen pyysi!</p> + +<p>— Kyllä, sanoi Athos levollisesti, ja tässä se on.</p> + +<p>Ja kolme ystävystä eivät hiiskahtaneet sanaakaan ennenkuin +majapaikassaan, paitsi vartijoille lunnassanan.</p> + +<p>Mutta Mousqueton lähetettiin sanomaan Planchet'ille että niin pian kuin +hänen herransa pääsi juoksuhaudasta, hän samassa saapuisi +muskettisoturien majapaikkaan.</p> + +<p>Toisaalta, niinkuin Athos oli arvannut, kun mylady tapasi portilla kaksi +miestä, jotka häntä odottivat, hän seurasi heitä esteettömästi; hänellä +oli tosin ensi hetkessä halu saatattaa itsensä kardinaalin luokse ja +kertoa hänelle kaikki, mutta hänen ilmaisemisensa olisi saattanut +Athoksen vuorostaan ilmaisemaan; hän kyllä olisi voinut sanoa että Athos +oli hänet hirttänyt, mutta Athos silloin saattoi ilmoittaa hänen olevan +merkityn, jonka vuoksi hän arveli kuitenkin paremmaksi pysyä vaiti ja +mennä siivosti matkaansa, tavallisella taidollansa täyttämään sitä +vaikeata tehtävää, jonka hän oli ottanut suorittaaksensa, ja sittenkuin +kaikki oli toimitettu kardinaalin mielen mukaisesti, tulla häneltä +pyytämään kostoa.</p> + +<p>Niinpä saapui hän, matkattuansa läpi yön, kello seitsemän aikaan aamulla +La Pointe'n varustukseen, oli kello kahdeksan laivalla, joka nosti +ankkurin kello yhdeksän ja, kardinaalin käskykirjeen mukaan ollen +lähtevinään Bayonne'en, lähtikin purjehtimaan Englantiin.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="XLIV" id="XLIV"></a>XLIV.</h2> + +<h2>Saint-Gervais'in vallinsarvi.</h2> + + +<p>Tultuansa kolmen ystävänsä luokse, tapasi d'Artagnan heidät kaikki +samassa huoneessa; Athos istui mietteissään, Porthos väänteli +viiksiänsä, Aramis luki kaunista samettikansista rukouskirjaa.</p> + +<p>— Saakeli soikoon, hyvät herrat! sanoi d'Artagnan, minä toivon että +teidän sanottavanne ansaitsee kuulemisen vaivan, sillä muutenpa en anna +teille anteeksi että olette kutsuneet minut tänne, ettekä ole antaneet +minun levätä rauhassa semmoisen yön jälkeen, jonka olemme viettäneet +erään vallinsarven särkemisessä. Ah, miksi ette te olleet siellä, hyvät +herrat! Siellä oltiin aika löylyssä!</p> + +<p>— Me olimme toisaalla, jossa ei myöskään ollut aivan kylmä, vastasi +Porthos vääntäen viiksensä tavanmukaisiin kippuroihin.</p> + +<p>— Hiljaa, sanoi Athos.</p> + +<p>— Ahaa, vastasi d'Artagnan, joka tajusi muskettisoturin hienon +kulmanrypistyksen, täällä on siis myös jotakin tapahtunut.</p> + +<p>— Aramis, sanoi Athos, sinä söit toissa päivänä aamiaista Parpaillot'in +ravintolassa, luullakseni?</p> + +<p>— Kyllä.</p> + +<p>— Millaista siellä on?</p> + +<p>— No, minä ainakin sain sangen huonon aterian; toissa päivänä oli +kalapäivä, mutta heillä oli vaan lihaa tarjottavana.</p> + +<p>— Kuinka! sanoi Athos, eikö täällä ole kalaa, sataman ääressä?</p> + +<p>— Puhuvat, sanoi Aramis, kääntyen takaisin hurskaasen lukemiseensa, +että sulku, jota kardinaali rakennuttaa, karkoittaa kalat aavalle +ulapalle.</p> + +<p>— Mutta sitä en oikeastaan tarkoittanut, Aramis, sanoi Athos; minä +tarkoitin vaan kysyä, saitko olla rauhassa vai häiritsikö kukaan sinua?</p> + +<p>— Minusta näytti ett'ei meillä siellä ollut mitään haitallista seuraa, +ja sinun sanottavaasi varten, Athos, soveltuu Parpaillot vallan hyvin.</p> + +<p>— Menkäämme siis Parpaillot'iin, sanoi Athos, sillä täällä ovat seinät +ohuet kuin paperi.</p> + +<p>D'Artagnan, joka tunsi ystävänsä tavat ja joka yhdestä hänen sanastansa, +viittauksestansa, merkistänsä havaitsi tärkeitä asioita olevan +liikkeellä, otti Athosta käsivarresta ja meni hänen kanssansa ulos +sanaakaan virkkamatta. Porthos seurasi puhellen Aramiksen kanssa.</p> + +<p>Tiellä kohtasivat he Grimaud'in; Athos viittasi häntä seuraamaan. +Tapansa mukaan Grimaud totteli äänetönnä; miesparka oli melkein +unhottanut puhumistaidon.</p> + +<p>Tultiin Parpaillot'in ravintolaan. Kello oli seitsemän aamulla, päivä +alkoi valjeta; kolme ystävystä pyysivät aamiaista ja menivät saliin, +jossa he isännän vakuutuksen mukaan saisivat olla häiritsemättöminä.</p> + +<p>Pahaksi onneksi oli aika huonosti valittu keskustelua varten; +aamuherätys oli juuri rumputettu, jokainen ravisti unta itsestään, ja +kostean aamu-ilman karkoittamiseksi tultiin ravintolaan juomaan joku +lasi; rakuunoita, sveitsiläisiä, henkivartijoita, muskettisotureita, +kevyttä ratsuväkeä tulvaili myötäänsä, tosin isännän suureksi +mielihyväksi, vaan neljän ystävyksen harmiksi. Niinpä vastasivatkin he +nyreästi toveriensa tervehdyksiin, maljoihin ja pilapuheihin.</p> + +<p>— Mutta, sanoi Athos, me voimme helposti joutua täällä riitaan, ja se +sopisi vallan huonosti tällä hetkellä. D'Artagnan, kerroppas meille, +kuinka olet yösi viettänyt, niin me sitten vuorostamme kerromme meidän +yönviettomme.</p> + +<p>— Niinpä todellakin, sanoi eräs ratsumies, joka seisoi heilutellen +jalkojaan ja piteli viinalasia kädessään, tuon tuostakin maistellen +herkkuansa; todellakin, te olitte viime yönä juoksuhaudassa, herrat +muskettisoturit, ja teillä kaiketi oli tiukka ottelu rochellelaisten +kanssa.</p> + +<p>D'Artagnan katsoi Athokseen, nähdäksensä pitäisikö hänen vastata tuolle, +joka rohkeni sekoittua heidän puheesensa.</p> + +<p>— No, sanoi Athos, etkö kuule että herra de Busigny kunnioittaa sinua +puhuttelemisellaan? Kerro nyt, mitä viime yönä tapahtui, koska nämä +herrat toivovat saada kuulla.</p> + +<p>— Ettekös te valloittaneet erään varustuksen? kysyi muuan +sveitsiläinen, joka joi rommia juomalasista.</p> + +<p>— Valloitimme, vastasi d'Artagnan kumartaen, meillä oli todella se +kunnia; me olimme myöskin, niinkuin kaiketi olette kuulleet, erääsen +kulmaan sovittaneet ruutitynnörin, joka räjähtäessään teki kelpo aukon +muuriin, ja kun vallinsarvi ei ollut eilispäiväistä tekoa, sai koko +muukin rakennus melkoisia vammoja.</p> + +<p>— Mikä vallinsarvi se oli? kysyi eräs rakuuna, joka sapelissaan kantoi +hanhea, minkä hän oli tuonut mukanansa saadaksensa sen paistetuksi.</p> + +<p>— Saint-Gervais, jonka takaa rochellelaiset hätyyttelivät meidän +työmiehiämme, vastasi d'Artagnan.</p> + +<p>— Oliko ottelu tiukka?</p> + +<p>— Olipa vainenkin; me hukkasimme viisi miestä ja rochellelaiset +kahdeksan tai kymmenen.</p> + +<p>— Balzampleu! huudahti sveitsiläinen, joka saksalaisten erinomaisen +runsaan kiroussana-varaston lisäksi oli ruvennut käyttämään myöskin +ranskalaisia kiroussanoja.</p> + +<p>— Mutta luultavaa on, sanoi ratsumies, että he nyt aamun tultua +lähettävät miehiä panemaan vallinsarven uudestaan kuntoon.</p> + +<p>— Se on kyllä uskottavaa, sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Hyvät herrat, minä lyön vetoa, huudahti Athos.</p> + +<p>— Ahaa, niin, vetoa, kas niin! tokaisi sveitsiläinen.</p> + +<p>— Mistä? kysyi ratsumies.</p> + +<p>— Malttakaa, sanoi rakuuna, ruveten paistamaan hanheansa liedellä, minä +rupean vetoon. Saakelin isäntä, tänne paistinpannu, ett'en menettäisi +pisaraakaan tämän kelpo linnun rasvasta!</p> + +<p>— Hän on oikeassa, sanoi sveitsiläinen, hanhenrasva on oivallista +marjahillon kanssa.</p> + +<p>— Kas niin, sanoi rakuuna, antakaapa kuulla vetonne. Me kuuntelemme, +herra Athos.</p> + +<p>— Niin, veto! säesti ratsumies.</p> + +<p>— No niin, minä lyön vetoa kanssanne, herra de Busigny, sanoi Athos, +että kolme toveriani, herrat Porthos, Aramis ja d'Artagnan ja minä +menemme syömään aamiaista Saint-Gervais'in vallinsarveen ja viivymme +siellä kokonaisen tunnin, kello kädessä, vaikka viholliset mitenkin +kokisivat karkoittaa meitä sieltä.</p> + +<p>Porthos ja Aramis katsoivat toisiinsa; he alkoivat jo käsittää.</p> + +<p>— Mutta, sanoi d'Artagnan, kuiskuttaen Athoksen korvaan, sinä viet +meidät säälimättä surman suuhun.</p> + +<p>— Enemmän on henkemme vaarassa, ell'emme mene sinne, vastasi Athos.</p> + +<p>— Ah, kunniani kautta, hyvät herrat, sanoi Porthos kiikkuen tuolillaan +ja sivellen viiksiään, eikös se ollut komea veto, vai kuinka?</p> + +<p>— Minä suostun vetoon, vastasi herra de Busigny; ja määrätkäämme nyt +vaan, mitä panemme vedoksi.</p> + +<p>— Teitä on neljä, hyvät herrat, sanoi Athos, ja meitä myös neljä; +mielenmukainen päivällinen kahdeksalle hengelle, tyydyttekö siihen?</p> + +<p>— Mainiosti! vastasi herra de Busigny.</p> + +<p>— Oivallisesti! säesti rakuuna.</p> + +<p>— Minä tulen myös vetoon, sanoi sveitsiläinen.</p> + +<p>Neljäs kuulija, joka oli pysynyt äänettömänä koko keskustelun ajan, +nyykäytti päätänsä suostumuksen merkiksi.</p> + +<p>— Herrojen aamiainen on valmis, sanoi isäntä.</p> + +<p>— No niin, tuokaa se tänne, sanoi Athos.</p> + +<p>Isäntä noudatti käskyä. Athos huusi Grimaud'ia, osoitti hänelle suurta, +nurkassa olevaa koria ja viittasi häntä säälimään ruokalajit pöytäliinan +sisään.</p> + +<p>Grimaud tajusi heti että aikomus oli mennä aterioimaan ulko-ilmaan, +sääli ruuat ja pullot koriin ja otti sen käsivarrellensa.</p> + +<p>— Mutta missä te aiotte syödä aamiaisenne? kysyi isäntä.</p> + +<p>— Mitä se teitä liikuttaa, sanoi Athos, kunhan saatte maksun?</p> + +<p>Hän heitti majesteetillisesti kaksi pistole'a pöydälle.</p> + +<p>— Tuleeko minun antaa takaisin, herra upseeri? kysyi isäntä.</p> + +<p>— Ei, mutta pankaa lisäksi kaksi pulloa samppanjaa, jäännös olkoon +ruokaliinoista.</p> + +<p>Isäntä ei jäänyt niin suurelle voitolle kun hän ensin oli luullut; mutta +hän korvasi vahingon pistämällä samppanjan sijaan noille neljälle +ruokavieraalle kaksi pulloa anjou-viiniä.</p> + +<p>— Herra de Busigny, sanoi Athos, suvaitsetteko asettaa kellonne minun +kelloni mukaan, vai sallitteko minun asettaa omani teidän kellonne +mukaan?</p> + +<p>— Aivan mielelläni, sanoi ratsumies, vetäen taskustaan erittäin kauniin +timanteilla koristetun kellon; kello on nyt puoli kahdeksan.</p> + +<p>— Kolmekymmentä viisi minuuttia yli seitsemän, sanoi Athos; +muistakaamme siis että minun kelloni käy viisi minuuttia edellä.</p> + +<p>Ja kumartaen jäähyväisiksi hämmästyneille läsnäoleville, nuo neljä +nuorta miestä lähtivät Saint-Gervais'in vallinsarvea kohden, Grimaud'in +seuraamana, joka, tietämättä minne he aikoivat, kantoi koria +tottelevaisesti, ajattelemattakaan edes kysyä, minne oltiin menossa.</p> + +<p>Niin kauvan kuin vielä oltiin leirin piirissä, eivät ystävykset +vaihettaneet sanaakaan; heitä muutoin seurasi koko joukko uteliaita, +jotka, saatuaan kuulla vedosta, tahtoivat tietää kuinka siinä piti +käymän; mutta niin pian kuin he olivat joutuneet leiripiirin +ulkopuolelle vapaasen ilmaan, luuli d'Artagnan, joka ei laisinkaan +tiennyt mistä oli kysymys, olevan ajan pyytää selitystä.</p> + +<p>— Nyt, Athos veikkoseni, sanoi hän, ollet kai hyvä ja sanot minne +meillä on oikeastaan matka?</p> + +<p>— Näethän, sanoi Athos, että menemme vallinsarvelle.</p> + +<p>— Mitä meillä on siellä tekemistä?</p> + +<p>— Tiedäthän sen kyllä: menemme syömään aamiaista.</p> + +<p>— Mutta miksi emme syöneet aamiaistamme Parpaillot'issa?</p> + +<p>— Siksi että meillä on peräti tärkeitä asioita keskusteltavana ja +tuolla ravintolassa oli mahdoton saada rauhassa keskustella viidenkään +minuutin aikaa tuossa rasittavassa joukkiossa, joka kulkea edestakaisin, +tervehtii ja tarttuu puheesen. Tuolla ainakaan, jatkoi Athos osoittaen +vallinsarvea, ei meitä häiritä.</p> + +<p>— Minun nähdäkseni, sanoi d'Artagnan varovaisuudella, joka hänessä +näkyi niin hyvästi ja luontevasti sopivan yhteen hänen erinomaisen +urhoollisuutensa kanssa, minun nähdäkseni olisimme voineet hakea jonkun +yksinäisen paikan meren hietarannikolla.</p> + +<p>— Jossa meidät neljä huomattaisiin yhdessä, niin että kardinaali +neljännestunnin perästä vakoojainsa kautta saisi tietää meidän pitäneen +neuvottelua.</p> + +<p>— Niin, sanoi Aramis, Athos on oikeassa; <i>animadvertuntur in desertis</i>.</p> + +<p>— Niinpä kyllä, erämaa ei olisi ollut mitä pahempi, vaan mistäs sen +erämaan täällä löytää?</p> + +<p>— Ei ole mitään erämaata, missä ei lintu saata lentää pään päällitse, +tai kala puikahtaa ylös vedestä, tai kaniini hypätä esiin +olinpaikastaan, ja minä luulen että linnut, kalat, kaniinit, kaikki ovat +kardinaalin vakoojia. Parempi on siis mennä yrityksemme perille, josta +emme nyt enää voikkaan peräytyä ilman häpeättä; me olemme lyöneet vedon, +vedon, jota ei voitu edeltäkäsin aavistaa ja jonka todellista syytä ei +varmasti kukaan voi arvata. Voittaaksemme vedon, täytyy meidän olla +vähintäänkin tunti vallinsarvessa, hätyytettäköön meitä tai ei. Jos ei +meitä hätyytetä, saamme kylläksi keskustelun aikaa, eikä kukaan meitä +kuule, sillä minä takaan ett'ei vallinsarven seinillä ole korvia; jos +meitä hätyytetään, keskustelemme me sittenkin asioistamme ja sitä paitsi +puollustaessamme itseämme saavutamme kunnioitusta; te näette siis että +meille on tästä kaikessa tapauksessa puhdasta voittoa.</p> + +<p>— Niin, mutta, sanoi d'Artagnan, me saamme aivan varmaan joka mies +luodin ruumiisemme.</p> + +<p>— Oh, ystäväni, sanoi Athos, tiedäthän kyllä että vaarallisimmat luodit +eivät tule vihollisten puolelta.</p> + +<p>— Mutta minun mielestäni, virkkoi Porthos, meidän olisi tämmöiselle +retkelle pitänyt toki ottaa mukaan muskettimme.</p> + +<p>— Sinä olet vähän tyhmä, ystäväni Porthos; minkävuoksi olisimme +ottaneet noin tarpeetonta kuormaa?</p> + +<p>— Hyvä musketti, kaksitoista patruunaa ja ruutisarvi eivät mielestäni +ole niinkään tarpeettomia kappaleita vihollista vastaan mennessä.</p> + +<p>— No etkö kuullut mitä d'Artagnan sanoi? kysyi Athos.</p> + +<p>— Mitä hän sitten sanoi? kysyi Porthos.</p> + +<p>— D'Artagnan sanoi että viime-öisessä kahakassa kaatui kahdeksan tai +kymmenen ranskalaista ja yhtä monta rochellelaista.</p> + +<p>— Entäs sitten?</p> + +<p>— Niitä ei kaiketi ennätetty ryöstää, koska oli paljon tärkeämpääkin +tehtävää.</p> + +<p>— Mitäs sitten?</p> + +<p>— No, me otamme heidän muskettinsa ja patruunansa; neljän musketin ja +kahdentoista luodin sijaan on meillä sitten vähintään viisitoista +muskettia ja sata latinkia.</p> + +<p>— Oi, Athos, huudahti Aramis, sinä olet todella suuri mies!</p> + +<p>Porthos nyykäytti päätänsä myönnytykseksi. D'Artagnan vaan oli yhä +epävakaisena. Grimaud näytti olevan d'Artagnan'in kanssa yhtä mieltä, +sillä kun hän huomasi marssittavan vallinsarvea kohden, mitä hän tähän +asti oli vielä epäillyt, nykäsi hän herraansa takinliepeestä.</p> + +<p>— Minne ollaan menossa, kysyi hän viittauksella.</p> + +<p>Athos osoitti vallinsarvea.</p> + +<p>— Mutta, lausui Grimaud samalla kielellä, täällä ollaan henkeänsä +kaupalla.</p> + +<p>Athos kohotti silmänsä ja kätensä taivaasen päin.</p> + +<p>Grimaud laski korin maahan ja istui itse viereen, ravistaen päätänsä.</p> + +<p>Athos otti pistoolin vyöltänsä, tarkasti, oliko se ampumakunnossa, +jännitti hanan ja painoi pistoolin suun Grimaud'in korvan juureen.</p> + +<p>Grimaud hypähti ylös niinkuin vivulla.</p> + +<p>Silloin viittasi Athos Grimaud'ia ottamaan korin ja käymään edellä. +Grimaud totteli.</p> + +<p>Kaikki mitä Grimaud-parka oli voittanut tuolla hetkellisellä +eperoimisellaan, oli se että hänet muutettiin takajoukosta etujoukkoon.</p> + +<p>Tultuansa vallinsarveen, kääntyivät he katsomaan taaksensa.</p> + +<p>Enemmän kuin kolmesataa miestä oli kokoutunut leirin portille; eri +parvessa nähtiin herra de Busigny, rakuuna, sveitsiläinen ja neljäs +vedonlyöjä.</p> + +<p>Athos otti hatun päästänsä, pisti sen miekkansa kärkeen ja heilutti sitä +ilmassa.</p> + +<p>Kaikki katsojat vastasivat hänen tervehdykseensä vahvalla +hurraa-huudolla.</p> + +<p>Sen jälkeen katosivat kaikki neljä vallinsarveen, jonne Grimaud jo +heidän edellänsä oli mennyt.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="XLV" id="XLV"></a>XLV.</h2> + +<h2>Muskettisoturien neuvottelu.</h2> + + +<p>Niinkuin Athos oli arvannut, ei vallinsarvessa ollut muuta +puollustusväkeä kuin muudan tusina kaatuneita ranskalaisia ja +rochellelaisia.</p> + +<p>— Hyvät herrat, sanoi Athos, joka johti retkikuntaa, sill'aikaa kuin +Grimaud laittaa ruokapöytää kuntoon, kerätkäämme kokoon musketit ja +patruunat. Me voimme sitä paitsi keskustella sen ohella. Nuo herrat, +lisäsi hän, osoittaen kuolleita, eivät kuule puhettamme.</p> + +<p>— Mutta me voimme heittää heidät kumminkin juoksuhautaan, sanoi +Porthos, sittenkuin olemme ensin tarkoin tutkineet, eikö heidän +taskuissansa olisi mitään.</p> + +<p>— Niin kyllä, sanoi Athos, mutta se on Grimaud'in asia.</p> + +<p>— No niin, sanoi d'Artagnan, tutkikoon heidät Grimaud ja heittäköön +heidät sitten yli muurin.</p> + +<p>— Elkäämme tehkö niin, sanoi Athos, heistä voi olla meille hyötyä.</p> + +<p>— Mitä hyötyä meille voi olla noista kuolleista? sanoi Porthos; sinä +olet houkko, Athos ystäväni.</p> + +<p>— Enpä olekkaan, vastasi Athos; kuinka monta muskettia on, hyvät +herrat?</p> + +<p>— Kaksitoista, vastasi Aramis.</p> + +<p>— Kuinka monta patruunaa?</p> + +<p>— Satakunta.</p> + +<p>— Siinä on niin paljo kuin tarvitsemme, pankaamme musketit latinkiin.</p> + +<p>Ja he rupesivat työhön. Kun viimeinen musketti oli latingissa, antoi +Grimaud merkin, että aamiainen oli valmiina.</p> + +<p>Athos vastasi, yhä vaan viittauksilla, että: hyvä on, ja viittasi +Grimaud'ia menemään erääsen katoksen tapaiseen, josta viittauksesta +Grimaud ymmärsi että hänen oli rupeaminen vahtiin. Kuitenkin, +lieventääksensä vahdinpidon ikävyyttä, salli Athos hänen ottaa mukaansa +leipää, lihapaistia ja pullon viiniä.</p> + +<p>— Nyt aterioimaan, hyvät herrat! sanoi Athos.</p> + +<p>Neljä ystävystä istuutuivat maahan jalat ristiin, niinkuin turkkilaiset +tai räätälit.</p> + +<p>— No, sanoi d'Artagnan, nyt, kun sinulla ei enää ole mitään peljättävää +että kukaan kuulisi, toivon minä sinun ilmoittavan meille salaisuutesi.</p> + +<p>— Minä toivon voivani toimittaa teille sekä huvia että kunniaa, hyvät +herrat, sanoi Athos. Minä olen antanut teidän tehdä herttaisen +huvimatkan; kas tässä mitä herkullisin aamiainen, ja tuolla viisisataa +henkeä, jotka te voitte nähdä ampuma-aukoista, ja jotka pitävät meitä +joko hulluina tai sankareina, — kaksi laatua tyhmyreitä, jotka ovat +paljon toistensa kaltaisia.</p> + +<p>— Mutta tuo salaisuus! sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Salaisuus, vastasi Athos, on se, että minä eilen illalla kohtasin +mylady'n.</p> + +<p>D'Artagnan oli jo nostanut lasin huulilleen, mutta "mylady"-sanan +kuultuansa rupesi hän niin vapisemaan, että hän laski lasin pois +kädestänsä, estääksensä sisällyksen läikkymästä maahan.</p> + +<p>— Sinä olet siis nähnyt vaim...</p> + +<p>— Vaiti sinä! keskeytti Athos. Sinä unhotat, ystäväni, ett'eivät nämä +herrat tässä, niinkuin sinä, tiedä minun perhesalaisuuksistani; minä +olen tavannut mylady'n.</p> + +<p>— Ja missä? kysyi d'Artagnan.</p> + +<p>— Noin parin lieu'n päässä täältä, Colombier-Rouge'n ravintolassa.</p> + +<p>— Siinä tapauksessa olen minä hukassa, sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Etpä aivan sentään vielä, sanoi Athos, sillä näihin aikoin on hän jo +kaukana Ranskanmaan rannikosta.</p> + +<p>D'Artagnan hengitti vapaammin.</p> + +<p>— Mutta kaiken päätteeksi, kuka on vihdoin tuo mylady? kysyi Porthos.</p> + +<p>— Eräs ihastuttava nainen, sanoi Athos, maiskutellen huulillansa +vaahtoavaa viiniä. Saakelin isäntä! huudahti hän. Hän antaa meille +anjou-viiniä samppanjan sijaan, ja minä luulen että annamme pettää +itseämme. Niin, jatkoi hän, ihastuttava nainen, joka on osoittanut +hyvyyttä ystäväämme d'Artagnan'ia kohtaan, joka vuorostaan on tehnyt +hänelle lempo tiesi minkä kepposen, minkä tuo nainen aikoi kostaa, +kuukausi taaksepäin, yrittämällä murhauttaa hänet musketin luodilla, ja +kahdeksan päivää taaksepäin, yrittämällä myrkyttää hänet, ja eilen, +pyytämällä hänen päätänsä kardinaalilta.</p> + +<p>— Kuinka? onko hän pyytänyt minun päätäni kardinaalilta! huudahti +d'Artagnan, kalpeana kauhistuksesta.</p> + +<p>— Se on yhtä totta kuin evankeliumi, sanoi Porthos; minä kuulin sen +omilla korvillani.</p> + +<p>— Minä myös, sanoi Aramis.</p> + +<p>— Silloin, sanoi d'Artagnan, laskien masentuneena käsivartensa alas, on +tarpeetonta enää taistella; yhtä hyvin voin jo ampua luodin otsaani, +niin sitten on kaikki lopussa.</p> + +<p>— Se on viimeinen tyhmyys, mitä tulee tehdä, sanoi Athos, koska se on +ainoa, mitä ei voi parantaa.</p> + +<p>— Mutta enhän voi koskaan päästä pakoon moisia vihollisia, sanoi +d'Artagnan. Ensinkin tuo tuntematon Meung'in mies, sitten de Wardes, +jolle olen antanut kolme miekan pistoa, sitten mylady, jonka salaisuuden +perille olen päässyt; ja vihdoin kardinaali, jonka kostotuumat olen +turmellut.</p> + +<p>— No niin, sanoi Athos, siinä on vaan neljä, ja meitä on neljä, siis +yksi yhtä vastaan. Saakeli, jos meidän on uskominen Grimaud'in +viittauksia, niin on meillä kohta paljon lukuisampaa vihollisjoukkoa +vastaan taisteltavana! Mitäs nyt, Grimaud? sanoi Athos. Asian tärkeyteen +katsoen sallin sinun puhua, mutta elä puhu liikoja! No, mitä näet?</p> + +<p>— Erään joukon.</p> + +<p>— Kuinka monta?</p> + +<p>— Kaksikymmentä.</p> + +<p>— Mitä miehiä?</p> + +<p>— Kuusitoista kaivumiestä ja neljä sotilasta.</p> + +<p>— Kuinka kaukana?</p> + +<p>— Viidensadan askeleen päässä.</p> + +<p>— Hyvä, sitten on meillä vielä aikaa syödä lintupaistiamme ja juoda +lasin viiniä terveydeksesi, d'Artagnan. Maljasi!</p> + +<p>— Maljasi! toistivat Porthos ja Aramis.</p> + +<p>— No niin, maljani, olkoon menneeksi, vaikka en usko teidän +toivotustenne minua suuresti hyödyttävän.</p> + +<p>— Oh, kyllä kaikki hyvin käy, sanoi Athos, tyhjentäen lasinsa, jonka +jälkeen hän nousi levollisesti seisovilleen, otti ensimäisen musketin +minkä käsiinsä sai, ja meni ampuma-aukolle.</p> + +<p>Porthos, Aramis ja d'Artagnan tekivät samoin. Grimaud sai käskyn asettua +heidän taaksensa lataamaan käytettyjä musketteja uudelleen.</p> + +<p>Hetkisen perästä nähtiin parven tulevan; se kulki jonkunmoista +juoksuhautaa myöten, joka yhdisti vallinsarven ja kaupungin.</p> + +<p>— Hiisi vieköön! sanoi Athos, mitäs tässä nyt ruvettiin meitä +vaivaamaan parinkymmenen kuokka- ja lapiomiehen vuoksi! Grimaud olisi +voinut vaan viitata heitä menemään tiehensä, ja minä olen varma siitä +että he olisivat antaneet meidän olla rauhassa.</p> + +<p>— Minä puolestani epäilen sitä, sanoi d'Artagnan, sillä he lähestyvät +sangen päättäväisinä. Sitä paitsi työmiesten joukossa on neljä +sotamiestä ja yksi korpraali, kaikki musketeilla varustettuina.</p> + +<p>— Sitten he eivät ole meitä havainneet, sanoi Athos.</p> + +<p>— Kunniani kautta, sanoi Aramis, minun täytyy tunnustaa että minusta +tuntuu vastenmieliseltä ampua noita porvari-raukkoja.</p> + +<p>— Huono pappi, sanoi Porthos, joka säälii kerettiläisiä!</p> + +<p>— Todella, sanoi Athos, Aramis on oikeassa, ja minä menen varoittamaan +heitä.</p> + +<p>— Mitä peijakasta sinä nyt aiot tehdä? kysyi d'Artagnan; sinut +ammutaan, ystäväni.</p> + +<p>Athos ei huolinut varoituksesta; hän astui muurin aukkoon, musketti +toisessa, hattu toisessa kädessä.</p> + +<p>— Hyvät herrat, sanoi hän, kääntyen sotilaihin ja työmiehiin, jotka +hämmästyneinä tuosta nä'ystä pysähtyivät noin viidenkymmenen askeleen +päähän vallinsarvesta, hyvät herrat, virkkoi hän kohteliaasti kumartaen; +minä olen muutamien ystävieni kanssa täällä vallinsarvessa syömässä +aamiaista. Niinkuin tiedätte, ei mikään ole harmillisempaa kuin tulla +häirityksi ruokailun aikana; me pyydämme siis, jos teillä kaikin mokomin +on täällä jotakin tekemistä, odottamaan kunnes olemme syöneet +aamiaisemme tai menemään pois ja palaamaan myöhemmin, ell'ette +mahdollisesti haluaisi jättää kapinoitsijain joukkoa ja sen sijaan tulla +tänne juomaan kanssamme Ranskan kuninkaan maljan.</p> + +<p>— Varo itseäsi, Athos! sanoi d'Artagnan; etkö näe että he tähtäävät?</p> + +<p>— Kyllä, kyllä, sanoi Athos, mutta he ovat porvareita, jotka ampuvat +sangen huonosti, eivätkä, siis saa sattumaan.</p> + +<p>Samassa pamahti neljä laukausta ja luodit litistyivät aukon reunamiin +Athoksen ympärillä, — ei yksikään osunut häneen.</p> + +<p>Neljä laukausta pamahti heille vastaukseksi melkein samassa +silmänräpäyksessä, mutta ne olivat paremmin suunnattuja kuin +hyökkääjien; kolme sotamiestä kaatui paikalla ja yksi työmies +haavoittui.</p> + +<p>— Grimaud, tänne toinen musketti! sanoi Athos, joka vielä seisoi +aukossa.</p> + +<p>Grimaud totteli heti. Kolme ystävystä olivat vuorostaan myös latanneet +muskettinsa. Toiset laukaukset pamahtivat; korpraali ja kaksi +kaivumiestä kaatui, ja muut lähtivät pötkimään pakoon.</p> + +<p>— Kas niin, herrat, tehkäämme nyt hyökkäys, sanoi Athos.</p> + +<p>Ja neljä ystävystä syöksivät ulos, tulivat taistelukentälle, ottivat +sotamiesten ja korpraalin aseet, ja varmoina siitä ett'eivät pakenijat +pysähtyisi ennenkuin kaupungissa, palasivat he takaisin vallinsarveen +voitonmerkkineen.</p> + +<p>— Lataa uudestaan musketit, Grimaud, sanoi Athos, ja me, hyvät herrat, +jatkakaamme aamiaistamme ja keskustelkaamme. Mihinkäs jäimmekään?</p> + +<p>— Minä muistan, sanoi d'Artagnan, sinä sanoit että mylady, pyydettyään +kardinaalilta minun päätäni, jätti Ranskan rannikon. Ja minne menee hän? +lisäsi d'Artagnan, joka tahtoi halukkaasti tietää mylady'n matkan +suuntaa.</p> + +<p>— Hän menee Englantiin, vastasi Athos.</p> + +<p>— Missä tarkoituksessa?</p> + +<p>— Murhaamaan tai murhauttamaan Buckingham'ia.</p> + +<p>D'Artagnan huudahti hämmästyksestä ja harmista.</p> + +<p>— Mutta sehän on kurjamaista! sanoi hän.</p> + +<p>— Oh, mitä siihen tulee, vastasi Athos, pyydän minä sinun olemaan varma +siitä ett'ei se suuresti minua huoleta. Nyt kun olet lopettanut työsi, +Grimaud, ota korpraalin miekka, sido siihen ruokaliina ja pane se +heilumaan vallinsarven harjalle, että rochellelaiset näkisivät täällä +olevan urhoollisia ja rehellisiä kuninkaan sotureita.</p> + +<p>Grimaud totteli äänetönnä. Hetkisen perästä liehui valkoinen lippu +neljän ystävyksen pään päällä. Mieltymyksen jymy kajahti leiristä; puoli +leiriä tunkeili leirin porteilla.</p> + +<p>— Kuinka! sanoi d'Artagnan, sinua ei suuresti huoleta, murhaako tai +murhauttaako hän Buckingham'in? Muista, että herttua on meidän +ystävämme.</p> + +<p>— Herttua on englantilainen ja sotii meitä vastaan; tehköön hän siis +herttualle mitä hän tahtoo; siitä en minä välitä enempää kuin tyhjästä +pullosta.</p> + +<p>Ja Athos heitti luotansa viidentoista askeleen päähän kädessänsä olevan +tyhjän pullon, josta hän oli kaatanut viimeisenkin pisaran lasiinsa.</p> + +<p>— Mutta, sanoi d'Artagnan, minä en hylkää Buckingham'ia tuolla tavoin; +hänhän antoi meille mitä kauniimmat hevoset.</p> + +<p>— Ja erittäinkin sangen kauniit satulat, huomautti Porthos.</p> + +<p>— Sitä paitsi, sanoi Aramis, Jumala tahtoo syntisen kääntymistä, mutta +ei hänen kuolemaansa.</p> + +<p>— Amen! vastasi Athos, ja me palaamme vielä siihen asiaan, jos +sellainen sinua huvittaa; mutta mielestäni tärkeintä tässä asiassa oli, +ja minä olen varma että sinä, d'Artagnan, ymmärrät minua, että tuolta +naiselta oli saatava pois eräs valtakirja, jonka hän oli pusertanut +kardinaalilta ja jonka avuin hän voisi rankaisematta vapauttaa itsensä +sinusta ja ehkäpä myöskin meistä.</p> + +<p>— Tuo olento on siis koko pahahenki! sanoi Porthos, ojentaen lautasensa +Aramikselle, joka leikkasi lintua.</p> + +<p>— Ja onko tuo valtakirja vielä hänen käsissänsä? kysyi d'Artagnan.</p> + +<p>— Ei, se on joutunut minun käsiini; en voi sanoa saaneeni sitä juuri +ilman vaivatta, sillä silloin valhettelisin.</p> + +<p>— Rakas Athokseni, sanoi d'Artagnan, en voi enää lukea niitä kertoja, +joista minun tulee kiittää sinua hengestäni.</p> + +<p>— Sinä jätit siis meidät, palataksesi hänen luoksensa? kysyi Aramis.</p> + +<p>— Juuri niin.</p> + +<p>— Ja sinulla on tuo kardinaalin kirje? kysyi d'Artagnan.</p> + +<p>— Tässä se on, sanoi Athos.</p> + +<p>Ja näin sanoen veti hän takkinsa taskusta tuon kallis-arvoisen paperin.</p> + +<p>D'Artagnan avasi sen kädellä, jonka vapisemista hän ei edes +koettanutkaan peitellä, ja luki:</p> + +<div class="blockquot"> +<p>"<i>Mitä tämän omistaja on tehnyt, sen on hän tehnyt minun käskystäni +ja valtion hyväksi.</i></p> + +<p><i>3 päivä Joulukuuta 1627</i>.</p> + +<p class="author"><i>Richelieu</i>."</p> +</div> + +<p>— Toden totta, sanoi Aramis, sehän on täydellinen anteeksi-antamus.</p> + +<p>— Tuo paperi on revittävä palaisiksi, sanoi d'Artagnan, joka luuli +lukevansa kuoleman-tuomionsa.</p> + +<p>— Ei, päin vastoin, sanoi Athos, tämä pitää huolellisesti säilyttää; +minä en tahtoisi luopua tästä paperista, vaikka se peitettäisiin +kullalla.</p> + +<p>— Ja mitä aikoo tuo nainen nyt tehdä? kysyi nuori mies.</p> + +<p>— Ah, sanoi Athos huolettomasti, hän kirjoittaa kaiketi kardinaalille +että eräs kirottu Athos-niminen muskettisoturi on väkivallalla häneltä +ryöstänyt hänen suojeluskirjeensä; hän antaa kaiketi samassa kirjeessä +kardinaalille sen neuvon että hän pelastaisi hänet samalla kertaa sekä +Athoksesta että hänen molemmista ystävistänsä Porthoksesta ja +Aramiksesta. Kardinaali on muistava että ne ovat samoja miehiä, joita +hän aina on kohdannut tiellänsä; silloin hän jonakin päivänä otattaa +kiini d'Artagnan'in ja ett'ei hänen aikansa kävisi pitkästyttäväksi, +lähettää meidät hänelle seuralaisiksi Bastiljiin.</p> + +<p>— Mutta, sanoi Porthos, tuo on surullista pilaa, ystäväni.</p> + +<p>— Minä en laske pilaa.</p> + +<p>— Kuuleppas, sanoi Porthos, olisi paljon pienempi synti nutistaa +kuoliaaksi tuo kirottu mylady kuin tappaa noita hugenotti-parkoja, jotka +eivät koskaan ole muuta pahaa tehneet kuin laulaneet ranskaksi samoja +virsiä, mitä me laulamme latinaksi.</p> + +<p>— Mitäs apotti siitä sanoo? kysyi Athos tyynesti.</p> + +<p>— Minä sanon että olen samaa mieltä kuin Porthos, vastasi Aramis.</p> + +<p>— Entäs minä sitten! sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Onneksi on hän jo matkojen päässä, virkkoi Porthos, sillä minun +täytyy tunnustaa että täällä olisi hän minulle suureksi haitaksi.</p> + +<p>— Minua haittaa hän yhtä paljon Englannissa kuin Ranskassa, sanoi +Athos.</p> + +<p>— Minua haittaa hän kaikkialla, sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Mutta kun hän oli sinun vallassasi, miksikä et hukuttanut tai +kuristanut tai hirttänyt häntä? Kuolleet eivät juoruile.</p> + +<p>— Luuletko niin, Porthos? vastasi muskettisoturi kolkosti hymyten, +jonka hymyilyn d'Artagnan yksin ymmärsi.</p> + +<p>— Minulle johtuu eräs seikka mieleeni, sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Sano se! kehoittivat muskettisoturit.</p> + +<p>— Aseihin! huusi Grimaud.</p> + +<p>Nuoret miehet nousivat nopeasti ylös ja juoksivat muskettinsa luoksi.</p> + +<p>Tällä kertaa lähestyi parin-, kolmenkymmenen miehen suuruinen parvi, ja +ne eivät olleet työmiehiä, vaan sotilaita.</p> + +<p>— Mitä jos palaisimme leiriin? ehdotteli Porthos. Tämä ei ole +tasaväkistä peliä.</p> + +<p>— Mahdotonta, ja kolmesta syystä, vastasi Athos: ensiksi emme ole vielä +lopettaneet aamiaistamme; toiseksi on meillä vielä tärkeitä asioita +puhuttavana; kolmanneksi puuttuu vielä kymmenen minuuttia ennenkuin +tunti on täysi.</p> + +<p>— Kuulkaapas nyt, sanoi Aramis, meidän täytyy tehdä +taistelu-suunnitelma.</p> + +<p>— Se on varsin yksinkertainen, sanoi Athos; niin pian kuin vihollinen +on pyssynkantomatkalla, ammumme; jos he jatkavat ryntäämistä, ammumme +yhä niin kauvan kuin meillä on ampumavaroja; jos jäännösjoukko sitten +vielä rynnistää eteenpäin, annamme heidän tulla muurin juurelle saakka, +ja silloin sysäämme heidän niskaansa kappaleen tuota muuria, joka +ikäänkuin ihmeen avulla pysyy tasapainossa.</p> + +<p>— Bravo! sanoi Porthos, sinä olet toden totta syntynyt kenraaliksi, +Athos veikkoseni, ja kardinaali, joka luulee olevansa suuri sotaherra, +on mitätön sinun verrallasi.</p> + +<p>— Hyvät herrat, sanoi Athos, ei yhtään laukausta hukkaan, minä pyydän; +ottakaa kukin oma miehenne.</p> + +<p>— Minulla jo on, sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Minulla myös, sanoi Porthos.</p> + +<p>— Samoin minulla, sanoi Aramis.</p> + +<p>— No niin, laukaiskaa! huusi Athos.</p> + +<p>Neljä laukausta kuuluivat yhtenä pamauksena, mutta neljä miestä kaatui.</p> + +<p>Heti paikalla kuului rummun pärrytys ja pieni joukko lähestyi +ryntäys-askelin.</p> + +<p>Nyt seurasi laukaus laukauksen perästä ilman säännönmukaisuutta, vaan +aina kumminkin yhtä huolellisesti tähdättynä; mutta ikäänkuin tuntien +ystäväimme vähäisen lukumäärän, jatkoivat rochellelaiset ryntäystä yhä +kiihkeämmässä vauhdissa.</p> + +<p>Kolme laukausta kaatoi kaksi miestä, mutta jäännökset eivät sittenkään +hiljentäneet kulkuansa.</p> + +<p>Kun viholliset olivat päässeet vallinsarven juurelle, oli heitä vielä +jälellä neljä- tai viisitoista miestä; heitä vastaan laskettiin +viimeinen laukaus-sarja, mutta se ei heitä hillinnyt; he syöksyivät +hautaan ja alkoivat kiivetä muurin aukkoa kohden.</p> + +<p>— Kas niin, ystäväni, sanoi Athos, tehkäämme nyt loppu leikistä. +Muurille! muurille!</p> + +<p>Ja neljä ystävystä, Grimaud apumiehenä, rupesivat nyt muskettiensa +piipuilla työntämään muuria, joka alkoi järkkyä kuin tuulen +huojuttamana, irtautui perustuksestansa ja kaatui hautaan hirveällä +jyrinällä; kuului kauhea parahdus, tomupilvi kohosi taivasta kohden ja +kaikki oli ohitse.</p> + +<p>— Lienemmeköhän musertaneet heidät viimeiseen mieheen saakka? sanoi +Athos.</p> + +<p>— Siltä todella näyttää, sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Ei, sanoi Porthos, tuolla on pari kolme, jotka nilkuttaen juoksevat +tiehensä.</p> + +<p>Kolme tai neljä noita onnettomia pakeni todellakin verisenä ja +multaisena notkotietä kaupunkiin päin; siinä oli koko jäännös tuosta +pienestä joukosta.</p> + +<p>Athos katsahti kelloonsa.</p> + +<p>— Hyvät herrat, sanoi hän, nyt olemme olleet täällä tunnin täyteen, ja +veto on voitettu, mutta meidän ei pidä olla kitsastelijoita; sitä paitsi +d'Artagnan ei vielä ole lausunut ajatustansa.</p> + +<p>Ja levollisena kuin ainakin istahti muskettisoturi aamiais-jäännösten +ääreen.</p> + +<p>— Ajatustaniko? kysyi d'Artagnan.</p> + +<p>— Niin, sanoithan että sinulle pisti päähän joku ajatus.</p> + +<p>— Ah, nyt muistan, sanoi d'Artagnan; minä lähden toistamiseen käymään +Englannissa ja haen käsiini herra Buckingham'in.</p> + +<p>— Ei, d'Artagnan, sitä sinä et tee, sanoi Athos kylmästi.</p> + +<p>— Miksikä en? Enkö ole jo kerran käynyt siellä?</p> + +<p>— Kyllä, vaan silloin ei ollut sota; silloin oli herra Buckingham +liittolainen eikä vihollinen; mitä nyt aiot tehdä, se selitettäisiin +kavallukseksi.</p> + +<p>D'Artagnan huomasi sen syyn päteväksi ja vaikeni.</p> + +<p>— Kuulkaapas, sanoi Porthos, minulla on myös eräs ajatus.</p> + +<p>— Kuunnelkaamme Porthoksen ajatusta, sanoi Aramis.</p> + +<p>— Minä pyydän lomaa herra de Tréville'ltä jollakin tekosyyllä, jonka te +keksitte, sillä minä en juuri pysty tekosyitä keksimään. Mylady ei minua +tunne; minä lähestyn häntä hänen pelkäämättänsä, ja kun olen saanut +kaunottaren käsiini, niin kuristan hänet.</p> + +<p>— Todella, sanoi Athos, minä melkein olisin taipuvainen hyväksymään +Porthoksen ehdotuksen.</p> + +<p>— Hyi toki! sanoi Aramis, tappaa naista! Ei, kuulkaapas, minä olen +keksinyt oikean keinon.</p> + +<p>— Annappa kuulua, Aramis, sanoi Athos, joka mukautui hyvin herkästi +tuon nuoren soturin mielipiteihin.</p> + +<p>— Pitää antaa kuningattarelle tieto asiasta.</p> + +<p>— Aivan oikein, huusi Porthos ja d'Artagnan yhteen ääneen, sepä taitaa +olla vaan paras keino.</p> + +<p>— Antaa tieto kuningattarelle? kysyi Athos; ja millä tavalla? Onko +meillä mitään yhteyttä hovin kanssa? Voimmeko lähettää ketään Pariisiin, +ilman että kukaan saa siitä leirissä tietää? Täältä on Pariisiin sata +neljäkymmentä lieu'tä; kirjeemme ei ennätä edes Angers'iin saakka +ennenkuin jo olemme vankeudessa joka kynsi.</p> + +<p>— Mitä tulee kirjeen saattamiseen varmoja teitä kuningattaren käsiin, +sanoi Aramis punastuen, sen otan minä huolekseni; minä tunnen erään +neuvokkaan henkilön Tours'issa...</p> + +<p>Aramis pysähtyi, nähdessään Athoksen hymyilevän.</p> + +<p>— No, etkö tyydy semmoiseen keinoon, Athos? sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— En minä sitä kokonaan hylkää, vastasi Athos, mutta tahdon vaan +huomauttaa Aramista siitä, että ken hyvänsä, paitsi joku meistä, on +epäluotettava, että kaksi tuntia sen jälkeen kuin sananviejä on +lähtenyt, kardinaalin kapusiinimunkit, kätyrit ja mustatakkiset osaavat +sinun kirjeesi ulkoa ja että sinä ja sinun neuvokas ystäväsi vangitaan.</p> + +<p>— Puhumattakaan siitä, sanoi Porthos, että kuningatar kyllä pelastaisi +herra Buckingham'in, vaan ei suinkaan meitä.</p> + +<p>— Hyvät herrat, sanoi d'Artagnan, Porthoksen huomautus on sangen +järjellinen.</p> + +<p>— Ah, mitäs kaupungissa on tekeillä? sanoi Athos.</p> + +<p>— Siellä rumputetaan yleiseen marssiin.</p> + +<p>Neljä ystävystä kuuntelivat; rumpujen pärrytys kaikui todellakin heidän +korviinsa.</p> + +<p>— Saattepa nähdä että he lähettävät meitä vastaan koko rykmentin, sanoi +Athos.</p> + +<p>— Ethän vaan aikone ruveta taistelemaan koko rykmenttiä vastaan? sanoi +Porthos.</p> + +<p>— Miksikä en? vastasi muskettisoturi. Tunnenpa olevani juuri sillä +päällä ja olisin valmis taistelemaan vaikka armeijaa vastaan jos vaan +olisimme olleet niin varovaisia että olisimme ottaneet tusinan pulloja +lisää mukaamme.</p> + +<p>— Totta tosiaan rumpu lähestyy! sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Anna sen lähestyä, sanoi Athos; täältä on neljännestunnin matka +kaupunkiin, siis yhtä pitkä matka sieltä tänne. Siinä on aikaa enemmän +kuin tarvitsemme, tehdäksemme suunnitelmamme; jos me lähdemme täältä, +emme koskaan saa näin sopivaa paikkaa. Tietäkääs, hyvät herrat, nyt +juuri pisti eräs tuuma päähäni.</p> + +<p>— Annappas kuulua!</p> + +<p>— Sallikaa minun antaa Grimaud'ille muutamia tarpeellisia käskyjä.</p> + +<p>Athos viittasi palvelijaansa tulemaan luoksensa.</p> + +<p>— Grimaud, sanoi Athos, osoittaen linnansarvessa olevia kuolleita, +aseta nuo herrat muuria vasten, pane hatut heidän päähänsä ja sovita +kivääri heidän käsiinsä.</p> + +<p>— Suuri mies! huudahti d'Artagnan, minä käsitän aikomuksesi.</p> + +<p>— Käsitätkö? kysyi Porthos.</p> + +<p>— Entäs sinä, Grimaud, käsitätkö sinä? kysyi Aramis.</p> + +<p>Grimaud viittasi myöntävästi.</p> + +<p>— Muuta ei tarvita, sanoi Athos, palatkaamme tuumaani.</p> + +<p>— Minä tahtoisin ensin käsittää, sanoi Porthos.</p> + +<p>— Se on tarpeetonta.</p> + +<p>— Aivan niin, Athoksen tuuma, sanoivat yhteen ääneen d'Artagnan ja +Aramis.</p> + +<p>— Tuolla mylady'llä, tuolla naisella, tuolla elukalla, tuolla pedolla +on luullakseni lanko, sinun puheesi mukaan, d'Artagnan.</p> + +<p>— Niin on, minä tunnen hänet hyvin, ja luulen ett'ei hän ole aivan +hyvässä sovussa kälynsä kanssa.</p> + +<p>— Se ei pilaa asiaa, vastasi Athos, ja jos hän inhoisi häntä, olisi se +vielä parempi.</p> + +<p>— Jos niin on, silloin on asianlaita mielemme mukaan.</p> + +<p>— Mutta minä, intti Porthos, tahtoisin toki käsittää mitä tuo +Grimaud'in puuha tarkoittaa.</p> + +<p>— Vaiti, Porthos! sanoi Aramis.</p> + +<p>— Mikä on tuon langon nimi?</p> + +<p>— Lord Winter.</p> + +<p>— Missä on hän nyt?</p> + +<p>— Hän palasi Lontoosen heti kuin sota syttyi.</p> + +<p>— Hyvä! hän on juuri se mies, jota tarvitsemme, sanoi Athos. Hänelle on +asia ilmoitettava, hänelle on annettava tieto siitä että hänen kälynsä +aikoo murhata erään henkilön, ja pyydettävä häntä pitämään mylady'ä +silmällä. On kaiketi Lontoossa, toivon ma, joku <i>Magdalena-kodin</i> tai +<i>Turva-kodin</i> tapainen laitos: sinne toimittakoon hän kälynsä, niin +saamme olla huoleti.</p> + +<p>— Niin, niin kauvan kuin hän siellä pysyy, sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Ah, kunniani kautta, sanoi Athos, sinä pyydät liian paljoa, +d'Artagnan veikkoseni! Minä olen antanut nyt kaikki mitä minulla oli, ja +nyt sanon että varastoni on lopussa.</p> + +<p>— Minun mielestäni tuo ehdotus on paras, sanoi Aramis. Me ilmoitamme +samalla kertaa kuningattarelle ja lord Winter'ille.</p> + +<p>— Niin, mutta kenen saatamme lähettää viemään kirjettä Tours'iin ja +Lontoosen?</p> + +<p>— Minä vastaan Bazin'ista, sanoi Aramis.</p> + +<p>— Ja minä Planchet'ista, sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Niin, sanoi Porthos, ell'emme itse voi lähteä leiristä, voivat kyllä +meidän lakeijamme.</p> + +<p>— Se on tietty, sanoi Aramis, ja jo aivan tänä päivänä kirjoitamme +kirjeet, varustamme palvelijamme rahoilla, ja he lähtevät.</p> + +<p>— Varustamme heidät rahoilla? kysyi Athos; teillä on siis rahoja?</p> + +<p>Neljä ystävystä katsoivat toisiinsa ja heidän kasvonsa pilvistyivät, +vaikka ne vast'ikään olivat niin valoisat.</p> + +<p>— Katsokaas, huudahti d'Artagnan, tuolla näen liikkuvan mustia ja +punaisia pilkkuja. Minkätähden sanoit "rykmentti", Athos? Tuohan on koko +armeija.</p> + +<p>— Niinpä todellakin, vastasi Athos, sielläpä he tulevat! Mokomat +kavalat veitikat, kun tulevat aivan torvitta ja rummuitta, kaikessa +hiljaisuudessa. Hohoi, Grimaud, joko työsi on valmis?</p> + +<p>Grimaud viittasi myöntävästi ja osoitti muudanta tusinaa ruumiita, jotka +hän oli sovitellut mitä omituisimpiin asentoihin, toiset kivääri olalle, +toiset tähtäämään, toiset miekka käteen.</p> + +<p>— Bravo! sanoi Athos, tuopa antaa arvoa sinun mielikuvituksellesi.</p> + +<p>— Kaikessa tapauksessa, sanoi Porthos, tahtoisin minä kumminkin +mielelläni käsittää...</p> + +<p>— Lähtekäämme ensin matkaamme, sanoi d'Artagnan, kyllä sitten käsität +asian.</p> + +<p>— Vielä hetkinen, hyvät herrat, vielä hetkinen! Antakaa Grimaud'in +sääliä ruuat korjuusen.</p> + +<p>— Ah, sanoi Aramis, mustat ja punaiset pilkut kasvavat +silminnähtävästi, ja minä olen samaa mieltä kuin d'Artagnan; minä luulen +ett'ei meillä ole aikaa hetkeäkään hukata, jos aiomme ennättää +leiriimme.</p> + +<p>— Kunniani kautta, sanoi Athos, minulla ei ole enää mitään lähtöämme +vastaan; vetomme määräsi yhden tunnin; nyt olemme olleet puolitoista; +nyt ei ole mitään sanomisen sijaa; lähtekäämme, hyvät herrat, +lähtekäämme.</p> + +<p>Grimaud oli jo mennyt etukynnessä korineen ja jälkiruokineen.</p> + +<p>Neljä ystävystä seurasivat häntä ja olivat jo kulkeneet kymmenkunnan +askelta.</p> + +<p>— Mutta, huudahti Athos, mitä saakelia me ajattelemme, herrat!</p> + +<p>— Oletko unhottanut jotakin? kysyi Aramis.</p> + +<p>— No lippu, hiidessä! Ei suinkaan lippua voi jättää vihollisten käsiin, +vaikka se onkin vaan ruokaliina.</p> + +<p>Athos kiiruhti takaisin vallinsarveen, kiipesi muurin harjalle ja otti +lipun; mutta kun rochellelaiset olivat jo päässeet pyssynkantaman +päähän, suuntasivat he kauhistavan luotituiskun tuota miestä kohden, +joka aivan kuin huviksensa asettui ammuttavaksi.</p> + +<p>Olisippa voinut luulla taikavoiman suojelevan Athosta, sillä luodit +vinhuivat hänen ympärillään, vaan ei yksikään osunut häneen.</p> + +<p>Athos heilutti lippuansa, käänsi selkänsä vihollisille ja tervehti +leirissä-olijoita. Molemmilta puolin kuului vahvoja huutoja, toiselta +harmin, toiselta ihastuksen.</p> + +<p>Uusi luotituisku seurasi ensimäistä, ja kolme luotia lävisti +ruokaliinan, tehden siitä todellisen lipun.</p> + +<p>Leiristä kuului ylt'yleensä huutoja: Alas! alas!</p> + +<p>Athos laskeutui alas; hänen toverinsa, jotka tuskissaan odottivat häntä, +näkivät ilolla hänen palaavan.</p> + +<p>— Tule, Athos, joudu, huusi d'Artagnan, juoskaamme joutuun; nyt, kun +olemme saaneet kaikki selville, paitsi rahat, olisi tyhmyyttä tapattaa +itsensä.</p> + +<p>Mutta Athos käveli majesteetillisen levollisena; kun hänen toverinsa +näkivät kaikki kehoitukset turhiksi, mukautuivat he kulkemaan hänen +tapaansa.</p> + +<p>Grimaud ja hänen korinsa olivat päässeet kauvas edelle ja olivat +ulkopuolella pyssynkantamaa.</p> + +<p>Hetkisen perästä kuului raju pyssyn pauke.</p> + +<p>— Mitä se on? kysyi Porthos; ja mitä he ampuvat? Minä en kuule mitään +luodin vinkumista enkä näe ketään vihollista.</p> + +<p>— He ampuvat meidän kuolleitamme, vastasi Athos.</p> + +<p>— Mutta meidän kuolleet eivät vastaa laukauksiin.</p> + +<p>— Aivan oikein; silloin viholliset luulevat meidän olevan väijyksissä +ja neuvottelevat; viimein lähettävät he airueen ja kun he huomaavat +kepposen, olemme jo ulkopuolella pyssynkantamaa. Sentähden elkäämme +huoliko kiirehtiä, ett'emme rientäessämme hanki itsellemme pistoksia.</p> + +<p>— Ah, nyt käsitän! sanoi Porthos hämmästyneenä.</p> + +<p>— No sepä hyvä! sanoi Athos, kohauttaen olkapäitänsä.</p> + +<p>Ranskalaiset huusivat ihastuksesta, kun he näkivät noiden neljän +ystävyksen palaavan hiljakselleen.</p> + +<p>Vihdoin kuului uusi pauke; tällä kertaa litistyivät luodit +muskettisoturien kulkeman tien vieressä olevia kiviä vasten ja vinhuivat +kamalasti heidän korvissaan. Rochellelaiset olivat juuri anastaneet +vallinsarven.</p> + +<p>— Mokomiakin kömpelyksiä! sanoi Athos; kuinka monta me ammuimme? +Kaksitoista vai kuinka?</p> + +<p>— Niin, tai viisitoista.</p> + +<p>— Kuinka monta me musersimme?</p> + +<p>— Kahdeksan tai kymmenen.</p> + +<p>— Ja sitä vastaan ei edes yhtä naarmua! Vai — kuinkas onkaan? Mitä +sinulla on kädessä, d'Artagnan? Verta, luulen ma?</p> + +<p>— Ei se ole mitään, sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Singahtanut luoti?</p> + +<p>— Ei edes sitä.</p> + +<p>— Mitä se sitten on?</p> + +<p>Olemme jo sanoneet että Athos rakasti d'Artagnan'ia kuin omaa poikaansa +ja tuo synkkä, jäykkäluontoinen mies toisinaan huolehti hänestä isän +tavalla.</p> + +<p>— Ei muuta kuin hierehaava, sanoi d'Artagnan; sormeni sattui joutumaan +kahden kiven väliin, muurinkiven ja sormuskiven, niin että orvaskesi +lähti.</p> + +<p>— Semmoista on pitää timanttikiviä sormessaan, poika pahainen! sanoi +Athos nuhdellen.</p> + +<p>— Vai niin, huudahti Porthos, meillä on siis timantti? Mitä peijakasta +me sitten valitamme rahan puutetta!</p> + +<p>— Aivan oikein! sanoi Aramis.</p> + +<p>— Hyvin, Porthos! Tällä kertaa sinulla todellakin oli ajatus!</p> + +<p>— Olipa kyllä, sanoi Porthos, pöyhistyen Athoksen kiittämisestä; koska +kerran on timantti, niin myökäämme se.</p> + +<p>— Mutta, sanoi d'Artagnan, tämä on kuningattaren timantti.</p> + +<p>— Sitä suurempi syy, sanoi Athos; kuningatar pelastaa rakastajansa, +Buckingham'in herttuan, mikäs on kohtuullisempaa? Kuningatar pelastaa +meidät, ystävänsä, se on myös aivan niinkuin olla pitää. Myökäämme +timantti. Vai mitä apotti arvelee asiasta? Minä en pyydä saada kuulla +Porthoksen mieltä, sillä hän on jo sen lausunut.</p> + +<p>— Minun mielestäni, sanoi Aramis punastuen, kun sormus ei ole saatu +keltään lemmityltä eikä siis ole mikään lemmenlahja, voipi d'Artagnan +sen kyllä myödä.</p> + +<p>— Ystäväni, sinä puhut kuin kirja. Sinun neuvosi siis on...</p> + +<p>— Että timantti myödään, vastasi Aramis.</p> + +<p>— No niin, sanoi d'Artagnan hilpeästi, myökäämme se sitten, elkäämmekä +enää siitä puhuko.</p> + +<p>Pyssynpauketta kuului yhä vaan, mutta ystävykset olivat jo ulkopuolella +kantomatkaa ja rochellelaiset ampuivat vaan keventääksensä +omaatuntoansa.</p> + +<p>— Totta tosiaan, sanoi Athos, aivan viime ripussa pälkähti Porthoksen +päähän ajatus; nyt olemme leirissä. Siis, hyvät herrat, ei enää +sanaakaan asiasta! Meitä katsellaan; meitä tullaan vastaan; meitä +varmaan kannetaan riemusaatossa.</p> + +<p>Niinkuin sanoimme, oli koko leiri todella liikkeellä; yli tuhannen +henkeä oli katsellut neljän ystävyksen onnellista urostyötä niinkuin +näytelmää ikään, urostyötä, jonka todellista syytä ei osattu +aavistaakkaan. Kuului vaan huutoja: eläköön henkivartijat, eläköön +muskettisoturit! Herra de Busigny tuli ensimäisenä kättelemään Athosta, +tunnustaen menettäneensä vedon. Rakuuna ja sveitsiläinen seurasivat +hänen perässään ja sitten kaikki toverit järjestyksessä. +Onnentoivotuksista, kädenpuristuksista, syleilyistä ei ollut tulla +loppuakaan; rochellelaisille naurettiin nauramastakin päästyä; meteli +oli niin hirmuinen, että kardinaali luuli kapinan syttyneen, ja lähetti +kapteeninsa La Houdinière'n ottamaan selvää mitä melua se oli.</p> + +<p>Lähettiläälle selitettiin asia ihastuksen kiihkolla.</p> + +<p>— No? kysyi kardinaali, kun hän näki La Houdinière'n palaavan.</p> + +<p>— Niin, arvoisa herra, vastasi hän, asia on sellainen, että kolme +muskettisoturia ja eräs henkivartija olivat lyöneet vedon herra de +Busigny'n kanssa, menevänsä syömään aamiaista Saint-Gervais'in +vallinsarveen ja aamiaisen kestäessä vastustelleet vihollista kaksi +tuntia ja tappaneet emme tiedä kuinka monta rochellelaista.</p> + +<p>— Kysyittekö ketä muskettisoturit olivat nimeltään?</p> + +<p>— Kyllä, arvoisa herra.</p> + +<p>— Ketä he olivat?</p> + +<p>— Herrat Athos, Porthos ja Aramis.</p> + +<p>— Aina vaan nuo kolme urhoollista! mutisi kardinaali. Entäs +henkivartija?</p> + +<p>— Herra d'Artagnan.</p> + +<p>— Aina vaan tuo hurja poika! Nuo neljä miestä minun pitää saada +omakseni.</p> + +<p>Samana iltana puhui kardinaali herra de Tréville'n kanssa sen-aamuisesta +urostyöstä, joka oli yleisenä puheenaineena koko leirissä; herra de +Tréville, joka oli kuullut tapauksen sankareilta itseltään, kertoi sen +nyt kaikkia erityisseikkojaan myöten Hänen ylhäisyydellensä, +unhottamatta edes ruokaliina-juttua.</p> + +<p>— Hyvä on, herra de Tréville, sanoi kardinaali, minä pyydän teitä +hankkimaan minulle tuon ruokaliinan; minä ompelutan siihen kolme +kultaista liljaa ja lahjoitan sen teidän komppaniiallenne lipuksi.</p> + +<p>— Arvoisa herra, sanoi herra de Tréville, se olisi väärin +henkivartijoita kohtaan; herra d'Artagnan ei ole minun, vaan herra +Desessarts'in komppaniiaa.</p> + +<p>— No niin, ottakaa hänet sitten komppaniiaanne; sanoi kardinaali; +väärin on ett'eivät nuo neljä urhoollista soturia, jotka niin +sydämmellisesti pitävät toisistaan, palvele samassa komppaniiassa.</p> + +<p>Samana iltana ilmoitti herra de Tréville kolmelle muskettisoturille ja +d'Artagnan'ille tämän mieluisen uutisen ja käski heidät kaikki neljä +seuraavaksi päiväksi aamiaiselle luoksensa.</p> + +<p>D'Artagnan oli hurmautuneena ilosta. Muistetaanhan hänen elämänsä +unelman olleen päästä muskettisoturiksi.</p> + +<p>Kolme ystävystä olivat myöskin hyvin iloissaan.</p> + +<p>— Olipa sinulla todella oivallinen ajatus, sanoi d'Artagnan Athokselle; +kävi niinkuin sanoit: saimme paljon kunniaa ja saimme rauhassa +keskustella tärkeästä asiasta.</p> + +<p>— Jota keskustelua nyt voimme jatkaa ilman että kukaan epäilee meitä, +sillä tästä puoleen meitä pidetään kardinaalilaisina.</p> + +<p>Samana iltana kävi d'Artagnan ilmoittamassa herra Desessarts'ille +ylennyksestänsä.</p> + +<p>Herra Desessarts, joka pani d'Artagnan'ille suuren arvon, tarjosi +hänelle apuansa, kun tuo ylennys toi mukanansa suuria varuskustannuksia.</p> + +<p>D'Artagnan hylkäsi tarjouksen, mutta kun hänestä tilaisuus oli sopiva, +pyysi hän herra Desessarts'in arvostelemaan timantin, jonka hän antoi +hänelle, ilmoittaen haluavansa muuttaa sen rahaksi.</p> + +<p>Seuraavana päivänä kello kahdeksan aamulla tuli herra Desessarts'in +palvelija d'Artagnan'in luokse ja jätti hänelle pussin, joka sisälsi +seitsemäntuhatta livre'ä kullassa.</p> + +<p>Se oli kuningattaren timantin hinta.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="XLVI" id="XLVI"></a>XLVI.</h2> + +<h2>Perhe-asia.</h2> + + +<p>Athos oli löytänyt selityksen: <i>perhe-asia</i>. Perhe-asia ei ollut +kardinaalin tiedustelujen alainen; perhe-asia ei koskenut ketään; +perhe-asioita saattoi toimittaa vaikka koko maailman edessä.</p> + +<p>Niin, Athos oli löytänyt selityksen: perhe-asia.</p> + +<p>Aramis oli löytänyt aatteen: lakeijat.</p> + +<p>Porthos oli löytänyt keinon: timantti.</p> + +<p>D'Artagnan yksin ei ollut löytänyt mitään, vaikka hän oli tavallisesti +kaikista neljästä kekseliäin; mutta myönnettävä on että pelkkä mylady'n +nimi kangistutti hänen ajatusvoimaansa.</p> + +<p>Mutta tosiaan! mehän erhetymme: hän oli löytänyt ostajan timantillensa.</p> + +<p>Aamiainen herra de Tréville'n luona oli erinomaisen hauska ja hupainen. +D'Artagnan oli jo uudessa univormussaan. Kun d'Artagnan oli vartaloltaan +melkein Aramiksen kaltainen, ja Aramis, joka, niinkuin muistamme, oli +saanut sangen runsaan maksun runojensa kustantajalta, oli teettänyt +kaikkia kaksi kappaletta, oli hän luovuttanut toisen täysinäisen +varuksensa ystävälleen.</p> + +<p>D'Artagnan oli nyt päässyt toivojensa perille ja olisi pitänyt itsensä +ylenmäärin onnellisena, ell'ei hän olisi nähnyt mylady'n pilkistävän +esille ikäänkuin mustan pilven taivaan rannalla.</p> + +<p>Aamiaisen jälkeen päättivät he tavallisuuden mukaan kohdata toisensa +illan tultua Athoksen luona, jossa asia lopullisesti ratkaistaisiin.</p> + +<p>D'Artagnan vietti päivänsä näyttelemällä leirissä +muskettisoturi-pukuansa joka paikassa.</p> + +<p>Iltaisilla sovittuun aikaan kohtasivat ystävykset toisensa; kolme asiaa +vaan oli ratkaistavana:</p> + +<div class="blockquot"> +<p>mitä kirjoitettaisiin mylady'n langolle;</p> + +<p>mitä kirjoitettaisiin sille neuvokkaalle henkilölle Tours'iin;</p> + +<p>ja ketkä lakeijat pantaisiin viemään kirjeitä.</p> +</div> + +<p>Jokainen tarjosi omaansa; Athos puhui Grimaud'in äänettömyydestä: hän ei +muka avannut suutansa muulloin kuin isäntänsä sitä avatessa; Porthos +kehui Mousqueton'insa voimaa; hän muka jaksaisi pieksää neljä tavallista +miestä; Aramis, joka luotti Bazin'insa neuvokkaisuuteen, ylisteli +suurisanaisesti ehdokastansa; d'Artagnan puolestaan asetti kaiken +luottamuksensa Planchet'in rohkeuteen, josta hän toi esille useita +todisteita.</p> + +<p>Neljän lakeijan ansiot kilvoittelivat kauvan voitosta ja antoivat +aihetta mitä loistavimpiin ylistyspuheihin, jotka tässä jätämme +kertomatta, pelosta että ne pitkästyttäisivät lukijaa.</p> + +<p>— Pahaksi onneksi, sanoi Athos, täytyy sen, joka lähetetään, yksin +omistaa nuo neljä ansiota, äänettömyyden, väkevyyden, neuvokkaisuuden ja +rohkeuden.</p> + +<p>— Mutta mistä saadaan semmoinen?</p> + +<p>— Se on mahdotonta, sanoi Athos, sen kyllä tiedän; valitkaamme siis +Grimaud.</p> + +<p>— Valitkaamme Mousqueton.</p> + +<p>— Valitkaamme Bazin.</p> + +<p>— Valitkaamme Planchet; Planchet on rohkea ja neuvokas; siinä on jo +kaksi noista ominaisuuksista.</p> + +<p>— Hyvät herrat, sanoi Aramis, tärkeintä ei ole saada tietää, kuka +meidän lakeijoistamme on äänettömin, kuka väkevin, kuka neuvokkain, kuka +urhoollisin, vaan tärkeintä on tietää, kuka panee rahalle suurimman +arvon.</p> + +<p>— Aramiksen miete on sangen järjellinen, sanoi Athos; täytyy ottaa +lukuun ihmisten puutteet, ei heidän ansioitansa; herra apotti, te olette +suuri ihmisluonteen tuntija!</p> + +<p>— Totta kyllä, sanoi Aramis; siinä ei ole kylliksi että me tarvitsemme +tarkkaa palvelusta onnistuaksemme, vaan me tarvitsemme sitä myös +välttääksemme turmioon joutumista, sillä jos asia menestyy huonosti, +maksaa se hengen, eikä ainoastaan lakeijan hengen...</p> + +<p>— Hiljemmin, Aramis, sanoi Athos.</p> + +<p>— Vaan myöskin hänen herransa, ehkäpä meidän kaikkien. Ovatko meidän +lakeijamme kylliksi alttiita panemaan henkensä vaaraan meidän tähtemme? +Eivät.</p> + +<p>— Kunniani kautta, sanoi d'Artagnan, melkeinpä uskaltaisin vastata +Planchet'ista!</p> + +<p>— No niin, ystäväni, pane tuon hänen alttiutensa lisäksi vielä vankka +rahasumma, joka turvaa hänen toimeentulonsa, niin voit vastata hänestä +vaikka kahdesti, lausui Aramis.</p> + +<p>— Petytpä, hiisi vieköön, petytpä vainenkin, sanoi Athos, joka oli +hyväluuloinen, kun oli kysymys asioista, vaan pahaluuloinen, kuin oli +kysymys ihmisistä. He lupaavat vaikka mitä saadaksensa rahat, vaan +sitten pelko pidättää heidät täyttämästä lupaustansa. Mutta kun kerran +joutuvat kiini, pannaan heidät lujiin pinteihin, ja silloin tunnustavat +he kaikki. Mitä saakelia! emmehän me lapsia ole! Ennenkuin Englantiin +pääsee, (Athos hiljensi ääntänsä) täytyy kulkea halki Ranskanmaan, joka +on täynnä kardinaalin vakoojia ja elukoita; ennenkuin laivaan pääsee, +tarvitsee passin; ja täytyy osata englanninkieltä, ennenkuin edes voi +kysyä tietä Lontoosen. Minun mielestäni on asia sangen vaikea.</p> + +<p>— Ei ensinkään, sanoi d'Artagnan, joka halusi kaikin mokomin tuumaa +toimeen: minun mielestäni on se päinvastoin sangen helppo. Sehän, hiisi +vieköön, on sangen luonnollista, että jos lord Winter'ille kirjoitetaan +päin seiniä, kardinaalin vehkeistä...</p> + +<p>— Hiljemmin, sanoi Athos.</p> + +<p>— Kardinaalin vehkeistä ja valtiosalaisuuksista, jatkoi d'Artagnan +totellen varoitusta, niin tietysti me joka mies joudumme pihtiin; mutta +mehän, niinkuin itse sanoit, Athos, kirjoitamme hänelle perhe-asiasta, +sehän sinun on muistaminen, ja me kirjoitamme hänelle yksinomaan että +hän toimittaisi mylady'n heti Lontoosen tultua semmoiseen säilöön ett'ei +hän voi meitä vahingoittaa. Minä siis kirjoitan hänelle jotenkin +tämmöisen kirjeen.</p> + +<p>— Annappas kuulua, sanoi Athos, ruveten heti hyvin arvostelijan +näköiseksi.</p> + +<p>— "Arvoisa herra ja rakas ystävä..."</p> + +<p>— Oh, vai "rakas ystävä" englantilaiselle, keskeytti Athos, kaunis +alku, bravo, d'Artagnan! Nuo pari pikku sanaa vaan revittäisivät sinut +hevosilla palasiksi.</p> + +<p>— No niin, lienetpä oikeassa; minä kirjoitan siis vaan kuiviltaan: +"Arvoisa herra!"</p> + +<p>— Voitpa vielä kirjoittaa: Mylord! virkkoi Athos, joka suosi paljon +muodollisuuksia.</p> + +<p>— Mylord! Muistatteko Luxemburg'in palatsin vierellä olevaa pientä +aitausta?</p> + +<p>— Mainiota! Luxemburg aivan etunenässä! Tuota voisi luulla +viittaukseksi leskikuningattareen. Sepä oli nerokkaasti! ivasi Athos.</p> + +<p>— No pannaan sitten vaan: "Mylord! Muistatteko erästä pientä aitausta, +jossa teidän henkeänne säästettiin?"</p> + +<p>— D'Artagnan veikkoseni, sanoi Athos, sinä et koskaan ole muuta kuin +huono kirjoitusmies. "Jossa teidän henkeänne säästettiin!" Hyi, tuo ei +ole arvokasta! Rehellistä kunnon miestä ei muistuteta tuommoisista +palveluksista. Hyvästä työstä muistuttaminen on loukkaamista.</p> + +<p>— Ah, ystäväni, sanoi d'Artagnan, sinä olet tuskastuttava! Jos minun +tulee kirjoittaa sinun tarkastuksesi alaisena, niin, kunniani kautta, +ennemmin luovun koko toimesta.</p> + +<p>— Ja siinä teet oikein. Hoida sinä muskettiasi ja miekkaasi; +kumpaistakin käytät kunnialla, vaan jätä kynä apotille; se on hänen +aseitansa.</p> + +<p>— Niinpä kyllä, sanoi Porthos, jätä kynä Aramikselle; hän kirjoittelee +latinalaisia teesejä.</p> + +<p>— No niin, olkoon menneeksi! sanoi d'Artagnan. Kirjoita sinä, Aramis, +tämä kirje meille; mutta pyhän paavin nimessä, kirjoita se hyvin, sillä +minä sanon jo ennakolta että aion saivarrella sitä ankarasti.</p> + +<p>— Parempaa en pyydä, sanoi Aramis, sillä lapsellisella luottamuksella +itseensä, joka kaikille runoilijoille on ominaista; sano minulle vaan +mitä minun on tarvis tietää; olenhan silloin tällöin kuullut sanottavan +että tuo käly on kelvoton olento; minulla on siihen todistuksiakin, +sillä kuulinhan hänen keskustelunsa kardinaalin kanssa...</p> + +<p>— Hän on, saakeli vieköön paljon kelvottomampi, huomautti Athos.</p> + +<p>— Mutta, jatkoi Aramis, minä en tunne yksityisseikkoja.</p> + +<p>— En minäkään, sanoi Porthos.</p> + +<p>D'Artagnan ja Athos silmäilivät hetkisen toisiansa. Viimein Athos, +selvittyään hämmästyksestänsä, mutta kalpeampana tavallistansa, viittasi +myöntävästi d'Artagnan'ille. Viimemainittu ymmärsi saaneensa luvan +puhua.</p> + +<p>— No niin, kuule siis mitä sinun tulee kirjoittaa, alkoi d'Artagnan. +"Mylord! Teidän kälynne on pahantekijä, joka on tahtonut murhauttaa +teidät saadaksensa periä. Mutta hänellä ei ollut oikeutta mennä +naimisiin teidän veljenne kanssa, koska hän oli ennestään naimisissa +Ranskassa ja..."</p> + +<p>D'Artagnan pysähtyi ikäänkuin tavoitellen sanaa, ja katsoi Athokseen.</p> + +<p>— Miehensä oli ajanut hänet pois, sanoi Athos.</p> + +<p>— Koska hän oli pahantekijänä merkitty, jatkoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Pah! huudahti Porthos, mahdotonta! onko hän tahtonut tappaa lankonsa?</p> + +<p>— On.</p> + +<p>— Oliko hän naimisissa? kysyi Aramis.</p> + +<p>— Oli.</p> + +<p>— Ja hänen miehensä oli päässyt perille hänen olevan pahantekijänä +merkityn? huudahti Porthos.</p> + +<p>— Niin.</p> + +<p>Nuo kolme lyhyttä vastausta oli Athos lausunut yhä kolkommalla äänellä.</p> + +<p>— Mutta ken on nähnyt tuon liljan? kysyi Aramis.</p> + +<p>— D'Artagnan ja minä, tai oikeammassa aika-järjestyksessä minä ja +d'Artagnan, vastasi Athos.</p> + +<p>— Ja tuon kauhean olennon mies elää vielä? kysyi Aramis.</p> + +<p>— Kyllä hän elää vielä.</p> + +<p>— Oletko varma siitä?</p> + +<p>— Olen.</p> + +<p>Syntyi hetken äänettömyys, jolla välin kukin luonteensa mukaan tunsi +kertomuksen vaikutuksen.</p> + +<p>— Tällä kertaa, alkoi Athos, lopettaen äänettömyyden, on d'Artagnan +antanut meille oivallisen suunnitelman, ja se on ensiksi kirjoitettava.</p> + +<p>Aramis tarttui kynään, mietti muutaman hetkisen ja kirjoitti sitten +kymmenkunnan riviä somalla naisen käsialalla; kun kirjoitus oli valmis, +luki hän hiljaisella äänellä ja harvalleen, ikäänkuin punniten joka +sanaa, seuraavaa:</p> + +<div class="blockquot"> +<p>"Mylord!</p> + +<p>Tämän kirjoittajalla on ollut kunnia mitellä miekkaa teidän +kanssanne eräässä pienessä aitauksessa Enfer'in kadun varrella. Kun +te sittemmin monesti olette suvainneet nimittää häntä ystäväksenne, +täytyy hänen hyvän neuvon antamisella osoittaa kiitollisuuttansa +tuosta ystävyydestä. Kahdesti olette olleet vähältä saada surmanne +erään läheisen sukulaisenne kautta, jota te pidätte perillisenänne, +koska ette tiedä hänen ennen naimisiin menoansa Englannissa olleen +jo naimisissa Ranskassa; mutta kolmannella kertaa, joka on tulossa, +saattaisitte helposti joutua hänen uhriksensa. Teidän omaisenne +lähti viime yönä La Rochelle'sta Englantiin. Valvokaa hänen +tuloansa, sillä hänellä on suuria ja kamalia aikeita. Jos tahdotte +varmaan tietää, mihin hän kykenee, voitte lukea hänen menneisyytensä +hänen vasemmasta olkapäästänsä."</p> +</div> + +<p>— No niin, tuohan on mainiosti, sanoi Athos, sinä kirjoitat kuin +valtiosihteeri, Aramis veikkoseni. Lord Winter voi nyt olla varoillaan, +jos vaan varoitus saapuu hänen käsiinsä, ja vaikka se joutuisi itse +Hänen ylhäisyytensä käsiin, ei meillä olisi mitään vaaraa. Mutta kun +palvelija, joka lähtee tätä viemään, saattaisi luuloitella meitä +käyneensä Lontoossa, vaikka hän ei olisi käynyt kauvempana kuin +Châtellerault'issa, annamme me hänelle lähtiessä vaan puolen luvatusta +rahamäärästä, ja lupaamme toisen puolen sittenkuin hän on tuonut +vastauksen. Onko timanttisi vielä tallella? jatkoi Athos.</p> + +<p>— Minulla on parempaa kuin se, minulla on sen hinta, sanoi d'Artagnan +ja heitti rahapussin pöydälle; kullan hely saattoi Aramiksen luomaan +silmänsä ylöspäin ja Porthoksen säpsähtämään; Athos sitä vastoin pysyi +liikkumattomana.</p> + +<p>— Kuinka paljo on tuossa pussissa? kysyi hän.</p> + +<p>— Seitsemäntuhatta livre'ä kahdentoista frankin louisdor'eina.</p> + +<p>— Seitsemäntuhatta livre'ä! huudahti Porthos; oliko tuo vähäpätöisen +näköinen timantti seitsemäntuhannen livre'n arvoinen!</p> + +<p>— Kaiketi se oli, koska rahat ovat tässä, sanoi Athos; en luulekkaan +d'Artagnan'in panneen siihen lisäksi omista rahoistaan.</p> + +<p>— Mutta, hyvät herrat, lausui d'Artagnan, kaikessa tässä elkäämme +kuitenkaan ajatelko kuningatarta itseään, vaan huolehtikaamme hänen +rakkaan Buckingham'insa terveydestä. Se on kaikkein vähintä, mitä olemme +hänelle velkaa.</p> + +<p>— Aivan oikein, sanoi Athos, mutta se on Aramiksen asia.</p> + +<p>— No niin, vastasi tämä punastuen, mitä minun siis on tekeminen?</p> + +<p>— Oh, sanoi Athos, mitäs muuta kuin kirjoittaa toinen kirje, nimittäin +tuolle neuvokkaalle henkilölle, joka asuu Tours'issa.</p> + +<p>Aramis tarttui toistamiseen kynään, mietti taas hetkisen ja kirjoitti +seuraavat rivit, jotka hän heti luki ystäväinsä tarkastettavaksi!</p> + +<div class="blockquot"> +<p>"Paras serkkuni!"</p> +</div> + +<p>— Ahaa, sanoi Athos, tuo neuvokas henkilö on siis sukulaisesi?</p> + +<p>— Oikea serkkuni, vastasi Aramis.</p> + +<p>— Menköön vaan serkkuna!</p> + +<p>Aramis jatkoi.</p> + +<div class="blockquot"> +<p>"Paras serkkuni! Hänen ylhäisyytensä, kardinaali, jota Jumala +suojelkoon Ranskanmaan onneksi ja valtakunnan vihollisten turmioksi, +on nyt kukistamaisillaan La Rochelle'n kapinalliset kerettiläiset; +luultavaa on ett'ei Englannin laivasto tule linnoituksen +näkyviinkään; uskallanpa melkein sanoa olevani varma, että joku +tärkeä tapaus on estävä herttua Buckingham'ia lähtemästä. Hänen +ylhäisyytensä on sekä menneen että nykyisen ajan ja luultavasti +myöskin tulevan ajan etevin valtiomies. Hän sammuttaisi auringonkin +jos se olisi hänelle haitaksi. Ilmoita sisarellesi nämä onnelliset +sanomat, paras serkkuni. Minä näin unta että tuo kirottu +englantilainen oli kuollut. En voi muistaa saiko hän surmansa +puukosta vai myrkystä: siitä vaan olen varma että näin unta hänen +kuolleen, ja tiedäthän että unet eivät koskaan minua petä. Ole siis +varma että kohdakkoin näet minun palaavan."</p> +</div> + +<p>— Mainiosti! huudahti Athos; sinä olet runoilijain kuningas, Aramis +veikkoseni, sinä puhut kuin Ilmestyskirja ja olet tosiperäinen kuin +evankeliumi. Nyt on vaan kirjoitettava nimi ja osoite.</p> + +<p>— Se on pian tehty, sanoi Aramis.</p> + +<p>Hän taittoi kirjeen somasti ja kirjoitti päälle:</p> + +<div class="blockquot"> +<p>"Neiti Michon, ompelijatar Tours'issa."</p> +</div> + +<p>Kolme ystävystä silmäilivät toisiansa hymyillen; Aramis oli eksyttänyt +heidät.</p> + +<p>— Nyt, sanoi Aramis, huomannette, hyvät herrat, että ainoastaan Bazin +voi viedä kirjeen Tours'iin; serkkuni tuntee vaan hänet eikä luota +kehenkään muuhun; ei kukaan muu suorittaisi siis asiaa menestyksellä. +Bazin on muutoin sekä kunnianhimoinen että oppinut. Hän on lukenut +historiaa, hyvät herrat; hän tietää että Sixtus V tuli paaviksi +sikopaimenesta, ja kun hänkin aikoo kirkon palvelukseen samalla kertaa +kuin minä, on hänelläkin toivoja päästä paaviksi tai ainakin +kardinaaliksi. Huomaatte siis että mies, jolla on semmoiset aikeet, ei +mene satimeen, tai jos hän joutuukin satimeen, hän ennen kärsii +marttiirakuoleman kuin ilmaisee mitään.</p> + +<p>— Hyvä, sanoi d'Artagnan, minä suostun täydestä sydämmestäni Bazin'iin, +mutta suostukaa te myöskin Planchet'iin. Samoinkuin Tours'in asiat ovat +sinun, Aramis ystäväni, ovat Lontoon asiat minun. Sen vuoksi pyydän että +valitaan Planchet, joka sitäpaitsi on jo käynyt Lontoossa minun kanssani +ja osaa aivan kelvollisesti sanoa: <i>London, sir, if you please</i>, sekä +<i>my master, lord d'Artagnan</i>; sillä tulee hän toimeen sekä meno- että +tulomatkan, olkaa varmat.</p> + +<p>— Siinä tapauksessa, sanoi Athos, Planchet'in tulee saada +seitsemänsataa livre'ä meno- ja toiset seitsemänsataa livre'ä +tulomatkasta, ja Bazin'in kolmesataa meno- ja kolmesataa tulomatkasta; +siten vähenee summa viideksisadaksi livre'ksi. Me otamme tuhat livre'ä +kukin omaksi käytettäväksemme ja jälelle jääneet tuhat livre'ä olkoon +vararahastona, jonka apotti säilyttäköön erityisten tapauksien tai +yhteisten tarpeiden varalle. Suostutteko siihen?</p> + +<p>— Athos veikkoseni, sanoi Aramis, sinä puhut kuin Nestor, joka, +niinkuin tiedetään, oli viisain kreikkalainen.</p> + +<p>— No niin, siis se on päätetty, jatkoi Athos; Planchet ja Bazin +lähtevät matkalle; enkä minä olekkaan pahoillani että saan pitää +Grimaud'in täällä, sillä hän on tottunut minun tapoihini, ja sille panen +suuren arvon; eilis-päivä teki hänet hyvin alakuloiseksi; tämä matka +hänet kokonaan masentaisi.</p> + +<p>Lähetettiin kutsumaan Planchet'ia, ja annettiin hänelle määräykset; +d'Artagnan oli hänelle jo asiasta ilmoittanut ja kuvitellut hänelle +ensin kunniaa, sitten rahaa, ja viimeiseksi vaaroja.</p> + +<p>— Minä säilytän kirjettä nuttuni kauluksen alla, sanoi Planchet, ja +minä nielen sen, jos sitä ruvetaan minulta ottamaan.</p> + +<p>— Mutta sitten et saa asiaa toimitetuksi? sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Te annatte minulle tänä iltana kirjeestä jäljennöksen, jonka minä +huomiseksi opettelen ulkoa.</p> + +<p>D'Artagnan katsoi ystäviinsä, ikäänkuin sanoaksensa heille: no, mitäs +minä lupasin teille?</p> + +<p>— Nyt, jatkoi hän kääntyen Planchet'iin, on sinulla kahdeksan päivää +ennättääksesi lord Winter'in luokse ja kahdeksan päivää takaisin +tullaksesi, siis yhteensä kuusitoista päivää. Jos et ole palannut +kuudennentoista päivän illalla kello kahdeksan, et saa laisinkaan rahaa, +vaikka kello ei olisi enempää kuin viisi minuuttia yli kahdeksan.</p> + +<p>— Siinä tapauksessa, herra, sanoi Planchet, ostakaa minulle kello.</p> + +<p>— Ota tämä, sanoi Athos, ojentaen hänelle kellonsa huolettomalla +anteliaisuudella, ja ole kelpo poika. Muista että jos sinä puhut, +kielittelet, vitkastelet tiellä, saatat sinä herrasi, joka luottaa +sinuun niin suuresti, ja on mennyt vastuusen sinusta, päätä lyhemmäksi. +Mutta muista myös että jos sinun tähtesi mitä vahinkoa tapahtuu herra +d'Artagnan'ille, niin otan minä sinusta selvän vaikka sinä missä olisit, +ja teurastan sinut.</p> + +<p>— Oh, hyvä herra! sanoi Planchet, loukkautuneena moisesta epäluulosta +ja erittäinkin peljästyneenä muskettisoturin vakavasta katsannosta.</p> + +<p>— Ja minä, sanoi Porthos, muljautellen suuria silmiään, muista se, +nyljen sinut elävältä.</p> + +<p>— Ah, herra!</p> + +<p>— Ja minä, sanoi Aramis lempeällä, sointuvalla äänellänsä, paistan +sinut hiiloksessa niinkuin villi metsäläinen.</p> + +<p>— Ah, herra!</p> + +<p>Ja nyt Planchet rupesi itkemään; emme uskalla sanoa, peljästyttivätkö +häntä nuo kamalat uhkaukset, vai liikuttiko häntä tuo neljän ystävyksen +harras yksimielisyys.</p> + +<p>D'Artagnan tarttui hänen käteensä ja syleili häntä.</p> + +<p>— Katsoppas, Planchet, sanoi hän, nämä herrat sanovat sinulle kaikkea +tuota hellyydestä minua kohtaan, mutta oikeastaan pitävät he sinusta.</p> + +<p>— Ah, herra, sanoi Planchet, minä joko onnistun, taikka hakataan minut +neljäksi kappaleeksi; mutta vaikka minut hakattaisiinkin neljäksi +kappaleeksi, niin luottakaa minuun ett'ei yksikään kappale hiisku +sanaakaan.</p> + +<p>Päätettiin että Planchet lähtisi seuraavana päivänä kello kahdeksan +aamulla, voidaksensa, niinkuin hän itse oli ehdottanut, yön kuluessa +oppia kirjeen ulkoa. Sillä voitti hän määrilleen kaksitoista tuntia; +hänen piti olla takaisin kuudentenatoista päivänä kello kahdeksan +aamulla.</p> + +<p>Seuraavana aamuna, kun Planchet juuri oli nousemaisillaan hevosen +selkään, d'Artagnan, joka sydämmessään tunsi olevansa herttuan puolella, +veti Planchet'in syrjään.</p> + +<p>— Kuulehan, sanoi hän, kun olet jättänyt kirjeen lord Winter'ille ja +hän on lukenut sen, sano silloin hänelle: "Varjelkaa Hänen +ylhäisyyttänsä herra Buckingham'ia, sillä häntä aiotaan murhata." Mutta +tämä, näethän Planchet, on niin tärkeä ja vakava asia, ett'en minä +ystävillenikään uskalla tunnustaa ilmoittaneeni sinulle tämän +salaisuuden, enkä millään ehdolla suostuisi antamaan sinun käsiisi +mitään kirjallista tästä asiasta.</p> + +<p>— Olkaa huoleti, herra, sanoi Planchet, saatte nähdä, voiko minuun +luottaa.</p> + +<p>Ja niin sanottuansa lähti Planchet ajamaan täyttä karkua oivallisella +ratsullansa, jolla hänen oli määrä kulkea kaksikymmentä lieu'tä ja +jatkaa sitten kyytihevosilla; hänen sydämmensä tykytti vähän +levottomasti muskettisoturien uhkausten tähden, vaan muutoin oli hän +mitä parhaimmalla tuulella.</p> + +<p>Seuraavana päivänä matkusti Bazin Tours'iin ja sai hän kahdeksan päivää +asiansa toimitusta varten.</p> + +<p>Neljä ystävystä käyttivät koko tuon lähettiläidensä viipymisen ajan, +niinkuin helposti voi arvata, enemmän kuin koskaan tarkastelemiseen, +nuuskimiseen ja kuuntelemiseen. Heidän päivänsä kuluivat siihen, että +kokivat urkkia tietoonsa mitä puhuttiin, pitää silmällä kardinaalin +toimia ja nuuskia hänen luonansa käypiä sanansaattajia. Useamman kuin +yhden kerran valtasi heidät ankara säikähdys, kun heitä kutsuttiin +johonkin odottamattomaan palvelustoimeen. Heidän täytyi sitä paitsi +valvoa omaa turvallisuuttansa, sillä mylady oli kummitus, joka, kun se +oli kerran ilmestynyt ihmisille, ei enää antanut heille rauhallista +lepoa.</p> + +<p>Kahdeksannen päivän aamuna palasi Bazin, terveenä kuin ainakin ja +tapansa mukaan hymyilevänä, Parpaillot'in ravintolaan, juuri kuin neljä +ystävystä istuivat aamiaisella, ja sanoi, ennakolta tehdyn suostumuksen +mukaan:</p> + +<p>— Herra Aramis, tässä on vastaus serkultanne.</p> + +<p>Neljä ystävystä vaihettivat iloisen silmäyksen keskenänsä; puoli heidän +tuumaansa oli nyt toimitettu; tosin oli se lyhyin ja helpoin.</p> + +<p>Vastoin tahtoansa punastuen otti Aramis kirjeen, joka oli kömpelöllä +käsialalla ja sangen virheellisesti kirjoitettu.</p> + +<p>— No totta tosiaan, huudahti hän nauraen, jopa alan menettää kaiken +toivon; tuo Michon-parka ei koskaan opi oikein kirjoittamaan.</p> + +<p>— Mikä Michon-parka? kysyi sveitsiläinen, joka sattui parhaillaan +olemaan puhelemassa neljän ystävyksen kanssa, kun kirje tuli.</p> + +<p>— No, aina parempi kuin ei mitään! sanoi Aramis; onpahan eräs soma +ompelijatar, josta minä paljon pidin ja pyysin sen vuoksi hänen +kirjoittamaan minulle muistiksi muutamia riviä.</p> + +<p>— Hiisi vieköön! sanoi sveitsiläinen, jos hän on yhtä suuri nainen kuin +hänen käsi-alansa on suuri, niin onpa hänessä lemmittyä kylliksi, +veikkoseni.</p> + +<p>Aramis luki kirjeen, ja antoi sen sitten Athokselle.</p> + +<p>— Katsoppas Athos, mitä hän kirjoittaa, sanoi hän.</p> + +<p>Athos vilkaisi ensin kirjeesen ja hälventääksensä kaikki epäluulot, mitä +kentiesi oli saattanut syntyä, luki hän sen ääneen:</p> + +<div class="blockquot"> +<p>"Serkkuni! Sisareni ja minä olemme hyviä unenselittäjiä ja me +pelkäämme unia suuresti; mutta teidän unestanne saattanee +toivottavasti sanoa: ei unissa uskomista. Hyvästi, voikaa hyvin ja +antakaa meille joskus tietoja itsestänne.</p> + +<p class="author">Aglaé Michon."</p> +</div> + +<p>— Mistä unesta hän puhuu? kysyi rakuuna, joka oli lähestynyt kirjettä +luettaessa.</p> + +<p>— Niin, mistä unesta? kysyi sveitsiläinen.</p> + +<p>— Oh, peijakas! vastasi Aramis, minä kerroin hänelle vaan muutaman +unen, jonka olin nähnyt.</p> + +<p>— Oh, pentele, vai unien kertomista, minä en uneksi koskaan.</p> + +<p>— Te olette varsin onnellinen, sanoi Athos, nousten istuimeltaan; jospa +minäkin voisin sanoa samaa.</p> + +<p>— En koskaan, toisti sveitsiläinen, ihastuneena siitä että semmoinen +mies kuin Athos häntä kadehti, en koskaan, en milloinkaan!</p> + +<p>Kun d'Artagnan näki Athoksen nousevan seisovilleen, nousi hän myös, +tarttui hänen käsivarteensa ja meni ulos hänen kanssansa.</p> + +<p>Porthos ja Aramis jäivät sveitsiläisen ja rakuunan kanssa +lörpöttelemään.</p> + +<p>Bazin puolestaan meni makaamaan eräälle olkikuvolle ja kun hänellä oli +vilkkaampi mielikuvitus kuin sveitsiläisellä, uneksi hän että Aramis oli +päässyt paaviksi ja pani hänen päähänsä kardinaalin hiipan.</p> + +<p>Mutta niinkuin jo mainitsimme, Bazin'in palaaminen oli vaan jossakin +määrin lieventänyt sitä levottomuutta, joka neljää ystävystä vaivasi. +Odotuspäivät olivat pitkiä ja d'Artagnan olisi ollut valmis lyömään +vetoa että vuorokaudet sisälsivät vähintään neljäkymmentä kahdeksan +tuntia. Hän unhotti että kulku Kanavan yli oli ehdottomasti +viivästyttävä ja liioitteli mylady'n voimaa; hän kuvitteli mielessään +että tuolla naisella, jota hän piti hirviönä, oli yhtä yliluonnollisia +liittolaisia kuin hän itsekkin oli; vähinkin melu sai hänet luulemaan +että häntä tultiin vangitsemaan ja että Planchet tuotiin takaisin +kuulusteltavaksi hänen ja hänen ystäviensä kanssa. Ja vielä enemmän: +luottamuksensa tuohon kelpo pikardilaiseen, mikä näihin asti oli ollut +niin rajaton, väheni päivä päivältä. Tuo levottomuus oli niin suuri, +että se tarttui myöskin Porthokseen ja Aramikseen. Athos vaan pysyi +tyynenä, ikäänkuin ei mikään vaara olisi ollut häntä uhkaamassa ja +niinkuin hän olisi hengittänyt aivan tavallista ilmaansa.</p> + +<p>Erittäinkin nousi tuo levottomuus kuudentenatoista päivänä niin suureen +määrään d'Artagnan'issa ja hänen molemmissa ystävissään, ett'eivät he +voineet pysyä paikoillansa, vaan harhailivat kuin varjot tiellä jota +myöten Planchet'in olisi pitänyt palata.</p> + +<p>— Toden totta, sanoi Athos heille, te ette ole miehiä vaan lapsia, +koska nainen voi noin teitä peljästyttää. Mitä meillä muutoin on +peljättävää? Vankeuttako? No niin, kyllä meidät vankeudesta pelastetaan; +pelastettiinhan rouva Bonacieux'kin. Hengen menettämistäkö? Joka +päivähän me juoksuhaudassa panemme henkemme paljon suurempaan vaaraan, +sillä luotihan voi musertaa jalan, ja minä olen varma siitä että +välskäri saattaa meille paljon suurempia tuskia ottaessaan meiltä jalan, +kuin pyöveli ottaessaan meiltä pään. Olkaa siis huoleti vaan; kahden, +neljän, korkeintaan kuuden tunnin kuluttua on Planchet täällä; hän on +sen luvannut ja minä luotan sangen paljon Planchet'in lupauksiin, sillä +minusta näyttää hän kunnon mieheltä.</p> + +<p>— Mutta jos hän ei tule? sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— No niin, ell'ei hän tule, on hän saanut esteitä. Hän on sattunut +putoamaan hevosen selästä tai tehnyt onnistumattoman hyppäyksen +laivankannelta tai ehkä juossut itselleen keuhkokuumeen. Ajatelkaa, +hyvät herrat, kaikkea, mitä mahdollisesti saattaa tapahtua. Elämä on +suuri helminauha pieniä ikävyyksiä, joita filosoofi hymyillen nyppii +irti. Olkaa filosoofeja, niinkuin minä, hyvät herrat; istukaa pöytään ja +ruvetkaamme juomaan; tulevaisuus ei koskaan näytä niin ruusunpunaiselta +kuin katsellessa viinilasin lävitse.</p> + +<p>— Tuo kaikki on kyllä hyvin, vastasi d'Artagnan, mutta minua jo +väsyttää tuo alinomainen pelko, että viini, jota juon, tulee mylady'n +kellarista.</p> + +<p>— Sinä olet kovin oikkuinen, sanoi Athos, niin kaunis nainen!</p> + +<p>— Merkitty nainen! sanoi Porthos, kömpelösti hymyillen.</p> + +<p>Athos säpsähti, nosti käden otsallensa pyyhkiäksensä hikipisaroita ja +nousi istuimeltaan, vapisten vastoin tahtoansa.</p> + +<p>Sillä välin kului päivä ja ilta tuli vitkalleen, mutta tuli kuitenkin +vihdoin. Ravintola täyttyi vierailla. Athos, joka oli ottanut huostaansa +timantti-osuutensa, ei lähtenyt enää Parpaillot'ista. Hän oli saanut +herra de Busigny'stä, joka muutoin oli antanut heille herkulliset +päivälliset, oivan pelitoverin. He pelasivat siis yhdessä tavallisuuden +mukaan, kunnes kello oli puoli kahdeksan, jolloin oli aika erota.</p> + +<p>— Me olemme kadotetut, kuiskutti d'Artagnan Athoksen korvaan.</p> + +<p>— Sinä tarkoitat että me olemme kadottaneet, sanoi Athos tyynesti, +ottaen neljä pistole'a taskustaan ja lyöden ne pöytään. Nyt, hyvät +herrat, kuuluu iltarumpu; menkäämme levolle.</p> + +<p>Ja Athos lähti Parpaillot'ista d'Artagnan'in kanssa. Aramis seurasi +heitä Porthoksen kanssa.</p> + +<p>Aramis mutisi ja Porthos tempoi levottomasti viiksiään.</p> + +<p>Mutta yht'äkkiä näkyi pimeässä varjo, jonka muoto oli d'Artagnan'ille +varsin tuttu ja jonka ääni, tuttu sekin, sanoi hänelle:</p> + +<p>— Herra, minä tulen teidän viitassanne, sillä ilta on sangen kylmä.</p> + +<p>— Planchet! huudahti d'Artagnan ilon vimmassa.</p> + +<p>— Planchet! toistivat Porthos ja Aramis.</p> + +<p>— No niin! Planchet, sanoi Athos, mitäs kummaa siinä on? Hän lupasi +olla takaisin kello kahdeksaksi ja koht'ikään lyö kello kahdeksan. +Oivallisesti, Planchet, sinä olet sanasi pitävä mies; jos sinä milloin +jätät herrasi, otan minä sinut palvelukseeni.</p> + +<p>— Oh, en koskaan, sanoi Planchet, en koskaan jätä herra d'Artagnan'ia.</p> + +<p>Samalla kertaa tunsi d'Artagnan Planchet'in pistävän hänen kouraansa +kirjelipun.</p> + +<p>D'Artagnan'illa oli suuri halu syleillä Planchet'ia nyt hänen +palattuansa, samoin kuin hän oli syleillyt häntä lähtiessä; mutta hän +pelkäsi että tuommoinen ystävyyden osoitus palvelijaa kohtaan keskellä +katua näyttäisi ohikulkevista oudolta, ja hän hillitsi itseänsä.</p> + +<p>— Minulla on vastaus käsissä, sanoi hän Athokselle ja toisille +ystävillensä.</p> + +<p>— Hyvä on, sanoi Athos, menkäämme asuntoomme lukemaan, mitä se +sisältää.</p> + +<p>Kirje poltti d'Artagnan'in kättä, hän tahtoi jouduttaa kulkuansa; mutta +Athos pisti hänen käsivartensa kainaloonsa ja pakoitti siten +d'Artagnan'in tasoittamaan kulkunsa hänen mukaansa.</p> + +<p>Vihdoin päästiin telttaan, sytytettiin lamppu ja Planchet'in +vartioidessa oven takana, ett'ei heitä pääsisi kukaan odottamatta +häiritsemään, mursi d'Artagnan vapisevin käsin sinetin ja avasi tuon +niin ikävällä odotetun kirjeen.</p> + +<p>Se sisälsi puoli riviä oikein aito brittiläistä käsi-alaa ja oli lyhyt +kuin spartalaisen vastaus:</p> + +<p>"<i>Thank you, be easy.</i>"</p> + +<p>Joka merkitsi: kiitoksia, olkaa huoleti.</p> + +<p>Athos otti kirjeen d'Artagnan'in kädestä, sytytti sen lampusta palamaan, +eikä heittänyt sitä kädestänsä ennenkuin se oli muuttunut tuhkaksi.</p> + +<p>Sitten huusi hän Planchet'ia sisään ja sanoi hänelle:</p> + +<p>— Nyt, poikaseni, voit täydellä syyllä pyytää saadaksesi seitsemänsataa +livre'äsi, mutta et sinä mokoman kirjeen vuoksi kai suuressa vaarassa +ollut.</p> + +<p>— Olipa siinä vaan aikalailla piiloittelemista siinäkin, sanoi +Planchet.</p> + +<p>— Vai niin, sanoi d'Artagnan, kerroppas siitä meille.</p> + +<p>— Se on, hiisi vieköön, pitkä juttu.</p> + +<p>— Sinä olet oikeassa, Planchet, sanoi Athos; mutta nyt on jo rumputettu +levolle ja se herättäisi huomiota, jos me polttaisimme valkeata +kauvemmin kuin muut.</p> + +<p>— Aivan oikein, sanoi d'Artagnan; ruvetkaamme levolle. Hyvää yötä, +Planchet.</p> + +<p>— Totta tosiaan, herra, tämä on ensi kerta koko kuudessatoista +vuorokaudessa, kun saan unta silmiini.</p> + +<p>— Niin minullakin, sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Niin minullakin, sanoi Porthos.</p> + +<p>— Niin minullakin, sanoi Aramis.</p> + +<p>— No niin, tahdotteko minuakin tunnustamaan totuuden? — Niin +minullakin, sanoi Athos.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="XLVII" id="XLVII"></a>XLVII.</h2> + +<h2>Mylady'n matka.</h2> + + +<p>Sillä välin mylady, vihan raivossa kiljuen laivan kannella, oli vähältä +heittäytyä mereen, uidaksensa takaisin rantaan; sillä yhä +sietämättömämmäksi kävi hänelle se ajatus, että d'Artagnan oli häntä +loukannut ja Athos uhannut, ja että hänen täytyi lähteä Ranskasta +kostamatta heille. Tuo sietämättömyys kasvoi vihdoin niin suureksi että +hän kaiken vaaran uhalla, mitä hänelle itselleen oli tarjona, rukoili +kapteenia viemään hänet maihin; mutta kapteeni, joka kaikin mokomin +halusi päästä pois noilta vaarallisilta vesiltä, missä ranskalaiset ja +englantilaiset laivat risteilivät, ja kiiruhtaa Englantiin, kieltäysi +jyrkästi noudattamasta hänen pyyntöänsä, jota hän piti vaan pelkkänä +naisen oikkuna. Vihdoin taipui hän sen verran, että suostui saattamaan +hänet johonkin satamaan Bretagne'n rannikolla, joko Lorient'iin tai +Brest'iin. Mutta meri oli kovassa liikkeessä ankaran tuulen vuoksi, joka +sitä paitsi oli vastainen. Yhdeksän-päiväisen risteilyn perästä +Charente'sta lähdettyä, näki mylady ainoastaan Finisterre'n siintävät +rannikot. Hän oli vallan kalpeana tuskasta ja raivosta.</p> + +<p>Mutta kun hän lähemmin rupesi ajattelemaan kardinaalin tykö palaamista, +huomasi hän että se siinä määrässä viivyttäisi hänen joutumistansa +Lontoosen, että monta tärkeätä kohtausta ennättäisi tapahtua siellä ja +tehdä hänen aikeensa tyhjäksi; ja kun hän siihen lisäksi ajatteli että +kardinaali epäilemättä vihastuisi hänelle, jos hän palaisi ennen asiansa +toimittamista, ja niin ollen kenties taipuisi ennemmin kuuntelemaan +niitä valituksia, mitä tehtäisiin häntä vastaan, kuin niitä, mitä hän +tekisi muita vastaan, päätti hän hyljätä palaustuumat ja antoi kapteenin +suunnata laivansa Englantia kohden. Ja samana päivänä kuin Planchet +astui laivaan Portsmouth'issa, purjehtiaksensa Ranskaan takaisin, saapui +Hänen ylhäisyytensä asiantoimittaja riemullisena satamaan.</p> + +<p>Koko kaupunki oli erinomaisessa liikkeessä; neljä suurta, vasta +rakennettua laivaa oli laskettu veistämöltä. Loistavassa puvussa, +tavallisuuden mukaan säihkyen timanteista ja jalokivistä, valkoinen, +olalle riippuva töyhtö hatussa, seisoi Buckingham rannalla, ylhäisen +seurueen ympäröimänä.</p> + +<p>Päivä oli noita harvinaisen kauniita talvipäiviä, jolloin Englanti saa +nähdä että aurinko on yhä vielä olemassa. Komeana laski tuo välkkyvä +päivän-tähti maillensa, punaten sekä taivaan että meren tulihehkullansa +ja heittäen tornien huippuihin ja kaupungin kattojen harjoille viimeisiä +kultasäteitänsä, joista ikkunat kimaltelivat ikäänkuin tulipalo olisi +niihin heijastanut. Mylady hengitti raitista meri-ilmaa ja katseli noita +voimakkaita sotavarustuksia, joiden vaikutuksen hän oli ottanut +tehdäksensä tyhjäksi, koko tuota suurta armeijaa, jota vastaan hän oli +yksin sotiva ainoastaan muutamien kultapussien avulla, ja hän vertasi +itseänsä ajatuksissaan Judith'iin, tuohon kauheaan juutalaistyttöön sinä +hetkenä, jolloin hän tunkeusi assyrialaisten leiriin ja näki +lukemattoman joukon vaunuja, hevosia, ihmisiä ja aseita, jotka hänen +yksi ainoa kätensä liike oli hajottava kuin akanat tuuleen.</p> + +<p>Tultiin sataman edustalle; mutta juuri kun aiottiin laskea ankkuri, +lähestyi pieni, hirvittävästi varustettu kutteri kauppalaivaa, ilmoitti +olevansa rannikkovartija ja irroitti soutuveneen, joka heti saapui +laivan viereen. Veneessä oli upseeri, perämies ja kahdeksan soutajaa. +Upseeri nousi yksin laivaan, jossa häntä otettiin vastaan +kunnioituksella, mihin hänen univormunsa antoi hänelle täyden oikeuden.</p> + +<p>Upseeri puhui hetkisen aikaa kapteenin kanssa, antoi hänen +luettavaksensa muutamia paperia, joita hänellä oli muassansa, ja +kapteenin käskystä kutsuttiin kaikki laivassa-olijat, sekä matruusit +että matkustajat, kannelle.</p> + +<p>Kun tätä kehoitusta oli noudatettu, kysyi upseeri kuuluvalla äänellä +laivan lähtöpaikkaa, sen matkaa, sekä sen maissa-käyntiä, ja kaikkiin +kysymyksiin vastasi kapteeni tyydyttävästi, suoraan ja selvään. Sen +jälkeen alkoi upseeri tarkastella kaikkia, toista toisensa jälkeen, ja +viivähtäen vähän enemmän mylady'n kohdalla, katsoi hän häntä hyvin +tarkkaan, mutta sanaakaan virkkamatta.</p> + +<p>Sitten kääntyi hän uudestaan kapteenin puoleen, puhui hänelle vielä +muutamia sanoja, ja kun upseeri tästä hetkestä saakka piti päällikkyyttä +laivalla, komensi hän liikkeen, jota koko laivamiehistö paikalla +noudatti. Laiva pantiin taas kulkemaan, yhä vaan tuon pienen kutterin +vartioimana, joka purjehti vierellä, uhaten sen kylkeä kuudella +kanuunallansa; soutuvene seurasi perässä pienenä pilkkuna tuon suuren +kauppalaivan vierellä.</p> + +<p>Sen tarkastuksen aikana, jonka alaiseksi upseeri oli asettanut mylady'n, +oli tämä niinkuin kyllä saattaa arvata, tähdännyt häntä vuorostaan. +Mutta huolimatta siitä tottumuksesta, millä tuo tulisilmäinen nainen +luki niiden sydämmiä, joiden salaisuuksia hän tarvitsi tietää, ei hän +tällä kertaa voinut mitään tutkimisellansa, niin muuttumattomasti kylmä +oli upseerin katsanto. Tuo tarkasteleva upseeri saattoi olla noin +viiden- tai kuudenkolmatta ikäinen mies, kalpeakasvoinen, siniset silmät +vähän kuopassa; hänen hienopiirteinen suunsa pysyi liikkumattomana +säännöllisissä juonteissaan; hänen vahvasti ulkoneva leukansa osoitti +tuota tahdonvoimaa, joka tavallisessa brittiläisessä on vaan +itsepäisyyttä; vähän taaksepäin kaltevaa otsaa, jommoinen sopii +runoilijoille, innoittelijoille ja sotilaille, varjosi lyhyt, +harvanlainen tukka, joka, samoinkuin partakin, mikä peitti hänen +kasvojensa alapuolen, oli kaunis kastanjanvärinen.</p> + +<p>Satamaan päästessä oli jo pimeä. Usva lisäsi pimeyttä ja muodosti +majakkaliekkien ja lyhtyjen ympärille renkaan, jommoisen kuu muodostaa +ympärillensä sateisen sään edellä. Ilma oli muuttunut painavaksi, +kosteaksi ja kylmäksi.</p> + +<p>Mylady, tuo niin lujavoimainen nainen, tunsi vastustamattoman +väristyksen ruumiissansa.</p> + +<p>Upseeri näytätti itsellensä mylady'n tavarat, kannatti ne laivaveneesen, +ja kun se oli toimitettu, kehoitti häntä itseään laskeutumaan veneesen, +ojentaen hänelle kätensä.</p> + +<p>Mylady katsoi tuota miestä ja oli kahdella päällä.</p> + +<p>— Ken olette, herra, kysyi hän, joka hyväntahtoisesti suvaitsette näin +erityisesti minusta huolta pitää?</p> + +<p>— Se teille näkynee univormustani, rouva; minä olen Englannin laivaston +upseereja, vastasi nuori mies.</p> + +<p>— Mutta onko todella tavallista, että Englannin laivaston upseerit +tarjoovat palvelustansa oman maansa naisille, kun he tulevat mihin +Suuren-Britannian satamaan, ja menevätkö he kohteliaisuudessaan niin +pitkälle, että saattavat heitä maihin?</p> + +<p>— Niin on tapa, mylady, ei juuri kohteliaisuudesta vaan +varovaisuudesta, että kaikki ulkomaalaiset sota-aikana viedään johonkin +määrättyyn ravintolaan, jossa ne pidetään hallituksen katsannon alaisina +siksi kunnes heistä on saatu täydelliset tiedot.</p> + +<p>Nämä sanat lausuttiin mitä kohteliaimmalla tavalla ja mitä +täydellisimmällä levollisuudella. Vaan sittenkään ne eivät voineet +vakuuttaa mylady'ä.</p> + +<p>— Mutta minä en ole mikään ulkomaalainen, herrani, sanoi hän +puhtaimmalla englanninkielellä mitä koskaan on saatu kuulla +Portsmouth'in ja Manchester'in välillä; nimeni on lady Clarick ja tämä +varovaisuuden toimi...</p> + +<p>— Tämä varovaisuuden toimi koskee kaikkia, mylady, ja teidän olisi +turha koettaa päästä siitä vapaaksi.</p> + +<p>— Minä seuraan teitä, herra.</p> + +<p>Ja tarttuen upseerin käteen alkoi hän laskeutua nuoratikkaita myöten +veneesen, joka häntä odotti. Upseeri seurasi jälestä; laaja viitta oli +levitetty veneen perään; upseeri pyysi häntä ottamaan viitan yllensä ja +istuutui hänen viereensä.</p> + +<p>— Soutamaan, sanoi hän matruuseille.</p> + +<p>Kahdeksan aironlapaa painui veteen, yksi ainoa loiskaus kuului joka +vetokerralla ja vene liukui juurikuin lennossa veden pintaa.</p> + +<p>Viiden minuutin perästä oltiin rannassa.</p> + +<p>Upseeri hyppäsi laiturille ja ojensi mylady'lle kätensä.</p> + +<p>Vaunut olivat odottamassa.</p> + +<p>— Ovatko nuo vaunut meitä varten? kysyi mylady.</p> + +<p>— Ovat, rouva, vastasi upseeri.</p> + +<p>— Ravintola on siis kaukana täältä?</p> + +<p>— Toisessa päässä kaupunkia.</p> + +<p>— Olkoon menneeksi sitten! sanoi mylady.</p> + +<p>Ja päättävästi nousi hän vaunuihin.</p> + +<p>Upseeri katsoi että tavarat tulivat hyvästi nuoritetuiksi vaunujen +taakse ja kun se oli toimitettu, istuutui hän mylady'n viereen ja sulki +vaunun-oven.</p> + +<p>Heti kohta, ilman käskyä ja matkan määrän ilmoittamista lähti kuski +ajamaan täyttä karkua pitkin kaupungin katuja.</p> + +<p>Noin outo vastaan-otto oli omiansa saattamaan mylady'n pitkiin +ajatuksiin; niinpä, semminkin kun hän huomasi ett'ei upseerilla näkynyt +olevan mitään halua alottaa keskustelua, nojausi hän vaunun-soppeen ja +rupesi tarkemmin tutkimaan niitä arveluja, kutakin erällänsä, jotka +heräsivät hänen mieleensä.</p> + +<p>Mutta neljännestunnin kuluttua, kun matkan pituus alkoi häntä +kummastuttaa, nojausi hän vaunun-ovea vasten, kurkistaaksensa, minne +häntä vietiin. Ei mitään rakennuksia enää näkynyt; puita haamoitti +pimeässä ikäänkuin mustia aaveita, jotka ajelivat toinen toisiansa.</p> + +<p>Mylady'ä värisytti.</p> + +<p>— Emmekö olekkaan enää kaupungissa, herra? kysyi hän.</p> + +<p>Nuori upseeri oli vaiti.</p> + +<p>— Minä en lähde kauvemmaksi, ell'ette sano minne te minua viette; sen +sanon teille jo ennakolta, herra.</p> + +<p>Tuo uhkaus ei saanut mitään vastausta.</p> + +<p>— Ah, tämä menee liian pitkälle! sanoi mylady, apua, apua!</p> + +<p>Ei ainoakaan ääni vastannut hänen huutoonsa; vaunut vyöryivät yhä samaa +vauhtia; upseeri näytti kuvapatsaalta.</p> + +<p>Mylady loi upseeriin noita hirvittäviä silmäyksiä, jotka olivat hänelle +niin ominaisia ja harvoin jäivät tekemättä vaikutustansa; viha saattoi +hänen silmänsä säkenöimään pimeässä.</p> + +<p>Nuori mies pysyi liikkumattomana.</p> + +<p>Mylady tahtoi avata vaunun-oven ja syöksyä ulos.</p> + +<p>— Varokaa, rouvani, sanoi nuori mies kylmästi, te voisitte loukata +itseänne hyppäämällä ulos.</p> + +<p>Mylady istuutui uudestaan, kuohuen raivosta; upseeri nojautui eteenpäin, +katseli häntä nyt vuorostaan ja näytti hämmästyvän, havaitessaan nuo +äsken niin kauniit kasvot vihan väännöksissä ja melkein inhottavina. +Mutta tuo kavala olento huomasi että hän turmelisi oman asiansa, jos hän +antaisi upseerin katsella hänen sieluunsa; hän tyynnytti siis muotonsa +rauhallisen näköiseksi ja lausui huoaten:</p> + +<p>— Taivaan nimessä, herrani, sanokaa minulle, tekö itse vai hallitus, +vaiko joku vihamies on syypää tähän väkivaltaan minua kohtaan?</p> + +<p>— Teille ei tehdä mitään väkivaltaa, rouvani, ja kaikki mitä tapahtuu +teille, on vaan seuraus varovaisuudesta, jota meidän on pakko noudattaa +kaikkien niiden suhteen, jotka tulevat Englannin maalle.</p> + +<p>— Ettekö siis tunne minua, herrani?</p> + +<p>— Minulla on kunnia nähdä teitä ensi kertaa.</p> + +<p>— Ja kunnianne nimessä, onko teillä mitään syytä vihata minua?</p> + +<p>— Ei suinkaan, sen vakuutan.</p> + +<p>Nuoren miehen äänessä oli niin paljo tyyneyttä, melkeinpä hellyyttä, +että mylady tyyntyi ja rauhoittui.</p> + +<p>Vihdoin, noin tunnin matkan perästä pysähtyivät vaunut erään rautaisen +ristikkoportin eteen, joka sulki erään rotkotien, mikä vei muutamaan +vakavan ja tukevan näköiseen yksinäiseen linnaan. Kun portti oli avattu +ja vaunut päässeet lävitse, vyöryivät ne hienolla hiekalla, ja silloin +kuuli mylady pauhinaa, jonka hän tunsi meren aaltoamiseksi ja aaltojen +loiskeeksi jyrkkiä rantoja vastaan.</p> + +<p>Vaunut kulkivat kahden holvin alitse ja pysähtyivät vihdoin synkälle +neliskulmaiselle pihalle; melkein samassa avautuivat vaunun-ovet, nuori +mies hyppäsi keveästi maahan ja ojensi kätensä mylady'lle, joka nojautui +siihen ja vuorostaan laskeutui maahan, jotenkin levollisena.</p> + +<p>— Se nyt ainakin on varmaa, että minä olen vankina, sanoi mylady +silmäillen ympärillensä ja sitten taas tuohon nuoreen upseeriin, mitä +suloisimmasti hymyillen; mutta minä en ole sitä kauvan, siitä olen +myöskin varma, lisäsi hän, omatuntoni ja teidän kohteliaisuutenne, hyvä +herra, ovat minulle siitä varmana takeena.</p> + +<p>Vaikka tuo kyllä oli varsin imartelevaa, ei upseeri kumminkaan vastannut +mitään, vaan otti vyöltänsä pienen hopeaisen vihellyspillin, puhalsi +siihen kolme erilaista kertaa, jolloin ilmaantui näkyviin useita miehiä, +jotka riisuivat valjaista vaahtoiset hevoset ja työnsivät vaunut +suojukseen.</p> + +<p>Nyt kehoitti upseeri yhtä tyynen-kohteliaasti vankiansa käymään sisään +rakennukseen. Tämä, aina yhtä hymyilevänä, tarttui hänen käsivarteensa +ja meni hänen kanssansa matalan kaariportin kautta erääsen +holvikäytävään, jonka tausta vaan oli valaistu ja joka johdatti erään +jykevän oven eteen; kun nuori mies oli sovittanut mukanansa olevan +avaimen lukkoon ja avannut sen, kääntyi ovi raskaasti saranoissaan ja +aukasi pääsyn mylady'lle aiottuun huoneesen.</p> + +<p>Yhdellä silmäyksellä otti vanki selon huoneesta ja sen pienimmistäkin +yksityiskohdista.</p> + +<p>Huone oli sisustettu sangen soveliaaksi vangin olopaikaksi, mutta +samalla myös sangen soveliaaksi vapaan ihmisen asumukseksi; +ikkunaristikot ja oven telkimet osoittivat kumminkin selvästi että se +oli vankihuone.</p> + +<p>Hetkiseksi lannistui koko hänen sielun voimansa, vaikka se kyllä oli +lujaksi karaistu. Hän vaipui nojatuoliin, kädet ristiin, painoi päänsä +nuukalleen ja odotti joka silmänräpäys nähdäksensä jonkun tulevan häntä +tutkimaan.</p> + +<p>Mutta ei ketään tullut, pari kolme merisotilasta vaan, jotka kantoivat +laatikoita ja vaate-arkkuja, asettivat ne huoneen nurkkaan ja menivät +tiehensä sanaakaan sanomatta.</p> + +<p>Upseeri johti kaikkia noita toimia samalla tyyneydellä, jonka mylady jo +oli hänessä huomannut, hän ei virkkanut sanaakaan, häntä toteltiin vaan +käden viittauksesta tai vihellyspillin puhalluksesta.</p> + +<p>Olisi voinut luulla, ett'ei tuon miehen ja hänen alamaistensa kesken +ollut mitään kieltä tai että se oli tarpeeton.</p> + +<p>Vihdoin mylady ei sietänyt kauvempaa, vaan katkaisi äänettömyyden.</p> + +<p>— Taivaan nimessä, herra, huudahti hän, mitä tämä kaikki tietää? +Selittäkää se minulle; minulla on rohkeutta kohdata kaikkia vaaroja, +joiden näen itseäni uhkaavan, kaikkea onnettomuutta, mitä voin käsittää. +Missä minä olen ja mikä minä täällä olen? Jos olen vapaa, minkä vuoksi +sitten nuo rautaristikot ja telkimet? Jos olen vanki, minkä rikoksen +minä olen tehnyt?</p> + +<p>— Te olette täällä teille varustetussa huoneessa, rouva. Minä sain +käskyn noutaa teitä laivalta ja tuoda teidät tähän linnaan; sen käskyn +luulen nyt täyttäneeni sotilaan säntillisyydellä mutta myöskin +herrasmiehen kohteliaisuudella. Tähän päättyy ainakin toistaiseksi minun +tehtäväni; muu jääpi toisen henkilön huostaan.</p> + +<p>— Ja kuka sitten on tuo toinen henkilö? kysyi mylady; ettekö voi sanoa +minulle hänen nimeänsä?</p> + +<p>Samaan liittoon kuului portaissa kovaa kannusten kilinää; muutamia ääniä +kulki ohitse ja haihtui, ja yksinäisen henkilön askeleet lähestyivät +ovea.</p> + +<p>— Sieltä saapuu se henkilö, rouvani, sanoi upseeri avaten oven ja +asettuen kunnioittavaan ja alamaiseen asentoon.</p> + +<p>Samassa näkyi mies kynnyksellä.</p> + +<p>Hän oli ilman hattua, hänellä oli miekka vyöllä ja kädessään puserteli +hän kovasti sormillaan nenäliinaa.</p> + +<p>Mylady luuli tuntevansa tuon varjon hämärästi valaistussa huoneessa; +toisella kädellään nojasi hän istuimensa selkämykseen ja kurotti +päätänsä, ikäänkuin paremmin nähdäksensä.</p> + +<p>Outo mies lähestyi verkalleen ja sen mukaan kuin hän lähestyi lampun +valon piiriin, vetäytyi mylady tietämättänsä taaksepäin.</p> + +<p>Sittenkuin hänellä ei enää ollut mitään epäilystä ken tuo tulija oli, +huudahti hän peräti hämmästyksen vallassa:</p> + +<p>— Mitä, veljeni! Sinäkö se olet?</p> + +<p>— Niin, kaunis nainen, vastasi lord Winter, kumartaen puoliksi +kohteliaasti puoliksi ivallisesti, minä itse.</p> + +<p>— Mutta tämä linna?</p> + +<p>— On minun.</p> + +<p>— Ja tämä huone?</p> + +<p>— On sinun.</p> + +<p>— Olenko minä siis sinun vankisi?</p> + +<p>— Melkeinpä.</p> + +<p>— Mutta tämähän on julmaa väkivaltaa!</p> + +<p>— Suuret sanat syrjään; istukaamme tyynesti puhelemaan niinkuin veljen +ja sisaren kesken sopii.</p> + +<p>Sitten kääntyi hän oveen päin ja nähden nuoren upseerin odottavan +lisäkäskyjä, sanoi hän:</p> + +<p>— Hyvä on, minä kiitän teitä; ja nyt, jättäkää meidät, herra Felton.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="XLVIII" id="XLVIII"></a>XLVIII.</h2> + +<h2>Veli ja sisar keskustelevat.</h2> + + +<p>Sillä aikaa kuin lord Winter sulki oven ja avasi erään ikkunaluukun sekä +siirsi tuolin kälynsä tuolin viereen, loi mylady syvissä mietteissä +silmäyksensä kaikkiin mahdollisuuden syvyyksiin ja keksi koko +salajuonen, jota hän ei ollut voinut aavistaakkaan ennenkuin hän pääsi +tietoon, kenen käsiin hän oli joutunut. Hän tunsi lankonsa rehelliseksi +kunnon aatelismieheksi, vireäksi metsästäjäksi, säikähtymättömäksi +pelaajaksi ja tiesi myöskin hänen olevan rohkean naisväkeä kohtaan vaan +huonon vehkeilijän. Kuinka hän oli saanut selon hänen tulemisestansa ja +otattanut hänet kiini? Minkä vuoksi pidätti hän hänet vangiksi?</p> + +<p>Athos oli kyllä sanonut hänelle muutamia sanoja, jotka osoittivat että +hänen keskustelunsa kardinaalin kanssa oli kuulunut vieraisiin korviin, +mutta hän ei voinut uskoa hänen niin pikaisesti ja niin rohkeasti voivan +kaivaa hänelle sudenkuoppaa. Ennemmin pelkäsi hän että hänen ennemmäiset +vehkeensä Englannissa olivat tulleet ilmiin. Buckingham oli kenties +aavistanut että hän se oli leikannut irti nuo kaksi timanttia ja tahtoi +täten kostaa hänelle tuon pienen kavaluuden; mutta Buckingham ei voinut +käyttää väkivaltaa naista kohtaan, erittäinkin kun arveltiin tuon naisen +toimineen lemmenkateudesta.</p> + +<p>Tuo olettaminen näytti hänestä kumminkin luultavimmalta; hänestä näytti +tämä olevan kostoa entisistä eikä hänen tulevaisten tekojensa estämistä. +Kuitenkin ja kaikessa tapauksessa oli hän hyvillänsä siitä että oli +joutunut edes lankonsa valtaan, josta hän toivoi pääsevänsä erilleen +hyvällä kaupalla, eikä kavalan vihamiehen käsiin.</p> + +<p>— Niin, puhelkaamme, veljeni, sanoi hän tavallaan iloisesti, sillä hän +oli päättänyt, huolimatta kaikesta teeskentelemisestä, mihin lord Winter +saattoi pystyä, pyrkiä selville niistä seikoista, joita hänen tarvitsi +tietää määrätäksensä vastaisen toiminta-tapansa.</p> + +<p>— Sinä olet siis saanut itsesi tulemaan Englantiin, sanoi lord Winter, +vaikka niin monta kertaa Pariisissa sanoit päättäneesi, ett'et koskaan +astuisi jalkaasi Suuren-Britannian alueelle?</p> + +<p>Mylady vastasi kysymykseen toisella kysymyksellä.</p> + +<p>— Mutta ennen kaikkea, sanoi hän, selitäppäs minulle, kuinka olet +voinut seurata niin tarkasti minun askeleitani, että edeltäkäsin tiesit +tuloni, etkä yksistään sitä, vaan myöskin päivän, tunnin ja sataman?</p> + +<p>Lord Winter käytti samaa sotajuonta kuin mylady, ajatellen että koska +hänen kälynsä sitä käytti, mahtoi se olla hyvä.</p> + +<p>— Sanoppas itse, paras siskoni, jatkoi hän, mitä aiot tehdä täällä +Englannissa?</p> + +<p>— Minä tulin tapaamaan sinua, vastasi mylady, aavistamattakaan kuinka +paljon hän tällä vastauksellansa viritti niitä epäluuloja, jotka +d'Artagnan'in kirje oli herättänyt hänen langossansa, ja koettaen vaan +voittaa kuulijansa hyväntahtoisuuden puolellensa tällä valheella.</p> + +<p>— Ah! minua tapaamaan? toisti Winter epäilevästi.</p> + +<p>— Niin kyllä, sinua tapaamaan. Mitä kummaa siinä on?</p> + +<p>— Eikö sinulla olisi sitten muuta tarkoitusta tällä matkallasi kuin +tavata minua?</p> + +<p>— Ei.</p> + +<p>— Sinä olet siis vaan minun tähteni vaivannut itseäsi matkustamaan yli +Kanavan?</p> + +<p>— Aivan sinun tähtesi.</p> + +<p>— Hiisi, mikä hellyys, sisareni!</p> + +<p>— Mutta enkös minä ole sinun lähin sukulaisesi? kysyi mylady äänellä, +joka ilmaisi mitä liikuttavinta lapsellisuutta.</p> + +<p>— Ja minun ainoa perilliseni, sanoi vuorostaan lord Winter, luoden +terävän silmäyksen mylady'yn.</p> + +<p>Kaikessa lujaluontoisuudessaankaan ei mylady voinut hillitä +vapisemistansa ja kun lord Winter viime sanoja lausuessaan oli laskenut +kätensä kälynsä käsivarrelle, tunsi hän tuon vapisemisen.</p> + +<p>Isku oli syvä ja sattuva. Ensimäinen ajatus, joka mylady'n päähän pisti, +oli että Ketty oli kielitellyt paroonille tuosta saaliinhimon +herättämästä vastenmielisyydestä, jota hän tunsi lankoansa kohtaan, ja +jota hän, varomattomasti kyllä, oli jolloin kulloin Ketty'n nähden +osoittanut; hän muisti myöskin ne raivoisat mielenpurkaukset +d'Artagnan'ia kohtaan sen johdosta että d'Artagnan oli säästänyt hänen +lankonsa henkeä.</p> + +<p>— Minä en ymmärrä, sanoi hän ajan voittamiseksi ja saadaksensa +vastustajansa puhumaan. Mitä sinä tarkoitat? Piileekö sanoissasi joku +salainen tarkoitus?</p> + +<p>— Oh, Jumala nähköön, ei suinkaan! sanoi lord Winter nähtävällä +hyväluontoisuudella; sinä haluat tavata minua ja sen vuoksi tulet sinä +Englantiin. Minä saan tietää halustani, tai oikeammin aavistan että +sinulla semmoinen halu on, ja säästääkseni sinulta kaiken sen ikävyyden, +mitä yön aikaan satamaan tulemisesta on, ja sen hankaluuden, mikä maihin +pääsemisessä on, lähetän minä sinulle vastaan erään upseerejani, annan +vaunut hänen käytettäväksensä, ja hän tuopi sinut tähän linnaan, jonka +haltija minä olen, jonne minä tulen joka päivä ja jossa minä, +tyydyttääkseni meidän molemminpuolista toivoa, saada tavata toisiamme, +laitatan kuntoon huoneen sinua varten. Onko se, mitä nyt sinulle sanoin, +kummastuttavampaa kuin se, mitä sinä minulle sanoit?</p> + +<p>— Ei, mutta minua kummastuttaa vaan, kuinka tiesit minun tulostani?</p> + +<p>— Ja kumminkin on se mitä helpointa maailmassa, rakas sisareni; etkö +huomannut että pienen laivasi kapteeni sataman suulle tullessa lähetti +ennakolta pienellä veneellä ilmoituksen ja nimiluettelon, saadaksensa +luvan päästä laskemaan satamaan? Minä olen sataman päällikkö, luettelo +näytettiin minulle, ja siinä näin nimesi. Sydämmeni sanoi minulle +silloin samaa, mitä sinun suusi äsken tunnusti, nimittäin missä +tarkoituksessa sinä antauduit niin vaarallisen tai ainakin tätä nykyä +niin vaivaloisen meren valtaan, ja lähetin kutterini sinulle vastaan. +Loput tiedät itse.</p> + +<p>Mylady näki lordin puhuvan valhetta, ja se peljästytti häntä yhä +enemmän.</p> + +<p>— Veljeni, sanoi hän, eikös se ollut lord Buckingham, jonka tänä iltana +tullessani näin rannalla?</p> + +<p>— Oli kyllä. Ah, minä ymmärrän että hänen näkemisensä tuntui sinuun! +virkkoi lord Winter; sinä tulet maasta, jossa hänestä kaiketi paljo +puhutaan, ja minä tiedän että hänen varustuksensa Ranskaa vastaan +aikalailla vannehtivat ystäväsi kardinaalin päätä.</p> + +<p>— Ystäväni kardinaalin! huudahti mylady, huomatessaan että lord +Winter'illä oli siinä kohden yhtä hyvät tiedot kuin tuossakin toisessa.</p> + +<p>— Eikös hän sitten ole sinun ystäväsi? sanoi parooni huolettomasti; ah, +suo anteeksi, minä luulin niin, mutta me palaamme sittemmin mylord +herttuaan; elkäämme jättäkö sitä hellää luonnetta, jonka keskustelumme +sai alussa; sinä tulit, niinhän sanoit, minua tapaamaan?</p> + +<p>— Niin tulin.</p> + +<p>— No niin, ja minä vastasin että täällä on sinua varten huone ja sinua +palvellaan täällä mielesi mukaan, ja että me tapaamme täällä toisemme +joka päivä.</p> + +<p>— Pitääkö minun sitten ikipäiviksi jäädä tänne? kysyi mylady melkein +kauhistuen.</p> + +<p>— Onko tämä asumus sinusta kenties huono, siskoseni? Pyydä mitä sinulta +puuttuu, minä olen valmis toimittamaan sen sinulle.</p> + +<p>— Mutta eihän minulla ole täällä kamarineitsyttäni eikä muuta +palvelusväkeäni...</p> + +<p>— Kaikkea semmoista olet saapa, rouva hyvä; sano vaan, mille kannalle +sinun ensimäinen miehesi oli talouden asettanut, ja vaikka minä olen +vaan sinun lankosi, laitatan minä kaikki samallaiselle kannalle.</p> + +<p>— Ensimäinen mieheni! huudahti mylady, katsoen lord Winter'iä +kauhistavin silmin.</p> + +<p>— Niin, ranskalainen miehesi; minä en tarkoita veljeäni. Muutoin, siinä +tapauksessa että kenties olet sen jo unhottanut ja koska hän vielä elää, +voin minä kirjoittaa hänelle ja pyytää häneltä tietoja asiasta.</p> + +<p>Kylmät hikipisarat kihosivat mylady'n otsalle.</p> + +<p>— Sinä lasket leikkiä, sanoi hän kolkolla äänellä.</p> + +<p>— Näytänkö minä leikinlaskijalta? kysyi parooni, nousten istuimeltansa +ja peräytyen askeleen.</p> + +<p>— Tai oikeammin, sinä loukkaat minua, jatkoi hän, tarttuen suonenvedon +tapaisesti nojatuolin käsipuihin ja kohottautuen käsivarsiensa varaan.</p> + +<p>— Minäkö loukkaisin sinua? sanoi lord Winter ylenkatseellisesti; +todellako, hyvä rouva, pidätte sitä mahdollisena?</p> + +<p>— Totta tosiaan, hyvä herra, sanoi mylady, sinä olet joko hullu tai +humalassa; mene matkaasi ja lähetä tänne kamarineitsyt.</p> + +<p>— Kamarineitsyet ovat kovin kieleviä, siskoseni; enkö minä voisi +kelvata sinulle kamarineitsyeksi? Sillä tavoin kaikki meidän +salaisuutemme jäisivät perheen piiriin.</p> + +<p>— Hävytön! huudahti mylady; ja niinkuin vivun ponnistuksesta hyppäsi +hän paroonia kohden, joka ristissä-käsivarsin odotti häntä, mutta +kumminkin toinen kämmen lähellä miekankahvaa.</p> + +<p>— Kas niin, sanoi hän, minä tiedän että sinulla on tapa murhata +ihmisiä, mutta minä puollustan itseäni, sen sanon jo edeltäkäsin, +vaikkapa omaa itseäsikin vastaan.</p> + +<p>— Oikein, sanoi mylady, sinä näytätkin kylliksi pelkurilta, voidaksesi +ruveta taistelemaan naisen kanssa.</p> + +<p>— Se saattaisi tapahtua; muutoin se olisi minulle suotava anteeksi, +sillä luullakseni minun käteni ei olisi ainoa miehenkäsi, joka on +kohonnut sinua vastaan.</p> + +<p>Ja parooni osoitti verkalleen ja pitkään mylady'n vasenta olkapäätä, +jota hän melkein kosketti sormellaan.</p> + +<p>Mylady karjahti ja vetäytyi taaksepäin huoneen nurkkaan, ikäänkuin +pantteri, joka hakee ponnistuspaikkaa takanansa, voidakseen paremmin +syöksähtää saaliinsa kimppuun.</p> + +<p>— Oh, karju mitä karjut, huudahti lord Winter, mutta elä yritäkkään +puremaan, sillä sen sanon ennakolta, että pahentaisit vaan asiaasi; +täällä ei ole mitään asianajajia, jotka edeltäkäsin järjestelevät +perintöseikkoja; täällä ei ole ketään vaeltavaa ritaria, joka tulisi +hieromaan riitaa minun kanssani kauniin naisen tähden, jota minä pidän +vankinani; mutta minulla on varalla tuomareita, jotka langettavat +syylliseksi semmoisen naisen, joka on niin hävytön että menee +kaksin-naimisiin vanhimman veljeni lord Winterin kanssa, ja ole varma +siitä että ne tuomarit jättävät sinut pyövelin käsiin, joka toimittaa +sinun molemmat olkapääsi samanlaisiksi.</p> + +<p>Mylady'n silmät säihkyivät semmoisia salamoita, että vaikka lord Winter +oli mies, joka täysissä aseissa seisoi aseettoman naisen edessä, hän +kumminkin tunsi hyydyttävän kauhistuksen tunkeutuvan sielunsa pohjaan +asti; mutta siitä huolimatta jatkoi hän kiihtyvällä raivolla:</p> + +<p>— Niin, minä ymmärrän, että sittenkuin olit perinyt veljeni, olisi +sinulle ollut varsin mieluista periä myöskin minut; mutta tiedä se, tapa +tai tapata sinä minut, minä olen jo kaikki valmiiksi järjestänyt: ei +penniäkään omaisuudestani ole joutuva sinun käsiisi. Etkö ole jo +kylliksi rikas, kun sinulla on liki miljoona ja etkö voisi lakata +kulkemasta tuota kovan onnen tietä, jolle olet antautunut, ell'et tekisi +pahaa vaan sen vuoksi, että pahanteko on sinulle sanomattomaksi +nautinnoksi? Kuuleppas, ell'ei veljeni muisto olisi minulle pyhä, saisit +maatua jossakin vankikomerossa tai Tyburn'issa tyydyttää merimiesten +uteliaisuutta; minä olen vaiti sinusta, mutta kärsi sinä tyynesti +vankeuttasi. Parin kolmen viikon perästä menen minä La Rochelle'en +armeijan mukana; mutta päivää ennen lähtöäni tulee eräs laiva noutamaan +sinua, viedäksensä sinut eteläisiin siirtomaihimme ja ole varma siitä, +että minä panen sinulle matkatoveriksi miehen, joka ampuu luodin otsaasi +niin pian kuin uskallat yrittääkkään palata Englantiin tai Europan +mannermaalle.</p> + +<p>Mylady kuunteli häntä tarkasti ja hänen säihkyvät silmänsä yhä +suurenivat.</p> + +<p>— Mutta siihen saakka, jatkoi lord Winter, täytyy sinun pysyä tässä +linnassa; seinät ovat paksut, ovet vankat, rautaristikot lujat; sitä +paitsi on tämän huoneen ikkuna meren korkean rantajyrkänteen puolella. +Muutamia miehiä minun väestöstäni, jotka ovat minulle kuolemaan saakka +uskolliset, vartioivat tätä huonetta kaikilta puolilta, sekä pihalle +viepää käytävää. Käsky on tämmöinen: askel, liike, sana, joka osoittaa +sinun aikovan paeta — ja sinut heti ammutaan. Ja jos sinut täällä +tapetaan, on Englannin oikeus toivoakseni oleva minulle kiitollinen että +olen säästänyt siltä tämän puuhan. Sinun kasvosi tyyntyvät; tässä on +pari kolme viikkoa vielä aikaa, niin kai mietit, minulla on neuvokas pää +ja sillä ajalla keksin kyllä jonkun keinon! No niin, koeta parastasi!</p> + +<p>Kun mylady näki ajatuksensa paljastuneen, koki hän hillitä kaikkia muita +muodon eleitä, paitsi tuskan ja kauhistuksen.</p> + +<p>Lord Winter jatkoi:</p> + +<p>— Upseerin, joka täällä päällikkyyttä pitää poissa ollessani, olet +nähnyt ja hänet siis jo tunnet; niinkuin olet huomannut, osaa hän +totella käskyjä, sillä tullessasi Portsmouth'ista tänne, et suinkaan +ollut koettamatta saada häntä puhumaan. Mitäs sanot? Voiko marmoripatsas +olla äänettömämpi ja kylmempi? Sinä olet koettanut viehätysvoimaasi +moneen mieheen ja kovaksi onneksi olet aina onnistunut; mutta koetappas +vietellä tätä miestä, ja jos, jumal'auta, onnistut siinä rahdunkaan, +olet sinä varmaan itse piru!</p> + +<p>Hän meni ovelle ja avasi sen äkisti:</p> + +<p>— Käskekää tänne herra Felton, sanoi hän. Odotahan, minä suositan sinut +hänelle.</p> + +<p>Heidän välillänsä syntyi nyt outo äänettömyys, jonka aikana kuului +verkkaisten, säännöllisten askelten lähenemistä. Pian näkyi käytävän +pimeydessä ihmisolennon haamu, ja nuori luutnantti, jonka jo olemme +tulleet tuntemaan, pysähtyi kynnykselle odottamaan paroonin käskyjä.</p> + +<p>— Käy sisään, rakas John, sanoi lord Winter; käy sisään ja sulje ovi.</p> + +<p>— Katsoppas, sanoi parooni, tuota naista: hän on nuori, kaunis, ja +hänellä on kaikki viehättävät ominaisuudet; no niin, mutta hän on +epäsikiö, joka kahtenakymmenenä vuotena on tehnyt itsensä syypääksi yhtä +moneen rikokseen kuin mitä kokonaisen vuoden aikana ehtisit lukea +tuomioistuinten rikosarkistoista. Hänen äänensä on miellyttävä, hänen +kauneutensa on syöttinä hänen uhreillensa; hän koettaa vietellä sinua, +ehkäpä koettaa hän tappaakkin sinut. Minä olen nostanut sinut +kurjuudesta, Felton, olen tehnyt sinusta luutnantin, olenpa kerran +pelastanut henkesikin, muistat kyllä missä tilaisuudessa; minä en ole +ainoastaan sinun suojelijasi, vaan myöskin ystäväsi, enkä ainoastaan +hyväntekijäsi, vaan myöskin isäsi. Tämä nainen on tullut Englantiin +väijymään minun henkeäni; minä pidän tämän käärmeen käsissäni; no niin, +minä kutsun sinut tänne ja sanon sinulle: Ystäväni Felton, John poikani, +suojele minua ja ennen kaikkia suojele itseäsi tuota naista vastaan; +vanno ikuisen autuutesi nimessä, että tallennat hänet sitä rangaistusta +varten, jonka hän on ansainnut. John Felton, minä luotan sanaasi ja +rehellisyyteesi.</p> + +<p>— Mylord, vastasi nuori upseeri, ja hänen rehellisistä silmistänsä +hehkui kaikki se viha, mitä hän tunsi sydämmessänsä, minä vannon, +mylord, että teen teidän tahtonne mukaan.</p> + +<p>Mylady otti tuon silmäyksen vastaan nöyrän uhrin lailla; mahdotonta oli +nähdä nöyrempää, lempeämpää kasvojen ilmausta kuin mikä hänen muodossaan +nyt oli nähtävänä. Töin tuskin lord Winter itse saattoi tuntea hänen +olevan saman tiikerin, jota vastaan hän vast'ikään oli taistellut.</p> + +<p>— Hän ei saa laisinkaan lähteä tästä huoneesta, ymmärrätkö John, jatkoi +parooni; hän ei saa olla kirjevaihdossa kenenkään kanssa; hän ei saa +puhua muiden kuin sinun kanssasi, jos nimittäin sinä huolit osoittaa +hänelle sitä kunniaa, että antaudut puhumaan hänen kanssansa.</p> + +<p>— Kylliksi, mylord; minä olen vannonut.</p> + +<p>— Ja nyt, rouva, sanoi parooni, pyrkikää sovintoon Jumalan kanssa, +sillä ihmiset ovat tuominneet teidät.</p> + +<p>Mylady antoi päänsä painua ikäänkuin olisi tuo tuomio masentanut hänet +kokonaan. Lord Winter meni, viitaten Felton'ille, joka meni hänen +jälestänsä ja sulki oven.</p> + +<p>Hetkisen perästä kuului käytävässä raskaita askeleita, siellä näet +käveli vahtisotamies sotakirves vyöllä ja musketti olalla.</p> + +<p>Mylady pysyi vähän aikaa samassa asennossa, sillä hän epäili että häntä +tarkasteltaisiin avaimenreiästä; sitten nosti hän verkalleen päänsä +pystyyn, ja hänen kasvoillansa kuvastui hirvittävä koston ja ynseyden +ilmaus; hän juoksi kuuntelemaan ovelle, tirkisti ulos ikkunasta ja +vaipui sitten syvään nojatuoliin.</p> + +<p>Hän oli mietteissään.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="XLIX" id="XLIX"></a>XLIX.</h2> + +<h2>Upseeri!</h2> + + +<p>Sillä välin odotteli kardinaali tietoja Englannista, mutta muita kuin +ikäviä ja uhkaavia ei tullut.</p> + +<p>Vaikka La Rochelle kyllä oli ankarassa piiritystilassa ja menestys +näytti varmalta, kaikista toimenpiteistä päättäen, mutta erittäinkin +siihen katsoen, että sulku esti pienimmänkin venheen pääsemästä +piiritettyyn kaupunkiin, saattoi piiritys kumminkin vielä kestää kauvan, +ja se olisi suureksi häpeäksi kuninkaan asevoimalle ja saattaisi paljon +harmia kardinaalille, jolla tosin ei enää ollut työtä eripuraisuuden +herättämisessä Ludvig XIII:n ja Itävallan Annan välille, sillä se oli jo +olemassa, mutta sen sijaan oli hänen saaminen herra Bassompierre ja +Angouléme'n herttua sovintoon, sillä he olivat riidassa.</p> + +<p><i>Monsieur</i> taas, joka oli piirityksen alkanut, oli jättänyt sen +kardinaalin lopetettavaksi. Kaupunki oli, pormestarin erinomaisesta +jäntevyydestä huolimatta, koettanut ruveta kapinoimaan, antautuaksensa; +pahimmat yllyttäjät hirtettiin. Se toimi hillitsi levottomimmat, jotka +sen sijaan päättivät nääntyä nälkään. Tuo kuolemisen tapa näytti heistä +toki pitkällisemmältä ja epätietoisemmalta kuin kuristuminen.</p> + +<p>Piirittäjät puolestaan ottivat silloin tällöin kiinni niitä +lähettiläitä, joita rochellelaiset koettivat lähettää Buckingham'in +luokse, taikka vakoojia, joita Buckingham lähetti rochellelaisten +luokse. Kumpaisessakin tapauksessa oli suoritus lyhyt. Kardinaali sanoi +vaan sanan: hirtettäköön! Kuningas pyydettiin katselemaan näitä +hirttämisiä. Hän saapui väsyneen näköisenä ja asettui hyvälle paikalle +nähdäksensä toimituksen kaikkine yksityisseikkoineen; semmoinen tuotti +hänelle aina jonkunmoista huvia ja virkistystä, niin että hän +kärsivällisesti kesti tuon pitkällisen piirityksen, mutta se ei +kumminkaan estänyt hänellä olemasta sangen ikävän ja joka hetki +puhumasta Pariisiin palaamisestansa, jonka tähden Hänen ylhäisyytensä, +jos lähettiläistä ja vakoojista olisi puutos tullut, olisi joutunut +pahaan pulaan kaikessa kekseliäisyydessäänkin.</p> + +<p>Aika kului kumminkin. Rochellelaiset eivät tahtoneet antautua; +viimeisellä vakoojalla, joka saatiin kiini, oli kirje. Siinä kirjeessä +ilmoitettiin Buckingham'ille että kaupunki oli mitä suurimmassa hädässä, +mutta sen sijaan että olisi lisätty: "Ell'ei apua tule kahden viikon +kuluessa, antaudumme armoille", lisättiin vaan: "ellei apua tule kahden +viikon kuluessa, olemme kaikki nälkään nääntyneet silloin kuin apu +tulee."</p> + +<p>Rochellelaisten toivo oli siis yksinomaan Buckingham'issa; hän oli +heidän pelastajansa. Päivän selvää oli, että jos he kerta saisivat +varmaan tietää ett'ei Buckingham'ia ole toivomista avuksi, katoisi +heidän rohkeutensa samalla kuin toivokin.</p> + +<p>Kardinaali odotti sen vuoksi kovin levottomasti semmoisia tietoja +Englannista, ett'ei Buckingham muka tulisikaan.</p> + +<p>Ryntäämiskysymys, jota ensin oli kuninkaan sotaneuvostossa, harkittu, +oli jätetty syrjälle. Ensinkin näytti La Rochelle valloittamattomalta; +sitä paitsi tiesi kardinaali vallan hyvin, sanoipa hän mitä sanoikin, +että verenvuodatuksen kauhistus tuommoisessa taistelussa, missä +ranskalainen seisoi ranskalaista vastaan, oli samaa kuin peräytyä +kuusikymmentä vuotta taaksepäin politiikassa; ja kardinaali oli siihen +aikaan mitä näinä aikoina nimitetään edistyksen mieheksi. Niinpä La +Rochelle'n hävitys ja kolmen neljän tuhannen hugenotin teurastus vuonna +1628 olisi näyttänyt kovin paljon Bartholomeon-yön verisaunalta, joka +tapahtui vuonna 1572; ja vihdoin tuo kaikkein viimeinen keino, jota +kuningas, kelpo katolilainen kun oli, ei suinkaan pitänyt hyljättävänä, +sortui neuvottelussa joka kerta tähän piirittäväin sotapäällikköjen +väitteesen: "La Rochelle'a ei voi valloittaa muuten kun nälällä."</p> + +<p>Kardinaali ei voinut karkoittaa mielestään sitä pelkoa, jota hänen +hirmuinen lähettiläänsä oli hänessä herättänyt; sillä hänkin oli +huomannut että jotakin outoa oli tuossa naisessa, joka näytti milloin +kärmeeltä milloin leijonalta. Oliko tuo nainen hänet kavaltanut? Vai +oliko hän kuollut? Kaikessa tapauksessa tunsi hän häntä kylliksi, +tietääksensä että ainoastaan voimakkaat esteet saattoivat pidättää häntä +tehtävänsä täyttämisestä, joko hän sitten toimi hänen hyödyksensä tai +vahingoksensa, ystävänä tai vihollisena; mutta mistä tulivat nuo esteet? +Sitä hän ei voinut tietää.</p> + +<p>Muutoin luotti hän kumminkin jossakin määrin mylady'yn, eikä ilman +syyttä: olihan hän aavistanut tuon naisen entisessä elämässä niitä +hirvittäviä seikkoja, joita vaan hänen punainen vaippansa voi peitellä, +ja hän tajusi että mylady syystä tai toisesta oli hänen puolellansa, +koska tuo nainen ainoastaan hänessä löysi vakavimman turvan niitä +vaaroja vastaan, jotka häntä uhkasivat.</p> + +<p>Hän päätti sentähden suorittaa sodan yksinään, odottamatta apua +ulkoapäin muulla tavoin kuin miten onnellista sattumaa odotetaan. Hän +jatkoi siis piiritystoimiansa korottamalla tuota kuuluisata sulkua, +jonka avulla hän oli näännyttävä nälkään La Rochelle'n; sitä +odottaessaan loi hän silmänsä tuohon onnettomaan kaupunkiin, joka +sisälsi niin paljon kurjuutta, niin paljon sankarillisuutta, ja muisti +Ludvig XI:sta, joka oli hänen valtiollinen edeltäjänsä samoinkuin hän +oli Robespierre'n, ja hän muisti tuota Tristan'in sankarin +peruslausetta: "Eroita ja hallitse."</p> + +<p>Kun Henrik IV piiritti Pariisia, heitätti hän muurin yli leipää ja muita +ravinto-aineita; kardinaali heitätti pieniä kirjelippuja, joissa hän +osoitti rochellelaisille, kuinka väärin, itsekkäästi ja raakamaisesti +heidän päällikkönsä menettelivät; noilla päälliköillä muka oli +yltäkyllin ruokavaroja, vaan he eivät jakaneet niitä käytettäviksi; he +pitivät muka semmoista mieltä että oli yhdentekevää, kuolivatko vaimot, +lapset ja ukot, kunhan vaan ne miehet, joiden oli puollustaminen +muureja, pysyisivät hyvissä voimissa. Tähän saakka oli tuo mielipide, +olematta tosin yleisesti hyväksytty, joutunut käytäntöön joko +puutteenalaisten alttiudesta tai heidän kykenemättömyydestänsä sitä +vastustamaan; mutta kirjeliput rupesivat sitä horjuttamaan. Ne näet +huomauttivat miehille, että nuo lapset, vaimot ja ukot olivat heidän +poikiansa, vaimojansa ja isiänsä, ja että siis olisi oikeudenmukaisempaa +kaikkien kärsiä samallaista hätää, että samallainen tila saattaisi +heidät yksimieliseen päätökseen.</p> + +<p>Nuo kirjeliput tekivät kaiken sen vaikutuksen, mitä niiden kirjoittaja +saattoi toivoa, ne näet saattoivat suuren joukon kaupungin asukkaita +siihen päätökseen, että kuninkaan armeijan kanssa oli rupeaminen +neuvotteluihin. Mutta juuri kun kardinaali näki kylvönsä kantavan +hedelmiä ja iloitsi siitä että hän oli tuohon keinoon ryhtynyt, tuli +kaupunkiin eräs La Rochelle'n asukkaita, joka, luoja tiesi kuinka, oli +päässyt pujahtamaan piirityslinjojen lävitse, huolimatta Bassompierre'n, +Schomberg'in ja Angoulême'n herttuan valppaudesta, jota kardinaali +puolestaan sitä paitsi piti silmällä, tuli, sanoimme eräs La Rochelle'n +asukkaita Portsmouth'ista ja toi sen sanoman, että hän oli nähnyt siellä +komean laivaston valmiina lähtemään kahdeksan päivän perästä. Sitä +paitsi antoi Buckingham kaupungin pormestarille sen tiedon, että ai'ottu +suuri liittokunta nyt vihdoin oli julistava sodan Ranskaa vastaan ja +kuningaskuntaa ahdistettaisiin yhdellä kertaa Englannin, Itävallan ja +Espanjan puolelta. Tuo kirje luettiin julki joka torilla, ja +jäljennöksiä naulattiin katujen kulmiin; yksin nekin, jotka olivat +tahtoneet ruveta neuvotteluihin, luopuivat nyt tuumastansa ja päättivät +odottaa tuota niin pulskasti luvattua apua.</p> + +<p>Tämä odottamaton asianhaara palautti Richelieu'n entiseen +levottomuuteensa ja pakoitti hänen taaskin luomaan silmänsä toiselle +puolelle mertä.</p> + +<p>Kaiken tämän ohella vietti kuninkaan armeija iloista elämää, koska +leiristä ei puuttunut ruokavaroja eikä rahaa; kaikki sotilaskunnat +kilpailivat vaan vallattomuudessa ja iloisuudessa. Vakoojain +kiini-ottaminen ja hirttäminen, vaaralliset retket sululle tai merelle, +kaikellaisten hullutusten keksiminen ja tekeminen — semmoista oli +heidän ajanviettonsa, joka teki sotajoukon päivät lyhyiksi ja +hauskoiksi, nuo samat päivät, jotka nälkäisille ja hätäytyneille +rochellelaisille olivat niin pitkiä, kuin myöskin kardinaalille, joka +heitä niin ankarasti piiritti.</p> + +<p>Toisinaan, kun kardinaali, myötäänsä satulassa kuin alhaisin sotamies, +katseli miettiväisenä noita piiritystöitä, jotka hänen kiihtyneestä +mielestänsä kävivät niin kovin hitaasti, ja joita Ranskanmaan kaikilta +ääriltä kutsutut insinöörit toimittelivat, tapahtui että hän +kohdatessaan Tréville'n komppaniian muskettisoturin, katseli häntä +omituisella tavalla, mutta kun hän huomasi, ett'ei se ollut yksikään +noista meidän neljästä ystävyksestä, suuntasi hän tutkivan silmäyksensä +ja laajat ajatuksensa toiselle taholle.</p> + +<p>Eräänä päivänä kun kardinaali, kovasti ikävissään ja toivotonna minkään +neuvottelujen aikaansaamisesta kaupungin kanssa, ja saamatta mitään +uutisia Englannista, ratsasti pitkin rantaa, ainoastaan Cahusac'in ja La +Houdinière'n seuraamana, joutui hän hiljaisesti ratsastaen eräälle +pienelle kunnaalle, josta katsellessaan hän huomasi erään pensaston +takana seitsemän miestä pullojen ympäröimänä pitkällään maassa +paistattamassa päivää, joka siihen vuoden aikaan vallan harvoin näytti +säteitänsä. Neljä noista miehistä olivat meidän muskettisoturimme, jotka +parhaillaan kuuntelivat erään kirjeen lukemista, minkä yksi heistä oli +saanut. Tuo kirje oli niin tärkeä, että kortit ja kuutiot olivat jääneet +joutilaiksi eräälle rummulle.</p> + +<p>Kolme miestä oli kiskomassa tulppaa äärettömän suuresta koripullosta; ne +olivat herrojen lakeijoja.</p> + +<p>Kardinaali oli, niinkuin jo sanoimme, synkällä mielellä, ja kun hän oli +semmoisella tuulella, ei mikään sitä niin yhä huonontanut kuin toisten +iloisuus. Muutoin oli hänellä se omituinen luulo, että hänen +alakuloisuutensa se juuri herätti toisten iloa. Hän viittasi La +Houdinière'lle ja Cahusac'ille että pysähtyisivät, laskeutui satulasta +ja lähestyi noita epäluulon-alaisia huvittelijoita, siinä toivossa että +hiekan avulla, joka estäisi hänen askeleensa kuulumasta ja pensaitten, +jotka peittäisivät hänet näkymästä, saisi kuulla muutaman sanan tuosta +keskustelusta, joka hänestä näytti niin kiinittävältä. Vasta kymmenen +askeleen päässä pensastosta tunsi hän gaskonjalaisen puheenparren ja kun +hän jo tiesi että nuo miehet olivat muskettisotureita, oli hänelle heti +päivänselvänä, että kolme muuta olivat nuo niin sanotut eroittamattomat, +eli Athos, Porthos ja Aramis.</p> + +<p>Sen arvaa että tuo havainto yhä kiihdytti hänen haluansa saada kuulla +keskustelua; hänen silmänsä muuttuivat omituisen näköiseksi ja tiikerin +tavoin hiipi hän lähemmäksi pensastoa; mutta hän ei ollut vielä saanut +kuulla muuta kuin yksityisiä epäselviä tavuja, kun yht'äkkiä kimakka, +lyhyt äännähdys säpsähdytti häntä ja herätti muskettisoturien huomion +hänen puoleensa.</p> + +<p>— Upseeri! huudahti Grimaud.</p> + +<p>— Luulenpa että puhut, tomppeli! sanoi Athos kohoten toisen +kyynäsvartensa nojaan ja luoden Grimaud'iin välkähtävän silmäyksen.</p> + +<p>Eipä Grimaud hiiskunut enää sanaakaan; hän osoitti vaan sormellansa +pensastoon päin ja ilmoitti sillä tavoin kardinaalin ja hänen +seuralaistensa läsnä-olon.</p> + +<p>Neljä muskettisoturia olivat yhdessä hyppäyksessä jaloillaan ja +tervehtivät kunnioittavasti.</p> + +<p>Kardinaali näytti raivostuneelta.</p> + +<p>— Luulenpa että muskettisoturit asettavat etuvartijoita itselleen? +sanoi hän. Tuleeko englantilainen maan puolelta, vai pitävätkö herrat +muskettisoturit itseänsä korkeampina upseereina?</p> + +<p>— Arvoisa herra, vastasi Athos, sillä keskellä yleistä säikähdystä oli +hän yksin säilyttänyt ylhäisen miehen tyyneyden ja kylmäverisyyden, +jotka eivät koskaan hänestä luopuneet, arvoisa herra, kun +muskettisoturit eivät ole palvelustoimessa, tai kun heidän +palvelustoimensa on päättynyt, juovat he ja pelaavat kuutiota, ja he +ovat korkeampia upseereja lakeijoillensa.</p> + +<p>— Lakeijoillensa, murisi kardinaali, lakeijoillensa, joiden on määrä +ilmoittaa herroillensa, kun joku tulee tienoolle, semmoiset eivät ole +lakeijoja, vaan ovat esivartijoita.</p> + +<p>— Mutta Teidän ylhäisyytenne suvaitkoon huomata että ell'emme olisi +käyttäneet tätä varovaisuutta, olisi meillä ollut se ikävyys tarjona, +että Teidän ylhäisyytenne olisi kulkenut ohitsemme emmekä olisi saanut +osoittaa kunnioitustamme ja lausua kiitollisuuttamme siitä armosta, jota +Teidän ylhäisyytenne on osoittanut kohtaamme, yhdistämällä meidät. +D'Artagnan, jatkoi Athos, sinä, joka juuri äsken toivoit tätä +tilaisuutta, osoittaaksesi kiitollisuuttasi Hänen ylhäisyyttänsä +kohtaan, nyt näet tilaisuuden tulleen, käytä sitä.</p> + +<p>Nämä sanat lausui Athos sillä järkähtämättömällä tyvenyydellä, joka +hänessä aina ilmaantui vaaran hetkenä ja sillä erinomaisella +kohteliaisuudella, joka hänestä tämmöisissä tiloissa teki kuninkaan, +paljoa majesteetillisemman kuin synnynnäisen kuninkaan.</p> + +<p>D'Artagnan lähestyi ja sopersi muutamia kiitollisuuden sanoja, jotka +sammuivat heti kardinaalin synkkään silmänluontiin.</p> + +<p>— Siitä huolimatta, herrat, jatkoi kardinaali, vähintäkään +syrjähtymättä ensimäisestä aikomuksestaan sen keskeytyksen kautta, jonka +Athos oli aikaan saanut, siitä huolimatta, herrat, minä en laisinkaan +pidä siitä että tavalliset sotamiehet, vaikkapa heillä onkin se etusija, +että palvelevat valitussa sotilaskunnassa, tuolla tavoin ovat olevinansa +herroja; kuri on sama kaikille.</p> + +<p>Athos antoi kardinaalin puhua puhuttavansa; kumartaen myöntävästi, +lausui hän sitten:</p> + +<p>— Kurin vaatimukset, arvoisa herra, eivät toivoakseni ole millään +tavoin tulleet meidän puoleltamme loukatuiksi. Me emme ole +palvelustoimessa, ja luulimme siis saavamme käyttää aikamme oman +mielemme mukaan. Jos meillä on onni saada Teidän ylhäisyydeltänne mitä +erityisiä käskyjä, olemme me valmiit niitä täyttämään. Te näette, +arvoisa herra, jatkoi Athos, rypistäen kulmiaan, sillä tämänlaatuinen +kuulustelu alkoi häntä harmittaa, että me, ollaksemme valmiina ensi +viittauksella, olemme lähteneet ulos täysissä aseissa.</p> + +<p>Hän osoitti sormellansa kardinaalille neljää toisiaan vasten pystytettyä +muskettia lähellä rumpua, jossa kortit ja kuutiot olivat.</p> + +<p>— Teidän ylhäisyytenne suvaitkoon olla varma siitä, lisäsi d'Artagnan, +että me heti olisimme tulleet Teidän ylhäisyyttänne vastaan, jos vaan +olisimme osanneet aavistaa että niin pienen seurueen kanssa lähestyvä +olitte te.</p> + +<p>Kardinaali pureksi viiksiänsä ja vähän huuliansakin.</p> + +<p>— Tiedättekö, miltä te näytätte, te, jotka myötäänsä olette yksissä +tuolla tavoin, täysissä aseissa, ja lakeijainne vartioimina? sanoi +kardinaali; te näytätte salavehkeilijöiltä.</p> + +<p>— Ah, mitä siihen tulee, arvoisa herra, sanoi Athos, se onkin totta; me +vehkeilemme, niinkuin Teidän ylhäisyytenne tuonnoisena aamuna havaitsi, +mutta ainoastaan rochellelaisia vastaan.</p> + +<p>— Ah, herrat valtioviisaat, jatkoi kardinaali vuorostaan rypistäen +kulmiaan, teidän aivoistanne voisi kenties löytää monenlaatuisia +salaisuuksia, jos niitä voisi lukea, samoin kuin te luitte kirjettä, +joka kätkettiin, kun nähtiin minun tulevan.</p> + +<p>Veri kuohahti Athoksen päähän; hän astui askeleen Hänen ylhäisyyttänsä +kohden.</p> + +<p>— Voisippa luulla teidän todellakin epäilevän meitä, arvoisa herra, ja +meidän täytyvän käydä säännöllisen tutkinnon alaisiksi. Jos asia niin +on, suvaitkoon Teidän ylhäisyytenne selittää asian tarkemmin, että toki +saamme tietää, mistä on kysymys.</p> + +<p>— Ja jos tämä todellakin olisi tutkinto, lausui kardinaali, niin on +moni muu kuin te, herra Athos, saanut ruveta sen alaiseksi, +kieltäytymättä vastaamasta.</p> + +<p>— Minä olenkin, arvoisa herra, jo sanonut Teidän ylhäisyydellenne, että +teidän tarvitsee vaan tehdä kysymyksenne ja me olemme valmiit niihin +vastaamaan.</p> + +<p>— Mikä kirje se oli, jota ai'oitte lukea, herra Aramis, ja jonka +piiloititte?</p> + +<p>— Kirje eräältä naiselta, arvoisa herra.</p> + +<p>— Ah, ymmärrän kyllä, sanoi kardinaali, että semmoisia kirjeitä +aristellaan näyttää, mutta niitä voi kumminkin näyttää rippi-isälle, ja +tiedättehän minun olevan hengellistä säätyä.</p> + +<p>— Arvoisa herra, sanoi Athos levollisesti, mikä tuntui yhä +hirvittävämmältä sen vuoksi, että hän pani päänsä vaaraan sitä +sanoessaan, arvoisa herra, kirje on naiselta, mutta nimi ei ole Marion +Delorme eikä rouva d'Aiguillon.</p> + +<p>Kardinaali muuttui kalman kalpeaksi; hirvittävä salama leimahti hänen +silmistänsä; hän käännähti taaksepäin ikäänkuin antaaksensa käskyn +Cahussac'ille ja Houdinière'lle. Athos näki liikkeen ja astahti askeleen +musketteihin päin, joihin myöskin kolme ystävystä olivat silmänsä +kiinnittäneet, ikäänkuin heillä olisi ollut kovin vähän halua antautua +kiini otettaviksi. Kardinaali itse oli kolmas; muskettisotureita +lakeijoineen oli seitsemän; kardinaali huomasi että taistelu olisi yhä +vähemmän tasaväkinen, jos Athos ja hänen toverinsa todella olivat +salaliittolaisia, ja nopeiden välivaihdosten kautta, joita hänellä aina +oli varalla, muuttui hänen vihastuksensa hymyilyksi.</p> + +<p>— Hyvä, hyvä, sanoi hän, te olette rivakoita poikia, ylpeitä päivän +valossa, uskollisia pimeässä, eikä ole mitään pahaa vartioittaa +itseänsä, kun niin hyvin vartioi muita. Hyvät herrat, minä en ole +unhottanut sitä yötä, jolloin te saatoitte minua Colombier-Rouge'en; jos +minua nyt tällä matkallani, millä nyt olen, uhkaisi mikään vaara, +pyytäisin taaskin teitä seuralaisikseni, vaan kun semmoista ei ole +tarjona, niin jääkää vaan tänne lopettelemaan pullojanne, peliänne ja +kirjeenne lukemista. Hyvästi, hyvät herrat!</p> + +<p>Samassa nousi hän hevosensa selkään, — Cahusac oli näet tuonut sen +hänen luoksensa, — viittasi heille jäähyväisiksi ja poistui.</p> + +<p>Nuoret miehet seisoivat liikkumattomina ja katselivat häntä äänettöminä, +kunnes hän oli kokonaan kadonnut.</p> + +<p>He silmäilivät sitten toisiansa.</p> + +<p>Kaikkien kasvoille kuvastui hämmästys, sillä huolimatta Hänen +ylhäisyytensä ystävällisestä hyvästi-jätöstä, näkivät he kardinaalin +poistuvan raivoisassa mielentilassa.</p> + +<p>Athos yksin hymyili ylpeästi ja ylenkatseellisesti.</p> + +<p>Kun kardinaali oli joutunut näkymättömiin ja kuulumattomiin, huudahti +Porthos, joka halusi purkaa harmiansa jonkun niskoille:</p> + +<p>— Grimaud huusi liian myöhään.</p> + +<p>Grimaud aikoi vastata jotakin puollustukseksensa.</p> + +<p>Athos kohotti sormensa ja Grimaud vaikeni.</p> + +<p>— Olisitko jättänyt kirjeen hänen käsiinsä, Aramis? kysyi d'Artagnan.</p> + +<p>— Minä, vastasi Aramis heleällä äänellänsä, olin päättänyt antaa +hänelle kirjeen, jos hän olisi sitä vaatinut, mutta samalla kun minä +toisella kädelläni olisin ojentanut hänelle kirjeen, olisin minä +toisella syössyt miekkani hänen lävitsensä.</p> + +<p>— Sitä minä odotinkin, sanoi Athos, ja sen vuoksi asetuin minä väliin. +Tuo mies on toden totta kovin varomaton, kun menee puhumaan sillä tavoin +toisille miehille! Voisinpa luulla ett'ei hän koskaan ole ollut +tekemisissä muiden kuin naisten ja lasten kanssa.</p> + +<p>— Athos veikkoseni, tuumaili d'Artagnan, minä ihmettelen sinua; mutta +kyllä me oikeastaan olimme sentään väärässä.</p> + +<p>— Kuinka, mekö väärässä! sanoi Athos. Kenen on sitten ilma, jota me +hengitämme? Kenenkä on meri, jonka ulapoille me luomme katseemme? Kenen +hiekka, jolla me lojuimme? Kenen tuo kirje, jonka Aramis on saanut +lemmityltään? Kardinaalinko ne kaikki ovat? Kunniani kautta, tuo mies +luuloittelee maailman olevan hänen omansa! Sinä seisot änkyttäen, +hämmästyneenä ja masentuneena; olisinpa voinut luulla Bastiljin kohoavan +sinun edessäsi tai jättiläismeduusan muuttaneen sinut kiveksi. Onko +rakastaminen salavehkeilyä? Sinä olet rakastunut erääsen naiseen, jonka +kardinaali on suljettanut vankeuteen; sinä tahdot temmata hänet +kardinaalin kynsistä; tuo kirje on sinun korttisi; minkätähden sinä +näyttäisit korttiasi pelitoverillesi? Ei semmoista tapaa käytetä. +Arvatkoon hän ne, olkoon menneeksi! me arvaamme kai myöskin hänen +korttinsa!</p> + +<p>— Todella, sanoi d'Artagnan, sinä puhut aivan oikein, Athos.</p> + +<p>— Siinä tapauksessa elkäämme enää puhuko siitä mitä on tapahtunut ja +Aramis jatkakoon serkultaan saamansa kirjeen lukemista siitä paikasta, +johon kardinaalin tulo sen keskeytti.</p> + +<p>Aramis otti kirjeen taskustaan, kolme ystävystä liittyivät lähemmäksi +häntä ja kolme lakeijaa kokoontuivat uudestaan koripullon ympärille.</p> + +<p>— Sinä luit vasta pari riviä, sanoi d'Artagnan: lue uudestaan alusta +saakka.</p> + +<p>— Mielelläni, sanoi Aramis.</p> + +<div class="blockquot"> +<p>"Paras serkkuni!</p> + +<p>Minä taidan lähteä käymään Stenay'ssä, jossa sisareni on hankkinut +pienelle kamarineitsyellemme pääsyn karmeliittaluostariin. +Lapsiparka on nöyrä; hän tietää ett'ei hän voi elää muualla, +jättämättä sieluansa vaarojen alaiseksi. Jos kumminkin meidän +perheseikat järjestyvät toivomme mukaan, luulen minä että hän +antautuu kadotuksellekin alttiiksi ja palaa niiden tykö, joita hän +kaipaa, semminkin kun hän tietää että häntä myötäänsä ajatellaan. +Sen ohessa ei hän ole kovin onneton; kaikki, mitä hän toivoo, on +saada kirjeen sulhaseltansa. Minä kyllä tiedän, ett'ei sellainen +tavara pääse niinkään helposti pujahtamaan luostariristikkojen +lävitse, mutta niinkuin minä jo olen sinulle osoittanut, paras +serkkuni, en minä ole aivan kömpelö ja otan siis vallan mielelläni +sen toimen tehtäväkseni. Sisareni kiittää sinua hyvästä ja +alinomaisesta muistamisestasi. Hän oli muutaman hetken kovin +levottomana, vaan hän on jo paljo tyyntynyt, sittenkuin hän lähetti +kirjanpitäjänsä sinne pois, ett'ei mitään odottamatonta siellä +tapahtuisi.</p> + +<p>Hyvästi, paras serkkuni! Lähetä tietoja itsestäsi niin usein kuin +voit, toisin sanoen, niin usein kuin luulet voivasi niitä lähettää +varmaan. Minä syleilen sinua.</p> + +<p class="author"><i>Marie Michon.</i>"</p> +</div> + +<p>— Oi kuinka suuressa kiitollisuuden velassa minä olen sinulle, Aramis! +huudahti d'Artagnan. Rakastettu Constance! Minä sain siis vihdoinkin +tietoja hänestä; hän elää, hän on luostarin turvassa, hän on Stenay'ssä! +Missä on Stenay, Athos?</p> + +<p>— Vaan muutamia peninkulmia Elsassista, Lothringissa; kun piiritys on +päättynyt, voimme tehdä retken sinne.</p> + +<p>— Ja siihen ei liene toivottavasti pitkää aikaa, sanoi Porthos, sillä +tänä aamuna on taas hirtetty yksi vakooja, joka oli kertonut +rochellelaisten olevan jo niin suuressa hädässä, että he ovat alkaneet +syödä saappaittensa päällyksiä. Jos he, päällykset syötyänsä, syövät +vielä pohjatkin, en ymmärrä mitä syötävää heille sitten enää jääpi, +ell'eivät rupea syömään toisiansa.</p> + +<p>— Hupsut raukat! sanoi Athos, tyhjentäen lasin oivallista +bordeaux-viiniä, joka, vaikka sillä siihen aikaan ei vielä ollut sitä +mainetta, mikä sillä on nykyjään, ansaitsi kumminkin jo silloin +mainitsemista; hupsut raukat! Ikäänkuin ei katolinusko olisi mukavin ja +miellyttävin kaikista uskonnoista! Mutta oli miten oli, lisäsi hän +maiskuttaen kieltänsä, ovat he kumminkin kelpo väkeä. Vaan mitä saakelia +sinä teet, Aramis? jatkoi Athos; sinähän panet kirjeen taskuusi.</p> + +<p>— Niin, sanoi d'Artagnan, Athos on oikeassa; kirje on poltettava, ja +vaikka se poltetaankin, hiisi tiesi, eikö kardinaali tiedä jotakin +taikatemppua, jonka avulla hän voi lukea sen sisällyksen tuhkastakin.</p> + +<p>— Kyllä kai hän tietää, sanoi Athos.</p> + +<p>— Mutta mitenkäs sitten menettelette kirjeen kanssa? kysyi Porthos.</p> + +<p>— Tule tänne, Grimaud! sanoi Athos.</p> + +<p>Grimaud totteli:</p> + +<p>— Rangaistukseksi siitä että olet puhunut ilman luvatta, ystäväni, +tulee sinun syödä tämä paperi, mutta palkinnoksi siitä hyödystä, jonka +puhumisellasi meille toimitit, saat juoda tämän lasillisen viiniä; kas +niin, tässä kirje ensiksi, pureksi se hyvästi.</p> + +<p>Grimaud hymyili ja, silmäillen viinilasia, jonka Athos oli täyttänyt +ääriään myöten, pureksi kirjeen ja nieli sen.</p> + +<p>— Bravo, mestari Grimaud! sanoi Athos, otappas nyt tämä, kas niin, minä +vapautan sinut sanomasta kiitoksia.</p> + +<p>Grimaud tyhjensi lasin äänettömänä.</p> + +<p>— Ja nyt, sanoi Athos, ell'ei kardinaalin päähän pistä se nerokas +ajatus, että avauttaa Grimaud'in vatsan, luulen voivamme olla jotenkin +levollisina.</p> + +<p>Sillä välin jatkoi Hänen ylhäisyytensä surumielistä ratsastustaan, +mutisten partaansa:</p> + +<p>— Nuo neljä miestä pitää minun saada omikseni.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="L" id="L"></a>L.</h2> + +<h2>Vankeuden ensi päivä.</h2> + + +<p>Palatkaamme mylady'yn, jonka kadotimme näkyvistämme, luodessamme +silmäyksen Ranskanmaan rannikolle.</p> + +<p>Me tapaamme hänet siinä epätoivon tilassa, mihin hänet jätimme, +vaipuneena synkkien mietteittensä syvyyteen, helvettiin, jonka portin +edustalla hän kadotti melkein kaiken toivonsa; sillä ensimäisen kerran +epäilee hän, ensimäisen kerran pelkää hän.</p> + +<p>Kahdessa tilassa on onni hänet pettänyt, kahdessa tilassa on hän nähnyt +itsensä oivalletuksi ja kavalletuksi ja kumpaisellakin kertaa on siihen +ollut syynä hänen vainohenkensä, jonka Herra epäilemättä on lähettänyt +häntä kukistamaan. D'Artagnan on voittanut hänet, hänet, tuon +voittamattoman pahanhengen voiman.</p> + +<p>Hän on loukannut hänen rakkauttansa, nöyryyttänyt hänen ylpeyttänsä, +pilkannut hänen kunnianhimoansa; ja nyt, nyt on hän hävittämässä koko +hänen onnensa, ahdistamassa hänen vapauttansa, uhkaamassa hänen +henkeänsä. Vielä enemmän: hän on kohottanut hänen naamiotansa, tuota +kilpeä, jonka taakse hän on peittäytynyt ja joka estää pääsemästä häneen +käsiksi.</p> + +<p>D'Artagnan on kääntänyt Buckinghamista, jota mylady vihaa, niinkuin hän +vihaa kaikkea, mitä hän ennen on rakastanut, sen myrskyn, jolla +Richelieu uhkasi häntä kuningattaren persoonassa. D'Artagnan on +tekeytynyt de Wardes'iksi, jota kohtaan hän tunsi tiikerimäistä himoa, +kukistamatonta, niinkuin sen luontoisilla naisilla tavallista. +D'Artagnan tuntee hänen hirveän salaisuutensa, josta hän on vannonut +ett'ei kukaan sitä saa tietää menettämättä henkeänsä. Vihdoin, samassa +hetkessä kuin hän Richelieu'ltä oli saanut tuon avonaisen valtakirjan, +jonka avulla hän aikoi kostaa vihollisellensa, temmattiin tuo valtakirja +hänen kädestänsä ja d'Artagnan se toimitti hänet vankeuteen, ja lähettää +hänet johonkin likaiseen Botanybay'hin, johonkin katalaan Tyburn'iin +Intian valtameren syliin.</p> + +<p>Sillä kaikki tämä on epäilemättä kotoisin d'Artagnan'ista; mistäs +sitten, ellei hänestä tulisi kaikki se häväistys, jonka alaiseksi hän +oli joutunut? Hän yksin oli voinut ilmoittaa lord Winterille ne hirveät +salaisuudet, jotka hän kovaksi onneksi sai tietoonsa, toisen toisensa +jälkeen. D'Artagnan tuntee hänen lankonsa, hän on hänelle kirjoittanut.</p> + +<p>Mikä hornan viha hänessä kiehuukaan tuossa hänen istuessaan autiossa +kamarissaan liikkumattomana, hehkuvin, tylsistynein silmin! Kuinka hyvin +tuo aikavälistä huo'unnan mukaan rinnasta pääsevä kolkko ärjyntä +soveltuukaan meren aaltohyökyyn, joka paisuu, kohajaa, kiljuu ja +musertuu ikuisen ja voimattoman epätoivon lailla vasten niitä kallioita, +joiden päällä tämä synkkä, uhkea linna kohoaa! Ja niiden salamoiden +loisteessa, joita tuo riehuva viha sytyttää hänen sielussaan, mitä +oivallisia, kaukaisuuteen katoavia kostontuumia sepitteleekään hän rouva +Bonacieux'iä, Buckingham'ia ja erittäinkin d'Artagnan'ia vastaan!</p> + +<p>Niin, mutta ennenkuin voi kostaa, täytyy olla vapaa; ja ennenkuin +vankina ollen vapaaksi pääsee, täytyy murtaa muuri, repiä rikki +rautaristikoita, kavertaa reikä lattiaan — kaikki semmoista, jonka +väkevä, hellittämätön mies voi saada toimeen, mutta joka naisen +kuumeentapaisille ponnistuksille jää onnistumatta. Sitä paitsi tarvitaan +semmoiseen aikaa, kuukausia, vuosia, ja hänellä on vaan kymmenkunta +päivää käytettävänä, sen mukaan mitä lord Winter, hänen veljellinen ja +peljättävä vanginvartijansa on sanonut hänelle.</p> + +<p>Jos hän olisi mies, hän kumminkin koettaisi kaikkea tuota ja ehkäpä +onnistuisi; minkä vuoksi taivas onkaan erhettynyt ja antanut tuon +miehekkään sielun hennolle ja hienolle ruumiille? Hänen vankeutensa ensi +hetket olivat todella kauheat; mutta vähitellen on hän hillinnyt vihansa +purkaukset. Ruumista tärisyttävät tempaukset ovat lakanneet ja nyt istuu +hän kokoon vetäytyneenä ikäänkuin uupunut käärme, joka kokoo uusia +voimia.</p> + +<p>— Niin, niin, minä olin hullu, kuin kiivastuin sillä tavoin, sanoi hän, +katsellen peiliin, joka heijasti hänen silmiinsä sen säihkyvän +silmäyksen, millä hän näytti tiedustelevan neuvoa omalta itseltään. Ei +mitään kiivastumista! Kiivastuminen on heikkouden merkki. Minä en +olekkaan koskaan onnistunut sitä keinoa käyttämällä. Ehkäpä, jos +käyttäisin voimaani naisia kohtaan, huomaisin heidät vielä heikommiksi +itseäni ja siis voittaisin heidät; mutta minä taistelen urhoollisia +miehiä vastaan, ja heidän verrallansa olen minä vaan heikko nainen. +Mutta taistelkaamme naisena, minun voimani on minun heikkoudessani.</p> + +<p>Ja nyt, ikäänkuin olisi hän tahtonut tarkastaa niitä eri vivahduksia, +mitä hän saattoi luoda eloisille, liikkuville kasvoillensa, antoi hän +muodollensa kaikkia mielenilmauksia, vihasta, joka rumensi hänen +piirteitänsä, aina suloisimpaan, hellimpään, ihastuttavampaan hymyilyyn +saakka. Sitten käänteli hän tottuneella kädellään hiuksensa kaikkiin +niihin kiharamuotoihin, joiden kautta hän luuli korottavansa kasvojensa +suloutta. Vihdoin mutisi hän tyytyväisenä omaan itseensä:</p> + +<p>— Eipä vielä ole mitään hukassa; minä olen vielä kaunis.</p> + +<p>Kello oli noin kahdeksan tienoilla iltaa. Mylady näki vuoteen ja arveli +että muutamien tuntien lepo häntä virkistäisi, eikä ainoastaan hänen +päätänsä ja ajatuksiansa, vaan myöskin hänen hipiötänsä. Ennenkuin hän +asettui levolle, pisti hänelle päähän vielä parempi ajatus. Hän oli +kuullut mainittavan iltaruuasta. Hän oli jo tunnin verran ollut tässä +huoneessa, kauvan siis ei mahtanut kestää, ennenkuin hänen ruokansa +tuotaisiin sisään. Vanki ei tahtonut hukata aikaansa; hän päätti +tunnustella jo samana iltana seutua, tutkimalla niiden ihmisten +luonteita, joiden huostaan hänen vartioitsemisensa oli uskottu.</p> + +<p>Valo pilkahti oven alta; tuo valo ilmoitti että vanginvartija oli +tulossa. Mylady, joka oli noussut seisovilleen, heittäytyi kiiruusti +takaisin nojatuoliinsa, kasvot pois päin, hiukset irrallaan, toinen käsi +povella, toinen riipuksissa.</p> + +<p>Telkeet työnnettiin auki, ovi narisi saranoissaan, askeleita kuului +huoneessa; ne lähestyivät.</p> + +<p>— Asettakaa pöytä tuonne, sanoi ääni, jonka vanki tunsi Felton'in +ääneksi.</p> + +<p>Käsky täytettiin.</p> + +<p>— Noutakaa kynttilöitä ja asettukaa vahtivuoroonne, jatkoi Felton. Nuo +kaksi käskyä, jotka nuori luutnantti antoi samoille henkilöille, +osoittivat mylady'lle, että hänen palvelijansa olivat samoja kuin hänen +vartijansa, nimittäin sotamiehiä.</p> + +<p>Felton'in käskyt täytettiin muutoin äänettömästi ja nopeasti, mikä +osoitti luutnantin pitävän tarkkaa kuria.</p> + +<p>— Ah, sanoi hän, hän nukkuu! Hyvä on; herättyänsä syö hän illallisensa.</p> + +<p>Ja näin sanottuansa hän astui muutaman askeleen mennäksensä alas.</p> + +<p>— Mutta herra luutnantti, sanoi toinen sotamies, joka ei ollut niin +tyyniluontoinen kuin hänen päällikkönsä ja oli lähestynyt mylady'ä, +nainen ei nuku.</p> + +<p>— Kuinka, eikö hän nuku? sanoi Felton; mitäs hän tekee?</p> + +<p>— Hän on pyörtynyt; hänen kasvonsa ovat kovin kalpeat ja vaikka kuinka +kuuntelisin, en voi kuulla hänen hengittävän.</p> + +<p>— Sinä olet oikeassa, sanoi Felton, katseltuaan paikaltaan mylady'ä, +lähestymättä häntä askeltakaan; mene ilmoittamaan lord Winterille että +hänen vankinsa on pyörtynyt, sillä minä en tiedä kuinka minun on +menetteleminen, koska en voinut ennalta arvata tätä tapausta.</p> + +<p>Sotamies meni täyttämään upseerinsa käskyä. Felton istahti eräälle +tuolille, joka sattui olemaan lähellä ovea, ja odotti, sanaakaan +hiiskahtamatta. Mylady'llä oli vallassaan tuo naisten paljon käyttämä +taito, katsella pitkien silmäripsiensä lävitse, ilman että silmäluomet +näyttivät olevan raollaan; hän näki Felton'in, joka istui selkä häneen +päin; hän katseli nuorta luutnanttia kymmenkunnan minuuttia, jolla +ajalla tuo tunteeton vartija ei kääntynyt kertaakaan häneen päin.</p> + +<p>Silloin muisti hän lord Winterin kohta saapuvan ja läsnä-olollaan +antavan hänen vartijallensa uutta voimaa; hänen ensimäinen kokeensa oli +mennyt myttyyn, vaan hän piti sen hyvänänsä, niinkuin keinoihinsa +luottava nainen ainakin. Hän kohotti siis päätänsä, avasi silmänsä ja +päästi heikon huokauksen.</p> + +<p>Tämä huokaus saattoi Felton'in vihdoin kääntymään.</p> + +<p>— Ah, te olette siis heränneet, rouva! sanoi hän; sitten minulla ei ole +täällä mitään tekemistä enää. Jos te tarvitsette jotakin, niin +helistäkää kelloa.</p> + +<p>— Ah, Jumalani, Jumalani, kuinka minä olen kärsinyt! mutisi mylady +sointuvalla äänellänsä, joka, niinkuin muinaisten noitien, lumosi +kaikki, ketä hän tahtoi saattaa turmioon.</p> + +<p>Ja nousten vähän ylemmäksi nojatuolissansa, rupesi hän vielä +viehättävämpään ja vapaampaan asentoon kuin missä hän maatessaan oli +ollut.</p> + +<p>Felton nousi seisovilleen.</p> + +<p>— Teille tarjotaan ruokaa kolmesti päivässä, rouva, sanoi hän; kello +yhdeksän aamusella, kello yksi päivällä ja kello kahdeksan iltasella. +Jos ette tyydy siihen, saatte itse määrätä toiset ajat näiden +ehdoteltujen sijaan, sillä tässä kohden mukaudutaan teidän tahtonne +jälkeen.</p> + +<p>— Mutta täytyykö minun olla yksin tässä avarassa synkässä huoneessa? +kysyi mylady.</p> + +<p>— Eräs nainen täältä lähistöstä on pyydetty tänne ja saapuu huomenna; +hän tulee luoksenne niin usein kuin haluatte.</p> + +<p>— Minä kiitän teitä, hyvä herra, vastasi vanki nöyrästi.</p> + +<p>Felton kumarsi ja meni oveen päin. Juuri samassa kun hän oli +astumaisillaan yli kynnyksen, näkyi lord Winter käytävässä, sama +sotamies jälessä, joka oli mennyt ilmoittamaan hänelle mylady'n +pyörtymisestä; hänellä oli kädessä hajusuolapullo.</p> + +<p>— No, mikäs täällä on hätänä? kysyi hän ivallisella äänellä, nähdessään +vangin ylhäällä ja Felton'in pois menossa. Jokos kuollut on herännyt +uudestaan eloon? Peijakas, Felton poikaseni, etkö siis huomannut että +sinua pidettiin vast'alkajana ja sinulle näyteltiin ensimmäinen näytös +sitä ilveilystä, jonka me kaiketi saamme vielä nähdä kokonaisuudessaan, +kaikkine vaiheineen?</p> + +<p>— Niin minäkin uskoin, mylord, sanoi Felton, mutta kun vanki kaikessa +tapauksessa on nainen, tahdoin minä osoittaa hänelle sitä +kohteliaisuutta, jota jokainen sivistynyt mies on velkapää osoittamaan +naista kohtaan, ellei naisen, niin kumminkin oman itsensä vuoksi.</p> + +<p>Mylady'n koko ruumis värisi. Felton'in sanat kiitivät jäänä hänen +suonissaan.</p> + +<p>— Tuo kaunis, taiteellisesti hajotettu tukka, jatkoi Winter nauraen, +tuo valkoinen nahka ja tuo haaveileva silmäys ei siis vielä ole +vietellyt sinua, kivisydän?</p> + +<p>— Ei, mylord, vastasi tunteeton nuori mies, ja olkaa vakuutettu, että +minun viettelemisekseni tarvitaan muuta kuin naisen kavaluutta ja +kiekailemista.</p> + +<p>— Siinä tapauksessa, uljas luutnanttini, jätämme mylady'n keksimään +toisia keinoja ja menemme syömään illallista. Ah, ole huoleti, hänellä +on rikkaat keksintälahjat, ja ilvenäytelmän toinen näytös seuraa kai +aivan kohta ensimäisen jälkeen.</p> + +<p>Ja näin sanoen otti lord Winter Felton'in käsivarresta ja meni nauraen +pois hänen kanssansa.</p> + +<p>— Oh, minä kyllä olen keksivä mitä sinä tarvitset! mutisi mylady +kiristellen hampaitansa; ole huoleti, onnistumaton munkkiraukka, kurja +sotilaspyhimys, joka olet leikannut sotilaskauhtanasi munkkikaapusta.</p> + +<p>— Mutta kesken puheen, mylady, jatkoi lord Winter pysähtyen +kynnykselle, elkää antako myttyyn menneen kokeenne häiritä +ruokahaluanne. Maistelkaa kanaa ja kalaa, joita minä, kunniani kautta, +en ole antanut myrkyttää. Minä olen hyvässä sovussa kokkini kanssa ja +kun hän ei saa periä minua, luotan minä häneen hyvästi. Tehkää te +samoin. Hyvästi, rakas siskoni! Me tapaamme ensi pyörtymyskohtauksessa!</p> + +<p>Tässä oli melkein enemmän kuin mylady voi sietää; hänen kätensä +pusertuivat kovasti nojatuolia vasten, hänen hampaansa kirisivät hiljaa, +hänen silmänsä seurasivat oven liikettä, joka sulkeutui lord Winter'in +ja Felton'in jälkeen, ja kun hän näki olevansa yksinään, valtasi hänet +uusi epätoivon puuska; hän loi silmänsä pöytään päin, näki veitsen +välkkyvän, hypähti pöydän luokse ja tempasi veitsen; mutta hän pettyi +pahasti, sillä veitsen terä oli pyöreäkärkinen ja taipuvaa hopeata.</p> + +<p>Naurun hohotus kuului oven takaa ja se aukeni uudestaan.</p> + +<p>Ha, ha! nauroi lord Winter, ha, ha, ha! Katsoppas, kelpo Felton'ini! +Muistatkos mitä sanoin! Tuo veitsi oli ai'ottu sinua varten; hän olisi +sinut tappanut; näetkös, se on hänen juoniansa, noin tavalla, tai +toisella, vapauttaa itsensä semmoisista ihmisistä, jotka haittaavat +häntä. Jos minä olisin seurannut neuvoasi, jos veitsi olisi ollut terävä +ja kovaa terästä, niin: hyvästi Felton! Hän olisi tappanut ensin sinut +ja sitten kaikki muut. Katsoppas, John, kuinka hyvin hän osaa pitää +veistä kädessänsä.</p> + +<p>Mylady piteli todellakin vielä suonenvedon tapaisesti vahingotonta +veistä kädessänsä, mutta nuo viimeiset sanat, tuo lisäloukkaus, veivät +voimat hänen käsistänsä, eivätkä ainoastaan hänen voimiansa vaan myöskin +tahtonsa.</p> + +<p>Veitsi putosi lattialle.</p> + +<p>— Te olette oikeassa, mylord, sanoi Felton inhoa ilmoittavalla äänellä, +joka tuntui mylady'n sydämmen pohjaan saakka, te olette oikeassa ja minä +olen väärässä.</p> + +<p>Molemmat menivät ulos.</p> + +<p>Mutta tällä kertaa kuunteli mylady vielä tarkemmin kuin äsken ja hän +kuuli heidän askeltensa etenevän käytävässä ja vihdoin sammuvan kokonaan +kuulumattomiin.</p> + +<p>— Minä olen hukassa mutisi hän, minä olen sellaisten miesten käsissä, +joihin minä en voi koskaan vaikuttaa enempää kuin pronssi- tai +kivipatsaihin, he osaavat minut ulkoa ja ovat terästetyt minun aseitani +vastaan.</p> + +<p>— Kumminkin on mahdotonta että tämä saattaa päättyä heidän tahtonsa +mukaan. Tämä viimeinen miete, tämä viimeinen vaistomainen toivon palaus +osoittaa, ett'ei pelko ja arkuus kauvan voinut viihtyä tuossa syvässä +sielussa. Mylady istuutui pöytään, söi useita ruokalaatuja, joi vähän +Espanjan viiniä ja tunsi koko jäntevyytensä palaavan.</p> + +<p>Ennenkuin hän rupesi levolle, oli hän jo tutkistellut ja joka puolelta +tarkastellut vartioittensa puheita, liikkeitä, viittauksia ja merkkejä, +jopa äänettömyyttäkin, ja tuon syvän, taitavan ja kokeneen tutkimuksen +tuloksena oli, että Felton oli kumminkin hänen vainoojistansa kaikkein +helpommin haavoitettava.</p> + +<p>Yksi sana varsinkin alinomaa pyörii vangin mielessä.</p> + +<p>— Jos olisin seurannut sinun neuvoasi, oli lord Winter sanonut +Felton'ille. Felton oli siis puhunut jotakin hänen eduksensa, koska lord +Winter ei ollut tahtonut seurata hänen neuvoansa.</p> + +<p>— Paljo tai vähä, tuumaili mylady, tuolla miehellä on kuitenkin kipene +sääliä sydämmessänsä. Siitä kipeneestä sytytän minä tulipalon, joka on +hänet polttava.</p> + +<p>— Mitä tuohon toiseen tulee, hän tuntee minut; hän pelkää minua ja +tietää, mitä hänellä on minulta odotettavana, jos koskaan pääsen hänen +käsistänsä; on siis vallan tarpeetonta koettaakaan mitään hänen +kanssansa.</p> + +<p>— Mutta Felton, se on toinen asia; hän on nuori, kokematon, +turmeltumaton mies ja näyttää olevan siveä; niiden ominaisuuksien avulla +on mahdollista saattaa hänet turmioon.</p> + +<p>Ja mylady pani maata ja nukkui hymy huulilla; ken olisi nähnyt hänen +nukkuvan, olisi luullut näkevänsä nuoren tytön uneksivan siitä +kukkaiskiehkurasta, jolla hän ensi juhlatilaan oli koristava päätänsä.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="LI" id="LI"></a>LI.</h2> + +<h2>Vankeuden toinen päivä.</h2> + + +<p>Mylady näki unta, että hänellä viimeinkin oli d'Artagnan vallassansa, +että hän oli näkemässä hänen mestaustansa ja tuon vihatun veren, joka +virtasi pyövelin kirveen iskusta, näkeminen toi tuon suloisen hymyilyn +hänen huulillensa.</p> + +<p>Hän nukkui miten nukkuu vanki, jota tuudittaa hänen ensimäinen toivonsa.</p> + +<p>Kun seuraavana aamuna tultiin hänen huoneesensa, nukkui hän yhä vielä. +Felton pysyi käytävässä, hänellä oli mukanansa se nainen, josta hän +edellisenä päivänä oli puhunut ja joka äsken oli saapunut linnaan. Tuo +nainen tuli sisään, lähestyi mylady'n vuodetta ja tarjosi hänelle +palvelustansa.</p> + +<p>Mylady oli tavallisesti kalpea, ja hänen ihonsa saattoi siis helposti +pettää ensi kertaa näkijän.</p> + +<p>— Minulla on kuume, sanoi hän; en ole nukkunut hiventäkään koko tänä +pitkänä yönä. Minä kärsin hirveästi; mahdatteko te olla ihmisellisempi +minua kohtaan kuin mitä eilen oltiin? Minä en pyydä mitään muuta kuin +saada pysyä vuoteella.</p> + +<p>— Tahdotteko kenties lääkäriä? kysyi nainen.</p> + +<p>Felton kuunteli tuota puhetta sanaakaan virkkamatta.</p> + +<p>Mylady arveli että kuta enemmän väkeä häntä ympäröi, sitä enemmän +hänellä olisi hellytettäviä ja sitä tarkemmaksi tulisi lord Winterin +varovaisuus. Sitä paitsi lääkäri saattoi julistaa sairauden olevan +teeskentelyä ja kun mylady oli menettänyt ensimäisen pelin, ei hän +tahtonut menettää toista.</p> + +<p>— Lääkäriä, sanoi hän, mitä se hyödyttäisi? Julistivathan nuo herrat +eilen, että minun huono vointini oli vaan ilvettä, tänäpäivänä +varmaankin kävisi samoin, sillä eilisestä illasta saakka on kyllä ollut +aikaa valmistella tohtoria.</p> + +<p>— Sanokaa sitten, rouva hyvä, itse, puuttui Felton puheesen, alkaen +tulla kärsimättömäksi, sanokaa sitten itse, millä tavoin tahdotte +kanssanne meneteltävän.</p> + +<p>— Mutta Herran tähden, kuinka minä sitä tietäisin? Minä tunnen +kärsiväni tuskia, siinä kaikki; menetelkää minun kanssani niinkuin +tahdotte, yhden tekevä minusta.</p> + +<p>— Menkää noutamaan lord Winter tänne, sanoi Felton, väsyneenä tuohon +lakkaamattomaan vaikerrukseen.</p> + +<p>— Oi, ei, ei, huudahti mylady, ei, hyvä herra, elkää kutsuko häntä +tänne, minä rukoilen teitä! Minä voin hyvin, minä en tarvitse mitään, +elkää kutsuko häntä tänne!</p> + +<p>Hän painoi noihin sanoihin niin ylenmääräisen kiihkon, niin +vastustamattoman kaunopuheliaisuuden, että Felton tahtomattansa astui +muutamia askelia huoneesen.</p> + +<p>— Se naula veti, ajatteli mylady itsekseen.</p> + +<p>— Mutta, rouva hyvä, sanoi Felton, jos te todella olette sairas, +lähetetään noutamaan lääkäriä, ja jos te petätte meitä, on se sitä +pahempi teille itsellenne, vaan emmehän tarvitse sitten soimata itseämme +mistään.</p> + +<p>Mylady ei vastannut mitään, painoi vaan kauniin päänsä tyynyä vasten ja +ratkesi itkemään ja nyyhkyttämään.</p> + +<p>Felton katsoi häneen hetkisen tavallisella tunteettomuudellansa, mutta +nähdessään että itkeminen uhkasi käydä pitkälliseksi, meni hän pois. +Nainen meni hänen mukanansa. Lord Winteriä ei näkynyt.</p> + +<p>— Luulenpa että minulle rupeaa päivä kajastamaan, mutisi mylady ja hän +tuli vallan raivoon pelkästä ilosta; mutta hän kääriytyi peitteensä +sisään, kätkeäksensä ilonsa purkaukset kaikilta, jotka ehkä katselivat +häntä salaa.</p> + +<p>Kaksi tuntia kului.</p> + +<p>— Nyt on aika taudin tau'ota, sanoi hän; minä tahdon nousta vuoteelta +ja jo tänä päivänä koettaa saada jotakin menestymään; minulla ei ole +kuin kymmenen päivää ja tänä iltana on niistä jo kaksi kulunut.</p> + +<p>Aamulla oli tuotu sisään hänen aamiaisensa. Hän arveli sen vuoksi että +kohta kaiketi tultiin noutamaan ruokapöytää pois ja että hän silloin +taas saisi nähdä Felton'in.</p> + +<p>Mylady ei pettynytkään; Felton ilmestyi taas ja, kysymättä oliko mylady +koskettanut ruokaa tai ei, viittasi että vietäisiin pois pöytä, joka +tavallisesti kannettiin sisään valmiiksi katettuna.</p> + +<p>Felton jäi viimeiseksi; hänellä oli kirja kädessä? Mylady leväten +nojatuolissa lähellä uunia, kauniina, kalpeana ja nöyränä, näytti +pyhältä neitsyeltä, joka odotti marttiiraseppelettä.</p> + +<p>Felton lähestyi häntä ja virkkoi:</p> + +<p>— Lord Winter, joka on katolilainen niinkuin tekin, rouva, on arvellut, +että niiden hartausharjoitusten ja menojen kaipio, jotka kuuluvat teidän +uskontoonne, on teille tuskallista; hän sallii sen vuoksi teidän joka +päivä lukea niitä rukouksia, jotka kuuluvat <i>teidän messuunne</i>, ja tässä +on teille käsikirja.</p> + +<p>Katsanto, mikä näkyi Felton'in muodossa hänen asettaessaan kirjaa sille +pienelle pöydälle, jonka ääressä mylady istui, ääni, millä hän lausui +sanat <i>teidän messuunne</i>, halveksiva hymy, mikä seurasi noita sanoja, +saattoivat mylady'n kohottamaan päätänsä ja katsomaan upseeria vähän +tarkemmin.</p> + +<p>Silloin huomasi hän tuon koristelemattoman päähineen, tuon +ylenmääräisesti yksinkertaisen puvun, tuon marmorisileän mutta samalla +yhtä kovan ja lujan otsan ja tunsi miehen yhdeksi noita synkkämielisiä +puritaaneja, joita hän niin usein oli tavannut Jaakko-kuninkaan ja +Ranskan kuninkaan hovissa, jonne he, Bartholomeon yön muistosta +huolimatta, toisinaan tulivat pakopaikkaa hakemaan.</p> + +<p>Hänelle pälkähti yht'äkkiä päähän eräs noita pikaisesti syntyviä +ajatuksia, joita ainoastaan nerokkaat ihmiset ratkaisevana hetkenä +saavat aivoihinsa, ja joista usein heidän kohtalonsa tai elämänsä +riippuu.</p> + +<p>Nuo kaksi sanaa <i>teidän messuunne</i> ja yksi ainoa Felton'in silmäys +olivat todella osoittaneet hänelle, mikä paino oli siinä vastauksessa, +jonka hän oli hänelle antava.</p> + +<p>Mutta hänen nopea käsityksensä, joka hänelle oli ominaista, toi +vastauksen valmiina hänen huulilleen.</p> + +<p>— Minäkö! sanoi hän ylenkatseellisella äänellä, samallaisella, jota +nuori upseeri oli käyttänyt, minäkö, hyvä herra, <i>minun messuani</i>! Lord +Winter, tuo turmeltunut katolilainen, tietää vallan hyvin ett'en minä +ole hänen uskontoansa ja tämä on vaan ansa, jonka hän tahtoo virittää +minulle.</p> + +<p>— Mitä uskontoa te sitten olette; rouva? kysyi Felton kummastuksella, +jota hän kaikista peittelemisistä huolimatta ei voinut täydelleen +salata.</p> + +<p>— Sen minä olen teille ilmoittava sinä päivänä, jolloin olen kylliksi +kärsinyt uskoni tähden, huudahti mylady teeskennellyllä innostuksella.</p> + +<p>Felton'in silmäys paljasti mylady'lle kaikessa laajuudessaan sen alan, +jonka hän oli raivannut itselleen tuolla ainoalla sanalla.</p> + +<p>Mutta nuori upseeri pysyi äänetönnä ja liikkumattomana, hänen +silmäyksensä vaan oli puhunut.</p> + +<p>— Minä olen vihamiesteni käsissä, jatkoi hän sillä innostuksen äänellä, +jonka hän tiesi olevan puritaaneille ominaista. No niin, pelastakoon +Jumala minut, tai tulkoon minulle kuolema Jumalani tähden! Siinä on +vastaus, jonka pyydän teidän viemään lord Winterille. Ja tuon kirjan, +lisäsi hän osoittaen käsikirjaa, mutta koskematta sitä, ikäänkuin tuo +koskettaminen olisi häntä saastuttanut, saatte viedä takaisin ja itse +käyttää sitä, sillä te olette epäilemättä kahdella tavoin lord Winterin +rikostoveri, hänen rikostoverinsa niinhyvin vainoojana kuin +vääräuskolaisena.</p> + +<p>Felton ei vastannut mitään, otti vaan kirjan samalla inholla, jota hän +jo oli osoittanut sitä tuodessaan, ja meni mietteissään pois.</p> + +<p>Kello viisi iltapäivällä tuli lord Winter. Mylady'llä oli ollut koko +päivä aikaa miettiä, kuinka hänen olisi menetteleminen; hän otti lordia +vastaan niinkuin nainen, joka on voittanut takaisin kaikki edut +puolellensa.</p> + +<p>— Näyttääpä siltä, virkkoi paroni, istahtaen nojatuoliin vastapäätä +mylady'ä, ja ojentaen huolettomasti jalkansa uuninliestä kohden, +näyttääpä siltä kuin oltaisiin uskonluopioita!</p> + +<p>— Mitä te tarkoitatte, herra?</p> + +<p>— Minä tarkoitan että siitä lähtien kuin viimeksi tavattiin, ollaan +muutettu toiseen uskoon. Oletteko kentiesi menneet naimisiin kolmannelle +miehelle, joka on protestantti?</p> + +<p>— Selittäkää, mylord, jatkoi vanki arvokkaasti, sillä minä kyllä kuulen +teidän sananne, vaan minä en käsitä niitä?</p> + +<p>— Teillä ei siis ole kai mitään uskontoa laisinkaan, ja se minua +enemmän miellyttää, virkkoi lord Winter, hymyillen ivallisesti.</p> + +<p>— Varmaankin olisi se enemmän teidän periaatteidenne mukaista, vastasi +mylady kylmästi.</p> + +<p>— Oh, minun täytyy tunnustaa, että se on minulle vallan yhdentekevää.</p> + +<p>— Oh, teidän ei tarvitsisi sanoa, että uskonto on teille yhdentekevää; +teidän riettautenne ja rikoksenne todistavat sitä kylliksi.</p> + +<p>— Mitä? Tekö puhutte riettauksista, rouva Messalina, ja rikoksista, +lady Macbeth! Minä joko kuulin väärin tai te, jumal'auta, olette koko +lailla häpeämätön!</p> + +<p>— Te puhutte tuolla tavoin, kun tiedätte että meitä kuunnellaan, +virkkoi mylady kylmästi ja kun koetatte yllyttää vanginvartijanne ja +pyövelinne minua vastaan.</p> + +<p>— Vanginvartijani! Pyövelini! Kas vaan, rouvaseni, nythän rupeatte +oikein runolliseksi ja eilinen ilvenäytelmä muuttuu murhenäytelmäksi. +Mutta vähät siitä, kahdeksan päivän perästä olette siellä, missä teidän +pitää olla, ja sitten on minun tehtäväni täytetty.</p> + +<p>— Häpeällinen, jumalaton tehtävä! lausui mylady semmoisella +innostuksella, millä viattomasti syytetty syyttää tuomareitansa.</p> + +<p>— Luulenpa totta tosiaan, sanoi Winter nousten seisovilleen, että tuo +lutka on hullu! Kas niin, kas niin, hillitkää luontoanne, rouva +puritaani, taikka minä suljetan teidät pimeään huoneesen. Hiisi vieköön, +eiköhän vaan espanjalainen viinini liene noussut teidän päähänne? Mutta +olkaa huoleti, tuo humala ei ole vaarallista, eikä siitä ole mitään +seurauksia.</p> + +<p>Ja lord Winter meni pois kiroillen, mikä siihen aikaan kuului +aatelistapoihin.</p> + +<p>Felton seisoi todellakin oven takana ja kuuli joka sanan koko tuosta +keskustelusta.</p> + +<p>Mylady oli arvannut oikein.</p> + +<p>— Niin, mene vaan matkoihisi! sanoi hän itsekseen; seuraukset tulevat +kohtakin, mutta sinä, narri, et niitä saa nähdä ennen kuin on myöhäistä +niitä välttää.</p> + +<p>Taas tuli hiljaisuus ja kaksi tuntia kului; illallinen kannettiin sisään +ja mylady tavattiin lukemassa ääneen rukouksiansa, joita hän oli oppinut +toisen miehensä vanhalta palvelijalta, ankaralta puritaanilta. Hän +näytti olevan innostuksen vallassa eikä näyttänyt laisinkaan huomaavan +mitä hänen ympärillänsä tapahtui. Felton antoi merkin ett'ei häntä +häirittäisi ja kun kaikki oli järjestyksessä, meni hän sotamiesten +kanssa hiljaa ulos.</p> + +<p>Mylady tiesi että häntä saatettiin salaa katsella; hän luki siis +rukouksen loppuun ja hän huomasi että sotamies, joka vartioitsi +käytävässä, ei astunut enää samalla tavoin kuin ennen ja että hän tuntui +kuuntelevan häntä.</p> + +<p>Tällä erää ei hän toivonutkaan enempää, hän nousi tuoliltaan, istuutui +pöytään, söi vähän ja joi vaan vettä.</p> + +<p>Tunnin perästä tultiin ottamaan pöytää pois, mutta mylady huomasi että +tällä kertaa ei Felton ollut sotamiesten muassa.</p> + +<p>Nuori upseri siis pelkäsi nähdä häntä kovin usein.</p> + +<p>Hän kääntyi seinään päin hymyilläksensä, sillä siinä hymyilyssä kuvautui +sellainen voitonriemu, että se olisi ollut kylliksi häntä syyttämään.</p> + +<p>Hän antoi vielä puoli tuntia kulua ja kun kaikki oli vielä hiljaista +vanhassa linnassa eikä muuta kuulunut kuin aaltojen herkeämätön pauhu, +tuo valtameren voimakas huo'unta, alkoi hän puhtaalla, sulosointuisella +äänellänsä laulaa ensimäistä värssyä eräästä virrestä, joka on +puritaanin suosituimpia.</p> + +<p> +<span style="margin-left: 4em;">Sä Herra meidät ylönannat</span><br /> +<span style="margin-left: 4em;">Vaan koettaakses uskoamm'</span><br /> +<span style="margin-left: 4em;">Ja voiton palmun viimein kannat,</span><br /> +<span style="margin-left: 4em;">Kun vanhurskaudess' vaellamm'.</span><br /> +</p> + +<p>Värssyt eivät olleet kovin hääviä, kaukana siitä, mutta niinkuin +tiedetään, eivät puritaanit olleet juuri mitään runoseppiä.</p> + +<p>Laulaessaan kuunteli mylady: sotamies oven takana oli pysähtynyt +niinkuin olisi hän kiveksi muuttunut. Mylady sai siis päättää, minkä +vaikutuksen hän oli aikaan saanut.</p> + +<p>Sitten jatkoi hän lauluansa sanomattoman innokkaasti ja tunteellisesti; +hänestä tuntui kuin hänen laulunsa olisi levennyt kauvaksi holvien alle +ja ikäänkuin salainen tenho mennyt pehmittämään hänen vartiainsa +sydämmiä; näyttipä kumminkin siltä kuin vartija-sotamies, joka +epäilemättä oli harras katolilainen, olisi pudistellut itsestään tuon +lumouksen, sillä hän virkkoi oviluukun kautta:</p> + +<p>— Vaietkaahan toki, rouva; tuo teidän laulunne on synkkä kuin mikä <i>De +profundis</i>,<a name="FNanchor_6_6" id="FNanchor_6_6"></a><a href="#Footnote_6_6" class="fnanchor">[6]</a> ja jos, paitsi tätä huvia, mikä vartioitsemisesta on, +täytyy vielä tuommoista kuulla, ei tässä enää mikään kestä.</p> + +<p>— Vaiti! sanoi nyt vakava ääni, jonka mylady tunsi Felton'in ääneksi; +mitä sinä heittiö siihen sekoitut! Onko sinua käsketty kieltämään tuota +naista laulamasta? Ei. Sinut on vaan velvoitettu vartioimaan häntä ja +ampumaan hänet jos hän yrittää pakoon. Vartioitse häntä, ja jos hän +pakenee, ammu hänet; mutta elä mene yli määräyksiesi.</p> + +<p>Sanomaton ilo kuvautui myladyn kasvoilla, mutta se vilahti vaan kuni +salama, ja näyttämättä kuulleenkaan tuota puhetta, josta hän ei ollut +sanaakaan menettänyt, alkoi hän uudestaan, antaen äänellensä kaiken sen +sulouden ja viehätyksen, minkä hornan henget olivat siihen istuttaneet:</p> + +<p> +<span style="margin-left: 4em;">Mua kyyneleet ja surut sortaa,</span><br /> +<span style="margin-left: 4em;">Maanpako kolkko, katkera,</span><br /> +<span style="margin-left: 4em;">Vaan ei ne mua jaksa murtaa,</span><br /> +<span style="margin-left: 4em;">Kun Herra mull' on turvana.</span><br /> +</p> + +<p>Tuo tavattoman laaja ja erinomaisen sulosointuinen ääni loi noihin +kömpelöihin värssyihin semmoisen ihanuuden, että Felton, joka ei ollut +puritaaniveljiensä hartaimmissakaan lauluissa niin syvää innostusta +huomannut, luuli kuulevansa enkelin taivaallisia, lohduttavia säveleitä.</p> + +<p>Mylady jatkoi:</p> + +<p> +<span style="margin-left: 4em;">Kyll' huojennuksen aamu aukee,</span><br /> +<span style="margin-left: 4em;">Sill' Herra ompi laupias;</span><br /> +<span style="margin-left: 4em;">Vaan joskin tämä toivo raukee,</span><br /> +<span style="margin-left: 4em;">Autuuden voitan kuolemass'.</span><br /> +</p> + +<p>Tuo värssy, johon lumoojatar painoi koko sielunsa, sai nuoren upseerin +sydämmen vuotamaan yli ääriensä; hän avasi äkisti oven ja mylady näki +hänen astuvan sisään, kalpeana kuin ainakin, mutta palavin silmin ja +melkein mielipuolisena.</p> + +<p>— Miksi laulatte noin, sanoi hän, ja semmoisella äänellä?</p> + +<p>— Anteeksi, herra, vastasi mylady vienosti, minä unhotin, ett'eivät +lauluni sovellu tässä talossa laulettaviksi. Minä olen kenties loukannut +teidän uskoanne, mutta sen olen tehnyt tahtomattani, sen vannon. Antakaa +minulle siis anteeksi tämä virhe, joka ehkä on suuri, mutta ei +vapatahtoinen.</p> + +<p>Mylady oli tällä hetkellä niin kaunis, hengellinen hartaus, johon hän +näytti vajonneen, loi hänen kasvoillensa semmoisen loisteen, että Felton +so'enneena luuli näkevänsä sen enkelin, jota hän äsken oli vaan kuullut.</p> + +<p>— Niin, niin, vastasi hän, te häiritsette, liikutatte niitä, jotka +tässä linnassa asuvat.</p> + +<p>Hupsu raukka ei huomannut sanojensa sotkuisuutta, jonka ohessa mylady'n +ilveksensilmä sukelsi hänen sydämmensä pohjaan saakka.</p> + +<p>— Minä vaikenen, sanoi mylady luoden silmänsä alaspäin, ja tehden +äänensä niin lempeäksi kuin suinkin saattoi, ja hereten niin nöyräksi +kuin hänen olentonsa suinkin myönsi.</p> + +<p>— Ei, ei, rouva hyvä, sanoi Felton; laulakaa vaan; mutta hiljaisemmalla +äänellä, etenkin yön aikaan.</p> + +<p>Ja näin sanottuansa syöksyi Felton ulos huoneesta, sillä hän tunsi että +hän ei enää voinut olla luja vankia kohtaan.</p> + +<p>— Teitte oikein, herra luutnantti, sanoi sotamies; nuo laulut panevat +pään pyörälle, vaan viimein niihin tottuu: hänen äänensä on niin kovin +kaunis!</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="LII" id="LII"></a>LII.</h2> + +<h2>Vankeuden kolmas päivä.</h2> + + +<p>Felton oli hullautunut; mutta vielä tarvittiin yksi askel: Felton piti +saada jäämään pitemmäksi aikaa huoneesen, tai oikeammin, jäämään yksin +hänen kanssansa; mutta vielä ei ollut mylady oikein selvillä siitä, +kuinka hän voisi päästä niin kauvaksi.</p> + +<p>Vielä enemmän: hänen piti saada Felton puhumaan, voidaksensa itse ruveta +puhumaan; sillä mylady tiesi vallan hyvin, että hänen suurin +viehätysvoimansa oli hänen äänessänsä, jonka avulla hän osasi saada +ihmisellisen puheen kuulumaan melkein taivaalliselta.</p> + +<p>Ja sittenkin saattoivat mylady'n aikeet mennä myttyyn, sillä Felton'ia +oli varoitettu pienimmistäkin kohdista. Tästä hetkestä saakka valvoi hän +kaikkia, kaikkia sanojansa, silmäyksiänsä, liikkeitänsä, jopa +hengitystänsäkin, jonka voisi selittää huokaukseksi. Sanalla sanoen, hän +tutki ja harjoitteli kaikkea niinkuin taitava näyttelijätär harjoittelee +uutta roolia, johon hän ei ole tottunut.</p> + +<p>Lord Winterin suhteen oli hän täysin selvillä; hänen tuli olla äänetön +ja arvokas hänen seurassaan, toisinaan kiusoittaa häntä teeskennellyllä +halveksimisella, ynseällä sanalla, yllyttää häntä uhkauksiin ja +väkivaltaisuuksiin, jotka olisivat vastakohtana hänen nöyryydellensä, — +semmoinen oli hänen suunnitelmansa. Felton'in tuli kaikkea tuota nähdä; +hän ei kenties virkkaisi mitään, vaan hän näkisi sitä.</p> + +<p>Aamulla tuli Felton tavallisuuden mukaan, mutta mylady antoi hänen +järjestää aamiaisen, puhuttelematta häntä sanallakaan. Kun hän oli +menemäisillään, tunsi mylady toivon kipinän povessaan, sillä hän luuli +huomaavansa että Felton aikoi häntä puhutella; mutta vaikka Felton'in +huulet liikkuivat, ei hän saanut sanaa suustansa, ja viimein hillitsi +hän sydämmensä eikä lausunut niitä sanoja, joita hän oli +lausumaisillaan, vaan meni äänetönnä pois.</p> + +<p>Kello kaksitoista tuli lord Winter sisään. Oli kaunis talvipäivä, +Englannin vaalean auringon säde, joka loistaa, vaan ei lämmitä, pilkisti +huoneesen ikkunaristikon lävitse.</p> + +<p>Mylady katseli ulos ikkunasta eikä ollut kuulevinaan että ovea avattiin.</p> + +<p>— Ah, sanoi lord Winter, sittenkuin on näytelty ilvenäytelmää ja +murhenäytelmää, ruvetaan näyttelemään surumielisyyttä.</p> + +<p>Vanki ei vastannut.</p> + +<p>— Niin, niin, jatkoi lord Winter, kyllä ymmärrän: te tahtoisitte +vapauteenne tuonne rannalle; te haluaisitte päästä hyvällä laivalla +kyntelemään tuota vihreätä merta; no, malttakaa, malttakaa! Neljän +päivän perästä on tuo ranta ja meri teille avoinna, niin, ehkäpä enemmän +avoinna kuin tahtoisittekaan, sillä neljän päivän perästä pääsee +Englanti teistä.</p> + +<p>Mylady liitti kätensä ristiin ja nosti kauniit silmänsä taivasta kohden.</p> + +<p>— Jumalani, Jumalani, virkkoi hän suloisella äänellä kuin enkeli, anna +anteeksi tuolle miehelle, niinkuin minä hänelle anteeksi annan!</p> + +<p>— Niin, rukoile vaan, sinä kadotettu syntinen! huudahti parooni; sinun +rukouksesi on sitä jalomielisempi, kun minä vannon sinulle, että nyt +olet semmoisen miehen käsissä, joka ei ole antava sinulle anteeksi.</p> + +<p>Ja hän meni ulos.</p> + +<p>Samassa silmänräpäyksessä kuin hän meni, loi mylady terävän silmäyksen +puoli-avoimen oven lävitse ja näki Felton'in pujahtavan syrjään, ett'ei +mylady häntä huomaisi.</p> + +<p>Silloin lankesi hän polvilleen rukoilemaan.</p> + +<p>— Jumalani, Jumalani, sanoi hän, Sinä tiedät, minkä pyhän asian tähden +minä kärsin! Anna minulle myöskin voimaa kärsiä!</p> + +<p>Ovi aukeni hiljaa; kaunis rukoilija ei ollut sitä huomaavinansa; hän +jatkoi itkuisella äänellä:</p> + +<p>— Sinä koston Jumala, sinä laupeuden Jumala! Sallitko tuon miehen +kurjamaisten aikomusten toteutua?</p> + +<p>Sitten vasta oli hän kuulevinansa Felton'in askeleita ja ajatuksen +nopeudella kohosi hän jaloilleen, punastuen, ikäänkuin hän olisi +hävennyt että hänet tavattiin polvillaan.</p> + +<p>— Minä en tahdo häiritä rukoilevia, rouva, sanoi Felton vakavasti; +elkää häiriytykö minun tähteni, minä pyydän hartaasti!</p> + +<p>— Kuinka te tiedätte että minä rukoilin? sanoi mylady nyyhkyttäen. Te +erhetyitte, herra, minä en rukoillut.</p> + +<p>— Luuletteko sitten, rouva, vastasi Felton yhtä vakavasti, vaan vähän +lempeämmästi, että minä pidän oikeutenani estää kenenkään luodun olennon +lankeamasta polvilleen Luojansa eteen? Ei, Jumala siitä varjelkoon! +Katumus sopii niin hyvin rikollisille, olkoon heidän rikoksensa mikä +hyvänsä; rikollinen on minulle pyhä, Jumalan jalkain juureen +langenneena.</p> + +<p>— Minä rikollinen! sanoi mylady hymyillen niin että tuomion-enkelikin +olisi lauhtunut. Rikollinen! Jumala, sinä tiedät, olenko minä +rikollinen! Sanokaa, että minä olen tuomittu, hyvä herra, olkoon niin, +mutta te tiedätte itse, että Jumala rakastaa marttiiroja, sallii +viattomainkin toisinaan joutua tuomion alaisiksi.</p> + +<p>— Jos te olisitte tuomittu, jos te olisitte viaton, jos te olisitte +marttiira, vastasi Felton, olisi teillä vielä suurempi syy rukoilla, ja +minä itse auttaisin teitä rukouksillani.</p> + +<p>— Ah, te olette Jumalan lapsi, huudahti mylady heittäytyen hänen +jalkoihinsa, minä en kestä enää, sillä minä pelkään voimaini pettävän +sillä hetkellä kuin minun täytyy taistella ja tunnustaa uskoni; kuulkaa +siis epätoivoon joutuneen naisen rukous. Teitä petetään, hyvä herra, +mutta siitä ei nyt ole kysymys; minä pyydän vaan yhtä armoa, yhtä +ainokaista, ja jos te suotte minulle sen, siunaan minä teitä sekä tässä +että tulevaisessa elämässä.</p> + +<p>— Puhukaa herralleni, sanoi Felton; minulla ei onneksi ole +anteeksi-antamista eikä rankaisemista; minua korkeampi on se mies, jolle +Jumala on pannut sen vastuun-alaisuuden.</p> + +<p>— Ei, teille, ainoastaan teille. Kuulkaa minua ennemmin kuin olette +avullisena minun alennukseeni, minun häväisemiseeni.</p> + +<p>— Jos te olette ansainneet tämän alennuksen, rouva, jos te itse olette +vetäneet päällenne tämän häväistyksen, täytyy teidän ruveta sen +alaiseksi, uhrataksenne siten Jumalalle.</p> + +<p>— Mitä te sanotte? Ah, te ymmärrätte minua väärin! Kun minä puhun +häväistyksestä, luuletteko te minun tarkoittavan jotakin rangaistusta, +vankeutta tai kuolemaa? O, olisikko se Jumalalle otollista! Mitä minä +huolin kuolemasta tai vankeudesta!</p> + +<p>— Nyt en minä enää teitä ymmärrä, rouva, sanoi Felton.</p> + +<p>— Tai ette ole ymmärtävinänne, hyvä herra, vastasi vanki hymyillen +epäilevästi.</p> + +<p>— En totta tosiaan, sotilaskunniani kautta, kristinuskon nimessä!</p> + +<p>— Kuinka? Ettekö siis tiedä mitä lord Winter minulle aikoo?</p> + +<p>— En.</p> + +<p>— Mahdotonta! Te, hänen uskottunsa!</p> + +<p>— En koskaan valhettele, rouva.</p> + +<p>— Oh, hän ei sitä niin paljon peittele, ett'ei sitä voisi arvata.</p> + +<p>— Minä en koeta arvata mitään, rouva hyvä; minä odotan kunnes minulle +uskotaan asioita, ja paitsi mitä lord Winter on sanonut minulle teidän +kuullen, hän ei ole minulle mitään uskonut.</p> + +<p>— Mutta, huudahti mylady sanomattoman totuudenmukaisella äänellä, +ettekö te siis olekkaan hänen rikostoverinsa? Ettekö te siis tiedäkkään +että hän aikoo minua häväistä tavalla, jolle ei mikään maallisen +rangaistuksen kauheus vertoja vedä?</p> + +<p>— Te petytte, rouva, sanoi Felton punastuen; lord Winter ei voi tehdä +semmoista rikosta.</p> + +<p>— Hyvä! mietti mylady itsekseen; tietämättä mitä se onkaan, nimittää +hän sitä jo rikokseksi.</p> + +<p>Sitten virkkoi hän ääneen:</p> + +<p>— Tuon katalan miehen ystävä pystyy kaikkeen.</p> + +<p>— Ketä te sanotte katalaksi? kysyi Felton.</p> + +<p>— Onko koko Englannissa kahta miestä, jolle semmoinen nimitys voi +sopia?</p> + +<p>— Te tarkoitatte Georges Williers'iä, sanoi Felton, jonka silmät +alkoivat säkenöidä.</p> + +<p>— Jota epäjumalanpalvelijat, uskottomat pakanat nimittävät +Buckingham'in herttuaksi, lisäsi mylady; minä en osannut luulla koko +Englannissa olevan miestä, joka tarvitsisi niin pitkiä selityksiä, +arvataksensa ketä minä tarkoitin.</p> + +<p>— Herran käsi on ojennettu häntä vastaan; hän ei ole välttävä ansaittua +rangaistustansa.</p> + +<p>Felton ilmoitti Buckingham'in herttuata kohtaan samaa inhoa, mitä kaikki +englantilaiset tunsivat tuota miestä kohtaan, jota itse katolilaisetkin +sanoivat nylkyriksi, verenimijäksi, irstailijaksi ja jota puritaanit +nimittävät suorastaan saatanaksi.</p> + +<p>— O, Jumalani, Jumalani! huudahti mylady, kun minä pyydän teitä +toimittamaan tuolle miehelle sen rangaistuksen, johon hän on tehnyt +itsensä syypääksi, tietäkää, ett'en minä etsi omaa kostoani, vaan +kokonaisen kansan vapautta, — sitä minä teiltä rukoilen.</p> + +<p>— Tunnetteko te siis hänet? huudahti Felton.</p> + +<p>— Vihdoinkin tekee hän minulle kysymyksen, mietti mylady itsekseen, +riemastuneena siitä että niin pian oli saavuttanut niin suuren voiton. +Ah, kysyttekö, tunnenko minä häntä! Kyllä tunnen, ja kovaksi onnekseni, +ikuiseksi onnettomuudekseni!</p> + +<p>Ja mylady väänteli käsiänsä kuni raatelevien tuskien vallassa.</p> + +<p>Felton tunsi epäilemättä povessaan, että hänen voimansa alkoivat uupua +ja hän astui askeleen oveen päin; vanki, joka ei silmänräpäykseksikään +heittänyt häntä näkyvistänsä, syöksähti hänen jälkeensä ja pidätti +hänet.</p> + +<p>— Herrani, huudahti hän, olkaa hyvä, olkaa lempeä, kuulkaa minun +rukoukseni! Se veitsi, jonka paroni julmassa aavistuksessaan ryösti +minulta pois, koska hän tietää mitä sillä tekisin ... ah, kuunnelkaa +minua loppuun ... armosta, armeliaisuudesta antakaa minulle se veitsi +vaan silmänräpäykseksi! Minä syleilen teidän polvianne; ajatelkaas, te +suljette oven, en minä teille mitään pahaa tahdo tehdä; Jumalani, +tahtoisinko teille mitään pahaa tehdä, teille, ainoalle oikeamieliselle, +hyvälle, säälivälle olennolle jonka olen löytänyt, teille, joka ehkä +olette minun pelastajani! Antakaa minulle se veitsi yhdeksi minuutiksi +vaan, minä annan sen teille takaisin oviluukusta. Yhdeksi minuutiksi +vaan, herra Felton, ja te olette silloin pelastaneet minun kunniani.</p> + +<p>— Te tahdotte murhata itsenne! huudahti Felton kauhistuneena, unhottaen +vetää kätensä irti vangin käsistä; murhata itsenne!</p> + +<p>Felton seisoi liikkumattomana, kahden vaiheella.</p> + +<p>— Hän empii vielä, ajatteli mylady; minä en ole ollut kylliksi +totuudellinen.</p> + +<p>Askeleita kuului käytävässä; mylady tunsi ne lord Winter'in askeleiksi.</p> + +<p>Felton tunsi ne myös ja astui askeleen oveen päin.</p> + +<p>Mylady syöksähti hänen luoksensa.</p> + +<p>— Oh, ei sanaakaan, sanoi hän hiljaa ja hätäisesti, ei sanaakaan tuolle +miehelle siitä, mitä olen teille puhunut, sillä silloin olen hukassa, ja +te, te...</p> + +<p>Kun askeleet lähenivät, vaikeni hän, pelosta että hänen äänensä +kuuluisi, ja hän painoi sanomattomalla kauhistuksella kauniin kätensä +Felton'in suulle.</p> + +<p>Felton työnsi hiljaa pois luotansa mylady'n, joka vaipui erääsen +lepotuoliin.</p> + +<p>Lord Winter kulki oven sivuitse pysähtymättä, ja askelten kuultiin +etenevän.</p> + +<p>Kalmankalpeana seisoi Felton muutamia silmänräpäyksiä, tarkasti +kuunnellen, mutta kun askeleet herkesivät kuulumasta, hengitti hän taas, +ikäänkuin unesta heränneenä, ja syöksähti ulos huoneesta.</p> + +<p>— Ah, sanoi mylady, kuunnellen vuorostaan Felton'in askeleita, jotka +poistuivat vastapäiseen suuntaan kuin lord Winter'in, vihdoinkin olet +kynsissäni!</p> + +<p>Mutta pian synkistyivät taas hänen kasvonsa.</p> + +<p>— Jos hän kertoo paroonille, sanoi hän, olen minä hukassa, sillä +parooni, joka kyllä tietää että minä en tapa itseäni, asettaa hänen +läsnä-ollessaan veitsen minun käteeni, ja silloin saa hän nähdä koko +tuon minun epätoivoni olleen vaan teeskenneltyä.</p> + +<p>Hän meni peilin eteen ja tarkasteli itseänsä; hän ei ollut koskaan ollut +niin kaunis.</p> + +<p>— Eipä sentään, sanoi hän hymyillen, eipä hän hiisku mitään.</p> + +<p>Iltasella tuli lord Winter samalla kertaa kuin hänen iltaruokansa.</p> + +<p>— Herra, sanoi mylady, onko teidän läsnä-olonne välttämättömästi minun +vankeuteeni kuuluvaa, ja ettekö voi säästää minua siitä kärsimyksestä, +jota teidän käyntinne minulle tuottavat?</p> + +<p>— Mitä nyt, rakas siskoseni! vastasi Winter; eikös tuo pieni, kaunis +suu, joka nyt on niin julma minua kohtaan, sanonut minulle oikein +hellästi, että te tulitte tänne Englantiin vaan minua tervehtimään, ja +että te niin halusitte tätä nautintoa että sen vuoksi antauduitte +meritaudin, myrskyn ja vankeuden alaiseksi? No, nyt minä olen tässä, +olkaa siis tyytyväinen; sitä paitsi on minun käynnilläni tällä kertaa +pätevä syykin.</p> + +<p>Mylady vapisi; hän luuli Felton'in kertoneen; tuo nainen, joka oli niin +monta kovaa kokenut, niin monia ankaroita ja mellastavia sielunliikkeitä +tuntenut, oli tuskin koskaan tuntenut sydämmensä niin kovasti sykkivän +kuin nyt.</p> + +<p>Hän istui; lord Winter siirsi tuolin hänen viereensä ja asettui siihen +istumaan; sitten otti hän taskustaan paperin, ja avasi sen verkalleen.</p> + +<p>— Minä tahdon näyttää teille tämän laatuisen passin, jonka itse olen +kirjoittanut, sanoi hän, ja joka määrää, miten teidän on eläminen sitä +uutta elämää, jonka minä suon teille.</p> + +<p>Sitten siirsi hän silmänsä mylady'stä paperiin ja luki:</p> + +<div class="blockquot"> +<p>"Käsky viedä sinne ja sinne" — paikan nimen kohdalla on aukko, +keskeytti Winter; jos tahdotte määrätä paikan itse, niin ilmoittakaa +se; ja jos se ei ole tuhatta peninkulmaa lähempänä Lontoota, niin +toivomukseenne myönnytään. Minä jatkan siis: "käsky viedä sinne ja +sinne Charlotta Backson-niminen nainen, joka Ranskan rikoslain +mukaan on merkitty polttoliljalla, mutta rangaistuksen perästä +vapautettu; hänen täytyy asua siellä, poistumatta sieltä koskaan +kolmea peninkulmaa kauemmaksi. Jos hän yrittää pakoon, pantakoon +kuolemantuomio täytäntöön. Hän saakoon viisi killinkiä päivässä +asuntoa ja elatusta varten."</p> +</div> + +<p>— Tuo käskykirje ei koske minua, vastasi mylady kylmästi, koska siinä +ei ole minun nimeni.</p> + +<p>— Nimenne! Onko teillä sitten mitään nimeä?</p> + +<p>— Minulla on teidän veljenne nimi.</p> + +<p>— Erhetystä; minun veljeni oli vaan teidän toinen miehenne, ja +ensimäinen miehenne elää vielä. Sanokaa hänen nimensä niin pannaan se +tähän Charlotta Backson'in sijaan. Eikö?... Ettekö tahdo?... Te +vaikenette? Hyvä, teidät kirjoitetaan siis Charlotta Backson'in nimelle.</p> + +<p>Mylady pysyi äänettömänä; tällä kertaa ei tuo äänettömyys ollut +tekeytymistä, vaan sen vaikutti kauhistus; hän luuli että käskykirje oli +valmis pantavaksi toimeen, että lord Winter oli määrännyt hänen lähtönsä +aikaisemmaksi, että hänet oli tuomittu lähtemään jo samana iltana. +Hetkisen aikaa luuli hän kaikki olevan hukassa, mutta yht'äkkiä huomasi +hän ett'ei käskykirjeessä ollut mitään allekirjoitusta.</p> + +<p>Ilo, jonka tämä huomaus hänelle tuotti, oli niin suuri, ett'ei hän +voinut sitä salata.</p> + +<p>— Niin, niin, sanoi lord Winter, joka näki mitä mylady'n mielessä +liikkui, te haette allekirjoitusta ja mietitte: vielä ei kaikki ole +hukassa, vielä ei tämä käskykirja ole allekirjoitettu; sitä näytetään +minulle vaan peljätykseksi, siinä kaikki. Te petytte; huomenna +lähetetään tämä käskykirje lord Buckingham'ille, ylihuomenna tulee se +takaisin hänen allekirjoittamanansa ja hänen sinetillään varustettuna ja +kahdenkymmenen neljän tunnin perästä siitä lukien ruvetaan sitä panemaan +täytäntöön. Hyvästi, rouva hyvä, nyt olen sanonut sanottavani.</p> + +<p>— Ja minä vastaan teille, herra, että tämä vallan väärinkäyttö, tämä +maanpakoon-ajo valhenimen varjossa on kauheata kunnottomuutta.</p> + +<p>— Tahdotteko mieluummin tulla hirtetyksi oikealla nimellänne, mylady? +Te tiedätte, että Englannin lait ovat järkähtämättömän ankarat +avioliitonrikos-asioissa; sanokaa suoraan. Vaikka minun nimeni, tai +oikeammin minun veljeni nimi on tähän kaikkeen sotkeutunut, antaudun +minä julkisen oikeudenkäynnin häpeän alaiseksi, päästäkseni varmasti +teistä erilleni.</p> + +<p>Mylady ei vastannut, mutta hän vaaleni kalmankalpeaksi.</p> + +<p>— Ah, minä näen että te valitsette mieluummin matkustamisen. No niin, +ehkäpä olettekin oikeassa. Onhan elämä sentään sangen hauskaa. Senpä +vuoksi ei minua halutakkaan antaa teidän ryöstää sitä itseltäni. Mitäs +pidätte noista viidestä killingistä, jotka saatte päivärahaksi? minä +olen vähän liian kitsas mielestänne, vai kuinka? Se on sen vuoksi, +ett'ette pääsisi rikastumaan ja sitten lahjomaan vartioitanne. Onhan +teillä muutoin aina hempeytenne ja suloutenne, joilla voitte heitä +houkutella. Käyttäkää niitä, ell'ei vastoinkäymisenne Felton'in kanssa +ole teitä kyllästyttänyt.</p> + +<p>— Felton ei siis ole puhunut mitään, mietti mylady, ei mitään siis ole +vielä kadotettu.</p> + +<p>— Ja hyvästi nyt. Huomenna tulen ilmoittamaan sanansaattajani lähdöstä.</p> + +<p>Lord Winter nousi seisovilleen, kumarsi ivallisesti mylady'lle ja meni.</p> + +<p>Mylady huokasi; hänelle oli vielä neljä päivää aikaa; neljä päivää +olisivat hänelle kylliksi hurmaamaan Felton'in.</p> + +<p>Mutta hirmuinen ajatus pälkähti hänen päähänsä, lord Winter lähettäisi +ehkä Felton'in itsensä Buckingham'in luokse allekirjoitusta saamaan.</p> + +<p>Mutta häntä rauhoitti kumminkin, niinkuin jo sanoimme, se seikka ett'ei +Felton ollut mitään puhunut.</p> + +<p>Hän tahtoi osoittaa ett'ei lord Winter'in uhkaukset olleet häntä +säikähdyttäneet; hän istuutui ruokapöytään syömään.</p> + +<p>Sitten hän, niinkuin edellisenäkin iltana, laskeutui polvilleen ja luki +ääneen rukouksiansa. Samoinkuin edellisenäkin iltana, pysähtyi sotamies +nytkin kuuntelemaan.</p> + +<p>Pian kuului askeleita, jotka olivat keveämmät kuin vahdin askeleet ja +jotka tulivat käytävän päästä ja pysähtyivät hänen ovellensa.</p> + +<p>Se on hän, mietti mylady.</p> + +<p>Hän alkoi nyt laulaa samaa virttä, joka edellisenä iltana niin kovasti +oli Felton'ia liikuttanut.</p> + +<p>Mutta vaikka hänen suloinen, täyteläinen äänensä soi vielä ihanammin, +vielä sydäntäsärkevämmin kuin silloin, pysyi ovi kiinni. Tosin oli +mylady, salaa vilkaisten oviluukkuun, näkevinänsä ristikon läpi nuoren +miehen hehkuvat silmät; mutta oliko se harhanäköä tai todellisuutta, +ainakin tällä kertaa jaksoi Felton hillitä itsensä tulemasta sisään.</p> + +<p>Mutta kun mylady oli virtensä päättänyt luuli hän hetkisen perästä +kuulevansa syvän huokauksen, ja samat askeleet, jotka hän oli kuullut +lähestyvän, poistuivat verkalleen ja ikäänkuin vastenmielisesti.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="LIII" id="LIII"></a>LIII.</h2> + +<h2>Vankeuden neljäs päivä.</h2> + + +<p>Kun Felton seuraavana päivänä tuli mylady'n luokse, tapasi hän hänet +seisomassa tuolilla, kädessä köysi, jonka hän oli punonut ja liitellyt +batistiliinoistansa. Kun Felton avasi oven, hyppäsi mylady keveästi +lattialle tuoliltansa ja koetti peittää selkänsä taakse köyttänsä.</p> + +<p>Nuori mies oli tavallistansa kelmeämpi ja hänen silmänsä, punaisina +unettomuudesta, ilmaisivat että hänen yönsä oli ollut levoton.</p> + +<p>Mutta hänen otsallansa näkyi lujempi vakavuus kuin koskaan ennen.</p> + +<p>Verkalleen lähestyi hän mylady'ä, joka oli istuutunut tuolille ja nosti +lattialta tuon murhaavan köyden toisen pään, jonka hän erhetyksestä tai +ehkäpä ehdollansa oli pudottanut.</p> + +<p>— Mitä tuo on, rouva? kysyi hän kylmästi.</p> + +<p>— Tämäkö? Ei mitään, sanoi mylady, hymyillen tuota katkerata hymyänsä, +jota hän niin taitavasti osasi käyttää. Ikävyys on vankien +veri-vihollinen; minulla oli ikävä ja sentähden koetin minä kuluttaa +aikaani punomalla tätä köyttä.</p> + +<p>Felton loi katseensa seinälle siihen paikkaan, missä hän oli tavannut +mylady'n seisomassa samalla tuolilla millä hän nyt istui, ja hän näki +seinässä hänen päänsä päällä kullatun koukun, johon oli tapa ripustaa +vaatteita tai aseita.</p> + +<p>Hän säpsähti, ja vanki huomasi sen; sillä vaikka hänen silmänsä olivat +maahan päin luotuina, ei häneltä jäänyt mitään näkemättä.</p> + +<p>— Ja mitä varten te seisoitte tällä tuolilla? kysyi hän.</p> + +<p>— Mitä se teihin koskee? vastasi mylady.</p> + +<p>— Mutta, jatkoi Felton, minä tahdon sen tietää.</p> + +<p>— Elkää kysykö, sanoi vanki; te tiedätte kyllä että meitä, jotka olemme +tosikristittyjä, on kielletty valhettelemasta.</p> + +<p>— No niin, sanoi Felton, minä sanon teille, mitä te teitte tai +oikeammin, mitä te aioitte tehdä. Te aioitte täyttää onnettoman +aikeenne. Mutta miettikää, hyvä rouva, että jos Jumala kieltää +valhettelemasta, Hän vielä ankarammin kieltää itsemurhasta.</p> + +<p>— Kun Jumala näkee luodut olentonsa viattomasti vainottuina, +asetettuina itsemurhan ja häväistyksen vaiheelle, uskokaa minua, herra, +vastasi mylady syvän vakaumuksen äänellä, silloin Jumala antaa anteeksi +itsemurhan, sillä silloin on itsemurha marttiirakuolema.</p> + +<p>— Te sanotte joko liian paljon tai liian vähän; puhukaa, rouva; taivaan +nimessä, selittäkää sananne!</p> + +<p>— Kertoisinko teille onnettomuuksistani, että pitäisitte niitä pelkkänä +taruna? Ilmoittaisinko teille aikeeni, että te ilmoittaisitte ne +vainoojalleni? Ei, herra. Sitä paitsi, mitä tämmöisen onnettoman +tuomitun olennon elämä tai kuolema merkitsee? Te vastaatte vaan minun +ruumiistani, eikö niin? Ja jos te näytätte vaan kuolleen ruumiin, joka +tunnetaan minuksi, ei teiltä muuta vaadita, ja ehkäpä saatte vielä +kaksinkertaisen palkinnon.</p> + +<p>— Minäkö, rouva, minä! huudahti Felton; voitteko uskoa että minä +koskaan ottaisin vastaan maksua teidän hengestänne! Oi, te ette ajattele +mitä puhutte!</p> + +<p>— Sallikaa minun puhua loppuun, Felton, sallikaa minun puhua loppuun, +sanoi mylady, ollen innostuvinansa; jokaisen sotilaan tulee olla +kunnianhimoinen, eikö niin? Te olette luutnantti; no niin, te saatte +kulkea minun ruumis-saatossani kapteenin arvossa.</p> + +<p>— Mutta mitä olenkaan teille tehnyt, että sälytätte niskoilleni +semmoisen vastuun-alaisuuden Jumalan ja ihmisten edessä? sanoi Felton +kovasti liikutettuna. Muutaman päivän perästä olette kaukana täältä, +rouva hyvä, teidän henkenne ei ole enää silloin minun hoidettavanani ja, +lisäsi hän huoaten, silloin ... silloin saatte menetellä sen kanssa +mielenne mukaan.</p> + +<p>— Siis, huudahti mylady, ikäänkuin hän muka ei olisi voinut suojella +itseänsä pyhältä suuttumukselta, te, jumalinen mies, te jota nimitetään +hurskaaksi, te pyydätte vaan yhtä seikkaa: päästä joutumasta syyhyn, +ikävyyksiin, minun kuolemani tähden!</p> + +<p>— Minun tulee varjella teidän henkeänne, rouva, ja minä varjelen sitä.</p> + +<p>— Mutta käsitättekö tehtäväänne? Se on julma jo silloin jos minä olen +syyllinen, mutta minkä nimen annatte sille, minkä nimen antaa Herra +sille, jos minä olen viaton?</p> + +<p>— Minä olen sotilas, ja tottelen niitä käskyjä, jotka minulle on +annettu.</p> + +<p>— Luuletteko että Jumala tuomiopäivänä eroittaa sokean pyövelin +väärästä tuomarista? Te ette tahdo tappaa minun ruumistani, vaan +rupeatte sen välikappaleeksi, joka tahtoo murhata sieluni.</p> + +<p>— Mutta minä sanon vielä toistamiseen, lausui Felton liikutuksissaan, +teitä ei uhkaa mikään vaara, ja minä vastaan lord Winter'istä aivan kuin +omasta itsestäni.</p> + +<p>— Mieletön, huudahti mylady, mieletön raukka, joka uskaltaa vastata +toisesta miehestä, kun viisaimmatkin, ne, jotka ovat kaikkein +otollisimpia Jumalalle, pelkäävät vastata omasta itsestäänkin, mieletön, +joka asettuu väkevimpien, onnellisimpien puolelle, musertamaan +heikoimman, onnettomimman naisen.</p> + +<p>— Mahdotonta, rouva hyvä, mahdotonta, mutisi Felton, joka tunsi tuon +muistutuksen koskevan sydämmensä pohjaan saakka; vankina ette minun +kauttani saa vapauttanne; elävänä ette minun kauttani menetä henkeänne.</p> + +<p>— Niin, huudahti mylady, mutta minä menetän enemmän kuin henkeni, minä +menetän kunniani, Felton, ja teidät teen minä Jumalan ja ihmisten edessä +vastuun-alaiseksi häpeästäni ja häväistyksestäni.</p> + +<p>Tällä kertaa Felton, vaikka hän kyllä koki olla tai olla olevinaan +tunteeton, ei voinut vastustaa sitä salaperäistä vaikutusta, joka jo oli +hänet vallannut. Nähdä tuo nainen, ihana ja vieno kuin viattomin +henki-olento, nähdä hänet milloin itkuisena milloin uhkaavana, tuntea +vuoroin tuskan vuoroin sulouden voimaa, se oli liiaksi tuolle +jumaliselle haaveilijalle, liiaksi aivoille, joita uskonkiihkon unelmat +järkyttivät, liiaksi sydämmelle, jota raateli yhtä haavaa polttava +rakkaus taivasta kohtaan ja kalvava viha ihmisiä kohtaan.</p> + +<p>Mylady näki tuon taistelun, hän tunsi, aivan kuin omassa povessaan, +noiden riehuvien intohimojen liekit, jotka paloivat nuoren kiihkoilijan +suonissa; ja ikäänkuin taitava sotapäällikkö, joka, nähden vihollisen +valmiina peräytymään, ryntää suoraan häntä vastaan, nostaen riemuhuudon, +kohosi mylady istuimeltaan, kauniina kuin muinaisajan naispappi, +haltioissaan kuin kristitty neitsyt, käsivarsi ojennettuna, kaula +paljaana, hiukset hajalla, toinen käsi sydämmellä, silmä täynnä tulta ja +intoa, joka jo oli saattanut tuon nuoren puritaanin tunteet kuohumaan, +tämmöisenä astui hän suoraan häntä kohden, ruveten ihanalla säveleellä +ja sulosointuisella äänellänsä, jonka hän, jos tahtoi, saattoi tehdä +melkein uhkaavaksi, laulamaan seuraavaa värssyä:</p> + +<p> +<span style="margin-left: 4em;">Veri puhdas hurskahan</span><br /> +<span style="margin-left: 4em;">Baalin uhriks' kanna!</span><br /> +<span style="margin-left: 4em;">Jalopeurain kitahan</span><br /> +<span style="margin-left: 4em;">Marttiira nyt anna!</span><br /> +<span style="margin-left: 4em;">Katumuksen ahdistus,</span><br /> +<span style="margin-left: 4em;">Tuska, vaiva, vaikerrus</span><br /> +<span style="margin-left: 4em;">Palkkana on sulla...</span><br /> +<span style="margin-left: 4em;">Herran armo mulla!</span><br /> +</p> + +<p>Felton hölmistyi tuosta oudosta puuskasta ja seisoi kuin kivettynyt.</p> + +<p>— Ken te olette, ken te olette? huudahti hän, liittäen kätensä ristiin, +oletteko Jumalan sanansaattaja vai helvetin sikiö, oletteko enkeli vai +paholainen, onko nimenne Eloa vai Astarte?</p> + +<p>— Etkö ole minua tuntenut, Felton? Minä en ole enkeli enkä paholainen; +minä olen maailman tyttäriä, minä olen uskosisaresi, siinä kaikki.</p> + +<p>— Niin, niin! vastasi Felton, minä epäilin äsken vielä, mutta nyt +uskon.</p> + +<p>— Sinä uskot, ja kumminkin olet sinä tuon Belialin lapsen rikostoveri, +jota nimitetään lord Winteriksi! Sinä uskot ja kumminkin jätät sinä +minut vihollisteni käsiin, Englannin ja Jumalan vihollisten käsiin! Sinä +uskot ja kumminkin heität sinä minut tuon miehen valtaan, joka täyttää +ja tahraa maan vääräuskoisuudellaan ja irstaudellaan, tuon katalan +Sardanapaluksen käsiin, jota sokeat nimittävät Buckinghamiksi, vaan jota +uskovaiset sanovat Antikristukseksi!</p> + +<p>— Minäkö jättäisin teidät Buckingham'ille, minä! mitä sanottekaan?</p> + +<p>— Heillä on silmät, huudahti mylady, ja he eivät näe, heillä on korvat +ja he eivät kuule!</p> + +<p>— Niin, niin, sanoi Felton pyyhkäisten kädellään hikistä otsaansa, +ikäänkuin karkoittaaksensa viimeisenkin epäilyksen; niin, minä tunnen +tuon äänen, joka puhuu minulle unelmissani; minä tunnen tuon enkelin +kasvonpiirteet, joka jok'ikinen yö ilmestyy minulle ja huutaa minun +sielulleni, joka ei voi nukkua: "Lyö, iske, pelasta Englanti, pelasta +itsesi, sillä sinä olet kuoleva, ell'et lepytä Jumalaa!" Puhukaa, +puhukaa, huudahti Felton, sillä nyt saatan ymmärtää teitä.</p> + +<p>Hirvittävä ilon leimaus, mutta pikainen kuin ajatus, välähti mylady'n +silmistä. Kaikki oli hänellä valmiina tätä niin hartaasti odotettua +tilaisuutta varten. Verrattoman mielikuvituksensa avulla oli hän näet +sepittänyt kauhistavan historian niistä kärsimyksistä, joita hän muka +oli saanut kokea. Hän kokoili vielä kerran ajatuksissansa kaikki +kertomuksen juonet ja vaiheet ja oli juuri alkamaisillaan, kun Felton +malttamattomana vielä kerran huudahti:</p> + +<p>— Mutta puhukaahan toki, kertokaa!</p> + +<p>— Kertoisinko teille häpeäni; huudahti mylady kainouden puna +kasvoillansa; sillä toisen rikos on usein toisen häpeä. Kuinka minä, +nainen, kertoisin sitä teille, joka olette mies! Oi, jatkoi hän, +peittäen kauniit silmänsä käsillään, en koskaan. Antakaa minun kuolla, +toimittakaa minulle vaan veitsi ja vielä viimeisessä hengenvedossa olen +siunaava pelastajaani.</p> + +<p>Tuo suloinen, vieno, rukoileva ääni hurmasi Felton'in nyt täydellisesti. +Lumoojattaren kauneus, hempeys, kyyneleet ja vastustamaton, salaperäinen +viehätys olivat hänet nyt kietoneet kokonaan.</p> + +<p>Felton lähestyi häntä ja lausui hellästi:</p> + +<p>— Kuinka ette kertoisi minulle, uskonveljellenne!</p> + +<p>Mylady silmäili häntä hetkisen aikaa katseella, jonka nuori upseeri +selitti empimiseksi, vaan joka kuitenkaan ei ollut muuta kuin +tarkastelemista ja ihastuksen yllyttämistä.</p> + +<p>Felton vuorostaan seisoi rukoilevana ja ristissä käsin.</p> + +<p>— No niin, sanoi mylady, minä tahdon uskoa kaikki veljelleni, minä +uskallan!</p> + +<p>Ja nyt seurasi tuo kamala kertomus, johon mylady pani kaiken +kuvituskykynsä rikkauden ja kaunopuheliaisuutensa tenhovoiman.</p> + +<p>Felton kuunteli sanaakaan hiiskahtamatta. Kuta kauvemmaksi kertomus +joutui, sitä tuijottavammiksi kävivät hänen silmänsä. Hän vuoroin +kalpeni, vuoroin punastui. Hiki virtasi hänen otsaltansa.</p> + +<p>Mutta hän oli vallan menehtyä kauhistuksesta ja raivosta, kun mylady +joutui kertomuksen ydinkohtaan, joka kuului näin:</p> + +<p>Kun hän vihdoin huomasi ett'ei mitkään viettelyskeinot auttaneet, ja kun +olin vannonut ilmoittavani koko maailmalle hänen konnamaiset vehkeensä +minua kohtaan, keksi hän pirullisen keinon estääksensä asiaa tulemasta +ilmiin.</p> + +<p>Kolmannen päivän iltana tuli siihen huoneesen, jossa hän piti minua +vankinansa, kaksi naamioittua miestä; toinen niistä oli hän itse; minä +tunsin hänet käynnistänsä, äänestänsä ja tuosta pulskasta olennosta, +jonka horna on hänelle lahjoittanut ihmiskunnan turmioksi.</p> + +<p>— No, sanoi hän minulle, aiotteko pysyä uhkauksessanne ja valassanne?</p> + +<p>— Tiedättehän, että puritaani pitää sanansa, sanoin minä; sanani olette +jo kuulleet; minä vannon syyttäväni teitä murhaajaksi ja konnaksi. +Ristin kautta; minä vannon että, jos koskaan pääsen täältä, haen minä +ihmiskunnalta kostoa teille.</p> + +<p>— Siinä tapauksessa ilmoitan teille että minulla on eräs keino, jota +tosin en tahdo käyttää kuin viimeisessä hätätilassa, ja keino on +semmoinen, että minä suljen teidän suunne, tai ainakin toimitan niin, +ett'ei kukaan usko teidän sanojanne.</p> + +<p>— Minä kokosin voimani vastatakseni hänelle ivanaurulla.</p> + +<p>— Pysyttekö vielä valassanne? kysyi hän uhkaavasti.</p> + +<p>— Vielä kerran viimeisen vakuutan teille, että maan päällä syytän teitä +ihmisten ja taivaassa Jumalan tuomioistuimen edessä.</p> + +<p>Silloin kääntyi hän seuralaiseensa ja sanoi:</p> + +<p>— Pyöveli, tee velvollisuutesi.</p> + +<p>Felton nojasi erästä huonekalua vasten; hirviöntapaisella ilolla näki +mylady, että nuoren upseerin voimat ehkä uupuisivat ennen kertomuksen +loppua. Ja hän jatkoi:</p> + +<p>— Huolimatta huudoistani ja vastustuksistani, sillä minä aloin käsittää +että minua uhkasi pahempi kuin kuolema, tarttui pyöveli minuun, löi +minut kumoon maahan, puristeli minut keltaiseksi ja siniseksi, ja kun +olin jo nyyhkytyksiin tukahtumaisillani, melkein tiedotonna, huutaen +avukseni Jumalaa, joka ei minua kuullut, päästin äkkiä kauhistavan +huudon; tulinen rauta, pyövelin merkkirauta, oli painettu minun +olkapäähäni.</p> + +<p>Felton ärjähti.</p> + +<p>— Katsokaa, sanoi mylady, kohoten seisovilleen majesteetillisena kuin +kuningatar, katsokaa, Felton, oppikaa tuntemaan ihmissydämmiä, ja älkää +täst'edes ruvetko niin herkästi heidän jumalattoman kostonsa +välikappaleeksi.</p> + +<p>Nopeasti tempasi mylady pukunsa rinnasta auki, repäsi batistin, joka +peitti hänen olkapäänsä ja punottavana teeskennellystä vihasta ja +häpeästä, näytti hän nuorelle miehelle tuon lähtemättömän merkin, joka +häpäisi hänen kaunista olkaansa.</p> + +<p>— Mutta, huudahti Felton, tuohan on lilja!</p> + +<p>— Niin, siinä juuri häpeäni onkin! vastasi mylady. Jos se olisi +Englannin polttomerkki ... silloin hänen olisi täytynyt todistaa, +mikä tuomioistuin sen on minulle tuominnut ja minä olisin voinut +vedota kaikkiin valtakuntamme tuomioistuimiin, mutta Ranskanmaan +polttomerkki ... oi, tällä tulin minä todellakin auttamattomasti +häväistyksi! Tämä oli liian paljo Felton'ille.</p> + +<p>Kalpeana, liikkumattomana, masentuneena tuon kauhean salaisuuden +paljastuksesta, so'enneena tuon naisen yliluonnollisesta ihanuudesta +lankesi hän vihdoin polvilleen hänen eteensä, samoin kuin ensimäiset +kristityt polvistuivat noiden puhtaiden, pyhien marttiirojen edessä, +joita Rooman keisarit vainosivat ja häväisivät. Polttomerkki katosi +hänen silmissänsä, jälelle jäi vaan kauneus ja viattomuus.</p> + +<p>Antakaa anteeksi, antakaa anteeksi! huudahti Felton, oi, antakaa minulle +anteeksi!</p> + +<p>Mylady luki hänen silmissänsä: rakkaus! rakkaus!</p> + +<p>— Mitä minun on anteeksi annettava? kysyi hän.</p> + +<p>— Että minä olen liittynyt teidän vainoojiinne.</p> + +<p>Mylady ojensi hänelle kätensä.</p> + +<p>— Niin nuori ja kaunis! huudahti Felton suudellen kättä palavasti.</p> + +<p>Hän jumaloitsi mylady'ä.</p> + +<p>Kun ensimäinen puuska oli tyyntynyt sanoi hän:</p> + +<p>— Ah! nyt on vaan yksi asia kysyttäväni: ken oli tuo hirveä kiusaaja, +tuo teidän oikea pyövelinne; sillä toinen oli vaan hänen +välikappaleensa, ei mitään muuta.</p> + +<p>— Kuinka, veljeni! huudahti mylady; pitääkö minun sanoa hänen nimensä? +Etkö jo ole arvannut, ken hän oli?</p> + +<p>— Mitä! sanoi Felton, hänkö!... Yhä ainako vaan hän!... Mitä! Tuo oikea +konna...</p> + +<p>— Tuo oikea konna, sanoi mylady, oli Englannin sortaja, uskovaisten +vainooja, tuo katala mies, joka on niin monta naista turmioon saattanut, +jonka turmeltuneen sydämmen oikun vuoksi on niin paljo englantilaista +verta vuotanut, joka tänäpäivänä suojelee protestantteja ja huomenna +pettää heidät...</p> + +<p>— Buckingham! Se on Buckingham! huudahti Felton vihaa vimmassa.</p> + +<p>Mylady peitti kasvonsa käsillään, ikäänkuin hän ei olisi voinut kantaa +sitä häpeää, mitä tuo nimi hänelle muistutti mieleen.</p> + +<p>— Buckingham tuon enkelimäisen olennon pyöveli! huudahti Felton. Ja +sinä et ole iskenyt häntä murskaksi, suuri Jumala! Sinä olet antanut +hänen olla ylhäisenä, kunnioitettuna, kaikille meille turmiota +tuottavana!</p> + +<p>— Jumala hylkää sen, joka hylkää itsensä, sanoi mylady.</p> + +<p>— Hän tahtoo siis päällensä sen rangaistuksen, joka tuomittua odottaa! +jatkoi Felton yhä kiihtyen. Hän tahtoo siis inhimillisen koston käymään +Jumalan koston edellä!</p> + +<p>— Ihmiset häntä pelkäävät ja säästävät.</p> + +<p>— Oh, sanoi Felton, minä en häntä pelkää, minä en häntä ole säästävä!</p> + +<p>Mylady tunsi helvetillisen ilon täyttävän sielunsa.</p> + +<p>— Mutta kuinka saattaa lord Winter, minun suojelijani, minun isäni, +olla sotkeutunut kaikkeen tähän? kysyi Felton.</p> + +<p>— Kuulkaa Felton, sanoi mylady; kurjain, halpamaisten ihmisten ohella +on myöskin suuria, jaloja luonteita; minulla oli sulhanen, mies, jota +minä rakastin ja joka rakasti minua; hänellä oli sydän kuin teillä, +Felton, hän oli mies semmoinen kuin te. Minä kerroin hänelle kaikki; hän +tunsi minut, eikä epäillyt silmänräpäystäkään. Hän oli korkea-arvoinen +mies, kaikissa suhteissa Buckingham'in veroinen. Hän ei sanonut mitään, +sitoi miekan vyöllensä, kääriytyi kauhtanaansa ja lähti Buckingham'in +palatsiin.</p> + +<p>— Niin, niin, sanoi Felton, minä ymmärrän, vaikka tuommoisia miehiä +vastaan ei pitäisi käyttää miekkaa vaan puukkoa.</p> + +<p>— Buckingham oli matkustanut pois edellisenä päivänä, hän oli mennyt +lähettiläänä Espanjaan, jossa hänen oli pyytäminen perintöruhtinatarta +puolisoksi kuningas Kaarle I:lle, joka oli vaan Wales'in prinssi. Minun +sulhaseni palasi takaisin tyhjin toimin.</p> + +<p>— Kuuleppas, sanoi hän, hän on poissa; siis välttää hän tällä kertaa +minun kostoani; mutta menkäämme kumminkin yhteen, niinkuin olemme +aikoneet, ja luota sitten siihen, että lord Winter on korjaava oman ja +vaimonsa kunnian.</p> + +<p>— Lord Winter! huudahti Felton.</p> + +<p>— Niin, sanoi mylady, lord Winter; ja nyt käsitätte koko asian, eikö +niin? Buckingham oli poissa kokonaisen vuoden; kahdeksan päivää ennen +hänen palaamistansa kuoli lord Winter äkkiä, jättäen minut yksinäiseksi +perilliseksensä. Mistä tuli tuo isku? Jumala kaikkitietävä sen +epäilemättä tietää; minä en syytä ketään...</p> + +<p>— Voi, mikä pohjaton kauheus, mikä pohjaton kauheus! huudahti Felton.</p> + +<p>— Lord Winter kuoli, ilmaisematta mitään veljillensä. Tämän hirmuisen +salaisuuteni ei pitäisi päästä kenenkään tietoon siksi kunnes se salaman +tavoin iskisi rikokselliseen; teidän suojelijanne oli mielipahalla +nähnyt veljensä menevän naimisiin köyhän tytön kanssa. Minä oivalsin, +ett'ei minulla olisi mitään turvaa miehestä, jonka perinnöntoiveet +olivat myttyyn menneet. Minä menin Ranskaan, jäädäkseni sinne koko +elämäni ajaksi; mutta koko minun omaisuuteni oli Englannissa; kun yhteys +näiden maiden kesken oli lakannut sodan vuoksi, jouduin minä puutteesen +ja olin pakoitettu palaamaan tänne takaisin; viisi päivää sitten tulin +minä Portsmouth'iin.</p> + +<p>— No niin? sanoi Felton.</p> + +<p>— Niin, Buckingham oli varmaan saanut vihiä tulostani, ja ilmoittanut +siitä lord Winter'ille, joka jo kieroin silmin katseli minua; Buckingham +sanoi hänelle, että hänen kälynsä oli epäsiveellinen, polttomerkillä +rangaistu nainen. Jalo, puhdassydäminen mieheni ei ollut enää +puollustamassa minua. Lord Winter uskoi kaikki mitä hänelle kerrottiin, +sitä herkemmin, koska tuo uskominen oli hänen hyödyksensä. Hän vangitsi +minut ja tuotti minut tänne ja asetti minut teidän vartioittavaksenne. +Loput tiedätte; ylihuomenna lähdetään minua kuljettamaan maanpakoon; +ylihuomenna asetetaan minut kunniattomain joukkoon. Haa! juoni on +hyvästi mietitty, ja minun kunniani ei ole jaksava kestää sitä. +Huomaattehan siis, että minun täytyy kuolla, Felton; antakaa minulle +puukko, Felton.</p> + +<p>Ja ikäänkuin hänen voimansa nyt olisivat olleet lopussa, vaipui mylady +uupuneena, rauenneena nuoren upseerin syliin, joka hurmautuneena +rakkaudesta, vihasta, ennen tuntemattomista tunteista, ihastuneena +painoi hänet rintaansa, vapisten tuntiessaan tuon kauniin suun huountaa, +ja aaltoilevan poven liikettä.</p> + +<p>— Ei, ei, sanoi hän, sinun pitää elää, kunnioitettuna ja puhtaana; +sinun pitää elää, riemuitaksesi vihollistesi kostamisesta.</p> + +<p>Mylady työnsi hänet hiljaa pois luotansa, vaan lumosi hänet +silmäyksellään; Felton syöksähti hänen luoksensa, syleili häntä ja +rukoili häntä kuin jumalallista olentoa.</p> + +<p>— Oi, kuolema! kuolema! sanoi hän summentaen ääntänsä, kuolema ennemmin +kuin häpeä! Felton, veljeni, ystäväni, minä rukoilen sinua.</p> + +<p>— Ei, huudahti Felton, ei, sinun täytyy elää ja saada kostetuksi!</p> + +<p>— Felton, minä saatan vaan onnettomuutta niille, jotka minua lähenevät; +hylkää minut, Felton, anna minun kuolla!</p> + +<p>— No niin, kuolkaamme sitten yhdessä! huudahti hän.</p> + +<p>Mutta silloin kuului kaukaisia askeleita käytävässä; ne lähenivät ja +tuossa tuokiossa aukeni ovi ja lord Winter astui sisään.</p> + +<p>Felton oli sillä välin vetäytynyt pikaisesti takaisin ja seisoi nyt +muutamain askelten päässä vangista.</p> + +<p>Parooni kävi verkalleen esiin ja siirsi tutkivan silmäyksen vangista +nuoreen upseeriin.</p> + +<p>— Sinä olet ollut täällä kauvan, John, sanoi hän; onko tämä nainen +kertonut sinulle rikoksiansa? Sitten kyllä ymmärrän että keskustelun on +täytynyt kestää kauvan.</p> + +<p>Felton säpsähti, ja mylady huomasi että hän oli hukassa, ell'ei hän +kävisi avuksi hämilleen joutuneelle puritaanille.</p> + +<p>— Ah, te pelkäätte, että vankinne pääsee teiltä pakoon! sanoi hän. No +niin, kysykää vanginvartijaltanne, minkälaista armoa minä juuri ikään +häneltä pyysin.</p> + +<p>— Pyysittekö armoa? sanoi paroni epäileväisesti.</p> + +<p>— Hän pyysi, mylord, sanoi nuori mies hämmästyneenä.</p> + +<p>— Mitä armoa, antakaas kuulua? kysyi lord Winter.</p> + +<p>— Hän pyysi saada puukkoa, vastasi Felton.</p> + +<p>— Onko täällä sitten piilossa joku, jolta tämä viehättävä olento +tahtoisi ottaa hengen? kysyi lord Winter tavallisella ivallisella +äänellänsä.</p> + +<p>— Ei ketään muita kuin minä itse, vastasi mylady.</p> + +<p>— Minä olen antanut teille vallan valita joko Ameriikan tai Tyburn'in, +jatkoi lord Winter; valitkaa, Tyburn, mylady; uskokaa minua, nuora on +varmempi kuin puukko.</p> + +<p>Felton kalpeni ja astui askeleen eteenpäin.</p> + +<p>— Te olette oikeassa sanoi mylady, ja minä olenkin jo sitä ajatellut, +lisäsi hän kolkosti; minä ajattelen sitä edeskinpäin.</p> + +<p>Felton tunsi luunsa ja ytimensä värisevän; luultavasti huomasi lord +Winter tuon liikutuksen.</p> + +<p>— Ole varoillasi, John, sanoi hän; ystäväni John, minä luotan sinuun, +pidä varasi; minä olen sinua varoittanut. Ole muutoin hyvällä mielellä, +poikani, sillä kahden päivän kuluttua pääsemme tuosta olennosta, ja +siellä, minne hän joutuu, ei hän voi ketään vahingoittaa.</p> + +<p>— Sinä kuulet sen! huudahti mylady äänellä, joka paroonin luulon mukaan +tarkoitti taivasta mutta Felton ymmärsi sen tarkoittavan häntä.</p> + +<p>Felton painoi päänsä alas ja vaipui ajatuksiinsa. Parooni otti upseeria +käsivarresta ja lähti menemään pois hänen kanssansa, katsoen pitkin +matkaa taaksensa mylady'yn.</p> + +<p>Nyt, sanoi vanki, kun ovi oli sulkeutunut, nyt olen päässyt askeleen +eteenpäin pelastukseni tiellä! Felton, lisäsi hän, ja villi ylenkatseen +hymy vilahti hänen huulillansa, Felton, sinä jumalinen hölmö, tartuitkos +ansaan!</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="LIV" id="LIV"></a>LIV.</h2> + +<h2>Karkaus.</h2> + + +<p>Ei ollut epäilemistäkään ett'eikö Felton nyt ollut vakuutettu hänen +viattomuudestaan. Felton oli nyt kokonaan hänen vallassaan. Vaikka +enkeli olisi ilmestynyt nuoren miehen eteen mylady'ä syyttämään, olisi +hän nykyisessä mielensä tilassa pitänyt häntä paholaisen lähettiläänä.</p> + +<p>Mutta lord Winter oli ehkä voinut ruveta epäilemään Felton'ia, ja Felton +silloin itse joutunut vartioittavaksi.</p> + +<p>Sentähden rupesi hän levottomasti ja hartaasti odottamaan Felton'in +tuloa. Hän oli saattanut Felton'in siihen sieluntilaan, että hänellä oli +syy toivoa hänen pian palaavan takaisin, edes silmänräpäykseksi. Mutta +päivä kului kulumistaan, eikä Felton'ia näkynyt ei kuulunut.</p> + +<p>Kello löi yksi ja tavallisuuden mukaan kannettiin päivällispöytä sisään.</p> + +<p>Silloin huomasi mylady kauhuksensa, että vartioivilla sotureilla oli +toinen puku. Hänen pahat aavistuksensa näyttivät rupeavan toteutumaan.</p> + +<p>Viimein ei hän voinut olla kysymättä, minne Felton oli joutunut.</p> + +<p>Hänelle vastattiin, että Felton oli aamupäivällä noussut satulaan ja +ratsastanut pois.</p> + +<p>Hän kysyi, oliko parooni vielä linnassa; sotamies vastasi myöntävästi ja +sanoi saaneensa käskyn paroonilta että hänelle oli ilmoitettava, jos +vanki tahtoi häntä puhutella.</p> + +<p>Mylady vastasi, että hän halusi saada olla yksinänsä.</p> + +<p>Sotamies meni, asetettuaan päivällispöydän järjestykseensä.</p> + +<p>Felton oli siis toimitettu pois; sotilaat vaihdetut. Felton'ia siis +epäiltiin.</p> + +<p>Tämä oli pahin isku, mikä häntä oli kohdannut. Kamala tuska valtasi +hänet. Hän heittäytyi vuoteellensa, mutta se poltti häntä kuin tulinen +liesi. Hän loi silmänsä oveen. Sen luukku oli tukittu; parooni oli +kaiketi peljännyt, että hän tuon aukon kautta taas jollakin pirullisella +keinolla viettelisi vartijansa.</p> + +<p>Hän nousi jalkeille ja juoksi ympäri huonetta kuin hullu, tai kuin +rautahäkkiin suljettu tiikeri.</p> + +<p>Viimein tyyntyi hän ja näytti rukoilevan. Mutta hän ei rukoillut +Jumalaa, vaan paholaista, tuota suurta voimaa, jolla on niin suuri valta +ihmiskunnassa, ja joka, niinkuin arapialaisessa sadussa kerrotaan, +tarvitsee vaan kranaattiomenan sydämmen, luodaksensa uudestaan hävitetyn +maailman.</p> + +<p>Hän tiesi itsellään olevan enää vaan kaksi päivää aikaa, hän tiesi että +kun käskykirjeesen oli vaan saatu Buckingham'in nimi, joka oli sitä +helpompi saada, koska se oli asetettu väärälle nimelle, josta Buckingham +ei voinut päästä tietoon, kestä oikeastaan oli kysymys — että kun +käskykirjeesen vaan oli saatu Buckingham'in nimi, toimittaisi parooni +hänet heti kohta laivaan.</p> + +<p>Tosin saattoi hän palata maanpaosta, sitä hän ei epäillyt rahtuakaan, +mutta kuinka kauvan tuo maanpako oli kestävä? Niin toimivalle ja +kunnianhimoiselle sielulle kuin mylady'n, ovat ne päivät, jolloin ei +nousta, kovanonnen päiviä; mitä ovat sitten ne päivät, jolloin mennään +alaspäin? Vuoden tai parin kolmen hukkaaminen olisi jo koko +ijankaikkisuus; miltä tuntuisi palata vasta sittenkuin d'Artagnan ja +hänen ystävänsä, onnellisina ja riemuitsevina, olisivat kuningattarelta +saaneet hyvästi ansaitun palkintonsa häntä kohtaan tehdyistä +palveluksistansa, — nuo ajatukset olivat kalvavampia kuin mitä mylady'n +laatuinen nainen saattoi sietää. Muutoin hänen voimansa yhä kasvoivat +siitä myrskystä, joka riehui hänen povessaan, ja hän olisi murtanut +vankihuoneensa kiviseinät, jos hänen ruumiinsa olisi silmänräpäyksenkään +ajaksi saanut saman ko'on kuin hänen sielullansa oli.</p> + +<p>Mutta yhä enemmän jännitti häntä kaiken tämän ohessa kardinaalin +muistaminen. Mitähän tuo levoton, epäluuloinen kardinaali ajatteli ja +sanoi hänen äänettömyydestänsä, kardinaali, joka ei ollut ainoastaan +hänen tukensa ja tätä nykyä hänen ainoa suojelijansa, mutta myöskin +hänen paras välikappaleensa tulevaisen onnensa ja kostonsa +saavuttamiseen? Hän tunsi kardinaalin; hän tiesi että vaikka hän +turhalta matkalta kotiin palattuansa mitenkin puollustaisi itseänsä +vangiksi joutumisellaan, ja vaikka hän mitenkin liioittelisi kärsittyjä +vaivojaan, kardinaali kumminkin vastaisi hänelle vaan ivallisella +kylmyydellänsä: "Ette olisi antanut vangita itseänne!"</p> + +<p>Näissä mietteissä kului aika iltaan asti. Kello kuusi tuli sisään lord +Winter, täysissä aseissa. Tuo mies, jota mylady tähän saakka oli pitänyt +tyhmänsekaisena aatelismiehenä, oli muuttunut ihmeteltäväksi +vanginvartijaksi. Hän näytti arvaavan kaikki, aavistavan kaikkea ja +estävän kaikki.</p> + +<p>Hän tarkasteli huolellisesti ikkunat ja ristikot, tutki lattian ja +seinät, uunin ja ovet, eikä hän eikä mylady koko tuon pitkän tarkastelun +aikana hiiskunut sanaakaan.</p> + +<p>Epäilemättä oivalsivat molemmat tilaisuuden olevan liian vakavan, että +ruvettaisiin tuhlaamaan aikaa tehottomiin vihanpurkauksiin.</p> + +<p>Mutta kun tarkastus oli päättynyt lausui lord Winter:</p> + +<p>— Hyvä, ette te karkaa tänäkään yönä! Ettekä myöskään saa minua +surmatuksi; teillä ei ole mitään aseita, ja minä olen varoillani. Te +olitte alkaneet hurmata Felton-parkaani; hänessä tuntui jo teidän +helvetillinen vaikutuksenne; mutta minä tahdon pelastaa hänet: hän ei +pääse enää näkemään teitä, kaikki on nyt ohitse. Pankaa vaatteenne +kokoon, huomenna lähdette. Minä olin määrännyt lähtönne 24:ksi päiväksi, +vaan sitten arvelin kumminkin, että kuta ennemmin se tapahtuu, sitä +varmempi se on. Huomenna kello 12 on käsissäni Buckingham'in +allekirjoittama käskykirja. Jos sanotte sanaakaan kelle hyvänsä, +ennenkuin olette laivalla, ampuu kersanttini luodin otsaanne, hänellä on +semmoinen käsky. Jos te laivalla hiiskutte sanaakaan kelle hyvänsä, +ennenkuin kapteeni antaa siihen luvan, heittättää hän teidät mereen, +niin on suostumus.</p> + +<p>— Se minulla oli sanottavana teille tänään. Huomenna näen teidät +uudestaan, jättääkseni teille jäähyväiset.</p> + +<p>Näin sanottuansa parooni meni.</p> + +<p>Mylady'lla oli halveksivainen hymy huulilla, vaan raivo sydämmessä, kun +hän kuunteli tuota uhkaavaa puhetta.</p> + +<p>Hänen illallisensa tuotiin sisään. Mylady tunsi tarvitsevansa voimia; +hän ei tiennyt, mitä oli tapahtuva tänä yönä, joka lähestyi uhkaavana, +sillä paksuja mustia pilviä vyöryi taivaalla ja muutamat kaukaiset +salamat ennustivat rajuilman lähestymistä.</p> + +<p>Rajuilma nousi kello kymmenen; mylady'ä lohdutti nähdä luonnon yhtyvän +hänen sydämmensä riehuntaan. Ukkonen jyrähteli niinkuin viha hänen +sielussansa; hänestä tuntui ohitse kiitävä tuulenpuuska vinhuavan hänen +otsansa ympäri, niinkuin se vinhusi puiden ympäri, joiden oksat +taipuivat ja joiden lehtiä se tempoi irti; hän kiljui kilpaa myrskyn +kanssa, ja hänen äänensä katosi luonnon mahtavaan ääneen, joka, +samoinkuin hän, tuntui huokailevan ja vaikertavan.</p> + +<p>Yht'äkkiä kuului naputus ikkunaan, ja erään salaman valossa näki hän +miehen naaman toisella puolella ristikkoa.</p> + +<p>Hän kiiruhti ikkunan luokse ja avasi sen.</p> + +<p>— Felton! huudahti hän; pelastettu!</p> + +<p>— Niin, sanoi Felton, mutta hiljaa, hiljaa! Minä tarvitsen aikaa +sahatakseni ristikkoraudat poikki. Varo vaan, ett'ei sinua huomata +oviluukun kautta.</p> + +<p>— Ah, siinä on todistus, että Herra on meidän kanssamme, Felton, +virkkoi mylady; he ovat tukkineet oviluukun laudalla.</p> + +<p>— Hyvä on! Jumala on ottanut heiltä järjen, sanoi Felton.</p> + +<p>— Mutta mitä minun on tekeminen? kysyi mylady.</p> + +<p>— Ei mitään, ei mitään; sulje vaan ikkuna. Mene vuoteelle tai heittäydy +ainakin pitkällesi vaatteissasi; kun minä olen saanut työni valmiiksi, +naputan minä ruudulle. Ole valmis ensi merkinannolle.</p> + +<p>Mylady sulki ikkunan, sammutti lampun ja meni, niinkuin Felton oli häntä +kehoittanut, pitkälleen vuoteelle. Keskellä myrskyn vinkumista kuuli hän +viilan nirinää ja joka salaman valossa näki hän Felton'in haamun +ikkunaruudun takana.</p> + +<p>Hän kulutti tunnin melkein hengittämättä, hiki otsalla ja sydän kauhean +tuskan puristuksessa joka liikkeestä, mikä kuului käytävässä.</p> + +<p>On hetkiä, jotka ovat vuoden pituisia.</p> + +<p>Tunnin kuluttua naputti Felton toistamiseen.</p> + +<p>Mylady hypähti vuoteelta ja meni avaamaan. Kaksi poikki viilattua +ristikkorautaa jätti aukon, josta ihminen saattoi mahtua lävitse.</p> + +<p>— Oletko valmis? kysyi Felton.</p> + +<p>— Olen. Otanko mukaani mitään?</p> + +<p>— Rahaa, jos sinulla on.</p> + +<p>— Onneksi on minun annettu pitää mitä minulla oli.</p> + +<p>— Sitä parempi, sillä minulta meni kaikki rahat, kun vuokrasin sinulle +laivan.</p> + +<p>— Kas tässä sanoi mylady, ojentaen Felton'ille pussin täynnä +louisdor'eja.</p> + +<p>Felton otti pussin ja heitti sen muurin juurelle.</p> + +<p>— Tahdotko nyt tulla? sanoi hän.</p> + +<p>— Tässä olen.</p> + +<p>Mylady nousi tuolille ja pisti yläpuolen ruumistansa ikkunan lävitse; +hän näki nuoren upseerin riippuvan nuoratikkaissa syvyyden yllä.</p> + +<p>Ensi kerran muistutti kauhistava tunne häntä, että hän oli nainen.</p> + +<p>Tyhjä avaruus peloitti häntä.</p> + +<p>— Minä aavistin tätä, sanoi Felton.</p> + +<p>— Ei se ole mitään, ei mitään, sanoi mylady, minä laskeudun umpisilmin.</p> + +<p>— Luotatko minuun? kysyi Felton.</p> + +<p>— Kuinka sitä kysytkään!</p> + +<p>— Pidä kätesi kiinni toisissaan; pane ne ristiin; kas niin, sillä +tavoin!</p> + +<p>Felton sitoi nenäliinansa hänen molempien kalvosiensa ympäri ja sitten +nuoran sen ympäri.</p> + +<p>— Mitä sinä teet? kysyi mylady kummastuneena.</p> + +<p>— Pane käsivartesi kaulaani eläkä pelkää mitään.</p> + +<p>— Mutta minun painoni saattaa sinut tasapainosta ja me molemmat +putoamme kumpikin murskaksi maahan.</p> + +<p>— Ole huoleti, minä olen merimies.</p> + +<p>— Tässä ei ollut aikaa kadottaa sekuntiakaan. Mylady laski käsivartensa +Felton'in kaulaan ja liukui ulos ikkunasta.</p> + +<p>Felton laskeutui hiljalleen tikkaita, askeleen erällänsä. Huolimatta +heidän molempain painosta heilutti myrsky heitä ilmassa.</p> + +<p>Yht'äkkiä pysähtyi Felton.</p> + +<p>— Mitä nyt? kysyi mylady.</p> + +<p>— Vaiti! sanoi Felton, minä kuulen askeleita.</p> + +<p>— Meidät on huomattu!</p> + +<p>Syntyi hetkisen äänettömyys.</p> + +<p>— Mitä melua se on?</p> + +<p>— Vartijat käyvät kiertoansa.</p> + +<p>— Mistä kautta he kulkevat?</p> + +<p>— Juuri meidän alitsemme.</p> + +<p>— Huomaavatko he meidät?</p> + +<p>— Ei, ell'ei salamoi.</p> + +<p>— He tölmäävät tikkaiden alipäähän.</p> + +<p>— Onneksi ovat ne liian lyhyet.</p> + +<p>— Jumalani, tuossa ovat vartijat.</p> + +<p>— Vaiti!</p> + +<p>Molemmat riippuivat ilmassa, liikkumatta ja hengittämättä, kaksikymmentä +jalkaa maasta, sotilaat kulkivat heidän alitsensa nauraen ja puhellen.</p> + +<p>Tämä oli hirveä hetki pakolaisille.</p> + +<p>— Vartijat menivät ohitse; askelten kopina eteni ja äänten sorina +hiljeni hiljenemistään.</p> + +<p>— Nyt, sanoi Felton, nyt olemme pelastetut.</p> + +<p>Mylady veti henkäyksen ja meni tainnuksiin.</p> + +<p>Felton jatkoi laskeutumistaan. Päähän päästyänsä, kun jalan sija loppui, +laskeutui hän käsiensä varassa ja jouduttuaan viimeiseen astimeen, jalat +ottivat jo maahan. Hän kumartui, nosti rahapussin maasta ja otti sen +hampaihinsa.</p> + +<p>Sitten nosti hän mylady'n syliinsä ja lähti menemään vastapäiseen +suuntaan kuin minne vartijat olivat menneet. Pian poikkesi hän tieltä, +kulki poikki kallioiden ja rannalle päästyänsä puhalsi vihellyspilliin.</p> + +<p>Samallainen ääni vastasi hänelle ja viiden minuutin perästä näki hän +veneen, jota neljä miestä souti.</p> + +<p>Vene lähestyi rantaa niin paljon kuin saattoi, mutta ranta oli liian +matala, vene ei päässyt kuivalle maalle asti. Felton astui veteen +vyötäystään myöten; hän ei tahtonut uskoa kenenkään haltuun kallista +kuormaansa.</p> + +<p>Onneksi alkoi myrsky asettua, mutta meri aaltosi vielä kovasti; pieni +vene heittelehti kuin pähkinän kuori laineilla.</p> + +<p>— Purteen, sanoi Felton, ja soutakaa rivakasti!</p> + +<p>Neljä miestä soutivat minkä jaksoivat, vaan meri aaltosi niin, ett'eivät +airot voineet päästä kelvollisesti veteen.</p> + +<p>Kumminkin tultiin linnasta kauvemmaksi, ja se oli tärkeintä. Yö oli +pilkkopimeä; jo oli melkein mahdotonta eroittaa veneestä rantaa, ja +vielä vaikeampaa oli siis eroittaa rannasta venettä.</p> + +<p>Musta pilkku keinui meren pinnalla.</p> + +<p>Se oli pursi.</p> + +<p>Sillä välin kuin vene kulki eteenpäin neljän soutajansa koko voimalla, +irroitti Felton nuoran ja nenäliinan, joilla hän oli sitonut mylady'n +kädet yhteen.</p> + +<p>Kun kädet olivat vapaina, valeli hän merivedellä mylady'n kasvoja.</p> + +<p>Mylady huoahti ja avasi silmänsä.</p> + +<p>— Missä olen? kysyi hän.</p> + +<p>— Pelastettu, vastasi nuori upseeri.</p> + +<p>Oi, pelastettu, pelastettu! huudahti hän. Niin, tuolla näen taivaan ja +tässä meren! Ilma, jota hengitän, on vapauden! Ah, ... kiitos, Felton, +kiitos!</p> + +<p>Nuori mies painoi hänet rintaansa.</p> + +<p>— Mutta kuinka on kätteni laita? kysyi mylady; tuntuu kuin niitä olisi +puristettu ruuvipenkissä.</p> + +<p>Mylady kohotti käsivarsiansa; hänen kalvosensa olivat pahasti +runneltuneet.</p> + +<p>— Sen pahempi! sanoi Felton katsellen noita kauniita käsiä ja +pudistellen hiljaa päätänsä.</p> + +<p>— Ah, ei se mitään tee, huudahti mylady; nyt muistan kaikki.</p> + +<p>Mylady katseli ympärillensä ikäänkuin jotakin etsien.</p> + +<p>— Tässä se on, sanoi Felton, koskettaen jalallansa rahapussia.</p> + +<p>Lähestyttiin purtta. Vartija-matruusi huudahti; veneestä vastattiin.</p> + +<p>— Mikä tämä alus on? kysyi mylady.</p> + +<p>— Tämä on se, minkä vuokrasin sinua varten.</p> + +<p>— Minne se viepi minut?</p> + +<p>— Minne vaan haluat, kun vaan saatat minut Portsmouth'iin.</p> + +<p>— Mitä sinä Portsmouth'issa teet? kysyi mylady.</p> + +<p>— Täytän lord Winter'in käskyn, sanoi Felton synkästi hymyillen.</p> + +<p>— Minkä käskyn? kysyi mylady.</p> + +<p>— Etkö käsitä? sanoi Felton.</p> + +<p>— En, selitä se minulle.</p> + +<p>— Kun hän epäili minua, tahtoi hän itse vartioida sinua ja lähetti +minun puolestaan Buckingham'in luokse saamaan allekirjoitusta +maanpakokäskyysi.</p> + +<p>— Mutta jos hän epäili sinua, kuinka saattoi hän uskoa sinulle sen +toimen?</p> + +<p>— Hän ei luullut minun tietävän mistä kysymys oli.</p> + +<p>— Vai niin. Ja sinä menet nyt Portsmouth'iin?</p> + +<p>— Minulla ei ole hetkeäkään aikaa hukata; huomenna on 23:s päivä ja +Buckingham lähtee huomenna laivastollansa liikkeelle.</p> + +<p>— Lähteekö hän huomenna, ja minne?</p> + +<p>— La Rochelle'en.</p> + +<p>— Hän ei saa lähteä! huudahti mylady, kadottaen tavallisen malttinsa.</p> + +<p>— Ole huoleti, vastasi Felton, ei hän lähdekkään.</p> + +<p>Mylady vapisi ilosta; hän oli nähnyt nuoren miehen sydämmen sisimpään: +Buckingham'in kuolema oli siellä selvin kirjaimin kirjoitettuna.</p> + +<p>— Felton, sanoi hän, sinä olet suuri kuin Judas Makkabeus! Jos sinä +kuolet, kuolen minä sinun kanssasi. Siinä kaikki mitä voin sinulle +sanoa.</p> + +<p>— Vaiti! sanoi Felton, me olemme perillä.</p> + +<p>Tultiin purren kylkeen.</p> + +<p>Felton juoksi ensin nuoratikkaille, ojensi kätensä mylady'lle, jota +matruusit tukesivat, sillä meri oli vielä kovin liikkeessä.</p> + +<p>Hetkisen perästä olivat he aluksen kannella.</p> + +<p>— Kapteeni, sanoi Felton, tässä on se henkilö, josta olen teille +puhunut, ja joka teidän tulee saattaa eheänä Ranskanmaalle.</p> + +<p>— Tuhannen pistole'n maksusta, sanoi kapteeni.</p> + +<p>— Minä olen jo antanut teille viisisataa.</p> + +<p>— Se on totta, vastasi kapteeni.</p> + +<p>— Ja tässä toiset viisi sataa, sanoi mylady, laskien kätensä +rahapussille.</p> + +<p>— Ei, sanoi kapteeni, minä pysyn sanassani, jonka olen antanut tälle +nuorelle miehelle; toiset viisi sataa saan vasta sittenkuin olemme +tulleet Boulogne'en.</p> + +<p>— Luuletteko meidän sinne pääsevän?</p> + +<p>— Hengissä ja terveenä, vastasi kapteeni, niin totta kuin nimeni on +Jack Buttler.</p> + +<p>— No niin, sanoi mylady, jos te pysytte sanassanne, annan minä teille +ei ainoastaan viisisataa, vaan tuhannen pistole'a.</p> + +<p>— Hurraa sitten teille, kaunotar, huudahti kapteeni ja suokoon Jumala +minulle usein semmoisia matkustajia kuin Teidän armonne!</p> + +<p>— Ensiksi, sanoi Felton, saattakaa meidät siihen lahdelmaan ... +tiedättehän, niinkuin puhe oli.</p> + +<p>Kapteeni vastasi vaan käskemällä laivaa liikkeelle, ja kello seitsemän +aamulla laski pieni alus ankkuriin siihen lahdelmaan, josta oli sovittu.</p> + +<p>Matkalla kertoi Felton mylady'lle kaikki: kuinka hän, sen sijaan että +olisi mennyt Lontoosen, oli vuokrannut tämän pienen aluksen, kuinka hän +oli palannut takaisin, kuinka hän oli kiivennyt seinää myöten ylös sillä +tavoin, että hän sitä mukaa kuin hän nousi, pisteli puikkoja kivien +rakoihin jalkainsa tukeeksi, ja kuinka hän vihdoin, päästyänsä +ikkunaristikkoon saakka, oli kiinittänyt siihen nuoratikkaat. Muun tiesi +mylady.</p> + +<p>Mylady puolestaan koki innostaa Felton'ia aikeensa täyttämiseen; mutta +ensi sanoista, mitkä hän siihen suuntaan lausui, huomasi hän että tuo +nuori kiihkolainen tarvitsi enemmän hillitsemistä kuin yllyttämistä.</p> + +<p>Tehtiin semmoinen suostumus, että mylady odottaisi Felton'ia kello +kymmeneen saakka; ell'ei hän silloin olisi palannut, jatkaisi hän +matkaansa.</p> + +<p>Silloin hän, siinä tapauksessa että olisi vapaa, etsisi hänet käsiin +Ranskasta, Béthune'n karmeliittaluostarista.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="LV" id="LV"></a>LV.</h2> + +<h2>Mitä Portsmouth'issa tapahtui 23 p. Elokuuta 1628.</h2> + + +<p>Felton suuteli jäähyväisiksi mylady'ä kädelle, aivan kuin veli +sisartansa, lähtiessään vaan pienelle kävelymatkalle.</p> + +<p>Koko hänen olentonsa näytti olevan tavallisen levollisuuden tilassa; +omituinen loiste vaan, ikäänkuin kuumeen oire, paloi hänen silmissänsä. +Hänen otsansa oli vakavampi tavallisestansa, hampaat yhteen purtuina, ja +hänen lyhyt, jyrkkä äänensä ilmaisi, että joku synkkä ajatus hänessä +vallitsi.</p> + +<p>Niin kauvan kuin hän oli veneessä, joka saattoi häntä maihin, olivat +hänen kasvonsa kääntyneinä mylady'yn päin, joka, kannella seisoen, +seurasi häntä silmillänsä. He eivät peljänneet enää mitään takaa-ajoa. +Mylady'n huoneesen ei koskaan tultu ennen kello yhdeksää, ja kolme +tuntia kesti matka linnasta Lontoosen.</p> + +<p>Felton astui maalle, kiipesi rantatörmälle, heitti mylady'ltä viimeiset +jäähyväiset ja suuntasi kulkunsa kaupunkia kohden.</p> + +<p>Käveltyänsä sata askelta, saattoi hän, kun tie rupesi laskeutumaan +myötämäkeä, nähdä enää vaan aluksen maston.</p> + +<p>Hän kiiruhti aika vauhtia Portsmouth'iin päin, jonka tornit ja +rakennukset noin puolen peninkulman päässä näkyivät aamusumun lävitse.</p> + +<p>Portsmouth'in toisella puolella oli meri laivojen peitossa, niiden +mastot, ikäänkuin poppelimetsä, jolta talvi on lehdet riistänyt, +huojuivat tuulessa.</p> + +<p>Kiireisen käyntinsä ohella ajatteli Felton kaikkia niitä Jaakko I:n ja +Kaarlo I:n suosikkia vastaan tehtyjä oikeita ja vääriä syytöksiä, joita +hänen mieleensä oli keräytynyt sinä pitkänä aikana, minkä hän oli +seurustellut puritaanien kanssa.</p> + +<p>Kun Felton vertasi tuon ministerin yleisiä rikoksia, hänen julkisia, +eurooppalaisia rikoksiansa, jos niin voi sanoa, niihin yksityisiin ja +tuntemattomiin, joista mylady oli syyttänyt häntä, havaitsi hän, että +rikoksellisin niistä kahdesta miehestä, jotka yhdistyivät Buckingham'in +persoonaksi, oli se, joka suurelle yleisölle oli tuntematon. Sillä hänen +outo, vasta syttynyt, palava rakkautensa näytti hänelle lady Winterin +hävyttömät ja sepitetyt syytökset samalla tavoin kuin suurennuslasi +näyttää kauheina hirviöinä semmoisia mitkä todellisuudessa ovat +näkymättömiä pienen pieniä hiukkasia.</p> + +<p>Hänen kiireinen käyntinsä yhä kiihdytti hänen vertansa. Ajatus, että hän +jätti taaksensa kauhean koston alaiseksi sen naisen, jota hän rakasti, +tai paremmin, jumaloi, äsken kestämänsä sielunjännitys, nykyinen +väsymyksensä, — kaikki nuo kohottivat hänen sielunsa tavallisten +inhimillisten tunteiden yli.</p> + +<p>Hän saapui Portsmouth'iin kello kahdeksan. Koko väestö oli jalkeilla. +Rumpu pärisi kaikilla kaduilla ja satamassa. Laivoihin menevät +sotajoukot marssivat meren rantaan päin.</p> + +<p>Pölyn peittämänä ja hikisenä tuli Felton amiraliteettiin. Hänen +tavallisesti kalpeat kasvonsa punottivat palavasta ja vihasta. Vartija +tahtoi sysätä hänet takaisin, mutta Felton kutsutti vartijapäällikön ja +otti taskustansa mukanansa olevan kirjeen.</p> + +<p>— Tärkeä sanoma lord Winter'iltä, sanoi hän.</p> + +<p>Kun päällikkö kuuli lord Winter'in nimen, käski hän antaa Felton'in +päästä sisään; sillä lord Winter tunnettiin herttua Buckingham'in +likeisimmiksi uskotuiksi. Felton oli sitä paitsi itse meriupseerin +puvussa.</p> + +<p>Felton riensi palatsiin.</p> + +<p>Samassa hetkessä kuin hän tuli porstuaan, tuli sinne myös eräs toinen +pölyinen ja hengästynyt mies; hän oli jättänyt portin pieleen hevosensa, +joka siihen päästyänsä oli lynsistynyt polvilleen.</p> + +<p>Felton ja hän kääntyivät samalla kertaa Patrikin puoleen, joka, niinkuin +muistamme, oli herttuan uskottu kamaripalvelija. Felton ilmoitti parooni +Winter'in nimen. Tuntematon ei tahtonut ilmoittaa mitään nimeä, vaan +sanoi että hän ainoastaan herttualle saattoi ilmaista itsensä. Molemmat +vaativat päästä ensimäisenä herttuan puheille.</p> + +<p>Patrik, joka tiesi lord Winter'in sekä viran että ystävyyden puolesta +olevan läheisessä suhteessa herttuaan, antoi etusijan sille, joka hänen +nimessään tuli. Toisen oli pakko jäädä odottamaan, ja helposti huomasi, +kuinka hän kirosi tuota viivytystä.</p> + +<p>Kamaripalvelija vei Felton'in suuren salin halki, jossa La Rochelle'n +lähettiläät, Soubise'n prinssi etunenässä, seisoivat odottamassa, ja +saattoi hänet erääsen huoneesen, jossa Buckingham, juuri kylvystä +tultuansa, parhaillaan järjesteli pukuansa, minkä toimen hän nyt +niinkuin ainakin teki erinomaisen huolellisesti.</p> + +<p>— Luutnantti Felton, ilmoitti Patrik, lord Winter'in luota.</p> + +<p>— Lord Winter'in luota! kertoi Buckingham; käske sisään.</p> + +<p>— Felton astui esiin. Juuri samassa heitti Buckingham eräälle sohvalle +kultakirjaisen yöviittansa, pukeakseen yllensä helmikirjaisen sinisen +samettitakin.</p> + +<p>— Miksi ei parooni tule itse? kysyi Buckingham. Minä odotin häntä tänä +aamuna.</p> + +<p>— Hän pyysi minun sanomaan Teidän armollenne, vastasi Felton, että hän +oli sangen pahoillansa siitä ett'ei hän voinut tulla itse, sillä häntä +esti se vartioiminen, jota hänen tuli pitää silmällä linnassa.</p> + +<p>— Niin, niin, sanoi Buckingham, minä tiedän; hänellä on siellä vanki.</p> + +<p>— Juuri siitä vangista minulla onkin puhumista Teidän armollenne, sanoi +Felton.</p> + +<p>— No niin, puhukaa.</p> + +<p>— Minun sanottavaani ei sovi kuulla kenenkään muun kuin teidän itsenne, +mylord.</p> + +<p>— Poistu, Patrik, sanoi Buckingham, mutta pysy kellon kuuluvilla; minä +kutsun sinua hetkisen perästä.</p> + +<p>Patrik meni.</p> + +<p>— Nyt olemme kahden kesken, herra, sanoi Buckingham; puhukaa.</p> + +<p>— Mylord, alkoi Felton, lord Winter on äskettäin kirjoittanut ja +pyytänyt teidän allekirjoitustanne maanpakomääräykseen, joka koskee +erästä nuorta Charlotte Backson-nimistä naista.</p> + +<p>— Niin, herrani, ja minä vastasin hänelle että jos hän tahtoo tuoda tai +lähettää määräyksen tänne, minä kirjoitan sen alle.</p> + +<p>— Tässä se on, mylord.</p> + +<p>— Antakaa tänne, sanoi herttua.</p> + +<p>Ja ottaen paperin Felton'in kädestä, loi hän siihen pikaisen silmäyksen. +Kun hän tunsi sen kysymyksen alaiseksi määrykseksi, laski hän sen +pöydälle, otti kynän ja oli juuri kirjoittamaisillaan.</p> + +<p>— Anteeksi, mylord, sanoi Felton, pidättäen herttuaa, mutta Teidän +armonne kaiketi tietää ett'ei Charlotta Backson ole tuon nuoren naisen +oikea nimi?</p> + +<p>— Kyllä, herrani, kyllä sen tiedän, vastasi herttua, pistäen kynän +mustetolppoon.</p> + +<p>— Siis tietää Teidän armonne myöskin hänen oikean nimensä? kysyi Felton +kuivasti.</p> + +<p>— Tiedän.</p> + +<p>Herttua laski kynän kärjen paperiin. Felton vaaleni.</p> + +<p>— Ja vaikka tiedätte hänen oikean nimensä, jatkoi Felton, kirjoitatte +kumminkin nimenne tuohon määräykseen?</p> + +<p>— Epäilemättä, sanoi Buckingham ja ennemmin kahdesti kuin yhdesti.</p> + +<p>— Minä en voi uskoa, jatkoi Felton äänellä, joka muuttui yhä lyhemmäksi +ja katkonaisemmaksi, että Teidän armonne tietää tuon määräyksen koskevan +lady Winter'iä?</p> + +<p>— Minä tiedän sen vallan hyvin, mutta minua kummastuttaa että te +tiedätte sen.</p> + +<p>— Ja teidän armonne voipi kirjoittaa tuon määräyksen alle ilman +tunnonvaivoja?</p> + +<p>Buckingham katsoi nuorta miestä ylpeästi.</p> + +<p>— Tiedättekö herra, sanoi hän, että te teette minulle kummallisia +kysymyksiä ja että minä olen tyhmä kun vastaan niihin.</p> + +<p>— Vastatkaa niihin, Teidän armonne, sanoi Felton, asia on vakavampaa +laatua, kuin ehkä aavistattekaan.</p> + +<p>Buckingham luuli että tuo nuori mies, joka tuli lord Winter'in luota, +varmaankin puhui hänen nimessään, jonka vuoksi hän hillitsi luontoansa.</p> + +<p>— Ilman vähintäkään tunnonvaivaa, sanoi hän, ja parooni tietää yhtä +hyvin kuin minä, että lady Winter on suuri pahantekijä ja että se on +melkein armo, kun hänen rangaistuksensa rajoitetaan maanpaoksi.</p> + +<p>Herttua laski uudestaan kynän paperiin.</p> + +<p>— Teidän ei pidä kirjoittaa tuon määräyksen alle, mylord! sanoi Felton, +astuen askeleen herttuata kohden.</p> + +<p>— Eikö minun pidä kirjoittaa! sanoi Buckingham, ja miksikä ei?</p> + +<p>— Siksi, että teidän pitää tutkia itseänne ja tehdä mylady'lle oikein.</p> + +<p>— Hänelle tehtäisiin oikein, jos hänet lähetettäisiin Tyburn'iin, sanoi +Buckingham; mylady on hävytön pahantekijä.</p> + +<p>— Teidän armonne, hän on enkeli, sen te kyllä tiedätte, ja minä pyydän +teiltä hänen vapauttamistansa.</p> + +<p>— Mutta, sanoi Buckingham, oletteko hullu, kun tuolla tavoin puhutte +minulle?</p> + +<p>— Anteeksi, mylord. Minä puhun niinkuin voin; minä koen hillitä +itseäni. Ajatelkaahan toki, mitä ai'otte tehdä, mylord, ja varokaa +menemästänne liian kauvaksi.</p> + +<p>— Mitä?... Herra armahtakoon, huudahti Buckingham, luulenpa että hän +uhkaa minua!</p> + +<p>— En minä uhkaa, mylord, vaan minä pyydän vielä ja minä sanon teille: +vesipisara on kylliksi saattamaan astian vuotamaan yli ääriensä; pieni +hairahdus saattaa vaikuttaa sen että rangaistus kohtaa erästä tähän asti +säästettyä suuresti rikoksellista päätä.</p> + +<p>— Herra Felton, sanoi Buckingham, te lähdette heti paikalla tästä +huoneesta ja menette arestiin.</p> + +<p>— Teidän täytyy kuulla minua loppuun, mylord. Te olette loukanneet, +häväisseet tätä nuorta naista; korvatkaa häntä kohtaan tekemät +rikoksenne, asettakaa hänet vapauteensa, niin en vaadi teiltä mitään +muuta.</p> + +<p>— Te ette vaadi? sanoi Buckingham, katsoen Felton'iin hämmästyneenä ja +laskien painon joka tavulle.</p> + +<p>— Mylord, jatkoi Felton, kiihtyen sitä myöten kuin hän jatkoi +puhettansa, varokaa itseänne! Koko Englanti on väsynyt teidän +väärinkäytöksiinne, mylord; te olette väärin käyttäneet kuninkaallista +valtaa, jonka olette melkein omaan huostaanne omistaneet; te olette +kauhistus Jumalalle ja ihmisille. Jumala on vast'edes rankaiseva teidät, +vaan minä rankaisen teidät jo tänä päivänä!</p> + +<p>— Haa! tämä menee liian pitkälle! huudahti Buckingham, astuen askeleen +ovelle päin.</p> + +<p>Felton asettui hänen tiellensä.</p> + +<p>— Minä pyydän teitä nöyrästi, kirjoittakaa lady Winter'in +vapautuskäsky. Ajatelkaahan, mylord, hän on nainen, jota te olette +kauheasti häväisseet.</p> + +<p>— Menkää, herra, sanoi Buckingham, taikka minä helistän kelloa ja +lyötän teidät rautoihin!</p> + +<p>— Te ette helistä kelloa, sanoi Felton, asettuen herttuan ja +helistyskellon välille; varokaa itseänne, mylord, te olette nyt Jumalan +käsissä.</p> + +<p>— Paholaisen käsissä, ai'otte kai sanoa! huusi Buckingham, koventaen +ääntänsä, kutsuaksensa sillä tavoin palvelusväkeä saapuville, nimenomaan +kumminkaan heitä huutamatta.</p> + +<p>— Kirjoittakaa, mylord, lady Winter'in vapautuskäskyn alle, sanoi +Felton ojentaen paperin herttualle.</p> + +<p>— Tekö aiotte pakoittaa minua? Tekö rupeatte uhoittelemaan? Tänne, +Patrik!</p> + +<p>— Kirjoittakaa alle, mylord!</p> + +<p>— En koskaan!</p> + +<p>— Ettekö koskaan?</p> + +<p>— Tänne! huusi herttua ja hyppäsi miekkansa luokse.</p> + +<p>Mutta Felton ei antanut hänelle aikaa paljastaa sitä; hänellä oli +kädessänsä puukko, ja yhdellä hyppäyksellä oli hän hyökännyt herttuan +kimppuun.</p> + +<p>Samassa tuli Patrik sisään huutaen:</p> + +<p>— Mylord, kirje Ranskasta!</p> + +<p>— Ranskasta! huudahti Buckingham, unhottaen kaikki, ajatellessaan keltä +kirje tuli.</p> + +<p>Felton käytti silmänräpäystä hyväksensä ja iski puukkonsa herttuan +kylkeen aivan päätä myöten.</p> + +<p>— Haa, kavaltaja! huudahti Buckingham, sinä olet murhannut minut!</p> + +<p>— Murhaa, murhaa! kirkui Patrik.</p> + +<p>Felton katsahti ympärillensä, paetaksensa, ja nähdessään oven auki, +syöksähti hän lähimpään huoneesen, jossa, niinkuin jo sanoimme, La +Rochelle'n lähettiläät odottivat, juoksi sen halki, hyökkäsi portaille, +mutta kohtasi ensimäisillä astimilla lord Winter'in, joka, nähdessään +hänet kalman kalpeana, hurjistuneena, kädet ja kasvot verisinä, tarttui +häntä kurkkuun ja huusi:</p> + +<p>— Minä aavistin tätä, tulin vaan minuutin liian myöhään! Haa, sinua +onneton!</p> + +<p>Felton ei yrittänytkään vastarintaan. Lord Winter jätti hänet vartijan +huostaan, ja kiiruhti Buckingham'in huoneesen.</p> + +<p>Herttuan ja Patrikin huutoihin oli sama mies, jonka kanssa Felton oli +etuhuoneessa kilvoitellut sisällepääsystä, rientänyt murhapaikalle.</p> + +<p>Hän tapasi herttuan makaamassa sohvalla ja painamassa nyrkkiänsä haavan +tukkeeksi.</p> + +<p>— La Porte, sanoi herttua kuolevan äänellä, La Porte, tuletko sinä +hänen luotansa?</p> + +<p>— Tulen, armollinen herra, vastasi Itävallan Annan uskollinen +liepeenkantaja, mutta kenties liian myöhään.</p> + +<p>— Hiljaa, La Porte, ehkä voitaisiin kuulla sanojasi! Patrik, elä laske +ketään sisään. Oi, Jumalani, minä en saa tietää, mitä hän käskee minulle +sanoa! Minä kuolen!</p> + +<p>Herttua meni tainnuksiin.</p> + +<p>Sillä välin oli lord Winter, lähettiläät, upseerit ja palvelusväki +hyökänneet hänen huoneesensa; kaikkialla kuului epätoivon huutoja. +Uutinen, joka täytti palatsin voivotuksilla, tunkeutui pian ulos ja +levisi yli koko kaupungin.</p> + +<p>Tykinpamaus ilmoitti että uusi ja odottamaton tapaus oli tapahtunut.</p> + +<p>Lord Winter repi tukkaansa.</p> + +<p>— Minuutti liian myöhään! huusi hän; yksi ainoa minuutti liian myöhään! +Jumalani, Jumalani, mikä kova onni!</p> + +<p>Kello seitsemän oli hänelle ilmoitettu, että nuoratikkaat riippuivat +eräässä linnan ikkunassa; hän oli heti rientänyt mylady'n kamariin, +nähnyt sen autiona ja ikkunaristikot poikki sahattuina, oli muistanut +d'Artagnan'in lähettämän suusanallisen varoituksen, oli peljännyt +herttuan hengen olevan vaarassa, kiiruhtanut talliin ja hypähtänyt +ensimäisen hevosen selkään, mikä oli saatavissa, ratsastanut täyttä +karkua, hypännyt pihalla satulasta, syössyt portaita ylös ja ylimäisellä +astimella, niinkuin jo sanoimme, kohdannut Feltonin.</p> + +<p>Mutta herttua ei toki vielä kuollut; hän tointui, avasi silmänsä, ja +toivo palasi kaikkien sydämmiin.</p> + +<p>— Hyvät herrani, sanoi hän, jättäkää minut yksin Patrikin ja La +Porte'n... Ah, te täällä, Winter! Te lähetitte minulle tänä aamuna +eriskummallisen hullun, katsokaa, mihin tilaan hän on minut saattanut!</p> + +<p>— Ah, mylord, huudahti parooni, minä en koskaan saa enää lohdutusta!</p> + +<p>— Sinä olet väärässä, hyvä ystäväni, sanoi Buckingham, ojentaen hänelle +kätensä. Minä en tunne ketään miestä, joka ansaitsisi toisen suremista +koko ikäkautta. Mutta jätä meidät nyt, minä pyydän.</p> + +<p>Parooni meni ulos nyyhkyttäen.</p> + +<p>Huoneesen jäi nyt vaan haavoitettu herttua, La Porte ja Patrik.</p> + +<p>Lääkäriä haettiin, vaan ei löydetty.</p> + +<p>— Te ette saa kuolla, mylord, te ette saa kuolla, huudahteli myötäänsä +Itävallan Annan sanansaattaja, polvillaan herttuan sohvan edessä.</p> + +<p>— Mitä kirjoittaa hän minulle? sanoi Buckingham heikolla äänellä, verta +vuotaen ja kokien hillitä kovia tuskiansa, puhuakseen rakastetustansa. +Mitä kirjoittaa hän minulle? Lue hänen kirjeensä minulle.</p> + +<p>— Ah, mylord! huudahti La Porte.</p> + +<p>— Tottele, La Porte; etkö näe ett'ei minulla ole hetkeäkään hukata?</p> + +<p>La Porte mursi sinetin, avasi kirjeen ja levitti sen herttuan silmäin +eteen, mutta turhaan koki herttua nähdä kirjoitusta.</p> + +<p>— Lue, sanoi hän, lue, sillä minä en enää näe; lue, sillä kohta en minä +ehkä kuulekkaan ja minä kuolen saamatta tietää mitä hän on minulle +kirjoittanut.</p> + +<p>La Porte ei enää estellyt, vaan luki:</p> + +<div class="blockquot"> +<p>"Mylord!</p> + +<p>Kaiken sen nimessä, mitä siitä saakka kuin tulin teidät tuntemaan +olen kärsinyt teidän tähtenne, pyydän minä teitä hartaasti että, jos +pidätte lukua minun rauhastani, lakkaatte suurista varustuksistanne, +joita teette Ranskaa vastaan, ja herkeette sodasta, jonka syyksi +julkisesti mainitaan uskontoa, vaan salaisesti kuiskaillaan teidän +rakkauttanne minua kohtaan. Tämä sota saattaa tuottaa Ranskalle ja +Englannille kovia kohtauksia mutta samalla myöskin teille, mylord, +onnettomuuksia, joita minä kaiken ikäni surisin.</p> + +<p>Suojelkaa henkeänne, jota uhataan, ja joka on oleva minulle rakas +siitä hetkestä saakka kuin minun ei tarvitse pitää teitä +vihollisena.</p> + +<p class="author">Teidän altis<br /> +<i>Anna.</i>"</p> +</div> + +<p>Buckingham ponnisti viimeiset elinvoimansa kuullaksensa tuota lukemista; +kun se oli päättynyt, kysyi hän, ikäänkuin katkerasti pettyneenä +toiveissaan:</p> + +<p>— Eikö teillä ole mitään sanottavaa minulle suullisesti, La Porte?</p> + +<p>— On, armollinen herra, kuningatar käski minun kehoittamaan teitä +varomaan tarkasti itseänne, sillä hän oli saanut tietää että teitä +aiottaisiin murhata.</p> + +<p>— Siinäkö kaikki, siinäkö kaikki? kysyi Buckingham levottomana.</p> + +<p>— Hän käski minun myöskin sanomaan että hän yhä teitä rakastaa.</p> + +<p>— Ah, sanoi Buckingham, ylistetty olkoon Herra! Minun kuolemani ei siis +ole hänelle vieraan kuolema!</p> + +<p>La Porte itki katkerasti.</p> + +<p>— Patrik, sanoi herttua, anna minulle lipas, jossa timantit olivat.</p> + +<p>Patrik toi pyydetyn lippaan, jonka La Porte tunsi kuningattaren omaksi.</p> + +<p>— Ja tuo sitten tänne se valkoinen silkkipussi, johon on helmillä +kirjailtu kuningattaren nimi.</p> + +<p>Patrik teki niinkuin käskettiin.</p> + +<p>— La Porte, sanoi Buckingham, tässä ovat ainoat muistot mitä minulla on +hänestä, tämä hopealipas ja nämä kaksi kirjettä. Anna ne takaisin Hänen +Majesteetillensa; ja viimeiseksi muistoksi — hän haki jotakin +kallisarvoista esinettä ympäriltänsä — pane siihen lisäksi...</p> + +<p>Hän haki vielä, mutta lähestyvän kuoleman himmentämät silmänsä +kohtasivat vaan puukon, joka oli pudonnut Felton'in kädestä ja jonka +verinen terä höyrysi vielä.</p> + +<p>— Pane siihen lisäksi tämä punkko, sanoi herttua, tarttuen La Porte'n +käteen.</p> + +<p>Hän jaksoi vielä laskea pussin lippaan pohjalle ja antoi puukonkin +pudota sinne, jonka ohessa hän viittasi La Porte'lle, että hän ei enää +voinut puhua; sitten kohtasi häntä viimeinen kuolonkouristus, jota hän +ei jaksanut enää kestää, ja hän putosi hervotonna sohvalta lattialle.</p> + +<p>Patrik päästi kovan huudahduksen.</p> + +<p>Buckingham tahtoi hymyillä vielä viimeisen kerran, vaan kuolema katkaisi +hänen ajatuksensa, joka jäi hänen otsallensa viimeiseksi +lemmensuudelmaksi.</p> + +<p>Samassa hetkessä saapui herttuan lääkäri hämmästyneenä paikalle; hän oli +jo ehtinyt mennä amiraalilaivalle, ja sieltä saakka oli häntä täytynyt +noutaa.</p> + +<p>Hän lähestyi herttuaa, otti häntä kädestä, jota hän hetkisen piti +omassaan ja laski sen sitten irti.</p> + +<p>— Kaikki on turhaa; hän on kuollut.</p> + +<p>— Kuollut, kuollut! huudahti Patrik.</p> + +<p>Tähän huutoon palasivat kaikki huoneesen; kaikkialla vallitsi hämmennys +ja sekasorto.</p> + +<p>Niin pian kuin lord Winter näki Buckingham'in kuolleeksi, kiiruhti hän +Felton'in luokse, jota sotamiehet yhä vartioitsivat.</p> + +<p>— Kurja onneton! sanoi hän tuolle nuorelle miehelle, joka Buckingham'in +kuoltua oli saanut takaisin levollisuutensa ja kylmäverisyytensä; kurja +onneton, mitä olet tehnyt?</p> + +<p>— Olen kostanut puolestani, sanoi hän.</p> + +<p>— Puolestasi! vastasi parooni. Sano ennemmin että olet ollut tuon +helvetillisen naisen välikappaleena; mutta sen vannon, tämä rikos on +oleva hänen viimeisensä.</p> + +<p>— En tiedä mitä te tarkoitatte, sanoi Felton tyynesti, enkä ymmärrä +kestä te puhutte, mylord; minä olen tappanut Buckingham'in, koska hän +kahdesti on kieltäynyt nimittämästä minua kapteeniksi; minä olen +rangaissut hänen vääryytensä, siinä kaikki.</p> + +<p>Winter mykkänä hämmästyksestä katseli kuinka sotamiehet sitoivat +Felton'in, eikä tiennyt mitä hänen oli ajatteleminen sellaisesta +paatumuksesta.</p> + +<p>Yksi ainoa seikka synkistytti kumminkin Felton'in otsaa. Jokaisessa +melussa, minkä hän kuuli, luuli tuo typerä puritaani kuulevansa mylady'n +liikkeen ja äänen, mylady'n, joka muka tuli heittäytymään hänen +syliinsä, ilmaisemaan itsensä syypääksi ja osalliseksi hänen rikokseensa +ja kuolemaan hänen kanssansa.</p> + +<p>Yht'äkkiä hän säpsähti; hänen silmäyksensä kiinittyi yhteen kohtaan +merelle, joka laajana leveni katsojan silmäin eteen siltä paikalta missä +he seisoivat; merimiehen tarkalla silmällä oli hän siinä kohdassa, missä +toinen olisi luullut kalalokin liitelevän, tuntenut sen aluksen purjeen, +mikä nyt riensi aika vauhtia Ranskan rannikkoa kohden.</p> + +<p>Hän vaaleni, painoi käden sydäntänsä vasten, joka oli pakahtumaisillaan +ja oivalsi siinä tuokiossa koko petoksen.</p> + +<p>— Viimeistä suosioa pyydän, mylord! sanoi hän paroonille.</p> + +<p>— Mitä? kysyi hän.</p> + +<p>— Kuinka paljo kello on?</p> + +<p>Parooni otti kellon taskustaan.</p> + +<p>— Kello on kymmenen minuuttia vailla yhdeksän, sanoi hän.</p> + +<p>Mylady oli lähtenyt puolitoista tuntia ennen suostuttua aikaa; niin pian +kuin hän oli kuullut tykinpaukauksen, joka julisti tuon onnettoman +tapauksen, oli hän antanut käskyn nostaa ankkuri.</p> + +<p>Pursi kiiti jo kaukana rannasta sinisen taivaan alla.</p> + +<p>— Jumala on näin sallinut, sanoi Felton kiihkolaisen nöyryydellä, mutta +kumminkaan heittämättä silmistään tuota venettä, jonka kannella hän +luuli eroittavansa sen naisen valkoisen haamun, jonka tähden hänen +henkensä oli menevä.</p> + +<p>Winter seurasi hänen silmäystänsä, arvasi hänen kärsimyksensä ja ymmärsi +kaikki.</p> + +<p>— Kärsi ensin yksin rangaistuksesi, kurja mies, sanoi lordi +Felton'ille, joka, silmät merelle luotuina, antoi kuljettaa itseänsä +pois, mutta minä vannon rakastetun veljeni muiston kautta, että sinun +rikostoverisi ei ole toki pääsevä pakoon.</p> + +<p>Felton painoi päänsä alas eikä hiiskunut sanaakaan.</p> + +<p>Winter kiiruhti portaita alas ja lähti satamaan.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="LVI" id="LVI"></a>LVI.</h2> + +<h2>Ranskanmaalla.</h2> + + +<p>Englannin kuninkaan Kaarlo I:n ensimäinen pelko, kuultuansa herttuan +kuolemasta, oli että tuo hirmuinen uutinen lannistaisi rochellelaisten +urhoollisuuden; hän koetti, sanoo Richelieu muistelmissansa, niin kauvan +kuin mahdollista salata tätä tapausta heiltä, suljettamalla kaikki +valtakuntansa satamat ja ankarasti katsottamalla, ett'ei yhtään laivaa +pääsisi lähtemään ennenkuin Buckingham'in varustama sotajoukko oli +lähtenyt: Buckingham'in sijaan otti hän itse omassa persoonassaan +valvoakseen sen lähtöä.</p> + +<p>Hän pani tämän määräyksen niin ankarasti toimeen, että Englannista ei +laskettu lähtemään Tanskan lähettilästä, joka jo oli ottanut eron, ja +Hollannin lähettilästä, jonka oli määrä saattaa Vliessingen'in satamaan +ne itäintialaiset laivat, jotka Kaarlo I oli luovuttanut takaisin.</p> + +<p>Mutta kun hän ei huomannut antaa tämmöistä määräystä ennenkuin viisi +tuntia tapauksen jälkeen, toisin sanoen, vasta kello kaksi jälkeen +puolenpäivän, oli kaksi alusta jo ennättänyt lähteä satamasta, toinen, +niinkuin tiedämme, vieden mylady'n, joka, aavistaen jo mitä oli +tapahtunut, sai vahvistuksen luulollensa, kun hän näki mustan lipun +liehuvan amiraalilaivan mastossa.</p> + +<p>Ketä toinen laiva kuljetti ja minne se lähti, sen sanomme tuonnempana.</p> + +<p>Sillä aikaa ei ollut mitään uutta tapahtunut leirissä La Rochelle'n +edustalla. Ainoa oli, että kuningas, jolla tavallisuuden mukaan oli +ikävä, vaan ehkä vielä enemmän leirissä kuin muualla, oli päättänyt +lähteä tuntemattomana Saint-Louis'in juhlille Saint-Germain'iin ja +käskenyt kardinaalin toimittamaan hänelle suojelusväeksi kaksikymmentä +muskettisoturia. Kardinaali, johon kuninkaan alakuloisuus toisinaan +tarttui, antoi sangen hyvillä mielin tuon loman kuninkaalliselle +alapäälliköllensä, joka lupasi olla takaisin Syyskuun 15 päivän +tienoilla.</p> + +<p>Herra de Tréville, saatuansa tiedon Hänen ylhäisyydeltänsä, valmistihe +matkaan ja kun hän, syitä tuntematta, oli nähnyt ystäväinsä hartaan +halun päästä käymään Pariisissa, valitsi hän heidät suojelusväkeen.</p> + +<p>Neljä ystävystä saivat tietää uutisen kohta, sillä herra de Tréville +ilmoitti sen heille aivan ensiksi. Nyt vasta saattoi d'Artagnan oikein +panna arvoa kardinaalin häntä kohtaan osoittamalle suosiolle, kardinaali +kun näet oli antanut hänen päästä muskettisoturiksi. Sillä ilman tuota +seikkaa olisi d'Artagnan nyt saanut jäädä leiriin, kun hänen toverinsa +lähtivät.</p> + +<p>Sanomattakin on selvää, että heidän halunsa Pariisiin syntyi siitä +vaarasta, mikä varmaan uhkasi rouva Bonacieux'ia, kun hän Béthune'n +luostarissa kohtasi mylady'n, verivihollisensa. Niinpä olikin Aramis +viipymättä kirjoittanut Marie Michon'ille, tuolle Tours'in +ompelijattarelle, jolla oli niin hienoja tuttavuuksia, että hän hankkisi +rouva Bonacieux'ille kuningattaren luvan, päästä lähtemään luostarista, +ja piiloutua Lothringiin tai Belgiaan. Vastaus oli tullut pian, kymmenen +päivän perästä oli Aramis näet saanut seuraavan kirjeen:</p> + +<div class="blockquot"> +<p>"Paras serkkuni! Tässä tulee minun sisareni lupa ottaa meidän pieni +neitosemme pois Béthune'n luostarista, jonka ilma sinun mielestäsi +on hänelle vahingoksi. Sisareni lähettää tämän luvan sinulle +erittäin mielellään, sillä hän pitää paljon tuosta nuoresta tytöstä, +jolle hän toiste aikoo olla hyödyksi. Minä syleilen sinua.</p> + +<p class="author"><i>Marie Michon.</i>"</p> +</div> + +<p>Tämän kirjeen sisässä oli seuraava kirjallinen lupa:</p> + +<div class="blockquot"> +<p>"Béthune'n luostarin johtajatar jättäköön tämän lipun tuojalle sen +neidon, joka minun käskystäni ja minun suojelemanani on otettu hänen +luostariinsa.</p> + +<p class="author"><i>Anna</i>."</p> + +<p>Louvressa Elok. 10 p. 1628.</p> +</div> + +<p>Helposti on ymmärrettävä että tuo Aramiksen ja kuningatarta sisarekseen +nimittävän ompelijattaren sukulaisuus oli omiansa herättämään paljo +iloisuutta nuorten ystävysten kesken; mutta sittenkuin Aramis pari kolme +kertaa oli punastunut korvia myöten Porthoksen tyhmistä pilapuheista, +oli hän pyytänyt ystäviänsä heittämään sen asian rauhaan ja ilmoittanut +että jos hän vielä saisi kuulla sanankaan siitä, hän ei enää käyttäisi +serkkuansa välittäjäksi tämmöisiin asioihin.</p> + +<p>Siis ei neljän muskettisoturin kesken puhuttu enää mitään Marie +Michon'ista; heillä muutoin olikin jo käsissänsä mitä olivat +toivoneet, nimittäin lupa ottaa rouva Bonacieux pois Béthune'n +karmeliittaluostarista. Tämä lupakirja ei tosin heitä hyödyttänyt niin +kauvan kuin he olivat leirissä La Rochelle'n edustalla, toisin sanoen, +Ranskanmaan toisessa ääressä; d'Artagnan olikin jo aivan pyytämäisillään +herra de Tréville'ltä päästä lomalle, kun samaan liittoon tuli hänen +sekä hänen kolmen toverinsa tietoon se uutinen, että kuningas oli +lähdössä Pariisiin ja että he pääsisivät siihen kaksikymmenmiehiseen +suojelusjoukkoon.</p> + +<p>Ilo oli suuri. Palvelijat lähetettiin ennakolta kuormaston mukana, ja +16:n päivän illalla lähdettiin.</p> + +<p>Kardinaali saattoi Hänen Majesteettiansa Surgères'ista Mauzé'hen; siellä +heittivät kuningas ja hänen ministerinsä mitä suurimmilla ystävyyden +osoituksilla jäähyväiset toisiltaan.</p> + +<p>Kuningas matkusti niin joutuisasti kuin mahdollista, sillä hän halusi +päästä Pariisiin 23 päivänä; mutta kun hän oli taipuvainen huvituksiin, +pysähtyi hän katselemaan harakanpyyntiä, ajanviettoa, johon de Luynes +oli herättänyt hänessä halun, ja josta hän aina oli erittäin paljon +pitänyt. Kahdestakymmenestä muskettisoturista oli kuusitoista hyvin +huvitettu semmoisesta pysähdyksestä, vaan neljä kovasti harmissaan. +Erittäinkin d'Artagnan tunsi alinomaista suhinaa korvissansa, jonka +Porthos selitti tähän tapaan:</p> + +<p>— Eräs hyvin korkea-arvoinen nainen on sanonut minulle sellaisen +merkitsevän, että sinusta puhutaan jossakin.</p> + +<p>Vihdoin 23 päivänä iltamyöhällä saavuttiin Pariisiin; kuningas kiitti +herra de Tréville'ä ja käski hänen antaa sotureille neljän päivän loman, +ehdolla, ett'ei kukaan noista kahdestakymmenestä saanut näyttäytyä +missään julkisessa paikassa, muuten joutuisivat Bastiljiin.</p> + +<p>Niinkuin helposti saattaa ymmärtää, saivat meidän neljä ystäväämme aivan +ensimäisenä lomaluvan; vielä enemmän, Athos sai herra de Tréville'ltä +kuusi päivää neljän sijaan, ja siihen lisäksi kaksi yötä, sillä he +lähtivät 24 p. kello viisi iltasella ja hyväntahtoisesti merkitsi herra +de Tréville lupakirjan annetuksi 25 p. aamusella.</p> + +<p>— Mutta mitä hiisiä! sanoi d'Artagnan, joka, niinkuin tiedetään, ei +milloinkaan vaipunut epätoivoon, minun mielestäni me nostamme liian +suurta melua turhasta; kahdessa päivässä, jos ajan pari kolme hevosta +pakahduksiin — mitäs sillä väliä, onhan minulla rahaa — olen +Béthune'ssa; minä annan kuningattaren kirjeen johtajattarelle ja vien +rakkaan aarteeni, jota minä etsin, en Lothringiin enkä Belgiaan, vaan +Pariisiin, jossa se on helpompi piiloittaa, semminkin niin kauvan kuin +kardinaali on La Rochelle'n edustalla. Sittenkuin olemme lopullisesti +palanneet sotaretkeltä, saamme kyllä, osittain hänen serkkunsa avulla, +osittain omien ansioidemme vuoksi, kuningattarelta mitä tahdomme. Jääkää +siis vaan tänne, elkääkä lähtekö tarpeettomasti rasittamaan ruumistanne. +Minä ja Planchet, siinä kaikki mitä näin yksinkertaiselle matkalle +tarvitaan.</p> + +<p>Tähän vastasi Athos tyynesti:</p> + +<p>— On meilläkin rahaa, sillä minä en ole vielä kokonaan juonut timantin +jäännöstä, eivätkä Porthos ja Aramis myöskään vielä syöneet loppuun +osuuttansa. Me voimme siis yhtä hyvin ajaa neljä hevosta pakahduksiin. +Mutta ajatteleppas, d'Artagnan, lisäsi hän niin kolkolla äänellä, että +nuori mies värisi, ajatteleppas, että Béthune on kaupunki, jossa +kardinaali on päättänyt kohdata erään naisen, joka kaikkialle, missä hän +näyttäytyy, tuo onnettomuutta mukanansa. Jos sinulla olisi tekemistä +vaan neljän miehen kanssa, d'Artagnan, antaisin sinun matkustaa yksin +mutta nyt on sinulla tekemistä tuon naisen kanssa; lähtekäämme siis +kaikin neljän ja suokoon Jumala, että meitä neljän palvelijamme kanssa +olisi sittenkään kylliksi monta!</p> + +<p>— Sinä säikähdytät minua, Athos! huudahti d'Artagnan; mitä Herran +nimessä sinä siis pelkäät?</p> + +<p>— Kaikkea, vastasi Athos.</p> + +<p>D'Artagnan katseli toveriensa kasvoja, jotka kaikki, samoinkuin +Athoksen, olivat peräti levottoman näköiset, ja matkaa jatkettiin +niinkuin vaan hevosen kaviosta lähti, mutta sanaakaan virkkamatta.</p> + +<p>25:n päivän iltana, juuri kun he saapuivat Arras'iin ja d'Artagnan oli +laskeutunut satulasta Herse-d'or'in ravintolan edessä ja mennyt juomaan +lasin viiniä, tuli eräs ratsumies pihasta, jossa hän oli juuri muuttanut +hevosta ja lähti ratsastamaan täyttä karkua vereksellä hevosella +Pariisiin päin. Katuportin luona häiläytti tuuli hänen kauhtanaansa, +johon hän oli kääriytynyt, vaikka oltiin Elokuussa, ja tempasi hänen +päästänsä hatun, jonka hän sieppasi kiini ja nopeasti painoi takaisin +päähänsä.</p> + +<p>D'Artagnan, jonka silmät olivat luotuina tuohon mieheen, kalpeni kovasti +ja heitti lasin irti kädestänsä.</p> + +<p>— Mikä teitä vaivaa herra? kysyi Planchet. Ah, hyvät herrat, +kiiruhtakaa tänne, isäntäni voipi pahoin!</p> + +<p>Kolme ystävää kiiruhtivat luokse ja näkivät d'Artagnan'in, +pahoin-voimisen sijaan, juoksevan hevosensa luokse. He pysähdyttivät +hänet kynnyksellä.</p> + +<p>— Mihin hornaan sinä olet menossa? kysyi Athos häneltä.</p> + +<p>— Se on hän! huudahti d'Artagnan, kalpeana vihasta ja hiki otsalla. Se +on hän! anna minun tavoittaa häntä kiini!</p> + +<p>— Kuka hän? kysyi Athos.</p> + +<p>— Se mies!</p> + +<p>— Kuka mies?</p> + +<p>— Tuo kirottu mies, minun vainohenkeni, jonka minä aina olen nähnyt +silloinkuin minua on uhannut joku onnettomuus; sama, joka oli sen +kauhean naisen seurassa, silloinkuin hänet ensi kerran kohtasin; sama, +jota minä ha'in silloinkuin vaadin sinut kaksintaisteluun, Athos; sama, +jonka näin sen päivän aamuna, jolloin rouva Bonacieux ryöstettiin pois. +Minä näin hänet, se oli hän. Minä tunsin hänet, kun tuuli avasi hänen +kauhtanaansa.</p> + +<p>— Saakeli! sanoi Athos mietteissään.</p> + +<p>— Satulaan, hyvät herrat, lähtekäämme ajamaan häntä takaa! Me +saavutamme hänet kyllä.</p> + +<p>— Ystäväni, sanoi Aramis, ajatteleppas, että hän menee vastapäiseen +suuntaan kuin minne meidän matkamme pitää; että hänellä on veres hevonen +ja meidän ovat väsyneet; että me ajamme hevosemme pakahduksiin, häntä +edes saavuttamatta.</p> + +<p>— Herra! huusi eräs tallirenki lähtien juoksemaan tuntemattoman +jälestä; herra, tässä on paperi, joka putosi teidän hatustanne!</p> + +<p>— Ystäväni, sanoi d'Artagnan, puoli pistole'a tuosta paperista.</p> + +<p>— Aivan mielelläni, hyvä herra; tässä on!</p> + +<p>Tallirenki, mielissään hyvästä kaupasta, meni takaisin pihaan.</p> + +<p>D'Artagnan avasi paperin.</p> + +<p>— No? kysyivät hänen ystävänsä, ympäröiden hänet.</p> + +<p>— Yksi sana vaan, sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Niin, sanoi Aramis, mutta tuo sana on jonkun kaupungin tai kylän +nimi.</p> + +<p>— "<i>Armentières</i>" luki Porthos. Armentières? Sitä paikkaa minä en +tunne.</p> + +<p>— Ja tuo nimi on kirjoitettu hänen kädellänsä, huudahti Athos.</p> + +<p>— Hyvä! Säilyttäkäämme tämä paperi, sanoi d'Artagnan; ehkäpä puoli +pistole'ani ei ole mennyt hukkaan. Ratsaille, ystäväni, ratsaille!</p> + +<p>Neljä ystävystä kiitivät täyttä karkua Béthune'a kohden.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="LVII" id="LVII"></a>LVII.</h2> + +<h2>Béthune'n karmeliittaluostari.</h2> + + +<p>Suuria pahantekijöitä johtaa jonkunmoinen sallimus, joka auttaa heitä +raivaamaan tieltänsä kaikki esteet ja välttämään kaikki vaarat aina +siihen hetkeen saakka, jonka kohtaloiden määrääjä, väsyneenä, on +valinnut salakariksi, mihin heidän rikoksien kautta saavuttama onnensa +törmää haaksirikkoon.</p> + +<p>Niin oli myladynkin laita; hän raivasi tiensä kumpaisenkin kansakunnan +risteilijälaivojen välitse ja tuli ilman mitään kohtauksia Boulogne'en.</p> + +<p>Kun mylady astui maalle Portsmouth'issa, oli hän englantilainen, jonka +Ranskalaisten vainoomiset olivat karkoittaneet La Rochelle'sta; kun hän +kaksipäiväisen merimatkan perästä astui maalle Boulogne'ssa, oli hän +siellä ranskalaisena, jota englantilaiset olivat hätyytelleet +Portsmouth'issa, vihassa Ranskaa vastaan.</p> + +<p>Myladyllä oli muutoin kaikkein paras passi mitä olla saattaa: +kauneutensa, ylhäinen näkönsä ja se anteliaisuus millä hän jakeli +pistole'ja ympärillensä. Erään vanhan merikapteenin ystävällinen hymy ja +kohteliaisuus vapauttivat hänet tavanmukaisesta tarkastuksesta, ja +Boulogne'ssa viipyi hän ainoastaan sen verran mitä tarvitsi pannaksensa +postiin näin kuuluvan kirjeen:</p> + +<div class="blockquot"> +<p>"Hänen ylhäisyydellensä, herra kardinaali Richelieu'lle hänen +leiriinsä La Rochelle'n edustalla.</p> + +<p>Arvoisa herra! Teidän ylhäisyytenne saa olla aivan huoleti. Hänen +armonsa, herttua Buckingham ei matkusta Ranskaan.</p> + +<p class="author"><i>Mylady</i></p> + +<p>P. S. Teidän ylhäisyytenne toivomuksen mukaan menen minä nyt +Béthune'n karmeliittaluostariin odottamaan siellä teidän +käskyjänne."</p> +</div> + +<p>Samana iltana lähtikin mylady matkalle; kun yö hänet yllätti, pysähtyi +hän erääsen ravintolaan yöksi ja jatkoi matkaansa seuraavana aamuna +kello 5 ja saapui kolmen tunnin perästä Béthune'en.</p> + +<p>Hän neuvotti itsensä karmeliittaluostariin ja oli tuota pikaa siellä.</p> + +<p>Luostarin johtajatar tuli hänelle vastaan; mylady näytti hänelle +kardinaalin määräyksen; johtajatar toimitti hänelle heti huoneen ja +lähetti hänelle aamiaista.</p> + +<p>Kaikki menneet tapaukset olivat haihtuneet mylady'n mielestä ja +katsellessaan tulevaisuuteen, näki hän vaan sen loistavan onnellisuuden, +minkä hänelle oli säilyttänyt kardinaali, jota hän niin onnellisesti oli +palvellut, ilman että hänen nimensä laisinkaan oli sekoittunut tuohon +veriseen juttuun. Ne alinomaiset intohimot, jotka häntä kalvoivat, +tekivät hänen elämänsä noiden pilvien kaltaisiksi, jotka häilyvät +taivaan kannella milloin sinertävinä, milloin tulipunaisina, milloin +mustina ukkospilvinä, jättämättä maan pinnalle muita jälkiä kuin +hävitystä ja kuolemaa.</p> + +<p>Aamiaisen jälkeen tuli johtajatar tervehdyskäynnille. Luostarissa on +vähän huvituksia, ja sentähden kiiruhti tuo hyvä johtajatar tekemään +tuttavuutta uuden tulokkaan kanssa.</p> + +<p>Mylady halusi päästä johtajattaren suosioon. Se oli helppo asia niin +lahjakkaalle naiselle; hän koki miellyttää, hän oli ihastuttava ja veti +puoleensa tuon hyvän johtajattaren hauskalla vaihtelevalla +keskustelullansa ja sillä sulolla, joka ympäröi koko hänen olentoansa.</p> + +<p>Johtajatar, joka oli aatelisneiti, piti etenkin hovikertomuksista, joita +niin harvoin ulottuu valtakunnan kaukaisempiin ääriin ja joiden on +erittäinkin vaikea kiivetä luostarin muurien yli, joiden ulkopuolella +maailman huhut tavallisesti sammuvat.</p> + +<p>Mylady sitä vastoin tunsi sangen hyvin kaikki ylhäisön juonet ja +vehkeet, joiden keskellä hän oli lakkaamatta viisi kuusi vuotta elänyt; +hän alkoi kertoa tuolle hyvälle johtajattarelle Ranskan hovin elämästä, +höystellen sitä jutuilla kuninkaan liiallisista hartaudenharjoituksista. +Hän kertoi mitä kielittelijöillä oli sanomista hoviherroista ja +hovinaisista, jotka johtajatar hyvin tunsi nimiltään, kosketti ohimennen +kuningattaren ja Buckingham'in lemmenseikkailuja ja puhui paljon, +saadaksensa sitten vuorostaan kuulla jotakin.</p> + +<p>Mutta johtajatar ei muuta kuin kuunteli ja hymyili, vastaamatta mitään. +Kuitenkin, koska mylady huomasi että senlaatuiset kertomukset paljon +huvittivat häntä, jatkoi hän, mutta käänsi nyt puheen kardinaaliin.</p> + +<p>Mutta hän oli aivan pyörällä; hän ei tiennyt, oliko johtajatar kuninkaan +vai kardinaalin puolella; hän kulki sen vuoksi kultaista keskitietä; +mutta johtajatar puolestaan oli vieläkin varovaisempi, eikä muuta kuin +nyykäytti vaan päätänsä joka kerta kuin matkustaja lausui Hänen +ylhäisyytensä nimen.</p> + +<p>Mylady rupesi luulemaan että hänelle tulisi sangen ikävä luostarissa. +Hän päätti sen vuoksi tehdä rohkeamman kokeen, päästäksensä heti +selville, kuinka hänen oli menetteleminen. Kun hän tahtoi nähdä, kuinka +kauvas johtajattaren äänettömyys menisi, alkoi hän, ensin kautta +rantain, vaan sitten sangen suoraan puhua pahaa kardinaalista, kertoen +ministerin lemmensuhteista rouva d'Aiguillon'iin, Marion de Lorme'en ja +muutamiin muihin ylhäisiin naisiin.</p> + +<p>Johtajatar kuunteli häntä tarkemmin, muuttui vilkkaamman näköiseksi ja +hymyili.</p> + +<p>Hyvä! mietti mylady, hän rupeaa pitämään kertomuksistani. Jos hän onkin +kardinaalilainen, ei hän ainakaan ole kovin kiihkoisesti harras.</p> + +<p>Nyt alkoi hän kertoa miten kardinaali vihollisiansa vainosi. Johtajatar +teki vaan ristinmerkkejä, mutta ei näyttänyt hyväksymistänsä eikä +pahaksumistansa.</p> + +<p>Tämä vahvisti mylady'ä siihen luuloon että johtajatar oli enemmän +kuninkaan kuin kardinaalin puolella. Mylady jatkoi mennen yhä +kauvemmaksi ja kauvemmaksi.</p> + +<p>Minä en tiedä mitään noista seikoista, sanoi vihdoin johtajatar; mutta +vaikka olemmekin niin kaukana hovista ja ulkopuolella kaikkia maallisia +mielenkiintoja, on meillä kumminkin sangen surkuteltavia esimerkkiä +teidän kertomustenne todenperäisyydestä: eräs meidän hoidokkaitamme on +saanut varsin paljon kärsiä kardinaalin kostoa ja vainoa.</p> + +<p>— Eräs teidän hoidokkaitanne? sanoi mylady, ah, Jumalani! naisraukka, +minä säälittelen häntä!</p> + +<p>— Ja siinä teette oikein, hänessä onkin säälittelemistä: vankeutta, +uhkauksia, huonoa kohtelua, kaikkea on hänen täytynyt kärsiä. Mutta +kaiken päätteeksi, jatkoi johtajatar, on kardinaalilla kenties ollut +päteviä syitä semmoiseen menettelyyn, ja vaikka hän näyttää enkeliltä, +ei ihmisiä kumminkaan saa tuomita ulkokuoreen katsoen.</p> + +<p>Hyvä! mietti mylady, kukas tiesi, enkö keksi täällä jotakin; olen +hyvässä alussa.</p> + +<p>Ja nyt koki hän antaa kasvoillensa täydellisen avosydämmisyyden ilmeen.</p> + +<p>— Ah, sanoi mylady, minä tiedän sen! Sanotaan ett'ei ole luottamista +kauniisin kasvoihin, mutta mihinkäs sitten tulee luottaa, ell'ei Luojan +ihanimpaan tekoon? Mitä minuun tulee, ehkä minua petetään koko +elämän-aikani, mutta minä olen aina luottava semmoiseen henkilöön, jonka +kasvot minua miellyttävät.</p> + +<p>— Te siis olette taipuvainen uskomaan, sanoi johtajatar, että se nuori +nainen on syytön?</p> + +<p>— Herra kardinaali rankaisee ainoastaan rikoksia, sanoi hän, mutta on +olemassa eräitä hyveitä, joita hän vainoo enemmän kuin monia rikoksia.</p> + +<p>— Sallikaa minun, hyvä rouva, lausua teille kummastukseni, sanoi +johtajatar.</p> + +<p>— Mitä te kummastelette? kysyi mylady luonnollisesti.</p> + +<p>— Teidän puheenne laatua.</p> + +<p>— Mitä kummastuttavaa siinä on? kysyi mylady hymyillen.</p> + +<p>— Te olette kardinaalin ystävä, koska hän on lähettänyt teidät tänne, +ja kumminkin...</p> + +<p>— Ja kumminkin puhun minä pahaa hänestä, jatkoi mylady, täydentäen +johtajattaren ajatuksen.</p> + +<p>— Ainakaan ette puhu hänestä hyvää.</p> + +<p>— Asianlaita on semmoinen, että minä en ole hänen ystävänsä, sanoi hän +huoaten, vaan hänen uhrinsa.</p> + +<p>— Mutta entäs tuo kirje, jossa hän suosittaa teidät minulle?</p> + +<p>— On käsky minulle, pysyä jonkunmoisessa vankeudessa, siksi kunnes hän +antaa muutamien kätyriensä vapauttaa minut.</p> + +<p>— Mutta miksi ette ole paenneet?</p> + +<p>— Minnekkäs minä pakenisin? Luuletteko maan päällä olevan yhtään +paikkaa, johon kardinaali ei yltäisi, jos hän vaan tahtoisi ojentaa +kättänsä? Jos olisin mies, voisi se vielä käydä päinsä, mutta mitäs +nainen voi tehdä? Tuo nuori hoidokas täällä, onkohan hän koettanut +paeta?</p> + +<p>— Ei, se on totta; mutta hänen laitansa on toinen; minä luulen että +häntä pidättää Ranskassa joku hellempi taipumus.</p> + +<p>— Sitten, sanoi mylady huoaten, jos hän rakastaa, ei hän ole niin +vallan onneton.</p> + +<p>— Siis, sanoi johtajatar, katsellen mylady'ä yhä enemmän häneen +kiintyen, näenkö taaskin tässä jonkun vainotun raukan?</p> + +<p>— Näette! vastasi mylady.</p> + +<p>Tuokion katseli johtajatar mylady'ä levottomasti, ikäänkuin uusi ajatus +olisi pälkähtänyt hänen päähänsä.</p> + +<p>— Ettehän liene vihollinen meidän pyhälle uskonnollemme? sanoi hän +änkyttäen.</p> + +<p>— Minä! huudahti mylady, minäkö protestantti! Enhän toki; minä otan +todistajakseni Jumalan, joka meitä kuulee, että minä päinvastoin olen +mitä hartain katolilainen!</p> + +<p>— Silloin, rouva hyvä, sanoi johtajatar hymyillen, voitte olla huoleti; +tämä huone, jossa te nyt olette, ei suinkaan ole tuleva teille miksikään +rasittavaksi vankihuoneeksi, ja me teemme mitä voimme, saadaksemme +teidän pitämään vankeudestanne. Sitä paitsi saatte täällä tavata äsken +mainitun nuoren naisen, jota epäilemättä vainotaan jonkun hovijuonen +vuoksi. Hän on suloinen ja rakastettava olento.</p> + +<p>— Mikä hänen nimensä on?</p> + +<p>— Eräs sangen ylhäinen henkilö on suosittanut hänet minulle Ketty'n +nimellä. Minä en ole kysynyt hänen toista nimeänsä.</p> + +<p>— Ketty! huudahti mylady; mitä, oletteko siitä varma?</p> + +<p>— Ettäkö hän kutsuttaa itseänsä sillä nimellä? Kyllä, rouva hyvä. +Tunnetteko ehkä hänet?</p> + +<p>Mylady hymyili itsekseen sille ajatukselle, mikä vast'ikään oli hänessä +herännyt, että tuo nuori nainen saattoi näet olla hänen entinen +kamarineitsyensä. Tuon nuoren tytön muistoon liittyi toinen, nimittäin +vihan ja kostonhimon, ja se muutti silmänräpäykseksi mylady'n haahmon +hirvittävän näköiseksi, mutta melkein samassa tuokiossa palautti hän +kasvoillensa taas levollisuuden ja hyvänsävyisyyden, jotka tuo +tuhatmuotoinen nainen hetkeksi oli päästänyt pakenemaan.</p> + +<p>— Ja milloin saan nähdä tuon nuoren naisen, johon jo nyt tunnen mieleni +niin hellästi kiintyvän? kysyi mylady.</p> + +<p>— Jo tänä iltana, sanoi johtajatar, jo aivan tänä iltana. Mutta te +lähdette täältä neljän päivän kuluttua, olette minulle sanoneet; te +nousitte tänä aamuna jo kello viisi matkalle; varmaankin tunnette +tarvitsevanne lepoa; ruvetkaa siis maata; päivällisen aikaan tulemme +teitä herättämään.</p> + +<p>Vaikka mylady vallan hyvin olisi tullut toimeen nukkumatta, häntä kun jo +kiihoittelivat kaikki ne yllykkeet, joita uudet seikkailut herättivät +hänen vehkeihin taipuvaisessa mielessään, suostui hän kuitenkin +johtajattaren tarjoukseen. Kahden tai viidentoista päivän kuluessa oli +hänellä ollut niin monta eri mielenliikutusta, että vaikka hänen +teräksinen ruumiinsa saattoikin vielä kestää rasituksia, hänen sielunsa +kumminkin tarvitsi lepoa.</p> + +<p>Hän heitti siis jäähyväiset johtajattarelle ja pani maata, ja häntä +tuudittelivat uneen ne kostontuumat, jotka Ketty'n nimi varsin +luonnollisesti oli hänessä herättänyt vireille. Hän muisti sitä melkein +rajatonta lupausta, jonka kardinaali oli hänelle antanut, jos hän +onnistuisi yrityksessään. Hän oli onnistunut, d'Artagnan oli siis hänen +vallassaan.</p> + +<p>Yksi ainoa seikka mylady'ä kauhisti; hänen miehensä muisto, kreivi de la +Fère'n, jonka hän oli luullut kuolleeksi tai ainakin maanpakolaiseksi, +vaan joka hänelle oli ilmestynyt Athoksena, d'Artagnan'in parhaimpana +ystävänä.</p> + +<p>Mutta myöskin, jos hän oli d'Artagnan ystävä, hän kaiketi oli ollut +hänelle avullisena kaikissa niissä vehkeissä, joiden kautta kuningatar +oli kumonnut kaikki Hänen ylhäisyytensä aikeet; jos hän oli +d'Artagnan'in ystävä, hän myöskin oli kardinaalin vihamies, ja näin +ollen toivoi mylady voivansa kietoa hänetkin samaan kostoverkkoonsa, +mihin hän aikoi tukehduttaa tuon nuoren muskettisoturin.</p> + +<p>Kaikki nämä toiveet olivat mylady'lle suloisia ajatuksia; näiden +tuudittelemana nukkuikin hän pian.</p> + +<p>Hänet herätti lempeä ääni, joka kuului hänen vuoteensa ääressä. Hän +avasi silmänsä ja näki johtajattaren sekä erään nuoren, vaaleatukkaisen, +hienohipiöisen naisen, joka katseli häntä hyväntahtoisen ja samalla +uteliaan näköisenä.</p> + +<p>Nuoren naisen kasvot olivat mylady'lle aivan tuntemattomat. Molemmat +katselivat toisiansa sangen tarkasti, samalla kun he vaihtoivat +tavallisia kohteliaisuuden osoituksia. Molemmat olivat sangen kauniit, +mutta aivan eri tavalla. Mylady hymyili kumminkin, nähdessään itsensä +olevan paljon edellä tuosta nuoresta naisesta ylhäisen ja hienon +käytöstavan suhteen. Mutta myönnettävä on, että luostaripuku, johon +hoidokas oli verhottuna, ei ollut suinkaan eduksi tämmöisessä +kilpailussa.</p> + +<p>Johtajatar esitti heidät toisilleen ja jätti heidät sitten kahden +kesken, koska virkatoimet vaativat häntä kirkkoon.</p> + +<p>Hoidokas aikoi mennä johtajattaren mukana, koska mylady oli yhä vielä +pitkällään, mutta mylady pidätti hänet.</p> + +<p>— Kuinka, rouvani, sanoi hän, tuskin olen nähnyt teidät, kun jo +tahdotte poistua; luulinpa toki saavani teistä seuraa täällä +ajanvietteeksi.</p> + +<p>— Minä taas, vastasi hoidokas, luulin tulleeni sopimattomaan aikaan. Te +nukuitte, te olette väsyksissä.</p> + +<p>— No niin, sanoi mylady, mitäs nukkujat voivat toivoa? Suloista +heräämistä. Semmoisen olette te minulle valmistaneet; sallikaa minun +siitä myöskin nauttia mielin määrin.</p> + +<p>Ja tarttuen hänen käteensä, mylady veti hänet nojatuoliin, joka oli +hänen vuoteensa vieressä.</p> + +<p>Hoidokas istuutui.</p> + +<p>— Jumalani, sanoi hän, kuinka onneton minä olen! Kuusi kuukautta olen +nyt saanut viettää täällä ikävässä; te tulette sitten tänne, teidän +seuranne olisi minulle hupainen, ja nyt täytyy minun varmaan aivan +kohtakin lähteä täältä luostarista.</p> + +<p>— Kuinka! sanoi mylady, lähdettekö täältä kohta?</p> + +<p>— Niin ainakin toivon, sanoi hoidokas riemulla, jota hän ei +koettanutkaan salata.</p> + +<p>— Minä luulen kuulleeni sanottavan että olette saaneet kärsiä +kardinaalin vainoa, jatkoi mylady; siinä yksi syy lisää meidän hyvään +ystävyyteemme.</p> + +<p>— Siis se on totta, mitä hyvä äitimme sanoi meille, että tekin olette +tuon ilkeän papin vainon alainen.</p> + +<p>— Vaiti! sanoi mylady; elkäämme edes hiiskuko mitään semmoista hänestä; +kaikki minun onnettomuuteni lähtee siitä, että minä kerta melkein tuolla +tavoin kuin te nyt satuin sanomaan eräälle naiselle, jota luulin +ystäväkseni, vaan joka petti minut. Oletteko tekin petoksen uhri?</p> + +<p>— En, sanoi hoidokas, en petoksen vaan alttiuden! Minä palvelin +alttiisti erästä naista, jota rakastin suuresti, ja jonka tähden olisin +uhrannut henkeni ja uhraisin vieläkin.</p> + +<p>— Ja joka hylkäsi teidät, niin se käy!</p> + +<p>— Minä olin, paha kyllä, siinä uskossa, mutta pari kolme päivää +taaksepäin näin että asia on vallan toisin, jumalankiitos. Kuinka +vaikeata minun olisi ollut, jos minun olisi pitänyt uskoa hänen +unohtaneen minut! Mutta te, rouvani, jatkoi hoidokas, näytte olevan +vapaa; jos te tahtoisitte paeta, olisi se kaiketi ihan teidän omassa +vallassanne?</p> + +<p>— Minne luulette minun voivan päästä ilman ystäviä, ilman rahaa, +minulle aivan oudossa seudussa, ihan toisella puolella Ranskaa, jossa en +koskaan ole ollut.</p> + +<p>— Oh, huudahti hoidokas, ystäviä saatte te kaikkialla, minne vaan +tulette, te näytätte niin hyvältä ja olette niin kaunis!</p> + +<p>— Se ei estä, lisäsi mylady vielä suloisemmin hymyillen, ikäänkuin hän +olisi tahtonut ruveta enkelin näköiseksi, se ei estä minun olemasta +yksinäisenä ja hyljättynä.</p> + +<p>— Kuulkaa, sanoi hoidokas, teidän tulee asettaa toivonne Jumalaan; ja +tietäkääs, ehkäpä teille on onneksi sekin, että nyt kohtasitte minut, +niin vähäpätöinen ja arvoton kuin olenkin; sillä jos minä lähden tästä +luostarista, on minulla voimallisia ystäviä, jotka minua autettuansa +auttavat myöskin teitä.</p> + +<p>— Oh, kun sanoin olevani yksinäinen, vastasi mylady, joka toivoi +itsestään puhumalla saavansa hoidokkaan puhumaan, en sillä tarkoittanut, +ett'ei minullakin olisi voimallisia tuttavia; mutta he itse vapisevat +kardinaalia; itse kuningatarkaan ei uskalla auttaa minua tuota +peljättävää ministeriä vastaan; minulla on todisteita siihen, että +kuningattaren, vaikka hänellä on niin jalo sydän, on täytynyt useamman +kuin yhden kerran uhrata alttiita palvelijoitansa Hänen ylhäisyytensä +vihan tähden.</p> + +<p>— Uskokaa minua rouva, että vaikka kuningatar näennäisesti onkin +hyljännyt turvistansa ne henkilöt, ei pidä luottaa ulkokuoreen; kuta +pahemmin heitä vainotaan, sitä enemmän hän ajattelee heitä ja usein +hetkenä, jolloin he vähemmin sitä aavistavat, saavat he todisteita hänen +hyväntahtoisesta muistelemisestansa.</p> + +<p>— Ah, sanoi mylady, minä uskon sen, kuningatar on niin hyvä!</p> + +<p>— Ah, te tunnette hänet siis, te tunnette siis ihanan, jalon +kuningattaren, koska te sillä tavoin puhuitte hänestä! huudahti hoidokas +ihastuksissaan.</p> + +<p>— Toisin sanoen, jatkoi mylady, vetäytyen linnoitukseensa, minulla ei +ole kunnia tuntea häntä persoonallisesti, vaan minä tunnen suuren joukon +hänen likeisimpiä ystäviänsä; minä tunnen herra de Putange'n; minä +tunsin Englannissa herra Dujart'in; minä tunnen herra de Tréville'n.</p> + +<p>— Herra de Tréville'n; huudahti hoidokas; tunnetteko herra de +Tréville'n?</p> + +<p>— Tunnen vallan hyvin, oikeinpa erinomaisesti.</p> + +<p>— Kuninkaan muskettisoturien kapteenin?</p> + +<p>— Kuninkaan muskettisoturien kapteenin.</p> + +<p>— Ah, saattepa nähdä, huudahti hoidokas, että me olemme kohta +täydellisesti tuttavia, melkein ystäviä! Jos te tunnette herra de +Tréville'n, olette te kaiketi myöskin käyneet hänen luonansa?</p> + +<p>— Usein, vastasi mylady, valhetellen yhä lisää, kun hän näki sen +menevän täydestä.</p> + +<p>— Hänen luonansa varmaan olette myös tavanneet muutamia hänen +muskettisotureitansa?</p> + +<p>— Kaikkia jotka tavallisesti hänen luonansa käyvät, vastasi mylady, +josta tämä keskustelu alkoi tuntua todella kiinittävältä.</p> + +<p>— Nimittäkääpäs minulle muutamia, joita te tunnette, niin saamme nähdä +että he ovat minun ystäviäni.</p> + +<p>— Oh, sanoi mylady hämillänsä, minä tunnen herra de Souvigny'n, herra +de Courtivron'in, herra de Férrussac'in.</p> + +<p>Hoidokas antoi hänen puhua, mutta kun hän näki hänen pidättelevän, sanoi +hän:</p> + +<p>— Ettekö tunne erästä aatelismiestä, jonka nimi on Athos?</p> + +<p>Mylady'n kasvot olivat yhtä valkoiset kuin lakana, jolla hän lepäsi ja +vaikka hän kyllä koki hallita luontoansa, ei hän voinut olla +huudahtamatta, ja samalla tarttui hän hoidokkaan käteen ja tuijotti +hänen silmiinsä.</p> + +<p>— Kuinka! Mikä teitä vaivaa? Oi, Jumalani! kysyi naisparka +säikähtyneenä; olenko sanonut jotakin loukkaavaa?</p> + +<p>— Ette suinkaan, mutta tuo nimi hämmästytti minua, koska minäkin olen +tuntenut tuon aatelismiehen, ja minusta tuntui oudolta tavata toinen, +joka näkyi tuntevan hänet hyvästi.</p> + +<p>— Ah, hyvin hyvästi, erinomaisen hyvästi, enkä ainoastaan häntä, mutta +myöskin hänen ystävänsä, herrat Porthoksen ja Aramiksen.</p> + +<p>— Todella? Heidät minä myöskin tunnen, huudahti mylady, joka tunsi +sydämmensä hyytyvän.</p> + +<p>— No niin, jos te tunnette heidät, tiedätte te siis myöskin, että he +ovat kunniallisia ja urhoollisia miehiä. Minkätähden ette käänny heidän +puoleensa, jos te olette avun tarpeessa?</p> + +<p>— Oikeastaan en ole lähemmässä tuttavuudessa yhdenkään noiden kanssa, +sopersi mylady; minä tunnen heidät sillä tavoin, että olen kuullut erään +heidän ystävänsä, herra d'Artagnan'in, paljon puhuvan heistä.</p> + +<p>— Tunnetteko herra d'Artagnan! huudahti hoidokas vuorostaan tarttuen +mylady'n käsiin ja katsoen häneen kiihkeästi.</p> + +<p>Kun hän huomasi mylady'n kummallisen silmäyksen, jatkoi hän:</p> + +<p>— Suokaa anteeksi, rouva, te tunnette hänet, mutta millä tavoin?</p> + +<p>— Mitäs, virkkoi mylady hämillänsä, ystävänä.</p> + +<p>— Te petätte minua, rouva, vastasi hoidokas; te olette olleet hänen +lemmittynsä!</p> + +<p>— Tepäs olette olleet, rouvani! huudahti mylady vuorostaan.</p> + +<p>— Minäkö! sanoi hoidokas.</p> + +<p>— Niin te juuri; nyt minä tunnen teidät: te olette rouva Bonacieux.</p> + +<p>Nuori nainen säpsähti hämmästyksestä ja vetäytyi säikähtyneenä +taaksepäin.</p> + +<p>— Oh, elkää kieltäkö, vastatkaa! jatkoi mylady.</p> + +<p>— No niin, minä myönnän, rouva, sanoi hoidokas; olemmeko kilpailijoita?</p> + +<p>Mylady'n silmissä leimusi niin raivokas hehku, että rouva Bonacieux +toisissa oloissa olisi kauhistuksesta juossut pakoon; mutta häntä +vallitsi kokonaan hänen lemmenkateutensa.</p> + +<p>— Antakaas kuulla, sanokaa minulle, rouva, jatkoi rouva Bonacieux +voimalla, jota hänellä ei olisi luullut olevan, oletteko olleet hänen +lemmittynsä?</p> + +<p>— Oh, en koskaan, huudahti mylady äänellä, joka ei suonut epäilykselle +sijaa; en koskaan, en koskaan!</p> + +<p>— Minä uskon teitä, sanoi rouva Bonacieux; mutta miksi te sitä noin +monesti vakuutatte?</p> + +<p>— Kuinka, ettekö ymmärrä minua? sanoi mylady, joka oli tointunut +hämmennyksestään ja voittanut kaiken malttinsa.</p> + +<p>— Kuinka minä voisin ymmärtää? Minä en tiedä mitään.</p> + +<p>— Te ette siis ymmärrä, että kun herra d'Artagnan oli minun ystäväni, +uskoi hän minulle salaisuutensa?</p> + +<p>— Todella?</p> + +<p>— Te ette ymmärrä että minä tiedän kaikki: kuinka teidät ryöstettiin +pois pienestä paviljongista Saint-Germain'issä, kuinka hän ja hänen +ystävänsä olivat epätoivossa ja kuinka he sittemmin turhaan ovat +kokeneet saada teistä selvää. Mitenkä olisin voinut siis olla +hämmästymättä, kun aavistamatta huomasin olevani aivan teidän edessänne, +teidän, josta me niin usein olemme puhelleet, jota hän rakastaa täydestä +sielustaan ja jota hän sai minunkin rakastamaan ennenkuin vielä olin +teitä nähnytkään! Ah, rakas Constance'ni, minä näen teidät siis nyt +vihdoinkin edessäni!</p> + +<p>Ja mylady ojensi sylinsä rouva Bonacieux'ille, joka kaikesta mitä +edellinen oli sanonut, oli joutunut siihen täyteen uskoon, että tuo +nainen, jota hän hetkistä ennen oli pitänyt kilpailijanansa, päinvastoin +oli hänen paras ystävänsä.</p> + +<p>— Oi, antakaa minulle anteeksi, sanoi hän, nojautuen hänen olkapäätänsä +vasten, minä rakastan häntä niin suuresti!</p> + +<p>Molemmat naiset viipyivät hetkisen toinen toisensa syleilyksessä. Varma +on, että jos mylady'n voima olisi ollut hänen vihansa vertainen, ei +rouva Bonacieux olisi päässyt elävänä tästä syleilyksestä.</p> + +<p>Mutta kun hän ei voinut häntä pusertaa kuoliaaksi, hymyili hän hänelle.</p> + +<p>— Oi, minun suloinen pikku oma ystäväni! sanoi mylady, kuinka +onnellinen olen kun tapasin teidät! Antakaa minun katsella itseänne. Ja +näin sanoen tähtäsi hän häntä terävästi silmillään. Niin, te se +todellakin olette. Ah, minä näen nyt teidät aivan semmoiseksi kuin +minulle on teidät kerrottu!</p> + +<p>Nuori naisparka ei osannut aavistaa, mitä julmia tuumia kuohui tuon +puhtaan otsan ja noiden loistavien silmien takana, joissa hän luki vaan +sääliä ja myötätuntoisuutta.</p> + +<p>— Te tiedätte siis, kuinka paljo minä olen saanut kärsiä, sanoi rouva +Bonacieux, koska hän on sanonut teille mitä hän kärsi; mutta hänen +tähtensä kärsiminen on suloista.</p> + +<p>Mylady toisti koneenomaisesti:</p> + +<p>— Niin, se on suloista.</p> + +<p>— Ja sitä paitsi, jatkoi rouva Bonacieux, on minun kärsimykseni lähellä +loppuansa; huomenna, ehkäpä jo tänä iltana, saan minä nähdä hänet ja +sitten on kaikki ollutta ja mennyttä.</p> + +<p>— Tänä iltana? Huomenna? huudahti mylady, jonka nuo sanat herättivät +unelmista; mitä te sillä tarkoitatte? Odotatteko häneltä tietoja?</p> + +<p>— Odotan häntä itseänsä.</p> + +<p>— Häntä itseänsä, d'Artagnan'ia tänne?</p> + +<p>— Juuri häntä itseänsä.</p> + +<p>— Ei, se on mahdotonta; hän on kardinaalin mukana La Rochelle'n +piirityksessä, eikä palaa Pariisiin ennenkuin kaupunki on valloitettu.</p> + +<p>— Niin te luulette; mutta onko mikään mahdotonta minun +d'Artagnan'illeni, tuolle jalolle ja rehelliselle aatelismiehelle?</p> + +<p>— Oh, minä en voi uskoa teitä.</p> + +<p>— No, lukekaa sitten! sanoi onneton nuori nainen, ylenmäärin ylpeänä ja +riemullisena ojentaen mylady'lle kirjeen.</p> + +<p>— Rouva de Chevreuse'n käsi-alaa! sanoi mylady itselleen. Ah, minä olin +varma siitä että heillä on suhteita siellä päin.</p> + +<p>Hän luki ahnaasti seuraavat rivit:</p> + +<div class="blockquot"> +<p>"Rakas lapseni! Ole valmiina; <i>ystävämme</i> tapaa sinut kohta; hän +tulee tempaamaan sinut irti vankeudestasi, jossa sinua on pidetty +turvallisuutesi vuoksi; laita siis kaikki valmiiksi matkaan, ja +luota meihin aina.</p> + +<p>Meidän oivallinen gaskonjalaisemme on osoittaunut urhoolliseksi ja +uskolliseksi niinkuin ainakin; sano hänelle että eräällä taholla +ollaan hänelle hyvin kiitollisia antamastansa varoituksesta."</p> +</div> + +<p>— Niin, niin sanoi mylady, kirje on sangen selvä; tiedättekö mikä +varoitus se oli?</p> + +<p>— En; minä vaan luulen, että hän on antanut kuningattarelle vihiä +jostain uudesta kardinaalin vehkeestä.</p> + +<p>— Niin, niin se mahtaa olla, sanoi mylady, antaen kirjeen takaisin +rouva Bonacieux'ille ja laskien mietteissään päänsä vasten rintaansa.</p> + +<p>Samassa tuokiossa kuului hevosen kavioiden kopinaa.</p> + +<p>— Oh, huudahti rouva Bonacieux hypähtäen ikkunaan, mahtaako se olla +hän?</p> + +<p>Liikkumattomana hämmästyksestä lepäsi mylady vuoteellaan. Yhdessä +silmänräpäyksessä oli niin monta odottamatonta asiaa tapahtunut, että +hän ensi kerran eläissään joutui pyörälle.</p> + +<p>Hän, hän! mutisi hän. Olisiko se todella hän? Ja hän makasi +vuoteellansa, tuijottaen tylsästi eteensä.</p> + +<p>— Ah, ei, sanoi rouva Bonacieux, se on mies, jota minä en tunne ja joka +kuitenkin näyttää aikovan tänne. Niin, hän hiljentää ajoansa, hän +seisahtuu portille, hän soittaa.</p> + +<p>Mylady hyppäsi vuoteeltansa.</p> + +<p>— Oletteko varma ett'ei se ole hän? kysyi mylady.</p> + +<p>— Olen kyllä, aivan varma.</p> + +<p>— Mutta entäs jos näitte väärin?</p> + +<p>— Oi, minä tuntisin hänet, jos näkisin vilahduksenkaan hänen töyhtöänsä +tai kauhtanaansa.</p> + +<p>Mylady pukeutui.</p> + +<p>— Yhdentekevä; mies pyrkii tänne, niinhän sanoitte?</p> + +<p>— Niin, hän on jo tullut sisään.</p> + +<p>— Hän tulee joko teidän tai minun tähteni.</p> + +<p>— Oh, Jumalani, kuinka levottomalta te näytätte!</p> + +<p>— Niin, minä myönnän että olen levoton; minä en ole niin +tyyniluontoinen kuin te; minä pelkään kaikkea kardinaalilta.</p> + +<p>— Vaiti! sanoi rouva Bonacieux, joku tulee.</p> + +<p>Ovi aukeni ja johtajatar astui sisään.</p> + +<p>— Oletteko te tulleet Boulogne'sta? kysyi hän mylady'ltä.</p> + +<p>— Olen, vastasi hän, koettaen tyyntyä levolliseksi; ken minua +tiedustelee?</p> + +<p>— Eräs mies, joka ei tahdo sanoa nimeänsä, mutta joka tulee kardinaalin +puolesta.</p> + +<p>— Ja hän tahtoo puhua kanssani? kysyi mylady.</p> + +<p>— Hän tahtoo puhua Boulogne'sta tulleen naisen kanssa.</p> + +<p>— Olkaa hyvä ja käskekää hänet sisään.</p> + +<p>— Jumalani, Jumalani! huudahti rouva Bonacieux, mahtaakohan tulla +ikäviä sanomia?</p> + +<p>— Pahoin pelkään.</p> + +<p>— Minä jätän teidät sitten vieraan kanssa kahden; mutta niin pian kuin +hän on mennyt, tulen takaisin, jos suvaitsette.</p> + +<p>— Tulkaa toki, minä oikein pyydän teitä tulemaan.</p> + +<p>Johtajatar ja rouva Bonacieux menivät ulos.</p> + +<p>Mylady jäi yksin, silmät tähdättyinä oveen päin.</p> + +<p>Hetkisen perästä kuului portaista kannusten kilinää, askeleet +lähestyivät, ovi aukeni ja eräs mies astui sisään.</p> + +<p>Mylady päästi ilon huudahduksen. Tuo mies oli kreivi de Rochefort, Hänen +ylhäisyytensä kätyri.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="LVIII" id="LVIII"></a>LVIII.</h2> + +<h2>Kaksi eri hirviö-lajia.</h2> + + +<p>— Ah, huudahtivat yht'aikaa Rochefort ja mylady, tehän se olette?</p> + +<p>— Niin, minä se olen.</p> + +<p>— Mistä te tulette? kysyi mylady.</p> + +<p>— La Rochelle'sta, entäs te?</p> + +<p>— Englannista.</p> + +<p>— Buckingham?</p> + +<p>— Kuollut tai ainakin vaarallisesti haavoitettu; juuri lähdettyäni, +saamatta häntä rahtuakaan taipumaan, eräs kiihkolainen murhasi hänet.</p> + +<p>— Ah, sanoi Rochefort hymyillen, sepä oli onnellinen sattuma, ja se on +suuresti miellyttävä Hänen ylhäisyyttänsä. Oletteko ilmoittaneet siitä +hänelle?</p> + +<p>— Minä kirjoitin hänelle Boulogne'sta. Mutta minkä vuoksi olette nyt +täällä?</p> + +<p>— Hänen ylhäisyytensä, joka oli levoton, lähetti minut teitä etsimään.</p> + +<p>— Minä tulin vasta eilen.</p> + +<p>— Ja mitä olette täällä eilisestänne tehneet?</p> + +<p>— En ole hukannut aikaani.</p> + +<p>— Oh, sen kyllä uskon.</p> + +<p>— Tiedättekö kenen täällä tapasin?</p> + +<p>— En.</p> + +<p>— Arvatkaas!</p> + +<p>— Kuinka minä voisin...?</p> + +<p>— Sen nuoren naisen, jonka kuningatar otti pois vankeudesta.</p> + +<p>— Sen pikku d'Artagnan'in lemmitynkö?</p> + +<p>— Niin, rouva Bonacieux'in, jonka nykyinen olopaikka oli kardinaalille +tuntematon.</p> + +<p>— Hyvä, sanoi Rochefort. Sepä oli taaskin sattuma yhtä hyvä kuin joku +toinenkin. Kardinaali on todella onnetarten lellipoika.</p> + +<p>— Käsitättekö hämmästystäni, jatkoi mylady, kun huomasin olevani tuon +naisen kanssa vallan naamattain?</p> + +<p>— Tunteeko hän teidät?</p> + +<p>— Ei.</p> + +<p>— Hän pitää teitä siis ventovieraana?</p> + +<p>Mylady hymyili.</p> + +<p>— Minä olen hänen paras ystävänsä!</p> + +<p>— Eipä ole toista teidän vertaista, paras kreivinnani, tekemään mokomia +ihmetöitä! sanoi Rochefort.</p> + +<p>— Ja se oli minun onneni, sanoi mylady, sillä tiedättekö, herra kreivi, +mitä nyt on tekeillä?</p> + +<p>— En.</p> + +<p>— Huomenna tai ylihuomenna tullaan kuningattaren määräyskirjeellä +varustettuna ja viedään hänet pois.</p> + +<p>— Todella? Kuka tulee?</p> + +<p>— D'Artagnan ja hänen ystävänsä.</p> + +<p>— Totta tosiaan, he toimittavat asiansa niin, että meidän on pakko +lähettää heidät Bastiljiin.</p> + +<p>— Miksi heitä ei jo ennen ole lähetetty?</p> + +<p>— Mitäs voi tehdä, kun kardinaalilla on noiden miesten suhteen joku +heikkous, jota en voi ymmärtää!</p> + +<p>— Todella?</p> + +<p>— Niin.</p> + +<p>— No niin, sanokaa hänelle siis että nuo neljä miestä kuulivat meidän +keskustelumme Colombier-Rouge'n ravintolassa; sanokaa hänelle että hänen +lähdettyänsä yksi heistä tuli ylös minun luokseni ja väkisin otti +minulta hänen antamansa suojeluskirjan; sanokaa hänelle että he olivat +ennakolta toimittaneet tiedon lord Winter'ille tulostani Englantiin, +että he tälläkin kertaa olivat vähältä tehdä tyhjäksi koko matkani, +samoinkuin timanttijutussa kävi; sanokaa hänelle että noista neljästä +miehestä ainoastaan kaksi on peljättävää, nimittäin d'Artagnan ja Athos; +sanokaa hänelle, että kolmas, Aramis, on rouva de Chevreuse'n rakastaja; +hänet pitää jättää eloon, hänen salaisuutensa tunnetaan, hänestä voi +olla hyötyä; neljäs, Porthos, on joutavanpäiväinen höperö, josta hänen +ei tarvitse pitää mitään lukua.</p> + +<p>— Mutta nuo neljä miestä ovat varmasti tällä hetkellä La Rochelle'n +piirityksessä.</p> + +<p>— Niin minäkin luulin, mutta eräs kirje, jonka rouva Bonacieux on +saanut rouva de Chevreuse'ltä ja jonka hän varomattomasti kyllä antoi +minun lukea, saattaa minut uskomaan että nuo neljä miestä päin vastoin +ovat matkalla tänne ryöstämään häntä pois.</p> + +<p>— Saakeli! Mitäs nyt tehdään?</p> + +<p>— Mitä on kardinaali sanonut teille minun kohdalleni?</p> + +<p>— Että ottaisin vastaan teidän ilmoituksenne joko kirjalliset tai +suulliset ja palaisin kyytihevoisilla, ja kun hän on saanut tietää mitä +te olette tehneet, miettii hän, mitä teidän on sitten tekeminen.</p> + +<p>— Minun pitää siis jäädä tänne?</p> + +<p>— Tänne eli näille seuduin.</p> + +<p>— Te ette voi siis viedä minua mukananne?</p> + +<p>— En, minulla on nimenomainen määräys; leirin lähistössä teidät +voitaisiin tuntea, ja ymmärrättehän kyllä itse että se olisi vahingoksi +kardinaalille.</p> + +<p>— Minun tulee siis odottaa täällä tai lähistössä.</p> + +<p>— Sanokaa vaan ennakolta missä te odotatte tietoja kardinaalilta, että +tiedän, missä te olette saatavissa.</p> + +<p>— Kuulkaahan, se on luultavaa, että minä en voi jäädä tänne.</p> + +<p>— Minkä vuoksi?</p> + +<p>— Te unhotatte että minun viholliseni voivat tulla minä hetkenä +tahansa.</p> + +<p>— Se on totta, mutta silloin pääsee tuo pikku naikkonen livistämään +Hänen ylhäisyytensä käsistä.</p> + +<p>— Pah! sanoi mylady hymyillen tavalla, joka oli hänelle ominaista; te +unhotatte että minä olen hänen paras ystävänsä!</p> + +<p>— Niinpä kylläkin; minä voin siis sanoa kardinaalille tuosta +naisesta...</p> + +<p>— Että hän saa olla siitä huoleti.</p> + +<p>— Siinäkö kaikki?</p> + +<p>— Kyllä hän tietää mitä se merkitsee.</p> + +<p>— Mutta sanokaapa nyt, mitä minun pitää tehdä?</p> + +<p>— Matkustaa paikalla takaisin; minun mielestäni kannattaa kyllä +kiiruhtaa näiden sanomien vuoksi, joita teillä nyt on vietävänä.</p> + +<p>— Vaununi särkyivät Lilliers'iin tullessani.</p> + +<p>— Oivallista!</p> + +<p>— Mitä! Oivallista?</p> + +<p>— Niin, minä tarvitsen teidän vaununne.</p> + +<p>— Kuinkas minä sitten matkustan?</p> + +<p>— Hevosen selässä.</p> + +<p>— Teidän on helppoa istua täällä ja sanoa noin; sata kahdeksankymmentä +lieu'tä!</p> + +<p>— No, mitäs se merkitsee?</p> + +<p>— Ne kuljetaan. Entäs sitten?</p> + +<p>— Kun olette tulleet Lilliers'iin, lähetätte minulle vaunut ja käskette +palvelijanne toimittamaan ne minun käytettävikseni.</p> + +<p>— Hyvä!</p> + +<p>— Teillä on varmaankin mukananne joku kardinaalin määräys?</p> + +<p>— On, valtakirjani.</p> + +<p>— Näyttäkää se johtajattarelle ja sanokaa että minua tullaan noutamaan +tänään tai huomenna ja että minun täytyy seurata sitä henkilöä, joka +ilmoitakse teidän nimessänne.</p> + +<p>— Hyvä!</p> + +<p>— Elkää unhottako pitelemättä minua pahoin, puhuessanne minusta +johtajattaren kanssa.</p> + +<p>— Minkä vuoksi se on tarpeen?</p> + +<p>— Minä olen eräs kardinaalin uhri. Minunhan pitää herättää pikku rouva +Bonacieux'issä luottamusta.</p> + +<p>— Aivan oikein. Tahdotteko nyt luetella minulle kaikki tapahtumat?</p> + +<p>— Johan minä olen kertonut kaikki; teillä on hyvä muisti; kertokaa ne +nyt vuorostanne minulle niinkuin minä ne teille kerroin; paperi voisi +kadota.</p> + +<p>— Te olette oikeassa; sanokaa minulle vaan, missä minä tapaan teidät, +ett'en tarvitse turhaan tallustella ylt'ympäri koko seudun.</p> + +<p>— Se on totta; malttakaas.</p> + +<p>— Tahdotteko kartan?</p> + +<p>— Oh, minä tunnen tämän seudun erinomaisen hyvin.</p> + +<p>— Tekö? Milloin te olette olleet täällä?</p> + +<p>— Minä olen täällä saanut kasvatukseni.</p> + +<p>— Todella?</p> + +<p>— Näettekös, siitä on toki jotakin hyvää, että on saanut kasvatuksensa +jossakin.</p> + +<p>— Missä odotatte siis minua?</p> + +<p>— Malttakaas hetkinen; no niin, nyt tiedän, Armentières'issä.</p> + +<p>— Mikä paikka on Armentières?</p> + +<p>— Eräs pieni kaupunki Lys'in varrella! en tarvitse muuta kuin mennä yli +virran niin olen vieraassa maassa.</p> + +<p>— Oivallista! Mutta se lankeaa luonnostaan, ett'ette mene yli virran +muutoinkuin hätätilassa?</p> + +<p>— Se on tietty.</p> + +<p>— Ja kuinka saan siinä tapauksessa tietää missä te olette?</p> + +<p>— Ettehän te tarvitse lakeijaanne?</p> + +<p>— En.</p> + +<p>— Onko hän luotettava mies?</p> + +<p>— Hän kestää kaikki koetukset.</p> + +<p>— Antakaa hänet minulle, ei kukaan häntä tunne; minä jätän hänet sinne +missä viimeksi olen ollut, ja hän saattaa teidät sinne missä olen.</p> + +<p>— Ja te sanotte odottavanne minua Armentières'issä.</p> + +<p>— Niin, Armentières'issä.</p> + +<p>— Kirjoittakaa nimi paperilapulle, ett'en sitä unhottaisi. Kaupungin +nimi ei voi ilmaista ketään, eikö niin?</p> + +<p>— Oh, kukas tiesi? Mutta olkoon menneeksi, sanoi mylady, kirjoittaen +nimen paperipalaselle, minä uskallan.</p> + +<p>— Hyvä! sanoi Rochefort ja otti paperin mylady'n kädestä, taittoi sen +kokoon ja pisti sen hattunsa sisään hikinauhan alle. Olkaa kaikessa +tapauksessa huoleti; minä teen niinkuin lapset; sen varalta että +sattuisin kadottamaan tämän paperin, hoen minä sitä pitkin matkaa. Onko +nyt kaikki?</p> + +<p>— Eiköhän.</p> + +<p>— No katsotaanpas: Buckingham kuollut tai vaarallisesti haavoitettu; +teidän ja kardinaalin keskustelu joutunut neljän muskettisoturin +korviin; lord Winter saanut ennakolta ilmoituksen teidän tulostanne +Portsmouth'iin; d'Artagnan ja Athos Bastiljiin, Aramis rouva de +Chevreuse'n rakastaja; Porthos joutavanpäiväinen höperö, rouva Bonacieux +löydetty; teille lähetettävä vaunut niin pian kuin mahdollista; +annettava lakeijani teidän käytettäväksenne; esitettävä teitä +kardinaalin uhrina, ett'ei johtajatar rupeaisi epäilemään; Armentières, +Lys'in varrella; eikö niin?</p> + +<p>— Todella, paras herrani, teillä on erittäin hyvä muisti. Mutta vielä +yksi asia.</p> + +<p>— Mikä?</p> + +<p>— Minä näin varsin kauniin metsän, joka varmaankin liittyy luostarin +puutarhaan, sanokaa että minun sallitaan kävellä siellä metsässä. Kukas +tiesi? Voisin ehkä tarvita mennä ulos takaportista.</p> + +<p>— Te ajattelette kaikkea.</p> + +<p>— Ja te unhotatte yhden asian.</p> + +<p>— Minkä?</p> + +<p>— Kysyä, tarvitsenko rahaa.</p> + +<p>— Se on totta; kuinka paljon tahdotte?</p> + +<p>— Kaikki mitä teillä on kultaa.</p> + +<p>— Minulla on noin viisi sataa pistole'a.</p> + +<p>— Minulla on saman verran; tuhannella pistole'lla voi kohdata kaikkea; +tyhjentäkää siis lakkarinne.</p> + +<p>— Kas tässä!</p> + +<p>— Hyvä! Ja te lähdette?</p> + +<p>— Tunnin perästä; minun pitää saada vähän ruokailuaikaa ja sillä välin +lähetän noutamaan kyytihevosta.</p> + +<p>— Mainiota! Hyvästi, herra kreivi.</p> + +<p>— Hyvästi, kreivinna!</p> + +<p>— Sulkekaa minut kardinaalin suosioon.</p> + +<p>— Sulkekaa minut paholaisen suosioon.</p> + +<p>Mylady ja Rochefort hymyilivät toinen toisilleen ja erkanivat.</p> + +<p>Tunnin perästä ratsasti Rochefort tiehensä täyttä karkua ja viisi tuntia +myöhemmin oli hän Arras'issa.</p> + +<p>Lukijamme tietävät jo kuinka d'Artagnan hänet siellä tunsi ja kuinka tuo +tunteminen, joka herätti jonkunmoista pelkoa neljässä muskettisoturissa, +antoi uutta vauhtia heidän matkallensa.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="LIX" id="LIX"></a>LIX.</h2> + +<h2>Vesipisara.</h2> + + +<p>Tuskin oli Rochefort mennyt ulos huoneesta, kun rouva Bonacieux tuli +taas sisään. Hän tapasi mylady'n hymyilevänä.</p> + +<p>— No, sanoi nuori nainen, siis se mitä pelkäsitte on tapahtunut? Tänä +iltana tai huomen aamuna lähettää kardinaali teitä noutamaan täältä?</p> + +<p>— Kuinka te sen tiedätte, lapsukaiseni? kysyi mylady.</p> + +<p>— Minä kuulin sen itseltään sanansaattajalta.</p> + +<p>— Tulkaa istumaan tähän minun viereeni, sanoi mylady.</p> + +<p>— Tässä olen.</p> + +<p>— Malttakaas, kun katson ett'ei kukaan voi kuulla meitä.</p> + +<p>— Minkä vuoksi tämmöistä varovaisuutta?</p> + +<p>— Sen saatte sitten tietää.</p> + +<p>Mylady nousi istuviltaan, meni ovelle, avasi sen, katsoi ulos käytävään, +palasi takaisin ja istuutui rouva Bonacieux'in viereen.</p> + +<p>— Vai kertoi hän semmoisia, no silloin näytteli hän osansa hyvin.</p> + +<p>— Kuka?</p> + +<p>— Se, joka ilmoittautui johtajattarelle kardinaalin asiantoimittajaksi.</p> + +<p>— Näyttelikö hän siis vaan?</p> + +<p>— Pelkkää ilvettä, lapsukaiseni.</p> + +<p>— Se mies ei ollutkaan siis...?</p> + +<p>— Se mies, sanoi mylady hiljentäen ääntänsä, oli minun veljeni.</p> + +<p>— Teidän veljenne! huudahti rouva Bonacieux.</p> + +<p>— No niin, ei kukaan muu tiedä tästä salaisuudesta kuin te, +lapsukaiseni; jos te ilmaisette sen kelle hyvänsä, olen minä hukassa, ja +ehkä te myös.</p> + +<p>— Oi, Jumalani!</p> + +<p>— Kuulkaa, kuinka asianlaita oikeastaan on. Veljeni, joka kiiruhti +avukseni, viedäksensä minut pois täältä, vaikka väkivallalla, jos +tarvittiin, tapasi kardinaalin asiantoimittajan, joka oli tulossa minua +noutamaan. Hän seurasi noutomiehen jälessä. Kun he olivat tulleet +yksinäiseen seutuun, veti hän miekkansa, kehoitti sanansaattajaa +jättämään hänelle mukanansa olevat paperit. Sanansaattaja rupesi +puollustamaan itseänsä; veljeni tappoi hänet.</p> + +<p>— Ah, sanoi rouva Bonacieux vapisten.</p> + +<p>— Ajatelkaas, se oli ainoa keino. Silloin päätti veljeni käyttää +viekkautta väkivallan asemesta; hän otti paperit, ilmoittautui täällä +kardinaalin sanansaattajana ja yhden tai kahden tunnin päästä tulevat +vaunut noutamaan minua kardinaalin puolesta.</p> + +<p>— Minä ymmärrän; teidän veljenne lähettää vaunut.</p> + +<p>— Tietysti; mutta ei siinä kaikki; tuo kirje jonka te olette saaneet ja +jonka te luulette olevan rouva de Chevreuse'ltä...</p> + +<p>— No niin?</p> + +<p>— On väärä.</p> + +<p>— Kuinka niin?</p> + +<p>— Se on petosta; se on vaan ansa, viritetty sen vuoksi ett'ette +vastustelisi, kun teitä tullaan noutamaan.</p> + +<p>— Mutta d'Artagnan'han se tulee?</p> + +<p>— Te petytte; d'Artagnan ja hänen ystävänsä ovat vielä La Rochelle'n +piirityksessä.</p> + +<p>— Kuinka te sen tiedätte?</p> + +<p>— Veljeni tapasi matkalla useita kardinaalin kätyreitä +muskettisotureiksi puettuina. Teidät kutsuttaisiin portille, te +luulisitte olevanne ystävien kanssa tekemisissä, teidät ryöstettäisiin +silloin pois ja vietäisiin Pariisiin.</p> + +<p>— Oi, Jumalani! Minun pääni menee sekaisin tässä petosten ja +salavehkeiden pyörteessä. Minä tunnen, jatkoi rouva Bonacieux painaen +kädellään otsaansa, että jos tätä menoa jatkuisi, tulisin minä hulluksi.</p> + +<p>— Kuulkaa!</p> + +<p>— Mitä se on?</p> + +<p>— Minä kuulen kavioiden kopinaa; veljeni ratsastaa nyt takaisin; minä +tahdon sanoa hänelle vielä viimeiset jäähyväiset; tulkaa!</p> + +<p>Mylady avasi ikkunan ja viittasi rouva Bonacieux'iä myöskin tulemaan +sinne. Nuori nainen kiiruhti ikkunaan.</p> + +<p>Rochefort ratsasti sivuitse täyttä neliä.</p> + +<p>— Hyvästi, veljeni! huudahti mylady.</p> + +<p>Ratsumies kohotti päätänsä näki molemmat nuoret naiset ja viittasi +ratsastaessaan mylady'lle tervehdykseksi.</p> + +<p>— Tuo hyvä George! sanoi hän sulkien ikkunan, ja hänen kasvonsa +kuvastelivat sisarellista rakkautta ja ikävöimistä.</p> + +<p>Hän meni takaisin äskeiselle paikallensa ja ikäänkuin vaipui syviin +mietteihin.</p> + +<p>— Hyvä rouva, sanoi rouva Bonacieux, suokaa anteeksi että häiritsen +teitä, mutta sanokaa, mitä neuvotte minun tekemään? Jumalani! Teillä on +enemmän kokemusta kuin minulla; puhukaa, minä tahtoisin kuulla teidän +ajatustanne.</p> + +<p>— Ensiksikin, sanoi mylady, saattaa olla mahdollista että minä olen +väärässä ja että d'Artagnan ja hänen ystävänsä todellakin tulevat teille +avuksi.</p> + +<p>— Ah, se olisi liian suuri onni! huudahti rouva Bonacieux; niin paljoa +ei minulle ole suotu!</p> + +<p>— No niin, huomaattehan että siinä tapauksessa olisi kysymys vaan siitä +kuka ennen ennättää, — jonkunlainen kilpa-ajo. Jos teidän ystävänne +ennättävät ennen perille, olette pelastettu; jos taas kardinaalin +kätyrit, olette hukassa.</p> + +<p>— Ah, niin, niin, auttamattomasti hukassa. Mitä on tekeminen? Mitä on +tekeminen?</p> + +<p>— No, tähän voisi olla aivan yksinkertainen, aivan luonnollinen keino.</p> + +<p>— Mikä? sanokaa!</p> + +<p>— Piiloutua lähistöön ja odottaa kunnes saa nähdä, ketä teidän +noutajanne ovat.</p> + +<p>— Mutta missä voisin odottaa?</p> + +<p>— Oh, se kysymys on helposti vastattu; minä itsekkin aion asettua +jonkun matkan päähän täältä odottamaan veljeni noutamista. No mitäs, +minä otan teidät mukaani, me piiloudumme ja odotamme yhdessä.</p> + +<p>— Mutta minua ei lasketa täältä; minä olen täällä aivan kuin vankina.</p> + +<p>— Kun luullaan minua noudettavan kardinaalin puolesta, ei osata uskoa +teidän olevan kovinkaan herkkä lähtemään minun mukaani.</p> + +<p>— No niin?</p> + +<p>— No niin! Vaunut odottavat portilla; te otatte minulta jäähyväiset; te +nousette astimelle syleilläksenne minua vielä kerran; veljeni palvelija, +joka tulee minua noutamaan, tietää asian ennakolta; hän viittaa +kyytimiehelle ja silloin menemme tiehemme täyttä vauhtia.</p> + +<p>— Mutta d'Artagnan, d'Artagnan, entäs jos hän tulee?</p> + +<p>— Senhän me saamme tietää.</p> + +<p>— Millä tavoin?</p> + +<p>— Ei mikään ole helpompaa: me lähetämme Béthune'en veljeni palvelijan, +johon, niinkuin olen sanonut, voimme luottaa; hän pukeutuu valepukuun ja +asettuu asumaan vastapäätä luostaria; jos kardinaalin kätyrit tulevat, +ei hän hievahda paikaltaan; jos d'Artagnan ja hänen ystävänsä tulevat, +tuopi hän ne meidän luoksemme.</p> + +<p>— Hän tuntee ne siis?</p> + +<p>— Tietysti; onhan hän nähnyt d'Artagnan'in minun luonani.</p> + +<p>— Niin, niin, se on oikein. Sillä tavoin menee kaikki hyvin; kaikki on +nyt hyvästi, mutta elkäämme poistuko täältä kovin kauvaksi.</p> + +<p>— Korkeintaan seitsemän tai kahdeksan lieu'tä; me pysyttelemme rajalla, +esimerkiksi, ja ensi risahduksesta pujahdamme ulkopuolelle Ranskanmaata.</p> + +<p>— Mutta mitä teemme siihen asti?</p> + +<p>— Odotamme.</p> + +<p>— Mutta jos he tulevat?</p> + +<p>— Veljeni vaunut tulevat ennen heitä.</p> + +<p>— Vaan jos minä en ole teidän luonanne silloinkuin teitä tullaan +noutamaan; jos minä olen esimerkiksi päivällisellä tai illallisella?</p> + +<p>— Tehkääpäs näin!</p> + +<p>— Kuinka?</p> + +<p>— Sanokaa meidän hyvälle johtajattarellemme, että te, jättääksenne +minua niin vähän kuin mahdollista, pyydätte saada ruokailla minun +luonani.</p> + +<p>— Mahtaako hän sallia semmoista?</p> + +<p>— Mitä hankaluutta siitä olisi?</p> + +<p>— Oh, mainiota! Sillä tavoin emme tarvitse erota hetkeksikään.</p> + +<p>— No niin, menkää nyt hänen luoksensa ja esittäkää pyyntönne; minun +pääni tuntuu niin raskaalta, että taidan lähteä vähän kävelemään tuonne +puutarhaan.</p> + +<p>— Tehkää niin; missä tapaan teidät sitten?</p> + +<p>— Täällä, tunnin perästä.</p> + +<p>— Täällä, tunnin perästä! Oi kuinka hyvä te olette! Minä kiitän teitä.</p> + +<p>— Kuinka voisin muuta olla teitä kohtaan? Vaikka ette olisi niin +kauniskaan ja viehättävä, olettehan erään minun parhaimman ystäväni +ystävä.</p> + +<p>— Hyvä d'Artagnan! Ah, kuinka sydämmellisesti hän onkaan kiittävä +teitä!</p> + +<p>— Niin minäkin toivon. No niin, kaikki on suostuttu; menkäämme nyt.</p> + +<p>— Ja te menette puutarhaan?</p> + +<p>— Niin.</p> + +<p>— Menkää pitkin käytävää; pieni porras vie teidät sinne.</p> + +<p>— Hyvä; kiitoksia!</p> + +<p>Molemmat naiset erkanivat hymyillen suloisesti toisilleen.</p> + +<p>Mylady oli puhunut totta sanoessaan päänsä tuntuvan raskaalta, sillä +hänen sekavat ehdotuksensa törmäsivät toisiansa vastaan kuin missäkin +mylläkässä. Hän tarvitsi yksinäisyyttä ja hiljaisuutta, järjestääksensä +ajatuksiaan ja saattaaksensa selvään muotoon aikeidensa epäselvät +piirteet.</p> + +<p>Kaikkein tärkeintä oli viedä rouva Bonacieux varmaan säilöpaikkaan ja +käyttää häntä tarpeen tullessa panttivankina. Rouva Bonacieux oli +d'Artagnan'ille koko elämä; d'Artagnan taas rouva Bonacieux'ille enemmän +kuin elämä; rouva Bonacieux oli se nainen, jota d'Artagnan rakasti. Hän +soveltuisi siis, jos vastoinkäymisiä sattuisi kohtaamaan, neuvottelun +välittimeksi, jonka avulla voisi hankkia itselleen edulliset ehdot.</p> + +<p>Siis se pykälä oli selvillä. Ilman vähintäkään epäluuloa lähtisi rouva +Bonacieux hänen mukaansa; kun he kerran olivat päässeet hyvään +piilopaikkaan Armentières'iin, oli hänelle helppo uskotella, ett'ei +d'Artagnan ollut tullutkaan Béthune'en. Viimeistään kahden viikon +perästä olisi Rochefort takaisin. Niinä kahtena viikkona olisi +mylady'llä muutoin aikaa tuumia kuinka hänen olisi menetteleminen +saadaksensa mitä julmimmasti kostetuksi noille neljälle ystävykselle. Ja +semmoinen ajanviete oli mylady'n luontoiselle naiselle tietysti mitä +hupaisinta.</p> + +<p>Näitä tuumiessaan katseli hän ympärillensä ja painoi mieleensä tarkasti +koko puutarhan kaikkine kohtineen. Mylady teki niinkuin taitava +sotapäällikkö, joka ottaa lukuun kaikki, sekä voitot että tappiot, ja +joka on valmis ryntäämään eteenpäin taikka peräytymään, sen mukaan +kuinka kulloinkin sotaonni vaihtelee.</p> + +<p>Tunnin kuluttua kuuli hän lempeän äänen huutavan häntä; se oli rouva +Bonacieux. Hyvä johtajatar oli tietysti myöntynyt kaikkeen, ja hyväksi +aluksi oli heidän nyt aterioiminen jo illallista yhdessä.</p> + +<p>Kun he tulivat pihalle, kuului vaunujen jyryä.</p> + +<p>Mylady kuunteli.</p> + +<p>— Kuuletteko? sanoi hän.</p> + +<p>— Kuulen, vaunujen jyrinää.</p> + +<p>— Siinä ovat veljeni lähettämät vaunut.</p> + +<p>Vaunut pysähtyivät portille.</p> + +<p>— Ah, Jumalani!</p> + +<p>— Kas niin, rohkeutta nyt!</p> + +<p>Soitettiin luostarin porttikelloa; mylady oli arvannut oikein.</p> + +<p>— Menkää huoneesenne, sanoi hän rouva Bonacieux'ille, teillä on kaiketi +kalleuksia, jotka haluatte ottaa mukaanne!</p> + +<p>— Minulla on hänen kirjeensä, sanoi hän.</p> + +<p>— No niin, menkää noutamaan ne, ja tulkaa sitten luokseni; syökäämme +kiiruusti illallinen, me saamme kenties matkustaa osan yötä ja +tarvitsemme siis virkistää voimiamme.</p> + +<p>— Suuri Jumala! sanoi rouva Bonacieux, painaen kädellään poveansa, +sydämmeni on pakahtua, minä en voi käydä.</p> + +<p>— Rohkeutta vaan, rohkeutta! Ajatelkaa että neljännestunnin perästä +olette pelastettu ja että mitä nyt teette, sen teette hänen tähtensä.</p> + +<p>— Niin, niin, kaikki hänen tähtensä! Yhdellä ainoalla sanalla olette +antaneet minulle rohkeuteni takaisin. Menkää, minä tulen sitten.</p> + +<p>Mylady meni kiiruusti huoneesensa; siellä kohtasi hän Rochefort'in +lakeijan ja antoi hänelle määräyksensä.</p> + +<p>Hänen tuli odottaa portilla; jos muskettisotureita sattuisi näkymään, +lähtisivät vaunut kiitämään täyttä vauhtia, kiertäisivät luostarin +ympäri ja pysähtyisivät odottamaan erääsen pieneen kylään metsän +toisessa päässä. Siinä tapauksessa mylady menisi puutarhan ja metsän +kautta jalan kylään: olemme jo maininneet että mylady tunsi erittäin +hyvin tämän seudun Ranskanmaata.</p> + +<p>Jos muskettisotureita ei näkyisi, menisi kaikki suostutulla tavalla. +Rouva Bonacieux nousisi vaunuihin ottamaan muka jäähyväisiä mylady'ltä +ja vaunut veisivät hänet pois.</p> + +<p>Rouva Bonacieux tuli sisään ja hänen epäluulojensa karkoittamiseksi, jos +semmoisia olisi, kertoi mylady hänelle lakeijan kuullen koko loppupuolen +määräyksistänsä.</p> + +<p>Mylady kyseli sitten vaunuista ja sai tietää, että niitä veti kolme +hevosta, joita ajoi kyytimies; Rochefort'in lakeija ratsastaisi vaunujen +edellä.</p> + +<p>Mylady'n pelko, että rouva Bonacieux muka epäilisi, oli aivan turha; tuo +nuori naisraukka oli liiaksi jaloluontoinen, voidaksensa epäillä +toisesta naisesta sellaista uskottomuutta; sitä paitsi kreivinna +Winterin nimi, jonka hän oli kuullut johtajattaren mainitsevan, oli +hänelle aivan tuntematon, eikä hän edes tiennyt, että nainen oli niin +suurena syynä hänen elämänsä onnettomuuksiin.</p> + +<p>— Te näette, sanoi mylady, kun lakeija oli mennyt ulos, että kaikki on +järjestyksessään. Johtajatar ei epäile mitään; hän luulee että minua +noudetaan kardinaalin puolesta. Syökää nyt hiukkasen, juokaa pisara +viiniä ja lähtekäämme.</p> + +<p>— Niin, sanoi rouva Bonacieux aivan koneenomaisesti, niin, lähtekäämme.</p> + +<p>Mylady viittasi häntä istumaan vastapäätä pöydän ääreen, kaasi pieneen +lasiin Espanjan viiniä ja asetti hänen eteensä palasen linnun rintaa.</p> + +<p>— Kas, sanoi hän, eikö kaikki ole meille myötäistä! Kas, kuinka rupeaa +hämärtämään; päivän koitteella saavumme suojapaikkaamme, eikä kukaan +aavista meidän olopaikkaamme. Rohkeutta vaan! Syökää vähä!</p> + +<p>Rouva Bonacieux söi aivan koneenomaisesti muutaman suupalan ja maisteli +hiukan viiniä.</p> + +<p>— Kas näin, kas näin, sanoi mylady, nostaen lasin huulilleen, tehkää +tällä tavoin kuin minä.</p> + +<p>Mutta juuri kuin hän oli ryyppäämäisillään, jäi hänen kätensä +liikkumattomasti ojennuksiinsa; hän oli kuullut tieltä päin kaukaista +kavioiden kopinaa, joka läheni ja pian oli hän kuulevinansa hevoisten +hirnuntaa.</p> + +<p>Tämä melu tempasi mylady'n ilostansa, ikäänkuin myrsky herättää meitä +ihanasta unesta; hän vaaleni ja riensi ikkunaan, jolla välin rouva +Bonacieux vapisten nousi istuimeltaan ja piteli sen selkämyksestä kiini, +estääksensä itseänsä kaatumasta.</p> + +<p>Vielä ei mitään näkynyt; kuului vaan nelistämistä, joka yhä läheni.</p> + +<p>— Oi, Jumalani! huusi rouva Bonacieux, mitä meteliä se on? Ne ovat +meidän ystäviä tai meidän vihollisia, sanoi mylady hirveän +kylmäkiskoisesti. Seiskaa siinä missä olette; minä sanon teille ketä he +ovat.</p> + +<p>Rouva Bonacieux seisoi äänetönnä, liikkumattomana, kalpeana kuin +kuvapatsas.</p> + +<p>Sillä välin kasvoi meteli, hevoset saattoivat olla enää sadan +viidenkymmenen askeleen päässä; jos heitä ei vielä näkynyt, oli siihen +syynä tien kaarros. Mutta töminä oli jo niin selvää että olisi voinut +lukea hevoset heidän tasaisista kavioidensa kopinasta.</p> + +<p>Mylady katsoi ulos, jännittäen huomionsa mitä kiinteimmäksi; oli vielä +siksi valoisaa että tulijat saattoi tuntea.</p> + +<p>Yht'äkkiä näki hän tien käänteessä kirjailtujen hattujen kiiltävän ja +töyhtöjen häilyvän; hän luki ensin kaksi, sitten viisi, sitten kahdeksan +ratsumiestä; yksi heistä ratsasti parin hevosenpituuden verran toisten +edellä.</p> + +<p>Mylady päästi tukahdutetun huudon. Etunenässä ratsastavan tunsi hän +d'Artagnan'iksi.</p> + +<p>— O, Jumalani, Jumalani! huudahti rouva Bonacieux; mitä on liikkeellä?</p> + +<p>— Ne ovat kardinaalin henkivartijoita, ei ole silmänräpäystäkään aikaa +hukata! huudahti mylady. Paetkaamme, paetkaamme!</p> + +<p>— Niin, niin, paetkaamme! toisti rouva Bonacieux, mutta hän ei voinut +astua askeltakaan, pelko oli hänet naulinnut kiini paikoilleen.</p> + +<p>Ratsumiesten kuultiin ajavan ohi ikkunan alitse.</p> + +<p>— Tulkaa, tulkaahan nyt! huudahti mylady, koettaen vetää käsipuolesta +nuorta naista perässään. Hyvä että on puutarha ja minulla sinne avain, +me voimme vielä paeta, mutta rientäkäämme; viiden minuutin perästä on +kaikki liian myöhäistä.</p> + +<p>Rouva Bonacieux koetti kävellä, astui muutamia askeleita ja lynsähti +polvilleen.</p> + +<p>Mylady koetti nostaa häntä ylös ja viedä häntä pois, vaan se ei +onnistunut.</p> + +<p>Samassa tuokiossa kuului rattaiden jyryä ja vaunut kiitivät täyttä +vauhtia muskettisoturien silmien edestä. Kolme tai neljä pyssynpamausta +kuului.</p> + +<p>— Viimeisen kerran, tahdotteko tulla? huudahti mylady.</p> + +<p>— Oi Jumalani, Jumalani, näettehän että voimani uupuvat, näettehän +ett'en jaksa käydä? Paetkaa yksin.</p> + +<p>— Pakenisinko yksin ja jättäisin teidät tänne? En koskaan! huudahti +mylady.</p> + +<p>Yht'äkkiä ojensi hän itsensä suoraksi, hornan leimaus välähti hänen +silmissään; hän kiiruhti pöydän luokse ja tipautti rouva Bonacieux'in +lasiin hätäisesti avatusta sormuksensa kannasta jotakin.</p> + +<p>Se oli pieni punainen marja, joka heti liukeni. Sitten tarttui hän +lasiin vakavalla kädellä.</p> + +<p>— Juokaa, sanoi hän, tämä viini antaa teille voimia; juokaa!</p> + +<p>Mylady asetti lasin nuoren naisen huulille: hän joi koneenomaisesti.</p> + +<p>— Ah, en minä sillä tavalla aikonut kostaa, mietti mylady ja laski +pirullisesti hymyten lasin takaisin pöydälle, mutta, kunniani kautta, +jokainen tekee mitä voipi!</p> + +<p>Ja hän syöksähti ulos huoneesta.</p> + +<p>Rouva Bonacieux näki hänen pakenevan voimatta häntä seurata; hän oli +samassa tilassa kuin ne, jotka uneksivat että heitä ajetaan takaa ja +koettavat turhaan päästä pakenemaan.</p> + +<p>Muutamia minuuttia kului; hirveä räikinä kuului portilta; joka +silmänräpäys odotti rouva Bonacieux että mylady tulisi takaisin, vaan +häntä ei näkynyt.</p> + +<p>Useita kertoja kihosi, epäilemättä kauhistuksesta, kylmä hiki hänen +polttavalle otsallensa.</p> + +<p>Vihdoin kuuli hän porttien narinaa; ne avattiin, saappaiden kopinaa ja +kannuksien helinää kuului portaissa; kova rähinä läheni ja keskellä +kaikkia luuli hän kuulevansa nimeään mainittavan.</p> + +<p>Yht'äkkiä päästi hän riemuhuudahduksen ja hyppäsi ovelle; hän oli +tuntenut d'Artagnan'in äänen.</p> + +<p>— D'Artagnan! huudahti hän. Tekö se olette? Tännepäin, tännepäin!</p> + +<p>— Constance! Constance! Vastasi nuori mies. Missä olette? Oi, Jumalani!</p> + +<p>Samassa luostarikammion ovi sai semmoisen sysäyksen, että se pääsi +sijoiltaan ennemmin kuin aukeni. Useita miehiä ryntäsi huoneesen; rouva +Bonacieux oli vaipunut eräälle tuolille, jaksamatta nousta siitä ylös.</p> + +<p>D'Artagnan heitti kädestään pistoolin, joka vielä savusi, ja viskautui +polvilleen lemmittynsä eteen; Athos pani pistoolinsa vyölleen; Porthos +ja Aramis, joilla oli paljas miekka kädessä, pistivät ne takaisin +tuppeen.</p> + +<p>— Ah, d'Artagnan, minun syvästi rakastettu d'Artagnan'ini, vihdoinkin +tulet! Sinä et ole pettänyt minua, sinähän se olet!</p> + +<p>— Niin, niin, Constance! Nyt olemme vihdoin kohdanneet taas toisemme!</p> + +<p>— Ah! Hän kyllä sanoi ett'et sinä tulisi, mutta minä toivoin kuitenkin; +minä en tahtonut paeta. Voi, kuinka hyvin minä tein! Kuinka onnelliseksi +tunnen nyt itseni!</p> + +<p>Kuultuansa hän sanan, Athos, joka levollisesti oli istahtanut tuolille, +nousi äkkiä seisovilleen.</p> + +<p>— Hän? kuka hän? kysyi d'Artagnan.</p> + +<p>— Minun seuralaiseni, joka ystävyydestä minua kohtaan tahtoi viedä +minut mukanansa pois vainoojaini käsistä, ja joka vast'ikään pakeni +tiehensä, koska hän luuli teitä kardinaalin henkivartijoiksi.</p> + +<p>— Teidän seuralaisenne! huudahti d'Artagnan, vaaleampana kuin hänen +lemmittynsä valkoinen huntu. Mistä seuralaisestanne te puhutte?</p> + +<p>— Siitä, jonka vaunut odottivat portilla; eräästä naisesta, joka sanoo +olevansa teidän ystävänne, d'Artagnan; eräästä naisesta, jolle te olette +kertoneet kaikki.</p> + +<p>— Mikä hänen nimensä on! huudahti d'Artagnan; Jumalani! Ettekö tiedä +hänen nimeänsä?</p> + +<p>— Kyllä se minulle sanottiin; malttakaas ... mutta sepä kummallista... +Oi Jumalani! Päätäni pyörryttää, minä en näe mitään enää.</p> + +<p>— Apua, apua, ystäväni! Hänen kätensä ovat jääkylmät, huudahti +d'Artagnan; hän voi pahoin; suuri Luoja, hän menee tainnuksiin!</p> + +<p>Sillä välin kuin Porthos kaikella äänensä voimalla huusi apua, kiiruhti +Aramis pöydän luokse ottamaan lasin vettä, mutta hän pysähtyi nähdessään +Athoksen, haahmo hirmuisesti muuttaneena, seisovan pöydän ääressä, +hiukset pystyssä, silmät jäykkinä hämmästyksestä, ja katsovan erästä +lasia mitä kauheimman epäluulon vallassa.</p> + +<p>— Oh, sanoi Athos, eihän toki sentään, ei se voi olla mahdollista! +Jumala ei voisi suvaita semmoista rikosta.</p> + +<p>— Vettä, vettä! huusi d'Artagnan; vettä!</p> + +<p>— Voi naisraukka, voi naisraukka! mutisi Athos murtuneella äänellä.</p> + +<p>Rouva Bonacieux avasi silmänsä d'Artagnan'in suudelmiin.</p> + +<p>— Hän toipuu! huudahti nuori mies, oi Jumalani, minä kiitän sinua!</p> + +<p>— Rouva hyvä, sanoi Athos, rouva hyvä, taivaan nimessä, kenen on tämä +tyhjä lasi?</p> + +<p>— Minun, herra, vastasi nuori nainen kuolevan äänellä.</p> + +<p>— Ja kuka kaatoi viinin lasiin?</p> + +<p>— Hän!</p> + +<p>— Kuka hän?</p> + +<p>— Ah, nyt muistan, sanoi rouva Bonacieux, kreivinna Winter.</p> + +<p>Neljä ystävystä huudahtivat yhteen ääneen; mutta Athoksen ääni kuului +ylinnä.</p> + +<p>Sillä hetkellä muuttui rouva Bonacieux'in muoto mustansinertäväksi; +kamala tuska masensi hänet; hän vaipui läähättäen Porthoksen ja +Aramiksen käsiin.</p> + +<p>D'Artagnan tarttui Athoksen käsiin sanomattoman tuskan vallassa.</p> + +<p>— Kuinka? sanoi hän, sinä siis luulet... Hänen äänensä sammui +nyyhkytykseen.</p> + +<p>— Minä luulen kaikkea, sanoi Athos, purren huulensa verisiksi, +tukahduttaaksensa huokauksen.</p> + +<p>— D'Artagnan, d'Artagnan! huusi rouva Bonacieux, missä sinä olet? Elä +jätä minua; näethän, että minä olen kuolemaisillani.</p> + +<p>D'Artagnan päästi irti Athoksen kädet, joita hän vielä oli +suonenvedontapaisesti puristanut ja kiiruhti rouva Bonacieux'in luokse.</p> + +<p>Hänen kauniit kasvonsa olivat aivan väännyksissä; hänen lasimaiset +silmänsä eivät katsoneet enää mihinkään; väristyksiä kulki hänen +ruumiissansa ja hiki tiukkui hänen otsaltansa.</p> + +<p>— Taivaan nimessä, kiiruhtakaa, huutakaa! Porthos, Aramis, hankkikaa +apua!</p> + +<p>— Turhaa, sanoi Athos, turhaa; sille myrkylle, jota hän sekoittaa, ei +ole olemassa mitään vastamyrkkyä.</p> + +<p>— Niin, niin, apua, apua! sopersi rouva Bonacieux, apua!</p> + +<p>Sitten kokosi hän kaikki voimansa, kiersi molemmat käsivartensa nuoren +miehen pään ympäri, katseli häntä hetkisen, ikäänkuin tahtoen vuodattaa +koko sielunsa siihen silmäykseen, ja nyyhkyyttävästi huudahtaen painoi +huulensa hänen huuliansa vasten.</p> + +<p>— Constance, Constance! huudahti d'Artagnan.</p> + +<p>Huokaus puhkesi rouva Bonacieux'in rinnasta hänen huuliensa koskettaessa +d'Artagnan'in huulia; tuo huokaus oli hänen siveä, rakastava sielunsa, +joka kohosi taivaasen.</p> + +<p>D'Artagnan painoi nyt vaan ruumista rintaansa vasten. Nuori mies +huudahti ja vaipui lemmittynsä vierelle, yhtä kalpeana ja kylmänä kuin +hän.</p> + +<p>Porthos itki, Aramis pui nyrkkiä taivaalle. Athos teki ristinmerkin.</p> + +<p>Siinä silmänräpäyksessä näkyi ovella mies, melkein yhtä kalmankalpea +kuin huoneessa-olijat; hän katseli ympärillensä ja näki rouva +Bonacieux'in kuolleena, d'Artagnan'in pyörtyneenä.</p> + +<p>Hän tuli juuri sinä huumauksen hetkenä, joka on suurten tapahtumien +tavallinen seuraus.</p> + +<p>— Minä en erhettynyt, sanoi hän; tuossa on herra d'Artagnan ja te +olette hänen kolme ystäväänsä, herrat Athos, Porthos ja Aramis.</p> + +<p>Ne, joiden nimet lausuttiin, katsoivat hämmästyneinä vierasta; kaikki +kolme pitivät häntä tutun näköisenä.</p> + +<p>— Hyvät herrat, jatkoi äskentullut, te niinkuin minäkin etsitte varmaan +erästä naista, joka, lisäsi hän kamalasti hymyten, kaiketi on liikkunut +täällä, koskapa täällä näkyy olevan ruumis.</p> + +<p>Kolme ystävystä pysyivät äänettöminä; sekä ääni että kasvot muistuttivat +heitä miehestä, jonka he olivat ennen nähneet, mutta he eivät voineet +muistaa missä ja milloin.</p> + +<p>— Herrat, jatkoi vieras, koska te ette näy tuntevan miestä, joka kaksi +kertaa on saanut luultavasti teitä kiittää hengestänsä, täytyy minun +ilmoittaa nimeni: minä olen lord Winter, sen naisen lanko.</p> + +<p>Kolme ystävystä huudahtivat hämmästyksestä.</p> + +<p>Athos nousi ja ojensi hänelle kätensä.</p> + +<p>— Tervetullut, mylord, sanoi hän; te olette meidän miehiä.</p> + +<p>— Minä matkustin Portsmouth'ista viisi tuntia jälemmin häntä, sanoi +lord Winter; minä tulin kolme tuntia myöhemmin häntä Boulogneen, +kaksikymmentä minuuttia ennemmin oli hän ehtinyt lähteä Saint-Omer'ista +kuin minä sinne jouduin; mutta vihdoin häivyin minä hänen jäliltänsä +Lilliers'issä. Sitten kuljin minä umpimähkää, kysellen kaikilta, kun +samaan liittoon näin teidän kiitävän sivuitseni täyttä vauhtia; minä +tunsin d'Artagnan'in. Minä huusin teitä, te ette vastanneet; minä koetin +seurata teitä, mutta minun hevoseni oli liian uupunut, voidaksensa +juosta niin nopeasti kuin teidän; ja kuitenkin näyttää siltä kuin te +kaikesta kiirehtimisestä huolimatta olisitte tulleet perille liian +myöhään.</p> + +<p>— Niin, niinkuin näette, sanoi Athos, osoittaen lord Winterille rouva +Bonacieux'in ruumista ja d'Artagnan'ia, jota Porthos ja Aramis koettivat +virotella henkiin.</p> + +<p>— Ovatko he molemmat kuolleet? kysyi lord Winter kylmästi.</p> + +<p>— Eivät, onneksi, vastasi Athos; herra d'Artagnan on vaan pyörryksissä.</p> + +<p>— Sitä parempi! sanoi lord Winter.</p> + +<p>Todella d'Artagnan avasi samassa tuokiossa silmänsä. Hän kiskoi itsensä +irti Porthoksen ja Aramiksen käsistä ja viskautui kuin mieletön +lemmittynsä ruumiin ääreen.</p> + +<p>Athos nousi liikkeelle ja kävi juhlallisilla, vakavilla askeleilla +ystävänsä luokse, syleili häntä hellästi ja sanoi, kun d'Artagnan +ratkesi nyyhkyttämään, ylevällä, rauhoittavalla äänellänsä hänelle:</p> + +<p>— Ystäväni, ole mies; naiset itkevät vainajia, miehet kostavat heidän +puolestansa!</p> + +<p>— Niinpä kyllä, sanoi d'Artagnan, niinpä kyllä, jos kysymys on +kostamisesta, olen minä paikalla valmis sinua seuraamaan!</p> + +<p>Athos käytti tätä hetkeä, jolloin kostamisen toivo antoi hänen +onnettomalle ystävällensä uutta voimaa, viitataksensa Porthokselle ja +Aramikselle että menisivät noutamaan luostarin johtajatarta.</p> + +<p>Molemmat ystävykset kohtasivat hänet käytävässä, vielä vallan +hämmennyksissä niin monista kummallisista tapauksista; hän käski +saapuville muutamia nunnia tähän viiden miehen seuraan, vastoin kaikkia +luostarin tapoja.</p> + +<p>— Hyvä rouva, sanoi Athos, ottaen d'Artagnan'in käsivarren kainaloonsa, +me jätämme tämän kovaonnisen naisen ruumiin teidän hurskaasen +huostaanne. Hän oli enkeli maan päällä, ennenkuin hän muuttui +taivaalliseksi enkeliksi. Menetelkää hänen kanssansa niinkuin sisarenne +kanssa; me tulemme vielä erään kerran tänne rukoilemaan hänen +haudallensa.</p> + +<p>D'Artagnan kätki kasvonsa Athoksen povelle ja puhkesi nyyhkytyksiin.</p> + +<p>— Itke, sanoi Athos, itke, sinä sydän, joka olet täynnä rakkautta, +nuoruutta ja elämää! Ah, kuinka mielelläni tahtoisin itkeä niinkuin +sinä!</p> + +<p>Ja hän veti ystäväänsä muassaan, hellänä kuin isä, lohduttavana kuin +Herran palvelija, ylevänä kuin mies, joka on kärsinyt paljon.</p> + +<p>Kaikki viisi ja heidän palvelijansa, jotka taluttivat heidän hevosiansa, +lähtivät nyt menemään Béthune'n kaupunkiin, jonka reuna jo näkyi, ja +pysähtyivät ensimäisen ravintolan edustalle, minkä tapasivat.</p> + +<p>— Mutta, sanoi d'Artagnan, emmekös ajakkaan takaa sitä naista?</p> + +<p>— Kyllä, mutta myöhemmin, sanoi Athos, minulla on vielä muutamia +toimenpiteitä.</p> + +<p>— Mutta hän livistää käsistämme, sanoi nuori mies, hän livistää +käsistämme, ja se on silloin sinun syysi.</p> + +<p>— Minä takaan hänestä, sanoi Athos.</p> + +<p>D'Artagnan'illa oli niin suuri luottamus kaikkeen mitä hänen ystävänsä +sanoi, että hän vaikeni ja meni allapäin ravintolahuoneesen.</p> + +<p>Porthos ja Aramis katsoivat toinen toisiinsa; he eivät voineet käsittää +Athoksen varmuutta.</p> + +<p>Lord Winter luuli hänen puhuvan noin, lauhduttaaksensa vaan +d'Artagnan'in tuskaa.</p> + +<p>— Nyt, hyvät herrat, sanoi Athos, otettuaan selon siitä että +ravintolassa oli viisi joutilasta huonetta, menkäämme kukin huoneesemme. +D'Artagnan tarvitsee yksinäisyyttä murehtiaksensa ja me nukkuaksemme. +Olkaa huoleti, minä otan kaikki niskoilleni.</p> + +<p>— Minun mielestäni kuitenkin, sanoi lord Winter, jos tässä mihin +toimenpiteihin kreivinnaa vastaan ryhdytään, on se minun asiani, sillä +hän on minun kälyni.</p> + +<p>— Ja minun vaimoni, virkkoi Athos.</p> + +<p>D'Artagnan hymyili, sillä hän ymmärsi että Athos oli varma kostostansa, +koska hän ilmaisi semmoisen salaisuuden; Porthos ja Aramis katsoivat +toinen toisiinsa ja kalpenivat. Lord Winter luuli Athoksen menettäneen +järkensä.</p> + +<p>— Vetäytykää nyt kukin huoneesenne, sanoi Athos ja antakaa minun +vallita; näettehän että tämä koskee minua hänen miehenänsä. Kumminkin, +d'Artagnan, jos sinulla on vielä tallella se paperi, joka putosi miehen +hatusta, ja johon kaupungin nimi oli kirjoitettu, niin anna se minulle.</p> + +<p>— Ah, sanoi d'Artagnan, kyllä ymmärrän, hänen omalla kädellään +kirjoitettu nimi...</p> + +<p>— Näethän, sanoi Athos, että kohtaloiden ohjaaja on olemassa!</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="LX" id="LX"></a>LX.</h2> + +<h2>Punaviittainen mies.</h2> + + +<p>Athoksen epätoivo oli siirtynyt väkevän sieluntuskan tieltä, ja se toi +tuon miehen loistavat henkiset ominaisuudet yhä selvemmin esille.</p> + +<p>Kun hän mietti yksinomaan sitä lupausta, jonka hän oli tehnyt ja sitä +vastuunalaisuutta, mihin hän oli sitoutunut, meni hän kaikista +viimeiseksi huoneesensa, pyysi isännän toimittamaan hänelle seudun +kartan ja, saatuansa sen, rupesi sitä tutkimaan. Silloin havaitsi hän +neljä eri tietä vievän Béthune'sta Armentiéres'iin; hän käski palvelijat +sisään.</p> + +<p>Planchet, Grimaud, Mousqueton ja Bazin saivat silloin Athokselta selvät, +tarkat ja säntilliset käskyt.</p> + +<p>Heidän tuli huomenna aamun koitteella lähteä Armentiéres'iin kukin eri +tietänsä. Planchet, joka oli viisain ja ymmärtäväisin kaikista neljästä, +oli kulkeva sitä tietä, mitä ne vaunut olivat kiitäneet, jota kolme +ystävystä olivat ampuneet ja joiden muassa, niinkuin muistetaan, +Rochefort'in palvelija oli mennyt.</p> + +<p>Athos lähetti palvelijat tiedustusretkelle, kunkin eri tietänsä. +Seuraavana päivänä kello yksitoista oli heidän kaikkien neljän +kokoontuminen yhteen. Jos he olivat saaneet selon mylady'n +piilopaikasta, jäisi kolme vartioimaan häntä ja neljäs palaisi Béthuneen +ilmoittamaan Athokselle ja näyttämään tietä heille kaikille.</p> + +<p>Kun nämä määräykset olivat annetut, vetäytyivät palvelijat pois.</p> + +<p>Athos sitten nousi tuoliltansa, vyötti miekan kupeellensa, kääriytyi +viittaansa ja meni ravintolasta ulos: kello oli lähes kymmenen +iltasella. Kello kymmenen aikaan ovat niinkuin tiedetään pikkukaupunkien +kadut jokseenkin autiot. Athos nähtävästi haki jotakin, jolta hän olisi +voinut kysyä. Vihdoin kohtasi hän myöhästyneen vaeltajan, lähestyi häntä +ja sanoi muutaman sanan. Mies, jota hän puhutteli, hypähti säikähtyneenä +taaksepäin, mutta vastasi kuitenkin muskettisoturin puhutteluun +osoittavalla käden liikkeellä. Athos tarjosi miehelle puoli pistole'a +että hän seuraisi häntä, mutta mies hylkäsi tarjouksen.</p> + +<p>Athos meni sille kadulle, jota hänelle oli osoitettu, mutta tultuaan +poikkikadulle, pysähtyi hän, nähtävästi hämillänsä. Mutta kun tällä +kadulla paremmin kuin missään muualla näytti olevan toivoa tavata joku, +pysähtyi hän siihen. Hetkisen perästä kulkikin yövartija ohitse. Athos +teki hänelle saman kysymyksen kuin äskeiselle miehelle. Yövartija näytti +samalla tavoin säikähtävän, kieltäytyi myöskin seuraamasta Athosta ja +viittasi minnepäin hänen oli meneminen.</p> + +<p>Athos meni osoitettuun suuntaan ja tuli esikaupunkiin, joka oli +vastapäisellä puolella kuin mistä hän tovereineen oli tullut. Täällä +näytti hän taas olevan levoton ja kahden vaiheella, ja pysähtyi +kolmannen kerran.</p> + +<p>Onneksi tuli muuan kerjäläinen, joka lähestyi Athosta ja pyysi häneltä +almua. Athos tarjosi hänelle yhden écu'n, jos hän ottaisi saattaaksensa +hänet sinne, minne hän oli menossa. Kerjäläinen oli hetkisen kahdella +päällä, mutta kun hän näki pimeässä kiiltävän hopearahan, teki hän +päätöksensä ja käski Athoksen tulla hänen jälestänsä.</p> + +<p>Kun he olivat tulleet erääsen kadunkulmaan, osoitti hän kaukaista, +yksinäistä, synkkää taloa; Athos lähti menemään sinnepäin, mutta +kerjäläinen, joka oli maksunsa saanut, puitti tiehensä niin kiiruusti +kuin pääsi.</p> + +<p>Athos käveli talon ympäri, ennenkuin hän keksi oven sen punertavan värin +peitosta, jolla talo oli sivelty. Ei vähintäkään valoa pilkahtanut +ikkunaluukkujen raosta, ei mikään ääni ilmoittanut talon olevan asutun, +se oli pimeä ja hiljainen kuin hauta.</p> + +<p>Kolme kertaa kolkutti Athos ovelle, saamatta vastausta. Kolmannella +kertaa kuului kuitenkin lähestyviä askeleita sisäpuolelta; vihdoin +aukeni ovi raolleen, ja roteva, kalpeakasvoinen, mustatukkainen ja +mustapartainen mies ilmaantui näkyviin.</p> + +<p>Athos ja hän puhuivat keskenään muutamia sanoja hiljaa, jonka perästä +roteva mies viittasi muskettisoturille, että hän saattaisi käydä sisään. +Heti noudatti Athos viittausta ja ovi sulkeutui heidän jälkeensä.</p> + +<p>Mies, jota Athos niin kaukaa oli tullut tapaamaan ja niin suurella +vaivalla saanut käsiinsä, vei hänet jonkunmoiseen laboratorioon, jossa +hän parhaillaan oli rautalangoilla liittelemässä kokoon luurangon eri +osia. Koko vartalo oli jo kunnossa, pää vaan oli vielä pöydällä.</p> + +<p>Koko muukin huoneen sisustus osoitti että mies, jonka luona Athos nyt +oli, tutki luonnontiedettä; siellä oli purakkoja, täynnä käärmeitä ja +kunkin purakon kyljessä lippu, jossa laji oli ilmoitettu; kuivatut +sisiliskot kimaltelivat kuin smaragdi mustissa puukehyksissään; vihdoin +hyvänhajuisia ruohokimppuja riippui orsilla katossa taikka oli pystyssä +huoneen nurkissa.</p> + +<p>Muutoin, ei mitään perhettä, ei ketään palvelijaa; tuo roteva mies asui +yksin talossa.</p> + +<p>Athos loi kylmän välinpitämättömän silmäyksen kaikkiin noihin +mainittuihin esineihin ja sen kehoituksesta, jota hän oli tullut +tapaamaan, istuutui hän aivan hänen lähellensä.</p> + +<p>Nyt ilmoitti hän käyntinsä syyn ja myös mihin toimeen hän häntä halusi; +mutta tuskin oli hän lausunut pyyntönsä, kun tuo outo mies, joka oli +jäänyt seisomaan muskettisoturin eteen, peräytyi kauhistuksesta ja +kieltäytyi. Silloin otti Athos taskustansa pienen paperin, johon oli +kirjoitettu kaksi riviä, ja joka oli varustettu allekirjoituksella ja +sinetillä; tämän paperin näytti hän nyt tuolle liian aikaisin +kieltäytyjälle. Roteva mies oli tuskin nähnyt nuo kaksi riviä, +allekirjoituksen ja sinetin, kun hän kumarsi merkiksi, ett'ei hänellä +ollut mitään estelemistä, vaan oli heti valmis tottelemaan.</p> + +<p>Athos ei muuta pyytänyt; hän nousi seisovilleen, kumarsi ja meni ulos, +vaelsi takaisin samoja teitä mitä oli tullut, meni ravintolaan ja +sulkeutui huoneesensa.</p> + +<p>Aamupuhteella tuli d'Artagnan hänen luoksensa kysymään mitä oli tehtävä.</p> + +<p>— Odotettava, vastasi Athos.</p> + +<p>Muutama hetkinen sen jälkeen lähetti luostarin johtajatar sanan +muskettisotureille että mylady'n myrkyttämän naisen hautaus oli +tapahtuva kello kaksitoista. Myrkyttäjästä ei ollut vielä saatu lähempiä +tietoja. Tiedettiin vaan että hän oli paennut puutarhan kautta, jonka +hietakäytävillä oli tavattu hänen jälkiänsä ja jonka portti oli +lukittuna; avain oli kadonnut.</p> + +<p>Määrättyyn aikaan menivät lord Winter ja neljä ystävystä luostariin; +kellot soivat täydessä vauhdissa, kappeli oli auki; kuorin keskelle oli +vainajan ruumis asetettu; se oli luostaripuvussansa. Molemmilla puolilla +kuoria seisoi koko karmeliittaluostarin väestö kuunnellen +jumalanpalvelusta ja yhtyen pappien lauluun.</p> + +<p>Kappelin ovella tunsi d'Artagnan luontonsa taas vaipuvan masennuksiin; +hän kääntyi katsomaan Athosta, vaan Athos oli kadonnut.</p> + +<p>Kostopuuhissaan oli Athos saatattanut itsensä puutarhaan ja siellä +seuraten tuon naisen keveitä askeleita hietakäytävillä, tuon naisen, +jonka jäljet tiukkuivat verta, missä ikinä hän vaan liikkui, saapui hän +portille mikä vei metsään, avautti portin ja jatkoi kulkuansa.</p> + +<p>Silloin näki hän luulonsa toteutuvan; tie, jota myöten vaunut olivat +kiitäneet näkymättömiin, kulki metsän ympäri. Athos noudatti vähän aikaa +tätä tietä, silmät maahan luotuina; pienempiä veripilkkuja haavasta, +jonka oli saanut joko vaunuissa ollut lakeija, taikka joku hevosista, +näkyi pitkin tietä. Kolmen neljänneksen lieu'n päässä, tuskin +viittäkymmentä askelta Festubert'istä, oli suurempi veritäplä ja tie oli +hevosten poljeksima. Metsän ja tämän merkkipaikan välillä, hiukan +taampana poljeksittua kohtaa, tavattiin samat jälet kuin puutarhassa; +tässä olivat vaunut pysähtyneet.</p> + +<p>Tällä paikalla oli mylady tullut metsästä esiin ja astunut vaunuihin.</p> + +<p>Tyytyväisenä tähän keksintöön, joka näytti todeksi kaikki hänen +aavistuksensa, palasi Athos ravintolaan ja kohtasi Planchet'in, joka +maltitonna odotti häntä.</p> + +<p>Kaikki oli käynyt Athoksen arvelujen mukaan. Planchet oli kulkenut +Athoksen näyttämää tietä ja nähnyt niinkuin Athoskin veripilkkuja; +niinkuin Athoskin oli hän huomannut paikan missä hevoset olivat +pysähtyneet; mutta hän oli mennyt kauvemmaksi kuin Athos, niin että +Festubert'in kylässä, jossa hän oli mennyt kapakkaan juomaan lasin +viiniä, hän oli kyselemättänsäkin saanut kuulla että muudan haavoitettu +mies, joka oli erään kyytivaunuissa matkustavan naisen mukana, kello +puoli yhdeksän aikaan eilen illalla oli ollut pakoitettu keskeyttämään +matkansa, kun ei ollut jaksanut matkustaa kauvemmaksi. Tapauksesta +syytettiin rosvoja, jotka muka olivat metsässä hätyyttäneet vaunuja. +Mies oli jäänyt kylään, vaan nainen oli muuttanut hevoisia ja jatkanut +matkaansa.</p> + +<p>Planchet koetti saada selvää siitä kyytimiehestä, joka oli vaunuja +kuljettanut, ja tapasikin hänet. Hän oli kyydinnyt naista Fromelles'iin; +sieltä oli hän matkannut Armentières'iin; Planchet meni oikotietä ja +kello seitsemän aamusella oli hän Armentières'issä.</p> + +<p>Siellä oli vaan yksi ainoa ravintola, joka samalla oli kestikievari. +Planchet oli olevinansa palveluksen ha'ussa. Hän ei ollut puhunut +kymmentä minuuttia isäntäväen kanssa, kun hän jo tiesi että eräs +yksinäinen nainen oli tullut sinne kello yhdentoista aikaan illalla, +ottanut huoneen, kutsuttanut isännän ja ilmoittanut hänelle haluavansa +oleskella jonkun aikaa siellä.</p> + +<p>Planchet ei tarvinnut tietää enempää. Hän kiiruhti kokouspaikalle, +tapasi kolme lakeijaa siellä jo odottamassa, otti heidät mukaansa, +asetti heidät pitämään salaa silmällä ravintolan kaikkia sisäänkäytäviä +ja palasi Athoksen luokse, joka juuri kuunteli Planchet'in ilmoitusten +loppua, kun hänen ystävänsä palasivat luostarista.</p> + +<p>Kaikkien kasvot olivat synkät ja rypistyneet, yksin Aramiksenkin lempeä +muoto.</p> + +<p>— Mitä on tehtävä? kysyi d'Artagnan.</p> + +<p>— Odotettava, vastasi Athos.</p> + +<p>Jokainen meni huoneesensa.</p> + +<p>Kello kahdeksan iltasella antoi Athos käskyn satuloida hevoset ja +laittoi sanan lord Winter'ille ja kolmelle ystävällensä että +valmistautuisivat matkalle.</p> + +<p>Silmänräpäyksessä olivat kaikki valmiina. Kukin tarkasteli aseitansa ja +laittoi ne kuntoon. Athos astui viimeisenä ulos ravintolasta; hän tapasi +d'Artagnan'in jo hevosen selässä ja hyvin malttamattomana.</p> + +<p>— Malttia! sanoi Athos. Vielä meistä yksi puuttuu.</p> + +<p>Neljä ratsumiestä katselivat ympärilleen kummastuneina ja koettivat +turhaan keksiä, kuka yksi heistä puuttui.</p> + +<p>Nyt tuli Planchet Athoksen hevosella. Muskettisoturi hyppäsi keveästi +satulaan.</p> + +<p>— Odottakaa minua tässä; minä palaan heti. Ja hän ratsasti pois täyttä +neliä.</p> + +<p>Neljännestunnin kuluttua palasi hän, mukanansa eräs naamioittu mies +punaisessa viitassa.</p> + +<p>Lord Winter ja kolme muskettisoturia katsoivat kysyväisinä toisiansa. Ei +kukaan heistä voinut antaa toisellensa selkoa, sillä ei kukaan tiennyt, +kuka tuo mies oli. He jättivät kumminkin kaikki sillensä, +tiedustelematta, kun Athos oli asian sillä tavoin asettanut.</p> + +<p>Planchet'in näyttäessä tietä, lähti tuo pieni retkikunta kello yhdeksän +ravintolasta kulkemaan samaa tietä, jota vaunut olivat menneet.</p> + +<p>Surullinen näky oli noiden kuuden miehen kulku hiljaisuudessa, jokainen +oli vaipunut syviin ajatuksiin, jotka olivat synkät kuin epätoivo, +kamalat kuin rangaistus.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="LXI" id="LXI"></a>LXI.</h2> + +<h2>Tuomio.</h2> + + +<p>Yö oli pimeä ja myrskyinen; paksuja pilviä kulki taivaalla ja ne +peittivät tähtien valon; kuu oli nouseva vasta jälkeen puoliyön.</p> + +<p>Toisinaan näkyi, taivaan rannalla leimahtavan salaman valossa tie, joka +kaareili vaaleana ja autiona; mutta kun salama oli sammunut, peittyi +kaikki taas pimeyteen.</p> + +<p>Joka hetki täytyi Athoksen muistuttaa d'Artagnan'ia pysymään rivissä, +hän näet alinomaa kiiruhti tuon pienen retkikunnan edelle. Hänessä +vallitsi vaan yksi ajatus, nimittäin kiiruhtaminen, ja sentähden hän +kiiruhti.</p> + +<p>Äänetönnä kuljettiin Festubert'in kylän lävitse, jonne se haavoitettu +palvelija oli jäänyt, sitten ratsastettiin Richebourg'in metsän viertä. +Kun tultiin Herlier'iin, kääntyi Planchet, joka yhä vaan opasti +matkuetta, vasempaan.</p> + +<p>Useita kertoja olivat lord Winter, Porthos ja Aramis koettaneet +puhutella punaviittaista miestä, vaan jokaiseen kysymykseen, mikä +hänelle oli tehty, oli hän vaan kumartanut vastaukseksi. Silloin olivat +matkamiehet ymmärtäneet, että oli varmaankin olemassa joku erityinen +syy, minkä vuoksi tuntematon oli vaiti, ja he olivat lakanneet +puhuttelemasta häntä.</p> + +<p>Raju-ilma muutoin oli yhä kasvamaan päin, salamoita leimahteli tiheään, +ukkonen alkoi jyristä ja vinha tuuli, myrskyn edeltäjä, vinkui +ratsumiesten töyhdöissä ja hiuksissa.</p> + +<p>Matkue lähti ajamaan kovassa nelisessä.</p> + +<p>Jonkun matkaa Fromelles'in toisella puolen puhkesi raju-ilma täyteen +voimaansa. Käärittiin kauhtanat kiinteämmälle ruumista vasten.</p> + +<p>D'Artagnan oli ottanut hatun päästänsä, eikä ollut heittänyt +kauhtanaakaan yllensä; hänestä tuntui hyvältä antaa veden virtailla +palavaa otsaansa ja kuumeesta värisevää ruumistansa myöten.</p> + +<p>Samassa tuokiossa kuin tuo retkikunta oli kulkenut Goskal'in ohitse ja +oli lähellä kestikievaria, poistui eräs mies, joka oli hakenut suojaa +erään puun alla, sen tyveltä, jonka kanssa hän pimeässä oli ikäänkuin +yhteen sulanut, ja meni keskelle tietä, asettaen sormen suullensa.</p> + +<p>Athos tunsi Grimaud'in.</p> + +<p>— Kuinkas on? huudahti d'Artagnan; onko hän lähtenyt Armentières'istä?</p> + +<p>Grimaud nyykäytti päätänsä myöntävästi. D'Artagnan kiristi hampaitansa.</p> + +<p>— Hiljaa d'Artagnan! sanoi Athos; minähän olen ottanut kaikki +niskoilleni; minun asiani on siis kuulustella Grimaud'ia.</p> + +<p>— Missä hän on? kysyi Athos.</p> + +<p>Grimaud ojensi kätensä Lys-virtaan päin.</p> + +<p>— Kaukanako täältä? kysyi Athos.</p> + +<p>Grimaud näytti herrallensa koukistettua etusormeansa.</p> + +<p>— Yksinkö? kysyi Athos.</p> + +<p>Grimaud viittasi myöntävästi.</p> + +<p>— Herrat, sanoi Athos, hän on puolen lieu'n päässä täältä virtaan päin.</p> + +<p>— Hyvä, sanoi d'Artagnan; näytä tietä Grimaud.</p> + +<p>Grimaud kääntyi menemään poikki ketojen ja rupesi nyt matkueen oppaaksi.</p> + +<p>Noin viidensadan askeleen päässä tultiin pienelle purolle, jonka yli +kahlattiin.</p> + +<p>Erään salaman valossa nähtiin Enguinghem'in kylä.</p> + +<p>— Tuollako? kysyi d'Artagnan.</p> + +<p>Grimaud pudisti päätänsä kieltävän vastauksen merkiksi.</p> + +<p>— Vaiti nyt! sanoi Athos.</p> + +<p>Ja matkue jatkoi kulkuansa.</p> + +<p>Toinen salama leimahti; Grimaud ojensi kätensä ja tulikäärmeen +sinertävässä valossa havaittiin yksinäinen talo virran reunalla, sata +askelta lautalta.</p> + +<p>Eräästä ikkunasta loisti valkea.</p> + +<p>— Me olemme perillä, sanoi Athos.</p> + +<p>Samassa silmänräpäyksessä nousi eräs mies ojasta; se oli Mousqueton; hän +osoitti valoisata ikkunaa.</p> + +<p>— Tuolla hän on, sanoi hän.</p> + +<p>— Entäs Bazin? kysyi Athos.</p> + +<p>— Minun vartioidessani ikkunaa, hän vartioi ovea.</p> + +<p>— Hyvä; sanoi Athos. Te olette kaikki uskollisia palvelijoita.</p> + +<p>Athos hyppäsi satulasta maahan, antoi ohjakset Grimaud'in käteen ja meni +ikkunaan, viitattuansa muulle joukolle että poikkeaisivat ovelle päin.</p> + +<p>Pientä taloa ympäröi pari kolme jalkaa korkea aita. Athos hyppäsi aidan +yli ja tuli aivan ikkunan luokse, jossa ei ollut luukkuja, vaan jonka +varjostimet olivat tarkasti eteen vedetyt.</p> + +<p>Hän nousi kivijalalle, nähdäksensä varjostimien yli.</p> + +<p>Lampun valossa näki hän erään mustaan kaapuun kääriytyneen naisen, joka +istui pienellä rahilla melkein sammuneen pystyvalkean ääressä. Hänen +kyynäspäänsä nojasivat kehnoon pöytään ja hän oli kallistanut päänsä +molempia käsiänsä vasten, jotka olivat valkoiset kuin norsunluu.</p> + +<p>Ei voinut nähdä hänen kasvojansa, vaan kamala hymy lennähti Athoksen +huulille. Tuo hymy ei voinut erehdyttää, istuja oli todella se, jota hän +haki.</p> + +<p>Samassa hetkessä hevonen hirnahti. Mylady nosti päätänsä, näki Athoksen +kalpeat kasvot lasinruudussa ja kiljahti.</p> + +<p>Athos ymmärsi että hänet oli tunnettu, työnsi polvellaan ja kädellään +ikkunaa, ikkuna antoi mukaa, ruudut särkyivät.</p> + +<p>Ja ikäänkuin koston haamu hyppäsi Athos huoneesen.</p> + +<p>Mylady juoksi ovelle ja tempasi sen auki; kalpeampana ja vielä +uhkaavampana kuin Athos, seisoi d'Artagnan kynnyksellä.</p> + +<p>Mylady vetäytyi takaisin ja kiljahti uudestaan. D'Artagnan, luullen +hänellä olevan vielä mahdollisuuden päästä pakoon, ja peljäten että hän +livistäisi heidän käsistänsä, veti pistoolin vyöltänsä. Mutta Athos +kohotti kätensä.</p> + +<p>Pane ase paikoillensa, d'Artagnan, sanoi Athos, tämä nainen on +tuomittava, ei murhattava. Malta silmänräpäys, d'Artagnan, niin olet +tyytyväinen. Käykää sisään, herrat.</p> + +<p>D'Artagnan totteli, sillä Athos puhui juhlallisella äänellä ja ylevän +näköisenä, niinkuin hän olisi ollut itse Jumalan lähettämä tuomari. Ja +d'Artagnan'in perästä tuli sisään Porthos, Aramis, lord Winter ja +punaviittainen mies.</p> + +<p>Neljä palvelijaa vartioitsivat ovea ja ikkunaa.</p> + +<p>Mylady oli vaipunut rahillensa kädet ojennuksissa, ikäänkuin kokien +manata pois tuota kauheata näkyä. Kun hän huomasi lankonsa, päästi hän +hirveän huudon.</p> + +<p>— Ketä te etsitte? kysyi mylady.</p> + +<p>— Me etsimme, sanoi Athos, Charlotta Backson'ia, joka ensin nimitti +itseänsä kreivinna de la Fère'ksi ja sitten lady Winteriksi, +Scheffield'in paronessaksi.</p> + +<p>— Minä se olen, minä se olen, sopersi hän suurimman kauhun vallassa. +Mitä te minusta tahdotte?</p> + +<p>— Me tahdomme tuomita teidät rikoksienne mukaan; sanoi Athos; teillä on +vapaus puollustaa itseänne; todistakaa itsenne syyttömäksi, jos voitte. +Herra d'Artagnan, lausukaa te ensin syytöksenne.</p> + +<p>D'Artagnan astui esiin.</p> + +<p>— Jumalan ja ihmisten edessä, sanoi hän, syytän minä tätä naista eilen +illalla kuolleen Constance Bonacieux'in myrkyttämisestä.</p> + +<p>Hän kääntyi Porthoksen ja Aramiksen puoleen.</p> + +<p>— Me todistamme syytöksen oikeaksi, sanoivat yht'aikaa molemmat +muskettisoturit.</p> + +<p>D'Artagnan jatkoi:</p> + +<p>— Jumalan ja ihmisten edessä syytän minä tätä naista siitä, että hän on +aikonut myrkyttää minut itseni viinillä, jonka hän lähetti minulle +Villeroi'sta, ilmoittaen samalla mukana olleessa väärässä kirjeessä, +että viinin olivat lähettäneet muka minun ystäväni. Jumala pelasti +minut, vaan toinen kuoli minun sijassani, mies, jonka nimi oli +Brisemont.</p> + +<p>— Me todistamme tämänkin syytöksen oikeaksi, sanoivat Porthos ja Aramis +yhteen ääneen.</p> + +<p>— Jumalan ja ihmisten edessä, jatkoi d'Artagnan, syytän minä tätä +naista siitä, että hän on koettanut saada minua murhaamaan kreivi de +Wardes'in, ja kun täällä ei ole ketään, joka voisi todistaa tämän +syytöksen oikeaksi, niin minä todistan sen itse. Minä olen puhunut.</p> + +<p>Ja d'Artagnan astui toiselle puolelle huonetta Porthoksen ja Aramiksen +kanssa.</p> + +<p>Parooni lähestyi nyt vuorostaan.</p> + +<p>— Jumalan ja ihmisten edessä, sanoi hän, syytän minä tätä naista siitä +että hän on murhauttanut herttua Buckingham'in.</p> + +<p>— Herttua Buckingham murhattu! huudahtivat kaikki läsnäolijat yhteen +ääneen.</p> + +<p>— Niin, sanoi parooni, murhattu. Sen varoituskirjeen johdosta, jonka +te, herra d'Artagnan kirjoititte minulle, otatin minä kiini tämän naisen +ja jätin hänet erään rehellisen palvelijan huostaan; hän vietteli sen +miehen, pisti puukon hänen käteensä, sai hänet tappamaan herttuan, ja +ehkäpä juuri tällä hetkellä Felton parhaillaan suorittaa verellänsä +tämän hornanhengen rikosta.</p> + +<p>Tuomareita värisytti, kun he kuulivat noita tähän saakka tuntemattomia +rikoksia.</p> + +<p>— Siinä ei kumminkaan vielä ole kaikki, jatkoi lord Winter; veljeni, +joka oli määrännyt teidät perilliseksensä, kuoli kolmessa tunnissa +eriskummalliseen tautiin ja hänellä oli mustansinisiä täpliä yli koko +ruumiin. Kuinka kuoli teidän miehenne, kälyni?</p> + +<p>— Voi kauhistusta! huudahtivat Porthos ja Aramis.</p> + +<p>— Buckingham'in murhaaja, Felton'in ja veljeni murhaaja, minä vaadin +teille rangaistusta ja julistan, että ell'ei sitä myönnetä, rankaisen +minä itse.</p> + +<p>Lord Winter asettui d'Artagnan'in sivulle, jättäen paikkansa uudelle +syyttäjälle.</p> + +<p>Mylady antoi päänsä painua käsiinsä ja koki koota hirmuiseen häiriöön +joutuneita ajatuksiansa.</p> + +<p>— Nyt on vuoro minun, sanoi Athos vapisten, niinkuin leijona vapisee +nähdessään käärmeen, nyt on vuoro minun. Minä menin naimisiin tämän +naisen kanssa, silloinkuin hän oli nuori tyttö; minä nain hänet, vaikka +perheeni oli sitä vastaan; minä annoin hänelle omaisuuteni, nimeni, ja +eräänä päivänä huomasin minä että tämä nainen on kunniattomaksi +julistettu; hänellä oli polttomerkki olkapäässä.</p> + +<p>— Ah, sanoi mylady, nousten seisovilleen, minä rohkenen kysyä, voiko +kukaan sanoa, mikä tuomioistuin on langettanut minut tähän häpeälliseen +rangaistukseen; minä rohkenen kysyä, voiko kukaan ilmoittaa ken sen +tuomion on pannut toimeen.</p> + +<p>— Hiljaa, sanoi eräs ääni. Tähän on minun vastattava. Ja punaviittainen +mies astui nyt esille.</p> + +<p>— Ken on tuo mies? ken on tuo mies? huudahti mylady, kauhistuksen +tukahduttamana, ja hänen hivuksensa nousivat pystyyn hänen +lyijynkarvaisessa päässänsä, ikäänkuin ne olisivat eläneet.</p> + +<p>Kaikkien silmät kääntyivät tuohon mieheen, sillä ei kukaan, paitsi +Athos, häntä tuntenut.</p> + +<p>Athoskin katsoi häntä yhtä hämmästyneenä kuin muut, sillä hän ei +tiennyt, millä tavoin tuo vieras saattoi olla sekoittuneena tähän +hirveään näytelmään, joka nyt lähestyi loppukohtaustansa.</p> + +<p>Astuttuansa hitailla, juhlallisilla askeleilla niin lähelle mylady'ä, +että heitä eroitti toisistaan vaan pöytä, otti tuntematon naamarin pois +kasvojensa edestä.</p> + +<p>Muutamia silmänräpäyksiä katseli mylady kasvavalla kauhulla noita +kalpeita kasvoja, joita kehyksenä ympäröi musta tukka ja poskiparta, ja +jotka ilmaisivat jäistä tunteettomuutta.</p> + +<p>— Oi, ei, ei, huudahti hän sitten äkkiä, nousten rahiltaan ja vetäytyen +seinään saakka, ei, tuo on hornan kummitus, ei se ole hän! Apua, apua! +huusi hän käheällä äänellä, kääntyen seinään päin, ikäänkuin avataksensa +käsillään pääsyä ulos.</p> + +<p>— Mutta ken te sitten olette? huusivat kaikki todistajat tähän.</p> + +<p>— Kysykää tuolta naiselta, sanoi punaviittainen mies, sillä näettehän +että hän tuntee minut.</p> + +<p>— Lille'n pyöveli, Lille'n pyöveli! huudahti mylady mielettömän +kauhistuksen vallassa, koettaen pitää käsillään kiini seinästä, +pysyäksensä pystyssä.</p> + +<p>— Kaikki vetäytyivät sivulle ja punaviittainen mies seisoi yksin +keskellä huonetta.</p> + +<p>— Oi, armoa, armoa! Säästäkää, huusi tuo kurja onneton, heittäytyen +polvilleen.</p> + +<p>Tuntematon odotti kunnes taas tuli hiljaisuus.</p> + +<p>— Sanoinhan minä että hän minut tuntisi, jatkoi hän. Niin, minä olen +Lille'n pyöveli, ja minun historiani on seuraava:</p> + +<p>Kaikkien silmät olivat kääntyneet tuohon mieheen, jonka sanoja nyt +kuunneltiin uteliaassa ahdistuksessa.</p> + +<p>— Tuo nuori nainen oli muinoin nuori tyttö, yhtä ihana kuin vielä +tänäpäivänä. Hän oli nunna benediktiluostarissa Templemor'issa. Nuori, +hurskas, jumalismielinen pappi toimitti siinä luostarissa +jumalanpalvelusta; tuo nunna päätti vietellä hänet ja onnistui. Hän +olisi voinut vietellä vaikka pyhimyksen.</p> + +<p>Molempien luostarilupaukset olivat pyhät ja peräyttämättömät; heidän +yhteytensä ei voinut kestää kauvan, sortamatta heitä kumpaakin +perikatoon. Hän sai papin taipumaan siihen, että he poistuisivat +seudusta ja menisivät aivan toiselle puolelle Ranskaa, jossa voisivat +elää tuntemattomina; mutta siihen tarvittiin rahaa. Sitä ei +kumpaisellakaan ollut. Pappi varasti pyhät astiat ja möi ne: mutta juuri +kun he valmistautuivat pakoon, otettiin heidät kiini.</p> + +<p>Kahdeksan päivän kuluessa oli hän houkutellut puoleensa vanginvartijan +pojan ja päässyt pakoon. Nuori pappi tuomittiin kymmenvuotiseen +vankeuteen ja saamaan polttomerkin. Minä olin pyövelinä Lille'n +kaupungissa, niinkuin tämä nainen on sanonut. Minun oli pakko merkitä +tuo rikoksen tehnyt, joka, herrat, oli minun veljeni!</p> + +<p>Silloin minä vannoin että tuon naisen, joka oli saattanut hänet +turmioon, ja joka oli enemmän kuin hänen rikostoverinsa, koska hän oli +hänet vietellyt rikokseen, pitäisi joutua ainakin saman rangaistuksen +alaiseksi. Minä aavistin, minne hän oli piiloutunut, minä ajoin häntä +takaa, saavutin hänet, sidoin hänet ja painoin häneen saman +liljanmerkin, jonka olin painanut veljeeni.</p> + +<p>Seuraavana päivänä, kun olin palannut Lilleen, onnistui minun veljeni +päästä karkuun; minua syytettiin osalliseksi hänen pakoonsa ja minut +tuomittiin hänen sijaansa vankeuteen kunnes hän itse sinne tulisi +vapatahtoisesti. Veliparkani ei tiennyt tästä tuomiosta; hän oli +uudestaan liittynyt tuohon naiseen; he olivat paenneet yhdessä Berryyn +ja siellä oli hän saanut pienen papinpaikan. Tämä nainen oli olevinaan +hänen sisarensa.</p> + +<p>Tilanhaltija, jonka tiluksilla papin kirkko oli, näki tuon valesisaren +ja rakastui häneen, rakastui siihen määrään, että pyysi häntä +vaimoksensa. Silloin hylkäsi hän sen, jonka hän oli syössyt turmioon ja +liittyi siihen, jonka hän aikoi syöstä, ja hänestä tuli kreivinna de la +Fère.</p> + +<p>Kaikkien silmät kääntyivät Athokseen, jonka oikea nimi tuo mainittu oli +ja joka nyykäytti päätänsä osoitteeksi että kaikki, mitä pyöveli oli +puhunut, oli totta.</p> + +<p>— Silloin, jatkoi viimemainittu, palasi veliraukkani Lilleen, +mieletönnä, epätoivoisena ja varmalla aikeella lopettaa elämänsä, +sittenkuin tuo nainen oli ryöstänyt häneltä kaikki, kunnian ja +onnellisuuden; kun hän sitten sai tietää että minut oli tuomittu +vankeuteen hänen tähtensä, ilmaisi hän itsensä ja hirttäytyi samana +iltana vankihuoneensa ikkunaan.</p> + +<p>Tuomarini vapauttivat minut heti kuin ruumis oli todistettu veljekseni.</p> + +<p>Tästä rikoksesta häntä syytän; tämä oli syy minkä vuoksi poltin häneen +liljanmerkin.</p> + +<p>— Herra d'Artagnan, sanoi Athos, mitä rangaistusta vaaditte tälle +naiselle?</p> + +<p>— Kuolemanrangaistusta, vastasi d'Artagnan.</p> + +<p>— Mylord Winter, jatkoi Athos, mitä rangaistusta te vaaditte tälle +naiselle?</p> + +<p>— Kuolemanrangaistusta, toisti lord Winter.</p> + +<p>— Herrat Porthos ja Aramis, sanoi Athos, te, jotka olette hänen +tuomareitansa, mihin rangaistukseen tuomitsette tämän naisen?</p> + +<p>— Kuolemanrangaistukseen, vastasivat molemmat muskettisoturit kolkolla +äänellä.</p> + +<p>Mylady päästi hirveän voivotuksen ja tuli polvillansa ryömien muutamia +askeleita lähemmäksi tuomareitansa.</p> + +<p>Athos ojensi kätensä häntä vastaan.</p> + +<p>— Charlotta Backson, kreivinna de la Fère, mylady Winter, sanoi hän, +teidän rikoksenne ovat väsyttäneet ihmiset maan päällä ja Jumalan +taivaassa. Jos osaatte jotakin rukousta, niin rukoilkaa se; sillä teidät +on tuomittu kuolemaan ja teidän täytyy kuolla.</p> + +<p>— Kuultuansa nämä sanat, jotka eivät jättäneet hänelle enää toivon +kipinää, kohosi mylady koko pituuteensa ja tahtoi puhua; mutta voimat +pettivät. Hän tunsi voimakkaan, leppymättömän käden tarttuvan häntä +hiuksiin ja vetävän häntä pois yhtä hellittämättömästi kuin kova onni +vetää ihmistä turmioon. Hän ei koettanutkaan vastustella; hän meni ulos +majasta.</p> + +<p>Lord Winter, d'Artagnan, Athos, Porthos ja Aramis menivät ulos hänen +jälessänsä. Palvelijat seurasivat herrojansa ja huone jäi autioksi, +ikkuna rikki, ovi auki, ja savuava lamppu synkästi palamaan pöydälle.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="LXII" id="LXII"></a>LXII.</h2> + +<h2>Mestaus.</h2> + + +<p>Yö oli melkein puolessa; kuu, jolle myrskyn viimeiset mainingit antoivat +veripunaisen hohteen, nousi melkein jo sirpinmuotoisena, vähenemässä +päin kun oli, Armentières'in kylän takaa, valaisten heikosti taustaa, +jota vasten kylän rakennukset ja erittäinkin kellotapulin korkea +luuranko mustina kolkosti seista rojottivat. Heidän edessänsä vieritteli +Lys-virta laineitansa, jotka näyttivät melkein lyijyltä, ja toisella +rannalla näkyi mustia metsiköitä vasten myrskyistä taivasta, jota +paikkapaikoin peitti paksut kuparinkarvaiset pilvet. Vasemmalla ojenteli +vanha, hyljätty tuulimylly liikkumattomia siipiänsä ja sen komeroista +kuului yöhuuhkajan läpitunkeva, ajoittainen, yksitoikkoinen huuto. +Siellä täällä kedolla molemmin puolin tietä, jota myöten tämä synkkä +surusaatto kulki, näkyi muutamia lyhyitä ja paksuja puita, jotka +näyttivät vaivaisilta kääpiöiltä ja ikäänkuin kyyristivät muutenkin +kyyryisiä niskojansa, tirkistelläksensä ihmisiä tällä synkällä hetkellä.</p> + +<p>Leveä salama leimahti silloin tällöin ympäri koko taivaan, kiemurrellen +mustien metsikköjen päällitse ja viilsi kuin hirveä turkkilainen +kourusapeli taivaan ja veden erillensä. Mutta muutoin oli ilma +tyyntynyt, ei ainoatakaan tuulahdusta liikkunut raskaassa ilmassa. +Haudan hiljaisuus painoi koko luontoa, maa oli märkä ja liukas sateesta +ja virkistynyt ruoho tuoksusi tuoreemmin.</p> + +<p>Kaksi palvelijaa talutti mylady'a käsivarresta, kumpikin puoleltansa. +Pyöveli kulki takana ja lord Winter, d'Artagnan, Athos, Porthos ja +Aramis pyövelin takana.</p> + +<p>Planchet ja Bazin kulkivat viimeisinä.</p> + +<p>Taluttajat veivät mylady'n rantaan. Hänen suunsa oli mykkä, mutta hänen +silmänsä puhuivat sanomattoman kaunopuheliaasti, rukoillen jokaista, +kehen ne kääntyivät.</p> + +<p>Kun hän sattui joutumaan saattoseurasta hiukan edelle, sanoi hän +palvelijoille:</p> + +<p>— Te saatte tuhannen pistole'a kumpikin, jos autatte minua pakoon; vaan +jos jätätte minut herrojenne käsiin, ovat minun kostajani aivan lähellä +ja he antavat teidän kalliisti maksaa minun kuolemani.</p> + +<p>Grimaud oli kahdella päällä. Mousqueton'in kaikki jäsenet vapisivat.</p> + +<p>Athos, joka oli kuullut mylady'n äänen, lähestyi joutuisasti; lord +Winter samoin.</p> + +<p>— Pois palvelijat! sanoi hän; hän on puhunut heille; silloin he eivät +ole enää täysin luotettavia.</p> + +<p>Huudettiin esille Planchet ja Bazin, jotka rupesivat Grimaud'in ja +Mousqueton'in paikalle.</p> + +<p>Kun he olivat tulleet virran reunalle, astui pyöveli mylady'n luokse ja +sitoi hänen jalkansa ja kätensä.</p> + +<p>Silloin katkaisi hän äänettömyyden ja huudahti:</p> + +<p>— Te olette pelkuria, kataloita murhaajia; teitä on kymmenen tappamassa +yksinäistä naisraukkaa; varokaa itseänne; ell'en saa apua, kostetaan +minun puolestani ainakin.</p> + +<p>— Te ette ole nainen, sanoi Athos kylmästi, te ette ole ihmissukua, te +olette hirviö, peto, joka on päässyt hornasta karkuun, ja jonka me +ajamme sinne takaisin.</p> + +<p>— Ah, herrat hyveen ystävät, sanoi mylady, muistakaa että se teistä, +joka koskettaa hiuskarvaakaan päästäni, on vuorostaan murhaaja?</p> + +<p>— Pyöveli voi tappaa, olematta siltä murhaaja, sanoi punaviittainen +mies, läimäyttäen leveää miekkaansa; hän on lopullinen tuomari, ei +mitään muuta: <i>Nachrichter</i>, niinkuin naapurimme saksalaiset sanovat. Ja +kun hän tätä sanoessaan sitoi häntä, päästi hän pari kolme kiljahdusta, +jotka tekivät synkän ja eriskummallisen vaikutuksen, kaikuen yössä ja +hälveten metsän syvyyteen.</p> + +<p>— Mutta jos minä olen rikoksellinen, jos minä olen tehnyt ne pahat +työt, joista te minua syytätte, ulvoi mylady, niin vetäkää minut +tuomioistuimen eteen; te ette ole mitään tuomareita, jotka voisitte +minua tuomita.</p> + +<p>— Minä ehdottelin teille Tyburn'ia, sanoi lord Winter; minkätähden ette +tahtoneet tulla sinne?</p> + +<p>— Sentähden että minä en tahdo kuolla, huudahti mylady, ponnistellen +vastaan, minä olen liian nuori kuolemaan!</p> + +<p>— Nainen, jonka te myrkytitte Béthune'ssa, oli vielä nuorempi kuin te, +rouva, ja hän on kumminkin kuollut, sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Minä menen luostariin, minä otan hunnun ylleni, sanoi mylady.</p> + +<p>— Te olitte luostarissa, sanoi pyöveli ja sieltä te lähditte, +syöstäksenne veljeni turmioon.</p> + +<p>Mylady kiljahti kauhistuksesta ja vaipui polvilleen.</p> + +<p>Pyöveli otti häntä kainaloista, nosti hänet pystyyn ja rupesi viemään +häntä veneesen.</p> + +<p>— Jumalani, Jumalani, aiotteko hukuttaa minut?</p> + +<p>Nuo huudot olivat niin sydäntä särkeviä, että d'Artagnan, joka alussa +oli ollut kiihkein ajamaan mylady'ä takaa, vaipui nyt istumaan eräälle +kannolle, laski päänsä kämmentensä väliin ja tukki korvansa, mutta +sittenkin kuuli hän mylady'n uhkailevan ja kirkuvan.</p> + +<p>D'Artagnan oli nuorin kaikista näistä miehistä, hänen luontonsa +masentui.</p> + +<p>— Oh, minä en voi nähdä tätä hirveätä näytelmää, sanoi hän; minä en voi +myöntyä siihen että tämä nainen kuolee tuolla tavoin!</p> + +<p>Mylady kuuli nuo sanat; hänessä syttyi toivon kipinä.</p> + +<p>— D'Artagnan, d'Artagnan! huudahti hän, muista, että minä sinua kerta +rakastin!</p> + +<p>Nuori mies nousi seisovilleen ja astui askeleen häneen päin.</p> + +<p>Mutta nyt nousi Athoskin, veti miekkansa ja asettui hänen tiellensä.</p> + +<p>— Jos astut vielä askeleenkaan, d'Artagnan, sanoi hän, niin me +mittelemme miekkoja!</p> + +<p>D'Artagnan laskeutui polvilleen ja rukoili.</p> + +<p>— Kas niin, jatkoi Athos, tee tehtäväsi, pyöveli!</p> + +<p>— Mielelläni, arvoisa herra, sanoi pyöveli, sillä yhtä varmaan kuin +olen katolilainen, yhtä varmaan uskon tekeväni oikein, kun mestaan tämän +naisen.</p> + +<p>— Hyvä on.</p> + +<p>Athos astui askeleen mylady'ä kohden.</p> + +<p>— Minä annan teille anteeksi, sanoi hän, kaiken sen pahan, mitä olette +minulle tehneet; minä annan teille anteeksi menetetyn tulevaisuuteni, +loukatun kunniani, tahratun rakkauteni ja ikipäiviksi kadottamani +onnellisuuden sekä sen epätoivon, johon olette minut syösseet. Kuolkaa +rauhassa!</p> + +<p>Lord Winter lähestyi nyt vuorostaan.</p> + +<p>— Minä annan teille anteeksi, sanoi hän, veljeni myrkyttämisen ja +Buckingham'in murhan. Minä annan teille anteeksi Felton-raukan kuoleman. +Minä annan teille anteeksi teidän murhayrityksenne minua itseäni +vastaan. Kuolkaa rauhassa!</p> + +<p>— Ja minä, sanoi d'Artagnan, pyydän teiltä anteeksi, rouva, että +petollisen, aatelismiehelle arvottoman menettelyn kautta herätin teissä +vihan itseäni vastaan, ja sen sijaan annan minä teille anteeksi +onnettoman ystävättäreni murhaamisen ja teidän julman kostonne; minä +annan teille anteeksi ja itken teidän puolestanne. Kuolkaa rauhassa!</p> + +<p>— <i>I am lost</i>, mutisi mylady englanninkielellä, <i>I must die</i>. Nyt nousi +hän seisovilleen ja loi ympärillensä muutaman noita kirkkaita +silmäyksiä, jotka näyttivät välähtävän kuin tulisilmästä.</p> + +<p>Hän ei nähnyt mitään.</p> + +<p>Hän kuunteli, vaan hän ei kuullut mitään.</p> + +<p>Hänen ympärillänsä oli vaan vihollisia.</p> + +<p>— Missä minun on kuoleminen? kysyi hän.</p> + +<p>— Toisella rannalla, vastasi pyöveli.</p> + +<p>Nyt vei hän mylady'n veneesen, ja kun hän itse oli astumaisillaan hänen +jälestänsä, antoi Athos hänelle erään summan rahaa.</p> + +<p>— Kas tässä, sanoi hän, mestauspalkka; nähtäköön, että me teemme +niinkuin tuomarit.</p> + +<p>— Hyvä, sanoi pyöveli ja tietäköön tämä nainen vuorostaan ett'en minä +toimita ammattiani, vaan teen velvollisuuteni.</p> + +<p>Ja hän heitti rahat virtaan.</p> + +<p>Vene poistui toiselle rannalle, vieden mukanansa pahantekijän ja +pyövelin. Kaikki muut jäivät toiselle rannalle, jossa he laskeutuivat +polvilleen.</p> + +<p>Vene liukui vitkalleen lauttausväylää myöten erään vaalean pilven +valossa, joka sillä hetkellä häilyi veden pinnan yllä.</p> + +<p>Veneen nähtiin laskevan maihin toisella rannalla; henkilöt siellä +kuvastuivat mustina punertavaa taivasta vasten.</p> + +<p>Yli mennessä oli mylady'n onnistunut purkaa irti köysi, jolla hänen +jalkansa olivat kytketyt; kun päästiin rantaan, hyppäsi hän keveästi +maalle ja lähti juoksemaan pakoon.</p> + +<p>Mutta maa oli kostea; kun hän oli päässyt rantatörmälle, nuljahti hänen +jalkansa ja hän putosi polvilleen.</p> + +<p>Varmaankin valtasi hänet nyt taikauskoinen ajatus; hän näki että taivas +kielsi häneltä apuansa ja hän jäi samaan asemaan, mihin hän oli +pudonnut, pää alaspäin ja kädet ristiin liittyneinä.</p> + +<p>Nyt nähtiin toiselta rannalta pyövelin verkalleen kohottavan molemmat +käsivartensa, kuun valo välähti hänen leveän miekkansa terällä, molemmat +käsivarret laskeutuivat taas, kuului miekan suhaus, uhrin kiljahdus, — +työ oli tehty.</p> + +<p>Pyöveli riisui päältänsä punaisen viittansa, levitti sen maahan, asetti +ruumiin siihen ja heitti siihen myös pään, sitoi viitan neljästä +kulmasta kokoon, nosti kuorman hartioillensa ja palasi veneesen.</p> + +<p>Kun hän oli tullut keskelle Lys-virtaa, pysähdytti hän veneen ja huusi +kovalla äänellä, pitäen kuormaansa virran yllä:</p> + +<p>— Tapahtukoon Jumalan oikeus!</p> + +<p>Ja hän pudotti ruumiin virran syvimpään kohtaan, ja sinne se katosi +jäljettömiin.</p> + +<p>Kolmen päivän perästä neljä muskettisoturia saapuivat Pariisiin; he +eivät olleet viipyneet yli lomaluvan, ja samana iltana kuin he tulivat, +menivät he tavalliselle tervehdyskäynnille herra de Tréville'n luokse.</p> + +<p>— No, hyvät herrani, kysyi tuo uljas kapteeni, olikos teillä paljo +huvia retkellänne?</p> + +<p>— Oli hirveän paljo! vastasi Athos omasta ja toveriensa puolesta.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="LXIII" id="LXIII"></a>LXIII.</h2> + +<h2>Päätös.</h2> + + +<p>Pysyen kardinaalille antamassa lupauksessansa, lähti kuningas kuudentena +päivänä seuraavaa kuuta pääkaupungistansa, vielä aivan hämmästyksissään +siitä uutisesta, joka oli alkanut levitä, että Buckingham oli murhattu.</p> + +<p>Vaikka kuningatar oli saanut tietää vaaran uhkaavan sitä miestä, jota +hän niin syvästi rakasti, ei hän tahtonut ottaa uskoaksensa, kun +ilmoitettiin hänen kuolemastansa; hänpä vielä sattui aivan +varomattomasti huudahtamaan:</p> + +<p>— Se on valhetta; hän on äskettäin kirjoittanut minulle.</p> + +<p>Mutta seuraavana päivänä täytyi hänen uskoa tuo kamala sanoma todeksi. +La Porte, joka, samoin kuin kaikki muut, Kaarlo I:n julistaman käskyn +johdosta oli pidätetty Englantiin, tuli ja toi mukanansa sen viimeisen +ja surullisen lahjan, jonka Buckingham oli kuningattarelle lähettänyt.</p> + +<p>Kuninkaan riemu oli ollut hyvin valtava; hän ei huolinut sitä laisinkaan +salata, vaan antoi sen puhjeta esiin kuningattarenkin nähden. Niinkuin +kaikilta heikoilta sieluilta, puuttui myöskin Ludvig XIII:lta +jalomielisyys.</p> + +<p>Mutta pian muuttui kuningas taas synkäksi ja pahoinvointiseksi; hänen +otsansa ei ollut niitä, jotka pitkäksi aikaa kirkastuvat; hän tiesi, +että kun hän palasi leiriin, joutui hän entiseen orjuuteensa; ja +kumminkin hän palasi sinne.</p> + +<p>Kardinaali oli kuninkaan lumoova käärme ja kuningas oli lintu, joka +hyppii oksalta oksalle voimatta lentää pakoon.</p> + +<p>Niinpä olikin palaus La Rochelleen peräti surullinen. Erittäinkin olivat +meidän neljä ystävystä tovereidensa kummastuksen esineenä; he +ratsastivat toinen toisensa sivulla allapäin, pahoilla mielin, kaiken +kallella kypärin. Athos oli ainoa, joka jolloinkulloin kohotti leveää +otsaansa, salama välähti hänen silmistänsä, katkera hymy vilahti hänen +huulillansa, ja sen perästä vaipui hän toveriensa lailla uinailemaan.</p> + +<p>Niin kohta kuin he matkalla La Rochelleen olivat tulleet johonkin +kaupunkiin ja neljä ystävystä saattaneet kuninkaan asuntoonsa, menivät +he joko majapaikkaansa tai johonkin syrjäiseen ravintolaan, jossa he +eivät pelanneet eivätkä juoneet, vaan puhelivat keskenään matalalla +äänellä ja tähystelivät tarkasti, saattoiko kukaan kuulla heidän +puhettansa.</p> + +<p>Eräänä päivänä kun kuningas oli pysähtynyt matkalla, ampuaksensa +harakoita, ja kun neljä ystävystä tapansa mukaan, sen sijaan että +olisivat ottaneet osaa metsästykseen, olivat menneet erääsen ravintolaan +valtatien varrella, tuli pikasanansaattaja La Rochelle'sta ja pysähtyi +portille juomaan lasin viiniä, jolloin hän tuli katsoneeksi huoneesen, +jossa neljä muskettisoturia istuivat ruokailemassa.</p> + +<p>— Hollaa, herra d'Artagnan! sanoi hän; ettekös se ole te, jonka näen +siellä kaukana?</p> + +<p>D'Artagnan loi silmänsä puhuttelijaan päin ja huudahti ilosta. +Puhuttelija oli hänen aaveensa, tuo tuntematon mies, jonka hän oli +kohdannut Meung'issä, Fossoyeurs'in ja Arras'in kadulla.</p> + +<p>D'Artagnan veti miekkansa tupesta ja syöksähti ovelle.</p> + +<p>Mutta tällä kertaa ei tuntematon lähtenytkään pakoon vaan hyppäsi alas +satulasta ja tuli d'Artagnan'ille vastaan.</p> + +<p>— Ah, herrani, sanoi nuori mies, vihdoinkin tapaan teidät! Tällä kertaa +ette pääse käsistäni.</p> + +<p>— Se ei olekkaan enää aikomukseni, herra, sillä tällä kertaa haen minä +teitä. Kuninkaan nimessä otan minä teidät kiini. Minä sanon, että teidän +tulee jättää minulle miekkanne, herra, ja ilman vähintäkään +vastustelemista. Henkenne on kysymyksessä, sen voin sanoa teille jo +ennakolta.</p> + +<p>— Kuka te sitten olette? kysyi d'Artagnan laskien miekkansa alas, mutta +antamatta sitä kumminkaan vielä pois kädestänsä.</p> + +<p>— Minä olen kreivi de Rochefort, vastasi tuntematon, kardinaali +Richelieu'n tallimestari, ja minulla on käsky viedä teidät heti paikalla +Hänen ylhäisyytensä luokse.</p> + +<p>— Me olemme juuri palausmatkalla Hänen ylhäisyytensä luokse, herra, +sanoi Athos lähestyen häntä, ja te kai uskotte kun herra d'Artagnan +lupaa tulla täältä suoraan La Rochelleen?</p> + +<p>— Minun täytyy jättää hänet vartijan huostaan; hänen tulee saattaa +hänet leiriin.</p> + +<p>— Me olemme hänen vartijoinansa, herra, aateliskunniamme nimessä. Mutta +aateliskunniamme nimessä vakuutamme me myöskin, lisäsi Athos rypistäen +kulmiansa, että herra d'Artagnan ei meitä jätä.</p> + +<p>Kreivi de Rochefort loi silmäyksen taaksensa ja huomasi että Porthos ja +Aramis olivat asettuneet hänen ja oven välille; hän näki olevansa +kokonaan noiden neljän miehen vallassa.</p> + +<p>— Hyvät herrat, sanoi hän, jos herra d'Artagnan tahtoo jättää minulle +miekkansa ja liittää kunniasanansa teidän vakuutukseenne, niin minä +tyydyn teidän lupaukseenne viedä herra d'Artagnan Hänen ylhäisyytensä +kardinaalin majapaikkaan.</p> + +<p>— Kunniasanani olkoon siitä teille vakuutena, sanoi d'Artagnan, ja +tässä on miekkani.</p> + +<p>— Tämä sopii sitä paremmin, lisäsi Rochefort, koska minun tulee jatkaa +matkaani.</p> + +<p>— Jos aiotte mennä etsimään mylady'ä, sanoi Athos kylmästi, niin on se +vallan turhaa, sillä häntä ette enää löydä.</p> + +<p>— Minne hän sitten on joutunut? kysyi Rochefort vilkkaasti.</p> + +<p>— Tulkaa takaisin leiriin, siellä saatte sen tietää.</p> + +<p>Rochefort seisoi hetkisen mietteissään; mutta kun oltiin vaan päivän +matkan päässä Surgères'ista, jonne kardinaali oli tuleva kuninkaalle +vastaan, päätti hän suostua Athoksen ehdotukseen ja palata heidän +kanssansa.</p> + +<p>Sitä paitsi oli tällä palaamisella se etu, että hän sai itse vartioida +vankiansa.</p> + +<p>Lähdettiin matkalle.</p> + +<p>Seuraavana päivänä kello kolme iltapäivällä tultiin Surgères'iin. +Kardinaali odotti siellä Ludvig XIII:tta. Ministeri ja kuningas +tuhlasivat kohteliaisuuksia toinen toisillensa ja kiittivät sitä +onnellista sattumaa, joka oli pelastanut Ranskanmaan sen kaikkein +kovapintaisimmasta vihollisesta, joka tätä valtakuntaa vastaan oli +yllyttänyt koko Euroopan. Sitten kardinaali, jolle Rochefort oli +ilmoittanut d'Artagnan'in olevan kiini, ja joka oli halukas mitä +pikemmin kuulustelemaan häntä, heitti jäähyväiset kuninkaalle, pyytäen +häntä tulemaan seuraavana päivänä katsomaan sulkua, joka nyt oli valmis.</p> + +<p>Kun kardinaali iltasella palasi majapaikkaansa La Pierre'n sillan +luokse, tapasi hän portilla d'Artagnan'in miekatonna, ja kolme +muskettisoturia täysissä aseissa.</p> + +<p>Tällä kertaa ollen voimakkaampi, hän katsoi ankarasti heihin ja antoi +silmäyksellä ja kädellä d'Artagnan'ille viittauksen seurata hänen +mukanansa.</p> + +<p>D'Artagnan totteli.</p> + +<p>— Me odotamme sinua täällä, d'Artagnan, sanoi Athos niin kovasti että +kardinaali sen kuulisi.</p> + +<p>Hänen ylhäisyytensä rypisti kulmiansa, pysähtyi hetkiseksi ja jatkoi +sitten kulkuansa sanaakaan virkkamatta.</p> + +<p>D'Artagnan kävi sisään kardinaalin jälessä ja hänen taaksensa asettuivat +vartijat ovelle.</p> + +<p>Hänen ylhäisyytensä astui siihen huoneesen, jota hän käytti +työhuoneenansa ja viittasi Rochefort'ille, että hän toisi sisään nuoren +muskettisoturin.</p> + +<p>Rochefort noudatti käskyä ja vetäytyi sitten pois.</p> + +<p>D'Artagnan seisoi yksinään kardinaalin edessä, tämä oli hänen toinen +keskustelunsa Richelieu'n kanssa, ja hän tunnusti jälkeenpäin, että hän +oli vakuutettu sen olevan myöskin viimeisen.</p> + +<p>Richelieu oli jäänyt seisomaan, uunia vasten nojauneena; pöytä oli hänen +ja d'Artagnan'in välillä.</p> + +<p>— Herra, sanoi kardinaali, teidät on otettu kiini minun käskystäni.</p> + +<p>— Niin on minulle sanottu, armollinen herra.</p> + +<p>— Tiedättekö minkä vuoksi?</p> + +<p>— En, armollinen herra, sillä ainoa asia, minkä vuoksi minut voitaisiin +ottaa kiini, on Teidän ylhäisyydellenne vielä tuntematon.</p> + +<p>Richelieu katsoi terävästi nuoreen mieheen.</p> + +<p>— Mikä niin? sanoi hän, mitä tämä tietää?</p> + +<p>— Jos armollinen herra suvaitsee ensin ilmoittaa minulle, mistä +rikoksista minua on syytetty, minä sitten ilmoitan Teidän +ylhäisyydellenne, mitä minä todella olen tehnyt.</p> + +<p>— Teitä syytetään rikoksista, joista korkeampien henkilöiden kuin +teidän pään täytyy pudota, sanoi kardinaali.</p> + +<p>— Mistä niin, armollinen herra? kysyi d'Artagnan niin levollisesti että +se hämmästytti itse kardinaaliakin.</p> + +<p>— Teitä syytetään siitä, että olette pitäneet kirjevaihtoa valtakunnan +vihollisten kanssa, olette vakoilleet valtiosalaisuuksia, olette +koettaneet saada erään sotapäällikön tuumat raukeamaan tyhjiksi.</p> + +<p>— Kuka minua semmoisista syyttää, armollinen herra? sanoi d'Artagnan, +joka aavisti syytöksien olevan kotoisin mylady'stä. Niin, valtakunnan +lain perusteella rikoksesta merkitty nainen, nainen, joka on mennyt +avioliittoon yhden miehen kanssa Ranskassa, toisen kanssa Englannissa, +nainen joka on myrkyttänyt toisen miehensä ja on koettanut myrkyttää +minutkin.</p> + +<p>— Mitä te sanotte, herra? huudahti kardinaali kummastuneena; ja kestä +naisesta te puhutte?</p> + +<p>— Lady Winter'istä, vastasi d'Artagnan; niin, lady Winter'istä, jonka +moninaiset rikokset Teidän ylhäisyydellenne epäilemättä olivat +tuntemattomat, koska Teidän ylhäisyytenne kunnioitti häntä +luottamuksellansa.</p> + +<p>— Herra, sanoi kardinaali, jos lady Winter on tehnyt niitä rikoksia, +joista te olette häntä syyttäneet, on hän saapa rangaistuksensa.</p> + +<p>— Hän on jo saanut, armollinen herra.</p> + +<p>— Kuka on hänet rangaissut?</p> + +<p>— Me.</p> + +<p>— Onko hän vankeudessa?</p> + +<p>— Hän on kuollut.</p> + +<p>— Kuollut! toisti kardinaali, joka ei voinut uskoa korviansa; kuollut! +Sanoitteko että hän on kuollut?</p> + +<p>— Kolmasti koetti hän murhata minua ja minä annoin hänelle anteeksi; +mutta hän murhasi sen naisen, jota minä rakastin. Silloin minun ystäväni +ja minä otimme hänet kiini ja tuomitsimme hänet kuolemaan.</p> + +<p>D'Artagnan kertoi nyt, kuinka rouva Bonacieux oli myrkytetty Béthune'n +karmeliittaluostarissa, kuinka mylady oli tuomittu yksinäisessä talossa +ja mestattu Lys-virran rannalla.</p> + +<p>Väristys kulki kardinaalin ruumiin lävitse, vaikka hän ei hevillä +vapissut.</p> + +<p>Mutta yht'äkkiä, ikäänkuin uusi ajatus olisi pälkähtänyt hänen päähänsä, +kirkastui kardinaalin tähän saakka synkkä muoto, ja kuvasti vihdoin +täydellistä lempeyttä.</p> + +<p>— Te olette siis, sanoi hän äänellä, jonka lauhkeus oli täydessä +ristiriidassa hänen sanojensa ankaruuteen, itse ruvennut tuomariksi, +ajattelematta, että ne, joille ei ole annettu toimeksi rangaista, ovat +murhaajia.</p> + +<p>— Armollinen herra, minä vannon, ett'en minä ole silmänräpäystäkään +aikonut puollustaa henkeäni teitä vastaan. Minä antaudun sen +rangaistuksen alaiseksi, minkä Teidän ylhäisyytenne suvaitsee minulle +määrätä. Minä en pane elämälle niin suurta arvoa että pelkäisin +kuolemaa.</p> + +<p>— Niin, minä tiedän että te olette rohkea mies, sanoi kardinaali +melkein lempeästi; minä voin siis ennakolta sanoa teille että teidät +tuomitaan, ja tuomitaan kuolemaan.</p> + +<p>— Toinen voisi vastata Teidän ylhäisyydellenne että hänellä on +armahduskirje taskussa, mutta minä sanon vaan: käskekää, armollinen +herra, minä olen valmis.</p> + +<p>— Teilläkö armahduskirje? kysyi Richelieu, kummastuneena.</p> + +<p>— Niin, armollinen herra, vastasi d'Artagnan.</p> + +<p>— Ja kenenkä allekirjoittama? kuninkaanko?</p> + +<p>— Ei, vaan Teidän ylhäisyytenne.</p> + +<p>— Minun? Oletteko hullu?</p> + +<p>— Armollinen herra epäilemättä tuntee oman käsialansa.</p> + +<p>Ja d'Artagnan ojensi kardinaalille tuon kallisarvoisen paperin, jonka +Athos oli ottanut mylady'ltä ja antanut d'Artagnan'ille +suojeluskirjeeksi.</p> + +<p>Hänen ylhäisyytensä otti paperin ja luki hitaasti pannen painon joka +tavulle:</p> + +<div class="blockquot"> +<p>"<i>Mitä tämän omistaja on tehnyt, sen on hän tehnyt minun käskystäni +ja valtion hyväksi.</i></p> + +<p class="author"><i>Richelieu</i>."</p> +</div> + +<p>Kun kardinaali oli nuo rivit lukenut, vaipui hän syviin ajatuksiin, +mutta ei antanut paperia enää takaisin d'Artagnan'ille.</p> + +<p>— Hän miettii nyt minkälaisen kuolemanrangaistuksen hän minulle määrää, +tuumaili d'Artagnan itsekseen. No niin, kunniani kautta, hän on saapa +nähdä kuinka aatelismies kuolee.</p> + +<p>Nuori muskettisoturi oli parhaalla tuulella kuolemaan sankarin kuoleman.</p> + +<p>Richelieu mietti yhä vielä, kierrellen paperia edestakaisin käsissänsä. +Vihdoin kohotti hän päänsä, loi kotkansilmäyksen tuohon rehelliseen, +avonaiseen, älykkääsen muotoon, luki noissa kyynelten kyntelemissä +kasvoissa kaikki ne tuskat, jotka hän oli kärsinyt viimeksi kuluneen +kuukauden ajalla ja ajatteli kolmannen, jopa neljännenkin kerran, mikä +tulevaisuus tuolla kolmenkolmatta vanhalla nuorukaisella voisi olla, ja +mitä etuja hänen toimensa, rohkeutensa ja älykkäisyytensä voisi tuottaa +hyvälle isännälle.</p> + +<p>Toisaalta ajatteli hän että mylady'n rikokset, hänen valtansa, ja hänen +helvetillinen neronsa olivat jo useamman kuin yhden kerran häntä +kauhistaneet. Hän tunsi ikäänkuin salaista iloa siitä että hän nyt oli +ikipäiviksi vapaa tuosta vaarallisesta rikostoverista.</p> + +<p>Hitaasti repi hän palasiksi paperin, jonka d'Artagnan niin jalosti oli +hänen käteensä antanut.</p> + +<p>— Minä olen hukassa, mietti d'Artagnan.</p> + +<p>Hän kumarsi syvään kardinaalille ikäänkuin sanoaksensa: "Herra, tahtosi +tapahtukoon!"</p> + +<p>Kardinaali lähestyi pöytää ja kirjoitti seisovillaan muutamia riviä +pergamentille, joka jo kahdeksi kolmanneksi osaksi oli kirjoitettu; +sitten painoi hän sinettinsä sen alle.</p> + +<p>— Tuo on minun tuomioni, sanoi d'Artagnan itsekseen; hän säästää minut +ikävästä Bastiljista ja oikeudenkäynnin pitkällisyydestä. Hän tekee +siinä toki kunnon miehen tavalla.</p> + +<p>— Kas tässä, herra, sanoi kardinaali nuorelle miehelle, minä olen +ottanut teiltä valtakirjanne ja annan nyt teille sijaan toisen. Tästä +valtakirjasta puuttuu nimi, vaan se on teidän itsenne kirjoitettava.</p> + +<p>D'Artagnan otti epäileväisenä paperin ja loi siihen silmäyksen.</p> + +<p>Se oli muskettiluutnantin valtakirja.</p> + +<p>D'Artagnan lankesi kardinaalin jalkoihin.</p> + +<p>— Armollinen herra, sanoi hän, henkeni on teidän; vallitkaa sitä +vastaisuudessa; mutta sitä suosioa, jonka olette suvainneet minulle +osoittaa, minä en ansaitse; minulla on kolme ystävää, jotka ovat paljon +ansiokkaampia siihen...</p> + +<p>— Te olette kelpo nuorukainen, d'Artagnan, keskeytti kardinaali, +taputtaen häntä ystävällisesti olalle, mielihyvillänsä siitä että oli +voittanut tuon vastahankaisen luonteen. Menetelkää tämän valtakirjan +kanssa miten tahdotte. Muistakaa vaan, että vaikka nimen kohta siinä on +tyhjänä, minä annan tämän valtakirjan teille itsellenne.</p> + +<p>— En koskaan ole sitä unhottava, vastasi d'Artagnan; Teidän +ylhäisyytenne saa olla varma siitä.</p> + +<p>Kardinaali kääntyi ja sanoi kovalla äänellä:</p> + +<p>— Rochefort!</p> + +<p>Rochefort, joka epäilemättä oli seissut oven takana, astui heti sisään.</p> + +<p>— Rochefort, sanoi kardinaali, tässä näette herra d'Artagnan'in; hän on +nyt tästä puoleen minun ystäviäni. Syleilkää siis toisianne ja +käyttäytykää hyvin, jos tahdotte säilyttää päänne.</p> + +<p>Rochefort'in ja d'Artagnan'in täytyi syleillä toisiansa; sillä +kardinaali oli saapuvilla ja katseli heitä valppaasti.</p> + +<p>He menivät yht'aikaa ulos huoneesta.</p> + +<p>— Me tapaamme toisemme, eikö niin, herra, sanoi Rochefort.</p> + +<p>— Milloin vaan tahdotte, vastasi d'Artagnan.</p> + +<p>— Kyllä siihen saamme tilaisuutta, jatkoi Rochefort.</p> + +<p>— No? sanoi Richelieu avaten ovea.</p> + +<p>Molemmat miehet hymyilivät toisillensa, puristivat toinen toisensa kättä +ja kumarsivat Hänen ylhäisyydellensä.</p> + +<p>— Me aloimme tulla maltittomiksi, sanoi Athos.</p> + +<p>— Tässä minä nyt olen, ystäväni, sanoi d'Artagnan.</p> + +<p>— Vapaana?</p> + +<p>— Niin, hyvät ystävät, enkä ainoastaan vapaana, vaan armossa ja +suosiossa.</p> + +<p>— Siitä sinun pitää meille tarkemmin kertoa.</p> + +<p>— Kyllä, tänä iltana.</p> + +<p>Todella meni d'Artagnan jo samana iltana Athoksen luokse, jonka hän +tapasi tyhjentämässä viinipulloansa, — toimi, jonka hän täytti +säännöllisesti joka ilta.</p> + +<p>Hän kertoi, mitä hänen ja kardinaalin kesken oli tapahtunut ja sanoi, +ottaen valtakirjan taskustansa:</p> + +<p>— Kas tässä, rakas Athos veikkoseni, tämä on luonnollisesti sinulle +tuleva.</p> + +<p>Athos hymyili tuota tavallista, kaunista, miellyttävää hymyilyänsä.</p> + +<p>— Ystäväni, Athokselle tämä on liian paljo, kreivi de la Fère'lle liian +vähä. Pidä valtakirja omanasi; se on sinulle tuleva. Ah, Herra nähköön, +sinä olet sen kylliksi kalliilla hinnalla ostanut!</p> + +<p>D'Artagnan lähti nyt Athoksen luota ja meni Porthoksen luokse.</p> + +<p>Hän tapasi Porthoksen komeaan loistavaan univormuun pukeutuneena, peilin +edessä seisomassa.</p> + +<p>— Ahaa, sanoi Porthos, vai sinä se olet, rakas ystävä! Kuinka sinun +mielestäsi tämä puku minua somistaa!</p> + +<p>— Verrattomasti, sanoi d'Artagnan, mutta minä tulen ehdottamaan sinulle +toista, joka somistaa sinua paremmin.</p> + +<p>— Mitä? kysyi Porthos.</p> + +<p>— Muskettiluutnantin pukua.</p> + +<p>D'Artagnan kertoi Porthoksellekin kardinaalin ja hänen välisen +keskustelun ja sanoi, ottaen valtakirjan taskustaan:</p> + +<p>— Kas tässä, ystäväni; täytä tuo paikka nimelläsi. Ja tule kelpo +päälliköksi minulle.</p> + +<p>Porthos silmäili valtakirjaa, ja jätti sen sitten d'Artagnan'ille hänen +suureksi hämmästykseksensä.</p> + +<p>— Niin sanoi hän, tämä olisi minulle sangen mieleinen, mutta minä en +voisi kylliksi kauvan nauttia tästä suosiosta; sill'aikaa kuin teimme +retken Béthuneen, kuoli herttuattareni mies, niin että, rakas ystävä, +koska vainajan raha-arkku ojentaa minulle syliänsä, niin minä +nain lesken. Minä koettelen juuri sulhaispukuani; pidä sinä +luutnantinvaltakirja, ystäväni, pidä se omanasi.</p> + +<p>Ja hän antoi sen d'Artagnan'ille takaisin.</p> + +<p>Nuori mies meni Aramiksen luokse.</p> + +<p>Hän tapasi hänet polvillaan rukoustuolin edessä, otsa painettuna +rukouskirjaa vasten.</p> + +<p>Hän kertoi kardinaalin ja hänen välisen keskustelun ja otti kolmannen +kerran valtakirjan taskustansa.</p> + +<p>— Sinä, meidän ystävämme, meidän valomme, meidän näkymätön +suojelijamme, sanoi hän, ota sinä tämä valtakirja; sinä olet ansainnut +sen paremmin kuin kukaan viisaudellasi ja neuvoillasi, jotka aina ovat +saattaneet onnellisiin päätöksiin.</p> + +<p>— Ah, ystäväni, vastasi Aramis, meidän viimeinen seikkailumme on +minulta kokonaan poistanut elämisen ja miekan käyttämisen halun. Tällä +kertaa on päätökseni peräytymätön; piirityksen jälkeen menen minä +latsaristien veljeskuntaan. Pidä sinä valtakirja omanasi, d'Artagnan; +asemiehen ammatti sopii sinulle, sinusta tulee urhoollinen ja kelpo +kapteeni.</p> + +<p>Kyynelsilmin ja ilosta loistavana palasi d'Artagnan Athoksen luokse, +joka istui vielä pöydässä lopettelemassa viimeistä malagaansa.</p> + +<p>— No, sanoi hän, hekin hylkäsivät tarjoukseni.</p> + +<p>— Niin, ystäväni, sillä ei kukaan ansaitse sitä paremmin kuin sinä.</p> + +<p>Ja hän otti kynän ja kirjoitti d'Artagnan'in nimen valtakirjaan ja antoi +sen sitten hänelle takaisin.</p> + +<p>— Nyt minulla ei ole ketään ystäviä enää, katkeria muistoja vaan!</p> + +<p>Ja hän antoi päänsä painua kämmentensä väliin, jolloin kaksi kyyneltä +valui alas pitkin hänen poskiansa.</p> + +<p>— Sinä olet nuori, vastasi Athos: sinun katkerilla muistoillasi on +kylliksi aikaa muuttua suloisiksikin.</p> + +<p class="spacer"> </p> + + + + +<h2><a name="LXIV" id="LXIV"></a>LXIV.</h2> + +<h2>Jälkiliite.</h2> + + +<p>Kun La Rochelle ei saanut Buckingham'in lupaamaa Englannin laivaston +apua, antautui se vuoden piirityksen perästä; Lokakuun 28 päivänä v. +1628 allekirjoitettiin antaumuskirja.</p> + +<p>Kuningas palasi juhlallisesti Pariisiin Joulukuun 23 päivänä samaa +vuotta. Hänelle valmistettiin riemujuhla, ikäänkuin hän olisi kukistanut +viholliset eikä ranskalaisia. Hän tuli kaupunkiin Saint-Jaques'in +esikaupungin kautta viheriäisten kunniaporttien lävitse.</p> + +<p>D'Artagnan astui uuteen arvoonsa. Porthos erosi palveluksesta ja nai +seuraavana vuonna rouva Coquenard'in; tuo niin hartaasti haluttu +raha-arkku sisälsi kahdeksan tuhatta livreä.</p> + +<p>Mousqueton sai komean livreen ja nautti onnea, jota hän koko elämänsä +oli uneksinut, nimittäin seista kullattujen vaunujen takana.</p> + +<p>Tehtyänsä matkan Lothringiin, Aramis katosi kokonaan ja lakkasi +kirjoittamasta ystävillensä. Rouva de Chevreuse'n kautta saatiin +sittemmin tietää, että hän oli mennyt Nancy'n luostariin.</p> + +<p>Bazin oli otettu maalliseksi veljeksi.</p> + +<p>Athos pysyi muskettisoturina d'Artagnan'in päällikkyyden alaisena +vuoteen 1631, jolloin hän, käytyänsä Roussillon'issa, otti myöskin eron +palveluksesta, sanoen syyksi että hän Roussillon'issa oli perinyt pienen +tilan.</p> + +<p>Grimaud seurasi Athoksen mukana.</p> + +<p>D'Artagnan taisteli kolme kertaa Rochefort'in kanssa, ja haavoitti häntä +yhtä monta kertaa.</p> + +<p>— Luultavasti minä tapan teidät neljännellä kerralla, sanoi hän +ojentaessaan Rochefort'ille kätensä, nostaaksensa häntä jaloilleen.</p> + +<p>— Sitten on parempi sekä teille että minulle, ett'emme taistele enää, +vastasi haavoitettu. Saakeli! Minä olen teidän ystävänne enemmän kuin +luulettekaan, sillä aivan ensi kohtaamisestamme asti olisin voinut ottaa +teiltä hengen, jos vaan olisin maininnut sanankaan kardinaalille.</p> + +<p>He syleilivät toisiansa, tällä kertaa vapaasta tahdosta ja täydellisessä +sovinnossa.</p> + +<p>Planchet sai Rochefort'ilta kersantin paikan henkivartiossa.</p> + +<p>Herra Bonacieux eli hyvin levollisena, ei tiennyt vähintäkään minne +hänen vaimonsa oli joutunut, eikä suuresti välittänytkään sen +tietämisestä. Eräänä päivänä oli hän niin varomaton, että muistutti +kardinaalia olemisestansa. Tämä antoi vastata hänelle, että hän pitäisi +huolen hänen vastaisesta toimeentulostansa.</p> + +<p>Niinpä, kun hän seuraavana päivänä kello seitsemän iltasella lähti +kodistansa, mennäksensä Louvreen, ei häntä enää nähty Fossoyeurs'in +kadulla. Niiden ajatus, jotka luulivat parhaiten asian tietävänsä, oli +että hän jossakin kuninkaallisessa linnassa sai elatuksen ja asunnon +Hänen anteliaan Ylhäisyytensä kustannuksella.</p> + + + + +<h2>Viiteselitykset:</h2> + +<div class="footnote"><p><a name="Footnote_1_1" id="Footnote_1_1"></a><a href="#FNanchor_1_1"><span class="label">[1]</span></a> Tiedämme kyllä ettei <i>milady</i>-nimitystä käytetä muutoin +kuin sukunimen kanssa yhteydessä. Mutta käsikirjoituksessa oli se sillä +tavoin, emmekä tahdo ottaa sitä muuttaaksemme.</p></div> + +<div class="footnote"><p><a name="Footnote_2_2" id="Footnote_2_2"></a><a href="#FNanchor_2_2"><span class="label">[2]</span></a> Espanjalainen kultaraha.</p></div> + +<div class="footnote"><p><a name="Footnote_3_3" id="Footnote_3_3"></a><a href="#FNanchor_3_3"><span class="label">[3]</span></a> Johannes Krysostomos.</p></div> + +<div class="footnote"><p><a name="Footnote_4_4" id="Footnote_4_4"></a><a href="#FNanchor_4_4"><span class="label">[4]</span></a> Ranskan peninkulmia.</p></div> + +<div class="footnote"><p><a name="Footnote_5_5" id="Footnote_5_5"></a><a href="#FNanchor_5_5"><span class="label">[5]</span></a> Häpeällisestä rikoksesta rangaistuille naisille poltettiin +siihen aikaan liljanmuotoinen merkki olkapäähän.</p></div> + +<div class="footnote"><p><a name="Footnote_6_6" id="Footnote_6_6"></a><a href="#FNanchor_6_6"><span class="label">[6]</span></a> Katolilainen katumusveisu.</p></div> + + + + + + + + +<pre> + + + + + +End of Project Gutenberg's Kolme muskettisoturia, by Alexandre Dumas + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KOLME MUSKETTISOTURIA *** + +***** This file should be named 37885-h.htm or 37885-h.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + http://www.gutenberg.org/3/7/8/8/37885/ + +Produced by Sami Sieranoja, Matti Järvinen ja Tapio Riikonen +sekä Projekti Gutenbergin DP oikolukijat. + + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +http://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at http://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit http://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: http://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + http://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. + + +</pre> + +</body> +</html> diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..0542e0c --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #37885 (https://www.gutenberg.org/ebooks/37885) |