initial commit of ebook 39046HEADmain

5 files changed, 5137 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/39046-8.txt b/39046-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..d7d18a2
--- /dev/null
+++ b/39046-8.txt
@@ -0,0 +1,5121 @@
+The Project Gutenberg EBook of Kartanoita kalliolla, by Emil Frommel
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Kartanoita kalliolla
+       Valikoima kertoelmia
+
+Author: Emil Frommel
+
+Translator: Hilma Suomalainen
+
+Release Date: March 4, 2012 [EBook #39046]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KARTANOITA KALLIOLLA ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+KARTANOITA KALLIOLLA
+
+Valikoima kertoelmia
+
+
+Kirj.
+
+EMIL FROMMEL
+
+
+Tekijän luvalla suomensi Hilma Suomalainen
+
+
+Helsingissä,
+Kustannusosakeyhtiö Otava.
+
+Kuopiossa,
+Osakeyhtiö Kuopion Uudessa Kirjapainossa,
+1901.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Lukijalle
+Rakkautta rakkaudesta
+Kaksi musikaalista jutelmaa:
+  Juhlallinen sielumessu siitä tuli sittenkin
+  Amati-viulu
+Kylädiakonissa
+Kaksi sormusta, jopa kolmaskin
+Kuinka juristista tuli teologi
+Syvyydestä
+Sor Federigo
+Fremersbergin luostarin risti
+
+
+
+
+Lukijalle.
+
+
+Emil Frommelin nimi ei ole enää tuntematon suomalaiselle
+lukijakunnalle. Kertomukset "Kevättä ja Syksyä" sekä "Pappismiehen
+muistelmia," ovat jo tehneet sen meille tunnetuksi ja rakastetuksi.
+Harvinaisella taidokkaisuudella sirottelee tekijä kertoelmiinsa
+raikasta humoriansa keskelle elämän vakavinta todellisuutta, ja
+erinomaisella hienoudella osaa hän kuvata eri tunteet ihmissydämessä,
+niin riemun kuin murheen, niin vihan kuin rakkaudenkin. Ja tuokoonpa
+elämä niissä mukanansa vaikkapa myrskyjä ja raesateita, -- lujana
+seisoo se kartano, joka on kalliolle rakennettu.
+
+Levottomuuden ja apeuden aikoina viivähtää mieli niin kernaasti
+tämmöisissä tyynnyttävissä, lujaa luottamusta ja järkähtämätöntä uskoa
+henkivissä kertoelmissa kuin ovat Frommelin Kartanoita Kalliolla.
+
+Suomentaja.
+
+
+
+
+Rakkautta rakkaudesta
+
+
+    Kauas maitten, merten taa
+    Herra armons' ulottaa.
+    Sana pyhä. Jumalan
+    Kulkee kautta maailman.
+
+Kukapa enää nykyaikana ajattelisi Kriminsotaa? Muinaissaduksi on se jo
+melkein muuttunut. Vanhat kenraalit, jotka silloin johtivat suuria
+armeijoja, ovat kaikki kokoontuneet tuohon suureen armeijaan
+hautausmaalla. Muut taasen, jotka ottivat osaa tähän sotaan ja
+mahdollisesti vielä elävät, ovat jo harmaahapsisia vanhuksia hekin.
+
+Ja kuitenkin oli aika, jolloin koko maailmassa ei muusta puhuttukaan
+kuin Kriminsodasta, jolloin ihmiset päivä päivältä tuskallisesti
+odottelivat tietoja sieltä, kun sanomissa uudestaan ja uudestaan oli
+luettavana vaan: Ei mitään uutta Sevastopolista. Viikko viikolta,
+kuukaus kuukaudelta odotettiin tuon mahtavan linnoituksen valloitusta
+sekä Malahovin tornin, tuon etevimmän varustuksen, kaatumista. Mutta
+venäläiset olivat sitkeitä, ja alttiita uhrauksiin. He upottivat suuren
+laivastonsa Mustaan mereen, ettei mikään vihollislaiva voinut lähestyä
+linnoitusta meren puolelta. Tämä muistuttaa mieleemme Napoleon I:n
+sotaa venäläisiä vastaan v. 1812, kun nämä itse pistivät Moskovan
+tuleen ja uhrasivat vanhan kauniin pääkaupunkinsa.
+
+Aukot, mitkä ampumisesta päivin syntyivät Sevastopolin
+rintavarustuksiin, korjattiin taasen öisin, ja vallihaudoissa saivat
+venäläiset kestää monta yöllistä taistelua ranskalaisia ja
+englantilaisia vastaan, kun nämät koettivat lähestyä ulkovarustuksia.
+Piirittäjien sotajoukot kärsivät myöskin paljon pakkasen ja
+kuumetautien tähden, ja tuhannet nuoret, kukoistavat ihmishenget
+joutuivat tämän sodan aikana tuonen uhriksi.
+
+Eräässä ranskalaisessa sotasairaalassa makasivat tähän aikaan
+vierekkäin nuori ranskalainen luutnantti sekä nuori, vangiksi otettu
+venäläinen upseeri. Molemmat olivat pahasti haavoitettuja, ja näyttipä
+siltä kuin eivät enää kauan täällä viipyisi, vaan ijankaikkisuuden
+portit piankin heille aukeaisi. Nuori venäläinen oli erittäin kaunis
+mies ja kuului vanhaan, arvossapidettyyn aatelissukuun, vaan hänen
+ihanin koristeensa oli kuitenkin se, että hän piti Jumalaa silmäinsä
+edessä sekä sydämessään ja etsi lohdutusta ainoasta oikeasta paikasta.
+Sillä jos on määrätty makaamaan tällä tavoin kuolettavasti
+haavoitettuna, ystävittä ja sukulaisitta, eikä voi saada unta
+silmäänsä, vaan kuulee yöt läpeensä toisten sairaitten valituksia ja
+voivotuksia, eikä ole mitään, jolla itseään lohduttaisi, silloin vasta
+ihminen on oikein poloinen ja kurja. Monesta, joka taistelun aikana on
+ollut sankari, tulee pelkuri sairaalassa, kärsimättömyydestä ja
+arkuudesta. Mutta niin ei ollut nuoren venäläisen laita, sillä hän oli
+tuonut mukanaan kodistaan Liivinmaalta jotain, joka kannatti häntä
+tuskan pimeinä hetkinä. Siksipä ihastuikin hän suuresti, kun eräänä
+päivänä ranskalainen evankelinen sotapappi astui sairaalaan ja kysyi,
+oliko siellä kenties sairaitten joukossa ketään, joka kuuluu
+evankeliseen uskontoon. Ystävällisesti ojensi liiviläinen heti
+kuumeisen kätensä pappia kohti ja pyysi hänet vuoteensa viereen.
+
+-- Tulette oikeaan aikaan, -- sanoi hän heikolla äänellä. -- Te tulette
+vihollisen, mutta uskonheimolaisen luo, ja emmeköhän olekin kaikki
+veljeksiä täällä sairaalassa, vai miten, herra luutnantti? -- Hän
+kääntyi tätä sanoessaan naapurinsa, tuon ranskalaisen luutnantin
+puoleen, ja tämä nyökäytti myöntävästi päätään.
+
+Nuori liiviläinen kertoi, niin lyhyeen kuin taisi, kodistaan ja
+vanhemmistaan ja pyysi pastorin antamaan heille tietoja hänestä.
+
+-- Minä muistelen heitä alati, -- sanoi hän, -- ja moneen kuukauteen he
+eivät ole saaneet kuulla minusta mitään. Olen heidän ainoa lapsensa, ja
+kaikki toiveensa maan päällä ovat he kohdistaneet minuun, vaan nyt
+menee eloni päivä mailleen. En tahdo salata heikkoa tilaani tällä
+hetkellä, vaikka Herra tosin voi ihmeitä tehdä. Olkaa hyvä ja
+kirjoittakaa vanhemmilleni, että olen täällä Jumalan kädessä. Kiittäkää
+heitä sydämellisesti kaikesta siitä suuresta rakkaudesta ja
+huolenpidosta, jonka he ovat minulle osoittaneet ja sanokaa, ettei edes
+kuolemakaan voi meitä erottaa. Sanokaa, että jos kuolenkin, kuolen
+urhoollisena sotilaana, kuten tuhannet muut, jotka nuoruuden keväimessä
+ovat löytäneet hautansa tässä ihanassa puistossa Krimin kauniilla
+niemellä. Tämä on nyt ensimäinen pyyntöni teille, mutta minulla on
+vielä toinen pyyntö, joka on minulle -- sielulleni -- vielä paljoa
+tärkeämpi. Tahdotteko lukea minulle Jumalan sanasta ja ennen kaikkea
+Vapahtajamme jäähyväispuheen sekä muita paikkoja, joissa hän puhuu
+rauhasta, Isänsä asuinsijoista ja jälleennäkemisestä.
+
+Nuori pastori aukaisi heti Johanneksen evankeliumin neljännentoista
+luvun ja alkoi lukea, jo ensimmäisten sanojen kuuluessa näyttivät
+nuoren upseerin silmät loistavan ilosta ja kiitollisuudesta.
+
+-- Miten ihanat nämä sanat ovat! -- sanoi hän. -- Ne saattavat minut
+unhoittamaan, että syvällä rinnassani vielä asuu kiväärin kuula.
+Rukoilkaa nyt minun puolestani ja tulkaa pian jälleen. Ettekö tahtoisi
+ensi sunnuntaina antaa minulle Pyhää Ehtoollista? Sieluni halajaa
+suuresti sen suomaa vahvistusta.
+
+Pastori rukoili hänen puolestaan, siunasi häntä ja lupasi pian tulla
+takaisin. Hyvästi jättäessään ojensi pastori kätensä myös
+ranskalaiselle upseerille ja vaihtoi muutaman sanan hänenkin kanssaan.
+Kun molemmat sairaat taas jäivät yksikseen, sanoi nuori ranskalainen
+liiviläiselle:
+
+-- Ne olivat oikein ihania ja ylentäviä sanoja, joita pyysitte
+kuullaksenne. Onko teillä myös itsellänne se kirja, jossa ne löytyvät?
+
+--- Kyllä minulla on raamattu, vaan se on äidinkielelläni,
+saksankielellä. Mutta kernaasti tahdon siitä kääntää teille, niinhyvin
+kuin osaan. Lukekaamme huomenna yhdessä luku siitä.
+
+Seuraavana aamuna muistuttikin ranskalainen häntä tästä lupauksesta, ja
+raukealla äänellä käänsi venäläinen evankeliumin sanaa hänelle.
+
+-- Kaikki tämä on minulle aivan uutta, -- sanoi ranskalainen. -- Meille
+on aina sanottu, ettei kukaan voi ymmärtää raamattua, ja kuitenkin on
+kaikki tämä minusta niin selvää ja selkeätä, että pieni lapsikin voi
+sitä ymmärtää.
+
+-- Niin minäkin luulen, -- sanoi venäläinen. -- Sanat ovat niinkuin
+terveysvesi meidän kylpypaikoissamme, vapaat kaikille, ja jokainen voi
+kylpeä siinä, olkoonpa hän sitten oppinut professori tai tietämätön
+talonpoika. Tämä vesi parantaa kaikki samalla tavalla, ja vaikka te
+olette ranskalainen ja minä venäläinen, puhuu se samaa kieltä meille
+molemmille.
+
+Kaksi päivää sen jälkeen oli sunnuntai, ja nuori pappi tuli taas
+venäläisen sängyn ääreen. Suurella hartaudella seurasivat kaikki
+sairaat salissa hiljaista, mutta ylentävää juhlallisuutta.
+Kovalla äänellä ja yksinkertaisesti luki nuori liiviläinen
+synnintunnustuksensa, ja syvälle painui hänen päänsä, kun pastori
+julisti hänelle Jumalan anteeksiantamuksen ja luki siunauksen hänelle.
+Ihmeellinen loisto silmissä otti hän vastaan sakramentin. Kaikista
+sairaista tuntui kuin olisi valo ja rauha virtaillut hänestä,
+vastakohtana lumimyrskylle, joka ulkona pieksi seiniä. Silmiänsä pois
+kääntämättä tarkkasi ranskalainen upseeri sairasta venäläistä, vaikk'ei
+sanaakaan voinut ymmärtää. On nimittäin suuri ero kuulemisen ja
+kuulemisen, ymmärtämisen ja ymmärtämisen välillä. Oikea korva ei aina
+ole päässä, vaan sydämessä, ja on olemassa kieli, jota kaikki tajuavat,
+ja joka puhuu _ainoastaan_ kasvoista, ilman sanoja. Vaieten puristi hän
+nuoren venäläisen kättä, kuin olisi tahtonut sanoa: -- Kuinka
+onnellinen sinä sentään olet!
+
+Kun nuori pappi varustautui lähtemään, ojensi ranskalainenkin hänelle
+kätensä ja sanoi ranskaksi:
+
+-- Eikö teillä satu olemaan Uutta Testamenttia ranskankielelläkin,
+niinkuin venäläisellä ystävälläni on se saksaksi, ja ettekö tahtoisi
+lainata sitä minulle joksikin aikaa? Te saatte sen kyllä varmasti
+takaisin.
+
+-- Onpa kyllä, rakas ystävä, -- sanoi evankelinen pappi. -- Tässä on ja
+sen saatte kernaasti pitää. Olkoon se muistona tästä hetkestä ja
+lohdutuksena koko elämällenne.
+
+Nuori ranskalainen tarttui kiivaasti kirjaan ja piilotti sen
+pieluksensa alle.
+
+Jonkun aikaa näytti siltä kuin nuoren liiviläisen terveydentila
+rupeaisi kohoamaan. Voimat lisääntyivät, ja vähemmän kärsi hän
+haavastansa nyt. Täten sai nuori pappi tilaisuuden lähettää useita
+toivorikkaita kirjeitä sairaan vanhemmille. Monta sanaa vaihdettiin nyt
+myöskin molempien upseerien välillä. Yhdessä lukivat he Uutta
+Testamenttia ja puhuivat keskenänsä kodista.
+
+Mutta eräänä yönä sai nuori venäläinen äkkiä kovia puistutuksia ja
+kadotti tajuntansa joksikuksi aikaa. Luoti rinnassa oli painunut
+syvemmälle, ja kauan oli hän tunnotonna. Ikäänkuin sisäisen äänen
+käskemänä tuli silloin evankelinen pappi aikaisin aamulla sairaalaan.
+Täällä löysi hän nuoren ystävänsä jo kuolonkamppauksessa, mutta tajunta
+oli hetki sitä ennen palannut.
+
+-- Minä kuolen, -- sanoi hän, -- mutta kirjoittakaa vanhemmilleni,
+että minä kuolen uskossa Vapahtajaani, vakuutettuna Jumalan
+anteeksiantamisesta niin itseni kuin rakkaitten vanhempienikin
+puolesta. Sanokaa heille, että minä viimeisellä hetkelläni olen
+rukoillut Jumalan armoa ja kiitollisena muistellut heidän rakkauttansa.
+
+Viimeiset sanat tulivat enää vaivoin, suurella ponnistuksella.
+Senjälkeen vaipui hän uupuneena taas patjoillensa. Kuitenkin oli hän
+ehtinyt ojentaa ranskalaiselle kätensä hyvästiksi. Pappi siunasi häntä
+ja rukoili liikuttavalla tavalla hänen edestänsä Isä meidän rukouksen,
+jonka aikana nuoren ranskalaisen kyyneleet juoksivat virtana. Aina
+viimeiseen hengenvetoon saakka seisoi nuori pappi sängyn vieressä,
+pitäen kädessään kuolonhien kostuttamaa kättä. Aivan hiljaa, ilman
+kamppausta nukkui sairas ikuiseen uneensa, ja hänen kauniilla
+kasvoillansa kuvastui ihmeellinen rauha. Pappi painoi umpeen hänen
+silmänsä, kehoitti sitten kaikkia sairaita yhteiseen rukoukseen, ja
+kaikki panivat kätensä ristiin. Tuntui kuin olisivat enkelit liidelleet
+läpi sairaalan, sylissänsä kantaen kohti taivaan asuntoja äsken pois
+nukkuneen henkeä.
+
+-- Oliko tämä kuolema? -- sanoi nuori ranskalainen papille. -- Ei
+vainkaan tämä ollut kuolema, vaan riemuvoitto. Minä olen katolilainen,
+mutta tuollaiseen taivaalliseen rauhaan en ole vielä kenenkään nähnyt
+nukkuvan. Se ei mene mielestäni milloinkaan.
+
+Silloin tällöin tuli evankelinen pappi edelleenkin sairaalaan,
+tervehtimään ranskalaista upseeria. Sillä välin oli Malahovin torni
+väkirynnäköllä valloitettu, Sevastopoli kukistunut, ja sotajoukot
+alkoivat asettua laivoihin. Mutta sairaalan kuumetauti tarttui
+pappiinkin, ja hän makasi nyt siellä toivottomasti sairaana. Tästä
+tiedon saatuaan kiiruhti nuori upseeri nyt vuorostaan papin luokse.
+
+-- Minä tulen kiittämään teitä vielä kerran, -- sanoi hän. --
+Sanomattoman paljon olette te minulle tehnyt.
+
+Pappi ojensi hänelle kuumeisen kätensä.
+
+-- Viekää tervehdys ihanaan Ranskaani, -- sanoi hän, -- jota en enää
+koskaan saa nähdä. Ja lukekaa elämän kirjasta, että elämä koittaa
+minulle nyt kuolemassa. -- Pitäkää aina sydämenne kiinni Kristuksessa,
+mihin ja minkälaisiin oloihin tulettekin, sillä Kristuksessa olemme me
+kaikki yhtä, niinkuin olette nähnytkin, ranskalaiset niinkuin
+venäläiset, katolilaiset kuten protestantitkin. Eläkää onnellisena ja
+Jumalan rauha olkoon aina kanssanne.
+
+Muutamia päiviä senjälkeen kannettiin nuoren papinkin ruumis pois ja
+kätkettiin likelle nuorta venäläistä ystäväänsä. Ei kumpikaan heistä
+saanut enää kotimaatansa nähdä, mutta molemmat olivat he sen sijaan
+yhdistyneet taivaallisessa kodissa, tuolla ylhäällä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Nuori ranskalainen palasi kotiansa ja otti eron rykmentistä. Vaimoineen
+ja lapsineen vetäytyi hän takaisin yhteen Ranskan pienimmistä
+kaupungeista. Syttyipä silloin sota Ranskan ja Saksan välille vuonna
+1870.
+
+Lähellä erästä pientä kaupunkia kulki kerran pataljoona saksalaisia
+sotureita metsää myöten. Ei missään näkynyt jälkeäkään vihollisesta.
+Iloisesti puhellen ja mitään pahaa aavistamatta marssi joukko
+metsätietä pitkin. Äkkiä kuului kiväärin paukauksia pensaikosta. Kaksi
+sotilaista kaatui heti kuolleena maahan ja useita haavoittui. Pian
+jakaantui pataljoona tiraljööriketjuun, tarkastaaksensa metsän. Silloin
+tällöin paukahti kivääri, mutta pian hiljeni kaikki. Noin pari,
+kolmekymmentä ranskalaista, sinisissä mekoissa ja aseilla
+varustettuina, oli siellä ollut väijyksissä. Sieltä olivat he ampuneet
+vaaraa aavistamattomia saksalaisia. Suurin osa heistä pääsi pakoon,
+viskattuaan aseensa, mutta kaksi oli haavoittunut ja otettiin vangiksi.
+
+Harmistuneet sotamiehet laahasivat vankinsa päällikön eteen. Toinen
+kiinniotetuista oli vanha mies, joka edelleen uhkamielisesti poltteli
+lyhyttä piippuaan. Raa'alla ja epämiellyttävällä äänellä sanoi hän:
+
+-- Me olemme vankeja, tehkää meille mitä tahdotte.
+
+Toinen oli nuori, kaunis mies, hieno tavoiltansa. Mustat, haaveksivat
+silmät säkenöivät, ja pitkä kiharainen tukka valui hartioille. Hän oli
+saanut luodin jalkaansa; toiselta käsi oli murskautunut. Nuori mies oli
+kalman kalpea eikä sanonut sanaakaan. Joukkueen saavuttua aukealle
+kentälle, pidettiin kiireimmiten sotaoikeus. Tutkistelu ei vienyt
+paljoa aikaa. Molemmat vangit tunnustivat käyttäneensä aseitansa
+saksalaisia vastaan.
+
+-- Me olemme vaan tahtoneet täyttää lapsen velvollisuudet, -- huudahti
+nuorempi innokkaasti, -- me olemme ainoastaan tahtoneet puolustaa
+kallista äitiämme, ihanaa Ranskaa, valloittajaansa, julmaa sortajaa
+vastaan. Ankara vihollinen tuomitkoon meidät kuolemaan, me emme sitä
+pelkää. Te voitte kyllä henkemme ottaa, mutta ette voi ryöstää meiltä
+sitä kuihtumatonta kunniaseppeltä, minkä isänmaa meille antaa. Me
+kuolemme ilolla huutaen: Eläköön Ranska, kallis äiti!
+
+-- Ranskalainen kantapäästä kiireeseen, -- sanoi päällikkö, --
+kiihkoisa, mutta jalo- ja ylevämielinen. Vahinko vain, että tuota
+kaunista poikaa pitää kohdella kuin rosvoa.
+
+Sotaoikeuden päätös julistettiin pian: vangit tuomittiin ammuttaviksi.
+Sotalain mukaan olisivat he oikeastaan tulleet hirtetyiksi, mutta
+päällikkö tahtoi heille sotilaan kuolemaa, erittäinkin nuoremmalle
+vangeista. Ja koska niin moni saksalaisista tässä kahakassa oli
+menettänyt henkensä ja useat haavoittuneet, ei minkäänlainen armahdus
+voinut tulla kysymykseen. Vangit saivat sentähden puolisen tuntia,
+järjestääkseen asioitansa ja valmistuakseen kuolemaan. Molemmat
+kuuntelivat horjumattoman tyyneesti tuomiotansa. Vanhempi pyysi
+ainoastaan kulauksen viiniä; muuta ei hän halunnut. Nuori mies, jonka
+haava yhä edelleen vuoti, vahvisti myös itseänsä viinillä. Sitten pyysi
+hän saada lähettää terveiset vanhemmillensa erään kuormarengin kautta,
+jonka hän oli taampana tuntenut oman kylänsä asukkaaksi. Tämä
+myönnettiin hänelle, ja hän sai toimittaa asiansa tulkin kautta. Sen
+jälkeen pyysi hän vielä muutamia silmänräpäyksiä, rukoillaksensa. Muuan
+reiniläinen otti repustaan esille ristiinnaulitun kuvan, jonka nuori
+mies kiitollisena otti vastaan uskonveljensä kädestä. Rukoiltuansa
+nousi hän ylös ja sanoi:
+
+-- Minä olen valmis.
+
+Rummut pärisivät. Tuomiota toimeen panemaan määrätty plutona otti
+vangit keskeensä ja läksi kappaleen matkaa etemmäs kentälle. Kuului
+päällikön komennushuuto, aseitten kalsketta, ja huolimatta pitkästä
+välimatkasta saattoi erottaa nuorekkaan äänen, joka sanoi:
+
+-- Hyvästi Ranska! Ota tervehdykseni, kallis äiti! --
+
+Heti sen jälkeen kuului komennushuuto: Olkaa valmiit! Lauaiskaa! Yksi
+ainoa laukaus, ja kuolon hiljaisuus vallitsi kaikkialla. Tuomio oli
+täytetty, molempien mainen elo oli loppunut. Syvä haikeus vallitsi
+mielet, ja kovin liikutettu oli päällikkökin: olihan jotain aivan
+toista, taistella aukealla sotatanterella, rinta rintaa, silmä silmää
+vasten, kuin näin olla pakotettuna tuomitsemaan lähimmäisensä
+kuolemaan. Ruumiit haudattiin ammuntapaikkaan, mutta omat kuolleensa
+käärivät he vaippoihin ja panivat vankkureille, haavoitetut toisille.
+Vakavana ja hiljaisena jatkoi pataljoona kulkuansa.
+
+Noin tunnin perästä tulivat he erääseen suureen, kauniiseen kylään.
+Ensiksi suuntasivat he kulkunsa kirkolle, jonka tarhaan he nopeasti
+loivat suuren haudan ja hautasivat siihen kuolleet toverinsa,
+vieretysten. Sitten kun yhteinen kiväärin laukaus oli täyttänyt
+sotilaalliset kunnianosoitukset, piti päällikkö lyhyen, mutta
+sydämellisen puheen, rukoili hiljaisen Isä meidän, ja niin hajaantui
+miesjoukko asuntoihinsa. Neljä haavoittunutta, joitten joukossa myöskin
+kaksi yksivuotista vapaehtoista, saivat yömajansa suurenlaiseen
+maakartanoon. Mutta koko talo oli autio, ei yhtäkään ihmistä siellä
+näkynyt. Pimeässä hapuillen saivat nuo neljä kulkea eteenpäin, miten
+parhaiten taisivat. Vihdoin kuitenkin ilmestyi isäntä, ja
+haavoitettujen olisi tehnyt mieli tuntuvasti maksaa hänelle pitkällinen
+viipymisensä. Mutta mykiksipä he jäivät, nähtyänsä hänen kasvonsa.
+Solakka oli hänen vartalonsa, ja hienot, tuntehikkaat kasvot osoittivat
+syvintä surua. Kaikki muistelivat he nähneensä nuo kasvot ennenkin,
+mutta missä, siitä eivät he päässeet selville.
+
+-- Mitä haluatte? -- kysyi ranskalainen kumealla äänellä, ja aivan
+sävyisästi ilmoittivat he asiansa.
+
+-- Heti paikalla, -- sanoi hän ja poistui samassa.
+
+Heti sen jälkeen tulikin nuori tyttö, joka sanaakaan sanomatta järjesti
+pöydän. Kun yksi sotilaista koetti laskea leikkiä hänen kanssaan, loi
+hän häneen katseen, joka sai kaikki heti vaikenemaan.
+
+-- Minusta tuntuu kuin olisimme joutuneet eriskummaisen poppamiehen
+taloon, -- sanoi yksi heistä.
+
+-- No, -- sanoi toinen, -- mitäpä siitä, kun hän tarjoaa meille näin
+herkullisen aterian?
+
+Ruoka ja juoma olivat, kuten sanottu, oivallisia, mutta ei kukaan
+osannut selittää, miksikä heitä kaikki niin kovasti kammotti. Heti
+syötyänsä läksi kolme heistä ulos, etsiskelemään tovereitansa. Neljäs,
+huomattuaan isännän kävelevän pihalla, tahtoi kiittää häntä hyvästä
+kestityksestä. Mutta isäntä viittasi vaan kädellään, sanaakaan
+sanomatta. Nähtyänsä jälleen nuo peräti surulliset kasvot, ei sotamies
+malttanut olla jotain sanomatta.
+
+-- Näyttää siltä kuin olisitte saanut paljon kärsiä sodasta, oi,
+niinkuin me kaikkikin, ja mieleni on paha, että olemme tuottaneet niin
+paljon vaivaa. Mutta, Jumala paratkoon, sehän on sodan kulku.
+
+-- Niin, -- huusi isäntä kovalla äänellä, -- sota on nyt! -- Sitten
+nosti hän kätensä kohti taivasta, ja syvintä surua leimusivat hänen
+silmänsä.
+
+Vapaehtoinen palasi tovereittensa luokse ja kertoi mitä oli tapahtunut.
+Mutta he eivät paljoa häntä kuulleet, sillä jokaisella oli jotain
+tärkeätä juteltavana. Yksi puhui hyvästä ruuasta, toinen ikävästä talon
+väestä, mutta kolmas sanoi:
+
+-- Minun isäntäni taas on liiaksi avulias: hän olisi tahtonut vetää
+saappaatkin jalastani, mutta eipä häneen silti liene luottamista.
+
+Heti senjälkeen pärisi iltarumpu, ja jokainen vetäytyi asuntoonsa.
+Mainitun maakartanon kolme asukasta heittäytyivät heti pehmoisiin
+vuoteisiinsa. Oi, miten hyvältä sellainen tuntuu, kun on viikkomäärin
+lepuutellut jäseniään missä milloinkin eikä aamulla tiedä, mitä jäsentä
+enimmän kolottaa. Mutta vapaehtoinen ei voinut nukkua. Jotakin hän
+lienee aavistanut. Hän nousi ylös, otti kiväärin viereensä, kohensi
+tulta kamiinissa ja koetti lukea. Mutta ei sekään tahtonut käydä, ja
+miten ollakaan, alkoi uni vähitellen tulla. Pysyäkseen valveilla, meni
+hän ikkunan luo, kuuntelemaan, oliko kaikki hiljaista. Kun ei mitään
+kuulunut, meni hän takaisin kamiinin luo ja alkoi lukea. Lienee hän
+kuitenkin siinä torkahtanut, koska äkkiä heräsi siihen, että joku
+taputti häntä hartioille. Se oli hänen isäntänsä. Sotilas tarttui
+kivääriinsä, mutta isäntä sanoi:
+
+-- Antakaa vaan kiväärin olla rauhassa, sillä täällä ei teidän tarvitse
+mitään pelätä. -- Ja istuen tuolille hänen viereensä, puhui hän
+puoliääneen:
+
+-- Minä tahdon sanoa teille jotakin hyvin tärkeätä, mutta sitä ennen
+täytyy teidän kunniasanallanne luvata tehdä kaiken voitavanne, ettei
+kukaan tulisi tästä kärsimään.
+
+Koneen-omaisesti ojensi sotilas hänelle kätensä ja isäntä jatkoi:
+
+-- Kuunnelkaa tarkasti älkääkä minua keskeyttäkö, sillä hetket ovat
+kalliit. Teidän päällikkönne on iltapäivällä ammuttanut kaksi
+ranskalaista.
+
+-- Se on kyllä totta, mutta he olivat sissejä, ja niitten kanssa me
+emme käy sotaa.
+
+-- Minä tiedän sen kyllä ja tunnen sotalait, sillä minä olen itsekin
+palvellut armeijassa. Mutta me teemme kaikki, mitä voimme,
+vihollistamme vastaan, eikä siitä voida meitä moittia eikä paheta
+siihen.
+
+Vapaehtoinen aikoi tähän vastata, mutta toinen keskeytti hänet käden
+viittauksella ja kuiskasi hänen korvaansa:
+
+-- Yksi niistä, joita te tänään ammuitte, se nuori mies, oli minun
+poikani.
+
+Kauhistuneena hypähti sotamies ylös. Silmänräpäyksessä selvisi hänelle
+kaikki, ja nyt ymmärsi hän isäntänsä surulliset kasvot.
+
+-- Poloinen, onneton isä! -- huusi hän.
+
+-- Niin, siinä olette oikeassa, -- sanoi tämä. -- Hän oli jalo lapsi,
+korkea- ja puhdas-aatteinen, meidän kaikkein ilo. Hän tuli kotia
+silloin, kuin sota alkoi, mutta sitten sai hän tasavallan hallitukselta
+toimeksi järjestää kansanmiehet aseisiin tässä seudussa. Tänään hän ei
+tahtonut päästää noita toisia yksinään, vaan meni itsekin mukaan,
+vaikk'ei se oikeastaan olisi ollut hänen tehtävänsä. Sentähden on hän
+mennyt kuolemaan, antanut henkensä isänmaansa edestä. Tämä, että hän on
+tullut ammutuksi, on herättänyt suurinta katkeruutta kylässä, ja nyt on
+päätetty sekä valalla vannottu tänä yönä kello kaksitoista hyökätä
+teidän toverienne päälle ja surmata joka mies, niin ettei yksikään
+pääse pakoon.
+
+Sanatonna tuijotti nuori saksalainen puhujaan vieressänsä.
+
+-- Mutta tämä ei tule tapahtumaan, -- jatkoi ranskalainen. -- Minä olen
+kauan aikaa taistellut sitä vastaan, vaikk'en minä sekä isänä että
+ranskalaisena saata muuta kuin katsoa tätä oikeaksi. En kuitenkaan ole
+voinut löytää tässä päätöksessä mitään rauhaa ja tyydytystä. Minä en
+tahdo, että minun poikani tähden satojen veri vuotaisi, jotka
+ainoastaan ovat totelleet upseeriensa käskyä. Olen kysellyt tätä
+omaltatunnoltani, mutta vielä enemmän eräältä kirjalta, josta minulla
+usein on ollut suurta hyötyä. Ollessani luutnanttina, otin osaa Krimin
+sotaan. Silloin sain minä tuon kirjan, vaikka olenkin katolilainen,
+eräältä protestanttiselta sotapapilta, joka, käydessään lohduttamassa
+ja virvoittamassa haavoittunutta venäläistä upseeria, usein puhutteli
+myöskin minua. Ja tänä iltana löysin siitä nämä sanat: "Älkää itse
+kostako, minun rakkaani, vaan antakaat Jumalan vihan sijaa saada. Sillä
+kirjoitettu on: minun on kosto, minä tahdon kostaa, sanoo Herra.
+Sentähden jos sinun vihollises isoo, niin syötä häntä, ja jos hän
+janoo, niin juota häntä; sillä koska tämän teet, niin sinä tuliset
+hiilet hänen päänsä päälle kokoat." -- Ja minä, joka näin tuon nuoren
+venäläisen upseerin kuolevan rauhassa ja vakuutettuna synteinsä
+anteeksiantamisesta, minä en voisi kuolla rauhassa, sellainen verivelka
+omallatunnollani. Mutta aivan turha on yrittää vaikuttaa maanmiehiini.
+Kiiruhtakaa sentähden päällikkönne luo ja kertokaa hänelle mitä
+on tekeillä. Sitä minä vaan pyydän, ettei yhdellekään minun
+kansalaisistani tehdä mitään pahaa. Antakoon päällikkö vaan hälytyksen
+pataljoonalle ennen kello kahtatoista, niin ei ole mitään vaaraa enää.
+Mutta vaijetkoon hän sen jälkeen, muutoin joudun minä kavaltajaksi ja
+saan siitä kärsiä. Ja nyt kiiruhtakaa, sillä kello on jo yli
+yhdentoista.
+
+Talonisäntä poistui senjälkeen nopeasti. Vapaehtoinen pukeutui
+kiireesti uniformuunsa, herätti uneen uupuneet toverinsa ja kiiti
+sitten herättämään päällikköänsä, ilmoittaakseen hänelle kaikki, mitä
+oli kuullut. Ensin tahtoi päällikkö esiintyä ankarana, mutta heitti sen
+sikseen, annetun lupauksen tähden, ja sanoi vapaehtoiselle:
+
+-- Juokse nopeasti päävartioon ja anna heti soittaa yleismarssiin!
+
+Sotamies kiiti niin nopeasti kuin voi alas rappuja, ja ennenkuin
+pormestari, joka seisoi alhaalla porstuan ovella, ennätti saada hänet
+käsiinsä, oli hän jo kadonnut kadulle.
+
+Mutta päävartion sotamiehet löysi hän niin surkeassa tilassa, että
+kaikki hänen yrityksensä ja ravistelemisensa olivat turhat. Kun hän
+onneksi osasi itse käsitellä torvea, tarttui hän signaalitorveen, ja
+silmänräpäyksessä kaikui herätysrummun ääni läpi kylän. Yht'äkkiä
+ilmestyi valoa kaikkiin ikkunoihin.
+
+Tuossa tuokiossa riensi sotamiehiä joka haaralta, huutaen:
+
+-- Mikä hätänä? --
+
+-- Asentoon, --- huusi vapaehtoinen, -- torille niin pian kuin
+mahdollista!
+
+Ja kymmenessä minutissa olivat kaikki järjestyksessä ja valmiina
+torilla.
+
+Fusilieerit, -- sanoi päällikkö, -- meillä on syytä nyt heti marssia
+eteenpäin. Mutta sitä ennen täytyy joka miehen saada aimo kulaus,
+vahvistaaksensa itseään. Riisukaa aseet! Me asetumme nuotiolle.
+
+Senjälkeen huusi hän vapaehtoisen sinne, missä kaikki upseerit
+seisoivat.
+
+-- Te olette oleva todistajani, -- sanoi päällikkö hänelle, --
+menettelyssäni tätä ryövärijoukkoa ja näitä heittiöitä kohtaan. --
+Samassa osoitti hän kylän pormestarin, joka kalpeana ja horjuen seisoi
+upseerien piirissä.
+
+-- Te olette antanut kunniasananne siitä, että minä menettelen
+säälivästi heitä kaikkia kohtaan, enkä tahdo, että sotilaan sana näin
+hyvässä asiassa rikottaisiin.
+
+Sen jälkeen kääntyi hän pormestariin ja sanoi:
+
+-- Erään jalon miehen tähden tässä kylässä en tahdo ketään rangaista,
+mutta minä olen pitävä huolta siitä, että tämä kylä tulee sotilaallisen
+valvonnan alaiseksi. Ja nyt täytyy jokaisen miehen saada litra viiniä,
+leipää ja lihaa. Sitäpaitsi saatte te maksaa 2000 frankkia sakkoa.
+Puolessa tunnissa tulee kaiken olla täällä.
+
+-- Ja nyt, -- sanoi hän vapaehtoiselle -- tahdon mielelläni lausua
+kiitollisuuteni hänelle, joka on pelastanut henkemme. Saattakaa minut
+kenenkään huomaamatta asuntoonne.
+
+Vapaehtoinen haki isäntänsä ja kertoi hänelle lyhyesti, miten oli
+käynyt. Mutta isäntä ei suostunut millään muotoa vastaanottamaan
+pataljoonan päällikköä.
+
+-- Minä olen kristittynä ja ihmisenä täyttänyt velvollisuuteni, johon
+minua sekä raamattu että omatunto ovat kehoittaneet, enkä pyydä siitä
+mitään kiitosta. Sanokaa hänelle, joka on tuominnut minun sydämestä
+rakastetun poikani kuolemaan, että minun on mahdoton nähdä häntä nyt.
+Mutta jos hän jotakin tahtoo tehdä minun edestäni, niin pyytäkää häntä
+lahjoittamaan takaisin sakot köyhälle kylälleni. Jääkää hyvästi ja
+jättäkää minut nyt yksinäni suremaan.
+
+Sen jälkeen kääntyi hän pois ja astui aivan hiljaa ulos ovesta.
+Sotamies vei tämän sanoman päälliköllensä.
+
+Suurimmassa kiireessä hankkivat talonpojat sen, mitä päällikkö oli
+vaatinut, ja myöskin tuo onneton päävartioväestö tuotiin rintamaan.
+Tylsinä ja välinpitämättöminä kuuntelivat he kaikki, mitä päällikkö
+puhui heille jyrisevässä nuhdesaarnassaan, mutta kun hän oli
+lopettanut, sanoi pataljoonan lääkäri.
+
+-- Antakaa miesraukoille anteeksi, älkääkä saattako heitä kärsimään
+huolimattomuudestaan. He olivat saaneet runsaat määrät unijuomaa, joka
+vielä kauan tulee tuntumaan heidän päissään. Opiumin haju leviää heistä
+jo pitkän matkan päähän.
+
+-- Onhan se niinkin, -- sanoi päällikkö; -- käyköön siis armo oikeuden
+edellä, koska jalo mies on puhunut puolestanne.
+
+Ylimääräinen kestitys maistui jokaisesta erinomaiselta, ja heti kello
+kahdentoista jälkeen marssi pataljoona musiikin soittaessa pois
+kylästä.
+
+Mutta kaikki nämä, jotka juuri äsken olivat joutumassa tuon hurjan
+vihanpurkauksen alle ja jotka olivat vähällä heittää henkensä
+salamurhaajan käsiin, he, jotka nyt tuolla iloisesti laulaen kulkivat
+matkaansa pimeässä yössä, -- ketä oli heidän kiittäminen siitä, että
+jälleen voivat toivoa kerran vielä pääsevänsä kotia isänsä ja äitinsä
+luokse, takaisin kotimaahansa? Ainoastaan Jumalan sanan, joka kerran,
+monta vuotta sitten, kaukana maitten ja merien takana, syrjäisessä
+Krimissä, oli langennut haavoittuneen sotilaan sydämeen! Mitä muuta
+kuin sitä hiljaista rauhaa ja onnellisuutta, joka tästä sanasta
+kuvastui kuolleen kristityn sotilaan kasvoilla? Ja niin syntyy
+rakkautta rakkaudesta, jotta täytettäisiin lupaus, joka sanoo:
+
+"Sillä niinkuin sade ja lumi tulee taivaasta alas, ja ei mene sinne
+jälleen, vaan tuorettaa maan ja tekee sen hedelmälliseksi ja antaa sen
+kasvaa ja antaa siemenen kylvettää ja leivän syötää; niin on myös minun
+sanani, joka minun suustani lähtee: ei sen pidä tyhjänä palajaman minun
+tyköni, vaan tekemän, mitä minulle otollinen on, ja sen pitää
+menestymän, jota varten minä sen lähettänytkin olen."
+
+(Jes. 55: 10, 11.)
+
+
+
+
+Kaksi musikaalista jutelmaa
+
+
+Kumpikaan näistä jutelmista ei ole oma näkemäni, vaan olen ne kuullut
+kahdelta henkilöltä, joista ei toinen mitään toisestaan tiedä. Tämä
+heillä vaan on yhteistä: molemmat ovat jo kauvan sitten jättäneet
+taaksensa neljännenkymmenennen ikävuotensa ja ovat kannettomia vakkoja,
+s.o. ovat heittäneet naimistuumat sikseen. Mutta kummallakin on ihanat
+muistonsa, ja vanhassa, hyvässä muistolaatikossa on tallella
+vierekkäin: hiuskiharoita ja kuivattuja kukkasia, kellastuneita
+kirjeitä, virttyneitä nauhoja ja muuta sellaista. Niihin kumpaankin
+sain minä kerran hetkisen katsahtaa ja vedin sieltä esille kiireessä
+kaksi kappaletta ja sain myös luvan niistä muillekin puhua.
+
+
+
+Juhlallinen sielumessu siitä tuli sittenkin.
+
+
+Tämä tapahtui monta, monta vuotta sitten viheriän Reinin rannoilla.
+Siellä saivat pojat käydä koulussa, vaikka tuo ihana virta ja linnat ja
+korkeat tuomiokirkot olisivat heistä olleet paljon mieluisampia
+opiskelupaikkoja. Tässä kimnaasissa harjoitettiin innokkaasti
+erästä ainetta, joka muissa kokonaan laiminlyötiin, nimittäin
+musiikkia, ja olikin täkäläinen laulukuoro paraita Reinin varrella.
+Juhlatilaisuuksissa, kuten suurina kirkkojuhlina, laulettiin, ja
+lähellä ja kaukana ylistettiin tätä koululaisten kuoroa. -- Kimnaasin
+penkeillä ei istunut yksistään rikkaitten lapsia, vaan löytyi joukossa
+sangen köyhiäkin, jotka saivat koko lailla kiristeliä nälkävöitään, ja
+joiden täytyi komentaa itselleen "silmät vasempahan", kulkiessaan
+leipuri- ja makkarapuotien ohi. Muitten muassa oli siellä eräs
+katolilaisen talonpojan poika, kotoisin lähistöltä, muutaman
+peninkulman päästä. Vanhemmat olivat perin köyhät. Mutta poika oli
+heidän ainoansa, ja vanhalla ijällään olivat he hänet saaneet, siksipä
+äiti sanoikin, kuten Hanna Vanhassa Testamentissa: "Tätä nuorukaista
+minä anoin: nyt on Herra minulle antanut minun rukoukseni, kuin minä
+häneltä rukoilin. Sentähden annan minä hänen Herralle jälleen kaikeksi
+elinajaksensa, että hän Herralta rukoiltu on." Ja niinpä äiti
+rukouksillaan ja lupauksillaan pyhitti poikansa papiksi. Pojan täytyi
+kovasti ponnistella, saavuttaakseen toiset, hän kun vasta myöhään
+oli tullut kyläkoulustaan kimnaasiin. Siksipä hän, päästyään
+viimeiselle luokalle, olikin jo yhdenkolmatta vanha ja istui siinä
+kuusitoistavuotisten joukossa kuin mikäkin ukkopappa. Kaikki ne vaan
+pitivät "Josepista", hän kun oli hiljainen poika, auttoi jokaista ja
+elätti itseään, antamalla yksityisopetusta neljäsluokkalaisille. Usein
+ottivat pojat hänet mukaansa retkilleen Drachenfelsin linnalle.
+Sitäpaitsi oli hän erittäin lauluntaitava mies ja osasi kansanlauluja
+loppumattomiin. Mutta viideskolmatta ikävuosi on paha vuosi nuorelle
+väelle, joitten rinta ei ole niin aivan luja, ja jotka eivät ole olleet
+kunnollisen ruoankaan varassa ja ovat sitäpaitsi saaneet paljon istua.
+Ja niinpä se oli juuri laita tässäkin. Poika alkoi kuihtua, eikä tuo
+poskien arveluttava puna ja suurten silmien outo hohde mitään hyvää
+tiennyt. Niinhän se on ihmisen laita kuin on syksyisen metsänkin.
+Siinäkin kun lehdet muuttuvat niin heleän punaisiksi ja keltaisiksi ja
+aurinko niin täytenä ja kirkkaana heiastelee niiden silmistä,
+silloinhan tiedämme, että loppu lähenee ja talvi piankin peittää tuon
+petollisen ihanuuden suureen kääriliinaansa. -- Tuli syksy, ja silloin
+tulivat vanhemmatkin noutamaan kuoleman kielissä olevaa lastaan,
+toivoen hänen kotona kenties toipuvan raittiin ilman ja lehmänmaidon
+avulla. Mutta kun lukukausi taasen alkoi, ei häntä näkynytkään enää
+koulunpenkillä, ja kun kevät saapui maihin, koitti hänelle jo toinen
+kevät. Hän antoi henkensä Herran käsiin, lohduttaen äitiään sillä, että
+hänestä kumminkin tulee pappi, joka tuolla ylhäällä on messuava paljon
+ihanammassa kirkossa kuin Kölnin tuomiokirkko, ja pyysi vanhempiansa
+ilmoittamaan hänen kuolemastaan tovereille ja kiittämään heitä kaikesta
+uskollisesta rakkaudesta, jota olivat hänelle osoittaneet. Vanha isä
+läksi itse kaupunkiin, kutsutti luokseen yläluokan primuksen ja kertoi
+poikansa viimeisen pyynnön.
+
+Primus kutsui kokoon luokan ja laulukuoron. Päätettiin miehissä lähteä
+saattamaan toveria viimeiselle matkalle. He tulivat rattailla ensin
+kuolintaloon ja läksivät sieltä sitten kirkkoon sielumessuun.
+Sikäläinen pastori arveli, että pelkkä messun lukeminen riittäisi tuon
+köyhän nuorukaisen muistoksi. Mutta vainajan toverit olivat toista
+mieltä. He seisoivat ylhäällä urkuparvella, ja sieltä kajahti nyt,
+pastorin ihmeeksi, ihana, vieno preludio, jota eräs koululaisista
+mestarillisesti soitti, kahden muun pojan toimittaessa taiteen
+sääntöjen mukaan urunpolkijan virkaa. He olivat näet salaa hankkineet
+avaimen urkurilta. Yhtäkkiä yhtyi nyt koko kuoro laulamaan: "Requiem
+aeternam dona cis", Pastori ei ollut huomaavinaan poikain tarkoitusta
+ja alkoi lukea messuttavia sanoja. Mutta lukiolaiset tiesivät ihan
+tarkalleen, milloin urkujen ja kuoron oli kulloinkin vuoro vastata,
+sillä monasti olivat he jo Requiemia laulaneet. Tätä kesti sitten
+hetken aikaa: alhaalla vaijettiin ja ylhäällä laulettiin. Lopuksi antoi
+pappi alttarilla sittenkin perää ja hän alkoi messuta, ensin hiljaa,
+sitten yhä kovemmin, ja viimein tuli siitä suurenmoinen sielumessu,
+jommoinen ainoastaan varakkaitten ja ylhäisien osaksi tulee.
+
+-- Tepäs minut pulaan saatoitte, -- sanoi pastori, kun kimnasistit
+astuivat alas parvelta, -- älköönkä tämä tavaksi tulko. Nyt kait
+tahtovat kaikki saada samanlaisen hautauksen kuin Jooseppi. "Mutta kuka
+rakkautta vastaan seisoa taitaa?"
+
+Vanhemmat puristivat kelpo toverien kättä, ja äidin katseesta saattoi
+melkein lukea sanat: "Pappina se meidän Jooseppi sittenkin haudattiin."
+Toverit keräsivät vielä keskuudestaan rahoja ristiksi haudalle. Pastori
+se vaan ei saanut mitään ja kumminkin sai, sillä hänen sydämeensä oli
+sattunut uskollisen rakkauden kirkas säde, ja hänen täytyi kuten Jobin
+muinoin huudahtaa: Ah, jos minä olisin niinkuin minä olin nuorena
+ollessani, koska Jumalan salaisuus oli minun majani päällä.
+
+Ja näin ollen oli hän saanut kylläkin runsaan palkinnon toimittamastaan
+"juhlallisesta sielumessusta".
+
+
+
+Amati-viulu.
+
+
+Toinen jutelmani, erään vanhan neiden kertoma, vie meidät Italiaan,
+jossa ei yksistään sitronat ja oransit puissa kuki, vaan parhaat
+viulutkin tehtaissa kypsyvät, kuten Cremonassa aikoinaan. Siellä eleli
+tuo kuulu mestari Amati, jonka viulut levisivät ympäri maailman,
+ihastuttaen tuhansia sydämiä ja pusertaen silmistä kyyneleitä, kun vaan
+joku osasi niitä soittaa. Viulu se on vaan sellainen kuollut kapine,
+ellei henkevä käsi siihen kajoo. Siihen on kätkettynä mitä ihanimmat
+sävelet; ne pitää vaan herättää unestaan. Ja tuollainen mestari saa
+kokea hyviä, mutta myös pahoja hetkiä, jolloin hänen osakseen tulee
+maailmalta ei ainoastaan ylistystä, vaan myöskin häväistystä ja
+kiittämättömyyttä. Ja mestari Amatinkin oli kait käynyt niin, että
+kenties monikin taiteilija oli tullut kuuluisaksi hyvän viulunsa
+kautta, kun sitä vastoin viuluntekijä itse oli jäänyt unhotuksiin.
+Olipa miten oli, tuntiessaan loppunsa lähenevän, otti hän viimeksi
+tekemänsä, ihanarakenteisen viulun, katseli sitä vielä kerran joka
+puolelta ja sanoi sitten: "Kaikki sävelet, jotka sinussa ovat,
+nukkukoot ja uinukoot, mutta kerran jouluaatto-iltana ne herätkööt, ja
+silloin ne tuottavat omistajalleen suuren onnen." Pian senjälkeen
+nukkui mestari pois, mutta hänen omaisensa kirjoittivat nämä hänen
+viimeiset sanansa paperille, joka kiinnitettiin viuluun. Viulu kulki
+suvussa kädestä käteen, mutta sen sävelet olivat kalseita ja karkeita.
+Monen mestarin käsissä se oli ollut, mutta jokainen oli laskenut sen
+jälleen pois, sanoen: "Se ei ole ikipäivinä mikään amati ollutkaan."
+
+Niin joutui viulu eräälle köyhälle sukulaiselle, joka kuljeksivan
+seurueen kanssa läksi vaeltamaan Saksanmaalle. Hän oli jo ijäkäs mies,
+sillä hänellä oli kaksikymmen-vuotias, ainoa tytär mukana. Tätä ei
+hän ollut hennonut jättää, sitten kuin äiti oli kuollut. Eräässä
+pohjois-Saksan pienessä kaupungissa sairastui tuo vanha viuluniekka
+pahasti; seurue matkasi edelleen, jättäen hänet jälkeensä. Säästöt
+hupenivat hupenemistaan. Ukko nousi kyllä sairasvuoteeltaan, mutta
+hänen mielensä himmeni eikä ajatukset olleet täysin selviä. Hänen ainoa
+selvä ajatuksensa oli se, että kerran ne sävelet hänen amatistaan vielä
+vapaina helähtävät. Siksi ei hän voinutkaan erota siitä, vaikka nälkä
+usein puri ytimiä myöten ja viulu olisi kumminkin ollut ainoa
+myötäväksi kelpaava kapine. Mutta se ajatus, että silloin jonkun toisen
+hallussa sävelet pääsevät lumouksestaan, sai hänen kernaammin kärsimään
+vaikka mitä.
+
+-- "Minä annan teille 30 taaleria tuosta kunnottomasta soittokoneesta;
+teidän tähtenne vaan, Giovanni", -- sanoi eräs kaupustelija hänelle
+joulukuun alussa.
+
+Ja nytkö, kun taas jouluaatto oli tulossa, nytkö hän möisi viulunsa? --
+Ei, sitä ei hän voi tehdä. Joka kerta joulun lähestyessä tykytti hänen
+sydämensä, eikö muka nyt testamentti täyttyisi. -- Ja taas oli
+jouluaatto. Tyttö istui, neuloen himmeän öljylampun valossa melkein
+silmänsä piloille, ansaitakseen edes sen verran, että voisi maksaa nuo
+muutamat hiilet, jotka uunissa hehkuivat ja heidän niukkaa ruokaansa
+lämmittivät. Ulkona myrskysi, ja lumihöytäleet ajelivat toisiaan alas
+maahan. Silloin otti vanhus viulunsa.
+
+-- Ethän toki lähde ulos tässä ilmassa, isä? -- kysyi tytär. -- Nythän
+on niin kirpeä pakkanen, eikä sinulla ole minkäänlaista viittaa!
+
+-- Sinä tiedät, että nyt on jouluaatto. Tänään, jos koskaan, täytyy
+viulun hellittää äänensä. Tiedät myöskin, että hätä meillä nyt on
+noussut korkeimmilleen. Minä en enää saata katsella, kuinka sinä pilaat
+ihanat silmäsi, Anrella. Anna minun koettaa vielä kerran. Lähden
+markkinapaikalle. Sinnehän tulee rikkaitakin ihmisiä katselemaan
+itselleen tavaroita. Giovanni palajaa takaisin, tuoden rahaa
+lapselleen.
+
+Sitten riensi hän ulos, viulu käärittynä nenäliinaan. Yhdeksi siellä
+yhtyivät hänen tuulen häilyttämät, lumivalkeat hiuksensa ja
+lumihiutaleet, ja tuima pakkanen tunki kangistuneihin jäseniin. Anrella
+katseli hänen jälkeensä syvällä kaipauksella. Hän olisi lähtenyt isänsä
+kera, mutta hänen täytyi saada työnsä valmiiksi vielä tänä iltana.
+
+-- Hyvä Jumala, anna hänelle onnea tahi vapahda meidät molemmat täältä
+tänä pyhänä iltana! -- huokasi tyttö.
+
+Kului tunti, kului parikin. Tyttö oli noutanut kamarista joulukuusen,
+oman koristamansa, ja pistänyt sen alle villaisen liinan, jonka hän oli
+itse valmistanut. -- Silloin syöksi vanhus sisään.
+
+-- Kaikki on turhaa! Käteni ja jalkani ovat melkein hervottomat.
+Armahda minua, Jumala! Mutta ei kukaan kuule minua! He ovat ivanneet
+minua tänään pahemmin kuin koskaan ennen. Voi, ettei löydy yhtään
+armahtavaisuutta enää maan päällä!
+
+-- Taivaassa kuitenkin löytyy, -- sanoi Anrella. -- Tule, isä, täällä
+on sinun joulukuusesi; minä annan sinulle lahjan, niinkuin ihmiset
+täällä vieraalla maalla tavallisesti tekevät.
+
+Surumielisenä katseli vanhus kuusta.
+
+-- Sinä olet hyvä lapsi, mutta maailma on paha. Minä soitin ihanimmat
+lauluni, tiedäthän, nuo Campagnan paimenlaulut, kaikki mitä osasin,
+vaan äänet olivat vaan niinkuin salvan takana. Voi, minulta on
+vaihdettu ja varastettu amatini, muutoin olisi se kajahtanut tänä
+iltana!
+
+-- Tyynny, isä. Jouluyön lapsi ei unohda sinua, joskin kaikki ihmiset
+sen tekevät.
+
+Vanhus laskeusi kovalle vuoteelle sillä välin kuin Anrella sytytti
+joulupuuta. Silloin kuului kova koputus ovelle.
+
+-- Siellä he tulevat, siellä he tulevat! -- huusi vanhus, -- he
+vainoovat minua tännekin.
+
+-- Asuuko täällä mielipuoli viuluniekka Johannes? -- huusi ulkoa matala
+miesääni.
+
+-- Kyllä hän on täällä -- sanoi tyttö, murtaen saksaa.
+
+Hän avasi oven ja valaisi arasti miehen kasvoja. Yhdellä silmäyksellä
+oli tuo pulskavartaloinen ja jalomuotoinen vieras nähnyt, miten asian
+laita oli.
+
+-- Tämähän on teidän isänne?
+
+-- Niin on, herra.
+
+-- No niin, minä tulen juuri markkinoilta. Siellä minä näin, mitenkä
+kansa ivasi ja ahdisti erästä vanhaa miestä, joka soitti viulua, ja se
+tapahtui tämän ihanan juhlan aattona, jonka pitäisi kaikille,
+köyhimmillekin tuottaa iloa. Mutta kun minä, lykittyäni jotenkin
+kovakouraisesti väkijoukkoa syrjään, päästäkseni miehen luo, etsin
+häntä, ei häntä enää näkynyt. Silloin sain kuulla, että hän asuu
+täällä. Minä olen viuluniekka minäkin. -- Kas tässä, antakaa hänelle
+tämä pullollinen viiniä ja nämä rahat. En tahdo, että hän olisi
+ilmaiseksi soittanut.
+
+-- Voi amatini, voi! --- huudahti vanhus huoneen perältä. -- Näetkö,
+Anrella, se alkaa jo helähdellä.
+
+-- Enkös minä ole sitä sinulle sanonut, isä, ettei sinun pidä joutua
+epätoivoon? Katsos tätä hyvää herraa.
+
+-- Mitä hän puhuu amatilaisesta? -- kysyi vieras kiireesti.
+
+Anrella kertoi hänelle koko asian ja mainitsi mikä juttu liittyi
+viuluun. Vieras otti sen kuusen valoon, kuunteli ja naputteli.
+Tutkittuaan kauan aikaa viulun kaulaa, pohjaa, kantta ja hepoa,
+kierteli hän tappeja ja astui vanhuksen vuoteen ääreen.
+
+-- Uskotteko viulunne minun huostaani, Giovanni?
+
+-- Uskon kyllä, teille minä sen uskon, jalo herra; siitä saakka kun
+läksimme ihanasta kotimaastamme, ei ole kukaan meille puhunut, niinkuin
+te.
+
+-- Kuulkaa sitten. Teidän viulunne on oikea amati, ja se, mitä te siitä
+saatte, auttaa teitä ensi hätäänne ja auttaa vastedeskin. Ja nyt saatte
+kuulla sen ääntä.
+
+Vieras veti silloin taskustaan rasian, josta otti esille kieliä ja
+kiinnitti ne viuluun. Ja nyt rupesi hän soittamaan, ensin hiljaa, mutta
+sitten antoi hän kielten helähdellä yhä kovemmin ja kovemmin. Ja nyt
+alkoi kuulua koneesta kokonainen sarja mitä ihanimpia säveleitä,
+milloin riemahtavia, milloin valittelevia. Lopuksi muuttui soitto
+vienoksi joululauluksi.
+
+Mestarilla oli viulu yhä käsivarrellaan, kun Anrella suuteli hänen
+kättään. Sitten läheni hän vanhan Giovannin vuodetta, Anrellan
+valaistessa kynttilällä ukon kasvoja. Niissä lepäsi iloinen hymy,
+niinkuin makeata unta uinuvan lapsen kasvoissa. Mutta hengitystä ei
+enää kuulunut. Uinuvasta viulusta vapautuneitten sävelten mukana oli
+hädästä ja kahleista vapautunut sielukin lähtenyt rauhaan.
+
+-- Tämä oli teidän isällenne, Anrella, juhlan aatto. Suurin onni on nyt
+häntä kohdannut, niinkuin tuo keltaisen lapun satu kertoo. Mutta teistä
+kyllä pidetään huoli; sisareni ottaa teidät luokseen.
+
+Tuo taiteilija oli sen neitosen veli, joka minulle tämän kertomuksen
+kertoi.
+
+Niin oli tässä ihmisrakkaus saanut henkiin sävelen ja laulanut
+univirren vanhukselle, samoin kuin edellisessä jutelmassa rakkaus oli
+papin rinnassa sävelen eloon herättänyt ja luokkatoverille univirren
+laulanut.
+
+
+
+
+Kylädiakonissa
+
+
+Sinä, hyvä lukija, et kyllä tunne häntä, jota minä tarkoitan. Minä
+hänet sen sijaan tunnen. Näen hänen yhä vieläkin seisovan edessäni,
+valkeaksi tärkätty tanu, kauniine läpiommeltuine tähtineen päässä ja
+musta verkahame yllään ja silkkinen kaulaliina hartioillaan. Selvimmin
+näen kumminkin hänen kirkkaat, siniset silmänsä, jotka katselivat
+tuuheitten kulmien alta, niinkuin sininen taivas kahden tumman
+kuusenoksan välistä. Hän ojensi minulle silloin kätensä, sanoakseen
+ikuiset jäähyväiset ja kumminkin vaan näkemään asti. Hänen päivänsä
+olivat luetut, sillä hän oli jo sillä rajapyykillä, josta Moses,
+Jumalan mies, kirjoittaa 90 psalmissa. Sen koommin en häntä enää ole
+nähnyt. Mutta vaikk'et sinä häntä tunnekaan, niin tunnet kumminkin
+vanhan Rein-virran, -- sen rannalla hän asui. --
+
+Edellisellä vuosisadalla oli Reinin läheisyydessä linnoitus, johon
+siihen aikaan oli sijoitettu itävaltalaista ja baierilaista sotaväkeä
+ja pestatuita joukkoja kaikilta maailman haaroilta. Ne olivat osa
+entistä valtakunnan armeijaa. Ranskalaiset tulivat linnoituksen
+edustalle ja hävittivät kohta etuvarustukset ja senjälkeen myös muurit
+ja vallit, joitten sijalla nyt on peltoja. Mutta sotamiehistä oli moni
+mieltynyt seutuun eikä tahtonutkaan lähteä kotiin, jossa heitä ei enää
+tunnettu, vaan piti parempana asettua asumaan jonnekin linnoituksen
+lähistölle. Ja niin tuli sinne eräskin itävaltalainen aliupseeri
+telttarattailla. Siinä oli hänen tavaransa ja vaimonsa, kaksi lasta
+käsivarrellaan. Kuormaa oli vetämässä vanha husaariratsu, joka joskus
+oli uljaastikin tepastellut taisteluissa, mutta lynkytti nyt eteenpäin
+pää nuokuksissa. Ensimäisessä kyläkunnassa aliupseeri pysähtyi ja
+kääntyi voudin puoleen, kysyen, otettaisiinko hänet perheineen vastaan.
+Vouti nyrpisti nenäänsä, mutta kun aliupseeri veti esille raskaan,
+kultarahoilla täytetyn massin ja selvän erokirjan ja lopuksi näytti
+ruhtinaspispan, suojelijaherran, antaman kirjoituksen, jossa sanottiin,
+että tämän kirjan omistaja täytyi ottaa vastaan, silloin tuli loppu
+voudin aprikoimisista. Aliupseeri otti takaisin raskaan kukkaronsa ja
+antoi sieltä yhden kultarahan köyhille ja yhden kunnioitettavalle
+voudille, ja niin tuli hänestä paikkakunnan porvari.
+
+Mutta että tämän aliupseerin tänne muutto olisi tehnyt Eva Mariasta
+diakonissan, sitä ei olisi luullut ei hän, eikä vouti, et sinä, enkä
+minä. Ja kumminkin se oli niin.
+
+Keskellä seutua sijaitsi talonpoikaistalo, joka jo päältä nähden oli
+hyvissä varoissa. Se olikin kuin pieni linnoitus ikään. Talossa
+kierteli viiniköynnöksiä alas porstuan katolle, ja tuttavallisesti
+katselivat punaiset reunalistat viheriän katon alta. Akkunat olivat
+täynnä kukkia, sillä talon-isäntä oli suuri kukkain ystävä. Siellä asui
+vaimoineen ja lapsineen eräs jumalaapelkääväinen mies, jonka sydämessä
+kasvoi muitakin kukkia kuin satakaunoja ja kuusamoja. Ne olivat sen
+istuttamia, jota Maria Magdalena kerran oli pitänyt puutarhurina ja
+joka todella sellainen onkin. Samoinkuin hänen talonsa oli syrjässä
+vallantiestä, oli hänen sydämensäkin vieroittunut tuosta laveasta
+maailman tiestä. Ja sellaisiksi tahtoi hän lapsensakin. Aamuin ja
+illoin rukoili hän heidän kanssaan. Sunnuntaisin oli hänen mieluisana
+työnään koko joukkonsa kanssa mennä kirkkoon. Täällä istuessaan hän jo
+iloitsi Brastbergerin ja Arndin kirjoista, sillä kirkosta tultua
+istuutui koko perhe sunnuntai-pukimissaan kuulemaan saarnaa, joka
+täällä kotona vielä uudestaan vuorotellen luettiin. Lapsilleen hän
+kopioitsi virsiä vanhoista virsikirjoista, sillä hän ei voinut kärsiä
+uutta "viisukirjaa", jossa ne värssyt liiankin liukkaasti luistivat.
+Hänen mielestään oli parempi, että ijankaikkisen elämän tien
+ylistäminen käy hieman kankeammin, jos se vaan se oikea tie on, kuin
+että se korvaa kutkuttaa ja kadotukseen syöksee. Ja joka lapsen täytyi
+sunnuntaiksi osata värssynsä. Aterian jälkeen luettiin Raamattua. Olipa
+silloin ulkona sää millainen hyvänsä, kuului sieltä kuinka
+houkuttelevia ääniä tahansa, sulkeissa se talon portti vaan pysyi. Ja
+kumminkin vallitsi kaikkialla talossa hiljainen ja iloinen henki, sillä
+Jumalan sana ei ole vielä kestään tehnyt jöröjukkaa, mutta kyllä
+moneltakin jöröjukalta pään kammannut ja silmät pessyt.
+
+Jokainen talonpoika tietää, että karhiminen ja kylväminen, itäminen ja
+kypsyminen -- ne ovat eri asioita, ja ettei almanakka säätä tee, vaan
+Herra Jumala. Ja samaa täytyi vanhan Hannu Tuomaan kokea lapsistaan.
+Kun hänen lapsensa olivat kasvaneet niin suuriksi, että alkoivat jo
+tuumia naimisiin menoa, silloin selvisi hänelle, että linnut olivat
+montakin hänen kylvämistään siemenistä syöneet, sillä lapset eivät
+valinneet, rukoillen, niinkuin Eleasar: "Herra, anna minun kohdata."
+Valinnasta valitsijan tuntee.
+
+Niin tuli hänen vanhin tyttärensä eräänä iltana hänen luokseen, ja
+sanoi kainosti:
+
+-- Isä, onko sinulla mitään sitä vastaan, että minä otan aliupseerin
+Juliuksen? Hän tulee sinun luoksesi sitä kysymään. Hänellä on rahoja,
+ja on hänellä talo ja on peltoja kanssa.
+
+-- Onko siinä kaikki, mitä hänellä on, Eva Maria? -- kysyi isä. -- Eikö
+hänellä ole muuta mitään?
+
+-- Mitä sinä sillä tarkoitat? -- kysyi tytär.
+
+-- Kyllä sen vielä ymmärrät, mitä minä tarkoitan. Onko hänellä myös
+_siunausta_? Missä sitä ei ole, ei siinä auta pellot, eikä metsät, eikä
+rahat.
+
+Tytär ei puhunut mitään. Sitten sanoi isä hänelle:
+
+-- Kuuleppas, Eva Maria, mitä minä sanon. Katso sitä huonetta, josta
+hän polveutuu, ja sano sitten, onko hänellä siunausta mukanaan, vai ei.
+Isänsä kuului sotaväkeen ja sotamiesten värvääjiin, ja siitä on hänen
+omaisuutensa peräisin. Mutta siihen liittyy äitien ja lasten
+kyyneleitä. Tahdotko sinä semmoisia rahoja taloosi? Entäs isä? Tokko se
+mies edes osaa "Isämeitää" kunnolleen ja näyttää sen uskonkin laita
+olevan niin ja näin. Monta vuotta on hän jo täällä asunut, mutta yhden
+ainoan kerran on hän käynyt ripillä. Luuletko sinä, lapsi, että
+sellainen isä voi lapsilleen jotain opettaa? Pojassa voi kyllä olla
+jonkun verran hyvää, -- mutta usko Jumalan sanaa ja minua, että Herra
+kostaa isäin pahat teot lapsissa kolmanteen ja neljänteen polveen. Älä
+mene naimisiin sinne, missä ei siunausta ole! Se on isäsi neuvo. Kohta
+minun juoksuni päättyy, ja sitten saat tehdä, mitä tahdot. Mutta niin
+kauvan kuin minä elän, en minä sille liitolle siunaustani anna. Hyvä
+Jumala antaa sinulle vielä jotain parempaa.
+
+Tyttönen meni ulos puutarhaan malvapensaiden ja jerikoruusujen suojaan
+ja itki siellä kyllälteen. Isän sanat eivät enää näyttäneet olevan niin
+kovia, kuin hänestä alussa tuntui ja Raamatusta johtuivat hänen
+mieleensä sanat: "Ketä sinä, Herra, siunaat, hän on ikuisesti
+siunattu."
+
+-- Isä on oikeassa, -- sanoi hän itsekseen. -- Minä pysyn isän luona,
+niin kauvan kuin hän elää, ja vapaana siksi, kunnes täältä autuaasti
+erkanen. --
+
+Pojasta oli hän paljon pitänyt. Maalaisissa on välistä syvempiä
+tunteita kuin kaupunkilaisissa, vaikkeivät he olekkaan niin
+hempeämielisiä.
+
+Illalla ojensi tyttönen hänelle kätensä yli puutarhan aitauksen ja
+ilmoitti hänelle isän tahdon ja pyysi häntä etsimään itselleen
+sellaisen, joka toisi siunauksen taloon. Poika menikin kohta senjälkeen
+naimisiin sellaisen kanssa, jolla oli siunausta. Mutta tuota siunausta
+ei ollut kuin kaksi hevosta ja kaksitoista auranalaa peltoa ja kivinen
+sydän. -- Sentähden sanoi isä Eva Marialle:
+
+-- Katsos nyt! Hänellä ei ole siunausta; muutoin ei hän olisi voinut
+tuota ottaa.
+
+Ja niin jäi tytär isän ja äidin luo. Kaikki muut sisarukset menivät
+naimisiin, ja talon huolet jäivät hänelle yksinään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Siihen aikaan oli Jumalan sana harvinaista, ja vähän niitä kalliita
+helmiä kauppaan pääsi. Paikkakunnan pastori oli hyvä mies, mutta oli
+ovelampi sukuluetteloissa ja riitajutuissa kuin Jumalan sanassa, ja
+ymmärsi paremmin hoitaa omia viiniköynnöksiään kuin Herran viinamäkeä.
+Tuo vanha talonpoika rakasti Jumalan sanaa, ja missä se ei tullut hänen
+luokseen, juoksi hän sen perään. Ja oikein hän siinä teki. Monena
+lauvantai-iltana tuotti hän raudikkonsa aikaisemmin kotiin pellolta,
+päästäkseen joutuisammin sunnuntaina kuulemaan Jumalan sanaa lähistölle
+erään uskollisen Herran miehen luo. Silloin otti hän tavallisesti Eva
+Mariansa mukaan. Ja kotimatkalla selitti hän tyttärelleen saarnan vielä
+selvemmäksi, niin että olisi ollut kummat, jos hän sen olisi
+unhoittanut. Isä oli jo tullut liian vanhaksi maantöihin, samoin hänen
+vaimonsakin. Eva Maria teki mitä taisi, mutta isästä se ei käynyt
+päinsä, tytär kun muka oli liian "hieno hyppysilleen", eikä talonpojan
+työ hänelle oikein sopinut, vaikka tyttö työstä pitikin. Sen vuoksi
+tytär usein iltahetkinä koetteli muistista kirjoittaa jonkun kuulemansa
+virren tai saarnan pätkän. Hidasta se alussa oli, mutta yhä paremmin se
+vähitellen alkoi sujua. Ja se oli hänelle hyvää ja hyödyllistä työtä.
+Minkä näet käsin paperille kirjoittaa, se paremmin päähän pystyy. Se
+oli hänen opintonsa aikaa, ja silloin hän kokosi aittaan kovan ja
+kalliin ajan varalle. Silloin keräsi hän niinkuin mehiläinen kaiken sen
+hyvän, mitä joskus maailmassa oli kuullut tai lukenut. Hän pani
+Raamattunsa täyteen muistolippuja, pieniä kuvia ja kuivatuita kukkasia
+huomattavimpiin paikkoihin, niin että hän myöhemmin kerran leikillään
+sanoi minulle, että nyt olisi parasta lakaista Piplia puhtaaksi, sillä
+hän on jo tullut niin pitkälle, että joka lause olisi täytynyt merkitä.
+Hänen mielestään ei siinä ole mitään, joka ei sopisi häneen ja ihmisiin
+yleensä. Ja tässäkin oli orpanani oikeassa, kuten tavallisesti.
+
+Näihin aikoihin kuoli äiti äkkiä. Hän ehti vaan kutsua Eva Marian
+vuoteensa ääreen ja sanoa: "Tyttäreni, älä jätä isääsi". Ja Eva Maria
+lupasi sen äidilleen käden puristuksella ja painoi hänen silmänsä
+kiinni.
+
+Nyt oli hän isän kanssa kahden kesken. Mutta isä oli menehtymäisillään
+vaimonsa kuoleman johdosta. Aviosääty on näet kummallinen sääty.
+Näyttää siltä kuin toinen pysyisi elämässä vain toisen vuoksi; ja kun
+menee toinen, niin menee toinenkin. Silloin sai Eva Maria oppia
+sairaanhoitoa, vaaliessaan tuota kipeätä mies parkaa. Mutta
+sairaanhoidossa on vähäpätöisimpinä tehtävinä ojennella rohtoja
+sairaalle ja muuttaa kääreitä ja autella häntä vuoteelta toiselle.
+Sairauden aikana lähestyy taas moni paha vihollinen vanhoiltakin
+ajoilta, arvellen, että nyt kun ruumiiseen on tullut halkeama, pääsen
+pujahtamaan siitä sisään sydämeen ja sieluun. Ja silloin repeävät
+helposti uudestaan auki sydämenkin haavat, samoin kuin ruumiin.
+Onnellinen se, jonka vierellä silloin istuu David soittamassa harppua
+ja veisaamassa psalmeja ja poistaa sillä Saulin pahan hengen.
+Onnellinen se, kenellä on joku, joka ei ainoastaan ranteesta
+suonenlyöntiä tutki, kuten lääkäri tekee, vaan ymmärtää toisenkinlaisen
+suonenlyönnin, ja jolla on sydäntä sanoa, miten asianlaita on. Silloin
+pitää olla saapuvilla sellainen, joka tuntee taivaallistakin apteekkia
+ja osaa valmistaa rohtoja Jumalan sanasta, karvaita ja makeita, miten
+milloinkin tarvitaan. Ja vaikkei siinä mitään muuta voisikaan kuin mitä
+tuo pieni diakonissa syrialaisen sotapäällikön, Naemanin, huoneessa
+hän, joka -- sydämen vavistuksella kaiketikin -- sanoi: "Voi että minun
+herrani menisi Israelin profeetan luokse", niin olisi sekin jo varsin
+paljon. Mutta kaikkea pitää oppia ja omassa itsessään kokea.
+Jokainenhan tietää, että mitä ei itsellä ole, sitä ei voi muillekaan
+antaa. --
+
+Ja sitä Eva Mariankin oli täytynyt oppia. Sairasta hoitaessa ei näet
+opi tuntemaan ainoastaan sairasta, vaan ennen kaikkea oman itsensä.
+Sairaassa on, sen tietää jokainen, kyllin tekemistä, ja siinä on
+vähällä mennä milloin maltti, milloin usko, milloin rakkaus ja lempeys
+ja kaikki kristilliset avut järjestänsä, niin että diakonissa paran,
+jos vaan oikein vakavasti ottaa huomatakseen, käy kuin huolellisen
+talonemännän, joka astuu aittaansa ja luulee siellä kaikki olevan niin
+ihmeen hyvin järjestettyä, mutta kauhukseen huomaakin, mitenkä
+jauholaari on loppumaisillaan ja hernesäkkiä vaivaa näivettäjäinen.
+
+Niin kävi Eva Mariallekin. Vanhus oli usein omituisen kärttyisä, eikä
+hänelle monasti mikään kelvannut. Silloin täytyi Eva Mariankin lähteä
+käymään lääkkeitä tuolta suurelta lääkäriltä, joka samalla on myös
+apteekkari, ja jolle sairaan ei tarvitse mitään maksaa, ja joka vielä
+hopealusikankin ilmaiseksi antaa. Ja Herra auttoi häntä ja antoi, mitä
+hän henkisesti talossaan tarvitsi ja käytti, niin että siitä piisasi
+joka päiväksi. Nyt heruivat virrenvärssyt päästä ja sydämestä suuhun,
+ja kuulemansa saarnat olivat hänelle niin ilmielävinä kuin hän istuisi
+ensimäisessä kirkonpenkissä ja katseleisi ylös saarnastuoliin. Ja
+näistä sanoista vanhus vaikeni, ja hänen mielensä oli tyven niinkuin
+Galilean meri silloin kuin Herra alkoi puhua. Silloin Eva Maria
+huomasi, millainen voima vähäiselläkin Jumalan sanalla on, se kun voi
+asettaa kiukun ja pahan mielen, kun sitä vastoin ihmissana on vaan
+öljyä tappuroihin. --
+
+Eikä hänestä tuntunut yökään pitkältä, kun isä tahtoi joko istua
+vuoteellaan tahi kun piti häntä nostella isoisän tuolille. Tuli sitten
+sekin, viimeinen yö, josta on kirjoitettu: "silloin ei kukaan voi työtä
+tehdä." Hän jättikin kaikki uskollisen Jumalan huostaan. Sinä iltana
+piti vanhan Hannu Tuomaankin saada valoa, ja sitä tulikin. Hän siunasi
+tyttärensä, kuten Jakob lapsensa, ja tämä oli tytön vihkiminen
+diakonissaksi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Nyt kun isä oli kuollut, jäi hän ypö-yksikseen. Sillä välin oli hän jo
+käynyt harmaaksi. Maallisen omaisuutensa jätti hän lankonsa
+hoidettavaksi, ja palkitsi sen hänelle runsaasti. Eva Maria oli näet
+varakas, eikä hänen tarvinnut ajatella mitään ajallisia huolia. Hän
+muutti sisarensa luo, auttaen tätä lasten kasvatuksessa ja oli talon
+rauhanhenkenä; ei näet ryhdytty mihinkään, ennenkuin hänen neuvoaan oli
+kysytty. Mutta erittäinkin vetivät häntä sairaat puoleensa.
+
+-- Niitten luona minä parasta ilmaa hengitän, -- sanoi hän.
+
+Moni ei ajattele niin. Kaupungin herra ja talonpoika suovat kernaasti,
+että sairastalo on heistä syrjässä. Missä hän tiesi jonkun sairaan
+makaavan, kohta nähtiin siellä orpanan iloiset kasvot, ja kuultiin
+hänen sanovan: "Oletteko te kipeä, koskei teitä enää koskaan näe
+ulkona?" tai "Teidän akkunaluukkunne ovat suljetut; onko täällä ketä,
+joka ei siedä valoa? Minä olen joutilas ja jos sallitte, niin istun
+hetkisen luonanne." Eikä sitä kukaan voinut kieltää. Ja tämmöisellä
+käynnillä opin minäkin hänet eräänä päivänä tuntemaan, sillä minä en
+ennen tiennytkään seurakunnassani löytyvän sellaista hiljaista
+samarialaista. Tapasin erään rouvan, jota julma rokko oli pahoin
+pidellyt, ja hän kertoi minulle tytöstä.
+
+-- Niin -- sanoi hän -- ellei tuota naista olisi ollut olemassa, ja
+ellei Herra Jumala olisi häntä meille lähettänyt, niin makaisimme minä
+ja meidän Paavo jo ammoin maan mullassa.
+
+-- Mitenkä niin? -- kysyin minä.
+
+-- Mitenkäkö niin? Sanoinpahan vaan, että maan mullassa me makaisimme.
+Ja miksikä? Kun rokko saapui meidän paikkakunnalle, sairastui siihen
+minun mieheni ja minä kohta jäljestä, ja niin kovasti, että ihmiset
+rupesivat meitä pelkäämään, eikä kukaan tullut enää täällä käymään.
+Naapurikin vetäisi vaan akkunaluukut puoleksi auki, huutaen: "elättekö
+te vielä?" ja pisti sitten vesiruukun akkunalle ja juoksi pois, niin
+että me vuoteeseemme kuulimme hänen jalkojensa töminän. Kerran sitten
+aukeni ovi, ja kukas muu se sieltä juoksee sisään kuin tuo orpana?
+Hänellä oli mukanaan kannullinen kahvia ja vadillinen lihalientä, ja
+siinä hän syötteli minua ja Paavoa, niinkuin pikku lapsia, eikä
+ollenkaan häikäillyt katselemasta meidän viheliäisen näköisiä
+kasvojamme. Sitten teki hän tilat ja tuulotti huonetta ja pani tulta
+uuniin aivan kuin olisi ollut palvelustyttö. Ja niin hiipi hän meille
+joka päivä pari kolme kertaa päivässä, tehden aina pitkiä kierroksia,
+niin ettei kukaan ihminen nähnyt mitään. Jumalan avulla me paranimme,
+Paavo ja minä. Ja minä sanoin Paavolle -- hän on näet puuseppä --:
+"Paavo", sanoin minä, "jos Eva Maria jotain taloonsa tarvitsee, niin
+teet sinä sen ilmaiseksi." Mutta enimmän me häntä kiitämme siitä, että
+hän osasi niin hyvin lohduttaa ja taisi ulkoa sellaisia ihania
+rukouksia, joita ei lue missään kirjassa, niin että luuli jo olevansa
+taivaassa. Kernaasti minä puolestani olisin kuollut, ja sitä minä olen
+Paavolle sanonutkin, että kun minä kerran kuolen, niin pitää orpanan
+tulla tänne.
+
+Silloin opin minä tuntemaan tuon uskollisen sydämen sellaisena, joksi
+häntä äsken olen kuvannut. Ja uskollisena apulaisena hän minulle aina
+oli. Jos hän tiesi jonkun sairastavan, koputti hän, ohikulkiessani,
+akkunaan, sanoen: "Siellä ja siellä kylässä makaa muuan sairas;
+tahtoisitteko mennä sinne? Hän haluaisi nähdä teitä."
+
+Usein tapasin hänet sairaitten luona, sellaisten nimittäin, jotka jo
+pitemmän aikaa olivat tautivuoteella maanneet. Näitten luona kävi hän
+säännöllisesti, olipa ne sitten sukulaisia tahi ei. Ja Herra sanoi
+hänelle aina, mitä hänen kulloinkin piti puhua. Silloin tuli esille
+moni oivallinen pala yhden tai toisen vanhan saarnamiehen saarnasta,
+joita hän isävainajansa kanssa oli kuullut, ja väliin joku hänen
+kankeasäkeisistä virrenvärssyistään, aina miten tilaisuus milloinkin
+vaati.
+
+Kerrankin makasi kylässä eräs eriskummallinen mies sairaana. Hän oli
+suutari ammatiltaan ja oli paljon matkustellut ja paljon nähnyt. Mutta
+sen ohessa oli hän itserakas ja piti itseään, kaikessa kainoudessaan,
+erinomaisena kristittynä. Eva Maria kävi häntä katsomassa ja puhui
+hänelle uskosta Jesukseen Kristukseen.
+
+-- Niin, orpana -- sanoi sairas -- noin te puhutte, kun olette niin
+vähän maailmassa kokenut. Mutta morali, kas se on pääasia; se se sanoo,
+miten ihmisen pitää elää. Siitä täytyy ihmisille puhua.
+
+-- Kuulkaahan, serkku hyvä, -- sanoi Eva Maria -- en minä tuota
+maurilaista sanaa osaa oikein lausua, mutta sitä kai te tarkoitatte,
+että ihminen tulee autuaaksi lain kautta.
+
+-- No, nimittäkää sitä niin, jos tahdotte. Sitähän minä tarkoitin.
+
+-- Kuulkaas sitten. Siihen asiaan oli vanhalla pastorilla tuolla
+kylässä jotain sanomista. Hänelle olivat kanssa suuret herrat kerran
+kirjoittaneet, että hänen pitäisi saarnata siveysoppia, vai miksi te
+sitä sanoittekaan, eikä aina uskoa. Ukko luki kirjoituksen
+saarnastuolista ja sanoi: "Minun pitäisi siis puhua teille siitä, miten
+oikein olisi elettävä, mutta uskosta en saisi puhua. Kuulkaapas nyt.
+Tuolla puutarhassani seisoo metsäpäärynäpuu, joka kantaa pelkkiä
+metsäpäärynöitä. Jos minä nyt sanoisin sille: 'Metsäpäärynäpuu,
+huomenna pitää sinun kantaa hyviä bergamotteja!' niin mitäs siihen
+metsäpäärynäpuu sanoisi? 'Kirkkoherra -- sanoisi se -- nyt sinä iskit
+väärään. Mitenkäs minä voisin bergamotteja kantaa? Minähän olen
+metsäpäärynäpuu! Mutta tiedätkös mitä? Jalosta sinä minut, ja kenties
+sitten tulee jotain parempaa.' Niin, ja luonnostamme olemme me kaikki
+tuollaisia metsäpäärynäpuita. Jos nyt pastori saarnaa lakia ja sanoo:
+'Niin ja niin teidän pitää olla ja hyviä hedelmiä kantaa.' -- Mitäs
+siitä seuraa? Vastaus: ei tule mitään. Ensin täytyy jalostaa, ja sitten
+vasta saadaan hyviä hedelmiä. Mutta jalostaminen, jolloin uusi elämä
+ihmiseen ylhäältä vuotaa, saadaan aikoin ainoastaan saarnaamalla
+uskosta Vapahtajaan. Ja niinpä minä edelleenkin saarnaan uskosta. Siitä
+se sitten muukin seuraa jäljessä." Niin se pastori puhui. Oliko teistä,
+serkku, pastori väärässä vaiko oikeassa?
+
+-- Niin, jos asian siltä kannalta ottaa, niin kyllä kai se sitten niin
+on, -- sanoi sairas.
+
+-- No, -- sanoi orpana, -- ottakaa sitten asia kerran siltä kannalta
+ja tarkatkaa, eikö teissäkin istu vielä muutamia sellaisia
+metsäpäärynäpuun mukuroita. Niitä ei teistä kukaan muu nykäise pois
+kuin yksi. Alussa se tuntuu kipeältä, mutta perästäpäin suloiselta.
+
+Minä puolestani luulen sairaan huomanneenkin jotain jälkiä
+päärynäpuusta, ennenkuin Herra tuli kirveineen. Se on ainakin varma,
+ettei hän orpanan kuullen enää "moraalistaan" puhunut.
+
+Eva Marian mielitehtäviä oli käydä erään seitsenkymmen-vuotisen,
+halvautuneen ja vielä lisäksi sokean vaimon luona. Siellä oli hänellä
+kovia koettavana. Halvaus, sokeus ja vanhuus yhtaikaa, siinä on näet
+kolme kovaa vanhalle ihmiselle. Vaimoparka -- vanhaksi Kreetaksi häntä
+vaan kutsuttiin -- ei oikein voinut olla yksimielinen Jumalan kanssa
+siitä, miksi Herra häntä näin etsiskelee. Sen vuoksi piti hänelle usein
+lukea Jobin kirjaa, ja mielissään oli muori, kun häntä verrattiin
+Jobiin. Orpana vaan ei joutunut hämille, vaan sanoi:
+
+-- Kuulkaahan, Kreeta, min'en tahdo olla kukaan Jobin kolmesta
+ystävästä, jotka Herra ajoi lopultikin tautivuoteen äärestä pois.
+Teillä on parempikin lohdutus kuin Jobilla, ja se kuuluu näin: "Ketä
+Herra rakastaa, sitä Hän myöskin kurittaa."
+
+Ja siinä täytyi muorin vetää suunsa nauruun, niinkuin Saara ennen
+vanhaan, kuullessaan Herran lupausta. Se on tuollaista epäilevän ja
+vastahakoisen sydämen naurua. Silloin kertoi Eva Maria hänelle
+kernaasti ristinkoulusta, josta eräs pappi vainaja oli puhunut, ja
+jossa oli neljä luokkaa. Alimpana aakkosmiehet tavailemassa: "Minun
+_täytyy_ kärsiä." Toisen luokan oppilaat sanovat: "Minä _tahdon_
+kärsiä." Kolmasluokkalaiset: "Minä _voin_ kärsiä", ja vihdoin pitkät
+pojat, jotka sanovat: "Minä _saan_ kärsiä." Tämänkin oli hän kopioinut
+eräästä saarnakirjasta, ja nyt tuli resepti hyvään tarpeeseen.
+
+-- Nähkääs, Kreeta, -- sanoi hän, -- ette te tavaajaa pitemmälle taida
+päästä, sitä, jonka aina vaan _täytyy_, ja joka aina ulisee, kun pitää
+kouluun, ja asettuu vasta sitten, kun on saanut koulumestarilta uuden
+voileivän. Täytyykö sitten teidänkin saada aina uusi voileipä
+Jumalalta, vaikka olettekin jo seitsemänkymmentä vuotta vanha?
+
+Kerran taas Eva Maria tuli erään toisen kristiveljen luo; mutta tämä
+tiesi, mistä risti on kotoisin, ja osasi erinomaisesti lohduttaa muita.
+Ihmisille, jotka, saadessaan jonkun ristin kannettavakseen, kyselivät
+aina; "miksi", puheli hän näin: "Jos jonkun päähän putoaa kattotiilin
+palanen, silloin tirkistelee hän aina ensin sinnepäin, _mistä_ se on
+pudonnut. Niin pitää teidänkin, saadessanne kokea ruumiillisia tai
+sielun tuskia, katsoa ylös sinne, josta ne tulevat, ja sanoa pyhän
+Paavalin tavoin: 'Herra, kuka sinä olet?' Ei pidä kysellä 'miksi', vaan
+'kuka' ja 'mistä'."
+
+Tämän miehen kanssa oli orpanan hauska haastella, sillä tuo vanha
+Johannes oli aivan samaa mieltä kuin hänkin.
+
+-- Serkku, -- sanoi hän kerran, kun Johannes oli kertonut monista
+taloushuolistaan ja sydänsuruistaan, -- te olette suurisukuinen mies.
+
+-- Mitenkä niin?
+
+-- Teillä kun on paljon palvelijoita.
+
+-- Ettäkö?
+
+-- No, jolla on monta huolta ja vaivaa, sillä on monta palvelijaakin.
+Kerran näet kuulin saarnattavan, että kaikkinainen risti palvelee
+Jumalan lasta. Kellä siis on monta ristiä, sanoi pastori, hänellä on
+monta palvelijaakin. Ja kellä on useita palkollisia, se on, niinkuin
+hyväkin herttua, suurisukuinen mies. Siksipä minäkin sanoin teitä
+suurisukuiseksi.
+
+Ja Johanneksen täytyi vähän naurahtaa tuolle suurisukuisuudelle. Mutta
+hänen naurunsa oli toisenlaista kuin vanhan Kreetan nauru. On näet
+suuri ero itkun ja itkun, naurun ja naurun välillä. Mutta Johannesta
+hoiti hän tämän kuolemaan saakka. Ukko kuoli pitkänäperjantaina,
+niinkuin aina oli toivonutkin, ja haudattiin pääsiäisenä.
+
+Lopuksi panen tähän vielä yhden Eva Marian keskusteluista. Oli siellä
+eräs harras ristisisar, ei sairas, mutta ei tervekään, joka monta
+kertaa olisi ollut valmis alkamaan sodan taivaan kanssa. Kun hän
+nimittäin kuuli jonkun vanhan syntisen kääntymisestä, ei hän oikein
+voinut siitä riemuita, mutta arveli, ettei Vapahtajan tarvitsisi laskea
+niin kauvan ihmisiä sisään taivaaseen, vaan saisi jo sulkea portin!
+Sentähden sanoi Eva Maria hänelle kerran, tavatessaan hänet taas tuolla
+happamella tuulella:
+
+-- Kuulkaahan, Justiina, vielä minä maalautan teille profeetta Joonaan
+kurpitsapensaan juurella ja ripustan kuvan huoneenne seinälle. Tehän
+olette aivan niinkuin hänkin. Tekin säälitte enemmän kurpitsoja kuin
+ihmislapsia. Miksi ette katso itseänne? Ettehän te mikään kierosilmä
+ole, vaan osaatte, Jumalan kiitos, katsoa suoraan. Mutta Vapahtajakin
+puhui kerran jotain kieroonkatsomisesta. Tiedättekö, kuka katsoo
+kieroon? Se, jonka silmät eivät ole suorassa. Se katsoo suoraan, joka
+nostaa silmänsä ylös Herran puoleen ja laskee ne sitten alas itseensä,
+katsoo Jumalan armoon ja omiin synteihinsä. Mutta ken siinä katselee
+oikealle ja vasemmalle lähimäisen syntiä ja armoa, siltä silmät kieroon
+menevät. Ja olla kierosilmäinen, ei siinä mitään kaunista ole. Katsokaa
+vaan, ettette kasvojanne pahenna. Minäkin luulin, että Vapahtajan
+pitäisi porata minua varten taivaaseen erityinen reikä, josta ei muu
+kukaan pääsisi kuin minä; mutta siitä minä kerran sain eräässä
+saarnassa aika läksytyksen. Eräs vanha pappi näet sanoi: Jumalan
+armahtavaisuus syntistä kohtaan, se on sellaista laitaa kuin minä nyt
+selitän:
+
+"Tuolla pääkaupungissa seisoo porttien edustalla ajureita. Tulee tuosta
+muuan vieras, nousee vaunuihin ja tahtoisi heti lähteä matkaan. Mutta
+ajuri ei vaan lähdekään. Hän liikkuu vallan hitaasti ja alkaa valjastaa
+hevostaan, ja katsoo myötäänsä vaan kaupunkiin päin, eikö muka olisi
+muitakin tulijoita. -- Jo tuleekin yksi.
+
+"-- Nouskaa vaan vaunuihin, yksi on siellä jo ennestään, -- sanoo ajuri.
+
+"Nuo kaksi puhelevat keskenään aikansa kuluksi. Ajuri katselee vaan, ja
+viittaa uutta tulijaa joutumaan. Ja kun tämäkin on päässyt vaunuihin,
+ottaa hän verkalleen loimen hevosen selästä ja katselee yhä. Meneepä
+yhtä ja toista tiellä-tulijaa vastaankin, kunnes vaunut vihdoinkin ovat
+täynnä. -- Ja jos, hänen lähtemäisillään ollessaan, tulee vielä joku,
+niin ottaa hän hänet viereensä kuskilaudalle. Silloin sitä lähdetään
+ajamaan; muita ei enää mahdu."
+
+-- Katsokaas, sama on Vapahtajankin armovaunujen laita. Hän odottaa ja
+odottaa eikä lähde ajamaan, kun yksi istuu sisällä, ei ennenkuin vaunut
+ovat täynnä. Niin hän katsoo ja kutsuu, sillä hän tahtoo saada _täyden_
+vaunullisen; mutta sitten kun hän kerran on lähtenyt liikkeelle,
+silloin onkin enää myöhäistä tulla. Antakaa, Justiina hyvä, toistenkin
+tulla mukaan, kun itse olette vaunuissa sijaa saaneet.
+
+Justiina häpesi ja oli hyvän aikaa aivan ääneti. Siitä pitäen johtui
+hänen mieleensä useinkin tuo kieroonkatsominen ja nuo armovaunut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vielä voisin paljonkin kertoa tuosta rakastettavasta orpanasta.
+Toisten, jos Jumala suo ja halukkaita kuulijoita löytyy, juttelen
+lisää. Täksi kertaa riittäköön tämä. Paras puoli tässä diakonissassa
+oli se, että hän aina pysyi yksinkertaisena eikä tahtonut olla mitään
+erinomaista eikä mikään diakonissakaan. Mutta minulle oli hän
+uskollinen apulainen. Kuinka monessa paikassa onkaan tuollaisia vanhoja
+ihmisiä, joilta Jumala on oman tien sulkenut ja pannut heidät muita
+palvelemaan sairasvuoteitten ääreen! Hiukkanen toimintakykyä vaan ja
+rohkeutta, niin saataisiin talonpoikaistupiinkin diakonissoja!
+Sellaiset ihmiset tulevat usein katkeriksi ja happamiksi ja
+pahasuisiksi, ja yhtä ja toista muutakin pahaa heissä ilmenee, -- ja
+hekin voisivat siinä seista kirkkain silmin ja kasvot iloisina, ja
+monta ystävää he saisivat kansassa ja kädenpuristuksia ja kiitoksia ja
+siunausta kuolevilta ja tuolla ylhäällä Herralta Jumalalta, joka Hänkin
+on ollut sairaana, jos heistä vaan tulisi, niinkuin minun rakkaasta
+orpanastani Eva Mariasta -- _hiljaisia kylädiakonissoja_.
+
+
+
+
+Kaksi sormusta, jopa kolmaskin
+
+
+    Sillä minä tiedän, että Herra raadollisen asian ja
+    köyhän oikeuden toimittaa.
+
+                                         Ps. 140 v. 13.
+
+Jättää asiansa Jumalan ratkaistavaksi, siihen ei joka mies pysty, sillä
+itsensä puolustamisen halu on ihmisessä syvemmälle juurtunut kuin
+varastamisen halu konsanaan. Varsin vähän luotetaan Jumalan rakkauden
+johtoon, vaan sitä enemmän omaan viisauteen ja taitoon, jolla muka
+kaikki asiat parhaiten saadaan pohdituksi ja ratkaistuksi. Niinpä
+jättää sitten Herra sinut yksinäsi toimimaan, koskas niin taitava olet,
+etkä Auttajata kaipaa. Samoin saavat lasten suojelusenkelitkin väliin
+virkaloman, kun ylen hellät äidit itse tahtovat olla lastensa
+suojelijoita.
+
+Jos Herra ottaa jutussamme julistaakseen vapauttavan päätöksen, saamme
+kenties pitkänkin ajan odottaa tätä julistusta, ja meidän täytyy sillä
+välin oppia kärsimään ja sietämään kaikenlaista, joka näyttää totuutta
+vastustavan, ehkäpä sellaistakin, että meitä pidetään mustista
+mustimpina, kunnes opimme oikein kestämään ja odottamaan. Mutta jos
+pysymme hiljaisina ja luotamme Herraan, niin on hän tuova esille
+oikeutemme kuin auringon ja viattomuutemme kuin keskipäivän, sillä kun
+Herra, suuri sulattaja ja savenvalaja, polttaa meidät valkeiksi,
+silloin syntyy siitä taideteos. Kenen tiet Herralle kelpaavat, ja kelle
+myös Herran tiet kelpaavat, hänelle kääntyy kaikki lopultikin hyvin
+päin. Olen usein kuullut sanottavan: "mitä korkeampi herra, sitä
+helpompi olla hänen kanssaan asioissa". Ja onhan muun muassa paljon
+parempi puhella meidän rakkaan kuninkaamme kanssa kuin jonkun "herra
+poliisin" tai vaikkapa herra toimistonpäällikön kanssa. Moni sanookin:
+"vaikka minä menetänkin asiani ala-oikeudessa, voitan varmasti
+ylä-oikeudessa." Parasta lienee siis olla asioissa juuri korkeimman
+Hallitsijan kanssa, joka on taivaassa, ja viisainta heti jättää asiansa
+tämän ylimmän ja viimeisen oikeuden ratkaistavaksi, sanoen: "Aja sinä,
+Herra, minun sieluni asia!" -- Laskettiinhan Joosef vankeudestaan ja
+istutettiin Faraonin vaunuihin. Astuihan Daniel jalopeurain luolasta,
+ja tulivathan hänen kolme ystäväänsä tulisesta pätsistä syyttömiksi
+todistettuina, asiansa voittaneina. Ja niin tapahtui yhä eteenpäin aina
+Pietariin ja Johannekseen asti, jotka niin iloisina palasivat
+raatihuoneen portailta, sekä Paavaliin asti, jonka haavoja
+vanginvartija pesi, ja jolle sodanpäämies toimitti niin loistavan
+saattojoukon vankeudesta. Ken vaan saavuttaa tuon suuren taidon, jota
+sanotaan "odottamiseksi", hän saa nähdä ja tuta paljon.
+
+Tapaus, josta tässä lähden kertomaan, on osoittava, että ken Jumalan
+valitsee asianajajakseen, hänelle ei pahoin käy, vaan hän säästyy
+monesta harmista, vieläpä monesta kulungistakin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tämä tapahtui vapautussodan jälkeisenä vuonna. Ei minun tarvinne tästä
+sodasta käydä sen laveammalti kertoelemaan, sillä jokainen Saksan mies,
+aina nuorimpaan koulupoikaan asti, on velvollinen tietämään, mitä
+silloin tapahtui, ja heidän sydämensä sykähtää ja silmä leimahtaa tätä
+muistellessa. Syvällä säilyy, kiitos Herran, vielä muisto tästä
+sodasta, vaikka kahdeksattakymmentä vuotta on kulunut siitä, ja vaikka
+vaan harvoja rautaristin saaneita enää näkyy keskuudessamme. Syvemmällä
+asuu se kuin viimeisen sodan kauhujen muistot, jotka melkein liian pian
+unhoittuivat. Tämä nykyinen rautateitten aikuinen sukupolvi onkin
+tavattomasti unhoittavainen.
+
+Vietettiin vuosipäivää G:n taistelusta. (Tästä paikasta olkoon vaan sen
+verran sanottu, että se sijaitsee jonkun matkan päässä eräästä
+suuresta, kuuluisasta kaupungista.) Seurakuntalaiset astuivat kirkkoon.
+Kellot, jotka edellisenä vuonna niin kiihkeän kumeasti olivat hätää
+ilmoitelleet, ne soivat nyt niin rauhallisesti. Ja vaikka kaikki
+ihmiset olivat mustissaan, ja vakavuus asui jokaisen kasvoilla, saattoi
+kumminkin silmissä huomata pienen ilon välähdyksen, niinkuin aurinko
+toisinaan, kovan ukonilman jäljestä, välkähtelee vielä kosteilla
+lehdillä ja heinänkorsilla, joita rajutuuli äsken niin tuimasti
+tuiverteli. Monta surupukuista vierastakin oli tähän tilaisuuteen
+saapunut. He aikoivat sitten kirkolta lähteä rakkaitten vainajain
+lepokammioille tuolla taistelutantereella. Saarnan piti apulaispastori
+Reinhagen. Hän oli kookas, vakavan näköinen mies. Murheitten
+teräs-aura oli tosin kyntänyt syviä vakoja hänen kasvoihinsa, vaan
+ilon sato näytti niistä nyt orastavan. Hän vei kuulijansa ulos
+taistelutantereille, niille kukkuloille, jotka heidän uljaat poikansa
+olivat valloittaneet, mutta sitten otti hän heidät myös kanssaan Herran
+vuorelle, josta apu tulee, ja josta nytkin vuoti johdutusta, suloista
+kuin balsami, näihin haavoitettuihin sydämiin. Oikein hän siinä
+tekikin, että kukkuloille kohosi, sillä jos saarna vaan maassa matelee,
+ei se saata nousta taivaaseen asti. Ken kyynelregistereillä vain
+soittaa, hän saa kuulijat kyllä liikutukseen, mutta mitään kasvua siitä
+ei synny enempää kuin kukkaruukussa, johon ei mitään ole kylvetty,
+vaikka sitä kuinkakin vedellä valeleisi. Lopuksi kiinnitti puhuja
+silmänsä mustaan tauluun, johon kaikkien tässä taistelussa kaatuneitten
+nimet olivat kirjoitettuina -- hänen oma poikansakin heidän joukossaan
+-- ja hänen äänensä värisi hiljaa, kun hän lausui siunauksen näiden
+kaikkien, isänmaan puolesta kaatuneitten, edestä.
+
+Syvä hiljaisuus vallitsi kuulijain kesken, kun pastori saarnan loputtua
+kulki heidän ohitsensa, ja jokainen heistä tiesi, miten raskasta isän
+sydämelle tänään oli ollut puhua. He kiittivät myös samalla Jumalaa,
+että Hän oli antanut heille sielunpaimeneksi miehen, joka tunsi vanhan
+liiton pappius-valan: virassa sinun ei pidä muistaman isääs, eikä
+äitiäs, eikä poikaas eikä tytärtäs.
+
+Muutettuaan pukua, kutsui apulainen tyttärensä Lyydian luokseen ja
+sanoi:
+
+-- Nyt lähdemme ulos taistelutantereelle, lapseni, rakkaan Josefimme
+luo.
+
+-- Niin, tuolla metsänrinteessä hän kaatui, -- sanoi tytär, heidän
+noustuansa läheiselle kukkulalle. -- Siellä puitten takaa näkyy suuri
+kivinen risti, jonka alla meidän Josefimme lepää muitten sotilasten
+kera.
+
+He pysähtyivät kumpikin ja katsoivat liikkumattomina metsään päin. Nyt,
+kun apulainen oli yksin lapsensa kanssa, pääsi isän suru valloilleen,
+ja vetrehiset vedet valuivat nyt noista silmistä, jotka eivät kirkossa
+edes kostuneet, omia kärsimyksiä muistellessa. Syleillen toisiaan
+seisoivat he siinä, kumpikin aatoksiinsa vaipuneina. Tytär tunsi, että
+hänen täytyisi isää lohduttaa, mutta sitä saattaa joskus tehdä
+sanoittakin, ja monasti tuntuu uskollisen ystävän hellä käden kosketus
+suloisemmalta kuin toisen pitkät puheet. -- He eivät huomanneet, että
+vaunut sillä välin olivat pysähtyneet kukkulan juurelle. Kaksi herraa
+oli astunut vaunuista ja kulkivat nyt ylös kukkulalle heitä kohden.
+Toinen näistä oli vanha, toinen nuori, kaiketi isä poikineen. Tulijat
+pysähtyivät kunnioittavasti vähäisen matkan päähän noista kahdesta
+kukkulalla seisojasta, vaan sitten astui vanha herra apulaisen luo,
+ojensi hänelle kätensä ja sanoi osanottavasti:
+
+-- Minä olen myöskin isä. -- Onko Teidän poikanne täällä kaatunut?
+
+-- On. Tässä metsän reunassa hän kaatui, -- vastasi Reinhagen ja
+kääntyi poispäin, salatakseen kyyneleensä.
+
+-- Isä parka! -- sanoi vieras. -- Vaan ettekö kuullut lohdullista
+saarnaa tänään tuolla alhaalla kirkossa?
+
+-- Olen lohdutellut toisia sillä, mistä itsekin olen lohtua saanut, --
+vastasi apulainen. -- Minä tiedän, että lapseni on tallella.
+
+Silloin tunsi vieras saarnaajan, jota hän päivällä oli kuunnellut, ja
+syleili häntä lämpimästi. Vanha herra ja apulainen syventyivät nyt
+keskusteluun menneistä ajoista, ja sillä välin nuorukainen, jolla
+itselläänkin oli käsi siteessä, kyseli Lyydialta lähempiä tietoja hänen
+veli vainajastaan. Suuri oli hänen hämmästyksensä, kun hän sai tietää,
+että se nuorukainen, joka yht'aikaa hänen kanssaan oli yliopistosta
+astunut vapaaehtoisten riviin ja sittemmin taistelussa kaatunut hänen
+viereltään, juuri oli ollut tämän tytön veli. Nyt kertoi hän taas
+vuorostaan tytölle, miten ankara tuo ottelupäivä oli ollut. Häneltäkin
+oli kuula katkaissut sormet vasemmasta kädestä, ja kauan oli hän
+maannut maassa tainnoksissa, kunnes toverit kantoivat hänet siitä pois.
+Niin hyvin muisti hän vielä kaatunutta asekumppaniaan. Tämä oli saanut
+kuulan sydämeensä ja pitkittä tuskitta vaipunut kuolon uneen.
+
+Aurinko oli jo laskeutumaisillaan ja kultasi kiviristiä ylhäällä metsän
+kukkulalla, kun molemmat vieraat tekivät lähtöä. Vanha herra oli
+tiedustellut yhtä ja toista ja, saatuaan selville, miten
+pienipalkkainen tämä apulaispapin paikka oli, sanoi hän:
+
+-- Mutta minua ihmetyttää, että niin lahjakas mies, kuin te, pysyy näin
+pienessä paikassa.
+
+-- Minä olen tyytyväinen tähän, -- vastasi Reinhagen. -- Minä olen
+vasta kaksi vuotta ollut täällä. Olen mennyt sinne, jonne Herra on
+minut johdattanut, enkä ole koskaan sitä katunut. Lieneehän tämä oikea
+paikka minulle. Muutoin ei Jumala olisi siirtänyt minua tänne alempaan
+luokkaan.
+
+-- Te olitte siis ennen paremmassa paikassa? -- kysyi vieras.
+
+-- Niin olin -- vastasi apulainen, tehden omituisen liikkeen. -- Minun
+päiväni olivat kerran valoisat ja kirkkaat, vaan ne ovat muuttuneet
+pimeiksi, niinkuin silmänikin ovat surusta ja murheesta samentuneet...
+Oletteko kuullut kerrottavan papista, jonka sanotaan Kainin tavoin
+murhanneen veljensä?
+
+-- Mitä! -- huudahti vieras. -- Ettehän toki liene Tuomas Reinhagen?
+
+-- Olen niinkin -- sanoi pastori rauhallisesti.
+
+-- Jos niin on, -- sanoi hetken vaiettuaan vieras. -- Jos te olette se
+mies, niin murhaaja ette ainakaan voi olla. Minä en ole teitä
+unhottava.
+
+Vaunut läksivät vierimään, ja kauan vielä seisoi Reinhagen
+tyttärinensä, katsellen niitten poistumista. Tämä kohtaus, vaikka niin
+hetkellinen, oli syvästi liikuttanut pastoria. Vieras oli avannut
+lehden hänen elämänsä kirjasta, pimeimmän ja kyyneleistä rikkaimman
+kaikista. Ken on kokenut, miltä tuntuu, kun tuommoiset menneet päivät
+taas elävinä nousevat silmäimme eteen, hän tietää myös, miten helposti
+silloin vaipuu apeisiin mietelmiin ja unhoittaa sananparren: "Mikä
+ollutta, olkoon mennyttä", -- varsinkin koska Herra siitä on ohitse
+auttanut.
+
+Mutta tytär tarttui lempeästi isänsä käsivarteen, kehoitti häntä kotiin
+lähtemään ja koetti lapsen hellyydellä johtaa synkät aatokset pois
+hänen mielestään. Minä taas koetan tässä lukijoilleni kohotella sitä
+synkkää verhoa, joka näytti peittävän tämän miehen elämää ja
+kärsimyksiä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Apulainen oli ennen ollut pappina J----n pitäjässä. Tässä
+luonnonihanassa ja varakkaassa seudussa oli nimittäin hänen isänsä
+aikaisemmin ollut tuomarina. Säästöillään oli isä sittemmin ostanut
+itselleen siellä pienen maatilan, jossa aikoi uskollisen vaimonsa
+kanssa viettää vanhuutensa päivät. Tuomarilla oli kaksi poikaa, joista
+vanhempi, David, kävi kauppakoulua, nuorempi, meidän apulaisemme, tutki
+jumaluus-oppia. Vanhempi pojista oli jo lapsena selvästi osoittanut,
+mille alalle hän oli kääntyvä. Kauppiaaksi samoin kuin runoilijaksi
+täytyy nimittäin syntyä, muutoin ei ikään semmoisena menesty. Kauppaa
+tehdä ja voittoa ottaa osasi tämä nuorukainen mestarillisesti, ja
+kertolasku sujui häneltä aina taitavammin kuin jako. Kysymykseen: kuka
+on lähimmäiseni? vastasi hän sydämessään aina: minä itse. Oliko hän
+silti onnellisempi Tuomas veljeänsä, jolle laskento oli kovaa visaa ---
+sen jätän suosiollisen lukijan päätettäväksi. Vanha isä katseli surulla
+vanhinta poikaansa, vaikka hänelle kaikki asiat hyvin menestyivät ja
+häntä kaikkialla ylistettiin erittäin eteväksi nuoreksi mieheksi. Isä
+arveli itsekseen:
+
+-- David voi kyllä saada paljonkin aikaan täällä maailmassa, mutta hän
+ei ole mies Jumalan mielen jälkeen; hänellä on liian vähän sydäntä,
+tuolla nuorukaisella.
+
+Valmistuttuaan kauppiaaksi, sanoi David jäähyväiset vanhemmilleen ja
+läksi, vastoin heidän tahtoaan, merten taa, eikä sitten antanut mitään
+tietoja itsestään. Semmoisia lapsia löytyy vielä meidänkin aikoinamme,
+jotka saattavat unhoittaa kaiken muun, paitsi itseänsä. Tämmöisen
+murheen saivat nämäkin vanhemmat vanhoilla päivillään. Kummallista
+onkin, kuinka usein pienistä lapsista on suurtakin iloa, suurista taas
+varsin vähän riemua. Vanha sananparsi: "piennä äidin polvea painoi,
+suurena hänen sydäntään", toteutuu toisinaan vielä nytkin.
+
+Vihdoin, vähää ennen äidin kuolemaa, saapui Surinamista kirje, jossa
+David kertoo olevansa nyt rikas mies, sokeriviljelysten omistaja ja
+naimisissa erään toisen tilanomistajan tyttären kanssa. Kirjeessä puhuu
+David monista orjistaan, suuresta älystään ja viisaudestaan, ja miten
+hän vaan omin toimin oli kaiken onnensa saavuttanut.
+
+-- Hän unhoittaa aivan pääkohdan -- sanoi isä, luettuaan kirjeen, --
+Herran Jumalan, jota paitsi ei kuitenkaan mitään siunausta ole. Missä
+vaan ei siunausta tule ylhäältä, siellä ajettakoon onnea vaikka
+kuormittain ovesta sisään, akkunasta se kumminkin taas pakenee pois.
+
+Tästä kirjoittikin isä sittemmin pojalleen Surinamiin. Äiti oli
+nimittäin sillä välin kuollut, ja hänen lähdöstään kirjoitti nyt isä ja
+pyysi samalla poikaansa palajamaan kotimaahan.
+
+Mutta David ei tullut eikä edes kirjoittanutkaan. Sen sijaan tuli
+kuolema ja otti isänkin pois, ennenkuin hän oli saanut poikaansa nähdä
+ja siunata. Hän nukkui nuorimman poikansa syliin. Tämä oli nimittäin jo
+pari vuotta perheineen asunut isänsä luona eli siitä asti kuin seudulla
+raivonnut suuri tulipalo oli polttanut pappilan ja pastorin kaiken
+omaisuuden poroksi. Reinhagen ilmoitti isän kuoleman veljellensä
+Surinamiin. Kertoi myös samalla, minkä verran oli isältä jäänyt
+omaisuutta, sekä pyysi saada pitää omanaan heidän kotitalonsa, luvaten
+vähitellen suorittaa veljellensä sen hinnan.
+
+Kokonainen vuosi kului tämän perästä. Sitten tuli vihdoin tieto
+Hampurista, että David veli oli äsken laivalla sinne saapunut ja aikoi
+muutaman päivän perästä olla Tuomas veikkonsa luona. Silloin nousi ilo
+ylimmilleen pastorin talossa. Lapset olivat niin monasti kuulleet
+kerrottavan rikkaasta sedästään Surinamissa: hän osaa sokeria tehdä,
+hänellä on mustia orjia, ja hänen taskussaan kilisee kultakolikot.
+Monasti olivat he itsekin kerskailleet kylänlapsille tästä sedästään,
+joka tuo heille jokaiselle sokeritopan tuomisiksi. Reinhagen iloitsi
+hänkin sydämellisesti veljensä tulosta. Kun kerran vanhemmat kaatuvat
+pois, silloin on perhe koossapitäjiä vailla, silloin tulee veljen
+liittyä veljeen, sisaren sisareen, ja mitä vanhemmaksi elää, sitä
+selvemmin tuntuu, että veri on vettä sakeampi.
+
+Koko talo koristettiin nyt, ja paraimmat huoneet järjestettiin veljelle
+asuttaviksi. Lapset menivät isän kanssa pitkän matkaa tulijoille
+vastaan. Vihdoin tuli vaunuissa David setä erään pienen herran ja
+mustan palvelijan kanssa. Lapsille ei nyt tosin käynyt aivan niinkuin
+entiselle pojalle, jolta rupesi mieltä kääntämään, kun kauemmin katseli
+neekeriä, vaan kovin heitä kuitenkin kauhisti musta iho, valkeat
+hampaat ja villainen tukka. Setäkin jäi hänen tähtensä kerrassaan
+takalikolle. Sydämellisen vastaanoton perästä saatettiin David sisään
+taloon. Kaikki, mikä saattoi muistuttaa mieleen nuoruuden aikoja, isää
+ja äitiä, se oli koottu ja somasti järjestetty hänen huoneeseensa.
+Hänen piti pitkän poissaolon jälkeen kerran oikein lämmitä
+veljessyleilystä.
+
+Mutta vähänpä välitti David lämpiämisestä. Pysyttyään ensimäisinä
+päivinä jotenkin rauhallisena ja katseltuaan taloa ja tilaa
+näennäisellä välinpitämättömyydellä, kutsui hän neljäntenä päivänä
+veljensä huoneeseensa.
+
+-- Tuomas veikko! Käykäämme nyt asioihin käsiksi. Niittenhän tähden
+minä olen tänne tullut. Joutaviin jaarituksiin ja turhiin armasteluihin
+olemme me jo liian vanhat. Levätkööt kuolleet rauhassa. Parasta olikin
+heille, että läksivät. Isä oli jo kylläksi kauan nauttinut elämästä.
+Tuopas nyt kirjat ja laskut esille, että saisimme kaikki selvitetyksi,
+sillä sinä jumaluus-oppeinesi et kumminkaan ymmärrä niistä mitään ja
+tahdot elää vaan pelkästä ilmasta.
+
+Reinhagenia hämmästytti tämmöinen puhelu, mutta hän vastasi vaan
+hiljaisesti:
+
+-- Rakas David! Kirjat ja laskut saat kyllä heti, mutta minä rukoilen
+sinua, menetelkäämme kuin veljet älkäämmekä käykö riitelemään isän
+perinnöstä.
+
+-- Perintöjä jakaessa on veljeys tiessään, veikkoseni, -- sanoi David
+virnastellen. -- Asiat selvitetään aivan pennilleen; siitä ei sinun
+tarvitse yhtään huolehtia.
+
+Pastori antoi hänelle kirjat, ja David sulkeutui nyt huoneeseensa tuon
+pienen herran kanssa, lukitsi oven eikä tullut näkyviin kuin
+päivällisaikoina. Mutta muutaman päivän perästä kutsui hän taas
+veljensä luokseen ja ilmoitti hänelle:
+
+-- Nyt olemme jo pääasioista selvillä ja olemmepa tehneet monta
+hupaista löytöäkin kuolinpesälle, joita et liene lainkaan muistanut.
+Tämmöisissä asioissa muisti usein pettää, ja siksipä me kaksi
+tulimmekin avuksesi. Ensinnäkin kuuluu kuolinpesälle tila kaikkine
+varastoineen sekä yhden vuoden vuokramaksu isän kuoleman jälkeen;
+sitten tulee jälkeenjäänyt irtaimisto, joka ei edes ole laillisesti
+kirjoihinkaan merkitty, ja kolmanneksi se rahasumma, jonka isä lainasi
+sinulle tulipalon jälkeen. Lopuksi tulee vielä maksu asunnosta ja
+ruuasta kahden vuoden ajalta, jolloin olet asunut täällä isän luona,
+sillä kirjoista käy selville, että isä on sinua ja perhettäsi täällä
+elättänyt. Tätä viimeistä vuotta isän kuoleman perästä en tahdo
+kuitenkaan ottaa lukuun, sillä minä tulen apulaisineni kenties vielä
+pitemmän ajan olemaan täällä sinun ruuissasi.
+
+Pastori seisoi kuin kivettyneenä, kuullessaan tätä veljensä puhetta, ja
+saattoi tuskin uskoa korviaan. Luoden surullisen katseen kovasydämiseen
+veljeensä, sanoi hän sitten:
+
+-- David, älkäämme riidelkö! Tuon rahasumman sain isältä lahjaksi
+tulipalon jälkeen, ja asunnosta sekä ruuasta ei isä koskaan tahtonut
+minulta mitään maksua, yhtä vähän kuin minä tahtoisin pienintä
+penniäkään korvaukseksi isän hoidosta, jota varsinkin vaimoni, hänen
+sairaana ollessaan, yöt ja päivät uskollisesti toimitti. Äidin kuoleman
+perästä pyysi isä hartaasti, etten jättäisi häntä yksin, ja näinkö
+kylmästi sinä isän ja pojan välisiä asioita harkitset?
+
+-- Kylmästi tai lämpimästi, se ei kuulu tähän, -- sanoi David: -- Missä
+on sinulla todistukset? Summat pysyvät täällä sinun velkanasi, kunnes
+ne suoritat. Luonnollisesti saat sitten taas kuolinpesästä oman osasi,
+kun tila saadaan myydyksi.
+
+-- Ethän toki, -- keskeytti pastori, -- aikone myödä perintötilaamme
+enimmän tarjoovalle? Muistahan, miten monta vaikeutta isällä oli sitä
+hankkiessaan. Hänen viimeinen tahtonsa oli, että se pysyisi meidän
+sukumme omana. Älä tee sitä, David, äläkä saata murhetta isälle hänen
+haudassaan.
+
+-- Hempeämielisyyttä ja saarnanuottia ei tässä tarvita, Tuomas. Nyt on
+kysymys siitä, mikä on sinun, mikä minun. Perintö on ilmankin niin
+pieni, paljoa pienempi kuin luulin, ja minua melkein kaduttaa, että
+läksin tänne tuolta merten takaa. Ei mitään verukkeita siis, jos
+veljellinen rakkautemme on sulle vähänkään arvoinen. Voithan
+huutokaupassa ostaa itsellesi tilan, jos sinua haluttaa, ja lainata
+itsellesi rahat maksuksi.
+
+Näillä sanoin lopetti David keskustelun, ja Reinhagen seisoi
+aivan masentuneena, tuijottaen eteensä. Sanat takertuivat hänen
+kurkkuunsa, ja katkeruuden tunne valtasi hänet, vaimoaan ja lapsiaan
+muistellessansa. Kotitila oli nyt häneltä mennyttä, sillä ostonhaluisia
+ei varmaankaan tulisi puuttumaan. Davidin tilityksen kautta oli
+pastorin velat kasvaneet niin suureksi summaksi, että uuden lainan
+ottamista ei voinut ajatellakaan. Vielä kerran koetti hän mitä
+ystävällisimmin taivuttaa veljeänsä muuttamaan mielipidettä, mutta sai
+osakseen yhä jyrkempää kohtelua. Vihdoin näytettiin hänelle jo
+sanomalehti, jossa laillisesti määrätty huutokauppapäivä oli
+ilmoitettuna.
+
+Tämä lehti kädessään meni pastori sitten vaimonsa luo ja kertoi hänelle
+asianlaidan.
+
+-- Siis täytyy meidän taas lähteä vaeltamaan, armas emäntäiseni. Meidän
+elämämme täällä onkin vaan teltoissa asustamista, ja meistä sopii sanoa
+kuin Israelin kansasta muinoin: "Herran sanan jälkeen he telttansa
+rakensivat ja Herran sanan jälkeen taas vaelsivat eteenpäin."
+Ensimäisestä kodista karkoitti meidät liekit, toisesta karkoittaa veli.
+Jumala antakoon sen hänelle anteeksi! Parempi on langeta Herran käsiin
+kuin ihmisten. Mutta älä vaan salli katkeruuden juurtua sydämeesi,
+sillä se tekisi kuormamme kaksin kerroin raskaaksi. Ottakaamme tämä
+Herran kädestä, ja se on lopulta kääntyvä meille siunaukseksi.
+
+Pastorin rouva taisteli ankarata taistelua. Hänen täytyy siis nyt
+lähteä pois tästä kodista, joka oli käynyt hänelle niin rakkaaksi!...
+Nähtyään kumminkin, miten raskasta tämä oli hänen miehelleen, ei hän
+mielipahaansa osoittamalla hennonnut hänen taakkaansa lisätä. Onneksi
+oli veli veijarimaisen, pienen kirjurin kanssa lähtenyt jonnekin pois.
+Se asia helpotti jonkun verran heidän tuskaansa.
+
+Pastorin lapset olivat vähitellen solmineet ystävyyden liiton setänsä
+mustan palvelijan kanssa eivätkä enää peljänneet häntä. Lasten hilpeys
+ja luottavaisuus sekä se ystävällinen kohtelu, mikä pastorin talossa
+tuli neekerin osaksi, teki sanomattoman hyvää poloiselle Tuarolle --
+tämä oli neekerin nimi. Hän osasi saksankieltä ja kertoi, että pieni
+kirjuri on sedän orjavouti ja päällysmies, ja että hän kohtelee orjia
+aivan armottomasti. He olivat kaikki sydämellisesti iloinneet, kun
+vouti matkusti pois isännän kanssa, joka myös on samallainen julmuri.
+Davidin poika, nuori herra, sen sijaan oli ystävällinen ja lempeä orjia
+kohtaan.
+
+Eräänä iltana, Davidin ollessa matkoillaan, kun Tuaro taas istui
+pappilan perheen keskuudessa, ja lapset sekä vanhemmat tiedustelivat
+häneltä yhtä ja toista, kertoi hän heille näillä sanoin elämänsä
+vaiheet:
+
+-- Minä ja vaimoni Gumilla olimme onnellisimmat ihmiset maan päällä.
+Meillä ei tosin ollut taloa, niinkuin teillä, ainoastaan pieni maja
+kaisloista ja sammaleista, vaan Gumilla oli hyvä ja lempeä kuin
+kuutamo! Hänen ihonsa oli musta, niinkuin minunkin, mutta silmät
+loistivat kuin tähdet, ja huulet punoittivat kuin aamurusko. Minä
+kuljin metsissä miesten kanssa ja pyysin metsänriistaa monenlaista,
+nopeita hirviä ja julmia tiikereitä, ja kun palasin kotia, seisoi
+Gumilla majan ovella odottamassa minua.
+
+Silloin tuli luoksemme mereltä suuri laiva. Se oli kuin iso talo; siinä
+oli paljon ikkunoita, ja monta valko-ihoista oli laivassa. Me menimme
+suurta taloa katselemaan, ja meille annettiin laivassa väkevää viiniä,
+semmoista, jota emme koskaan ennen olleet maistaneet, ja meille
+näytettiin kauniita tavaroita, koralleja ja lasihelmiä, jommoisia emme
+ikänä olleet nähneet. Näitä he pyysivät saada vaihtaa niihin
+tavaroihin, mitä meillä oli. Gumilla ja minä tahdoimme juuri ostaa
+kauniit käädyt, kun laiva alkoi heilua, ja me huomasimme, että ankkuri
+oli nostettu ja laiva jo kaukana rannasta. Silloin itkivät ja huusivat
+nuo kaikki mustat, mutta valko-ihoisilla oli tuliluikkuja ja sapeleita,
+he voittivat meidät, sitoivat meidät köysiin ja heittivät syvälle alas
+laivaruomaan... Pitkään aikaan emme saaneet päivänvaloa nähdä. Maihin
+vihdoin tultua, vietiin meidät torille ja -- myötiin. Gumillan ja minun
+onnistui päästä samaan taloon. Eräs herra, teidän setänne, osti meidät.
+Mutta pian sairastui Gumilla liiallisen työn rasituksesta. Setänne
+sanoi lähettävänsä hänet lepäämään ja vahvistumaan. Mutta Gumilla ei
+palannutkaan takaisin. Minä tein kaikki, pehmittääkseni setänne
+sydämen. Opin teidän kieltänne, tein aina raskaimmat työt, ja kun orjat
+nostivat kapinan ja tahtoivat murhata isäntäni, pelastin minä hänet.
+Silloin sanoi hän minulle:
+
+-- Tuaro, minä kiitän sinua. Sinä olet saava hyvän palkan tästä.
+
+Minä lankesin maahan ja rukoilin:
+
+-- Antakaa minulle takaisin Gumilla.
+
+Mutta hän kääntyi poispäin ja sanoi:
+
+-- Häntä et voi saada.
+
+-- Onko hän kuollut? -- kysyin minä.
+
+-- Ei, -- vastasi hän -- myöty!
+
+-- Myöty! -- huusi musta orja. Kuuletteko, hyvät ihmiset ja te
+lapsukaiset! Gumillan ja minun lapseni on teidän setänne myönyt!
+
+Mutta lapset syleilivät hellästi Tuaroa, ja pastori sekä hänen rouvansa
+itkivät poloisen orjan kanssa. Nyt käsittivät he vasta täydelleen,
+kuinka julma David oli.
+
+Kaksi kuukautta oli kulunut, ja päivä, jolloin talo oli huutokaupalla
+myötävä, lähestyi lähestymistään. Moni ostaja oli käynyt sitä
+katsomassa, ja pastorin toivo, saada pitää se omanaan, väheni päivä
+päivältä. Sentähden kokosikin hän yhteen vähäiset tavaransa ja
+varustautui muuttamaan pitäjän koulutaloon. Hänen mielensä oli nyt
+levollinen, sillä katkerimmat pisarat hänen murheittensa maljasta oli
+jo tyhjennetty. Kun kerran sydän sisällisesti on oikein irtautunut,
+silloin saattaa viimeisten ulkonaisten siteitten katkeamisen myös
+kestää. Niinpä Abrahamkin ensin sisällisesti uhrasi poikansa ja sai sen
+jälkeen voimaa nousta hänen kanssaan Morian vuorelle.
+
+Mutta pastorin rouva ja lapset eivät vielä olleet päässeet niin
+pitkälle. Asiat näyttävät aivan toisenlaisilta kauempaa katseltuina,
+kuin ihan edessämme ollessaan. Nyt, kun eron lopulti piti tapahtuman,
+eivät he olleetkaan siihen sisällisesti valmistautuneet, ja suru ja
+valitus sai heissä vallan. He istuivat parhaillaan ulkona lehtimajassa,
+kertoellen toisilleen sydäntuskiaan, kun Tuaro, kauhistuksen leima
+kasvoillaan, riensi heidän luokseen:
+
+-- Minä kuulin, että teidän täytyy lähteä pois tästä talosta. Setänne
+ajaa teidät pois. Onko se totta? Tavarannekin ovat jo pakattuina.
+
+Lapset heittäytyivät itkien hänen syliinsä ja vakuuttivat asian
+todeksi.
+
+Silloin kohotti Tuaro kätensä taivasta kohti, ja hänen silmissään
+leimahti niin, etteivät lapset enää tunteneet ystäväänsä, melkeinpä
+alkoivat taas peljätä häntä.
+
+-- Minun täytyy lähteä pois tänä yönä. Isäntä lähettää minut Hampuriin,
+toimittamaan tavaroitamme laivaan. Jääkää hyvästi ja kiitos
+rakkaudestanne. Älkää unhottako Tuaroa! Rukoilkaa hänen ja poloisen
+Gumillan puolesta.
+
+Tuaro läksi, ja pieni kirjurikin lähetettiin kaupunkiin. David yksin
+jäi odottamaan huutokaupan päättymistä ja aikoi sitten hänkin lähteä
+kotia. Huomispäivänä piti pienen herran tulla häntä noutamaan. Tämän
+iltaa oli siis David yksin veljensä ja hänen perheensä kanssa. Mutta he
+eivät vaihtaneet sanaakaan keskenään, sillä pastori pelkäsi veljensä
+taas suuttuvan. Äänettöminä he istuivat siinä vastapäätä toisiaan,
+kunnes David nousi ja läksi makuuhuoneeseensa. Tämä oli viimeinen yö
+Reinhagenin perheen levätä entisessä isänkodissa. Ei ollut enää talossa
+ketään kuin he ja David veli.
+
+Pastori kokosi vielä kerran perheensä jäsenet ympärilleen ja varoitti
+heitä pysymään lujina ja luottavaisina, muistaen aina, että me olemme
+täällä muukalaisia, joilla ei pysyväistä kaupunkia ole.
+
+Toisena aamuna olivat perheenjäsenet jo kaikki varhain liikkeessä,
+valmistuakseen lähtöön. Davidia vaan ei näkynyt.
+
+-- Hän nukkuu varmaankin vielä, -- sanoi pastori vaimolleen.
+
+Mutta tuntia myöhemmin nähtiin pastorin hengästyneenä juoksevan katua
+pitkin tuomarin asunnolle.
+
+-- Tulkaa heti meille, herra tuomari! -- sanoi hän. -- Kamala rikos on
+tapahtunut!
+
+Kun tuomari kahden todistajan kanssa saapui paikalle, näkivät he
+vierashuoneen olevan verellä tahratun ja Davidin vuoteellaan verissänsä
+ja -- hengetönnä. Hänellä oli useita haavoja rinnassa. Syvimmässä
+haavassa, sydämen kohdalla, oli vielä puukko pystyssä. Vasen käsi,
+jossa kallisarvoinen, Davidin nimellä varustettu sormus tavallisesti
+kimalteli, puuttui kokonaan. Se oli katkaistu ranteen kohdalta.
+Yölamppu paloi vielä, mutta murhatun paperit ja rahat olivat
+koskemattomina pöydällä.
+
+Sillä välin kuin viranomaiset laativat asiasta pöytäkirjaa, ja pastori
+koetti rauhoittaa kauhusta ja säikähdyksestä menehtymäisillään olevaa
+perhettään, saapui pieni kirjuri kaupungista. Hän astui Davidin vuoteen
+luo, katseli häntä kauan ja sanoi:
+
+-- Niin, niin! Sinä olet äänetön, vaan minä ymmärrän sinua kumminkin.
+
+Sitten sanoi hän pastorille, joka taas oli tullut huoneeseen:
+
+-- Nyt, herra pastori, on huutokauppa tarpeetonta! Eikö niin?
+
+Pastori ei ymmärtänyt tätä puhetta, vaan tahtoi käydä hänelle
+kertomaan, missä tilassa hän oli aamulla löytänyt veljensä, mutta pieni
+herra sanoi:
+
+-- Kyllä se selviää! Minä otan itse selvän asiasta.
+
+Hän lähetti heti sanansaattajan Tuaron luokse, käskien neekerin kohta
+ensi laivalla matkustamaan Surinamiin, siellä olevalle perheelle
+surusanomaa saattamaan. Itse tahtoi hän sillä välin järjestää asiat
+täällä. Sitten kiiruhti pieni kirjuri heti läheisimpään Oikeuteen ja
+syytti siellä pastori Reinhagenia veljenmurhasta. Epäluulo pastoria
+kohtaan näytti tosiaankin perustetulta. Vainajan tylyys veljeään
+kohtaan oli yleisesti tunnettu. Tiedettiinhän, että pastorin oli heti
+lähdettävä pois kotitilalta; olihan rouvan ja lasten muka usein kuultu
+valittavan, ja tiedettiinpä vielä, että pastorin oli suoritettava
+veljelleen suuri rahasumma. Päälle päätteeksi ei sinä yönä ollut ketään
+talossa, paitsi pastorin perhettä, ja ulko-ovi oli ollut kiinni vielä
+aamusella, sen oli pastori itse myöntänyt. Puukko, joka löydettiin
+haavasta, oli pappilan kyökkiveitsi. Se kauhu, mikä oli pastorissa
+huomattavana, kun hän saapui kyläntuomarin luo asiasta ilmoittamaan,
+sekä hänen sittemmin osoittamansa levollisuus oli omiaan epäilystä
+lisäämään. Kun viranomaiset olivat tulleet siihen luuloon, että tässä
+oli veljenmurha tapahtunut, johtivatkin he kaikin tavoin kysymyksillään
+asiata sinnepäin. Kysymyksillä saattaa nimittäin sekä _saada_
+syytetyltä vastauksia että _panna_ häneen vastauksia.
+
+Pastori pantiin kiinni ja vietiin tutkintovankilaan. Siihen aikaan
+kulkivat oikeusjutut vielä sangen hitaasti, niin että viikkoja ja
+kuukausiakin kului, ennenkuin asiasta selvää tuli. Mutta pastorin
+vakava luonne ja koko hänen nuhteeton elämänsä puhuivat kuitenkin hänen
+syyllisyyttään vastaan. Eikä ollut myös luultava, että pastori olisi
+jättänyt oman puukkonsa haavaan, jos hän olisi murhan tehnyt. Mitään
+veren jälkiä ei myöskään voitu huomata hänen vaatteissaan, eikä vihdoin
+voinut kukaan selittää, mitä varten murhatulta oli leikattu pois vasen
+käsi. Jos se oli tapahtunut kalliin sormuksen tähden, miksikä sitte
+arvopaperit ja rahat olivat jääneet pöydälle koskematta?
+
+Puuttuvien todistusten takia laskettiin sittemmin Reinhagen vapaaksi.
+Sillä välin oli kuitenkin hänen paikkaansa määrätty toinen pappi, koska
+hänen vaikutuksensa tässä seurakunnassa ei enää saattanut olla
+siunausta tuottava. Joku osa pitäjäläisistä epäili nimittäin häntä
+kuitenkin murhaan syylliseksi. Löytyyhän aina joukossa niitä, jotka
+mieluummin uskovat pahaa kuin hyvää eivätkä tiedä puolustamisesta,
+hyvän puhumisesta ja kaikkien asiain parhain päin kääntämisestä mitään.
+
+Talon sekä murhatun muun omaisuuden otti Oikeus haltuunsa. Rakennus
+annettiin vuokralle ja tila arentimiehille. Sen vähäisen tähteen
+kanssa, mikä Reinhagenille jäi jäljelle isänsä perinnöstä, päätti hän
+siirtyä pois tästä kotiseudustaan, missä haikeat muistot joka
+askeleella johdattivat hänen mieleensä täällä elettyjä raskaita
+murheenpäiviä. Suuri osa seurakuntalaisia saattoi pastoria pitkän
+matkan, ja surulla he erosivat uskollisesta sielunpaimenestaan.
+
+Mutta Reinhagenin maineeseen jäi kuitenkin tahra, jota ei saatu pois
+pestyksi. Kertomus tästä tapauksesta kulki aina vielä miehestä mieheen.
+Sormusta etsittiin ja kyseltiin kaikilta kultasepiltä isoimmissa
+kaupungeissa, mutta turhaan. Asia pysyi selittämättömänä arvoituksena.
+
+Syrjäiseen seutuun, kaukana kotitienoiltaan, asettui pastori asumaan.
+Siellä osti hän pienen talon ja elätti itseään ja perhettään, pitämällä
+kyläkoulua.
+
+Sota-aika, tämän vuosisadan alulla, oli koittanut kaikkine
+kurjuuksineen, tauteineen ja puutteineen eikä säästänyt sitäkään
+seutua, missä Reinhagen eleli. Kun sitten kävi kuninkaalta kehoitus,
+että kansa nousisi vapautta ja isänmaan kunniata puoltamaan, silloin
+astui Reinhageninkin poika, joka juuri oli aloittanut lukujaan
+yliopistossa, vapaehtoisten riviin. Rynnäkössä vihollista vastaan
+läheisellä mäenkukkulalla hän kaatui, uhraten kuten monet muutkin,
+alttiisti ja iloisesti nuoren elämänsä. Äiti ei tätä surua kauan
+kestänyt. Hän oli jo siitä pitäin kuin lanko taloon saapui,
+sisällisesti murtunut ja alkanut ennen aikaa vanheta. Ainoastaan
+miehensä tähden koetti hän pysytellä pystyssä. Ennen kuolemaansa kutsui
+hän tyttärensä vuoteensa viereen ja sanoi:
+
+-- Rakas Lyydia! Päiväni rientää ehtoollen! Rukoile Jumalaa, että Hän
+minun ajallisen majani hiljalleen maahan hajoittaisi. Sinä tiedät,
+miten pimeitä polkuja Herra on meitä kuljettanut. Mutta ei Herran tiet
+pimeitä ole, vaan meidän silmämme. Herrasta sanotaan: "Hänen tiensä on
+sula valkeus." Älä unhoita tätä! Minä olen sen tuskalla oppinut. Nyt
+pyydän sua: älä jätä isääsi yksin. Hänellä on luja usko, ja hän on mies
+Jumalan mielen jälkeen. Mitä kuulletkaan hänestä kerrottavan, usko
+ainoastaan tämä: isäsi ei ole murhaaja; hän on syytön. Minä olen
+jakanut hänen kanssaan kaikki ja olen saanut katsahtaa hänen sydämensä
+syvyyteen. Siksipä rohkenen kaikille ihmisille todistaa tämän. Herra on
+toimittava hänen asiansa ja saattava hänen viattomuutensa ilmi, sillä
+Hän tuottaa oikeuden niille, jotka vääryyttä kärsivät. Älä jätä häntä,
+lapseni.
+
+Pian sen jälkeen äiti kuoli.
+
+Nyt oli Reinhagen ypö yksinään tyttärensä kanssa. Sotalaumat olivat
+ryöstäneet häneltä kaiken omaisuuden, ja tässä ahdingossaan hän kääntyi
+esimiestensä puoleen, ilmoittaen heille yksinkertaisin sanoin tilansa.
+Silloin annettiin hänelle se apulaispaikka, jossa me, tuona taistelun
+vuosipäivänä, hänet ensin tapasimme. Lukija käsittänee nyt, että vieras
+herra ensin hieman hätkähti, kuultuaan Reinhagenin nimen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Useoita viikkoja oli kulunut tämän kohtaamisen perästä, kun pastorille
+saapui kirje, jossa hänelle mitä ystävällisimmin tarjottiin
+runsastuloinen kirkkoherran paikka kenraali von V:n seurakunnassa. Tämä
+tarjous ilahdutti pastoria, ei sen vuoksi, että hän nyt oli pääsevä
+suurille tuloille, -- hän oli oppinut tulemaan vähälläkin toimeen, --
+vaan siksi, että häneen taas luotettiin ja hänen syyttömyyttään
+uskottiin.
+
+Hän suostui siis, muutti tyttärensä kanssa uuteen paikkaansa, piti
+siellä ensimäisen saarnansa ja voitti kohta kaikkien sydämet. Saarnan
+perästä kutsuttiin hänet tyttärineen linnaan, ja vanha kenraali otti
+erinomaisella ystävyydellä hänet vastaan. Esitettyään pastorin kaikille
+vieraille, vei hän hänet erääseen syrjähuoneeseen ja sanoi:
+
+-- Tässä on vanha ystävänne taistelutantereen vuosijuhlasta, kreivi R.
+Hänen suositustaan on meidän kiittäminen siitä, että tulitte tänne
+laumamme paimeneksi.
+
+Pastori ojensi kätensä kreiville, joka myös oli hovioikeuden
+presidentti, ja lausui hänelle kiitoksensa, mutta kreivi ei lainkaan
+tahtonut mitään kiitosta vastaanottaa.
+
+Lyydia neiden hiljainen, mutta suora luonne voitti kerrassaan
+kenraalittaren suosion. Hän suuteli Lyydiaa, tämän lähtiessä pois, ja
+lupasi olla hänelle hellä äiti. Nuori kreivi, joka oli ollut
+vuosijuhlassa silloin isänsä kanssa ja siellä nähnyt Lyydian, oli
+myöskin täällä läsnä. Hän oli jo aikaisemmin kertonut paljon Lyydiasta,
+vaan sittenkin arvelivat kaikki hänet nähtyään, että kreivin ylistys
+oli pikemmin ollut liian niukka kuin ylen runsas. Tämä nuori tyttö oli
+kypsynyt kärsimysten koulussa, ja koko hänen olentonsa ilmaisi
+todellista sydämen sivistystä, jota ei voi kirjoista saada, vaan
+ainoastaan hiljaisessa seurustelussa Jumalan kanssa. Ja tämä se onkin
+ainoa oikea sivistys. Ei asu se ulkopinnalla kiiltona, jonka ensimäiset
+vedet saattavat huuhtoa pois, vaan se tulee sisästäpäin ja tunkee läpi
+koko ihmisen olennon.
+
+Kun pastori ja hänen tyttärensä sitten olivat asettuneet omaan
+kodikkaaseen pappilaansa asumaan, tuntui heistä kuin olisi heidän
+kovien kärsimystensä jakso loppuun kulunut ja päivän säde taas päässyt
+valaisemaan heidän elämäänsä.
+
+-- Jospa äiti kultakin olisi saanut tämän nähdä! -- sanoi Reinhagen. --
+Hän sai niin monta kovaa koetusta kanssamme kestää. Kun hän nyt olisi
+joukossamme, olisi ilomme täydellinen. Mutta olethan sinä luonani,
+rakas lapsi! Täytäthän sinä äiti armaan ja Joosef veikon sijan
+sydämessäni.
+
+-- Kernaasti sen tekisin, isä hyvä. Minun onkin aina kaikkein hauskinta
+olla yksin sinun kanssasi. Ihmiset ovat kaikki niin ystävällisiä ja
+hyviä minua kohtaan, mutta kuitenkin minua pelottaa heidän seurassaan.
+Muistojen synkät varjot kiitävät kautta sieluni, ja hämärät aavistukset
+valloittavat mieleni selittämättömällä tavalla.
+
+-- Rauhoitu lapsi kultani, -- sanoi Reinhagen lempeästi. -- Muista
+Vapahtajan sanoja: "Jokaisella päivällä olkoon suru itsestänsä." Ota
+vastaan ihmisten rakkaus semmoisena kuin se on sulle suotu, nimittäin
+lahjana ylhäältä. Väärin on murhepäivinä antautua epätoivoon, väärin
+hyvinä päivinä olla niistä iloitsematta. Älä vaadi itsellesi ihmisten
+ystävyyttä, äläkä kiinnitä sydäntäsi siihen; sitä runsaammin se on
+odottamattasi tuleva osaksesi.
+
+Pappilan perheen ja kunnon kenraalin ja hänen rouvansa väli muodostui
+yhä tuttavallisemmaksi ja ystävällisemmäksi. Presidentti, kreivi R.,
+tuli myöskin usein sinne poikansa kanssa, joka toimi isänsä apulaisena
+hänen kansliassaan. Seurustelu näitten ystävällisten ihmisten kanssa
+sekä seurakuntalaisten suoma rakkaus tarjosi pastorille niin runsasta
+hyvitystä, että menneitten päivien haavat alkoivat arpeutua. Davidin
+murha se vaan pysyi yhä edelleen salassa. Mutta kohta sattui tapahtuma,
+joka uudestaan syvälti järkäytti Reinhagenin hiljaisen onnen.
+
+Löytyi yksi, joka ei olisi suonut Reinhagenille hänen paikkaansa, koska
+olisi tahtonut sen eräälle sukulaiselleen. Tämä oli kouluneuvos,
+superintendentti V. S:in kaupungista. Monasti oli hän jo lausunut
+pitävänsä anteeksiantamattomana, että tämmöinen paikka uskottiin
+miehelle, jonka nimeä musta tahra pimitti, ja jonka syyttömyyttä ei
+oltu toteen näytetty. Eräällä tarkastusmatkallaan kävi hän myöskin
+Reinhagenin alueella olevassa koulussa, ja pastori pyysi häntä
+ystävällisesti luokseen. Vierashuone pappilassa oli aivan Lyydian
+huoneen vieressä. Kun vieras näki Lyydian olevan puutarhassa kukkasia
+hoitamassa ja lintujaan syöttämässä, hiipi hän huomaamatta tyttösen
+huoneeseen tarkastelemaan sitä. Kaikki oli siellä sievästi
+järjestettynä ja todisti asukkaansa hienoa aistia. Jonkun verran
+saattaakin huoneesta huomata, minkälainen on ihminen, joka siinä asuu,
+vaikkei henkilöä itseään vielä ole nähnytkään. Herra kouluneuvos ei
+kuitenkaan tyytynyt tämmöisten huomioitten tekemiseen, vaan astui
+kirjoituspöydän luokse, huomasi avaimen laatikon suulla ja aukaisi
+sen. Laatikossa oli kirjeitä, ja niitä alkoi hän lukea. Hänen,
+kouluneuvoksen, olisi pitänyt tietää, että tämä oli yhtä paha kuin
+varastaminen, ja että Englannissa kerran eräs mies hirtettiin siitä,
+kun oli lukenut vieraan kirjeen, mutta uteliaisuutensa oli suurempi
+kuin kaikki hänen tietonsa. Kirjeet olivat kaikki Lyydian veljeltä,
+joka oli kaatunut taistelutantereella. Mutta kouluneuvos jatkoi yhä
+tutkisteluansa. Laatikon perältä löysi hän hyvästi tallennettuna pienen
+lippaan. Utelias vanhus avasi sen, ja siinäpä kimalteli kaunis sormus,
+jossa kirjaimet D.G.R. selvästi olivat nähtävänä. Heti iski hänelle
+mieleen, että tämä varmaankin on tuo kauan etsitty sormus ja nuo
+kirjaimet murhatun David Reinhagenin nimen alkukirjaimet. Hänestä
+tuntui nyt päivän selvältä, että Reinhagen sittenkin oli murhaaja.
+
+Hämmästyneenä tästä löydöstään sulki kouluneuvos lippaan sekä
+kirjoituspöydän. Syyttäen äkillistä pahoinvointia, kiiruhti hän heti
+pois, saattamaan hovioikeuteen -- vanha kenraali ei ollut kotosalla,
+vaan kylpymatkalla -- tietoa tästä asiasta. Viranomaisille kuvaili hän
+mitä räikeimmillä väreillä löytönsä. Tämä kertomus liikutti kovin
+presidentti R:in mieltä, eikä hän mitenkään' tahtonut uskoa tuota
+suuresti kunnioittamaansa miestä syylliseksi, vaan hänen täytyi
+kuitenkin ryhtyä virkansa vaatimiin toimiin, koska asia kouluneuvoksen
+ilmiannon kautta jo oli tehty viralliseksi. Hän lähetti sen vuoksi
+kriminaalineuvoksen Herbstin asian tutkistelua alkuunpanemaan, mutta
+käski hänen menettelemään mitä suurimmalla sääliväisyydellä. Jos
+kuitenkin tuo sormus löytyisi sieltä, tuli hänen tuoda pastori ja hänen
+tyttärensä vangittuina Oikeuteen.
+
+Vielä samana yönä läksi kriminaalineuvos matkalle ja saapui varhain
+seuraavana aamuna muitten viranomaisten kanssa pappilaan. Reinhagen
+kuunteli levollisesti neuvoksen puhetta ja myhähteli, kun syytös
+hänelle ilmoitettiin, sillä hän ei tiennyt mistään sormuksesta. Hän
+tahtoi heti kutsua tyttärensä paikalle, vaan neuvos tahtoi itse mennä
+hänen huoneeseensa. Lyydiaa hämmästytti suuresti vieraan herran tulo
+hänen huoneeseensa, mutta vielä enemmän oudoksui hän, kun vieras vaati
+häntä heti avaamaan kirjoituspöytänsä laatikon. Kriminaalineuvos
+huomasi Lyydian punastuvan ja heti taas kalpenevan, avatessaan
+laatikkoa, ja hänen kätensä vapisevan, kun hän vieraan käskystä ojensi
+tälle tuon pienen rasian, jossa sormus oli.
+
+Tästä hämmästyi nyt itse neuvoskin ilmeisesti, ja huomaamatta pääsi
+häneltä huudahdus:
+
+-- Totta tosiaan! Te olette siis kuitenkin veljenmurhaan syypää.
+Nämäthän ne juuri ovat nuo kolme kovan onnen kirjainta D.G.R.!
+
+Lyydia ei ymmärtänyt, mitä hän näillä sanoilla tarkoitti, mutta pyysi
+vaan, että hänet laskettaisiin isänsä luo, jolle hän oli kertova
+kaikki. Tähän vastasi kriminaalineuvos:
+
+-- Minun on mieleni paha, etten voi sitä sallia. Te ette saa enää
+puhella isänne kanssa.
+
+-- Mitä, enkö minä enää saa puhella isäni kanssa? Mitä olemme sitten,
+minä tai isä, tehneet? -- huudahti Lyydia suurimmassa tuskassa.
+
+-- Rauhoittukaa, minä pyydän! Asia on selvenevä. Seuratkaa vaan minua.
+
+Neuvos julisti pastorille ja hänen tyttärelleen vangitsemiskäskyn, ja
+kohta sen jälkeen ajoivat he viranomaisten saattamina kaupunkia kohti.
+He eivät saaneet vaihtaa sanaakaan keskenään. Syvällä osanotolla
+katseli Reinhagen tytärtään, joka istui hänen edessään kuin taittunut
+kukka. Pastorilta oli kyyneleet loppuneet; hän huokaili vaan hiljaa
+Herran puoleen ja pyysi Häntä asiansa ajajaksi. Oikeustalon edustalle
+tultua täytyi heidän sanoa hyvästit toisilleen, sillä heidät vietiin
+kumpikin eri koppiinsa.
+
+Kun presidentti oli kriminaalineuvokselta kuullut, että sormus todella
+oli löytynyt, että siinä helposti erotti veripilkkuja ja nimenkin aivan
+selvästi, -- nyökähytti hän surullisesti päätään ja sanoi:
+
+-- Minä olen taas pettynyt, uskoessani hyvää ihmisistä; olen taas
+menettänyt palasen luottamustani heihin. Minä luulin tätä ilkeäksi
+ilmiannoksi kouluneuvoksen puolelta, kun tiedän, ettei hän siedä
+Reinhagenia, vaan nyt, kun asia on tällä kannalla, koskee se minuun
+sanomattomasti. Mitenkä muuten Reinhagen käyttäytyi?
+
+-- Reinhagen oli kaiken aikaa tyyni, ystävällinen ja tasainen, niinkuin
+ihminen, jolla on hyvä omatunto -- vastasi kriminaalineuvos.
+
+-- Entäs tytär? -- kysyi presidentti.
+
+-- Hän oli hyvin hämmästynyt, punastui ja vapisi kovasti. En ole
+koskaan ennen nähnyt häntä semmoisena.
+
+Samassa astui presidentin poika huoneeseen. Hän oli kovin kiihtynyt ja
+kysyi kiireesti:
+
+-- Onko se totta, isä, että Reinhagen ja hänen tyttärensä on tuotu
+tänne tuosta murhasta syytettyinä?
+
+-- Totta se on, poikaseni. Meitä on, ikävä kyllä, häpeällisesti
+petetty. Mitä minä nyt sanon puolustuksekseni tuolle kelpo kenraalille?
+Minähän niin lämpimästi suosittelin hänelle tätä miestä.
+
+-- Sallikaa minun puhutella noita kahta, isä hyvä. Se on selvittävä
+enemmän kuin kymmenen kuulustelua. Säästäkäämme heitä toki
+julkisuudelta.
+
+-- Se ei käy laatuun. Oikeudella täytyy olla oma kulkunsa. Vaikka he
+olisivat veljeni ja tyttäreni, niin en voisi toisin menetellä.
+Tuomio-istuimen kunnia vaatii, että se tuomitsee, katsomatta henkilöä,
+säätyä tai muita suhteita.
+
+-- Saatatteko uskoa, isä, että tuo tyttönen, joka niin lempeänä ja
+hiljaisena isäänsä kunnioittaa ja käsillään kantaa hartaammin kuin
+kenenkään olen nähnyt sitä tekevän, että tuo tyttö, jonka otsalla
+puhtaus päilyy, olisi murhaan syyllinen? Luulisin ennen taivaan
+saattavan suistua sijoiltaan.
+
+-- Minua ilahduttaa sydämesi vilpitön kieli, poikani, mutta omantunnon
+täytyy hallita sydäntä. Sinä tunnet valan, jonka oikeusvirkamiehenä
+olet vannonut, ja vala sekä virka on pyhä asia. Malta mielesi ja jätä
+asia Hänen haltuunsa, joka oikein tuomitsee. Rukoile, että Hän meitä
+neuvoisi ja ohjaisi tässä asiassa oikein menettelemään.
+
+Nuori kreivi riensi pois isänsä luota.
+
+-- Lapsi parka! -- sanoi kreivi itsekseen -- Pelkäänpä, että sydämesi
+vielä tekee sulle monta vastusta virantoimituksissa.
+
+Tutkistelu kulki omaa kulkuaan. Pöytäkirjat entisistä, aikaisemmista
+tutkisteluista täytyi hankkia käsille ja uudestaan läpikäydä. Siten
+kului kappale aikaa, ennenkuin kuulustelu alkoi. Oikeuden edessä sanoi
+Reinhagen nyt, samoinkuin ennenkin, olevansa syytön ja vakuutti, ettei
+hän tietänyt mitään sormuksesta. Lyydia sanoi sormuksen olevan hänen
+omansa eikä murhatun sedän, mutta kun kysyttiin, miten hän oli sen
+saanut, vaikeni tyttö ja pyysi vaan, että häntä kuulusteltaisiin isän
+läsnä ollessa. Isälle oli hän ilmaiseva kaikki. Niin päättyi ensimäinen
+kuulustelu. Pitkien neuvottelujen perästä toimeenpantiin toinen
+kuulustelu pastorin läsnä ollessa.
+
+Jälleen näkeminen oli syvästi liikuttava näille molemmille, isälle ja
+tyttärelle, he kun eivät niin pitkään aikaan olleet nähneet toisiansa.
+
+-- Rakas lapsi, olethan syytön ja uskothan samaa minustakin? -- sanoi
+Reinhagen, syleiltyään tytärtään.
+
+-- Syytön olen minä, isä armas, ja syytön olet sinäkin. Ja näiden
+molempien herrojen kuullen tahdon kertoa, miten minä tuon sormuksen
+sain. -- Sinä tiedät, isä kulta, -- jatkoi hän -- miten raskaasti suru,
+suurten murheittemme aikana, painoi minun sydäntäni, samoin kuin
+omaasikin. Sinä tiedät myöskin, että minulla kaksi kertaa olisi ollut
+tilaisuutta päästä naimisiin ja perustaa oma koti, mutta sinä et tiedä,
+että rakas äiti vainaja kuolinvuoteellaan pyysi, etten jättäisi sua,
+vaan olisin aina luonasi ja koettaisin sinua lohduttaa voimieni mukaan.
+Puhumatta sinulle mitään, kieltäydyin minä naimisiin menemästä, ja kun
+tuntui niin rauhattomalta, läksin metsäkummulle, veikon haudalle
+käymään. Siellä itkin sitten kerran oikein kyllikseni ja rukoilin
+Herraa neuvomaan minua, mitä tehdä. Kauan siinä istuin, mietteisiini
+vaipuneena, ja katselin ympärilleni, nähdäkseni, eikö Jumala antaisi
+minulle mitään merkkiä. Sitten kyykistyin alas, poimiakseni maasta
+muutaman kukkasen. Yksi niistä, joka oli vankempi varreltaan, nousi
+juurineen käteeni, ja sen mukana kohosi maasta tämä sormuskin. Minä
+puhdistin sen ja ajattelin itsekseni: tämä se on oleva minun
+kihlasormukseni, koska minä sen vainajain kummulta löysin, ja rakkaan
+isäni luona tahdon olla minun tai hänen kuolemaansa asti. En tahtonut
+siitä sinulle mitään virkkaa, koska pelkäsin, että sanoisit minua
+pieneksi hupakoksi etkä kenties tahtoisi uhraustani vastaanottaa. Vaan
+siitä hetkestä asti olen ollut niin iloisella ja reippaalla mielellä ja
+olen voinut kaikesta luopua sinun tähtesi. Ja nyt se on sanottu, --
+päätti tyttönen hymyillen. -- Mutta anna anteeksi, armas isä, että taas
+minun tähteni olet joutunut epäluulonalaiseksi. Jos tätä olisin voinut
+aavistaa, niin olisin jo kauan sitten kertonut sinulle koko asian. --
+Hän syleili hellästi isäänsä ja kuiskasi:
+
+-- Sinun kanssasi olen kernaasti vaikka vankeudessakin.
+
+Presidentti ja kriminaalineuvos, jotka olivat kertomusta kuunnelleet,
+tunsivat jotain omituisen lämmintä sydämen tienoilla. Tämmöistä ei
+ollut vielä milloinkaan heidän toimintansa aikana sattunut, ja moisessa
+kuulustelussa olivat he ensi kerran. Ikävä kyllä, oppivat oikeusherrat
+tuntemaan ihmisiä enimmäkseen vaan pahalta, harvoin hyvältä puolen.
+Siksipä kävikin tämä niin heidän sydämiinsä.
+
+Presidentti katkaisi äänettömyyden ja pyysi nähdäkseen sormusta.
+Välttääkseen syytöstä puoluellisuudesta, oli presidentti jättänyt
+alustavan tutkinnon kokonaan kriminaalineuvoksen huoleksi eikä
+niinmuodoin vielä ollut nähnytkään sormusta. Suurella tarkkuudella
+katseli hän sitä nyt. Sormus oli äsken puhdistettu, vaan kuitenkin
+näkyi siinä veritäpliä. Mutta presidentin terävä silmä huomasi samalla,
+että G ja R kirjainten väliin vielä oli pistetty pieni z kirjain.
+Silloin koetti hän painaa erästä sormuksen sisäpuolella olevaa, tuskin
+huomattavaa nappulaa, ja heti avautui sormuksen nasta, ja sen alta tuli
+näkyviin aivan vaalistunut naisen kuva.
+
+Hämmästyneenä tästä näöstä huudahti presidentti:
+
+-- Jumalan kiitos! Tässä on paras todistus teidän viattomuudestanne,
+armas ystäväni. Minä tunnen tämän sormuksen. Kuva tässä on vaimo
+vainajani kuva. Kutsukaa poikani tänne, herra kriminaalineuvos!
+Kertomus tästä kaikesta on otettava protokollaan.
+
+Nuori kreivi tuli, ja presidentti puhui hänelle erikseen:
+
+-- Poikani, minun täytyy pyytää sinua vaikeaan tehtävään. Minä tahdon
+säästää Reinhagenia ja hänen tytärtään enkä kutsu tähän kuulusteluun
+enää muita vieraita. Pidä sinä siis tarkka pöytäkirja tästä.
+
+Poika totteli äänetönnä.
+
+-- Nyt, neiti Reinhagen, pyydän teitä kertomaan, miten te saitte tämän
+sormuksen -- sanoi kriminaalineuvos.
+
+Lyydia uudisti kertomuksensa lyhyeen ja selvään. Hajamielisenä piirteli
+nuori kreivi alusta hänen sanojaan paperille, vaan sitten laski hän
+kynän kädestään ja kuunteli vaan täynnä hämmästystä. Kun Lyydia oli
+lopettanut kertomuksen, hyppäsi nuori kreivi pystyyn ja huudahti:
+
+-- Näyttäkää minulle se sormus, hyvät herrat! Oi jospa olisitte
+antaneet minun heti puhua näitten kanssa!
+
+Hän otti sormuksen, suuteli sitä ja sanoi:
+
+-- Sainhan sinut jälleen, rakas sormukseni. Niin äkkiä hävisitkin
+minulta sormieni kanssa.
+
+Reinhagenille ja Lyydialle sanoi hän sitten:
+
+-- Siinä taistelussa, missä teidän poikanne ja veljenne kaatui, sain
+minäkin haavan ja menetin kolme sormea vasemmasta kädestäni, kuten
+tässä näette, -- hän veti hansikkaan pois vaivaisesta kädestään. --
+Etusormessa oli minulla sormus, jonka nastassa oli äitini kuva. Sen
+tahdoin viedä kanssani taisteluun, että muisto rakkaasta äidistäni
+minua suojelisi. Mutta silloin vei äkillinen isku minulta sormuksen
+sekä sormet. Minä menin tainnoksiin, kumppanit kantoivat minut pois,
+enkä sormusta enää sen koommin nähnyt.
+
+Nyt painoi hänkin pientä nappulaa ja näytti Lyydialle äitinsä kuvan.
+
+-- Tässä on vielä nimenikin, -- lisäsi hän, -- "Dietrich Graf z. R."
+(Dietrich R:n kreivi).
+
+-- Onko tämä unta vai totta? -- kysyi Lyydia isältään.
+
+-- Totta se on eikä mitään unta! -- huudahti nuori kreivi. -- Tiedän
+vielä muutakin, joka on totta. Jumala on antanut sinulle merkin siitä,
+kuka on oleva sulhosi. Isä! Minä olen kestänyt koetuksen ja aina
+luottanut Lyydian viattomuuteen. Nyt siunaa Lyydiaa ja minua, niinkuin
+äitikin tämän sormuksen kautta on meitä siunannut.
+
+Presidentti, joka kauan oli pitänyt Lyydiasta, siunasi heitä molempia
+ja syleili Reinhagenia.
+
+Riemusaatossa noutivat seurakuntalaiset ja kenraali Reinhagenin kotiin.
+Kutsuttiinko vanha kouluneuvoskin tuliaisjuhlaan ja noudattiko hän
+kutsua, siitä ei kertomus mainitse mitään. Kenraalitar, joka rakasti
+Lyydiaa kuin omaa tytärtään, tahtoi välttämättömästi pitää huolta hänen
+myötäjäisistään, ja pastori, kovien koettelemusten mies, sai
+vastaanottaa ystävyyden ja rakkauden osoituksia monelta taholta.
+Muutaman kuukauden perästä aiottiin viettää häitä, sillä Reinhagen oli
+sanonut tyttärelleen:
+
+-- Nyt tiedän, lapseni, miten tuon sormuksen laita oli, mutta
+lupauksestasi en tahdo mitään tietää. Siitä minä sinut täydellisesti
+vapautan tai siirrän sen -- sulhollesi.
+
+Mutta noin kaksi kuukautta tämän jälkeen saapui omituinen häälahja.
+
+Vaikka Lyydia erinomaisella ystävyydellä oli otettu presidentin
+perheen jäseneksi, vallitsi kuitenkin heidän keskuudessaan, tuon
+selvittämättömän murhan takia, hämärä vastenmielisyys Lyydian isää
+kohtaan. Silloin saapui presidentti eräänä päivänä odottamatta kotiinsa
+kaupungista.
+
+-- Minä tuon mukanani häälahjan, jota ette kenties ole odottaneet, --
+sanoi hän ja osoitti kookasta, päivän polttamaa miestä, joka nousi
+hänen kanssansa rattailta. -- Tämä on teidän veljenne poika, Reinhagen,
+murhatun Davidin poika. Hänellä on paljon kertomista Teille.
+
+Reinhagen katseli vierasta tulokasta ja huomasi hänessä pian monta
+veljensä piirrettä, vaikka nuori mies oli ystävällisemmän ja lempeämmän
+näköinen.
+
+-- Rakas setä, -- sanoi vieras, -- minä olen tullut tänne suurta
+vääryyttä hyvittämään. Sinä olet kärsinyt paljon isäni tähden. Jumala
+antakoon sen hänelle anteeksi, ja anna sinäkin hänelle anteeksi! Hänen
+murhaajansa on -- Tuaro, orja, joka oli hänen mukanaan. Isä oli ottanut
+hänen vaimonsa ja myönyt hänet. Sitä ei Tuaro voinut unhoittaa, ja
+matkalle lähtiessä oli hän toisille vannonut, etteivät he enää tulisi
+isääni näkemään. Mutta meitä hän rakasti, ja siksi hän odotti, kunnes
+kaikki asiat tulisi järjestetyiksi, ja kuultuaan, että sinutkin, setä,
+ajettaisiin pois kodistasi, tahtoi hän murhaamalla isäni tehdä
+teillekin hyvän työn. Näön vuoksi matkusti hän pois, vaan palasi yöllä
+takaisin, aukaisi hiljaa akkunan, jonka jo päivällä oli ruuvannut irti,
+ja hyökkäsi huomaamatta isän kimppuun. Näytteeksi muille orjille tästä
+kostontyönsä täyttämisestä, leikkasi hän irti vasemman käden, jossa
+sormus oli, ja kiiruhti sen kanssa kotiin. Tämän tunnusti minulle Tuaro
+juuri ennen kuolemaansa ja antoi minulle isän kuivettuneen käden ynnä
+sormuksen, ja tässä se nyt on. Katkera suru ja varmaan myös kalvavat
+omantunnon vaivat mursivat ennen aikaa Tuaron elinvoimat. Mutta minä en
+ole tullut ainoastaan näitä sinulle kertomaan, vaan myös puolestani
+asiasta hyvitystä antamaan, sitä enemmän, kun vasta kuulin, että vielä
+toistamiseen olet saanut sen tähden kärsiä. Minä en tarvitse isoisän
+taloa ja perintöä. Minä olen rikas, ja minulla on tavarata enemmän kuin
+tarvitsen. Minä tahdoin nähdä kotimaatani ja sinut ja tuoda sinulle
+tämän lohdutuksen. Lyydia saakoon perintötilan sinun kuolemasi perästä;
+se olkoon minun osaltani hänelle myötäjäisiksi.
+
+Lopun lukija mielessään kuvitelkoon. Lyydia ei kreivittärenäkään
+unhottanut lapsenvelvollisuuksia isää kohtaan. Reinhagen kuoli
+ijäkkäänä miehenä. Mutta sulavina vuotivat aina silloin sanat hänen
+huuliltansa, kun hän saarnassaan puhkesi puhumaan, miten hyvä on pitää
+Jumalata asiansa ajajana ja psalmistan kanssa sanoa: "Sillä minä
+tiedän, että Herra raadollisen asian ja köyhän oikeuden toimittaa".
+
+
+
+
+Kuinka juristista tuli teologi
+
+
+Toisin nyt kuin ennen. Moni seikka on vuosien kuluessa paljon
+muuttunut. Jos esimerkiksi tulee johonkin pieneen kaupunkiin, jossa ei
+ole käynyt 40:een vuoteen, niin tuskin sitä enää tunteekaan. Kaupungin
+vanha tulliporttirakennus rautaristikko-ikkunoineen, joiden takana
+vangitut pahantekijät ennen istuivat, muille pelottavaksi esimerkiksi
+ja korkealle Oikeudelle kiitokseksi, on jo korjattu pois. Katua on
+lavennettu, ja vähän oikealla entisestä portin paikasta seisoo
+"Rautatiehotelli." Siellä tosin moni veijari nytkin majansa saa, mutta
+eipä hän enää tyydykään veteen ja leipään, niinkuin hänen virkaveljensä
+entisinä aikoina.
+
+Kenties tunsit niinikään ennen muinoin jonkun sotilaan hessiläisestä
+jalkaväestä. Hänellä oli yllään silloin hännystakki ja päässä
+pannukakun muotoinen huopahattu. Hänen herra kenraalinsa taas käytti
+töyhtöniekkaa kypäriä ja purjehti eteenpäin kuin kolmimastoinen, puolet
+kasvoista uponneena korkeaan kaulaliinaan. Pilkottipa vielä palmikkokin
+esille kolmimaston alta vähän varhaisempina aikoina. Toista on nykyään.
+Ahdas asetakki on nyt hänen yllään ja päässä kaski. Mutta ellei arvoisa
+lukija ole tyytyväinen viimemainittuun, vaan tahtoisi mieluummin
+tshakoa tai keepiä, niin on ainakin tämän kirjoittaja yhtä mieltä sen
+schwabilaisen isännän kanssa, joka ratkaisi tämän asian näin: "keepit
+ovat hyvät, kaskit ovat hyvät, mutta -- päät ne eivät ole hyviä."
+
+Paljon on maailmassa muuksi muuttunut, eikä yksistään tulliportit ja
+jalkaväen pukimet. Löytyy kumminkin olemassa eräs laji ihmisiä, jotka
+ovat muuttumattomina pysyneet, ne ovat -- ylioppilaat. Iloisia,
+reippaita, tulevaisuudesta huolettomia he ovat, kunnes sitten tutkinnot
+astuvat heidän eteensä pelottavana hirviönä. Sydän kepeä, kukkaro myös.
+Vähän kireät välit tosin viimemainitun kera, vaan sitä parempi
+tuttavuus tuon jalon rikkaruohon kanssa, mikä tupakaksi nimitetään,
+sekä ohrain ja humalain kanssa. Semmoisia he olivat sata vuotta sitten,
+ja samallaisia he ovat vielä tänäkin päivänä. Ja kuitenkin piilee tuon
+mustan, liivittömän samettitakin alla, kaiken iloisuuden rinnalla,
+miehuullinen mieli, jolla on oikea tarkoitusperä, ja joka kuohuu ja käy
+kuin jalo viini, kunnes se viimein kirkkaaksi selkenee. Siksipä emme
+tahtoisikaan hyljätä saksalaisten ylioppilasten elämää emmekä vaihtaa
+sitä ranskalaisten pakkotakkiin, vaikka nämä herrat koulupojat
+ahkerammin penkeillään pysyvätkin ja hiukan paremmin käyttäytyvät.
+Kellä ei nuoruutta ole, sille ei vanhuuttakaan tule.
+
+Ylioppilaitten mielessä asuu, paitsi lukuhalua, myöskin eräs toinen
+halu, ja se on matkailemis-halu. Sentähden onkin monelle professorille
+sangen vaikeata esimerkiksi helluntailuvan jälkeen taas saada
+kuulijakuntansa kokoon. Useat ylioppilaat arvelevat nimittäin:
+professoria saa kyllä vielä kuulla, ja voihan hätätilassa kopioida
+hänen vihkonsa taikkapa ostaa kirjan, jossa tuo viisaus seisoo oikein
+präntättynä, mutta tätä tai tuota seutua en kenties enää koskaan
+eläissäni näe, ja siksipä sitä nyt pitää ihailla. Ja jos matkarahat
+ovatkin niukat, niin löytyyhän hyväntahtoisia ihmisiä kaikkialla, jotka
+nälkäiselle ylioppilaalle vähäisestä palkkiosta pöydän kattavat.
+
+Näin ajatteli viime vuosisadan lopulla myöskin kaksi ylioppilasta,
+jotka Leipzigissä olivat antaneet sydämensä lakitieteelle, tuolle
+neitoselle, joka silmät sidottuina vaakaa pitelee. Lakitieteessä on
+jotain ylevää, eikä pidä läheskään aina paikkaansa sanat: "lainoppineet
+ovat huonoja kristittyjä", sillä tosikristittyjä on kyllä heidänkin
+joukossaan. Ihanaa onkin olla leskein ja orpoin auttaja ja heidän
+oikeuttaan täällä maan päällä hoitaa.
+
+Niin kulkivat sitten nuo kaksi nuorukaista eteenpäin maantietä pitkin
+ja istuivat myös joskus jonkun säälivän talonpojan rattailla.
+Tuommoiset kaupunkilaisjalat ovatkin enemmän tottuneet asfaltilla
+astelemaan kuin maantietä myöten tallustelemaan, ja niihin saattaa pian
+ilmestyä rakkoja ja sen semmoista.
+
+He katselivat nyt vanhaa kunnianarvoista Quedlinburgin kaupunkia, jossa
+keisari Henrik Linnustaja on haudattuna, ja jossa Otto keisarin
+kaunista rukouskirjaa säilytetään, ja jossa Klopstockin, Messiaan
+laulajan, synnyintalo on nähtävänä ja paljon muuta ihmeellistä.
+Nousivatpa portaita myöten ylös Noidankukkulallekin ja katselivat alas
+sen pyörryttävästä korkeudesta, vähääkään välittämättä siitä, että
+professorit Leipzigissä sillä välin vakavina istuivat katedrassa,
+luennoita pitäen. -- Mutta mitä syvemmälle he Harz-vuoristoon
+tunkeutuivat, sitä syvemmälle saivat he myös sukellella kukkaroihinsa,
+löytääksensä sieltä vielä jonkun kolikon, ja lopulta he eivät enää
+löytäneet siitä yhtään mitään. Tosin kiinnittivät he vöitään pari
+tuumaa kireemmälle, ettei vatsa mitään huomaisi, mutta -- ei tämäkään
+ajan pitkään auttanut. Tupakka, jota he polttivat, ei myöskään ollut
+hienointa lajia, eikä saattanut nälkää sammuttaa. Silloin päättivät he
+seuraavassa pitäjässä pistäytyä pappilaan ja ilahduttaa sikäläistä
+pastoria käynnillään, "sillä", arvelivat he, "hän on varmaan ypö
+yksinäinen ja riemastuu, kun saa taas ihmisiä nähdä. Ylioppilas yksin
+ansaitsee ihmiseksi kutsuttaa; kaikki muut ovat joko vasta siksi
+tulemassa tai jo laanneet sinä olemasta". Niin ajattelivat ylioppilaat
+ja toisekseen myöskin näin: "Pastori on hänkin kerran ollut
+yliopistossa ja tietää, miten kallis ja monimutkainen tieteen ura on,
+sekä miten pieni ylioppilaan kukkaro; hän on kyllä käsittävä asian.
+Toivottavasti on hänellä myöskin hyväntahtoinen rouva, joka nurisematta
+jakelee vieraanvaraisuutta joko kananmunan tai kukonpojan muodossa, ja
+onhan sitä aina pappilassa suolattua ja savustettua juhlapäivien
+rääpiäisiksi."
+
+Samassa sukelsikin jo sievä kylä esille ihanain hedelmäpuistojen
+keskeltä. Suippea kirkon torni viittaili heitä luokseen, ja pappilan
+huomasivat he myös heti. Mutta silloin heräsi heidän mielessään äkkiä
+ajatus, joka tuskallisesti kouristi heidän sydäntään: hehän olivat
+juristeja eikä teologeja, lakitieteen eikä jumaluusopin oppineita. --
+Saattaapa vielä olla, ettei pastori lainkaan suvaitse ensinmainituita,
+vaan kyllä mieluisasti ottaisi vastaan jumaluusopin tutkijoita.
+
+-- Silloin, -- sanoi toinen heistä, -- ei auta muu kuin esitellä
+itsensä teologeina ja pastorin tulevina virkaveljinä. Olemmehan mekin
+kristillisiä ihmisiä; olenhan minä vähin jo puheitakin pitänyt ja osaan
+vielä katkismuksen sekä ulkoa että sisästä.
+
+Toinen teki vastaväitteitä, sillä hän ei ollut tottunut
+hätävalheisiinkaan, mutta hänen toverinsa selitti asian pitkin ja
+poikki ja sai hänet rauhoittumaan. Nyt olivat he jo saapuneet
+viimeiselle pienelle vuoren kukkulalle ja näkivät uhrinsa, pastorin,
+jonka kimppuun he olivat päättäneet hyökätä, kävelemässä läheisessä
+puutarhassaan. Hänellä oli yllään suurikukkainen aamunuttu ja sen
+päällä samettikaapu sekä pitkä piippu hampaissa.
+
+-- Mies polttaa, -- sanoi ensimäinen ylioppilas, -- se on hyvä merkki
+se.
+
+-- Tarkoitat kai, että hänellä siis on tupakkaa, -- vastasi numero
+kaksi.
+
+-- En, poikaseni, sitä en tarkoita, mutta polttavien ihmisten kanssa
+tulee aina helpommin toimeen kuin semmoisten, jotka eivät polta.
+Hyvällä tuulella ollessaan he näet aina ensin puhaltavat savupilven
+ilmaan, ennenkuin rupeavat puhumaan, tai jos pahallekin tuulelle
+sattuvat, niin puraisevat kumminkin ensiksi piipun hammasluuta ja
+jupisevat vasta sitten. Siinä se etu on. Huomaatkos?
+
+Ja niin he soittivat ovikelloa. Pappilan piski juoksi haukkuen esille,
+vaan rauhoittui heti, huomattuaan, etteivät tulijat olleet kerjäläisiä.
+Vanha palvelijatar, valkoinen tanu päässä, tuli ulos ja kysyi
+ystävällisesti, ketä herrat etsivät.
+
+-- Herra pastoria, -- sanoivat nämät.
+
+-- Hän on tuolla puutarhassa, hyvät herrat.
+
+He astuivat sitte ominpäin läpi pihan puutarhaan. Huomattuaan pastorin,
+paljastivat he kunnioittavasti päänsä ja tervehtivät häntä latinan
+kielellä, sillä se kuului asiaan. Pastori vastasi ystävällisesti heidän
+tervehdykseensä, vaan rupesi sitten heti puhumaan saksankieltä, se kun
+paremmin häneltä sujui. Vähän olikin pastorilla talonpoikien
+keskuudessa ollut tilaisuutta latinan harjoittelemiseen. Nyt antoi
+pastori pienellä pillillä merkin, ja emäntäpiika ilmestyi puutarhaan.
+Hänen kanssaan puheli pastori viittauskieltä, jota emäntäpiika näytti
+hyvin tajuavan, koskapa heti toi paikalle kolme seideliä olutta, leipää
+ja juustoa sekä kaksi suurta piippua ynnä tupakkamassin. Jo tuntui
+elämä molemmista ylioppilaista paljoa helpommalta. Pian olivat he
+kokonaan syventyneet keskusteluihin päivän tapauksista ja tieteistä,
+mutta toimeva emäntä ilmestyi uudelleen ja muistutti ruuan jo aivan
+jäähtyvän. Molemmat matkalaiset noudattivatkin kernaasti kutsua, ja
+niin astuttiin sisään. Siellä näkivät he runsaasti katetun pöydän, ja
+vöitä täytyi hieman väljentää, jotta olisi helpompi hengittää.
+
+Aterian perästä osoitettiin heille oma huone, jossa oli kaksi sievää,
+valkoista vuodetta. Niin suloista oli niissä levätä ja katsella ulos
+viiniköynnösten reunustamista akkunoista, kaukana maailman pauhinasta.
+Tämähän oli palanen paradiisiä. Ja ylioppilaalle numero kaksi, tuolle
+hiljaiselle, tuntui tämä kaikki niin kodikkaan tuttavalliselta, sillä
+olihan hänen vaarinsa myös ollut pappi.
+
+Iltapäivällä lähdettiin kävelemään, ja pastori kertoi sillä matkalla
+paljon elämästään. Hän oli jo tullut sille rajalle, josta Moses
+90:nessä psalmissa sanoo: "Meidän elinaikamme on seitsemänkymmentä
+vuotta", ja tuskaa ja työtä ei siitä suinkaan ollut puuttunut. Hänen
+vaimonsa ja lapsensa olivat kuolleet, viimeiseksi se hänen pojistaan,
+joka oli tutkinut jumaluusoppia yliopistossa. Pastori kertoi
+pappistoimestaan ja siinä kokemistaan iloista ja suruista. Ihanata oli
+näin maan sydämessä olla rauhan sanansaattajana, Jumalan rakkauden
+saarnaajana ja seurakuntansa paimenena ja ystävänä. Hän ei tahtonut
+komentaa seurakuntalaisiaan kuin sotamiehiä, vaan kaitsea heitä kuin
+paimen lampaitaan. Hän oli myös kokenut, että rakkaudella saa monta
+vertaa enemmän toimeen kuin vihalla ja toralla.
+
+Sydän oikein lämpeni rinnassa molemmilla juristeilla, kun vanha pastori
+niin hartaasti neuvoi heitä heidän tulevaa ammattiaan varten. He jäivät
+yöksi pappilaan ja kun sitten toisena päivänä alkoivat lähtöä tehdä,
+pyysi pastori heitä toki viipymään muutamia päiviä. Hän otti heidät
+mukaansa, käydessään kouluissa ja sairasten luona. Siellä he saivat
+nähdä, kuinka sairaat loistavin silmin ottivat pastorinsa vastaan ja
+hänen lähtiessään taas siunasivat häntä ja nimittivät Herran lähetiksi
+taivaan mailta. Kelle vei hän taskussaan linnunpaistin, kelle
+pullollisen viiniä vahvistukseksi. Parhainta oli kuitenkin hänen
+sydämensä hellät antimet -- osanotto ja rakkaus. Mutta kuumaksi löi
+kummankin juristin, kun vanha herra heille selitti, miten usein vasta
+sairauden päivinä näkee kylvönsä ihmissydämessä itävän ja taimelle
+nousevan, vaikka jo aikoja sitten on kaiken toivonkin menettänyt.
+Sentähden tuli heidänkin tulevaisuudessa työskennellä loppumattomalla
+kärsivällisyydellä. Joka ei kärsivällisyydessä kylvä, ei hän mitään
+niitäkään.
+
+Tuli siitä sitten vähitellen lauantaipäivä, ja matkalaisemme
+iloitsivat, että saavat sunnuntaina kuulla vanhan pastorin
+saarnaavan. Mutta lauantaina sairastuikin vanhus aivan äkkiä kesken
+päivällisateriaa. Hänen täytyi käydä vuoteelle ja panettaa kääreitä
+rinnalleen. Pastorilla oli hänen poikansa kuoleman perästä ollut usein
+sydänkouristuksia, ja nuorten miesten kanssa seurusteleminen oli taas
+niin elävästi muistuttanut hänen mieleensä rakasta pois mennyttä. Kun
+pahin tuska oli ohitse, kutsutti hän nuoret vieraat vuoteensa luo ja
+puhui heikolla äänellä:
+
+-- Kaiketi menee tämä taas vähitellen ohi, vaan saarnata en jaksa
+huomenna. Sydämestäni kiitän nyt Herraa, että hän on lähettänyt talooni
+juuri kaksi teologia. Toivon jommankumman teistä huomenna saarnaavan
+minun sijastani. Olette tosin vielä nuoria, mutta siitä ei kukaan teitä
+moiti. Selittäkää vaan nuoren sydämenne käsityksen mukaan Herran
+totista sanaa, ja seurakuntalaiseni ovat kiitollisia teille. Teettehän
+minulle tuon mielihyvän? --
+
+Siinä sitä nyt oltiin. Arvoisa lukija arvannee heidän asemansa. Vanha
+herra antoi heille vielä raamatun, paperia ja kynän sekä lisäsi:
+
+-- Suostukaa keskenänne, kuka saarnaa. Kenties on toisella enemmän
+rohkeutta kuin toisella.
+
+He jättivät nyt pastorin rauhaan ja vetäytyivät omaan huoneeseensa.
+Mutta täällä pääsi myrsky valloilleen.
+
+-- Nyt sen näet, minkä siitä saimme, kun rupesimme valheen kengillä
+kulkemaan! -- sanoi ylioppilas numero kaksi. -- Nyt ollaan koreasti
+kiikissä.
+
+Pulmalliselta tuntui tämä seikka numero yhdestäkin. Arveltuaan asiaa
+sinne tänne, esitti hän viimein, että karattaisiin akkunan kautta yön
+hiljaisuudessa. Kirjeessä, joka oli jätettävä huoneen pöydälle,
+tehtäisiin täydellinen tunnustus.
+
+Mutta pappilan piski oli kovin valpas, ja kiviaita oli kovin korkea, ja
+sen takana ojakin vielä niin syvä. Vaarallinen yritys sentään.
+Sopimattomalta tuntui sitäpaitsi tämmöinen käytös numero kahdesta ja
+aivan kiittämättömältä sairasta, hyväntahtoista pastoria kohtaan. Hän
+lähetti toverinsa ulos kävelemään, ja kun tämä, sieltä palattuaan,
+alkoi pakomatkalle valmistautua, sanoi hän:
+
+-- Minä jään tänne ja saarnaan huomenna.
+
+Suuresti hämmästyi tästä numero yksi ja jäi hänkin sitten pappilaan.
+Puoleen yöhön istui nyt nuori saarnaaja, kirjoitellen ja valmistellen.
+Sitten laskeutui hän muutamaksi tunniksi nukkumaan, mutta varhain
+aamulla nousi hän taas ja meni ulos pappilan kauniiseen puutarhaan.
+Täällä oli niin ihanaa. Aamukaste kimalteli vielä ruohossa ja
+kukkasilla. Pyhäpäivän tunnelma valtasi hänen mielensä, ja sydän
+lämpeni rinnassa. Tukalalta hänestä kuitenkin vielä tuntui, että hänen
+nyt piti saarnata, vaikkei ollutkaan teologi. Mutta, arveli hän, onhan
+ennenkin moni ylioppilas saarnannut jonkun sairaan pastorin sijasta, ja
+pannaanhan joskus lukkarikin saarnaa lukemaan seurakuntalaisille. Näin
+hän lohdutteli itseään, vaan ei sittenkään saanut sydäntään kokonaan
+rauhoitetuksi.
+
+Silloin kajahti kirkontornista aamukellon soitto, ja pistos kävi
+nuorukaisen sydämen läpi. Mutta pian soitettiin yhteen, ja viimein
+kuului jo papinkellotkin. Vanha pastori oli taas sen verran parantunut,
+että saattoi tulla mukaan kirkolle. Omin käsin puki hän sakastissa
+talarin (papinkaapun) juristin ylle ja, laskien vanhan kätensä nuoren
+pään päälle, siunasi häntä.
+
+Saarnavirsi oli veisattu loppuun, ja nyt kulki matka ylös
+saarnastuoliin.
+
+Ja juristi saarnasi.
+
+Hän saarnasi siitä, mitä hän oli nähnyt näinä viimeisinä päivinä, ja
+mitä hänen äitinsä ennen oli hänen sydämeensä istuttanut. Hän kertoi,
+mitä hän varhaisena sunnuntaiaamuna oli lukenut joka lehdeltä ja
+kukkasesta: Jumalan suuresta rakkaudesta luonnossa, ihmissydämessä,
+ihmiselämässä sekä pyhässä Raamatussa. Hän vakuutti, että Jumalan armo
+ja hyvyys lähettää säteensä kaikkialle, jos vaan ihmiset tahtovat sen
+käsittää ja vastaanottaa. Mutta hänen siinä saarnatessaan, valtasi
+uusi, voimakas tunne hänet itsensä. Hänestä tuntui kuin joku toinen
+olisi seisonut siinä hänen vieressään ja saarnannut hänen kanssaan. Ja
+kerrassaan valkeni hänelle nyt päivän selväksi päätös: "Sinusta täytyy
+tulla teologi. Se on oikea kutsumuksesi". Näin kuului hänen sydämensä
+sisimmistä.
+
+Hän sanoi amenen, mutta sen sanoi eräs toinenkin, nimittäin vanha
+pastori papinpenkissä. Ja kun juristi oli tullut alas saarnastuolista,
+vastaanotti pastori hänet sakastissa ja suuteli häntä.
+
+-- Sinusta tulee oikea saarnamies, jos vaan pysyt uskollisena.
+
+-- Uskollisena tahdon totisesti pysyä, mutta ensin antakaa minulle
+anteeksi kuin isä lapselleen.
+
+-- Anteeksi? Mutta mitä? Tehän olette tehnyt hyvän työn minulle!
+
+Silloin kertoi nuorukainen, pastorille koko asian, ja siellä
+hiljaisessa sakastissa hän puheli paljon muutakin, mikä oli hänen
+sydäntänsä painanut. Mutta mitä nämät kaksi silloin haastoivat, se ei
+kuulu tähän, se on toisaalla muistiin pantu. Mainittakoon vaan, että
+nuori saarnamies, hetken kuluttua, loistavin silmin astui ulos
+sakastista, käsi kädessä vanhan pastorin kanssa.
+
+Numero yksi ei voinut ymmärtää, mitä oli tapahtunut hänen toverilleen.
+Mutta kun he sitten olivat sanoneet hyvästit pastorille, ja kun
+kotimatkalla jo Leipzigin tornit alkoivat kaukaa siintää silmään,
+silloin virkkoi numero kaksi:
+
+-- Viljon veljyeni! Nyt eroavat tiemme tästä puolin, vaan pitäkäämme
+kuitenkin aina toisiamme rakkaina. Sinusta tulee tuomari, minusta
+saarnaaja. Sinä hankit oikeutta maailmaan, minä tahdon rakkautta
+istuttaa, jotta sinun virkasi tulisi sinulle kepeämmäksi. Jää hyvästi
+ja muistele joskus viime sunnuntaita. Siellä ylhäällä saarnastuolissa
+tapahtui jotain. Sinä et sitä huomannut, mutta minä sen tiedän, ja eräs
+toinen, joka on taivaassa.
+
+Ja numero yksi katsoi häneen suurin silmin, ja kyynel vierähti pojan
+parrakkaalle poskelle.
+
+-- Totisesti! Jotain minäkin huomasin, eikä paljon puuttunut, etten
+minäkin olisi papiksi ruvennut.
+
+He syleilivät toisiaan ja pysyivät uskollisina ystävinä kautta elämän.
+
+Teologista tuli kuuluisa mies ja viimein superintendentti, ja moni on
+hänen muistoansa siunannut. Jos nykyjään siis tapahtuu, että teologi
+yliopistossa muuttaa suuntaa ja rupeaa juristiksi, niin on ainakin
+kerran -- monelle siunaukseksi -- päinvastoinkin tapahtunut, että
+juristista tuli teologi.
+
+
+
+
+Syvyydestä
+
+
+    Sait kuiluhun,
+    Sait syvyyteen,
+    Mut Herra sun
+    Viel' auttaa voi
+    Taas valkeuteen.
+
+Ken markkoja ja pennejä on oikein säästämällä säästänyt ja sitten
+tahtoo niistä pian pääsemällä päästä, hän matkustakoon vaan ihanaan
+Sveitsinmaahan. Vaikka hän on laskenut menonsa ihan tikusta tikkuun, ja
+vaikka hän, niin herrasmies kuin onkaan, matkustaisi jonkun matkaa
+neljännen luokan vaunussa, pistettyään evääkseen voileivän ja makkaraa
+ja nauttien niitä Aatamin veitsellä ja kahvelilla nähdä kaiken kansan,
+ja vaikk'ei hän yömajaansa ottaisikaan "Hôtel d'Angleterressa" tai
+"Hôtel Berner Hofissa", vaan pysytteleisi pelkässä eläinmaailmassa,
+jossakin "Vanhassa Karhussa" tai "Valkoisessa Haikarassa", -- niin
+rahat ne sittenkin rupeavat taskussa elämään aivan kuin kuuluisa
+Rocquefortin juusto, josta herkkusuut niin paljon pitävät. Maksa vaan
+ja maksa myötäänsä, ja ellei sinulla ole mukanasi Noakin arkin kokoisia
+matka-arkkuja, vaan pelkkä käsilaukku, niin sijoitetaan sinut numeroon
+180 kellarikerroksessa.
+
+Mutta tämän taidon ovat herrat Sveitsiläiset oppineet vasta viime
+aikoina. Toisin oli viisikymmentä vuotta sitten. Nykyjään, kun
+matkailijoita tulvii sinne kuin heinäsirkkoja Egyptinmaahan, ja
+jokainen tahtoo kaikkein parasta, ja moni vielä Finsteraarhornillakin
+söisi makuisata lientä ja joisi Scheckhornilla lämmintä punssia, --
+nykyjään ei ole kummakaan, jos uljaat Sveitsin miehet ovat oppineet
+hanhia kynimään, ja oveloita he siinä ovatkin. Tämän jutelman
+kirjoittaja puolestaan, joka aina kerran vuodessa tapasi käydä
+Sveitsissä, tutkimassa 19:nettä psalmia ja 104:nettä kanssa,
+pysyttelihe hiukan syrjemmässä maanteistä ja rautateistä ja oli
+iloinen, kun hän, päästyään Hauenstein'in tunnelin kautta Olten'iin,
+oli saanut jätetyksi kansainvaellukset asemallakin selkänsä taakse ja
+saapunut sellaiseen paikkaan, missä Herra Jumala on naulannut lautoja
+insinöörien eteen.
+
+Syrjemmässä maantiestä matkustaa rauhallisemmin ja halvemmalla,
+eikä siellä kansakaan ole niin viekasta ja ylenpalttisen varovaa.
+Siellä kohtaa vielä tänäkin päivänä Sveitsiläisen, jonka saattaa
+luulla polveutuneeksi suorapäätä Rütlin miehistä tai Arnold von
+Winkelriedistä. Saattaapa siellä, mikä vielä enämpi on, kohdata
+matkailijan, joka oikeana kotimaanansa pitää taivasta.
+
+Jospa toki matkalla olisi aina mukana taikasauva, josta käy se taru,
+että kellä sellainen sauva on, hän huomaa, missä kultaa on kätkettynä!
+Semmoisen sauvan avulla näkisi heti matkatoveristaankin, piileekö hänen
+sydämessään kultaa. Monikin istuu äänetönnä ja kylmänä kuin kivi, ja
+sittenkin on hän kultasuonia täynnään, odotellen vain taikasauvan
+kolausta.
+
+Niinpä olin kerran laskeumassa alas Rigiltä muutamain muukalaisten
+kanssa. Me olimme toivoneet saavamme nähdä siellä auringon nousun,
+mutta näkemättä se meiltä oli jäänyt, meiltä, niinkuin sadoilta
+muiltakin. Torviin siellä kyllä oli puhallettu, tietysti eri maksua
+vastaan, mutta päivä kulta ei suvainnut näyttäytyä, jonka vuoksi
+ihmiset olivat, kylmästä hytisten, peitteineen, päähineineen,
+kaattuvineen pujahtaneet vuoteisiinsa. Sattumoisin oli meitä nyt
+joitakuita yhdessä, ja matkamme piti alas Zugin järvelle. Muutamat
+toruivat kovia vuoteita, toiset kalliita laskuja, kolmannet
+torvensoittajia, neljännet armasta aurinkoa, kukin kielellänsä ja
+murteellansa. Torua näet osaa kaikilla kielillä, ja äkäinen ihminen on
+yhtä epähauska kaikkialla maailmassa.
+
+-- Entäs te? -- sanoi minulle muuan seuralaisista, -- Tehän ette sano
+mitään.
+
+-- Minä teen, niinkuin tekin, -- vastasin minä, -- ettehän tekään
+mitään sano.
+
+-- Sen taidon olen jo aikaa sitten unhoittanut. Kiitollinen pitää olla
+kovastakin päivästä.
+
+Tuohan helähti hopealta. Minä katsahdin miestä silmiin: niissä asui
+niin herttainen vilpittömyys.
+
+-- Niin, -- virkoin minä, -- eihän se parku pahasta päivästä päästä.
+
+-- Eipä suinkaan, -- liitti hän, -- ja perästä sittenkin huomaa, että
+Herra on hyvää tarkoittanut.
+
+Minä huomasin, että hänellä oli auringon piiloittumisen johdosta sama
+lohdutus kuin minullakin. Hän oli nähnyt toisenlaisen auringon
+nousevan, ja ken sellaisen on nähnyt, se saattaa olla lohdutettuna.
+
+Muu seura saavutti meidät kohta. Suurin osa astui höyrylaivaan,
+päästäkseen kiireimmiten kovan onnen Rigistä kauemmas. Moniaat läksivät
+meidän kahden seurassa astumaan jalkaisin Zürichin järven rantaan.
+
+Matkalla ei monta sanaa vaihdettu. Löytyy seutuja, joissa ihminen käy
+hiljaiseksi ja harvapuheiseksi. Sellaisia on Sveitsi. Missä vuoret ovat
+niin korkeita ja mahtavia, siellä on ihminen niin pieni, ja kun
+lumisten vuorten huipuilta pyhässä hiljaisuudessa Herra Jumala saarnaa,
+silloin ihmisen viisaus lymyää. Muut ottivat oikealle Zürichin
+kaupunkiin päin; me jäimme ensinmainitun herran kera kahden kesken.
+
+Me ennätimme vielä junalle, ja olimme illalla jo kolmannen järven
+rannalla. Ravintola, johon poikkesimme, oli oikea vanhanaikuinen
+majala. Meidän lähestyessämme, matkareput hartioilla, ei syössyt ovesta
+parikymmentä passaria ahtaat hännystakit yllä, jakaus keskellä päätä ja
+epäiltävän valkoiset liinat kaulassa. Ovelle ilmestyi itse isäntä, joka
+jo kaukaa oli huomannut meidän kristillis-ystävälliset aikomuksemme
+rynnätä hänen "Ratsunsa" kimppuun. Hän ei ollut noita uusimuotisia
+ravintolan-isäntiä, jotka eivät milloinkaan tule näkyviin, vaan istuvat
+konttorissaan, kirjoitellen laskuja numerolle 20 tai 140, toinen silmä
+rahalaatikossa. Hän ojensi meille karkean kätensä, virkkaen: "terve
+tultua" ja pyysi sisään. Musta samettihippa valkoisilla nivuksilla, sen
+alla punaposkiset kasvot, iso, valkoinen esiliina vyötäisillä, --
+kaikki oli niin puhdasta ja somaa ja lupaavaa. Tervehdittyänsä meitä,
+hän kutsui vaimonsa ja esitti hänet meille: "Täss' on meidän mamma".
+Senjälkeen saattoi hän meidät kumpaisenkin eri huoneeseen, jossa kaikki
+makuuvaatteet olivat valkoisia kuin vasta satanut viti. Avonaisista
+akkunoista puhalteli huoneeseen järveltä raikas ilma, ja korkeat vaarat
+katselivat tuossa niin läheltä kuin olisi niiden tehnyt mieli tulla
+akkunasta sisään. Pian olimme kuin kotonamme, heitettyämme raskaat
+alppikengät saamaan ravintoansa, rasvaa, ja hetken kuluttua istuimme
+runsaasti katetussa pöydässä. Vähitellen saapui vakinaisia
+pöytävieraita, jotka kukin tervehdittyänsä kävivät omille sijoillensa.
+
+Puheltiin sitten pöydässä kaikenlaisista asioista, entisistä ajoista ja
+näistä nykyisistä, kalliista leivästä ja huokeasta ylellisyydestä,
+ilmasta ja pääomasta, Rigistä ja "Zürichin herrasta" (Föön nimisestä
+myrskytuulesta). Ja sittenkuin herrat olivat kaiken viisautensa
+näkyville tuoneet, ja kun pikarit ja piiput ja päät olivat tyhjinä,
+silloin he hiljakseen läksivät tiehensä. Yksi vieras vaan ja isäntä,
+sekä matkatoverini ja minä jäimme jäljelle. Olimme jo tätä ennen
+koetelleet taikasauvaa liikutella, mutta se oli tiennyt vaan pelkkää
+lyijyä ja katinkultaa, mutta nyt, muitten mentyä, alkoi sauva jälleen
+elähdellä.
+
+En tiedä, miten se kävi, mutta ennen pitkää oltiin jo vilkkaassa
+keskustelussa siitä, mitä teitä Herra lapsiansa milloinkin kuljettaa,
+ja siitä, kuinka nämä tiet, hamasta Jesaiaan profeetan ajasta saakka,
+"ovat niin paljoa korkeammalla ihmisten teitä kuin taivas on
+korkeammalla maata". Vanhan isännän sydän aukeni sekin; sanasta
+sukeutui sana ja jutelmaa seurasi jutelma.
+
+Matkatoverini kertoi, kuinka hänen elämänsä kovimmasta päivästä tuli
+hänen paras päivänsä. Hän oli ollut aikoinaan hänkin varakas mies,
+villatehtaan omistaja. Mutta tehtaan ohella oli hänellä ollut velipuoli
+ja sisarpuoli, joitten kanssa hän luuli olevansa tehtaan omistaja.
+Emintimä kuoli, mutta hänen testamentissaan oli ollut senkin seitsemän
+nastaa ja nappulaa, ja näihin nyt tarttuivat kiinni velipuoli ja
+sisarpuoli ja asianajajat, eikä aikaakaan, niin täytyi hänen
+vaimoinensa, lapsinensa lähteä kotitalostansa -- maantielle. Ja
+maantie, niinkuin jokainen tietää, on kovanpuoleinen ja kylmä. Tässä
+kovassa hädässä muistui hänen mieleensä muuan vanha talo, jonka
+edustalla hän nuoruutensakin päivinä kerran oli seisonut, ja hän osasi
+ovelle, ja hän löysi avaimen ja avasi oven. Hän näet puhui Jumalalle
+varpusista ja kaarneenpojista ja muista eläimistä, jotka kukin ajallaan
+ravintonsa saavat, -- ja se auttoi. Hän sai paikan. Siitä tosin sanat
+kuuluivat: "Pääasiana pidetään hyvää kohtelua; palkkaan kiinnitetään
+vähemmän huomiota", mutta iloinen hän oli siitäkin. Ja siitä sen
+oikeastaan näkee, onko vastuksien rankkasade lyönyt läpi ja mennyt pari
+jalkaa syvälle maaperäänkin, vaiko päällimmäistä sydämen pintaa vain
+hiukan huhtaissut. Ken heti tahtoo pitkäksi puuksi kasvaa, ei siinä
+sade syvälle ole mennyt.
+
+Isäntä, nuori ja rikas herra, mielistyi piankin hiljaiseen kirjuriinsa,
+joka suuttumatta, puuttumatta teki työtä. Ensimmäisenä hän työhön tuli
+ja viimeisenä siitä läksi, eikä ennen lähtenytkään, ennenkuin oli
+pöydän järjestänyt hyvään kuntoon. Mutta että kirjuri monenakin aamuna
+istui työssään vatsa tyhjänä ja kesken kaikkia kirjeitä lähetteli tuon
+tuostakin kirjeitä Herralle Jumalallekin jokapäiväisestä leivästä ja
+viidestä lapsesta, sitä ei rikas herra osannut aavistaakaan. Vastaus
+ylhäältä tuli kuin tulikin. Tarjoutui näet tilaisuus hyvin edulliseen
+pumpulikauppaan, ja kirjuri -- yksi niitä taitavia liikemiehiä, jotka
+kuulevat ruohonkin kasvavan, -- kiinnitti isäntänsä huomion siihen.
+
+-- No niin, -- virkkoi isäntä, -- onhan minulla jo tarpeekseni, mutta
+sopii koettaa. Jos onnistuu, niin saatte puolet voitosta.
+
+Isäntä pani yritykseen 50,000 frankkia, toimi onnistui, ja kuuden
+viikon perästä oli viidestäkymmenestä tuhannesta tullut satatuhatta.
+Neljän viikon perästä tuli vielä 20 tuhatta lisää, niin että
+pumpulikauppa oli tuottanut 70 tuhatta frankkia puhdasta voittoa.
+Isäntä piti sanansa, vaikka kirjuri, säikähtäen summan suuruutta, antoi
+hänelle sen takaisin, sanoen tyytyvänsä pieneen voiton-osuuteen.
+
+-- Ei! -- sanoi isäntä. -- Ilman teitä ei minulla olisi 35,000
+frankin lisäystä. Te olette onnen lapsi. Eikä tässä kyllä. Olen
+tarkastellut teitä ja luotan teihin täydellisesti. Tämä liike alkaa
+minua väsyttää, ja mielelläni vetäytyisin syrjään. Ruvetkaa te minun
+liikekumppanikseni. Minä jätän teidän haltuunne toiminimeni ja liikkeen
+pääomat. Olkaa te onnellisempi minua, jolla on kaikki, mutta ei onnea
+sittenkään.
+
+Isäntä on siitä pitäin ollut matkoilla hakemassa onneansa, jonka köyhä
+kirjuri löysi monen kyynelen kautta. Tämä on nyt rikas mies hänkin. Jos
+hän olisi pysynyt villaliikkeessä, olisi hän joutunut perikatoon,
+niinkuin hänen veli- ja sisarpuolensakin. Heille koitti kovat ajat.
+Tappioita tuli myötäänsä, kunnes kaikki meni vasaran alle. Ei ollut
+liikkeessä enää siunausta. Nyt on entinen kirjuri ostanut entisen
+kotitalonsa, ja nyt on hänellä se ilo, että on saanut suoda siinä
+suojan veljelleen ja sisarelleenkin. Näittenkin sydän on kurjuuden
+päivinä ennättänyt sulaa, ja nyt he asuvat jälleen yhdessä kaikki. Ja
+näin hänen kovimmasta päivästänsä koitui heidän kaikkien onnellisin
+päivä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ääneti katselimme kauppiasta, joka niin vilpittömästi ja koristelematta
+oli kertonut ihmeellisistä vaiheistansa. Vanhan isännän silmissä kiilsi
+suuret kyynelkarpalot.
+
+-- No niin, hyvät herrat, -- virkkoi hän, -- lahja lahjaa vaatii, hyvä
+päivä vastausta. Kerronpa minäkin teille tarinan. Käypä, Lisli, vielä
+viiniä kellarista.
+
+Me pistimme vielä kerran piippuun ja valmistausimme kuulemaan. Emäntä
+ja tyttäret siirtyivät rukkeinensa lähemmäksi pöytää. Ulkona pauhasi
+aaltoileva järvi, sillä tuuli oli yltynyt, mutta kuta kovempi oli
+ulkona kohina, sitä kodikkaammalta tuntui täällä huoneessa.
+
+-- Jos te, hyvät herrat, viipyisitte täällä kauemman aikaa, niin veisin
+teidät kernaasti järvelle ja näyttäisin, missä tuo tapaus sattui, sillä
+sen paikan tunnen niin tarkoin kuin jos itse olisin pohjassa käynyt.
+Meillä on vesi täällä syvää, ja tutkimaton se on, niinkuin ihmissydän:
+juuri kuin luulee olevansa selvillä vesillä, silloin sitä vasta pohjaan
+mennäänkin. Ja milloin taas ei tuuli käy, silloin on järvi hiljainen
+kuni viaton, nukkuva lapsi, jossa ei luulisi olevan pahaa verta ei
+pisaraakaan. Mutta kun Föön puhaltaa, silloin tuo lapsi heräjää,
+silloin se temmeltää ja huutaa, aivan kuin ihmissydänkin, pahan-elkinen
+kappale, sillä kun myrsky sen sisässä käy, silloin sen silmistä ja
+suusta syöksee mutaa ja vaahtoa. Totisesti: Jumalattomat ovat kuin
+pauhaava meri, eikä heillä rauhaa ole. Mutta ennenkuin järvelle
+tullaan, pitää teidän tulla toiselle rannalle. Kahden tunnin matkassa
+sisämaahan Glarnin alueella seisoo muuan talo, upeampi minun taloani,
+eikä ole silmän kantamissa toista sen vertaista. Edessä kirkasruutuiset
+verannat; kaikki niin siistiä ja somaa; karja navetassa sellaista, että
+sitä lystikseen katselee, ja kaikkea runsaasti ja yltä kyllin. Mutta ei
+osaisi kukaan päältäpäin arvata, että kerran sielläkin oli synkkää,
+synkkää kuin Föönin puhaltaessa, koska sammutettu on kynttilät
+kaikki. "Hunaja-Friedli", talon isäntä -- nimensä saanut monista
+mehiläispesistään -- oli kunnon mies ja minun hyvä ystäväni. Kuinka
+usein hän tapasi poiketa tänne meille pikimustilla hevosillaan!
+Leskeksi oli mies joutunut jo aikaisin, ja hän meni uusiin naimisiin
+erään lesken kanssa, joka toi taloon kolmen entisen lapsen lisäksi
+vielä kaksi omaansa. Ja niin kauan kuin Friedli eli, kävi kaikki hyvin
+ja onnellisesti. Toinen vaimo oli oikea äiti kolmelle lapsipuolelleen
+eikä tehnyt mitään erotusta heidän ja omain lastensa välillä. Täällä
+käydessään ei Friedli osannut kyllältänsä kiitellä uljasta emäntäänsä,
+joka niin erinomaisen hyvin taloa hoitaa ja lapset hyvässä kurissa ja
+hoidossa pitää. Keveät eivät vaimo paran päivät kumminkaan olleet.
+Ensimäisen vaimon vanhemmat näet olivat vielä elossa, ja ne olivat
+kovasydämisiä ihmisiä, jotka eivät köyhälle koskaan mitäkään antaneet,
+ja jotka karsain silmin katselivat, kuinka Hunaja-Friedlin emäntä muka
+niin leveästi elelee ja myötäänsä köyhiä ravitsee. He sanoivat häntä
+runsaskätiseksi, joka kuluttaa lapsipuoltensa äidin-osan loppuun. Ja
+kun lapsenlapset markkinain aikana kävivät mummon ja vaarin luona,
+silloin heiltä tiedusteltiin, annetaanko heille kotona edes ruokaakaan
+tarpeeksi, ja onko äiti yhtä runsaskätinen kuin ennenkin, ja samalla
+heille sanottiin, että jos tällaista kauan kestää, niin kerjäläissauva
+heille lopulti käteen jää. Ja aina kuin lapset kotia palasivat, tuli
+äidin niin raskas olla, ja sydäntä hänellä aina kouristi, kun taas tuli
+markkinat, ja lasten tuli lähteä mummolaan. Eihän ne lapset vielä
+tuosta paljoa käsittäneet, mutta rikkaruohoa oli heidän sydämeensä
+kumminkin kylvetty, ja rikkaruohonhan siemen itää pikemmin kuin
+nisunjyvä.
+
+Monasti itki vaimo parka ulkona kedolla salaisuudessa, sillä ihmisille
+hän ei sydämensä suruja ilmaissut, ei edes miehellensäkään. Hän tiesi
+näet, että Friedli, vaikka olikin hyväsydäminen mies, saattaisi
+kiivastua, ja -- niin ajatteli vaimo -- on hänellä tarpeeksi huolia
+muutoinkin; miksipä hänen taakkaansa minä vielä lisäisin? Tuleviin
+aikoihin nähden olisi kenties kumminkin ollut parempi, jos hän olisi
+siitä miehellensä puhunut. Mutta hän uskoi vaan asiansa Hänelle, jonka
+sydämelle niin monta huolta maailmassa lasketaan, ja sanoi vaan: "Hyvä
+Jumala! Sinä tämän asian tiedät; mitäpäs siitä muut?"
+
+Lapset kasvoivat ja varttuivat. Hunaja-Friedli ei ollut enää nuori.
+Olisi hän sentään tahtonut lastensa tähden vielä elää parisen vuotta,
+mutta kuolema tuli ja toi terveiset Herralta Jumalalta: "Tule kotia,
+Friedli!" Eikä sitä tarvinnut Friedlille kahta kertaa sanoa. Hän alkoi
+hankkia matkalle, niinkuin oikean kristityn tulee.
+
+-- Äiti! -- sanoi hän vaimollensa. -- Ole huoleti näistä maallisista.
+Talossa sinä pysyt ja lapset kanssa. Siitä minä olen kirjan tehnyt. Se
+on kaapissa, siellä yläosassa, missä rahatkin. Pysy lasten luona, että
+heille hyvin kävisi eikä siunausta heiltä puuttuisi.
+
+Ja sitten hän kutsui lapset, niinkuin vanha Jaakob, siunasi heitä ja
+neuvoi heitä pitämään äitiä kunniassa ja elämään keskenänsä sovinnossa.
+Sitten hän rukoili hiljaa itseksensä, käänsi kasvonsa seinään päin ja
+läksi kotia.
+
+Seuraavana sunnuntaina kannettiin ruumis kirkkoon. Pastori piti
+ruumissaarnan, kehoittaen lapsia ja sukulaisia säilyttämään rauhaa
+keskenänsä. Minun tuntui silloin niin haikealta sydämessä. Tuntui kuin
+olisi kirkkoherra aavistellut jotain, mikä vast'edes oli tapahtuva.
+Tulin sitten noin sattumoisin katsahtaneeksi surevien penkkiin: siellä
+istui Elsbet, Hunaja-Friedl'in leski, niin kalpeana, ei kyyneltäkään
+silmässä.
+
+-- Kuinkahan siinä lopulta vaan käynee? -- ajattelin itsekseni.
+
+Hautausmaalta lähdettiin surutaloon maahanpanijaisiin. Minä astuin
+ensimäisen vaimon veljien kanssa, jotka puhelivat siitä, kuinka lapset
+ensimäisestä avioliitosta saavat periä tuon kauniin talon. Minulle
+johtui mieleen jotain. Minulla kun vielä oli neljän tunnin verran
+aikaa, kutsuin Elsbetin ulos puheilleni. Hänen täytyi, niin kalpea kuin
+olikin, passailla vieraita, jotka jo rupesivat käymään iloiselle
+tuulelle. Sellainen on miehillä paha tapa, nähkääs, hyvät herrat, että
+kun Herra Jumala tulee vakavana tupaan kuoleman kera, niin peijaisilla
+Hänet sieltä pois häädetään. Syömiseltä ei muille ajatuksille sijaa
+jää, vaikka kukapa se ruokaa ajattelisi, kun suru sydäntä kalvaa, ja
+millekäs sen ruuan luulisi maistuvan siinä, missä vast'ikään
+ruumisarkku seisoi! Elsbet tuli, ja minä sanoin hänelle:
+
+-- Elsbet! -- sanoin minä, -- pitäkää te vaan kiinni orpoin isästä ja
+leskein holhojasta, sillä tiedättehän te, että leski se on talo kattoa
+vailla, ja vettä siihen sisään sataa ja lunta, ja olettehan te lukenut,
+mitä Lukas kirjoittaa 18:nessa luvussaan väärästä tuomarista, ja senkin
+te tiedätte, kuinka jokainen osalle pyrkii, kun ei vaimolla enää ole
+miestä.
+
+Hän katsahti minuun niin kiitollisena.
+
+--- Kiitos, serkku, -- sanoi hän, -- kiitos lohdutuksestanne! Kylläpä
+se minulle ja lapsille tarpeen onkin.
+
+-- Kuulkaas, Elsbet, -- virkoin minä, -- älkää panko pahaksenne, jos
+kysyn: tottakai Friedli piti aikoinaan huolta siitä, että te saatte
+pysyä talossa?
+
+-- Piti kyllä. Talossa saan olla lapsineni niin kauan kuin elän.
+
+-- Sitten on kaikki hyvä. Pitäkää tallessa paperi, että on tarvittaessa
+käsillä. Ja jos jotain tarvitsette, niin älkää unohtako serkkua. Pankaa
+valjaisin ja tulkaa meidän puolelle. Ja Jumalan haltuun nyt! Herra
+auttakoon teitä kovimman ajan yli!
+
+Ulkona pauhasi järvi, ja tuuli jyskytteli akkunan luukkuja. Isäntä
+lähetti tyttärensä katsomaan, oliko valkeat kaikki sammutettu ja oliko
+palvelusväki jo makuulla. Saatuaan tietää, että kaikki oli hyvässä
+kunnossa, härppäsi ukko vielä kerran tuopistansa ja jatkoi:
+
+Pitkään aikaan en sitten kuullut mitään Friedlin talosta, sillä
+vaikk'ei meidän talojen väliä kovinkaan pitkälti ole, niin tulee tuosta
+vaan talvi, joka ei vanhaa päästä matkoille, eikä sitä kesälläkään
+vierailta minne pääse. Lienee kulunut puoli vuotta, kukaties kolme
+neljännestäkin, niin tulee tuosta kerran Elsbet meille. Tuskin olin
+häntä tuntea enää. Hän oli kalpeampi kuin silloin hautajaispäivänä.
+
+--- Mikäs teidät, serkku kulta, tällaisessa ilmassa liikkeelle pani? --
+kysäisin minä. -- Eihän vaan mitä erinomaista liene tapahtunut?
+
+Hän purskahti itkemään ja itki siinä kylliksensä, emmekä me
+estelleetkään, sillä Herra Jumala on antanut ihmiselle kyyneleet
+siunaukseksi, niinkuin sateenkin, ja kun sitten päivä siihen paistaa,
+niin näkyy sateenkaari, ja sitä paitsi tulee hyvä vuosi. Sitten hän
+tyyntyi ja kävi kertomaan, miten hänen oli tällä välin käynyt.
+
+Pari päivää oli hän saanut olla rauhassa suruinensa, mutta sitten oli
+ruvennut sukulaisia tulemaan, aina yksi erältänsä. He olivat hiipineet
+talon lähitteillä kuin kettu kanakartanon ympärillä ja kutsuneet
+milloin minkin vanhimmista lapsista ja puhelleet salaisesti heidän
+kanssaan. Vihdoin he kävivät yhä lähemmin häntä ahdistamaan ja
+viittailivat, että hän saa nyt lapsinensa lähteä minne vaan mielii ja
+niin pitkälle kuin tietä piisaa. Vanhimmat lapsipuolet eivät puhuneet
+mitään, mutta he olivat muitten johdettavina, ja arvelivat, että
+olisipa hauskaa olla yksinään talon herroina, ja niinhän he
+ajattelivat, kuten heille oli sanottu: "Jopa se äiti lapsinensa on
+tarpeeksi kauan meidän leipää syönyt." Mitä vaivaa hän heistä oli
+nähnyt, kuinka uskollisesti heitä hoitanut, -- siitä he eivät puhuneet
+sanaakaan. Kaiken tämän takana olivat vaari ja mummo päähenkilöinä.
+Tulivat sitten eräänä päivänä hekin, mukanaan kirjuri, tekemään
+pesäluetteloa. Elsbet kertoi miesvainajansa monta kertaa sanoneen, että
+hänkin saa jäädä taloon, ja tietäähän appivanhemmat varsin hyvin,
+kuinka säästäväisesti hän oli hoitanut miehensä omaisuutta ja hyvästi
+ja uskollisesti kasvattanut hänen lapsiansa.
+
+-- Saattaa olla, -- virkkoivat he, -- että hän on jotain sellaista
+sinulle puhunut, mutta siitä me emme mitään tiedä, ja valalle tästä
+täytyy käydä. Ja onkos sinulla mitään kirjallista säädöstä?
+
+-- On kyllä, -- sanoi Elsbet.
+
+-- Näytäpäs!
+
+Silloin meni hän kaapille noutamaan paperia. Hän ei ollut vielä
+kertaakaan ottanut sitä esille, arvellen, että siellähän se on käden
+laskemassa, ja sieltähän sen saa vaikka yön pimeässä. Olihan Friedli
+niin selvään sanonut, missä se on. Mutta avattuansa laatikon, ei hän
+sieltä löytänyt mitään. Hän oli vähällä pyörtyä säikäyksestä, ja kun
+hän katsahti muihin, huomasi hän, kuinka he ovat ihan nauruun
+purskahtamaisillaan.
+
+-- No, käly hyvä! -- huusivat he yht'aikaa. -- Missäs se paperi nyt on?
+Näytäpäs vainenkin!
+
+Hädissään hän haeskeli sitä vielä joka paikasta, mutta turhaan.
+
+Kirjuri veti silloin naamansa hyvin imelään asuun ja virkkoi:
+
+-- Ellei sitä löydy, emäntä hyvä, silloin on mieleni hyvin paha, mutta
+tiehenne teidän vaan täytyy lähteä. Kahdeksan päivää me kumminkin
+annamme teille hakuaikaa. Kenties se löytyy vielä.
+
+Sitten he tekivät, niinkuin olisi talo nyt jo ollut heidän omansa,
+söivät ja joivat parasta mitä oli ja läksivät sitten matkoihinsa.
+
+Säädöstä ei vaan löytynyt, ja kahdeksan päivän perästä tuli yksi
+sukulaisista vaatimaan paperia nähtäväksensä. Mutta sitä kun ei ollut,
+veti hän esille paperin, johon oli kirjoitettu, että hän, Elsbet,
+luopuu vaatimuksistansa pesään, tyytyy pieneen rahakorvaukseen ja
+siirtyy talosta pois. Silloin meni leski vielä kerran yläkertaan, jossa
+Friedli oli kuollut, lankesi siellä polvilleen vuoteen ääreen ja
+rukoili, sanoen: "Hyvä Jumala! Kuulithan toki Sinä Friedlin sanoneen,
+että minä saan jäädä taloon, ja kun Sinä sen tiedät, sitten on hyvä.
+Mutta tiedäthän Sinä kaikki, siis senkin, minne Friedli paperin pani.
+Mutta jos tahdot, että minun pitää lähteä talosta pois, niin
+tapahtukoon Sinun tahtosi." Sieltä hän läksi jälleen tulemaan alas,
+mennäkseen kaapille. Porstuassa istui muuan vanha mies, pitäjän
+puuseppä, joka jo yhdenkin kerran oli talon ystävälliseltä emännältä
+saanut milloin lämmintä lientä, milloin pikarillisen viiniä. Hän istuu
+nyt siinä, katselee Elsbetiä ja kysyy, mikä emäntää vaivaa. Tämä vei
+puusepän tupaansa ja kertoi, että niin ja niin on asiat, ja että hänen
+on pian lähteminen talosta tiehensä. Silloin itki vanha puuseppä hänen
+kanssansa, itki kuin lapsi. Mutta sitten hän nousi ja sanoi:
+
+-- Kuulkaas, emäntä! Minä korjailin monasti Friedlille vanhoja
+huonekaluja. Etsitäänpäs vielä kerran. Olettekos te katsoneet
+perimmäistä laatikkoa, jossa on painettava nappula?
+
+Elsbet ei uskonut korviansa.
+
+-- Mitä te tarkoitatte, puuseppä? -- kysyi hän hajamielisenä.
+
+-- Sitä vaan, että olettekos te katsoneet sieltä perimmäisestä
+laatikosta, jossa se nappula on? Tulkaa, niin minä näytän.
+
+Käytiin vielä kerta kaapin ääreen. Elsbet seisoi kädet ristissä sen
+edessä, vanha puuseppä painoi nappulaa. Silloin aukeni perältä
+laatikko, ja siinä oli rahat ja rahain vieressä paperi, johon Friedli
+oli kirjoittanut viimeisen tahtonsa.
+
+Saattaa kukin mielessänsä kuvailla, mitä he silloin ajattelivat ja
+puhuivat. Sukulaisille pantiin sana tulla taloon, ja heidän
+saavuttuansa, ilmoitti Elsbet, että testamentti on nyt löydetty, ja
+ehdotti, että asiat sovinnolla ratkaistaisiin ilman riitaa. Silloin oli
+kuin ukkonen olisi iskenyt heidän keskellensä, sillä kaikki oli jo
+ennalta suunniteltu, miten tehtäisiin. Toisen enon oli määrä muuttaa
+alataloon appivanhempain kanssa, toinen eno oli saapa ylätalon
+tilukset. Friedlin vanhimman pojan, joka enimmiten tuli äitiinsä, piti
+lähteä pariksi vuodeksi vieraisiin ihmisiin, sillä häntä he
+pelkäilivät, -- ja nyt tuli tämä testamentti ja oli tehdä kaikki tuumat
+tyhjiksi.
+
+Pian he saivat nurkkasihteerinsäkin saapuville ja pyysivät saada
+testamenttia nähdäkseen.
+
+Elsbet puolestaan oli kutsunut sinne puusepänkin kertomaan, millä tapaa
+testamentti oli löydetty. Puuseppä oli neuvonut häntä, ettei päästäisi
+tuota paperia käsistänsä. Hän näyttikin vaan sitä heille, ja se oli
+todellakin Friedlin omakätinen kirjoitus. Kirjuri kurkisteli paperiin
+puolelta ja toiselta ja piti sitten sukulaisten kanssa neuvottelua.
+
+-- Ei siinä juuri mitään ole tekemistä, -- sanoi hän heille. -- Friedli
+on sen kirjoittanut, mutta me nostamme moitteen testamenttia vastaan.
+Miks'ei hän näyttänyt sitä heti paikalla? Miks'ei hän voinut sitä
+löytää muka? Kunhan ei vaan olisi teettänyt koko testamenttia tuolla
+vanhalla puusepällä, joka on viekas kettu! Me nostamme häntä vastaan
+käräjäjutun G:n Oikeudessa. Siellä hän kyllä lämpimänsä saa.
+
+Ja silloin tuli sukulaisten taas hyvä mieli, ja nurkkasihteeri arveli:
+"käyköön syteen tai saveen; riidelkööt he lehmästä, minkä jaksavat,
+minä sen kumminkin lypsän." Lyhyet oli jäähyväiset.
+
+-- Me kohtaamme toisemme toisessa paikassa, -- sanoivat sukulaiset
+Elsbetille. -- Siellä saat tietää, kuka on kuka.
+
+Parin viikon perästä saa leski parka Oikeudesta kirjallisen haasteen,
+jonka mukaan hänen täytyy sinä ja sinä päivänä, sillä ja sillä
+kellonlyömällä saapua G:n Oikeuteen testamenttia todeksi näyttämään.
+
+-- Serkku! -- sanoi hän nyt minulle. -- Te lupasitte auttaa minua, jos
+hätä tulee. Te näette nyt, millaiseen sudenkuoppaan minä olen joutunut.
+Ettekö lähtisi nyt apulaisekseni käräjille?
+
+Minä lupasin hänelle sen ilomielin ja olin salaa jo ennakolta hyvilläni
+siitä, että pääsen yhteen noitten sieväin kyyhkysten kanssa ja saan
+kerrankin avata suuni selkoseljälleen lesken puolustukseksi. Hän oli
+yötä meillä. Testamentti oli hänellä mukanaan, ja minä luin sen omin
+silmin.
+
+Seuraavana aamuna läksimme matkaan. Aikomuksemme oli päästä jo
+istuntopäivän aattona järven yli höyrylaivalla, ollaksemme hyvissä
+ajoin perillä.
+
+-- Nyt tuntuu helpolta, -- virkkoi Elsbet, -- kun tiedän teidän tulevan
+mukaan. Sittenhän he eivät minulle mitään saa.
+
+Aamu tuli. Minä pu'in päälleni parhaat vaatteeni, ripustin kultaiset
+kellonkäädyt kaulaani ja pistin nastasormuksen sormeeni, sanalla sanoen
+otin päälleni parhaat tamineeni, jotta näkisivät, ettei Elsbetinkään
+apulainen mikään repaleinen rutka ole. Päivä oli autereinen, ja aurinko
+oli väliin pistellyt kuin neuloilla. Höyrylaivalle tullessani, oli
+Elsbet jo siellä myttyinensä minua odottamassa. Kävi kova tuuli, ja
+järvi pauhasi korkeissa aalloissa. Minä vilkaisin ilmapuntariin: se ei
+tiennyt mitään hyvää. Jäseneni olivat kuin lyijystä valetut, niinkuin
+ainakin, kun Föön tai ukkonen on tulossa. Perämies oli samaa mieltä
+kuin minäkin. Epäluuloisin silmin hän katseli järvelle ja arveli:
+"Kunhan ei tässä vaan ennen iltaa kummia kuuluisi". Tämä meidän järvi,
+niinkuin jo sanoin, on hiljainen kuin karitsa, mutta kun se suuttuu,
+niin ei toista niin äkäistä ole koko Sveitsinmaassa. Kapteeni se nauroi
+vaan ja sanoi perämiehelle: "Tekisi kai mieli pitää joutopäivää tänään,
+vai mitä, vanha veikko? En olisi uskonut, että teitäkin välistä
+jänistää." Perämies ei sanonut mitään, mutta hänen kasvoilleen nousi
+ilme, jota en milloinkaan unohda. Elsbet ja minä, meidän oli hyvin
+tärkeä päästä järven yli; siksipä emme puhuneet mitään, ajattelimmehan
+vaan: "Kyllä kaiketi tästä kunnialla yli päästään". Laivankello soi,
+kone kohta kalkuttamaan, ja ennen pitkää olimme keskellä järveä.
+
+Rankkasade yltyi yltymistään, ja pian oltiin niin sakeassa sumussa,
+ettei eteensä nähnyt. Tultiin tuosta vihdoin siihen paikkaan, missä
+tuuli pääsee puhaltamaan vuorten välisestä aukosta. Silloin täytyi
+koneen pysähtyä, ja vihuri kieputti laivaa kuin mitä väkkärää. Min'en
+ole kaikkein heikoimpia ja kestän yhtä ja toista, mutta tuo kieppuminen
+teki minulle niin pahaa, että vieläkin alkaa mieltä kääntää, sitä
+ajatellessani. Kajutassa meitä heitteli nurkasta toiseen ja laidasta
+laitaan, ja ylhäällä kapteeni kiroili ja noitui ja matrosit huusivat.
+Äkkiä kuului ankara täräys. Laiva kävi karille, luullakseni. Siitä
+pitäin en enää muista, mitä tapahtui, eikä muista Elsbetikään. Sen vaan
+tiedän, että meidät oli viety maihin. Kirkkotamineissani ei ollut enää
+kuivaa paikkaa. Elsbet oli pyörtynyt, ja meidän täytyi ponnistaa kaikki
+taitomme, saadaksemme hänet tajuihinsa jälleen. Sadetta tuli yhä,
+niinkuin saavista valuen, ja pimeä oli kuin yösydännä, vaikka vasta
+oltiin illansuussa. Matrosit, perämies, kapteeni ja laivan moniaat
+matkustajat olivat siinä ympärillä, mutta missä oli kaunis höyrylaiva?
+-- Se oli nyt järven pohjassa. Rattaat olivat menneet rikki, ja laiva
+itse oli saanut vuodon. Nyt vyöryi korkeita aaltoja sen päällä. Järvi
+onkin sillä kohtaa hirmuisen syvä. Vihdoin pääsimme lähimpään kylään.
+
+Kun on vast'ikään päässyt kuoleman kidasta, silloin ei ajattele muuta
+kuin: "Jumalan kiitos, että vielä olen hengissä". Minäkin unohdin
+kirkkotamineet ja käräjäpäivät ja melkeinpä Elsbetinkin, sillä mieleni
+paloi vaan kotia, ilmoittamaan omaisilleni olevani vielä hengissä.
+Mutta silloin katsahti Elsbet minuun, ikäänkuin olisi tahtonut sanoa:
+"Näytäpäs nyt, serkku, ettet tahdo jättää minua yksin", ja silloin minä
+muutin mieltäni. Nyt muistin, että käräjillehän meillä on matka, ja
+muistiini johtui vielä jotain muutakin, jota ei Elsbet tullut
+ajatelleeksikaan.
+
+-- Elsbet! -- sanoin minä. -- Missäs teillä on se testamentti?
+
+Hän tuijotti minuun hetkisen.
+
+-- Herra Jumala! -- huudahti hän sitten. -- Sinnehän se jäi
+höyrylaivaan, nahkalaukkuun.
+
+Mutta höyrylaiva oli nyt järven pohjassa.
+
+Hän ei puhunut enää sanaakaan. Me nostimme hänet vuoteelle ja annoimme
+hänen maata. Minä sanoin itsekseni: "Nyt sinä panet sanan kotiisi, että
+olisivat rauhassa siellä, ja lähdet huomenna aamun koittaessa vuorien
+poikki kaupunkiin".
+
+Aamulla minä saavuin sinne, menin tuomarin luokse ja ilmoitin, millä
+kannalla asiat olivat. Tuomari kohautti olkapäitään.
+
+-- Eipä tässä suuria toiveita ole, -- virkkoi hän. -- Kun sukulaiset
+saavat tietää, että testamentti on järven pohjassa, silloin on
+leskenkin asia mennyt järven pohjaan.
+
+Ja niin se kävikin. Kun en minä voinut näyttää testamenttia
+alkuperäisenään, tarjouduin minä valallani todistamaan, että minä olin
+sen omin silmin nähnyt, ja että se oli Hunaja-Friedlin omaa käsialaa.
+Mutta toiset sanoivat vannovansa, että testamentti oli väärennetty.
+Asia lykättiin toistaiseksi ja tuomari julisti, että Elsbet on myös
+kuulusteltava ja päästettävä valalle, jos tahtoo.
+
+Minä palasin kotiini, ja siellä oli Elsbetikin odottamassa minua tuska
+sydämessä. Minä kerroin hänelle kaikki.
+
+-- Kiitos kaikesta rakkaudestanne, serkku! -- sanoi hän. -- Kun niin
+vaaditaan, niin menen minä kyllä käräjiin ja teen minkä voin. Mutta
+päivittelemään minä en rupea enkä valallekaan mene. Kerran pidin
+testamenttia jo kadonneena, mutta löysin sen jälleen. Nyt on Jumala sen
+ihan silmieni edestä ottanut pois. Omat lienee Hänellä tarkoituksensa
+silläkin, enkä minä voi Hänen toimiansa vastustaa.
+
+Minun täytyi ihaillen katsella tuota leskeä.
+
+-- Sinä olet uljas vaimo, -- sanoin minä. -- Jumala auttakoon sinua ja
+vahvistakoon! Niin sitä kristityn pitää tehdä ja toimia kuin sinä.
+
+Käräjiin hän meni sitten uudelleen ja kertoi vilpittömästi, kuinka
+testamentti oli joutunut järven pohjaan. Sukulaiset puolestaan pitivät
+ilmeisenä Jumalan tuomiona sitä, että testamentti oli hukkunut veteen,
+sillä, sanoivat he, eihän se väärä testamentti miten olisi päivänvaloa
+sietänyt. Perkele on silloin pahimmillaan, kun hän hurskaan puvun
+päällensä ottaa. Tuomari kysyi sitten Elsbetiltä, tahtooko hän
+valallansa vahvistaa testamentin olleen olemassa.
+
+-- Valan minä voisin tehdä, -- vastasi Elsbet, -- mutta en tahdo sitä
+tehdä. Kyllä Jumala minulle talon säilyttää ilmankin. Älköötkä
+sukulaisetkaan valaa tehkö ja sieluansa kadotukseen vannoko. Erotaan
+sovinnossa.
+
+Mutta tuomari vaati sukulaisilta valan, jotta riidasta tulisi loppu. Ja
+he vannoivat sukauttivat häikäilemättä.
+
+Elsbet läksi kotiansa, pani tavaransa kokoon ja sanoi jäähyväiset. Ja
+kaikki köyhät, joita hän oli syöttänyt ja juottanut kovina aikoina,
+tulivat saapuville ja toivat mitä kultakin riitti. Jokainen tahtoi
+osoittaa hänelle rakkauttansa. Friedlin lapset ensimäisestä
+avioliitosta oli jo ajoissa viety häneltä pois, jottei hän saisi niitä
+houkutelluksi mukaansa. Mutta vanhin poika oli tullut saapuville,
+kuultuaan palvelusväeltä, että Elsbetin täytyy lähteä talosta pois.
+Metsän rinteessä hän tuli Elsbetin rattaiden ääreen.
+
+-- Äiti! -- sanoi hän. -- Ota minut mukaasi, sillä en minä jaksa tuolla
+talossa olla. Sinä olet aina ollut minulle hellä äiti. Minä autan sinua
+elättämään itseäsi ja siskoja.
+
+Silloin tunsi Elsbet sydämensä lämpiävän, mutta pojalle hän sanoi:
+
+-- Mitä ajatteletkaan, lapsi parka? Palaja sinä vain taloon takaisin.
+Ei sinun sovi tulla minun mukaani. Pidä minua rakkaassa muistissa; se
+on parasta sittenkin.
+
+-- Ei, äiti! -- vastasi poika. -- Taloon minä en jää. Ei minulla olisi
+siellä mitään rauhaa, sillä siunausta siellä ei ole oleva, sittenkuin
+sinut ovat sieltä ajaneet pois. Ihmisiin minun tästä kumminkin on
+lähteminen palvelusta hakemaan, ja kernaimmin minä jään sinun luoksesi.
+Voisinhan palkkautua rengiksikin, kunnes tulen täyteen ikään.
+
+Elsbet suostui vihdoinkin, ja niin he matkustivat kauaksi vuorten
+poikki Elsbetin ensimäisen miehen kotipitäjään. Siellä oli hänellä
+vielä pari peltoa, ja niitten lisäksi hän nyt osti saamillaan rahoilla
+pienen mökin. Hänen lapsensa, kaksi tytärtä, oppivat nypläämään
+pitsejä, ja veli teki peltotöitä. Nyt, kovina päivinä, oppivat lapset
+rukoilemaan ja tekemään työtä, jota he ennen eivät olleet osanneet,
+sillä talossa oli ollut kaikkea yltä kyllä. Nyt vasta ymmärsi Elsbet
+täydelleen, että näin piti käydäkin.
+
+Vanhinta poikaa ei hän pitänyt luonaan kauempaa kuin vuoden. Hän oli
+ymmärtäväinen ihminen.
+
+-- Kuules, Friedli! -- sanoi hän. -- Sinä olet isä vainajasi juurikuva,
+ja Jumala tietää, että minulla on sinusta ollut paljo lohdutusta, mutta
+täytyyhän sinun lopulti kumminkin ruveta isännäksi taloon, ja sitä
+varten on sinun vielä yhtä ja toista oppiminen, mutta sellaista et
+täällä minun luonani opi. Nythän meidänkin on jo koko lailla parempi
+olla, ja Jumala meistä edelleenkin murheen pitää. Mene sinä oppimaan,
+ja kun isännäksi olet päässyt, niin saatathan meitä muistaa silloin.
+Jumala suojelkoon sinua!
+
+Katkera oli ero, mutta täytyihän myöntää äidin olevan oikeassa.
+Sisarukset rakastivat toisiansa nyt enemmän kuin koskaan ennen, ja
+kovin teki sydämessä kipeätä, kun he, saatettuansa häntä parin tunnin
+matkan, suutelivat häntä ja sanoivat: "Jumalan haltuun!"
+
+Mutta talossa siellä ei rauha suinkaan vallinnut, sillä vanhusten ja
+poikain välillä ei ollut sopua.
+
+-- Olisipa toki äiti täällä vielä! -- huusivat lapset välistä. -- Mutta
+tehän ajoitte hänet pois, niinkuin Friedli veikonkin.
+
+Ja he syyttivät toisiansa jos mistäkin, niinkuin Herodes ja Pilatus
+aikoinansa.
+
+-- Sinä olet tehnyt väärän valan, -- sanoi toinen.
+
+-- Enpäs, mutta sinä olet varas, -- sanoi toinen.
+
+Ja sen kuulivat muutkin ja panivat mieleensä.
+
+Kului sitten monta vuotta. Toinen Elsbetin tyttäristä joutui naimisiin
+erään kunnon miehen kanssa, joka otti hänet hänen ahkeruutensa tähden,
+tietäessään myös, että hyvästä tyttärestä tulee hyvä vaimokin. Nyt
+eleli Elsbet kahden kesken toisen tyttärensä kanssa.
+
+Istuu hän tuossa sitten kerran tyttärensä kanssa ompelupuitteitten
+ääressä, muistellen muinaisia aikoja talossa ja muistellen Friedliänsä
+taivaassa, mietiskellen, mitenkä se kohtalo oli ollut niin
+monivaiheinen, ja mitenkä Jumala sittenkin oli häntä auttanut. Samassa
+kulkee akkunain ohitse muuan oikeudenpalvelija.
+
+-- Eihän tuo vaan tänne mahtane tulla! -- huokasi Elsbet.
+
+Mutta mies tuli kuin tulikin sisään, mukanaan iso kirjelmä Oikeudesta.
+
+Elsbet parka itkemään ja valittamaan.
+
+-- Antakaa toki, -- vaikeroi hän, -- antakaa toki köyhän leskiparan
+olla rauhassa! Enhän minä vaadi mitään enkä ole tietääkseni tehnyt
+mitään pahaa.
+
+-- Olkaa rauhassa, emäntä hyvä, -- sanoi sanansaattaja. -- Ei ole tässä
+pelon syytä likimaissakaan. Herra Jumala tarkoittaa juuri teidän
+parastanne. Kyll' oli puuhaa, ennenkuin löysin teidät. Mutta mepä
+olemme yhä muistelleet teitä, sillä minä tunsin mies vainajanne, ja
+olen minä teiltä yhdenkin kerran saanut virvoitusta, ollessanne tuolla
+isossa talossa. Mutta ettepäs tiedäkään, mitä kaikkea on tapahtunut.
+Kaikki se Herra Jumala päivänvaloon tuo, tuo vaikka meren pohjasta.
+Ettekös ole kuullut, että sinne tuli semmoinen mestari, joka nosti
+järvestä ylös sen höyrylaivan, jolla te matkustitte? Ihan se ihmeeltä
+näyttää, mutta niin se kumminkin on, sillä ei Jumala vieläkään ole
+lakannut ihmeitä tekemästä. Joka vaan uskoo, se on näkevä Hänen
+kunniansa. Kovalle otti, ennenkuin tuo raskas kapine saatiin veden
+päällä kellumaan, senhän arvaatte, mutta ylös se vaan nousi ja
+vedettiin maalle kuin kala. Likomärkänä tietysti oli kaikki, ja paljo
+oli mennyt ihan pilallekin. Arkut ja mytyt ja penkit ja tuolit --
+kaikki ne oli mullin mallin. Oikeusherrat olivat saapuvilla silloin,
+kun laiva maalle vedettiin, ja kaikki he panivat paperille, mitä
+suinkin löytyi. Ja sielläpäs se oli teidän nahkalaukkunnekin. Siihen ei
+päässyt veden pisaraakaan, sillä se oli pujahtanut kahden arkun väliin,
+ja ne olivat pitäneet sitä kovassa puristuksessa. Onneksi oli teidän
+laukkunne vahakankaasta, ja paperikin vielä oli ollut vahakankaasen
+käärittynä, niin ettei vesi päässyt sitä ensinkään turmelemaan. Laukku
+avattiin, ja siinä oli teidän nimenne, ja paperissa oli kirjoitus ihan
+ehjänä tallella. Nyt teidän pitää vielä kerran tulla käräjiin, sillä
+juttu otetaan uudestaan esille.
+
+Elsbet ei osannut sanoa mitään, vaan oli ääneti, mikä parasta olikin.
+Ihminen saa Jumalan kädestä välistä sellaisen iskun suutansa vastaan,
+ettei hän osaa puhua yhtään mitään, mutta välistä sulkee Herra ihmisen
+suun sitenkin, että panee siihen hyvin paljon hyvää, eikä ihminen
+silloinkaan kykene puhumaan.
+
+Elsbet läksi käräjille, jonne sukulaisetkin haastettiin. Heillä oli,
+niinkuin sanottu, ollut paljo riitaa ja rettelöitä keskenänsä. He
+olivat moittineet ja syytelleet toisiansa, ja kukin oli puolestaan
+koettanut pestä käsiänsä puhtaiksi. Maailman ystävyyttä kestää,
+tiedättehän te sen kyllä, kello kahdestatoista puoleen päivään, ja jos
+siinä vielä nousee kysymys siitä, mikä sinun on ja mikä minun on, niin
+jo siitä ensi hätään loppu tulee. Nyt näytettiin heille Hunaja-Friedlin
+testamentti, ja siihen verrattiin kaikenlaisia kirjoituksia, joita vaan
+Friedli vainajan kädestä oli lähtenyt, ja kaikki huomattiin
+samallaisiksi, ei puuttunut yhdestäkään tuota koukeroista vekaraakaan
+i:n päältä. Ja nyt he eivät enää voineet valallansa vakuuttaa, ettei
+testamentti ollut Friedlin omaa käsialaa. He olivat täynnä hämmästystä,
+niinkuin olisi ukonnuoli heihin iskenyt. Ja tuomari piti kauniin
+puheen, selittäen, kuinka ei Jumalan edessä ole mitään mahdotonta, ja
+kuinka jumalallisella oikeudella on pitkä käsivarsi, joka ulottuu
+hamaan meren pohjaan asti ja ajast'aikainkin yli, salattua ilmi
+saadaksensa, ja kuinka se ulottuu ihmisiinkin, jotka jo luulivat paksun
+turpeen kaiken päälle kasvaneen.
+
+Elsbetille tuomittiin takaisin oikeus asua talossa tyttärensä kanssa.
+Ensi alussa ei hän tahtonut muuttaa sinne, sillä hänen mielestään oli
+hänen ollut hyvä olla siitä pitäin kuin oli sieltä muuttanut pois.
+Eihän hän sinne osaa siunausta mukanaan viedä. Mutta kun vanhin poika
+hartaasti pyysi häntä tulemaan, jotta äidin siunaus taloon tulisi, niin
+suostui hän vihdoinkin. Friedlin vanha äiti oli vielä elossa, mutta oli
+halvattuna eikä voinut paikaltaankaan omin voimin liikahtaa. Ja Elsbet
+sanoi: "Älkää, Herran tähden, mummoa minnekään viekö. Minä hoidan häntä
+hänen viimeiseen hetkeensä saakka."
+
+Ja sanansa hän pitikin. Miniän hyvyys sulatti vanhuksen sydämen. Hän
+kuoli rauhassa, monasti pyydettyään miniältänsä anteeksi kaikkea
+vääryyttä, mitä oli hänelle tehnyt..
+
+Elsbet elää nyt talossa, ja siellä vallitsee rauha ja sopu ja Jumalan
+siunaus. Jos teillä on aikaa, hyvät herrat, niin saisitte käväistä
+Elsbetin talossa. Elsbet itse kertoisi teille elämänsä vaiheet.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oli jo puoliyö. Karsi oli kynttilässä palanut pitkäksi. Järvi pauhasi
+ulkona. Isäntä katsahti ulos akkunasta.
+
+-- Aamulla, hyvät herrat, -- sanoi hän, -- sopii teidän maata hyvin
+pitkään, sillä huomenna on sumu, ja silloin ette voi mitään nähdä.
+
+Ja niin olikin.
+
+Matkatoverini ja minä läksimme berniläisillä rattailla rautatien
+asemalle. Pitkällinen sade oli käkeissä, ja kun se alkaa, silloin on
+paras joutua kiiruimman kaupassa Sveitsistä pois, sillä ken sadetta
+tahtoo katsella ja vilusta hytistellä, hänen sopii tehdä sitä
+kotonaankin, jossa se sentään hieman paremmalta maistuu. Minä sanoin
+jäähyväiset tovereilleni. Meidän tiemme erkanivat, mutta meistä tuntui
+kuin ei ne sittenkään erkanisi. Jumalan teitä kulkee kaikkialla, mutta
+että niitä kulkisi X:n järven pohjallakin, sitä emme olleet tätä ennen
+tienneet. Ja tästä opista kannatti maksaa yhtä paljon kuin jos olisimme
+saaneet nähdä auringonnousun Rigi vuorella. Siitähän muuankin herra
+kuului kerran luvanneen maksaa tuhannen frankkia.
+
+
+
+
+Sor Federigo
+
+
+Eipä liene kenkään niin iloisin mielin ja kepein kukkaroin laskeutunut
+alas Alpeilta Lombardian tasangolle kuin -- sor [lyhennys sanasta
+signore = herra] Federigo. Tällä nimellä tunnettiin Roomassa nuori
+saksalainen taiteilija, jolla oli korkea kotkan nenä ja aaltoilevat
+kiharat. Hänessä yhdistyi miellyttävällä tavalla reipas iloisuus ja
+lempeä vakavuus, vilkas mielikuvitus ja sen ohella jotain syvämielistä
+-- ja kaikki tämä kuvastui hänen kirkkaissa, tummissa silmissään. Häntä
+täytyi rakastaa. Vanhemmat taiteilijat, niinkuin Cornelius, molemmat
+Rhodet ja Thorvaldsen, osoittivat erityistä ystävyyttä hänelle. Yksin
+jäykkä, vanha Wagenerkin -- josta pahanilkisesti arveltiin:
+"Puhvelihärät ja vanha Wagener ovat ainoat jäännökset vedenpaisumuksen
+takaisesta maailmasta" -- yksin hänkin hemmotteli sor Federigoa.
+Luontainen vaatimattomuus koko hänen olennossaan koristi hänen suuria
+taiteilijalahjojaan. Häneen sopi oivallisesti Rückertin sanat: omasta
+sulostansa tietämättä, kukkanen seudun kaiken sulostaa.
+
+Kepeä oli hänen matkalaukkunsakin, ja paras kapine siinä oli kitara.
+Musta, isohko villakoira juoksi hänen vierellään, hänen astuessaan
+kaunista Domodossolasta tulevaa tietä myöten alas tasangolle.
+
+Heti heidän tullessaan Italiaan, sattui näille molemmille onnea
+ennustava tapahtuma.
+
+Locarnossa asui laajalti tunnettu taiteenystävä, ritari Spada, jonka
+arvokkaat, antiikiset kokoelmat olivat kuuluisiksi tulleet. Eipä ollut
+helppoa päästä tämän varovaisen herrasmiehen luo, sillä hän vartioitsi
+argus-silmin aarteitaan. Mistä ja miten sor Federigo lienee saanut
+lämpimän suosituskirjeen tälle mesenaatille, se on meille tuntematonta,
+mutta semmoinen hänellä vaan oli, eikä hän aikonut jättää sitä
+käyttämättä. Tarpeellinen toaletti tehtiin, kirje pistettiin taskuun
+ja, villakoiran iloisesti juostessa edellä, asteli sor Federigo
+huvilata kohti, joka sijaitsi syvän järven rannalla.
+
+Federigo soitti kelloa, portti avattiin, ja kun hän oli näyttänyt
+kirjeensä, vietiin sekä taiteilija että puudeli odotushuoneeseen, jonne
+valikoima vanhoja vaaseja, terracotta- ja kipsikuvia oli järjestetty.
+Kaikki olisi ollut hyvä, ellei samassa hetkessä myös kissa olisi
+päässyt puikahtamaan huoneeseen. Vaikka Federigon puudeli muuten oli
+saanut oivallisen kasvatuksen, niin yhtä se ei kuitenkaan ollut
+oppinut: kohteliaisuutta kissoja kohtaan. Yhdellä loikkauksella hyppäsi
+se mirrin perään, kaataen esineitä tieltään ja koettaen kiipeämällä
+päästä ylös sinne, missä tämä selkä köyryssä seisoi. Ei kuullut koira
+nyt isäntänsä kieltoa eikä välittänyt kissan vihoista. Tuimasti kävi
+ajo; ensin ympäri odotushuoneen, niin että kaikki kaatui mullin mallin,
+sitten viereiseen suojaan ja sieltä eteenpäin keittiöön, ylitse vatien
+ja lautasten, kunnes koiran viimein onnistui saada mirri niskasta
+kiinni, ja tämä sihisten ja sätkytellen kohotti surkean valitushuudon.
+
+Ritari, hänen rouvansa ja kaikki palvelijat riensivät meteliä kohti,
+saadakseen selville, mistä se johtui, ja siinä seisoi nyt sor Federigo
+suosituskirje kädessään ja aivan menehtymäisillään häpeästä.
+
+-- Tekö olette koiran omistaja? -- ärjäsi hänelle ritari ja tempasi
+kirjeen hänen kädestään.
+
+-- Niin olen. Pyydän tuhannesti anteeksi! -- änkytti taiteilija.
+
+-- Miten rohkenitte tuoda koiran minun talooni? Onko sekin suositettu
+tässä, vai?
+
+-- Pyydän tuhannesti anteeksi -- alkoi Federigo taas.
+
+-- Luuletteko sillä saavanne särjetyt kapineet ehjiksi? -- vastasi
+ritari, joka tuskin enää saattoi hillitä vihaansa.
+
+-- Siksipä aionkin heti poistua -- sanoi koiran omistaja alakuloisesti.
+-- Momolo! Tule pois!
+
+Koira, joka oli saanut aimo selkäsaunan, lähestyi allapäin, ja sen
+perässä tuli näkyviin pieni, soma, noin viisivuotias tyttönen, talon
+ainoa lapsi.
+
+-- Isä kulta! -- sanoi tyttönen. -- Tämä koira on niin kovasti kiltti;
+et usko, miten kiltti se on. Se vaan ei voi tuota ilkeätä kissaa
+kärsiä, enkä minä myöskään. Älä tee koiralle pahaa. Se osaa niin monta
+temppua tehdä. Kun minä otin pois kepin Antoniolta, ettei hän enää
+saisi lyödä sitä, nuoli se minun käsiäni ja näytteli mulle temppujaan.
+
+Pahoilla mielin katseli tyttönen, kun sor Federigo syvästi kumartaen,
+poistui ja Momolo seurasi isäntäänsä, hyppien ilosta, päästessään irti
+tästä talosta, missä se oli niin paljon onnettomuutta toimeenpannut ja
+itsekin kärsiä saanut.
+
+Astuessaan takaisin hotelliin päin, ajatteli Federigo yhä vielä tuota
+kovan onnen tapausta.
+
+-- Tuolla herralla on suuret kokoelmat, -- tuumiskeli hän itsekseen, --
+ja kuitenkin on hän itselleen niin vähän koonnut. "Minä olen" ja
+"minulla on" -- kuinka suuri ero näissä! Hänen ruukkunsa ja kipsinsä
+eivät häntä onnelliseksi tee, mutta sen tekee tuo lapsonen, -- eikö
+niin, Momolo? Hän on elävä olento, ja hänellä on lämmin sydän.
+
+Federigo aikoi juuri tilata itselleen aterian, -- kukkaronsa mukaisen,
+-- kun Antonio, ritari Spadan palvelija, astui sisään. Momolo,
+huomattuaan pieksijänsä, meni kiireesti vuoteen alle ja murisi,
+ikäänkuin sanoen isännälleen: Älä toki enää rupea asioihin noitten
+ihmisten kanssa, jotka parin savivadin vuoksi semmoisen metelin
+nostavat.
+
+Antonio toi kirjeen isännältään.
+
+Federigon lähdettyä, oli ritari vähitellen tyyntynyt, varsinkin
+huomattuansa koiran tehneen tepposensa niin taidokkaasti, ettei
+ainoakaan noista antiikisista kaluista ollut särkynyt. "Kunhan vaan ei
+minulle mitään vahinkoa tullut", ajatteli ritari, kuten moni muu
+nykyajan mies ja puoliso, jolla on suun täydeltä lohdutuksia ja hyviä
+neuvoja rouvalleen, kun kyökkipiika on tehnyt tuhmuuksia tai
+soppamaljasta toinen ja ainoa korva on katkennut, mutta joka joutuu
+vimmaan, jos pieninkin esine katoaa hänen kirjoituspöydältään.
+
+Ritari lohdutti siis rouvaansa, selitellen, että särkyneitten
+kyökkikalujen sijaan heti ostetaan uudet ja etteihän sitä koiran
+luonnolle mitään mahda. Sitten luki hän suosituskirjeen, jonka
+poisajettu taiteilija oli hänelle jättänyt. Eräs ritarin ylhäinen
+ystävä suosittelee siinä lämpimin sanoin Federigoa, mainiten häntä
+rakastettavimmaksi ihmiseksi maan päällä ja mainioksi taiteilijaksi, ja
+päättää pyynnöllä, että Federigo vastaanotettaisiin samalla auliudella
+kuin kirjeenkirjoittaja itsekin.
+
+Ritari joutui suureen pulaan tämän kirjeen tähden ja sen kaikkea muuta
+kuin ritarillisen vastaan-oton johdosta, joka oli tullut kirjeessä
+suositellun osaksi. Kirjeessään pyytää hän nyt tuhat kertaa anteeksi,
+syyttäen omituisuuttaan, hämmästystään ja sanalla sanoen keksien
+puolustuksekseen kaikkea, mitä "sivistynyt ihminen" tämmöisissä
+tapauksissa tavallisesti keksii. Lopuksi pyytää hän kohteliain sanoin
+Federigoa saapumaan heille vieraaksi ja tuomaan, nimenomaan hänen
+pienen tyttösensä pyynnöstä, mukanaan tuon kissoja vihaavan, vaan
+muuten niin viisaan ja taitavan villakoiran.
+
+Federigo ei ollut niitä ihmisiä, jotka, kun heiltä pyydetään anteeksi,
+lyövät rintoihinsa ja ryhtyvät pitkiin selityksiin loukatusta
+viattomuudestaan. Päinvastoin liikutti häntä vanhan miehen
+anteeksipyynnöt ja Momolollekin ulotettu kutsu. Itsekseen olikin hän jo
+tunnustanut tehneensä varomattomasti, ottaessaan koiran mukaansa
+linnaan.
+
+Hän kutsui siis Momolon esiin sängyn alta, pisti päällystakin päälleen
+ja kiiruhti ritarin luokse. Tämä vastaanotti hänet tuhansilla
+anteeksipyynnöillä, ja pieni Angelika, hänen tyttärensä, uudisti heti
+tuttavuutensa Momolon kanssa. Pieni seura oli kiireesti saatu kokoon
+kuulun vieraan kunniaksi.
+
+Aterioimisen perästä lähdettiin ihanaan puutarhaan, joka oli aivan
+järven rannalla. Täällä sujui keskustelu vilkkaasti, ja kaikki olivat
+yksimielisiä siitä, että Federigo enemmän kuin täysin vastasi
+mainettaan.
+
+Mutta keskellä huvittavinta keskustelua kajahti kimakka hätähuuto
+kautta puiston. Kaikki hypähtivät säikähtyneinä pystyyn ja riensivät
+ääntä kohti.
+
+Angelikan pienet leikkitoverit tulivat suuresti hätäytyneinä juosten
+heille vastaan.
+
+-- Mitä on tapahtunut? -- huusi ritari kiihkeästi.
+
+-- Voi Angelika! Voi Angelika! -- enempää ei lapset saaneet sanotuksi.
+
+-- Missä on Angelika? Sanokaa toki, -- kyselivät kaikki.
+
+-- Hän putosi järveen, -- sai joku lapsista vaivoin selittäneeksi.
+
+-- Mun lapseni! Ainoa lapseni ... -- huudahti ritari ja vaipui tuskan
+murtamana maahan.
+
+Sor Federigo ja muu seurue riensi rantaan.
+
+Täällä kohtasi heitä ihmeellinen näky.
+
+Rannan ruohikolla makasi lapsi läpimärkänä, ja puoleksi itkien,
+puoleksi nauraen nojasi päätään Momoloa vasten, sitä vuoroin suudellen,
+vuoroin silitellen. Momolo taas puolestaan nuoli lapsen kätösiä ja
+katseli sitä riemusta loistavin silmin.
+
+Kun lapset äsken olivat saapuneet rantaan, ja Angelika leikin innossa
+oli hypähtänyt liian lähelle äyrästä ja siitä suistunut veteen, niin
+oli Momolo, joka parhaillaan näytteli taidokkaita temppujaan lapsille,
+nuolen nopeudella hypännyt lapsen perästä järveen. Ennenkuin tyttönen
+vielä kerkesi vaipumaan syvyyteen, tarttui koira kiinni hänen
+vaatteisiinsa, kannatti pienosen päätä vedenpinnalla ja ui niin
+rantaan. Siellä laski se lapsen ruoholle ja koetteli nuolemalla sitä
+kuivatella.
+
+Federigo nosti lapsen käsivarrelleen, Momolo teki ihmeellisiä
+ilonhyppyjä heidän ympärillään, ja niin vietiin tyttönen isänsä luo,
+joka sillä välin oli toipunut jälleen.
+
+-- Isä, isä! -- huusi lapsi. -- Onpas se hyvä koira, enkö sitä jo
+sanonut! Kissoja se vaan ei voi kärsiä.
+
+Kesken kyyneleitä välähti hymy, ja semmoinen hymy onkin juuri
+kauniinta. Onpa kuin kesken kesäistä sadetta aurinko pilkistäisi
+esille.
+
+-- Minun lapseni elää! Elää totisesti! Oi, sor Federigo, kiitos teille!
+Mitäpä siitä, vaikka Momolo olisi kaikki mun vaasini särkenyt? Mitä
+ovat ne lapseeni verraten! En tahdo enää koskaan kiinnittää sydäntäni
+vaaseihin. Mitä on vaasi? Mitä on terrakotta? Tyhjää, tyhjää kaikki!
+
+Näin puheli ritari, puhjeten vuoroin kiitoksiin, vuoroin lupauksiin.
+
+Sor Federigo koetti kaikin tavoin rauhoittaa ritaria ja hänen
+rouvaansa, ja nämät kertoivat nyt koko seurueelle aamullisen tapahtuman
+alusta loppuun asti.
+
+Pieni tyttönen oli sillä välin riisuttu ja saatettu vuoteeseen.
+
+-- Mutta Momolon pitää jäädä minun luokseni, -- pyysi pienonen.
+
+-- Sekä Momolo että sor Federigo! Heidän pitää molempien jäädä tänne,
+-- sanoi ritari, vielä liikutuksesta värisevin äänin.
+
+Antonio toi Federigon matkalaukun, ja kauniin huone järjestettiin
+hänelle asuttavaksi. Kolme viikkoa vieraili sitten Federigo ritarin
+linnassa. Juhlakulussa kulkivat he kaikki kappeliin, kiitos-uhriansa
+Herralle kantamaan pikku tyttösen pelastuksesta. Angelika oli
+valkeisiin vaatteisiin puettu, valkoisilla ruusuilla seppelöity ja
+kantoi kädessään suurta vahakynttilää. Momolo kulki hänen vieressään
+niin ylpeän ja vakavan näköisenä, kuin olisi se hyvinkin käsittänyt
+tämän asian. Viimein lähestyi eronhetki. Jäähyväiset tuntuivat
+jokaisesta raskaalle. Vaikeinta kuitenkin oli Angelikan erota
+Momolosta. Parhaimpia herkkuruokia oli hän keitättänyt sille
+jäähyväis-ateriaksi, sitten ripusti hän lemmikeistä solmitun seppeleen
+sen kaulaan ja suuteli sitä monta kertaa.
+
+Federigo oli maalannut tyttöselle Momolon kuvan. Sen ripusti Angelika
+vuoteensa yläpuolelle ja vakuutti, ettei hän koskaan unhoita sor
+Federigoa ja kilttiä Momoloa. Tämä oli ensimäinen tapahtuma sor
+Federigon tiellä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lago di Como päilyi ihanimmassa suloudessaan, kun sor Federigo Momolon
+kanssa, pienellä venosella kulki pitkin sen vihreitä laineita. Vanha,
+valkotukkainen, ahavan polttama kalastaja kertoeli vaiheita elämästään.
+Satoja maalareita oli hän jo soutanut tämän järven poikki Villa
+Plinianaan, Bellagioon ja Cadenabbiaam. Kahdeksan päivän aikana oli hän
+nyt ollut Federigon oppaana ja isällisellä mieltymyksellä kiintynyt
+häneen. Mitä suurimmalla huolella teroitteli hän Federigolle
+lyijykyniä, asetti varjostimen kohdalleen ja istahti sitten maalarin
+jalkain juureen kertomaan menneistä ajoista.
+
+-- Mutta Villa Serpelone täytyy teidän vielä nähdä, missä tuo hyvä,
+paksu herttua asuu. Niin, jospa voisitte päästä sinne! Mutta herttuatar
+on ylpeä. Hän ei tahdo laskea ketään sisään ja on herttuan tietämättä
+antanut ankarat käskyt palvelijoilleen osoittaa vieraita pois. Monta
+taiteilijaa olen jo tuonne ylös saattanut, mutta samaa tietä ovat he
+saaneet palatakin.
+
+-- Lähdetään mekin huomis-aamuna varhain onneamme koettamaan, -- sanoi
+naurahtaen Federigo. -- Te ette tiedä shur Paolo (tämä oli vanhuksen
+nimi) että minä olen sunnuntailapsi ja -- Momolo myös.
+
+-- Ei se auta mitään. Sen saatte nähdä -- sanoi epäillen vanhus. -- Kun
+ei näet olisi sitä herttuatarta ja teillä tuota valkoista pölyviittaa
+yllä ja raskaita alppikenkiä jaloissa, niin sitten. Mutta eihän teillä
+ole edes suosituskirjettä Milanosta... Ei tule mitään...
+
+Kello viiden tienoissa seuraavana aamuna lähdettiin kulkemaan Villa
+Serpelonea kohti. Päivä oli ihana kuin ensimäinen luomispäivä. Laulua
+ja viserrystä kuului joka pensaasta ja hienoinen sumu kietoi helmaansa
+oksat ja lehdet.
+
+-- _Gè una matinata di Dio_. (Ihana Herran aamu) -- sanoi shur Paolo.
+
+He kulkivat kautta metsämaan ja saapuivat linnaa ympäröivän muurin ja
+siinä löytyvän porttikäytävän luo.
+
+-- _E chiusa_, (se on suljettu). Enkö sitä jo sanonut? -- huudahti shur
+Paolo. -- Näin varhainkin, kun vielä kaikki nukkuu, itse ruhtinatar
+tietysti myös, jo nytkin on tämä paradiisi suljettuna.
+
+-- Onpa täällä kauneutta jo kyllin, tämän suljetun paradiisin
+ulkopuolellakin -- sanoi Federigo ja kipusi nauraen ylös muurille
+istumaan. -- Katsokaa tuota järveä, johon vuoret kuvastuvat kuin
+peiliin! Lumoavaa on täällä kaikki. Oikein sanoitte, shur Paolo: _Gè
+una matinata di Dio!_ Täällä täytyy minunkin laulaa, kun kaikki täällä
+laulelee.
+
+Ja Federigo alkoi laulaa heleällä tenoriäänellään, joka kaikui kautta
+lumotun puutarhan ja yli kimaltelevan järven:
+
+"Kennst du das Land, wo die Citronen blüh'n!" [Tunnetko maan, jossa
+sitroonat kukkii?]
+
+Mutta kun Federigo juuri oli lopettanut laulunsa ja shur Paolo
+kättenpaukutuksen ja hyvä-huudot, seisoi eräs herra Federigon takana.
+Hän oli puettu vihreeseen aamunuttuun ja veti pitkiä savuja
+kölniläisestä piipustaan.
+
+-- Hauska kuulla saksalaista laulua, -- sanoi vanha herra, huonolla
+saksankielellä. -- Minä pidän paljon Saksanmaasta.
+
+Federigo kääntyi ja teki kumarruksen.
+
+-- Kenpä ei laulaisi täällä, tämän suljetun paradiisin edustalla, hyvä
+herra, -- vastasi Federigo -- huolimatta herttuastakin ja hänen
+puolisostaan?
+
+-- No, -- sanoi aamunuttuinen herra -- minä voin antaa teidän katsahtaa
+tänne sisäänkin. Seuratkaa vaan minua. Mutta koiranne ja oppaanne
+täytyy jäädä ulkopuolelle.
+
+Federigo seurasi heti vanhaa herraa. Ja tosiaankin tämä oli paradiisi.
+Ihanien, varjoisain laakerikäytävien kautta aukeni lumoava näköala
+järvelle päin. Äänettömänä ja aatoksiin vaipuneena seisoi Federigo.
+
+-- Mikä ihana luonto! -- sanoi hän vanhalle herralle. -- Nyt käsitän,
+että herttua tahtoo pitää sen yksin itseään varten, mutta en sittenkään
+sitä käsitä, sillä tämä on liian suurta kahdelle.
+
+-- Niin, herttua on varsin kummallinen mies, -- vastasi vanhus -- mutta
+on hän kuitenkin parempi kuin mitä huhut hänestä kertovat. Ei ole
+jokainen alusta pitäen ollut se, mikä hänestä sittemmin on tullut, ja
+niin on herttuankin laita.
+
+-- Onko hän kovia kokenut? -- kysyi Federigo osanottavasti. -- Sitten
+on mieleni paha, että tein hänelle vääryyttä.
+
+Vanhus veti pitkän savun kölniläisestä piipustaan ja sanoi:
+
+-- Voisinhan yhtä ja toista kertoa, -- mutta syökäämme ensin vähän
+aamiaista. Teidän lienee jo nälkäkin.
+
+-- Te olette varmaan herttuan hovimestari? -- kysyi Federigo.
+
+-- Niin, jotain sinnepäin -- vastasi vanhus hymyillen. -- Tulkaa
+kanssani tuonne lehtimajaan; siellä lienee jo suuruspöytä katettuna.
+
+He astuivat puutarhan etulikolle, missä oli tuuheitten lehvien
+varjostama lehtimaja. Ja mikä näköala taas! Miettiväisenä ja unelmoiden
+seisoi Federigo.
+
+-- Oi sallikaa minun piirustaa, sillä välin kuin te aterioitte. Työ on
+minun suurukseni! -- huudahti Federigo.
+
+Nopeasti nousi hän muurille ja otti esille skitsikirjansa.
+Käyttäen hyväkseen suotuisata hetkeä, työskenteli nuori maalari
+kuumeentapaisella innolla, nostamatta silmiään työstään, sillä välin
+kuin vanhus tyytyväisenä nautti aamiaistaan.
+
+-- Te työskentelette kiihkoisasti, -- puheli vanhus. -- Te ette elä
+kauan.
+
+-- Niin, kenpä tietää, kauanko kevättä kestää ja miten pian herttua ja
+herttuatar voivat tulla, ja silloin on minun paradiisini kadotettu.
+
+-- Ei hätääkään! Herttua nukkuu vielä makeinta untaan, eikä herttuatar
+näyttäydy ennen kello yhtätoista.
+
+-- Voi poloisia ihmisiä! Nukkua tämmöisenä ihanana aamuhetkenä!
+
+-- Onko teidän isänne vielä elossa? -- kysyi vanhus takalikolta.
+
+-- Elossa on. Ja siinä se vasta isä onkin! Vakuutan teille, että hän on
+paras mies maailmassa.
+
+-- Kaiketi rakastatte sitten häntä?
+
+-- Sepä kysymys! Isän ja äidin rakkaus on tutkimattoman syvä kuin meri
+ja loppumaton kuin meren laineet. Se luopi ikäänkuin palasen sinistä
+taivasta lapsen ylitse, -- huudahti Federigo, työtään keskeyttämättä.
+
+-- Kirjoitatteko usein hänelle?
+
+-- Luonnollisesti! Joka viikko kiitää sieltä kirje Alppien poikki tänne
+ja toinen täältä sinne.
+
+-- Isänne on kai hyvin onnellinen?
+
+-- Tietysti hän on, vaikka onkin hänellä niukka toimeentulo. Hän
+ajattelee samoin kuin roomalais-äiti Cornelia: Lapset ovat minun
+koristukseni ja jalokiveni.
+
+Vanhus huoahti kuuluvasti.
+
+-- Mutta miksi te huokailette? Kuka saattaa tämän suloisen luonnon
+helmassa huokailla?
+
+-- Nuori ystävä! Huokaus käy kautta luonnonkin, eikä täällä
+ylhäälläkään aina ole niin valoisata kuin tänään. Ettekö te usko, että
+elämä voi antaa meille huokailemisenkin syytä?
+
+-- Uskon kyllä. Vaan ei ole mielestäni oikein antautua surun valtaan.
+Luulen kuin luulenkin, että se, joka luottaa Jumalaan, ei koskaan voi
+tulla niin murheelliseksi, ettei hänelle jonkun verran iloa jää.
+
+-- Olette kaiketi jumalinen mies?
+
+-- En ole, vaan tahtoisin olla, -- vastasi Federigo vakavasti. -- Mutta
+miksi näitä kaikkia kyselette? Selittäkää te nyt jo kerrankin minulle,
+miksi te olette niin surullinen.
+
+-- No, minä tahdon sanoa sen teille. -- Katsokaa, minä ajattelen
+herttuatarta, -- vastasi vanha herra. -- Herttualla oli poika. Hän oli
+teidän näköisenne ja oli samoin kuin tekin isänsä ilo ja ylpeys. Hän
+oli niin armas ja herttainen. Mutta, katsokaas, silloin tuli eräänä
+päivänä taiteilijoita tänne ylös, -- niitä kävi ennen paljon
+Serpelonessa -- heidät otettiin vieraanvaraisesti vastaan, mutta he
+viekottelivat lapsen pois kodista. He kertoelivat hänelle vieraista
+maista ja kansoista. Ja poika ei enää saanut rauhaa isän luona. Hän
+läksi kulkemaan kauas pois Serpelonesta, Roomaan asti, ja vielä
+kauemmaksi eikä ole milloinkaan takaisin palannut. Polttavassa Afrikan
+hietikossa, pyramidien juurella on hänen hautansa, ja Serpelonen
+herttualla ei ole poikaa enää. Käsitättekö nyt herttuan ja miksi hän ei
+laske taiteilijoita linnaansa? Ne muistuttaisivat hänelle vaan aina
+hänen suurta onnettomuuttaan.
+
+-- Käsitän täydellisesti. Ja minun on mieleni paha, että sanallakaan
+häntä moitin.
+
+-- Herttua sen kernaasti antaa teille anteeksi, nuori ystäväni, --
+sanoi vanhus lempeästi.
+
+Federigo kääntyi nopeasti. Asia alkoi hänestä tuntua omituiselta.
+
+-- Minun täytyy joutua, -- sanoi hän, -- en tahdo herttuan mieltä
+pahoittaa.
+
+Mutta samassa sattui Federigo silmäilemään komeasti katettua
+aamiaispöytää hopeakannuineen lehtimajan perällä, jota hän ei ennen
+ollut huomannut.
+
+-- Te olette itse herttua! -- huudahti Federigo äkkiä. -- Ajakaa minut
+pois, vaan sallikaa minun puristaa kättänne jäähyväisiksi.
+
+-- Ei, minä en laske teitä. Te olette minun vankini. Seuratkaa minua
+vastustelematta kanssani kotiin.
+
+Ja vanhan herran kasvot loistivat kuin kirkastuneina, hänen tarttuessa
+nuoren maalarin käsivarteen.
+
+-- Mutta näyttäkää minulle toki kirjanne, -- pyysi hän, -- ja mitä
+olette piirtäneet tänä aamuna.
+
+Federigo ojensi sen hänelle vitkallisesti. Maisema oli oivallisesti
+piirretty, harvoilla, mutta taidokkailla piirteillä; kuvassa oli henkeä
+ja eloisuutta. Toiselle puolelle lehteä oli Federigo pikaisesti
+piirtänyt itse vanhan herran suurikukkaisine aamunuttuineen ja
+kölniläisine piippuineen.
+
+-- Olettepa aika veitikka! Tämä täytyy minun näyttää herttuattarelle.
+
+He olivat sillä välin saapuneet taikalinnan eteen, joka vaan vähän
+pilkisti esiin köynnöskasvien ja kukkasten keskeltä.
+
+-- Kotvikaa tässä hetkinen, -- pyysi herttua.
+
+Jonkun minutin kuluttua saapui kultanauhainen palvelija ja pyysi
+Federigon seuraamaan itseään. Kiertoportaita myöten kuljettiin toiseen
+kerrokseen, ja täällä aukaisi palvelija Federigolle viehättävän
+huoneen, josta oli hurmaava näköala järvelle päin. Yksi huoneen
+seinistä oli pelkkää peililasia, ja siihen kuvastui lumoavalla tavalla
+koko ihana maisema.
+
+Federigo ei tiennyt, mitä ensin ihailla, maisemaa, peiliä vai
+telttakattoista vuodettako, paksulla damastilla verhottua, jossa
+ruhtinaallinen vaakuna koreili. Mutta kun hän sattui katsahtamaan
+pöydälle päin, huomasi hän siinä matkalaukkunsa ja kynänsä sekä
+läheisessä nurkassa vielä maalarivarjostimensakin, sanalla sanoen,
+kaikki tavarat, jotka hän oli jättänyt shur Paolon huostaan. Federigo
+pyöritti päätään, vaan hämmästyi vieläkin enemmän, kun oven takaa
+kuului rapinaa, ja Momolo hypähti iloisena sisään.
+
+Federigolta oli jäänyt huomaamatta, kuinka herttua lehtimajassa oli
+puhutellut erästä palvelijaa, jättäen hänen toimekseen pitää huolta
+tästä kaikesta.
+
+-- Momolo! Oletko sinäkin täällä? Miltäs me nyt täällä näytämme?
+Olemmehan kuin lumotut prinssit, -- puheli Federigo, koiraa hyväillen.
+
+Palvelija astui taas sisään, tuoden hopeakannussa vettä ja öljyä sekä
+hienosti tuoksuavia toalettisaippuoita, ilmoittaen samalla, että
+herttua puolen tunnin perästä odottaa Federigoa saliin.
+
+Matkalaukku avattiin nopeasti ja parhaimmat vaatteet otettiin esille.
+Pukeutuminen onnistui kaikin puolin hyvin, kunnes tultiin paksuihin,
+nauloilla varustettuihin alppikenkiin. Niitten sijaan ei ollut
+Federigolla mitään jalkaan pantavaa.
+
+Kun nuori maalari oli pessyt ja siistinyt itseään asianmukaisesti sekä
+tuoksuavalla hiusöljyllä haihduttanut viimeisetkin tärpättituoksut,
+riensi hän saliin.
+
+Ylhäinen seurue oli siellä koossa: kaksi herttuan veljentytärtä,
+nuoruutensa kukoistuksessa, sekä useita muita talon ystäviä nähtiin
+siinä. Kohta astui herttuatarkin sisään. Silmänräpäyksen seisoi hän
+miettiväisenä nuoren maalarin edessä, ikäänkuin muistojaan kooten,
+sitten astui hän reippaasti hänen luokseen, ojensi hänelle kätensä ja
+sanoi Wienin murteella saksaksi:
+
+-- Mieheni on tänä aamuna ottanut teidät vangiksi.
+
+-- Olen maailman ihanimmassa vankilassa. Minua pitää täällä vankina
+lumoava luonto ja vielä enemmän ystävällisyys, joka ympäröi minua joka
+puolelta.
+
+-- _Ha, è molto gentile!_ (Hän on sangen kohtelias), -- virkkoi
+herttuatar, kääntyen vieraisiinsa. -- Me tahdomme koettaa tehdä teidän
+vankeutenne niin suloiseksi kuin mahdollista.
+
+Istuttiin pöytään, ja Federigo sai paikan herttuattaren vieressä, joka
+puhutteli häntä saksankielellä, hän kun ennen jonkun aikaa oli
+oleskellut Wienissä. Aterian loputtua täytyi Federigon näyttää
+skitsikirjansa. Kaikki ihmettelivät taidokkuutta ja eloisuutta hänen
+kuvissaan ja nauroivat, kun herttua suurikukkaisine aamunuttuineen tuli
+näkyviin.
+
+Iltasella käveltiin parittain puutarhassa. Federigo käveli
+herttuattaren kanssa.
+
+-- Nuori ystävä! Te olette tehnyt meille hyvän työn, josta emme voi
+teitä kyllin kiittää, -- sanoi herttuatar.
+
+Federigo pysähtyi:
+
+-- Kuinka niin, armollinen rouva? Tehän olette minulle hyvän työn
+tehnyt.
+
+-- Ei, ei! Jo monen vuoden aikana on synkkä alakuloisuus rasittanut
+mies parkaani ja niin minuakin. Sittenkuin poikamme kuoli, ei ole
+ainoakaan valon säde päässyt kotiamme valaisemaan. Aamusin nousee
+mieheni ani varhain ja kävelee alakuloisena ja yksin puistossa. Siten
+hän tuli tänään kuulleeksi teidän laulavan. Laulunne kaiketi liikutti
+häntä, koska hän meni teidän luoksenne. Ja sitten -- te muistutatte
+niin meidän poikaamme kuin vesipisara toista! Minun on vaikea hillitä
+itseäni, teitä katsellessani. Mieheni on kertonut minulle kaikki, mitä
+te keskenänne puhelitte, ja nyt on hän niin iloinen, etten ole vuosiin
+häntä semmoisena nähnyt. Tehkää meille mieliksi ja viipykää muutamia
+päiviä luonamme. Te tuotte päivänpaistetta taloomme.
+
+Federigo suuteli liikutettuna herttuattaren kättä.
+
+-- Yhtykäämme nyt toisiin. He kenties jo odottavat meitä, -- puhui
+herttuatar ja riensi reippaasti eteenpäin pitkin laakerikäytävää.
+
+Hupaisessa keskustelussa kului ilta.
+
+Varhain seuraavana aamuna tuli herttua itse Federigoa herättämään
+upeain jalopeuran-taljain suojasta, koska tämä oli sanonut tahtovansa
+taas aamulla nousta piirtämään.
+
+Pian olivat he jälleen yhdessä tuolla alhaalla puutarhassa. Siellä
+etsittiin ihanin paikka; sitten piirrettiin ja sitten syötiin yhdessä
+aamiaista. Momolo lähetettiin viemään runomuotoinen aamutervehdys
+herttuattarelle. Somasti kantoi se sitä suussaan ja laski sievästi
+herttuattaren syliin.
+
+Päivät kuluivat näin nopeasti, ja Federigo kävi yhä rakkaammaksi
+herttualle, niin että hän monasti syleilikin hellästi nuorta maalaria.
+Federigo oli kuin kotonaan talossa. Hän löi palloa veljentyttärien
+kanssa ja souteli gondolissa heidän kanssaan järvellä. He katsoivat
+häneen kuin veljeensä. Viikkoja oli kulunut, mutta herttua pyysi yhä
+uudelleen Federigoa viipymään "vielä kolme, neljä päivää".
+
+Eräänä päivänä oli suuri joukko ylhäisiä herroja ja naisia kutsuttu
+linnaan. Aterioimisen perästä läksi koko seurue soutelemaan. Auringon
+laskiessa, kun ilta oli ihanimmillaan, kulki mandoliini kädestä käteen.
+Moni laulu siinä laulettiin, ja viimein tuli Federigon vuoro. Hän ei
+ollut laulanut tuon ensimäisen aamun jälkeen. Nyt tarttui hän innolla
+soittimeen. Hän lauloi italialaisen arian. Heleä, sydämeen käypä ääni,
+viehkeä esitys ja mestarillinen soitto -- kaikki tämä lumosi kuulijat
+kokonaan.
+
+Kun hän oli lopettanut, kajahtivat kättentaputukset hänelle vastaan
+eivätkä tahtoneet ikänä loppua. Nyt ei sallittu hänen enää laskea
+mandoliinia kädestään. Hän lauloi saksalaisia lauluja niin
+tunteellisesti, että italialaisetkin mielestään ymmärsivät joka sanan.
+Nuorten neitosten silmissä kimalteli kirkkaita kyyneleitä. Nopeasti
+sommittelivat he seppeleen laakerilehdistä, joilla vene oli koristettu,
+ojensivat sen herttuattarelle, ja hän laski sen lempeästi Federigon
+päähän. Herttua syleili nuorta ystäväänsä, ja muut seurassa olijat,
+jotka siihen asti vähän halveksien olivat katselleet alppikenkiä,
+ojensivat nyt hänelle kättä ja kiittivät häntä.
+
+Federigon päätä huimasi. Laulut, tulinen viini, vieraitten kiitokset,
+kaikki kuohui hänen mielessään yhtenä pyörteenä.
+
+Vieraat sanoivat hyvästi, ja herttua astui Federigon kanssa verkalleen
+siimeistä pinia-käytävää myöten ylös linnaa kohti.
+
+-- Federigo, yksi sananen! Ettekö tahtoisi jäädä tänne minun luokseni?
+Te olette tänään lopullisesti valloittanut sydämemme. Olen oppinut
+tuntemaan sydämenne ja rakastan teitä kuin omaa lastani. Herttuatar
+rakastaa teitä myöskin, ja ettekö nähnyt kyyneleitä veljentyttärieni
+silmissä? Kaikki pitävät sydämellisesti teistä. Federigo! Sallikaa
+minun kirjoittaa isällenne. Hän on antava myöntymyksensä. Ettehän toki
+tahtone jäädä menehtymään avaraan maailmaan, niinkuin minun poika
+raukkani?
+
+Federigon sydän sykähteli kuuluvasti, ja hänen jalkansa horjahtelivat.
+
+-- Herttua! Te olette sanomattoman hyvä. Aivan liian hyvä.
+
+-- Nyt ei sanaakaan tästä enää tänä iltana. Mutta miettikää asiaa
+itseksenne, -- sanoi herttua ja puristi Federigon kuumeista kättä.
+
+Huoneeseensa tultuaan katsoi Federigo kauan ulos viileään yöhön. Hänen
+päätänsä poltti, ja levottomasti heitteli hän itseään sinne tänne
+vuoteellaan silkkisen peitteen alla. Mutta aamusella helähteli
+omituisia ääniä hänen korvassaan. Hän oli kuulevinaan saksalaisia
+lauluja. Hän heräsi tähän ja huomasi ulkona joukon saksalaisia
+musikantteja, jotka soittelivat kansanlauluja ja maalaispolskia.
+Herttua oli tahtonut ilahduttaa vierastansa ja oli lähettänyt ne
+soittamaan hänen akkunainsa alle.
+
+Kauan kuunteli heitä Federigo, ja vetrehiset vedet alkoivat vieriä
+hänen poskilleen. Isä, kotimaa, kutsumus -- kaikki astui siinä hetkessä
+hänen sielunsa silmäin eteen. Sanomaton mielen haikeus valtasi hänet ja
+koti-ikävä niin voimakas, ettei hän koskaan semmoista ollut tuntenut.
+Nopeasti nousi hän, pakkasi kiireisesti tavaransa matkalaukkuun ja
+riensi alas puutarhaan.
+
+Ihmetellen katsoi häneen herttua. Lyhyet olivat jäähyväiset. Muutamin
+sanoin selitti Federigo herttualle kaikki. Kotona odotti häntä isä ja
+morsian, ulkona maailmassa viittoili hänelle taide. Tälle oli Federigo
+pyhittänyt elämänsä, vaikka herttuan hyvyys oli ollut vähällä saada
+hänet unhoittamaan velvollisuutensa.
+
+Polvistuen pyysi hän vanhalta herttualta siunausta matkalleen, jätti
+tervehdyksensä herttuattarelle ja veljentyttärille ja katosi vanhan
+porttiholvin taakse.
+
+Kauan katseli herttua hänen jälkeensä. Alhaalla pienessä
+kalastajakylässä tapasi Federigo shur Paolon.
+
+-- Te olette onnenlapsi, sor Federigo. Te olitte Villa Serpelonessa.
+
+-- Niin, siellä olin, shur Paolo. Pankaa vene kuntoon ja soutakaa minut
+yli järven. Tänä iltana lähden Milanoon.
+
+Shur Paolo pyörritti harmaata päätään. -- _In nome di Dio_, (Jumalan
+nimeen) -- sanoi hän -- jos niin tahdotte.
+
+
+
+
+Fremersbergin luostarin risti
+
+
+Vuonna 18... oli iloinen seurue vanhoja ja nuoria Baden-Badenista
+matkalla Fremersbergiin. Se on vuori, joka metsäisine rinteineen
+laskeutuu Reinin laaksoon. Mieli jotain nähdä Jumalan luomasta
+kauneudesta ja komeudesta, niin sinne sitä pitää vaeltaa. Jalkojen
+juuressa lepäävät Reinin laakson kaupungit ja kylät, hedelmäpuitten ja
+viinitarhojen suojassa; niitten välitse pistäytyy Rein hopeaisena
+juovana näkyviin, ja etäällä kohoaa Vogesien vuorenhuippujen sinervä
+jono. Harmaaseen harsoon kiedottuna kohoaa Strassburgin tuomiokirkko,
+ikäänkuin jokin valtava sormenviitta, ja yli metsäsyvänteen katselevat
+Iburg-linnan kolkot rauniot tummien kuusien välistä, tuon linnan, jonka
+ympärillä sadut ja muratti kiertelevät. Katsella sieltä ylhäältä
+auringon laskua, kun koko seutu on kietoutunut iltaruskon vaippaan,
+kuulla kellojen kutsuvan iltakirkkoon ja iltatuulen huhahtelevan
+korkeitten kuusten latvoissa -- siinä verraton näky.
+
+Iltapäivä oli jo käsissä, ennenkuin oli kuljettu tuo rasittava matka
+yli monien alastomien kivikallioitten. Vihdoin saapuivat väsyneet
+matkamiehet suureen, ihanaan puistoon, jota korkeat malvat ja liljat
+runsaasti koristivat, ja istuivat kohta hauskassa majatalossa.
+Virkistettyään täällä itseään, asettuivat he erään varjoisan pensaston
+siimekseen.
+
+-- Tiedätte kai, hyvät ystävät, -- alkoi vanhin seurassa,
+jalomuotoinen, hopeahapsinen mies, -- missä nyt ollaan?
+
+-- Tokihan nyt -- Fremersbergin "Kotkassa", jossa saa hyvää
+Affenthaleria ja Limburgin juustoa, -- sanoi nuori, kymmenvuotias
+poika.
+
+-- Niin kyllä, sinä nälkäinen herkkusuu, mutta tiedätkös myös, että
+täällä seisoi kerran luostari? Siinä, missä sinä nyt istut, kävelivät
+munkit ruskeissa kaapuissaan ja päähineissään, veisaten Hora- ja
+Vesper-rukouksiaan.
+
+-- Luostari! -- huudahti poika hämmästyksissään. -- Sehän kuuluu varsin
+kunnianarvoisalta! Miksikäs tässä nyt on ravintola?
+
+-- Niin, se on pitkä tarina. Näetkö tuota korkeata, valkoista ristiä
+tuolla malvojen keskellä? Menepäs sinne ja kirjoita paperille värssy,
+joka on luettavana jalustassa. Sitten saat kuulla enemmän.
+
+Pian tuli poika takaisin ja luki näin kuuluvan värssyn:
+
+    Vaikka raunioksi raukeis maa,
+    Risti ei voi koskaan horjahtaa.
+    Vaikka sydän sortuis taistohon,
+    Turvanani aina Kristus on.
+
+-- Mitenkäs tuo värssy siihen on tullut? -- kysyi vaaleakiharainen
+tyttö, -- se on niin kaunis ja kuuluu niin uudenaikaiselta. Ja
+luostarihan oli vanha.
+
+-- Kuulkaa sitten. Minä tunsin vielä luostarin viimeisen munkin; se oli
+pater Herman, vanha raihnainen mies, joka asui täällä kahden palvelijan
+kanssa. Hänellä oli viisas puudeli, joka joka päivä, kori hampaissa,
+juoksi vuorien poikki Baden-Badeniin hakemaan leipää ja lihaa. Se tunsi
+tarkoin kaikki puodit ja toimitti kaikki asiat oikein. Vanhan paterin
+kuoltua myötiin vanha, ränstynyt luostari huutokaupalla, ja nyt on
+siitä tullut ravintola. Mutta palatkaamme nyt tuohon kirjoitukseen.
+Katsokaas, tuolla, missä risti seisoo, oli muinoin Fremersbergin kirkon
+pääalttari. Armon vuonna 1411 eleli tuolla keskellä synkintä metsää
+erakko, veli Henrik, ammatiltaan kankuri. Siinä hän vietti ahkeraa ja
+hurskasta elämää. Lähikylistä tuli väkeä häntä kuulemaan, ja pian yhtyi
+muitakin veljiä viettämään yksinäistä elämää hänen kanssaan. Tapahtui
+sitten kerran eräänä yönä, että erakkoveljet heräsivät unestaan pitkään
+metsätorven toitotukseen. He hypähtivät ylös, sytyttivät pikisoihdun ja
+lähtivät liikkeelle. Silloin kuulivat he rytinää pensaikossa; vaivoin
+ponnisteli siellä ratsu suossa ja kivikossa, seljässään verta vuotava
+metsämies, ritarin asussa. Veljet tarttuivat ohjaksiin, veivät eksyneen
+majaansa ja pesivät hänen haavansa. Vielä puoleksi tainnoksissa ja
+kuumeessa puheli vanha metsämies:
+
+    Turvanani aina Kristus on.
+
+Se ilahdutti veljiä, He huomasivat, etteivät he olleetkaan ottaneet
+kattonsa alle mitään peikkoa, vaan hurskaan ritarin. Eräs veljistä
+katseli ihmeissään kultaista koristusta, jota metsämies kantoi
+kaulassaan -- keisarin kuva raskaissa kultakäädyissä, -- ja oli hänellä
+siitä omat ajatuksensa, Kun sitten metsämies aamulla aikaisin
+virkistyneenä heräsi, sanoi hän veljille: "Jumala teille, hurskaat
+veljet, palkitkoon sen, että otitte minut suojaanne. Ottakaa nämä
+kultaiset käädyt palkaksi, mutta enemmänkin teen vielä. Sinne, missä
+teidän mökkinne seisoo, rakennetaan luostari pienine kirkkoineen, jotta
+siinä hoidettaisiin ja vaalittaisiin muitakin, jotka sattuvat täällä
+eksymään. Minä olen Badenin maakreivi Jaakko". Veljet suutelivat hänen
+kättään ja kiittivät häntä. Pian alkoi siellä kilke ja kalke käydä,
+kivi nousi kiven päälle ja hirsi liittyi hirteen, ja pieni luostari oli
+valmis vuonna 1426. Monet myrskyt se näki. Miekka ja tuli sitä usein
+havittelivat, mutta yhä se uudelleen kohosi. Moni vaeltaja raukka sai
+siellä suojaa ja apua, ja nälkävuosina siinä monta köyhää ruokittiin.
+Mutta viimein kuolivat munkit kaikki. Kun viimeinenkin jälki
+luostarista oli kadonnut, tahtoi suuriherttua Leopold kunnioittaa
+luostarin perustajaa, laittamalla ihanan värssyn tuosta hänen
+silloisesta hartaasta huokauksestaan ja pystyttämällä tuon suuren
+hietakiviristin, muistoksi siitä, että täällä muinoin oli ollut
+siunauksen hiljainen tyyssija. Luostari on hävinnyt, munkit kuolleet,
+-- mutta risti seisoo yhä. Ja risti on säilyvä aina, vaikka raunioiksi
+raukeis maa, ja autuas on se, joka voi sanoa:
+
+    Vaikka sydän sortuis taistohon,
+    Turvanani aina Kristus on.
+
+Vanha herra oli lopettanut. Poikanen oli sillävälin nukahtanut hiljaa
+hänen jalkainsa juureen ja näki nyt lämpöisenä kesäiltana unta
+munkeista, jotka täällä olivat vaeltaneet. Toiset taas oli vallannut
+omituinen äänettömyys, niinkuin monasti tapahtuu keskellä iloista
+seurustelua. Silloin ei kukaan tahdo ensimäisenä ruveta puhumaan. Ellei
+ole mitään erityisen kaunista ajatusta lausuttavana, niin karkoittaa
+siten vaan nekin hyvät ajatukset, joita kukin kenties itsekseen
+miettii.
+
+Kaikki nousivat ylös ja lähtivät ristin luo, joka näkyi kauas.
+
+-- Olisinpa minä elänyt luostarin aikoina, niin olisi minustakin tuonne
+munkki tullut, -- sanoi eräs solakka nuorukainen, noin 18 vuotta vanha,
+
+-- Sinusta munkki! -- sanoi tyttö, jolla oli päässä suuri
+florentinilainen olkihattu ja siinä aimo vihko kedon kukkasia.
+Naurusuin hän katseli poikaa kirkkailla, ruskeilla silmillään, jotka
+ilmaisivat hehkuvaa elämänhalua, -- sinusta vainenkin kaunis munkki
+olisi tullut! Vahinko vaan ruskeita kiharoitasi ja komeata nenääsi, ne
+kun kokonaan olisivat kadonneet luostarin muurien taa.
+
+-- Kentiespä ne siellä juuri olisivat paremmin säilyneet kuin maailman
+melussa. Vähät siitä, jos tukka ajetaan; lähtee se maailmassa
+kumminkin.
+
+-- Mikä minkin mieleen -- vastasi tyttö, Veronika nimeltä. -- Minä
+vaadin elämältä muuta. Minä tahdon tulla täällä onnelliseksi, enkä
+ollenkaan ymmärrä, miksi ei saisi siihen pyrkiä. Pitää maailma murheen
+laaksona on minusta aina ollut varsin sairasmielistä. Ja vaikka maailma
+sellainen olisikin, eikö meidän pitäisi tehdä siitä ilon majaa?
+Katsopas vaan näitä kukoistavia kukkasia, näitä reheviä köynnöksiä;
+kyllä ne ovat paljon iloisammat kuin valittelevien munkkien
+malvapensaat ja ristikäytävät.
+
+-- Sinäpä et sanoja säästä, rakas lapsi, -- sanoi vanha, harmaahapsinen
+rouva. -- Kenties sinä myöhemmin ajattelet toisin ja pidät vähempää
+ääntä, kunhan huomaat löytyvän voimia, joita vastaan sinä et voi
+taistella. Kenties voin sinulle joskus kertoa ihmislasten onnesta.
+Minun elämänkokemukseni on se, mitä tuossa jalustassa sanotaan.
+
+Keskustelun kestäessä oli eräs tyttö asettunut Veronikan taakse ja
+kietonut käsivartensa hänen ympärilleen. Hartaasti ja mustat silmät
+suurina hän kuunteli vanhan rouvan puhetta. Veronika kääntyi äkkiä
+häneen päin.
+
+-- Sinähän se olet, Klara! Tämä sopii juuri sinulle, joka pidät
+luostarielämästä.
+
+Eräs kahdeksan vuotias poika oli hiljaa asettunut ristin juurelle.
+Sysimustat, suuret silmät katselivat kysyvästi ja tutkivasti ulos
+maailmaan ja yhtä syvästi taivaaseenkin. Löytyy sellaisia ihmeellisiä
+lapsenkasvoja, jotka ovat suuria salaisuuksia ja kysymysmerkkejä. Mitä
+heistä tulee?... Näkyi, että hän mietti tuota lausetta ristissä. Äkkiä
+hän nousi ylös, juoksi vanhan rouvan luo ja sanoi:
+
+-- Äiti, hajoaakos maailma sitten raunioiksi, tämä ihana maailma?
+Mitenkäs se on mahdollista? Vieläkös minä sen näen, ja sinä, äiti?
+Kuinkas sitten käy? Sanohan!
+
+-- Sinä kyselet liian paljon yhtähaavaa, lapsi! -- vastasi äiti,
+katsoen hellästi poikaansa, -- mutta kuulehan. Näetkö tuolla tuota
+kirjavaa perhosta? Eikös se kerran madellut pitkin maata rumana
+toukkana, ja mitenkä kauniit värit sillä nyt on ja mitenkä keveät sen
+siivet! Olisitko silloin luullut, että jotain tuollaista voisi tulla
+ryömivästä matosesta? Niin se käy maailman ja ihmisenkin. Se, mitä nyt
+näet, on vaan alkua, mutta siitä tulee vielä jotain ihanampaa.
+Ymmärrätkös?
+
+-- Vaikeata se on, -- vastasi poika. Niin sanoi hän aina, kun sattui
+jotain kummallista hänen elämässään.
+
+-- Taasko hän kyselee, tuo pieni, mustasilmäinen filosofi, -- sanoi
+sisaruspari, poika ja tyttö, jotka istuivat käsityksin.
+
+-- Kyseleepä kyllä. Se, joka ei kysele, hän ei mitään opi. Ettekö ole
+lukeneet kertomusta ritarista, joka ei koskaan kysellyt ja siitä syystä
+menetti sen, mikä paras on?
+
+-- Sen me kyllä tunnemme. Siitähän kertovat satukirjat, tiedäthän äiti,
+ne Reutlingenissä painetut. Ritarin nimi oli Parzival.
+
+-- No niin, siitäpä tekin sitte voitte jotain oppia. Vielä te
+ymmärrätte kirjoituksen tuossa ristissä, te ja pieni mustasilmäinen
+myös. --
+
+Aurinko oli jo laskemaisillaan, mutta pieni seura istui vielä pöydässä.
+Hauskasti jutellessa olivat maidot, vaapukat ja mansikat ja Limburgin
+juustot ja punainen Affenthaleri kadonneet, ja vanhin joukosta teki
+lähtöä. Hilpeitä lauluja laulellen kuljettiin läpi metsän takaisin
+Badeniin. Mutta ei kukaan aavistanut, että yöllä muutamat unissaan
+näkivät valkoisen ristin loistavan ja kuulivat vienojen äänien
+laulavan:
+
+    Turvanani aina Kristus on.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Viisikymmentä vuotta runsaasti on kulunut edelläkerrotusta
+iltapäivästä. Mitä on tullut heistä, jotka silloin niin hauskasti
+jutellen istuivat siellä ja katselivat tuota vakavaa ristiä? Ovatko he
+oppineet ymmärtämään kirjoituksen siinä? Minä annan pikipäisin
+muutamien kuvien heistä kulkea sieluni silmien ohi.
+
+Vanha herra, harmaahapsinen, -- Jumala hänen muistoansa siunatkoon! --
+hänestä täytyy minun laulaa, niinkuin vanha Wandsbecker:
+
+    Sulo rauha kattaa kummun tän.
+    Miehen hyvän tähän peittelitte.
+    Paljon häntä tekin rakastitte,
+    Minä -- vielä enemmän.
+
+Tuskin olen eläessäni sittemmin kohdannut yhtäkään sellaista
+päivänheleätä luonnetta, kuin hänellä oli. Jo kotona, lapsena
+ollessaan, oli hän isänsä päivänvalo. Hän oli ainoa lapsista, joka sai
+kutsua "sinuksi" vanhaa, kunnianarvoisaa vanhusta, kun muitten lasten
+sitävastoin piti ankaran kurin ja vanhan tavan mukaan "teititellä".
+Jokainen oikea, jalo sävel löysi vastakaiun hänen sydämessään. Löytyypä
+ihmisiä, joiden käsissä kaikki, mihin kajoavat, muuttuu kullaksi. Eivät
+he ole mitään noitia eikä kullantekijöitä, mutta he osaavat löytää
+kullan kunkin asian pohjalta. Mitätön esine, johon muut eivät ole
+huomiota kiinnittäneet -- sen he nostavat maasta, tarkastelevat sitä ja
+antavat meille takaisin kultana ja jalokivenä. Ne ovat juuri
+rakkaudelle ja ilolle herkät silmät, joissa kaikki kuvastuu niin
+valoisana. Ja sellainen mieskö olisi kulkenut ristin ohi, silmäilemättä
+sen ääretöntä ihanuutta? Ei -- se valaisi hänen sydämeensä. Hiljainen
+sielujen heimolaisuus veti häntä, jonka silmä aina oli avoin kaikelle
+ihanalle, ihanimman ihmislapsen luo, eikä se tuottanut hänelle
+päänvaivaa eikä sydämen murtumista. "_Jesus katsahti hänen puoleensa ja
+hän rakasti häntä_", niin kuului tässäkin; hänen vastauksensa oli vaan
+toinen kuin tuon rikkaan nuorukaisen. Hänen elämänsä tarina ei näet
+jatku sanoilla: "ja hän meni murheellisena pois, sillä hänellä oli
+paljon tavaraa", vaan "ja hän katsoi Häneen ja rakasti Häntä takaisin
+ja antoi Hänelle ei ainoastaan kaiken sen, mitä _hänellä oli_, vaan
+myös kaiken, mitä _hän oli_." Oletkos kohdannut sellaisia ihmisiä,
+joille -- kuten muutamissa maissa -- aurinko koittaa ilman hämärän
+hämyä ja taistelun pimeyttä ja sumua vastaan heti täydellä terällään?
+-- Ja hänen elämänsä aurinko laskeusikin valoisana ja kirkkaana.
+Sairaana hän ei ollut milloinkaan ollut, -- ja kuolemakin tuli
+valoisana airueena vain. Vielä edellisenä iltana oli hän kirkkaalla ja
+vanhoillakin päivillä vielä korkealla tenoriäänellään laulanut:
+"Jumalan karitsaa." Pantuaan pois paletin ja pensselin -- hän oli juuri
+maalannut Fremersbergin vienossa ilta-auringon valossa -- kuului hänen
+huuliltaan huudahdus: "Se on kuolema!" ja toinen: "Rauhaan", ja
+viimeksi: "Herra Jesus, ota minun henkeni!" Ei kulunut pitempää aikaa,
+kuin tämän kirjoittamiseen -- niin silmät ummistuivat ajalliselta
+maailmalta, auetakseen tuolla ylhäällä riemussa.
+
+    "Vaikka sydän sortuis taistohon,
+    Turvanani aina Kristus on."
+
+Niin kuului kuolemassa, eikä siinä senvuoksi näkynyt eikä tuntunut
+kuolemaa olevankaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kuusitoista vuotta ennen hänen lähtöään, oli viimeisen taistelunsa
+taistellut se sisaruspari, joka silloin kerran oli istunut käsityksin,
+kuunnellen pienen miehen kysymyksiä. Nuorukainen, hiljainen, hauska
+originaali, joka ei oikeastaan ketään tarvinnut, ollakseen onnellinen,
+koska hän oli muodostanut itselleen oman pienen maailman, jota ei
+muitten tarvinnut ymmärtää, iskikin senvuoksi aina yhteen tylyn,
+todellisen maailman kanssa. Se sysäili häntä ja hän sitä, ja aina oli
+hän sen mielestä liian lyhyt tai liian pitkä. Hänen opettajansa
+ennustivatkin hänelle kaikkea mahdollista onnettomuutta, ja hän oli
+vähällä itsekin sitä uskoa. Kumminkin katseli hän maailmaa jälleen
+suurilla, ruskeilla silmillään, ikäänkuin tahtoisi sanoa: "Ette te
+minua kuitenkaan kaikki ymmärrä." Raskas vamma, äitinsä perintöä, piti
+hänet loitolla ihmisten remuavista seuroista; sitä enemmän nautti hän
+sisällisesti. Harvasanainen kun oli, aukasi hän ainoastaan silloin
+tällöin puheensa sulut, ja silloin hänen sanansa olivat täynnä hilpeitä
+leikkipuheita siitä mitä kaikkea hän oli nähnyt ja kuullut, vaikka hän
+muutoin niin vakavalta kannalta maailmaa katseli. Mutta tulla joksikin
+tässä maailmassa, siihen ei hänestä ollut. Hän ajatteli ja ajatteli
+paljonkin, mutta ei voinut yhteenkään ajatukseen oikein toden teolla
+kiintyä ja panna sitä täytäntöön. Hän vaipuikin ajan pitkään välistä
+raskasmielisyyteen ja alakuloisuuteen, joihin hänen yksinäiset
+mietiskelynsä olivat panneet hyvän alun. Jokainen sydämellinen katse ja
+jokainen lempeä sana tuntui hänestä silloin hyvälle. Äkisti sai hän
+kovan tulehduksen keuhkoihinsa. Tästä hän kyllä näennäisesti parani,
+mutta se oli kumminkin jättänyt jälkeensä kuoleman idun. Lopulti ryhtyi
+hän jälleen siihen taiteeseen, jota hän aikaisemminkin oli
+harjoittanut. Piti kerran tehtämän joku teräspiirros ja myötämän se
+sairasten lasten hoitolaitoksen hyväksi. Hän pyysi saada sen
+toimekseen. Hän piirusti ja kaiversi ristin Fremersbergin pääalttarilla
+kirjoituksineen. Tuo ihana piirros levisi monissa kappaleissa ja tuotti
+rahaa runsaasti. Silloin välähti ilon säde noilla kalpeilla kasvoilla,
+joista kuumeiset silmät synkästi hohtaen katselivat. Se oli hänen
+_viimeinen_ työnsä. Ja jo kauan oli hän aavistellut, että tuo lause
+sopii _häneen_. Päivät kävivät yhä vaikeammiksi hänelle, mutta yhä
+suuremmaksi kävi hänen kärsivällisyytensäkin. Herkeämättä tuijotti hän
+tekemäänsä työhön, joka riippui seinällä hänen vuoteensa yläpuolella.
+Nuoruus ja kuolema, poispääsemisen toivo ja paranemisen toivo
+taistelivat keskenään. Mutta sielu voitti taistelussa, ja kun hän
+kerran eräälle vanhalle, uskolliselle ystävälle oli avannut koko
+sydämensä ja lapsellisesti tunnustanut kaikki, mikä hänen sieluaan ja
+omaatuntoaan painoi, läheni pelastus nopein askelin. "Minä olen niin
+onnellinen! Minä rakastan paljon teitä kaikkia, -- minä menen kotiin."
+Ne olivat hänen viimeiset sanansa, ja katse ristiin kiinnitettynä
+sammuivat kauniit, tummat silmät. Hän oli täyttänyt yhdennenkolmatta
+ikävuotensa, kun "sydän sortui taistohon".
+
+       *       *       *       *       *
+
+Entäs hänen sisarensa, tuo hento lapsi, paksuine palmikkoineen? Häntä
+täytyi rakastaa tuota hiljaista olentoa. Usein pisti hänessä veitikka
+esiin, mutta hän osasi silloin nauraa niin sydämellisesti, ettei häneen
+voinut suuttua. Kaikissa leikeissä oli hän aina rauhanrakentajana
+rajujen poikain kesken, eikä kukaan tohtinut häntä vastustaa. Hän
+varttui neitoseksi, ja hänen runokyhäyksensä ja päiväkirjansa, joihin
+minä kerran sain vilaista, kertovat, mitä kaikkea hänen nuoressa
+sydämessään oli liikkunut. Hänellä oli suuria soitannollisia
+taipumuksia ja heleän kirkas soprano-ääni. Felix Mendelssohnin laulut
+olivat juuri ilmestyneet, ja ihastuksella hän lauleli niitä. Musiikki
+kiinnitti hänet suloisella mieltymyksellä erääseen nuoreen
+taiteilijaan, mutta kaikki jäi kumminkin selvitystä vaille. Koitti
+päivä, jolloin salaisuus tuli ilmi, vaikka toisella tavalla, kuin hän
+oli ajatellut. Eräältä matkalta palattuaan sai hän yöllä
+kuumeenväristyksiä, jotka olivat alkuna ankaraan lavantautiin.
+Houreissaan puheli hän rakkaudestaan. Äiti piteli hänen
+kuumeenpoltteista, värisevää kättään ja lohdutteli häntä niin hyvin
+kuin taisi. Kuume hävisi, tauti näytti taittuneen, mutta sydän oli
+uupunut. Hän tunsi kyllä, että päivänsä olivat luetut, ja nuori elämä
+taisteli kovasti kieltäymystä vastaan. Kun hän oli saanut varmuuden
+siitä, ettei enää ollut toivoa kuin vähän tai ei ensinkään, kohosi
+hänen henkensä täyteen selvyyteen ja rauhaan. "Älkää antako minun enää
+nukkua -- olkaamme nämä hetket vielä yhdessä. Lukekaa minulle psalmeja!
+Muistatko, äiti, mitä sinä sanoit Fremersbergissä? 'Täytyy kysellä',
+sinä sanoit. Sinun pitää puhua minulle vielä paljon siitä, miten tuolla
+ylhäällä on. Nyt minäkin tiedän, mitä se värssy merkitsee, jonka veikko
+kaiversi." Niin kului päivä toisensa perästä, kunnes hän, ilman
+minkäänlaista kuolonkamppausta nukahti pois. Äiti laski myrttiseppeleen
+hänen otsalleen. Nuoresta taiteilijasta saimme hyvän ystävän, ja
+nuoren, kihlaamattoman morsiamen kuva on häntä seurannut aina läpi
+elämänsä. Vierekkäin lepäävät sisarukset, he, jotka kerran käsityksin
+istuivat luostarin mäellä.
+
+Ja Klara sitten? Niin, Veronika oli oikeassa. Ei hän tosin mennyt
+luostariin, mutta kyllä armeliaan rakkauden palvelukseen. Eipä sillä,
+että hänen olisi ollut juuri helppo erota rakkaan kodin piiristä, mutta
+hänen isänsä, joka itse oli erään sairashuoneen esimiehenä, oli
+hartaasti toivonut, että joku hänen lapsistaan, toinen tytär
+esimerkiksi, antautuisi sairaanhoitajaksi. Hän uhrasi itsensä muiden
+tähden, tuo liikuttava, epäitsekäs ihmislapsi. Kaksikymmentä ajastaikaa
+oli hän uskollisesti tuossa toimessa, pysyen lujalla rakkauden siteellä
+kiinni kaikissa niissä, jotka kerran olivat hänen kanssaan ristin
+juurella istuneet. Nyt kantoi hän ristiä itse rinnallaan ja
+sydämessään. Jälkeen jääneitten tavarain joukossa löytyi Fremersbergin
+ristin kuva.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ja tuo elämänhaluinen, vallaton lapsi, joka elämältä niin paljon onnea
+vaati, minnes hän on jäänyt? Veronika! Täysin purjein laski hän
+elämään, etsien kaikissa asioissa ja ihmisissä paraita puolia ja
+löytäenkin niitä. "Sinä vedät aina kerman päältä", oli hänen äitinsä
+nauraen sanonut, "ja me saamme sitten juoda piimän." "No, hyvälle se
+maistuukin, kun vaan on oikein lämmintä", vastasi tyttönen ja
+tämä lause se kulki kauan sananpartena perheessä. Sattuvilla
+sukkeluuksillaan ja luontaisella humorillaan veti hän pian ihmiset
+puoleensa. Siksipä kerrottiinkin hänelle tapahtuneen kaikenlaisia
+rakkausseikkailuja, huolimatta hänen siveellisestä ankaruudestaan. Kun
+häntä joku ystävättärensä nuhteli siitä, että se tai se nuori mies oli
+astunut liian lähelle tulta ja saanut hänestä sydämenpolttoja, vaikka
+eräs toinen oli häneen mieltynyt, sanoi hän: "Ei se sellainen mitään
+rakkautta ole. Jos minä toista kohtaan osoitan vähänkään intressiä,
+niin luulee hän heti, että nyt pitää mennä kihloihin. Miks'ei voisi
+löytyä ystävyyttä nuorten, eri sukupuolta olevien välillä? Pitääkös
+sitä sitten heti mennä naimisiin?" Sama vanha rouva, joka hänelle
+kerran Fremersbergissä oli sanasen sanonut, otti hänet jälleen sanasta
+kiinni, kuullessaan hänen taas puhuvan samaan tapaan.
+
+-- "Rakas lapsi, niin sinä luulet, mutta uskopas minua: se ei pidä
+paikkaansa. Raja, jossa kunnioitus ja lempi muuttuvat rakkaudeksi, on
+liian hieno. Nuoret ihmiset, jos ovat luonteeltaan ihanteellisia,
+panevat ihanteensa johonkin luotuun olentoon ja rakastavat hänessä
+oikeastaan _itseään_, -- eikä toinen enempää kuin toinenkaan pääse
+ilman pettymyksiä. Niin kauan sinä leikittelet tulen kanssa, kunnes
+poltat hyppysesi. Sinun olisi paljoa parempi, että ottaisit jonkun
+kunnon miehen, joka voisi sinua johdattaa ja taluttaa vakaalla, mutta
+lempeällä kädellä. Silloin voisivat luonnonlahjasi kehittyä ja tulla
+siunaukseksi sinulle ja muille. Nyt en luule niistä olevan siunausta
+kellenkään."
+
+Tyttö ajattelemaan. Hän ei koskaan unohtanut näitä sanoja, ei edes
+niiden pitkien vuosien kuluessa, jotka hänen, terveytensä vuoksi,
+täytyi viettää Ranskassa ja Italiassa. Orgaaninen sydänvika pakotti
+hänet näet jo nuorena lähtemään kotimaastaan, koska ilmanala täällä oli
+hänelle epäterveellinen. Riittää sanoa, että hänen elämänsä oli jakso
+hauskoja hetkiä, mutta vielä enemmän pettymyksiä. Paraikaa kun hän
+luuli elämänsä saaneen vahvan tuen ja pohjan, silloin, viimeisessä
+silmänräpäyksessä, joutui toivo haaksirikkoon, ainakin kärsimysten
+karille.
+
+Niin tuli hän Palanzaan. Täällä tutustui hän erään nuoren, sairaan
+prinssin seuralaiseen, jonka koko olemus häntä suuresti miellytti.
+Vakava, mutta kumminkin sydämellinen tapa, jolla tämä kohteli sekä
+prinssiä että koko muutakin seuraa, lempeä totisuus, joka silmistä
+loisti -- kaikki tuo teki Veronikan hiljaiseksi hänen läheisyydessään,
+kun muut sitä vastoin innostuivat ja vilkastuivat henkevästä
+keskustelusta, jota hän niin hyvin osasi ylläpitää. Kuka voi sanoa,
+kuinka ihmeellisesti tällainen persona vaikuttaa erilaisiin ihmisiin,
+ja mitä kaikkia vaikuttimia siinä on! Koska tuo prinssin mentori oli
+oikeastaan teologi, niin pyysivät vieraat, joille ei täällä mitään
+jumalanpalvelusta oltu pidetty, häntä saarnaamaan. Moneen vuoteen ei
+hän enää ollut saarnannut, eikä hänen olisi ollut helppoa tehdä sitä
+nyt ja varsinkin sellaiselle seurakunnalle; lopuksi suostui hän
+kumminkin. Hän saarnasi eräässä pienessä salissa, joka tuota pikaa oli
+laitettu rukoushuoneeksi. Tekstinä oli hänellä: "Kaikki, mitä minun
+isäni antaa minulle, se tulee minun tyköni; ja joka minun tyköni
+tulee, sitä en minä heitä ulos." Hän alkoi saarnansa eräällä
+nuoruuden-muistelmalla. Stuttgartin tuomiokirkossa -- kertoi hän -- soi
+muuan hopeakello aina puoliyön aikana. Siihen on antanut aihetta
+muinais-aikainen säädös. Oli näet kerran muutamia prinsessoja joutunut
+metsästysretkellään eksyksiin, mutta kellon ääni oli ohjannut heidät
+jälleen oikeaan. Siitä saakka -- niin määrää vanha säädös -- pitää
+hopeakellon aina soida sydän-yön aikana. Nerokkaasti sovitti hän tämän
+seikan Isän vetämiseen Pojan tykö ja kuvasi sitten sitä sydäntä, joka
+kaikille avoin on, ja joka yksinänsä rauhan antaa. --
+
+Veronika istui kuulijain joukossa. Vanha, kauan unhoituksissa ollut
+kuva ilmeni hänen sielunsa silmien eteen: tuo risti tuolla
+Fremersbergissä. Kuinkas se värssy kuuluikaan? Eikös sielläkin joku
+eksynyt tullut löydetyksi? Hän koetti muistutella sanoja. Kenties vielä
+enemmän kuin saarna, oli häntä liikuttanut muistot kaikesta siitä, mitä
+hän pitkien vuosien kuluessa oli kokenut ja kärsinyt -- kärsimyksiähän
+ei ollut puuttunut. Ääneti astui hän huoneeseensa. Table d'hoten aikana
+joutui hän istumaan tuon prinssin seuralaisen -- äskeisen saarnamiehen
+-- viereen, Hänen täytyi kaikin mokomin sanoa vierustoverilleen muutama
+sana saarnan johdosta.
+
+-- Olette johdattanut mieleeni erään päivän nuoruuteni ajoilta, --
+sanoi hän ja kertoi sitten tuon kesäisen iltapäivän, -- mutta värssyä
+en enää oikein muista.
+
+-- Minä sen kyllä tunnen, vastahan siitä on kahdeksan viikkoa, kun tein
+Baden-Badenista matkan Fremersbergiin. Kirjoitin värssyn muistiin.
+Ulkoa en minäkään sitä osaa, mutta kyllä minä sen pian löydän.
+
+Hän otti muistikirjansa esille ja luki: "Vaikka raunioiksi raukeis maa"
+j.n.e.
+
+-- Niin, niin, niinhän se oli. Kuinka omituista, että te sen
+kirjailitte muistiin! Antaisitteko minun kopioida sen?
+
+-- Kernaasti; teitähän saan kiittää siitä, että kuulin kertomuksen tuon
+ristin synnystä. Tuollaisen värssyn merkitys ei ole sen ulkomuodossa,
+vaan etupäässä siinä, että sillä on merkitystä _meille_ ja on palanen
+meidän elämää. Miekkoinen se, joka ei ainoastaan lue sitä, vaan myös
+voi sen sanoilla vakavasti rukoilla.
+
+Veronika oli ääneti. Raunioiksi oli häneltä paljon mennyt, se oli
+liiankin totta, ja monasti oli sydän taistelussa murtumaisillaan, se
+oli myöskin totta; entäs kaikki muu? --
+
+Vuosia oli vierinyt, ja S:n vuorikylän hauskassa pappilassa istui
+talvi-iltana hiljaa muuan pariskunta. Veronika siinä on miehineen. Hän
+oli mennyt kihloihin ei tuon prinssin seuralaisen, vaan erään tämän
+hyvän ystävän kanssa, joka kohta senjälkeen oli sinne tullut. Saarna
+oli ihmeellisesti liittänyt yhteen nuo tähän saakka niin kovin erillään
+olevat pensionaatin jäsenet. Tuolla prinssin seuralaisella oli
+hänelläkin ennen muinoin ollut oma seurakuntansa, valoisa, nuoruuden
+onnen aika, mutta vuosi vaan ja -- kaikki oli kadonnut. Itse hän oli
+sairastunut kovaan kuumeeseen, joka kylässä riehui, ja juuri silloin
+kun hän tautivuoteellansa tunnotonna ja toivottoman heikkona makasi,
+juuri silloin oli hänen vaimonsa kuollut samaan kuumeeseen. Silloin
+hän, murtuneena sielultaan ja ruumiiltaan, oli väliaikaisesti luopunut
+virastaan ja vastaanottanut paikan prinssin luona. Hänelle ei johtunut
+mieleenkään laittaa kotiansa uudestaan kuntoon. Mutta hänen
+samanmielinen, vaikka kumminkin elämänhaluinen ystävänsä oli voittanut
+Veronikan sydämen, ja hänen mukanaan oli Veronika lähtenyt. Onnellisia
+vuosia saivat he viettää tuolla ylhäällä hiljaisessa ja syrjäisessä
+seurakunnassa. Kolme reipasta lasta istui pöydässä, joista varsinkin
+muuan soma ja lahjakas poika pisti silmään. Tultuaan kaupungin lukioon,
+pääsi hän pian luokan ensimäiseksi. Hän oli vanhempiensa ja koulunsa
+koko ilo. Ollessaan eräänä lupa-aikana muutaman ystävänsä luona,
+vilustui hän uimaretkellä ja muutaman päivän kuluttua kuoli
+vatsatulehdukseen. Tätä iskua ei Veronika kestänyt. Hänen sydänvikansa,
+joka onnen aikana oli vaiennut, alkoi nyt vaivata uusilla voimilla. Hän
+kärsi kuukausmääriä. Tuli kovain tuskain päiviä, mutta hän kesti ne
+sellaisella mielenlujuudella ja sellaisella miehuudella, joka oli
+kaikille käsittämätöntä. Erinomaisella järjen selvyydellä oli hän
+kaikki järjestänyt. Hänen vuoteensa yläpuolella riippui värssy
+Fremersbergin ristiltä, hänen miehensä maalaamana. Tuo värssyhän se oli
+ollut silta, jota myöten rakkaus oli hänen luokseen astunut, ja kuinka
+usein Veronika viittailikin siihen! Nyt lepää hän jo poikansa vieressä
+hiljaisessa kirkkomaassa metsäisellä mäenrinteellä, ja _yksi_ risti
+kattaa molemmat kummut.
+
+Ja tuo pieni, kyselevä poika mustine, syvämietteisine silmineen? Voisi
+kirjoittaa kokonaisen kirjan hänen retkistään ja vaiheistaan. Hänellä
+kun oli suuria taiteellisia taipumuksia, erosi hän poikavuosinaan
+koulusta ja meni taiteilijan ateliaan. Hän edistyi suurin askelin ja
+kaikki toverit ennustivat hänelle loistavaa tulevaisuutta. Mutta äkkiä
+hän laski pois piirtimet ja kaivertimet, istui taas koulunpenkille ja
+valmistelihe yliopistoon. Saatuansa konfirmationinsa aikana sisällisen
+herätyksen, päätti hän ruveta teologiksi. Se, mitä hän oli, oli hän
+kokonaan, mutta nuo tummat silmät katsoivat kaikkialla pohjaa myöten,
+ja milloin pohja ei näyttänyt kyllin lujalle, silloin kävi hän
+levottomaksi. Hän katkaisi entiset siteet, läksi isänmaastaan ja jätti
+ystävät vakuutuksensa tähden, syöstäkseen taas uusiin taisteluihin.
+Siitä huolimatta kumpusi valtava elämän vuo hänen sydämestään, joka
+niin harvinaisella herkkyydellä käsitti nuorison pyyteitä ja
+taisteluita. Kaikissa hänen puheissaan ja kirjoituksissaan pulppuili
+taiteellinen suoni -- nuoruuden perintöä. Harvoissa ihmisissä yhdistyy
+totuus ja kauneus niin ihanaksi kokonaisuudeksi. Koko hänen
+teologiansa, dogmatikansa ja etikansa kohdistui lopultakin yhteen
+ainoaan -- joka ei ollut mitään muuta kuin tuo lause ristin jalustassa.
+"Christus solus, sola gratia, sola fide" -- Kristus yksin, armosta
+yksin, uskon kautta yksin -- ne olivat viimeiset sanat, jotka hän
+kirjoitti. "Turvanani aina Kristus on!" -- sitä puhuivat nuo korkealle
+kohotetut kädet, jotka hän kuolemaa kohti ojensi, puhuivat äänekkäästi
+ja kaunopuheliaasti.
+
+Ja tuo nuori mies, niin kernas menemään luostariin, hänestä en paljoa
+tahdo puhua, sanon vaan, että hän oli heloittava ja polttava valo, joka
+itseensä riutui. Taiteessansa oli hän kohonnut mestariksi, ja -- mikä
+ainoastaan harvoille on suotu -- hän löysi juuri luonteensa mukaisesti
+tuon elegisen, haikean piirteen luonnossa, tuon kaihon, josta Geibel
+laulaa:
+
+    Luonnossa suuri piilee kaikkialla henki,
+    Se piilee kivissä ja alla ahojenki.
+    Se metsän vehreen huojuu hartioilla
+    Ja harhaillen käy rannan kallioilla.
+    Se sinivuokon silmään poikkee tieltään
+    Ja äänetöntä haastaa sulle kieltään.
+
+Hänelle koitti hiljainen onni nuoren vaimonsa kera. Silloin sai hän
+kiireellisen kutsun taivaalliseen kotiin. Ollessaan opintomatkalla
+Tyrolissa haki hän eräänä ylen kuumana päivänä suojaa raju-ilmalta
+eräässä tunnelissa, jossa jäinen kylmyys kietoi vaippaansa tulistuneen
+ruumiin. Reumaatillinen kuume hyökkäsi sydämeen, ja muutaman viikon
+kuluttua oli eronhetki tullut. Sairaskamarin akkunat antoivat juuri
+Fremersbergiin päin. Vaimolleen ja lapsilleen sanoi siinä jäähyväiset
+tuo kukoistava mies, ei vielä kolmenkaankymmenen vanha. Jumalalle sanoi
+hän viimeiset sanansa: "Isä, sinun käsiisi annan minä henkeni." Ja
+sydän, jonka tykytykset olivat kuuluneet ovelle saakka, lakkasi
+tykyttämästä.
+
+Mutta tuo uneksiva poika, joka oli nukahtanut ristin juurelle, hän
+säilyttää sydämessään kaikkien niiden kuvat, jotka kerran olivat
+seisoneet tuon ristin juurella ja nyt sen rauhassa nukkuvat.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Kartanoita kalliolla, by Emil Frommel
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KARTANOITA KALLIOLLA ***
+
+***** This file should be named 39046-8.txt or 39046-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/3/9/0/4/39046/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/39046-8.zip b/39046-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..957c9c9
--- /dev/null
+++ b/39046-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..8eef2a3
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #39046 (https://www.gutenberg.org/ebooks/39046)