diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 44207-0.txt | 6426 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/44207-8.txt | 6809 | ||||
| -rw-r--r-- | old/44207-8.zip | bin | 0 -> 139729 bytes |
6 files changed, 13251 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/44207-0.txt b/44207-0.txt new file mode 100644 index 0000000..5167cd8 --- /dev/null +++ b/44207-0.txt @@ -0,0 +1,6426 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44207 *** + +JUHO VESAINEN + +Historiallinen romaani + + +Kirj. + +SANTERI IVALO + + +Ensimmäisen kerran ilmestynyt +WSOY:n kustantamana v. 1894. + + + + +I + + + Mikä on ume umakka + Mikä on savu sakea? + Oisiko soan savuja, + Noita vainovalkeita? + +Ketterästi juoksi hepo pitkin ulapan selkää, kavio naksahteli tiheästi +iljanteeseen, ja tuon tuostakin vongahti jää jalaksen alla. Sinne tänne +oli tuuli kinostanut ohkaisiksi vyöhykkeiksi talven ensimmäistä lunta, +ja siinä lipui reki äänetönnä edelleen kuin vene tyynessä vedessä, +mutta kun taas rosopaikalle tultiin, piirrähti reen rautapohja +terävämmin jäätikköön, joka kirmaisten kajahti vastaan. + +Kylmästi puhalsi viima aukealta Pohjanlahdelta. Se oli peittänyt +raudikon paksuun kuuraan, harja ja häntä liehuivat valkoisessa +huurteessa, ja kuuma henki, joka sieraimista virtasi, jäi yhtenä +höyrynä jäljelle. Mies, joka reen perässä ohjaksia piteli, oli +pukeutunut tuuheakauluksiseen revonnahkaturkkiin, ja naisesta, joka +hänen rinnallaan istui, ei näkynyt taljojen ja villahuivien välistä +muuta kuin pari lempeätä, sinistä silmää, pieni nykerönenä ja kipene +punertavia poskia. Ajaja piteli suitsia huolettomasti oikeassa +kädessään -- hevosta ei tarvinnut kiirehtiä --, vasemman hän oli +kiertänyt vierustoverinsa vyötäreille ja istui hiukan nojautuneena +hänen puoleensa. Hänellä oli rohkea, avonainen katse, tuolla nuorella +miehellä, ja hänen nuorekkaista, joskin hiukan ankarapiirteisistä +kasvoistaan kuvastui pelkkää iloa ja onnea, kun hän siinä matkan +kuluksi rupatteli kaikenlaista leikkiä ja totta hiljaisemman +rekikumppalinsa kanssa. + +-- Olethan sinä kumma, kun et enemmän hätäile, vaikk'et tiedä, +minkälaiseen hökkeliin sinua nyt viedään, puhui nuori mies ja katseli +toveriaan veitikkamaisesti, mutta samalla hellästi. + +-- Aikapa nyt enää hätäillä. Ja tiedänhän minä, että Vesalassa on +uudet, komeat pirtit ja itse isäntä on rinnallani. + +-- Vaan entäpä, jos ovat valehdelleet sinulle niistä pirteistä. Ei +olekaan kuin vanha saunanroju, mitenkä siellä suuren Torvisen tyttö +tulee toimeen? + +Nainen kohotti päätään hiukkasen vällyjen välistä, katsoi melkein +ihmeissään tuota leikinpuhujaa ja naurahti sitten. + +-- Kohtapa se nähdään. + +-- Nähdään. Vaan mihin ne toiset jäivät; kas, kun heitä enää tuskin +näkyy. Soo, raudikko, astelepa, niin odotellaan. + +Se oli Juho Vesainen, joka siinä vei kotiinsa Iin Kiimingin kylään +nuorikkoansa, jonka hän oli käynyt naimassa Kemistä, Torvisen vanhasta, +vauraasta suvusta. Muhkeita häitä oli pari päivää vietetty Torvisessa, +jonka iäkäs isäntä vielä edusti pirkkalaisaikojen vauraita +talonpoikaisruhtinaita ja piti kunnianaan esiintyä entisaikaisen +arvokkaasti. Edellisenä päivänä olivat jo Juhon isä, hänen sisarensa +Helinä ja veli Tapani -- äiti oli heiltä jo kuollut -- palanneet +kotiinsa Iihin valmistamaan tupaantuliaisia nuorelle pariskunnalle ja +uudelle emännälle, ja näihin kekkereihin oli nyt suurin osa +häärahvaasta matkalla. Kemijoen suusta oli lähdetty hyvin aikaisin +itsenään loppiaisaamuna, eikä vielä ollut päivä ehtinyt selvetä +talviyön pitkästä pimeästä, ennenkuin jo liukasta jääkeliä myöten oli +kuljettu paras puoli taivalta. + +Juho ajeli edellä nuorikkonsa Annin kanssa, eivätkä he aina muistaneet +pitää silmällä, kuinka muu häärahvas jaksoi pysyä perässä. Odottivat +toisinaan, mutta eivät malttaneet kauan odottaa, ajoivat taas. +Vähitellen sarasti talvinen päivä, vihdoin jo pilkisteli valonsäteitä +arkoina ja ujoina matalalta taivaanrannalta; ne kimmeltelivät kylminä +ja kaukaisina, ikäänkuin harson läpi valaisten tuon äärettömän +lakeuden, jonka ohkainen lumivaippa läikkyili kimaltelevina kiteinä. +Hämäränä juovana häämötti jo etäältä Iin alava, tasainen rannikko, +vakavana ja rauhallisena. Nousevan päivän arat säteet eivät tosin +pystyneet lämmittämään jäistä, kankeata luontoa, mutta tuntui sentään +siltä, kuin olisi sen valo hiukan loihtinut ystävällisemmän näköisiksi +noita huurteisia saaria, joiden ohi jo ajettiin, jopa hiukan +lauhduttanut merituulen jäistä viimaakin. + +-- Näetkö, puhui Anni hetken äänettömyyden jälkeen, minusta näyttää +aivan kuin savu nousisi tuolta edestäpäin rannan takaa. + +-- Savuko, eikö mitä... Mutta todellakin, siltä se näyttää, mutta +auerta tuo lie, mitä lie päivän sumua. + +-- Vaikka lienevät vainolaiset kyliä polttamassa, ne vainolaiset, +joiden käynneistä tässä takavuosina juuri tuonaan kerrottiin. + +-- Ole huoletta, eivät ne rannikolle asti uskalla tulla. Eivätkä ne nyt +sieltä liikukaan taas pitkiin aikoihin, sitten kun toissa talvena +saivat Oulujärvellä niin komeasti selkäänsä. + +Näin lohdutteli Juho toveriaan ja koetti lopputaipaleellakin rupatella +iloisesti ja huolettomasti matkan kuluksi. Mutta ei hän saanut enää +silmiään revityksi irti siitä savupatsaasta, joka usvoitti kaakkoisen +taivaanrannan lumisen metsän takana. Mikä ihme on tuo savu -- sillä +eihän se ole muuta kuin savua? Vaan miksi huuruaa metsä noin laajalta +alalta? Se nousee aivan Kiimingin kylän kohdalta. Onko nyt todellakin +lemmon leikki valloillaan, onko Karjala hiihtämässä? Mutta eihän siitä +ole kuulunut mitään tänä talvena. Uskaltaisiko heittiö todellakin +rynnätä ryöstämään rannikolle asti? + +Moneen vuosikymmeneen se ei ollut uskaltanut näyttäytyä sydänmaan kyliä +edempänä. Oulujärven tienoilla oli kyllä viime vuosikymmeninä ja pitkin +1580-lukuakin tapeltu melkein vuosittain, olipa edellisenä kevännäkin +(1588) koko joukko Oulunsuun talonpoikia hauenpyyntiretkellä +Oulujärvellä joutunut kavalasti vaanivan vihollisen uhriksi. Vesainen +oli tosin kuullut, että Vienan puolella oli pitkin kesää ja syksyä oltu +kovassa hommassa, rakennettu muureja Solovetin monasteriin ja muutakin +puuhailtu. Mutta nehän olivat olleet vain varustuksia. Olisiko sieltä +nyt lähdetty talvihiihdolle? + +Sitä hän mietti ajellessaan jäätä pitkin ja kävi yhä vakavammaksi ja +harvapuheisemmaksi, kuta lähemmäs tultiin Kiiminginjoen suuta. Oikeata +savua ei se ollut enää tuo, sen hän jo tiesi ja koetti turhaan +arvailla, mitä se olisi. Kiimingin suussa hän vihdoin pysäytti +huuruavan juoksijansa ja nousi vähän rauhatonna reestä. + +-- Odotellaan tässä toisia, virkkoi hän nuorikolleen, ja ajetaan sitten +yhtä matkaa Kiiminkiin. + +Pian siihen joutuikin jäljessä ajava häärahvas; oli ajettu kiireemmin +lopputaipaleella. Kymmenkunta hevosta pysähtyi yksi toisensa perästä +huokaisemaan kiireisestä ajosta, ja mies sieltä, toinen täältä nousi +reestä, johon nainen jäi istumaan taljoihinsa kääriytyneenä. Siinä +tepasteli komeiksi kirjailluissa kallokkaissa ja neliskulmaisessa, +punaisessa lappalaislakissa tuuheapartainen Torvinen, jonka kookasta +vartta eletyt kuusikymmentä ikävuotta eivät vielä olleet hiventäkään +koukistaneet. Hänen poikansa Lauri, lyhyempi varreltaan, mutta vanttera +mies, heitti suitset äidilleen, jota hän kyyditsi, ja ehätti +kokoontuvain miesten joukkoon. Pitkä, solakka, sulavaliikkeinen mies, +yllään hieno supinnahkaturkki ja Saksan silkillä kirjailtu vyö, asteli +hänen edellään. Se oli nuori Krankan Hannu Limingasta, Peräpohjan +vaurainta sukua. Hän olisi jo sillä perusteella ollut äitinsä ja +sisarensa kera läsnä näissä komeissa häissä, ellei olisi ollutkaan +Juhon paras asetoveri. Reessä, jonka ympärille nämä sekä vielä useita +muita ii- ja kemiläisiä keräytyi, istui Kemin vanha kirkkoherra +Henrikki ja Iin kappalainen Pietari. + +Kaikkein silmissä oli sama levottomuus, kaikkein huulilla sama kysymys: + +-- Mikä on savu, joka kylästä nousee? + +Useimmat olivat sitä mieltä, että se ei voinut olla muuta kuin +vihollisten sytyttämää tulta ja neuvoteltava oli vain siitä, mitä olisi +tehtävä. Huolta ja levottomuutta näkyi jokaisen katseessa; seisottiin +äänettöminä eikä tahdottu tulla mihinkään päätökseen. Vanha Torvinen ja +Vesainen yksin eivät kadottaneet mieltään, he vaativat, että piti heti +kiireimmän kautta rientää kylään pelastamaan mitä pelastaa voi -- olipa +vaara sitten mikä tahansa. + +Kolmella hevosella lähtikin heti kymmenkunta miestä edeltä ajamaan +jokea ylöspäin; naiset pysähtyivät Haukiputaan taloihin, joen suuhun. +Joen mutkassa siinä, mihin Kiimingin kylän ensi talot näkyivät, +keksivät ajajat jo omin silmin, mitä oli tapahtunut, mistä se savu +nousi. Talot ne paloivat pitkin jokiahdetta. Toiset liehuivat vielä +ilmiliekissä, toiset jo raunioina savusivat. Komeita, korkeita +nuotioita leimusi kahden puolen virtaa, etäämmällä metsänrinnasta +vilkkuili tulipatsaita, ja koko luminen maisema punertui niiden +valossa. Toisissa taloissa paloivat kaikki rakennukset, toisissa +ainoastaan pirtit leimusivat ja ulkohuoneet seisoivat siinä vieressä +lumipeitteisinä ja surevan näköisinä. Mutta ihmisiä ei etäämmältä +katsoen näkynyt missään. Näytti aivan siltä, kuin asukkaat olisivat +äsken jättäneet kylänsä autioksi ja mennessään sytyttäneet sen +palamaan. + +Miehet ajoivat edelleen ja pysäyttivät taas hetkeksi hevosensa ylempänä +joen käänteessä, katsellen kummastuneina ja kauhistuneina tuota heidän +silmäinsä edessä riehuvaa hävitystä. Juho oli noussut seisaalleen +reessään ja seisoi siinä kotvan aikaa tuijottaen vasemmalle rannalle +omaa kotitaloaan kohden. Korkeimpana, suurimpana liekkinä kaikista +leimusi siellä hänen uusi pirttinsä, jonka hän äsken oli saanut +valmiiksi ja johon hän juuri oli tuomassa nuorikkoansa emännäksi. Hän +oli rakentanut sen koko kylän komeimmaksi taloksi ja ylpeänä hän vielä +kotoa lähtiessään oli katsellut, kuinka se mahtavana kohosi siinä +jokitörmällä, puhtaana ja uutukaisen valkeana. Nyt nuoleskelivat liekit +ahnaasti sen valkoisia seiniä, katto oli jo pudonnut sisälle, ja vahva +lieska tuprusi ulos ikkunalävistä. Juho ei virkkanut sanaakaan, ei +silmiään räpäyttänyt, vaan synkkä pilvi levisi hänen äsken niin +iloisille kasvoilleen, ja piirteet suun ympärillä kävivät vieläkin +ankarammiksi ja terävämmiksi. Rivakasti nykäisi hän hevostaan suitsista +ja lähti täyttä vauhtia ajamaan kotitaloaan kohden. + +Törmän alla juoksi hänen nuorempi veljensä, 16-vuotias Tapani, joka jo +edellisenä päivänä oli isän ja sisaren kanssa palannut kotiin, häntä +vastaan. Kauhu kuvastui nuorukaisen katseista, värähtelevällä äänellä +hän huusi veljelleen: + +-- Joudu, Juho, vanhaan pirttiin, sillä isä on kuolemaisillaan. + +-- Vieläkö vainolainen on kylässä? + +-- Ei, viimeiset lähtivät vähän aikaa sitten. + +Vesalan vanha, matala pirtti seisoi vielä polttamatta metsän puolella +pihaa, ja sinne kiirehti Juho joutamatta enää ympärilleen vilkua. +Peräseinämällä vuoteessa makasi siellä hänen vanha isänsä kalpeana ja +hervotonna, kaulassa suuri, ammottava haava, joka ulottui rintaan asti. +Vaikka haavaa oli koetettu tukkiakin, oli jo veri juossut melkein +kuiviin, ja vaivalloisesti jaksoi enää vanhus nostaa silmäluomiaan, kun +Juho astui hänen vuoteensa ääreen. Voimiaan ponnistaen hän kohotti +kättään, ojentaakseen sen Juholle, ja sopersi kuiskaavalla äänellä: + +-- Sinä poikani ... kosta... + +Vaivalloisesti hengitti vanhus, ja haavoittunut rinta läähätti pahasti. +Tuokion kuluttua nytkähti ruumis pari kertaa, kurkku korahteli, ja +valtava tuska kuvastui vääntyneistä kasvoista. Sitten ruumis vaipui +taas hervottomasti paikoilleen, ja hetken kuluttua oli jo henki +eronnut. + +Nyt vasta Juho katsahti ympärilleen pirtissä. Siellä uikutti naisia +joka nurkassa; he olivat hävityksen kestäessä olleet niin +kauhistuksissaan, etteivät voineet itkeäkään, nyt vasta vihollisen +lähdettyä kyyneleet pääsivät tulvimaan esiin. Juho viskasi liinan +isänsä kasvoille ja lähti ulos saamaan tarkempia tietoja siitä, mitä +oli tapahtunut. + +Saunan aikana edellisenä iltana, loppiaisaattona, oli joukko Vienan +karjalaisia, noita vanhoja vihollisia, aivan äkkiarvaamatta ilmestynyt +kylään. Vesalassa oli vanha isäntä poikineen juuri saunassa, kun +ylitaloista rupesi kuulumaan meteliä ja pakolaisia juoksi pihan poikki. +Vaimoväki ja palkolliset hätäysivät aivan kykenemättömiksi, ei kukaan +osannut toimittaa mitään. Isäntä vain kiireesti laski elukat irti ja +pani ajamaan niitä metsään, jossa ne vieläkin olivat. Itse hän kiirehti +tupaan, haki sieltä aseita ja ampumavaroja ja koetti pelastaa mitä +arvokkaampaa oli. Ja samalla hän lähetti naapuritaloihin sanan, että +miehet mitä pikimmin keräytyisivät vasemmalle rannalle metsän rintaan +yhdessä hätyyttämään vihollista, jonka lukumäärää ei vielä tunnettu. + +Mutta se oli jo myöhäistä. Vihollisia levisi kuin turilaita joka taloon +ryhtyen tekemään hävitystään. Illalla eivät vielä polttaneet kuin pari +taloa; he ryöstivät ne ensiksi puhtaiksi ja pakottivat keihään kärjellä +asukkaita tuomaan esille, mitä heillä oli syötävää tai muuta +kelvollista. Jos kuka vähänkään niskoitteli, sen pistivät heti +"vartaaseen". Ja niin he söivät ja mässäsivät siellä koko illan ja yön. +Se oli asukkaille kauhea yö. Toiset pakenivat pakkasen selkään pimeään +metsään honkien sekaan, toiset koettivat lymytä mikä minnekin, +kellarikuoppiin ja riihien parville. + +Varsinkin Vesalassa oli meteli ollut mitä kauheinta koko yön, koska +viholliset olivat sen ottaneet ikäänkuin pääkortteerikseen, kooten +ryöstöjään Juhon uuteen tupaan. Vesalan jouluolut komennettiin esiin, +ja sitä juoden valvoivat toiset, toisten nukkuessa pitkin lattioita. +Sinne olivat myöskin vienalaisten johtajat asettuneet. Heitä oli kaksi, +toinen Kuisma-niminen, joka oli ahnas saalista keräilemään ja retkeili +miesten kanssa talosta taloon. Toinen, Ahma, ei niin paljon välittänyt +saaliista eikä polttamisesta. Kun taisteltava oli, hän aina oli ensi +mies ja hiihtämässä myös; mutta kun kyliin tultiin, tahtoi hän +mieluummin huvitella kylän ruoilla ja juomilla ja antoi toisten koota +saaliin. Pohjanlahden rannikon suomalaisille olivat nuo miehet vanhoja +tuttuja, usein he olivat tavanneet heidät retkillään sydänmaissa ja +iskeneet käsiksikin. Nyt ensi kerran pitivät näin kotonaan heitä +vierainaan. + +Vihollisia ei ollut aivan suurta joukkoa, arviolta 70 tai 80 miestä, +mutta kiiminkiläiset eivät kumminkaan kyenneet mihinkään vastarintaan, +kun hajallaan ja aseettomina ollen aivan hätäysivät vihollisen +äkkiarvaamattomasta hyökkäyksestä. Toiset ehtivät paeta, toiset +joutuivat vihollisten vangeiksi taikka saivat surmansa. Aamuyöllä, +jolloin useimmat viholliset nukkuivat, koetti kumminkin vielä Vesalan +vanha isäntä, jota vienalaiset pirtissä olivat pilkoillaan pitäneet +juomanlaskijanaan, hiipiä ulos keräämään kokoon kylän miehiä, joiden +hän arvasi piilottelevan metsän rinnassa. Tapanin hän lähetti jo edeltä +käsin siitä sanaa viemään. Vaan ennenkuin hän itse ehti pihalta pois, +oli jo Ahma huomannut hänen lähtönsä, juossut jälkeen ja retuuttanut +ukon takaisin tupaan, jossa sitoi hänet köysillä kiinni. + +Yön maattuaan ja herkuteltuaan mielin määrin kiiminkiläisten +jouluruoilla hankkiusivat vienalaiset aamulla lähtemään saaliineen +pois. Sitä ennen panivat kumminkin tuon komean tulituksen toimeen; +katseltuaan, ettei taloissa enää ollut mitään mukaan otettavaa, he +sytyttivät ne palamaan, ja pian liekitsi aamun pimeässä koko kylä. +Vesalassa heillä oli keräyspaikkansa ja sen he siitä syystä +sytyttivät viimeiseksi, lähtöroviokseen. Hajanaisina pätkinä kertoi +lymypaikoistaan vähitellen palannut, pelon valtaama kotiväki tätä +Juholle, joka synkin kasvoin seisoi siinä, katsellen kuinka hänen +tupansa hiiltyvät seinähirret yksi toisensa perästä romahtivat kokoon. +-- Piti minunkin sattua pois juuri tällä hetkellä, ajatteli hän +itsekseen. Ah! olisinpa toki tahtonut vähän niitä koiria kurittaa. +Hänen nyrkkinsä puristui ja katseensa kävi yhä julmemmaksi. Mutta äkkiä +hän säpsähti, kääntyi naisten puoleen ja kysäisi hätäisenä: + +-- Missä on Helinä? + +Ei kukaan tiennyt. He eivät olleet nähneet talon tytärtä sitten kun +edellisenä iltana, metsässä häntä ei ollut yöllä huomattu, hän oli +aivan hävinnyt pois siinä paon hurakassa. Eivätkä nekään, jotka yön +olivat talossa olleet vihollisten rääkättävinä ja jotka sitten olivat +vähissä hengin pelastuneet tuvasta liekkien keskeltä, nekään eivät +olleet häntä nähneet. Kaikki katsoivat toisiaan, kukaan ei tiennyt +talon nuoresta tyttärestä mitään. + +-- Missä Helinä, missä sisareni? huusi Juho ja juoksi hakemaan. Haki +saunat, tallit, navetat, huusi häntä nimeltä, kyseli kaikilta, ei +löytänyt mistään. Onko lapsi parka palanut tupaan? se kauhea ajatus +hänet valtasi. Vai onko vielä kamalammin käynyt, ovatko vainolaiset +vieneet hänet mukanaan? Ei kukaan tiennyt vastata. Isä olisi ehkä +tiennyt, mutta nyt hänkin jo oli kylmänä. + +Siihen keräysi Vesalan pihalle vähitellen koko kylän rahvas, ja +joensuuhun jäänyt hääväkikin oli tällä välin jo saapunut. Haettavia oli +muillakin, mikä kaipasi lastaan, mikä isäänsä, mikä puolisoaan. Mutta +muut löysivät toki omansa, löysivät joko kuolleina hangelta taikka +haavoittuneina ulkohuoneista, Helinää ei löytynyt mistään. Hän oli +ollut kaikkien, omaisten ja kyläläisten, lemmikki, ja monen pojan +sydämen hän oli jo valloittanut, mm. Krankan nuoren Hannunkin, joka nyt +epätoivoisena juoksi ylt'ympäri tietämättä, hyökkäisikö hakemaan +armastaan palavien hirsien sekaan vai vainolaistenko jälkeen ryntäisi. + +Vanhan tuvan uunilla hän hakuhommissaan tapasi vihdoin ryysyjen seasta +talon ikälopun, puolikuuron ja heikkomielisen ruotiukon ja rupesi +häntäkin rytyyttämään: + +-- Oletko nähnyt Helinää? huusi hän ukon korvaan. + +-- Helinää ... tässä se oli uunilla ... vaan se pitkä roikale nykäisi +meidät alas. + +-- Nytkö aamulla? Ja kuka pitkä? + +-- No se... Kun kehui vielä, että tässäpä kaunis tyttö. Sehän se sitten +isäntääkin löi rintaan kirveellä. + +-- Se on ollut Ahma. Entä Helinä? + +-- Sylissään vei, mihin lie... + +Tuosta päästiin jo langan päähän kiinni ja lypsämällä saatiin vaarilta +vielä lisätietoja, että Helinä illalla Vienan puoleisten tullessa oli +paennut uunille ja maannut siellä ryysyihin käärittynä ruotiukon takana +koko yön. Siitä ei ollut tiennyt kukaan muu kuin isäntä, eivätkä +vainolaisetkaan olleet heitä sieltä hakeneet. Vasta aamulla pois +lähtiessään kävi Ahma vielä vanhaa tupaa tarkastamassa ja löysi uunilta +ukon ja Helinän. Ukkoa potkaisi pari kertaa ja jätti siihen, vaan +tyttöön hän mahtoi mielistyä, koska lähti viemään mukanaan -- muuten +eivät karjalaiset nyt vankeja ottaneet, koska heitä oli siksi vähäinen +joukko, että niitä olisi käynyt työlääksi kuljettaa. Vanha Vesainen, +joka oli jätetty yksin palavaan uuteen tupaan, oli siellä saanut +katkaistuksi kahleensa, juossut ulos ja -- nähtävästi Helinän vuoksi +huolissaan -- kiirehtinyt vanhaan pirttiin, josta Ahma juuri oli +kantamassa tyttöä ulos. Hän oli koettanut pelastaa lastaan, vaan Ahma +oli sotakirveellään iskenyt häntä rintaan, jotta hän oli kepertynyt +lattialle. + +Joku piilossa olevista oli vielä nähnyt Ahman valjastavan naapuritalon +pihalla tallista otetun hevosen ja lähtevän ajamaan toisten jälkeen, +jotka silloin jo hiihtivät niityn toisessa laidassa... + +--- Hänet on pelastettava! huusi Hannu innoissaan. Miehet, nyt suksille +ja hiihtämään jälkeen! + +-- Minne päin ne kulkivat? kysyi Juho rauhallisemmalla, mutta +päättäväisellä äänellä. + +-- Iin kirkolle. + +-- Kuka haluaa, hakekoon aseensa ja rientäköön mukaan! Sillä nyt sitä +lähdetään! + +Liikettä ja hälinää nousi väkijoukossa, joka oli keräytynyt Vesalan +pirttiin ja pihalle. Naiset kieltelivät ja rukoilivat miehiään pysymään +kotona. Vieläkö nyt lähtisivät sinne surmaansa hakemaan hekin, eikö +ollut siinä surkeutta kylliksi, että kodit oli ryöstetty ja talot +poltettu? Taasko jättäisivät kylän turvattomaksi, naiset ja lapset +suojattomiksi paljaan taivaan alle? Näin he vaikeroivat, ja miehistäkin +monet, jotka ensi innossa olivat olleet valmiit lähtemään mukaan, +rupesivat miettimään. Hannukin oli jo melkein valmis luopumaan +takaa-ajopuuhasta. Juho koetti kyllä innostaa miehiä, mutta hänenkin +kaulansa ympäri kiertäysi äkkiä takaapäin pehmoinen käsi, ja kun hän +kääntyi, seisoi siinä hänen nuori vaimonsa kuiskaten: + +-- Nytkö jo jätät minut tänne yksin? + +Vaikealta se tuntui Juhostakin, olipa valitushuuto melkein päästä hänen +huuliltaan. Niin onnellisena hän oli tuonut nuoren, kauniin vaimonsa +tähän uuteen kotiinsa, jossa oli aikonut rauhassa ja levossa viettää +onnen päiviä isänsä ja siskojensa seurassa. Tuhkana suitsusi nyt hänen +tupansa, siinä makasi hänen vanha isänsä verissään kuolleena, sisaren, +tuon hellän, lemmityn lapsen, oli vainolainen raastanut mukaansa +orjakseen ja jalkavaimokseen. Ja itsensäkö hänen nyt täytyi jättää +nuorikkonsa, jonka seurassa hän vielä tuskin oli viettänyt paria +päivää, ja lähteä tappelemaan, kenties kuolemaan? Hänkin epäili +hetkisen, mutta muisti sitten isänsä jäähyväissanat ja oli +päätöksessään varma. + +-- Niin, lemmittyni, jättää minun nyt sinut täytyy. Tulenhan minä +takaisin. Vaan ensiksi on isän veri kostettava, sisar pelastettava. + +-- Oikein Juho, puhui Torvisen vanha isäntä, nyt ei ole aikaa nuorikon +kanssa kuhertelemaan. Ovatko miehet raukkoja tässä kylässä? Siellä +hiihtää nyt vainolainen parastaikaa kylästä kylään, polttaa talot ja +tappaa pahaa aavistamattomat ihmiset, ja te täällä vain voivottelette? +Tällä hetkellä he ovat jo jokivarrella, ennen pitkää Iin kirkolla. +Meidän täytyy heti kiirehtiä jälkeen, kerätä miehiä matkan varrelta ja +joutua heitä hätyyttelemään, ennenkuin kovin paljon tuhoa ehtivät +tehdä. Minä en sääli harmaita hiuksiani; kun saan sukset ja keihään, +olen heti valmis. Ja minä vastaan kaikista kemiläisistä, jotka tässä +ovat, ovatko iiläiset huonompia? + +Se puhe vaikutti, naisten ääni vaikeni, ja miehet riensivät sanaa +puhumatta hakemaan suksiaan ja keihäitään; kellä pyssy oli säilynyt +piilossa, se otti senkin. Kiireesti siinä evästä pistettiin mukaan, +kengästettiin ruostuneita keihäitä ja korjailtiin jousen jänteitä. +Kirveen sitoivat toiset konttiinsa, toiset terässelkäisen jousen, ja +vankkateräinen puukko riippui jokaisen vyöllä. Eikä kulunut kuin +hetkinen, ennenkuin joella Vesalan kohdalla seisoi suksillaan +kolmisenkymmentä miestä valmiina hyökkäämään pitkin vainolaisen +hiihtämiä latuja. + +Siinä heitettiin viime hyvästit itkeville naisille ja lapsille. +Hellästi syleili Juhokin nuorta vaimoansa, lupasi kiirehtiä pian +takaisin ja lähti sitten Torvisen rinnalla hiihtämään joukon etupäässä. + + + + +II. + + + Jo kumu kylästä kuului, + Tomu toisista taloista, + Välkytys kylän väliltä. + +Iin kirkolle oli loppiaisaamuna 1589 kansaa kokoontunut niinkuin +tavallisesti, mitään pahaa aavistamatta, jumalanpalvelusta odottamaan. +Jo aamuhämärässä ja päivän valjetessa olivat kirkkomiehet etäisemmistä +kylistä ja taloista saapuneet kirkonkylään joka suunnalta, mikä +hevosella ajaen, mikä porolla, mikä suksilla. Ennen kirkonaikaa +toimitettiin siellä niinkuin ainakin kaikenmoisia tarpeellisia +maallisia askareita, ja varsinkin nimismiehen talo, Kauppila, oli koko +kirkkorahvaan keskustana ja kokouspaikkana. Siellä käytiin kauppaa, +vaihdettiin, ostettiin, myötiin, kukin varusti itselleen työkaluja ja +muita tarpeita kotiin viedäkseen, ja kauppasaksat kulkivat ympäri +reestä rekeen ostellen eläinten nahkoja ja muita maalaistuotteita. +Siellä tingittiin, tarjottiin, huudettiin. Tuttavat tapasivat +tuttavansa, sukulaiset yhtyivät toisiinsa, kyseltiin kuulumisia, +kerrottiin kuulumisia. Ja Kauppi itse, paksumahainen, roteva nimismies, +seisoi aittansa ovella ja kantoi veroja ja verorästejä. + +Pappilan pihalla, joka oli vähän alempana jokivarrella, oli melkein +samanlainen mellakka. Siellä kannettiin papin saatavia täyttä vauhtia, +ja kirkkoherra, vanha Henrikki herra, kulki väkijoukossa ylt'ympäri, +jutteli yhden ja toisen kanssa, ottaen osaa seurakuntalaistensa iloihin +ja suruihin. Mutta kun aamu niin oli liukahtanut lähelle puolta päivää, +soivat kirkosta kellot yhteen, ja väki lähti vähitellen lipumaan +pitkinä parvina jokitörmää myöten kirkkoon. Hetken kuluttua ajoi sinne +pappikin, ja jumalanpalvelus alkoi. + +Saarnavirsikin oli jo veisattu, ja alas törmälle asti, jossa muutamia +kirkkomiehiä vielä seisoi keskenään jutellen, kuului vanhan rovastin +harras ääni, kun hän siellä saarnata paukutteli. Siihen törmälle +juoksee silloin lähimmästä talosta pelästynyt lapsilauma kertoen +miehille, että suuri miesjoukko oli ilmestynyt taloon. + +-- Mitä miehiä ne ovat? + +-- Emme tiedä. Pitkäpartaisia miehiä, kaikilla kirveet ja keihäät! + +Vainolainen kylässä! Tuo sanoma levisi äkkiä miesjoukosta toiseen +kirkon ulkopuolella ja ehti jo samassa kirkon sisällekin, jossa se +synnytti liikettä ja levottomuutta. Ihmiset nousivat paikoiltaan ja +pyrkivät ulos, puhuttiin ja hätäiltiin. Pappi koetti jatkaa saarnaansa, +vaan pian hänenkin täytyi lopettaa, sillä tuokion kuluttua ilmestyi +noita keihäsmiehiä jo kirkon ovellekin. + +Vienalaiset saartoivat aseettoman kirkkorahvaan kirkon sisälle ja +pihalle. Ei kukaan voinut juosta kotiinsa pelastamaan tavaroitaan +taikka lapsiaan, keihäillään häristivät ympärillä seisovat viholliset +jokaista, joka yritti pakenemaan. Ja sillä välin heistä toiset +hajausivat lähitaloihin ryöstämään saalista, ja saarrettujen +kirkkomiesten täytyi nähdä, miten jo talo siellä toinen täällä metsän +rinnassa tuprahti tuleen. + +Äänekästä hälinää ja valitushuutoja kajahti nyt äsken niin +sopusointuisesta temppelistä, jossa pelästynyt väkijoukko ei oikein +tiennyt, mitä oli tapahtunut ja mitä tulisi tapahtumaan. Naiset ja +lapset itkivät ja voivottelivat, ja neuvottomina ja hämmästyneinä +keräysivät miehet keskustelemaan siitä, mitä olisi tehtävä. +Vastarintaan he eivät osanneet ryhtyä, aseettomina kun olivat siihen +sullottuina eivätkä sitäpaitsi tunteneet vihollisen lukumäärää, eivätpä +edes tienneet mitä väkeä se oli. Sillä moneen vuoteen ei ollut +vienalainen uskaltanut hyökätä aivan rannikolle asti tiheimpään +asutukseen. Aikaa kului, kului tunti, toista, ja se tuntui kirkkoon +saarretuista tavattoman pitkältä. Yhä useampia liekkejä nähtiin jo +leimuavan jokivarrella, ja ovensuussa välähteli vihollisten keihäitä +tuon tuostakin. Turhaan koetteli vanha kirkkoherra lohduttaa +ja rauhoittaa sanankuulijoitaan. Mieliala kävi joka hetki +tuskallisemmaksi. He näkivät kotinsa palavan, ajattelivat siellä olevia +vaimojaan ja lapsiaan eivätkä itse tienneet, mikä kohtalo heitä odotti, +palaako kirkon sisään vai hukkuako vainolaisten keihäisiin. + +Koko kirkonkylässä vallitsee samanlainen sekasorto. Pelästyneet +kotimiehet koettavat viime hetkessä karata pakoon vihollisia, mutta +nämä ottavat heidät kiinni ja pakottavat kaivamaan esiin ruokavaroja ja +tavaroita. Ja kun ovat talon puhdistaneet, sytyttävät he sen palamaan. +Pappilassa on suuri mellakka. Sinne on Ahma ajanut nuoren vankinsa +kanssa, ja siellä hän toisten kera komentelee ja rääkkää säikähtynyttä +vaimoväkeä, joka on pelosta aivan pökerryksissään. Kaikki on heille +onnistunut vaivatta ja vahingotta, ja tyytyväisinä päättävät päälliköt +hiukan levähtää talossa, käskevät vain miestensä tarkasti vartioida +kirkkoväkeä. -- + +Mutta ravakasti ovat hiihtäneet Kiimingin miehetkin, ja he lähenevät jo +huimaavaa vauhtia kirkonkylää, jossa vihollinen parhaillaan mellakoipi. +Metsässä muutaman neljänneksen päässä he tapaavat pakolaisia ja +kuulevat heiltä mitä on tapahtunut. Siinä huokaistaan hetkinen ja +neuvotellaan. Hetki on otollinen ryntäämiseen. Viholliset ovat +hajautuneet ympäri kylää, tuskin parikymmentä miestä on kirkkorahvasta +hätyyttämässä ja saartamassa. Sinne he päättävät hiihtää suoraa päätä +pelastamaan väkijoukkoa, sieltähän sitten saadaan apuväkeäkin. Kaikki +ovat yksimielisiä, kaikki taistelunhaluisia, ja pitkittä puheitta +pyyhkäisee jo hiihtäjäjoukko uutta vauhtia eteenpäin suoraan kirkkoa +kohden. Sukset sihahtelevat ja lumi pyrähtelee sompain alta. + +Poikansa rinnalla hiihti ukko Torvinen, ja he keskustelivat matalalla +äänellä keskenään. Hän oli kuullut pakolaisilta, että se joka hevosella +ajoi, oli pysähtynyt pappilaan. Siitä hän arvasi, että Helinä oli +siellä, ja oli jo miettinyt keinon pelastaa hänet. Siitä hän puhui +pojalleen. Laurin piti hiihtää suoraan pappilan tienoille ja koettaa +siellä metelin synnyttyä varkain pelastaa tyttö. Vähän ajan kuluttua +jättäysi Lauri jäljemmäs, erosi joukosta ja lähti kiertämään metsän +rintaa pitkin oikealle. Toiset hiihtivät samassa jo metsästä ulos, ja +ponnistaen tuhatta tuimemmin he kiidättivät kirkkoa kohden. Jo vihdoin +huomasi heidät kirkon edustalla vartioiva vihollinen, rupesi huutamaan +ja hälyttämään, kutsuakseen kokoon taloihin hajaantunutta joukkoaan. +Pienen mökin kirkon vieressä he olivat sytyttäneet lämmitysroviokseen, +ja kiireesti ehätti muuan vienalaisista kantamaan sieltä palavata +hirren päätä viskatakseen sen oljilla täytettyyn kirkkoon ja +polttaakseen sen väkineen kaikkineen. Vaan samassa olivatkin jo +kiiminkiläiset ääressä. Pari pyssyä paukahti, muuan vienalainen kaatui +hangelle, ja huutaen kiirehtivät toiset suksilleen ja lähtivät +hiihtämään alas joelle, koska huomasivat, etteivät kylään hajautuneet +toverit kyllin pian ehtisi apuun. Kiiminkiläiset hyökkäsivät jäljessä, +Vesainen etupäässä, keihäs ojossa, jolla hän voimakkaasti mukiloi +lähimpiä vienalaisia. Saarretut kirkkomiehet, jotka eivät ensiksi +älynneet, mikä uusi metakka siinä oli kirkon edustalla syntynyt, +puikahtivat vihdoin kirkosta ulos, tempasivat mikä kirveen, mikä +seipään tai aisan ja kiirehtivät jäljestä. Naiset ja lapset jäivät +ihmeissään törmälle katsomaan kahakkaa, joka joella syntyi. + +Hälytyshuutojen kutsumina olivat näet vienalaiset jokitörmän taloista +kiireesti rientäneet alas joelle. Pappilassa lepäilivät ja +herkuttelivat Ahma ja Kuisma muutamien miesten kanssa eivätkä pitäneet +kiirettä mihinkään. "Hyvähän tässä on olla", ilkkui Ahma, "ei ole +minkään puutetta. Kunhan on tarpeeksi syöty ja juotu, niin käydään +tekemässä kirkostakin pieni nuotio." + +-- Vaan mihin sinä tuon tytön heität? kysyi Kuisma. + +-- Otan mukaani, ei se minulta enää karkaakaan. Katsopas, kuinka +tyttöni on puhdasverinen ja kuinka siivosti se rinnallani istuu. + +Pappilan naisväki itki ja ulisi, vaan Helinä istui aivan äänetönnä, +sanaa puhumatta, liikahtamatta paikoillaan, -- ei näyttänyt oikein koko +asemataan käsittävän. + +-- Minä en lähtisi kuljettamaan, vaikka saisin vieläkin +puhdasverisemmän, vakuutti Kuisma, -- se olisi joka paikassa +vastuksena. + +-- Sinä et osaa oikein tyttöjä pidellä, pitele sinä lempeästi ja +hellävaroen kuin minä. Tätä tyttöäni minä en retuutakaan enkä kiusaa, +vaan lämpöisesti peitän poron pulkkaan, kun kotiin lähdetään ajamaan, +ja nuotion lämpimässä sitä öillä makuutan. + +-- Ja sitten orjaksesi...? + +-- Enpähän kuin emännäksi, omaksi eukokseni, talon elävän hoitajaksi +minä näin näppärän tytön vien... + +-- Niinkuin norjattaresikin kerran... + +Mutta kesken jäi lause. Huuto kajahti kirkontörmältä, ja nuolena +juoksivat miehet ulos, jättäen ateriansa kesken. Mutta Ahma muisti +vankinsa, juoksi sisälle, kantoi tytön ulos, viskasi rekeen ja lähti +ajamaan toisten jäljestä, jotka jo hiihtivät törmän alla. Mutta juuri +kun hän laskeutui joelle, paukahti törmältä saunan takaa pyssy, hevonen +horjahti, lotkahti polvilleen, ja reki kaatui hankeen. Tuiskuna ryntäsi +Ahma esiin reen alta, tempasi tytön syliinsä lähteäkseen juoksemaan +toveriensa luo, jotka eivät olleet pitkän matkan päässä. Mutta +ampujakin -- Torvisen Lauri -- oli jo ehtinyt joelle, juoksi keihäs +suorana pakenevan kintereillä huutaen: + +-- Jätätkö tytön vai henkesikö heität? + +Ahma katsoi taakseen, näki mahdottomaksi päästä kuormansa kanssa pakoon +ja heitti sen vuoksi synkästi kiroten vankinsa hangelle. + +-- Mutta muista, vielä minä sen kerran vien! huusi hän raivostuneena +rientäen toveriensa luo, jotka jo hiihtivät hänelle avuksi. Lauri antoi +hänen mennä, tempasi puoleksi pyörryksissään olevan tytön käsipuolesta +ja juoksutti hänet takaisin tupaan, jossa pappilan naiset ottivat hänet +hoitoonsa. Ahma taas näki vaaran uhkaavan koko retkikuntaansa ja ehätti +miehineen taistelupaikalle. + +Tuima ottelu oli näet syntynyt joen jäällä kirkon kohdalla, jonne +kiiminkiläiset olivat seuranneet vienalaisia. Nämä jälkimmäiset olivat +ensiksi häviön puolella, olipa heidän pakko nousta joen toiselle +törmälle. Mutta väleen saapuivat heille avuksi saaliin hakijat taloista +joen molemmilta rannoilta, ja he olivat taas pian iiläisiä väkevämmät. +Nämä pitivät kumminkin hyvästi puolensa, Vesaisen ja ukko Torvisen +johdolla he tuikeasti ahdistelivat vihollisia, jotka vielä olivat +hämmästyneinä äkillisestä vastarinnasta. Mutta samassa saapui Ahma +niiden johtajaksi, järjesti miehet uudelleen, innosti heitä hyökkäämään +ja vuorostaan ahdistelemaan iiläisiä. Mies siellä, toinen täällä kaatui +hangelle, punaten sitä verellään. Ukko Torvinenkin sai haavan +jalkaansa, ja ainoastaan suurimmilla ponnistuksilla sai Vesainen +pelastetuksi hänet joutumasta vihollisten jalkoihin. Vesainen taisteli +kuin karhu, ihmetellen häntä toiset seurasivat. Hannu oli tarkka +pyssymies ja napsautti tuon tuostakin jonkun partaniekan pitkälleen +hangelle. Mutta pian olisi kumminkin kiiminkiläisten pieni joukko ollut +ylivoiman edessä tuhottuna, ellei tuon tuostakin joitakuita +kirkkomiehiä olisi tullut avuksi. Lauri Torvinen, saatuaan nuoren +kälynsä korjuuseen, keräsi taloista miehiä, nuoria ja vanhoja, +mukaansa, neuvoi heille aseiksi heinähankoja ja jäätuuria ja toi niin +toistakymmentä-miehisen apujoukon joelle. Itse hän heilutti tapparataan +nuoruuden koko voimalla, iski intoa hehkuen oikealle ja vasemmalle, +niin että Vesainen, joka viereen sattui, ihastuneena huudahti: + +-- Oikein lankomies, iskepä niin! + +Hurjasti taistelivat vienalaisetkin, sillä suurin osa saaliista oli +heiltä lähdön kiireessä jäänyt taloihin, eivätkä he tahtoneet tyhjin +kourin väistyä. Vaan vielä hurjemmin ponnistivat iiläiset, sillä olihan +heillä, joskin harvempia olivat luvultaan ja huonompia aseiltaan, +kodit, omaisuus, naiset ja lapset puolustettavina ja kostettavina +monenmoiset ilkityöt. Moni partainen karjalainen suistui heidän +keihäidensä ja hankojensa alle ja jäi lepäämään taistelevien jalkoihin. + +Taistelijain huomaamatta rupesi ilta hämärtämään; pian jo loppui lyhyt +talvipäivä. Mutta vielä kesti kahakkaa puolipimeässä ja kuutamon +valossa, kunnes joukot vähitellen väsyivät ja tappelu taukosi. +Karjalaiset vetäytyivät taistellen taaksepäin, ja päästyään vähän +väljemmälle tilalle he rupesivat täyttä vauhtia hiihtämään ylöspäin +jokea. Iiläiset lähtivät seuraamaan heitä kappaleen matkan päästä, +pitääkseen silmällä, että vienalaiset todella loittonivat kylän +tienoilta poikemmas, ja muutaman peninkulman päähän he jäivät koko +yöksi vartioimaan heidän kulkuaan. + +Törmältä ja taloista Iin kirkon luota olivat vanhukset, naiset ja +lapset itkien ja voivotellen katselleet taistelua, jännittyneinä +seuraten miten se päättyisi. Vanha kirkkoherra oli kulkenut heidän +joukossaan lohdutellen ja rohkaisten; ei ollut hän suonut itselleen +hetkenkään lepoa. Ja kun viholliset vihdoin rupesivat vetäytymään +takaisinpäin, kutsui hän kuulijansa vielä kirkkoon lopettaakseen kesken +jääneen jumalanpalveluksen kiitosrukouksella ja virrellä. Sinne +kirkkoon kantoivat toiset jäälle kaatuneita, kuolleita ja haavoitettuja +omaisiaan. Sieltä kuului surun, valituksen ja epätoivon huokauksia. +Mutta sieltä kuului myöskin sanomatonta kiitollisuutta sitä Jumalata +kohtaan, joka heidät kumminkin oli pelastanut vielä suuremmasta +vaarasta ja turmiosta. Ja vielä kerran nousi vanha kirkkoherra +alttarille, johon joulukynttilät oli sytytetty, ja messusi +värähtelevällä ja sydämeen käyvällä äänellään: "Kunnia olkoon Jumalalle +korkeudessa ja maassa rauha ja ihmisille hyvä tahto." Seurakunta +vastasi amenensa, ja kauan väreili heikkenevä sävel, ennenkuin se +talttui ja kuoli pois illan hiljaisuuteen. + + + + +III. + + + Juohtui juoni mielelleni, + Tuuma aivohon osasi: + Kaatakseni Pohjaa kansa, + Kostoakseni katalat. + +Arvaten että iiläiset nyt kyllä tietäisivät olla varuillansa, eivät +Vienan miehet enää palanneet takaisin rannikolle, vaan hiihtivät pitäen +sen saaliin, minkä olivat ehtineet saada mukaansa, yhtä mittaa +poikkimaisin takaisin omalle puolelleen, havitellen vielä mennessään +Iin metsäkyliä. Iiläiset seurasivat kappaleen matkaa heidän jälkiään ja +palasivat sitten takaisin hävitettyihin kyliinsä. Poltettujen talojen +asukkaat saivat asunnon niissä taloissa, jotka vihollisilta olivat +säilyneet. Työkaluja, vaatteita ja ruokia lainailtiin ja tasailtiin, ja +vaikka paljon olikin menetetty, päästiin kumminkin vähitellen palaamaan +entiseen arkielämään. + +Mutta uusi, katkera viha jäi kytemään mieliin, viha ja kosto. Kun +miehet tapasivat toisensa metsässä, josta vedättivät hirsiä uusia +pirttejä varten entisten poltettujen sijalle, he usein tuumivat +toisilleen: + +-- Maksu niiltä vienalaisilta olisi perittävä näistä ylimääräisistä +työpäivistä. + +-- Niin olisi. Ja pitäisi niille opettaa itselleen, miltä tuntuu jäädä +taivasalle talvipakkaseen. + +Ja kun talonväki työstään palasi oman talonsa raunioiden yli yöpyäkseen +naapurin pirttiin ja siellä ruokapöytään asetuttaessa kaivattiin jotain +perheen jäsentä, isäntää tai vanhinta poikaa, joka oli kaatunut Iijoen +jäälle, niin kiertyipä vielä aikojen takaa monesti kyynel naisväen +silmiin ja kiehahti sappi miesten sydämissä, ja usein kuultiin koston +sanaa mainittavan. Usein keräytyivät kylän isännät talvisina iltoina +yhteen keskustelemaan noista yhteisistä tuumista, ja sunnuntaisin +kirkon jälkeen pidettiin kirkkomäellä suurempiakin yhteisiä kokouksia, +joissa puhuttiin vienalaisten viime retkestä ja sen raskaista +seurauksista, ja neuvoteltiin, olisiko mihinkään ryhdyttävä ja mihin. +Kostoretken aie oli jo monta kertaa otettu puheeksi, vaan mihinkään +varmaan päätökseen ei ollut päästy. Ja niin kului talvi kevätpuoleen +saakka. + +Varsinkin kiiminkiläiset olivat innokkaita kostoretken puolustajia. +Hehän olivat loppiaisenakin etupäässä kunnostaneet itseään ja saaneet +vienalaiset luopumaan laajemmasta hävitystyöstä, heidän miehiäänhän oli +Vesaisen Juho, joka oli osoittautunut sellaiseksi sankariksi viime +otteluissa ja jota urhokkuutensa ja neuvokkuutensa takia kaikki +iiläiset jo yksimielisesti pitivät johtajan arvossa. Hän se juuri osasi +kiihottaa miesten kostontunnetta ja taistelunhalua ja pitää kostoretken +tuumaa vireillä. Hän oli saanut kostoaikeen viimeiseksi perinnöksi +isävainajaltaan, ja hän tahtoi sen toteuttaa. + +Mutta sillä tuumalla oli paljon vastuksia voitettavanaan. Vaikka +kahakat Vienan puoleisten karjalaisten kanssa viime vuosikymmeninä +olivat olleet melkein jokavuotisia, oli kansa kumminkin haluttomampi +kuin joitakin aikoja ennen lähtemään suuremmille ryöstöretkille, jotka +luonnollisesti taas synnyttäisivät vihollisten puolelta kostoa ja +hävitystä. Se sukupolvi, joka nyt oli parhaassa iässään Pohjanmaan +pohjoisimmissa pitäjissä, Kemissä, Iissä ja Limingassa, oli +taipuvaisempi rauhallisempiin elinkeinoihin ja tyynempään elämään. Oli +jo eletty ohi Pohjanmaan pirkkalaisten ajoista, jolloin kauppa- ja +ryöstöretket sekä Lapin verotus olivat asukkaiden miltei ainoana työnä +ja jokapäiväisenä leipänä. Ruotsin hallitus oli Kustaa Vaasan aikana +lopettanut pirkkalaisten Lapin verotusoikeuden ja siten vähitellen +tehnyt lopun noista jokavuotisista, säännöllisistä Lapin-retkistä, +joilla Pohjanmaan talonpojat kulkivat kantamassa veroa lappalaisilta ja +käymässä kauppaa heidän sekä etäisempäinkin kansojen kanssa ja +joilla retkillä usein verisesti iskettiin kilpailijaan kiinni. +Pirkkalaisvallan loistoaika oli lopussa, ja viimeisten pirkkalaisten +pojat ja pojanpojat eivät enää noita aikoja muistaneet eivätkä voineet +säilyttää niiden elintapoja. Silloin oli eletty siitä, mitä kaupalla ja +ryöstöllä oli talvisilla retkillä saatu ja metsä ja kalavesi antoi; +maanviljelystä oli ollut vähän, rauhallinen viljelijäelämä ei lyönyt +leiville. + +Nyt oli aika muuttunut. Hitaasti ja vastenmielisesti olivat pohjalaiset +totelleet hallituksen käskyä ja luopuneet Lapin-retkistään, +haluttomasti he olivat ryhtyneet maata enemmälti myllertämään ja +polttamaan lehtojaan kaskeksi. Vanhemmat miehet, jotka vielä selvästi +muistivat noiden kuluneiden aikojen hilpeitä ja raittiita elintapoja, +sen ajan suurempia vaaroja, mutta myöskin rikkaampaa elämistä, +katsoivat pahoilla mielin ja melkein halveksivasti tätä uutta +sukupolvea, joka nyt muokkasi multaisessa maaperässä ja luopui +seuraamasta isäinsä ravakoita jälkiä. Heidän mielestään oli polvi +pojista huonontunut ja veltostunut. He kertoivat ylpeinä raittiista +retkeilyelämästä entisinä aikoina, jolloin ei tarvinnut vapista +hallaöitä eikä perustaa elämistään siihen, mitä rakeet ja tulvavedet +kulloinkin säästivät, vaan jolloin hilpeästi hiihdettiin veroalamaisten +luo sydänmaille, otettiin isännän oikeudella mitä tahdottiin ja +elettiin komeasti. He kuvasivat niitä aikoja elävästi, kuvasivat +kulta-ajoiksi ja innostivatkin monen nuoren miehen kateellisena +ajattelemaan isäin aikoja. Mutta toiset nuoret niille jo nauroivat ja +huomauttivat että nehän olivat olleita aikoja ne, nyt olivat ajat +toiset. + +Aivan tyystin eivät Lapin-retket tosin vielä olleet Pohjanmaalta +loppuneet. Vaikka pohjalaisilla ei enää ollutkaan, kuten ennen, +oikeutta verottaa lappalaisia, tehtiin siihen aikaan kumminkin +Pohjanperän pitäjistä ja varsinkin Torniosta, joka silloin kuului +Länsipohjaan, tuon tuostakin kaupparetkiä Lappiin. Kemistäkin niitä +vielä tehtiin säännöllisesti vuosittain; Lapin kauppa olikin 1500-luvun +lopulla vielä kemiläisille varsin tärkeänä elatuksen apuna. Iistä +tehtiin Lapin-retkiä harvemmin, ja ainoastaan muutamat isäinsä aikojen +ihailijat olivat niissä enää mukana, eikä näillä retkillä iiläisille +enää ollut sitä merkitystä kuin kemiläisille. Edellisenä talvena oli +kumminkin Juho Vesainen, joka isänsä kertomusten johdosta isosti ihaili +pirkkalaisaikoja, käynyt parinkymmenen miehen kanssa retkellä +Varangissa asti ja hyötynyt siellä hyväisesti. Mutta Limingassa ei +näistä Lapin-retkistä enää ollut paljon ensinkään tietoa, liminkalaiset +olivat jo aivan kokonaan vierautuneet retkeilijäelämästä pois ja +tykkänään puuttuneet maanviljelykseen. + +Toisissakin pitäjissä retkeilynhalu vuosi vuodelta kävi heikommaksi. +Oli jonkinlainen murrosaika käsissä. Levoton pirkkalaisveri liikkui +tosin vielä nykyisenkin sukupolven suonissa, vaan sitä taltutti yhä +enemmän valtaan pääsevä rauhallisemman viljelyksen elintapa. Ne jotka +vielä ihannoivat entisajan tapoja joutuivat, sitä myöten kuin vanhukset +kuolivat, vuosi vuodelta vähemmistöön ja saivat kätkeä mielihalunsa. + +Lapin-retkien taukoaminen oli tuonut mukanaan vakinaisen viljelyksen, +ja tämä taas luonnollisesti istutti mieliin rauhallisempia käsitteitä +ja ajatussuuntia. Siksipä olikin yhä enemmän ruvettu kammomaan noita +alituisia, verisiä kahakoita Vienan puoleisten naapurien kanssa. Nehän +tuhosivat kaiken sen viljelyksen ja ne varat, mitä monivuotisella, +rauhallisella ja raskaalla työllä oli saatu kootuksi. Yleinen mielipide +oli sen vuoksi viime vuosien kahakkain johdosta suuressa määrin +kääntynyt niitä vastaan, ja sitä kannattivat varsinkin naiset sekä +pitäjien papisto, joka saarnasi rauhaa ja sopua. + +Mutta Vienan puoleiset karjalaiset eivät olleet edistyksessä vielä +päässeet niin pitkälle kuin heidän veljensä Pohjanlahden rannikolla. +Heille olivat nuo hävitysretket vielä jokapäiväistä leipää, ja heidän +kanssaan jouduttiin vasten tahtoakin myötäänsä toraan ja tappeluun, kun +oli kysymys joko sydänmaiden kalavesistä taikka Lapin kaupasta. +Vuosisatoja vanha viha näiden heimokansain välillä leimahti kaikesta +huolimatta usein ilmituleen, taikka oikeammin, se ei herennyt +hehkumasta koskaan. + +Monesti olivat nämä seikat, nämä eri mieliteot ja eri harrastukset +väittelyn ja keskustelun alaisina, missä vain useampia henkilöitä +sattui tulemaan kokoon, ja perheiden keskuudessa toivat monet päivän +tapahtumat vähän väliä nämä seikat puheeseen. Nuorista miehistä muisti +moni, Vesaisen Juhokin, varsin hyvin, miten jo heidän vanhempainsa +välillä nuo samat seikat olivat olleet riidan aiheena. +Vesaisenkin äitivainaja oli ollut rohkea ja reipas nainen, mutta +levottomanluonteisen miehensä alituisia retkeilyjä hänen oli ollut +vaikea suvaita. + +-- Taasko lähdet sinne talvikaudeksi hankia ajamaan ja saloja +koluamaan, niin hän oli joka syksy murissut, kun ukko Vesainen oli ensi +lumen tuiskuttua ruvennut hankkiutumaan Lapin-matkalle. -- Pysyisit nyt +edes yhden talven kotona! + +-- Täälläkö nokisen pirtin nurkkia nuohoamassa? Olisipa sekin miehen +työtä! + +Niin oli ukko vastannut ja lähtenyt se aina oli. Ja pojastakin se +tuntui aivan luonnolliselta, että tottahan Lapin-retkelle oli +lähdettävä. Äidin oli aina täytynyt tyytyä. Mutta kun oli ollut kysymys +sotaretkelle lähdöstä, joko peittosotaan Vienan puolelle taikka +karkottamaan naapuripitäjää hävittävää vainolaista, silloin se aina +lujemmalle otti. Silloin kielteli ja pidätteli vielä veräjälle asti +vaimo miestään ja äiti poikaansa ja rukoili vedet silmissä: + +-- Älä mene sinne surman suuhun, sinne miesten syöjille sijoille, älä +jätä kotiasi orvoksi... + +Niin oli äiti kerrankin isää pidätellyt, kun tämä jo oli kujalla +menossa. Vaan Juho muisti ylpeästi, miten isä silloin naurahtaen oli +virkkanut: + +-- Itket turhia, muoriseni, ei niitä kelpo miehiä niinkään nujuuteta. +Ja jos sattuu surma tulemaan, niin sattuuhan se kotonakin, mutta sulo +on sotahan kuolla, helle miekan helskehessä. + +Ja niin se oli lähtenyt, ja keihäs oli välähdellyt, kun se vesakkoon +painui. Ei ollut siihen aikaan auttanut kuunnella naisten huolia. +Silloin ne kahakat olivat olleetkin melkein yhtä jokavuotisia kuin +Lapin-retket. Sen jälkeen niitä oli ollut harvemmin, harvoin oli +miesten tarvinnut pukeutua sotisopiinsa. Ja sen verran mitä kahakoita +viime aikoina oli ollut, ne olivat enimmäkseen rajoittuneet +sisämaan kyliin, taikka ne olivat olleet kahakoita rajaseutujen +kalastuspaikoilla kuten viimeksi v. 1588 Oulujärven rannoilla. Niistä +huolimatta oli tuo rauhallisempi mieliala ja rauhan puolue rannikolla +yhä enemmän voittanut alaa. Nyt tämä uusi vienalaisten hyökkäys tuli +hämmentämään kaikkia käsitteitä. Sen suoranaisena seurauksena oli, että +sotaisampi mieliala taas virkosi uuteen vauhtiin, ja varsinkin +vanhukset sekä nuoremmat pirkkalaisaikojen ihailijat lietsoivat +uutterasti sitä tulta, joka nyt olikin herkempi palamaan. "Mihinkä me +tässä lopulta joudumme, jos näin ikään jatketaan?" kysyivät he +harmistuneina. "Tässä saarnailevat papit ja akat, että paras pysyä +rauhassa --, ja vainolainen käypi täällä joka vuosi polttamassa +turvattomia talojamme ja tulee aina rohkeammaksi, kun näkee ettei +täältä kyetä vastarintaan. Sellainen ei kelpaa. Vienalaisille täytyy +näyttää, että vielä sitä on miestä Pohjanlahden rannallakin niinkuin +oli ennen -- ehkä sitten oppivat pysymään loitompana." + +Pitkin kevättalvea 1589 olivat useat taistelunhaluiset näin ikään +kiihotelleet miehiä, ja vanha pirkkalaisveri lähti taas kuumemmin +juoksemaan yhä useampain suonissa. Pääsiäispyhinä oli Iin kirkolla +pidetty varsinaisia kokouksia, ja silloin jo nähtiin että useimmissa +kylissä oltiin sitä mieltä, että kostoretki oli tehtävä vienalaisten +maahan. Vielä talvikelillä kävi Vesainen Kemissä. Vanha Torvinen, joka +vielä poti vuoteessa loppiaisena saamaansa haavaa, oli jo siellä edeltä +käsin innokkaasti yllyttänyt pitäjäläisiään, ja Vesainen toi sanoman, +että ainakin joukko kemiläisiä oli valmiina lähtemään mukaan. Sitä +vastoin oli tunnettua, että liminkalaiset enimmäkseen olivat aivan +toista mieltä. Vihollisten hyökkäyksistä ei heidän ollut vielä +suoranaisesti tarvinnut kärsiä, ja siellä oltiin melkein varmoja, ettei +vienalainen uskaltaisikaan tulla kovin lähelle heidän väkirikkaita, +suuria kyliään. "Mitä varten me lähtisimme rauhallisilta rannoiltamme +ja keskeltä viljelystämme satojen penikulmien päähän tappelemaan?" he +kysyivät. "Parempi tehdä kotona heinää ja leikata eloja ja koota +elämistä talven varalle." + +Ilman liminkalaisten apua oli kumminkin iiläisistä hiukan huolettavaa +lähteä niin suurelle retkelle, ja Vesainen päätti miten mahdollista +saada edes vähän kannatusta sieltäkin päin. Hän keskusteli asiasta +sikäläisten tuttavainsa kanssa ja sai ainakin sen verran aikaan, että +yhteinen neuvottelukokous päätettiin pitää Limingassa huhtikuun +viimeisinä päivinä. Sanat siitä laitettiin etevimmille isäntämiehille +kaikissa kolmessa pitäjässä, jopa joillekuille edemmäskin, Saloon ja +Kalajoelle asti, sillä olihan se oikeastaan kysymys, joka saattoi +koskea koko maakuntaa. Ja määräpäiväksi saapuikin kokouspaikalle +Oulunsuuhun miehiä kaikilta kulmilta. + +Kokous oli pidettävä Krankkalassa, joka oli koko seudun suurin ja +varakkain talo. Krankan suku oli pitkät ajat ollut johtavana +Pohjanmaalla, ja vaikka sitä nykyään edusti ainoastaan nuori mies, +kuudenkolmatta ikäinen Hannu Eerikinpoika, katsottiin hänelläkin olevan +jonkinlainen perinnöllinen oikeus olla johtajan arvossa. Se tuli +kunnioituksesta sukua kohtaan ja kiitollisuudesta isän muistolle. Tällä +isällä, Eerikki Pietarinpoika Krankalla, oli aikoinaan ollut sangen +suuri vaikutus pitäjässään ja koko pohjoisella Pohjanmaalla. Hän oli +miehiä johtanut heidän Lapin-retkillään ja ollut heidän päällikkönsä +taistelussa vienalaisia vastaan. Hän oli ollut heidän edustajansa, kun +oli ollut tehtävä valituksia hallitukselle, oli puolustanut heitä +kelvottomia virkamiehiä vastaan ja neuvonut ja avustanut heitä +rauhallisessa viljelyksessä. Ja heitä puolustaessaan hän vihdoin oli +saanut surmansakin. Se oli tapahtunut noin kahdeksan vuotta sitten +kaukana sydänmailla, jossa hän miesjoukon kanssa oli ollut vartioimassa +rajaa vihollisilta, jotka siihenkin aikaan herkeämättä ahdistelivat +sisämaan köyhiä kyliä. Vihollisparvi oli siellä äkkiä hyökännyt heidän +kimppuunsa, ja tuima tappelu oli syntynyt tuolla kaukana erämaan +syvyydessä. Liminkalaiset olivat luvultaan heikompia, ja arveluttavassa +määrin heidän joukkonsa oli harvennut. Hurjasti taistellen oli Eerikki +Pietarinpoika kaatunut keihään lävistämänä, ja kaksi hänen poikaansa +oli jäänyt makaamaan veriinsä hänen rinnalleen. Vaan vihollisten kulku +oli saatu ehkäistyksi, ja mullattuaan vainajat oli Hannu, kolmas ja +viimeinen poika, johtanut liminkalaisten jäännökset takaisin. Ja siitä +lähtien olivat liminkalaiset pitäneet häntä johtajanaan isänsä +seuraajana, kuten hän oli sukunsakin päämiehenä. + +Luonteeltaan ei Hannu kumminkaan ollut johtajaksi erittäin sopiva. Hän, +samoin kuin sisarensa Johanna, oli perinyt äidiltään tuittupäisen ja +hiukan kevytmielisen luonteen. Tuo äiti, Krankkalan vanha Martta, oli +kotoisin Etelä-Pohjanmaalta, jostakin puolittain ruotsinkielisestä +suvusta, ja oli koko pitäjässä yhtä tunnettu neuvokkuudestaan ja +hyväntahtoisuudestaan kuin äkäisyydestään ja tuittupäisyydestään. Häntä +kunnioitettiin, hänelle naurettiin ja häntä pelättiin; kaikkialla, +kotona ja naapurissa, piti hänen olla mukana, tavallisesti hän synnytti +toran ja kiukun, mutta pian hän oli valmis hellyydellä ja ystävyydellä +parantamaan pahat tekonsa. Tätä luonnetta oli paljon Hannussakin, ja +hän oli sitäpaitsi hiukan huikentelevainen eikä viitsinyt paljon +välittää vakavammista asioista. Mutta siitä huolimatta hänellä oli +kumminkin johtajan arvo kotikylässään, ja otteluissa vihollisten kanssa +kalajärvillä hän kylläkin oli osoittautunut isänsä pojaksi rohkeudessa +ja voimakkuudessa. + +Edellisenä talvena Hannu oli huvikseen ollut iiläisten matkassa +Jäämeren-retkellä, ja siitä varsinkin oli hänen toveruutensa Juho +Vesaisen kanssa peräisin. Tästäpä syystä Juho luottikin Hannun apuun +tässä kokouksessa, vaikka tosin tunsikin ystävänsä horjuvaisuuden. + +Muuten oli liminkalaisiin tavattoman suuri vaikutus heidän vanhalla +kirkkoherrallaan, Henricus Lithoviuksella. Tämä oli lähes puolensataa +vuotta ollut pitäjän pappina, oli nähnyt seurakunnassaan uuden +sukupolven kasvavan, oli sitä kasvattanut, ohjannut ja sen kanssa +kokenut vuosien karvaat ja makeat. Siksipä liminkalaiset häntä +mielellään kuuntelivatkin, ja hän oli tottunut siihen, että hänen +neuvojaan toteltiin. Myös Limingan kylän nimismies Kaapro Tuomaanpoika +oli seutunsa älykkäimpiä miehiä, ja kuten veljensä, Kalajoen +kirkkoherra Ljungo, oli hänkin ankara rauhanaatteen puolustaja. Ja +näiden mielipiteet edustivat myös pitäjäläisiä. + +Ainoa vaikuttavampi henkilö, joka tuossa asiassa oli vastakkaista +mieltä, oli Pohjois-Pohjanmaan vouti Mauri Yrjönpoika. Hänellä oli +nuoruudestaan saakka ollut levoton seikkailijaluonne, ja hän oli usein +ennen itsekin ollut tuollaisilla retkillä mukana. Mutta olipa vielä +eräs aivan erityinen seikka, joka häntä piti sotaisen puolueen miehenä: +tuollaiset metelit ja kahakkaretket olivat erittäin tervetulleita hänen +verotileilleen. Sen olisi Juho Vesainenkin varsin helposti voinut +huomata, jos olisi tullut tuota mutkaa ajatelleeksi käydessään +kokouspäivän aamuna voudin luona. + +Sinä aamuna hän näet ajoi Merikosken partaalla olevan voudintalon +pihalle. Sisarensa Helinän hän oli ottanut mukaansa ajelemaan, tahtoen +viihdyttää tuota nuorta tyttöä, joka arvatenkin säikähtyneenä +loppiaispäivän tapauksista oli koko kevään ollut hiukan raskasmielisenä +ja harvapuheisena. Helinä jäi pihalle hevosta pitelemään, Juho astui +Mauri Yrjönpojan tupaan. + +Tämä laitteli siellä juuri parhaillaan tulisessa kiireessä tilejään. +Kirjurina oli hänellä siinä nuori teini, joka täydessä tolkussa +piirusteli edellisen vuoden kaavan mukaan korukirjaimia tilikirjaan. +Häntä vouti kiirehti, komenteli ja oikoi, ja tuskastui myötäänsä eikä +innossaan huomannutkaan että vieras oli astunut tupaan. Näiden toisen +vuoden tilien olisi jo pitänyt viimeistään jouluksi olla valmiina ja +Ruotsiin lähetettyinä, mutta ne olivat tavallisuuden mukaan +myöhästyneet, ja nyt oli vouti siitä syystä taas saanut ankaran +komennuskirjeen Tukholman verokamarista. Hikipäissään hän nyt selaili +edestakaisin kuittilippujaan, selaili, järjesteli, laski yhteen ja +kiroili. Eivät lyöneet yhteen. Hän laski taas, kynsäisi korvallistaan, +kirosi sekaan ja raapaisi vihaisena päätään. Ei vaikka kuinka olisi +sovitellut. Mihin hiiteen ovat kuitit hävinneet, sillä onhan niitä +täytynyt olla... Saakeli, aina vahinko hänen puolellaan, ei +ihmeeksikään, että erehdys olisi sattunut hänelle eduksi. Ja taas +juoksi vouti kirjurin luo katsomaan tämän papereita. + +-- Älä kirjoita, sinä toljana! Ei Pirttitörmästä ole saatu viittä +leiviskää voita, kirjoita kaksi! + +-- Mutta nimismiehen lipussa on viisi leiviskää. + +-- Minä liputan sinut viiteen kertaan kohta, sinä nulikka. Nimismiehen +kirjat ovat väärät, etkö käsitä, ne on väärät... + +-- Mistä minä tiedän, kun näin on merkitty. + +-- Merkitty ... se on merkitty väärin, kuitit näyttävät toista. + +Vouti levitteli kuitteja eteensä ja koetti selvittää niitä itselleen ja +pojalle. Ne näyttivät todellakin aivan toista, vaan tyydyttävästi hän +ei voinut selittää, miksi todellakin viisi leiviskää oli kannettu. Hän +ei tahtonut myöntää itselleenkään, että ne kolme leiviskää olivat +nekin, kuten monet muut, mahtaneet mennä menojaan, naula sinne, toinen +tänne, yksi syöty, toinen myöty, eikä kuitista ollut taikaa. Mutta +kovin sotkuista se vain oli. Vaillinkia taas ei voinut jättää +kirjoihin, ei vaikka hitto olkoon, siitä olisi tullut kova sapiska +kamarista. Tilien piti mennä tasan, jääköön vahinko kenelle tahansa. + +Hetkeksi vouti taas jäi ihmettelemään muuatta kuittia, jossa summa oli +niin naurettavan pieni ... ja juoksi taas pojan luo. + +-- Mitä sinä taas kirjoitat ... autiohan se on Pekka Kohosen tila, +aivan autio, venäläisten hävittämä aivan raunioita myöten, eihän sieltä +ole saatu äyriäkään. + +-- Kohosestako, parhaiten säilyneitä tiloja koko Iijoella, eikä se +maksamatta jätä. + +-- Vaiti, nulikka, taikka... Kun minä sanon, että se on autio, niin se +on autio, ja sinä kirjoitat sen autioksi ... ymmärrätkö vai... + +Poika piirusti tottelevaisesti verokirjan reunaan: "Öde" (autio). + +-- Ja nuo kolme tilaa kylän lopussa ovat köyhiä kerjäläisiä, jotka +eivät voi maksaa mitään... No, mitä häikäilet? Etkö osaa kirjoittaa +"kerjäläinen". + +-- Miks'en... + +Kolme kertaa peräkanaa kirjoitti poika komeasti: "Tiggare" +(kerjäläinen). Vouti huokasi pari kertaa. Tuossa toki saatiin tuloja +vähän vähemmiksi. + +Kyllähän siitä perästäpäin voipi tulla tupenrapinat, kun sieltä +kamarista laitetaan takaisin rästiluettelot ja niitä sitten pitää +koettaa uudelleen periä, vaikka ne jo kerran on maksettu. Mutta minkäpä +sille tekee, täytyy voittaa aikaa ja etukädessä saada summat tasan. Ja +vouti hymähti pirullisesti silmäillessään tätä tiliensä "tekoa". Ei hän +tosin tullut niin pitkälle ajatelleeksi, että nämä hänen kauniit +sepustuksensa kerran joutuvat arkistoihin, joissa vastaisten +sukupolvien tieteelliset historioitsijat näistä hänen hätävalheistaan +taas vuorostaan hikipäissään tekevät nerokkaita johtopäätöksiään, +joilla hämmästyttävät maailmaa. Ei niin pitkälle. Hän muisteli vain +mielihyvin sitä, että nythän niillä talonpojilla taas oli aikomus tehdä +ryöstöretki rajan taa, jossa luonnollisesti muutamia kaatuu ... ja +saattaa kaatuneiksi merkitä toisen mokoman. Ja sitten tietysti +vienalaiset heti tekevät retken heidän kyliinsä, joissa hävitetään +puolet taloista -- ja silloin voidaan taas merkitä hävitetyksi +toinenkin puoli... + +Vesainen oli jo etuhuoneessa rykäissyt pari kertaa, mutta vouti ei +ollut kiireessään huomannut vierasta. Nyt hän kääntyi ja tervehti +tuttavallisesti: + +-- Terve miestä, mitäpä Kiiminkiin kuuluu? Käyhän istumaan. Vai on +teillä iiläisillä taas kovat hankkeet lähteä rökittämään venäläisen +puoleista. Se on oikein, antakaa selkään niin että pölisee! + +-- Siitähän se tässä nyt pitäisi olla kokous tänään Krankkalassa -- +miten lienevät liminkalaiset tuumineet sitä asiata. + +-- Jaah, liminkalaiset, näin meidän kesken sanoen liminkalaiset ovat +suuria raukkoja. Ja täällä ovat jo kaiken kevättä papit ja muutkin +kulkeneet pitkin pitäjää ja kiellelleet niitä, joitten olisi tehnyt +mielikin lähteä. Saatpa nähdä, niin itse Krankkalainenkin tulee +panemaan vastaan. + +-- Hannuko? + +-- Sama Hannu -- niin se pojasta polvi paranee! Mutta mitäpä te siitä +välitätte, onhan teitä miehiä tarpeeksi ii- ja kemiläisiäkin. Ja ehkäpä +on liminkalaisiakin lähtijöitä, hullujahan olisivat oulujokelaisetkin +esimerkiksi, elleivät tulisi mukaan kostamaan moninkertaisia +kärsimyksiään. Eikä vienalainen ensi kerralla heitä sen paremmin +armahda, tulivatpa nyt mukaan tai eivät. Mutta Ruotsin hallitus voisi +heitä paremmin ruveta auttamaan, jos se kuulisi, että he itse +tarmokkaasti tahtovat puolustaa maakunnan ja valtakunnan etuja. + +-- Niinkö arvelette? Siitä sitä minäkin nyt juuri lähdin puhumaan +kiiminkiläisten puolesta, että eiköhän se ruunu mahtaisi meitä vähän +helpottaa veronmaksusta, kun tänäkin talvena taas on niin kovia koettu. +Ja jos nyt tänä kesänä meiltä lähtevät Vienan-retkelle, niin jääpihän +luonnollisesti maanviljelys kotona huonommalle jäljelle, eikä +jaksettaisi mitenkään kesäveroja maksaa. Eiköhän ruunu voisi meitä +niistä armahtaa? + +-- Jaah, puhui vouti ja hykelsi käsiään miettivän näköisenä, mutta +samalla selvästi mielihyvissään. -- Niin, minullahan luonnollisesti ei +ole valtaa helpottaa, minun täytyy kantaa mitä on käsketty ja tehdä +tilit kaikista -- hän viittasi tilintekopapereihinsa --. Mutta minä +voin kirjoittaa siitä Tukholmaan, sen teen mielelläni teidän +puolestanne ja luulisipa sen auttavan. Voisittehan myöskin itse +kirjoittaa valituksen. En tiedä, ehtisikö siitä apua ensi kesäksi, vaan +saisihan koettaa. Minä teen ainakin mitä voin, ja jos retkestä totta +tulee, niin onhan sitä enemmän syytä otaksua, että hallitus teiltä +veroja helpottaa. + +Vesainen kiitteli voutia tämän ystävyydestä ja lähti hetken vielä +keskusteltuaan Helinän kera ajamaan jokivartta ylöspäin kappaleen +matkaa Krankkalaan, jonne jo muitakin ajeli, reki toisensa perästä. +Vouti lupasi itse tulla myöhemmin. Hän jäi Juhon lähdettyä hetkeksi +seisomaan mietteihinsä, napsautti sitten sormiaan ja juoksi kirjurinsa +luo. + +-- Mitä tuhmuuksia sinä taas täällä kirjoittelet? Joko sinulla on +Kiimingin kylä valmis? + +-- Jo, tässä se on. + +-- Ha, ha, ha, ha, ha! -- mutta sehän on aivan väärin. Etkö sinä tiedä, +että vihollinen on polttanut ja hävittänyt koko kylän, eihän sieltä +tietysti ole voinut mitään veroa saada. + +-- Vaan sehän tapahtui vasta tänä talvena, ja nämähän ovat jo toissa +vuonna maksettuja veroja. + +-- Poika, sinussa elää uppiniskaisuuden henki. Sinä kirjoitat tämän +kauniisti uudestaan ja merkitset, että puolet taloista on poltettu, -- +kuka sinun on käskenyt tietää, milloin ne on poltettu. + +Poika rupesi työhön, ja vouti kulki lattiaa edestakaisin pakisten +itsekseen: + +-- No, olen minäkin tollo, kun en tuota ennen hoksannut -- taikka +muistanut. Nyt lähettävät Kiimingin talonpojat hallitukselle +valituksen, jonka minä heidän puolestaan kirjoitan, eikä kukaan voi +epäillä minun tilejäni. Näin ikään nämä tilit sentään vähitellen +valmistuvat... + +Mielihyvissään vihellellen hän silmäili ulos. Sieltä ajoi Limingan +kirkonkyläläisiä kokoukseen -- niistä heittiöistä on vähän vastusta... +Mutta mikä ihme sieltä tulee? voisi luulla kuomireeksi, ellei tietäisi, +että sellaista ei ole koko näillä mailla... Mutta, hitto soi, kuomireki +se sittenkin on ... kuka perh...? Eihän liene vielä Tukholman herroja +liikkeessä, tilin vaatijoita. Sitten se kaunista olisi, hyi, oikein +puistattaa! + +Kuomu ajoi pihaan, ja voudin täytyi rientää vierasta vastaanottamaan. +Reestä nousi ensin nuori, solakka mies ja auttoi ulos vanhemman, +harmaapartaisen äijän. Tämä kääntyi Maurin puoleen: + +-- Tekö olette Pohjois-Pohjanmaan vouti? + +-- Teidän palvelukseksenne, jalot herrani. + +-- Niin, nimeni on Bagge, tämä on poikani. Olen kulkemassa hallituksen +puolesta järjestämässä uutta sotaväenkirjoitusta ja samalla ottamassa +selkoa niistä meteleistä, joita täältä kuuluu. Teiltä saan pyytää +tarpeellisia tietoja. + +-- Käykää sisään, käykää tupaani. + +Vieraat menivät edeltä, ja vouti puhalteli vielä pari kertaa pihalla, +ennenkuin seurasi perässä. Herra Jumala, kuinka hän oli säikähtänyt... + + + + +IV. + + + Hurja noita huolinevi, + Epäkelpo keksinevi + Viittä kuutta vainovuott + Seitsentä sotakeseä. + Ei noita uro totelle, + Vääjänne väheäkänä. + Tuo mulle sotisopani + Vanhat vainovaatteheni. + Itse käyn isoni miekan, + Katson kalvan taattoseni + Viikon on vilussa ollut, + Itkenyt ikänsä siellä + Kantajata kaipaellut. + +Oulujoen suulla Merikosken alla, siinä missä Oulun kaupunki nykyään +sijaitsee, oli jo 16:nnen vuosisadan lopulla vähän kauppalan tapaista. +Paikan asema tekikin sen siihen sopivaksi. Siellä oli liminkalaisilla +(Oulun suu ja jokivarsi kuului siihen aikaan vielä Limingan pitäjään) +laivansa, siellä kulkivat tukholmalaiset ja turkulaiset kaupparetkillä, +ja oli heillä siellä yli talvenkin varastojaan ja aittojaan. Merikosken +saarella oli vielä muutamia vuosikymmeniä sitten ollut pieni puulinna +suojelemassa jokisuuta Vienan rauhattomain naapurien retkeilyiltä, +vaikka se nyt jo hoidon puutteessa oli aivan jäänyt lahoamaan. Koko +ryhmä pieniä asuinrakennuksia oli yhdessä koossa niemekkeellä joen ja +meren välillä, olipa muutamia suurempiakin, kuten voudin ja papin sekä +jonkun vauraamman kauppiaan talot. + +Siitä ylöspäin pitkin jokivartta oli sitten aina vähän päästä +vankanlaisia taloja, joiden omistajat lohikalastuksen avulla pysyivät +voimissa paljon paremmin kuin esimerkiksi Limingan kirkonkylän +tilalliset. Niiden joukosta veti heti huomiota Krankkalan vankoista +petäjistä rakennettu talo korkealla jokitörmällä. Tämän päätalon +pihalla kihisi jo aamusta asti edellämainittuna päivänä kokoontunutta +joukkoa. Rivi hevosia oli sidottu rinnakkain aitovierelle, toisia +saapui vähän väliä, ja miehet keskustelivat ryhmittäin pihalla ja +siirtyivät sieltä yksi toisensa perästä talon uuteen tupaan, jossa +Hannu isäntämiehenä kohteliaasti otti vieraita vastaan. Vanha +Martta-emäntä juoksi tulisessa touhussa edestakaisin vanhasta pirtistä +uuteen, komenteli ohimennen renkejä ja piikoja pihalla ja ehätti aina +sanomaan jonkun ystävällisen tervehdyssanan uudelle vieraalle. Pitihän +hänen toki talon kunnian puolesta toimittaa kaikille syötävää ja +juotavaa sillä aikaa, kun he siellä odottivat kokouksen alkua. Vielä +näet ei Limingan kirkolta ollut saapunut ketään, eivätkä kaikki +iiläisetkään. + +Vanhan tuvan portailla kevätpäivän lämpimässä paisteessa istuivat sillä +aikaa Krankan nuori Johanna ja Vesalan Helinä hartaasti keskenään +supatellen. He olivat ystävyksiä lapsuudestaan saakka, mutta nyt he +eivät olleet Vesaisen onnettomasti päättyneen häämatkan jälkeen +ensinkään tavanneet toisiaan, joten heillä olikin paljon keskusteltavaa +ja kerrottavaa. Tuhansia pikkusalaisuuksia, joita tytöillä aina on, he +nyt ilmaisivat toisilleen; siinä kuiskittiin, siinä naurettiin, ja +Helinäkin, joka viime ajat oli ollut omituisen surumielinen ja +harvapuheinen, suli taas entiselleen iloiseksi ja hilpeäksi, jotta +Juhon, joka pihan takaa sitä katseli, kävi oikein mieli hyväksi. Tytöt +olivat samanikäisiä, seitsemäntoista tienoissa molemmat, mutta +luonteeltaan ja näöltään hyvin erilaiset. Johanna kookas kasvultaan, +tummaverinen, mustat, palavat silmät, vilkkaat liikkeet, terävä ääni. +Helinä taas melkein lapsellisen hento, pienikasvuinen, tuuhea +liinatukka; hänen sirotekoisista kasvoistaan kuvastui lempeyttä ja +naisellisuutta, ja hiukan surumielisesti säteilivät hänen suuret, +siniset silmänsä. Vaan hyvinpä siltä näkyvät sopivan yhteen, arveli +Juho heitä katsellessaan, taitaisivatpa sopia sukulaisinakin. + +Yleiseen oli näet tunnettua, että Krankan Hannu mielisteli Helinää, +vaikk'ei niistä tuumista näihin asti ollut sen todempaa tullut, kun +Helinä vielä oli niin nuori. Mutta vaikka Juho ja Hannu olivat hyviä +ystävyksiä, ei Juhon kumminkaan olisi tehnyt oikein mieli antaa +sisartaan, josta hän piti harvinaisen hellää huolta, tuolle hiukan +hulivililuontoiselle miehelle. Vaan nyt hän arveli, että niin lienee +kumminkin parasta, onpahan tyttö sitten korjuussa. + +Milloin ehti, juoksi Hannu aina pihan ylitse lausumaan tytöille +ohimennen joitakin sukkeluuksia. Helinä oli hänen mielestään isosti +kehittynyt sitten viime näkemän, ja nyt hänessä kypsyi varmaksi ajatus, +että siitä hänen tulee saada emäntä taloonsa. + +-- Jää tänne, Helinä, huomiseksi, hommataan tanssit ja vietetään sitten +jo edeltä käsin sinun Ahmasi peijaita, kehoitti hän taas, istahtaessaan +hetkeksi tytön sivulle siihen portaille. + +Mutta samassa kävi taas Helinä aivan vakavaksi ja miettivän näköiseksi +eikä vastannut mitään. Sellaiseksi hän meni aina, kun ruvettiin +puhumaan hänen ryöstämisestään ja hänen matkastaan Ahman kera Iin +kirkolle. Monesti se oli hänen kotonaan merkille pantu ja oli arveltu, +että tyttö mahtoi siinä hämmingissä niin säikähtyä ja typertyä, että +koko se retki vielä oli hänessä jonkinlaisena pelottavana mielikuvana, +joka uudistui aina kun sitä mainittiin. Tarkemmin hän ei ollut kertonut +tuosta retkestä vielä kellekään, ja kotona oli arveltu, että lapsi +parka ei mahda tietää itsekään, miten se kaikki oli tapahtunut. Sen hän +vain kertoi, että Ahma ei ollut häntä pahasti kohdellut, oli +päinvastoin hyvin hellästi pidellyt. + +Hannun mentyä rupesi nyt Johanna ystävättäreltään tiedustelemaan +Ahmasta. + +-- Olihan se hyvin julma ja ilkeä mies se Ahma? + +Helinä vitkasteli kauan aikaa vastatessaan. Maahan katsellen puhui hän +sitten: + +-- Ei ollut julma eikä minulle ilkeäkään... Olihan se julma, kun tappoi +isä vainajan ja poltti talon ... mutta en tiedä miksi, minusta ei hän +tuntunut julmalta. + +-- Toki sinä pelkäsit kauheasti, että nyt hän sinutkin tappaa, kun +lähti kantamaan ulos. + +-- Pelkäsin ensi hetkessä, vaan sitten en enää osannut pelätä. Hän +kantoi minut niin hellävaroen ja keveästi käsivarsillaan, ei rääkännyt +eikä retuuttanut. Pelkäsinhän minä, ei henki tahtonut kulkea, vaan se +tuntui samalla niin turvalliselta. Ja kun hän sitten nosti minut rekeen +ja lähti ajamaan, pääsi minulta ensiksi itku. Vaan hän puhutteli minua +ystävällisesti, kääri minut lämpöiseen raanuun ja oman kaulahuivinsa +sitoi päähäni. "Älä itke, tyttöni", sanoi hän, "älä itke, ei sinua +sutten syötäväksi viedä." Ja koko matkan hän sitten niin ikään tarinoi +niinkuin hyvälle tuttavalle. Enkä tiedä miten kävi, mutta sitten en +enää itkenytkään, istuin siinä vain, katselin metsään ja kuuntelin... + +-- Mitä hän sinulle kertoi? + +-- En muista, en tainnut kuullakaan. Kertoihan se, että hänellä on +siellä kaukana Maanselän takana komea talo ja sinne hän aikoi minut +viedä emännäkseen. Eikä minua siellä pahoin kohdeltaisi, vakuutti hän, +ei työllä rasitettaisi, vaan itse saisin siellä hallita ja elää miten +tahtoisin. Ja hän lupasi minulle kauniita hameita ja hopeasolkia... Ja +sitten hän sanoi, ettei hän koskaan enää kävisi sotaa, vaan jättäisi +meidän koditkin iäksi rauhaan. En muista mitä hän lupasi ja mitä hän +kertoi, vaan myötään hän puhui, ja hänen äänensä soi minusta lempeältä, +sitä kuuntelin. + +-- Etkö sinä koettanut karata? + +-- Hänen käsistään -- en. Tuntui niin omituiselta, tuntui ikäänkuin +minun olisi täytynyt seurata häntä, vaikka hän olisi minut päästänytkin +lähtemään. Minusta tuntui niin hyvältä, että minä voisin sovittaa nämä +veriset taistelut. Ja kun sitten tultiin Iin pappilaan ja siellä naiset +itkivät ja säälittelivät minua, niin oli minusta melkein turvallisempi +istua Ahman vierellä... + +-- Mitä puhut? Turvautua ryöstäjääsi? + +-- Niin, katso, en voi sitä käsittää itsekään. Mutta kun hän sitten +juoksi tuvasta pois ja jätti minut sinne, silloin ajattelin, että +jättiköhän se noin? Ja kun hän riensi takaisin ja kaappasi minut +syliinsä, niin en osannut vastustella, annoin hänen kantaa, en +ajatellut mitään... + +Tyttöjen keskustelun loppupuolella oli Martta-emäntä pysähtynyt +kynnykselle kuuntelemaan. Hän kauhistui Helinän tuumia kuullessaan ja +tuli oikein asiata tehden torumaan: + +-- Sinähän hourit, lapsi parka. Tiedätkö sinä ketä tuolla tavoin kehut? +Etkö tiedä, että juuri tuo Ahma on sinun suvullesi ja koko maakunnalle +tehnyt suurinta hävitystä ja tuhoa? Sellaisesta miehestä ei saa tuolla +tavoin puhua eikä ajatellakaan. Olet ollut sairas ja olet vieläkin... + +Helinä ei vastannut sanaakaan, vaipui vain taas äänettömäksi ja +miettiväiseksi. Hän ei käsittänyt, miksi kaikkien täytyi pelätä ja +vihata tuota miestä. Hänenkin täytyi nyt pelätä häntä, jos se vielä +tulisi, ja hän pelkäsikin jo itse ajatusta, että Ahma palaisi takaisin, +mutta hän tiesi samalla, että jos Ahma tulisi, niin se voittaisi hänet +taas. + +-- Parempi että tulette auttamaan minua ruoanlaittopuuhissa kuin +istutte siinä ja tarinoitte joutavia, kehoitti Martta-muori ja vei +tytöt mukaansa keittohommiin. -- + +Tällä välin olivat jo useimmat kokoukseen aikojista saapuneet, ja +uudessa tuvassa oltiin jo varsinaisissa keskusteluissa innokkaasti +kiinni. Kysymys oli kaikille entuudestaan tunnettu, ja iiläisistä oli +Kaupin isäntä vanhimpana kertonut, miten he olivat aikoneet panna +retken toimeen. Heillä oli tuumana tehdä heti ensi kesäkelillä, jolloin +joet vielä ovat tulvillaan, retki Iijokea ylös ja Oulankaa alas +Kannanlahteen. Sieltä pitkin kyliä Vienan Kemiin ja täältä retki +Solovetin rikkaaseen monasteriin, joka pitäisi hävittää tukkunaan, +koska se oli, kuten oli tunnettua, varsinaisena kiihotusahjona, josta +hävitys joka vuosi sukeusi Pohjanmaalle. Mutta tällaiseen laajaan +retken suunnitelmaan tarvittiin väkeä mukaan niin paljon kuin +mahdollista, ja välttämätöntä olisi sen vuoksi, että ainakin kaikki +kolme pohjoisinta Pohjanmaan pitäjää yksimielisesti ja miehissä +yhtyisivät kostoretkeen. Tällä retkellä koetettaisiin juuriaan myöten +kiskoa Vienan puoleisista heidän hävitysintonsa, joka oli näille maille +niin turmiollinen. Se retki tulee kyllä maksamaan kustannuksensa ja +korvaamaan senkin tappion, minkä maanviljelys miesten poissa ollessa +kärsii, sillä kylät Venäjän Karjalassa ovat suuret ja rikkaat. Aikaa on +vielä varustautumiseen, hän jatkoi. Hyökkäys on tehtävä niin nopeasti +kuin suinkin, vihollisten aavistamatta. + +Se oli ehdotus, lyhyt ja selvä. Nyt piti vain tietää, mitä muut +arvelivat. + +Liminkalaiset olivat kauan aikaa äänettöminä, supatusta vain kuului +miesten joukosta. Pirtin perällä pöydän ympärillä oli etevimmillä +isännillä paikkansa, ja siellä istuivat myös Limingan kirkkoherra +Henrik ja Kalajoen kirkkoherra Ljungo Tuomaanpoika, joka oli ollut +vierailemassa veljensä Kaapron luona Limingan kirkolla ja nyt lähtenyt +tähän kokoukseen estääkseen jos mahdollista pohjalaisia ryhtymästä +uusiin hyökkäysretkiin. Tänne pirtin perälle kääntyivät kaikkien +katseet, sillä näiden miesten neuvojahan he olivat tottuneet ennenkin +kuuntelemaan. Hetken kuluttua nousikin Kalajoen kirkkoherra istualtaan +ja puhui lämpimällä, kauniilla äänellä ja sujuvalla suomen kielellä: + +"Te Pohjanmaan miehet, te, joiden sydäntä vihan katkeruus kaivelee ja +joiden mieliä kannustaa kosto, kuulkaa järjen sana, kuulkaa rauhan +sana. Vaikka en ole ollut keskuudessanne silloin, kun te kovia +kärsitte, niin uskokaa kumminkin, että tarkoitan parastanne. Teidän +sydämissänne potee haava, joka parantuakseen vaatii nähdä vainolaisen +veren vuotavan ja vainolaisen pirtin palavan. Vaan muistakaa: kostoa +seuraa kosto, vihan veri vuotaa vihan verestä. Te hankkiudutte +kostoretkelle, aiotte jättää kotinne autioksi, peltonne kyntämättä, +niittynne niittämättä, aiotte hyökätä äskeisten vainoojienne kyliin, +polttaa ne poroksi ja ryöstää paljaiksi, miehet tappaa ja jättää +orvoiksi naiset ja lapset. Niin ovat he tehneet teille. Vaan ajatelkaa +mitä siitä seuraa. Kun te olette palanneet kyliinne takaisin ja taas +ruvenneet rauhalliseen työhönne, hyökkää vainolainen taas -- olkaa +siitä varmat -- tänne meidän pitäjiin, julmempana entistään, +kostonhimossaan kahta verisempänä. Ja taas suitsuavat savuna teidän +rakkaat pirttinne, ja kotinne tahrataan verellä. Taashan on sitten +teidän kostettava. Oi, mikä tulee siitä lopuksi? Siitä tulee autioita +maakuntia, joissa ei ihmisen jalka enää uskalla käyskennellä, meidän +kylämme muuttuvat petojen asunnoiksi. Ja nuo rajantakaiset, ovathan he +kumminkin meidän omaa heimoamme, samahan heillä on kieli, samaa ovat +kansaa. Kuinka kauan pitää veljen näin julmasti raastaa veljeänsä? He +ovat tehneet ilkityön, vaan jättäkäämme se tällä kertaa kostamatta, +jättäkäämme kosto sille, jolle se tulee. Viipykäämme rauhassa +peltojamme viljelemässä, korjatkaamme kotimme uudelleen ja antakaamme +ajan parantaa haavat. Ja uskokaa minua, jo muutaman vuoden perästä on +uusi nurmi peittänyt vainolaisen tuottamat veripilkut, maatuneet ovat +palaneet rauniot, ja uudet kodit seisovat niiden kupeella. Ja te elätte +onnellisina rauhan työssä. + +"Jättäkää kostoaikeet! Älkää manatko uutta onnettomuutta, uutta +kirousta, uutta Jumalan vihaa päällenne. Jääkää kotiin vaimojenne ja +lapsienne luo, viljelkää maatanne, tehkää rauhan työtä, ja teitä tulee +seuraamaan onni, ja Korkein siunaa teidän työtänne..." + +Näin puhui pappivanhus lämpimästi, ja äänettömänä kuunteli sitä tuvan +väki, toiset hartaina hyväksyen, toiset synkkinä miettien. Ljungo-papin +innokkaat sanat olivat tehneet toivotun vaikutuksen, liminkalaisten +puolelta kuului hetken kuluttua yksimielistä hyväksyvää murinaa ja +huudahduksia: "kotiin jäädään", "me ei lähdetä". Iiläisiltä tuntui suu +tukkeutuneen, heillä ei ollut miestä, joka noin selvästi olisi voinut +tuoda esiin heidän mielipiteensä, ja muutamat joukosta olivat jo +ruvenneet epäilemään. Vesaisen luo tuli Krankan Hannukin, joka kaikissa +tapauksissa tahtoi pysyä Juhon kanssa hyvissä väleissä, ja rupesi +kehottelemaan, että taitaisi olla parasta, jos luovumme koko puuhista. + +-- Vai semmoinen raukka sinäkin todella olet, sähähti Juho vastaan. -- +Ja vielä lankomieheksi pakkautuisit! + +-- No enhän minä vielä mitään varmaa... Eikähän se siihen kuulu. + +-- Siihen se kuuluu. + +Pari liminkalaista oli sillä välin puolustanut Ljungo-papin ehdotusta, +mutta iiläisten puolelta ei kuulunut mitään. Vesainen näki, että hänen +miehensä rupesivat horjumaan ja nousi vihdoin itse. + +-- En osaa pitkiä puheita pitää, vaan sen sanon, että jos liminkalaisia +jänistää, niin päästään me ilman teitäkin retkelle. Hyvä se on +sellaisten puhua, joilla on talot polttamatta ja tavarat ryöstämättä, +mutta tulee se vielä vuoro teidänkin, kun istutte ja odotatte. Älkää +silloin syyttäkö iiläisiä, vaan syyttäkää itseänne, kun ette älynneet +ajoissa lähteä niitä kurittamaan. Me ei odoteta, että ne toista kertaa +tulevat kyliämme polttamaan, käymme itse niitä höyräyttämässä ja otamme +maksun viime kerralta. Meitä on miehiä iiläisiäkin. + +-- Ja on meitä kemiläisiäkin, säesti siihen Lauri Torvinen, joka oli +tullut isäänsä edustamaan, kun hän oli sairaana. -- Täällä ei ole meitä +monta miestä, vaan minä takaan toisetkin. Olkoot liminkalaiset +alallaan, mutta luulisi edes niitä oulujokivartisia sen verran vielä +kihelmöivän, että tekisi mieli vainolaista vähän syyhyttämään. + +Siitä pääsi keskustelu vauhtiinsa, ja kohta oltiin täydessä väittelyn +innossa. Liminkalaisista useimmat vastustivat retkelle lähtöä, vaan oli +sentään joku, joka oli puolestakin. Mutta niitä olivat harvat. Ja kun +iiläisistäkin monet, nähdessään ettei liminkalaisilta saatu mitään +kannatusta, rupesivat peräytymään, näytti Vesaisen tuuma olevan aivan +tuomittu. Äkäisenä ja halveksuen katseli hän vanhan asetoverinsa, +Krankan Hannun, puoleen. Häneltä hän ainakin olisi odottanut apua. +Mutta tämä oli ääneti. Hannu näki, että jos hän nyt astuu +pitäjäläisiään vastustamaan, niin hän pian menettää vaikutusvaltansa +heihin; mutta paha oli myöskin riitautua Vesaisen kanssa, jonka sisarta +hän mielisteli ja jolle hän ei olisi yksin suonut kunniaa johtaa tuota +retkeä, jos siitä sittenkin jotakin tuli. Liminkalaiset pitivät +varmana, että Krankka vastusti retkeä, vaan muutamat rupesivat +kumminkin panemaan häntä tiukalle vaatien, että hän sanoisi, mikä hänen +mielipiteensä oli. Hannulle kävi asema ikäväksi, ja kauan +vitkasteltuaan hän jo vihdoin nousi lausuakseen hänkin puolestaan, että +hän vastusti retkelle lähtöä -- muuta neuvoa hän ei keksinyt. + +Mutta hänen puheensa keskeytyi jo alussa. Sillä hetkellä astui tupaan +vouti ja hänen molemmat kaukaiset vieraansa, Pietari Bagge ja hänen +poikansa Sven. + +Keskustelut katkesivat tästä joksikin ajaksi. Pietari Bagge, jonka +Juhana III oli juuri lähettänyt ottamaan selkoa näistä Pohjanmaan +meteleistä ja alituisista kahakoista rajantakaisten kanssa, tahtoi +kokoontuneelta rahvaalta saada varmat tiedot, millainen asema oli. +Läsnä olevat papit kertoivat hänelle noiden pitkien rajakahakkain syyt +ja vaiheet, ja missä he omalta kannaltaan lieventelivät kuvausta, siinä +terästi vouti. Kaikki anoivat yksimielisesti, että hallitus lähettäisi +Pohjanmaalle apujoukkoja, jotka puolustaisivat kansaa rajantakaisten +hyökkäyksiä vastaan ja kykenisivät näiden hävityskulkuja hillitsemään. +Läsnä olevan rahvaan puolesta kirjoitettiin heti kuninkaalle näistä +asioista alamaiset valitukset ja anomukset, joissa pyydettiin apuväkeä +ja veronhelpotusta. Pietari Bagge, jolle, niinkuin yleensä koko Ruotsin +silloiselle hallitukselle, nämä pohjoisten perukkain taistelut olivat +aivan vieraat ja uudet, lupasi viedä valitukset perille ja tehdä mitä +hän voi. Mutta tuosta aiotusta retkestä hän ei ruvennut antamaan mitään +neuvoja, kun ei tiennyt, mikä mielipide hänen hallituksellaan siitä +saattaisi olla. + +-- Tehkää niinkuin tahdotte ja parhaaksi näette, sanoi hän vain ja +uudisti samat sanat vielä tuvasta lähtiessäänkin. + +Mutta tämä ylhäisen hallituksen lähettilään käynti vaikutti kumminkin +rohkaisevasti Pohjanmaan miehiin. Heillä oli toivossa apua +hallitukselta, he saattoivat sen vuoksi paremmalla syyllä lähteä +retkelleen, sillä kyllähän sotaväki sitten pitäisi huolen, että +kostajat häädettäisiin. Näin esittivät asioita iiläiset, ja Vesainen +kertoi mitä voutikin oli sanonut. Mutta liminkalaiset, joiden puolesta +papit puhuivat, olivat vieläkin vastaan, eikä oltu päästy mihinkään +johtopäätökseen, kun Martta-emäntä rupesi puuhaamaan ruokia pöydälle ja +käskemään vieraita aterialle. -- + +Kokouksessa väittelyn alaisina olleet esitykset olivat luonnollisesti +levinneet tuvan ulkopuolellekin, ja se nuorisojoukko, joka isäin +seurassa oli Krankkalaan saapunut, väitteli niistä yhtä innokkaasti +pihalla ja törmällä, jossa suksilla mäenlaskua harjoitettiin. Toiset +olivat retken innokkaita puolustajia ja pahoittelivat vain, etteivät he +vielä voineet päästä mukaan. Toiset taas vastustivat, ja luonnollisesti +olivat tytöt kaikki tällä puolen. Krankan Johanna yksin puolusti +retkeä. + +-- Jos minä olisin mies, niin empimättä lähtisin mukaan. + +-- Hyvä se on hameissa ollen noin puhua, mutta anna kun joutuisit +kerran niitten käsiin, niin hätäpä tulisi, intteli joku pojista. + +-- Eikä tulisi. Enkä minä antaisi ryöstää itseäni vastustamatta +niinkuin Helinä, minä kynsisin ja purisin, jos en muuta voisi. + +-- Ahman kynsissäpä ei olekaan niin lysti leikitellä. Eipä tuo kuulu +veljesikään uskaltavan lähteä. + +Helinä, joka siinä toisten joukossa oli ääneti seisonut, törmällä, +heristeli nyt korviaan ja kysyi kummissaan: -- Eikö Hannu aio lähteä +mukaan? + +-- Olisitko hyvilläsi siitä, jos ei lähtisi? kysäisi Johanna viekkaasti +hymähtäen. + +-- En tiedä ... ihmettelin vain... + +-- Mitä? Sitäkö että jos Hannu ja Ahma siellä joutuisivat ottosille, +niin mitenkähän kävisi? Kumman sinä luulisit joutuvan tappiolle? Hä? +Hannunko vai Ahman? + +Helinä ei vastannut mitään, mutta omituisesti hänellä siinä silmät +leimahtivat ja vartalo värähti. Hän loi katseensa alas ja jäi +äänettömäksi. + +Samassa astelivat Hannu ja Torvisen Lauri siihen törmälle +nuorukaisjoukkoa kohden. Molempia vei sinne erityinen vetovoima. Hannu +tahtoi, silläaikaa kun keskustelut tuvassa levähtivät, jutella taas +hetkisen Helinän kanssa, ja Laurikin oli talvella Vesaisen häissä +katsahtanut syvänlaisesti Johannan mustiin silmiin, ja sen tyttökin +tiesi, vaikk'ei Lauri, ujo ja hiljainen mies, ollut yrittänytkään +mielitekoaan ilmaisemaan. He tulivat siihen juuri kuulemaan tyttöjen +keskustelun loppua. + +-- Mitä te minusta ja Ahmasta puhutte? kysyi Hannu Helinän rinnalle +astuen. + +-- Helinä sanoi, että sinä saisit selkääsi Ahmalta, jos te ottosille +joutuisitte, valehteli Johanna kiusallaan veljelleen. + +-- Oletko niin sanonut, Helinä? + +-- En. Etkähän sinä kuulu uskaltavan lähteäkään mukaan Juhon kanssa. + +-- Uskaltavanko? Arkuudestako luulet minun pois jääväni? Ja Ahmaako +luulet pelkääväni? + +-- Ahmalla on kynnet ja hampaat, ja sukkela se on, on yhtaikaa puussa +ja maassa, viisasteli joku nuorukaisista. + +-- Juuri sen kanssa minä tahtoisinkin otella ja näyttää että minä +kukistan hänet. + +-- Sitten sinä olisitkin mies, huudahti Helinä ja katsoi puoleksi +epäillen, puoleksi ihastellen Hannua. + +-- Sanoisitko sinä, Helinä, minua mieheksi, jos Ahman voittaisin? + +-- Sanoisin, sanoisin miesten mieheksi! + +-- No tuohon käteen: minä lähden Juhon kanssa mukaan retkelle! Ja jos +Ahma ei pakene, niin minä tuon hänet tänne. + +Helinä ojensi kätensä innostuvalle nuorukaiselle, ja hänenkin poskensa +näyttivät syttyvän palamaan, niinkuin Hannun. Ei hän tiennyt, +miksi hän tahtoi kiihottaa Hannua tuohon otteluun, mutta hänen +mielikuvituksessaan kajasti Ahma sellaisena melkein yliluonnollisena +jättiläisenä, että hänestä tuntui miltei mahdottomalta, että kukaan +yrittäisi voittaa hänet. Ja siksi hän innostui, kun Hannu tarjoutui +taistelijaksi. Nuorisojoukko keräysi siihen ympärille, ja poikain +äänekkäistä huudoista saattoi huomata, että he hyväksyivät Hannun +päätöksen. Johannakin hiihti siihen äärelle ja katsoi puoleksi +kadehtien Helinää, joka noin oli osannut innostuttaa rakastajansa. +Salavihkaa ja melkein halveksivasti hän silmäili Lauria, joka heti loi +katseensa maahan. Johanna käänsi suksensa, potkaisi pari kertaa vauhtia +saadakseen ja laski huimaavaa huilua menemään jyrkännettä alaspäin. +Huivi lensi päästä pois, musta tukka lehahti hulmuamaan valloilleen +tuulessa ja kuvastihe kauniina valkoista tannerta vastaan. Vauhti +kiihtyi, siinä oli hyppyri rinteen alla, mutta notkeasti sujautti tyttö +polviaan, lensi kohona ilmassa, ja pysytellen sulavasti sauvoillaan +tasapainossa hän liukui pystyssä ja suorana kauas jäälle. + +Sitä menoa katsomaan oli törmälle juuri ehtinyt outo nuorukainen. Hän +huudahti riemastuksissaan nähdessään tytön kauniin laskun ja taputti +käsiään. Se oli Sven Bagge, joka odotellen isänsä poislähtöä oli siihen +tullut katsomaan nuorison huvittelua. Toiset vetäytyivät arkoina +poikemmas vieraasta herrasta, vaan Johanna nousi rohkeana mäen päälle, +ja viskaten tukkansa alas olalta hän katsoi vierasta suoraan silmiin. +Tämä huudahti: + +-- Mistä olet sinä, ihana impi, enpä ole vertaistasi tavannut. Mikä on +nimesi? + +Tuon hän lausui ruotsiksi, jota kieltä läsnäolevista eivät muut +ymmärtäneet kuin Hannu ja Johanna, joille heidän äitinsä oli opettanut +vähän oman puolensa kieltäkin. Tyttö vastasi rohkeasti: + +-- Johanna. + +-- Sinutpa, Johanna, tahtoisin minä omakseni. -- Ja veitikkamaisesti +hymyillen Sven käveli taas poispäin, mutta ei malttanut olla kerran +toisensa perästä kääntymättä taakseen katsomaan tuota erämaan outoa +ilmiötä, ikäänkuin painaakseen hänen kuvansa oikein mieleensä. + +Pois lähtivät Hannu ja Laurikin. Kun he tulivat tupaan, oli väittely +aiotusta retkestä taas täydessä vauhdissa, ja eräs liminkalainen oli +juuri todistamassa, kuinka hullua olisi nyt lähteä tuollaiselle +partiomatkalle, kun hallituksen luvattujen toimenpiteiden takia voidaan +toivoa turvallisia aikoja. Siellä kuvailtiin, kuinka olisi vaarallista +taas ärsyttää kostoon kärkästä vihollista ja jatkaa vainovuosien +sarjaa. Pysytään kotona...! + +Se näytti jo vakautuvan päätökseksi. Naisiakin oli tupaan keräytynyt, +ja hyvillään he toisilleen siellä supattelivat, että eivätpähän toki +miehet lähde sotaretkelle. Iiläiset, jotka huomasivat aikeensa menevän +mitättömiin, istuivat äänettöminä ja kiroilivat itsekseen noita +pelkureita raukkoja, jotka eivät isäin tavalla enää uskaltaneet lähteä +miekkain mittelöihin. Synkkänä katseiltaan seisoi Vesaisen Juhokin +seinän vierellä. Hän oli ottanut naulasta vanhan Krankka-vainajan +raskaan miekan, joka siinä nyt vuosikausia oli saanut joutilaana +riippua ja ruostua huotraansa kiinni. Ei se vanhan isännän aikana +joutanut ruostumaan. + +Siihen astui nyt hänen rinnalleen Hannu vakavan ja epäröivän näköisenä. +Pilkaten virkkoi hänelle Juho: + +-- Katselen tässä isä vainajasi miekkaa -- mitä sinä siitä enää +näkösällä piteletkään! + +Hannu punastui, hän jo häpesi äskeistä aiettaan, ja kaikki epäilys oli +hänestä samalla hävinnyt. + +-- Minä sidonkin sen vyölleni, virkkoi hän. Lähden mukaasi vienalaisia +kurittamaan. + +-- Sinäkö, kysyi Juho kummissaan, mutta lisäsi, kun näki että Hannu +todestaan puhui: -- Sano sitten sanottavasi kaikkien kuullen! + +Ja kaikkien hämmästykseksi virkkoi Hannu liminkalaisten vaiettua koko +tuvan kuultavasti: + +-- Vaikk'ei muita liminkalaisia lähtenekään retkelle mukaan, niin +lähden minä. Isäni oli aina ensimmäisenä sodassa, en aio minäkään +miestä huonommaksi heittäytyä. Ainahan niitä on vaaroja ja surmia +tarjona, jos niitä rupeaa varomaan, mutta joka miehestä tahtoo käydä, +sen pitää osata antaa iskusta isku. Houkuttelemaan en rupea ketään, +lähteköön liminkalaisista mukaan kuka tahtoo. + +Äänettömyys vallitsi taas hetkisen noiden sanojen jälkeen tuvassa. +Jokainen käsitti sen äänettömyyden merkitsevän, että retki oli päätetty +tehtäväksi ja että ei ollut enää vastaväitteistä apua. Hämmästyneinä +katsoivat Hannua miehet, jotka olivat luulleet hänen olevan aivan +toista mieltä, mutta ilomielin oli Vesainen hänen sanansa kuullut. Ja +Hannu palasi nyt Juhon luo ja ojensi hänelle veljellisesti kätensä. + +Papit nousivat pöydän takaa. Kokous oli lopussa, heillä ei ollut enää +mitään tekemistä. Mutta surunvoittoisella mielellä virkkoi Ljungo-pappi +poistuessaan: + +-- Minä olen neuvonut minkä olen parhaaksi käsittänyt. Mutta +luonnollistahan se on: joka tahtoo, se lähtee. + + + + +V. + + + Jopa siitä joukko läksi + Noihin suurihin sotihin, + Tasapäihin tappeluihin; + Sata miestä soutamassa, + Tuhat ilman istumassa, + Nenin jousia nenässä, + Terin miekat teljopuilla. + +Kesäkuu oli puolivälissä samana vuonna 1589. Kaupin rannassa Iijoen +suulla oli elämää ja liikettä, vilkasta ja äänekästä niinkuin +suurimpain juhlapyhien aikana taikka isoimmilla markkinoilla. Jo +aikaisesta aamusta touhusi ja temmelsi miesjoukko törmällä molemmilla +jokiahteilla ja rannassa veneissään. Juostiin talojen ja rannan väliä, +tavaroita kannettiin, veneitä korjailtiin, vitsoja väännettiin ja +taottiin hankatappeja, niin että hiekkainen törmä kumeasti kajahteli. +Huutoja kuului; saman venekunnan miehet hakivat ja hoilasivat toisiaan, +naiset kantoivat eväskontteja ja kirkuivat törmältä, kysyäkseen +veneissä olevilta miehiltään minkä mitäkin, lapset itkeä pillittivät ja +koirat ulvoivat kylällä. + +Ei se ollut juhlapyhä eikä markkina-aikakaan. Oli arkipäivän aamu, +keskiviikkoinen työpäivä, mutta ei yhdessäkään iiläisessä talossa +kyhäytty aamutöihin. Siinä valmistauduttiin tuotteliaammalle +työrupeamalle kuin tavalliselle kynnölle taikka nuottamatkalle. +Iiläiset tekivät lähtöä kosto- ja ryöstöretkelle Vienan puoleisten +karjalaisten kyliin. + +Kaikki oli jo valmista, miehet koossa, veneet kunnossa, viimeisiä +viimeistelyjä lopetettiin ja jäähyväisiä heitettiin. Siellä täällä +irroitettiin jo veneen keula rannasta, työnnettiin joelle ja +käännyttiin vastavirtaan. Toisaalla vielä antoivat lähtevät törmältä +viimeisiä neuvojaan kotiin jääville ja lohduttelivat itkeviä eukkojaan. +He olivat hilpeällä tuulella, koettivat kotiin jääviäkin rohkaista ja +istuttaa heihin pirteätä mielialaansa. + +-- Mitäs sinä tyhjää itket, muoriseni, vai sitäkö pelkäät että minä +miellyn venäläis-naiseen ja jään sinne? Ole huoletta! Odotahan +syyspuoleen, niin minä tuon sinulle silkkihuivit ja hopeavyöt ja +kultasormukset joka sormeesi. + +Niin lohdutteli muuan jokisuulainen saattamassa olevaa vaimoaan ja +taputteli leppoisasti leuan alle. Toinen kohotti kymmenvuotisen +poikansa käsivarrelleen, pyyhkäisi kyyneleen pois esikoisensa poskelta +ja virkkoi: + +-- Sinä Kaihihan saat jäädä isännäksi taloon, näytäkin, että olet mies. +Kas niin. Kun vähän varreltasi ylenet, pääset sitten sinäkin mukaan. -- + +-- Mitä minun tuolle Kaijalle pitää luvata tuliaisiksi, kun se noin +surkeilee? kysyi muuan nuori mies puristaessaan morsiamensa kättä, joka +vavahteli hänen kourassaan. + +-- Tuo sille sulhasensa takaisin, neuvoi tytön äiti. + +-- Lähetänkö partasuun karjalaisen vai tulenko itse, Kaija? + +Tyttö tarttui kaulasta kiinni ja kuiskasi: "Tule takaisin!" Kemiläiset +ja liminkalaiset, joilla ei ollut omaisia saattamassa, istuivat jo +veneissään ja soutelivat hiljalleen ylöspäin, kiirehtien rauhattomina +toisia, jotka vielä vitkastelivat. Hannukin istui muhkeana muutaman +veneen perässä ja huusi ohi soutaessaan Juholle, joka vielä rannalla +seisoi: + +-- Tuletko mukaan vai etkö pääse eukostasi irti? Ja sinä, Anni, sano +Helinälle terveiseni, että iloisena poika lähti, mutta vielä +iloisempana se palaa. Hei vain, näin sitä mennään! + +Hän huiskaisi melallaan, soutajat nykäisivät ravakasti, ja vene karkasi +keula vaahdossa eteenpäin. + +Vaikea olikin Juhon päästä irtautumaan. Anni ei itkenyt eikä kiellellyt +häntä, vaan sen silmät tuntuivat pitävän häntä kiinni siinä yhdessä +paikassa. Vihdoin tempaisi Juho itsensä irti, hyppäsi veneeseen ja +ojensi kätensä: + +-- Terveeksi jää. Hoitele kotia Tapanin kanssa ja luota siihen, että +minä palaan. + +Useat veneet olivat jo kadonneet Illinsaaren taakse, ja Juhon soutajat +vetelivät voimakkaasti ehtiäkseen etupäähän, jossa johtajan veneen piti +kulkea. Juho heitti vielä viimeisen katseen törmälle, kääntyi sitten +silmäilemään seuralaisiaan, ja varmuus ja tyytyväisyys palasi taas +hänen mieleensä. Tässähän se nyt lähti se retkikunta, jota hän niin +innokkaasti oli koko kevään puuhannut. Tässä se nyt lähti kosto +Karjalaan. + +Vaan kun jo viimeinen vene oli niemen kärjestä kääntynyt ja kadonnut +rannan taa, seisoi vielä kauan siellä täällä hiekkatörmällä joku +yksinäinen nainen, joka ei tahtonut saada kyyneltä kuivumaan +silmästään. Sitä hän siinä mietti: jääpikö sinne minun mieheni vai +naapurinko mies, vai jäävätkö molemmat? + +Mutta Vesaisen retkikunta painoi täyttä vauhtia menemään Iijokea +ylöspäin. Suvantovesillä soutivat veneet yhdessä joukossa, ja siinä se +oli komeannäköinen matkue, joka pyrki Maanselkää kohden. Siinä oli +kolmattakymmentä venettä, useimmat kaitaisia, kepeitä jokiveneitä, noin +6 tai 7 miehen kantoisia. Kantajoukkona oli siinä 90 iiläistä, jotka +Vesaisen komennossa etupäässä sousivat. Kemiläisiä oli Lauri Torvisen +johdolla saapunut noin 25 miestä, ja Krankan Hannun mukaan oli +liminkalaisia lähtenyt saman verran. Se oli koko sotajoukko, näillä +retkillä käytetyistä tavallista suurempi. Monesti päivässä pyörähti +Vesainen veneensä perästä katsomaan tuota seuruetta. Siinä on +miesjoukko, jolla jo kelpaa vainolaista vähän kurittaa! + +Kepeää ja hilpeää oli kulku sileällä joella ja suvantovesillä. +Liukkaasti lipuivat kolmihangassa soudettuina vastavirtaankin köykäiset +alukset. Laita naksui miesten vetäessä, keula kohisi koskena, ja +vaahtona porisi vanavesi perän takana. Usein pistettiin kilpasouduksi, +kun verekset miehet vaihtuivat airoihin. Väliin kuljettiin yhdessä +jonossa, väliin soutivat toiset muutamia virstoja edelläpäin, toiset +tulivat tyynemmin jäljestä. Mutta pitkin päivää helähteli miesten +voimakas laulu joelta ja kaiku kimmahti rantatörmästä toiseen. +Kummissaan katsoi rannan lepikosta erämaan pelästynyt peura tuota outoa +kulkuetta, joka noin arkailematta häiritsi sen rauhallisia +juomarantoja, ja törmän päällä kuusen juurelle lepoon laskeutunut +kontio lähti vihaisesti murahtaen koikkelehtamaan salon sydämeen. +Heinäsorsa lepatti levotonna edestakaisin pitkin saaren rantaa peläten +pesäänsä ja vasta laskettuja muniaan, ja koskelo sukelteli suurimmassa +hädässä pitkät taipaleet veden alla, näki kauhukseen pintaan +kohotessaan aina uuden veneen tulevan kohti eikä päässyt rauhoittumaan, +ennenkuin viimeinen vene oli soutanut ohi ja luonto metelin jälkeen +taas päässyt laskeutumaan vanhaan, tyyneen erämaan hiljaisuuteensa. + +Leikkiä se oli suvannolla kulku, vasta työ alkoi kun koskille +kerittiin. Ja niistäpä ei loppua tullutkaan. Kun yhden niskaan oli +saatu sauvotuksi, niin jo kuului toinen kohisevan edessäpäin. Vettä oli +tulvan aikana siksi runsaasti, että useimmista koskista toki päästiin +sauvomalla ja köydestä kiskomalla. Vaan pitipä veneitä vetää rantoja +myötenkin, kantamalla viedä mäkien ja kallioiden poikki, ja siinäpä +kysyttiin miesten kestävyyttä ja jäsenien voimaa. Vaan voimaa sitä +olikin tuossa sataisessa miesjoukossa; metsä rytisi ja mäki soi, kun he +veneineen samosivat salojen yli, ja äänekkäästi hoilautti jokainen +venekunta aina, kun taas suvannolle sai aluksensa lasketuksi. Kun +rupeama oli soudettu ja vedetty, istuttiin johonkin mäen töyräälle +aterioimaan ja yöksi tehtiin pitkä rivi nuotioita jokiahteelle, ja +väsynyt miesjoukko laskeutui niiden kupeille levolle, aamulla aikaisin +taas kulkuaan jatkaakseen. + +Saavuttiin sitten Iijoen latvoille, ja nyt ne vasta olivat suuret +vetotaipaleet edessä. Penikulmittain piti vetää veneet vedenjakajan yli +niihin vesistöihin, jotka Vienan lahtiin laskevat. Tässä yrittivät +toisinaan Maanselän harjanteet nousemaan seinäksi matkueelle pystyyn; +siinä pusersi hien, siinä koetteli voimia. Vähän päästä aina pakotti +lepäämään. Sattui toisinaan, kun miesjoukko väsyneenä retkahti +sammaleelle, että epäilys täytti moniaan rinnan, ja joskus tuli +nostetuksi kysymys: + +-- Mutta mitä varten me täällä oikeastaan reutoamme kaukana erämaiden +syvyydessä, eiköhän todempaan kuluisi työmme, jos nämä voimat +kotioloihin käytettäisiin? + +-- Ja peltotöissäkö myyrättäisiin? + +-- Niin, siitä sitten ainakin sato ja leipä kasvaisi, mutta mitä kasvaa +tästä? + +Se kysymys jäi useinkin vastaamatta, ja hiukan pettymystä kajasti +varsinkin nuorempain mielistä; yrittipä yksin Krankan Hannukin väliin +pitkillä vetotaipaleilla uupumaan ja kyllästymään. Vaan Vesaisen varma +esiintyminen ja rohkaiseva, repäisevä käytös sai harvat horjuvatkin +pian kohdalleen. Ja vähitellen rupesi maa, joka näihin asti oli +alinomaa vaihdellen kohonnut ja laskeunut, vihdoin tasaisemmin +laskeutumaan, myötämäkeen luisuivat veneet kepeämmin, ja eräänä aamuna +kimalteli jo edessä Oulankajoen tumma kalvo. Riemuhuudoin työnnettiin +veneet vesille ja lähdettiin solumaan alaspäin nopeasti kuljettavaa, +vuolasta virtaa ja saavuttiin jo illaksi vuorten kiertämän Paanajärven +suojaiselle rannalle. + +Siinä levättiin päivä, koottiin voimia ja neuvoteltiin retken +suunnasta. Vanhemmat miehet, jotka usein nuoruudessaan olivat nämä +retket tehneet, tunsivat tien, ja tarkempia tietoja saatiin rannalla +asuvilta kalalappalaisilta. Kohtahan oltiinkin vihollisen alusmailla. +Pääjärven poikki päätettiin soutaa, siitä Kunnonvirtoja ja Susijärviä +pitkin kulkea suurelle Koutaselälle, josta Koutajokea myöten +Vienanmereen. Ensimmäinen päähyökkäys oli tehtävä Kannanlahden +kaupunkiin. Nyt oli edessä myötävät vedet ja verrattain vaivaton kulku. + +Lappalaiset, säikähtyneinä noin suuren matkueen tulosta, teurastivat ja +toivat vieraita lepyttääkseen heille poroja antimiksi. Paistettiin +vartaassa poron lihaa, ja sitä syötäessä rupesivat vanhat miehet +muistelemaan ja kertomaan juttuja muinaisilta Lapin-retkiltään, jotka +heille nyt niin tuoreina palasivat mieleen. Nuoremmat istuivat ääneti +ääressä ja kuuntelivat ihmetellen ja kadehtien isien seikkailuita. + +Erittäinkin kerrottiin, kuinka runsaasti ja helposti lappalaisilta oli +tavaroita saatu. Aitat tyhjennettiin, lisää teurastettiin. + +Nuorista uteliaista kuuntelijoista kavahti eräs kysymään: + +-- Mutta miten se lappalainen niin kernaasti antoi teille tavaroitaan? + +-- Mitäpä se lammasraukka osasi vastustella. Sille kun kerran vain +ärjäisi mistä asiasta tahansa, että "anna heti paikalla", niin +lappalainen oli jo kontallaan ja tuomassa. + +-- Orjan luonto! + +Niin kehuskeltiin entisiä retkeilyjä ja naurettiin seikkailuille, eikä +ihme jos nuoremmille yritti käymään kateeksi. Taas alkoi muuan kertoa: + +-- Oli se tässä Kitkan perukalla siihen aikaan muuankin lappalainen, +Aslak niminen, jolta minä kannoin veronahat. Jos koska satuin yön +aikaan ajamaan hänen kotaansa -- ja yön aikaanhan sitä usein satuttiin +-- niin heti ryömi Aslak vainaja vuoteeltaan, jättääkseen kylmästä +tulleelle vieraalle lämpöisen tilan... + +-- Ja päivällä syötiin kuuta ja poronlihaa, ja lappalainen luki +veronahkansa poron kelkkaan. + +Niitä vanhoja muisteltaessa kului päivä Paanajärven rannalla. Mutta +joukossa oli useita nuoria miehiä sellaisia, jotka eivät vielä +eläissään olleet nähneet lappalaisten oloja ja elämää näiden +kotipaikoilla, ja illan suussa heräsi miehissä tuuma lähteä lähempää +katselemaan lappalaiskyliä, joista muutaman ohi oli edellisenä päivänä +soudettu. Krankan Hannu, seikkailuihin aina valmiina, tarjoutui heti +lähtemään mukaan, ja valmistausipa joku vanhemmistakin miehistä +uudistamaan nuoruuden muistojaan. Vaan Vesaisen Juho teki tenän. Hän +kielsi jyrkästi miehiä lähtemästä yöpaikalta poikemmas. + +Siinä yritti syntymään pieni kina Juhon ja Hannun välillä, joka ei +tahtonut taipua tottelemaan. Mutta pontevasti osasi Juho ylläpitää +isännyyttä seurueessaan: + +-- Te ette mene mihinkään, sanoi hän. -- Sinäkin, Hannu, pysyt koreasti +veneelläsi. Nyt ollaan miesten retkellä, aikaa ei ole joutaviin poikain +leikkeihin. Tässä levätään yö ja aamulla aikaisin lähdetään matkalle. + +Siinä ei auttanut muu kuin totteleminen, ja vaikka vähän +vastahakoisina, vääntäysivät nuoremmatkin miehet kumminkin hiiltyväin +nuotioiden ääreen makuulleen, ja Hannukin pistäysi tyytymättömänä +sääskiltä suojaavan rankisensa alle, muristen "joutavasta +juonittelemisesta". + +Pian nukkui koko retkikunta sikeintä untaan Paanajärven rauhallisella +rannalla. Hiekalle kiinnitettyjen veneiden perät kelluivat kepeästi +loivan aallon heiluttamina, ja siitä syntynyt kuiskaileva, tukahtunut +loiske säesti leppoisasti yön hiljaisuutta. Niinkuin kaukaisten merien +takaa kuului iltatuulen salaperäistä huminaa hongikoista, korkeiden +rantavuorten huipuilta, ja etäällä Oulangan niskassa päästeli kaakkuri +tuon tuostaankin surunvoittoisia säveleitään. Juhannuksen ajan päivä ei +paljon joutanut mailleen menemään, se punoitti kauan purppuran +karvaisena pallona läntisen vuorenharjanteen päältä, ja vasta puolen +yön seuduissa se hetkeksi pistäysi latvojen taakse, valaen laaksoon +hienoisen hämärän. + +Silloin vasta nousi sammuvan nuotion äärestä nuori mies sieltä, toinen +täältä, hiipi hiljaa vesakon rintaan, kiipesi jyrkänteelle, ja +juoksujalassa lähdettiin lappalaiskylää kohden. Eivät malttaneet näet +pirkkalaisten pojat olla varkainkaan pikimmältään pistäytymättä yön +hämyssä katsomassa noita lappalaisten vaivaisia kotia, joista heidän +isillään oli niin paljon rikkaita ja hauskoja muistoja. Pikimmältään +piti pistäytyä näkemässä, eikä väsymän jälkiä näkynyt, kun aamulla +matkalle lähdettiin. + + + + +VI. + + + Jo veri jokena juoksi, + Hurme koskena kohisi. + Peitti maassa marjan varret, + Kanervaiset kankahalla. + +Heleästi ja sointuisasti kilisivät kirkonkellot Petrunpäivän aattona +kaupungin kolmesta kirkontornista, helähtäen kauas yli Nivajoen +mahtavan suukosken kohinan. Kosken niskaan, kahden puolen Nivajokea, +joka laskee vetensä Kannanlahteen, oli näet tuo pieni kaupungintapainen +syntynyt. Se oli perustettu vasta puolisensataa vuotta sitten, +vaan oli jo rikkaan kalastuksen, suolakeittimöidensä, tuotteliaan +lappalaisverotuksen ja kaikenmoisen kaupustelun avulla kohonnut koko +kauniiseen kukoistukseen. Siinä asui lähes satakunta perhettä, kaikki +karjalaista sukuperää, ainoastaan papit, joita Solovetin luostari +lähetti, sekä jotkut harvat siirtolaiset olivat venäläisiä. + +Nyt oli sen asukkailla juhla käsissä, sitä kilkuttivat kirkonkin +kellot. Jo puolelta päivin heitettiin Petrunpäivän aattona työt pois, +kalastajat palasivat mereltä ja laskivat veneensä kosken alle +ankkuriin, juhlavalmistuksia viimeisteltiin, ja siinä touhussa oli +vielä puolenpäivän aikana vilkasta liikettä ja elämää kylässä. Mutta +pian se kävi hiljaiseksi ja autioksi. Tavallisuuden mukaan lähtivät +näet kaikki asukkaat vanhoista vaivaisista lapsiin ja imeväisiin saakka +juhla-aattoa viettämään kaupungin ulkopuolella olevalle, pakanuuden +aikaiselle juhlakedolle Ristivaaran rinteelle. Kesäinen päivä oli +tukahduttavan helteinen. Aurinko paistoi täydeltä terältään +pilvettömältä taivaalta, tuulen henkäystäkään ei tuntunut, suoraan +ilmaan nousi savu kokkotulesta, joka ennen pitkää oli viritetty +Ristivaaran huipulle. + +Siellä vietettiin juhla samaan tapaan kuin uhrijuhlat ennen isien +aikoina. Syömistä ja juomista oli tarjona yhteisellä kustannuksella, +lampaita oli teurastettu, piiraita leivottu, olutta pantu viljalti. +Siinä ryhmityttiin päivän puolelle kivikkorinteeseen, ja kukin +ikäluokka huvitteli omalla tavallaan. Nuoret miehet löivät painia ja +kilpailivat jousella-ammunnassa ja suopungin heitossa, tytöt +karkeloivat kentällä tanssin touhussa, ja vanhemmat miehet ja naiset +istuivat yhteisistä asioistaan tarinoiden koivujen juurella, joiden +siimeksessä valkopartaiset vaarit kertoivat satuja ja vetelivät vanhoja +virsiä, opettaen lastensa lapsille noita isiltä perittyjä lauluja +vanhasta Väinämöisestä, Ilmarisesta seposta ja Kalervon pojasta +Kullervosta. + +Kullervon kostoretkestä oli ukko juuri laulanut, kertonut, miten tämä +oli surmannut Untamon joukon, polttanut talon ja tappanut karjan. Pieni +paitaressu kiipeää silloin hänen polveaan vastaan ja kysyy silmät +suurina: + +-- Kuulkaa vaari, miksi hän tappoi Untamon koko perheen? + +-- Kullervoko? Hän tahtoi kostaa. + +-- Mikä se on kosto? + +Vanhemmat ihmiset nauroivat tuolle viattomalle kysyjälle, ja ukko +rupesi vetelemään virttä toisesta paikasta. + +Tiheään kiertelivät kolmivanteiset olutkipot miesjoukossa, ja nuorten +suonissa rupesi jo veri kiivaammin kihahtelemaan. Siinä mahtailtiin +voimista ja kehuskeltiin urostekoja. Ahma rehenteli joukossa +parasnamiesnä ja haastoi ylpeästi nuorukaisparvesta jokaista +voittosille. + +-- Tule sinäkin, Ontrei, miesten kera painille äläkä pelehdi siellä +tyttöjen kanssa, huusi hän hoikkaiselle nuorukaiselle, joka siinä +vieressä naislaumaa nauratteli. + +-- Voimillasipa sinäkin kehunet, vaan et muilla menestyksilläsi, +vastasi Ontrei pisteliäästi. + +Yleisenä kulkupuheena näet kerrottiin, että Ahma oli mielistellyt samaa +tyttöä, Kuosmasen nuorta ja kaunista Marjaa, joka koreimpana kukkasena +loisti kirjavapukuisessa tyttöjoukossa. Mutta tiettiin myös, ettei +tyttö häneen tahtonut suostua, vaan mieluummin kallistui reippaan +kalastajan Ontrein puoleen. Sillä vaikka Ahma olikin sankarina kuuluisa +koko Vienan rannalla aina Kemiin saakka, jossa hänen asetoverinsa +Kuisma häneltä kunniaa riiteli, niin nuoret tytöt häntä kumminkin +hiukan kammoivat ja karttelivat. Ahmalla oli aikoinaan ollut jo paljon +lemmenseikkailuja. Kotikulmilla hän nuorempana oli elänyt hyvin +vallattomasti, ja olivatpa kylän miehet kerran niin hänelle suuttuneet, +että hänen oli täytynyt lähteä käpälämäkeen kotikylästään. Hän oli +retkeillyt Jäämeren rannalle, elänyt siellä kalastamalla, kulkenut +kaukana Ruijan rannikolla, josta oli parin vuoden perästä palannut +nuoren norjalaisnaisen kanssa, jonka hänen sanottiin ryöstäneen. +Hyvästi oli Ahma tätä aikansa pidellyt, vaan ikävä oli sittenkin +tyttöparkaa vaivannut vieraassa maassa; ja kerran, kun oltiin käymässä +Solovetin luostarissa, hän oli koettanut karata muutamassa +englantilaisessa kauppalaivassa. Ajoissa oli siitä kumminkin Ahma +saanut vihiä, suuttunut julmaksi, käynyt naisensa laivasta pois ja niin +kovakouraisesti häntä kurittanut, että hän jo sille taipaleelle kuoli. +Nämä olivat kaikki tuttuja seikkoja Kannanlahdessa, ja siksi tytöt +häntä hiukan arastelivat jos ihailivatkin. + +Ontrein viittauksen johdosta sähähti Ahma äkäisenä vastaan: + +-- Luuletko sinä tämmöisen pojan olevan yhden langan varassa, yhden +tytön vaivaisen? Toinenkin niitä on jo poimittu ja poimitaan vastakin. + +-- Niin, jospa ei juuri kannanlahtelaisiakaan... Tytöt nauraa +tirskahtelivat, kun näkivät, että Ahman pisti vihaksi, mutta se häntä +suututti vielä enemmän. + +-- Vähät minä kannanlahtelaisista, maailmaa on avaralta miniälläkin. +Odottakaahan, kun taas syyspuoleen käydään Pohjanlahden rannalla.... + +-- Siellähän kuulut mennä talvena otuksen pyytäneen... + +-- Niin tein, vieläpä ylpeän Vesaisen sisaren. Siinä on tyttö, jota +kannattaa näytellä ja joka emännäksi kelpaa... + +-- Mutta joka sinulta livahti kynsistä, kun itse pakoon juoksit. Olisit +näin pidellyt, ilkkui Ontrei ja nosti käsivarsilleen Marjan, joka siinä +ilkamoi suuttuvalle Ahmalle. + +Jo karahtivat tummiksi Ahman jäntevät kasvot ja nyrkki puristui jousen +selän ympäri, jota hän heristeli. + +-- Pakoon ... sanotko minun juosseen pakoon ... hä? + +-- Muutkin sanovat. Höplät kuuluu olleen hyppysesi sillä kertaa. + +-- Lurjus...! + +Ahma ponnahti pystyyn, juoksi kohti ja tarttui kiihkeänä nuorukaista +rinnuksista kiinni. Posket hänellä paloivat ja silmät hehkuivat. Hän +oli soturikunniastaan arka, paljoa hän ei muutenkaan leikkiä sietänyt, +vaan vaivainen se, joka siinä kohden hänestä rupesi pilkkaa tekemään. + +Pelästyneinä pyrähtelivät tytöt kaikille suunnille, arkoina vetäytyivät +toiset pojatkin syrjemmäs, ja hätääntyneinä kiirehtivät vanhemmat +miehet väliin. He tunsivat Ahman hurjuuden, kun hän pääsi suuttumaan, +ja koettivat taistelevia erottaa. Mutta Ahma huusi vain julmistuneena, +rytyyttäen vastustajaansa: + +-- Vastaatko puheesi vai peruutatko sanasi? + +Toinen koetti vastustella, mutta jysähti kuin ranka Ahman alle +tantereeseen. + +-- Peruutatko...? + +-- Pe ... pe ... peruutan. + +-- Kiitä Jumalaa, että ajoissa peruutit, sillä muuten... So, lappele +jalkoihisi! Ja jos tässä joukossa on miestä semmoista, joka sanoo minun +paenneen, niin tulkoon vaikka kymmenen! + +Toiset koettivat rauhoittaa suuttunutta miestä, joka mahtavana niinkuin +Jumala uhkaili heidän edessään. Vähitellen luonto laskeusikin, hän +istahti taas maahan ja rupesi uudelleen kehuskelemaan, kuinka +herkullinen tyttö se Vesaisen sisar oli ja kuinka hän sen vielä +kainalosiipakseen noutaa. Ja osoittaakseen, että hän jälleen oli aivan +rauhallinen, hän ojensi jousensa virran yläpuolella liitelevää +kalalokkia kohden, laukaisi, ja lepattaen putosi lokki koskeen. + +-- Se nuoli lähti miehen kädestä, kehuskelivat toiset, ja kun +oluthaarikka taas tuotiin esiin, juotiin sovinnon maljat ja tarinoitiin +kaikessa ystävyydessä. + +Ilta oli näissä juomingeissa kulunut myöhäiseksi, ja taivas peittyi +pilviin, mutta juhlaa jatkettiin yhä. Äskeisen tappelun aikana oli +metsänrintaan Ristivaaran pohjoiselle kupeelle hiipinyt viisi miestä. +Sieltä he kuuntelivat juopuneiden porinaa, näkivät miesten pian olevan +aivan kykenemättöminä ja aikoivat hiipiä takaisin. Mutta eräs +poikavekara huomasi heidät ohi juostessaan ja huusi että "täällä on +outoja miehiä". Silloin nämä astuivat rohkeasti esiin. + +He olivat vakoojia iiläisten retkikunnasta. Oli vanha Kauppi, Juho +Vesainen ja Krankan Hannu sekä pari muuta retkeilijää. He olivat +pukeutuneet kalamatkalla olevain pukuun, lakit he olivat vetäneet +syvälle silmilleen ja noella tuhrineet kasvonsa tuntemattomiksi. +Astuivat väsyneinä matkalaisina juhlivain keskelle ja toivottivat +rauhaa. + +-- Rauhatpa vieraillekin. Mistä sitä kuljetaan? + +-- Tuolta kuljetaan Kuolasta päin, kalamatkalta kotiin Aunukseen. + +-- Mistä pitäjästä ne miehet sieltä? + +-- Repolasta ollaan. + +Se oli vanha Kauppi, joka vastaili kaikkien puolesta. Hän näet tiet +tunsi, osasi hyvin valehdella ja olipa aikoinaan oppinut vähän +matkimaan aunukselaisilta kaupankulkijoilta näiden puhetapaakin. +Epäillen katselivat kannanlahtelaiset heitä ensiksi, kyselivät ristiin +ja rastiin, tiedustelivat nimiä ja sukua, vaan kun miehet osasivat +kaikki retkensä tarkoin selittää, niin jo kutsuivat heidät kestiin +vieraikseen, unohtaen kaiken varovaisuuden. Miehiä kestittiin auliisti, +syötettiin, juotettiin ja käskettiin yöksi kylään. + +-- Juokaa, te vieraat! Nyt on praasnikat, eikä oluella ole määrää. + +Miehet kallistivat haarikkaa, mutta ryyppäsivät ainoastaan puolen +ryypyn, jota vastoin kannanlahtelaiset kallistivat kokonaisen. Ahmakin +siinä jo tuherteli päissään, vaan vielä hänellä oli jäljellä vähän +tajuntaa ja muistoa. Taputtaen Juhoa olalle sopersi hän: + +-- Missä minä olen sinut ennen nähnyt, nähnyt minä olen. + +Hän tunnusteli Iijoen jäältä vihollistaan, jolta hän isän oli tappanut, +vaan muisti petti. Ja Kauppi ehätti vastaamaan. + +-- Ka, lienet meidän puolessa kulkenut, me ollaan ensi kertaa täällä. + +-- Olen minä maailmaa kulkenut. Mutta terve, mikä lienetkin... + +Juotiin taas, ja juhlijat päihtyivät yhä enemmän. Sinne tänne +pensaikkoon oli jo joku nukkumaan kellahtanut, toiset hieroivat +keskenään tappelua, toiset lauloivat ja hoilasivat, vieraita ei +muistanut kukaan pitää silmällä. Nämä odottivat sopivaa hetkeä +puikahtaakseen pois, -- mutta Hannu oli kateissa. Hän oli lepikon +takana löytänyt tyttöparven, heti siihen heittäytynyt tuttavaksi ja +pikeytynyt parhaaksi mieheksi karkeloimaan. Kuosman Marjan hän kohta +oli hempukakseen anastanut, ja vähältäpä oli, että eivät kylän nuoret +miehet mielineet selkään antamaan, kun hänellä oli niin hyvä menestys +tyttöjen luona. + +Siitä Juho hänet vihdoin löysi, kuiskasi ankaran sanan korvaan, ja niin +he lähtivät, yksitellen metsään puikahtaen pois juhlapaikalta ja +kiersivät veneilleen. Kaupunkilaiset kuuluivat vielä kotvasen +metelöivän vaaralla, ja vasta hetken kuluttua lähtivät sieltä viimeiset +pienin parvin hurraten ja hoilaten taivaltamaan kaupunkiin. Väsymys +voitti siellä heti juopuneet miehet, ennen pitkää lepäsi koko kylä +syvimpään uneen vaipuneena, voimatta aavistaakaan että turmio ja +hävitys vaani melkein aivan kotinurkkien kohdalla. + +Pohjalaisten retkikunta lymyili näet virstan päässä niemen takana, +jonne miehet illan suussa olivat veneensä laskeneet. Sieltä oli viisi +miestä lähtenyt vakoilemaan, tutkiakseen minkälainen vastarinta olisi, +ja sillä tiellä he olivat kulkeutuneet juhlakentälle asti, kun kaupunki +oli ollut autio. Hetki oli mitä otollisin hyökkäykseen, he kertoivat +odottaville palatessaan. Karjalaiset makasivat päihtyneinä raskaassa +unessa. + +-- Ja nyt työhön, miehet, nyt saadaan tapella, puhui Juho tovereilleen. +-- Punoittaa pitää kohta taivaanrannan, eikä yö ole oleva äänetön. +Terästäkää keihäänne ja karaiskaa luontonne, pois sääli ja arkuus! +Muistakaa, että tämä on koston hetki! Nyt ne maksetaan omat kärsimykset +ja kyyneleet. Tappakaa, ryöstäkää, polttakaa, mutta vankeja ei huolita. +Saalis kootaan yhteen ja jaetaan tasan. Nyt eteenpäin! + +Itsellään hänellä silmä paloi ja joka lihas oli jännittynyt, kun hän +iiläisten kanssa lähti suorinta tietä kaupunkia kohden samoamaan. +Kemiläiset ja liminkalaiset lähtivät kiertämään vuoren rinnettä +hyökätäkseen kaupunkiin toisesta päästä. + +Ääneti astuttiin aivan kaupungin keskustaan, vasta siellä päräytettiin +valtava huuto, ja samassa hetkessä hajausi miesjoukko taloihin +ryöstämään. Suurimpiin, vauraimpiin taloihin työnnyttiin ensiksi, ovet +potkaistiin rikki, varastohuoneet murrettiin auki. Väsyneet nukkujat +heräsivät kauhistuneina unestaan, kavahtivat pystyyn pyörryksissään ja +käsittämättä mitä oli tapahtunut. Pökerryksissään seisoivat vielä +humalansekavat miehet puolipimeissä tuvissaan tai juoksivat +saamattomina edestakaisin, osaamatta ryhtyä mihinkään vastarintaan. +Vaimot ja lapset kirkuivat ja itkivät ja koettivat turhaan +kirmaista pakoon; joka suunnalla oli vihollinen vastassa. Muutamat +selväjärkisemmät miehet tempasivat, niin pian kuin olivat huomanneet, +että vihollinen oli kylässä, kirveen tai keihään seinältä ja +kiirehtivät ulos. Vaan useimmat nutisti jo ovella vihollisen tappara, +ennenkuin he kadullekaan kerkesivät. + +Teurastus on alkanut. Hyökkääjät piirittävät ovet, ja kuka vähänkin +vastahankaan vetelee, se saa kohta surmansa. Vaimoja ja lapsia +sullotaan navettoihin ja lammaskarsinoihin, etteivät olisi tiellä; +miehiltä sitaistaan kädet ja jalat, milloin ei henkeä oteta. Ja sitten +tutkitaan talo tarkoin lävitse, aitat, ullakot, kellarit, kaikki; +otetaan mitä kelvolliseksi huomataan. Elukat isketään ilkeyksillään +kuoliaiksi, vaikk'ei niitä voida ottaakaan mukaan. Ja kun talosta on +puhdas saatu, sytytetään se palamaan ja siirrytään toiseen. + +Monelta kulmalta Kannanlahden kaupungista nousevat jo liekit korkealle +kesäyön kelmeää taivasta kohden, vaan hävitystä ja ryöstöä kestää +ehtimiseen. Verta vuotaa pitkin katuja ja pihamaiden nurmikkoja, +haavoittuneiden valituksia, pelästyneiden huutoja kaikuu kaikkialla, ja +ylinnä soivat hävittäjäin hurjat kiihotushuudot. Veren näkeminen +julmentaa pehmeämpiäkin luonteita: he tappavat häikäilemättä, +säälimättä, käsittämättä mitä tekevät. Se on kostoa! + +Vesainen riehuu tulistuneena joukkonsa keskessä, neuvoo, kehottaa, +kiihottaa. Hän juoksee edestakaisin, hän ikäänkuin hakee jotakin. Siinä +juoksee häntä vastaan melkein alastonna puolikasvanut, säikähdyksestä +kuolemaisillaan oleva poika; tämän hän tempaa hartioista kiinni. + +-- Missä on Ahman talo, sano paikalla poika! + +-- Ah-ah-ha... + +-- Sano paikalla taikka... + +-- Ra ... rannalla tuossa... Uusi pirtti. + +Nuolena kiitää Vesainen sinne. Muutamia miehiä siellä jo on pihalla, +mutta ovi on suljettu sisältä. Vesainen nykäisee ruumiinsa voimalla: +käsipuu jää kouraan. Hän potkaisee: jo halkeilevat laudat ja saranat +naksavat. Vielä jysäys... Vaan samassa lennähtää ovi sisäänpäin auki, +tempaa hänet kumoon, ja mies hyökkää kirves ojossa tuvasta ulos. Se on +Ahma. Hän karkaa salamana pihan poikki. Pohjalaiset tapaavat häntä +keihäillään, vaan eivät ehdi osata. Hän on jo ulkona, juoksee tuiskuna +rantaa kohden -- Vesainen perässä, koivet suorina, keihäs ojossa. Ahma +ehtii kymmentä askelta ennen, työntää veneen rannasta, hyppää siihen ja +antaa sen luisua nielevään koskeen. Synkästi kiroten hyökkää Vesainen +vesikiville asti, viskaa keihäänsä pakenevan jälkeen. Se leikkaa +liepeen Ahman mekosta ja uppoaa räiskyen vaahtoavaan koskeen. + +Venettä ei ole toista lähellä. Harmista kuohuen näkee Vesainen, kuinka +Ahma asettuu perään ja viilettää taitavasti veneensä alas Nivakosken +ärjyvistä pyörteistä. Hän on pelastunut, siihen ei voi mitään. + +Takaisin taloon rientää Vesainen. Tupa on tyhjä, vuoteessa sairaana +makaa siellä ainoastaan Ahman ikäloppu, sairas, liikkeelle pääsemätön +isä. Vimmoissaan nykäisee Vesainen vuoteen ja vanhuksen yhdessä mytyssä +ulos pihalle, polkee jalallaan sairaan korisevaa rintaa ja kohottaa +sotakirveensä... + +-- Sääli toki valkoista päätä, kuuluu ääni hänen takanaan. Hän kääntyy; +se on Hannu, joka tempaa hänen käsivarrestaan kiinni. Tämä on myöskin, +Helinälle antamansa lupauksen mukaan, etsinyt Ahmaa taistellakseen +hänen kanssaan, vaan on tullut liian myöhään. Ja Juhon julmuus häntä +kauhistuttaa. + +Vaan Vesainen työntää hänet pilkaten kupeeltaan pois ja lausuessaan: + +-- Säästikö hän _minun_ isäni valkoista päätä -- heilauttaa hän +kirvestään ja halkaisee harmajan kallon. + +Katsoo sitten hetkisen työtään ja rämäyttää naurun: + +-- Siinä on! Minä olen kostanut -- mutta vasta puoleksi. + +Sitten hän ikään kuin havahtuen unestaan, käännähtää selin ja huutaa: + +-- Nyt, miehet, kirkkoihin! Siellä ne aarteet ovat, joita kannattaa +kotiinkin kuljettaa! Mutta tuleen ensiksi tuo hökkeli! + +Kirkkoihin paenneet, säikähtyneet naiset ja lapset potkitaan ulos, ja +puhdistustyö alkaa. Hopeat ja kullat, koristukset ja suitsutusastiat, +Jumalan ja pyhän neitsyen kuvat mätetään säkkeihin ja kannetaan ulos. +Kynttilänjalat kiskotaan irti, arkut murretaan auki, messupuvut ja +ehtoollisastiat viskellään hujan hajan ikkunoista ulos. Kirkonkellot, +joita jaksetaan kuljettaa, kiskotaan myöskin rannalle, jonne jo +kasoittain tavarata kaikilta suunnilta on kertynyt. Sitten nuotio +nurkan alle ja kirkko tuleen. + +Niin leimuaa jo kaksi kirkkoa täydessä liekissä. Mutta miksi seisoo +kolmas kirkko mäennyppylällä vielä polttamatta? + +Sen on jumalanäiti pelastanut. Palavaa kekälettä oli jo muuan nuori +iiläinen ollut siihenkin viskaamassa, mutta hänen katseensa olivat +sillä hetkellä osuneet suureen, seinällä olevaan Maaria-neitsyen +kuvaan. Sen silmät olivat katsoneet häntä niin surunvoittoisesti ja +varottavasti, ne olivat niin elävästi muistuttaneet hänen oman äitinsä +kasvoja jäähyväisiä heitettäessä Iijoen rannassa... Pojalta putoaa +kekäle maahan, hän peräytyy säikähtyneenä ja huudahtaa: + +-- Minä sitä en sytytä, se on pyhä paikka! + +Vesainen osuu ääreen, kuulee jutun ja päästää halveksivan naurun: + +-- Lapsen luonto! + +Mutta eipä toisenkaan miehen tehnyt mieli sitä kirkkoa sytyttämään. + +Vihan ja koston tulinen lieska, joka koko yön oli liekehtinyt Vesaisen +silmissä, talttuu vähitellen, ja kasvoille leviää mielihyvän ilmaus. +Tämä on kaikki hänen tekoaan! Siitä hän nauttii. Hän kävelee kosken +partaalle, jonne ryöstötavarat on koottu ja laittaa sanan miehille +saapua sinne, kun työnsä ovat täyttäneet. + +Siitä hän syrjästä katselee työnsä hedelmiä: Yhtenä tulimerenä +liekitsee koko kaunis pogosta; hiiltyviä raunioita täällä, suitsuavia +savupatsaita siellä, niiden välissä kiertelee kuin aaveita surkeita +olentoja, äitejä etsien lapsiaan, lapsia itkien vanhempainsa +kylmenevien ruumiiden ääressä. Yö on kulunut. Päivä nousee ylemmäs +itäiselle taivaalle, valaisten selvemmäksi ja kokonaisemmaksi tuon +suurenmoisen, surullisen näytelmän. + +Siihen jokiahteelle keräytyvät miehet vähitellen verisestä työstään. +Siinä valmistetaan juhla-ateriat, kannetaan siihen kylän aitoista +parhaat herkut, syödään ja mässätään. Ja hetkeksi laskeupi öisessä +hävitystyössä väsynyt miesjoukko puhtaalle nurmikolle lepäämään. + +Saapuu vihdoin Krankan Hannukin kokouspaikalle. Hän on taas ollut +seikkailuissa. Kun hän ei Ahmaa voinut saada käsiinsä, pisti hänelle +päähän lähteä tiedustelemaan, miten sen Kuosman perheen lienee käynyt, +jonka ihanaa tytärtä hän illalla oli juhlapaikalla mielistellyt. + +Kylän laidasta hän löysi talon, joka jo paloi täydessä tulessa. Mutta +sen talon pihalla olivat pohjalaiset ensi kerran vastuksensa tavanneet, +ja siellä taisteltiin aika kiivaasti. Nuoren Ontrein seurassa oli näet +joukko karjalaisia nuorukaisia rientänyt pelastamaan kylän kaunotarta +vihollisten kynsistä. Mutta nämä eivät hellittäneetkään saaliistaan. +Siinä kaatui miehiä molemmilta puolin, ja hätä oli jo harvoilla +pohjalaisilla käsissä, kun Hannu parin miehen seuraamana joutui +paikalle. Ja lujille siinä joutui Hannukin. Epätoivon vimmassa iskivät +karjalaiset, ja vasta kovan ottelun jälkeen saatiin heidät ajetuksi +pakoon lepikkoon Ristivaaran rinteelle. Talonväen, joka taistelun ajan +oli aitassa lymynnyt, yrittivät hurjistuneet voittajat seivästämään +siihen paikkaan, ja ainoastaan puoliväkisin sai Hannu heidät siitä +hillityksi. Toiset hän päästi pakosalle, Marjan hän otti mukaansa ja +toi kokouspaikalle. + +-- Mitä sinä tuosta kuljetat? kysyi Vesainen äkäisenä. -- Vankeja ei +oteta. + +-- Otan sen omille varoilleni. + +-- Et ota. Joko annat tytön juosta tiehensä taikka isken keihääni... + +-- Iske, mutta silloin isken minäkin. Muulle saaliinjaolle en pyri, +mutta tämän saaliini pidän. + +Eripuraisuuden välttämiseksi pidettiin kohta miesten kesken neuvottelu +ja siinä päätettiin, että Hannu pitäköön tytön, kun luopuu muusta +saaliista. Muut ryöstöt jaettiin venekuntain kesken ja hetken siinä +vielä levättyä ja tuhotyötä ihailtua lähdettiin voittoja kantamaan +veneille, jotka niiden painosta melkoisesti laskeutuivat. Ei näet +pidetty viisaana kauemmin viipyä tuhopaikalla, Ahma oli päässyt pakoon +ja arvattiin kyllä, ettei hän toimetonna liikkunut. + +Vielä ennen illan tuloa istuttiin soutamaan ja jatkamaan hävitysretkeä +läntisen Vienan toisiinkin kyliin. + +Rauha ja hiljaisuus vallitsi taaskin Nivajoen suukosken ympärillä. +Mutta eilen vielä kukoistava pogosta oli rauniona, sen poltetut +rakennukset kytivät ja suitsusivat vielä kauan, levittäen kosken päälle +savua ja kitkerää käryä. Pakoon päässeet asukkaat, jotka pelon +valtaamina päivän olivat puolialastomina lymynneet metsissä Ristivaaran +rinteillä, palasivat illan suussa varovasti ja tutkistellen +hävitetyille asuinpaikoilleen täyttämään raskasta velvollisuuttaan: +korjaamaan haavoitettuja ja hautaamaan vainajia. + + + + +VII. + + + Laski laulellen vesiä, + Ilon lyöden lainenia. + +Kannanlahden perukasta soutivat Vesaisen retkikunnan veneet merelle +päin ja poikkesivat matkalla puhdasta tekemään kylissä lahden +molemmilla rannoilla. Umman, Koudan ja Kieretin isommat kylät sekä +joukko pienempiä ryöstettiin paljaiksi ja poltettiin. Tultiin +tavallisesti yön aikaan kylään, säikytettiin tyrmistyneet nukkujat ulos +metsiin ja isännöitiin sitten näiden asunnoilla, kunnes katsottiin ajan +olevan lähteä taipaleelle. Silloin sytytettiin tavallisesti kirkot +komeiksi lähtörovioiksi. Mitä saalista ei jaksettu mukaan ottaa, se +upotettiin jokeen. Sanottavaa vastarintaa ei tavattu missään. + +Ja kun taas kylästä soudettiin merelle ja jäljelle jäi liekkien +ruskottama taivaanranta, niin rohkealla mielellä soutivat miehet +vieraita vesiä, ja kirkkaasti kajahuttelivat Vienan kallioisten saarten +rannat ohi kulkevaisten pohjalaisten äänekkäitä lauluja. + +Huomattiin kumminkin matkaa jatkettaessa, ettei Ahma ollut jäänyt +joutilaaksi, vaan sillä välin kun pohjalaiset meriä soutivat, maalla +ollut täydessä puuhassa, lähettänyt varotussanoja ja kerännyt joukkoa. +Ja Kieretissä keksittiin, että asukkaat olivat saaneet sanan vihollisen +tulosta, sillä kylä oli melkein autio, kaikki olivat kapaisseet +metsään. Mutta tavaroitaan he eivät olleet ehtineet korjata, joten +saalista siitäkin lähti runsaasti. Kuultiin myös kiinni otetuilta +kalastajilta, että Ahmalla jo oli koossa koko suuri miesjoukko, mutta +miksi häntä ei näkynyt, miksi hän ei saapunut vastarintaa tekemään ja +kyliään puolustamaan, sitä ei voitu käsittää. + +Se seikka huoletti ja arvelutti ankarasti retkikuntaa ja vanhemmat +miehet kehottivat varovaisuuteen: + +-- Ne sulkevat meiltä paluutien. Ei voi koskaan tietää, missä ne +vaanivat ja mistä hyökkäävät. Me sotkeudumme ehkä vielä koko +saaliinemme satimeen, ja voi meitä, jos nyt noiden hurjistuneiden +karjalaisten käsiin joudumme! + +Niin varotteli vanha Kauppikin muutamalla levähdyspaikalla eräässä +Vienan saaressa, kun Kieretistä oltiin matkalla Kemin kyliä kohden. Ja +usealta taholta kuului kehotuksia: + +-- Lähdetään kiireimmiten paluumatkalle. Nyt vielä voimme pelastaa +henkemme ja saaliimme, vaan myöhemmin on kaikki epävarmaa. + +-- Niin, jokohan käännetään keulat länttä kohden, tuumaili Krankan +Hannukin nolon näköisenä, hänkin saalistaan vaaliakseen. + +Mutta olipa toisia, joilla oli toinen mieli ja toiset mietteet; niitä +oli nuorten miesten suuri joukko, joka taistelun ja ryöstön +kiihottavassa touhussa oli innostunut ja himosi enempiä seikkailuja, +suurempaa kunniaa ja isompaa saalista. Ja niiden etupäässä oli Vesaisen +Juho. + +-- Paluumatkasta ei puhettakaan, huudahti hän, nyt soudetaan +Solovetiin! + +Se retken päämaali oli hänellä koko ajan kauniina ja viekoittelevana +kajastanut mielessään. Jo lapsuudestaan saakka hän oli kuullut +monenmoisia kummallisia ja tarumaisia kertomuksia tästä vanhasta, +mahtavasta luostarista, sen äärettömistä rikkauksista, sen komeuksista, +sen kalleuksista ja sen suuresta, isännöitsevästä vaikutuksesta +kaikkiin Vienanmertä ympäröiviin seutuihin. Solovetin monasteri, niin +oli hänen isävainajansa usein kertonut, on juuri se ahjo, josta +karjalaisten hyökkäykset Pohjanmaalle ovat vuosien kuluessa johtuneet. +Luostari tahtoo laajentaa valtaansa ja uskonsa vaikutusalaa, se tahtoo +ulontaa herruutensa ja kirkollisen isännyytensä, vieraan kielensä ja +vieraan uskonnon, aina Pohjanlahteen saakka, niinkuin se on sen +ulontanut Jäämeren puolelle. Siksi yllyttävät luostarin munkit ja papit +heille uskollista Karjalan kansaa alituisiin retkiin Maanselän taakse; +heidän vehkeistään ne langat kulkevat, joiden seurauksista Pohjanmaan +jokivarret niin usein ovat saaneet kärsiä. + +Nuorukaisena hän jo monesti oli haaveksinut päästäkseen kerran +musertamaan tuon kuuluisan pesän. Hän oli kuvitellut, kuinka hän sen +hävittäisi, polttaisi ja hajoittaisi, levittäisi rauniotkin pitkin +saaren rantoja, niin ettei kiveä jäisi kiven päälle. Nuo kullasta +kiiltävät kirkot, nuo rikkaat rakennukset, joista hän matkamiehiltä oli +niin paljon kuullut, antaisi hän nousta savuna ilmaan, ja sen asukkaat, +munkit ja papit, hän joko tappaisi heidän omille raunioilleen taikka +sirottaisi menemään kaikkeen maailmaan. Ja saarelle ei pitäisi jäädä +paikkaa, jonka alla ihminen saisi sateelta suojaa, eikä ihmistä, joka +sateen suojaa tarvitsisi. + +Niin hän oli kuvitellut, niin hän oli kehuskellut. Nytkin tällä +matkalla olivat hänen ajatuksensa melkein alinomaa siinä pyörineet, hän +oli jo edeltäpäin nauttinut tuumastaan ja ihaillut tekoaan. Ja nyt +vihdoinkin oltiin mailla. Ainoastaan kappale saaristoa, pari penikulmaa +selkää, erotti hänet luostarista, päivän matka vain, ja hän olisi +siellä. Nytkö pitäisi hänen luopua suuresta aikeestaan? Ei, ei koskaan. + +Tätä hän kuvaili epäileville seuralaisilleen; tavallisesti hän ei ollut +monisanainen, vaan nyt hän innostui puhuessaan, hänen sanoissaan oli +voimaa ja hänen liikkeissään kiihkoa. + +-- Tästäkö, luostarin satamasta, me yrittämättä takaisin palaisimme! Ja +mistä syystä? Siitäkö, että yksi Ahma kulkee pitkin poltettuja kyliä ja +koettaa keräillä kumppaneikseen joitakuita säikähtyneitä miesraukkoja, +joilla hän ei kumminkaan uskalla meille vastukseksi tulla. Hiiteen +arkuus ja pelko! Nyt on koitunut koston hetki, nyt on voitto tuossa +juuri käsissämme, nyt eteenpäin, ja vasta kun luostari on raunioina, +silloin takaisin. + +-- Se on miehen sana, kuului monelta taholta innokkaita huutoja. Nuoret +olivat aivan jyrkästi hänen puolellaan. Torvisen Lauri oli hänellä, +kuten ainakin, uskollisimpana kannattajanaan, ja Hannukin, joka äsken +vielä epäröi, karahti pystyyn ja huudahti: + +-- Vaikka tuhannen Ahmaa vaanikoon takana, luostarin me sittenkin +hävitämme. + +Paluumatkasta ei ollut enää puhettakaan, ja hetken neuvoteltua +päätettiin yksimielisesti jo kohta lähteä soutamaan Solovetiin päin. +Veneet lykättiin vesille ja ruvettiin vastaiseen kiskomaan saaristosta +selälle. + +Jo yöllä tyynen aikana arveltiin ehdittävän Solovetin edustalle. Vaan +eipä voitukaan painaa yhteen ponteeseen. Tuuli nousi, suurelta +Vienanselältä kiihtyi ankara itäinen puuska, joka velloi veden kuohuna +kohisemaan ja pahasti hytkytti köykäisiä aluksia. Ei auttanut muu kuin +kääntyä suojan hakuun ja suurella vaivalla ja vaaralla päästiin vihdoin +Kemijoen suun kohdalla olevan korkean Hanhisaaren (nykyisen Kusovoin) +kupeelle ja jäätiin siihen säätä pitämään. + +Se oli jylhä kalliosaari, jonka korkein huippu itäiseltä rannalta +pystynä nousi taivasta kohden. Joutilaina ollen kiipesivät Juho, Lauri +ja Kaupin ukko huipulle tähystelemään. Mahtava oli se näköala, joka +heidän eteensä levisi, mutta yhteen paikkaan heidän silmänsä kumminkin +kohta kiintyivät: suoraan itää kohden näkyivät selvästi kirkkaassa +ilmassa Solovetin saaristo ja sen luostari. Kirkkojen kullatut kupolit +kimaltelivat päivänpaisteessa tulen karvaisina meren tummaa selkää +vasten, ja valkealta hohtivat kiviset seinät. Miehet katselivat +kotvasen ääneti. Vihdoin virkkoi Vesainen: + +-- Et kiiltele sinä enää kauan! + +Hän oli voitostaan varma. + +Hetken kuluttua huomautti Lauri muuatta luoteesta tulevaa venettä, joka +lastun tapaisena kelluili myrskyävällä, aukealla merellä ja suuressa +hädässä ollen nähtävästi pyrki samaa saarta kohden. Vihdoin se laskikin +saaren pohjoisrannalle, ja miehet menivät katsomaan, mitä kulkijoita ne +olivat. + +Ne olivat kannanlahtelaisia, pappi ja kolme soutajaa, niiden muassa +nuori kalastaja Ontrei. Arvaten ja peläten, että pohjalaiset +hyökkäisivät pahaa aavistamattomaan ja varaansa pitämättömään +luostariin, olivat kannanlahtelaiset, pappiensa hartaista kehotuksista, +päättäneet lähettää sinne varoittavan sanan, ja siinä olivat nyt +sananviejät. Myrsky oli katkaissut heiltäkin matkan ja ajanut heidät +vihollisten kynsiin. Lypsämällä saatiin ne tiedot venemiehiltä +selville. + +-- Vai semmoisilla asioilla te kuljette, ivaili Vesainen. -- Mutta +eihän teillä kovin kiirettä liene, ehdittäneenhän sinne huomenna +yhdessä matkassa. + +Pappi kumarteli kauhistuneena ja pelosta vavisten sekä teki +ristinmerkkejä, tuskan hien pusertuessa otsasta. + +-- Maltahan, ukko, kumarruksinesi, sitten luostarissa posmiloidaan +yhdessä. Tarjennet sielläkin, siellä tulee olemaan hyvä lämmin! + +-- Tämä "pääpaha" meitä opastaakin luostarin sokkeloissa. Tulit hyvään +tarpeeseen. + +Niin ilkkuivat nuoret miehet säikähtyneelle papille, sillä aikaa kun +vanhemmat koettivat soutajilta saada urkituksi, mitä Ahma siellä +mantereella puuhasi ja mitä hänellä oli mielessä. Mutta siitä eivät +karjalaiset puhuneet sanaakaan, eivät mihinkään selityksiin ryhtyneet. + +Vaan kun pohjalaisten veneille astuttiin, näki Ontrei siellä ryöstetyn +lemmittynsä, Kuosmasen Marjan, istuvan Hannun rinnalla. Silloin pojalla +silmät salamoivat ja hän karkasi kohti. + +-- So, so, sievemmästi, ilkkuivat iiläiset ja rupesivat miestä kiinni +pitelemään. Ja Hannu hyväili tyttöä ja härnäsi: + +-- Etäämmältä saat nätisti katsoa, mutta hypeltelemään ei saa tulla +näin koreata tyttöä. Vai miten -- oliko tämä sinun morsiamesi? + +Hannu keikutteli tyttöä polvellaan ja kallisti pään suuta suikatakseen. +Tytön silmissä kiilsi kyynel, ja voimatonna hän reuhtoili ryöstäjänsä +käsissä. Mutta vihan vaahto tursusi Ontrein suusta. + +-- Ilkut siinä nyt, huusi hän Hannulle, vaan ilkut parahiksi, kun +kotiisi tulet! Taitavat olla raiskattuina omatkin morsiamesi. + +Ympärillä olevat höristivät pahasti korviaan, vaan Hannu kysyi +tyynesti: + +-- Mikäpä ne siellä raiskaisi? + +-- Mikä! kähisi Ontrei. -- Kyllä Ahma siitä huolen pitää. + +-- Ahma!? + +Se huudahdus pääsi useimpain huulilta. Miehet otettiin tutkitteelle +ja vähän komennettua saatiinkin heidät tunnustamaan, että Ahma +keräämällään joukolla oli päättänyt lähteä -- nyt kenties jo lähtenyt +-- kostoretkelle Pohjanmaalle. Hän oli huomannut turhaksi kotona +taistella ylivoimaa vastaan, kylätkin oli jo hävitetty, tavarat +ryöstetty. Sen sijaan hän oli ruvennut houkuttelemaan miehiään +kostoretkelle Pohjanmaalle; sillä aikaa kun pohjalaiset ryöstivät ja +herkuttelivat Vienan vesillä ja raskailla kuormillaan sieltä +palailivat, sopi heidän käväistä tekemässä vähän puhdasta näiden omilla +rannoilla. Se tuuma oli viehättänyt hurjistuneita, kostoa janoavia +karjalaisia, ja nämä olivat paraikaa varustautuneet matkalle, kun +Solovetiin aikovat lähtivät Kannanlahdesta. + +-- Voi viheliäinen, minkä teki! + +-- Ja me ollaan täällä! + +Nyt oli neuvoja keksittävä, nyt tuumittava, mitä tehdä, mihin kääntyä. +Oliko jatkettava entistä suunnitelmaa, hyökättävä luostaria hävittämään +ja vasta sen tehtyä lähdettävä paluumatkalle, vai oliko heti kiireimmän +kautta riennettävä kotimatkalle, koetettava, ehdittäisiinkö vielä +kotikyliä puolustamaan? + +Jälkimmäistä vaativat useimmat. Heillä oli kotinsa mielessään, +tuskallisesti huolenaan turvattomat vaimonsa ja pienet lapsensa, jotka +jäisivät julman Ahman ja äärimmilleen ärsytettyjen karjalaisten +kidutettaviksi. He vaativat pikaista paluumatkaa. + +Vai oliko otaksuttavaa, että mitenkään ehdittäisiin kotiin siihen kun +Ahma pienemmän joukkonsa ja köykäisten alustensa kanssa? Ja jos ei +ollut, eikö ollut parempi täydentää retki täällä ja sammuttaa kerrankin +tuo ikuisten kärsimysten ja vaarojen pesä, hävittää Soloveti. Sitä +kesti miettiä. + +Ahma kulkee tietysti Pääjärven kautta pohjalaisten äskeisiä jälkiä. +Siellä on pahat matkat vastavirtaan pienellekin joukolle, vähän veden +aikana varsinkin. Pohjalaisten sitä vastoin sopisi kulkea Vienan +Kemijokea ylös, sitten Maanselän poikki ja Oulujoen Lentuan ja Kuhmon +haaraa alas. Matkat melkein yhtä pitkät, mutta jälkimmäinen hiukan +helpompi. + +Ehkä ehdittäisiin, ehkä sittenkin, jos oikein ponnistettaisiin, ajoissa +perille kotikyliä puolustamaan. + +-- Koetettava tuota ainakin on. + +Se oli yleinen mielipide. Vesainen ei ollut ottanut keskusteluun osaa, +hän oli istunut ja miettinyt. Kaksi voimaa hänessä taisteli, ne repivät +häntä kahtaalle. Toinen oli viha ja kunnianhimo, ja se houkutteli häntä +kaikesta huolimatta täydentämään alkuperäisen aikeensa, hyökkäämään +luostariin. Se oli tuossa melkein äänen kuuluvilla -- siihenkö se saisi +jäädäkin? Toinen voima oli rakkaus, ja se repi kotiin: kotikylä, oma +pirtti, oma nuori vaimo kaipasi suojelijaansa, voisiko hän, +koettamattakaan heitä pelastaa, jättää heidät varmimman surman suuhun? + +-- Ah! sitä kirottua Ahmaa. Jospa saisin sinut noiden kourieni rakoon! + +Kysyvästi katselivat toiset Juhoa, peläten että hän vielä vastustelisi +kotiin lähtöä. Vanha Kauppi tuli häntä vakavasti puhuttelemaan: + +-- Vesainen, veljeni, älä nyt ole visainen... + +-- Niin -- Juho katkaisi vanhuksen puheen -- siitähän ei pääse +mihinkään, meidän täytyy palata. Veneet kuntoon! Vielä tänä yönä +lähdetään kotiin päin. + +Miesten kiirehtiessä lähtöä valmistamaan käveli Vesainen vielä kerran +Hanhisaaren pohjoiselle rinteelle, jonne Solovetin luostari kuulti +avaran ulapan takaa. Kahta kirkkaammin kimaltelivat nyt laskevan päivän +valossa sen kullatut kupolit, ikäänkuin uhitellen voimattomaksi +käynyttä vihollista. Katkeran kiukkuisena ojensi Vesainen sitä kohden +puristetut nyrkkinsä: hän näytti tahtovan polttaa sen poroksi silmäinsä +salamoilla! + +Mutta veneet olivat jo valmiit, ja pian porisi taas yön hiljaisuudessa +vesi pohjalaisten veneiden keulan alla, jotka tyyntyvässä saaristossa +nyt oli käännetty Kemin suuta kohden. + +Vasta selällä miehet huomasivat, että Hannun veneessä ei ollutkaan enää +vankia. "Taisi karata", selitti Hannu rauhallisesti. Mutta toiset +tiesivät kuiskata, että karkaamisen laita lienee ollut niin ja näin. +Hannun oli, kerrottiin, mieli heltynyt tytön hartaista rukouksista. +Tämä oli niin kiihkeästi pyytänyt häntä pelastamaan hänet ja sulhonsa +Ontrein, että Hannu oli laskenut hänet menemään. Ja siinä lähdön +touhussa oli vene Hanhisaaren pohjoiselta rannalta lähtenyt nopeasti +viilettämään ulapalle. + +Siinä istui onnellisena Ontrei vielä onnellisemman morsiamensa rinnalla +ja ponnisteli toisten Kannanlahden miesten kanssa voimiaan soutaakseen +vielä korkeasti kuohuvan aallokon halki luodetta kohden, kotoiselle +rannikolle. Mutta pappi ei ollut veneessä. Ontrei oli palatessaan +nähnyt hänen jäävän veriinsä makaamaan Hanhisaaren kalliolle. + +Vesainen oli näet kiukusta kuohuen veneelleen palatessaan nähnyt tuon +kavalannäköisen mekkoniekan lymyilevän siellä kivien lomassa, ja +hänestä sen kasvoilla oli näyttänyt olevan ilkkuva hymy. Harmistuneena +oli Juho silloin huudahtanut: + +-- Sinä ainakaan et mene Solovetiin kertomaan sen pelastumisesta ja +meidän pettymisestämme! + +Ja kirveensä hamaralla hän oli musertanut ukolta pääkallon. + +Tarina kertoo, että Solovetin pyhät munkit olivat sittemmin tämän +vainajan muistoksi pystyttäneet Hanhisaaren huipulle kiviristin, joka +sitten vuosisatain kuluessa, kuumottaen kauas merelle, on ollut +kaikkien ohikulkevain pyhiin vaeltajain nähtävänä ja jonka kohdalla +Vienan rantalainen aina on hartaana tehnyt ristinmerkkinsä. + + + + +VIII. + + + Kostohon minäkin koito, + Kostoksi kovaosainen + Mittaelin miekkojani, + Kannoin kaunista asetta + Noille Pohjolan perille, + Pimentolan pientarille: + Surmaksi oman sukuni, + Kateheksi kantajani. + +Pitkänlaisen, kapean merenlahden päässä, Kemijoen suussa olevan +Merikosken pohjoisrannalla, sijaitsi silloin niinkuin nytkin Vienan +Kemin kaupunki eli pogosta. Sitä kohden souti nyt pohjalainen +retkikunta aamuisen päivän sarastaessa. + +Maine tästä retkikunnasta oli jo levinnyt pitkin Vienanmeren +länsirannikkoa ja saapunut Kemiinkin asti. Tuo verinen maine oli +sielläkin herättänyt pelästystä ja kauhua: millä hetkellä tahansa +saattoi tuhoava joukko hyökätä kaupunkiin, jättääkseen senkin jälkeensä +suitsuavaksi raunioksi. Kiireen vilkkaa olivat kemiläiset siitä syystä +sälyttäneet kampsunsa kokoon ja rientäneet pelastamaan mitä suinkin +kuljettaa saattoivat metsiin, soitten ja arojen taakse. Huonompi väki, +vaimot ja lapset, siirrettiin myöskin sinne, miehet keräsi Kemin +sankari, Iin retkeltä tunnettu Kuisma, yhteen ja viipyi niiden kanssa +kotosalla tehdäkseen ainakin jonkin verran kiusaa viholliselle, kun se +kohti hyökkäisi. + +Tuolta se nyt tulikin. Lahti vilisi kohta mustanaan vihamiesten +veneitä. Kemiläiset katselivat mieli haikeana kaupunkiaan ikään kuin +sanoakseen sille viimeiset jäähyväiset. + +Mutta pohjalaiset eivät ryntääkään suorastaan kaupunkiin. Toiselle +puolen joen he Merikosken alle laskevat veneensä ja lähtevät viipymättä +kiskomaan niitä koskenkorvista ylöspäin. + +Mitäs tämä on? Onko niillä jokin viekkaus mielessä? Kemiläiset +seuraavat suuresti jännittyneinä ja uteliaina tuota pitkää, mustaa +miesjonoa, joka aivan rauhallisesti ja mistään välittämättä vetää +veneitään kosken päälle, kaupungista ohi. Eivätköhän aiokaan tehdä +hyökkäystä? + +Ei, ne jatkavat vain. Merikosken yläpuolella nousevat veneisiinsä ja +lähtevät sauvomaan hyvää kyytiä ylöspäin. Ja Putkuokosken alla nousevat +taas rannalle vetämään. + +Tuopa jo vähän harmittaa Kuismaa, joka sitä kulkua vastapäiseltä +rannalta tähystelee. Hän oli toki toivonut saavansa tapella ja osoittaa +kuntoaan kotikyläänsä puolustaessaan... + +-- Ei, niitä pitää lähteä jälkeen ajamaan, päättelee hän. + +-- Pysytään rauhassa kotona, kun saadaan pysyä, kehottavat toiset. +Mutta Kuisma valitsee joukosta kolmisenkymmentä reipasta miestä, soutaa +joen yli ja hyökkää taimmaisten venekuntain kimppuun, toki vähän +väylänmaksua ottaakseen. Muutaman veneen he anastavat, toisen kaatavat, +ja kahakka syntyy jokiahteella. Mutta edellisistä veneistä saapuu apua, +ja Kuisma peräytyy metsään. + +Mutta sieltä hän jatkaa alinomaista sissisotaa, kun pohjalaiset taas +lähtevät veneitään vetämään. Vesainen neuvottelee miestensä kanssa, ja +päätetään matkueesta lohkaista miesjoukko vihollista torjumaan, sillä +aikaa kun toiset jatkavat nousua kosken vihaisten korvien päälle. Lauri +Torvisen johdolla karkaa miesparvi vaanivan Kuisman kimppuun ja ajaa +hänet kerran toisensa perästä pakoon. Se on vaivalloista kulkua, mutta +päästään kumminkin kosken päälle suvantoveteen ja siinä astutaan +veneisiin. + +Vielä viimeisen kerran hyökkää Kuisma veneennousupaikalle saamaan +aikaan häiriötä, joka syntyykin kiirehtivässä ja ahertavassa +miesjoukossa. Viimeisen kerran ryntää Lauri miehineen häntä +karkottamaan, sillä aikaa kun toiset ehättävät joelle. Kuuma kahakka +syntyy lepikossa törmällä, nuolet sinkoilevat, keihäät välkkyvät, +miehiä kaatuu molemmilta puolin. Vihdoin taas Kuisma peräypi, +pohjalaiset kiirehtivät veneilleen kukin missä paikan saa, joutuisasti +lasketaan joelle, soudetaan selemmä rannasta ja riennetään toisten +jälkeen. Miehiä huomataan kyllä poissaoleviksi, mutta ei tiedetä, +ovatko eksyneet toisiin veneisiin, ovatko ehkä kaatuneet -- ei ole +aikaa sitä nyt ruveta tutkimaan, täytyy vain voiman takaa painaa +eteenpäin. + +Mutta rantaäyräällä Putkuokosken niskassa makaa äskeisellä +taistelupaikalla pajupehkon alla mies ja katsoo, kuinka vene toisensa +perästä katoaa joen mutkan taakse. Hän makaa siinä kyljellänsä, +koettaen turhaan kohota ryntäilleen. Voimat pettävät, jäsenet +raukeavat, veri pulppuaa virtana rinnasta, punertaen karkean kauhtanan +ja valuen siitä rannan nurmelle. Juuri lähdön hetkenä oli vihamielinen +nuoli lennähtänyt lepikon takaa, osunut syvälle miehen rintaan ja +kellistänyt hänet pensaan alle. + +Se on Lauri Torvinen. Hän oli itse ensimmäisenä ja viimeisenä miehenä +seisonut vihollista vastassa suojellakseen toveriensa paluutietä, +seisonut vielä taistelussa, kun toiset veneille työntyivät... Ja +huomaamatta että Lauri haavoittuneena ja pyörtyneenä oli törmälle +vaipunut, soutivat nämä pois... + +Siinä hän makasi, ei yrittänytkään enää nousemaan, voiman lähteet +olivat juosseet kuiviin. Sammumaisillaan olevat katseet seurasivat +kaivaten ja kaihoten viimeisiä veneitä, jotka niemen taa kääntyivät. +Siellä menivät muut ... hän jäi veriinsä makaamaan vieraalle +törmälle ... makaamaan ja kuolemaan... Ei jäähyväistervehdystä hän +saanut kotiin lähettää sureville omaisille, ei hän toverin kättä saanut +hyvästiksi puristaa -- yksin piti kuolla kaukana kotimaasta vihollisen +tylyllä rannalla... Väsynyt silmä tarkkaa virran vilkasta kulkua, +kuinka aallot kepeinä hyppelevät ja sukeltavat nielevään pyörteeseen... +Luomi laskeupi alas ja pää heilahtaa olkapäätä vasten... + +Lopussako...? Ei, ei vielä saa tuoni tulla, ei raski hän vielä erota +näin nuorella iällä. Vielä hän tahtoo elää, hän janoo elämää, hän +kurottaa heikon käsivartensa ikäänkuin tarttuakseen kiinni johonkin +pelastukseen... Käsi haparoi tyhjää ja retkahtaa alas. -- Jano, niin +tulinen jano on hänellä, jospa hän saisi kielelleen viileän pisaran. +Tuossa virtaa raitis vesi hänen allansa, virtaa kuin elämän virkistävä +lähde ... mutta hän ei pääse sen äärelle. Eikö hän jaksa ryömiä kahta +syltä saadakseen sammutetuksi tuon tulisen poltteen? Hän nousee +ryntäilleen -- ei, ei jaksa, täytyy vaipua alas. Suonenvedon tapaisesti +hän kääntyy selälleen, keikahtaa törmän äyräälle -- ja jo vyöryy hän +omasta painostaan alas. Tuskan korahdus pääsee lävistetystä rinnasta... +Mutta siinä on vesikivi, siinä on vettä. Hän kurottaa kaulansa alas ja +juopi, ahmii, nielee... Oih! kuinka hän nauttii ja hekkumoipi; hän +painaa päänsä viileään virtaan, juopi, juopi... + +Se virkistää tuo raikas vesi, mutta huumaa samalla, ikään kuin nousisi +päähän. Ja hän tuntee taas elinvoimaa jäsenissään, kääntyy istumaan ja +tempaa nuolentyngän rinnastaan. Viimeinen veri pulpahtaa ulos, vaan hän +ei sitä huomaa, jonkinlainen kalvo kiertyy hämärtämään hänen +katsettaan. Hän on olevinaan taistelun tulisessa touhussa, näkee +liekkien leimuavan ja kuulee sotahuutojen kaikuvan, itse hän intoa +hehkuen heiluu eturivissä, huiskuttaa tapparaansa ja Vesainen hänen +rinnallaan huutaa: "Oikein lankomies, iskepä niin..." + +Mutta sekin huumaus laukeaa, hän ei kestä istumassa, horjahtaa kiveltä +kyljelleen, ja käsi putoo veteen... Se on niin raikasta tuo vesi, hän +juopi taas... Ja uusi utuinen mielikuva ajelehtaa hänen himmeäin +silmäinsä edessä. Hän seisoo hangella joentörmällä ja katselee +mielihyvin tuota nuorteaa impeä, joka kärsimätönnä kuin kesytön varsa +hioo suksiaan hankeen. Sen hipiä on niin hieno, sen poski niin punainen +ja povi aaltoilee tasaisesti kuin metsälammen laine... Se on Johanna, +hänen lemmittynsä... Vaan nyt se jo kiidättää mäkeä alas, irtautunut +tukka lepattaa valloillaan tuulessa, ja notkeasti huojuu tuo sorea +varsi... Vaan se horjuu jo ... oih! pyörryttää ... se huojuu, lepattaa +ilmassa, himmenee, häviää usvaiseen pilveen... + +Nuorukaisen kalpea pää notkahtaa kiveä vastaan, käsi solahtaa veteen, +ja haavoitettu rinta korahtaa vielä kerran, huoahtaa -- ja laskeupi. + + * * * * * + +Mutta toverit soutivat jo kaukana, yhä pyrkien länteen päin. +Pysähtymättä, levähtämättä tekivät Pohjanmaan miehet raskasta +päivätyötään, painoivat menemään koko päivän yhtenä rupeamana; suvannot +soudettiin, virrat sauvottiin, kosket vedettiin. Illalla saavuttiin +ärjyvän Usmankosken alle ja jäätiin siihen yöksi, viskauduttiin +nurmelle makaamaan uupuneina ja hervottomina kuin susien ajama +porolauma. Vasta siellä huomasi Vesainen, että Lauri oli poissa. Hänet +oli viimeksi nähty Putkuokosken niskassa -- Juho arvasi hänen +kohtalonsa ja suri vilpittömästi ja syvästi taatuinta sotatoveriaan, +uskollisinta ystäväänsä. + +-- Jos yksin olisin määräämässä, lähtisin vielä yön selkään häntä +hakemaan ja hautaan edes saattamaan. + +-- Sääli nuorta miestä, todisti Kaupin ukko. -- Mutta nyt täytyy +enemmän ajatella eläviä kuin kuolleita, pelastaa, mitä pelastaa voi. + +-- Niin, niin, kiirehtiä pitäisi, vakuutti Juhokin, ja jäi miettiväksi. + +Hänestä kului matka niin kovin hitaasti, hän olisi tahtonut ilman +kautta lentää tuon kuudettakymmentä peninkulmaa leveän erämaan halki, +joka hänet erotti Pohjanlahden rannikosta ja siellä olevista +omaisistaan. Varsinaisena tuskana häntä herkeämättä vaivasi se ajatus, +että hänen verivihollisensa Ahma samaan aikaan riensi toista vesistöä +pitkin noille samoille paikoille ja että se mahdollisesti ennen häntä +ehtisi perille. Hän laski molempien reittien päivät ja päivätaipaleet +ja tuli aina siihen masentavaan päätökseen, että Ahma sittenkin saattoi +ehtiä ennen. Oi, jospa voisi painaa yöt päivät yhteen pohteeseen -- +mutta ei voi. Miehistö ei jaksa. + +Jo Merikosken alla oli veneitä kevennetty ja kevennettiin vieläkin. +Pari venettä oli kokonaan jätetty Putkuokosken kuohuihin, oli näet +miehistöstäkin, vaikka paljon ei oltu retkellä vastarintaa kohdattu, +sentään toistakymmentä miestä kaatunut Kannanlahdessa ja Kemin suussa. +Mutta raskaaksi kävi kulku sittenkin. Levätä olisi usein pitänyt, mutta +aikaa ei olisi ollut. + +Aamulla ani varhain nostatti Vesainen taas miehensä liikkeelle. Usmanan +pienen kylän varat otettiin eväiksi mukaan ja niin kiirehdittiin lyhyin +levähdyksin taas kulkua koskisia vesiä myöten ylöspäin. Toisen päivän +iltana oli ehditty Jyskyjärvelle, mutta silloin huomattiin, että +sellaista kyytiä oli mahdoton pitemmälti jatkaa. Taivas satoi vettä +tulvanaan, märkinä ja uupuneina ei miehistä suurin osa sanonut voivansa +yhteen puuskaan, yötä kunnolleen lepäämättä, lähteä vaikeille +vetotaipaleille. Eikä Vesainen voinut heitä siitä moittiakaan. Mutta +hänestä tuntui, ikään kuin joku sisäinen voima olisi sittenkin +pakottanut häntä viipymättä rientämään edelleen. + +-- Montako on joukossa miestä sellaista, jotka minun matkaani lähtevät? +kysyi hän äkkiä yöpaikassa. -- Minä koettaisin painaa edeltä. + +-- Mutta mitä se hyödyttäisi? kysyi joku epäillen. + +-- Hyödyttäisi se. Ahman joukko ei voi olla suuri, miesten paljoudella +me ei siellä kumminkaan isoja tehdä, tärkeintä on, että harvatkaan +ajoissa ehtivät perille. Onko lähtijää? + +Kolmisenkymmentä rotevaa iiläistä, joille kodit ja perheet olivat +enemmän huolena kuin uni ja lepo, tarjoutui kohta lähtemään. Neljästä +veneestä tyhjennettiin kaikki saaliit pois, ja niillä miehet lähtivät +pari tuntia levättyään Maanselän poikki. Muu joukko jäi Krankan Hannun +ja Kaupin ukon jäljestä johdettavaksi. + +Se vasta menoa oli. Yöt päivät taivallettiin, vetopaikoilla olivat +kaikki miehet aina aisoissa, järvitaipaleilla vain vuorotellen +nukahtivat veneissä tunnin silloin, toisen tällöin. Veneissä +vuoronperään syötiinkin, maissa ei viivytty missään. Päästiin siten +Kuhmon vesille ja siitä taas myötävä virta nopeammin kuljetti alaspäin. +Koskissa oli esilaskijana vanha oulujokelainen, joka ne vedet oli +ennenkin laskenut. Oulujärvellä teki vastatuuli harmia ja melkein +yliluonnollista voimaa vaadittiin miehiltä, että he sittenkin läpi +myrskyn pysähtymättä sen poikki soutivat. Kun Vesaisen veneessä miehet +kaikki olivat niin uupuneet, että jo mielivät epätoivoon langeta, +silloin tarttui Juho, jonka jättiläisvoimia jännitys ja mielenkiihko +vielä oli karaissut, yksin airoihin ja kiskoi eteenpäin miestensä +levätessä. Toiset veneet ponnistelivat perässä. + +Näin päästiin vihdoin eräänä kirkkaana elokuun aamuna Pyhäkosken alle +ja hetkinen levättiin Muhoksen kylässä. Vihollisesta ei sinne ollut +vielä mitään kuulunut. Mutta Vesaisella ei kumminkaan ollut malttia +enää jokea myöten kulkea edemmä, hän päätti jättää veneet siihen ja +miehineen suoraan poikkimaisin selkosta rientää Alakiiminkiin ja Iijoen +suulle. Sillä sinnehän Ahma oli tulossa -- lieneekö jo tullutkin. + + * * * * * + +Jos Vesainen ponnisteli ja kiirehti Oulujoen vesistöjä kulkiessaan, +niin yhtä suurta kiirettä piti Ahmakin Iijoen latvoilta laskeutuessaan. +Hän arvaili, että Vesaisen joukon oli täytynyt ennemmin tai myöhemmin +saada tiedot heidän lähdöstään, vaikka sitä salassa oli pidettykin, ja +että se pian takaapäin rientäisi heidän kintereilleen. Kaikki saattoi +riippua muutamista päivistä, riippua siitä, milloin Vesainen tuon +tiedon oli saanut. Ja hänellä itsellään oli pienempi joukko -- tuskin +90 miestä oli hän ehtinyt saada kokoon -- ja se joukko oli surman oma, +jos Vesainen se tavoittaisi taikka jos siltä paluutie katkaistaisiin. +Hän käsitti, että koko tuo hänen retkensä oli uhkarohkeutta, sillä +hänen suunnitelmansa perustui yksinomaan siihen otaksumiseen, että +Vesainen palaisi Oulujoen vesistöjä ja että hän itse joukkoineen, +kostoretkensä tehtyään, ehtisi Iijokea myöten paluumatkalle ennen tämän +tuloa. + +Edellinen otaksuminen oli hänestä melkein varma, jälkimmäinen huoletti. +Ja sen vuoksi hän rauhatonna myötään kiirehti kulkuaan, hoputti +miehiään, pitenti rupeamia, lyhenti levähdyshetkiä. Ja ravakasti matka +sujuikin, tiet olivat vanhastaan tutut. Ahma tiesi olevansa ainakin +muutamia päiviä edellä, vaan montako? + +Oltiin jo ohi vetotaipaleista, virtaavaa jokea soluttiin sukkelasti +alaspäin, kosket laskettiin milloin melalla, milloin köydellä, mutta +aina onnellisesti. Pudasjärvellä mieli sama vastatuuli, joka Vesaista +kiusasi Oulujärvellä, hidastamaan Ahmankin matkaa, mutta tukevasti +soutaen päästiin senkin päähän, ja virta lähti nopeasti viemään veneitä +Haapakosken kuohuvaa köngästä kohden. + +Sitä eivät karjalaiset olleet ennen koskaan laskeneet, mutta nyt ei +olisi Ahma mitenkään joutanut vedättämään veneitä rantoja myöten. Ja +kun muutamassa niemessä Pudasjärven länsipäässä tavattiin vanha +kalasteleva uudisasukas, niin Ahma heti ehdotti, että tämä otettaisiin +mukaan laskijaksi. + +-- Osaatko laskea könkään? kysyi Ahma ankaralla äänellä ukolta. + +-- En mene takuuseen. + +-- Etkö ole laskenut koskaan? + +-- Olen minä oman veneeni, mutta teidän veneitänne en tiedä. + +-- Elä kiertele, sinä osaat jos tahdot. Ja sen sinä tiedät, että sinun +on koetettava. Jos vilppiä sinussa näen, niin auta armias sinua! + +Väkisin vietiin ukko laskemaan. Osa miehistä nousi, painoa +keventääkseen, rantaan juoksemaan, muut jäivät veneisiin, jotka +ohjattiin ensimmäisen, ukon laskeman veneen perästä. Ensimmäisestä +kovasta putouksesta laskettiin onnellisesti, nyt oli vain kappale +koskivettä vielä jäljellä ja sitten toinen, matalampi köngäs -- sileä +suvanto siinti jo edessäpäin. Ja ukon vene laski täyttä vauhtia könkään +kuohustoon; niskassa sen tosin kova aalto täytti puolilleen, vaan +eheänä se sittenkin solui suvantoon. + +Mutta toisen veneen täytti sama kuohu kokonaan; se vääntyi väkisin +poikkiteloin hyrskyä vastaan, keikahti, upposi ja tuli kappaleina +köngästä alas. Kolmas vene koetti karttaa tuota vaarallista aaltoa, +mutta karahti kallioon ja meni säpäleiksi. Neljäs samoin. Veneiden +laitoja, eväsarkkuja, aseita, airoja, hukkuvia tai hukkuneita +karjalaisia uiskenteli valloillaan poukamassa kosken alla ja kierteli +pyörteen silmää, sillä välin kun yhä uusia veneitä laski samaa turmiota +kohden. Muutamat niistä pääsivät alas, toiset upposivat kuohuun taikka +katkesivat vaanivaa kalliota vastaan. Kun viimeinen vene oli könkään +alle saapunut, laski Ahma, joka henkensä kiireessä koetti poukamassa +pelastella hukkuvia miehiään, että useimmat hänen veneistään olivat +särkyneet ja miehistöstä monta hukkunut. Hän karjui vihoissaan, hän +itki ja sadatteli Jumalaa ja itseään. + +-- Ja se on sinun syytäsi kaikki! huusi hän julmistuneena +laskijaukolle, kun tämän rannalla kohtasi. -- Tahallasi laskit niin +läheltä kuohun kuvetta. + +-- Olisinhan sitten itsekin hukkunut... Eivät osanneet tulla perästä. + +-- Elä puolustele, tahallasi teit, eikä sulle armoa anneta! + +Ei ukko ehtinyt paljoa rukoilemaankaan. Silmät kiukkua säkenöiden +kuristi Ahma häntä niskasta, painoi pään alaspäin, työnsi kasvot jokeen +ja piti siinä, niin verkalleen ja kiduttamalla hukuttaen vanhuksen. +Sitten potkaisi menemään jokeen. + +Ahma kähisi suuttumuksesta ja pettymyksestä; hän hyppeli ja repi +tukkaansa. Tämä oli surma koko retkelle! huusi hän. Miten nyt matkaa +jatketaan? Miehet kyllä olivat enimmät pelastetut -- suuri osahan oli +kulkenut maitse alas -- mutta millä pelillä kuljettiin edelleen, kun +veneet olivat säpäleinä? + +Ei auttanut muu kuin ruveta korjaamaan niitä joita korjata voi, ja +panna miehiä hakemaan Pudasjärven harvoilta uudisasukkailta lisää +veneitä. Mutta siihen meni koko päivä ja yö, ja vasta seuraavana +päivänä päästiin jatkamaan matkaa. + +Se oli harmillinen viivykki karjalaisille, ja Ahma aavisti että se oli +heille kallis viivytys. Tuolla ajalla on Vesainen ehtinyt kulkea +kymmenen peninkulmaa ja saapuu nyt ehkä pahimmoilleen perille. Vaan ei +auta. Matkaa täytyy jatkaa kahta tulisemmin, perille täytyy päästä. + +Ja perille karjalaiset pääsivätkin. Oli Pertun-päivän aamu, kun he +Illinsaaren kupeitse soutivat ja laskivat veneensä Iin kirkon +yläpuolelle samoihin valkamiin, joista pohjalaisten retkikunta kolmatta +kuukautta sitten oli lähtenyt jokea ylöspäin, viemään hävitystä +Karjalaan ja Vienan rannoille. "Köyhän velka ei kauaksi jouda", +ilkkuivat karjalaiset törmälle noustessaan. He olivat saapuneet +maksamaan täydellä mitalla. Ahman viha oli heltymätön, se janosi +kostoa. Ja nyt hän sai kostaa. + +Ei ollut kulunut kuin puoli vuotta siitä, kun Ahma viimeksi kävi Iijoen +suulla. Silloin oli työ jäänyt kesken, ainoastaan muutamia taloja oli +kirkonkylästä tullut ryöstetyksi ja poltetuksi, ja tapellen oli hänen +täytynyt väistyä omalle maalleen. Nyt hänellä oli tilaisuus täydentää +työnsä; kylät olivat turvattomia, miehet kaukana retkillä eikä heidän +kotiin tulostaan ollut tietoa; vaimoja, vanhuksia ja lapsia vain oli +taloissa. Ja hän täydensi työnsä perin pohjin. + +-- Tehkää selvää jälkeä, neuvoi hän miehilleen, kun nämä hajausivat +ryöstämään. -- Kannanlahdessa töröttävät uuninkiukaat pystyssä; +tasoittakaa täällä nekin. + +Eikä miehille paljoa kehoitusta tarvittu. Taloista tupruava savu +himmensi kohta päivän säteet, ja säkeniä räiskyi torvenaan rannoilta +jokeen. Vaan itse ei Ahma viitsinyt lähteä koko nuotiontekoon eikä +teurastukseen, se oli hänestä liian halpaa työtä, se ei ollut urhon +työtä, kun ei saanut miesten kanssa miekkoja mitellä. Hän käveli +pappilaan "kirkon avaimia noutamaan", pitihän katsoa, oliko kirkossa +mitään mukaan otettavaa, ennenkuin se tuleen pistettiin. + +-- Tuttu talo -- eikö terveeksi sanota vierasta? ivaili hän tupaan +astuessaan. + +Naiset juoksivat vapisten karsinaan, vaan vanha, valkohapsinen +kirkkoherra astui pelättyä vihollista vastaan ja rupesi rukoilemaan +armoa kylälleen ja kodilleen. + +-- Mitä sinä ukko armosta höpiset, mitä armoa ne iiläiset meillä ovat +tehneet... Vai et sitä tiedä, no, lähdet meidän kanssa Kannanlahteen +katsomaan, se tekee hyvää vanhalle miehelle. Mutta nyt tule oppaaksi, +ota avaimet, käydään kirkossa ensiksi. + +Hän raastoi vanhuksen mukaansa. Mutta vanhan Henrikin poika, joka +palveli isänsä kappalaisena, oli jo edeltäpäin juossut kirkkoon, +noussut torniin ja ruvennut läppäämään kirkon kelloa, joka oli pitäjän +kesken sovittu varotusmerkki, kun vihollinen oli tulossa. Ahma arvasi +juonen ja huusi hurjistuneena, niin että mäki kaikui: + +-- Heitä pois se helinä, heitä henkesi kaupalla! + +Mutta nuori pappi soitti, heilutti kelloa voimansa takaa, +varoittaakseen etäämpänä olevien talojen asukkaita pelastamaan edes +itsensä ja karjansa. Eikä hän hellittänyt hihnasta, ennenkuin kaksi +karjalaista tuli häntä alas raastamaan. + +Kirkon edustalla seisoi Ahma julmistuneena hänen edessään. + +-- Se oli viimeinen soittosi, mies! + +Ja kädessään olevalla raskaalla kirkon avaimella paukautti hän +kappalaista päähän, niin että tämä hengetönnä vaipui maahan isänsä +jalkoihin. + +Pian oli kirkkokin liekeissä. Sen läheisen talon pihalta kuului +karjalaisten ilkeää naurun rähäkkää, ja Ahma siirtyi sinne katsomaan +laahaten vanhan kirkkoherran mukaansa. Talo paloi, ja miehet nauroivat +eräälle nuorelle vaimolle, joka revityin vaattein, hapset hajallaan, +kerran toisensa perään syöksyi palavan tuvan ovea kohden, josta eräs +partasuu karjalainen aina viskasi hänet takaisin. + +-- Lapseni, lapseni! huusi nainen ja hyökkäsi uudelleen, vaan aina sama +temppu. Ja sille miehet nauroivat. Hymähtäen astui Ahma savuavaan +tupaan, kantoi sieltä käsivarresta pyörtyneen lapsen. + +-- Tätäkö sinä vain tahdot? + +Hän oli ojentavinaan lapsen vaimolle, mutta lyödä romauttikin samalla +sen pään kiveä vasten murskaksi ja viskasi sitten raadon äidin syliin. + +Onneton äiti katsoi hetken runneltua aarrettaan. Jäsenet vapisivat ja +silmät rupesivat mulkoilemaan, ja hänen kasvonsa vääntyivät äkkiä +katkeraan, kamalaan nauruun, mielipuolen onttoon, julmaan nauruun. + +Hetkeksi vaikenivat ilkkuvat karjalaisetkin. Mutta vanha kirkkoherra +laskeusi polvilleen pihamaalle, suuntasi kasvonsa taivasta kohden ja +rukoili: + +-- Herra, armahda meitä, herra, armahda sinä meitä! + +Karjalaisilla ei ollut aikaa tuhlata eikä kauan yksillä paikoin +huvitella; jo samana päivänä, Iin kirkonkylän vielä palaessa, Ahma +lähti miestensä kanssa retkeilemään toisiinkin kyliin. Hänellä oli aie +-- koska aikaa näytti riittävän -- pistäytyä Oulunsuussa asti yön +aikana puhdistamassa ja höyräyttämässä sen suuria, varakkaita taloja. +Mutta sinne mennessä piti poiketa Kiiminkiin, sen hän oli vannonut jo +sillä hetkellä, jolloin Vesainen Kannanlahdessa hänen tupansa ovea +särki, se retki oli hänellä koko matkan ollut suurimpana nautintona ja +vahingonilona mielessään. Siellä, päävihollisen pesässä, hän itse +tahtoi tehdä puhdasta ja kotona pilkanneiden harmiksikin hän sieltä +aikoi viedä Vesaisen kauniin sisaren mukaansa Vienaan. + +Parikymmentä miestä jätettiin veneitä ja tavaroita vartioimaan, muut +lähtivät astumaan etelään päin, jotta hiekkainen kangas tömisi. + +Ennen päivänlaskua oltiin jo Vesalassa, sinne näet suunnattiin kulku +suorastaan. Talo oli melkein autiona, niityllä olivat Tapani ja Helinä +ja muu väki, Anni yksin oli talossa lehmiä odottelemassa ja +heinämiehille iltakeittoa keittämässä. Niissä askareissa hän puuhaili +kodassa ja hyräili itsekseen kaipauksen säveltä ikävöidessään kauan +poissa ollutta miestään. + +Silloin lennähti ovi auki. Pitkä, roteva, ruskeapartainen mies katsoi +ovelta ja huudahti Annin nähdessään melkein iloisena: + +-- Hoo, ei ole talo autio, on ainakin yksi eläjä; ja kun yksi on, niin +tulee kai useampiakin. Oletko sinä Vesaisen vaimo? + +Miehen murteesta ja ulkomuodosta arvasi Anni heti, mistä oli kysymys; +hän näki kohta useampia partaniekkoja vilahtelevan pihalla. Ja sen +tiedon masentamana vaipui hän sanaa puhumatta penkille istumaan, +kätensä hän vain kieraisi ristiin ja katsoi tylsästi eteensä. + +-- Sen näkyy olevan, -- hyvä saalis, herkkupala, tarinoi Ahma ja istui +lähemmäs muka hyväilemään naista, pirullinen hymy huulillaan. Anni +vetäytyi säikähtyneenä peremmä. -- Soo, älä arkaile ollenkaan, ei sinun +tarvitse pelätä, että miehesi tulee näkemään, jos istutkin minun +polvelleni. Minä tiedän missä hän on, hän risteilee Vienan lahtia ja +keräilee saalista kotiin eukolleen tuodakseen, ha, ha... + +Vaan äkkiä hän muisti, ketä hän oikeastaan oli hakemassa, ja kysäisi: + +-- Mutta missä on talon tytär, oma rakas menneentalvinen helluni -- hä? +Niitylläkö on -- vai niin, no tulee kai kotiin yöksi -- ohoo, näkyvät +tulevan heinämiehet, koska puuroa keitetään. Mutta lämmitäpäs nyt, +mutso, matkamiehille sauna, oikein tulinen kyly, niin saadaan kylpeä ja +sitten nukkumaan -- eikö niin? + +Raskain askelin astui Anni saunalle. Kauheita nämä ovat +palveltavia, mutta mitäpä auttaa näin vartioituna ja turvatonna +niskoitteleminenkaan. Sitä hän ajatteli, että kunpa edes lapset -- niin +hän kutsui Helinää ja Tapania -- arvaisivat olla taloon tulematta, +itsehän hän kumminkin on mennyttä kalua. "Miksi menit, Juho, ja jätit +minut yksin!" huokasi hän, tuskaan ja pelkoon uupumaisillaan. + +Tuvassa olivat miehet isännöineet, kantaneet ruokia esiin ja ruvenneet +syömään. Silloin helähti joelta iloinen, kirkas, lapsellinen laulu. + +-- Siinä on lintuni, huudahti Ahma, hyppäsi pystyyn ja juoksi rantaan. +Siihen laskivatkin juuri heinämiehet. Selin törmään seisoi Helinä +rannalla. Äkkiä hän kuuli takanaan askeleita, kääntyi -- ja näki Ahman +edessään. + +Usein olivat viime talvesta nuo kasvot, tuo ryhti kajastaneet hänen +mielessään. Se oli ollut jonkinlainen itsepintainen, sairaalloinen +mielikuva, joka oli häntä ahdistellut unissa ja valveilla, jota hän +usein oli koettanut karkottaa, mutta turhaan. Se kuva oli kuin lumottu +häneen, hän ei päässyt siitä irti. Nyt hän näki sen elävänä edessään, +ei tiennyt oliko se unta vai totta, silmät tuijottivat vain suoraan +eteen. Mutta kun Ahma kädet ojossa juoksi häntä vastaan huutaen: "no +nyt et pääsekään käsistäni" -- kirkaisi tyttö ja lankesi silmilleen +maahan. Toiset rannalla olijat eivät pelon vuoksi pitkään aikaan +päässeet paikaltaan päkähtämään ja juoksivat sitten pakoon. Ahma +kiirehti nostamaan Helinää ylös, kantoi hänet käsivarsillaan kappaleen +rinnettä myöten ja istui sitten siihen mättäälle, puolipyörryksissä +oleva tyttö polvellaan. + +-- Älä sinä pelkää, lintuseni, puhui hän, en sinulle pahoja aio. +Sanoinhan jo viimein, että kainaloiseksi kanakseni sinut vien, ja +onneton se, joka sinulle pahaa sanaa uskaltaa virkkaa. Kannanlahdessa +meillä on elämä yhtä hyvää kuin täälläkin, ja käymme joskus täälläkin +asioissa. Ja kun veljesi Juho vasta tulee Vienan puolelle, niin käsi +ojossa käyn vastaan ja sanon: "Terve taloon, lankomies, jätäpä keihäs +porstuaan...!" + +Helinä kuunteli kuin huumauksissaan tuota puhetta. Hän ei ollut oikein +tajullaan, ei voinut jäsentään liikuttaa, mutta hänen katseensa olivat +kuin kiinni juotetut tuon väkevän miehen tulisiin silmiin. Sydäntä +ahdisti, hänen olisi tehnyt mieli huutaa, mutta ääni ei kulkenut ... +eikä hän tiennyt oikein, miksi hän huutaisi. Tämäkö nyt oli se verinen +mies? Ja noin leppeästi soi sen ääni. Vai pilkkasiko se, oliko tuo +kaikki katkeraa ivaa? Ei, se tuntui niin suoralta, niin varmalta. + +-- Tyynny tyttöni, älä pelkää, jutteli Ahma leppoisasti kuin lapselle. +-- Tällä kertaa sinua en jätä, vaan parasta on, että lähdet +mielisuosiolla. Senpä tiedät, että huonomman miehen voit avioksesi +saada kuin Ahman... + +Mutta tytön ruumis vapisi vielä hänen polvellaan ja kasvot olivat +liikkumattomat kuin nukkuneen. Sitä se Helinä siinä ajatteli, että +voisivatko Juho ja Ahma sopia? Voisiko hän elää tuon miehen kanssa?... +Ja sekin oli kuin jokin unen hämärä utukuva, tuollaisen painajaisen +unelma, joka pelotti ja hirvitti, mutta jota hän ei voinut ravistaa +päältään... + +Hän tunsi tuon pelätyn miehen sivelevän hänen kiharoitaan ja puristavan +hänen vyötäreistään, eikä hän kumminkaan voinut valittaa eikä itkeä... + +Mutta samalla rupesi outoja ääniä kuulumaan pihalta päin ja metsän +rinnasta. Kuului miesten huutoja, meteliä ja kirouksia. Ahma hypähti +pystyyn, juoksi törmälle eikä ehtinytkään enää taakkaansa vaalia, +heitti sen pellon ojaan pökerryksissään ja pyörtyneenä ja juoksi +pihaan. + +Siellä oli toiset tuumat edessä. Vesainen miehineen oli saapunut. Muuan +nuori karjalainen ei ollut tullessaan malttanut olla ohi mennessä +sytyttämättä tien varrella olevaa täysinäistä heinälatoa. Siitä noussut +savu oli näkynyt kauas poikkimaisin rientäville ja vielä kiirehtänyt +heidän kulkuaan. + +Pihamaalla siinä syntyi tappelu tulinen. Vesaisen väsyneet miehet +olivat harvalukuisemmat, mutta vihaisesti he häikäilemättä iskivät +kiinni viholliseen, joka ensiksi tyrmistyi arvaamatonta hyökkäystä. +Karjalaiset olivat joen puolella pihaa, iiläiset metsän puolella ja +siitä hyökkäsivät vuoron perään toinen toistaan vastaan, väistyivät +väliin Vesaisen vasta alulle paneman uuden tuvan kehän taa ja +ryntäsivät taas. Molemmat päälliköt, joiden mielessä useat sattumat +olivat idättäneet niin katkeran mieskohtaisenkin vihan toisiaan +vastaan, seisoivat taas kerran silmä silmää vasten, ja ne silmät +liekitsivät tulisemmin joka lyönniltä mikä vaihdettiin. Miehiä kaatui; +vuoroin toiselta, vuoroin toiselta puolen jäi mies tantereelle +taistelevain jalkoihin. Aurinko oli laskenut, elokuun ilta kävi +pimeäksi, tuskin näki enää mihin löi. Muuan karjalainen ehti kumminkin +taistelun kiireessä viskata palavan tappuratukon olkiläjään navetan +kupeelle, navetta syttyi palamaan, ja sen roihuavassa valossa +jatkettiin kahakkaa. + +Juhon rinnalle oli hänen nuori veljensä Tapani ehättänyt taistelemaan; +heinähanko oli hänellä aseena, ja sillä hän hosui kuin mies. Juho itse +iski melkein vaistomaisesti, itsetiedottomasti; hän oli matkasta, +valvonnasta, huolista ja taistelusta niin väsynyt, että tuskin +seisaallaan kesti, ja hän näki, miten hänen miehistäänkin moni aivan +uupumuksesta retkahti tantereelle. Mutta masentumiseen ei ollut aikaa, +hän iski vain, muuta ei ollut hänellä ajatusta eikä tunnetta, kuin että +hänen verivihollisensa oli siinä hänen edessään. Mutta äkkiä hän saa +kolauksen sivultapäin, tuntuu pistos vasemmassa olassa, hän horjahtaa, +kaatuu... Ahma syöksee kuin kotka kaatuvaa kohden ... vaan peräypi, +Tapanin hangon kärki on tunkeutunut syvälle hänen reiteensä. Hurjana +kääntyy Ahma nuorukaista kohden, hänen keihäänsä välähtää, ja Juho +näkee veljensä verisenä kaatuvan vierelleen. Vielä kerran ponnistaa hän +voimiansa, ryntää ylös, hyökkää eteenpäin; hänen tapparansa huojuu +entistään hurjempana, kaksi karjalaista kaatuu kohta sen painosta... +Samassa hän näkee vihollisen väistyvän. Ahma nilkuttaa erääseen +toveriinsa varaten, nurkan taa metsää kohden, ja toisetkin häviävät +samaa tietä. Metsän rintaan asti seuraa Vesainen jäljellä olevain +miestensä kanssa, edemmäs eivät jaksa. Vihollinen katoaa yön pimeyteen, +he itse palaavat pihalle, horjahtavat siihen pitkälleen... + +Siinä makaa Vesainen läähättäen ja tuijottaa synkästi palavan +navettansa liekkeihin. Tuossa siis tulos hänen kostoretkestään, siinä +voitto ja maine ja vaivain palkkio! Kuolleena makaa tuossa hänen +vierellään hänen nuori, viaton veljensä, siihen se kaatui häntä +puolustaessaan. Kuolleina taikka haavoitettuina lepäävät siinä pitkin +pihaa enimmät hänen parhaista miehistään, itsellään kirvelee hänellä +haavoitettu olka, veri valuu pitkin kylkeä, eikä hän käsivarttaan jaksa +liikuttaa, ei uupumukselta kykene paikaltaan päkähtämään haavaansakaan +tukkiakseen... Apeat mietteet vain hänen mielessään risteilevät. + +-- Kotoisen pihani on taas veri tahrannut, sodan tuli syö tuossa sen +hiiltyviä seiniä. Kylät ovat taaskin poltetut, kenties kokonaiset +pitäjät... Minun syytäni kaikki! Rakkaat omaiseni, vaimoni, sisareni, +missä nekin ovat? Missä? Ei ole näkynyt. Onko tappanut vihollinen vai +vienytkö...? + +Häntä puistattaa se ajatus, hän koettaa nousta ylös hakemaan omaisiaan. +Ei jaksa, jalka huojuu, hän horjahtaa istumaan. Ja kyynel kiertyy +vihdoinkin silmään miehisen miehen, rautainen luonto sulaa kerrankin, +yli voimainsa jännittynyt tahto hervahtaa ja laukeaa. + +-- Miks'en voinut minäkin kaatua toisten kanssa, huoahtaa hän, miks'en +kuolla pois koko kurjuudesta?... + +Sitä hän synkkänä mietti, voimatonna istuen pihansa verisellä nurmella +yön pimeässä. Silloin laskeupi pehmoinen käsi takaapäin hänen +kaulalleen, hän tuntee tutun äänen kuiskaavan: + +-- Juho! + +-- Anni! + +-- Sinä olet haavoittunut, annas kun pesen ja sidon haavasi. + +-- Missä on Helinä? + +Kuullen nimeään mainittavan nousi tyttö siltä paikalta, johon oli +taistelun alussa makaamaan jäänyt, ja astui kuin unissakävijä pihalle. + +-- Tuossa on tyttökin, hänkin toki pelastunut! + +Helinä käveli kohti, katsoi veljiään, jotka vierekkäin makasivat +nurmella, toinen kuolleena, toinen haavoitettuna, katsoi muita +kaatuneita ja kysyi: + +-- Kaatuiko Ahmakin? + +-- Pakoon taisi päästä, vaikka revittynä, mutta merkkinsä se tuohon +jätti, sanoi Juho, osoittaen Tapania. + +Silloin lankesi Helinä polvilleen kaatuneen veljensä rintaa vastaan, ja +kyyneleet, joita pelko oli koko taistelun ajan rintaan tyrmistänyt, +pulpahtivat vihdoinkin valtoinaan esiin. + + + + +IX. + + + Oi emoni, kantajani, + Ellös olko milläkänä, + Milläkänä, tuollakana, + Tuvat uuet tehtänehe, + Paremmat osattanehe, + Pohjola soittanehe, + Lemmon kansa kaattanehe. + +Valkoinen lippu liehuu sauvoimen nokasta joka veneen keulassa, joka +seuraavana pyhänä laskee Iijoessa olevaan Ruununsaareen, pitäjän +yhteiseen hautuumaahan. Ja niitä laskee sinne paljon, riveittäin niitä +latoupi pitkin saaren hiekkaista rantaa, ja jokaisesta kannetaan maihin +ruumis, useimmista pari, kolme. Muutamille on jo arkku ehditty tehdä, +toisille on ainoastaan neljä lautaa lyöty kehykseksi, vielä toisia +tuodaan käärittyinä loimiin, purjeisiin taikka palttinoihin. Kiireen +vilkkaa luovat miehet hautoja, suuria, yhteisiä hautoja, mutta ei +tahdota sittenkään ehtiä saada koloa maahan niin monelle kuin olisi +tulijoita. + +Limingan vanha kirkkoherra on saapunut toimittamaan hautausmenoja; +omassa pitäjässä ei näet ole enää yhtään pappia jäljellä, kappalainen +kaatui kirkon edustalle, ja kirkkoherra-vanhuksen veivät vienalaiset +vankina mukaansa. Kirkkomäellä, taivasalla, kirkon raunioiden vieressä, +on aamulla pidetty jumalanpalvelus, johon koko tuo kovaa kokenut kansa +hartaasti otti osaa. Nyt on koko kansa keräytynyt hautuumaalle +peittämään multiin vihollisten hävityksen uhrit, koston ja sodan +hedelmät. Murheiset ovat kasvot ja kaihoa kertoo käytös. Jokaisella on +joku omainen itkettävänään. Mikä kaatui Vienan maalla, mikä Vesaisen +pihalla, minkä tappoi vainolainen kodin omissa nurkissa. + +Vesainenkin seisoo siellä äänetönnä närettä vastaan nojautuneena ja +katselee synkästi tätä surullista toimitusta. Vaikka hän siteessä +kantaakin haavoitettua käsivarttaan, on hän kumminkin lähtenyt +saattamaan velivainajaansa hautaan ja tekemään pitäjäläisilleen tiliä +teostaan. Sillä vaikka vienalainen luuli, että koko Vesaisen retkikunta +oli hänen kanssaan Pertun-päivänä palannut ja siinä pelossa suoraa +päätä yötä myöten lähti painamaan Iijokea ylöspäin paluumatkalle, +vieden saaliit ja vangit mukaansa, niin ei jäljelle jäänyt retkikunta +vieläkään ollut saapunut kotikyliin. Ja siitäkin oltiin huolestuneina. + +Vesaisesta tuntuu, että ne kyyneleet, joita täällä vuodatetaan, +huokaukset, joita kuuluu kalmiston hiljaisista lehdoista, syyttävät +häntä. Hän huomaa, että ne ankarat sanat, joita vanha kirkkoherra +haudalla puhuu sotaa, vihaa ja kostoa vastaan, suuntautuvat häntä +kohden. "Viha synnyttää vihaa, kosto kostoa, veri verta", puhuu pappi. +"Mitä kertovat nämä poltetut talot, hävitetty temppeli, silvotut +ruumiit ja runsaat kyyneleet? Ne todistavat, että joka miekkaan rupee, +se miekkaan hukkuu. Kehoittakootpa ne samalla teitä kaikkia, jotka nyt +seisotte näiden surullisten hautojen partailla, vastaisuudessa +muistamaan, että kosto ei ole ihmisille annettu, opettakoot ne meitä +kaikkia nöyrinä ottamaan vastaan sen vitsauksen, joka meille annetaan, +nielemään vihan ja jättämään koston Herralle..." + +Koko seurakunta näytti yhtyvän hänen ameneensa. Vesainen vain seisoi +syrjässä siimeksessä puuhun nojaten, ja monet mietteet hänen mielessään +risteilivät. Oliko hän todellakin niin pahoin rikkonut? Olihan hänellä +koko ajan ollut oman kotiseutunsa paras mielessään, olihan hän tahtonut +tyrmistää tuon alituisen maanvaivan sen omilla pesäpaikoilla... +Erehdystäkö se oli ollut kaikki...? Toimetonnako täällä sitten pitäisi +ristissä käsin istua ja avutonna odottaa, milloin vainolainen yön +aikaan hyökkää nukkuvaan kylään ja tappaa lapsetkin vuoteilleen...? Ja +silloinkaanko ei saisi kostaa, eikö saisi mitenkään purkaa +katkeruuttaan ja sydämensä sappea, eikö osoittaa ilkityön tekijälle, +miltä se itselle tuntuu...? Ei, se olisi vääryyttä, eihän ihminen voi +olla muu kuin ihminen... Kärsinyt hän oli itse, kärsinyt kovemmin kuin +kukaan, mutta hän tiesi, että hän oli tehnyt mitä oli voinut... + +Sitä hän synkkänä mietti vielä, kun jo vene toisensa perästä lähti +soutamaan poispäin kalmiston rannasta. Astui silloin harmaaparta +vanhus, isävainajan sotatovereita, hänen rinnalleen, tapasi olasta ja +virkkoi: + +-- Joko karkasi tarmo Vesaisestakin, joko meni luonto? Isävainajaltasi +se ei mennyt. + +-- Ei. Vielä kuollessaan hän kehoitti kostoon. + +-- Ja pojastako polvi huononee? + +-- Sanovat minun kovin pahoja tehneen. + +-- Kuunteletko sinä akkoja ja pappeja? Vaan minä sanon, että sinä olet +menetellyt kuin mies, ja niin sanovat muutkin, jotka tietävät mitä +taisteleminen on. Karaise mielesi, nuori mies, sinua vielä tarvitaan. +Vielä sinun haavasi paranee ja vuorosi tulee iskeä. + +-- Vielä minä tahdonkin iskeä, tahdon vielä kerran nähdä Ahman silmästä +silmään! + +-- Oikein. Se on miehen mieltä miehen päässä. Nyt lähdetään taas +elävien ilmoille. + +Kun kirkkorahvas jälleen saapui kirkkorantaan, soutivat siihen juuri +Vesaisesta jäljelle jääneet iiläiset. He olivat veneineen Oulunsuun +kautta kiertäneet ja saapuivat nyt mereltä päin. Se oli reipasta, +tervettä joukkoa, josta vähitellen levisi rohkeutta masentuneiden +kotimiestenkin mieliin. He tiesivät jo, että vainolainen oli ollut +vierailemassa, eikä hävityksen näky heitä siis äkkiarvaamatta +masentanut. Olivatpa iloisiakin, kun taas soutivat kotirannoilleen ja +saivat kohdata omaisensa. Siinä tapasi taas äiti kaivatun poikansa, +puoliso sai heittäytyä oman miehensä kaulaan ja tyttö tapaili arkana +ikävällä odotetun sulhonsa kättä. Tuotiin tuomisia, veneen täydet +tuliaisia, vaatteita, hopeata ja vaskea jaettiin jo törmällä omaisille. +Veneissä oli elämistä ensi aluksi, kyllä sitten taas uutta hankitaan, +lohduttelivat miehet. + +-- Mutta talon ne polttivat, vietävät, valittaa siinä muuan eukko +miehelleen. + +-- Vai polttivat! No, rakennetaan uusi ja entistä ehompi. Emme niitä +mekään siellä polttamatta jättäneet. + +-- Ja vaari vanhan kun tappoi partaniekka... + +-- Vai tappoi vaarin; mutta vanhahan tuo jo olikin. + +-- Pikku Jaska se kuoli säikähdyksestä, kertoo eräs nuorikko itkien +miehelleen. + +-- Pikku Jaskako, mitä sanot, oma pikku Jaskani? Niinkö säikähti pieni +peipposeni, jolle juuri toin vaskikellon heluksi. Itkettääpä minuakin. +Mutta, eukkoseni, -- saadaan uusi -- -- + +Syvä oli se haava, minkä taas tämä retki oli iiläisten elämiseen +iskenyt. Varsinkin oli kirkonkylä ja jokivarsi tuhkana. Sitä haavaa +poti monta vuotta. Mutta mieli toipui sentään pian masennuksistaan, ja +horjumattomalla sitkeydellään kävi kansa rakentamaan uutta elämistä +vanhoille raunioille. Talo kohosi entisen sijalle, karjaa kasvatettiin +uutta ja kesantoon päässyt pelto kynnettiin auki ja kylvettiin siihen +siemen säilymään tallessa talven yli lumen alla ja kasvamaan leivän +seuraavana suvena. + + + + +X. + + + Miekkaa Pohjola hioili, + Tapparata tahkoeli, + Piti viikkoista vihoa, + Ylen kauaista kaetta. + +Kesätyöt oli Pohjanmaalla tehty, elot leikattu missä leikattavaa oli, +riihet puitu, ja käsissä oli pimeä, sateinen syksy. + +Syysmyöhällä lokakuussa pidettiin siihen aikaan Oulujoen suussa suuret +markkinat. Sinne purjehti laivoja Turusta, Tukholmasta, Raumalta, jopa +joskus Riiasta ja Lyypekistäkin asti tuodakseen koko maakuntaan +välttämättömimpiä elatusvaroja ja tarvekapineita, suoloja, jauhoja, +rautaa, hamppuja, ja viedäkseen sieltä eläinten nahkoja, kaloja, +tervoja ja voita. Useita näitä kaukaisia laivoja oli nytkin ankkurissa +salmessa taikka satamassa joen suussa Linnansaaren alla. Mutta vielä +enemmän oli siellä pitkin rantoja kuin pinottuina rantamaalaisten omia +veneitä, suurempia ja pienempiä. Oulunsuun markkinoille purjehtivat +näet silloin vielä rantalaiset Kokkolasta Tornioon asti, ja +sisämaalaiset riensivät sinne myöskin joko soutaen jokia pitkin tai +metsäpolkuja astellen, kaikki vaihtamaan itselleen metsän ja karjan +tuotteita vastaan tärkeimpiä tarvekaluja pitkän talven varaksi. + +Olipa silloin muutaman viikon ajan elämää ja liikettä näillä muuten +hiljaisilla seuduilla. Veneitä tuli ja meni, tavaroita kannettiin +rannalle, ostajia keräytyi siihen; tingittiin, tarjoiltiin, +käänneltiin, punnittiin. Suurin liike oli kumminkin noiden kaukaa +tulleiden laivojen edustalla ja kannella; siellä säkkejä auottiin, +kyseltiin hintoja ja hierottiin kauppoja. + +Rannallekin Merikosken alle olivat kauppasaksat rakentamiinsa +lautakojuihin levittäneet tavaroitaan näytteille, ja siinä oli +kiiltokalua monenkinmoista, mikä katsojan silmää hiveli ja vietteli +ostamaan. Siinä edustalla kulki varsinkin nuorta väkeä runsaasti +edestakaisin, nauttien jo pelkästä katsomisestakin, siinä tapasivat +tuttavat toisensa, ja se oli alituisena kisapaikkana pitkin päivää. + +Siinä kulki Vesalan emäntäkin eräänä päivänä nuoren kälynsä kanssa. +Olivat edellisenä iltana tulleet Juhon seuraamina markkinoille, joilla +molemmat olivat ensi kertaa, ja olipa heillä nyt ihmettelemistä kaikkea +sitä uutta komeutta katsellessaan. Outoa väkeä vilisi mustanaan +edestakaisin, vieraita kasvoja näkyi kaikkialla, vaan kuului sentään +joukosta joku tuttavakin tervehtivän. + +-- Ka, onhan täällä kiiminkiläisiäkin, puhui Krankan Martta-muori, kun +Johannan kanssa ostoksiltaan heitä kohden kuupitti ja tuli tervehtimään +pulleana ja mahtavana kuin ainakin. -- Mutta miks'ette ole taloon +tulleet, kun kerran mailla olette, Helinäkin, sinä jota sinne meille +kohta pitemmäksikin aikaa odotettaneen ... niin, niin, veretpähän +kasvoihin karahtivat. + +-- Kuinka pitemmäksi ajaksi? kysyi Anni muka oudostellen. + +-- No etkö sinä tiedä, vaikka salaistahan tuo vielä lieneekin. Mutta +näin meidän kesken puhuen niin kuuluuhan niillä nuorilla olevan vähän +yhteisiä puuhia. + +-- Vai niin, ja minä olen luullut että sinne kotivävy meille otetaan, +kun on miehistä puute, jutteli Anni puoleksi leikillään. Sillä tiesihan +hänkin vähän niistä Hannun tuumista, mutta tiesi myös, että Helinä +siitä puhuttaessa oli kammoksunut joutumistaan äkäisen Martta-muorin +miniäksi. + +-- Mitä kotivävyä? kysyi Martta melkein suuttuneena. -- Onko siitä jo +tietoa? + +-- Eikö mitä, kiirehti Helinä vastaamaan. + +Mutta Anni jatkoi vieläkin muoria kiusatakseen: + +-- Onhan niitä siellä kotikulmallakin miehiä, vaikka niitä on +tapettukin. + +-- Hoo, ihmetteli Martta-muori ja melkeinpä kiivastui. -- Sitä minä +olen aina sille Hannulle sanonut että se on vetelys -- ilman se vielä +jääpi ja poikamieheksi, jos se tuolla tavalla jatkaa. Mitä se onkin +sillä peliä: kiehahtaa tänäpänä sinne ja huomenna tänne, naurattaa +kaikkia naisia eikä sitten pidä kiinni yhdestäkään. Mikä ne lie meidän +lapset pilannut. Tämäkin Johanna, se hylkii hyviä kosijoita, mutta +viisastut sinäkin tyttö, kunhan aikasi olet sitä herraspoikaa +haaveksinut, joka sinua keväällä imarteli. Nyt minä toki luulin, että +Hannulla oli vakavammat tuumat, mutta näin se aina vitkastelee. Mutta +kerrankin minä sille totuuden sanon... + +Muori oli saanut mielensä aivan kuohuksiin kiihotetuksi, hän melkein +kähisi haukkuessaan sitä poikavetelystään. Vesaisen suku oli arvossa +pidettyä koko Pohjanmaalla, ja Martta oli jo ollut hyvillään, että +sieltä saataisiin arvokas emäntä Krankkalaan, mutta siihen poikaan sitä +ei koskaan tiennyt luottaa. + +-- Ehkäpä se Hannu vielä ajattelee sitä Vienan tyttöä, jota se jo +kuuluu ruvenneen tänne kuljettamaan, vaikka sitten matkalle jätti, +pisti taas Anni väliin. + +-- Mitä Vienan tyttöä -- venakoitako tänne, höpsistä! Mutta tuossahan +tuo itse tulee... Hannu! ... selittäköön nyt itse asiansa. + +Hannu tuli ja tervehti hyvin ystävällisesti kiiminkiläisiä, Helinän +kättä varsinkin kauan puristi. Vaan Martta kiirehti heti selittämään: + +-- Vesalaan kuulutaankin kotivävy hommattavan. + +-- Tottako, Helinä? + +-- Ei kuin leikkiä. + +-- Mutta se voisi olla tottakin, jatkoi muori ja antoi siinä tiellä +pojalleen jo aluksi pienen nuhdesaarnan. Sitten hän kutsui Annin sekä +Helinän Krankkalaan. Hannun piti mennä voudin luo, jossa joukko +Pohjanmaan miehiä oli koolla ja johon Juhokin oli lähtenyt. Sieltä hän +lupasi tuoda Juhon mukaansa Krankkalaan. + +Tätä kokousta varten se oli Juho oikeastaan tullutkin markkinoille +neuvottelemaan toisten pitäjäin miesten kanssa. Paljon muuta +markkina-asiaa hänellä ei ollutkaan, ryöstetystä talosta ei ollut +paljon myötävää -- haava käsivarressa oli vielä syyskesän aikana +pitänyt häntä metsänkäyntiinkin kykenemättömänä. Mutta Vienan puolelta +oli taas kuulunut pahoja uutisia, ja ne hänet ajoivat liikkeelle. Ne +iiläiset, jotka siellä äsken olivat käyneet lunastamassa pois vanhan +kirkkoherransa ja muut vangit, olivat kertoneet, että vienalaiset +varustautuivat pelottavaa vauhtia. Muiltakin kulkijoilta oli kuulunut, +että jo heti Vesaisen joukon lähdettyä oli siitä retkestä pelästyneinä +Solovetin luostaria ruvettu uudelleen muurittamaan ja varustamaan; +sinne oli hankittu tykkejä ja pyssyjä ja näitä jälkimmäisiä oli suuret +määrät jaettu talonpojille. Sen lisäksi oli sinne tilattu sotaväkeä. +Kahden voivodin komennolla oli sinne tuotu monta tuhatta miestä julmia +tataareja, joita oli sijoitettu sekä luostariin että siihen uuteen +linnaan, jota nyt parastaikaa rakennettiin Suman pogostaan. Pelättävä +oli, että sieltä piankin tulisi tapahtumaan uusi hävitysretki +Pohjanlahden rannikolle. + +Näistä huolettavista uutisista oli miesten kesken syksyn kuluessa +paljonkin keskusteltu ja tuumittu oli, että pitäisi vielä kerran +laittaa valitus Ruotsin hallitukselle ja pyytää sotaväkeä maakuntaa +suojelemaan. Sillä kun vainolaisella on säännöllistä sotaväkeä apunaan, +ei Pohjanmaan kansa sitä enää yksin jaksa torjua. Niistä seikoista +oltiin nyt neuvottelemassa ja voudille puhumassa. Mauri Yrjönpojan +talossa oli koolla miehiä joka pitäjästä, talonpoikia ja pappeja, ja he +pyysivät, että vouti veisi heidän toivomuksensa hallitukselle perille. + +-- Menkää itse Ruotsiin pyytämään, kehoitti vouti. Minä olen asiasta +kirjoittanut monta kertaa. Paremmin tepsisi, jos itse menisitte. + +Mauri Yrjönpoika ei omasta puolestaan tahtonut kovin paljoilla +valituksilla rasittaa hallitusta, hänet muistettiin siellä kyllä +muutenkin. Mutta mielellään hän soi että kansa itse valitteli, paremmin +huomattaisiin kuinka huonossa tilassa maakunta oli. + +Liminkalaisista muutamat epäilivät, tokko tällaiseen toimenpiteeseen +olisi syytä; he olivat vieläkin kopeasti varmoina, että heidän +väkirikkaisiin kyliinsä ei vainolainen kumminkaan uskalla tulla. Vaan +vanha Kauppi osoitti vaaran tällä kertaa etupäässä uhkaavan juuri +heitä. + +-- Iin kylät ovat paljaina, sanoi hän, ne on kahdesti ryöstetty +puolessa vuodessa. Jos vainolainen nyt tulee, niin ei se Iihin tule, +vaan hyökkää suoraan joko Kemiin tai Liminkaan. Ja kun vienalaisilla +nyt on sotaväkeä apunaan, niin eivät ne arkaile hyökätä suorastaan +tänne, varsinkin jos tietävät, ettei täälläkään minkäänlaista +varustusta ole. + +-- Niinpä taitaa olla, miettivät silloin liminkalaisetkin. Ja +yksimielisesti päätettiin lähettää lähetyskunta suoraan Ruotsiin +kuninkaan luo pyytämään tältä suojelusta uhatulle maakunnalle. + +Lähetyskuntaan valittiin Kalajoen kirkkoherra Ljungo, Juho Vesainen ja +Hannu Krankka. Jo kahden viikon perästä nämä miehet päättivät lähteä +Oulunsuusta Hannun omalla laivalla Tukholmaan. Valtakirjat kolmen +pitäjän puolesta kirjoitettiin, ja onnea toivottivat toiset miehet +lähteville, kehoittaen heitä suoraan ja vakavasti kuvaamaan hyvälle +kuninkaalle kansan avutonta tilaa, -- he luottivat siihen, että hän ei +heitä ainaiseksi jättäisi julman vihollisen myötään ryöstettäviksi ja +rääkättäviksi. Ja hyvin toivein ja rohkaistuin mielin erosivat +Pohjanmaan miehet, palatakseen kukin kotipitäjäänsä kertomaan, että +apua oli odotettavissa. -- + +-- Nämä pojatpa lähtevät maailmaa katselemaan ja puhuttelemaan +kuninkaita ja korkeita hallitsijoita, kehuskeli Hannu, kun rehennellen +Juhon kanssa astui Krankkalan tupaan. -- Eikö käy kateeksi, tytöt? + +-- Ota minut mukaasi, pyysi Johanna, silmät intoa hehkuen. + +-- Ettäkö saisit siellä tavata sen nuoren herran, joka sinua täällä +keväällä mielisteli? Maltahan, sisarueni, vielä se Bagge tänne palaa. +Ja tänne tulee sotaväkeä ja sotaherroja ja pulskaa elämää. Eikä sitten +sinunkaan, Helinä, enää tarvitse pelätä Ahman tulevan ryöstämään... + +Niin intoili Hannu antautuen kuten ainakin kokonaan sen uuden +mielijohteen valtaan, joka hänet kullakin hetkellä sai innostumaan. Hän +oli iloinen kuin vasikka, hyppi ja nauratteli koko perekuntaa +hullunkurisuudellaan. Hymähdellen katseli häntä Juho: aina herkkä +liekkiin leimahtamaan, mutta yhtä herkkä laukeamaan! + +Illan iloksi laittoi Martta-muori hypyt Krankkalaan, johon kutsui +valiojoukon markkinanuorisoa. Tanhut tömisi tanssijajoukon alla, +hilpeästi helähteli nuorten nauru, ja mielihyvin sitä vanhemmat ihmiset +katselivat nauttien viljalti tarjottua talon vankkaa olutta. Annin +silmät kiintyivät erityisesti seuraamaan Johannaa, joka hehkuvin poskin +siellä heiluili korskeimpana kukkana tyttöjoukossa. Ja hänelle muistui +niin elävästi mieleen velivainajansa, Lauri. Siitähän sillä pojalla oli +ollut hiljainen tuuma viedä emäntä Torvisen vanhaan kotiin Kemiin; +monesti se oli Johannaa lemmittynään maininnut, vaikk'ei, ujo kun oli +luonnoltaan, vielä ollut kosia ehtinyt. Siellä se nyt veli makasi +kuolleena kaukana vieraalla maalla... + +Kun Johanna sattui tanssin lomassa hänen vierelleen istahtamaan, +kysäisi Anni: + +-- Et tainnut itse tietääkään, että sinulta sulhasmies jäi kesällä +Vienaan? + +-- Lauriko? Kelpo poika, vaan arka. Minulla pitää olla sellainen +tulinen mies, jolla on rohkeutta käsiksikin käydä... + +-- Semmoinenko kuin se nuori herra? ivaili vieressä istuva tyttö. + +-- Juuri semmoinen. -- + +Hannu pyöritteli palavissaan ja täydessä touhussa kylän tyttöjä, mutta +Helinää hän varsinkin koetti hyvitellä. Mutta hiljaisena kuin ainakin +pakeni tyttö usein seinävierellä istuvain riviin. Sitä Martta-muorin +silmät vähän huolestuneina seurasivat, ja tanssin välillä hän tapasi +poikaansa hiasta kiinni ja vei porstuaan. + +-- Laitakin nyt asiasi Helinän kanssa selville, häpeäksihän tämä muuten +talolle kääntyy. Sen on naittaja täällä, parasta olisi, jos saataisiin +kihlajaiset valmiiksi jo täksi illaksi. + +-- Ja ne saadaan, vakuutti Hannu. + +Kuumasta pirtistä pistäysi Helinä hetken kuluttua pihalle ja käveli +yksin jokiahteelle. Hannu riensi jäljestä, ja samassa tuokiossa hän oli +jo tytölle asiansa ajanut. Mutta Helinä loi katseensa maahan ja vastasi +arkaillen: + +-- Ei lie minusta näin ison talon emännäksi, sinä tarvitset +toimekkaamman -- ja äitisi myös. Ja sinullahan on niin monta valilla. + +Hannun masentui luonto, ja omatuntokin rupesi häntä soimaamaan, että +näihin rukkasiin voipi olla omaakin syytä, hän kun aikoinaan oli ollut +vähän hulivili ja nytkin oli siitä Vienan tytöstä niin paljon puhuttu. + +-- Ethän lie sydämellesi sitä pannut, kun leikkiä laskin sen +karjalattaren kanssa? + +-- Eikö mitä, muuten olen vain mielestäni niin nuori ja höperö, lapsi +vielä. + +-- Mutta siitähän vartut. + +-- No anna sitten olla vastaiseksi. + +Hetki oli tuskallinen vähän molemmille. Mutta äkkiä nosti Helinä +katseensa, ja kiireesti, ikään kuin jouduttaakseen sanojaan, hän +kysäisi: + +-- Kuule, tuosta karjalattaresta muistui mieleeni... Jos sinä olisit +hänet tänne tuonut ja vaimoksesi ottanut, niin olisitko sitten vielä +lähtenyt sotimaan hänen sukulaisiaan vastaan ja hävittämään hänen +kotiaan? + +-- Enhän minä sitä niin paljon aikonutkaan... + +-- Et, mutta jos olisit aikonut...? + +-- Ka, mistä sinulle se nyt päähän pälkähti? + +-- En tiedä ... näet nyt kuinka höperö minä olen. Ajattelin itsekseni +sitä juuri äsken... + +-- Enpä olisi tainnut lähteä. -- Mutta usko pois, enhän minä sitä +venakkoa aikonutkaan, vaikka se näkyy mieltäsi kaivelevan. Mutta nyt +minä näytänkin ja vannon, etten toista tyttöä enää katselekaan enkä +huoli, jos en sinua saa. + +-- Älä vanno. + +-- Vannon! + +Nolona palasi hän tupaan eikä enää puuttunut nuorten tansseihin. Taas +oli luonto lauennut. Mutta kun Martta-muori ehätti häneltä kysymään, +mitä hän oli toimittanut, vastasi hän vältellen: + +-- Kesken se vielä on. + +-- Kaikki sinulta aina jääpi kesken! + +Helinä istui tuvan portailla toisten tyttöjen rinnalla, mutta heidän +leikkipuheitaan hän ei kuunnellut. Sitä hän mietti siinä samaa asiata, +jota hän niin monesti ennenkin oli itsekseen miettinyt, josta hän oli +uneksinut öin ja päivin: Olisikohan Ahma vielä tullut Iin kyliä +ryöstelemään, jos se hänet olisi mukaansa vienyt vaimokseen? Eiköhän se +olisi pitänyt lupaustaan, ettei enää koskaan tulisi Pohjanmaan pitäjiä +hävittämään? Ja olisikohan Juhokaan sitten enää lähtenyt Ahman taloa +polttamaan, jos tiesi hänen siinä olevan emäntänä? Eikö Juhosta ja +Ahmasta olisi voinut tulla ystäviä? Ja jos olisi voinut tulla, niin +mieluummin hän, Helinä, olisi lähtenyt Ahmalle kuin Hannulle! + +Se oli hänen lapsellisen mielensä suuri, salainen kysymys, jota hän +viime loppiaisesta asti oli hautonut mielessään. Jo silloin oli Ahma +hänet niin lumonnut, ettei Helinä saanut häntä karkotetuksi mielestään. +Ja tytön hiljaisissa haaveissa oli tuo julma soturi muuttunut leppeäksi +mieheksi, joka voi rakastaa ja jota voisi rakastaa... Niin se oli +hänestä kesälläkin tuntunut, vaikka hän kyllä vapisikin tuon pelätyn +miehen käsissä... Mutta usein oli senkin jälkeen hänessä uudistunut se +kysymys: miksi eivät Ahma ja Juho voisi elää ystävinä? Voisiko hän sen +ystävyyden saada aikaan? + +Sitä hän haaveili kuuntelematta toisten tyttöjen pilapuheita ja +pistosanoja. + +Seuraavana aamunakin, kun hän Juhon ja Annin seurassa purjehti +Oulunsuun satamasta merelle päin ja kun laitaiseen luovimalla pyrittiin +Kiiminkijoen suulle, hän istui veneen pohjalla ja mietti sitä. Puolella +korvalla hän vain kuunteli, mitä Juho ja Anni perässä keskustelivat. He +juttelivat siitä Tukholman matkasta, ja Anni valitti, että hänen +miehensä taas jättää hänet yksin. Hän kertoi, miten hän oli ikävöinyt +ja itkenyt ja kärsinyt koko menneen kesän, miten hän oli öillä valvonut +ja pelännyt vihollisen tuloa ja miten puolikuoliaaksi oli säikähtänyt, +kun Ahma yht'äkkiä ilmestyi ovelle. + +-- Jätät meidät taas turvattomiksi. Ei tiedä, minä päivänä se Ahma taas +voi pihalle hiihtää. Kahdesti se jo on Helinääkin ollut viemässä, +kolmannella kerralla se ei meitä kotiin jätäkään. + +Juho istui hetkisen mietteissään. Tuota hän jo oli ajatellut ja +huolehtinut paljon enemmän kuin Anni saattoi aavistaakaan. Mutta hän +oli kerta siinä asemassa, että hänen ei sopinut kieltäytyä kuntalaisten +luottamustoimesta. + +-- Ei auta, sanoi hän. -- Ja tuskin se Ahma vielä hetiaikoihin +hiihtämään kykenee, se kuuluu saaneen Tapani vainajan hangosta siksi +hyvän tällin. + +-- Vaan jos se kykenee, niin meille se taas ensimmäisenä työntyy. + +Juho ei vastannut mitään, hänen täytyi myöntää, että totta se oli. +Ahman viha häntä kohtaan oli yhtä tulinen kuin hänen oma vihansa Ahmaa +kohtaan. Hetkinen istuttiin Vesaisen veneessä ääneti ja katsottiin, +kuinka alus kepeästi hyppeli aaltojen yli pohjoista kohden, tuulen +purjetta pullistaessa. Äkkiä kääntyi Helinä perään päin ja kysäisi: + +-- Voisitko sinä, Juho, koskaan leppyä Ahmaan? + +-- Ahmaan -- en koskaan. + +Taas istuttiin sanaa puhumatta, ja kotvasen kuluttua virkkoi Helinä +taas: + +-- Mutta luuletko, että Ahma voisi leppyä sinuun? + +-- En. Hän ottaa minulta hengen, missä sen vain saapi -- mutta minä sen +otankin häneltä! + +Helinä tuijotti miettiväisenä, silmiään räpäyttämättä, kauan aikaa +hyrskyviin aaltoihin. Ja vielä kolmannen kerran hän kysyi matalalla +äänellä silmiään kohti nostamatta: + +-- Ettekö siis voisi sopia millään ehdoilla? + +-- Niinkö Ahma ja minä? vastasi Juho vitkastellen purjenuoraa +kiinnittäessään. -- Emme millään ehdoilla. + + + + +XI. + + + Salon synkimmän sisässä, + Korven kolkon kainalossa, + Näkevi salaisen saunan, + Piilopirtin pikkaraisen + Kahden kallion lomassa, + Kolmen kuusen kulman alla. + +Vain Ahvenanmerellä oli syksyinen myrsky vähän hätää näyttänyt +Pohjanmaan miehille, jotka pienoisella jahdillaan purjehtivat +Oulunsuusta Tukholmaan, muuten oli matka ollut aivan vaaraton, vaikka +vuodenaika olikin myöhäinen. Krankkalan vanha kippari tunsi väylät, +osasipa hän luovia Tukholman kapeavetisen, kauniin saaristonkin läpi +aina Määlarin laskuun asti, ja eräänä iltana he laskivat jahtinsa +satamaan aivan kuninkaallisen linnan alle. Valitut lähetysmiehet, +Kalajoen kirkkoherra, Juho Vesainen ja Hannu Krankka, nousivat maihin, +laivamiesten toimeksi jätettiin myödä ja tarpeellisiin tavaroihin +vaihtaa ne maalaistuotteet, joita mukaan oli otettu. + +Ljungo Tuomaanpoika oli jo ennen Upsalasta käsin käynyt valtakunnan +pääkaupungissa ja osasi opastaa äkkinäisiä tovereitaan, jotka eivät +ennen eläessään olleet oikeata kaupunkia nähneet, saatikka sitten niin +suurta ja komeata kuin Tukholma jo silloin ajan oloihin nähden oli. +Siellä he tepastelivat pitkin katuja lammasnahkaturkeissa ja +tervatuissa kautokengissään ja ihmettelivät sitä outoa komeutta. +Monesti nämä erämaan lapset seisottivat askeleensa ja jäivät pää +pystyssä kummastelemaan noita vieressään kohoavia kivirakennuksia, +linnoja ja kirkkoja: sitä lasien paljoutta, sitä värien runsautta, sitä +salvu- ja kivimiehen työpaikkaa! Suuret kivisillat viivyttivät heidän +huomiotaan, he ihmettelivät laitureihin laskettujen laivojen +lukumäärää, suuruutta ja komeutta, ja varsinkin panivat muhkeat +nelipyörävaunut, jotka parihevosten vetäminä ohi viilettivät, heidät +kummiinsa. Pohjanmaalla ei näihin asti vielä oltu minkäänlaista +ratasajopeliä nähty, ei ollut maanteitä, eikä niitä siis tarvittu. + +He olivat ensi aluksi aivan pyörällään siitä liikkeen hurinasta, siitä +väen vilinästä. Niinhän ne olivat kuin alituiset markkinat. Outoja +pukuja siinä oli jos jonkinlaisia, hienoja ja ruumiin mukaisia, +niinkuin kuoria makkarassa, sotaväkeä siellä marssi ryhdikkäänä +tahdissa komeissa, kiiltävissä univormuissaan, ja naiset, ne nyt +näyttivät niin somatekoisilta, hoikkaisilta ja pehmeiltä, että Hannu +toisinaan kesken kävelynsä pysähtyi, tempasi Juhoa käsivarresta ja +näytti sormella: + +-- Katsopas tuossakin, niin on kuin meren kaisla, tekisi mieli +kouransilmäänsä puristaa, että jäisikö jälkeä... + +Ja kun he olivat satamassa tavanneet muutamia suomalaisia merimiehiä ja +näiden kanssa illalla pistäytyivät kirkkaaksi valaistuun, seiniltään +kuvitettuun kapakkaan, jossa hempeät neitoset tarjosivat hohtavista +tinamaljoista Espanjan kihahtavia viinejä, niin jopa pääsi Hannulta +nauru, eikä hän malttanut olla hihkaisematta: + +-- Hei pojat! Tämäpä vasta maailmaa on! Enpä huolisi taivaaseen +pyrkiäkään, jos täällä saisin elää. -- + +Moniaita päiviä he viipyivät Tukholmassa, ja Kalajoen kirkkoherra kulki +sillä aikaa korkeiden viranomaisten puheilla kertomassa heidän matkansa +tarkoituksesta ja tiedustelemassa miten kuninkaan puheille päästäisiin. +Vanha Juhana-kuningas ei ollut pääkaupungissa, hän asui Gripsholman +kauniissa, syrjäisessä linnassa, jossa hänen hovinsakin oli ja johon +hän äsken, kun vanhuus ja tauti rupesi heikontamaan voimia, oli +kutsunut hallitustoimiin apulaisekseen nuoremman veljensä, +Södermanlannin herttuan Kaarlen. Pohjanmaan miesten anomus päästä +kuninkaan puheille saatettiin hänen tietoonsa, ja jo muutaman päivän +perästä tuli heille kutsu saapua Gripsholmaan. Laitettiin kuninkaan +käskystä heille sinne kyytikin, ja ensi kerran ajelivat nyt Hannu ja +Juho sillan sileyistä maantietä myöten nelipyöräisissä, notkeasti +keinuvissa vaunuissa, joita korskuvat pekunat nopeasti kiidättivät +eteenpäin. + +Nämä lähettiläät valtakunnan kaukaisimmalta kulmalta olivat näet sangen +mieluisia ja tervetulleita vieraita Ruotsin hoviin. Uteliaana odotti +heitä vanha kuningas. Kaikua sen taistelun rytäkästä, jota viime +vuosikymmenenä oli peräpohjassa käyty Vienanmeren ja Pohjanlahden +ranta-asukkaiden välillä, oli vihdoin vähäisen kuulunut Ruotsin +hallitukseenkin asti. Pietari Bagge oli matkaltaan palatessaan tiennyt +siitä katkelmia kertoa, ja voudit olivat kirjeissään siitä usein +maininneet. Viimeisten ryöstöretkien yhteydessä oli Juho Vesaisen nimeä +jo monesti mainittu Ruotsin hovissa ja jännittyneinäpä sen vuoksi +tahdottiin nähdä tätä omituista, itsenäistä, tarunomaista +talonpoikaissankaria, joka siellä asutuksen rajamailla naapureistaan +keräämällään joukolla uljaasti puolusteli kotoisia seutujaan ja +pelottomasti teki laajojen erämaiden taakse hävitysretkiä vihollisen +alueelle, synnyttäen siellä kauhua ja vapistusta. + +Nuo pohjanperän kaukaiset seudut ja olot olivat siihen aikaan vielä +kokonaan peittyneet jonkinlaiseen tarumaiseen, paksuun huntuun, jonka +alle hyvin harvoin tarkemmin oli silmäilty. Sen kansa eli vielä omaa, +itsenäistä, muista erotettua elämätään, johon sen, pirkkalaisaikojen +perijänä, katsottiin olevan oikeutetunkin. Hallitus sekaantui hyvin +vähän sen sisäisiin oloihin; vouti kantoi sieltä vuosittain veron, +sotaväkeä käytiin sieltä tuon tuostakin kirjoittamassa, mutta muuten +sai kansa itse pitää huolta toimistaan ja tarpeistaan. Sen +kaupparetkistä Lappiin ja Jäämeren rannoille, sen sotaisista hankkeista +ja itsepuolustuspuuhista, jotka olivat synnyttäneet lujan +yhtenäisyystunteen rahvaanmiesten kesken, kerrottiin Ruotsissa kuin +satuna, mutta sitä hyvin vähän tunnettiin. + +Ruotsilla oli näihin aikoihin ollut pitkällinen sota Venäjää vastaan, +vaikka nyt juuri vähän aikaa sitten välirauha oli saatu solmituksi. Nuo +pohjanperän kahakat eivät olleet missään suoranaisessa yhteydessä tämän +sodan kanssa, sen Ruotsin hallitus kyllä tiesi, mutta voisivatko ne +siihen jotenkin vaikuttaa, voisiko Ruotsilla olla niistä jotakin etua? + +Viime aikoina oli varsinkin Kaarle-herttua erityisesti kiinnittänyt +huomionsa Lapin seutuihin ja Jäämeren sekä Vienan rantoihin. Hän oli +puhutellut vouteja, jotka vuosittain Lapissa kulkivat, hän oli tavannut +merimiehiä, jotka olivat purjehtineet Vesisaaressa, Kuolassa ja +Arkangelissa, ja nämä olivat hänelle kertoneet, että tuolla tunturien +takana oli maailmaa sielläkin; siellä oli rikas kalastus, metsänriistaa +viljalti, valaita pyydettiin, suolaa keitettiin, ja vilkas kauppa kulki +sieltä moneen maahan. Mutta mihin valtakuntaan mikin paikka oikeastaan +kuului, siitä ei kukaan osannut tehdä selkoa, vaikka kyllä kerrottiin, +että tanskalaiset yhdeltä puolen ja venäläiset toiselta viime aikoina +olivat ruvenneet sinne kiinnittämään kynsiään: Tanskalla oli linna +Vuoreijassa, venäläiset rakensivat kaupunkeja ja luostareita Petsamoon, +Kuolaan ym. Mutta kävihän siellä Ruotsin voutikin veroa kantamassa, +siellä pirkkalaiset olivat vielä viime aikoihin isännöineet, ja +siellähän nyt vielä heidän jälkeläisensä kulkivat kauppamatkoilla ja +sotaretkillä... Pitihän siellä Ruotsillakin olla sananvaltaa, mutta +mitä myöten ja kuinka paljon? + +Siitä hän oli jo muulla tavoin ruvennut selkoa ottamaan, ja nyt oli +hänelle Pohjan miesten lähetyskunta tervetullut apu. -- + +Gripsholmassa miehet saatettiin kuninkaan luo, joka istui lepotuolissa +vanhuuden jo koukistamana. Harmajaksi oli jo käynyt hänen tuuhea, +punainen partansa, ja vaivoin enää jalka miestä kannatti. + +-- Terve, Suomen miehet! -- Niin tervehti Juhana tulevia suomen +kielellä, jota hän vielä muutamia sanoja muisti Turun ajoilta, jossa +hän Suomen herttuana ollessaan oli asunut ja silloin kansan kieltäkin +vähän opetellut. Rupesi sitten kyselemään Pohjanmaan oloista ja +huolista, tahtoen tarkan selon pienimmistäkin seikoista. Ljungo +Tuomaanpoika, joka kielentaitavana eniten oli äänessä, kertoi viime +aikain tapahtumat Pohjanmaalta ja sen kansan kärsimykset ja vaarat. Hän +kuvasi, miten tuo verinen taistelu molempain heimokansain, karjalaisten +ja pohjalaisten, välillä jo kauan oli kestänyt, miten se oli käynyt yhä +tuimemmaksi ja verisemmäksi, muuttunut sisämaan kalajärvillä ja +lappalaisten kauppapaikoilla käydyistä kahakoista varsinaiseksi +hävittäväksi sodaksi, joka ensin rajoittui ainoastaan ulompiin kyliin, +mutta sittemmin siirtyi aina rannikon väkirikkaimpiin pitäjiin asti, +joista Pohjanmaalla muutamat, kuten Ii ja Kemikin, jo oli aivan +paljaiksi hävitetty ja ryöstetty, vaaran toisille käydessä myötään +suuremmaksi. Kuluvan vuoden veriset kahakat hän kuvasi tarkalleen. +Tähän asti on, sanoi hän, taistelu ollut yksinomaan talonpoikain +keskeistä, mutta nyt on jo Venäjän puolella hallitus ottanut nämä +kahakat huomioonsa ja lähettänyt sotaväkeä Vienaan, joten pohjalaiset, +jotka näihin asti, joskin suureksi turmiokseen, ovat pitäneet puoliaan, +nyt ovat ehdottomasti joutuneet huonommalle puolelle ja jääneet +avuttomiksi. Apu Ruotsin hallituksen puolelta on siis välttämättömän +tarpeellinen, jos ei maan ja kansan mieli joutua aivan perinpohjaisen +häviön omaksi. Siitä syystä on kansa heidät lähettänyt pyytämään +sotaväkeä suojelemaan Pohjanlahden rannikkoa vienalaisten +hyökkäyksiltä. + +Tarkkaavasti kuuntelivat Juhana ja Kaarle-herttua tätä kertomusta, ja +vastaus oli hyvin suosiollinen. Kuningas vakuutti, että hän ei suinkaan +jätä pohjalaisiaan pulaan, vaan lupasi jo aivan pian lähettää sinne +riittävän suojelusväen. Sen varman kuninkaallisen sanan hän käski viedä +tervehdyksenä Pohjanmaan miehille. Hän kehoitti heitä edeskinpäin +urhokkaasti puolustamaan kyliään, ja rahvaan verotaakkaakin hän +palkkioksi lupasi huojentaa. Ottipa hän jo myöskin puheeksi linnan +rakentamisen Pohjanmaalle, kyseli missä sille sopiva paikka olisi ja +aikoi piakkoin laittaa miehiä siitä huolta pitämään. Hyvin toivein +poistuivat Pohjanmaan miehet hallitsijansa luota, vieläpä heille +kaikille kuninkaan käskystä lahjatkin annettiin, -- Vesaiselle Juhana +käski antaa komean miekan, jonka hamaraan oli uurrettu sanat +"palkkioksi urhoollisuudesta". + +Muhkeasti kestittiin miehiä linnassa, komeapukuiset palvelijat +toimittivat heille ruokia ja juomia. Mutta ennen heidän lähtöään kutsui +Kaarle-herttua Vesaisen vielä erikseen puheilleen. Oli tullut +mainituksi, että Juhokin oli käynyt Lapin-retkellä Jäämerellä asti, ja +siitä hän tulkin avulla tarkemmin kyseli. Juho kertoi hänelle, että +Torniosta ja Kemistä käydään noilla Lapin-retkillä vieläkin joka vuosi, +käydään Jäämerellä asti, jossa kemiläisillä on Varangissa varsinainen +asemapaikkansa. Ennen oli Lapin-kävijäin vaikutusala ulottunut +laajemmallekin itään päin, mutta nyt olivat venäläiset perustaneet +sinne Petsamonvuonoon luostarin, joka on lyönyt sen seudun lappalaiset +alleen. + +-- Onko se luostari edes venäläisellä alueella? kysyi Kaarle innostuen. + +-- Ei ole Lapissa mitään rajoja, vaan Pohjanmaan miehet siellä ennen +ovat verottaneet. Mutta nyt on luostari vienyt heiltä sen tulon +kokonaan. + +-- Eikö Ruotsin Lapin-voudin valtakaan ulotu sinne? + +-- Ei. Munkit siellä isännöivät. + +-- Mutta se luostari pitäisi hävittää pois sieltä, nuo tungeskelevat +munkit pitäisi karkottaa koko rannikolta! Sillä tällä tavoinhan meidän +valtakuntamme menettää osan vanhaa aluettaan! + +Niin huudahti herttua harmistuneena ja käveli lattiata edestakaisin +mietteissään. Vihdoin hän pysähtyi Juhon eteen. + +-- Mutta te pohjalaisetkin olette sankarijoukkoa, tottuneet tappelemaan +ja hävittämään. Menkää te ja hävittäkää se luostari maan tasalle! Ja +hävittäkää Kuolan linna ja koko venäläinen asutus Lapista. Jos te sen +teette, niin saatte takaisin oikeutenne verottaa lappalaisia siellä. + +Kun tulkki oli tämän Juholle kääntänyt, katsoi herttua terävästi Juhon +silmiin ja kysyi: + +-- Luuletko voivasi tehdä sen? + +-- Voin, vastasi Juho varmasti, ja hänenkin silmänsä välähti intoa. + +Herttua meni pöydän ääreen, kirjoitti paperille muutamia sanoja, antoi +paperin Vesaiselle ja virkkoi: + +-- Tässä on valtakirja, jossa minä olen sinut määrännyt Jäämeren-retken +päälliköksi. Ja jos hyvin teet tehtäväsi, niin palkkiosi on oleva +runsas. + +Ja hän ojensi kätensä sarkakauhtanaiselle talonpojalle hyvästiksi. -- + +Hilpeällä mielellä ja hyvin toivein lähti pohjalainen lähetyskunta +Tukholmasta paluumatkalle, viedäkseen kuninkaan varman lupaussanan +lohdutukseksi huolestuneille kotolaisilleen. Melkeinpä oli ylpeyttä +heidän mielessään siitä, kun heitä hovissa niin hyvin oli kohdeltu, ja +nautinnokseen he ajattelivat, miten omaisilleen ja naapureilleen +kertoisivat keskusteluistaan ja kesteistään kuninkaan linnassa ja +näyttelisivät saamiaan lahjoja. Vanha kirkkoherrakin hyräili hyvillään +laivan kannella, ja Hannu kehuskeli ja valehteli laivamiehille, miten +kuningas muka ateriankin aikana oli heitä taputellut olalle ja sanonut: +"Syökää te pojat, mutta kylläpä te syöttekin!" + +Mutta syksy oli käynyt myöhäiseksi, marraskuu oli jo lopulleen +kulumassa, paluumatka kävikin vaikeaksi. Myrsky hätyytteli jo heti +alussa, sitä vastaan saatiin tapella monta päivää, ja kun vihdoin +Merenkurkkuun ehdittiin, oli jo jäitä liikkeessä, eikä päästykään läpi. +Suomen puoleinen rannikkokin oli jo kiinteässä jäässä, ei auttanut muu +kuin piti palata takaisin. Monien vastuksien perästä päästiin vihdoin +terveinä Gävlen satamaan, johon laiva täytyi jättää talveksi. Siellä +oli pohjalaisten ensiksi keliä odotettava, ja vasta joulun alla he +pääsivät lähtemään paluumatkalle Pohjanlahden ympäri kotiaan kohden. Se +oli harmittava vastoinkäyminen, mutta minkäpä sille teki. + +Tammikuun alkupuolella -- oli jo solahdettu vuoteen 1590 -- ehtivät +lähettiläät Tornioon ja ajoivat Niilo Oravaisen taloon, mahtavan +Lapin-kävijän ja Lapin-voudin, jonka seurassa Vesainen kerran oli ollut +Lapin-matkalla. Mutta täällä oli heitä vastassa pahoja, masentavia +uutisia, jotka olivat omiaan tekemään aivan arvottomiksi ne hyvät +sanomat, jotka he toivat tullessaan. Hallituksen luvattu apu joutui +liian myöhään. Tornioon asti Oulunsuusta rientäneet pakolaiset tiesivät +näet kertoa, että venäläiset jo olivat tehneet hävitysretken +Pohjanmaalle taikka olivat vieläkin parhaillaan hävitystään tekemässä. + +Viattomain lasten päivänä -- niin kertoivat pakolaiset -- oli Oulun +jokivarrelta ruvennut näkymään mustaa savua, ja kamalan punaiselta oli +paistanut itäinen taivas. Huolestuneina olivat jokisuulaiset niitä +merkkejä katselleet, mutta kauan ei heidän tarvinnut odottaa, ennenkuin +saivat varmat sanat. Pelästyneitä pakolaisia oli rientänyt jokivarrelta +alaspäin, ja ne olivat kertoneet, että heidän talonsa ne paloivat ja +että vihollinen, jota nyt oli oikeata sotaväkeä, jalka- ja ratsuväkeä +tuhansia miehiä, oli täyttä vauhtia tulossa alaspäin jokisuuta kohden. +Siinä joukossa oli ollut julmia tataarilaisia, jotka löivät kuoliaiksi +kaikki elävät ja ihmiset, mitä eteen sattui. Hädin tuskin olivat +pakenijat saaneet henkensä pelastetuksi ja hakivat nyt paikkaa, missä +piillä julmaa vihollista. + +Se sanoma oli Oulunsuussa herättänyt hirmuista häiriötä ja melskettä. +Jokainen juoksi pelastamaan, mitä hänelle kalleinta oli, kiirehtiäkseen +pakoon, mutta harvat olivat pakoon ehtineet, ennenkuin vainolaiset jo +olivat olleet kylässä. Olivat muutamat vastarintaakin ajatelleet, vaan +ne tuumat oli täytynyt hylätä tykkänään, kun kuultiin vihollisia olevan +semmoinen määrä. Kuka oli ehtinyt valjastaa hevosensa, riipaista rekeen +jotakin vaatekappaletta ja lähteä lapsineen ajamaan kierälle jäälle, se +oli pelastunut. Hailuotoon olivat monet paenneet, toiset ajoivat +rannikkoa pitkin Tornioon asti. Kamala lieska oli heidän selkänsä +takana noussut palavista taloista, ja vielä monen peninkulman päähän +oli taivaanranta veriselle punoittanut. + +Niin kertoivat pakolaiset Oravaisen pirtissä, ja kauhistuen sitä +Ruotsista palaavat kuuntelivat. Hannu aavisti heti, että tuhkana se nyt +on hänenkin uhkea talonsa, mutta kuinka on kotiväen käynyt, äidin ja +sisaren? Ja Juhon sydäntä vihlaisi pelottava ajatus: onko Ahma mukana? +Jos on, niin kolkosti on käynyt suojattomiksi jääneiden kotona +Kiimingissä. Hävitys siellä kai kaikissa tapauksissa taas on käynyt, +mutta Anni ja Helinä...? + +-- Mitähän myöten lie hävitys ulottunut? kysyi hän levotonna. + +-- Ei ole tietoa. Kemissä asti ne eivät vielä ainakaan ole käyneet, +eikä ole Iistäkään mitään kuulunut. Vaan ne voivat ensiksi ryöstää +Oulujoen eteläpuolen. + +Vesainen mietti hetkisen ja virkahti sitten: + +-- Minä lähden kohta ajamaan. Tuletko mukaan, Hannu? + +Hannu oli heti valmis, mutta toiset estelivät: + +-- Mitäpä te sinne surman suuhun. Ei teistä ole siellä apua kumminkaan, +päänne vain menetätte. + +-- Menköön pää. Anna, Niilo, vahvimmat porosi, jotka hengästymättä +jaksavat tästä juosta Kiimingin suuhun. + +Eikä viivytty siinä monta hetkeä, ennenkuin molemmat miehet istuivat +ahkiossa ja antoivat vankkain härkäporojen täyttä nelistä kiidättää +poikki hankien kaakkoa kohden. Kalajoen kirkkoherra jäi Tornioon +odottamaan varmempia uutisia. + +He ajoivat illan ja läpi yön malttamatta antaa poronsa muuta kuin +toisinaan hetkisen hengähtää. Oli talven kovimpia pakkasöitä, jää +paukkuili ja ulvoi surullisesti halkeillessaan kylmän pakosta, ja +lämmin henki jäätyi melkein kohta sieraimista huokuessaan. Porot +vetivät sitkeästi ja väsymättä, vaan aamupuoleen jo rupesi vauhti +heikkenemään. Mutta samassa oltiinkin Kiimingin suussa, ja vielä +jaksoivat porot vetää Haukiputaan ensi taloihin; siellä ne sentään +olivat niin uupuneet, läähättivät niin pahasti, ettei ollut enää +lähtemistäkään niillä jatkamaan. + +Miehet astuivat pihalle, kolkuttivat pirtin ovelle. Ei vastausta. +Repäistiin ovi auki. Pirtti kylmillä, eläjää ei ketään. Mentiin toiseen +taloon. + +Sama juttu. Asukkaat näyttivät hävinneen kokonaan, lienevätkö paenneet +vai tapetutko niin tarkoin. + +Hakemalla löysivät miehet taloista kahdet sukset ja päästettyään +poronsa naavametsään he lähtivät hiihtämällä painamaan jokea ylöspäin. +Juho ponnisti sitä tiukemmin, kuta lähemmäs Vesalan maita hän ehti. Jo +kuumotti tuttu tupa valkoista hankea vastaan. Mikä ihme, se on +polttamatta! Mutta entä asukkaat? + +Tuiskuna rientää Juho ovelle: pirtti on kylmillä, kaikki sisällä hujan +hajan, ei elävän jälkeä missään. Lunta on kinostanut navetan oven +eteen, ja talli on tyhjä. Missä ihmiset? Ryöstetytkö vai tapetut, vai +ovatko päässeet pakoon? + +Kiduttava epävarmuus vaivasi miestä kahta kamalammin. Ei mistään saanut +tietoa, kaikki jäljetkin talosta oli tuisku peittänyt. Mutta olihan +kiiminkiläisten vanha pakosauna Suosalon norossa, olisivatko raukat +hädissään paenneet sinne? Sinnepäin lähti Juho hiihtämään, Hannu +seurasi äänetönnä jäljestä. Jälkiä ei näkynyt metsässäkään, turha tämä +hiihto taitaa olla, arveli Hannu, mutta seurasi kumminkin. Hiihdettiin +poikki soiden ja halki metsien, läpi tiheitten vesakkojen. Pimeän +päässä ei Juhokaan keksinyt, missä siellä ryteikössä se vanha +saunanroju oikeastaan oli, olipa saattanut hajota koko laitos sitten +viime näkemän. Vihdoin hän huomasi muutaman laajaoksaisen kuusen alta +säkeneen räiskähtävän. + +-- Siellä sauna, siellä eläjät! hän huudahti ja hiihtää ponnahutti +kohti. + +Pienessä, matalassa hökkelissä oli siellä yhdessä mylläkässä sekaisin +sekä ihmistä että eläintä ja tavaraa kaikennäköistä; pakolaisparat +olivat sinne kuljettaneet vähät karjansakin ja tavaroita mitä lähdön +hurakassa saivat mukaansa otetuksi. Tuli paloi kivisessä kiukaassa +lämmittäen tuota hataraa suojaa. + +Sakean savun läpi ei Juho ensiksi voinut erottaa saunassa olevia +olentoja, jotka säikähtäen hypähtivät pystyyn, kun näkivät uuden +tulokkaan astuvan piilopirttiin. Hän kävi askeleen lähemmäs, ja jo hän +tunsi vaimonsa, joka istui nurkassa ja piteli kääröä sylissään. Kun +Juho astui vierelle, nosti Anni onnellisesti hymyillen tätä vasten +pienen äskensyntyneen, heidän esikoisensa. + +-- Tässäkin on yksi, joka tervehtii isää. + +Juho istui matalan piilopirtin nurkkaan vaimonsa rinnalle, ja hän tunsi +itsensä niin äärettömän onnelliseksi. Hän ei joutanut paljoa vastaamaan +muiden tuvassa olijain tervehdyksiin, hän nautti siinä kiitollisessa +sydämessään sitä armoa, mikä hänelle oli suotu juuri samaan aikaan, +jolloin ympärillä oli riehunut surma ja hävitys. Hän tunsi niin syvästi +tuolla hetkellä, kuinka kallisarvoista ihmiselle kodin lämpö ja hellyys +sentään on... + +Mutta hetken hän vain siinä nauttien istui, sitten hyppäsi ylös ja +virkkoi: + +-- Ei, täytyy lähteä tutkimaan minkälaista jälkeä vihollinen taas on +tehnyt. -- Hän viittasi Hannuun. -- Tässäkin on muuan, joka nykyisestä +hävityksestä kenties ei yhtä onnellisesti ole suoriutunut kuin me. +Pitää kiirehtiä auttamaan, missä vielä auttaa voi. + +-- Mutta Juho, joudu takaisin, meitä on nyt kolme ikävöimässä, puhui +Anni hyvästellessään miestään, joka taas näin pian jätti heidät. + +-- Olkaa rauhassa kaikki kolme, en malta nyt teistä erilläni kauan +viipyä. Enkä enää teitä kauaksi jätä. + + + + +XII. + + + Mikä vei tutut tupani? + Kuka kauniit katokset? + Tupa on poltettu poroksi, + Tuuli tuhkat korjanunna. + +Turhaan olivat kiiminkiläiset tällä kertaa jättäneet tupansa kylmille +ja paenneet metsiin. Vihollinen ei kajonnut heidän kyläänsä, vaikka se +jo lähellä oli. Mutta niin olivat nuo paljon kärsineet asukkaat +säikähtäneet nähdessään tulen Kellonkylän taloista jo punoittavan +taivaanrannalla, että kapaisivat pakopirteilleen ja lymyilivät siellä +hievahtamatta yli joulun. + +Ahma ei ollutkaan vainolaisten joukossa. Siinä oli enimmäkseen +varsinaista päällikköjensä johtamaa sotaväkeä Solovetistä ja Sumasta, +oppaaksi vain oli lähtenyt Kuisma ja hänen kanssaan muutamia kymmeniä +Vienan kemiläisiä. He olivat, käyttäen hyväkseen syystalven vähälumista +aikaa, tulla porhaltaneet Maanselän yli, rientomarssissa hävittäneet +Oulun jokivarret ja koko Limingan pitäjän ja sen tehtyään taas heti +uudelta vuodelta yhtä kiireesti rientäneet takaisin. Sanottiin heidän +pelänneen, kun ei vastustusta näkynyt missään, että pohjalaiset, +seuraten kannanlahtelaisten viimekesäistä esimerkkiä, olivat lähteneet +kostamaan Vienan kyliin, ja siinä pelossa he olivat jättäneet toiset +pitäjät ryöstämättä kiirehtiäkseen kotiinsa. Kun Vesainen ja Hannu +saapuivat Oulunsuuhun, olivat viholliset jo muutamia päiviä sitten +sieltä palanneet jokivartta ylöspäin. + +Mutta kamala näky kohtasi tulokkaita näissä äsken vielä niin +vauraissa ja vankannäköisissä kylissä. Tuskinpa koko kylän laajuudelta +näkyi taloa pystyssä yhtään, siellä täällä vain joku matala +ulkohuonerakennus, sauna ja riihi, ja niiden kupeella töröttivät +pelottavina raunioina palaneiden talojen uunit ja savupiiput, nekin jo +puolittain lumen peitossa. Jäistä kylmää ja kolkkoa autiutta huokui +Oulun satamastakin tulokkaita vastaan. Limingan kirkonkylässä +levittihen esiin sama surullinen näky: kirkko oli poltettu +Linnukkamäeltä, pappila samoin, koko pulskan kirkonkylän paikkaakaan ei +olisi voinut entiseksi uskoa. Valittaen lenteli harakka aution +lumikentän yli hakien turhaan suojaa jäiseltä tuulelta, ja yön aikaan +ulvahtelivat nälkäiset kylän koirat haikeasti ja alakuloisesti hangen +peittämillä raunioilla. + +Koko Limingan 133 talosta oli tuskin 30 jäänyt polttamatta. + +Oudoksuen katseli Hannu Oulujoen jäätä hiihtäessään sitä törmää, johon +hän Tukholmaan lähtiessään jätti Krankkalan talon komeana seisomaan. +Talo oli poissa. Vain sauna joen rannalla ja riihi pellonpäässä +muistuttivat, millä välillä se ennen oli ollut. Ihmistä ei näkynyt +missään; hänen uskollinen Halli-koiransa vain juoksi törmältä +isäntäänsä kohden, hyppi turkkia vastaan, ja sen haukunta kajahteli +kolakasti autiossa luonnossa. + +Saunasta nousi savu, ja sinne hiihtäjät riensivät. Vanha Martta-muori +makasi peräseinällä pahaisella vuoteen tapaisella, ympärillä hääräsi +pari talon naista. + +-- Tuletko vihdoinkin, puhui Martta vuoteeltaan. Mutta tupaan et sinä, +Krankkalan isäntä, ehkä huoli vieraitasi kutsua. + +-- Jo tiedän, äiti, nämä kovat sanomat. Vaan oletteko sairaana? + +-- Joudanpa jo kuolemaankin, sillä millä tässä enää eletään! + +Myöhemmin kertoivat kylän pilkkakirveet, että Martta-muori oli +sairastunut pelkästä kiukusta ja harmista. Toimekkaana kuin ainakin hän +oli heti sanan saavuttua vihollisen tulosta valjastuttanut hevoset ja +kiirehtinyt mättämään resloihin talon arvokkaimpia tavaroita. Yhden +kuorman, jonka huipulle hän komensi Johannan istumaan, hän oli jo +saanut lähetetyksi joelle, ja se olikin muiden pakolaisten joukossa +ennen venäläisen tuloa ehtinyt merelle ja saapunut onnellisesti +Luotoon. Olisi hän kenties itsekin toisella hevosella kerinnyt perästä, +vaan muori pahan oli kovin sääli jättää taloaan aukinaiseksi tulevalle +viholliselle. Hän oli vielä viime kiireessä juossut sulkemaan +aitan ovea ja pelastamaan peräkamarista miesvainajansa kallista +supinnahkaturkkia; mutta sitten hän ei ollutkaan päässyt kuin parahiksi +pihalta ulos, niin jo ajaa karauttaa venäläinen jäljestä, tarttuu +hevosen kuolaimiin ja kääntää ympäri. + +Ilkkuen olivat venäläiset sitten keskenään jakaneet Martan kuorman, ja +puhdasta ne tekivät talossa ja aitoissa, eivätkä niitä lukot +pidättäneet. Martta-muori kähisi kiukuissaan tepastellessaan siellä +pihalla ryöstäväin venäläisten keskellä, hän itki, hän haukkui, hän +kävi käsiksi muutamiin. Kun ne taloa rupesivat sytyttämään, niin hän +kirkui ja hosui, ja se oli niin hauskan näköistä, että he antoivat +hänen iltikseen riehua. Mutta sitten tuli muudan partanaama ja tempasi +Martan hartioilta sen supinnahkaturkin, jonka hän oli ylleen +pujottanut, sekä potkaisi muorin kinokseen. Silloin meni Martaltakin +luonto; siinä hän makasi ja katsoi talonsa palamista. Ja siitä oli +tautikin lähtöisin. + +Hatarasta saunasta siirsivät Hannu ja Juho muorin potemaan Vesalan +Kiiminkiin, jossa tuvat jälleen pian saatiin lämpimiksi. Sinne +siirrettiin Johannakin Luodosta, jonne sana lähetettiin, että +pakolaiset nyt voivat palata entisille asumuksilleen. Siellä vieraili +Hannukin ne ajat, jolloin hän ei ollut matkoilla auttamassa kovaonnisia +pitäjäläisiään uuden elämisen alkuun. + +Vaikeaa on asua vieraan katon alla, jos ystävänkin, ja Hannusta se +tuntui sitäkin vaikeammalta, kun hän ikänsä oli tottunut ison talon +väljiin tiloihin. Muutenkin tuo ankara isku teki hänet ensi aluksi +raskasmieliseksi ja harvasanaiseksi, ja Juho sai usein asiata tehden +ryhtyä kumppalinsa mieltä rohkaisemaan, kun tämä jo tykkänään näytti +menettäneen entisen iloisen luonteensa. Mutta olipa Hannulla Vesalassa +hauskatkin ja onnelliset hetkensä. Usein hän pitkät ajat unohtui +istumaan ja seuraamaan silmillään talon nuorta neitosta, joka +hiljaisena, mutta sukkelana hääri askareissaan, monesti melkein +näkymättömänä ja kuulumattomana, mutta aina avullisena kaikille. Usein +hän myös pitkinä hämärähetkinä istuskeli Helinän rukin ääressä, kertoen +tarinoita taisteluretkiltään ja Tukholman matkalta sekä käynnistään +kuninkaan luona ja tämän lupauksista ja viimeksimainittuja tyttö +varsinkin jännittyneenä näytti kuuntelevan. + +-- Tuleeko tänne sitten varmasti nyt sotaväkeä kyliämme puolustamaan? +kysyi Helinä. + +-- Tulee varmasti. Ja sitten täällä saadaan turvassa elää, ei koskaan +uskalla vienalainen kyliimme hyökätä. + +-- Eikö koskaan... Eikö Ahmakaan? + +-- Ei Ahmakaan, et tarvitse häntä enää pelätä. + +-- Mutta loppuvatko nämä taistelut sitten tykkänään, ja ruvetaanko +elämään rauhassa ja sovinnossa rajantakaisten kanssa? + +-- Onpa jo aikakin... + +Ne uutiset antoivat uuden suunnan Helinän ajatuksille ja mullistelivat +niitä haaveellisia mietteitä, joita hän oli kauan sydämessään hautonut. +Rauha palaa maahan, ajatteli hän, ei koskaan tule Ahma enää tänne +tuhotöitään tekemään eikä tarvitse Juhon kostaa. Näitä verivihollisia +ei tarvitse enää koettaa lepyttää, ne elävät kumminkin sovinnossa... +Nyt voisin minäkin koettaa unohtaa mielestäni Ahman, jota en enää +koskaan näe... Niin arvioi Helinän valtioviisaus toisinaan tuon +muuttuvan aseman seurauksia. Ja toisinaan taas suikahti päähän aivan +kuin varkain jostakin käsittämättömästä lähteestä semmoinenkin ajatus: +ja miksi en voi ruveta ajattelemaan toista...! + +Ja hän kuunteli kehrätessään mielellään Hannun hauskoja kertomuksia; +mutta aina väliin herkesi rukki huomaamatta pyörimästä, kun hän taas +oli vaipunut omiin ajatuksiinsa. -- + +Huolellisesti Helinä hoiteli vanhaa Martta-muoria, joka ei näyttänyt +enää kostuvankaan taudistaan. Venäläisten raaka menettely oli niin +katkeroittanut muori pahan mielen, ettei se enää entiselleen +palannutkaan, ja kiivas luonto oli lauennut kokonaan. Voimat +heikkenivät heikkenemistään, hän ei enää näyttänyt välittävän ollenkaan +koko tästä pahasta maailmasta, ja eräänä iltana hän nukkui sanaa +puhumatta, valitusta päästämättä rauhallisesti pois. Värähtipä silloin +vähän Hannun ääni, kun hän sulkien emovainajansa silmät virkkoi: + +-- Nyt ei ole Krankkalassa emäntää! + +Helinä, joka seisoi vieressä, loi vienosti punastuen katseensa alas, +mutta Hannu jatkoi melkein kuin itsekseen: + +-- Eikähän tuolla ole taloakaan. + +-- Mutta ne saadaan molemmat, virkkoi Juho rohkaisevasti. + +Ja Juhon avustamana rupesi Hannu vielä talven kuluessa vedättämään +Krankkalan mäelle uuden tuvan hirsiä, ja ensi suvena siellä jo kirves +heiluili ja saha rasasi ja hirsikerros kohosi taas nopeasti +hirsikerroksen päälle. + +Itsellään oli Juholla uusi pirttinsä jo valmistumaisillaan +Kiiminginjoen törmälle samalle sijalle, josta Ahma loppiaisena 1589 oli +tuvan polttanut. Syksyllä ennen Tukholmaan lähtöään hän oli saanut sen +vesikaton alle, ja nyt kevätpuoleen hän sen sisustusta viimeisteli. Ei +siitä näin rauhattomina, köyhinä aikoina niin komeata tullut, kuin se +entinen oli ollut, johon hän Annia oli ollut tuomassa emännäkseen, +mutta mielihyvin hän kumminkin siihen asumaan siirtyi jättäen vanhan, +ahtaan pirtin autioksi. Auliisti oli Hannu auttanut häntä tuvanhirsien +vedossa, ja ilomielin maksoi nyt Juho velkansa, avustaen Krankkalan +talon kohoamista entiselle paikalleen. + +Vähitellen siten elämä taas heräsi niinkuin unestaan Oulujoen varrella +ja suistossa varsinkin. Paenneet asukkaat palailivat entisille +asuinpaikoilleen, taloja ruvettiin rakentamaan, ja valkoinen pirtti +siellä toinen täällä kohosi jo talven kuluessa mustuneiden raunioiden +rinnalle. Mutta varsinkin Merikosken alla kihisi väkeä, ja sieltä +kuului ehtimiseen työpaikan virkeätä liikettä. + +Jo helmikuussa oli näet Pietari Bagge hallituksen käskystä jälleen +saapunut Pohjanmaalle täyttämään kuninkaan luona käyneiden pohjalaisten +lähettiläiden anomuksia: hankkimaan sotaväkeä maakunnan suojaksi. +Samalla hänellä oli myös käsky jo kohta ruveta rakentamaan linnaa +Oulujoen suuhun. + +Surullinen näky kohtasi vanhaa soturia hänen saapuessaan siihen samaan +kylään, jossa hän vuosi sitten oli käynyt ja joka silloin oli näyttänyt +niin hyvinvoivalta ja vankalta. Nyt hänen oli vaikea saada sieltä +mistään kattoa päänsä päälle ja asuntoa perheelleen, joka hänellä oli +mukanaan. Mutta hän ryhtyi siitä huolimatta heti alkuun pontevasti ja +tarmokkaasti täyttämään niitä tehtäviä, joita hän oli toimekseen +saanut. Länsipohjasta ja Angermanlannista saapui jo kevään kuluessa +sotaväkeä monta sataa miestä ja itse Pohjanmaalta, Etelä-Pohjanmaan +pitäjistäkin, määrättiin rajan suojelemista varten otettavaksi joka +viides mies sotamieheksi. Pian oli Pohjanmaalla sotaväkeä kylliksi, +niin ettei tarvinnut uutta vihollisten hyökkäystä pelätä. Myöskin +talonpojille jaettiin nyt pyssyjä, joita hyvin harvoilla ennestään oli +ollut, että he itsekin paremmin kykenisivät itseään puolustamaan. + +Samoihin aikoihin -- keväällä 1590 -- hän rupesi myöskin jo +rakennuttamaan linnaa Merikosken pieneen saareen, joka sittemmin tuli +Linnasaari-nimisenä tunnetuksi. Oli täällä entisinäkin aikoina ollut +jonkinlainen puulinnoitus, mutta se oli jo aikojen kuluessa aivan +hävinnyt ja maatunut. Nyt rakennettiin muurit kivestä, luotiin korkeat +multavallit ja tornit tehtiin sekä pohjois- että eteläpäähän. +Linnoituksen sisäpuolelle rakennettiin linnueelle tilavat asunnot, ja +sinne rakennutti Bagge, joka pitemmäksi ajaksi oli määrätty +Pohjanmaalle komentajaksi, itselleen virkatalonkin. Laskusillalla +yhdistettiin saari mantereeseen, jossa linnan alla pian kohosi entistä +useampia yksityisten taloja. + +Niissä toimissa muokattiin ahkerasti koko kevät ja kesä. +Työvoimia oli kylliksi -- keräytynyttä sotaväkeä näet käytettiin +rakennustöihin. Myöskin tykistöä toimitettiin linnaan, ja eräs Hannu +Laurinpoika-niminen asemestari saapui sinne tykkejä hoitamaan ja toi +tullessaan kuormittain ampumavaroja. Bagge itse teki sillä välin +tuttavuutta seudun asukkaiden kanssa, oppiakseen lähemmin tuntemaan +noita omituisia oloja ja kahakoita. + +Muutamaksi sunnuntaipäiväksi kesäkuun alussa oli Bagge kutsunut joukon +tunnetuimpia isäntämiehiä puheilleen. Hän oli näet hallitukselta saanut +kirjeen, jossa häntä käskettiin valmistelemaan ja saattamaan liikkeelle +se talonpoikaisretkikunta, jonka Vesaisen johdolla piti lähteä +Jäämerelle. Bagge ei ollut selvillä koko tuosta aiotusta retkestä, +milloin se oli tehtävä ja minne, ja hän kutsui sen vuoksi Vesaisen +luokseen neuvottelemaan ja hänen kanssaan muutamia muita miehiä +Limingasta ja Iistä, yksinpä Kemistäkin oli mm. vanha Torvinen taas +saapuvilla. + +Outoa oli tämä puhe Jäämeren retkestä toisille Pohjanmaan miehillekin, +sillä harvoille oli Vesainen vielä kertonut keskustelustaan +Kaarle-herttuan kanssa. Ja heitä oudostutti varsinkin se, että hallitus +nyt rupesi sekaantumaan heidän retkeilyihinsä ja antamaan niistä +neuvoja. Ei semmoista ennen koskaan ollut kuulunut. Mutta Vesainen +esitti heille lyhyesti, mikä Kaarle-herttuan tuuma oli ollut. + +-- Venäjän puoleiset laskevat alleen lappalaisia kylän toisensa +perästä. He ovat vieneet käsistämme ne tulot, joita meidän isämme +Lapin-retkillään sieltä saivat. He ovat tunkeutuneet meidän kuninkaamme +alueelle, perustaneet sinne luostareita ja kaupunkeja ja isännöivät +niissä. Kuninkaan tahto on, että ne pesäpaikat hävitetään pois, ja hän +on luvannut uudistaa meille Lapin-käyntioikeutemme, jos sen teemme. + +Tämä uusi tuuma innostutti monta. Varsinkin kemiläisillä oli tuollainen +retki jo kauan ollut mielessä, puhui Torvinen, mutta vähäväkisyytensä +takia he eivät ole uskaltaneet sinne lähteä. Viime aikoina on näet +Jäämerellä Pohjanmaan Lapin-kävijöitä ahdistettu ja tungettu pois +yhdestä kylästä toisensa perästä sekä Norjan että Venäjän puolelta. +Niitä on siellä pahoinpidelty, niiltä on veroja kiskottu, vangittukin +muutamia ja kielletty kauppaa käymästä. Kemiläisiä kalastajia, jotka +ovat Jäämerellä elinkeinoaan harjoittaneet, on ajettu pois, ja yksinpä +heidän vanhaa asuinpaikkaansakin Varangissa on jo uhattu. Tällainen +retki on siis hyvinkin tarpeellinen. + +-- Kiitetty olkoon hallitus, joka tämän tuuman on huomioonsa ottanut! + +Niin puhui innostuneena Torvinen. Mutta saapuvilla oli taas muutamia +pappismiehiä ja heidän kannattajiaan, ja näiden puolelta kuultiin +pahoja arveluita lausuttavan siitä, olisiko Pohjanmaan miesten enää +ryhdyttävä uudistamaan noita tuhoavia hävitysretkiä ja lietsomaan uutta +vihaa pohjan perukkoihin. Miks'ei tyynnytä jo ja asetuta rauhassa +elämään, kun on toivo saada elää rauhassa? Kyllä hallitus pitää huolen +siitä, ettei valtakunta menetä oikeuksiaan, talonpoikain on jo aika +asettua. + +Niin puhuivat papit, vaan he eivät tällä kertaa saaneet paljon +kannatusta. Liminkalaisetkin olivat nyt kärsimänsä hävityksen jälkeen +kärtyisällä tuulella, ja he janosivat kostoa yhtä innokkaasti kuin +iiläiset vuosi takaperin. Eivätkä he tahtoneet jättää sitä hallituksen +tehtäväksi, he tahtoivat kostaa itse ja itse ilkkuen nähdä, kuinka +heidän vainoojainsa tuvat höyrysivät. + +-- Mutta miksi pitäisi meidän lähteä retkelle Jäämeren kolkoille +rannoille? Vienassa meidän vihollisemme on, miksi emme hyökkäisi +kostamaan sinne? kysyivät he. + +-- Sen me iiläiset jo mennä kesänä puhdistimme, ei siellä enää ole +paljon kostamista, selitti Vesainen. -- Palatessa sopii muuten +pistäytyä sielläkin, Kannanlahdessa ainakin. + +-- Vienan Kemiin päin sitäpaitsi ei ole hyvä mennäkään, neuvoi vanha +Kauppi. Niillä on siellä nyt vahvat sotavarustukset ja sotaväkeä +runsaasti. Mutta Jäämeren luostarien ja kaupunkien ryöstämisestä voi +vielä hyötyä. + +Bagge puolestaan kertoi heille, että vaikka Pohjanmaalla nyt olikin +sotaväkeä viljalti käytettävänä, niin ei ollut hetki sopiva retken +tekemiseen Vienan puolelle taistelemaan siellä olevaa varsinaista +venäläistä sotaväkeä vastaan. Oli paraikaa välirauha olemassa Venäjän +kanssa, tuollaista retkeä voitaisiin pitää rauhan rikkomisena, eikä +hallitus sitä tahdo. Mutta toista on, jos talonpoikaisretkikunta aivan +omassa nimessään hyökkäisi hävittämään venäläisten valtaa Jäämereltä, +siitä olisi hyötyä sekä pohjalaisille että hallitukselle. Hän kertoi +vielä, että hänellä oli kuninkaalta käsky hankkia retkelle aseet, +muonat ja muut tarpeet ja antaa Vesaisen komennettavaksi ne pohjoisen +Pohjanmaan miehet, joita äsken oli Oulun uutta linnaa vaiten +kirjoitettu. Siten kävisi retki talonpojille verrattain huokeaksi. + +Jo suostuivat liminkalaisetkin Krankan Hannun ehdotuksesta tuumaan, ja +kukin lupasi kotipuolellaan ryhtyä valmistuspuuhiin. + +-- Mutta kesäiseen aikaan sellainen retki on mahdoton, ilmoitti +Vesainen. + +-- Aivan mahdoton, vakuuttivat muutkin. + +-- Vai niin. Siitä täytyy minun heti kirjoittaa hallitukselle. Mutta +ensi talvikelillä ollaan sitten retkelle valmiit. + +Sillä aikaa kun miehet Baggen uudessa talossa neuvottelivat tuosta +aiotusta retkestä, odotteli ulkopuolella Merikosken rannalla joukko +naisia ja nuorisoa, jotka miesten kanssa olivat lähteneet katsomaan +tuota tekeillä olevaa uutta linnaa, josta kevään kuluessa oli niin +paljon puhuttu ja riemuittu. Vesalastakin olivat naiset lähteneet +mukaan, Annihan siellä tiesi tapaavansa vanhan isänsäkin, jota hän ei +ollut nähnyt moneen vuoteen. Krankan Johanna, joka jo monet kerrat oli +linnassa käynyt, opasteli heitä siellä. Hän oli näet jo toukokuussa +Hannun kanssa muuttanut uuteen tupaan, vaikk'ei se vielä ollut aivan +valmiskaan; mutta pitihän sitä töiden vuoksi olla talon paikalla. + +Päivä oli helteisen kuuma, aurinko paistaa porotti täydeltä terältään, +ja tuulikin, joka hiljaa leuhtoi suven puolelta, tuntui lämpimästi +hivelevän ihoa. Kevät oli ollut kylmänlainen, mutta nyt muutamain +päiväin kuluessa oli ollut mitä ihanin kesäsää; luonto puhkesi lyhyessä +ajassa kukoistukseen, lehti laajeni melkein silmin nähtävästi +hiirenkorvalta täyteen kokoonsa, ja heinä kasvoi että kohisi. Sekä +luonto että ihmiset ikäänkuin hautuivat nyt siinä kesän ensi lämmössä; +se painosti ja se uuvutti, mutta se samalla ikäänkuin huumasi ja valoi +elinvoimaa runsain mitoin. Väkevästi tuoksuivat nurmen kukat, pihlajat +rannalla lemusivat valkopukuisina, koko luomakunta tuntui tuoksuttavan +ympärilleen elämän itua. + +Ja ikään kuin kylpien siinä luonnon tuoreudessa lepäsi nuorisoa joukko +pihlaikossa kosken partaalla veden kohinaa kuunnellen. Ei siinä paljon +puhuttu, ei meluttu eikä ilkamoitu, mutta jonkinlainen salainen, +hurmaava ilonvirta tuntui vierähtävän läpi joka sydämen, nuoruuden, +hekkuman ja lemmen. + +Linnan pihalta käveli nuori Sven Pietarinpoika sillan yli rannalle +nuorisojoukkoa kohden. Lähimpäin oulunsuulaisten kanssa oli komentajan +poika jo hyvä tuttava; hän oli tuollainen huoleton, hilpeä veitikka, +joka kulki ympäri jokiahteella tarinoiden työmiesten kanssa ja käyttäen +ahkerasti ja arkailematta niitä harvoja suomalaisia sanoja, joita hän +jo oli oppinut. Tuttavallisesti hän nytkin astui nuorukaisjoukkoon, ja +kun näki Johannan törmällä makaavan hän tuli heti juttelemaan. Jo ennen +hän näet oli Johannan kanssa uudistanut entisen tuttavuutensa, ja nuori +herra näytti erityisellä mielihyvällä seuraavan tätä kaunista tyttöä. +Mutta Anni ja Helinä vetäytyivät outoina ja ujoina syrjemmäs. + +-- Osaisitko laskea tämän kosken? kysyi Sven äkkiä tytöltä. + +-- Monesti olen laskenut, vastasi Johanna ylpeillen. + +-- No, tuolla on niemessä vene, lähde, laske minut alas, jos uskallat. + +Johanna mietti hetkisen, näytti epäröivän, vaan hypähti sitten ylös ja +virkkoi: + +-- Uskallan kyllä. + +Mutta Annista tuo oli sopimatonta leikkiä, hän äännähti ikäänkuin +kiellellen ja varotellen: + +-- Menetkö? + +-- Odottakaa, tulen heti takaisin, huusi tyttö ja juoksi jo täyttä +vauhtia venettä kohden, joka oli siinä saarekkeessa, jonka koski, +pikkuvirtoihin haaroittuen, muodostaa vasemmalle rannalleen. Pian +katseli sillalla seisova nuorukaisjoukko, kuinka vene virran vauhdissa +sukkelasti soluili alas Johannan rohkeasti ja taitavasti ohjatessa +peräsintä. Ennen pitkää nähtiin laskijain jo sauvovan ylöspäin, Johanna +työnsi vankasti perästä ja opetti äkkinäistä nuorukaista, kuinka hänen +piti virran puolelta varata. Hitaasti siinä noustiin, vaan saatiin +kumminkin vene sauvotuksi entiselle paikalleen. + +Palavissaan ja läähättäen he nousivat rannalle ja lähtivät astumaan +tiheän vesakon läpi, joka siihen aikaan peitti nykyiset Hupisaaret. +Tällaisiin huvituksiin tottumaton nuorukainen oli innoissaan, hän +ihaili tuota tervettä ja voimakasta tyttöä, joka noin pelottomasti +osasi luonnon voimia hallita, ja huudahti hurmaantuneena: + +-- Sinut minä omakseni otan, vien mukanani Ruotsiin! + +-- Vaan jospa en lähde? + +-- Lähdetpähän -- lähdethän Johanna! + +Se oli keväistä tunnelmaa. Niin leppoisasti vilvoitti tuulen henki +siinä hehkuvaa ihoa, koivun tuoreet lehvät suojasivat niin suloisesti +päivän helteeltä, ja tuhansien kevätkukkain tuoksu toi rintaan tuhansia +uusia tunteita, teki mielen niin onnelliseksi... + + + + +XIII. + + + Hiihti soita, hiihti maita, + Hiihti auhtoja ahoja: + Tuli suihki suksiloista. + Savu sauvojen nenistä. + +Taas oli kesä mennyt ja tullut syksy. Se oli jo lyönyt roudan maahan, +jäätänyt järvet ja silloittanut joet ja viskellyt ensi lumikerroksen +peittämään valkeaksi kylmän ja harmajan maan. Aika oli käsissä +Pohjanmaan miesten lähteä retkelleen Jäämeren rannalle. + +Valmistuksia oli tehty pitkin syksyä, sonnustettu miehiä, varustettu +eväitä, hankittu aseita. Monesti oli Vesainen niissä toimissa +matkustellut Oulun ja Kemin väliä pitääkseen silmällä, että kaikki tuli +kuntoon; uutterasti oli Pietari Baggekin puuhaillut miehiä kootessaan, +ja vouti oli varustanut Kemiin muonaa. Päivä, joulukuun ensimmäinen +sunnuntai, jona kaikkien piti olla koolla Kemijoen suussa, oli jo aivan +lähellä. Yhden ainoan yön sai enää Vesainenkin maata lämpöisessä +tuvassaan, aamulla jo oli lähtö vaivalloiselle matkalle. Niissä +mietteissään Vesainen istuskeli viimeistä iltaa uudessa, äsken +valmistuneessa tuvassaan hyppyytellen polvellaan tuskin vuoden vanhaa +poikaansa, pikku Tapania, joka vasta oli oppinut "isän" nimeä +tapailemaan. Tunsipa hän koko joukon kaipausta mielessään, kun taas +piti erota tuosta rauhallisesta kodista. Ja samalla häntä hiukan +huoletti itse retki, jota hänen tuli johtaa. Se oli suunnitelmaltaan +laajempi ja miesluvultaan suurempi kuin mikään retkikunta, jota hän +ennen oli ohjannut, ja olipa siinä vielä muitakin vaikeuksia. + +Tämä retki erosi näet luonteeltaan isosti Pohjanmaan miesten entisistä +ryöstö- ja hävitysretkistä vihollisten pitäjiin ja kyliin. Silloin +olivat miehet omasta tuumastaan, yhteisestä harrastuksesta ja +yhteiseksi edukseen lähteneet kostamaan kärsimyksiään ja kokoilemaan +saalista. Silloin oli isännyys ja edesvastuukin tasaisemmin jaettu. Nyt +oli asianlaita toinen. Hallitukset olivat sekautuneet näihin +taisteluihin, Ruotsin hallituskin oli ikäänkuin omistanut omakseen nuo +retket, antanut niille vahvistuksensa ja pyhityksensä, se oli tehnyt +määräyksiä, rakentanut suunnitelmia ja antanut apua. Samalla retket +tietysti olivat menettäneet entisen, aivan vapaan ja itsenäisen +luonteensa. Vesainen tiesi, että monet alaisetkin olivat +välinpitämättömämpiä tätä retkeä kohtaan kuin entisiä. + +Tulipa mukaan vielä varsinaista hallituksen sotapalvelukseen +kutsumaa sotaväkeäkin, joka melkein pakosta seurasi mukana. Sellaista +joukkoa täytyi kohdella ja komentaa toisella tavoin kuin entisiä +naapurimiehistä ja tovereista muodostuneita vapaita retkikuntia. Ja +päällikön edesvastuu oli myös yksinomaisempi ja raskaampi, sen älysi +Vesainen, ja se häntä vähän arvelutti. Mutta hän tiesi myös, että siitä +maine ja hyöty oli sitä suurempi, ja se taas hänen kunnianhimoaan +hiveli. Illan suussa ajoi Krankan Hannu pihaan. Hänen kanssaan oli Juho +jo edeltä käsin päättänyt lähteä aamulla Kemiin, heidän näet piti +ajoissa saapua sinne vastaanottamaan keräytyviä miehiä ja järjestämään +retkikuntaa. + +Synkällä ja katkeralla mielellä oli Krankkalan isäntä, katseet +kertoivat suuttumuksesta, ja kolakalla äänellä hän sanoi nyt oikein +uhalla lähtevänsä seikkailuihin ja tappeluihin, sillä kotona +Krankkalassa ei ollut kumminkaan muuta kuin ikävyyttä ja surkeutta. + +Eikä tahtonut lauhtua Hannun mieli, vaikka siinä illan ratoksi +istuttiin ja tarinoitiin kaikenmoista. Anni istahti usein puuhistaan +Juhon viereen -- niin oli vielä paljon juttuja juttelematta. Ja kun +Vesainen otti seinältä alas Ruotsista tuomansa raskaan miekan ja +vilautti huotrasta kiiltävää terää, niin herahtipa silloin kyynel Annin +silmistä, ja kaihoten hän valitti, että hänen miehensä taaskin lähti +pitkälle, vaaralliselle sotaretkelle ja jätti talon miehettömäksi, +orvoksi hänet ja lapsen. + +-- Etkö muista, mitä pakopirtissä lupasit mennä talvena Ruotsista +palatessasi, ettet koskaan enää jättäisi meitä yksin. Näin nyt syöt +sanasi, Juho. + +-- Mutta eihän teillä täällä nyt mitään hätää ole. Vihollista ei teidän +tarvitse pelätä, varusväkeä on Oulunlinnassa kyllin. Silloin oli +toista. + +-- Niin, vaan sinne menet surman suuhun, sinua täytyy taas talvikausi +huolehtia. + +-- Eihän tämä ole sen kummempi kuin tavallinen Lapin-retki, mitä siitä +huolehdit. Ja sitten ne meidän talonpoikain retket ovatkin lopussa, +tämä on viimeinen. + +-- Niin, kunhan ei olisi viimeinen retkesi! + +-- Olen tullut takaisin niin monesti ennenkin ja tulen nytkin, heitä +huolet, Anniseni! + +Arkaan paikkaan koski Hannuun hänen kuunnellessaan tuota aviopuolisojen +hellää rakkautta ja kaipuuta osoittavaa keskustelua. Hän ajatteli omaa +kohtaloaan. Häntä ei kukaan kiellellyt, ei kukaan ikävöinyt eikä paljon +odottanut takaisinkaan, vaikk'ei olisi koskaan tullut. Eikä hän sen +tähden hetken äänettömyyden jälkeen malttanut olla mieli katkerana +virkahtamatta: + +-- Krankkalaan ei isäntää noin ikävöiden kaivata. Hänelle taitaisikin +olla parasta, jos sille tielle jäisi, olisipa silloin kuitti koko +onneton suku. + +Mutta ne sanat, jotka hän melkein itsekseen lausui, koskivat kipeästi +erääseen tunteelliseen naisensydämeen ja panivat sen väreilemään. Sääli +ja lempi ovat läheistä sukua ja uskollisia toveruksia; toinen auttaa ja +elvyttää toistaan. Helinän hellä sydän sääli tuota murheellista +nuorukaista, ja hän juosta sipsutti arkana Hannun viereen ja kuiskasi: + +-- Älä puhu noin, Hannu; et saa uhalla sotaan mennä. + +-- Itkisitkö sinä minua, jos sinne jäisin? + +-- Et saa jäädä! + +-- Ikävöitkö sitten minua takaisin? + +Tyttö ei olisi kehdannut vastata, oli jo juoksemassa pois, mutta palasi +kumminkin ja kuiskahti: + +-- Ikävöin... + +Kuin tuulen viemänä katosi samassa Hannusta raskas mieli ja maailman +murheet, ja hän oli kohta taas entinen hulivilipoika, iloisempi, +reippaampi ja elämänhaluisempi kuin koskaan. Hiljaiset kihlajaiset +vietettiin vielä sinä iltana Vesaisen tuvassa ja niin unohduttiin siinä +vaipumaan onnellisen tulevaisuuden ihaniin kuviin, että maatapanon aika +siirtyi tavallista myöhemmäksi. Ja kun hevonen aikaisin seuraavana +aamuna lähti laskeutumaan Vesaisen pihalta joelle, seisoi aamupimeällä +törmällä vielä kauan kaksi naista, jotka kyynelten läpi katselivat +poistuvien jälkeen, nähdäkseen niin kauan kuin mahdollista vielä +vilahdukseltakaan toinen miestään, toinen sulhoaan. -- -- + +Päivän sarastaessa ajajat saapuivat Iin kirkolle, josta Kaupin ukko ja +muutamia muita iiläisiä yhtyi joukkoon. Ja matkaa siitä jatkettaessa +rannikon valtateitä myöten liittyi lisäksi matkue sieltä, toinen +täältä, tienhaarasta aina vähän päästä. Useimmat hiihtivät suksilla, +joku lasketti porolla, joku vielä oli, samoin kuin Juho ja Hannu, +ottanut hevosen saattamaan Kemiin saakka. Lähempänä Kemin suuta vilisi +jo vilkas liike ja kihisi satainen lauma. + +Torvisen taloon ja lähimpiin naapureihin olivat miehet majoitettuina +siihen asti, kunnes kaikki olivat koolla, mutta ahtaaksipa kävi olo +väljissäkin pirteissä, kun satakunta miestä saapui Oulunlinnastakin +Hannu Laurinpojan johdolla. Puuhaa siinä oli Juholla ja Hannulla näiden +kaikkien tarpeiden tyydyttämisessä, ja monesti he olisivat joutuneet +pulaan, ellei heillä olisi ollut alituisena apunaan noiden vanhain +Lapin-kävijäin Niilo Oravaisen ja ukko Torvisen tottumusta ja +neuvokkuutta. Niilo, Lapin vouti, oli hallituksen erityisestä käskystä +tullut Torniosta ollakseen retkellä mukana, mutta ei hän muutenkaan +olisi sieltä malttanut poissa pysyä, sillä olihan tämä retki ikään kuin +juhla hänen omalla monivuotisella vaikutusalallaan. Torvinen sitä +vastoin ei ollut aikonut lähteä matkaan ollenkaan, hän oli jo siksi +vanha, ja se jalka, joka Iijoen jäällä oli haavoittunut, häntä vieläkin +vaivasi; sitä paitsi hänen poikansa Laurin kuolema oli pahasti +köykistänyt vaarin vartta. Mutta kun hän siinä miesjoukossa nilkutti +edestakaisin häärien monenmoisissa valmistuksissa ja puuhissa, muistui +hänelle niin kovin elävästi mieleen monet entiset hauskat matkat, mieli +kiintyi tuhansiin pikkuseikkoihin, hän innostui, hänen rupesi yhä +enemmän tekemään mieli mukaan. Melkein kadehtien katseli hän vanhaa +ystäväänsä Niiloa, joka täydessä tolkussa hankkiusi retkelle. + +-- Et ole sinäkään enää mikään nuorukainen tämmöiselle matkalle, +virkahti hän kerrankin. + +-- Mikä kummempi se nuorukainenkaan on kuin minä. En pakostakaan jäisi +pois, ja vieläpä näkyy sinunkin mielesi tekevän matkaan. + +-- Tekeepä hyvinkin. Melkein poikasesta asti olen nelisenkymmentä +vuotta joka talvi käynyt Jäämerellä. Vielä lähtisin nytkin viimeistä +kertaa noita maita näkemään, vaan eipä taida tuo jalka enää pitkillä +taipaleilla suksessa kestää. + +-- Onhan sinulla vankat porot, harallani minäkin ajan. + +-- Sääli jäädä, uhka lähteä! + +Vaan miten olikaan, kun toiset työntyivät matkaan, niin kovin +surkealta rupesi Torvisesta kotiin jääminen tuntumaan. On sitä aikaa +vielä maata uunin pankollakin, hän murahti, mutta vielä minä miesten +rinnalle kykenen. Ja pirttiinsä hän kapaisi, pukeusi vanhoihin +Lapin-tamineihinsa, sääryksiin, kallokkaisiin, peskiin ja +neliskulmaiseen, punaiseen lappalaislakkiinsa, istahti kepeänä kuin +nuorukainen ahkioon, viskasi hihnan selkään, ja pian hän jäällä Niilon +tapasi. + +-- Vieläpähän Lappi veti. + +-- Ei hellittänyt, ei laske omaansa, siksi olen tuttava pohjan poikien +tulille, Lapin lasten tuntureille. + +Jo paria päivää ennen oli pororaito laitettu taipaleelle vetämään +miesten kuormia ja osaksi aseitakin, varsinkin pyssyjä, joita +hiihtäjäin oli jyrkillä tunturitaipaleilla vaikea kantaa selässään; +olipa pari pientä rautatykkiäkin Oulunlinnasta annettu mukaan. +Etujoukkoa, jota taatut kemiläiset Lapin-kävijät opastivat, johti +Krankan Hannu, jälkijoukon kanssa ajoivat Oravainen ja Torvinen, mutta +itse Vesainen hiihti joukkonsa keskellä, hiihti ryhmästä toiseen pitäen +silmällä kaikkia ja tarkastellen että miehet pysyivät koossa ja että +hyvä järjestys vallitsi. Olipa siinä vaalimistakin tuossa +retkikunnassa, jossa oli neljättäsataa miestä, kaiken ikäistä ja +luontoista, miestä innostunutta ja uskollista, mutta joukossa +halutontakin ja juonikkoa. + +Niin painoi retkikunta ylöspäin pitkin Kemijoen leveää jään pintaa ja +lähti Rovaniemeltä nousemaan sydänmaiden halki Kittilän, Sodankylän ja +Sompion lappalaiskyliä kohti, josta taas kulku tunturien ja aavikkojen +yli ohjattiin Inaria ja Jäämerta kohden. + +Oli siinä taivalta miesten hiihtää, ponnistella sai jalka, jännistellä +käsivarsi, retkikunnan samotessa yli vuorten ja halki salojen ja poikki +auhtojen ahojen. Vaan liukkaasti liukui lyly lumella, sivakat +sihahtelivat kinoksien päällitse, ja savu näytti suihkivan sauvojen +nenistä kuopaistessa sataisen joukon. Pitkät rupeamat hiihdettiin, +harvoin jouduttiin lepäämään. Kun pakkanen vihaisesti pureskeli ja +paukautti vanhoja suopetäjiä, silloin ei paljon tehnyt miesten +mielikään pysähtelemään aavikolle, silloin juoksi suksi pitkän ladun, +ja vankasti survoi käsi sompaista keihästä. Vaan kun lauhan teki ja +taivas satoi tahkeaa vitiä, silloinpa pikemmin väsymys voitti, kulku +kävi raskaammaksi, mies siellä toinen täällä seisahtui toisten rivistä +hetkiseksi hikisenä huokaisemaan ja porontalilla talmaisemaan +kaverrettua kaihoa liukkaammaksi. + +Taipaleena Lapin jylhä luonto, rupeamana Lapin pitkä yö. Milloin +hiihdettiin läpi ikivanhojen sydänmaan metsien, joilla ei tuntunut +olevan päätä eikä laitaa, milloin avaraa, rajatonta jänkää, jossa +jääkylmä vihuri mielin määrin temmelti, rajuna puskien poikki +äärettömän aavikon. Taikka tultiin vuoristoon, tunturien sekaan, jotka +ylpeinä upottivat kaljut päänsä talvisen taivaan hallaviin pilviin ja +joiden puuttomat, kylmänvalkoiset rinteet peninkulmain päähän +kuumottivat hiihtäjän silmään uhkaavina, epäystävällisinä. Vaan suoraan +jyrkkää rinnettä kohden kävi kulku, harju noustiin, noustiin toinen, +laskettiin laaksoon ja noustiin taas. Ja sattuipa monesti, kun miesjono +parhaillaan hiihti pitkin tunturin lumista kuvetta, että ylhäältä +huipulta lähti pilventapainen tuisku tuulen tupruttamana vyörymään +alaspäin, kasvoi matkallaan pyryäväksi, pyörteiseksi lumimyrskyksi, +joka tuossa tuokiossa lennähti matkueen niskaan, tempasi sen hurjan +leikkinsä keskukseen ja peitti sokaisevaan, hukuttavaan sumuun. Silloin +kysyttiin, kuka jaksoi joukossa pysyä, sillä äkkiä löysi kylmän +hautansa se, joka toisista erkani. + +Vuorokausi umpeen oli yhtä yötä. Himmeästi kuumotti vain keskipäivän +aikaan kipene kalpeaa, päiväistä valoa, vaan ei se jaksanut voittaa +tähtien herkeämätöntä tuikkinaa, ja hopeankarvainen kuu hallitsi siitä +huolimatta yhtä vakavana ja mahtavana taivaan tummaa lakea. Mutta +pilvettöminä pakkasöinä syttyivät tuhannet vikkelät liekit leimuamaan +taivaalle, räiskyvät revontulet ajelivat toisiaan taivaanrannalta +taivaanrannalle ja loivat arkoja, leikkiviä heijastuksia valkoiselle, +talviselle tantereelle. + +Sitä taivalta hiihti Vesaisen retkikunta päivän, hiihti viikon ja +toisen. Milloin hiihtäjät taipaleellaan ehtivät lappalaisten kurjaan +kylään, silloin noustiin suksilta, käytiin kotaan lämmittelemään ja +pantiin lappalainen poronlihaa keittämään; palkaksi annettiin hänelle +paloviinaryyppy tai kaksi -- taikka ei yhtään. Mutta kun päivän +matka oli hiihdetty, tehtiin leiri johonkin metsänrintaan tai +tunturilaaksoon, mieskunnittain kaivettiin kinokseen syvät haudat, +taitettiin havuja pohjalle, tehtiin keskelle roihuava hirsinuotio, +jonka ympärille istuttiin aterioimaan ja asetuttiin yölevolle. Siinä +tuulen suojassa, paahtavan tulen ääressä, oli pahimmalla pakkasellakin +lämpöinen levätä, ja makealta siinä maistui uni uupuneille hiihtäjille. + +Vaan ennen uneen uupumistaan valvoivat vanhemmat miehet usein illoilla +vielä hetkisen ja tarinoivat havuvuoteillaan loikoen vanhoja, hauskoja +muistoja entisiltä Lapin-retkiltään, kertoivat vaaroistaan ja +seikkailuistaan näillä samoilla tuntureilla muinoisina Lapin-kävijäin +kultaisina aikoina. Niinpä tarinoi eräänä iltana Niilo Oravainen +kuunteleville kumppaneilleen: + +-- On tässä nyt miestä Jäämerelle pyrkivää, vähän niitä on ollutkin +viime vuosina. Toista se oli vielä vuotta kolmisenkymmentä sitten. +Silloin hiihti kaikista pitäjistä Limingan ja Luulajan väliltä mies +joka kylän joka talosta talvella Lappiin. Muistanpa hyvin nuo ajat; en +ollut silloin vielä Lapin voutina -- Lapin verotus olikin silloin vielä +meidän talonpoikain käsissä -- mutta Tornion pirkkalaisten päällikkönä +olin silti aina matkassa. Retkikuntia hiihti joka suunnalle, kukin +kantamaan veroa omilta verolappalaisiltaan, jotka hän tunsi ja jotka +hänelle jo veron olivat varanneet. Muutamat kävivät ainoastaan +lähimmissä kylissä, vaan oli meitä aina joukkoja, jotka verottelimme +vuosittain Jäämeren rannikkoakin, hiihdimme vuonosta vuonoon, kylästä +kylään, eikä sitä veroa meiltä koskaan kielletty. Me torniolaiset +kävimme kauppaa ja kannoimme veroa siten koko Ruijan rannikolta aina +Lofoteniin ja Tys-vuonoon asti, eikä siitä väliä pidetty, vaikka siellä +norjalaisetkin samoihin aikoihin verottivat. Vankat kuormat tuotiin +aina kotiin ja elettiin pulskasti. Mutta sitten se hallitus vei meiltä +verotusoikeuden, Lapin voudilla ei ollut sitä valtaa, mikä ennen +pirkkalaisilla, ja nämä heittivät vähitellen vähemmälle retkeilyn, kun +ei siitä enää ollut entistä hyötyä. Siksi lappalaiset ovat nyt yhä +enemmän joutuneet norjalaisten alaisiksi. + +-- Vaan mepä otamme vielä heiltä lappalaiset takaisin, innotteli joku +nuorempi joukossa. + +-- Aika se nyt ottaa, kun heillä on siellä Jäämerellä jo virkamiehensä +ja sotamiehensä. Meiltä se jääpi tekemättä, jos ei hallitus asiaan +puutu. + +-- Mutta tekisi niitä mieli vielä kerran muistuttaa entisistä ajoista! + +Niin tuumailivat vanhemmatkin miehet mielihaikein muistellen noita +makean leivän päiviä. Mutta äänetönnä lepäsi Vesainen havuvuoteella, +kuunteli vanhusten tarinoita ja rakenteli mielessään suunnitelmia, +kuinka hän vielä Kaarle-herttuan suosiota hyväkseen käyttäen näyttäisi, +tokko pirkkalaisten pojat jaksavat käydä perimässä takaisin isäinsä +perintöjä. Annahan ajan kulua. Kunhan venäläiset ensiksi ajetaan pois +Turjan rannalta, niin tulee se vielä tällainen retki tehtäväksi Ruijan +puolellekin. + +Hetkisen kuluttua korotti Torvisen ukkokin nuotion ääressä äänensä ja +kertoi kemiläisten retkistä: + +-- Siinä kolmenkymmenen vuoden korvissa taitaa olla aikaa siitäkin, kun +meiltä kemiläisiltä jäivät retket Turjanmaalle melkein kokonaan. +Vuosittain sielläkin ennen hiihdettiin, kannettiin lappalaisilta +veronahkoja ja käytiin kauppaa koko rannikolla Varangista aina +Pyhäniemeen saakka. Kalalappalaiset olivat siellä hyvänpuoleisissa +varoissa, ja nurkumatta ne veronsa maksoivat. Ja melkeinpä siellä yksin +saatiin herrastella, joskus vain kävi karjalaisjoukko verottamassa, +joskus myöskin jokin norjalaismatkue. Eikä meiltä Ruotsin kuninkaan +kielto sitä verotusoikeutta vienyt. Vaan Solovetin monasteri rupesi +sitten lappamaan Turjanmaalle pappejaan ja kätyreitään, venäläisiä ja +karjalaisia alkoi siellä yhä enemmän liikkua. Monesti niiden kanssa +kahakoissa oltiin, monesti ne selkäänsä saivat, mutta ei ollut +meidänkään vähäväkisinä siellä turvallista liikkua. Petsamonvuonon +rannalle perustivat munkit sitten luostarinsa, ja sehän se meiltä +isännyyden lopetti Turjanmaalla kokonaan. Lappalaiset rupesivat +munkkien uskoon ja kantoivat niille veronsa, väkisin meidän sittemmin +piti heiltä saatavamme ryöstää, kun milloin mailla käytiin. + +-- Miksi ette hävittäneet pois sitä luostaria? + +-- Ei tainnut olla yksimielisyyttä tarpeeksi. Vaan oli meillä ainakin +kerran sellainenkin tuuma. Meitä oli lähes puolensataa kemiläistä, +jotka yhtenä talvena hiihdimme Turjan rannalle. Siellä kuritimme vähän +niskoittelevia lappalaisia, ja oli homma yön aikana käydä polttamassa +Petsinki. Mutta lappalaiset katalat kavalsivat meidät, veivät viestin +luostariin, ja sieltä laitettiin väkeä meidän päitämme väijymään. Kun +seuraavana aamuhämäränä laskimme yksitellen alas muutaman tunturin +rinnettä ja lähdimme kapeaa laaksoa pitkin hiihtämään, niin siinä oli +pensaikossa vihollisia vaaniva joukko, siitä hyökkäsivät äkkiarvaamatta +meidän kimppuumme ja tappoivat, ennenkuin vastarintaan ehdittiin +suoriutua, runsaasti puolet koko joukostamme. Meitä oli tuskin +parikymmentä miestä, jotka pääsimme pakoon hiihtämään ja saavuimme +Kemiin takaisin. Eikä sen jälkeen ole tarmokkaampaa yritystä tullut +tehdyksi. + +-- Mutta nyt se tehdään, nyt hitto soi, vähän kärvennetään niitä +munkkeja! + +-- Ei saa sinne jäädä luostarista jälkeäkään, mikä lappalaisia +muistuttaisi sen vallasta. Vallan otamme me! + +Niin huudahtivat innoissaan nuoret kemiläiset. Ja Vesainen lisäsi, +nauttien siitä nuorten innostuksesta: + +-- Ja Kuolan kaupunki, jonka ne sinne turvakseen ovat perustaneet, on +myöskin hävitettävä, jos mieli voittaa siellä pysyväistä valtaa. + +-- Kaikki pois, koko vieras valta! + +Niin uhottelivat retkeläiset kiihottunein mielin, ja moni kinnas +puristi innoissaan keihäänvartta. Vaan vähitellen taukosi tarina +nuotion ympärillä, kertojain ääni vaikeni, ja kuuntelijat vaipuivat +havuvuoteilleen näkemään unta, mikä loistavista voitoista ja suuresta +saaliista, mikä kotoisista oloista ja odottavasta vaimostaan. + +Koko leiri makasi syvässä unessa, kattonaan avara taivas, jossa +tuhannet tähdet tuikkivat syvää tultaan ja revontulet ajelivat +vallatonta leikkiään. Luonto ympärillä oli kuollut, ei elävän jälkeä +missään. Ainoastaan poro kuului leiripaikan kupeella nakertavan naavoja +kaadetusta kuusesta, ja nälkäinen hukka, joka tämän jälkiä oli kaukaa +vainunnut, juosta koikkelehti harjun rinnettä viistoon alaspäin, +haisteli ahnaasti saalistaan, mutta arasteli noita outoja tulen +liekkejä; pysähtyi hetkeksi katsomaan, mutta jatkoi sitten taas +matkaansa toisen harjun taa, ja siellä se vasta uskalsi surumielisesti +ulvahtaa. + +Yhtä autio ja pimeä oli vielä Lapin yö, kun Vesainen aamulla herätti +joukkonsa ja miehet puoliunisina ja kylmissään nousivat hiiltyneiden +nuotioidensa äärestä. Hetkinen siinä vielä viivyttiin, haukattiin pala +ja korjailtiin mäystimiä ja sompia, ja taas oli miesjono täyttä vauhtia +painamassa pohjoiseen päin. + +Pohjoiseen päin, aina vain pohjoiseen, herkeämättä ja arvelematta! +Näytti siltä, kuin ei miesjoukko olisi mielestään kyllin pian luullut +ehtivänsä tuon lumisen maailman viimeiselle perukalle, olipa kuin olisi +jokin vastustamaton sisäinen pakko, jokin syvä, kiihottava intohimo +ajanut noita kaukaa rauhallisilta rannoiltaan tulleita talonpoikia +ponnistamaan viimeiset voimansa joutuakseen sinne perimmäiseen +pohjolaan. Mitä varten sinne? Taistelemaan, murhaamaan ja polttamaan! + +Noinko tulisina hehkuvat inhimilliset intohimot vielä Lapin jäisillä +tuntureillakin? Eikö jaksa verta hyytävä pakkasluonto, kangistava +tunturituuli ja kaikkia kuolettava, pitkä yö sielläkään sammutella +taikka tukahduttaa ihmispovessa raatelevia tunteita, himoja ja +intohimoja? Mikä on se valtava voima, joka noin jaksaa liekkeihin +lietsoa erämaan lasten sydämet Lapin rajattomilla, jääkylmillä +tuntureillakin, mikä on se tuli ja missä sen ahjo? + +Kuori on kankea, pinta on kylmä. Vaan jos voisi silmäillä useimpain +noiden turkkipeittoisten rintain sisäpuolelle, voisi sieltä poven +sisimmästä sopukasta ehkä löytää sen levottomasti kytevän ahjon ja +kiihottavan kipinän, joita ei voi sammuttaa jää eikä tunturituuli. Ahjo +on viha ja kipinä on kosto. + + + + +XIV. + + + Viel' ei meitä noijat noiju, + Noijat noiju, näe näkijät, + Näille teille kuoleviksi, + Matkoille maseneviksi, + Nuorina nukahtaviksi, + Verevinä viereviksi. + +Ensi kerran näkivät monet Vesaisen retkikunnan nuoret miehet vapaan, +jäättömän valtameren hiihtäessään Jäämeren rannikkoa kohden Inarista +Petsamoon ja sivuuttaessaan jo matkallaan Näätämön vuonojen päissä +meren laajoja lahdelmia. Sulana se aaltoili ja pärskytti laineitaan +rantoja vastaan, mutta sen hengähdys oli niin hyytävän kylmää, sen +tuulet niin karkeita ja kosteita, että jäseniä puistatti ja vihlaisi +selkäpiitä. Mutta melkein kaikille vanhemmille miehille se oli vanhaa +tuttua leikkiä, oli kuin tervehdys entisiltä ajoilta. Monesti he olivat +ennen vetäneet henkeensä tuota suolaista, kosteata meri-ilmaa, monesti +näitä rantoja hiihdelleet aina luostarin alueelle saakka. Mutta siitä +oli heidän aina ollut pakko pyörähtää takaisin, ja kiroten ja nyrkkiä +puiden he olivat sen tehneet ja uhanneet kerran vielä palata. Nyt he +olivat uhkaustaan täyttämässä, nyt tuomassa tulta ja murhaa ja +hävitystä anastajan pesään. + +Vajaan päivän hiihto enää, niin he olivat perillä luostarissa. + +Ihmetellen ja säikähtyneinä näkivät näiden seutujen kalalappalaiset +tuollaisen monisataisen miesjoukon hiihtävän heidän kyliensä kautta. +Olivathan he ennenkin nähneet verottajajoukkoja, olivat suuriakin, vaan +tällaista laumaa eivät koskaan. Hätääntyneinä riensivät muutamat +Paatsjoen lappalaiset jo edeltäpäin ilmoittamaan luostariin, että +tulossa oli joukko outoja hiihtäjiä. + +Petsamon luostari Petsamonvuonon päässä ei ollut vielä varsin vanha, +vaikka se jo oli saavuttanut niin suuren ja laajan vaikutuksen Turjan +niemen oloissa. Vuotta nelisenkymmentä sitten oli sille ensimmäisen +alun antanut solovetilainen munkki Trifon, joka oli ottanut +lappalaisten käännyttämisen elämän tehtäväkseen ja asettuen +Petsamonvuonon varrelle rakentanut sinne kirkon ja kerännyt erakoita +ympärilleen. Mutta siitä alusta oli luostari lähtenyt nousemaan nopeaan +kukoistukseen; jo parikymmentä vuotta myöhemmin kuuluu siinä olleen +kolmattasataa henkeä, niistä 50 munkkia ja yli 200 maallikkoveljestä +eli palvelijaa. Ja äveriääksi tämä maailman pohjoisin monasteri myöskin +pian kävi; sen varat kasvoivat tietysti etupäässä runsaista +lahjoituksista, joita kaukaiset uskovaiset Venäjältä alinomaa +lähettivät tälle uskonsa pohjoisimmalle rajanvartijalle. Mutta myöskin +harjoittamillaan elinkeinoilla se vaurastui; lappalaisten verotus, jota +ulonnettiin sangen laajalle, oli tietysti tuottavaa, mutta vielä +tuotteliaampaa oli kalastus meressä ja joissa sekä valaanpyynti, jota +monasterista käsin hyvin uutterasti harjoitettiin. Olihan itse tsaari +Iivana Julma erityisellä lahjoituskirjalla laskenut koko Turjanmaan +pohjoisen rannan, maat ja vedet, luostarin omiksi, joten sillä +naapurikansojen harmiksi oli yksinoikeus siellä kalastellakin. +Suolankeittimöistään ja laivanveistämöistään se oli kuulu, ja +englantilaiset ja alankomaalaiset laivat välittivät sen kanssa vilkasta +kaupankäyntiä, jota paitsi luostari itsekin harjoitti merenkulkua. + +Petsamon luostarin rikkaus ja mahtavuus oli paisunut vuosi vuodelta. +Sen hallitseva asema Jäämerellä kävi yhä täydellisemmäksi. Luostarissa +oli jo koko rivi rakennuksia, kirkkoja ja kappeleita; siihen kuului +karjataloja ja myllyjä, ja sen satamassa oli pieni kaupungintapainen +kasvamassa. Ja kuten muutkin venäläiset luostarit siihen aikaan, oli +Petsamokin muureilla ympäröity, ja sillä oli varustuksia voidakseen +omin voimin puolustaa itseään sattuneita hyökkäyksiä vastaan. + +Mutta mikään vaara ei ollut pitkiin aikoihin luostaria uhannut, +häiritsemättä sen asukkaat olivat saaneet hiljaisessa yksinäisyydessään +harjoittaa hartauttaan ja palvella Jumalaansa. Se oli omituista +seurakuntaa, mikä täällä inhimillisen asutuksen äärillä eli omaa, +muusta maailmasta erotettua elämäänsä. Sinne olivat vetäytyneet +väsyneet taivaltajat suojaan elämän myrskyävältä mereltä; monet rikkaat +ja suurellisetkin olivat, kyllästyneinä maailman herkeämättömään +rientoilemiseen ja kilvoitteluun, jättäneet kaikki, jättäneet +rikkautensa ja loistonsa, viljavat maansa ja maalliset huvinsa ja +paenneet kenenkään tietämättä Jäämeren viileälle rannalle, siellä jo +eläessään puoleksi haudatakseen itsensä ja vaipuakseen hiljaiseen +miettimiseen, sielunsa valmistamiseen ja Jumalansa palvelemiseen. Sinne +oli myöskin mieron taipaleelta joutunut moni köyhä kerjäläinen, +löytänyt siellä suojaa ja lämmintä ja jäänyt sen hoivaan elämään. +Siellä eli rinnakkain venäläinen pajari ja karjalainen kalastaja, +samanlaiseen karkeaan kauhtanaan pukeutuneena, samalta pöydältä syöden, +saman alttarin edessä kumartaen. Ei kysytty nimeä eikä arvoa, +ainoastaan hurskautta ja sydämen nöyryyttä. + +Maailman riennoista vapautuneina, kaukana sen taisteluista ja +välittämättä sen vaiheista he elivät siellä, ja aamusta iltaan +kaikuivat luostarikirkoista heidän hartaat rukous- ja kiitosvirtensä +autioon luontoon. Herralle suitsutettu savu kohosi talvista taivasta +kohden, ja vahakynttilän valo heijasti kauas Lapin pitkään yöhön. + +Aikaisin olivat Petsamon munkit jouluaamunakin (1590) olleet kirkossaan +veisaamassa ylistysvirsiä jumalanlapsen syntymisestä ja siirtyivät +sieltä ensimmäisen jumalanpalveluksen loputtua kukin koppiinsa, vielä +yksinäisyydessä jatkamaan kiitostaan ja rukoustaan. Luostarin vanha, +valkopäinen igumeni Gurij, joka suuren hurskautensa takia oli Trifonin +kuoltua tullut tämän sijalle, istui huoneessaan Raamattu edessään +mietteisiinsä ja tutkistelemisiinsa vaipuneena. Siihen hänelle tuotiin +lappalaisten viesti, että vihollisen joukko oli tulossa luostaria +kohden. + +-- Te olette heikkoja, lapseni, te pelkäätte turhia, virkkoi hän +levollisena sanantuojalle. -- Kuka voisi vihamielisissä aikeissa +hyökätä pyhää huonetta vastaan itse Vapahtajan syntymisen päivänä? + +-- He ovat outoja nemtsejä tunturien takaa. + +-- Mutta onhan heilläkin Jumala, hän estää kyllä heidän aikeensa. Mutta +kuitenkin, teidän heikkoutenne takia, sulkekaa luostarin portit ja +antakaa palvelijoille aseita. + +Mutta tuskin oli tämä käsky saatu täytetyksi, kun jo lännestä päin +rupesi häämöttämään hiihtävä parvi, joka kuin tuulen lennättämä musta +pilvi nopeasti liukui lumitantereen yli luostaria kohden. Hädissään +kiirehtivät hämmästyneet munkit kirkkoihin Jumalalta apua rukoilemaan, +vaan maallikkoveljet varustautuivat asein puolustamaan pyhää kotia. -- + +Vesaisen joukko saapui jo perille, pysähtyi luostarin alle, ja miehet +nousivat suksiltaan sonnustautuakseen taisteluun. Tuumana oli ollut +äkkiarvaamatta aamuhämärässä hyökätä luostariin ja hävittää se, +ennenkuin sen asukkaat ehtivät vastarintaan ryhtyäkään. Ja tämä tuuma +päätettiin viipymättä panna toimeen. Kiireesti järjestivät Juho ja +Hannu miehensä, ja juoksujalassa rynnättiin luostarin portteja kohden; +aivan lähellä vasta rämäyttivät miehet kamalan sotahuudon, jota rannan +tunturit koleasti kajauttivat. + +Mutta portit olivat suljetut, ja odottamaton vastarinta kohtasi +hyökkääjiä muurien takaa. Sieltä yhtäkkiä pyssyt paukahtivat ja keihäät +sinkoilivat, ja typertyneinä pysähtyivät pohjalaiset, miehen siellä +toisen täällä kaatuessa hangelle. Eivätkä he kauan siinä vitkastelleet, +vaan kääntyivät juoksujalkaa pakoon. + +Vesainen kirkui harmistuneena ja komensi julmalla äänellä pakenevia +miehiään pysähtymään. Luodin kantaman matkan päähän seisahduttiinkin ja +pikainen neuvottelu pidettiin siinä puolipimeällä hangella. + +-- Ne ovat lappalaiskatalat niille taas viestin vieneet. + +-- Ei tässä auta muu kuin piirittäminen, niitä on monta sataa miestä, +eivätkä ne hevillä antaudu. + +Niin tuumailivat muutamat ensi vastoinkäymisessä masentuneina. Mutta +Vesainen puhui harmista hehkuen: + +-- Piirittämään! Tässäkö viikkokausiksi rupeaisimme seisomaan +tuollaisten puuaitausten ulkopuolella ja antaisimme muutamain munkkien +suotta härnätä ja pelottaa itseämme. Sitäkö varten me satakunnan +peninkulmaa olemme tänne hiihtäneet? Eiväthän ne Pohjanmaan miehet +ennen ole raukkoja olleet. Ei, uusi ryntäys heti ja kahta +voimakkaammin! + +Mutta se tuuma näytti vieläkin muutamia miehiä kammottavan. Pitäisi +muka odottaa niitä tykkejä, jotka kuormaston mukana olivat tulossa, ja +niillä edes särkeä portit. Mutta se puhe pisti vanhalle Torvisellekin +vihaksi. + +-- Eikö nyt miesten voimalla saada tuollaisia ovia särjetyksi, sanoi +hän. -- Minä lähden muutamaksi portinsärkijäksi, ja on niitä miehiä +mukaan lähteviä muitakin, sen tiedän. + +Ja niin päätettiinkin, että samalla kun toiset hyökkäisivät eri +tahoilta muureja vastaan ja etäämmältä ampuisivat, ryntäisi valiojoukko +portin kimppuun ja koettaisi saada sen auki; sinne kaikki sitten +keräytyisivät. Luostarin pajasta, joka oli kosken rannalla, varusti +Vesainen itselleen raskaan kurikan, eikä hän antanut miehilleen pitkää +miettimisen varaa, ennenkuin taas juoksujalkaa komensi joukon +eteenpäin. + +Sinkoili taaskin muurilta nuolia ja luoteja, vaan pysähtelemättä +ryntäsi miesjoukko eteenpäin, ja kohta rytisi portti miesten iskuista. +Mutta se oli vahvaa tekoa, vankat saranat ja lujat telkeet, ei se +huojunutkaan vähillä lyönneillä. Ja ylhäältä muurilta lennähteli kiviä +ja keihäitä särkijäin niskaan. Mutta voimakkaasti heiluili Vesaisen +moukari, vihansa ja kiukkunsa vimmassa hän takoi raudoitettua petäjätä +ja jo sinkoilivat sälöt ja halkeilivat palkit. Jälkiä tekivät +toistenkin kirveet, telkeet taittuivat takaa, ja jo sai Torvinen kangen +väännetyksi portin alle. Painettiin miesvoimalla, ja rytisten kaatui +raskas salvos. + +Huutaen juoksivat siihen Pohjanmaan miehet, ja verinen tappelu syntyi +aamuhämärässä portin sisäpuolella. Hurjasti puolustivat luostarin +miehet pihalla pyhää kotiaan, ja tuhoa tekivät heidän miekkansa ja +keihäänsä ryntääviin joukkoihin. Vaan vimmatusti hosuivat +pohjalaistenkin keihäät. Vesainen hyökkäsi etupäässä, ja mies kaatui +hankeen hänen tapparansa jokaisen iskun alle. Puolustajain täytyi +vähitellen peräytyä. Mutta vielä ovilla ja nurkkain takana he +taistelivat, harventaen hyökkääjäin rivejä, ja muutamasta solasta +välähti jo miekan terä Vesaisenkin pään varalle; vaan se isku kolahti +Hannun keihäänvarteen, jonka tämä kiireesti ojensi väliin. Miekka +putosi iskijän kädestä, vaan aseetonna seisoi Hannukin, kädessään +keihäänvarren tynkä. + +-- Iske tuolla, virkkoi Vesainen sotatoverilleen, tajuttuaan tapauksen, +ja veti huotrasta kalliin lahjamiekkansa. -- Itsestäni on tämä tappara +ottavampi. + +Taistelua jatkettiin vielä kotvanen. Kellot soivat koko ajan kirkon +tornissa, ja rannan tunturien kaiku vastasi surunvoittoisesti ja +melkein valittavasti. Mutta kirkoista kuului lakkaamatta munkkien +harrasta veisuuta, ja polvistuneina pyhäinkuvien eteen rukoilivat +toiset ääneti kaikkivoivalta apua ja armoa. Mutta kiihottunut +vihollinen työntyi myötään lähemmäs. Puolustajain joukko oli jo +hajaantunut, ja yksityisiä pakenevia seivästettiin armotta portaita ja +seiniä vastaan. Muutamat harvat vain pääsivät puikahtamaan portin +kautta ulos ja pakenemaan lumiseen luontoon, muut, ketkä hengissä +ehtivät, vetäytyivät kirkkoihin alttarien turviin. + +Mutta turvaa ei ollut sielläkään, armoa ei annettu temppelin +pyhätöissäkään. Taistelun kuumuudessa Vesainen seurasi miehineen +kirkkoonkin, ja pian välähtelivät heidän veriset aseensa siellä +sytytettyjen vahakynttiläin valossa. Vastarinta oli tulistanut mielet, +taistelu oli kiihottanut veren; arvelematta, säälimättä nuo +hurjistuneet miehet jatkoivat temppelissäkin murhatyötään. Verta valui +virtana pitkin kirkon permantoa. Munkit alttarin edessä iskettiin +kuoliaiksi, messuavain pappien joukkoon survottiin keihäitä, +armonhuutoja ei kuunneltu. + +Ylinnä kaikista riehui Vesainen itse; taas leimusi hänen silmistään tuo +hurja, hillitön liekki, kasvot hehkuivat kuumuudesta, hiki valui +ohimoita pitkin, ja tukka hulmusi valloillaan. Hän oli kuin +huumauksissaan, iski, iski vain. Nuori uusikko oli kirkon nurkassa +vaipunut polvilleen jumalanäidin kuvan eteen rukoilemaan. Sen hän +keihäällään naulasi seinään kiinni. Itse valkopäinen igumeni oli +kaikkein pyhimmässä puoleksi suljetun esiripun takana polvistunut +alttaria vastaan ristiinnaulitun kuva kädessään, ja katseet olivat +hartaina suunnatut taivasta kohden. Sen näki Vesainen, kerran vain hän +survaisi keihäänsä, ja tummanpunainen veri ruiskahti alttarille. + +Hän nautti, hän toteutti täällä sen, minkä oli aikonut Solovetissa +tehdä, ja siitä hän riemuitsi. Ja vasta kun ruumis makasi ruumiin +vieressä kirkon permannolla, hän käveli sieltä ulos vetäen veristä +keihästä perässään, ja hänen jäykkäpiirteisille kasvoilleen oli +levinnyt hurja hymy. Pihalla oli taistelu jo tauonnut. Pienen joukon +olivat miehet vangikseen ottaneet, joitakuita kymmeniä oli päässyt +pakoon, muut olivat saaneet surmansa. Toista sataa ruumista makasi +kirkoissa ja käytävissä ja pihalla, jonka hanki punoitti verestä. + +-- Nyt, miehet, ryöstäkää, tehkää puhdasta, sillä kohta ei tätä +luostaria enää ole! huudahti Vesainen pihalle kertyneille miehilleen, +pyyhkiessään hurmeista keihästään kinokseen. + +-- Jätetäänkö ruumiit paikoilleen? + +-- Jätetään. Mutta omain miesten ruumiit kerätään ja haudataan. + +Itse ei hän viitsinyt ottaa osaa ryöstämiseen, vaan käveli Hannun, +Torvisen ja muutamain muitten miesten kanssa katselemaan luostariin +kuuluvia rakennuksia. Valkamassa oli joukko aluksia, ja niistä hän +käski lyödä pohjat puhki, ja satamassa olevat aitat ja muut rakennukset +sytytettiin palamaan. Luostarin karjatalo oli melkein autiona, +ainoastaan pari puolikuoliaaksi pelästynyttä naispalvelijaa siellä +lymyili riehuvaa vihollista. Sitten kun talo oli tarkastettu ja +ryöstetty ja lehmistä pulskimmat keitoksi teurastettu, rupesivat miehet +sitäkin sytyttämään. + +-- Hei, siellä on vielä kaksi akkaa, huusi silloin muuan miehistä, joka +oli saanut käsiinsä kiulullisen rieskamaitoa ja mieluisasti +lämpimissään veti sitä nahkaansa. + +-- Jäättekö sinne vai tuletteko ulos? karjaisi akoille nuotion +tekijä, ja toinen potkaisi heidät menemään pihalle. Akat lähtivät +pökerryksissään koikkelehtimaan pitkin hankea, upposivat kinokseen ja +kompastelivat päällekkäin. Naureskellen sitä Vesaisen joukossa olevat +miehet katselivat ja kävelivät edelleen karjatalon leimahtaessa +liekkeihin. + +Mäen nystyrällä, tunturiseinän kupeella, oli pieni puolilaho, +saunantapainen pöksä. Se oli sama tupa, jonka Trifon Petsamon vuonoon +asettuessaan itse omin käsinsä oli siihen ensi asunnokseen rakentanut. +Kalliina muistomerkkinä oli sitä luostari säilytellyt, ja siinä asui +erakkona yksin vanha munkki, joka oli vielä luostarielämästäkin +tahtonut yksinäisemmäksi sulkeutua aivan häiritsemättä Jumalaansa +palvellakseen. Ovenkin tupavähäiseensä hän oli naulannut kiinni, pienen +aukon kautta hänelle vain oli ruokaa kannettu. Vesainen väänsi oven +auki, ja nähdessään yksinäisen, nahkaryysyihin puetun erakon +polvistuneena nurkassa hän heristi keihästään huudahtaen: + +-- Ka, täällähän on vielä yksi eläjä, mitä varten hänet säästetään? + +-- Juho, laske keihääsi, onhan jo verta vuotanut kylliksi, virkkoi +Hannu astuen Juhon ja vanhuksen väliin. Häntä oli tuo murhaaminen jo +ruvennut iljettämään, häntä puistatti nähdessään niin paljon ihmisen +verta teurastamalla vuotavan. + +Mutta vanhus kääntyi nurkassaan, katsoi vieraita verestävillä, syvälle +kuihtuneisiin ja kalmankalpeihin kasvoihin vaipuneilla silmillään, +jotka kytivät kuopissaan kuin hehkuvat kekäleet. Sitten rupesi +pörheäpartainen leuka väkättämään, ja suusta, josta vuosikausiin +luultavasti ei ollut kuuluvaa sanaa lähtenyt, tunki kolkko, vapiseva +ääni. Hän oli karjalainen, puhui suomeksi: + +-- Ojenna vain keihääsi, mies julma, iske kohti, ei siitä säpsähtäne +sydämesi eikä omatuntosi soimanne. Sinunhan lienee työtäsi se +tulenliekki, joka silmiini hohtaa, sinusta lähtöisin nekin huudot ja +valitukset, jotka aamukauden ovat korviini soineet. Miks'et iske? Älä +minua sääli, vaan sääli itseäsi, sillä kostosi koituu. -- Mitä +lienettekin te kaukaiset miehet, jotka satutitte kätenne pyhään +paikkaan, tahrasitte vaatteenne hurskasten miesten veressä. +Turmioksenne sen teitte, sillä tietäkää, tuo viaton veri valuu +kirouksena teidän päällenne. Saastutitte korkean juhlan, rikoitte pyhän +joulurauhan, hävititte Herralle vihityn luostarin itse Vapahtajan +syntymisen päivänä. Ilkutte tekoanne, rehentelette ja nauratte, vaan +katkera on siitä palkkanne oleva. Ei moni teistä enää synnyinmaataan +näe, et kotiisi ehdi sinäkään, synkkäkatseinen mies, sillä tiedä, Herra +ei anna itseään pilkata eikä jätä kostamatta omiaan... + +Ääni korahti vanhuksen kurkussa, ja uupuneena hän taas notkahti alas +polvilleen jumalankuvansa eteen. Miehet seisoivat vielä kotvasen ovella +äänettöminä ja miettivinä. Vanhan erakon sanat olivat heihin syvästi +koskeneet. Eipä ollut moni ehtinyt matkan hurakassa eikä taistelun +kiivaudessa muistamaankaan, että oli hävityksen päiväksi sattunut +joulupäivä, juhla suuri ja pyhä, jota he lapsuudestaan saakka olivat +oppineet hartaudessa viettämään. Sitä terävämmin vihlaisi vanhuksen +kirous monen rintaa ja pani kauhistuen ajattelemaan tehtyä tekoa. +Kävivätpä Vesaisenkin kasvot hetkeksi tavallista totisemmiksi, tuntuipa +melkein, kuin olisi hänenkin sydämessään jokin vienompi kieli +soimaavasti värähtänyt. Mutta ainoastaan hetkisen hän mietteissään +seisoi, käännähti sitten ympäri ja virkkoi: + +-- Pahasuinen äijä -- olisipa koukkuleuka kolautettava, vaan jääköön +pesäänsä. Ei meitä noidat noidu eikä myrkkysuut kiroa, niin kauan kuin +kädessä on keihäs ja sydämessä vaikkua! + +Sillä välin olivat jo toiset miehet tehneet selvää jälkeä itse +luostarissa, kantaneet ulos sen kalleudet ja sälyttäneet ne jo perille +saapuneeseen kuormastoon. Kirkot ja asuinhuoneet, varastot ja aitat oli +tyhjennetty, ja luostarin ruokavaroistakin he olivat makeimmat palat +valinneet ja valmistaneet komeat ateriat, joita parhaillaan söivät, kun +Vesainen taas palasi luostaripihaan. Syönnin päälle levähdettiin +moniaita tunteja -- työpäivä olikin ollut yhtä rasittava kuin verinen. + +Mutta pitkiin lepoihin ei ruvettu Petsamon muurien sisäpuolella. Vielä +vallitsi pimeä yö, kun miehet jo lähtivät luostarista ja nousivat +suksilleen. Tuli oli tehty moneen paikkaan, ja ahnaasti rupesivat +liekit vinhan pohjatuulen virittäminä nieleskelemään kirkkojen ja +rakennusten seiniä ja leimuilivat kohta katoilta räiskyen korkealle +öistä taivasta kohden. Jo paloivat ympärillä puiset muurit, hangen +pintaa myöten siveli niitä kuluttava liekki; jo romahti alas kirkon +torni, ja kellot helähtivät valittaen kekäleihin pudotessaan ja +särkyessään. + +Hangella luostarin edessä seisoi kuormastonsa ympärillä pohjalainen +retkikunta nauttien tuosta näystä ja lämmitellen sen paahteessa. + +-- Se on komea nuotio, Hannu. Ei ole enää vastusta Petsamon +luostarista, virkkoi Juho innostuneena. + +-- Komea, mutta kamala. Melkeinpä pistää nenääni palavien ruumiiden +käry. + +-- Semmoista sen pitää ollakin sotamiehen tuoksun. Ja Kuolassa teemme +vielä komeamman rovion. + +Vähitellen romahtivat alas hiiltyneet seinät, liekit laskeusivat +alemmas, Petsamon luostari suitsusi savuavina raunioina. Se oli maan +tasalle hävitetty eikä kohonnut enää paikalleen. + +Ainoastaan Trifonin puolilaho saunahökkeli seisoi vielä polttamatta +mäen nystyrällä, ja ainoaksi eläväksi luostaripaikalle jäi sen +yksinäinen erakko, jäi sinne makaamaan polvilleen tupansa nurkkaan +jumalankuvansa eteen. + + + + +XV. + + + Jopa tiesi, jotta tunsi, + Tiesi tielle tullehensa, + Matkalle osannehensa: + Eipä jaksa jalka nousta, + Siin' on kuin kivinen kenkä. + +Vielä hiilostivat Petsamon luostarin rauniot, kun Vesaisen retkikunta +niiden ääriltä lähti hiihtämään, painaen Jäämeren rannikolta takaisin +sisämaahan päin ja suunnaten kulkunsa Kuolan kaupunkia kohden. + +Mutta Lapin vouti Niilo Oravainen erosi joukosta ja lähti parikymmentä +miestä ja osa saalista mukanaan samoamaan länttä kohden Varankiin päin. +Hänen piti rannikon lappalaisilta kantaa vuotuinen vero Ruotsille, ja +hetki oli nyt siihen erittäin sopiva. Tuota veroa oli näet viime aikoma +ollut hyvinkin vaikea saada. Norjalaiset viranomaiset eivät enää +tahtoneet myöntää Ruotsille minkäänlaista verotusoikeutta Ruijan +rannalla, olivatpa monesti uhkaavalla tavalla kieltäneet Oravaista +siellä niissä puuhissa liikkumastakaan. Lappalaisia he myöskin olivat +ankarasti varoittaneet Ruotsille veroa maksamasta, ja nämä, ollen +pahassa välikädessä, koettivat siitä syystä vastustaa ruotsalaisia niin +paljon kuin mahdollista. Olipa vielä sattunut kuten viime vuonna, että +norjalaiset viranomaiset olivat väkisin ottaneet takavarikkoon sen +veron, minkä Oravainen jo Ruotsille oli saanut kiskotuksi. + +Mutta nyt Niilo katsoi hetken otolliseksi ottaa takaisin ne saatavansa +lisän kanssa. Huhu pohjalaisten suuren retkikunnan tulosta oli jo Lapin +harvaan asutuilla paikoillakin ehtinyt kulon nopeudella levitä vuonosta +vuonoon ja synnyttää siellä pelästystä. Olivatpa norjalaiset +viranomaisetkin siitä tiedon saaneet, ja heidän pääpaikassaan Vuoreijan +linnassa oltiin jo pahasti säikähdyksissä että "ruotsalaiset", joksi he +pohjalaista retkikuntaa nimittivät, suuntaisivat sotaiset aseensa +kostoksi juuri heitä vastaan. Eipä siitä syystä tällä kertaa Oravaisen +veronkanto koko rannikolla kohdannut minkäänlaista vastarintaa, hän sai +ottaa niin paljon kuin ilkesi. Ja Varangista hän ylpeästi lähetti +kirjurinsa Vuoreijaan kysymään, annetaanko sieltä takaisin niitä +takavarikkoon otettuja veroja vai eikö. Ne tulivat paikalla. Nopeasti +sai Niilo siten asiansa Jäämerellä toimitetuksi ja pääsi jo muutamain +viikkojen perästä laskeutumaan kotipuoleensa, jossa hän kaikille +riemuiten kuunteleville kotilaisille kertoi Vesaisen onnellisesta +retkestä ja Petsamon luostarin perinpohjaisesta hävittämisestä. + +Mutta Vesainen itse riensi Lapin lumisten tunturien yli joukkoineen +täyttä vauhtia Kuolan vuonon pitkulaiseen perukkaan, ja jo kolmantena +joulupäivänä hän hiihti Kuolanjokea ylöspäin kaupunkia kohden. Pitkästä +hiihdostaan väsyneet ja äskeisestä voitostaan ylpistyneet miehet eivät +olisi tahtoneet rasittaa itseään noin liioin ponnistelemalla, olisivat +mieluummin halunneet hiukan lepäillä ja nauttia vaivainsa palkkiosta. + +-- Keritäänhän se Kuolakin vielä polttaa, ei se pakoon juokse, +murahteli muuan Paavo Halonen-niminen kemiläinen, kun Vesainen eräästä +lappalaiskylästä kiirehti miehiä pois lappalaiskotien ja rasvaisten +lihapatain äärestä. Ja häntä kannattivat monet nuoret miehet. + +Mutta Vesainen ei hellittänyt. Hän tahtoi jos mahdollista +äkkiarvaamatta valloittaa Kuolankin ja koetti siitä syystä kiirehtiä, +ennenkuin kuolalaiset saisivat heidän tulostaan tiedon ja ehtisivät +varustaa itsensä. + +-- Sitten Kuolassa saatte levätä viikon ja herkutella niin paljon kuin +mielenne tekee. Mutta hiihdetään ensin sinne. + +Mutta Kuolaan oli jo kahta kautta saapunut tietoja Vesaisen tulosta, ja +joulupäivinä siellä varustauduttiin minkä suinkin ehdittiin. + +Vienan puoleiset karjalaiset olivat pitkin syksyä huolestuneina +kuunnelleet sanomia pohjalaisten retkelle valmistautumisesta ja pelon +vallassa vartoneet, mitä seutuja kohden retki ohjattaisiin. Olihan +siellä Vienassa tosin nyt vähän sotaväkeä varalla, vaan eihän se koko +pitkää rannikkoa ehtinyt puolustamaan. Varsinkin olivat huolissaan +kannanlahtelaiset, joilla ei ollut sotaväestä ollenkaan turvaa. +Vihoviimein saapui joulun alla heidän veronkantajiaan Kuolajärveltä, ja +nämä kertoivat lappalaisilta kuulleensa, että Vesaisen retkikunta juuri +oli kulkemassa Sodankylän ja Sompion kautta pohjoiseen päin. +Kannanlahtelaiset arvasivat heti, että pohjalaiset riensivät Kuolaa +kohden, mutta samalla he myöskin kohta tulivat ajatelleeksi, että +retkikunta sieltä palatessaan luultavasti poikkeaa Kannanlähteen +kostamaan viimeistä Iin hävitystä. Ahman mielestä, joka tunsi Vesaisen +katkeran vihan, tämä oli melkein varmaa, ja hän sen vuoksi innokkaasti +vaati, että oli kiireellisiin varustuksiin ryhdyttävä. Ja niin +päättivätkin Kannanlahden miehet kiireimmän kautta lähettää sananviejiä +Solovetiin ja Sumaan pyytämään sotaväkeä suojakseen. Mutta itse Ahma +lähti parin miehen kanssa viemään varoittavaa sanaa Kuolan kaupungin ja +maakunnan päällikölle. Jos Vesainen saisi Kuolassa selkäänsä, niin ei +hän uskaltaisi Kannanlahteenkaan tulla, niin hän arvioi. + +Ja tulista vauhtia hiihti Ahma, joka jo haavastaan oli aivan +parantunut, tunturien ja Imandran laajojen selkien poikki ja saapui +Kuolaan samoihin aikoihin kuin Vesaisen retkikunta Petsamoon. + +Kuolassa oli siihen aikaan jo erityinen Venäjän hallituksen +käskynhaltija, jonka huostaan koko Lapin saarennon hallinto oli jätetty +ja jolla myöskin oli satakunta miestä sotaväkeä käytettävänään. +Kaupunki tosin oli pieni ja vähäpätöinen, ainoastaan muutamia satoja +ihmisiä oli viimeksi kuluneina vuosikymmeninä asettunut asumaan sen +luostarin ympärille, joka samoihin aikoihin kuin Petsamo (1550 +tienoilla) oli syntynyt Kuola- ja Tulomajokien yhtymäpaikkaan. Mutta +sillä oli kumminkin venäläisvallan pesäpaikkana Lapissa jo +merkityksensä, ja olipa sille niiden riitaisuuksien aikana, joita viime +vuosina oli ollut olemassa Norjan puoleisten kanssa, laitettu +paalumuurikin varustukseksi. Kaupunkia vastaan ei kumminkaan ollut +koskaan vielä mitään vihamielisiä hyökkäyksiä tehty, joten Kuolan +voivodista, joka siellä oli saanut aivan häiritsemätönnä sotamiehineen +nukkua vuodet umpeensa, oli ihan uskomaton ja mahdoton sellainen +sanoma, jonka Ahma nyt hänelle toi. + +-- Vihollisia! Mitä hulluja mies puhuu? Onko hän niitä nähnyt? -- Niin +ihmetteli päällikkö, joka juuri parhaiksi oli joulupäivänä ehtinyt +parin alapäällikkönsä kanssa ottamaan ensimmäisiä jouluryyppyjä. + +-- En ole nähnyt, vaan ne ovat kulussa tännepäin, ehkä jo pian täällä. + +-- Kuulkaa, antakaa hänelle kolme ryyppyä, sanoi päällikkö +palvelijoilleen, hänelläkin näkyy eilinen viina vielä olevan päässä. Ja +käskekää hänen sitten tarkoin miettiä, mistä hän on nähnyt unta ja mitä +hän tietää. + +Sen sanottuaan voivodi istui taas pöhevänä pöytänsä ääreen juomaan. +Mutta kun Ahma tovereineen tarkoin kertoi hänelle, mitä he olivat +kuulleet ja mitä oli pelättävissä, silloin karkasi rauha päällikönkin +mielestä. Hän rupesi ensiksi epäilemään ja sitten uskomaan. Hän istui +kotvasen ääneti, kaatoi sitten vielä poskeensa pari ryyppyä ja hypähti +vihdoin ylös. + +-- Tässä taitaa tulla sota! Ja koska tämä on tsaarin kaupunki ja me +olemme tsaarin miehiä, niin ei auta, meidän täytyy tapella. + +Tieto levisi kohta yli kaupungin, ja pian oltiin täysissä +varustautumispuuhissa. Muurit tarkastettiin ja korjattiin, portit +suljettiin, kaikki työkykyiset miehet koottiin aseisiin. Ruostuneet +keihäät hiottiin ja käyttämättä olleet kiväärit kaivettiin esiin. +Vihollisen tulosta ei tosin vielä oltu aivan varmoja, mutta jo +seuraavana päivänä saapuivat poroilla ajaen lappalaisten säikähtyneet +pakolaiset Petsamosta kertomaan pohjalaisten kamalasta julmuudesta ja +hävitystyöstä luostarissa. Pelko ja kauhu valtasi mielet, mutta samalla +huomattiin, ettei siinä auta muu kuin kova vastarinta. Siihen Ahmakin +kehoitti, ajatellessaan kotipitäjänsäkin etua, ja itse hän myös jäi +Kuolaan ottaakseen osaa alkavaan otteluun. + +Ja pian se alkoikin. Kolmannen joulupäivän iltana ehtivät jo Vesaisen +miehet Kuolan edustalle, ja heti pimeän päässä he tekivät väkirynnäkön +porttia vastaan. He eivät nähneet, että puolustajat aseet ojossa olivat +muurin takana heitä vastassa, eivät arvanneet, että sellainen iskujen +rankkasade heitä rynnätessään odotti. Miehiä kaatui monta, useita +haavoittui, kiireen vilkkaa vetäytyivät toiset pakoon, ja masentuneina, +väsyneinä ja pettyneinä asetuttiin leiriin joen törmälle metsän rintaan +kaupungin edustalle. + +Ja siinä saatiinkin leirissä olla useita viikkoja. Parista uudistetusta +rynnäköstä tultiin näet huomaamaan, että noiden paalumuurien +sisäpuolelle, jotka oli tehty pitkistä, maahan rinnakkain pystyyn +isketyistä hirsistä, ei ollut niinkään helppo väkirynnäköllä hyökätä, +kun puolustajat yöt päivät olivat niitä valppaasti vartioimassa, mutta +huolellisesti välttivät antautumasta kenttätaisteluun. Vesainen oli +kärtyisä ja vihaisella tuulella. Tällaista piirityssotaa hän ei voinut +kärsiä, nälällä voittaminen ei ollut hänestä oikeata miehen voittoa -- +ja saattoipa niillä ruoat riittää vaikka ensi syksyyn saakka! Mutta +taas portilta palaamaan -- siihen hän ei suostunut, toista hän oli +Kaarle-herttuallekin luvannut. + +Asemestari Hannu Laurinpoika paukutteli sillä välin mahtavana noita +mukaan otettuja kahta pientä tykkiä. Ei niillä suurta koloa saatu +muuriin, mutta siksi sentään, että puolustajat myötään saivat olla +korjaamispuuhissa. Mutta sen edemmäs ei viikkokausiin päästy. + +Vesaisen miesten joukossa rupesi vihdoin kuulumaan tyytymättömyyttä ja +nurinaa. Hittoja vartenko he talvikaudeksi ovat asettuneet tuon +mitättömän kyläpahasen edustalle? Talvi oli tavattoman kylmä, tammikuun +alussa oli pakkanen pureutunut mitä vihaisimmaksi, ja jäinen meriviima +tunki läpi luiden ja ytimien. Matkalla ollessa semmoista säätä +paremminkin sieti, vaan yhdessä kohden leiripaikalla eivät miehet +millään ilveellä tahtoneet pysyä lämpiminä kinoksissa nuotiotulien +ääressä. Ja eväät, joita ei Petsamosta ollut arvattu paljon ottaa +mukaan, tekivät loppuaan, eikä lähiseudun lappalaisilla enää ollut +mitään ryöstettävää. Johonkin tässä on toki ryhdyttävä, napisivat +miehet, kuljettava on joko eteen- tai taaksepäin, kosk'ei tuota +kylärojua kumminkaan näkynyt saavan anastetuksi. + +-- Se on vienyt meiltä monta kymmentä miestä. Pian tähän koko joukkokin +hupenee. + +Halonen varsinkin kulki ympäri leiriä ja levitti mieliin tuota +tyytymättömyyttä. Jo alkumatkasta hän oli osoittautunut juonikoksi, +vanhojen, naapurein välisten lohivesiriitojen takia hän kantoi katkeraa +vihaa Torvista vastaan ja samalla myös tämän vävypoikaa kohtaan, joka +hänen mielestään aivan ansiottaan päällikön arvossa rehenteli. Aina +vähän väliä hän oli kapinapuuhissa, koettaen niskoittelemalla tehdä +Vesaiselle johtajanviran vaikeaksi. Ja Vesaisen puolestaan täytyi +monesti ankarin sanoin puhutella tuota vastahakoista, vehkeilevää +miestä. Nyt Halonen oli kerännyt ympärilleen jonkinlaisen puolueen, +enimmäkseen Oulunlinnasta lähetettyjä sotamiehiä, ja veti näiden kanssa +kaikessa vastaköyttä. + +-- Jos ei tästä kohta lähtöä tule, niin hiihdämme omin nokkimme, he +murahtelivat jo Vesaisenkin kuullen. Eräänä päivänä sen vuoksi Torvisen +ukkokin ehdotti Vesaiselle, että pitäisi jo ryhtyä johonkin +ratkaisevaan toimenpiteeseen. + +-- Niin minustakin, vastasi Vesainen. -- Tehdään vieläkin ryntäys! + +Hän oli monista merkeistä tullut huomanneeksi, että kuolalaisten joukot +olivat siksi harvalukuiset ja huonot, etteivät ne kestäisi oikeassa +tasapäässä tappelussa, jos kerran keihäänkantomatkalle päästäisiin. Ja +nyt oli toki Hannu Laurinpoika saanut tykeillään sen verran sälötyksi +muuatta muurin kolkkaa johon hän oli tulensa kohdistanut, ettei siitä +pitänyt olla vaikea kirveiden avulla päästä paaluaitauksen +sisäpuolelle. Ilma oli aamusta päivin ollut lauhtumaan päin, oli +alakuun aika, ja pilvinen taivas oli ruvennut viskelemään lumia, -- yön +pimeässä oli hetki hyökkäykseen sopiva. Neuvoteltuaan Torvisen ja +Krankan kanssa hän komensi iltapäivällä miehensä leiripaikalta +liikkeelle, kuormastot ja vangit otettiin mukaan, ja retkikunta lähti +ikään kuin kotimatkalle hiihtämään Tulomajokea ylöspäin. Kuolan +vartioväki näki leiritulien sammuvan ja vihollisen poistuvan. + +Mutta jo muutamien virstojen päähän pysäytti Vesainen joukkonsa pieneen +näreikköön ja ilmoitti, että tästä pyörretään takaisin ja tehdään +hyökkäys kaupunkiin. Suurimman osan miehistöstään hän kohta sai +innostumaan tuumaansa, ainoastaan muutamat "Halosen miehet" vielä +juonittelivat, vaan nekin hän taivutti parilla kovalla sanalla. Mutta +Halonen itse koetti sittenkin tehdä tuuman tyhjäksi. Hän laski +iltahämyssä salaa pari Petsamon vangeista vapaaksi ja tuli jonkin ajan +perästä ilmoittamaan, että ne ovat karanneet ja tietysti rientäneet +Kuolaan kertomaan hyökkäystuumasta. + +-- Sinä laskit itse ne irti, mies katala, huudahti Vesainen ja ojensi +vihan vimmassa keihäänsä. -- Mutta petturin palkan saatkin! + +-- Älä iske, hänet on tutkittava ja tuomittava, varoitti Hannu. -- +Viedään mies vankina Ouluun vastaamaan elkeistään ja riennetään me nyt +heti hyökkäykseen. + +Halonen ja pari hänen kätyriään sidottiin ja kuormastoja ja vankeja +vartioimaan jätettiin parikymmentä miestä, muut kiirehtivät suksilleen +ja lähtivät äskeisiä latuja myöten hiihtämään takaisin joen jäätä +pitkin. + +Lumisade oli yltynyt sakeaksi tuiskuksi. Niin tiheään lappoi taivas +suuria lumihiutaleita, että melkein sauvallaan saattoi leikata ilmaa, +eivätkä hiihtäjät voineet nähdä kuin sylen matkan eteensä. Hiljaa kuin +haamut he hiihtivät pehmoisen lumitantereen yli, eikä kuulunut +suhahdustakaan koko autiossa luonnossa, kun he saapuivat paaluaitauksen +edustalle, johon jättivät suksensa. Nopeasti murrettiin aukko +särjettyyn muuriin: sisäpuolella oli kaikki äänetöntä ja tyhjää, näytti +siltä kuin koko kaupunki olisi vaipunut raskaaseen uneen. Viipymättä +juoksivat Vesaisen miehet sen parinkymmenen sylen levyisen aukon yli, +joka erotti muurin kylän rakennuksista, ja ensimmäiset joukot +syöksähtivät jo kaduille. + +-- Iskenpä tulta ja sytytän tuon latopahaisen soihduksi ja merkiksi, +eihän tässä sokkelossa muuten osaa mihinkään, virkkoi Torvinen +Vesaiselle, kun he muutaman ladon ohi jälkijoukossa samosivat, ja +päästi samassa kipunan kuiviin heiniin, jotka kohta roihahtivat tuleen. +Mutta kun he sen tehtyään juuri olivat jälkijoukon perästä työntymässä +kaupunkiin, kuului takaapäin askelten kohinaa ja hiljaista puhetta. +Miehet pysähtyivät. + +-- Jokohan ollaan merrassa? + +Kuuntelivat. Outo joukko kuului yhä selvemmin kahlaavan takaapäin. + +-- Merrassa ollaan. Vaan perä on puhkaistava. Hei, miehet, Pohjanmaan +miehet, takaisin, aukolle! + +Kuin ukkosen jyminä kajahti tämä Vesaisen huuto yön hiljaisuudessa, ja +jäljimmät miehet, jotka sen kuulivat, pyörähtivät takaisin päin. Pian +he huomasivat vihollisjoukon hiipivän takaapäin, ja Vesaisen ympärille +keräytyen he ryntäsivät sitä vastaan. + +Sieltä tuli Ahma puolensadan miehen kanssa. Halosen laskemat Petsingin +vangit olivatkin ajoissa ehtineet Kuolaan kertomaan Vesaisen +sotatempusta. Ahmalla oli heti vastajuoni ollut valmiina. Hän keräsi +heti 50 varmaa miestä valiojoukoksi ja piilousi niiden kanssa muurin +kupeelle aittojen ja kinosten taakse. Muu varusväki vetäytyi kaupunkiin +talojen suojaan. Oli tarkoitus saartaa hyökkäävä vihollinen kaupungin +kapeilla kaduilla kahden tulen väliin, sulkea siltä paluutie ja +hävittää se siellä yön pimeässä viimeiseen mieheen asti. Siksipä nyt +Ahma hiipi ääneti kuin väijyvä ilves esiin, luullen koko Vesaisen +joukon jo hajaantuneen kaupunkiin ryöstämään. + +Mutta se pieni parvi, minkä Vesainen sai huudetuksi kokoon, ilmestyi +hänelle pahimmoilleen vastustukseksi. Pimeällä hangella syntyi tuima +ottelu. Vesainen ja Torvinen huomasivat, että heidän täytyi, maksoi +mitä maksoi, saada muurinaukko anastetuksi takaisin käsiinsä, että +heidän miehilleen, joiden kimppuun sotaväki kaupungissa hyökkäsi, +avautuisi paluutie vapaaksi. Siksi he hurjalla vimmalla iskivät paljon +voimakkaampaa vihollista vastaan. Yön pimeys esti näkemästä joukkojen +suuruutta, he löivät vain edestään kenen näkivät palavan ladon +himmeässä tulessa vastaansa ryntäävän, askel askelelta he työnsivät +vihollista takaisinpäin. Ahma peräytyi paaluaidan aukolle, sen hän +ainakin aikoi pitää käsissään. Mutta siinä peräytyessä joutuivat hänen +miehensä sekaisin, hajaantuivat, eivät pimeän päässä osanneet erottaa +ystävää ja vihollista, vaan kolhivat toisiaankin erehdyksissä +kuoliaiksi. Ahma kyllä koetti karjunnallaan pitää heitä koolla äänensä +ympärillä. Vesainen tunsi tuon äänen, ja hänen jäntereensä pinnistyivät +kahta tarmokkaammiksi. Hänen pieni joukkonsa pysyi kiinteästi koossa ja +työntyi päällikkönsä jäljestä varmasti eteenpäin. + +Jo oltiin aukolla. Tiheäksi ryhmäksi keräsi Ahma miehensä siihen, vaan +kuin vasama hyökkäsi Vesainen arvelematta kohti, ja epätoivon vimmassa, +tietäen henkensä siitä riippuvan, taistelivat hänen harvat miehensä +hänen ympärillään. Miehiä kaatui kuin heinää, ja Ahman joukosta rupesi +jo yksi ja toinen vetäytymään aukolta syrjemmäs, vaikka päällikkö kyllä +itse tulisesti taistellen huusi heitä pysymään koossa. + +Mutta huutoja kuului jo kaupungistakin. Kuolan voivodin sotamiehet +olivat rynnänneet ryöstäväin pohjalaisten kimppuun ja ruvenneet +tekemään tuhoa heidän joukossaan, arvellen että he jo olivat +takaapäinkin saarretut. Pohjalaiset pökertyivät ensi aluksi, moni mies +eksyi väärälle suunnalle ja kaatui; pimeän päässä eivät useat tienneet +mihin päin peräytyä. Hannu, joka oli etujoukkoa johtamassa, koetti +kyllä kerätä miehiään vastarintaan, ja vihaisesti kamppailtiin +kaduillakin. Mutta iskuja kolahti solista ja nurkkain takaa, ja pelon +valtaamia miehiä kaatui tukuittain. -- Peräytykää tulen liekkiä kohden! +se huuto kajahti vihdoin pohjalaisten joukossa, ja se heistä useimmat +pelasti. Yksitellen ja pieninä ryhminä he juoksivat palavaa latoa +kohden ja ehtivät vihdoin aukolle, jossa Vesainen miestensä kanssa +hurjasti kamppaili avatakseen peräytyville paluutien. Ja näiden +apumiesten tultua kääntyivät Ahman miehet aukolta pois ja pakenivat. + +Mutta silmittömän hurjasti taisteli siinä vielä Ahma itse kymmenkunnan +miehen kanssa; kuoleman kolauksen sai jokainen, joka koetti heidän +ohitseen päästä ulos. Väkevänä kuin karhu ponnisteli kyllä Vesainen +syrjäyttääkseen hänet edestään, mutta sukkelana väisti Ahma iskun ja +antoi itse. Tulta hehkuivat näiden vanhain verivihollisten silmät, kun +he taas kerran tappelivat vastakkain, ja katkonaisia huudahduksia pääsi +heiltä iskujen välillä: + +-- Nyt et livistä kynsistäni! + +-- Jäät sinä jos minäkin! + +Mutta taistelun kuumuudessa kiersi vanha Torvinen sivulta päin aukolle +ja teki ryntäyksen selän takaa. Ahma käännähti päin, ja rinta +lävistettynä kaatui vanhus ääntä päästämättä hangelle. Vesainen näki +sen, ja hurjalla liikkeellä hän sysäsi keihäänsä Ahmaa kohden; tämä +väistyi, keihäs jysähti hirteen, katkesi kahdeksi, mutta tynkä kädessä +syöksyi Juho Ahmaan käsiksi ja iski päähän niin, että mies kepertyi +tantereeseen. Vesainen veti jo miekan huotrastaan lopettaaksensa siihen +paikkaan verivihollisensa ja vaarallisimman vastustajansa, mutta +samassa välähti uusi ajatus hänen mielessään. Hän tempasi kaatuneen +vastustajansa vyöstä kiinni, veti perässään aukon ulkopuolelle, sitaisi +siltä siellä kädet ja jalat omalla vyöllään ja jätti hangelle, +kiirehtiessään taistelupaikalle takaisin. + +Paluutie oli vapaa, juoksujalkaa kiirehtivät pakenevat miehet siitä +ulos. Vesainen huusi heitä pysähtymään siihen, mutta useimmat riensivät +seisahtumatta suksilleen ja lähtivät kiireen vilkkaa hiihtämään joen +jäätä kuormastolleen. Muutamain kymmenien miesten kanssa Vesainen vain +vartioitsi aukkoa, kunnes kaikki olivat ehtineet kaupungista. +Viimeisenä tuli sieltä Krankan Hannu, joka harvenneine joukkoineen oli +kaupungissa vihollista vastustellut. Ja odottamatta, tulisivatko +kuolalaiset heitä takaa ajamaan, lähti Vesainenkin viimeisten miestensä +kanssa paluutielle. Hän ei olisi tuosta salajuonesta säikähtänyt, hän +olisi ollut valmis heti tekemään uuden hyökkäyksen, jos miehet olisivat +pysyneet koossa. Mutta vielä lähtiessään hän viskasi kahlehditun Ahman +tyhjään ahkioon ja lähti vetämään perässään. + +Kuolalaiset eivät ajaneet takaa, kiittivät onneaan, kun saivat jäädä +rauhaan koteihinsa. Heidänkin joukkonsa olivat yön pimeässä +arveluttavasti huvenneet, ja niistä jotka Ahma oli ottanut johtoonsa, +ei palannut takaisin kuin joku ainoa. Parissa paikassa olivat Hannun +miehet lähtiessään vielä ehtineet pistää tulen rakennuksiin, ja henkiin +jääneillä miehillä oli kyllin tekemistä liekkien rajoittamisessa, joita +tuuli pyrki levittämään laajemmalle. Ja koko yön ja aamun he peläten +vartoivat uutta hyökkäystä. + +Vesaisella olikin aie, annettuaan miestensä levätä muutamia tunteja, +tehdä uusi hyökkäys. Paljon oli tosin pohjalaisia kaatunut, sen hän +tiesi, mutta vihollinen oli myöskin heikontunut, sen paras mies oli +vankina; ainoastaan Halosen petoksen ja salajuonen vuoksi oli +vastarinta tällä kertaa onnistunut. Mutta aamulla... + +Se uhka mielessään nukkui Vesainen nuotion ääreen uupuneiden miestensä +keskelle. Mutta kun aamulla noustiin, huomattiin, että suuri osa +miehistöstä oli kateissa. Halosen olivat yöllä hänen ystävänsä +vapauttaneet, ja hänen kanssaan oli noin 50 miestä lähtenyt leiriltä +hiihtämään omille teilleen, vieden osan saaliista mukanaan. Kun yöllä +noin 50 miestä oli Kuolan muurien sisäpuolella kaatunut, oli retkikunta +nyt siksi heilikö, ettei sen enää ollut ajattelemista lähteä uuteen +rynnäkköön. Harmistuneena Vesainen kuuli tämän kavaltajan uuden +petoksen ja huudahti: + +-- Meidän on lähdettävä perästä viilettämään ja tuomaan miehet +takaisin. + +-- Mitäpä siitä olisi hyötyä? epäilivät Hannu ja Kaupin ukko. -- Ei +niihin kumminkaan enää voisi taistelussa luottaa. + +-- Ei, mutta rangaistuksensa niiden täytyy saada. Ja sen pitää olla +ankara, sillä heidän takiaan jääpi nyt meiltä Kuola valloittamatta. +Hirtettävä ne petturit on joka mies. + +-- Vaikea taitaisi olla heitä nyt tavata, jäljetkin on tuisku +peittänyt. Mutta ei ne silti väistä rangaistustaan. Ehditään ne tavata +vielä kotonakin, minnepä ne muualle voivat hiihtää kuin sinne. + +-- Odottakoot sitten siellä. Mutta sinne kai tästä täytyy meidänkin +painaa. + +Muu ei auttanut -- paluumatkaan täytyi ryhtyä. Karvain mielin antoi +Vesainen siitä käskyn joukoilleen. + +Mutta Halosen miehiä ei enää koskaan tavattu. He eivät uskaltaneet +palata takaisin Pohjanlahden rannalle, sillä siellä he arvasivat +kurituksen olevan odottamassa. He sen sijaan retkeilivät ryöstellen +lappalaiskylissä, hyökkäilivätpä Vienan puoleistenkin metsätaloihin, +mutta saivat viettäessään kulkulaiselämätä, kärsiä paljon kurjuutta; +moni heistä hupeni taipaleille. Myöhemmin kuultiin Pohjanmaalle, +että heidän joukkonsa oli keskenään riitaantunut ja hajaantunut, +muutamat olivat hiihtäneet takaisin Jäämerelle ja jääneet sinne +kalastajiksi, toiset olivat Halosen kanssa kevään tullen pysähtyneet +Kitkanjärven asumattomille rannoille, rakentaneet sinne piiloon +pirttipahaset, ruvenneet siellä maata viljelemään ja siten, otettuaan +lappalaistyttäriä vaimoikseen, perustaneet Kuusamon ensimmäisen +suomalaisen uudisasutuksen. -- + +Pahasti oli Vesaisen joukko siten pilkkoutunut ja hajaantunut Kuolan +edustalla. Tuo komea retkikunta, joka pari kuukautta sitten niin +suurella innolla hiihti Lapin kylmäin tunturien yli Jäämerta kohden, +oli nyt supistunut vähempään kuin puoleen lukumäärästään. Parisataa +Pohjanmaan talonpoikaa oli taas sotaretki nielaissut, useimmat olivat +kaatuneet ja saaneet hautansa noissa kaukaisissa nietoksissa, osa +retkeili vielä koditonna ja turvatonna jääkylmiä aavoja pitkin, +uskaltamatta enää koskaan palata vanhojen, kotoisten liesien äärelle. +Äidit ja vaimot ja orvot lapset odottivat taas ikävöiden ja haikein +mielin elättäjäänsä ja kotiensa turvaa. Useimmat odottivat turhaan. + +Ja kuitenkin tuon retken tulokset jäivät puolinaisiksi, ja se se +Vesaisen mieltä eniten kaiveli ja hurjisti. Kaikki jäi häneltä aina +puolinaiseksi, keskeneräiseksi, aikeet ja suunnitelmat eivät koskaan +täydelleen toteutuneet. Ja kumminkin hän niin sydämestään oli aina +kaihonnut saadakseen aikaan jotakin täydellistä, eheätä työtä, suurta, +kokonaista! Mutta häntä kahlehti aina kohtalon pakko. Silmänkantaman +päähän jäi häneltä Vienan retkeltään Soloveti seisomaan täyteen +loistoonsa, vaikka sen hävitys olisi voinut yhdessä päivässä olla +tehtynä. Kuolan edustalta hänen nyt täytyi moniviikkoisten yritysten +jälkeen hiihtää pois ja jättää kaupunki siihen puolipalaneena +paikoilleen, -- supistuneella joukollaan hän ei sitä jaksanut +valloittaa! + +Niitä hän mieli katkerana mietti hiihtäessään joukkoineen Tulomajokea +ylöspäin ja suunnaten kulkunsa vanhoja poroteitä myöten Sodankylän ja +Kittilän Lapin kautta takaisin Kemin ja Tornion suita kohden. Mutta oli +hänellä katkeruudessaan kumminkin jonkun verran hyvitystäkin. Olihan +hän ensimmäisen tehtävänsä saanut kunnolleen täytetyksi: Petsamossa ei +ollut enää kiveä kiven päällä. Olihan hän Turjan niemellä saanut +isketyksi semmoisen pelon ja kunnioituksen pirkkalaisten poikia +kohtaan, että nämä tästä lähtien saattoivat syystä kysyä sieltä +perintöään. Ja olihan hänellä -- seikka, mikä häntä enin hyvitti -- +mukanaan vankina tuo suurin kiusantekijänsä, vaarallisin vihollisensa, +vastustajain paras mies ja mielevin sankari. Hiihtihän Ahma tuossa +vangittujen joukossa Pohjanmaata kohden. Se oli mieluinen tuotava se, +se korvasi paljon. + +Mielellään hiihteli Juho vankien kupeella, jotka, vaikka sijoitettuina +keskelle joukkoa, kumminkin olivat köysillä kaksittain sidotut, +etteivät jossakin äkkimutkassa ehtisi pakoon puikahtaa. Hän nautti +nähdessään, miten Ahma siinä äänetönnä ja synkkäkatseisena raskaasti +hiihti länttä kohden, ja kuullessaan miten vartijat häntä ilkkuen +kiirehtivät, milloin hänellä sukset kovin haluttomasti näyttivät +juoksevan. + +-- Paina menemään, Ahma, taival on pitkä, saat kerrankin kuopaista, +ennenkuin ollaan Pohjanlahden rannalla! + +Joskus kutkutti kiirehtijä Ahmaa keihääntutkaimella selkään, ilkkuen: + +-- Pois minä sinusta laiskuuden otan. Hiihdithän sinä ennen uupumatta +päivät ja yöt, kun olit matkalla meidän kyliä ryöstämään. + +Ja yöpaikoissa varsinkin, joissa retkeläiset nuotion ääressä illoilla +lepäilivät aterioiden ja tarinoiden, sai Ahma kärsiä vielä pahemman +pilkan. Siellä Juho usein kertoili tovereilleen, kuinka hän, kun +lähtisi Ruotsiin tekemään tiliä Kaarle-herttualle retkistään, veisi +Ahman mukaansa hoviin ja kertoisi vielä, että tässä se nyt on se mies, +joka on vuosikausia Pohjanmaata poltellut. + +-- Rahan edestä sitä siellä näytellään ja lopuksi ripustetaan Tukholman +portin kaareen kuivamaan. + +-- Eikä siellä taida enää Ahman kynnet auttaa? + +-- Ei, ne on jo katkottu. Mutta syö, mies, että sinne asti jaksat! + +Niin sanoen viskasi Vesainen halveksivasti niinkuin koiralle Ahman +eteen poronluun nakerrettavaksi. + +Makuulle ruvettaessa sidottiin Ahmalta aina kädet ja jalat tiukalle, +vieläpä kytkettiin mies tanakasti kasvavaan näreeseen kiinni. + +Siinä makasi sitten karjalaisten sankari liikkumatonna, äänetönnä. Ei +huokausta päässyt koskaan hänen rinnastaan, ei kirousta hänen +huuliltaan, kasvojen ilme oli värähtämätön, kylmä, ja silmät olivat +puoliummessa kääntyneet talviyön tähtitaivasta kohden. Pinta oli tyyni, +ei hän näyttänyt ajattelevan mitään, ei tuntevan mitään. Mutta sisässä +riehui myrsky; levottomina, rajuina kuohuilivat siellä vihan katkerat +laineet, ja väkisin hillityn koston himo kyti kärsimätönnä rinnassa +sidotun miehen. Voimaa, rajua, ärsytetyn pedon kiihottunutta voimaa hän +tunsi jäsenissään, mieltä poltteli hehkuva halu ruhjoa mäsäksi koko tuo +ilkkuva joukko, lentää surman henkenä yli tämän vihamielisen leirin, +iskeä, tappaa, silpoa niinkuin ennen ja julmemmin kuin koskaan... Mutta +siivet oli leikattu. Siinä täytyi maata ja salata vihansa. + +Yksi varomaton liike oli hänet pettänyt; hyvin lähellä oli jo ollut, +että hän itse olisi päässyt Vesaisen sijaan ja Vesainen hänen. Hän +olisi saanut kytkeä tuon kirotun vihamiehensä oman nuotionsa ääreen -- +oih, kuinka hän olisi ilkkunut katsellessaan, miten Pohjanmaan peto +vääntelehti kahleissaan ja purki voimatonna kiukkuaan...! Tuossa se +makasi nyt parin sylen päässä, vielä nukkuessakin voittajan ilkkuva +hymy huulillaan... Jos pääsisi sitä tuohon kolhaisemaan... + +Jo leimahtivat Ahman kylmät katseet tulena, ruumis kiemurteli, suonet +pullistuivat voimain ponnistuksesta, ja hamppuinen köysi narahti... +Vaan se kesti. + +Siinä voittaja makasi, ja voitettu ponnisteli turhaan. Ei auta, täytyy +maata kahleissaan. Kauas on jo jäänyt kotoinen ranta, vihollisen maa +lähenee, joka ilta ollaan sitä lähempänä, joka tunturi, joka lasketaan, +asettuu muuriksi kodin ja vangin väliin. Siksi juoksivat sukset +toisinaan raskaasti, siksi tuntui vastamaiselta taival. Monesti Ahma +ennen oli ne matkat hiihtänyt, mutta silloin oman joukon etunenässä, +vapaana, voimakkaana. Nyt yksin, kahleissa, voimatonna... + +Voimatonnako? Ei. Tulvillaan juoksi vielä elonvoimaa suonissa, väkevinä +pullottivat lihakset. Ehkä taittuu kahlekin kerran vielä... Silloin +suksi suhahtaisi ja savu suihkisi sauvan nenästä. Kotiinsa hän +hiihtäisi, pyrynä hän keräisi miehensä, nuo vanhat, urheat, uskolliset, +ja rientäisi kostamaan. Oih! sitä tulen liekkiä, sitä hurmeen virtaa, +mikä hänen tiensä merkiksi jäisi... Mutta Vesaisen hän kietoisi näihin +samoihin kahleisiin, silpoisi hänet vähitellen, jäsenen päivässä, ja +viskaisi loput kärventymään hienosti hiillostavalle tulelle. Hän +kostaisi ja nauttisi, nauttisi kostostaan, sammumattomasta, +pohjattomasta kostostaan... + +Niihin haaveiluihin hän, valvottuaan yöt, aamupuoleen nukahti ja jatkoi +unissaan kostonsa nautintoja. + +Mutta ilkkuva sysäys tai halveksiva potku katkaisi sitten unelmat. Hän +heräsi kahleihinsa. Taas oli noustava suksille, taas lähdettävä +hiihtämään raskasta taivalta, painamaan myötään kaukaista länttä +kohden, joka potkaisulla poikemmas kodista ja lähemmäs vihamielistä +rannikkoa. + + + + +XVI. + + + Se oli surma suuren miehen, + Kuolo kuuluisan urobon. + +Kiiminginjoen rannalla Vesaisen uudessa tuvassa istui emäntä penkillä +peräseinän ainoan ikkunavähäisen ääressä soudattaen hiljaa jalallaan +kehtoa, jossa pieni perillinen rauhallisesti uinui nukahtaneena äitinsä +hyräilyihin. Anni ompeli täyttä vauhtia palttinaa, jonka hän äsken oli +kangaspuista päästänyt -- piti jouduttaa valmiiksi uusia paitoja +Juholle, eihän sitä tiedä, minä päivänä se tulla tupsahtaa kotiin. + +Päivä paistoi sisälle suven puoleisesta ikkunasta, kultasi puolittain +pöydän ääressä istuvan Helinän kasvot ja tuuhean, kellertävän tukan ja +valahti siitä pitkänä, valkoisena juovana lattialle, jossa kissa +pitkällään kylpi sen paahteessa. Tytölläkin oli ompelus käsissään, +mutta neula oli pysähtynyt laskun poimuun, kädet olivat hervahtaneet +syliin, ja miettivinä tuijottivat silmät ulos kirkkaasti kimaltelevaan +lumiseen luontoon. Hetken kuluttua hän laski neuleen sivulle, veti +eteensä pöydälle kanteleen ja rupesi hiljaa sen kieliä näppäilemään. +Siitä soi kauan vieno, surunvoittoinen sävel, vaan vähitellen se +kiihtyi, yltyi intohimoisemmaksi, helskyi hetkisen täysiäänisenä +soittona, mutta talttui taas, hiljeni ikään kuin säikähtäen omaa +kaikuaan ja väreili sitten taas kauan vienona, arkana, uinuvana +kaipauksen huminana. Ja kanteleen yli nojautuneena näytti tyttökin oman +soittonsa tuudittamana melkein uinailuun uupuneelta. + +Annikin unohtui hetkeksi tuota soittoa kuuntelemaan, kenkä luiskahti +kehdon jalalta ja neula pysähtyi palttinapaitaan. Niin tuttavana tuntui +tuo kaipauksen sävel kajahtavan hänenkin sydämessään, ikään kuin se +sieltä olisi kotoisin ja sen omia ikäviä laulaisi. Mutta sitten hän +äkkiä havahtui, tarttui vireästi työhönsä ja virkkoi melkein +nuhtelevasti kälylleen: + +-- Voi sinua, Helinä, taas sinä unohdut tuota kannelta soittamaan, +vaikka kesken ovat kaikki kiireiset työsi. Ei tiedä minä päivänä miehet +palaavat retkeltään, Hannu haluaa varmaan jo keväällä viettää häät, +eikä sinulla ole myötäjäisistäsi vielä puoletkaan valmiina. + +-- Niin myötäjäiset, niitä en taas muistanutkaan, vastasi Helinä, +vitkastellen ryhtyen uudelleen työhönsä. + +-- Niitäpä sinun juuri tulee muistaa. Niitä kyllä Krankkalaankin nyt +tarvitaan, kun kaikki vanhat varat poltettiin. + +Taas istuttiin hetkinen ääneti, kumpainenkin muka töihinsä vaipuneena, +mutta oikeastaan jatkoivat molemmat itsekseen noiden samojen äskeisten +hiljaisten mietteiden hautomista. Odottavan ikävä, epäilevän toivo ja +kalvava huoli ei heistä hetkeksikään tahtonut väistyä. Kotvasen +kuluttua virkkoi Helinä: + +-- Kunpa ne miehet jo tulisivat! Hannua minä en kyllä enää koskaan +laske sotaretkelle, niin minua pelottavat nuo pitkät, kamalat matkat. +Säikähdin niin tässä yhtenä yönä unissanikin, kun olin näkevinäni Juhon +ja Ahman ajavan tuosta törmältä ylös pihalle rinnakkain samassa reessä, +jossa Juho ja Hannu syksyllä lähtivät. Hannua ei ollutkaan matkassa, +mutta Juho näytti minulle Ahmaa ja kysyi, enkö tunnekaan enää +sulhastani... + +-- Vieläkö se Ahma pyörii mielessäsi ja unissasi, sinä hupakko, torui +Anni taas lempeästi nuhtelevalla äänellä. -- Etkö sinä siitä pelosta +vieläkään ole irti päässyt? Eiväthän ne meikäläiset tällä kertaa ole +siellä päinkään, jossa Ahma -- Jäämerellä, missä viipynevät. + +Anni vaikeni, mutta lisäsi hetken kuluttua ikään kuin itsekseen: + +-- Mutta saisivat ne miehet todellakin jo kotiutua, johan ne siellä +aikoja sitten ovat valloittaneet luostarit ja muut, mitä siellä vielä +virkaillevat. Mutta eivätkö nuo pian tullekin!... + +Jo tammikuussa (1591) olivat Vesaisetkin saaneet kuulla Oravaisen +tuoman sanoman Petsamon hävittämisestä joulupyhäin aikana ja +pohjalaisten loistavasta voitosta. Iloa ja ylpeyttä se oli +luonnollisesti heissäkin synnyttänyt, mutta erittäinkin se oli +herättänyt hyviä toiveita, että miehet jo pian palaisivat. Mutta nyt +oli jo helmikuu lopulleen kulumassa, eikä tulijoita vielä kuulunut. He +odottivat yhä hartaammin joka päivä, usein viivähtivät joelle +vilkaisemaan ja kiirehtivät aina ikkunaan, kun Peni haukunnallaan +ilmoitti, että joku oli tulossa. Mutta retkeilijöitä ei kuulunut, ja +turhaan he koettivat kotoisissa askareissaan unohtaa ikävänsä. +Kätkyessä heräsi pieni mies, ja äiti nosti sen syliinsä ruokaa saamaan. +Ja sille hän hyväillen jutteli hellällä äänellä: + +-- Mutta tuleepa se isä pian, tulee se pikku Tapanin luo ja tuopi +tuliaisia, tulee se... + +Peni haukahti taas törmällä, ja nopeasti kääntyivät naiset ikkunaan +katsomaan, keitä olivat tulokkaat. Joelle hiihti pari miestä; he +hiihtivät rantaa kohden, rupesivat nousemaan törmälle... Eikö ne ole +Yli-Kiimingin miehiä, jotka lähtivät mukaan Jäämerelle ... niitä ne +on ... hyvä Jumala, miksi ne palaavat ennen meidän miehiä...! + +Miehet astuivat tupaan, ja hätääntyneenä kiirehti Anni kuulumisia +kysymään, ennenkuin istumaankaan käski. + +-- Hyviä kuulumisia, kertoivat miehet hymähdellen. -- Terveisiä laittoi +Vesainen eukolleen ja käski lämmittää huomisillaksi saunan. + +-- Tuhannet kiitokset -- jopa kouristikin sydänalaani. Istukaa, +vieraat. Mutta minne se itse jäi, miks'ei jo tullut? + +-- Erottiin Kemijoella, toisia lähti vielä Tornioon saaliinjaolle, ja +Vesaisenkin oli käytävä siellä Oravaisen luona, joka on kuormia tuonut. +Me muut painettiin suoraan kotiin. + +-- No Jumalan kiitos, että se vielä hengissä on. + +-- Hengissä kai se on ja terveenä, paljon tuonne muutoin miehiä jäikin. +-- Näin kertoivat tulokkaat hyviä uutisia ensiksi, mutta hetken +kuluttua he jatkoivat vähän vitkastellen: -- Jäi sinne paljon +iiläisiäkin, monta tämän kylänkin miestä. Ja kemiläisistä kaatui +Torvisen isäntäkin Kuolan portille. + +-- Isäkö kaatui, vanha isäukko -- sinnekö senkin piti jäädä! Sitäkö +varten sen piti vielä vanhana ja vaivaisena lähteä sinne +tappelupaikalle ... eipä malttanut ukko pysyä kotona. + +Anni herahti itkemään. Mutta kaipauksen kyyneliin, joita sydän vuoti +surusta vanhan isän kuoleman johdosta, sekaantui kiitollisen, +onnellisenkin sydämen kepeämpiä kyyneleitä: olihan Juho palannut +pitkältä retkeltään, palannut terveenä ja voimissaan, vuorokauden +perästä hän on jo omassa tuvassaan lohduttamassa kauan kaivannutta +naistaan, poistamassa yksinäisyyden ikävän ja turvattomuuden tunteen. +Vaikka suru karmikin sydäntä, olisi hänen tehnyt mieli kyyneltensä läpi +hymyillä. + +Mutta Helinä, joka koko ajan oli äänetönnä kuunnellen seisonut +sivummalla uunin kupeella, kävi hänkin nyt miesten luo ja kysäisi +arastellen: + +-- Entä Hannu ... tuota Krankkalan isäntä...? + +-- Ka, olipa unohtua. Terveenä on hänkin ja terveisiä laittoi. Sanoi +tulevansa Juhon kera Vesalaan ensi töikseen morsiantaan tapaamaan -- ja +tässäpä sen nyt morsiamen tunteekin... Siinä käsi, kussa kipu... + +Punehtuen loi tyttö katseensa maahan. Mutta miehet kertoivat vielä, +lohdutellen itkevää emäntää: + +-- Ja vielä se käski Vesainen sanoa emännälleen, että pitäisi varalla +olutta ja paistaisi viljalti piiraita, voipi näet hänen matkassaan +tulla vieraita muitakin. Sillä on vankikin mukanaan, joka on ennestään +tässäkin talossa tuttu ja jota kyläläisetkin ehkä tahtovat nähdä, +ennenkuin se Oulunlinnaan viedään. + +-- Kuka se on, ehätti Helinä kiireesti kysymään. -- Eihän vain Ahma...? + +-- Ahma se juuri onkin, sama mies, joka meidän kyliä niin monesti on +poltellut ja tästäkin talosta entisen tuvan. Mutta nyt on mies +nuorissa, ei polttele enää. + +-- Tuopiko se sen tänne, meille? + +-- Tuopi, vaan ei sitä enää tarvitse pelätä. + +Hetkisen vielä levättyään lähtivät uutisten tuojat jatkamaan matkaansa +ylöspäin jokea; heitäkin vartoi helmaansa kodin lämpö, ja ikävöiden ja +huolissaan odotti kaivattu perhe. + +Vesaisen pirttiin jäivät naiset taas kahden, ja olivatpa he melkein +pyörällä noin monista uutisista. Oli nyt surun syytä, oli ilon aihetta, +niiden välillä viskelehti mieli eikä tahtonut taipua tasapainoon. + +Anni toipui kumminkin kohta arkielämän todellisuuteen, muisti miehensä +lähettämät terveiset ja kiirehti puhdistamaan pirttiä, toimittamaan +syrjään arkitöitä ja valmistamaan koko taloutta kuntoon miehensä +paluuksi. Pian oli uuni lämpiämässä, taikina nousi pankolla, ja +täysinäisenä odotti kirnu nurkassa männän heiluttajaa ja voin +valmistajaa. Emäntä hyöri kuin väkkärä toimesta toiseen ja kiirehti +Helinää avukseen. Olihan juhla tulossa Vesalan pirttiin, juhla, joka +koski koko pitäjää ja koko Pohjanmaata. + +Vaan Helinä liikkui verkemmin ja äänetönnä askareissaan ja tunsi +sydämensä levottomana tykyttävän, vaikk'ei tiennyt miksi. Olihan syytä +iloita, kun Juho taas palaa ... ja Hannukin... Miksi tuntui sitten +toisinaan kuin olisi tuska kouraissut rintaa? Miksi hän niin säpsähti +aina kun muisti, että Juho tuopi Ahman mukanaan? Ei tiennyt hän sitä +oikein itsekään. Mutta hän kammoi nyt niin nähdä tuota miestä, hän ei +olisi enää koskaan tahtonut tavata häntä, huih! häntä puistatti jo +ajatellessaan, että tuo hurja soturi hehkuvine silmineen taas astuisi +hänen eteensä ... teki mieli juosta pakoon, kätkeytyä saunan +loukkoon... Ei, hulluahan se oli tuollainen pelko, aivan naurettavaa, +vankinahan se nyt tuotiin Ahma, nuorissa... Mutta sittenkin, mahtinsa +sillä on vankinakin, sen silmissä, sen liikkeissä ... eikä Helinä +voinut häntä nuoriin sidotuksi ensinkään ajatella, häneen oli Ahman +kuva jäänyt tuliseksi, intohimoiseksi, suureksi... + +Ja taas se kuva yritti Helinän valtaamaan. Monesti hänen jo teki mieli +kertoa Annillekin tuosta kummasta pelostaan, vaan ei kehdannut. Ja hän +päätti karaista mielensä, karkottaa ne ajatukset pois ja ajatella +muuta, Juhoa ja Hannua... + +Muissa kiiminkiläisissä ei sanoma Ahman vangitsemisesta pelkoa +synnyttänyt, sitä kuultiin päinvastoin mielihyvin ja riemuiten sekä +siellä että kaikkialla Pohjanmaalla. Tieto Vesaisen retkikunnan +paluusta oli Kemistä suoraan saapuneiden kautta levinnyt joka pitäjään +ja kylään, ja tiedettiin myös, että Vesainen jo seuraavana iltana +saapuisi kotiinsa ja toisi vangin mukanaan. Paljon oli uteliaita, jotka +tahtoivat nähdä tuota kauan kammottua, paljon julmuutta tehnyttä miestä +kerrankin kahleissa, Ahmaa, jonka pelkän nimen mainitseminen jo saattoi +lapset itkemään. Ja hänen voittajaansa tahdottiin myöskin nähdä: +Vesaisen nimi ja maine kulki kuuluisampana ja kunniakkaampana kuin +koskaan miehestä mieheen. Siksi keräytyi jo puolelta päivin seuraavana +päivänä Vesalan pihalle ja pirttiin lähempiä ja etäisempiä naapureita +odottamaan maineikkaan päällikön tuloa. + +Sitä joukkoa Anni iloa uhkuvin mielin katseli juostessaan puuhissaan +edestakaisin pihan poikki. Pirtissä oli jo kaikki valmista, hän vei +saunan lämmitä, kantoi vettä ja valitsi vastat ja kysäisi aina ohi +mennessään törmällä seisovilta: + +-- Eikö tulijoita jo näy? + +-- Ei näy vielä. + +-- Kyllä ne sieltä kohta ajavat. + +Mutta päivä kului, ilta läheni, tulokkaita ei näkynyt. Anni pistäysi +tuhkatiheään tuvasta törmälle tähystelemään -- muita tuli, odotettuja +ei. Muuankin ajoi sieltä saanireellä ja kulkusilla, Anni juoksi +katsomaan: se oli Iin vanha kirkkoherra, joka kinkerimatkaltaan +Haukiputaalta poikkesi kuulemaan retkeläisten uutisia. Ilta jo hämärsi, +odottavista vieraista rupesi yksi ja toinen tekemään poislähtöä. +Silloin kuului törmältä huuto: + +-- Jo tulevat, kahdella hevosella. + +Koko pirtintäysi tyhjeni tuossa tuokiossa pihalle. Harmaan hämärän läpi +nähtiin kaksi hevosta joen jäätä pitkin suuntaavan kulkunsa taloa +kohden. + +-- Mutta miksi ajavat noin hitaasti, miks'eivät laske tuiskuna pihalle? + +-- Ja miksi istuu toisessa reessä ajaja yksin sepipuolella? + +Matkamiehet lähenevät. Miten, näyttäähän siltä, kuin siellä makaisi +mies reslan pohjalla... Isä taivaan! eihän liene Juho sairastunut... +Laupias Jumala! valehtelevatko silmät, vai liehuuko siellä todella +valkoinen riepu luokin nenässä...? Liehuu se, vainajata tuovat, kenen +ruumista...? Juhonko? Ei, ei ... mutta miks'ei häntä näy? Hannu ajaa +ensi hevosta, toisessa Kaupin isäntä ja kaksi kiiminkiläistä... Juho +poissa ... hänkö makaa reslan pohjalla, hänkö...? + +Anni ei voinut enää hillitä levotonta mieltään, hän juoksi hankea alas, +kirmaisi jäälle, rekeä kohden, kohotti raanun lievettä ... ja viskausi +tuskasta huudahtaen silmilleen rekeen. + +Siellä makasi Vesainen kalpeana, kylmänä, jäätyneenä. Kankeiksi olivat +jähmettyneet kasvojen rohkeat piirteet, jäykkänä peitti luomi sammuneen +silmän ja tonkkana nojasi käsivarsi reslan laitaan. Mutta sarkainen +takki oli paksussa veressä, joka oli pulpahtanut esiin reiästä rinnan +kohdalta ja hyytynyt hurmeeksi. + +Vitkalleen nousivat vakavakatseiset matkailijat törmälle, ja huurteiset +hevoset pysähtyivät huokuen pirtin oven eteen. Äänettöminä keräysivät +törmältä vieraat tuon surullisen ruumisreen ympärille, katselivat +syvästi kaihoten kaatunutta sankaria, joka siinä jäätyneenä lepäsi +reslan heinissä, vieressä sanattomaan tuskaansa läkähtyvä vaimo. + +Kantamalla piti nostaa Vesalan sekä isäntä että emäntä reestä sisään. +Porstuaan laskettiin ruumis pitkälleen lepäämään lautapaarille +seinänvierustalle, ja melkein väkisin piti sen äärestä nostaa Anni +pakkasesta tuvan lämpimään. Ei sanaakaan lähtenyt nuoren naisen +huulilta, ei valitusta, ei huokausta, eikä kyyneltä vuotanut silmä. +Mutta sanomaton oli se tuska, joka kuvastui hänen harhailevasta +katseestaan, ja ruumis vavahteli kuin vilun väreilystä. + +Kuolon hiljaisuus vallitsi kauan aikaa porstuassa ja pirtissä, ei ollut +mieltä kellään sanoihin purkamaan sitä mitä tunsi. Kysyvinä olivat vain +katseet kiintyneet vainajan tuojiin, mutta nämäkin olivat ääneti. Eikä +huomannut kukaan, että uusi vieras ajoi pihalle; vasta kotvasen +kuluttua porstuassa olijat näkivät, että Oulunlinnan päällikkökin +seisoi avopäin ja äänetönnä heidän joukossaan paarien vieressä. +Baggekin oli ajanut asiata tehden tapaamaan Jäämeren-retken palannutta +johtajaa, kiirehtiäkseen tekemään tästä retkestä kohta selkoa Kaarle +herttualle, joka siitä jo pari kertaa oli kysellyt. Näitä tietoja hän +nyt oli rientänyt saamaan ja samalla osoittamaan suosiotaan rohkealle +talonpoikaispäällikölle. Mutta porstuaan astuessaan hän tapasi +katseellaan ensimmäiseksi Vesaisen kylmän ruumiin, jonka ympärillä +kunnioittavassa äänettömyydessä seisoi sureva joukko. Kauan katseli +vanha soturikin siinä kaatunutta sankaria, vaan kysyi vihdoin: + +-- Mitä on tapahtunut? + +Siinä irtausi kielenkanta toisiltakin, ja moneen kertaan uudistui +kysymys: + +-- Mikä sorti voittoisan sankarin vielä kotikulmain kuuluvilla? + +Siirryttiin pirttiin, ja siellä kertoi jännittyneenä seuraavalle +kuulijajoukolle Kaupin ukko Krankan Hannun avustamana tuon surullisen +tapauksen matalalla, masentuneella äänellä. + + * * * * * + +Torniossa oli meillä eilen iltapäivällä jo kaikki asiat toimitettuina, +ja illalla pidettiin retkeläisille Oravaisen rikkaassa talossa komeat +kestit. Niilo käski meitä vielä yöksi taloon, vaan Juho tahtoi +välttämättä vielä yötä myöten lähteä taipaleelle, ei sanonut +malttavansa enää lykätä kotiin tuloaan tuonnemmaksi. Iltasen jälkeen +istuttiin vielä hetkinen ja tarinoitiin oluthaarikan ääressä +torniolaisten valjastaessa hevosia, joilla he olivat tarjoutuneet meitä +alkumatkalle saattamaan. + +Mieliala pirtissä oli hilpeä ja vallaton, kerrottiin kaskuja ja +laskettiin leikkiä. Vesainenkin oli korskealla päällä ja kertoi +voitonvarmana uusista aikeistaan ja tuumistaan. Uhkasi ensi avovedellä +lähteä Ruotsiin kuninkaan ja herttuan pakinoille. Syksyksi hän näet +aikoi hommata uuden retkikunnan, entistä suuremman, ja sillä hän vannoi +ajavansa Jäämeren rannalta pois niin hyvin viimeiset venäläiset kuin +norjalaiset. Lapin pitää rantojaan myöten jälleen joutua pirkkalaisten +käsiin, hän sanoi ja lupasi kyllä näyttää, että siitä isännyydestä ei +enää luovutakaan. Niin hän kertoi ja kehaisi sitten: + +-- Ja sinne Ruotsiin minä tämän Ahmankin vien, sitä siellä kernaasti +katsotaan. + +Vaan Oravainen kielteli häntä tällä kertaa ottamasta vankia mukaansa. + +-- Mitä sinä siitä kotiisi lähdet kuljettamaan, on meillä täälläkin +vankkoja aittoja. + +-- Kotiini vien, intti Juho, ja sieltä Oulunlinnaan. Tekee sen heittiön +itsensäkin hyvää nähdä se uusi pirtti, jonka olen rakentanut hänen +polttamansa sijalle. + +-- Niin, Ahmahan se poltti sinulta pirtin silloin, kun isäsikin tappoi, +muisteli Niilo. + +-- Isän tappoi ensi kerralla ja toisella veljen. Ja sisartani se on +kahdesti yritellyt ryöstämään, sitä sen mieli on hyvin näkynyt tekevän. +Mutta saat, peto soi! sinä sen vielä kerran nähdä -- niin Juho ilkkuen +huusi kuuntelevalle Ahmalle -- nähdä saat, mutta etäältä, siivosti, +oviloukosta saat katsella, kun se istuu sulhasensa sylissä... + +Ahma, joka istui kahlehdittuna Oravaisen pirtin ovensuussa, karahti +tuon puheen kuultuaan tulenpunaisena pystyyn ja ravisti ankarasti +kahleitaan. Oli se pilkkaa saanut kuulla ennenkin, mutta siivosti se +oli kuunnellut, mistä lie nyt niin kauhtunut. Hän väänteli sidottuja +käsiään niin että luut ruski ja köysi natisi, vaan ei auttanut. + +-- Siivosti, siivosti, huusi Vesainen naureskellen, ja miehiä nousi +Ahmaa asettelemaan. + +Mutta hurjasti luimisteli tämä ympärilleen, hyppäsi äkkiä oravana uunin +nurkkaan, jossa oli silppukone ja siinä terävä hakkuri. Sitä ei ollut +kukaan arvannut kantaa pois, vaikka vangeilta kyllä muuten teräaseita +varottiin. Taapäin nojautuen vihlaisi Ahma terää vasten köytensä +poikki, ja kädet vapaana hän seisoi lattialla. + +Hämmästyneinä hyppäsivät miehet kaikki pystyyn, mutta nuolena lensi +Ahma seinän luo, sivalsi pyssyn naulasta ja ojensi Vesaista kohden. +Hannu, joka istui oven puolella, ehti tempaista kirveensä, käsi ojossa +hän juoksi karjalaista vastaan, välähtäen heilahti kirves tämän päätä +kohden, halkaisi kallon ja kaatoi miehen lattiaan. + +Mutta Ahma oli juuri samassa tuokiossa ehtinyt laukaista pyssyn, luoti +oli osunut Juhon rintaan. Molemmat makasivat verissään lattialla, +vastakkain vainajina... + +Ei ajatusta sillä välin ehtinyt ajatella, kaikki kävi +silmänräpäyksessä. Pökerryksissään seisoivat miehet kauan aikaa +paikoillaan, käsittämättä oikein mitä oli tapahtunut. + +Mutta savu hälveni, ja kohta se tajuttiin. Ammuttu oli Vesainen, +kuolleena hän siinä makasi, ei mitään ollut enää tekemistä. + +Itkivätpä siinä partasuutkin miehet, valittivat, kiroilivat +varomattomuuttaan ja siunailivat kohtalon kovuuttä. Vaan mikäpä siinä +auttoi. Parin tunnin kuluttua nostettiin kylmennyt ruumis jo rekeen, ja +apein mielin me lähdimme sitä kotiin tuomaan. Sillä kotipitäjäänsähän +se vainaja on haudattava, kotitalostaanhan sankari on maahan vietävä. + + * * * * * + +Niin kertoivat saattajat, eikä kuulunut heidän puheensa aikana pirtissä +hiiskahdustakaan. Annikin oli koko ajan istunut vuoteelleen +nojautuneena, henkeään pidättäen, hehkuvin silmin hän oli kuunnellut +surullista tarinaa. Vasta kotvasen kuluttua miesten vaiettua hän +kysäisi: + +-- Hetikö se kuoli, eikö mitään ehtinyt virkkaa? + +Hannu viivytteli hetkisen vastaustaan ja virkkoi sitten verkalleen: + +-- Luoti oli osunut sydämeen. Kohta kun savu hiukan haihtui, heittäysin +hänen viereensä lattialle tutkimaan, olisiko toivoa jäljellä. Verta +pulppusi torvenaan rinnasta, henki teki lähtöään. Mutta äänen +korahdellessa kuulin hänen vielä katkonaisesti sopertavan: + +-- Sano Annille ... Tapani kostakoon... + +Nyt vasta pääsi kyynelten virta, voimakas, hillitsemätön, puhkeamaan +esiin tuskaansa pakahtuvan puolison täpötäydestä sydämestä. Hän +heittäysi lapsensa kehdon eteen polvilleen ja nojausi sen yli, koko +ruumiin valtavasti vavahdellessa. Nyyhkytystensä väliin hän, puristaen +lastaan hellästi rintaansa vastaan, puhui: + +-- Orpo, isätön Tapani raukkani. Sinut minulle jättivät, muut vietiin +kaikki... + +Mutta kyynelten tulva uuvutti surua ja helpotti kirvelevää sydäntä. Hän +jo kuuli ja tajusi, miten naapurit kaikki ehättivät häntä lohduttamaan. + +-- Vesaisen leskellä ei pidä olla koskaan minkään puutetta eikä hätää, +niin kauan kuin leipäpalaa lie näissä pitäjissä... + +Niin vannoivat naapurien miehet. Ja vanha linnanpäällikkö julisti +juhlallisesti, että Ruotsin hallitus ei ole jättävä Vesaisen ansioita +palkitsematta. Annin luo astuen hän virkkoi: + +-- Niin totta kuin olen Pietari Bagge, toimitan sinulle ruunulta +elinkautisen eläkkeen ja tilasi verottomaksi ikuisiksi ajoiksi. + +Vaan toisten lohdutellessa surevaa leskeä harhaili Hannun katse etsien +ympäri pirtin; hän ei ollut vielä morsiantaan ollenkaan tavannut ja oli +huolissaan, että surusanoma aivan oli lannistanut tuon herkän ja hellän +lapsen mielen. Hän löysi Helinän kyyristyneenä vuoteen nurkkaan; siinä +nyyhki hiljaa, pää patjoihin painautuneena. Hannu istahti viereen, +siveli hellävaroen noita pehmeitä, vaaleita kiharoita ja kuiskasi: + +-- Tyynny tyttöseni, tyynny. Me panemme tästä elämän uudelle tolalle, +ja vielä se haihtuu surukin kerran. + +Tyttö tarttui silloin hermostuneesti Hannun käsivarteen, nosti päänsä +patjoista ja virkkoi, kohottaen kyyneleiset silmänsä Hannua kohden: + +-- Kuule, onhan nyt siis jo Ahmakin kuollut? + +-- Kuollut se on, mutta paljon sen henki maksoi. + +Silloin kiersi Helinä kätensä Hannun kaulaan ja nojasi päänsä sulhonsa +rintaa vastaan. -- + +Pirtin pitkän pöydän ääressä, surevain seurakuntalaistensa keskessä, +istui äänetönnä Iin vanha kirkkoherra vaipuneena synkkiin, murheisiin +mietteisiin. Kädet olivat ristissä, säälivinä, surevina tarkkasivat +hänen katseensa kehtonsa vieressä itkevää äitiä. Milloinkahan, niin +ajatteli vanhus, milloinkahan päättyvät nämä veriset näytännöt, +milloinka rauhoittuu tämä levoton kansa, milloin sulaa viha sydämestä +ja kaikkoaa katkera kosto? Meneekö se iäti perintönä isästä poikaan, +pitääkö heidän aina kaatua koston sana huulillaan niinkuin Vesainen +äsken... Eikö vitsauskaan pehmitä luontoa ja nöyryytä kovaa sydäntä? -- +Mutta sittenkin, niin ajatteli hän toisekseen, eihän voi tuomita tuota +kansaa, se on niin paljon kärsinyt, sitä ei voi nuhdellakaan, sillä se +tarvitsee lohdutusta... + +Ja lohdutuksen sanoja hän sille rupesi puhumaan, lohdutusta etenkin +orvoksi jääneelle perheelle, mutta varoituksen sanoja kaikille. Ja +lopuksi hän virkkoi: -- Paljon olemme nähneet verta vuotavan, paljon +kärsimysten kyyneleitä, paljon surua ja kurjuutta. Suokoon Jumala, että +vainon ajat nyt olisivat lopussa. Opettakaa lapsianne kammomaan verta +ja rakastamaan rauhaa, opettakaa heille, että kosto on Herran... + +Hartaana kuunteli masentunut seurakunta vanhan paimenensa sanoja ja +yhtyi niiden loputtua suruvirren säveleihin. Vaan vielä virren aikana +hiipi Hannu ulos, sytytti porstuassa tuohuksen ja seisoi sen valossa +kauan aikaa ääneti paarien vieressä, katsellen siinä kylmänä lepäävää +sotatoveriaan, jonka kanssa hän rinnakkain oli niin monet taistelut +taistellut ja monet retket retkeillyt. Nyt se on Juho lopettanut +retkensä. Siinä makaa mies rauhallisena, sen kasvot ovat niin varmat ja +vakavat kuin olivat aina hänen taistelun tuleen rientäessään... + +Hetkisen siinä seisottuaan Hannu haki tuoreen, metsältä tuoksuvan +kuusenoksan ja peitti sillä sankarivainajan kasvot. Miekka, tuo komea +lahjamiekka, oli tupesta valahtanut lattialle; Hannu nosti sen ylös ja +laski poikkipuolin vainajan rinnalle. Mutta hän otti sen siitä taas +heti pois, nouti reslasta Juhon raskaan, veriruosteesta ruskean +sotakirveen ja sovitti sen vainajan kouraan. Tukevasti tuntuivat +kankeat sormet vielä puristavan tapparan vartta. Hannu katsoi sitä ja +hymähti surumielisesti. Hän muisti niin selvästi vainajan taistelun +kuumuudessa lausumat sanat: + +-- Itsestäni on tämä ottavampi. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Juho Vesainen, by Santeri Ivalo + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44207 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..4638870 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #44207 (https://www.gutenberg.org/ebooks/44207) diff --git a/old/44207-8.txt b/old/44207-8.txt new file mode 100644 index 0000000..2585b8b --- /dev/null +++ b/old/44207-8.txt @@ -0,0 +1,6809 @@ +The Project Gutenberg EBook of Juho Vesainen, by Santeri Ivalo + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Juho Vesainen + Historiallinen romaani + +Author: Santeri Ivalo + +Release Date: November 17, 2013 [EBook #44207] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JUHO VESAINEN *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +JUHO VESAINEN + +Historiallinen romaani + + +Kirj. + +SANTERI IVALO + + +Ensimmäisen kerran ilmestynyt +WSOY:n kustantamana v. 1894. + + + + +I + + + Mikä on ume umakka + Mikä on savu sakea? + Oisiko soan savuja, + Noita vainovalkeita? + +Ketterästi juoksi hepo pitkin ulapan selkää, kavio naksahteli tiheästi +iljanteeseen, ja tuon tuostakin vongahti jää jalaksen alla. Sinne tänne +oli tuuli kinostanut ohkaisiksi vyöhykkeiksi talven ensimmäistä lunta, +ja siinä lipui reki äänetönnä edelleen kuin vene tyynessä vedessä, +mutta kun taas rosopaikalle tultiin, piirrähti reen rautapohja +terävämmin jäätikköön, joka kirmaisten kajahti vastaan. + +Kylmästi puhalsi viima aukealta Pohjanlahdelta. Se oli peittänyt +raudikon paksuun kuuraan, harja ja häntä liehuivat valkoisessa +huurteessa, ja kuuma henki, joka sieraimista virtasi, jäi yhtenä +höyrynä jäljelle. Mies, joka reen perässä ohjaksia piteli, oli +pukeutunut tuuheakauluksiseen revonnahkaturkkiin, ja naisesta, joka +hänen rinnallaan istui, ei näkynyt taljojen ja villahuivien välistä +muuta kuin pari lempeätä, sinistä silmää, pieni nykerönenä ja kipene +punertavia poskia. Ajaja piteli suitsia huolettomasti oikeassa +kädessään -- hevosta ei tarvinnut kiirehtiä --, vasemman hän oli +kiertänyt vierustoverinsa vyötäreille ja istui hiukan nojautuneena +hänen puoleensa. Hänellä oli rohkea, avonainen katse, tuolla nuorella +miehellä, ja hänen nuorekkaista, joskin hiukan ankarapiirteisistä +kasvoistaan kuvastui pelkkää iloa ja onnea, kun hän siinä matkan +kuluksi rupatteli kaikenlaista leikkiä ja totta hiljaisemman +rekikumppalinsa kanssa. + +-- Olethan sinä kumma, kun et enemmän hätäile, vaikk'et tiedä, +minkälaiseen hökkeliin sinua nyt viedään, puhui nuori mies ja katseli +toveriaan veitikkamaisesti, mutta samalla hellästi. + +-- Aikapa nyt enää hätäillä. Ja tiedänhän minä, että Vesalassa on +uudet, komeat pirtit ja itse isäntä on rinnallani. + +-- Vaan entäpä, jos ovat valehdelleet sinulle niistä pirteistä. Ei +olekaan kuin vanha saunanroju, mitenkä siellä suuren Torvisen tyttö +tulee toimeen? + +Nainen kohotti päätään hiukkasen vällyjen välistä, katsoi melkein +ihmeissään tuota leikinpuhujaa ja naurahti sitten. + +-- Kohtapa se nähdään. + +-- Nähdään. Vaan mihin ne toiset jäivät; kas, kun heitä enää tuskin +näkyy. Soo, raudikko, astelepa, niin odotellaan. + +Se oli Juho Vesainen, joka siinä vei kotiinsa Iin Kiimingin kylään +nuorikkoansa, jonka hän oli käynyt naimassa Kemistä, Torvisen vanhasta, +vauraasta suvusta. Muhkeita häitä oli pari päivää vietetty Torvisessa, +jonka iäkäs isäntä vielä edusti pirkkalaisaikojen vauraita +talonpoikaisruhtinaita ja piti kunnianaan esiintyä entisaikaisen +arvokkaasti. Edellisenä päivänä olivat jo Juhon isä, hänen sisarensa +Helinä ja veli Tapani -- äiti oli heiltä jo kuollut -- palanneet +kotiinsa Iihin valmistamaan tupaantuliaisia nuorelle pariskunnalle ja +uudelle emännälle, ja näihin kekkereihin oli nyt suurin osa +häärahvaasta matkalla. Kemijoen suusta oli lähdetty hyvin aikaisin +itsenään loppiaisaamuna, eikä vielä ollut päivä ehtinyt selvetä +talviyön pitkästä pimeästä, ennenkuin jo liukasta jääkeliä myöten oli +kuljettu paras puoli taivalta. + +Juho ajeli edellä nuorikkonsa Annin kanssa, eivätkä he aina muistaneet +pitää silmällä, kuinka muu häärahvas jaksoi pysyä perässä. Odottivat +toisinaan, mutta eivät malttaneet kauan odottaa, ajoivat taas. +Vähitellen sarasti talvinen päivä, vihdoin jo pilkisteli valonsäteitä +arkoina ja ujoina matalalta taivaanrannalta; ne kimmeltelivät kylminä +ja kaukaisina, ikäänkuin harson läpi valaisten tuon äärettömän +lakeuden, jonka ohkainen lumivaippa läikkyili kimaltelevina kiteinä. +Hämäränä juovana häämötti jo etäältä Iin alava, tasainen rannikko, +vakavana ja rauhallisena. Nousevan päivän arat säteet eivät tosin +pystyneet lämmittämään jäistä, kankeata luontoa, mutta tuntui sentään +siltä, kuin olisi sen valo hiukan loihtinut ystävällisemmän näköisiksi +noita huurteisia saaria, joiden ohi jo ajettiin, jopa hiukan +lauhduttanut merituulen jäistä viimaakin. + +-- Näetkö, puhui Anni hetken äänettömyyden jälkeen, minusta näyttää +aivan kuin savu nousisi tuolta edestäpäin rannan takaa. + +-- Savuko, eikö mitä... Mutta todellakin, siltä se näyttää, mutta +auerta tuo lie, mitä lie päivän sumua. + +-- Vaikka lienevät vainolaiset kyliä polttamassa, ne vainolaiset, +joiden käynneistä tässä takavuosina juuri tuonaan kerrottiin. + +-- Ole huoletta, eivät ne rannikolle asti uskalla tulla. Eivätkä ne nyt +sieltä liikukaan taas pitkiin aikoihin, sitten kun toissa talvena +saivat Oulujärvellä niin komeasti selkäänsä. + +Näin lohdutteli Juho toveriaan ja koetti lopputaipaleellakin rupatella +iloisesti ja huolettomasti matkan kuluksi. Mutta ei hän saanut enää +silmiään revityksi irti siitä savupatsaasta, joka usvoitti kaakkoisen +taivaanrannan lumisen metsän takana. Mikä ihme on tuo savu -- sillä +eihän se ole muuta kuin savua? Vaan miksi huuruaa metsä noin laajalta +alalta? Se nousee aivan Kiimingin kylän kohdalta. Onko nyt todellakin +lemmon leikki valloillaan, onko Karjala hiihtämässä? Mutta eihän siitä +ole kuulunut mitään tänä talvena. Uskaltaisiko heittiö todellakin +rynnätä ryöstämään rannikolle asti? + +Moneen vuosikymmeneen se ei ollut uskaltanut näyttäytyä sydänmaan kyliä +edempänä. Oulujärven tienoilla oli kyllä viime vuosikymmeninä ja pitkin +1580-lukuakin tapeltu melkein vuosittain, olipa edellisenä kevännäkin +(1588) koko joukko Oulunsuun talonpoikia hauenpyyntiretkellä +Oulujärvellä joutunut kavalasti vaanivan vihollisen uhriksi. Vesainen +oli tosin kuullut, että Vienan puolella oli pitkin kesää ja syksyä oltu +kovassa hommassa, rakennettu muureja Solovetin monasteriin ja muutakin +puuhailtu. Mutta nehän olivat olleet vain varustuksia. Olisiko sieltä +nyt lähdetty talvihiihdolle? + +Sitä hän mietti ajellessaan jäätä pitkin ja kävi yhä vakavammaksi ja +harvapuheisemmaksi, kuta lähemmäs tultiin Kiiminginjoen suuta. Oikeata +savua ei se ollut enää tuo, sen hän jo tiesi ja koetti turhaan +arvailla, mitä se olisi. Kiimingin suussa hän vihdoin pysäytti +huuruavan juoksijansa ja nousi vähän rauhatonna reestä. + +-- Odotellaan tässä toisia, virkkoi hän nuorikolleen, ja ajetaan sitten +yhtä matkaa Kiiminkiin. + +Pian siihen joutuikin jäljessä ajava häärahvas; oli ajettu kiireemmin +lopputaipaleella. Kymmenkunta hevosta pysähtyi yksi toisensa perästä +huokaisemaan kiireisestä ajosta, ja mies sieltä, toinen täältä nousi +reestä, johon nainen jäi istumaan taljoihinsa kääriytyneenä. Siinä +tepasteli komeiksi kirjailluissa kallokkaissa ja neliskulmaisessa, +punaisessa lappalaislakissa tuuheapartainen Torvinen, jonka kookasta +vartta eletyt kuusikymmentä ikävuotta eivät vielä olleet hiventäkään +koukistaneet. Hänen poikansa Lauri, lyhyempi varreltaan, mutta vanttera +mies, heitti suitset äidilleen, jota hän kyyditsi, ja ehätti +kokoontuvain miesten joukkoon. Pitkä, solakka, sulavaliikkeinen mies, +yllään hieno supinnahkaturkki ja Saksan silkillä kirjailtu vyö, asteli +hänen edellään. Se oli nuori Krankan Hannu Limingasta, Peräpohjan +vaurainta sukua. Hän olisi jo sillä perusteella ollut äitinsä ja +sisarensa kera läsnä näissä komeissa häissä, ellei olisi ollutkaan +Juhon paras asetoveri. Reessä, jonka ympärille nämä sekä vielä useita +muita ii- ja kemiläisiä keräytyi, istui Kemin vanha kirkkoherra +Henrikki ja Iin kappalainen Pietari. + +Kaikkein silmissä oli sama levottomuus, kaikkein huulilla sama kysymys: + +-- Mikä on savu, joka kylästä nousee? + +Useimmat olivat sitä mieltä, että se ei voinut olla muuta kuin +vihollisten sytyttämää tulta ja neuvoteltava oli vain siitä, mitä olisi +tehtävä. Huolta ja levottomuutta näkyi jokaisen katseessa; seisottiin +äänettöminä eikä tahdottu tulla mihinkään päätökseen. Vanha Torvinen ja +Vesainen yksin eivät kadottaneet mieltään, he vaativat, että piti heti +kiireimmän kautta rientää kylään pelastamaan mitä pelastaa voi -- olipa +vaara sitten mikä tahansa. + +Kolmella hevosella lähtikin heti kymmenkunta miestä edeltä ajamaan +jokea ylöspäin; naiset pysähtyivät Haukiputaan taloihin, joen suuhun. +Joen mutkassa siinä, mihin Kiimingin kylän ensi talot näkyivät, +keksivät ajajat jo omin silmin, mitä oli tapahtunut, mistä se savu +nousi. Talot ne paloivat pitkin jokiahdetta. Toiset liehuivat vielä +ilmiliekissä, toiset jo raunioina savusivat. Komeita, korkeita +nuotioita leimusi kahden puolen virtaa, etäämmällä metsänrinnasta +vilkkuili tulipatsaita, ja koko luminen maisema punertui niiden +valossa. Toisissa taloissa paloivat kaikki rakennukset, toisissa +ainoastaan pirtit leimusivat ja ulkohuoneet seisoivat siinä vieressä +lumipeitteisinä ja surevan näköisinä. Mutta ihmisiä ei etäämmältä +katsoen näkynyt missään. Näytti aivan siltä, kuin asukkaat olisivat +äsken jättäneet kylänsä autioksi ja mennessään sytyttäneet sen +palamaan. + +Miehet ajoivat edelleen ja pysäyttivät taas hetkeksi hevosensa ylempänä +joen käänteessä, katsellen kummastuneina ja kauhistuneina tuota heidän +silmäinsä edessä riehuvaa hävitystä. Juho oli noussut seisaalleen +reessään ja seisoi siinä kotvan aikaa tuijottaen vasemmalle rannalle +omaa kotitaloaan kohden. Korkeimpana, suurimpana liekkinä kaikista +leimusi siellä hänen uusi pirttinsä, jonka hän äsken oli saanut +valmiiksi ja johon hän juuri oli tuomassa nuorikkoansa emännäksi. Hän +oli rakentanut sen koko kylän komeimmaksi taloksi ja ylpeänä hän vielä +kotoa lähtiessään oli katsellut, kuinka se mahtavana kohosi siinä +jokitörmällä, puhtaana ja uutukaisen valkeana. Nyt nuoleskelivat liekit +ahnaasti sen valkoisia seiniä, katto oli jo pudonnut sisälle, ja vahva +lieska tuprusi ulos ikkunalävistä. Juho ei virkkanut sanaakaan, ei +silmiään räpäyttänyt, vaan synkkä pilvi levisi hänen äsken niin +iloisille kasvoilleen, ja piirteet suun ympärillä kävivät vieläkin +ankarammiksi ja terävämmiksi. Rivakasti nykäisi hän hevostaan suitsista +ja lähti täyttä vauhtia ajamaan kotitaloaan kohden. + +Törmän alla juoksi hänen nuorempi veljensä, 16-vuotias Tapani, joka jo +edellisenä päivänä oli isän ja sisaren kanssa palannut kotiin, häntä +vastaan. Kauhu kuvastui nuorukaisen katseista, värähtelevällä äänellä +hän huusi veljelleen: + +-- Joudu, Juho, vanhaan pirttiin, sillä isä on kuolemaisillaan. + +-- Vieläkö vainolainen on kylässä? + +-- Ei, viimeiset lähtivät vähän aikaa sitten. + +Vesalan vanha, matala pirtti seisoi vielä polttamatta metsän puolella +pihaa, ja sinne kiirehti Juho joutamatta enää ympärilleen vilkua. +Peräseinämällä vuoteessa makasi siellä hänen vanha isänsä kalpeana ja +hervotonna, kaulassa suuri, ammottava haava, joka ulottui rintaan asti. +Vaikka haavaa oli koetettu tukkiakin, oli jo veri juossut melkein +kuiviin, ja vaivalloisesti jaksoi enää vanhus nostaa silmäluomiaan, kun +Juho astui hänen vuoteensa ääreen. Voimiaan ponnistaen hän kohotti +kättään, ojentaakseen sen Juholle, ja sopersi kuiskaavalla äänellä: + +-- Sinä poikani ... kosta... + +Vaivalloisesti hengitti vanhus, ja haavoittunut rinta läähätti pahasti. +Tuokion kuluttua nytkähti ruumis pari kertaa, kurkku korahteli, ja +valtava tuska kuvastui vääntyneistä kasvoista. Sitten ruumis vaipui +taas hervottomasti paikoilleen, ja hetken kuluttua oli jo henki +eronnut. + +Nyt vasta Juho katsahti ympärilleen pirtissä. Siellä uikutti naisia +joka nurkassa; he olivat hävityksen kestäessä olleet niin +kauhistuksissaan, etteivät voineet itkeäkään, nyt vasta vihollisen +lähdettyä kyyneleet pääsivät tulvimaan esiin. Juho viskasi liinan +isänsä kasvoille ja lähti ulos saamaan tarkempia tietoja siitä, mitä +oli tapahtunut. + +Saunan aikana edellisenä iltana, loppiaisaattona, oli joukko Vienan +karjalaisia, noita vanhoja vihollisia, aivan äkkiarvaamatta ilmestynyt +kylään. Vesalassa oli vanha isäntä poikineen juuri saunassa, kun +ylitaloista rupesi kuulumaan meteliä ja pakolaisia juoksi pihan poikki. +Vaimoväki ja palkolliset hätäysivät aivan kykenemättömiksi, ei kukaan +osannut toimittaa mitään. Isäntä vain kiireesti laski elukat irti ja +pani ajamaan niitä metsään, jossa ne vieläkin olivat. Itse hän kiirehti +tupaan, haki sieltä aseita ja ampumavaroja ja koetti pelastaa mitä +arvokkaampaa oli. Ja samalla hän lähetti naapuritaloihin sanan, että +miehet mitä pikimmin keräytyisivät vasemmalle rannalle metsän rintaan +yhdessä hätyyttämään vihollista, jonka lukumäärää ei vielä tunnettu. + +Mutta se oli jo myöhäistä. Vihollisia levisi kuin turilaita joka taloon +ryhtyen tekemään hävitystään. Illalla eivät vielä polttaneet kuin pari +taloa; he ryöstivät ne ensiksi puhtaiksi ja pakottivat keihään kärjellä +asukkaita tuomaan esille, mitä heillä oli syötävää tai muuta +kelvollista. Jos kuka vähänkään niskoitteli, sen pistivät heti +"vartaaseen". Ja niin he söivät ja mässäsivät siellä koko illan ja yön. +Se oli asukkaille kauhea yö. Toiset pakenivat pakkasen selkään pimeään +metsään honkien sekaan, toiset koettivat lymytä mikä minnekin, +kellarikuoppiin ja riihien parville. + +Varsinkin Vesalassa oli meteli ollut mitä kauheinta koko yön, koska +viholliset olivat sen ottaneet ikäänkuin pääkortteerikseen, kooten +ryöstöjään Juhon uuteen tupaan. Vesalan jouluolut komennettiin esiin, +ja sitä juoden valvoivat toiset, toisten nukkuessa pitkin lattioita. +Sinne olivat myöskin vienalaisten johtajat asettuneet. Heitä oli kaksi, +toinen Kuisma-niminen, joka oli ahnas saalista keräilemään ja retkeili +miesten kanssa talosta taloon. Toinen, Ahma, ei niin paljon välittänyt +saaliista eikä polttamisesta. Kun taisteltava oli, hän aina oli ensi +mies ja hiihtämässä myös; mutta kun kyliin tultiin, tahtoi hän +mieluummin huvitella kylän ruoilla ja juomilla ja antoi toisten koota +saaliin. Pohjanlahden rannikon suomalaisille olivat nuo miehet vanhoja +tuttuja, usein he olivat tavanneet heidät retkillään sydänmaissa ja +iskeneet käsiksikin. Nyt ensi kerran pitivät näin kotonaan heitä +vierainaan. + +Vihollisia ei ollut aivan suurta joukkoa, arviolta 70 tai 80 miestä, +mutta kiiminkiläiset eivät kumminkaan kyenneet mihinkään vastarintaan, +kun hajallaan ja aseettomina ollen aivan hätäysivät vihollisen +äkkiarvaamattomasta hyökkäyksestä. Toiset ehtivät paeta, toiset +joutuivat vihollisten vangeiksi taikka saivat surmansa. Aamuyöllä, +jolloin useimmat viholliset nukkuivat, koetti kumminkin vielä Vesalan +vanha isäntä, jota vienalaiset pirtissä olivat pilkoillaan pitäneet +juomanlaskijanaan, hiipiä ulos keräämään kokoon kylän miehiä, joiden +hän arvasi piilottelevan metsän rinnassa. Tapanin hän lähetti jo edeltä +käsin siitä sanaa viemään. Vaan ennenkuin hän itse ehti pihalta pois, +oli jo Ahma huomannut hänen lähtönsä, juossut jälkeen ja retuuttanut +ukon takaisin tupaan, jossa sitoi hänet köysillä kiinni. + +Yön maattuaan ja herkuteltuaan mielin määrin kiiminkiläisten +jouluruoilla hankkiusivat vienalaiset aamulla lähtemään saaliineen +pois. Sitä ennen panivat kumminkin tuon komean tulituksen toimeen; +katseltuaan, ettei taloissa enää ollut mitään mukaan otettavaa, he +sytyttivät ne palamaan, ja pian liekitsi aamun pimeässä koko kylä. +Vesalassa heillä oli keräyspaikkansa ja sen he siitä syystä +sytyttivät viimeiseksi, lähtöroviokseen. Hajanaisina pätkinä kertoi +lymypaikoistaan vähitellen palannut, pelon valtaama kotiväki tätä +Juholle, joka synkin kasvoin seisoi siinä, katsellen kuinka hänen +tupansa hiiltyvät seinähirret yksi toisensa perästä romahtivat kokoon. +-- Piti minunkin sattua pois juuri tällä hetkellä, ajatteli hän +itsekseen. Ah! olisinpa toki tahtonut vähän niitä koiria kurittaa. +Hänen nyrkkinsä puristui ja katseensa kävi yhä julmemmaksi. Mutta äkkiä +hän säpsähti, kääntyi naisten puoleen ja kysäisi hätäisenä: + +-- Missä on Helinä? + +Ei kukaan tiennyt. He eivät olleet nähneet talon tytärtä sitten kun +edellisenä iltana, metsässä häntä ei ollut yöllä huomattu, hän oli +aivan hävinnyt pois siinä paon hurakassa. Eivätkä nekään, jotka yön +olivat talossa olleet vihollisten rääkättävinä ja jotka sitten olivat +vähissä hengin pelastuneet tuvasta liekkien keskeltä, nekään eivät +olleet häntä nähneet. Kaikki katsoivat toisiaan, kukaan ei tiennyt +talon nuoresta tyttärestä mitään. + +-- Missä Helinä, missä sisareni? huusi Juho ja juoksi hakemaan. Haki +saunat, tallit, navetat, huusi häntä nimeltä, kyseli kaikilta, ei +löytänyt mistään. Onko lapsi parka palanut tupaan? se kauhea ajatus +hänet valtasi. Vai onko vielä kamalammin käynyt, ovatko vainolaiset +vieneet hänet mukanaan? Ei kukaan tiennyt vastata. Isä olisi ehkä +tiennyt, mutta nyt hänkin jo oli kylmänä. + +Siihen keräysi Vesalan pihalle vähitellen koko kylän rahvas, ja +joensuuhun jäänyt hääväkikin oli tällä välin jo saapunut. Haettavia oli +muillakin, mikä kaipasi lastaan, mikä isäänsä, mikä puolisoaan. Mutta +muut löysivät toki omansa, löysivät joko kuolleina hangelta taikka +haavoittuneina ulkohuoneista, Helinää ei löytynyt mistään. Hän oli +ollut kaikkien, omaisten ja kyläläisten, lemmikki, ja monen pojan +sydämen hän oli jo valloittanut, mm. Krankan nuoren Hannunkin, joka nyt +epätoivoisena juoksi ylt'ympäri tietämättä, hyökkäisikö hakemaan +armastaan palavien hirsien sekaan vai vainolaistenko jälkeen ryntäisi. + +Vanhan tuvan uunilla hän hakuhommissaan tapasi vihdoin ryysyjen seasta +talon ikälopun, puolikuuron ja heikkomielisen ruotiukon ja rupesi +häntäkin rytyyttämään: + +-- Oletko nähnyt Helinää? huusi hän ukon korvaan. + +-- Helinää ... tässä se oli uunilla ... vaan se pitkä roikale nykäisi +meidät alas. + +-- Nytkö aamulla? Ja kuka pitkä? + +-- No se... Kun kehui vielä, että tässäpä kaunis tyttö. Sehän se sitten +isäntääkin löi rintaan kirveellä. + +-- Se on ollut Ahma. Entä Helinä? + +-- Sylissään vei, mihin lie... + +Tuosta päästiin jo langan päähän kiinni ja lypsämällä saatiin vaarilta +vielä lisätietoja, että Helinä illalla Vienan puoleisten tullessa oli +paennut uunille ja maannut siellä ryysyihin käärittynä ruotiukon takana +koko yön. Siitä ei ollut tiennyt kukaan muu kuin isäntä, eivätkä +vainolaisetkaan olleet heitä sieltä hakeneet. Vasta aamulla pois +lähtiessään kävi Ahma vielä vanhaa tupaa tarkastamassa ja löysi uunilta +ukon ja Helinän. Ukkoa potkaisi pari kertaa ja jätti siihen, vaan +tyttöön hän mahtoi mielistyä, koska lähti viemään mukanaan -- muuten +eivät karjalaiset nyt vankeja ottaneet, koska heitä oli siksi vähäinen +joukko, että niitä olisi käynyt työlääksi kuljettaa. Vanha Vesainen, +joka oli jätetty yksin palavaan uuteen tupaan, oli siellä saanut +katkaistuksi kahleensa, juossut ulos ja -- nähtävästi Helinän vuoksi +huolissaan -- kiirehtinyt vanhaan pirttiin, josta Ahma juuri oli +kantamassa tyttöä ulos. Hän oli koettanut pelastaa lastaan, vaan Ahma +oli sotakirveellään iskenyt häntä rintaan, jotta hän oli kepertynyt +lattialle. + +Joku piilossa olevista oli vielä nähnyt Ahman valjastavan naapuritalon +pihalla tallista otetun hevosen ja lähtevän ajamaan toisten jälkeen, +jotka silloin jo hiihtivät niityn toisessa laidassa... + +--- Hänet on pelastettava! huusi Hannu innoissaan. Miehet, nyt suksille +ja hiihtämään jälkeen! + +-- Minne päin ne kulkivat? kysyi Juho rauhallisemmalla, mutta +päättäväisellä äänellä. + +-- Iin kirkolle. + +-- Kuka haluaa, hakekoon aseensa ja rientäköön mukaan! Sillä nyt sitä +lähdetään! + +Liikettä ja hälinää nousi väkijoukossa, joka oli keräytynyt Vesalan +pirttiin ja pihalle. Naiset kieltelivät ja rukoilivat miehiään pysymään +kotona. Vieläkö nyt lähtisivät sinne surmaansa hakemaan hekin, eikö +ollut siinä surkeutta kylliksi, että kodit oli ryöstetty ja talot +poltettu? Taasko jättäisivät kylän turvattomaksi, naiset ja lapset +suojattomiksi paljaan taivaan alle? Näin he vaikeroivat, ja miehistäkin +monet, jotka ensi innossa olivat olleet valmiit lähtemään mukaan, +rupesivat miettimään. Hannukin oli jo melkein valmis luopumaan +takaa-ajopuuhasta. Juho koetti kyllä innostaa miehiä, mutta hänenkin +kaulansa ympäri kiertäysi äkkiä takaapäin pehmoinen käsi, ja kun hän +kääntyi, seisoi siinä hänen nuori vaimonsa kuiskaten: + +-- Nytkö jo jätät minut tänne yksin? + +Vaikealta se tuntui Juhostakin, olipa valitushuuto melkein päästä hänen +huuliltaan. Niin onnellisena hän oli tuonut nuoren, kauniin vaimonsa +tähän uuteen kotiinsa, jossa oli aikonut rauhassa ja levossa viettää +onnen päiviä isänsä ja siskojensa seurassa. Tuhkana suitsusi nyt hänen +tupansa, siinä makasi hänen vanha isänsä verissään kuolleena, sisaren, +tuon hellän, lemmityn lapsen, oli vainolainen raastanut mukaansa +orjakseen ja jalkavaimokseen. Ja itsensäkö hänen nyt täytyi jättää +nuorikkonsa, jonka seurassa hän vielä tuskin oli viettänyt paria +päivää, ja lähteä tappelemaan, kenties kuolemaan? Hänkin epäili +hetkisen, mutta muisti sitten isänsä jäähyväissanat ja oli +päätöksessään varma. + +-- Niin, lemmittyni, jättää minun nyt sinut täytyy. Tulenhan minä +takaisin. Vaan ensiksi on isän veri kostettava, sisar pelastettava. + +-- Oikein Juho, puhui Torvisen vanha isäntä, nyt ei ole aikaa nuorikon +kanssa kuhertelemaan. Ovatko miehet raukkoja tässä kylässä? Siellä +hiihtää nyt vainolainen parastaikaa kylästä kylään, polttaa talot ja +tappaa pahaa aavistamattomat ihmiset, ja te täällä vain voivottelette? +Tällä hetkellä he ovat jo jokivarrella, ennen pitkää Iin kirkolla. +Meidän täytyy heti kiirehtiä jälkeen, kerätä miehiä matkan varrelta ja +joutua heitä hätyyttelemään, ennenkuin kovin paljon tuhoa ehtivät +tehdä. Minä en sääli harmaita hiuksiani; kun saan sukset ja keihään, +olen heti valmis. Ja minä vastaan kaikista kemiläisistä, jotka tässä +ovat, ovatko iiläiset huonompia? + +Se puhe vaikutti, naisten ääni vaikeni, ja miehet riensivät sanaa +puhumatta hakemaan suksiaan ja keihäitään; kellä pyssy oli säilynyt +piilossa, se otti senkin. Kiireesti siinä evästä pistettiin mukaan, +kengästettiin ruostuneita keihäitä ja korjailtiin jousen jänteitä. +Kirveen sitoivat toiset konttiinsa, toiset terässelkäisen jousen, ja +vankkateräinen puukko riippui jokaisen vyöllä. Eikä kulunut kuin +hetkinen, ennenkuin joella Vesalan kohdalla seisoi suksillaan +kolmisenkymmentä miestä valmiina hyökkäämään pitkin vainolaisen +hiihtämiä latuja. + +Siinä heitettiin viime hyvästit itkeville naisille ja lapsille. +Hellästi syleili Juhokin nuorta vaimoansa, lupasi kiirehtiä pian +takaisin ja lähti sitten Torvisen rinnalla hiihtämään joukon etupäässä. + + + + +II. + + + Jo kumu kylästä kuului, + Tomu toisista taloista, + Välkytys kylän väliltä. + +Iin kirkolle oli loppiaisaamuna 1589 kansaa kokoontunut niinkuin +tavallisesti, mitään pahaa aavistamatta, jumalanpalvelusta odottamaan. +Jo aamuhämärässä ja päivän valjetessa olivat kirkkomiehet etäisemmistä +kylistä ja taloista saapuneet kirkonkylään joka suunnalta, mikä +hevosella ajaen, mikä porolla, mikä suksilla. Ennen kirkonaikaa +toimitettiin siellä niinkuin ainakin kaikenmoisia tarpeellisia +maallisia askareita, ja varsinkin nimismiehen talo, Kauppila, oli koko +kirkkorahvaan keskustana ja kokouspaikkana. Siellä käytiin kauppaa, +vaihdettiin, ostettiin, myötiin, kukin varusti itselleen työkaluja ja +muita tarpeita kotiin viedäkseen, ja kauppasaksat kulkivat ympäri +reestä rekeen ostellen eläinten nahkoja ja muita maalaistuotteita. +Siellä tingittiin, tarjottiin, huudettiin. Tuttavat tapasivat +tuttavansa, sukulaiset yhtyivät toisiinsa, kyseltiin kuulumisia, +kerrottiin kuulumisia. Ja Kauppi itse, paksumahainen, roteva nimismies, +seisoi aittansa ovella ja kantoi veroja ja verorästejä. + +Pappilan pihalla, joka oli vähän alempana jokivarrella, oli melkein +samanlainen mellakka. Siellä kannettiin papin saatavia täyttä vauhtia, +ja kirkkoherra, vanha Henrikki herra, kulki väkijoukossa ylt'ympäri, +jutteli yhden ja toisen kanssa, ottaen osaa seurakuntalaistensa iloihin +ja suruihin. Mutta kun aamu niin oli liukahtanut lähelle puolta päivää, +soivat kirkosta kellot yhteen, ja väki lähti vähitellen lipumaan +pitkinä parvina jokitörmää myöten kirkkoon. Hetken kuluttua ajoi sinne +pappikin, ja jumalanpalvelus alkoi. + +Saarnavirsikin oli jo veisattu, ja alas törmälle asti, jossa muutamia +kirkkomiehiä vielä seisoi keskenään jutellen, kuului vanhan rovastin +harras ääni, kun hän siellä saarnata paukutteli. Siihen törmälle +juoksee silloin lähimmästä talosta pelästynyt lapsilauma kertoen +miehille, että suuri miesjoukko oli ilmestynyt taloon. + +-- Mitä miehiä ne ovat? + +-- Emme tiedä. Pitkäpartaisia miehiä, kaikilla kirveet ja keihäät! + +Vainolainen kylässä! Tuo sanoma levisi äkkiä miesjoukosta toiseen +kirkon ulkopuolella ja ehti jo samassa kirkon sisällekin, jossa se +synnytti liikettä ja levottomuutta. Ihmiset nousivat paikoiltaan ja +pyrkivät ulos, puhuttiin ja hätäiltiin. Pappi koetti jatkaa saarnaansa, +vaan pian hänenkin täytyi lopettaa, sillä tuokion kuluttua ilmestyi +noita keihäsmiehiä jo kirkon ovellekin. + +Vienalaiset saartoivat aseettoman kirkkorahvaan kirkon sisälle ja +pihalle. Ei kukaan voinut juosta kotiinsa pelastamaan tavaroitaan +taikka lapsiaan, keihäillään häristivät ympärillä seisovat viholliset +jokaista, joka yritti pakenemaan. Ja sillä välin heistä toiset +hajausivat lähitaloihin ryöstämään saalista, ja saarrettujen +kirkkomiesten täytyi nähdä, miten jo talo siellä toinen täällä metsän +rinnassa tuprahti tuleen. + +Äänekästä hälinää ja valitushuutoja kajahti nyt äsken niin +sopusointuisesta temppelistä, jossa pelästynyt väkijoukko ei oikein +tiennyt, mitä oli tapahtunut ja mitä tulisi tapahtumaan. Naiset ja +lapset itkivät ja voivottelivat, ja neuvottomina ja hämmästyneinä +keräysivät miehet keskustelemaan siitä, mitä olisi tehtävä. +Vastarintaan he eivät osanneet ryhtyä, aseettomina kun olivat siihen +sullottuina eivätkä sitäpaitsi tunteneet vihollisen lukumäärää, eivätpä +edes tienneet mitä väkeä se oli. Sillä moneen vuoteen ei ollut +vienalainen uskaltanut hyökätä aivan rannikolle asti tiheimpään +asutukseen. Aikaa kului, kului tunti, toista, ja se tuntui kirkkoon +saarretuista tavattoman pitkältä. Yhä useampia liekkejä nähtiin jo +leimuavan jokivarrella, ja ovensuussa välähteli vihollisten keihäitä +tuon tuostakin. Turhaan koetteli vanha kirkkoherra lohduttaa +ja rauhoittaa sanankuulijoitaan. Mieliala kävi joka hetki +tuskallisemmaksi. He näkivät kotinsa palavan, ajattelivat siellä olevia +vaimojaan ja lapsiaan eivätkä itse tienneet, mikä kohtalo heitä odotti, +palaako kirkon sisään vai hukkuako vainolaisten keihäisiin. + +Koko kirkonkylässä vallitsee samanlainen sekasorto. Pelästyneet +kotimiehet koettavat viime hetkessä karata pakoon vihollisia, mutta +nämä ottavat heidät kiinni ja pakottavat kaivamaan esiin ruokavaroja ja +tavaroita. Ja kun ovat talon puhdistaneet, sytyttävät he sen palamaan. +Pappilassa on suuri mellakka. Sinne on Ahma ajanut nuoren vankinsa +kanssa, ja siellä hän toisten kera komentelee ja rääkkää säikähtynyttä +vaimoväkeä, joka on pelosta aivan pökerryksissään. Kaikki on heille +onnistunut vaivatta ja vahingotta, ja tyytyväisinä päättävät päälliköt +hiukan levähtää talossa, käskevät vain miestensä tarkasti vartioida +kirkkoväkeä. -- + +Mutta ravakasti ovat hiihtäneet Kiimingin miehetkin, ja he lähenevät jo +huimaavaa vauhtia kirkonkylää, jossa vihollinen parhaillaan mellakoipi. +Metsässä muutaman neljänneksen päässä he tapaavat pakolaisia ja +kuulevat heiltä mitä on tapahtunut. Siinä huokaistaan hetkinen ja +neuvotellaan. Hetki on otollinen ryntäämiseen. Viholliset ovat +hajautuneet ympäri kylää, tuskin parikymmentä miestä on kirkkorahvasta +hätyyttämässä ja saartamassa. Sinne he päättävät hiihtää suoraa päätä +pelastamaan väkijoukkoa, sieltähän sitten saadaan apuväkeäkin. Kaikki +ovat yksimielisiä, kaikki taistelunhaluisia, ja pitkittä puheitta +pyyhkäisee jo hiihtäjäjoukko uutta vauhtia eteenpäin suoraan kirkkoa +kohden. Sukset sihahtelevat ja lumi pyrähtelee sompain alta. + +Poikansa rinnalla hiihti ukko Torvinen, ja he keskustelivat matalalla +äänellä keskenään. Hän oli kuullut pakolaisilta, että se joka hevosella +ajoi, oli pysähtynyt pappilaan. Siitä hän arvasi, että Helinä oli +siellä, ja oli jo miettinyt keinon pelastaa hänet. Siitä hän puhui +pojalleen. Laurin piti hiihtää suoraan pappilan tienoille ja koettaa +siellä metelin synnyttyä varkain pelastaa tyttö. Vähän ajan kuluttua +jättäysi Lauri jäljemmäs, erosi joukosta ja lähti kiertämään metsän +rintaa pitkin oikealle. Toiset hiihtivät samassa jo metsästä ulos, ja +ponnistaen tuhatta tuimemmin he kiidättivät kirkkoa kohden. Jo vihdoin +huomasi heidät kirkon edustalla vartioiva vihollinen, rupesi huutamaan +ja hälyttämään, kutsuakseen kokoon taloihin hajaantunutta joukkoaan. +Pienen mökin kirkon vieressä he olivat sytyttäneet lämmitysroviokseen, +ja kiireesti ehätti muuan vienalaisista kantamaan sieltä palavata +hirren päätä viskatakseen sen oljilla täytettyyn kirkkoon ja +polttaakseen sen väkineen kaikkineen. Vaan samassa olivatkin jo +kiiminkiläiset ääressä. Pari pyssyä paukahti, muuan vienalainen kaatui +hangelle, ja huutaen kiirehtivät toiset suksilleen ja lähtivät +hiihtämään alas joelle, koska huomasivat, etteivät kylään hajautuneet +toverit kyllin pian ehtisi apuun. Kiiminkiläiset hyökkäsivät jäljessä, +Vesainen etupäässä, keihäs ojossa, jolla hän voimakkaasti mukiloi +lähimpiä vienalaisia. Saarretut kirkkomiehet, jotka eivät ensiksi +älynneet, mikä uusi metakka siinä oli kirkon edustalla syntynyt, +puikahtivat vihdoin kirkosta ulos, tempasivat mikä kirveen, mikä +seipään tai aisan ja kiirehtivät jäljestä. Naiset ja lapset jäivät +ihmeissään törmälle katsomaan kahakkaa, joka joella syntyi. + +Hälytyshuutojen kutsumina olivat näet vienalaiset jokitörmän taloista +kiireesti rientäneet alas joelle. Pappilassa lepäilivät ja +herkuttelivat Ahma ja Kuisma muutamien miesten kanssa eivätkä pitäneet +kiirettä mihinkään. "Hyvähän tässä on olla", ilkkui Ahma, "ei ole +minkään puutetta. Kunhan on tarpeeksi syöty ja juotu, niin käydään +tekemässä kirkostakin pieni nuotio." + +-- Vaan mihin sinä tuon tytön heität? kysyi Kuisma. + +-- Otan mukaani, ei se minulta enää karkaakaan. Katsopas, kuinka +tyttöni on puhdasverinen ja kuinka siivosti se rinnallani istuu. + +Pappilan naisväki itki ja ulisi, vaan Helinä istui aivan äänetönnä, +sanaa puhumatta, liikahtamatta paikoillaan, -- ei näyttänyt oikein koko +asemataan käsittävän. + +-- Minä en lähtisi kuljettamaan, vaikka saisin vieläkin +puhdasverisemmän, vakuutti Kuisma, -- se olisi joka paikassa +vastuksena. + +-- Sinä et osaa oikein tyttöjä pidellä, pitele sinä lempeästi ja +hellävaroen kuin minä. Tätä tyttöäni minä en retuutakaan enkä kiusaa, +vaan lämpöisesti peitän poron pulkkaan, kun kotiin lähdetään ajamaan, +ja nuotion lämpimässä sitä öillä makuutan. + +-- Ja sitten orjaksesi...? + +-- Enpähän kuin emännäksi, omaksi eukokseni, talon elävän hoitajaksi +minä näin näppärän tytön vien... + +-- Niinkuin norjattaresikin kerran... + +Mutta kesken jäi lause. Huuto kajahti kirkontörmältä, ja nuolena +juoksivat miehet ulos, jättäen ateriansa kesken. Mutta Ahma muisti +vankinsa, juoksi sisälle, kantoi tytön ulos, viskasi rekeen ja lähti +ajamaan toisten jäljestä, jotka jo hiihtivät törmän alla. Mutta juuri +kun hän laskeutui joelle, paukahti törmältä saunan takaa pyssy, hevonen +horjahti, lotkahti polvilleen, ja reki kaatui hankeen. Tuiskuna ryntäsi +Ahma esiin reen alta, tempasi tytön syliinsä lähteäkseen juoksemaan +toveriensa luo, jotka eivät olleet pitkän matkan päässä. Mutta +ampujakin -- Torvisen Lauri -- oli jo ehtinyt joelle, juoksi keihäs +suorana pakenevan kintereillä huutaen: + +-- Jätätkö tytön vai henkesikö heität? + +Ahma katsoi taakseen, näki mahdottomaksi päästä kuormansa kanssa pakoon +ja heitti sen vuoksi synkästi kiroten vankinsa hangelle. + +-- Mutta muista, vielä minä sen kerran vien! huusi hän raivostuneena +rientäen toveriensa luo, jotka jo hiihtivät hänelle avuksi. Lauri antoi +hänen mennä, tempasi puoleksi pyörryksissään olevan tytön käsipuolesta +ja juoksutti hänet takaisin tupaan, jossa pappilan naiset ottivat hänet +hoitoonsa. Ahma taas näki vaaran uhkaavan koko retkikuntaansa ja ehätti +miehineen taistelupaikalle. + +Tuima ottelu oli näet syntynyt joen jäällä kirkon kohdalla, jonne +kiiminkiläiset olivat seuranneet vienalaisia. Nämä jälkimmäiset olivat +ensiksi häviön puolella, olipa heidän pakko nousta joen toiselle +törmälle. Mutta väleen saapuivat heille avuksi saaliin hakijat taloista +joen molemmilta rannoilta, ja he olivat taas pian iiläisiä väkevämmät. +Nämä pitivät kumminkin hyvästi puolensa, Vesaisen ja ukko Torvisen +johdolla he tuikeasti ahdistelivat vihollisia, jotka vielä olivat +hämmästyneinä äkillisestä vastarinnasta. Mutta samassa saapui Ahma +niiden johtajaksi, järjesti miehet uudelleen, innosti heitä hyökkäämään +ja vuorostaan ahdistelemaan iiläisiä. Mies siellä, toinen täällä kaatui +hangelle, punaten sitä verellään. Ukko Torvinenkin sai haavan +jalkaansa, ja ainoastaan suurimmilla ponnistuksilla sai Vesainen +pelastetuksi hänet joutumasta vihollisten jalkoihin. Vesainen taisteli +kuin karhu, ihmetellen häntä toiset seurasivat. Hannu oli tarkka +pyssymies ja napsautti tuon tuostakin jonkun partaniekan pitkälleen +hangelle. Mutta pian olisi kumminkin kiiminkiläisten pieni joukko ollut +ylivoiman edessä tuhottuna, ellei tuon tuostakin joitakuita +kirkkomiehiä olisi tullut avuksi. Lauri Torvinen, saatuaan nuoren +kälynsä korjuuseen, keräsi taloista miehiä, nuoria ja vanhoja, +mukaansa, neuvoi heille aseiksi heinähankoja ja jäätuuria ja toi niin +toistakymmentä-miehisen apujoukon joelle. Itse hän heilutti tapparataan +nuoruuden koko voimalla, iski intoa hehkuen oikealle ja vasemmalle, +niin että Vesainen, joka viereen sattui, ihastuneena huudahti: + +-- Oikein lankomies, iskepä niin! + +Hurjasti taistelivat vienalaisetkin, sillä suurin osa saaliista oli +heiltä lähdön kiireessä jäänyt taloihin, eivätkä he tahtoneet tyhjin +kourin väistyä. Vaan vielä hurjemmin ponnistivat iiläiset, sillä olihan +heillä, joskin harvempia olivat luvultaan ja huonompia aseiltaan, +kodit, omaisuus, naiset ja lapset puolustettavina ja kostettavina +monenmoiset ilkityöt. Moni partainen karjalainen suistui heidän +keihäidensä ja hankojensa alle ja jäi lepäämään taistelevien jalkoihin. + +Taistelijain huomaamatta rupesi ilta hämärtämään; pian jo loppui lyhyt +talvipäivä. Mutta vielä kesti kahakkaa puolipimeässä ja kuutamon +valossa, kunnes joukot vähitellen väsyivät ja tappelu taukosi. +Karjalaiset vetäytyivät taistellen taaksepäin, ja päästyään vähän +väljemmälle tilalle he rupesivat täyttä vauhtia hiihtämään ylöspäin +jokea. Iiläiset lähtivät seuraamaan heitä kappaleen matkan päästä, +pitääkseen silmällä, että vienalaiset todella loittonivat kylän +tienoilta poikemmas, ja muutaman peninkulman päähän he jäivät koko +yöksi vartioimaan heidän kulkuaan. + +Törmältä ja taloista Iin kirkon luota olivat vanhukset, naiset ja +lapset itkien ja voivotellen katselleet taistelua, jännittyneinä +seuraten miten se päättyisi. Vanha kirkkoherra oli kulkenut heidän +joukossaan lohdutellen ja rohkaisten; ei ollut hän suonut itselleen +hetkenkään lepoa. Ja kun viholliset vihdoin rupesivat vetäytymään +takaisinpäin, kutsui hän kuulijansa vielä kirkkoon lopettaakseen kesken +jääneen jumalanpalveluksen kiitosrukouksella ja virrellä. Sinne +kirkkoon kantoivat toiset jäälle kaatuneita, kuolleita ja haavoitettuja +omaisiaan. Sieltä kuului surun, valituksen ja epätoivon huokauksia. +Mutta sieltä kuului myöskin sanomatonta kiitollisuutta sitä Jumalata +kohtaan, joka heidät kumminkin oli pelastanut vielä suuremmasta +vaarasta ja turmiosta. Ja vielä kerran nousi vanha kirkkoherra +alttarille, johon joulukynttilät oli sytytetty, ja messusi +värähtelevällä ja sydämeen käyvällä äänellään: "Kunnia olkoon Jumalalle +korkeudessa ja maassa rauha ja ihmisille hyvä tahto." Seurakunta +vastasi amenensa, ja kauan väreili heikkenevä sävel, ennenkuin se +talttui ja kuoli pois illan hiljaisuuteen. + + + + +III. + + + Juohtui juoni mielelleni, + Tuuma aivohon osasi: + Kaatakseni Pohjaa kansa, + Kostoakseni katalat. + +Arvaten että iiläiset nyt kyllä tietäisivät olla varuillansa, eivät +Vienan miehet enää palanneet takaisin rannikolle, vaan hiihtivät pitäen +sen saaliin, minkä olivat ehtineet saada mukaansa, yhtä mittaa +poikkimaisin takaisin omalle puolelleen, havitellen vielä mennessään +Iin metsäkyliä. Iiläiset seurasivat kappaleen matkaa heidän jälkiään ja +palasivat sitten takaisin hävitettyihin kyliinsä. Poltettujen talojen +asukkaat saivat asunnon niissä taloissa, jotka vihollisilta olivat +säilyneet. Työkaluja, vaatteita ja ruokia lainailtiin ja tasailtiin, ja +vaikka paljon olikin menetetty, päästiin kumminkin vähitellen palaamaan +entiseen arkielämään. + +Mutta uusi, katkera viha jäi kytemään mieliin, viha ja kosto. Kun +miehet tapasivat toisensa metsässä, josta vedättivät hirsiä uusia +pirttejä varten entisten poltettujen sijalle, he usein tuumivat +toisilleen: + +-- Maksu niiltä vienalaisilta olisi perittävä näistä ylimääräisistä +työpäivistä. + +-- Niin olisi. Ja pitäisi niille opettaa itselleen, miltä tuntuu jäädä +taivasalle talvipakkaseen. + +Ja kun talonväki työstään palasi oman talonsa raunioiden yli yöpyäkseen +naapurin pirttiin ja siellä ruokapöytään asetuttaessa kaivattiin jotain +perheen jäsentä, isäntää tai vanhinta poikaa, joka oli kaatunut Iijoen +jäälle, niin kiertyipä vielä aikojen takaa monesti kyynel naisväen +silmiin ja kiehahti sappi miesten sydämissä, ja usein kuultiin koston +sanaa mainittavan. Usein keräytyivät kylän isännät talvisina iltoina +yhteen keskustelemaan noista yhteisistä tuumista, ja sunnuntaisin +kirkon jälkeen pidettiin kirkkomäellä suurempiakin yhteisiä kokouksia, +joissa puhuttiin vienalaisten viime retkestä ja sen raskaista +seurauksista, ja neuvoteltiin, olisiko mihinkään ryhdyttävä ja mihin. +Kostoretken aie oli jo monta kertaa otettu puheeksi, vaan mihinkään +varmaan päätökseen ei ollut päästy. Ja niin kului talvi kevätpuoleen +saakka. + +Varsinkin kiiminkiläiset olivat innokkaita kostoretken puolustajia. +Hehän olivat loppiaisenakin etupäässä kunnostaneet itseään ja saaneet +vienalaiset luopumaan laajemmasta hävitystyöstä, heidän miehiäänhän oli +Vesaisen Juho, joka oli osoittautunut sellaiseksi sankariksi viime +otteluissa ja jota urhokkuutensa ja neuvokkuutensa takia kaikki +iiläiset jo yksimielisesti pitivät johtajan arvossa. Hän se juuri osasi +kiihottaa miesten kostontunnetta ja taistelunhalua ja pitää kostoretken +tuumaa vireillä. Hän oli saanut kostoaikeen viimeiseksi perinnöksi +isävainajaltaan, ja hän tahtoi sen toteuttaa. + +Mutta sillä tuumalla oli paljon vastuksia voitettavanaan. Vaikka +kahakat Vienan puoleisten karjalaisten kanssa viime vuosikymmeninä +olivat olleet melkein jokavuotisia, oli kansa kumminkin haluttomampi +kuin joitakin aikoja ennen lähtemään suuremmille ryöstöretkille, jotka +luonnollisesti taas synnyttäisivät vihollisten puolelta kostoa ja +hävitystä. Se sukupolvi, joka nyt oli parhaassa iässään Pohjanmaan +pohjoisimmissa pitäjissä, Kemissä, Iissä ja Limingassa, oli +taipuvaisempi rauhallisempiin elinkeinoihin ja tyynempään elämään. Oli +jo eletty ohi Pohjanmaan pirkkalaisten ajoista, jolloin kauppa- ja +ryöstöretket sekä Lapin verotus olivat asukkaiden miltei ainoana työnä +ja jokapäiväisenä leipänä. Ruotsin hallitus oli Kustaa Vaasan aikana +lopettanut pirkkalaisten Lapin verotusoikeuden ja siten vähitellen +tehnyt lopun noista jokavuotisista, säännöllisistä Lapin-retkistä, +joilla Pohjanmaan talonpojat kulkivat kantamassa veroa lappalaisilta ja +käymässä kauppaa heidän sekä etäisempäinkin kansojen kanssa ja +joilla retkillä usein verisesti iskettiin kilpailijaan kiinni. +Pirkkalaisvallan loistoaika oli lopussa, ja viimeisten pirkkalaisten +pojat ja pojanpojat eivät enää noita aikoja muistaneet eivätkä voineet +säilyttää niiden elintapoja. Silloin oli eletty siitä, mitä kaupalla ja +ryöstöllä oli talvisilla retkillä saatu ja metsä ja kalavesi antoi; +maanviljelystä oli ollut vähän, rauhallinen viljelijäelämä ei lyönyt +leiville. + +Nyt oli aika muuttunut. Hitaasti ja vastenmielisesti olivat pohjalaiset +totelleet hallituksen käskyä ja luopuneet Lapin-retkistään, +haluttomasti he olivat ryhtyneet maata enemmälti myllertämään ja +polttamaan lehtojaan kaskeksi. Vanhemmat miehet, jotka vielä selvästi +muistivat noiden kuluneiden aikojen hilpeitä ja raittiita elintapoja, +sen ajan suurempia vaaroja, mutta myöskin rikkaampaa elämistä, +katsoivat pahoilla mielin ja melkein halveksivasti tätä uutta +sukupolvea, joka nyt muokkasi multaisessa maaperässä ja luopui +seuraamasta isäinsä ravakoita jälkiä. Heidän mielestään oli polvi +pojista huonontunut ja veltostunut. He kertoivat ylpeinä raittiista +retkeilyelämästä entisinä aikoina, jolloin ei tarvinnut vapista +hallaöitä eikä perustaa elämistään siihen, mitä rakeet ja tulvavedet +kulloinkin säästivät, vaan jolloin hilpeästi hiihdettiin veroalamaisten +luo sydänmaille, otettiin isännän oikeudella mitä tahdottiin ja +elettiin komeasti. He kuvasivat niitä aikoja elävästi, kuvasivat +kulta-ajoiksi ja innostivatkin monen nuoren miehen kateellisena +ajattelemaan isäin aikoja. Mutta toiset nuoret niille jo nauroivat ja +huomauttivat että nehän olivat olleita aikoja ne, nyt olivat ajat +toiset. + +Aivan tyystin eivät Lapin-retket tosin vielä olleet Pohjanmaalta +loppuneet. Vaikka pohjalaisilla ei enää ollutkaan, kuten ennen, +oikeutta verottaa lappalaisia, tehtiin siihen aikaan kumminkin +Pohjanperän pitäjistä ja varsinkin Torniosta, joka silloin kuului +Länsipohjaan, tuon tuostakin kaupparetkiä Lappiin. Kemistäkin niitä +vielä tehtiin säännöllisesti vuosittain; Lapin kauppa olikin 1500-luvun +lopulla vielä kemiläisille varsin tärkeänä elatuksen apuna. Iistä +tehtiin Lapin-retkiä harvemmin, ja ainoastaan muutamat isäinsä aikojen +ihailijat olivat niissä enää mukana, eikä näillä retkillä iiläisille +enää ollut sitä merkitystä kuin kemiläisille. Edellisenä talvena oli +kumminkin Juho Vesainen, joka isänsä kertomusten johdosta isosti ihaili +pirkkalaisaikoja, käynyt parinkymmenen miehen kanssa retkellä +Varangissa asti ja hyötynyt siellä hyväisesti. Mutta Limingassa ei +näistä Lapin-retkistä enää ollut paljon ensinkään tietoa, liminkalaiset +olivat jo aivan kokonaan vierautuneet retkeilijäelämästä pois ja +tykkänään puuttuneet maanviljelykseen. + +Toisissakin pitäjissä retkeilynhalu vuosi vuodelta kävi heikommaksi. +Oli jonkinlainen murrosaika käsissä. Levoton pirkkalaisveri liikkui +tosin vielä nykyisenkin sukupolven suonissa, vaan sitä taltutti yhä +enemmän valtaan pääsevä rauhallisemman viljelyksen elintapa. Ne jotka +vielä ihannoivat entisajan tapoja joutuivat, sitä myöten kuin vanhukset +kuolivat, vuosi vuodelta vähemmistöön ja saivat kätkeä mielihalunsa. + +Lapin-retkien taukoaminen oli tuonut mukanaan vakinaisen viljelyksen, +ja tämä taas luonnollisesti istutti mieliin rauhallisempia käsitteitä +ja ajatussuuntia. Siksipä olikin yhä enemmän ruvettu kammomaan noita +alituisia, verisiä kahakoita Vienan puoleisten naapurien kanssa. Nehän +tuhosivat kaiken sen viljelyksen ja ne varat, mitä monivuotisella, +rauhallisella ja raskaalla työllä oli saatu kootuksi. Yleinen mielipide +oli sen vuoksi viime vuosien kahakkain johdosta suuressa määrin +kääntynyt niitä vastaan, ja sitä kannattivat varsinkin naiset sekä +pitäjien papisto, joka saarnasi rauhaa ja sopua. + +Mutta Vienan puoleiset karjalaiset eivät olleet edistyksessä vielä +päässeet niin pitkälle kuin heidän veljensä Pohjanlahden rannikolla. +Heille olivat nuo hävitysretket vielä jokapäiväistä leipää, ja heidän +kanssaan jouduttiin vasten tahtoakin myötäänsä toraan ja tappeluun, kun +oli kysymys joko sydänmaiden kalavesistä taikka Lapin kaupasta. +Vuosisatoja vanha viha näiden heimokansain välillä leimahti kaikesta +huolimatta usein ilmituleen, taikka oikeammin, se ei herennyt +hehkumasta koskaan. + +Monesti olivat nämä seikat, nämä eri mieliteot ja eri harrastukset +väittelyn ja keskustelun alaisina, missä vain useampia henkilöitä +sattui tulemaan kokoon, ja perheiden keskuudessa toivat monet päivän +tapahtumat vähän väliä nämä seikat puheeseen. Nuorista miehistä muisti +moni, Vesaisen Juhokin, varsin hyvin, miten jo heidän vanhempainsa +välillä nuo samat seikat olivat olleet riidan aiheena. +Vesaisenkin äitivainaja oli ollut rohkea ja reipas nainen, mutta +levottomanluonteisen miehensä alituisia retkeilyjä hänen oli ollut +vaikea suvaita. + +-- Taasko lähdet sinne talvikaudeksi hankia ajamaan ja saloja +koluamaan, niin hän oli joka syksy murissut, kun ukko Vesainen oli ensi +lumen tuiskuttua ruvennut hankkiutumaan Lapin-matkalle. -- Pysyisit nyt +edes yhden talven kotona! + +-- Täälläkö nokisen pirtin nurkkia nuohoamassa? Olisipa sekin miehen +työtä! + +Niin oli ukko vastannut ja lähtenyt se aina oli. Ja pojastakin se +tuntui aivan luonnolliselta, että tottahan Lapin-retkelle oli +lähdettävä. Äidin oli aina täytynyt tyytyä. Mutta kun oli ollut kysymys +sotaretkelle lähdöstä, joko peittosotaan Vienan puolelle taikka +karkottamaan naapuripitäjää hävittävää vainolaista, silloin se aina +lujemmalle otti. Silloin kielteli ja pidätteli vielä veräjälle asti +vaimo miestään ja äiti poikaansa ja rukoili vedet silmissä: + +-- Älä mene sinne surman suuhun, sinne miesten syöjille sijoille, älä +jätä kotiasi orvoksi... + +Niin oli äiti kerrankin isää pidätellyt, kun tämä jo oli kujalla +menossa. Vaan Juho muisti ylpeästi, miten isä silloin naurahtaen oli +virkkanut: + +-- Itket turhia, muoriseni, ei niitä kelpo miehiä niinkään nujuuteta. +Ja jos sattuu surma tulemaan, niin sattuuhan se kotonakin, mutta sulo +on sotahan kuolla, helle miekan helskehessä. + +Ja niin se oli lähtenyt, ja keihäs oli välähdellyt, kun se vesakkoon +painui. Ei ollut siihen aikaan auttanut kuunnella naisten huolia. +Silloin ne kahakat olivat olleetkin melkein yhtä jokavuotisia kuin +Lapin-retket. Sen jälkeen niitä oli ollut harvemmin, harvoin oli +miesten tarvinnut pukeutua sotisopiinsa. Ja sen verran mitä kahakoita +viime aikoina oli ollut, ne olivat enimmäkseen rajoittuneet +sisämaan kyliin, taikka ne olivat olleet kahakoita rajaseutujen +kalastuspaikoilla kuten viimeksi v. 1588 Oulujärven rannoilla. Niistä +huolimatta oli tuo rauhallisempi mieliala ja rauhan puolue rannikolla +yhä enemmän voittanut alaa. Nyt tämä uusi vienalaisten hyökkäys tuli +hämmentämään kaikkia käsitteitä. Sen suoranaisena seurauksena oli, että +sotaisampi mieliala taas virkosi uuteen vauhtiin, ja varsinkin +vanhukset sekä nuoremmat pirkkalaisaikojen ihailijat lietsoivat +uutterasti sitä tulta, joka nyt olikin herkempi palamaan. "Mihinkä me +tässä lopulta joudumme, jos näin ikään jatketaan?" kysyivät he +harmistuneina. "Tässä saarnailevat papit ja akat, että paras pysyä +rauhassa --, ja vainolainen käypi täällä joka vuosi polttamassa +turvattomia talojamme ja tulee aina rohkeammaksi, kun näkee ettei +täältä kyetä vastarintaan. Sellainen ei kelpaa. Vienalaisille täytyy +näyttää, että vielä sitä on miestä Pohjanlahden rannallakin niinkuin +oli ennen -- ehkä sitten oppivat pysymään loitompana." + +Pitkin kevättalvea 1589 olivat useat taistelunhaluiset näin ikään +kiihotelleet miehiä, ja vanha pirkkalaisveri lähti taas kuumemmin +juoksemaan yhä useampain suonissa. Pääsiäispyhinä oli Iin kirkolla +pidetty varsinaisia kokouksia, ja silloin jo nähtiin että useimmissa +kylissä oltiin sitä mieltä, että kostoretki oli tehtävä vienalaisten +maahan. Vielä talvikelillä kävi Vesainen Kemissä. Vanha Torvinen, joka +vielä poti vuoteessa loppiaisena saamaansa haavaa, oli jo siellä edeltä +käsin innokkaasti yllyttänyt pitäjäläisiään, ja Vesainen toi sanoman, +että ainakin joukko kemiläisiä oli valmiina lähtemään mukaan. Sitä +vastoin oli tunnettua, että liminkalaiset enimmäkseen olivat aivan +toista mieltä. Vihollisten hyökkäyksistä ei heidän ollut vielä +suoranaisesti tarvinnut kärsiä, ja siellä oltiin melkein varmoja, ettei +vienalainen uskaltaisikaan tulla kovin lähelle heidän väkirikkaita, +suuria kyliään. "Mitä varten me lähtisimme rauhallisilta rannoiltamme +ja keskeltä viljelystämme satojen penikulmien päähän tappelemaan?" he +kysyivät. "Parempi tehdä kotona heinää ja leikata eloja ja koota +elämistä talven varalle." + +Ilman liminkalaisten apua oli kumminkin iiläisistä hiukan huolettavaa +lähteä niin suurelle retkelle, ja Vesainen päätti miten mahdollista +saada edes vähän kannatusta sieltäkin päin. Hän keskusteli asiasta +sikäläisten tuttavainsa kanssa ja sai ainakin sen verran aikaan, että +yhteinen neuvottelukokous päätettiin pitää Limingassa huhtikuun +viimeisinä päivinä. Sanat siitä laitettiin etevimmille isäntämiehille +kaikissa kolmessa pitäjässä, jopa joillekuille edemmäskin, Saloon ja +Kalajoelle asti, sillä olihan se oikeastaan kysymys, joka saattoi +koskea koko maakuntaa. Ja määräpäiväksi saapuikin kokouspaikalle +Oulunsuuhun miehiä kaikilta kulmilta. + +Kokous oli pidettävä Krankkalassa, joka oli koko seudun suurin ja +varakkain talo. Krankan suku oli pitkät ajat ollut johtavana +Pohjanmaalla, ja vaikka sitä nykyään edusti ainoastaan nuori mies, +kuudenkolmatta ikäinen Hannu Eerikinpoika, katsottiin hänelläkin olevan +jonkinlainen perinnöllinen oikeus olla johtajan arvossa. Se tuli +kunnioituksesta sukua kohtaan ja kiitollisuudesta isän muistolle. Tällä +isällä, Eerikki Pietarinpoika Krankalla, oli aikoinaan ollut sangen +suuri vaikutus pitäjässään ja koko pohjoisella Pohjanmaalla. Hän oli +miehiä johtanut heidän Lapin-retkillään ja ollut heidän päällikkönsä +taistelussa vienalaisia vastaan. Hän oli ollut heidän edustajansa, kun +oli ollut tehtävä valituksia hallitukselle, oli puolustanut heitä +kelvottomia virkamiehiä vastaan ja neuvonut ja avustanut heitä +rauhallisessa viljelyksessä. Ja heitä puolustaessaan hän vihdoin oli +saanut surmansakin. Se oli tapahtunut noin kahdeksan vuotta sitten +kaukana sydänmailla, jossa hän miesjoukon kanssa oli ollut vartioimassa +rajaa vihollisilta, jotka siihenkin aikaan herkeämättä ahdistelivat +sisämaan köyhiä kyliä. Vihollisparvi oli siellä äkkiä hyökännyt heidän +kimppuunsa, ja tuima tappelu oli syntynyt tuolla kaukana erämaan +syvyydessä. Liminkalaiset olivat luvultaan heikompia, ja arveluttavassa +määrin heidän joukkonsa oli harvennut. Hurjasti taistellen oli Eerikki +Pietarinpoika kaatunut keihään lävistämänä, ja kaksi hänen poikaansa +oli jäänyt makaamaan veriinsä hänen rinnalleen. Vaan vihollisten kulku +oli saatu ehkäistyksi, ja mullattuaan vainajat oli Hannu, kolmas ja +viimeinen poika, johtanut liminkalaisten jäännökset takaisin. Ja siitä +lähtien olivat liminkalaiset pitäneet häntä johtajanaan isänsä +seuraajana, kuten hän oli sukunsakin päämiehenä. + +Luonteeltaan ei Hannu kumminkaan ollut johtajaksi erittäin sopiva. Hän, +samoin kuin sisarensa Johanna, oli perinyt äidiltään tuittupäisen ja +hiukan kevytmielisen luonteen. Tuo äiti, Krankkalan vanha Martta, oli +kotoisin Etelä-Pohjanmaalta, jostakin puolittain ruotsinkielisestä +suvusta, ja oli koko pitäjässä yhtä tunnettu neuvokkuudestaan ja +hyväntahtoisuudestaan kuin äkäisyydestään ja tuittupäisyydestään. Häntä +kunnioitettiin, hänelle naurettiin ja häntä pelättiin; kaikkialla, +kotona ja naapurissa, piti hänen olla mukana, tavallisesti hän synnytti +toran ja kiukun, mutta pian hän oli valmis hellyydellä ja ystävyydellä +parantamaan pahat tekonsa. Tätä luonnetta oli paljon Hannussakin, ja +hän oli sitäpaitsi hiukan huikentelevainen eikä viitsinyt paljon +välittää vakavammista asioista. Mutta siitä huolimatta hänellä oli +kumminkin johtajan arvo kotikylässään, ja otteluissa vihollisten kanssa +kalajärvillä hän kylläkin oli osoittautunut isänsä pojaksi rohkeudessa +ja voimakkuudessa. + +Edellisenä talvena Hannu oli huvikseen ollut iiläisten matkassa +Jäämeren-retkellä, ja siitä varsinkin oli hänen toveruutensa Juho +Vesaisen kanssa peräisin. Tästäpä syystä Juho luottikin Hannun apuun +tässä kokouksessa, vaikka tosin tunsikin ystävänsä horjuvaisuuden. + +Muuten oli liminkalaisiin tavattoman suuri vaikutus heidän vanhalla +kirkkoherrallaan, Henricus Lithoviuksella. Tämä oli lähes puolensataa +vuotta ollut pitäjän pappina, oli nähnyt seurakunnassaan uuden +sukupolven kasvavan, oli sitä kasvattanut, ohjannut ja sen kanssa +kokenut vuosien karvaat ja makeat. Siksipä liminkalaiset häntä +mielellään kuuntelivatkin, ja hän oli tottunut siihen, että hänen +neuvojaan toteltiin. Myös Limingan kylän nimismies Kaapro Tuomaanpoika +oli seutunsa älykkäimpiä miehiä, ja kuten veljensä, Kalajoen +kirkkoherra Ljungo, oli hänkin ankara rauhanaatteen puolustaja. Ja +näiden mielipiteet edustivat myös pitäjäläisiä. + +Ainoa vaikuttavampi henkilö, joka tuossa asiassa oli vastakkaista +mieltä, oli Pohjois-Pohjanmaan vouti Mauri Yrjönpoika. Hänellä oli +nuoruudestaan saakka ollut levoton seikkailijaluonne, ja hän oli usein +ennen itsekin ollut tuollaisilla retkillä mukana. Mutta olipa vielä +eräs aivan erityinen seikka, joka häntä piti sotaisen puolueen miehenä: +tuollaiset metelit ja kahakkaretket olivat erittäin tervetulleita hänen +verotileilleen. Sen olisi Juho Vesainenkin varsin helposti voinut +huomata, jos olisi tullut tuota mutkaa ajatelleeksi käydessään +kokouspäivän aamuna voudin luona. + +Sinä aamuna hän näet ajoi Merikosken partaalla olevan voudintalon +pihalle. Sisarensa Helinän hän oli ottanut mukaansa ajelemaan, tahtoen +viihdyttää tuota nuorta tyttöä, joka arvatenkin säikähtyneenä +loppiaispäivän tapauksista oli koko kevään ollut hiukan raskasmielisenä +ja harvapuheisena. Helinä jäi pihalle hevosta pitelemään, Juho astui +Mauri Yrjönpojan tupaan. + +Tämä laitteli siellä juuri parhaillaan tulisessa kiireessä tilejään. +Kirjurina oli hänellä siinä nuori teini, joka täydessä tolkussa +piirusteli edellisen vuoden kaavan mukaan korukirjaimia tilikirjaan. +Häntä vouti kiirehti, komenteli ja oikoi, ja tuskastui myötäänsä eikä +innossaan huomannutkaan että vieras oli astunut tupaan. Näiden toisen +vuoden tilien olisi jo pitänyt viimeistään jouluksi olla valmiina ja +Ruotsiin lähetettyinä, mutta ne olivat tavallisuuden mukaan +myöhästyneet, ja nyt oli vouti siitä syystä taas saanut ankaran +komennuskirjeen Tukholman verokamarista. Hikipäissään hän nyt selaili +edestakaisin kuittilippujaan, selaili, järjesteli, laski yhteen ja +kiroili. Eivät lyöneet yhteen. Hän laski taas, kynsäisi korvallistaan, +kirosi sekaan ja raapaisi vihaisena päätään. Ei vaikka kuinka olisi +sovitellut. Mihin hiiteen ovat kuitit hävinneet, sillä onhan niitä +täytynyt olla... Saakeli, aina vahinko hänen puolellaan, ei +ihmeeksikään, että erehdys olisi sattunut hänelle eduksi. Ja taas +juoksi vouti kirjurin luo katsomaan tämän papereita. + +-- Älä kirjoita, sinä toljana! Ei Pirttitörmästä ole saatu viittä +leiviskää voita, kirjoita kaksi! + +-- Mutta nimismiehen lipussa on viisi leiviskää. + +-- Minä liputan sinut viiteen kertaan kohta, sinä nulikka. Nimismiehen +kirjat ovat väärät, etkö käsitä, ne on väärät... + +-- Mistä minä tiedän, kun näin on merkitty. + +-- Merkitty ... se on merkitty väärin, kuitit näyttävät toista. + +Vouti levitteli kuitteja eteensä ja koetti selvittää niitä itselleen ja +pojalle. Ne näyttivät todellakin aivan toista, vaan tyydyttävästi hän +ei voinut selittää, miksi todellakin viisi leiviskää oli kannettu. Hän +ei tahtonut myöntää itselleenkään, että ne kolme leiviskää olivat +nekin, kuten monet muut, mahtaneet mennä menojaan, naula sinne, toinen +tänne, yksi syöty, toinen myöty, eikä kuitista ollut taikaa. Mutta +kovin sotkuista se vain oli. Vaillinkia taas ei voinut jättää +kirjoihin, ei vaikka hitto olkoon, siitä olisi tullut kova sapiska +kamarista. Tilien piti mennä tasan, jääköön vahinko kenelle tahansa. + +Hetkeksi vouti taas jäi ihmettelemään muuatta kuittia, jossa summa oli +niin naurettavan pieni ... ja juoksi taas pojan luo. + +-- Mitä sinä taas kirjoitat ... autiohan se on Pekka Kohosen tila, +aivan autio, venäläisten hävittämä aivan raunioita myöten, eihän sieltä +ole saatu äyriäkään. + +-- Kohosestako, parhaiten säilyneitä tiloja koko Iijoella, eikä se +maksamatta jätä. + +-- Vaiti, nulikka, taikka... Kun minä sanon, että se on autio, niin se +on autio, ja sinä kirjoitat sen autioksi ... ymmärrätkö vai... + +Poika piirusti tottelevaisesti verokirjan reunaan: "Öde" (autio). + +-- Ja nuo kolme tilaa kylän lopussa ovat köyhiä kerjäläisiä, jotka +eivät voi maksaa mitään... No, mitä häikäilet? Etkö osaa kirjoittaa +"kerjäläinen". + +-- Miks'en... + +Kolme kertaa peräkanaa kirjoitti poika komeasti: "Tiggare" +(kerjäläinen). Vouti huokasi pari kertaa. Tuossa toki saatiin tuloja +vähän vähemmiksi. + +Kyllähän siitä perästäpäin voipi tulla tupenrapinat, kun sieltä +kamarista laitetaan takaisin rästiluettelot ja niitä sitten pitää +koettaa uudelleen periä, vaikka ne jo kerran on maksettu. Mutta minkäpä +sille tekee, täytyy voittaa aikaa ja etukädessä saada summat tasan. Ja +vouti hymähti pirullisesti silmäillessään tätä tiliensä "tekoa". Ei hän +tosin tullut niin pitkälle ajatelleeksi, että nämä hänen kauniit +sepustuksensa kerran joutuvat arkistoihin, joissa vastaisten +sukupolvien tieteelliset historioitsijat näistä hänen hätävalheistaan +taas vuorostaan hikipäissään tekevät nerokkaita johtopäätöksiään, +joilla hämmästyttävät maailmaa. Ei niin pitkälle. Hän muisteli vain +mielihyvin sitä, että nythän niillä talonpojilla taas oli aikomus tehdä +ryöstöretki rajan taa, jossa luonnollisesti muutamia kaatuu ... ja +saattaa kaatuneiksi merkitä toisen mokoman. Ja sitten tietysti +vienalaiset heti tekevät retken heidän kyliinsä, joissa hävitetään +puolet taloista -- ja silloin voidaan taas merkitä hävitetyksi +toinenkin puoli... + +Vesainen oli jo etuhuoneessa rykäissyt pari kertaa, mutta vouti ei +ollut kiireessään huomannut vierasta. Nyt hän kääntyi ja tervehti +tuttavallisesti: + +-- Terve miestä, mitäpä Kiiminkiin kuuluu? Käyhän istumaan. Vai on +teillä iiläisillä taas kovat hankkeet lähteä rökittämään venäläisen +puoleista. Se on oikein, antakaa selkään niin että pölisee! + +-- Siitähän se tässä nyt pitäisi olla kokous tänään Krankkalassa -- +miten lienevät liminkalaiset tuumineet sitä asiata. + +-- Jaah, liminkalaiset, näin meidän kesken sanoen liminkalaiset ovat +suuria raukkoja. Ja täällä ovat jo kaiken kevättä papit ja muutkin +kulkeneet pitkin pitäjää ja kiellelleet niitä, joitten olisi tehnyt +mielikin lähteä. Saatpa nähdä, niin itse Krankkalainenkin tulee +panemaan vastaan. + +-- Hannuko? + +-- Sama Hannu -- niin se pojasta polvi paranee! Mutta mitäpä te siitä +välitätte, onhan teitä miehiä tarpeeksi ii- ja kemiläisiäkin. Ja ehkäpä +on liminkalaisiakin lähtijöitä, hullujahan olisivat oulujokelaisetkin +esimerkiksi, elleivät tulisi mukaan kostamaan moninkertaisia +kärsimyksiään. Eikä vienalainen ensi kerralla heitä sen paremmin +armahda, tulivatpa nyt mukaan tai eivät. Mutta Ruotsin hallitus voisi +heitä paremmin ruveta auttamaan, jos se kuulisi, että he itse +tarmokkaasti tahtovat puolustaa maakunnan ja valtakunnan etuja. + +-- Niinkö arvelette? Siitä sitä minäkin nyt juuri lähdin puhumaan +kiiminkiläisten puolesta, että eiköhän se ruunu mahtaisi meitä vähän +helpottaa veronmaksusta, kun tänäkin talvena taas on niin kovia koettu. +Ja jos nyt tänä kesänä meiltä lähtevät Vienan-retkelle, niin jääpihän +luonnollisesti maanviljelys kotona huonommalle jäljelle, eikä +jaksettaisi mitenkään kesäveroja maksaa. Eiköhän ruunu voisi meitä +niistä armahtaa? + +-- Jaah, puhui vouti ja hykelsi käsiään miettivän näköisenä, mutta +samalla selvästi mielihyvissään. -- Niin, minullahan luonnollisesti ei +ole valtaa helpottaa, minun täytyy kantaa mitä on käsketty ja tehdä +tilit kaikista -- hän viittasi tilintekopapereihinsa --. Mutta minä +voin kirjoittaa siitä Tukholmaan, sen teen mielelläni teidän +puolestanne ja luulisipa sen auttavan. Voisittehan myöskin itse +kirjoittaa valituksen. En tiedä, ehtisikö siitä apua ensi kesäksi, vaan +saisihan koettaa. Minä teen ainakin mitä voin, ja jos retkestä totta +tulee, niin onhan sitä enemmän syytä otaksua, että hallitus teiltä +veroja helpottaa. + +Vesainen kiitteli voutia tämän ystävyydestä ja lähti hetken vielä +keskusteltuaan Helinän kera ajamaan jokivartta ylöspäin kappaleen +matkaa Krankkalaan, jonne jo muitakin ajeli, reki toisensa perästä. +Vouti lupasi itse tulla myöhemmin. Hän jäi Juhon lähdettyä hetkeksi +seisomaan mietteihinsä, napsautti sitten sormiaan ja juoksi kirjurinsa +luo. + +-- Mitä tuhmuuksia sinä taas täällä kirjoittelet? Joko sinulla on +Kiimingin kylä valmis? + +-- Jo, tässä se on. + +-- Ha, ha, ha, ha, ha! -- mutta sehän on aivan väärin. Etkö sinä tiedä, +että vihollinen on polttanut ja hävittänyt koko kylän, eihän sieltä +tietysti ole voinut mitään veroa saada. + +-- Vaan sehän tapahtui vasta tänä talvena, ja nämähän ovat jo toissa +vuonna maksettuja veroja. + +-- Poika, sinussa elää uppiniskaisuuden henki. Sinä kirjoitat tämän +kauniisti uudestaan ja merkitset, että puolet taloista on poltettu, -- +kuka sinun on käskenyt tietää, milloin ne on poltettu. + +Poika rupesi työhön, ja vouti kulki lattiaa edestakaisin pakisten +itsekseen: + +-- No, olen minäkin tollo, kun en tuota ennen hoksannut -- taikka +muistanut. Nyt lähettävät Kiimingin talonpojat hallitukselle +valituksen, jonka minä heidän puolestaan kirjoitan, eikä kukaan voi +epäillä minun tilejäni. Näin ikään nämä tilit sentään vähitellen +valmistuvat... + +Mielihyvissään vihellellen hän silmäili ulos. Sieltä ajoi Limingan +kirkonkyläläisiä kokoukseen -- niistä heittiöistä on vähän vastusta... +Mutta mikä ihme sieltä tulee? voisi luulla kuomireeksi, ellei tietäisi, +että sellaista ei ole koko näillä mailla... Mutta, hitto soi, kuomireki +se sittenkin on ... kuka perh...? Eihän liene vielä Tukholman herroja +liikkeessä, tilin vaatijoita. Sitten se kaunista olisi, hyi, oikein +puistattaa! + +Kuomu ajoi pihaan, ja voudin täytyi rientää vierasta vastaanottamaan. +Reestä nousi ensin nuori, solakka mies ja auttoi ulos vanhemman, +harmaapartaisen äijän. Tämä kääntyi Maurin puoleen: + +-- Tekö olette Pohjois-Pohjanmaan vouti? + +-- Teidän palvelukseksenne, jalot herrani. + +-- Niin, nimeni on Bagge, tämä on poikani. Olen kulkemassa hallituksen +puolesta järjestämässä uutta sotaväenkirjoitusta ja samalla ottamassa +selkoa niistä meteleistä, joita täältä kuuluu. Teiltä saan pyytää +tarpeellisia tietoja. + +-- Käykää sisään, käykää tupaani. + +Vieraat menivät edeltä, ja vouti puhalteli vielä pari kertaa pihalla, +ennenkuin seurasi perässä. Herra Jumala, kuinka hän oli säikähtänyt... + + + + +IV. + + + Hurja noita huolinevi, + Epäkelpo keksinevi + Viittä kuutta vainovuott + Seitsentä sotakeseä. + Ei noita uro totelle, + Vääjänne väheäkänä. + Tuo mulle sotisopani + Vanhat vainovaatteheni. + Itse käyn isoni miekan, + Katson kalvan taattoseni + Viikon on vilussa ollut, + Itkenyt ikänsä siellä + Kantajata kaipaellut. + +Oulujoen suulla Merikosken alla, siinä missä Oulun kaupunki nykyään +sijaitsee, oli jo 16:nnen vuosisadan lopulla vähän kauppalan tapaista. +Paikan asema tekikin sen siihen sopivaksi. Siellä oli liminkalaisilla +(Oulun suu ja jokivarsi kuului siihen aikaan vielä Limingan pitäjään) +laivansa, siellä kulkivat tukholmalaiset ja turkulaiset kaupparetkillä, +ja oli heillä siellä yli talvenkin varastojaan ja aittojaan. Merikosken +saarella oli vielä muutamia vuosikymmeniä sitten ollut pieni puulinna +suojelemassa jokisuuta Vienan rauhattomain naapurien retkeilyiltä, +vaikka se nyt jo hoidon puutteessa oli aivan jäänyt lahoamaan. Koko +ryhmä pieniä asuinrakennuksia oli yhdessä koossa niemekkeellä joen ja +meren välillä, olipa muutamia suurempiakin, kuten voudin ja papin sekä +jonkun vauraamman kauppiaan talot. + +Siitä ylöspäin pitkin jokivartta oli sitten aina vähän päästä +vankanlaisia taloja, joiden omistajat lohikalastuksen avulla pysyivät +voimissa paljon paremmin kuin esimerkiksi Limingan kirkonkylän +tilalliset. Niiden joukosta veti heti huomiota Krankkalan vankoista +petäjistä rakennettu talo korkealla jokitörmällä. Tämän päätalon +pihalla kihisi jo aamusta asti edellämainittuna päivänä kokoontunutta +joukkoa. Rivi hevosia oli sidottu rinnakkain aitovierelle, toisia +saapui vähän väliä, ja miehet keskustelivat ryhmittäin pihalla ja +siirtyivät sieltä yksi toisensa perästä talon uuteen tupaan, jossa +Hannu isäntämiehenä kohteliaasti otti vieraita vastaan. Vanha +Martta-emäntä juoksi tulisessa touhussa edestakaisin vanhasta pirtistä +uuteen, komenteli ohimennen renkejä ja piikoja pihalla ja ehätti aina +sanomaan jonkun ystävällisen tervehdyssanan uudelle vieraalle. Pitihän +hänen toki talon kunnian puolesta toimittaa kaikille syötävää ja +juotavaa sillä aikaa, kun he siellä odottivat kokouksen alkua. Vielä +näet ei Limingan kirkolta ollut saapunut ketään, eivätkä kaikki +iiläisetkään. + +Vanhan tuvan portailla kevätpäivän lämpimässä paisteessa istuivat sillä +aikaa Krankan nuori Johanna ja Vesalan Helinä hartaasti keskenään +supatellen. He olivat ystävyksiä lapsuudestaan saakka, mutta nyt he +eivät olleet Vesaisen onnettomasti päättyneen häämatkan jälkeen +ensinkään tavanneet toisiaan, joten heillä olikin paljon keskusteltavaa +ja kerrottavaa. Tuhansia pikkusalaisuuksia, joita tytöillä aina on, he +nyt ilmaisivat toisilleen; siinä kuiskittiin, siinä naurettiin, ja +Helinäkin, joka viime ajat oli ollut omituisen surumielinen ja +harvapuheinen, suli taas entiselleen iloiseksi ja hilpeäksi, jotta +Juhon, joka pihan takaa sitä katseli, kävi oikein mieli hyväksi. Tytöt +olivat samanikäisiä, seitsemäntoista tienoissa molemmat, mutta +luonteeltaan ja näöltään hyvin erilaiset. Johanna kookas kasvultaan, +tummaverinen, mustat, palavat silmät, vilkkaat liikkeet, terävä ääni. +Helinä taas melkein lapsellisen hento, pienikasvuinen, tuuhea +liinatukka; hänen sirotekoisista kasvoistaan kuvastui lempeyttä ja +naisellisuutta, ja hiukan surumielisesti säteilivät hänen suuret, +siniset silmänsä. Vaan hyvinpä siltä näkyvät sopivan yhteen, arveli +Juho heitä katsellessaan, taitaisivatpa sopia sukulaisinakin. + +Yleiseen oli näet tunnettua, että Krankan Hannu mielisteli Helinää, +vaikk'ei niistä tuumista näihin asti ollut sen todempaa tullut, kun +Helinä vielä oli niin nuori. Mutta vaikka Juho ja Hannu olivat hyviä +ystävyksiä, ei Juhon kumminkaan olisi tehnyt oikein mieli antaa +sisartaan, josta hän piti harvinaisen hellää huolta, tuolle hiukan +hulivililuontoiselle miehelle. Vaan nyt hän arveli, että niin lienee +kumminkin parasta, onpahan tyttö sitten korjuussa. + +Milloin ehti, juoksi Hannu aina pihan ylitse lausumaan tytöille +ohimennen joitakin sukkeluuksia. Helinä oli hänen mielestään isosti +kehittynyt sitten viime näkemän, ja nyt hänessä kypsyi varmaksi ajatus, +että siitä hänen tulee saada emäntä taloonsa. + +-- Jää tänne, Helinä, huomiseksi, hommataan tanssit ja vietetään sitten +jo edeltä käsin sinun Ahmasi peijaita, kehoitti hän taas, istahtaessaan +hetkeksi tytön sivulle siihen portaille. + +Mutta samassa kävi taas Helinä aivan vakavaksi ja miettivän näköiseksi +eikä vastannut mitään. Sellaiseksi hän meni aina, kun ruvettiin +puhumaan hänen ryöstämisestään ja hänen matkastaan Ahman kera Iin +kirkolle. Monesti se oli hänen kotonaan merkille pantu ja oli arveltu, +että tyttö mahtoi siinä hämmingissä niin säikähtyä ja typertyä, että +koko se retki vielä oli hänessä jonkinlaisena pelottavana mielikuvana, +joka uudistui aina kun sitä mainittiin. Tarkemmin hän ei ollut kertonut +tuosta retkestä vielä kellekään, ja kotona oli arveltu, että lapsi +parka ei mahda tietää itsekään, miten se kaikki oli tapahtunut. Sen hän +vain kertoi, että Ahma ei ollut häntä pahasti kohdellut, oli +päinvastoin hyvin hellästi pidellyt. + +Hannun mentyä rupesi nyt Johanna ystävättäreltään tiedustelemaan +Ahmasta. + +-- Olihan se hyvin julma ja ilkeä mies se Ahma? + +Helinä vitkasteli kauan aikaa vastatessaan. Maahan katsellen puhui hän +sitten: + +-- Ei ollut julma eikä minulle ilkeäkään... Olihan se julma, kun tappoi +isä vainajan ja poltti talon ... mutta en tiedä miksi, minusta ei hän +tuntunut julmalta. + +-- Toki sinä pelkäsit kauheasti, että nyt hän sinutkin tappaa, kun +lähti kantamaan ulos. + +-- Pelkäsin ensi hetkessä, vaan sitten en enää osannut pelätä. Hän +kantoi minut niin hellävaroen ja keveästi käsivarsillaan, ei rääkännyt +eikä retuuttanut. Pelkäsinhän minä, ei henki tahtonut kulkea, vaan se +tuntui samalla niin turvalliselta. Ja kun hän sitten nosti minut rekeen +ja lähti ajamaan, pääsi minulta ensiksi itku. Vaan hän puhutteli minua +ystävällisesti, kääri minut lämpöiseen raanuun ja oman kaulahuivinsa +sitoi päähäni. "Älä itke, tyttöni", sanoi hän, "älä itke, ei sinua +sutten syötäväksi viedä." Ja koko matkan hän sitten niin ikään tarinoi +niinkuin hyvälle tuttavalle. Enkä tiedä miten kävi, mutta sitten en +enää itkenytkään, istuin siinä vain, katselin metsään ja kuuntelin... + +-- Mitä hän sinulle kertoi? + +-- En muista, en tainnut kuullakaan. Kertoihan se, että hänellä on +siellä kaukana Maanselän takana komea talo ja sinne hän aikoi minut +viedä emännäkseen. Eikä minua siellä pahoin kohdeltaisi, vakuutti hän, +ei työllä rasitettaisi, vaan itse saisin siellä hallita ja elää miten +tahtoisin. Ja hän lupasi minulle kauniita hameita ja hopeasolkia... Ja +sitten hän sanoi, ettei hän koskaan enää kävisi sotaa, vaan jättäisi +meidän koditkin iäksi rauhaan. En muista mitä hän lupasi ja mitä hän +kertoi, vaan myötään hän puhui, ja hänen äänensä soi minusta lempeältä, +sitä kuuntelin. + +-- Etkö sinä koettanut karata? + +-- Hänen käsistään -- en. Tuntui niin omituiselta, tuntui ikäänkuin +minun olisi täytynyt seurata häntä, vaikka hän olisi minut päästänytkin +lähtemään. Minusta tuntui niin hyvältä, että minä voisin sovittaa nämä +veriset taistelut. Ja kun sitten tultiin Iin pappilaan ja siellä naiset +itkivät ja säälittelivät minua, niin oli minusta melkein turvallisempi +istua Ahman vierellä... + +-- Mitä puhut? Turvautua ryöstäjääsi? + +-- Niin, katso, en voi sitä käsittää itsekään. Mutta kun hän sitten +juoksi tuvasta pois ja jätti minut sinne, silloin ajattelin, että +jättiköhän se noin? Ja kun hän riensi takaisin ja kaappasi minut +syliinsä, niin en osannut vastustella, annoin hänen kantaa, en +ajatellut mitään... + +Tyttöjen keskustelun loppupuolella oli Martta-emäntä pysähtynyt +kynnykselle kuuntelemaan. Hän kauhistui Helinän tuumia kuullessaan ja +tuli oikein asiata tehden torumaan: + +-- Sinähän hourit, lapsi parka. Tiedätkö sinä ketä tuolla tavoin kehut? +Etkö tiedä, että juuri tuo Ahma on sinun suvullesi ja koko maakunnalle +tehnyt suurinta hävitystä ja tuhoa? Sellaisesta miehestä ei saa tuolla +tavoin puhua eikä ajatellakaan. Olet ollut sairas ja olet vieläkin... + +Helinä ei vastannut sanaakaan, vaipui vain taas äänettömäksi ja +miettiväiseksi. Hän ei käsittänyt, miksi kaikkien täytyi pelätä ja +vihata tuota miestä. Hänenkin täytyi nyt pelätä häntä, jos se vielä +tulisi, ja hän pelkäsikin jo itse ajatusta, että Ahma palaisi takaisin, +mutta hän tiesi samalla, että jos Ahma tulisi, niin se voittaisi hänet +taas. + +-- Parempi että tulette auttamaan minua ruoanlaittopuuhissa kuin +istutte siinä ja tarinoitte joutavia, kehoitti Martta-muori ja vei +tytöt mukaansa keittohommiin. -- + +Tällä välin olivat jo useimmat kokoukseen aikojista saapuneet, ja +uudessa tuvassa oltiin jo varsinaisissa keskusteluissa innokkaasti +kiinni. Kysymys oli kaikille entuudestaan tunnettu, ja iiläisistä oli +Kaupin isäntä vanhimpana kertonut, miten he olivat aikoneet panna +retken toimeen. Heillä oli tuumana tehdä heti ensi kesäkelillä, jolloin +joet vielä ovat tulvillaan, retki Iijokea ylös ja Oulankaa alas +Kannanlahteen. Sieltä pitkin kyliä Vienan Kemiin ja täältä retki +Solovetin rikkaaseen monasteriin, joka pitäisi hävittää tukkunaan, +koska se oli, kuten oli tunnettua, varsinaisena kiihotusahjona, josta +hävitys joka vuosi sukeusi Pohjanmaalle. Mutta tällaiseen laajaan +retken suunnitelmaan tarvittiin väkeä mukaan niin paljon kuin +mahdollista, ja välttämätöntä olisi sen vuoksi, että ainakin kaikki +kolme pohjoisinta Pohjanmaan pitäjää yksimielisesti ja miehissä +yhtyisivät kostoretkeen. Tällä retkellä koetettaisiin juuriaan myöten +kiskoa Vienan puoleisista heidän hävitysintonsa, joka oli näille maille +niin turmiollinen. Se retki tulee kyllä maksamaan kustannuksensa ja +korvaamaan senkin tappion, minkä maanviljelys miesten poissa ollessa +kärsii, sillä kylät Venäjän Karjalassa ovat suuret ja rikkaat. Aikaa on +vielä varustautumiseen, hän jatkoi. Hyökkäys on tehtävä niin nopeasti +kuin suinkin, vihollisten aavistamatta. + +Se oli ehdotus, lyhyt ja selvä. Nyt piti vain tietää, mitä muut +arvelivat. + +Liminkalaiset olivat kauan aikaa äänettöminä, supatusta vain kuului +miesten joukosta. Pirtin perällä pöydän ympärillä oli etevimmillä +isännillä paikkansa, ja siellä istuivat myös Limingan kirkkoherra +Henrik ja Kalajoen kirkkoherra Ljungo Tuomaanpoika, joka oli ollut +vierailemassa veljensä Kaapron luona Limingan kirkolla ja nyt lähtenyt +tähän kokoukseen estääkseen jos mahdollista pohjalaisia ryhtymästä +uusiin hyökkäysretkiin. Tänne pirtin perälle kääntyivät kaikkien +katseet, sillä näiden miesten neuvojahan he olivat tottuneet ennenkin +kuuntelemaan. Hetken kuluttua nousikin Kalajoen kirkkoherra istualtaan +ja puhui lämpimällä, kauniilla äänellä ja sujuvalla suomen kielellä: + +"Te Pohjanmaan miehet, te, joiden sydäntä vihan katkeruus kaivelee ja +joiden mieliä kannustaa kosto, kuulkaa järjen sana, kuulkaa rauhan +sana. Vaikka en ole ollut keskuudessanne silloin, kun te kovia +kärsitte, niin uskokaa kumminkin, että tarkoitan parastanne. Teidän +sydämissänne potee haava, joka parantuakseen vaatii nähdä vainolaisen +veren vuotavan ja vainolaisen pirtin palavan. Vaan muistakaa: kostoa +seuraa kosto, vihan veri vuotaa vihan verestä. Te hankkiudutte +kostoretkelle, aiotte jättää kotinne autioksi, peltonne kyntämättä, +niittynne niittämättä, aiotte hyökätä äskeisten vainoojienne kyliin, +polttaa ne poroksi ja ryöstää paljaiksi, miehet tappaa ja jättää +orvoiksi naiset ja lapset. Niin ovat he tehneet teille. Vaan ajatelkaa +mitä siitä seuraa. Kun te olette palanneet kyliinne takaisin ja taas +ruvenneet rauhalliseen työhönne, hyökkää vainolainen taas -- olkaa +siitä varmat -- tänne meidän pitäjiin, julmempana entistään, +kostonhimossaan kahta verisempänä. Ja taas suitsuavat savuna teidän +rakkaat pirttinne, ja kotinne tahrataan verellä. Taashan on sitten +teidän kostettava. Oi, mikä tulee siitä lopuksi? Siitä tulee autioita +maakuntia, joissa ei ihmisen jalka enää uskalla käyskennellä, meidän +kylämme muuttuvat petojen asunnoiksi. Ja nuo rajantakaiset, ovathan he +kumminkin meidän omaa heimoamme, samahan heillä on kieli, samaa ovat +kansaa. Kuinka kauan pitää veljen näin julmasti raastaa veljeänsä? He +ovat tehneet ilkityön, vaan jättäkäämme se tällä kertaa kostamatta, +jättäkäämme kosto sille, jolle se tulee. Viipykäämme rauhassa +peltojamme viljelemässä, korjatkaamme kotimme uudelleen ja antakaamme +ajan parantaa haavat. Ja uskokaa minua, jo muutaman vuoden perästä on +uusi nurmi peittänyt vainolaisen tuottamat veripilkut, maatuneet ovat +palaneet rauniot, ja uudet kodit seisovat niiden kupeella. Ja te elätte +onnellisina rauhan työssä. + +"Jättäkää kostoaikeet! Älkää manatko uutta onnettomuutta, uutta +kirousta, uutta Jumalan vihaa päällenne. Jääkää kotiin vaimojenne ja +lapsienne luo, viljelkää maatanne, tehkää rauhan työtä, ja teitä tulee +seuraamaan onni, ja Korkein siunaa teidän työtänne..." + +Näin puhui pappivanhus lämpimästi, ja äänettömänä kuunteli sitä tuvan +väki, toiset hartaina hyväksyen, toiset synkkinä miettien. Ljungo-papin +innokkaat sanat olivat tehneet toivotun vaikutuksen, liminkalaisten +puolelta kuului hetken kuluttua yksimielistä hyväksyvää murinaa ja +huudahduksia: "kotiin jäädään", "me ei lähdetä". Iiläisiltä tuntui suu +tukkeutuneen, heillä ei ollut miestä, joka noin selvästi olisi voinut +tuoda esiin heidän mielipiteensä, ja muutamat joukosta olivat jo +ruvenneet epäilemään. Vesaisen luo tuli Krankan Hannukin, joka kaikissa +tapauksissa tahtoi pysyä Juhon kanssa hyvissä väleissä, ja rupesi +kehottelemaan, että taitaisi olla parasta, jos luovumme koko puuhista. + +-- Vai semmoinen raukka sinäkin todella olet, sähähti Juho vastaan. -- +Ja vielä lankomieheksi pakkautuisit! + +-- No enhän minä vielä mitään varmaa... Eikähän se siihen kuulu. + +-- Siihen se kuuluu. + +Pari liminkalaista oli sillä välin puolustanut Ljungo-papin ehdotusta, +mutta iiläisten puolelta ei kuulunut mitään. Vesainen näki, että hänen +miehensä rupesivat horjumaan ja nousi vihdoin itse. + +-- En osaa pitkiä puheita pitää, vaan sen sanon, että jos liminkalaisia +jänistää, niin päästään me ilman teitäkin retkelle. Hyvä se on +sellaisten puhua, joilla on talot polttamatta ja tavarat ryöstämättä, +mutta tulee se vielä vuoro teidänkin, kun istutte ja odotatte. Älkää +silloin syyttäkö iiläisiä, vaan syyttäkää itseänne, kun ette älynneet +ajoissa lähteä niitä kurittamaan. Me ei odoteta, että ne toista kertaa +tulevat kyliämme polttamaan, käymme itse niitä höyräyttämässä ja otamme +maksun viime kerralta. Meitä on miehiä iiläisiäkin. + +-- Ja on meitä kemiläisiäkin, säesti siihen Lauri Torvinen, joka oli +tullut isäänsä edustamaan, kun hän oli sairaana. -- Täällä ei ole meitä +monta miestä, vaan minä takaan toisetkin. Olkoot liminkalaiset +alallaan, mutta luulisi edes niitä oulujokivartisia sen verran vielä +kihelmöivän, että tekisi mieli vainolaista vähän syyhyttämään. + +Siitä pääsi keskustelu vauhtiinsa, ja kohta oltiin täydessä väittelyn +innossa. Liminkalaisista useimmat vastustivat retkelle lähtöä, vaan oli +sentään joku, joka oli puolestakin. Mutta niitä olivat harvat. Ja kun +iiläisistäkin monet, nähdessään ettei liminkalaisilta saatu mitään +kannatusta, rupesivat peräytymään, näytti Vesaisen tuuma olevan aivan +tuomittu. Äkäisenä ja halveksuen katseli hän vanhan asetoverinsa, +Krankan Hannun, puoleen. Häneltä hän ainakin olisi odottanut apua. +Mutta tämä oli ääneti. Hannu näki, että jos hän nyt astuu +pitäjäläisiään vastustamaan, niin hän pian menettää vaikutusvaltansa +heihin; mutta paha oli myöskin riitautua Vesaisen kanssa, jonka sisarta +hän mielisteli ja jolle hän ei olisi yksin suonut kunniaa johtaa tuota +retkeä, jos siitä sittenkin jotakin tuli. Liminkalaiset pitivät +varmana, että Krankka vastusti retkeä, vaan muutamat rupesivat +kumminkin panemaan häntä tiukalle vaatien, että hän sanoisi, mikä hänen +mielipiteensä oli. Hannulle kävi asema ikäväksi, ja kauan +vitkasteltuaan hän jo vihdoin nousi lausuakseen hänkin puolestaan, että +hän vastusti retkelle lähtöä -- muuta neuvoa hän ei keksinyt. + +Mutta hänen puheensa keskeytyi jo alussa. Sillä hetkellä astui tupaan +vouti ja hänen molemmat kaukaiset vieraansa, Pietari Bagge ja hänen +poikansa Sven. + +Keskustelut katkesivat tästä joksikin ajaksi. Pietari Bagge, jonka +Juhana III oli juuri lähettänyt ottamaan selkoa näistä Pohjanmaan +meteleistä ja alituisista kahakoista rajantakaisten kanssa, tahtoi +kokoontuneelta rahvaalta saada varmat tiedot, millainen asema oli. +Läsnä olevat papit kertoivat hänelle noiden pitkien rajakahakkain syyt +ja vaiheet, ja missä he omalta kannaltaan lieventelivät kuvausta, siinä +terästi vouti. Kaikki anoivat yksimielisesti, että hallitus lähettäisi +Pohjanmaalle apujoukkoja, jotka puolustaisivat kansaa rajantakaisten +hyökkäyksiä vastaan ja kykenisivät näiden hävityskulkuja hillitsemään. +Läsnä olevan rahvaan puolesta kirjoitettiin heti kuninkaalle näistä +asioista alamaiset valitukset ja anomukset, joissa pyydettiin apuväkeä +ja veronhelpotusta. Pietari Bagge, jolle, niinkuin yleensä koko Ruotsin +silloiselle hallitukselle, nämä pohjoisten perukkain taistelut olivat +aivan vieraat ja uudet, lupasi viedä valitukset perille ja tehdä mitä +hän voi. Mutta tuosta aiotusta retkestä hän ei ruvennut antamaan mitään +neuvoja, kun ei tiennyt, mikä mielipide hänen hallituksellaan siitä +saattaisi olla. + +-- Tehkää niinkuin tahdotte ja parhaaksi näette, sanoi hän vain ja +uudisti samat sanat vielä tuvasta lähtiessäänkin. + +Mutta tämä ylhäisen hallituksen lähettilään käynti vaikutti kumminkin +rohkaisevasti Pohjanmaan miehiin. Heillä oli toivossa apua +hallitukselta, he saattoivat sen vuoksi paremmalla syyllä lähteä +retkelleen, sillä kyllähän sotaväki sitten pitäisi huolen, että +kostajat häädettäisiin. Näin esittivät asioita iiläiset, ja Vesainen +kertoi mitä voutikin oli sanonut. Mutta liminkalaiset, joiden puolesta +papit puhuivat, olivat vieläkin vastaan, eikä oltu päästy mihinkään +johtopäätökseen, kun Martta-emäntä rupesi puuhaamaan ruokia pöydälle ja +käskemään vieraita aterialle. -- + +Kokouksessa väittelyn alaisina olleet esitykset olivat luonnollisesti +levinneet tuvan ulkopuolellekin, ja se nuorisojoukko, joka isäin +seurassa oli Krankkalaan saapunut, väitteli niistä yhtä innokkaasti +pihalla ja törmällä, jossa suksilla mäenlaskua harjoitettiin. Toiset +olivat retken innokkaita puolustajia ja pahoittelivat vain, etteivät he +vielä voineet päästä mukaan. Toiset taas vastustivat, ja luonnollisesti +olivat tytöt kaikki tällä puolen. Krankan Johanna yksin puolusti +retkeä. + +-- Jos minä olisin mies, niin empimättä lähtisin mukaan. + +-- Hyvä se on hameissa ollen noin puhua, mutta anna kun joutuisit +kerran niitten käsiin, niin hätäpä tulisi, intteli joku pojista. + +-- Eikä tulisi. Enkä minä antaisi ryöstää itseäni vastustamatta +niinkuin Helinä, minä kynsisin ja purisin, jos en muuta voisi. + +-- Ahman kynsissäpä ei olekaan niin lysti leikitellä. Eipä tuo kuulu +veljesikään uskaltavan lähteä. + +Helinä, joka siinä toisten joukossa oli ääneti seisonut, törmällä, +heristeli nyt korviaan ja kysyi kummissaan: -- Eikö Hannu aio lähteä +mukaan? + +-- Olisitko hyvilläsi siitä, jos ei lähtisi? kysäisi Johanna viekkaasti +hymähtäen. + +-- En tiedä ... ihmettelin vain... + +-- Mitä? Sitäkö että jos Hannu ja Ahma siellä joutuisivat ottosille, +niin mitenkähän kävisi? Kumman sinä luulisit joutuvan tappiolle? Hä? +Hannunko vai Ahman? + +Helinä ei vastannut mitään, mutta omituisesti hänellä siinä silmät +leimahtivat ja vartalo värähti. Hän loi katseensa alas ja jäi +äänettömäksi. + +Samassa astelivat Hannu ja Torvisen Lauri siihen törmälle +nuorukaisjoukkoa kohden. Molempia vei sinne erityinen vetovoima. Hannu +tahtoi, silläaikaa kun keskustelut tuvassa levähtivät, jutella taas +hetkisen Helinän kanssa, ja Laurikin oli talvella Vesaisen häissä +katsahtanut syvänlaisesti Johannan mustiin silmiin, ja sen tyttökin +tiesi, vaikk'ei Lauri, ujo ja hiljainen mies, ollut yrittänytkään +mielitekoaan ilmaisemaan. He tulivat siihen juuri kuulemaan tyttöjen +keskustelun loppua. + +-- Mitä te minusta ja Ahmasta puhutte? kysyi Hannu Helinän rinnalle +astuen. + +-- Helinä sanoi, että sinä saisit selkääsi Ahmalta, jos te ottosille +joutuisitte, valehteli Johanna kiusallaan veljelleen. + +-- Oletko niin sanonut, Helinä? + +-- En. Etkähän sinä kuulu uskaltavan lähteäkään mukaan Juhon kanssa. + +-- Uskaltavanko? Arkuudestako luulet minun pois jääväni? Ja Ahmaako +luulet pelkääväni? + +-- Ahmalla on kynnet ja hampaat, ja sukkela se on, on yhtaikaa puussa +ja maassa, viisasteli joku nuorukaisista. + +-- Juuri sen kanssa minä tahtoisinkin otella ja näyttää että minä +kukistan hänet. + +-- Sitten sinä olisitkin mies, huudahti Helinä ja katsoi puoleksi +epäillen, puoleksi ihastellen Hannua. + +-- Sanoisitko sinä, Helinä, minua mieheksi, jos Ahman voittaisin? + +-- Sanoisin, sanoisin miesten mieheksi! + +-- No tuohon käteen: minä lähden Juhon kanssa mukaan retkelle! Ja jos +Ahma ei pakene, niin minä tuon hänet tänne. + +Helinä ojensi kätensä innostuvalle nuorukaiselle, ja hänenkin poskensa +näyttivät syttyvän palamaan, niinkuin Hannun. Ei hän tiennyt, +miksi hän tahtoi kiihottaa Hannua tuohon otteluun, mutta hänen +mielikuvituksessaan kajasti Ahma sellaisena melkein yliluonnollisena +jättiläisenä, että hänestä tuntui miltei mahdottomalta, että kukaan +yrittäisi voittaa hänet. Ja siksi hän innostui, kun Hannu tarjoutui +taistelijaksi. Nuorisojoukko keräysi siihen ympärille, ja poikain +äänekkäistä huudoista saattoi huomata, että he hyväksyivät Hannun +päätöksen. Johannakin hiihti siihen äärelle ja katsoi puoleksi +kadehtien Helinää, joka noin oli osannut innostuttaa rakastajansa. +Salavihkaa ja melkein halveksivasti hän silmäili Lauria, joka heti loi +katseensa maahan. Johanna käänsi suksensa, potkaisi pari kertaa vauhtia +saadakseen ja laski huimaavaa huilua menemään jyrkännettä alaspäin. +Huivi lensi päästä pois, musta tukka lehahti hulmuamaan valloilleen +tuulessa ja kuvastihe kauniina valkoista tannerta vastaan. Vauhti +kiihtyi, siinä oli hyppyri rinteen alla, mutta notkeasti sujautti tyttö +polviaan, lensi kohona ilmassa, ja pysytellen sulavasti sauvoillaan +tasapainossa hän liukui pystyssä ja suorana kauas jäälle. + +Sitä menoa katsomaan oli törmälle juuri ehtinyt outo nuorukainen. Hän +huudahti riemastuksissaan nähdessään tytön kauniin laskun ja taputti +käsiään. Se oli Sven Bagge, joka odotellen isänsä poislähtöä oli siihen +tullut katsomaan nuorison huvittelua. Toiset vetäytyivät arkoina +poikemmas vieraasta herrasta, vaan Johanna nousi rohkeana mäen päälle, +ja viskaten tukkansa alas olalta hän katsoi vierasta suoraan silmiin. +Tämä huudahti: + +-- Mistä olet sinä, ihana impi, enpä ole vertaistasi tavannut. Mikä on +nimesi? + +Tuon hän lausui ruotsiksi, jota kieltä läsnäolevista eivät muut +ymmärtäneet kuin Hannu ja Johanna, joille heidän äitinsä oli opettanut +vähän oman puolensa kieltäkin. Tyttö vastasi rohkeasti: + +-- Johanna. + +-- Sinutpa, Johanna, tahtoisin minä omakseni. -- Ja veitikkamaisesti +hymyillen Sven käveli taas poispäin, mutta ei malttanut olla kerran +toisensa perästä kääntymättä taakseen katsomaan tuota erämaan outoa +ilmiötä, ikäänkuin painaakseen hänen kuvansa oikein mieleensä. + +Pois lähtivät Hannu ja Laurikin. Kun he tulivat tupaan, oli väittely +aiotusta retkestä taas täydessä vauhdissa, ja eräs liminkalainen oli +juuri todistamassa, kuinka hullua olisi nyt lähteä tuollaiselle +partiomatkalle, kun hallituksen luvattujen toimenpiteiden takia voidaan +toivoa turvallisia aikoja. Siellä kuvailtiin, kuinka olisi vaarallista +taas ärsyttää kostoon kärkästä vihollista ja jatkaa vainovuosien +sarjaa. Pysytään kotona...! + +Se näytti jo vakautuvan päätökseksi. Naisiakin oli tupaan keräytynyt, +ja hyvillään he toisilleen siellä supattelivat, että eivätpähän toki +miehet lähde sotaretkelle. Iiläiset, jotka huomasivat aikeensa menevän +mitättömiin, istuivat äänettöminä ja kiroilivat itsekseen noita +pelkureita raukkoja, jotka eivät isäin tavalla enää uskaltaneet lähteä +miekkain mittelöihin. Synkkänä katseiltaan seisoi Vesaisen Juhokin +seinän vierellä. Hän oli ottanut naulasta vanhan Krankka-vainajan +raskaan miekan, joka siinä nyt vuosikausia oli saanut joutilaana +riippua ja ruostua huotraansa kiinni. Ei se vanhan isännän aikana +joutanut ruostumaan. + +Siihen astui nyt hänen rinnalleen Hannu vakavan ja epäröivän näköisenä. +Pilkaten virkkoi hänelle Juho: + +-- Katselen tässä isä vainajasi miekkaa -- mitä sinä siitä enää +näkösällä piteletkään! + +Hannu punastui, hän jo häpesi äskeistä aiettaan, ja kaikki epäilys oli +hänestä samalla hävinnyt. + +-- Minä sidonkin sen vyölleni, virkkoi hän. Lähden mukaasi vienalaisia +kurittamaan. + +-- Sinäkö, kysyi Juho kummissaan, mutta lisäsi, kun näki että Hannu +todestaan puhui: -- Sano sitten sanottavasi kaikkien kuullen! + +Ja kaikkien hämmästykseksi virkkoi Hannu liminkalaisten vaiettua koko +tuvan kuultavasti: + +-- Vaikk'ei muita liminkalaisia lähtenekään retkelle mukaan, niin +lähden minä. Isäni oli aina ensimmäisenä sodassa, en aio minäkään +miestä huonommaksi heittäytyä. Ainahan niitä on vaaroja ja surmia +tarjona, jos niitä rupeaa varomaan, mutta joka miehestä tahtoo käydä, +sen pitää osata antaa iskusta isku. Houkuttelemaan en rupea ketään, +lähteköön liminkalaisista mukaan kuka tahtoo. + +Äänettömyys vallitsi taas hetkisen noiden sanojen jälkeen tuvassa. +Jokainen käsitti sen äänettömyyden merkitsevän, että retki oli päätetty +tehtäväksi ja että ei ollut enää vastaväitteistä apua. Hämmästyneinä +katsoivat Hannua miehet, jotka olivat luulleet hänen olevan aivan +toista mieltä, mutta ilomielin oli Vesainen hänen sanansa kuullut. Ja +Hannu palasi nyt Juhon luo ja ojensi hänelle veljellisesti kätensä. + +Papit nousivat pöydän takaa. Kokous oli lopussa, heillä ei ollut enää +mitään tekemistä. Mutta surunvoittoisella mielellä virkkoi Ljungo-pappi +poistuessaan: + +-- Minä olen neuvonut minkä olen parhaaksi käsittänyt. Mutta +luonnollistahan se on: joka tahtoo, se lähtee. + + + + +V. + + + Jopa siitä joukko läksi + Noihin suurihin sotihin, + Tasapäihin tappeluihin; + Sata miestä soutamassa, + Tuhat ilman istumassa, + Nenin jousia nenässä, + Terin miekat teljopuilla. + +Kesäkuu oli puolivälissä samana vuonna 1589. Kaupin rannassa Iijoen +suulla oli elämää ja liikettä, vilkasta ja äänekästä niinkuin +suurimpain juhlapyhien aikana taikka isoimmilla markkinoilla. Jo +aikaisesta aamusta touhusi ja temmelsi miesjoukko törmällä molemmilla +jokiahteilla ja rannassa veneissään. Juostiin talojen ja rannan väliä, +tavaroita kannettiin, veneitä korjailtiin, vitsoja väännettiin ja +taottiin hankatappeja, niin että hiekkainen törmä kumeasti kajahteli. +Huutoja kuului; saman venekunnan miehet hakivat ja hoilasivat toisiaan, +naiset kantoivat eväskontteja ja kirkuivat törmältä, kysyäkseen +veneissä olevilta miehiltään minkä mitäkin, lapset itkeä pillittivät ja +koirat ulvoivat kylällä. + +Ei se ollut juhlapyhä eikä markkina-aikakaan. Oli arkipäivän aamu, +keskiviikkoinen työpäivä, mutta ei yhdessäkään iiläisessä talossa +kyhäytty aamutöihin. Siinä valmistauduttiin tuotteliaammalle +työrupeamalle kuin tavalliselle kynnölle taikka nuottamatkalle. +Iiläiset tekivät lähtöä kosto- ja ryöstöretkelle Vienan puoleisten +karjalaisten kyliin. + +Kaikki oli jo valmista, miehet koossa, veneet kunnossa, viimeisiä +viimeistelyjä lopetettiin ja jäähyväisiä heitettiin. Siellä täällä +irroitettiin jo veneen keula rannasta, työnnettiin joelle ja +käännyttiin vastavirtaan. Toisaalla vielä antoivat lähtevät törmältä +viimeisiä neuvojaan kotiin jääville ja lohduttelivat itkeviä eukkojaan. +He olivat hilpeällä tuulella, koettivat kotiin jääviäkin rohkaista ja +istuttaa heihin pirteätä mielialaansa. + +-- Mitäs sinä tyhjää itket, muoriseni, vai sitäkö pelkäät että minä +miellyn venäläis-naiseen ja jään sinne? Ole huoletta! Odotahan +syyspuoleen, niin minä tuon sinulle silkkihuivit ja hopeavyöt ja +kultasormukset joka sormeesi. + +Niin lohdutteli muuan jokisuulainen saattamassa olevaa vaimoaan ja +taputteli leppoisasti leuan alle. Toinen kohotti kymmenvuotisen +poikansa käsivarrelleen, pyyhkäisi kyyneleen pois esikoisensa poskelta +ja virkkoi: + +-- Sinä Kaihihan saat jäädä isännäksi taloon, näytäkin, että olet mies. +Kas niin. Kun vähän varreltasi ylenet, pääset sitten sinäkin mukaan. -- + +-- Mitä minun tuolle Kaijalle pitää luvata tuliaisiksi, kun se noin +surkeilee? kysyi muuan nuori mies puristaessaan morsiamensa kättä, joka +vavahteli hänen kourassaan. + +-- Tuo sille sulhasensa takaisin, neuvoi tytön äiti. + +-- Lähetänkö partasuun karjalaisen vai tulenko itse, Kaija? + +Tyttö tarttui kaulasta kiinni ja kuiskasi: "Tule takaisin!" Kemiläiset +ja liminkalaiset, joilla ei ollut omaisia saattamassa, istuivat jo +veneissään ja soutelivat hiljalleen ylöspäin, kiirehtien rauhattomina +toisia, jotka vielä vitkastelivat. Hannukin istui muhkeana muutaman +veneen perässä ja huusi ohi soutaessaan Juholle, joka vielä rannalla +seisoi: + +-- Tuletko mukaan vai etkö pääse eukostasi irti? Ja sinä, Anni, sano +Helinälle terveiseni, että iloisena poika lähti, mutta vielä +iloisempana se palaa. Hei vain, näin sitä mennään! + +Hän huiskaisi melallaan, soutajat nykäisivät ravakasti, ja vene karkasi +keula vaahdossa eteenpäin. + +Vaikea olikin Juhon päästä irtautumaan. Anni ei itkenyt eikä kiellellyt +häntä, vaan sen silmät tuntuivat pitävän häntä kiinni siinä yhdessä +paikassa. Vihdoin tempaisi Juho itsensä irti, hyppäsi veneeseen ja +ojensi kätensä: + +-- Terveeksi jää. Hoitele kotia Tapanin kanssa ja luota siihen, että +minä palaan. + +Useat veneet olivat jo kadonneet Illinsaaren taakse, ja Juhon soutajat +vetelivät voimakkaasti ehtiäkseen etupäähän, jossa johtajan veneen piti +kulkea. Juho heitti vielä viimeisen katseen törmälle, kääntyi sitten +silmäilemään seuralaisiaan, ja varmuus ja tyytyväisyys palasi taas +hänen mieleensä. Tässähän se nyt lähti se retkikunta, jota hän niin +innokkaasti oli koko kevään puuhannut. Tässä se nyt lähti kosto +Karjalaan. + +Vaan kun jo viimeinen vene oli niemen kärjestä kääntynyt ja kadonnut +rannan taa, seisoi vielä kauan siellä täällä hiekkatörmällä joku +yksinäinen nainen, joka ei tahtonut saada kyyneltä kuivumaan +silmästään. Sitä hän siinä mietti: jääpikö sinne minun mieheni vai +naapurinko mies, vai jäävätkö molemmat? + +Mutta Vesaisen retkikunta painoi täyttä vauhtia menemään Iijokea +ylöspäin. Suvantovesillä soutivat veneet yhdessä joukossa, ja siinä se +oli komeannäköinen matkue, joka pyrki Maanselkää kohden. Siinä oli +kolmattakymmentä venettä, useimmat kaitaisia, kepeitä jokiveneitä, noin +6 tai 7 miehen kantoisia. Kantajoukkona oli siinä 90 iiläistä, jotka +Vesaisen komennossa etupäässä sousivat. Kemiläisiä oli Lauri Torvisen +johdolla saapunut noin 25 miestä, ja Krankan Hannun mukaan oli +liminkalaisia lähtenyt saman verran. Se oli koko sotajoukko, näillä +retkillä käytetyistä tavallista suurempi. Monesti päivässä pyörähti +Vesainen veneensä perästä katsomaan tuota seuruetta. Siinä on +miesjoukko, jolla jo kelpaa vainolaista vähän kurittaa! + +Kepeää ja hilpeää oli kulku sileällä joella ja suvantovesillä. +Liukkaasti lipuivat kolmihangassa soudettuina vastavirtaankin köykäiset +alukset. Laita naksui miesten vetäessä, keula kohisi koskena, ja +vaahtona porisi vanavesi perän takana. Usein pistettiin kilpasouduksi, +kun verekset miehet vaihtuivat airoihin. Väliin kuljettiin yhdessä +jonossa, väliin soutivat toiset muutamia virstoja edelläpäin, toiset +tulivat tyynemmin jäljestä. Mutta pitkin päivää helähteli miesten +voimakas laulu joelta ja kaiku kimmahti rantatörmästä toiseen. +Kummissaan katsoi rannan lepikosta erämaan pelästynyt peura tuota outoa +kulkuetta, joka noin arkailematta häiritsi sen rauhallisia +juomarantoja, ja törmän päällä kuusen juurelle lepoon laskeutunut +kontio lähti vihaisesti murahtaen koikkelehtamaan salon sydämeen. +Heinäsorsa lepatti levotonna edestakaisin pitkin saaren rantaa peläten +pesäänsä ja vasta laskettuja muniaan, ja koskelo sukelteli suurimmassa +hädässä pitkät taipaleet veden alla, näki kauhukseen pintaan +kohotessaan aina uuden veneen tulevan kohti eikä päässyt rauhoittumaan, +ennenkuin viimeinen vene oli soutanut ohi ja luonto metelin jälkeen +taas päässyt laskeutumaan vanhaan, tyyneen erämaan hiljaisuuteensa. + +Leikkiä se oli suvannolla kulku, vasta työ alkoi kun koskille +kerittiin. Ja niistäpä ei loppua tullutkaan. Kun yhden niskaan oli +saatu sauvotuksi, niin jo kuului toinen kohisevan edessäpäin. Vettä oli +tulvan aikana siksi runsaasti, että useimmista koskista toki päästiin +sauvomalla ja köydestä kiskomalla. Vaan pitipä veneitä vetää rantoja +myötenkin, kantamalla viedä mäkien ja kallioiden poikki, ja siinäpä +kysyttiin miesten kestävyyttä ja jäsenien voimaa. Vaan voimaa sitä +olikin tuossa sataisessa miesjoukossa; metsä rytisi ja mäki soi, kun he +veneineen samosivat salojen yli, ja äänekkäästi hoilautti jokainen +venekunta aina, kun taas suvannolle sai aluksensa lasketuksi. Kun +rupeama oli soudettu ja vedetty, istuttiin johonkin mäen töyräälle +aterioimaan ja yöksi tehtiin pitkä rivi nuotioita jokiahteelle, ja +väsynyt miesjoukko laskeutui niiden kupeille levolle, aamulla aikaisin +taas kulkuaan jatkaakseen. + +Saavuttiin sitten Iijoen latvoille, ja nyt ne vasta olivat suuret +vetotaipaleet edessä. Penikulmittain piti vetää veneet vedenjakajan yli +niihin vesistöihin, jotka Vienan lahtiin laskevat. Tässä yrittivät +toisinaan Maanselän harjanteet nousemaan seinäksi matkueelle pystyyn; +siinä pusersi hien, siinä koetteli voimia. Vähän päästä aina pakotti +lepäämään. Sattui toisinaan, kun miesjoukko väsyneenä retkahti +sammaleelle, että epäilys täytti moniaan rinnan, ja joskus tuli +nostetuksi kysymys: + +-- Mutta mitä varten me täällä oikeastaan reutoamme kaukana erämaiden +syvyydessä, eiköhän todempaan kuluisi työmme, jos nämä voimat +kotioloihin käytettäisiin? + +-- Ja peltotöissäkö myyrättäisiin? + +-- Niin, siitä sitten ainakin sato ja leipä kasvaisi, mutta mitä kasvaa +tästä? + +Se kysymys jäi useinkin vastaamatta, ja hiukan pettymystä kajasti +varsinkin nuorempain mielistä; yrittipä yksin Krankan Hannukin väliin +pitkillä vetotaipaleilla uupumaan ja kyllästymään. Vaan Vesaisen varma +esiintyminen ja rohkaiseva, repäisevä käytös sai harvat horjuvatkin +pian kohdalleen. Ja vähitellen rupesi maa, joka näihin asti oli +alinomaa vaihdellen kohonnut ja laskeunut, vihdoin tasaisemmin +laskeutumaan, myötämäkeen luisuivat veneet kepeämmin, ja eräänä aamuna +kimalteli jo edessä Oulankajoen tumma kalvo. Riemuhuudoin työnnettiin +veneet vesille ja lähdettiin solumaan alaspäin nopeasti kuljettavaa, +vuolasta virtaa ja saavuttiin jo illaksi vuorten kiertämän Paanajärven +suojaiselle rannalle. + +Siinä levättiin päivä, koottiin voimia ja neuvoteltiin retken +suunnasta. Vanhemmat miehet, jotka usein nuoruudessaan olivat nämä +retket tehneet, tunsivat tien, ja tarkempia tietoja saatiin rannalla +asuvilta kalalappalaisilta. Kohtahan oltiinkin vihollisen alusmailla. +Pääjärven poikki päätettiin soutaa, siitä Kunnonvirtoja ja Susijärviä +pitkin kulkea suurelle Koutaselälle, josta Koutajokea myöten +Vienanmereen. Ensimmäinen päähyökkäys oli tehtävä Kannanlahden +kaupunkiin. Nyt oli edessä myötävät vedet ja verrattain vaivaton kulku. + +Lappalaiset, säikähtyneinä noin suuren matkueen tulosta, teurastivat ja +toivat vieraita lepyttääkseen heille poroja antimiksi. Paistettiin +vartaassa poron lihaa, ja sitä syötäessä rupesivat vanhat miehet +muistelemaan ja kertomaan juttuja muinaisilta Lapin-retkiltään, jotka +heille nyt niin tuoreina palasivat mieleen. Nuoremmat istuivat ääneti +ääressä ja kuuntelivat ihmetellen ja kadehtien isien seikkailuita. + +Erittäinkin kerrottiin, kuinka runsaasti ja helposti lappalaisilta oli +tavaroita saatu. Aitat tyhjennettiin, lisää teurastettiin. + +Nuorista uteliaista kuuntelijoista kavahti eräs kysymään: + +-- Mutta miten se lappalainen niin kernaasti antoi teille tavaroitaan? + +-- Mitäpä se lammasraukka osasi vastustella. Sille kun kerran vain +ärjäisi mistä asiasta tahansa, että "anna heti paikalla", niin +lappalainen oli jo kontallaan ja tuomassa. + +-- Orjan luonto! + +Niin kehuskeltiin entisiä retkeilyjä ja naurettiin seikkailuille, eikä +ihme jos nuoremmille yritti käymään kateeksi. Taas alkoi muuan kertoa: + +-- Oli se tässä Kitkan perukalla siihen aikaan muuankin lappalainen, +Aslak niminen, jolta minä kannoin veronahat. Jos koska satuin yön +aikaan ajamaan hänen kotaansa -- ja yön aikaanhan sitä usein satuttiin +-- niin heti ryömi Aslak vainaja vuoteeltaan, jättääkseen kylmästä +tulleelle vieraalle lämpöisen tilan... + +-- Ja päivällä syötiin kuuta ja poronlihaa, ja lappalainen luki +veronahkansa poron kelkkaan. + +Niitä vanhoja muisteltaessa kului päivä Paanajärven rannalla. Mutta +joukossa oli useita nuoria miehiä sellaisia, jotka eivät vielä +eläissään olleet nähneet lappalaisten oloja ja elämää näiden +kotipaikoilla, ja illan suussa heräsi miehissä tuuma lähteä lähempää +katselemaan lappalaiskyliä, joista muutaman ohi oli edellisenä päivänä +soudettu. Krankan Hannu, seikkailuihin aina valmiina, tarjoutui heti +lähtemään mukaan, ja valmistausipa joku vanhemmistakin miehistä +uudistamaan nuoruuden muistojaan. Vaan Vesaisen Juho teki tenän. Hän +kielsi jyrkästi miehiä lähtemästä yöpaikalta poikemmas. + +Siinä yritti syntymään pieni kina Juhon ja Hannun välillä, joka ei +tahtonut taipua tottelemaan. Mutta pontevasti osasi Juho ylläpitää +isännyyttä seurueessaan: + +-- Te ette mene mihinkään, sanoi hän. -- Sinäkin, Hannu, pysyt koreasti +veneelläsi. Nyt ollaan miesten retkellä, aikaa ei ole joutaviin poikain +leikkeihin. Tässä levätään yö ja aamulla aikaisin lähdetään matkalle. + +Siinä ei auttanut muu kuin totteleminen, ja vaikka vähän +vastahakoisina, vääntäysivät nuoremmatkin miehet kumminkin hiiltyväin +nuotioiden ääreen makuulleen, ja Hannukin pistäysi tyytymättömänä +sääskiltä suojaavan rankisensa alle, muristen "joutavasta +juonittelemisesta". + +Pian nukkui koko retkikunta sikeintä untaan Paanajärven rauhallisella +rannalla. Hiekalle kiinnitettyjen veneiden perät kelluivat kepeästi +loivan aallon heiluttamina, ja siitä syntynyt kuiskaileva, tukahtunut +loiske säesti leppoisasti yön hiljaisuutta. Niinkuin kaukaisten merien +takaa kuului iltatuulen salaperäistä huminaa hongikoista, korkeiden +rantavuorten huipuilta, ja etäällä Oulangan niskassa päästeli kaakkuri +tuon tuostaankin surunvoittoisia säveleitään. Juhannuksen ajan päivä ei +paljon joutanut mailleen menemään, se punoitti kauan purppuran +karvaisena pallona läntisen vuorenharjanteen päältä, ja vasta puolen +yön seuduissa se hetkeksi pistäysi latvojen taakse, valaen laaksoon +hienoisen hämärän. + +Silloin vasta nousi sammuvan nuotion äärestä nuori mies sieltä, toinen +täältä, hiipi hiljaa vesakon rintaan, kiipesi jyrkänteelle, ja +juoksujalassa lähdettiin lappalaiskylää kohden. Eivät malttaneet näet +pirkkalaisten pojat olla varkainkaan pikimmältään pistäytymättä yön +hämyssä katsomassa noita lappalaisten vaivaisia kotia, joista heidän +isillään oli niin paljon rikkaita ja hauskoja muistoja. Pikimmältään +piti pistäytyä näkemässä, eikä väsymän jälkiä näkynyt, kun aamulla +matkalle lähdettiin. + + + + +VI. + + + Jo veri jokena juoksi, + Hurme koskena kohisi. + Peitti maassa marjan varret, + Kanervaiset kankahalla. + +Heleästi ja sointuisasti kilisivät kirkonkellot Petrunpäivän aattona +kaupungin kolmesta kirkontornista, helähtäen kauas yli Nivajoen +mahtavan suukosken kohinan. Kosken niskaan, kahden puolen Nivajokea, +joka laskee vetensä Kannanlahteen, oli näet tuo pieni kaupungintapainen +syntynyt. Se oli perustettu vasta puolisensataa vuotta sitten, +vaan oli jo rikkaan kalastuksen, suolakeittimöidensä, tuotteliaan +lappalaisverotuksen ja kaikenmoisen kaupustelun avulla kohonnut koko +kauniiseen kukoistukseen. Siinä asui lähes satakunta perhettä, kaikki +karjalaista sukuperää, ainoastaan papit, joita Solovetin luostari +lähetti, sekä jotkut harvat siirtolaiset olivat venäläisiä. + +Nyt oli sen asukkailla juhla käsissä, sitä kilkuttivat kirkonkin +kellot. Jo puolelta päivin heitettiin Petrunpäivän aattona työt pois, +kalastajat palasivat mereltä ja laskivat veneensä kosken alle +ankkuriin, juhlavalmistuksia viimeisteltiin, ja siinä touhussa oli +vielä puolenpäivän aikana vilkasta liikettä ja elämää kylässä. Mutta +pian se kävi hiljaiseksi ja autioksi. Tavallisuuden mukaan lähtivät +näet kaikki asukkaat vanhoista vaivaisista lapsiin ja imeväisiin saakka +juhla-aattoa viettämään kaupungin ulkopuolella olevalle, pakanuuden +aikaiselle juhlakedolle Ristivaaran rinteelle. Kesäinen päivä oli +tukahduttavan helteinen. Aurinko paistoi täydeltä terältään +pilvettömältä taivaalta, tuulen henkäystäkään ei tuntunut, suoraan +ilmaan nousi savu kokkotulesta, joka ennen pitkää oli viritetty +Ristivaaran huipulle. + +Siellä vietettiin juhla samaan tapaan kuin uhrijuhlat ennen isien +aikoina. Syömistä ja juomista oli tarjona yhteisellä kustannuksella, +lampaita oli teurastettu, piiraita leivottu, olutta pantu viljalti. +Siinä ryhmityttiin päivän puolelle kivikkorinteeseen, ja kukin +ikäluokka huvitteli omalla tavallaan. Nuoret miehet löivät painia ja +kilpailivat jousella-ammunnassa ja suopungin heitossa, tytöt +karkeloivat kentällä tanssin touhussa, ja vanhemmat miehet ja naiset +istuivat yhteisistä asioistaan tarinoiden koivujen juurella, joiden +siimeksessä valkopartaiset vaarit kertoivat satuja ja vetelivät vanhoja +virsiä, opettaen lastensa lapsille noita isiltä perittyjä lauluja +vanhasta Väinämöisestä, Ilmarisesta seposta ja Kalervon pojasta +Kullervosta. + +Kullervon kostoretkestä oli ukko juuri laulanut, kertonut, miten tämä +oli surmannut Untamon joukon, polttanut talon ja tappanut karjan. Pieni +paitaressu kiipeää silloin hänen polveaan vastaan ja kysyy silmät +suurina: + +-- Kuulkaa vaari, miksi hän tappoi Untamon koko perheen? + +-- Kullervoko? Hän tahtoi kostaa. + +-- Mikä se on kosto? + +Vanhemmat ihmiset nauroivat tuolle viattomalle kysyjälle, ja ukko +rupesi vetelemään virttä toisesta paikasta. + +Tiheään kiertelivät kolmivanteiset olutkipot miesjoukossa, ja nuorten +suonissa rupesi jo veri kiivaammin kihahtelemaan. Siinä mahtailtiin +voimista ja kehuskeltiin urostekoja. Ahma rehenteli joukossa +parasnamiesnä ja haastoi ylpeästi nuorukaisparvesta jokaista +voittosille. + +-- Tule sinäkin, Ontrei, miesten kera painille äläkä pelehdi siellä +tyttöjen kanssa, huusi hän hoikkaiselle nuorukaiselle, joka siinä +vieressä naislaumaa nauratteli. + +-- Voimillasipa sinäkin kehunet, vaan et muilla menestyksilläsi, +vastasi Ontrei pisteliäästi. + +Yleisenä kulkupuheena näet kerrottiin, että Ahma oli mielistellyt samaa +tyttöä, Kuosmasen nuorta ja kaunista Marjaa, joka koreimpana kukkasena +loisti kirjavapukuisessa tyttöjoukossa. Mutta tiettiin myös, ettei +tyttö häneen tahtonut suostua, vaan mieluummin kallistui reippaan +kalastajan Ontrein puoleen. Sillä vaikka Ahma olikin sankarina kuuluisa +koko Vienan rannalla aina Kemiin saakka, jossa hänen asetoverinsa +Kuisma häneltä kunniaa riiteli, niin nuoret tytöt häntä kumminkin +hiukan kammoivat ja karttelivat. Ahmalla oli aikoinaan ollut jo paljon +lemmenseikkailuja. Kotikulmilla hän nuorempana oli elänyt hyvin +vallattomasti, ja olivatpa kylän miehet kerran niin hänelle suuttuneet, +että hänen oli täytynyt lähteä käpälämäkeen kotikylästään. Hän oli +retkeillyt Jäämeren rannalle, elänyt siellä kalastamalla, kulkenut +kaukana Ruijan rannikolla, josta oli parin vuoden perästä palannut +nuoren norjalaisnaisen kanssa, jonka hänen sanottiin ryöstäneen. +Hyvästi oli Ahma tätä aikansa pidellyt, vaan ikävä oli sittenkin +tyttöparkaa vaivannut vieraassa maassa; ja kerran, kun oltiin käymässä +Solovetin luostarissa, hän oli koettanut karata muutamassa +englantilaisessa kauppalaivassa. Ajoissa oli siitä kumminkin Ahma +saanut vihiä, suuttunut julmaksi, käynyt naisensa laivasta pois ja niin +kovakouraisesti häntä kurittanut, että hän jo sille taipaleelle kuoli. +Nämä olivat kaikki tuttuja seikkoja Kannanlahdessa, ja siksi tytöt +häntä hiukan arastelivat jos ihailivatkin. + +Ontrein viittauksen johdosta sähähti Ahma äkäisenä vastaan: + +-- Luuletko sinä tämmöisen pojan olevan yhden langan varassa, yhden +tytön vaivaisen? Toinenkin niitä on jo poimittu ja poimitaan vastakin. + +-- Niin, jospa ei juuri kannanlahtelaisiakaan... Tytöt nauraa +tirskahtelivat, kun näkivät, että Ahman pisti vihaksi, mutta se häntä +suututti vielä enemmän. + +-- Vähät minä kannanlahtelaisista, maailmaa on avaralta miniälläkin. +Odottakaahan, kun taas syyspuoleen käydään Pohjanlahden rannalla.... + +-- Siellähän kuulut mennä talvena otuksen pyytäneen... + +-- Niin tein, vieläpä ylpeän Vesaisen sisaren. Siinä on tyttö, jota +kannattaa näytellä ja joka emännäksi kelpaa... + +-- Mutta joka sinulta livahti kynsistä, kun itse pakoon juoksit. Olisit +näin pidellyt, ilkkui Ontrei ja nosti käsivarsilleen Marjan, joka siinä +ilkamoi suuttuvalle Ahmalle. + +Jo karahtivat tummiksi Ahman jäntevät kasvot ja nyrkki puristui jousen +selän ympäri, jota hän heristeli. + +-- Pakoon ... sanotko minun juosseen pakoon ... hä? + +-- Muutkin sanovat. Höplät kuuluu olleen hyppysesi sillä kertaa. + +-- Lurjus...! + +Ahma ponnahti pystyyn, juoksi kohti ja tarttui kiihkeänä nuorukaista +rinnuksista kiinni. Posket hänellä paloivat ja silmät hehkuivat. Hän +oli soturikunniastaan arka, paljoa hän ei muutenkaan leikkiä sietänyt, +vaan vaivainen se, joka siinä kohden hänestä rupesi pilkkaa tekemään. + +Pelästyneinä pyrähtelivät tytöt kaikille suunnille, arkoina vetäytyivät +toiset pojatkin syrjemmäs, ja hätääntyneinä kiirehtivät vanhemmat +miehet väliin. He tunsivat Ahman hurjuuden, kun hän pääsi suuttumaan, +ja koettivat taistelevia erottaa. Mutta Ahma huusi vain julmistuneena, +rytyyttäen vastustajaansa: + +-- Vastaatko puheesi vai peruutatko sanasi? + +Toinen koetti vastustella, mutta jysähti kuin ranka Ahman alle +tantereeseen. + +-- Peruutatko...? + +-- Pe ... pe ... peruutan. + +-- Kiitä Jumalaa, että ajoissa peruutit, sillä muuten... So, lappele +jalkoihisi! Ja jos tässä joukossa on miestä semmoista, joka sanoo minun +paenneen, niin tulkoon vaikka kymmenen! + +Toiset koettivat rauhoittaa suuttunutta miestä, joka mahtavana niinkuin +Jumala uhkaili heidän edessään. Vähitellen luonto laskeusikin, hän +istahti taas maahan ja rupesi uudelleen kehuskelemaan, kuinka +herkullinen tyttö se Vesaisen sisar oli ja kuinka hän sen vielä +kainalosiipakseen noutaa. Ja osoittaakseen, että hän jälleen oli aivan +rauhallinen, hän ojensi jousensa virran yläpuolella liitelevää +kalalokkia kohden, laukaisi, ja lepattaen putosi lokki koskeen. + +-- Se nuoli lähti miehen kädestä, kehuskelivat toiset, ja kun +oluthaarikka taas tuotiin esiin, juotiin sovinnon maljat ja tarinoitiin +kaikessa ystävyydessä. + +Ilta oli näissä juomingeissa kulunut myöhäiseksi, ja taivas peittyi +pilviin, mutta juhlaa jatkettiin yhä. Äskeisen tappelun aikana oli +metsänrintaan Ristivaaran pohjoiselle kupeelle hiipinyt viisi miestä. +Sieltä he kuuntelivat juopuneiden porinaa, näkivät miesten pian olevan +aivan kykenemättöminä ja aikoivat hiipiä takaisin. Mutta eräs +poikavekara huomasi heidät ohi juostessaan ja huusi että "täällä on +outoja miehiä". Silloin nämä astuivat rohkeasti esiin. + +He olivat vakoojia iiläisten retkikunnasta. Oli vanha Kauppi, Juho +Vesainen ja Krankan Hannu sekä pari muuta retkeilijää. He olivat +pukeutuneet kalamatkalla olevain pukuun, lakit he olivat vetäneet +syvälle silmilleen ja noella tuhrineet kasvonsa tuntemattomiksi. +Astuivat väsyneinä matkalaisina juhlivain keskelle ja toivottivat +rauhaa. + +-- Rauhatpa vieraillekin. Mistä sitä kuljetaan? + +-- Tuolta kuljetaan Kuolasta päin, kalamatkalta kotiin Aunukseen. + +-- Mistä pitäjästä ne miehet sieltä? + +-- Repolasta ollaan. + +Se oli vanha Kauppi, joka vastaili kaikkien puolesta. Hän näet tiet +tunsi, osasi hyvin valehdella ja olipa aikoinaan oppinut vähän +matkimaan aunukselaisilta kaupankulkijoilta näiden puhetapaakin. +Epäillen katselivat kannanlahtelaiset heitä ensiksi, kyselivät ristiin +ja rastiin, tiedustelivat nimiä ja sukua, vaan kun miehet osasivat +kaikki retkensä tarkoin selittää, niin jo kutsuivat heidät kestiin +vieraikseen, unohtaen kaiken varovaisuuden. Miehiä kestittiin auliisti, +syötettiin, juotettiin ja käskettiin yöksi kylään. + +-- Juokaa, te vieraat! Nyt on praasnikat, eikä oluella ole määrää. + +Miehet kallistivat haarikkaa, mutta ryyppäsivät ainoastaan puolen +ryypyn, jota vastoin kannanlahtelaiset kallistivat kokonaisen. Ahmakin +siinä jo tuherteli päissään, vaan vielä hänellä oli jäljellä vähän +tajuntaa ja muistoa. Taputtaen Juhoa olalle sopersi hän: + +-- Missä minä olen sinut ennen nähnyt, nähnyt minä olen. + +Hän tunnusteli Iijoen jäältä vihollistaan, jolta hän isän oli tappanut, +vaan muisti petti. Ja Kauppi ehätti vastaamaan. + +-- Ka, lienet meidän puolessa kulkenut, me ollaan ensi kertaa täällä. + +-- Olen minä maailmaa kulkenut. Mutta terve, mikä lienetkin... + +Juotiin taas, ja juhlijat päihtyivät yhä enemmän. Sinne tänne +pensaikkoon oli jo joku nukkumaan kellahtanut, toiset hieroivat +keskenään tappelua, toiset lauloivat ja hoilasivat, vieraita ei +muistanut kukaan pitää silmällä. Nämä odottivat sopivaa hetkeä +puikahtaakseen pois, -- mutta Hannu oli kateissa. Hän oli lepikon +takana löytänyt tyttöparven, heti siihen heittäytynyt tuttavaksi ja +pikeytynyt parhaaksi mieheksi karkeloimaan. Kuosman Marjan hän kohta +oli hempukakseen anastanut, ja vähältäpä oli, että eivät kylän nuoret +miehet mielineet selkään antamaan, kun hänellä oli niin hyvä menestys +tyttöjen luona. + +Siitä Juho hänet vihdoin löysi, kuiskasi ankaran sanan korvaan, ja niin +he lähtivät, yksitellen metsään puikahtaen pois juhlapaikalta ja +kiersivät veneilleen. Kaupunkilaiset kuuluivat vielä kotvasen +metelöivän vaaralla, ja vasta hetken kuluttua lähtivät sieltä viimeiset +pienin parvin hurraten ja hoilaten taivaltamaan kaupunkiin. Väsymys +voitti siellä heti juopuneet miehet, ennen pitkää lepäsi koko kylä +syvimpään uneen vaipuneena, voimatta aavistaakaan että turmio ja +hävitys vaani melkein aivan kotinurkkien kohdalla. + +Pohjalaisten retkikunta lymyili näet virstan päässä niemen takana, +jonne miehet illan suussa olivat veneensä laskeneet. Sieltä oli viisi +miestä lähtenyt vakoilemaan, tutkiakseen minkälainen vastarinta olisi, +ja sillä tiellä he olivat kulkeutuneet juhlakentälle asti, kun kaupunki +oli ollut autio. Hetki oli mitä otollisin hyökkäykseen, he kertoivat +odottaville palatessaan. Karjalaiset makasivat päihtyneinä raskaassa +unessa. + +-- Ja nyt työhön, miehet, nyt saadaan tapella, puhui Juho tovereilleen. +-- Punoittaa pitää kohta taivaanrannan, eikä yö ole oleva äänetön. +Terästäkää keihäänne ja karaiskaa luontonne, pois sääli ja arkuus! +Muistakaa, että tämä on koston hetki! Nyt ne maksetaan omat kärsimykset +ja kyyneleet. Tappakaa, ryöstäkää, polttakaa, mutta vankeja ei huolita. +Saalis kootaan yhteen ja jaetaan tasan. Nyt eteenpäin! + +Itsellään hänellä silmä paloi ja joka lihas oli jännittynyt, kun hän +iiläisten kanssa lähti suorinta tietä kaupunkia kohden samoamaan. +Kemiläiset ja liminkalaiset lähtivät kiertämään vuoren rinnettä +hyökätäkseen kaupunkiin toisesta päästä. + +Ääneti astuttiin aivan kaupungin keskustaan, vasta siellä päräytettiin +valtava huuto, ja samassa hetkessä hajausi miesjoukko taloihin +ryöstämään. Suurimpiin, vauraimpiin taloihin työnnyttiin ensiksi, ovet +potkaistiin rikki, varastohuoneet murrettiin auki. Väsyneet nukkujat +heräsivät kauhistuneina unestaan, kavahtivat pystyyn pyörryksissään ja +käsittämättä mitä oli tapahtunut. Pökerryksissään seisoivat vielä +humalansekavat miehet puolipimeissä tuvissaan tai juoksivat +saamattomina edestakaisin, osaamatta ryhtyä mihinkään vastarintaan. +Vaimot ja lapset kirkuivat ja itkivät ja koettivat turhaan +kirmaista pakoon; joka suunnalla oli vihollinen vastassa. Muutamat +selväjärkisemmät miehet tempasivat, niin pian kuin olivat huomanneet, +että vihollinen oli kylässä, kirveen tai keihään seinältä ja +kiirehtivät ulos. Vaan useimmat nutisti jo ovella vihollisen tappara, +ennenkuin he kadullekaan kerkesivät. + +Teurastus on alkanut. Hyökkääjät piirittävät ovet, ja kuka vähänkin +vastahankaan vetelee, se saa kohta surmansa. Vaimoja ja lapsia +sullotaan navettoihin ja lammaskarsinoihin, etteivät olisi tiellä; +miehiltä sitaistaan kädet ja jalat, milloin ei henkeä oteta. Ja sitten +tutkitaan talo tarkoin lävitse, aitat, ullakot, kellarit, kaikki; +otetaan mitä kelvolliseksi huomataan. Elukat isketään ilkeyksillään +kuoliaiksi, vaikk'ei niitä voida ottaakaan mukaan. Ja kun talosta on +puhdas saatu, sytytetään se palamaan ja siirrytään toiseen. + +Monelta kulmalta Kannanlahden kaupungista nousevat jo liekit korkealle +kesäyön kelmeää taivasta kohden, vaan hävitystä ja ryöstöä kestää +ehtimiseen. Verta vuotaa pitkin katuja ja pihamaiden nurmikkoja, +haavoittuneiden valituksia, pelästyneiden huutoja kaikuu kaikkialla, ja +ylinnä soivat hävittäjäin hurjat kiihotushuudot. Veren näkeminen +julmentaa pehmeämpiäkin luonteita: he tappavat häikäilemättä, +säälimättä, käsittämättä mitä tekevät. Se on kostoa! + +Vesainen riehuu tulistuneena joukkonsa keskessä, neuvoo, kehottaa, +kiihottaa. Hän juoksee edestakaisin, hän ikäänkuin hakee jotakin. Siinä +juoksee häntä vastaan melkein alastonna puolikasvanut, säikähdyksestä +kuolemaisillaan oleva poika; tämän hän tempaa hartioista kiinni. + +-- Missä on Ahman talo, sano paikalla poika! + +-- Ah-ah-ha... + +-- Sano paikalla taikka... + +-- Ra ... rannalla tuossa... Uusi pirtti. + +Nuolena kiitää Vesainen sinne. Muutamia miehiä siellä jo on pihalla, +mutta ovi on suljettu sisältä. Vesainen nykäisee ruumiinsa voimalla: +käsipuu jää kouraan. Hän potkaisee: jo halkeilevat laudat ja saranat +naksavat. Vielä jysäys... Vaan samassa lennähtää ovi sisäänpäin auki, +tempaa hänet kumoon, ja mies hyökkää kirves ojossa tuvasta ulos. Se on +Ahma. Hän karkaa salamana pihan poikki. Pohjalaiset tapaavat häntä +keihäillään, vaan eivät ehdi osata. Hän on jo ulkona, juoksee tuiskuna +rantaa kohden -- Vesainen perässä, koivet suorina, keihäs ojossa. Ahma +ehtii kymmentä askelta ennen, työntää veneen rannasta, hyppää siihen ja +antaa sen luisua nielevään koskeen. Synkästi kiroten hyökkää Vesainen +vesikiville asti, viskaa keihäänsä pakenevan jälkeen. Se leikkaa +liepeen Ahman mekosta ja uppoaa räiskyen vaahtoavaan koskeen. + +Venettä ei ole toista lähellä. Harmista kuohuen näkee Vesainen, kuinka +Ahma asettuu perään ja viilettää taitavasti veneensä alas Nivakosken +ärjyvistä pyörteistä. Hän on pelastunut, siihen ei voi mitään. + +Takaisin taloon rientää Vesainen. Tupa on tyhjä, vuoteessa sairaana +makaa siellä ainoastaan Ahman ikäloppu, sairas, liikkeelle pääsemätön +isä. Vimmoissaan nykäisee Vesainen vuoteen ja vanhuksen yhdessä mytyssä +ulos pihalle, polkee jalallaan sairaan korisevaa rintaa ja kohottaa +sotakirveensä... + +-- Sääli toki valkoista päätä, kuuluu ääni hänen takanaan. Hän kääntyy; +se on Hannu, joka tempaa hänen käsivarrestaan kiinni. Tämä on myöskin, +Helinälle antamansa lupauksen mukaan, etsinyt Ahmaa taistellakseen +hänen kanssaan, vaan on tullut liian myöhään. Ja Juhon julmuus häntä +kauhistuttaa. + +Vaan Vesainen työntää hänet pilkaten kupeeltaan pois ja lausuessaan: + +-- Säästikö hän _minun_ isäni valkoista päätä -- heilauttaa hän +kirvestään ja halkaisee harmajan kallon. + +Katsoo sitten hetkisen työtään ja rämäyttää naurun: + +-- Siinä on! Minä olen kostanut -- mutta vasta puoleksi. + +Sitten hän ikään kuin havahtuen unestaan, käännähtää selin ja huutaa: + +-- Nyt, miehet, kirkkoihin! Siellä ne aarteet ovat, joita kannattaa +kotiinkin kuljettaa! Mutta tuleen ensiksi tuo hökkeli! + +Kirkkoihin paenneet, säikähtyneet naiset ja lapset potkitaan ulos, ja +puhdistustyö alkaa. Hopeat ja kullat, koristukset ja suitsutusastiat, +Jumalan ja pyhän neitsyen kuvat mätetään säkkeihin ja kannetaan ulos. +Kynttilänjalat kiskotaan irti, arkut murretaan auki, messupuvut ja +ehtoollisastiat viskellään hujan hajan ikkunoista ulos. Kirkonkellot, +joita jaksetaan kuljettaa, kiskotaan myöskin rannalle, jonne jo +kasoittain tavarata kaikilta suunnilta on kertynyt. Sitten nuotio +nurkan alle ja kirkko tuleen. + +Niin leimuaa jo kaksi kirkkoa täydessä liekissä. Mutta miksi seisoo +kolmas kirkko mäennyppylällä vielä polttamatta? + +Sen on jumalanäiti pelastanut. Palavaa kekälettä oli jo muuan nuori +iiläinen ollut siihenkin viskaamassa, mutta hänen katseensa olivat +sillä hetkellä osuneet suureen, seinällä olevaan Maaria-neitsyen +kuvaan. Sen silmät olivat katsoneet häntä niin surunvoittoisesti ja +varottavasti, ne olivat niin elävästi muistuttaneet hänen oman äitinsä +kasvoja jäähyväisiä heitettäessä Iijoen rannassa... Pojalta putoaa +kekäle maahan, hän peräytyy säikähtyneenä ja huudahtaa: + +-- Minä sitä en sytytä, se on pyhä paikka! + +Vesainen osuu ääreen, kuulee jutun ja päästää halveksivan naurun: + +-- Lapsen luonto! + +Mutta eipä toisenkaan miehen tehnyt mieli sitä kirkkoa sytyttämään. + +Vihan ja koston tulinen lieska, joka koko yön oli liekehtinyt Vesaisen +silmissä, talttuu vähitellen, ja kasvoille leviää mielihyvän ilmaus. +Tämä on kaikki hänen tekoaan! Siitä hän nauttii. Hän kävelee kosken +partaalle, jonne ryöstötavarat on koottu ja laittaa sanan miehille +saapua sinne, kun työnsä ovat täyttäneet. + +Siitä hän syrjästä katselee työnsä hedelmiä: Yhtenä tulimerenä +liekitsee koko kaunis pogosta; hiiltyviä raunioita täällä, suitsuavia +savupatsaita siellä, niiden välissä kiertelee kuin aaveita surkeita +olentoja, äitejä etsien lapsiaan, lapsia itkien vanhempainsa +kylmenevien ruumiiden ääressä. Yö on kulunut. Päivä nousee ylemmäs +itäiselle taivaalle, valaisten selvemmäksi ja kokonaisemmaksi tuon +suurenmoisen, surullisen näytelmän. + +Siihen jokiahteelle keräytyvät miehet vähitellen verisestä työstään. +Siinä valmistetaan juhla-ateriat, kannetaan siihen kylän aitoista +parhaat herkut, syödään ja mässätään. Ja hetkeksi laskeupi öisessä +hävitystyössä väsynyt miesjoukko puhtaalle nurmikolle lepäämään. + +Saapuu vihdoin Krankan Hannukin kokouspaikalle. Hän on taas ollut +seikkailuissa. Kun hän ei Ahmaa voinut saada käsiinsä, pisti hänelle +päähän lähteä tiedustelemaan, miten sen Kuosman perheen lienee käynyt, +jonka ihanaa tytärtä hän illalla oli juhlapaikalla mielistellyt. + +Kylän laidasta hän löysi talon, joka jo paloi täydessä tulessa. Mutta +sen talon pihalla olivat pohjalaiset ensi kerran vastuksensa tavanneet, +ja siellä taisteltiin aika kiivaasti. Nuoren Ontrein seurassa oli näet +joukko karjalaisia nuorukaisia rientänyt pelastamaan kylän kaunotarta +vihollisten kynsistä. Mutta nämä eivät hellittäneetkään saaliistaan. +Siinä kaatui miehiä molemmilta puolin, ja hätä oli jo harvoilla +pohjalaisilla käsissä, kun Hannu parin miehen seuraamana joutui +paikalle. Ja lujille siinä joutui Hannukin. Epätoivon vimmassa iskivät +karjalaiset, ja vasta kovan ottelun jälkeen saatiin heidät ajetuksi +pakoon lepikkoon Ristivaaran rinteelle. Talonväen, joka taistelun ajan +oli aitassa lymynnyt, yrittivät hurjistuneet voittajat seivästämään +siihen paikkaan, ja ainoastaan puoliväkisin sai Hannu heidät siitä +hillityksi. Toiset hän päästi pakosalle, Marjan hän otti mukaansa ja +toi kokouspaikalle. + +-- Mitä sinä tuosta kuljetat? kysyi Vesainen äkäisenä. -- Vankeja ei +oteta. + +-- Otan sen omille varoilleni. + +-- Et ota. Joko annat tytön juosta tiehensä taikka isken keihääni... + +-- Iske, mutta silloin isken minäkin. Muulle saaliinjaolle en pyri, +mutta tämän saaliini pidän. + +Eripuraisuuden välttämiseksi pidettiin kohta miesten kesken neuvottelu +ja siinä päätettiin, että Hannu pitäköön tytön, kun luopuu muusta +saaliista. Muut ryöstöt jaettiin venekuntain kesken ja hetken siinä +vielä levättyä ja tuhotyötä ihailtua lähdettiin voittoja kantamaan +veneille, jotka niiden painosta melkoisesti laskeutuivat. Ei näet +pidetty viisaana kauemmin viipyä tuhopaikalla, Ahma oli päässyt pakoon +ja arvattiin kyllä, ettei hän toimetonna liikkunut. + +Vielä ennen illan tuloa istuttiin soutamaan ja jatkamaan hävitysretkeä +läntisen Vienan toisiinkin kyliin. + +Rauha ja hiljaisuus vallitsi taaskin Nivajoen suukosken ympärillä. +Mutta eilen vielä kukoistava pogosta oli rauniona, sen poltetut +rakennukset kytivät ja suitsusivat vielä kauan, levittäen kosken päälle +savua ja kitkerää käryä. Pakoon päässeet asukkaat, jotka pelon +valtaamina päivän olivat puolialastomina lymynneet metsissä Ristivaaran +rinteillä, palasivat illan suussa varovasti ja tutkistellen +hävitetyille asuinpaikoilleen täyttämään raskasta velvollisuuttaan: +korjaamaan haavoitettuja ja hautaamaan vainajia. + + + + +VII. + + + Laski laulellen vesiä, + Ilon lyöden lainenia. + +Kannanlahden perukasta soutivat Vesaisen retkikunnan veneet merelle +päin ja poikkesivat matkalla puhdasta tekemään kylissä lahden +molemmilla rannoilla. Umman, Koudan ja Kieretin isommat kylät sekä +joukko pienempiä ryöstettiin paljaiksi ja poltettiin. Tultiin +tavallisesti yön aikaan kylään, säikytettiin tyrmistyneet nukkujat ulos +metsiin ja isännöitiin sitten näiden asunnoilla, kunnes katsottiin ajan +olevan lähteä taipaleelle. Silloin sytytettiin tavallisesti kirkot +komeiksi lähtörovioiksi. Mitä saalista ei jaksettu mukaan ottaa, se +upotettiin jokeen. Sanottavaa vastarintaa ei tavattu missään. + +Ja kun taas kylästä soudettiin merelle ja jäljelle jäi liekkien +ruskottama taivaanranta, niin rohkealla mielellä soutivat miehet +vieraita vesiä, ja kirkkaasti kajahuttelivat Vienan kallioisten saarten +rannat ohi kulkevaisten pohjalaisten äänekkäitä lauluja. + +Huomattiin kumminkin matkaa jatkettaessa, ettei Ahma ollut jäänyt +joutilaaksi, vaan sillä välin kun pohjalaiset meriä soutivat, maalla +ollut täydessä puuhassa, lähettänyt varotussanoja ja kerännyt joukkoa. +Ja Kieretissä keksittiin, että asukkaat olivat saaneet sanan vihollisen +tulosta, sillä kylä oli melkein autio, kaikki olivat kapaisseet +metsään. Mutta tavaroitaan he eivät olleet ehtineet korjata, joten +saalista siitäkin lähti runsaasti. Kuultiin myös kiinni otetuilta +kalastajilta, että Ahmalla jo oli koossa koko suuri miesjoukko, mutta +miksi häntä ei näkynyt, miksi hän ei saapunut vastarintaa tekemään ja +kyliään puolustamaan, sitä ei voitu käsittää. + +Se seikka huoletti ja arvelutti ankarasti retkikuntaa ja vanhemmat +miehet kehottivat varovaisuuteen: + +-- Ne sulkevat meiltä paluutien. Ei voi koskaan tietää, missä ne +vaanivat ja mistä hyökkäävät. Me sotkeudumme ehkä vielä koko +saaliinemme satimeen, ja voi meitä, jos nyt noiden hurjistuneiden +karjalaisten käsiin joudumme! + +Niin varotteli vanha Kauppikin muutamalla levähdyspaikalla eräässä +Vienan saaressa, kun Kieretistä oltiin matkalla Kemin kyliä kohden. Ja +usealta taholta kuului kehotuksia: + +-- Lähdetään kiireimmiten paluumatkalle. Nyt vielä voimme pelastaa +henkemme ja saaliimme, vaan myöhemmin on kaikki epävarmaa. + +-- Niin, jokohan käännetään keulat länttä kohden, tuumaili Krankan +Hannukin nolon näköisenä, hänkin saalistaan vaaliakseen. + +Mutta olipa toisia, joilla oli toinen mieli ja toiset mietteet; niitä +oli nuorten miesten suuri joukko, joka taistelun ja ryöstön +kiihottavassa touhussa oli innostunut ja himosi enempiä seikkailuja, +suurempaa kunniaa ja isompaa saalista. Ja niiden etupäässä oli Vesaisen +Juho. + +-- Paluumatkasta ei puhettakaan, huudahti hän, nyt soudetaan +Solovetiin! + +Se retken päämaali oli hänellä koko ajan kauniina ja viekoittelevana +kajastanut mielessään. Jo lapsuudestaan saakka hän oli kuullut +monenmoisia kummallisia ja tarumaisia kertomuksia tästä vanhasta, +mahtavasta luostarista, sen äärettömistä rikkauksista, sen komeuksista, +sen kalleuksista ja sen suuresta, isännöitsevästä vaikutuksesta +kaikkiin Vienanmertä ympäröiviin seutuihin. Solovetin monasteri, niin +oli hänen isävainajansa usein kertonut, on juuri se ahjo, josta +karjalaisten hyökkäykset Pohjanmaalle ovat vuosien kuluessa johtuneet. +Luostari tahtoo laajentaa valtaansa ja uskonsa vaikutusalaa, se tahtoo +ulontaa herruutensa ja kirkollisen isännyytensä, vieraan kielensä ja +vieraan uskonnon, aina Pohjanlahteen saakka, niinkuin se on sen +ulontanut Jäämeren puolelle. Siksi yllyttävät luostarin munkit ja papit +heille uskollista Karjalan kansaa alituisiin retkiin Maanselän taakse; +heidän vehkeistään ne langat kulkevat, joiden seurauksista Pohjanmaan +jokivarret niin usein ovat saaneet kärsiä. + +Nuorukaisena hän jo monesti oli haaveksinut päästäkseen kerran +musertamaan tuon kuuluisan pesän. Hän oli kuvitellut, kuinka hän sen +hävittäisi, polttaisi ja hajoittaisi, levittäisi rauniotkin pitkin +saaren rantoja, niin ettei kiveä jäisi kiven päälle. Nuo kullasta +kiiltävät kirkot, nuo rikkaat rakennukset, joista hän matkamiehiltä oli +niin paljon kuullut, antaisi hän nousta savuna ilmaan, ja sen asukkaat, +munkit ja papit, hän joko tappaisi heidän omille raunioilleen taikka +sirottaisi menemään kaikkeen maailmaan. Ja saarelle ei pitäisi jäädä +paikkaa, jonka alla ihminen saisi sateelta suojaa, eikä ihmistä, joka +sateen suojaa tarvitsisi. + +Niin hän oli kuvitellut, niin hän oli kehuskellut. Nytkin tällä +matkalla olivat hänen ajatuksensa melkein alinomaa siinä pyörineet, hän +oli jo edeltäpäin nauttinut tuumastaan ja ihaillut tekoaan. Ja nyt +vihdoinkin oltiin mailla. Ainoastaan kappale saaristoa, pari penikulmaa +selkää, erotti hänet luostarista, päivän matka vain, ja hän olisi +siellä. Nytkö pitäisi hänen luopua suuresta aikeestaan? Ei, ei koskaan. + +Tätä hän kuvaili epäileville seuralaisilleen; tavallisesti hän ei ollut +monisanainen, vaan nyt hän innostui puhuessaan, hänen sanoissaan oli +voimaa ja hänen liikkeissään kiihkoa. + +-- Tästäkö, luostarin satamasta, me yrittämättä takaisin palaisimme! Ja +mistä syystä? Siitäkö, että yksi Ahma kulkee pitkin poltettuja kyliä ja +koettaa keräillä kumppaneikseen joitakuita säikähtyneitä miesraukkoja, +joilla hän ei kumminkaan uskalla meille vastukseksi tulla. Hiiteen +arkuus ja pelko! Nyt on koitunut koston hetki, nyt on voitto tuossa +juuri käsissämme, nyt eteenpäin, ja vasta kun luostari on raunioina, +silloin takaisin. + +-- Se on miehen sana, kuului monelta taholta innokkaita huutoja. Nuoret +olivat aivan jyrkästi hänen puolellaan. Torvisen Lauri oli hänellä, +kuten ainakin, uskollisimpana kannattajanaan, ja Hannukin, joka äsken +vielä epäröi, karahti pystyyn ja huudahti: + +-- Vaikka tuhannen Ahmaa vaanikoon takana, luostarin me sittenkin +hävitämme. + +Paluumatkasta ei ollut enää puhettakaan, ja hetken neuvoteltua +päätettiin yksimielisesti jo kohta lähteä soutamaan Solovetiin päin. +Veneet lykättiin vesille ja ruvettiin vastaiseen kiskomaan saaristosta +selälle. + +Jo yöllä tyynen aikana arveltiin ehdittävän Solovetin edustalle. Vaan +eipä voitukaan painaa yhteen ponteeseen. Tuuli nousi, suurelta +Vienanselältä kiihtyi ankara itäinen puuska, joka velloi veden kuohuna +kohisemaan ja pahasti hytkytti köykäisiä aluksia. Ei auttanut muu kuin +kääntyä suojan hakuun ja suurella vaivalla ja vaaralla päästiin vihdoin +Kemijoen suun kohdalla olevan korkean Hanhisaaren (nykyisen Kusovoin) +kupeelle ja jäätiin siihen säätä pitämään. + +Se oli jylhä kalliosaari, jonka korkein huippu itäiseltä rannalta +pystynä nousi taivasta kohden. Joutilaina ollen kiipesivät Juho, Lauri +ja Kaupin ukko huipulle tähystelemään. Mahtava oli se näköala, joka +heidän eteensä levisi, mutta yhteen paikkaan heidän silmänsä kumminkin +kohta kiintyivät: suoraan itää kohden näkyivät selvästi kirkkaassa +ilmassa Solovetin saaristo ja sen luostari. Kirkkojen kullatut kupolit +kimaltelivat päivänpaisteessa tulen karvaisina meren tummaa selkää +vasten, ja valkealta hohtivat kiviset seinät. Miehet katselivat +kotvasen ääneti. Vihdoin virkkoi Vesainen: + +-- Et kiiltele sinä enää kauan! + +Hän oli voitostaan varma. + +Hetken kuluttua huomautti Lauri muuatta luoteesta tulevaa venettä, joka +lastun tapaisena kelluili myrskyävällä, aukealla merellä ja suuressa +hädässä ollen nähtävästi pyrki samaa saarta kohden. Vihdoin se laskikin +saaren pohjoisrannalle, ja miehet menivät katsomaan, mitä kulkijoita ne +olivat. + +Ne olivat kannanlahtelaisia, pappi ja kolme soutajaa, niiden muassa +nuori kalastaja Ontrei. Arvaten ja peläten, että pohjalaiset +hyökkäisivät pahaa aavistamattomaan ja varaansa pitämättömään +luostariin, olivat kannanlahtelaiset, pappiensa hartaista kehotuksista, +päättäneet lähettää sinne varoittavan sanan, ja siinä olivat nyt +sananviejät. Myrsky oli katkaissut heiltäkin matkan ja ajanut heidät +vihollisten kynsiin. Lypsämällä saatiin ne tiedot venemiehiltä +selville. + +-- Vai semmoisilla asioilla te kuljette, ivaili Vesainen. -- Mutta +eihän teillä kovin kiirettä liene, ehdittäneenhän sinne huomenna +yhdessä matkassa. + +Pappi kumarteli kauhistuneena ja pelosta vavisten sekä teki +ristinmerkkejä, tuskan hien pusertuessa otsasta. + +-- Maltahan, ukko, kumarruksinesi, sitten luostarissa posmiloidaan +yhdessä. Tarjennet sielläkin, siellä tulee olemaan hyvä lämmin! + +-- Tämä "pääpaha" meitä opastaakin luostarin sokkeloissa. Tulit hyvään +tarpeeseen. + +Niin ilkkuivat nuoret miehet säikähtyneelle papille, sillä aikaa kun +vanhemmat koettivat soutajilta saada urkituksi, mitä Ahma siellä +mantereella puuhasi ja mitä hänellä oli mielessä. Mutta siitä eivät +karjalaiset puhuneet sanaakaan, eivät mihinkään selityksiin ryhtyneet. + +Vaan kun pohjalaisten veneille astuttiin, näki Ontrei siellä ryöstetyn +lemmittynsä, Kuosmasen Marjan, istuvan Hannun rinnalla. Silloin pojalla +silmät salamoivat ja hän karkasi kohti. + +-- So, so, sievemmästi, ilkkuivat iiläiset ja rupesivat miestä kiinni +pitelemään. Ja Hannu hyväili tyttöä ja härnäsi: + +-- Etäämmältä saat nätisti katsoa, mutta hypeltelemään ei saa tulla +näin koreata tyttöä. Vai miten -- oliko tämä sinun morsiamesi? + +Hannu keikutteli tyttöä polvellaan ja kallisti pään suuta suikatakseen. +Tytön silmissä kiilsi kyynel, ja voimatonna hän reuhtoili ryöstäjänsä +käsissä. Mutta vihan vaahto tursusi Ontrein suusta. + +-- Ilkut siinä nyt, huusi hän Hannulle, vaan ilkut parahiksi, kun +kotiisi tulet! Taitavat olla raiskattuina omatkin morsiamesi. + +Ympärillä olevat höristivät pahasti korviaan, vaan Hannu kysyi +tyynesti: + +-- Mikäpä ne siellä raiskaisi? + +-- Mikä! kähisi Ontrei. -- Kyllä Ahma siitä huolen pitää. + +-- Ahma!? + +Se huudahdus pääsi useimpain huulilta. Miehet otettiin tutkitteelle +ja vähän komennettua saatiinkin heidät tunnustamaan, että Ahma +keräämällään joukolla oli päättänyt lähteä -- nyt kenties jo lähtenyt +-- kostoretkelle Pohjanmaalle. Hän oli huomannut turhaksi kotona +taistella ylivoimaa vastaan, kylätkin oli jo hävitetty, tavarat +ryöstetty. Sen sijaan hän oli ruvennut houkuttelemaan miehiään +kostoretkelle Pohjanmaalle; sillä aikaa kun pohjalaiset ryöstivät ja +herkuttelivat Vienan vesillä ja raskailla kuormillaan sieltä +palailivat, sopi heidän käväistä tekemässä vähän puhdasta näiden omilla +rannoilla. Se tuuma oli viehättänyt hurjistuneita, kostoa janoavia +karjalaisia, ja nämä olivat paraikaa varustautuneet matkalle, kun +Solovetiin aikovat lähtivät Kannanlahdesta. + +-- Voi viheliäinen, minkä teki! + +-- Ja me ollaan täällä! + +Nyt oli neuvoja keksittävä, nyt tuumittava, mitä tehdä, mihin kääntyä. +Oliko jatkettava entistä suunnitelmaa, hyökättävä luostaria hävittämään +ja vasta sen tehtyä lähdettävä paluumatkalle, vai oliko heti kiireimmän +kautta riennettävä kotimatkalle, koetettava, ehdittäisiinkö vielä +kotikyliä puolustamaan? + +Jälkimmäistä vaativat useimmat. Heillä oli kotinsa mielessään, +tuskallisesti huolenaan turvattomat vaimonsa ja pienet lapsensa, jotka +jäisivät julman Ahman ja äärimmilleen ärsytettyjen karjalaisten +kidutettaviksi. He vaativat pikaista paluumatkaa. + +Vai oliko otaksuttavaa, että mitenkään ehdittäisiin kotiin siihen kun +Ahma pienemmän joukkonsa ja köykäisten alustensa kanssa? Ja jos ei +ollut, eikö ollut parempi täydentää retki täällä ja sammuttaa kerrankin +tuo ikuisten kärsimysten ja vaarojen pesä, hävittää Soloveti. Sitä +kesti miettiä. + +Ahma kulkee tietysti Pääjärven kautta pohjalaisten äskeisiä jälkiä. +Siellä on pahat matkat vastavirtaan pienellekin joukolle, vähän veden +aikana varsinkin. Pohjalaisten sitä vastoin sopisi kulkea Vienan +Kemijokea ylös, sitten Maanselän poikki ja Oulujoen Lentuan ja Kuhmon +haaraa alas. Matkat melkein yhtä pitkät, mutta jälkimmäinen hiukan +helpompi. + +Ehkä ehdittäisiin, ehkä sittenkin, jos oikein ponnistettaisiin, ajoissa +perille kotikyliä puolustamaan. + +-- Koetettava tuota ainakin on. + +Se oli yleinen mielipide. Vesainen ei ollut ottanut keskusteluun osaa, +hän oli istunut ja miettinyt. Kaksi voimaa hänessä taisteli, ne repivät +häntä kahtaalle. Toinen oli viha ja kunnianhimo, ja se houkutteli häntä +kaikesta huolimatta täydentämään alkuperäisen aikeensa, hyökkäämään +luostariin. Se oli tuossa melkein äänen kuuluvilla -- siihenkö se saisi +jäädäkin? Toinen voima oli rakkaus, ja se repi kotiin: kotikylä, oma +pirtti, oma nuori vaimo kaipasi suojelijaansa, voisiko hän, +koettamattakaan heitä pelastaa, jättää heidät varmimman surman suuhun? + +-- Ah! sitä kirottua Ahmaa. Jospa saisin sinut noiden kourieni rakoon! + +Kysyvästi katselivat toiset Juhoa, peläten että hän vielä vastustelisi +kotiin lähtöä. Vanha Kauppi tuli häntä vakavasti puhuttelemaan: + +-- Vesainen, veljeni, älä nyt ole visainen... + +-- Niin -- Juho katkaisi vanhuksen puheen -- siitähän ei pääse +mihinkään, meidän täytyy palata. Veneet kuntoon! Vielä tänä yönä +lähdetään kotiin päin. + +Miesten kiirehtiessä lähtöä valmistamaan käveli Vesainen vielä kerran +Hanhisaaren pohjoiselle rinteelle, jonne Solovetin luostari kuulti +avaran ulapan takaa. Kahta kirkkaammin kimaltelivat nyt laskevan päivän +valossa sen kullatut kupolit, ikäänkuin uhitellen voimattomaksi +käynyttä vihollista. Katkeran kiukkuisena ojensi Vesainen sitä kohden +puristetut nyrkkinsä: hän näytti tahtovan polttaa sen poroksi silmäinsä +salamoilla! + +Mutta veneet olivat jo valmiit, ja pian porisi taas yön hiljaisuudessa +vesi pohjalaisten veneiden keulan alla, jotka tyyntyvässä saaristossa +nyt oli käännetty Kemin suuta kohden. + +Vasta selällä miehet huomasivat, että Hannun veneessä ei ollutkaan enää +vankia. "Taisi karata", selitti Hannu rauhallisesti. Mutta toiset +tiesivät kuiskata, että karkaamisen laita lienee ollut niin ja näin. +Hannun oli, kerrottiin, mieli heltynyt tytön hartaista rukouksista. +Tämä oli niin kiihkeästi pyytänyt häntä pelastamaan hänet ja sulhonsa +Ontrein, että Hannu oli laskenut hänet menemään. Ja siinä lähdön +touhussa oli vene Hanhisaaren pohjoiselta rannalta lähtenyt nopeasti +viilettämään ulapalle. + +Siinä istui onnellisena Ontrei vielä onnellisemman morsiamensa rinnalla +ja ponnisteli toisten Kannanlahden miesten kanssa voimiaan soutaakseen +vielä korkeasti kuohuvan aallokon halki luodetta kohden, kotoiselle +rannikolle. Mutta pappi ei ollut veneessä. Ontrei oli palatessaan +nähnyt hänen jäävän veriinsä makaamaan Hanhisaaren kalliolle. + +Vesainen oli näet kiukusta kuohuen veneelleen palatessaan nähnyt tuon +kavalannäköisen mekkoniekan lymyilevän siellä kivien lomassa, ja +hänestä sen kasvoilla oli näyttänyt olevan ilkkuva hymy. Harmistuneena +oli Juho silloin huudahtanut: + +-- Sinä ainakaan et mene Solovetiin kertomaan sen pelastumisesta ja +meidän pettymisestämme! + +Ja kirveensä hamaralla hän oli musertanut ukolta pääkallon. + +Tarina kertoo, että Solovetin pyhät munkit olivat sittemmin tämän +vainajan muistoksi pystyttäneet Hanhisaaren huipulle kiviristin, joka +sitten vuosisatain kuluessa, kuumottaen kauas merelle, on ollut +kaikkien ohikulkevain pyhiin vaeltajain nähtävänä ja jonka kohdalla +Vienan rantalainen aina on hartaana tehnyt ristinmerkkinsä. + + + + +VIII. + + + Kostohon minäkin koito, + Kostoksi kovaosainen + Mittaelin miekkojani, + Kannoin kaunista asetta + Noille Pohjolan perille, + Pimentolan pientarille: + Surmaksi oman sukuni, + Kateheksi kantajani. + +Pitkänlaisen, kapean merenlahden päässä, Kemijoen suussa olevan +Merikosken pohjoisrannalla, sijaitsi silloin niinkuin nytkin Vienan +Kemin kaupunki eli pogosta. Sitä kohden souti nyt pohjalainen +retkikunta aamuisen päivän sarastaessa. + +Maine tästä retkikunnasta oli jo levinnyt pitkin Vienanmeren +länsirannikkoa ja saapunut Kemiinkin asti. Tuo verinen maine oli +sielläkin herättänyt pelästystä ja kauhua: millä hetkellä tahansa +saattoi tuhoava joukko hyökätä kaupunkiin, jättääkseen senkin jälkeensä +suitsuavaksi raunioksi. Kiireen vilkkaa olivat kemiläiset siitä syystä +sälyttäneet kampsunsa kokoon ja rientäneet pelastamaan mitä suinkin +kuljettaa saattoivat metsiin, soitten ja arojen taakse. Huonompi väki, +vaimot ja lapset, siirrettiin myöskin sinne, miehet keräsi Kemin +sankari, Iin retkeltä tunnettu Kuisma, yhteen ja viipyi niiden kanssa +kotosalla tehdäkseen ainakin jonkin verran kiusaa viholliselle, kun se +kohti hyökkäisi. + +Tuolta se nyt tulikin. Lahti vilisi kohta mustanaan vihamiesten +veneitä. Kemiläiset katselivat mieli haikeana kaupunkiaan ikään kuin +sanoakseen sille viimeiset jäähyväiset. + +Mutta pohjalaiset eivät ryntääkään suorastaan kaupunkiin. Toiselle +puolen joen he Merikosken alle laskevat veneensä ja lähtevät viipymättä +kiskomaan niitä koskenkorvista ylöspäin. + +Mitäs tämä on? Onko niillä jokin viekkaus mielessä? Kemiläiset +seuraavat suuresti jännittyneinä ja uteliaina tuota pitkää, mustaa +miesjonoa, joka aivan rauhallisesti ja mistään välittämättä vetää +veneitään kosken päälle, kaupungista ohi. Eivätköhän aiokaan tehdä +hyökkäystä? + +Ei, ne jatkavat vain. Merikosken yläpuolella nousevat veneisiinsä ja +lähtevät sauvomaan hyvää kyytiä ylöspäin. Ja Putkuokosken alla nousevat +taas rannalle vetämään. + +Tuopa jo vähän harmittaa Kuismaa, joka sitä kulkua vastapäiseltä +rannalta tähystelee. Hän oli toki toivonut saavansa tapella ja osoittaa +kuntoaan kotikyläänsä puolustaessaan... + +-- Ei, niitä pitää lähteä jälkeen ajamaan, päättelee hän. + +-- Pysytään rauhassa kotona, kun saadaan pysyä, kehottavat toiset. +Mutta Kuisma valitsee joukosta kolmisenkymmentä reipasta miestä, soutaa +joen yli ja hyökkää taimmaisten venekuntain kimppuun, toki vähän +väylänmaksua ottaakseen. Muutaman veneen he anastavat, toisen kaatavat, +ja kahakka syntyy jokiahteella. Mutta edellisistä veneistä saapuu apua, +ja Kuisma peräytyy metsään. + +Mutta sieltä hän jatkaa alinomaista sissisotaa, kun pohjalaiset taas +lähtevät veneitään vetämään. Vesainen neuvottelee miestensä kanssa, ja +päätetään matkueesta lohkaista miesjoukko vihollista torjumaan, sillä +aikaa kun toiset jatkavat nousua kosken vihaisten korvien päälle. Lauri +Torvisen johdolla karkaa miesparvi vaanivan Kuisman kimppuun ja ajaa +hänet kerran toisensa perästä pakoon. Se on vaivalloista kulkua, mutta +päästään kumminkin kosken päälle suvantoveteen ja siinä astutaan +veneisiin. + +Vielä viimeisen kerran hyökkää Kuisma veneennousupaikalle saamaan +aikaan häiriötä, joka syntyykin kiirehtivässä ja ahertavassa +miesjoukossa. Viimeisen kerran ryntää Lauri miehineen häntä +karkottamaan, sillä aikaa kun toiset ehättävät joelle. Kuuma kahakka +syntyy lepikossa törmällä, nuolet sinkoilevat, keihäät välkkyvät, +miehiä kaatuu molemmilta puolin. Vihdoin taas Kuisma peräypi, +pohjalaiset kiirehtivät veneilleen kukin missä paikan saa, joutuisasti +lasketaan joelle, soudetaan selemmä rannasta ja riennetään toisten +jälkeen. Miehiä huomataan kyllä poissaoleviksi, mutta ei tiedetä, +ovatko eksyneet toisiin veneisiin, ovatko ehkä kaatuneet -- ei ole +aikaa sitä nyt ruveta tutkimaan, täytyy vain voiman takaa painaa +eteenpäin. + +Mutta rantaäyräällä Putkuokosken niskassa makaa äskeisellä +taistelupaikalla pajupehkon alla mies ja katsoo, kuinka vene toisensa +perästä katoaa joen mutkan taakse. Hän makaa siinä kyljellänsä, +koettaen turhaan kohota ryntäilleen. Voimat pettävät, jäsenet +raukeavat, veri pulppuaa virtana rinnasta, punertaen karkean kauhtanan +ja valuen siitä rannan nurmelle. Juuri lähdön hetkenä oli vihamielinen +nuoli lennähtänyt lepikon takaa, osunut syvälle miehen rintaan ja +kellistänyt hänet pensaan alle. + +Se on Lauri Torvinen. Hän oli itse ensimmäisenä ja viimeisenä miehenä +seisonut vihollista vastassa suojellakseen toveriensa paluutietä, +seisonut vielä taistelussa, kun toiset veneille työntyivät... Ja +huomaamatta että Lauri haavoittuneena ja pyörtyneenä oli törmälle +vaipunut, soutivat nämä pois... + +Siinä hän makasi, ei yrittänytkään enää nousemaan, voiman lähteet +olivat juosseet kuiviin. Sammumaisillaan olevat katseet seurasivat +kaivaten ja kaihoten viimeisiä veneitä, jotka niemen taa kääntyivät. +Siellä menivät muut ... hän jäi veriinsä makaamaan vieraalle +törmälle ... makaamaan ja kuolemaan... Ei jäähyväistervehdystä hän +saanut kotiin lähettää sureville omaisille, ei hän toverin kättä saanut +hyvästiksi puristaa -- yksin piti kuolla kaukana kotimaasta vihollisen +tylyllä rannalla... Väsynyt silmä tarkkaa virran vilkasta kulkua, +kuinka aallot kepeinä hyppelevät ja sukeltavat nielevään pyörteeseen... +Luomi laskeupi alas ja pää heilahtaa olkapäätä vasten... + +Lopussako...? Ei, ei vielä saa tuoni tulla, ei raski hän vielä erota +näin nuorella iällä. Vielä hän tahtoo elää, hän janoo elämää, hän +kurottaa heikon käsivartensa ikäänkuin tarttuakseen kiinni johonkin +pelastukseen... Käsi haparoi tyhjää ja retkahtaa alas. -- Jano, niin +tulinen jano on hänellä, jospa hän saisi kielelleen viileän pisaran. +Tuossa virtaa raitis vesi hänen allansa, virtaa kuin elämän virkistävä +lähde ... mutta hän ei pääse sen äärelle. Eikö hän jaksa ryömiä kahta +syltä saadakseen sammutetuksi tuon tulisen poltteen? Hän nousee +ryntäilleen -- ei, ei jaksa, täytyy vaipua alas. Suonenvedon tapaisesti +hän kääntyy selälleen, keikahtaa törmän äyräälle -- ja jo vyöryy hän +omasta painostaan alas. Tuskan korahdus pääsee lävistetystä rinnasta... +Mutta siinä on vesikivi, siinä on vettä. Hän kurottaa kaulansa alas ja +juopi, ahmii, nielee... Oih! kuinka hän nauttii ja hekkumoipi; hän +painaa päänsä viileään virtaan, juopi, juopi... + +Se virkistää tuo raikas vesi, mutta huumaa samalla, ikään kuin nousisi +päähän. Ja hän tuntee taas elinvoimaa jäsenissään, kääntyy istumaan ja +tempaa nuolentyngän rinnastaan. Viimeinen veri pulpahtaa ulos, vaan hän +ei sitä huomaa, jonkinlainen kalvo kiertyy hämärtämään hänen +katsettaan. Hän on olevinaan taistelun tulisessa touhussa, näkee +liekkien leimuavan ja kuulee sotahuutojen kaikuvan, itse hän intoa +hehkuen heiluu eturivissä, huiskuttaa tapparaansa ja Vesainen hänen +rinnallaan huutaa: "Oikein lankomies, iskepä niin..." + +Mutta sekin huumaus laukeaa, hän ei kestä istumassa, horjahtaa kiveltä +kyljelleen, ja käsi putoo veteen... Se on niin raikasta tuo vesi, hän +juopi taas... Ja uusi utuinen mielikuva ajelehtaa hänen himmeäin +silmäinsä edessä. Hän seisoo hangella joentörmällä ja katselee +mielihyvin tuota nuorteaa impeä, joka kärsimätönnä kuin kesytön varsa +hioo suksiaan hankeen. Sen hipiä on niin hieno, sen poski niin punainen +ja povi aaltoilee tasaisesti kuin metsälammen laine... Se on Johanna, +hänen lemmittynsä... Vaan nyt se jo kiidättää mäkeä alas, irtautunut +tukka lepattaa valloillaan tuulessa, ja notkeasti huojuu tuo sorea +varsi... Vaan se horjuu jo ... oih! pyörryttää ... se huojuu, lepattaa +ilmassa, himmenee, häviää usvaiseen pilveen... + +Nuorukaisen kalpea pää notkahtaa kiveä vastaan, käsi solahtaa veteen, +ja haavoitettu rinta korahtaa vielä kerran, huoahtaa -- ja laskeupi. + + * * * * * + +Mutta toverit soutivat jo kaukana, yhä pyrkien länteen päin. +Pysähtymättä, levähtämättä tekivät Pohjanmaan miehet raskasta +päivätyötään, painoivat menemään koko päivän yhtenä rupeamana; suvannot +soudettiin, virrat sauvottiin, kosket vedettiin. Illalla saavuttiin +ärjyvän Usmankosken alle ja jäätiin siihen yöksi, viskauduttiin +nurmelle makaamaan uupuneina ja hervottomina kuin susien ajama +porolauma. Vasta siellä huomasi Vesainen, että Lauri oli poissa. Hänet +oli viimeksi nähty Putkuokosken niskassa -- Juho arvasi hänen +kohtalonsa ja suri vilpittömästi ja syvästi taatuinta sotatoveriaan, +uskollisinta ystäväänsä. + +-- Jos yksin olisin määräämässä, lähtisin vielä yön selkään häntä +hakemaan ja hautaan edes saattamaan. + +-- Sääli nuorta miestä, todisti Kaupin ukko. -- Mutta nyt täytyy +enemmän ajatella eläviä kuin kuolleita, pelastaa, mitä pelastaa voi. + +-- Niin, niin, kiirehtiä pitäisi, vakuutti Juhokin, ja jäi miettiväksi. + +Hänestä kului matka niin kovin hitaasti, hän olisi tahtonut ilman +kautta lentää tuon kuudettakymmentä peninkulmaa leveän erämaan halki, +joka hänet erotti Pohjanlahden rannikosta ja siellä olevista +omaisistaan. Varsinaisena tuskana häntä herkeämättä vaivasi se ajatus, +että hänen verivihollisensa Ahma samaan aikaan riensi toista vesistöä +pitkin noille samoille paikoille ja että se mahdollisesti ennen häntä +ehtisi perille. Hän laski molempien reittien päivät ja päivätaipaleet +ja tuli aina siihen masentavaan päätökseen, että Ahma sittenkin saattoi +ehtiä ennen. Oi, jospa voisi painaa yöt päivät yhteen pohteeseen -- +mutta ei voi. Miehistö ei jaksa. + +Jo Merikosken alla oli veneitä kevennetty ja kevennettiin vieläkin. +Pari venettä oli kokonaan jätetty Putkuokosken kuohuihin, oli näet +miehistöstäkin, vaikka paljon ei oltu retkellä vastarintaa kohdattu, +sentään toistakymmentä miestä kaatunut Kannanlahdessa ja Kemin suussa. +Mutta raskaaksi kävi kulku sittenkin. Levätä olisi usein pitänyt, mutta +aikaa ei olisi ollut. + +Aamulla ani varhain nostatti Vesainen taas miehensä liikkeelle. Usmanan +pienen kylän varat otettiin eväiksi mukaan ja niin kiirehdittiin lyhyin +levähdyksin taas kulkua koskisia vesiä myöten ylöspäin. Toisen päivän +iltana oli ehditty Jyskyjärvelle, mutta silloin huomattiin, että +sellaista kyytiä oli mahdoton pitemmälti jatkaa. Taivas satoi vettä +tulvanaan, märkinä ja uupuneina ei miehistä suurin osa sanonut voivansa +yhteen puuskaan, yötä kunnolleen lepäämättä, lähteä vaikeille +vetotaipaleille. Eikä Vesainen voinut heitä siitä moittiakaan. Mutta +hänestä tuntui, ikään kuin joku sisäinen voima olisi sittenkin +pakottanut häntä viipymättä rientämään edelleen. + +-- Montako on joukossa miestä sellaista, jotka minun matkaani lähtevät? +kysyi hän äkkiä yöpaikassa. -- Minä koettaisin painaa edeltä. + +-- Mutta mitä se hyödyttäisi? kysyi joku epäillen. + +-- Hyödyttäisi se. Ahman joukko ei voi olla suuri, miesten paljoudella +me ei siellä kumminkaan isoja tehdä, tärkeintä on, että harvatkaan +ajoissa ehtivät perille. Onko lähtijää? + +Kolmisenkymmentä rotevaa iiläistä, joille kodit ja perheet olivat +enemmän huolena kuin uni ja lepo, tarjoutui kohta lähtemään. Neljästä +veneestä tyhjennettiin kaikki saaliit pois, ja niillä miehet lähtivät +pari tuntia levättyään Maanselän poikki. Muu joukko jäi Krankan Hannun +ja Kaupin ukon jäljestä johdettavaksi. + +Se vasta menoa oli. Yöt päivät taivallettiin, vetopaikoilla olivat +kaikki miehet aina aisoissa, järvitaipaleilla vain vuorotellen +nukahtivat veneissä tunnin silloin, toisen tällöin. Veneissä +vuoronperään syötiinkin, maissa ei viivytty missään. Päästiin siten +Kuhmon vesille ja siitä taas myötävä virta nopeammin kuljetti alaspäin. +Koskissa oli esilaskijana vanha oulujokelainen, joka ne vedet oli +ennenkin laskenut. Oulujärvellä teki vastatuuli harmia ja melkein +yliluonnollista voimaa vaadittiin miehiltä, että he sittenkin läpi +myrskyn pysähtymättä sen poikki soutivat. Kun Vesaisen veneessä miehet +kaikki olivat niin uupuneet, että jo mielivät epätoivoon langeta, +silloin tarttui Juho, jonka jättiläisvoimia jännitys ja mielenkiihko +vielä oli karaissut, yksin airoihin ja kiskoi eteenpäin miestensä +levätessä. Toiset veneet ponnistelivat perässä. + +Näin päästiin vihdoin eräänä kirkkaana elokuun aamuna Pyhäkosken alle +ja hetkinen levättiin Muhoksen kylässä. Vihollisesta ei sinne ollut +vielä mitään kuulunut. Mutta Vesaisella ei kumminkaan ollut malttia +enää jokea myöten kulkea edemmä, hän päätti jättää veneet siihen ja +miehineen suoraan poikkimaisin selkosta rientää Alakiiminkiin ja Iijoen +suulle. Sillä sinnehän Ahma oli tulossa -- lieneekö jo tullutkin. + + * * * * * + +Jos Vesainen ponnisteli ja kiirehti Oulujoen vesistöjä kulkiessaan, +niin yhtä suurta kiirettä piti Ahmakin Iijoen latvoilta laskeutuessaan. +Hän arvaili, että Vesaisen joukon oli täytynyt ennemmin tai myöhemmin +saada tiedot heidän lähdöstään, vaikka sitä salassa oli pidettykin, ja +että se pian takaapäin rientäisi heidän kintereilleen. Kaikki saattoi +riippua muutamista päivistä, riippua siitä, milloin Vesainen tuon +tiedon oli saanut. Ja hänellä itsellään oli pienempi joukko -- tuskin +90 miestä oli hän ehtinyt saada kokoon -- ja se joukko oli surman oma, +jos Vesainen se tavoittaisi taikka jos siltä paluutie katkaistaisiin. +Hän käsitti, että koko tuo hänen retkensä oli uhkarohkeutta, sillä +hänen suunnitelmansa perustui yksinomaan siihen otaksumiseen, että +Vesainen palaisi Oulujoen vesistöjä ja että hän itse joukkoineen, +kostoretkensä tehtyään, ehtisi Iijokea myöten paluumatkalle ennen tämän +tuloa. + +Edellinen otaksuminen oli hänestä melkein varma, jälkimmäinen huoletti. +Ja sen vuoksi hän rauhatonna myötään kiirehti kulkuaan, hoputti +miehiään, pitenti rupeamia, lyhenti levähdyshetkiä. Ja ravakasti matka +sujuikin, tiet olivat vanhastaan tutut. Ahma tiesi olevansa ainakin +muutamia päiviä edellä, vaan montako? + +Oltiin jo ohi vetotaipaleista, virtaavaa jokea soluttiin sukkelasti +alaspäin, kosket laskettiin milloin melalla, milloin köydellä, mutta +aina onnellisesti. Pudasjärvellä mieli sama vastatuuli, joka Vesaista +kiusasi Oulujärvellä, hidastamaan Ahmankin matkaa, mutta tukevasti +soutaen päästiin senkin päähän, ja virta lähti nopeasti viemään veneitä +Haapakosken kuohuvaa köngästä kohden. + +Sitä eivät karjalaiset olleet ennen koskaan laskeneet, mutta nyt ei +olisi Ahma mitenkään joutanut vedättämään veneitä rantoja myöten. Ja +kun muutamassa niemessä Pudasjärven länsipäässä tavattiin vanha +kalasteleva uudisasukas, niin Ahma heti ehdotti, että tämä otettaisiin +mukaan laskijaksi. + +-- Osaatko laskea könkään? kysyi Ahma ankaralla äänellä ukolta. + +-- En mene takuuseen. + +-- Etkö ole laskenut koskaan? + +-- Olen minä oman veneeni, mutta teidän veneitänne en tiedä. + +-- Elä kiertele, sinä osaat jos tahdot. Ja sen sinä tiedät, että sinun +on koetettava. Jos vilppiä sinussa näen, niin auta armias sinua! + +Väkisin vietiin ukko laskemaan. Osa miehistä nousi, painoa +keventääkseen, rantaan juoksemaan, muut jäivät veneisiin, jotka +ohjattiin ensimmäisen, ukon laskeman veneen perästä. Ensimmäisestä +kovasta putouksesta laskettiin onnellisesti, nyt oli vain kappale +koskivettä vielä jäljellä ja sitten toinen, matalampi köngäs -- sileä +suvanto siinti jo edessäpäin. Ja ukon vene laski täyttä vauhtia könkään +kuohustoon; niskassa sen tosin kova aalto täytti puolilleen, vaan +eheänä se sittenkin solui suvantoon. + +Mutta toisen veneen täytti sama kuohu kokonaan; se vääntyi väkisin +poikkiteloin hyrskyä vastaan, keikahti, upposi ja tuli kappaleina +köngästä alas. Kolmas vene koetti karttaa tuota vaarallista aaltoa, +mutta karahti kallioon ja meni säpäleiksi. Neljäs samoin. Veneiden +laitoja, eväsarkkuja, aseita, airoja, hukkuvia tai hukkuneita +karjalaisia uiskenteli valloillaan poukamassa kosken alla ja kierteli +pyörteen silmää, sillä välin kun yhä uusia veneitä laski samaa turmiota +kohden. Muutamat niistä pääsivät alas, toiset upposivat kuohuun taikka +katkesivat vaanivaa kalliota vastaan. Kun viimeinen vene oli könkään +alle saapunut, laski Ahma, joka henkensä kiireessä koetti poukamassa +pelastella hukkuvia miehiään, että useimmat hänen veneistään olivat +särkyneet ja miehistöstä monta hukkunut. Hän karjui vihoissaan, hän +itki ja sadatteli Jumalaa ja itseään. + +-- Ja se on sinun syytäsi kaikki! huusi hän julmistuneena +laskijaukolle, kun tämän rannalla kohtasi. -- Tahallasi laskit niin +läheltä kuohun kuvetta. + +-- Olisinhan sitten itsekin hukkunut... Eivät osanneet tulla perästä. + +-- Elä puolustele, tahallasi teit, eikä sulle armoa anneta! + +Ei ukko ehtinyt paljoa rukoilemaankaan. Silmät kiukkua säkenöiden +kuristi Ahma häntä niskasta, painoi pään alaspäin, työnsi kasvot jokeen +ja piti siinä, niin verkalleen ja kiduttamalla hukuttaen vanhuksen. +Sitten potkaisi menemään jokeen. + +Ahma kähisi suuttumuksesta ja pettymyksestä; hän hyppeli ja repi +tukkaansa. Tämä oli surma koko retkelle! huusi hän. Miten nyt matkaa +jatketaan? Miehet kyllä olivat enimmät pelastetut -- suuri osahan oli +kulkenut maitse alas -- mutta millä pelillä kuljettiin edelleen, kun +veneet olivat säpäleinä? + +Ei auttanut muu kuin ruveta korjaamaan niitä joita korjata voi, ja +panna miehiä hakemaan Pudasjärven harvoilta uudisasukkailta lisää +veneitä. Mutta siihen meni koko päivä ja yö, ja vasta seuraavana +päivänä päästiin jatkamaan matkaa. + +Se oli harmillinen viivykki karjalaisille, ja Ahma aavisti että se oli +heille kallis viivytys. Tuolla ajalla on Vesainen ehtinyt kulkea +kymmenen peninkulmaa ja saapuu nyt ehkä pahimmoilleen perille. Vaan ei +auta. Matkaa täytyy jatkaa kahta tulisemmin, perille täytyy päästä. + +Ja perille karjalaiset pääsivätkin. Oli Pertun-päivän aamu, kun he +Illinsaaren kupeitse soutivat ja laskivat veneensä Iin kirkon +yläpuolelle samoihin valkamiin, joista pohjalaisten retkikunta kolmatta +kuukautta sitten oli lähtenyt jokea ylöspäin, viemään hävitystä +Karjalaan ja Vienan rannoille. "Köyhän velka ei kauaksi jouda", +ilkkuivat karjalaiset törmälle noustessaan. He olivat saapuneet +maksamaan täydellä mitalla. Ahman viha oli heltymätön, se janosi +kostoa. Ja nyt hän sai kostaa. + +Ei ollut kulunut kuin puoli vuotta siitä, kun Ahma viimeksi kävi Iijoen +suulla. Silloin oli työ jäänyt kesken, ainoastaan muutamia taloja oli +kirkonkylästä tullut ryöstetyksi ja poltetuksi, ja tapellen oli hänen +täytynyt väistyä omalle maalleen. Nyt hänellä oli tilaisuus täydentää +työnsä; kylät olivat turvattomia, miehet kaukana retkillä eikä heidän +kotiin tulostaan ollut tietoa; vaimoja, vanhuksia ja lapsia vain oli +taloissa. Ja hän täydensi työnsä perin pohjin. + +-- Tehkää selvää jälkeä, neuvoi hän miehilleen, kun nämä hajausivat +ryöstämään. -- Kannanlahdessa töröttävät uuninkiukaat pystyssä; +tasoittakaa täällä nekin. + +Eikä miehille paljoa kehoitusta tarvittu. Taloista tupruava savu +himmensi kohta päivän säteet, ja säkeniä räiskyi torvenaan rannoilta +jokeen. Vaan itse ei Ahma viitsinyt lähteä koko nuotiontekoon eikä +teurastukseen, se oli hänestä liian halpaa työtä, se ei ollut urhon +työtä, kun ei saanut miesten kanssa miekkoja mitellä. Hän käveli +pappilaan "kirkon avaimia noutamaan", pitihän katsoa, oliko kirkossa +mitään mukaan otettavaa, ennenkuin se tuleen pistettiin. + +-- Tuttu talo -- eikö terveeksi sanota vierasta? ivaili hän tupaan +astuessaan. + +Naiset juoksivat vapisten karsinaan, vaan vanha, valkohapsinen +kirkkoherra astui pelättyä vihollista vastaan ja rupesi rukoilemaan +armoa kylälleen ja kodilleen. + +-- Mitä sinä ukko armosta höpiset, mitä armoa ne iiläiset meillä ovat +tehneet... Vai et sitä tiedä, no, lähdet meidän kanssa Kannanlahteen +katsomaan, se tekee hyvää vanhalle miehelle. Mutta nyt tule oppaaksi, +ota avaimet, käydään kirkossa ensiksi. + +Hän raastoi vanhuksen mukaansa. Mutta vanhan Henrikin poika, joka +palveli isänsä kappalaisena, oli jo edeltäpäin juossut kirkkoon, +noussut torniin ja ruvennut läppäämään kirkon kelloa, joka oli pitäjän +kesken sovittu varotusmerkki, kun vihollinen oli tulossa. Ahma arvasi +juonen ja huusi hurjistuneena, niin että mäki kaikui: + +-- Heitä pois se helinä, heitä henkesi kaupalla! + +Mutta nuori pappi soitti, heilutti kelloa voimansa takaa, +varoittaakseen etäämpänä olevien talojen asukkaita pelastamaan edes +itsensä ja karjansa. Eikä hän hellittänyt hihnasta, ennenkuin kaksi +karjalaista tuli häntä alas raastamaan. + +Kirkon edustalla seisoi Ahma julmistuneena hänen edessään. + +-- Se oli viimeinen soittosi, mies! + +Ja kädessään olevalla raskaalla kirkon avaimella paukautti hän +kappalaista päähän, niin että tämä hengetönnä vaipui maahan isänsä +jalkoihin. + +Pian oli kirkkokin liekeissä. Sen läheisen talon pihalta kuului +karjalaisten ilkeää naurun rähäkkää, ja Ahma siirtyi sinne katsomaan +laahaten vanhan kirkkoherran mukaansa. Talo paloi, ja miehet nauroivat +eräälle nuorelle vaimolle, joka revityin vaattein, hapset hajallaan, +kerran toisensa perään syöksyi palavan tuvan ovea kohden, josta eräs +partasuu karjalainen aina viskasi hänet takaisin. + +-- Lapseni, lapseni! huusi nainen ja hyökkäsi uudelleen, vaan aina sama +temppu. Ja sille miehet nauroivat. Hymähtäen astui Ahma savuavaan +tupaan, kantoi sieltä käsivarresta pyörtyneen lapsen. + +-- Tätäkö sinä vain tahdot? + +Hän oli ojentavinaan lapsen vaimolle, mutta lyödä romauttikin samalla +sen pään kiveä vasten murskaksi ja viskasi sitten raadon äidin syliin. + +Onneton äiti katsoi hetken runneltua aarrettaan. Jäsenet vapisivat ja +silmät rupesivat mulkoilemaan, ja hänen kasvonsa vääntyivät äkkiä +katkeraan, kamalaan nauruun, mielipuolen onttoon, julmaan nauruun. + +Hetkeksi vaikenivat ilkkuvat karjalaisetkin. Mutta vanha kirkkoherra +laskeusi polvilleen pihamaalle, suuntasi kasvonsa taivasta kohden ja +rukoili: + +-- Herra, armahda meitä, herra, armahda sinä meitä! + +Karjalaisilla ei ollut aikaa tuhlata eikä kauan yksillä paikoin +huvitella; jo samana päivänä, Iin kirkonkylän vielä palaessa, Ahma +lähti miestensä kanssa retkeilemään toisiinkin kyliin. Hänellä oli aie +-- koska aikaa näytti riittävän -- pistäytyä Oulunsuussa asti yön +aikana puhdistamassa ja höyräyttämässä sen suuria, varakkaita taloja. +Mutta sinne mennessä piti poiketa Kiiminkiin, sen hän oli vannonut jo +sillä hetkellä, jolloin Vesainen Kannanlahdessa hänen tupansa ovea +särki, se retki oli hänellä koko matkan ollut suurimpana nautintona ja +vahingonilona mielessään. Siellä, päävihollisen pesässä, hän itse +tahtoi tehdä puhdasta ja kotona pilkanneiden harmiksikin hän sieltä +aikoi viedä Vesaisen kauniin sisaren mukaansa Vienaan. + +Parikymmentä miestä jätettiin veneitä ja tavaroita vartioimaan, muut +lähtivät astumaan etelään päin, jotta hiekkainen kangas tömisi. + +Ennen päivänlaskua oltiin jo Vesalassa, sinne näet suunnattiin kulku +suorastaan. Talo oli melkein autiona, niityllä olivat Tapani ja Helinä +ja muu väki, Anni yksin oli talossa lehmiä odottelemassa ja +heinämiehille iltakeittoa keittämässä. Niissä askareissa hän puuhaili +kodassa ja hyräili itsekseen kaipauksen säveltä ikävöidessään kauan +poissa ollutta miestään. + +Silloin lennähti ovi auki. Pitkä, roteva, ruskeapartainen mies katsoi +ovelta ja huudahti Annin nähdessään melkein iloisena: + +-- Hoo, ei ole talo autio, on ainakin yksi eläjä; ja kun yksi on, niin +tulee kai useampiakin. Oletko sinä Vesaisen vaimo? + +Miehen murteesta ja ulkomuodosta arvasi Anni heti, mistä oli kysymys; +hän näki kohta useampia partaniekkoja vilahtelevan pihalla. Ja sen +tiedon masentamana vaipui hän sanaa puhumatta penkille istumaan, +kätensä hän vain kieraisi ristiin ja katsoi tylsästi eteensä. + +-- Sen näkyy olevan, -- hyvä saalis, herkkupala, tarinoi Ahma ja istui +lähemmäs muka hyväilemään naista, pirullinen hymy huulillaan. Anni +vetäytyi säikähtyneenä peremmä. -- Soo, älä arkaile ollenkaan, ei sinun +tarvitse pelätä, että miehesi tulee näkemään, jos istutkin minun +polvelleni. Minä tiedän missä hän on, hän risteilee Vienan lahtia ja +keräilee saalista kotiin eukolleen tuodakseen, ha, ha... + +Vaan äkkiä hän muisti, ketä hän oikeastaan oli hakemassa, ja kysäisi: + +-- Mutta missä on talon tytär, oma rakas menneentalvinen helluni -- hä? +Niitylläkö on -- vai niin, no tulee kai kotiin yöksi -- ohoo, näkyvät +tulevan heinämiehet, koska puuroa keitetään. Mutta lämmitäpäs nyt, +mutso, matkamiehille sauna, oikein tulinen kyly, niin saadaan kylpeä ja +sitten nukkumaan -- eikö niin? + +Raskain askelin astui Anni saunalle. Kauheita nämä ovat +palveltavia, mutta mitäpä auttaa näin vartioituna ja turvatonna +niskoitteleminenkaan. Sitä hän ajatteli, että kunpa edes lapset -- niin +hän kutsui Helinää ja Tapania -- arvaisivat olla taloon tulematta, +itsehän hän kumminkin on mennyttä kalua. "Miksi menit, Juho, ja jätit +minut yksin!" huokasi hän, tuskaan ja pelkoon uupumaisillaan. + +Tuvassa olivat miehet isännöineet, kantaneet ruokia esiin ja ruvenneet +syömään. Silloin helähti joelta iloinen, kirkas, lapsellinen laulu. + +-- Siinä on lintuni, huudahti Ahma, hyppäsi pystyyn ja juoksi rantaan. +Siihen laskivatkin juuri heinämiehet. Selin törmään seisoi Helinä +rannalla. Äkkiä hän kuuli takanaan askeleita, kääntyi -- ja näki Ahman +edessään. + +Usein olivat viime talvesta nuo kasvot, tuo ryhti kajastaneet hänen +mielessään. Se oli ollut jonkinlainen itsepintainen, sairaalloinen +mielikuva, joka oli häntä ahdistellut unissa ja valveilla, jota hän +usein oli koettanut karkottaa, mutta turhaan. Se kuva oli kuin lumottu +häneen, hän ei päässyt siitä irti. Nyt hän näki sen elävänä edessään, +ei tiennyt oliko se unta vai totta, silmät tuijottivat vain suoraan +eteen. Mutta kun Ahma kädet ojossa juoksi häntä vastaan huutaen: "no +nyt et pääsekään käsistäni" -- kirkaisi tyttö ja lankesi silmilleen +maahan. Toiset rannalla olijat eivät pelon vuoksi pitkään aikaan +päässeet paikaltaan päkähtämään ja juoksivat sitten pakoon. Ahma +kiirehti nostamaan Helinää ylös, kantoi hänet käsivarsillaan kappaleen +rinnettä myöten ja istui sitten siihen mättäälle, puolipyörryksissä +oleva tyttö polvellaan. + +-- Älä sinä pelkää, lintuseni, puhui hän, en sinulle pahoja aio. +Sanoinhan jo viimein, että kainaloiseksi kanakseni sinut vien, ja +onneton se, joka sinulle pahaa sanaa uskaltaa virkkaa. Kannanlahdessa +meillä on elämä yhtä hyvää kuin täälläkin, ja käymme joskus täälläkin +asioissa. Ja kun veljesi Juho vasta tulee Vienan puolelle, niin käsi +ojossa käyn vastaan ja sanon: "Terve taloon, lankomies, jätäpä keihäs +porstuaan...!" + +Helinä kuunteli kuin huumauksissaan tuota puhetta. Hän ei ollut oikein +tajullaan, ei voinut jäsentään liikuttaa, mutta hänen katseensa olivat +kuin kiinni juotetut tuon väkevän miehen tulisiin silmiin. Sydäntä +ahdisti, hänen olisi tehnyt mieli huutaa, mutta ääni ei kulkenut ... +eikä hän tiennyt oikein, miksi hän huutaisi. Tämäkö nyt oli se verinen +mies? Ja noin leppeästi soi sen ääni. Vai pilkkasiko se, oliko tuo +kaikki katkeraa ivaa? Ei, se tuntui niin suoralta, niin varmalta. + +-- Tyynny tyttöni, älä pelkää, jutteli Ahma leppoisasti kuin lapselle. +-- Tällä kertaa sinua en jätä, vaan parasta on, että lähdet +mielisuosiolla. Senpä tiedät, että huonomman miehen voit avioksesi +saada kuin Ahman... + +Mutta tytön ruumis vapisi vielä hänen polvellaan ja kasvot olivat +liikkumattomat kuin nukkuneen. Sitä se Helinä siinä ajatteli, että +voisivatko Juho ja Ahma sopia? Voisiko hän elää tuon miehen kanssa?... +Ja sekin oli kuin jokin unen hämärä utukuva, tuollaisen painajaisen +unelma, joka pelotti ja hirvitti, mutta jota hän ei voinut ravistaa +päältään... + +Hän tunsi tuon pelätyn miehen sivelevän hänen kiharoitaan ja puristavan +hänen vyötäreistään, eikä hän kumminkaan voinut valittaa eikä itkeä... + +Mutta samalla rupesi outoja ääniä kuulumaan pihalta päin ja metsän +rinnasta. Kuului miesten huutoja, meteliä ja kirouksia. Ahma hypähti +pystyyn, juoksi törmälle eikä ehtinytkään enää taakkaansa vaalia, +heitti sen pellon ojaan pökerryksissään ja pyörtyneenä ja juoksi +pihaan. + +Siellä oli toiset tuumat edessä. Vesainen miehineen oli saapunut. Muuan +nuori karjalainen ei ollut tullessaan malttanut olla ohi mennessä +sytyttämättä tien varrella olevaa täysinäistä heinälatoa. Siitä noussut +savu oli näkynyt kauas poikkimaisin rientäville ja vielä kiirehtänyt +heidän kulkuaan. + +Pihamaalla siinä syntyi tappelu tulinen. Vesaisen väsyneet miehet +olivat harvalukuisemmat, mutta vihaisesti he häikäilemättä iskivät +kiinni viholliseen, joka ensiksi tyrmistyi arvaamatonta hyökkäystä. +Karjalaiset olivat joen puolella pihaa, iiläiset metsän puolella ja +siitä hyökkäsivät vuoron perään toinen toistaan vastaan, väistyivät +väliin Vesaisen vasta alulle paneman uuden tuvan kehän taa ja +ryntäsivät taas. Molemmat päälliköt, joiden mielessä useat sattumat +olivat idättäneet niin katkeran mieskohtaisenkin vihan toisiaan +vastaan, seisoivat taas kerran silmä silmää vasten, ja ne silmät +liekitsivät tulisemmin joka lyönniltä mikä vaihdettiin. Miehiä kaatui; +vuoroin toiselta, vuoroin toiselta puolen jäi mies tantereelle +taistelevain jalkoihin. Aurinko oli laskenut, elokuun ilta kävi +pimeäksi, tuskin näki enää mihin löi. Muuan karjalainen ehti kumminkin +taistelun kiireessä viskata palavan tappuratukon olkiläjään navetan +kupeelle, navetta syttyi palamaan, ja sen roihuavassa valossa +jatkettiin kahakkaa. + +Juhon rinnalle oli hänen nuori veljensä Tapani ehättänyt taistelemaan; +heinähanko oli hänellä aseena, ja sillä hän hosui kuin mies. Juho itse +iski melkein vaistomaisesti, itsetiedottomasti; hän oli matkasta, +valvonnasta, huolista ja taistelusta niin väsynyt, että tuskin +seisaallaan kesti, ja hän näki, miten hänen miehistäänkin moni aivan +uupumuksesta retkahti tantereelle. Mutta masentumiseen ei ollut aikaa, +hän iski vain, muuta ei ollut hänellä ajatusta eikä tunnetta, kuin että +hänen verivihollisensa oli siinä hänen edessään. Mutta äkkiä hän saa +kolauksen sivultapäin, tuntuu pistos vasemmassa olassa, hän horjahtaa, +kaatuu... Ahma syöksee kuin kotka kaatuvaa kohden ... vaan peräypi, +Tapanin hangon kärki on tunkeutunut syvälle hänen reiteensä. Hurjana +kääntyy Ahma nuorukaista kohden, hänen keihäänsä välähtää, ja Juho +näkee veljensä verisenä kaatuvan vierelleen. Vielä kerran ponnistaa hän +voimiansa, ryntää ylös, hyökkää eteenpäin; hänen tapparansa huojuu +entistään hurjempana, kaksi karjalaista kaatuu kohta sen painosta... +Samassa hän näkee vihollisen väistyvän. Ahma nilkuttaa erääseen +toveriinsa varaten, nurkan taa metsää kohden, ja toisetkin häviävät +samaa tietä. Metsän rintaan asti seuraa Vesainen jäljellä olevain +miestensä kanssa, edemmäs eivät jaksa. Vihollinen katoaa yön pimeyteen, +he itse palaavat pihalle, horjahtavat siihen pitkälleen... + +Siinä makaa Vesainen läähättäen ja tuijottaa synkästi palavan +navettansa liekkeihin. Tuossa siis tulos hänen kostoretkestään, siinä +voitto ja maine ja vaivain palkkio! Kuolleena makaa tuossa hänen +vierellään hänen nuori, viaton veljensä, siihen se kaatui häntä +puolustaessaan. Kuolleina taikka haavoitettuina lepäävät siinä pitkin +pihaa enimmät hänen parhaista miehistään, itsellään kirvelee hänellä +haavoitettu olka, veri valuu pitkin kylkeä, eikä hän käsivarttaan jaksa +liikuttaa, ei uupumukselta kykene paikaltaan päkähtämään haavaansakaan +tukkiakseen... Apeat mietteet vain hänen mielessään risteilevät. + +-- Kotoisen pihani on taas veri tahrannut, sodan tuli syö tuossa sen +hiiltyviä seiniä. Kylät ovat taaskin poltetut, kenties kokonaiset +pitäjät... Minun syytäni kaikki! Rakkaat omaiseni, vaimoni, sisareni, +missä nekin ovat? Missä? Ei ole näkynyt. Onko tappanut vihollinen vai +vienytkö...? + +Häntä puistattaa se ajatus, hän koettaa nousta ylös hakemaan omaisiaan. +Ei jaksa, jalka huojuu, hän horjahtaa istumaan. Ja kyynel kiertyy +vihdoinkin silmään miehisen miehen, rautainen luonto sulaa kerrankin, +yli voimainsa jännittynyt tahto hervahtaa ja laukeaa. + +-- Miks'en voinut minäkin kaatua toisten kanssa, huoahtaa hän, miks'en +kuolla pois koko kurjuudesta?... + +Sitä hän synkkänä mietti, voimatonna istuen pihansa verisellä nurmella +yön pimeässä. Silloin laskeupi pehmoinen käsi takaapäin hänen +kaulalleen, hän tuntee tutun äänen kuiskaavan: + +-- Juho! + +-- Anni! + +-- Sinä olet haavoittunut, annas kun pesen ja sidon haavasi. + +-- Missä on Helinä? + +Kuullen nimeään mainittavan nousi tyttö siltä paikalta, johon oli +taistelun alussa makaamaan jäänyt, ja astui kuin unissakävijä pihalle. + +-- Tuossa on tyttökin, hänkin toki pelastunut! + +Helinä käveli kohti, katsoi veljiään, jotka vierekkäin makasivat +nurmella, toinen kuolleena, toinen haavoitettuna, katsoi muita +kaatuneita ja kysyi: + +-- Kaatuiko Ahmakin? + +-- Pakoon taisi päästä, vaikka revittynä, mutta merkkinsä se tuohon +jätti, sanoi Juho, osoittaen Tapania. + +Silloin lankesi Helinä polvilleen kaatuneen veljensä rintaa vastaan, ja +kyyneleet, joita pelko oli koko taistelun ajan rintaan tyrmistänyt, +pulpahtivat vihdoinkin valtoinaan esiin. + + + + +IX. + + + Oi emoni, kantajani, + Ellös olko milläkänä, + Milläkänä, tuollakana, + Tuvat uuet tehtänehe, + Paremmat osattanehe, + Pohjola soittanehe, + Lemmon kansa kaattanehe. + +Valkoinen lippu liehuu sauvoimen nokasta joka veneen keulassa, joka +seuraavana pyhänä laskee Iijoessa olevaan Ruununsaareen, pitäjän +yhteiseen hautuumaahan. Ja niitä laskee sinne paljon, riveittäin niitä +latoupi pitkin saaren hiekkaista rantaa, ja jokaisesta kannetaan maihin +ruumis, useimmista pari, kolme. Muutamille on jo arkku ehditty tehdä, +toisille on ainoastaan neljä lautaa lyöty kehykseksi, vielä toisia +tuodaan käärittyinä loimiin, purjeisiin taikka palttinoihin. Kiireen +vilkkaa luovat miehet hautoja, suuria, yhteisiä hautoja, mutta ei +tahdota sittenkään ehtiä saada koloa maahan niin monelle kuin olisi +tulijoita. + +Limingan vanha kirkkoherra on saapunut toimittamaan hautausmenoja; +omassa pitäjässä ei näet ole enää yhtään pappia jäljellä, kappalainen +kaatui kirkon edustalle, ja kirkkoherra-vanhuksen veivät vienalaiset +vankina mukaansa. Kirkkomäellä, taivasalla, kirkon raunioiden vieressä, +on aamulla pidetty jumalanpalvelus, johon koko tuo kovaa kokenut kansa +hartaasti otti osaa. Nyt on koko kansa keräytynyt hautuumaalle +peittämään multiin vihollisten hävityksen uhrit, koston ja sodan +hedelmät. Murheiset ovat kasvot ja kaihoa kertoo käytös. Jokaisella on +joku omainen itkettävänään. Mikä kaatui Vienan maalla, mikä Vesaisen +pihalla, minkä tappoi vainolainen kodin omissa nurkissa. + +Vesainenkin seisoo siellä äänetönnä närettä vastaan nojautuneena ja +katselee synkästi tätä surullista toimitusta. Vaikka hän siteessä +kantaakin haavoitettua käsivarttaan, on hän kumminkin lähtenyt +saattamaan velivainajaansa hautaan ja tekemään pitäjäläisilleen tiliä +teostaan. Sillä vaikka vienalainen luuli, että koko Vesaisen retkikunta +oli hänen kanssaan Pertun-päivänä palannut ja siinä pelossa suoraa +päätä yötä myöten lähti painamaan Iijokea ylöspäin paluumatkalle, +vieden saaliit ja vangit mukaansa, niin ei jäljelle jäänyt retkikunta +vieläkään ollut saapunut kotikyliin. Ja siitäkin oltiin huolestuneina. + +Vesaisesta tuntuu, että ne kyyneleet, joita täällä vuodatetaan, +huokaukset, joita kuuluu kalmiston hiljaisista lehdoista, syyttävät +häntä. Hän huomaa, että ne ankarat sanat, joita vanha kirkkoherra +haudalla puhuu sotaa, vihaa ja kostoa vastaan, suuntautuvat häntä +kohden. "Viha synnyttää vihaa, kosto kostoa, veri verta", puhuu pappi. +"Mitä kertovat nämä poltetut talot, hävitetty temppeli, silvotut +ruumiit ja runsaat kyyneleet? Ne todistavat, että joka miekkaan rupee, +se miekkaan hukkuu. Kehoittakootpa ne samalla teitä kaikkia, jotka nyt +seisotte näiden surullisten hautojen partailla, vastaisuudessa +muistamaan, että kosto ei ole ihmisille annettu, opettakoot ne meitä +kaikkia nöyrinä ottamaan vastaan sen vitsauksen, joka meille annetaan, +nielemään vihan ja jättämään koston Herralle..." + +Koko seurakunta näytti yhtyvän hänen ameneensa. Vesainen vain seisoi +syrjässä siimeksessä puuhun nojaten, ja monet mietteet hänen mielessään +risteilivät. Oliko hän todellakin niin pahoin rikkonut? Olihan hänellä +koko ajan ollut oman kotiseutunsa paras mielessään, olihan hän tahtonut +tyrmistää tuon alituisen maanvaivan sen omilla pesäpaikoilla... +Erehdystäkö se oli ollut kaikki...? Toimetonnako täällä sitten pitäisi +ristissä käsin istua ja avutonna odottaa, milloin vainolainen yön +aikaan hyökkää nukkuvaan kylään ja tappaa lapsetkin vuoteilleen...? Ja +silloinkaanko ei saisi kostaa, eikö saisi mitenkään purkaa +katkeruuttaan ja sydämensä sappea, eikö osoittaa ilkityön tekijälle, +miltä se itselle tuntuu...? Ei, se olisi vääryyttä, eihän ihminen voi +olla muu kuin ihminen... Kärsinyt hän oli itse, kärsinyt kovemmin kuin +kukaan, mutta hän tiesi, että hän oli tehnyt mitä oli voinut... + +Sitä hän synkkänä mietti vielä, kun jo vene toisensa perästä lähti +soutamaan poispäin kalmiston rannasta. Astui silloin harmaaparta +vanhus, isävainajan sotatovereita, hänen rinnalleen, tapasi olasta ja +virkkoi: + +-- Joko karkasi tarmo Vesaisestakin, joko meni luonto? Isävainajaltasi +se ei mennyt. + +-- Ei. Vielä kuollessaan hän kehoitti kostoon. + +-- Ja pojastako polvi huononee? + +-- Sanovat minun kovin pahoja tehneen. + +-- Kuunteletko sinä akkoja ja pappeja? Vaan minä sanon, että sinä olet +menetellyt kuin mies, ja niin sanovat muutkin, jotka tietävät mitä +taisteleminen on. Karaise mielesi, nuori mies, sinua vielä tarvitaan. +Vielä sinun haavasi paranee ja vuorosi tulee iskeä. + +-- Vielä minä tahdonkin iskeä, tahdon vielä kerran nähdä Ahman silmästä +silmään! + +-- Oikein. Se on miehen mieltä miehen päässä. Nyt lähdetään taas +elävien ilmoille. + +Kun kirkkorahvas jälleen saapui kirkkorantaan, soutivat siihen juuri +Vesaisesta jäljelle jääneet iiläiset. He olivat veneineen Oulunsuun +kautta kiertäneet ja saapuivat nyt mereltä päin. Se oli reipasta, +tervettä joukkoa, josta vähitellen levisi rohkeutta masentuneiden +kotimiestenkin mieliin. He tiesivät jo, että vainolainen oli ollut +vierailemassa, eikä hävityksen näky heitä siis äkkiarvaamatta +masentanut. Olivatpa iloisiakin, kun taas soutivat kotirannoilleen ja +saivat kohdata omaisensa. Siinä tapasi taas äiti kaivatun poikansa, +puoliso sai heittäytyä oman miehensä kaulaan ja tyttö tapaili arkana +ikävällä odotetun sulhonsa kättä. Tuotiin tuomisia, veneen täydet +tuliaisia, vaatteita, hopeata ja vaskea jaettiin jo törmällä omaisille. +Veneissä oli elämistä ensi aluksi, kyllä sitten taas uutta hankitaan, +lohduttelivat miehet. + +-- Mutta talon ne polttivat, vietävät, valittaa siinä muuan eukko +miehelleen. + +-- Vai polttivat! No, rakennetaan uusi ja entistä ehompi. Emme niitä +mekään siellä polttamatta jättäneet. + +-- Ja vaari vanhan kun tappoi partaniekka... + +-- Vai tappoi vaarin; mutta vanhahan tuo jo olikin. + +-- Pikku Jaska se kuoli säikähdyksestä, kertoo eräs nuorikko itkien +miehelleen. + +-- Pikku Jaskako, mitä sanot, oma pikku Jaskani? Niinkö säikähti pieni +peipposeni, jolle juuri toin vaskikellon heluksi. Itkettääpä minuakin. +Mutta, eukkoseni, -- saadaan uusi -- -- + +Syvä oli se haava, minkä taas tämä retki oli iiläisten elämiseen +iskenyt. Varsinkin oli kirkonkylä ja jokivarsi tuhkana. Sitä haavaa +poti monta vuotta. Mutta mieli toipui sentään pian masennuksistaan, ja +horjumattomalla sitkeydellään kävi kansa rakentamaan uutta elämistä +vanhoille raunioille. Talo kohosi entisen sijalle, karjaa kasvatettiin +uutta ja kesantoon päässyt pelto kynnettiin auki ja kylvettiin siihen +siemen säilymään tallessa talven yli lumen alla ja kasvamaan leivän +seuraavana suvena. + + + + +X. + + + Miekkaa Pohjola hioili, + Tapparata tahkoeli, + Piti viikkoista vihoa, + Ylen kauaista kaetta. + +Kesätyöt oli Pohjanmaalla tehty, elot leikattu missä leikattavaa oli, +riihet puitu, ja käsissä oli pimeä, sateinen syksy. + +Syysmyöhällä lokakuussa pidettiin siihen aikaan Oulujoen suussa suuret +markkinat. Sinne purjehti laivoja Turusta, Tukholmasta, Raumalta, jopa +joskus Riiasta ja Lyypekistäkin asti tuodakseen koko maakuntaan +välttämättömimpiä elatusvaroja ja tarvekapineita, suoloja, jauhoja, +rautaa, hamppuja, ja viedäkseen sieltä eläinten nahkoja, kaloja, +tervoja ja voita. Useita näitä kaukaisia laivoja oli nytkin ankkurissa +salmessa taikka satamassa joen suussa Linnansaaren alla. Mutta vielä +enemmän oli siellä pitkin rantoja kuin pinottuina rantamaalaisten omia +veneitä, suurempia ja pienempiä. Oulunsuun markkinoille purjehtivat +näet silloin vielä rantalaiset Kokkolasta Tornioon asti, ja +sisämaalaiset riensivät sinne myöskin joko soutaen jokia pitkin tai +metsäpolkuja astellen, kaikki vaihtamaan itselleen metsän ja karjan +tuotteita vastaan tärkeimpiä tarvekaluja pitkän talven varaksi. + +Olipa silloin muutaman viikon ajan elämää ja liikettä näillä muuten +hiljaisilla seuduilla. Veneitä tuli ja meni, tavaroita kannettiin +rannalle, ostajia keräytyi siihen; tingittiin, tarjoiltiin, +käänneltiin, punnittiin. Suurin liike oli kumminkin noiden kaukaa +tulleiden laivojen edustalla ja kannella; siellä säkkejä auottiin, +kyseltiin hintoja ja hierottiin kauppoja. + +Rannallekin Merikosken alle olivat kauppasaksat rakentamiinsa +lautakojuihin levittäneet tavaroitaan näytteille, ja siinä oli +kiiltokalua monenkinmoista, mikä katsojan silmää hiveli ja vietteli +ostamaan. Siinä edustalla kulki varsinkin nuorta väkeä runsaasti +edestakaisin, nauttien jo pelkästä katsomisestakin, siinä tapasivat +tuttavat toisensa, ja se oli alituisena kisapaikkana pitkin päivää. + +Siinä kulki Vesalan emäntäkin eräänä päivänä nuoren kälynsä kanssa. +Olivat edellisenä iltana tulleet Juhon seuraamina markkinoille, joilla +molemmat olivat ensi kertaa, ja olipa heillä nyt ihmettelemistä kaikkea +sitä uutta komeutta katsellessaan. Outoa väkeä vilisi mustanaan +edestakaisin, vieraita kasvoja näkyi kaikkialla, vaan kuului sentään +joukosta joku tuttavakin tervehtivän. + +-- Ka, onhan täällä kiiminkiläisiäkin, puhui Krankan Martta-muori, kun +Johannan kanssa ostoksiltaan heitä kohden kuupitti ja tuli tervehtimään +pulleana ja mahtavana kuin ainakin. -- Mutta miks'ette ole taloon +tulleet, kun kerran mailla olette, Helinäkin, sinä jota sinne meille +kohta pitemmäksikin aikaa odotettaneen ... niin, niin, veretpähän +kasvoihin karahtivat. + +-- Kuinka pitemmäksi ajaksi? kysyi Anni muka oudostellen. + +-- No etkö sinä tiedä, vaikka salaistahan tuo vielä lieneekin. Mutta +näin meidän kesken puhuen niin kuuluuhan niillä nuorilla olevan vähän +yhteisiä puuhia. + +-- Vai niin, ja minä olen luullut että sinne kotivävy meille otetaan, +kun on miehistä puute, jutteli Anni puoleksi leikillään. Sillä tiesihan +hänkin vähän niistä Hannun tuumista, mutta tiesi myös, että Helinä +siitä puhuttaessa oli kammoksunut joutumistaan äkäisen Martta-muorin +miniäksi. + +-- Mitä kotivävyä? kysyi Martta melkein suuttuneena. -- Onko siitä jo +tietoa? + +-- Eikö mitä, kiirehti Helinä vastaamaan. + +Mutta Anni jatkoi vieläkin muoria kiusatakseen: + +-- Onhan niitä siellä kotikulmallakin miehiä, vaikka niitä on +tapettukin. + +-- Hoo, ihmetteli Martta-muori ja melkeinpä kiivastui. -- Sitä minä +olen aina sille Hannulle sanonut että se on vetelys -- ilman se vielä +jääpi ja poikamieheksi, jos se tuolla tavalla jatkaa. Mitä se onkin +sillä peliä: kiehahtaa tänäpänä sinne ja huomenna tänne, naurattaa +kaikkia naisia eikä sitten pidä kiinni yhdestäkään. Mikä ne lie meidän +lapset pilannut. Tämäkin Johanna, se hylkii hyviä kosijoita, mutta +viisastut sinäkin tyttö, kunhan aikasi olet sitä herraspoikaa +haaveksinut, joka sinua keväällä imarteli. Nyt minä toki luulin, että +Hannulla oli vakavammat tuumat, mutta näin se aina vitkastelee. Mutta +kerrankin minä sille totuuden sanon... + +Muori oli saanut mielensä aivan kuohuksiin kiihotetuksi, hän melkein +kähisi haukkuessaan sitä poikavetelystään. Vesaisen suku oli arvossa +pidettyä koko Pohjanmaalla, ja Martta oli jo ollut hyvillään, että +sieltä saataisiin arvokas emäntä Krankkalaan, mutta siihen poikaan sitä +ei koskaan tiennyt luottaa. + +-- Ehkäpä se Hannu vielä ajattelee sitä Vienan tyttöä, jota se jo +kuuluu ruvenneen tänne kuljettamaan, vaikka sitten matkalle jätti, +pisti taas Anni väliin. + +-- Mitä Vienan tyttöä -- venakoitako tänne, höpsistä! Mutta tuossahan +tuo itse tulee... Hannu! ... selittäköön nyt itse asiansa. + +Hannu tuli ja tervehti hyvin ystävällisesti kiiminkiläisiä, Helinän +kättä varsinkin kauan puristi. Vaan Martta kiirehti heti selittämään: + +-- Vesalaan kuulutaankin kotivävy hommattavan. + +-- Tottako, Helinä? + +-- Ei kuin leikkiä. + +-- Mutta se voisi olla tottakin, jatkoi muori ja antoi siinä tiellä +pojalleen jo aluksi pienen nuhdesaarnan. Sitten hän kutsui Annin sekä +Helinän Krankkalaan. Hannun piti mennä voudin luo, jossa joukko +Pohjanmaan miehiä oli koolla ja johon Juhokin oli lähtenyt. Sieltä hän +lupasi tuoda Juhon mukaansa Krankkalaan. + +Tätä kokousta varten se oli Juho oikeastaan tullutkin markkinoille +neuvottelemaan toisten pitäjäin miesten kanssa. Paljon muuta +markkina-asiaa hänellä ei ollutkaan, ryöstetystä talosta ei ollut +paljon myötävää -- haava käsivarressa oli vielä syyskesän aikana +pitänyt häntä metsänkäyntiinkin kykenemättömänä. Mutta Vienan puolelta +oli taas kuulunut pahoja uutisia, ja ne hänet ajoivat liikkeelle. Ne +iiläiset, jotka siellä äsken olivat käyneet lunastamassa pois vanhan +kirkkoherransa ja muut vangit, olivat kertoneet, että vienalaiset +varustautuivat pelottavaa vauhtia. Muiltakin kulkijoilta oli kuulunut, +että jo heti Vesaisen joukon lähdettyä oli siitä retkestä pelästyneinä +Solovetin luostaria ruvettu uudelleen muurittamaan ja varustamaan; +sinne oli hankittu tykkejä ja pyssyjä ja näitä jälkimmäisiä oli suuret +määrät jaettu talonpojille. Sen lisäksi oli sinne tilattu sotaväkeä. +Kahden voivodin komennolla oli sinne tuotu monta tuhatta miestä julmia +tataareja, joita oli sijoitettu sekä luostariin että siihen uuteen +linnaan, jota nyt parastaikaa rakennettiin Suman pogostaan. Pelättävä +oli, että sieltä piankin tulisi tapahtumaan uusi hävitysretki +Pohjanlahden rannikolle. + +Näistä huolettavista uutisista oli miesten kesken syksyn kuluessa +paljonkin keskusteltu ja tuumittu oli, että pitäisi vielä kerran +laittaa valitus Ruotsin hallitukselle ja pyytää sotaväkeä maakuntaa +suojelemaan. Sillä kun vainolaisella on säännöllistä sotaväkeä apunaan, +ei Pohjanmaan kansa sitä enää yksin jaksa torjua. Niistä seikoista +oltiin nyt neuvottelemassa ja voudille puhumassa. Mauri Yrjönpojan +talossa oli koolla miehiä joka pitäjästä, talonpoikia ja pappeja, ja he +pyysivät, että vouti veisi heidän toivomuksensa hallitukselle perille. + +-- Menkää itse Ruotsiin pyytämään, kehoitti vouti. Minä olen asiasta +kirjoittanut monta kertaa. Paremmin tepsisi, jos itse menisitte. + +Mauri Yrjönpoika ei omasta puolestaan tahtonut kovin paljoilla +valituksilla rasittaa hallitusta, hänet muistettiin siellä kyllä +muutenkin. Mutta mielellään hän soi että kansa itse valitteli, paremmin +huomattaisiin kuinka huonossa tilassa maakunta oli. + +Liminkalaisista muutamat epäilivät, tokko tällaiseen toimenpiteeseen +olisi syytä; he olivat vieläkin kopeasti varmoina, että heidän +väkirikkaisiin kyliinsä ei vainolainen kumminkaan uskalla tulla. Vaan +vanha Kauppi osoitti vaaran tällä kertaa etupäässä uhkaavan juuri +heitä. + +-- Iin kylät ovat paljaina, sanoi hän, ne on kahdesti ryöstetty +puolessa vuodessa. Jos vainolainen nyt tulee, niin ei se Iihin tule, +vaan hyökkää suoraan joko Kemiin tai Liminkaan. Ja kun vienalaisilla +nyt on sotaväkeä apunaan, niin eivät ne arkaile hyökätä suorastaan +tänne, varsinkin jos tietävät, ettei täälläkään minkäänlaista +varustusta ole. + +-- Niinpä taitaa olla, miettivät silloin liminkalaisetkin. Ja +yksimielisesti päätettiin lähettää lähetyskunta suoraan Ruotsiin +kuninkaan luo pyytämään tältä suojelusta uhatulle maakunnalle. + +Lähetyskuntaan valittiin Kalajoen kirkkoherra Ljungo, Juho Vesainen ja +Hannu Krankka. Jo kahden viikon perästä nämä miehet päättivät lähteä +Oulunsuusta Hannun omalla laivalla Tukholmaan. Valtakirjat kolmen +pitäjän puolesta kirjoitettiin, ja onnea toivottivat toiset miehet +lähteville, kehoittaen heitä suoraan ja vakavasti kuvaamaan hyvälle +kuninkaalle kansan avutonta tilaa, -- he luottivat siihen, että hän ei +heitä ainaiseksi jättäisi julman vihollisen myötään ryöstettäviksi ja +rääkättäviksi. Ja hyvin toivein ja rohkaistuin mielin erosivat +Pohjanmaan miehet, palatakseen kukin kotipitäjäänsä kertomaan, että +apua oli odotettavissa. -- + +-- Nämä pojatpa lähtevät maailmaa katselemaan ja puhuttelemaan +kuninkaita ja korkeita hallitsijoita, kehuskeli Hannu, kun rehennellen +Juhon kanssa astui Krankkalan tupaan. -- Eikö käy kateeksi, tytöt? + +-- Ota minut mukaasi, pyysi Johanna, silmät intoa hehkuen. + +-- Ettäkö saisit siellä tavata sen nuoren herran, joka sinua täällä +keväällä mielisteli? Maltahan, sisarueni, vielä se Bagge tänne palaa. +Ja tänne tulee sotaväkeä ja sotaherroja ja pulskaa elämää. Eikä sitten +sinunkaan, Helinä, enää tarvitse pelätä Ahman tulevan ryöstämään... + +Niin intoili Hannu antautuen kuten ainakin kokonaan sen uuden +mielijohteen valtaan, joka hänet kullakin hetkellä sai innostumaan. Hän +oli iloinen kuin vasikka, hyppi ja nauratteli koko perekuntaa +hullunkurisuudellaan. Hymähdellen katseli häntä Juho: aina herkkä +liekkiin leimahtamaan, mutta yhtä herkkä laukeamaan! + +Illan iloksi laittoi Martta-muori hypyt Krankkalaan, johon kutsui +valiojoukon markkinanuorisoa. Tanhut tömisi tanssijajoukon alla, +hilpeästi helähteli nuorten nauru, ja mielihyvin sitä vanhemmat ihmiset +katselivat nauttien viljalti tarjottua talon vankkaa olutta. Annin +silmät kiintyivät erityisesti seuraamaan Johannaa, joka hehkuvin poskin +siellä heiluili korskeimpana kukkana tyttöjoukossa. Ja hänelle muistui +niin elävästi mieleen velivainajansa, Lauri. Siitähän sillä pojalla oli +ollut hiljainen tuuma viedä emäntä Torvisen vanhaan kotiin Kemiin; +monesti se oli Johannaa lemmittynään maininnut, vaikk'ei, ujo kun oli +luonnoltaan, vielä ollut kosia ehtinyt. Siellä se nyt veli makasi +kuolleena kaukana vieraalla maalla... + +Kun Johanna sattui tanssin lomassa hänen vierelleen istahtamaan, +kysäisi Anni: + +-- Et tainnut itse tietääkään, että sinulta sulhasmies jäi kesällä +Vienaan? + +-- Lauriko? Kelpo poika, vaan arka. Minulla pitää olla sellainen +tulinen mies, jolla on rohkeutta käsiksikin käydä... + +-- Semmoinenko kuin se nuori herra? ivaili vieressä istuva tyttö. + +-- Juuri semmoinen. -- + +Hannu pyöritteli palavissaan ja täydessä touhussa kylän tyttöjä, mutta +Helinää hän varsinkin koetti hyvitellä. Mutta hiljaisena kuin ainakin +pakeni tyttö usein seinävierellä istuvain riviin. Sitä Martta-muorin +silmät vähän huolestuneina seurasivat, ja tanssin välillä hän tapasi +poikaansa hiasta kiinni ja vei porstuaan. + +-- Laitakin nyt asiasi Helinän kanssa selville, häpeäksihän tämä muuten +talolle kääntyy. Sen on naittaja täällä, parasta olisi, jos saataisiin +kihlajaiset valmiiksi jo täksi illaksi. + +-- Ja ne saadaan, vakuutti Hannu. + +Kuumasta pirtistä pistäysi Helinä hetken kuluttua pihalle ja käveli +yksin jokiahteelle. Hannu riensi jäljestä, ja samassa tuokiossa hän oli +jo tytölle asiansa ajanut. Mutta Helinä loi katseensa maahan ja vastasi +arkaillen: + +-- Ei lie minusta näin ison talon emännäksi, sinä tarvitset +toimekkaamman -- ja äitisi myös. Ja sinullahan on niin monta valilla. + +Hannun masentui luonto, ja omatuntokin rupesi häntä soimaamaan, että +näihin rukkasiin voipi olla omaakin syytä, hän kun aikoinaan oli ollut +vähän hulivili ja nytkin oli siitä Vienan tytöstä niin paljon puhuttu. + +-- Ethän lie sydämellesi sitä pannut, kun leikkiä laskin sen +karjalattaren kanssa? + +-- Eikö mitä, muuten olen vain mielestäni niin nuori ja höperö, lapsi +vielä. + +-- Mutta siitähän vartut. + +-- No anna sitten olla vastaiseksi. + +Hetki oli tuskallinen vähän molemmille. Mutta äkkiä nosti Helinä +katseensa, ja kiireesti, ikään kuin jouduttaakseen sanojaan, hän +kysäisi: + +-- Kuule, tuosta karjalattaresta muistui mieleeni... Jos sinä olisit +hänet tänne tuonut ja vaimoksesi ottanut, niin olisitko sitten vielä +lähtenyt sotimaan hänen sukulaisiaan vastaan ja hävittämään hänen +kotiaan? + +-- Enhän minä sitä niin paljon aikonutkaan... + +-- Et, mutta jos olisit aikonut...? + +-- Ka, mistä sinulle se nyt päähän pälkähti? + +-- En tiedä ... näet nyt kuinka höperö minä olen. Ajattelin itsekseni +sitä juuri äsken... + +-- Enpä olisi tainnut lähteä. -- Mutta usko pois, enhän minä sitä +venakkoa aikonutkaan, vaikka se näkyy mieltäsi kaivelevan. Mutta nyt +minä näytänkin ja vannon, etten toista tyttöä enää katselekaan enkä +huoli, jos en sinua saa. + +-- Älä vanno. + +-- Vannon! + +Nolona palasi hän tupaan eikä enää puuttunut nuorten tansseihin. Taas +oli luonto lauennut. Mutta kun Martta-muori ehätti häneltä kysymään, +mitä hän oli toimittanut, vastasi hän vältellen: + +-- Kesken se vielä on. + +-- Kaikki sinulta aina jääpi kesken! + +Helinä istui tuvan portailla toisten tyttöjen rinnalla, mutta heidän +leikkipuheitaan hän ei kuunnellut. Sitä hän mietti siinä samaa asiata, +jota hän niin monesti ennenkin oli itsekseen miettinyt, josta hän oli +uneksinut öin ja päivin: Olisikohan Ahma vielä tullut Iin kyliä +ryöstelemään, jos se hänet olisi mukaansa vienyt vaimokseen? Eiköhän se +olisi pitänyt lupaustaan, ettei enää koskaan tulisi Pohjanmaan pitäjiä +hävittämään? Ja olisikohan Juhokaan sitten enää lähtenyt Ahman taloa +polttamaan, jos tiesi hänen siinä olevan emäntänä? Eikö Juhosta ja +Ahmasta olisi voinut tulla ystäviä? Ja jos olisi voinut tulla, niin +mieluummin hän, Helinä, olisi lähtenyt Ahmalle kuin Hannulle! + +Se oli hänen lapsellisen mielensä suuri, salainen kysymys, jota hän +viime loppiaisesta asti oli hautonut mielessään. Jo silloin oli Ahma +hänet niin lumonnut, ettei Helinä saanut häntä karkotetuksi mielestään. +Ja tytön hiljaisissa haaveissa oli tuo julma soturi muuttunut leppeäksi +mieheksi, joka voi rakastaa ja jota voisi rakastaa... Niin se oli +hänestä kesälläkin tuntunut, vaikka hän kyllä vapisikin tuon pelätyn +miehen käsissä... Mutta usein oli senkin jälkeen hänessä uudistunut se +kysymys: miksi eivät Ahma ja Juho voisi elää ystävinä? Voisiko hän sen +ystävyyden saada aikaan? + +Sitä hän haaveili kuuntelematta toisten tyttöjen pilapuheita ja +pistosanoja. + +Seuraavana aamunakin, kun hän Juhon ja Annin seurassa purjehti +Oulunsuun satamasta merelle päin ja kun laitaiseen luovimalla pyrittiin +Kiiminkijoen suulle, hän istui veneen pohjalla ja mietti sitä. Puolella +korvalla hän vain kuunteli, mitä Juho ja Anni perässä keskustelivat. He +juttelivat siitä Tukholman matkasta, ja Anni valitti, että hänen +miehensä taas jättää hänet yksin. Hän kertoi, miten hän oli ikävöinyt +ja itkenyt ja kärsinyt koko menneen kesän, miten hän oli öillä valvonut +ja pelännyt vihollisen tuloa ja miten puolikuoliaaksi oli säikähtänyt, +kun Ahma yht'äkkiä ilmestyi ovelle. + +-- Jätät meidät taas turvattomiksi. Ei tiedä, minä päivänä se Ahma taas +voi pihalle hiihtää. Kahdesti se jo on Helinääkin ollut viemässä, +kolmannella kerralla se ei meitä kotiin jätäkään. + +Juho istui hetkisen mietteissään. Tuota hän jo oli ajatellut ja +huolehtinut paljon enemmän kuin Anni saattoi aavistaakaan. Mutta hän +oli kerta siinä asemassa, että hänen ei sopinut kieltäytyä kuntalaisten +luottamustoimesta. + +-- Ei auta, sanoi hän. -- Ja tuskin se Ahma vielä hetiaikoihin +hiihtämään kykenee, se kuuluu saaneen Tapani vainajan hangosta siksi +hyvän tällin. + +-- Vaan jos se kykenee, niin meille se taas ensimmäisenä työntyy. + +Juho ei vastannut mitään, hänen täytyi myöntää, että totta se oli. +Ahman viha häntä kohtaan oli yhtä tulinen kuin hänen oma vihansa Ahmaa +kohtaan. Hetkinen istuttiin Vesaisen veneessä ääneti ja katsottiin, +kuinka alus kepeästi hyppeli aaltojen yli pohjoista kohden, tuulen +purjetta pullistaessa. Äkkiä kääntyi Helinä perään päin ja kysäisi: + +-- Voisitko sinä, Juho, koskaan leppyä Ahmaan? + +-- Ahmaan -- en koskaan. + +Taas istuttiin sanaa puhumatta, ja kotvasen kuluttua virkkoi Helinä +taas: + +-- Mutta luuletko, että Ahma voisi leppyä sinuun? + +-- En. Hän ottaa minulta hengen, missä sen vain saapi -- mutta minä sen +otankin häneltä! + +Helinä tuijotti miettiväisenä, silmiään räpäyttämättä, kauan aikaa +hyrskyviin aaltoihin. Ja vielä kolmannen kerran hän kysyi matalalla +äänellä silmiään kohti nostamatta: + +-- Ettekö siis voisi sopia millään ehdoilla? + +-- Niinkö Ahma ja minä? vastasi Juho vitkastellen purjenuoraa +kiinnittäessään. -- Emme millään ehdoilla. + + + + +XI. + + + Salon synkimmän sisässä, + Korven kolkon kainalossa, + Näkevi salaisen saunan, + Piilopirtin pikkaraisen + Kahden kallion lomassa, + Kolmen kuusen kulman alla. + +Vain Ahvenanmerellä oli syksyinen myrsky vähän hätää näyttänyt +Pohjanmaan miehille, jotka pienoisella jahdillaan purjehtivat +Oulunsuusta Tukholmaan, muuten oli matka ollut aivan vaaraton, vaikka +vuodenaika olikin myöhäinen. Krankkalan vanha kippari tunsi väylät, +osasipa hän luovia Tukholman kapeavetisen, kauniin saaristonkin läpi +aina Määlarin laskuun asti, ja eräänä iltana he laskivat jahtinsa +satamaan aivan kuninkaallisen linnan alle. Valitut lähetysmiehet, +Kalajoen kirkkoherra, Juho Vesainen ja Hannu Krankka, nousivat maihin, +laivamiesten toimeksi jätettiin myödä ja tarpeellisiin tavaroihin +vaihtaa ne maalaistuotteet, joita mukaan oli otettu. + +Ljungo Tuomaanpoika oli jo ennen Upsalasta käsin käynyt valtakunnan +pääkaupungissa ja osasi opastaa äkkinäisiä tovereitaan, jotka eivät +ennen eläessään olleet oikeata kaupunkia nähneet, saatikka sitten niin +suurta ja komeata kuin Tukholma jo silloin ajan oloihin nähden oli. +Siellä he tepastelivat pitkin katuja lammasnahkaturkeissa ja +tervatuissa kautokengissään ja ihmettelivät sitä outoa komeutta. +Monesti nämä erämaan lapset seisottivat askeleensa ja jäivät pää +pystyssä kummastelemaan noita vieressään kohoavia kivirakennuksia, +linnoja ja kirkkoja: sitä lasien paljoutta, sitä värien runsautta, sitä +salvu- ja kivimiehen työpaikkaa! Suuret kivisillat viivyttivät heidän +huomiotaan, he ihmettelivät laitureihin laskettujen laivojen +lukumäärää, suuruutta ja komeutta, ja varsinkin panivat muhkeat +nelipyörävaunut, jotka parihevosten vetäminä ohi viilettivät, heidät +kummiinsa. Pohjanmaalla ei näihin asti vielä oltu minkäänlaista +ratasajopeliä nähty, ei ollut maanteitä, eikä niitä siis tarvittu. + +He olivat ensi aluksi aivan pyörällään siitä liikkeen hurinasta, siitä +väen vilinästä. Niinhän ne olivat kuin alituiset markkinat. Outoja +pukuja siinä oli jos jonkinlaisia, hienoja ja ruumiin mukaisia, +niinkuin kuoria makkarassa, sotaväkeä siellä marssi ryhdikkäänä +tahdissa komeissa, kiiltävissä univormuissaan, ja naiset, ne nyt +näyttivät niin somatekoisilta, hoikkaisilta ja pehmeiltä, että Hannu +toisinaan kesken kävelynsä pysähtyi, tempasi Juhoa käsivarresta ja +näytti sormella: + +-- Katsopas tuossakin, niin on kuin meren kaisla, tekisi mieli +kouransilmäänsä puristaa, että jäisikö jälkeä... + +Ja kun he olivat satamassa tavanneet muutamia suomalaisia merimiehiä ja +näiden kanssa illalla pistäytyivät kirkkaaksi valaistuun, seiniltään +kuvitettuun kapakkaan, jossa hempeät neitoset tarjosivat hohtavista +tinamaljoista Espanjan kihahtavia viinejä, niin jopa pääsi Hannulta +nauru, eikä hän malttanut olla hihkaisematta: + +-- Hei pojat! Tämäpä vasta maailmaa on! Enpä huolisi taivaaseen +pyrkiäkään, jos täällä saisin elää. -- + +Moniaita päiviä he viipyivät Tukholmassa, ja Kalajoen kirkkoherra kulki +sillä aikaa korkeiden viranomaisten puheilla kertomassa heidän matkansa +tarkoituksesta ja tiedustelemassa miten kuninkaan puheille päästäisiin. +Vanha Juhana-kuningas ei ollut pääkaupungissa, hän asui Gripsholman +kauniissa, syrjäisessä linnassa, jossa hänen hovinsakin oli ja johon +hän äsken, kun vanhuus ja tauti rupesi heikontamaan voimia, oli +kutsunut hallitustoimiin apulaisekseen nuoremman veljensä, +Södermanlannin herttuan Kaarlen. Pohjanmaan miesten anomus päästä +kuninkaan puheille saatettiin hänen tietoonsa, ja jo muutaman päivän +perästä tuli heille kutsu saapua Gripsholmaan. Laitettiin kuninkaan +käskystä heille sinne kyytikin, ja ensi kerran ajelivat nyt Hannu ja +Juho sillan sileyistä maantietä myöten nelipyöräisissä, notkeasti +keinuvissa vaunuissa, joita korskuvat pekunat nopeasti kiidättivät +eteenpäin. + +Nämä lähettiläät valtakunnan kaukaisimmalta kulmalta olivat näet sangen +mieluisia ja tervetulleita vieraita Ruotsin hoviin. Uteliaana odotti +heitä vanha kuningas. Kaikua sen taistelun rytäkästä, jota viime +vuosikymmenenä oli peräpohjassa käyty Vienanmeren ja Pohjanlahden +ranta-asukkaiden välillä, oli vihdoin vähäisen kuulunut Ruotsin +hallitukseenkin asti. Pietari Bagge oli matkaltaan palatessaan tiennyt +siitä katkelmia kertoa, ja voudit olivat kirjeissään siitä usein +maininneet. Viimeisten ryöstöretkien yhteydessä oli Juho Vesaisen nimeä +jo monesti mainittu Ruotsin hovissa ja jännittyneinäpä sen vuoksi +tahdottiin nähdä tätä omituista, itsenäistä, tarunomaista +talonpoikaissankaria, joka siellä asutuksen rajamailla naapureistaan +keräämällään joukolla uljaasti puolusteli kotoisia seutujaan ja +pelottomasti teki laajojen erämaiden taakse hävitysretkiä vihollisen +alueelle, synnyttäen siellä kauhua ja vapistusta. + +Nuo pohjanperän kaukaiset seudut ja olot olivat siihen aikaan vielä +kokonaan peittyneet jonkinlaiseen tarumaiseen, paksuun huntuun, jonka +alle hyvin harvoin tarkemmin oli silmäilty. Sen kansa eli vielä omaa, +itsenäistä, muista erotettua elämätään, johon sen, pirkkalaisaikojen +perijänä, katsottiin olevan oikeutetunkin. Hallitus sekaantui hyvin +vähän sen sisäisiin oloihin; vouti kantoi sieltä vuosittain veron, +sotaväkeä käytiin sieltä tuon tuostakin kirjoittamassa, mutta muuten +sai kansa itse pitää huolta toimistaan ja tarpeistaan. Sen +kaupparetkistä Lappiin ja Jäämeren rannoille, sen sotaisista hankkeista +ja itsepuolustuspuuhista, jotka olivat synnyttäneet lujan +yhtenäisyystunteen rahvaanmiesten kesken, kerrottiin Ruotsissa kuin +satuna, mutta sitä hyvin vähän tunnettiin. + +Ruotsilla oli näihin aikoihin ollut pitkällinen sota Venäjää vastaan, +vaikka nyt juuri vähän aikaa sitten välirauha oli saatu solmituksi. Nuo +pohjanperän kahakat eivät olleet missään suoranaisessa yhteydessä tämän +sodan kanssa, sen Ruotsin hallitus kyllä tiesi, mutta voisivatko ne +siihen jotenkin vaikuttaa, voisiko Ruotsilla olla niistä jotakin etua? + +Viime aikoina oli varsinkin Kaarle-herttua erityisesti kiinnittänyt +huomionsa Lapin seutuihin ja Jäämeren sekä Vienan rantoihin. Hän oli +puhutellut vouteja, jotka vuosittain Lapissa kulkivat, hän oli tavannut +merimiehiä, jotka olivat purjehtineet Vesisaaressa, Kuolassa ja +Arkangelissa, ja nämä olivat hänelle kertoneet, että tuolla tunturien +takana oli maailmaa sielläkin; siellä oli rikas kalastus, metsänriistaa +viljalti, valaita pyydettiin, suolaa keitettiin, ja vilkas kauppa kulki +sieltä moneen maahan. Mutta mihin valtakuntaan mikin paikka oikeastaan +kuului, siitä ei kukaan osannut tehdä selkoa, vaikka kyllä kerrottiin, +että tanskalaiset yhdeltä puolen ja venäläiset toiselta viime aikoina +olivat ruvenneet sinne kiinnittämään kynsiään: Tanskalla oli linna +Vuoreijassa, venäläiset rakensivat kaupunkeja ja luostareita Petsamoon, +Kuolaan ym. Mutta kävihän siellä Ruotsin voutikin veroa kantamassa, +siellä pirkkalaiset olivat vielä viime aikoihin isännöineet, ja +siellähän nyt vielä heidän jälkeläisensä kulkivat kauppamatkoilla ja +sotaretkillä... Pitihän siellä Ruotsillakin olla sananvaltaa, mutta +mitä myöten ja kuinka paljon? + +Siitä hän oli jo muulla tavoin ruvennut selkoa ottamaan, ja nyt oli +hänelle Pohjan miesten lähetyskunta tervetullut apu. -- + +Gripsholmassa miehet saatettiin kuninkaan luo, joka istui lepotuolissa +vanhuuden jo koukistamana. Harmajaksi oli jo käynyt hänen tuuhea, +punainen partansa, ja vaivoin enää jalka miestä kannatti. + +-- Terve, Suomen miehet! -- Niin tervehti Juhana tulevia suomen +kielellä, jota hän vielä muutamia sanoja muisti Turun ajoilta, jossa +hän Suomen herttuana ollessaan oli asunut ja silloin kansan kieltäkin +vähän opetellut. Rupesi sitten kyselemään Pohjanmaan oloista ja +huolista, tahtoen tarkan selon pienimmistäkin seikoista. Ljungo +Tuomaanpoika, joka kielentaitavana eniten oli äänessä, kertoi viime +aikain tapahtumat Pohjanmaalta ja sen kansan kärsimykset ja vaarat. Hän +kuvasi, miten tuo verinen taistelu molempain heimokansain, karjalaisten +ja pohjalaisten, välillä jo kauan oli kestänyt, miten se oli käynyt yhä +tuimemmaksi ja verisemmäksi, muuttunut sisämaan kalajärvillä ja +lappalaisten kauppapaikoilla käydyistä kahakoista varsinaiseksi +hävittäväksi sodaksi, joka ensin rajoittui ainoastaan ulompiin kyliin, +mutta sittemmin siirtyi aina rannikon väkirikkaimpiin pitäjiin asti, +joista Pohjanmaalla muutamat, kuten Ii ja Kemikin, jo oli aivan +paljaiksi hävitetty ja ryöstetty, vaaran toisille käydessä myötään +suuremmaksi. Kuluvan vuoden veriset kahakat hän kuvasi tarkalleen. +Tähän asti on, sanoi hän, taistelu ollut yksinomaan talonpoikain +keskeistä, mutta nyt on jo Venäjän puolella hallitus ottanut nämä +kahakat huomioonsa ja lähettänyt sotaväkeä Vienaan, joten pohjalaiset, +jotka näihin asti, joskin suureksi turmiokseen, ovat pitäneet puoliaan, +nyt ovat ehdottomasti joutuneet huonommalle puolelle ja jääneet +avuttomiksi. Apu Ruotsin hallituksen puolelta on siis välttämättömän +tarpeellinen, jos ei maan ja kansan mieli joutua aivan perinpohjaisen +häviön omaksi. Siitä syystä on kansa heidät lähettänyt pyytämään +sotaväkeä suojelemaan Pohjanlahden rannikkoa vienalaisten +hyökkäyksiltä. + +Tarkkaavasti kuuntelivat Juhana ja Kaarle-herttua tätä kertomusta, ja +vastaus oli hyvin suosiollinen. Kuningas vakuutti, että hän ei suinkaan +jätä pohjalaisiaan pulaan, vaan lupasi jo aivan pian lähettää sinne +riittävän suojelusväen. Sen varman kuninkaallisen sanan hän käski viedä +tervehdyksenä Pohjanmaan miehille. Hän kehoitti heitä edeskinpäin +urhokkaasti puolustamaan kyliään, ja rahvaan verotaakkaakin hän +palkkioksi lupasi huojentaa. Ottipa hän jo myöskin puheeksi linnan +rakentamisen Pohjanmaalle, kyseli missä sille sopiva paikka olisi ja +aikoi piakkoin laittaa miehiä siitä huolta pitämään. Hyvin toivein +poistuivat Pohjanmaan miehet hallitsijansa luota, vieläpä heille +kaikille kuninkaan käskystä lahjatkin annettiin, -- Vesaiselle Juhana +käski antaa komean miekan, jonka hamaraan oli uurrettu sanat +"palkkioksi urhoollisuudesta". + +Muhkeasti kestittiin miehiä linnassa, komeapukuiset palvelijat +toimittivat heille ruokia ja juomia. Mutta ennen heidän lähtöään kutsui +Kaarle-herttua Vesaisen vielä erikseen puheilleen. Oli tullut +mainituksi, että Juhokin oli käynyt Lapin-retkellä Jäämerellä asti, ja +siitä hän tulkin avulla tarkemmin kyseli. Juho kertoi hänelle, että +Torniosta ja Kemistä käydään noilla Lapin-retkillä vieläkin joka vuosi, +käydään Jäämerellä asti, jossa kemiläisillä on Varangissa varsinainen +asemapaikkansa. Ennen oli Lapin-kävijäin vaikutusala ulottunut +laajemmallekin itään päin, mutta nyt olivat venäläiset perustaneet +sinne Petsamonvuonoon luostarin, joka on lyönyt sen seudun lappalaiset +alleen. + +-- Onko se luostari edes venäläisellä alueella? kysyi Kaarle innostuen. + +-- Ei ole Lapissa mitään rajoja, vaan Pohjanmaan miehet siellä ennen +ovat verottaneet. Mutta nyt on luostari vienyt heiltä sen tulon +kokonaan. + +-- Eikö Ruotsin Lapin-voudin valtakaan ulotu sinne? + +-- Ei. Munkit siellä isännöivät. + +-- Mutta se luostari pitäisi hävittää pois sieltä, nuo tungeskelevat +munkit pitäisi karkottaa koko rannikolta! Sillä tällä tavoinhan meidän +valtakuntamme menettää osan vanhaa aluettaan! + +Niin huudahti herttua harmistuneena ja käveli lattiata edestakaisin +mietteissään. Vihdoin hän pysähtyi Juhon eteen. + +-- Mutta te pohjalaisetkin olette sankarijoukkoa, tottuneet tappelemaan +ja hävittämään. Menkää te ja hävittäkää se luostari maan tasalle! Ja +hävittäkää Kuolan linna ja koko venäläinen asutus Lapista. Jos te sen +teette, niin saatte takaisin oikeutenne verottaa lappalaisia siellä. + +Kun tulkki oli tämän Juholle kääntänyt, katsoi herttua terävästi Juhon +silmiin ja kysyi: + +-- Luuletko voivasi tehdä sen? + +-- Voin, vastasi Juho varmasti, ja hänenkin silmänsä välähti intoa. + +Herttua meni pöydän ääreen, kirjoitti paperille muutamia sanoja, antoi +paperin Vesaiselle ja virkkoi: + +-- Tässä on valtakirja, jossa minä olen sinut määrännyt Jäämeren-retken +päälliköksi. Ja jos hyvin teet tehtäväsi, niin palkkiosi on oleva +runsas. + +Ja hän ojensi kätensä sarkakauhtanaiselle talonpojalle hyvästiksi. -- + +Hilpeällä mielellä ja hyvin toivein lähti pohjalainen lähetyskunta +Tukholmasta paluumatkalle, viedäkseen kuninkaan varman lupaussanan +lohdutukseksi huolestuneille kotolaisilleen. Melkeinpä oli ylpeyttä +heidän mielessään siitä, kun heitä hovissa niin hyvin oli kohdeltu, ja +nautinnokseen he ajattelivat, miten omaisilleen ja naapureilleen +kertoisivat keskusteluistaan ja kesteistään kuninkaan linnassa ja +näyttelisivät saamiaan lahjoja. Vanha kirkkoherrakin hyräili hyvillään +laivan kannella, ja Hannu kehuskeli ja valehteli laivamiehille, miten +kuningas muka ateriankin aikana oli heitä taputellut olalle ja sanonut: +"Syökää te pojat, mutta kylläpä te syöttekin!" + +Mutta syksy oli käynyt myöhäiseksi, marraskuu oli jo lopulleen +kulumassa, paluumatka kävikin vaikeaksi. Myrsky hätyytteli jo heti +alussa, sitä vastaan saatiin tapella monta päivää, ja kun vihdoin +Merenkurkkuun ehdittiin, oli jo jäitä liikkeessä, eikä päästykään läpi. +Suomen puoleinen rannikkokin oli jo kiinteässä jäässä, ei auttanut muu +kuin piti palata takaisin. Monien vastuksien perästä päästiin vihdoin +terveinä Gävlen satamaan, johon laiva täytyi jättää talveksi. Siellä +oli pohjalaisten ensiksi keliä odotettava, ja vasta joulun alla he +pääsivät lähtemään paluumatkalle Pohjanlahden ympäri kotiaan kohden. Se +oli harmittava vastoinkäyminen, mutta minkäpä sille teki. + +Tammikuun alkupuolella -- oli jo solahdettu vuoteen 1590 -- ehtivät +lähettiläät Tornioon ja ajoivat Niilo Oravaisen taloon, mahtavan +Lapin-kävijän ja Lapin-voudin, jonka seurassa Vesainen kerran oli ollut +Lapin-matkalla. Mutta täällä oli heitä vastassa pahoja, masentavia +uutisia, jotka olivat omiaan tekemään aivan arvottomiksi ne hyvät +sanomat, jotka he toivat tullessaan. Hallituksen luvattu apu joutui +liian myöhään. Tornioon asti Oulunsuusta rientäneet pakolaiset tiesivät +näet kertoa, että venäläiset jo olivat tehneet hävitysretken +Pohjanmaalle taikka olivat vieläkin parhaillaan hävitystään tekemässä. + +Viattomain lasten päivänä -- niin kertoivat pakolaiset -- oli Oulun +jokivarrelta ruvennut näkymään mustaa savua, ja kamalan punaiselta oli +paistanut itäinen taivas. Huolestuneina olivat jokisuulaiset niitä +merkkejä katselleet, mutta kauan ei heidän tarvinnut odottaa, ennenkuin +saivat varmat sanat. Pelästyneitä pakolaisia oli rientänyt jokivarrelta +alaspäin, ja ne olivat kertoneet, että heidän talonsa ne paloivat ja +että vihollinen, jota nyt oli oikeata sotaväkeä, jalka- ja ratsuväkeä +tuhansia miehiä, oli täyttä vauhtia tulossa alaspäin jokisuuta kohden. +Siinä joukossa oli ollut julmia tataarilaisia, jotka löivät kuoliaiksi +kaikki elävät ja ihmiset, mitä eteen sattui. Hädin tuskin olivat +pakenijat saaneet henkensä pelastetuksi ja hakivat nyt paikkaa, missä +piillä julmaa vihollista. + +Se sanoma oli Oulunsuussa herättänyt hirmuista häiriötä ja melskettä. +Jokainen juoksi pelastamaan, mitä hänelle kalleinta oli, kiirehtiäkseen +pakoon, mutta harvat olivat pakoon ehtineet, ennenkuin vainolaiset jo +olivat olleet kylässä. Olivat muutamat vastarintaakin ajatelleet, vaan +ne tuumat oli täytynyt hylätä tykkänään, kun kuultiin vihollisia olevan +semmoinen määrä. Kuka oli ehtinyt valjastaa hevosensa, riipaista rekeen +jotakin vaatekappaletta ja lähteä lapsineen ajamaan kierälle jäälle, se +oli pelastunut. Hailuotoon olivat monet paenneet, toiset ajoivat +rannikkoa pitkin Tornioon asti. Kamala lieska oli heidän selkänsä +takana noussut palavista taloista, ja vielä monen peninkulman päähän +oli taivaanranta veriselle punoittanut. + +Niin kertoivat pakolaiset Oravaisen pirtissä, ja kauhistuen sitä +Ruotsista palaavat kuuntelivat. Hannu aavisti heti, että tuhkana se nyt +on hänenkin uhkea talonsa, mutta kuinka on kotiväen käynyt, äidin ja +sisaren? Ja Juhon sydäntä vihlaisi pelottava ajatus: onko Ahma mukana? +Jos on, niin kolkosti on käynyt suojattomiksi jääneiden kotona +Kiimingissä. Hävitys siellä kai kaikissa tapauksissa taas on käynyt, +mutta Anni ja Helinä...? + +-- Mitähän myöten lie hävitys ulottunut? kysyi hän levotonna. + +-- Ei ole tietoa. Kemissä asti ne eivät vielä ainakaan ole käyneet, +eikä ole Iistäkään mitään kuulunut. Vaan ne voivat ensiksi ryöstää +Oulujoen eteläpuolen. + +Vesainen mietti hetkisen ja virkahti sitten: + +-- Minä lähden kohta ajamaan. Tuletko mukaan, Hannu? + +Hannu oli heti valmis, mutta toiset estelivät: + +-- Mitäpä te sinne surman suuhun. Ei teistä ole siellä apua kumminkaan, +päänne vain menetätte. + +-- Menköön pää. Anna, Niilo, vahvimmat porosi, jotka hengästymättä +jaksavat tästä juosta Kiimingin suuhun. + +Eikä viivytty siinä monta hetkeä, ennenkuin molemmat miehet istuivat +ahkiossa ja antoivat vankkain härkäporojen täyttä nelistä kiidättää +poikki hankien kaakkoa kohden. Kalajoen kirkkoherra jäi Tornioon +odottamaan varmempia uutisia. + +He ajoivat illan ja läpi yön malttamatta antaa poronsa muuta kuin +toisinaan hetkisen hengähtää. Oli talven kovimpia pakkasöitä, jää +paukkuili ja ulvoi surullisesti halkeillessaan kylmän pakosta, ja +lämmin henki jäätyi melkein kohta sieraimista huokuessaan. Porot +vetivät sitkeästi ja väsymättä, vaan aamupuoleen jo rupesi vauhti +heikkenemään. Mutta samassa oltiinkin Kiimingin suussa, ja vielä +jaksoivat porot vetää Haukiputaan ensi taloihin; siellä ne sentään +olivat niin uupuneet, läähättivät niin pahasti, ettei ollut enää +lähtemistäkään niillä jatkamaan. + +Miehet astuivat pihalle, kolkuttivat pirtin ovelle. Ei vastausta. +Repäistiin ovi auki. Pirtti kylmillä, eläjää ei ketään. Mentiin toiseen +taloon. + +Sama juttu. Asukkaat näyttivät hävinneen kokonaan, lienevätkö paenneet +vai tapetutko niin tarkoin. + +Hakemalla löysivät miehet taloista kahdet sukset ja päästettyään +poronsa naavametsään he lähtivät hiihtämällä painamaan jokea ylöspäin. +Juho ponnisti sitä tiukemmin, kuta lähemmäs Vesalan maita hän ehti. Jo +kuumotti tuttu tupa valkoista hankea vastaan. Mikä ihme, se on +polttamatta! Mutta entä asukkaat? + +Tuiskuna rientää Juho ovelle: pirtti on kylmillä, kaikki sisällä hujan +hajan, ei elävän jälkeä missään. Lunta on kinostanut navetan oven +eteen, ja talli on tyhjä. Missä ihmiset? Ryöstetytkö vai tapetut, vai +ovatko päässeet pakoon? + +Kiduttava epävarmuus vaivasi miestä kahta kamalammin. Ei mistään saanut +tietoa, kaikki jäljetkin talosta oli tuisku peittänyt. Mutta olihan +kiiminkiläisten vanha pakosauna Suosalon norossa, olisivatko raukat +hädissään paenneet sinne? Sinnepäin lähti Juho hiihtämään, Hannu +seurasi äänetönnä jäljestä. Jälkiä ei näkynyt metsässäkään, turha tämä +hiihto taitaa olla, arveli Hannu, mutta seurasi kumminkin. Hiihdettiin +poikki soiden ja halki metsien, läpi tiheitten vesakkojen. Pimeän +päässä ei Juhokaan keksinyt, missä siellä ryteikössä se vanha +saunanroju oikeastaan oli, olipa saattanut hajota koko laitos sitten +viime näkemän. Vihdoin hän huomasi muutaman laajaoksaisen kuusen alta +säkeneen räiskähtävän. + +-- Siellä sauna, siellä eläjät! hän huudahti ja hiihtää ponnahutti +kohti. + +Pienessä, matalassa hökkelissä oli siellä yhdessä mylläkässä sekaisin +sekä ihmistä että eläintä ja tavaraa kaikennäköistä; pakolaisparat +olivat sinne kuljettaneet vähät karjansakin ja tavaroita mitä lähdön +hurakassa saivat mukaansa otetuksi. Tuli paloi kivisessä kiukaassa +lämmittäen tuota hataraa suojaa. + +Sakean savun läpi ei Juho ensiksi voinut erottaa saunassa olevia +olentoja, jotka säikähtäen hypähtivät pystyyn, kun näkivät uuden +tulokkaan astuvan piilopirttiin. Hän kävi askeleen lähemmäs, ja jo hän +tunsi vaimonsa, joka istui nurkassa ja piteli kääröä sylissään. Kun +Juho astui vierelle, nosti Anni onnellisesti hymyillen tätä vasten +pienen äskensyntyneen, heidän esikoisensa. + +-- Tässäkin on yksi, joka tervehtii isää. + +Juho istui matalan piilopirtin nurkkaan vaimonsa rinnalle, ja hän tunsi +itsensä niin äärettömän onnelliseksi. Hän ei joutanut paljoa vastaamaan +muiden tuvassa olijain tervehdyksiin, hän nautti siinä kiitollisessa +sydämessään sitä armoa, mikä hänelle oli suotu juuri samaan aikaan, +jolloin ympärillä oli riehunut surma ja hävitys. Hän tunsi niin syvästi +tuolla hetkellä, kuinka kallisarvoista ihmiselle kodin lämpö ja hellyys +sentään on... + +Mutta hetken hän vain siinä nauttien istui, sitten hyppäsi ylös ja +virkkoi: + +-- Ei, täytyy lähteä tutkimaan minkälaista jälkeä vihollinen taas on +tehnyt. -- Hän viittasi Hannuun. -- Tässäkin on muuan, joka nykyisestä +hävityksestä kenties ei yhtä onnellisesti ole suoriutunut kuin me. +Pitää kiirehtiä auttamaan, missä vielä auttaa voi. + +-- Mutta Juho, joudu takaisin, meitä on nyt kolme ikävöimässä, puhui +Anni hyvästellessään miestään, joka taas näin pian jätti heidät. + +-- Olkaa rauhassa kaikki kolme, en malta nyt teistä erilläni kauan +viipyä. Enkä enää teitä kauaksi jätä. + + + + +XII. + + + Mikä vei tutut tupani? + Kuka kauniit katokset? + Tupa on poltettu poroksi, + Tuuli tuhkat korjanunna. + +Turhaan olivat kiiminkiläiset tällä kertaa jättäneet tupansa kylmille +ja paenneet metsiin. Vihollinen ei kajonnut heidän kyläänsä, vaikka se +jo lähellä oli. Mutta niin olivat nuo paljon kärsineet asukkaat +säikähtäneet nähdessään tulen Kellonkylän taloista jo punoittavan +taivaanrannalla, että kapaisivat pakopirteilleen ja lymyilivät siellä +hievahtamatta yli joulun. + +Ahma ei ollutkaan vainolaisten joukossa. Siinä oli enimmäkseen +varsinaista päällikköjensä johtamaa sotaväkeä Solovetistä ja Sumasta, +oppaaksi vain oli lähtenyt Kuisma ja hänen kanssaan muutamia kymmeniä +Vienan kemiläisiä. He olivat, käyttäen hyväkseen syystalven vähälumista +aikaa, tulla porhaltaneet Maanselän yli, rientomarssissa hävittäneet +Oulun jokivarret ja koko Limingan pitäjän ja sen tehtyään taas heti +uudelta vuodelta yhtä kiireesti rientäneet takaisin. Sanottiin heidän +pelänneen, kun ei vastustusta näkynyt missään, että pohjalaiset, +seuraten kannanlahtelaisten viimekesäistä esimerkkiä, olivat lähteneet +kostamaan Vienan kyliin, ja siinä pelossa he olivat jättäneet toiset +pitäjät ryöstämättä kiirehtiäkseen kotiinsa. Kun Vesainen ja Hannu +saapuivat Oulunsuuhun, olivat viholliset jo muutamia päiviä sitten +sieltä palanneet jokivartta ylöspäin. + +Mutta kamala näky kohtasi tulokkaita näissä äsken vielä niin +vauraissa ja vankannäköisissä kylissä. Tuskinpa koko kylän laajuudelta +näkyi taloa pystyssä yhtään, siellä täällä vain joku matala +ulkohuonerakennus, sauna ja riihi, ja niiden kupeella töröttivät +pelottavina raunioina palaneiden talojen uunit ja savupiiput, nekin jo +puolittain lumen peitossa. Jäistä kylmää ja kolkkoa autiutta huokui +Oulun satamastakin tulokkaita vastaan. Limingan kirkonkylässä +levittihen esiin sama surullinen näky: kirkko oli poltettu +Linnukkamäeltä, pappila samoin, koko pulskan kirkonkylän paikkaakaan ei +olisi voinut entiseksi uskoa. Valittaen lenteli harakka aution +lumikentän yli hakien turhaan suojaa jäiseltä tuulelta, ja yön aikaan +ulvahtelivat nälkäiset kylän koirat haikeasti ja alakuloisesti hangen +peittämillä raunioilla. + +Koko Limingan 133 talosta oli tuskin 30 jäänyt polttamatta. + +Oudoksuen katseli Hannu Oulujoen jäätä hiihtäessään sitä törmää, johon +hän Tukholmaan lähtiessään jätti Krankkalan talon komeana seisomaan. +Talo oli poissa. Vain sauna joen rannalla ja riihi pellonpäässä +muistuttivat, millä välillä se ennen oli ollut. Ihmistä ei näkynyt +missään; hänen uskollinen Halli-koiransa vain juoksi törmältä +isäntäänsä kohden, hyppi turkkia vastaan, ja sen haukunta kajahteli +kolakasti autiossa luonnossa. + +Saunasta nousi savu, ja sinne hiihtäjät riensivät. Vanha Martta-muori +makasi peräseinällä pahaisella vuoteen tapaisella, ympärillä hääräsi +pari talon naista. + +-- Tuletko vihdoinkin, puhui Martta vuoteeltaan. Mutta tupaan et sinä, +Krankkalan isäntä, ehkä huoli vieraitasi kutsua. + +-- Jo tiedän, äiti, nämä kovat sanomat. Vaan oletteko sairaana? + +-- Joudanpa jo kuolemaankin, sillä millä tässä enää eletään! + +Myöhemmin kertoivat kylän pilkkakirveet, että Martta-muori oli +sairastunut pelkästä kiukusta ja harmista. Toimekkaana kuin ainakin hän +oli heti sanan saavuttua vihollisen tulosta valjastuttanut hevoset ja +kiirehtinyt mättämään resloihin talon arvokkaimpia tavaroita. Yhden +kuorman, jonka huipulle hän komensi Johannan istumaan, hän oli jo +saanut lähetetyksi joelle, ja se olikin muiden pakolaisten joukossa +ennen venäläisen tuloa ehtinyt merelle ja saapunut onnellisesti +Luotoon. Olisi hän kenties itsekin toisella hevosella kerinnyt perästä, +vaan muori pahan oli kovin sääli jättää taloaan aukinaiseksi tulevalle +viholliselle. Hän oli vielä viime kiireessä juossut sulkemaan +aitan ovea ja pelastamaan peräkamarista miesvainajansa kallista +supinnahkaturkkia; mutta sitten hän ei ollutkaan päässyt kuin parahiksi +pihalta ulos, niin jo ajaa karauttaa venäläinen jäljestä, tarttuu +hevosen kuolaimiin ja kääntää ympäri. + +Ilkkuen olivat venäläiset sitten keskenään jakaneet Martan kuorman, ja +puhdasta ne tekivät talossa ja aitoissa, eivätkä niitä lukot +pidättäneet. Martta-muori kähisi kiukuissaan tepastellessaan siellä +pihalla ryöstäväin venäläisten keskellä, hän itki, hän haukkui, hän +kävi käsiksi muutamiin. Kun ne taloa rupesivat sytyttämään, niin hän +kirkui ja hosui, ja se oli niin hauskan näköistä, että he antoivat +hänen iltikseen riehua. Mutta sitten tuli muudan partanaama ja tempasi +Martan hartioilta sen supinnahkaturkin, jonka hän oli ylleen +pujottanut, sekä potkaisi muorin kinokseen. Silloin meni Martaltakin +luonto; siinä hän makasi ja katsoi talonsa palamista. Ja siitä oli +tautikin lähtöisin. + +Hatarasta saunasta siirsivät Hannu ja Juho muorin potemaan Vesalan +Kiiminkiin, jossa tuvat jälleen pian saatiin lämpimiksi. Sinne +siirrettiin Johannakin Luodosta, jonne sana lähetettiin, että +pakolaiset nyt voivat palata entisille asumuksilleen. Siellä vieraili +Hannukin ne ajat, jolloin hän ei ollut matkoilla auttamassa kovaonnisia +pitäjäläisiään uuden elämisen alkuun. + +Vaikeaa on asua vieraan katon alla, jos ystävänkin, ja Hannusta se +tuntui sitäkin vaikeammalta, kun hän ikänsä oli tottunut ison talon +väljiin tiloihin. Muutenkin tuo ankara isku teki hänet ensi aluksi +raskasmieliseksi ja harvasanaiseksi, ja Juho sai usein asiata tehden +ryhtyä kumppalinsa mieltä rohkaisemaan, kun tämä jo tykkänään näytti +menettäneen entisen iloisen luonteensa. Mutta olipa Hannulla Vesalassa +hauskatkin ja onnelliset hetkensä. Usein hän pitkät ajat unohtui +istumaan ja seuraamaan silmillään talon nuorta neitosta, joka +hiljaisena, mutta sukkelana hääri askareissaan, monesti melkein +näkymättömänä ja kuulumattomana, mutta aina avullisena kaikille. Usein +hän myös pitkinä hämärähetkinä istuskeli Helinän rukin ääressä, kertoen +tarinoita taisteluretkiltään ja Tukholman matkalta sekä käynnistään +kuninkaan luona ja tämän lupauksista ja viimeksimainittuja tyttö +varsinkin jännittyneenä näytti kuuntelevan. + +-- Tuleeko tänne sitten varmasti nyt sotaväkeä kyliämme puolustamaan? +kysyi Helinä. + +-- Tulee varmasti. Ja sitten täällä saadaan turvassa elää, ei koskaan +uskalla vienalainen kyliimme hyökätä. + +-- Eikö koskaan... Eikö Ahmakaan? + +-- Ei Ahmakaan, et tarvitse häntä enää pelätä. + +-- Mutta loppuvatko nämä taistelut sitten tykkänään, ja ruvetaanko +elämään rauhassa ja sovinnossa rajantakaisten kanssa? + +-- Onpa jo aikakin... + +Ne uutiset antoivat uuden suunnan Helinän ajatuksille ja mullistelivat +niitä haaveellisia mietteitä, joita hän oli kauan sydämessään hautonut. +Rauha palaa maahan, ajatteli hän, ei koskaan tule Ahma enää tänne +tuhotöitään tekemään eikä tarvitse Juhon kostaa. Näitä verivihollisia +ei tarvitse enää koettaa lepyttää, ne elävät kumminkin sovinnossa... +Nyt voisin minäkin koettaa unohtaa mielestäni Ahman, jota en enää +koskaan näe... Niin arvioi Helinän valtioviisaus toisinaan tuon +muuttuvan aseman seurauksia. Ja toisinaan taas suikahti päähän aivan +kuin varkain jostakin käsittämättömästä lähteestä semmoinenkin ajatus: +ja miksi en voi ruveta ajattelemaan toista...! + +Ja hän kuunteli kehrätessään mielellään Hannun hauskoja kertomuksia; +mutta aina väliin herkesi rukki huomaamatta pyörimästä, kun hän taas +oli vaipunut omiin ajatuksiinsa. -- + +Huolellisesti Helinä hoiteli vanhaa Martta-muoria, joka ei näyttänyt +enää kostuvankaan taudistaan. Venäläisten raaka menettely oli niin +katkeroittanut muori pahan mielen, ettei se enää entiselleen +palannutkaan, ja kiivas luonto oli lauennut kokonaan. Voimat +heikkenivät heikkenemistään, hän ei enää näyttänyt välittävän ollenkaan +koko tästä pahasta maailmasta, ja eräänä iltana hän nukkui sanaa +puhumatta, valitusta päästämättä rauhallisesti pois. Värähtipä silloin +vähän Hannun ääni, kun hän sulkien emovainajansa silmät virkkoi: + +-- Nyt ei ole Krankkalassa emäntää! + +Helinä, joka seisoi vieressä, loi vienosti punastuen katseensa alas, +mutta Hannu jatkoi melkein kuin itsekseen: + +-- Eikähän tuolla ole taloakaan. + +-- Mutta ne saadaan molemmat, virkkoi Juho rohkaisevasti. + +Ja Juhon avustamana rupesi Hannu vielä talven kuluessa vedättämään +Krankkalan mäelle uuden tuvan hirsiä, ja ensi suvena siellä jo kirves +heiluili ja saha rasasi ja hirsikerros kohosi taas nopeasti +hirsikerroksen päälle. + +Itsellään oli Juholla uusi pirttinsä jo valmistumaisillaan +Kiiminginjoen törmälle samalle sijalle, josta Ahma loppiaisena 1589 oli +tuvan polttanut. Syksyllä ennen Tukholmaan lähtöään hän oli saanut sen +vesikaton alle, ja nyt kevätpuoleen hän sen sisustusta viimeisteli. Ei +siitä näin rauhattomina, köyhinä aikoina niin komeata tullut, kuin se +entinen oli ollut, johon hän Annia oli ollut tuomassa emännäkseen, +mutta mielihyvin hän kumminkin siihen asumaan siirtyi jättäen vanhan, +ahtaan pirtin autioksi. Auliisti oli Hannu auttanut häntä tuvanhirsien +vedossa, ja ilomielin maksoi nyt Juho velkansa, avustaen Krankkalan +talon kohoamista entiselle paikalleen. + +Vähitellen siten elämä taas heräsi niinkuin unestaan Oulujoen varrella +ja suistossa varsinkin. Paenneet asukkaat palailivat entisille +asuinpaikoilleen, taloja ruvettiin rakentamaan, ja valkoinen pirtti +siellä toinen täällä kohosi jo talven kuluessa mustuneiden raunioiden +rinnalle. Mutta varsinkin Merikosken alla kihisi väkeä, ja sieltä +kuului ehtimiseen työpaikan virkeätä liikettä. + +Jo helmikuussa oli näet Pietari Bagge hallituksen käskystä jälleen +saapunut Pohjanmaalle täyttämään kuninkaan luona käyneiden pohjalaisten +lähettiläiden anomuksia: hankkimaan sotaväkeä maakunnan suojaksi. +Samalla hänellä oli myös käsky jo kohta ruveta rakentamaan linnaa +Oulujoen suuhun. + +Surullinen näky kohtasi vanhaa soturia hänen saapuessaan siihen samaan +kylään, jossa hän vuosi sitten oli käynyt ja joka silloin oli näyttänyt +niin hyvinvoivalta ja vankalta. Nyt hänen oli vaikea saada sieltä +mistään kattoa päänsä päälle ja asuntoa perheelleen, joka hänellä oli +mukanaan. Mutta hän ryhtyi siitä huolimatta heti alkuun pontevasti ja +tarmokkaasti täyttämään niitä tehtäviä, joita hän oli toimekseen +saanut. Länsipohjasta ja Angermanlannista saapui jo kevään kuluessa +sotaväkeä monta sataa miestä ja itse Pohjanmaalta, Etelä-Pohjanmaan +pitäjistäkin, määrättiin rajan suojelemista varten otettavaksi joka +viides mies sotamieheksi. Pian oli Pohjanmaalla sotaväkeä kylliksi, +niin ettei tarvinnut uutta vihollisten hyökkäystä pelätä. Myöskin +talonpojille jaettiin nyt pyssyjä, joita hyvin harvoilla ennestään oli +ollut, että he itsekin paremmin kykenisivät itseään puolustamaan. + +Samoihin aikoihin -- keväällä 1590 -- hän rupesi myöskin jo +rakennuttamaan linnaa Merikosken pieneen saareen, joka sittemmin tuli +Linnasaari-nimisenä tunnetuksi. Oli täällä entisinäkin aikoina ollut +jonkinlainen puulinnoitus, mutta se oli jo aikojen kuluessa aivan +hävinnyt ja maatunut. Nyt rakennettiin muurit kivestä, luotiin korkeat +multavallit ja tornit tehtiin sekä pohjois- että eteläpäähän. +Linnoituksen sisäpuolelle rakennettiin linnueelle tilavat asunnot, ja +sinne rakennutti Bagge, joka pitemmäksi ajaksi oli määrätty +Pohjanmaalle komentajaksi, itselleen virkatalonkin. Laskusillalla +yhdistettiin saari mantereeseen, jossa linnan alla pian kohosi entistä +useampia yksityisten taloja. + +Niissä toimissa muokattiin ahkerasti koko kevät ja kesä. +Työvoimia oli kylliksi -- keräytynyttä sotaväkeä näet käytettiin +rakennustöihin. Myöskin tykistöä toimitettiin linnaan, ja eräs Hannu +Laurinpoika-niminen asemestari saapui sinne tykkejä hoitamaan ja toi +tullessaan kuormittain ampumavaroja. Bagge itse teki sillä välin +tuttavuutta seudun asukkaiden kanssa, oppiakseen lähemmin tuntemaan +noita omituisia oloja ja kahakoita. + +Muutamaksi sunnuntaipäiväksi kesäkuun alussa oli Bagge kutsunut joukon +tunnetuimpia isäntämiehiä puheilleen. Hän oli näet hallitukselta saanut +kirjeen, jossa häntä käskettiin valmistelemaan ja saattamaan liikkeelle +se talonpoikaisretkikunta, jonka Vesaisen johdolla piti lähteä +Jäämerelle. Bagge ei ollut selvillä koko tuosta aiotusta retkestä, +milloin se oli tehtävä ja minne, ja hän kutsui sen vuoksi Vesaisen +luokseen neuvottelemaan ja hänen kanssaan muutamia muita miehiä +Limingasta ja Iistä, yksinpä Kemistäkin oli mm. vanha Torvinen taas +saapuvilla. + +Outoa oli tämä puhe Jäämeren retkestä toisille Pohjanmaan miehillekin, +sillä harvoille oli Vesainen vielä kertonut keskustelustaan +Kaarle-herttuan kanssa. Ja heitä oudostutti varsinkin se, että hallitus +nyt rupesi sekaantumaan heidän retkeilyihinsä ja antamaan niistä +neuvoja. Ei semmoista ennen koskaan ollut kuulunut. Mutta Vesainen +esitti heille lyhyesti, mikä Kaarle-herttuan tuuma oli ollut. + +-- Venäjän puoleiset laskevat alleen lappalaisia kylän toisensa +perästä. He ovat vieneet käsistämme ne tulot, joita meidän isämme +Lapin-retkillään sieltä saivat. He ovat tunkeutuneet meidän kuninkaamme +alueelle, perustaneet sinne luostareita ja kaupunkeja ja isännöivät +niissä. Kuninkaan tahto on, että ne pesäpaikat hävitetään pois, ja hän +on luvannut uudistaa meille Lapin-käyntioikeutemme, jos sen teemme. + +Tämä uusi tuuma innostutti monta. Varsinkin kemiläisillä oli tuollainen +retki jo kauan ollut mielessä, puhui Torvinen, mutta vähäväkisyytensä +takia he eivät ole uskaltaneet sinne lähteä. Viime aikoina on näet +Jäämerellä Pohjanmaan Lapin-kävijöitä ahdistettu ja tungettu pois +yhdestä kylästä toisensa perästä sekä Norjan että Venäjän puolelta. +Niitä on siellä pahoinpidelty, niiltä on veroja kiskottu, vangittukin +muutamia ja kielletty kauppaa käymästä. Kemiläisiä kalastajia, jotka +ovat Jäämerellä elinkeinoaan harjoittaneet, on ajettu pois, ja yksinpä +heidän vanhaa asuinpaikkaansakin Varangissa on jo uhattu. Tällainen +retki on siis hyvinkin tarpeellinen. + +-- Kiitetty olkoon hallitus, joka tämän tuuman on huomioonsa ottanut! + +Niin puhui innostuneena Torvinen. Mutta saapuvilla oli taas muutamia +pappismiehiä ja heidän kannattajiaan, ja näiden puolelta kuultiin +pahoja arveluita lausuttavan siitä, olisiko Pohjanmaan miesten enää +ryhdyttävä uudistamaan noita tuhoavia hävitysretkiä ja lietsomaan uutta +vihaa pohjan perukkoihin. Miks'ei tyynnytä jo ja asetuta rauhassa +elämään, kun on toivo saada elää rauhassa? Kyllä hallitus pitää huolen +siitä, ettei valtakunta menetä oikeuksiaan, talonpoikain on jo aika +asettua. + +Niin puhuivat papit, vaan he eivät tällä kertaa saaneet paljon +kannatusta. Liminkalaisetkin olivat nyt kärsimänsä hävityksen jälkeen +kärtyisällä tuulella, ja he janosivat kostoa yhtä innokkaasti kuin +iiläiset vuosi takaperin. Eivätkä he tahtoneet jättää sitä hallituksen +tehtäväksi, he tahtoivat kostaa itse ja itse ilkkuen nähdä, kuinka +heidän vainoojainsa tuvat höyrysivät. + +-- Mutta miksi pitäisi meidän lähteä retkelle Jäämeren kolkoille +rannoille? Vienassa meidän vihollisemme on, miksi emme hyökkäisi +kostamaan sinne? kysyivät he. + +-- Sen me iiläiset jo mennä kesänä puhdistimme, ei siellä enää ole +paljon kostamista, selitti Vesainen. -- Palatessa sopii muuten +pistäytyä sielläkin, Kannanlahdessa ainakin. + +-- Vienan Kemiin päin sitäpaitsi ei ole hyvä mennäkään, neuvoi vanha +Kauppi. Niillä on siellä nyt vahvat sotavarustukset ja sotaväkeä +runsaasti. Mutta Jäämeren luostarien ja kaupunkien ryöstämisestä voi +vielä hyötyä. + +Bagge puolestaan kertoi heille, että vaikka Pohjanmaalla nyt olikin +sotaväkeä viljalti käytettävänä, niin ei ollut hetki sopiva retken +tekemiseen Vienan puolelle taistelemaan siellä olevaa varsinaista +venäläistä sotaväkeä vastaan. Oli paraikaa välirauha olemassa Venäjän +kanssa, tuollaista retkeä voitaisiin pitää rauhan rikkomisena, eikä +hallitus sitä tahdo. Mutta toista on, jos talonpoikaisretkikunta aivan +omassa nimessään hyökkäisi hävittämään venäläisten valtaa Jäämereltä, +siitä olisi hyötyä sekä pohjalaisille että hallitukselle. Hän kertoi +vielä, että hänellä oli kuninkaalta käsky hankkia retkelle aseet, +muonat ja muut tarpeet ja antaa Vesaisen komennettavaksi ne pohjoisen +Pohjanmaan miehet, joita äsken oli Oulun uutta linnaa vaiten +kirjoitettu. Siten kävisi retki talonpojille verrattain huokeaksi. + +Jo suostuivat liminkalaisetkin Krankan Hannun ehdotuksesta tuumaan, ja +kukin lupasi kotipuolellaan ryhtyä valmistuspuuhiin. + +-- Mutta kesäiseen aikaan sellainen retki on mahdoton, ilmoitti +Vesainen. + +-- Aivan mahdoton, vakuuttivat muutkin. + +-- Vai niin. Siitä täytyy minun heti kirjoittaa hallitukselle. Mutta +ensi talvikelillä ollaan sitten retkelle valmiit. + +Sillä aikaa kun miehet Baggen uudessa talossa neuvottelivat tuosta +aiotusta retkestä, odotteli ulkopuolella Merikosken rannalla joukko +naisia ja nuorisoa, jotka miesten kanssa olivat lähteneet katsomaan +tuota tekeillä olevaa uutta linnaa, josta kevään kuluessa oli niin +paljon puhuttu ja riemuittu. Vesalastakin olivat naiset lähteneet +mukaan, Annihan siellä tiesi tapaavansa vanhan isänsäkin, jota hän ei +ollut nähnyt moneen vuoteen. Krankan Johanna, joka jo monet kerrat oli +linnassa käynyt, opasteli heitä siellä. Hän oli näet jo toukokuussa +Hannun kanssa muuttanut uuteen tupaan, vaikk'ei se vielä ollut aivan +valmiskaan; mutta pitihän sitä töiden vuoksi olla talon paikalla. + +Päivä oli helteisen kuuma, aurinko paistaa porotti täydeltä terältään, +ja tuulikin, joka hiljaa leuhtoi suven puolelta, tuntui lämpimästi +hivelevän ihoa. Kevät oli ollut kylmänlainen, mutta nyt muutamain +päiväin kuluessa oli ollut mitä ihanin kesäsää; luonto puhkesi lyhyessä +ajassa kukoistukseen, lehti laajeni melkein silmin nähtävästi +hiirenkorvalta täyteen kokoonsa, ja heinä kasvoi että kohisi. Sekä +luonto että ihmiset ikäänkuin hautuivat nyt siinä kesän ensi lämmössä; +se painosti ja se uuvutti, mutta se samalla ikäänkuin huumasi ja valoi +elinvoimaa runsain mitoin. Väkevästi tuoksuivat nurmen kukat, pihlajat +rannalla lemusivat valkopukuisina, koko luomakunta tuntui tuoksuttavan +ympärilleen elämän itua. + +Ja ikään kuin kylpien siinä luonnon tuoreudessa lepäsi nuorisoa joukko +pihlaikossa kosken partaalla veden kohinaa kuunnellen. Ei siinä paljon +puhuttu, ei meluttu eikä ilkamoitu, mutta jonkinlainen salainen, +hurmaava ilonvirta tuntui vierähtävän läpi joka sydämen, nuoruuden, +hekkuman ja lemmen. + +Linnan pihalta käveli nuori Sven Pietarinpoika sillan yli rannalle +nuorisojoukkoa kohden. Lähimpäin oulunsuulaisten kanssa oli komentajan +poika jo hyvä tuttava; hän oli tuollainen huoleton, hilpeä veitikka, +joka kulki ympäri jokiahteella tarinoiden työmiesten kanssa ja käyttäen +ahkerasti ja arkailematta niitä harvoja suomalaisia sanoja, joita hän +jo oli oppinut. Tuttavallisesti hän nytkin astui nuorukaisjoukkoon, ja +kun näki Johannan törmällä makaavan hän tuli heti juttelemaan. Jo ennen +hän näet oli Johannan kanssa uudistanut entisen tuttavuutensa, ja nuori +herra näytti erityisellä mielihyvällä seuraavan tätä kaunista tyttöä. +Mutta Anni ja Helinä vetäytyivät outoina ja ujoina syrjemmäs. + +-- Osaisitko laskea tämän kosken? kysyi Sven äkkiä tytöltä. + +-- Monesti olen laskenut, vastasi Johanna ylpeillen. + +-- No, tuolla on niemessä vene, lähde, laske minut alas, jos uskallat. + +Johanna mietti hetkisen, näytti epäröivän, vaan hypähti sitten ylös ja +virkkoi: + +-- Uskallan kyllä. + +Mutta Annista tuo oli sopimatonta leikkiä, hän äännähti ikäänkuin +kiellellen ja varotellen: + +-- Menetkö? + +-- Odottakaa, tulen heti takaisin, huusi tyttö ja juoksi jo täyttä +vauhtia venettä kohden, joka oli siinä saarekkeessa, jonka koski, +pikkuvirtoihin haaroittuen, muodostaa vasemmalle rannalleen. Pian +katseli sillalla seisova nuorukaisjoukko, kuinka vene virran vauhdissa +sukkelasti soluili alas Johannan rohkeasti ja taitavasti ohjatessa +peräsintä. Ennen pitkää nähtiin laskijain jo sauvovan ylöspäin, Johanna +työnsi vankasti perästä ja opetti äkkinäistä nuorukaista, kuinka hänen +piti virran puolelta varata. Hitaasti siinä noustiin, vaan saatiin +kumminkin vene sauvotuksi entiselle paikalleen. + +Palavissaan ja läähättäen he nousivat rannalle ja lähtivät astumaan +tiheän vesakon läpi, joka siihen aikaan peitti nykyiset Hupisaaret. +Tällaisiin huvituksiin tottumaton nuorukainen oli innoissaan, hän +ihaili tuota tervettä ja voimakasta tyttöä, joka noin pelottomasti +osasi luonnon voimia hallita, ja huudahti hurmaantuneena: + +-- Sinut minä omakseni otan, vien mukanani Ruotsiin! + +-- Vaan jospa en lähde? + +-- Lähdetpähän -- lähdethän Johanna! + +Se oli keväistä tunnelmaa. Niin leppoisasti vilvoitti tuulen henki +siinä hehkuvaa ihoa, koivun tuoreet lehvät suojasivat niin suloisesti +päivän helteeltä, ja tuhansien kevätkukkain tuoksu toi rintaan tuhansia +uusia tunteita, teki mielen niin onnelliseksi... + + + + +XIII. + + + Hiihti soita, hiihti maita, + Hiihti auhtoja ahoja: + Tuli suihki suksiloista. + Savu sauvojen nenistä. + +Taas oli kesä mennyt ja tullut syksy. Se oli jo lyönyt roudan maahan, +jäätänyt järvet ja silloittanut joet ja viskellyt ensi lumikerroksen +peittämään valkeaksi kylmän ja harmajan maan. Aika oli käsissä +Pohjanmaan miesten lähteä retkelleen Jäämeren rannalle. + +Valmistuksia oli tehty pitkin syksyä, sonnustettu miehiä, varustettu +eväitä, hankittu aseita. Monesti oli Vesainen niissä toimissa +matkustellut Oulun ja Kemin väliä pitääkseen silmällä, että kaikki tuli +kuntoon; uutterasti oli Pietari Baggekin puuhaillut miehiä kootessaan, +ja vouti oli varustanut Kemiin muonaa. Päivä, joulukuun ensimmäinen +sunnuntai, jona kaikkien piti olla koolla Kemijoen suussa, oli jo aivan +lähellä. Yhden ainoan yön sai enää Vesainenkin maata lämpöisessä +tuvassaan, aamulla jo oli lähtö vaivalloiselle matkalle. Niissä +mietteissään Vesainen istuskeli viimeistä iltaa uudessa, äsken +valmistuneessa tuvassaan hyppyytellen polvellaan tuskin vuoden vanhaa +poikaansa, pikku Tapania, joka vasta oli oppinut "isän" nimeä +tapailemaan. Tunsipa hän koko joukon kaipausta mielessään, kun taas +piti erota tuosta rauhallisesta kodista. Ja samalla häntä hiukan +huoletti itse retki, jota hänen tuli johtaa. Se oli suunnitelmaltaan +laajempi ja miesluvultaan suurempi kuin mikään retkikunta, jota hän +ennen oli ohjannut, ja olipa siinä vielä muitakin vaikeuksia. + +Tämä retki erosi näet luonteeltaan isosti Pohjanmaan miesten entisistä +ryöstö- ja hävitysretkistä vihollisten pitäjiin ja kyliin. Silloin +olivat miehet omasta tuumastaan, yhteisestä harrastuksesta ja +yhteiseksi edukseen lähteneet kostamaan kärsimyksiään ja kokoilemaan +saalista. Silloin oli isännyys ja edesvastuukin tasaisemmin jaettu. Nyt +oli asianlaita toinen. Hallitukset olivat sekautuneet näihin +taisteluihin, Ruotsin hallituskin oli ikäänkuin omistanut omakseen nuo +retket, antanut niille vahvistuksensa ja pyhityksensä, se oli tehnyt +määräyksiä, rakentanut suunnitelmia ja antanut apua. Samalla retket +tietysti olivat menettäneet entisen, aivan vapaan ja itsenäisen +luonteensa. Vesainen tiesi, että monet alaisetkin olivat +välinpitämättömämpiä tätä retkeä kohtaan kuin entisiä. + +Tulipa mukaan vielä varsinaista hallituksen sotapalvelukseen +kutsumaa sotaväkeäkin, joka melkein pakosta seurasi mukana. Sellaista +joukkoa täytyi kohdella ja komentaa toisella tavoin kuin entisiä +naapurimiehistä ja tovereista muodostuneita vapaita retkikuntia. Ja +päällikön edesvastuu oli myös yksinomaisempi ja raskaampi, sen älysi +Vesainen, ja se häntä vähän arvelutti. Mutta hän tiesi myös, että siitä +maine ja hyöty oli sitä suurempi, ja se taas hänen kunnianhimoaan +hiveli. Illan suussa ajoi Krankan Hannu pihaan. Hänen kanssaan oli Juho +jo edeltä käsin päättänyt lähteä aamulla Kemiin, heidän näet piti +ajoissa saapua sinne vastaanottamaan keräytyviä miehiä ja järjestämään +retkikuntaa. + +Synkällä ja katkeralla mielellä oli Krankkalan isäntä, katseet +kertoivat suuttumuksesta, ja kolakalla äänellä hän sanoi nyt oikein +uhalla lähtevänsä seikkailuihin ja tappeluihin, sillä kotona +Krankkalassa ei ollut kumminkaan muuta kuin ikävyyttä ja surkeutta. + +Eikä tahtonut lauhtua Hannun mieli, vaikka siinä illan ratoksi +istuttiin ja tarinoitiin kaikenmoista. Anni istahti usein puuhistaan +Juhon viereen -- niin oli vielä paljon juttuja juttelematta. Ja kun +Vesainen otti seinältä alas Ruotsista tuomansa raskaan miekan ja +vilautti huotrasta kiiltävää terää, niin herahtipa silloin kyynel Annin +silmistä, ja kaihoten hän valitti, että hänen miehensä taaskin lähti +pitkälle, vaaralliselle sotaretkelle ja jätti talon miehettömäksi, +orvoksi hänet ja lapsen. + +-- Etkö muista, mitä pakopirtissä lupasit mennä talvena Ruotsista +palatessasi, ettet koskaan enää jättäisi meitä yksin. Näin nyt syöt +sanasi, Juho. + +-- Mutta eihän teillä täällä nyt mitään hätää ole. Vihollista ei teidän +tarvitse pelätä, varusväkeä on Oulunlinnassa kyllin. Silloin oli +toista. + +-- Niin, vaan sinne menet surman suuhun, sinua täytyy taas talvikausi +huolehtia. + +-- Eihän tämä ole sen kummempi kuin tavallinen Lapin-retki, mitä siitä +huolehdit. Ja sitten ne meidän talonpoikain retket ovatkin lopussa, +tämä on viimeinen. + +-- Niin, kunhan ei olisi viimeinen retkesi! + +-- Olen tullut takaisin niin monesti ennenkin ja tulen nytkin, heitä +huolet, Anniseni! + +Arkaan paikkaan koski Hannuun hänen kuunnellessaan tuota aviopuolisojen +hellää rakkautta ja kaipuuta osoittavaa keskustelua. Hän ajatteli omaa +kohtaloaan. Häntä ei kukaan kiellellyt, ei kukaan ikävöinyt eikä paljon +odottanut takaisinkaan, vaikk'ei olisi koskaan tullut. Eikä hän sen +tähden hetken äänettömyyden jälkeen malttanut olla mieli katkerana +virkahtamatta: + +-- Krankkalaan ei isäntää noin ikävöiden kaivata. Hänelle taitaisikin +olla parasta, jos sille tielle jäisi, olisipa silloin kuitti koko +onneton suku. + +Mutta ne sanat, jotka hän melkein itsekseen lausui, koskivat kipeästi +erääseen tunteelliseen naisensydämeen ja panivat sen väreilemään. Sääli +ja lempi ovat läheistä sukua ja uskollisia toveruksia; toinen auttaa ja +elvyttää toistaan. Helinän hellä sydän sääli tuota murheellista +nuorukaista, ja hän juosta sipsutti arkana Hannun viereen ja kuiskasi: + +-- Älä puhu noin, Hannu; et saa uhalla sotaan mennä. + +-- Itkisitkö sinä minua, jos sinne jäisin? + +-- Et saa jäädä! + +-- Ikävöitkö sitten minua takaisin? + +Tyttö ei olisi kehdannut vastata, oli jo juoksemassa pois, mutta palasi +kumminkin ja kuiskahti: + +-- Ikävöin... + +Kuin tuulen viemänä katosi samassa Hannusta raskas mieli ja maailman +murheet, ja hän oli kohta taas entinen hulivilipoika, iloisempi, +reippaampi ja elämänhaluisempi kuin koskaan. Hiljaiset kihlajaiset +vietettiin vielä sinä iltana Vesaisen tuvassa ja niin unohduttiin siinä +vaipumaan onnellisen tulevaisuuden ihaniin kuviin, että maatapanon aika +siirtyi tavallista myöhemmäksi. Ja kun hevonen aikaisin seuraavana +aamuna lähti laskeutumaan Vesaisen pihalta joelle, seisoi aamupimeällä +törmällä vielä kauan kaksi naista, jotka kyynelten läpi katselivat +poistuvien jälkeen, nähdäkseen niin kauan kuin mahdollista vielä +vilahdukseltakaan toinen miestään, toinen sulhoaan. -- -- + +Päivän sarastaessa ajajat saapuivat Iin kirkolle, josta Kaupin ukko ja +muutamia muita iiläisiä yhtyi joukkoon. Ja matkaa siitä jatkettaessa +rannikon valtateitä myöten liittyi lisäksi matkue sieltä, toinen +täältä, tienhaarasta aina vähän päästä. Useimmat hiihtivät suksilla, +joku lasketti porolla, joku vielä oli, samoin kuin Juho ja Hannu, +ottanut hevosen saattamaan Kemiin saakka. Lähempänä Kemin suuta vilisi +jo vilkas liike ja kihisi satainen lauma. + +Torvisen taloon ja lähimpiin naapureihin olivat miehet majoitettuina +siihen asti, kunnes kaikki olivat koolla, mutta ahtaaksipa kävi olo +väljissäkin pirteissä, kun satakunta miestä saapui Oulunlinnastakin +Hannu Laurinpojan johdolla. Puuhaa siinä oli Juholla ja Hannulla näiden +kaikkien tarpeiden tyydyttämisessä, ja monesti he olisivat joutuneet +pulaan, ellei heillä olisi ollut alituisena apunaan noiden vanhain +Lapin-kävijäin Niilo Oravaisen ja ukko Torvisen tottumusta ja +neuvokkuutta. Niilo, Lapin vouti, oli hallituksen erityisestä käskystä +tullut Torniosta ollakseen retkellä mukana, mutta ei hän muutenkaan +olisi sieltä malttanut poissa pysyä, sillä olihan tämä retki ikään kuin +juhla hänen omalla monivuotisella vaikutusalallaan. Torvinen sitä +vastoin ei ollut aikonut lähteä matkaan ollenkaan, hän oli jo siksi +vanha, ja se jalka, joka Iijoen jäällä oli haavoittunut, häntä vieläkin +vaivasi; sitä paitsi hänen poikansa Laurin kuolema oli pahasti +köykistänyt vaarin vartta. Mutta kun hän siinä miesjoukossa nilkutti +edestakaisin häärien monenmoisissa valmistuksissa ja puuhissa, muistui +hänelle niin kovin elävästi mieleen monet entiset hauskat matkat, mieli +kiintyi tuhansiin pikkuseikkoihin, hän innostui, hänen rupesi yhä +enemmän tekemään mieli mukaan. Melkein kadehtien katseli hän vanhaa +ystäväänsä Niiloa, joka täydessä tolkussa hankkiusi retkelle. + +-- Et ole sinäkään enää mikään nuorukainen tämmöiselle matkalle, +virkahti hän kerrankin. + +-- Mikä kummempi se nuorukainenkaan on kuin minä. En pakostakaan jäisi +pois, ja vieläpä näkyy sinunkin mielesi tekevän matkaan. + +-- Tekeepä hyvinkin. Melkein poikasesta asti olen nelisenkymmentä +vuotta joka talvi käynyt Jäämerellä. Vielä lähtisin nytkin viimeistä +kertaa noita maita näkemään, vaan eipä taida tuo jalka enää pitkillä +taipaleilla suksessa kestää. + +-- Onhan sinulla vankat porot, harallani minäkin ajan. + +-- Sääli jäädä, uhka lähteä! + +Vaan miten olikaan, kun toiset työntyivät matkaan, niin kovin +surkealta rupesi Torvisesta kotiin jääminen tuntumaan. On sitä aikaa +vielä maata uunin pankollakin, hän murahti, mutta vielä minä miesten +rinnalle kykenen. Ja pirttiinsä hän kapaisi, pukeusi vanhoihin +Lapin-tamineihinsa, sääryksiin, kallokkaisiin, peskiin ja +neliskulmaiseen, punaiseen lappalaislakkiinsa, istahti kepeänä kuin +nuorukainen ahkioon, viskasi hihnan selkään, ja pian hän jäällä Niilon +tapasi. + +-- Vieläpähän Lappi veti. + +-- Ei hellittänyt, ei laske omaansa, siksi olen tuttava pohjan poikien +tulille, Lapin lasten tuntureille. + +Jo paria päivää ennen oli pororaito laitettu taipaleelle vetämään +miesten kuormia ja osaksi aseitakin, varsinkin pyssyjä, joita +hiihtäjäin oli jyrkillä tunturitaipaleilla vaikea kantaa selässään; +olipa pari pientä rautatykkiäkin Oulunlinnasta annettu mukaan. +Etujoukkoa, jota taatut kemiläiset Lapin-kävijät opastivat, johti +Krankan Hannu, jälkijoukon kanssa ajoivat Oravainen ja Torvinen, mutta +itse Vesainen hiihti joukkonsa keskellä, hiihti ryhmästä toiseen pitäen +silmällä kaikkia ja tarkastellen että miehet pysyivät koossa ja että +hyvä järjestys vallitsi. Olipa siinä vaalimistakin tuossa +retkikunnassa, jossa oli neljättäsataa miestä, kaiken ikäistä ja +luontoista, miestä innostunutta ja uskollista, mutta joukossa +halutontakin ja juonikkoa. + +Niin painoi retkikunta ylöspäin pitkin Kemijoen leveää jään pintaa ja +lähti Rovaniemeltä nousemaan sydänmaiden halki Kittilän, Sodankylän ja +Sompion lappalaiskyliä kohti, josta taas kulku tunturien ja aavikkojen +yli ohjattiin Inaria ja Jäämerta kohden. + +Oli siinä taivalta miesten hiihtää, ponnistella sai jalka, jännistellä +käsivarsi, retkikunnan samotessa yli vuorten ja halki salojen ja poikki +auhtojen ahojen. Vaan liukkaasti liukui lyly lumella, sivakat +sihahtelivat kinoksien päällitse, ja savu näytti suihkivan sauvojen +nenistä kuopaistessa sataisen joukon. Pitkät rupeamat hiihdettiin, +harvoin jouduttiin lepäämään. Kun pakkanen vihaisesti pureskeli ja +paukautti vanhoja suopetäjiä, silloin ei paljon tehnyt miesten +mielikään pysähtelemään aavikolle, silloin juoksi suksi pitkän ladun, +ja vankasti survoi käsi sompaista keihästä. Vaan kun lauhan teki ja +taivas satoi tahkeaa vitiä, silloinpa pikemmin väsymys voitti, kulku +kävi raskaammaksi, mies siellä toinen täällä seisahtui toisten rivistä +hetkiseksi hikisenä huokaisemaan ja porontalilla talmaisemaan +kaverrettua kaihoa liukkaammaksi. + +Taipaleena Lapin jylhä luonto, rupeamana Lapin pitkä yö. Milloin +hiihdettiin läpi ikivanhojen sydänmaan metsien, joilla ei tuntunut +olevan päätä eikä laitaa, milloin avaraa, rajatonta jänkää, jossa +jääkylmä vihuri mielin määrin temmelti, rajuna puskien poikki +äärettömän aavikon. Taikka tultiin vuoristoon, tunturien sekaan, jotka +ylpeinä upottivat kaljut päänsä talvisen taivaan hallaviin pilviin ja +joiden puuttomat, kylmänvalkoiset rinteet peninkulmain päähän +kuumottivat hiihtäjän silmään uhkaavina, epäystävällisinä. Vaan suoraan +jyrkkää rinnettä kohden kävi kulku, harju noustiin, noustiin toinen, +laskettiin laaksoon ja noustiin taas. Ja sattuipa monesti, kun miesjono +parhaillaan hiihti pitkin tunturin lumista kuvetta, että ylhäältä +huipulta lähti pilventapainen tuisku tuulen tupruttamana vyörymään +alaspäin, kasvoi matkallaan pyryäväksi, pyörteiseksi lumimyrskyksi, +joka tuossa tuokiossa lennähti matkueen niskaan, tempasi sen hurjan +leikkinsä keskukseen ja peitti sokaisevaan, hukuttavaan sumuun. Silloin +kysyttiin, kuka jaksoi joukossa pysyä, sillä äkkiä löysi kylmän +hautansa se, joka toisista erkani. + +Vuorokausi umpeen oli yhtä yötä. Himmeästi kuumotti vain keskipäivän +aikaan kipene kalpeaa, päiväistä valoa, vaan ei se jaksanut voittaa +tähtien herkeämätöntä tuikkinaa, ja hopeankarvainen kuu hallitsi siitä +huolimatta yhtä vakavana ja mahtavana taivaan tummaa lakea. Mutta +pilvettöminä pakkasöinä syttyivät tuhannet vikkelät liekit leimuamaan +taivaalle, räiskyvät revontulet ajelivat toisiaan taivaanrannalta +taivaanrannalle ja loivat arkoja, leikkiviä heijastuksia valkoiselle, +talviselle tantereelle. + +Sitä taivalta hiihti Vesaisen retkikunta päivän, hiihti viikon ja +toisen. Milloin hiihtäjät taipaleellaan ehtivät lappalaisten kurjaan +kylään, silloin noustiin suksilta, käytiin kotaan lämmittelemään ja +pantiin lappalainen poronlihaa keittämään; palkaksi annettiin hänelle +paloviinaryyppy tai kaksi -- taikka ei yhtään. Mutta kun päivän +matka oli hiihdetty, tehtiin leiri johonkin metsänrintaan tai +tunturilaaksoon, mieskunnittain kaivettiin kinokseen syvät haudat, +taitettiin havuja pohjalle, tehtiin keskelle roihuava hirsinuotio, +jonka ympärille istuttiin aterioimaan ja asetuttiin yölevolle. Siinä +tuulen suojassa, paahtavan tulen ääressä, oli pahimmalla pakkasellakin +lämpöinen levätä, ja makealta siinä maistui uni uupuneille hiihtäjille. + +Vaan ennen uneen uupumistaan valvoivat vanhemmat miehet usein illoilla +vielä hetkisen ja tarinoivat havuvuoteillaan loikoen vanhoja, hauskoja +muistoja entisiltä Lapin-retkiltään, kertoivat vaaroistaan ja +seikkailuistaan näillä samoilla tuntureilla muinoisina Lapin-kävijäin +kultaisina aikoina. Niinpä tarinoi eräänä iltana Niilo Oravainen +kuunteleville kumppaneilleen: + +-- On tässä nyt miestä Jäämerelle pyrkivää, vähän niitä on ollutkin +viime vuosina. Toista se oli vielä vuotta kolmisenkymmentä sitten. +Silloin hiihti kaikista pitäjistä Limingan ja Luulajan väliltä mies +joka kylän joka talosta talvella Lappiin. Muistanpa hyvin nuo ajat; en +ollut silloin vielä Lapin voutina -- Lapin verotus olikin silloin vielä +meidän talonpoikain käsissä -- mutta Tornion pirkkalaisten päällikkönä +olin silti aina matkassa. Retkikuntia hiihti joka suunnalle, kukin +kantamaan veroa omilta verolappalaisiltaan, jotka hän tunsi ja jotka +hänelle jo veron olivat varanneet. Muutamat kävivät ainoastaan +lähimmissä kylissä, vaan oli meitä aina joukkoja, jotka verottelimme +vuosittain Jäämeren rannikkoakin, hiihdimme vuonosta vuonoon, kylästä +kylään, eikä sitä veroa meiltä koskaan kielletty. Me torniolaiset +kävimme kauppaa ja kannoimme veroa siten koko Ruijan rannikolta aina +Lofoteniin ja Tys-vuonoon asti, eikä siitä väliä pidetty, vaikka siellä +norjalaisetkin samoihin aikoihin verottivat. Vankat kuormat tuotiin +aina kotiin ja elettiin pulskasti. Mutta sitten se hallitus vei meiltä +verotusoikeuden, Lapin voudilla ei ollut sitä valtaa, mikä ennen +pirkkalaisilla, ja nämä heittivät vähitellen vähemmälle retkeilyn, kun +ei siitä enää ollut entistä hyötyä. Siksi lappalaiset ovat nyt yhä +enemmän joutuneet norjalaisten alaisiksi. + +-- Vaan mepä otamme vielä heiltä lappalaiset takaisin, innotteli joku +nuorempi joukossa. + +-- Aika se nyt ottaa, kun heillä on siellä Jäämerellä jo virkamiehensä +ja sotamiehensä. Meiltä se jääpi tekemättä, jos ei hallitus asiaan +puutu. + +-- Mutta tekisi niitä mieli vielä kerran muistuttaa entisistä ajoista! + +Niin tuumailivat vanhemmatkin miehet mielihaikein muistellen noita +makean leivän päiviä. Mutta äänetönnä lepäsi Vesainen havuvuoteella, +kuunteli vanhusten tarinoita ja rakenteli mielessään suunnitelmia, +kuinka hän vielä Kaarle-herttuan suosiota hyväkseen käyttäen näyttäisi, +tokko pirkkalaisten pojat jaksavat käydä perimässä takaisin isäinsä +perintöjä. Annahan ajan kulua. Kunhan venäläiset ensiksi ajetaan pois +Turjan rannalta, niin tulee se vielä tällainen retki tehtäväksi Ruijan +puolellekin. + +Hetkisen kuluttua korotti Torvisen ukkokin nuotion ääressä äänensä ja +kertoi kemiläisten retkistä: + +-- Siinä kolmenkymmenen vuoden korvissa taitaa olla aikaa siitäkin, kun +meiltä kemiläisiltä jäivät retket Turjanmaalle melkein kokonaan. +Vuosittain sielläkin ennen hiihdettiin, kannettiin lappalaisilta +veronahkoja ja käytiin kauppaa koko rannikolla Varangista aina +Pyhäniemeen saakka. Kalalappalaiset olivat siellä hyvänpuoleisissa +varoissa, ja nurkumatta ne veronsa maksoivat. Ja melkeinpä siellä yksin +saatiin herrastella, joskus vain kävi karjalaisjoukko verottamassa, +joskus myöskin jokin norjalaismatkue. Eikä meiltä Ruotsin kuninkaan +kielto sitä verotusoikeutta vienyt. Vaan Solovetin monasteri rupesi +sitten lappamaan Turjanmaalle pappejaan ja kätyreitään, venäläisiä ja +karjalaisia alkoi siellä yhä enemmän liikkua. Monesti niiden kanssa +kahakoissa oltiin, monesti ne selkäänsä saivat, mutta ei ollut +meidänkään vähäväkisinä siellä turvallista liikkua. Petsamonvuonon +rannalle perustivat munkit sitten luostarinsa, ja sehän se meiltä +isännyyden lopetti Turjanmaalla kokonaan. Lappalaiset rupesivat +munkkien uskoon ja kantoivat niille veronsa, väkisin meidän sittemmin +piti heiltä saatavamme ryöstää, kun milloin mailla käytiin. + +-- Miksi ette hävittäneet pois sitä luostaria? + +-- Ei tainnut olla yksimielisyyttä tarpeeksi. Vaan oli meillä ainakin +kerran sellainenkin tuuma. Meitä oli lähes puolensataa kemiläistä, +jotka yhtenä talvena hiihdimme Turjan rannalle. Siellä kuritimme vähän +niskoittelevia lappalaisia, ja oli homma yön aikana käydä polttamassa +Petsinki. Mutta lappalaiset katalat kavalsivat meidät, veivät viestin +luostariin, ja sieltä laitettiin väkeä meidän päitämme väijymään. Kun +seuraavana aamuhämäränä laskimme yksitellen alas muutaman tunturin +rinnettä ja lähdimme kapeaa laaksoa pitkin hiihtämään, niin siinä oli +pensaikossa vihollisia vaaniva joukko, siitä hyökkäsivät äkkiarvaamatta +meidän kimppuumme ja tappoivat, ennenkuin vastarintaan ehdittiin +suoriutua, runsaasti puolet koko joukostamme. Meitä oli tuskin +parikymmentä miestä, jotka pääsimme pakoon hiihtämään ja saavuimme +Kemiin takaisin. Eikä sen jälkeen ole tarmokkaampaa yritystä tullut +tehdyksi. + +-- Mutta nyt se tehdään, nyt hitto soi, vähän kärvennetään niitä +munkkeja! + +-- Ei saa sinne jäädä luostarista jälkeäkään, mikä lappalaisia +muistuttaisi sen vallasta. Vallan otamme me! + +Niin huudahtivat innoissaan nuoret kemiläiset. Ja Vesainen lisäsi, +nauttien siitä nuorten innostuksesta: + +-- Ja Kuolan kaupunki, jonka ne sinne turvakseen ovat perustaneet, on +myöskin hävitettävä, jos mieli voittaa siellä pysyväistä valtaa. + +-- Kaikki pois, koko vieras valta! + +Niin uhottelivat retkeläiset kiihottunein mielin, ja moni kinnas +puristi innoissaan keihäänvartta. Vaan vähitellen taukosi tarina +nuotion ympärillä, kertojain ääni vaikeni, ja kuuntelijat vaipuivat +havuvuoteilleen näkemään unta, mikä loistavista voitoista ja suuresta +saaliista, mikä kotoisista oloista ja odottavasta vaimostaan. + +Koko leiri makasi syvässä unessa, kattonaan avara taivas, jossa +tuhannet tähdet tuikkivat syvää tultaan ja revontulet ajelivat +vallatonta leikkiään. Luonto ympärillä oli kuollut, ei elävän jälkeä +missään. Ainoastaan poro kuului leiripaikan kupeella nakertavan naavoja +kaadetusta kuusesta, ja nälkäinen hukka, joka tämän jälkiä oli kaukaa +vainunnut, juosta koikkelehti harjun rinnettä viistoon alaspäin, +haisteli ahnaasti saalistaan, mutta arasteli noita outoja tulen +liekkejä; pysähtyi hetkeksi katsomaan, mutta jatkoi sitten taas +matkaansa toisen harjun taa, ja siellä se vasta uskalsi surumielisesti +ulvahtaa. + +Yhtä autio ja pimeä oli vielä Lapin yö, kun Vesainen aamulla herätti +joukkonsa ja miehet puoliunisina ja kylmissään nousivat hiiltyneiden +nuotioidensa äärestä. Hetkinen siinä vielä viivyttiin, haukattiin pala +ja korjailtiin mäystimiä ja sompia, ja taas oli miesjono täyttä vauhtia +painamassa pohjoiseen päin. + +Pohjoiseen päin, aina vain pohjoiseen, herkeämättä ja arvelematta! +Näytti siltä, kuin ei miesjoukko olisi mielestään kyllin pian luullut +ehtivänsä tuon lumisen maailman viimeiselle perukalle, olipa kuin olisi +jokin vastustamaton sisäinen pakko, jokin syvä, kiihottava intohimo +ajanut noita kaukaa rauhallisilta rannoiltaan tulleita talonpoikia +ponnistamaan viimeiset voimansa joutuakseen sinne perimmäiseen +pohjolaan. Mitä varten sinne? Taistelemaan, murhaamaan ja polttamaan! + +Noinko tulisina hehkuvat inhimilliset intohimot vielä Lapin jäisillä +tuntureillakin? Eikö jaksa verta hyytävä pakkasluonto, kangistava +tunturituuli ja kaikkia kuolettava, pitkä yö sielläkään sammutella +taikka tukahduttaa ihmispovessa raatelevia tunteita, himoja ja +intohimoja? Mikä on se valtava voima, joka noin jaksaa liekkeihin +lietsoa erämaan lasten sydämet Lapin rajattomilla, jääkylmillä +tuntureillakin, mikä on se tuli ja missä sen ahjo? + +Kuori on kankea, pinta on kylmä. Vaan jos voisi silmäillä useimpain +noiden turkkipeittoisten rintain sisäpuolelle, voisi sieltä poven +sisimmästä sopukasta ehkä löytää sen levottomasti kytevän ahjon ja +kiihottavan kipinän, joita ei voi sammuttaa jää eikä tunturituuli. Ahjo +on viha ja kipinä on kosto. + + + + +XIV. + + + Viel' ei meitä noijat noiju, + Noijat noiju, näe näkijät, + Näille teille kuoleviksi, + Matkoille maseneviksi, + Nuorina nukahtaviksi, + Verevinä viereviksi. + +Ensi kerran näkivät monet Vesaisen retkikunnan nuoret miehet vapaan, +jäättömän valtameren hiihtäessään Jäämeren rannikkoa kohden Inarista +Petsamoon ja sivuuttaessaan jo matkallaan Näätämön vuonojen päissä +meren laajoja lahdelmia. Sulana se aaltoili ja pärskytti laineitaan +rantoja vastaan, mutta sen hengähdys oli niin hyytävän kylmää, sen +tuulet niin karkeita ja kosteita, että jäseniä puistatti ja vihlaisi +selkäpiitä. Mutta melkein kaikille vanhemmille miehille se oli vanhaa +tuttua leikkiä, oli kuin tervehdys entisiltä ajoilta. Monesti he olivat +ennen vetäneet henkeensä tuota suolaista, kosteata meri-ilmaa, monesti +näitä rantoja hiihdelleet aina luostarin alueelle saakka. Mutta siitä +oli heidän aina ollut pakko pyörähtää takaisin, ja kiroten ja nyrkkiä +puiden he olivat sen tehneet ja uhanneet kerran vielä palata. Nyt he +olivat uhkaustaan täyttämässä, nyt tuomassa tulta ja murhaa ja +hävitystä anastajan pesään. + +Vajaan päivän hiihto enää, niin he olivat perillä luostarissa. + +Ihmetellen ja säikähtyneinä näkivät näiden seutujen kalalappalaiset +tuollaisen monisataisen miesjoukon hiihtävän heidän kyliensä kautta. +Olivathan he ennenkin nähneet verottajajoukkoja, olivat suuriakin, vaan +tällaista laumaa eivät koskaan. Hätääntyneinä riensivät muutamat +Paatsjoen lappalaiset jo edeltäpäin ilmoittamaan luostariin, että +tulossa oli joukko outoja hiihtäjiä. + +Petsamon luostari Petsamonvuonon päässä ei ollut vielä varsin vanha, +vaikka se jo oli saavuttanut niin suuren ja laajan vaikutuksen Turjan +niemen oloissa. Vuotta nelisenkymmentä sitten oli sille ensimmäisen +alun antanut solovetilainen munkki Trifon, joka oli ottanut +lappalaisten käännyttämisen elämän tehtäväkseen ja asettuen +Petsamonvuonon varrelle rakentanut sinne kirkon ja kerännyt erakoita +ympärilleen. Mutta siitä alusta oli luostari lähtenyt nousemaan nopeaan +kukoistukseen; jo parikymmentä vuotta myöhemmin kuuluu siinä olleen +kolmattasataa henkeä, niistä 50 munkkia ja yli 200 maallikkoveljestä +eli palvelijaa. Ja äveriääksi tämä maailman pohjoisin monasteri myöskin +pian kävi; sen varat kasvoivat tietysti etupäässä runsaista +lahjoituksista, joita kaukaiset uskovaiset Venäjältä alinomaa +lähettivät tälle uskonsa pohjoisimmalle rajanvartijalle. Mutta myöskin +harjoittamillaan elinkeinoilla se vaurastui; lappalaisten verotus, jota +ulonnettiin sangen laajalle, oli tietysti tuottavaa, mutta vielä +tuotteliaampaa oli kalastus meressä ja joissa sekä valaanpyynti, jota +monasterista käsin hyvin uutterasti harjoitettiin. Olihan itse tsaari +Iivana Julma erityisellä lahjoituskirjalla laskenut koko Turjanmaan +pohjoisen rannan, maat ja vedet, luostarin omiksi, joten sillä +naapurikansojen harmiksi oli yksinoikeus siellä kalastellakin. +Suolankeittimöistään ja laivanveistämöistään se oli kuulu, ja +englantilaiset ja alankomaalaiset laivat välittivät sen kanssa vilkasta +kaupankäyntiä, jota paitsi luostari itsekin harjoitti merenkulkua. + +Petsamon luostarin rikkaus ja mahtavuus oli paisunut vuosi vuodelta. +Sen hallitseva asema Jäämerellä kävi yhä täydellisemmäksi. Luostarissa +oli jo koko rivi rakennuksia, kirkkoja ja kappeleita; siihen kuului +karjataloja ja myllyjä, ja sen satamassa oli pieni kaupungintapainen +kasvamassa. Ja kuten muutkin venäläiset luostarit siihen aikaan, oli +Petsamokin muureilla ympäröity, ja sillä oli varustuksia voidakseen +omin voimin puolustaa itseään sattuneita hyökkäyksiä vastaan. + +Mutta mikään vaara ei ollut pitkiin aikoihin luostaria uhannut, +häiritsemättä sen asukkaat olivat saaneet hiljaisessa yksinäisyydessään +harjoittaa hartauttaan ja palvella Jumalaansa. Se oli omituista +seurakuntaa, mikä täällä inhimillisen asutuksen äärillä eli omaa, +muusta maailmasta erotettua elämäänsä. Sinne olivat vetäytyneet +väsyneet taivaltajat suojaan elämän myrskyävältä mereltä; monet rikkaat +ja suurellisetkin olivat, kyllästyneinä maailman herkeämättömään +rientoilemiseen ja kilvoitteluun, jättäneet kaikki, jättäneet +rikkautensa ja loistonsa, viljavat maansa ja maalliset huvinsa ja +paenneet kenenkään tietämättä Jäämeren viileälle rannalle, siellä jo +eläessään puoleksi haudatakseen itsensä ja vaipuakseen hiljaiseen +miettimiseen, sielunsa valmistamiseen ja Jumalansa palvelemiseen. Sinne +oli myöskin mieron taipaleelta joutunut moni köyhä kerjäläinen, +löytänyt siellä suojaa ja lämmintä ja jäänyt sen hoivaan elämään. +Siellä eli rinnakkain venäläinen pajari ja karjalainen kalastaja, +samanlaiseen karkeaan kauhtanaan pukeutuneena, samalta pöydältä syöden, +saman alttarin edessä kumartaen. Ei kysytty nimeä eikä arvoa, +ainoastaan hurskautta ja sydämen nöyryyttä. + +Maailman riennoista vapautuneina, kaukana sen taisteluista ja +välittämättä sen vaiheista he elivät siellä, ja aamusta iltaan +kaikuivat luostarikirkoista heidän hartaat rukous- ja kiitosvirtensä +autioon luontoon. Herralle suitsutettu savu kohosi talvista taivasta +kohden, ja vahakynttilän valo heijasti kauas Lapin pitkään yöhön. + +Aikaisin olivat Petsamon munkit jouluaamunakin (1590) olleet kirkossaan +veisaamassa ylistysvirsiä jumalanlapsen syntymisestä ja siirtyivät +sieltä ensimmäisen jumalanpalveluksen loputtua kukin koppiinsa, vielä +yksinäisyydessä jatkamaan kiitostaan ja rukoustaan. Luostarin vanha, +valkopäinen igumeni Gurij, joka suuren hurskautensa takia oli Trifonin +kuoltua tullut tämän sijalle, istui huoneessaan Raamattu edessään +mietteisiinsä ja tutkistelemisiinsa vaipuneena. Siihen hänelle tuotiin +lappalaisten viesti, että vihollisen joukko oli tulossa luostaria +kohden. + +-- Te olette heikkoja, lapseni, te pelkäätte turhia, virkkoi hän +levollisena sanantuojalle. -- Kuka voisi vihamielisissä aikeissa +hyökätä pyhää huonetta vastaan itse Vapahtajan syntymisen päivänä? + +-- He ovat outoja nemtsejä tunturien takaa. + +-- Mutta onhan heilläkin Jumala, hän estää kyllä heidän aikeensa. Mutta +kuitenkin, teidän heikkoutenne takia, sulkekaa luostarin portit ja +antakaa palvelijoille aseita. + +Mutta tuskin oli tämä käsky saatu täytetyksi, kun jo lännestä päin +rupesi häämöttämään hiihtävä parvi, joka kuin tuulen lennättämä musta +pilvi nopeasti liukui lumitantereen yli luostaria kohden. Hädissään +kiirehtivät hämmästyneet munkit kirkkoihin Jumalalta apua rukoilemaan, +vaan maallikkoveljet varustautuivat asein puolustamaan pyhää kotia. -- + +Vesaisen joukko saapui jo perille, pysähtyi luostarin alle, ja miehet +nousivat suksiltaan sonnustautuakseen taisteluun. Tuumana oli ollut +äkkiarvaamatta aamuhämärässä hyökätä luostariin ja hävittää se, +ennenkuin sen asukkaat ehtivät vastarintaan ryhtyäkään. Ja tämä tuuma +päätettiin viipymättä panna toimeen. Kiireesti järjestivät Juho ja +Hannu miehensä, ja juoksujalassa rynnättiin luostarin portteja kohden; +aivan lähellä vasta rämäyttivät miehet kamalan sotahuudon, jota rannan +tunturit koleasti kajauttivat. + +Mutta portit olivat suljetut, ja odottamaton vastarinta kohtasi +hyökkääjiä muurien takaa. Sieltä yhtäkkiä pyssyt paukahtivat ja keihäät +sinkoilivat, ja typertyneinä pysähtyivät pohjalaiset, miehen siellä +toisen täällä kaatuessa hangelle. Eivätkä he kauan siinä vitkastelleet, +vaan kääntyivät juoksujalkaa pakoon. + +Vesainen kirkui harmistuneena ja komensi julmalla äänellä pakenevia +miehiään pysähtymään. Luodin kantaman matkan päähän seisahduttiinkin ja +pikainen neuvottelu pidettiin siinä puolipimeällä hangella. + +-- Ne ovat lappalaiskatalat niille taas viestin vieneet. + +-- Ei tässä auta muu kuin piirittäminen, niitä on monta sataa miestä, +eivätkä ne hevillä antaudu. + +Niin tuumailivat muutamat ensi vastoinkäymisessä masentuneina. Mutta +Vesainen puhui harmista hehkuen: + +-- Piirittämään! Tässäkö viikkokausiksi rupeaisimme seisomaan +tuollaisten puuaitausten ulkopuolella ja antaisimme muutamain munkkien +suotta härnätä ja pelottaa itseämme. Sitäkö varten me satakunnan +peninkulmaa olemme tänne hiihtäneet? Eiväthän ne Pohjanmaan miehet +ennen ole raukkoja olleet. Ei, uusi ryntäys heti ja kahta +voimakkaammin! + +Mutta se tuuma näytti vieläkin muutamia miehiä kammottavan. Pitäisi +muka odottaa niitä tykkejä, jotka kuormaston mukana olivat tulossa, ja +niillä edes särkeä portit. Mutta se puhe pisti vanhalle Torvisellekin +vihaksi. + +-- Eikö nyt miesten voimalla saada tuollaisia ovia särjetyksi, sanoi +hän. -- Minä lähden muutamaksi portinsärkijäksi, ja on niitä miehiä +mukaan lähteviä muitakin, sen tiedän. + +Ja niin päätettiinkin, että samalla kun toiset hyökkäisivät eri +tahoilta muureja vastaan ja etäämmältä ampuisivat, ryntäisi valiojoukko +portin kimppuun ja koettaisi saada sen auki; sinne kaikki sitten +keräytyisivät. Luostarin pajasta, joka oli kosken rannalla, varusti +Vesainen itselleen raskaan kurikan, eikä hän antanut miehilleen pitkää +miettimisen varaa, ennenkuin taas juoksujalkaa komensi joukon +eteenpäin. + +Sinkoili taaskin muurilta nuolia ja luoteja, vaan pysähtelemättä +ryntäsi miesjoukko eteenpäin, ja kohta rytisi portti miesten iskuista. +Mutta se oli vahvaa tekoa, vankat saranat ja lujat telkeet, ei se +huojunutkaan vähillä lyönneillä. Ja ylhäältä muurilta lennähteli kiviä +ja keihäitä särkijäin niskaan. Mutta voimakkaasti heiluili Vesaisen +moukari, vihansa ja kiukkunsa vimmassa hän takoi raudoitettua petäjätä +ja jo sinkoilivat sälöt ja halkeilivat palkit. Jälkiä tekivät +toistenkin kirveet, telkeet taittuivat takaa, ja jo sai Torvinen kangen +väännetyksi portin alle. Painettiin miesvoimalla, ja rytisten kaatui +raskas salvos. + +Huutaen juoksivat siihen Pohjanmaan miehet, ja verinen tappelu syntyi +aamuhämärässä portin sisäpuolella. Hurjasti puolustivat luostarin +miehet pihalla pyhää kotiaan, ja tuhoa tekivät heidän miekkansa ja +keihäänsä ryntääviin joukkoihin. Vaan vimmatusti hosuivat +pohjalaistenkin keihäät. Vesainen hyökkäsi etupäässä, ja mies kaatui +hankeen hänen tapparansa jokaisen iskun alle. Puolustajain täytyi +vähitellen peräytyä. Mutta vielä ovilla ja nurkkain takana he +taistelivat, harventaen hyökkääjäin rivejä, ja muutamasta solasta +välähti jo miekan terä Vesaisenkin pään varalle; vaan se isku kolahti +Hannun keihäänvarteen, jonka tämä kiireesti ojensi väliin. Miekka +putosi iskijän kädestä, vaan aseetonna seisoi Hannukin, kädessään +keihäänvarren tynkä. + +-- Iske tuolla, virkkoi Vesainen sotatoverilleen, tajuttuaan tapauksen, +ja veti huotrasta kalliin lahjamiekkansa. -- Itsestäni on tämä tappara +ottavampi. + +Taistelua jatkettiin vielä kotvanen. Kellot soivat koko ajan kirkon +tornissa, ja rannan tunturien kaiku vastasi surunvoittoisesti ja +melkein valittavasti. Mutta kirkoista kuului lakkaamatta munkkien +harrasta veisuuta, ja polvistuneina pyhäinkuvien eteen rukoilivat +toiset ääneti kaikkivoivalta apua ja armoa. Mutta kiihottunut +vihollinen työntyi myötään lähemmäs. Puolustajain joukko oli jo +hajaantunut, ja yksityisiä pakenevia seivästettiin armotta portaita ja +seiniä vastaan. Muutamat harvat vain pääsivät puikahtamaan portin +kautta ulos ja pakenemaan lumiseen luontoon, muut, ketkä hengissä +ehtivät, vetäytyivät kirkkoihin alttarien turviin. + +Mutta turvaa ei ollut sielläkään, armoa ei annettu temppelin +pyhätöissäkään. Taistelun kuumuudessa Vesainen seurasi miehineen +kirkkoonkin, ja pian välähtelivät heidän veriset aseensa siellä +sytytettyjen vahakynttiläin valossa. Vastarinta oli tulistanut mielet, +taistelu oli kiihottanut veren; arvelematta, säälimättä nuo +hurjistuneet miehet jatkoivat temppelissäkin murhatyötään. Verta valui +virtana pitkin kirkon permantoa. Munkit alttarin edessä iskettiin +kuoliaiksi, messuavain pappien joukkoon survottiin keihäitä, +armonhuutoja ei kuunneltu. + +Ylinnä kaikista riehui Vesainen itse; taas leimusi hänen silmistään tuo +hurja, hillitön liekki, kasvot hehkuivat kuumuudesta, hiki valui +ohimoita pitkin, ja tukka hulmusi valloillaan. Hän oli kuin +huumauksissaan, iski, iski vain. Nuori uusikko oli kirkon nurkassa +vaipunut polvilleen jumalanäidin kuvan eteen rukoilemaan. Sen hän +keihäällään naulasi seinään kiinni. Itse valkopäinen igumeni oli +kaikkein pyhimmässä puoleksi suljetun esiripun takana polvistunut +alttaria vastaan ristiinnaulitun kuva kädessään, ja katseet olivat +hartaina suunnatut taivasta kohden. Sen näki Vesainen, kerran vain hän +survaisi keihäänsä, ja tummanpunainen veri ruiskahti alttarille. + +Hän nautti, hän toteutti täällä sen, minkä oli aikonut Solovetissa +tehdä, ja siitä hän riemuitsi. Ja vasta kun ruumis makasi ruumiin +vieressä kirkon permannolla, hän käveli sieltä ulos vetäen veristä +keihästä perässään, ja hänen jäykkäpiirteisille kasvoilleen oli +levinnyt hurja hymy. Pihalla oli taistelu jo tauonnut. Pienen joukon +olivat miehet vangikseen ottaneet, joitakuita kymmeniä oli päässyt +pakoon, muut olivat saaneet surmansa. Toista sataa ruumista makasi +kirkoissa ja käytävissä ja pihalla, jonka hanki punoitti verestä. + +-- Nyt, miehet, ryöstäkää, tehkää puhdasta, sillä kohta ei tätä +luostaria enää ole! huudahti Vesainen pihalle kertyneille miehilleen, +pyyhkiessään hurmeista keihästään kinokseen. + +-- Jätetäänkö ruumiit paikoilleen? + +-- Jätetään. Mutta omain miesten ruumiit kerätään ja haudataan. + +Itse ei hän viitsinyt ottaa osaa ryöstämiseen, vaan käveli Hannun, +Torvisen ja muutamain muitten miesten kanssa katselemaan luostariin +kuuluvia rakennuksia. Valkamassa oli joukko aluksia, ja niistä hän +käski lyödä pohjat puhki, ja satamassa olevat aitat ja muut rakennukset +sytytettiin palamaan. Luostarin karjatalo oli melkein autiona, +ainoastaan pari puolikuoliaaksi pelästynyttä naispalvelijaa siellä +lymyili riehuvaa vihollista. Sitten kun talo oli tarkastettu ja +ryöstetty ja lehmistä pulskimmat keitoksi teurastettu, rupesivat miehet +sitäkin sytyttämään. + +-- Hei, siellä on vielä kaksi akkaa, huusi silloin muuan miehistä, joka +oli saanut käsiinsä kiulullisen rieskamaitoa ja mieluisasti +lämpimissään veti sitä nahkaansa. + +-- Jäättekö sinne vai tuletteko ulos? karjaisi akoille nuotion +tekijä, ja toinen potkaisi heidät menemään pihalle. Akat lähtivät +pökerryksissään koikkelehtimaan pitkin hankea, upposivat kinokseen ja +kompastelivat päällekkäin. Naureskellen sitä Vesaisen joukossa olevat +miehet katselivat ja kävelivät edelleen karjatalon leimahtaessa +liekkeihin. + +Mäen nystyrällä, tunturiseinän kupeella, oli pieni puolilaho, +saunantapainen pöksä. Se oli sama tupa, jonka Trifon Petsamon vuonoon +asettuessaan itse omin käsinsä oli siihen ensi asunnokseen rakentanut. +Kalliina muistomerkkinä oli sitä luostari säilytellyt, ja siinä asui +erakkona yksin vanha munkki, joka oli vielä luostarielämästäkin +tahtonut yksinäisemmäksi sulkeutua aivan häiritsemättä Jumalaansa +palvellakseen. Ovenkin tupavähäiseensä hän oli naulannut kiinni, pienen +aukon kautta hänelle vain oli ruokaa kannettu. Vesainen väänsi oven +auki, ja nähdessään yksinäisen, nahkaryysyihin puetun erakon +polvistuneena nurkassa hän heristi keihästään huudahtaen: + +-- Ka, täällähän on vielä yksi eläjä, mitä varten hänet säästetään? + +-- Juho, laske keihääsi, onhan jo verta vuotanut kylliksi, virkkoi +Hannu astuen Juhon ja vanhuksen väliin. Häntä oli tuo murhaaminen jo +ruvennut iljettämään, häntä puistatti nähdessään niin paljon ihmisen +verta teurastamalla vuotavan. + +Mutta vanhus kääntyi nurkassaan, katsoi vieraita verestävillä, syvälle +kuihtuneisiin ja kalmankalpeihin kasvoihin vaipuneilla silmillään, +jotka kytivät kuopissaan kuin hehkuvat kekäleet. Sitten rupesi +pörheäpartainen leuka väkättämään, ja suusta, josta vuosikausiin +luultavasti ei ollut kuuluvaa sanaa lähtenyt, tunki kolkko, vapiseva +ääni. Hän oli karjalainen, puhui suomeksi: + +-- Ojenna vain keihääsi, mies julma, iske kohti, ei siitä säpsähtäne +sydämesi eikä omatuntosi soimanne. Sinunhan lienee työtäsi se +tulenliekki, joka silmiini hohtaa, sinusta lähtöisin nekin huudot ja +valitukset, jotka aamukauden ovat korviini soineet. Miks'et iske? Älä +minua sääli, vaan sääli itseäsi, sillä kostosi koituu. -- Mitä +lienettekin te kaukaiset miehet, jotka satutitte kätenne pyhään +paikkaan, tahrasitte vaatteenne hurskasten miesten veressä. +Turmioksenne sen teitte, sillä tietäkää, tuo viaton veri valuu +kirouksena teidän päällenne. Saastutitte korkean juhlan, rikoitte pyhän +joulurauhan, hävititte Herralle vihityn luostarin itse Vapahtajan +syntymisen päivänä. Ilkutte tekoanne, rehentelette ja nauratte, vaan +katkera on siitä palkkanne oleva. Ei moni teistä enää synnyinmaataan +näe, et kotiisi ehdi sinäkään, synkkäkatseinen mies, sillä tiedä, Herra +ei anna itseään pilkata eikä jätä kostamatta omiaan... + +Ääni korahti vanhuksen kurkussa, ja uupuneena hän taas notkahti alas +polvilleen jumalankuvansa eteen. Miehet seisoivat vielä kotvasen ovella +äänettöminä ja miettivinä. Vanhan erakon sanat olivat heihin syvästi +koskeneet. Eipä ollut moni ehtinyt matkan hurakassa eikä taistelun +kiivaudessa muistamaankaan, että oli hävityksen päiväksi sattunut +joulupäivä, juhla suuri ja pyhä, jota he lapsuudestaan saakka olivat +oppineet hartaudessa viettämään. Sitä terävämmin vihlaisi vanhuksen +kirous monen rintaa ja pani kauhistuen ajattelemaan tehtyä tekoa. +Kävivätpä Vesaisenkin kasvot hetkeksi tavallista totisemmiksi, tuntuipa +melkein, kuin olisi hänenkin sydämessään jokin vienompi kieli +soimaavasti värähtänyt. Mutta ainoastaan hetkisen hän mietteissään +seisoi, käännähti sitten ympäri ja virkkoi: + +-- Pahasuinen äijä -- olisipa koukkuleuka kolautettava, vaan jääköön +pesäänsä. Ei meitä noidat noidu eikä myrkkysuut kiroa, niin kauan kuin +kädessä on keihäs ja sydämessä vaikkua! + +Sillä välin olivat jo toiset miehet tehneet selvää jälkeä itse +luostarissa, kantaneet ulos sen kalleudet ja sälyttäneet ne jo perille +saapuneeseen kuormastoon. Kirkot ja asuinhuoneet, varastot ja aitat oli +tyhjennetty, ja luostarin ruokavaroistakin he olivat makeimmat palat +valinneet ja valmistaneet komeat ateriat, joita parhaillaan söivät, kun +Vesainen taas palasi luostaripihaan. Syönnin päälle levähdettiin +moniaita tunteja -- työpäivä olikin ollut yhtä rasittava kuin verinen. + +Mutta pitkiin lepoihin ei ruvettu Petsamon muurien sisäpuolella. Vielä +vallitsi pimeä yö, kun miehet jo lähtivät luostarista ja nousivat +suksilleen. Tuli oli tehty moneen paikkaan, ja ahnaasti rupesivat +liekit vinhan pohjatuulen virittäminä nieleskelemään kirkkojen ja +rakennusten seiniä ja leimuilivat kohta katoilta räiskyen korkealle +öistä taivasta kohden. Jo paloivat ympärillä puiset muurit, hangen +pintaa myöten siveli niitä kuluttava liekki; jo romahti alas kirkon +torni, ja kellot helähtivät valittaen kekäleihin pudotessaan ja +särkyessään. + +Hangella luostarin edessä seisoi kuormastonsa ympärillä pohjalainen +retkikunta nauttien tuosta näystä ja lämmitellen sen paahteessa. + +-- Se on komea nuotio, Hannu. Ei ole enää vastusta Petsamon +luostarista, virkkoi Juho innostuneena. + +-- Komea, mutta kamala. Melkeinpä pistää nenääni palavien ruumiiden +käry. + +-- Semmoista sen pitää ollakin sotamiehen tuoksun. Ja Kuolassa teemme +vielä komeamman rovion. + +Vähitellen romahtivat alas hiiltyneet seinät, liekit laskeusivat +alemmas, Petsamon luostari suitsusi savuavina raunioina. Se oli maan +tasalle hävitetty eikä kohonnut enää paikalleen. + +Ainoastaan Trifonin puolilaho saunahökkeli seisoi vielä polttamatta +mäen nystyrällä, ja ainoaksi eläväksi luostaripaikalle jäi sen +yksinäinen erakko, jäi sinne makaamaan polvilleen tupansa nurkkaan +jumalankuvansa eteen. + + + + +XV. + + + Jopa tiesi, jotta tunsi, + Tiesi tielle tullehensa, + Matkalle osannehensa: + Eipä jaksa jalka nousta, + Siin' on kuin kivinen kenkä. + +Vielä hiilostivat Petsamon luostarin rauniot, kun Vesaisen retkikunta +niiden ääriltä lähti hiihtämään, painaen Jäämeren rannikolta takaisin +sisämaahan päin ja suunnaten kulkunsa Kuolan kaupunkia kohden. + +Mutta Lapin vouti Niilo Oravainen erosi joukosta ja lähti parikymmentä +miestä ja osa saalista mukanaan samoamaan länttä kohden Varankiin päin. +Hänen piti rannikon lappalaisilta kantaa vuotuinen vero Ruotsille, ja +hetki oli nyt siihen erittäin sopiva. Tuota veroa oli näet viime aikoma +ollut hyvinkin vaikea saada. Norjalaiset viranomaiset eivät enää +tahtoneet myöntää Ruotsille minkäänlaista verotusoikeutta Ruijan +rannalla, olivatpa monesti uhkaavalla tavalla kieltäneet Oravaista +siellä niissä puuhissa liikkumastakaan. Lappalaisia he myöskin olivat +ankarasti varoittaneet Ruotsille veroa maksamasta, ja nämä, ollen +pahassa välikädessä, koettivat siitä syystä vastustaa ruotsalaisia niin +paljon kuin mahdollista. Olipa vielä sattunut kuten viime vuonna, että +norjalaiset viranomaiset olivat väkisin ottaneet takavarikkoon sen +veron, minkä Oravainen jo Ruotsille oli saanut kiskotuksi. + +Mutta nyt Niilo katsoi hetken otolliseksi ottaa takaisin ne saatavansa +lisän kanssa. Huhu pohjalaisten suuren retkikunnan tulosta oli jo Lapin +harvaan asutuilla paikoillakin ehtinyt kulon nopeudella levitä vuonosta +vuonoon ja synnyttää siellä pelästystä. Olivatpa norjalaiset +viranomaisetkin siitä tiedon saaneet, ja heidän pääpaikassaan Vuoreijan +linnassa oltiin jo pahasti säikähdyksissä että "ruotsalaiset", joksi he +pohjalaista retkikuntaa nimittivät, suuntaisivat sotaiset aseensa +kostoksi juuri heitä vastaan. Eipä siitä syystä tällä kertaa Oravaisen +veronkanto koko rannikolla kohdannut minkäänlaista vastarintaa, hän sai +ottaa niin paljon kuin ilkesi. Ja Varangista hän ylpeästi lähetti +kirjurinsa Vuoreijaan kysymään, annetaanko sieltä takaisin niitä +takavarikkoon otettuja veroja vai eikö. Ne tulivat paikalla. Nopeasti +sai Niilo siten asiansa Jäämerellä toimitetuksi ja pääsi jo muutamain +viikkojen perästä laskeutumaan kotipuoleensa, jossa hän kaikille +riemuiten kuunteleville kotilaisille kertoi Vesaisen onnellisesta +retkestä ja Petsamon luostarin perinpohjaisesta hävittämisestä. + +Mutta Vesainen itse riensi Lapin lumisten tunturien yli joukkoineen +täyttä vauhtia Kuolan vuonon pitkulaiseen perukkaan, ja jo kolmantena +joulupäivänä hän hiihti Kuolanjokea ylöspäin kaupunkia kohden. Pitkästä +hiihdostaan väsyneet ja äskeisestä voitostaan ylpistyneet miehet eivät +olisi tahtoneet rasittaa itseään noin liioin ponnistelemalla, olisivat +mieluummin halunneet hiukan lepäillä ja nauttia vaivainsa palkkiosta. + +-- Keritäänhän se Kuolakin vielä polttaa, ei se pakoon juokse, +murahteli muuan Paavo Halonen-niminen kemiläinen, kun Vesainen eräästä +lappalaiskylästä kiirehti miehiä pois lappalaiskotien ja rasvaisten +lihapatain äärestä. Ja häntä kannattivat monet nuoret miehet. + +Mutta Vesainen ei hellittänyt. Hän tahtoi jos mahdollista +äkkiarvaamatta valloittaa Kuolankin ja koetti siitä syystä kiirehtiä, +ennenkuin kuolalaiset saisivat heidän tulostaan tiedon ja ehtisivät +varustaa itsensä. + +-- Sitten Kuolassa saatte levätä viikon ja herkutella niin paljon kuin +mielenne tekee. Mutta hiihdetään ensin sinne. + +Mutta Kuolaan oli jo kahta kautta saapunut tietoja Vesaisen tulosta, ja +joulupäivinä siellä varustauduttiin minkä suinkin ehdittiin. + +Vienan puoleiset karjalaiset olivat pitkin syksyä huolestuneina +kuunnelleet sanomia pohjalaisten retkelle valmistautumisesta ja pelon +vallassa vartoneet, mitä seutuja kohden retki ohjattaisiin. Olihan +siellä Vienassa tosin nyt vähän sotaväkeä varalla, vaan eihän se koko +pitkää rannikkoa ehtinyt puolustamaan. Varsinkin olivat huolissaan +kannanlahtelaiset, joilla ei ollut sotaväestä ollenkaan turvaa. +Vihoviimein saapui joulun alla heidän veronkantajiaan Kuolajärveltä, ja +nämä kertoivat lappalaisilta kuulleensa, että Vesaisen retkikunta juuri +oli kulkemassa Sodankylän ja Sompion kautta pohjoiseen päin. +Kannanlahtelaiset arvasivat heti, että pohjalaiset riensivät Kuolaa +kohden, mutta samalla he myöskin kohta tulivat ajatelleeksi, että +retkikunta sieltä palatessaan luultavasti poikkeaa Kannanlähteen +kostamaan viimeistä Iin hävitystä. Ahman mielestä, joka tunsi Vesaisen +katkeran vihan, tämä oli melkein varmaa, ja hän sen vuoksi innokkaasti +vaati, että oli kiireellisiin varustuksiin ryhdyttävä. Ja niin +päättivätkin Kannanlahden miehet kiireimmän kautta lähettää sananviejiä +Solovetiin ja Sumaan pyytämään sotaväkeä suojakseen. Mutta itse Ahma +lähti parin miehen kanssa viemään varoittavaa sanaa Kuolan kaupungin ja +maakunnan päällikölle. Jos Vesainen saisi Kuolassa selkäänsä, niin ei +hän uskaltaisi Kannanlahteenkaan tulla, niin hän arvioi. + +Ja tulista vauhtia hiihti Ahma, joka jo haavastaan oli aivan +parantunut, tunturien ja Imandran laajojen selkien poikki ja saapui +Kuolaan samoihin aikoihin kuin Vesaisen retkikunta Petsamoon. + +Kuolassa oli siihen aikaan jo erityinen Venäjän hallituksen +käskynhaltija, jonka huostaan koko Lapin saarennon hallinto oli jätetty +ja jolla myöskin oli satakunta miestä sotaväkeä käytettävänään. +Kaupunki tosin oli pieni ja vähäpätöinen, ainoastaan muutamia satoja +ihmisiä oli viimeksi kuluneina vuosikymmeninä asettunut asumaan sen +luostarin ympärille, joka samoihin aikoihin kuin Petsamo (1550 +tienoilla) oli syntynyt Kuola- ja Tulomajokien yhtymäpaikkaan. Mutta +sillä oli kumminkin venäläisvallan pesäpaikkana Lapissa jo +merkityksensä, ja olipa sille niiden riitaisuuksien aikana, joita viime +vuosina oli ollut olemassa Norjan puoleisten kanssa, laitettu +paalumuurikin varustukseksi. Kaupunkia vastaan ei kumminkaan ollut +koskaan vielä mitään vihamielisiä hyökkäyksiä tehty, joten Kuolan +voivodista, joka siellä oli saanut aivan häiritsemätönnä sotamiehineen +nukkua vuodet umpeensa, oli ihan uskomaton ja mahdoton sellainen +sanoma, jonka Ahma nyt hänelle toi. + +-- Vihollisia! Mitä hulluja mies puhuu? Onko hän niitä nähnyt? -- Niin +ihmetteli päällikkö, joka juuri parhaiksi oli joulupäivänä ehtinyt +parin alapäällikkönsä kanssa ottamaan ensimmäisiä jouluryyppyjä. + +-- En ole nähnyt, vaan ne ovat kulussa tännepäin, ehkä jo pian täällä. + +-- Kuulkaa, antakaa hänelle kolme ryyppyä, sanoi päällikkö +palvelijoilleen, hänelläkin näkyy eilinen viina vielä olevan päässä. Ja +käskekää hänen sitten tarkoin miettiä, mistä hän on nähnyt unta ja mitä +hän tietää. + +Sen sanottuaan voivodi istui taas pöhevänä pöytänsä ääreen juomaan. +Mutta kun Ahma tovereineen tarkoin kertoi hänelle, mitä he olivat +kuulleet ja mitä oli pelättävissä, silloin karkasi rauha päällikönkin +mielestä. Hän rupesi ensiksi epäilemään ja sitten uskomaan. Hän istui +kotvasen ääneti, kaatoi sitten vielä poskeensa pari ryyppyä ja hypähti +vihdoin ylös. + +-- Tässä taitaa tulla sota! Ja koska tämä on tsaarin kaupunki ja me +olemme tsaarin miehiä, niin ei auta, meidän täytyy tapella. + +Tieto levisi kohta yli kaupungin, ja pian oltiin täysissä +varustautumispuuhissa. Muurit tarkastettiin ja korjattiin, portit +suljettiin, kaikki työkykyiset miehet koottiin aseisiin. Ruostuneet +keihäät hiottiin ja käyttämättä olleet kiväärit kaivettiin esiin. +Vihollisen tulosta ei tosin vielä oltu aivan varmoja, mutta jo +seuraavana päivänä saapuivat poroilla ajaen lappalaisten säikähtyneet +pakolaiset Petsamosta kertomaan pohjalaisten kamalasta julmuudesta ja +hävitystyöstä luostarissa. Pelko ja kauhu valtasi mielet, mutta samalla +huomattiin, ettei siinä auta muu kuin kova vastarinta. Siihen Ahmakin +kehoitti, ajatellessaan kotipitäjänsäkin etua, ja itse hän myös jäi +Kuolaan ottaakseen osaa alkavaan otteluun. + +Ja pian se alkoikin. Kolmannen joulupäivän iltana ehtivät jo Vesaisen +miehet Kuolan edustalle, ja heti pimeän päässä he tekivät väkirynnäkön +porttia vastaan. He eivät nähneet, että puolustajat aseet ojossa olivat +muurin takana heitä vastassa, eivät arvanneet, että sellainen iskujen +rankkasade heitä rynnätessään odotti. Miehiä kaatui monta, useita +haavoittui, kiireen vilkkaa vetäytyivät toiset pakoon, ja masentuneina, +väsyneinä ja pettyneinä asetuttiin leiriin joen törmälle metsän rintaan +kaupungin edustalle. + +Ja siinä saatiinkin leirissä olla useita viikkoja. Parista uudistetusta +rynnäköstä tultiin näet huomaamaan, että noiden paalumuurien +sisäpuolelle, jotka oli tehty pitkistä, maahan rinnakkain pystyyn +isketyistä hirsistä, ei ollut niinkään helppo väkirynnäköllä hyökätä, +kun puolustajat yöt päivät olivat niitä valppaasti vartioimassa, mutta +huolellisesti välttivät antautumasta kenttätaisteluun. Vesainen oli +kärtyisä ja vihaisella tuulella. Tällaista piirityssotaa hän ei voinut +kärsiä, nälällä voittaminen ei ollut hänestä oikeata miehen voittoa -- +ja saattoipa niillä ruoat riittää vaikka ensi syksyyn saakka! Mutta +taas portilta palaamaan -- siihen hän ei suostunut, toista hän oli +Kaarle-herttuallekin luvannut. + +Asemestari Hannu Laurinpoika paukutteli sillä välin mahtavana noita +mukaan otettuja kahta pientä tykkiä. Ei niillä suurta koloa saatu +muuriin, mutta siksi sentään, että puolustajat myötään saivat olla +korjaamispuuhissa. Mutta sen edemmäs ei viikkokausiin päästy. + +Vesaisen miesten joukossa rupesi vihdoin kuulumaan tyytymättömyyttä ja +nurinaa. Hittoja vartenko he talvikaudeksi ovat asettuneet tuon +mitättömän kyläpahasen edustalle? Talvi oli tavattoman kylmä, tammikuun +alussa oli pakkanen pureutunut mitä vihaisimmaksi, ja jäinen meriviima +tunki läpi luiden ja ytimien. Matkalla ollessa semmoista säätä +paremminkin sieti, vaan yhdessä kohden leiripaikalla eivät miehet +millään ilveellä tahtoneet pysyä lämpiminä kinoksissa nuotiotulien +ääressä. Ja eväät, joita ei Petsamosta ollut arvattu paljon ottaa +mukaan, tekivät loppuaan, eikä lähiseudun lappalaisilla enää ollut +mitään ryöstettävää. Johonkin tässä on toki ryhdyttävä, napisivat +miehet, kuljettava on joko eteen- tai taaksepäin, kosk'ei tuota +kylärojua kumminkaan näkynyt saavan anastetuksi. + +-- Se on vienyt meiltä monta kymmentä miestä. Pian tähän koko joukkokin +hupenee. + +Halonen varsinkin kulki ympäri leiriä ja levitti mieliin tuota +tyytymättömyyttä. Jo alkumatkasta hän oli osoittautunut juonikoksi, +vanhojen, naapurein välisten lohivesiriitojen takia hän kantoi katkeraa +vihaa Torvista vastaan ja samalla myös tämän vävypoikaa kohtaan, joka +hänen mielestään aivan ansiottaan päällikön arvossa rehenteli. Aina +vähän väliä hän oli kapinapuuhissa, koettaen niskoittelemalla tehdä +Vesaiselle johtajanviran vaikeaksi. Ja Vesaisen puolestaan täytyi +monesti ankarin sanoin puhutella tuota vastahakoista, vehkeilevää +miestä. Nyt Halonen oli kerännyt ympärilleen jonkinlaisen puolueen, +enimmäkseen Oulunlinnasta lähetettyjä sotamiehiä, ja veti näiden kanssa +kaikessa vastaköyttä. + +-- Jos ei tästä kohta lähtöä tule, niin hiihdämme omin nokkimme, he +murahtelivat jo Vesaisenkin kuullen. Eräänä päivänä sen vuoksi Torvisen +ukkokin ehdotti Vesaiselle, että pitäisi jo ryhtyä johonkin +ratkaisevaan toimenpiteeseen. + +-- Niin minustakin, vastasi Vesainen. -- Tehdään vieläkin ryntäys! + +Hän oli monista merkeistä tullut huomanneeksi, että kuolalaisten joukot +olivat siksi harvalukuiset ja huonot, etteivät ne kestäisi oikeassa +tasapäässä tappelussa, jos kerran keihäänkantomatkalle päästäisiin. Ja +nyt oli toki Hannu Laurinpoika saanut tykeillään sen verran sälötyksi +muuatta muurin kolkkaa johon hän oli tulensa kohdistanut, ettei siitä +pitänyt olla vaikea kirveiden avulla päästä paaluaitauksen +sisäpuolelle. Ilma oli aamusta päivin ollut lauhtumaan päin, oli +alakuun aika, ja pilvinen taivas oli ruvennut viskelemään lumia, -- yön +pimeässä oli hetki hyökkäykseen sopiva. Neuvoteltuaan Torvisen ja +Krankan kanssa hän komensi iltapäivällä miehensä leiripaikalta +liikkeelle, kuormastot ja vangit otettiin mukaan, ja retkikunta lähti +ikään kuin kotimatkalle hiihtämään Tulomajokea ylöspäin. Kuolan +vartioväki näki leiritulien sammuvan ja vihollisen poistuvan. + +Mutta jo muutamien virstojen päähän pysäytti Vesainen joukkonsa pieneen +näreikköön ja ilmoitti, että tästä pyörretään takaisin ja tehdään +hyökkäys kaupunkiin. Suurimman osan miehistöstään hän kohta sai +innostumaan tuumaansa, ainoastaan muutamat "Halosen miehet" vielä +juonittelivat, vaan nekin hän taivutti parilla kovalla sanalla. Mutta +Halonen itse koetti sittenkin tehdä tuuman tyhjäksi. Hän laski +iltahämyssä salaa pari Petsamon vangeista vapaaksi ja tuli jonkin ajan +perästä ilmoittamaan, että ne ovat karanneet ja tietysti rientäneet +Kuolaan kertomaan hyökkäystuumasta. + +-- Sinä laskit itse ne irti, mies katala, huudahti Vesainen ja ojensi +vihan vimmassa keihäänsä. -- Mutta petturin palkan saatkin! + +-- Älä iske, hänet on tutkittava ja tuomittava, varoitti Hannu. -- +Viedään mies vankina Ouluun vastaamaan elkeistään ja riennetään me nyt +heti hyökkäykseen. + +Halonen ja pari hänen kätyriään sidottiin ja kuormastoja ja vankeja +vartioimaan jätettiin parikymmentä miestä, muut kiirehtivät suksilleen +ja lähtivät äskeisiä latuja myöten hiihtämään takaisin joen jäätä +pitkin. + +Lumisade oli yltynyt sakeaksi tuiskuksi. Niin tiheään lappoi taivas +suuria lumihiutaleita, että melkein sauvallaan saattoi leikata ilmaa, +eivätkä hiihtäjät voineet nähdä kuin sylen matkan eteensä. Hiljaa kuin +haamut he hiihtivät pehmoisen lumitantereen yli, eikä kuulunut +suhahdustakaan koko autiossa luonnossa, kun he saapuivat paaluaitauksen +edustalle, johon jättivät suksensa. Nopeasti murrettiin aukko +särjettyyn muuriin: sisäpuolella oli kaikki äänetöntä ja tyhjää, näytti +siltä kuin koko kaupunki olisi vaipunut raskaaseen uneen. Viipymättä +juoksivat Vesaisen miehet sen parinkymmenen sylen levyisen aukon yli, +joka erotti muurin kylän rakennuksista, ja ensimmäiset joukot +syöksähtivät jo kaduille. + +-- Iskenpä tulta ja sytytän tuon latopahaisen soihduksi ja merkiksi, +eihän tässä sokkelossa muuten osaa mihinkään, virkkoi Torvinen +Vesaiselle, kun he muutaman ladon ohi jälkijoukossa samosivat, ja +päästi samassa kipunan kuiviin heiniin, jotka kohta roihahtivat tuleen. +Mutta kun he sen tehtyään juuri olivat jälkijoukon perästä työntymässä +kaupunkiin, kuului takaapäin askelten kohinaa ja hiljaista puhetta. +Miehet pysähtyivät. + +-- Jokohan ollaan merrassa? + +Kuuntelivat. Outo joukko kuului yhä selvemmin kahlaavan takaapäin. + +-- Merrassa ollaan. Vaan perä on puhkaistava. Hei, miehet, Pohjanmaan +miehet, takaisin, aukolle! + +Kuin ukkosen jyminä kajahti tämä Vesaisen huuto yön hiljaisuudessa, ja +jäljimmät miehet, jotka sen kuulivat, pyörähtivät takaisin päin. Pian +he huomasivat vihollisjoukon hiipivän takaapäin, ja Vesaisen ympärille +keräytyen he ryntäsivät sitä vastaan. + +Sieltä tuli Ahma puolensadan miehen kanssa. Halosen laskemat Petsingin +vangit olivatkin ajoissa ehtineet Kuolaan kertomaan Vesaisen +sotatempusta. Ahmalla oli heti vastajuoni ollut valmiina. Hän keräsi +heti 50 varmaa miestä valiojoukoksi ja piilousi niiden kanssa muurin +kupeelle aittojen ja kinosten taakse. Muu varusväki vetäytyi kaupunkiin +talojen suojaan. Oli tarkoitus saartaa hyökkäävä vihollinen kaupungin +kapeilla kaduilla kahden tulen väliin, sulkea siltä paluutie ja +hävittää se siellä yön pimeässä viimeiseen mieheen asti. Siksipä nyt +Ahma hiipi ääneti kuin väijyvä ilves esiin, luullen koko Vesaisen +joukon jo hajaantuneen kaupunkiin ryöstämään. + +Mutta se pieni parvi, minkä Vesainen sai huudetuksi kokoon, ilmestyi +hänelle pahimmoilleen vastustukseksi. Pimeällä hangella syntyi tuima +ottelu. Vesainen ja Torvinen huomasivat, että heidän täytyi, maksoi +mitä maksoi, saada muurinaukko anastetuksi takaisin käsiinsä, että +heidän miehilleen, joiden kimppuun sotaväki kaupungissa hyökkäsi, +avautuisi paluutie vapaaksi. Siksi he hurjalla vimmalla iskivät paljon +voimakkaampaa vihollista vastaan. Yön pimeys esti näkemästä joukkojen +suuruutta, he löivät vain edestään kenen näkivät palavan ladon +himmeässä tulessa vastaansa ryntäävän, askel askelelta he työnsivät +vihollista takaisinpäin. Ahma peräytyi paaluaidan aukolle, sen hän +ainakin aikoi pitää käsissään. Mutta siinä peräytyessä joutuivat hänen +miehensä sekaisin, hajaantuivat, eivät pimeän päässä osanneet erottaa +ystävää ja vihollista, vaan kolhivat toisiaankin erehdyksissä +kuoliaiksi. Ahma kyllä koetti karjunnallaan pitää heitä koolla äänensä +ympärillä. Vesainen tunsi tuon äänen, ja hänen jäntereensä pinnistyivät +kahta tarmokkaammiksi. Hänen pieni joukkonsa pysyi kiinteästi koossa ja +työntyi päällikkönsä jäljestä varmasti eteenpäin. + +Jo oltiin aukolla. Tiheäksi ryhmäksi keräsi Ahma miehensä siihen, vaan +kuin vasama hyökkäsi Vesainen arvelematta kohti, ja epätoivon vimmassa, +tietäen henkensä siitä riippuvan, taistelivat hänen harvat miehensä +hänen ympärillään. Miehiä kaatui kuin heinää, ja Ahman joukosta rupesi +jo yksi ja toinen vetäytymään aukolta syrjemmäs, vaikka päällikkö kyllä +itse tulisesti taistellen huusi heitä pysymään koossa. + +Mutta huutoja kuului jo kaupungistakin. Kuolan voivodin sotamiehet +olivat rynnänneet ryöstäväin pohjalaisten kimppuun ja ruvenneet +tekemään tuhoa heidän joukossaan, arvellen että he jo olivat +takaapäinkin saarretut. Pohjalaiset pökertyivät ensi aluksi, moni mies +eksyi väärälle suunnalle ja kaatui; pimeän päässä eivät useat tienneet +mihin päin peräytyä. Hannu, joka oli etujoukkoa johtamassa, koetti +kyllä kerätä miehiään vastarintaan, ja vihaisesti kamppailtiin +kaduillakin. Mutta iskuja kolahti solista ja nurkkain takaa, ja pelon +valtaamia miehiä kaatui tukuittain. -- Peräytykää tulen liekkiä kohden! +se huuto kajahti vihdoin pohjalaisten joukossa, ja se heistä useimmat +pelasti. Yksitellen ja pieninä ryhminä he juoksivat palavaa latoa +kohden ja ehtivät vihdoin aukolle, jossa Vesainen miestensä kanssa +hurjasti kamppaili avatakseen peräytyville paluutien. Ja näiden +apumiesten tultua kääntyivät Ahman miehet aukolta pois ja pakenivat. + +Mutta silmittömän hurjasti taisteli siinä vielä Ahma itse kymmenkunnan +miehen kanssa; kuoleman kolauksen sai jokainen, joka koetti heidän +ohitseen päästä ulos. Väkevänä kuin karhu ponnisteli kyllä Vesainen +syrjäyttääkseen hänet edestään, mutta sukkelana väisti Ahma iskun ja +antoi itse. Tulta hehkuivat näiden vanhain verivihollisten silmät, kun +he taas kerran tappelivat vastakkain, ja katkonaisia huudahduksia pääsi +heiltä iskujen välillä: + +-- Nyt et livistä kynsistäni! + +-- Jäät sinä jos minäkin! + +Mutta taistelun kuumuudessa kiersi vanha Torvinen sivulta päin aukolle +ja teki ryntäyksen selän takaa. Ahma käännähti päin, ja rinta +lävistettynä kaatui vanhus ääntä päästämättä hangelle. Vesainen näki +sen, ja hurjalla liikkeellä hän sysäsi keihäänsä Ahmaa kohden; tämä +väistyi, keihäs jysähti hirteen, katkesi kahdeksi, mutta tynkä kädessä +syöksyi Juho Ahmaan käsiksi ja iski päähän niin, että mies kepertyi +tantereeseen. Vesainen veti jo miekan huotrastaan lopettaaksensa siihen +paikkaan verivihollisensa ja vaarallisimman vastustajansa, mutta +samassa välähti uusi ajatus hänen mielessään. Hän tempasi kaatuneen +vastustajansa vyöstä kiinni, veti perässään aukon ulkopuolelle, sitaisi +siltä siellä kädet ja jalat omalla vyöllään ja jätti hangelle, +kiirehtiessään taistelupaikalle takaisin. + +Paluutie oli vapaa, juoksujalkaa kiirehtivät pakenevat miehet siitä +ulos. Vesainen huusi heitä pysähtymään siihen, mutta useimmat riensivät +seisahtumatta suksilleen ja lähtivät kiireen vilkkaa hiihtämään joen +jäätä kuormastolleen. Muutamain kymmenien miesten kanssa Vesainen vain +vartioitsi aukkoa, kunnes kaikki olivat ehtineet kaupungista. +Viimeisenä tuli sieltä Krankan Hannu, joka harvenneine joukkoineen oli +kaupungissa vihollista vastustellut. Ja odottamatta, tulisivatko +kuolalaiset heitä takaa ajamaan, lähti Vesainenkin viimeisten miestensä +kanssa paluutielle. Hän ei olisi tuosta salajuonesta säikähtänyt, hän +olisi ollut valmis heti tekemään uuden hyökkäyksen, jos miehet olisivat +pysyneet koossa. Mutta vielä lähtiessään hän viskasi kahlehditun Ahman +tyhjään ahkioon ja lähti vetämään perässään. + +Kuolalaiset eivät ajaneet takaa, kiittivät onneaan, kun saivat jäädä +rauhaan koteihinsa. Heidänkin joukkonsa olivat yön pimeässä +arveluttavasti huvenneet, ja niistä jotka Ahma oli ottanut johtoonsa, +ei palannut takaisin kuin joku ainoa. Parissa paikassa olivat Hannun +miehet lähtiessään vielä ehtineet pistää tulen rakennuksiin, ja henkiin +jääneillä miehillä oli kyllin tekemistä liekkien rajoittamisessa, joita +tuuli pyrki levittämään laajemmalle. Ja koko yön ja aamun he peläten +vartoivat uutta hyökkäystä. + +Vesaisella olikin aie, annettuaan miestensä levätä muutamia tunteja, +tehdä uusi hyökkäys. Paljon oli tosin pohjalaisia kaatunut, sen hän +tiesi, mutta vihollinen oli myöskin heikontunut, sen paras mies oli +vankina; ainoastaan Halosen petoksen ja salajuonen vuoksi oli +vastarinta tällä kertaa onnistunut. Mutta aamulla... + +Se uhka mielessään nukkui Vesainen nuotion ääreen uupuneiden miestensä +keskelle. Mutta kun aamulla noustiin, huomattiin, että suuri osa +miehistöstä oli kateissa. Halosen olivat yöllä hänen ystävänsä +vapauttaneet, ja hänen kanssaan oli noin 50 miestä lähtenyt leiriltä +hiihtämään omille teilleen, vieden osan saaliista mukanaan. Kun yöllä +noin 50 miestä oli Kuolan muurien sisäpuolella kaatunut, oli retkikunta +nyt siksi heilikö, ettei sen enää ollut ajattelemista lähteä uuteen +rynnäkköön. Harmistuneena Vesainen kuuli tämän kavaltajan uuden +petoksen ja huudahti: + +-- Meidän on lähdettävä perästä viilettämään ja tuomaan miehet +takaisin. + +-- Mitäpä siitä olisi hyötyä? epäilivät Hannu ja Kaupin ukko. -- Ei +niihin kumminkaan enää voisi taistelussa luottaa. + +-- Ei, mutta rangaistuksensa niiden täytyy saada. Ja sen pitää olla +ankara, sillä heidän takiaan jääpi nyt meiltä Kuola valloittamatta. +Hirtettävä ne petturit on joka mies. + +-- Vaikea taitaisi olla heitä nyt tavata, jäljetkin on tuisku +peittänyt. Mutta ei ne silti väistä rangaistustaan. Ehditään ne tavata +vielä kotonakin, minnepä ne muualle voivat hiihtää kuin sinne. + +-- Odottakoot sitten siellä. Mutta sinne kai tästä täytyy meidänkin +painaa. + +Muu ei auttanut -- paluumatkaan täytyi ryhtyä. Karvain mielin antoi +Vesainen siitä käskyn joukoilleen. + +Mutta Halosen miehiä ei enää koskaan tavattu. He eivät uskaltaneet +palata takaisin Pohjanlahden rannalle, sillä siellä he arvasivat +kurituksen olevan odottamassa. He sen sijaan retkeilivät ryöstellen +lappalaiskylissä, hyökkäilivätpä Vienan puoleistenkin metsätaloihin, +mutta saivat viettäessään kulkulaiselämätä, kärsiä paljon kurjuutta; +moni heistä hupeni taipaleille. Myöhemmin kuultiin Pohjanmaalle, +että heidän joukkonsa oli keskenään riitaantunut ja hajaantunut, +muutamat olivat hiihtäneet takaisin Jäämerelle ja jääneet sinne +kalastajiksi, toiset olivat Halosen kanssa kevään tullen pysähtyneet +Kitkanjärven asumattomille rannoille, rakentaneet sinne piiloon +pirttipahaset, ruvenneet siellä maata viljelemään ja siten, otettuaan +lappalaistyttäriä vaimoikseen, perustaneet Kuusamon ensimmäisen +suomalaisen uudisasutuksen. -- + +Pahasti oli Vesaisen joukko siten pilkkoutunut ja hajaantunut Kuolan +edustalla. Tuo komea retkikunta, joka pari kuukautta sitten niin +suurella innolla hiihti Lapin kylmäin tunturien yli Jäämerta kohden, +oli nyt supistunut vähempään kuin puoleen lukumäärästään. Parisataa +Pohjanmaan talonpoikaa oli taas sotaretki nielaissut, useimmat olivat +kaatuneet ja saaneet hautansa noissa kaukaisissa nietoksissa, osa +retkeili vielä koditonna ja turvatonna jääkylmiä aavoja pitkin, +uskaltamatta enää koskaan palata vanhojen, kotoisten liesien äärelle. +Äidit ja vaimot ja orvot lapset odottivat taas ikävöiden ja haikein +mielin elättäjäänsä ja kotiensa turvaa. Useimmat odottivat turhaan. + +Ja kuitenkin tuon retken tulokset jäivät puolinaisiksi, ja se se +Vesaisen mieltä eniten kaiveli ja hurjisti. Kaikki jäi häneltä aina +puolinaiseksi, keskeneräiseksi, aikeet ja suunnitelmat eivät koskaan +täydelleen toteutuneet. Ja kumminkin hän niin sydämestään oli aina +kaihonnut saadakseen aikaan jotakin täydellistä, eheätä työtä, suurta, +kokonaista! Mutta häntä kahlehti aina kohtalon pakko. Silmänkantaman +päähän jäi häneltä Vienan retkeltään Soloveti seisomaan täyteen +loistoonsa, vaikka sen hävitys olisi voinut yhdessä päivässä olla +tehtynä. Kuolan edustalta hänen nyt täytyi moniviikkoisten yritysten +jälkeen hiihtää pois ja jättää kaupunki siihen puolipalaneena +paikoilleen, -- supistuneella joukollaan hän ei sitä jaksanut +valloittaa! + +Niitä hän mieli katkerana mietti hiihtäessään joukkoineen Tulomajokea +ylöspäin ja suunnaten kulkunsa vanhoja poroteitä myöten Sodankylän ja +Kittilän Lapin kautta takaisin Kemin ja Tornion suita kohden. Mutta oli +hänellä katkeruudessaan kumminkin jonkun verran hyvitystäkin. Olihan +hän ensimmäisen tehtävänsä saanut kunnolleen täytetyksi: Petsamossa ei +ollut enää kiveä kiven päällä. Olihan hän Turjan niemellä saanut +isketyksi semmoisen pelon ja kunnioituksen pirkkalaisten poikia +kohtaan, että nämä tästä lähtien saattoivat syystä kysyä sieltä +perintöään. Ja olihan hänellä -- seikka, mikä häntä enin hyvitti -- +mukanaan vankina tuo suurin kiusantekijänsä, vaarallisin vihollisensa, +vastustajain paras mies ja mielevin sankari. Hiihtihän Ahma tuossa +vangittujen joukossa Pohjanmaata kohden. Se oli mieluinen tuotava se, +se korvasi paljon. + +Mielellään hiihteli Juho vankien kupeella, jotka, vaikka sijoitettuina +keskelle joukkoa, kumminkin olivat köysillä kaksittain sidotut, +etteivät jossakin äkkimutkassa ehtisi pakoon puikahtaa. Hän nautti +nähdessään, miten Ahma siinä äänetönnä ja synkkäkatseisena raskaasti +hiihti länttä kohden, ja kuullessaan miten vartijat häntä ilkkuen +kiirehtivät, milloin hänellä sukset kovin haluttomasti näyttivät +juoksevan. + +-- Paina menemään, Ahma, taival on pitkä, saat kerrankin kuopaista, +ennenkuin ollaan Pohjanlahden rannalla! + +Joskus kutkutti kiirehtijä Ahmaa keihääntutkaimella selkään, ilkkuen: + +-- Pois minä sinusta laiskuuden otan. Hiihdithän sinä ennen uupumatta +päivät ja yöt, kun olit matkalla meidän kyliä ryöstämään. + +Ja yöpaikoissa varsinkin, joissa retkeläiset nuotion ääressä illoilla +lepäilivät aterioiden ja tarinoiden, sai Ahma kärsiä vielä pahemman +pilkan. Siellä Juho usein kertoili tovereilleen, kuinka hän, kun +lähtisi Ruotsiin tekemään tiliä Kaarle-herttualle retkistään, veisi +Ahman mukaansa hoviin ja kertoisi vielä, että tässä se nyt on se mies, +joka on vuosikausia Pohjanmaata poltellut. + +-- Rahan edestä sitä siellä näytellään ja lopuksi ripustetaan Tukholman +portin kaareen kuivamaan. + +-- Eikä siellä taida enää Ahman kynnet auttaa? + +-- Ei, ne on jo katkottu. Mutta syö, mies, että sinne asti jaksat! + +Niin sanoen viskasi Vesainen halveksivasti niinkuin koiralle Ahman +eteen poronluun nakerrettavaksi. + +Makuulle ruvettaessa sidottiin Ahmalta aina kädet ja jalat tiukalle, +vieläpä kytkettiin mies tanakasti kasvavaan näreeseen kiinni. + +Siinä makasi sitten karjalaisten sankari liikkumatonna, äänetönnä. Ei +huokausta päässyt koskaan hänen rinnastaan, ei kirousta hänen +huuliltaan, kasvojen ilme oli värähtämätön, kylmä, ja silmät olivat +puoliummessa kääntyneet talviyön tähtitaivasta kohden. Pinta oli tyyni, +ei hän näyttänyt ajattelevan mitään, ei tuntevan mitään. Mutta sisässä +riehui myrsky; levottomina, rajuina kuohuilivat siellä vihan katkerat +laineet, ja väkisin hillityn koston himo kyti kärsimätönnä rinnassa +sidotun miehen. Voimaa, rajua, ärsytetyn pedon kiihottunutta voimaa hän +tunsi jäsenissään, mieltä poltteli hehkuva halu ruhjoa mäsäksi koko tuo +ilkkuva joukko, lentää surman henkenä yli tämän vihamielisen leirin, +iskeä, tappaa, silpoa niinkuin ennen ja julmemmin kuin koskaan... Mutta +siivet oli leikattu. Siinä täytyi maata ja salata vihansa. + +Yksi varomaton liike oli hänet pettänyt; hyvin lähellä oli jo ollut, +että hän itse olisi päässyt Vesaisen sijaan ja Vesainen hänen. Hän +olisi saanut kytkeä tuon kirotun vihamiehensä oman nuotionsa ääreen -- +oih, kuinka hän olisi ilkkunut katsellessaan, miten Pohjanmaan peto +vääntelehti kahleissaan ja purki voimatonna kiukkuaan...! Tuossa se +makasi nyt parin sylen päässä, vielä nukkuessakin voittajan ilkkuva +hymy huulillaan... Jos pääsisi sitä tuohon kolhaisemaan... + +Jo leimahtivat Ahman kylmät katseet tulena, ruumis kiemurteli, suonet +pullistuivat voimain ponnistuksesta, ja hamppuinen köysi narahti... +Vaan se kesti. + +Siinä voittaja makasi, ja voitettu ponnisteli turhaan. Ei auta, täytyy +maata kahleissaan. Kauas on jo jäänyt kotoinen ranta, vihollisen maa +lähenee, joka ilta ollaan sitä lähempänä, joka tunturi, joka lasketaan, +asettuu muuriksi kodin ja vangin väliin. Siksi juoksivat sukset +toisinaan raskaasti, siksi tuntui vastamaiselta taival. Monesti Ahma +ennen oli ne matkat hiihtänyt, mutta silloin oman joukon etunenässä, +vapaana, voimakkaana. Nyt yksin, kahleissa, voimatonna... + +Voimatonnako? Ei. Tulvillaan juoksi vielä elonvoimaa suonissa, väkevinä +pullottivat lihakset. Ehkä taittuu kahlekin kerran vielä... Silloin +suksi suhahtaisi ja savu suihkisi sauvan nenästä. Kotiinsa hän +hiihtäisi, pyrynä hän keräisi miehensä, nuo vanhat, urheat, uskolliset, +ja rientäisi kostamaan. Oih! sitä tulen liekkiä, sitä hurmeen virtaa, +mikä hänen tiensä merkiksi jäisi... Mutta Vesaisen hän kietoisi näihin +samoihin kahleisiin, silpoisi hänet vähitellen, jäsenen päivässä, ja +viskaisi loput kärventymään hienosti hiillostavalle tulelle. Hän +kostaisi ja nauttisi, nauttisi kostostaan, sammumattomasta, +pohjattomasta kostostaan... + +Niihin haaveiluihin hän, valvottuaan yöt, aamupuoleen nukahti ja jatkoi +unissaan kostonsa nautintoja. + +Mutta ilkkuva sysäys tai halveksiva potku katkaisi sitten unelmat. Hän +heräsi kahleihinsa. Taas oli noustava suksille, taas lähdettävä +hiihtämään raskasta taivalta, painamaan myötään kaukaista länttä +kohden, joka potkaisulla poikemmas kodista ja lähemmäs vihamielistä +rannikkoa. + + + + +XVI. + + + Se oli surma suuren miehen, + Kuolo kuuluisan urobon. + +Kiiminginjoen rannalla Vesaisen uudessa tuvassa istui emäntä penkillä +peräseinän ainoan ikkunavähäisen ääressä soudattaen hiljaa jalallaan +kehtoa, jossa pieni perillinen rauhallisesti uinui nukahtaneena äitinsä +hyräilyihin. Anni ompeli täyttä vauhtia palttinaa, jonka hän äsken oli +kangaspuista päästänyt -- piti jouduttaa valmiiksi uusia paitoja +Juholle, eihän sitä tiedä, minä päivänä se tulla tupsahtaa kotiin. + +Päivä paistoi sisälle suven puoleisesta ikkunasta, kultasi puolittain +pöydän ääressä istuvan Helinän kasvot ja tuuhean, kellertävän tukan ja +valahti siitä pitkänä, valkoisena juovana lattialle, jossa kissa +pitkällään kylpi sen paahteessa. Tytölläkin oli ompelus käsissään, +mutta neula oli pysähtynyt laskun poimuun, kädet olivat hervahtaneet +syliin, ja miettivinä tuijottivat silmät ulos kirkkaasti kimaltelevaan +lumiseen luontoon. Hetken kuluttua hän laski neuleen sivulle, veti +eteensä pöydälle kanteleen ja rupesi hiljaa sen kieliä näppäilemään. +Siitä soi kauan vieno, surunvoittoinen sävel, vaan vähitellen se +kiihtyi, yltyi intohimoisemmaksi, helskyi hetkisen täysiäänisenä +soittona, mutta talttui taas, hiljeni ikään kuin säikähtäen omaa +kaikuaan ja väreili sitten taas kauan vienona, arkana, uinuvana +kaipauksen huminana. Ja kanteleen yli nojautuneena näytti tyttökin oman +soittonsa tuudittamana melkein uinailuun uupuneelta. + +Annikin unohtui hetkeksi tuota soittoa kuuntelemaan, kenkä luiskahti +kehdon jalalta ja neula pysähtyi palttinapaitaan. Niin tuttavana tuntui +tuo kaipauksen sävel kajahtavan hänenkin sydämessään, ikään kuin se +sieltä olisi kotoisin ja sen omia ikäviä laulaisi. Mutta sitten hän +äkkiä havahtui, tarttui vireästi työhönsä ja virkkoi melkein +nuhtelevasti kälylleen: + +-- Voi sinua, Helinä, taas sinä unohdut tuota kannelta soittamaan, +vaikka kesken ovat kaikki kiireiset työsi. Ei tiedä minä päivänä miehet +palaavat retkeltään, Hannu haluaa varmaan jo keväällä viettää häät, +eikä sinulla ole myötäjäisistäsi vielä puoletkaan valmiina. + +-- Niin myötäjäiset, niitä en taas muistanutkaan, vastasi Helinä, +vitkastellen ryhtyen uudelleen työhönsä. + +-- Niitäpä sinun juuri tulee muistaa. Niitä kyllä Krankkalaankin nyt +tarvitaan, kun kaikki vanhat varat poltettiin. + +Taas istuttiin hetkinen ääneti, kumpainenkin muka töihinsä vaipuneena, +mutta oikeastaan jatkoivat molemmat itsekseen noiden samojen äskeisten +hiljaisten mietteiden hautomista. Odottavan ikävä, epäilevän toivo ja +kalvava huoli ei heistä hetkeksikään tahtonut väistyä. Kotvasen +kuluttua virkkoi Helinä: + +-- Kunpa ne miehet jo tulisivat! Hannua minä en kyllä enää koskaan +laske sotaretkelle, niin minua pelottavat nuo pitkät, kamalat matkat. +Säikähdin niin tässä yhtenä yönä unissanikin, kun olin näkevinäni Juhon +ja Ahman ajavan tuosta törmältä ylös pihalle rinnakkain samassa reessä, +jossa Juho ja Hannu syksyllä lähtivät. Hannua ei ollutkaan matkassa, +mutta Juho näytti minulle Ahmaa ja kysyi, enkö tunnekaan enää +sulhastani... + +-- Vieläkö se Ahma pyörii mielessäsi ja unissasi, sinä hupakko, torui +Anni taas lempeästi nuhtelevalla äänellä. -- Etkö sinä siitä pelosta +vieläkään ole irti päässyt? Eiväthän ne meikäläiset tällä kertaa ole +siellä päinkään, jossa Ahma -- Jäämerellä, missä viipynevät. + +Anni vaikeni, mutta lisäsi hetken kuluttua ikään kuin itsekseen: + +-- Mutta saisivat ne miehet todellakin jo kotiutua, johan ne siellä +aikoja sitten ovat valloittaneet luostarit ja muut, mitä siellä vielä +virkaillevat. Mutta eivätkö nuo pian tullekin!... + +Jo tammikuussa (1591) olivat Vesaisetkin saaneet kuulla Oravaisen +tuoman sanoman Petsamon hävittämisestä joulupyhäin aikana ja +pohjalaisten loistavasta voitosta. Iloa ja ylpeyttä se oli +luonnollisesti heissäkin synnyttänyt, mutta erittäinkin se oli +herättänyt hyviä toiveita, että miehet jo pian palaisivat. Mutta nyt +oli jo helmikuu lopulleen kulumassa, eikä tulijoita vielä kuulunut. He +odottivat yhä hartaammin joka päivä, usein viivähtivät joelle +vilkaisemaan ja kiirehtivät aina ikkunaan, kun Peni haukunnallaan +ilmoitti, että joku oli tulossa. Mutta retkeilijöitä ei kuulunut, ja +turhaan he koettivat kotoisissa askareissaan unohtaa ikävänsä. +Kätkyessä heräsi pieni mies, ja äiti nosti sen syliinsä ruokaa saamaan. +Ja sille hän hyväillen jutteli hellällä äänellä: + +-- Mutta tuleepa se isä pian, tulee se pikku Tapanin luo ja tuopi +tuliaisia, tulee se... + +Peni haukahti taas törmällä, ja nopeasti kääntyivät naiset ikkunaan +katsomaan, keitä olivat tulokkaat. Joelle hiihti pari miestä; he +hiihtivät rantaa kohden, rupesivat nousemaan törmälle... Eikö ne ole +Yli-Kiimingin miehiä, jotka lähtivät mukaan Jäämerelle ... niitä ne +on ... hyvä Jumala, miksi ne palaavat ennen meidän miehiä...! + +Miehet astuivat tupaan, ja hätääntyneenä kiirehti Anni kuulumisia +kysymään, ennenkuin istumaankaan käski. + +-- Hyviä kuulumisia, kertoivat miehet hymähdellen. -- Terveisiä laittoi +Vesainen eukolleen ja käski lämmittää huomisillaksi saunan. + +-- Tuhannet kiitokset -- jopa kouristikin sydänalaani. Istukaa, +vieraat. Mutta minne se itse jäi, miks'ei jo tullut? + +-- Erottiin Kemijoella, toisia lähti vielä Tornioon saaliinjaolle, ja +Vesaisenkin oli käytävä siellä Oravaisen luona, joka on kuormia tuonut. +Me muut painettiin suoraan kotiin. + +-- No Jumalan kiitos, että se vielä hengissä on. + +-- Hengissä kai se on ja terveenä, paljon tuonne muutoin miehiä jäikin. +-- Näin kertoivat tulokkaat hyviä uutisia ensiksi, mutta hetken +kuluttua he jatkoivat vähän vitkastellen: -- Jäi sinne paljon +iiläisiäkin, monta tämän kylänkin miestä. Ja kemiläisistä kaatui +Torvisen isäntäkin Kuolan portille. + +-- Isäkö kaatui, vanha isäukko -- sinnekö senkin piti jäädä! Sitäkö +varten sen piti vielä vanhana ja vaivaisena lähteä sinne +tappelupaikalle ... eipä malttanut ukko pysyä kotona. + +Anni herahti itkemään. Mutta kaipauksen kyyneliin, joita sydän vuoti +surusta vanhan isän kuoleman johdosta, sekaantui kiitollisen, +onnellisenkin sydämen kepeämpiä kyyneleitä: olihan Juho palannut +pitkältä retkeltään, palannut terveenä ja voimissaan, vuorokauden +perästä hän on jo omassa tuvassaan lohduttamassa kauan kaivannutta +naistaan, poistamassa yksinäisyyden ikävän ja turvattomuuden tunteen. +Vaikka suru karmikin sydäntä, olisi hänen tehnyt mieli kyyneltensä läpi +hymyillä. + +Mutta Helinä, joka koko ajan oli äänetönnä kuunnellen seisonut +sivummalla uunin kupeella, kävi hänkin nyt miesten luo ja kysäisi +arastellen: + +-- Entä Hannu ... tuota Krankkalan isäntä...? + +-- Ka, olipa unohtua. Terveenä on hänkin ja terveisiä laittoi. Sanoi +tulevansa Juhon kera Vesalaan ensi töikseen morsiantaan tapaamaan -- ja +tässäpä sen nyt morsiamen tunteekin... Siinä käsi, kussa kipu... + +Punehtuen loi tyttö katseensa maahan. Mutta miehet kertoivat vielä, +lohdutellen itkevää emäntää: + +-- Ja vielä se käski Vesainen sanoa emännälleen, että pitäisi varalla +olutta ja paistaisi viljalti piiraita, voipi näet hänen matkassaan +tulla vieraita muitakin. Sillä on vankikin mukanaan, joka on ennestään +tässäkin talossa tuttu ja jota kyläläisetkin ehkä tahtovat nähdä, +ennenkuin se Oulunlinnaan viedään. + +-- Kuka se on, ehätti Helinä kiireesti kysymään. -- Eihän vain Ahma...? + +-- Ahma se juuri onkin, sama mies, joka meidän kyliä niin monesti on +poltellut ja tästäkin talosta entisen tuvan. Mutta nyt on mies +nuorissa, ei polttele enää. + +-- Tuopiko se sen tänne, meille? + +-- Tuopi, vaan ei sitä enää tarvitse pelätä. + +Hetkisen vielä levättyään lähtivät uutisten tuojat jatkamaan matkaansa +ylöspäin jokea; heitäkin vartoi helmaansa kodin lämpö, ja ikävöiden ja +huolissaan odotti kaivattu perhe. + +Vesaisen pirttiin jäivät naiset taas kahden, ja olivatpa he melkein +pyörällä noin monista uutisista. Oli nyt surun syytä, oli ilon aihetta, +niiden välillä viskelehti mieli eikä tahtonut taipua tasapainoon. + +Anni toipui kumminkin kohta arkielämän todellisuuteen, muisti miehensä +lähettämät terveiset ja kiirehti puhdistamaan pirttiä, toimittamaan +syrjään arkitöitä ja valmistamaan koko taloutta kuntoon miehensä +paluuksi. Pian oli uuni lämpiämässä, taikina nousi pankolla, ja +täysinäisenä odotti kirnu nurkassa männän heiluttajaa ja voin +valmistajaa. Emäntä hyöri kuin väkkärä toimesta toiseen ja kiirehti +Helinää avukseen. Olihan juhla tulossa Vesalan pirttiin, juhla, joka +koski koko pitäjää ja koko Pohjanmaata. + +Vaan Helinä liikkui verkemmin ja äänetönnä askareissaan ja tunsi +sydämensä levottomana tykyttävän, vaikk'ei tiennyt miksi. Olihan syytä +iloita, kun Juho taas palaa ... ja Hannukin... Miksi tuntui sitten +toisinaan kuin olisi tuska kouraissut rintaa? Miksi hän niin säpsähti +aina kun muisti, että Juho tuopi Ahman mukanaan? Ei tiennyt hän sitä +oikein itsekään. Mutta hän kammoi nyt niin nähdä tuota miestä, hän ei +olisi enää koskaan tahtonut tavata häntä, huih! häntä puistatti jo +ajatellessaan, että tuo hurja soturi hehkuvine silmineen taas astuisi +hänen eteensä ... teki mieli juosta pakoon, kätkeytyä saunan +loukkoon... Ei, hulluahan se oli tuollainen pelko, aivan naurettavaa, +vankinahan se nyt tuotiin Ahma, nuorissa... Mutta sittenkin, mahtinsa +sillä on vankinakin, sen silmissä, sen liikkeissä ... eikä Helinä +voinut häntä nuoriin sidotuksi ensinkään ajatella, häneen oli Ahman +kuva jäänyt tuliseksi, intohimoiseksi, suureksi... + +Ja taas se kuva yritti Helinän valtaamaan. Monesti hänen jo teki mieli +kertoa Annillekin tuosta kummasta pelostaan, vaan ei kehdannut. Ja hän +päätti karaista mielensä, karkottaa ne ajatukset pois ja ajatella +muuta, Juhoa ja Hannua... + +Muissa kiiminkiläisissä ei sanoma Ahman vangitsemisesta pelkoa +synnyttänyt, sitä kuultiin päinvastoin mielihyvin ja riemuiten sekä +siellä että kaikkialla Pohjanmaalla. Tieto Vesaisen retkikunnan +paluusta oli Kemistä suoraan saapuneiden kautta levinnyt joka pitäjään +ja kylään, ja tiedettiin myös, että Vesainen jo seuraavana iltana +saapuisi kotiinsa ja toisi vangin mukanaan. Paljon oli uteliaita, jotka +tahtoivat nähdä tuota kauan kammottua, paljon julmuutta tehnyttä miestä +kerrankin kahleissa, Ahmaa, jonka pelkän nimen mainitseminen jo saattoi +lapset itkemään. Ja hänen voittajaansa tahdottiin myöskin nähdä: +Vesaisen nimi ja maine kulki kuuluisampana ja kunniakkaampana kuin +koskaan miehestä mieheen. Siksi keräytyi jo puolelta päivin seuraavana +päivänä Vesalan pihalle ja pirttiin lähempiä ja etäisempiä naapureita +odottamaan maineikkaan päällikön tuloa. + +Sitä joukkoa Anni iloa uhkuvin mielin katseli juostessaan puuhissaan +edestakaisin pihan poikki. Pirtissä oli jo kaikki valmista, hän vei +saunan lämmitä, kantoi vettä ja valitsi vastat ja kysäisi aina ohi +mennessään törmällä seisovilta: + +-- Eikö tulijoita jo näy? + +-- Ei näy vielä. + +-- Kyllä ne sieltä kohta ajavat. + +Mutta päivä kului, ilta läheni, tulokkaita ei näkynyt. Anni pistäysi +tuhkatiheään tuvasta törmälle tähystelemään -- muita tuli, odotettuja +ei. Muuankin ajoi sieltä saanireellä ja kulkusilla, Anni juoksi +katsomaan: se oli Iin vanha kirkkoherra, joka kinkerimatkaltaan +Haukiputaalta poikkesi kuulemaan retkeläisten uutisia. Ilta jo hämärsi, +odottavista vieraista rupesi yksi ja toinen tekemään poislähtöä. +Silloin kuului törmältä huuto: + +-- Jo tulevat, kahdella hevosella. + +Koko pirtintäysi tyhjeni tuossa tuokiossa pihalle. Harmaan hämärän läpi +nähtiin kaksi hevosta joen jäätä pitkin suuntaavan kulkunsa taloa +kohden. + +-- Mutta miksi ajavat noin hitaasti, miks'eivät laske tuiskuna pihalle? + +-- Ja miksi istuu toisessa reessä ajaja yksin sepipuolella? + +Matkamiehet lähenevät. Miten, näyttäähän siltä, kuin siellä makaisi +mies reslan pohjalla... Isä taivaan! eihän liene Juho sairastunut... +Laupias Jumala! valehtelevatko silmät, vai liehuuko siellä todella +valkoinen riepu luokin nenässä...? Liehuu se, vainajata tuovat, kenen +ruumista...? Juhonko? Ei, ei ... mutta miks'ei häntä näy? Hannu ajaa +ensi hevosta, toisessa Kaupin isäntä ja kaksi kiiminkiläistä... Juho +poissa ... hänkö makaa reslan pohjalla, hänkö...? + +Anni ei voinut enää hillitä levotonta mieltään, hän juoksi hankea alas, +kirmaisi jäälle, rekeä kohden, kohotti raanun lievettä ... ja viskausi +tuskasta huudahtaen silmilleen rekeen. + +Siellä makasi Vesainen kalpeana, kylmänä, jäätyneenä. Kankeiksi olivat +jähmettyneet kasvojen rohkeat piirteet, jäykkänä peitti luomi sammuneen +silmän ja tonkkana nojasi käsivarsi reslan laitaan. Mutta sarkainen +takki oli paksussa veressä, joka oli pulpahtanut esiin reiästä rinnan +kohdalta ja hyytynyt hurmeeksi. + +Vitkalleen nousivat vakavakatseiset matkailijat törmälle, ja huurteiset +hevoset pysähtyivät huokuen pirtin oven eteen. Äänettöminä keräysivät +törmältä vieraat tuon surullisen ruumisreen ympärille, katselivat +syvästi kaihoten kaatunutta sankaria, joka siinä jäätyneenä lepäsi +reslan heinissä, vieressä sanattomaan tuskaansa läkähtyvä vaimo. + +Kantamalla piti nostaa Vesalan sekä isäntä että emäntä reestä sisään. +Porstuaan laskettiin ruumis pitkälleen lepäämään lautapaarille +seinänvierustalle, ja melkein väkisin piti sen äärestä nostaa Anni +pakkasesta tuvan lämpimään. Ei sanaakaan lähtenyt nuoren naisen +huulilta, ei valitusta, ei huokausta, eikä kyyneltä vuotanut silmä. +Mutta sanomaton oli se tuska, joka kuvastui hänen harhailevasta +katseestaan, ja ruumis vavahteli kuin vilun väreilystä. + +Kuolon hiljaisuus vallitsi kauan aikaa porstuassa ja pirtissä, ei ollut +mieltä kellään sanoihin purkamaan sitä mitä tunsi. Kysyvinä olivat vain +katseet kiintyneet vainajan tuojiin, mutta nämäkin olivat ääneti. Eikä +huomannut kukaan, että uusi vieras ajoi pihalle; vasta kotvasen +kuluttua porstuassa olijat näkivät, että Oulunlinnan päällikkökin +seisoi avopäin ja äänetönnä heidän joukossaan paarien vieressä. +Baggekin oli ajanut asiata tehden tapaamaan Jäämeren-retken palannutta +johtajaa, kiirehtiäkseen tekemään tästä retkestä kohta selkoa Kaarle +herttualle, joka siitä jo pari kertaa oli kysellyt. Näitä tietoja hän +nyt oli rientänyt saamaan ja samalla osoittamaan suosiotaan rohkealle +talonpoikaispäällikölle. Mutta porstuaan astuessaan hän tapasi +katseellaan ensimmäiseksi Vesaisen kylmän ruumiin, jonka ympärillä +kunnioittavassa äänettömyydessä seisoi sureva joukko. Kauan katseli +vanha soturikin siinä kaatunutta sankaria, vaan kysyi vihdoin: + +-- Mitä on tapahtunut? + +Siinä irtausi kielenkanta toisiltakin, ja moneen kertaan uudistui +kysymys: + +-- Mikä sorti voittoisan sankarin vielä kotikulmain kuuluvilla? + +Siirryttiin pirttiin, ja siellä kertoi jännittyneenä seuraavalle +kuulijajoukolle Kaupin ukko Krankan Hannun avustamana tuon surullisen +tapauksen matalalla, masentuneella äänellä. + + * * * * * + +Torniossa oli meillä eilen iltapäivällä jo kaikki asiat toimitettuina, +ja illalla pidettiin retkeläisille Oravaisen rikkaassa talossa komeat +kestit. Niilo käski meitä vielä yöksi taloon, vaan Juho tahtoi +välttämättä vielä yötä myöten lähteä taipaleelle, ei sanonut +malttavansa enää lykätä kotiin tuloaan tuonnemmaksi. Iltasen jälkeen +istuttiin vielä hetkinen ja tarinoitiin oluthaarikan ääressä +torniolaisten valjastaessa hevosia, joilla he olivat tarjoutuneet meitä +alkumatkalle saattamaan. + +Mieliala pirtissä oli hilpeä ja vallaton, kerrottiin kaskuja ja +laskettiin leikkiä. Vesainenkin oli korskealla päällä ja kertoi +voitonvarmana uusista aikeistaan ja tuumistaan. Uhkasi ensi avovedellä +lähteä Ruotsiin kuninkaan ja herttuan pakinoille. Syksyksi hän näet +aikoi hommata uuden retkikunnan, entistä suuremman, ja sillä hän vannoi +ajavansa Jäämeren rannalta pois niin hyvin viimeiset venäläiset kuin +norjalaiset. Lapin pitää rantojaan myöten jälleen joutua pirkkalaisten +käsiin, hän sanoi ja lupasi kyllä näyttää, että siitä isännyydestä ei +enää luovutakaan. Niin hän kertoi ja kehaisi sitten: + +-- Ja sinne Ruotsiin minä tämän Ahmankin vien, sitä siellä kernaasti +katsotaan. + +Vaan Oravainen kielteli häntä tällä kertaa ottamasta vankia mukaansa. + +-- Mitä sinä siitä kotiisi lähdet kuljettamaan, on meillä täälläkin +vankkoja aittoja. + +-- Kotiini vien, intti Juho, ja sieltä Oulunlinnaan. Tekee sen heittiön +itsensäkin hyvää nähdä se uusi pirtti, jonka olen rakentanut hänen +polttamansa sijalle. + +-- Niin, Ahmahan se poltti sinulta pirtin silloin, kun isäsikin tappoi, +muisteli Niilo. + +-- Isän tappoi ensi kerralla ja toisella veljen. Ja sisartani se on +kahdesti yritellyt ryöstämään, sitä sen mieli on hyvin näkynyt tekevän. +Mutta saat, peto soi! sinä sen vielä kerran nähdä -- niin Juho ilkkuen +huusi kuuntelevalle Ahmalle -- nähdä saat, mutta etäältä, siivosti, +oviloukosta saat katsella, kun se istuu sulhasensa sylissä... + +Ahma, joka istui kahlehdittuna Oravaisen pirtin ovensuussa, karahti +tuon puheen kuultuaan tulenpunaisena pystyyn ja ravisti ankarasti +kahleitaan. Oli se pilkkaa saanut kuulla ennenkin, mutta siivosti se +oli kuunnellut, mistä lie nyt niin kauhtunut. Hän väänteli sidottuja +käsiään niin että luut ruski ja köysi natisi, vaan ei auttanut. + +-- Siivosti, siivosti, huusi Vesainen naureskellen, ja miehiä nousi +Ahmaa asettelemaan. + +Mutta hurjasti luimisteli tämä ympärilleen, hyppäsi äkkiä oravana uunin +nurkkaan, jossa oli silppukone ja siinä terävä hakkuri. Sitä ei ollut +kukaan arvannut kantaa pois, vaikka vangeilta kyllä muuten teräaseita +varottiin. Taapäin nojautuen vihlaisi Ahma terää vasten köytensä +poikki, ja kädet vapaana hän seisoi lattialla. + +Hämmästyneinä hyppäsivät miehet kaikki pystyyn, mutta nuolena lensi +Ahma seinän luo, sivalsi pyssyn naulasta ja ojensi Vesaista kohden. +Hannu, joka istui oven puolella, ehti tempaista kirveensä, käsi ojossa +hän juoksi karjalaista vastaan, välähtäen heilahti kirves tämän päätä +kohden, halkaisi kallon ja kaatoi miehen lattiaan. + +Mutta Ahma oli juuri samassa tuokiossa ehtinyt laukaista pyssyn, luoti +oli osunut Juhon rintaan. Molemmat makasivat verissään lattialla, +vastakkain vainajina... + +Ei ajatusta sillä välin ehtinyt ajatella, kaikki kävi +silmänräpäyksessä. Pökerryksissään seisoivat miehet kauan aikaa +paikoillaan, käsittämättä oikein mitä oli tapahtunut. + +Mutta savu hälveni, ja kohta se tajuttiin. Ammuttu oli Vesainen, +kuolleena hän siinä makasi, ei mitään ollut enää tekemistä. + +Itkivätpä siinä partasuutkin miehet, valittivat, kiroilivat +varomattomuuttaan ja siunailivat kohtalon kovuuttä. Vaan mikäpä siinä +auttoi. Parin tunnin kuluttua nostettiin kylmennyt ruumis jo rekeen, ja +apein mielin me lähdimme sitä kotiin tuomaan. Sillä kotipitäjäänsähän +se vainaja on haudattava, kotitalostaanhan sankari on maahan vietävä. + + * * * * * + +Niin kertoivat saattajat, eikä kuulunut heidän puheensa aikana pirtissä +hiiskahdustakaan. Annikin oli koko ajan istunut vuoteelleen +nojautuneena, henkeään pidättäen, hehkuvin silmin hän oli kuunnellut +surullista tarinaa. Vasta kotvasen kuluttua miesten vaiettua hän +kysäisi: + +-- Hetikö se kuoli, eikö mitään ehtinyt virkkaa? + +Hannu viivytteli hetkisen vastaustaan ja virkkoi sitten verkalleen: + +-- Luoti oli osunut sydämeen. Kohta kun savu hiukan haihtui, heittäysin +hänen viereensä lattialle tutkimaan, olisiko toivoa jäljellä. Verta +pulppusi torvenaan rinnasta, henki teki lähtöään. Mutta äänen +korahdellessa kuulin hänen vielä katkonaisesti sopertavan: + +-- Sano Annille ... Tapani kostakoon... + +Nyt vasta pääsi kyynelten virta, voimakas, hillitsemätön, puhkeamaan +esiin tuskaansa pakahtuvan puolison täpötäydestä sydämestä. Hän +heittäysi lapsensa kehdon eteen polvilleen ja nojausi sen yli, koko +ruumiin valtavasti vavahdellessa. Nyyhkytystensä väliin hän, puristaen +lastaan hellästi rintaansa vastaan, puhui: + +-- Orpo, isätön Tapani raukkani. Sinut minulle jättivät, muut vietiin +kaikki... + +Mutta kyynelten tulva uuvutti surua ja helpotti kirvelevää sydäntä. Hän +jo kuuli ja tajusi, miten naapurit kaikki ehättivät häntä lohduttamaan. + +-- Vesaisen leskellä ei pidä olla koskaan minkään puutetta eikä hätää, +niin kauan kuin leipäpalaa lie näissä pitäjissä... + +Niin vannoivat naapurien miehet. Ja vanha linnanpäällikkö julisti +juhlallisesti, että Ruotsin hallitus ei ole jättävä Vesaisen ansioita +palkitsematta. Annin luo astuen hän virkkoi: + +-- Niin totta kuin olen Pietari Bagge, toimitan sinulle ruunulta +elinkautisen eläkkeen ja tilasi verottomaksi ikuisiksi ajoiksi. + +Vaan toisten lohdutellessa surevaa leskeä harhaili Hannun katse etsien +ympäri pirtin; hän ei ollut vielä morsiantaan ollenkaan tavannut ja oli +huolissaan, että surusanoma aivan oli lannistanut tuon herkän ja hellän +lapsen mielen. Hän löysi Helinän kyyristyneenä vuoteen nurkkaan; siinä +nyyhki hiljaa, pää patjoihin painautuneena. Hannu istahti viereen, +siveli hellävaroen noita pehmeitä, vaaleita kiharoita ja kuiskasi: + +-- Tyynny tyttöseni, tyynny. Me panemme tästä elämän uudelle tolalle, +ja vielä se haihtuu surukin kerran. + +Tyttö tarttui silloin hermostuneesti Hannun käsivarteen, nosti päänsä +patjoista ja virkkoi, kohottaen kyyneleiset silmänsä Hannua kohden: + +-- Kuule, onhan nyt siis jo Ahmakin kuollut? + +-- Kuollut se on, mutta paljon sen henki maksoi. + +Silloin kiersi Helinä kätensä Hannun kaulaan ja nojasi päänsä sulhonsa +rintaa vastaan. -- + +Pirtin pitkän pöydän ääressä, surevain seurakuntalaistensa keskessä, +istui äänetönnä Iin vanha kirkkoherra vaipuneena synkkiin, murheisiin +mietteisiin. Kädet olivat ristissä, säälivinä, surevina tarkkasivat +hänen katseensa kehtonsa vieressä itkevää äitiä. Milloinkahan, niin +ajatteli vanhus, milloinkahan päättyvät nämä veriset näytännöt, +milloinka rauhoittuu tämä levoton kansa, milloin sulaa viha sydämestä +ja kaikkoaa katkera kosto? Meneekö se iäti perintönä isästä poikaan, +pitääkö heidän aina kaatua koston sana huulillaan niinkuin Vesainen +äsken... Eikö vitsauskaan pehmitä luontoa ja nöyryytä kovaa sydäntä? -- +Mutta sittenkin, niin ajatteli hän toisekseen, eihän voi tuomita tuota +kansaa, se on niin paljon kärsinyt, sitä ei voi nuhdellakaan, sillä se +tarvitsee lohdutusta... + +Ja lohdutuksen sanoja hän sille rupesi puhumaan, lohdutusta etenkin +orvoksi jääneelle perheelle, mutta varoituksen sanoja kaikille. Ja +lopuksi hän virkkoi: -- Paljon olemme nähneet verta vuotavan, paljon +kärsimysten kyyneleitä, paljon surua ja kurjuutta. Suokoon Jumala, että +vainon ajat nyt olisivat lopussa. Opettakaa lapsianne kammomaan verta +ja rakastamaan rauhaa, opettakaa heille, että kosto on Herran... + +Hartaana kuunteli masentunut seurakunta vanhan paimenensa sanoja ja +yhtyi niiden loputtua suruvirren säveleihin. Vaan vielä virren aikana +hiipi Hannu ulos, sytytti porstuassa tuohuksen ja seisoi sen valossa +kauan aikaa ääneti paarien vieressä, katsellen siinä kylmänä lepäävää +sotatoveriaan, jonka kanssa hän rinnakkain oli niin monet taistelut +taistellut ja monet retket retkeillyt. Nyt se on Juho lopettanut +retkensä. Siinä makaa mies rauhallisena, sen kasvot ovat niin varmat ja +vakavat kuin olivat aina hänen taistelun tuleen rientäessään... + +Hetkisen siinä seisottuaan Hannu haki tuoreen, metsältä tuoksuvan +kuusenoksan ja peitti sillä sankarivainajan kasvot. Miekka, tuo komea +lahjamiekka, oli tupesta valahtanut lattialle; Hannu nosti sen ylös ja +laski poikkipuolin vainajan rinnalle. Mutta hän otti sen siitä taas +heti pois, nouti reslasta Juhon raskaan, veriruosteesta ruskean +sotakirveen ja sovitti sen vainajan kouraan. Tukevasti tuntuivat +kankeat sormet vielä puristavan tapparan vartta. Hannu katsoi sitä ja +hymähti surumielisesti. Hän muisti niin selvästi vainajan taistelun +kuumuudessa lausumat sanat: + +-- Itsestäni on tämä ottavampi. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Juho Vesainen, by Santeri Ivalo + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JUHO VESAINEN *** + +***** This file should be named 44207-8.txt or 44207-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + http://www.gutenberg.org/4/4/2/0/44207/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License available with this file or online at + www.gutenberg.org/license. + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation information page at www.gutenberg.org + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at 809 +North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email +contact links and up to date contact information can be found at the +Foundation's web site and official page at www.gutenberg.org/contact + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit www.gutenberg.org/donate + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For forty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. + diff --git a/old/44207-8.zip b/old/44207-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..d47c906 --- /dev/null +++ b/old/44207-8.zip |