initial commit of ebook 37895HEADmain

5 files changed, 2600 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/37895-8.txt b/37895-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..7d38784
--- /dev/null
+++ b/37895-8.txt
@@ -0,0 +1,2584 @@
+The Project Gutenberg EBook of Sieluntaisteluita, by Mathilda Roos
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Sieluntaisteluita
+
+Author: Mathilda Roos
+
+Release Date: October 31, 2011 [EBook #37895]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SIELUNTAISTELUITA ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+SIELUNTAISTELUITA
+
+Kirj.
+
+Mathilda Roos
+
+
+Suomennos.
+
+
+Porissa, Adolf Allardt.
+Axel Bergbomin kirjapainossa 1889.
+
+
+
+
+Kuukauden viimeinen torstai oli kauppaneuvos Rehnberg vainajan lesken
+vastaanottopäivä. Nyt, niinkuin ainakin, olivat hänen huoneensa
+vieraita täynnä. Jos jonkinlaista siellä löytyi, jos jonkin sukuista ja
+ikäistä; olivat tulleet kuuntelemaan soittoa ja esitelmää ja syömään
+emännän hyvää ruokaa.
+
+Palvelija juuri tarjoili teetä, mutta eivät olleet vieraat vielä oikein
+"tuulella". Oli nimittäin se tukala hetki, jolloin seurustelu ei ole
+vielä ruvennut oikein "käymään", jolloin miesväki parveilee salissa,
+jolloin naiset istuvat tai seisovat jäykissä ryhmissä, ja keskustelu
+jauhaa raskaasti ja vastahakoisesti alkuun päästäkseen. Nämä hetket
+olivat aina tuskantunteja rouvalle, varsinkin kun hän joka kerran oli
+kutsunut muutaman uuden vieraan, jonkun kirjailijan, tiedemiehen tai
+matkustavaisen, jotka olivat outoja muulle seuralle ja vaikuttivat siis
+-- käyttäen rouvan omaa sanaa -- "painustavasti" toisiin. Mutta
+onnistuipa häneltä melkein aina poistaa tuo paino ja luoda kesteilleen
+noin hienonen värivivahdus. Yksi hänen kunnianhimonsa unelmista oli
+nimittäin saada olla Ruotsin madame Adam. Lakkaamatta hän käyskenteli
+vieraiden joukossa, esitteli, sovitti ryhmiä, vetäisi esille jonkun
+huomaamattoman olennon, herätti pienellä ystävällisellä pistosanalla
+välinpitämättömän näköisiä, -- sanalla sanoen, joka paikkaan, missä,
+vaan voi huomata hitautta, missä seurustelukoneen rattaat alkoivat
+ratista, sinne hän vuodatti muutaman pisaran suloutensa öljyä, joka
+pani koneen tasaiseen ja nopeaan vauhtiin.
+
+Rouva oli joutunut leskeksi neljä vuotta sitte ja vasta miehen kuoltua
+hänen seurustelukykynsä ja rakkautensa tieteisin ja taiteisin oli
+puhjennut täyteen kukkaan. Sillä vaimona ollessa häntä ei koskaan
+käsitetty, ei tutuistakaan, koskapahan kauppaneuvos kuoli vähääkään
+aavistamatta että hänen vaimonsa lähetteli pieniä, nimettömiä
+lemmenlauluja sanomiin ja aikakauslehtiin ja että hän sielunsa
+syvyydessä piti itseään kohtalon ja aviollisen taakan masentamana
+runoilijahenkenä. Mutta kun kauppaneuvos kuoli, jättäen jälkeensä
+suuren omaisuuden, ja vaimonsa oli kaikella kunnialla häntä surrut sekä
+lähetellyt läheisimmille ystäville omatekoisia painetuita
+hautaussäkeitä -- silloin hän sai korvata kärsimyksensä ja vapaasti
+antautua ihailemaan taiteilijoita, tiedemiehiä ja kirjallisia neroja.
+
+Tänä iltana oli rouva erinomattain säteilevä ja hellä. Kaupungissa
+oleskeli nimittäin parast'aikaa eräs kaunotieteen professori ja hän oli
+luvannut tulla kemuja korottamaan eräällä esitelmällä. Italiasta ja sen
+taideaarteista. Ja nyt käytti emäntä hyväkseen tuota arvostelulle
+altista hetkeä, jolloin koetettiin "tehdä tuulta" purjeisin;
+käyskenteli vieraitten keskellä voidellen keskustelukonetta
+tutunomaisilla kuiskeilla professorista ja professorin viisaudesta.
+
+Tuolilla, soffan ja uunin välisessä sopukassa, istui vanhanpuoleinen,
+pitkä ja laiha nainen. Hän oli puettuna mustaan silkkipukuun ja
+hiuksissa oli viheriäinen nauha. Siinä oli neiti Berg ja ken vaan tunsi
+kauppaneuvoksen rouvan, tunsi myös hänen varjonsa neiti Bergin. Hän oli
+etäistä sukua rouvalle, kävi hänen luonaan melkein joka päivä, kertoi
+mitä kaupungilla sanottiin rouvan iltamista ja huvitti sekä itseään
+että muita höystäen leikkipuheillaan kauppaneuvoksen rouvan
+omituisuuksia.
+
+Sillä jos rouva oli typerä ja haaveellinen, niin oli neiti Berg siihen
+sijaan sukkelasuinen ja terävä ja joka kerran joutui hänen ivansa
+esineeksi, sen ei ollut helppo puhdistautua naurun alaisuudesta. Ei sen
+puolesta, että kaikki neiti Bergin sanat olivat erittäin sukkeloita,
+mutta hän, niinkuin moni muu, joka on saanut sanasepän nimen, vallitsi
+ihmisten nauruhermoja. Ja tehdessään ivallisia hyökkäyksiään hän niin
+veitikkamaisesti iski silmää, ikäänkuin salaperäisessä liitossa ollen,
+että puhuteltu olisi tuntunut mielessään typerältä, ellei rämähtänyt
+nauruun.
+
+"Katsokaas nyt tuota Beata kultaa", hän kuiskasi naapurilleen puristaen
+kiinni toisen silmänsä ja vetäen toista suupieltä korvan tasalle,
+"miten hän vaeltaa ympäri ja koettaa kutkutella vierasten
+uteliaisuutta. Professorin esitelmä on ikäänkuin sokuritaikinatorttu,
+jonka hän yks kaks syöttää vieraillaan ja hankkii virkeyttä heihin!"
+
+Hänen naapurinsa, nuori rouva, jonka tummien silmien syvä katse ei
+tahtonut osua sopusointuun neiti Bergin ivallisen mielen kanssa,
+naurahti kuitenkin hiukkasen.
+
+Samassa tuli kauppaneuvoksen rouva heidän luokseen.
+
+"No, kuulehan rakas Lovisa", hän suhahti innokkaasti, kumartui nuoren
+rouvan puoleen ja tarttui hänen käteensä, "onko totta, josta koko
+kaupunki nyt puhuu?"
+
+"Minä en tiedä mitä koko kaupunki puhuu", vastasi rouva Schöning
+hymyillen ja teki liikkeen noustakseen ylös.
+
+Mutta kauppaneuvoksen rouva painoi hänet jälleen istumaan ja jäi
+seisomaan kumarruksissa, rouvan käsi omassaan.
+
+"Kaikki ihmiset tietysti tietävät rouva Rehnbergin kesteistä ja
+professori Börnen esitelmästä", pisti neiti Berg väliin, lähettäen
+tavallisen tulituksen ivallisia katseita juuri ohitse kauppaneuvoksen
+rouvan nenää.
+
+"Voi, mitä sinä sanot, höpäkkö", vastasi rouva puistellen mielissään
+päätänsä, "näistä pienistä vaatimattomista kekkeristä ... mutta kukin
+koettaa voimainsa mukaan... Ei, koko kaupunki puhuu miehestäsi,
+ystävä kulta ... että hän nyt joutuu Bernerin jälkeen tirehtööriksi
+Nornaan ... ei sen enempää eikä vähempää... Noh, mitä sinulla on siihen
+sanomista?"
+
+"En minä tiedä siitä mitään", vastasi Lovisa levollisesti, vähän
+kylmästikin, niinkuin se olisi asia, josta hän kyllä on kuullut, mutta
+on mieluimmin puhumatta.
+
+"Niin, niin se on tässä maailmassa", huokasi kauppaneuvoksen rouva,
+"toisen lähtö on toisen leipä! Berner raukka ... kukapa olisi luullut",
+hän lisäsi kääntyen Lovisan naapurin puoleen samassa sohvassa.
+
+Tämä heti yhtyi rouvan ihmettelyyn, muutamia muita lähestyi ja niin
+levisi vähitellen läpi koko seuran yksi noita välttämättömiä maininkia
+innokkaista ja liikuttavista keskusteluista, joihin tirehtööri Bernerin
+muutama viikko takaperin tapahtunut äkkikuolema antoi runsasta aihetta.
+
+"Sen minä tiesin", tokasi silloin neiti Berg naapurinsa korvaan, "ihan
+minä jo olin huolissani seuran tilasta, kaksi kokonaista tuntia kulunut
+eikä vielä puhuttu sanaakaan Berneristä ja hänen keppiköyhästä
+perheestään!"
+
+Mutta pian laskettiin tämä, sen vähimmissäkin sivuseikoissa tutkittu
+aine, syrjään; salaista levottomuutta huomasi salissa; kaikki
+ihmettelivät itsekseen, että missähän se professori viipyy. Emäntää
+tuskastutti, eikä hän enää tahtonut jaksaa pitää keskustelua kunnossa.
+Joka kerran kuin eteisestä kuului liikettä, kirkastuivat hänen
+kasvonsa, hän kiinnitti hymyellen odottavan katseen oveen ja vastasi
+hajamielisesti kysymyksiin, joita joku sattui hänelle tekemään. Mutta
+kun sitte ovi avautui ja kynnyksellä näkyi, ei professori, mutta vaan
+tavallinen ihmislapsi, joka ei kyennyt pitämään esitelmiä Italian
+taideaarteista, silloin voi hänen kasvoistaan lukea suurta pettymystä.
+Ja se, joka silloin tuli, ei suinkaan olisi voinut kerskata, että
+emäntä oli hänen tulostaan erittäin ilomielellä.
+
+Vihdoinkin, kaksi tuntia kestäneen odotuksen, ihmettelyn ja koittavan
+epäilyksen jälkeen, kuului kello kymmenen aikaan kiireinen soitto, ja
+sen äänen ohessa meni, niinkuin sähkövirta, helpotuksen huokaus läpi
+kokoutuneen vierasjoukon.
+
+Kauppaneuvoksen rouva nousi, autuas hymy levisi hänen kasvoilleen, ja
+meni ovelle professoria vastaan, päättäen itsekseen tervehtiä häntä
+jollakin mukavalla tuliaissanalla, esim. "hyvää ei ikävysty odottaa",
+tai "kuta myöhempään kasvaa, sitä kauniimpi kukka", tai ehkä on
+sopivin: "_quand on parle du soleil_" j.n.e.
+
+Mutta professorin sijaan astuikin saliin eräs vahtimestari, jättäin
+lipun, jossa tuo etevä mies ilmoitti rouvalle miten ihmeen pahoillaan
+hän on, että hänelle nyt sattui poistamatoin este, joten hän menetti
+sen suuren onnen; j.n.e.
+
+"Kielto leipurista; ei tulekkaan torttua", suhahti neiti Berg.
+
+Rouva muuttui aivan valkoiseksi ja se oli jotakin, sillä hän oli
+muutoin tavattoman kukoistava hipiältään -- ja seuraavalla
+neljänneksellä hän teki kaikki mitä voi muuttaakseen koko seurueen
+itkeväksi suruväeksi.
+
+Tappio tuli, mutta sotakunnia oli kaikella mokomin pelastettava, sillä
+jotakin, vaikkapa mitä, hänen oli vierailleen tarjottava.
+
+Hän siis astui erään nuoren laulajan luo ja pyysi kallella päin, että
+hän ilahduttasi seuraa laulamalla pienen laulun.
+
+Nuori taiteilija, joka ei sydämensä syvyydessä parempaa pyytänytkään
+kuin saada mitä pikemmin kuulla omaa ääntänsä, ei kuitenkaan ollut
+kovinkaan valmis pyyntöä täyttämään; hän puisteli päätään, piteli
+kaulaansa ja puhui vilustumisesta, vaivaantumisesta ja pahoin
+voinnista, mutta tehtyään nämä sopivat vastustelemiset, suostui hän
+sentään ja astui soittokoneen luo.
+
+"Siinä lankesi tapaturmavakuutus maksettavaksi", kuiski neiti Berg
+oikealle ja vasemmalle, "hän antoi aamupuoleen vakuuttaa iltamansa
+kutsumalla pari laulajaa, jotta siinä tapauksessa että professori tekee
+takatieran, hänellä kuitenkin olisi tarjota vierailleen laulunpätkä!"
+
+Neiti Bergin sukkeluus teki vaelluksen ympäri huonetta, sillä
+naurettiin ja sitte mentiin soittosaliin, nauttimaan tuota langennutta
+vakuutussummaa, se tahtoo sanoa, paria Griegin romanssia.
+
+Lovisa Schöning, nuori rouva, joka oli ollut neiti Bergin
+vieruskumppani, istautui nyt ikkunan luo huoneen alapäässä. Hän huokasi
+helpotuksesta, että pääsi tyhjänpäiväisestä puheesta ja sai istua
+yksin, rauhassa antaantua ajatusten valtaan.
+
+Hän istui kyynäspää tuolin nojassa, käsi poskella ja toinen lepäsi
+helmassa tiedottomasti nyppien viuhkaa. Tumman harmaat silmät, jotka
+olivat syvässä kuopissaan, tuijottivat niin uneksivan omituisesti. Se
+teki hänet joskus niin aran, tiedottoman näköiseksi, ihan kuin
+ajatukset olisivat kaukana nykyisistä. Hän ei ollut kaunis, ei ainakaan
+oudon mielestä: piirteet epäsäännölliset ja vartalo, vaikka muodoltaan
+soma, pieni ja vähäpätöinen. Seurassa häntä ei juuri huomattu -- jollei
+sattunut istahtamaan viereen. Silloin voi tapahtua, että tunsi äkkiä
+selittämättömän suloisen tunteen -- melkein kun kesäilloin tuntiessa
+kukkaistuoksun, joka tulee tiesi mistä, ja joka kietoo koko olentomme
+tyytyväisyyteen. Tuo selittämätön voima niiden yli, olkoonpa mies tai
+nainen, jotka joutuivat läheisempään yhteyteen hänen kanssansa, oli
+pehmeiden hitaiden liikkeiden, matalan äänen, hänen samalla ujon ja
+terävän katseensa vaikuttama, -- mutta ennen kaikkia sen syvän
+tunteellisuuden, joka ikäänkuin virtasi koko olennosta ja ympäröi hänet
+lämmittävällä loisteella.
+
+Sitäpaitse löytyi hänen ulkomuodossaan koko joukko pieniä, suloisia
+piirteitä, joita ei aluksi huomaa, mutta jotka ennen kaikkia tekevät
+naisen viehättäväksi: somamuotoiset kädet ja jalat, hienot kalvoset,
+pieni jalomuotoinen pää. Siinä oli rotua, -- rotua oli sulavassa,
+tummassa tukassa ja hoikissa hyppysissä.
+
+Ei hän juuri kuullut mitä siellä laulettiin, mieli kun oli omia
+ajatuksia täynnä. Rouvan sanat siitä mitä hänen miehestään tiedettiin,
+täyttivät ja liikuttivat häntä. Näinä päivinä hän oli usein kuullut
+semmoisia huhuja ja vaikka miehensä ei kertonut mitään, eikä hänkään
+tahtonut sitä tutkaista, oli hänellä kuitenkin koko ajan ollut aavistus
+että noissa huhuissa oli perää. Sentähden kauppaneuvoksen rouvan sanat
+vaikuttivat niin syvästi häneen; hänen tuntehikas alkuperäinen
+luonteensa omisti erinomaisen voiman huomata vähimmätkin vivahdukset
+olevissa oloissa, vaistomaisesti aavistaa lähemmät muutokset.
+
+Ilon ja levottomuuden sekainen tunne valtasi hänet. Miksi viipyi hänen
+miehensä niin kauvan?
+
+Olikohan hänelle todellakin tarjottu tuota tirehtöörin paikkaa, jota
+niin moni harkitsi, ja jos niin oli, olisikohan tuo muutos onnekas?
+
+Mielikuvituksessaan hän vielä kerran eli heidän avioliittonsa kuluneet
+seitsemän vuotta. Miten onnellisia he sentään olivat olleet, vaikka
+olivat vähävaraisia, ensin melkein köyhiä! Voisiko tämä rikkaus --
+sillä semmoinen palkka kuin "Nornan" tirehtöörin oli heidän suhteissaan
+jo rikkautta -- voisikohan se tuottaa heille sen suurempaa onnea?
+
+Mutta tähän levottomuuteen tunkeutui vastustamaton ilon tunne. Hän
+ajatteli köyhiä omaisiaan, joille Erland oli ollut niin hyvä ja joita
+hän nyt vielä paremmin voisi auttaa, hän ajatteli kaikkia
+puutteenalaisia, joiden rukouksille hänen ei enää tarvitseisi sulkea
+sydäntänsä, -- hän ajatteli Erlandia, miten hän nauttisi kun ei aina
+tarvitseisi säästää, kun saisi tyydyttää taiteellisen aistinsa
+vaatimuksia, joita hänen tähän asti oli täytynyt tukehduttaa.....
+
+Niin, kyllä se olisi onnea... Hän kuvasi mielessään Erlandin iloiset,
+loistavat kasvot, kun hän käyskenteli huoneissa järjestäen heidän
+kotinsa oman mielensä mukaan, tai kun Erland antoi hänelle jonkun
+lahjan, josta hänen ei enää tarvitseisi, niinkuin muinoin, häntä
+lempeästi nuhdella.
+
+Ja Yrjö ... hänen silmäteränsä, hänen ainoa lapsensa ... mikä onni,
+että voi antaa hänelle mainion kasvatuksen, tietää, että hänen
+tulevaisuutensa on turvattu puutteilta ja köyhyydeltä...
+
+Hän oli koko elämän ikänsä kärsinyt niin paljon köyhyyden tähden, --
+miten ihanaa, että kerran tuntisi itsensä vapaaksi tuosta taakasta,
+ettei joka penniä tarvitseisi käännellä ja katsella, että kerran
+uskaltaisi nauttia jostakin huvituksesta, tuntematta tunnonvaivoja
+jälestäpäin!
+
+Laulun viime äänet olivat kaikuneet, kuuntelijat rupesivat innokkaasti
+käsiä paukuttamaan, emäntä kiiruhti soittokoneen luo kiittämään, sekä
+alotti sitte salia kiertämään, kertoen äänekkäillä kuiskeilla
+vierailleen miten verraton laululahja nuorella taiteilijalla on,
+loistava tulevaisuus j.n.e.
+
+Lovisa katseli ympärilleen kuin unesta heräten ja nousi puoleksi
+seisomaan. Mutta heti hän taas istahti, ei tullut mennyksi kiittämään.
+Hän ujosteli ja sitte se kiitos olisi tuntunut hänestä niin
+ulkokullatulta, koska hän ei oikeastaan vähääkään laulua kuunnellut.
+
+Juuri uudelleen istahtaessaan hän äkkiarvaamatta näki miehensä, joka
+seisoi salin ovella korkea hattu kainalossa ja etsi silmillään emäntää.
+He katsoivat vastattain ja Erland nyökkäsi hänelle monta kertaa,
+loistava, veittikkamainen katse silmissä. Häntä hiukan värisytti ja hän
+punastui kovasti, niinkuin aina äkkiliikutuksesta. Hän tunsi miehensä
+kasvot; hän voi niistä lukea joka värähdyksen hänen sielunelämässään ja
+ensimäinen silmäys sanoi hänelle, että nyt oli jotain onnellista
+tapahtunut.
+
+Tervehdittyään emäntää hän tuli Lovisan luo, istui viereen ja puristi
+kovasti hänen kättänsä.
+
+"Myöhään sinä tulet Erland", hän sanoi katsellen hymyillen häneen,
+"kello on jo kymmenen..."
+
+"Niin, sen kyllä uskon", hän vastasi hajamielisesti, niinkuin
+kysymykseen vastataan silloin kun ajatukset ovat aivan toisaalla,
+"sattui esteitä..." Hän hiveli viiksiään ja kääntyi puoleksi poispäin
+ikäänkuin salatakseen tyytyväistä hymyä, joka taas nousi hänen
+kasvoilleen.
+
+"Erland", sanoi Lovisa hiljempaa ja siirtyi lähemmäksi miestään,
+"sinulle on tarjottu tirehtöörin virkaa 'Nornassa'?"
+
+Hän säpsähti, kääntyi päin ja katseli häntä hämmästyneenä.
+
+"Mutta Lovisa ... mistä sinä tiedät ... enhän ole siitä koskaan
+virkkanut..."
+
+"Oh, minua ei niin petetä", vastasi Lovisa nauraen, "minä olen koko
+ajan arvannut, että niin se käy ... minä olen tuntenut, että meidän
+elämässä tapahtuu joku muutos ... tiedäthän, että semmoiset minä aina
+tunnen edeltäpäin -- ja nyt ... kun viivyit niin kauvan tänä iltana ...
+niin minä olin ihan varma että jotakin tapahtui, jota sinä olet hyvin
+toivonut. Minä olen ollut koko illan samalla iloinen ja levoton..."
+
+"Sinä pikku noita", sanoi Erland naurahtaen ja nipisti häntä sormesta,
+"sinä olet hyvä, sinä, aavistuksinesi. Ei mitään saa pitää sinulta
+salassa ... minä kun aijoin aivan masentaa sinut uutisellani..."
+
+"Minä olen siis arvannut oikein?" hän keskeytti.
+
+"Olet", vastasi Erland vakaisesti, "minulle on todellakin tarjottu
+avonaista tirehtöörin virkaa..."
+
+Samassa tuli kauppaneuvoksen rouva ja keskeytti puolisoiden
+keskustelun.
+
+"Miten pahoillani minä olen, että te tulitte niin myöhään!" hän
+huudahti ja ojensi molemmat kätensä erittäin säälivällä liikkeellä
+Erlandille. "Nyt te ette saanut kuulla kaunista laulua! Eikö totta?"
+hän jatkoi kääntyen Lovisan puoleen, "hän laulaa _à la perfection_ ...
+semmoinen ääni ... sellainen esiintymistapa ... tavatonta niin nuorella
+ijällä ... eihän hän ole kuin kahdenkymmenen vanha", hän lisäsi
+salaperäisesti. "Hänelle on Europa altisna, se on minun vakuutukseni!"
+
+Erland nousi heti ylös emännän edessä, yhtyi hänen valitusvirsiinsä
+siitä tappiosta, jonka hän oli kärsinyt, sekä jätti, hetken puheltuaan,
+molemmat naiset ja meni juomaan lasin punssia.
+
+Lovisa saattoi nähdä miehensä toisessa huoneessa, silmänräpäyksessä
+ympäröitynä useoilta herroilta ja vilkkaassa keskustelussa heidän
+kanssaan. Miten iloiselta ja onnelliselta hän näytti! hänen hilpeä
+naurunsa kuului usein; tuntui kuin hän olisi äkkiä tullut kymmentä
+vuotta nuoremmaksi.
+
+Ja miten kaunis ja miellyttävä hän oli, -- miten jyrkästi hänen
+kauneutensa esiintyi toisten, enemmän tai vähemmän vähäpätöisten,
+herrojen sivulla! Hän katseli puoleksi hellällä, puoleksi säälivällä
+hymyllä hänen kookasta, hoikkaa vartaloaan, tummaa, kiharaa, hiukan
+harmahtavaa tukkaa, säännöllisiä piirteitä? Ja hänen silmänsä, hänen
+kauniit harmaanruskeat silmänsä kosteine kiiltoineen, jotka
+pienimmästäkin sielunliikutuksesta, ilosta tai surusta, ikäänkuin
+kyynelissä uivat...
+
+Hän tunsi hellyytensä miestään kohtaan kasvavan, tunsi liikkeen
+vanhoissa, kuni kiinnikasvauneissa tunteissa, jommoista me tunnemme
+rakastettuja kohtaan kun joku ulkonainen tapahtuma panee meitä syvemmin
+punnitsemaan itseämme ja olojamme ... jolloin suru, ilo eli levottomuus
+lämmittää meitä ja tekee sisällisen elämämme tunteellisemmaksi.
+
+Niin, hän oli onnenlapsi, hän oli noita miellyttäviä olennoita, jotka
+osaavat vetää puoleensa kaikki, yksin onnen oikutkin! Mistä se tuli,
+että hän, niin kaunis, niin miellyttävä, hän, joka olisi voinut saada
+vaikka kuinka rikkaan vaimon -- ja rikasta hän olisi tarvinnut, sillä
+itse hän oli köyhä -- mistä se tuli, että hän valitsi juuri hänet,
+vähäpätöisen, köyhän tytön? Mistä se tuli, että hän oli niin raastanut
+saadakseen hänet kaikkine hänen huolineen, suurine sukuineen, joiden
+köyhyys sitten oli raskaana taakkana hänen hartioillaan?
+
+Mutta nyt olivat surun päivät menneet, nyt hän sai
+huoletonna nauttia elämästä, nyt hän sai palkan hyvyydestään
+ja auttavaisuudestaan...
+
+Kaikkia näitä hän mietti siinä istuessaan, hajamielisesti kuunnellen
+puhetta ympärillä. Illallispöytä oli nyt katettu, herrat taluttivat
+naisia, parit vaelsivat saliin, syötiin, juotiin, etevin vieras piti
+tavallisen kiitospuheen emännälle, ja sitten taas joukko levisi muihin
+huoneisin.
+
+Kauppaneuvoksen rouva sai vielä nuoren laulajan esittämään yhden
+laulun, mutta sitte alkoivat vieraat heitellä hyvästi ja lähteä.
+
+Ensimäisten joukossa olivat Erland ja Lovisa; molemmat he ikävöivät
+päästä kahden kesken, saadakseen jutella siitä asiasta, jonka ympärillä
+heidän molempain ajatukset samosivat,
+
+"No, Issa", sanoi Erland kadulle päästyä, kun he käsikädessä astuivat
+kotia kohti, "mitäs sanot, etkö ole yhtään iloinen?"
+
+"Olen, olenhan minä toki iloinen", vastasi Lovisa puristaen Erlandin
+käsivartta ja katsellen häntä ujolla, laupealla katseellaan, joka,
+hänen katsoessa mieheensä, näytti vielä enemmän lapsellisen kirkkaalta
+sen kautta, että Erland oli niin pitkä ja hän niin pieni. "Minä olen
+niin onnellinen, niin kiitollinen, rakas ystäväni... Mutta", hän
+jatkoi, "minä myös ajattelen sitä, että on suuri edesvastaus joutua
+niin onnelliseen asemaan ... ja onpa vaikeatakin hoitaa semmoista
+virkaa?"
+
+"Tietysti", vastasi mies vakaisesti, "elä usko, että minä katselen sitä
+kevytmieliseltä kannalta. Ei, päinvastoin, minä olen kyllä ajatellut
+paljon minkä vaikean työn minä otan niskoilleni. Mutta", hän lisäsi
+entisellä iloisella, huolettomalla äänellä, niinkuin hän ei olisi
+voinut pysyä kauan niin väkäisessä mielentilassa, "minä en voi sille
+mitään, että samalla tunnen itseni niin sydämmellisen iloiseksi ja
+nautin ajatellessa, että nyt pääsee huolista ja tietäessä, että poikani
+tulevaisuus on taattu... Ja minä en usko, että tämmöinen ilo on mitään
+pahaa, sillä se tekee minut niin, niin kiitolliseksi Luojalle!"
+
+"Ei, ei, ei se ole väärin!" toisti Lovisa monta kertaa niin
+innokkaasti, kun joku olisi häntä vastustanut, "ei -- minä ihan varmaan
+luulen, että meillä on oikeus olla iloisia ja onnellisia!"
+
+Oli kaunis talviyö; kylmä ilma oli kuultavan kirkas ja kimelsi kuu
+tähtisellä taivaalla. Lumi narisi heidän jalkainsa alla, varisia olivat
+juuri tultua kauppaneuvoksen rouvan lämpimistä suojista, eivätkä
+tunteneet pakkasta, suloista viileyttä vain. Ruumiillisen hyvinvoinnin,
+keveyden ja voiman tunne yhtyi iloisiin ajatuksiin, jotka täyttivät
+heidän mielensä.
+
+Lovisa painautui hyväillen mieheensä, hänet täytti äkkinäinen
+elämänilon tunne. Oli sanomattoman hauskaa elää, olla olemassa! Ani
+harvoin hän voi sillä tavoin tuntea, mutta kun niin joskus tapahtui,
+oli tuo tunne sitä syvempi ja lämpimämpi.
+
+Niin, elämä oli sentään ihanaa. Ja vaikka kuinka pimeältä joskus
+näyttää, haihtuvat kuitenkin vähitellen huolet ja sammuvat surut jos
+vaan on luottamusta, jos vaan oikein rakastaa toinen toistaan! Hän
+katsoi ylös taivaalle ja hänen rintansa täyttyi rakkaudesta ja
+kiitollisuudesta.
+
+Samassa hän muisti pikku Yrjön ja hänet valtasi äkkiä kuuma, hätäinen
+kaiho päästä kotiin suutelemaan ja puristamaan häntä. "No no, Issa,
+malta nyt", sanoi Erland naurahdellen sitä kiirettä.
+
+Kotiin tultua heitti Lovisa päällysvaatteet päältä ja meni
+lastenkammariin, Erlandin mennessä omalle puolelleen.
+
+Hän seisahtui, kädellään varjoten kynttilää, pienen sängyn eteen, jossa
+Yrjö lepäsi, ja katseli kauan nukkuvaa lasta. Se oli kaunis, terve ja
+punaposkinen poika. Hän oli perinnyt isän kauneuden; hienot,
+säännölliset piirteet, tummankutrinen tukka, -- ainoastaan silmät
+muistuttivat äitiä, syvä, uneksiva katse, joka vielä enemmän ylenti
+hänen ihanuuttaan.
+
+Hän kumartui vuoteen yli ja suuteli häntä monesti hiljaa poskille ja
+otsalle.
+
+"Jumala sinua siunatkoon, poikaseni", hän kuiskasi, "Jumala sinua
+suojatkoon kaikesta pahasta ruumiin ja sielun puolesta!"
+
+Pienokainen puhalsi ja maisteli suullaan, ikäänkuin tyytyväisyyden
+yltäkylläisyydessä; sitten hän avasi silmänsä ja kiinnitti ne äitiin.
+Mutta hänen tuntonsa näytti vielä uinaavan; hän puhisi taasen,
+heittäytyi pari kertaa sinne tänne vuoteellaan, mutisi sukkelaan
+muutamia sekavia sanoja ja nukkui jälleen.
+
+Samassa tuli Erland puettuna yötakkiin ja tohvelit jaloissa. Hänkin
+asettautui vuoteen luo ja katseli poikaa.
+
+"Semmoinen hyvä, pulska poika!" hän huudahti ja koko hänen kasvonsa
+loistivat isän ylpeydestä.
+
+"Ja sitten niin sinun näköisesi!" sanoi Lovisa ja nykäisi leikillisesti
+miestään parasta.
+
+"Niinpä niin, rumemman papan hän olisi voinut saada!" nauroi Erland,
+"vai mitä Issa?"
+
+"Totta on, mutta ei mitenkään kauniimpaa eikä -- itserakkaampaa!"
+
+Mies nauroi ja katseli ympärilleen.
+
+"Poika raiskani!" hän sanoi, "miten köyhän näköistä täällä on.
+Semmoisia vanhoja, kuluneita tuoleja me olemme hänelle antaneet, ja
+mimmoinen sohva... Mutta, Issa kulta, ihanhan siinä on reikiä
+syrjissä... Jumalan kiitos, nyt voimme järjestää hiukan toisin..."
+
+"Mutta me emme saa hemmotella häntä, Erland", vastusti Lovisa innolla,
+"ehjä sohva hänen täytyy saada. -- Sen saat uskoa, että tuo hajallinen
+päällys on kiusannut minua, mutta kun ei ole ollut varaa tänä vuonna.
+-- Mutta sitte emme saa pilata häntä liialla komeudella".
+
+"Ei, tietysti ei, kuka puhuukaan pilaamisesta; emmehän toki aijo yks'
+kaks' tulla niin ymmärtämättömiksi..."
+
+Vielä kerran suuteli Lovisa lasta ja kääri peitteen hänen ympärilleen.
+Sitten he lähtivät lapsen kammarista mennäkseen levolle.
+
+Mutta he eivät nukkuneet ennenkun aamupuoleen yötä, sillä ison
+aikaa senkin jälkeen kun sammuttivat kynttelin, he lepäsivät puhellen
+siitä mitä nyt oli tapahtunut ja niistä muutoksista, joita se oli
+tuottava. --
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lovisa Schöning säilytti lapsuutensa ja nuoruutensa ajoilta yhden
+muiston, paljoa selvemmän kaikkia muita muistoja. Vaikka hän ajatteli
+mitä tapahtumaa kuluneesta elämästään, vaikkapa onnellisinta, nousi
+samalla hänen mieleensä tuo muisto välttämättömän varjon lailla. Se oli
+muisto yhtämittaisesta, hermoja kiusaavasta taistelusta aineellisia
+huolia vastaan. Kun hän muisteli äitiään, hän muisti hänet aina
+miettivän, vaivaantuneen näköisenä; hän ei voinut koskaan häntä muistaa
+rauhassa ja levossa; hänen mielikuvitukseensa oli äidin kuva
+poistamattomasi poltettu, ja se oli pieni, kumara olento ainaisessa
+kuumeentapaisessa liikkeessä. Syvällä haikeudella hän muisteli sitä
+kuvaa ja kun hän sitten ajatteli hautaa tuolla kirkkomaalla, levollista
+ikuista unta, joka oli sulkenut väsyneet luomet, silloin tuo lepo
+tuntui hänestä niin täydeltä, niin suloiselta, ettei se ainoastaan
+ollut irtaantuminen kaikesta tuskasta ja väsymyksestä, vaan varma
+nautinnon tunne, joka vihdoinkin oli tullut hänen äitinsä osaksi ja
+jota ei kukaan enää voinut häneltä ottaa.
+
+Vähemmin jyrkkänä lankesi tuo surullinen varjo muinaisuudesta isän
+muistolle. Hän ei ollut niin kulunut kuin äiti, eikä hänen vartalonsa
+saanut tuota tuskallista väristystä, joka häntä niin vaivasi äitiä
+ajatellessa. Mutta kyllä hänenkin kuvansa oli huolestuneen näköinen,
+otsa syvillä juovilla, ja silmissä katse, osaksi epätoivoa, osaksi
+suruttomuutta, joka todistaa alkujaan iloisen luonteen taisteluita
+vastoinkäymistä ja kärsimystä vastaan. Ja pikku siskot ... ja koko
+koto, -- jokaiseen nurkkaan siellä oli kiinnitetty muisto aineellisista
+huolista. Jokaisen kohtauksen hän muisti heidän kotielämästään! Ja
+miten hän muisteli kuluneita huonekaluja, hajallisia vaatteita, joita
+hän ja äiti istuivat ja paikkasivat myöhään yöhön! Miten hän muisteli
+noita surun hetkiä, kun joku tarvitsi uuden hameen. Äiti väänteli
+käsiään, koska perhetarkastuksessa vanha oli tutkittu ja tuomittu
+mahdottomaksi kauvemmin kestää, eikä äiti uskaltanut pyytää "papalta"
+rahaa, -- sillä hän tiesi ett'ei papalla ollut! Ja miten sitä sitte
+tuumittiin, resuja käänneltiin ja väänneltiin, -- miten koetettiin
+köyhyyttä salata ja kannattaa arvoa maailman silmissä!
+
+Ja sitten viimeinen, välttämätön keikahdus, joka ikäänkuin hitaasti
+vierivä lumivyöry syöksyi heidän päällensä: isän kuolema, vararikko,
+alaston, peittelemätön köyhyys, jonka kasvoilta jokainen ulkonainen
+eksyttävä verho oli temmattu pois; se hirveä yö, kun heiltä vietiin
+kaikki; kun äiti sai kolmen keskikasvuisen tyttären ja seitsenvuotiaan
+pojan kanssa maata lämmittämättömässä huoneessa paljaalla lattialla,
+ilman peitteitä, ilman aluista. Niin selvään hän muisti, ettei kukaan
+heistä maannut rahtuakaan koko yönä, paitsi pikku Yrjö, joka
+lakkaamatta veti syvää, onnellista lapsenunta. Mutta äiti ja siskot
+itkivät hänen ympärillään...
+
+Ja sitte taistelu leivästä, tappava taistelu elämästä ja kuolemasta.
+Tuo orjuus koululaisten kanssa, tuo säännöllisesti uudistuva ahdistus
+joka kerran kun hyyrin maksupäivä lähestyi, nuo kiusaavat vaellukset
+tuttavien ja ystäväin luo lainaamaan viitoista tai kymmenistä silloin
+kun hätä oli suurin! Ja velat, jotka kasvoivat, jotka aina silloin, kun
+he luulivat saavansa rauhaa hetkeksi, pistivät yhäti esille kuin
+lohikärmeen päät; -- täysihoitolaiset, jotka eivät maksaneet tai jotka
+muuttivat sentähden ettei ruoka ollut heidän mielensä mukaista;
+huoneet, joihin eivät saaneet asukkaita, vaan joista heidän kuitenkin
+oli maksettava... Ja tuota sotkua, tuota toivotonta riehumista pinnalle
+päin, päästä vapautumaan aina tukehduttavasta tuskasta, että nyt sitä
+ollaan ihan hukkumassa! Tuota kaikkea oli kestänyt kokonaista kuusi
+vuotta, ilman ainoatakaan ilon päiväpaisteen tekemää lomaa...
+
+Noista muistoista ei Lovisa voinut vapautua. Ne olivat säilytettynä
+hänen sielunsa syvyydessä, ikäänkuin kokoon käärittynä, niin etteivät
+ne vaatineet liian suurta sijaa, seurasivat häntä vain alituisena
+tietoisuutena elämän surusta ja olemisen raskaasta taakasta. Mutta
+joskus yksinäisyydessä hän voi ottaa ne esille ja katsella niitä,
+toista toisensa jälkeen, kunnes koko sarja tuskallisia muistoja oli
+levitetty hänen eteensä. Eikä siitä koskaan puuttunut ei solmuakaan.
+Aina samaa kiertokulkua, samat pysäkit, joissa hän säännöllisesti
+viivähti noilla matkoillaan menneisyyden varjojen maassa.
+
+Sillä hänen nykyinen onnensa ei voinut haihduttaa sitä mitä oli ollut.
+Hänen katsantokantansa oli muodostunut ilottoman nuoruuden ajalla eikä
+hän voinut sitä muuttaa, siksi että itse oli onnellinen. Hän ei voinut
+irtautua salaperäisestä, hellittämättömästä voimasta, joka piilee
+syvässä kärsimisessä; hän oli kerran jättänyt suruttomuuden iloiset
+rannat ja mennyt maalle kaukana niistä, -- nyt oli hänen purtensa
+poltettu, eikä hän enää päässyt palajamaan.
+
+Erland oli häntä aina ymmärtänyt; hän sanoi tuota surumielisyyttä
+sairaaksi ja liioitelluksi. Kun vaimo joskus hänelle kertoi
+peittelemättä ajatuksiaan elämästä, että elämä hänen mielestään oli
+totuutta ja kärsimystä, voi hän tulla oikein kärsimättömäksi ja melkein
+nuhdellen huudahtaa: "tuolla tavoin ei puhu kukaan onnellinen ihminen;
+sinä saatat minut siihen luuloon ettet sinä ole onnellinen minun
+kanssani!" Silloin hän hymyili, hiipi lähemmäksi ja käänsi häneen
+syvän, uneksivan katseensa, ikäänkuin sanoakseen: "miten vähän sinä
+sentään käsität minua, miten vähän sinä käsität, että minä tunnen
+itseni niin äärettömän onnelliseksi, mutta että minä kuitenkin
+aavistan, että onni ei ole pääasia eikä se ole ainainen. Mutta näitä
+ajatuksia et sinä koskaan käsittäisi; ne eivät ole vielä selvinneet
+sinulle; siksi sinä katselet maailmaa toisin silmin kuin minä ja siksi
+on meidän välillämme aina epäsointu kun astumme tälle alalle, joka on
+mulle niin tuttavaa ja jolle sinä olet outo".
+
+Mutta tuosta asiasta he eivät usein jutelleet eikä heidän
+avioelämässään löytynyt mitään, joka olisi antanut aiheita
+raskasmielisiin mietelmiin. Tosin sai Erland tehdä kovasti työtä --
+etenkin avioliittonsa ensi aikoina kun hänellä oli Lovisan äiti ja
+sisar autettavana, -- ja Lovisa teki melkein yksin kaikki kotiaskareet;
+mutta molemmat rakastivat työtä ja heidän keskinäinen välinsä oli
+täydellisesti onnellinen.
+
+Sillä he olivat rakastaneet toisiaan jo monta vuotta, aina siitä
+hetkestä saakka, kun Erland eräänä sunnuntain aamupäivänä tuli
+tervehtimään vanhaa tätiään, jolle Lovisa kävi lukemassa, ja siellä
+näki nuoren tytön. Hän esitettiin tytölle, puhui muutaman sanan, istui
+sitten ja katsoi kun Lovisa lopetti saarnan, jota hän luki ääneen
+vanhukselle. Ja kun hän sitte heti poistui saattoi Erland häntä
+kohteliaasti eteiseen auttaakseen takkia päälle. Tuskin ainoata sanaa
+oli tyttö puhunut heidän lyhyellä yhdessäoloajalla ja hän oli niin ujo,
+ettei Erlandille onnistunut kertaakaan kohdata hänen katsettaan, --
+mutta kuitenkin, kun hän lähti tädin luota ja joutui yksin, oli hänen
+ensimäinen selvä ajatuksensa: "hän on oleva minun vaimoni!"
+
+Siitä päivästä lähtien hän osoitti vanhalle tädille, jonka luona hän
+ennen tuskin pari kertaa vuodessa kävi, semmoista kohteliaisuutta, että
+se pani vanhan naisen laulamaan ylistysvirsiä Erlandista ja kertomaan
+muille sukulaisille miten kohtelias ja kunnon mies Erland oli, juuri
+kuin "ennen vanhaan" nuoret olivat. Ei vanha rouva huomannutkaan että
+hän tuli sunnuntaisin juuri noin siihen aikaan kuu saarna oli
+loppumaisillaan. Sillä niin mahdotonta ajatusta ei hänen aivoissaan
+syntynyt, että sorea ja komea Erland Schöning, joka olisi saanut vaikka
+kuinka rikkaitakin, edes huomaisi, vielä vähemmin ajattelisi naida
+hänen harvapuheisen, vähäpätöisen ääneenlukijansa.
+
+Siksipä hän istuikin hyvän aikaa sanaa sanomatonna ja tuijottavana, kun
+Erland eräänä kauniina päivänä ilmoitti, että hän ja Lovisa olivat
+kihloissa ja kun hän vihdoin sai sanan suustaan, eivät hänen ensi
+sanansa olleet kovinkaan sydämmellinen onnentoivotus. Mitä hän silloin
+mielessään ajatteli, hän ei tohtinut lausua, sillä se oli, että hänen
+ääneenlukijansa, joka näytti niin pehmeä-luontoiselta ja saamattomalta,
+olikin ollut viisas ja vaarallinen kursastelija; mutta sen sijaan hän
+antoi pieniä hienotunteisia viittauksia miten onnettomia pitkät
+kihlaukset ja avioliitot köyhien ihmisten välissä ovat j.m.s.
+
+Erland ei ollut ymmärtävinäänkään ja se ei suinkaan lepyttänyt eukkoa.
+Ja kun sitten Lovisan lukutunnit loppuivat ja samalla Erlandinkin
+käynnit, sai nuori mies sukulaisten kuullen heti astua kohteliaasta,
+"ennen vanhaan" nuorukaisesta, täysiveriseksi, jäykäksi uudenajan
+ihmiseksi.
+
+Neljä vuotta olivat Lovisa ja Erland kihloissa. Molemmat he
+työskentelivät tahollaan rohkeudella ja kestävyydellä kunnes se onnen
+päivä koitti, jolloin Erlandin tulot olivat siksi suuret että hän voi
+mennä naimisiin. Kahden vuoden kuluttua lahjoitti Lovisa hänelle pojan
+ja kun hän ensi kerran näki pienen voimattoman olennon äidin rinnalla,
+nousivat kiitollisuuden ja liikutuksen kyyneleet hänen silmiinsä ja hän
+ajatteli itsekseen, ettei suinkaan kukaan voinut tuntea itseänsä
+onnellisemmaksi kuin hän nyt oli.
+
+Pieni kaunis poika, joka vuosi vuodelta kasvoi yhä kauniimmaksi ja
+jonka vilkasta olentoa ja sukkelan hauskoja vastauksia kaikki
+ihailivat, oli hänen ylpeytensä ja ilonsa. Hän oli lämmin, intohimoinen
+luonne, joka ei ollut jaellut tunteitaan vähissä osissa entisiin
+nuoruuden liittoihin, vaan joka nyt antoi raittiin ja tuoreen
+rakkautensa koko sen täyteläisellä voimalla vaimolle ja lapselle.
+Kenties olisi ollut onnellisempaa, jos Yrjölle olisi syntynyt sisaria;
+nyt sai pikku poika osakseen kaiken Erlandin isänrakkauden ja siinä
+vaadittiin koko Lovisan vaikutusvoima estämään, ettei hän liiaksi
+hemmoitellut poikaa.
+
+Oli siinä toinenkin asia estämässä: heidän rahalliset seikkansa.
+Erlandin täytyi mukaantua siihen, eitä pienokainen oli vaatimattomasti
+puettu, että hänen huoneensa näytti köyhältä, sohvan päällinen oli
+paikkaeltu ja huonekalut kuluneet, ja että hän hyvin harvoin voi saada
+muuta kuin halpoja leikkikaluja.
+
+Mutta nyt -- nyt oli kaikki toisin! Tuo säästäväisyyden kaava, joka oli
+vanginnut kuin kahle Erlandin luonnosta anteliasta ja nautinnonhaluista
+mieltä, nyt se oli poistettava, -- järjellä ja taitavasti tietysti. Ei
+kukaan saattaisi sanoa että heidän parantunut asemansa saattoi heitä
+mihinkään liiallisiin joutavuuksiin.
+
+Ensi kuukausina päästyään "Nornan" johtajaksi, ei Erland tehnytkään
+mitään muutoksia heidän ulkonaisessa elämässään. Hänellä olikin
+runsaasti työtä, ei ollut helppoa tottua uuden viran toimihin, ja hän
+otti asian vakavalta kannalta.
+
+Mutta kun hän oli tutustunut toimeensa, kun hän oli sopivasti jakanut
+ja järjestänyt aikansa, kun työ alkoi sujua määrättyä rataa ja hänelle
+siis jäi aikaa muihin puuhiin, silloin hän rupesi tyydyttämään
+mukavuuden ja loiston haluaan.
+
+Se ei tapahtunut yhdellä lyömällä; heidän elämäntavoissaan ei
+tapahtunut mitään äkkimuutosta ja koti sai vaan noin vähin erin toisen
+näön. Mutta muutos tapahtui sentään vähemmin huomaamatta, sukkelaan ja
+helposti, pian he tottuivat kaipaamaan yhtä lajia ruokaa lisää
+päivälliseksi, juomaan viiniä jälkiruuan päälle, ajamaan kotiin illoin,
+huomasivat että heidän huonekalunsa olivat vanhanaikuisia värin ja
+muodon suhteen. Ja niin tunki loisto heidän kotiinsa, hiljaa ja
+hiipien. Se ei hämmästyttänyt heitä, vaan vähitellen se kietoi heidät
+yhäti kasvavien ja hienontuvien vaatimusten kautta.
+
+Etenkin tuli Erlandille vähin erin tavaksi koristella heidän
+kotiansa, täyttää se kallisarvoisilla ja viehättävillä esineillä.
+Vanhat yksinkertaiset huonekalut ja uutimet vaihdettiin uusiin,
+kuosinmukaisiin; tuskin päivääkään kului, ettei puodista tuotu jotakin
+esinettä, jonka Erland oli ostanut kotimatkalla työpaikaltaan, joko
+taulu, kipsikuva tai pari kynttelin jalkoja. Lovisa koetti panna
+vastaan kun miehen parannusinto kovin kasvoi. "Etkö usko että me voimme
+olla yhtä onnelliset ja että meidän huoneemme voivat olla yhtä hauskan
+näköiset ilman näin kallista sisustusta?" hän kysyi eräänä päivänä kun
+miehensä hämmästytti häntä tuomalla uudet uutimet saliin. Mutta silloin
+Erland suuttui; tavallisesti hän käänsi leikiksi Lovisan
+vastustelemiset, mutta tällä kertaa ne harmittivat häntä.
+
+Hän oli nimittäin aivan ihastunut noihin uutimiin paksuine raskaine
+nyörineen ja tupsuineen, hän kaitsi, moitti ja arvosteli kun nikkari
+niitä, naulasi kiinni, ja monta päivää sen jälkeen näki Lovisa hänen
+aina väliin seisovan ikkunoiden edessä, vaipuneena mieluisiin
+muistelmiin omien somain järjestyksiensä ihailemisessa. Ainoa seuraus
+Lovisan esteistä oli, että Erland oli ensin hiukan hapan ja pakoitti
+hänet sitten yhtymään samaan tyytyväisyyteen ja ihmettelyyn.
+
+Hyvin pian Lovisa herkesikin vastustelemasta häntä. Kun hän tuli kotiin
+puoliselle ja näytti hänelle jonkun pienen kapineen, jonka hän oli
+ostanut koristamaan suojaansa, ei hän hennonut haihduttaa tyytyväistä
+hymyilyä hänen huuliltaan. Ja oliko hänellä totta puhuen oikeuttakaan
+moittia häntä? Eikö hän ollut koko elämän ikänsä riehunut ja kärsinyt,
+ja jos hän nyt, vihdoinkin saavutettuaan huolettoman aseman, tahtoi
+nauttia elämästä ja tyydyttää taideaistiansa, niin voiko joku soimata
+häntä siitä? Mahdotonta, ei ankarammankaan velvollisuuskäsitteen mukaan
+häntä voinut moittia -- ei, koska hän ei kerran elänyt tulojansa
+tuhlemmasti. Ja sitä hän ei tehnyt, sen Lovisa tiesi.
+
+Hän siis taukosi moittimasta miestään; tuottihan se hänelle iloa
+somistaa heidän kotiaan ja eikös tuo tunne ollut oikeutettu, niin,
+eikös se ollut kaunis tunne, josta hänen olisi tullut iloita? Kuinka
+monta hänen kaltaistansa aviomiestä löytyi, kuinka moni eikö etsinyt
+huvia toisaalta, aivan muista menoista?
+
+Ja kun hän näki miehensä tavan takaa, käyskennellen huoneissa,
+järjestellen ja muutellen huonekaluja, katselevan tauluja ja
+tarkastelevan pieniä korukaluja plyysipöydillä, silloin hän hymyili
+tyytyväisesti ja hänkin silloin nautti, hänenkin aistinsa vähitellen
+kiintyivät ja veltostuivat loistosta, joka häntä ympäröi.
+
+He rupesivat myös pitämään pieniä pitoja, hienoja päivällisiä ja
+iltamia, he kävivät usein teaatterissa, eivätkä istuneet, niinkuin
+ennen, toisella rivillä, vaan kaikkein kalliimmilla paikoilla. Sanalla
+sanoen, he viettivät mitä suloisimpaa ja parhaiten järjestettyä elämätä
+kun ajatella voi.
+
+Löytyi vain yksi ainoa asia, joka häiritsi ja vaivasi Lovisaa. Se oli
+että hän tällä, ulkonaisesti niin onnellisella ajalla, turhaan koetti
+sielunsa syvyydessä tuntea itseään onnelliseksi ja tyytyväiseksi.
+
+Jotakin oli joutunut tasapainosta hänen sisällään, mutta hän ei voinut
+saada selville mitä se oli, vielä vähemmin, miten sen jälleen saisi
+entiselleen. Niinkuin joskus tapahtuu, että salaperäinen ruumiillinen
+vaiva, jonka nimeä me emme tunne, äkkiä tarttuu meihin ja sitten
+myötään kiusaa ja kalvaa meitä, niin oli hänessäkin, sitten kun
+ensimmäinen riemu heidän paranneesta asemastaan oli lauhtunut, herännyt
+surumielisyyden ja ahdistuksen tunne, joka ei sitten antanut hänelle
+rauhaa. Ei hän sitä aina huomannut. Kun hän oli ulkona Erlandin kanssa,
+kyläilemässä tai huveissa, niin se oli joskus aivan kuollut ja silloin
+hänestä tuntui elämä olevan pelkkää iloa ja päivänpaistetta, mutta
+yksinäisyydessä, yössä ja pimeässä, silloin hän jälleen tunsi tuon
+omituisen ilmiön sisällisestä pahoin voinnista.
+
+Ja joskus, -- noina hengellisen selvyyden hetkinä, kun meillä on voimaa
+irtautua ulkonaisista häiritsevistä vaikutuksista ja sukeltaa alas
+sielumme salaperäisiin syvyyksiin, jossa olentomme totuus on kätkettynä
+-- semmoisina hetkinä pukeutuivat nuo tunteet eläviin ja selviin
+kuviin. Silloin aina joku ulkonainen sattuma, kertomus muiden
+kärsimyksistä, katsahdus puutteen ja köyhyyden alalle, joka hedelmöitsi
+raskaat uinailevat ajatukset hänen mielessään ja herätti ne eloon.
+Muistot muinaisuudesta heräsivät tuskastuttavan selvinä; hän näki
+jälleen lapsuuden kotinsa, hän joutui jälleen hiljaiseen, hivuttavaan
+taisteluun huolia vastaan, joka siellä kamppailtiin. Ja niinkuin kiveä
+veteen viskattaessa, sen ympärille syntyy koko joukko ulospäin
+laajenevia pyöriä, niin syntyi hänen sielussaan tuon köyhän kotoisen
+kuvan ympärille koko ryhmä samallaisia kuvia muiden puutteista ja
+surkeudesta, joka enemmän ja enemmän levisi ja laajeni ja vihdoin
+vajosi yleiseen, epämääräiseen epätoivoon elämän kurjuudesta ja meidän
+voimattomista kokeistamme parantaa sitä. Ja kun hän ennätti sille
+asteelle, kun rauhattomat pyörteet hänen sielunsa elämässä kerta
+kerralta yhä heikommin ja heikommin uudistuivat kunnes ne kadottivat
+varmat piirteensä ja hajosivat hiljaiseen, sankeaan surumieleen. --
+silloin ilmestyi jyrkkänä vastakohtana uusi kuva: kuva hänen
+nykyisestä, loistoisesta elämästään. Hauskat kekkerit, pienet hienot
+päivälliset, jolloin viinejä virtaili, komeat huonekalut heidän
+asunnossaan, hänen kalliit pukunsa, -- kaikki nuo kuvat lensivät kuin
+polttavat salamat siinä syvässä surun täyttämässä vakavuudessa, johon
+hän oli vaipunut.
+
+Semmoisina hetkinä hän joutui täydelliseen epätoivoon. Hänen miehensä
+hilpeä luonne, heidän suruton, iloinen seurapiirinsä, joka enimmin
+aprikoi kuvituksiaan ja nautinnoitaan, kaikki synnytti hänessä
+vastenmielisyyden tunteen, niin voimakkaan, että se melkein muuttui
+inhoksi. Niin kiivaasti hän tunsi sääliä onnettomia kohtaan, harmia
+elämän epäkohdista ja vääryyksistä ja, ennen kaikkia, tuskaa omasta
+voimattomuudestaan, että oleminen kävi hänelle tukalaksi ja kuoleman
+ajatus ainoaksi mahdollisuudeksi päästä vapaaksi noista kauheista
+arvoituksista, jotka vaivasivat häntä kuin omantunnon tuskat. Hän tunsi
+silloin myös kummallista välinpitämättömyyttä miestä ja lasta kohtaan.
+Tuon sielunelämän lain perustuksella, jonka mukaan joku tunne, samalla
+järkähtämättömällä säännöllisyydellä kuin aaltojen käynti, voi
+saavuttaa jonkun määrätyn korkeuden ainoastaan sen kautta että toinen
+vaipuu alas, niin työnnettiin tieltä hänen omat persoonalliset
+tunteensa samalla kun epätoivon ja tuskan kohtaukset nousivat niin
+äkkinäisen korkealle.
+
+Mutta tuota sieluntaistelua oli vaan aika ajoin; väliin se oli tyyten
+tauonnut, väliin se työskenteli hitaasti ja koneellisesti. Yhdestä
+ilmauksesta hän ei kuitenkaan ollut koskaan vapaa: aamuisin kun hän
+heräsi, niin hänen ensimäinen tunteensa ei ollut iloinen. Yöllä,
+jolloin kaikki, mitä meissä löytyy, -- etenkin totuus, jota emme vielä
+tahdo tunnustaa, elää elävämmin kuin päivällä, yöllä se kokosi hänelle
+tuon tyytymättömyyden ja levottomuuden tunteen, joka aamu heräämisen
+jälkeen kiusasi häntä, kunnes ajatukset selkenivät ja hän ennätti
+vakuuttaa itselleen, miten täynnä iloa ja onnea hänen elämänsä oli. --
+
+Siten kului pari vuotta. Herra ja rouva Schöningiä pidettiin yleisesti
+onnellisten aviokumppanien esikuvana -- ja syyllä kyllä. Heidän
+elämänsä kului rakkaudessa ja sopusoinnussa ja heillä oli varoja
+hankkia itselleen kaikkia nautinnoita kuin elämällä on antaa. Ei
+kenkään voinut aavistaa niitä salaisia sieluntuskia, jotka joskus
+vaivasivat Lovisaa, ei miehensäkään edes. Hän ei olisi niitä
+käsittänyt, niin, eipä hän itsekkään niitä täysin ymmärtänyt. Ne elivät
+hänessä enemmän unelmain tavoin kuin sydämmen taisteluna, joka vaatii
+ilmaa ja todellisuutta, ettei se tyyten tukehduttaisi meitä. Ne eivät
+kohonneet ylöspäin ja muodostuneet selviksi ajatuksiksi, ne vajosivat
+ja katosivat hämäriin epäselviin tunteisiin.
+
+Silloin tuli eräänä päivänä eräs noita ulkonaisia satunnaisuuksia,
+jotka itsessään vähäpätöisinä, kuitenkin usein ovat ne voimat, jotka
+antavat eloa tuollaiselle mielentilalle.
+
+Lovisa oli jonkin aikaa ollut tavallista enemmän alakuloinen, hän ei
+itsekkään tietänyt miksi. Selittämätön tuskan ja väsymyksen tunne veti
+hänet pois ympäristön ilokuvista ja sai hänet vaipumaan raskasmieliseen
+uinailuun, joka levitti ikäänkuin hunnun hänen silmilleen, niin että
+niiden katse näytti joskus kuni varjotulta. Luonnosta taipuvainen
+uskonnolliseen haaveiluun, hän nyt antautui myöskin mietelmiin uskonnon
+salaisuuksista. Paljon hän puheli näistä Erlandin kanssa, mutta etenkin
+hän pienelle pojalleen niistä puhui. Oli salainen, tuskin itsensä
+ymmärtämä nautinto luoda lapsen avonaiseen mieleen tuota kaihoa
+korkeampaan rakkauteen, joka heräsi hänessä, kun hän ei löytänyt
+tyydytystä ulkonaisessa elämässään.
+
+Tällaisessa mielentilassa hänen täytyi valmistaa päivällisiä, joille he
+olivat kutsuneet muutamia tuttavia. Jokainen askare sen johdosta oli
+hänestä niin vastenmielinen kuin häntä olisi pakoitettu syntiä
+tekemään; hän kuitenkin Erlandin tähden koitti tukehduttaa nuo tunteet
+ja tunnollisesti koittaa saada päivälliset niin hienosti ja hyvästi
+järjestetyksi kuin suinkin. Mutta kemujen edellisenä päivänä toi
+sattuma hänen tiellensä erään entisen ystävän, nuoren rouvan, jota hän
+ei ollut kaukaan aikaan tavannut. Tuo nuori rouva, joka oli hyvin
+nerokas nainen ja eli keskellä nykyajan polttavien kysymysten pyörrettä
+ja joka myös käytännöllisesti työskenteli niiden selvittämiseksi,
+esitti Lovisalle kuvan, kuvan jälleen valaistakseen yhteiskunnallisia
+epäkohtia, joiden alla osa ihmiskuntaa nääntyy. Hän kertoi eräästä
+tuumasta, jonka hän tahtoi toteuttaa koettain siten voimainsa mukaan
+_yhdellä_ alalla auttaa pahinta puutosta, sekä pyysi Lovisaa, joka oli
+varakas rouva, auttamaan häntä vähäisellä raha-avulla.
+
+Tuo ystävän kuvaus vaikutti syvästi Lovisaan. Niinkuin usein tapahtuu
+-- jos me vaan tahtoisimme huomata sitä -- että juuri kun me olemme
+tulleet valmistetuksi jollekin uudelle vaikutukselle, tuodaan se
+meille, omituisen, mutta kuitenkin lain alaisen olojen yhteyden kautta,
+-- niin tämä kohtaus ja keskustelu juuri tuotti sen vaikutuksen, jota
+vastaanottamaan Lovisan koko sieluntila oli valmistettu. Sanomaton ilon
+ja innon tunne heräsi hänessä. Tätä yritystä täytyi kaikella muotoa
+auttaa; hän kuunteli syvimmällä osanotolla erikoisseikkoja sen
+toimeenpanemisessa ja kun hän erosi ystävästään, hän ei ainoastaan
+luvannut itse auttaa, vaan herättää muissakin innostusta asiaan.
+
+Kiireesti ja koneellisesti hän toimitti loput asiansa. Lakkaamatta hän
+mietti keinoa, miten parhaiten auttaa ystävätään ja kun hän seisoi
+eräässä makeiskaupassa valikoiden hedelmiä puolispöydän varalta, hän
+samalla ajatteli mitä hän sanoisi miehelleen, että hänkin innostuisi,
+minkä verran miehensä mahtoi antaa ja miten hänen ystävänsä hämmästyisi
+ja iioitseisi saadessaan niin suuren summan.
+
+Kotiin tultua hän heti meni Erlandin luo, joka istui kammarissaan ja
+kirjoitti.
+
+Nähtyään vaimonsa hän heti laski kynän kädestään, kääntyi päin ja kysyi
+nauraen, mitä hänellä nyt oli sanomista, kun tuli kasvoilla
+"perheneuvospiirre".
+
+Lovisa hymyili, otti tuolin ja istui Erlandin viereen. Sitten hän alkoi
+innokkaasti ja mikäli muisti, ystävättären sanoilla kertoa tuosta
+laupeudentyöstä sekä pyysi lopuksi Erlandin kannattamaan asiata aluksi
+isommalla raha-avulla ja sitten vuotuisella maksulla.
+
+Erland kuulosti tarkkaan Lovisan kertomusta. Leikkisä juonne katosi
+heti hänen kasvoiltaan; hän näytti hyvin vakaiselta siinä istuessaan
+selkä kenossa kirjoitustuolilla ja sormiellen kynänvartta. Katse
+seurasi koneellisesti käden liikkeitä.
+
+"Eikö totta, Erland", jatkoi Lovisa lopetettuaan tilintekonsa, "se on
+oiva tuuma? Sellainen koto, jossa köyhät lapset saavat ruokaa ja
+vaatetta ja sitäpaitse oppivat työtä tekemään, varmaan se suojeleisi
+monta puutteesta ja kärsimyksistä sekä aineellisesti että
+hengellisesti?"
+
+"Tietysti", vastasi Erland kiireesti, katsoi ylös ja kääntyi vaimonsa
+puoleen, "tuo tuuma todistaa että sen tekijällä on sekä päätä että
+sydäntä, ja se on epäilemättä hyvin kaunis -- hyvin kaunis. Mutta
+valitettavasti on tuollaisista laitoksista ylipäätään saneen vähän
+hyötyä, luulenpa melkein että tuo uudenaikainen ihmisrakkaus vaan
+tylystyttää heitä ja kiihoittaa välinpitämättömyyttä ja laiskuutta.
+Mitä korjata tulisi, niin se on itse yhteiskunnallisten lakien
+perustus. Niin kauan kun sellaista työn puutosta kestää, kuin meillä
+nyt on, niin kauan emme _voi_ auttaa köyhiä millään tehokkaalla
+tavalla. Antaa heille rahaa, ja perustaa kotoja ja semmoista on vaan
+hetkellistä hyvää. _Työtä_ heille pitäisi koettaa hankkia, siinä ainoa
+keino, joka voisi vaikuttaa jotakin, sillä se kohottaisi samalla heidän
+siveellistä tunnettaan..."
+
+"Tietysti", sanoi Lovisa vähän kärsimättömästi, "mutta kun ei kerran
+löydy työtä, kun satoja vankkoja miehiä turhaan hakee työtä, eihän saa
+antaa heidän nähdä nälkää ja nääntyä vaan siitä syystä, ettemme osaa
+auttaa kaikkein viisaammalla tavalla. Onhan toki parempi auttaa niin
+hyvin kuin voi, kuin olla ihka auttamatta..."
+
+"Se on selvää, kukas sitä väittää? En minä ensinkään moiti
+hyväntekeväisyyttä, minä päinvastoin puollan ja ihailen sitä; sanon
+vaan, että kaikki mitä se toimittaa on hetkellistä ja haihtuvaa, se on
+sanalla sanottu, turhaa eikä mitään muuta".
+
+"Mutta pelastaa ihmisiä nälkään kuolemasta ei kuitenkaan voi olla ihan
+turhaa, eikä arvotonta", vastasi Lovisa hiljaa.
+
+Erland hymyili ja kohotti olkapäitään ikäänkun sanoakseen, että Lovisa
+ei tahtonut ymmärtää häntä, että hän tavallisella naisellisella
+ahdasmielisyydellä, vaan piti silmällä asian _yhtä_ puolta eikä
+käsittänyt että hän katseli sitä perussyylliseltä kannalta, eikä vaan
+puhunut nyt nostetusta kysymyksestä.
+
+"Nuo tutkistelemiset kiusaavat minua", jatkoi Lovisa ja äänensä kuului
+niin syvältä aina kun hän oli liikutettu, "onhan tosin hyvää ja
+kaunista että _tahdotaan_ hankkia työmiehelle oikeutta, että edes
+huomataan jotta alempien kansanluokkien asema on parannettava, mutta
+kunnes se tapahtuu, ja tietysti siihen vielä on aikoja, mitähän se
+heitä hyödyttää, että siitä pidetään _puhetta_? Kenties
+tulevaisuudessa, mutta nyt ei mitään. Mitä he kaikista parhaiten
+tarvitsevat on apua, käytännöllistä, kiireistä apua, ja minä luulen,
+että jokaisella, jolla on onnellisempi asema elämässä, myös on vastaava
+velvollisuus auttaa, parempia aikoja odottaessa, puutetta kärsiviä, ei
+pelkillä sanoilla ja säälillä, vaan jakamalla heille osan omaa
+hyväänsä. Mutta kukaan meistä ei anna niin paljon kuin pitäisi antaa,
+me annamme hiukkasen omasta yltäkylläisyydestä, muutamia muruja, joista
+kernaasti luovumme, ja siinä kaikki!"
+
+"Ja vaikka sinä jakaisit kaikki kun sinulla on ja omaat", keskeytti
+Erland kiivaasti, "niin se olisi sama jos heittäisit sen järveen.
+Muutamassa silmänräpäyksessä se olisi kaikki kadonnutta puutteen ja
+kurjuuden kitaan, jättämättä siunauksen jälkeäkään peräänsä. Elä nyt
+käsitä minua väärin, en minä tarkoita, ettei auttaa saisi, minä vaan
+tahtoisin saada sinun käsittämään, että se on väärää uhraavaisuutta,
+liioiteltua ihanteellisuutta, johon sinä niin usein näyt pyrkivän, --
+luopua elämän mukavuuksista ja huvituksista ja sen sijaan vaatettaa ja
+elättää köyhiä, sillä se on laveammassa merkityksessä ihan hyödytöntä!"
+
+"Mutta et suinkaan sinä tahtone sanoa, ettei tuo koti köyhiä lapsia,
+varten olisi miksikään hyödyksi?"
+
+"Ei, ei, tietysti ei", hän vastasi närkästyneenä, kun ei vaimonsa
+tahtonut seurata hänen ajatuksensa juoksua, "minähän sanoin laajemmassa
+merkityksessä. Muutoin tuo tuuma on minusta nähden oivallinen eikä
+ensinkään mahdoton toteuttaa. Mutta surullisinta, liikuttavaa on, että
+jos teille onnistuu pelastaa sata lasta vilua ja nälkää näkemästä, niin
+kasvaa toisia sata, kuin sieniä maasta, jotka ovat yhtä surkeita!"
+
+"Niinpä niin, mutta onhan kumminkin muutama pelastunut. Onhan vähemmin
+kurjaa että sata näkee nälkää kuin jos kaksi sataa sitä tekee".
+
+Erland nauroi.
+
+"Laiha etu, ainakin sille sadalle, joka kärsii! Kaikessa
+tapauksessa", hän lisäsi vakaisesti, "on sinun ystäväsi yritys
+varsin kunnioitettava".
+
+"Sinä tahdot siis auttaa häntä?" kysyi Lovisa innokkaasti.
+
+"Tietysti. Jos me tunnemmekin, ettemme voi toimittaa mitään pysyväistä
+hyvää, niin onhan kumminkin velvollisuutemme ojentaa tarvitseville
+auttava käsi. Noo, minkä verran sinä tahdot?"
+
+Lovisaa arvelutti. Häntä peloitti mainita niin suurta summaa,
+ensiksikin siitä syystä että miehensä kenties tulisi tyytymättömäksi ja
+hänen intonsa asian suhteen laimeneisi, toiseksi hän pelkäsi
+närkästynyttä katsetta, joka hänen silmissään heti alentaisi lahjan
+arvoa ja tekisi hänet tyytymättömäksi miestään kohtaan.
+
+"Tahtoisitko antaa sata kruunua", hän sanoi viimein arasti.
+
+Erlandin kasvot synkistyivät heti.
+
+"Nyt on minun mahdoton antaa niin suurta summaa. Näinä päivinä on
+minulla ollut jos jonkinlaisia menoja. Eilen viimeksi täytyi auttaa
+erästä rappiolle joutunutta raukkaa, entistä Upsala toveria. Hän sai
+kaksi sataa kruunua. Ja tuskinpa päivääkään kuluu, ettei joku ano
+yhden- eli toisenlaista apua".
+
+"Mutta, Erland", sanoi Lovisa kasvot poispäin, matalalla äänellä,
+"huomiset päivällisemme tekevät monta sataa kruunua. _Siihen_ sinulla
+kyllä on varoja".
+
+Erlandin silmät välähtivät; hän nousi kiivaasti ja asettautui vaimonsa
+eteen kädet housujen taskuissa.
+
+"Mitä sinä tarkoitat tuolla soimauksellasi, Lovisa? Teenkö väärin kun
+elän niinkuin elän? Tarkoitatko sinä, että meidän pitäisi elää niinkuin
+köyhät ihmiset, asua kahdessa kammarissa, syödä kalaa, leipää ...
+eli...?"
+
+"Ei ei, en minä sitä sano ... nyt rauhoitu, kultaseni", keskeytti
+Lovisa koettaen tarttua Erlandin käteen, jonka hän kiivaasti veti pois.
+"Minä vaan tahdon _sinun_ tähtesi ja minun itseni tähden sanoa, ettemme
+me saa olla itsekkäitä, että meidän täytyy _ilomielellä_ antaa
+osastamme muillekin silloin kun me huvittelemme ja nautimme elämästä.
+Voi sentään, Erland, ihminen tulee niin pian itsekkääksi. Minä tunnen
+sen itsestäni, minä tunnen miten tämmöinen ylellisyys laimentaa
+tunnettamme toisia kohtaan, aivan unohtuu miltä _kärsiminen_ tuntuu,
+kun ei itsellä ole kärsimyksiä, joutuu niin etäälle kaikista köyhistä,
+ettei enää voi tuntea heidän tavallaan eikä heidän kanssansa, vaan sen
+sijaan keskustellaan kylmästi yhteiskunnallisista epäoloista ja miten
+niitä voitaisiin korjaella. Usko minua, minä tunnen, tunnen juuri
+itseni suhteen tuon hirveän vaaran, joka on rikkaudessa: vaaran, ettei
+ymmärretä kärsimystä. Minä niin pelkään kontistua tuohon itsekkäisyyden
+hyyhmään. Minä tunnen usein miten nautinnonhimo tahtoo kietoa minut,
+miten se kuiskii minulle: elä sure auttamatonta asiata, _sinä_ et pysty
+muuttamaan yhteiskunnan lakeja, iloitse siis elämästä, ja kiitä
+Jumalata onnesta, jonka olet osaksesi saanut! Mutta kun minä koetan
+kiittää Jumalaa, tuntuu rukoukseni sydämmettömältä ivalta niitä
+kohtaan, jotka ovat onnettomampia kuin minä".
+
+Molemmat olivat vaiti. Erland käveli edes takasin, pää kumarruksissa ja
+otsa rypyssä. Hänen tyytymättömyytensä haihtui kuitenkin pian; hän
+astui vaimonsa luo, syleili häntä vyötäisistä ja katsoi häneen puoleksi
+surumielisesti, puoleksi veitikkamaisesti hymyillen.
+
+"Pieni haaveellinen eukkoni", hän sanoi hellästi, "sinä et oikeastaan
+sovellukaan tähän matoiseen maailmaan; sinä olet liian hyvä sekä
+sille että -- minulle. Kaikessa tapauksessa", hän jatkoi, astui
+kirjoituspöydän luo, otti sieltä satakruununsetelin ja antoi Lovisalle,
+"tässä on pyytämäsi raha. Mutta minä sanon sinulle suoraan, että nyt et
+sinä saa pitkään aikaan pyytää enempää".
+
+"Kiitosta rakas", vastasi Loviisa innolla, "ei, nyt minä saatan olla
+tyytyväinen. Yksi asia vaan: sinun täytyy luvata vähäinen vuosimaksu,
+edes..."
+
+"Ei kiitoksia, sitä juuri minä en tee. Tässä tulee häviö vuosimaksujen
+kautta. En muistakaan miten moneen seuraan ja laitokseen minut on
+kiedottu ja nyt olen päättänyt sanoa _ei_!"
+
+Hän nyökkäili naurusuin, istui pöydän ääreen ja tarttui työhön. Lovisa
+suuteli häntä pari kertaa otsalle ja meni sitten tiehensä.
+
+Mutta hän ei ollut onnellinen, ei nyt eikä illallakaan kun hän meni
+viemään rahoja ystävälle, joka niistä sydämmellisesti kiitteli. Niin,
+nuo kiitokset miltei vaivasivat häntä, hän tunsi ettei tuolla lahjalla
+ollut mitään arvoa, hän tiesi että miehensä oli sen antanut päästäkseen
+rukouksista ja kehoituksista, saadakseen olla rauhassa. Ja jos Erlandin
+lahjanannossa oli jotain totuutta ja tunnetta, niin se perustui tyyten
+hänen rakkauteensa häneen, Lovisaan, haluun tehdä hänelle mieliksi,
+eikä säälistä kärsiviä kohtaan.
+
+Hän ei voinut poistaa alakuloisuuttaan: se seurasi häntä kaiken yötä,
+unessakin hän sen tunsi, se kiusasi häntä aamulla, huoneissa häärätessä
+ja keittiössä puolisen valmistuspuuhissa. Ja kun hän neljän ajoissa
+ilmestyi makuusuojasta puettuna somaan ja hienoon päiväpukuun, -- jonka
+Erland tarkasti ja hyväksyi -- kun hän vastaanotti vieraita, oli hänen
+vallan vaikeata olla niin iloisen ja onnellisen näköinen, kuin
+tilaisuus vaati. Mutta Erlandin tähden -- Erlandin, joka käyskenteli
+suojissa loistaen tyytyväisyydestä ja vieraanvaraisuudesta -- hän
+kaikella muotoa koetti voittaa haikeuttaan. Ja tuon mielenponnistuksen
+johdosta hän oli tavallista vilkkaampi. Posket punoittivat, oli
+ikäänkuin hehkua uneksivan silmän syvässä. Hän oli niin soma tumman
+sinisessä samettipuvussaan, joka pehmeästi sujui pienen, sorean
+vartalon ympärille, että Erlandin katse vähä väliä seurasi häntä
+ihastuksella ja ylpeydellä.
+
+Ateria oli alusta pitäin hyvin hupainen. Isäntäväen hilpeä mieliala
+levitti kuin päivänpaistetta ympäri pöytää, kaikki olivat iloisia,
+laskettiin leikkiä, pakinoitiin ja naurettiin, yhä äänekkäämmästi ja
+irtonaisemmasti jokaisen uuden viinilajin jälkeen.
+
+Kauppaneuvoksen rouva, joka istui isännästä oikealla, oli saanut
+toiselle puolelle hyvin hupaisen naapurin. Tälle antoi Erland toimeksi
+"lellitellä eukkoa" ja imarrella, häntä hienojen iltamien johdosta.
+Pieni rouva, joka kävi yhä pyöreämmäksi mikäli ilta kului, nautti
+oikein ollen herrojen leikin esineenä. Oli aivan tukehtua, niin hän
+nauroi Erlandin sukkeluuksille, näpsäytti sormille viuhkalla, kun
+Erland oli "häijy" ja juotuaan pari lasia sampanjaa hän tuli
+erinomaisen imeläksi molemmille naapureilleen.
+
+Neiti Berg koetti myös osaltaan pitää iloa vireillä. Hänen
+kokkapuheensa, jotka alkupuolella ateriaa jotensakin pysyivät
+säädyllisyyden rajoissa, alkoivat tuossa jälkiruuan aikana vivahtaa
+niin kirjavilta, että hän vain kuiskimalla niitä ilmoitteli
+naapureilleen. Nämä taas lakkaamattomien naurunpuuskien remakassa niitä
+levittelivät muille vieraille.
+
+Kun pöydästä noustua isännän kehoituksesta mentiin hänen suojaansa
+tupakoimaan ja kahvia juomaan, oli ilo ylimmillään. Kauppaneuvoksen
+rouva, joka pöyhistyi kanarialinnun lailla, kun se on oikein
+tyytyväinen, pyörähteli kuni kerä toisen herran luota taas toisen luo,
+jotka häntä taputtelivat ja suutelivat käsiä. Neiti Berg vetäytyi
+parineen yhteen nurkkaan "virnailemaan"--- neidin sanojen mukaan -- ja
+muu seurue loikoi mukavilla sohvilla ja nojatuoleilla, nauttien
+suloista lepoa.
+
+Ja niin vähitellen tapahtui mielenmuutos; vallattomuus asettui,
+ruuansulatus vaikutti suloista vetelyyttä, nautittiin siinä istuessa
+noin mukavasti ja puhellessa vakavista asioista. Muutama sattumalta
+lausuttu sana nosti uskonnollisen väittelyn kahden vieraan välille;
+vähitellen vaikenivat toiset ja keräytyivät noiden kahden ympärille,
+kuullakseen huvittavaa kinaa, ja ei aikaakaan, niin oli ylhäällä
+yleinen vilkas keskustelu uskonnon periaatteista. Mielissä vielä
+värähteli iloinen surina, joka tuskin oli vaijennut, päivällisaterian
+loisto väikkyi puhujain mielikuvituksessa kirkkaana pohjana, jota
+vastaan kuoleman ja ijankaikkisuuden kysymykset esiintyivät kuin
+suuret, synkät, mutta samalla salaperäisen viehättävät varjot.
+
+Uskonnollinen väitös loppui, eikä nyt, enemmän kuin samallaisissa
+tilaisuuksissa ennenkään, tultu parempaan päätökseen kuin että toinen
+piti toistaan joko ahdasmielisenä tai harhaoppisena. Sitten
+ruvettiin puhumaan yhteiskunnallisista epäkohdista, köyhyydestä, ja
+työttömyydestä. Siinäkin asiassa oltiin erimielisiä; vanhoilla olijat
+syyttivät siitä ajan kurjuutta, tätä kurjaa aikaa, jolloin kaikki
+yhteiskunnalliset siteet rikottiin; vapaamieliset puolustivat
+tasa-arvon aatetta ja keskustelu muuttui vähitellen kiivaaksi
+kiistaksi, joka ei sekään johtanut parempaan päätökseen kuin
+edellinenkään. Yhdessä asiassa olivat kumminkin kaikki yksimielisiä,
+nimittäin siinä, että nykyinen aika on huonoista huonoin; vanhoilla
+olijat moittivat, että "entinen hyvä aika" oli mennyttä, aika, jolloin
+vielä oli olemassa muinaista ritarillisuutta ja muinaisia kunnon
+miehiä; -- vapaamieliset taas siitä syystä, ettei tuo kultainen
+aikakausi vielä ole koittanut, jolloin oikeudentunto ja veljellisyys
+vallitsee ihmisten kesken, ja joka oli koittava silloin, kun heidän
+programminsa oli pantu toimeen.
+
+Kun tämä kina päättyi, ryhdyttiin levollisimpiin,
+valtiollistaloudellisiin aineisin ja niin rupesi eräs naisista
+kertomaan käynneistään köyhien majoissa. Hän oli ollut monta vuotta
+suojelusrouvana yhdessä pääkaupungin isoimmista seurakunnista. Hän
+puhui erinomaisen hyvin, esitystapa oli vilkasta ja taiteellista ja
+kaikki kuuntelivat jännityksellä hänen kuvauksiaan kurjuuden kodeista.
+Viimein hän kertoi eräästä perheestä, jossa isä oli tylsämielinen ja
+äiti niin sairas, että tuskin jaksoi olla jalkeilla. Ja, tuossa kodissa
+löytyi yhdeksän -- yhdeksän! -- lasta, eikä mitään millä elää... Isä
+istui nurkassa ja tuijotti, lapset makasivat lattialla kuin sinne tänne
+viskatut resumytyt ... se oli kauhistavan surkea näky... Ja kenties
+kaikista kurjinta oli puhutella naista, jolla miehen hulluudesta
+huolimatta oli vastasyntynyt lapsi povella -- kuulla, miten tyly hän
+oli ja välinpitämätön kaikesta...
+
+Tämä kertomus herätti syvää liikutusta kuulijoissa. Vedet nousivat
+monen naisen silmiin ja eräs herroista, joka ei suvainnut kuulla
+semmoista, hiipi tiehensä pienelle kävelyretkelle päästäkseen
+tuskallisesta liikutuksesta..
+
+Seurasi sitten monta saman laatuista juttua. Puhujat olivat melkein
+innossaan saada kuvata sitä kurjuutta kun he olivat nähneet. Yksi
+kerjäläisjuttu kerrottiin toisen jälkeen ja miten lie ollutkaan,
+rupesivat nuo jutut vivahtamaan leikillisiltä. Eräs naisista kertoi
+vanhasta rappiotilaan joutuneesta sotamiehestä, joka säännöllisesti
+kolme neljä kerta vuodessa kauppasi hänelle saapasnihtiä, eikä antanut
+rauhaa ennenkuin hän osti. Nyt niitä oli semmoinen rovio että sopi
+kohta itsensäkin lähteä niitä kaupitsemaan. Toinen teki elävän
+kuvauksen köyhästä kirjailijasta, joka tullen apua anomaan, ensin
+lähetti nimikorttinsa. Sen johdosta hänet käskettiin isoon saliin,
+jonne sattuikin muita vieraita tulemaan ja jossa kirjailija oli niin
+tyytyväinen ollakseen, ettei tahtonut hennoa lähteä pois.
+
+Tuommoinen äkkinäinen, selittämätön tuulenpuuska oli silmänräpäyksessä
+muuttanut keskustelun luontoon ja vapauttanut seuran vakavuuden ja
+syvämielisyyden loitsupiiristä, johon se taannoin joutui. Leikin säkene
+oli lennähtänyt, se sytytti heti, sillä juuri sillä hetkellä haluttiin
+muuttaa mieltä ja ilveillä jälleen. Ja muutamassa hengenvedossa olivat
+synkät, käsittämättömät kysymykset syrjäytetyt ja jälleen juteltiin
+hauskasti ja suruttomasti.
+
+Melkein koko ajan oli Lovisa istunut ääneti; ainoastaan pari kertaa,
+kun joku suorastaan puhutteli häntä, hän sanoi jonkun arvottoman sanan.
+Haikeus, joka häntä viime ajoilla oli painanut ja jonka hän iloisen
+aterian ajalla oli väkivallalla sulkenut sielunsa syvään, muuttui nyt
+synkäksi, tuskalliseksi epätoivoksi ja tarttui häneen aavistamattomalla
+voimalla. Olihan tuo keskustelu täydellisessä sopusoinnussa hänen oman
+mielentilansa kanssa, ja kuitenkin se kiusasi häntä, hetki hetkellä
+yhä enemmän. Ja kun he vihdoin rupesivat ajattelemattomalla
+kovasydämmisyydellä kertoilemaan leikillisiä kerjäläisjuttuja, silloin
+muuttui tuo tuskan tunne katkeraksi vihaksi.
+
+Millä oikeudella he noin puhuivat? Miksi kuvasivat kärsimyksiä, joita
+he eivät ymmärtäneet? Hän tunsi tuota tuskallista kipeää sielussaan,
+joka aina häntä kohtasi hänen huomatessaan miten paljon vääryyttä tässä
+elämässä toiselle tehdään, miten täynnä tuskaa se on. Hän näki kotinsa,
+vanhempansa, ja tuosta puutteiden ja huolien kuvasta levisi koko joukko
+samallaisia kuvia, yhä etemmäksi kunnes ne vihdoin haihtuivat
+määräämättömiin, rajattomiin näkyihin, kitisevään, epäselvään joukkioon
+kärsiviä ja voihkivia olennoita. Ja tuossa istuessaan, kuunnellen
+vierastensa puheilua, hän oli samalla kuulevinaan kaukaisia ääniä,
+kaukaa, tuosta kitisevästä ihmisjoukosta, jotka huusivat hänelle:
+"miksi ette anna meidän olla, mitä meidän surumme koskevat teihin,
+meidän kärsimisemme, joita te ette käsitä? Miksi te vedätte niitä
+itseänne kiihoittamaan, kun sulatatte hyvää ruokaanne ja hienoja
+viinejänne? Miksi puhutte puutteestamme, miksi säälitte meitä, ettekä
+auta meitä? Jättäkää meidät rauhaan, antakaa meidän olla pimeyden ja
+unhon varjoissa, elkää pilkatko meitä, juuri ilojuhlissanne vetäen
+esille meidän laihat, kuihtuneet kasvot. Hetken kuluttua te ette
+kuitenkaan enää muista, että me olemme olemassa, että me kärsimme --
+kärsimme joka päivä ja joka hetki -- eikä vaan sillä haihtuvalla
+hetkellä, kun teitä haluttaa mässätä säälin kyyneleissä!"
+
+Lovisasta tuntui ikäänkuin nuo äänet lähestyisivät häntä, kasvaisivat
+kuin lähenevän myrskyn kohina; häntä ahdisti, hän oli täynnä tuskaa,
+hän olisi tahtonut kovasti huutaa ajatuksensa ilmi, sanoa noille
+ihmisille miten kevytmielisiä, itsekkäitä he olivat, etteivät he
+ymmärtäneet kärsimystä koska tuolla lailla voivat puhua. Mutta hän oli
+kuin sidottu; hän ei saanut sanaakaan suustaan, hän istui silmät maahan
+luotuina ja kuunteli puhuvien ääniä, jotka niin kummallisesti soristen
+sekaantuivat valittaviin äänihin hänen povessaan.
+
+Hän ei voinut kärsiä kauempaa; hän nousi äkkiä ja meni ulos. Tuossa
+päällenpäin niin levollisessa ja hempeässä olennossa oli kätkettyjä
+intohimon, niin lemmen kuin vastenmielisyydenkin tunteita, jotka joskus
+heräsivät ja valtasivat koko hänen olentonsa huumaavalla voimalla.
+Tällä hetkellä hän tunsi vastenmielisyyttä, melkein vihaa noita
+iloisia, suruttomia ihmisiä kohtaan: kaikki elämän katkeruus ja
+vääryys, kaikki mikä oli alhaista siinä, esiintyi nyt jyrkissä
+leikkauksissa ja synnytti hänessä inhoa kaikkia, kaikkia kohtaan. Mikä
+oli elämän tarkoitus? Mitä hyödyttää turha, kevytmielinen leikki, kun
+emme kuitenkaan koskaan, koskaan saa vastausta kauheaan kysymykseen,
+joka meitä ahdistaa? Miksi alituisesti tuntea tuota hirveätä
+tyytymättömyyttä, joka kalvaa kuin mato sielumme syvyydessä? Uhkaavalla
+tuskalla hän esitti nuo kysymykset, joita seurasi pitkä äänettömyys,
+ikäänkuin niiden vastimeksi löytyisi vaan synkkää, tuntematonta,
+salaperäistä, joka nielee kaikki kysymykset: ijankaikkisuuden lepo.
+
+Hän meni pienen poikansa luo, joka istui lastenkammarissa ja luki
+läksyjänsä.
+
+"Mitä minä tahtoisin opettaa hänelle elämästä, millä tavalla tahtoisin
+tehdä hänet erilaiseksi muita ihmisiä?" hän kyseli itseltään seisoen
+siinä kumarruksissa pojan ylitse. "En tiedä, en. Sehän on juuri
+kauheata etten käsitä elämän tarkoitusta. Yhden toki tiedän ... tiedän,
+että elämän ylevyys, se, jonka jälkeen meidän tulisi pyrkiä, ei ole
+huveissa ja nautinnoissa! Mutta miksi huvittelen kun tiedän parempaakin
+löytyvän?... Mutta mitä 'se parempi' on sitten? 'Ota kaikki kun sinulla
+on...' Sitäkö Jumala vaatii?... Onko syntiä nauttia kun toiset
+kärsivät? En tiedä ... siinä juuri onnettomuuteni etten mitään tiedä --
+ei mitään ... minä vaan tunnen, aavistan ... mutta en _tiedä_ mitään".
+
+"Äiti, sinä et kuule mitä minä sanon", huudahti Yrjö moittien, kun ei
+äiti vastannut mitään hänen kysymykseensä mitä eräs sana merkitsi.
+
+"Anna anteeksi, poju", hän kuiskasi kiivaasti ja suuteli monta kertaa
+poikaa.
+
+Sitten hän istahti ja rupesi kiireesti tarkastamaan käännöstä.
+
+Samassa astui Erland sisään etsien vaimoaan.
+
+"Kultaseni, missä sinä olet?" hän huusi iloisesti. "Tule nyt, tuolla
+ruvetaan tanssimaan ja vieraat kaipaavat emäntää".
+
+"Tanssimaan!" kertoi Lovisa ja hänen kasvoillaan kuvautui syvin
+vastenmielisyys. "Erland, minä pyydän, elkää ruvetko tanssimaan".
+
+"Hyvänen aika, ja miksi emme sitä tekisi?" kysyi Erland hämmästyneenä.
+
+Lovisa ei tietänyt mitä hän vastaisi. Ei, miksikä he eivät tanssisi?
+Hän oli vaan jatkanut omaa vakaista ajatusjuoksuaan ja sen mukaan
+hänestä tuntui melkein käsittämättömältä että ihmiset haluaisivat
+tanssia, mutta Erlandista, joka ei tuntenut noita ajatuksia, mahtoi
+hänen sanansa kuulua hyvin oudolta.
+
+Siellä ulkona ruvettiin soittamaan ja valssin säveleet tunkivat
+lastenkammariin, iloisina, hypähdellen, ikäänkuin ivaten Lovisan
+murheellista mieltä.
+
+"Min'en tiedä, miksi", hän sanoi hiljaa, "mutta nuo äänet kiusaavat
+minua. Minä pyydän sinua, Erland", hän huudahti äkkiä ja kaikki
+tunteet, jotka olivat eläneet hänen sisässään, virtasivat nyt vapaasti
+ja loivat hänen katseelleen kuumeentapaista loistoa, "elkäämme tanssiko
+tänä iltana!"
+
+"Ja miksikä ei?" kysyi Erland yhä enemmän hämmästyen.
+
+"En tiedä, en voi sitä selittää sinulle, minä tunnen vaan semmoista,
+tuskaa, semmoista ahdistusta ikäänkuin aavistaisin jonkun onnettomuuden
+tulevan. Tiedäthän, että minä tunnen noin edeltäpäin, ja kun sinä tulit
+käskemään minua tanssiin, selvisi minulle äkkiä ettemme me saa noin
+leikkien kuluttaa elämätämme, että suruton nautintomme pian loppuu --
+että jotakin on tulossa... Tällä hetkellä minä tunnen niin ihmeen
+selvästi, että elämä täytyy olla totuutta ... ja jos me emme tahdo sitä
+semmoisena käsittää, niin siitä seuraa -- surua..."
+
+Hän seisoi miehensä edessä pää pystyssä ja silmät melkein ummessa.
+Hän näytti tavallista pitemmältä, oli ikäänkuin rikas, voimallinen
+tunne-elämä hänen povessaan olisi kohottanut pientä vartaloa. Ja kun
+hän hitaasti nosti silmänsä, loistivat ne kumman kirkkaina.
+
+Erland katseli häntä tyytymättömänä. Hän ei tahtonut nähdä vaimoaan
+tuossa tilassa, joka oli hänen mielestään liioiteltua ja luonnotonta.
+
+"Minä en käsitä sinua, Lovisa", hän sanoi maltittomasti, "sinua vaivaa
+jokin luulotauti. Et suinkaan sinä saata tarkoittaa, että me, niinkauan
+kun Jumala antaa meille onnea, rupeaisimme suremaan ja itkemään
+vastaisien huolien varalta?"
+
+Hän ei vastannut; hän kalpeni ja katse kävi vielä tummemmaksi.
+
+"Minä en ole koskaan kuullut, että olisi syntiä olla iloinen, ja taas
+ansioksi ihmiselle kulkea happamen näköisenä ja voivotella", jatkoi
+Erland yhä kiivaammasti. "Ja mitä etenkin sinuun ja minuun tulee, niin
+minun mielestäni me molemmat olemme niin paljon raastaneet ja
+kärsineet, että me nyt häiritsemättä voimme nauttia onneamme".
+
+"Mutta minusta tämmöinen suruton nautinto tuntuu synniltä", hän
+kuiskasi mieheensä katsomatta.
+
+"Niin, silloin en voi muuta kuin surkutella, että minun täytyy
+pakoittaa sinua syntiä tekemään", hän vastasi kuivasti, "minun elämäni
+ainoa pyrintö on ollut tehdä sinut onnelliseksi, tehdä kotimme
+hauskaksi, ja silloin on kovin katkeraa kuulla tuollaisia sanoja".
+
+Lovisa vavahti ja vilkasi äkkiä häneen. Hän tunsi omantunnon piston
+sydämessään.
+
+"Anna anteeksi, rakas", hän huudahti mennen miehensä luo ja koetti
+tarttua hänen käteensä. "Ja elä käsitä noin väärin minun sanojani.
+_Sinä_ et ole mitään rikkonut... Joka _voi_ olla iloinen ja suruton,
+joka _voi_ nauttia, muistamatta muiden tuskaa, hän ei sillä syntiä tee.
+Se vaan, joka on herännyt suruttomasta unesta, joka keskellä elämän
+riemua kuulee ääniä sen kurjuudesta ... hänhän vaan tekee syntiä.
+Sentähden minä yksin olen syyllinen ... jos se lieneekään mikään rikos.
+Joskus ne tuntuvat minusta sairaan houreilta kaikki ... mutta minä
+kärsin kuitenkin..." Hän oli hiipinyt miehensä luo ja hänen äänensä
+kävi melkein kuulumattomaksi kuiskeeksi siinä puhuessaan. Närkästynyt
+katse katosi vähitellen Erlandin kasvoista, mutta tyytymättömältä hän
+vielä näytti.
+
+"Elä ole vihainen enää", jatkoi Lovisa hellästi, "kenties minä olen
+väärässä ... ollaan iloisia ja nautitaan onneamme ... niinkauan kun
+sitä kestää... Mene nyt sinne tanssimaan, minä tulen paikalla ... mene,
+ja pyydä joku tanssiin..."
+
+"Ei kiitoksia", vastasi Erland jäykästi ja veti kätensä vaimonsa
+kädestä, "en minä tanssi, sinulle onnistui karkoittaa kaiken halun..."
+
+Hän poistui kiivaasti sen enempää sanomatta. Lovisa jäi seisomaan
+liikkumattomana; katseensa, joka ensin tuskallisena seurasi Erlandia,
+painui ja kiintyi tuijottavana lattiaan.
+
+"Kumpi meistä kahdesta kestää kauemmin?" hän ajatteli itsekseen, "hän
+ilossa ja suruttomuudessa tai minä vakavuudessa? Kummalleko meistä nyt
+sanotut sanat ovat tyhjiä, ilman sisällystä? Eli voimmeko me koskaan
+yhdistää mielipiteemme kokonaisuudeksi, täydelliseksi sopusoinnuksi,
+niin että me otamme ja annamme toisiltamme, jotta vältämme äärimmäisen
+pahimman, joka on oleva seuraus kun vaan jompikumpi meistä saa
+hallita... Siitä riippuu kaikki..."
+
+"Äiti", sanoi Yrjö, joka koko ajan oli istunut pöydän luona ääneti
+katsellen vanhempiaan, "miksi sinä ja isä torutte?"
+
+"Mistä sinä tiedät että me torumme?" vastasi Lovisa tullen pojan
+viereen istumaan.
+
+"Näinpä minä, te ette olleet hyvän näköisiä", sanoi poika vakaisesti,
+"te ette saa torua, äiti, minusta ei ole hauskaa että te torutte", hän
+jatkoi ja rypisti kiivaasti kulmiaan, ikäänkuin hän olisi tuntenut
+ruumiillista pahaa.
+
+"Mutta ettekös tekin siellä koululla joskus ole eri mielisiä ja koeta
+silloin saada toista taipumaan?" jatkoi Lovisa.
+
+"Se on ihan toista", vastasi Yrjö varmasti, "jos joku pojista puhuu
+tuhmasti, niin heti paikalla häntä kuritetaan, mutta eihän koskaan voi
+tietää äitikö vai isä on oikeassa?"
+
+"Ja miksikä ei yhtä hyvästi kuin poikien välissä?"
+
+"Siksi ... siksi... että yksi poika aina on toista tuhmempi ja joka on
+vähimmin tuhma, se on oikeassa. Mutta ei isä voi olla tuhmempi kuin
+äiti, eikä äiti tuhmempi kuin isä..."
+
+Hän rehahti sydämmellisesti nauramaan; hän oli mielestään sanonut
+jotakin hyvin hauskaa.
+
+"Mutta rakas lapseni", väitti Lovisa hymyellen, "eikös äiti sentään ole
+tuhmempi... Minä kuulen usein sinun ja Vernerin poikien puhuvan
+tuhmista naisista ja tuhmista tytöistä ... ja olenhan minäkin
+nainen..."
+
+"Äiti!" huudahti Yrjö säteilevin silmin ja ylpeästi nykäisten niskaa,
+"äiti ... eihän äiti ole kuin muut naiset, e-ei..."
+
+"No, missä ero sitten lie, sano?"
+
+"En minä oikein tiedä", vastasi poika miettiväisenä, "mutta kun minä
+ajattelen muita rouvia ja tyttöjä, näyttävät ne minusta aina niin
+nauravilta ja höpättäviltä ... äiti ei ole koskaan semmoinen ... äiti
+on aina niin vakainen ... ja sitten äiti kävelee niin hitaasti ...
+toiset rouvat hötköttävät niin", hän lisäsi irvistäen.
+
+Lovisa veti pojan syliinsä ja suuteli häntä monesti.
+
+"Vai niin, sinusta on äitisi parempi kuin muut rouvat?" hän kysyi
+nauraen.
+
+"Tietysti", vastasi poika katsoen hämmästyneenä ikäänkuin ihmeissään,
+että äiti saattoi semmoista kysyäkään, "äiti _on_ paljoa parempi".
+
+"Hupakko!" sanoi Lovisa vielä kerran suudellen poikaa. Yrjö pani sitten
+pois kirjansa ja luki iltarukouksensa äidin kuullen, niinkuin hän oli
+tehnyt pikku pojasta asti. Sen jälkeen Lovisa sanoi hänelle hyvää yötä
+ja meni vierasten luo.
+
+Siellä ulkona tanssittiin, mutta vauhtia siinä ei ollut, sillä isäntä
+ei ollut tavallisella hyvällä tuulella ja vaikka Lovisa teki mitä vaan
+voi iloa ylentääkseen, se vaipui ja vaipui yhä. Ja kun vieraat olivat
+menneet ja päässeet kadulle, he kaikki esiintoivat vilkkaan
+hämmästyksen, miten näillä kemuilla, jotka niin hauskasti alkoivat, voi
+olla kaikkea muuta paitsi hupainen loppu. --
+
+Mutta siitä päivästä lähtien alkoi Lovisan sieluntila muuttua. Hämärät
+surun ja omantunnon vaivan aavistukset, jotka olivat piilleet hänen
+sielunsa syvyydessä ja kiusanneet häntä salaisena käsittämättömänä
+levottomuutena, kohosivat nyt ylöspäin ja muodostuivat varmoiksi,
+selviksi kysymyksiksi: "onko minulla oikeutta elää näin? Voiko ihminen,
+jonka silmät ovat avatut näkemään elämän vakavia puolia, joka tuntee ja
+käsittää lähimmäistensä puutetta ja tuskaa, voipiko hän elää
+suruttomasti? Voiko hän levossa syödä herkkujaan, nukkua lämpimässä,
+mukavassa vuoteessaan kun hän alati näkee silmissään nälkäisiä,
+viluisia ihmisiä? Ei, hän ei voi, hän kärsii epätoivon tuskia! Noilta
+tuhansilta, jotka suruttomuudessa nauttivat, jotka hekumoivat
+muistamatta muiden puutetta, heiltä ei Jumala vaadikaan muuta, sillä
+heitä hän ei ole herättänyt, hän antaa heidän maata itsekkäisyyden
+horros-unta. Mutta joka on tuosta unesta herännyt, joka _käsittää_
+onnellisen velvollisuudet onnettomia kohtaan, ja ei kuitenkaan täytä
+noita velvollisuuksia, hän tekee, ja hän yksin, kuoleman synnin ja
+rangaistus on kerran tuleva..."
+
+Nämä ajatukset elivät selvinä hänessä, eikä hän enää koettanut,
+niinkuin ennen, salata itseltään, että hänen ulkonaisesti niin
+onnellinen elämänsä ei tyydyttänyt häntä.
+
+Ja kuitenkaan hän ei voinut vähääkään muuttaa elintapojaan, hänen
+pehmeältä luonteeltaan puuttui sitä voimaa, joka voittaakseen suuren
+päämäärän voi tuottaa rakastetullekin henkilölle hetkellistä kipua. Hän
+koetti päästä tuosta pintapuolisesta kevyestä elämästä ja uhrata
+elämänsä vakaville pyrinnöille, mutta semmoiset kokeet eivät
+onnistuneet; hän ei jaksanut nähdä Erlandin tyytymättömyyttä eikä niitä
+kohtauksia, jotka aina seurasivat kun hän otti moittiakseen heidän
+itsekkäisyyttään ja suruttomuuttaan.
+
+Ja joskus, kun hän tuollaisten kohtauksien jälkeen makasi sohvallaan
+katkerasti itkien, ajatteli hän: "teenkö oikein että moitin häntä, eikö
+ensimäinen ja pyhin velvollisuuteni ole tehdä hänet onnelliseksi --
+eikö hänen onnensa pitäisi olla paras mitä minä maailmassa halajan? Ja
+sen sijaan minä soimaan häntä ja sanon kovia sanoja ... hänelle, joka
+vaan elää tehdäkseen minut onnelliseksi ... miten kiittämätön minä
+olen!'"
+
+Mutta vastaukseksi noihin kysymyksiin hän oli kuulevinaan samalla
+järkähtämättömän ja lemmekkään äänen: "joka rakastaa isäänsä taikka
+äitiänsä enempi kuin minua, ei se ole minulle sovelias". Rakastaa
+Jumalaa on juuri rakastaa kärsiviä, köyhiä, _pieniä_, joita maailma
+halveksii -- ja antautua heille. Ja tuon rakkauden, siis rakkauden
+Jumalaan, korkeimman ja ainoan, joka pysyy, sen hän hylkäsi toisen
+tunteen tähden.
+
+Joskus kun hänen tuskansa kasvoi liian suureksi, hän saattoi huutaa
+Jumalalle: "tee minun kanssani mitä tahdot, lähetä minulle joku suuri
+suru, minä olen valmis kaikkeen, mutta auta minua parantamaan minun
+elämääni, anna minun saada tunnonrauha, vaikkapa kuinka korkeasta ja
+kauheasta hinnasta!"
+
+Sitten seurasi synkkää levon aikaa. Ja siinä hiljaisuudessa värähteli
+alati, ikäänkuin salainen aavistus: mikä meidät viimein herättää, mitä
+on tapahtuva? -- --
+
+Mutta ei mitään tapahtunut; vuodet vierivät ja kaikki oli entisellään.
+Kaikki Erlandin aikeet menestyivät ja hän hoiti toimensa huolella ja
+viisaudella. Maksettuaan entiset velat, hän pani vuosittain määrä
+summan tulevaisuuden varalta ja sittenkin hänen kannatti viettää
+mukavaa, jopa ylellistäkin elämää. Ainoastaan köyhiä auttaessa hän
+arveli ja punnitsi, oliko hänellä siihen varaa vai ei; harvoin hän oli
+antamatta, mutta hänen lahjojaan seurasi usein pitkät puheet miten
+moneen hyväntekeväisyysseuraan hän kuului, miten paljon häneltä
+vaadittiin, että kerjuukirjeitä tuli satamalla j.n.e. Eikä hänen
+päähänsä kertaakaan pistänyt, että summa, jonka hän antoi köyhille ja
+josta hän piti niin pitkiä puheita, oli _pienempi_ summaa, jonka hän
+vuosittain uhrasi huvituksiinsa.
+
+Schöningillä oli siis kaikki oivallista. Maailma ihaili Erlandia, ja
+sanoi häntä vallan erinomaiseksi aviomieheksi ja kelpo virkamieheksi ja
+mitä häneen itseensä tuli, niin hän vahvasti uskoi, ettei hänen
+elämässään ollut mitään moittimista tai korjaamista. Sellaisessa
+mielentilassa ollen hän ei käsittänyt vaimonsa esteitä ja moitteita, ja
+hän ei aavistanutkaan että itsekkäisyyden jääkuori yhä vahvempana
+ympäröi hänen sydäntään. --
+
+Ensimäinen suru ja huoli, joka uhkasi häiritä hänen mukavaa lepoaan,
+oli Yrjön sairastuminen tulirokkoon. Tauti kehittyi aivan
+säännöllisesti ja epätoivo, johon Erland oli joutua, nähtyään hyvän
+kauniin poikansa kuumeen hourauksissa, lakkasi vähitellen.
+
+Mutta juuri kun oltiin hyvässä toivossa ja odotettiin käännettä,
+muuttui kuume vaaralliseksi. Hän houraili myötään, mieli oli aivan
+häiriötilassa ja viimein hän makasi tunnotonna kaksi päivää.
+
+Ja tohtorit eivät voineet tehdä mitään rauhoittaakseen vanhempia; tuo
+tauti oli niin omituista laatua, etteivät he itsekään sitä ymmärtäneet.
+Kahden vuorokauden kuluttua tuli Yrjö kuitenkin jälleen tuntoon. Mutta
+oli ikäänkuin hän olisi muuttunut toiseksi tuon salaperäisen unen
+kestäessä, kun kuolema taisteli vallasta. Kaikki lapsellisuus oli
+hävinnyt hänen kasvoistaan; posket kuopilla, otsa väsyneen näköinen ja
+katseessa oli jotakin outoa, tuntematonta, joka täytti Lovisan
+vavistuksella. Kun hän istui pojan vuoteen vieressä ja näki tuon
+kummallisen, syvän katseen, joka uneksivana lakkaamatta tuijotti
+seinään, silloin hän tunsi, juhlallisesti ja vastustamattomasti, että
+hänen poikaansa oli koskenut kamala käsi, jota ei epätoivo, ei mitkään
+rukoukset voi pidättää...
+
+Tohtorit kuitenkin toivoivat paranemista ja siinä toivossa pysyi Erland
+koko tulisen luonteensa innolla. Hän ei _tahtonut_ uskoa että se oli
+vaarallista; kun Lovisa viittasikaan sinnepäin, hän melkein suuttui ja
+kumosi hänen luulonsa heti. Olihan taudin luonne jo paljoa parempi,
+poika näytti koko joukon virkeämmältä, ja ennen kaikkia, toivoivathan
+tohtorit, että pojasta tulee terve jälleen.
+
+Kaikki mitä tiede, kokemus ja hellin hoito voi keksiä, käytettiin nyt.
+Vuoroin koeteltiin yksinkertaisia rohtoja, vuoroin taas mitä
+monimutkaisimpia keinoja.
+
+Heti kun Yrjö heräsi tunnottomuudestaan, pantiin hänet lämpimään
+hauteesen. Se näytti ensin virkistävän häntä; hän katseli ihmetellen
+ympärilleen ja hymyili, ikäänkuin hän olisi tuntenut entistä
+hyvinvointia, kun haalea vesi hyväili hänen jäseniään. Mutta taas
+vähitellen muuttui hän kasvoiltaan vanhan ja kärsineen näköiseksi. Ei
+hän sentään virkkanut mitään; makasi hiljaa ja katsoi vaan väliin
+kysyvästi äitiin.
+
+"Kultaseni", kuiskasi Lovisa, joka oli polvillaan ammeen vieressä,
+tukien pojan päätä käsivarrellaan, "väsyttääkö sinua kovasti?"
+
+Hän ei vastannut ensin, tuijotti vaan hiljaa eteensä, ikäänkuin hänen
+heikontuneen aivonsa olisi työlästä käsittää tuota kysymystä.
+
+"Jo nyt riittää, äiti", hän sanoi viimein ja kiinnitti äitiin syvän,
+vakaisen katseensa.
+
+Hänet nostettiin kylvystä ja pantiin vuoteelle. Hän oli aivan hiljaa,
+antoi äidin ja hoitajattaren tehdä niinkuin tahtoivat, ei vastannut
+kun häneltä jotakin kysyttiin ja silmäluomet painuivat syvempään yli
+himmeän katseen. Näytti siltä kun hän taas menisi tainoksiin. Mutta
+maattuaan sillä tavoin pari tuntia, hän katsoi ylös ja hänen silmänsä
+olivat nyt paljoa kirkkaammat ja elävämmät.
+
+Semmoinen hän oli monta päivää, mutta sillä ajalla tauti sen sijaan
+kauheasti kulutti hänen ruumistaan. Hän laihtui niin, että näytti liha
+aivan häviämällä häviävän ja luut pistävän näkyviin, iho oli
+kellahtavaa, silmät loistivat aukoissaan kuin isot, hohtavat kuulat,
+kasvot ja kädet näyttivät venyvän pituudelleen. Oli ikäänkuin polttava
+myrkkytuuli olisi puhaltanut hänen päällensä -- hienot, pyöreät
+piirteet, punaset posket, kaunismuotoinen vartalo, kaikki oli
+kadonnutta. Ei kukaan, joka näki nuo pitkät keltaset sormet ja
+kuihtuneet kasvot, olisi voinut tuntea niiden omistajaa Yrjö
+Schöningiksi, joka kuukausi takaperin oli ilosin ja vilkkain toverien
+piirissä.
+
+Kipu oli koko voimallaan takertunut maksaan ja imi armotta kaiken
+elinvoiman. --
+
+Eräänä iltapäivänä -- noin kuusi viikkoa Yrjön sairastumisen jälkeen --
+istui Lovisa, niinkuin tavallisesti, valvoen vuoteen vieressä. Vielä
+hämärsi sen verran, että hän selvään eroitti kellervän kalvakat kasvot,
+jotka lepäsivät päänalusella. Ne olivat niin hirveänä vastakohtana
+rusoittaville lapsenkasvoille, joita hänen myötään täytyi muistella.
+Hän nojautui pojan yli ja tarkasti häntä juonne juonteelta. Oliko tuo
+tosiaankin Yrjö, hänen lemmittynsä, hänen ylpeytensä? Miksi tuo kauhea
+suru oli kohdannut häntä? Ja miten hän jaksaisi sen kantaa -- miten hän
+voisi auttaa Erlandia sitä kantamaan, kun itsekin oli aivan surun
+sortama? Minkälaista oli heidän elämänsä oleva, miten kuluisivat päivät
+ja tunnit, kun oli yksi kauhea muisto, joka, suuren haavan tavoin, ei
+konsaan parannut umpeen? Siinäkö muutos, jota hän, melkein
+tietämättään, oli odottanut, oli anonut?
+
+Ei, ei, tämä oli niin kauheaa, niin musertavaa, ettei se voinut olla
+seuraus hänen himmeistä, sekavista rukouksistaan. Eihän se ollut
+epätoivoisen, ajattelemattoman rukouksen tuottama rangaistus -- vaan se
+tuli Jumalalta, Jumalan rakkaudesta! --
+
+Hän ei voinut pidättää nyyhkytyksiään; epätoivon tuska, joka viime
+ajoilla oli jäädyttänyt hänen sydäntään, alkoi sulaa. Sen sulatti
+ajatus, että kaikki suru, suru niin suuri, että me olemme nääntyä, vaan
+jonka kuitenkin jaksamme kantaa, että se kumminkin on rakkauden
+antamaa. Hän kumartui pojan puoleen, luullen hänen nukkuvan, ja
+kyyneleet, kauan vangittuina ja hyyssä olleet, virtailivat hänen
+poskiaan pitkin.
+
+Äkkiä avasi Yrjö silmänsä. Hän ei nukkunut; hän oli tuntenut äidin
+kyyneleet, jotka tippuivat hänen otsalleen.
+
+"Mitä sinä itket, äiti?" hän kysyi katsellen äitiään kirkkaalla,
+vakaalla katseella.
+
+Lovisa kuivasi silmänsä.
+
+"Pojuni, sinä olet hyvin sairas", hän vastasi, hyväillen hänen kättänsä
+ja koettaen pakoittaa huulensa hellään hymyilyyn.
+
+"Enkö minä parane enää?" jatkoi poika samalla tutkivalla katseella.
+
+Lovisa ei voinut heti vastata; hän yhä hyväili pienokaisen kättä ja
+hänen vapisevat huulensa tuskin voivat pidättää nyyhkytyksiä, jotka
+värisyttivät hänen poveaan.
+
+"Äiti, sano, enkö minä parane?"
+
+"Ehk'ei", kuiskasi äiti väkinäisesti.
+
+Yrjö ei vastannut. Hän makasi hetken ja tuijotti uneksivana eteensä.
+
+"Mutta minä en tahdo kuolla", hän sanoi viimein kääntyen äidin puoleen,
+"minä en tahdo olla yksin; jos äiti tulee kanssa, niin silloin, mutta
+yksin minä en tahdo kuolla..."
+
+"Minun lapseni", sanoi Lovisa nojautuen lähemmäksi häntä, "et sinä ole
+yksin ... ei kukaan ole yksin kuolemassa -- _Jumala_ on kanssamme kun
+sinne lähdetään..."
+
+"Jumala ... Jumala..." matki poika ja hänen katseensa himmeni taas. Se
+ikäänkuin vaipui jälleen johonkin oudon salaperäiseen, joka aina
+ympäröi häntä, milloin lähestyen, milloin poistuen, ja jota eivät muut
+nähneet.
+
+Siitä päivästä aikain, kun tieto kuoleman läheisyydestä ensi kerran
+selvisi hänelle, tapahtui hänessä taas jyrkkä muutos. Pitkät tunnit hän
+makasi liikkumatonna, tahdotonna, mutta lyhyillä väliajoilla hänen
+sielunelämänsä kehittyi ja kypsyi tuolla ihmeellisellä tavalla, joka
+joskus tapahtuu kuolevissa lapsissa ja joka täyttää meidät pelvolla ja
+kunnioituksella. Hän lausui niin syviä ja yleviä ajatuksia, että ne
+hänen lapsenhuuliltaan kuultuina olivat kuin ilmestyksiä tai
+ennustuksia; hän lohdutti vanhempiaan, hän antoi heille neuvoja ja
+ohjeita, jotka painuivat ikipäiviksi heidän epätoivon runtelemiin
+sydämmiinsä. Mistä tuli tuo voimallinen hengen elämä, tuo ylevyys,
+jonka johdosta heidän täytyi tuntea syvää kunnioitusta pikku poikaansa
+kohtaan, joka pari kuukautta sitten oli vaan ajattelematon, vallaton
+lapsi? --
+
+Hänen omatuntonsa oli erittäin herkkä; hän muisti pienet syntinsä,
+luetteli ne ja anoi Jumalalta anteeksi. Kerran hän oli pilkannut erästä
+vaivaista ukkoa, joka asui pihan perällä ja nyt hän ei saanut rauhaa,
+ennenkun ukko noudettiin ja hän lupasi antaa anteeksi.
+
+Sanomatonta lempeyttä ja kärsivällisyyttä sekä halua auttaa ja
+huojentaa toisten huolta, virtasi hänestä, yhä lämpimämpänä ja
+sydämmellisempänä kuta enemmän kuolemanhetki lähestyi, samaten kun
+kukkakin tuoksuaa kovemmin ehtoolla, juuri ennenkuin se sulkee teränsä
+yöksi. "Pikku äiti, minä tahdon niin mielelläni olla kärsivällinen",
+hän sanoi usein kun tuskat ja väsymys välistä pakottivat häntä
+voihkimaan. Ja kun hän herätessään yöllä näki äidin valvomassa, pyysi
+hän aina niin kauan, että äiti, tehdäkseen hänelle mieliksi, heittäytyi
+pitkälleen ja oli nukkuvinaan.
+
+Mutta tällä ajalla kuihtui hänen ruumiinsa tykkänään taudin
+vaikutuksesta. Kaikki liha putosi pois hänen kasvoistaan ja
+jäsenistään; hän oli aivan kun luuranko, nahka keltaista ja
+kuivettunutta. Ainoastaan toinen sääri, johon oli vettä kasvanut,
+lepäsi raskaana ja liikkumattomana kuin kiiltävä, mustansininen
+möhkäle. Niin vähitellen alkoivat myös hänen aistinsa tylsyä, hänen
+näkönsä heikkoni päivä päivältä ja hän ei tuntenut kovintakaan ääntä
+vieressään. Puheenlahjakin katosi; hän ei voinut lausua ajatuksiaan
+oikeissa lauseissa; hän käytti enimmäkseen irtonaisia nimisanoja ja
+nämä olivat usein joko väärät tai olivat tavut asetetut takaperin.
+
+Mutta kuolema viipyi häntä vapauttamasta kärsimyksistään. Elämä jatkoi
+itsepäisesti ivaavalla voimalla toimintojaan, kauhean hävitystyön
+alati, armotta kestäessä. Hiljaista taistelua elämän ja kuoleman
+välillä kamppailtiin hirvittävällä sitkeydellä; kumpikaan ei tahtonut
+hellittää, kumpikin puristi saalista, joka kärsi ja tuskaili kauheassa
+taistelussa.
+
+Tila oli semmoinen, että vanhemmat itse yötä ja päivää rukoilivat
+kuoleman lopettamaan kärsimystä, joka heillä oli joka hetki silmien
+edessä. Kapinallinen epätoivo, jolla he alussa vastustivat ajatusta
+kadottaa ainoa lapsensa, oli nyt poissa, he vaan halasivat lepoa ja
+rauhaa kiusatulle ruumiille.
+
+Mutta tämän kärsivällisen toivon pohjalla kiehui -- ainakin Erlandissa
+-- vaahtoava katkeruus, joka myrkytti koko hänen sielunelämänsä. Hän ei
+osannut käsittää tätä kärsimystä; se tuntui hänestä mahdottomuudelta,
+hirveältä, naurettavalta oikulta.
+
+Miksi, miksi oli näin käynyt? Miksi piti hänen, jolla oli vaan yksi
+ainoa lapsi, kun muut vanhemmat omasivat useoita, menettää tämä ainoa?
+Miksi piti tämän viattoman lapsiraukan, joka ei ollut maan matoistakaan
+vahingoittanut, kaikkia näitä tuskia kärsiä? Miksi, miksi...?
+
+Ja kaikki nämä "miksi" heitetyt epätoivon tyhjään, syvään avaruuteen,
+palasivat hänen sydämmeensä, kuni kysymykset, joihin ei kuulu muuta
+vastausta kuin oman äänen toivoton kaiku...
+
+"Taivaan Jumala!" saattoi hän joskus huudahtaa näiden voimattomien
+epätoivon kohtauksien jälkeen, jolloin hän sysäsi luotaan kaikkien
+osanoton, yksin vaimonsakin, "miten saatat sinä katsella kärsimystä,
+joka saa kovimmankin sydämmen säälistä itkemään verta, ja sallia sitä?
+Miten voit sinä antaa viattoman lapsen kärsiä, niinkuin minun
+poikaraukkani on kärsinyt, ja kuitenkin vaatia meitä sanomaan sinua
+hyväksi ja rakasmieliseksi?... Parempi on olla uskomatta, tuntematta
+sinua, jotta pääsisi sinua vihaamasta..."
+
+"Vait, Erland!" kuiskasi Lovisa, "elä puhu, eläkä ajattele noin, sinä
+kadotat Yrjön kaksinkertaisessa merkityksessä, jos otat surun tuolta
+kannalta! Koeta sen sijaan, niinkuin minä, syvimmässä epätoivossa
+tuntea, että vaikka kuinkakin kovasti _Hän_ meitä lyö, on kumminkin
+aina sen perustuksena _rakkaus_".
+
+"Rakkaus!" keskeytti häntä Erland ivalla, joka häntä ikäänkuin pakoitti
+raatelemaan surunsa haavoja lausumalla katkeroita ja herjaavia sanoja,
+jotka kenties eivät olleet aivan yhtäpitävät hänen sisimpien
+ajatustensa kanssa. "Minä en voi tuntea ja ajatella muuta kuin mitä
+näen, ja se on syytöntä, ääretöntä kärsimystä, joka kuohuttaa, ja
+katkeroittaa mieleni. Täytyy olla uskonnollisessa kiihkotilassa,
+voidakseen tuntea rakkautta tuossa..."
+
+"Ja kuitenkin minä tunnen niin", jatkoi Lovisa matalalla, värisevällä
+äänellä. "Siinä tunteessa minä riipun kiinni kuin viimeisessä
+pelastusköydessä, se juuri minua kannattaa ylhäällä, muutoin olisin
+minä jo aikoja sitten menehtynyt. En voi selittää sinulle minkätähden
+minä tuolla tavalla tunnen, sillä sielunelämässä on niin paljon
+salaperäistä, jota ei ymmärrys käsitä. Minä uskon, että se on todistus
+sielun äärettömyydestä, että me niin usein voimme tuntea paljoa
+syvemmin ja täyteläisemmin kuin hetken kärsimys eli ilo saattaa
+vaikuttaa meissä. Minä olen niin usein, keskellä suurinta
+onnellisuutta, tuntenut haikeaa kipua, ja keskellä katkerinta surua
+tuntenut miten tuska on muuttunut syväksi onnen tunteeksi, -- miks'en
+silloin voisi näennäisessä kovuudessa havaita rakkautta?"
+
+Erland kääntyi kärsimättömästi pois ja lähti huoneesta, kohauttaen
+olkapäitään. Lovisan sanat herättivät hänessä tuota puoleksi
+halveksivaa, puoleksi kateellista tyytymättömyyttä, jota tunnemme
+kuullessamme kuvattavan sielunliikutuksia, etenkin uskonnollisia, joita
+me itse emme ymmärrä. --
+
+Ylipäätään hän ei viime aikoina paljoa oleskellut Yrjön kammarissa. Hän
+ei saattanut nähdä sairasta; tuo kauheasti muuttunut muoto, nuo laihat
+kädet tuottivat hänelle sanomatonta tuskaa, hänen mielestään ne eivät
+olleet hänen lapsensa omat, vaan että hän vain näki aaveen siitä, jota
+hän oli kerran niin suuresti rakastanut.
+
+Lovisa sitävastoin ei koskaan luopunut pojan vuoteen äärestä; yötä
+päivää hän siinä istui askel askeleelta seuraten säälimätöntä
+hävitystyötä.
+
+Eräänä yönä, -- noin kaksi kuukautta hänen sairastumisensa jälkeen, --
+hän oli maannut monta tuntia hiljaa, silmät kiinni, nähtävästi uneen
+vaipuneena, jonkatähden Lovisa oli heittäytynyt sohvalle, jos
+mahdollista hiukan levätäkseen. Kolmen ajoissa hän jälleen avasi
+silmänsä. Huoneessa oli puolipimeää ja harmaassa aamuhämärässä
+esiintyivät lähimäiset esineet, jotka hän epäselvästi eroitti, kuin
+unikuvat, kuin mielenhoureet, jotka olivat hänen nukahtaessaan
+alkaneet. Hän kiinnittää puoleksi sammuneen katseensa erääsen
+nojatuoliin sängyn vieressä; hän ei voi nähdä, ei käsittää mikä se on,
+ja hän tuijottaa siihen kauan, kauan, -- epäselvästi ja veltosti
+mietiskellen missä hän mahtanee olla, mikä tuo esine tuossa lähellä
+lienee, joka hiljaa liikkuu sinne tänne harmahtavassa sumussa...
+
+Silloin mielikuvitukset, jotka hän juuri unessa näki, taasen tarttuvat
+häneen ja sulavat vähitellen yhteen hiljaa keinuvan tuolin kanssa.
+Liike muuttuu hänen mielestään yhä kiivaammaksi ... siinä on pieni
+vene, joka kiikkuu sinne tänne, ylös alas, suuressa sumumeressä...
+Veneessä istuu poika, hän niin hyvin tietää kuka se on ... hän tuntee
+hänet, mutta ei voi muistaa nimeä... Ja nyt hän on myös kuulevinaan
+laulua ... se kuuluu järveltä ... sillä on aivan sama tasainen,
+levollinen tahti kuin veneen keinumisella ... hän tuntee tuon liikkeen
+koko ruumiissaan, hänen sydämmensä ja suonensa tykyttävät samaan
+tahtiin ja hänen korvissaan suhajaa kuin keinuvat ilma-aallot... Hän
+itsehän siinä veneessä istuu ja keinuu ylös ja alas ... ja sumu hänen
+ympärillään taajenee ja laulu heikkenee, ikäänkuin vaipuen kauas
+rantaan...
+
+Yhtäkkiä hän huomaa jotakin loistavaa peitteellä aivan kätensä
+vieressä. Vene ja poika ja lainehtiva laulu katoavat silmänräpäyksessä
+ja hänen mieleensä juolahtaa uusi kuvitelma. Hän ei voi nytkään
+käsittää mikä tuo näkemänsä kiiltävä esine on ... hän vain tuntee
+omituisen lämpimän halun heräävän eloon, halun, joka tulee hänen
+luokseen kuin vanha, tuttava lapsuuden tunne, jonka hän on monta kertaa
+ennen tuntenut.. Mutta tällä kertaa se, jota hän haluaa, ei saa päästä
+pakenemaan, -- hän ei muista mitä se on, hänen sammuvassa tunnossaan
+löytyy vaan jäljellä halu sen perään --- hän ojentaa kätensä koettaen
+tarttua kimmeltävään esineesen... Vapisten hänen laihat sormensa
+tarttuvat -- tyhjään, pieneen valopilkkuun, jonka yölamppu luo
+peitteelle ... mutta hän uskoo että hänellä on jotain kädessä ja hän
+ponnistaa kaikki voimansa säilyttääkseen aarretta, jonka hän on
+viimeinkin löytänyt, ettei sitä saa, kukaan ottaa häneltä. Hän tuntee
+itsensä ihmeellisen onnelliseksi; hän ei enää kykene ajattelemaan, hän
+ei voi selvittää mielivaikutuksiaan, hänen sielussaan ei liiku muuta
+kuin heikkoja maininkia niistä tunteista ja ajatuksista, jotka hänessä
+ennen elivät. Ja tällä hetkellä se on vanha lapsuudentoivo, joka
+koneellisesti värähtelee hänessä, ja jonka toteuttaminen tuottaa
+hänelle semmoista onnea. Hän luulee, että hänellä on kourassaan
+kultakello -- kultakello, jota hän on koko vuoden halunnut, ja jonka
+hän olisi saanut jos vaan olisi elännyt kolmanteentoista
+syntymäpäiväänsä asti, -- ja toisella kädellään hän nyt rupeaa
+hamuamaan ja etsimään suljettujen sormien välistä, ikäänkuin
+koetellakseen, onko hänellä todellakin jotakin siellä. Mutta silloin
+hän alkaa huomata että hän on erehtynyt. Hän ei voi löytää mitään,
+molemmin käsin hän hapuilee väristen peitteellä, hänen sumea katseensa
+pyrkii tunkea läpi hämärän hänen edessään, hän on kadottanut jotain,
+häneltä on otettu jotain, mitä, hän ei muista, ei ymmärrä mitä, hän
+vaan saattaa tuntea surun ja pettymyksen havainnon, joka herää hänessä
+ja joka saa hänet päästämään epäselvän, vaikeroivan huudon, joka heti
+herättää äidin.
+
+Hän kiiruhtaa vuoteen luo, kumartuu pojan puoleen ja koettaa käsittää
+sekavia, katkonaisia sanoja, joita hän sopertaa.
+
+Vaan hän ei ymmärrä hänen sanojaan eikä Yrjö voi selittää mitä hän
+tarkoittaa... Tuo äskeinen tunteenkiihotus on vielä enemmän hervaissut
+hänen sielunvoimiaan ja sillä aikaa kun hän turhaan koettaa saada
+sanotuksi mitä hän tahtoo, häviävät levottomat mielikuvitukset
+vähitellen ja hän vaipuu syvään tunnottomuuteen...
+
+Sitten kului aamu ja aamupuolipäivää ilman että hän virkkoi mitään; hän
+makasi hiljaa ja tyynesti, eikä häntä enää näyttänyt mielikuvitukset,
+ei iloiset eikä suruiset, vaivaavan. Ensimäinen sana, jonka hän sitten
+lausui, oli erään pienen tytön nimi, jonka kanssa hän oli leikitellyt
+silloin kun hän oli vapaa koulusta ja jouti luvuilta. Hän ei osannut
+sanoa nimeä oikein, hän lausui sen takaperin ja nieli puoleksi tavut;
+mutta hän kertoi sitä lakkaamatta, kerta kerralta yhä vaikeammasti.
+
+Lovisa ei tietänyt mitä hänen oli tekeminen; he olivat, niinkuin on
+tavallista tarttuvien tautien aikana, olleet aivan yksinään, heidän
+ystävänsä olivat vieroneet heitä, tuossa katkerassa surussa oli yksin
+säälinkin lohdutus heiltä kielletty. Nyt lienee tosin tarttumisen vaara
+ohitse, mutta Lovisa ei kuitenkaan tietänyt, uskaltaisiko hän pyytää
+pientä tyttöistä tulemaan sinne. Mutta kun pojan kiusallisesti
+änkyttävät huudot eivät lakanneet, kirjoitti hän tytön äidille, kertoen
+asian laidan, ja pyysi, viimeisenä lemmenosoitteena hänen poika
+raukkaansa kohtaan, pientä leikkitoveria tulemaan häntä tervehtimään.
+
+Iltapuoleen pieni tyttö tuli, äitinsä seuraamana. Lovisa oli niin
+onnellinen tuosta hyväntahtoisuudesta, ettei hän voinut pidättää
+kyyneleitään. Kauheassa tyhjyydessä, jonka murhe ja yksinäisyys oli
+kaivanut hänessä, oli rakkauden ja osanoton osoitus kuin lievitystä
+hänen murheelleen.
+
+Pieni tyttö vietiin nyt vuoteen luo, mutta Yrjö ei voinut enää tuntea
+leikkitoveriaan, joka siinä seisoi äänetönuä ja jäykistyneenä. Ainoa,
+jonka hän näytti eroittavan, oli tytön valkoinen huivi, sillä hän
+tuijotti yhtämittaa siihen ja hivutteli sitä pari kertaa kädellään.
+
+Hän toisti myös samalla tunnottomalla tavalla hänen nimeään ja vihdoin
+sanoi hän pari kertaa perättäin: "Adi" -- pienen tytön nimi oli Ida --
+"Adi ... puoloja". Lovisa ymmärsi että hän tahtoi antaa tytölle jotain,
+tahtoi, että hänelle tarjottaisiin jotakin, vaikkei hän kyennyt
+löytämään oikeata sanaa.
+
+Tämä lapsellisen hyvänsuomisen ilmaus oli hänen viimeisensä, sillä sen
+jälkeen hän ei puhunut enää. Ainoa tajun ilmaus, jota viimeisinä
+päivinä voi huomata hänessä, oli heikko hapuroiminen kädellä niin pian
+kun joku vaalea tai valkoinen esine joutui likelle hänen silmiään.
+Mutta viimein katosi tuokin hämäräin, sammuvien havaintojen ilmaus ja
+aineellinen kuolemantyö alkoi.
+
+Se oli vaikea ja pitkällinen. Kituneessa, läpikuultavassa ruumiissa
+työskentelivät keuhkot ja sydän kuin mätkivät, vankat koneet, jotka
+kilvoittelivat saadakseen viimeiseen asti tehdä tehtävänsä. Kaksi
+vuorokautta hän makasi rinta taukoamatta kohoten ja laskien
+tukahduttavien hengenvetojen työstä; -- ja näiden hengenvetojen ääneen
+yhtyi, yhtä säännöllisesti ja väsymättä, epätoivon kysymys, joka alati
+kierteli hänen vuodettaan: eikö tuosta loppua tulekkaan, eikö
+vapauttaja koskaan saavu?
+
+Lääkäri määräsi nyt, että hänet oli muutettava saliin, suureen,
+valoisaan huoneesen, jossa ilmanvaihdos oli parempi ja mahdollisesti
+voitaisiin sen kautta tukehduspuuskia lieventää.
+
+Oli kaunis kevätaamu kun hänen sänkynsä nostettiin sinne; kirkas ilma
+virtasi sisään ikkunoista ja valaisi tuskastuttavan selvästi keltaiset,
+vääntyneet kasvot, kuihtuneen ruumiin, joka vavahteli ja läähötti
+kuolevan linnun lailla.
+
+Tunnit kuluivat, armottoman pitkät ja ikäänkuin yhteenahdetun
+kärsimyksen painamat. Lovisa oli koko ajan polvillaan vuoteen vieressä,
+pojan käsi omiensa välissä, milloin palavaan rukoukseen vaipuneena,
+milloin koko olennollaan seuraten jokaista, korisevaa hengenvetoa,
+jotka ikäänkuin synnyttivät kai'un hänen povessaan. Erland tuli ja
+meni; hän ei saattanut olla yhtä mittaa siellä huoneessa, hänen täytyi
+väliin mennä ulos, heittäytyä jollekin sohvalle ja, käsin kiskoen
+tukkaansa tai puistellen päänaluista, päästää ankaraa suruansa
+valloilleen.
+
+"Minun hyvä, kunnon poikani ... minun rakas lapseni", hän ähki
+nyyhkytyksien välillä, "mitä minä olen tehnyt, mitä rikkonut, että
+sinun noin täytyy kärsiä?..."
+
+Aina väliin häiritsi sairashuoneen hiljaisuutta askeleet ja liikkeet.
+Lääkäri, sairaanhoitajatar ja palvelijat tulivat ja menivät siellä;
+kaikkien silmät olivat vesikierteillä ja kaikkien huulilla lepäsi sama
+synkkä kysymys, joka täytti vanhempain sydämmet: eikö tuosta loppua
+tulekkaan?
+
+Mutta päivemmällä taukosi vihdoinkin, ankaran tukehduskohtauksen
+jälkeen, koriseva voihkaminen. Oli ikäänkuin syvä, suloinen lepo olisi
+äkkiä laskeutunut kuolevan päälle; kasvojen piirteet kävivät
+levollisiksi ja lienteiksi ja henkäykset muuttuivat niin vähitellen
+tuskin tuntuvaksi liikkeeksi.
+
+Ja kirkkaalla puolipäivähetkellä, kun aurinko, ollen korkeimmillaan,
+valoi kuolevan kasvoille vaaleaa hohdetta, kun ulkona kohisi elämän
+virta vakavimmillaan, tuli kuolema ja teki hiljaa ja juhlallisesti
+taistelusta lopun. Ei kuulunut ääntä huoneessa, ei nyyhkytystä, tuskin
+hengen hievahdusta; kaikki seurasivat kunnioituksella hiljaista
+vapautustyötä, kaikki kuuntelivat salaperäistä värähtelyä, joka tuntui
+täyttävän huoneen, ikäänkuin suhina syvistä, oudoista avaruuksista,
+joiden ovet kuolema avasi.
+
+Kun kaikki oli lopussa, kun viimeinen huomaamaton hengenveto oli
+ainiaaksi rauennut, tapahtui kuolleessa muutos. Hänen ruumiinsa rupesi
+turpoamaan, kuihtuneet kasvot saivat entisen muotonsa, jotakin
+muinaisesta, lapsellisesta kauneudesta väikkyi niissä, ja pari tuntia
+kuoleman jälkeen hän lepäsi vuoteellaan kuin kaunis, valkonen
+marmorikuva, ijäisyyden lepo otsalla ja huulien ympärillä juonne
+täydellisintä rauhaa ja tyytyväisyyttä. Hänen kuolemansa oli ikäänkuin
+sovintona, unhotuksena viime aikojen säälimättömien kärsimysten
+jälkeen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Raskaana ja synkkänä, kuin ainaisesti harmaa syystaivas, kului aika
+hautajaisten jälkeen. Ohitse oli raateleminen murheen haavoissa, joka
+aina syntyy ensikerran kohdatessa ystäviä ja tuttavia.
+
+Erland oli taas tarttunut työhönsä; hän toimitti tehtävänsä pankissa
+tavallisella tarkkatuntoisuudella, mutta häntä tuskin entisestään
+tunsi. Hänen selkänsä oli koukussa, hiukset harmaat, ja jos hän joskus
+hymyili, oli tuo hymy viiltävänä vastakohtana synkälle kiillolle hänen
+silmissään. Hän ei koskaan itkenyt; hänen kyyneleensä juuri kuin
+jäätyivät kovaksi katkeruudeksi, jota keräytyi hänen sydämmeensä ja
+joka sitä söi. Kauhea tunne sisällisestä silpomisesta, jota tuntee
+lapsia kadottaessa, oli tarttunut häneen niin ankarasti, ettei hän
+voinut torjua sitä. Hänestä itsestään oli elämänsä mennyttä; häneltä
+oli Yrjön kuoleman kautta otettu tuo voimistava tunne siitä, että kun
+me itse kuolemme, me kuitenkin jatkamme elämää meidän lapsissamme.
+Tulevaisuuden sidenauha oli katkaistu, sielunsa, hänen mielestään,
+ikäänkuin vuoti verta, hänen parhaimmat, syvällisemmät aatteensa, jotka
+hän olisi antanut pojalleen, olivat nyt hänen kerallaan menneet
+hautaan.
+
+Tuo lohduttoman epätoivon henkäys viipyi myös päivättömän pilven lailla
+hänen kodissaan. Erland ei voinut puhua muusta kuin surustaan ja hän
+puhui siitä aina tuolla kovalla, kapinallisella katkeruudella, joka ei
+tahdo taipua. Joskus hän ei saattanut edes puhuakaan entisyydestä, hän
+sulkeutui oman itsensä synkkään äänettömyyteen, jota Lovisa ei
+koettanutkaan karkoittaa. Niinpä tapahtui että he surivat itsekukin
+erikseen; heidän epätoivonsa kasvoi noin rajuksi, luonnottoman
+kiihkeäksi, jota aivan tietämättämme häpeämme näyttää muille, yksin
+likimäisiile ystäville.
+
+Niin vähitellen muuttui murhe levollisemmaksi; toivottomat surun
+hyrskäykset, jotka ikäänkuin paiskasivat heidät toisistaan erilleen,
+asettuivat ja niitä seurasi nöyrtyvä surumielisyys, jossa hr jälleen
+yhtyivät. Tyhjyys ja kaipaus, joka täytti joka sopukan ennen niin
+iloisessa kodossa, oli juuri kuin tumma tausta, jota vastaan
+menneisyyden kirkkaat muistot, jälleen henkiin herätettyinä, ainiaan
+liikkuivat. Ja kuta kauemmin aikaa kului, sitä enemmän hälveni kauhea
+taudin ja kärsimyksen kuva, jonka he vielä säilyttivät lemmityisestään;
+hän alkoi esiytyä heille semmoisena kuin hän oli muinoisina, onnen
+päivinä, ja vihdoin olivat kuihtuneet, kalpeat kasvot vaan haikea
+unikuva, joka väistyi kukoistavan poikasen tieltä, joka, terveenä ja
+raittiina, jälleen eli heidän muistoissaan.
+
+Vallankin Lovisa antautui näiden muinaisuuden muistojen valtaan. Hän
+mieluimmin muisteli Yrjöä hänen ensimäisen lapsuutensa aikoina, aivan
+pienenä poikana, kun hän makasi vuoteellaan ja luki hänelle
+iltarukouksensa, tai kun hän, pienen uskollisen koiran lailla, juoksi
+hänen jälessään joka paikkaan. Kun hän joskus öillä oli itkenyt itsensä
+nukuksiin, palasivat nuo haaveilut hänen luokseen ihmeellisesti elävien
+unten muodossa.
+
+Hän näki unta että pikku poikanen syleili häntä kaulasta, painautui
+hänen rintaansa vastaan ja katsoi häneen syvillä, säteilevillä
+silmillään, lausuen monta kertaa tavallisella lapsellisella äänen
+painolla: "oi, kun minä pidän _sinusta_ mamma, kun minä _pi-d-ä-n_
+sinusta!" Ja sitten hän suuteli hänen suutaan, leukaansa,
+poskiaan, suuteli häntä suutelemistaan lämpöisillä, tuoksuvilla
+lapsenhuulillaan...
+
+Noista suuteloista hän herää. Hän tuntee vielä koko olennossaan
+suloiset hyväilyt, hänen povensa on niin täynnä lämpöä, pienet, pehmeät
+käsivarret tuntuvat vielä hänen kaulallaan, lapselliset suudelmat
+ikäänkuin huokuvat vienoa kukkaistuoksua hänen huulilleen ja onnen
+kyyneleet vierivät hänen poskiaan pitkin...
+
+Mutta silmänräpäyksessä on tuo unikuva haihtunut; hän tuntee jäistä
+vilua sydämessään ja ympärillään, tyhjyys seisoo hänen edessään kuin
+kummitus, joka pyyhkäsee pois yksin muistonkin tuosta unesta ja kun hän
+tietämättänsä ojentaa käsiään, hän huutaa, hiljaa vaikeroiden: "ei
+ketään, jota lemmitseisi ... ei ketään, jota hyväileisi ... ei ketään,
+jota saisi rakastaa..."
+
+Ja unettoman yön hetkinä tuo äärettömän kaipuun tunne virtaa tuhansissa
+eri vaihteluissa hänen sielussaan. Joskus hän luulee kuolleen tulevan
+huoneeseen ja lähestyvän hänen vuodettaan. Tuo kuvitelma on niin elävä,
+että hänestä tuntuu aivan mahdottomalta ettei hänen pieni poikansa
+seisoisi siinä yöpaidassaan häntä katsellen, niinkuin hän tavallisesti
+teki sunnuntaiaamuina kun hän vielä oli pieni ja sai ryömiä äidin
+sänkyyn. Kenties hän ei olekkaan kuullut, kenties se on vaan ilkeää
+unta... Ja hän avaa silmänsä hitaasti, verkalleen hän ne avaa ja
+ojentaa kättä...
+
+Vaan vuoteen vierellä ei seiso ketään, suoja on niin oudon tyhjä ja
+iso, ja harmaassa aamupuhteessa hän on kuulevinaan kylmää,
+aaveentapaista suhinaa, ikäänkuin kuolema olisi käynyt siellä ja
+toistamiseen ryöstänyt hänen lapsensa...
+
+Joskus on hänen mielestään suru tyyten tauonnut. Hän ei tunne mitään
+enää, ei surua eikä kaihoa; hän luulee lepäävänsä hiljan ja
+liikkumattomana äärettömässä avaruudessa, joka ympäröi häntä kuin
+ijankaikkisen rauhan tunne. Hänen sielunelämänsä pysähtyy, täydellinen
+tyhjyys asuu hänessä ja hänen ympärillään, ja tuossa tyhjyydessä
+aaltoilee ainoa, tasatahtinen kysymys: "onko mahdollista että hän on
+poissa, onko se totta?" Ja hän tuijottaa tuohon kysymykseen
+itsepäisellä, tunnottomalla, huolettomalla hämmästyksellä...
+
+Mutta tuon tunnottomuuden jälkeen tekee suru ikäänkuin uuden,
+voimakkaan iskun hänessä. Se on koonnut voimia lyhyen levon ajalla, se
+kierelee hänen sielussaan, se tarttuu joka hermoon, joka lustoon, hän
+nousee istualleen, pusertaa molempia käsiään ohimoille ja kuiskaa
+nyyhkien: "niin se on ... niin on ... hän on poissa ... minä en saa
+koskaan nähdä häntä ... ei koskaan..."
+
+Siten kuluvat yön hetket, aamu koittaa ja hän nousee ylös. Haaveellinen
+poltto haihtuu hänen surustaan ja päivän erilaisissa puuhissa se painuu
+hänen sielunsa syvään kuni raskas, kokoon koottu kaihokuorma.
+
+Suvi ja syyskuukaudet kuluivat. Lovisa tunsi joulua ajatellessa
+semmoista tuskaa ja vastenmielisyyttä, jota hän tuskin uskalsi
+itselleen tunnustaa. Miten he pääsisivät noiden päivien päähän, noiden,
+ennen iloisten ja onnellisten, nyt niin synkkien ja sumeisten? Kerran
+hän siitä puheli miehelleen ja viittasi arvellen siihen miten he joulua
+viettäisivät, mutta hän vaan katsoi häneen vakaasti, melkein uhkaavasti
+ja vastasi sitten: "ne päivät ovat meille niinkuin muutkin päivät,
+meille ei enää joulu tule, meillä ei ole ketään, jonka kanssa sitä
+viettäisimme, ei ketään, jolle saisi antaa..."
+
+Hän ei vastannut mitään näihin sanoihin, jotka ensi hetkellä kuuluivat
+hänestä luonnollisilta ja oikeutetuilta. Mutta kun hän sitten myöhemmin
+illalla istui yksin ja ajatteli, juontuivat ne myötään hänen mieleensä
+ja seuraavana aamuna oli hänen ensimäisenä ajatuksenansa Erlandin
+antama vastaus: "meillä ei ole ketään, jolle saisi antaa".
+
+Nämä sanat olivat hänen tietämättänsä tehneet syvän vaikutuksen häneen,
+syvemmän kuin mikään muu aina Yrjön kuolemasta asti. Sama lohduton
+tyhjyyden tunne, sama välinpitämättömyys kaikista, paitse omaa surua,
+joka vallitsi Erlandissa, oli myöskin painanut häntä. Monituisia
+kertoja hän oli itsekseen valittanut ettei hänellä enää ollut ketään
+lemmittävää, ei ketään, jonka eteen elää. Mutta nyt, kun hän kuuli
+toisen lausuvan samoja ajatuksia, nyt koski häneen ahdasmielisyys ja
+itsekkäisyys tuollaisessa surussa. Oli ikäänkuin sumu olisi äkkiä
+haihtunut hänen silmäinsä edestä ja näköpiiri hänen ympärillään tullut
+laajaksi ja suureksi...
+
+"Ei ketään, jota rakastaisi?" Löytyykö todellakin ketään, joka täydellä
+syyllä voi sanoa, ettei hänellä ole ketään, jota rakastaisi? Eikö se
+vain tule siitä, että itse ollaan tunnottomia eli ei käsitetä rakkauden
+tarkoitusta? Eikö tuo valitus ole niiden monien luoma, jotka ovat
+luulleet ikävöivänsä rakkautta, vaan ovatkin sen sijaan ikävöineet
+_tulla rakastetuiksi_, jotka eivät ole ymmärtäneet että rakkaus on
+antamista, ei ottamista? Onko konsanaan inhimillisessä sydämmessä
+palanut syvä ja todellinen rakkaus, ilman että se tunne on
+vastustamattomalla, aavistavalla voimalla pyrkinyt jonkun esineen luo,
+jolle se on antautunut?
+
+Monena päivänä hän lakkaamatta mietiskeli näitä kysymyksiä. Ja samalla
+kun hänelle vähitellen selvisi, ettei kukaan ihminen koskaan ole
+tuntenut totista ja syvää ikävää rakkauden perään ilman että se ikävä
+olisi tullut tyydytetyksi, vaikkapa tosin ei sillä tavalla kun hän itse
+oli ajatellut, samalla tuli hänen suruunsa jotain lempeästi sovittavaa,
+jotain melkein suloista. Synkkyys ja selittämättömyys katosi siitä; hän
+alkoi aavistaa että surulla oli joku tarkoitus, korkea, salattu
+tarkoitus, joka aikaa myöten selviäisi hänelle. Tunto Jumalan
+rakkaudesta, jonka hänen surunsa ankaruus oli laimentanut, heräsi taas
+valtavalla voimalla hänessä, ja samalla kun tuo tunne virtasi häneen,
+hänestä tuntui, että elämän arvoitus selvisi, ja suorempana kuin
+koskaan ennen hän näki edessään sen tien, jota hänen oli astuminen...
+
+Mutta näistä tunteista ja mietteistä hän ei voinut puhella kenenkään
+kanssa, ei edes Erlandinkaan. Ne eivät koskaan puhjenneet sanoiksi, ne
+toimivat ja kasvoivat hänen povessaan, niinkuin siemen itää maassa. --
+
+Jouluaaton edellisenä päivänä lepäsi heidän kotonsa yli raskas, pitkien
+aikojen kuluessa karttunut epätoivon pilvi. Koko päivällisajan oli
+Erland istunut synkkään äänettömyyteen vaipuneena ja heti kun he olivat
+juoneet kahvit, hän nousi ylös ja meni huoneesensa, jossa hän viipyi
+koko iltapäivän.
+
+Lovisa seisoi hetken ikkunan ääressä ja katseli ylös taivaalle, jolla
+tähdet tuikkivat kuin lemmekkäät ijäiset ajatukset; sitten hän puki
+kiireesti päälleen ja meni ulos.
+
+Hän riensi kiirein askelin eteenpäin, minne sattui, oikeastaan
+tietämättä minne hän aikoi. Niin vähitellen hän joutui pois
+liikekaduilta komeine kauppapuoteineen, joiden ikkunoiden takana
+ihmisiä kiehui, ensin katsellakseen näytteille pantua tavaraa ja sitten
+mennäkseen ostamaan sitä. Siellä oli hiljaisempaa ja pimeämpää hänen
+ympärillään; seutu muuttui aivan toisen näköiseksi, rakennukset olivat
+ylipäätään pieniä ja vanhanaikuisia, muutamat rappeutuneita, ja
+ihmiset, jotka tulivat häntä vastaan, näyttivät köyhiltä tai ainakin
+vähempi varaisilla.
+
+Hän ei tietänyt kuinka kauan hän oli kulkenut: hän oli vaan jatkanut
+kävelyään, sisällisen halun pakosta päästä pois jyrinästä ja ihmisten
+seutuvilla, jota tunnemme silloin kun ajatukset voimakkaasti
+työskentelevät meissä. Nyt hän pysähtyi ja silmäili ympärilleen; hän
+huomasi tulleensa niihin kaupungin osiin, joissa pääasiallisesti vaan
+köyhiä asuu, jossa ei joulua vietetä muulla tavoin kun kenties muutaman
+tunnin nälän ja vilun poissaolon kautta.
+
+Hänen edessään oli suuri, autio tori, jonka rajat katosivat pimeään ja
+jonka yli kaareili taivas, korkea ja vapaa. Sanomaton rauhan ja
+sopusoinnun tunne hiipi hänen sydämmeensä siinä seisoessa, katse
+kiinnitettynä avaraan näkyalaan edessään. Sitä mukaan kun hän oli
+kulkenut kauemmaksi ja talot muuttuneet matalammiksi ja kadut
+pimeimmiksi ja autioimmiksi, oli taivas sen sijaan ikäänkuin laajennut
+ja tähtien loisto käynyt kirkkaammaksi. Siellä ihmiskihinässä ja
+häikäisevässä kynttilän valossa hän oli tuskin huomannut kaikkia tähtiä
+päänsä päällä; mutta täällä pimeässä ja hiljaisuudessa, täällä hän näki
+edessään koko tuon salaperäisen tähtimaailman, joka hänestä nähden
+nieli ja kukisti jokaisen ajatuksen, paitsi ainoan: rajattoman, ijäisen
+rakkauden aatteen.
+
+Taivaalta hän käänsi silmänsä pieniin, himmeisiin valoihin, jotka
+siellä ja täällä kiiluivat tupien ikkunoista, -- ja silloin hän tunsi
+äkkiä, ei vain aavistuksena, vaan järkähtämättömänä varmuutena, että
+pitkällinen sieluntyö, joka ei vuosikausiin ollut antanut hänelle
+sekunniksikaan todellista rauhaa, tässä silmänräpäyksessä viimeinkin
+päättyi. Hänen sydämmensä laajeni riemuitsevasta onnesta; hän käsitti,
+että hänelle oli koittanut yksi noita ihanoita hetkiä, jolloin joku
+elämän totuus ilmaistaan meille, jolloin me lukemattomien
+sieluntaistelujen jälkeen, joita ei mikään ihmissilmä ole nähnyt,
+löydämme itsemme, semmoisena kun meidät on aijottu olevaksi, semmoisena
+kun meidän mistä hinnasta tahansa täytyy muuttua, jotta totuus meissä
+heräisi eloon ja kuolisi valhe.
+
+Miten hän oli voinut olla niin hidas huomaamaan, että Jumalan täytyi
+ottaa pois hänen lapsensa, jotta hänen sielunsa ei vähitellen
+menehtyisi? Miten hän oli voinut antaa maallisen elämän loiston
+pimittää ylevää tähtimaailmaa, joka tuikkaa rakkaudesta rikkaana
+köyhien majojen yli?...
+
+Nopein askelin hän riensi kotiin päin. Ihmisten hälinä, kaasuvalo,
+jyrinä kaduilla oli hänestä kuin suhina laukeavista, häviävistä
+unikuvista. Uusi elämä oli herännyt hänessä ja hän tunsi että hänellä
+nyt oli voimaa elää sitä, täyteläistä ja riemurikasta.
+
+Kotiin tultua hän riisui kiireesti päältään päällysvaatteet ja riensi
+Erlandin luo. Hän istui lepotuolissaan ja luki sanomalehteä, mutta
+Lovisan nähtyään pani hän heti pois lehden, ojensi kätensä vaimoansa
+kohti ja kysyi surumielisesti hymyillen, missä hän oli viipynyt niin
+kauan? Pitkät, yksinäiset tunnit, jotka hän oli viettänyt huoneessaan,
+saivat hänet kaipaamaan Lovisaa ja tuo kaipaus lievensi hetkeksi --
+hänen surunsa ankaruutta.
+
+"Erland", sanoi Lovisa hyväillen, istui hänen viereensä ja tarttui
+hänen käteensä, "täytä minun tahtoni eräässä asiassa! Viettäkäämme
+huomenna jouluiltaa, koettakaamme unhoittaa omaa murhettamme ja
+iloitkaamme toisten kanssa ja antakaamme toisille. Salli minun laittaa
+joulukuusi ja ostaa joululahjoja köyhille lapsille, jotka tavallisesti
+eivät mitään saa. Ja etkös luule, että kun Jumala on ottanut meiltä
+meidän oman lapsemme, hänen tarkotuksensa juuri on että me siihen
+sijaan rakastaisimme muiden?"
+
+Erland veti hänet puoleensa ja suuteli häntä viehkeästi hymyillen.
+
+"Tee niinkuin tahdot", hän vastasi hiljaa, "en minä tahdo estää sinua".
+
+Hän puristi miehensä kättä ja palkitsi hellästi hänen hyväilynsä.
+
+Sen enempää he eivät illan kuluessa puhuneet siitä asiasta, mutta
+seuraavana iltana paloi, samoin kuin edellisinäkin jouluina, salissa
+iso joulukuusi ja raskas paino, joka oli niin kauan rasittanut heidän
+kotielämäänsä, haihtui iloisten, onnellisien lastenäänien helinästä. Ja
+kun Erland katsoi vaimonsa silmiin, jotka säteilivät ilosta, vaikka
+huulilla häilyi suruinen hymy, niin tunsi hän, ensi kerran sitte Yrjön
+kuoleman, ikäänkuin hengähdyksen ikuista vanhurskautta, aavistuksen
+siitä tasapainosta, joka ylläpitää kaikkia, salaisesta, sovittavasta
+voimasta, joka mahtavan pohjavirran lailla vie elämätä eteenpäin ja
+joka nyt kohoittavalla voimalla koetti vetää heitä sinne, jossa he
+suuremmassa ja syvemmässä merkityksessä taas löytäisivät pojan, jonka
+he olivat kadottaneet.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Sieluntaisteluita, by Mathilda Roos
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SIELUNTAISTELUITA ***
+
+***** This file should be named 37895-8.txt or 37895-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/3/7/8/9/37895/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/37895-8.zip b/37895-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..e50ade1
--- /dev/null
+++ b/37895-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..d6371e3
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #37895 (https://www.gutenberg.org/ebooks/37895)