diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 44218-0.txt | 10864 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/44218-8.txt | 11249 | ||||
| -rw-r--r-- | old/44218-8.zip | bin | 0 -> 170242 bytes |
6 files changed, 22129 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/44218-0.txt b/44218-0.txt new file mode 100644 index 0000000..aeef5a7 --- /dev/null +++ b/44218-0.txt @@ -0,0 +1,10864 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44218 *** + +MUSTA TULPAANI + +Romaani + + +Kirj. + +ALEXANDRE DUMAS + + +Ranskankielestä ["La Tulipe noire"] suomentanut Hilja Walldén + + + +WSOY, Porvoo, 1913. + + + + +SISÄLLYS: + + Esipuhe. + I. Kansan kiitos. + II. Veljekset. + III. Jan de Wittin oppilas. + IV. Murhaajat. + V. Tulpaaninviljelijä ja hänen naapurinsa. + VI. Tulpaaninviljelijän viha. + VII. Onnellinen ihminen tutustuu onnettomuuteen. + VIII. Sisäänmurto. + IX. Sukukammio. + X. Vanginvartijan tytär. + XI. Kornelius van Baerlen testamentti. + XII. Mestaus. + XIII. Mitkä tunteet sillaikaa täyttivät erään katsojan mielen. + XIV. Dordrechtin kyyhkyset. + XV. Ristikkoluukku. + XVI. Opettaja ja oppilas. + XVII. Ensimäinen sipuli. + XVIII. Rosan ihailija. + XIX. Nainen ja kukka. + XX. Mitä tämän viikkokauden kuluessa oli tapahtunut. + XXI. Toinen sipuli. + XXII. Puhkeaminen. + XXIII. Kadehtija. + XXIV. Musta tulpaani saa uuden omistajan. + XXV. Puheenjohtaja van Systens. + XXVI. Puutarhayhdistyksen uusi jäsen. + XXVII. Kolmas sipuli. + XXVIII. Kukkasten laulu. + XXIX. Van Baerle suorittaa ennen Loewesteinistä lähtöään + Gryphuksen laskun. + XXX. Kornelius van Baerlen rangaistuksen laatu alkaa käydä ilmi. + XXXI. Haarlem. + XXXII. Viimeinen pyyntö. + Loppusanat. + + + + +ESIPUHE. + + +»Musta tulpaani» kuuluu niihin kertomuksiin, joissa Dumas Vanhempi +liikuskelee lempialallaan, -- alalla, jolla hän on saavuttanut +suurimman menestyksensä, -- se on historiallisiin tapahtumiin liittyvä +lemmentarina. + +Dumas Vanhempi valitsee historian kertomustensa taustaksi ja pohjaksi, +kuten Balzac paikankuvaukset tai Bourget jonkun filosofisen, +yhteiskunnallisen tai siveysopillisen periaatteen. + +Dumas oli kyllä perehtynyt historiaan, -- mitä tähän seikkaan nähden +sanottaneekin. Hän oli sitä lueksinut ja luki sitä lakkaamatta edelleen +tai antoi jonkun toisen lukea sitä puolestaan ja esittää luetun. Mutta +hän luki sitä omaan tapaansa. Ulkonaiset seikat painuivat perin tarkoin +hänen mieleensä, ikäänkuin hän olisi katsellut muhkean näytelmän +esittämistä. + +Korkokuvien tapaisina kiintyivät historialliset henkilöt hänen +mieleensä kasvoinpiirteineen, liikkeineen, asentoineen ja varsinkin +pukuineen. Eloisina painuivat hänen muistiinsa yksityisseikat ja +tapahtumat niin ylhäisön kuin kansan elämästä: vastaanotot hovissa, +kuningasten maatapanoon ja levoltanousuun liittyvät juhlallisuudet, +kuningattaren ja hovineitosten huoneet, turnajaiset, kruunausjuhlat, +huomattavain henkilöiden kohtaamiset, kaksintaistelut, sotatappelut, +kulkueet, ryöstöretket ja kujeet, kapinat ja katutaistelut, vankilat, +tapot ja murhat, kauhun kuten ilon ja ilveilyn päivät. + +Dumas'n teokset valaisevat historiaa lukijalle, jos lukija on siihen jo +ennestään perehtynyt. Mutta tästä ei seuraa että ne olisivat +arvottomia. Jos perin oppinut henkilö kuuntelisi nerokasta, eloisaa, +innostunutta historiallista esitelmää, hän ehkä virkahtaisi hymyillen: +»Tuo esitelmöitsijä miellyttää minua. Tosin olen perehtyneempi +historiaan kuin hän, mutta sittenkin hän pystyy minua opettamaan. Tämä +mies ei ole tavallisinta laatua.» Nämä sanat soveltuvat täsmälleen +Dumas Vanhempaan. + +Tottahan on, ettei sokeaa luottamusta käy häneen nähden +suositteleminen, -- kuten ei yleensäkään. Mutta on tarkoin varottava +tämän seikan takia vähentämästä hänen merkitystään historian +_kuvittajana_, sillä epäilemättä on hän tässä suhteessa luettava +Ranskan etevinten kirjailijoiden joukkoon, -- ja tätä ansiota ei ole +arvioitava vähäiseksi. + +Täten myöskin »Mustassa tulpaanissa» kautta koko kertomuksen +häämöttävät de Witt veljesten ylevät hahmot ja Wilhelm Vaiteliaan +salaperäinen olento, suoden kertomukselle vakavan, melkeinpä +juhlallisen sävyn. + +Taitavasti, vilkkaasti, jopa pontevastikin luodaan eteemme kuva +Hollannin porvaristosta ja kansasta vihan eksyttämänä, -- mutta vihan, +joka johtuu isänmaanrakkaudesta ja siksi on anteeksiannettavissa. + +Kirjailijan vapaan mielikuvituksen luomilla luonteilla on myöskin +ansionsa eikä niiltä puutu todenmukaisuuttakaan. + +Ankara arvostelija varmaankin pitäisi vanginvartijaa hiukan +kaavamaisena, enkä tahdo osottaa liikaa vastustamishalua väittämällä +hänen olevan väärässä. + +Toiseksi sanoisi mainittu arvostelija että kertomuksen esittämän nuoren +tytön kuva on hieman väritön. Myönnän senkin puolittain, mutta +puolittain vain. On näet olemassa seikka, joka tekee hänen olentonsa +mieltäkiinnittäväksi. Kirjailija näyttää olleen selvillä muutamasta +tosiasiasta, jonka romaaninkirjoittajat väliin unohtavat, -- nimittäin +siitä, ettei rakkaus sellaisenaan ilman muuta herätä mielenkiintoa, +vaan ainoastaan rakkaus, jonka olemassaoloa on pidettävä ansiona. Näin +on juuri Rosan rakkauden laita. Hänellä on syytä olla mustasukkainen, +sillä vaikka Kornelius häntä rakastaakin hellästi ja vilpittömästi, +niin rakastaa hän kenties vielä enemmän tulpaaniaan, verratonta mustaa +tulpaaniaan. Tässä on olemassa yllin kyllin mustasukkaisuuden aihetta, +ja Rosa voisi sanoa: + + »Hesperiidein omenan sä hylkäät, + Sipuli sai lemmen syömmes' ylvään!» + +Mutta hän ei sano näin, -- tai luopuu ainakin pian tämänkaltaisista +soimauksista. Hän on tosin mustasukkainen tulpaanille, mutta hän tyytyy +sietämään tuota Korneliuksen intohimoa, antautuupa vielä sen +palvelukseenkin vaalimalla tulpaania vaaroja uhmaten ja äidin +hellyydellä. + +Tämän johdosta katson Rosaa varsin älykkääksi tytöksi ja arvostelen +hänen ansionsa erittäin suuriksi. + +Hän osottaa terävää älyä oivaltaessaan että miehen mielessä aina asuu +rinnakkain kaksi kiihkeätä tunnetta: rakkaus vaimoa, morsianta, +lemmittyä kohtaan, mutta sen ohella jokin piintynyt päähänpisto, jota +naisen on pyrittävä käsittämään ja suosimaan, jos mielii säilyttää +miehen rakkauden. Tässä suhteessa on Rosa erinomaisen ovela ja +varovainen, haluaisinpa sanoa hänen osottavan mitä terävintä järkeäkin. + +Mutta tuo kilpailijattaren suosiminen tuottaa hänelle kärsimystäkin, ja +juuri tästä syystä hänen rakkautensa on ansiokasta ja herättää +myötätuntoa. Rosan kuva ei siis suinkaan ole niin väritön ja +kaavamainen kuin ensi katseella voi tuntua. Rosa on itse asiassa +suurten rakkaussankarittarien vaatimaton sisar. + +Mitä taas petturiin tulee -- ja selvää on, että sellainen järkyttäväin +kuvausten suosija kuin Dumas tarvitsee teokseensa petturin, -- on hän +nähdäkseni esitetty erinomaisen taitavasti ja luontevasti. Näen +mielessäni Dumas'n lukemassa seuraavaa La Bruyèren kuvausta: + +»Kukkasviljelijällä on puutarha eräässä esikaupungissa. Hän kiiruhtaa +sinne päivänkoitteessa, hän palaa sieltä auringon laskiessa. Kuin +maahan juuttuneena näemme hänen viipyvän tulpaaniensa luona, tänä +hetkenä vaipuneena tarkastamaan 'Erakkoa'. Hän ihailee sitä silmät +avoauki, hän hykertelee käsiänsä, hän kumartuu lähemmäksi katsomaan, +hän ei ole ikinä nähnyt mitään niin ihanaa. Sydän riemua tulvillaan +lähtee hän sen luota, silmäilläkseen myöskin 'Idän kaunotarta', +'Venusta', 'Kultavaippaa', 'Agataa'. Mutta pian on hän jälleen 'Erakon' +luona, ja sinne hän jää, sinne hän istahtaa, päivällisaterian unohtaen. +Kuinka ihana onkaan tuon kukkasen hohde, kuinka viehättävät sen värit, +kuinka komea sen kupu! Tuo henkevä mies, joka hurskaalla mielellä +palvelee ihannettaan, palaa kotiin väsyneenä, nälkäisenä, mutta perin +tyytyväisenä. Onhan hän saanut nähdä tulpaaneja!» + +Ja tuollainen mies, voi Dumas mietiskellä, saattaisi kateuden +kiihdyttämänä, kannustamana, pystyä mihin epähienouteen, ilkityöhön, +rikokseen tahansa, tyydyttääkseen intohimonsa ja ollakseen ainoa +ihminen koko maailmassa, jolla on kunnia omistaa »Erakko». Hänestä voi +tulla suurenmoinen, mieltäkiinnittävä rikollinen, -- hänessä on kaikki +edellytykset olemassa! + +Täten on voinut vähitellen kehkeytyä Boxtelin erinomaisen todenmukainen +ja eloisa kuva. Boxtel alkaa rikosten uran pienillä ilkiteoilla ja +joutuu sitten kammottaviin konnantöihin, osittain ahneuden ohjaamana -- +mikä seikka ei tunnu juuri hyvin keksityltä --, osittain hurjan +kunnianhimon valloissa. + +Tuo Boxtel on todellakin vallan erinomainen taideluoma! + +Ja entä sitten tuo kunnon Kornelius, tuo historiallinen henkilö, jolla +ei ole aavistustakaan historiallisesta merkityksestään -- jommoisia +henkilöitä Dumas tosin on luonut muissakin teoksissaan! Hän on +tärkeän valtiollisen salaisuuden säilyttäjä sitä tietämättään ja +aavistamattaan, hän, joka ei ajattele muuta kuin tulpaanejaan. Hänellä +on huostassaan erinomaisen tärkeitä valtiollisia asiakirjoja, mutta hän +ei ole luonut niihin katsettakaan, sillä hän ei välitä muusia kuin +tulpaaneistaan. Hän on osallisena salaliitossa sitä aavistamattaan ja +tietämättään edes tarkoin mitä salaliitto oikein onkaan, sillä muu +kaikki on hänelle vierasta paitsi tulpaanit. Valtiolliset paperit ovat +olleet laatikossa yhdessä tulpaaninsipulien kanssa ja hän säilyttää +piilossa povellansa paperia, joka voisi hänet pelastaa, todistaen hänen +viattomuutensa, mutta hän tallettaa sitä vain siihen käärityn sipulin +suojana, -- tulpaanit ovat hänelle kaikki kaikessa. + +Tuo mies, joka aavistamattaan, huomaamattaan on sekaantunut +historiallisiin tapahtumiin, joka ei tiedä eikä konsanaan ole +havaitseva historiallista merkitystään, -- tämä mies on itse asiassa +mieltäkiinnittävimpiä historiallisia henkilöitä mitä olla voi. + +Täten on siis Dumas muovaellut La Bruyèren luomasta henkilöstä -- jos +hän todella on saanut aiheensa La Bruyèreltä -- kaksi varsin erilaista +olentoa: toisen hyvän, viattoman ja herttaisen, toisen halpamaisen, +pahansuovan, vaarallisen ja turmiota tuottavan, -- kuten taitava +kukkasviljelijä jakamalla tulpaaninsipulin kahtia voi kasvattaa siitä +kaksi erilaista kukkaa, joskaan ei niin tuiki erilaista kuin nuo kaksi +miestä. Mutta kirjailijan taidehan onkin kukkaisviljelijän taidetta +korkeampaa! + +Raikkaampaa, viehkeämpää lukemista kuin »Musta tulpaani», tuo +historian kukkastarhojen tuote, ei voi olla olemassa, eikä liioin +hyödyllisempääkään. + +_E. Faguet_. + + + + +I. + +KANSAN KIITOS. + + +Haag, seitsemän yhdistyneen maakunnan pääkaupunki, joka varjoisine +puistoineen, suurten puitten koristamine goottilaisine rakennuksineen, +kanavissa kuvastuvine melkein itämaisine kuputorneineen vaikutti niin +iloiselta, siistiltä ja sirolta, kuin olisi jokainen päivä ollut +sunnuntai, oli 20 p. elokuuta 1672 tulvillaan kansalaisia, jotka puukko +vyöllä, musketti olalla tai keppi kädessä huohottaen ja kiihtyneinä +tummana virtana lähenivät Buitenhofin kaameata vankilaa, joka +ristikkoakkunoineen meidän päivinämme kuuluu kaupungin nähtävyyksiin ja +jossa noihin aikoihin kitui Kornelius de Witt, Hollannin tasavallan +entisen johtajan veli, syytettynä salamurhasta kirurgi Tyckelaerin +ilmiannon perusteella. + +Elleivät tämän ajan ja erittäinkin tämän vuoden historialliset +tapahtumat liittyisi niin läheisesti noiden mainitsemiemme veljesten +nimeen, olisivat nyt seuraavat selvitykset katsottavat tarpeettomiksi. +Mutta vakuutamme lukijalle -- tälle vanhalle ystävällemme, jolle ensi +sivulla aina lupaamme huviketta, pitäen seuraavilla sanamme väliin +paremmin, väliin huonommin, -- että nämä selvitykset ovat ehdottomasti +tarpeen, sekä kertomuksemme oivaltamiseksi että sen taustana olevan +ajanjakson valaisemiseksi. + +Kornelius de Witt, Puttenin rantavouti, synnyinkaupunkinsa Dordrechtin +entinen pormestari, Hollannin eduskunnan jäsen, oli yhdeksänviidettä +vuoden vanha, kun hollantilaiset, väsyneinä tasavaltaan sellaisena, +jommoiseksi sen käsitti Jan de Witt, sen johtaja, vaativat jälleen +saada maahan yleismaaherran, minkä toimen Jan de Wittin laatima +»ikuinen edikti» oli ainaiseksi poistanut Hollannista. + +Oikkujensa ohjaama kapinallismielinen kansa asettaa tavallisesti +periaatteen tilalle henkilön, ja niinpä nytkin hollantilaisten mielestä +tasavaltaa edustivat järkkymättömät de Witt veljekset, nuo Hollannin +roomalaiset, jotka yleisestä mielipiteestä piittaamatta uljaasti +puolsivat vapautta ilman vallattomuutta ja ylellisyydestä pidättäytyvää +varallisuutta, samaten kuin maaherrakuntaa edusti synkkäkasvoinen +mietiskelijä Vilhelm Oranialainen, jolle hänen aikalaisensa antoivat +tuon jälkimaailmankin hyväksymän »Vaiteliaan» lisänimen. + +De Witt veljekset pyrkivät voittamaan Ludvig XIV:n suosion, huomattuaan +kuinka koko Eurooppa yhä täydellisemmin joutui hänen henkisen +vaikutusvaltansa alaiseksi ja koettuaan Reinin taisteluissa, missä +määrin Hollanti ulkonaisestikin oli hänestä riippuva, -- noissa +taisteluissa, jotka Guichen kreivin tarinat ja runoilija Boileaun +ylistyslaulut ovat ikuistaneet, ja jotka kolmessa kuukaudessa olivat +tuhonneet Hollannin vallan. + +Ludvig XIV oli jo kauan vihannut hollantilaisia, jotka häntä parjasivat +ja pilkkasivat parhaansa mukaan, joskin tosin enimmäkseen ranskalaisten +maanpakolaisten suun kautta. Hollantilaisten kansallisylpeys oli +hänestä tehnyt tasavaltaa uhkaavan Mitridateen. De Witt veljeksiä +kohtasi nyt kansan viha sekä sentähden että he olivat uskaltaneet +tarmokkaasti vastustaa sen tahtoa, kuin myös siksi, että se nyt +voitettuna, ymmärrettävän väsymyksen vallassa halusi uutta johtajaa, +joka sen pelastaisi häpeästä ja perikadosta. + +Tuo uusi johtaja, joka oli valmis esiintymään, valmis ryhtymään +voimainmittelyyn Ludvig XIV:n kanssa, niin suunnattomaksi kuin hänen +valtansa näyttikin kehittyvän, oli Vilhelm, Oranian prinssi, Vilhelm +II:n poika ja Englannin kuninkaan Kaarlo I:n tyttärenpoika, tuo +vaitelias lapsi, josta jo äsken mainitsimme, että kansa hänessä näki +maaherrakunnan edustajan. + +Tuo nuorukainen oli vuonna 1672 kahdenkolmatta vuoden vanha. Jan de +Witt oli ollut hänen kasvattajansa, ja hän oli pyrkinyt kehittämään +tästä prinssistä kunnon kansalaisen. Isänmaanrakkaus, joka oli +kasvattajassa voimakkaampi kuin rakkaus kasvattiin, oli saattanut +hänet »ikuisella ediktillä» riistämään tältä toiveet päästä +Hollannin maaherraksi. Mutta Jumala oli tehnyt pilkkaa ihmisten +pyrkimyksestä muutella maan mahdit ja vallat taivaan kuninkaan tahtoa +tiedustelematta, ja käyttäen välikappaleenaan hollantilaisten oikkua ja +Ludvig XIV:n herättämää pelkoa hän teki tyhjäksi hallinnonjohtajan +pyrkimykset ja ikuisen ediktin, asettaen Vilhelm Oranialaisen +maaherraksi, täyttämään hänen aikeitaan, jotka vielä olivat salattuina +tulevaisuuden huomassa. + +Jan de Witt tyytyi noudattamaan kansalaistensa tahtoa. Mutta Kornelius +oli itsepintaisempi, ja välittämättä oranialaismielisestä roskaväestä, +joka piiritti hänen talonsa Dordrechtissa, uhaten häntä kuolemalla, hän +kieltäytyi allekirjoittamasta maaherrakunnan uudistamista koskevaa +asiakirjaa. + +Lopuksi hänen vaimonsa kyyneleet saattoivat hänet taipumaan, mutta hän +kirjoitti nimensä jälkeen kirjaimet V.C., jotka merkitsivät _Vi +Coactus_, s.o. »väkivallan pakottamana». + +Oli todellinen ihme, että hän tuona päivänä pelastui vihollistensa +käsistä. + +Mitä Jan de Wittiin tulee, ei hänen nopea ja aulis myöntymisensä +häntä liioin hyödyttänyt. Muutamia päiviä myöhemmin hän joutui +salamurhayrityksen uhriksi. Tikariniskujen lävistämänä jäi hän +kumminkin henkiin. + +Tämä asiain tila ei tyydyttänyt oranialaismielisiä. Nuo veljekset +olivat esteenä heidän tuumiensa toteuttamiselle. He muuttivat nyt +menettelyään ja koettivat parjauksilla saada aikaan sen, mikä ei ollut +tikarille onnistunut, valmiina kumminkin oikean hetken tultua +turvaamaan alkuperäiseen keinoonsa. + +On harvinaista että Jumala, tahtoessaan määrättynä ajanhetkenä saada +jalon teon suoritetuksi, heti löytää ylevän henkilön sitä suorittamaan. +Kun niin todella tapahtuu, niin historia heti merkitsee tuon +valio-olennon nimen muistiin, suositellen häntä jälkimaailmankin +ihailtavaksi. + +Mutta kun paholainen sekaantuu ihmisten asioihin, kukistaakseen +yksityisen tai valtion, on harvinaista ettei hän löytäisi jotakin +konnaa, jolle hänen tarvitsee kuiskata sana vain, saadaksensa hänet +heti toimeen. + +Tuo konna, jonka paholainen tällä kertaa valitsi kätyrikseen, oli, +kuten jo lienee mainittu, Tyckelaer nimeltään ja kirurgi ammatiltaan. + +Hän kertoi että Kornelius de Witt, joka oli epätoivoissaan ikuisen +ediktin tyhjiinraukeamisesta -- kuten hänen lisäyksensäkin osotti -- ja +raivostunut Vilhelm Oranialaiselle, oli antanut salamurhaajalle +toimeksi vapauttaa tasavallan uudesta maaherrasta, ja tuo salamurhaaja +oli juuri hän, Tyckelaer, joka vaadittua tekoa harkitessaan oli +joutunut omantunnontuskien valtaan ja katsonut paremmaksi antaa +hankkeen ilmi kuin toteuttaa sen. + +Voi kuvailla minkä raivon sanoma tuosta salavehkeilystä sai uudelleen +hereille oranialaisten keskuudessa. Virallinen syyttäjä vangitutti +Korneliuksen hänen asunnossaan 16 p. elokuuta 1672, ja ikäänkuin olisi +oltu tekemisissä mitä halpamielisimmän rikollisen kanssa, koetettiin +Puttenin rantavouti, Jan de Wittin ylevä veli, Buitenhofin vankilassa +kiduttamalla pakottaa tunnustamaan salahankkeensa Vilhelmiä vastaan. + +Mutta Kornelius ei ollut ainoastaan nerokas mies, vaan hänellä oli +myöskin ylevä mieli. Hän kuului noihin marttyyriluonteisiin, jotka +pysyvät uskollisina valtiolliselle vakaumukselleen, kuten esi-isät +uskontunnustukselleen. Hän hymyili tuskien kesken, ja kidutuksen aikana +hän saneli lujalla äänellä ja runomitan poljentoa merkiten ensi +säkeistön Horatiuksen »_Justum et tenacem_» runoelmasta, ei +tunnustanut mitään ja sai lopuksi kiduttajansa väsähtämään ja hänen +intonsa vaimenemaan. + +Siitä huolimatta tuomarit, vapauttaen Tyckelaerin kaikesta +edesvastuusta, tuomitsivat Korneliuksen menettämään kaikki virkansa ja +arvonsa, suorittamaan oikeudenkäyntikulut ja karkotettavaksi ainaiseksi +tasavallan alueelta. + +Jonkun verran tyydytystä tuotti tosin tämä viatonta, ylevää kansalaista +kohdannut tuomio tuolle kansalle, jonka hyväksi Kornelius aina oli +empimättä uhrautunut. Mutta, kuten tulemme näkemään, siinä ei ollut +kylliksi. + +Ateenalaiset, jotka sentään ovat jättäneet jälkimaailmalle varsin +kauniin esimerkin kiittämättömyydestä, eivät pystyneet pitämään +puoliaan hollantilaisille. He tyytyivät saatuaan Aristideen +karkotetuksi. + +Kuultuaan veljeään kohdanneen syytöksen, Jan de Witt heti +luopui hallinnonjohtajan toimesta. Palkitsematta ei hänenkään +isänmaanrakkautensa ollut jäänyt, -- olihan hänellä huolensa ja +haavansa, nuo tavalliset muistot, jotka epäitsekäs työskentely isänmaan +hyväksi tuottaa kunnon kansalaisille. + +Sillä välin odotti Vilhelm Oranialainen, käyttäen kaikkia vallassaan +olevia keinoja, että häntä jumaloiva kansa toimittaisi nuo veljekset +hänelle maaherranistuimen astinlaudaksi. + +Siis -- kuten luvun alussa mainitsimme -- 20 p. elokuuta 1672 riensi +koko kaupunki Buitenhofia kohden, katsomaan Kornelius de Wittin lähtöä +maanpakoon ja tarkkaamaan mitä jälkiä kidutus oli jättänyt tuohon +ylvääseen mieheen, joka niin hyvin tunsi Horatiuksen teokset. + +Kiiruhtakaamme lisäämään ettei kaikkia tuossa ihmisjoukossa vetänyt +Buitenhofiin vain viaton halu katsella odotettavaa näytelmää, vaan että +moni halusi siinä esittää osaa, joka hänen mielestään tähän saakka oli +esitetty varsin huonosti. + +Tarkoitamme teloittajan osaa. + +Vielä oli joukossa sellaisiakin, joilla ei ollut aivan niin +vihamieliset aikeet kuin edellämainituilla, vaan jotka vain halusivat +ylpeytensä tyydytykseksi nähdä tomussa henkilön, joka on kauan ollut +ylennettynä. + +Eiköhän tuo peloton Kornelius de Witt nyt ollut masentunut, +kidutuksesta heikontunut, mietiskeli moni. Varmaankin saataisiin hänet +nähdä kalpeana, verta vuotavana, mieli häpeän vallassa! + +Sepä vasta olisi tuottanut voitonriemua porvaristolle, joka tunsi häntä +kohtaan kateutta vielä kiihkeämpää kuin kansa. Mikä kunnon haagilainen +olisi voinut kieltäytyä sellaisesta nautinnosta! + +Ja lisäksi, tuumiskelivat oranialaiset kiihottelijat, taitavasti +sekaantuneina ihmisjoukkoon, jota toivoivat mielensä mukaan voivansa +käyttää viiltävänä tai murskaavana aseena, voisi kenties matkalla +Buitenhofista kaupunginportille tarjoutua sopiva tilaisuus heittää +hiukan lokaa ja kenties muuan kivikin tuota Puttenin rantavoutia +kohden, joka ei muutoin kuin »väkivallan pakottamana» ollut suonut +Oranian prinssille maaherrantointa ja lisäksi vielä oli tahtonut hänet +murhauttaa. + +Ja jos meneteltäisiin oikein ja oltaisiin rohkeita, lisäsivät Ranskan +kiihkeät viholliset, niin ei Kornelius de Wittiä lainkaan päästettäisi +maanpakoon, sillä kaupungista päästyään hän tietysti jälleen jatkaisi +salavehkeilyään Ranskan kanssa ja eläisi markiisi de Louvois'n rahoilla +yhdessä petturimaisen veljensä Janin kanssa. + +Voihan hyvin ymmärtää että tuollaiset mietteet saattavat ihmiset +pikemmin juoksemaan kuin kävelemään. Siinä siis syy, miksi Haagin +asukkaat kiisivät niin nopeasti Buitenhofia kohden. + +Niiden keskellä, jotka kiiruhtivat eniten, ensi raivo sydämessä ja +mieli hämmennyksissä kunnon Tyckelaer, johon oranialaiset vetosivat +rehellisyyden, kansalaiskunnon ja kristillisen rakkauden esikuvana. + +Tämä kunnon konna kertoi, koristaen esitystään järkensä ja +mielikuvituksensa ihanimmilla kukkasilla, mille koetuksille Kornelius +de Witt oli saattanut hänen rehellisyytensä, mitä summia hän oli +hänelle tarjonnut, mitä pirullisia juonia hän oli keksinyt salamurhan +helpottamiseksi. + +Ja jokainen hänen lauseensa sai kiihkeästi kuuntelevan kansan huutamaan +ilmi rakkautensa Vilhelm prinssiä kohtaan ja raivonpurkauksin uhkaamaan +de Witt veljeksiä. + +Ja nyt ryhtyi kansa parjaamaan puolueellisia tuomareita, jotka muitta +mutkitta päästivät pakoon sellaisen inhottavan pahantekijän kuin tuon +Kornelius konnan. + +Ja jotkut kiihottajat toistivat matalalla äänellä: + +-- Hän lähtee tiehensä! Hän karkaa käsistämme! + +Ja toiset siihen vastasivat: + +-- Laiva odottaa häntä Scheveningenissä, ranskalainen sotalaiva! +Tyckelaer on sen nähnyt! + +-- Kunnon Tyckelaer! Kelpo Tyckelaer! huusi kansanjoukko yhteen ääneen. + +-- Sitä paitsi, lausui ääni joukosta, -- pakenee myöskin Jan, joka on +yhtä suuri petturi kuin veljensäkin, yhdessä hänen kanssaan. + +-- Ja nuo konnat syövät Ranskassa meidän rahamme, rahat, jotka ovat +saaneet myymällä sota-aluksemme, aseemme, laivaveistämömme Ludvig +XIV:lle. + +-- Estäkäämme heidät poistumasta! huusi muuan isänmaanystävä joukon +etunenästä. + +-- Vankilaan! vankilaan! vastasi hänelle kuoro. + +Ja nämä huudot innostivat kansalaiset yhä kiihkeämpään juoksuun, ja +musketit viritettiin, kirveet välkähtelivät ja silmät hehkuivat. + +Mutta mitään väkivaltaisuuksia ei vielä ollut tapahtunut, ja +Buitenhofin edustalla vartioiva ratsuväki pysyi levollisena, +järkkymätönnä, hiljaisena, vaikuttaen kylmäkiskoisuudessaan paljon +voittamattomammalta kuin kirkuva, kiihtynyt, uhkaileva ihmislauma. +Tyynenä tarkkasi se johtajaansa, Haagin ratsuväen päällikköä, jolla +tosin oli miekka paljastettuna, mutta laskettuna kupeelle, kärki +jalustimen nojassa. + +Tuo ratsujoukko, vankilan ainoa turva, piti kurissa sekä sekasortoisen +ja meluavan kansanjoukon että kansalliskaartin osaston, joka oli +sijoitettu Buitenhofin edustalle, ylläpitääkseen järjestystä yhdessä +ratsuväen kanssa, vaan joka sen sijaan yllytti rauhanhäiritsijät +kiihkonpurkauksiin, huutamalla heille vastaan: + +-- Eläköön Oranialainen! Häpeä pettureille! + +Tillyn ja hänen ratsumiestensä läsnäolo oli tosin terveellinen hillike +kansalliskaartilaisille. Mutta vähitellen he innostuivat omista +huudoistaan, ja voimatta käsittää että rohkeutta voi olla olemassa +ilman kirkunaa, he selittivät ratsuväen vaiteliaisuuden pelon +ilmaukseksi ja lähenivät askeleen kohden vankilaa, koko ihmistulva +jäljissään. + +Mutta silloin kreivi de Tilly asettui yksin heidän tiellensä ja kysyi +miekka koholla rypistetyin kulmin: + +-- Mutta hyvät herrat kansalliskaartilaiset, miksi ette pysy +paikallanne ja mitä te haluatte? + +Kaartilaiset pudistelivat muskettejansa, puhjeten huutoihin: + +-- Eläköön Oranialainen! Surma pettureille! + +-- Eläköön Oranialainen, -- se olkoon menneeksi, sanoi de Tilly, -- +vaikka minä puolestani tosin pidän enemmän iloisista kuin äreistä +ihmisistä. Surmaa pettureille saatte myöskin huutaa niin paljon kuin +haluatte, kun vain tyydytte pelkkään huutamiseen. Mutta jos aiotte +todenteolla ryhtyä heitä surmaamaan, niin olen minä täällä estääkseni +sen, ja minä olen sen estävä. + +Ja kääntyen sotilaisiinsa hän huusi: + +-- Tähdätkää, soturit! + +Tillyn soturit tottelivat komentoa tyynellä täsmällisyydellä, joka +saattoi porvarikaartilaiset ja kansan ehdottomasti peräytymään +täydellisessä sekasorrossa. + +Hymyillen lausui ratsu-upseeri sen nähdessään tuohon ylimielisen +ivalliseen tapaan, joka on soturille ominaista: + +-- Hyvä, hyvä! Rauhoittukaa, porvarit! Sotamieheni eivät ammu ainoata +löyhää laukaustakaan, mutta te puolestanne ette myöskään tule astumaan +askeltakaan lähemmäksi vankilaa. + +-- Tiedättekö, herra upseeri, että meillä on musketit? lausui perin +raivostuneena kaartilaisten johtaja. + +-- Näen erittäin hyvin että teillä on musketit, lausui Tilly, -- olette +aivan tarpeeksi välkytelleet niitä silmieni edessä. Mutta huomatkaa +tekin, että meillä puolestamme on pistoolit, jotka kantavat +oivallisesti viidenkymmenen askeleen päähän, ja te olette vain +viidenkolmatta askeleen etäisyydessä meistä. + +-- Surma pettureille! huusi kaarti raivoissaan. + +-- Te toistatte aina vain samaa, nurisi upseeri, -- se käy +väsyttäväksi! + +Ja hän asettui jälleen paikalleen joukkonsa eteen melun yhä kiihtyessä. + +Ja kumminkaan ei tuo raivostunut kansa tiennyt, että sillä välin kuin +se vaani toisen uhrin verta, toinen ikäänkuin kohtaloaan kiiruhtaakseen +matkasi kohden Buitenhofia sadan askeleen päässä vihollisistaan ja +ratsuväestä. + +Jan de Witt laskeutui palvelijan kanssa vaunuista ja astui levollisesti +linnanpihan poikki. + +Hän oli esittänyt itsensä vanginvartijalle, joka kyllä hänet tunsikin, +lausuen hänelle: + +-- Hyvää päivää, Gryphus! Tulen noutamaan veljeäni Kornelius de Wittiä, +viedäkseni hänet pois kaupungista, koska hänet, kuten tiedät, on +tuomittu maanpakoon. + +Ja vanginvartija, karhu laatuaan, joka oli opetettu avaamaan ja +sulkemaan linnan portti, oli häntä tervehtinyt ja päästänyt hänet +rakennukseen ja sulkenut ovet hänen jälkeensä. + +Ehdittyään kymmenen askelta eteenpäin oli Jan de Witt kohdannut kauniin +seitsemän- tai kahdeksantoistavuotiaan friisiläispukuisen tytön. +Tyttösen tervehtiessä mitä siroimmin oli Jan laskenut kätensä hänen +leukansa alle ja sanonut: + +-- Hyvää päivää, kaunis, herttainen Rosa! Kuinka veljeni voi? + +-- Oi, herra Jan, oli tyttönen vastannut, -- niistä kärsimyksistä, +jotka hän on saanut kokea, ei ole enää vaaraa, nehän ovat nyt ohi, +mutta... + +-- Mitä tarkoitat, kaunis tyttöseni? + +-- Pelkään niitä kärsimyksiä, jotka hän vielä on saava kokea, herra +Jan. + +-- Vai niin, sanoi de Witt, -- tarkoitat tuota kansaa? + +-- Ettekö kuule, kuinka he meluavat? + +-- Kyllä, he tuntuvat olevan kovasti kiihkoissaan. Mutta ehkä he +tyyntyvät meidät nähdessään, sillä emmehän ole koskaan tehneet heille +muuta kuin hyvää. + +-- Valitettavasti ei siitä ole mitään apua, mumisi tyttö poistuen, +noudattaaksensa isänsä käskevää liikettä. + +-- Ei kylläkään, lapseni, olet oikeassa! + +Jatkaessaan matkaansa mumisi hän: + +-- Omituista, -- tuollainen tyttönen, joka arvatenkaan ei edes osaa +lukea, eikä siis ole lukenut mitään, lausuu ilmi päätotuuden, minkä +maailmanhistoria meille opettaa! + +Ja tyynenä kuin ennenkin, mutta surumielisempänä kuin tullessaan, +jatkoi entinen hallinnonjohtaja matkaansa veljensä huonetta kohden. + + + + +II. + +VELJEKSET. + + +Kuten kaunis Rosa huolestuneena oli aavistanut, koettivat +kansalliskaartilaiset, Jan de Wittin jatkaessa matkaansa veljensä +vankihuoneeseen johtavia kiviportaita ylös, saada Tillyn väistymään +joukkoineen, jotka estivät kaartilaisia toteuttamasta hankkeensa. + +Tämän nähdessään ihmisjoukko, huomaten kaartilaisten oivat aikeet, +huusi kaikin voimin: + +-- Eläköön kansalliskaarti! + +Tilly puolestaan, yhtä varovaisena kuin järkähtämätönnä, keskusteli +kaartilaisten kanssa ratsujoukkonsa viritettyjen pistoolien turvissa, +koettaen parhaansa mukaan todistaa säätyjen antaman määräyksen +velvoittavan häntä kolmen komppanian kanssa vartioimaan vankilaa +ympäristöineen. + +-- Miksikä niin? Miksikä vankilaa on vartioitava? huusivat +oranialaiset. + +-- Te kyselette minulta asioita, joita en tiedä, vastasi Tilly. -- +Minun on käsketty vartioida ja minä vartioin. Ollen puolittain +sotilaita, te, hyvät herrat, tietänette, ettei tällaiseen käskyyn +tavata liittää selityksiä. + +-- Mutta teille on annettu tuo määräys sitä varten että petturit +pääsisivät pois kaupungista. + +-- Sehän on kyllä mahdollista, koska petturit ovat tuomitut +karkotettaviksi, vastasi Tilly. + +-- Mutta ken on antanut tuon käskyn? + +-- Säädyt, tuhat tulimaista! + +-- Säädyt menettelevät petollisesti. + +-- Siihen minä en tiedä sanoa mitään. + +-- Ja te menettelette myöskin petollisesti! + +-- Minä! + +-- Niin, te! + +-- Mutta, hyvät herrat, ketä kohtaan sitten? Säätyjäkö? Minähän olen +heidän palveluksessaan ja täytän säntillisesti heidän määräyksensä. + +Kun kreivi oli niin täysin oikeassa, ettei väittelyä käynyt lainkaan +jatkaminen, turvauduttiin jälleen huutoon ja uhkauksiin. Mitä +sävyisimmin lausui nyt kreivi: + +-- Hyvät herrat, rukoilen teitä päästämään vireestä aseenne! Joku +niistä voisi vahingossa laueta, ja jos luoti haavoittaisi jotakin +ratsumiestäni, me surmaisimme teikäläisiä parisen sataa, ja se olisi +meille varsin ikävää, mutta vielä ikävämpää teille, eikä hyödyttäisi +meitä kumpaakaan. + +-- Jos sen tekisitte, huusivat porvarit vastaan, -- niin me ampuisimme +teitä. + +-- Mutta jos ampuisittekin meidät kuoliaaksi kaikki tyyni, niin ne +teistä, jotka me puolestamme olisimme surmanneet, pysyisivät myöskin +kuolleina. + +-- Väistykää siis meidän tieltämme, niin menettelette kunnon +kansalaisten tavoin. + +-- Ensiksikään minä en ole mikään »kansalainen», sanoi Tilly, -- vaan +olen upseeri, ja tämä ero on varsin suuri. Toiseksi en ole +hollantilainen, vaan ranskalainen, ja siinä on vieläkin suurempi ero +olemassa. En ole tekemisissä kenenkään muiden kuin säätyjen kanssa, +jotka ovat minut palkanneet. Jos tuotte minulle säädyiltä käskyn +poistua, niin teen heti puolikäännöksen, sillä hauskaa ei minusta +täällä suinkaan ole! + +-- Hyvä, hyvä! huusivat sadat äänet, ja niihin yhtyi heti puolisen +tuhatta lisäksi. -- Lähtekäämme kaupungintalolle! Eduskunnan puheille! +Rientäkää, rientäkää! + +-- Oivallista! mumisi Tilly nähdessään hurjimpien poistuvan. -- Menkää +kaupungintalolle kataline pyyntöinenne. Saatte nähdä, suostutaanko +niihin. Rientäkää, ystäväni, rientäkää! + +Kunnon upseeri luotti hallitusmiesten kunniantuntoon, kuten nämä +puolestaan olivat luottaneet hänen sotilaskuntoonsa. + +-- Anokaapa, kapteeni, kuiskasi kreiville hänen yliluutnanttinsa, -- +että eduskunta kieltää noilta raivostuneilta ihmisiltä sen mitä he +pyytävät ja lähettää meille apujoukon, -- luulen että se olisi hyväksi. + +Sillä välin Jan de Witt, jonka jätimme nousemaan kiviportaita ylös, +keskusteltuaan vanginvartija Gryphuksen ja hänen tyttärensä Rosan +kanssa, oli saapunut sen huoneen ovelle, missä hänen veljensä Kornelius +virui patjalla, kärsittyään virallisen syyttäjän määräyksestä +kidutusta, kuten jo ennen on kerrottu. + +Karkotuskäsky oli saapunut ja sen johdosta oli Kornelius säästynyt +joutumasta uudelleen kidutuslavalle. + +Ranteet ruhjottuina, sormet taitettuina makasi siinä Kornelius +vuoteellaan, mutta kolme vuorokautta kestäneet kärsimykset eivät olleet +saaneet häntä tunnustamaan rikosta, johon hän ei ollut syypää, ja nyt +hän vihdoinkin voi hengittää helpommin, kuultuaan ettei häntä ollut +tuomittu kuolemaan, vaan maanpakoon. + +Voimakkaine ruumiineen, tarmokkaine henkineen olisi hän tuottanut +pettymystä vihollisilleen, jos nämä nyt olisivat nähneet hänet +Buitenhofin pimeässä tyrmässä, kalpeilla kasvoillaan hymyily, joka +osotti marttyyrin unohtaneen maallisen elämän kurjuuden, nähtyään +taivasten kirkkauden. + +Hän oli, pikemmin tahdonlujuudellaan kuin ulkonaisilla apuneuvoilla, +voittanut takaisin entiset voimansa, ja nyt hän harkitsi kuinka kauan +hänen täytyisi oikeudenkäynnin vaatimain muotoseikkain takia vielä olla +vankeudessa. + +Juuri tänä hetkenä kohosivat kansalliskaartin ja kansanjoukon huudot +ilmoille, uhaten veljeksiä sekä heidän turvanaan olevaa kapteeni +Tillyä. Tuo melu, joka uhkaavana kuin nousuvesi läheni vankilan +muureja, tunki vanginkin korviin. + +Mutta niin pelättävältä kuin se kuuluikin, ei Kornelius sitä liioin +tarkannut eikä välittänyt nousta vuoteeltaan, silmäilläkseen ulos +pienestä ristikkoakkunasta, josta valo ja melu tunki sisään. + +Pitkällinen tuska oli siinä määrin tylsyttänyt hänen tuntokykynsä, +ettei hän enää liioin kärsinyt kivuistansa. Hän tunsi nautinnolla +sielunsa ja henkensä niin vapautuneen aineellisuuden kahleista, että ne +ikäänkuin leijailivat ruumiista irrallaan, kuten liekki leijailee +sammumaisillaan olevan valkean yläpuolella, kohotakseen taivaalle. + +Kornelius ajatteli myöskin veljeänsä. Epäilemättä johtui tämä myöskin +Janin läheisyydestä, kuten magnetismin myöhemmin ilmaistut salaperäiset +opit todistavat. Tuona hetkenä nimittäin, jolloin Kornelius mielessään +tunsi olevansa niin lähellä veljeänsä että melkein lausui hänen +nimensä, ovi aukeni ja Jan tuli sisään. Hän kiiruhti nopein askelin +vangin luo, ja tämä ojensi ruhjotut käsivartensa, liinakankaaseen +käärityt kätensä kohden kuuluisaa veljeänsä, josta hänen oli onnistunut +viedä voitto, -- ei tosin maalle tehtyihin palveluksiin nähden, vaan +saamalla vielä runsaammassa määrin hollantilaisten vihaa osakseen kuin +hän. + +Jan suuteli hellästi veljensä otsaa ja laski hänen kipeät kätensä +varovasti patjalle. + +-- Kornelius, veli parkani, sinulla on kovia tuskia, eikö niin? + +-- En tunne nyt enää tuskia sinut nähdessäni. + +-- Rakas Kornelius raukkani, jos et sinä kärsikään, niin kärsin minä +sen enemmän nähdessäni sinut tässä tilassa, siitä voit olla vakuutettu. + +-- Olenkin ajatellut enemmän sinua kuin itseäni, ja kidutuksen +kestäessä en lausunut muuta valitusta kuin kerran vain: »Veli parkani!» +Mutta nythän olet täällä, -- unohtakaamme tuo kaikki! Tulet minua +noutamaan, eikö niin? + +-- Niin kyllä. + +-- Olen jo parantunut. Auta minut pystyyn, veljeni, niin saat nähdä +kuinka hyvin voin kävellä. + +-- Sinun ei tarvitse kävellä kauas. Vaununi odottavat tuolla lammikon +luona Tillyn ratsujoukon turvissa. + +-- Tillyn ratsujoukon turvissa? Miksikä se on täällä? + +-- Otaksutaan, lausui Jan, kasvoillaan tavallinen surumielinen +hymyilynsä, -- että Haagin asukkaat tahtovat olla lähtöäsi näkemässä ja +pelätään hiukan että voisi syntyä mellakkaa. + +-- Mellakkaa? toisti Kornelius, tarkaten veljeänsä, joka näytti +joutuneen hämilleen. -- Mellakkaako? + +-- Niin kyllä, veljeni. + +-- Sitä siis äsken kuulin, lausui vanki ikäänkuin itsekseen puhuen. +Kääntyen sitten veljensä puoleen hän lausui: + +-- Buitenhofin edustalle on kokoontunut ihmisiä, eikö niin? + +-- On kyllä. + +-- Mutta tullessasi tänne... + +-- Mitä tarkoitat? + +-- Kuinka pääsit tänne? + +-- Tiedät hyvin ettei meitä täällä suosita, veljeni, lausui Jan +surumielisen katkerasti. -- Minä tulin tänne syrjäkatuja pitkin. + +-- Koettelit pysyä salassa? + +-- Halusin saapua luoksesi mahdollisimman pian, ja näin ollen +menettelin kuten on tapana merellä ja valtioelämässä, kun on joutunut +vastatuuleen: minä luovailin. + +Tänä hetkenä kajahti melu entistä uhkaavampana vankilan edustalta. +Tilly keskusteli kansalliskaartilaisten kanssa. + +-- Niin, niin, virkahti Kornelius, -- olet varsin taitava perämies, +veljeni. Mutta en tiedä onnistuuko sinun kuljettaa veljesi näiden +tyrskyjen halki muinoisen kansansuosion pirstaleilla yhtä onnellisesti +kuin ohjasit Trompin laivaston Schelden karien keskitse Antverpeniin. + +-- Tahdomme Jumalan avulla ainakin koettaa, vastasi Jan. -- Mutta +ensiksi sananen. + +-- Puhu, veljeni. + +Alkoi jälleen kuulua huutoa. + +-- Kuinka nuo ihmiset ovatkaan vihastuneita, jatkoi Kornelius. -- +Ovatko he vihoissaan sinulle vai minulle? + +-- Luullakseni molemmille. Olenhan sanonut että se, mistä oranialaiset +ennen kaikkea meitä syyttävät, on että olemme olleet salahankkeissa +Ranskan kanssa. + +-- Kuinka typeriä he ovat! + +-- Niin kyllä, mutta siitä he ovat meille vihoissaan. + +-- Mutta jos nuo hankkeemme olisivat onnistuneet, ei heidän olisi +tarvinnut kärsiä Reesin, Orsayn, Weselin ja Rheinbergin tappioita, ei +nähdä vihollisen kulkevan yli Reinin, vaan Hollanti voisi yhä vielä +kerskailla olevansa voittamaton soittensa ja kanaviensa suojassa. + + -- Tuo kaikki on totta, mutta vielä todempaa on se, että jos meidän +ja de Louvois'n välinen kirjeenvaihto tulisi ilmi, niin en +purjehdustaidostani huolimatta liioin pystyisi pelastamaan de Witt +veljesten purtta väljemmille vesille. Nuo kirjeet, jotka todistaisivat +puolueettomille henkilöille kuinka hartaasti rakastan maatani ja mitä +uhrauksia tarjouduin omasta puolestani tekemään sen hyväksi, -- nuo +kirjeet tuottaisivat meille turmion, jos joutuisivat vastustajiemme +oranialaisten käsiin. Mutta toivon, rakas Kornelius, että olet ne +polttanut, ennenkuin läksit luokseni Dordrechtista Haagiin. + +-- Veljeni, vastasi Kornelius, -- kirjeesi de Louvois'lle todistavat, +että olet viime aikoina ollut seitsemän yhdistyneen maakunnan suurin, +jaloin ja nerokkain kansalainen. Rakastan maani kunniaa ja rakastan +sinun kunniaasi, ja olen visusti varonut hävittämästä noita kirjeitä. + +-- Siis olemme hukassa, mitä maalliseen elämään tulee, lausui tyynesti +entinen hallinnonjohtaja lähestyen akkunaa. + +-- Ei, päinvastoin, Jan, me sekä pelastamme henkemme että voitamme +takaisin kansamme suosion. + +-- Missä siis nuo kirjeet nyt ovat? + +-- Olen uskonut ne kummipoikani Kornelius van Baerlen huostaan, jonka +tunnet ja joka asuu Dordrechtissa. + +-- Poika parka, tuo rakas, viaton lapsukainen, oppinut, joka vastoin +tavallisuutta todella tietää niin paljon eikä ajattele muuta kuin +kukkia, jotka ylistävät Jumalaa, ja Jumalaa, joka on luonut kukat! +Hänelle olet uskonut nuo hengenvaaralliset asiakirjat! Rakas veljeni, +hän on hukassa, tuo armas Kornelius parka! + +-- Hukassa? + +-- Niin, sillä hänen täytynee olla joko rohkea tai pelkurimainen. Jos +hän on rohkea, niin hän kerskailee tuttavuudestaan kanssamme +kuullessaan onnettomuudestamme, -- ja jonakin päivänä hänen täytyy +siitä kuulla erakkoelämästään huolimatta ja vaikka ajamamme asiat +ovatkin hänelle täysin vieraita. Jos hän on pelkuri, hän pelkää tuosta +tuttavuudesta koituvan hänelle vaaraa. Siis -- jos hän on uskalias +mies, hän huutaa salaisuutemme julki, jos hän on pelkuri, hän saattaa +sen pelosta ilmi. Kummassakin tapauksessa hän siis on hukassa, veljeni, +ja me myöskin. Siis, paetkaamme nopeaan, jos siihen enää on aikaa! + +Kornelius kohottautui vuoteeltaan, ja tarttuen veljensä käteen, joka +vavahti tuntiessaan liinakankaan kosketuksen, hän lausui: + +-- Enkö sitten tunne kummipoikaani? Etkö luule minun tuntevan jokaista +ajatusta, joka liikkuu van Baerlen mielessä, jokaista tunnetta hänen +sydämessään! Kysyt, onko hän pelkuri, onko hän uskalikko! Hän ei ole +toista, ei toista! Mutta mitä sillä onkaan väliä? Pääasia on se, että +hänen on mahdoton ilmaista tuo salaisuus, sillä hän ei tiedä sitä +itsekään. + +Jan käännähti hämmästyneenä. + +-- Katsos, jatkoi Kornelius lempeästi hymyillen, -- Puttenin rantavouti +on veljensä Janin kasvattama valtiomies. Toistan että van Baerlellä ei +ole tietoa hänelle uskomieni asiakirjojen sisällöstä eikä tärkeydestä. + +-- Siis toimikaamme nopeasti, huudahti Jan, -- koska ei vielä ole +myöhäistä! Lähettäkäämme hänelle käsky polttaa nuo asiakirjat. + +-- Kenenkä mukana? + +-- Palvelijani Craeken, jonka piti seurata meitä ratsain ja joka on +täällä vankilassa auttaaksensa minua taluttamaan sinut portaita alas. + +-- Punnitse tarkoin asiaa, ennenkuin annat polttaa nuo kunniakkaat +asiakirjat, Jan. + +-- Olen ennen kaikkea selvillä siitä, että de Witt veljesten on +pelastaminen henkensä, voidakseen pelastaa kunniansa. Jos olemme +kuolleet, ken silloin on meitä puoltava? Onko kukaan edes käsittänyt +aikeemme? + +-- Luulet siis että meidät surmataan, jos nuo asiakirjat tulevat ilmi? + +Mitään vastaamatta Jan viittasi kohden akkunaa, josta tänä hetkenä +tunki sisään hurjia raivonhuutoja. + +-- Kuulen kyllä tuon huudon, lausui Kornelius, -- mutta mitä he +oikeastaan tahtovat? + +Jan avasi akkunan. + +-- Surma pettureille! ulvoi kansa. + +-- Ja petturit, ne olemme me! lausui vanki luoden katseen taivaalle ja +kohottaen olkapäitään. + +-- Ne olemme me, toisti Jan. + +-- Missä Craeke on? + +-- Arvatenkin tuolla oven takana. + +-- Kutsu hänet sisään. + +-- Tulkaa sisään, Craeke, lausui Jan avaten oven sen takana odottavalle +uskolliselle palvelijalle, -- ja kuunnelkaa tarkoin mitä veljeni teille +puhuu. + +-- Ei, Jan, ei puhe riitä, valitettavasti minun täytynee kirjoittaa. + +-- Miksikä niin? + +-- Siksi että van Baerle ei suostu luovuttamaan tai polttamaan noita +papereita ilman nimenomaista käskyä. + +-- Mutta voitko kirjoittaa, rakas ystäväni? kysyi Jan, silmäillen hänen +poltettuja ja runneltuja käsiänsä. + +-- Jospa minulla vain olisi mustetta ja kynä, niin saisit nähdä, sanoi +Kornelius. + +-- Minulla on lyijykynä. + +-- Onko sinulla myöskin paperia, sillä minulle ei ole jätetty mitään +sellaista. + +-- Tässä on raamattu. Repäise siitä ensi lehti. + +-- Hyvä. + +-- Mutta voineekohan kirjoitustasi lukea? + +-- Saammepa nähdä! sanoi Kornelius katsoen veljeensä. -- Nämä sormet, +joita kiduttajan kynttilä ei ole voinut tuhota, tahtoni, joka on +voittanut tuskan, ponnistavat yhdistetyin voimin, ja voit olla varma, +veljeni, että noissa piirteissä ei ole ilmenevä vavahdustakaan. + +Ja Kornelius otti kynän ja kirjoitti. + +Silloin voi nähdä valkoiseen liinakankaaseen tunkevan veripisaroita +nahattomista sormista, niiden pusertuessa kynää vastaan. + +Hikikarpalot vierivät veljen ohimoita alas. + +Mutta Kornelius kirjoitti: + + »Rakas kummipoikani! Polta asiakirjat, jotka olen uskonut + huostaasi! Polta ne niitä katsomatta, niitä avaamatta, ettet + tietäisi niiden sisältöä. Ne sisältävät salaisuuksia, jotka + tuottavat kuoleman niiden säilyttäjälle. Polta, niin olet + pelastanut Janin ja Korneliuksen. Jää hyvästi ja säilytä minut + rakkaassa muistossa! + + 20. p. elokuuta 1672. + + Kornelius de Witt.» + +Kyynelsilmin pyyhkäisi Jan paperilta siihen valuneen veripisaran, antoi +kirjeen Craekelle, lausuen vielä viimeiset määräykset, ja palasi sitten +Korneliuksen luo, jonka tuska saattoi entistä kalpeammaksi ja joka oli +menettämäisillään tajuntansa. + +-- No niin, lausui Jan, -- kun Craeke antaa muinoisen laivapillinsä +kuulua, silloin on hän ehtinyt ihmisjoukkojen ohi lammikon toiselle +puolen. Silloin on meidän aika lähteä. + +Ennen viiden minuutin kuluttua tunki pitkällinen ja kimakka vihellys +läpi jalavain tummien latvojen ja väkijoukon kirkunan. + +Kiittäen kohotti Jan kätensä kohden taivasta. + +-- Ja nyt lähtekäämme, Kornelius, lausui hän. + + + + +III. + +JAN DE WITTIN OPPILAS. + + +Sillä välin kuin Buitenhofin edustalle kokoontuneen kansanjoukon +ulvonta, käyden yhä uhkaavammaksi, saattoi Jan de Wittin jouduttamaan +veljensä lähtöä vankilasta, oli porvariston lähetystö saapunut +kaupungintalolle anomaan Tillyn joukoille käskyä poistua. + +Buitenhofilta Hoogstraetille ei ollut pitkä matka. Niinpä nähtiin erään +muukalaisen, joka alusta pitäin oli seurannut tuota näytelmää +mielenkiinnolla, lähtevän kulkemaan muitten mukana tai pikemmin muitten +jälkeen kaupungintalolle päin, saadakseen nopeammin tietoa tapahtumain +kulusta. + +Tuo muukalainen oli varsin nuori mies, tuskin kahden- tai +kolmenkolmattavuotias, eikä hänen olentonsa liioin kuvastanut tarmoa. +Nähtävästi hän halusi pysyä tuntematonna, sillä hän kätki kalpeat, +kapeat kasvonsa hienoon friisiläiseen palttinanenäliinaan, pyyhkiellen +sillä lakkaamatta hikistä otsaansa ja hehkuvia huuliansa. + +Tuo katse, läpitunkeva kuin petolinnun, pitkä kaareva nenä, +hienopiirteinen suu, jonka kapeat huulet arpi halkaisi, olisivat +antaneet Lavaterille, jos hän olisi elänyt tähän aikaan, aihetta +sielutieteellisiin tutkimuksiin, jotka varmaankaan eivät aluksi olisi +johtaneet tutkittavalle suotuisiin johtopäätöksiin. + +Mikä erottaa valloittajan merirosvosta? kysyivät muinaisajan viisaat. +Sama, mikä erottaa kotkan haaskakotkasta. + +Toisaalla tyyntä voimaa, toisaalla kiihkeätä saaliinhimoa! + +Nuo harmahtavat kasvot, tuo hento, sairaalloiselta vaikuttava ruumis, +arasteleva vaellus Buitenhofilta Hoogstraetille ulvovan kansanjoukon +jäljissä muistuttivat epäluuloista vallanpitäjää tai pelokasta varasta, +ja jo mainitsemamme ilmeinen pyrkimys pysyä tuntematonna olisi +varmaankin saanut jokaisen järjestyksenvalvojan epäluulot hereille. + +Muukalaisella oli yksinkertainen puku ja hän näytti olevan aseetonna. +Hänen laiha, mutta tarmokas käsivartensa, luiseva, vaan valkoinen ja +hienorakenteinen kätensä nojasi erään upseerin olkaan. Käsi miekan +kahvassa oli tämä toveri helposti käsitettävällä mielenkiinnolla +Buitenhofin edustalla tarkannut tapahtumain kehitystä aina siihen +hetkeen saakka, jolloin toinen matkaan lähtien oli vetänyt hänet +mukaansa. + +Hoogstraetin torille saavuttua kalpea muukalainen työnsi toverinsa +avatun akkunaluukun varjoon ja suuntasi katseensa kaupungintalon +parvekkeelle päin. + +Mielettömäin huutojen kajahdellessa aukeni akkuna Hoogstraetille päin, +ja siihen ilmestyi mies puhelemaan ihmisjoukon kanssa. + +-- Ken on tuolla parvekkeella? kysyi nuori mies upseerilta, silmäillen +puhujaa, joka näytti olevan kiihkeän mielenliikutuksen vallassa ja +pikemmin pysyttelevän kiinni parvekkeen käsipuussa, kuin kumartuvan sen +ylitse. + +-- Edusmies Bowelt, vastasi upseeri. + +-- Mitä hän on miehiään? Tunnetteko häntä? + +-- Kunnon mies, tietääkseni, teidän ylhäisyytenne. + +Kuullessaan upseerin lausuman arvostelun Boweltin luonteesta, nuori +mies teki niin ilmeistä pettymystä ja mielipahaa osottavan liikkeen, +ettei se voinut jäädä upseerilta huomaamatta, vaan lisäsi tämä: + +-- Niin olen kuullut sanottavan, teidän ylhäisyytenne. Itse puolestani +en tiedä sanoa mitään, kun en ole tuttava herra Boweltin kanssa. + +-- Kunnon mies, toisti toinen. -- Mutta luuletteko, että hän myöskin on +rohkea mies? + +-- Sitä en tiedä sanoa, sillä kuten jo mainitsin teidän +ylhäisyydellenne, tunnen hänet ainoastaan ulkonäöltä. + +-- Odottakaamme siis, niin saamme sen nähdä, mumisi nuori mies. + +Upseeri teki vaieten myöntävän liikkeen. + +-- Jos tuo Bowelt on kunnon mies, jatkoi hänen ylhäisyytensä, -- saavat +nuo raivostuneet ihmiset pyyntöönsä hiukan odottamattoman vastauksen. + +Ja kuten soittoniekan sormet liikkuvat soittokoneen koskettimilla, niin +teki nuoren miehen käsi, hänen lausuessaan nuo sanat, kuin itsestään +hermostuneita liikkeitä hänen toverinsa olalla, ilmaisten kiihkeätä +kärsimättömyyttä, jota kasvojen jäykkä ja synkkä ilmekään ei aina +pystynyt salaamaan, eikä ainakaan tänä hetkenä. + +Silloin kuultiin porvarislähetystön johtajan tiedustelevan +edusmieheltä, missä hänen toverinsa, toiset edusmiehet, olivat. + +-- Hyvät herrat, lausui herra Bowelt toistamiseen, -- vakuutan teille, +että olen tällä hetkellä täällä yksin herra d'Asperen'in kanssa enkä +voi yksin ratkaista tuota asiaa. + +-- Määräys, määräys! huusivat monet tuhannet äänet. + +Herra Bowelt koetti puhua, mutta hänen äänensä ei päässyt kuuluville ja +kiihkeät kädenliikkeet vain todistivat hänen epätoivoansa. + +Lopuksi hän, nähdessään kaikki ponnistuksensa turhiksi, kääntyi +avoimeen akkunaan päin ja kutsui herra d'Asperen'ia. + +Herra d'Asperen tuli vuorostaan parvekkeelle, jossa hänelle kajahti +vastaan vielä räikeämmät huudot kuin hetki sitten herra Boweltille. + +Hän teki siitä huolimatta yrityksen puhua kansalle. Mutta kansa +katsoikin paremmaksi tunkea rakennuksen sisään sitä vartioivan +sotaväenosaston ohi -- joka muutoin ei tehnytkään pienintäkään +vastarintaa itsevaltiaalle kansalle, -- kuin kuunnella herra +d'Asperen'in puhetta. + +-- Lähtekäämme mukaan, översti, lausui nuori mies kylmähkösti, kansan +tulvahtaessa sisään kaupungintalon pääovesta, -- näyttää siltä kuin +neuvottelu tapahtuisi tuolla sisällä. Menkäämme kuuntelemaan. + +-- Olkaa varuillanne, teidän ylhäisyytenne, olkaa varuillanne! + +-- Miksikä niin? + +-- Edusmiesten joukossa on monta, jotka ovat olleet tekemisissä teidän +ylhäisyytenne kanssa, ja jos yksikin heistä tuntee teidän +ylhäisyytenne... + +-- Niin minua syytetään tämän kaiken alkuunpanijaksi. Olet oikeassa, +lausui nuori mies, punehtuen harmista, kun oli osottanut niin suurta +kiihkeyttä. -- Olet oikeassa, jääkäämme tänne. Tältä kohdalta näemme +heidät heidän palatessaan määräyksineen tai ilman sitä, ja voimme sen +mukaan arvostella, onko herra Bowelt ainoastaan kunnon mies, vai +myöskin rohkea mies, minkä seikan haluaisin tietää. + +-- Mutta, lausui upseeri silmäillen hämmästyneenä vierustoveriaan, -- +eihän teidän ylhäisyytenne toki hetkeäkään pitäne mahdollisena että +edusmiehet antaisivat Tillylle määräyksen poistua, -- sehän on +mahdotonta! + +-- Miksikä niin? kysyi nuori mies tylysti. + +-- Siksi että he sen tehdessään samalla tuomitsisivat Kornelius ja Jan +de Wittin kuolemaan. + +-- No, saamme nähdä, vastasi hänen ylhäisyytensä kylmähkösti. -- Vain +Jumala yksin voi edeltäpäin tietää ihmisten aivoitukset. + +Upseeri loi salaa silmäyksen toverinsa kalseisiin kasvoihin ja kalpeni. + +Hänen ylhäisyytensä tovereineen voi paikalta, missä he seisoivat, +kuulla hälinän ja kolinan kansanjoukon noustessa kaupungintalon +portaita ylös. + +Sitten alkoi melu kuulua tuon salin avoimista akkunoista, jonka +parvekkeella herra Bowelt ja herra d'Asperen olivat seisoneet, mutta +josta he nyt olivat poistuneet, varmaankin peläten kansanjoukon heitä +ahdistellessaan syöksevän heidät parvekkeelta alas. + +Jo alkoivat nuo touhuavat ja meluavat varjokuvat näkyä kaupungintalon +akkunoista. + +Sali, missä neuvottelujen piti tapahtua, täyttyi täyttymistään. + +Äkkiä taukosi huuto. Sitten se, vielä äkillisemmin, kasvoi niin +kiihkeäksi, että vanha rakennus tärisi harjaansa myöten. + +Vihdoin kääntyi ihmisvirta takaisin, kiitäen pitkin käytäviä ja +portaita kohden porttia, mistä vesipyörteen kaltaisena tulvahti ulos. + +Ensi ryhmän etunenässä tuli liitäen mies, jonka kasvot olivat +vääntyneet vahingonriemusta. + +Tuo mies oli kirurgi Tyckelaer. + +-- Olemme sen saaneet! Olemme saaneet sen! huusi hän heiluttaen paperia +ilmassa. + +-- He ovat saaneet määräyksen! mumisi upseeri tyrmistyneenä. + +-- No hyvä, sitten voin tehdä johtopäätökseni, lausui hänen +ylhäisyytensä tyynesti. -- Te ette tiennyt, rakas överstini, onko herra +Bowelt yksistään kunnon mies vai myöskin rohkea mies. Hän ei ole +kumpaakaan. + +Seuraten sitten katseillaan kulmiansa rypistämättä ohivirtaavaa +ihmisjoukkoa, hän lausui: + +-- Lähtekäämme nyt Buitenhofiin, översti, luulen että siellä saamme +nähdä harvinaisen näytelmän. + +Upseeri kumarsi ja seurasi herraansa mitään vastaamatta. + +Vankilan edustalle kokoontunut kansanjoukko oli kasvanut +suunnattomaksi. Mutta tarmokkaasti piti Tillyn ratsuväki sitä yhä +edelleen kurissa. + +Pian alkoi kreivi kuulla yhä kasvavaa kohinaa, minkä synnytti lähenevä +ihmisvirta syöstessään eteenpäin kiihtyvän putouksen vauhdilla. + +Samassa hän näki ilmassa liehuvan paperin, nyrkkien ja kimmeltävien +aseiden yläpuolella. + +-- Mitä! huudahti hän, kohottautuen jalustimensa varassa ja koskettaen +luutnanttiansa miekkansa ponnella. -- Luulen että nuo katalat ovat +saaneet haluamansa määräyksen! + +-- Nuo kunnottomat konnat! huudahti luutnantti. + +Toivottu määräys se todella olikin, ja riemukkaalla kiljunnalla otti +kokoontunut ihmisjoukko sen vastaan. + +Se läksi heti liikkeelle ja marssi äänekkäitä huutoja kohottaen kohden +Tillyn ratsujoukkoja. + +Mutta kreivi ei suinkaan ollut halukas päästämään heitä tarpeellista +lähemmäksi. + +-- Seis! huudahti hän, -- seis! Varokaa lähestymästä ratsujamme tai +minä annan hyökkäyskäskyn! + +-- Kas tässä määräys! vastasivat sadat uhkaavat äänet. + +Kreivi otti sen vastaan tyrmistyneenä, loi siihen nopean katseen ja +lausui lujalla äänellä: + +-- Ne, jotka ovat allekirjoittaneet tämän määräyksen, ovat herra +Kornelius de Wittin murhaajia. Ennen menettäisin molemmat käteni, kuin +soisin kirjoittaneeni kirjaimenkaan tuosta häpeällisestä kirjelmästä! + +Ja työntäen miekkansa ponnella luotaan miehen, joka yritti ottaa +kirjelmän häneltä takaisin, hän lausui: + +-- Tyyntykää! Tuollainen asiakirja on tärkeä ja on säilytettävä! + +Ja hän taittoi paperin kokoon ja pani sen huolellisesti alustakkinsa +taskuun. + +Kääntyen sitten ratsujoukkonsa puoleen hän huusi: + +-- Tillyn ratsumiehet, rivittäin oikealle! + +Sitten hän lausui puoliääneen, mutta kumminkin niin että kaikki +kuulivat hänen sanansa: + +-- Nyt, murhaajat, toimeen! + +Kaamea kirkuna, jossa ilmeni hillitön viha ja rajaton kostonriemu, +kohosi ilmoille ratsuväen lähtiessä liikkeelle. + +Hitaasti poistuivat ratsuväen rivit. + +Kreivi jäi viimeiseksi, pitäen viime hetkeen saakka silmällä kiihkeää +ihmisjoukkoa, joka voitti sitä myöten tilaa, kuin kapteenin ratsu +väistyi sivullepäin. + +Kuten nähdään, ei Jan de Witt ollut liioitellut vaaran suuruutta +koettaessaan jouduttaa lähtöä vankilasta. + +Kornelius laskeutui siis, nojaten veljensä käsivarteen, pihaan johtavia +portaita alas. + +Portaitten alapäässä hän kohtasi kauniin Rosan, joka vapisi +mielenliikutuksesta. + +-- Oi, herra Jan, lausui hän, -- mikä onnettomuus! + +-- Mitä sitten on tapahtunut, lapseni? kysyi Jan de Witt. + +-- Sanotaan että on menty kaupungintalolle noutamaan Tillyn joukoille +määräystä poistua. + +-- Jos Tillyn joukot poistuvat, sanoi Jan, -- on tilamme toden totta +arveluttava. + +-- Sentähden tahtoisinkin antaa teille neuvon, sanoi vapiseva tyttö, -- +jos sen sallisitte. + +-- Lausu neuvosi, lapseni. Ei olisi ihme, jos Jumala tahtoisi puhua +meille sinun suusi kautta. + +-- Minä en teidän sijassanne läksisi ajamaan päätietä, herra Jan. + +-- Minkätähden, kun kerran herra de Tillyn ratsumiehet vielä ovat +vartiopaikallaan? + +-- Niin kyllä, mutta saamansa määräyksen mukaan heidän on +pysytteleminen vankilan edustalla. + +-- Niin onkin. + +-- Onko teillä sitten määräystä että he saattaisivat teidät ulos +kaupungista? + +-- Ei. + +-- Ehdittyänne ratsujoukon ohi te joudutte kansanjoukon käsiin. + +-- Mutta entä kansalliskaartilaiset? + +-- Ne! Nehän ovat enin raivoissaan kaikista! + +-- Mitä meidän siis on tekeminen? + +-- Teidän sijassanne, herra Jan, jatkoi nuori tyttö arasti, -- minä +poistuisin muurissa olevan salaportin kautta. Se vie syrjäkadulle, +jossa ei ole ketään, sillä kaikki odottavat pääkäytävän edustalla, ja +sieltä jatkaisin matkaani sille kaupunginportille, josta aiotte poistua +kaupungista. + +-- Mutta veljeni ei voi kävellä, sanoi Jan. + +-- Minä koetan, vastasi Kornelius, ylevä lujuuden ilme kasvoillaan. + +-- Mutta onhan teillä vaunut, sanoi tyttö. + +-- Mutta ne ovat pääkäytävän luona. + +-- Ei, vastasi tyttö. -- Otaksuin että kuskinne on luotettava henkilö +ja käskin hänen odottaa salaportilla. + +Liikutettuina loivat veljekset toisiinsa katseen, joka sitten kohdistui +tyttöseen, tulkiten hänelle heidän kiitollisuutensa. + +-- Nyt meidän vain tulee vielä tietää, lausui Jan, -- suostuuko Gryphus +avaamaan meille tuon portin. + +-- Ei mitenkään, lausui Rosa, -- siihen hän ei suostu. + +-- No, entä sitten? + +-- Tiesin että hän kieltäytyisi sen tekemästä, ja juuri äsken, kun hän +keskusteli vankilan akkunasta erään sotamiehen kanssa, otin avaimen +avainrenkaasta. + +-- Ja sinulla on tuo avain? + +-- Tässä se on, herra Jan. + +-- Lapseni, lausui Kornelius, -- minulla ei ole antaa sinulle +palkinnoksi tuosta palveluksestasi mitään muuta kuin raamattu, jonka +löydät huoneestani. Se on rehellisen miehen viimeinen lahja. Toivon +että se tuottaa sinulle onnea. + +-- Kiitän teitä, herra Kornelius, enkä ole koskaan luopuva siitä, +vastasi tyttö. + +Samassa hän huoaten lisäsi itsekseen: + +-- Mikä vahinko, etten osaa lukea! + +-- Huudot kiihtyvät, tyttöseni, lausui Jan. -- Luulen ettemme saa +hukata hetkeäkään. + +-- Lähtekää siis, lausui kaunis friisitär, ja hän vei veljekset +sisäkäytävää pitkin vankilan toiselle puolen. + +Rosan ohjaamina he laskeutuivat parinkymmenen astuimen pituisia +portaita alas ja kulkivat sitten hammasreunaisen muurin ympäröimän +pienen pihan poikki. Muuriportin auettua he huomasivat onnellisesti +saapuneensa kadulle vaunujensa luo, jotka odottivat astuin +alaslaskettuna. + +-- Nopeaan, nopeaan, nopeaan, herrani, ettekö kuule heidän huutoansa! +huusi kuski kauhun valtaamana. + +Mutta autettuaan Korneliuksen vaunuihin, Jan vielä kääntyi tyttösen +puoleen ja lausui: + +-- Jää hyvästi, lapseni! Mitä ikinä sinulle sanoisimmekin, niin +tulkitsisi se perin vaillinaisesti kiitollisuutta, jota tunnemme sinua +kohtaan. Uskomme sinut Jumalan haltuun ja toivomme hänen palkitsevan +sinulle sen, että olet pelastanut kahden ihmisen hengen. + +Rosa tarttui hänelle ojennettuun käteen ja suuteli sitä +kunnioittavasti. + +-- Lähtekää, sanoi hän, -- lähtekää! Kuuluu siltä kuin he murtaisivat +oven auki. + +Jan de Witt nousi nopeasti vaunuihin, istui veljensä viereen ja sulki +jalkapeitteen huutaen: + +-- Tol-Hekille! + +Tol-Hek oli ristikkoportti, joka vei Scheveningenin pieneen satamaan, +missä pieni laiva odotti veljeksiä. + +Täyttä laukkaa läksi voimakas flaamilainen hevospari kuljettamaan +pakolaisia pois. + +Rosa seurasi heitä katseillaan kadunkulmaan saakka. + +Sitten hän palasi sisään, lukitsi portin ja heitti avaimen kaivoon. + +Rosan aavistus ei ollut pettänyt. Melu, jonka hän oli kuullut, johtui +todella siitä että kansanjoukko, päästyään nyt vankilan ovelle, pyrki +murtamaan sen auki. + +Niin luja kuin ovi olikin, ja vaikka vanginvartija Gryphus -- sen +vaatii kohtuus hänen kunniakseen mainitsemaan -- itsepintaisesti +kieltäytyi sitä avaamasta, niin oli ilmeistä, että se ennen pitkää oli +aukeneva. Kuolonkalpeana mietti Gryphus juuri, eikö olisi parempi avata +se, kuin sallia kansan se murtaa, mutta silloin hän tunsi jonkun hiljaa +koskettavan hänen vaatteitansa. + +Hän käännähti ja näki Rosan edessään. + +-- Kuulet, kuinka nuo mielettömät riehuvat, lausui Gryphus. + +-- Kuulen kyllä, isä, ja sen takia teidän sijassanne... + +-- Avaisit oven, eikö niin? + +-- Ei suinkaan, vaan antaisin heidän murtaa sen auki. + +-- Mutta silloin he tappavat minut. + +-- Niin tekevät, jos löytävät teidät. + +-- Kuinka eivät he minua löytäisi? + +-- Eivät löydä, jos piiloudutte. + +-- Minne sitten? + +-- Salatyrmään. + +-- Entä sinä, lapseni? + +-- Minä tulen mukaanne. Me lukitsemme oven jälkeemme, ja kun he ovat +lähteneet vankilasta, tulemme jälleen esiin. + +-- Olet toden totta oikeassa, huudahti Gryphus. -- On ihmeellistä, +lisäsi hän, -- kuinka paljon järkeä tuohon pieneen päähän mahtuu. + +Kansan suureksi riemuksi näytti ovi alkavan antaa myötä, ja Rosa lausui +avaten pienen laskuoven: + +-- Joutukaa, joutukaa, isä! + +-- Mutta entä vankimme? lausui Gryphus. + +-- Jumala on pitävä heistä huolta, isä, vastasi tyttö. -- Teistä +huolehdin minä. + +Gryphus seurasi tytärtään ja laskuovi sulkeutui heidän jälkeensä +samassa hetkessä kuin ulko-ovi murtui avaten tien kansanjoukolle. + +Piilopaikkaa, johon Rosa oli vienyt isänsä ja johon meidän täytyy +jättää heidät hetkiseksi, nimitettiin salatyrmäksi, ja se soi täysin +varman turvapaikan, sillä sen olemassaolosta tiesivät vain muutamat +hallitusmiehet, jotka väliin antoivat sulkea sinne jonkun kuuluisan +vangin, jonka takia voi pelätä levottomuuksia syntyvän. + +Kansanjoukko syöksähti vankilaan huutaen: + +-- Surma pettureille! Kornelius de Witt hirteen! Hirteen! + + + + +IV. + +MURHAAJAT. + + +Kasvot ison hatun varjostamina, nojaten yhä upseerin käsivarteen, +pyyhkien yhä lakkaamatta kasvojaan ja huuliaan nenäliinallaan, seisoi +ennen esittämämme nuori mies liikkumatonna ja muista erillään suljetun +kauppakojun katoksen turvissa Buitenhofin torin kulmassa, katsellen +raivostuneen kansanjoukon esittämää näytelmää, joka näytti lähestyvän +ratkaisuaan. + +-- Luulen todellakin, sanoi hän upseerille, -- että olette oikeassa ja +että herrain edusmiesten allekirjoittamaa määräystä itse asiassa voi +katsoa herra Korneliuksen kuolemantuomioksi. Kuuletteko tuota huutoa? +Nähtävästi ei kansalla ole hyvää mielessä! + +-- En todellakaan ole ikinä kuullut moista kirkunaa, sanoi upseeri. + +-- Näyttää siltä kuin he olisivat löytäneet vangin huoneen. Eikös tuo +akkuna juuri kuulune herra Korneliuksen tyrmään. + +Eräs mies ryhtyikin juuri kaikin voimin pudistamaan akkunan +rautaristikkoa tyrmässä, josta Kornelius oli lähtenyt tuskin kymmenen +minuuttia sitten. + +-- Oivallista, oivallista, huusi hän, -- hän ei ole enää täällä! + +-- Mitä, eikö hän ole siellä enää! kysyivät kadulta viimeksi saapuneet, +jotka eivät enää olleet mahtuneet sisään vankilaan. + +-- Ei, ei, vastasi mies raivoissaan, -- hän ei ole enää täällä, hän on +varmaan pelastunut. + +-- Mitä tuo mies sanoo? kysyi hänen ylhäisyytensä kalveten. + +-- Hän kertoo uutisen, joka olisi varsin hyvä, jos se vain olisi tosi. + +-- Niin kyllä, sehän olisi erittäin hyvä uutinen, jos se vain olisi +tosi, sanoi nuori mies. -- Kovaksi onneksi se sentään ei voi olla tosi. + +-- Mutta katsokaa..., sanoi upseeri. + +Nyt näkyi akkunassa toisiakin raivostuneita olentoja, jotka kasvot +vihasta vääntyneinä huusivat: + +-- Pelastunut! Paennut! He ovat päästäneet hänet pakoon! + +Ja kadulla oleva kansa toisti kammottavin kirouksin: + +-- Pelastuneet, karanneet! Kiiruhtakaamme heidän jälkeensä, ajakaamme +heitä takaa! + +-- Teidän ylhäisyytenne, sanoi upseeri, -- näyttää siltä että herra +Kornelius de Witt täyttä totta on pelastunut. + +-- Kenties vankilasta, vastasi toinen, -- mutta ei kaupungista. Saatte +nähdä, van Deken, että tuo mies parka löytää lukittuna portin, jonka +luulee olevan auki. + +-- Onko siis annettu määräys kaupunginporttien sulkemisesta? + +-- Ei suinkaan, ken olisi antanut sellaisen määräyksen? + +-- Mihin seikkaan perustuu sitten lausumanne oletus? + +-- Onneton sattuma voi saada paljon aikaan, vastasi hänen ylhäisyytensä +välinpitämättömästi, -- ja suurimmatkin ihmiset ovat väliin joutuneet +sattuman uhreiksi. + +Upseeri tunsi nuo sanat kuullessaan kylmän väreet ruumiissaan, sillä +hän käsitti että tuho oli jossakin muodossa saavuttava vangin. + +Tänä hetkenä kansanjoukon karjunta kohosi ilmoille ukkosen jyrinän +kaltaisena, sillä nyt sille oli selvennyt että Kornelius de Witt ei +enää ollut vankilassa. + +Sillä välin olivat Kornelius ja Jan, ajettuaan ensin lammikon reunaa +pitkin, kääntyneet valtatielle, joka vei Tol-Hekille, ja he olivat +kehottaneet kuskia hillitsemään hevosiaan, ettei niiden nopea juoksu +herättäisi epäluuloja. + +Mutta saavuttuaan keskelle tietä ja nähdessään kaukaa portin sekä +tuntiessaan jättävänsä taakseen vankilan ja kuoleman, palatakseen +elämään ja vapauteen, kuski unohti kaiken varovaisuuden ja antoi +hevosten laukata täyttä vauhtia. + +Äkkiä hän pysähdytti ne. + +-- Mitä nyt? kysyi Jan, pistäen päänsä ulos vaununakkunasta. + +-- Voi, hyvät herrat..., sopersi kuski. + +Kauhu tukahdutti kunnon miehen äänen. + +-- Mitä on tapahtunut? tiedusteli Jan. + +-- Portti on lukittu. + +-- Kuinka, onko portti lukittu? Eihän ole tapana lukita portteja +keskellä päivää. + +-- Katsokaa itse! + +Jan de Witt kumartui ulos vaunuista ja näki että portti todella oli +lukittu. + +-- Aja edelleen, sanoi Jan, -- minulla on armahduskirje mukanani, +portinvartija avaa meille. + +Vaunut vierivät edelleen, mutta voi huomata kuskin menettäneen kaiken +uskalluksensa. + +Janin kumartuessa ulos vaunuista oli hänet nähnyt muuan oluenpanija, +joka oli jäänyt tovereistaan jäljelle ja nyt kiireesti sulki ovensa +rientääksensä toisten jälkeen Buitenhofille. + +Hän huudahti hämmästyksestä ja läksi juoksemaan kahden miehen jälkeen, +jotka myöskin juosten ensivät eteenpäin. + +Sadan askeleen päässä hän saavutti heidät ja sanoi heille jotakin. +Kaikki kolme pysähtyivät katsomaan eteneviä vaunuja, mutta olivat yhä +vielä epävarmoja siitä, ketä ne kuljettivat mukanaan. + +Sillä välin olivat vaunut saapuneet Tol-Hekille. + +-- Avatkaa! huusi kuski. + +-- Avatako pitäisi, sanoi portinvartija astuen asuntonsa kynnykselle, +-- vai avata, ja millä? + +-- Avaimella, tuhat tulimaista! huusi kuski. + +-- Niin kyllä, mutta entä kun ei ole avainta? + +-- Kuinka! Eikö teillä ole portin avainta? kysyi kuski. + +-- Ei. + +-- Minne sen sitten olette pannut? + +-- Se on minulta otettu pois. + +-- Ken sen on ottanut? + +-- Muuan, joka varmaankin tahtoi ettei kukaan pääsisi kaupungista pois. + +-- Ystäväni, lausui Jan de Witt pistäen päänsä ulos vaunujen akkunasta +ja pannen pelastuksen saavuttamiseksi kaikki alttiiksi, -- ystäväni, +avaa meille! Minä olen Jan de Witt ja olen viemässä veljeäni +Korneliusta maanpakoon. + +-- Oi herra de Witt, olen epätoivoissani, sanoi portinvartija +kiiruhtaen vaunujen luo, -- mutta vakuutan kunniasanallani että avain +on otettu minulta pois. + +-- Milloinka? + +-- Tänä aamuna. + +-- Kuka sen otti? + +-- Eräs kahdenkymmenen vaiheilla oleva kalpea ja laiha mies. + +-- Ja miksi annoitte sen hänelle? + +-- Hänellä oli mukanaan allekirjoituksilla ja sineteillä varustettu +määräys. + +-- Keneltä? + +-- Kaupungintalon herroilta. + +-- On ilmeistä, sanoi Kornelius tyynesti, -- että meillä on perikato +edessämme. + +-- Tiedätkö, onko kaikilla porteilla menetelty samoin? + +-- Sitä en tiedä. + +-- Lähtekäämme täältä, sanoi Jan kuskille. -- Jumala tahtoo että +ihminen tekee kaiken voitavansa henkensä pelastamiseksi. Aja toiselle +portille! + +Kuskin kääntäessä vaunut lausui Jan portinvartijalle: + +-- Kiitän sinua hyvästä tahdostasi, ystäväni. Halu auttaa on teon +arvoinen! Sinä olisit tahtonut pelastaa meidät, ja Jumalan silmissä se +on yhtä kuin jos se olisi sinulle onnistunutkin. + +-- Katsokaa, sanoi portinvartija, -- näettekö noita tuolla? + +-- Aja täyttä laukkaa tuon ryhmän ohi, huusi Jan kuskille, -- ja käännä +vasemmalla olevalle kadulle. Se on meille ainoa pelastumisen +mahdollisuus. + +Ryhmän, josta Jan puhui, olivat alkuaan muodostaneet nuo kolme ennen +mainitsemaamme henkilöä, mutta Janin keskustellessa portinvartijan +kanssa oli heihin liittynyt seitsemän tai kahdeksan henkilöä lisäksi. + +Uusilla tulokkailla oli ilmeisesti vihamielisiä aikeita vaunuja +kohtaan. + +Nähdessään hevosten lähenevän täyttä laukkaa, he asettuivat keskelle +tietä heilutellen käsivarsiaan keppi kädessä ja huutaen: -- Seis! seis! + +Kuski puolestaan kumartui heitä kohden ja lyödä sivallutti heitä +piiskallaan. + +Ajopelit ja ihmiset törmäsivät yhteen. + +Veljekset eivät vaunujen sisästä voineet nähdä mitään. Mutta he +tunsivat hevosten kavahtavan pystyyn ja sitten tuikean sysäyksen. +Vaunut pysähtyivät silmänräpäykseksi, mutta kulkivat sitten pyöreän ja +pehmeän esineen ylitse, joka tuntui olevan maahan suistunut +ihmisruumis, ja sadatusten sinkoillessa jatkui kulku edelleen. + +-- Pelkään että olemme saaneet onnettomuutta aikaan, sanoi Kornelius. + +-- Täyttä laukkaa, täyttä laukkaa eteenpäin! huusi Jan. + +Mutta käskystä huolimatta kuski äkkiä pysähdytti hevoset. + +-- Mitä nyt? kysyi Jan. + +-- Katsokaa! sanoi kuski, + +Jan katsoi ulos. + +Toisessa päässä katua, jota pitkin kulkua oli jatkaminen, näkyi +Buitenhofin edustalla ollut kansanjoukko, ja se lähestyi kiljuen ja +rajumyrskyn nopeudella. + +-- Pysäytä ja pelasta henkesi, sanoi Jan kuskille. -- Meidän on turhaa +jatkaa matkaamme, olemme hukassa. + +-- Tuolla, tuolla ne ovat! huusi puolisen tuhatta ääntä. + +-- Tuolla ovat petturit, murhaajat! vastasivat vaunuja vastaan +tuleville ne, jotka juoksivat niiden jälkeen, kantaen sylissään tuon +toverinsa kuollutta ruumista, joka oli koettanut pysähdyttää hevoset ja +joutunut niiden jalkoihin. + +Hänen ruumiinsa ylitse olivat veljekset tunteneet vaunujen kulkevan. + +Kuski pysähdytti, mutta huolimatta herransa hartaista pyynnöistä hän ei +tahtonut pelastautua. + +Hetkeä myöhemmin olivat vaunut suljetut niiden väliin, jotka tulivat +vastaan, ja niiden, jotka kiiruhtivat jälkeen. Kuin liikkuva saari +liukuivat ne eteenpäin ylinnä ihmisvirrassa. Mutta äkkiä saari +pysähtyi. Muuan johtajista oli nuijalla iskenyt toiseen hevosista, joka +nyt veti viimeisiä hengenvetojaan. + +Tänä hetkenä aukenivat erään akkunan luukut hiukan, ja siinä nähtiin +nuori, kalpea mies, jonka synkkä katse oli kiintynyt alkaneeseen +näytelmään. + +Hänen takanaan näkyi upseeri, melkein yhtä kalpeana kuin hänkin. + +-- Oi Jumalani, Jumalani, teidän ylhäisyytenne, mitä nyt seuraakaan? +mumisi upseeri. + +-- Varmasti jotain kammottavaa, vastasi toinen. + +-- Oi näettekö, he vetävät hallinnonjohtajan ulos vaunuista, he +pieksävät häntä, raatelevat häntä! + +-- Nuo ihmiset näyttävät todellakin olevan raivoisan vihan vallassa, +sanoi nuori mies entiseen välinpitämättömään tapaansa. + +-- Ja nyt he vetävät Korneliuksen vaunuista, -- Korneliuksen, joka jo +ennestään on ruhjottu ja kidutettu raajarikoksi. Oi katsokaa, katsokaa! + +-- Olet oikeassa, se on todellakin Kornelius. + +Upseeri päästi hiljaisen huudahduksen, kääntäen kasvonsa pois. + +Ennenkuin Kornelius de Witt oli ehtinyt vaununastuimelta alas, oli hän +saanut rautakangella iskun, joka halkaisi hänen päänsä. + +Hän kohottautui vielä pystyyn, mutta vaipui sitten maahan. + +Silloin ottivat murhaajat hänet kiinni jaloista ja laahasivat hänet +läpi ihmisjoukon, johon hän jätti jälkeensä verisen vaon, mikä +sulkeutui heti hänen jälkeensä, ilokiljunnan raikuessa. + +Nuori mies kävi yhä kalpeammaksi -- mitä tuskin olisi luullut +mahdolliseksi --, ja hänen silmäluomensa sulkeutuivat hetkiseksi. + +Upseeri huomasi tuon ensimäisen säälin ilmeen kylmäluontoisessa +toverissaan, ja pyrkien käyttämään hyväkseen hänen mielensä heltymistä +hän sanoi: + +-- Tulkaa, tulkaa, teidän ylhäisyytenne, he surmaavat varmasti myöskin +hallinnonjohtajan! + +Mutta nuori mies oli jo avannut silmänsä ja lausui: + +-- Tuo kansa on todella heltymätöntä. On vaarallista pettää sitä. + +-- Teidän ylhäisyytenne, sanoi upseeri, -- eikö olisi mahdollista +pelastaa tuo mies raukka, joka on ollut teidän ylhäisyytenne +kasvattaja? Jos on olemassa jokin keino, niin sanokaa se, vaikka se +maksaisikin henkeni... + +Vilhelm Oranialainen -- sillä esittämämme nuori mies oli hän -- rypisti +synkästi otsaansa, hillitsi silmiensä kiihkeän hehkun ja vastasi: + +-- Översti van Deken, tehkää hyvin ja menkää kaiken varalta komentamaan +joukkoni aseisiin. + +-- Mutta jätänkö sitten teidän ylhäisyytenne yksin, tänne murhamiesten +keskelle? + +-- Elkää huolehtiko minusta enempi kuin minä itse sitä teen, lausui +prinssi tuikeasti. -- Lähtekää! + +Upseeri läksi matkaan nopeudella, joka todisti vähemmin hänen +tottelevaisuudestaan, kuin ilostaan saada poistua näkemästä toisenkin +veljen kaameata murhaa. + +Hän oli tuskin sulkenut jälkeensä huoneen oven, kun Jan, joka +ponnistaen voimansa äärimmilleen oli saavuttanut portaat talossa, joka +sijaitsi melkein vastapäätä sitä, mihin hänen entinen oppilaansa oli +piiloutunut, horjahtaen joka suunnalta saamistaan iskuista, huudahti: + +-- Veljeni, missä on veljeni? + +Eräs julmureista heitti nyrkiniskulla hänen hattunsa maahan. + +Toinen näytti hänelle veriset kätensä. Hän tuli teurastamasta +Korneliusta eikä tahtonut hukata tilaisuutta päästä käsiksi toiseenkin +veljeen, sillaikaa kuin kuolleen ruumis kuljetettiin hirsipuuhun. + +Jan päästi sydäntäsärkevän valituksen, painaen käden silmilleen. + +-- Vai et tahdo katsoa, sanoi muuan kansalliskaartilainen. -- Hyvä, +minä kaivan silmät ulos päästäsi! + +Ja hän iski häntä keihäällä kasvoihin, niin että veri pulpahti virtana +esiin. + +-- Veljeni! huusi Jan, koettaen sokaisevasta veritulvasta huolimatta +katsoa kuinka Korneliuksen oli käynyt. + +-- Mene hänen luoksensa! huusi toinen murhaaja, laskien musketin kohden +hänen ohimoaan ja liikuttaen liipaisinta. + +Mutta ase ei lauennut. + +Silloin murhaaja käänsi sen, ja tarttuen molemmin käsin sen piippuun, +hän iski Jan de Wittiä sen perällä. + +Jan de Witt horjahti ja vaipui hänen jalkojensa juureen. Mutta +ponnistaen voimansa äärimmilleen hän kohottautui ja huusi vielä kerran: +-- Veljeni! -- äänellä, jossa ilmeni niin tuikea tuska, että näytelmää +katseleva nuori mies sulki akkunaluukun. + +Mutta paljon ei enää ollutkaan jäljellä nähtävää, sillä kolmas +murhamies laukaisi häntä vastaan pistoolinsa ja hänen aivonsa +tyrskähtivät esiin. + +Nyt vaipui Jan de Witt maahan ei enää noustaksensa. + +Nyt jokainen noista katalista kuoleman rohkaisemana halusi vielä ampua +tuota hengetöntä ruumista. Jokainen halusi iskeä häntä keihäällä, +miekalla tai puukolla, jokainen halusi vuodattaa pisaran verta lisää, +raastaa palan lisää pukimista. + +Kun molemmat veljekset sitten olivat tyystin murhatut, raadellut, +paljaiksi ryöstetyt, kansa laahasi heidät alastomina ja verta vuotavina +tilapäiselle hirsipuulle, mihin heidät ripustettiin jaloista. + +Sitten tulivat kaikkein katalimmat, ne, jotka eivät olleet +uskaltaneet iskeä elävään lihaan, ja paloittelivat ruumiit ja menivät +kaupittelemaan pitkin kaupunkia pieniä paloja Jan ja Kornelius de +Wittin ruumista, kymmenestä äyristä palan. + +Emme tiedä sanoa, näkikö nuori mies akkunaluukun raosta tuon +kammottavan näytelmän loppuun saakka, mutta samana hetkenä, jolloin +molemmat marttyyrit ripustettiin hirsipuuhun, hän kulki läpi +ihmisjoukon, joka oli liiaksi innostunut hauskasta tehtävästään +tarkatakseen häntä, ja hän saapui pian Tol-Hekille, joka yhä vielä oli +suljettuna. + +-- Kas, siinähän te tulette, herra, huusi portinvartija, -- tuotteko +minulle avaimeni takaisin? + +-- Kyllä, ystäväni, tässä se on, vastasi nuori mies. + +-- Oi mikä suuri onnettomuus, ettette tuonut sitä minulle vain +puoltakaan tuntia aikaisemmin, sanoi portinvartija huoaten. + +-- Miksikä niin? kysyi toinen. + +-- Että olisin voinut avata herroille de Witt. Kun portti oli suljettu, +täytyi heidän kääntyä takaisin ja he joutuivat vainoojiensa käsiin. + +-- Portti, portti! huusi muuan henkilö, joka näytti olevan kovasti +kiiruissaan. + +Prinssi käännähti ja tunsi överstin. + +-- Tekö se olette, översti, lausui hän. -- Ette siis vielä ole lähtenyt +Haagista. Te panette käskyni hitaasti täytäntöön. + +-- Herra, vastasi översti, -- tämä on kolmas portti, jolle saavun, +tavattuani jo kaksi muuta lukittuna. + +-- Vai niin! Tämä kunnon mies avaa meille kyllä tämän. Avaa, +ystäväni, sanoi prinssi portinvartijalle, joka oli hämmästyksestä +jähmettynyt, kuullessaan van Dekenin puhuttelevan nimityksellä »teidän +ylhäisyytenne» nuorta miestä, jonka kanssa hän itse oli keskustellut +niin tuttavallisesti. + +Korjatakseen erehdyksensä hän riensi nopeasti avaamaan Tol-Hekin, joka +naristen kääntyi saranoillaan. + +-- Suvaitseeko teidän ylhäisyytenne käyttää minun hevostani? kysyi +översti Vilhelmiltä. + +-- Kiitoksia, mutta täällä täytyy olla jossakin ratsu minua +odottamassa, vastasi Vilhelm. + +Ja hän otti taskustaan hopeapillin ja puhalsi tuohon koneeseen, jolla +tähän aikaan tavattiin kutsua palvelijoita, kimakkaan ja pitkään, ja +sen kutsusta saapui tallirenki ratsain, kuljettaen toista ratsua +ohjista. + +Vilhelm hypähti hevosen selkään jalustinta käyttämättä, ja painaen +molemmat kannukset hevosen kylkiin hän karahdutti Leideniin vievälle +tielle. + +Sen saavutettuaan hän kääntyi katsomaan taaksensa. + +Översti seurasi häntä hevosen pituuden päässä. + +Prinssi antoi hänelle merkin tulla hänen rinnallensa. + +-- Tiedättekö, kysyi hän pysähtymättä, -- että nuo konnat tappoivat Jan +de Wittin kuten Korneliuksenkin. + +-- Oi herra, vastasi översti surumielisesti, -- minusta olisi teidän +tähtenne parempi, jos nuo molemmat vielä olisivat elossa, jotka teidät +erottivat maaherran toimesta. + +-- Olisi todella parempi, jos se, mikä on tapahtunut, olisi +tapahtumatta. Mutta tehty on tehty, ja me emme ole siihen syypäät. +Kannustakaamme ratsujamme, översti, niin että saavumme Alpheniin ennen +tiedonantoa, jonka säädyt varmaankin lähettävät minulle leiriin. + +Översti kumarsi, päästi prinssin edellensä ja ratsasti eteenpäin +samalla etäisyydellä hänestä kuin äsken, ennenkuin prinssi oli häntä +puhutellut. + +-- Tahtoisinpa todellakin, mumisi Vilhelm Oranialainen ilkeästi, +rypistäen kulmansa ja pusertaen huulensa yhteen, -- tahtoisin nähdä, +miltä Ludvig Auringon kasvot näyttävät, hänen kuullessaan millä tavoin +kansa on kohdellut hänen ystäviään de Witt veljeksiä! Oi Aurinko, +Aurinko, et tunne Vilhelm Vaiteliasta, -- varo säteitäsi! + +Ja hän ensi eteenpäin oivalla ratsullaan, tuo nuori prinssi, suuren +kuninkaan verivihollinen, uusi maaherra, jonka aseman, edellisenä +päivänä vielä niin horjuvan, Haagin asukkaat olivat lujittaneet +uhraamalla Jan ja Kornelius de Wittin, ylväitä prinssejä hekin +mieleltään Jumalan ja jälkimaailman silmissä. + + + + +V. + +TULPAANINVILJELIJÄ JA HÄNEN NAAPURINSA. + + +Sillä välin kuin Haagin asukkaat silpoivat palasiksi Janin ja +Korneliuksen ruumiit, ja Vilhelm Oranialainen, hankittuaan itselleen +vakuutuksen että hänen molemmat vastustajansa olivat varmasti kuolleet, +ratsasti kohden Leideniä, seurassaan översti van Deken, jonka sääli +hänestä tuntui siinä määrin liioitellulta, ettei hän enää halunnut +osottaa hänelle samaa luottamusta kuin tähän saakka, kiiruhti +uskollinen palvelija Craeke, hyvällä ratsulla hänkin, puiden +reunustamia teitä eteenpäin, kunnes oli ehtinyt kaupungin ja sen +viereisten kylien ohi, aavistamattakaan mitä kammottavia asioita oli +tapahtunut hänen lähdettyään matkaan. + +Ehdittyään turvaan hän välttääkseen huomion herättämistä jätti +hevosensa erääseen talliin ja jatkoi rauhallisesti matkaansa laivoilla, +jotka pysähdellen tuon tuostakin laitureiden luona kuljettivat häntä +kohden Dordrechtia, valiten suorimman tien kiemurtelevalla virralla, +jonka laineet huuhtelivat pajujen, kaislikon ja ruohon ympäröimiä +viehkeitä saaria, missä syötöllä olevat lihavat karjalaumat hohtivat +päivänpaisteessa. + +Craeke tunsi jo kaukaa Dordrechtin, tuon hymyilevän kaupungin, joka +kohoaa tuulimyllyjen peittämän kukkulan juurella. Hän näki sen kauniit +valkoviiruiset punaiset rakennukset, joiden kivijalkoja vesi huuhtoeli +ja joiden virranpuoleisilla parvekkeilla hohteli kultakukkaisia +silkkimattoja, Intian ja Kiinan ihmetuotteita, ja niiden rinnalla +jättiläissiimat ahneitten ankeriasten pyydystämiseksi, joita pidätteli +asuntojen läheisyydessä keittiönakkunoista heitetyt ruuantähteet. + +Laivankannelta voi Craeke erottaa pyörivien myllynsiipien keskellä +mäenrinteellä punavalkoisen talon, joka oli hänen matkansa päämäärä. +Sen kattoharjaa varjostivat poppelien kellertävät latvat, ja +jättiläisjalavat muodostivat sille tumman taustan. Se sijaitsi siten, +että auringonsäteet lankesivat siihen kuin suppiloon, kuivattaen ja +lämmittäen viimeisenkin usmapilven, joka suojaavasta vehreydestä +huolimatta aamuin ja illoin kohosi sinne virralta. + +Astuttuaan maihin keskellä kaupungin tavallista touhua, Craeke läksi +heti kulkemaan kohden mainittua taloa, jota meidän nyt on lukijalle +tarkemmin kuvaaminen. + +Tuossa valkoisessa, sirossa, hohtoisessa talossa, jossa vieraan +silmältä salatut paikat olivat vielä puhtaammaksi pestyt, vielä +huolellisemmin kiillotetut kuin näkyvissä olevat, tuossa talossa asui +kuolevainen, joka oli onnellinen. + +Tämä onnellinen kuolevainen, tämä _rara avis_, harvinainen lintu, +kuten Juvenalis sanoo, oli tohtori van Baerle, Kornelius de Wittin +kummipoika. Hän oli lapsuudestaan saakka asunut tuossa samassa talossa, +sillä siinä olivat syntyneet sekä hänen isänsä että isoisänsä, jotka +kuuluivat vanhaan arvossapidettyyn kauppiassukuun ylväässä Dordrechtin +kaupungissa. + +Tohtori van Baerlen isä oli käymällä kauppaa Intian kanssa ansainnut +kolme- tai neljäsataatuhatta floriinia, jotka hänen poikansa hyvien ja +rakastettujen vanhempiensa kuollessa vuonna 1668 oli saanut melkein +uusina, vaikka toiset niistä olivat lyödyt vuonna 1640, toiset vuonna +1610, mikä seikka todisti että toiset niistä olivat kuuluneet isä von +Baerlelle, toiset isoisä van Baerlelle. Nämä neljäsataatuhatta +floriinia olivat -- kiiruhtakaamme se sanomaan -- vain Kornelius van +Baerlen, kertomuksemme sankarin, käteiset rahat, sillä näiden lisäksi +tuottivat hänen maatilansa vuosittain kymmenentuhatta floriinia. + +Kun Korneliuksen isä lähestyi kuolemaa, kolme kuukautta vaimonsa +jälkeen, joka näytti eronneen elämästä ennen häntä tehdäkseen kuolon +polun hänelle helpoksi vaeltaa, kuten oli tehnyt elämänkin polun, +lausui hän pojalleen syleillen häntä viimeisen kerran: + +-- Juo, syö ja kuluta rahaa, jos tahdot todella elää, sillä ei sitä käy +elämäksi sanominen, kun istuu kaiket päivät puu- tai nahkatuolilla +laboratoriossa taikka makasiinissa. Kerran tulee sinunkin vuorosi +kuolla, ja jos sinulla ei ole poikaa, sammuu nimemme, ja hämmästyneet +floriinini huomaavat olevansa tuntemattoman isännän hallussa, -- nuo +uudet floriinit, joita ei kukaan muu ole pidellyt kädessään kuin isäni +ja minä sekä se, joka on ne lyönyt. Varo ennen kaikkea noudattamasta +kummisi Kornelius de Wittin esimerkkiä, sillä hän on antautunut +valtiotaidon palvelukseen, ja se on epäkiitollisinta mitä olla voi ja +vie onnettomuuteen. + +Sitten oli hän kuollut, tuo kunnon herra van Baerle, jättäen poikansa +lohdutonna jälkeensä, sillä Kornelius välitti hyvin vähän floriineista +ja hyvin paljon isästään. + +Kornelius jäi siis yksin tuohon isoon taloon. + +Turhaan tarjoeli hänen kumminsa Kornelius hänelle toimia yhteiskunnan +palveluksessa, turhaan koetti hän herättää hänessä kunnianhimoa, kun +Kornelius hänelle mieliksi oli mennyt Ruyterin palvelukseen »Seitsemän +maakuntaa» nimiseen sotalaivaan, joka johti sadankolmenkymmenenyhdeksän +aluksen suuruista laivastoa, minkä avulla kuuluisa amiraali pyrki yksin +vaikuttamaan liittoutuneiden Ranskan ja Englannin kohtaloon. +Sivuutettuaan luotsi Léger'n ohjaamana musketin kantovälin etäisyydessä +»Prinssi» nimisen sotalaivan, jossa Englannin kuninkaan veli, Yorkin +herttua, oli, ja nähtyään suojelijansa Ruyterin valloittavan mainitun +laivan niin äkillisellä ja taitavalla hyökkäyksellä että Yorkin herttua +töin tuskin ehti siitä paeta laivaan »Pyhä Mikael», joka pian +hollantilaisten kanuunain ruhjomana vetäytyi syrjään, -- nähtyään +toisen laivan neljänsadan laivamiehen kera liekkien vallassa uppoavan +laineisiin, -- huomattuaan ettei tuo taistelu, jossa kaksikymmentä +laivaa oli tuhottu, kolmetuhatta soturia surmattu, viisituhatta +haavoitettu, ollut mitään ratkaissut, kun kumpikin taistelevista katsoi +voittaneensa, joten ainoa tulos oli se, että ottelujen luetteloon +voitiin entisten lisäksi merkitä nimi Southwold-Bay, -- laskettuaan +kuinka paljon aikaa menee hukkaan korvien ja silmien tukkimiseen, kun +pyrkii ajattelemaan toisten pommittaessa toisiaan kanuunankuulilla. +Kornelius lausui hyvästit Ruyterille, Puttenin rautavoudille ja +sotamaineelle, syleili hartaan kunnioituksen vallassa hallinnonjohtajan +polvia ja palasi kahdeksankolmatta vuoden vanhana taloonsa +Dordrechtiin, nauttimaan levosta ja verrattomasta terveydestään sekä +neljänsadantuhannen floriinin pääomastaan ja kymmenentuhannen floriinin +vuosituloistaan, -- joskin vakuutettuna siitä, että jokainen ihminen on +saanut taivaalta aivan liiaksi antimia, voidakseen olla onnellinen, ja +kylläksi, voidakseen olla onneton. + +Ollaksensa siis onnellinen omaan tapaansa, Kornelius ryhtyi tutkimaan +kasveja ja hyönteisiä, poimi ja luokitteli saarten koko kasvikunnan, +pyydysti kaikki maakunnan hyönteiset ja kirjoitti niistä selostuksen, +jonka kuvitti omin käsin, ja tietämättä nyt enää mihin käyttäisi +aikaansa ja liiatenkin rahaansa, joka lisääntyi pelottavassa määrässä, +hän lopuksi valitsi maansa ja aikakautensa harrasteluista erään, joka +oli kaikkein hienoimpia ja kaikkein runsaskuluisimpia. + +Hän omisti harrastuksensa tulpaaneille. + +Kuten tunnettua, flaamilaiset ja portugalilaiset tähän aikaan, kilvan +kehittäen tuota kasvinviljelyksen haaraa, olivat lopuksi tehneet pyhän +olennon tuosta Itämaiden kukkasesta, kohottaen sen arvoon sellaiseen, +jommoista ei mikään luonnontutkija olisi uskaltanut vaatia +ihmissukukunnalle, pelosta että herättäisi Jumalan kateuden ja vihan. + +Pian ei Dordrechtista Monsiin saakka puhuttu muusta kuin herra van +Baerlen tulpaaneista, ja hänen kasvitaulujaan, kellareitaan, +kuivatushuoneitaan käytiin katselemassa kuten muinoin kuuluisat +roomalaiset matkailijat kävivät katsomassa Aleksandrian kokoelmia ja +kirjastoja. + +Aluksi van Baerle käytti vuotuiset tulonsa saadaksensa kokoelmansa +kuntoon, sitten hän uhrasi uudet floriininsa sen täydentämiseksi. +Hukkaan eivät hänen ponnistuksensa suinkaan menneet: hän sai +kasvatetuksi viisi eri lajia, joista nimitti yhden äitinsä mukaan, +toisen isänsä ja kolmannen kumminsa Korneliuksen mukaan. Toisten nimiä +emme muista, mutta asianharrastajat voivat varmaankin löytää ne +senaikuisista luetteloista. + +Alussa vuotta 1672 tuli Kornelius de Witt Dordrechtiin, aikoen viettää +kolmisen kuukautta perheensä vanhassa sukukartanossa, sillä kuten jo on +mainittu, oli Kornelius syntynyt Dordrechtissa ja de Wittin suku +polveutui sieltä. + +Näihin aikoihin alkoi Kornelius de Witt, kuten Vilhelm Oranialainen +sanoo, nauttia mitä täydellisintä epäsuosiota kansansa puolelta. Hänen +synnyinkaupunkinsa Dordrechtin kunnon asukkaat eivät sentään vielä +pitäneet häntä hirsipuuhun kuuluvana konnana, ja joskaan hänen ylen +jyrkät tasavaltalaismielipiteensä eivät heitä liioin miellyttäneet, +olivat he kumminkin ylpeät hänen merkityksestään ja avuistaan ja +halusivat valmistaa hänelle juhlallisen vastaanoton hänen tullessaan +kaupunkiin. + +Kiitettyään heitä Kornelius meni katsomaan sukukartanoaan ja määräsi +mitä siellä oli laadittava kuntoon siksi kuin hänen puolisonsa saapuisi +sinne lapsineen. + +Sitten läksi hän tervehtimään kummipoikaansa, joka luultavasti oli +ainoa Dordrechtin asukkaista, joka ei tiennyt että Kornelius de Witt +oli saapunut synnyinkaupunkiinsa. + +Samassa määrin kuin Kornelius de Witt valtiollisella toiminnallaan oli +kylvänyt vihaa, samassa määrin oli Kornelius van Baerle saavuttanut +suosiota pysyttelemällä erillään valtiollisista asioista, omistaen +kaiken harrastuksensa tulpaaneille. + +Palvelijoittensa ja työväkensä suosiossa oli van Baerle myöskin, eikä +hän voinut edes olettaakaan että maailmassa olisi ihmisiä, jotka soivat +pahaa toisille ihmisille. + +Ja kumminkin oli Kornelius van Baerlellä -- tunnustakaamme se +ihmiskunnan häpeäksi -- tietämättään vihollinen, julmempi, kiihkeämpi, +heltymättömämpi kuin tähän saakka ainoakaan noista vihamielisistä +oranialaisista, jotka uhkasivat ihailtavaa veljesliittoa, joka +tahratonna elämässä jatkui haudan toisella puolen. + +Kornelius oli tulpaanien viljelykseen uhrannut vuotuiset tulonsa ja +isänsä floriinit. Dordrechtissa asui rinnakkain hänen kanssaan muuan +Isak Boxtel niminen porvari, joka siitä saakka kuin oli pystynyt +itsenäiseen toimintaan oli harrastanut tuota samaa asiaa, ja jonka +saattoi haltioihinsa jo pelkkä »_tulban'in_» mainitseminen, -- +mikä sana tulpaanin oppineimman tuntijan mukaan kuuluu olevan tämän +luomisen mestariteoksen aikaisin, singhaleesien kielessä käytetty +nimitys. + +Boxtel ei ollut rikas kuten van Baerle. Oli siis ollut tarpeen paljon +huolta ja kärsivällisyyttä, ennenkuin hän talossaan Dordrechtissa oli +saanut laadituksi viljelemiseen soveltuvan puutarhan. Hän oli +muokkaillut maata sääntöjen mukaisesti ja toimittanut lavoillensa juuri +niin paljon aurinkoa ja varjoa, kuin puutarhurien lakikirja sääsi. + +Isak tiesi sanoa kasvilavojensa lämpömäärän asteen +kahdeskymmenesosissa. Hän tunsi tuulen voiman ja vaimensi sen +keinotekoisesti kukkain varsille suotuisaksi. Hänen puutarhansa +tuotteet alkoivat voittaa suosiota. Ne olivat kauniita, jopa +harvinaisiakin. Monet tulpaaninviljelyksen harrastajat olivat käyneet +katsomassa hänen tulpaanitarhaansa. Hän oli myöskin lähettänyt Linnén +ja Tournefortin maailmaan uuden tulokkaan, jolle oli antanut nimen +itsensä mukaan. Se oli raivannut itselleen tien Ranskaan, Espanjaan ja +Portugaliin saakka, ja kuningas don Alfonso VI, joka Lissabonista +karkotettuna oli asettunut Terceiran saareen, missä huvitteli, ei tosin +kuten Suuri Condé neilikkoja kastelemalla, vaan viljelemällä +tulpaaneja, oli lausunut: »Ei käy moittiminen!» nähdessään mainitun +tulpaanilajin. + +Kun nyt harjoitetut tutkimukset äkkiä olivat saaneet Kornelius van +Baerlen rupeamaan tulpaaninviljelijäksi, muovaeli hän dordrechtiläistä +taloansa, joka, kuten mainittu, oli Boxtelin talon vieressä, +rakennuttaen osan siitä kerrosta korkeammaksi. Mutta tämä lisäke +saattoi Boxtelin talon menettämään noin puoli astetta lämpöä, tuottaen +sijaan puoli astetta kylmää, jota paitsi se katkaisi tuulivirran ja +pani sekaisin kaikki Boxtelin laskelmat. + +Aluksi luuli Boxtel todella, ettei muuta haittaa ollut kysymyksessä. +Hän piti van Baerleä maalarina, narrina, joka pyrkii kankaalle +muodostelemaan irvikuvia luonnon ihmeistä. Maalari rakennutti +atelieerinsä kerrosta korkeammaksi saadaksensa suotuisamman +valaistuksen, -- siihen oli hänellä kieltämättä oikeus. Herra van +Baerle oli maalaaja, kuten hän itse tulpaaninviljelijä. Hän tarvitsi +aurinkoa taulujansa varten, hän anasti sitä puoli astetta herra +Boxtelin tulpaaneilta. + +Van Baerlellä oli laki puolellaan. Sillä hyvä. + +Itse asiassa oli Boxtel tehnytkin havainnon että liika päivänpaiste on +haitaksi tulpaaneille ja että lempeä aamu- ja ilta-aurinko on tälle +kasville suotuisampi ja suo sille kauniimmat värit kuin polttava +puolipäivän aurinko. + +Hän oli siis melkein kiitollinen van Baerlelle, joka oli ilmaiseksi +rakentanut hänelle päivänvarjostimen. + +Kenties tämä ei ollut täysin totta, ja ehkäpä Boxtel, pyrkiessään +arvostelemaan naapurinsa toimia tähän tapaan, ei ollut aivan +avomielinen omaa itseään kohtaan. Mutta kovain iskujen kohdatessa +löytävät suuret henget odottamatonta lohtua filosofiasta. + +Mutta mitä sanoikaan Boxtel parka, nähdessään uuden rakenteen +akkunoihin ilmestyvän sipuleja, tulpaanilavoja, tulpaaniruukkuja, +kaikkea mikä kuuluu tulpaaninviljelemishulluuteen! + +Siinä oli nimilistapaketteja, oli laatikoita ja säilytyskaappeja +ristikkoakkunoineen, joista ilma pääsi kulkemaan, mutta eivät hiiret +eikä rotat, nuo innokkaat luonnontutkijat, jotka mielihyvällä +kohdistavat harrastuksensa parinsadantuhannen frangin sipuleihin. + +Boxtel tosin tyrmistyi nähdessään kaikki nuo esineet, mutta hän ei +sittenkään vielä täysin oivaltanut onnettomuutensa suuruutta. +Tiedettiin van Baerlen pitävän kaikesta kauniista. Hän tutki luontoa +perinpohjaisesti taulujensa varalta, saavuttaakseen saman +täydellisyyden kuin opettajansa Gerard Dow tai ystävänsä Mieris. Olihan +mahdollista että hän aikoi maalata tulpaaninviljelijän asunnon ja sitä +varten oli koonnut uuteen atelieeriinsä kaikki sen esittämiseen +kuuluvat tarvekalut. + +Mutta vaikka tuo pettävä ajatus rauhoittikin Boxteliä, ei hän +kumminkaan voinut vastustaa kiihkeää uteliaisuuttaan. Illan tultua hän +asetti tikapuut talonsa viereistä seinää vastaan, ja hän näki nyt että +suuri maa-ala, jossa äskettäin vielä oli kasvanut sekaisin erilaisia +kasveja, oli muokattu, jaettu lavoihin ja sekoitettu rantamudalla, +muodostaen siten tulpaaneille suotuisimman maanlaadun. Nurmireunukset +ympäröivät lavoja, ettei maa pääsisi vieremään, ja niitä lämmitti sekä +aamu- että ilta-aurinko, ja puolipäivän paahteen lieventämiseksi oli +rakennettu varjostin. Vettä oli runsaasti saatavissa, ja puutarha +sijaitsi etelälounaaseen päin. Siinä oli tarjona kaikki sekä +onnistumisen että edistymisen mahdollisuudet! Ei epäilemistäkään, van +Baerlestä oli tullut tulpaaninviljelijä! + +Boxtel oli heti selvillä siitä, mitä tuo oppinut mies, jolla oli +neljänsadantuhannen floriinin pääoma ja kymmenentuhannen floriinin +vuotuiset tulot käytettävinään, saisi aikaan omistaessaan henkiset ja +aineelliset apuneuvonsa tulpaaninviljelykselle. Epämääräisessä mutta +läheisessä tulevaisuudessa oli hän saavuttava mitä suurinta menestystä, +ja tuo menestys herätti jo etukäteen Boxtelin mielessä niin kiihkeätä +tuskaa, että hänen kätensä herposivat, hänen polvensa horjahtivat ja +hän suistui tikapuilta alas maahan. + +Siis ei van Baerle ollut anastanut häneltä tuota puolta astetta +päivänpaistetta maalattavia, vaan todellisia tulpaaneja varten. Siis +saisivat van Baerlen tulpaanit nauttia mitä suotuisimmista +lämpösuhteista, ja lisäksi oli hänellä sipuleilleen varattuna verraton +säilytyshuone, -- avara, valoisa ja ilmava, -- jota vastoin Boxtelin +oli täytynyt tähän tarkoitukseen uhrata makuuhuoneensa ja tyytyä itse +nukkumaan vintillä, ettei hengityksellään myrkyttäisi rakkaita +kasvattejansa. + +Niin oli siis Boxtelilla nyt aivan oman talonsa vieressä, muurinsa +takana kilpailija, -- ja kenties voittoisa kilpailija --, ei mikään +vähäpätöinen, tuntematon puutarhuri, vaan Kornelius de Wittin +kummipoika, siis suorastaan kuuluisa henkilö! + +Kuten nähdään, ei Boxtel ollut niin älykäs kuin Poros, joka Aleksanteri +Suuren voittamana lohduttautui juuri voittajansa kuuluisuudella. + +Miten kävisikään, jos van Baerle kasvattaisi uuden tulpaanilajin ja +antaisi sille nimen Kornelius de Wittin mukaan ja sitten toisen, jonka +ristisi Jan de Wittin kaimattareksi. Ei sitä kestäisi raivoon +tukehtumatta! + +Täten Boxtel, katse kateuden teroittamana, ennusteli itselleen asioita, +joiden tapahtuman piti. + +Noiden havaintojen jälkeinen yö oli hänelle perin tuskallinen. + + + + +VI. + +TULPAANINVILJELIJÄN VIHA. + + +Nyt ei siis Boxtelia enää vaivannut pelkkä epäluulo, vaan suorastaan +pelko. Sen tarmon ja mielenylevyyden, minkä lempituuman palveleminen +muutoin suo, riisti Boxtelilta kiduttava harmi naapurin takia. + +Kuten oli odotettavissa, onnistui van Baerlen, omistettuaan runsaat +luonnonlahjansa uudelle tehtävälleen, kasvattaa mitä ihanimpia +tulpaaneja. + +Paremmin kuin kenenkään Haarlemissa tai Leidenissä, joissa kaupungeissa +sentään on tarjona sopivin maanlaatu ja suotuisin ilmasto, onnistui +Korneliuksen muunnella tulpaanien värejä, muotoja ja lajeja. + +Hän oli tuon älykkään ja harrasmielisen suunnan edustajia, jonka +lempilauseena jo seitsemännellä vuosisadalla oli ollut: »Ken halveksii +kukkia, loukkaa Jumalaa!» -- mistä lauselmasta eräs opetuslapsi vuonna +1653 edelleen kehitti seuraavat tulpaaninviljelijäin kannattamat +johtopäätökset: + +»Mitä kauniimpi kukka on, sen enemmän loukkaa Jumalaa sitä +halveksiessaan.» + +»Tulpaani on kaunein kaikista kukista. Ken tulpaania halveksii, se +loukkaa Jumalaa äärettömästi.» + +Näiden lauselmien avulla olisivat siis nuo neljä- tai viisituhatta +tulpaaninviljelijää, jotka elelivät Hollannissa, Ranskassa ja +Portugalissa, -- Ceylonia, Intiaa ja Kiinaa mainitsemattakaan --, +pahalla tahdolla voineet julistaa pannaan kaiken maailman ja +sadatmiljoonat tulpaanista välittämättömät ihmiset harhaoppisina ja +epäuskoisina kuolemaan tuomituiksi. + +Jos siitä olisi ollut kysymys, olisi Boxtelkin, vaikka oli van Baerlen +verivihollinen, empimättä häntä kannattanut. + +Van Baerle saavutti siis paljon menestystä ja tuli kuuluisaksi, jota +vastoin Boxtelin nimi katosi ainaiseksi Hollannin huomattavimpien +tulpaaninviljelijäin luettelosta, ja Dordrechtin tulpaaninviljelyksen +edustajaksi tuli Kornelius van Baerle, tuo vaatimaton ja leppeä +oppinut. + +Täten voi ymppäys väliin saada vaatimattomasta varresta mitä ihanimmat +oksat ylenemään, ja orjantappurapensaan nelilehtinen väritön teriö voi +kehittyä tuoksuavaksi jättiläisruusuksi. Niinpä johtaa myöskin moni +kuninkaallinen suku syntyperänsä halonhakkaajan hökkelistä tai +kalastajan mökki pahaisesta. + +Van Baerle, jonka mielessä liikkui vain kylväminen, istuttaminen, sadon +korjaaminen, ei Euroopan tulpaaninviljelijöiden ihailemana +aavistanutkaan että hänellä oli rinnallaan onneton, jonka hän oli +karkottanut häneltä anastamaltaan valtaistuimelta. Hän jatkoi +kokeilujaan rientäen voitosta voittoon, ja kahden vuoden jälkeen peitti +hänen kasvilavojaan niin lukuisat ihmetuotteet, ettei kukaan paitsi +Jumala ole luonut sellaista runsautta, -- Shakespearea ja Rubensia +kenties lukuunottamatta. + +Niinpä tarvitsi nyt vain, jos tahtoi saada kuvan kadotetusta, jonka +Dante oli unohtanut esittämättä, luoda katseen Boxteliin. Sillä välin +kuin van Baerle kitki, lannoitti, kasteli sarkojansa, kun hän +polvistuneena niiden ruohoreunustalle tutki kukkivain tulpaanien joka +suonta, punniten mitä muunnoksia, mitä väriyhdistelmiä hänen olisi +pyrkiminen kehittämään, Boxtel piiloutuneena muurin viereen +istuttamansa viikunapuun taakse, jota käytti varjostimena, seurasi +tuijottavin silmin ja suu vaahdossa jokaista hänen askeltaan, jokaista +liikettään, ja luullessaan hänen olevan iloinen, huomatessaan hymyilyn +hänen huulillaan, onnen välkkeen hänen silmissään, hän puhkesi +sellaisiin kirouksiin, raivokkaisiin uhkauksiin, että on käsittämätöntä +kuinka kukat turmeltumatta ja kuihtumatta voivat kestää hänen +kateutensa ja vihansa puuskat. + +Kun tauti on syöpynyt sydämeen, edistyy se nopeasti, ja pian ei Boxtel +enää tyytynyt näkemään ainoastaan van Baerleä. Hänen täytyi saada nähdä +myöskin hänen kukkansa, sillä ollen todellinen taiteilija hän himoitsi +nähdä kilpailijansa mestariteoksen. + +Hän osti kaukoputken, jonka avulla voi yhtä hyvin kuin omistaja itse +seurata kukan jokaista kehitysastetta, siitä hetkestä saakka, jolloin +se ensimäisenä vuonna kohottaa maasta esiin vaalean taimensa, aina +siihen saakka, jolloin se viisivuotiskauden päätettyään kehittää ylvään +ja siron kukkavarren, josta sen väri jo häämöttää esiin ja josta +kukkalehdet kehittyvät, saattaen ilmi koko sen salatun ihanuuden. + +Oi! Kuinka usein olikaan tuo onneton kadehtija tikapuilleen kiivenneenä +nähnyt van Baerlen lavoilla tulpaaneja, joiden ihanuus hänet häikäisi, +joiden täydellisyys hänet tukehdutti. + +Ihailun jälkeen, jota ei voinut vastustaa, hän tunsi kiihkeää kateutta, +ja se tauti täyttää rinnan runtelevilla käärmeillä ja tuottaa tulista +tuskaa. + +Kuinka usein olikaan Boxtel tuskiensa vallassa, joita ei käy sanoin +kuvaaminen, tuntenut halua hypätä yön pimeydessä alas puutarhaan, +tuhota taimet, purra sipulit palasiksi ja käydä omistajan kimppuun, jos +hän uskaltaisi puolustaa tulpaanejansa. + +Mutta tulpaanin tappaminen on todellisen tulpaaninviljelijän silmissä +kammottava rikos. Sen rinnalla menee ihmisen murhaaminen vielä mukiin. + +Mutta van Baerlen edistyessä päivä päivältä taidossaan, jossa häntä +näytti ohjaavan syntyperäinen vaisto, joutui Boxtel lopuksi niin +mielettömän raivon valtaan, että jo mietti heittämällä kiviä ja keppejä +tuhota naapurinsa tulpaanilavat. + +Vaan ottaessaan huomioon että van Baerle ilkityön havaittuaan tekisi +siitä ilmoituksen, että silloin todettaisiin että katu oli kaukana ja +että kiviä ja keppejä ei putoa taivaasta seitsemännellätoista +vuosisadalla kuten amalekiläisten aikoina, ja että rikoksentekijä niin +muodoin joutuisi kiinni, vaikka olisikin toiminut yön pimeydessä, ja +että häntä paitsi lain rangaistus myös kohtaisi koko Euroopan +tulpaaninviljelijäin halveksuminen, päätti Boxtel turvautua petokseen +ja valita keinon, joka ei saattaisi häntä ilmi. + +Hän haki sitä kauan, mutta lopuksi hän sen sentään löysi. + +Eräänä iltana hän sitoi kaksi kissaa kymmenen jalan pituisella +käärelangalla toisesta takakäpälästä toisiinsa ja heitti ne muurin +ylitse keskelle päälavaa, tuota ruhtinaallista, kuninkaallista lavaa, +jossa yleni sekä Kornelius de Wittin kaimatar että maidonvalkoinen ja +purppuranpunainen brabanttilainen tulpaani ja lukuisa joukko muita, -- +liinankarvaisia ja punaisia, ihonvärisiä, vaaleapilkkuisia ja tummia. + +Pudottuaan muurilta alas, kauhistuneet eläimet kiisivät eri suuntiin +pitkin lavaa, kunnes yhdistävä lanka ne pidätti. Huomattuaan etteivät +voineet paeta kauemmaksi, ne juoksivat sinne tänne kauheasti naukuen ja +niittäen langallaan poikki kukat, joiden keskellä mellastelivat. + +Neljännestunnin kestäneen kiihkeän ottelun jälkeen niiden vihdoinkin +onnistui saada lanka poikki ja ne katosivat tiehensä. + +Viikunapuunsa takaa ei Boxtel yön pimeydessä nähnyt mitään, mutta +kissojen raivokkaat huudot saattoivat hänet aavistamaan kaikki, ja ilo +täytti nyt hänen sydämensä, missä katkeruus oli vallinnut. + +Boxtel oli niin innokas näkemään ilkityönsä tulokset, että jäi +paikoilleen aamuun saakka, tarkastaakseen omin silmin, mihin tilaan +kissojen ottelu oli saattanut naapurin kukkasarat. + +Aamusumu jähmetytti hänen jäsenensä, mutta hän ei tuntenut kylmää, -- +koston toivo lämmitti hänen mieltänsä. + +Kilpailijan suru oli suova hänelle hyvityksen kärsityistä tuskista. + +Auringon noustessa aukeni valkoisen talon ovi. Van Baerle tuli sieltä +esiin ja lähestyi sarkojansa, hymyilevänä kuten ainakin se, joka on +viettänyt yönsä vuoteessa ja nähnyt siinä kauniita unia. + +Äkkiä hän huomasi vakoja tuossa maa-alassa, joka edellisenä päivänä oli +ollut peiliä tasaisempi. Hän huomasi että tulpaanein säännölliset rivit +olivat joutuneet epäjärjestykseen, kuten keihäät taistelussa, kun pommi +on pudonnut niiden keskelle. + +Kalveten hän riensi niiden luo. + +Boxtel vapisi ilosta. Viisitoista tai kaksikymmentä tulpaania oli siinä +haavoitettuna, toiset nuokuksissa, toiset aivan poikki ja jo +kuihtuneina. Haavoista vuosi nestettä, kallisarvoista nestettä, jonka +van Baerle olisi ollut valmis ostamaan takaisin omalla verellään. + +Mutta mikä ihme! Oi van Baerlen iloa! Oi Boxtelin sanomatonta +mielenkarvautta! Ei ainoakaan niistä neljästä tulpaanista, joita +murhayritys etupäässä oli tarkoittanut, ollut vahingoittunut. Ylväinä +kohottivat ne päänsä ilmoille tovereittensa ruumiiden keskeltä. Siinä +oli van Baerlelle kylläksi lohtua, se saattoi vihollisen halkeamaan +harmista ja epätoivoissaan repimään tukkaansa. Tuo kammottava rikos, +jonka hän nyt näki omin silmin, oli ollut hyödytön! + +Van Baerle pahoitteli onnettomuutta, joka oli häntä kohdannut, vaan +jonka Jumala armossaan sentään oli lieventänyt pienemmäksi kuin se +olisi voinut olla, -- mutta sen syytä hän ei voinut arvata. Hän tutki +kumminkin asiaa ja sai tietää että koko yön oli kuulunut kauheata +naukumista. Sitä paitsi näki hän taistelukentällä kissain kynsien +jättämät jäljet ja karvatukkoja, joille puolueettomat kastehelmet +olivat laskeutuneet kimmeltämään, kuten niiden vieressä olevain +taittuneiden kukkien lehdille. Estääkseen onnettomuutta uudistumasta, +määräsi van Baerle että eräs puutarhapoika vastedes nukkuisi öisin +puutarhassa katoksen suojassa lähellä lavoja. + +Boxtel kuuli tuon määräyksen. Hän näki kuinka katos pystytettiin +samana päivänä, ja onnellisena siitä etteivät epäluulot olleet +kohdistuneet häneen, mutta harmistuneempana kuin koskaan onnelliselle +kukkainviljelijälle, hän jäi odottamaan uutta kostontilaisuutta. + +Näihin aikoihin Haarlemin tulpaaninviljelijäin yhdistys määräsi +palkinnon maksettavaksi sille, jonka onnistuisi kehittää suuri täysin +musta tulpaani, -- mitä tehtävää tosin pidettiin mahdottomana +suorittaa, kun ei tunnettu mitään sen tapaistakaan lajia luonnontilassa +kasvavana. + +Näin ollen ihmiset tuumiskelivat että olisi yhtä hyvin voitu määrätä +kahden miljoonan floriinin palkinto, kuin sadantuhannen, kun kerran +mahdoton asia oli kysymyksessä. + +Mutta siitä huolimatta tulpaaninviljelijät joutuivat kiihkeään +jännitykseen. + +Muutamat asianharrastajat ryhtyivät toimeen, mutta pitäen päämääränsä +saavuttamista mahdottomana. Mutta niin voimakas on kasvinviljelijäin +mielikuvitus, että he yrityksen toivottomuudesta huolimatta eivät enää +ajatelleet mitään muuta kuin tuota suurta mustaa tulpaania, joka oli +tarumainen kuin Horatiuksen musta joutsen tai ranskalaisten satujen +valkoinen rastas. + +Van Baerle kuului niihin, jotka ryhtyivät tuota aatetta toteuttamaan, +Boxtel niihin, jotka olisivat halunneet voittaa luvatun palkinnon. + +Heti kun van Baerlen älykkäissä ja kekseliäissä aivoissa oli herännyt +tuuma ryhtyä tuohon yritykseen, oli hän alkanut kylvämiset ja kokeilut, +kehittääkseen viljelemänsä tulpaanit punaisesta ruskeaan, ruskeasta +tummanruskeaan. + +Seuraavana vuonna oli hän jo kasvattanut erään mustahkon lajin, ja +Boxtel näki nuo kukkaset hänen saroillaan, -- itse ei hän ollut ehtinyt +vaaleanruskeata pitemmälle. + +Kenties olisi tärkeätä esittää lukijalle nuo oivat teoriat, jotka +osottavat että tulpaani saa värinsä alkuaineilta. Kenties luettaisiin +meille ansioksi, jos tässä todistaisimme, ettei mikään ole mahdotonta +kasvinviljelijälle, joka taidolla ja kärsivällisyydellä käyttää +hyväkseen auringon tulta, veden puhtautta, maan mehua ja ilman +hengähdyksiä. Mutta tämän esityksen aineena ei ole tulpaani yleensä, +vaan muuan erityinen tulpaani, ja me pysyttelemme tässä asiassa, niin +houkuttelevaa kuin olisikin käsitellä tuota toistakin. + +Boxtel, joka taasen kerran oli saanut havaita vihollisensa +etevämmyyden, menetti täydelleen halun viljellä kukkia, ja puolihulluna +hän omisti kaiken aikansa naapurinsa silmälläpidolle. + +Hänen kilpailijansa talo oli silmälle täysin avoinna. Päivänpaisteinen +puutarha, suuriakkunaiset säilytyshuoneet kaappeineen, rasioineen, +nimilappuineen olivat kaukoputkella helposti tarkastettavissa. Boxtel +antoi sipulien mädätä maassa, siementen pilaantua säiliöissään, +tulpaanien kuihtua saroissaan, ja omistaen elämänsä yksinomaan +katsomiselle, hän ei enää välittänyt mistään muusta kuin siitä mitä van +Baerlen talossa tapahtui. Hänen tulpaaniensa varren kautta kävi hänen +hengityksensä, hän sammutti janonsa niille heitetyllä vedellä, hän +tyydytti nälkänsä pehmeällä ja puhtaalla mullalla, jota naapuri +ripotteli rakkaille sipuleilleen ravinnoksi. Mutta kaikkein +mieltäkiinnittävin työskentely ei tapahtunut puutarhassa. + +Kellon lyödessä yksi, yksi yöllä, ilmestyi van Baerle laboratorioonsa, +tuohon suuriakkunaiseen kammioon, jonne Boxtel niin hyvin voi nähdä +kaukoputkellaan, sekä päivällä että nyt, kun oppineen sytyttämä valo +kirkasti seinät ja akkunat, ja siellä kokeili nyt van Baerle kekseliään +neronsa ohjaamana. + +Boxtel näki hänen valitsevan siemeniä ja kostuttavan niitä jollakin +nesteellä kehittääkseen niistä jonkun uuden muunnoksen ja suodakseen +sille jonkun erityisen värin. Hän näki hänen kuumentavan toisia ja +sitten kostuttavan niitä ja yhdistävän ne toisiin jonkunmoisella +ymppäyksellä, joka vaati suurta täsmällisyyttä ja taitoa, sulkevan +pimeään ne, joille tahtoi mustan värin, asettavan auringon tai lampun +valaistaviksi punaisiksi aiotut, vedenvälkkeessä peilailemaan ne, +joiden piti edustaa tuon kostean alkuaineen valkoista väriä. + +Nuo viattomat taikatemput, lapsellisen haaveilun ja nerokkaan +kekseliäisyyden yhteistuotteet, tuo kärsivällisyyttä ja aikaa kysyvä +työskentely, jommoiseen Boxtel tunsi olevansa kykenemätön, tieteilijän +elämänharrastukset ja toiveet, -- kaikki tyyni oli paljastettuna +kadehtijan kaukoputkelle! + +Ja käsittämätöntä! Ei edes tuo innostus ja puhdas taiteenharrastus +voinut tukahduttaa Boxtelin hurjaa kateutta ja kostonhalua. Väliin +tuntui hänestä tähdätessään kaukoputkensa van Baerleen, kuin olisi hän +pitänyt kädessään muskettia, jonka luoti ehdottomasti oli osuva +viholliseen, ja hän tavotteli sormellaan liipaisinta, hänet +surmatakseen. + +Mutta on jo aika liittää tähän esitykseen toisen työskentelystä ja +toisen vakoilusta kertomus Kornelius de Wittin käynnistä +synnyinkaupungissaan. + + + + +VII. + +ONNELLINEN IHMINEN TUTUSTUU ONNETTOMUUTEEN. + + +Järjestettyään perheasiansa meni Kornelius de Witt tervehtimään +kummipoikaansa van Baerleä. Tämä tapahtui tammikuun keskivaiheilla +vuonna 1672. + +Yö lähestyi. + +Vaikkei liioin ollut kasvinviljelijä eikä taiteilijakaan, tarkasteli +vieras kumminkin koko talon atelieerista kasvihuoneisiin saakka +kaikkine tauluineen ja tulpaaneineen. Hän kiitti kummipoikaansa +kunniasta, jota tämä oli hänelle osottanut kuvatessaan hänet +Southwold-Bayn taistelua esittävässä taulussa amiraalilaivan +komentosillalla seisovana, sekä antaessaan komealle tulpaanille nimen +hänen mukaansa, ja hän kohteli talon isäntää isän hyvyydellä ja +hellyydellä. Hänen täten tarkastellessaan van Baerlen aarteita +ihmisjoukko odotteli uteliaana, jopa kunnioittavanakin, onnellisen van +Baerlen oven edustalla. + +Boxtel oli silloin nauttimassa illallista takkavalkean ääressä, mutta +melu herätti hänen huomionsa, hän otti selkoa sen aiheesta ja nousi +laboratorioonsa. + +Ja sinne hän jäi, kylmästä välittämättä, kiikari kädessä tekemään +havaintoja. + +Muutoin ei kaukoputki syksystä saakka enää ollut häntä liioin +hyödyttänyt. Todellisina Itämaiden tyttärinä tulpaanit kammovat +pakkasta eivätkä tyydy talvella olemaan ulkona. Ne tarvitsevat huoneen +suojaa, pehmeän leposijan laatikoissa ja uunin lämpöä. Niinpä viettikin +Kornelius talven laboratoriossaan kirjojensa ja taulujensa parissa. +Vain silloin tällöin hän kävi sipulien säilytyshuoneessa, päästääkseen +sinne muutaman auringonsäteen, jonka oli yllättänyt taivaalla ja +pakotti luoksensa laskuakkunan avaamalla. + +Sinä iltana, josta puhumme, lausui Kornelius de Witt hiljaa van +Baerlelle, heidän tarkastettuaan talon muutamien palvelijoiden +seuraamina: + +-- Poikani, lähettäkää palvelijat pois, niin että saamme olla hetkisen +kahden kesken. + +Van Baerle kumarsi myöntävästi ja lausui sitten lujalla äänellä: + +-- Ettekö halua nyt tulla katsomaan huonetta, missä kuivatan sipulini. + +Kuivatushuoneeseen! Tuohon tulpaaninviljelijän temppeliin, pyhätön +pyhättöön, joka muinoisen Delfin tavoin oli kielletty maallikoilta, +sinne hän siis aikoi viedä vieraansa! + +Ei konsanaan palvelijan rohkea jalka sinne astunut, kuten olisi sanonut +ylevä Racine, jonka loistokausi nyt oli. Muita ei Kornelius päästänyt +tuohon huoneeseen kuin vaatimattoman luudan, jota käytteli vanha +friisiläinen palvelijatar, hänen muinoinen hoitajattarensa, joka oli +niin tunnontarkka, ettei sen jälkeen kuin Kornelius oli antaunut +tulpaaninviljelykselle, enää ollut uskaltanut käyttää sipuleja +lihakeittoihin, peläten haavoittavansa hoidokkinsa sydäntä. + +Kuullessaan siis isäntänsä mainitsevan kuivatushuonetta poistuivat +kynttilöitä kantavat palvelijat hartaan kunnioituksen vallassa. +Kornelius otti kynttilän lähinnä seisovan kädestä ja meni kumminsa +edellä huoneeseen. + +Lisätkäämme tähän, että kuivatushuone oli juuri tuo lasiakkunoilla +varustettu kammio, jota kohden Boxtelin kaukoputki oli alinomaan +suunnattuna. + +Nyt oli vihamies varuillaan, jos konsanaan. + +Hän näki valon lankeavan seinille ja akkunoihin. Sitten ilmestyi +huoneeseen kaksi miestä. Toinen näistä, kookas, ylväs, juhlallinen +ihmisolento, istui pöydän viereen, jolle van Baerle oli asettanut +kynttilänsä. + +Pian tunsi Boxtel tuon olennon kalpeat kasvot ja pitkän, otsalta +jaetun, hartioille valuvan mustan tukan. Hän oli Kornelius de Witt. + +Lausuttuaan van Baerlelle muutamia sanoja, joiden sisältöä huulten +liikkeet eivät ilmaisseet Boxtelille, otti vieras esiin vaatteistaan +valkoisen, sinetillä suljetun käärön, ja tavasta, millä van Baerle otti +sen vastaan ja asetti kaappiin, voi Boxtel päättää että se sisälsi +perin tärkeitä asiakirjoja. + +Boxtel oli ensin otaksunut että tuossa kallisarvoisessa käärössä oli +joitakin uusia Bengaalista tai Ceylonista saapuneita sipuleja. Mutta +sitten hän tuli ajatelleeksi ettei Kornelius de Witt lainkaan +välittänyt tulpaaneista, vaan ainoastaan ihmisestä, tuosta +kiittämättömästä taimesta, joka on paljon rumempi katsella ja jota on +niin vaikea kehittää ihanuuteen. + +Siis teki Boxtel sen johtopäätöksen, että tuo käärö aivan +yksinkertaisesti sisälsi papereita, ja että nuo paperit olivat +laadultaan valtiollisia. + +Mutta miksi jätettiin nuo valtiolliset paperit van Baerlelle, joka oli +ja kerskasi olevansa täysin välinpitämätön valtiotaidolle, se kun hänen +mielestään oli vielä paljoa hämärämpää ja käsittämättömämpää kuin kemia +ja yksin alkemiakin? + +Epäilemättä de Witt, peläten epäsuosiota, jolla hänen kansalaisensa +alkoivat häntä kunnioittaa, uskoi nuo paperit kummipoikansa +talletettaviksi, ja epäilemättä hän siten tehdessään menetteli varsin +järkevästi, sillä olihan selvää ettei kukaan tietäisi hakea niitä van +Baerleltä, joka pysytteli niin tykkänään erillään kaikista +valtiollisista asioista. + +Ja jos käärö olisi sisältänyt sipuleja, olisi van Baerle, mikäli Boxtel +hänet tunsi, heti ryhtynyt asiantuntijana niitä tarkastamaan, +tietääksensä saamansa lahjan arvon. + +Sen sijaan oli van Baerle juhlallisena ottanut käärön kumminsa kädestä +ja yhtä juhlallisena pannut sen kaapin laatikkoon, työntäen sen kauas +taakse, arvatenkin osittain siksi ettei sitä nähtäisi, osittain +sentähden, ettei se anastaisi liiaksi hänen sipuleilleen varattua +tilaa. + +Kun nyt käärö oli onnellisesti saatu laatikkoon, nousi Kornelius de +Witt paikaltaan, pusersi kummipoikansa käsiä ja läksi astumaan ovea +kohden. + +Van Baerle tarttui nopeasti kynttilään ja kiiruhti hänen edellensä +näyttääkseen kohteliaasti hänelle tietä. + +Sitten jäi kuivatushuone pimeään, ja valo loisti porraskäytävästä, +sitten ulkoeteisestä ja lopuksi kadulta, missä ihmisjoukko odotti +saadakseen nähdä Kornelius de Wittin astuvan vaunuihin. + +Boxtelin otaksumat olivat täysin oikeat. Tuo käärö, jonka de Witt oli +jättänyt kummipojalleen ja tämä pannut huolellisesti talteen, sisälsi +Jan de Wittin ja herra de Louvois'n välisen kirjeenvaihdon. + +Mutta jättäessään nuo paperit kummipojalleen varoi Kornelius, kuten +olemme kuulleet hänen sanovan veljelleen, mainitsemasta mitään niiden +valtiollisesta merkityksestä. Ainoa määräys, minkä hän antoi hänelle +niihin nähden, oli, ettei hän luovuttaisi niitä kenellekään muulle kuin +hänelle itselleen tai sille henkilölle, jonka hän kirjelmällä +varustettuna lähettäisi niitä noutamaan. + +Kuten on kerrottu, oli van Baerle piilottanut tuon käärön kaappiin, +missä säilytti kallisarvoisia sipuleja. + +Kun Kornelius de Witt oli lähtenyt, melu tauonnut, valkeat sammutetut, +ei talonisäntä enää liioin muistanutkaan tuota kääröä, -- mutta sen +enemmän ajatteli sitä Boxtel, taitavan purjehtijan tavoin oivaltaen sen +uhkaavaksi pilveksi, joka vielä oli tuottava myrskyä ja tuhoa. + +Ja nyt olemme siis laskeneet kertomuksellemme perustuksen laajalla +esityksellä Dordrechtin ja Haagin tapahtumista. Ketä haluttaa, voi +seuraavissa luvuissa kuulla lisää niiden kehittymisestä. Me puolestamme +olemme pitäneet sanamme, todistamalla ettei Kornelius eikä Jan de +Wittillä ollut koko Hollannissa niin heltymätöntä vihamiestä kuin van +Baerlellä, ja että tämä hänen vihamiehensä oli herra Isak Boxtel. + +Mutta tätä aavistamatta oli van Baerle lähenemistään lähennyt Haarlemin +puutarhayhdistyksen asettamaa päämäärää, kehittämällä tummanruskeita ja +mustahkoja tulpaaneja. Tuona päivänä, jolloin esittämämme kaameat +seikat olivat tapahtuneet Haagissa, hän meni noin yhden ajoissa +päivällä puutarhaansa, ottaaksensa sieltä lavasta sipulit, jotka olivat +kehittyneet paahdetun kahvin värisen tulpaanin siemenestä ja joiden +kukkiminen nyt oli ehkäistävä, tuottaakseen keväällä 1673 tuon suuren +täysin mustan tulpaanin, jonka Haarlemin puutarhayhdistys oli +palkitseva. + +20 p. elokuuta 1672 istui siis Kornelius yhden ajoissa +kuivatushuoneessaan, jalat pöydän poikkipuun varassa, kyynärpäät +nojattuna pöytään, ja katsellen ihastuneena kolmea sipulia, jotka hän +oli irroittanut suomuslehdistä. Nuo sirot, täydelliset, virheettömät +luonnon ja tieteen ihmetuotteet olivat ikuistavat Kornelius van Baerlen +nimen! + +-- Minun on onnistuva kehittää tuo suuri musta tulpaani, lausui +Kornelius itsekseen sipuleitansa puhdistellen. -- Minä voitan +satatuhatta floriinia. Ne minä lahjoitan Dordrechtin köyhille. Täten on +vaimeneva tuo viha, joka sisäisten levottomuuksien aikana aina kohtaa +rikkaita, ja minä voin pelkäämättä tasavaltalaisia tai oranialaisia +pitää lavani kunnossa. Minun ei tarvitse enää pelätä että +levottomuuksien syntyessä Dordrechtin rihkamakauppiaat tai laivurit +tulevat anastamaan sipulini ravinnoksi perheilleen, kuten he väliin +salaa uhkailevat, kuullessaan että olen maksanut joistakin sipuleista +kaksi- tai kolmesataa floriinia. Siis on päätetty että annan nuo +satatuhatta floriinia köyhille. + +-- Tosinhan voisin... + +Kornelius huokasi vaieten hetkeksi. + +-- Voisin tosin, jatkoi hän sitten, -- käyttää nuo satatuhatta +floriinia kukkatarhani suurentamiseen tai matkustaa niillä Itämaille, +jossa on niin paljon kauniita kukkia. + +-- Mutta eihän nykyisin sellaista saa ajatellakaan, -- nyt on vain puhe +musketeista, sotalipuista, rummuista ja julistuksista! + +Huokaisten loi van Baerle silmänsä taivaalle. Mutta sitten kiintyi +hänen katseensa jälleen sipuleihin, jotka hänestä olivat verrattomasti +arvokkaammat musketteja, rumpuja, sotalippuja ja julistuksia, -- mitkä +vain olivat omiansa panemaan kunnon ihmisen mielen sekaisin. + +-- Mutta siinäpä vasta on kauniita sipuleja, lausui hän. -- Kuinka ne +ovat sileitä ja siroja, ja niillä on tuollainen surumielinen ilme, joka +takaa että tulpaanini on oleva musta kuin eebenpuu. Niiden pinnalla ei +paljaalla silmällä erota ainoatakaan suonta. Ei pieninkään pilkku ole +tahraava luomani kukkasen surupukua! + +-- Minkä nimen on saava tuo valvomieni öiden, työni, ajatusteni tuote? +_Tulipa nigra Barlaensis_. + +-- Niin, _Barlaensis_, se on kaunis nimi! Kaikki Euroopan +tulpaaninviljelijät, siis koko järkevä Eurooppa, on vavahtava +hämmästyksestä, kun tämä viesti tuulen siivillä entää joka +ilmansuuntaan: + +»Suuri musta tulpaani on kehitetty!» + +»Entä sen nimi?» kysyvät asianharrastajat. »_Tulipa nigra +Barlaensis_». -- »Miksikä juuri _Barlaensis_?» + +-- »Siksi että sen kehittäjä on van Baerle», vastataan siihen. »Ken on +tuo van Baerle?» -- »Hän, joka jo ennestään on kehittänyt viisi uutta +tulpaanin lajia.» + +-- Minun kunnianhimoni ei saata ketään kyyneleitä vuodattamaan. Ja +suuresta mustasta tulpaanista puhutaan vielä silloin, kun kummistani, +tuosta jalosta valtiomiehestä, ei enää tiedetä mitään, ja hänen nimensä +ihmisten korvissa merkitsee vain hänen mukaansa ristimääni tulpaania. + +-- Oi noita ihania sipuleja! + +-- Kun tulpaanini on kukkinut, jatkoi Kornelius, -- niin annankin +köyhille vain viisikymmentätuhatta floriinia, jos meillä silloin jo on +rauha maassa. Oikeastaan sekin on aika paljon, kun on puhe miehestä, +joka ei ole kenellekään kiitollisuudenvelassa. Noilla ylijäävillä +viidelläkymmenellätuhannella floriinilla aion kokeilla. Koetan niiden +avulla saada tulpaanin tuoksuvaksi. Oi, jospa voisin tulpaanille +hankkia ruusun tai orvokin tuoksun tai mieluummin vielä jonkun uuden, +tuntemattoman lemun. Jospa voisin voittaa tälle kukkasten +kuningattarelle takaisin sen alkuperäisen tuoksun, jonka se on +menettänyt siirtyessään Itämaiden hallitusistuimelta Euroopan +valtiattareksi, tuon tuoksun, joka sillä täytyy olla Intian +niemimaalla, Goassa, Bombayssa, Madrasissa ja ennen kaikkea tuolla +saarella, jonka vakuutetaan muinoin olleen maallinen paratiisi ja jota +nimitetään Ceyloniksi. Oi mikä kunnia! Silloin olisin mieluummin, sen +vakuutan, Kornelius van Baerle kuin Aleksanteri Suuri, Caesar tai +Maksimilian. + +-- Nuo ihastuttavat sipulit! + +Ja nauttien sipulien katselemisesta vaipui Kornelius mitä suloisimpiin +haaveisiin. + +Äkkiä soitettiin ovikelloa tavallista tarmokkaammin. + +Kornelius vavahti ja käännähtäessään hän laski kätensä sipuleilleen. + +-- Ken siellä on? kysyi hän. + +-- Herra, vastasi palvelija, -- täällä on lähetti Haagista. + +-- Lähetti Haagista... Mitä hän sitten haluaa? + +-- Se on Craeke. + +-- Craeke, herra Jan de Wittin uskottu palvelija. Hyvä! Odottakoon hän +hetken. + +-- En voi odottaa, vastasi ääni eteisestä. + +Samassa Craeke, palvelijan kiellosta välittämättä, syöksähti +kuivatushuoneeseen. + +Tuo melkein raju esiintyminen oli niin räikeä vastakohta talon +tavoille, että van Baerle, nähdessään Craeken syöksähtävän huoneeseen, +teki melkein kouristuksentapaisen liikkeen kädellään, jonka oli +laskenut sipuleille, niin että kaksi noista kalleuksista lennähti +tiehensä, toinen pöydän alle, joka oli suuren pöydän vieressä, toinen +uuniin. + +-- Tuhat tulimaista! huudahti Kornelius hyökäten ajamaan takaa +sipulejaan. -- Mitä sitten on tapahtunut, Craeke? + +-- Teidän tulee, herra, lausui Craeke, pannen paperin suurelle +pöydälle, jossa kolmas sipuli vielä oli jäljellä, -- teidän tulee +hetkeäkään hukkaamatta lukea tämä paperi. + +Ja Craeke, joka luuli huomanneensa Dordrechtin kaduilla samanlaisen +mellakan enteitä kuin oli nähnyt Haagissa, kiiruhti tiehensä taakseen +katsomatta. + +-- Hyvä, hyvä, kunnon Craeke, lausui Kornelius kurottaen kätensä pöydän +alle, saavuttaakseen kallisarvoisen sipulinsa, -- luen kyllä paperisi. + +Ottaen sitten sipulin maasta ja laskien sen pivoonsa sitä tutkiakseen +hän lausui: + +-- Hyvä, tämä ainakin on vahingoittumaton. Tuo Craeke paholainen, kun +tulee sillä tavoin kuivatushuoneeseeni! Katsokaammepa nyt, kuinka +toisen laita on! + +Ja päästämättä kädestään saavuttamaansa karkulaista van Baerle meni +uunin luo, laskeutui polvilleen ja alkoi sormenpäällä tutkia tuhkaa, +joka onneksi oli kylmää. + +Hetken kuluttua hän löysi toisen sipulin. + +-- Hyvä, lausui hän, -- tässä se on! + +Ja katsellen sitä melkein isällisellä hellyydellä hän lausui: + +-- Vahingoittumaton kuten edellinenkin! + +Korneliuksen tutkiessa toista sipulia, yhä vielä polvistuneena, +ravistettiin huoneen ovea niin voimakkaasti ja työnnäistiin auki +sellaisella vauhdilla, että Kornelius tunsi poskensa ja korvansa +vihasta käyvän hehkuviksi. + +-- Mitä nyt taas? kysyi hän. -- Onko tässä talossa tultu hulluiksi? + +-- Herra, herra! huusi palvelija syösten huoneeseen vielä kalpeampana: +ja kauhistuneempana kuin Craeke äsken. + +-- Mitä sitten? kysyi Kornelius, aavistaen tämän uudistuneen sääntöjen +rikkomisen ennustavan onnettomuutta. + +-- Oi herra, paetkaa, paetkaa, nopeaan! huusi palvelija. + +-- Minkätähden pakenisin? + +-- Herra, talo on täynnä kaartilaisia. + +-- Mitä ne haluavat? + +-- Ne hakevat teitä. + +-- Mitä varten? + +-- Vangitakseen teidät. + +-- Vangitakseen minut, -- minut? + +-- Niin, herra, ja niillä on johtajana muuan virkamies. + +-- Mitä tämä kaikki merkitsee? kysyi van Baerle, sulkien sipulit +käteensä ja luoden pelästyneen katseen porraskäytävään. + +-- He nousevat portaita ylös! huudahti palvelija. + +-- Oi rakas lapseni, kallis herrani, huusi hoitajatar, saapuen +vuorostaan huoneeseen. -- Ottakaa kultanne, kalleutenne, ja paetkaa, +paetkaa! + +-- Mutta minne voisin paeta? kysyi van Baerle. + +-- Hypätkää ulos akkunasta. + +-- Se on viidenkolmatta jalan korkeudessa. + +-- Mutta alhaalla on kuuden jalan paksulti pehmeätä multaa. + +-- Niin kyllä, mutta minä putoan tulpaanieni päälle. + +-- Ei auta, teidän täytyy hypätä! + +Kornelius otti kolmannen sipulin, lähestyi akkunaa ja avasi sen, mutta +pelästyen tuhoa, jonka aikaansaisi lavoillaan, enemmän vielä kuin +hypättävän välin pituutta, hän peräytyi ja lausui: + +-- Sitä en ikinä tee! + +Tänä hetkenä alkoi portaitten ristikkoaidan takaa näkyä sotamiesten +tapparakeihäitä. + +Hoitajatar kohotti kätensä kohden taivasta. + +Mitä Kornelius van Baerleen tulee, niin on tunnustettava, ei ihmisen, +vaan tulpaaninviljelijän kunniaksi, että hän tänä hetkenä ajatteli +yksinomaan verrattomia sipulejaan. + +Hänen katseensa hakivat paperia, mihin ne kääriä, hän havaitsi +Craeken jättämän raamatunlehden, ja hän otti sen, muistamatta +mielenjännityksessään, mikä lehtinen se oikein olikaan. Hän kääri +siihen nuo kolme sipulia, pisti ne povellensa ja jäi odottamaan. + +Samassa astuivat sotamiehet sisään, virkamiehen ohjaamina. + +-- Oletteko te tohtori Kornelius van Baerle? kysyi virkamies, vaikka +hän varsin hyvin tunsi vangittavan. Mutta tässä hän noudatti lain +määräyksiä, mikä seikka, kuten käsittää voi, soi kuulustelulle perin +juhlallisen leiman. + +-- Olen kyllä, herra van Spennen, vastasi Kornelius, kohteliaasti +tervehtien tuomariansa, -- ja te tiedätte sen myöskin varsin hyvin. + +-- Luovuttakaa siis meille nuo salavehkeilyjä käsittelevät paperit, +jotka teillä on hallussanne. + +-- Salavehkeilyjä? toisti Kornelius, perin ihmeissään tuosta tuimasta +puhuttelusta. + +-- Ei maksa vaivaa teeskennellä hämmästystä! + +-- Vakuutan teille, herra van Spennen, lausui nyt Kornelius, -- etten +lainkaan käsitä tarkoitustanne. + +-- Koetan siis auttaa teidät jäljille, tohtori, lausui tuomari. -- +Luovuttakaa meille ne paperit, jotka petturi Kornelius de Witt viime +tammikuussa jätti huostaanne. + +Asia rupesi selvenemään Korneliukselle. + +-- No niin, no niin! lausui van Spennen. -- Näen että muistinne alkaa +selvetä, eikö totta? + +-- Kyllä. Mutta te sanoitte noiden paperien käsittelevän +salavehkeilyjä, ja sellaisia papereita minulla ei ole hallussani. + +-- Vai kiellätte sen? + +-- Niin teen. + +Virkamies käännähti, luoden katseen yli huoneen. + +-- Mitä talonne huonetta nimitetään kuivatushuoneeksi? kysyi hän. + +-- Juuri tätä, jossa nyt olemme. + +Tuomari silmäili pientä muistiinpanolistaa, joka oli päällimäisenä +hänen papereittensa joukossa. + +-- Hyvä, sanoi hän, kuten se, joka on tehnyt päätöksensä. + +Kääntyen sitten Korneliuksen puoleen hän lausui: + +-- Tahdotteko antaa minulle nuo paperit? + +-- Mutta sitähän en voi tehdä, herra van Spennen. Nuo paperit eivät ole +minun. Ne ovat minulle uskottuja papereita, ja pyhä velvollisuuteni on +säilyttää ne huostassani. + +-- Tohtori Kornelius, lausui tuomari, -- säätyjen nimessä käsken teitä +avaamaan tuon laatikon ja luovuttamaan minulle paperit, jotka se +sisältää! + +Ja tuomari osotti sormellaan uunin vieressä olevan kaapin kolmatta +laatikkoa. + +Tässä kolmannessa laatikossa olivat todellakin nuo paperit, jotka +rantavouti oli uskonut kummipojalleen, ja poliisi oli siis saanut perin +tarkat tiedonannot. + +-- Vai ette te tahdo? lausui Spennen nähdessään Korneliuksen +tyrmistyvän hämmästyksestä. -- Avaan sen sitten itse! + +Ja vetäen auki koko laatikon näki tuomari sieltä ensin tulevan esiin +parikymmentä sipulia, huolellisesti järjestettyinä ja nimilapuilla +varustettuina, ja sitten tuon paperikäärön, juuri samassa kunnossa kuin +Kornelius de Witt paran jättäessä sen kummipojalleen. + +Tuomari avasi sinetit, repi auki käärön, loi kiihkeän katseen ensi +lehtiin, jotka tulivat esiin, sekä huusi kammottavalla äänellä: + +-- Siis ovat oikeuden saamat tiedonannot täysin totuudenmukaisia. + +-- Mitä? kysyi Kornelius. -- Mitä ne sitten sisältävät? + +-- Elkää enää tekeytykö tietämättömäksi, herra van Baerle, vastasi +tuomari. -- Teidän on seuraaminen meitä! + +-- Kuinka niin? Teitä seuraaminen? + +-- Niin, sillä säätyjen nimessä vangitsen nyt teidät. + +Vangitsemisia ei vielä toimitettu Vilhelm Oranialaisen nimessä. Hän oli +ollut vielä liian vähän aikaa maaherrana. + +-- Aiotteko vangita minut! huudahti Kornelius. -- Mutta mitä sitten +olen tehnyt? + +-- Se asia ei koske minua, tohtori. Sen saatte kuulla tuomareiltanne. + +-- Missä sitten? + +-- Haagissa. + +Tyrmistyneenä syleili Kornelius hoitajatartaan, joka meni tainnoksiin, +ojensi kätensä kyyneliin menehtyville palvelijoille ja seurasi +virkamiestä, joka sulki hänet vaunuihin, kuljetettavaksi säätyjen +vankina täyttä laukkaa Haagiin. + + + + +VIII. + +SISÄÄNMURTO. + + +Kuten lukija voi arvata, oli nyt esitetty tapahtuma Isak Boxtelin +pirullista työtä. + +Kuten muistettaneen, oli hän kaukoputkellaan tarkoin voinut seurata +Kornelius de Wittin ja hänen kummipoikansa välistä kohtausta. Tosin ei +hän ollut voinut kuulla mitään, mutta hän oli nähnyt kaikki. + +Lukija muistanee myöskin, että Boxtel oli arvannut noiden papereiden, +jotka rantavouti uskoi kummipojalleen, olevan perin tärkeitä; olihan +tämä sulkenut saamansa käärön laatikkoon, missä säilytti kaikkein +kallisarvoisimpia sipulejaan. + +Kun siis Boxtel, joka seurasi valtiollisia tapahtumia paljon tarkemmin +kuin hänen naapurinsa, sai kuulla että Kornelius de Witt oli vangittu +syytettynä valtiopetoksesta, hän käsitti että hänen tarvitsi sanoa vain +sana, saattaaksensa kummipojan kumminsa kohtalosta osalliseksi. + +Mutta niin suurta onnea kuin tuo ajatus tuottikin Boxtelille, +pöyristytti se häntä kumminkin samalla, hänen ottaessaan huomioon että +ilmiannollaan voi saattaa syytetyn mestauslavalle. + +Mutta rikollisilla ajatuksilla on se kammottava ominaisuus, että +rikoksiin taipuvaiset mielet niihin vähitellen tottuvat. Sitä paitsi +tyynnytteli Boxtel itseään mietiskelemällä tähän tapaan: + +Kornelius de Witt on huono kansalainen, koska hänet on vangittu, +valtiopetoksesta syytettynä. + +Minä sitä vastoin olen kunnon kansalainen, koska en ole mistään +syytteessä ja olen vapaa kuin ilman tuulet. + +Koska Kornelius de Witt kerran on huono kansalainen, mikä seikka +ilmenee siitä, että hän on vangittuna valtiopetoksesta, on hänen +rikostoverinsa Kornelius van Baerle yhtä huono kansalainen kuin hänkin. + +Koska minä siis olen kunnon kansalainen ja kunnon kansalaisten +velvollisuus on antaa ilmi huonot kansalaiset, niin on minun, Isak +Boxtelin, velvollisuus antaa ilmi Kornelius van Baerle. + +Mutta kenties eivät nuo johtopäätökset, niin vakuuttavia kuin +olivatkin, taikka tuo sydäntäkalvava kateus, joka häntä vaivasi, olisi +sittenkään saaneet Boxtelia toimimaan, ellei kateuden pahahenki olisi +liittolaisekseen saanut omanvoitonpyyntiä. + +Boxtel tiesi kyllä, kuinka pitkälle van Baerle oli ehtinyt +kokeiluissaan luoda suuren mustan tulpaanin. Niin vaatimaton kuin +Kornelius tohtori olikin, ei hän ollut voinut salata lähimmiltä +tuttaviltaan että oli melkein varma voittavansa armon vuonna 1673 +Haarlemin puutarhayhdistyksen määräämän sadantuhannen floriinin +palkinnon. + +Tuo Kornelius van Baerlen varmuutta lähenevä toivo se kalvoi Isak +Boxtelin sydäntä. + +Jos Kornelius vangittaisiin, syntyisi siitä talossa kauhea sekasorto. +Vangitsemisen jälkeisenä yönä ei kukaan muistaisi vartioida puutarhaa +tulpaaneineen. + +Ja tuona yönä Boxtel kiipeisi muurin ylitse, ja kun hän tiesi, missä +tuo sipuli oli, josta suuren mustan tulpaanin piti versoa, anastaisi +hän sen. Musta tulpaani ei siis kukkisikaan Korneliuksen talossa, vaan +hänen talossansa, ja hän saisi Korneliuksen asemesta nuo satatuhatta +floriinia, puhumattakaan kunniasta saada antaa tuolle uudelle kukalle +nimen _Tulipa nigra Boxtellensis_. + +Siten tulisi sekä hänen kostonhimonsa että omanvoitonpyyntinsä +tyydytetyksi. + +Valvoessaan hän ajatteli vain suurta mustaa tulpaania, nukkuessaan hän +uneksi siitä. + +Vihdoinkin, 19 päivänä elokuuta, kahden ajoissa iltapäivällä, kiusaus +voitti herra Isakin. + +Hän laati salaisen ilmiannon, jossa seikkaperäisyys sai korvata +luotettavaisuuden, ja pani kirjelmän postiin. + +Ei konsanaan ollut Venedigin pronssikitoihin solunut myrkyllinen paperi +vaikuttanut nopeammin ja kammottavammin. + +Samana iltana sai sen ylituomari. Hän antoi heti tovereilleen käskyn +saapua seuraavana aamuna kokoukseen. Nämä kokoontuivat, päättivät van +Baerlen vangitsemisesta ja määräsivät sen toimeenpanijaksi herra van +Spennenin, ja, kuten olemme nähneet, tämä suoriutui tehtävästä kunnon +hollantilaisen tavoin, vangiten van Baerlen juuri samana hetkenä, +jolloin Haagin oranialaiset ryhtyivät paistamaan Kornelius ja Jan de +Wittin ruumiista viiltämiään paloja. + +Mutta -- lieneekö sitten häpeäntunto vai tottumattomuus rikollisuuteen +ollut siihen syynä -- tänään ei Isak Boxtel ollut kääntänyt +kaukoputkeaan puutarhaa, ei atelieeriä tai säilytyshuonetta kohden. + +Hän tiesi katsomattakin liiankin hyvin, mitä tänään oli tapahtuva +tohtori Kornelius paran talossa. Hän ei ollut noussut levolta, kun +hänen ainoa palvelijansa, joka kadehti Korneliuksen palvelijoita yhtä +kiihkeästi kuin hänen herransa heidän isäntäänsä, tuli huoneeseen, vaan +lausui hänelle: + +-- Tänään en nouse lainkaan vuoteesta, sillä olen sairas. + +Yhdeksän ajoissa kuului kadulta melua, joka sai hänet vavahtamaan. Tänä +hetkenä hän oli kalpeampi kuin oikea potilas, värisi pahemmin kuin +kuumeen kourissa. + +Palvelija tuli huoneeseen. Boxtel piiloutui peitteeseen. + +-- Voi hyvä herra, huudahti palvelija, ei aivan aavistamatta että +surkutellessaan van Baerleä saattoi ilosanoman isännälleen, -- voi, +hyvä herra, ette tiedä, mitä nyt paraikaa tapahtuu! + +-- Kuinka voisin sen tietää? vastasi Boxtel melkein kuulumattomalla +äänellä. + +-- Ajatelkaapas vain, herra Boxtel, -- juuri tänä hetkenä vangitaan +naapurimme Kornelius van Baerle, valtiopetoksesta syytettynä. + +-- Mitä loruatkaan? äännähti Boxtel heikosti, -- se ei ole mahdollista. + +-- Niin kumminkin sanotaan, Jumala paratkoon! Sitä paitsi näin itse +tuomari van Spennenin menevän sinne kahden kaartilaisen kanssa. + +-- No, jos sen itse olet nähnyt, niin täytynee sinun olla oikeassa, +lausui Boxtel. + +-- Joka tapauksessa menen uudelleen asiaa tiedustelemaan, sanoi +palvelija, -- ja tulen sitten kertomaan teille, mitä olen kuullut. + +Boxtel tyytyi myöntävällä liikkeellä rohkaisemaan palvelijansa +virkaintoa. + +Tämä läksi, mutta palasi neljännestunnin kuluttua. + +-- Voi herra, se mitä teille kerroin, lausui hän, -- on täysin totta. + +-- Mitä tarkoitat? + +-- Herra van Baerle on vangittu, hänet kuljetettiin vaunuihin ja +vietiin Haagiin. + +-- Haagiin? + +-- Niin, ja jos se, mitä puhutaan, on totta, ei hänen siellä ole käyvä +hyvin. + +-- Mitä sitten puhutaan? tiedusteli Boxtel. + +-- Sanotaan -- mutta se ei ole aivan varmaa -- että Haagin asukkaat +juuri paraikaa ovat hankkeissa surmata herrat Kornelius ja Jan de +Wittin. + +-- Voi! sai Boxtel vaivoin lausutuksi ja sulki silmänsä, varmaankin +päästäkseen näkemästä kammottavaa kuvaa, joka hänelle esiintyi. + +-- Tuhat tulimaista! huudahti palvelija tullessaan ulos huoneesta. -- +Herra näyttää olevan kovin sairas, kun ei tuollainen uutinen saattanut +häntä hypähtämään ylös vuoteestaan! + +Itse asiassa olikin Isak Boxtel kovin sairas, niin sairas kuin on +ihminen, joka on murhannut toisen ihmisen. + +Mutta hänen murhanteollaan oli ollut kahtalainen tarkoitus. Toinen oli +nyt saavutettu, ja hänen oli huolehtiminen siitä että saavuttaisi +toisenkin. + +Yö lähestyi. Boxtel odotti sen tuloa. + +Yön saavuttua hän nousi levolta. + +Sitten hän kiipesi ylös viikunapuuhunsa. + +Hän oli arvannut oikein, ei kukaan ajatellut puutarhan vartioimista. +Talossa oli kaikki sikin sokin ja palvelijat päästään sekaisin. + +Boxtel kuuli kellon lyövän kymmenen, yksitoista, kaksitoista. + +Nyt hän sydän pamppailevana, kalpeana ja vavisten laskeutui alas +puusta, otti tikapuut, asetti ne muuria vasten, kiipesi lähinnä +ylimmälle astuimelle ja kuunteli. + +Kaikkialla oli hiljaista. Ei mikään häirinnyt yön rauhaa. + +Yhdestä akkunasta vain näkyi valoa, -- siellä valvoi van Baerlen +muinoinen hoitajatar. + +Hiljaisuus ja pimeys rohkaisivat Boxtelia. + +Hän nousi muurille, pysähtyen hetkeksi sen harjalle. Varmana ettei +tarvinnut mitään pelätä, hän sitten nosti tikapuut omasta puutarhastaan +Korneliuksen puutarhaan ja alkoi laskeutua alas. + +Tietäen täsmälleen missä paikassa hänen tulevan mustan tulpaaninsa +sipulit olivat, hän kiiruhti niiden luo, poikkeamatta kumminkaan +käytävältä, etteivät jäljet häntä ilmaisisi, ja päämääränsä +saavutettuaan hän tiikerin riemulla upotti kätensä pehmeään multaan. + +Hän ei löytänyt mitään ja arveli erehtyneensä paikasta. + +Mutta tuskan hiki helmeili hänen otsallansa. + +Hän haki oikealta, hän haki vasemmalta, mutta turhaan. + +Hän haki lähempää, hän haki kauempaa, mutta multaa siinä vain oli. + +Hän oli menettää järkensä, sillä nyt hän vihdoinkin havaitsi, että +lavaa oli samana päivänä kaiveltu. + +Itse asiassa olikin Kornelius, Boxtelin ollessa vuoteessaan, käynyt +puutarhassa, ottanut sieltä sipulin ja jakanut sen kolmeen osaan. + +Boxtel ei voinut irroittautua tuosta paikasta. Hän oli penkonut maan +ylösalaisin kymmenen neliöjalan alalla. + +Lopuksi täytyi hänen uskoa onnettomuuteensa. + +Mieletönnä vihasta hän palasi tikapuilleen, nousi yli muurin, nosti +tikapuut jälkeensä, heitti ne omaan puutarhaansa ja hyppäsi itse niiden +jälkeen maahan. + +Äkkiä välähti viimeinen toivon säde hänen mieleensä. + +Sipulit olivat varmaankin kuivatushuoneessa! + +Hänen tarvitsi vain mennä kuivatushuoneeseen, kuten oli mennyt +puutarhaan, ja siellä hän oli ne löytävä. + +Tämä tehtävä ei ollut vaikeampi kuin edellinenkään. + +Kuivatushuoneessa oli avattavat akkunat. Kornelius van Baerle oli +aamulla itse avannut ne, eikä kukaan ollut ajatellutkaan niiden +sulkemista. + +Nyt oli siis vain tarpeen hankkia kyllin pitkät tikapuut, -- +kahdentoista jalan pituisten asemesta kahdenkymmenen jalan pituiset. + +Boxtel oli huomannut että kadun varrella, missä hänen talonsa sijaitsi, +korjattiin erästä taloa. Tämän talon seinää vasten oli asetettu +suunnattoman pitkät tikapuut. + +Nuo tikapuut auttaisivat Boxtelin pulasta, elleivät työmiehet olleet +niitä vieneet pois. + +Hän riensi tuon talon luo, -- tikapuut olivat paikoillaan. + +Hän otti ne ja kuljetti ne suurella työllä ja vaivalla puutarhaansa, ja +vielä suuremmalla vaivalla hän sai ne pystytetyksi Korneliuksen talon +seinää vasten. + +Tikapuut ulottuivat juuri akkunaluukkuun saakka. + +Boxtel pisti taskuunsa palavan salalyhdyn, nousi tikapuita ylös ja +laskeutui huoneeseen. + +Saavuttuaan tähän pyhättöön hän pysähtyi nojaten pöytään; hänen +jalkansa horjuivat, sydämen kiihkeä tykytys oli hänet tukehduttaa. + +Tämä oli sentään pahempaa kuin luvaton tunkeminen puutarhaan. +Omistusoikeuden kunnioittamisen sanotaan heikkenevän ulkoilmassa, niin +että moni, joka empimättä on hypännyt pensasaidan ylitse tai kiivennyt +muuria ylös, pysähtyy huoneen ovelle tai akkunalle. + +Puutarhassa oli Boxtel ainoastaan anastelija, täällä sisällä hän oli +varas. + +Mutta hän rohkaisi mielensä. Päästyään näin pitkälle ei hän halunnut +palata kotiin tyhjin käsin. + +Mutta turhaan hän haki, vetäen auki ja sulkien laatikoita, -- yksin +tuonkin kaikkein pyhimmän, missä tuhoa tuottaneet asiakirjat olivat +olleet. Siellä olivat sipulit kaikki tyyni, nimilipuilla merkittyinä +kuten taimitarhassa. Siinä oli erilaatuisia mustahkoja tulpaaneja, +mutta ei jälkeäkään täysin mustasta -- tai oikeammin sanoen sen +sipulista, jossa se uinaili kukkimisen kynnyksellä. + +Mutta siementen ja sipulien luettelossa, josta oli kaksoiskappale ja +joka oli laadittu huolellisemmin ja täsmällisemmin kuin Amsterdamin +suurinten kauppaliikkeiden tavaraluettelot, luki Boxtel nämä sanat: + +»Tänään, 20 p. elokuuta 1672, olen ottanut maasta suuren mustan +tulpaanin sipulin ja jakanut sen kolmeen osaan.» + +-- Sipulit! sipulit! ulvoi Boxtel, pannen kaikki sekaisin +kuivatushuoneessa. -- Minne hän on voinut ne kätkeä? + +Äkkiä hän löi otsaansa niin tarmokkaasti, että olisi voinut litistää +aivonsa. + +-- Oi minua kurjaa! huudahti hän. -- Kolminkertaisesti kadotettu +Boxtel parka, luuletko että kukaan eroaa sipuleistaan ja jättää ne +Dordrechtiin, kun itsensä on mentävä Haagiin, luuletko että kukaan voi +elää sipuleittaan, kun nämä ovat suuren mustan tulpaanin sipuleita! Hän +on ehtinyt ottaa ne mukaansa, tuo kirottu olento! Hän on kätkenyt ne +vaatteisiinsa, hän on vienyt ne Haagiin! + +Ja kuin salaman kirkastamana näki Boxtel äkkiä rikosten kuilun, johon +hän oli syössyt turhaan. + +Tyrmistyneenä hän vaipui vasten tuota samaa pöytää, samalle paikalle +missä onneton van Baerle oli muutamia tunteja aikaisemmin niin pitkän +aikaa ja sydän iloa tulvillaan ihaillut mustan tulpaanin sipuleja. + +-- No hyvä! lausui hän lopuksi, kohottaen esiin kalpeat kasvonsa, -- +jos hänellä on ne mukanaan, niin hän pitää ne hallussaan niin kauan +kuin elää, mutta sitten... + +Hänen inhottavan ajatuksensa jatko ilmeni kaameana hymyilynä. + +-- Sipulit ovat Haagissa, lausui hän sitten. -- Siis en minä enää voi +elää Dordrechtissä! + +Haagiin sipuleitten takia! Haagiin! + +Ja välittämättä rikkauksista, jotka olisi voinut anastaa, tuon +verrattoman aarteen takia, jota mielensä halasi, poistui Boxtel taas +huoneesta akkunan kautta, laskeutui tikapuita alas, vei ne entiselle +paikalle ja palasi asuntoonsa kiljuvan pedon kaltaisena. + + + + +IX. + +SUKUKAMMIO. + + +Yö oli ehtinyt puoleen, kun van Baerle parka merkittiin Buitenhofin +vankiluetteloon. + +Vankilassa oli kaikki käynyt sillä tavoin kuin Rosa oli otaksunut. +Löytäessään Korneliuksen huoneen tyhjänä joutui kansanjoukko kiihkeän +raivon valtaan, ja jos isä Gryphus olisi joutunut noiden vimmastuneiden +olentojen käsiin, olisi hän epäilemättä saanut korvata vankinsa. + +Mutta heidän vihansa löysi uhrinsa, -- veljekset, jotka Vilhelm +Oranialainen, tuo varova mies, toimitti murhaajien käsiin sulkemalla +kaupungin portit. + +Tuli siksi hetki, jolloin vankila tyhjentyi ja hiljaisuus seurasi +siellä kauheata ulvontaa, joka jymisten eteni käytäviä pitkin. + +Tätä hetkeä oli Rosa käyttänyt hyväkseen poistuakseen salatyrmästä ja +päästääkseen isänsäkin sieltä. + +Vankila oli aivan tyhjä. Ken olisi jäänyt sinne, kun teurastus oli +käymässä Tol-Hekillä! + +Vavisten asteli Gryphus rohkean Rosan jälkeen. He ryhtyivät parhaansa +mukaan sulkemaan vankilan ovea, mikä ei ollut helppoa, se kun oli +puoleksi pirstaleina. Voi nähdä että valtavan vihan laineet siinä +olivat avanneet itselleen uoman. + +Neljän tienoissa melu uudistui, mutta nyt ei Gryphuksen ja hänen +tyttärensä tarvinnut sitä pelätä. Nyt tuotiin vain ruumiit hirsipuuhun +ripustettaviksi tavalliselle teloituspaikalle. + +Rosa piiloutui uudelleen, mutta sen hän teki päästäkseen näkemästä +tuota inhottavaa näytelmää. + +Puoliyön aikana kolkutettiin Buitenhofin ovea tai oikeammin sanoen sitä +korvaavia telkiä. + +Kornelius van Baerleä siellä tuotiin. + +Kun vanginvartija Gryphus otti vastaan uuden vieraan ja näki +vankiluettelosta hänen rikoksensa laadun, mumisi hän itsekseen ilkeästi +hymyillen: + +-- Kornelius de Wittin kummipoika! Vai niin, lapseni. Sukukammio on nyt +tyhjänä, sinä saat sen! + +Ja mielissään oivasta pilastaan tuo kiihkeä oranialainen otti lyhtynsä +ja avainkimppunsa, viedäkseen Korneliuksen kammioon, josta Kornelius de +Witt oli samana aamuna lähtenyt maanpakoon, nimittäin maanpakoon +sellaiseen kuin tuo, jota tarkoittivat vallankumousajan suuret henget, +julistaessaan valtiotaidon päätotuudeksi lauselman: + +»Kuolleet yksin eivät palaa.» + +Gryphus valmistautui nyt siis viemään kummipojan kummin huoneeseen. + +Matkallaan tuohon huoneeseen epätoivoinen tulpaaninviljelijä ei kuullut +muuta kuin koiran haukuntaa, ei nähnyt muuta kuin nuoren tytön kasvot. + +Koira tuli esiin muuriin koverretusta komerostaan nuuskimaan +Korneliusta, tunteakseen hänet saadessaan käskyn repiä hänet palasiksi. + +Nuori tyttö oli, kuullessaan käsipuun narahtelevan vangin siihen +raskaasti nojatessa, avannut porraskäytävän vieressä olevan huoneensa +oven. Lamppu, jota hän piti oikeassa kädessään, valaisi hänen raikkaat +viehkeät kasvonsa ja tuuhean vaalean kiharatukkansa. Vasemmalla +kädellään veti hän valkoista yöpu'intansa kokoon yli rinnan, sillä +vangin odottamaton tulo oli herättänyt hänet iltaunestaan. + +Siinäpä olis ollut arvokas aihe mestari Rembrandtin siveltimelle! +Kiertoportaat lyhdyn punertavassa valossa, niiden yläpäässä synkkä +vanginvartija ja surumielinen Kornelius kumartuneena kaidepuun ylitse +katsoakseen alas, ja alhaalla kamarin ovella kirkkaassa valaistuksessa +nuoruudenhempeyttä uhkuva Rosa, tehden häveliään liikkeensä, joka ei +sentään näytä täysin täyttävän tarkoitustaan, sillä ylempänä seisovan +Korneliuksen alakuloinen katse kiintyy kuin epämääräisellä hyväilyllä +tyttösen pyöreihin valkoisiin olkapäihin. + +Ja portaitten alapäässä, missä yksityiskohdat häipyvät pimeään, peto +kiiluvine silmineen ja kalisuttaen ketjuaan, jonka renkaat Rosan lampun +ja Gryphuksen lyhdyn yhtynyt valo saattaa hohtoisina kimmeltämään. + +Mutta sitä surumielistä ilmettä mestari ei olisi voinut samalla kertaa +kuvata taulussaan, joka levisi Rosan kasvoille hänen nähdessään kauniin +nuoren miehen kalpeana nousevan hitaasti portaita ylös ja käsittäessään +isänsä lausuneen hänelle kammottavat sanansa: + +-- Vien teidät sukukammioon! + +Tuo esittämämme näytelmä kesti hetkisen vain, paljoa vähemmän aikaa +kuin me olemme tarvinneet kuvaamiseen. Sitten jatkoi Gryphus matkaansa, +Korneliuksen täytyi seurata häntä, ja viisi minuuttia myöhemmin hän +saapui kammioon, jota meidän ei tarvitse kuvata, koska lukija tuntee +sen jo ennestään. + +Viitattuaan sormellaan vuoteeseen, jossa oli niin paljon kärsinyt tuo +marttyyri, jonka sielu oli tänään palannut Jumalan tykö, Gryphus otti +lyhtynsä ja poistui. + +Jäätyään yksin Kornelius heittäytyi vuoteelle, mutta hän ei voinut +lainkaan vaipua uneen. Alinomaan kiintyi hänen katseensa pieneen +ristikkoakkunaan, joka sijaitsi Buitenhofin torille päin. Hän näki +puitten latvojen yläpuolella aamun ensi hohteen, joka valkoisen vaipan +kaltaisena laskeusi yli maan. + +Yön kuluessa oli Kornelius väliin kuullut hevosten kiitävän täyttä +laukkaa yli torin sekä vahtien raskaiden askelten kalskahtelevan +kivityksellä, ja länsituulen sytyttämien musketinlunttujen säihke oli +tuon tuostakin kirkastanut vankilan akkunan. + +Mutta valkenevan päivän hopeoidessa talojen kupukatot Kornelius +lähestyi akkunaa, kärsimätönnä näkemään joitakin elonmerkkejä, ja +surumielisenä loi hän katseen yli tienoon. + +Torin toisessa päässä siinsi aamu-usman keskeltä tummahko esine +vaaleiden talojen muodostamaa taustaa vastaan. + +Kornelius tunsi sen hirsipuuksi. + +Tässä hirsipuussa riippui kaksi muodotonta olentoa tai paremminkin +kaksi veristä luurankoa. + +Kunnon haagilaiset olivat anastaneet uhriensa lihan, mutta olivat +olleet kyllin tunnontarkkoja ilmoittaakseen syyn hirsipuuhun +kiinnitetyllä suunnattomalla levyllä. + +Tuolta ylhäältä saattoi Kornelius nuorilla silmillään lukea seuraavat +rivit, jotka oli piirtänyt jonkun töhertäjän taitamaton sivellin: + +»Tässä riippuu suuri petturi nimeltä Jan de Witt ja vähäpätöinen konna +Kornelius de Witt, edellisen veli, molemmat kansan vihollisia, mutta +Ranskan kuninkaan uskollisia ystäviä.» + +Kornelius puhkesi kauhun huutoon, ja tuskasta mieletönnä hän käsin ja +jaloin iski oveensa, ja niin tarmokkaasti ja hätääntyneesti, että +Gryphus raivostuneena kiiruhti hänen luoksensa, suunnaton avainkimppu +kädessä. + +Hän avasi oven, uhkaillen kauheilla sadatuksilla vankia, joka häiritsi +häntä luvattomalla ajalla. + +-- No, mutta tämäpä vasta! Onko tämä uusi de Witt hullu! Noilla de +Witteillä on paholainen nahkassaan! + +-- Tulkaa, tulkaa, sanoi Kornelius, tarttuen hänen käsivarteensa ja +vetäen hänet akkunan luo, -- mitä merkitsee tuo mitä tuolta olen +lukenut? + +-- Mistä sitten? + +-- Tuolta levyltä! + +Ja kalpeana, vavisten ja huohottaen hän osotti torin takana olevassa +hirsipuussa nähtävää kyynillistä kirjoitusta. + +Gryphus tyrskähti nauruun. + +-- Kas vain, kas vain! virkahti hän. -- Olette siis itse lukenut sen! +Siinä näette, rakas herra, mihin joutuu antautuessaan salavehkeisiin +Oranian prinssin vihollisten kanssa. + +-- Herrat de Witt on murhattu! mumisi Kornelius hiki otsalla ja vaipui +vuoteelle, kädet herpoutuneina ja silmät ummessa. + +-- Herroja de Witt on kohdannut kansan tuomio, lausui Gryphus. -- +Sanotteko te sitä murhaamiseksi? Minä nimittäisin sitä tuomion +täytäntöönpanoksi. + +Mutta huomatessaan ettei vanki ollut ainoastaan tyyntynyt, vaan käynyt +tiedottomaksi, hän läksi huoneesta, paiskasi oven kiinni ja antoi +salpojen kalisten pudota paikoilleen. + +Tointuessaan oli Kornelius yksin, ja hän käsitti nyt että hän +huoneesta, jossa nyt oli, sukukammiosta, kuten Gryphus oli sitä +nimittänyt, oli siirtyvä kuolon maille. + +Ja ollen filosofi ja ennen kaikkea kristitty, hän alkoi rukoilla +kumminsa ja hänen veljensä sielun puolesta ja pyrki sitten tyytymään +kohtaloonsa, mitä kärsimyksiä Jumala katsoisikin hyväksi hänelle +lähettää. + +Laskeuduttuaan sitten taivaasta maailmaan ja maailmasta vankikoppiinsa +sekä tultuaan täysin vakuutetuksi että oli tässä kopissa yksin, hän +otti poveltaan esiin mustan tulpaanin sipulit ja piilotti ne huoneen +pimeimpään nurkkaan kiven taakse, jota käytettiin tuon vankikoppiin +tavanmukaisesti kuuluvan vesiruukun alustana. + +Hukkaan oli siis mennyt niin monen vuoden työ! Turhiin olivat rauenneet +kaikki riemukkaat toiveet! Tuho oli saavuttava hänen kasvattinsa, kuten +hänet itsensä kuolema! Tässä vankilassa ei hän ollut näkevä kasvin +kortta, ei multahiukkasta, ei auringon sädettä! + +Tuo ajatus saattoi Korneliuksen vaipumaan synkän epätoivon valtaan, +josta vasta muuan odottamaton tapahtuma hänet herätti. + +Mikä tuo tapahtuma oli? + +Siitä pyydämme saada kertoa seuraavassa luvussa. + + + + +X. + +VANGINVARTIJAN TYTÄR. + + +Samana iltana, kun Gryphus toi vangille hänen muonansa, hän avatessaan +kammion oven luiskahti kostealta astuimelta ja kaatui. Mutta pyrkien +tukemaan itseään kädellään hän katkaisi käsivartensa ranteen +yläpuolelta. + +Kornelius teki liikkeen vartijaa kohden. Mutta tämä ei pitänyt +tapahtumaa liioin vaarallisena, vaan lausui: + +-- Ei ole hätää, pysykää paikoillanne! + +Ja hän pyrki nousemaan käsivartensa nojassa, mutta luu taipui. Silloin +Gryphus tunsi tuskaa ja päästi huudon. + +Hän käsitti että oli taittanut käsivartensa, ja tuo mies, joka oli niin +kova muille, vaipui pyörtyneenä huoneen kynnykselle ja jäi siihen +makaamaan liikkumatonna ja kylmänä kuin kuollut. + +Tällä aikaa oli vankihuoneen ovi ollut auki ja Kornelius likimmittäin +vapaa. + +Mutta hänelle ei tullut mieleenkään ajatus käyttää tätä seikkaa +hyväksensä. Nähdessään käsivarren taipuvan ja kuullessaan, minkä äänen +se silloin synnytti hän ymmärsi, että kysymyksessä oli luunmurto ja +että se tuotti tuskaa, eikä hän halunnut muuta kuin toimittaa apua +kärsivälle, niin pahantahtoisena kuin tämä puolestaan olikin esiintynyt +häntä kohtaan. + +Gryphuksen kaatua romahdettua ja päästettyä tuskanhuutonsa alkoi +porraskäytävästä kuulua nopeita askelia, ja pian kohtasi Korneliuksen +katsetta näky, joka sai hänet hämmästyksestä huudahtamaan, ja tuota +huudahdusta säesti nuoren tytön kirkaisu. + +Kirkaiseva tyttö oli kaunis friisitär, joka nähdessään isänsä maassa ja +vangin kumartuneena hänen ylitsensä ja tuntien isänsä raakuuden oli +luullut Gryphuksen sortuneen maahan taistellessaan raivokkaasti vangin +kanssa. + +Kornelius oivalsi heti paikalla mitä ajatuksia tyttösen mielessä +liikkui. + +Mutta päästyään tuokiossa asiasta selville ja häpeissään epäluulostaan +tyttö katsoi kyynelsilmin Korneliukseen ja lausui: + +-- Anteeksi ja kiitoksia, hyvä herra. Antakaa anteeksi ajatukseni ja +sallikaa minun kiittää teitä siitä mitä teette! + +Punehtuen vastasi Kornelius: + +-- Täytän ainoastaan velvollisuuteni kristittynä auttaessani +lähimäistäni. + +-- Ja auttaessanne häntä olette unohtanut hänen tämänaamuiset +loukkaavat sanansa. Herra, siinä ilmenee muutakin kuin inhimillisyyttä +ja kristillisyyttä! + +Kornelius katsahti hämmästyneenä tyttöön, peräti ihmeissään kuullessaan +kansan naisen puhuvan samalla niin ylevästi ja osaaottavaisesti. + +Mutta hän ei ehtinyt lausua ilmi kummastustaan. Toipuen avasi Gryphus +silmänsä ja samassa palasi myös hänen tavallinen raakuutensa. + +-- Kas vain, lausui hän. -- Minä teen parastani toimittaakseni vangille +hänen ateriansa hyvissä ajoin. Kiireessä kaadun ja taitan käsivarteni, +ja minut jätetään makaamaan lattialle. + +-- Vaiti, isä, sanoi Rosa. -- Teette vääryyttä tälle nuorelle herralle, +joka tänne tullessani teki parastansa teitä auttaaksensa. + +-- Todellako? kysyi Gryphus epäilevästi. + +-- Se on kyllä totta, ja olen valmis edelleenkin suomaan teille apua. + +-- Te? ihmetteli Gryphus. -- Oletteko sitten lääkäri? + +-- Se on päätoimeni, sanoi vanki. + +-- Osaatte siis asettaa käsivarteni paikoilleen? + +-- Varsin hyvin. + +-- Ja mitä te tarvitsette sitä varten? + +-- Kaksi puulastaa ja liinakaistaleen. + +-- Kuulet siis, Rosa, lausui Gryphus, -- että vanki lupaa asettaa +käsivarteni paikoilleen. Siten pääsen mitään maksamasta. Auta minut +maasta, olen kuin lyijyä! + +Rosa kumartui potilasta kohden, ja tämä kietoi terveen kätensä hänen +kaulaansa ja ponnistihe pystyyn, ja Kornelius työnsi nojatuolin hänen +luoksensa, ettei hänen tarvinnut kävellä. + +Gryphus istui tuoliin ja lausui kääntyen tyttärensä puoleen: + +-- Etkö sinä kuullut? Mene noutamaan mitä tarvitaan! + +Rosa läksi ja palasi hetken kuluttua mukanaan kaksi tynnörinlautaa ja +liinakangasta. + +Sillaikaa oli Kornelius riisunut takin vanginvartijan yltä ja työntänyt +hänen hihansa ylemmäksi. + +-- Voitteko käyttää näitä, herra? kysyi Rosa. + +-- Kyllä, neiti, lausui Kornelius, luoden silmäyksen noudettuihin +esineisiin. -- Ne ovat varsin hyvät. Työntäkää nyt pöytä lähemmäksi. +Asetan isänne käsivarren sen nojaan. + +Rosa teki niin, ja Kornelius kohotti taittuneen käsivarren pöydälle, +siten että kämmen oli pöytää vasten, asetti murtuneen luun taitavasti +oikeaan asentoon ja lastat paikoilleen ja kääri liinakankaan niiden +ympärille. + +Juuri hänen pistäessään viimeisen neulan vanginvartija meni uudelleen +tiedottomaksi. + +-- Noutakaa etikkaa, neiti, lausui Kornelius. -- Hierokaamme sillä +hänen ohimoitaan, niin hän toipuu. + +Mutta saamastaan käskystä välittämättä Rosa lähestyi vankia, tultuaan +vakuutetuksi että Gryphus oli tiedotonna. + +-- Herra, lausui hän, -- palvelus palveluksesta! + +-- Mitä tarkoitatte, kaunis lapsukaiseni? kysyi Kornelius. + +-- Tuomari, joka huomenna tulee teitä tutkimaan, kävi tänään +tiedustelemassa, missä huoneessa te olette. Kuullessaan teidän olevan +herra Kornelius de Wittin kammiossa hän nauroi tavalla, joka saattoi +minut arvelemaan, ettei teillä ole hyvää odotettavissa. + +-- Mutta, kysyi Kornelius, -- mitä voivat he minulle tehdä? + +-- Näettekö nuo luurangot? + +-- Mutta en ole tehnyt mitään rikollista, vastasi Kornelius. + +-- Olivatko sitten nuo rikollisia, jotka riippuvat tuolla runneltuina, +silvottuina? + +-- Olette oikeassa, sanoi Kornelius synkistyen. + +-- Yleinen mielipide vaatii teidän julistamistanne syylliseksi, jatkoi +Rosa. -- Mutta olittepa syyllinen tai syytön, niin tutkitaan asianne +huomenna, ja ylihuomenna on tuomionne langennut. Nykyisin ei +vitkastella. + +-- Mitä tarkoitatte tuolla puheellanne, neiti? + +-- Tarkoitan sitä, että minä olen yksin ja olen heikko. Isäni on +tainnoksissa, koiralla on kuonokoppa, eikä siis mikään estä teitä +pakenemasta. Siis -- pelastakaa henkenne -- se on neuvoni! + +-- Mitä sanottekaan? + +-- Sanon, etten ole voinut pelastaa herra Kornelius ja herra Jan de +Wittiä, ja tahtoisin nyt pelastaa teidät. Mutta kiiruhtakaa! Isäni jo +tointuu, hetken kuluttua hän avaa silmänsä, ja silloin on liian +myöhäistä. Te epäröitte? + +Itse asiassa tuijotti Kornelius liikkumatonna Rosaan, mutta hän ei +näyttänyt tajuavan hänen sanojansa. + +-- Ettekö te ymmärrä? kysyi tyttö kärsimätönnä. + +-- Varsin hyvin, mutta... + +-- Mitä sitten? + +-- En tahdo noudattaa neuvoanne. Te joutuisitte siitä syytteeseen. + +-- Mitä sillä olisi väliä? lausui Rosa punehtuen. + +-- Kiitän teitä, lapseni, lausui Kornelius, -- mutta minä jään tänne. + +-- Te jäätte tänne! Oi Jumalani, Jumalani! Ettekö te sitten ymmärrä +että teidät tuomitaan ... tuomitaan kuolemaan, kuolemaan +mestauslavalla, -- ja kenties teidät murhataan ja silvotaan palasiksi +kuten herra Jan ja herra Kornelius! Taivaan tähden, elkää välittäkö +minusta, vaan paetkaa tästä huoneesta. Tämä tuottaa onnettomuutta de +Witteille! + +-- Mitä! huudahti vanginvartija heräten tajuihinsa. -- Ken täällä puhuu +noista kurjista pettureista, noista de Witt konnista? + +-- Elkää kiivastuko, lausui Kornelius lempeästi hymyillen. -- Kuuma +veri on luunmurrolle vaarallista. + +Sitten hän lausui hiljaa Rosalle: + +-- Lapseni, olen viaton ja olen tyynenä kuuleva tuomioni. + +-- Vaiti! lausui Rosa. + +-- Miksikä niin? + +-- Isäni ei saa aavistaa, että olemme puhelleet keskenämme. + +-- Mitä haittaa siitä olisi? + +-- Mitäkö haittaa? Hän ei sallisi minun enää lainkaan tulla tänne, +sanoi tyttö. + +Tuo avomielinen vastaus saattoi Korneliuksen hymyilemään. Hänestä oli, +kuin olisi hänelle onnettomuudessaan suotu hiukan onneakin. + +-- Mitä te siellä mumisette? kysyi Gryphus nousten seisomaan, tukien +oikeata käsivarttaan vasemmalla. + +-- Herra vain antaa ohjeita, miten teitä on hoidettava. + +-- Ohjeita, miten minua on hoidettava! Minua hoidettava! Minä annan +myöskin sinulle ohjeita, kaunokaiseni! + +-- Mitä ohjeita sitten? + +-- Ettet enää toiste tule vankien huoneeseen, tai jos tulet, että +poistut sieltä mahdollisimman pian. Siis marssit nyt täältä pois minun +edelläni. Ja nopsaan! + +Rosan katse lausui: + +-- Siinä sen näette! + +Korneliuksen katse vastasi: + +-- Tapahtukoon Jumalan tahto! + + + + +XI. + +KORNELIUS VAN BAERLEN TESTAMENTTI. + + +Rosa ei ollut erehtynyt. Tuomarit tulivat seuraavana päivänä +Buitenhofiin tutkimaan Kornelius van Baerleä. Mutta kyselyä ei kestänyt +kauan. Todettiin että Kornelius van Baerle oli säilyttänyt huostassaan +de Witt veljesten Ranskan hallitukselta saamat kirjeet. + +Hän ei edes kieltänytkään sitä. + +Tuomarit pyrkivät vain selvyyteen siitä, oliko van Baerle saanut nuo +kirjeet Kornelius de Wittin välityksellä. + +Kun van Baerlen nyt veljesten kuoltua ei tarvinnut salata mitään, +hän myönsi ilman muuta että Kornelius de Witt omakätisesti oli antanut +nuo kirjelmät hänen talletettavikseen, ja hän kertoi myöskin +seikkaperäisesti miten se oh tapahtunut. + +Tuo tunnustus todisti ilmeisesti että kummipoika oli kumminsa +rikostoveri. + +Mutta Kornelius tunnusti vielä muutakin. Hän kertoi avomielisesti +toimiskeluistaan, tavoistaan, kotielämästään. Hän kertoi ettei +ollenkaan välittänyt valtiollisesta elämästä, vaan harrasti opintoja, +tieteitä ja taiteita ja kukkain viljelystä. Vielä hän lisäsi ettei +ollut koskenut eikä edes nähnytkään Korneliuksen hänelle jättämiä +papereita sen päivän jälkeen, jolloin Kornelius oli ollut Dordrechtissa +ja uskonut ne hänen huostaansa. + +Hänen viime lausuntoaan vastaan huomautettiin, ettei se voinut olla +tosi, koska paperit olivat kaapissa, jossa hänen kätensä ja silmänsä +toimiskelivat joka päivä. + +Kornelius myönsi kyllä pistäneensä kätensä laatikkoon, mutta ainoastaan +tutkiakseen olivatko sipulit kuivia, ja hän oli katsonut sinne vain +nähdäkseen alkoivatko ne itää. + +Tähän huomautettiin, että oli mahdoton uskoa sellaiseen +välinpitämättömyyteen, sillä antaessaan omakätisesti tuollaisia +papereita hänen huostaansa ei hänen kumminsa ollut voinut jättää häntä +tietämättömäksi niiden merkityksestä. + +Tähän vastasi Kornelius, että hänen kumminsa rakasti häntä liiaksi ja +oli liian viisas mies ilmaistakseen hänelle noiden paperien sisällön, +koska tieto siitä olisi voinut tuottaa tallettajalle levottomuutta. + +Siihen vastattiin, että jos herra de Witt olisi menetellyt sillä +tavoin, olisi hän varalta pannut kääröön kirjelmän, jossa todistaisi +ettei hänen kummipoikansa tiennyt mitään tuosta kirjeenvaihdosta, tai +olisi ainakin jouduttuaan syytteeseen kirjoittanut hänelle muutaman +sanan, jolla hän voisi todistaa viattomuutensa. + +Kornelius lausui tähän että hänen kumminsa ei voinut ajatellakaan +minkään vaaran uhkaavan kääröä, sitä kun talletettiin kaapissa, jota +van Baerlen talossa pidettiin pyhänä kuin liitonarkkia. Niin muodoin ei +hän voinut tietää mitään todisteita olevan tarpeen. Mutta kuullessaan +kirjettä mainittavan heräsi hänen mielessään nyt muisto, että juuri +ennen hänen vangitsemistaan, hänen ollessaan vaipuneena tarkastamaan +erästä kaikkein arvokkaimmista sipuleistaan, herra Jan de Wittin +palvelija oli tullut hänen kuivatushuoneeseensa ja antanut hänelle +erään paperin. Mutta tuo kaikki oli hänen mielessään kuin unennäkönä +vain. Palvelija oli sitten poistunut, mutta Kornelius arveli että +paperi ehkä löytyisi, jos sitä haettaisiin tarkasti. + +Mitä Craekeen tulee, olisi ollut turhaa häntä hakea, sillä hän oli +lähtenyt pois Hollannista. + +Paperin löytymistä taas pidettiin niin vähän otaksuttavana, ettei edes +viitsitty vaivautua sitä hakemaan, eikä Kornelius sitä liioin +vaatinutkaan, koska oli mahdollista, että jos se löytyisikin, se ei +sisältäisi mitään tuota kääröä koskevaa. + +Tuomarit olivat koettavinaan yllyttää Korneliusta tarmokkaampaan +itsepuolustukseen. He kohtelivat häntä tuollaisella hyväntahtoisella +kärsivällisyydellä, joka osottaa joko suopeutta syytettyä kohtaan tai +voitonvarmuutta, kun vastustaja jo on täysin nujerrettu eikä enää ole +tarpeen häntä liioin ahdistella. + +Kornelius ei antanut tuon suopeuden pettää itseään. Esittäen lopullisen +puolustuksensa marttyyrin ylevyydellä ja syyttömän levollisuudella hän +lausui: + +-- Te kysytte, hyvät herrat, minulta asioita, joihin jo olen vastannut +pysyen tarkoin totuudessa. Kas tässä ne tosiseikat, joihin +tiedustelunne kohdistuvat: Olen saanut tuon käärön haltuuni sillä +tavoin kuin olen teille kertonut. Vakuutan Jumalan edessä, etten +tiennyt mitään sen sisällöstä enkä tiedä vieläkään muuta kuin minkä +sain kuulla silloin kuin minut vangittiin, nimittäin että se sisälsi +markiisi de Louvois'n kirjeitä herra Jan de Wittille. En myöskään +tiedä, millä tavoin on tullut ilmi että tuo käärö oli minun hallussani, +enkä käsitä kuinka voidaan katsoa rikokseksi sitä, että tallensin sen, +mitä kuuluisa onneton kummini uskoi huostaani. + +Siinä oli Korneliuksen koko puolustus. Tuomarit menivät neuvottelemaan. + +He lausuivat nyt ensiksi ilmi sen mielipiteen, että kaikki valtiollinen +erimielisyys on pahaksi, koska se voi johtaa sodankäyntiin, jota ennen +kaikkea on kartettava. + +Eräs tuomareista, jota pidettiin tarkkana ihmistuntijana, lausui +arvelun, että tuo näennäisesti tyyni mies voi käydä varsin +vaaralliseksi, koska hän varmaan juuri välinpitämättömyydellään pyrki +salaamaan kiihkeän halunsa kostaa de Witt veljesten puolesta, joihin +oli niin läheisissä suhteissa. + +Toinen huomautti, että tulpaanein ihailu varsin hyvin voi olla yhtynyt +valtiollisiin harrastuksiin, ja että historia todisti monen hyvin +vaarallisen henkilön harjoittaneen kasvien viljelemistä sellaisella +innolla, kuin olisi se ollut hänen pääharrastuksensa, vaikka hänen +mielessään itse asiassa liikkui aivan toisenmoisia seikkoja. Todisteena +siitä mainitsi hän Tarqvinius Vanhemman, joka hautoessaan tuumaa palata +Roomaan viljeli unikukkia Gabiissa, ja Suuren Condén, joka +mietiskellessään pakoa vankilastaan kasteli neilikoita Vincennes'in +linnassa. Näiden seikkojen perusteella teki tuomari seuraavat +johtopäätökset: + +Herra Kornelius van Baerle oli joko harras tulpaaninviljelijä tai +harras politikoitsija. Mutta kummassakin tapauksessa hän oli +valehdellut tuomareille, sillä toisaalta todistivat kirjeet, jotka +hänellä oli hallussaan, hänen toimineen valtiollisella alalla, ja +toisaalta taas hänen huostassaan löytyneet sipulit todistivat hänen +viljelleen tulpaaneja. Mutta juuri tuo outo seikka, että Kornelius van +Baerle oli sekä harras politikoitsija että harras tulpaaninviljelijä, +osotti hänellä olevan luonnottomia taipumuksia, osotti hänen pystyvän +esiintymään milloin toisena, milloin toisena, politikkona tai +tulpaaninviljelijänä, aina tarpeen mukaan, -- ja ilmenivät siis hänessä +kaikki yhteiskunnallisen turvallisuuden vihollisille ominaiset +tuntomerkit sekä jonkunmoinen -- tai oikeammin sanoen täydellinen -- +yhdenkaltaisuus noiden pelättävien nerojen kanssa, joista varsinkin +kuningas Tarqvinius Vanhempi ja herra Condé vielä olivat tuoreessa +muistissa. + +Keskustelu oli tuottanut tuomareille vakaumuksen, että maaherra, +Oranian prinssi, olisi rajattoman kiitollinen Haagin tuomareille, jos +nämä auttaisivat häntä pitämään kurissa Hollannin seitsemää maakuntaa, +riistämällä hänen valtaansa uhkaavilta salahankkeilta kaikki +toteutumisen mahdollisuudet. + +Siinä oli kumoamaton peruste, ja ettei syytetylle jäisi pienintäkään +salavehkeilyn mahdollisuutta päätettiin yksimielisesti, että herra +Kornelius van Baerle oli tuomittava kuolemaan, syyllisenä +valtiopetokseen, koska oli yhdessä de Witt veljesten kanssa vihollisen +liittolaisena vehkeillyt Hollannin kansaa vastaan. + +Päätöksen yhteydessä mainittiin myöskin muotoseikka, että mainittu van +Baerle oli vietävä Buitenhofin vankilasta samannimisellä torilla +olevalle mestauslavalle, missä teloittajan oli iskeminen hänen kaulansa +poikki. + +Kun käsiteltävä asia oli ollut perin vakava laadultaan, oli neuvottelu +kestänyt puolen tuntia, ja tuon puolen tunnin aikana oli vanki jälleen +kuljetettu kammioonsa. + +Sinne tuli siis virkakirjuri lukemaan hänelle hänen tuomionsa. + +Mestari Gryphuksen oli luunmurrosta johtuva kuume pidättänyt vuoteessa. +Hän oli uskonut avaimensa eräälle ylimääräiselle palvelijalle, ja kun +tuo palvelija nyt toi kirjurin vangin luo, seurasi Rosa häntä, asettuen +nurkkaan oven taakse ja pitäen suunsa edessä nenäliinaa, +tukahduttaakseen huokauksensa ja nyyhkytyksensä. + +Kornelius kuuli tuomionsa pikemmin hämmästyen kuin alakuloisena. + +Lopetettuaan lukemisensa tiedusteli kirjuri, oliko hänellä vielä mitään +sanottavaa. + +-- Ei, toden totta, vastasi vanki. -- Mutta minun täytyy tunnustaa, +että kaikista kuolemansyistä vähimmin olisin tiennyt varoa tätä. + +Kuultuaan tuon vastauksen kirjuri lausui jäähyväiset tuollaisen hartaan +kunnioituksen valtaamana, jommoista hänen tapaisensa virkailijat aina +osottavat kuuluisille rikollisille. + +Hänen yrittäessään poistua lausui Kornelius: + +-- Vielä muuan seikka, -- suvaitsetteko sanoa, minä päivänä tuo on +määrätty tapahtuvaksi? + +-- Tänään, vastasi kirjuri, hiukan hämillään tuomitun +kylmäverisyydestä. + +Oven takaa kuului nyyhkytys. + +Kornelius koetti katsoa, ken siellä nyyhkytti, mutta Rosa oli sen +arvannut ja vetäytynyt nurkkaansa. + +-- Ja mihinkä aikaan? tiedusteli Kornelius edelleen. + +-- Puolenpäivän aikaan, herra. + +-- Tuhat tulimaista! huudahti Kornelius. -- Ellen erehdy, löi kello +kymmenen jo ainakin kaksikymmentä minuuttia sitten. Minun täytyy pitää +kiirettä. + +-- Niin, herra, päästäksenne sovintoon Jumalan kanssa, sanoi kirjuri, +kumartaen maahan saakka, -- ja te voitte antaa käskeä luoksenne minkä +papin tahdotte. + +Näin sanoen hän peräytyi huoneesta, ja virkaatekevä vanginvartija +seurasi häntä sulkeakseen oven. Mutta valkoinen vapiseva käsivarsi +laskeutui hänen ja raskaan oven väliin. + +Kornelius ei nähnyt muuta kuin valkoisilla pitseillä koristetun +kultapäähineen, jommoisia kauniit friisittäret tapasivat käyttää, ei +kuullut muuta kuin kuiskeen vanginvartijan korvan juurelta. Mutta +vanginvartija pani raskaat avaimensa valkoiseen käteen, joka oli +ojennettu häntä kohden, ja laskeuduttuaan muutamia astuimia alemmaksi +hän istuutui portaille, vartioiden niiden yläpäässä, kuten koira +alhaalla. + +Kultapäähine käännähti ja Kornelius näki nyt kauniin Rosan itkettyneet +kasvot ja kyyneltyneet siniset silmät. + +Tyttönen lähestyi Korneliusta kädet povelle puserrettuina. + +-- Oi herra, herra! lausui hän. + +Muuta ei hän saanut sanotuksi. + +-- Kaunis lapseni, lausui Kornelius liikutettuna, -- mitä haluatte +minulta? Minun täytyy tunnustaa että kykyni auttaa nyttemmin on varsin +vähäinen. + +-- Oi herra, tulen pyytämään teiltä armoa meille, lausui tyttö, +kohottaen kätensä puolittain Korneliusta kohden, puolittain kohden +taivasta. + +-- Elkää itkekö noin, Rosa, lausui vanki. -- Kyyneleenne järkyttävät +mieltäni paljoa kiihkeämmin kuin lähestyvä kuolemani. Tehän tiedätte, +että mitä viattomampi vanki on, sitä tyynemmin hän voi kuolla, ja hän +kuolee ilolla, kun saa kuolla marttyyrinä. Elkää itkekö enää, vaan +lausukaa minulle toivomuksenne, kaunis Rosani! + +Tyttö lankesi polvilleen. + +-- Antakaa anteeksi isälleni! lausui hän. + +-- Isällenne? kysyi Kornelius hämmästyneenä. + +-- Niin, hän on ollut niin kova teitä kohtaan. Mutta hän on luonnostaan +sellainen, hän on sellainen kaikille, eikä erityisesti teille. + +-- Hän on saanut rangaistuksensa, rakas Rosa! Tuo tapaturma oli +liiankin ankara rangaistus, ja minä annan hänelle kaikki anteeksi. + +-- Kiitän teitä! lausui Rosa. -- Ja nyt, sanokaa te vuorostanne, voinko +tehdä teille jonkun palveluksen? + +-- Voitte kyllä, rakas lapseni, vastasi Kornelius lempeästi hymyillen. +-- Te voitte pyyhkiä kyyneleet kauniista silmistänne. + +-- Mutta enkö voi tehdä mitään teidän hyväksenne... + +-- Sen, jolla on enää tunti elettävänä, pitäisi olla paha +aineellisuuden orja halutakseen vielä jotakin, rakas Rosa. + +-- Entä pappi, josta oli puhe? + +-- Olen palvellut Jumalaa kaiken ikäni. Olen kunnioittanut häntä +ihailemalla hänen kättensä tekoja, olen tyytynyt hänen tahtoonsa. +Jumalan täytyy olla suopea minua kohtaan. Siis en halua pappia. +Haluaisin vain Jumalan kunniaksi vielä saada erään tehtävän +suoritetuksi. Auttakaa minua, rakkaani, toteuttamaan tuo viimeinen +ajatukseni! + +-- Oi herra Kornelius, puhukaa, puhukaa! huusi tyttönen kyynelten +vallassa. + +-- Ojentakaa minulle kaunis kätösenne, lapseni, ja luvatkaa olla +nauramatta. + +-- Nauramatta! huudahti Rosa epätoivoisena, -- nauramatta -- tänä +hetkenä! Ettekö sitten ole luonut katsettakaan minuun, herra Kornelius! + +-- Olen katsellut teitä, Rosa, sekä ruumiillisilla silmilläni että +sieluni silmillä. En ole vielä koskaan nähnyt ihanampaa naista, en +puhtaampaa mieltä. Ja jos en enää katso teihin tämän hetken jälkeen, +niin suokaa se minulle anteeksi. Kun minun on eroaminen elämästä, +haluaisin tehdä sen sitä surematta. + +Rosa vavahti. Vangin puhuessa löi Buitenhofin tornikello yksitoista. + +Kornelius ymmärsi hänen ajatuksensa. + +-- Niin, Rosa, lausui hän, -- olette oikeassa, meidän täytyy kiiruhtaa. + +Ja hän veti kolme paperiin käärittyä sipulia esiin poveltaan, jonne oli +ne piilottanut, kun ei enää tarvinnut pelätä ruumiintarkastusta. + +-- Armas ystäväni, lausui hän, -- olen pitänyt hyvin paljon kukkasista. +Silloin en tietänyt että on olemassa muutakin, jota voi rakastaa. Oi, +elkää punehtuko, elkää kääntäkö kasvojanne minusta pois, Rosa, joskin +rohkenen puhua teille rakkaudesta. Tämä puheeni on vaaratonta; tuolla +alhaalla Buitenhofin torilla on olemassa säilä, joka on rankaiseva +rohkeuteni. Siis -- minä rakastin kukkia, ja luulen löytäneeni keinon +kasvattaa tuon suuren mustan tulpaanin, jota on luultu mahdottomaksi +kehittää ja josta Haarlemin puutarhayhdistys, kuten tiedätte, -- tai +kenties ette sitä tiedäkään --, on luvannut sadantuhannen floriinin +palkinnon. Nuo satatuhatta floriinia -- joita en suinkaan sure, sen +tietää Jumala, -- nuo satatuhatta floriinia minulla on tässä paperissa. +Ne ovat voitettavissa niillä kolmella sipulilla, jotka se sisältää, ja +jotka te voitte ottaa vastaan, sillä lahjoitan ne teille. + +-- Herra Kornelius! + +-- Voitte ottaa ne varsin hyvin, Rosa, ette tee vääryyttä kenellekään, +lapseni. Olen aivan yksin maailmassa, isäni ja äitini eivät enää elä, +ja minulla ei ole koskaan ollut veljiä eikä sisaria. En ole koskaan +rakastanut, ja jos joku on rakastanut minua, niin en ole siitä tiennyt. +Näettehän kyllä, kuinka yksinäinen ihminen olen, jo siitäkin, ettei +tänä hetkenä ole luonani minua auttamassa ja lohduttamassa ketään muita +kuin te. + +-- Mutta herra, satatuhatta floriinia... + +-- Puhukaamme vakavasti asiasta, rakas lapseni, sanoi Kornelius. -- +Tuollainen kaunis tyttö ja satatuhatta floriinia myötäjäisiä, -- sillä +te saatte kyllä nuo satatuhatta floriinia, olen varma, sipuleistani. +Saatte siis nuo rahat, rakas Rosa, ja kiitokseksi pyydän vain että +lupaatte valita mieheksenne nuoren kelpo miehen, jota te rakastatte ja +joka rakastaa teitä yhtä hartaasti kuin minä rakastin kukkiani. Elkää +keskeyttäkö minua, Rosa, sillä minulla on enää vain muutama minuutti +jäljellä. + +Tyttö parka oli tukehtua nyyhkytyksiinsä. + +Kornelius otti häntä kädestä. + +-- Kuunnelkaa minua, jatkoi hän. -- Näin teidän on menetteleminen: Te +otatte multaa Dordrechtissa olevan taloni puutarhasta. Pyytäkää +puutarhuriltani Butruysheimiltä multaa sarasta n:o 6. Te istutatte +sitten nuo kolme sipulia syvään laatikkoon ja ne kukkivat ensi +toukokuussa. Kun näette kukkimisajan lähestyvän, vartioikaa niitä +öisin, ettei tuuli saa niitä vahingoittaa, suojatkaa niitä päivisin +auringon paahteelta. Niiden kukka on oleva musta, olen varma +siitä. Silloin ilmoitatte asiasta Haarlemin puutarhayhdistyksen +puheenjohtajalle. Hän antaa palkintolautakunnalle toimeksi tutkia kukan +väriä, ja teille maksetaan satatuhatta floriinia. + +Rosa huokasi tuskallisesti. + +-- Nyt, jatkoi Kornelius pyyhkäisten silmäripseistään kyyneleen, joka +oli pikemmin omistettu tuolle ihmekukalle, jota hän ei saanut nähdä, +kuin elämälle, josta hänen oli luopuminen, -- nyt ei minulla enää ole +muuta toivomusta kuin se, että annatte tuolle tulpaanille nimen _Rosa +Barlaensis_, niin että se muistuttaa samalla teidän ja minun +nimeäni. Mutta kun te tietysti ette osaa latinaa, niin voisitte +helposti unohtaa tuon sanan. Koettakaa siis toimittaa minulle paperia +ja kynä, että voin kirjoittaa sen teille. + +Itkuun tyrskähtäen ojensi Rosa hänelle nahkakantisen kirjan, jossa oli +nimimerkkinä kirjaimet C.W. + +-- Mikä kirja tämä on? kysyi vanki. + +-- Oi herra, vastasi Rosa, -- se on kummi parkanne raamattu. Se soi +hänelle voimaa kestää kidutuksen ja kuulla kalpenematta tuomionsa. +Löysin sen tästä huoneesta hänen marttyyrikuolemansa jälkeen, ja olen +säilyttänyt sitä pyhänä muistona. Otin sen nyt mukaani tänne, sillä +minusta tuo kirja tuntui omistavan taivaallista voimaa. Teille on +Jumala välittömästi suonut tuota samaa voimaa. Kiitos olkoon hänelle! +Kirjoittakaa tähän kirjaan se, mitä haluatte kirjoittaa, herra +Kornelius, ja vaikka kovaksi onneksi en osaa lukea, on tahtonne tuleva +täytetyksi. + +Kornelius otti raamatun ja suuteli sitä kunnioittavasti. + +-- Mutta millä minä kirjoitan? kysyi hän. + +-- Raamatussa on kynä, sanoi Rosa. -- Se oli siinä, ja olen sen +säilyttänyt. + +Tuon kynän oli Jan de Witt ojentanut veljelleen, Ja se oli jäänyt +kirjan sisään. + +Kornelius otti kynän ja kirjoitti sen toiselle lehelle -- sillä, kuten +muistettaneen, oli ensi lehti reväisty pois, -- kuoleman läheisyydestä +huolimatta yhtä vakavalla kädellä kuin hänen kumminsakin oli +kirjoittanut, seuraavat sanat: + + »23 p. elokuuta 1672, viatonna tuomittuna kuolemaan mestauslavalla + ja ollen valmis jättämään sieluni Jumalan haltuun, luovutan Rosa + Gryphukselle ainoan omaisuuden, mikä minulle on jäänyt muun + varallisuuteni jouduttua valtion omaksi. Luovutan Rosa Gryphukselle + kolme sipulia, joista varman vakuutukseni mukaan ensi toukokuussa + on kehkeytyvä suuri musta tulpaani, jommoisesta Haarlemin + puutarhayhdistys on luvannut sadantuhannen floriinin palkinnon. + Luovutan hänelle ainoana perillisenäni nuo satatuhatta floriinia, + asettaen ehdoksi ainoastaan sen, että hänen on valittava + puolisokseen noin minun ikäiseni mies, joka häntä rakastaa ja + jota hänkin rakastaa, ja että hän antaa uudelle suurelle mustalle + tulpaanilajille nimen _Rosa Barlaensis_, siis nimen, joka + on muovaeltu hänen ja minun nimestäni yhteisesti. Suokoon Jumala + minulle armonsa ja hänelle terveyttä! + + Kornelius van Baerle.» + +Ojentaen raamatun Rosalle lausui Kornelius: + +-- Lukekaa, mitä olen kirjoittanut! + +-- Oi herra, vastasi tyttö, -- johan sanoin etten osaa lukea. + +Silloin luki Kornelius ääneen tekemänsä testamentin. + +Lapsi raukan nyyhkytykset kävivät yhä kiihkeämmiksi. + +-- Suostutteko ehtoihini? kysyi vanki surumielisesti hymyillen ja +suudellen kauniin friisittären vapisevia sormia. + +-- Oi, en tiedä, herra, sopersi tyttö. + +-- Ette tiedä, -- miksikä niin? + +-- Siinä on ehto, jota en voi täyttää. + +-- Mikä sitten? Luulin laatineeni ehdot välipuheemme mukaisiksi. + +-- Te annatte minulle nuo satatuhatta floriinia myötäjäisiksi? + +-- Niin kyllä. + +-- Ja minun pitäisi mennä naimisiin miehen kanssa, jota rakastan? + +-- Tietysti. + +-- Sitten en voi ottaa vastaan noita rahoja. En ole koskaan rakastava +ketään, enkä mene koskaan naimisiin. + +Saatuaan nuo sanat vaivoin lausutuksi Rosa vaipui polvilleen, tuskasta +puoleksi tajutonna. + +Kauhistuneena nähdessään hänet niin kalpeana ja elotonna yritti +Kornelius ottaa hänet syliinsä, mutta silloin kuului porraskäytävästä +raskaita askeleita ja muita kammottavia ääniä, joihin yhtyi koiran +haukunta. + +-- Teitä tullaan noutamaan! huudahti Rosa käsiään väännellen. -- +Jumalani! Jumalani! Eikö teillä ole enää mitään minulle sanottavaa? + +Ja hän vaipui polvilleen ja painoi kasvot käsiinsä, tukehtumaisillaan +kyyneliin ja nyyhkytyksiin. + +-- Pyydän teitä rakkaudesta minuun huolellisesti säilyttämään noita +kolmea sipulia ja hoitamaan niitä antamieni määräysten mukaisesti. +Jääkää hyvästi, Rosa! + +-- Kyllä ... voi herra! sopersi tyttönen päätään kohottamatta. -- Teen +kaikki mitä olette käskenyt. Mutta naimisiin en voi mennä, sillä se ... +se on aivan mahdotonta, vannon sen! + +Ja hän kätki vavahtelevalle povellensa Korneliuksen antaman kalliin +aarteen. + +Melu, jonka Kornelius ja Rosa olivat kuulleet, johtui siitä, että +virkakirjuri saapui noutamaan tuomittua, seurassaan teloittaja ja +sotamiehiä, joiden piti muodostaa vartiojoukko mestauslavan ympärille, +sekä linnan palvelusväkeen kuuluvia uteliaita katselijoita. + +Osottamatta heikkoutta tai kerskailevaa rohkeutta otti Kornelius heidät +vastaan pikemmin ystävinä kuin vihollisina ja tyytyi ilman muuta +noudattamaan toimituksen täytäntöönpanoa varten annettuja määräyksiä. + +Luodessaan silmäyksen pienestä ristikkoakkunasta torille hän näki +mestauslavan ja parinkymmenen askeleen päässä siitä hirsipuun, josta de +Witt veljesten häväistyt maalliset jäännökset oli poistettu maaherran +käskystä. + +Lähtiessään huoneesta seuratakseen sotamiehiä Kornelius halusi vielä +kerran katsoa Rosan enkelinsilmiin, mutta hän näki sotamiesten +miekkojen ja keihäiden välitse vain puupenkin vieressä maassa makaavan +ruumiin ja värittömät kasvot, puolittain pitkien kiharoiden peitossa. + +Mutta mennessään tiedottomaksi oli Rosa totellakseen ystäväänsä +laskenut kätensä samettiliivilleen, ja tajutonnakin suojeli hän yhä +vielä vaistomaisesti Korneliuksen hänelle uskomaa aarretta. + +Ja lähtiessään vankikammiosta näki Kornelius Rosan koukistuneiden +sormien lomitse tuon keltaisen raamatunlehden, johon Kornelius de Witt +oli niin suurella vaivalla ja tuskalla piirtänyt muutamia rivejä, jotka +ehdottomasti olisivat pelastaneet niin ihmisen kuin tulpaaninkin, jos +Kornelius vain olisi lukenut ne. + + + + +XII. + +MESTAUS. + + +Korneliuksen tarvitsi kulkea tuskin kolmeasataa askeltakaan tullakseen +vankilasta mestauslavalle. + +Portaitten juurella odottava koira silmäili häntä levollisesti hänen +kulkiessaan ohitse, ja hän oli näkevinään sen silmissä lempeän ilmeen, +joka melkein vivahti säälille. + +Kenties tunsi koira tuomitut ja puri ainoastaan niitä, jotka pääsivät +vapaiksi. + +Voi ymmärtää, että mitä lyhyempi matka vankilan ovelta mestauslavalle +oli, sitä tiheämpänä joukkona reunustivat sitä uteliaat katselijat. + +Ne olivat katselijoita, joiden kostonhimoa kolme päivää aikaisemmin +vuodatettu veri ei ollut tyydyttänyt, vaan jotka nyt himoitsivat uutta +uhria. + +Tuskin oli Kornelius tullut näkyviin, kun ilmoille kohosi kaamea +ulvonta, joka levisi yli torin ja siihen päättyviä, ihmistulvan +täyttämiä katuja pitkin. + +Mestauslava oli kuin neljän tai viiden virran huuhtelema saari. + +Huutojen, ulvonnan ja uhkausten keskellä käyskenteli Kornelius +tykkänään omaan itseensä vaipuneena. + +Mitä ajatteli tuo oikeamielinen mies, mennessään nyt kuolemaan? + +Hän ei ajatellut vihollisiaan, ei tuomareitaan, ei teloittajiaan. + +Hän ajatteli kaikkia noita kauniita tulpaaneja, Ceylonissa, Bengaalissa +ja muualla kasvavia, joita saisi katsella taivaan korkeudesta, +istuessaan kaikkein viatonten kanssa Jumalan oikealla puolella ja +silmäillen säälivästi tätä maailmaa, jossa herrat Jan ja Kornelius de +Witt oli surmattu siksi, että olivat liiaksi ajatelleet politiikkaa, ja +jossa ryhdyttiin surmaamaan herra Kornelius van Baerlea siksi että hän +oli liiaksi ajatellut tulpaaneja. + +-- Miekan isku vain, ajatteli tuo filosofi, -- ja kaunis unelma on +alkava. + +Se vain oli tietymätöntä, täytyisikö hänen ehkä, kuten herra de +Chalais'n, herra de Thoun ja muiden taitamattomasti mestattujen +henkilöiden, kestää yhden iskun asemesta useampia. + +Mutta siitä huolimatta nousi van Baerle tyynenä mestauslavan portaita +ylös. + +Hän nousi mestauslavalle ylpeänä siitä, että oli tuon kuuluisan Jan de +Wittin ystävä, ylevän Kornelius de Wittin kummipoika, joskin +roistoväki, joka nyt oli kokoontunut häntä katsomaan, oli paloitellut +ja paistanut heidät kolme päivää sitten. + +Hän polvistui, lausui rukouksensa ja havaitsi hartaalla ilolla, että +jos laskiessaan päänsä mestauslavalle piti silmänsä auki, voi vielä +viime hetkenään nähdä Buitenhofin ristikkoakkunan. + +Ja hetki tuli, jolloin hänen oli tehtävä tuo kammottava liike. +Kornelius laski leukansa kostealle ja kylmälle pölkylle. Mutta vastoin +tahtoaan hän sulki silmänsä, kestääkseen rohkeammin tuikean iskun, joka +oli tekevä lopun hänen elämästään. + +Välkähdys heijastui mestauslavalle: teloittaja oli kohottanut +miekkansa. + +Van Baerle lausui jäähyväiset suurelle mustalle tulpaanille, varmana +saavansa herätessään lausua hyvää huomenta Jumalalle maailmassa, jossa +vallitsi toisenlainen valo, toisenlaiset värit. + +Kolmeen kertaan hän tunsi ilmanhengen alaspäin suhahtavasta miekasta +värisevällä kaulallaan. + +Mutta -- oi ihmettä! + +Hän ei tuntenut tuskaa, ei iskuakaan. + +Hänelle ei ollut auennut mikään uusi värien maailma. + +Äkkiä tunsi van Baerle jonkun tarttuvan varovasti hänen käsiinsä, ja +pian hän huomasi seisovansa jalkojensa varassa, joskin hieman +horjuvana. + +Hän avasi silmänsä. + +Joku luki hänen rinnallaan jotakin suurelta, punaisella vahasinetillä +varustetulta pergamenttilevyltä. + +Ja entinen aurinko, keltaisena ja kalpeana kuten hollantilaisen +auringon olla tulee, paistoi taivaalla, entinen ristikkoakkuna silmäili +häntä Buitenhofin vankilasta, ja torilla seisoi sama roistoväki kuin +ennenkin, mutta ei enää ulvovana, vaan ihmeissään. + +Van Baerle koetti parhaansa mukaan katsella ja kuunnella, ja lopuksi +hän käsitti kaikki. + +Hänen ylhäisyytensä Oranian prinssi Vilhelm, joka nähtävästi pelkäsi +että ne seitsemäntoista naulaa verta, jotka van Baerlellä likimmittäin +oli ruumiissaan, voisivat painaa liiaksi taivaallisen oikeuden +vaa'assa, oli suvainnut ottaa huomioon hänen luonteensa sekä hänen +viattomuuttaan todistavat asianhaarat ja vapauttanut hänet +kuolemanrangaistuksesta. Sentähden miekka, joka oli luonut tuon +uhkaavan välkkeen mestauslavalle, vain oli kiertänyt kolmeen kertaan +hänen päätänsä, kuten Tuonelan lintu Turnuksen päätä, mutta +ei ollut iskenyt hänen kaulaansa, vaan jättänyt niskanikamat +vahingoittumattomiksi. Siksi ei hän ollut tuntenut mitään tuskaa eikä +miekaniskua kaulassaan. Sentähden hymyili aurinko hänelle yhä edelleen +tuolta tosin sangen vaalealta, mutta sentään aika miellyttävältä +taivaanlaelta. + +Kornelius, joka oli toivonut näkevänsä Jumalan ja kaiken maailman +tulpaanitarhat, tunsi tosin hiukan pettymystä, mutta lohduttautui pian +liikutellessaan jonkunmoisella mielihyvällä tuon ruumiinosan joustimia, +jota me nimitämme kaulaksi. + +Sitä paitsi Kornelius toivoi, että armahdus oli täydellinen ja että +hänet päästettäisiin vapauteen ja kukkastarhojensa luo Dordrechtiin. + +Mutta Kornelius erehtyi, -- käyttääksemme rouva de Sévignén +sanontatapaa. Kirjelmässä oli jälkikirjoitus, joka sisälsi kirjelmän +tärkeimmän kohdan. + +Tuossa jälkikirjoituksessa Vilhelm, Hollannin yleismaaherra, tuomitsi +Kornelius van Baerlen elinkautiseen vankeuteen. + +Kornelius ei ollut kyllin syyllinen kuollakseen, mutta hän oli liiaksi +syyllinen elääkseen vapaana. + +Kornelius kuuli tuon jälkikirjoituksen, ja voitettuaan harmin, jonka se +ensi aluksi hänen mielessään herätti, hän ajatteli: + +-- No, ei kaikki silti ole hukassa. Elinkautisella vankeudella on +sentään hyvätkin puolensa. Siellä odottaa minua Rosa ja mustan +tulpaanin kolme sipulia. + +Mutta Kornelius unohti, että seitsemässä maakunnassa voi olla seitsemän +vankilaa, yksi kutakin kohden, ja että vangin leipä on halvempaa +muualla kuin Haagissa, joka on pääkaupunki. + +Hänen ylhäisyytensä Vilhelm, jolla nähtävästi ei ollut varaa elättää +van Baerleä Haagissa, lähetti hänet elinkautiseen vankeuteen +Loewesteinin linnaan, joka oli varsin lähellä Dordrechtiä, mutta +valitettavasti myöskin varsin kaukana siitä. + +Loewestein sijaitsee nimittäin maantieteen mukaan Waalin ja Maasin +muodostaman saaren nenässä, vastapäätä Gorkumia. + +Van Baerle tunsi kyllin tarkoin maansa historian tietääkseen että +kuuluisa Grotius oli Barneveldin kuoltua ollut vankina tuossa linnassa, +ja että säädyt olivat olleet kyllin jalomielisiä myöntääkseen tämän +kuuluisan kirjailijan ja runoilijan, lakimiehen, historioitsijan ja +jumaluusoppineen ravintoa varten kaksikymmentäneljä äyriä päivää +kohden. + +-- Minulle, joka en pienimmässäkään määrin vedä vertoja Grotiukselle, +mietiskeli van Baerle, -- annettaneen tuskin kahtatoistakaan äyriä, ja +niillä tulen viettämään perin kurjaa elämää, -- mutta pysynhän sentään +hengissä. + +Mutta äkkiä hänelle tuli mieleen kammottava ajatus. + +-- Oi, huudahti hän, -- tuo tienoo on perin kosteata ja sumuista, ja +maanlaatu ei ole lainkaan sopivaa tulpaaneilleni! + +-- Ja Rosa, Rosa ei ole oleva Loewesteinissä, mumisi hän, antaen päänsä +vaipua kohden rintaa, tuon pään, joka juuri oli pelastunut vaipumasta +vielä alemmaksi. + + + + +XIII. + +MITKÄ TUNTEET SILLAIKAA TÄYTTIVÄT ERÄÄN KATSOJAN MIELEN. + + +Korneliuksen seistessä ajatuksiinsa vaipuneena, vaunut lähestyivät +mestauslavaa. + +Ne olivat aiotut vangille. Häntä kehotettiin niihin nousemaan, ja hän +totteli. + +Hänen viimeinen katseensa suuntautui kohden Buitenhofin vankilaa. Hän +toivoi näkevänsä akkunassa Rosan rauhoittuneet kasvot, mutta vaunujen +eteen oli valjastettu oivat hevoset, ja nämä kuljettivat van Baerlen +nopeasti pois keskeltä tuota kansanjoukkoa, joka ylistyshuudoin +kunnioitti ylevää maaherraa, omistaen vielä muutaman häväistyssanan de +Witt veljeksille ja kuolemasta pelastuneelle kummipojalle. + +-- Olipa oivallista, tuumiskelivat katselijat, -- että kiiruhdimme +rankaisemaan tuota Jan petturia ja Kornelius konnaa. Muutoin olisi +hänen ylhäisyytensä säälistä riistänyt heidätkin meidän käsistämme, +kuten tämän! + +Katselijoiden joukossa, jotka van Baerlen mestaus ali houkutellut +Buitenhofin torille ja jotka hiukan pahoittelivat asiain odottamatonta +käännettä, oli varmaankin kaikkein pahastunein muuan siistipukuinen +porvari, joka oli aamulla käyttänyt jalkojaan ja käsiään niin +taitavasti, että hänet erotti mestauslavasta ainoastaan sitä ympäröivä +vartiojoukko. + +Moni oli osottanut kiihkeätä halua nähdä rikollisen Korneliuksen +kavalan veren vuotavan; mutta ei kukaan ollut ilmaissut tuota koleata +mielihaluansa sellaisella hillittömällä katkeruudella kuin mainittu +porvari. + +Kaikkein kiihtyneimmät olivat saapuneet päivänkoitteessa Buitenhofin +torille, hankkiakseen itselleen mahdollisimman hyvän paikan. Mutta +vieden voiton näistäkin oli tuo porvari viettänyt yönsä vankilan +edustalla, ja sieltä käsin oli hänen onnistunut hyvin sanoin ja iskuin +raivata itselleen tietä, niin että oli päässyt ensi riviin. + +Ja kun teloittaja toi vangin mestauslavalle, oli tuo porvari, seisten +paremmin nähdäkseen ja näkyäkseen kaivon vieressä olevalla +rajapyykillä, tehnyt teloittajaa kohden liikkeen, joka merkitsi: + +-- Te pysytte sanassanne, eikö niin? + +Ja tähän liikkeeseen oli teloittaja vastannut toisella, joka merkitsi: + +-- Voitte olla aivan levollinen. + +Ken oli sitten tuo porvari, joka näytti olevan niin tuttava teloittajan +kanssa, ja mikä oli noiden liikkeiden tarkoitus? + +Asia on varsin helppo ymmärtää. Tuo porvari oli tietysti herra Isak +Boxtel, joka Korneliuksen vangitsemisen jälkeen oli tullut Haagiin, +pyrkiäkseen saamaan haltuunsa nuo kolme mustan tulpaanin sipulia. + +Boxtel oli ensiksi tehnyt yrityksiä toteuttaakseen tuumansa Gryphuksen +avulla, mutta tämä oli uskollinen, epäluuloinen ja pureva kuin +verikoira. Hän käsitti Boxtelin vihan takaperoisesti, luullen häntä +vangin hartaaksi ystäväksi, joka turhanpäiväisillä verukkeilla pyrki +hankkimaan vangille tilaisuuden paeta vankilasta. + +Kun siis Boxtel ensi kerran ehdotti Gryphukselle, että tämä toimittaisi +hänelle sipulit, jotka vangin täytyi säilyttää joko povellaan tai +jossakin kammionsa sopukassa, vastasi Gryphus ajamalla hänet ulos ja +usuttamalla vahtikoiran hänen kimppuunsa. + +Koiran hampaisiin jäänyt housunpala ei ollut lannistanut Boxtelin +rohkeutta. Hän palasi jälleen, mutta tällä kertaa oli Gryphus vuoteen +omana, kuumeessa ja käsivarsi taittuneena. Hän ei siis ollut edes +ottanut vastaan asiamiestä, mutta tämä oli nyt kääntynyt Rosan puoleen, +tarjoten hänelle korvaukseksi noista kolmesta sipulista päähineen +puhtaasta kullasta. Vastaukseksi jalo tyttönen, vaikkei tiennytkään +kuinka arvokkaita nuo esineet olivat, joiden varastamisesta hänelle +tarjottiin niin hyvä hinta, kehotti kiusaajaa kääntymään teloittajan +puoleen, tämä kun oli tuomittujen viimeinen perillinen. + +Tuo kehotus sai erään tuuman hereille Boxtelin mielessä. + +Sillä välin oli tuomio langennut, -- nopea, ratkaiseva tuomio. Isak ei +ehtinyt lahjoa ketään. Hän päätti noudattaa Rosan neuvoa ja meni +teloittajan puheille. + +Isak oli varma, että Kornelius kuolisi tulpaanit sydämellään. + +Boxtel ei tiennyt ottaa lukuun kahta seikkaa, nimittäin: + +Rosaa eli rakkautta; + +Vilhelmiä eli armahtavaisuutta. + +Ellei Rosaa eikä Vilhelmiä olisi ollut olemassa, olisivat Boxtelin +laskut olleet oikeat. + +Ilman Vilhelmiä olisi Kornelius kuollut. + +Ilman Rosaa olisi Kornelius kuollut tulpaanit sydämellään. + +Herra Boxtel meni siis teloittajan puheille, esiintyi tuomitun hyvänä +ystävänä ja tarjosi tulevan vainajan omaisuudesta, kulta- ja +hopeakoruja lukuunottamatta, jotka jätti teloittajalle, hieman tuhlaten +kokonaista sata floriinia. + +Mutta mitä merkitsi sata floriinia sille, joka oli melkein varma +voivansa tällä hinnalla ostaa Haarlemin puutarhayhdistyksen palkinnon? + +Se oli laina, joka tuotti korkoa tuhannen yhdeltä, ja sellaista rahain +sijoittamista ei käy moittiminen. + +Teloittajan puolestaan ei tarvinnut tehdä juuri mitään voittaakseen nuo +sata floriinia. Hänen piti vain toimituksen päätyttyä päästää Boxtel +palvelijoineen mestauslavalle, ottamaan huostaansa ystävänsä maalliset +jäännökset. + +Oli muuten varsin tavallista, että jonkun johtomiehen kärsittyä +kuolemanrangaistuksen Buitenhofin torilla, hänen opetuslapsensa +menettelivät tähän tapaan. + +Tuollaisella intoilijalla kuin Kornelius voi varsin hyvin olla ystävänä +toinen intoilija, joka maksoi sata floriinia hänen ruumiistaan. + +Niinpä suostuikin teloittaja hänen pyyntöönsä ja asetti vain sen ehdon, +että saisi maksun etukäteen. + +Boxtelin voi käydä kuten niiden, jotka menevät markkinanäytelmää +katsomaan. Hän voi katua kauppojaan ja jälkeenpäin kieltäytyä +maksamasta. + +Boxtel maksoi etukäteen ja jäi odottamaan tapahtumain kehitystä. + +Sanomattakin ymmärtää, että Boxtel oli kiihtynyt, että hän piti +silmällä vahteja, kirjureita, teloittajia, van Baerlen jokaista +liikettä. Kuinkahan tämä asettaisi kaulansa mestauspölkylle, millä +tavoin suistuisi hän maahan, ja eikö hän suistuessaan murskaisi allensa +noita kallisarvoisia sipuleita? Oliko hän edes pannut ne kultarasiaan, +kulta kun olisi kovinta kaikista metalleista? + +Emme edes pyrikään kuvaamaan vaikutusta, jonka tähän ylevään sieluun +teki mestaustoimituksen keskeytys. Miksi tuhlasi mestaaja tuolla tavoin +aikaansa, välkyttelemällä miekkaansa Korneliuksen pään päällä, sen +sijaan että olisi sillä katkaissut hänen kaulansa? Mutta kun hän sitten +näki kirjurin tarttuvan tuomitun käteen ja kohottavan hänet pystyyn +sekä vetävän taskustaan esiin pergamenttilevyn, -- kuuli maaherran +armahduskirjeen luettavan julki, -- silloin ei Boxtel enää ollut +ihminen. Hänen silmissään, huudossaan, liikkeissään kuvastui tiikerin, +hyeenan tai käärmeen raivo. Jos hän olisi voinut saavuttaa van Baerlen, +olisi hän käynyt hänen kimppuunsa ja surmannut hänet. + +Nyt jäisi siis Kornelius henkiin ja menisi Loewesteiniin. Hän veisi +sipulinsa vankilaansa, ja kenties hän löytäisi siellä puutarhan, jossa +saisi mustan tulpaanin kukkaan. + +On mielen järkytyksiä, joita kirjailija paran kynä ei pysty +kuvaamaan, vaan joihin nähden hänen täytyy turvautua lukijan omaan +mielikuvitukseen, tyytyen esittämään vain niihin liittyvät ulkonaiset +tapahtumat. + +Boxtel vaipui tiedotonna rajapyykiltään muutamien oranialaisten syliin, +jotka olivat tyytymättömiä kuten hänkin tapahtumain kulkuun. Mutta +luullen herra Isakin huutojen aiheutuvan ilosta, he antoivat hänen +maistaa nyrkiniskuja sellaisia, ettei Kanaalin toisella puolellakaan +olisi ollut parempia saatavissa. + +Mutta mitä merkitsivät nyrkiniskut sen tuskan rinnalla, mikä raateli +Boxtelin sydäntä! + +Hän yritti lähteä juoksemaan vaunujen jälkeen, jotka veivät pois +Korneliuksen sipuleineen. Mutta innoissaan ei hän huomannut muuatta +katukiveä, vaan kompastui, kadotti tasapainonsa ja pyöri kymmenen +askelta eteenpäin. Kun hänen vihdoin onnistui nousta pystyyn +rusikoituna ja tukehtumaisillaan, oli Haagin lokainen roskaväki +kulkenut tietänsä hänen selkänsä ylitse. + +Vaatteet rikkinäisinä, selkä kirvelevänä ja kädet naarmuilla sai Boxtel +nyt mietiskellä kovaa kohtaloansa. + +Luulisi hänen jo saaneen kyllänsä ja väsyneen taistelemasta sitä +vastaan. + +Mutta niin ei kumminkaan ollut. + +Jaloilleen päästyään Boxtel raastoi tukkaansa parhaansa mukaan ja +heitti töyhdöt uhriksi tuolle hurjalle ja säälimättömälle +jumalattarelle, jolla on nimenä Kateus. + +Epäilemättä iloitsi jumalatar tuosta antimesta, sillä mytologia kertoo +hänellä muutoin olevan päänkoristeena ainoastaan käärmeitä. + + + + +XIV. + +DORDRECHTIN KYYHKYSET. + + +Kornelius van Baerlelle oli tietysti suuri kunnia jo sekin, että hänet +määrättiin samaan vankilaan, missä oppinut Grotius oli asustanut. + +Mutta vankilaan tultuaan odotti häntä siellä vieläkin suurempi kunnia. +Huone, mihin Barneveldin kuuluisa ystävä oli ollut suljettuna, oli +vapaana tulpaaninviljelijä van Baerlen saapuessa Oranian prinssin +armahtamana Loewesteinin linnaan. + +Tuo huone oli ollut linnanväen kesken huonossa maineessa siitä saakka +kuin Grotiuksen oli onnistunut kekseliään vaimonsa avulla paeta sieltä +kirja-arkussa, jota ei ollut muistettu tutkia. + +Van Baerlestä tuntui hyvältä enteeltä tuo, että hän sai juuri tämän +huoneen; hänen mielestään ei olisi pitänyt panna uutta kyyhkystä +häkkiin, josta edellinen oli niin helposti lentänyt tiehensä. + +Tuo vankikammio on historiallinen huone. Emme siis hukkaa aikaamme +kuvaamalla sen yksityiskohtia. Lukuunottamatta sitä, että siihen +liittyi rouva Grotiukselle laadittu sivukammio, se oli samanlainen +vankihuone kuin toisetkin, kenties hiukan korkeampi vain. Sitä paitsi +oli ristikkoakkunasta mitä ihanin näköala. + +Muutoin ei kertomuksemme tarkoituksena olekaan kuvata niin ja niin +monta huonetta sisustuksineen. Van Baerlelle merkitsi elämä muutakin +kuin hengittämistä. Vanki parka rakasti paljoa enemmän kuin +hengitysneuvojaan kahta esinettä, jotka ainoastaan ajatus, tuo nopea +matkailija, tästä lähtien voi toimittaa hänen ihailtaviksensa. + +Kukka ja nainen, -- niin toinen kuin toinenkin oli häneltä ainaiseksi +hukassa! + +Onneksi erehtyi kunnon van Baerle näin ajatellessaan! Jumala, joka +hänen vaeltaessaan mestauslavalle oli silmäillyt häntä isän hymyilevin +katsein, Jumala oli varannut hänelle vankilassa, herra Grotiuksen +huoneessa, ihmeellisempiä elämänvaiheita kuin mikään tulpaaninviljelijä +konsanaan on kokenut. + +Kun hän eräänä aamuna seisoi akkunansa ääressä nauttien Waalista +kohoavasta raittiista ilmasta sekä ihaillen synnyinkaupunkinsa +Dordrechtin tuulimyllyjä, jotka näkyivät kaukaa savupiippumetsän takaa, +havaitsi hän kuinka samasta suunnasta lähestyi parvi kyyhkysiä, jotka +vilusta väristen laskeutuivat päivänpaisteeseen Loewesteinin suipoille +harjoille. + +-- Nämä kyyhkyset, mietiskeli van Baerle, -- tulevat Dordrechtista, ja +siis voivat ne myöskin palata sinne. Jos joku kiinnittäisi sanasen +niiden siipeen, niin hänen voisi onnistua lähettää itsestään tietoja +Dordrechtiin, missä häntä surraan. + +Vaivuttuaan sitten hetkeksi haaveisiin van Baerle lisäsi: + +-- Tämä »joku» olen minä! + +Ajasta ei ole puutetta, kun on kahdenkymmenenkahdeksan vuoden vanha +ja on tuomittu elinkautiseen vankeuteen eli siis viettämään +kaksikymmentäkaksi tai kaksikymmentäkolme tuhatta päivää vankilassa. + +Ajatellen kolmea sipuliaan -- sillä tuo ajatus sykähteli aina syvinnä +hänen mielessään, kuten sydän syvinnä povessa, -- van Baerle valmisteli +kyyhkysille ansan. Hän houkutteli noita siivekkäitä olentoja kaikilla +herkkupaloilla, joita hänen keittiönsä tarjosi, -- kahdeksastatoista +äyristä päivää kohden, -- ja ponnisteltuaan turhaan kuukauden ajan, hän +lopuksi sai ansaan naaraskyyhkysen. + +Hän käytti nyt kaksi kuukautta pyydystääkseen uroskyyhkysen. Sitten hän +sulki ne yhteen, ja alussa vuotta 1673 hän munia saatuaan päästi +naaraan vapaaksi, ja tämä läksi, uskoen munat uroskyyhkysen +haudottaviksi, ilomielin lentämään kohden Dordrechtia, kirjelippu +siiven alla. + +Illalla se palasi. + +Kirje oli yhä paikoillaan. + +Tämä uudistui joka päivä kahden viikon aikana, tuottaen ensiksi van +Baerlelle pettymystä ja saattaen hänet lopuksi epätoivon valtaan. + +Kuudentenatoista päivänä kyyhkynen vihdoinkin palasi ilman kirjettä. + +Van Baerle oli osottanut kirjeen hoitajattarelleen, vanhalle +friisittärelle, rukoillen sitä armeliasta ihmistä, joka sen löytäisi, +toimittamaan sen hänelle mahdollisimman varmasti ja nopeasti. + +Tässä hoitajattarelle osotetussa kirjeessä oli ollut pieni lippu +Rosalle. + +Jumala, joka henkäyksellään kuljettaa orvokin siemenen ylös +kivimuureille ja suo sadetta, joka sen kasvattaa, Jumala huolehti +siitä, että van Baerlen hoitajatar sai tämän kirjeen. + +Se tapahtui tällä tavoin: + +Lähtiessään Dordrechtista Haagiin ja Haagista Gorkumiin, herra Isak +Boxtel oli jättänyt oman onnensa nojaan sekä talonsa että palvelijansa, +sekä näkötorninsa kaukoputkineen että myöskin kyyhkysensä. + +Palkatta jäänyt palvelija käytti ensin vähäiset säästövaransa ja ryhtyi +sitten syömään kyyhkysiä. + +Tämän johdosta kyyhkyset muuttivat Isak Boxtelin katolta Kornelius van +Baerlen katolle. + +Van Baerlen hoitajatar oli hyväsydäminen olento, jonka täytyi saada +rakastaa jotakin. Hän otti suojaansa kyyhkyset, jotka olivat +turvautuneet hänen vieraanvaraisuuteensa, ja kun Isakin palvelija tuli +noutamaan niistä viimeiset kaksitoista tai viisitoista, syödäkseen ne, +kuten oli syönyt edelliset kaksitoista tai viisitoista, tarjoutui hän +ostamaan ne kuudesta äyristä kappaleen. + +Hinta oli puolta suurempi tavallista, ja palvelija suostui ilolla +ehdotukseen. + +Hoitajatar oli siis kyyhkysten laillinen omistaja. + +Nuo kyyhkyset olivat toisten seurassa tehneet retkeilyjä Haagiin, +Loewesteiniin, Rotterdamiin, epäilemättä haluten toisenlaisia jyviä, +toisenmakuisia hampunsiemeniä. + +Sattuma tai pikemmin Jumala, Jumala, jonka johdatuksen me puolestamme +haluamme nähdä joka asiassa, Jumala oli sallinut van Baerlen saada +juuri yhden näistä kyyhkysistä ansaansa. + +Jos ei siis kateellinen Boxtel olisi lähtenyt vihollisensa jälkeen +Dordrechtista Haagiin ja sieltä Gorkumiin -- tai Loewesteiniin, jos +niin halutaan, sillä noita paikkakuntia erottaa ainoastaan Waalin ja +Maasin yhtyneet vedet, -- olisi van Baerlen kirje joutunut hänen +käsiinsä, eikä hoitajattaren, ja vanki parka olisi hukannut turhaan +aikansa ja vaivansa, ja niiden moninaisten vaihtelevien tapahtumain +sijaan, joita kynämme tulee esittämään, olisi meidän kuvaaminen vain +sarjaa synkkiä päiviä, elottomia ja värittömiä kuin musta yö. + +Kirje joutui siis van Baerlen hoitajattaren käsiin. + +Ja eräänä iltana helmikuun lähestyessä, kun tähdet alkoivat syttyä +taivaalla, Kornelius kuuli torninsa porraskäytävästä äänen, joka +saattoi hänet vavahtamaan. + +Hän laski käden sydämelleen ja jäi kuuntelemaan. + +Rosan lempeä, miellyttävä ääni se oli. + +Tunnustakaamme ettei Kornelius joutunut siinä määrin pois suunniltaan +hämmästyksestä ja ilosta, kuin olisi joutunut ilman tuota +kyyhkysjuttua. Kyyhkynen oli kirjeen asemesta tuonut hänelle toivoa +tyhjän siipensä alla, ja tuntien Rosan sekä toivoen kirjeen hänet +saavuttaneen, hän odotteli joka päivä tietoja lemmitystään ja +sipuleistaan. + +Hän nousi paikaltaan, kurotti korvansa, taivutti ruumiinsa kohden ovea. + +Kyllä, sama ääni se oli, joka oli niin miellyttävästi vaikuttanut +häneen Haagissa. + +Mutta onnistuisiko Rosan, joka oli matkustanut Haagista Loewesteiniin, +Rosan, joka oli päässyt -- Kornelius ei tiennyt miten -- vankilaan, +onnistuisiko tämän Rosan myöskin päästä yhtä onnellisesti vangin tykö? + +Korneliuksen mielen täyttyessä yhä uusilla ajatuksilla ja toiveilla, +hänen kammionsa ristikkoluukku aukeni ja siihen ilmaantui Rosa ilosta +loistavana ja hienosti puettuna, entistään kauniimpana surun +kalventamine poskineen. Hän painoi kasvonsa rautaristikkoon lausuen: + +-- Oi herra, herra, tässä olen nyt! + +Kornelius levitti käsivartensa, katsahti taivaalle ja päästi ilohuudon. + +-- Oi Rosa, Rosa! huudahti hän. + +-- Hiljaa, puhukaamme hiljaa, isäni seuraa minua, sanoi tyttö. + +-- Isänne? + +-- Niin, hän on tuolla alhaalla pihaportaitten luona saamassa +määräyksiä linnanpäälliköltä, mutta hän tulee kohta. + +-- Määräyksiä linnanpäälliköltä? + +-- Koetan selittää teille kaikki mahdollisimman lyhyesti. Maaherralla +on tunnin matkan päässä Leidenistä maakartano, suuri karjatalo. Tätini, +joka on ollut hänen hoitajattarensa, hoitaa siellä koko karjataloutta. +Saatuani kirjeenne, jota valitettavasti en osannut lukea, vaan jonka +hoitajattarenne luki minulle, kiiruhdin tätini luo ja jäin sinne +odottamaan että prinssi tulisi siellä käymään. Kun hän tuli sinne, +pyysin häntä sallimaan isäni vaihtaa Haagin vankilan vanginvartijan +toimen päällysmiehen toimeen Loewesteinissä. Syytä hän ei aavistanut. +Jos hän olisi sen tehnyt, niin ei hän kenties olisi suostunut, mutta +nyt hän suostui. + +-- Joten nyt siis olette täällä. + +-- Kuten näette. + +-- Saan siis nähdä teitä joka päivä? + +-- Niin usein kuin suinkin mahdollista. + +-- Oi Rosa! Ihana Rosa madonnani! huudahti Kornelius. -- Te rakastatte +siis minua hiukan? + +-- Hiukan? lausui tyttö. -- Oi, herra Kornelius, olette liian +vaatimaton! + +Kornelius ojensi intohimoisesti kätensä häntä kohden, mutta ainoastaan +heidän sormensa kohtasivat toisensa rautaristikon lomitse. + +-- Isäni! äännähti tyttö. + +Ja Rosa käännähti nopeasti ja kiiruhti isäänsä vastaan, joka jo oli +ehtinyt portaitten yläpäähän. + + + + +XV. + +RISTIKKOLUUKKU. + + +Gryphusta seurasi tuo suunnaton koira, johon tutustuimme Haagissa. + +Vanginvartija kuljetti sitä mukanaan, jotta se tarvittaessa tuntisi +vangit. + +-- Katsokaa, isä, sanoi Rosa, -- tässä on tuo kuuluisa huone, josta +herra Grotius karkasi. + +-- Niin, niin, tuo lurjus Grotius! Hän oli tuon Barneveld konnan +ystäviä, jonka lapsena ollessani näin mestattavan. Vai tästä huoneesta +Grotius karkasi. Hyvä, minä vastaan siitä, ettei kukaan toinen siitä +enää karkaa. + +Ja avaten oven hän alkoi pimeässä keskustella vangin kanssa. + +Koira ryhtyi muristen nuuskimaan vangin pohkeita, ikäänkuin kysyäksensä +häneltä, kuinka hän rohkeni vielä olla elossa, vaikka oli lähtenyt +vankilasta oikeudenkirjurin ja teloittajan seurassa. + +Mutta Rosa kutsui koiraa luoksensa, ja se totteli. + +-- Herra, sanoi Gryphus, kohottaen lyhtynsä korkeammalle, pyrkien +heittämään hiukan valoa ympärilleen, -- tässä näette vankilanne uuden +päällysmiehen. Vankihuoneitten ylin valvonta kuuluu minulle. Minä en +ole paha, mutta heltymätön kaikkeen nähden, mitä komentoon kuuluu. + +-- Mutta minähän tunnen teidät varsin hyvin, rakas herra Gryphus, sanoi +vanki, tullen lyhdyn valopiiriin. + +-- Kas vain, kas, tekö se olettekin, herra van Baerle, lausui Gryphus. +-- No niin, no niin, näin sitä sentään aina tapaa tuttavia! + +-- Niin kyllä, sanoi Kornelius, -- ja näen suureksi ilokseni, ettei +kättänne enää mikään vaivaa, koska voitte sillä pitää lyhtyä. + +Kulmiansa rypistellen lausui Gryphus: + +-- Valtiollisissa asioissa tehdään aina tyhmyyksiä. Hänen ylhäisyytensä +on jättänyt teidät henkiin, minä en olisi sitä tehnyt. + +-- Mutta miksikä niin? + +-- Siksi että teissä on miestä alkamaan sommitella uudelleen +salajuonia. Te oppineet olette liitossa paholaisen kanssa. + +-- Kuinka, mestari, virkkoi Kornelius nauraen, -- oletteko tyytymätön +tapaani hoitaa käsivarttanne tai vaatimaani palkkaan? + +-- Päinvastoin, tuhat tulimaista, päinvastoin! murisi Gryphus. -- +Temppunne onnistui aivan liian hyvin, -- siinä täytyi olla jotakin +taikaa. Kuuden viikon perästä voin käyttää kättäni, kuin ei sille olisi +koskaan tapahtunut mitään. Buitenhofin lääkäri, joka on varsin taitava +ammatissaan, halusi taittaa sen uudelleen, sijoittaaksensa sen +sääntöjen mukaisesti paikoilleen, taaten etten voisi käyttää sitä +kolmeen kuukauteen. + +-- Ja te ette suostunut? + +-- En. Minä sanoin hänelle: »Kun kerran voin tällä käsivarrellani tehdä +ristinmerkin,» -- Gryphus oli katolilainen, -- »kun voin tehdä +ristinmerkin, niin ei paholaisesta ole pelkoa.» + +-- Mutta jos ette kerran pelkää paholaista, herra Gryphus, sanoi van +Baerle, -- niin lienee teillä vielä vähemmin syytä pelätä oppineita. + +-- Oppineet ovat pahimmat kaikista, huudahti Gryphus, ottamatta +korviinsa Korneliuksen perustelua. + +-- Mieluummin vartioisin kymmentä soturia kuin yhtä ainoata oppinutta. +Soturit polttavat tupakkaa, juovat, juopuvat ja käyvät lauhkeiksi kuin +lampaat saatuaan paloviinaa tai Maasin viiniä. Mutta oppineet! Ei +puhettakaan tupakoimisesta, juomisesta, juopumisesta! He pysyvät +raittiina, säästävät rahansa, pitävät päänsä selvänä pystyäkseen +sommittelemaan salajuonia. Mutta sanon teille nyt jo alusta pitäen, +ettei teidän ole käyvä helpoksi ryhtyä salavehkeilyyn. Eihän teillä ole +edes loitsukirjaakaan eikä muitakaan kirjoja, ei edes paperia. Herra +Grotius pelastui kirjojensa avulla. + +-- Vakuutan teille, herra Gryphus, vastasi van Baerle, -- että jos ehkä +mielessäni olisi ollutkin ajatus paeta, niin olen siitä nyt +ehdottomasti luopunut. + +-- Oikein, oikein! sanoi Gryphus. -- Pitäkää itse itseänne kurissa, +minä kyllä myös avustan teitä siinä toimessa. Mutta kaikesta huolimatta +on hänen ylhäisyytensä tehnyt pahan virheen. + +-- Jättäessään pääni paikoilleen, te tarkoitatte. Kiitoksia, kiitoksia, +herra Gryphus! + +-- Niin kyllä. Saamme nähdä, eivätkö herrat de Witt nyt pysy +rauhallisina. + +-- Puheenne on kammottavaa, sanoi van Baerle kääntyen pois salatakseen +inhonsa. -- Te unohdatte, että toinen noista onnettomista oli ystäväni, +ja toinen ... toinen oli minulle läheinen kuin isä. + +-- Muistan sen kyllä, mutta muistan senkin, että molemmat olivat +salavehkeilijöitä. Sitä paitsi puhun myöskin säälistä. + +-- Todellakin? Selittäkääpä hiukan tuota asiaa, herra Gryphus, -- en +oikein ymmärrä teitä. + +-- Nähkääs, jos mestari Harbruck olisi katkaissut kaulanne... + +-- Niin mitä sitten? + +-- Te ette kärsisi enää. Nyt sitä vastoin tulee elämänne olemaan varsin +raskasta, en tahdo salata sitä teiltä. + +-- Kiitoksia lupauksestanne! + +Ja vangin hymyillessä ivallisesti vanhukselle Rosa vastasi hänelle oven +takaa enkelin hymyilyllä. + +Gryphus lähestyi akkunaa. + +Oli vielä siksi valoisa, että voi erottaa harmaaseen usmaan peittyvän +äärettömän ilmapiirin. + +-- Millainen näköala täältä on? kysyi Gryphus. + +-- Erinomaisen kaunis, vastasi Kornelius katsoen Rosaan. + +-- Niin, niin, -- aivan liian laaja näköala. + +Samassa kaksi kyyhkystä, pelästyneenä nähdessään oudon ihmisen ja +varsinkin kuullessaan hänen äänensä, läksi pesästään ja katosi sumuun. + +-- Mitä tämä merkitsee? tiedusteli Gryphus. + +-- Ne ovat minun kyyhkysiäni, vastasi Kornelius. + +-- Teidän kyyhkysiänne, huudahti vartija, -- teidän kyyhkysiänne? Onko +vangilla sitten mitään omaa? + +-- No, sanoi Kornelius, -- sitten ne ovat Jumalan kyyhkysiä, jotka hän +on lainannut minulle. + +-- Tässä on jo tapahtunut rikos sääntöjä vastaan, vastasi Gryphus. -- +Vai kyyhkysiä! Minä sanon teille, nuori mies, erään seikan, nimittäin +sen, että nuo kyyhkyset jo huomispäivänä kiehuvat minun padassani. + +-- Mutta ensiksikin teidän täytyisi saada ne kiinni, sanoi van Baerle. +-- Ette salli minun nimittää niitä kyyhkysikseni, mutta vielä vähemmin +ne ovat teidän kyyhkysiänne, sen vakuutan! + +-- Ei hätäillä, ei hätäillä! mumisi vartija. -- Huomenna minä katkaisen +niiltä kaulan. + +Ja lausuessaan tuon ilkeän uhkauksen Gryphus kumartui ulos tarkastamaan +pesän rakennetta, suoden van Baerlelle tilaisuuden rientää ovelle +pusertamaan Rosan kättä ja saamaan häneltä lupauksen: + +-- Kello yhdeksän illalla. + +Gryphus, jonka mielessä paloi halu saada seuraavana päivänä täyttää +uhkauksensa, ei nähnyt mitään, ei kuullut mitään, ja suljettuaan +akkunan hän tarttui tyttärensä käsivarteen, läksi huoneesta, väänsi +oven kahteen lukkoon, työnsi salvat ovelle ja läksi ilahduttamaan +toista vankia samantapaisilla lupauksilla. + +Tuskin oli hän poistunut, kun Kornelius meni ovelle kuunnellakseen +askelten etenemistä, ja kun ne lakkasivat kuulumasta, hän juoksi +akkunan luo ja tuhosi tykkänään kyyhkysten pesän. + +Parempi oli karkottaa ne ainaiseksi luotaan kuin saattaa +kuolemanvaaraan kiltit sanansaattajat, joita hänen oli kiittäminen +onnesta, että sai nähdä Rosan. + +Mutta ei vartijan käynti eikä hänen raa'at uhkauksensa, ei synkkä +tulevaisuudenkuva hänen valtansa väärinkäytön uhrina ollut voinut +Korneliuksen mielestä karkottaa suloisia ajatuksia eikä toivoa, jonka +Rosan läsnäolo oli saanut hereille hänen mielessään. + +Kärsimättömästi odotti hän, että Loewesteinin tornikello löisi +yhdeksän. + +Olihan Rosa sanonut: -- Tulen kello yhdeksän. + +Viimeinen metallisointu väreili vielä ilmassa, kun Kornelius kuuli +porraskäytävästä keveitä askeleita ja hameen kahinaa, ja valo lankesi +sisään oven ristikkoakkunasta, johon Korneliuksen silmät olivat +kiihkeästi kiintyneet. + +Luukku oli avattu ulkoapäin. + +-- Tässä minä olen, sanoi Rosa, vielä aivan hengästyneenä portaita +noustuaan, -- tässä olen! + +-- Oi, Rosa kulta! + +-- Teistä on siis hauskaa tavata minua? + +-- Kuinka voitte sitä kysyäkään! Mutta sanokaa, kuinka teidän on +onnistunut päästä tänne? + +-- Isäni vaipuu illalla uneen melkein heti illallisen jälkeen, +paloviinasta hiukan päihtyneenä. Silloin toimitan minä hänet +vuoteeseen. Elkää kertoko tästä kenellekään, sillä tuo uni suo minulle +tilaisuuden tulla joka ilta tunnin ajaksi teidän kanssanne juttelemaan. + +-- Oi, kiitän teitä, Rosa, rakas Rosa! + +Ja näin sanoen Kornelius vei kasvonsa niin lähelle ristikkoluukkua, +että Rosa vetääntyi kauemmaksi. + +-- Minä olen tuonut teille takaisin tulpaaninsipulinne. + +Korneliuksen sydän sykähti ilosta. Hän ei ollut vielä uskaltanut kysyä +Rosalta, miten hänelle uskotun kalliin aarteen oikein oli käynyt. + +-- Te olette siis säilyttänyt ne? + +-- Tehän uskoitte ne minulle aarteena, joka oli teille hyvin rakas. + +-- Mutta minähän lahjoitin ne teille, ja nähdäkseni ne siis olivat +teidän. + +-- Ne olisivat olleet minun omani teidän kuoltuanne, ja onneksi te +olette elossa. Oi, kuinka minä siunasin hänen ylhäisyyttään! Jos Jumala +suo prinssi Vilhelmille kaiken sen onnen, jota olen hänelle toivonut, +niin epäilemättä on kuningas Vilhelm oleva sekä kuningaskuntansa että +koko maailman onnellisin ihminen. Te olitte elossa, ja pitäen kumminne +Korneliuksen raamatun omanani, päätin toimittaa teille sipulinne +takaisin, mutta en vain tiennyt, kuinka se voisi tapahtua. Lopuksi +päätin mennä maaherralta pyytämään isälleni tämän vankilan +päällysmiehen paikkaa. Silloin toi hoitajattarenne minulle teidän +kirjeenne. Oi kuinka me itkimme yhdessä! Mutta päätökseni kävi nyt +entistä lujemmaksi, ja minä läksin Leideniin. Lopun te tiedätte. + +-- Kuinka, rakas Rosa, sanoi Kornelius, -- te olitte ajatellut tulla +minua tapaamaan jo ennenkuin saitte kirjeeni? + +-- Ja sitä te kysyttekään! sanoi Rosa, jonka sydämessä rakkaus vei +voiton kainoudesta. -- Sehän oli ainaisena ajatuksenani! + +Ja näin sanoessaan Rosa kävi niin kauniiksi, että Kornelius lähensi +otsansa ja huulensa toistamiseen ristikkoluukkuun, ilmeisesti aikeessa +kiittää tyttöstä. + +Rosa peräytyi kuten edelliselläkin kerralla. + +-- Olen todellakin, lausui hän tuollaiseen keikailevaan tapaan, +jommoisella nuoret tytöt kiusaavat ihailijoitaan, -- olen todellakin +varsin usein pahoitellut sitä, etten osaa lukea, mutta en koskaan siinä +määrin kuin saadessani teidän kirjeenne. Pitelin kädessäni tuota +kirjettä, joka puhui muille niin paljon ja jota minä tyhmyri en +pystynyt ymmärtämään. + +-- Olette usein pahoitellut ettette osaa lukea, sanoi Kornelius, -- ja +minkätähden? + +-- No, sanoi nuori tyttö nauraen, -- voidakseni lukea kaikki ne +kirjeet, joita minulle kirjoitettiin. + +-- Te saitte siis paljon kirjeitä, Rosa? + +-- Sadoittain. + +-- Mutta kuka teille sitten kirjoitti? + +-- Kukako kirjoitti? Ensiksikin kaikki ylioppilaat, jotka +kulkivat Buitenhofin torin poikki, kaikki upseerit, jotka menivät +harjoituskentälle, kaikki kauppapalvelijat ja yksin kauppiaatkin, jotka +näkivät minut pienen akkunani ääressä. + +-- Ja mitä te teitte kaikilla noilla kirjeillä? + +-- Ennen annoin jonkun ystävättäreni lukea ne ääneen, sanoi Rosa, -- ja +se tuotti minulle paljon huvia. Mutta viime aikoina on minusta tuntunut +turhalta hukata aikaansa tuollaisiin typeryyksiin, ja olen polttanut +ne. + +-- Viime aikoina! huudahti Kornelius ilon ja rakkauden kyyneleet +silmissään. + +Punehtuen loi Rosa katseensa maahan. + +Hän ei siis nähnyt, kuinka Korneliuksen huuli raukat lähestyivät häntä, +mutta kohtasivat ainoastaan rautaristikon! Mutta tuosta väliaidasta +huolimatta tunsi tyttönen kumminkin huulillaan mitä hellimmän suutelon +tulisen henkäyksen. + +Tuntiessaan tuon hehkun Rosa kävi yhtä kalpeaksi, ehkä kalpeammaksikin +kuin oli ollut Buitenhofissa mestauspäivänä. Hän päästi vaikeroivan +huokauksen, sulki kauniit silmänsä ja pakeni sykkivin sydämin, koettaen +turhaan kädellään hillitä sen pamppailua. + +Kornelius jäi yksin, lohtunaan vain Rosan tukan jättämä suloinen lemu, +joka oli sekin joutunut vangiksi rautaristikkojen taakse. + +Rosa oli paennut niin nopeasti, että oli unohtanut antaa Korneliukselle +mustan tulpaanin sipulit. + + + + +XVI. + +OPETTAJA JA OPPILAS. + + +Kuten on voitu huomata, ei Kornelius de Wittin kummipojan ollut +onnistunut voittaa likimainkaan samassa määrin kunnon Gryphuksen, kuin +hänen tyttärensä suosiota. + +Loewesteinissä oli kaikkiaan viisi vankia. Päällysmiehen toimi ei siis +ollut vaikea täyttää, ja se olikin annettu Gryphukselle etupäässä hänen +vanhojen päiviensä turvaamiseksi. + +Mutta tuon arvoisan vartijan mielikuvituksissa hänen toimensa +merkitys kasvoi määrättömiin. Korneliuksen laski hän ensi luokan +pahantekijöihin. Hän oli siis vaarallisin hänen vangeistansa. Hän piti +silmällä jokaista hänen tointansa, lähestyi häntä vain kasvot vihaisina +ja antoi hänen kaikin tavoin tuntea seuraukset kammottavasta +kapinoimisestaan lempeää maaherraa kohtaan. + +Hän tuli kolmasti päivässä Korneliuksen huoneeseen, odottaen aina +tapaavansa hänet jostakin pahanteosta. Mutta Kornelius ei enää +välittänyt kirjeenvaihdostakaan, saatuaan kirjeenvaihtajansa luokseen. +Yksin sekin on luultavaa, että jos Korneliukselle olisi suotu vapaus ja +annettu lupa mennä minne ikinä halusi, vankila, jossa Rosa ja hänen +sipulinsa olivat, olisi ollut hänestä mieluisampi kuin mikään muu +olopaikka ilman Rosaa ja sipuleja. + +Rosa oli luvannut tulla joka ilta kello yhdeksän juttelemaan rakkaan +vangin kanssa, ja kuten olemme nähneet oli hän jo ensi iltana pitänyt +lupauksensa. + +Seuraavana päivänä tuli hän jälleen, yhtä salaperäisenä ja varovaisena +kuin edellisenäkin. Hän oli tehnyt mielessään lupauksen, ettei liiaksi +lähentäisi kasvojaan ristikkoluukkuun. Saadakseen heti alulle +keskustelun, joka vakavasti kiinnittäisi van Baerlen mielen, hän ojensi +hänelle ristikon lävitse sipulit, yhä vielä samaan paperiin +käärittyinä. + +Mutta Rosan suureksi hämmästykseksi työnsi van Baerle sormenpäillään +hänen valkoisen kätensä takaisin. + +Kornelius oli tuuminut asiaa. + +-- Kuulkaa, sanoi hän, -- emme saa panna liian paljoa yhdellä kertaa +alttiiksi. Huomatkaa, rakas Rosa, että on kysymyksessä mahdottomana +pidetyn yrityksen toteuttaminen. Meidän olisi saatava suuri musta +tulpaani kukkimaan. Ryhtykäämme siis kaikkiin mahdollisiin +varovaisuustoimenpiteisiin, niin ettei meillä ole mitään kaduttavaa, +jos emme onnistuisikaan. Kuulkaa, kuinka olen ajatellut meidän +saavuttavan päämäärämme. + +Rosa kuunteli mahdollisimman tarkasti, vähemmin siksi, että asia +hänestä itsestään olisi ollut niin kovin mielenkiintoinen, kuin +sentähden että vanki parka sitä katsoi niin peräti tärkeäksi. + +-- Tarkatkaa, sanoi Kornelius, -- mitä olen ajatellut meidän molempain +tehtäväksi tämän tärkeän yrityksen hyväksi. + +-- Tarkkaan parhaani mukaan, sanoi Rosa. + +-- Teillä lienee kaiketi tässä linnoituksessa pieni puutarha tai +ainakin jonkunmoinen piha tai jokin pengermä. + +-- Meillä on hyvin kaunis puutarha, sanoi Rosa, -- se on Waalin +rannalla ja siellä kasvaa paljon kauniita vanhoja puita. + +-- Voitteko, Rosa kulta, tuoda minulle vähän multaa tuosta puutarhasta, +että voisin arvostella millaista se on. + +-- Tuon huomenna. + +-- Tuokaa sitä hiukan varjoisalta ja hiukan päivänpaisteiselta +paikalta, niin että voin sitä arvostella sekä kuivana että kosteana. + +-- Teen määräystenne mukaan. + +-- Kun minä olen valinnut mullan ja määrännyt mitä siihen nähden on +tehtävä, niin jaamme sipulit, ja te otatte niistä yhden ja istutatte +sen minun määräämänäni päivänä valitsemaani multaan. Se on varmasti +kukkiva, jos seuraatte ohjeitani. + +-- En väisty hetkeksikään sen luota. + +-- Toisen sipulin te annatte minulle ja minä koetan kasvattaa sen +täällä huoneessani, -- se on auttava minua kuluttamaan pitkät päivät, +jolloin en teitä näe. Tähän nähden minulla on varsin vähäiset toiveet, +ja katson tuota kukka raukkaa jo etukäteen itsekkäisyyteni uhriksi. +Joskus pilkistää sentään aurinko tänne sisään. Koetan käyttää hyväkseni +kaikkea, yksin piippuni suomaa lämpöä ja tuhkaa. Kolmannen sipulin me +pidämme tallessa -- tai, oikeammin sanoen, te pidätte tallessa -- siltä +varalta että molemmat toiset yrityksemme epäonnistuisivat. Jos +menettelemme tällä tavoin, rakas Rosani, niin on mahdotonta ettemme +voittaisi noita sataatuhatta floriinia myötäjäisiä, ja samalla saamme +nauttia onnesta nähdä työmme menestyneen. + +-- Ymmärrän kaikki varsin hyvin, sanoi Rosa. -- Huomenna tuon teille +multaa ja te valitsette sitä itseänne ja minua varten. Teidän +sipulillenne täytyy minun sitä tuoda moneen erään, sillä en voi tuoda +sitä kuin hiukan kerrallaan. + +-- Meillä ei ole kiirettä, rakas Rosa. -- Tulpaanejamme ei voi istuttaa +ennenkuin noin kuukauden kuluttua. Meillä on siis yllin kyllin aikaa. +Mutta hoidattehan te sipulianne aivan minun määräysteni mukaan? + +-- Sen lupaan. + +-- Ja kun se on istutettu, kerrotte kaikesta mikä koskee kasvattiamme, +sään muutoksista, jäljistä käytävillä ja saroilla. Öisin tarkkaatte, +liikuskeleeko puutarhassamme kissoja. Dordrechtissa kerran kaksi noista +onnettomista eläimistä tuhosi kaksi kukkasarkaani. + +-- Tarkkaan parhaani mukaan. + +-- Kuutamo-öinä... Voitteko te nähdä puutarhaan, rakas lapseni? + +-- Makuuhuoneeni akkuna on sinnepäin. + +-- Hyvä. Kuutamo-öinä pidätte silmällä, tuleeko sinne muurin raoista +rottia. Rotat ovat pelättäviä nakertajia, ja olen kuullut onnettomain +tulpaaninviljelijäin katkeralla mielellä parjaavan Noaa siitä, että hän +otti rottaparinkin mukaansa arkkiin. + +-- Pidän puutarhaa silmällä. Ja jos näen siellä kissoja tai rottia... + +-- Mietimme sitten mitä on tehtävä. Mutta sitten on vielä olemassa +muuan vihollinen, -- van Baerle oli vankilassa käynyt epäluuloiseksi +--, on vielä muuan vihollinen, vaarallisempi kuin kissat ja rotat! + +-- Ja mikä eläin se on? + +-- Ihminen! Moni varastaa floriinin, pannen vapautensa alttiiksi tuon +turhanpäiväisen rahamäärän takia, -- onhan silloin paljoa enemmän syytä +varastaa sadantuhannen floriinin arvoinen tulpaaninsipuli. + +-- Ei kukaan muu ole pääsevä puutarhaan kuin minä. + +-- Lupaatte sen? + +-- Vakuutan sen pyhästi. + +-- Hyvä! Paljon kiitoksia, Rosa! Teitä minun on kiittäminen kaikesta +ilosta, mikä tulee osakseni. + +Ja kun van Baerlen huulet jälleen lähestyivät ristikkoa yhtä tulisina +kuin edellisenä päivänä ja muutoinkin jo oli aika lähteä, veti Rosa +päänsä kauemmaksi luukusta ja kurotti kätensä kohden vankia. + +Tuossa kauniissa kädessä, jota turhamainen tyttönen hoiti erityisellä +huolella, oli sipuli. + +Kornelius suuteli intohimoisesti tuon käden sormenpäitä. Tekikö hän sen +siksi että tuo käsi piteli suuren mustan tulpaanin sipulia? Vai +siksikö, että käsi oli Rosan? Sen jätämme viisaampien ratkaistavaksi. + +Rosa läksi, toiset kaksi sipulia poveansa vasten puserrettuina. + +Pusersiko hän niitä vasten poveansa siksi että ne olivat suuren mustan +tulpaanin sipuleja, vai siksi että hän oli saanut ne Kornelius van +Baerleltä? Tähän kysymykseen olisi luullaksemme helpompi vastata kuin +edelliseen. + +Mutta kuinka lienee ollutkin, -- vangin elämä kävi tästä hetkestä +suloiseksi ja sisältörikkaaksi. + +Rosa oli, kuten tiedämme, antanut hänelle takaisin yhden sipuleista. + +Joka ilta hän toi hänelle puutarhasta pivollisen multaa, sitä lajia, +jonka Kornelius oli katsonut paraimmaksi, ja joka olikin vallan +oivallista. + +Suuri ruukku, jonka Kornelius oli taitavasti lohkonut matalammaksi, +tarjosi tulpaanille sopivan kasvinpaikan, ja hän täytti sen puoleksi ja +sekoitti sitten multaan kuivatettua rantamutaa, ja niin oli sipulille +valmistettu mitä oivallisin maanlaatu. + +Huhtikuun alussa hän istutti sipulinsa. + +Emme voi sanoin kuvata sitä huolta ja taitoa, niitä juonia, joita +Kornelius käytti, salataksensa Gryphukselta tuon toimiskelunsa, joka +tuotti hänelle niin suurta iloa. Moni puolituntinen tuntui vangitusta +filosofistamme mielenliikutuksineen ja vaihtelevine tunteineen +kokonaiselta vuosisadalta. + +Nyt ei tullut enää sitä päivää, jolloin Rosa ei olisi käynyt +juttelemassa Korneliuksen kanssa. + +Rosa sai nyt suorittaa täydellisen tulpaaninhoidon oppikurssin, +ja tulpaanit olivat siis keskustelun pääaineena. Mutta niin +mieltäkiinnittävä kuin tuo aine onkin, niin eihän sentään voi aina +puhua yksistään tulpaaneista. + +Puhuttiin siis muustakin, ja hämmästyksekseen huomasi +tulpaaninviljelijä, kuinka laajan piirin keskustelu voi käsittää. + +Mutta Rosa oli ottanut tavaksi pitää kauniit kasvonsa korttelin päässä +ristikosta, nähtävästi siksi ettei enää luottanut itseensä, koettuaan +kuinka vangin hengähdys voi ristikonkin takaa polttaa nuoren tytön +sydäntä. + +Muuan seikka huolestutti Korneliusta näihin aikoihin melkein samassa +määrin kuin hänen tulpaaninsa, ja hänen ajatuksensa palasivat siihen +alinomaan. + +Tuo seikka oli Rosan riippuvaisuus isästään. + +Oppinut tohtori van Baerle, tuo etevä mies, mieltäkiinnittävä maalaaja, +-- van Baerle, joka todennäköisesti oli keksivä tuon luomisen +ihmeteoksen, joka oli saava nimen _Rosa Barlaensis_, -- tämä sama +van Baerle oli elämänsä ja onnensa puolesta riippuvainen toisen miehen +jokaisesta oikusta. Ja tämä toinen mies oli typerä, alhaissyntyinen +olento, vanginvartija, järjettömämpi kuin lukko, joka hänen oli +suljettava, kovempi kuin salpa, joka hänen oli työnnettävä oven eteen, +-- jonkunmoinen »Myrskyn» Calibanin kaltainen hirviö, puolittain +ihminen, puolittain eläin. + +Tuosta olennosta riippui siis Korneliuksen onni. Tuo mies voi jonakin +aamuna ikävystyä Loewesteiniin, katsoa ilmaa siellä epäterveelliseksi, +paloviinaa huonoksi, -- ja lähteä pois ja ottaa tyttärensä mukaansa, -- +ja Kornelius ja Rosa olisivat jälleen erotetut. Jumala voi väsyä +auttamasta luotujaan, ja kenties ei hän enää yhdistäisikään heitä. + +-- Ja mitä hyötyä meillä olisi matkakyyhkysistäkään, sanoi Kornelius +tyttöselle, -- kun te, rakas Rosa, ette osaisi lukea, mitä minä teille +kirjoittaisin, ette kirjoittaa minulle ajatuksianne. + +-- Meillä on käytettävänämme tunti joka ilta, sanoi Rosa, joka +sydämessään pelkäsi eroa yhtä pahoin kuin Korneliuskin, -- käyttäkäämme +hyvin tuo aika. + +-- Mutta mielestäni olemme käyttäneet sen varsin hyvin, sanoi +Kornelius. + +-- Käyttäkäämme se vielä paremmin, sanoi Rosa hymyillen. -- Opettakaa +minut lukemaan ja kirjoittamaan. Voitte uskoa, että käytän opetustanne +hyväkseni, ja sillä tavoin emme enää koskaan voi vastoin tahtoamme +tulla erotetuiksi. + +-- Oi, huudahti Kornelius, -- silloin olemme ikuisesti yhdistetyt. + +Rosa hymyili ja kohautti keveästi olkapäitään. + +-- Jäättekö te sitten ainaiseksi vankeuteen? sanoi hän. -- Eikö hänen +ylhäisyytensä lahjoitettuaan teille henkenne, myöskin lahjoita teille +vapautta? Sitten te saatte takaisin omaisuutenne ja tulette jälleen +rikkaaksi. Kun vapaana ja rikkaana ratsastatte tai ajatte vaunuissanne +ohitseni, alennuttekohan silloin katsahtamaankaan pikku Rosaan, jonka +isä on vanginvartija, siis jotain teloittajan tapaista. + +Kornelius pyrki vakuuttamaan, että Rosa arvosteli häntä väärin, ja +epäilemättä hän olisi tehnyt sen koko sydämensä vakuutuksella ja +rakastavaisen mielen lämmöllä, mutta Rosa ehätti hymyillen kysymään: + +-- Kuinka teidän tulpaaninne menestyy? + +Jos Rosa tahtoi saada Korneliuksen unohtamaan kaiken muun, yksin hänet +itsensäkin, tarvitsi hänen vain mainita hänen tulpaaninsa. + +-- Varsin hyvin, vastasi Kornelius. -- Kuori tummenee, itäminen on +alulla. Sipulin suonet elpyvät ja paisuvat. Viikon perästä, kenties jo +ennenkin, voimme jo erottaa idun. Ja kuinka on teidän sipulinne laita, +Rosa? + +-- Minä puolestani, sanoi Rosa, -- olen ryhtynyt suurenmoisiin +valmistuksiin ohjeittenne mukaisesti. + +-- Mitä sitten olette tehnyt? kysyi Kornelius, ja hänen silmänsä olivat +yhtä hehkuvat, hänen hengityksensä yhtä kiihkeä kuin sinä päivänä, +jolloin nuo silmät olivat polttaneet Rosan kasvoja, tuo hengitys hänen +sydäntään. + +-- Valmistukseni ovat suurenmoisia, sanoi Rosa hymyillen, sillä hänen +täytyi tutkia mielenkiinnolla tuota vangin rakkautta, joka kohdistui +kahteen esineeseen, -- häneen ja mustaan tulpaaniin. -- Olen muokannut +tyhjän saran, jonka lähellä ei ole puita eikä muuria, jossa multa on +hiukan hiekansekaista sekä pikemmin kosteata kuin kuivaa, enkä ole +jättänyt siihen kivijyvästäkään, vaan menetellyt täysin määräystenne +mukaan. + +-- Oivallista, oivallista. + +-- Kun nyt maa on valmiina, odotan vain käskyänne. Niin pian kuin tulee +kaunis päivä, te käskette minun istuttaa sipulin ja minä istutan sen. +Kuten tiedätte, ei minun tarvitse pitää kiirettä ehtiäkseni teidän +rinnallenne, minulla kun on käytettävänäni kaikki edut: raitis ilma, +päivänpaiste, runsaat maan mehut. + +-- Oikein, oikein, huudahti Kornelius, taputtaen ilosta käsiänsä. -- Te +olette oiva oppilas, Rosa, ja te voitatte varmasti nuo satatuhatta +floriinia. + +-- Elkää unohtako, lausui Rosa nauraen, -- että oppilaallanne, kuten +minua nimitätte, on muutakin opittavaa kuin tulpaaninviljelys. + +-- Niin kyllä, ja minä pidän yhtä tärkeänä kuin tekin, kaunis Rosaseni, +että te opitte lukemaan. + +-- Milloin me alamme? + +-- Heti paikalla. + +-- Ei, huomenna. + +-- Miksi vasta huomenna? + +-- Koska aika tänään on kulunut loppuun ja minun täytyy lähteä. + +-- Joko nyt! Mutta mistä me luemme? + +-- Minulla on kirja, sanoi Rosa, -- kirja, jonka toivon tuottavan +meille onnea. + +-- Siis huomenna? + +-- Niin. + +Seuraavana iltana Rosa palasi Kornelius de Wittin raamattu mukanaan. + + + + +XVII. + +ENSIMÄINEN SIPULI. + + +Kun Rosa palasi seuraavana iltana, toi hän, kuten sanottu, mukanaan +Kornelius de Wittin raamatun. + +Ja nyt seurasi muuan noita kohtauksia, joita romaaninkirjoittajat +kuvaavat niin suurella mielihyvällä, saadessaan siihen tilaisuutta. + +Ristikkoluukku, joka välitti rakastavaisten seurustelua, oli siksi +korkealla, etteivät nuo molemmat, jotka tähän saakka olivat tyytyneet +lukemaan kaiken luettavansa toistensa kasvoilta, voineet yhtä mukavasti +lukea Rosan tuomasta kirjasta. + +Rosan täytyi siis lukiessaan nojata luukkuun, pää kumarassa ja kirja +lampun tasalla, jota hän piti oikeassa kädessään. Mutta Kornelius keksi +kiinnittää lampun nenäliinallaan ristikkoon, ja nyt voi Rosa sormellaan +seurata kirjaimia ja sanoja, joita Kornelius antoi hänen tavata, +kädessään olkinen lukupuikko, jolla hän ristikon aukoista osotti +kirjaimia tarkkaavalle oppilaalleen. + +Lampun valo kirkasti Rosan raikkaat kasvot, sielukkaat sinisilmät, +vaaleat palmikot, jotka pilkistivät esiin kiiltävän kultakypärin alta, +jommoista friisittäret käyttivät pääkoristeenaan, kuten jo on mainittu. +Hänen ilmaan kohotetut sormensa, joista veri virtasi poispäin, saivat +lampun valossa tuon vaalean ruusunhohteen, joka salaperäisenä todistaa +ihon alla pulppuilevasta elämästä. + +Rosan äly kehittyi nopeasti Korneliuksen elähyttävän vaikutuksen +alaisena, ja jos voitettavat vaikeudet milloin tuntuivat ylen suurilta, +niin katseet, jotka sulautuivat yhteen, toisiinsa koskevat ripset ja +hiukset synnyttivät salamoita, jotka olisivat pystyneet valaisemaan +pimeimmänkin järjettömyyden yön. + +Ja tultuaan huoneeseensa Rosa kertasi mielessänsä saamansa sisäluvun +opetukset sekä niihin liittyvät salaiset rakkaudenharjoitelmat. + +Eräänä iltana hän tuli puolta tuntia myöhemmin kuin tavallisesti. + +Puolen tunnin myöhästyminen oli siksi vakava asia, että Kornelius heti +ensiksi tiedusteli sen syytä. + +-- Elkää toruko, sanoi tyttö, -- se ei ole minun syyni. Isäni on +Loewesteinissä uudistanut tuttavuutensa erään miehen kanssa, joka kävi +Haagissa usein hänen puheillaan, haluten nähdä vankilaa. Hän on +hyvälaitainen ihminen, kertoelee kernaasti pullon ääressä hauskoja +juttuja, on runsaskätinen ja maksaa kernaasti juomingit toistenkin +puolesta. + +-- Ettekö tiedä hänestä mitään muuta? kysyi Kornelius ihmeissään. + +-- En, vastasi tyttö. -- Isäni on jo pari viikkoa ollut vallan +ihastunut tuohon tulokkaaseen, joka käy niin ahkerasti hänen luonaan. + +-- Voi sentään! sanoi Kornelius pudistaen levotonna päätänsä, sillä +jokainen uusi tapahtuma tuntui hänestä huonolta enteeltä. -- Hän on +varmaankin tuollainen vakoilija, jommoisia tavataan lähettää +vankiloihin pitämään silmällä sekä vankeja että vartijoita. + +-- Sitä en luule, sanoi Rosa hymyillen. -- Jos tuo kunnon mies pitää +jotakin silmällä, niin ei se ainakaan ole isäni. + +-- Kukas sitten? + +-- No, esimerkiksi minä! + +-- Te? + +-- Miksikä se ei olisi mahdollista, sanoi Rosa nauraen. + +-- Olette oikeassa, vastasi Kornelius huoaten. -- Te ette tule aina +tyytymään pelkkiin kosijohin, tuo mies voi tulla puolisoksenne. + +-- Miksikä ei. + +-- Ja mihin perustuu tuo iloisa otaksumisenne? + +-- Pelkoni, te tarkoitatte. + +-- Kiitän teitä. Siis: mihin perustuu tuo pelkonne? + +-- Nähkääs... + +-- Kuuntelen jännityksellä, puhukaa! + +-- Tuo mies kävi jo Haagissa ollessamme, monta kertaa Buitenhofissa. +Muistan nyt, että se tapahtui juuri silloin, kun te olitte siellä. Kun +minä läksin kaupungista, läksi hän sieltä myöskin; kun minä saavuin +tänne, saapui hän myös. Haagissa hän keksi tekosyyksi, että halusi +nähdä teitä. + +-- Nähdä minua? Minua? + +-- Se oli ilmeisesti vain tekosyy, sillä nyt, kun hän vieläkin voisi +vedota tuttavuuteensa teidän kanssanne, koska te olette jälleen tullut +isäni vangiksi, tai isäni pikemminkin teidän vartijaksenne, hän ei enää +lainkaan puhu teistä. Kuulin hänen eilen sanovan isälleni, ettei hän +tunne teitä. + +-- Kertokaa edelleen, Rosa, että pääsisin selville siitä, ken tuo mies +on ja mitä hän haluaa. + +-- Te olette varma, herra Kornelius, ettei hän ole kukaan teidän +ystävistänne? + +-- Minulla ei ole ystäviä, Rosa. Hoitajattareni on ainoa, joka minusta +välittää, ja hänet te tunnette, ja hän tuntee teidät. Tuo vanhus parka +tulisi kyllä itse juonia keksimättä ja sanoisi itkien isällenne tai +teille: »Rakas herra, rakas neiti, lapseni on täällä, näette kuinka +epätoivoissani minä olen, päästäkää minut edes tunniksi hänen +luoksensa, niin minä rukoilen kaiken ikäni Jumalaa teidän puolestanne.» +Ei, ei, jatkoi Kornelius, -- lukuunottamatta tuota vanhusta minulla ei +ole ketään ystävää. + +-- Siis täytyy minun pysyä alkuperäisessä uskossani, varsinkin kun +eilen illalla, muokkaillessani auringonlaskun aikoina sarkaa, johon +aion istuttaa sipulinne, näin varjon pujahtavan raollaan olevasta +portista puutarhaan haapojen ja seljapensasten taakse. Katsomattakin +tiesin, että se oli tuo meidän vieraamme. Hän piiloutui, katseli +työskentelyäni, ja minä tulin vakuutetuksi, että hänen vakoilunsa +kohdistuu minuun. En voinut koskea haravaani, en mullan hiukkaseen, +ilman että hän piti silmällä jokaista liikettäni. + +-- Olette kyllä oikeassa, hän on teidän ihailijanne, sanoi Kornelius. +-- Onko hän nuori ja kaunis? + +Ja Kornelius katsoi kiinteästi Rosaa, odottaen kärsimätönnä hänen +vastaustaan. + +-- Nuori ja kaunis! huudahti Rosa tyrskähtäen nauruun. -- Hän on ruma, +köyryselkäinen, likimmittäin viidenkymmenen ikäinen, hän ei uskalla +katsoa minua kasvoihin eikä puhua ääneen. + +-- Ja mikä hänen nimensä on? + +-- Jakob Gisels. + +-- En tunne ketään sen nimistä. -- Näette siis, ettei hän ole tullut +tänne teidän tähtenne. Mutta joskin hän rakastaa teitä, Rosa, mikä on +varsin luultavaa, sillä ken voisi nähdä teidät teitä rakastamatta, niin +ettehän te kumminkaan rakasta häntä, ettehän? + +-- En, toden totta! + +-- Siis minä voin olla levollinen? + +-- Sen vakuutan! + +-- Ja nyt kun te alatte osata lukea, Rosa, te lukisitte kaikki mitä +teille kirjoittaisin lemmenkateen ja yksinäisyyden tuskista? + +-- Lukisin kyllä, jos te kirjoittaisitte tarpeeksi isoilla kirjaimilla. + +Kun keskustelu Rosasta nyt tuntui kääntyneen hiukan vaaralliselle +tolalle, lausui hän: + +-- Mutta kuinka tulpaaninne voi tänään? + +-- Oi Rosa, kuvailkaa iloani! Tänä aamuna, kun poistettuani varovasti +sitä peittävän mullan katselin sitä päivänpaisteessa, näin idun pään +pistävän esiin. Oi Rosa, sydämeni oli pakahtua ilosta! Tuo mitättömän +näköinen vaalea itu, tuo hento, mutta kumoamaton elon todiste liikutti +minua enemmän kuin maaherran kirjelmä, joka Buitenhofin mestauslavalla +lahjoitti minulle henkeni, pidättäen teloittajan miekan. + +-- Te elätte siis hyvässä toivossa? sanoi Rosa hymyillen. + +-- Niin elän. + +-- Ja milloinka minä saan istuttaa sipulini? + +-- Ensimäisenä suotuisana päivänä, jonka teille määrään. Mutta elkää +turvautuko kenenkään apuun, elkää uskoko salaisuuttanne ainoallekaan +ihmiselle. Asiantuntija voisi, nähdessään tuon sipulin, heti käsittää +sen arvon. Ja ennen kaikkea, ennen kaikkea, säilyttäkää huolellisesti +kolmatta sipuliamme! + +-- Se on vielä samassa paperissa, missä sen minulle annoitte, ja juuri +samalla tavoin siihen käärittynä kuin antaessannekin. Säilytän sitä +kaapissani pitsieni alla, jotka pitävät sen kuivana, vahingoittamatta +sitä painollaan. Mutta hyvästi nyt, vanki raukka! + +-- Miksikä nyt jo! + +-- Se on välttämätöntä. + +-- Tulitte niin myöhään ja lähdette näin varhain! + +-- Isäni voi käydä kärsimättömäksi, jos en palaa, ja ihailijani voi +arvata että hänellä on kilpailija. + +Hän jäi levotonna kuuntelemaan. + +-- Mitä nyt? kysyi van Baerle. + +-- Minusta kuului jotakin. + +-- Mitä sitten? + +-- Ikäänkuin askeleita portailta. + +-- Gryphus se ei voi olla, hänen askeleensa kyllä kuuluvat jo kaukaa. + +-- Ei, isäni se ei ollut, siitä olen varma, mutta... + +-- Mitä tarkoitatte? + +-- Se olisi voinut olla herra Jakob. + +Rosa kiiruhti portaille, ja itse asiassa kuultiin oven sulkeutuvan, +ennenkuin hän oli ehtinyt laskeutua kymmentäkään porrasta. + +Kornelius oli käynyt kovin levottomaksi, mutta tämä levottomuus oli +alkua vain. + +Kun kova onni alkaa vainota jotakin, niin on harvinaista, ettei se +säälistä varoita uhriansa, kuten tappelikko vastustajaansa, suodakseen +tälle tilaisuutta ryhtyä itsepuolustukseen. + +Mutta nuo varoitukset, joita välittää ihmisen vaisto tai elottomat +esineet -- jotka tosin usein osottautuvat vähemmän elottomiksi kuin on +luultukaan --, nuo varoitukset jäävät melkein aina huomioon ottamatta. +Isku on suhahtanut ilmassa ja kohtaa päätä, jonka tuon suhahduksen +kuultuaan olisi tullut pitää varansa. + +Seuraavana päivänä ei tapahtunut mitään erikoista. Gryphus kävi, kuten +tavallisesti, kolmasti vangin luona, mutta ei huomannut mitään. +Toivossa saada ilmi vangin salaisuudet, vartija aina tuli eri aikoina, +mutta kuullessaan hänen lähestyvän laski van Baerle keksimänsä kojeen +avulla, joka muistutti niitä, joilla maakartanoissa nostetaan ja +lasketaan jyväsäkkejä, ruukkunsa akkunasta tiili- ja kivimuuria pitkin +alas. Langat, joihin ruukku oli kiinnitetty, oli keksijämme piilottanut +tiilien päällä ja kivien välissä kasvavaan sammaleeseen. + +Gryphus ei huomannut mitään. + +Tätä menoa kesti viikon päivät. + +Mutta eräänä aamuna Kornelius, vaipuneena tarkastamaan sipuliansa, +josta jo vihreä taimi versoi esiin, ei lainkaan kuullut Gryphus +vanhuksen askeleita, sillä tuona päivänä oli kova tuuli ja torni +rasahteli yhtä mittaa. Mutta äkkiä ovi aukeni ja Gryphus tapasi +Korneliuksen ruukku polvien välissä. + +Nähdessään tuntemattoman ja siis kielletyn esineen vangin käsissä +Gryphus hyökkäsi sitä kohden kuin haukka saaliinsa kimppuun. + +Sattuma taikka tuo onneton taitavuus, jonka pahahenki väliin suo +ilkimyksille, saattoi hänet laskemaan suuren, kovan kätensä keskelle +ruukkua, missä sipuli oli mullan alla piilossa, -- tuon käden, joka oli +taittunut ranteen yläpuolelta, ja jonka Kornelius niin taitavasti oli +asettanut paikalleen. + +-- Mitä teillä siinä on? huusi Gryphus. -- Sen otan minä teiltä pois. + +Ja hän työnsi kätensä multaan. + +-- Minullako? Ei mitään, ei mitään! huusi Kornelius vavisten. + +-- Vai niin! Mutta minä otan sen teiltä pois. Saviruukku! Tässä on +kysymyksessä jokin rikollinen salaisuus! + +-- Rakas herra Gryphus! rukoili van Baerle, levottomana kuin peltokana, +jolta viljankorjaaja tulee ryöstämään poikaset. + +Gryphus kaiveli maata koukkuisilla sormillaan. + +-- Varokaa, varokaa! äännähti Kornelius kalveten. + +-- Mitä minun pitää varoa, tuhat tulimaista, mitä? ulvoi vartija. + +-- Varokaa! Te tapatte sen! + +Ja nopealla, melkein epätoivoisella liikkeellä Kornelius tempaisi +vanginvartijan käsistä ruukun ja piilotti sen syliinsä kuin kalliin +aarteen. + +Mutta Gryphus, itsepintaisena kuten vanhukset ainakin ja entistään +varmempana siitä että oli saattanut ilmi Oranian prinssiä uhanneen +salaliiton, juoksi vankia kohden keppi koholla, mutta nähdessään +Korneliuksen järkkymättömän päättäväisesti puolustavan aarrettaan, hän +käsitti hänen vähemmin välittävän päästään kuin ruukustaan. + +Hän koetti siis väkisin riistää sen häneltä. + +-- Voi teitä! huudahti raivostunut vartija. -- Näette nyt itse, että te +kapinoitte! + +-- Jättäkää minulle tulpaanini! huusi van Baerle. + +-- Niin, niin, tulpaani, toisti vanhus. -- Kyllä tunnetaan vankien +temput! + +-- Mutta minä vannon... + +-- Antakaa se tänne, toisti Gryphus polkien jalkansa maahan. -- Antakaa +se, taikka minä kutsun vahdit. + +-- Kutsukaa ketä tahdotte, mutta niin kauan kuin minä olen hengissä, te +ette saa tätä kukka raukkaa. + +Poissa suunniltaan Gryphus työnsi sormensa toistamiseen multaan, ja +tällä kertaa hän veti sieltä esiin mustan sipulin, ja van Baerlen +iloitessa siitä että oli pelastanut ruukun, aavistamatta että +vihollisella oli sen sisältö, Gryphus paiskasi pehmittyneen sipulin +lattialle, missä se heti murskaantui puuroksi hänen raskaan anturansa +alla. + +Van Baerle näki murhan ja kosteat jäännökset, käsitti Gryphuksen hurjan +ilon ja päästi niin epätoivoisen huudon, että se olisi liikuttanut +yksin tuotakin murhanhaluista vanginvartijaa, joka muutamia vuosia +aikaisemmin oli tappanut Pélisson'ilta hänen hämähäkkinsä. + +Kuin salama välähti Korneliuksen mieleen ajatus surmata tuo ilkeä +ihminen. Veri kohosi hänelle päähän, ja sokeana raivosta hän kohotti +ilmaan ruukun raskaine sisältöineen. Silmänräpäys vain, ja hän olisi +paiskannut sen kohden Gryphus vanhuksen kaljua päälakea. + +Huuto pidätti hänet, huuto täynnä tuskaa ja itkua, huuto, jonka Rosa +parka päästi luukun takana, kalpeana, vapisevana, käsivarret taivasta +kohden kohotettuina. + +Kornelius päästi ruukun käsistään, ja se murskaantui kauhealla +räjähdyksellä tuhansiksi sirpaleiksi. + +Silloin Gryphus käsitti, missä vaarassa oli ollut, ja puhkesi +kammottaviin uhkauksiin. + +-- Toden totta, lausui Kornelius, -- täytyy teidän olla peräti +halpamielinen ja raaka ihminen, riistääksenne vanki raukalta hänen +ainoan lohdutuksensa, tulpaaninsipulin! + +-- Hyi isä, lisäsi Rosa, -- olette tehnyt rikoksen! + +-- Vai sinäkö siellä olet, nokkaviisas neitoseni, huusi vanhus kääntyen +vihan vimmoissa tytärtään kohden. -- Pidä huolta omista asioistasi, ja +kiiruhda ennen kaikkea täältä tiehesi! + +-- Oi surkeutta, surkeutta! vaikeroi Kornelius epätoivoissaan. + +-- No mutta eihän ole kysymyksessä muuta kuin tulpaani, sanoi Gryphus +hiukan häpeissään. -- Voitte saada minulta niin paljon tulpaaneja kuin +ikinä haluatte, minulla on niitä kolmesataa aitassani. + +-- Hiiteen tulpaaneinenne! huudahti Kornelius. -- Ne ovat juuri +samanarvoiset kuin te itsekin. Antaisin satatuhatta miljoonaa, jos ne +omistaisin, tuosta, jonka te murskasitte! + +-- Siinäpä se! huudahti Gryphus voitonriemuisasti. -- Siinä nähdään, +ettei itse tulpaani ollut pääasia. Se oli jokin taikasipuli, jonka +avulla kenties pyritte yhteyteen maaherran vihollisten kanssa, +välittämättä siitä, että hän on armahtanut teitä. Johan sen sanoin, +että oli väärin jättää kaulanne katkaisematta! + +-- Isä, oi isä! huudahti Rosa. + +-- No niin, sen parempi, sen parempi, huusi Gryphus kiihtyen, -- +olenhan onneksi sen hävittänyt! Samaten käy joka kerran, jos yritätte +uudelleen. Johan sanoin teille, kunnon ystäväni, että tekisin elämänne +karvaaksi! + +-- Kirottua, kirottua! vaikeroi Kornelius epätoivoissaan, käännellen +vapisevilla sormillaan sipulin viimeisiä jäännöksiä, -- tuon sipulin, +joka oli tuottanut niin paljon iloa, herättänyt niin paljon toiveita. + +-- Huomenna istutamme toisen, rakas herra Kornelius, lausui hiljaisella +äänellä Rosa, joka käsitti tulpaaninviljelijän sanomattoman surun ja +pyrki lempeillä sanoillaan tuottamaan hoivaa hänen haavoittuneelle, +verta vuotavalle sydämellensä. + + + + +XVIII. + +ROSAN IHAILIJA. + + +Tuskin oli Rosa lausunut nuo lohdutuksen sanat Korneliukselle, kun +porraskäytävästä kuultiin jonkun tiedustelevan Gryphukselta mitä oli +tekeillä. + +-- Isä, sanoi Rosa, -- ettekö kuule? + +-- Mitä sitten? + +-- Herra Jakob kutsuu teitä. Hän on levoton. + +-- Onpa täällä ollutkin elämöimistä. Olisi luullut vangin aikovan +surmata minut! Nuo oppineet, ne ovat oikeana maanvaivana! + +Viitaten sitten sormellaan porraskäytävään hän sanoi Rosalle: + +-- Menkää edellä, neitiseni! + +Ja sulkiessaan oven hän lausui: + +-- Tulen heti, Jakob ystäväni! + +Ja Gryphus poistui, vieden mukanaan Rosan ja jättäen yksinäisyyteen ja +surunsa valtaan Korneliuksen, joka mumisi: + +-- Sinä olet surmannut minut, vanha teloittaja! Tästä en voi enää +toipua! + +Ja vanki parka olisi varmasti sairastunut, ellei kaitselmus surujen +vastapainoksi olisi suonut hänelle tuota lohtua, joka oli nimeltään +Rosa. + +Illan tultua tyttönen palasi. + +Hän ilmoitti heti aluksi, ettei hänen isänsä vastedes estäisi +Korneliusta viljelemästä kukkia. + +-- Ja mistä te sen tiedätte? kysyi vanki surumielisesti. + +-- Hän sanoi sen itse. + +-- Pettääkseen minut. + +-- Ei, hän katuu tekoaan. + +-- Mutta hänen katumuksensa on liian myöhäinen. + +-- Tuo katumus ei tullut aivan itsestään. + +-- Mistäs sitten? + +-- Jospa tietäisitte, kuinka hänen ystävänsä häntä nuhteli! + +-- Vai niin! Herra Jakob ei siis lähde lainkaan luotanne? + +-- Hänellä ei näytä olevan pienintäkään aikomusta lähteä. + +Ja Rosa hymyili tavalla, joka karkotti Korneliuksen otsalta tuon pienen +mustasukkaisuuden varjon, joka siinä oli näkynyt. + +-- Mitä nyt sitten oikein on tapahtunut? kysyi vanki. + +-- Ystävänsä kysymysten johdosta isäni kertoi illallispöydässä +tulpaanistanne -- tai oikeammin sanoen sipulistanne -- ja kerskaili +urotyöstä, jonka oli suorittanut murskatessaan sen mäsäksi. + +Kornelius päästi huokauksen, joka melkein kuulosti vaikeroimiselta. + +-- Jospa olisitte tuona hetkenä nähnyt herra Jakobin! jatkoi Rosa. -- +Luulin että hän sytyttäisi linnan tuleen. Hänen silmänsä hehkuivat kuin +tulisoihdut, hänen tukkansa nousi pystyyn, hänen kätensä puristuivat +nyrkkiin, ja luulin hetken aikaa että hän kuristaisi isäni kuoliaaksi. +»Olette murskannut sipulin?» huusi hän. »Oletteko todella tehnyt sen?» +-- »Olenpa niinkin», vastasi isäni. »Se on katalaa», ulvoi herra Jakob, +»se on inhottavaa, te olette tehnyt rikoksen!» + +-- Isäni katsoi häntä tyrmistyneenä. + +-- »Oletteko tekin hullu?» kysyi hän ystävältään. + +-- Oi tuota kelpo Jakobia, mumisi Kornelius, -- hän on kunnon mies, +ylevämielinen olento! + +-- Olisi mahdotonta kohdella ketään ihmistä ankarammin kuin hän kohteli +isääni, jatkoi Rosa. -- Hän oli aivan epätoivon vallassa ja toisti +lakkaamatta: »Tuhottu, sipuli on tuhottu! Voi hyvä Jumala, hyvä Jumala, +tuhottu!» + +-- Mutta sitten hän kääntyi minun puoleeni ja kysyi: »Mutta eihän se +liene ollut ainoa, jonka hän omisti?» + +-- Kysyikö hän niin? lausui Kornelius käyden tarkkaavaksi. + +-- »Luuletteko että hänellä on useampiakin?» kysyi isäni. »Hyvä, haemme +toisetkin käsiimme!» + +-- »Te aiotte hakea toisetkin käsiinne!» huusi Jakob, tarttuen isäni +kaulukseen, mutta hän päästi sen heti. + +-- Sitten hän kysyi minulta: + +-- »Mitä tuo mies parka oikein sanoi?» + +-- En tiennyt mitä vastata, sillä te olitte kieltänyt minua antamasta +kenenkään aavistaa, kuinka tärkeä tuo sipuli teille oli. Onneksi isäni +päästi minut pulasta, vastaamalla puolestani: + +-- »Mitäkö hän sanoi? Hän joutui vihan vimmoihin!» + +-- Minä keskeytin häntä sanoen: + +-- »Kuinka hän ei olisi suuttunut, kun te kohtelitte häntä niin tylysti +ja säälimättömästi.» + +-- »Mutta oletteko te hulluja kaikki tyyni?» huudahti isäni vuoroonsa. +»Onhan tämä nyt koko onnettomuus, jos tulpaaninsipuli lyödään mäsäksi. +Saahan niitä Gorkumin torilta satoja yhdellä floriinilla.» + +-- »Mutta kenties ei niin arvokkaita kuin tämä», tulin minä kovaksi +onneksi vastanneeksi. + +-- Ja mitä sanoi Jakob tuon kuullessaan? + +-- Hänen silmänsä välähtivät oudosti. + +-- Mutta eikö hän myöskin sanonut jotakin? + +-- Kyllä, -- hän lausui mitä suloisimmalla äänellä: + +-- »Te luulette siis, ihana Rosa, että tuo sipuli oli kallisarvoinen?» + +-- Huomasin tehneeni tyhmyyden. + +-- »Mistäpä minä sen tietäisin?» lausuin minä välinpitämättömästi. +»Kuinka minä osaisin arvostella tulpaaneja? Tiedän vain sen, koska me +olemme tuomitut aina elämään vankien parissa, että vangeille on +arvokasta kaikki, mikä auttaa heitä aikaansa kuluttamaan. Herra van +Baerlelle tuotti tuon sipulin hoito huvia, ja minusta oli julmaa +riistää häneltä tuo huvike.» + +-- »Mutta», lausui isäni, »miten hänen oikeastaan oli onnistunut saada +tuo sipuli? Olisi nähdäkseni tärkeätä tietää tuo seikka.» + +-- Katsahdin toisaanne vältellen katsoa isääni, mutta silloin kohtasin +Jakobin katseen. + +-- Minusta oli ikäänkuin hän olisi pyrkinyt tunkemaan ajatusteni +syvyyteen. Kärsimätön liike vapauttaa väliin vastauksesta. Kohautin +siis olkapäitäni, käänsin heille selkäni ja lähestyin ovea. Mutta +kuulin sanan, joka sai minut pysähtymään, niin hiljaa kuin se +lausuttiinkin. Jakob sanoi nimittäin isälleni: + +-- »Siitä voi toden totta helposti päästä selville.» + +-- »Jos hän on piilottanut vaatteisiinsa toisia sipuleita, niin on +tarpeen vain tarkastus niiden löytämiseksi», sanoi isäni. + +-- »Sipuleita on tavallisesti kolme», sanoi Jakob. + +-- Hän sanoi että minulla on kolme sipulia? huudahti Kornelius. + +-- Voitte ymmärtää että hänen sanansa pelästyttivät minuakin kuten +teitä. Käännähdin heihin päin. He olivat niin kiintyneet +keskusteluunsa, etteivät huomanneet liikettäni. + +-- »Mutta», sanoi isäni, »voi olla mahdollista että hän on piilottanut +sipulinsa jonnekin muuanne kuin vaatteisiinsa.» + +-- »Keksikää jokin tekosyy, viedäksenne hänet pois hänen huoneestansa», +sanoi Jakob, »ja sillä aikaa minä pidän siellä tarkastuksen.» + +-- Oivallista, oivallista! sanoi Kornelius. -- Mutta tuo teidän Jakob +herrannehan on ilmeinen konna! + +-- Samaa minäkin pelkään. + +-- Kuulkaas, Rosa, ... sanoi Kornelius ajatuksiin vaipuneena. + +-- Mitä sitten? + +-- Ettekö te äsken kertonut minulle, että sinä päivänä, jolloin te +muokkailitte sarkaanne, tuo mies oli seurannut teitä puutarhaan? + +-- Kerroin kyllä. + +-- Että hän hiipi kuin haamu seljapensaitten taakse? + +-- Niin hän teki. + +-- Ja seurasi jokaista haravanne liikettä? + +-- Niin kyllä. + +-- Rosa..., lausui Kornelius kalveten. + +-- Mitä tarkoitatte? + +-- Hän ei tullut sinne teidän tähtenne! + +-- Kenenkäs tähden? + +-- Hän ei ole teidän ihailijanne. + +-- Vaan kenen? + +-- Hän tuli minun tulpaanini tähden, -- hän on minun tulpaanini +ihailija. + +-- Se voisi toden totta olla mahdollista, huudahti Rosa. + +-- Tahdotteko päästä siitä selville? + +-- Kuinka se voisi tapahtua? + +-- Oi, se on varsin helppoa. + +-- Sanokaa, miten. + +-- Menkää huomenna puutarhaan. Pitäkää huolta siitä että Jakob siitä +tietää ja seuraa teitä sinne. Olkaa istuttavinanne sipuli ja lähtekää +sitten pois, mutta katsokaa salaa mitä hän tekee. + +-- Entä sitten? + +-- Nähtyämme mitä hän tekee, päätämme mitä meidän on tehtävä. + +-- Oi, sanoi Rosa huoaten, -- te rakastatte kovin sipuleitanne! + +-- Olen todella, sanoi vanki, huoaten hänkin, -- ollut aivan kuin +lamautunut siitä saakka kuin isänne tuhosi tuon onnettoman sipulin. + +-- Mutta kuulkaa, sanoi Rosa. -- ettekö tahtoisi koettaa vielä erästä +keinoa? + +-- Mitä keinoa? + +-- Kuinka olisi, jos suostuisitte isäni ehdotukseen? + +-- Mihin ehdotukseen? + +-- Hän tarjoutui toimittamaan teille sadoittain tulpaaninsipuleja. + +-- Niin kyllä. + +-- Ottakaa niitä pari, kolme, ja kasvattakaa yhdessä näiden kanssa +kolmas sipulinne. + +-- Se voisi kyllä onnistua, sanoi Kornelius kulmat rypyssä, -- jos +isänne olisi yksin. Mutta tuo toinen, tuo Jakob, joka pitää meitä +silmällä... + +-- Olette oikeassa, -- mutta miettikää sentään vielä ehdotustani. Näen +että te kieltäytyessänne tuosta toimiskelusta kiellätte itseltänne +suuren huvin. + +Ja hän lausui nuo sanat hymyillen tavalla, joka vaikutti hieman +ivalliselta. + +Kornelius vaipuikin hetkeksi mietteisiin, ja voi nähdä hänen +taistelevan kiihkeitä mielihaluja vastaan. + +-- Ei, ei, huudahti hän, osottaen muinaisaikaista järkähtämättömyyttä. +-- Ei, se olisi heikkoutta, mielettömyyttä, kunnottomuutta! Olisi +anteeksiantamatonta, jos saattaisin tämän viimeisen apuneuvomme +alttiiksi kaikille vihan ja kateuden puuskille. Ei, Rosa, ei! Huomenna +päätämme teidän tulpaaninne paikasta. Te hoidatte sitä minun +määräysteni mukaan. Ja mitä kolmanteen sipuliin tulee, -- Kornelius +huokasi syvään, -- mitä tuohon kolmanteen sipuliin tulee, niin +säilyttäkää sitä kaapissanne! Säilyttäkää sitä kuten saituri säilyttää +ensimäistä tai viimeistä kultarahaansa, kuten haavoittunut viimeistä +veripisaraansa! Minulla on mielessäni vakuutus, että tuo sipuli on +oleva pelastuksemme, rikkautemme! Pitäkää siitä hyvää huolta! Ja jos +salama iskisi Loewesteinin linnaan, niin luvatkaa minulle, Rosa, että +sormustenne ja korujenne asemesta, tuon kultakypärin asemesta, joka +niin kaunistaa kasvojanne, pelastatte tuon viimeisen sipulin, jossa +musta tulpaanini uinailee! + +-- Olkaa levollinen, herra Kornelius, lausui Rosa samalla vienon +surullisesti ja juhlallisesti. -- Olkaa aivan levollinen, teidän +toivomuksenne ovat minuun nähden käskyn veroisia! + +-- Ja jos te huomaatte, jatkoi Kornelius yhä kiihtyen, -- että +teitä vakoillaan, että teidän käyntinne täällä herättävät huomiota, +että isänne tai tuo inhottava Jakob, jota kiroan, kuuntelevat +keskustelujamme, niin uhratkaa heti minut, minut, jolle te merkitsette +elämän onnea, jolla ei ole ketään muuta koko maailmassa! Uhratkaa +minut, elkää tulko enää luokseni! + +Rosan sydäntä ahdisti, kyyneleet kohosivat hänelle silmiin. + +-- Minua onnetonta! lausui hän. + +-- Mitä tarkoitatte? kysyi Kornelius. + +-- Huomaan erään seikan. + +-- Mitä te huomaatte? + +-- Minä huomaan, lausui tyttö nyyhkyttäen, -- että te rakastatte +tulpaaneja siinä määrin, ettei sydämessänne ole tilaa millekään muulle +kiintymykselle. + +Ja häh kiiruhti pois. + +Kornelius vietti hänen mentyään yön, joka oli rauhattomimpia mitä hän +konsanaan oli kokenut. + +Rosa oli häneen suuttunut, ja tyttönen oli oikeassa. Hän ei tulisi enää +Korneliuksen luo, eikä tämä enää saisi kuulla mitään hänestä eikä +tulpaaneistaan. + +Kuinka selittäisimmekään tuon omituisuuden, joka on havaittavissa +todellisissa tulpaaninviljelijöissä, jommoisia on yhä vieläkin +maailmassa olemassa? + +Tunnustamme sentään sankarimme ja kukkasviljelyksen häpeäksi, että +noista molemmista lemmityistään Kornelius pahemmin suri Rosaa, ja kun +hän vihdoin nukkui kolmen ajoissa aamulla, uupuneena väsymyksestä ja +levottomuudesta, omantunnontuskien kiduttamana, sai suuri musta +tulpaani hänen unissansa väistyä vaalean friisittären lempeiden +sinisilmien tieltä. + + + + +XIX. + +NAINEN JA KUKKA. + + +Mutta Rosa parka ei huoneessansa voinut tietää, kenestä tai mistä +Kornelius uneksi. + +Näin ollen Rosa, sen jälkeen mitä oli kuullut, oli paljoa taipuisampi +uskomaan hänen uneksivan tulpaanistaan kuin hänestä, ja kumminkin Rosa +erehtyi. + +Mutta kun ei ollut ketään, joka olisi voinut sanoa Rosalle että hän +erehtyi, ja Korneliuksen varomattomat sanat olivat vaikuttaneet kuin +myrkky hänen mieleensä, niin Rosa ei nähnyt unta, vaan hän itki. + +Ollen suora, ylevämielinen ja syvätunteinen henkilö, Rosa ryhtyi +arvostelemaan omaa itseänsä, ei tosin siveellisten ja ulkonaisten +ominaisuuksiensa puolesta, vaan yhteiskunnalliseen asemaansa nähden. + +Kornelius oli oppinut, hän oli rikas, -- tai oli ainakin ollut, +ennenkuin hänen omaisuutensa anastettiin valtiolle. Hän kuului tuohon +kauppaporvaristoon, joka oli ylpeämpi puotikylteistään kuin +syntyperäinen aateli vaakunoistaan. Rosa kelpasi auttamaan Korneliusta +aikaansa kuluttamaan, mutta jos oli kysymys vakavista tunteista, niin +lahjoitti hän sydämensä paljoa pikemmin tulpaanille, ylpeälle kukkain +kuningattarelle, kuin Rosalle, vaatimattomalle vanginvartijan +tyttärelle. + +Rosa käsitti siis kyllä, että Kornelius antoi tulpaanille etusijan +hänen edellään, mutta juuri siksi, että hän sen käsitti, oli hän siitä +sen epätoivoisempi. + +Niinpä olikin Rosa tehnyt lujan päätöksen tänä kammottavana yönä, jona +hän ei ollut saanut unta silmiinsä. + +Hän päätti, ettei enää palaisi ristikkoluukulle. + +Mutta kun hän tiesi, kuinka kiihkeästi Kornelius kaipasi uutisia +tulpaanistaan, mutta ei tahtonut saattaa itseään vaaraan tavata miestä, +jonka herättämän säälin tunsi jo ehtineen ohi myötätuntoisuuden asteen +ja lähenemistään lähenevän rakkautta, päätti hän, pelastaakseen tuon +miehen epätoivosta, jatkaa omin päin luku- ja kirjoitusharjoituksiansa, +ja onneksi oli hän jo saavuttanut siksi suuren taidon, ettei enää olisi +lainkaan kaivannutkaan opettajaa, ellei tämä opettaja olisi ollut +henkilö nimeltään Kornelius. + +Rosa ryhtyi siis tarmolla lukemaan Kornelius de Witt raukan raamattua, +tuota raamattua, josta ensi ehti oli reväisty pois, ja jonka toiselle +lehdelle Kornelius van Baerle oli kirjoittanut testamenttinsa. + +-- Oi, mumisi hän, lukien uudelleen tuon testamentin, jonka lukeminen +aina saattoi kyyneleen, rakkauden helmen, vierähtämään hänen kirkkaista +silmistään kalvenneille poskille, -- oi, silloin luulin hetkisen, että +hän rakasti minua! + +Rosa parka arvosteli asioita väärin. Ei konsanaan vanki ollut häntä +rakastanut hartaammin kuin juuri nyt, koska hänen ja suuren mustan +tulpaanin välisessä taistelussa tulpaani oli joutunut tappiolle, kuten +jo hieman hämillämme tunnustimme. + +Mutta -- toistamme sen -- Rosa ei tiennyt suuren mustan tulpaanin +tappiosta. + +Suoritettuaan lukemisen, joka jo kävi aika hyvin, hän otti kynän ja +ryhtyi yhtä kehuttavalla tarmolla harjoittamaan tuota verrattomasti +vaikeampaa kirjoitustaitoa. + +Kun Rosa sinä päivänä, jolloin Kornelius puhui niin varomattoman +avomielisesti, jo kirjoitti melkein luettavasti, niin toivoi hän +voivansa viimeistään viikkokauden kuluttua antaa vangille tietoja hänen +tulpaanistaan. + +Hän ei ollut unohtanut sanaakaan Korneliuksen antamista ohjeista. Eihän +Rosa tosin muutoinkaan unohtanut sanaakaan siitä, mitä Kornelius +hänelle puhui, jos kohta ohjeiden antaminen ei ollutkaan kysymyksessä. + +Kornelius puolestaan heräsi rakastuneempana kuin koskaan ennen. +Tulpaani oli tosin eloa uhkuvana ja hohtoisana yhä hänen mielessänsä, +mutta ei enää aarteena, jolle hänen oli uhraaminen kaikki, yksin +Rosakin, vaan kallisarvoisena kukkana, luonnon ja taiteen +ihmetuotteena, jonka Jumala soi hänelle koristeeksi hänen rakastettunsa +vyöhön. + +Mutta epämääräinen pelko vaivasi häntä koko päivän. Hän oli samassa +tilassa kuin ihmiset, jotka ovat kyllin lujaluontoisia unohtaakseen +hetkeksi, että suuri vaara uhkaa heitä samana iltana tai huomispäivänä. +Voitettuaan ensi levottomuutensa he toimiskelevat tavalliseen tapaansa. +Mutta tuon tuostakin unohdettu vaara äkkiä kouristaa heidän sydäntänsä. +He vavahtavat, tiedustelevat itseltään syytä, ja unohdettu muistuu +mieleen. -- Niin, niin, sanovat he huoaten, -- sehän se oli! + +Se, mikä Korneliusta vaivasi, oli pelko ettei Rosa enää tulisikaan tänä +iltana kuten ennen. + +Ja sitä mukaa kuin ilta lähestyi, kävi hänen pelkonsa aina +selväpiirteisemmäksi, aina kiihkeämmäksi, kunnes se lopuksi tykkänään +täytti hänen mielensä, valtasi hänen koko olentonsa. + +Sykkivin sydämin tarkkasi hän illan pimenemistä, ja kuta synkemmäksi +pimeys tuli, sitä selvemmin muisti hän edellisenä iltana lausumansa +sanat, jotka olivat niin kovin pahoittaneet Rosa paran mieltä, ja +hänestä tuntui käsittämättömältä, kuinka hän oli voinut kehottaa +lohduttajatartaan uhraamaan hänet itsensä tulpaanille, luopumalla häntä +näkemästä, jos niin olisi tarpeen, kun sentään Rosan näkeminen oli +käynyt hänelle välttämättömäksi elämänehdoksi. + +Korneliuksen huoneesta voi kuulla tornikellon lyönnin. Se löi seitsemän +-- kahdeksan -- yhdeksän. Ei konsanaan metallisointu ole värähdyttänyt +sydäntä kiihkeämmin kuin tuo, jolla kellon vasara ilmoitti yhdeksännen +tunnin loppua. + +Sitten seurasi hiljaisuus. Kornelius painoi kätensä sydämelleen, +hillitäkseen sen sykintää, ja kuunteli. + +Rosan askeleet, hänen hameensa kahina olivat Korneliukselle niin tutut, +että hän heti tyttösen ehdittyä portaitten ensi astuimelle tiesi sanoa: +-- Hän siellä tulee! + +Mutta tänä iltana ei porraskäytävästä kuulunut mitään. Kello ilmoitti +neljännestunnin taas kuluneen, sitten, kahteen eri äänilajiin kuuluvin +sävelin, tunnin ehtineen puoleen, sitten seuraavaan neljännekseen, ja +lopuksi saattoi se vakavasti ja juhlallisesti niin vankilan kuin +Loewesteinin asukasten tietoon, että kymmenes tunti oli kulunut +loppuun. + +Siihen aikaan Rosa tavallisesti läksi Korneliuksen luota. Nyt oli kello +jo lyönyt, eikä Rosa ollut vielä saapunutkaan. + +Siis oli Kornelius aavistanut oikein. Rosa oli suuttunut, pysytteli +huoneessaan ja jätti hänet oman onnensa nojaan. + +-- Olen täysin ansainnut kohtaloni, sanoi Kornelius. -- Hän ei tule, ja +niin tehdessään hän on oikeassa. Hänen sijassaan menettelisin varmasti +samoin. + +Mutta kaikesta huolimatta Kornelius kuunteli, odotti ja toivoi yhä +vielä. + +Täten hän kuunteli ja odotti puoliyöhön saakka, mutta sitten hän +lakkasi odottamasta ja heittäytyi riisuutumatta vuoteelleen. + +Yö oli pitkä ja surullinen, -- vihdoin koitti päivä. Mutta päivä ei +tuonut mitään uutta toivoa vangin mieleen. + +Kello kahdeksan aamulla aukeni ovi, mutta Kornelius ei edes +kääntänyt päätäänkään. Hän oli kuullut Gryphuksen raskaat askeleet +porraskäytävästä, mutta hän tunsi varsin hyvin mielessään, että Gryphus +tuli yksin. + +Hän ei katsahtanut edes vanginvartijaan päinkään. + +Ja kumminkin olisi hän halunnut tiedustella häneltä Rosan vointia. Niin +oudolta kuin sellainen kysymys isästä voikin tuntua, yritti hän +kumminkin jo tehdä sen. Itsekkäästi toivoi hän, että Rosa olisi sairas. + +Ellei mitään erikoista tapahtunut, ei Rosa koskaan tullut päivällä. +Siis ei Kornelius voinut lainkaan täyttä totta odottaa häntä ennen +iltaa. Mutta hänen äkilliset vavahduksensa, ovelle päin kuunteleva +korvansa, nopeat luukkuun suuntautuvat katseensa todistivat sentään +hämärästä toivosta, että Rosa poikkeaisi tavallisista tavoistansa. + +Gryphuksen tullessa toisen kerran oli Kornelius, unohtaen vanhan vihan, +tiedustellut vartijaltaan kuinka tämä voi. Mutta Gryphus oli vastannut +yksikantaan kuin spartalainen: + +-- Voin hyvin. + +Kolmannella kerralla Kornelius muutti kysymyksen muodon. + +-- Ei kukaan ole sairas Loewesteinissä? tiedusteli hän. + +-- Ei! vastasi Gryphus vielä lyhyempään kuin edellisellä kerralla ja +sulki oven hänen nenänsä edessä. + +Tottumatonna liioin kuulemaan kohteliaisuuksia vangiltaan, oli Gryphus +käsittänyt nuo kysymykset lahjomisen alkuyrityksiksi. + +Kornelius oli jälleen yksin. Kello oli seitsemän illalla, ja nyt +uudistuivat edelläkuvatut tuskat, kiihkeämpinä vain kuin eilisiltana. + +Mutta kuten eilen, kuluivat tunnit tänäänkin tuomatta mukanaan tuota +suloista ilmiötä, joka ristikon takaa oli kirkastanut Kornelius raukan +tyrmän ja valaissut sen poissaoloajakseenkin. + +Van Baerle vietti yön todellisen epätoivon vallassa. Seuraavana +päivänä tuntui hänestä Gryphus entistä rumemmalta, raaemmalta ja +inhottavammalta: hänen päässään, tai pikemmin sydämessään, oli herännyt +toivo, että Gryphus esti Rosaa tulemasta. + +Hänessä heräsi hurja halu kuristaa Gryphus kuoliaaksi. Mutta +Korneliuksen kuoliaaksi kuristama Gryphus olisi kaikkien jumalallisten +ja inhimillisten lakien mukaan estänyt Rosaa näkemästä Korneliusta enää +konsanaan. + +Täten pelastui siis vanginvartija mitä suurimmasta vaarasta, vaaraa +aavistamattaankaan. + +Ilta tuli, ja Korneliuksen epätoivo muuttui surumielisyydeksi. Tuo +surumielisyys oli sitä synkempää, kun hänen surunsa ohella täytyi +ajatella myöskin tulpaani parkaansa. Huhtikuu oli ehtinyt juuri siihen +kohtaan, jota taitavimmat puutarhurit katsovat tulpaanien +istuttamiselle soveliaimmaksi. Hän oli sanonut Rosalle: -- Minä määrään +päivän, jolloin sipuli on istutettava. -- Hän olisi tänään määrännyt +sen seuraavana iltana tapahtuvaksi. Sää oli oivallinen, ilmaa, joka +tosin vielä oli hiukan kosteata, lämmittivät huhtikuun kalpeat, mutta +kalpeudestaan huolimatta niin suloiset auringonsäteet. Entä jos Rosa +antaisi oikean istuttamisajan mennä ohi, jos tuskaan, jota hän tunsi, +kun ei saanut Rosaa nähdä, vielä liittyisi mielenhaikeus siitä, että +sipuli turmeltuisi liian myöhäisen istutuksen johdosta, -- tai jos se +jäisi tykkänään istuttamatta! + +Ei ihme, jos Korneliukselle, molemmat huolet sydämessään, ruoka ja +juoma lakkasi maittamasta! + +Näin kävi hänen neljäntenä päivänä. + +Kornelius oli säälittävän näköinen, kun hän mykkänä ja tuskasta ja +paastosta kalpeana katsoi ulos ristikkoakkunastaan, pyrkien vaaran +uhalla, ettei enää voisi vetää päätään takaisin, katsomaan akkunasta +vasemmalla olevaan, rantaan päin aukenevaan pieneen puutarhaan, josta +Rosa oli hänelle puhunut, ja jossa hän toivoi huhtikuun vaaleassa +päivänpaisteessa näkevänsä nuoren tytön tai tulpaanin, nuo molemmat +kadottamansa lemmityt. + +Illalla Gryphus sai viedä pois Korneliuksen aamiaisen ja päivällisen; +hän oli niihin tuskin koskenutkaan. + +Seuraavana päivänä hän ei kajonnut niihin ollenkaan, joten Gryphus sai +viedä noita molempia aterioita vartan valmistetut ruuat täysin +koskemattomina takaisin. + +Sinä päivänä ei Kornelius ollut lainkaan noussut vuoteelta. + +-- Oivallista, sanoi Gryphus palatessaan viime käynniltään, -- varsin +oivallista! Luulen että pääsemme pian tuosta oppineesta! + +Rosa vavahti. + +-- Mitä tarkoitatte? kysyi Jakob. + +-- Hän ei syö eikä juo enää eikä nouse enää vuoteeltaan, sanoi Gryphus. +-- Hän lähtee täältä tiehensä arkussa, kuten herra Grotius, mutta se +arkku on oleva ruumisarkku. + +Rosa kävi kuolonkalpeaksi. + +-- Oi, sopersi hän, -- käsitän kaikki! Hän on levoton tulpaaninsa +takia. + +Ja mieli ahdistettuna hän nousi, palasi huoneeseensa ja otti kynän ja +paperia, viettääksensä yönsä kirjaimia piirtämällä. + +Kun Kornelius seuraavana aamuna nousi vuoteeltaan laahautuakseen +akkunan luo, huomasi hän paperin, joka oven alatse oli työnnetty +sisään. + +Hän sieppasi sen käteensä, avasi sen ja luki. Käsialalla, joka oli +viikkokauden aikana parantunut siinä määrin, että hän sitä tuskin enää +tunsikaan, oli Rosa kirjoittanut hänelle: + +»Olkaa levollinen, tulpaaninne voi hyvin.» + +Vaikka nuo sanat vapauttivatkin Korneliuksen osasta hänen huoliansa, +koski niihin kätkeytyvä iva kumminkin hänen mieleensä. Siis -- Rosa ei +ollut sairas, hän oli loukkaantunut. Rosaa ei kukaan estänyt tulemasta, +hän pysyi vapaaehtoisesti poissa Korneliuksen luota. + +Rosalla oli siis kylläksi tahdonlujuutta pysyäkseen poissa hänen +luotaan, joka oli kuolla surusta, kun ei saanut häntä nähdä. + +Korneliuksella oli paperia ja kynä, jonka Rosa oli hänelle tuonut. Hän +käsitti tyttösen odottavan vastausta, mutta että hän tulisi noutamaan +sen vasta yöllä. Hän kirjoitti siis samanlaiselle paperilapulle kuin +se, jonka oli saanut: + +»En ole sairas levottomuudesta tulpaanin takia, vaan mielipahasta, kun +en enää saa nähdä teitä.» + +Gryphuksen mentyä pois ja illan tultua hän työnsi kirjeen oven alatse +ulos ja jäi kuuntelemaan. + +Mutta niin kiihkeästi kuin hän tarkkasikin, ei hän kuullut askeleita +eikä hameen kahinaa. + +Hän kuuli vain äänen, heikon kuin henkäys ja vienon kuin hyväily, +ristikon takaa kuiskaavan: + +-- Huomenna! + +Huomenna, -- huomenna oli viikko kulunut umpeen. Viikkokauden aikana +eivät Kornelius ja Rosa olleet tavanneet toisiansa. + + + + +XX. + +MITÄ TÄMÄN VIIKKOKAUDEN KULUESSA OLI TAPAHTUNUT. + + +Seuraavana päivänä kuuli Kornelius luukkunsa takaa rapinaa, kuten +Rosalla heidän ystävyytensä päivinä oli ollut tapana ilmoittaa +tulostansa. + +Voi arvata ettei Kornelius ollut kovin kaukana ovesta, jonka luukun +takaa oli ilmestyvä tuo viehättävä olento, jota vailla hänen oli +täytynyt olla niin kauan. + +Rosa, joka odotti häntä lamppu kädessä, teki ehdottomasti hämmästystä +ilmaisevan liikkeen, nähdessään vangin niin alakuloisena ja kalpeana. + +-- Te olette sairas, herra Kornelius? kysyi hän. + +-- Kyllä, neiti, vastasi Kornelius, -- sairas ruumiin ja sielun +puolesta. + +-- Näin ettette enää syönyt, sanoi Rosa. -- Isäni sanoi ettette +enää edes noussut vuoteelta. Silloin kirjoitin teille, teitä +rauhoittaakseni, tuosta aarteesta, joka aiheutti levottomuutenne. + +-- Ja minä puolestani, sanoi Kornelius, -- vastasin teille. Nähdessäni +teidät jälleen täällä, rakas Rosa, luulin teidän saaneen kirjeeni. + +-- Olette oikeassa, olen sen saanutkin. + +-- Ette voi puolustukseksenne sanoa ettette osaisi lukea. Te luette +sujuvasti ja sitä paitsi olette edistynyt suunnattomasti +kirjoituksessakin. + +-- Olette oikeassa. En ole ainoastaan saanut kirjettänne, vaan myöskin +lukenut sen. Sentähden tulin katsomaan, olisiko jotain keinoa saada +teidät jälleen terveeksi. + +-- Saada minut terveeksi! huudahti Kornelius. -- Sananne herättävät +toiveen, että teillä on minulle hyviä uutisia. + +Rosa joko ei ymmärtänyt näihin sanoihin liittyvää katsetta tai ei ollut +sitä ymmärtävinään. Hän vastasi vakavasti: + +-- Minulla on vain kerrottavaa teidän tulpaanistanne, jonka takia +tiedän teidän olevan niin vakavasti huolissanne. + +Rosa lausui nuo sanat niin jäykkään tapaan, että Kornelius vavahti. + +Innokas tulpaaninviljelijä ei käsittänyt mitä kaikkea lapsi parka pyrki +salaamaan välinpitämättömyydellään, otellen yhä kilpailijattarensa, +mustan tulpaanin kanssa. + +-- Oi, mumisi Kornelius, -- siis yhä vielä, yhä vielä! Hyvä Jumala, +enkö ole sanonut teille, Rosa, että ajattelin yksin teitä, että te +olitte huolieni ainaisena esineenä, että kaipasin yksin teitä, että te +poissaolollanne riistitte minulta ilman, lämmön, valon, elämän! + +Rosa hymyili alakuloisesti. + +-- Oi, sanoi hän, -- teidän tulpaaninne on ollut suuressa vaarassa. + +Kornelius vavahti ehdottomasti, tarttuen siten ansaan, jos Rosan sanat +todella olivat ansaksi tarkoitetut. + +-- Suuressa vaarassa! huudahti hän vavisten. -- Hyvä Jumala, missä +vaarassa? + +Rosa katsoi häneen lempeän säälivästi, tuntien vaativansa tuolta +mieheltä mahdottomia ja olevansa pakotettu pitämään hyvänänsä hänen +heikkoutensa. + +-- Te olitte oikeassa, sanoi Rosa, -- tuo ihailija, herra Jakob, ei +tullut minun tähteni. + +-- Kenen tähden hän sitten tuli? kysyi Kornelius levotonna. + +-- Hän tuli tulpaanin tähden. + +-- Oi! huudahti Kornelius, kalveten enemmän kuullessaan tuon uutisen +kuin oli kalvennut, kun Rosa erehtyen oli kaksi viikkoa aikaisemmin +kertonut hänelle Jakobin tulleen hänen tähtensä. + +Rosa näki hänen kauhistuksensa, ja Kornelius voi hänen kasvojensa +ilmeestä arvata hänen ajattelevan sitä, mitä me juuri lausuimme. + +-- Suokaa anteeksi, Rosa, sanoi hän, -- minähän tunnen teidät, -- +tunnen hyvyytenne ja rehellisen sydämenne. Jumala on antanut teille +ajatus-, arvostelu- ja liikkumiskyvyn sekä voimaa puolustautua, mutta +vaaranalaiselle tulpaani raukalleni Jumala ei ole antanut mitään tästä +kaikesta. + +Vastaamatta mitään vangin puolustukseen Rosa jatkoi: + +-- Teidän käytyänne levottomaksi tuon ihmisen takia, joka oli seurannut +minua puutarhaan ja jonka tunsin Jakobiksi, minä kävin vielä +levottomammaksi kuin te. Menettelin siis siten kuin olitte käskenyt, +seuraavana päivänä sen jälkeen kuin viimeksi kävin luonanne, ja jolloin +te sanoitte... + +Kornelius keskeytti hänet. + +-- Pyydän vielä kerran anteeksi, Rosa, huudahti hän. -- Nuo sanani +olivat mielettömiä. Olen jo pyytänyt anteeksi ja pyydän vielä kerran! +Ettekö sitten aio koskaan enää leppyä! + +-- Seuraavana päivänä, jatkoi Rosa, -- menin minä puutarhaan, muistaen +mitä olitte sanonut ... muistaen kuinka olitte kehottanut minua +salajuonella hankkimaan tietoa siitä, tarkoittiko tuon inhottavan +miehen ihailu minua vai tulpaania. + +-- Olette oikeassa, hän on todella inhottava... Tehän vihaatte myöskin +tuota ihmistä? + +-- Vihaan toden totta, sanoi Rosa, -- sillä hän on syypää viime +viikolla kestämiini kärsimyksiin! + +-- Oi, te olette siis myöskin kärsinyt, Rosa? Kiitän teitä noista +sanoistanne! + +-- Tuon onnettoman illan jälkeisenä päivänä, jatkoi Rosa, -- menin siis +puutarhaan, ja astellessani kohden lavaa, johon aioin istuttaa +tulpaanin, katsahdin tuon tuostakin taakseni, nähdäkseni seuraisiko +minua joku, kuten edellisellä kerralla. + +-- Ja kuinka oli? kysyi Kornelius. + +-- Sama haamu hiipi portista sisään ja muurin vieritse seljapensasten +taakse. + +-- Ettehän ollut häntä näkevinänne? kysyi Kornelius, muistaen vielä +tarkoin Rosalle antamansa neuvot. + +-- Kumarruin lavaa kohden ja kaivoin sitä lapiolla, ikäänkuin olisin +istuttanut sipulin. + +-- Entä hän ... hän ... mitä hän teki sillä aikaa? + +-- Näin kuinka hänen silmänsä kiiluivat kuin tiikerin silmät pensaikon +takaa. + +-- Siinä näette! siinä näette! sanoi Kornelius. + +-- Kun työni oli olevinaan lopussa, läksin pois. + +-- Mutta ainoastaan puutarhan portin taakse, eikö niin? Niin että +voitte portin taikka lukon raosta nähdä mitä hän teki teidän mentyänne? + +-- Hän odotti hetken, ollakseen varma etten enää palaisi, sitten hän +syöksähti kuin susi piilopaikastaan, kulki pitkää kiertotietä lavan +luo, ja saavutettuaan päämaalinsa, nimittäin sen lavan, jota äskettäin +oli muokkailtu, hän pysähtyi välinpitämättömän näköisenä, katsahti joka +suuntaan, silmäili läheisten rakennusten joka akkunaa, tarkasteli +maata, taivasta ja ilmaa, ja tultuaan vakuutetuksi että oli aivan +yksin, turvassa kaikkein ihmisten katseilta, hän hyökkäsi lavan +kimppuun, upotti kätensä pehmeään maahan ja otti sieltä multakimpaleen, +jonka paloitteli varovasti, nähdäkseen oliko sipuli sen sisässä. +Kolmeen kertaan uudistui tuo temppu ja yhä suuremmalla kiihkeydellä, +kunnes hän lopuksi alkoi käsittää joutuneensa jonkun salajuonen +uhriksi. Silloin pyrki hän voittamaan tulisen kiihkonsa, otti haravan, +tasoitti maan, jättääksensä sen samaan tilaan kuin missä se oli hänen +tullessaan, ja häpeissään ja nyrpeissään hän läksi kulkemaan kohden +porttia, tavotellen huvikseen kävelevän henkilön välinpitämätöntä +kasvoinilmettä. + +-- Oi tuota katalaa, mumisi Kornelius, pyyhkiellen pois otsaansa pitkin +virtaavia hikipisaroita. -- Oi tuota katalaa! Vaan johan sen arvasin! +Mutta miten on sipulin laita, Rosa? Valitettavasti on jo hiukan +myöhäistä istuttaa se. + +-- Sipuli on ollut jo kuusi päivää maassa. + +-- Missä sitten? Kuinka niin? huudahti Kornelius. -- Hyvä Jumala, +kuinka varomatonta! Missä se on? Minkälaisessa maassa? Onko se +sopivalla paikalla puutarhassa? Eikö tuo inhottava Jakob voi sitä +löytää ja varastaa? + +-- Ei, ellei hän lyö rikki huoneeni ovea. + +-- Se on siis teidän huoneessanne, Rosa, sanoi Kornelius hiukan +rauhoittuneena. -- Mutta millaisessa mullassa, millaisessa astiassa? +Estehän liene pannut sitä juurtumaan veteen, kuten Haarlemin ja +Dordrechtin kunnon naiset, jotka itsepintaisesti kuvittelevat että vesi +voisi korvata mullan, -- vesi, jossa on kolmekymmentäkolme osaa happea +ja kuusikymmentäkuusi osaa vetyä, jota vastoin... Mutta mitä minä tässä +teille juttelenkaan... + +-- Se kuuluu todellakin hiukan liian oppineelta minun korvissani, +vastasi Rosa hymyillen. -- Tyydyn siis vastaamaan teille, teitä +rauhoittaakseni, että sipulinne ei ole vedessä. + +-- Vapautatte minut suuresta huolesta. + +-- Se on oivassa kiviruukussa, joka on juuri samankokoinen kuin se, +johon te olitte istuttanut oman sipulinne. Se kasvaa maassa, jonka olen +valmistanut sekoittamalla kolmeen neljäsosaan mitä oivallisinta +puutarhamultaa neljäsosan tieltä ottamaani maata. Oi, olen kuullut +teidän ja tuon Jakob konnan -- kuten te häntä nimitätte -- niin usein +sanovan millaisessa mullassa tulpaanin tulee kasvaa, että tiedän sen +yhtä hyvin kuin Haarlemin etevin puutarhuri. + +-- Ja nyt on vielä jäljellä kysymys päivänpaisteesta. Mitä siitä +tiedätte kertoa? + +-- Nyt se on koko päivän päivänpaisteessa, milloin aurinko vain +paistaa. Mutta kun se on noussut maasta esiin ja päivänpaiste on käynyt +kuumemmaksi, menettelen minä kuten te teitte, rakas herra Kornelius. +Pidän sitä itäänpäin olevalla akkunallani kello kahdeksasta aamulla +kello yhteentoista, ja länteenpäin olevalla kello kolmesta iltapäivällä +kello viiteen. + +-- Oikein, oikein! huudahti Kornelius. -- Te olette oiva puutarhuri, +ihana Rosani. Mutta pelkään että tulpaanini hoito vie kaiken aikanne. + +-- Se on kyllä totta, sanoi Rosa, -- mutta mitäpä sillä on väliä. +Teidän tulpaaninne on minun tyttäreni. Omistan sille sen ajan, jonka +omistaisin lapselleni, jos olisin äiti. Ainoastaan rupeamalla sen +äidiksi, lisäsi hän hymyillen, -- voin lakata olemasta sen +kilpailijatar. + +-- Hyvä, rakas Rosa! mumisi Kornelius, luoden nuoreen tyttöön +katseen, joka tulkitsi paljoa ilmeisemmin rakastavan miehen kuin +tulpaaninviljelijän tunteita ja hiukan lohdutti Rosaa. + +Nyt seurasi hetken vaitiolo, kun Kornelius pyrki ristikon takaa +tavottamaan Rosan kättä, jonka tämä veti pois. + +-- Siis kuusi päivää on sipuli jo ollut maassa, jatkoi Kornelius. + +-- Niin kyllä, herra Kornelius, vastasi tyttö. + +-- Eikö se vielä ole versonut esiin? + +-- Ei, mutta luulen taimen tulevan esiin huomenna. + +-- Huomisiltana saan taas kuulla siitä, kuten teistä itsestännekin, +eikö niin, Rosa? Tyttärenne, kuten sitä nimititte, kiinnittää suuressa +määrin mieltäni, mutta sen äiti vielä melkoista enemmän. + +-- Huomennako? sanoi Rosa, luoden salaa katseen Korneliukseen. -- En +tiedä, voinko tulla huomenna. + +-- Hyvä Jumala! sanoi Kornelius. -- Miksi ette voisi tulla huomenna? + +-- Minulla on tuhansia tehtäviä. + +-- Ja minulla aina vain yksi ja sama. + +-- Niin, rakastaa tulpaanianne. + +-- Rakastaa teitä, Rosa. + +Rosa pudisti päätänsä. + +Jälleen seurasi äänettömyys. + +-- Kaikki vaihtelee luonnossa, sanoi van Baerle katkaisten vaitiolon. +-- Kevään kukkasia seuraavat toiset kukat, ja mehiläiset, jotka +hellästi hyväilivät orvokkeja ja kultalakkoja, lähestyvät taas yhtä +rakastavaisina kuusamaa, ruusuja, jasmiineja, päivänkukkia ja +kurjenpolvia. + +-- Mitä te tuolla tarkoitatte? kysyi Rosa. + +-- Sitä, neiti, että teitä huvitti aluksi kuulla iloistani ja +huolistani. Te vaalitte yhteisen nuoruutemme kukkaa. Mutta minun +kukkani oli tuomittu kuihtumaan varjossa. Vangin toiveitten ja ilojen +kukkatarhalla on vain yksi vuodenaika. Se ei ole noiden ihanain +kukkatarhojen vertainen, joissa ilma on raikas ja päivä paistaa. Kun +kevätsato on korjattu, entävät mehiläiset sellaiset kuin te, +hentovartaloiset, kultasarviset mehiläiset, läpikuultavin siivin +ristikkojen välitse pois, paeten kylmää, yksinäisyyttä, alakuloisuutta, +hakemaan sulotuoksua ja lämpöä, hakemaan onnea! + +Rosa loi Korneliukseen katseen, jota tämä ei huomannut. Hän oli luonut +silmänsä taivaalle. + +Huoaten hän jatkoi: + +-- Te olette hylännyt minut, neiti Rosa, saadaksenne iloita kaikista +vuodenajoista. Olette oikeassa, eikä minulla ole syytä valittaa. Mitä +oikeutta minulla olisi vaatia teiltä uskollisuutta? + +-- Uskollisuutta! huudahti Rosa, salaamatta enää kyyneleitä, jotka +vierivät pitkin hänen poskiansa. -- Enkö minä sitten ole ollut teille +uskollinen? + +-- Onko tuo uskollisuutta, huudahti Kornelius, -- kun hylkäätte minut, +jätätte minut tänne kuolemaan? + +-- Mutta herra Kornelius, lausui Rosa, -- enkö tee hyväksenne kaikkea +mitä voin tehdä, kun tuottaakseni teille huvia hoitelen tulpaanianne? + +-- Tuo puheenne on katkeraa, Rosa. Te luette minulle viaksi ainoan +sekoittamattoman ilon, joka minulla on ollut tässä maailmassa. + +-- En lue teille mitään viaksi, herra Kornelius, -- ellen kenties sitä +syvää surua, jota tunsin, kun minulle Buitenhofissa kerrottiin että +teidät oli tuomittu kuolemaan. + +-- Mutta teitä harmittaa se, että minä pidän kukkasista. + +-- Ei se, että te niistä pidätte, herra Kornelius, vaan siitä olen +suruissani, että te pidätte niistä enemmän kuin minusta. + +-- Oi rakas, rakas lemmittyni, huudahti Kornelius, -- katsokaa, kuinka +käteni vapisevat, kuinka otsani on kalpea, -- kuunnelkaa, kuunnelkaa +kuinka sydämeni sykkii, -- ei siksi, että musta tulpaani minulle +suopeasti hymyilisi, -- ei, vaan siksi, että te hymyilette minulle, +teidän otsanne lähestyy minua, -- siksi, että minusta tuntuu, vaikka +sitä tuskin rohkenen uskoakaan, kuin tavottelisivat pakenevat kätenne +minun käsiäni, kuin tuntisin kauniiden kasvojenne lämmön kylmän +ristikon takaa. Rosa, rakkaani, tuhotkaa mustan tulpaanin sipuli, +hävittäkää idussansa tuo kukka, riistäkää minulta viaton ja ihana +unelma, joka on elämääni sulostuttanut, -- riistäkää minulta muutkin +rikkaampiväriset, komeammat, viehkeämmät kukat, riistäkää ne kaikki +tyyni, te kateellinen kukkanen, joka ette suvaitse rinnallanne muita +kukkasia, mutta suokaa minulle ilo kuulla äänenne, kuulla askeleenne +porraskäytävästä, nähdä liikkeenne, nähdä silmienne säihky synkän +ristikkoni takaa, suokaa minulle vakuutus, että rakastatte minua, kuten +minä teitä! Rakastakaa minua, Rosa, sillä minä rakastan teitä yli +kaiken maailmassa! + +-- Lukuunottamatta mustaa tulpaania, huokasi Rosa, jonka itsepintaiset +kädet vihdoinkin suostuivat hyväillen antautumaan Korneliuksen +suudeltaviksi. + +-- Yli kaiken, Rosa. + +-- Voinko luottaa teihin? + +-- Kuin Jumalaan. + +-- Mutta tuo vakuutuksenne ei velvoita teitä rakastamaan minua +kovinkaan paljoa. + +-- Valitettavasti ei, -- mutta se velvoittaa teitä johonkin. + +-- Mihinkä sitten? + +-- Pysymään toistaiseksi naimatonna. + +Rosa hymyili. + +-- Oi kuinka itsekäs te olette, sanoi hän. -- Teillä on lemmitty, jota +jumaloitte. Te ajattelette vain häntä, uneksitte vain hänestä. Kun +teidät tuomitaan kuolemaan, omistatte mestauslavalla viimeisen +huokauksenne hänelle. Ja kumminkin te vaaditte minua, tyttö parkaa, +luopumaan tulevaisuudentoivoistani, kunnianhimostani. + +-- Mutta mistä lemmitystä te sitten puhutte? kysyi Kornelius, hakien +turhaan muistinsa kätköistä naista, jota Rosa olisi voinut tarkoittaa. + +-- Teidän tummasta kaunottarestanne, hyvä herra, -- tuosta +solakkavartisesta, hentojalkaisesta, ylväästä kaunottaresta. Puhun +kukastanne. + +Kornelius hymyili. + +-- Mutta entä te, kunnon Rosani. Lukuunottamatta ihailijaanne Jakobia, +jonka sydän tosin kuuluu toiselle, teillä on liuta kosiskelijoita, +jotka teitä imartelevat. Muistatteko, mitä te minulle kerroitte Haagin +ylioppilaista, upseereista, kauppapalvelijoista? Eikö Loewesteinissä +ole lainkaan kauppapalvelijoita, ei upseereja eikä ylioppilaita? + +-- On, yllin kyllin. + +-- Ja ne kirjoittelevat? + +-- Niin tekevät. + +-- Ja nyt, kun te osaatte lukea... + +Ja Kornelius huokasi ajatellessaan että Rosan oli kiittäminen juuri +häntä, vanki parkaa, siitä että osasi lukea rakkaudenkirjeensä. + +-- Mutta lukiessani nuo kirjeet, sanoi Rosa, -- ja pyrkiessäni +tutustumaan ihailijoihini, noudatan vain teidän määräyksiänne. + +-- Kuinka, minun määräyksiäni? + +-- Niin kyllä. Ettekö muista enää, sanoi Rosa, vuoroonsa huoaisten, -- +tuota testamenttia, jonka olette kirjoittanut herra Kornelius de Wittin +raamattuun? Minä en sitä puolestani unohda, sillä nyt, kun osaan lukea, +luen sen uudelleen joka päivä, usein kahdestikin päivässä. Tuossa +testamentissa te määräätte, että minun on rakastettava kuudenkolmatta +tai kahdeksankolmatta vuoden ikäistä miestä ja mentävä naimisiin hänen +kanssaan. Koetan hakea tuollaista nuorta miestä, ja kun päiväni kuluvat +tulpaaninne hoitamiseen, täytyy teidän suoda minun käyttää ilta häntä +hakeakseni. + +-- Oi Rosa, tuo testamentti on laadittu sillä edellytyksellä että minä +kuolisin, ja, kiitos taivaan, minä elän! + +-- No hyvä, luovun siis hakemasta tuota kuuden- tai kahdeksankolmatta +vuoden ikäistä miestä ja tulen edelleen teitä tervehtimään. + +-- Oi Rosa, tulkaa, tulkaa! + +-- Mutta minulla on muuan ehto. + +-- Suostun siihen etukäteen. + +-- Ehtoni on, ettei mustaa tulpaania mainita kolmeen päivään. + +-- Ei koskaan, jos niin tahdotte. + +-- Ei pidä sentään vaatia mahdottomia, vastasi tyttönen. + +Ja ikäänkuin epähuomiossa hän lähensi raikkaan poskensa ristikkoon, ja +niin lähelle, että Kornelius voi koskettaa sitä huulillaan. + +Rosan huulilta kajahti huudahdus täynnä rakkautta, ja hän kiiruhti +pois. + + + + +XXI. TOINEN SIPULI. + + +Nyt seurasi suloinen yö ja vielä suloisempi päivä. + +Edellisinä päivinä oli vankityrmä tuntunut entistä tukahduttavammalta, +synkemmältä, matalammalta. Koko sen paino tuntui raskaana taakkana +lepäävän vangin hartioilla. Sen muurit olivat mustat, sen ilma kylmä, +päivä oli töin tuskin päässyt pilkistämään sisään ristikkoakkunan +tankojen välitse. + +Mutta Korneliuksen herätessä seuraavana aamuna leikitteli auringonsäde +ristikolla, kyyhkyset ensivät siivet levällä läpi ilman, toisten +hellästi kuherrellessa suljetun akkunan yläpuolella. + +Kornelius kiiruhti akkunan luo ja aukaisi sen. Hänestä oli kuin olisi +elämä, ilo, melkein vapauskin tullut tuon auringonsäteen mukana hänen +synkkään huoneeseensa. + +Rakkaus oli tullut hänen luoksensa ja kirkastanut kaikki hänen +ympärillään, -- rakkaus, tuo taivaan kukkanen, hohtoisampi, tuoksuvampi +kuin mitkään maalliset kukkaset. + +Sen sijaan että Gryphus edellisinä päivinä huoneeseen tullessaan oli +tavannut vangin äreänä vuoteessaan, hän nyt oli noussut levolta ja +lauleskeli jotakin oopperan säveltä. + +Gryphus loi häneen syrjäkatseen. + +-- No, kuinkas tänään voidaan? tiedusteli Kornelius. + +Gryphus silmäili häntä yhä syrjästä. + +-- Koira ja herra Jakob ja kaunis Rosamme, kuinka ne voivat kaikki +tyyni? + +Gryphus irvisti hampaitansa. + +-- Tässä on aamiaisenne, sanoi hän. + +-- Kiitoksia, ystäväni Kerberos, lausui vanki, -- se tulee oikeaan +aikaan, minulla on kova nälkä. + +-- Vai on teidän nälkä? ihmetteli Gryphus. + +-- Miksikä ei olisi? kysyi van Baerle. + +-- Salajuonet näyttävät edistyvän hyvin, tuumiskeli Gryphus. + +-- Mitkä salajuonet? kysyi Kornelius. + +-- En puhu turhia, mutta pidän varani, oppinut herrani. Olkaa +levollinen, pidän kyllä varani. + +-- Pitäkää vain varanne, ystäväni! sanoi van Baerle. -- Olen +salajuonineni käytettävänänne! + +-- Saammepa nähdä, kun tulee päivällisen aika, sanoi Gryphus. + +Ja hän läksi huoneesta. + +-- Päivällisen aika, toisti Kornelius. -- Mitä hän tarkoitti? No, +odottakaamme! Päivällisen aikaan se käy ilmi. + +Korneliuksen kävi helpoksi odottaa päivällisen aikaa. Päivällisajan +jälkeen oli vielä seuraava yhdeksän aika illalla. + +Puolenpäivän aikaan kuului Gryphuksen askelten lisäksi porraskäytävästä +kolmen tai neljän sotamiehen askeleet. + +Ovi aukeni, Gryphus tuli sisään ja päästi sinne sotamiehetkin sekä +sulki oven heidän jälkeensä. + +-- No niin, sanoi hän, -- nyt ryhdymme hakemaan. + +Korneliuksen taskut tarkastettiin, sitten tutkittiin löytyisikö mitään +takin ja liivin välistä, liivin ja paidan, paidan ja ihon välistä, -- +mutta ei löytynyt mitään. + +Nyt haettiin lakanoista, patjoista, oljista, mutta ei mitään löytynyt. + +Kornelius riemuitsi mielessään, kun ei ollut suostunut istuttamaan +kolmatta sipulia. Gryphus olisi varmasti löytänyt sen tällä +hakuretkellään, kuinka huolellisesti se olisikin ollut piilotettu, ja +sen olisi käynyt kuten ensimäisen sipulin. + +Ei konsanaan vanki lienekään iloisemmin kasvoin seurannut huoneessaan +pidettyä tarkastusta, kuin nyt Kornelius. + +Gryphus läksi tiehensä vieden mukanaan lyijykynän ja kolme tai neljä +lehtistä tuota valkoista paperia, jota Rosa oli Korneliukselle antanut. +Siinä oli koko voittosaalis. + +Kuuden ajoissa Gryphus palasi, tällä kertaa yksin. Kornelius koetti +lepyttää häntä, mutta Gryphus murisi, osotti hammasta, joka hänellä oli +suunsa kulmauksessa, ja poistui huoneesta takaperin, ikäänkuin peläten +Korneliuksen käyvän hänen kimppuunsa. + +Kornelius tyrskähti nauruun. + +Tämä saattoi Gryphuksen huutamaan hänelle ristikon takaa: + +-- Hyvä, hyvä! Saammepa nähdä, kumpi meistä nauraa viimeiseksi! + +Ainakin tänä iltana toivoi Kornelius voivansa nauraa viimeiseksi, sillä +Kornelius odotti Rosaa. + +Rosa tuli yhdeksän aikaan, mutta hän tuli ilman lyhtyä. Hän ei +tarvinnut enää valkeata, hän osasi nyt lukea. + +Valkea olisi myöskin voinut antaa ilmi Rosan, jota Jakob piti silmällä +tarkemmin kuin konsanaan. + +Ja lopuksi, -- kun Rosa punehtui, näkyi punehtuminen liian selvästi +lyhdyn valossa. + +Mistä puhelivat Rosa ja Kornelius tänä iltana? Samasta, mistä +rakastavaiset puhuvat oven kynnyksellä Ranskassa, parvekeaidan molemmin +puolin Espanjassa, ylhäältä terassilta alas maahan Itämailla. + +He puhuivat asioista, jotka suovat hetkille siivet, jotka kiihdyttävät +ajan vauhtia. + +He puhuivat kaikesta muusta, vaan eivät mustasta tulpaanista. + +Kello kymmenen aikaan he erosivat kuten tavallisesti. + +Kornelius oli onnellinen, niin onnellinen kuin voi olla +tulpaaninviljelijä, jolle ei ole puhuttu hänen tulpaanistaan. + +Rosa oli hänestä ihana kuin itse rakkaudenjumalatar; hän oli hänestä +hyvä, herttainen, viehättävä. + +Mutta miksi ei Rosa suvainnut kuulla puhuttavan tulpaaneista? + +Siinä suhteessa oli Rosalla paha virhe. + +Huokaellen lohdutti Kornelius itseään ajatuksella, ettei täydellistä +naista ole olemassakaan. + +Hän vietti osan yötä tuota epätäydellisyyttä mietiskellen. Toisin +sanoen, hän ajatteli Rosaa niin kauan kuin oli valveilla. + +Nukuttuaan hän uneksi hänestä. + +Mutta unelmien Rosa oli paljoa täydellisempi kuin todellinen. Ei sillä +hyvä, että hän puhui tulpaaneista, vaan hän toi sitä paitsi +Korneliukselle komean mustan tulpaanin kiinalaisessa maljakossa. + +Kornelius heräsi ilosta väristen ja mumisi: -- Rosa, Rosa, rakastan +sinua! + +Ja kun oli jo valoisa päivä, ei Kornelius katsonut sopivaksi enää +nukkua uudelleen. + +Hänelle jäi siis koko päiväksi mieleen tuo unessa saatu kuva. + +Oi! Jos Rosa olisi puhunut tulpaanista, olisi hän Korneliuksen mielestä +ollut täydellisempi kuin maailman etevimmät ja ihanimmat kuningattaret, +-- Semiramis, Kleopatra, Elisabet, Anna Itävaltalainen! + +Mutta Rosa oli kieltänyt, uhalla ettei enää palaisi, mainitsemasta +tulpaania kolmeen päivään. + +Rakastaja oli tosin siten saanut käytettäväkseen seitsemänkymmentäkaksi +tuntia, mutta nämä seitsemänkymmentäkaksi tuntia olivat anastetut +tulpaaninviljelijältä. + +Tosinhan näistä seitsemästäkymmenestäkahdesta tunnista jo oli kulunut +kolmekymmentäkuusi. + +Toiset kolmekymmentäkuusi kyllä myöskin kuluisivat pian: +kahdeksantoista odotellessa, kahdeksantoista Rosaa muistellessa. + +Rosa tuli tavalliseen aikaan. Kornelius kesti sankarimaisesti +rangaistuksensa. Hän olisi ollut oiva pythagoralainen, ja jos hänen +olisi sallittu kerran päivässä kysyä kuulumisia tulpaanistaan, olisi +hän rauhallisesti tyytynyt veljeskunnan sääntöjen mukaisesti muutoin +vaikenemaan viisi vuotta. + +Onneksi hänen kaunis vieraansa käsitti varsin hyvin, että jos on +toisaalta vaatelias, täytyy toisaalta olla myöntyväinen. Hän salli siis +Korneliuksen vetää hänen sormensa ristikon aukosta sisään, hän salli +Korneliuksen suudella hänen hiuksiaan ristikon lomitse. + +Lapsi parka! Tuo lemmenleikki oli hänelle paljoa vaarallisempaa kuin +tulpaanista puhuminen olisi ollut. + +Hän käsitti tämän palatessaan huoneeseensa sykkivin sydämin, posket +hehkuvina, huulet kuivina, silmät kosteina. + +Kun siis seuraavana iltana ensi sanat, ensi hyväilyt oli vaihdettu, loi +Rosa ristikon takaa pimeässä Korneliukseen tuollaisen katseen, jonka +tuntee sitä näkemättä, ja hän lausui: + +-- Olkaa iloissanne! Se on jo kohonnut esiin! + +-- Mikä? kysyi Kornelius, rohkenematta uskoa Rosan itsestään lyhentävän +hänen koetusaikansa. + +-- Tulpaani, sanoi Rosa. + +-- Kuinka, huudahti Kornelius, -- te sallitte siis? + +-- Olkoon menneeksi! sanoi Rosa kuten hellä äiti, joka suo lapselleen +ilon. + +-- Oi Rosa! huudahti Kornelius, kurottaen huulensa ulos ristikosta, +toivoen kohtaavansa posken, käden, otsan tai jotain muuta. + +Hän kohtasi parasta kaikesta, -- puoliavoimet huulet. + +Rosa päästi huudahduksen. + +Kornelius käsitti, että oli parasta nopeasti jatkaa keskustelua. Hän +käsitti, että tuo odottamaton kosketus oli kovasti pelästyttänyt Rosaa. + +-- Kasvaako se suoraan? kysyi hän. + +-- Suoraan kuin nyplypuikko, vastasi Rosa. + +-- Onko se jo pitkäkin? + +-- Ainakin kaksi tuumaa. + +-- Oi Rosa, hoitakaa sitä hyvin, niin näette, kuinka se kasvaa +nopeasti. + +-- Kuinka voisin hoitaa sitä enää huolellisemmin? sanoi Rosa. -- Enhän +ajattele muuta kuin sitä. + +-- Kuinka, Rosa? Varokaa, etten minä vuorostani käy mustasukkaiseksi. + +-- Tiedättehän että ajatellessani sitä ajattelen teitä. En väisty enää +sen luota. Voin nähdä sen vuoteestani. Herätessäni luon siihen ensi +katseeni, uneen vaipuessani viimeisen. Päivällä istun työskennellen sen +vieressä, sillä siitä saakka kuin se tuli huoneeseeni, en enää ole +liioin sieltä poistunut. + +-- Teette oikein, Rosa, sillähän te olette voittava itsellenne +myötäjäiset. + +-- Niin, ja sitä minun on kiittäminen siitä, että voin mennä naimisiin +kuuden- tai kahdeksankolmatta vuotiaan miehen kanssa, jota rakastan. + +-- Olkaa vaiti, te ilkeä tyttö! + +Ja Korneliuksen onnistui tavottaa tytön sormet, mikä aiheutti hetkisen +vaitiolon, joskaan ei keskusteluaineen muutosta. + +Tämän illan jälkeen oli Kornelius onnellisin ihmisistä. Hän sai pidellä +Rosan kättä mielin määrin ja puhella tulpaanistaan niin paljon kuin +ikinä halusi. + +Tämän jälkeen jokainen uusi päivä merkitsi uutta kehitysastetta +tulpaanille ja nuorten lemmelle. + +Tulpaanin lehdet kasvoivat kasvamistaan, pian voi erottaa kukan. + +Korneliuksen riemu oli suuri hänen saadessaan tuon uutisen, ja +kysymykset seurasivat toisiaan nopeudella, joka todisti kuinka tärkeitä +ne olivat. + +-- Se on umpulla? huudahti Kornelius. + +-- Niin on, vastasi Rosa. + +Mielenliikutuksen vallassa nojasi Kornelius horjuen luukkuun. + +-- Hyvä Jumala! huudahti hän. + +Sitten hän kyseli edelleen: + +-- Onko soikio säännöllinen? Onko se täyteläinen, ovatko lehtien päät +täysin vihreät? + +-- Soikio on melkein tuuman pituinen ja suippenee teräväksi kuin neula, +se käy yhä pulleammaksi, pian se on aukeneva. + +Seuraavana yönä ei Kornelius nukkunut paljoa. Mikä ylevä hetki olikaan +oleva se, jolloin umppu aukeni! + +Kaksi päivää myöhemmin Rosa ilmoitti soikion hiukan auenneen. + +-- Oi Rosa, huudahti Kornelius, -- jos soikio on aukeamaisillaan, +täytyy voida jo hieman erottaa kukan väriäkin! + +Ja vanki vaikeni huohottaen. + +-- Kyllä, vastasi Rosa. -- Voi erottaa toisenvärisen juovan, ohuen kuin +hius. + +-- Ja minkä värinen se on? kysyi Kornelius vavisten. + +-- Se on hyvin tumma, vastasi Rosa. + +-- Ruskea? + +-- Ei, paljoa tummempi. + +-- Paljoa tummempi, Rosa kulta, oi, kiitoksia! Tumma kuin eebenpuu, +tumma kuin... + +-- Kuin muste, jolla olen teille kirjoittanut. + +Kornelius päästi hurjan ilohuudon. + +Hilliten sitten äkkiä mielensä ja pannen kätensä ristiin hän lausui: + +-- Oi Rosa, teidän vertaistanne enkeliä ei ole olemassa! + +-- Eikö todellakaan! lausui Rosa, hymyillen hänen kiihkolleen. + +-- Rosa, te olette nähnyt niin paljon vaivaa, te olette tehnyt niin +paljon minun hyväkseni. Rosa, tulpaanini on puhkeava kukkaan, ja sen +kukka on oleva musta! Rosa, Rosa, te olette täydellisin luoduista! + +-- Mustan tulpaanin jälkeen sentään? + +-- Vaiti, te ilkeä olento. Säälikää minua, elkää turmelko iloani. +Mutta, Rosa, jos tulpaani on kehittynyt niin pitkälle, niin kukka +aukenee parin, kolmen päivän perästä? + +-- Niin kyllä, huomenna tai ylihuomenna. + +-- Oi, mutta minä en saa nähdä sitä, huudahti Kornelius, heittäytyen +taapäin, -- en saa suudella tuota Luojan ihmeteosta, kuten suutelen +teidän käsiänne, Rosa, hiuksianne, poskianne, jos ne sattuvat olemaan +luukkuni läheisyydessä. + +Rosa lähensi poskensa ristikkoon, ei enää sattumalta, vaan +vapaaehtoisesti. Ahnaasti kiintyivät siihen nuoren miehen huulet. + +-- Minä taitan sen teille, jos tahdotte, sanoi Rosa. + +-- Ei, ei! Heti kun se on auennut, on teidän asetettava se varjoon, +Rosa, ja samana hetkenä, samana hetkenä tulee teidän lähettää joku +ilmoittamaan Haarlemin puutarhayhdistyksen puheenjohtajalle, että suuri +musta tulpaani on kukkinut. Haarlem on kaukana, tiedän sen kyllä, mutta +rahalla saatte kyllä sanansaattajan hankituksi. Onko teillä rahaa, +Rosa? + +Rosa hymyili. + +-- On kyllä, vastasi hän. + +-- Kylläksi? tiedusteli Kornelius. + +-- Minulla on kolmesataa floriinia. + +-- Jos teillä on kolmesataa floriinia, ei teidän tule lähettää +sanansaattajaa, vaan te itse, te itse, Rosa, menette Haarlemiin. + +-- Mutta sillaikaa kukka... + +-- Kukan te otatte mukaanne, ymmärrättehän ettette saa hetkeksikään +erota siitä. + +-- Mutta jos en eroa siitä, täytyy minun erota teistä, herra Kornelius, +sanoi Rosa alakuloisesti. + +-- Olette oikeassa, herttainen, rakas Rosani. Hyvä Jumala, kuinka +pahoja ihmiset ovat! Mitä olen heille tehnyt, kun he ovat riistäneet +minulta vapauden! Olette oikeassa, en voi elää ilman teitä. No hyvä, te +lähetätte jonkun Haarlemiin. Tuo ihme on toden totta siksi suuri, että +puheenjohtaja voi nähdä vaivaa sen tähden. Tulkoon itse noutamaan +tulpaanin. + +Mutta hän vaikeni äkkiä ja jatkoi sitten vapisevalla äänellä: + +-- Rosa, Rosa! Jos se ei olisikaan musta! + +-- No, siitä te saatte tiedon huomis- tai ylihuomisiltana. + +-- Täytyykö minun odottaa iltaan, ennenkuin saan sen tietää? Menehdyn +kärsimättömyyteen! Emmekö voisi sopia jostakin merkistä? + +-- Minä tiedän paremman keinon. + +-- Minkä sitten? + +-- Jos se aukenee yöllä, niin tulen itse sanomaan sen teille. Jos se +tapahtuu päivällä, kuljen ovenne ohitse ja toimitan teille kirjelapun, +joko oven alatse tai ristikosta, isäni ensimäisen ja toisen käynnin +välillä. + +-- Oivallista, Rosa! Sananen teiltä ilmoittaa minulle tuon uutisen, ja +onneni on oleva kaksinkertainen. + +-- Kello on kymmenen, sanoi Rosa, -- minun täytyy lähteä. + +-- Niin, niin, sanoi Kornelius, -- menkää, Rosa, menkää! + +Rosa läksi pois puolittain alakuloisena. + +Kornelius oli melkein lähettänyt hänet tiehensä. + +Tosinhan se tapahtui siksi, että hän menisi vartioimaan mustaa +tulpaania. + + + + +XXII. + +PUHKEAMINEN. + + +Korneliuksen yö kului suloisissa, mutta hiukan levottomissa mietteissä. +Joka hetki odotti hän kuulevansa Rosan lempeän äänen häntä kutsuvan. +Hän heräsi vavahtaen, kiiruhti ovelle, lähensi kasvonsa ristikkoon. +Mutta ei luukulla, ei eteisessä ollut ketään. + +Epäilemättä oli Rosakin hereillä. Mutta onnellisempana kuin hän valvoi +Rosa tulpaania vartioiden, hän sai katsella tuota ylvästä kukkaa, tuota +ihmeistä ihmeellisintä, jota ei kukaan vielä tuntenut, jonka +kehittämistä kukaan ei pitänyt mahdollisena. + +Mitä sanoisivat ihmiset kuullessaan, että musta tulpaani oli olemassa, +että sen kehittäjä oli vanki nimeltä van Baerle? + +Kuinka kauas Kornelius olisikaan lähettänyt luotaan sen, joka olisi +tullut tarjoamaan hänelle vapauden, pyytäen korvaukseksi hänen +tulpaaninsa! + +Aamu tuli, eikä Kornelius vielä ollut saanut mitään tietoa. Tulpaani ei +siis vielä ollut kukkinut. + +Päivä kului samaan tapaan kuin edellinen yö. + +Yön tullen saapui Rosa iloisena, keveänä mieleltään kuin lintunen. + +-- Ja mitä kuuluu? kysyi Kornelius. + +-- Kaikki on hyvin. Kukka puhkeaa epäilemättä tänä yönä. + +-- Ja se on musta? + +-- Aivan musta. + +-- Siinä ei ole muunväristä pilkkuakaan? + +-- Ei ainoatakaan. + +-- Mikä taivaan armo! Rosa, olen mietiskellyt kaiken yötä. Ensiksikin +ajattelin teitä... + +Rosa teki epäilystä ilmaisevan liikkeen. + +-- Sitten sitä, mitä meidän on tekeminen. + +-- Ja mitä te ehdotatte? + +-- Kas tässä tuumani. Heti kun kukka on puhjennut, ja on varmaa, että +se on musta, aivan musta, on teidän hankittava varma lähetti. + +-- Eikö muuta? Olen jo hankkinut lähetin. + +-- Onko hän luotettava? + +-- Vastaan hänestä, hän on ihailijoitani. + +-- Toivottavasti ei sentään Jakob. + +-- Olkaa levollinen. Hän on Loewesteinin lauttamies, noin viiden- tai +kuudenkolmatta vuoden ikäinen reipas poikanen. + +-- Voi paholainen sentään! + +-- Ei hätää, sanoi Rosa nauraen, -- hän on liian nuori, tehän +määräsitte iän kuudeksi- tai kahdeksaksikolmatta vuodeksi. + +-- Luulette siis voivanne luottaa tuohon mieheen? + +-- Kuin itseeni. Hän olisi valmis käskystäni heittäytymään Waaliin +taikka Maasiin. + +-- No hyvä, Rosa. Kymmenen tunnin kuluttua hän voi olla Haarlemissa. Te +annatte minulle paperia ja lyijykynän, tai mieluummin mustekynän ja +mustetta, ja minä kirjoitan kirjeen. On vieläkin parempi, jos te +kirjoitatte, sillä minua, vanki raukkaa, voitaisiin syyttää +salavehkeilystä, kuten isällänne on tapana tehdä. Te kirjoitatte siis +puutarhayhdistyksen puheenjohtajalle, ja olen vakuutettu että hän +saapuu tänne. + +-- Mutta jos hän vitkastelee? + +-- Kenties voi kestää päivän tai kaksi ennenkuin hän tulee. Mutta eihän +se ole mahdollista, -- sellainen tulpaanien ihailija kuin hän ei voi +viivytellä tuntiakaan, ei minuuttia, ei sekuntia lähtiessään matkaan +nähdäkseen maailman kahdeksannen ihmeen. Mutta jos kestäisikin, kuten +sanottu, päivän tai kaksi, niin on tulpaani sittenkin vielä oleva +täydessä loistossaan. Kun puheenjohtaja on nähnyt tulpaanin ja +laatinut pöytäkirjan, on kaikki valmiina. Te saatte pöytäkirjasta +kaksoiskappaleen ja luovutatte tulpaanin hänelle. Oi Rosa, jospa +olisimme voineet itse viedä sen Haarlemiin! En olisi päästänyt sitä +käsistäni muuta kuin laskeakseni sen teidän käsiinne. Mutta mitäpä +kannattaa sellaisia haaveilla, jatkoi Kornelius huoaten. -- Muiden +silmät näkevät sen kasvavan ja kuihtuvan, mutta ei minun. Oi Rosa, +varokaa ennen kaikkea ettei kukaan saa sitä nähdä, ennenkuin tuo +puheenjohtaja on sen nähnyt. Musta tulpaani! Hyvä Jumala, jos joku +näkisi sen, niin hän sen varastaisi!... + +-- Mitä sanottekaan! + +-- Sanoittehan te itsekin pelkäävänne tässä suhteessa ihailijaanne +Jakobia. Floriinikin voi houkutella varkauteen, miksi ei sitten +satatuhatta floriinia! + +-- Minä vartioin sitä, olkaa aivan levollinen. + +-- Jos se puhkeaa teidän ollessanne täällä! + +-- Sen se oikuttelija kyllä pystyisi tekemään, sanoi Rosa. + +-- Jos se olisi auennut, kun nyt palaatte huoneeseenne! + +-- Niin mitä sitten? + +-- Kun se on auennut, on teidän hetkeäkään hukkaamatta toimitettava +siitä tieto Haarlemiin. + +-- Ja teille, teille! Ymmärrän, ymmärrän! + +Ja Rosa huokasi, mutta ilman katkeruutta, -- kuten se, joka alkaa +käsittää toisen heikkouden, vaikka ei voikaan siihen täysin tyytyä. + +-- Palaan tulpaanin luo, herra van Baerle, ja heti kun se on auennut, +saatte siitä tiedon. Heti tiedon saatuanne lähtee sanansaattajamme +matkaan. + +-- Rosa, Rosa, en tiedä enää mihin maan tai taivaan ihmeeseen teitä +vertaisin! + +-- Verratkaa minua mustaan tulpaaniin, herra Kornelius. Lukisin sen +itselleni suureksi kunniaksi, sen vakuutan. Siis näkemiin, herra +Kornelius! + +-- Oi sanokaa: »Näkemiin, ystäväni!» + +-- Näkemiin, ystäväni, sanoi Rosa, mieli lohdullisempana. + +-- Sanokaa: »Rakas ystäväni!» + +-- Oi ystäväni! + +-- »Rakas ystäväni», rukoilen teitä, »rakas ystäväni!» + +-- Rakas, niin kyllä, rakas ystäväni, äännähti Rosa vavisten, ilosta +huumaantuneena. + +-- Siis Rosa, kun kerran olette sanonut »rakas», niin sanokaa myös +»onnellinen», -- sillä olen ihmisistä onnellisin! Vain yhtä vielä +kaipaan, Rosa. + +-- Mitä sitten? + +-- Teidän poskeanne, teidän pehmoista, raikasta rusoposkeanne! Oi +suokaa minulle vapaaehtoisesti tuo ilo, ettei minun enää tarvitsisi +turvata ryöstöön tai sattumaan! + +Huoaten päätti vanki rukouksensa, -- ja hän kohtasi nuoren tytön +huulet, mutta ei sattumalta, kuten Saint-Preux sataa vuotta myöhemmin +kohtasi Julian huulet. + +Rosa pakeni pois. + +Kornelius jäi paikoilleen, sielu huuliin keskitettynä, kasvot +painettuna ristikkoon. + +Ilo ja onni oli hänet tukehduttaa. Hän aukaisi akkunansa ja katsoi +kauan aikaa, sydän riemua tulvillaan, pilvetöntä sinitaivasta, kuun +hopeoimaa, kukkuloiden välitse kiemurtelevaa kaksoisvirtaa. Hän täytti +keuhkonsa raittiilla, puhtaalla ilmalla, mielensä lempeillä +ajatuksilla, sielunsa hartaalla kiitollisuudella ja ihailulla. + +-- Oi, sinä olet yhä siellä ylhäällä, Jumalani! huudahti hän puoleksi +polvistuen, kiihkeä katse tähtiin kohotettuna. -- Suo anteeksi että +sitä melkein epäilin viime päivinä, kun piilouduit pilviin enkä enää +nähnyt sinua, hyvä, iankaikkinen, laupias Jumala! Mutta tänään, tänä +iltana, tänä yönä, -- oi, näen sinut kaikkialla taivastesi kuvastimessa +ja ennen kaikkea oman sydämeni kuvastimessa. + +Hän oli parantunut, tuo potilas parka; vanki raukka tunsi itsensä +vapaaksi! + +Kornelius vietti osan yötä ristikkoakkunansa ääressä, korvat +varuillaan, viisi aistia sulaneina yhdeksi tai pikemmin kahdeksi, -- +hän katseli ja kuunteli. + +Hän katseli taivasta, hän kuunteli mitä maan päällä tapahtui. + +Luoden tuon tuostakin silmäyksen eteiseen päin hän mietiskeli: + +-- Tuolla alhaalla on Rosa, -- Rosa, joka valvoo kuten minäkin, +odottaen hetkestä hetkeen. Tuolla alhaalla katselee Rosa salaperäistä +kukkaa, joka elää, joka aukenee aukenemistaan. Kenties hän tällä +hetkellä laskee hennot, lämpöiset sormensa tulpaanin varrelle. Koske +siihen varovasti, Rosa! Kenties hänen huulensa koskettavat aukenevaa +umppua. Suutele sitä hellävaroin, Rosa, huulesi polttavat! Kenties +molemmat lemmittyni tänä hetkenä hyväilevät toisiansa, Jumalan +katsoessa heihin alas taivaastansa! + +Tänä hetkenä syttyi tähti eteläisellä taivaalla, kiisi läpi avaruuden +taivaanrannalta Loewesteiniin saakka ja syöksähti alas linnoituksen +kohdalla. + +Kornelius vavahti. + +-- Oi, sanoi hän, -- Jumala lähettää kukalleni sielun! + +Ja ikäänkuin hän olisi arvannut oikein, hän kuuli melkein samana +hetkenä eteisestä askeleita, keveitä kuin keijukaisen, ja hameen +kahinaa, joka oli kuin siipien suhahtelua, ja tuttu ääni lausui: + +-- Kornelius, rakas, onnellinen ystäväni, tulkaa, tulkaa pian! + +Yhdellä hyppäyksellä kiiruhti Kornelius akkunan luota luukulle. Jälleen +kohtasivat häntä Rosan huulet, jotka suudellen kuiskasivat: + +-- Se on auennut, se on musta, -- tässä se on! + +-- Kuinka, täällä? huudahti Kornelius, irroittaen huulensa tyttösen +huulista. + +-- Niin, niin, täytyy jotain uskaltaa niin suuren ilon takia. Tässä se +on, katsokaa! + +Toisella kädellään hän kohotti luukulle salalyhdyn, jonka oli +sytyttänyt, toisella kädellään hän nosti ihmetulpaanin sen tasalle. + +Kornelius päästi huudahduksen ja oli menemäisillään tiedottomaksi. + +-- Oi Jumalani, Jumalani! mumisi hän. -- Sinä palkitset viattomuuteni +ja suot minulle hyvityksen vankina olostani, lähettämällä minulle nämä +molemmat kukkaset ristikkoni ääreen! + +-- Suudelkaa sitä, sanoi Rosa, -- kuten minä sitä juuri olen suudellut! + +Kornelius kosketti hennosti huulenpäillään kukan kärkeä, eikä konsanaan +naisen huulille puserrettu suudelma, olipa tämä nainen vaikka Rosa +nimeltään, olisi voinut tunkea syvemmälle hänen sydämeensä. + +Tulpaani oli kaunis, komea, muhkea -- sen varsi oli yli kahdeksantoista +tuumaa korkea ja kohosi neljän vihreän, kiiltävän lehden keskeltä, +jotka olivat suorat kuin keihäät, -- kukka itse oli aivan musta ja +hohtoisa kuin gagaatti. + +-- Rosa, sanoi Kornelius huohottaen, -- Rosa, emme saa hukata +hetkeäkään, meidän täytyy kirjoittaa tuo kirje. + +-- Se on jo kirjoitettu, rakas Kornelius, vastasi Rosa. + +-- Todella! + +-- Tulpaanin puhjetessa kirjoitin minä sen, sillä en tahtonut hukata +hetkeäkään. Kas tässä on tuo kirje, ja sanokaa, onko se teistä hyvä. + +Kornelius otti kirjeen, ja tehden huomion että Rosan käsiala oli vielä +tuntuvasti parantunut hänen edellisen kirjeensä jälkeen, hän luki: + + »Herra Puheenjohtaja! + + Musta tulpaani puhkeaa noin kymmenen minuutin perästä kukkaan. + Heti kukan auettua minä lähetän sanansaattajan matkaan, pyytämään + teitä tulemaan itse sitä noutamaan Loewesteinin linnoituksesta. + Minä olen vanginvartija Gryphuksen tytär, eikä minulla ole juuri + enempää vapautta kuin isäni vangeilla. En voi siis itse tuoda + teille tuota ihmekukkaa. Sentähden rohkenen pyytää teitä tulemaan + sitä noutamaan. + + Toivomukseni on, että sille annetaan nimi _Rosa Barlaensis_. + + Se on auennut. Se on aivan musta. Tulkaa, herra puheenjohtaja, + tulkaa! + + Minulla on kunnia olla nöyrin palvelijanne. + + Rosa Gryphus.» + +-- Hyvin, hyvin, rakas Rosa! Kirje on vallan mainio. Minä en olisi +osannut kirjoittaa sitä näin koruttomasti. Tutkinnossa te annatte +kaikki tiedot, mitä teiltä pyydetään. Tulee tunnetuksi, missä oloissa +tulpaani on kehitetty, kuinka paljon huolta, vaivaa, pelkoa se on +tuottanut. Mutta nyt, Rosa, nyt emme saa hukata hetkeäkään... Lähetti, +lähetti! + +-- Mikä on puheenjohtajan nimi? + +-- Antakaa tänne, minä kirjoitan osotteen. Oi, hän on kyllä tunnettu +henkilö. Hänen nimensä on van Systens, hän on Haarlemin pormestari. +Antakaa se, Rosa, antakaa! + +Ja vapisevin käsin Kornelius kirjoitti osotteen: + +»Pormestari Peter van Systensille, Haarlemin puutarhayhdistyksen +puheenjohtajalle.» + +-- Ja nyt, menkää, Rosa, menkää, sanoi Kornelius. -- Sulkeutukaamme +Jumalan suojaan, hänen, joka tähän saakka on meitä niin hellästi +varjellut! + + + + +XXIII. + +KADEHTIJA. + + +Toden totta tarvitsivatkin nuo ihmisparat Jumalan erityistä suojelusta. + +Ei konsanaan vielä epätoivo ollut uhannut heitä niin läheltä kuin tänä +hetkenä, jolloin he olivat varmat onnestaan. + +Emme epäile siinä määrin lukijan järkeä, että otaksuisimme hänen +voineen olla tuntematta Jakob herraa entiseksi ystäväksemme -- tai +oikeammin sanoen viholliseksemme -- Isak Boxteliksi. + +Lukija on siis arvannut että Boxtel oli seurannut Buitenhofista +Loewesteiniin rakkautensa ja vihansa esineitä, mustaa tulpaania ja +Kornelius van Baerleä. + +Mitä ei kukaan muu kuin tulpaaninviljelijä, jonka sydämen kateus +täytti, olisi voinut aavistaakaan, nimittäin sipulien olemassaoloa ja +vangin pyrkimyksiä niitä kasvattaa, sen oli kateus saattanut Boxtelin +ainakin aavistamaan, ellei havaitsemaankin. + +Olemme nähneet, kuinka hänen oli onnistunut, otettuaan nimen Jakob -- +paremmin kuin Isak nimisenä -- voittaa Gryphuksen ystävyys ja ylläpitää +hänen kiitollisuuttaan ja vieraanvaraisuuttaan paraalla paloviinalla +mitä Texelin ja Antverpenin välillä valmistettiin. + +Hänen onnistui myöskin tukahduttaa Gryphuksen epäluulot, niin +epäluuloinen kuin tämä olikin. Hän tukahdutti ne luulottelemalla +Gryphukselle tavottelevansa avioliittoa Rosan kanssa. + +Paitsi isänylpeyttä, lietsoi hän hänen mielessään myöskin +vanginvartijan kunnianhimoa. Hän teki sen kuvailemalla mitä synkimmin +värein oppinutta vankia, jota Gryphus säilytti salpojensa takana ja +joka tämän vale-Jakobin sanain mukaan oli tehnyt sopimuksen paholaisen +kanssa, tuhotakseen hänen ylhäisyytensä Oranian prinssin. + +Aluksi oli hän onnistunut yhtä hyvin Rosaan nähden. Tosin hän ei ollut +voittanut Rosan myötätuntoa, vaan hän oli tyttösestä aina tuntunut +peräti vastenmieliseltä, mutta puhumalla hänelle avioliitosta ja +intohimoisesta rakkaudesta poisti hän kaikki hänen epäluulonsa. + +Olemme nähneet, kuinka hän varomattomasti seuraamalla Rosaa puutarhaan +oli paljastanut hänelle aikeensa, ja kuinka Korneliuksen vaistomainen +pelko oli saattanut heidät olemaan varuillaan hänen suhteensa. + +Se, mikä ennen kaikkea oli herättänyt vangin levottomuuden, oli Jakobin +kiihkeä viha hänen kuullessaan tuhotusta sipulista. + +Jakobin raivo oli tuona hetkenä ollut sitä suurempi, kun ei hän voinut +varmaan tietää, oliko Korneliuksella lainkaan toista sipulia, jos hän +otaksuikin niin olevan. + +Silloin hän alkoi vakoilla Rosaa, sekä puutarhassa että sisällä. + +Mutta kun hän sisällä seurasi häntä pimeässä ja paljain jaloin, ei +häntä nähty, ei kuultu. + +Ainoa kerta oli tuo, jolloin Rosa oli ollut näkevinään varjon kiitävän +porraskäytävää pitkin. + +Mutta silloin oli Boxtel jo kuullut tarpeeksi, vangin omasta suusta oli +hän kuullut, että toinen sipuli todella oli olemassa. + +Annettuaan Rosan juonen pettää itsensä, kun tämä oli ollut kaivavinaan +sipulin maahan, ja arvaten kepposen keksityksi sitä varten että hän +joutuisi ansaan, hän kävi entistä varovammaksi ja jatkoi peliään +pingottaen älynsä äärimmilleen, päästäkseen selville muitten puuhista, +joutumatta itse ilmi. + +Hän näki Rosan vievän suuren fajanssiruukun isänsä keittiöstä omaan +huoneeseensa. + +Hän näki Rosan rannassa pesevän kauniit kätensä puhtaiksi mullasta, +jota hän oli alustanut, valmistaakseen sipulille mahdollisimman hyvän +maanlaadun. + +Lopuksi hän vuokrasi pienen vinttikamarin vastapäätä Rosan akkunaa, +siksi kaukaa, ettei sinne voinut nähdä paljain silmin, mutta ei +loitompaa kuin että hän kaukoputkellaan voi seurata kaikkea mitä Rosan +huoneessa tapahtui, kuten oli Dordrechtissa seurannut kaikkea mitä +tapahtui Korneliuksen kuivatushuoneessa. + +Tuskin oli hän asunut kolmeakaan päivää vinttikamarissaan, kun jo oli +varma asiastaan. + +Aamulla auringon noustessa oli ruukku jo akkunalla, ja Mierisin tai +Metsun kuvaamien viehkeitten naisten kaltaisena näkyi Rosa akkunan +ääressä villin viinin ja kuusaman ensimäisten vihreitten köynnösten +keskellä. + +Rosa katseli ruukkua tavalla, joka ilmaisi Boxtelille ruukun sisältämän +esineen todellisen arvon. + +Tuo ruukku sisälsi toisen sipulin, vangin viimeisen toiveen. + +Milloin yö uhkasi käydä liian kylmäksi, nosti Rosa ruukun pois +akkunalta. + +Oli ilmeistä että hän noudatti Korneliuksen määräyksiä, -- Kornelius +pelkäsi sipulin voivan paleltua. + +Kun päivänpaiste kävi kuumemmaksi, oli ruukku poissa akkunalta +yhdestätoista aamulla kahteen päivällä. + +Tämä oli vieläkin selvempi todiste. Kornelius pelkäsi mullan käyvän +liian kuivaksi. + +Taimen noustua maasta katosivat kaikki Boxtelin epäilykset. Se ei ollut +tuumankaan korkuinen, ennenkuin hän kaukoputkensa avulla oli tullut +täysin varmaksi asiastaan. + +Korneliuksella oli ollut kaksi sipulia, ja toisen hän oli uskonut Rosan +rakkauden ja hoidon huomaan. + +Kuten voi käsittää, ei nimittäin nuorten rakkaus ollut jäänyt +Boxtelilta huomaamatta. + +Nyt oli siis keksittävä keino Rosan hoitaman, Korneliuksen lempimän +sipulin varastamiseksi. + +Mutta se ei ollut helppoa. + +Rosa vartioi tulpaaniaan kuin äiti lastaan, -- huolellisemmin vielä: +kuin hautova kyyhkynen muniaan. + +Päivisin ei Rosa poistunut huoneestaan, ja mikä ihmeellisempää, -- hän +ei poistunut sieltä enää illoinkaan. + +Viikon päivät piti Boxtel Rosaa turhaan silmällä. Rosa ei poistunut +huoneestansa. + +Ne olivat nuo epäsovun päivät, jotka olivat tehneet Korneliuksen niin +onnettomaksi, kun ei hän saanut tietoa Rosasta eikä tulpaanistaan. + +Kestäisikö Rosan suuttumus ainaisesti? Se olisi tehnyt kukan +varastamisen melkoista vaikeammaksi kuin Isak herra oli osannut +aavistaakaan. + +Puhumme varastamisesta, sillä Isak oli lopuksi päättänyt aivan +yksinkertaisesti varastaa tulpaanin. Sehän kasvoi mitä oivallisimmassa +piilopaikassa, omistajat salasivat sen olemassaolon, ja niin ollen +tultaisiin epäilemättä luottamaan enemmän häneen, tunnettuun +tulpaaninviljelijään, kuin puutarhanhoitoon perehtymättömään tyttöön +tai valtiopetoksesta tuomittuun vankiin, joka tarkoin vartioituna ei +liioin pystyisi tyrmästään käsin puolustamaan oikeuksiansa. Kun +tulpaani sitä paitsi olisi hänen hallussaan, ja irtaimen tavaran +omistajana tavataan pitää sitä, jonka huostassa tavara on, voittaisi +hän epäilemättä luvatun palkinnon, saavuttaisi Korneliuksen +asemesta kunniaa ja mainetta, ja tulpaanin nimeksi ei tulisikaan +_Tulipa nigra Barlaensis_, vaan _Tulipa nigra Boxtellensis_ tai +_Boxtellea_. + +Isak herra ei vielä ollut varma kummanko nimen valitsisi, mutta kun +molemmat merkitsivät samaa, ei tämä ollut tärkein seikka. + +Tärkein seikka oli saada tulpaani varastetuksi. + +Mutta Boxtel ei voinut varastaa tulpaania, ellei Rosa poistunut +huoneestansa. + +Siksipä tunsikin Jakob -- eli Isak, kuten vain halutaan, -- todellista +iloa, huomatessaan iltakuhertelun alkaneen uudelleen. + +Hän alkoi käyttää hyväkseen Rosan poissaoloa tutkiakseen hänen oveansa. + +Oveen, joka sulkeutui hyvin -- lukko kiertyi kahdesti -- oli Rosalla +yksin avain. + +Boxtel tuumi varastaa avaimen, mutta paitsi sitä, ettei olisi ollut +helppoa päästä käsiksi Rosan taskuun, olisi hän, huomattuaan avaimen +kadonneen, panettanut oveensa uuden lukon eikä olisi poistunut +huoneestaan ennenkuin sen tapahduttua, ja niin olisi rikos ollut aivan +hyödytön. + +Täytyi siis valita toinen keino. + +Boxtel kokosi kaikki avaimet mitkä voi löytää, ja Rosan ja Korneliuksen +viettäessä onnellisia hetkiä ristikkonsa ääressä, hän koetteli niitä +kaikkia. + +Kaksi niistä sopi lukkoon, toinen kiertikin sitä kerran, mutta ei +toista kertaa. + +Tuota avainta ei tarvinnut paljoakaan parannella. + +Boxtel siveli sitä hiukan vahalla ja uudisti kokeensa. + +Vahaan jäi merkki esineestä, jonka ohi avain ei päässyt kääntymään. + +Boxtelin tarvitsi vain viilata avainta tuota merkkiä myöten viilalla, +joka olisi ohut kuin veitsenterä. + +Työskenneltyään kaksi päivää oli Boxtel saanut avaimen mielensä +mukaiseksi. + +Rosan ovi aukeni äänettömästi, helposti, ja Boxtel havaitsi olevansa +huoneessa yksin tulpaanin kanssa. + +Ensi rikos, johon Boxtel oli tehnyt itsensä syypääksi, oli kiipeäminen +muurin yli tulpaania maasta kaivamaan. Toiseksi hän oli tunkeunut +Korneliuksen kuivatushuoneeseen avoimesta akkunasta. Kolmanneksi hän +meni Rosan huoneeseen väärällä avaimella. + +Kuten nähdään, saattoi kateus Boxtelin nopeasti edistymään rikosten +tiellä. + +Boxtel oli siis kahden kesken tulpaanin kanssa. + +Tavallinen varas olisi pistänyt kukkaruukun kainaloonsa ja lähtenyt +tiehensä. Mutta Boxtel ei ollut tavallinen varas. Hän punnitsi tarkoin +kaikki asiat. + +Kun hän tarkasti tulpaania salalyhtynsä valossa, tuntui hänestä ettei +nyt vielä, sen nykyisellä kehitysasteellaan ollessa, ollut täysin +varmoja takeita, että se todella olisi musta, niin selvästi kuin kaikki +merkit siihen viittasivatkin. + +Jos kukka ei olisikaan musta tai tulpaanissa olisi muuta vikaa, olisi +hän turhaan tehnyt itsensä varkauteen vikapääksi. + +Varkaus kävisi ilmi, ja sen jälkeen mitä puutarhassa oli tapahtunut, +voisivat epäluulot kohdistua häneen; seuraisi tarkastus, ja kuinka +hyvin hän ikinä tulpaanin piilottaisikin, oli olemassa mahdollisuus, +että se löytyisi. + +Jos hän taasen piilottaisi tulpaanin niin hyvin, että olisi mahdoton +sitä löytää, voisi se retkillä, jotka silloin kävisivät +välttämättömiksi, saada jonkun vamman. + +Kun hänellä nyt kerran oli Rosan kamarin avain ja hän voi mennä sinne +milloin halusi, oli parasta odottaa kunnes tulpaani kukkisi, ottaa se +tuntia ennen tai jälkeen puhkeamisen, kiiruhtaa Haarlemiin ja näyttää +se palkintotuomareille, ennenkuin kukaan muu olisi ehtinyt väittää sitä +omakseen. + +Sitä, joka sen sitten tekisi, syyttäisi Boxtel puolestaan varkaaksi. + +Tuuma oli joka suhteessa keksijänsä arvoinen. + +Joka ilta, rakastavaisten viettäessä suloisia hetkiä vankihuoneen +ristikon ääressä, meni Boxtel nuoren tytön huoneeseen, ei neitseyden +pyhättöä saastuttamaan, vaan tarkastamaan mustan tulpaanin kehitystä. + +Sinä iltana, johon kertomuksessamme olemme ehtineet, oli hän menetellyt +kuten muulloinkin. Mutta, kuten muistettaneen, eivät nuoret tällä +kertaa olleet vaihtaneet kuin muutaman sanan, -- sitten oli Kornelius +lähettänyt Rosan tulpaania vartioimaan. + +Nähdessään Rosan palaavan huoneeseensa jo kymmenen minuutin perästä, +arvasi Boxtel että musta tulpaani oli puhjennut kukkaan tai oli heti +puhkeava. + +Tämä yö oli ratkaiseva kaiken. Siksipä olikin Boxtelilla Gryphuksen luo +tullessaan kaksinkertaiset viinavarat mukanaan, -- pullo kummassakin +taskussa. + +Gryphuksen juovuttua olisi Boxtel likimmittäin isäntänä talossa. + +Yhdentoista ajoissa oli Gryphus humaltunut tiedottomaksi. Kahden aikaan +aamulla näki Boxtel Rosan lähtevän huoneestaan, mutta ilmeisesti +hänellä oli kannettavana jokin esine, jota hän käsitteli hyvin +varovasti. + +Epäilemättä tuo esine oli musta tulpaani, jonka kukka nyt oli auennut. +Mutta mitä aikoikaan Rosa nyt tehdä? + +Aikoiko hän lähteä heti paikalla viemään sitä Haarlemiin? + +Ei ollut ajateltavissa että nuori tyttö uskaltaisi lähteä keskellä yötä +yksin sellaiselle matkalle. + +Menikö hän ehkä vain näyttämään kukkaa Korneliukselle? + +Tämä oli luultavinta. + +Boxtel seurasi Rosaa paljain jaloin ja käyden varpaillaan. + +Hän näki Rosan lähestyvän ristikkoa, hän kuuli hänen kutsuvan +Korneliusta. + +Salalyhdyn valossa hän näki auenneen tulpaanin, mustan kuin ympäröivä +yö. + +Hän kuuli Korneliuksen ja Rosan sopivan sanansaattajan lähettämisestä +Haarlemiin, hän näki rakastavaisten suutelevan toisiaan, kuuli +Korneliuksen kehottavan Rosaa lähtemään pois. + +Rosa sammutti lyhtynsä ja palasi huoneeseensa. Kymmenen minuuttia +myöhemmin näki Boxtel hänen jälleen lähtevän huoneestaan ja sulkevan +oven huolellisesti kahteen lukkoon. + +Miksi sulki hän ovensa niin huolellisesti? Siksi että tämä ovi suojasi +mustaa tulpaania. + +Boxtel, joka piiloutuneena Rosan huoneen yläpuolella olevaan porrasten +käänteeseen näki tämän kaiken, laskeutui kerrosta alemmaksi nähdessään +Rosan tekevän samoin. + +Kun siis Rosan keveä jalka koski porrasten alimpaan astuimeen, koski +Boxtelin vieläkin keveämpi käsi Rosan huoneen lukkoon. + +Tuossa kädessään oli hänellä, kuten voitaneen ymmärtää, väärä avain, +joka avasi Rosan oven yhtä helposti kuin oikea. + +Täten olimme siis täysin oikeassa sanoessamme luvun alussa +rakastavaisten tarvinneen Jumalan erityistä suojelusta. + + + + +XXIV. + +MUSTA TULPAANI SAA UUDEN OMISTAJAN. + + +Rosan lähdettyä oli Kornelius hervotonna jäänyt seisomaan luukun luo, +kuin kykenemätönnä kestämään kahdenkertaisen onnensa taakkaa. + +Puoli tuntia meni menojaan. + +Sinisinä ja raikkaina tunkivat päivän ensi säteet jo ristikkoakkunasta +sisään. Silloin kuuli Kornelius äkkiä porraskäytävästä läheneviä +askeleita ja huutoja, jotka saivat hänet vavahtamaan. + +Seuraavana hetkenä seisoi Rosa kalpeana ja kasvot vääntyneinä hänen +edessään. + +Kauhistuneena peräytyi Kornelius, kalveten hänkin. + +-- Kornelius, Kornelius! huohotti Rosa. + +-- Hyvä Jumala, mitä on tapahtunut? kysyi vanki. + +-- Kornelius! Tulpaani... + +-- Mitä tarkoitatte? + +-- Kuinka voin sen sanoa! + +-- Puhukaa, Rosa, puhukaa! + +-- Se on ryöstetty, varastettu meiltä! + +-- Ryöstetty! Varastettu! huusi Kornelius. + +-- Niin, sanoi Rosa, nojaten oveen pysyäkseen pystyssä. -- Niin, se on +varastettu! + +Mutta jalat eivät häntä enää kantaneet, hän horjahti ja vaipui +polvilleen. + +-- Mutta kuinka se on tapahtunut? kysyi Kornelius. -- Kertokaa, +selittäkää... + +-- Syy ei ole minun, ystäväni. + +Rosa parka ei enää uskaltanut sanoa: »Rakas ystäväni.» + +-- Te jätitte sen yksin, vaikeroi Kornelius. + +-- Silmänräpäykseksi vain, toimittaakseni matkaan lähettimme, jonka +asunnolle on tuskin viittäkymmentäkään askelta. + +-- Ja siksi aikaa te jätitte, onneton lapsi, varoituksistani huolimatta +avaimen ovelle. + +-- Ei, ei, avain oli koko ajan kädessäni, puristin sitä kuin olisin +pelännyt kadottavani sen. + +-- Mutta kuinka se sitten on tapahtunut? + +-- Tiedänkö sitä itsekään? Annoin kirjeen lähetille, ja hän läksi +matkaan. Palatessani oli huoneeni ovi lukossa, ja siellä oli muutoin +kaikki paikoillaan, mutta musta tulpaani oli poissa. Joku on hankkinut +itselleen avaimen huoneeseeni tai mennyt sinne väärällä avaimella. + +Hän vaikeni, kyyneleet tukahduttivat hänen äänensä. + +Kornelius näytti kuin vanhentuneen, hän kuunteli liikkumatonna, melkein +tajutonna, ainoastaan äännellen: + +-- Varastettu, varastettu, varastettu! Olen hukassa. + +-- Oi herra Kornelius, armoa, armoa! huusi Rosa. -- Tämä vie minut +kuolemaan! + +Kuullessaan Rosan uhkauksen Kornelius tarttui oven ristikkoon ja +ravisti sitä hurjasti. + +-- Rosa, huusi hän, -- joskin se on ryöstetty meiltä, niin emme siltä +saa lannistua. Onnettomuus on tosin suuri, mutta kenties keksimme vielä +jonkun neuvon. Mehän tunnemme varkaan. + +-- Kuinka voisin varmasti syyttää ketään? + +-- Minä puolestani sen kyllä voin. Varas on tuo katala Jakob! +Sallimmeko hänen kuljettaa Haarlemiin vaivannäkömme, rakkautemme +lapsukaisen? Rosa, häntä täytyy ajaa takaa, hän ei saa päästä +käsistämme! + +-- Mutta kuinka se voi tapahtua, ilman että isäni huomaa meidän +toimineen yhdessä? Kuinka voisin minä, taitamaton nainen, jolla on niin +peräti vähän vapautta, saada suoritetuksi tehtävän, joka tuskin +onnistuisi teille itsellennekään? + +-- Rosa, Rosa, avatkaa minulle tämä ovi, niin saamme nähdä, eikö se +onnistu minulle! Saatte nähdä, enkö minä löydä varasta, enkö saa häntä +tunnustamaan rikostaan! Saatte nähdä, enkö saa häntä armoa rukoilemaan! + +-- Kuinka minä sen voin avata? sanoi Rosa itkuun tyrskähtäen. -- Ovatko +sitten avaimet minun hallussani? Jos niin olisi, niin olisitte toden +totta jo aikoja ollut vapaa. + +-- Mutta ne ovat teidän isällänne, katalalla isällänne, teloittajalla, +joka tappoi tulpaanini ensimäisen sipulin. Oi tuota konnaa, tuota +konnaa! Hän on Jakobin rikostoveri. + +-- Hiljempää, hiljempää, taivaan tähden! + +-- Jos te ette avaa minulle, Rosa, huusi Kornelius raivosta mieletönnä, +-- niin minä rikon tuon ristikon ja surmaan kaikki vankilan asukkaat! + +-- Ystäväni, tyyntykää, rukoilen teitä! + +-- Minä sanon teille, Rosa, että minä hajoitan koko tämän vankilan kivi +kiveltä! + +Ja tuo onneton, jonka voimat viha kasvatti kymmenkertaisiksi, jyskytti +ovea molemmin käsin, välittämättä siitä että melu saattoi kiertoportaat +voimakkaasti kajahtelemaan. + +Kauhistunut Rosa koetti turhaan tyynnyttää tuota raivokasta +mielenpurkausta. + +-- Vakuutan että tapan tuon Gryphus konnan, huusi van Baerle. -- +Vuodatan hänen verensä kuiviin, kuten hän vuodatti mustan tulpaanin +veren. + +Onneton näytti olevan menettämäisillään järkensä. + +-- Niin kyllä, niin kyllä, sanoi Rosa vavisten, -- mutta tyyntykää! +Minä noudan avaimet, minä avaan oven, mutta tyyntykää, ystäväni, +tyyntykää! + +Hän vaikeni. Ulvahdus, jonka hän kuuli edessään, keskeytti hänen +puheensa. + +-- Isäni! kirkaisi Rosa. + +-- Gryphus! karjaisi van Baerle. -- Tuo konna! + +Gryphus vanhus oli melun kestäessä noussut portaita ylös, heidän +kuulemattaan hänen askeltaan. + +Hän tarttui tarmokkaasti Rosan ranteeseen. + +-- Vai otat sinä minun avaimeni, sanoi hän vihan tukahduttamalla +äänellä. -- Oi tuota katalaa, tuota hirviötä! Hirtettävä petturi on tuo +Korneliuksesi! Vai olet sinä niin hyvissä väleissä valtiollisten +vankien kanssa! Hyvä on. + +Epätoivon vallassa löi Rosa käsiänsä yhteen. + +-- Vai niin, jatkoi Gryphus, jonka kiihkeän raivostunut äänensävy oli +käynyt voittoisan ivalliseksi, -- siis aikoo viaton tulpaaninviljelijä, +lempeä oppinut, lyödä minut kuoliaaksi, juoda vereni! Oivallista! +Varsin oivallista! Ja yksissä tuumin tyttäreni kanssa. Hyvä Jumala! +Olenko sitten joutunut varasten joukkoon, ryövärien luolaan! +Linnanpäällikkö saa aamulla tietää kaikki, ja hän ilmoittaa asiasta +heti huomispäivänä hänen ylhäisyydelleen maaherralle. Kyllä täällä laki +tunnetaan. Kapinoimisesta vankilassa seuraa 6:nnessa pykälässä määrätty +rangaistus. Tästä tulee uusi Buitenhofin juttu, herra oppinut, ja +entistä hauskempi. Pureskelkaa vain nyrkkejänne kuin karhu häkissään, +ja te, kaunokaiseni, ahmikaa vain silmillänne rakas Korneliuksenne. +Minun täytyy tunnustaa teille, karitsani, ettette enää voi saada onnea +toimiskella yhdessä. No niin, mene huoneeseesi, luonnoton tytär. Ja te, +herra oppinut, näkemiin! Olkaa levollinen, me tapaamme kyllä vielä +toisemme! + +Mieletönnä kauhusta ja epätoivosta Rosa heitti lentomuiskun +ystävälleen. Äkkiä näytti hänen mieleensä tulevan uusi ajatus, ja +kiiruhtaen kohden porraskäytävää hän lausui: + +-- Ei kaikki vielä ole hukassa! Luota minuun, Korneliukseni! + +Vihasta karjuen seurasi Gryphus häntä. + +Mitä vanki raukkaan tulee, herposivat hänen kätensä vähitellen +ristikosta, johon ne kouristuksentapaisella liikkeellä olivat +takertuneet, hänen päänsä painui alas, hänen silmänsä pyörivät +kuopissaan, ja hän vaipui raskaasti lattialle mumisten: + +-- Varastettu! Se on varastettu minulta! + +Sillä välin oli Boxtel poistunut linnasta oven kautta, jonka Rosa itse +oli jättänyt auki, ja musta tulpaani väljään viittaansa piilotettuna +heittäytyi hän Gorkumissa odottaville rattaille ja läksi pois seudusta, +toimittamatta ystävällensä Gryphukselle sanaa äkillisestä lähdöstänsä, +-- kuten lukija ehkä arvanneekin. + +Ja nähtyämme hänen nyt nousevan rattaillensa seuraamme häntä lukijan +luvalla hänen matkansa päämäärään saakka. + +Hän ajoi hitaasti, sillä ei ole helppoa kuljettaa mustaa tulpaania +kyytirattailla. + +Mutta peläten viipyvänsä liian kauan matkalla antoi Boxtel Delftissä +laatia kotelon, joka oli sisältä verhottu kauniilla tuoreella +sammaleella, ja siihen sijoitti hän tulpaaninsa. Kukalla oli nyt joka +puolella pehmeä seinä tukenansa ja ylhäällä riittävästi raitista ilmaa, +ja niin voitiin sitä vahingoittamatta jatkaa matkaa täyttä laukkaa. + +Seuraavana aamuna saapui Boxtel Haarlemiin, uupuneena, mutta +voitonriemuisena, hankki tulpaanilleen uuden ruukun, hävittääksensä +kaikki varkauden jäljet, rikkoi fajanssiruukun ja heitti sirpaleet +kanavaan, kirjoitti puutarhayhdistyksen puheenjohtajalle +saapuneensa Haarlemiin tuomaan täysin mustaa tulpaania, asettui +vahingoittumattomine kukkinensa asumaan hienoon majataloon ja jäi +odottamaan mitä seuraisi. + + + + +XXV. + +PUHEENJOHTAJA VAN SYSTENS. + + +Lähtiessään Korneliuksen luota oli Rosa tehnyt päätöksensä. + +Hän oli päättänyt joko toimittaa Korneliukselle takaisin Jakobin +varastaman tulpaanin tai olla konsanaan palaamatta hänen luoksensa. + +Hän oli nähnyt vanki raukan epätoivon, hänen kahdenkertaisen, avuttoman +epätoivonsa. + +Toisaalta oli hän auttamattomasti erotettu Rosasta, Gryphuksen päästyä +selville heidän rakkaudestaan ja kohtaamisistaan. + +Toisaalta olivat nyt tuhotut kaikki nuo kunnianhimoiset toiveet, jotka +seitsemän vuoden aikana olivat täyttäneet Korneliuksen mielen. + +Rosa oli noita naisia, jotka turhanpäiväinen asia voi saattaa +suunniltaan, vaan joiden tarmo terästyy todellisen onnettomuuden +kohdatessa, niin että he sen kestävät tai keksivät neuvon sen +voittamiseksi. + +Rosa palasi huoneeseensa, tarkasti sitä vielä kerran nähdäkseen eikö +ollut erehtynyt, eikö musta tulpaani ollut jossakin nurkassa, jossa se +oli jäänyt häneltä huomaamatta. Mutta hän haki turhaan, tulpaani oli +yhä edelleen poissa, se oli auttamattomasti varastettu. + +Rosa pani tarpeelliset matkakapineet kääröön, otti säästämänsä +kolmesataa floriinia -- kaiken varallisuutensa --, haki pitsiensä alta +esiin kolmannen sipulin, jonka piilotti huolellisesti povellensa, sulki +ovensa kahteen lukkoon, että hänen pakonsa pysyisi mahdollisimman kauan +salassa, laskeutui portaita alas ja poistui vankilasta samasta +portista, mistä Boxtel oli kulkenut tuntia aikaisemmin, meni +hevostenvuokraajan tykö ja pyysi saada vuokrata hevosen ja rattaat. + +Mutta hevostenvuokraajalla oli vain yhdet rattaat, nimittäin ne, jotka +Boxtel oli vuokrannut edellisenä iltana ja joilla hän nyt ajoi pitkin +Delftin tietä. + +Puhumme Delftin tiestä, sillä tullakseen Loewesteinistä Haarlemiin +täytyi tehdä suunnaton kierros. Linnuntie oli kyllä puolta lyhyempi, +mutta linnuntien tapaan eivät maantiet kulje Hollannissa, tuossa +jokien, purojen ja virtain, kanavain ja järvien paloittelemassa maassa. + +Rosan täytyi siis tyytyä ratsastamaan, ja hänelle vuokrattiin kernaasti +hevonen, sillä vuokraaja tunsi hänet vanginvartijan tyttäreksi. + +Rosa toivoi saavuttavansa lähettinsä, joka oli hyväntahtoinen kunnon +poika, ja jonka hän aikoi ottaa mukaansa oppaaksensa ja suojaksensa. + +Tuskin oli Rosa matkannut peninkulmaakaan, kun havaitsi lähettinsä, +rivakoin askelin käyskentelemässä viehkeän rantatien matalaa reunaa +pitkin. + +Rosa kiiruhti kulkuansa ja saavutti hänet. + +Tuo kunnon poika ei tiennyt, kuinka tärkeä hänelle uskottu tehtävä oli, +mutta oli kumminkin kulkenut sellaista vauhtia, kuin olisi ollut siitä +selvillä. + +Rosa otti häneltä takaisin tarpeettomaksi käyneen kirjeensä ja selitti +hänelle mitä apua häneltä nyt halusi. Lautturi suostui hänen +ehdotukseensa ja lupasi kulkea yhtä nopeasti kuin hevonen, jos Rosa +sallisi hänen nojata kättänsä sen lanteeseen tai säkään. + +Rosa lupasi että hän saisi nojata kättänsä mihin halusi, kun ei vain +viivyttäisi häntä. + +He olivat olleet jo viisi tuntia matkalla, ennenkuin isä Gryphus tiesi +aavistaakaan tyttärensä lähteneen linnasta. + +Ollen harvinaisen ilkeä ihminen, vanginvartija iloitsi kauhusta, jonka +oli herättänyt tyttärensä mielessä. + +Mutta hänen nauttiessaan etukäteen huvista saada kertoa noin hauskan +jutun ystävällensä Jakobille, Jakob jo oli matkalla Delftiin, vieläpä +kappaleen matkaa kauempanakin kuin Rosa ja lautturi, joilla ei ollut +rattaita käytettävinään. + +Gryphuksen kuvaillessa Rosaa vapisevana tai äreänä huoneessaan, jatkoi +Rosa jatkamistaan kulkuansa. + +Siten ei siis kukaan muu kuin vanki ollut siinä paikassa, missä Gryphus +luuli kunkin olevan. + +Siitä saakka kuin Rosa oli ryhtynyt tulpaania hoitamaan, oli hän +oleskellut niin vähän isänsä seurassa, että Gryphus nytkin kaipasi +häntä vasta päivällisen aikoina, jolloin hän, ruokahalunsa yhä +lisääntyessä, alkoi katsoa Rosan nyreyden kestävän liian kauan. + +Hän lähetti erään alaisensa vanginvartijan häntä noutamaan. Kun tämä +palasi, ilmoittaen häntä turhaan hakeneensa ja huutaneensa, meni +Gryphus itse häntä hakemaan. + +Hän meni aluksi suoraa päätä hänen ovellensa. Mutta kuinka hän ikinä +kolkuttikaan, ei Rosa vastannut. + +Nyt noudettiin vankilan lukkoseppä. Tämä aukaisi oven, mutta Gryphus ei +löytänyt huoneesta Rosaa, enemmän kuin Rosa oli sieltä löytänyt +tulpaania. + +Rosa olikin tänä hetkenä juuri saapunut Rotterdamiin. + +Näin ollen ei Gryphus löytänyt häntä sen paremmin keittiöstä kuin hänen +huoneestaan, ei puutarhasta paremmin kuin keittiöstäkään. + +Voi kuvailla vanginvartijan vihaa, kun hän naapureita tutkittuaan sai +tietää tyttärensä vuokranneen hevosen ja lähteneen Bradamanten tai +Klorindan tavoin seikkailemaan teille tietymättömille. + +Gryphus meni nyt raivostuneena van Baerlen luo, parjaili ja uhkaili +häntä, pani sekaisin koko hänen viheliäisen huonekalustonsa, sanoi +vievänsä hänet pimeään kellarityrmään, uhkasi häntä nälällä ja +raipparangaistuksella. + +Kornelius ei edes kuunnellut hänen puheitaan, vaan antoi rääkätä, +parjata, uhata itseään, pysyen yhtä synkkänä, liikkumatonna, +herpaantuneena, -- kykenemätönnä tuntemaan mitään, pelkäämään mitään. + +Haettuaan Rosaa kaikkialta alkoi Gryphus hakea Jakobia, ja kun ei hän +löytänyt häntä sen paremmin kuin tytärtäänkään, rupesi hän epäilemään +Jakobin ryöstäneen Rosan. + +Viivyttyään kaksi tuntia Rotterdamissa, oli Rosa jatkanut matkaansa. +Sitten hän oli yötä Delftissä ja saapui Haarlemiin seuraavana päivänä, +neljää tuntia myöhemmin kuin Boxtel. + +Rosa antoi heti ohjata itsensä puutarhayhdistyksen puheenjohtajan herra +van Systensin luo. + +Ja nyt seurasi kohtaus, joka meidän on tarkoin esittäminen, sekä oivana +ajankuvana että kertomuksemme värittämiseksi. + +Puheenjohtaja laati selostusta yhdistyksen johtokunnalle. + +Tämä selostus oli kirjoitettu isolle paperille puheenjohtajan +kauneimmalla käsialalla. + +Pyytäessään päästä herra van Systensin puheille oli Rosa maininnut +vaatimattoman nimensä Rosa Gryphus. Mutta niin sointuisa kuin tuo nimi +olikin, lienee se kumminkin ollut puheenjohtajalle vieras, sillä Rosaa +ei otettu vastaan. Hollannissa, patojen ja sulkujen maassa, on vaikea +väkisin tunkea ihmisten puheille. + +Mutta Rosa ei peräytynyt. Hän oli ottanut tehtävän suoritettavaksensa +ja tehnyt pyhän lupauksen ettei pelästyisi tiuskaisuja, ei loukkauksia +eikä solvauksia. + +-- Ilmoittakaa herra puheenjohtajalle, sanoi hän, -- että pyydän hänen +puheillensa mustan tulpaanin takia. + +Tehoisana kuin loitsusanat »Sesam, aukene!» Tuhannen yhden yön +tarinoissa, avasi tuo lause Rosalle kaikki ovet. Se soi hänelle pääsyn +herra van Systensin virkahuoneeseen saakka, mistä isäntä kohteliaasti +tuli häntä vastaan. + +Tämä oli pieni kiltti mies, jonka pää ja hento ruumis olivat kuin +kukankupukka varsineen ja jonka riippuvat käsivarret muistuttivat +pitkulaisia lehtiä. Nämä seikat ynnä tavaksi tullut huojuva käynti +saattoivat hänet täysin muistuttamaan tuulenhengen keinuttelemaa +tulpaania. + +-- Hyvä neiti, huudahti hän, -- te tulette mustan tulpaanin +asiamiehenä? + +Puutarhayhdistyksen puheenjohtajan mielestä kuului _Tulipa nigra_ +maan mahtaviin. Tulpaanien kuningattarella voi kyllä olla omat +lähettiläänsäkin. + +-- Niin kyllä, vastasi Rosa. -- Ainakin tulen puhumaan siitä. + +-- Se voi hyvin? kysyi van Systens, hymyillen hellän kunnioittavasti. + +-- Valitettavasti en sitä tiedä, vastasi Rosa. + +-- Kuinka! Olisiko sille sitten tapahtunut jokin onnettomuus? + +-- Varsin suuri, -- mutta ei oikeastaan sille, vaan minulle. + +-- Mikä sitten? + +-- Se on minulta varastettu. + +-- Onko teiltä varastettu musta tulpaaninne? + +-- On, herra. + +-- Tiedättekö kuka sen on varastanut? + +-- Epäilykseni kohdistuvat kyllä erääseen henkilöön, mutta en uskalla +vielä varmasti syyttää häntä. + +-- Mutta asiasta on helppo päästä selville. + +-- Kuinka niin? + +-- Varas ei ole vielä voinut ehtiä kovin kauas. + +-- Miksi arvelette niin? + +-- Siksi että olen nähnyt tuon tulpaanin tuskin kaksikaan tuntia +sitten. + +-- Te olette nähnyt mustan tulpaanin? huudahti Rosa syösten häntä +kohden. + +-- Yhtä läheltä kuin nyt teidät. + +-- Mutta missä? + +-- Isäntänne luona, luullakseni. + +-- Minun isäntäni luona? + +-- Niin kyllä. Ettekö te ole herra Isak Boxtelin palveluksessa? + +-- Minä? + +-- Niin kyllä, juuri te. + +-- Mutta mikä käsitys teillä oikein onkaan minusta? + +-- Ja mikä käsitys teillä puolestanne on minusta? + +-- Se, toivottavasti täysin oikea, että te olette kunnianarvoinen herra +van Systens, Haarlemin pormestari ja puutarhayhdistyksen puheenjohtaja. + +-- Ja mitä asiaa teillä siis on minulle? + +-- Tulin ilmoittamaan teille että minun tulpaanini on varastettu +minulta. + +-- Teidän tulpaaninne on siis sama kuin herra Boxtelin. Te lausuitte +asianne väärässä muodossa, lapseni: Tulpaania ei ole varastettu teiltä, +vaan herra Boxtelilta. + +-- Vakuutan, hyvä herra, etten ollenkaan tiedä, kuka herra Boxtel +onkaan, ja kuulen tuon nimen nyt ensi kerran. + +-- Te ette tiedä kuka herra Boxtel on, ja teillä oli myöskin musta +tulpaani? + +-- Onko sitten olemassa toinenkin? kysyi Rosa vavisten. + +-- On kyllä, herra Boxtelin. + +-- Millainen se on? + +-- Musta, tuhat tulimaista. + +-- Ilman mitään pilkkua? + +-- Ilman ainoatakaan. + +-- Ja teillä on tuo tulpaani hallussanne, se on täällä teidän +asunnossanne? + +-- Ei vielä, mutta se tuodaan tänne, sillä palkintolautakunnan täytyy +saada nähdä se, ennenkuin palkinnosta päätetään. + +-- Herra, huudahti Rosa, -- Boxtel, tuo Isak Boxtel, joka väittää +olevansa mustan tulpaanin omistaja... + +-- Ja todella onkin. + +-- Eikö hän ole laihahko mies? + +-- On. + +-- Kaljupäinen? + +-- Niin on. + +-- Synkkäkatseinen? + +-- Lienette oikeassa. + +-- Levoton, köyryselkäinen, vääräsäärinen? + +-- Toden totta, -- teidän esittämänne kuva on täysin herra Boxtelin +kaltainen. + +-- Onko tulpaani sinisen ja valkean kirjavassa fajanssiruukussa, jossa +on keltaisia, koppaa esittäviä koristeita? + +-- Siitä seikasta en ole niin varma, sillä tarkkasin enemmän ihmistä +kuin ruukkua. + +-- Se on minun tulpaanini, minulta varastettu tulpaani. Tuo tulpaani +kuuluu minulle! Ilmoitan sen nyt teille, vaatiakseni omaisuuteni +takaisin. + +-- Mitä! huudahti herra van Systens silmäillen Rosaa. -- Mitä! Te +vaaditte herra Boxtelin tulpaania itsellenne! Tuhat tulimaista! Te +olette rohkea naikkonen. + +-- Herra, sanoi Rosa, hiukan pelästyen tuota puhuttelua, -- en vaadi +herra Boxtelin tulpaania, vaan haluan saada omani takaisin. + +-- Omanne? + +-- Niin, sen, jonka itse olen istuttanut ja kasvattanut. + +-- No hyvä, herra Boxtel on Valkean Joutsenen majatalossa. Menkää +sopimaan asiasta hänen kanssaan. Mitä minuun tulee, niin tuntuu minusta +tämä asia yhtä vaikealta ratkaista kuin se, joka jätettiin kuningas +Salomo vainajan ratkaistavaksi, ja kun en rohkene luulla omistavani +hänen viisauttansa, niin tyydyn vain laatimaan selostukseni, toteamaan +että musta tulpaani on olemassa ja määräämään että sen keksijälle on +maksettava satatuhatta floriinia. Ja nyt hyvästi, lapseni! + +-- Oi herra, herra! rukoili Rosa. + +-- Mutta, lapseni, jatkoi herra van Systens, -- koska te olette kaunis, +olette nuori, ettekä vielä tykkänään turmeltunut, tahdon antaa teille +neuvon: Menetelkää varovasti tähän asiaan nähden, sillä meillä on +täällä Haarlemissa tuomioistuin ja vankila, ja me olemme perin arkoja, +kun tulpaanien kunnia on kysymyksessä. Menkää, lapseni, menkää! -- +Herra Isak Boxtel asuu siis Valkoisen Joutsenen majatalossa. + +Ja tarttuen jälleen kauniiseen kynäänsä ryhtyi herra van Systens +jatkamaan keskeytynyttä työtänsä. + + + + +XXVI. + +PUUTARHAYHDISTYKSEN UUSI JÄSEN. + + +Mieli hämmennyksissä, poissa suunniltaan ilosta ja pelosta, +kuultuaan mustan tulpaanin löydetyksi, iäksi Rosa kulkemaan kohden +Valkoisen Joutsenen majataloa, seurassaan lautturinsa, roteva +friisiläisnuorukainen, joka olisi pystynyt ahmaisemaan kymmenen +Boxtelia. + +Matkan varrella Rosa esitti laivurille, mistä oli kysymys. Tämä ei +suinkaan pelännyt tarpeen vaatiessa käydä käsikähmäsille, mutta Rosa +pyysi häntä joka tapauksessa muistamaan varoa tulpaania. + +Mutta torille tultua Rosa äkkiä pysähtyi. Äkillinen ajatus pidätti +hänet, kuten Homeros kertoo Minervan pidättäneen Akilleksen tarttumalla +hänen hiuksiinsa hetkenä, jolloin viha oli saattamaisillaan hänet +järjettömyyksiin. + +-- Hyvä Jumala, mumisi Rosa, -- olen tehnyt suunnattoman virheen, olen +saattanut perikatoon sekä Korneliuksen että tulpaanin ja itseni! + +-- Olen antanut varoituksen, olen herättänyt epäluuloja. Olen nainen +vain, nuo miehet voivat liittoutua minua vastaan, ja silloin olen +hukassa. Mitäpä minusta olisikaan väliä, mutta kuinka käy silloin +Korneliuksen ja tulpaanin! + +Hän jäi hetkeksi punnitsemaan. + +-- Jos menen tuon Boxtelin luo enkä tunnekaan häntä, jos hän ei olekaan +Jakob, vaan toinen tulpaaninviljelijä, joka myöskin on kasvattanut +mustan tulpaanin, tai jos tulpaanini on ryöstänyt jokin toinen kuin se, +jota epäilen, tai Jakob on uskonut sen jonkun toisen huostaan, ja minä +en tunnekaan miestä, vaan ainoastaan tulpaanin, -- kuinka voin silloin +todistaa että tulpaani on minun! + +-- Ja jos tunnenkin Boxtelin vale-Jakobiksi, ken tietää, miten silloin +käy? Meidän kiistellessämme ehtii tulpaani kuihtua! Oi, pyhä neitsyt, +ohjaa minua! Kohtaloni on kysymyksessä, ja ken tietää vaikka vanki tänä +hetkenä jo eroaisi elämästä! + +Ja Rosa jäi hartaana odottamaan taivaalta anomaansa ohjausta. + +Silloin alkoi torin toisesta päästä kuulua melua. Sinne riensi +ihmisiä joka suunnasta, talojen ovet aukenivat. Rosa yksin pysyi +välinpitämättömänä tuon humun keskellä. + +-- Meidän täytyy palata puheenjohtajan luo, mumisi hän. + +-- Tehkäämme niin, sanoi lautturi. + +He palasivat syrjäkatua pitkin herra van Systensin asunnolle, missä +isäntä yhä edelleen kirjoitti selostustaan paraalla kynällään ja +kauneimmalla käsialallaan. + +Rosa oli kaikkialla matkansa varrella kuullut puhuttavan vain mustasta +tulpaanista ja sadantuhannen floriinin palkinnosta. Uutinen kierteli jo +kaupunkia. + +Rosan ei ollut varsin helppo päästä uudelleen herra van Systensin +puheille, mutta mustan tulpaanin mainitseminen vaikutti sentään samalla +taikavoimalla kuin edelliselläkin kerralla. + +Mutta kun herra van Systens tunsi Rosan, jonka hän arveli olevan +heikkomielisen olennon, ellei jotain pahempaa, vihastui hän ja yritti +lähettää tytön tiehensä. + +Mutta pannen kätensä ristiin, lausui Rosa tuollaisella vakuuttavalla +äänensävyllä, joka tunkee sydämeen: + +-- Taivaan tähden, elkää kieltäytykö minua kuulemasta! Jos ette +voisikaan minua auttaa, niin kuulkaa edes mitä minulla on sanottavaa, +ettei teidän tarvitsisi kerran Jumalan edessä vastata osallisuudesta +rikokseen! + +Van Systens polki jalkaa kärsimättömyydestä. Toisen kerran jo Rosa +keskeytti tuon selostuksen, jonka erinomaisuuteen hän sekä pormestarina +että puutarhayhdistyksen puheenjohtajana pani niin erikoista painoa. + +-- Mutta selostukseni! huudahti hän. -- Selostukseni mustasta +tulpaanista! + +-- Herra, lausui Rosa viattomuuden ja rehellisyyden suomalla +lujuudella, -- selostuksenne mustasta tulpaanista tulee perustumaan +rikoksiin tai erehdyksiin, ellette suostu minua kuulemaan. Rukoilen +teitä toimittamaan tuon herra Boxtelin, jonka minä väitän olevan herra +Jakob, meidän eteemme, ja vannon Jumalan kautta jättäväni hänelle hänen +tulpaaninsa, ellen tunne kukkaa enkä omistajaa. + +-- Sepä oiva vakuutus! lausui van Systens. + +-- Mitä tarkoitatte? + +-- Jos te tuntisittekin vaikka molemmat, niin mitä se todistaisi? + +-- Mutta, lausui Rosa epätoivon vallassa, -- tehän olette rehellinen +mies, hyvä herra. Ajatelkaapa sitäkin, jos te annatte palkinnon tuolle +miehelle kukasta, joka ei lainkaan ole hänen kasvattamansa ja jonka hän +sitä paitsi on varastanut! + +Kenties Rosan puhe oli tuntunut herra van Systensistä jonkun verran +vakuuttavalta, ja ehkä hän aikoi vastata tyttö raukalle hiukan +lempeämmin kuin ennen, mutta silloin kuului kadulta kovaa melua, joka +tuntui olevan vain jatkoa sille, jota Rosa jo oli kuullut, vaikkei hän +ollut sitä tarkannut eikä antanut sen häiritä kiihkeätä rukoustansa. + +Kaikuvat huudot vavahduttivat taloa. + +Herra van Systens jäi kuuntelemaan noita huutoja, joita Rosa aluksi ei +ollut lainkaan tarkannut, ja joista hän ei nytkään välittänyt sen +enempää. + +-- Mitä tämä merkitsee! huudahti pormestari. -- Olisiko se mahdollista! +Kuulinko todella oikein! + +Ja hän syöksähti etuhuoneeseen, jättäen Rosan työhuoneeseen oman +onnensa nojaan. + +Etuhuoneeseen tultuaan huudahti van Systens hämmästyksestä, nähdessään +porraskäytävän ja eteisen täynnä ihmisiä. + +Ihmisjoukon saattamana -- tai pikemmin seuraamana -- nousi nuori mies, +jolla oli yllään vaatimaton sinipunainen hopeakoristeinen samettipuku, +ylvään tyynesti puhtauttaan hohtavia valkoisia kiviportaita ylös. + +Hänen takanaan kulki kaksi upseeria, toinen kuuluva meriväkeen, toinen +ratsuväkeen. + +Van Systens antoi raivata itselleen tietä hämmästyneiden palvelijoiden +välitse, kumarsi ja heittäytyi melkein maahan tulijan edessä, joka oli +kaiken tämän melun aiheena. + +-- Teidän ylhäisyytenne, huudahti hän, -- teidän ylhäisyytenne minun +tykönäni! Ikuinen kunnia on tullut halvan taloni osaksi! + +-- Rakas herra van Systens, sanoi Vilhelm Oranialainen, kasvoillaan +leppeä ilme, jonka piti korvata hymyilyä, -- ollen oikea hollantilainen +minä rakastan vettä, olutta ja kukkia, yksinpä tuota juustoakin, josta +ranskalaiset pitävät niin paljon. Kukista miellyttävät minua tietysti +eniten tulpaanit. Leidenissä kuulin kerrottavan, että Haarlemin +kaupunki omisti mustan tulpaanin, ja päästyäni varmuuteen siitä, että +huhu oli tosi, joskin uskomaton, tulin kuulemaan asiasta lisää +puutarhayhdistyksen puheenjohtajalta. + +-- Oi, teidän ylhäisyytenne, sanoi van Systens ihastuksissaan, -- mikä +kunnia yhdistyksellemme, jos sen toiminta miellyttää teidän +ylhäisyyttänne! + +-- Onko tuo kukka täällä? kysyi prinssi, joka epäilemättä jo katui +liikaa puhettaan. + +-- Valitettavasti se ei ole täällä, teidän ylhäisyytenne. + +-- Missä se on? + +-- Omistajallaan. + +-- Kuka on sen omistaja? + +-- Eräs Dordrechtista kotoisin oleva oiva tulpaaninviljelijä. + +-- Minkä niminen? + +-- Hänen nimensä on Boxtel. + +-- Ja asuntonsa? + +-- Hän asuu Valkoisen Joutsenen majatalossa. Lähetän häntä noutamaan, +ja jos teidän ylhäisyytenne suvaitsee odottaessaan käydä sisään, on hän +kiiruhtava tuomaan tulpaaninsa teidän ylhäisyytenne nähtäväksi. + +-- Hyvä, lähettäkää häntä noutamaan. + +-- Kyllä, teidän ylhäisyytenne. Mutta... + +-- Mitä sitten? + +-- Muuan vähäpätöinen seikka. + +-- Ei mikään tässä maailmassa ole vähäpätöistä. + +-- Tulpaani on aiheuttanut erään ikävän jutun. + +-- Millaisen? + +-- On jo yritetty sitä anastamaan. Tosinhan se onkin sadantuhannen +floriinin arvoinen. + +-- Vai jo todella! Mutta sehän on rikos! + +-- Niin on, teidän ylhäisyytenne. + +-- Ja onko rikollisuus todistettavissa? + +-- Ei, teidän ylhäisyytenne. Tuo syyllinen nainen... + +-- Vai on syyllinen naishenkilö. + +-- Niin on. Hän väittää tulpaania omakseen. Hän on paraikaa +asunnossani, tuossa oikealla olevassa huoneessa. + +-- Ja mitä te ajattelette asiasta? + +-- Arvelen että sadantuhannen floriinin palkinto on houkutellut hänet +rikokseen. + +-- Hän väittää siis tulpaania omakseen? + +-- Niin, teidän ylhäisyytenne. + +-- Mitä hän mainitsee todisteeksi? + +-- Olin juuri ryhtynyt häntä kuulustelemaan, kun teidän ylhäisyytenne +saapui. + +-- Kuulkaamme, mitä hänellä on sanottavaa. Minä olen maan ylin tuomari, +minä tutkin ja ratkaisen tuon asian. + +-- Niin on siis kaipaamani kuningas Salomo löydetty, lausui van +Systens, näyttäen kumartaen tietä. + +Prinssi yritti astua huoneeseen hänen ohitsensa, mutta peräytyi äkkiä +ja lausui: + +-- Menkää te edeltä ja nimittäkää minua vain herraksi. + +He menivät työhuoneeseen. + +Rosa seisoi yhä entisellä paikallaan, nojaten akkunaan ja katsoen ulos +puutarhaan. + +-- Vai friisitär! sanoi prinssi nähdessään Rosan kultakypärin ja +punaisen hameen. + +Rosa käännähti puhetta kuullessaan, mutta havaitsikaan tuskin prinssiä, +joka istuutui huoneen pimeimpään nurkkaan. + +Kuten voi käsittää, oli hänen huomionsa kiintynyt tuohon tärkeään +henkilöön, joka oli van Systens nimeltään, eikä suinkaan vaatimattomaan +muukalaiseen, joka tuli huoneeseen talonisännän jälkeen ja varmaankin +oli aivan vähäpätöinen olento. + +Vaatimaton muukalainen otti kirjan ja kehotti viittauksella van +Systensiä alkamaan kuulustelun. + +Muukalaisen viitattua uudelleen, kävi van Systens myöskin istumaan, ja +onnellisena ja ylpeänä hänelle suodusta merkityksestä hän lausui: + +-- Lapseni, te lupaatte mustaa tulpaania koskevaan asiaan nähden täysin +pysyä totuudessa? + +-- Lupaan. + +-- No hyvä, esittäkää siis asianne tämän herran kuullen. Hän on +puutarhayhdistyksen jäseniä. + +-- Mutta mitä sanoisinkaan enää sen lisäksi, mitä jo olen sanonut? + +-- Mitä te siis minulta pyydätte? + +-- Uudistan äskeisen pyyntöni. + +-- Minkä sitten? + +-- Että antaisitte herra Boxtelin tulla tänne tulpaaneineen. Ellei se +ole minun, sanon sen rehellisesti. Mutta jos tunnen sen omakseni, +vaadin sen takaisin, vaikka olisin pakotettu menemään hänen +ylhäisyytensä maaherran eteen todisteineni. + +-- Teillä on siis todisteita, kaunis lapseni? + +-- Jumala, joka tuntee rehelliset aikeeni, on suova niitä minulle. + +Van Systens katsahti prinssiin, joka kuultuaan Rosan ensi sanat näytti +pyrkivän selville siitä, missä oli ennen kuullut tämän lempeän äänen. + +Toinen upseereista läksi Boxtelia noutamaan. + +Van Systens jatkoi kuulustelua. + +-- Ja mihin perustuu väitteenne, että te olette tulpaanin oikea +omistaja? kysyi hän. + +-- Siihen yksinkertaiseen seikkaan, että minä olen sen istuttanut ja +olen hoitanut sitä omassa huoneessani. + +-- Huoneessanne, -- missä tuo huoneenne on? + +-- Loewesteinissä. + +-- Te olette Loewesteinistä? + +-- Olen Loewesteinin linnan vanginvartijan tytär. + +Prinssi teki vähäisen liikkeen, joka merkitsi: + +-- Niin juuri, nyt muistan sen. + +Ja ollen yhä edelleen lukevinaan, hän silmäili Rosaa entistä +tarkkaavammin. + +-- Te pidätte kukista? jatkoi van Systens. + +-- Pidän kyllä. + +-- Olette oppinut kukkainviljelijä? + +Rosa vaikeni hetkisen. Sitten hän sanoi äänensävyllä, jossa soinnahti +sydämen syvyydestä tunkeva rukous: + +-- Hyvät herrat, minä puhun miehille, joihin voin täysin luottaa, eikö +niin? + +Van Systens ja prinssi nyökkäsivät molemmat vakuuttavasti. + +-- No hyvä, siis -- minä en ole mikään oppinut kukkainviljelijä, olen +vain köyhä kansannainen, friisiläinen talonpoikaistyttö, joka kolme +kuukautta sitten ei vielä osannut lukea eikä kirjoittaa. Ei, musta +tulpaani ei ole minun keksintöni. + +-- Mutta kenenkäs sitten? + +-- Erään Loewesteinissä säilytettävän vanki raukan. + +-- Loewesteinin vangin? kysyi prinssi. + +Kuullessaan tuon äänen Rosa vavahti vuorostaan. + +-- Siis valtiollisen vangin, sillä Loewesteinissä ei ole muita vankeja, +lisäsi prinssi. + +Sitten hän jatkoi tai oli jatkavinaan lukuansa. + +-- Niin kyllä, mumisi Rosa vavisten, -- hän on valtiollinen vanki. + +Van Systens kalpeni, kuullessaan tuollaisen tunnustuksen lausuttavan +sellaisen todistajan kuullen. + +-- Jatkakaa, sanoi Vilhelm tyynesti puutarhayhdistyksen +puheenjohtajalle. + +-- Oi herra, sanoi Rosa, kääntyen hänen puoleensa, jota piti +varsinaisena tuomarinansa, -- puheeni on sisältävä arveluttavan +syytöksen minua itseäni vastaan. + +-- Niin kyllä, sanoi van Systens, -- Loewesteinin vankien tulee viettää +päivänsä yksinäisyydessä. + +-- Voi herra... + +-- Ja päättäen sanoistanne te olette käyttänyt hyväksenne asemaanne +vanginvartijan tyttärenä, viljelläksenne kukkia yhdessä erään vangin +kanssa. + +-- Kyllä, sopersi Rosa poissa suunniltaan. -- Minun täytyy tunnustaa +että tapasin häntä joka päivä. + +-- Onneton tyttö! huudahti van Systens. + +Huomatessaan Rosan kauhistuksen ja van Systensin kalpeuden, prinssi +kohotti päätänsä. + +-- Tuon asian tutkiminen ei kuulu puutarhayhdistyksen jäsenille, lausui +hän lyhyeen, pontevaan tapaansa. -- Heidän ei tarvitse välittää muusta +kuin mustasta tulpaanista, valtiolliset rikokset eivät koske heihin. +Jatkakaa, neiti, jatkakaa! + +Van Systens tulkitsi ilmehikkäällä katseella tulpaanein kiitokset +puutarhayhdistyksen uudelle jäsenelle. + +Muukalaisen sanojen rohkaisemana Rosa nyt kertoi kaikesta, mitä kolmen +kuukauden aikana oli tapahtunut, kaikista toimenpiteistään ja +kärsimyksistään. Hän kertoi kuinka säälimätön Gryphus oli ollut, kuinka +tuikeata tuskaa hän oli tuottanut vangille tuhoamalla ensi sipulin, +mitkä varovaisuuskeinot olivat olleet tarpeen toisen sipulin +pelastamiseksi, kuinka kärsivällinen vanki oli ollut, kuinka levoton +heidän ollessaan erotetut, -- kuinka hän oli ollut kuolemaisillaan +nälkään, kun ei enää saanut tietoja tulpaanistaan. Hän kuvasi edelleen +vangin iloa nähdessään hänet jälleen, heidän molempain epätoivoa, kun +kävi ilmi että tulpaani oli varastettu, juuri kukkaan puhjettuaan. + +Rosan esityksessä ilmeni niin voimakas totuuden sävy, ettei se voinut +olla vaikuttamatta van Systensiin, joskaan prinssissä ei ollut +havaittavissa mitään myötätunnon merkkejä. + +-- Mutta, virkahti hän, -- siitähän ei ole vielä kauan, kun te +tutustuitte tuohon vankiin. + +Rosa silmäili hämmästyneenä muukalaista, joka vetäytyi varjoon, +ikäänkuin hänen katsettaan paeten. + +-- Miksi niin arvelette? kysyi hän. + +-- Koska vanginvartija Gryphus ja hänen tyttärensä vasta neljä +kuukautta sitten muuttivat Loewesteiniin. + +-- Se on kyllä totta. + +-- Ellette kenties taivuttanut isäänne tuohon muuttoon, voidaksenne +seurata jotain vankia, joka siirrettiin Haagista Loewesteiniin. + +-- Hyvä herra..., äännähti Rosa punehtuen. + +-- Jatkakaa, sanoi Vilhelm. + +-- Tunnustan tunteneeni tuon vangin jo Haagissa. + +-- Mikä onnellinen vanki! lausui Vilhelm hymyillen. + +Upseeri, joka oli lähetetty Boxtelia noutamaan, palasi samassa ja +ilmoitti noudettavan saapuneen tulpaaneineen. + + + + +XXVII. + +KOLMAS SIPULI. + + +Tuskin oli Boxtelin tulosta ilmoitettu, kun hän jo itse saapui van +Systensin vierashuoneeseen, mukanaan kaksi miestä, jotka kantoivat +arkussa kallisarvoista taakkaa ja asettivat sen pöydälle. + +Saatuaan asiasta tiedon prinssi läksi työhuoneesta vierashuoneeseen, +ihaili kukkaa vaieten ja palasi yhtä äänetönnä pimeään nurkkaan, minne +oli asettanut nojatuolinsa. + +Vavisten, kalpeana, tuskan vallassa odotti Rosa kehotusta tulla +vuorostansa katsomaan. + +Hän kuuli Boxtelin äänen. + +-- Hän se on! huudahti hän. + +Prinssi kutsui häntä viittauksella vierashuoneen puoliavoimelle ovelle +katsomaan. + +-- Se on minun tulpaanini, huudahti Rosa, -- se se on, tunnen sen. Oi +Kornelius parkani! + +Ja hän suli kyyneliin. + +Prinssi nousi paikaltaan ja meni ovelle, mihin jäi hetkeksi seisomaan +kirkkaaseen valaistukseen. + +Rosan katse kiintyi häneen. Hän kävi entistä varmemmaksi siitä, että +oli joskus ennen nähnyt tämän muukalaisen. + +-- Herra Boxtel, sanoi prinssi, -- tulkaapa tänne! + +Riemastuneena kiiruhti Boxtel lähemmäksi ja havaitsi seisovansa Vilhelm +Oranialaisen edessä. + +-- Hänen ylhäisyytensä! huudahti hän peräytyen. + +-- Hänen ylhäisyytensä! toisti Rosa huumaantuneena. + +Kuullessaan Rosan huudahduksen Boxtel käännähti häntä kohden. + +Tuo näky saattoi Boxtelin koko ruumiin vavahtamaan, kuin hän olisi +koskenut Voltan sähköpatsaaseen. + +-- Kas, mumisi prinssi itsekseen, -- hän on levoton. + +Mutta tehtyään voimakkaan tahdonponnistuksen Boxtel jo oli tyyntynyt. + +-- Herra Boxtel, lausui Vilhelm, -- te näytte keksineen keinon kehittää +mustia tulpaaneja. + +-- Olen kyllä, teidän ylhäisyytenne, vastasi Boxtel äänellä, jossa +ilmeni hiukan levottomuutta. + +Tosinhan tuo levottomuus myöskin voi olla vain Vilhelmin läsnäolon +aiheuttamaa mielenliikutusta. + +-- Mutta, jatkoi prinssi, -- tässä näette nuoren tytön, joka väittää +samaa itsestään. + +Boxtel hymyili halveksivasti ja kohautti olkapäitään. + +Vilhelm seurasi kaikkia hänen liikkeitänsä huomattavalla +mielenkiinnolla. + +-- Siis ette tunne tätä nuorta tyttöä? kysyi prinssi. + +-- En, teidän ylhäisyytenne. + +-- Ja te, neiti, ettekö te tunne herra Boxtelia? + +-- En, en tunne herra Boxtelia, mutta kyllä herra Jakobin. + +-- Mitä tarkoitatte? + +-- Tarkoitan että tämä herra, joka täällä nimittää itseään Isak +Boxteliksi, Loewesteinissä käytti nimeä Jakob. + +-- Mitä te tuohon sanotte, herra Boxtel? + +-- Sanon että tuo tyttö valhettelee, teidän ylhäisyytenne. + +-- Te kiellätte koskaan olleenne Loewesteinissä? + +Boxtel epäröi hetken. Mutta prinssin läpitunkeva katse, joka ankaran +tutkivana oli häneen kiintynyt, esti häntä valhettelemasta. + +-- En voi kieltää olleeni Loewesteinissä, teidän ylhäisyytenne, sanoi +hän, -- mutta kiellän varastaneeni tulpaanin. + +-- Te olette varastanut sen minulta, ja minun omasta huoneestani! +huudahti Rosa, inhon sävy äänessään. + +-- Sen kiellän. + +-- Kiellättekö seuranneenne minua puutarhaan sinä päivänä, jolloin minä +muokkailin sarkaa, johon aioin istuttaa sipulini? Kiellättekö +seuranneenne minua sinne myöskin tuona toisena päivänä, jolloin olin +istuttavinani sipulin sinne? Ettekö tuona iltana, lähdettyäni pois, +kiiruhtanut lavalle, josta toivoitte löytävänne sipulin? Ettekö +kaivanut maata käsillänne, vaikka turhaan, Jumalan kiitos, sillä +istuttamistemppu oli vain keksitty teidän aikeittenne ilmisaamiseksi. +Kiellättekö tämän kaiken? + +Boxtelia ei haluttanut vastata noihin moniin kysymyksiin. Ryhtymättä +ollenkaan sanasotaan Rosan kanssa hän lausui kääntyen prinssin puoleen: + +-- Kaksikymmentä vuotta olen viljellyt tulpaaneja Dordrechtissa, ja +olen voittanut jonkun verran mainettakin tällä alalla, -- eräs +kehittämäni laji on saavuttanut kuuluisan nimen. Olen omistanut sen +Portugalin kuninkaalle. Tahdon nyt totuudenmukaisesti esittää +puheenaolevan tulpaanin vaiheet. Tämä nuori tyttö tiesi että minun oli +onnistunut kasvattaa musta tulpaani, ja yksissä tuumin erään rakastajan +kanssa, joka hänellä oli Loewesteinin linnassa, hän päätti saattaa +minut turmioon anastamalla tuon sadantuhannen floriinin palkinnon, +jonka teidän ylhäisyytenne oikeudentuntoon luottaen toivon voittavani. + +-- Oi! huudahti Rosa, vihasta poissa suunniltaan. + +-- Hiljaa! lausui prinssi. + +Kääntyen sitten Boxtelin puoleen, hän kysyi: + +-- Kuka on tuo vanki, jonka sanotte olevan tämän tytön rakastajan? + +Rosa oli menettää tajuntansa, sillä prinssin määräyksen mukaan oli +tuota vankia vaarallisena rikollisena vartioitava erityisen tarkasti. + +Boxtel oli siis peräti mielissään tuosta kysymyksestä. + +-- Kukako tuo vanki on? toisti hän. + +-- Niin. + +-- Tuo vanki, teidän ylhäisyytenne, on mies, jonka pelkkä nimi riittää +osottamaan, missä määrin hänen rehellisyyteensä voi luottaa. Hän on +tehnyt itsensä syypääksi valtiopetokseen ja oli tuomittu kuolemaan. + +-- Ja mikä on hänen nimensä? + +Rosa kätki epätoivoisella liikkeellä kasvot käsiinsä. + +-- Hänen nimensä on Kornelius van Baerle, ja hän on tuon konnan +Kornelius de Wittin kummipoika. + +Prinssi vavahti. Hänen kylmässä katseessaan välähti salama, sitten +levisi kuolontyyneys hänen liikkumattomille kasvoillensa. + +Hän meni Rosan luo ja kehotti häntä sormenliikkeellä poistamaan kädet +kasvoiltaan. + +Rosa totteli kuten henkilö, joka on magneettisen voiman alaisena. + +-- Voidaksenne seurata tuota miestä te siis tulitte Leideniin pyytämään +minulta isällenne uuden paikan. + +Rosa painoi päänsä alas ja vaipui hervotonna kokoon mumisten: + +-- Niin, teidän ylhäisyytenne. + +-- Jatkakaa, lausui prinssi Boxtelille. + +-- Minulla ei ole enää mitään lisättävää, sanoi tämä, -- teidän +ylhäisyytenne tietää nyt kaikki. Muuan seikka on tosin vielä, jota en +tahtonut mainita, ettei tämän nuoren tytön olisi tarvinnut hävetä +kiittämättömyyttään. Minä menin Loewesteiniin siksi, että minulla oli +siellä asioita toimitettavana. Siellä tutustuin Gryphus vanhukseen. +Ihastuin hänen tyttäreensä ja pyysin häntä vaimokseni, ja koska en ole +rikas, tulin olleeksi niin varomaton, että ilmaisin hänelle toiveeni +voittaa satatuhatta floriinia, ja osottaakseni ettei toivoni ollut +perusteeton, näytin hänelle mustan tulpaanini. Kun hänen rakastajansa, +kääntääksensä epäluulot pois itsestänsä, oli Dordrechtissa +salavehkeilynsä ohella näön vuoksi harjoittanut tulpaaninviljelystä, +liittoutuivat nyt nuo molemmat saattaaksensa minut perikatoon. + +-- Päivää ennen kuin tulpaani puhkesi kukkaan otti tämä nuori tyttö sen +asunnostani ja vei omaan huoneeseensa, mistä minun onnistui saada se +takaisin samana hetkenä, jolloin hän aikoi lähettää sanansaattajan +ilmoittamaan puutarhayhdistyksen jäsenille, että hän oli kasvattanut +suuren mustan tulpaanin. Mutta hän ei sittenkään luopunut tuumastansa. +Epäilemättä hän on niiden muutamien tuntien kuluessa, jolloin kukka oli +hänen huoneessansa, näyttänyt sen joillekin henkilöille, joiden +todistukseen aikoo vedota. Mutta onneksi teidän ylhäisyytenne nyt +tietää arvostella tätä juonittelijaa ja hänen todistajiaan heidän +ansionsa mukaisesti. + +-- Oi Jumalani, Jumalani, kuinka katalaa! vaikeroi Rosa kyynelten +vallassa ja heittäytyi maaherran jalkojen juureen. Pitäen häntä +syyllisenä, mutta säälien hänen ääretöntä tuskaansa, lausui tämä: + +-- Te olette tehnyt pahoin, ja teidän rakastajanne saa rangaistuksen +siitä, että on houkutellut teidät rikokseen. Te olette niin nuori ja +näytätte niin rehelliseltä, että minun täytyy otaksua että hän on +keksinyt tämän ilkityön, ettekä te. + +-- Teidän ylhäisyytenne, huudahti Rosa, -- Kornelius ei ole rikollinen! + +Vilhelm teki äkillisen liikkeen. + +-- Tarkoitatte ettei hän ole kehottanut teitä tuohon rikokseen, eikö +niin? + +-- Minä tarkoitan, teidän ylhäisyytenne, ettei Kornelius ole enempää +vikapää siihen rikokseen, josta häntä nyt syytetään, kuin tuohon +edelliseenkään. + +-- Edelliseen, -- tiedättekö sitten mikä tuo edellinen rikos oli? +Tiedättekö mistä hän oli syytteessä ja tuomittiin? Siitä että oli +Kornelius de Wittin rikostoverina säilyttänyt hallinnonjohtajan Jan de +Wittin markiisi Louvois'lta saamat kirjeet. + +-- Mutta, teidän ylhäisyytenne, hän ei tiennyt säilyttävänsä noita +kirjeitä, hänellä ei ollut siitä aavistustakaan. Jos niin olisi ollut, +olisi hän sanonut sen minulle. Olisiko tuo sydän, puhdas kuin timantti, +salannut minulta mitään? Ei, ei, teidän ylhäisyytenne, toistan sen +vihannekin uhalla, Kornelius ei ole enempää syypää toiseen rikokseen +kuin toiseenkaan. Oi jospa teidän ylhäisyytenne tuntisi minun +Korneliukseni! + +-- Kyllähän de Wittit tunnetaan! huudahti Boxtel. -- Hänen +ylhäisyytensä tuntee tuon rikollisen liiankin hyvin, koska on jo kerran +vapahtanut hänet kuolemasta. + +-- Hiljaa! sanoi prinssi. -- Kuten jo sanoin, ei puutarhayhdistyksen +jäsenten asia ole ryhtyä arvostelemaan valtiollisia asioita. + +Rypistäen kulmiansa lausui hän sitten: + +-- Mutta mitä tulpaaniin tulee, niin olkaa levollinen, herra Boxtel, +teille tulee tapahtumaan oikeus. + +Boxtel kumarsi, sydän riemua tulvillaan, ja sai vastaanottaa +puheenjohtaja van Systensin onnittelut. + +-- Ja te, nuori tyttö, jatkoi Vilhelm Oranialainen, -- olette ollut +tekemäisillänne rikoksen. Minä en rankaise teitä siitä, vaan todellinen +syyllinen saa maksaa molempain puolesta. Mies, jolla on nimi sellainen +kuin hänellä, voi tehdä itsensä syypääksi salavehkeilyyn, vaikkapa +valtiopetokseenkin, -- mutta varastaa hän ei saa! + +-- Varastaa, huusi Rosa, -- varastaa! Varokaa, teidän ylhäisyytenne! +Hän kuolisi, jos saisi kuulla sananne, ne surmaisivat hänet varmemmin +kuin teloittajan miekka Buitenhofissa. Jos varkaus on tapahtunut, niin +vannon että sen on tehnyt tämä mies! + +-- Todistakaa se! lausui Boxtel kylmähkösti. + +-- No hyvä, sen minä teenkin. Jumalan avulla olen sen todistava! lausui +friisitär tarmokkaasti. + +Kääntyen sitten Boxtelin puoleen kysyi hän: + +-- Tulpaani oli teidän omanne? + +-- Niin oli. + +-- Montako sipulia sillä oli? + +Boxtel epäröi hetken, mutta hän käsitti, ettei tyttö olisi tehnyt tuota +kysymystä, jos ainoastaan nuo kaksi sipulia, joista oli puhuttu, +olisivat olleet olemassa. + +-- Kolme, vastasi hän. + +-- Miten noiden sipulien on käynyt? kysyi Rosa. + +-- Miten niiden on käynyt? Ensimäinen ei itänyt, toisesta kehkeytyi +musta tulpaani... + +-- Entä kolmas? + +-- Kolmas? + +-- Niin, kolmas, -- missä se on? + +-- Se on minulla kotonani, sanoi Boxtel hämillään. + +-- Missä sitten, Loewesteinissäkö vai Dordrechtissa? + +-- Dordrechtissa, vastasi Boxtel. + +-- Te valhettelette! huusi Rosa. -- Teidän ylhäisyytenne, lisäsi hän, +kääntyen prinssin puoleen, -- minulta saatte kuulla todellisen +kertomuksen noiden sipulien vaiheista. Ensimäisen murskasi isäni rikki +vangin huoneessa, ja sen tietää tämä mies varsin hyvin, sillä hän +toivoi voivansa anastaa sen, ja nähdessään toiveensa pettyneen hän oli +joutua epäsopuun isäni kanssa, joka oli siihen syypää. Toisesta kasvoi +minun hoidossani musta tulpaani, ja kolmas, viimeinen, -- hän veti sen +esiin poveltansa --, kolmas on tässä, samassa paperissa, johon se oli +yhdessä toisten kanssa käärittynä sinä hetkenä, jolloin Kornelius van +Baerle mestauslavalle lähtiessään uskoi minulle kaikki kolme. Katsokaa, +teidän ylhäisyytenne, katsokaa! + +Ja Rosa otti sipulin esiin paperista, johon se oli ollut käärittynä, ja +ojensi sen prinssille, joka otti sen käteensä ja tarkasteli sitä. + +-- Mutta, teidän ylhäisyytenne, eikö tämä tyttö ole voinut varastaa +sitä kuten tulpaaninkin, sopersi Boxtel, kauhistuneena nähdessään millä +huolellisuudella prinssi tarkasti sipulia ja ennen kaikkea millä +mielenkiinnolla Rosa luki jotakin käteensä jääneestä paperista. + +Äkkiä nuoren tytön silmät välähtivät, huohottaen hän luki uudelleen +tuon salaperäisen paperin, huuto tunki esiin hänen rinnastansa ja hän +ojensi paperin prinssille lausuen: + +-- Lukekaa, teidän ylhäisyytenne, taivaan nimessä, lukekaa! + +Vilhelm ojensi kolmannen sipulin herra van Systensille, otti paperin ja +luki. + +Tuskin oli hän luonut katseen paperiin, kun hän horjahti, hänen kätensä +vapisi kuin se olisi ollut pudottamaisillaan paperin, hänen katseensa +sai tuikean tuskan ja säälin ilmeen. + +Tuo paperi, jonka Rosa oli hänelle ojentanut, oli raamatunlehti, jonka +Kornelius de Witt oli lähettänyt Craeken, veljensä palvelijan mukana +Dordrechtiin, pyytääkseen Kornelius van Baerleä polttamaan +hallinnonjohtajan Louvois'lta saamat kirjeet. + +Tuo pyyntö, kuten muistettaneen, oli lausuttu näillä sanoin: + + »Rakas kummipoikani! Polta asiakirjat, jotka olen uskonut + huostaasi! Polta ne niitä katsomatta, niitä avaamatta, ettet + tietäisi niiden sisältöä. Ne sisältävät salaisuuksia, jotka + tuottavat kuoleman niiden säilyttäjälle. Polta, niin olet + pelastanut Janin ja Korneliuksen. Jää hyvästi ja säilytä + minut rakkaassa muistossa! + + 20. p. elokuuta 1672. + + Kornelius de Witt.» + +Tuo lehtinen todisti samalla että van Baerle oli syytön ja että hän oli +tulpaaninsipulien oikea omistaja. + +Rosa ja maaherra loivat katseen toisiinsa. + +Rosan katse lausui: -- Nyt näette sen itse! -- ja maaherran: -- Vaikene +ja odota! + +Maaherran otsaan oli kohonnut kylmä hiki, ja hän pyyhkäisi pois +ohimolta poskelle valuvan pisaran. Hän taittoi paperin hitaasti kokoon, +ja hänen katseensa todisti hänen ajatuksensa vaipuneen tuohon +pohjattomaan, toivottomaan kuiluun, jonka nimenä on katumus ja +häpeäntunto. + +Kohottaen sitten vaivoin päätänsä hän lausui: + +-- Menkää, herra Boxtel! Oikeus tulee tapahtumaan, kuten olen luvannut. + +Sitten hän kääntyi puheenjohtajan puoleen lausuen: + +-- Te, rakas herra van Systens. pidätte täällä tämän nuoren tytön ja +tulpaanin. Jääkää hyvästi! + +Kaikki kumarsivat, ja suosionosotusten raikuessa poistui prinssi, katse +maahan luotuna. + +Mieli hämmennyksissä palasi Boxtel Valkoisen Joutsenen majataloon. Tuo +lehtinen, jonka Vilhelm oli ottanut vastaan Rosan kädestä, lukenut, +kääntänyt kokoon ja pannut niin huolellisesti taskuunsa, teki hänet +levottomaksi. + +Rosa lähestyi tulpaania, suuteli hartaasti sen lehteä ja uskoi itsensä +Jumalan huomaan mumisten: + +-- Jumalani, tiesitkö sinä, minkä takia kiltin Korneliukseni piti +opettaa minut lukemaan? + +Kyllä, Jumala tiesi sen, sillä hän rankaisee ja palkitsee itsekutakin +hänen ansioittensa mukaan. + + + + +XXVIII. + +KUKKASTEN LAULU. + + +Kertomiemme tapahtumain aikana onneton van Baerle kärsi tyrmässänsä +Loewesteinin linnassa kaikkea mitä vain vanki voi kärsiä, kun hänen +vartijansa on tehnyt varman päätöksen ruveta hänen teloittajaksensa. + +Kun ei Gryphus saanut mitään tietoja Rosasta eikä Jakobista, tuli hän +vakuutetuksi, että häntä kohdannut onnettomuus oli paholaisen työtä, ja +että tohtori Kornelius van Baerle oli paholaisen maallinen edustaja. + +Näin ollen tapahtui, että hän eräänä aamuna -- kolmantena Jakobin ja +Rosan lähdettyä -- tuli Korneliuksen huoneeseen vielä tavallista +raivostuneempana. + +Kyynärpäät akkunalautaan nojattuina, pää kätten varassa, katse +suunnattuna kohden sumuista taivaanrantaa, missä Dordrechtin myllyt +pyörittelivät siipiänsä, hengitti Kornelius raitista ilmaa, +pidättääkseen kyyneleensä ja estääkseen filosofiaansa haihtumasta +kuiviin. + +Kyyhkyset olivat yhä vielä olemassa, mutta toivo puuttui, tulevaisuus +puuttui. + +Rosaa vartioitiin, niin ettei hän päässyt tulemaan. Voisikohan hän edes +kirjoittaa, ja jos niin olisikin, voisiko hän toimittaa kirjeensä +Korneliukselle? + +Ei. Edellisinä päivinä oli Gryphuksen silmissä kuvastunut sellainen +raivo ja kiukku, ettei hänen valppautensa varmaankaan hetkeksikään +laimennut, ja eikö Rosalla ollut pahempaakin kestettävänä kuin +yksinäisyys ja kaipaus? Eikö tuo raaka, vallanhimoinen mies rankaisisi +tytärtään kuten isät kreikkalaisissa näytelmissä! Eikö viina, noustuaan +tuon juomarin päähän, soisi hänen käsivarrelleen, jonka Kornelius +kovaksi onneksi oli niin taitavasti asettanut paikoilleen, kahden +kepillä varustetun käden voimia? + +Tuo ajatus, että Rosaa kenties rääkättiin, saattoi Korneliuksen pois +suunniltaan. Silloin hän tunsi voimattomuutensa, mitättömyytensä. +Silloin hän mietiskeli, tekikö Jumala oikein, lähettäessään niin paljon +onnettomuutta kahdelle viattomalle olennolle. Ja noina hetkinä hän +tunsi luottamuksensa Jumalaan horjuvan. Onnettomuus ei lisää uskoa. + +Van Baerle oli myöskin ajatellut kirjoittaa Rosalle. Mutta missä Rosa +oli? + +Hän oli myös tuuminut kirjoittaa Haagiin, estääkseen Gryphusta +ilmiannoillaan tuottamasta hänelle uutta onnettomuutta. Mutta kuinka se +olisi voinut tapahtua? Gryphus oli ottanut häneltä pois kynät ja +paperin. Mutta vaikkei niin olisikaan ollut, ei Gryphus tietenkään +olisi liioin ottanut huolehtiakseen hänen kirjeidensä lähettämisestä. + +Kornelius punnitsi uudelleen ja yhä uudelleen mielessään kaikkia noita +viheliäisiä juonia, joita vangit tapaavat käyttää. + +Hän mietti myöskin pakoa, nyt kun hän ei enää saanut nähdä Rosaa. Mutta +kuta enemmän hän sitä mietti, sen mahdottomammalta se hänestä tuntui. +Hän oli noita valioluonteita, jotka kammovat kaikkea alhaista ja +mieluummin jättävät suotuisan tilaisuuden käyttämättä kuin turvautuvat +siveellisesti ala-arvoisiin keinoihin, joiden avulla keskinkertaiset +ihmiset edistyvät ja saavuttavat tarkoitusperänsä. + +-- Kuinka voisi minun onnistua paeta Loewesteinistä, mietti Kornelius, +-- joskin herra Grotius täältä pakeni. Tuon paon jälkeen on täällä +ryhdytty kaikkiin mahdollisiin varovaisuustoimenpiteisiin. Akkunoissa +on vahvat ristikot, ovet ovat kahden-, jopa kolmenkertaisia, vahdit +kymmenin verroin valppaampia kuin noihin aikoihin. + +-- Paitsi ristikkoakkunoita, kaksinkertaisia ovia, valppaita vahteja on +minulla vieläkin muuan este, -- Gryphus, jonka katse on sitäkin +tarkempi, koska viha on sitä teroittamassa. + +-- Sen lisäksi eräs seikka lamauttaa tarmoni, -- nimittäin se, etten +saa tavata Rosaa. Joskin käyttäisin kymmenen vuotta elämästäni +valmistaakseni viilan, millä sahata poikki ristikon tangot, punoakseni +köysiä, joilla laskeutuisin akkunasta alas, kiinnittääkseni hartioihini +siivet, millä Daidaloksen tavoin lentäisin täältä tieheni, -- niin tuo +kaikki olisi turhaa, sillä minua vainoaa kova onni. Viila tylsyisi, +köysi katkeaisi, siipeni sulaisivat auringossa. Minut saavuttaisi +tuskallinen kuolema. Ruumiini otettaisiin maasta jalkapuolena, +käsipuolena, rammaksi lyyhistyneenä. Minut asetettaisiin Haagin museoon +rinnan Vilhelm Oranialaisen verisen takin ja Stavesenin merilehmän +kanssa, ja yrityksestäni ei olisi muuta seurausta kuin että se +tuottaisi minulle kunnian päästä Hollannin nähtävyyksien joukkoon. + +-- Mutta tiedän toisen, paremman keinon päästä täältä. Olen menettänyt +kärsivällisyyteni, menetettyäni ilon seurustella Rosan kanssa ja +varsinkin menetettyäni tulpaanini. Epäilemättä Gryphus jonakin päivänä +tuntuvasti loukkaa turhamaisuuttani, uhkaa rakkauttani tai henkeäni. +Siitä saakka kuin jouduin vankeuteen, on minua vaivannut omituinen +itsepintainen voimantunne, joka pyrkii purkaantumaan. Tunnen riidan- ja +tappelunhalua, käsittämätöntä tarvetta käydä nyrkkisille. Isken siis +kiinni tuon vanhan konnan kurkkuun ja kuristan hänet kuoliaaksi! + +Noiden viime sanojen jälkeen Kornelius pysähtyi hetkeksi, katse +tuijottavana, huulet yhteenpuristettuina. + +Hänen mielessään kyti muuan miellyttävä tuuma. + +-- No niin, jatkoi hän, -- kun olen surmannut Gryphuksen, miksi en +silloin ottaisi hänen avaimiansa? Laskeudun sitten rauhallisesti +portaita alas, ikäänkuin olisin suorittanut mitä ylevimmän teon. Sitten +menen hakemaan Rosaa hänen huoneestansa. Kerron hänelle mitä olen +tehnyt, ja me hyppäämme yhdessä Waaliin. + +-- Olen varma, että voin Rosan kanssa uida virran poikki. + +-- Mutta hyvä Jumala, tuo Gryphushan on Rosan isä! Kuinka kiintynyt +Rosa minuun lieneekin, ei hän ikinä tule hyväksymään sitä, että olen +surmannut hänen isänsä, niin raaka ja ilkeä kuin hän onkin. Siis seuraa +selvityksiä, sananvaihto, ja sen lähetessä loppuaan tulee jokin +vanginvartija tai ovenvartija, joka on tavannut Gryphuksen kuoleman +kourissa tai kuoliaaksi kuristettuna, ja hän laskee kätensä olalleni. +Sitten joudun jälleen Buitenhofin mestauslavalle ja näen jälleen tuon +inhottavan miekan välkähtävän, ja tällä kertaa se ei pysähdykään +keskellä tietä, vaan niskani saa tutustua siihen. Siis emme ajattele +tuota keinoa, Kornelius ystäväni, se on huono keino! + +-- Mutta mikä minulle sitten tulee neuvoksi, ja kuinka löytäisin +jälleen Rosan? + +Tuollaisia ajatuksia liikkui Korneliuksen mielessä sinä hetkenä, +jolloin lukija tapasi hänet akkunaansa nojaamassa, kolmantena päivänä +sen jälkeen kuin Rosa oli niin äkkiä eronnut isästänsä. + +Samassa tuli Gryphus sisään. + +Hänellä oli suunnaton keppi kädessään, hänen silmänsä säihkyivät +uhkaavasti, hänen huulensa vetääntyivät ilkeään hymyyn, hän horjahteli +arveluttavasti, ja koko hänen vaitelias olentonsa todisti +pahansuopuutta. + +Kornelius, joka pakosta oli käynyt kärsivälliseksi, ja jolle järkikin +suositteli tuota samaa kärsivällisyyttä, ei edes käännähtänytkään +kuullessaan Gryphuksen tulevan sisään, sillä hän kuuli kyllä, ken +tulija oli, ja tiesi liiankin hyvin ettei Rosa saapunut hänen +seurassaan. + +Ei mikään ole niin vastenmielistä ihmisistä, jotka ovat vihan +vimmoissa, kuin välinpitämättömyys niiden puolelta, joihin tuo viha +kohdistuu Mikä vahinko, jos voimanponnistus menisikin hukkaan! Mieli +hehkuu, veri kuohuu, tunteenpurkaus on välttämätön! Kun kunnon konna on +kiihdyttänyt ilkeytensä äärimmilleen, täytyy hänen ainakin saada antaa +oiva isku jollekin. + +Nähdessään ettei Kornelius liikahtanutkaan, Gryphus koetti tarmokkaalla +rykäisyllä herättää hänet ajatuksistaan. + +Kornelius hyräili hiljaa itsekseen surullista, mutta viehkeätä +»Kukkasten laulua»: + + »Me luotuja olemme tulesta maan + Ja ruskosta päivän ja kasteesta yön. + Ja hengähdys ilmojen elon meill' tuo, + Meille maaemo runsaita nesteitä suo.» + + »Meitä lempien ihminen säälimätön + Elonlankamme hentosen taittaa. + Ja kuihtumus maallinen palkkamme on, + Mutta lohtumme kukkeus uus', verraton!» + +Laulu, jonka vienon surumielistä sävyä tyyni, lempeä sävel vahvisti, +saattoi Gryphuksen pois suunniltaan. Hän iski keppinsä lattiaan +huutaen: + +-- Hyvä herra laulaja, ettekö sitten kuule, että minä olen täällä? + +Kornelius käännähti. + +-- Hyvää huomenta! lausui hän. + +Ja hän jatkoi lauluaan: + + »Meitä kotomme iäinen kutsuelee, + Sinne sielumme riemuiten entää, + Sulotuoksuna kohoten tomusta maan, + Eloon uuteen, min taivas suo tarhoissaan.» + +-- Kirottu noita, luulen että teet minusta pilkkaa! huusi Gryphus. + +Mennen sitten vankia lähemmäksi hän jatkoi: + +-- Etkö sitten näe, että minulla on välikappale, jolla voin sinut +lannistaa ja pakottaa tunnustamaan rikoksesi? + +-- Oletteko te hullu, rakas herra Gryphus? kysyi Kornelius kääntyen +häneen päin. + +Ja nähdessään vartijansa kiihtyneet kasvot, hehkuvat silmät, vaahdossa +olevan suun lausui hän: + +-- Paholainen sentään! Näyttää siltä kuin olisi pahempikin kysymyksessä +kuin hulluus! Ollaan raivostuneena, vai mitä? + +Gryphus pyöritti keppiään hänen edessään. + +Liikahtamatta paikaltaan pani Kornelius käsivartensa ristiin ja lausui: + +-- Mutta, herra Gryphus, tehän tunnutte uhkailevan minua. + +-- Niin kyllä, uhkailen sinua! huusi vanginvartija. + +-- Ja millä sitten? + +-- Katsopas, mitä minulla on kädessäni! + +-- Luullakseni se on keppi, sanoi Kornelius tyynesti, -- vieläpä varsin +iso keppi. Mutta en voi uskoa teidän aikovan uhata minua sillä! + +-- Miksikä en sillä uhkaisi? + +-- Siksi että vanginvartijaa, joka lyö vankia, odottaa kahtalainenkin +rangaistus. Toinen on mainittu Loewesteinin vankilan ohjesääntöjen +IX:ssä pykälässä, joka on näin kuuluva: + +»Jos päällysmies, vanginvartija tai ovenvartija satuttaa kätensä +vankiin, erotettakoon hän toimestansa.» + +-- Kätensä! sanoi Gryphus vihan vimmoissa. -- Niin kyllä, -- mutta +minullahan on keppi. Kepistä ei ohjesäännöissä puhuta mitään. + +-- Toinen rangaistus, jatkoi Kornelius, -- ei ole mainittu +ohjesäännöissä, vaan sen mainitsee raamattu näillä sanoin: + +»Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu.» + +»Joka kepillä toiseen koskee, se kepillä piestään.» + +Gryphus, jota Korneliuksen tyyni ja mahtipontinen puhetapa raivostutti +yhä enemmän, kohotti keppinsä ilmaan. Mutta samassa silmänräpäyksessä +heittäytyi Kornelius hänen kimppuunsa, riisti kepin hänen käsistänsä ja +pisti sen kainaloonsa. Gryphus ulvoi vihasta. + +-- Kas niin, ystäväni, sanoi Kornelius, -- elkää hukatko paikkaanne! + +-- Voi sinua noitaa, karjui Gryphus. -- Mutta tiedän toisen keinon, +millä sinut lannistaa! + +-- Hyvä on. + +-- Näet että käteni on tyhjä. + +-- Näen kyllä, ja se ilahduttaa minua. + +-- Tiedät ettei tavallisesti ole niin, kun aamuisin tulen luoksesi. + +-- Se on totta. Tavallisesti tuotte minulle huonointa lientä mitä voi +kuvailla. Siis ei sen puuttuminen ole minulle mikään rangaistus. Minä +syön ainoastaan leipää, ja mitä pahempaa se sinusta on, Gryphus, sen +parempaa se on minusta. + +-- Onko se sinusta sen parempaa? + +-- On. + +--. Ja minkätähden? + +-- Syy on aivan yksinkertainen. + +-- Sano se siis! + +-- Varsin kernaasti. Tiedän että antaessasi minulle huonoa leipää +luulet tuottavasi minulle kärsimystä. + +-- Myönnän kyllä etten ole sitä tuonut tuottaakseni iloa sellaiselle +heittiölle kuin sinä. + +-- No niin! Mutta koska minä olen noita, kuten tiedät, muutan huonon +leipäsi erinomaisen maukkaaksi leiväksi, josta pidän enemmän kuin mitä +hienoimmista leivoksista, ja siten huvini on kaksinkertainen, kun saan +syödä mieleni mukaista ruokaa ja samalla tuottaa sinulle ääretöntä +harmia. + +Gryphus päästi raivon ulvahduksen. + +-- Siis tunnustat olevasi noita, sanoi hän. + +-- Olenpa niinkin, toden totta. En myönnä sitä muille, sillä voisin +joutua polttoroviolle kuten Gaufredy tai Urbain Grandier. Mutta miksikä +en sitä myöntäisi kahden kesken ollessamme! + +-- Hyvä, hyvä, sanoi Gryphus. -- Mutta jos noita voi muuttaa +hapanleivän vehnäleiväksi, niin eikö hän sentään kuole nälkään, jos +hänellä ei ole leipää ollenkaan? + +-- Mitä sanottekaan! + +-- No hyvä, en tuo sinulle leipää ollenkaan, niin saamme nähdä kuinka +sinun on käynyt viikkokauden kuluttua. + +Kornelius kalpeni. + +-- Alamme jo tänään, jatkoi Gryphus. -- Koska olet noita, niin voit +muuttaa huonekalusi leiväksi. Minä puolestani voitan joka päivä +kahdeksantoista äyriä, jotka saan ruuastasi. + +-- Mutta sehän on murhaamista! tuli Kornelius huudahtaneeksi +käsitettävän kauhun vallassa, jonka hänessä herätti tuo hirmuinen +kuolintapa. + +-- Oivallista, jatkoi Gryphus pilaansa, -- oivallista! Koska kerran +olet noita, niin pysyt kaikesta huolimatta hengissä. + +Kornelius pyrki myöskin puhumaan edelliseen huolettomaan tapaansa ja +lausui olkapäitään kohauttaen: + +-- Etkö nähnyt, kuinka minä kutsuin tänne Dordrechtin kyyhkyset? + +-- Mitä sitten? + +-- Kyyhkyspaisti on varsin hyvää ruokaa. Jos syö kyyhkysen päivässä, ei +minun nähdäkseni pitäisi kuolla nälkään. + +-- Ja mistä saat tulta? + +-- Tulta! Tiedäthän että olen liitossa paholaisen kanssa. Luuletko +paholaisen jättävän minut ilman tulta, tuota lempiainettaan? + +-- Vahvimmankin ihmisen on mahdoton elää pelkillä kyyhkysillä. Siitä on +lyöty vetoakin, mutta vedonlyöjät ovat luopuneet yrityksestään. + +-- No hyvä, sanoi Kornelius. -- Jos niin on, niin saatuani kylläni +kyyhkysistä kutsun luokseni Waalin ja Maasin kalat. + +Gryphuksen silmät suurenivat pelästyksestä. + +-- Pidän varsin paljon kaloista, jatkoi Kornelius, -- mutta sinä et +tarjoa minulle niitä koskaan. Käytän hyväkseni tuota seikkaa, että aiot +jättää minut nälkään kuolemaan, tilatakseni itselleni kaloja. + +Viha ja pelko oli viedä Gryphukselta tajunnan. Mutta hän tointui +jälleen, ja pistäen kätensä taskuunsa hän lausui: + +-- No niin, pakotat minut siis käyttämään toista keinoa! + +Ja hän otti veitsen taskustaan ja aukaisi sen. + +-- Veitsi! huudahti Kornelius, asettuen keppi kädessä +puolustusasentoon. + + + + +XXIX. + +VAN BAERLE SUORITTAA ENNEN LOEWESTEINISTÄ LÄHTÖÄÄN GRYPHUKSEN LASKUN. + + +Taistelijat viivähtivät hetkisen, Gryphus hyökkäys-, van Baerle +puolustusasennossa. + +Mutta kun tätä jännittävää tilaa voi jatkua loppumattomiin, ja +Kornelius tahtoi tietää syyn vastustajansa vihan uudistumiseen, kysyi +hän: + +-- Mitä te oikeastaan minusta tahdotte? + +-- Sen kyllä sanon, vastasi Gryphus. -- Tahdon saada takaisin tyttäreni +Rosan. + +-- Tyttärenne! huudahti Kornelius. + +-- Niin, Rosan, jonka olet ryöstänyt minulta taikatempuillasi. Sano, +missä hän on! + +Ja Gryphuksen asento kävi entistä uhkaavammaksi. + +-- Eikö Rosa ole Loewesteinissä? huudahti Kornelius. + +-- Tiedät sen varsin hyvin. Kysyn vielä kerran, tahdotko antaa minulle +Rosan takaisin! + +-- Hyvä, sanoi Kornelius, -- tuo on juoni minun pettämisekseni. + +-- Vielä kerran, -- tahdotko sanoa, missä tyttäreni on? + +-- Arvaa, konna, ellet sitä tiedä! + +-- Odota, odota, murisi Gryphus kalpeana ja vapisevin huulin, +mielettömyyden valtaan joutumaisillaan. -- Vai et tahdo sanoa! Kyllä +suusi vielä auki saadaan! + +Hän tuli askeleen lähemmäksi Korneliusta ja näytti hänelle kädessään +kimmeltävää asetta. + +-- Näetkö tämän veitsen? sanoi hän. -- Olen tappanut sillä yli +viisikymmentä mustaa kukkoa. Nyt tapan sillä heidän isäntänsä, +paholaisen, kuten olen tappanut heidätkin, -- odota vain, odota! + +-- Sinä lurjus, sanoi Kornelius, -- tahdot siis ehdottomasti murhata +minut! + +-- Avaan sydämesi, nähdäkseni minne olet piilottanut tyttäreni. + +Lausuen nuo sanat kuumeentapaisessa mielenhäiriössä Gryphus syöksähti +Korneliuksen kimppuun, joka ei ehtinyt muuta kuin heittäytyä pöytänsä +taakse, välttääkseen ensi iskua. + +Gryphus heilutti veistään purkaen suustaan kammottavia uhkauksia. + +Kornelius käsitti että jos Gryphus ei voinutkaan saavuttaa häntä +kädellänsä, ei hän kumminkaan ollut turvassa hänen aseeltansa, joka voi +lentää läpi ilman hänen rintaansa. Aikaa hukkaamatta hän siis iski +kepillä, jota ei ollut päästänyt kädestänsä, voimakkaasti veistä +pitelevään nyrkkiin. + +Veitsi putosi maahan ja Kornelius pani jalkansa sen päälle. + +Kun Gryphus nyt näytti valmistuvan taisteluun, joka varmaankin olisi +käynyt perin hurjaksi, hänellä kun oli kostettavana kepiniskun tuottama +tuska ja aseettomaksi jäämisen häpeä, teki Kornelius rohkean päätöksen. + +Hän ryhtyi sankarimaisen kylmäverisesti pieksämään vartijaansa +kepillään, valiten vain tarkoin kohdat, mihin iskut sattuivat. + +Pian rukoili Gryphus armoa. + +Mutta ennenkuin hän sen teki, hän oli huutanut, -- huutanut vahvasti. +Nuo huudot kuultiin, ja pian oli linnan koko palveluskunta jalkeilla. +Kaksi vartijaa, yksi päällysmies ja kolme, neljä vahtia saapui siis +heti, yllättäen Korneliuksen keppi kädessä, veitsi jalan alla. + +Nähdessään kaikki nuo miehet todistamassa rikostansa, jonka lieventäviä +asianhaaroja -- kuten meidän päivinämme sanottaisiin -- kukaan ei +tuntenut, käsitti Kornelius olevansa auttamattomasti hukassa. + +Itse asiassa todistikin kaikki hänen rikollisuuttaan. + +Kädenkäänteessä riistettiin Korneliukselta hänen aseensa, vahdit +ympäröivät Gryphuksen, nostivat hänet pystyyn, tukivat häntä, ja +raivosta ulvoen voi hän nyt laskea pöhöttymät, jotka kohosivat hänen +hartioissaan ja selässään, kuin kirjavat kukkulat vuorenharjalla. + +Heti laadittiin pöytäkirja tapahtumasta, vangin väkivaltaisesta +esiintymisestä vartijaansa kohtaan, ja liian lieväksi ei tuota +Gryphuksen mielen mukaan sommiteltua asiakirjaa suinkaan voinut +väittää. Kysymyksessä oli ollut edeltäpäin harkittu ja valmistettu +murhayritys vanginvartijaa kohtaan sekä ilmeinen kapina. + +Pöytäkirjaa laadittaessa vei kaksi vahtia Gryphuksen, jonka lausuntonsa +annettuaan ei enää tarvinnut olla tutkinnossa läsnä, kepiniskujen +murjomana ja vaikeroivana alas hänen asuntoonsa. + +Sillaikaa selittivät vahdit, jotka olivat ottaneet Korneliuksen +huostaansa, hänelle lempeästi Loewesteinin tapoja ja menoja, jotka hän +muuten tunsi yhtä hyvin kuin hekin, sillä vankilaan tullessa oli +ohjesäännöt luettu hänelle, ja muutamat pykälät olivat jääneet tarkoin +hänen muistiinsa. + +He kertoivat hänelle myöskin, kuinka noita sääntöjä oli sovellettu +erääseen vankiin nimeltä Mathias, joka vuonna 1668, siis viittä vuotta +aikaisemmin, oli tehnyt itsensä syypääksi kapinalliseen tekoon, mutta +paljoa viattomampaan kuin Kornelius. + +Hänestä oli liemi ollut liian kuumaa, ja hän oli heittänyt sen +ylimmälle päällysmiehelle vasten naamaa, niin että tälle jäi ihopaloja +käteen, kun hän pyyhkäisi kasvojaan. + +Kahdentoista tunnin kuluttua noudettiin Mathias kopistaan ja vietiin +vanginvartijan asuntoon, missä hänet merkittiin Loewesteinistä +poistuneeksi. + +Nyt vietiin hänet linnan edustalla olevalle kentälle, josta on hyvin +kaunis näköala monen peninkulman etäisyyteen. Siellä kahlehdittiin +hänen kätensä, hänen silmänsä sidottiin ja hänelle luettiin kolme +rukousta. + +Sitten kehotettiin häntä polvistumaan, ja Loewesteinin vahdit, +luvultaan kaksitoista, ampuivat, kersantin annettua merkin, varsin +taitavasti musketinluodin kukin hänen ruumiiseensa, minkä johdosta +Mathias kuoli heti paikalla. + +Kornelius kuunteli hyvin tarkkaavasti tuota pöyristyttävää kertomusta. + +Kertomuksen loputtua hän sanoi: + +-- Kahdentoista tunnin kuluttua te sanoitte? + +-- Niin, eikä kahdestoista tunti luullakseni vielä ollut kulunut +loppuunkaan, vastasi kertoja. + +-- Kiitoksia kertomuksestanne, sanoi Kornelius. + +Viehkeä hymyily, jonka kertomus oli saanut vahdin huulille, ei ollut +vielä ehtinyt haihtua, kun porraskäytävästä kuului kajahtelevia +askeleita. + +Kannukset kilahtelivat kuluneita astuimia vastaan. + +Vahdit väistyivät syrjään, tehden tietä saapuvalle upseerille. + +Tämä tuli Korneliuksen huoneeseen, missä kirjuri yhä sommitteli +pöytäkirjaansa. + +-- Tämä on huone n:o 11? tiedusteli upseeri. + +-- Niin on, kapteeni, vastasi eräs aliupseeri. + +-- Tämä on siis vangin Kornelius van Baerlen huone? + +-- Aivan niin, kapteeni. + +-- Missä vanki on? + +-- Tässä, herra, vastasi Kornelius, kalveten kaikesta rohkeudestaan +huolimatta. + +-- Te olette herra Kornelius van Baerle? kysyi muukalainen, kääntyen +nyt vangin itsensä puoleen. + +-- Niin, herra. + +-- Seuratkaa siis minua! + +-- Mitä! huudahti Kornelius, sydän kuolemantuskan vallassa. -- Näinkö +nopeaan menetellään Loewesteinin linnassa, ja tuo mieletön puhui +kahdestatoista tunnista! + +-- Mitäs sanoin? kuiskasi historioitsija hänen korvaansa. + +-- Te valehtelitte! + +-- Kuinka niin? + +-- Te puhuitte kahdestatoista tunnista. + +-- Niin, tosiaankin! Mutta sen sijaan kunnioittaa teitä läsnäolollaan +eräs hänen ylhäisyytensä ajutanteista, vieläpä kaikkein uskotuimmista, +nimittäin herra van Deken. Tuhat tulimaista! Sellaista kunniaa ei +tullut Mathias paran osaksi. + +-- Lähtekäämme siis, sanoi Kornelius, vetäen keuhkoihinsa +mahdollisimman paljon ilmaa. -- Lähtekäämme, -- ja te saatte nähdä että +Kornelius de Wittin kummipoika kasvojaan vääntämättä voi kestää yhtä +monta musketinluotia kuin Mathias. + +Ylväänä poistui hän huoneesta kirjurin edellä, joka nähdessään työnsä +keskeytyvän, rohkeni sanoa upseerille: + +-- Mutta kapteeni van Deken, minä en ole kirjoittanut pöytäkirjaa vielä +loppuun saakka! + +-- Ei maksa vaivaa kirjoittaakaan! vastasi upseeri. + +-- Hyvä! sanoi kirjuri, pannen kynänsä ja paperinsa vanhaan tahraiseen +salkkuun. + +-- Kohtalo oli määrännyt, ajatteli Kornelius parka, -- ettei minun +pitänyt tässä maailmassa jättää nimeäni lapselle, ei kukalle eikä +kirjalle, -- joista kolmesta seikasta Jumalan sanotaan vaativan ainakin +yhden jokaiselta vähänkään kyvykkäältä ihmiseltä sielun ja ruumiin +omistusoikeuden palkaksi. + +Ja hän seurasi upseeria mieli lujana ja pää pystyssä. + +Kornelius laski kentälle vievät astuimet, pahoitellen ettei ollut +vahdilta tiedustellut montako niitä oli. Toimeliaan palvelemisintonsa +vallassa olisi tämä varmaankin kernaasti sanonut sen. + +Ainoa seikka mitä Kornelius pelkäsi tällä retkellään, jonka katsoi +olevan auttamattomasti elämänsä viimeisen, oli että hän näkisi +Gryphuksen ja että hän ei näkisi Rosaa. Mikä vahingonilo kuvastuisikaan +isän kasvoilla! Kuinka murheen murtama olisikaan tytär! + +Kuinka ihastuksissaan Gryphus olisikaan tästä rangaistuksesta, +oikeutetun teon verisestä kostosta, tuon teon, jonka suorittaminen oli +ollut sula velvollisuus! + +Mutta entä Rosa, tyttö parka! Jos Korneliuksen täytyisi kuolla ilman +viime suudelmaa, lausumatta edes viimeisiä jäähyväisiä! + +Ja täytyisikö hänen kuolla saamatta mitään tietoja suuresta mustasta +tulpaanista, niin että herätessään tuolla ylhäällä ei tietäisi minne +luoda katseensa löytääksensä sen! + +Voidakseen tällaisena hetkenä olla kyyneliin sulamatta, täytyi +Korneliuksella olla vielä vahvempi rautakuorus sydämensä ympärillä kuin +Horatiuksen mainitsemalla purjehtijalla, joka saapui ensimäisenä +kammottaville Akrokeraunian kallioille. + +Kornelius silmäili oikealle, hän silmäili vasemmalle, mutta siitä +huolimatta ei hän kentälle tullessaan ollut nähnyt Rosaa, ei edes +Gryphustakaan. + +Tosinhan jälkimäinen seikka melkein korvasi edellisen. + +Korneliuksen katse harhaili yli kentän, hakien vahteja, joiden piti +panna toimeen kuolemanrangaistus, ja hän näkikin tusinan sotamiehiä +koolla juttelemassa. + +Mutta ne vain seisoivat ja juttelivat, eikä niillä ollut +muskettejakaan, eivätkä ne edes seisoneet rivissä. + +Oikeastaan ne kuiskailivatkin pikemmin kuin puhelivat, -- mikä seikka +Korneliuksesta ei tuntunut vastaavan juhlallisuutta, joka tällaisissa +tilaisuuksissa tavallisesti vallitsee. + +Äkkiä ilmestyi Gryphus nilkutellen, horjahdellen sauvan nojassa +vankilan edustalle. Hän oli koonnut kaiken vihansa hehkun +kissanharmaisiin vanhoihin silmiinsä, luodessaan ne nyt viimeisen +kerran Korneliukseen, ja hän syyti sellaisen sadatusten tulvan +suustansa hänet nähdessään, että Kornelius kääntyi upseerin puoleen +lausuen: + +-- Herra kapteeni, nähdäkseni ei ole sopivaa sallia tuon ihmisen tällä +tavoin loukata minua, ja lisäksi vielä tällaisena hetkenä. + +-- Mutta hyvä herra, vastasi upseeri nauraen, -- onhan aivan +luonnollista, että tuo kunnon mies on teille suutuksissaan, tehän +kuulutte antaneen hänelle aimo selkäsaunan. + +-- Mutta hyvä herra, sehän oli vain itsepuolustusta! + +-- Pyh! äännähti upseeri, liikauttaen olkapäitään tavalla, joka +vaikutti erinomaisen filosofiselta, -- pyh, antakaa te hänen purkaa +sisuaan! Mitäpä se teitä enää haittaa! + +Kylmä hiki kohosi Korneliuksen otsaan hänen kuullessaan tuon +vastauksen, joka hänestä tuntui hiukan raa'alta pilalta, varsinkin kun +puhuja oli prinssin kanssa läheisissä väleissä oleva upseeri, kuten +hänelle oli sanottu. + +Onneton vanki käsitti ettei hänellä ollut mitään pelastumisen +mahdollisuutta, ei ainoatakaan ystävää, ja hän tyytyi kohtaloonsa. + +-- No niin, sanoi hän painaen päänsä alas, -- Kristus kärsi paljon +pahempia solvauksia, ja niin viaton kuin olenkin, en kumminkaan voi +verrata itseäni häneen. Kristus olisi itse kärsinyt iskut eikä olisi +pieksänyt vartijaansa. + +Kääntyen sitten upseerin puoleen, joka näytti kohteliaasti odottavan, +kunnes hän olisi lopettanut mietteensä, hän kysyi: + +-- Hyvä herra, minne olen oikeastaan matkalla? + +Upseeri osotti neljän hevosen vetämiä vaunuja, jotka suuresti +muistuttivat niitä ajopelejä, jotka Kornelius oli nähnyt Buitenhofissa, +ollessaan jokseenkin samassa tilassa kuin nyt. + +-- Nouskaa vaunuihin! lausui upseeri. + +-- Ah, mumisi Kornelius, -- näyttää siltä kuin ei minulle suotaisi +kunniaa kuolla vankilan edustalla! + +Hän lausui nuo sanat siksi lujalla äänellä, että äskeinen +historioitsija, joka näytti tykkänään antautuneen hänen palvelukseensa, +myöskin kuuli ne. Epäilemättä katsoi hän olevansa velvollinen antamaan +Korneliukselle uusia opetuksia, sillä hän lähestyi vaununovea, ja +upseerin antaessa määräyksiä jalka astuimella, hän kuiskasi +Korneliukselle aivan hiljaa: + +-- On nähty sellaistakin, että tuomitut on viety omaan kaupunkiinsa +kärsimään rangaistuksensa oman porttinsa edustalla, että vaikutus olisi +sen suurempi. Tällaisissa tapauksissa menetellään miten milloinkin, +aina asianhaarojen mukaan. + +Kornelius ilmaisi liikkeellä kiitollisuutensa. + +Sitten hän lausui itsekseen: + +-- Oivallista, perin oivallista! Siinäpä vasta poika, joka ei konsanaan +jätä lohdun sanaa lausumatta, kun vain tilaisuutta siihen suodaan. +Kiitän sinua, ystäväni! Jumalan haltuun! + +Vaunut läksivät liikkeelle. + +-- Voi tuota konnaa, tuota roistoa! ulvoi Gryphus heristellen nyrkkiään +pakoon päässeelle uhrilleen. -- Ja hän lähtee tiehensä antamatta +minulle tytärtäni takaisin! + +-- Jos minut viedään Dordrechtiin, sanoi Kornelius, -- näen taloni ohi +kuljettaessa ovatko puutarhani lavat kovin huonossa kunnossa. + + + + +XXX. + +KORNELIUS VAN BAERLEN RANGAISTUKSEN LAATU ALKAA KÄYDÄ ILMI. + + +Vaunut vierivät eteenpäin koko pitkän päivän. Ne jättivät Dordrechtin +vasemmalla, kulkivat Rotterdamin kautta ja saapuivat Delftiin viiden +ajoissa iltapäivällä. + +Kornelius teki muutamia kysymyksiä upseerille, joka oli samalla kertaa +hänen vartijansa ja matkatoverinsa. Mutta niin varovaisia kuin nuo +kysymykset olivatkin, jäivät ne kumminkin hänen mieliharmiksensa +vastaamatta. + +Kornelius pahoitteli ettei hänellä ollut rinnallaan tuo palvelevainen +vahti, joka puheli ilman että häneltä mitään kysyttiinkään. Epäilemättä +olisi hän kuvaillut Korneliusta odottavaa kolmatta seikkailua yhtä +miellyttävästi ja tarkasti kuin oli kuvaillut noita kahta, joista +Kornelius oli säästynyt. + +Kulkua kesti kaiken yötä. Aamunkoitteessa oltiin jo ehditty Leidenin +ohi ja jatkettiin matkaa Pohjanmeri vasemmalla ja Haarleminmeri +oikealla puolella. + +Kolme tuntia myöhemmin saavuttiin Haarlemiin. + +Kornelius ei tiennyt ollenkaan, mitä Haarlemissa oli tapahtunut, ja me +jätämme hänet tietämättömyyteensä, kunnes tapahtumat hänet siitä +päästävät. + +Mutta toisin on lukijan laita, jolla on oikeus päästä asioista +selville, vaikkapa ennen kertomuksemme sankariakin. + +Olemme nähneet kuinka Vilhelm Oranialainen oli uskonut Rosan ja +tulpaanin kuin kaksi sisarta tai orpoa puheenjohtaja van Systensin +huomaan. + +Rosa ei kuullut maaherrasta mitään ennenkuin illalla sinä päivänä, +jolloin oli nähnyt hänet kasvoista kasvoihin. + +Illan suussa saapui van Systensin luo eräs upseeri. Hän tuli hänen +ylhäisyytensä nimessä kutsumaan Rosaa kaupungintalolle. + +Siellä vietiin Rosa neuvoston suureen kokoushuoneeseen, missä hän +tapasi prinssin kirjoittamassa. + +Hän oli yksin, ja hänellä oli jalkojensa juuressa suuri friisiläinen +vinttikoira, joka silmäili kiinteästi herraansa, ikäänkuin uskollinen +eläin olisi luullut pystyvänsä tehtävään, joka ei onnistunut +kenellekään ihmiselle, -- nimittäin arvaamaan herransa ajatukset. + +Vilhelm jatkoi vielä hetkisen kirjoittamistaan. Kohottaen sitten +silmänsä ja huomaten Rosan pysähtyneen oven viereen hän lausui työtään +keskeyttämättä: + +-- Tulkaa lähemmäksi, neiti! + +Rosa meni muutaman askeleen pöytää lähemmäksi. + +-- Teidän ylhäisyytenne, sanoi hän pysähtyen. + +-- Hyvä, sanoi prinssi. -- Istukaa! + +Rosa totteli, sillä prinssi katsoi häneen. Mutta tuskin oli prinssi +uudelleen ryhtynyt työhönsä, kun hän jo jälleen ujostellen vetäytyi +kauemmaksi. + +Prinssi kirjoitti kirjeensä loppuun. + +Sillä välin oli vinttikoira lähestynyt Rosaa ja alkanut häntä tarkastaa +ja hyväillä. + +-- Kas vain! sanoi prinssi koiralleen. -- Näyt huomanneen, että te +olette saman seudun lapsia! + +Kiinnittäen sitten Rosaan samalla tutkivan ja verhotun katseensa hän +lausui: + +-- Puhukaamme hiukan teidän asioistanne, tyttäreni! + +Prinssi oli tuskin kahdenkymmenenkolmen vuoden vanha, Rosa +kahdeksantoista tai kahdenkymmenen. Prinssi olisi siis paremmin voinut +nimittää Rosaa sisarekseen. + +-- Tyttäreni, sanoi prinssi tuolla tavattoman mahtavalla äänenpainolla, +joka jähmetytti kaikki, jotka tulivat hänen läheisyyteensä, -- olemme +kahden kesken, jutelkaamme siis hiukan! + +Rosan koko ruumis alkoi vavista, ja kumminkin kuvastivat prinssin +kasvot pelkkää hyväntahtoisuutta. + +-- Teidän ylhäisyytenne, sopersi hän. + +-- Teillä on isä Loewesteinissä? + +-- On kyllä, teidän ylhäisyytenne. + +-- Te ette rakasta häntä? + +-- En ainakaan niin kuin tyttären tulisi rakastaa. + +-- On paha olla rakastamatta isäänsä, lapseni, -- mutta on oikein puhua +totta prinssilleen. + +Rosa loi katseensa maahan. + +-- Ja miksi ette rakasta isäänne? + +-- Isäni on paha. + +-- Millä tavoin hänen pahuutensa ilmenee? + +-- Hän kohtelee pahoin vankeja. + +-- Kaikkiako? + +-- Kaikkia. + +-- Mutta eikö ole ketään, jota hän teidän mielestänne kohtelee +erikoisen pahasti? + +-- Erityisesti hän vainoaa herra van Baerleä, joka... + +-- Joka on teidän rakastajanne. + +Rosa peräytyi askeleen. + +-- Jota minä rakastan, teidän ylhäisyytenne, sanoi hän ylväästi. + +-- Oletteko rakastanut häntä kauankin? kysyi prinssi. + +-- Siitä päivästä saakka, jolloin näin hänet ensi kerran. + +-- Ja milloin se oli? + +-- Seuraavana päivänä sen jälkeen, jolloin hallinnonjohtaja Jan ja +hänen veljensä Kornelius surmattiin niin kammottavalla tavalla. + +Prinssin huulet puristuivat yhteen, hänen otsansa rypistyi, hänen +luomensa laskeutuivat hetkeksi yli silmien. Vaiettuaan hetkisen hän +sanoi: + +-- Mutta mitä teitä hyödyttää rakastaa miestä, joka on tuomittu elämään +ja kuolemaan vankeudessa? + +-- Jos hän elää ja kuolee vankeudessa, niin autan häntä elämään ja +kuolemaan. + +-- Ja te tyytyisitte olemaan vangin vaimo? + +-- Olisin ylpein ja onnellisin ihmisistä, jos minun sallittaisiin tulla +herra van Baerlen vaimoksi. Mutta... + +-- Mitä sitten? + +-- En uskalla sitä lausua, teidän ylhäisyytenne. + +-- Teidän puheessanne ilmenee jonkunmoinen toivehikas sävy. Mitä +toiveita teillä on? + +Rosa kohotti kauniit silmänsä Vilhelmin puoleen, nuo kirkkaat silmät, +joiden henkevä katse oli niin läpitunkeva, että se pystyi herättämään +säälintunteen, joka uinaili Vilhelmin synkässä mielessä kuin kuolleena. + +-- Vai niin, minä ymmärrän! + +Rosa hymyili liittäen kätensä ristiin. + +-- Te toivotte minulta apua, sanoi prinssi. + +-- Niin kyllä, teidän ylhäisyytenne. + +-- Vai niin! + +Prinssi varusti kirjoittamansa kirjeen sinetillä ja kutsui erään +upseerin sisään. + +-- Herra van Deken, lausui hän, -- viekää tämä kirjelmä Loewesteiniin. +Lukekaa määräykset, jotka olen antanut linnanpäällikölle, ja menetelkää +niiden mukaisesti. + +Upseeri kumarsi, ja pian kuultiin talon kaikuvasta porttiholvista +kavionkapsetta. + +-- Tyttäreni, jatkoi prinssi, -- sunnuntaina, siis ylihuomenna, on +tulpaanijuhla. Pukeutukaa hienoksi näillä viidelläsadalla floriinilla, +jotka tässä näette, sillä toivomukseni on, että tuo päivä olisi teille +suuri juhlapäivä. + +-- Millaiseen pukuun teidän ylhäisyytenne käskee minun pukeutua? mumisi +Rosa. + +-- Pukeutukaa friisiläisten aviovaimojen tapaan, sanoi Vilhelm, -- se +puku soveltuu teille oivallisesti. + + + + +XXXI. + +HAARLEM. + + +Haarlem, jonne tulimme kolme päivää sitten Rosan mukana ja jonne äsken +saavuimme uudelleen vangin seurassa, on kaunis kaupunki, joka syystä +ylpeilee olevansa Hollannin varjokkaimpia. + +Kun muut kaupungit tyydyttivät turhamaisuuttaan muhkeilla asehuoneilla +ja laivaveistämöillä, tavara-aitoilla ja basaareilla, tyytyi Haarlem +kunniaan omistaa kauneimmat, tuuheimmat jalavat, korkeimmat poppelit, +varjoisimmat puistot tammi-, lehmus- ja kastanjakäytävineen. + +Nähdessään naapurikaupunkinsa Leidenin pyrkivän tieteiden pesäpaikaksi +ja mahtavan Amsterdamin kauppaelämän keskustaksi, Haarlem oli valinnut +maanviljelyksen tai pikemminkin puutarhaviljelyksen erikoisalakseen. + +Suojattu, ilmava, aurinkoinen Haarlem soikin puutarhureille etuja, +joita muut kaupungit merituulineen ja lakeuden paahteineen eivät +voineet tarjota. + +Niinpä olikin Haarlem käynyt kaikkien noiden rauhallisten kansalaisten +tyyssijaksi, jotka rakastivat maata ja sen antimia, samaten kuin +matkoihin ja kauppaelämään mielistyneet rauhattomat toimi-ihmiset +parhaiten viihtyivät Amsterdamissa tai Rotterdamissa, ja useimmat +valtiomiehet ja muut kuulut henkilöt valitsivat asuinpaikakseen +Leidenin. + +Opin ahjoksi oli siis tullut Leiden. Näin ollen valitsi Haarlem +osakseen kaiken sen, mikä elämää sulostuttaa, -- soiton, +maalaustaiteen, hedelmätarhat, puistot, metsiköt ja kukkasarat. + +Haarlem hullaantui kukkiin, muiden kukkien ohella tulpaaneihin. + +Haarlem määräsi palkintoja tulpaanien kunniaksi, ja tämä seikka johtaa +meidät varsin luonnollisella tavalla, kuten nähdään, puhumaan siitä +palkinnosta, joka 15. päivänä toukokuuta 1673 oli tuottava satatuhatta +floriinia pilkuttoman ja virheettömän suuren mustan tulpaanin +kehittäjälle. + +Tehtyään erikoisharrastuksensa kaikille tiettäväksi, saatettuaan julki +rakkautensa kukkiin ja liiatenkin tulpaaneihin, aikana, jolloin sota ja +sisäiset levottomuudet kiinnittivät kaikkein mielet, sai Haarlem +sanomattoman ilon nähdä ihanteellisen päämäärän saavutetuksi, +sanomattoman kunnian näyttää maailmalle tulpaaninviljelijäin ihanteen, +ja tuo kaunis kaupunki, jolla oli tarjona metsiä ja päivänpaistetta, +varjoa ja valoa, päätti viettää palkinnonantoa juhlalla, jonka muisto +ei ikinä haihtuisi ihmisten mielestä. + +Tuohon päätökseen oli sen enemmän syytä, kun Hollanti on juhlien +luvattu maa. Ei konsanaan voi nähdä hidasluontoisten ihmisten osottavan +suurempaa huuto-, laulu- ja tanssi-intoa, kuin noiden seitsemän +maakunnan kunnon tasavaltaiset osottavat huvitilaisuuksissa. + +Tullakseen siitä vakuutetuksi tarvitset vain luoda katseen Teniers'ien +tauluihin. + +On varmaa, että veltot ihmiset ovat kaikkein väsymättömimmät, kun on +kysymyksessä huvitteleminen eikä työnteko. + +Haarlemissa vallitsi nyt kolminkertainen riemu, sillä sen oli +viettäminen kolminkertaista juhlaa. Musta tulpaani oli keksitty, ja +prinssi Vilhelm Oranialainen aikoi todellisena hollantilaisena ottaa +osaa palkintojuhlaan. Kolmanneksi vaati valtakunnan kunnia näyttämään +ranskalaisille, ettei 1672 vuoden onneton sota ollut voinut järkyttää +Batavian tasavallan perustuksia, vaan että ne vielä kestivät laivaston +kanuunain säestämää tanssiakin. + +Tuosta juhlasta oli etupäässä kiittäminen Haarlemin +puutarhayhdistystä, joka oli määrännyt sadantuhannen floriinin +palkinnon tulpaaninsipulista. Kaupunki halusi olla yhtä antelias ja +määräsi yhtä suuren summan hienostonsa käytettäväksi, jotta +palkinnonantoa voitaisiin viettää juhlallisuudella. + +Niinpä vallitsikin kaupungissa juhlanviettoa varten määrättynä +sunnuntaina sellainen toimeliaisuus, sellainen innostus, ettei edes +ranskalainen, jolla on ivahymynsä valmiina aina ja joka paikassa, olisi +voinut olla ihailematta noita kunnon hollantilaisia, jotka olivat yhtä +valmiit uhraamaan rahansa sotalaivan rakentamiseksi -- siis kansansa +kunnian puolustamiseen -- kuin palkitakseen kukkamaailman uutta +tulokasta, jonka kukoistus oli kestävä päivän, iloksi naisille, +oppineille ja uteliaille. + +Ylhäisön ja puutarhayhdistyksen jäsenten etunenässä komeili van +Systens, uhkeimmat pukimensa yllään. + +Valiten synkän komean vaatetuksen, oli tuo kunnon mies pyrkinyt +lempikukkansa kaltaiseksi, ja kiiruhtakaamme hänen kunniakseen +vakuuttamaan, että hänen yrityksensä oli onnistunut oivallisesti. + +Paitsi mustaa ja liinakankaan hohtoisan valkoista väriä, olivat +ainoastaan sinipuna ja sini edustettuina puheenjohtajan juhlapuvussa, +hänen astellessaan palkintolautakunnan etunenässä, kantaen suunnatonta +kukkavihkoa, kuten Robespierre sataakahtakymmentäyhtä vuotta myöhemmin +korkeimman olennon juhlassa. + +Mutta ranskalaisen tribuunin vihaa ja kunnianhimoa uhkuvan sydämen +asemesta oli kunnon puheenjohtajalla povessaan kukkanen, yhtä viaton +kuin viattomin niistä, joita hän piti kädessään. + +Palkintolautakunnan jälkeen, joka oli kirjava kuin niitty ja tuoksuva +kuin kevät, seurasivat oppineiden yhdistykset, kaupungin virkakunnat, +sotaväki, aateliset ja tilanomistajat. + +Varsinaiselle kansalle eivät edes nämäkään tasavaltalaiset suoneet +sijaa juhlakulkueessa, -- se sai muodostaa kujan. + +Tosinhan katsojan paikalta parhaiten käykin näkeminen ja havaintoja +tekeminen. Se on enemmistön paikka, -- enemmistön, joka tarkkaa +riemusaaton kulkua tietääkseen mitä siitä on sanominen, väliin myöskin, +mitä siihen nähden on tekeminen. + +Mutta tällä kertaa ei ollut kysymyksessä Pompeiuksen eikä Caesarin +riemusaatto, tätä juhlaa ei vietetty Mitridateen tappion, ei Gallian +valloituksen johdosta. Kulkue vaikutti leppeältä kuin ohiasteleva +lammaslauma, vaarattomalta kuin ilmoja liitelevä lintuparvi. Juhla, +jota vietettiin, oli puutarhureiden voittojuhla. Jumaloiden kukkia +Haarlem myöskin jumaloi kukkainviljelijää. + +Keskellä tuota rauhallista ja tuoksuvaa kulkuetta nähtiin musta +tulpaani kantopaareilla, jotka olivat peitetyt valkealla kultaripsuin +reunustetulla samettikankaalla. Sitä oli kantamassa neljä miestä, jotka +vaihtuivat aina tuon tuostakin toisiin, kuten tuotaessa Kybele äitiä +Etruriasta Roomaan torvien soidessa ja kaiken kansan osottaessa +hurskasta kunnioitusta. + +Viettämällä tätä tulpaanin riemujuhlaa osotti tuo sivistystä ja +kaunoaistia vailla oleva kansa ymmärtävänsä pitää arvossa kuuluisain +harrasmielisten johtomiestensä sivistystä ja kaunoaistia, jos kohta se +vuodattikin heidän verensä Buitenhofin lokaiselle kivitykselle. Voihan +korvaukseksi piirtää uhrien nimet Hollannin Panteonin kauneimpaan +kiveen. + +Oli sovittu että itse maaherra toimittaisi palkinnonannon, mikä seikka +piti kaikki läsnäolevat kovassa jännityksessä. Mahdollista oli, että +hän myöskin pitäisi puheen, ja tämä kysymys tuntui erittäinkin hänen +ystävistään ja vihamiehistään peräti mieltäkiinnittävältä. + +Tosinhan valtiomiesten ystävät ja viholliset aina luulevat jokaisessa +heidän puheessaan, koskipa se kuinka vähäpätöistä asiaa tahansa, +havaitsevansa salaperäisen käänteen, jonka avulla arvelevat olevansa +oikeutetut tulkitsemaan puhujan sisimmät ajatukset, -- ikäänkuin eivät +tietäisi että valtiomiehen hattu on vakka, jonka tulee pidättää +jokainen valonsäde. + +Siis oli tuo odotettu päivä, toukokuun 15. päivä 1673, saapunut, ja +Haarlem ympäristöineen oli kokoontunut kauniitten puitten varjoon, +varmasti päättäneenä tällä kertaa syrjäyttää sotasankarit ja oppineet +ja osottaa suosiotaan ainoastaan aineellisen viljelyksen suurmiehille, +he kun olivat pakottaneet luonto-emon tuottamaan mustan tulpaanin, +jonka kehittämistä tähän saakka oli pidetty mahdottomana. + +Mutta ei mikään kansanjoukon päätös ole niin horjuva kuin tuo, että se +tyytyy osottamaan suosiotaan ainoastaan sille tai tälle. Kun se on +innostunut suosionosotuksiin, käy sen samaten kuin sen jouduttua +viheltämisintoon: se ei konsanaan tiedä, milloin olisi aika lakata. + +Se osotti siis suosiotaan ensiksi herra van Systensille ja hänen +kukkavihkolleen, sitten yhdistyksille ja virkakunnille ja omalle +itselleen; lopuksi vielä, ja, tunnustakaamme se, tällä kertaa täydellä +syyllä, oivalliselle soitolle, jota kaupungin herrat jokaisessa +pysähdyspaikassa auliisti tarjosivat kuultavaksi. + +Kaikkein silmät hakivat juhlan sankarittaren rinnalta, joka oli musta +tulpaani, juhlan sankaria, joka luonnollisesti oli tämän tulpaanin +kasvattaja. + +Jos tämä sankari olisi esiintynyt puheen jälkeen, jota olemme nähneet +kunnon van Systensin valmistavan niin suurella huolella, olisi hän +varmaankin herättänyt suurempaa huomiota kuin itse maaherra. + +Mutta meidän kannaltamme katsoen ei mieltäkiinnittävintä tässä juhlassa +ole ystävämme van Systensin puhe, niin ylevä kuin se olikin, eivät nuo +ylimystöön kuuluvat juhlapukuiset nuorukaiset, jotka syödä +narskuttelevat mahtavia kakkujaan, eivät köyhät, puolialastomat +kansanlapset, jotka järsivät vanillipuikkojen kaltaisia savustettuja +ankeriaitaan. Eivät mieltämme kiinnitä etupäässä nuokaan rusoposkiset, +valkopoviset Hollannin tyttäret, eivät lihavat, tukevat porvarit, jotka +eivät koskaan ole poistuneet synnyinkaupunkinsa rajoja kauemmaksi, +eivät laihat, keltaiset matkamiehet, jotka tulevat Ceylonista tai +Jaavasta saakka, ei janoinen rahvas, joka virkistyksekseen ahmii +vedessä liotettuja suolattuja kurkkuja. Ei, ei mikään kaikesta siitä, +mitä olemme maininneet, ole meistä tämän näytelmän mieltäkiinnittävin +kohta. + +Mielenkiintomme kohdistuu ennen kaikkea erääseen ilosta loistavaan, +toimeliaaseen olentoon, joka käyskentelee palkintotuomarien parissa, +huolellisesti kammattuna ja pestynä, vyö kukitettuna, yllään +tulipunainen puku, joka sopeutuu oivallisesti hänen mustaan tukkaansa +ja keltaiseen ihoonsa. + +Tuo ilosta loistava, innostunut päivänsankari, jonka osaksi on tuleva +sanomaton kunnia saattaa varjoon van Systensin puhe ja maaherran +läsnäolo, on Isak Boxtel. Edellään oikealla näkee hän samettipatjalla +kuljetettavan mustaa tulpaania, ottotytärtään, ja vasemmalla +kimmeltävät ja hohtavat isossa kukkarossa nuo satatuhatta floriinia, +niin että Boxtelin täytyy katsoa kieroon, voidakseen herkeämättä pitää +molempia silmällä. + +Tuon tuostakin Boxtel hieman kiiruhtaa kulkuansa, saadakseen +kyynärpäänsä van Systensin kyynärpään rinnalle. Boxtel anastaa +jokaiselta hiukan hänen merkitystään, lisätäkseen omaa merkitystään, +kuten hän on varastanut Rosalta hänen tulpaaninsa, voittaakseen +itselleen kunniaa ja varallisuutta. + +Neljännestunti vielä, niin prinssi on saapuva, kulkue pysähtyvä +viimeiselle levähdyspaikalle. Tulpaani asetettaisiin valtaistuimelleen, +ja suositellen kilpailijatartaan itsensä edellä yleisön jumaloitavaksi, +avaisi prinssi komeasti väritetyn pergamenttilevyn, johon keksijän nimi +on kirjoitettu. Lujalla ja kuuluvalla äänellä hän julistaisi että uusi +ihme on keksitty, että Hollanti Boxtelin välityksellä on pakottanut +luonnon tuottamaan mustan kukan, ja että tämän kukan nimi on oleva +_Tulipa nigra Boxtellea_. + +Väliin kääntää Boxtel sentään silmänräpäykseksi katseensa pois +tulpaanista ja kukkarosta, luodakseen sen ihmisjoukkoon, sillä tuossa +ihmisjoukossa hän pelkää näkevänsä kauniin friisittären kalpeat kasvot. + +Kuten voi ymmärtää, olisi tuo haamu häirinnyt Boxtelin juhlatunnelmaa, +kuten Bancon haamu Macbethin vieraspitoja. + +Mutta kumminkin on meidän mainitseminen, ettei tuo kurja olento, joka +on kiivennyt yli muurin, joka ei ollut hänen omansa, mennyt akkunasta +sisään naapurinsa taloon, väärää avainta käyttäen tunkeutunut Rosan +huoneeseen, -- ettei tuo mies, joka on ryöstänyt miehen kunnian ja +naisen myötäjäiset, sittenkään pidä itseään varkaana. + +Hän on niin kiihkeästi pitänyt silmällä tätä tulpaania, hän on +seurannut sen retkiä Korneliuksen kuivatushuoneen laatikosta +Buitenhofin mestauslavalle ja Loewesteinin vankilaan, hän on nähnyt sen +itävän ja kasvavan Rosan akkunalla, hän on niin usein hengityksellään +lämmittänyt sitä ympäröivää ilmaa, ettei kenelläkään voi olla enemmän +syytä pitää itseään sen kasvattajana, kuin hänellä. Jos musta tulpaani +nyt otettaisiin häneltä pois, katsoisi hän sitä varkaudeksi. + +Rosaa ei näkynyt missään, joten ei mikään häirinnyt Boxtelin iloa. + +Kulkue pysähtyi pyöreälle kentälle, jonka muhkeat puut olivat +koristetut köynnöksillä ja kirjoitelmilla. Se pysähtyi jymisevän soiton +raikuessa, ja Haarlemin nuoret tytöt saapuivat kuljettamaan tulpaanin +korkealle valtaistuimelle, joka sille oli pystytetty lavalle hänen +ylhäisyytensä maaherran kultaisen nojatuolin viereen. + +Ja ylväänä silmäili tulpaani jalustaltaan kokoontunutta ihmisjoukkoa, +joka taputti käsiään ja ilmaisi ihastuksensa raikuvilla huudoilla, +joita Haarlemin kaiut kiiruhtivat kertaamaan. + + + + +XXXII. + +VIIMEINEN PYYNTÖ. + + +Tuona juhlallisena hetkenä, jolloin ihastuksenhuudot kohosivat +ilmoille, tuli puiston viereistä tietä pitkin vaunut, hiljentäen +vauhtiaan tielle kokoontuneiden lapsilaumojen takia, jotka aikuiset +innoissaan olivat työntäneet pois puiston käytäviltä. + +Noissa tomuisissa, vinkuvin pyörin laiskasti lähestyvissä vaunuissa +saapui onneton van Baerle Haarlemiin. Avoimesta vaununovesta alkoi +hänelle esiintyä tuo näytelmä, jota olemme pyrkineet kuvaamaan +lukijalle, vaikkakin vaillinaisesti. + +Tuo kansanpaljous, melu, luonnon ja ihmiskäden aikaansaama komeus +huumasi vankia kuin salama, joka olisi kirkastanut hänen vankikoppinsa. + +Vaikkei Korneliuksen liioin ollut onnistunut saada matkatoveriltaan +omaa kohtaloaan koskevia selityksiä, rohkeni hän kumminkin vielä +tiedustella häneltä tuon tungoksen syytä, kun hän ei tiennyt eikä +voinut tietää tämän asian mitenkään koskevan häntä itseään. + +-- Pyytäisin saada kysyä, mitä täällä on tekeillä, herra luutnantti? +lausui hän seuralaiselleen. + +-- Kuten näette, hyvä herra, vietetään täällä juhlaa, vastasi toinen. + +-- Vai juhlaa! lausui Kornelius synkän välinpitämättömästi kuten se, +joka jo aikoja on vieraantunut kaikesta maallisesta ilosta. + +Vaiettuaan hetken ajopelien ehtiessä hiukan eteenpäin, hän kysyi: + +-- Varmaan suurtakin juhlaa, koska kaikkialla on niin paljon kukkasia? + +-- Niin kyllä, juhlaa, jossa kukat ovat pääasia. + +-- Oi, mitä sulotuoksuja! Mitä ihania värejä! huudahti Kornelius. + +-- Pysähdyttäkää, että herra saa katsella! sanoi upseeri tuollaisen +sotureille ominaisen lempeän säälintunteen valtaamana sotamiehelle, +joka oli ajajan toimessa. + +-- Oi kiitoksia, herra, ystävällisyydestänne, kiiruhti van Baerle +surumielisesti vastaamaan, -- mutta toisten ilon näkeminen tuottaa +minulle vain tuskaa. Rukoilen teitä siis säästämään minua tuosta +kärsimyksestä. + +-- Kuten tahdotte. Jatkakaamme siis matkaamme. Käskin pysähdyttämään, +koska pyysitte tietoja tästä juhlasta ja koska teitä pidetään kukkasten +ihailijana, ja erittäinkin niiden, joiden kunniaksi tämänpäiväistä +juhlaa vietetään. + +-- Minkä kukkasten juhla tämä siis on? kysy Kornelius. + +-- Tulpaanien juhla. + +-- Tulpaanien! huudahti van Baerle. -- Vietetäänkö nyt tulpaanien +juhlaa? + +-- Vietetään, hyvä herra. -- Mutta koska tämän näytelmän katseleminen +teistä tuntuu vastenmieliseltä, niin kiiruhtakaamme eteenpäin. + +Ja upseeri yritti antaa käskyn jatkaa matkaa. + +Mutta Kornelius pidätti häntä. Hänen mielessään oli herännyt +tuskallinen epäilys. + +-- Hyvä herra, kysyi hän vapisevalla äänellä, -- annetaanko tuo +palkinto ehkä tänään? + +-- Palkinto mustasta tulpaanista, te tarkoitatte. Annetaan kyllä. + +Korneliuksen poskille kohosi puna, väristys kävi läpi hänen ruumiinsa, +hiki helmeili hänen otsallaan. + +Ajatellen sitten että juhla hänen ja hänen tulpaaninsa poissaolon +johdosta oli epäonnistuva, kun ei ollut palkittavaa ihmistä eikä +kukkaa, hän lausui: + +-- Kaikki nuo kunnon ihmiset tulevat olemaan yhtä onnettomia kuin +minäkin, kun eivät saa nähdä tuota ihmettä, jonka takia ovat tulleet, +ainakaan muutoin kuin varsin vaillinaisessa muodossa. + +-- Mitä te tarkoitatte? + +-- Minä tarkoitan, lausui Kornelius, heittäytyen taapäin vaunuissa, -- +ettei mustaa tulpaania saa kasvatetuksi kukaan muu kuin eräs, jonka +tunnen. + +-- Silloin on tuo eräs, jonka te tunnette, jo kasvattanut sen, sillä +tänä hetkenä on koko Haarlem kokoontunut katselemaan tuota kukkaa, +jonka kehittämisen te arvelette jäävän ainiaan suorittamatta. + +-- Mustaa tulpaaniako? huudahti van Baerle, kumartuen puolta ruumistaan +myöten ulos vaununovesta. -- Missä se on, missä? + +-- Tuolla kaukana, valtaistuimella, ettekö näe! + +-- Näen sen nyt! + +-- Lähtekäämme, hyvä herra, sanoi upseeri, -- meidän täytyy jo jatkaa +matkaamme. + +-- Oi säälikää, armahtakaa minua, hyvä herra, sanoi van Baerle, -- +elkää viekö minua vielä pois, antakaa minun katsoa sitä! Kuinka, onko +tuo kukka, jonka tuolla näen, musta tulpaani, ... aivan musta, -- voiko +se todella olla mahdollista! Oi herra, oletteko te nähnyt sen? Siinä on +varmaankin pilkkuja tai jokin muu virhe, tai kenties se on värjätty. +Oi, jospa minä saisin katsoa sitä, niin tietäisin sen kyllä sanoa! +Päästäkää minut vaunuista, antakaa minun mennä katsomaan sitä läheltä, +-- rukoilen teitä tekemään sen! + +-- Oletteko te mieletön, hyvä herra, kuinka voisin sallia sen! + +-- Rukoilen teitä suostumaan. + +-- Mutta te unohdatte että olette vanki! + +-- Olen kyllä, se on totta, mutta voitte silti luottaa kunniaani. En +yritäkään paeta! Antakaa minun vain katsella tuota kukkaa! + +-- Mutta minun on noudattaminen saamiani määräyksiä, hyvä herra. + +Ja upseeri teki uudelleen liikkeen, antaakseen sotamiehelle määräyksen +ajaa eteenpäin. + +Kornelius pidätti häntä vielä kerran. + +-- Oi, olkaa kärsivällinen, olkaa ylevämielinen, rukoili hän. -- Koko +elämäni riippuu säälistänne, -- elämäni, joka varmaankaan ei enää tule +olemaan pitkä. Oi, ette tiedä, herra, kuinka minä kärsin, ette tiedä +mitä liikkuu mielessäni. Sillä ajatelkaapa, jatkoi hän epätoivoisesti, +-- jos se olisi minun tulpaanini, jos se olisi Rosalta varastettu +tulpaani! Oi, herra, ette tiedä miltä tuntuu, kun on kehittänyt mustan +tulpaanin ja saanut luoda siihen katseen vain, -- on nähnyt että se on +täydellinen, taiteen ja luonnon mestariteos, ja kadottanut sen, +kadottanut sen ainaiseksi. Oi herra, minun täytyy lähteä, minun täytyy +päästä sitä katsomaan! Surmatkaa minut sitten, jos tahdotte, mutta +sallikaa minun nähdä se! + +-- Vaiti, onneton, nopeasti vaunuihin! Tuolla tulee hänen ylhäisyytensä +maaherra seurueineen meitä vastaan, ja jos prinssi huomaa jotain +asiaankuulumatonta, olemme molemmat hukassa. + +Pelästyen vielä pahemmin toverinsa kuin itsensä takia vetäytyi van +Baerle takaisin vaunuihin. Mutta hän ei malttanut pysyä siellä +puoltakaan minuuttia, ja ensimäiset kaksikymmentä ratsastajaa olivat +tuskin ehtineet ohitse, kun hän rukoilevia liikkeitä tehden jälleen +kumartui ulos vaununovesta, juuri samana hetkenä, jolloin maaherra ajoi +ohitse. + +Kylmänä ja teeskentelemätönnä kuten aina matkasi Vilhelm kohden +juhlakenttää, suorittamaan siellä tehtävänsä. Kädessään hänellä oli +pergamenttikäärö, jota hän tänä juhlapäivänä käytti komentosauvana. + +Nähdessään Korneliuksen rukoilevat liikkeet ja tuntien kenties myöskin +häntä seuraavan upseerin, prinssi antoi käskyn pysähdyttää vaununsa. + +Väristen pysähtyivät lujakoipiset hevoset tuossa tuokiossa kuuden +askeleen päähän vaunuunsa suljetusta van Baerlestä. + +-- Mitä on tapahtunut? kysyi prinssi upseerilta, joka kuullessaan +maaherran käskyn oli hypännyt ulos vaunuista ja lähestyi häntä +kunnioittavasti. + +-- Teidän ylhäisyytenne, sanoi hän, -- olen määräystenne mukaisesti +noutanut Loewesteinistä tämän valtiollisen vangin ja tuon hänet nyt +Haarlemiin, kuten olette käskenyt. + +-- Hyvä. Ja mitä hän haluaa? + +-- Hän pyytää kiihkeästi saada hetkeksi pysähtyä tähän. + +-- Saadakseni nähdä mustan tulpaanin, teidän ylhäisyytenne, huusi van +Baerle pannen kätensä ristiin. -- Ja nähtyäni sen ja saatuani tietää +mitä haluan, menen kuolemaan, jos se on teidän ylhäisyytenne tahto, ja +kuollessani siunaan teidän laupeuttanne, joka sovittaa minut Jumalan +kanssa, siunaan teidän ylhäisyyttänne, jota minun on kiittäminen siitä, +ettei työni ole mennyt hukkaan, vaan on saanut kunniakkaan päätöksensä! + +Oli omituista nähdä nuo molemmat miehet, -- vaunuissaan kumpikin ja +vartioväkineen: toinen mahtavana, toinen viheliäisenä, toinen +pyrkimässä valtaistuimelle, toinen valmiina astumaan mestauslavalle. + +Katse kylmänä oli Vilhelm kuunnellut Korneliuksen kiihkeätä rukousta. +Kääntyen sitten upseerin puoleen hän lausui: + +-- Tämä mies on tuo kapinallinen vanki, joka Loewesteinissä yritti +tappaa vartijansa. + +Kornelius huokaisi tuskallisesti ja painoi päänsä alas. Hänen lempeät, +rehelliset kasvonsa punehtuivat ja kalpenivat samalla kertaa. Tuo +mahtava, kaikkitietävä olento, joka salaisen ja muille näkymättömän +sanansaattajan välityksellä jo oli saanut tiedon hänen rikoksestaan, +oli epäilemättä rankaiseva sen ja vastaava kieltävästi hänen +pyyntöönsä. + +Kornelius ei taistellut enää kohtaloaan vastaan, ei puolustautunut +enää. Koko hänen olentonsa kuvasti niin avutonta viattomuutta ja +epätoivoa, ettei tuo näky voinut olla liikuttamatta häntä katselevan +miehen kaikkea suurta oivaltavaa mieltä ja sydäntä. + +-- Sallikaa vangin lähteä vaunuista, sanoi maaherra, -- ja mennä +katsomaan mustaa tulpaania, joka niin hyvin ansaitsee katselemista. + +-- Oi, huudahti Kornelius, laskeutuen horjuvana ja ilosta melkein +tajutonna vaununastuimelle, -- oi, teidän ylhäisyytenne! + +Hänen hengityksensä salpautui, ja ellei upseeri olisi tukenut häntä +käsivarrellaan, olisi Kornelius parka kiittänyt hänen ylhäisyyttään +polvistuneena ja otsa maan tomuun vaipuneena. + +Annettuaan tuon lupauksen prinssi jatkoi matkaansa puiston lävitse +innokasten suosionhuutojen raikuessa. + +Pian saapui hän puhujalavalle. Samana hetkenä kajahti kaukaa +taivaanrannalta tykinlaukaus. + + + + +LOPPUSANAT. + + +Neljän vahdin seurassa, jotka tekivät tietä läpi ihmisjoukon, riensi +van Baerle kohden tulpaania, luoden siihen aina kiihkeämpiä katseita, +mitä lähemmäksi tuli. + +Vihdoin hän sen näki, tuon kukan ainokaisen, jonka lämmön, kylmän, +varjon ja valon tuntematon yhteisvaikutus oli luonut, -- kukoistamaan +päivän ja katoamaan ainiaaksi. Hän näki sen kuuden askeleen päästä, hän +nautti sen täydellisyydestä ja viehkeydestä, hän näki sen nuorten +tyttöjen takaa, jotka muodostivat tämän ylväyden ja puhtauden +kuningattaren kunniavartion. Mutta kuta varmemman vakaumuksen hän omin +silmin sai sen täydellisyydestä, sitä tulisemmin vihloi tuska hänen +sydäntänsä. Hän silmäili ympärilleen, voisiko kenellekään tehdä +kysymyksen, ainoan vain. Mutta hän näki vain tuntemattomia kasvoja, ja +kaikkien huomio oli kiintynyt kultatuoliin, johon maaherra juuri oli +käynyt istumaan. + +Vilhelm nousi paikaltaan, silmäili rauhallisesti ihastunutta +kansanjoukkoa ja kiinnitti läpitunkevan katseensa havaitsemaansa +kolmioon, jonka kussakin kulmassa oli nähtävänä eri tunnelman +aikaansaama näytelmä. + +Yhdessä kulmassa seisoi Boxtel, vavisten kärsimättömyydestä ja luoden +kiihkeitä katseita prinssiin ja floriineihin, mustaan tulpaaniin ja +ihmisjoukkoon. + +Toisessa kulmassa katseli Kornelius huohottaen, sanatonna, mustaa +tulpaania, tytärtään, näkemättä, huomaamatta muuta, välittämättä +mistään muusta. + +Kolmannessa nähtiin korokkeella Haarlemin neitosten parissa kaunis +friisitär, yllään hieno hopeakirjainen punainen villapuku ja päässään +runsain pitsein koristettu kultakypäri. + +Puoleksi tiedotonna ja kyynelsilmin nojasi Rosa erään Vilhelmin +upseerin käsivarteen. + +Nähtyään kaikki tarpeelliset henkilöt koolla avasi Vilhelm hitaasti +pergamenttilevynsä, ja tyynesti ja pontevasti hän lausui äänellä, joka +tosin tuntui heikolta, mutta kumminkin tunki hartaan hiljaisuuden +lävitse kaikkialle tuohon viisikymmentuhantiseen katsojajoukkoon, +saattaen kunkin pidättämään hengitystään: + +-- Te tiedätte, mitä tarkoitusta varten olette tänne kokoontuneet. +Sadantuhannen floriinin palkinto on luvattu sille, jonka onnistuisi +kasvattaa musta tulpaani. Nyt on tuo Hollannin tuottama ihme nähtävänä +silmienne edessä. On saatu kehitetyksi musta tulpaani, joka täyttää +kaikki Haarlemin puutarhayhdistyksen asettamat ehdot. + +-- Kertomus mustan tulpaanin synnystä ja sen henkilön nimi, jota meidän +on kiittäminen tämän luonnon ihmetuotteen kasvattamisesta, on +merkittävä kaupungin kunniakasten muistojen kirjaan. + +-- Hän, jonka oma musta tulpaani on, astukoon eteeni! + +Lausuessaan viime sanat loi prinssi, tarkatakseen niiden vaikutusta, +katseen kolmion kuhunkin kulmaan. + +Hän näki Boxtelin syöksähtävän eteenpäin korokkeelta, jolla seisoi. + +Hän näki Korneliuksen tekevän ehdottoman liikkeen. + +Hän näki upseerin, jonka suojaan Rosa oli ollut uskottuna, taluttavan +tai pikemmin työntävän hänet hänen istuimensa eteen. + +Kaksinkertainen huuto kajahti yhtaikaa prinssiä oikealta ja vasemmalta +puolen. + +Kauhusta typertynyt Boxtel, ilon huumaama Kornelius olivat molemmat +huutaneet: -- Rosa! Rosa! + +-- Tämä tulpaani on teidän, eikö niin, tyttöseni? lausui prinssi. + +-- On kyllä, teidän ylhäisyytenne, sopersi Rosa, jonka liikuttava +kauneus saattoi kansanjoukon muminalla ilmaisemaan ihastuksensa. + +-- Oi! mumisi Kornelius, -- hän valhetteli siis sanoessaan, että tämä +kukka oli varastettu häneltä! Sentähden hän siis läksi Loewesteinistä! +Oi hän, hän, jota luulin paraimmaksi ystäväkseni, on unohtanut, +pettänyt minut! + +-- Voi minua kurjaa, vaikeroi Boxtel, -- olen hukassa! + +-- Tämä tulpaani, jatkoi prinssi, -- on siis nimitettävä kasvattajansa +mukaan, on merkittävä kukkasluetteloihin nimellä _Tulipa nigra Rosa +Barlaensis_, siksi että tämän nuoren tytön nimi hänen mentyään +naimisiin on oleva van Baerle. + +Ja Vilhelm otti Rosan käden ja laski sen erään kalpean miehen käteen. +Huumaantuneena, mieletönnä ilosta oli tämä vaipunut maaherran +valtaistuimen juurelle ja kiitti vuoroin prinssiä, morsiantaan ja +Jumalaa, joka sinitaivaalta hymyillen katseli kahta onnellista sydäntä. + +Samassa vaipui puheenjohtaja van Systensin jalkojen juureen eräs toinen +mies, mutta peräti toisenlaisten tunteiden vallassa. + +Nähdessään toiveensa tuhotuiksi, oli Boxtel mennyt tainnoksiin. + +Hänet nostettiin maasta ja hänen valtasuontaan ja sydäntään tutkittiin. +Hän oli kuollut. + +Muutoin ei tuo tapahtuma liioin häirinnyt juhlaa, kun ei +puutarhayhdistyksen puheenjohtaja enempää kuin prinssikään kiinnittänyt +siihen mitään huomiota. + +Kornelius peräytyi kauhistuneena. Hän oli tuntenut tuon varkaan, +vale-Jakobin, naapuriksensa Isak Boxteliksi, jota ei viattomuudessaan +ollut hetkeäkään epäillyt vikapääksi niin katalaan tekoon. + +Muutoin oli Boxtelille onneksi, että Jumala salli halvauksen kohdata +häntä niin oikeaan aikaan, vapauttaen hänet siten näkemästä lisää +tuollaisia hänen ylpeydelleen ja ahneudelleen tuskallisia seikkoja. + +Torvien soidessa läksi kulkue jälleen liikkeelle, muutoin ennallaan, +paitsi että Boxtel siitä puuttui ja että Kornelius ja Rosa riemukkaina +kulkivat siinä rinnan, käsi kädessä. + +Kaupungintalolle saavuttua lausui prinssi Korneliukselle, viitaten +tuohon satatuhatta floriinia sisältävään kukkaroon: + +-- On vaikea sanoa, kumpi oikeastaan on voittanut nämä rahat, tekö vai +Rosa, sillä joskin sipuli oli teidän kasvattamanne, niin on hän +puolestaan kasvattanut itse kukan. Näin ollen on siis oikein ja +kohtuullista, että hän lahjoittaa ne teille myötäjäisinään. + +-- Nuo rahat on Haarlemin kaupunki lahjoittanut tulpaanin hyväksi. + +Kornelius kuunteli, odottaen mitä prinssi oikeastaan halusi saada +lausutuksi, ja tämä jatkoi: + +-- Minä puolestani lahjoitan Rosalle satatuhatta floriinia, jotka hän +on rehellisesti ansainnut ja voi tarjota teille huomenlahjaksi. Ne ovat +hänen rakkautensa, rohkeutensa ja rehellisyytensä palkka. + +-- Mitä teihin itseenne tulee, on Rosan onnistunut näyttää toteen +teidän viattomuutenne. On käynyt ilmi, että teidät on vangittu rikoksen +takia, jota ette ole tehnyt. + +Näin sanoen prinssi ojensi Korneliukselle tuon raamatunlehden, jolle +Kornelius de Witt oli kirjoittanut kirjeensä ja johon kolmas sipuli oli +ollut käärittynä. + +-- Minun on ilmoittaminen teille, jatkoi hän, -- että vapautenne ohella +saatte myöskin varallisuutenne takaisin, sillä viattoman miehen +omaisuutta ei käy ottaminen takavarikkoon. + +-- Herra van Baerle, te olette Kornelius de Wittin kummipoika, Jan de +Wittin ystävä. Osottakaa ansainneenne tuo kunnia, jonka toinen on +teille osottanut suomalla teille kasteessa nimensä ja toinen +lahjoittamalla teille ystävyytensä. Kunnioittakaa heidän muistoansa +yhdistämällä omassa itsessänne molempain avut, sillä de Witt veljekset, +jotka väärin tuomittuina onnettomana hetkenä joutuivat harhaanjohdetun +kansanjoukon uhriksi, olivat yleviä kansalaisia, joista Hollanti tänään +ylpeilee. + +Lausuttuaan nuo sanat hänessä harvinaisen liikutuksen vallassa, prinssi +ojensi kätensä eteensä polvistuneen morsiusparin suudeltaviksi. + +Huoaten sitten syvään hän lausui: + +-- Onnelliset te, joiden voittaaksenne Hollannille mainetta ja ennen +kaikkea todellista onnea vain tarvitsee pyrkiä rikastuttamaan sen +tulpaaneja yhä uusin värein! + +Ja kääntäen katseensa Ranskaan päin, ikäänkuin uhkaavia pilviä +tarkaten, hän nousi vaunuihinsa ja ajoi pois. + + * * * * * + +Kornelius matkusti samana päivänä Rosan kanssa Dordrechtiin, ja vanha +hoitajatar lähetettiin viemään Gryphukselle sanaa kaikesta mitä oli +tapahtunut. + +Ne, jotka suomamme kuvauksen perusteella tuntevat Gryphus vanhuksen +luonteen, käsittävät ettei hän hevillä suostunut sopimaan vävynsä +kanssa. Hänen mielensä oli karvas saatujen kepiniskujen takia, joiden +luvun hän, mustelmien mukaan laskien, arveli olleen yksiviidettä. Mutta +lopuksi hän kumminkin lauhtui, sanoen tahtovansa olla yhtä jalomielinen +kuin hänen ylhäisyytensäkin. + +Ryhdyttyään vartioimaan ihmisten asemesta tulpaaneja, hänestä tuli +ankarin kukkasvartija mitä Flanderissa konsanaan on nähty. Häntä +kannatti katsella hänen metsästäessään peltohiiriä, karkottaessaan pois +vaarallisia perhosia ja ylen ahnaita mehiläisiä. + +Kuultuaan kertomuksen Boxtelista hän raivostuneena vale-Jakobin +vehkeistä hävitti tuon viikunapuun suojaaman näkötornin, josta käsin +Boxtel oli tehnyt havaintojaan. Boxtelin talo oli nimittäin myyty +huutokaupalla, ja liittämällä hänen omistamansa maa-alueen omaansa oli +Kornelius saanut sarkansa suojaan kaikilta Dordrechtin kaukoputkilta. + +Rosa, joka kaunistui kaunistumistaan, kävi myöskin aina oppineemmaksi, +ja oltuaan pari vuotta naimisissa hän osasi jo lukea ja kirjoittaa niin +hyvin, että voi omin neuvoin kasvattaa molemmat kauniit lapsensa, jotka +vuosina 1674 ja 1675 olivat tulleet maailmaan tulpaanien tavoin +toukokuussa ja tuottaneet hänelle paljoa vähemmän tuskaa kuin tuo +kuuluisa kukka, jota hänen oli niistä kiittäminen. + +Van Baerle pysyi uskollisena Rosalle, kuten tulpaaneilleenkin. Vaimonsa +onni ja tulpaanien hoito oli hänelle tärkeintä elämässä, ja hän kehitti +lukuisan määrän muunnoksia, jotka ovat mainitut hollantilaisissa +kukkasluetteloissa. + +Hänen vierashuoneensa paraina koristeina oli kaksi kultakehyksiin +pantua lehteä Kornelius de Wittin raamatusta. + +Toiselle näistä oli, kuten muistettaneen, hänen kumminsa kirjoittanut +pyynnön, että hän hävittäisi markiisi Louvois'n kirjeet. + +Toiselle oli hän itse kirjoittanut testamenttinsa, jolla lahjoitti +Rosalle mustan tulpaanin sipulin, ehdolla että tämä saatuaan +satatuhatta floriinia myötäjäisiä menisi naimisiin kauniin +kuusikolmatta tai kahdeksankolmatta vuotta vanhan nuoren miehen kanssa, +jota rakastaisi ja joka rakastaisi häntä. + +Ehto oli täytetty tarkoin, vaikka Kornelius ei ollutkaan kuollut, ja +juuri siksi, ettei hän ollut kuollut. + +Suojatakseen itseään kadehtijoilta, ellei kaitselmus enää toiste +joutaisi häntä niistä vapauttamaan, kuten oli tehnyt herra Isak +Boxteliin nähden, hän kirjoitti ovensa yläpuolelle samat sanat, jotka +Grotius oli kaivertanut vankilansa muuriin sinä päivänä, jolloin sieltä +pakeni: + +»On ihmisiä, jotka ovat kärsineet siksi paljon, ettei heidän koskaan +tarvitse sanoa: -- Minä olen liian onnellinen!» + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Musta tulpaani, by Alexandre Dumas + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44218 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..6697007 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #44218 (https://www.gutenberg.org/ebooks/44218) diff --git a/old/44218-8.txt b/old/44218-8.txt new file mode 100644 index 0000000..6e5026c --- /dev/null +++ b/old/44218-8.txt @@ -0,0 +1,11249 @@ +The Project Gutenberg EBook of Musta tulpaani, by Alexandre Dumas + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Musta tulpaani + Romaani + +Author: Alexandre Dumas + +Translator: Hilja Walldén + +Release Date: November 18, 2013 [EBook #44218] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MUSTA TULPAANI *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +MUSTA TULPAANI + +Romaani + + +Kirj. + +ALEXANDRE DUMAS + + +Ranskankielestä ["La Tulipe noire"] suomentanut Hilja Walldén + + + +WSOY, Porvoo, 1913. + + + + +SISÄLLYS: + + Esipuhe. + I. Kansan kiitos. + II. Veljekset. + III. Jan de Wittin oppilas. + IV. Murhaajat. + V. Tulpaaninviljelijä ja hänen naapurinsa. + VI. Tulpaaninviljelijän viha. + VII. Onnellinen ihminen tutustuu onnettomuuteen. + VIII. Sisäänmurto. + IX. Sukukammio. + X. Vanginvartijan tytär. + XI. Kornelius van Baerlen testamentti. + XII. Mestaus. + XIII. Mitkä tunteet sillaikaa täyttivät erään katsojan mielen. + XIV. Dordrechtin kyyhkyset. + XV. Ristikkoluukku. + XVI. Opettaja ja oppilas. + XVII. Ensimäinen sipuli. + XVIII. Rosan ihailija. + XIX. Nainen ja kukka. + XX. Mitä tämän viikkokauden kuluessa oli tapahtunut. + XXI. Toinen sipuli. + XXII. Puhkeaminen. + XXIII. Kadehtija. + XXIV. Musta tulpaani saa uuden omistajan. + XXV. Puheenjohtaja van Systens. + XXVI. Puutarhayhdistyksen uusi jäsen. + XXVII. Kolmas sipuli. + XXVIII. Kukkasten laulu. + XXIX. Van Baerle suorittaa ennen Loewesteinistä lähtöään + Gryphuksen laskun. + XXX. Kornelius van Baerlen rangaistuksen laatu alkaa käydä ilmi. + XXXI. Haarlem. + XXXII. Viimeinen pyyntö. + Loppusanat. + + + + +ESIPUHE. + + +»Musta tulpaani» kuuluu niihin kertomuksiin, joissa Dumas Vanhempi +liikuskelee lempialallaan, -- alalla, jolla hän on saavuttanut +suurimman menestyksensä, -- se on historiallisiin tapahtumiin liittyvä +lemmentarina. + +Dumas Vanhempi valitsee historian kertomustensa taustaksi ja pohjaksi, +kuten Balzac paikankuvaukset tai Bourget jonkun filosofisen, +yhteiskunnallisen tai siveysopillisen periaatteen. + +Dumas oli kyllä perehtynyt historiaan, -- mitä tähän seikkaan nähden +sanottaneekin. Hän oli sitä lueksinut ja luki sitä lakkaamatta edelleen +tai antoi jonkun toisen lukea sitä puolestaan ja esittää luetun. Mutta +hän luki sitä omaan tapaansa. Ulkonaiset seikat painuivat perin tarkoin +hänen mieleensä, ikäänkuin hän olisi katsellut muhkean näytelmän +esittämistä. + +Korkokuvien tapaisina kiintyivät historialliset henkilöt hänen +mieleensä kasvoinpiirteineen, liikkeineen, asentoineen ja varsinkin +pukuineen. Eloisina painuivat hänen muistiinsa yksityisseikat ja +tapahtumat niin ylhäisön kuin kansan elämästä: vastaanotot hovissa, +kuningasten maatapanoon ja levoltanousuun liittyvät juhlallisuudet, +kuningattaren ja hovineitosten huoneet, turnajaiset, kruunausjuhlat, +huomattavain henkilöiden kohtaamiset, kaksintaistelut, sotatappelut, +kulkueet, ryöstöretket ja kujeet, kapinat ja katutaistelut, vankilat, +tapot ja murhat, kauhun kuten ilon ja ilveilyn päivät. + +Dumas'n teokset valaisevat historiaa lukijalle, jos lukija on siihen jo +ennestään perehtynyt. Mutta tästä ei seuraa että ne olisivat +arvottomia. Jos perin oppinut henkilö kuuntelisi nerokasta, eloisaa, +innostunutta historiallista esitelmää, hän ehkä virkahtaisi hymyillen: +»Tuo esitelmöitsijä miellyttää minua. Tosin olen perehtyneempi +historiaan kuin hän, mutta sittenkin hän pystyy minua opettamaan. Tämä +mies ei ole tavallisinta laatua.» Nämä sanat soveltuvat täsmälleen +Dumas Vanhempaan. + +Tottahan on, ettei sokeaa luottamusta käy häneen nähden +suositteleminen, -- kuten ei yleensäkään. Mutta on tarkoin varottava +tämän seikan takia vähentämästä hänen merkitystään historian +_kuvittajana_, sillä epäilemättä on hän tässä suhteessa luettava +Ranskan etevinten kirjailijoiden joukkoon, -- ja tätä ansiota ei ole +arvioitava vähäiseksi. + +Täten myöskin »Mustassa tulpaanissa» kautta koko kertomuksen +häämöttävät de Witt veljesten ylevät hahmot ja Wilhelm Vaiteliaan +salaperäinen olento, suoden kertomukselle vakavan, melkeinpä +juhlallisen sävyn. + +Taitavasti, vilkkaasti, jopa pontevastikin luodaan eteemme kuva +Hollannin porvaristosta ja kansasta vihan eksyttämänä, -- mutta vihan, +joka johtuu isänmaanrakkaudesta ja siksi on anteeksiannettavissa. + +Kirjailijan vapaan mielikuvituksen luomilla luonteilla on myöskin +ansionsa eikä niiltä puutu todenmukaisuuttakaan. + +Ankara arvostelija varmaankin pitäisi vanginvartijaa hiukan +kaavamaisena, enkä tahdo osottaa liikaa vastustamishalua väittämällä +hänen olevan väärässä. + +Toiseksi sanoisi mainittu arvostelija että kertomuksen esittämän nuoren +tytön kuva on hieman väritön. Myönnän senkin puolittain, mutta +puolittain vain. On näet olemassa seikka, joka tekee hänen olentonsa +mieltäkiinnittäväksi. Kirjailija näyttää olleen selvillä muutamasta +tosiasiasta, jonka romaaninkirjoittajat väliin unohtavat, -- nimittäin +siitä, ettei rakkaus sellaisenaan ilman muuta herätä mielenkiintoa, +vaan ainoastaan rakkaus, jonka olemassaoloa on pidettävä ansiona. Näin +on juuri Rosan rakkauden laita. Hänellä on syytä olla mustasukkainen, +sillä vaikka Kornelius häntä rakastaakin hellästi ja vilpittömästi, +niin rakastaa hän kenties vielä enemmän tulpaaniaan, verratonta mustaa +tulpaaniaan. Tässä on olemassa yllin kyllin mustasukkaisuuden aihetta, +ja Rosa voisi sanoa: + + »Hesperiidein omenan sä hylkäät, + Sipuli sai lemmen syömmes' ylvään!» + +Mutta hän ei sano näin, -- tai luopuu ainakin pian tämänkaltaisista +soimauksista. Hän on tosin mustasukkainen tulpaanille, mutta hän tyytyy +sietämään tuota Korneliuksen intohimoa, antautuupa vielä sen +palvelukseenkin vaalimalla tulpaania vaaroja uhmaten ja äidin +hellyydellä. + +Tämän johdosta katson Rosaa varsin älykkääksi tytöksi ja arvostelen +hänen ansionsa erittäin suuriksi. + +Hän osottaa terävää älyä oivaltaessaan että miehen mielessä aina asuu +rinnakkain kaksi kiihkeätä tunnetta: rakkaus vaimoa, morsianta, +lemmittyä kohtaan, mutta sen ohella jokin piintynyt päähänpisto, jota +naisen on pyrittävä käsittämään ja suosimaan, jos mielii säilyttää +miehen rakkauden. Tässä suhteessa on Rosa erinomaisen ovela ja +varovainen, haluaisinpa sanoa hänen osottavan mitä terävintä järkeäkin. + +Mutta tuo kilpailijattaren suosiminen tuottaa hänelle kärsimystäkin, ja +juuri tästä syystä hänen rakkautensa on ansiokasta ja herättää +myötätuntoa. Rosan kuva ei siis suinkaan ole niin väritön ja +kaavamainen kuin ensi katseella voi tuntua. Rosa on itse asiassa +suurten rakkaussankarittarien vaatimaton sisar. + +Mitä taas petturiin tulee -- ja selvää on, että sellainen järkyttäväin +kuvausten suosija kuin Dumas tarvitsee teokseensa petturin, -- on hän +nähdäkseni esitetty erinomaisen taitavasti ja luontevasti. Näen +mielessäni Dumas'n lukemassa seuraavaa La Bruyèren kuvausta: + +»Kukkasviljelijällä on puutarha eräässä esikaupungissa. Hän kiiruhtaa +sinne päivänkoitteessa, hän palaa sieltä auringon laskiessa. Kuin +maahan juuttuneena näemme hänen viipyvän tulpaaniensa luona, tänä +hetkenä vaipuneena tarkastamaan 'Erakkoa'. Hän ihailee sitä silmät +avoauki, hän hykertelee käsiänsä, hän kumartuu lähemmäksi katsomaan, +hän ei ole ikinä nähnyt mitään niin ihanaa. Sydän riemua tulvillaan +lähtee hän sen luota, silmäilläkseen myöskin 'Idän kaunotarta', +'Venusta', 'Kultavaippaa', 'Agataa'. Mutta pian on hän jälleen 'Erakon' +luona, ja sinne hän jää, sinne hän istahtaa, päivällisaterian unohtaen. +Kuinka ihana onkaan tuon kukkasen hohde, kuinka viehättävät sen värit, +kuinka komea sen kupu! Tuo henkevä mies, joka hurskaalla mielellä +palvelee ihannettaan, palaa kotiin väsyneenä, nälkäisenä, mutta perin +tyytyväisenä. Onhan hän saanut nähdä tulpaaneja!» + +Ja tuollainen mies, voi Dumas mietiskellä, saattaisi kateuden +kiihdyttämänä, kannustamana, pystyä mihin epähienouteen, ilkityöhön, +rikokseen tahansa, tyydyttääkseen intohimonsa ja ollakseen ainoa +ihminen koko maailmassa, jolla on kunnia omistaa »Erakko». Hänestä voi +tulla suurenmoinen, mieltäkiinnittävä rikollinen, -- hänessä on kaikki +edellytykset olemassa! + +Täten on voinut vähitellen kehkeytyä Boxtelin erinomaisen todenmukainen +ja eloisa kuva. Boxtel alkaa rikosten uran pienillä ilkiteoilla ja +joutuu sitten kammottaviin konnantöihin, osittain ahneuden ohjaamana -- +mikä seikka ei tunnu juuri hyvin keksityltä --, osittain hurjan +kunnianhimon valloissa. + +Tuo Boxtel on todellakin vallan erinomainen taideluoma! + +Ja entä sitten tuo kunnon Kornelius, tuo historiallinen henkilö, jolla +ei ole aavistustakaan historiallisesta merkityksestään -- jommoisia +henkilöitä Dumas tosin on luonut muissakin teoksissaan! Hän on +tärkeän valtiollisen salaisuuden säilyttäjä sitä tietämättään ja +aavistamattaan, hän, joka ei ajattele muuta kuin tulpaanejaan. Hänellä +on huostassaan erinomaisen tärkeitä valtiollisia asiakirjoja, mutta hän +ei ole luonut niihin katsettakaan, sillä hän ei välitä muusia kuin +tulpaaneistaan. Hän on osallisena salaliitossa sitä aavistamattaan ja +tietämättään edes tarkoin mitä salaliitto oikein onkaan, sillä muu +kaikki on hänelle vierasta paitsi tulpaanit. Valtiolliset paperit ovat +olleet laatikossa yhdessä tulpaaninsipulien kanssa ja hän säilyttää +piilossa povellansa paperia, joka voisi hänet pelastaa, todistaen hänen +viattomuutensa, mutta hän tallettaa sitä vain siihen käärityn sipulin +suojana, -- tulpaanit ovat hänelle kaikki kaikessa. + +Tuo mies, joka aavistamattaan, huomaamattaan on sekaantunut +historiallisiin tapahtumiin, joka ei tiedä eikä konsanaan ole +havaitseva historiallista merkitystään, -- tämä mies on itse asiassa +mieltäkiinnittävimpiä historiallisia henkilöitä mitä olla voi. + +Täten on siis Dumas muovaellut La Bruyèren luomasta henkilöstä -- jos +hän todella on saanut aiheensa La Bruyèreltä -- kaksi varsin erilaista +olentoa: toisen hyvän, viattoman ja herttaisen, toisen halpamaisen, +pahansuovan, vaarallisen ja turmiota tuottavan, -- kuten taitava +kukkasviljelijä jakamalla tulpaaninsipulin kahtia voi kasvattaa siitä +kaksi erilaista kukkaa, joskaan ei niin tuiki erilaista kuin nuo kaksi +miestä. Mutta kirjailijan taidehan onkin kukkaisviljelijän taidetta +korkeampaa! + +Raikkaampaa, viehkeämpää lukemista kuin »Musta tulpaani», tuo +historian kukkastarhojen tuote, ei voi olla olemassa, eikä liioin +hyödyllisempääkään. + +_E. Faguet_. + + + + +I. + +KANSAN KIITOS. + + +Haag, seitsemän yhdistyneen maakunnan pääkaupunki, joka varjoisine +puistoineen, suurten puitten koristamine goottilaisine rakennuksineen, +kanavissa kuvastuvine melkein itämaisine kuputorneineen vaikutti niin +iloiselta, siistiltä ja sirolta, kuin olisi jokainen päivä ollut +sunnuntai, oli 20 p. elokuuta 1672 tulvillaan kansalaisia, jotka puukko +vyöllä, musketti olalla tai keppi kädessä huohottaen ja kiihtyneinä +tummana virtana lähenivät Buitenhofin kaameata vankilaa, joka +ristikkoakkunoineen meidän päivinämme kuuluu kaupungin nähtävyyksiin ja +jossa noihin aikoihin kitui Kornelius de Witt, Hollannin tasavallan +entisen johtajan veli, syytettynä salamurhasta kirurgi Tyckelaerin +ilmiannon perusteella. + +Elleivät tämän ajan ja erittäinkin tämän vuoden historialliset +tapahtumat liittyisi niin läheisesti noiden mainitsemiemme veljesten +nimeen, olisivat nyt seuraavat selvitykset katsottavat tarpeettomiksi. +Mutta vakuutamme lukijalle -- tälle vanhalle ystävällemme, jolle ensi +sivulla aina lupaamme huviketta, pitäen seuraavilla sanamme väliin +paremmin, väliin huonommin, -- että nämä selvitykset ovat ehdottomasti +tarpeen, sekä kertomuksemme oivaltamiseksi että sen taustana olevan +ajanjakson valaisemiseksi. + +Kornelius de Witt, Puttenin rantavouti, synnyinkaupunkinsa Dordrechtin +entinen pormestari, Hollannin eduskunnan jäsen, oli yhdeksänviidettä +vuoden vanha, kun hollantilaiset, väsyneinä tasavaltaan sellaisena, +jommoiseksi sen käsitti Jan de Witt, sen johtaja, vaativat jälleen +saada maahan yleismaaherran, minkä toimen Jan de Wittin laatima +»ikuinen edikti» oli ainaiseksi poistanut Hollannista. + +Oikkujensa ohjaama kapinallismielinen kansa asettaa tavallisesti +periaatteen tilalle henkilön, ja niinpä nytkin hollantilaisten mielestä +tasavaltaa edustivat järkkymättömät de Witt veljekset, nuo Hollannin +roomalaiset, jotka yleisestä mielipiteestä piittaamatta uljaasti +puolsivat vapautta ilman vallattomuutta ja ylellisyydestä pidättäytyvää +varallisuutta, samaten kuin maaherrakuntaa edusti synkkäkasvoinen +mietiskelijä Vilhelm Oranialainen, jolle hänen aikalaisensa antoivat +tuon jälkimaailmankin hyväksymän »Vaiteliaan» lisänimen. + +De Witt veljekset pyrkivät voittamaan Ludvig XIV:n suosion, huomattuaan +kuinka koko Eurooppa yhä täydellisemmin joutui hänen henkisen +vaikutusvaltansa alaiseksi ja koettuaan Reinin taisteluissa, missä +määrin Hollanti ulkonaisestikin oli hänestä riippuva, -- noissa +taisteluissa, jotka Guichen kreivin tarinat ja runoilija Boileaun +ylistyslaulut ovat ikuistaneet, ja jotka kolmessa kuukaudessa olivat +tuhonneet Hollannin vallan. + +Ludvig XIV oli jo kauan vihannut hollantilaisia, jotka häntä parjasivat +ja pilkkasivat parhaansa mukaan, joskin tosin enimmäkseen ranskalaisten +maanpakolaisten suun kautta. Hollantilaisten kansallisylpeys oli +hänestä tehnyt tasavaltaa uhkaavan Mitridateen. De Witt veljeksiä +kohtasi nyt kansan viha sekä sentähden että he olivat uskaltaneet +tarmokkaasti vastustaa sen tahtoa, kuin myös siksi, että se nyt +voitettuna, ymmärrettävän väsymyksen vallassa halusi uutta johtajaa, +joka sen pelastaisi häpeästä ja perikadosta. + +Tuo uusi johtaja, joka oli valmis esiintymään, valmis ryhtymään +voimainmittelyyn Ludvig XIV:n kanssa, niin suunnattomaksi kuin hänen +valtansa näyttikin kehittyvän, oli Vilhelm, Oranian prinssi, Vilhelm +II:n poika ja Englannin kuninkaan Kaarlo I:n tyttärenpoika, tuo +vaitelias lapsi, josta jo äsken mainitsimme, että kansa hänessä näki +maaherrakunnan edustajan. + +Tuo nuorukainen oli vuonna 1672 kahdenkolmatta vuoden vanha. Jan de +Witt oli ollut hänen kasvattajansa, ja hän oli pyrkinyt kehittämään +tästä prinssistä kunnon kansalaisen. Isänmaanrakkaus, joka oli +kasvattajassa voimakkaampi kuin rakkaus kasvattiin, oli saattanut +hänet »ikuisella ediktillä» riistämään tältä toiveet päästä +Hollannin maaherraksi. Mutta Jumala oli tehnyt pilkkaa ihmisten +pyrkimyksestä muutella maan mahdit ja vallat taivaan kuninkaan tahtoa +tiedustelematta, ja käyttäen välikappaleenaan hollantilaisten oikkua ja +Ludvig XIV:n herättämää pelkoa hän teki tyhjäksi hallinnonjohtajan +pyrkimykset ja ikuisen ediktin, asettaen Vilhelm Oranialaisen +maaherraksi, täyttämään hänen aikeitaan, jotka vielä olivat salattuina +tulevaisuuden huomassa. + +Jan de Witt tyytyi noudattamaan kansalaistensa tahtoa. Mutta Kornelius +oli itsepintaisempi, ja välittämättä oranialaismielisestä roskaväestä, +joka piiritti hänen talonsa Dordrechtissa, uhaten häntä kuolemalla, hän +kieltäytyi allekirjoittamasta maaherrakunnan uudistamista koskevaa +asiakirjaa. + +Lopuksi hänen vaimonsa kyyneleet saattoivat hänet taipumaan, mutta hän +kirjoitti nimensä jälkeen kirjaimet V.C., jotka merkitsivät _Vi +Coactus_, s.o. »väkivallan pakottamana». + +Oli todellinen ihme, että hän tuona päivänä pelastui vihollistensa +käsistä. + +Mitä Jan de Wittiin tulee, ei hänen nopea ja aulis myöntymisensä +häntä liioin hyödyttänyt. Muutamia päiviä myöhemmin hän joutui +salamurhayrityksen uhriksi. Tikariniskujen lävistämänä jäi hän +kumminkin henkiin. + +Tämä asiain tila ei tyydyttänyt oranialaismielisiä. Nuo veljekset +olivat esteenä heidän tuumiensa toteuttamiselle. He muuttivat nyt +menettelyään ja koettivat parjauksilla saada aikaan sen, mikä ei ollut +tikarille onnistunut, valmiina kumminkin oikean hetken tultua +turvaamaan alkuperäiseen keinoonsa. + +On harvinaista että Jumala, tahtoessaan määrättynä ajanhetkenä saada +jalon teon suoritetuksi, heti löytää ylevän henkilön sitä suorittamaan. +Kun niin todella tapahtuu, niin historia heti merkitsee tuon +valio-olennon nimen muistiin, suositellen häntä jälkimaailmankin +ihailtavaksi. + +Mutta kun paholainen sekaantuu ihmisten asioihin, kukistaakseen +yksityisen tai valtion, on harvinaista ettei hän löytäisi jotakin +konnaa, jolle hänen tarvitsee kuiskata sana vain, saadaksensa hänet +heti toimeen. + +Tuo konna, jonka paholainen tällä kertaa valitsi kätyrikseen, oli, +kuten jo lienee mainittu, Tyckelaer nimeltään ja kirurgi ammatiltaan. + +Hän kertoi että Kornelius de Witt, joka oli epätoivoissaan ikuisen +ediktin tyhjiinraukeamisesta -- kuten hänen lisäyksensäkin osotti -- ja +raivostunut Vilhelm Oranialaiselle, oli antanut salamurhaajalle +toimeksi vapauttaa tasavallan uudesta maaherrasta, ja tuo salamurhaaja +oli juuri hän, Tyckelaer, joka vaadittua tekoa harkitessaan oli +joutunut omantunnontuskien valtaan ja katsonut paremmaksi antaa +hankkeen ilmi kuin toteuttaa sen. + +Voi kuvailla minkä raivon sanoma tuosta salavehkeilystä sai uudelleen +hereille oranialaisten keskuudessa. Virallinen syyttäjä vangitutti +Korneliuksen hänen asunnossaan 16 p. elokuuta 1672, ja ikäänkuin olisi +oltu tekemisissä mitä halpamielisimmän rikollisen kanssa, koetettiin +Puttenin rantavouti, Jan de Wittin ylevä veli, Buitenhofin vankilassa +kiduttamalla pakottaa tunnustamaan salahankkeensa Vilhelmiä vastaan. + +Mutta Kornelius ei ollut ainoastaan nerokas mies, vaan hänellä oli +myöskin ylevä mieli. Hän kuului noihin marttyyriluonteisiin, jotka +pysyvät uskollisina valtiolliselle vakaumukselleen, kuten esi-isät +uskontunnustukselleen. Hän hymyili tuskien kesken, ja kidutuksen aikana +hän saneli lujalla äänellä ja runomitan poljentoa merkiten ensi +säkeistön Horatiuksen »_Justum et tenacem_» runoelmasta, ei +tunnustanut mitään ja sai lopuksi kiduttajansa väsähtämään ja hänen +intonsa vaimenemaan. + +Siitä huolimatta tuomarit, vapauttaen Tyckelaerin kaikesta +edesvastuusta, tuomitsivat Korneliuksen menettämään kaikki virkansa ja +arvonsa, suorittamaan oikeudenkäyntikulut ja karkotettavaksi ainaiseksi +tasavallan alueelta. + +Jonkun verran tyydytystä tuotti tosin tämä viatonta, ylevää kansalaista +kohdannut tuomio tuolle kansalle, jonka hyväksi Kornelius aina oli +empimättä uhrautunut. Mutta, kuten tulemme näkemään, siinä ei ollut +kylliksi. + +Ateenalaiset, jotka sentään ovat jättäneet jälkimaailmalle varsin +kauniin esimerkin kiittämättömyydestä, eivät pystyneet pitämään +puoliaan hollantilaisille. He tyytyivät saatuaan Aristideen +karkotetuksi. + +Kuultuaan veljeään kohdanneen syytöksen, Jan de Witt heti +luopui hallinnonjohtajan toimesta. Palkitsematta ei hänenkään +isänmaanrakkautensa ollut jäänyt, -- olihan hänellä huolensa ja +haavansa, nuo tavalliset muistot, jotka epäitsekäs työskentely isänmaan +hyväksi tuottaa kunnon kansalaisille. + +Sillä välin odotti Vilhelm Oranialainen, käyttäen kaikkia vallassaan +olevia keinoja, että häntä jumaloiva kansa toimittaisi nuo veljekset +hänelle maaherranistuimen astinlaudaksi. + +Siis -- kuten luvun alussa mainitsimme -- 20 p. elokuuta 1672 riensi +koko kaupunki Buitenhofia kohden, katsomaan Kornelius de Wittin lähtöä +maanpakoon ja tarkkaamaan mitä jälkiä kidutus oli jättänyt tuohon +ylvääseen mieheen, joka niin hyvin tunsi Horatiuksen teokset. + +Kiiruhtakaamme lisäämään ettei kaikkia tuossa ihmisjoukossa vetänyt +Buitenhofiin vain viaton halu katsella odotettavaa näytelmää, vaan että +moni halusi siinä esittää osaa, joka hänen mielestään tähän saakka oli +esitetty varsin huonosti. + +Tarkoitamme teloittajan osaa. + +Vielä oli joukossa sellaisiakin, joilla ei ollut aivan niin +vihamieliset aikeet kuin edellämainituilla, vaan jotka vain halusivat +ylpeytensä tyydytykseksi nähdä tomussa henkilön, joka on kauan ollut +ylennettynä. + +Eiköhän tuo peloton Kornelius de Witt nyt ollut masentunut, +kidutuksesta heikontunut, mietiskeli moni. Varmaankin saataisiin hänet +nähdä kalpeana, verta vuotavana, mieli häpeän vallassa! + +Sepä vasta olisi tuottanut voitonriemua porvaristolle, joka tunsi häntä +kohtaan kateutta vielä kiihkeämpää kuin kansa. Mikä kunnon haagilainen +olisi voinut kieltäytyä sellaisesta nautinnosta! + +Ja lisäksi, tuumiskelivat oranialaiset kiihottelijat, taitavasti +sekaantuneina ihmisjoukkoon, jota toivoivat mielensä mukaan voivansa +käyttää viiltävänä tai murskaavana aseena, voisi kenties matkalla +Buitenhofista kaupunginportille tarjoutua sopiva tilaisuus heittää +hiukan lokaa ja kenties muuan kivikin tuota Puttenin rantavoutia +kohden, joka ei muutoin kuin »väkivallan pakottamana» ollut suonut +Oranian prinssille maaherrantointa ja lisäksi vielä oli tahtonut hänet +murhauttaa. + +Ja jos meneteltäisiin oikein ja oltaisiin rohkeita, lisäsivät Ranskan +kiihkeät viholliset, niin ei Kornelius de Wittiä lainkaan päästettäisi +maanpakoon, sillä kaupungista päästyään hän tietysti jälleen jatkaisi +salavehkeilyään Ranskan kanssa ja eläisi markiisi de Louvois'n rahoilla +yhdessä petturimaisen veljensä Janin kanssa. + +Voihan hyvin ymmärtää että tuollaiset mietteet saattavat ihmiset +pikemmin juoksemaan kuin kävelemään. Siinä siis syy, miksi Haagin +asukkaat kiisivät niin nopeasti Buitenhofia kohden. + +Niiden keskellä, jotka kiiruhtivat eniten, ensi raivo sydämessä ja +mieli hämmennyksissä kunnon Tyckelaer, johon oranialaiset vetosivat +rehellisyyden, kansalaiskunnon ja kristillisen rakkauden esikuvana. + +Tämä kunnon konna kertoi, koristaen esitystään järkensä ja +mielikuvituksensa ihanimmilla kukkasilla, mille koetuksille Kornelius +de Witt oli saattanut hänen rehellisyytensä, mitä summia hän oli +hänelle tarjonnut, mitä pirullisia juonia hän oli keksinyt salamurhan +helpottamiseksi. + +Ja jokainen hänen lauseensa sai kiihkeästi kuuntelevan kansan huutamaan +ilmi rakkautensa Vilhelm prinssiä kohtaan ja raivonpurkauksin uhkaamaan +de Witt veljeksiä. + +Ja nyt ryhtyi kansa parjaamaan puolueellisia tuomareita, jotka muitta +mutkitta päästivät pakoon sellaisen inhottavan pahantekijän kuin tuon +Kornelius konnan. + +Ja jotkut kiihottajat toistivat matalalla äänellä: + +-- Hän lähtee tiehensä! Hän karkaa käsistämme! + +Ja toiset siihen vastasivat: + +-- Laiva odottaa häntä Scheveningenissä, ranskalainen sotalaiva! +Tyckelaer on sen nähnyt! + +-- Kunnon Tyckelaer! Kelpo Tyckelaer! huusi kansanjoukko yhteen ääneen. + +-- Sitä paitsi, lausui ääni joukosta, -- pakenee myöskin Jan, joka on +yhtä suuri petturi kuin veljensäkin, yhdessä hänen kanssaan. + +-- Ja nuo konnat syövät Ranskassa meidän rahamme, rahat, jotka ovat +saaneet myymällä sota-aluksemme, aseemme, laivaveistämömme Ludvig +XIV:lle. + +-- Estäkäämme heidät poistumasta! huusi muuan isänmaanystävä joukon +etunenästä. + +-- Vankilaan! vankilaan! vastasi hänelle kuoro. + +Ja nämä huudot innostivat kansalaiset yhä kiihkeämpään juoksuun, ja +musketit viritettiin, kirveet välkähtelivät ja silmät hehkuivat. + +Mutta mitään väkivaltaisuuksia ei vielä ollut tapahtunut, ja +Buitenhofin edustalla vartioiva ratsuväki pysyi levollisena, +järkkymätönnä, hiljaisena, vaikuttaen kylmäkiskoisuudessaan paljon +voittamattomammalta kuin kirkuva, kiihtynyt, uhkaileva ihmislauma. +Tyynenä tarkkasi se johtajaansa, Haagin ratsuväen päällikköä, jolla +tosin oli miekka paljastettuna, mutta laskettuna kupeelle, kärki +jalustimen nojassa. + +Tuo ratsujoukko, vankilan ainoa turva, piti kurissa sekä sekasortoisen +ja meluavan kansanjoukon että kansalliskaartin osaston, joka oli +sijoitettu Buitenhofin edustalle, ylläpitääkseen järjestystä yhdessä +ratsuväen kanssa, vaan joka sen sijaan yllytti rauhanhäiritsijät +kiihkonpurkauksiin, huutamalla heille vastaan: + +-- Eläköön Oranialainen! Häpeä pettureille! + +Tillyn ja hänen ratsumiestensä läsnäolo oli tosin terveellinen hillike +kansalliskaartilaisille. Mutta vähitellen he innostuivat omista +huudoistaan, ja voimatta käsittää että rohkeutta voi olla olemassa +ilman kirkunaa, he selittivät ratsuväen vaiteliaisuuden pelon +ilmaukseksi ja lähenivät askeleen kohden vankilaa, koko ihmistulva +jäljissään. + +Mutta silloin kreivi de Tilly asettui yksin heidän tiellensä ja kysyi +miekka koholla rypistetyin kulmin: + +-- Mutta hyvät herrat kansalliskaartilaiset, miksi ette pysy +paikallanne ja mitä te haluatte? + +Kaartilaiset pudistelivat muskettejansa, puhjeten huutoihin: + +-- Eläköön Oranialainen! Surma pettureille! + +-- Eläköön Oranialainen, -- se olkoon menneeksi, sanoi de Tilly, -- +vaikka minä puolestani tosin pidän enemmän iloisista kuin äreistä +ihmisistä. Surmaa pettureille saatte myöskin huutaa niin paljon kuin +haluatte, kun vain tyydytte pelkkään huutamiseen. Mutta jos aiotte +todenteolla ryhtyä heitä surmaamaan, niin olen minä täällä estääkseni +sen, ja minä olen sen estävä. + +Ja kääntyen sotilaisiinsa hän huusi: + +-- Tähdätkää, soturit! + +Tillyn soturit tottelivat komentoa tyynellä täsmällisyydellä, joka +saattoi porvarikaartilaiset ja kansan ehdottomasti peräytymään +täydellisessä sekasorrossa. + +Hymyillen lausui ratsu-upseeri sen nähdessään tuohon ylimielisen +ivalliseen tapaan, joka on soturille ominaista: + +-- Hyvä, hyvä! Rauhoittukaa, porvarit! Sotamieheni eivät ammu ainoata +löyhää laukaustakaan, mutta te puolestanne ette myöskään tule astumaan +askeltakaan lähemmäksi vankilaa. + +-- Tiedättekö, herra upseeri, että meillä on musketit? lausui perin +raivostuneena kaartilaisten johtaja. + +-- Näen erittäin hyvin että teillä on musketit, lausui Tilly, -- olette +aivan tarpeeksi välkytelleet niitä silmieni edessä. Mutta huomatkaa +tekin, että meillä puolestamme on pistoolit, jotka kantavat +oivallisesti viidenkymmenen askeleen päähän, ja te olette vain +viidenkolmatta askeleen etäisyydessä meistä. + +-- Surma pettureille! huusi kaarti raivoissaan. + +-- Te toistatte aina vain samaa, nurisi upseeri, -- se käy +väsyttäväksi! + +Ja hän asettui jälleen paikalleen joukkonsa eteen melun yhä kiihtyessä. + +Ja kumminkaan ei tuo raivostunut kansa tiennyt, että sillä välin kuin +se vaani toisen uhrin verta, toinen ikäänkuin kohtaloaan kiiruhtaakseen +matkasi kohden Buitenhofia sadan askeleen päässä vihollisistaan ja +ratsuväestä. + +Jan de Witt laskeutui palvelijan kanssa vaunuista ja astui levollisesti +linnanpihan poikki. + +Hän oli esittänyt itsensä vanginvartijalle, joka kyllä hänet tunsikin, +lausuen hänelle: + +-- Hyvää päivää, Gryphus! Tulen noutamaan veljeäni Kornelius de Wittiä, +viedäkseni hänet pois kaupungista, koska hänet, kuten tiedät, on +tuomittu maanpakoon. + +Ja vanginvartija, karhu laatuaan, joka oli opetettu avaamaan ja +sulkemaan linnan portti, oli häntä tervehtinyt ja päästänyt hänet +rakennukseen ja sulkenut ovet hänen jälkeensä. + +Ehdittyään kymmenen askelta eteenpäin oli Jan de Witt kohdannut kauniin +seitsemän- tai kahdeksantoistavuotiaan friisiläispukuisen tytön. +Tyttösen tervehtiessä mitä siroimmin oli Jan laskenut kätensä hänen +leukansa alle ja sanonut: + +-- Hyvää päivää, kaunis, herttainen Rosa! Kuinka veljeni voi? + +-- Oi, herra Jan, oli tyttönen vastannut, -- niistä kärsimyksistä, +jotka hän on saanut kokea, ei ole enää vaaraa, nehän ovat nyt ohi, +mutta... + +-- Mitä tarkoitat, kaunis tyttöseni? + +-- Pelkään niitä kärsimyksiä, jotka hän vielä on saava kokea, herra +Jan. + +-- Vai niin, sanoi de Witt, -- tarkoitat tuota kansaa? + +-- Ettekö kuule, kuinka he meluavat? + +-- Kyllä, he tuntuvat olevan kovasti kiihkoissaan. Mutta ehkä he +tyyntyvät meidät nähdessään, sillä emmehän ole koskaan tehneet heille +muuta kuin hyvää. + +-- Valitettavasti ei siitä ole mitään apua, mumisi tyttö poistuen, +noudattaaksensa isänsä käskevää liikettä. + +-- Ei kylläkään, lapseni, olet oikeassa! + +Jatkaessaan matkaansa mumisi hän: + +-- Omituista, -- tuollainen tyttönen, joka arvatenkaan ei edes osaa +lukea, eikä siis ole lukenut mitään, lausuu ilmi päätotuuden, minkä +maailmanhistoria meille opettaa! + +Ja tyynenä kuin ennenkin, mutta surumielisempänä kuin tullessaan, +jatkoi entinen hallinnonjohtaja matkaansa veljensä huonetta kohden. + + + + +II. + +VELJEKSET. + + +Kuten kaunis Rosa huolestuneena oli aavistanut, koettivat +kansalliskaartilaiset, Jan de Wittin jatkaessa matkaansa veljensä +vankihuoneeseen johtavia kiviportaita ylös, saada Tillyn väistymään +joukkoineen, jotka estivät kaartilaisia toteuttamasta hankkeensa. + +Tämän nähdessään ihmisjoukko, huomaten kaartilaisten oivat aikeet, +huusi kaikin voimin: + +-- Eläköön kansalliskaarti! + +Tilly puolestaan, yhtä varovaisena kuin järkähtämätönnä, keskusteli +kaartilaisten kanssa ratsujoukkonsa viritettyjen pistoolien turvissa, +koettaen parhaansa mukaan todistaa säätyjen antaman määräyksen +velvoittavan häntä kolmen komppanian kanssa vartioimaan vankilaa +ympäristöineen. + +-- Miksikä niin? Miksikä vankilaa on vartioitava? huusivat +oranialaiset. + +-- Te kyselette minulta asioita, joita en tiedä, vastasi Tilly. -- +Minun on käsketty vartioida ja minä vartioin. Ollen puolittain +sotilaita, te, hyvät herrat, tietänette, ettei tällaiseen käskyyn +tavata liittää selityksiä. + +-- Mutta teille on annettu tuo määräys sitä varten että petturit +pääsisivät pois kaupungista. + +-- Sehän on kyllä mahdollista, koska petturit ovat tuomitut +karkotettaviksi, vastasi Tilly. + +-- Mutta ken on antanut tuon käskyn? + +-- Säädyt, tuhat tulimaista! + +-- Säädyt menettelevät petollisesti. + +-- Siihen minä en tiedä sanoa mitään. + +-- Ja te menettelette myöskin petollisesti! + +-- Minä! + +-- Niin, te! + +-- Mutta, hyvät herrat, ketä kohtaan sitten? Säätyjäkö? Minähän olen +heidän palveluksessaan ja täytän säntillisesti heidän määräyksensä. + +Kun kreivi oli niin täysin oikeassa, ettei väittelyä käynyt lainkaan +jatkaminen, turvauduttiin jälleen huutoon ja uhkauksiin. Mitä +sävyisimmin lausui nyt kreivi: + +-- Hyvät herrat, rukoilen teitä päästämään vireestä aseenne! Joku +niistä voisi vahingossa laueta, ja jos luoti haavoittaisi jotakin +ratsumiestäni, me surmaisimme teikäläisiä parisen sataa, ja se olisi +meille varsin ikävää, mutta vielä ikävämpää teille, eikä hyödyttäisi +meitä kumpaakaan. + +-- Jos sen tekisitte, huusivat porvarit vastaan, -- niin me ampuisimme +teitä. + +-- Mutta jos ampuisittekin meidät kuoliaaksi kaikki tyyni, niin ne +teistä, jotka me puolestamme olisimme surmanneet, pysyisivät myöskin +kuolleina. + +-- Väistykää siis meidän tieltämme, niin menettelette kunnon +kansalaisten tavoin. + +-- Ensiksikään minä en ole mikään »kansalainen», sanoi Tilly, -- vaan +olen upseeri, ja tämä ero on varsin suuri. Toiseksi en ole +hollantilainen, vaan ranskalainen, ja siinä on vieläkin suurempi ero +olemassa. En ole tekemisissä kenenkään muiden kuin säätyjen kanssa, +jotka ovat minut palkanneet. Jos tuotte minulle säädyiltä käskyn +poistua, niin teen heti puolikäännöksen, sillä hauskaa ei minusta +täällä suinkaan ole! + +-- Hyvä, hyvä! huusivat sadat äänet, ja niihin yhtyi heti puolisen +tuhatta lisäksi. -- Lähtekäämme kaupungintalolle! Eduskunnan puheille! +Rientäkää, rientäkää! + +-- Oivallista! mumisi Tilly nähdessään hurjimpien poistuvan. -- Menkää +kaupungintalolle kataline pyyntöinenne. Saatte nähdä, suostutaanko +niihin. Rientäkää, ystäväni, rientäkää! + +Kunnon upseeri luotti hallitusmiesten kunniantuntoon, kuten nämä +puolestaan olivat luottaneet hänen sotilaskuntoonsa. + +-- Anokaapa, kapteeni, kuiskasi kreiville hänen yliluutnanttinsa, -- +että eduskunta kieltää noilta raivostuneilta ihmisiltä sen mitä he +pyytävät ja lähettää meille apujoukon, -- luulen että se olisi hyväksi. + +Sillä välin Jan de Witt, jonka jätimme nousemaan kiviportaita ylös, +keskusteltuaan vanginvartija Gryphuksen ja hänen tyttärensä Rosan +kanssa, oli saapunut sen huoneen ovelle, missä hänen veljensä Kornelius +virui patjalla, kärsittyään virallisen syyttäjän määräyksestä +kidutusta, kuten jo ennen on kerrottu. + +Karkotuskäsky oli saapunut ja sen johdosta oli Kornelius säästynyt +joutumasta uudelleen kidutuslavalle. + +Ranteet ruhjottuina, sormet taitettuina makasi siinä Kornelius +vuoteellaan, mutta kolme vuorokautta kestäneet kärsimykset eivät olleet +saaneet häntä tunnustamaan rikosta, johon hän ei ollut syypää, ja nyt +hän vihdoinkin voi hengittää helpommin, kuultuaan ettei häntä ollut +tuomittu kuolemaan, vaan maanpakoon. + +Voimakkaine ruumiineen, tarmokkaine henkineen olisi hän tuottanut +pettymystä vihollisilleen, jos nämä nyt olisivat nähneet hänet +Buitenhofin pimeässä tyrmässä, kalpeilla kasvoillaan hymyily, joka +osotti marttyyrin unohtaneen maallisen elämän kurjuuden, nähtyään +taivasten kirkkauden. + +Hän oli, pikemmin tahdonlujuudellaan kuin ulkonaisilla apuneuvoilla, +voittanut takaisin entiset voimansa, ja nyt hän harkitsi kuinka kauan +hänen täytyisi oikeudenkäynnin vaatimain muotoseikkain takia vielä olla +vankeudessa. + +Juuri tänä hetkenä kohosivat kansalliskaartin ja kansanjoukon huudot +ilmoille, uhaten veljeksiä sekä heidän turvanaan olevaa kapteeni +Tillyä. Tuo melu, joka uhkaavana kuin nousuvesi läheni vankilan +muureja, tunki vanginkin korviin. + +Mutta niin pelättävältä kuin se kuuluikin, ei Kornelius sitä liioin +tarkannut eikä välittänyt nousta vuoteeltaan, silmäilläkseen ulos +pienestä ristikkoakkunasta, josta valo ja melu tunki sisään. + +Pitkällinen tuska oli siinä määrin tylsyttänyt hänen tuntokykynsä, +ettei hän enää liioin kärsinyt kivuistansa. Hän tunsi nautinnolla +sielunsa ja henkensä niin vapautuneen aineellisuuden kahleista, että ne +ikäänkuin leijailivat ruumiista irrallaan, kuten liekki leijailee +sammumaisillaan olevan valkean yläpuolella, kohotakseen taivaalle. + +Kornelius ajatteli myöskin veljeänsä. Epäilemättä johtui tämä myöskin +Janin läheisyydestä, kuten magnetismin myöhemmin ilmaistut salaperäiset +opit todistavat. Tuona hetkenä nimittäin, jolloin Kornelius mielessään +tunsi olevansa niin lähellä veljeänsä että melkein lausui hänen +nimensä, ovi aukeni ja Jan tuli sisään. Hän kiiruhti nopein askelin +vangin luo, ja tämä ojensi ruhjotut käsivartensa, liinakankaaseen +käärityt kätensä kohden kuuluisaa veljeänsä, josta hänen oli onnistunut +viedä voitto, -- ei tosin maalle tehtyihin palveluksiin nähden, vaan +saamalla vielä runsaammassa määrin hollantilaisten vihaa osakseen kuin +hän. + +Jan suuteli hellästi veljensä otsaa ja laski hänen kipeät kätensä +varovasti patjalle. + +-- Kornelius, veli parkani, sinulla on kovia tuskia, eikö niin? + +-- En tunne nyt enää tuskia sinut nähdessäni. + +-- Rakas Kornelius raukkani, jos et sinä kärsikään, niin kärsin minä +sen enemmän nähdessäni sinut tässä tilassa, siitä voit olla vakuutettu. + +-- Olenkin ajatellut enemmän sinua kuin itseäni, ja kidutuksen +kestäessä en lausunut muuta valitusta kuin kerran vain: »Veli parkani!» +Mutta nythän olet täällä, -- unohtakaamme tuo kaikki! Tulet minua +noutamaan, eikö niin? + +-- Niin kyllä. + +-- Olen jo parantunut. Auta minut pystyyn, veljeni, niin saat nähdä +kuinka hyvin voin kävellä. + +-- Sinun ei tarvitse kävellä kauas. Vaununi odottavat tuolla lammikon +luona Tillyn ratsujoukon turvissa. + +-- Tillyn ratsujoukon turvissa? Miksikä se on täällä? + +-- Otaksutaan, lausui Jan, kasvoillaan tavallinen surumielinen +hymyilynsä, -- että Haagin asukkaat tahtovat olla lähtöäsi näkemässä ja +pelätään hiukan että voisi syntyä mellakkaa. + +-- Mellakkaa? toisti Kornelius, tarkaten veljeänsä, joka näytti +joutuneen hämilleen. -- Mellakkaako? + +-- Niin kyllä, veljeni. + +-- Sitä siis äsken kuulin, lausui vanki ikäänkuin itsekseen puhuen. +Kääntyen sitten veljensä puoleen hän lausui: + +-- Buitenhofin edustalle on kokoontunut ihmisiä, eikö niin? + +-- On kyllä. + +-- Mutta tullessasi tänne... + +-- Mitä tarkoitat? + +-- Kuinka pääsit tänne? + +-- Tiedät hyvin ettei meitä täällä suosita, veljeni, lausui Jan +surumielisen katkerasti. -- Minä tulin tänne syrjäkatuja pitkin. + +-- Koettelit pysyä salassa? + +-- Halusin saapua luoksesi mahdollisimman pian, ja näin ollen +menettelin kuten on tapana merellä ja valtioelämässä, kun on joutunut +vastatuuleen: minä luovailin. + +Tänä hetkenä kajahti melu entistä uhkaavampana vankilan edustalta. +Tilly keskusteli kansalliskaartilaisten kanssa. + +-- Niin, niin, virkahti Kornelius, -- olet varsin taitava perämies, +veljeni. Mutta en tiedä onnistuuko sinun kuljettaa veljesi näiden +tyrskyjen halki muinoisen kansansuosion pirstaleilla yhtä onnellisesti +kuin ohjasit Trompin laivaston Schelden karien keskitse Antverpeniin. + +-- Tahdomme Jumalan avulla ainakin koettaa, vastasi Jan. -- Mutta +ensiksi sananen. + +-- Puhu, veljeni. + +Alkoi jälleen kuulua huutoa. + +-- Kuinka nuo ihmiset ovatkaan vihastuneita, jatkoi Kornelius. -- +Ovatko he vihoissaan sinulle vai minulle? + +-- Luullakseni molemmille. Olenhan sanonut että se, mistä oranialaiset +ennen kaikkea meitä syyttävät, on että olemme olleet salahankkeissa +Ranskan kanssa. + +-- Kuinka typeriä he ovat! + +-- Niin kyllä, mutta siitä he ovat meille vihoissaan. + +-- Mutta jos nuo hankkeemme olisivat onnistuneet, ei heidän olisi +tarvinnut kärsiä Reesin, Orsayn, Weselin ja Rheinbergin tappioita, ei +nähdä vihollisen kulkevan yli Reinin, vaan Hollanti voisi yhä vielä +kerskailla olevansa voittamaton soittensa ja kanaviensa suojassa. + + -- Tuo kaikki on totta, mutta vielä todempaa on se, että jos meidän +ja de Louvois'n välinen kirjeenvaihto tulisi ilmi, niin en +purjehdustaidostani huolimatta liioin pystyisi pelastamaan de Witt +veljesten purtta väljemmille vesille. Nuo kirjeet, jotka todistaisivat +puolueettomille henkilöille kuinka hartaasti rakastan maatani ja mitä +uhrauksia tarjouduin omasta puolestani tekemään sen hyväksi, -- nuo +kirjeet tuottaisivat meille turmion, jos joutuisivat vastustajiemme +oranialaisten käsiin. Mutta toivon, rakas Kornelius, että olet ne +polttanut, ennenkuin läksit luokseni Dordrechtista Haagiin. + +-- Veljeni, vastasi Kornelius, -- kirjeesi de Louvois'lle todistavat, +että olet viime aikoina ollut seitsemän yhdistyneen maakunnan suurin, +jaloin ja nerokkain kansalainen. Rakastan maani kunniaa ja rakastan +sinun kunniaasi, ja olen visusti varonut hävittämästä noita kirjeitä. + +-- Siis olemme hukassa, mitä maalliseen elämään tulee, lausui tyynesti +entinen hallinnonjohtaja lähestyen akkunaa. + +-- Ei, päinvastoin, Jan, me sekä pelastamme henkemme että voitamme +takaisin kansamme suosion. + +-- Missä siis nuo kirjeet nyt ovat? + +-- Olen uskonut ne kummipoikani Kornelius van Baerlen huostaan, jonka +tunnet ja joka asuu Dordrechtissa. + +-- Poika parka, tuo rakas, viaton lapsukainen, oppinut, joka vastoin +tavallisuutta todella tietää niin paljon eikä ajattele muuta kuin +kukkia, jotka ylistävät Jumalaa, ja Jumalaa, joka on luonut kukat! +Hänelle olet uskonut nuo hengenvaaralliset asiakirjat! Rakas veljeni, +hän on hukassa, tuo armas Kornelius parka! + +-- Hukassa? + +-- Niin, sillä hänen täytynee olla joko rohkea tai pelkurimainen. Jos +hän on rohkea, niin hän kerskailee tuttavuudestaan kanssamme +kuullessaan onnettomuudestamme, -- ja jonakin päivänä hänen täytyy +siitä kuulla erakkoelämästään huolimatta ja vaikka ajamamme asiat +ovatkin hänelle täysin vieraita. Jos hän on pelkuri, hän pelkää tuosta +tuttavuudesta koituvan hänelle vaaraa. Siis -- jos hän on uskalias +mies, hän huutaa salaisuutemme julki, jos hän on pelkuri, hän saattaa +sen pelosta ilmi. Kummassakin tapauksessa hän siis on hukassa, veljeni, +ja me myöskin. Siis, paetkaamme nopeaan, jos siihen enää on aikaa! + +Kornelius kohottautui vuoteeltaan, ja tarttuen veljensä käteen, joka +vavahti tuntiessaan liinakankaan kosketuksen, hän lausui: + +-- Enkö sitten tunne kummipoikaani? Etkö luule minun tuntevan jokaista +ajatusta, joka liikkuu van Baerlen mielessä, jokaista tunnetta hänen +sydämessään! Kysyt, onko hän pelkuri, onko hän uskalikko! Hän ei ole +toista, ei toista! Mutta mitä sillä onkaan väliä? Pääasia on se, että +hänen on mahdoton ilmaista tuo salaisuus, sillä hän ei tiedä sitä +itsekään. + +Jan käännähti hämmästyneenä. + +-- Katsos, jatkoi Kornelius lempeästi hymyillen, -- Puttenin rantavouti +on veljensä Janin kasvattama valtiomies. Toistan että van Baerlellä ei +ole tietoa hänelle uskomieni asiakirjojen sisällöstä eikä tärkeydestä. + +-- Siis toimikaamme nopeasti, huudahti Jan, -- koska ei vielä ole +myöhäistä! Lähettäkäämme hänelle käsky polttaa nuo asiakirjat. + +-- Kenenkä mukana? + +-- Palvelijani Craeken, jonka piti seurata meitä ratsain ja joka on +täällä vankilassa auttaaksensa minua taluttamaan sinut portaita alas. + +-- Punnitse tarkoin asiaa, ennenkuin annat polttaa nuo kunniakkaat +asiakirjat, Jan. + +-- Olen ennen kaikkea selvillä siitä, että de Witt veljesten on +pelastaminen henkensä, voidakseen pelastaa kunniansa. Jos olemme +kuolleet, ken silloin on meitä puoltava? Onko kukaan edes käsittänyt +aikeemme? + +-- Luulet siis että meidät surmataan, jos nuo asiakirjat tulevat ilmi? + +Mitään vastaamatta Jan viittasi kohden akkunaa, josta tänä hetkenä +tunki sisään hurjia raivonhuutoja. + +-- Kuulen kyllä tuon huudon, lausui Kornelius, -- mutta mitä he +oikeastaan tahtovat? + +Jan avasi akkunan. + +-- Surma pettureille! ulvoi kansa. + +-- Ja petturit, ne olemme me! lausui vanki luoden katseen taivaalle ja +kohottaen olkapäitään. + +-- Ne olemme me, toisti Jan. + +-- Missä Craeke on? + +-- Arvatenkin tuolla oven takana. + +-- Kutsu hänet sisään. + +-- Tulkaa sisään, Craeke, lausui Jan avaten oven sen takana odottavalle +uskolliselle palvelijalle, -- ja kuunnelkaa tarkoin mitä veljeni teille +puhuu. + +-- Ei, Jan, ei puhe riitä, valitettavasti minun täytynee kirjoittaa. + +-- Miksikä niin? + +-- Siksi että van Baerle ei suostu luovuttamaan tai polttamaan noita +papereita ilman nimenomaista käskyä. + +-- Mutta voitko kirjoittaa, rakas ystäväni? kysyi Jan, silmäillen hänen +poltettuja ja runneltuja käsiänsä. + +-- Jospa minulla vain olisi mustetta ja kynä, niin saisit nähdä, sanoi +Kornelius. + +-- Minulla on lyijykynä. + +-- Onko sinulla myöskin paperia, sillä minulle ei ole jätetty mitään +sellaista. + +-- Tässä on raamattu. Repäise siitä ensi lehti. + +-- Hyvä. + +-- Mutta voineekohan kirjoitustasi lukea? + +-- Saammepa nähdä! sanoi Kornelius katsoen veljeensä. -- Nämä sormet, +joita kiduttajan kynttilä ei ole voinut tuhota, tahtoni, joka on +voittanut tuskan, ponnistavat yhdistetyin voimin, ja voit olla varma, +veljeni, että noissa piirteissä ei ole ilmenevä vavahdustakaan. + +Ja Kornelius otti kynän ja kirjoitti. + +Silloin voi nähdä valkoiseen liinakankaaseen tunkevan veripisaroita +nahattomista sormista, niiden pusertuessa kynää vastaan. + +Hikikarpalot vierivät veljen ohimoita alas. + +Mutta Kornelius kirjoitti: + + »Rakas kummipoikani! Polta asiakirjat, jotka olen uskonut + huostaasi! Polta ne niitä katsomatta, niitä avaamatta, ettet + tietäisi niiden sisältöä. Ne sisältävät salaisuuksia, jotka + tuottavat kuoleman niiden säilyttäjälle. Polta, niin olet + pelastanut Janin ja Korneliuksen. Jää hyvästi ja säilytä minut + rakkaassa muistossa! + + 20. p. elokuuta 1672. + + Kornelius de Witt.» + +Kyynelsilmin pyyhkäisi Jan paperilta siihen valuneen veripisaran, antoi +kirjeen Craekelle, lausuen vielä viimeiset määräykset, ja palasi sitten +Korneliuksen luo, jonka tuska saattoi entistä kalpeammaksi ja joka oli +menettämäisillään tajuntansa. + +-- No niin, lausui Jan, -- kun Craeke antaa muinoisen laivapillinsä +kuulua, silloin on hän ehtinyt ihmisjoukkojen ohi lammikon toiselle +puolen. Silloin on meidän aika lähteä. + +Ennen viiden minuutin kuluttua tunki pitkällinen ja kimakka vihellys +läpi jalavain tummien latvojen ja väkijoukon kirkunan. + +Kiittäen kohotti Jan kätensä kohden taivasta. + +-- Ja nyt lähtekäämme, Kornelius, lausui hän. + + + + +III. + +JAN DE WITTIN OPPILAS. + + +Sillä välin kuin Buitenhofin edustalle kokoontuneen kansanjoukon +ulvonta, käyden yhä uhkaavammaksi, saattoi Jan de Wittin jouduttamaan +veljensä lähtöä vankilasta, oli porvariston lähetystö saapunut +kaupungintalolle anomaan Tillyn joukoille käskyä poistua. + +Buitenhofilta Hoogstraetille ei ollut pitkä matka. Niinpä nähtiin erään +muukalaisen, joka alusta pitäin oli seurannut tuota näytelmää +mielenkiinnolla, lähtevän kulkemaan muitten mukana tai pikemmin muitten +jälkeen kaupungintalolle päin, saadakseen nopeammin tietoa tapahtumain +kulusta. + +Tuo muukalainen oli varsin nuori mies, tuskin kahden- tai +kolmenkolmattavuotias, eikä hänen olentonsa liioin kuvastanut tarmoa. +Nähtävästi hän halusi pysyä tuntematonna, sillä hän kätki kalpeat, +kapeat kasvonsa hienoon friisiläiseen palttinanenäliinaan, pyyhkiellen +sillä lakkaamatta hikistä otsaansa ja hehkuvia huuliansa. + +Tuo katse, läpitunkeva kuin petolinnun, pitkä kaareva nenä, +hienopiirteinen suu, jonka kapeat huulet arpi halkaisi, olisivat +antaneet Lavaterille, jos hän olisi elänyt tähän aikaan, aihetta +sielutieteellisiin tutkimuksiin, jotka varmaankaan eivät aluksi olisi +johtaneet tutkittavalle suotuisiin johtopäätöksiin. + +Mikä erottaa valloittajan merirosvosta? kysyivät muinaisajan viisaat. +Sama, mikä erottaa kotkan haaskakotkasta. + +Toisaalla tyyntä voimaa, toisaalla kiihkeätä saaliinhimoa! + +Nuo harmahtavat kasvot, tuo hento, sairaalloiselta vaikuttava ruumis, +arasteleva vaellus Buitenhofilta Hoogstraetille ulvovan kansanjoukon +jäljissä muistuttivat epäluuloista vallanpitäjää tai pelokasta varasta, +ja jo mainitsemamme ilmeinen pyrkimys pysyä tuntematonna olisi +varmaankin saanut jokaisen järjestyksenvalvojan epäluulot hereille. + +Muukalaisella oli yksinkertainen puku ja hän näytti olevan aseetonna. +Hänen laiha, mutta tarmokas käsivartensa, luiseva, vaan valkoinen ja +hienorakenteinen kätensä nojasi erään upseerin olkaan. Käsi miekan +kahvassa oli tämä toveri helposti käsitettävällä mielenkiinnolla +Buitenhofin edustalla tarkannut tapahtumain kehitystä aina siihen +hetkeen saakka, jolloin toinen matkaan lähtien oli vetänyt hänet +mukaansa. + +Hoogstraetin torille saavuttua kalpea muukalainen työnsi toverinsa +avatun akkunaluukun varjoon ja suuntasi katseensa kaupungintalon +parvekkeelle päin. + +Mielettömäin huutojen kajahdellessa aukeni akkuna Hoogstraetille päin, +ja siihen ilmestyi mies puhelemaan ihmisjoukon kanssa. + +-- Ken on tuolla parvekkeella? kysyi nuori mies upseerilta, silmäillen +puhujaa, joka näytti olevan kiihkeän mielenliikutuksen vallassa ja +pikemmin pysyttelevän kiinni parvekkeen käsipuussa, kuin kumartuvan sen +ylitse. + +-- Edusmies Bowelt, vastasi upseeri. + +-- Mitä hän on miehiään? Tunnetteko häntä? + +-- Kunnon mies, tietääkseni, teidän ylhäisyytenne. + +Kuullessaan upseerin lausuman arvostelun Boweltin luonteesta, nuori +mies teki niin ilmeistä pettymystä ja mielipahaa osottavan liikkeen, +ettei se voinut jäädä upseerilta huomaamatta, vaan lisäsi tämä: + +-- Niin olen kuullut sanottavan, teidän ylhäisyytenne. Itse puolestani +en tiedä sanoa mitään, kun en ole tuttava herra Boweltin kanssa. + +-- Kunnon mies, toisti toinen. -- Mutta luuletteko, että hän myöskin on +rohkea mies? + +-- Sitä en tiedä sanoa, sillä kuten jo mainitsin teidän +ylhäisyydellenne, tunnen hänet ainoastaan ulkonäöltä. + +-- Odottakaamme siis, niin saamme sen nähdä, mumisi nuori mies. + +Upseeri teki vaieten myöntävän liikkeen. + +-- Jos tuo Bowelt on kunnon mies, jatkoi hänen ylhäisyytensä, -- saavat +nuo raivostuneet ihmiset pyyntöönsä hiukan odottamattoman vastauksen. + +Ja kuten soittoniekan sormet liikkuvat soittokoneen koskettimilla, niin +teki nuoren miehen käsi, hänen lausuessaan nuo sanat, kuin itsestään +hermostuneita liikkeitä hänen toverinsa olalla, ilmaisten kiihkeätä +kärsimättömyyttä, jota kasvojen jäykkä ja synkkä ilmekään ei aina +pystynyt salaamaan, eikä ainakaan tänä hetkenä. + +Silloin kuultiin porvarislähetystön johtajan tiedustelevan +edusmieheltä, missä hänen toverinsa, toiset edusmiehet, olivat. + +-- Hyvät herrat, lausui herra Bowelt toistamiseen, -- vakuutan teille, +että olen tällä hetkellä täällä yksin herra d'Asperen'in kanssa enkä +voi yksin ratkaista tuota asiaa. + +-- Määräys, määräys! huusivat monet tuhannet äänet. + +Herra Bowelt koetti puhua, mutta hänen äänensä ei päässyt kuuluville ja +kiihkeät kädenliikkeet vain todistivat hänen epätoivoansa. + +Lopuksi hän, nähdessään kaikki ponnistuksensa turhiksi, kääntyi +avoimeen akkunaan päin ja kutsui herra d'Asperen'ia. + +Herra d'Asperen tuli vuorostaan parvekkeelle, jossa hänelle kajahti +vastaan vielä räikeämmät huudot kuin hetki sitten herra Boweltille. + +Hän teki siitä huolimatta yrityksen puhua kansalle. Mutta kansa +katsoikin paremmaksi tunkea rakennuksen sisään sitä vartioivan +sotaväenosaston ohi -- joka muutoin ei tehnytkään pienintäkään +vastarintaa itsevaltiaalle kansalle, -- kuin kuunnella herra +d'Asperen'in puhetta. + +-- Lähtekäämme mukaan, översti, lausui nuori mies kylmähkösti, kansan +tulvahtaessa sisään kaupungintalon pääovesta, -- näyttää siltä kuin +neuvottelu tapahtuisi tuolla sisällä. Menkäämme kuuntelemaan. + +-- Olkaa varuillanne, teidän ylhäisyytenne, olkaa varuillanne! + +-- Miksikä niin? + +-- Edusmiesten joukossa on monta, jotka ovat olleet tekemisissä teidän +ylhäisyytenne kanssa, ja jos yksikin heistä tuntee teidän +ylhäisyytenne... + +-- Niin minua syytetään tämän kaiken alkuunpanijaksi. Olet oikeassa, +lausui nuori mies, punehtuen harmista, kun oli osottanut niin suurta +kiihkeyttä. -- Olet oikeassa, jääkäämme tänne. Tältä kohdalta näemme +heidät heidän palatessaan määräyksineen tai ilman sitä, ja voimme sen +mukaan arvostella, onko herra Bowelt ainoastaan kunnon mies, vai +myöskin rohkea mies, minkä seikan haluaisin tietää. + +-- Mutta, lausui upseeri silmäillen hämmästyneenä vierustoveriaan, -- +eihän teidän ylhäisyytenne toki hetkeäkään pitäne mahdollisena että +edusmiehet antaisivat Tillylle määräyksen poistua, -- sehän on +mahdotonta! + +-- Miksikä niin? kysyi nuori mies tylysti. + +-- Siksi että he sen tehdessään samalla tuomitsisivat Kornelius ja Jan +de Wittin kuolemaan. + +-- No, saamme nähdä, vastasi hänen ylhäisyytensä kylmähkösti. -- Vain +Jumala yksin voi edeltäpäin tietää ihmisten aivoitukset. + +Upseeri loi salaa silmäyksen toverinsa kalseisiin kasvoihin ja kalpeni. + +Hänen ylhäisyytensä tovereineen voi paikalta, missä he seisoivat, +kuulla hälinän ja kolinan kansanjoukon noustessa kaupungintalon +portaita ylös. + +Sitten alkoi melu kuulua tuon salin avoimista akkunoista, jonka +parvekkeella herra Bowelt ja herra d'Asperen olivat seisoneet, mutta +josta he nyt olivat poistuneet, varmaankin peläten kansanjoukon heitä +ahdistellessaan syöksevän heidät parvekkeelta alas. + +Jo alkoivat nuo touhuavat ja meluavat varjokuvat näkyä kaupungintalon +akkunoista. + +Sali, missä neuvottelujen piti tapahtua, täyttyi täyttymistään. + +Äkkiä taukosi huuto. Sitten se, vielä äkillisemmin, kasvoi niin +kiihkeäksi, että vanha rakennus tärisi harjaansa myöten. + +Vihdoin kääntyi ihmisvirta takaisin, kiitäen pitkin käytäviä ja +portaita kohden porttia, mistä vesipyörteen kaltaisena tulvahti ulos. + +Ensi ryhmän etunenässä tuli liitäen mies, jonka kasvot olivat +vääntyneet vahingonriemusta. + +Tuo mies oli kirurgi Tyckelaer. + +-- Olemme sen saaneet! Olemme saaneet sen! huusi hän heiluttaen paperia +ilmassa. + +-- He ovat saaneet määräyksen! mumisi upseeri tyrmistyneenä. + +-- No hyvä, sitten voin tehdä johtopäätökseni, lausui hänen +ylhäisyytensä tyynesti. -- Te ette tiennyt, rakas överstini, onko herra +Bowelt yksistään kunnon mies vai myöskin rohkea mies. Hän ei ole +kumpaakaan. + +Seuraten sitten katseillaan kulmiansa rypistämättä ohivirtaavaa +ihmisjoukkoa, hän lausui: + +-- Lähtekäämme nyt Buitenhofiin, översti, luulen että siellä saamme +nähdä harvinaisen näytelmän. + +Upseeri kumarsi ja seurasi herraansa mitään vastaamatta. + +Vankilan edustalle kokoontunut kansanjoukko oli kasvanut +suunnattomaksi. Mutta tarmokkaasti piti Tillyn ratsuväki sitä yhä +edelleen kurissa. + +Pian alkoi kreivi kuulla yhä kasvavaa kohinaa, minkä synnytti lähenevä +ihmisvirta syöstessään eteenpäin kiihtyvän putouksen vauhdilla. + +Samassa hän näki ilmassa liehuvan paperin, nyrkkien ja kimmeltävien +aseiden yläpuolella. + +-- Mitä! huudahti hän, kohottautuen jalustimensa varassa ja koskettaen +luutnanttiansa miekkansa ponnella. -- Luulen että nuo katalat ovat +saaneet haluamansa määräyksen! + +-- Nuo kunnottomat konnat! huudahti luutnantti. + +Toivottu määräys se todella olikin, ja riemukkaalla kiljunnalla otti +kokoontunut ihmisjoukko sen vastaan. + +Se läksi heti liikkeelle ja marssi äänekkäitä huutoja kohottaen kohden +Tillyn ratsujoukkoja. + +Mutta kreivi ei suinkaan ollut halukas päästämään heitä tarpeellista +lähemmäksi. + +-- Seis! huudahti hän, -- seis! Varokaa lähestymästä ratsujamme tai +minä annan hyökkäyskäskyn! + +-- Kas tässä määräys! vastasivat sadat uhkaavat äänet. + +Kreivi otti sen vastaan tyrmistyneenä, loi siihen nopean katseen ja +lausui lujalla äänellä: + +-- Ne, jotka ovat allekirjoittaneet tämän määräyksen, ovat herra +Kornelius de Wittin murhaajia. Ennen menettäisin molemmat käteni, kuin +soisin kirjoittaneeni kirjaimenkaan tuosta häpeällisestä kirjelmästä! + +Ja työntäen miekkansa ponnella luotaan miehen, joka yritti ottaa +kirjelmän häneltä takaisin, hän lausui: + +-- Tyyntykää! Tuollainen asiakirja on tärkeä ja on säilytettävä! + +Ja hän taittoi paperin kokoon ja pani sen huolellisesti alustakkinsa +taskuun. + +Kääntyen sitten ratsujoukkonsa puoleen hän huusi: + +-- Tillyn ratsumiehet, rivittäin oikealle! + +Sitten hän lausui puoliääneen, mutta kumminkin niin että kaikki +kuulivat hänen sanansa: + +-- Nyt, murhaajat, toimeen! + +Kaamea kirkuna, jossa ilmeni hillitön viha ja rajaton kostonriemu, +kohosi ilmoille ratsuväen lähtiessä liikkeelle. + +Hitaasti poistuivat ratsuväen rivit. + +Kreivi jäi viimeiseksi, pitäen viime hetkeen saakka silmällä kiihkeää +ihmisjoukkoa, joka voitti sitä myöten tilaa, kuin kapteenin ratsu +väistyi sivullepäin. + +Kuten nähdään, ei Jan de Witt ollut liioitellut vaaran suuruutta +koettaessaan jouduttaa lähtöä vankilasta. + +Kornelius laskeutui siis, nojaten veljensä käsivarteen, pihaan johtavia +portaita alas. + +Portaitten alapäässä hän kohtasi kauniin Rosan, joka vapisi +mielenliikutuksesta. + +-- Oi, herra Jan, lausui hän, -- mikä onnettomuus! + +-- Mitä sitten on tapahtunut, lapseni? kysyi Jan de Witt. + +-- Sanotaan että on menty kaupungintalolle noutamaan Tillyn joukoille +määräystä poistua. + +-- Jos Tillyn joukot poistuvat, sanoi Jan, -- on tilamme toden totta +arveluttava. + +-- Sentähden tahtoisinkin antaa teille neuvon, sanoi vapiseva tyttö, -- +jos sen sallisitte. + +-- Lausu neuvosi, lapseni. Ei olisi ihme, jos Jumala tahtoisi puhua +meille sinun suusi kautta. + +-- Minä en teidän sijassanne läksisi ajamaan päätietä, herra Jan. + +-- Minkätähden, kun kerran herra de Tillyn ratsumiehet vielä ovat +vartiopaikallaan? + +-- Niin kyllä, mutta saamansa määräyksen mukaan heidän on +pysytteleminen vankilan edustalla. + +-- Niin onkin. + +-- Onko teillä sitten määräystä että he saattaisivat teidät ulos +kaupungista? + +-- Ei. + +-- Ehdittyänne ratsujoukon ohi te joudutte kansanjoukon käsiin. + +-- Mutta entä kansalliskaartilaiset? + +-- Ne! Nehän ovat enin raivoissaan kaikista! + +-- Mitä meidän siis on tekeminen? + +-- Teidän sijassanne, herra Jan, jatkoi nuori tyttö arasti, -- minä +poistuisin muurissa olevan salaportin kautta. Se vie syrjäkadulle, +jossa ei ole ketään, sillä kaikki odottavat pääkäytävän edustalla, ja +sieltä jatkaisin matkaani sille kaupunginportille, josta aiotte poistua +kaupungista. + +-- Mutta veljeni ei voi kävellä, sanoi Jan. + +-- Minä koetan, vastasi Kornelius, ylevä lujuuden ilme kasvoillaan. + +-- Mutta onhan teillä vaunut, sanoi tyttö. + +-- Mutta ne ovat pääkäytävän luona. + +-- Ei, vastasi tyttö. -- Otaksuin että kuskinne on luotettava henkilö +ja käskin hänen odottaa salaportilla. + +Liikutettuina loivat veljekset toisiinsa katseen, joka sitten kohdistui +tyttöseen, tulkiten hänelle heidän kiitollisuutensa. + +-- Nyt meidän vain tulee vielä tietää, lausui Jan, -- suostuuko Gryphus +avaamaan meille tuon portin. + +-- Ei mitenkään, lausui Rosa, -- siihen hän ei suostu. + +-- No, entä sitten? + +-- Tiesin että hän kieltäytyisi sen tekemästä, ja juuri äsken, kun hän +keskusteli vankilan akkunasta erään sotamiehen kanssa, otin avaimen +avainrenkaasta. + +-- Ja sinulla on tuo avain? + +-- Tässä se on, herra Jan. + +-- Lapseni, lausui Kornelius, -- minulla ei ole antaa sinulle +palkinnoksi tuosta palveluksestasi mitään muuta kuin raamattu, jonka +löydät huoneestani. Se on rehellisen miehen viimeinen lahja. Toivon +että se tuottaa sinulle onnea. + +-- Kiitän teitä, herra Kornelius, enkä ole koskaan luopuva siitä, +vastasi tyttö. + +Samassa hän huoaten lisäsi itsekseen: + +-- Mikä vahinko, etten osaa lukea! + +-- Huudot kiihtyvät, tyttöseni, lausui Jan. -- Luulen ettemme saa +hukata hetkeäkään. + +-- Lähtekää siis, lausui kaunis friisitär, ja hän vei veljekset +sisäkäytävää pitkin vankilan toiselle puolen. + +Rosan ohjaamina he laskeutuivat parinkymmenen astuimen pituisia +portaita alas ja kulkivat sitten hammasreunaisen muurin ympäröimän +pienen pihan poikki. Muuriportin auettua he huomasivat onnellisesti +saapuneensa kadulle vaunujensa luo, jotka odottivat astuin +alaslaskettuna. + +-- Nopeaan, nopeaan, nopeaan, herrani, ettekö kuule heidän huutoansa! +huusi kuski kauhun valtaamana. + +Mutta autettuaan Korneliuksen vaunuihin, Jan vielä kääntyi tyttösen +puoleen ja lausui: + +-- Jää hyvästi, lapseni! Mitä ikinä sinulle sanoisimmekin, niin +tulkitsisi se perin vaillinaisesti kiitollisuutta, jota tunnemme sinua +kohtaan. Uskomme sinut Jumalan haltuun ja toivomme hänen palkitsevan +sinulle sen, että olet pelastanut kahden ihmisen hengen. + +Rosa tarttui hänelle ojennettuun käteen ja suuteli sitä +kunnioittavasti. + +-- Lähtekää, sanoi hän, -- lähtekää! Kuuluu siltä kuin he murtaisivat +oven auki. + +Jan de Witt nousi nopeasti vaunuihin, istui veljensä viereen ja sulki +jalkapeitteen huutaen: + +-- Tol-Hekille! + +Tol-Hek oli ristikkoportti, joka vei Scheveningenin pieneen satamaan, +missä pieni laiva odotti veljeksiä. + +Täyttä laukkaa läksi voimakas flaamilainen hevospari kuljettamaan +pakolaisia pois. + +Rosa seurasi heitä katseillaan kadunkulmaan saakka. + +Sitten hän palasi sisään, lukitsi portin ja heitti avaimen kaivoon. + +Rosan aavistus ei ollut pettänyt. Melu, jonka hän oli kuullut, johtui +todella siitä että kansanjoukko, päästyään nyt vankilan ovelle, pyrki +murtamaan sen auki. + +Niin luja kuin ovi olikin, ja vaikka vanginvartija Gryphus -- sen +vaatii kohtuus hänen kunniakseen mainitsemaan -- itsepintaisesti +kieltäytyi sitä avaamasta, niin oli ilmeistä, että se ennen pitkää oli +aukeneva. Kuolonkalpeana mietti Gryphus juuri, eikö olisi parempi avata +se, kuin sallia kansan se murtaa, mutta silloin hän tunsi jonkun hiljaa +koskettavan hänen vaatteitansa. + +Hän käännähti ja näki Rosan edessään. + +-- Kuulet, kuinka nuo mielettömät riehuvat, lausui Gryphus. + +-- Kuulen kyllä, isä, ja sen takia teidän sijassanne... + +-- Avaisit oven, eikö niin? + +-- Ei suinkaan, vaan antaisin heidän murtaa sen auki. + +-- Mutta silloin he tappavat minut. + +-- Niin tekevät, jos löytävät teidät. + +-- Kuinka eivät he minua löytäisi? + +-- Eivät löydä, jos piiloudutte. + +-- Minne sitten? + +-- Salatyrmään. + +-- Entä sinä, lapseni? + +-- Minä tulen mukaanne. Me lukitsemme oven jälkeemme, ja kun he ovat +lähteneet vankilasta, tulemme jälleen esiin. + +-- Olet toden totta oikeassa, huudahti Gryphus. -- On ihmeellistä, +lisäsi hän, -- kuinka paljon järkeä tuohon pieneen päähän mahtuu. + +Kansan suureksi riemuksi näytti ovi alkavan antaa myötä, ja Rosa lausui +avaten pienen laskuoven: + +-- Joutukaa, joutukaa, isä! + +-- Mutta entä vankimme? lausui Gryphus. + +-- Jumala on pitävä heistä huolta, isä, vastasi tyttö. -- Teistä +huolehdin minä. + +Gryphus seurasi tytärtään ja laskuovi sulkeutui heidän jälkeensä +samassa hetkessä kuin ulko-ovi murtui avaten tien kansanjoukolle. + +Piilopaikkaa, johon Rosa oli vienyt isänsä ja johon meidän täytyy +jättää heidät hetkiseksi, nimitettiin salatyrmäksi, ja se soi täysin +varman turvapaikan, sillä sen olemassaolosta tiesivät vain muutamat +hallitusmiehet, jotka väliin antoivat sulkea sinne jonkun kuuluisan +vangin, jonka takia voi pelätä levottomuuksia syntyvän. + +Kansanjoukko syöksähti vankilaan huutaen: + +-- Surma pettureille! Kornelius de Witt hirteen! Hirteen! + + + + +IV. + +MURHAAJAT. + + +Kasvot ison hatun varjostamina, nojaten yhä upseerin käsivarteen, +pyyhkien yhä lakkaamatta kasvojaan ja huuliaan nenäliinallaan, seisoi +ennen esittämämme nuori mies liikkumatonna ja muista erillään suljetun +kauppakojun katoksen turvissa Buitenhofin torin kulmassa, katsellen +raivostuneen kansanjoukon esittämää näytelmää, joka näytti lähestyvän +ratkaisuaan. + +-- Luulen todellakin, sanoi hän upseerille, -- että olette oikeassa ja +että herrain edusmiesten allekirjoittamaa määräystä itse asiassa voi +katsoa herra Korneliuksen kuolemantuomioksi. Kuuletteko tuota huutoa? +Nähtävästi ei kansalla ole hyvää mielessä! + +-- En todellakaan ole ikinä kuullut moista kirkunaa, sanoi upseeri. + +-- Näyttää siltä kuin he olisivat löytäneet vangin huoneen. Eikös tuo +akkuna juuri kuulune herra Korneliuksen tyrmään. + +Eräs mies ryhtyikin juuri kaikin voimin pudistamaan akkunan +rautaristikkoa tyrmässä, josta Kornelius oli lähtenyt tuskin kymmenen +minuuttia sitten. + +-- Oivallista, oivallista, huusi hän, -- hän ei ole enää täällä! + +-- Mitä, eikö hän ole siellä enää! kysyivät kadulta viimeksi saapuneet, +jotka eivät enää olleet mahtuneet sisään vankilaan. + +-- Ei, ei, vastasi mies raivoissaan, -- hän ei ole enää täällä, hän on +varmaan pelastunut. + +-- Mitä tuo mies sanoo? kysyi hänen ylhäisyytensä kalveten. + +-- Hän kertoo uutisen, joka olisi varsin hyvä, jos se vain olisi tosi. + +-- Niin kyllä, sehän olisi erittäin hyvä uutinen, jos se vain olisi +tosi, sanoi nuori mies. -- Kovaksi onneksi se sentään ei voi olla tosi. + +-- Mutta katsokaa..., sanoi upseeri. + +Nyt näkyi akkunassa toisiakin raivostuneita olentoja, jotka kasvot +vihasta vääntyneinä huusivat: + +-- Pelastunut! Paennut! He ovat päästäneet hänet pakoon! + +Ja kadulla oleva kansa toisti kammottavin kirouksin: + +-- Pelastuneet, karanneet! Kiiruhtakaamme heidän jälkeensä, ajakaamme +heitä takaa! + +-- Teidän ylhäisyytenne, sanoi upseeri, -- näyttää siltä että herra +Kornelius de Witt täyttä totta on pelastunut. + +-- Kenties vankilasta, vastasi toinen, -- mutta ei kaupungista. Saatte +nähdä, van Deken, että tuo mies parka löytää lukittuna portin, jonka +luulee olevan auki. + +-- Onko siis annettu määräys kaupunginporttien sulkemisesta? + +-- Ei suinkaan, ken olisi antanut sellaisen määräyksen? + +-- Mihin seikkaan perustuu sitten lausumanne oletus? + +-- Onneton sattuma voi saada paljon aikaan, vastasi hänen ylhäisyytensä +välinpitämättömästi, -- ja suurimmatkin ihmiset ovat väliin joutuneet +sattuman uhreiksi. + +Upseeri tunsi nuo sanat kuullessaan kylmän väreet ruumiissaan, sillä +hän käsitti että tuho oli jossakin muodossa saavuttava vangin. + +Tänä hetkenä kansanjoukon karjunta kohosi ilmoille ukkosen jyrinän +kaltaisena, sillä nyt sille oli selvennyt että Kornelius de Witt ei +enää ollut vankilassa. + +Sillä välin olivat Kornelius ja Jan, ajettuaan ensin lammikon reunaa +pitkin, kääntyneet valtatielle, joka vei Tol-Hekille, ja he olivat +kehottaneet kuskia hillitsemään hevosiaan, ettei niiden nopea juoksu +herättäisi epäluuloja. + +Mutta saavuttuaan keskelle tietä ja nähdessään kaukaa portin sekä +tuntiessaan jättävänsä taakseen vankilan ja kuoleman, palatakseen +elämään ja vapauteen, kuski unohti kaiken varovaisuuden ja antoi +hevosten laukata täyttä vauhtia. + +Äkkiä hän pysähdytti ne. + +-- Mitä nyt? kysyi Jan, pistäen päänsä ulos vaununakkunasta. + +-- Voi, hyvät herrat..., sopersi kuski. + +Kauhu tukahdutti kunnon miehen äänen. + +-- Mitä on tapahtunut? tiedusteli Jan. + +-- Portti on lukittu. + +-- Kuinka, onko portti lukittu? Eihän ole tapana lukita portteja +keskellä päivää. + +-- Katsokaa itse! + +Jan de Witt kumartui ulos vaunuista ja näki että portti todella oli +lukittu. + +-- Aja edelleen, sanoi Jan, -- minulla on armahduskirje mukanani, +portinvartija avaa meille. + +Vaunut vierivät edelleen, mutta voi huomata kuskin menettäneen kaiken +uskalluksensa. + +Janin kumartuessa ulos vaunuista oli hänet nähnyt muuan oluenpanija, +joka oli jäänyt tovereistaan jäljelle ja nyt kiireesti sulki ovensa +rientääksensä toisten jälkeen Buitenhofille. + +Hän huudahti hämmästyksestä ja läksi juoksemaan kahden miehen jälkeen, +jotka myöskin juosten ensivät eteenpäin. + +Sadan askeleen päässä hän saavutti heidät ja sanoi heille jotakin. +Kaikki kolme pysähtyivät katsomaan eteneviä vaunuja, mutta olivat yhä +vielä epävarmoja siitä, ketä ne kuljettivat mukanaan. + +Sillä välin olivat vaunut saapuneet Tol-Hekille. + +-- Avatkaa! huusi kuski. + +-- Avatako pitäisi, sanoi portinvartija astuen asuntonsa kynnykselle, +-- vai avata, ja millä? + +-- Avaimella, tuhat tulimaista! huusi kuski. + +-- Niin kyllä, mutta entä kun ei ole avainta? + +-- Kuinka! Eikö teillä ole portin avainta? kysyi kuski. + +-- Ei. + +-- Minne sen sitten olette pannut? + +-- Se on minulta otettu pois. + +-- Ken sen on ottanut? + +-- Muuan, joka varmaankin tahtoi ettei kukaan pääsisi kaupungista pois. + +-- Ystäväni, lausui Jan de Witt pistäen päänsä ulos vaunujen akkunasta +ja pannen pelastuksen saavuttamiseksi kaikki alttiiksi, -- ystäväni, +avaa meille! Minä olen Jan de Witt ja olen viemässä veljeäni +Korneliusta maanpakoon. + +-- Oi herra de Witt, olen epätoivoissani, sanoi portinvartija +kiiruhtaen vaunujen luo, -- mutta vakuutan kunniasanallani että avain +on otettu minulta pois. + +-- Milloinka? + +-- Tänä aamuna. + +-- Kuka sen otti? + +-- Eräs kahdenkymmenen vaiheilla oleva kalpea ja laiha mies. + +-- Ja miksi annoitte sen hänelle? + +-- Hänellä oli mukanaan allekirjoituksilla ja sineteillä varustettu +määräys. + +-- Keneltä? + +-- Kaupungintalon herroilta. + +-- On ilmeistä, sanoi Kornelius tyynesti, -- että meillä on perikato +edessämme. + +-- Tiedätkö, onko kaikilla porteilla menetelty samoin? + +-- Sitä en tiedä. + +-- Lähtekäämme täältä, sanoi Jan kuskille. -- Jumala tahtoo että +ihminen tekee kaiken voitavansa henkensä pelastamiseksi. Aja toiselle +portille! + +Kuskin kääntäessä vaunut lausui Jan portinvartijalle: + +-- Kiitän sinua hyvästä tahdostasi, ystäväni. Halu auttaa on teon +arvoinen! Sinä olisit tahtonut pelastaa meidät, ja Jumalan silmissä se +on yhtä kuin jos se olisi sinulle onnistunutkin. + +-- Katsokaa, sanoi portinvartija, -- näettekö noita tuolla? + +-- Aja täyttä laukkaa tuon ryhmän ohi, huusi Jan kuskille, -- ja käännä +vasemmalla olevalle kadulle. Se on meille ainoa pelastumisen +mahdollisuus. + +Ryhmän, josta Jan puhui, olivat alkuaan muodostaneet nuo kolme ennen +mainitsemaamme henkilöä, mutta Janin keskustellessa portinvartijan +kanssa oli heihin liittynyt seitsemän tai kahdeksan henkilöä lisäksi. + +Uusilla tulokkailla oli ilmeisesti vihamielisiä aikeita vaunuja +kohtaan. + +Nähdessään hevosten lähenevän täyttä laukkaa, he asettuivat keskelle +tietä heilutellen käsivarsiaan keppi kädessä ja huutaen: -- Seis! seis! + +Kuski puolestaan kumartui heitä kohden ja lyödä sivallutti heitä +piiskallaan. + +Ajopelit ja ihmiset törmäsivät yhteen. + +Veljekset eivät vaunujen sisästä voineet nähdä mitään. Mutta he +tunsivat hevosten kavahtavan pystyyn ja sitten tuikean sysäyksen. +Vaunut pysähtyivät silmänräpäykseksi, mutta kulkivat sitten pyöreän ja +pehmeän esineen ylitse, joka tuntui olevan maahan suistunut +ihmisruumis, ja sadatusten sinkoillessa jatkui kulku edelleen. + +-- Pelkään että olemme saaneet onnettomuutta aikaan, sanoi Kornelius. + +-- Täyttä laukkaa, täyttä laukkaa eteenpäin! huusi Jan. + +Mutta käskystä huolimatta kuski äkkiä pysähdytti hevoset. + +-- Mitä nyt? kysyi Jan. + +-- Katsokaa! sanoi kuski, + +Jan katsoi ulos. + +Toisessa päässä katua, jota pitkin kulkua oli jatkaminen, näkyi +Buitenhofin edustalla ollut kansanjoukko, ja se lähestyi kiljuen ja +rajumyrskyn nopeudella. + +-- Pysäytä ja pelasta henkesi, sanoi Jan kuskille. -- Meidän on turhaa +jatkaa matkaamme, olemme hukassa. + +-- Tuolla, tuolla ne ovat! huusi puolisen tuhatta ääntä. + +-- Tuolla ovat petturit, murhaajat! vastasivat vaunuja vastaan +tuleville ne, jotka juoksivat niiden jälkeen, kantaen sylissään tuon +toverinsa kuollutta ruumista, joka oli koettanut pysähdyttää hevoset ja +joutunut niiden jalkoihin. + +Hänen ruumiinsa ylitse olivat veljekset tunteneet vaunujen kulkevan. + +Kuski pysähdytti, mutta huolimatta herransa hartaista pyynnöistä hän ei +tahtonut pelastautua. + +Hetkeä myöhemmin olivat vaunut suljetut niiden väliin, jotka tulivat +vastaan, ja niiden, jotka kiiruhtivat jälkeen. Kuin liikkuva saari +liukuivat ne eteenpäin ylinnä ihmisvirrassa. Mutta äkkiä saari +pysähtyi. Muuan johtajista oli nuijalla iskenyt toiseen hevosista, joka +nyt veti viimeisiä hengenvetojaan. + +Tänä hetkenä aukenivat erään akkunan luukut hiukan, ja siinä nähtiin +nuori, kalpea mies, jonka synkkä katse oli kiintynyt alkaneeseen +näytelmään. + +Hänen takanaan näkyi upseeri, melkein yhtä kalpeana kuin hänkin. + +-- Oi Jumalani, Jumalani, teidän ylhäisyytenne, mitä nyt seuraakaan? +mumisi upseeri. + +-- Varmasti jotain kammottavaa, vastasi toinen. + +-- Oi näettekö, he vetävät hallinnonjohtajan ulos vaunuista, he +pieksävät häntä, raatelevat häntä! + +-- Nuo ihmiset näyttävät todellakin olevan raivoisan vihan vallassa, +sanoi nuori mies entiseen välinpitämättömään tapaansa. + +-- Ja nyt he vetävät Korneliuksen vaunuista, -- Korneliuksen, joka jo +ennestään on ruhjottu ja kidutettu raajarikoksi. Oi katsokaa, katsokaa! + +-- Olet oikeassa, se on todellakin Kornelius. + +Upseeri päästi hiljaisen huudahduksen, kääntäen kasvonsa pois. + +Ennenkuin Kornelius de Witt oli ehtinyt vaununastuimelta alas, oli hän +saanut rautakangella iskun, joka halkaisi hänen päänsä. + +Hän kohottautui vielä pystyyn, mutta vaipui sitten maahan. + +Silloin ottivat murhaajat hänet kiinni jaloista ja laahasivat hänet +läpi ihmisjoukon, johon hän jätti jälkeensä verisen vaon, mikä +sulkeutui heti hänen jälkeensä, ilokiljunnan raikuessa. + +Nuori mies kävi yhä kalpeammaksi -- mitä tuskin olisi luullut +mahdolliseksi --, ja hänen silmäluomensa sulkeutuivat hetkiseksi. + +Upseeri huomasi tuon ensimäisen säälin ilmeen kylmäluontoisessa +toverissaan, ja pyrkien käyttämään hyväkseen hänen mielensä heltymistä +hän sanoi: + +-- Tulkaa, tulkaa, teidän ylhäisyytenne, he surmaavat varmasti myöskin +hallinnonjohtajan! + +Mutta nuori mies oli jo avannut silmänsä ja lausui: + +-- Tuo kansa on todella heltymätöntä. On vaarallista pettää sitä. + +-- Teidän ylhäisyytenne, sanoi upseeri, -- eikö olisi mahdollista +pelastaa tuo mies raukka, joka on ollut teidän ylhäisyytenne +kasvattaja? Jos on olemassa jokin keino, niin sanokaa se, vaikka se +maksaisikin henkeni... + +Vilhelm Oranialainen -- sillä esittämämme nuori mies oli hän -- rypisti +synkästi otsaansa, hillitsi silmiensä kiihkeän hehkun ja vastasi: + +-- Översti van Deken, tehkää hyvin ja menkää kaiken varalta komentamaan +joukkoni aseisiin. + +-- Mutta jätänkö sitten teidän ylhäisyytenne yksin, tänne murhamiesten +keskelle? + +-- Elkää huolehtiko minusta enempi kuin minä itse sitä teen, lausui +prinssi tuikeasti. -- Lähtekää! + +Upseeri läksi matkaan nopeudella, joka todisti vähemmin hänen +tottelevaisuudestaan, kuin ilostaan saada poistua näkemästä toisenkin +veljen kaameata murhaa. + +Hän oli tuskin sulkenut jälkeensä huoneen oven, kun Jan, joka +ponnistaen voimansa äärimmilleen oli saavuttanut portaat talossa, joka +sijaitsi melkein vastapäätä sitä, mihin hänen entinen oppilaansa oli +piiloutunut, horjahtaen joka suunnalta saamistaan iskuista, huudahti: + +-- Veljeni, missä on veljeni? + +Eräs julmureista heitti nyrkiniskulla hänen hattunsa maahan. + +Toinen näytti hänelle veriset kätensä. Hän tuli teurastamasta +Korneliusta eikä tahtonut hukata tilaisuutta päästä käsiksi toiseenkin +veljeen, sillaikaa kuin kuolleen ruumis kuljetettiin hirsipuuhun. + +Jan päästi sydäntäsärkevän valituksen, painaen käden silmilleen. + +-- Vai et tahdo katsoa, sanoi muuan kansalliskaartilainen. -- Hyvä, +minä kaivan silmät ulos päästäsi! + +Ja hän iski häntä keihäällä kasvoihin, niin että veri pulpahti virtana +esiin. + +-- Veljeni! huusi Jan, koettaen sokaisevasta veritulvasta huolimatta +katsoa kuinka Korneliuksen oli käynyt. + +-- Mene hänen luoksensa! huusi toinen murhaaja, laskien musketin kohden +hänen ohimoaan ja liikuttaen liipaisinta. + +Mutta ase ei lauennut. + +Silloin murhaaja käänsi sen, ja tarttuen molemmin käsin sen piippuun, +hän iski Jan de Wittiä sen perällä. + +Jan de Witt horjahti ja vaipui hänen jalkojensa juureen. Mutta +ponnistaen voimansa äärimmilleen hän kohottautui ja huusi vielä kerran: +-- Veljeni! -- äänellä, jossa ilmeni niin tuikea tuska, että näytelmää +katseleva nuori mies sulki akkunaluukun. + +Mutta paljon ei enää ollutkaan jäljellä nähtävää, sillä kolmas +murhamies laukaisi häntä vastaan pistoolinsa ja hänen aivonsa +tyrskähtivät esiin. + +Nyt vaipui Jan de Witt maahan ei enää noustaksensa. + +Nyt jokainen noista katalista kuoleman rohkaisemana halusi vielä ampua +tuota hengetöntä ruumista. Jokainen halusi iskeä häntä keihäällä, +miekalla tai puukolla, jokainen halusi vuodattaa pisaran verta lisää, +raastaa palan lisää pukimista. + +Kun molemmat veljekset sitten olivat tyystin murhatut, raadellut, +paljaiksi ryöstetyt, kansa laahasi heidät alastomina ja verta vuotavina +tilapäiselle hirsipuulle, mihin heidät ripustettiin jaloista. + +Sitten tulivat kaikkein katalimmat, ne, jotka eivät olleet +uskaltaneet iskeä elävään lihaan, ja paloittelivat ruumiit ja menivät +kaupittelemaan pitkin kaupunkia pieniä paloja Jan ja Kornelius de +Wittin ruumista, kymmenestä äyristä palan. + +Emme tiedä sanoa, näkikö nuori mies akkunaluukun raosta tuon +kammottavan näytelmän loppuun saakka, mutta samana hetkenä, jolloin +molemmat marttyyrit ripustettiin hirsipuuhun, hän kulki läpi +ihmisjoukon, joka oli liiaksi innostunut hauskasta tehtävästään +tarkatakseen häntä, ja hän saapui pian Tol-Hekille, joka yhä vielä oli +suljettuna. + +-- Kas, siinähän te tulette, herra, huusi portinvartija, -- tuotteko +minulle avaimeni takaisin? + +-- Kyllä, ystäväni, tässä se on, vastasi nuori mies. + +-- Oi mikä suuri onnettomuus, ettette tuonut sitä minulle vain +puoltakaan tuntia aikaisemmin, sanoi portinvartija huoaten. + +-- Miksikä niin? kysyi toinen. + +-- Että olisin voinut avata herroille de Witt. Kun portti oli suljettu, +täytyi heidän kääntyä takaisin ja he joutuivat vainoojiensa käsiin. + +-- Portti, portti! huusi muuan henkilö, joka näytti olevan kovasti +kiiruissaan. + +Prinssi käännähti ja tunsi överstin. + +-- Tekö se olette, översti, lausui hän. -- Ette siis vielä ole lähtenyt +Haagista. Te panette käskyni hitaasti täytäntöön. + +-- Herra, vastasi översti, -- tämä on kolmas portti, jolle saavun, +tavattuani jo kaksi muuta lukittuna. + +-- Vai niin! Tämä kunnon mies avaa meille kyllä tämän. Avaa, +ystäväni, sanoi prinssi portinvartijalle, joka oli hämmästyksestä +jähmettynyt, kuullessaan van Dekenin puhuttelevan nimityksellä »teidän +ylhäisyytenne» nuorta miestä, jonka kanssa hän itse oli keskustellut +niin tuttavallisesti. + +Korjatakseen erehdyksensä hän riensi nopeasti avaamaan Tol-Hekin, joka +naristen kääntyi saranoillaan. + +-- Suvaitseeko teidän ylhäisyytenne käyttää minun hevostani? kysyi +översti Vilhelmiltä. + +-- Kiitoksia, mutta täällä täytyy olla jossakin ratsu minua +odottamassa, vastasi Vilhelm. + +Ja hän otti taskustaan hopeapillin ja puhalsi tuohon koneeseen, jolla +tähän aikaan tavattiin kutsua palvelijoita, kimakkaan ja pitkään, ja +sen kutsusta saapui tallirenki ratsain, kuljettaen toista ratsua +ohjista. + +Vilhelm hypähti hevosen selkään jalustinta käyttämättä, ja painaen +molemmat kannukset hevosen kylkiin hän karahdutti Leideniin vievälle +tielle. + +Sen saavutettuaan hän kääntyi katsomaan taaksensa. + +Översti seurasi häntä hevosen pituuden päässä. + +Prinssi antoi hänelle merkin tulla hänen rinnallensa. + +-- Tiedättekö, kysyi hän pysähtymättä, -- että nuo konnat tappoivat Jan +de Wittin kuten Korneliuksenkin. + +-- Oi herra, vastasi översti surumielisesti, -- minusta olisi teidän +tähtenne parempi, jos nuo molemmat vielä olisivat elossa, jotka teidät +erottivat maaherran toimesta. + +-- Olisi todella parempi, jos se, mikä on tapahtunut, olisi +tapahtumatta. Mutta tehty on tehty, ja me emme ole siihen syypäät. +Kannustakaamme ratsujamme, översti, niin että saavumme Alpheniin ennen +tiedonantoa, jonka säädyt varmaankin lähettävät minulle leiriin. + +Översti kumarsi, päästi prinssin edellensä ja ratsasti eteenpäin +samalla etäisyydellä hänestä kuin äsken, ennenkuin prinssi oli häntä +puhutellut. + +-- Tahtoisinpa todellakin, mumisi Vilhelm Oranialainen ilkeästi, +rypistäen kulmansa ja pusertaen huulensa yhteen, -- tahtoisin nähdä, +miltä Ludvig Auringon kasvot näyttävät, hänen kuullessaan millä tavoin +kansa on kohdellut hänen ystäviään de Witt veljeksiä! Oi Aurinko, +Aurinko, et tunne Vilhelm Vaiteliasta, -- varo säteitäsi! + +Ja hän ensi eteenpäin oivalla ratsullaan, tuo nuori prinssi, suuren +kuninkaan verivihollinen, uusi maaherra, jonka aseman, edellisenä +päivänä vielä niin horjuvan, Haagin asukkaat olivat lujittaneet +uhraamalla Jan ja Kornelius de Wittin, ylväitä prinssejä hekin +mieleltään Jumalan ja jälkimaailman silmissä. + + + + +V. + +TULPAANINVILJELIJÄ JA HÄNEN NAAPURINSA. + + +Sillä välin kuin Haagin asukkaat silpoivat palasiksi Janin ja +Korneliuksen ruumiit, ja Vilhelm Oranialainen, hankittuaan itselleen +vakuutuksen että hänen molemmat vastustajansa olivat varmasti kuolleet, +ratsasti kohden Leideniä, seurassaan översti van Deken, jonka sääli +hänestä tuntui siinä määrin liioitellulta, ettei hän enää halunnut +osottaa hänelle samaa luottamusta kuin tähän saakka, kiiruhti +uskollinen palvelija Craeke, hyvällä ratsulla hänkin, puiden +reunustamia teitä eteenpäin, kunnes oli ehtinyt kaupungin ja sen +viereisten kylien ohi, aavistamattakaan mitä kammottavia asioita oli +tapahtunut hänen lähdettyään matkaan. + +Ehdittyään turvaan hän välttääkseen huomion herättämistä jätti +hevosensa erääseen talliin ja jatkoi rauhallisesti matkaansa laivoilla, +jotka pysähdellen tuon tuostakin laitureiden luona kuljettivat häntä +kohden Dordrechtia, valiten suorimman tien kiemurtelevalla virralla, +jonka laineet huuhtelivat pajujen, kaislikon ja ruohon ympäröimiä +viehkeitä saaria, missä syötöllä olevat lihavat karjalaumat hohtivat +päivänpaisteessa. + +Craeke tunsi jo kaukaa Dordrechtin, tuon hymyilevän kaupungin, joka +kohoaa tuulimyllyjen peittämän kukkulan juurella. Hän näki sen kauniit +valkoviiruiset punaiset rakennukset, joiden kivijalkoja vesi huuhtoeli +ja joiden virranpuoleisilla parvekkeilla hohteli kultakukkaisia +silkkimattoja, Intian ja Kiinan ihmetuotteita, ja niiden rinnalla +jättiläissiimat ahneitten ankeriasten pyydystämiseksi, joita pidätteli +asuntojen läheisyydessä keittiönakkunoista heitetyt ruuantähteet. + +Laivankannelta voi Craeke erottaa pyörivien myllynsiipien keskellä +mäenrinteellä punavalkoisen talon, joka oli hänen matkansa päämäärä. +Sen kattoharjaa varjostivat poppelien kellertävät latvat, ja +jättiläisjalavat muodostivat sille tumman taustan. Se sijaitsi siten, +että auringonsäteet lankesivat siihen kuin suppiloon, kuivattaen ja +lämmittäen viimeisenkin usmapilven, joka suojaavasta vehreydestä +huolimatta aamuin ja illoin kohosi sinne virralta. + +Astuttuaan maihin keskellä kaupungin tavallista touhua, Craeke läksi +heti kulkemaan kohden mainittua taloa, jota meidän nyt on lukijalle +tarkemmin kuvaaminen. + +Tuossa valkoisessa, sirossa, hohtoisessa talossa, jossa vieraan +silmältä salatut paikat olivat vielä puhtaammaksi pestyt, vielä +huolellisemmin kiillotetut kuin näkyvissä olevat, tuossa talossa asui +kuolevainen, joka oli onnellinen. + +Tämä onnellinen kuolevainen, tämä _rara avis_, harvinainen lintu, +kuten Juvenalis sanoo, oli tohtori van Baerle, Kornelius de Wittin +kummipoika. Hän oli lapsuudestaan saakka asunut tuossa samassa talossa, +sillä siinä olivat syntyneet sekä hänen isänsä että isoisänsä, jotka +kuuluivat vanhaan arvossapidettyyn kauppiassukuun ylväässä Dordrechtin +kaupungissa. + +Tohtori van Baerlen isä oli käymällä kauppaa Intian kanssa ansainnut +kolme- tai neljäsataatuhatta floriinia, jotka hänen poikansa hyvien ja +rakastettujen vanhempiensa kuollessa vuonna 1668 oli saanut melkein +uusina, vaikka toiset niistä olivat lyödyt vuonna 1640, toiset vuonna +1610, mikä seikka todisti että toiset niistä olivat kuuluneet isä von +Baerlelle, toiset isoisä van Baerlelle. Nämä neljäsataatuhatta +floriinia olivat -- kiiruhtakaamme se sanomaan -- vain Kornelius van +Baerlen, kertomuksemme sankarin, käteiset rahat, sillä näiden lisäksi +tuottivat hänen maatilansa vuosittain kymmenentuhatta floriinia. + +Kun Korneliuksen isä lähestyi kuolemaa, kolme kuukautta vaimonsa +jälkeen, joka näytti eronneen elämästä ennen häntä tehdäkseen kuolon +polun hänelle helpoksi vaeltaa, kuten oli tehnyt elämänkin polun, +lausui hän pojalleen syleillen häntä viimeisen kerran: + +-- Juo, syö ja kuluta rahaa, jos tahdot todella elää, sillä ei sitä käy +elämäksi sanominen, kun istuu kaiket päivät puu- tai nahkatuolilla +laboratoriossa taikka makasiinissa. Kerran tulee sinunkin vuorosi +kuolla, ja jos sinulla ei ole poikaa, sammuu nimemme, ja hämmästyneet +floriinini huomaavat olevansa tuntemattoman isännän hallussa, -- nuo +uudet floriinit, joita ei kukaan muu ole pidellyt kädessään kuin isäni +ja minä sekä se, joka on ne lyönyt. Varo ennen kaikkea noudattamasta +kummisi Kornelius de Wittin esimerkkiä, sillä hän on antautunut +valtiotaidon palvelukseen, ja se on epäkiitollisinta mitä olla voi ja +vie onnettomuuteen. + +Sitten oli hän kuollut, tuo kunnon herra van Baerle, jättäen poikansa +lohdutonna jälkeensä, sillä Kornelius välitti hyvin vähän floriineista +ja hyvin paljon isästään. + +Kornelius jäi siis yksin tuohon isoon taloon. + +Turhaan tarjoeli hänen kumminsa Kornelius hänelle toimia yhteiskunnan +palveluksessa, turhaan koetti hän herättää hänessä kunnianhimoa, kun +Kornelius hänelle mieliksi oli mennyt Ruyterin palvelukseen »Seitsemän +maakuntaa» nimiseen sotalaivaan, joka johti sadankolmenkymmenenyhdeksän +aluksen suuruista laivastoa, minkä avulla kuuluisa amiraali pyrki yksin +vaikuttamaan liittoutuneiden Ranskan ja Englannin kohtaloon. +Sivuutettuaan luotsi Léger'n ohjaamana musketin kantovälin etäisyydessä +»Prinssi» nimisen sotalaivan, jossa Englannin kuninkaan veli, Yorkin +herttua, oli, ja nähtyään suojelijansa Ruyterin valloittavan mainitun +laivan niin äkillisellä ja taitavalla hyökkäyksellä että Yorkin herttua +töin tuskin ehti siitä paeta laivaan »Pyhä Mikael», joka pian +hollantilaisten kanuunain ruhjomana vetäytyi syrjään, -- nähtyään +toisen laivan neljänsadan laivamiehen kera liekkien vallassa uppoavan +laineisiin, -- huomattuaan ettei tuo taistelu, jossa kaksikymmentä +laivaa oli tuhottu, kolmetuhatta soturia surmattu, viisituhatta +haavoitettu, ollut mitään ratkaissut, kun kumpikin taistelevista katsoi +voittaneensa, joten ainoa tulos oli se, että ottelujen luetteloon +voitiin entisten lisäksi merkitä nimi Southwold-Bay, -- laskettuaan +kuinka paljon aikaa menee hukkaan korvien ja silmien tukkimiseen, kun +pyrkii ajattelemaan toisten pommittaessa toisiaan kanuunankuulilla. +Kornelius lausui hyvästit Ruyterille, Puttenin rautavoudille ja +sotamaineelle, syleili hartaan kunnioituksen vallassa hallinnonjohtajan +polvia ja palasi kahdeksankolmatta vuoden vanhana taloonsa +Dordrechtiin, nauttimaan levosta ja verrattomasta terveydestään sekä +neljänsadantuhannen floriinin pääomastaan ja kymmenentuhannen floriinin +vuosituloistaan, -- joskin vakuutettuna siitä, että jokainen ihminen on +saanut taivaalta aivan liiaksi antimia, voidakseen olla onnellinen, ja +kylläksi, voidakseen olla onneton. + +Ollaksensa siis onnellinen omaan tapaansa, Kornelius ryhtyi tutkimaan +kasveja ja hyönteisiä, poimi ja luokitteli saarten koko kasvikunnan, +pyydysti kaikki maakunnan hyönteiset ja kirjoitti niistä selostuksen, +jonka kuvitti omin käsin, ja tietämättä nyt enää mihin käyttäisi +aikaansa ja liiatenkin rahaansa, joka lisääntyi pelottavassa määrässä, +hän lopuksi valitsi maansa ja aikakautensa harrasteluista erään, joka +oli kaikkein hienoimpia ja kaikkein runsaskuluisimpia. + +Hän omisti harrastuksensa tulpaaneille. + +Kuten tunnettua, flaamilaiset ja portugalilaiset tähän aikaan, kilvan +kehittäen tuota kasvinviljelyksen haaraa, olivat lopuksi tehneet pyhän +olennon tuosta Itämaiden kukkasesta, kohottaen sen arvoon sellaiseen, +jommoista ei mikään luonnontutkija olisi uskaltanut vaatia +ihmissukukunnalle, pelosta että herättäisi Jumalan kateuden ja vihan. + +Pian ei Dordrechtista Monsiin saakka puhuttu muusta kuin herra van +Baerlen tulpaaneista, ja hänen kasvitaulujaan, kellareitaan, +kuivatushuoneitaan käytiin katselemassa kuten muinoin kuuluisat +roomalaiset matkailijat kävivät katsomassa Aleksandrian kokoelmia ja +kirjastoja. + +Aluksi van Baerle käytti vuotuiset tulonsa saadaksensa kokoelmansa +kuntoon, sitten hän uhrasi uudet floriininsa sen täydentämiseksi. +Hukkaan eivät hänen ponnistuksensa suinkaan menneet: hän sai +kasvatetuksi viisi eri lajia, joista nimitti yhden äitinsä mukaan, +toisen isänsä ja kolmannen kumminsa Korneliuksen mukaan. Toisten nimiä +emme muista, mutta asianharrastajat voivat varmaankin löytää ne +senaikuisista luetteloista. + +Alussa vuotta 1672 tuli Kornelius de Witt Dordrechtiin, aikoen viettää +kolmisen kuukautta perheensä vanhassa sukukartanossa, sillä kuten jo on +mainittu, oli Kornelius syntynyt Dordrechtissa ja de Wittin suku +polveutui sieltä. + +Näihin aikoihin alkoi Kornelius de Witt, kuten Vilhelm Oranialainen +sanoo, nauttia mitä täydellisintä epäsuosiota kansansa puolelta. Hänen +synnyinkaupunkinsa Dordrechtin kunnon asukkaat eivät sentään vielä +pitäneet häntä hirsipuuhun kuuluvana konnana, ja joskaan hänen ylen +jyrkät tasavaltalaismielipiteensä eivät heitä liioin miellyttäneet, +olivat he kumminkin ylpeät hänen merkityksestään ja avuistaan ja +halusivat valmistaa hänelle juhlallisen vastaanoton hänen tullessaan +kaupunkiin. + +Kiitettyään heitä Kornelius meni katsomaan sukukartanoaan ja määräsi +mitä siellä oli laadittava kuntoon siksi kuin hänen puolisonsa saapuisi +sinne lapsineen. + +Sitten läksi hän tervehtimään kummipoikaansa, joka luultavasti oli +ainoa Dordrechtin asukkaista, joka ei tiennyt että Kornelius de Witt +oli saapunut synnyinkaupunkiinsa. + +Samassa määrin kuin Kornelius de Witt valtiollisella toiminnallaan oli +kylvänyt vihaa, samassa määrin oli Kornelius van Baerle saavuttanut +suosiota pysyttelemällä erillään valtiollisista asioista, omistaen +kaiken harrastuksensa tulpaaneille. + +Palvelijoittensa ja työväkensä suosiossa oli van Baerle myöskin, eikä +hän voinut edes olettaakaan että maailmassa olisi ihmisiä, jotka soivat +pahaa toisille ihmisille. + +Ja kumminkin oli Kornelius van Baerlellä -- tunnustakaamme se +ihmiskunnan häpeäksi -- tietämättään vihollinen, julmempi, kiihkeämpi, +heltymättömämpi kuin tähän saakka ainoakaan noista vihamielisistä +oranialaisista, jotka uhkasivat ihailtavaa veljesliittoa, joka +tahratonna elämässä jatkui haudan toisella puolen. + +Kornelius oli tulpaanien viljelykseen uhrannut vuotuiset tulonsa ja +isänsä floriinit. Dordrechtissa asui rinnakkain hänen kanssaan muuan +Isak Boxtel niminen porvari, joka siitä saakka kuin oli pystynyt +itsenäiseen toimintaan oli harrastanut tuota samaa asiaa, ja jonka +saattoi haltioihinsa jo pelkkä »_tulban'in_» mainitseminen, -- +mikä sana tulpaanin oppineimman tuntijan mukaan kuuluu olevan tämän +luomisen mestariteoksen aikaisin, singhaleesien kielessä käytetty +nimitys. + +Boxtel ei ollut rikas kuten van Baerle. Oli siis ollut tarpeen paljon +huolta ja kärsivällisyyttä, ennenkuin hän talossaan Dordrechtissa oli +saanut laadituksi viljelemiseen soveltuvan puutarhan. Hän oli +muokkaillut maata sääntöjen mukaisesti ja toimittanut lavoillensa juuri +niin paljon aurinkoa ja varjoa, kuin puutarhurien lakikirja sääsi. + +Isak tiesi sanoa kasvilavojensa lämpömäärän asteen +kahdeskymmenesosissa. Hän tunsi tuulen voiman ja vaimensi sen +keinotekoisesti kukkain varsille suotuisaksi. Hänen puutarhansa +tuotteet alkoivat voittaa suosiota. Ne olivat kauniita, jopa +harvinaisiakin. Monet tulpaaninviljelyksen harrastajat olivat käyneet +katsomassa hänen tulpaanitarhaansa. Hän oli myöskin lähettänyt Linnén +ja Tournefortin maailmaan uuden tulokkaan, jolle oli antanut nimen +itsensä mukaan. Se oli raivannut itselleen tien Ranskaan, Espanjaan ja +Portugaliin saakka, ja kuningas don Alfonso VI, joka Lissabonista +karkotettuna oli asettunut Terceiran saareen, missä huvitteli, ei tosin +kuten Suuri Condé neilikkoja kastelemalla, vaan viljelemällä +tulpaaneja, oli lausunut: »Ei käy moittiminen!» nähdessään mainitun +tulpaanilajin. + +Kun nyt harjoitetut tutkimukset äkkiä olivat saaneet Kornelius van +Baerlen rupeamaan tulpaaninviljelijäksi, muovaeli hän dordrechtiläistä +taloansa, joka, kuten mainittu, oli Boxtelin talon vieressä, +rakennuttaen osan siitä kerrosta korkeammaksi. Mutta tämä lisäke +saattoi Boxtelin talon menettämään noin puoli astetta lämpöä, tuottaen +sijaan puoli astetta kylmää, jota paitsi se katkaisi tuulivirran ja +pani sekaisin kaikki Boxtelin laskelmat. + +Aluksi luuli Boxtel todella, ettei muuta haittaa ollut kysymyksessä. +Hän piti van Baerleä maalarina, narrina, joka pyrkii kankaalle +muodostelemaan irvikuvia luonnon ihmeistä. Maalari rakennutti +atelieerinsä kerrosta korkeammaksi saadaksensa suotuisamman +valaistuksen, -- siihen oli hänellä kieltämättä oikeus. Herra van +Baerle oli maalaaja, kuten hän itse tulpaaninviljelijä. Hän tarvitsi +aurinkoa taulujansa varten, hän anasti sitä puoli astetta herra +Boxtelin tulpaaneilta. + +Van Baerlellä oli laki puolellaan. Sillä hyvä. + +Itse asiassa oli Boxtel tehnytkin havainnon että liika päivänpaiste on +haitaksi tulpaaneille ja että lempeä aamu- ja ilta-aurinko on tälle +kasville suotuisampi ja suo sille kauniimmat värit kuin polttava +puolipäivän aurinko. + +Hän oli siis melkein kiitollinen van Baerlelle, joka oli ilmaiseksi +rakentanut hänelle päivänvarjostimen. + +Kenties tämä ei ollut täysin totta, ja ehkäpä Boxtel, pyrkiessään +arvostelemaan naapurinsa toimia tähän tapaan, ei ollut aivan +avomielinen omaa itseään kohtaan. Mutta kovain iskujen kohdatessa +löytävät suuret henget odottamatonta lohtua filosofiasta. + +Mutta mitä sanoikaan Boxtel parka, nähdessään uuden rakenteen +akkunoihin ilmestyvän sipuleja, tulpaanilavoja, tulpaaniruukkuja, +kaikkea mikä kuuluu tulpaaninviljelemishulluuteen! + +Siinä oli nimilistapaketteja, oli laatikoita ja säilytyskaappeja +ristikkoakkunoineen, joista ilma pääsi kulkemaan, mutta eivät hiiret +eikä rotat, nuo innokkaat luonnontutkijat, jotka mielihyvällä +kohdistavat harrastuksensa parinsadantuhannen frangin sipuleihin. + +Boxtel tosin tyrmistyi nähdessään kaikki nuo esineet, mutta hän ei +sittenkään vielä täysin oivaltanut onnettomuutensa suuruutta. +Tiedettiin van Baerlen pitävän kaikesta kauniista. Hän tutki luontoa +perinpohjaisesti taulujensa varalta, saavuttaakseen saman +täydellisyyden kuin opettajansa Gerard Dow tai ystävänsä Mieris. Olihan +mahdollista että hän aikoi maalata tulpaaninviljelijän asunnon ja sitä +varten oli koonnut uuteen atelieeriinsä kaikki sen esittämiseen +kuuluvat tarvekalut. + +Mutta vaikka tuo pettävä ajatus rauhoittikin Boxteliä, ei hän +kumminkaan voinut vastustaa kiihkeää uteliaisuuttaan. Illan tultua hän +asetti tikapuut talonsa viereistä seinää vastaan, ja hän näki nyt että +suuri maa-ala, jossa äskettäin vielä oli kasvanut sekaisin erilaisia +kasveja, oli muokattu, jaettu lavoihin ja sekoitettu rantamudalla, +muodostaen siten tulpaaneille suotuisimman maanlaadun. Nurmireunukset +ympäröivät lavoja, ettei maa pääsisi vieremään, ja niitä lämmitti sekä +aamu- että ilta-aurinko, ja puolipäivän paahteen lieventämiseksi oli +rakennettu varjostin. Vettä oli runsaasti saatavissa, ja puutarha +sijaitsi etelälounaaseen päin. Siinä oli tarjona kaikki sekä +onnistumisen että edistymisen mahdollisuudet! Ei epäilemistäkään, van +Baerlestä oli tullut tulpaaninviljelijä! + +Boxtel oli heti selvillä siitä, mitä tuo oppinut mies, jolla oli +neljänsadantuhannen floriinin pääoma ja kymmenentuhannen floriinin +vuotuiset tulot käytettävinään, saisi aikaan omistaessaan henkiset ja +aineelliset apuneuvonsa tulpaaninviljelykselle. Epämääräisessä mutta +läheisessä tulevaisuudessa oli hän saavuttava mitä suurinta menestystä, +ja tuo menestys herätti jo etukäteen Boxtelin mielessä niin kiihkeätä +tuskaa, että hänen kätensä herposivat, hänen polvensa horjahtivat ja +hän suistui tikapuilta alas maahan. + +Siis ei van Baerle ollut anastanut häneltä tuota puolta astetta +päivänpaistetta maalattavia, vaan todellisia tulpaaneja varten. Siis +saisivat van Baerlen tulpaanit nauttia mitä suotuisimmista +lämpösuhteista, ja lisäksi oli hänellä sipuleilleen varattuna verraton +säilytyshuone, -- avara, valoisa ja ilmava, -- jota vastoin Boxtelin +oli täytynyt tähän tarkoitukseen uhrata makuuhuoneensa ja tyytyä itse +nukkumaan vintillä, ettei hengityksellään myrkyttäisi rakkaita +kasvattejansa. + +Niin oli siis Boxtelilla nyt aivan oman talonsa vieressä, muurinsa +takana kilpailija, -- ja kenties voittoisa kilpailija --, ei mikään +vähäpätöinen, tuntematon puutarhuri, vaan Kornelius de Wittin +kummipoika, siis suorastaan kuuluisa henkilö! + +Kuten nähdään, ei Boxtel ollut niin älykäs kuin Poros, joka Aleksanteri +Suuren voittamana lohduttautui juuri voittajansa kuuluisuudella. + +Miten kävisikään, jos van Baerle kasvattaisi uuden tulpaanilajin ja +antaisi sille nimen Kornelius de Wittin mukaan ja sitten toisen, jonka +ristisi Jan de Wittin kaimattareksi. Ei sitä kestäisi raivoon +tukehtumatta! + +Täten Boxtel, katse kateuden teroittamana, ennusteli itselleen asioita, +joiden tapahtuman piti. + +Noiden havaintojen jälkeinen yö oli hänelle perin tuskallinen. + + + + +VI. + +TULPAANINVILJELIJÄN VIHA. + + +Nyt ei siis Boxtelia enää vaivannut pelkkä epäluulo, vaan suorastaan +pelko. Sen tarmon ja mielenylevyyden, minkä lempituuman palveleminen +muutoin suo, riisti Boxtelilta kiduttava harmi naapurin takia. + +Kuten oli odotettavissa, onnistui van Baerlen, omistettuaan runsaat +luonnonlahjansa uudelle tehtävälleen, kasvattaa mitä ihanimpia +tulpaaneja. + +Paremmin kuin kenenkään Haarlemissa tai Leidenissä, joissa kaupungeissa +sentään on tarjona sopivin maanlaatu ja suotuisin ilmasto, onnistui +Korneliuksen muunnella tulpaanien värejä, muotoja ja lajeja. + +Hän oli tuon älykkään ja harrasmielisen suunnan edustajia, jonka +lempilauseena jo seitsemännellä vuosisadalla oli ollut: »Ken halveksii +kukkia, loukkaa Jumalaa!» -- mistä lauselmasta eräs opetuslapsi vuonna +1653 edelleen kehitti seuraavat tulpaaninviljelijäin kannattamat +johtopäätökset: + +»Mitä kauniimpi kukka on, sen enemmän loukkaa Jumalaa sitä +halveksiessaan.» + +»Tulpaani on kaunein kaikista kukista. Ken tulpaania halveksii, se +loukkaa Jumalaa äärettömästi.» + +Näiden lauselmien avulla olisivat siis nuo neljä- tai viisituhatta +tulpaaninviljelijää, jotka elelivät Hollannissa, Ranskassa ja +Portugalissa, -- Ceylonia, Intiaa ja Kiinaa mainitsemattakaan --, +pahalla tahdolla voineet julistaa pannaan kaiken maailman ja +sadatmiljoonat tulpaanista välittämättömät ihmiset harhaoppisina ja +epäuskoisina kuolemaan tuomituiksi. + +Jos siitä olisi ollut kysymys, olisi Boxtelkin, vaikka oli van Baerlen +verivihollinen, empimättä häntä kannattanut. + +Van Baerle saavutti siis paljon menestystä ja tuli kuuluisaksi, jota +vastoin Boxtelin nimi katosi ainaiseksi Hollannin huomattavimpien +tulpaaninviljelijäin luettelosta, ja Dordrechtin tulpaaninviljelyksen +edustajaksi tuli Kornelius van Baerle, tuo vaatimaton ja leppeä +oppinut. + +Täten voi ymppäys väliin saada vaatimattomasta varresta mitä ihanimmat +oksat ylenemään, ja orjantappurapensaan nelilehtinen väritön teriö voi +kehittyä tuoksuavaksi jättiläisruusuksi. Niinpä johtaa myöskin moni +kuninkaallinen suku syntyperänsä halonhakkaajan hökkelistä tai +kalastajan mökki pahaisesta. + +Van Baerle, jonka mielessä liikkui vain kylväminen, istuttaminen, sadon +korjaaminen, ei Euroopan tulpaaninviljelijöiden ihailemana +aavistanutkaan että hänellä oli rinnallaan onneton, jonka hän oli +karkottanut häneltä anastamaltaan valtaistuimelta. Hän jatkoi +kokeilujaan rientäen voitosta voittoon, ja kahden vuoden jälkeen peitti +hänen kasvilavojaan niin lukuisat ihmetuotteet, ettei kukaan paitsi +Jumala ole luonut sellaista runsautta, -- Shakespearea ja Rubensia +kenties lukuunottamatta. + +Niinpä tarvitsi nyt vain, jos tahtoi saada kuvan kadotetusta, jonka +Dante oli unohtanut esittämättä, luoda katseen Boxteliin. Sillä välin +kuin van Baerle kitki, lannoitti, kasteli sarkojansa, kun hän +polvistuneena niiden ruohoreunustalle tutki kukkivain tulpaanien joka +suonta, punniten mitä muunnoksia, mitä väriyhdistelmiä hänen olisi +pyrkiminen kehittämään, Boxtel piiloutuneena muurin viereen +istuttamansa viikunapuun taakse, jota käytti varjostimena, seurasi +tuijottavin silmin ja suu vaahdossa jokaista hänen askeltaan, jokaista +liikettään, ja luullessaan hänen olevan iloinen, huomatessaan hymyilyn +hänen huulillaan, onnen välkkeen hänen silmissään, hän puhkesi +sellaisiin kirouksiin, raivokkaisiin uhkauksiin, että on käsittämätöntä +kuinka kukat turmeltumatta ja kuihtumatta voivat kestää hänen +kateutensa ja vihansa puuskat. + +Kun tauti on syöpynyt sydämeen, edistyy se nopeasti, ja pian ei Boxtel +enää tyytynyt näkemään ainoastaan van Baerleä. Hänen täytyi saada nähdä +myöskin hänen kukkansa, sillä ollen todellinen taiteilija hän himoitsi +nähdä kilpailijansa mestariteoksen. + +Hän osti kaukoputken, jonka avulla voi yhtä hyvin kuin omistaja itse +seurata kukan jokaista kehitysastetta, siitä hetkestä saakka, jolloin +se ensimäisenä vuonna kohottaa maasta esiin vaalean taimensa, aina +siihen saakka, jolloin se viisivuotiskauden päätettyään kehittää ylvään +ja siron kukkavarren, josta sen väri jo häämöttää esiin ja josta +kukkalehdet kehittyvät, saattaen ilmi koko sen salatun ihanuuden. + +Oi! Kuinka usein olikaan tuo onneton kadehtija tikapuilleen kiivenneenä +nähnyt van Baerlen lavoilla tulpaaneja, joiden ihanuus hänet häikäisi, +joiden täydellisyys hänet tukehdutti. + +Ihailun jälkeen, jota ei voinut vastustaa, hän tunsi kiihkeää kateutta, +ja se tauti täyttää rinnan runtelevilla käärmeillä ja tuottaa tulista +tuskaa. + +Kuinka usein olikaan Boxtel tuskiensa vallassa, joita ei käy sanoin +kuvaaminen, tuntenut halua hypätä yön pimeydessä alas puutarhaan, +tuhota taimet, purra sipulit palasiksi ja käydä omistajan kimppuun, jos +hän uskaltaisi puolustaa tulpaanejansa. + +Mutta tulpaanin tappaminen on todellisen tulpaaninviljelijän silmissä +kammottava rikos. Sen rinnalla menee ihmisen murhaaminen vielä mukiin. + +Mutta van Baerlen edistyessä päivä päivältä taidossaan, jossa häntä +näytti ohjaavan syntyperäinen vaisto, joutui Boxtel lopuksi niin +mielettömän raivon valtaan, että jo mietti heittämällä kiviä ja keppejä +tuhota naapurinsa tulpaanilavat. + +Vaan ottaessaan huomioon että van Baerle ilkityön havaittuaan tekisi +siitä ilmoituksen, että silloin todettaisiin että katu oli kaukana ja +että kiviä ja keppejä ei putoa taivaasta seitsemännellätoista +vuosisadalla kuten amalekiläisten aikoina, ja että rikoksentekijä niin +muodoin joutuisi kiinni, vaikka olisikin toiminut yön pimeydessä, ja +että häntä paitsi lain rangaistus myös kohtaisi koko Euroopan +tulpaaninviljelijäin halveksuminen, päätti Boxtel turvautua petokseen +ja valita keinon, joka ei saattaisi häntä ilmi. + +Hän haki sitä kauan, mutta lopuksi hän sen sentään löysi. + +Eräänä iltana hän sitoi kaksi kissaa kymmenen jalan pituisella +käärelangalla toisesta takakäpälästä toisiinsa ja heitti ne muurin +ylitse keskelle päälavaa, tuota ruhtinaallista, kuninkaallista lavaa, +jossa yleni sekä Kornelius de Wittin kaimatar että maidonvalkoinen ja +purppuranpunainen brabanttilainen tulpaani ja lukuisa joukko muita, -- +liinankarvaisia ja punaisia, ihonvärisiä, vaaleapilkkuisia ja tummia. + +Pudottuaan muurilta alas, kauhistuneet eläimet kiisivät eri suuntiin +pitkin lavaa, kunnes yhdistävä lanka ne pidätti. Huomattuaan etteivät +voineet paeta kauemmaksi, ne juoksivat sinne tänne kauheasti naukuen ja +niittäen langallaan poikki kukat, joiden keskellä mellastelivat. + +Neljännestunnin kestäneen kiihkeän ottelun jälkeen niiden vihdoinkin +onnistui saada lanka poikki ja ne katosivat tiehensä. + +Viikunapuunsa takaa ei Boxtel yön pimeydessä nähnyt mitään, mutta +kissojen raivokkaat huudot saattoivat hänet aavistamaan kaikki, ja ilo +täytti nyt hänen sydämensä, missä katkeruus oli vallinnut. + +Boxtel oli niin innokas näkemään ilkityönsä tulokset, että jäi +paikoilleen aamuun saakka, tarkastaakseen omin silmin, mihin tilaan +kissojen ottelu oli saattanut naapurin kukkasarat. + +Aamusumu jähmetytti hänen jäsenensä, mutta hän ei tuntenut kylmää, -- +koston toivo lämmitti hänen mieltänsä. + +Kilpailijan suru oli suova hänelle hyvityksen kärsityistä tuskista. + +Auringon noustessa aukeni valkoisen talon ovi. Van Baerle tuli sieltä +esiin ja lähestyi sarkojansa, hymyilevänä kuten ainakin se, joka on +viettänyt yönsä vuoteessa ja nähnyt siinä kauniita unia. + +Äkkiä hän huomasi vakoja tuossa maa-alassa, joka edellisenä päivänä oli +ollut peiliä tasaisempi. Hän huomasi että tulpaanein säännölliset rivit +olivat joutuneet epäjärjestykseen, kuten keihäät taistelussa, kun pommi +on pudonnut niiden keskelle. + +Kalveten hän riensi niiden luo. + +Boxtel vapisi ilosta. Viisitoista tai kaksikymmentä tulpaania oli siinä +haavoitettuna, toiset nuokuksissa, toiset aivan poikki ja jo +kuihtuneina. Haavoista vuosi nestettä, kallisarvoista nestettä, jonka +van Baerle olisi ollut valmis ostamaan takaisin omalla verellään. + +Mutta mikä ihme! Oi van Baerlen iloa! Oi Boxtelin sanomatonta +mielenkarvautta! Ei ainoakaan niistä neljästä tulpaanista, joita +murhayritys etupäässä oli tarkoittanut, ollut vahingoittunut. Ylväinä +kohottivat ne päänsä ilmoille tovereittensa ruumiiden keskeltä. Siinä +oli van Baerlelle kylläksi lohtua, se saattoi vihollisen halkeamaan +harmista ja epätoivoissaan repimään tukkaansa. Tuo kammottava rikos, +jonka hän nyt näki omin silmin, oli ollut hyödytön! + +Van Baerle pahoitteli onnettomuutta, joka oli häntä kohdannut, vaan +jonka Jumala armossaan sentään oli lieventänyt pienemmäksi kuin se +olisi voinut olla, -- mutta sen syytä hän ei voinut arvata. Hän tutki +kumminkin asiaa ja sai tietää että koko yön oli kuulunut kauheata +naukumista. Sitä paitsi näki hän taistelukentällä kissain kynsien +jättämät jäljet ja karvatukkoja, joille puolueettomat kastehelmet +olivat laskeutuneet kimmeltämään, kuten niiden vieressä olevain +taittuneiden kukkien lehdille. Estääkseen onnettomuutta uudistumasta, +määräsi van Baerle että eräs puutarhapoika vastedes nukkuisi öisin +puutarhassa katoksen suojassa lähellä lavoja. + +Boxtel kuuli tuon määräyksen. Hän näki kuinka katos pystytettiin +samana päivänä, ja onnellisena siitä etteivät epäluulot olleet +kohdistuneet häneen, mutta harmistuneempana kuin koskaan onnelliselle +kukkainviljelijälle, hän jäi odottamaan uutta kostontilaisuutta. + +Näihin aikoihin Haarlemin tulpaaninviljelijäin yhdistys määräsi +palkinnon maksettavaksi sille, jonka onnistuisi kehittää suuri täysin +musta tulpaani, -- mitä tehtävää tosin pidettiin mahdottomana +suorittaa, kun ei tunnettu mitään sen tapaistakaan lajia luonnontilassa +kasvavana. + +Näin ollen ihmiset tuumiskelivat että olisi yhtä hyvin voitu määrätä +kahden miljoonan floriinin palkinto, kuin sadantuhannen, kun kerran +mahdoton asia oli kysymyksessä. + +Mutta siitä huolimatta tulpaaninviljelijät joutuivat kiihkeään +jännitykseen. + +Muutamat asianharrastajat ryhtyivät toimeen, mutta pitäen päämääränsä +saavuttamista mahdottomana. Mutta niin voimakas on kasvinviljelijäin +mielikuvitus, että he yrityksen toivottomuudesta huolimatta eivät enää +ajatelleet mitään muuta kuin tuota suurta mustaa tulpaania, joka oli +tarumainen kuin Horatiuksen musta joutsen tai ranskalaisten satujen +valkoinen rastas. + +Van Baerle kuului niihin, jotka ryhtyivät tuota aatetta toteuttamaan, +Boxtel niihin, jotka olisivat halunneet voittaa luvatun palkinnon. + +Heti kun van Baerlen älykkäissä ja kekseliäissä aivoissa oli herännyt +tuuma ryhtyä tuohon yritykseen, oli hän alkanut kylvämiset ja kokeilut, +kehittääkseen viljelemänsä tulpaanit punaisesta ruskeaan, ruskeasta +tummanruskeaan. + +Seuraavana vuonna oli hän jo kasvattanut erään mustahkon lajin, ja +Boxtel näki nuo kukkaset hänen saroillaan, -- itse ei hän ollut ehtinyt +vaaleanruskeata pitemmälle. + +Kenties olisi tärkeätä esittää lukijalle nuo oivat teoriat, jotka +osottavat että tulpaani saa värinsä alkuaineilta. Kenties luettaisiin +meille ansioksi, jos tässä todistaisimme, ettei mikään ole mahdotonta +kasvinviljelijälle, joka taidolla ja kärsivällisyydellä käyttää +hyväkseen auringon tulta, veden puhtautta, maan mehua ja ilman +hengähdyksiä. Mutta tämän esityksen aineena ei ole tulpaani yleensä, +vaan muuan erityinen tulpaani, ja me pysyttelemme tässä asiassa, niin +houkuttelevaa kuin olisikin käsitellä tuota toistakin. + +Boxtel, joka taasen kerran oli saanut havaita vihollisensa +etevämmyyden, menetti täydelleen halun viljellä kukkia, ja puolihulluna +hän omisti kaiken aikansa naapurinsa silmälläpidolle. + +Hänen kilpailijansa talo oli silmälle täysin avoinna. Päivänpaisteinen +puutarha, suuriakkunaiset säilytyshuoneet kaappeineen, rasioineen, +nimilappuineen olivat kaukoputkella helposti tarkastettavissa. Boxtel +antoi sipulien mädätä maassa, siementen pilaantua säiliöissään, +tulpaanien kuihtua saroissaan, ja omistaen elämänsä yksinomaan +katsomiselle, hän ei enää välittänyt mistään muusta kuin siitä mitä van +Baerlen talossa tapahtui. Hänen tulpaaniensa varren kautta kävi hänen +hengityksensä, hän sammutti janonsa niille heitetyllä vedellä, hän +tyydytti nälkänsä pehmeällä ja puhtaalla mullalla, jota naapuri +ripotteli rakkaille sipuleilleen ravinnoksi. Mutta kaikkein +mieltäkiinnittävin työskentely ei tapahtunut puutarhassa. + +Kellon lyödessä yksi, yksi yöllä, ilmestyi van Baerle laboratorioonsa, +tuohon suuriakkunaiseen kammioon, jonne Boxtel niin hyvin voi nähdä +kaukoputkellaan, sekä päivällä että nyt, kun oppineen sytyttämä valo +kirkasti seinät ja akkunat, ja siellä kokeili nyt van Baerle kekseliään +neronsa ohjaamana. + +Boxtel näki hänen valitsevan siemeniä ja kostuttavan niitä jollakin +nesteellä kehittääkseen niistä jonkun uuden muunnoksen ja suodakseen +sille jonkun erityisen värin. Hän näki hänen kuumentavan toisia ja +sitten kostuttavan niitä ja yhdistävän ne toisiin jonkunmoisella +ymppäyksellä, joka vaati suurta täsmällisyyttä ja taitoa, sulkevan +pimeään ne, joille tahtoi mustan värin, asettavan auringon tai lampun +valaistaviksi punaisiksi aiotut, vedenvälkkeessä peilailemaan ne, +joiden piti edustaa tuon kostean alkuaineen valkoista väriä. + +Nuo viattomat taikatemput, lapsellisen haaveilun ja nerokkaan +kekseliäisyyden yhteistuotteet, tuo kärsivällisyyttä ja aikaa kysyvä +työskentely, jommoiseen Boxtel tunsi olevansa kykenemätön, tieteilijän +elämänharrastukset ja toiveet, -- kaikki tyyni oli paljastettuna +kadehtijan kaukoputkelle! + +Ja käsittämätöntä! Ei edes tuo innostus ja puhdas taiteenharrastus +voinut tukahduttaa Boxtelin hurjaa kateutta ja kostonhalua. Väliin +tuntui hänestä tähdätessään kaukoputkensa van Baerleen, kuin olisi hän +pitänyt kädessään muskettia, jonka luoti ehdottomasti oli osuva +viholliseen, ja hän tavotteli sormellaan liipaisinta, hänet +surmatakseen. + +Mutta on jo aika liittää tähän esitykseen toisen työskentelystä ja +toisen vakoilusta kertomus Kornelius de Wittin käynnistä +synnyinkaupungissaan. + + + + +VII. + +ONNELLINEN IHMINEN TUTUSTUU ONNETTOMUUTEEN. + + +Järjestettyään perheasiansa meni Kornelius de Witt tervehtimään +kummipoikaansa van Baerleä. Tämä tapahtui tammikuun keskivaiheilla +vuonna 1672. + +Yö lähestyi. + +Vaikkei liioin ollut kasvinviljelijä eikä taiteilijakaan, tarkasteli +vieras kumminkin koko talon atelieerista kasvihuoneisiin saakka +kaikkine tauluineen ja tulpaaneineen. Hän kiitti kummipoikaansa +kunniasta, jota tämä oli hänelle osottanut kuvatessaan hänet +Southwold-Bayn taistelua esittävässä taulussa amiraalilaivan +komentosillalla seisovana, sekä antaessaan komealle tulpaanille nimen +hänen mukaansa, ja hän kohteli talon isäntää isän hyvyydellä ja +hellyydellä. Hänen täten tarkastellessaan van Baerlen aarteita +ihmisjoukko odotteli uteliaana, jopa kunnioittavanakin, onnellisen van +Baerlen oven edustalla. + +Boxtel oli silloin nauttimassa illallista takkavalkean ääressä, mutta +melu herätti hänen huomionsa, hän otti selkoa sen aiheesta ja nousi +laboratorioonsa. + +Ja sinne hän jäi, kylmästä välittämättä, kiikari kädessä tekemään +havaintoja. + +Muutoin ei kaukoputki syksystä saakka enää ollut häntä liioin +hyödyttänyt. Todellisina Itämaiden tyttärinä tulpaanit kammovat +pakkasta eivätkä tyydy talvella olemaan ulkona. Ne tarvitsevat huoneen +suojaa, pehmeän leposijan laatikoissa ja uunin lämpöä. Niinpä viettikin +Kornelius talven laboratoriossaan kirjojensa ja taulujensa parissa. +Vain silloin tällöin hän kävi sipulien säilytyshuoneessa, päästääkseen +sinne muutaman auringonsäteen, jonka oli yllättänyt taivaalla ja +pakotti luoksensa laskuakkunan avaamalla. + +Sinä iltana, josta puhumme, lausui Kornelius de Witt hiljaa van +Baerlelle, heidän tarkastettuaan talon muutamien palvelijoiden +seuraamina: + +-- Poikani, lähettäkää palvelijat pois, niin että saamme olla hetkisen +kahden kesken. + +Van Baerle kumarsi myöntävästi ja lausui sitten lujalla äänellä: + +-- Ettekö halua nyt tulla katsomaan huonetta, missä kuivatan sipulini. + +Kuivatushuoneeseen! Tuohon tulpaaninviljelijän temppeliin, pyhätön +pyhättöön, joka muinoisen Delfin tavoin oli kielletty maallikoilta, +sinne hän siis aikoi viedä vieraansa! + +Ei konsanaan palvelijan rohkea jalka sinne astunut, kuten olisi sanonut +ylevä Racine, jonka loistokausi nyt oli. Muita ei Kornelius päästänyt +tuohon huoneeseen kuin vaatimattoman luudan, jota käytteli vanha +friisiläinen palvelijatar, hänen muinoinen hoitajattarensa, joka oli +niin tunnontarkka, ettei sen jälkeen kuin Kornelius oli antaunut +tulpaaninviljelykselle, enää ollut uskaltanut käyttää sipuleja +lihakeittoihin, peläten haavoittavansa hoidokkinsa sydäntä. + +Kuullessaan siis isäntänsä mainitsevan kuivatushuonetta poistuivat +kynttilöitä kantavat palvelijat hartaan kunnioituksen vallassa. +Kornelius otti kynttilän lähinnä seisovan kädestä ja meni kumminsa +edellä huoneeseen. + +Lisätkäämme tähän, että kuivatushuone oli juuri tuo lasiakkunoilla +varustettu kammio, jota kohden Boxtelin kaukoputki oli alinomaan +suunnattuna. + +Nyt oli vihamies varuillaan, jos konsanaan. + +Hän näki valon lankeavan seinille ja akkunoihin. Sitten ilmestyi +huoneeseen kaksi miestä. Toinen näistä, kookas, ylväs, juhlallinen +ihmisolento, istui pöydän viereen, jolle van Baerle oli asettanut +kynttilänsä. + +Pian tunsi Boxtel tuon olennon kalpeat kasvot ja pitkän, otsalta +jaetun, hartioille valuvan mustan tukan. Hän oli Kornelius de Witt. + +Lausuttuaan van Baerlelle muutamia sanoja, joiden sisältöä huulten +liikkeet eivät ilmaisseet Boxtelille, otti vieras esiin vaatteistaan +valkoisen, sinetillä suljetun käärön, ja tavasta, millä van Baerle otti +sen vastaan ja asetti kaappiin, voi Boxtel päättää että se sisälsi +perin tärkeitä asiakirjoja. + +Boxtel oli ensin otaksunut että tuossa kallisarvoisessa käärössä oli +joitakin uusia Bengaalista tai Ceylonista saapuneita sipuleja. Mutta +sitten hän tuli ajatelleeksi ettei Kornelius de Witt lainkaan +välittänyt tulpaaneista, vaan ainoastaan ihmisestä, tuosta +kiittämättömästä taimesta, joka on paljon rumempi katsella ja jota on +niin vaikea kehittää ihanuuteen. + +Siis teki Boxtel sen johtopäätöksen, että tuo käärö aivan +yksinkertaisesti sisälsi papereita, ja että nuo paperit olivat +laadultaan valtiollisia. + +Mutta miksi jätettiin nuo valtiolliset paperit van Baerlelle, joka oli +ja kerskasi olevansa täysin välinpitämätön valtiotaidolle, se kun hänen +mielestään oli vielä paljoa hämärämpää ja käsittämättömämpää kuin kemia +ja yksin alkemiakin? + +Epäilemättä de Witt, peläten epäsuosiota, jolla hänen kansalaisensa +alkoivat häntä kunnioittaa, uskoi nuo paperit kummipoikansa +talletettaviksi, ja epäilemättä hän siten tehdessään menetteli varsin +järkevästi, sillä olihan selvää ettei kukaan tietäisi hakea niitä van +Baerleltä, joka pysytteli niin tykkänään erillään kaikista +valtiollisista asioista. + +Ja jos käärö olisi sisältänyt sipuleja, olisi van Baerle, mikäli Boxtel +hänet tunsi, heti ryhtynyt asiantuntijana niitä tarkastamaan, +tietääksensä saamansa lahjan arvon. + +Sen sijaan oli van Baerle juhlallisena ottanut käärön kumminsa kädestä +ja yhtä juhlallisena pannut sen kaapin laatikkoon, työntäen sen kauas +taakse, arvatenkin osittain siksi ettei sitä nähtäisi, osittain +sentähden, ettei se anastaisi liiaksi hänen sipuleilleen varattua +tilaa. + +Kun nyt käärö oli onnellisesti saatu laatikkoon, nousi Kornelius de +Witt paikaltaan, pusersi kummipoikansa käsiä ja läksi astumaan ovea +kohden. + +Van Baerle tarttui nopeasti kynttilään ja kiiruhti hänen edellensä +näyttääkseen kohteliaasti hänelle tietä. + +Sitten jäi kuivatushuone pimeään, ja valo loisti porraskäytävästä, +sitten ulkoeteisestä ja lopuksi kadulta, missä ihmisjoukko odotti +saadakseen nähdä Kornelius de Wittin astuvan vaunuihin. + +Boxtelin otaksumat olivat täysin oikeat. Tuo käärö, jonka de Witt oli +jättänyt kummipojalleen ja tämä pannut huolellisesti talteen, sisälsi +Jan de Wittin ja herra de Louvois'n välisen kirjeenvaihdon. + +Mutta jättäessään nuo paperit kummipojalleen varoi Kornelius, kuten +olemme kuulleet hänen sanovan veljelleen, mainitsemasta mitään niiden +valtiollisesta merkityksestä. Ainoa määräys, minkä hän antoi hänelle +niihin nähden, oli, ettei hän luovuttaisi niitä kenellekään muulle kuin +hänelle itselleen tai sille henkilölle, jonka hän kirjelmällä +varustettuna lähettäisi niitä noutamaan. + +Kuten on kerrottu, oli van Baerle piilottanut tuon käärön kaappiin, +missä säilytti kallisarvoisia sipuleja. + +Kun Kornelius de Witt oli lähtenyt, melu tauonnut, valkeat sammutetut, +ei talonisäntä enää liioin muistanutkaan tuota kääröä, -- mutta sen +enemmän ajatteli sitä Boxtel, taitavan purjehtijan tavoin oivaltaen sen +uhkaavaksi pilveksi, joka vielä oli tuottava myrskyä ja tuhoa. + +Ja nyt olemme siis laskeneet kertomuksellemme perustuksen laajalla +esityksellä Dordrechtin ja Haagin tapahtumista. Ketä haluttaa, voi +seuraavissa luvuissa kuulla lisää niiden kehittymisestä. Me puolestamme +olemme pitäneet sanamme, todistamalla ettei Kornelius eikä Jan de +Wittillä ollut koko Hollannissa niin heltymätöntä vihamiestä kuin van +Baerlellä, ja että tämä hänen vihamiehensä oli herra Isak Boxtel. + +Mutta tätä aavistamatta oli van Baerle lähenemistään lähennyt Haarlemin +puutarhayhdistyksen asettamaa päämäärää, kehittämällä tummanruskeita ja +mustahkoja tulpaaneja. Tuona päivänä, jolloin esittämämme kaameat +seikat olivat tapahtuneet Haagissa, hän meni noin yhden ajoissa +päivällä puutarhaansa, ottaaksensa sieltä lavasta sipulit, jotka olivat +kehittyneet paahdetun kahvin värisen tulpaanin siemenestä ja joiden +kukkiminen nyt oli ehkäistävä, tuottaakseen keväällä 1673 tuon suuren +täysin mustan tulpaanin, jonka Haarlemin puutarhayhdistys oli +palkitseva. + +20 p. elokuuta 1672 istui siis Kornelius yhden ajoissa +kuivatushuoneessaan, jalat pöydän poikkipuun varassa, kyynärpäät +nojattuna pöytään, ja katsellen ihastuneena kolmea sipulia, jotka hän +oli irroittanut suomuslehdistä. Nuo sirot, täydelliset, virheettömät +luonnon ja tieteen ihmetuotteet olivat ikuistavat Kornelius van Baerlen +nimen! + +-- Minun on onnistuva kehittää tuo suuri musta tulpaani, lausui +Kornelius itsekseen sipuleitansa puhdistellen. -- Minä voitan +satatuhatta floriinia. Ne minä lahjoitan Dordrechtin köyhille. Täten on +vaimeneva tuo viha, joka sisäisten levottomuuksien aikana aina kohtaa +rikkaita, ja minä voin pelkäämättä tasavaltalaisia tai oranialaisia +pitää lavani kunnossa. Minun ei tarvitse enää pelätä että +levottomuuksien syntyessä Dordrechtin rihkamakauppiaat tai laivurit +tulevat anastamaan sipulini ravinnoksi perheilleen, kuten he väliin +salaa uhkailevat, kuullessaan että olen maksanut joistakin sipuleista +kaksi- tai kolmesataa floriinia. Siis on päätetty että annan nuo +satatuhatta floriinia köyhille. + +-- Tosinhan voisin... + +Kornelius huokasi vaieten hetkeksi. + +-- Voisin tosin, jatkoi hän sitten, -- käyttää nuo satatuhatta +floriinia kukkatarhani suurentamiseen tai matkustaa niillä Itämaille, +jossa on niin paljon kauniita kukkia. + +-- Mutta eihän nykyisin sellaista saa ajatellakaan, -- nyt on vain puhe +musketeista, sotalipuista, rummuista ja julistuksista! + +Huokaisten loi van Baerle silmänsä taivaalle. Mutta sitten kiintyi +hänen katseensa jälleen sipuleihin, jotka hänestä olivat verrattomasti +arvokkaammat musketteja, rumpuja, sotalippuja ja julistuksia, -- mitkä +vain olivat omiansa panemaan kunnon ihmisen mielen sekaisin. + +-- Mutta siinäpä vasta on kauniita sipuleja, lausui hän. -- Kuinka ne +ovat sileitä ja siroja, ja niillä on tuollainen surumielinen ilme, joka +takaa että tulpaanini on oleva musta kuin eebenpuu. Niiden pinnalla ei +paljaalla silmällä erota ainoatakaan suonta. Ei pieninkään pilkku ole +tahraava luomani kukkasen surupukua! + +-- Minkä nimen on saava tuo valvomieni öiden, työni, ajatusteni tuote? +_Tulipa nigra Barlaensis_. + +-- Niin, _Barlaensis_, se on kaunis nimi! Kaikki Euroopan +tulpaaninviljelijät, siis koko järkevä Eurooppa, on vavahtava +hämmästyksestä, kun tämä viesti tuulen siivillä entää joka +ilmansuuntaan: + +»Suuri musta tulpaani on kehitetty!» + +»Entä sen nimi?» kysyvät asianharrastajat. »_Tulipa nigra +Barlaensis_». -- »Miksikä juuri _Barlaensis_?» + +-- »Siksi että sen kehittäjä on van Baerle», vastataan siihen. »Ken on +tuo van Baerle?» -- »Hän, joka jo ennestään on kehittänyt viisi uutta +tulpaanin lajia.» + +-- Minun kunnianhimoni ei saata ketään kyyneleitä vuodattamaan. Ja +suuresta mustasta tulpaanista puhutaan vielä silloin, kun kummistani, +tuosta jalosta valtiomiehestä, ei enää tiedetä mitään, ja hänen nimensä +ihmisten korvissa merkitsee vain hänen mukaansa ristimääni tulpaania. + +-- Oi noita ihania sipuleja! + +-- Kun tulpaanini on kukkinut, jatkoi Kornelius, -- niin annankin +köyhille vain viisikymmentätuhatta floriinia, jos meillä silloin jo on +rauha maassa. Oikeastaan sekin on aika paljon, kun on puhe miehestä, +joka ei ole kenellekään kiitollisuudenvelassa. Noilla ylijäävillä +viidelläkymmenellätuhannella floriinilla aion kokeilla. Koetan niiden +avulla saada tulpaanin tuoksuvaksi. Oi, jospa voisin tulpaanille +hankkia ruusun tai orvokin tuoksun tai mieluummin vielä jonkun uuden, +tuntemattoman lemun. Jospa voisin voittaa tälle kukkasten +kuningattarelle takaisin sen alkuperäisen tuoksun, jonka se on +menettänyt siirtyessään Itämaiden hallitusistuimelta Euroopan +valtiattareksi, tuon tuoksun, joka sillä täytyy olla Intian +niemimaalla, Goassa, Bombayssa, Madrasissa ja ennen kaikkea tuolla +saarella, jonka vakuutetaan muinoin olleen maallinen paratiisi ja jota +nimitetään Ceyloniksi. Oi mikä kunnia! Silloin olisin mieluummin, sen +vakuutan, Kornelius van Baerle kuin Aleksanteri Suuri, Caesar tai +Maksimilian. + +-- Nuo ihastuttavat sipulit! + +Ja nauttien sipulien katselemisesta vaipui Kornelius mitä suloisimpiin +haaveisiin. + +Äkkiä soitettiin ovikelloa tavallista tarmokkaammin. + +Kornelius vavahti ja käännähtäessään hän laski kätensä sipuleilleen. + +-- Ken siellä on? kysyi hän. + +-- Herra, vastasi palvelija, -- täällä on lähetti Haagista. + +-- Lähetti Haagista... Mitä hän sitten haluaa? + +-- Se on Craeke. + +-- Craeke, herra Jan de Wittin uskottu palvelija. Hyvä! Odottakoon hän +hetken. + +-- En voi odottaa, vastasi ääni eteisestä. + +Samassa Craeke, palvelijan kiellosta välittämättä, syöksähti +kuivatushuoneeseen. + +Tuo melkein raju esiintyminen oli niin räikeä vastakohta talon +tavoille, että van Baerle, nähdessään Craeken syöksähtävän huoneeseen, +teki melkein kouristuksentapaisen liikkeen kädellään, jonka oli +laskenut sipuleille, niin että kaksi noista kalleuksista lennähti +tiehensä, toinen pöydän alle, joka oli suuren pöydän vieressä, toinen +uuniin. + +-- Tuhat tulimaista! huudahti Kornelius hyökäten ajamaan takaa +sipulejaan. -- Mitä sitten on tapahtunut, Craeke? + +-- Teidän tulee, herra, lausui Craeke, pannen paperin suurelle +pöydälle, jossa kolmas sipuli vielä oli jäljellä, -- teidän tulee +hetkeäkään hukkaamatta lukea tämä paperi. + +Ja Craeke, joka luuli huomanneensa Dordrechtin kaduilla samanlaisen +mellakan enteitä kuin oli nähnyt Haagissa, kiiruhti tiehensä taakseen +katsomatta. + +-- Hyvä, hyvä, kunnon Craeke, lausui Kornelius kurottaen kätensä pöydän +alle, saavuttaakseen kallisarvoisen sipulinsa, -- luen kyllä paperisi. + +Ottaen sitten sipulin maasta ja laskien sen pivoonsa sitä tutkiakseen +hän lausui: + +-- Hyvä, tämä ainakin on vahingoittumaton. Tuo Craeke paholainen, kun +tulee sillä tavoin kuivatushuoneeseeni! Katsokaammepa nyt, kuinka +toisen laita on! + +Ja päästämättä kädestään saavuttamaansa karkulaista van Baerle meni +uunin luo, laskeutui polvilleen ja alkoi sormenpäällä tutkia tuhkaa, +joka onneksi oli kylmää. + +Hetken kuluttua hän löysi toisen sipulin. + +-- Hyvä, lausui hän, -- tässä se on! + +Ja katsellen sitä melkein isällisellä hellyydellä hän lausui: + +-- Vahingoittumaton kuten edellinenkin! + +Korneliuksen tutkiessa toista sipulia, yhä vielä polvistuneena, +ravistettiin huoneen ovea niin voimakkaasti ja työnnäistiin auki +sellaisella vauhdilla, että Kornelius tunsi poskensa ja korvansa +vihasta käyvän hehkuviksi. + +-- Mitä nyt taas? kysyi hän. -- Onko tässä talossa tultu hulluiksi? + +-- Herra, herra! huusi palvelija syösten huoneeseen vielä kalpeampana: +ja kauhistuneempana kuin Craeke äsken. + +-- Mitä sitten? kysyi Kornelius, aavistaen tämän uudistuneen sääntöjen +rikkomisen ennustavan onnettomuutta. + +-- Oi herra, paetkaa, paetkaa, nopeaan! huusi palvelija. + +-- Minkätähden pakenisin? + +-- Herra, talo on täynnä kaartilaisia. + +-- Mitä ne haluavat? + +-- Ne hakevat teitä. + +-- Mitä varten? + +-- Vangitakseen teidät. + +-- Vangitakseen minut, -- minut? + +-- Niin, herra, ja niillä on johtajana muuan virkamies. + +-- Mitä tämä kaikki merkitsee? kysyi van Baerle, sulkien sipulit +käteensä ja luoden pelästyneen katseen porraskäytävään. + +-- He nousevat portaita ylös! huudahti palvelija. + +-- Oi rakas lapseni, kallis herrani, huusi hoitajatar, saapuen +vuorostaan huoneeseen. -- Ottakaa kultanne, kalleutenne, ja paetkaa, +paetkaa! + +-- Mutta minne voisin paeta? kysyi van Baerle. + +-- Hypätkää ulos akkunasta. + +-- Se on viidenkolmatta jalan korkeudessa. + +-- Mutta alhaalla on kuuden jalan paksulti pehmeätä multaa. + +-- Niin kyllä, mutta minä putoan tulpaanieni päälle. + +-- Ei auta, teidän täytyy hypätä! + +Kornelius otti kolmannen sipulin, lähestyi akkunaa ja avasi sen, mutta +pelästyen tuhoa, jonka aikaansaisi lavoillaan, enemmän vielä kuin +hypättävän välin pituutta, hän peräytyi ja lausui: + +-- Sitä en ikinä tee! + +Tänä hetkenä alkoi portaitten ristikkoaidan takaa näkyä sotamiesten +tapparakeihäitä. + +Hoitajatar kohotti kätensä kohden taivasta. + +Mitä Kornelius van Baerleen tulee, niin on tunnustettava, ei ihmisen, +vaan tulpaaninviljelijän kunniaksi, että hän tänä hetkenä ajatteli +yksinomaan verrattomia sipulejaan. + +Hänen katseensa hakivat paperia, mihin ne kääriä, hän havaitsi +Craeken jättämän raamatunlehden, ja hän otti sen, muistamatta +mielenjännityksessään, mikä lehtinen se oikein olikaan. Hän kääri +siihen nuo kolme sipulia, pisti ne povellensa ja jäi odottamaan. + +Samassa astuivat sotamiehet sisään, virkamiehen ohjaamina. + +-- Oletteko te tohtori Kornelius van Baerle? kysyi virkamies, vaikka +hän varsin hyvin tunsi vangittavan. Mutta tässä hän noudatti lain +määräyksiä, mikä seikka, kuten käsittää voi, soi kuulustelulle perin +juhlallisen leiman. + +-- Olen kyllä, herra van Spennen, vastasi Kornelius, kohteliaasti +tervehtien tuomariansa, -- ja te tiedätte sen myöskin varsin hyvin. + +-- Luovuttakaa siis meille nuo salavehkeilyjä käsittelevät paperit, +jotka teillä on hallussanne. + +-- Salavehkeilyjä? toisti Kornelius, perin ihmeissään tuosta tuimasta +puhuttelusta. + +-- Ei maksa vaivaa teeskennellä hämmästystä! + +-- Vakuutan teille, herra van Spennen, lausui nyt Kornelius, -- etten +lainkaan käsitä tarkoitustanne. + +-- Koetan siis auttaa teidät jäljille, tohtori, lausui tuomari. -- +Luovuttakaa meille ne paperit, jotka petturi Kornelius de Witt viime +tammikuussa jätti huostaanne. + +Asia rupesi selvenemään Korneliukselle. + +-- No niin, no niin! lausui van Spennen. -- Näen että muistinne alkaa +selvetä, eikö totta? + +-- Kyllä. Mutta te sanoitte noiden paperien käsittelevän +salavehkeilyjä, ja sellaisia papereita minulla ei ole hallussani. + +-- Vai kiellätte sen? + +-- Niin teen. + +Virkamies käännähti, luoden katseen yli huoneen. + +-- Mitä talonne huonetta nimitetään kuivatushuoneeksi? kysyi hän. + +-- Juuri tätä, jossa nyt olemme. + +Tuomari silmäili pientä muistiinpanolistaa, joka oli päällimäisenä +hänen papereittensa joukossa. + +-- Hyvä, sanoi hän, kuten se, joka on tehnyt päätöksensä. + +Kääntyen sitten Korneliuksen puoleen hän lausui: + +-- Tahdotteko antaa minulle nuo paperit? + +-- Mutta sitähän en voi tehdä, herra van Spennen. Nuo paperit eivät ole +minun. Ne ovat minulle uskottuja papereita, ja pyhä velvollisuuteni on +säilyttää ne huostassani. + +-- Tohtori Kornelius, lausui tuomari, -- säätyjen nimessä käsken teitä +avaamaan tuon laatikon ja luovuttamaan minulle paperit, jotka se +sisältää! + +Ja tuomari osotti sormellaan uunin vieressä olevan kaapin kolmatta +laatikkoa. + +Tässä kolmannessa laatikossa olivat todellakin nuo paperit, jotka +rantavouti oli uskonut kummipojalleen, ja poliisi oli siis saanut perin +tarkat tiedonannot. + +-- Vai ette te tahdo? lausui Spennen nähdessään Korneliuksen +tyrmistyvän hämmästyksestä. -- Avaan sen sitten itse! + +Ja vetäen auki koko laatikon näki tuomari sieltä ensin tulevan esiin +parikymmentä sipulia, huolellisesti järjestettyinä ja nimilapuilla +varustettuina, ja sitten tuon paperikäärön, juuri samassa kunnossa kuin +Kornelius de Witt paran jättäessä sen kummipojalleen. + +Tuomari avasi sinetit, repi auki käärön, loi kiihkeän katseen ensi +lehtiin, jotka tulivat esiin, sekä huusi kammottavalla äänellä: + +-- Siis ovat oikeuden saamat tiedonannot täysin totuudenmukaisia. + +-- Mitä? kysyi Kornelius. -- Mitä ne sitten sisältävät? + +-- Elkää enää tekeytykö tietämättömäksi, herra van Baerle, vastasi +tuomari. -- Teidän on seuraaminen meitä! + +-- Kuinka niin? Teitä seuraaminen? + +-- Niin, sillä säätyjen nimessä vangitsen nyt teidät. + +Vangitsemisia ei vielä toimitettu Vilhelm Oranialaisen nimessä. Hän oli +ollut vielä liian vähän aikaa maaherrana. + +-- Aiotteko vangita minut! huudahti Kornelius. -- Mutta mitä sitten +olen tehnyt? + +-- Se asia ei koske minua, tohtori. Sen saatte kuulla tuomareiltanne. + +-- Missä sitten? + +-- Haagissa. + +Tyrmistyneenä syleili Kornelius hoitajatartaan, joka meni tainnoksiin, +ojensi kätensä kyyneliin menehtyville palvelijoille ja seurasi +virkamiestä, joka sulki hänet vaunuihin, kuljetettavaksi säätyjen +vankina täyttä laukkaa Haagiin. + + + + +VIII. + +SISÄÄNMURTO. + + +Kuten lukija voi arvata, oli nyt esitetty tapahtuma Isak Boxtelin +pirullista työtä. + +Kuten muistettaneen, oli hän kaukoputkellaan tarkoin voinut seurata +Kornelius de Wittin ja hänen kummipoikansa välistä kohtausta. Tosin ei +hän ollut voinut kuulla mitään, mutta hän oli nähnyt kaikki. + +Lukija muistanee myöskin, että Boxtel oli arvannut noiden papereiden, +jotka rantavouti uskoi kummipojalleen, olevan perin tärkeitä; olihan +tämä sulkenut saamansa käärön laatikkoon, missä säilytti kaikkein +kallisarvoisimpia sipulejaan. + +Kun siis Boxtel, joka seurasi valtiollisia tapahtumia paljon tarkemmin +kuin hänen naapurinsa, sai kuulla että Kornelius de Witt oli vangittu +syytettynä valtiopetoksesta, hän käsitti että hänen tarvitsi sanoa vain +sana, saattaaksensa kummipojan kumminsa kohtalosta osalliseksi. + +Mutta niin suurta onnea kuin tuo ajatus tuottikin Boxtelille, +pöyristytti se häntä kumminkin samalla, hänen ottaessaan huomioon että +ilmiannollaan voi saattaa syytetyn mestauslavalle. + +Mutta rikollisilla ajatuksilla on se kammottava ominaisuus, että +rikoksiin taipuvaiset mielet niihin vähitellen tottuvat. Sitä paitsi +tyynnytteli Boxtel itseään mietiskelemällä tähän tapaan: + +Kornelius de Witt on huono kansalainen, koska hänet on vangittu, +valtiopetoksesta syytettynä. + +Minä sitä vastoin olen kunnon kansalainen, koska en ole mistään +syytteessä ja olen vapaa kuin ilman tuulet. + +Koska Kornelius de Witt kerran on huono kansalainen, mikä seikka +ilmenee siitä, että hän on vangittuna valtiopetoksesta, on hänen +rikostoverinsa Kornelius van Baerle yhtä huono kansalainen kuin hänkin. + +Koska minä siis olen kunnon kansalainen ja kunnon kansalaisten +velvollisuus on antaa ilmi huonot kansalaiset, niin on minun, Isak +Boxtelin, velvollisuus antaa ilmi Kornelius van Baerle. + +Mutta kenties eivät nuo johtopäätökset, niin vakuuttavia kuin +olivatkin, taikka tuo sydäntäkalvava kateus, joka häntä vaivasi, olisi +sittenkään saaneet Boxtelia toimimaan, ellei kateuden pahahenki olisi +liittolaisekseen saanut omanvoitonpyyntiä. + +Boxtel tiesi kyllä, kuinka pitkälle van Baerle oli ehtinyt +kokeiluissaan luoda suuren mustan tulpaanin. Niin vaatimaton kuin +Kornelius tohtori olikin, ei hän ollut voinut salata lähimmiltä +tuttaviltaan että oli melkein varma voittavansa armon vuonna 1673 +Haarlemin puutarhayhdistyksen määräämän sadantuhannen floriinin +palkinnon. + +Tuo Kornelius van Baerlen varmuutta lähenevä toivo se kalvoi Isak +Boxtelin sydäntä. + +Jos Kornelius vangittaisiin, syntyisi siitä talossa kauhea sekasorto. +Vangitsemisen jälkeisenä yönä ei kukaan muistaisi vartioida puutarhaa +tulpaaneineen. + +Ja tuona yönä Boxtel kiipeisi muurin ylitse, ja kun hän tiesi, missä +tuo sipuli oli, josta suuren mustan tulpaanin piti versoa, anastaisi +hän sen. Musta tulpaani ei siis kukkisikaan Korneliuksen talossa, vaan +hänen talossansa, ja hän saisi Korneliuksen asemesta nuo satatuhatta +floriinia, puhumattakaan kunniasta saada antaa tuolle uudelle kukalle +nimen _Tulipa nigra Boxtellensis_. + +Siten tulisi sekä hänen kostonhimonsa että omanvoitonpyyntinsä +tyydytetyksi. + +Valvoessaan hän ajatteli vain suurta mustaa tulpaania, nukkuessaan hän +uneksi siitä. + +Vihdoinkin, 19 päivänä elokuuta, kahden ajoissa iltapäivällä, kiusaus +voitti herra Isakin. + +Hän laati salaisen ilmiannon, jossa seikkaperäisyys sai korvata +luotettavaisuuden, ja pani kirjelmän postiin. + +Ei konsanaan ollut Venedigin pronssikitoihin solunut myrkyllinen paperi +vaikuttanut nopeammin ja kammottavammin. + +Samana iltana sai sen ylituomari. Hän antoi heti tovereilleen käskyn +saapua seuraavana aamuna kokoukseen. Nämä kokoontuivat, päättivät van +Baerlen vangitsemisesta ja määräsivät sen toimeenpanijaksi herra van +Spennenin, ja, kuten olemme nähneet, tämä suoriutui tehtävästä kunnon +hollantilaisen tavoin, vangiten van Baerlen juuri samana hetkenä, +jolloin Haagin oranialaiset ryhtyivät paistamaan Kornelius ja Jan de +Wittin ruumiista viiltämiään paloja. + +Mutta -- lieneekö sitten häpeäntunto vai tottumattomuus rikollisuuteen +ollut siihen syynä -- tänään ei Isak Boxtel ollut kääntänyt +kaukoputkeaan puutarhaa, ei atelieeriä tai säilytyshuonetta kohden. + +Hän tiesi katsomattakin liiankin hyvin, mitä tänään oli tapahtuva +tohtori Kornelius paran talossa. Hän ei ollut noussut levolta, kun +hänen ainoa palvelijansa, joka kadehti Korneliuksen palvelijoita yhtä +kiihkeästi kuin hänen herransa heidän isäntäänsä, tuli huoneeseen, vaan +lausui hänelle: + +-- Tänään en nouse lainkaan vuoteesta, sillä olen sairas. + +Yhdeksän ajoissa kuului kadulta melua, joka sai hänet vavahtamaan. Tänä +hetkenä hän oli kalpeampi kuin oikea potilas, värisi pahemmin kuin +kuumeen kourissa. + +Palvelija tuli huoneeseen. Boxtel piiloutui peitteeseen. + +-- Voi hyvä herra, huudahti palvelija, ei aivan aavistamatta että +surkutellessaan van Baerleä saattoi ilosanoman isännälleen, -- voi, +hyvä herra, ette tiedä, mitä nyt paraikaa tapahtuu! + +-- Kuinka voisin sen tietää? vastasi Boxtel melkein kuulumattomalla +äänellä. + +-- Ajatelkaapas vain, herra Boxtel, -- juuri tänä hetkenä vangitaan +naapurimme Kornelius van Baerle, valtiopetoksesta syytettynä. + +-- Mitä loruatkaan? äännähti Boxtel heikosti, -- se ei ole mahdollista. + +-- Niin kumminkin sanotaan, Jumala paratkoon! Sitä paitsi näin itse +tuomari van Spennenin menevän sinne kahden kaartilaisen kanssa. + +-- No, jos sen itse olet nähnyt, niin täytynee sinun olla oikeassa, +lausui Boxtel. + +-- Joka tapauksessa menen uudelleen asiaa tiedustelemaan, sanoi +palvelija, -- ja tulen sitten kertomaan teille, mitä olen kuullut. + +Boxtel tyytyi myöntävällä liikkeellä rohkaisemaan palvelijansa +virkaintoa. + +Tämä läksi, mutta palasi neljännestunnin kuluttua. + +-- Voi herra, se mitä teille kerroin, lausui hän, -- on täysin totta. + +-- Mitä tarkoitat? + +-- Herra van Baerle on vangittu, hänet kuljetettiin vaunuihin ja +vietiin Haagiin. + +-- Haagiin? + +-- Niin, ja jos se, mitä puhutaan, on totta, ei hänen siellä ole käyvä +hyvin. + +-- Mitä sitten puhutaan? tiedusteli Boxtel. + +-- Sanotaan -- mutta se ei ole aivan varmaa -- että Haagin asukkaat +juuri paraikaa ovat hankkeissa surmata herrat Kornelius ja Jan de +Wittin. + +-- Voi! sai Boxtel vaivoin lausutuksi ja sulki silmänsä, varmaankin +päästäkseen näkemästä kammottavaa kuvaa, joka hänelle esiintyi. + +-- Tuhat tulimaista! huudahti palvelija tullessaan ulos huoneesta. -- +Herra näyttää olevan kovin sairas, kun ei tuollainen uutinen saattanut +häntä hypähtämään ylös vuoteestaan! + +Itse asiassa olikin Isak Boxtel kovin sairas, niin sairas kuin on +ihminen, joka on murhannut toisen ihmisen. + +Mutta hänen murhanteollaan oli ollut kahtalainen tarkoitus. Toinen oli +nyt saavutettu, ja hänen oli huolehtiminen siitä että saavuttaisi +toisenkin. + +Yö lähestyi. Boxtel odotti sen tuloa. + +Yön saavuttua hän nousi levolta. + +Sitten hän kiipesi ylös viikunapuuhunsa. + +Hän oli arvannut oikein, ei kukaan ajatellut puutarhan vartioimista. +Talossa oli kaikki sikin sokin ja palvelijat päästään sekaisin. + +Boxtel kuuli kellon lyövän kymmenen, yksitoista, kaksitoista. + +Nyt hän sydän pamppailevana, kalpeana ja vavisten laskeutui alas +puusta, otti tikapuut, asetti ne muuria vasten, kiipesi lähinnä +ylimmälle astuimelle ja kuunteli. + +Kaikkialla oli hiljaista. Ei mikään häirinnyt yön rauhaa. + +Yhdestä akkunasta vain näkyi valoa, -- siellä valvoi van Baerlen +muinoinen hoitajatar. + +Hiljaisuus ja pimeys rohkaisivat Boxtelia. + +Hän nousi muurille, pysähtyen hetkeksi sen harjalle. Varmana ettei +tarvinnut mitään pelätä, hän sitten nosti tikapuut omasta puutarhastaan +Korneliuksen puutarhaan ja alkoi laskeutua alas. + +Tietäen täsmälleen missä paikassa hänen tulevan mustan tulpaaninsa +sipulit olivat, hän kiiruhti niiden luo, poikkeamatta kumminkaan +käytävältä, etteivät jäljet häntä ilmaisisi, ja päämääränsä +saavutettuaan hän tiikerin riemulla upotti kätensä pehmeään multaan. + +Hän ei löytänyt mitään ja arveli erehtyneensä paikasta. + +Mutta tuskan hiki helmeili hänen otsallansa. + +Hän haki oikealta, hän haki vasemmalta, mutta turhaan. + +Hän haki lähempää, hän haki kauempaa, mutta multaa siinä vain oli. + +Hän oli menettää järkensä, sillä nyt hän vihdoinkin havaitsi, että +lavaa oli samana päivänä kaiveltu. + +Itse asiassa olikin Kornelius, Boxtelin ollessa vuoteessaan, käynyt +puutarhassa, ottanut sieltä sipulin ja jakanut sen kolmeen osaan. + +Boxtel ei voinut irroittautua tuosta paikasta. Hän oli penkonut maan +ylösalaisin kymmenen neliöjalan alalla. + +Lopuksi täytyi hänen uskoa onnettomuuteensa. + +Mieletönnä vihasta hän palasi tikapuilleen, nousi yli muurin, nosti +tikapuut jälkeensä, heitti ne omaan puutarhaansa ja hyppäsi itse niiden +jälkeen maahan. + +Äkkiä välähti viimeinen toivon säde hänen mieleensä. + +Sipulit olivat varmaankin kuivatushuoneessa! + +Hänen tarvitsi vain mennä kuivatushuoneeseen, kuten oli mennyt +puutarhaan, ja siellä hän oli ne löytävä. + +Tämä tehtävä ei ollut vaikeampi kuin edellinenkään. + +Kuivatushuoneessa oli avattavat akkunat. Kornelius van Baerle oli +aamulla itse avannut ne, eikä kukaan ollut ajatellutkaan niiden +sulkemista. + +Nyt oli siis vain tarpeen hankkia kyllin pitkät tikapuut, -- +kahdentoista jalan pituisten asemesta kahdenkymmenen jalan pituiset. + +Boxtel oli huomannut että kadun varrella, missä hänen talonsa sijaitsi, +korjattiin erästä taloa. Tämän talon seinää vasten oli asetettu +suunnattoman pitkät tikapuut. + +Nuo tikapuut auttaisivat Boxtelin pulasta, elleivät työmiehet olleet +niitä vieneet pois. + +Hän riensi tuon talon luo, -- tikapuut olivat paikoillaan. + +Hän otti ne ja kuljetti ne suurella työllä ja vaivalla puutarhaansa, ja +vielä suuremmalla vaivalla hän sai ne pystytetyksi Korneliuksen talon +seinää vasten. + +Tikapuut ulottuivat juuri akkunaluukkuun saakka. + +Boxtel pisti taskuunsa palavan salalyhdyn, nousi tikapuita ylös ja +laskeutui huoneeseen. + +Saavuttuaan tähän pyhättöön hän pysähtyi nojaten pöytään; hänen +jalkansa horjuivat, sydämen kiihkeä tykytys oli hänet tukehduttaa. + +Tämä oli sentään pahempaa kuin luvaton tunkeminen puutarhaan. +Omistusoikeuden kunnioittamisen sanotaan heikkenevän ulkoilmassa, niin +että moni, joka empimättä on hypännyt pensasaidan ylitse tai kiivennyt +muuria ylös, pysähtyy huoneen ovelle tai akkunalle. + +Puutarhassa oli Boxtel ainoastaan anastelija, täällä sisällä hän oli +varas. + +Mutta hän rohkaisi mielensä. Päästyään näin pitkälle ei hän halunnut +palata kotiin tyhjin käsin. + +Mutta turhaan hän haki, vetäen auki ja sulkien laatikoita, -- yksin +tuonkin kaikkein pyhimmän, missä tuhoa tuottaneet asiakirjat olivat +olleet. Siellä olivat sipulit kaikki tyyni, nimilipuilla merkittyinä +kuten taimitarhassa. Siinä oli erilaatuisia mustahkoja tulpaaneja, +mutta ei jälkeäkään täysin mustasta -- tai oikeammin sanoen sen +sipulista, jossa se uinaili kukkimisen kynnyksellä. + +Mutta siementen ja sipulien luettelossa, josta oli kaksoiskappale ja +joka oli laadittu huolellisemmin ja täsmällisemmin kuin Amsterdamin +suurinten kauppaliikkeiden tavaraluettelot, luki Boxtel nämä sanat: + +»Tänään, 20 p. elokuuta 1672, olen ottanut maasta suuren mustan +tulpaanin sipulin ja jakanut sen kolmeen osaan.» + +-- Sipulit! sipulit! ulvoi Boxtel, pannen kaikki sekaisin +kuivatushuoneessa. -- Minne hän on voinut ne kätkeä? + +Äkkiä hän löi otsaansa niin tarmokkaasti, että olisi voinut litistää +aivonsa. + +-- Oi minua kurjaa! huudahti hän. -- Kolminkertaisesti kadotettu +Boxtel parka, luuletko että kukaan eroaa sipuleistaan ja jättää ne +Dordrechtiin, kun itsensä on mentävä Haagiin, luuletko että kukaan voi +elää sipuleittaan, kun nämä ovat suuren mustan tulpaanin sipuleita! Hän +on ehtinyt ottaa ne mukaansa, tuo kirottu olento! Hän on kätkenyt ne +vaatteisiinsa, hän on vienyt ne Haagiin! + +Ja kuin salaman kirkastamana näki Boxtel äkkiä rikosten kuilun, johon +hän oli syössyt turhaan. + +Tyrmistyneenä hän vaipui vasten tuota samaa pöytää, samalle paikalle +missä onneton van Baerle oli muutamia tunteja aikaisemmin niin pitkän +aikaa ja sydän iloa tulvillaan ihaillut mustan tulpaanin sipuleja. + +-- No hyvä! lausui hän lopuksi, kohottaen esiin kalpeat kasvonsa, -- +jos hänellä on ne mukanaan, niin hän pitää ne hallussaan niin kauan +kuin elää, mutta sitten... + +Hänen inhottavan ajatuksensa jatko ilmeni kaameana hymyilynä. + +-- Sipulit ovat Haagissa, lausui hän sitten. -- Siis en minä enää voi +elää Dordrechtissä! + +Haagiin sipuleitten takia! Haagiin! + +Ja välittämättä rikkauksista, jotka olisi voinut anastaa, tuon +verrattoman aarteen takia, jota mielensä halasi, poistui Boxtel taas +huoneesta akkunan kautta, laskeutui tikapuita alas, vei ne entiselle +paikalle ja palasi asuntoonsa kiljuvan pedon kaltaisena. + + + + +IX. + +SUKUKAMMIO. + + +Yö oli ehtinyt puoleen, kun van Baerle parka merkittiin Buitenhofin +vankiluetteloon. + +Vankilassa oli kaikki käynyt sillä tavoin kuin Rosa oli otaksunut. +Löytäessään Korneliuksen huoneen tyhjänä joutui kansanjoukko kiihkeän +raivon valtaan, ja jos isä Gryphus olisi joutunut noiden vimmastuneiden +olentojen käsiin, olisi hän epäilemättä saanut korvata vankinsa. + +Mutta heidän vihansa löysi uhrinsa, -- veljekset, jotka Vilhelm +Oranialainen, tuo varova mies, toimitti murhaajien käsiin sulkemalla +kaupungin portit. + +Tuli siksi hetki, jolloin vankila tyhjentyi ja hiljaisuus seurasi +siellä kauheata ulvontaa, joka jymisten eteni käytäviä pitkin. + +Tätä hetkeä oli Rosa käyttänyt hyväkseen poistuakseen salatyrmästä ja +päästääkseen isänsäkin sieltä. + +Vankila oli aivan tyhjä. Ken olisi jäänyt sinne, kun teurastus oli +käymässä Tol-Hekillä! + +Vavisten asteli Gryphus rohkean Rosan jälkeen. He ryhtyivät parhaansa +mukaan sulkemaan vankilan ovea, mikä ei ollut helppoa, se kun oli +puoleksi pirstaleina. Voi nähdä että valtavan vihan laineet siinä +olivat avanneet itselleen uoman. + +Neljän tienoissa melu uudistui, mutta nyt ei Gryphuksen ja hänen +tyttärensä tarvinnut sitä pelätä. Nyt tuotiin vain ruumiit hirsipuuhun +ripustettaviksi tavalliselle teloituspaikalle. + +Rosa piiloutui uudelleen, mutta sen hän teki päästäkseen näkemästä +tuota inhottavaa näytelmää. + +Puoliyön aikana kolkutettiin Buitenhofin ovea tai oikeammin sanoen sitä +korvaavia telkiä. + +Kornelius van Baerleä siellä tuotiin. + +Kun vanginvartija Gryphus otti vastaan uuden vieraan ja näki +vankiluettelosta hänen rikoksensa laadun, mumisi hän itsekseen ilkeästi +hymyillen: + +-- Kornelius de Wittin kummipoika! Vai niin, lapseni. Sukukammio on nyt +tyhjänä, sinä saat sen! + +Ja mielissään oivasta pilastaan tuo kiihkeä oranialainen otti lyhtynsä +ja avainkimppunsa, viedäkseen Korneliuksen kammioon, josta Kornelius de +Witt oli samana aamuna lähtenyt maanpakoon, nimittäin maanpakoon +sellaiseen kuin tuo, jota tarkoittivat vallankumousajan suuret henget, +julistaessaan valtiotaidon päätotuudeksi lauselman: + +»Kuolleet yksin eivät palaa.» + +Gryphus valmistautui nyt siis viemään kummipojan kummin huoneeseen. + +Matkallaan tuohon huoneeseen epätoivoinen tulpaaninviljelijä ei kuullut +muuta kuin koiran haukuntaa, ei nähnyt muuta kuin nuoren tytön kasvot. + +Koira tuli esiin muuriin koverretusta komerostaan nuuskimaan +Korneliusta, tunteakseen hänet saadessaan käskyn repiä hänet palasiksi. + +Nuori tyttö oli, kuullessaan käsipuun narahtelevan vangin siihen +raskaasti nojatessa, avannut porraskäytävän vieressä olevan huoneensa +oven. Lamppu, jota hän piti oikeassa kädessään, valaisi hänen raikkaat +viehkeät kasvonsa ja tuuhean vaalean kiharatukkansa. Vasemmalla +kädellään veti hän valkoista yöpu'intansa kokoon yli rinnan, sillä +vangin odottamaton tulo oli herättänyt hänet iltaunestaan. + +Siinäpä olis ollut arvokas aihe mestari Rembrandtin siveltimelle! +Kiertoportaat lyhdyn punertavassa valossa, niiden yläpäässä synkkä +vanginvartija ja surumielinen Kornelius kumartuneena kaidepuun ylitse +katsoakseen alas, ja alhaalla kamarin ovella kirkkaassa valaistuksessa +nuoruudenhempeyttä uhkuva Rosa, tehden häveliään liikkeensä, joka ei +sentään näytä täysin täyttävän tarkoitustaan, sillä ylempänä seisovan +Korneliuksen alakuloinen katse kiintyy kuin epämääräisellä hyväilyllä +tyttösen pyöreihin valkoisiin olkapäihin. + +Ja portaitten alapäässä, missä yksityiskohdat häipyvät pimeään, peto +kiiluvine silmineen ja kalisuttaen ketjuaan, jonka renkaat Rosan lampun +ja Gryphuksen lyhdyn yhtynyt valo saattaa hohtoisina kimmeltämään. + +Mutta sitä surumielistä ilmettä mestari ei olisi voinut samalla kertaa +kuvata taulussaan, joka levisi Rosan kasvoille hänen nähdessään kauniin +nuoren miehen kalpeana nousevan hitaasti portaita ylös ja käsittäessään +isänsä lausuneen hänelle kammottavat sanansa: + +-- Vien teidät sukukammioon! + +Tuo esittämämme näytelmä kesti hetkisen vain, paljoa vähemmän aikaa +kuin me olemme tarvinneet kuvaamiseen. Sitten jatkoi Gryphus matkaansa, +Korneliuksen täytyi seurata häntä, ja viisi minuuttia myöhemmin hän +saapui kammioon, jota meidän ei tarvitse kuvata, koska lukija tuntee +sen jo ennestään. + +Viitattuaan sormellaan vuoteeseen, jossa oli niin paljon kärsinyt tuo +marttyyri, jonka sielu oli tänään palannut Jumalan tykö, Gryphus otti +lyhtynsä ja poistui. + +Jäätyään yksin Kornelius heittäytyi vuoteelle, mutta hän ei voinut +lainkaan vaipua uneen. Alinomaan kiintyi hänen katseensa pieneen +ristikkoakkunaan, joka sijaitsi Buitenhofin torille päin. Hän näki +puitten latvojen yläpuolella aamun ensi hohteen, joka valkoisen vaipan +kaltaisena laskeusi yli maan. + +Yön kuluessa oli Kornelius väliin kuullut hevosten kiitävän täyttä +laukkaa yli torin sekä vahtien raskaiden askelten kalskahtelevan +kivityksellä, ja länsituulen sytyttämien musketinlunttujen säihke oli +tuon tuostakin kirkastanut vankilan akkunan. + +Mutta valkenevan päivän hopeoidessa talojen kupukatot Kornelius +lähestyi akkunaa, kärsimätönnä näkemään joitakin elonmerkkejä, ja +surumielisenä loi hän katseen yli tienoon. + +Torin toisessa päässä siinsi aamu-usman keskeltä tummahko esine +vaaleiden talojen muodostamaa taustaa vastaan. + +Kornelius tunsi sen hirsipuuksi. + +Tässä hirsipuussa riippui kaksi muodotonta olentoa tai paremminkin +kaksi veristä luurankoa. + +Kunnon haagilaiset olivat anastaneet uhriensa lihan, mutta olivat +olleet kyllin tunnontarkkoja ilmoittaakseen syyn hirsipuuhun +kiinnitetyllä suunnattomalla levyllä. + +Tuolta ylhäältä saattoi Kornelius nuorilla silmillään lukea seuraavat +rivit, jotka oli piirtänyt jonkun töhertäjän taitamaton sivellin: + +»Tässä riippuu suuri petturi nimeltä Jan de Witt ja vähäpätöinen konna +Kornelius de Witt, edellisen veli, molemmat kansan vihollisia, mutta +Ranskan kuninkaan uskollisia ystäviä.» + +Kornelius puhkesi kauhun huutoon, ja tuskasta mieletönnä hän käsin ja +jaloin iski oveensa, ja niin tarmokkaasti ja hätääntyneesti, että +Gryphus raivostuneena kiiruhti hänen luoksensa, suunnaton avainkimppu +kädessä. + +Hän avasi oven, uhkaillen kauheilla sadatuksilla vankia, joka häiritsi +häntä luvattomalla ajalla. + +-- No, mutta tämäpä vasta! Onko tämä uusi de Witt hullu! Noilla de +Witteillä on paholainen nahkassaan! + +-- Tulkaa, tulkaa, sanoi Kornelius, tarttuen hänen käsivarteensa ja +vetäen hänet akkunan luo, -- mitä merkitsee tuo mitä tuolta olen +lukenut? + +-- Mistä sitten? + +-- Tuolta levyltä! + +Ja kalpeana, vavisten ja huohottaen hän osotti torin takana olevassa +hirsipuussa nähtävää kyynillistä kirjoitusta. + +Gryphus tyrskähti nauruun. + +-- Kas vain, kas vain! virkahti hän. -- Olette siis itse lukenut sen! +Siinä näette, rakas herra, mihin joutuu antautuessaan salavehkeisiin +Oranian prinssin vihollisten kanssa. + +-- Herrat de Witt on murhattu! mumisi Kornelius hiki otsalla ja vaipui +vuoteelle, kädet herpoutuneina ja silmät ummessa. + +-- Herroja de Witt on kohdannut kansan tuomio, lausui Gryphus. -- +Sanotteko te sitä murhaamiseksi? Minä nimittäisin sitä tuomion +täytäntöönpanoksi. + +Mutta huomatessaan ettei vanki ollut ainoastaan tyyntynyt, vaan käynyt +tiedottomaksi, hän läksi huoneesta, paiskasi oven kiinni ja antoi +salpojen kalisten pudota paikoilleen. + +Tointuessaan oli Kornelius yksin, ja hän käsitti nyt että hän +huoneesta, jossa nyt oli, sukukammiosta, kuten Gryphus oli sitä +nimittänyt, oli siirtyvä kuolon maille. + +Ja ollen filosofi ja ennen kaikkea kristitty, hän alkoi rukoilla +kumminsa ja hänen veljensä sielun puolesta ja pyrki sitten tyytymään +kohtaloonsa, mitä kärsimyksiä Jumala katsoisikin hyväksi hänelle +lähettää. + +Laskeuduttuaan sitten taivaasta maailmaan ja maailmasta vankikoppiinsa +sekä tultuaan täysin vakuutetuksi että oli tässä kopissa yksin, hän +otti poveltaan esiin mustan tulpaanin sipulit ja piilotti ne huoneen +pimeimpään nurkkaan kiven taakse, jota käytettiin tuon vankikoppiin +tavanmukaisesti kuuluvan vesiruukun alustana. + +Hukkaan oli siis mennyt niin monen vuoden työ! Turhiin olivat rauenneet +kaikki riemukkaat toiveet! Tuho oli saavuttava hänen kasvattinsa, kuten +hänet itsensä kuolema! Tässä vankilassa ei hän ollut näkevä kasvin +kortta, ei multahiukkasta, ei auringon sädettä! + +Tuo ajatus saattoi Korneliuksen vaipumaan synkän epätoivon valtaan, +josta vasta muuan odottamaton tapahtuma hänet herätti. + +Mikä tuo tapahtuma oli? + +Siitä pyydämme saada kertoa seuraavassa luvussa. + + + + +X. + +VANGINVARTIJAN TYTÄR. + + +Samana iltana, kun Gryphus toi vangille hänen muonansa, hän avatessaan +kammion oven luiskahti kostealta astuimelta ja kaatui. Mutta pyrkien +tukemaan itseään kädellään hän katkaisi käsivartensa ranteen +yläpuolelta. + +Kornelius teki liikkeen vartijaa kohden. Mutta tämä ei pitänyt +tapahtumaa liioin vaarallisena, vaan lausui: + +-- Ei ole hätää, pysykää paikoillanne! + +Ja hän pyrki nousemaan käsivartensa nojassa, mutta luu taipui. Silloin +Gryphus tunsi tuskaa ja päästi huudon. + +Hän käsitti että oli taittanut käsivartensa, ja tuo mies, joka oli niin +kova muille, vaipui pyörtyneenä huoneen kynnykselle ja jäi siihen +makaamaan liikkumatonna ja kylmänä kuin kuollut. + +Tällä aikaa oli vankihuoneen ovi ollut auki ja Kornelius likimmittäin +vapaa. + +Mutta hänelle ei tullut mieleenkään ajatus käyttää tätä seikkaa +hyväksensä. Nähdessään käsivarren taipuvan ja kuullessaan, minkä äänen +se silloin synnytti hän ymmärsi, että kysymyksessä oli luunmurto ja +että se tuotti tuskaa, eikä hän halunnut muuta kuin toimittaa apua +kärsivälle, niin pahantahtoisena kuin tämä puolestaan olikin esiintynyt +häntä kohtaan. + +Gryphuksen kaatua romahdettua ja päästettyä tuskanhuutonsa alkoi +porraskäytävästä kuulua nopeita askelia, ja pian kohtasi Korneliuksen +katsetta näky, joka sai hänet hämmästyksestä huudahtamaan, ja tuota +huudahdusta säesti nuoren tytön kirkaisu. + +Kirkaiseva tyttö oli kaunis friisitär, joka nähdessään isänsä maassa ja +vangin kumartuneena hänen ylitsensä ja tuntien isänsä raakuuden oli +luullut Gryphuksen sortuneen maahan taistellessaan raivokkaasti vangin +kanssa. + +Kornelius oivalsi heti paikalla mitä ajatuksia tyttösen mielessä +liikkui. + +Mutta päästyään tuokiossa asiasta selville ja häpeissään epäluulostaan +tyttö katsoi kyynelsilmin Korneliukseen ja lausui: + +-- Anteeksi ja kiitoksia, hyvä herra. Antakaa anteeksi ajatukseni ja +sallikaa minun kiittää teitä siitä mitä teette! + +Punehtuen vastasi Kornelius: + +-- Täytän ainoastaan velvollisuuteni kristittynä auttaessani +lähimäistäni. + +-- Ja auttaessanne häntä olette unohtanut hänen tämänaamuiset +loukkaavat sanansa. Herra, siinä ilmenee muutakin kuin inhimillisyyttä +ja kristillisyyttä! + +Kornelius katsahti hämmästyneenä tyttöön, peräti ihmeissään kuullessaan +kansan naisen puhuvan samalla niin ylevästi ja osaaottavaisesti. + +Mutta hän ei ehtinyt lausua ilmi kummastustaan. Toipuen avasi Gryphus +silmänsä ja samassa palasi myös hänen tavallinen raakuutensa. + +-- Kas vain, lausui hän. -- Minä teen parastani toimittaakseni vangille +hänen ateriansa hyvissä ajoin. Kiireessä kaadun ja taitan käsivarteni, +ja minut jätetään makaamaan lattialle. + +-- Vaiti, isä, sanoi Rosa. -- Teette vääryyttä tälle nuorelle herralle, +joka tänne tullessani teki parastansa teitä auttaaksensa. + +-- Todellako? kysyi Gryphus epäilevästi. + +-- Se on kyllä totta, ja olen valmis edelleenkin suomaan teille apua. + +-- Te? ihmetteli Gryphus. -- Oletteko sitten lääkäri? + +-- Se on päätoimeni, sanoi vanki. + +-- Osaatte siis asettaa käsivarteni paikoilleen? + +-- Varsin hyvin. + +-- Ja mitä te tarvitsette sitä varten? + +-- Kaksi puulastaa ja liinakaistaleen. + +-- Kuulet siis, Rosa, lausui Gryphus, -- että vanki lupaa asettaa +käsivarteni paikoilleen. Siten pääsen mitään maksamasta. Auta minut +maasta, olen kuin lyijyä! + +Rosa kumartui potilasta kohden, ja tämä kietoi terveen kätensä hänen +kaulaansa ja ponnistihe pystyyn, ja Kornelius työnsi nojatuolin hänen +luoksensa, ettei hänen tarvinnut kävellä. + +Gryphus istui tuoliin ja lausui kääntyen tyttärensä puoleen: + +-- Etkö sinä kuullut? Mene noutamaan mitä tarvitaan! + +Rosa läksi ja palasi hetken kuluttua mukanaan kaksi tynnörinlautaa ja +liinakangasta. + +Sillaikaa oli Kornelius riisunut takin vanginvartijan yltä ja työntänyt +hänen hihansa ylemmäksi. + +-- Voitteko käyttää näitä, herra? kysyi Rosa. + +-- Kyllä, neiti, lausui Kornelius, luoden silmäyksen noudettuihin +esineisiin. -- Ne ovat varsin hyvät. Työntäkää nyt pöytä lähemmäksi. +Asetan isänne käsivarren sen nojaan. + +Rosa teki niin, ja Kornelius kohotti taittuneen käsivarren pöydälle, +siten että kämmen oli pöytää vasten, asetti murtuneen luun taitavasti +oikeaan asentoon ja lastat paikoilleen ja kääri liinakankaan niiden +ympärille. + +Juuri hänen pistäessään viimeisen neulan vanginvartija meni uudelleen +tiedottomaksi. + +-- Noutakaa etikkaa, neiti, lausui Kornelius. -- Hierokaamme sillä +hänen ohimoitaan, niin hän toipuu. + +Mutta saamastaan käskystä välittämättä Rosa lähestyi vankia, tultuaan +vakuutetuksi että Gryphus oli tiedotonna. + +-- Herra, lausui hän, -- palvelus palveluksesta! + +-- Mitä tarkoitatte, kaunis lapsukaiseni? kysyi Kornelius. + +-- Tuomari, joka huomenna tulee teitä tutkimaan, kävi tänään +tiedustelemassa, missä huoneessa te olette. Kuullessaan teidän olevan +herra Kornelius de Wittin kammiossa hän nauroi tavalla, joka saattoi +minut arvelemaan, ettei teillä ole hyvää odotettavissa. + +-- Mutta, kysyi Kornelius, -- mitä voivat he minulle tehdä? + +-- Näettekö nuo luurangot? + +-- Mutta en ole tehnyt mitään rikollista, vastasi Kornelius. + +-- Olivatko sitten nuo rikollisia, jotka riippuvat tuolla runneltuina, +silvottuina? + +-- Olette oikeassa, sanoi Kornelius synkistyen. + +-- Yleinen mielipide vaatii teidän julistamistanne syylliseksi, jatkoi +Rosa. -- Mutta olittepa syyllinen tai syytön, niin tutkitaan asianne +huomenna, ja ylihuomenna on tuomionne langennut. Nykyisin ei +vitkastella. + +-- Mitä tarkoitatte tuolla puheellanne, neiti? + +-- Tarkoitan sitä, että minä olen yksin ja olen heikko. Isäni on +tainnoksissa, koiralla on kuonokoppa, eikä siis mikään estä teitä +pakenemasta. Siis -- pelastakaa henkenne -- se on neuvoni! + +-- Mitä sanottekaan? + +-- Sanon, etten ole voinut pelastaa herra Kornelius ja herra Jan de +Wittiä, ja tahtoisin nyt pelastaa teidät. Mutta kiiruhtakaa! Isäni jo +tointuu, hetken kuluttua hän avaa silmänsä, ja silloin on liian +myöhäistä. Te epäröitte? + +Itse asiassa tuijotti Kornelius liikkumatonna Rosaan, mutta hän ei +näyttänyt tajuavan hänen sanojansa. + +-- Ettekö te ymmärrä? kysyi tyttö kärsimätönnä. + +-- Varsin hyvin, mutta... + +-- Mitä sitten? + +-- En tahdo noudattaa neuvoanne. Te joutuisitte siitä syytteeseen. + +-- Mitä sillä olisi väliä? lausui Rosa punehtuen. + +-- Kiitän teitä, lapseni, lausui Kornelius, -- mutta minä jään tänne. + +-- Te jäätte tänne! Oi Jumalani, Jumalani! Ettekö te sitten ymmärrä +että teidät tuomitaan ... tuomitaan kuolemaan, kuolemaan +mestauslavalla, -- ja kenties teidät murhataan ja silvotaan palasiksi +kuten herra Jan ja herra Kornelius! Taivaan tähden, elkää välittäkö +minusta, vaan paetkaa tästä huoneesta. Tämä tuottaa onnettomuutta de +Witteille! + +-- Mitä! huudahti vanginvartija heräten tajuihinsa. -- Ken täällä puhuu +noista kurjista pettureista, noista de Witt konnista? + +-- Elkää kiivastuko, lausui Kornelius lempeästi hymyillen. -- Kuuma +veri on luunmurrolle vaarallista. + +Sitten hän lausui hiljaa Rosalle: + +-- Lapseni, olen viaton ja olen tyynenä kuuleva tuomioni. + +-- Vaiti! lausui Rosa. + +-- Miksikä niin? + +-- Isäni ei saa aavistaa, että olemme puhelleet keskenämme. + +-- Mitä haittaa siitä olisi? + +-- Mitäkö haittaa? Hän ei sallisi minun enää lainkaan tulla tänne, +sanoi tyttö. + +Tuo avomielinen vastaus saattoi Korneliuksen hymyilemään. Hänestä oli, +kuin olisi hänelle onnettomuudessaan suotu hiukan onneakin. + +-- Mitä te siellä mumisette? kysyi Gryphus nousten seisomaan, tukien +oikeata käsivarttaan vasemmalla. + +-- Herra vain antaa ohjeita, miten teitä on hoidettava. + +-- Ohjeita, miten minua on hoidettava! Minua hoidettava! Minä annan +myöskin sinulle ohjeita, kaunokaiseni! + +-- Mitä ohjeita sitten? + +-- Ettet enää toiste tule vankien huoneeseen, tai jos tulet, että +poistut sieltä mahdollisimman pian. Siis marssit nyt täältä pois minun +edelläni. Ja nopsaan! + +Rosan katse lausui: + +-- Siinä sen näette! + +Korneliuksen katse vastasi: + +-- Tapahtukoon Jumalan tahto! + + + + +XI. + +KORNELIUS VAN BAERLEN TESTAMENTTI. + + +Rosa ei ollut erehtynyt. Tuomarit tulivat seuraavana päivänä +Buitenhofiin tutkimaan Kornelius van Baerleä. Mutta kyselyä ei kestänyt +kauan. Todettiin että Kornelius van Baerle oli säilyttänyt huostassaan +de Witt veljesten Ranskan hallitukselta saamat kirjeet. + +Hän ei edes kieltänytkään sitä. + +Tuomarit pyrkivät vain selvyyteen siitä, oliko van Baerle saanut nuo +kirjeet Kornelius de Wittin välityksellä. + +Kun van Baerlen nyt veljesten kuoltua ei tarvinnut salata mitään, +hän myönsi ilman muuta että Kornelius de Witt omakätisesti oli antanut +nuo kirjelmät hänen talletettavikseen, ja hän kertoi myöskin +seikkaperäisesti miten se oh tapahtunut. + +Tuo tunnustus todisti ilmeisesti että kummipoika oli kumminsa +rikostoveri. + +Mutta Kornelius tunnusti vielä muutakin. Hän kertoi avomielisesti +toimiskeluistaan, tavoistaan, kotielämästään. Hän kertoi ettei +ollenkaan välittänyt valtiollisesta elämästä, vaan harrasti opintoja, +tieteitä ja taiteita ja kukkain viljelystä. Vielä hän lisäsi ettei +ollut koskenut eikä edes nähnytkään Korneliuksen hänelle jättämiä +papereita sen päivän jälkeen, jolloin Kornelius oli ollut Dordrechtissa +ja uskonut ne hänen huostaansa. + +Hänen viime lausuntoaan vastaan huomautettiin, ettei se voinut olla +tosi, koska paperit olivat kaapissa, jossa hänen kätensä ja silmänsä +toimiskelivat joka päivä. + +Kornelius myönsi kyllä pistäneensä kätensä laatikkoon, mutta ainoastaan +tutkiakseen olivatko sipulit kuivia, ja hän oli katsonut sinne vain +nähdäkseen alkoivatko ne itää. + +Tähän huomautettiin, että oli mahdoton uskoa sellaiseen +välinpitämättömyyteen, sillä antaessaan omakätisesti tuollaisia +papereita hänen huostaansa ei hänen kumminsa ollut voinut jättää häntä +tietämättömäksi niiden merkityksestä. + +Tähän vastasi Kornelius, että hänen kumminsa rakasti häntä liiaksi ja +oli liian viisas mies ilmaistakseen hänelle noiden paperien sisällön, +koska tieto siitä olisi voinut tuottaa tallettajalle levottomuutta. + +Siihen vastattiin, että jos herra de Witt olisi menetellyt sillä +tavoin, olisi hän varalta pannut kääröön kirjelmän, jossa todistaisi +ettei hänen kummipoikansa tiennyt mitään tuosta kirjeenvaihdosta, tai +olisi ainakin jouduttuaan syytteeseen kirjoittanut hänelle muutaman +sanan, jolla hän voisi todistaa viattomuutensa. + +Kornelius lausui tähän että hänen kumminsa ei voinut ajatellakaan +minkään vaaran uhkaavan kääröä, sitä kun talletettiin kaapissa, jota +van Baerlen talossa pidettiin pyhänä kuin liitonarkkia. Niin muodoin ei +hän voinut tietää mitään todisteita olevan tarpeen. Mutta kuullessaan +kirjettä mainittavan heräsi hänen mielessään nyt muisto, että juuri +ennen hänen vangitsemistaan, hänen ollessaan vaipuneena tarkastamaan +erästä kaikkein arvokkaimmista sipuleistaan, herra Jan de Wittin +palvelija oli tullut hänen kuivatushuoneeseensa ja antanut hänelle +erään paperin. Mutta tuo kaikki oli hänen mielessään kuin unennäkönä +vain. Palvelija oli sitten poistunut, mutta Kornelius arveli että +paperi ehkä löytyisi, jos sitä haettaisiin tarkasti. + +Mitä Craekeen tulee, olisi ollut turhaa häntä hakea, sillä hän oli +lähtenyt pois Hollannista. + +Paperin löytymistä taas pidettiin niin vähän otaksuttavana, ettei edes +viitsitty vaivautua sitä hakemaan, eikä Kornelius sitä liioin +vaatinutkaan, koska oli mahdollista, että jos se löytyisikin, se ei +sisältäisi mitään tuota kääröä koskevaa. + +Tuomarit olivat koettavinaan yllyttää Korneliusta tarmokkaampaan +itsepuolustukseen. He kohtelivat häntä tuollaisella hyväntahtoisella +kärsivällisyydellä, joka osottaa joko suopeutta syytettyä kohtaan tai +voitonvarmuutta, kun vastustaja jo on täysin nujerrettu eikä enää ole +tarpeen häntä liioin ahdistella. + +Kornelius ei antanut tuon suopeuden pettää itseään. Esittäen lopullisen +puolustuksensa marttyyrin ylevyydellä ja syyttömän levollisuudella hän +lausui: + +-- Te kysytte, hyvät herrat, minulta asioita, joihin jo olen vastannut +pysyen tarkoin totuudessa. Kas tässä ne tosiseikat, joihin +tiedustelunne kohdistuvat: Olen saanut tuon käärön haltuuni sillä +tavoin kuin olen teille kertonut. Vakuutan Jumalan edessä, etten +tiennyt mitään sen sisällöstä enkä tiedä vieläkään muuta kuin minkä +sain kuulla silloin kuin minut vangittiin, nimittäin että se sisälsi +markiisi de Louvois'n kirjeitä herra Jan de Wittille. En myöskään +tiedä, millä tavoin on tullut ilmi että tuo käärö oli minun hallussani, +enkä käsitä kuinka voidaan katsoa rikokseksi sitä, että tallensin sen, +mitä kuuluisa onneton kummini uskoi huostaani. + +Siinä oli Korneliuksen koko puolustus. Tuomarit menivät neuvottelemaan. + +He lausuivat nyt ensiksi ilmi sen mielipiteen, että kaikki valtiollinen +erimielisyys on pahaksi, koska se voi johtaa sodankäyntiin, jota ennen +kaikkea on kartettava. + +Eräs tuomareista, jota pidettiin tarkkana ihmistuntijana, lausui +arvelun, että tuo näennäisesti tyyni mies voi käydä varsin +vaaralliseksi, koska hän varmaan juuri välinpitämättömyydellään pyrki +salaamaan kiihkeän halunsa kostaa de Witt veljesten puolesta, joihin +oli niin läheisissä suhteissa. + +Toinen huomautti, että tulpaanein ihailu varsin hyvin voi olla yhtynyt +valtiollisiin harrastuksiin, ja että historia todisti monen hyvin +vaarallisen henkilön harjoittaneen kasvien viljelemistä sellaisella +innolla, kuin olisi se ollut hänen pääharrastuksensa, vaikka hänen +mielessään itse asiassa liikkui aivan toisenmoisia seikkoja. Todisteena +siitä mainitsi hän Tarqvinius Vanhemman, joka hautoessaan tuumaa palata +Roomaan viljeli unikukkia Gabiissa, ja Suuren Condén, joka +mietiskellessään pakoa vankilastaan kasteli neilikoita Vincennes'in +linnassa. Näiden seikkojen perusteella teki tuomari seuraavat +johtopäätökset: + +Herra Kornelius van Baerle oli joko harras tulpaaninviljelijä tai +harras politikoitsija. Mutta kummassakin tapauksessa hän oli +valehdellut tuomareille, sillä toisaalta todistivat kirjeet, jotka +hänellä oli hallussaan, hänen toimineen valtiollisella alalla, ja +toisaalta taas hänen huostassaan löytyneet sipulit todistivat hänen +viljelleen tulpaaneja. Mutta juuri tuo outo seikka, että Kornelius van +Baerle oli sekä harras politikoitsija että harras tulpaaninviljelijä, +osotti hänellä olevan luonnottomia taipumuksia, osotti hänen pystyvän +esiintymään milloin toisena, milloin toisena, politikkona tai +tulpaaninviljelijänä, aina tarpeen mukaan, -- ja ilmenivät siis hänessä +kaikki yhteiskunnallisen turvallisuuden vihollisille ominaiset +tuntomerkit sekä jonkunmoinen -- tai oikeammin sanoen täydellinen -- +yhdenkaltaisuus noiden pelättävien nerojen kanssa, joista varsinkin +kuningas Tarqvinius Vanhempi ja herra Condé vielä olivat tuoreessa +muistissa. + +Keskustelu oli tuottanut tuomareille vakaumuksen, että maaherra, +Oranian prinssi, olisi rajattoman kiitollinen Haagin tuomareille, jos +nämä auttaisivat häntä pitämään kurissa Hollannin seitsemää maakuntaa, +riistämällä hänen valtaansa uhkaavilta salahankkeilta kaikki +toteutumisen mahdollisuudet. + +Siinä oli kumoamaton peruste, ja ettei syytetylle jäisi pienintäkään +salavehkeilyn mahdollisuutta päätettiin yksimielisesti, että herra +Kornelius van Baerle oli tuomittava kuolemaan, syyllisenä +valtiopetokseen, koska oli yhdessä de Witt veljesten kanssa vihollisen +liittolaisena vehkeillyt Hollannin kansaa vastaan. + +Päätöksen yhteydessä mainittiin myöskin muotoseikka, että mainittu van +Baerle oli vietävä Buitenhofin vankilasta samannimisellä torilla +olevalle mestauslavalle, missä teloittajan oli iskeminen hänen kaulansa +poikki. + +Kun käsiteltävä asia oli ollut perin vakava laadultaan, oli neuvottelu +kestänyt puolen tuntia, ja tuon puolen tunnin aikana oli vanki jälleen +kuljetettu kammioonsa. + +Sinne tuli siis virkakirjuri lukemaan hänelle hänen tuomionsa. + +Mestari Gryphuksen oli luunmurrosta johtuva kuume pidättänyt vuoteessa. +Hän oli uskonut avaimensa eräälle ylimääräiselle palvelijalle, ja kun +tuo palvelija nyt toi kirjurin vangin luo, seurasi Rosa häntä, asettuen +nurkkaan oven taakse ja pitäen suunsa edessä nenäliinaa, +tukahduttaakseen huokauksensa ja nyyhkytyksensä. + +Kornelius kuuli tuomionsa pikemmin hämmästyen kuin alakuloisena. + +Lopetettuaan lukemisensa tiedusteli kirjuri, oliko hänellä vielä mitään +sanottavaa. + +-- Ei, toden totta, vastasi vanki. -- Mutta minun täytyy tunnustaa, +että kaikista kuolemansyistä vähimmin olisin tiennyt varoa tätä. + +Kuultuaan tuon vastauksen kirjuri lausui jäähyväiset tuollaisen hartaan +kunnioituksen valtaamana, jommoista hänen tapaisensa virkailijat aina +osottavat kuuluisille rikollisille. + +Hänen yrittäessään poistua lausui Kornelius: + +-- Vielä muuan seikka, -- suvaitsetteko sanoa, minä päivänä tuo on +määrätty tapahtuvaksi? + +-- Tänään, vastasi kirjuri, hiukan hämillään tuomitun +kylmäverisyydestä. + +Oven takaa kuului nyyhkytys. + +Kornelius koetti katsoa, ken siellä nyyhkytti, mutta Rosa oli sen +arvannut ja vetäytynyt nurkkaansa. + +-- Ja mihinkä aikaan? tiedusteli Kornelius edelleen. + +-- Puolenpäivän aikaan, herra. + +-- Tuhat tulimaista! huudahti Kornelius. -- Ellen erehdy, löi kello +kymmenen jo ainakin kaksikymmentä minuuttia sitten. Minun täytyy pitää +kiirettä. + +-- Niin, herra, päästäksenne sovintoon Jumalan kanssa, sanoi kirjuri, +kumartaen maahan saakka, -- ja te voitte antaa käskeä luoksenne minkä +papin tahdotte. + +Näin sanoen hän peräytyi huoneesta, ja virkaatekevä vanginvartija +seurasi häntä sulkeakseen oven. Mutta valkoinen vapiseva käsivarsi +laskeutui hänen ja raskaan oven väliin. + +Kornelius ei nähnyt muuta kuin valkoisilla pitseillä koristetun +kultapäähineen, jommoisia kauniit friisittäret tapasivat käyttää, ei +kuullut muuta kuin kuiskeen vanginvartijan korvan juurelta. Mutta +vanginvartija pani raskaat avaimensa valkoiseen käteen, joka oli +ojennettu häntä kohden, ja laskeuduttuaan muutamia astuimia alemmaksi +hän istuutui portaille, vartioiden niiden yläpäässä, kuten koira +alhaalla. + +Kultapäähine käännähti ja Kornelius näki nyt kauniin Rosan itkettyneet +kasvot ja kyyneltyneet siniset silmät. + +Tyttönen lähestyi Korneliusta kädet povelle puserrettuina. + +-- Oi herra, herra! lausui hän. + +Muuta ei hän saanut sanotuksi. + +-- Kaunis lapseni, lausui Kornelius liikutettuna, -- mitä haluatte +minulta? Minun täytyy tunnustaa että kykyni auttaa nyttemmin on varsin +vähäinen. + +-- Oi herra, tulen pyytämään teiltä armoa meille, lausui tyttö, +kohottaen kätensä puolittain Korneliusta kohden, puolittain kohden +taivasta. + +-- Elkää itkekö noin, Rosa, lausui vanki. -- Kyyneleenne järkyttävät +mieltäni paljoa kiihkeämmin kuin lähestyvä kuolemani. Tehän tiedätte, +että mitä viattomampi vanki on, sitä tyynemmin hän voi kuolla, ja hän +kuolee ilolla, kun saa kuolla marttyyrinä. Elkää itkekö enää, vaan +lausukaa minulle toivomuksenne, kaunis Rosani! + +Tyttö lankesi polvilleen. + +-- Antakaa anteeksi isälleni! lausui hän. + +-- Isällenne? kysyi Kornelius hämmästyneenä. + +-- Niin, hän on ollut niin kova teitä kohtaan. Mutta hän on luonnostaan +sellainen, hän on sellainen kaikille, eikä erityisesti teille. + +-- Hän on saanut rangaistuksensa, rakas Rosa! Tuo tapaturma oli +liiankin ankara rangaistus, ja minä annan hänelle kaikki anteeksi. + +-- Kiitän teitä! lausui Rosa. -- Ja nyt, sanokaa te vuorostanne, voinko +tehdä teille jonkun palveluksen? + +-- Voitte kyllä, rakas lapseni, vastasi Kornelius lempeästi hymyillen. +-- Te voitte pyyhkiä kyyneleet kauniista silmistänne. + +-- Mutta enkö voi tehdä mitään teidän hyväksenne... + +-- Sen, jolla on enää tunti elettävänä, pitäisi olla paha +aineellisuuden orja halutakseen vielä jotakin, rakas Rosa. + +-- Entä pappi, josta oli puhe? + +-- Olen palvellut Jumalaa kaiken ikäni. Olen kunnioittanut häntä +ihailemalla hänen kättensä tekoja, olen tyytynyt hänen tahtoonsa. +Jumalan täytyy olla suopea minua kohtaan. Siis en halua pappia. +Haluaisin vain Jumalan kunniaksi vielä saada erään tehtävän +suoritetuksi. Auttakaa minua, rakkaani, toteuttamaan tuo viimeinen +ajatukseni! + +-- Oi herra Kornelius, puhukaa, puhukaa! huusi tyttönen kyynelten +vallassa. + +-- Ojentakaa minulle kaunis kätösenne, lapseni, ja luvatkaa olla +nauramatta. + +-- Nauramatta! huudahti Rosa epätoivoisena, -- nauramatta -- tänä +hetkenä! Ettekö sitten ole luonut katsettakaan minuun, herra Kornelius! + +-- Olen katsellut teitä, Rosa, sekä ruumiillisilla silmilläni että +sieluni silmillä. En ole vielä koskaan nähnyt ihanampaa naista, en +puhtaampaa mieltä. Ja jos en enää katso teihin tämän hetken jälkeen, +niin suokaa se minulle anteeksi. Kun minun on eroaminen elämästä, +haluaisin tehdä sen sitä surematta. + +Rosa vavahti. Vangin puhuessa löi Buitenhofin tornikello yksitoista. + +Kornelius ymmärsi hänen ajatuksensa. + +-- Niin, Rosa, lausui hän, -- olette oikeassa, meidän täytyy kiiruhtaa. + +Ja hän veti kolme paperiin käärittyä sipulia esiin poveltaan, jonne oli +ne piilottanut, kun ei enää tarvinnut pelätä ruumiintarkastusta. + +-- Armas ystäväni, lausui hän, -- olen pitänyt hyvin paljon kukkasista. +Silloin en tietänyt että on olemassa muutakin, jota voi rakastaa. Oi, +elkää punehtuko, elkää kääntäkö kasvojanne minusta pois, Rosa, joskin +rohkenen puhua teille rakkaudesta. Tämä puheeni on vaaratonta; tuolla +alhaalla Buitenhofin torilla on olemassa säilä, joka on rankaiseva +rohkeuteni. Siis -- minä rakastin kukkia, ja luulen löytäneeni keinon +kasvattaa tuon suuren mustan tulpaanin, jota on luultu mahdottomaksi +kehittää ja josta Haarlemin puutarhayhdistys, kuten tiedätte, -- tai +kenties ette sitä tiedäkään --, on luvannut sadantuhannen floriinin +palkinnon. Nuo satatuhatta floriinia -- joita en suinkaan sure, sen +tietää Jumala, -- nuo satatuhatta floriinia minulla on tässä paperissa. +Ne ovat voitettavissa niillä kolmella sipulilla, jotka se sisältää, ja +jotka te voitte ottaa vastaan, sillä lahjoitan ne teille. + +-- Herra Kornelius! + +-- Voitte ottaa ne varsin hyvin, Rosa, ette tee vääryyttä kenellekään, +lapseni. Olen aivan yksin maailmassa, isäni ja äitini eivät enää elä, +ja minulla ei ole koskaan ollut veljiä eikä sisaria. En ole koskaan +rakastanut, ja jos joku on rakastanut minua, niin en ole siitä tiennyt. +Näettehän kyllä, kuinka yksinäinen ihminen olen, jo siitäkin, ettei +tänä hetkenä ole luonani minua auttamassa ja lohduttamassa ketään muita +kuin te. + +-- Mutta herra, satatuhatta floriinia... + +-- Puhukaamme vakavasti asiasta, rakas lapseni, sanoi Kornelius. -- +Tuollainen kaunis tyttö ja satatuhatta floriinia myötäjäisiä, -- sillä +te saatte kyllä nuo satatuhatta floriinia, olen varma, sipuleistani. +Saatte siis nuo rahat, rakas Rosa, ja kiitokseksi pyydän vain että +lupaatte valita mieheksenne nuoren kelpo miehen, jota te rakastatte ja +joka rakastaa teitä yhtä hartaasti kuin minä rakastin kukkiani. Elkää +keskeyttäkö minua, Rosa, sillä minulla on enää vain muutama minuutti +jäljellä. + +Tyttö parka oli tukehtua nyyhkytyksiinsä. + +Kornelius otti häntä kädestä. + +-- Kuunnelkaa minua, jatkoi hän. -- Näin teidän on menetteleminen: Te +otatte multaa Dordrechtissa olevan taloni puutarhasta. Pyytäkää +puutarhuriltani Butruysheimiltä multaa sarasta n:o 6. Te istutatte +sitten nuo kolme sipulia syvään laatikkoon ja ne kukkivat ensi +toukokuussa. Kun näette kukkimisajan lähestyvän, vartioikaa niitä +öisin, ettei tuuli saa niitä vahingoittaa, suojatkaa niitä päivisin +auringon paahteelta. Niiden kukka on oleva musta, olen varma +siitä. Silloin ilmoitatte asiasta Haarlemin puutarhayhdistyksen +puheenjohtajalle. Hän antaa palkintolautakunnalle toimeksi tutkia kukan +väriä, ja teille maksetaan satatuhatta floriinia. + +Rosa huokasi tuskallisesti. + +-- Nyt, jatkoi Kornelius pyyhkäisten silmäripseistään kyyneleen, joka +oli pikemmin omistettu tuolle ihmekukalle, jota hän ei saanut nähdä, +kuin elämälle, josta hänen oli luopuminen, -- nyt ei minulla enää ole +muuta toivomusta kuin se, että annatte tuolle tulpaanille nimen _Rosa +Barlaensis_, niin että se muistuttaa samalla teidän ja minun +nimeäni. Mutta kun te tietysti ette osaa latinaa, niin voisitte +helposti unohtaa tuon sanan. Koettakaa siis toimittaa minulle paperia +ja kynä, että voin kirjoittaa sen teille. + +Itkuun tyrskähtäen ojensi Rosa hänelle nahkakantisen kirjan, jossa oli +nimimerkkinä kirjaimet C.W. + +-- Mikä kirja tämä on? kysyi vanki. + +-- Oi herra, vastasi Rosa, -- se on kummi parkanne raamattu. Se soi +hänelle voimaa kestää kidutuksen ja kuulla kalpenematta tuomionsa. +Löysin sen tästä huoneesta hänen marttyyrikuolemansa jälkeen, ja olen +säilyttänyt sitä pyhänä muistona. Otin sen nyt mukaani tänne, sillä +minusta tuo kirja tuntui omistavan taivaallista voimaa. Teille on +Jumala välittömästi suonut tuota samaa voimaa. Kiitos olkoon hänelle! +Kirjoittakaa tähän kirjaan se, mitä haluatte kirjoittaa, herra +Kornelius, ja vaikka kovaksi onneksi en osaa lukea, on tahtonne tuleva +täytetyksi. + +Kornelius otti raamatun ja suuteli sitä kunnioittavasti. + +-- Mutta millä minä kirjoitan? kysyi hän. + +-- Raamatussa on kynä, sanoi Rosa. -- Se oli siinä, ja olen sen +säilyttänyt. + +Tuon kynän oli Jan de Witt ojentanut veljelleen, Ja se oli jäänyt +kirjan sisään. + +Kornelius otti kynän ja kirjoitti sen toiselle lehelle -- sillä, kuten +muistettaneen, oli ensi lehti reväisty pois, -- kuoleman läheisyydestä +huolimatta yhtä vakavalla kädellä kuin hänen kumminsakin oli +kirjoittanut, seuraavat sanat: + + »23 p. elokuuta 1672, viatonna tuomittuna kuolemaan mestauslavalla + ja ollen valmis jättämään sieluni Jumalan haltuun, luovutan Rosa + Gryphukselle ainoan omaisuuden, mikä minulle on jäänyt muun + varallisuuteni jouduttua valtion omaksi. Luovutan Rosa Gryphukselle + kolme sipulia, joista varman vakuutukseni mukaan ensi toukokuussa + on kehkeytyvä suuri musta tulpaani, jommoisesta Haarlemin + puutarhayhdistys on luvannut sadantuhannen floriinin palkinnon. + Luovutan hänelle ainoana perillisenäni nuo satatuhatta floriinia, + asettaen ehdoksi ainoastaan sen, että hänen on valittava + puolisokseen noin minun ikäiseni mies, joka häntä rakastaa ja + jota hänkin rakastaa, ja että hän antaa uudelle suurelle mustalle + tulpaanilajille nimen _Rosa Barlaensis_, siis nimen, joka + on muovaeltu hänen ja minun nimestäni yhteisesti. Suokoon Jumala + minulle armonsa ja hänelle terveyttä! + + Kornelius van Baerle.» + +Ojentaen raamatun Rosalle lausui Kornelius: + +-- Lukekaa, mitä olen kirjoittanut! + +-- Oi herra, vastasi tyttö, -- johan sanoin etten osaa lukea. + +Silloin luki Kornelius ääneen tekemänsä testamentin. + +Lapsi raukan nyyhkytykset kävivät yhä kiihkeämmiksi. + +-- Suostutteko ehtoihini? kysyi vanki surumielisesti hymyillen ja +suudellen kauniin friisittären vapisevia sormia. + +-- Oi, en tiedä, herra, sopersi tyttö. + +-- Ette tiedä, -- miksikä niin? + +-- Siinä on ehto, jota en voi täyttää. + +-- Mikä sitten? Luulin laatineeni ehdot välipuheemme mukaisiksi. + +-- Te annatte minulle nuo satatuhatta floriinia myötäjäisiksi? + +-- Niin kyllä. + +-- Ja minun pitäisi mennä naimisiin miehen kanssa, jota rakastan? + +-- Tietysti. + +-- Sitten en voi ottaa vastaan noita rahoja. En ole koskaan rakastava +ketään, enkä mene koskaan naimisiin. + +Saatuaan nuo sanat vaivoin lausutuksi Rosa vaipui polvilleen, tuskasta +puoleksi tajutonna. + +Kauhistuneena nähdessään hänet niin kalpeana ja elotonna yritti +Kornelius ottaa hänet syliinsä, mutta silloin kuului porraskäytävästä +raskaita askeleita ja muita kammottavia ääniä, joihin yhtyi koiran +haukunta. + +-- Teitä tullaan noutamaan! huudahti Rosa käsiään väännellen. -- +Jumalani! Jumalani! Eikö teillä ole enää mitään minulle sanottavaa? + +Ja hän vaipui polvilleen ja painoi kasvot käsiinsä, tukehtumaisillaan +kyyneliin ja nyyhkytyksiin. + +-- Pyydän teitä rakkaudesta minuun huolellisesti säilyttämään noita +kolmea sipulia ja hoitamaan niitä antamieni määräysten mukaisesti. +Jääkää hyvästi, Rosa! + +-- Kyllä ... voi herra! sopersi tyttönen päätään kohottamatta. -- Teen +kaikki mitä olette käskenyt. Mutta naimisiin en voi mennä, sillä se ... +se on aivan mahdotonta, vannon sen! + +Ja hän kätki vavahtelevalle povellensa Korneliuksen antaman kalliin +aarteen. + +Melu, jonka Kornelius ja Rosa olivat kuulleet, johtui siitä, että +virkakirjuri saapui noutamaan tuomittua, seurassaan teloittaja ja +sotamiehiä, joiden piti muodostaa vartiojoukko mestauslavan ympärille, +sekä linnan palvelusväkeen kuuluvia uteliaita katselijoita. + +Osottamatta heikkoutta tai kerskailevaa rohkeutta otti Kornelius heidät +vastaan pikemmin ystävinä kuin vihollisina ja tyytyi ilman muuta +noudattamaan toimituksen täytäntöönpanoa varten annettuja määräyksiä. + +Luodessaan silmäyksen pienestä ristikkoakkunasta torille hän näki +mestauslavan ja parinkymmenen askeleen päässä siitä hirsipuun, josta de +Witt veljesten häväistyt maalliset jäännökset oli poistettu maaherran +käskystä. + +Lähtiessään huoneesta seuratakseen sotamiehiä Kornelius halusi vielä +kerran katsoa Rosan enkelinsilmiin, mutta hän näki sotamiesten +miekkojen ja keihäiden välitse vain puupenkin vieressä maassa makaavan +ruumiin ja värittömät kasvot, puolittain pitkien kiharoiden peitossa. + +Mutta mennessään tiedottomaksi oli Rosa totellakseen ystäväänsä +laskenut kätensä samettiliivilleen, ja tajutonnakin suojeli hän yhä +vielä vaistomaisesti Korneliuksen hänelle uskomaa aarretta. + +Ja lähtiessään vankikammiosta näki Kornelius Rosan koukistuneiden +sormien lomitse tuon keltaisen raamatunlehden, johon Kornelius de Witt +oli niin suurella vaivalla ja tuskalla piirtänyt muutamia rivejä, jotka +ehdottomasti olisivat pelastaneet niin ihmisen kuin tulpaaninkin, jos +Kornelius vain olisi lukenut ne. + + + + +XII. + +MESTAUS. + + +Korneliuksen tarvitsi kulkea tuskin kolmeasataa askeltakaan tullakseen +vankilasta mestauslavalle. + +Portaitten juurella odottava koira silmäili häntä levollisesti hänen +kulkiessaan ohitse, ja hän oli näkevinään sen silmissä lempeän ilmeen, +joka melkein vivahti säälille. + +Kenties tunsi koira tuomitut ja puri ainoastaan niitä, jotka pääsivät +vapaiksi. + +Voi ymmärtää, että mitä lyhyempi matka vankilan ovelta mestauslavalle +oli, sitä tiheämpänä joukkona reunustivat sitä uteliaat katselijat. + +Ne olivat katselijoita, joiden kostonhimoa kolme päivää aikaisemmin +vuodatettu veri ei ollut tyydyttänyt, vaan jotka nyt himoitsivat uutta +uhria. + +Tuskin oli Kornelius tullut näkyviin, kun ilmoille kohosi kaamea +ulvonta, joka levisi yli torin ja siihen päättyviä, ihmistulvan +täyttämiä katuja pitkin. + +Mestauslava oli kuin neljän tai viiden virran huuhtelema saari. + +Huutojen, ulvonnan ja uhkausten keskellä käyskenteli Kornelius +tykkänään omaan itseensä vaipuneena. + +Mitä ajatteli tuo oikeamielinen mies, mennessään nyt kuolemaan? + +Hän ei ajatellut vihollisiaan, ei tuomareitaan, ei teloittajiaan. + +Hän ajatteli kaikkia noita kauniita tulpaaneja, Ceylonissa, Bengaalissa +ja muualla kasvavia, joita saisi katsella taivaan korkeudesta, +istuessaan kaikkein viatonten kanssa Jumalan oikealla puolella ja +silmäillen säälivästi tätä maailmaa, jossa herrat Jan ja Kornelius de +Witt oli surmattu siksi, että olivat liiaksi ajatelleet politiikkaa, ja +jossa ryhdyttiin surmaamaan herra Kornelius van Baerlea siksi että hän +oli liiaksi ajatellut tulpaaneja. + +-- Miekan isku vain, ajatteli tuo filosofi, -- ja kaunis unelma on +alkava. + +Se vain oli tietymätöntä, täytyisikö hänen ehkä, kuten herra de +Chalais'n, herra de Thoun ja muiden taitamattomasti mestattujen +henkilöiden, kestää yhden iskun asemesta useampia. + +Mutta siitä huolimatta nousi van Baerle tyynenä mestauslavan portaita +ylös. + +Hän nousi mestauslavalle ylpeänä siitä, että oli tuon kuuluisan Jan de +Wittin ystävä, ylevän Kornelius de Wittin kummipoika, joskin +roistoväki, joka nyt oli kokoontunut häntä katsomaan, oli paloitellut +ja paistanut heidät kolme päivää sitten. + +Hän polvistui, lausui rukouksensa ja havaitsi hartaalla ilolla, että +jos laskiessaan päänsä mestauslavalle piti silmänsä auki, voi vielä +viime hetkenään nähdä Buitenhofin ristikkoakkunan. + +Ja hetki tuli, jolloin hänen oli tehtävä tuo kammottava liike. +Kornelius laski leukansa kostealle ja kylmälle pölkylle. Mutta vastoin +tahtoaan hän sulki silmänsä, kestääkseen rohkeammin tuikean iskun, joka +oli tekevä lopun hänen elämästään. + +Välkähdys heijastui mestauslavalle: teloittaja oli kohottanut +miekkansa. + +Van Baerle lausui jäähyväiset suurelle mustalle tulpaanille, varmana +saavansa herätessään lausua hyvää huomenta Jumalalle maailmassa, jossa +vallitsi toisenlainen valo, toisenlaiset värit. + +Kolmeen kertaan hän tunsi ilmanhengen alaspäin suhahtavasta miekasta +värisevällä kaulallaan. + +Mutta -- oi ihmettä! + +Hän ei tuntenut tuskaa, ei iskuakaan. + +Hänelle ei ollut auennut mikään uusi värien maailma. + +Äkkiä tunsi van Baerle jonkun tarttuvan varovasti hänen käsiinsä, ja +pian hän huomasi seisovansa jalkojensa varassa, joskin hieman +horjuvana. + +Hän avasi silmänsä. + +Joku luki hänen rinnallaan jotakin suurelta, punaisella vahasinetillä +varustetulta pergamenttilevyltä. + +Ja entinen aurinko, keltaisena ja kalpeana kuten hollantilaisen +auringon olla tulee, paistoi taivaalla, entinen ristikkoakkuna silmäili +häntä Buitenhofin vankilasta, ja torilla seisoi sama roistoväki kuin +ennenkin, mutta ei enää ulvovana, vaan ihmeissään. + +Van Baerle koetti parhaansa mukaan katsella ja kuunnella, ja lopuksi +hän käsitti kaikki. + +Hänen ylhäisyytensä Oranian prinssi Vilhelm, joka nähtävästi pelkäsi +että ne seitsemäntoista naulaa verta, jotka van Baerlellä likimmittäin +oli ruumiissaan, voisivat painaa liiaksi taivaallisen oikeuden +vaa'assa, oli suvainnut ottaa huomioon hänen luonteensa sekä hänen +viattomuuttaan todistavat asianhaarat ja vapauttanut hänet +kuolemanrangaistuksesta. Sentähden miekka, joka oli luonut tuon +uhkaavan välkkeen mestauslavalle, vain oli kiertänyt kolmeen kertaan +hänen päätänsä, kuten Tuonelan lintu Turnuksen päätä, mutta +ei ollut iskenyt hänen kaulaansa, vaan jättänyt niskanikamat +vahingoittumattomiksi. Siksi ei hän ollut tuntenut mitään tuskaa eikä +miekaniskua kaulassaan. Sentähden hymyili aurinko hänelle yhä edelleen +tuolta tosin sangen vaalealta, mutta sentään aika miellyttävältä +taivaanlaelta. + +Kornelius, joka oli toivonut näkevänsä Jumalan ja kaiken maailman +tulpaanitarhat, tunsi tosin hiukan pettymystä, mutta lohduttautui pian +liikutellessaan jonkunmoisella mielihyvällä tuon ruumiinosan joustimia, +jota me nimitämme kaulaksi. + +Sitä paitsi Kornelius toivoi, että armahdus oli täydellinen ja että +hänet päästettäisiin vapauteen ja kukkastarhojensa luo Dordrechtiin. + +Mutta Kornelius erehtyi, -- käyttääksemme rouva de Sévignén +sanontatapaa. Kirjelmässä oli jälkikirjoitus, joka sisälsi kirjelmän +tärkeimmän kohdan. + +Tuossa jälkikirjoituksessa Vilhelm, Hollannin yleismaaherra, tuomitsi +Kornelius van Baerlen elinkautiseen vankeuteen. + +Kornelius ei ollut kyllin syyllinen kuollakseen, mutta hän oli liiaksi +syyllinen elääkseen vapaana. + +Kornelius kuuli tuon jälkikirjoituksen, ja voitettuaan harmin, jonka se +ensi aluksi hänen mielessään herätti, hän ajatteli: + +-- No, ei kaikki silti ole hukassa. Elinkautisella vankeudella on +sentään hyvätkin puolensa. Siellä odottaa minua Rosa ja mustan +tulpaanin kolme sipulia. + +Mutta Kornelius unohti, että seitsemässä maakunnassa voi olla seitsemän +vankilaa, yksi kutakin kohden, ja että vangin leipä on halvempaa +muualla kuin Haagissa, joka on pääkaupunki. + +Hänen ylhäisyytensä Vilhelm, jolla nähtävästi ei ollut varaa elättää +van Baerleä Haagissa, lähetti hänet elinkautiseen vankeuteen +Loewesteinin linnaan, joka oli varsin lähellä Dordrechtiä, mutta +valitettavasti myöskin varsin kaukana siitä. + +Loewestein sijaitsee nimittäin maantieteen mukaan Waalin ja Maasin +muodostaman saaren nenässä, vastapäätä Gorkumia. + +Van Baerle tunsi kyllin tarkoin maansa historian tietääkseen että +kuuluisa Grotius oli Barneveldin kuoltua ollut vankina tuossa linnassa, +ja että säädyt olivat olleet kyllin jalomielisiä myöntääkseen tämän +kuuluisan kirjailijan ja runoilijan, lakimiehen, historioitsijan ja +jumaluusoppineen ravintoa varten kaksikymmentäneljä äyriä päivää +kohden. + +-- Minulle, joka en pienimmässäkään määrin vedä vertoja Grotiukselle, +mietiskeli van Baerle, -- annettaneen tuskin kahtatoistakaan äyriä, ja +niillä tulen viettämään perin kurjaa elämää, -- mutta pysynhän sentään +hengissä. + +Mutta äkkiä hänelle tuli mieleen kammottava ajatus. + +-- Oi, huudahti hän, -- tuo tienoo on perin kosteata ja sumuista, ja +maanlaatu ei ole lainkaan sopivaa tulpaaneilleni! + +-- Ja Rosa, Rosa ei ole oleva Loewesteinissä, mumisi hän, antaen päänsä +vaipua kohden rintaa, tuon pään, joka juuri oli pelastunut vaipumasta +vielä alemmaksi. + + + + +XIII. + +MITKÄ TUNTEET SILLAIKAA TÄYTTIVÄT ERÄÄN KATSOJAN MIELEN. + + +Korneliuksen seistessä ajatuksiinsa vaipuneena, vaunut lähestyivät +mestauslavaa. + +Ne olivat aiotut vangille. Häntä kehotettiin niihin nousemaan, ja hän +totteli. + +Hänen viimeinen katseensa suuntautui kohden Buitenhofin vankilaa. Hän +toivoi näkevänsä akkunassa Rosan rauhoittuneet kasvot, mutta vaunujen +eteen oli valjastettu oivat hevoset, ja nämä kuljettivat van Baerlen +nopeasti pois keskeltä tuota kansanjoukkoa, joka ylistyshuudoin +kunnioitti ylevää maaherraa, omistaen vielä muutaman häväistyssanan de +Witt veljeksille ja kuolemasta pelastuneelle kummipojalle. + +-- Olipa oivallista, tuumiskelivat katselijat, -- että kiiruhdimme +rankaisemaan tuota Jan petturia ja Kornelius konnaa. Muutoin olisi +hänen ylhäisyytensä säälistä riistänyt heidätkin meidän käsistämme, +kuten tämän! + +Katselijoiden joukossa, jotka van Baerlen mestaus ali houkutellut +Buitenhofin torille ja jotka hiukan pahoittelivat asiain odottamatonta +käännettä, oli varmaankin kaikkein pahastunein muuan siistipukuinen +porvari, joka oli aamulla käyttänyt jalkojaan ja käsiään niin +taitavasti, että hänet erotti mestauslavasta ainoastaan sitä ympäröivä +vartiojoukko. + +Moni oli osottanut kiihkeätä halua nähdä rikollisen Korneliuksen +kavalan veren vuotavan; mutta ei kukaan ollut ilmaissut tuota koleata +mielihaluansa sellaisella hillittömällä katkeruudella kuin mainittu +porvari. + +Kaikkein kiihtyneimmät olivat saapuneet päivänkoitteessa Buitenhofin +torille, hankkiakseen itselleen mahdollisimman hyvän paikan. Mutta +vieden voiton näistäkin oli tuo porvari viettänyt yönsä vankilan +edustalla, ja sieltä käsin oli hänen onnistunut hyvin sanoin ja iskuin +raivata itselleen tietä, niin että oli päässyt ensi riviin. + +Ja kun teloittaja toi vangin mestauslavalle, oli tuo porvari, seisten +paremmin nähdäkseen ja näkyäkseen kaivon vieressä olevalla +rajapyykillä, tehnyt teloittajaa kohden liikkeen, joka merkitsi: + +-- Te pysytte sanassanne, eikö niin? + +Ja tähän liikkeeseen oli teloittaja vastannut toisella, joka merkitsi: + +-- Voitte olla aivan levollinen. + +Ken oli sitten tuo porvari, joka näytti olevan niin tuttava teloittajan +kanssa, ja mikä oli noiden liikkeiden tarkoitus? + +Asia on varsin helppo ymmärtää. Tuo porvari oli tietysti herra Isak +Boxtel, joka Korneliuksen vangitsemisen jälkeen oli tullut Haagiin, +pyrkiäkseen saamaan haltuunsa nuo kolme mustan tulpaanin sipulia. + +Boxtel oli ensiksi tehnyt yrityksiä toteuttaakseen tuumansa Gryphuksen +avulla, mutta tämä oli uskollinen, epäluuloinen ja pureva kuin +verikoira. Hän käsitti Boxtelin vihan takaperoisesti, luullen häntä +vangin hartaaksi ystäväksi, joka turhanpäiväisillä verukkeilla pyrki +hankkimaan vangille tilaisuuden paeta vankilasta. + +Kun siis Boxtel ensi kerran ehdotti Gryphukselle, että tämä toimittaisi +hänelle sipulit, jotka vangin täytyi säilyttää joko povellaan tai +jossakin kammionsa sopukassa, vastasi Gryphus ajamalla hänet ulos ja +usuttamalla vahtikoiran hänen kimppuunsa. + +Koiran hampaisiin jäänyt housunpala ei ollut lannistanut Boxtelin +rohkeutta. Hän palasi jälleen, mutta tällä kertaa oli Gryphus vuoteen +omana, kuumeessa ja käsivarsi taittuneena. Hän ei siis ollut edes +ottanut vastaan asiamiestä, mutta tämä oli nyt kääntynyt Rosan puoleen, +tarjoten hänelle korvaukseksi noista kolmesta sipulista päähineen +puhtaasta kullasta. Vastaukseksi jalo tyttönen, vaikkei tiennytkään +kuinka arvokkaita nuo esineet olivat, joiden varastamisesta hänelle +tarjottiin niin hyvä hinta, kehotti kiusaajaa kääntymään teloittajan +puoleen, tämä kun oli tuomittujen viimeinen perillinen. + +Tuo kehotus sai erään tuuman hereille Boxtelin mielessä. + +Sillä välin oli tuomio langennut, -- nopea, ratkaiseva tuomio. Isak ei +ehtinyt lahjoa ketään. Hän päätti noudattaa Rosan neuvoa ja meni +teloittajan puheille. + +Isak oli varma, että Kornelius kuolisi tulpaanit sydämellään. + +Boxtel ei tiennyt ottaa lukuun kahta seikkaa, nimittäin: + +Rosaa eli rakkautta; + +Vilhelmiä eli armahtavaisuutta. + +Ellei Rosaa eikä Vilhelmiä olisi ollut olemassa, olisivat Boxtelin +laskut olleet oikeat. + +Ilman Vilhelmiä olisi Kornelius kuollut. + +Ilman Rosaa olisi Kornelius kuollut tulpaanit sydämellään. + +Herra Boxtel meni siis teloittajan puheille, esiintyi tuomitun hyvänä +ystävänä ja tarjosi tulevan vainajan omaisuudesta, kulta- ja +hopeakoruja lukuunottamatta, jotka jätti teloittajalle, hieman tuhlaten +kokonaista sata floriinia. + +Mutta mitä merkitsi sata floriinia sille, joka oli melkein varma +voivansa tällä hinnalla ostaa Haarlemin puutarhayhdistyksen palkinnon? + +Se oli laina, joka tuotti korkoa tuhannen yhdeltä, ja sellaista rahain +sijoittamista ei käy moittiminen. + +Teloittajan puolestaan ei tarvinnut tehdä juuri mitään voittaakseen nuo +sata floriinia. Hänen piti vain toimituksen päätyttyä päästää Boxtel +palvelijoineen mestauslavalle, ottamaan huostaansa ystävänsä maalliset +jäännökset. + +Oli muuten varsin tavallista, että jonkun johtomiehen kärsittyä +kuolemanrangaistuksen Buitenhofin torilla, hänen opetuslapsensa +menettelivät tähän tapaan. + +Tuollaisella intoilijalla kuin Kornelius voi varsin hyvin olla ystävänä +toinen intoilija, joka maksoi sata floriinia hänen ruumiistaan. + +Niinpä suostuikin teloittaja hänen pyyntöönsä ja asetti vain sen ehdon, +että saisi maksun etukäteen. + +Boxtelin voi käydä kuten niiden, jotka menevät markkinanäytelmää +katsomaan. Hän voi katua kauppojaan ja jälkeenpäin kieltäytyä +maksamasta. + +Boxtel maksoi etukäteen ja jäi odottamaan tapahtumain kehitystä. + +Sanomattakin ymmärtää, että Boxtel oli kiihtynyt, että hän piti +silmällä vahteja, kirjureita, teloittajia, van Baerlen jokaista +liikettä. Kuinkahan tämä asettaisi kaulansa mestauspölkylle, millä +tavoin suistuisi hän maahan, ja eikö hän suistuessaan murskaisi allensa +noita kallisarvoisia sipuleita? Oliko hän edes pannut ne kultarasiaan, +kulta kun olisi kovinta kaikista metalleista? + +Emme edes pyrikään kuvaamaan vaikutusta, jonka tähän ylevään sieluun +teki mestaustoimituksen keskeytys. Miksi tuhlasi mestaaja tuolla tavoin +aikaansa, välkyttelemällä miekkaansa Korneliuksen pään päällä, sen +sijaan että olisi sillä katkaissut hänen kaulansa? Mutta kun hän sitten +näki kirjurin tarttuvan tuomitun käteen ja kohottavan hänet pystyyn +sekä vetävän taskustaan esiin pergamenttilevyn, -- kuuli maaherran +armahduskirjeen luettavan julki, -- silloin ei Boxtel enää ollut +ihminen. Hänen silmissään, huudossaan, liikkeissään kuvastui tiikerin, +hyeenan tai käärmeen raivo. Jos hän olisi voinut saavuttaa van Baerlen, +olisi hän käynyt hänen kimppuunsa ja surmannut hänet. + +Nyt jäisi siis Kornelius henkiin ja menisi Loewesteiniin. Hän veisi +sipulinsa vankilaansa, ja kenties hän löytäisi siellä puutarhan, jossa +saisi mustan tulpaanin kukkaan. + +On mielen järkytyksiä, joita kirjailija paran kynä ei pysty +kuvaamaan, vaan joihin nähden hänen täytyy turvautua lukijan omaan +mielikuvitukseen, tyytyen esittämään vain niihin liittyvät ulkonaiset +tapahtumat. + +Boxtel vaipui tiedotonna rajapyykiltään muutamien oranialaisten syliin, +jotka olivat tyytymättömiä kuten hänkin tapahtumain kulkuun. Mutta +luullen herra Isakin huutojen aiheutuvan ilosta, he antoivat hänen +maistaa nyrkiniskuja sellaisia, ettei Kanaalin toisella puolellakaan +olisi ollut parempia saatavissa. + +Mutta mitä merkitsivät nyrkiniskut sen tuskan rinnalla, mikä raateli +Boxtelin sydäntä! + +Hän yritti lähteä juoksemaan vaunujen jälkeen, jotka veivät pois +Korneliuksen sipuleineen. Mutta innoissaan ei hän huomannut muuatta +katukiveä, vaan kompastui, kadotti tasapainonsa ja pyöri kymmenen +askelta eteenpäin. Kun hänen vihdoin onnistui nousta pystyyn +rusikoituna ja tukehtumaisillaan, oli Haagin lokainen roskaväki +kulkenut tietänsä hänen selkänsä ylitse. + +Vaatteet rikkinäisinä, selkä kirvelevänä ja kädet naarmuilla sai Boxtel +nyt mietiskellä kovaa kohtaloansa. + +Luulisi hänen jo saaneen kyllänsä ja väsyneen taistelemasta sitä +vastaan. + +Mutta niin ei kumminkaan ollut. + +Jaloilleen päästyään Boxtel raastoi tukkaansa parhaansa mukaan ja +heitti töyhdöt uhriksi tuolle hurjalle ja säälimättömälle +jumalattarelle, jolla on nimenä Kateus. + +Epäilemättä iloitsi jumalatar tuosta antimesta, sillä mytologia kertoo +hänellä muutoin olevan päänkoristeena ainoastaan käärmeitä. + + + + +XIV. + +DORDRECHTIN KYYHKYSET. + + +Kornelius van Baerlelle oli tietysti suuri kunnia jo sekin, että hänet +määrättiin samaan vankilaan, missä oppinut Grotius oli asustanut. + +Mutta vankilaan tultuaan odotti häntä siellä vieläkin suurempi kunnia. +Huone, mihin Barneveldin kuuluisa ystävä oli ollut suljettuna, oli +vapaana tulpaaninviljelijä van Baerlen saapuessa Oranian prinssin +armahtamana Loewesteinin linnaan. + +Tuo huone oli ollut linnanväen kesken huonossa maineessa siitä saakka +kuin Grotiuksen oli onnistunut kekseliään vaimonsa avulla paeta sieltä +kirja-arkussa, jota ei ollut muistettu tutkia. + +Van Baerlestä tuntui hyvältä enteeltä tuo, että hän sai juuri tämän +huoneen; hänen mielestään ei olisi pitänyt panna uutta kyyhkystä +häkkiin, josta edellinen oli niin helposti lentänyt tiehensä. + +Tuo vankikammio on historiallinen huone. Emme siis hukkaa aikaamme +kuvaamalla sen yksityiskohtia. Lukuunottamatta sitä, että siihen +liittyi rouva Grotiukselle laadittu sivukammio, se oli samanlainen +vankihuone kuin toisetkin, kenties hiukan korkeampi vain. Sitä paitsi +oli ristikkoakkunasta mitä ihanin näköala. + +Muutoin ei kertomuksemme tarkoituksena olekaan kuvata niin ja niin +monta huonetta sisustuksineen. Van Baerlelle merkitsi elämä muutakin +kuin hengittämistä. Vanki parka rakasti paljoa enemmän kuin +hengitysneuvojaan kahta esinettä, jotka ainoastaan ajatus, tuo nopea +matkailija, tästä lähtien voi toimittaa hänen ihailtaviksensa. + +Kukka ja nainen, -- niin toinen kuin toinenkin oli häneltä ainaiseksi +hukassa! + +Onneksi erehtyi kunnon van Baerle näin ajatellessaan! Jumala, joka +hänen vaeltaessaan mestauslavalle oli silmäillyt häntä isän hymyilevin +katsein, Jumala oli varannut hänelle vankilassa, herra Grotiuksen +huoneessa, ihmeellisempiä elämänvaiheita kuin mikään tulpaaninviljelijä +konsanaan on kokenut. + +Kun hän eräänä aamuna seisoi akkunansa ääressä nauttien Waalista +kohoavasta raittiista ilmasta sekä ihaillen synnyinkaupunkinsa +Dordrechtin tuulimyllyjä, jotka näkyivät kaukaa savupiippumetsän takaa, +havaitsi hän kuinka samasta suunnasta lähestyi parvi kyyhkysiä, jotka +vilusta väristen laskeutuivat päivänpaisteeseen Loewesteinin suipoille +harjoille. + +-- Nämä kyyhkyset, mietiskeli van Baerle, -- tulevat Dordrechtista, ja +siis voivat ne myöskin palata sinne. Jos joku kiinnittäisi sanasen +niiden siipeen, niin hänen voisi onnistua lähettää itsestään tietoja +Dordrechtiin, missä häntä surraan. + +Vaivuttuaan sitten hetkeksi haaveisiin van Baerle lisäsi: + +-- Tämä »joku» olen minä! + +Ajasta ei ole puutetta, kun on kahdenkymmenenkahdeksan vuoden vanha +ja on tuomittu elinkautiseen vankeuteen eli siis viettämään +kaksikymmentäkaksi tai kaksikymmentäkolme tuhatta päivää vankilassa. + +Ajatellen kolmea sipuliaan -- sillä tuo ajatus sykähteli aina syvinnä +hänen mielessään, kuten sydän syvinnä povessa, -- van Baerle valmisteli +kyyhkysille ansan. Hän houkutteli noita siivekkäitä olentoja kaikilla +herkkupaloilla, joita hänen keittiönsä tarjosi, -- kahdeksastatoista +äyristä päivää kohden, -- ja ponnisteltuaan turhaan kuukauden ajan, hän +lopuksi sai ansaan naaraskyyhkysen. + +Hän käytti nyt kaksi kuukautta pyydystääkseen uroskyyhkysen. Sitten hän +sulki ne yhteen, ja alussa vuotta 1673 hän munia saatuaan päästi +naaraan vapaaksi, ja tämä läksi, uskoen munat uroskyyhkysen +haudottaviksi, ilomielin lentämään kohden Dordrechtia, kirjelippu +siiven alla. + +Illalla se palasi. + +Kirje oli yhä paikoillaan. + +Tämä uudistui joka päivä kahden viikon aikana, tuottaen ensiksi van +Baerlelle pettymystä ja saattaen hänet lopuksi epätoivon valtaan. + +Kuudentenatoista päivänä kyyhkynen vihdoinkin palasi ilman kirjettä. + +Van Baerle oli osottanut kirjeen hoitajattarelleen, vanhalle +friisittärelle, rukoillen sitä armeliasta ihmistä, joka sen löytäisi, +toimittamaan sen hänelle mahdollisimman varmasti ja nopeasti. + +Tässä hoitajattarelle osotetussa kirjeessä oli ollut pieni lippu +Rosalle. + +Jumala, joka henkäyksellään kuljettaa orvokin siemenen ylös +kivimuureille ja suo sadetta, joka sen kasvattaa, Jumala huolehti +siitä, että van Baerlen hoitajatar sai tämän kirjeen. + +Se tapahtui tällä tavoin: + +Lähtiessään Dordrechtista Haagiin ja Haagista Gorkumiin, herra Isak +Boxtel oli jättänyt oman onnensa nojaan sekä talonsa että palvelijansa, +sekä näkötorninsa kaukoputkineen että myöskin kyyhkysensä. + +Palkatta jäänyt palvelija käytti ensin vähäiset säästövaransa ja ryhtyi +sitten syömään kyyhkysiä. + +Tämän johdosta kyyhkyset muuttivat Isak Boxtelin katolta Kornelius van +Baerlen katolle. + +Van Baerlen hoitajatar oli hyväsydäminen olento, jonka täytyi saada +rakastaa jotakin. Hän otti suojaansa kyyhkyset, jotka olivat +turvautuneet hänen vieraanvaraisuuteensa, ja kun Isakin palvelija tuli +noutamaan niistä viimeiset kaksitoista tai viisitoista, syödäkseen ne, +kuten oli syönyt edelliset kaksitoista tai viisitoista, tarjoutui hän +ostamaan ne kuudesta äyristä kappaleen. + +Hinta oli puolta suurempi tavallista, ja palvelija suostui ilolla +ehdotukseen. + +Hoitajatar oli siis kyyhkysten laillinen omistaja. + +Nuo kyyhkyset olivat toisten seurassa tehneet retkeilyjä Haagiin, +Loewesteiniin, Rotterdamiin, epäilemättä haluten toisenlaisia jyviä, +toisenmakuisia hampunsiemeniä. + +Sattuma tai pikemmin Jumala, Jumala, jonka johdatuksen me puolestamme +haluamme nähdä joka asiassa, Jumala oli sallinut van Baerlen saada +juuri yhden näistä kyyhkysistä ansaansa. + +Jos ei siis kateellinen Boxtel olisi lähtenyt vihollisensa jälkeen +Dordrechtista Haagiin ja sieltä Gorkumiin -- tai Loewesteiniin, jos +niin halutaan, sillä noita paikkakuntia erottaa ainoastaan Waalin ja +Maasin yhtyneet vedet, -- olisi van Baerlen kirje joutunut hänen +käsiinsä, eikä hoitajattaren, ja vanki parka olisi hukannut turhaan +aikansa ja vaivansa, ja niiden moninaisten vaihtelevien tapahtumain +sijaan, joita kynämme tulee esittämään, olisi meidän kuvaaminen vain +sarjaa synkkiä päiviä, elottomia ja värittömiä kuin musta yö. + +Kirje joutui siis van Baerlen hoitajattaren käsiin. + +Ja eräänä iltana helmikuun lähestyessä, kun tähdet alkoivat syttyä +taivaalla, Kornelius kuuli torninsa porraskäytävästä äänen, joka +saattoi hänet vavahtamaan. + +Hän laski käden sydämelleen ja jäi kuuntelemaan. + +Rosan lempeä, miellyttävä ääni se oli. + +Tunnustakaamme ettei Kornelius joutunut siinä määrin pois suunniltaan +hämmästyksestä ja ilosta, kuin olisi joutunut ilman tuota +kyyhkysjuttua. Kyyhkynen oli kirjeen asemesta tuonut hänelle toivoa +tyhjän siipensä alla, ja tuntien Rosan sekä toivoen kirjeen hänet +saavuttaneen, hän odotteli joka päivä tietoja lemmitystään ja +sipuleistaan. + +Hän nousi paikaltaan, kurotti korvansa, taivutti ruumiinsa kohden ovea. + +Kyllä, sama ääni se oli, joka oli niin miellyttävästi vaikuttanut +häneen Haagissa. + +Mutta onnistuisiko Rosan, joka oli matkustanut Haagista Loewesteiniin, +Rosan, joka oli päässyt -- Kornelius ei tiennyt miten -- vankilaan, +onnistuisiko tämän Rosan myöskin päästä yhtä onnellisesti vangin tykö? + +Korneliuksen mielen täyttyessä yhä uusilla ajatuksilla ja toiveilla, +hänen kammionsa ristikkoluukku aukeni ja siihen ilmaantui Rosa ilosta +loistavana ja hienosti puettuna, entistään kauniimpana surun +kalventamine poskineen. Hän painoi kasvonsa rautaristikkoon lausuen: + +-- Oi herra, herra, tässä olen nyt! + +Kornelius levitti käsivartensa, katsahti taivaalle ja päästi ilohuudon. + +-- Oi Rosa, Rosa! huudahti hän. + +-- Hiljaa, puhukaamme hiljaa, isäni seuraa minua, sanoi tyttö. + +-- Isänne? + +-- Niin, hän on tuolla alhaalla pihaportaitten luona saamassa +määräyksiä linnanpäälliköltä, mutta hän tulee kohta. + +-- Määräyksiä linnanpäälliköltä? + +-- Koetan selittää teille kaikki mahdollisimman lyhyesti. Maaherralla +on tunnin matkan päässä Leidenistä maakartano, suuri karjatalo. Tätini, +joka on ollut hänen hoitajattarensa, hoitaa siellä koko karjataloutta. +Saatuani kirjeenne, jota valitettavasti en osannut lukea, vaan jonka +hoitajattarenne luki minulle, kiiruhdin tätini luo ja jäin sinne +odottamaan että prinssi tulisi siellä käymään. Kun hän tuli sinne, +pyysin häntä sallimaan isäni vaihtaa Haagin vankilan vanginvartijan +toimen päällysmiehen toimeen Loewesteinissä. Syytä hän ei aavistanut. +Jos hän olisi sen tehnyt, niin ei hän kenties olisi suostunut, mutta +nyt hän suostui. + +-- Joten nyt siis olette täällä. + +-- Kuten näette. + +-- Saan siis nähdä teitä joka päivä? + +-- Niin usein kuin suinkin mahdollista. + +-- Oi Rosa! Ihana Rosa madonnani! huudahti Kornelius. -- Te rakastatte +siis minua hiukan? + +-- Hiukan? lausui tyttö. -- Oi, herra Kornelius, olette liian +vaatimaton! + +Kornelius ojensi intohimoisesti kätensä häntä kohden, mutta ainoastaan +heidän sormensa kohtasivat toisensa rautaristikon lomitse. + +-- Isäni! äännähti tyttö. + +Ja Rosa käännähti nopeasti ja kiiruhti isäänsä vastaan, joka jo oli +ehtinyt portaitten yläpäähän. + + + + +XV. + +RISTIKKOLUUKKU. + + +Gryphusta seurasi tuo suunnaton koira, johon tutustuimme Haagissa. + +Vanginvartija kuljetti sitä mukanaan, jotta se tarvittaessa tuntisi +vangit. + +-- Katsokaa, isä, sanoi Rosa, -- tässä on tuo kuuluisa huone, josta +herra Grotius karkasi. + +-- Niin, niin, tuo lurjus Grotius! Hän oli tuon Barneveld konnan +ystäviä, jonka lapsena ollessani näin mestattavan. Vai tästä huoneesta +Grotius karkasi. Hyvä, minä vastaan siitä, ettei kukaan toinen siitä +enää karkaa. + +Ja avaten oven hän alkoi pimeässä keskustella vangin kanssa. + +Koira ryhtyi muristen nuuskimaan vangin pohkeita, ikäänkuin kysyäksensä +häneltä, kuinka hän rohkeni vielä olla elossa, vaikka oli lähtenyt +vankilasta oikeudenkirjurin ja teloittajan seurassa. + +Mutta Rosa kutsui koiraa luoksensa, ja se totteli. + +-- Herra, sanoi Gryphus, kohottaen lyhtynsä korkeammalle, pyrkien +heittämään hiukan valoa ympärilleen, -- tässä näette vankilanne uuden +päällysmiehen. Vankihuoneitten ylin valvonta kuuluu minulle. Minä en +ole paha, mutta heltymätön kaikkeen nähden, mitä komentoon kuuluu. + +-- Mutta minähän tunnen teidät varsin hyvin, rakas herra Gryphus, sanoi +vanki, tullen lyhdyn valopiiriin. + +-- Kas vain, kas, tekö se olettekin, herra van Baerle, lausui Gryphus. +-- No niin, no niin, näin sitä sentään aina tapaa tuttavia! + +-- Niin kyllä, sanoi Kornelius, -- ja näen suureksi ilokseni, ettei +kättänne enää mikään vaivaa, koska voitte sillä pitää lyhtyä. + +Kulmiansa rypistellen lausui Gryphus: + +-- Valtiollisissa asioissa tehdään aina tyhmyyksiä. Hänen ylhäisyytensä +on jättänyt teidät henkiin, minä en olisi sitä tehnyt. + +-- Mutta miksikä niin? + +-- Siksi että teissä on miestä alkamaan sommitella uudelleen +salajuonia. Te oppineet olette liitossa paholaisen kanssa. + +-- Kuinka, mestari, virkkoi Kornelius nauraen, -- oletteko tyytymätön +tapaani hoitaa käsivarttanne tai vaatimaani palkkaan? + +-- Päinvastoin, tuhat tulimaista, päinvastoin! murisi Gryphus. -- +Temppunne onnistui aivan liian hyvin, -- siinä täytyi olla jotakin +taikaa. Kuuden viikon perästä voin käyttää kättäni, kuin ei sille olisi +koskaan tapahtunut mitään. Buitenhofin lääkäri, joka on varsin taitava +ammatissaan, halusi taittaa sen uudelleen, sijoittaaksensa sen +sääntöjen mukaisesti paikoilleen, taaten etten voisi käyttää sitä +kolmeen kuukauteen. + +-- Ja te ette suostunut? + +-- En. Minä sanoin hänelle: »Kun kerran voin tällä käsivarrellani tehdä +ristinmerkin,» -- Gryphus oli katolilainen, -- »kun voin tehdä +ristinmerkin, niin ei paholaisesta ole pelkoa.» + +-- Mutta jos ette kerran pelkää paholaista, herra Gryphus, sanoi van +Baerle, -- niin lienee teillä vielä vähemmin syytä pelätä oppineita. + +-- Oppineet ovat pahimmat kaikista, huudahti Gryphus, ottamatta +korviinsa Korneliuksen perustelua. + +-- Mieluummin vartioisin kymmentä soturia kuin yhtä ainoata oppinutta. +Soturit polttavat tupakkaa, juovat, juopuvat ja käyvät lauhkeiksi kuin +lampaat saatuaan paloviinaa tai Maasin viiniä. Mutta oppineet! Ei +puhettakaan tupakoimisesta, juomisesta, juopumisesta! He pysyvät +raittiina, säästävät rahansa, pitävät päänsä selvänä pystyäkseen +sommittelemaan salajuonia. Mutta sanon teille nyt jo alusta pitäen, +ettei teidän ole käyvä helpoksi ryhtyä salavehkeilyyn. Eihän teillä ole +edes loitsukirjaakaan eikä muitakaan kirjoja, ei edes paperia. Herra +Grotius pelastui kirjojensa avulla. + +-- Vakuutan teille, herra Gryphus, vastasi van Baerle, -- että jos ehkä +mielessäni olisi ollutkin ajatus paeta, niin olen siitä nyt +ehdottomasti luopunut. + +-- Oikein, oikein! sanoi Gryphus. -- Pitäkää itse itseänne kurissa, +minä kyllä myös avustan teitä siinä toimessa. Mutta kaikesta huolimatta +on hänen ylhäisyytensä tehnyt pahan virheen. + +-- Jättäessään pääni paikoilleen, te tarkoitatte. Kiitoksia, kiitoksia, +herra Gryphus! + +-- Niin kyllä. Saamme nähdä, eivätkö herrat de Witt nyt pysy +rauhallisina. + +-- Puheenne on kammottavaa, sanoi van Baerle kääntyen pois salatakseen +inhonsa. -- Te unohdatte, että toinen noista onnettomista oli ystäväni, +ja toinen ... toinen oli minulle läheinen kuin isä. + +-- Muistan sen kyllä, mutta muistan senkin, että molemmat olivat +salavehkeilijöitä. Sitä paitsi puhun myöskin säälistä. + +-- Todellakin? Selittäkääpä hiukan tuota asiaa, herra Gryphus, -- en +oikein ymmärrä teitä. + +-- Nähkääs, jos mestari Harbruck olisi katkaissut kaulanne... + +-- Niin mitä sitten? + +-- Te ette kärsisi enää. Nyt sitä vastoin tulee elämänne olemaan varsin +raskasta, en tahdo salata sitä teiltä. + +-- Kiitoksia lupauksestanne! + +Ja vangin hymyillessä ivallisesti vanhukselle Rosa vastasi hänelle oven +takaa enkelin hymyilyllä. + +Gryphus lähestyi akkunaa. + +Oli vielä siksi valoisa, että voi erottaa harmaaseen usmaan peittyvän +äärettömän ilmapiirin. + +-- Millainen näköala täältä on? kysyi Gryphus. + +-- Erinomaisen kaunis, vastasi Kornelius katsoen Rosaan. + +-- Niin, niin, -- aivan liian laaja näköala. + +Samassa kaksi kyyhkystä, pelästyneenä nähdessään oudon ihmisen ja +varsinkin kuullessaan hänen äänensä, läksi pesästään ja katosi sumuun. + +-- Mitä tämä merkitsee? tiedusteli Gryphus. + +-- Ne ovat minun kyyhkysiäni, vastasi Kornelius. + +-- Teidän kyyhkysiänne, huudahti vartija, -- teidän kyyhkysiänne? Onko +vangilla sitten mitään omaa? + +-- No, sanoi Kornelius, -- sitten ne ovat Jumalan kyyhkysiä, jotka hän +on lainannut minulle. + +-- Tässä on jo tapahtunut rikos sääntöjä vastaan, vastasi Gryphus. -- +Vai kyyhkysiä! Minä sanon teille, nuori mies, erään seikan, nimittäin +sen, että nuo kyyhkyset jo huomispäivänä kiehuvat minun padassani. + +-- Mutta ensiksikin teidän täytyisi saada ne kiinni, sanoi van Baerle. +-- Ette salli minun nimittää niitä kyyhkysikseni, mutta vielä vähemmin +ne ovat teidän kyyhkysiänne, sen vakuutan! + +-- Ei hätäillä, ei hätäillä! mumisi vartija. -- Huomenna minä katkaisen +niiltä kaulan. + +Ja lausuessaan tuon ilkeän uhkauksen Gryphus kumartui ulos tarkastamaan +pesän rakennetta, suoden van Baerlelle tilaisuuden rientää ovelle +pusertamaan Rosan kättä ja saamaan häneltä lupauksen: + +-- Kello yhdeksän illalla. + +Gryphus, jonka mielessä paloi halu saada seuraavana päivänä täyttää +uhkauksensa, ei nähnyt mitään, ei kuullut mitään, ja suljettuaan +akkunan hän tarttui tyttärensä käsivarteen, läksi huoneesta, väänsi +oven kahteen lukkoon, työnsi salvat ovelle ja läksi ilahduttamaan +toista vankia samantapaisilla lupauksilla. + +Tuskin oli hän poistunut, kun Kornelius meni ovelle kuunnellakseen +askelten etenemistä, ja kun ne lakkasivat kuulumasta, hän juoksi +akkunan luo ja tuhosi tykkänään kyyhkysten pesän. + +Parempi oli karkottaa ne ainaiseksi luotaan kuin saattaa +kuolemanvaaraan kiltit sanansaattajat, joita hänen oli kiittäminen +onnesta, että sai nähdä Rosan. + +Mutta ei vartijan käynti eikä hänen raa'at uhkauksensa, ei synkkä +tulevaisuudenkuva hänen valtansa väärinkäytön uhrina ollut voinut +Korneliuksen mielestä karkottaa suloisia ajatuksia eikä toivoa, jonka +Rosan läsnäolo oli saanut hereille hänen mielessään. + +Kärsimättömästi odotti hän, että Loewesteinin tornikello löisi +yhdeksän. + +Olihan Rosa sanonut: -- Tulen kello yhdeksän. + +Viimeinen metallisointu väreili vielä ilmassa, kun Kornelius kuuli +porraskäytävästä keveitä askeleita ja hameen kahinaa, ja valo lankesi +sisään oven ristikkoakkunasta, johon Korneliuksen silmät olivat +kiihkeästi kiintyneet. + +Luukku oli avattu ulkoapäin. + +-- Tässä minä olen, sanoi Rosa, vielä aivan hengästyneenä portaita +noustuaan, -- tässä olen! + +-- Oi, Rosa kulta! + +-- Teistä on siis hauskaa tavata minua? + +-- Kuinka voitte sitä kysyäkään! Mutta sanokaa, kuinka teidän on +onnistunut päästä tänne? + +-- Isäni vaipuu illalla uneen melkein heti illallisen jälkeen, +paloviinasta hiukan päihtyneenä. Silloin toimitan minä hänet +vuoteeseen. Elkää kertoko tästä kenellekään, sillä tuo uni suo minulle +tilaisuuden tulla joka ilta tunnin ajaksi teidän kanssanne juttelemaan. + +-- Oi, kiitän teitä, Rosa, rakas Rosa! + +Ja näin sanoen Kornelius vei kasvonsa niin lähelle ristikkoluukkua, +että Rosa vetääntyi kauemmaksi. + +-- Minä olen tuonut teille takaisin tulpaaninsipulinne. + +Korneliuksen sydän sykähti ilosta. Hän ei ollut vielä uskaltanut kysyä +Rosalta, miten hänelle uskotun kalliin aarteen oikein oli käynyt. + +-- Te olette siis säilyttänyt ne? + +-- Tehän uskoitte ne minulle aarteena, joka oli teille hyvin rakas. + +-- Mutta minähän lahjoitin ne teille, ja nähdäkseni ne siis olivat +teidän. + +-- Ne olisivat olleet minun omani teidän kuoltuanne, ja onneksi te +olette elossa. Oi, kuinka minä siunasin hänen ylhäisyyttään! Jos Jumala +suo prinssi Vilhelmille kaiken sen onnen, jota olen hänelle toivonut, +niin epäilemättä on kuningas Vilhelm oleva sekä kuningaskuntansa että +koko maailman onnellisin ihminen. Te olitte elossa, ja pitäen kumminne +Korneliuksen raamatun omanani, päätin toimittaa teille sipulinne +takaisin, mutta en vain tiennyt, kuinka se voisi tapahtua. Lopuksi +päätin mennä maaherralta pyytämään isälleni tämän vankilan +päällysmiehen paikkaa. Silloin toi hoitajattarenne minulle teidän +kirjeenne. Oi kuinka me itkimme yhdessä! Mutta päätökseni kävi nyt +entistä lujemmaksi, ja minä läksin Leideniin. Lopun te tiedätte. + +-- Kuinka, rakas Rosa, sanoi Kornelius, -- te olitte ajatellut tulla +minua tapaamaan jo ennenkuin saitte kirjeeni? + +-- Ja sitä te kysyttekään! sanoi Rosa, jonka sydämessä rakkaus vei +voiton kainoudesta. -- Sehän oli ainaisena ajatuksenani! + +Ja näin sanoessaan Rosa kävi niin kauniiksi, että Kornelius lähensi +otsansa ja huulensa toistamiseen ristikkoluukkuun, ilmeisesti aikeessa +kiittää tyttöstä. + +Rosa peräytyi kuten edelliselläkin kerralla. + +-- Olen todellakin, lausui hän tuollaiseen keikailevaan tapaan, +jommoisella nuoret tytöt kiusaavat ihailijoitaan, -- olen todellakin +varsin usein pahoitellut sitä, etten osaa lukea, mutta en koskaan siinä +määrin kuin saadessani teidän kirjeenne. Pitelin kädessäni tuota +kirjettä, joka puhui muille niin paljon ja jota minä tyhmyri en +pystynyt ymmärtämään. + +-- Olette usein pahoitellut ettette osaa lukea, sanoi Kornelius, -- ja +minkätähden? + +-- No, sanoi nuori tyttö nauraen, -- voidakseni lukea kaikki ne +kirjeet, joita minulle kirjoitettiin. + +-- Te saitte siis paljon kirjeitä, Rosa? + +-- Sadoittain. + +-- Mutta kuka teille sitten kirjoitti? + +-- Kukako kirjoitti? Ensiksikin kaikki ylioppilaat, jotka +kulkivat Buitenhofin torin poikki, kaikki upseerit, jotka menivät +harjoituskentälle, kaikki kauppapalvelijat ja yksin kauppiaatkin, jotka +näkivät minut pienen akkunani ääressä. + +-- Ja mitä te teitte kaikilla noilla kirjeillä? + +-- Ennen annoin jonkun ystävättäreni lukea ne ääneen, sanoi Rosa, -- ja +se tuotti minulle paljon huvia. Mutta viime aikoina on minusta tuntunut +turhalta hukata aikaansa tuollaisiin typeryyksiin, ja olen polttanut +ne. + +-- Viime aikoina! huudahti Kornelius ilon ja rakkauden kyyneleet +silmissään. + +Punehtuen loi Rosa katseensa maahan. + +Hän ei siis nähnyt, kuinka Korneliuksen huuli raukat lähestyivät häntä, +mutta kohtasivat ainoastaan rautaristikon! Mutta tuosta väliaidasta +huolimatta tunsi tyttönen kumminkin huulillaan mitä hellimmän suutelon +tulisen henkäyksen. + +Tuntiessaan tuon hehkun Rosa kävi yhtä kalpeaksi, ehkä kalpeammaksikin +kuin oli ollut Buitenhofissa mestauspäivänä. Hän päästi vaikeroivan +huokauksen, sulki kauniit silmänsä ja pakeni sykkivin sydämin, koettaen +turhaan kädellään hillitä sen pamppailua. + +Kornelius jäi yksin, lohtunaan vain Rosan tukan jättämä suloinen lemu, +joka oli sekin joutunut vangiksi rautaristikkojen taakse. + +Rosa oli paennut niin nopeasti, että oli unohtanut antaa Korneliukselle +mustan tulpaanin sipulit. + + + + +XVI. + +OPETTAJA JA OPPILAS. + + +Kuten on voitu huomata, ei Kornelius de Wittin kummipojan ollut +onnistunut voittaa likimainkaan samassa määrin kunnon Gryphuksen, kuin +hänen tyttärensä suosiota. + +Loewesteinissä oli kaikkiaan viisi vankia. Päällysmiehen toimi ei siis +ollut vaikea täyttää, ja se olikin annettu Gryphukselle etupäässä hänen +vanhojen päiviensä turvaamiseksi. + +Mutta tuon arvoisan vartijan mielikuvituksissa hänen toimensa +merkitys kasvoi määrättömiin. Korneliuksen laski hän ensi luokan +pahantekijöihin. Hän oli siis vaarallisin hänen vangeistansa. Hän piti +silmällä jokaista hänen tointansa, lähestyi häntä vain kasvot vihaisina +ja antoi hänen kaikin tavoin tuntea seuraukset kammottavasta +kapinoimisestaan lempeää maaherraa kohtaan. + +Hän tuli kolmasti päivässä Korneliuksen huoneeseen, odottaen aina +tapaavansa hänet jostakin pahanteosta. Mutta Kornelius ei enää +välittänyt kirjeenvaihdostakaan, saatuaan kirjeenvaihtajansa luokseen. +Yksin sekin on luultavaa, että jos Korneliukselle olisi suotu vapaus ja +annettu lupa mennä minne ikinä halusi, vankila, jossa Rosa ja hänen +sipulinsa olivat, olisi ollut hänestä mieluisampi kuin mikään muu +olopaikka ilman Rosaa ja sipuleja. + +Rosa oli luvannut tulla joka ilta kello yhdeksän juttelemaan rakkaan +vangin kanssa, ja kuten olemme nähneet oli hän jo ensi iltana pitänyt +lupauksensa. + +Seuraavana päivänä tuli hän jälleen, yhtä salaperäisenä ja varovaisena +kuin edellisenäkin. Hän oli tehnyt mielessään lupauksen, ettei liiaksi +lähentäisi kasvojaan ristikkoluukkuun. Saadakseen heti alulle +keskustelun, joka vakavasti kiinnittäisi van Baerlen mielen, hän ojensi +hänelle ristikon lävitse sipulit, yhä vielä samaan paperiin +käärittyinä. + +Mutta Rosan suureksi hämmästykseksi työnsi van Baerle sormenpäillään +hänen valkoisen kätensä takaisin. + +Kornelius oli tuuminut asiaa. + +-- Kuulkaa, sanoi hän, -- emme saa panna liian paljoa yhdellä kertaa +alttiiksi. Huomatkaa, rakas Rosa, että on kysymyksessä mahdottomana +pidetyn yrityksen toteuttaminen. Meidän olisi saatava suuri musta +tulpaani kukkimaan. Ryhtykäämme siis kaikkiin mahdollisiin +varovaisuustoimenpiteisiin, niin ettei meillä ole mitään kaduttavaa, +jos emme onnistuisikaan. Kuulkaa, kuinka olen ajatellut meidän +saavuttavan päämäärämme. + +Rosa kuunteli mahdollisimman tarkasti, vähemmin siksi, että asia +hänestä itsestään olisi ollut niin kovin mielenkiintoinen, kuin +sentähden että vanki parka sitä katsoi niin peräti tärkeäksi. + +-- Tarkatkaa, sanoi Kornelius, -- mitä olen ajatellut meidän molempain +tehtäväksi tämän tärkeän yrityksen hyväksi. + +-- Tarkkaan parhaani mukaan, sanoi Rosa. + +-- Teillä lienee kaiketi tässä linnoituksessa pieni puutarha tai +ainakin jonkunmoinen piha tai jokin pengermä. + +-- Meillä on hyvin kaunis puutarha, sanoi Rosa, -- se on Waalin +rannalla ja siellä kasvaa paljon kauniita vanhoja puita. + +-- Voitteko, Rosa kulta, tuoda minulle vähän multaa tuosta puutarhasta, +että voisin arvostella millaista se on. + +-- Tuon huomenna. + +-- Tuokaa sitä hiukan varjoisalta ja hiukan päivänpaisteiselta +paikalta, niin että voin sitä arvostella sekä kuivana että kosteana. + +-- Teen määräystenne mukaan. + +-- Kun minä olen valinnut mullan ja määrännyt mitä siihen nähden on +tehtävä, niin jaamme sipulit, ja te otatte niistä yhden ja istutatte +sen minun määräämänäni päivänä valitsemaani multaan. Se on varmasti +kukkiva, jos seuraatte ohjeitani. + +-- En väisty hetkeksikään sen luota. + +-- Toisen sipulin te annatte minulle ja minä koetan kasvattaa sen +täällä huoneessani, -- se on auttava minua kuluttamaan pitkät päivät, +jolloin en teitä näe. Tähän nähden minulla on varsin vähäiset toiveet, +ja katson tuota kukka raukkaa jo etukäteen itsekkäisyyteni uhriksi. +Joskus pilkistää sentään aurinko tänne sisään. Koetan käyttää hyväkseni +kaikkea, yksin piippuni suomaa lämpöä ja tuhkaa. Kolmannen sipulin me +pidämme tallessa -- tai, oikeammin sanoen, te pidätte tallessa -- siltä +varalta että molemmat toiset yrityksemme epäonnistuisivat. Jos +menettelemme tällä tavoin, rakas Rosani, niin on mahdotonta ettemme +voittaisi noita sataatuhatta floriinia myötäjäisiä, ja samalla saamme +nauttia onnesta nähdä työmme menestyneen. + +-- Ymmärrän kaikki varsin hyvin, sanoi Rosa. -- Huomenna tuon teille +multaa ja te valitsette sitä itseänne ja minua varten. Teidän +sipulillenne täytyy minun sitä tuoda moneen erään, sillä en voi tuoda +sitä kuin hiukan kerrallaan. + +-- Meillä ei ole kiirettä, rakas Rosa. -- Tulpaanejamme ei voi istuttaa +ennenkuin noin kuukauden kuluttua. Meillä on siis yllin kyllin aikaa. +Mutta hoidattehan te sipulianne aivan minun määräysteni mukaan? + +-- Sen lupaan. + +-- Ja kun se on istutettu, kerrotte kaikesta mikä koskee kasvattiamme, +sään muutoksista, jäljistä käytävillä ja saroilla. Öisin tarkkaatte, +liikuskeleeko puutarhassamme kissoja. Dordrechtissa kerran kaksi noista +onnettomista eläimistä tuhosi kaksi kukkasarkaani. + +-- Tarkkaan parhaani mukaan. + +-- Kuutamo-öinä... Voitteko te nähdä puutarhaan, rakas lapseni? + +-- Makuuhuoneeni akkuna on sinnepäin. + +-- Hyvä. Kuutamo-öinä pidätte silmällä, tuleeko sinne muurin raoista +rottia. Rotat ovat pelättäviä nakertajia, ja olen kuullut onnettomain +tulpaaninviljelijäin katkeralla mielellä parjaavan Noaa siitä, että hän +otti rottaparinkin mukaansa arkkiin. + +-- Pidän puutarhaa silmällä. Ja jos näen siellä kissoja tai rottia... + +-- Mietimme sitten mitä on tehtävä. Mutta sitten on vielä olemassa +muuan vihollinen, -- van Baerle oli vankilassa käynyt epäluuloiseksi +--, on vielä muuan vihollinen, vaarallisempi kuin kissat ja rotat! + +-- Ja mikä eläin se on? + +-- Ihminen! Moni varastaa floriinin, pannen vapautensa alttiiksi tuon +turhanpäiväisen rahamäärän takia, -- onhan silloin paljoa enemmän syytä +varastaa sadantuhannen floriinin arvoinen tulpaaninsipuli. + +-- Ei kukaan muu ole pääsevä puutarhaan kuin minä. + +-- Lupaatte sen? + +-- Vakuutan sen pyhästi. + +-- Hyvä! Paljon kiitoksia, Rosa! Teitä minun on kiittäminen kaikesta +ilosta, mikä tulee osakseni. + +Ja kun van Baerlen huulet jälleen lähestyivät ristikkoa yhtä tulisina +kuin edellisenä päivänä ja muutoinkin jo oli aika lähteä, veti Rosa +päänsä kauemmaksi luukusta ja kurotti kätensä kohden vankia. + +Tuossa kauniissa kädessä, jota turhamainen tyttönen hoiti erityisellä +huolella, oli sipuli. + +Kornelius suuteli intohimoisesti tuon käden sormenpäitä. Tekikö hän sen +siksi että tuo käsi piteli suuren mustan tulpaanin sipulia? Vai +siksikö, että käsi oli Rosan? Sen jätämme viisaampien ratkaistavaksi. + +Rosa läksi, toiset kaksi sipulia poveansa vasten puserrettuina. + +Pusersiko hän niitä vasten poveansa siksi että ne olivat suuren mustan +tulpaanin sipuleja, vai siksi että hän oli saanut ne Kornelius van +Baerleltä? Tähän kysymykseen olisi luullaksemme helpompi vastata kuin +edelliseen. + +Mutta kuinka lienee ollutkin, -- vangin elämä kävi tästä hetkestä +suloiseksi ja sisältörikkaaksi. + +Rosa oli, kuten tiedämme, antanut hänelle takaisin yhden sipuleista. + +Joka ilta hän toi hänelle puutarhasta pivollisen multaa, sitä lajia, +jonka Kornelius oli katsonut paraimmaksi, ja joka olikin vallan +oivallista. + +Suuri ruukku, jonka Kornelius oli taitavasti lohkonut matalammaksi, +tarjosi tulpaanille sopivan kasvinpaikan, ja hän täytti sen puoleksi ja +sekoitti sitten multaan kuivatettua rantamutaa, ja niin oli sipulille +valmistettu mitä oivallisin maanlaatu. + +Huhtikuun alussa hän istutti sipulinsa. + +Emme voi sanoin kuvata sitä huolta ja taitoa, niitä juonia, joita +Kornelius käytti, salataksensa Gryphukselta tuon toimiskelunsa, joka +tuotti hänelle niin suurta iloa. Moni puolituntinen tuntui vangitusta +filosofistamme mielenliikutuksineen ja vaihtelevine tunteineen +kokonaiselta vuosisadalta. + +Nyt ei tullut enää sitä päivää, jolloin Rosa ei olisi käynyt +juttelemassa Korneliuksen kanssa. + +Rosa sai nyt suorittaa täydellisen tulpaaninhoidon oppikurssin, +ja tulpaanit olivat siis keskustelun pääaineena. Mutta niin +mieltäkiinnittävä kuin tuo aine onkin, niin eihän sentään voi aina +puhua yksistään tulpaaneista. + +Puhuttiin siis muustakin, ja hämmästyksekseen huomasi +tulpaaninviljelijä, kuinka laajan piirin keskustelu voi käsittää. + +Mutta Rosa oli ottanut tavaksi pitää kauniit kasvonsa korttelin päässä +ristikosta, nähtävästi siksi ettei enää luottanut itseensä, koettuaan +kuinka vangin hengähdys voi ristikonkin takaa polttaa nuoren tytön +sydäntä. + +Muuan seikka huolestutti Korneliusta näihin aikoihin melkein samassa +määrin kuin hänen tulpaaninsa, ja hänen ajatuksensa palasivat siihen +alinomaan. + +Tuo seikka oli Rosan riippuvaisuus isästään. + +Oppinut tohtori van Baerle, tuo etevä mies, mieltäkiinnittävä maalaaja, +-- van Baerle, joka todennäköisesti oli keksivä tuon luomisen +ihmeteoksen, joka oli saava nimen _Rosa Barlaensis_, -- tämä sama +van Baerle oli elämänsä ja onnensa puolesta riippuvainen toisen miehen +jokaisesta oikusta. Ja tämä toinen mies oli typerä, alhaissyntyinen +olento, vanginvartija, järjettömämpi kuin lukko, joka hänen oli +suljettava, kovempi kuin salpa, joka hänen oli työnnettävä oven eteen, +-- jonkunmoinen »Myrskyn» Calibanin kaltainen hirviö, puolittain +ihminen, puolittain eläin. + +Tuosta olennosta riippui siis Korneliuksen onni. Tuo mies voi jonakin +aamuna ikävystyä Loewesteiniin, katsoa ilmaa siellä epäterveelliseksi, +paloviinaa huonoksi, -- ja lähteä pois ja ottaa tyttärensä mukaansa, -- +ja Kornelius ja Rosa olisivat jälleen erotetut. Jumala voi väsyä +auttamasta luotujaan, ja kenties ei hän enää yhdistäisikään heitä. + +-- Ja mitä hyötyä meillä olisi matkakyyhkysistäkään, sanoi Kornelius +tyttöselle, -- kun te, rakas Rosa, ette osaisi lukea, mitä minä teille +kirjoittaisin, ette kirjoittaa minulle ajatuksianne. + +-- Meillä on käytettävänämme tunti joka ilta, sanoi Rosa, joka +sydämessään pelkäsi eroa yhtä pahoin kuin Korneliuskin, -- käyttäkäämme +hyvin tuo aika. + +-- Mutta mielestäni olemme käyttäneet sen varsin hyvin, sanoi +Kornelius. + +-- Käyttäkäämme se vielä paremmin, sanoi Rosa hymyillen. -- Opettakaa +minut lukemaan ja kirjoittamaan. Voitte uskoa, että käytän opetustanne +hyväkseni, ja sillä tavoin emme enää koskaan voi vastoin tahtoamme +tulla erotetuiksi. + +-- Oi, huudahti Kornelius, -- silloin olemme ikuisesti yhdistetyt. + +Rosa hymyili ja kohautti keveästi olkapäitään. + +-- Jäättekö te sitten ainaiseksi vankeuteen? sanoi hän. -- Eikö hänen +ylhäisyytensä lahjoitettuaan teille henkenne, myöskin lahjoita teille +vapautta? Sitten te saatte takaisin omaisuutenne ja tulette jälleen +rikkaaksi. Kun vapaana ja rikkaana ratsastatte tai ajatte vaunuissanne +ohitseni, alennuttekohan silloin katsahtamaankaan pikku Rosaan, jonka +isä on vanginvartija, siis jotain teloittajan tapaista. + +Kornelius pyrki vakuuttamaan, että Rosa arvosteli häntä väärin, ja +epäilemättä hän olisi tehnyt sen koko sydämensä vakuutuksella ja +rakastavaisen mielen lämmöllä, mutta Rosa ehätti hymyillen kysymään: + +-- Kuinka teidän tulpaaninne menestyy? + +Jos Rosa tahtoi saada Korneliuksen unohtamaan kaiken muun, yksin hänet +itsensäkin, tarvitsi hänen vain mainita hänen tulpaaninsa. + +-- Varsin hyvin, vastasi Kornelius. -- Kuori tummenee, itäminen on +alulla. Sipulin suonet elpyvät ja paisuvat. Viikon perästä, kenties jo +ennenkin, voimme jo erottaa idun. Ja kuinka on teidän sipulinne laita, +Rosa? + +-- Minä puolestani, sanoi Rosa, -- olen ryhtynyt suurenmoisiin +valmistuksiin ohjeittenne mukaisesti. + +-- Mitä sitten olette tehnyt? kysyi Kornelius, ja hänen silmänsä olivat +yhtä hehkuvat, hänen hengityksensä yhtä kiihkeä kuin sinä päivänä, +jolloin nuo silmät olivat polttaneet Rosan kasvoja, tuo hengitys hänen +sydäntään. + +-- Valmistukseni ovat suurenmoisia, sanoi Rosa hymyillen, sillä hänen +täytyi tutkia mielenkiinnolla tuota vangin rakkautta, joka kohdistui +kahteen esineeseen, -- häneen ja mustaan tulpaaniin. -- Olen muokannut +tyhjän saran, jonka lähellä ei ole puita eikä muuria, jossa multa on +hiukan hiekansekaista sekä pikemmin kosteata kuin kuivaa, enkä ole +jättänyt siihen kivijyvästäkään, vaan menetellyt täysin määräystenne +mukaan. + +-- Oivallista, oivallista. + +-- Kun nyt maa on valmiina, odotan vain käskyänne. Niin pian kuin tulee +kaunis päivä, te käskette minun istuttaa sipulin ja minä istutan sen. +Kuten tiedätte, ei minun tarvitse pitää kiirettä ehtiäkseni teidän +rinnallenne, minulla kun on käytettävänäni kaikki edut: raitis ilma, +päivänpaiste, runsaat maan mehut. + +-- Oikein, oikein, huudahti Kornelius, taputtaen ilosta käsiänsä. -- Te +olette oiva oppilas, Rosa, ja te voitatte varmasti nuo satatuhatta +floriinia. + +-- Elkää unohtako, lausui Rosa nauraen, -- että oppilaallanne, kuten +minua nimitätte, on muutakin opittavaa kuin tulpaaninviljelys. + +-- Niin kyllä, ja minä pidän yhtä tärkeänä kuin tekin, kaunis Rosaseni, +että te opitte lukemaan. + +-- Milloin me alamme? + +-- Heti paikalla. + +-- Ei, huomenna. + +-- Miksi vasta huomenna? + +-- Koska aika tänään on kulunut loppuun ja minun täytyy lähteä. + +-- Joko nyt! Mutta mistä me luemme? + +-- Minulla on kirja, sanoi Rosa, -- kirja, jonka toivon tuottavan +meille onnea. + +-- Siis huomenna? + +-- Niin. + +Seuraavana iltana Rosa palasi Kornelius de Wittin raamattu mukanaan. + + + + +XVII. + +ENSIMÄINEN SIPULI. + + +Kun Rosa palasi seuraavana iltana, toi hän, kuten sanottu, mukanaan +Kornelius de Wittin raamatun. + +Ja nyt seurasi muuan noita kohtauksia, joita romaaninkirjoittajat +kuvaavat niin suurella mielihyvällä, saadessaan siihen tilaisuutta. + +Ristikkoluukku, joka välitti rakastavaisten seurustelua, oli siksi +korkealla, etteivät nuo molemmat, jotka tähän saakka olivat tyytyneet +lukemaan kaiken luettavansa toistensa kasvoilta, voineet yhtä mukavasti +lukea Rosan tuomasta kirjasta. + +Rosan täytyi siis lukiessaan nojata luukkuun, pää kumarassa ja kirja +lampun tasalla, jota hän piti oikeassa kädessään. Mutta Kornelius keksi +kiinnittää lampun nenäliinallaan ristikkoon, ja nyt voi Rosa sormellaan +seurata kirjaimia ja sanoja, joita Kornelius antoi hänen tavata, +kädessään olkinen lukupuikko, jolla hän ristikon aukoista osotti +kirjaimia tarkkaavalle oppilaalleen. + +Lampun valo kirkasti Rosan raikkaat kasvot, sielukkaat sinisilmät, +vaaleat palmikot, jotka pilkistivät esiin kiiltävän kultakypärin alta, +jommoista friisittäret käyttivät pääkoristeenaan, kuten jo on mainittu. +Hänen ilmaan kohotetut sormensa, joista veri virtasi poispäin, saivat +lampun valossa tuon vaalean ruusunhohteen, joka salaperäisenä todistaa +ihon alla pulppuilevasta elämästä. + +Rosan äly kehittyi nopeasti Korneliuksen elähyttävän vaikutuksen +alaisena, ja jos voitettavat vaikeudet milloin tuntuivat ylen suurilta, +niin katseet, jotka sulautuivat yhteen, toisiinsa koskevat ripset ja +hiukset synnyttivät salamoita, jotka olisivat pystyneet valaisemaan +pimeimmänkin järjettömyyden yön. + +Ja tultuaan huoneeseensa Rosa kertasi mielessänsä saamansa sisäluvun +opetukset sekä niihin liittyvät salaiset rakkaudenharjoitelmat. + +Eräänä iltana hän tuli puolta tuntia myöhemmin kuin tavallisesti. + +Puolen tunnin myöhästyminen oli siksi vakava asia, että Kornelius heti +ensiksi tiedusteli sen syytä. + +-- Elkää toruko, sanoi tyttö, -- se ei ole minun syyni. Isäni on +Loewesteinissä uudistanut tuttavuutensa erään miehen kanssa, joka kävi +Haagissa usein hänen puheillaan, haluten nähdä vankilaa. Hän on +hyvälaitainen ihminen, kertoelee kernaasti pullon ääressä hauskoja +juttuja, on runsaskätinen ja maksaa kernaasti juomingit toistenkin +puolesta. + +-- Ettekö tiedä hänestä mitään muuta? kysyi Kornelius ihmeissään. + +-- En, vastasi tyttö. -- Isäni on jo pari viikkoa ollut vallan +ihastunut tuohon tulokkaaseen, joka käy niin ahkerasti hänen luonaan. + +-- Voi sentään! sanoi Kornelius pudistaen levotonna päätänsä, sillä +jokainen uusi tapahtuma tuntui hänestä huonolta enteeltä. -- Hän on +varmaankin tuollainen vakoilija, jommoisia tavataan lähettää +vankiloihin pitämään silmällä sekä vankeja että vartijoita. + +-- Sitä en luule, sanoi Rosa hymyillen. -- Jos tuo kunnon mies pitää +jotakin silmällä, niin ei se ainakaan ole isäni. + +-- Kukas sitten? + +-- No, esimerkiksi minä! + +-- Te? + +-- Miksikä se ei olisi mahdollista, sanoi Rosa nauraen. + +-- Olette oikeassa, vastasi Kornelius huoaten. -- Te ette tule aina +tyytymään pelkkiin kosijohin, tuo mies voi tulla puolisoksenne. + +-- Miksikä ei. + +-- Ja mihin perustuu tuo iloisa otaksumisenne? + +-- Pelkoni, te tarkoitatte. + +-- Kiitän teitä. Siis: mihin perustuu tuo pelkonne? + +-- Nähkääs... + +-- Kuuntelen jännityksellä, puhukaa! + +-- Tuo mies kävi jo Haagissa ollessamme, monta kertaa Buitenhofissa. +Muistan nyt, että se tapahtui juuri silloin, kun te olitte siellä. Kun +minä läksin kaupungista, läksi hän sieltä myöskin; kun minä saavuin +tänne, saapui hän myös. Haagissa hän keksi tekosyyksi, että halusi +nähdä teitä. + +-- Nähdä minua? Minua? + +-- Se oli ilmeisesti vain tekosyy, sillä nyt, kun hän vieläkin voisi +vedota tuttavuuteensa teidän kanssanne, koska te olette jälleen tullut +isäni vangiksi, tai isäni pikemminkin teidän vartijaksenne, hän ei enää +lainkaan puhu teistä. Kuulin hänen eilen sanovan isälleni, ettei hän +tunne teitä. + +-- Kertokaa edelleen, Rosa, että pääsisin selville siitä, ken tuo mies +on ja mitä hän haluaa. + +-- Te olette varma, herra Kornelius, ettei hän ole kukaan teidän +ystävistänne? + +-- Minulla ei ole ystäviä, Rosa. Hoitajattareni on ainoa, joka minusta +välittää, ja hänet te tunnette, ja hän tuntee teidät. Tuo vanhus parka +tulisi kyllä itse juonia keksimättä ja sanoisi itkien isällenne tai +teille: »Rakas herra, rakas neiti, lapseni on täällä, näette kuinka +epätoivoissani minä olen, päästäkää minut edes tunniksi hänen +luoksensa, niin minä rukoilen kaiken ikäni Jumalaa teidän puolestanne.» +Ei, ei, jatkoi Kornelius, -- lukuunottamatta tuota vanhusta minulla ei +ole ketään ystävää. + +-- Siis täytyy minun pysyä alkuperäisessä uskossani, varsinkin kun +eilen illalla, muokkaillessani auringonlaskun aikoina sarkaa, johon +aion istuttaa sipulinne, näin varjon pujahtavan raollaan olevasta +portista puutarhaan haapojen ja seljapensasten taakse. Katsomattakin +tiesin, että se oli tuo meidän vieraamme. Hän piiloutui, katseli +työskentelyäni, ja minä tulin vakuutetuksi, että hänen vakoilunsa +kohdistuu minuun. En voinut koskea haravaani, en mullan hiukkaseen, +ilman että hän piti silmällä jokaista liikettäni. + +-- Olette kyllä oikeassa, hän on teidän ihailijanne, sanoi Kornelius. +-- Onko hän nuori ja kaunis? + +Ja Kornelius katsoi kiinteästi Rosaa, odottaen kärsimätönnä hänen +vastaustaan. + +-- Nuori ja kaunis! huudahti Rosa tyrskähtäen nauruun. -- Hän on ruma, +köyryselkäinen, likimmittäin viidenkymmenen ikäinen, hän ei uskalla +katsoa minua kasvoihin eikä puhua ääneen. + +-- Ja mikä hänen nimensä on? + +-- Jakob Gisels. + +-- En tunne ketään sen nimistä. -- Näette siis, ettei hän ole tullut +tänne teidän tähtenne. Mutta joskin hän rakastaa teitä, Rosa, mikä on +varsin luultavaa, sillä ken voisi nähdä teidät teitä rakastamatta, niin +ettehän te kumminkaan rakasta häntä, ettehän? + +-- En, toden totta! + +-- Siis minä voin olla levollinen? + +-- Sen vakuutan! + +-- Ja nyt kun te alatte osata lukea, Rosa, te lukisitte kaikki mitä +teille kirjoittaisin lemmenkateen ja yksinäisyyden tuskista? + +-- Lukisin kyllä, jos te kirjoittaisitte tarpeeksi isoilla kirjaimilla. + +Kun keskustelu Rosasta nyt tuntui kääntyneen hiukan vaaralliselle +tolalle, lausui hän: + +-- Mutta kuinka tulpaaninne voi tänään? + +-- Oi Rosa, kuvailkaa iloani! Tänä aamuna, kun poistettuani varovasti +sitä peittävän mullan katselin sitä päivänpaisteessa, näin idun pään +pistävän esiin. Oi Rosa, sydämeni oli pakahtua ilosta! Tuo mitättömän +näköinen vaalea itu, tuo hento, mutta kumoamaton elon todiste liikutti +minua enemmän kuin maaherran kirjelmä, joka Buitenhofin mestauslavalla +lahjoitti minulle henkeni, pidättäen teloittajan miekan. + +-- Te elätte siis hyvässä toivossa? sanoi Rosa hymyillen. + +-- Niin elän. + +-- Ja milloinka minä saan istuttaa sipulini? + +-- Ensimäisenä suotuisana päivänä, jonka teille määrään. Mutta elkää +turvautuko kenenkään apuun, elkää uskoko salaisuuttanne ainoallekaan +ihmiselle. Asiantuntija voisi, nähdessään tuon sipulin, heti käsittää +sen arvon. Ja ennen kaikkea, ennen kaikkea, säilyttäkää huolellisesti +kolmatta sipuliamme! + +-- Se on vielä samassa paperissa, missä sen minulle annoitte, ja juuri +samalla tavoin siihen käärittynä kuin antaessannekin. Säilytän sitä +kaapissani pitsieni alla, jotka pitävät sen kuivana, vahingoittamatta +sitä painollaan. Mutta hyvästi nyt, vanki raukka! + +-- Miksikä nyt jo! + +-- Se on välttämätöntä. + +-- Tulitte niin myöhään ja lähdette näin varhain! + +-- Isäni voi käydä kärsimättömäksi, jos en palaa, ja ihailijani voi +arvata että hänellä on kilpailija. + +Hän jäi levotonna kuuntelemaan. + +-- Mitä nyt? kysyi van Baerle. + +-- Minusta kuului jotakin. + +-- Mitä sitten? + +-- Ikäänkuin askeleita portailta. + +-- Gryphus se ei voi olla, hänen askeleensa kyllä kuuluvat jo kaukaa. + +-- Ei, isäni se ei ollut, siitä olen varma, mutta... + +-- Mitä tarkoitatte? + +-- Se olisi voinut olla herra Jakob. + +Rosa kiiruhti portaille, ja itse asiassa kuultiin oven sulkeutuvan, +ennenkuin hän oli ehtinyt laskeutua kymmentäkään porrasta. + +Kornelius oli käynyt kovin levottomaksi, mutta tämä levottomuus oli +alkua vain. + +Kun kova onni alkaa vainota jotakin, niin on harvinaista, ettei se +säälistä varoita uhriansa, kuten tappelikko vastustajaansa, suodakseen +tälle tilaisuutta ryhtyä itsepuolustukseen. + +Mutta nuo varoitukset, joita välittää ihmisen vaisto tai elottomat +esineet -- jotka tosin usein osottautuvat vähemmän elottomiksi kuin on +luultukaan --, nuo varoitukset jäävät melkein aina huomioon ottamatta. +Isku on suhahtanut ilmassa ja kohtaa päätä, jonka tuon suhahduksen +kuultuaan olisi tullut pitää varansa. + +Seuraavana päivänä ei tapahtunut mitään erikoista. Gryphus kävi, kuten +tavallisesti, kolmasti vangin luona, mutta ei huomannut mitään. +Toivossa saada ilmi vangin salaisuudet, vartija aina tuli eri aikoina, +mutta kuullessaan hänen lähestyvän laski van Baerle keksimänsä kojeen +avulla, joka muistutti niitä, joilla maakartanoissa nostetaan ja +lasketaan jyväsäkkejä, ruukkunsa akkunasta tiili- ja kivimuuria pitkin +alas. Langat, joihin ruukku oli kiinnitetty, oli keksijämme piilottanut +tiilien päällä ja kivien välissä kasvavaan sammaleeseen. + +Gryphus ei huomannut mitään. + +Tätä menoa kesti viikon päivät. + +Mutta eräänä aamuna Kornelius, vaipuneena tarkastamaan sipuliansa, +josta jo vihreä taimi versoi esiin, ei lainkaan kuullut Gryphus +vanhuksen askeleita, sillä tuona päivänä oli kova tuuli ja torni +rasahteli yhtä mittaa. Mutta äkkiä ovi aukeni ja Gryphus tapasi +Korneliuksen ruukku polvien välissä. + +Nähdessään tuntemattoman ja siis kielletyn esineen vangin käsissä +Gryphus hyökkäsi sitä kohden kuin haukka saaliinsa kimppuun. + +Sattuma taikka tuo onneton taitavuus, jonka pahahenki väliin suo +ilkimyksille, saattoi hänet laskemaan suuren, kovan kätensä keskelle +ruukkua, missä sipuli oli mullan alla piilossa, -- tuon käden, joka oli +taittunut ranteen yläpuolelta, ja jonka Kornelius niin taitavasti oli +asettanut paikalleen. + +-- Mitä teillä siinä on? huusi Gryphus. -- Sen otan minä teiltä pois. + +Ja hän työnsi kätensä multaan. + +-- Minullako? Ei mitään, ei mitään! huusi Kornelius vavisten. + +-- Vai niin! Mutta minä otan sen teiltä pois. Saviruukku! Tässä on +kysymyksessä jokin rikollinen salaisuus! + +-- Rakas herra Gryphus! rukoili van Baerle, levottomana kuin peltokana, +jolta viljankorjaaja tulee ryöstämään poikaset. + +Gryphus kaiveli maata koukkuisilla sormillaan. + +-- Varokaa, varokaa! äännähti Kornelius kalveten. + +-- Mitä minun pitää varoa, tuhat tulimaista, mitä? ulvoi vartija. + +-- Varokaa! Te tapatte sen! + +Ja nopealla, melkein epätoivoisella liikkeellä Kornelius tempaisi +vanginvartijan käsistä ruukun ja piilotti sen syliinsä kuin kalliin +aarteen. + +Mutta Gryphus, itsepintaisena kuten vanhukset ainakin ja entistään +varmempana siitä että oli saattanut ilmi Oranian prinssiä uhanneen +salaliiton, juoksi vankia kohden keppi koholla, mutta nähdessään +Korneliuksen järkkymättömän päättäväisesti puolustavan aarrettaan, hän +käsitti hänen vähemmin välittävän päästään kuin ruukustaan. + +Hän koetti siis väkisin riistää sen häneltä. + +-- Voi teitä! huudahti raivostunut vartija. -- Näette nyt itse, että te +kapinoitte! + +-- Jättäkää minulle tulpaanini! huusi van Baerle. + +-- Niin, niin, tulpaani, toisti vanhus. -- Kyllä tunnetaan vankien +temput! + +-- Mutta minä vannon... + +-- Antakaa se tänne, toisti Gryphus polkien jalkansa maahan. -- Antakaa +se, taikka minä kutsun vahdit. + +-- Kutsukaa ketä tahdotte, mutta niin kauan kuin minä olen hengissä, te +ette saa tätä kukka raukkaa. + +Poissa suunniltaan Gryphus työnsi sormensa toistamiseen multaan, ja +tällä kertaa hän veti sieltä esiin mustan sipulin, ja van Baerlen +iloitessa siitä että oli pelastanut ruukun, aavistamatta että +vihollisella oli sen sisältö, Gryphus paiskasi pehmittyneen sipulin +lattialle, missä se heti murskaantui puuroksi hänen raskaan anturansa +alla. + +Van Baerle näki murhan ja kosteat jäännökset, käsitti Gryphuksen hurjan +ilon ja päästi niin epätoivoisen huudon, että se olisi liikuttanut +yksin tuotakin murhanhaluista vanginvartijaa, joka muutamia vuosia +aikaisemmin oli tappanut Pélisson'ilta hänen hämähäkkinsä. + +Kuin salama välähti Korneliuksen mieleen ajatus surmata tuo ilkeä +ihminen. Veri kohosi hänelle päähän, ja sokeana raivosta hän kohotti +ilmaan ruukun raskaine sisältöineen. Silmänräpäys vain, ja hän olisi +paiskannut sen kohden Gryphus vanhuksen kaljua päälakea. + +Huuto pidätti hänet, huuto täynnä tuskaa ja itkua, huuto, jonka Rosa +parka päästi luukun takana, kalpeana, vapisevana, käsivarret taivasta +kohden kohotettuina. + +Kornelius päästi ruukun käsistään, ja se murskaantui kauhealla +räjähdyksellä tuhansiksi sirpaleiksi. + +Silloin Gryphus käsitti, missä vaarassa oli ollut, ja puhkesi +kammottaviin uhkauksiin. + +-- Toden totta, lausui Kornelius, -- täytyy teidän olla peräti +halpamielinen ja raaka ihminen, riistääksenne vanki raukalta hänen +ainoan lohdutuksensa, tulpaaninsipulin! + +-- Hyi isä, lisäsi Rosa, -- olette tehnyt rikoksen! + +-- Vai sinäkö siellä olet, nokkaviisas neitoseni, huusi vanhus kääntyen +vihan vimmoissa tytärtään kohden. -- Pidä huolta omista asioistasi, ja +kiiruhda ennen kaikkea täältä tiehesi! + +-- Oi surkeutta, surkeutta! vaikeroi Kornelius epätoivoissaan. + +-- No mutta eihän ole kysymyksessä muuta kuin tulpaani, sanoi Gryphus +hiukan häpeissään. -- Voitte saada minulta niin paljon tulpaaneja kuin +ikinä haluatte, minulla on niitä kolmesataa aitassani. + +-- Hiiteen tulpaaneinenne! huudahti Kornelius. -- Ne ovat juuri +samanarvoiset kuin te itsekin. Antaisin satatuhatta miljoonaa, jos ne +omistaisin, tuosta, jonka te murskasitte! + +-- Siinäpä se! huudahti Gryphus voitonriemuisasti. -- Siinä nähdään, +ettei itse tulpaani ollut pääasia. Se oli jokin taikasipuli, jonka +avulla kenties pyritte yhteyteen maaherran vihollisten kanssa, +välittämättä siitä, että hän on armahtanut teitä. Johan sen sanoin, +että oli väärin jättää kaulanne katkaisematta! + +-- Isä, oi isä! huudahti Rosa. + +-- No niin, sen parempi, sen parempi, huusi Gryphus kiihtyen, -- +olenhan onneksi sen hävittänyt! Samaten käy joka kerran, jos yritätte +uudelleen. Johan sanoin teille, kunnon ystäväni, että tekisin elämänne +karvaaksi! + +-- Kirottua, kirottua! vaikeroi Kornelius epätoivoissaan, käännellen +vapisevilla sormillaan sipulin viimeisiä jäännöksiä, -- tuon sipulin, +joka oli tuottanut niin paljon iloa, herättänyt niin paljon toiveita. + +-- Huomenna istutamme toisen, rakas herra Kornelius, lausui hiljaisella +äänellä Rosa, joka käsitti tulpaaninviljelijän sanomattoman surun ja +pyrki lempeillä sanoillaan tuottamaan hoivaa hänen haavoittuneelle, +verta vuotavalle sydämellensä. + + + + +XVIII. + +ROSAN IHAILIJA. + + +Tuskin oli Rosa lausunut nuo lohdutuksen sanat Korneliukselle, kun +porraskäytävästä kuultiin jonkun tiedustelevan Gryphukselta mitä oli +tekeillä. + +-- Isä, sanoi Rosa, -- ettekö kuule? + +-- Mitä sitten? + +-- Herra Jakob kutsuu teitä. Hän on levoton. + +-- Onpa täällä ollutkin elämöimistä. Olisi luullut vangin aikovan +surmata minut! Nuo oppineet, ne ovat oikeana maanvaivana! + +Viitaten sitten sormellaan porraskäytävään hän sanoi Rosalle: + +-- Menkää edellä, neitiseni! + +Ja sulkiessaan oven hän lausui: + +-- Tulen heti, Jakob ystäväni! + +Ja Gryphus poistui, vieden mukanaan Rosan ja jättäen yksinäisyyteen ja +surunsa valtaan Korneliuksen, joka mumisi: + +-- Sinä olet surmannut minut, vanha teloittaja! Tästä en voi enää +toipua! + +Ja vanki parka olisi varmasti sairastunut, ellei kaitselmus surujen +vastapainoksi olisi suonut hänelle tuota lohtua, joka oli nimeltään +Rosa. + +Illan tultua tyttönen palasi. + +Hän ilmoitti heti aluksi, ettei hänen isänsä vastedes estäisi +Korneliusta viljelemästä kukkia. + +-- Ja mistä te sen tiedätte? kysyi vanki surumielisesti. + +-- Hän sanoi sen itse. + +-- Pettääkseen minut. + +-- Ei, hän katuu tekoaan. + +-- Mutta hänen katumuksensa on liian myöhäinen. + +-- Tuo katumus ei tullut aivan itsestään. + +-- Mistäs sitten? + +-- Jospa tietäisitte, kuinka hänen ystävänsä häntä nuhteli! + +-- Vai niin! Herra Jakob ei siis lähde lainkaan luotanne? + +-- Hänellä ei näytä olevan pienintäkään aikomusta lähteä. + +Ja Rosa hymyili tavalla, joka karkotti Korneliuksen otsalta tuon pienen +mustasukkaisuuden varjon, joka siinä oli näkynyt. + +-- Mitä nyt sitten oikein on tapahtunut? kysyi vanki. + +-- Ystävänsä kysymysten johdosta isäni kertoi illallispöydässä +tulpaanistanne -- tai oikeammin sanoen sipulistanne -- ja kerskaili +urotyöstä, jonka oli suorittanut murskatessaan sen mäsäksi. + +Kornelius päästi huokauksen, joka melkein kuulosti vaikeroimiselta. + +-- Jospa olisitte tuona hetkenä nähnyt herra Jakobin! jatkoi Rosa. -- +Luulin että hän sytyttäisi linnan tuleen. Hänen silmänsä hehkuivat kuin +tulisoihdut, hänen tukkansa nousi pystyyn, hänen kätensä puristuivat +nyrkkiin, ja luulin hetken aikaa että hän kuristaisi isäni kuoliaaksi. +»Olette murskannut sipulin?» huusi hän. »Oletteko todella tehnyt sen?» +-- »Olenpa niinkin», vastasi isäni. »Se on katalaa», ulvoi herra Jakob, +»se on inhottavaa, te olette tehnyt rikoksen!» + +-- Isäni katsoi häntä tyrmistyneenä. + +-- »Oletteko tekin hullu?» kysyi hän ystävältään. + +-- Oi tuota kelpo Jakobia, mumisi Kornelius, -- hän on kunnon mies, +ylevämielinen olento! + +-- Olisi mahdotonta kohdella ketään ihmistä ankarammin kuin hän kohteli +isääni, jatkoi Rosa. -- Hän oli aivan epätoivon vallassa ja toisti +lakkaamatta: »Tuhottu, sipuli on tuhottu! Voi hyvä Jumala, hyvä Jumala, +tuhottu!» + +-- Mutta sitten hän kääntyi minun puoleeni ja kysyi: »Mutta eihän se +liene ollut ainoa, jonka hän omisti?» + +-- Kysyikö hän niin? lausui Kornelius käyden tarkkaavaksi. + +-- »Luuletteko että hänellä on useampiakin?» kysyi isäni. »Hyvä, haemme +toisetkin käsiimme!» + +-- »Te aiotte hakea toisetkin käsiinne!» huusi Jakob, tarttuen isäni +kaulukseen, mutta hän päästi sen heti. + +-- Sitten hän kysyi minulta: + +-- »Mitä tuo mies parka oikein sanoi?» + +-- En tiennyt mitä vastata, sillä te olitte kieltänyt minua antamasta +kenenkään aavistaa, kuinka tärkeä tuo sipuli teille oli. Onneksi isäni +päästi minut pulasta, vastaamalla puolestani: + +-- »Mitäkö hän sanoi? Hän joutui vihan vimmoihin!» + +-- Minä keskeytin häntä sanoen: + +-- »Kuinka hän ei olisi suuttunut, kun te kohtelitte häntä niin tylysti +ja säälimättömästi.» + +-- »Mutta oletteko te hulluja kaikki tyyni?» huudahti isäni vuoroonsa. +»Onhan tämä nyt koko onnettomuus, jos tulpaaninsipuli lyödään mäsäksi. +Saahan niitä Gorkumin torilta satoja yhdellä floriinilla.» + +-- »Mutta kenties ei niin arvokkaita kuin tämä», tulin minä kovaksi +onneksi vastanneeksi. + +-- Ja mitä sanoi Jakob tuon kuullessaan? + +-- Hänen silmänsä välähtivät oudosti. + +-- Mutta eikö hän myöskin sanonut jotakin? + +-- Kyllä, -- hän lausui mitä suloisimmalla äänellä: + +-- »Te luulette siis, ihana Rosa, että tuo sipuli oli kallisarvoinen?» + +-- Huomasin tehneeni tyhmyyden. + +-- »Mistäpä minä sen tietäisin?» lausuin minä välinpitämättömästi. +»Kuinka minä osaisin arvostella tulpaaneja? Tiedän vain sen, koska me +olemme tuomitut aina elämään vankien parissa, että vangeille on +arvokasta kaikki, mikä auttaa heitä aikaansa kuluttamaan. Herra van +Baerlelle tuotti tuon sipulin hoito huvia, ja minusta oli julmaa +riistää häneltä tuo huvike.» + +-- »Mutta», lausui isäni, »miten hänen oikeastaan oli onnistunut saada +tuo sipuli? Olisi nähdäkseni tärkeätä tietää tuo seikka.» + +-- Katsahdin toisaanne vältellen katsoa isääni, mutta silloin kohtasin +Jakobin katseen. + +-- Minusta oli ikäänkuin hän olisi pyrkinyt tunkemaan ajatusteni +syvyyteen. Kärsimätön liike vapauttaa väliin vastauksesta. Kohautin +siis olkapäitäni, käänsin heille selkäni ja lähestyin ovea. Mutta +kuulin sanan, joka sai minut pysähtymään, niin hiljaa kuin se +lausuttiinkin. Jakob sanoi nimittäin isälleni: + +-- »Siitä voi toden totta helposti päästä selville.» + +-- »Jos hän on piilottanut vaatteisiinsa toisia sipuleita, niin on +tarpeen vain tarkastus niiden löytämiseksi», sanoi isäni. + +-- »Sipuleita on tavallisesti kolme», sanoi Jakob. + +-- Hän sanoi että minulla on kolme sipulia? huudahti Kornelius. + +-- Voitte ymmärtää että hänen sanansa pelästyttivät minuakin kuten +teitä. Käännähdin heihin päin. He olivat niin kiintyneet +keskusteluunsa, etteivät huomanneet liikettäni. + +-- »Mutta», sanoi isäni, »voi olla mahdollista että hän on piilottanut +sipulinsa jonnekin muuanne kuin vaatteisiinsa.» + +-- »Keksikää jokin tekosyy, viedäksenne hänet pois hänen huoneestansa», +sanoi Jakob, »ja sillä aikaa minä pidän siellä tarkastuksen.» + +-- Oivallista, oivallista! sanoi Kornelius. -- Mutta tuo teidän Jakob +herrannehan on ilmeinen konna! + +-- Samaa minäkin pelkään. + +-- Kuulkaas, Rosa, ... sanoi Kornelius ajatuksiin vaipuneena. + +-- Mitä sitten? + +-- Ettekö te äsken kertonut minulle, että sinä päivänä, jolloin te +muokkailitte sarkaanne, tuo mies oli seurannut teitä puutarhaan? + +-- Kerroin kyllä. + +-- Että hän hiipi kuin haamu seljapensaitten taakse? + +-- Niin hän teki. + +-- Ja seurasi jokaista haravanne liikettä? + +-- Niin kyllä. + +-- Rosa..., lausui Kornelius kalveten. + +-- Mitä tarkoitatte? + +-- Hän ei tullut sinne teidän tähtenne! + +-- Kenenkäs tähden? + +-- Hän ei ole teidän ihailijanne. + +-- Vaan kenen? + +-- Hän tuli minun tulpaanini tähden, -- hän on minun tulpaanini +ihailija. + +-- Se voisi toden totta olla mahdollista, huudahti Rosa. + +-- Tahdotteko päästä siitä selville? + +-- Kuinka se voisi tapahtua? + +-- Oi, se on varsin helppoa. + +-- Sanokaa, miten. + +-- Menkää huomenna puutarhaan. Pitäkää huolta siitä että Jakob siitä +tietää ja seuraa teitä sinne. Olkaa istuttavinanne sipuli ja lähtekää +sitten pois, mutta katsokaa salaa mitä hän tekee. + +-- Entä sitten? + +-- Nähtyämme mitä hän tekee, päätämme mitä meidän on tehtävä. + +-- Oi, sanoi Rosa huoaten, -- te rakastatte kovin sipuleitanne! + +-- Olen todella, sanoi vanki, huoaten hänkin, -- ollut aivan kuin +lamautunut siitä saakka kuin isänne tuhosi tuon onnettoman sipulin. + +-- Mutta kuulkaa, sanoi Rosa. -- ettekö tahtoisi koettaa vielä erästä +keinoa? + +-- Mitä keinoa? + +-- Kuinka olisi, jos suostuisitte isäni ehdotukseen? + +-- Mihin ehdotukseen? + +-- Hän tarjoutui toimittamaan teille sadoittain tulpaaninsipuleja. + +-- Niin kyllä. + +-- Ottakaa niitä pari, kolme, ja kasvattakaa yhdessä näiden kanssa +kolmas sipulinne. + +-- Se voisi kyllä onnistua, sanoi Kornelius kulmat rypyssä, -- jos +isänne olisi yksin. Mutta tuo toinen, tuo Jakob, joka pitää meitä +silmällä... + +-- Olette oikeassa, -- mutta miettikää sentään vielä ehdotustani. Näen +että te kieltäytyessänne tuosta toimiskelusta kiellätte itseltänne +suuren huvin. + +Ja hän lausui nuo sanat hymyillen tavalla, joka vaikutti hieman +ivalliselta. + +Kornelius vaipuikin hetkeksi mietteisiin, ja voi nähdä hänen +taistelevan kiihkeitä mielihaluja vastaan. + +-- Ei, ei, huudahti hän, osottaen muinaisaikaista järkähtämättömyyttä. +-- Ei, se olisi heikkoutta, mielettömyyttä, kunnottomuutta! Olisi +anteeksiantamatonta, jos saattaisin tämän viimeisen apuneuvomme +alttiiksi kaikille vihan ja kateuden puuskille. Ei, Rosa, ei! Huomenna +päätämme teidän tulpaaninne paikasta. Te hoidatte sitä minun +määräysteni mukaan. Ja mitä kolmanteen sipuliin tulee, -- Kornelius +huokasi syvään, -- mitä tuohon kolmanteen sipuliin tulee, niin +säilyttäkää sitä kaapissanne! Säilyttäkää sitä kuten saituri säilyttää +ensimäistä tai viimeistä kultarahaansa, kuten haavoittunut viimeistä +veripisaraansa! Minulla on mielessäni vakuutus, että tuo sipuli on +oleva pelastuksemme, rikkautemme! Pitäkää siitä hyvää huolta! Ja jos +salama iskisi Loewesteinin linnaan, niin luvatkaa minulle, Rosa, että +sormustenne ja korujenne asemesta, tuon kultakypärin asemesta, joka +niin kaunistaa kasvojanne, pelastatte tuon viimeisen sipulin, jossa +musta tulpaanini uinailee! + +-- Olkaa levollinen, herra Kornelius, lausui Rosa samalla vienon +surullisesti ja juhlallisesti. -- Olkaa aivan levollinen, teidän +toivomuksenne ovat minuun nähden käskyn veroisia! + +-- Ja jos te huomaatte, jatkoi Kornelius yhä kiihtyen, -- että +teitä vakoillaan, että teidän käyntinne täällä herättävät huomiota, +että isänne tai tuo inhottava Jakob, jota kiroan, kuuntelevat +keskustelujamme, niin uhratkaa heti minut, minut, jolle te merkitsette +elämän onnea, jolla ei ole ketään muuta koko maailmassa! Uhratkaa +minut, elkää tulko enää luokseni! + +Rosan sydäntä ahdisti, kyyneleet kohosivat hänelle silmiin. + +-- Minua onnetonta! lausui hän. + +-- Mitä tarkoitatte? kysyi Kornelius. + +-- Huomaan erään seikan. + +-- Mitä te huomaatte? + +-- Minä huomaan, lausui tyttö nyyhkyttäen, -- että te rakastatte +tulpaaneja siinä määrin, ettei sydämessänne ole tilaa millekään muulle +kiintymykselle. + +Ja häh kiiruhti pois. + +Kornelius vietti hänen mentyään yön, joka oli rauhattomimpia mitä hän +konsanaan oli kokenut. + +Rosa oli häneen suuttunut, ja tyttönen oli oikeassa. Hän ei tulisi enää +Korneliuksen luo, eikä tämä enää saisi kuulla mitään hänestä eikä +tulpaaneistaan. + +Kuinka selittäisimmekään tuon omituisuuden, joka on havaittavissa +todellisissa tulpaaninviljelijöissä, jommoisia on yhä vieläkin +maailmassa olemassa? + +Tunnustamme sentään sankarimme ja kukkasviljelyksen häpeäksi, että +noista molemmista lemmityistään Kornelius pahemmin suri Rosaa, ja kun +hän vihdoin nukkui kolmen ajoissa aamulla, uupuneena väsymyksestä ja +levottomuudesta, omantunnontuskien kiduttamana, sai suuri musta +tulpaani hänen unissansa väistyä vaalean friisittären lempeiden +sinisilmien tieltä. + + + + +XIX. + +NAINEN JA KUKKA. + + +Mutta Rosa parka ei huoneessansa voinut tietää, kenestä tai mistä +Kornelius uneksi. + +Näin ollen Rosa, sen jälkeen mitä oli kuullut, oli paljoa taipuisampi +uskomaan hänen uneksivan tulpaanistaan kuin hänestä, ja kumminkin Rosa +erehtyi. + +Mutta kun ei ollut ketään, joka olisi voinut sanoa Rosalle että hän +erehtyi, ja Korneliuksen varomattomat sanat olivat vaikuttaneet kuin +myrkky hänen mieleensä, niin Rosa ei nähnyt unta, vaan hän itki. + +Ollen suora, ylevämielinen ja syvätunteinen henkilö, Rosa ryhtyi +arvostelemaan omaa itseänsä, ei tosin siveellisten ja ulkonaisten +ominaisuuksiensa puolesta, vaan yhteiskunnalliseen asemaansa nähden. + +Kornelius oli oppinut, hän oli rikas, -- tai oli ainakin ollut, +ennenkuin hänen omaisuutensa anastettiin valtiolle. Hän kuului tuohon +kauppaporvaristoon, joka oli ylpeämpi puotikylteistään kuin +syntyperäinen aateli vaakunoistaan. Rosa kelpasi auttamaan Korneliusta +aikaansa kuluttamaan, mutta jos oli kysymys vakavista tunteista, niin +lahjoitti hän sydämensä paljoa pikemmin tulpaanille, ylpeälle kukkain +kuningattarelle, kuin Rosalle, vaatimattomalle vanginvartijan +tyttärelle. + +Rosa käsitti siis kyllä, että Kornelius antoi tulpaanille etusijan +hänen edellään, mutta juuri siksi, että hän sen käsitti, oli hän siitä +sen epätoivoisempi. + +Niinpä olikin Rosa tehnyt lujan päätöksen tänä kammottavana yönä, jona +hän ei ollut saanut unta silmiinsä. + +Hän päätti, ettei enää palaisi ristikkoluukulle. + +Mutta kun hän tiesi, kuinka kiihkeästi Kornelius kaipasi uutisia +tulpaanistaan, mutta ei tahtonut saattaa itseään vaaraan tavata miestä, +jonka herättämän säälin tunsi jo ehtineen ohi myötätuntoisuuden asteen +ja lähenemistään lähenevän rakkautta, päätti hän, pelastaakseen tuon +miehen epätoivosta, jatkaa omin päin luku- ja kirjoitusharjoituksiansa, +ja onneksi oli hän jo saavuttanut siksi suuren taidon, ettei enää olisi +lainkaan kaivannutkaan opettajaa, ellei tämä opettaja olisi ollut +henkilö nimeltään Kornelius. + +Rosa ryhtyi siis tarmolla lukemaan Kornelius de Witt raukan raamattua, +tuota raamattua, josta ensi ehti oli reväisty pois, ja jonka toiselle +lehdelle Kornelius van Baerle oli kirjoittanut testamenttinsa. + +-- Oi, mumisi hän, lukien uudelleen tuon testamentin, jonka lukeminen +aina saattoi kyyneleen, rakkauden helmen, vierähtämään hänen kirkkaista +silmistään kalvenneille poskille, -- oi, silloin luulin hetkisen, että +hän rakasti minua! + +Rosa parka arvosteli asioita väärin. Ei konsanaan vanki ollut häntä +rakastanut hartaammin kuin juuri nyt, koska hänen ja suuren mustan +tulpaanin välisessä taistelussa tulpaani oli joutunut tappiolle, kuten +jo hieman hämillämme tunnustimme. + +Mutta -- toistamme sen -- Rosa ei tiennyt suuren mustan tulpaanin +tappiosta. + +Suoritettuaan lukemisen, joka jo kävi aika hyvin, hän otti kynän ja +ryhtyi yhtä kehuttavalla tarmolla harjoittamaan tuota verrattomasti +vaikeampaa kirjoitustaitoa. + +Kun Rosa sinä päivänä, jolloin Kornelius puhui niin varomattoman +avomielisesti, jo kirjoitti melkein luettavasti, niin toivoi hän +voivansa viimeistään viikkokauden kuluttua antaa vangille tietoja hänen +tulpaanistaan. + +Hän ei ollut unohtanut sanaakaan Korneliuksen antamista ohjeista. Eihän +Rosa tosin muutoinkaan unohtanut sanaakaan siitä, mitä Kornelius +hänelle puhui, jos kohta ohjeiden antaminen ei ollutkaan kysymyksessä. + +Kornelius puolestaan heräsi rakastuneempana kuin koskaan ennen. +Tulpaani oli tosin eloa uhkuvana ja hohtoisana yhä hänen mielessänsä, +mutta ei enää aarteena, jolle hänen oli uhraaminen kaikki, yksin +Rosakin, vaan kallisarvoisena kukkana, luonnon ja taiteen +ihmetuotteena, jonka Jumala soi hänelle koristeeksi hänen rakastettunsa +vyöhön. + +Mutta epämääräinen pelko vaivasi häntä koko päivän. Hän oli samassa +tilassa kuin ihmiset, jotka ovat kyllin lujaluontoisia unohtaakseen +hetkeksi, että suuri vaara uhkaa heitä samana iltana tai huomispäivänä. +Voitettuaan ensi levottomuutensa he toimiskelevat tavalliseen tapaansa. +Mutta tuon tuostakin unohdettu vaara äkkiä kouristaa heidän sydäntänsä. +He vavahtavat, tiedustelevat itseltään syytä, ja unohdettu muistuu +mieleen. -- Niin, niin, sanovat he huoaten, -- sehän se oli! + +Se, mikä Korneliusta vaivasi, oli pelko ettei Rosa enää tulisikaan tänä +iltana kuten ennen. + +Ja sitä mukaa kuin ilta lähestyi, kävi hänen pelkonsa aina +selväpiirteisemmäksi, aina kiihkeämmäksi, kunnes se lopuksi tykkänään +täytti hänen mielensä, valtasi hänen koko olentonsa. + +Sykkivin sydämin tarkkasi hän illan pimenemistä, ja kuta synkemmäksi +pimeys tuli, sitä selvemmin muisti hän edellisenä iltana lausumansa +sanat, jotka olivat niin kovin pahoittaneet Rosa paran mieltä, ja +hänestä tuntui käsittämättömältä, kuinka hän oli voinut kehottaa +lohduttajatartaan uhraamaan hänet itsensä tulpaanille, luopumalla häntä +näkemästä, jos niin olisi tarpeen, kun sentään Rosan näkeminen oli +käynyt hänelle välttämättömäksi elämänehdoksi. + +Korneliuksen huoneesta voi kuulla tornikellon lyönnin. Se löi seitsemän +-- kahdeksan -- yhdeksän. Ei konsanaan metallisointu ole värähdyttänyt +sydäntä kiihkeämmin kuin tuo, jolla kellon vasara ilmoitti yhdeksännen +tunnin loppua. + +Sitten seurasi hiljaisuus. Kornelius painoi kätensä sydämelleen, +hillitäkseen sen sykintää, ja kuunteli. + +Rosan askeleet, hänen hameensa kahina olivat Korneliukselle niin tutut, +että hän heti tyttösen ehdittyä portaitten ensi astuimelle tiesi sanoa: +-- Hän siellä tulee! + +Mutta tänä iltana ei porraskäytävästä kuulunut mitään. Kello ilmoitti +neljännestunnin taas kuluneen, sitten, kahteen eri äänilajiin kuuluvin +sävelin, tunnin ehtineen puoleen, sitten seuraavaan neljännekseen, ja +lopuksi saattoi se vakavasti ja juhlallisesti niin vankilan kuin +Loewesteinin asukasten tietoon, että kymmenes tunti oli kulunut +loppuun. + +Siihen aikaan Rosa tavallisesti läksi Korneliuksen luota. Nyt oli kello +jo lyönyt, eikä Rosa ollut vielä saapunutkaan. + +Siis oli Kornelius aavistanut oikein. Rosa oli suuttunut, pysytteli +huoneessaan ja jätti hänet oman onnensa nojaan. + +-- Olen täysin ansainnut kohtaloni, sanoi Kornelius. -- Hän ei tule, ja +niin tehdessään hän on oikeassa. Hänen sijassaan menettelisin varmasti +samoin. + +Mutta kaikesta huolimatta Kornelius kuunteli, odotti ja toivoi yhä +vielä. + +Täten hän kuunteli ja odotti puoliyöhön saakka, mutta sitten hän +lakkasi odottamasta ja heittäytyi riisuutumatta vuoteelleen. + +Yö oli pitkä ja surullinen, -- vihdoin koitti päivä. Mutta päivä ei +tuonut mitään uutta toivoa vangin mieleen. + +Kello kahdeksan aamulla aukeni ovi, mutta Kornelius ei edes +kääntänyt päätäänkään. Hän oli kuullut Gryphuksen raskaat askeleet +porraskäytävästä, mutta hän tunsi varsin hyvin mielessään, että Gryphus +tuli yksin. + +Hän ei katsahtanut edes vanginvartijaan päinkään. + +Ja kumminkin olisi hän halunnut tiedustella häneltä Rosan vointia. Niin +oudolta kuin sellainen kysymys isästä voikin tuntua, yritti hän +kumminkin jo tehdä sen. Itsekkäästi toivoi hän, että Rosa olisi sairas. + +Ellei mitään erikoista tapahtunut, ei Rosa koskaan tullut päivällä. +Siis ei Kornelius voinut lainkaan täyttä totta odottaa häntä ennen +iltaa. Mutta hänen äkilliset vavahduksensa, ovelle päin kuunteleva +korvansa, nopeat luukkuun suuntautuvat katseensa todistivat sentään +hämärästä toivosta, että Rosa poikkeaisi tavallisista tavoistansa. + +Gryphuksen tullessa toisen kerran oli Kornelius, unohtaen vanhan vihan, +tiedustellut vartijaltaan kuinka tämä voi. Mutta Gryphus oli vastannut +yksikantaan kuin spartalainen: + +-- Voin hyvin. + +Kolmannella kerralla Kornelius muutti kysymyksen muodon. + +-- Ei kukaan ole sairas Loewesteinissä? tiedusteli hän. + +-- Ei! vastasi Gryphus vielä lyhyempään kuin edellisellä kerralla ja +sulki oven hänen nenänsä edessä. + +Tottumatonna liioin kuulemaan kohteliaisuuksia vangiltaan, oli Gryphus +käsittänyt nuo kysymykset lahjomisen alkuyrityksiksi. + +Kornelius oli jälleen yksin. Kello oli seitsemän illalla, ja nyt +uudistuivat edelläkuvatut tuskat, kiihkeämpinä vain kuin eilisiltana. + +Mutta kuten eilen, kuluivat tunnit tänäänkin tuomatta mukanaan tuota +suloista ilmiötä, joka ristikon takaa oli kirkastanut Kornelius raukan +tyrmän ja valaissut sen poissaoloajakseenkin. + +Van Baerle vietti yön todellisen epätoivon vallassa. Seuraavana +päivänä tuntui hänestä Gryphus entistä rumemmalta, raaemmalta ja +inhottavammalta: hänen päässään, tai pikemmin sydämessään, oli herännyt +toivo, että Gryphus esti Rosaa tulemasta. + +Hänessä heräsi hurja halu kuristaa Gryphus kuoliaaksi. Mutta +Korneliuksen kuoliaaksi kuristama Gryphus olisi kaikkien jumalallisten +ja inhimillisten lakien mukaan estänyt Rosaa näkemästä Korneliusta enää +konsanaan. + +Täten pelastui siis vanginvartija mitä suurimmasta vaarasta, vaaraa +aavistamattaankaan. + +Ilta tuli, ja Korneliuksen epätoivo muuttui surumielisyydeksi. Tuo +surumielisyys oli sitä synkempää, kun hänen surunsa ohella täytyi +ajatella myöskin tulpaani parkaansa. Huhtikuu oli ehtinyt juuri siihen +kohtaan, jota taitavimmat puutarhurit katsovat tulpaanien +istuttamiselle soveliaimmaksi. Hän oli sanonut Rosalle: -- Minä määrään +päivän, jolloin sipuli on istutettava. -- Hän olisi tänään määrännyt +sen seuraavana iltana tapahtuvaksi. Sää oli oivallinen, ilmaa, joka +tosin vielä oli hiukan kosteata, lämmittivät huhtikuun kalpeat, mutta +kalpeudestaan huolimatta niin suloiset auringonsäteet. Entä jos Rosa +antaisi oikean istuttamisajan mennä ohi, jos tuskaan, jota hän tunsi, +kun ei saanut Rosaa nähdä, vielä liittyisi mielenhaikeus siitä, että +sipuli turmeltuisi liian myöhäisen istutuksen johdosta, -- tai jos se +jäisi tykkänään istuttamatta! + +Ei ihme, jos Korneliukselle, molemmat huolet sydämessään, ruoka ja +juoma lakkasi maittamasta! + +Näin kävi hänen neljäntenä päivänä. + +Kornelius oli säälittävän näköinen, kun hän mykkänä ja tuskasta ja +paastosta kalpeana katsoi ulos ristikkoakkunastaan, pyrkien vaaran +uhalla, ettei enää voisi vetää päätään takaisin, katsomaan akkunasta +vasemmalla olevaan, rantaan päin aukenevaan pieneen puutarhaan, josta +Rosa oli hänelle puhunut, ja jossa hän toivoi huhtikuun vaaleassa +päivänpaisteessa näkevänsä nuoren tytön tai tulpaanin, nuo molemmat +kadottamansa lemmityt. + +Illalla Gryphus sai viedä pois Korneliuksen aamiaisen ja päivällisen; +hän oli niihin tuskin koskenutkaan. + +Seuraavana päivänä hän ei kajonnut niihin ollenkaan, joten Gryphus sai +viedä noita molempia aterioita vartan valmistetut ruuat täysin +koskemattomina takaisin. + +Sinä päivänä ei Kornelius ollut lainkaan noussut vuoteelta. + +-- Oivallista, sanoi Gryphus palatessaan viime käynniltään, -- varsin +oivallista! Luulen että pääsemme pian tuosta oppineesta! + +Rosa vavahti. + +-- Mitä tarkoitatte? kysyi Jakob. + +-- Hän ei syö eikä juo enää eikä nouse enää vuoteeltaan, sanoi Gryphus. +-- Hän lähtee täältä tiehensä arkussa, kuten herra Grotius, mutta se +arkku on oleva ruumisarkku. + +Rosa kävi kuolonkalpeaksi. + +-- Oi, sopersi hän, -- käsitän kaikki! Hän on levoton tulpaaninsa +takia. + +Ja mieli ahdistettuna hän nousi, palasi huoneeseensa ja otti kynän ja +paperia, viettääksensä yönsä kirjaimia piirtämällä. + +Kun Kornelius seuraavana aamuna nousi vuoteeltaan laahautuakseen +akkunan luo, huomasi hän paperin, joka oven alatse oli työnnetty +sisään. + +Hän sieppasi sen käteensä, avasi sen ja luki. Käsialalla, joka oli +viikkokauden aikana parantunut siinä määrin, että hän sitä tuskin enää +tunsikaan, oli Rosa kirjoittanut hänelle: + +»Olkaa levollinen, tulpaaninne voi hyvin.» + +Vaikka nuo sanat vapauttivatkin Korneliuksen osasta hänen huoliansa, +koski niihin kätkeytyvä iva kumminkin hänen mieleensä. Siis -- Rosa ei +ollut sairas, hän oli loukkaantunut. Rosaa ei kukaan estänyt tulemasta, +hän pysyi vapaaehtoisesti poissa Korneliuksen luota. + +Rosalla oli siis kylläksi tahdonlujuutta pysyäkseen poissa hänen +luotaan, joka oli kuolla surusta, kun ei saanut häntä nähdä. + +Korneliuksella oli paperia ja kynä, jonka Rosa oli hänelle tuonut. Hän +käsitti tyttösen odottavan vastausta, mutta että hän tulisi noutamaan +sen vasta yöllä. Hän kirjoitti siis samanlaiselle paperilapulle kuin +se, jonka oli saanut: + +»En ole sairas levottomuudesta tulpaanin takia, vaan mielipahasta, kun +en enää saa nähdä teitä.» + +Gryphuksen mentyä pois ja illan tultua hän työnsi kirjeen oven alatse +ulos ja jäi kuuntelemaan. + +Mutta niin kiihkeästi kuin hän tarkkasikin, ei hän kuullut askeleita +eikä hameen kahinaa. + +Hän kuuli vain äänen, heikon kuin henkäys ja vienon kuin hyväily, +ristikon takaa kuiskaavan: + +-- Huomenna! + +Huomenna, -- huomenna oli viikko kulunut umpeen. Viikkokauden aikana +eivät Kornelius ja Rosa olleet tavanneet toisiansa. + + + + +XX. + +MITÄ TÄMÄN VIIKKOKAUDEN KULUESSA OLI TAPAHTUNUT. + + +Seuraavana päivänä kuuli Kornelius luukkunsa takaa rapinaa, kuten +Rosalla heidän ystävyytensä päivinä oli ollut tapana ilmoittaa +tulostansa. + +Voi arvata ettei Kornelius ollut kovin kaukana ovesta, jonka luukun +takaa oli ilmestyvä tuo viehättävä olento, jota vailla hänen oli +täytynyt olla niin kauan. + +Rosa, joka odotti häntä lamppu kädessä, teki ehdottomasti hämmästystä +ilmaisevan liikkeen, nähdessään vangin niin alakuloisena ja kalpeana. + +-- Te olette sairas, herra Kornelius? kysyi hän. + +-- Kyllä, neiti, vastasi Kornelius, -- sairas ruumiin ja sielun +puolesta. + +-- Näin ettette enää syönyt, sanoi Rosa. -- Isäni sanoi ettette +enää edes noussut vuoteelta. Silloin kirjoitin teille, teitä +rauhoittaakseni, tuosta aarteesta, joka aiheutti levottomuutenne. + +-- Ja minä puolestani, sanoi Kornelius, -- vastasin teille. Nähdessäni +teidät jälleen täällä, rakas Rosa, luulin teidän saaneen kirjeeni. + +-- Olette oikeassa, olen sen saanutkin. + +-- Ette voi puolustukseksenne sanoa ettette osaisi lukea. Te luette +sujuvasti ja sitä paitsi olette edistynyt suunnattomasti +kirjoituksessakin. + +-- Olette oikeassa. En ole ainoastaan saanut kirjettänne, vaan myöskin +lukenut sen. Sentähden tulin katsomaan, olisiko jotain keinoa saada +teidät jälleen terveeksi. + +-- Saada minut terveeksi! huudahti Kornelius. -- Sananne herättävät +toiveen, että teillä on minulle hyviä uutisia. + +Rosa joko ei ymmärtänyt näihin sanoihin liittyvää katsetta tai ei ollut +sitä ymmärtävinään. Hän vastasi vakavasti: + +-- Minulla on vain kerrottavaa teidän tulpaanistanne, jonka takia +tiedän teidän olevan niin vakavasti huolissanne. + +Rosa lausui nuo sanat niin jäykkään tapaan, että Kornelius vavahti. + +Innokas tulpaaninviljelijä ei käsittänyt mitä kaikkea lapsi parka pyrki +salaamaan välinpitämättömyydellään, otellen yhä kilpailijattarensa, +mustan tulpaanin kanssa. + +-- Oi, mumisi Kornelius, -- siis yhä vielä, yhä vielä! Hyvä Jumala, +enkö ole sanonut teille, Rosa, että ajattelin yksin teitä, että te +olitte huolieni ainaisena esineenä, että kaipasin yksin teitä, että te +poissaolollanne riistitte minulta ilman, lämmön, valon, elämän! + +Rosa hymyili alakuloisesti. + +-- Oi, sanoi hän, -- teidän tulpaaninne on ollut suuressa vaarassa. + +Kornelius vavahti ehdottomasti, tarttuen siten ansaan, jos Rosan sanat +todella olivat ansaksi tarkoitetut. + +-- Suuressa vaarassa! huudahti hän vavisten. -- Hyvä Jumala, missä +vaarassa? + +Rosa katsoi häneen lempeän säälivästi, tuntien vaativansa tuolta +mieheltä mahdottomia ja olevansa pakotettu pitämään hyvänänsä hänen +heikkoutensa. + +-- Te olitte oikeassa, sanoi Rosa, -- tuo ihailija, herra Jakob, ei +tullut minun tähteni. + +-- Kenen tähden hän sitten tuli? kysyi Kornelius levotonna. + +-- Hän tuli tulpaanin tähden. + +-- Oi! huudahti Kornelius, kalveten enemmän kuullessaan tuon uutisen +kuin oli kalvennut, kun Rosa erehtyen oli kaksi viikkoa aikaisemmin +kertonut hänelle Jakobin tulleen hänen tähtensä. + +Rosa näki hänen kauhistuksensa, ja Kornelius voi hänen kasvojensa +ilmeestä arvata hänen ajattelevan sitä, mitä me juuri lausuimme. + +-- Suokaa anteeksi, Rosa, sanoi hän, -- minähän tunnen teidät, -- +tunnen hyvyytenne ja rehellisen sydämenne. Jumala on antanut teille +ajatus-, arvostelu- ja liikkumiskyvyn sekä voimaa puolustautua, mutta +vaaranalaiselle tulpaani raukalleni Jumala ei ole antanut mitään tästä +kaikesta. + +Vastaamatta mitään vangin puolustukseen Rosa jatkoi: + +-- Teidän käytyänne levottomaksi tuon ihmisen takia, joka oli seurannut +minua puutarhaan ja jonka tunsin Jakobiksi, minä kävin vielä +levottomammaksi kuin te. Menettelin siis siten kuin olitte käskenyt, +seuraavana päivänä sen jälkeen kuin viimeksi kävin luonanne, ja jolloin +te sanoitte... + +Kornelius keskeytti hänet. + +-- Pyydän vielä kerran anteeksi, Rosa, huudahti hän. -- Nuo sanani +olivat mielettömiä. Olen jo pyytänyt anteeksi ja pyydän vielä kerran! +Ettekö sitten aio koskaan enää leppyä! + +-- Seuraavana päivänä, jatkoi Rosa, -- menin minä puutarhaan, muistaen +mitä olitte sanonut ... muistaen kuinka olitte kehottanut minua +salajuonella hankkimaan tietoa siitä, tarkoittiko tuon inhottavan +miehen ihailu minua vai tulpaania. + +-- Olette oikeassa, hän on todella inhottava... Tehän vihaatte myöskin +tuota ihmistä? + +-- Vihaan toden totta, sanoi Rosa, -- sillä hän on syypää viime +viikolla kestämiini kärsimyksiin! + +-- Oi, te olette siis myöskin kärsinyt, Rosa? Kiitän teitä noista +sanoistanne! + +-- Tuon onnettoman illan jälkeisenä päivänä, jatkoi Rosa, -- menin siis +puutarhaan, ja astellessani kohden lavaa, johon aioin istuttaa +tulpaanin, katsahdin tuon tuostakin taakseni, nähdäkseni seuraisiko +minua joku, kuten edellisellä kerralla. + +-- Ja kuinka oli? kysyi Kornelius. + +-- Sama haamu hiipi portista sisään ja muurin vieritse seljapensasten +taakse. + +-- Ettehän ollut häntä näkevinänne? kysyi Kornelius, muistaen vielä +tarkoin Rosalle antamansa neuvot. + +-- Kumarruin lavaa kohden ja kaivoin sitä lapiolla, ikäänkuin olisin +istuttanut sipulin. + +-- Entä hän ... hän ... mitä hän teki sillä aikaa? + +-- Näin kuinka hänen silmänsä kiiluivat kuin tiikerin silmät pensaikon +takaa. + +-- Siinä näette! siinä näette! sanoi Kornelius. + +-- Kun työni oli olevinaan lopussa, läksin pois. + +-- Mutta ainoastaan puutarhan portin taakse, eikö niin? Niin että +voitte portin taikka lukon raosta nähdä mitä hän teki teidän mentyänne? + +-- Hän odotti hetken, ollakseen varma etten enää palaisi, sitten hän +syöksähti kuin susi piilopaikastaan, kulki pitkää kiertotietä lavan +luo, ja saavutettuaan päämaalinsa, nimittäin sen lavan, jota äskettäin +oli muokkailtu, hän pysähtyi välinpitämättömän näköisenä, katsahti joka +suuntaan, silmäili läheisten rakennusten joka akkunaa, tarkasteli +maata, taivasta ja ilmaa, ja tultuaan vakuutetuksi että oli aivan +yksin, turvassa kaikkein ihmisten katseilta, hän hyökkäsi lavan +kimppuun, upotti kätensä pehmeään maahan ja otti sieltä multakimpaleen, +jonka paloitteli varovasti, nähdäkseen oliko sipuli sen sisässä. +Kolmeen kertaan uudistui tuo temppu ja yhä suuremmalla kiihkeydellä, +kunnes hän lopuksi alkoi käsittää joutuneensa jonkun salajuonen +uhriksi. Silloin pyrki hän voittamaan tulisen kiihkonsa, otti haravan, +tasoitti maan, jättääksensä sen samaan tilaan kuin missä se oli hänen +tullessaan, ja häpeissään ja nyrpeissään hän läksi kulkemaan kohden +porttia, tavotellen huvikseen kävelevän henkilön välinpitämätöntä +kasvoinilmettä. + +-- Oi tuota katalaa, mumisi Kornelius, pyyhkiellen pois otsaansa pitkin +virtaavia hikipisaroita. -- Oi tuota katalaa! Vaan johan sen arvasin! +Mutta miten on sipulin laita, Rosa? Valitettavasti on jo hiukan +myöhäistä istuttaa se. + +-- Sipuli on ollut jo kuusi päivää maassa. + +-- Missä sitten? Kuinka niin? huudahti Kornelius. -- Hyvä Jumala, +kuinka varomatonta! Missä se on? Minkälaisessa maassa? Onko se +sopivalla paikalla puutarhassa? Eikö tuo inhottava Jakob voi sitä +löytää ja varastaa? + +-- Ei, ellei hän lyö rikki huoneeni ovea. + +-- Se on siis teidän huoneessanne, Rosa, sanoi Kornelius hiukan +rauhoittuneena. -- Mutta millaisessa mullassa, millaisessa astiassa? +Estehän liene pannut sitä juurtumaan veteen, kuten Haarlemin ja +Dordrechtin kunnon naiset, jotka itsepintaisesti kuvittelevat että vesi +voisi korvata mullan, -- vesi, jossa on kolmekymmentäkolme osaa happea +ja kuusikymmentäkuusi osaa vetyä, jota vastoin... Mutta mitä minä tässä +teille juttelenkaan... + +-- Se kuuluu todellakin hiukan liian oppineelta minun korvissani, +vastasi Rosa hymyillen. -- Tyydyn siis vastaamaan teille, teitä +rauhoittaakseni, että sipulinne ei ole vedessä. + +-- Vapautatte minut suuresta huolesta. + +-- Se on oivassa kiviruukussa, joka on juuri samankokoinen kuin se, +johon te olitte istuttanut oman sipulinne. Se kasvaa maassa, jonka olen +valmistanut sekoittamalla kolmeen neljäsosaan mitä oivallisinta +puutarhamultaa neljäsosan tieltä ottamaani maata. Oi, olen kuullut +teidän ja tuon Jakob konnan -- kuten te häntä nimitätte -- niin usein +sanovan millaisessa mullassa tulpaanin tulee kasvaa, että tiedän sen +yhtä hyvin kuin Haarlemin etevin puutarhuri. + +-- Ja nyt on vielä jäljellä kysymys päivänpaisteesta. Mitä siitä +tiedätte kertoa? + +-- Nyt se on koko päivän päivänpaisteessa, milloin aurinko vain +paistaa. Mutta kun se on noussut maasta esiin ja päivänpaiste on käynyt +kuumemmaksi, menettelen minä kuten te teitte, rakas herra Kornelius. +Pidän sitä itäänpäin olevalla akkunallani kello kahdeksasta aamulla +kello yhteentoista, ja länteenpäin olevalla kello kolmesta iltapäivällä +kello viiteen. + +-- Oikein, oikein! huudahti Kornelius. -- Te olette oiva puutarhuri, +ihana Rosani. Mutta pelkään että tulpaanini hoito vie kaiken aikanne. + +-- Se on kyllä totta, sanoi Rosa, -- mutta mitäpä sillä on väliä. +Teidän tulpaaninne on minun tyttäreni. Omistan sille sen ajan, jonka +omistaisin lapselleni, jos olisin äiti. Ainoastaan rupeamalla sen +äidiksi, lisäsi hän hymyillen, -- voin lakata olemasta sen +kilpailijatar. + +-- Hyvä, rakas Rosa! mumisi Kornelius, luoden nuoreen tyttöön +katseen, joka tulkitsi paljoa ilmeisemmin rakastavan miehen kuin +tulpaaninviljelijän tunteita ja hiukan lohdutti Rosaa. + +Nyt seurasi hetken vaitiolo, kun Kornelius pyrki ristikon takaa +tavottamaan Rosan kättä, jonka tämä veti pois. + +-- Siis kuusi päivää on sipuli jo ollut maassa, jatkoi Kornelius. + +-- Niin kyllä, herra Kornelius, vastasi tyttö. + +-- Eikö se vielä ole versonut esiin? + +-- Ei, mutta luulen taimen tulevan esiin huomenna. + +-- Huomisiltana saan taas kuulla siitä, kuten teistä itsestännekin, +eikö niin, Rosa? Tyttärenne, kuten sitä nimititte, kiinnittää suuressa +määrin mieltäni, mutta sen äiti vielä melkoista enemmän. + +-- Huomennako? sanoi Rosa, luoden salaa katseen Korneliukseen. -- En +tiedä, voinko tulla huomenna. + +-- Hyvä Jumala! sanoi Kornelius. -- Miksi ette voisi tulla huomenna? + +-- Minulla on tuhansia tehtäviä. + +-- Ja minulla aina vain yksi ja sama. + +-- Niin, rakastaa tulpaanianne. + +-- Rakastaa teitä, Rosa. + +Rosa pudisti päätänsä. + +Jälleen seurasi äänettömyys. + +-- Kaikki vaihtelee luonnossa, sanoi van Baerle katkaisten vaitiolon. +-- Kevään kukkasia seuraavat toiset kukat, ja mehiläiset, jotka +hellästi hyväilivät orvokkeja ja kultalakkoja, lähestyvät taas yhtä +rakastavaisina kuusamaa, ruusuja, jasmiineja, päivänkukkia ja +kurjenpolvia. + +-- Mitä te tuolla tarkoitatte? kysyi Rosa. + +-- Sitä, neiti, että teitä huvitti aluksi kuulla iloistani ja +huolistani. Te vaalitte yhteisen nuoruutemme kukkaa. Mutta minun +kukkani oli tuomittu kuihtumaan varjossa. Vangin toiveitten ja ilojen +kukkatarhalla on vain yksi vuodenaika. Se ei ole noiden ihanain +kukkatarhojen vertainen, joissa ilma on raikas ja päivä paistaa. Kun +kevätsato on korjattu, entävät mehiläiset sellaiset kuin te, +hentovartaloiset, kultasarviset mehiläiset, läpikuultavin siivin +ristikkojen välitse pois, paeten kylmää, yksinäisyyttä, alakuloisuutta, +hakemaan sulotuoksua ja lämpöä, hakemaan onnea! + +Rosa loi Korneliukseen katseen, jota tämä ei huomannut. Hän oli luonut +silmänsä taivaalle. + +Huoaten hän jatkoi: + +-- Te olette hylännyt minut, neiti Rosa, saadaksenne iloita kaikista +vuodenajoista. Olette oikeassa, eikä minulla ole syytä valittaa. Mitä +oikeutta minulla olisi vaatia teiltä uskollisuutta? + +-- Uskollisuutta! huudahti Rosa, salaamatta enää kyyneleitä, jotka +vierivät pitkin hänen poskiansa. -- Enkö minä sitten ole ollut teille +uskollinen? + +-- Onko tuo uskollisuutta, huudahti Kornelius, -- kun hylkäätte minut, +jätätte minut tänne kuolemaan? + +-- Mutta herra Kornelius, lausui Rosa, -- enkö tee hyväksenne kaikkea +mitä voin tehdä, kun tuottaakseni teille huvia hoitelen tulpaanianne? + +-- Tuo puheenne on katkeraa, Rosa. Te luette minulle viaksi ainoan +sekoittamattoman ilon, joka minulla on ollut tässä maailmassa. + +-- En lue teille mitään viaksi, herra Kornelius, -- ellen kenties sitä +syvää surua, jota tunsin, kun minulle Buitenhofissa kerrottiin että +teidät oli tuomittu kuolemaan. + +-- Mutta teitä harmittaa se, että minä pidän kukkasista. + +-- Ei se, että te niistä pidätte, herra Kornelius, vaan siitä olen +suruissani, että te pidätte niistä enemmän kuin minusta. + +-- Oi rakas, rakas lemmittyni, huudahti Kornelius, -- katsokaa, kuinka +käteni vapisevat, kuinka otsani on kalpea, -- kuunnelkaa, kuunnelkaa +kuinka sydämeni sykkii, -- ei siksi, että musta tulpaani minulle +suopeasti hymyilisi, -- ei, vaan siksi, että te hymyilette minulle, +teidän otsanne lähestyy minua, -- siksi, että minusta tuntuu, vaikka +sitä tuskin rohkenen uskoakaan, kuin tavottelisivat pakenevat kätenne +minun käsiäni, kuin tuntisin kauniiden kasvojenne lämmön kylmän +ristikon takaa. Rosa, rakkaani, tuhotkaa mustan tulpaanin sipuli, +hävittäkää idussansa tuo kukka, riistäkää minulta viaton ja ihana +unelma, joka on elämääni sulostuttanut, -- riistäkää minulta muutkin +rikkaampiväriset, komeammat, viehkeämmät kukat, riistäkää ne kaikki +tyyni, te kateellinen kukkanen, joka ette suvaitse rinnallanne muita +kukkasia, mutta suokaa minulle ilo kuulla äänenne, kuulla askeleenne +porraskäytävästä, nähdä liikkeenne, nähdä silmienne säihky synkän +ristikkoni takaa, suokaa minulle vakuutus, että rakastatte minua, kuten +minä teitä! Rakastakaa minua, Rosa, sillä minä rakastan teitä yli +kaiken maailmassa! + +-- Lukuunottamatta mustaa tulpaania, huokasi Rosa, jonka itsepintaiset +kädet vihdoinkin suostuivat hyväillen antautumaan Korneliuksen +suudeltaviksi. + +-- Yli kaiken, Rosa. + +-- Voinko luottaa teihin? + +-- Kuin Jumalaan. + +-- Mutta tuo vakuutuksenne ei velvoita teitä rakastamaan minua +kovinkaan paljoa. + +-- Valitettavasti ei, -- mutta se velvoittaa teitä johonkin. + +-- Mihinkä sitten? + +-- Pysymään toistaiseksi naimatonna. + +Rosa hymyili. + +-- Oi kuinka itsekäs te olette, sanoi hän. -- Teillä on lemmitty, jota +jumaloitte. Te ajattelette vain häntä, uneksitte vain hänestä. Kun +teidät tuomitaan kuolemaan, omistatte mestauslavalla viimeisen +huokauksenne hänelle. Ja kumminkin te vaaditte minua, tyttö parkaa, +luopumaan tulevaisuudentoivoistani, kunnianhimostani. + +-- Mutta mistä lemmitystä te sitten puhutte? kysyi Kornelius, hakien +turhaan muistinsa kätköistä naista, jota Rosa olisi voinut tarkoittaa. + +-- Teidän tummasta kaunottarestanne, hyvä herra, -- tuosta +solakkavartisesta, hentojalkaisesta, ylväästä kaunottaresta. Puhun +kukastanne. + +Kornelius hymyili. + +-- Mutta entä te, kunnon Rosani. Lukuunottamatta ihailijaanne Jakobia, +jonka sydän tosin kuuluu toiselle, teillä on liuta kosiskelijoita, +jotka teitä imartelevat. Muistatteko, mitä te minulle kerroitte Haagin +ylioppilaista, upseereista, kauppapalvelijoista? Eikö Loewesteinissä +ole lainkaan kauppapalvelijoita, ei upseereja eikä ylioppilaita? + +-- On, yllin kyllin. + +-- Ja ne kirjoittelevat? + +-- Niin tekevät. + +-- Ja nyt, kun te osaatte lukea... + +Ja Kornelius huokasi ajatellessaan että Rosan oli kiittäminen juuri +häntä, vanki parkaa, siitä että osasi lukea rakkaudenkirjeensä. + +-- Mutta lukiessani nuo kirjeet, sanoi Rosa, -- ja pyrkiessäni +tutustumaan ihailijoihini, noudatan vain teidän määräyksiänne. + +-- Kuinka, minun määräyksiäni? + +-- Niin kyllä. Ettekö muista enää, sanoi Rosa, vuoroonsa huoaisten, -- +tuota testamenttia, jonka olette kirjoittanut herra Kornelius de Wittin +raamattuun? Minä en sitä puolestani unohda, sillä nyt, kun osaan lukea, +luen sen uudelleen joka päivä, usein kahdestikin päivässä. Tuossa +testamentissa te määräätte, että minun on rakastettava kuudenkolmatta +tai kahdeksankolmatta vuoden ikäistä miestä ja mentävä naimisiin hänen +kanssaan. Koetan hakea tuollaista nuorta miestä, ja kun päiväni kuluvat +tulpaaninne hoitamiseen, täytyy teidän suoda minun käyttää ilta häntä +hakeakseni. + +-- Oi Rosa, tuo testamentti on laadittu sillä edellytyksellä että minä +kuolisin, ja, kiitos taivaan, minä elän! + +-- No hyvä, luovun siis hakemasta tuota kuuden- tai kahdeksankolmatta +vuoden ikäistä miestä ja tulen edelleen teitä tervehtimään. + +-- Oi Rosa, tulkaa, tulkaa! + +-- Mutta minulla on muuan ehto. + +-- Suostun siihen etukäteen. + +-- Ehtoni on, ettei mustaa tulpaania mainita kolmeen päivään. + +-- Ei koskaan, jos niin tahdotte. + +-- Ei pidä sentään vaatia mahdottomia, vastasi tyttönen. + +Ja ikäänkuin epähuomiossa hän lähensi raikkaan poskensa ristikkoon, ja +niin lähelle, että Kornelius voi koskettaa sitä huulillaan. + +Rosan huulilta kajahti huudahdus täynnä rakkautta, ja hän kiiruhti +pois. + + + + +XXI. TOINEN SIPULI. + + +Nyt seurasi suloinen yö ja vielä suloisempi päivä. + +Edellisinä päivinä oli vankityrmä tuntunut entistä tukahduttavammalta, +synkemmältä, matalammalta. Koko sen paino tuntui raskaana taakkana +lepäävän vangin hartioilla. Sen muurit olivat mustat, sen ilma kylmä, +päivä oli töin tuskin päässyt pilkistämään sisään ristikkoakkunan +tankojen välitse. + +Mutta Korneliuksen herätessä seuraavana aamuna leikitteli auringonsäde +ristikolla, kyyhkyset ensivät siivet levällä läpi ilman, toisten +hellästi kuherrellessa suljetun akkunan yläpuolella. + +Kornelius kiiruhti akkunan luo ja aukaisi sen. Hänestä oli kuin olisi +elämä, ilo, melkein vapauskin tullut tuon auringonsäteen mukana hänen +synkkään huoneeseensa. + +Rakkaus oli tullut hänen luoksensa ja kirkastanut kaikki hänen +ympärillään, -- rakkaus, tuo taivaan kukkanen, hohtoisampi, tuoksuvampi +kuin mitkään maalliset kukkaset. + +Sen sijaan että Gryphus edellisinä päivinä huoneeseen tullessaan oli +tavannut vangin äreänä vuoteessaan, hän nyt oli noussut levolta ja +lauleskeli jotakin oopperan säveltä. + +Gryphus loi häneen syrjäkatseen. + +-- No, kuinkas tänään voidaan? tiedusteli Kornelius. + +Gryphus silmäili häntä yhä syrjästä. + +-- Koira ja herra Jakob ja kaunis Rosamme, kuinka ne voivat kaikki +tyyni? + +Gryphus irvisti hampaitansa. + +-- Tässä on aamiaisenne, sanoi hän. + +-- Kiitoksia, ystäväni Kerberos, lausui vanki, -- se tulee oikeaan +aikaan, minulla on kova nälkä. + +-- Vai on teidän nälkä? ihmetteli Gryphus. + +-- Miksikä ei olisi? kysyi van Baerle. + +-- Salajuonet näyttävät edistyvän hyvin, tuumiskeli Gryphus. + +-- Mitkä salajuonet? kysyi Kornelius. + +-- En puhu turhia, mutta pidän varani, oppinut herrani. Olkaa +levollinen, pidän kyllä varani. + +-- Pitäkää vain varanne, ystäväni! sanoi van Baerle. -- Olen +salajuonineni käytettävänänne! + +-- Saammepa nähdä, kun tulee päivällisen aika, sanoi Gryphus. + +Ja hän läksi huoneesta. + +-- Päivällisen aika, toisti Kornelius. -- Mitä hän tarkoitti? No, +odottakaamme! Päivällisen aikaan se käy ilmi. + +Korneliuksen kävi helpoksi odottaa päivällisen aikaa. Päivällisajan +jälkeen oli vielä seuraava yhdeksän aika illalla. + +Puolenpäivän aikaan kuului Gryphuksen askelten lisäksi porraskäytävästä +kolmen tai neljän sotamiehen askeleet. + +Ovi aukeni, Gryphus tuli sisään ja päästi sinne sotamiehetkin sekä +sulki oven heidän jälkeensä. + +-- No niin, sanoi hän, -- nyt ryhdymme hakemaan. + +Korneliuksen taskut tarkastettiin, sitten tutkittiin löytyisikö mitään +takin ja liivin välistä, liivin ja paidan, paidan ja ihon välistä, -- +mutta ei löytynyt mitään. + +Nyt haettiin lakanoista, patjoista, oljista, mutta ei mitään löytynyt. + +Kornelius riemuitsi mielessään, kun ei ollut suostunut istuttamaan +kolmatta sipulia. Gryphus olisi varmasti löytänyt sen tällä +hakuretkellään, kuinka huolellisesti se olisikin ollut piilotettu, ja +sen olisi käynyt kuten ensimäisen sipulin. + +Ei konsanaan vanki lienekään iloisemmin kasvoin seurannut huoneessaan +pidettyä tarkastusta, kuin nyt Kornelius. + +Gryphus läksi tiehensä vieden mukanaan lyijykynän ja kolme tai neljä +lehtistä tuota valkoista paperia, jota Rosa oli Korneliukselle antanut. +Siinä oli koko voittosaalis. + +Kuuden ajoissa Gryphus palasi, tällä kertaa yksin. Kornelius koetti +lepyttää häntä, mutta Gryphus murisi, osotti hammasta, joka hänellä oli +suunsa kulmauksessa, ja poistui huoneesta takaperin, ikäänkuin peläten +Korneliuksen käyvän hänen kimppuunsa. + +Kornelius tyrskähti nauruun. + +Tämä saattoi Gryphuksen huutamaan hänelle ristikon takaa: + +-- Hyvä, hyvä! Saammepa nähdä, kumpi meistä nauraa viimeiseksi! + +Ainakin tänä iltana toivoi Kornelius voivansa nauraa viimeiseksi, sillä +Kornelius odotti Rosaa. + +Rosa tuli yhdeksän aikaan, mutta hän tuli ilman lyhtyä. Hän ei +tarvinnut enää valkeata, hän osasi nyt lukea. + +Valkea olisi myöskin voinut antaa ilmi Rosan, jota Jakob piti silmällä +tarkemmin kuin konsanaan. + +Ja lopuksi, -- kun Rosa punehtui, näkyi punehtuminen liian selvästi +lyhdyn valossa. + +Mistä puhelivat Rosa ja Kornelius tänä iltana? Samasta, mistä +rakastavaiset puhuvat oven kynnyksellä Ranskassa, parvekeaidan molemmin +puolin Espanjassa, ylhäältä terassilta alas maahan Itämailla. + +He puhuivat asioista, jotka suovat hetkille siivet, jotka kiihdyttävät +ajan vauhtia. + +He puhuivat kaikesta muusta, vaan eivät mustasta tulpaanista. + +Kello kymmenen aikaan he erosivat kuten tavallisesti. + +Kornelius oli onnellinen, niin onnellinen kuin voi olla +tulpaaninviljelijä, jolle ei ole puhuttu hänen tulpaanistaan. + +Rosa oli hänestä ihana kuin itse rakkaudenjumalatar; hän oli hänestä +hyvä, herttainen, viehättävä. + +Mutta miksi ei Rosa suvainnut kuulla puhuttavan tulpaaneista? + +Siinä suhteessa oli Rosalla paha virhe. + +Huokaellen lohdutti Kornelius itseään ajatuksella, ettei täydellistä +naista ole olemassakaan. + +Hän vietti osan yötä tuota epätäydellisyyttä mietiskellen. Toisin +sanoen, hän ajatteli Rosaa niin kauan kuin oli valveilla. + +Nukuttuaan hän uneksi hänestä. + +Mutta unelmien Rosa oli paljoa täydellisempi kuin todellinen. Ei sillä +hyvä, että hän puhui tulpaaneista, vaan hän toi sitä paitsi +Korneliukselle komean mustan tulpaanin kiinalaisessa maljakossa. + +Kornelius heräsi ilosta väristen ja mumisi: -- Rosa, Rosa, rakastan +sinua! + +Ja kun oli jo valoisa päivä, ei Kornelius katsonut sopivaksi enää +nukkua uudelleen. + +Hänelle jäi siis koko päiväksi mieleen tuo unessa saatu kuva. + +Oi! Jos Rosa olisi puhunut tulpaanista, olisi hän Korneliuksen mielestä +ollut täydellisempi kuin maailman etevimmät ja ihanimmat kuningattaret, +-- Semiramis, Kleopatra, Elisabet, Anna Itävaltalainen! + +Mutta Rosa oli kieltänyt, uhalla ettei enää palaisi, mainitsemasta +tulpaania kolmeen päivään. + +Rakastaja oli tosin siten saanut käytettäväkseen seitsemänkymmentäkaksi +tuntia, mutta nämä seitsemänkymmentäkaksi tuntia olivat anastetut +tulpaaninviljelijältä. + +Tosinhan näistä seitsemästäkymmenestäkahdesta tunnista jo oli kulunut +kolmekymmentäkuusi. + +Toiset kolmekymmentäkuusi kyllä myöskin kuluisivat pian: +kahdeksantoista odotellessa, kahdeksantoista Rosaa muistellessa. + +Rosa tuli tavalliseen aikaan. Kornelius kesti sankarimaisesti +rangaistuksensa. Hän olisi ollut oiva pythagoralainen, ja jos hänen +olisi sallittu kerran päivässä kysyä kuulumisia tulpaanistaan, olisi +hän rauhallisesti tyytynyt veljeskunnan sääntöjen mukaisesti muutoin +vaikenemaan viisi vuotta. + +Onneksi hänen kaunis vieraansa käsitti varsin hyvin, että jos on +toisaalta vaatelias, täytyy toisaalta olla myöntyväinen. Hän salli siis +Korneliuksen vetää hänen sormensa ristikon aukosta sisään, hän salli +Korneliuksen suudella hänen hiuksiaan ristikon lomitse. + +Lapsi parka! Tuo lemmenleikki oli hänelle paljoa vaarallisempaa kuin +tulpaanista puhuminen olisi ollut. + +Hän käsitti tämän palatessaan huoneeseensa sykkivin sydämin, posket +hehkuvina, huulet kuivina, silmät kosteina. + +Kun siis seuraavana iltana ensi sanat, ensi hyväilyt oli vaihdettu, loi +Rosa ristikon takaa pimeässä Korneliukseen tuollaisen katseen, jonka +tuntee sitä näkemättä, ja hän lausui: + +-- Olkaa iloissanne! Se on jo kohonnut esiin! + +-- Mikä? kysyi Kornelius, rohkenematta uskoa Rosan itsestään lyhentävän +hänen koetusaikansa. + +-- Tulpaani, sanoi Rosa. + +-- Kuinka, huudahti Kornelius, -- te sallitte siis? + +-- Olkoon menneeksi! sanoi Rosa kuten hellä äiti, joka suo lapselleen +ilon. + +-- Oi Rosa! huudahti Kornelius, kurottaen huulensa ulos ristikosta, +toivoen kohtaavansa posken, käden, otsan tai jotain muuta. + +Hän kohtasi parasta kaikesta, -- puoliavoimet huulet. + +Rosa päästi huudahduksen. + +Kornelius käsitti, että oli parasta nopeasti jatkaa keskustelua. Hän +käsitti, että tuo odottamaton kosketus oli kovasti pelästyttänyt Rosaa. + +-- Kasvaako se suoraan? kysyi hän. + +-- Suoraan kuin nyplypuikko, vastasi Rosa. + +-- Onko se jo pitkäkin? + +-- Ainakin kaksi tuumaa. + +-- Oi Rosa, hoitakaa sitä hyvin, niin näette, kuinka se kasvaa +nopeasti. + +-- Kuinka voisin hoitaa sitä enää huolellisemmin? sanoi Rosa. -- Enhän +ajattele muuta kuin sitä. + +-- Kuinka, Rosa? Varokaa, etten minä vuorostani käy mustasukkaiseksi. + +-- Tiedättehän että ajatellessani sitä ajattelen teitä. En väisty enää +sen luota. Voin nähdä sen vuoteestani. Herätessäni luon siihen ensi +katseeni, uneen vaipuessani viimeisen. Päivällä istun työskennellen sen +vieressä, sillä siitä saakka kuin se tuli huoneeseeni, en enää ole +liioin sieltä poistunut. + +-- Teette oikein, Rosa, sillähän te olette voittava itsellenne +myötäjäiset. + +-- Niin, ja sitä minun on kiittäminen siitä, että voin mennä naimisiin +kuuden- tai kahdeksankolmatta vuotiaan miehen kanssa, jota rakastan. + +-- Olkaa vaiti, te ilkeä tyttö! + +Ja Korneliuksen onnistui tavottaa tytön sormet, mikä aiheutti hetkisen +vaitiolon, joskaan ei keskusteluaineen muutosta. + +Tämän illan jälkeen oli Kornelius onnellisin ihmisistä. Hän sai pidellä +Rosan kättä mielin määrin ja puhella tulpaanistaan niin paljon kuin +ikinä halusi. + +Tämän jälkeen jokainen uusi päivä merkitsi uutta kehitysastetta +tulpaanille ja nuorten lemmelle. + +Tulpaanin lehdet kasvoivat kasvamistaan, pian voi erottaa kukan. + +Korneliuksen riemu oli suuri hänen saadessaan tuon uutisen, ja +kysymykset seurasivat toisiaan nopeudella, joka todisti kuinka tärkeitä +ne olivat. + +-- Se on umpulla? huudahti Kornelius. + +-- Niin on, vastasi Rosa. + +Mielenliikutuksen vallassa nojasi Kornelius horjuen luukkuun. + +-- Hyvä Jumala! huudahti hän. + +Sitten hän kyseli edelleen: + +-- Onko soikio säännöllinen? Onko se täyteläinen, ovatko lehtien päät +täysin vihreät? + +-- Soikio on melkein tuuman pituinen ja suippenee teräväksi kuin neula, +se käy yhä pulleammaksi, pian se on aukeneva. + +Seuraavana yönä ei Kornelius nukkunut paljoa. Mikä ylevä hetki olikaan +oleva se, jolloin umppu aukeni! + +Kaksi päivää myöhemmin Rosa ilmoitti soikion hiukan auenneen. + +-- Oi Rosa, huudahti Kornelius, -- jos soikio on aukeamaisillaan, +täytyy voida jo hieman erottaa kukan väriäkin! + +Ja vanki vaikeni huohottaen. + +-- Kyllä, vastasi Rosa. -- Voi erottaa toisenvärisen juovan, ohuen kuin +hius. + +-- Ja minkä värinen se on? kysyi Kornelius vavisten. + +-- Se on hyvin tumma, vastasi Rosa. + +-- Ruskea? + +-- Ei, paljoa tummempi. + +-- Paljoa tummempi, Rosa kulta, oi, kiitoksia! Tumma kuin eebenpuu, +tumma kuin... + +-- Kuin muste, jolla olen teille kirjoittanut. + +Kornelius päästi hurjan ilohuudon. + +Hilliten sitten äkkiä mielensä ja pannen kätensä ristiin hän lausui: + +-- Oi Rosa, teidän vertaistanne enkeliä ei ole olemassa! + +-- Eikö todellakaan! lausui Rosa, hymyillen hänen kiihkolleen. + +-- Rosa, te olette nähnyt niin paljon vaivaa, te olette tehnyt niin +paljon minun hyväkseni. Rosa, tulpaanini on puhkeava kukkaan, ja sen +kukka on oleva musta! Rosa, Rosa, te olette täydellisin luoduista! + +-- Mustan tulpaanin jälkeen sentään? + +-- Vaiti, te ilkeä olento. Säälikää minua, elkää turmelko iloani. +Mutta, Rosa, jos tulpaani on kehittynyt niin pitkälle, niin kukka +aukenee parin, kolmen päivän perästä? + +-- Niin kyllä, huomenna tai ylihuomenna. + +-- Oi, mutta minä en saa nähdä sitä, huudahti Kornelius, heittäytyen +taapäin, -- en saa suudella tuota Luojan ihmeteosta, kuten suutelen +teidän käsiänne, Rosa, hiuksianne, poskianne, jos ne sattuvat olemaan +luukkuni läheisyydessä. + +Rosa lähensi poskensa ristikkoon, ei enää sattumalta, vaan +vapaaehtoisesti. Ahnaasti kiintyivät siihen nuoren miehen huulet. + +-- Minä taitan sen teille, jos tahdotte, sanoi Rosa. + +-- Ei, ei! Heti kun se on auennut, on teidän asetettava se varjoon, +Rosa, ja samana hetkenä, samana hetkenä tulee teidän lähettää joku +ilmoittamaan Haarlemin puutarhayhdistyksen puheenjohtajalle, että suuri +musta tulpaani on kukkinut. Haarlem on kaukana, tiedän sen kyllä, mutta +rahalla saatte kyllä sanansaattajan hankituksi. Onko teillä rahaa, +Rosa? + +Rosa hymyili. + +-- On kyllä, vastasi hän. + +-- Kylläksi? tiedusteli Kornelius. + +-- Minulla on kolmesataa floriinia. + +-- Jos teillä on kolmesataa floriinia, ei teidän tule lähettää +sanansaattajaa, vaan te itse, te itse, Rosa, menette Haarlemiin. + +-- Mutta sillaikaa kukka... + +-- Kukan te otatte mukaanne, ymmärrättehän ettette saa hetkeksikään +erota siitä. + +-- Mutta jos en eroa siitä, täytyy minun erota teistä, herra Kornelius, +sanoi Rosa alakuloisesti. + +-- Olette oikeassa, herttainen, rakas Rosani. Hyvä Jumala, kuinka +pahoja ihmiset ovat! Mitä olen heille tehnyt, kun he ovat riistäneet +minulta vapauden! Olette oikeassa, en voi elää ilman teitä. No hyvä, te +lähetätte jonkun Haarlemiin. Tuo ihme on toden totta siksi suuri, että +puheenjohtaja voi nähdä vaivaa sen tähden. Tulkoon itse noutamaan +tulpaanin. + +Mutta hän vaikeni äkkiä ja jatkoi sitten vapisevalla äänellä: + +-- Rosa, Rosa! Jos se ei olisikaan musta! + +-- No, siitä te saatte tiedon huomis- tai ylihuomisiltana. + +-- Täytyykö minun odottaa iltaan, ennenkuin saan sen tietää? Menehdyn +kärsimättömyyteen! Emmekö voisi sopia jostakin merkistä? + +-- Minä tiedän paremman keinon. + +-- Minkä sitten? + +-- Jos se aukenee yöllä, niin tulen itse sanomaan sen teille. Jos se +tapahtuu päivällä, kuljen ovenne ohitse ja toimitan teille kirjelapun, +joko oven alatse tai ristikosta, isäni ensimäisen ja toisen käynnin +välillä. + +-- Oivallista, Rosa! Sananen teiltä ilmoittaa minulle tuon uutisen, ja +onneni on oleva kaksinkertainen. + +-- Kello on kymmenen, sanoi Rosa, -- minun täytyy lähteä. + +-- Niin, niin, sanoi Kornelius, -- menkää, Rosa, menkää! + +Rosa läksi pois puolittain alakuloisena. + +Kornelius oli melkein lähettänyt hänet tiehensä. + +Tosinhan se tapahtui siksi, että hän menisi vartioimaan mustaa +tulpaania. + + + + +XXII. + +PUHKEAMINEN. + + +Korneliuksen yö kului suloisissa, mutta hiukan levottomissa mietteissä. +Joka hetki odotti hän kuulevansa Rosan lempeän äänen häntä kutsuvan. +Hän heräsi vavahtaen, kiiruhti ovelle, lähensi kasvonsa ristikkoon. +Mutta ei luukulla, ei eteisessä ollut ketään. + +Epäilemättä oli Rosakin hereillä. Mutta onnellisempana kuin hän valvoi +Rosa tulpaania vartioiden, hän sai katsella tuota ylvästä kukkaa, tuota +ihmeistä ihmeellisintä, jota ei kukaan vielä tuntenut, jonka +kehittämistä kukaan ei pitänyt mahdollisena. + +Mitä sanoisivat ihmiset kuullessaan, että musta tulpaani oli olemassa, +että sen kehittäjä oli vanki nimeltä van Baerle? + +Kuinka kauas Kornelius olisikaan lähettänyt luotaan sen, joka olisi +tullut tarjoamaan hänelle vapauden, pyytäen korvaukseksi hänen +tulpaaninsa! + +Aamu tuli, eikä Kornelius vielä ollut saanut mitään tietoa. Tulpaani ei +siis vielä ollut kukkinut. + +Päivä kului samaan tapaan kuin edellinen yö. + +Yön tullen saapui Rosa iloisena, keveänä mieleltään kuin lintunen. + +-- Ja mitä kuuluu? kysyi Kornelius. + +-- Kaikki on hyvin. Kukka puhkeaa epäilemättä tänä yönä. + +-- Ja se on musta? + +-- Aivan musta. + +-- Siinä ei ole muunväristä pilkkuakaan? + +-- Ei ainoatakaan. + +-- Mikä taivaan armo! Rosa, olen mietiskellyt kaiken yötä. Ensiksikin +ajattelin teitä... + +Rosa teki epäilystä ilmaisevan liikkeen. + +-- Sitten sitä, mitä meidän on tekeminen. + +-- Ja mitä te ehdotatte? + +-- Kas tässä tuumani. Heti kun kukka on puhjennut, ja on varmaa, että +se on musta, aivan musta, on teidän hankittava varma lähetti. + +-- Eikö muuta? Olen jo hankkinut lähetin. + +-- Onko hän luotettava? + +-- Vastaan hänestä, hän on ihailijoitani. + +-- Toivottavasti ei sentään Jakob. + +-- Olkaa levollinen. Hän on Loewesteinin lauttamies, noin viiden- tai +kuudenkolmatta vuoden ikäinen reipas poikanen. + +-- Voi paholainen sentään! + +-- Ei hätää, sanoi Rosa nauraen, -- hän on liian nuori, tehän +määräsitte iän kuudeksi- tai kahdeksaksikolmatta vuodeksi. + +-- Luulette siis voivanne luottaa tuohon mieheen? + +-- Kuin itseeni. Hän olisi valmis käskystäni heittäytymään Waaliin +taikka Maasiin. + +-- No hyvä, Rosa. Kymmenen tunnin kuluttua hän voi olla Haarlemissa. Te +annatte minulle paperia ja lyijykynän, tai mieluummin mustekynän ja +mustetta, ja minä kirjoitan kirjeen. On vieläkin parempi, jos te +kirjoitatte, sillä minua, vanki raukkaa, voitaisiin syyttää +salavehkeilystä, kuten isällänne on tapana tehdä. Te kirjoitatte siis +puutarhayhdistyksen puheenjohtajalle, ja olen vakuutettu että hän +saapuu tänne. + +-- Mutta jos hän vitkastelee? + +-- Kenties voi kestää päivän tai kaksi ennenkuin hän tulee. Mutta eihän +se ole mahdollista, -- sellainen tulpaanien ihailija kuin hän ei voi +viivytellä tuntiakaan, ei minuuttia, ei sekuntia lähtiessään matkaan +nähdäkseen maailman kahdeksannen ihmeen. Mutta jos kestäisikin, kuten +sanottu, päivän tai kaksi, niin on tulpaani sittenkin vielä oleva +täydessä loistossaan. Kun puheenjohtaja on nähnyt tulpaanin ja +laatinut pöytäkirjan, on kaikki valmiina. Te saatte pöytäkirjasta +kaksoiskappaleen ja luovutatte tulpaanin hänelle. Oi Rosa, jospa +olisimme voineet itse viedä sen Haarlemiin! En olisi päästänyt sitä +käsistäni muuta kuin laskeakseni sen teidän käsiinne. Mutta mitäpä +kannattaa sellaisia haaveilla, jatkoi Kornelius huoaten. -- Muiden +silmät näkevät sen kasvavan ja kuihtuvan, mutta ei minun. Oi Rosa, +varokaa ennen kaikkea ettei kukaan saa sitä nähdä, ennenkuin tuo +puheenjohtaja on sen nähnyt. Musta tulpaani! Hyvä Jumala, jos joku +näkisi sen, niin hän sen varastaisi!... + +-- Mitä sanottekaan! + +-- Sanoittehan te itsekin pelkäävänne tässä suhteessa ihailijaanne +Jakobia. Floriinikin voi houkutella varkauteen, miksi ei sitten +satatuhatta floriinia! + +-- Minä vartioin sitä, olkaa aivan levollinen. + +-- Jos se puhkeaa teidän ollessanne täällä! + +-- Sen se oikuttelija kyllä pystyisi tekemään, sanoi Rosa. + +-- Jos se olisi auennut, kun nyt palaatte huoneeseenne! + +-- Niin mitä sitten? + +-- Kun se on auennut, on teidän hetkeäkään hukkaamatta toimitettava +siitä tieto Haarlemiin. + +-- Ja teille, teille! Ymmärrän, ymmärrän! + +Ja Rosa huokasi, mutta ilman katkeruutta, -- kuten se, joka alkaa +käsittää toisen heikkouden, vaikka ei voikaan siihen täysin tyytyä. + +-- Palaan tulpaanin luo, herra van Baerle, ja heti kun se on auennut, +saatte siitä tiedon. Heti tiedon saatuanne lähtee sanansaattajamme +matkaan. + +-- Rosa, Rosa, en tiedä enää mihin maan tai taivaan ihmeeseen teitä +vertaisin! + +-- Verratkaa minua mustaan tulpaaniin, herra Kornelius. Lukisin sen +itselleni suureksi kunniaksi, sen vakuutan. Siis näkemiin, herra +Kornelius! + +-- Oi sanokaa: »Näkemiin, ystäväni!» + +-- Näkemiin, ystäväni, sanoi Rosa, mieli lohdullisempana. + +-- Sanokaa: »Rakas ystäväni!» + +-- Oi ystäväni! + +-- »Rakas ystäväni», rukoilen teitä, »rakas ystäväni!» + +-- Rakas, niin kyllä, rakas ystäväni, äännähti Rosa vavisten, ilosta +huumaantuneena. + +-- Siis Rosa, kun kerran olette sanonut »rakas», niin sanokaa myös +»onnellinen», -- sillä olen ihmisistä onnellisin! Vain yhtä vielä +kaipaan, Rosa. + +-- Mitä sitten? + +-- Teidän poskeanne, teidän pehmoista, raikasta rusoposkeanne! Oi +suokaa minulle vapaaehtoisesti tuo ilo, ettei minun enää tarvitsisi +turvata ryöstöön tai sattumaan! + +Huoaten päätti vanki rukouksensa, -- ja hän kohtasi nuoren tytön +huulet, mutta ei sattumalta, kuten Saint-Preux sataa vuotta myöhemmin +kohtasi Julian huulet. + +Rosa pakeni pois. + +Kornelius jäi paikoilleen, sielu huuliin keskitettynä, kasvot +painettuna ristikkoon. + +Ilo ja onni oli hänet tukehduttaa. Hän aukaisi akkunansa ja katsoi +kauan aikaa, sydän riemua tulvillaan, pilvetöntä sinitaivasta, kuun +hopeoimaa, kukkuloiden välitse kiemurtelevaa kaksoisvirtaa. Hän täytti +keuhkonsa raittiilla, puhtaalla ilmalla, mielensä lempeillä +ajatuksilla, sielunsa hartaalla kiitollisuudella ja ihailulla. + +-- Oi, sinä olet yhä siellä ylhäällä, Jumalani! huudahti hän puoleksi +polvistuen, kiihkeä katse tähtiin kohotettuna. -- Suo anteeksi että +sitä melkein epäilin viime päivinä, kun piilouduit pilviin enkä enää +nähnyt sinua, hyvä, iankaikkinen, laupias Jumala! Mutta tänään, tänä +iltana, tänä yönä, -- oi, näen sinut kaikkialla taivastesi kuvastimessa +ja ennen kaikkea oman sydämeni kuvastimessa. + +Hän oli parantunut, tuo potilas parka; vanki raukka tunsi itsensä +vapaaksi! + +Kornelius vietti osan yötä ristikkoakkunansa ääressä, korvat +varuillaan, viisi aistia sulaneina yhdeksi tai pikemmin kahdeksi, -- +hän katseli ja kuunteli. + +Hän katseli taivasta, hän kuunteli mitä maan päällä tapahtui. + +Luoden tuon tuostakin silmäyksen eteiseen päin hän mietiskeli: + +-- Tuolla alhaalla on Rosa, -- Rosa, joka valvoo kuten minäkin, +odottaen hetkestä hetkeen. Tuolla alhaalla katselee Rosa salaperäistä +kukkaa, joka elää, joka aukenee aukenemistaan. Kenties hän tällä +hetkellä laskee hennot, lämpöiset sormensa tulpaanin varrelle. Koske +siihen varovasti, Rosa! Kenties hänen huulensa koskettavat aukenevaa +umppua. Suutele sitä hellävaroin, Rosa, huulesi polttavat! Kenties +molemmat lemmittyni tänä hetkenä hyväilevät toisiansa, Jumalan +katsoessa heihin alas taivaastansa! + +Tänä hetkenä syttyi tähti eteläisellä taivaalla, kiisi läpi avaruuden +taivaanrannalta Loewesteiniin saakka ja syöksähti alas linnoituksen +kohdalla. + +Kornelius vavahti. + +-- Oi, sanoi hän, -- Jumala lähettää kukalleni sielun! + +Ja ikäänkuin hän olisi arvannut oikein, hän kuuli melkein samana +hetkenä eteisestä askeleita, keveitä kuin keijukaisen, ja hameen +kahinaa, joka oli kuin siipien suhahtelua, ja tuttu ääni lausui: + +-- Kornelius, rakas, onnellinen ystäväni, tulkaa, tulkaa pian! + +Yhdellä hyppäyksellä kiiruhti Kornelius akkunan luota luukulle. Jälleen +kohtasivat häntä Rosan huulet, jotka suudellen kuiskasivat: + +-- Se on auennut, se on musta, -- tässä se on! + +-- Kuinka, täällä? huudahti Kornelius, irroittaen huulensa tyttösen +huulista. + +-- Niin, niin, täytyy jotain uskaltaa niin suuren ilon takia. Tässä se +on, katsokaa! + +Toisella kädellään hän kohotti luukulle salalyhdyn, jonka oli +sytyttänyt, toisella kädellään hän nosti ihmetulpaanin sen tasalle. + +Kornelius päästi huudahduksen ja oli menemäisillään tiedottomaksi. + +-- Oi Jumalani, Jumalani! mumisi hän. -- Sinä palkitset viattomuuteni +ja suot minulle hyvityksen vankina olostani, lähettämällä minulle nämä +molemmat kukkaset ristikkoni ääreen! + +-- Suudelkaa sitä, sanoi Rosa, -- kuten minä sitä juuri olen suudellut! + +Kornelius kosketti hennosti huulenpäillään kukan kärkeä, eikä konsanaan +naisen huulille puserrettu suudelma, olipa tämä nainen vaikka Rosa +nimeltään, olisi voinut tunkea syvemmälle hänen sydämeensä. + +Tulpaani oli kaunis, komea, muhkea -- sen varsi oli yli kahdeksantoista +tuumaa korkea ja kohosi neljän vihreän, kiiltävän lehden keskeltä, +jotka olivat suorat kuin keihäät, -- kukka itse oli aivan musta ja +hohtoisa kuin gagaatti. + +-- Rosa, sanoi Kornelius huohottaen, -- Rosa, emme saa hukata +hetkeäkään, meidän täytyy kirjoittaa tuo kirje. + +-- Se on jo kirjoitettu, rakas Kornelius, vastasi Rosa. + +-- Todella! + +-- Tulpaanin puhjetessa kirjoitin minä sen, sillä en tahtonut hukata +hetkeäkään. Kas tässä on tuo kirje, ja sanokaa, onko se teistä hyvä. + +Kornelius otti kirjeen, ja tehden huomion että Rosan käsiala oli vielä +tuntuvasti parantunut hänen edellisen kirjeensä jälkeen, hän luki: + + »Herra Puheenjohtaja! + + Musta tulpaani puhkeaa noin kymmenen minuutin perästä kukkaan. + Heti kukan auettua minä lähetän sanansaattajan matkaan, pyytämään + teitä tulemaan itse sitä noutamaan Loewesteinin linnoituksesta. + Minä olen vanginvartija Gryphuksen tytär, eikä minulla ole juuri + enempää vapautta kuin isäni vangeilla. En voi siis itse tuoda + teille tuota ihmekukkaa. Sentähden rohkenen pyytää teitä tulemaan + sitä noutamaan. + + Toivomukseni on, että sille annetaan nimi _Rosa Barlaensis_. + + Se on auennut. Se on aivan musta. Tulkaa, herra puheenjohtaja, + tulkaa! + + Minulla on kunnia olla nöyrin palvelijanne. + + Rosa Gryphus.» + +-- Hyvin, hyvin, rakas Rosa! Kirje on vallan mainio. Minä en olisi +osannut kirjoittaa sitä näin koruttomasti. Tutkinnossa te annatte +kaikki tiedot, mitä teiltä pyydetään. Tulee tunnetuksi, missä oloissa +tulpaani on kehitetty, kuinka paljon huolta, vaivaa, pelkoa se on +tuottanut. Mutta nyt, Rosa, nyt emme saa hukata hetkeäkään... Lähetti, +lähetti! + +-- Mikä on puheenjohtajan nimi? + +-- Antakaa tänne, minä kirjoitan osotteen. Oi, hän on kyllä tunnettu +henkilö. Hänen nimensä on van Systens, hän on Haarlemin pormestari. +Antakaa se, Rosa, antakaa! + +Ja vapisevin käsin Kornelius kirjoitti osotteen: + +»Pormestari Peter van Systensille, Haarlemin puutarhayhdistyksen +puheenjohtajalle.» + +-- Ja nyt, menkää, Rosa, menkää, sanoi Kornelius. -- Sulkeutukaamme +Jumalan suojaan, hänen, joka tähän saakka on meitä niin hellästi +varjellut! + + + + +XXIII. + +KADEHTIJA. + + +Toden totta tarvitsivatkin nuo ihmisparat Jumalan erityistä suojelusta. + +Ei konsanaan vielä epätoivo ollut uhannut heitä niin läheltä kuin tänä +hetkenä, jolloin he olivat varmat onnestaan. + +Emme epäile siinä määrin lukijan järkeä, että otaksuisimme hänen +voineen olla tuntematta Jakob herraa entiseksi ystäväksemme -- tai +oikeammin sanoen viholliseksemme -- Isak Boxteliksi. + +Lukija on siis arvannut että Boxtel oli seurannut Buitenhofista +Loewesteiniin rakkautensa ja vihansa esineitä, mustaa tulpaania ja +Kornelius van Baerleä. + +Mitä ei kukaan muu kuin tulpaaninviljelijä, jonka sydämen kateus +täytti, olisi voinut aavistaakaan, nimittäin sipulien olemassaoloa ja +vangin pyrkimyksiä niitä kasvattaa, sen oli kateus saattanut Boxtelin +ainakin aavistamaan, ellei havaitsemaankin. + +Olemme nähneet, kuinka hänen oli onnistunut, otettuaan nimen Jakob -- +paremmin kuin Isak nimisenä -- voittaa Gryphuksen ystävyys ja ylläpitää +hänen kiitollisuuttaan ja vieraanvaraisuuttaan paraalla paloviinalla +mitä Texelin ja Antverpenin välillä valmistettiin. + +Hänen onnistui myöskin tukahduttaa Gryphuksen epäluulot, niin +epäluuloinen kuin tämä olikin. Hän tukahdutti ne luulottelemalla +Gryphukselle tavottelevansa avioliittoa Rosan kanssa. + +Paitsi isänylpeyttä, lietsoi hän hänen mielessään myöskin +vanginvartijan kunnianhimoa. Hän teki sen kuvailemalla mitä synkimmin +värein oppinutta vankia, jota Gryphus säilytti salpojensa takana ja +joka tämän vale-Jakobin sanain mukaan oli tehnyt sopimuksen paholaisen +kanssa, tuhotakseen hänen ylhäisyytensä Oranian prinssin. + +Aluksi oli hän onnistunut yhtä hyvin Rosaan nähden. Tosin hän ei ollut +voittanut Rosan myötätuntoa, vaan hän oli tyttösestä aina tuntunut +peräti vastenmieliseltä, mutta puhumalla hänelle avioliitosta ja +intohimoisesta rakkaudesta poisti hän kaikki hänen epäluulonsa. + +Olemme nähneet, kuinka hän varomattomasti seuraamalla Rosaa puutarhaan +oli paljastanut hänelle aikeensa, ja kuinka Korneliuksen vaistomainen +pelko oli saattanut heidät olemaan varuillaan hänen suhteensa. + +Se, mikä ennen kaikkea oli herättänyt vangin levottomuuden, oli Jakobin +kiihkeä viha hänen kuullessaan tuhotusta sipulista. + +Jakobin raivo oli tuona hetkenä ollut sitä suurempi, kun ei hän voinut +varmaan tietää, oliko Korneliuksella lainkaan toista sipulia, jos hän +otaksuikin niin olevan. + +Silloin hän alkoi vakoilla Rosaa, sekä puutarhassa että sisällä. + +Mutta kun hän sisällä seurasi häntä pimeässä ja paljain jaloin, ei +häntä nähty, ei kuultu. + +Ainoa kerta oli tuo, jolloin Rosa oli ollut näkevinään varjon kiitävän +porraskäytävää pitkin. + +Mutta silloin oli Boxtel jo kuullut tarpeeksi, vangin omasta suusta oli +hän kuullut, että toinen sipuli todella oli olemassa. + +Annettuaan Rosan juonen pettää itsensä, kun tämä oli ollut kaivavinaan +sipulin maahan, ja arvaten kepposen keksityksi sitä varten että hän +joutuisi ansaan, hän kävi entistä varovammaksi ja jatkoi peliään +pingottaen älynsä äärimmilleen, päästäkseen selville muitten puuhista, +joutumatta itse ilmi. + +Hän näki Rosan vievän suuren fajanssiruukun isänsä keittiöstä omaan +huoneeseensa. + +Hän näki Rosan rannassa pesevän kauniit kätensä puhtaiksi mullasta, +jota hän oli alustanut, valmistaakseen sipulille mahdollisimman hyvän +maanlaadun. + +Lopuksi hän vuokrasi pienen vinttikamarin vastapäätä Rosan akkunaa, +siksi kaukaa, ettei sinne voinut nähdä paljain silmin, mutta ei +loitompaa kuin että hän kaukoputkellaan voi seurata kaikkea mitä Rosan +huoneessa tapahtui, kuten oli Dordrechtissa seurannut kaikkea mitä +tapahtui Korneliuksen kuivatushuoneessa. + +Tuskin oli hän asunut kolmeakaan päivää vinttikamarissaan, kun jo oli +varma asiastaan. + +Aamulla auringon noustessa oli ruukku jo akkunalla, ja Mierisin tai +Metsun kuvaamien viehkeitten naisten kaltaisena näkyi Rosa akkunan +ääressä villin viinin ja kuusaman ensimäisten vihreitten köynnösten +keskellä. + +Rosa katseli ruukkua tavalla, joka ilmaisi Boxtelille ruukun sisältämän +esineen todellisen arvon. + +Tuo ruukku sisälsi toisen sipulin, vangin viimeisen toiveen. + +Milloin yö uhkasi käydä liian kylmäksi, nosti Rosa ruukun pois +akkunalta. + +Oli ilmeistä että hän noudatti Korneliuksen määräyksiä, -- Kornelius +pelkäsi sipulin voivan paleltua. + +Kun päivänpaiste kävi kuumemmaksi, oli ruukku poissa akkunalta +yhdestätoista aamulla kahteen päivällä. + +Tämä oli vieläkin selvempi todiste. Kornelius pelkäsi mullan käyvän +liian kuivaksi. + +Taimen noustua maasta katosivat kaikki Boxtelin epäilykset. Se ei ollut +tuumankaan korkuinen, ennenkuin hän kaukoputkensa avulla oli tullut +täysin varmaksi asiastaan. + +Korneliuksella oli ollut kaksi sipulia, ja toisen hän oli uskonut Rosan +rakkauden ja hoidon huomaan. + +Kuten voi käsittää, ei nimittäin nuorten rakkaus ollut jäänyt +Boxtelilta huomaamatta. + +Nyt oli siis keksittävä keino Rosan hoitaman, Korneliuksen lempimän +sipulin varastamiseksi. + +Mutta se ei ollut helppoa. + +Rosa vartioi tulpaaniaan kuin äiti lastaan, -- huolellisemmin vielä: +kuin hautova kyyhkynen muniaan. + +Päivisin ei Rosa poistunut huoneestaan, ja mikä ihmeellisempää, -- hän +ei poistunut sieltä enää illoinkaan. + +Viikon päivät piti Boxtel Rosaa turhaan silmällä. Rosa ei poistunut +huoneestansa. + +Ne olivat nuo epäsovun päivät, jotka olivat tehneet Korneliuksen niin +onnettomaksi, kun ei hän saanut tietoa Rosasta eikä tulpaanistaan. + +Kestäisikö Rosan suuttumus ainaisesti? Se olisi tehnyt kukan +varastamisen melkoista vaikeammaksi kuin Isak herra oli osannut +aavistaakaan. + +Puhumme varastamisesta, sillä Isak oli lopuksi päättänyt aivan +yksinkertaisesti varastaa tulpaanin. Sehän kasvoi mitä oivallisimmassa +piilopaikassa, omistajat salasivat sen olemassaolon, ja niin ollen +tultaisiin epäilemättä luottamaan enemmän häneen, tunnettuun +tulpaaninviljelijään, kuin puutarhanhoitoon perehtymättömään tyttöön +tai valtiopetoksesta tuomittuun vankiin, joka tarkoin vartioituna ei +liioin pystyisi tyrmästään käsin puolustamaan oikeuksiansa. Kun +tulpaani sitä paitsi olisi hänen hallussaan, ja irtaimen tavaran +omistajana tavataan pitää sitä, jonka huostassa tavara on, voittaisi +hän epäilemättä luvatun palkinnon, saavuttaisi Korneliuksen +asemesta kunniaa ja mainetta, ja tulpaanin nimeksi ei tulisikaan +_Tulipa nigra Barlaensis_, vaan _Tulipa nigra Boxtellensis_ tai +_Boxtellea_. + +Isak herra ei vielä ollut varma kummanko nimen valitsisi, mutta kun +molemmat merkitsivät samaa, ei tämä ollut tärkein seikka. + +Tärkein seikka oli saada tulpaani varastetuksi. + +Mutta Boxtel ei voinut varastaa tulpaania, ellei Rosa poistunut +huoneestansa. + +Siksipä tunsikin Jakob -- eli Isak, kuten vain halutaan, -- todellista +iloa, huomatessaan iltakuhertelun alkaneen uudelleen. + +Hän alkoi käyttää hyväkseen Rosan poissaoloa tutkiakseen hänen oveansa. + +Oveen, joka sulkeutui hyvin -- lukko kiertyi kahdesti -- oli Rosalla +yksin avain. + +Boxtel tuumi varastaa avaimen, mutta paitsi sitä, ettei olisi ollut +helppoa päästä käsiksi Rosan taskuun, olisi hän, huomattuaan avaimen +kadonneen, panettanut oveensa uuden lukon eikä olisi poistunut +huoneestaan ennenkuin sen tapahduttua, ja niin olisi rikos ollut aivan +hyödytön. + +Täytyi siis valita toinen keino. + +Boxtel kokosi kaikki avaimet mitkä voi löytää, ja Rosan ja Korneliuksen +viettäessä onnellisia hetkiä ristikkonsa ääressä, hän koetteli niitä +kaikkia. + +Kaksi niistä sopi lukkoon, toinen kiertikin sitä kerran, mutta ei +toista kertaa. + +Tuota avainta ei tarvinnut paljoakaan parannella. + +Boxtel siveli sitä hiukan vahalla ja uudisti kokeensa. + +Vahaan jäi merkki esineestä, jonka ohi avain ei päässyt kääntymään. + +Boxtelin tarvitsi vain viilata avainta tuota merkkiä myöten viilalla, +joka olisi ohut kuin veitsenterä. + +Työskenneltyään kaksi päivää oli Boxtel saanut avaimen mielensä +mukaiseksi. + +Rosan ovi aukeni äänettömästi, helposti, ja Boxtel havaitsi olevansa +huoneessa yksin tulpaanin kanssa. + +Ensi rikos, johon Boxtel oli tehnyt itsensä syypääksi, oli kiipeäminen +muurin yli tulpaania maasta kaivamaan. Toiseksi hän oli tunkeunut +Korneliuksen kuivatushuoneeseen avoimesta akkunasta. Kolmanneksi hän +meni Rosan huoneeseen väärällä avaimella. + +Kuten nähdään, saattoi kateus Boxtelin nopeasti edistymään rikosten +tiellä. + +Boxtel oli siis kahden kesken tulpaanin kanssa. + +Tavallinen varas olisi pistänyt kukkaruukun kainaloonsa ja lähtenyt +tiehensä. Mutta Boxtel ei ollut tavallinen varas. Hän punnitsi tarkoin +kaikki asiat. + +Kun hän tarkasti tulpaania salalyhtynsä valossa, tuntui hänestä ettei +nyt vielä, sen nykyisellä kehitysasteellaan ollessa, ollut täysin +varmoja takeita, että se todella olisi musta, niin selvästi kuin kaikki +merkit siihen viittasivatkin. + +Jos kukka ei olisikaan musta tai tulpaanissa olisi muuta vikaa, olisi +hän turhaan tehnyt itsensä varkauteen vikapääksi. + +Varkaus kävisi ilmi, ja sen jälkeen mitä puutarhassa oli tapahtunut, +voisivat epäluulot kohdistua häneen; seuraisi tarkastus, ja kuinka +hyvin hän ikinä tulpaanin piilottaisikin, oli olemassa mahdollisuus, +että se löytyisi. + +Jos hän taasen piilottaisi tulpaanin niin hyvin, että olisi mahdoton +sitä löytää, voisi se retkillä, jotka silloin kävisivät +välttämättömiksi, saada jonkun vamman. + +Kun hänellä nyt kerran oli Rosan kamarin avain ja hän voi mennä sinne +milloin halusi, oli parasta odottaa kunnes tulpaani kukkisi, ottaa se +tuntia ennen tai jälkeen puhkeamisen, kiiruhtaa Haarlemiin ja näyttää +se palkintotuomareille, ennenkuin kukaan muu olisi ehtinyt väittää sitä +omakseen. + +Sitä, joka sen sitten tekisi, syyttäisi Boxtel puolestaan varkaaksi. + +Tuuma oli joka suhteessa keksijänsä arvoinen. + +Joka ilta, rakastavaisten viettäessä suloisia hetkiä vankihuoneen +ristikon ääressä, meni Boxtel nuoren tytön huoneeseen, ei neitseyden +pyhättöä saastuttamaan, vaan tarkastamaan mustan tulpaanin kehitystä. + +Sinä iltana, johon kertomuksessamme olemme ehtineet, oli hän menetellyt +kuten muulloinkin. Mutta, kuten muistettaneen, eivät nuoret tällä +kertaa olleet vaihtaneet kuin muutaman sanan, -- sitten oli Kornelius +lähettänyt Rosan tulpaania vartioimaan. + +Nähdessään Rosan palaavan huoneeseensa jo kymmenen minuutin perästä, +arvasi Boxtel että musta tulpaani oli puhjennut kukkaan tai oli heti +puhkeava. + +Tämä yö oli ratkaiseva kaiken. Siksipä olikin Boxtelilla Gryphuksen luo +tullessaan kaksinkertaiset viinavarat mukanaan, -- pullo kummassakin +taskussa. + +Gryphuksen juovuttua olisi Boxtel likimmittäin isäntänä talossa. + +Yhdentoista ajoissa oli Gryphus humaltunut tiedottomaksi. Kahden aikaan +aamulla näki Boxtel Rosan lähtevän huoneestaan, mutta ilmeisesti +hänellä oli kannettavana jokin esine, jota hän käsitteli hyvin +varovasti. + +Epäilemättä tuo esine oli musta tulpaani, jonka kukka nyt oli auennut. +Mutta mitä aikoikaan Rosa nyt tehdä? + +Aikoiko hän lähteä heti paikalla viemään sitä Haarlemiin? + +Ei ollut ajateltavissa että nuori tyttö uskaltaisi lähteä keskellä yötä +yksin sellaiselle matkalle. + +Menikö hän ehkä vain näyttämään kukkaa Korneliukselle? + +Tämä oli luultavinta. + +Boxtel seurasi Rosaa paljain jaloin ja käyden varpaillaan. + +Hän näki Rosan lähestyvän ristikkoa, hän kuuli hänen kutsuvan +Korneliusta. + +Salalyhdyn valossa hän näki auenneen tulpaanin, mustan kuin ympäröivä +yö. + +Hän kuuli Korneliuksen ja Rosan sopivan sanansaattajan lähettämisestä +Haarlemiin, hän näki rakastavaisten suutelevan toisiaan, kuuli +Korneliuksen kehottavan Rosaa lähtemään pois. + +Rosa sammutti lyhtynsä ja palasi huoneeseensa. Kymmenen minuuttia +myöhemmin näki Boxtel hänen jälleen lähtevän huoneestaan ja sulkevan +oven huolellisesti kahteen lukkoon. + +Miksi sulki hän ovensa niin huolellisesti? Siksi että tämä ovi suojasi +mustaa tulpaania. + +Boxtel, joka piiloutuneena Rosan huoneen yläpuolella olevaan porrasten +käänteeseen näki tämän kaiken, laskeutui kerrosta alemmaksi nähdessään +Rosan tekevän samoin. + +Kun siis Rosan keveä jalka koski porrasten alimpaan astuimeen, koski +Boxtelin vieläkin keveämpi käsi Rosan huoneen lukkoon. + +Tuossa kädessään oli hänellä, kuten voitaneen ymmärtää, väärä avain, +joka avasi Rosan oven yhtä helposti kuin oikea. + +Täten olimme siis täysin oikeassa sanoessamme luvun alussa +rakastavaisten tarvinneen Jumalan erityistä suojelusta. + + + + +XXIV. + +MUSTA TULPAANI SAA UUDEN OMISTAJAN. + + +Rosan lähdettyä oli Kornelius hervotonna jäänyt seisomaan luukun luo, +kuin kykenemätönnä kestämään kahdenkertaisen onnensa taakkaa. + +Puoli tuntia meni menojaan. + +Sinisinä ja raikkaina tunkivat päivän ensi säteet jo ristikkoakkunasta +sisään. Silloin kuuli Kornelius äkkiä porraskäytävästä läheneviä +askeleita ja huutoja, jotka saivat hänet vavahtamaan. + +Seuraavana hetkenä seisoi Rosa kalpeana ja kasvot vääntyneinä hänen +edessään. + +Kauhistuneena peräytyi Kornelius, kalveten hänkin. + +-- Kornelius, Kornelius! huohotti Rosa. + +-- Hyvä Jumala, mitä on tapahtunut? kysyi vanki. + +-- Kornelius! Tulpaani... + +-- Mitä tarkoitatte? + +-- Kuinka voin sen sanoa! + +-- Puhukaa, Rosa, puhukaa! + +-- Se on ryöstetty, varastettu meiltä! + +-- Ryöstetty! Varastettu! huusi Kornelius. + +-- Niin, sanoi Rosa, nojaten oveen pysyäkseen pystyssä. -- Niin, se on +varastettu! + +Mutta jalat eivät häntä enää kantaneet, hän horjahti ja vaipui +polvilleen. + +-- Mutta kuinka se on tapahtunut? kysyi Kornelius. -- Kertokaa, +selittäkää... + +-- Syy ei ole minun, ystäväni. + +Rosa parka ei enää uskaltanut sanoa: »Rakas ystäväni.» + +-- Te jätitte sen yksin, vaikeroi Kornelius. + +-- Silmänräpäykseksi vain, toimittaakseni matkaan lähettimme, jonka +asunnolle on tuskin viittäkymmentäkään askelta. + +-- Ja siksi aikaa te jätitte, onneton lapsi, varoituksistani huolimatta +avaimen ovelle. + +-- Ei, ei, avain oli koko ajan kädessäni, puristin sitä kuin olisin +pelännyt kadottavani sen. + +-- Mutta kuinka se sitten on tapahtunut? + +-- Tiedänkö sitä itsekään? Annoin kirjeen lähetille, ja hän läksi +matkaan. Palatessani oli huoneeni ovi lukossa, ja siellä oli muutoin +kaikki paikoillaan, mutta musta tulpaani oli poissa. Joku on hankkinut +itselleen avaimen huoneeseeni tai mennyt sinne väärällä avaimella. + +Hän vaikeni, kyyneleet tukahduttivat hänen äänensä. + +Kornelius näytti kuin vanhentuneen, hän kuunteli liikkumatonna, melkein +tajutonna, ainoastaan äännellen: + +-- Varastettu, varastettu, varastettu! Olen hukassa. + +-- Oi herra Kornelius, armoa, armoa! huusi Rosa. -- Tämä vie minut +kuolemaan! + +Kuullessaan Rosan uhkauksen Kornelius tarttui oven ristikkoon ja +ravisti sitä hurjasti. + +-- Rosa, huusi hän, -- joskin se on ryöstetty meiltä, niin emme siltä +saa lannistua. Onnettomuus on tosin suuri, mutta kenties keksimme vielä +jonkun neuvon. Mehän tunnemme varkaan. + +-- Kuinka voisin varmasti syyttää ketään? + +-- Minä puolestani sen kyllä voin. Varas on tuo katala Jakob! +Sallimmeko hänen kuljettaa Haarlemiin vaivannäkömme, rakkautemme +lapsukaisen? Rosa, häntä täytyy ajaa takaa, hän ei saa päästä +käsistämme! + +-- Mutta kuinka se voi tapahtua, ilman että isäni huomaa meidän +toimineen yhdessä? Kuinka voisin minä, taitamaton nainen, jolla on niin +peräti vähän vapautta, saada suoritetuksi tehtävän, joka tuskin +onnistuisi teille itsellennekään? + +-- Rosa, Rosa, avatkaa minulle tämä ovi, niin saamme nähdä, eikö se +onnistu minulle! Saatte nähdä, enkö minä löydä varasta, enkö saa häntä +tunnustamaan rikostaan! Saatte nähdä, enkö saa häntä armoa rukoilemaan! + +-- Kuinka minä sen voin avata? sanoi Rosa itkuun tyrskähtäen. -- Ovatko +sitten avaimet minun hallussani? Jos niin olisi, niin olisitte toden +totta jo aikoja ollut vapaa. + +-- Mutta ne ovat teidän isällänne, katalalla isällänne, teloittajalla, +joka tappoi tulpaanini ensimäisen sipulin. Oi tuota konnaa, tuota +konnaa! Hän on Jakobin rikostoveri. + +-- Hiljempää, hiljempää, taivaan tähden! + +-- Jos te ette avaa minulle, Rosa, huusi Kornelius raivosta mieletönnä, +-- niin minä rikon tuon ristikon ja surmaan kaikki vankilan asukkaat! + +-- Ystäväni, tyyntykää, rukoilen teitä! + +-- Minä sanon teille, Rosa, että minä hajoitan koko tämän vankilan kivi +kiveltä! + +Ja tuo onneton, jonka voimat viha kasvatti kymmenkertaisiksi, jyskytti +ovea molemmin käsin, välittämättä siitä että melu saattoi kiertoportaat +voimakkaasti kajahtelemaan. + +Kauhistunut Rosa koetti turhaan tyynnyttää tuota raivokasta +mielenpurkausta. + +-- Vakuutan että tapan tuon Gryphus konnan, huusi van Baerle. -- +Vuodatan hänen verensä kuiviin, kuten hän vuodatti mustan tulpaanin +veren. + +Onneton näytti olevan menettämäisillään järkensä. + +-- Niin kyllä, niin kyllä, sanoi Rosa vavisten, -- mutta tyyntykää! +Minä noudan avaimet, minä avaan oven, mutta tyyntykää, ystäväni, +tyyntykää! + +Hän vaikeni. Ulvahdus, jonka hän kuuli edessään, keskeytti hänen +puheensa. + +-- Isäni! kirkaisi Rosa. + +-- Gryphus! karjaisi van Baerle. -- Tuo konna! + +Gryphus vanhus oli melun kestäessä noussut portaita ylös, heidän +kuulemattaan hänen askeltaan. + +Hän tarttui tarmokkaasti Rosan ranteeseen. + +-- Vai otat sinä minun avaimeni, sanoi hän vihan tukahduttamalla +äänellä. -- Oi tuota katalaa, tuota hirviötä! Hirtettävä petturi on tuo +Korneliuksesi! Vai olet sinä niin hyvissä väleissä valtiollisten +vankien kanssa! Hyvä on. + +Epätoivon vallassa löi Rosa käsiänsä yhteen. + +-- Vai niin, jatkoi Gryphus, jonka kiihkeän raivostunut äänensävy oli +käynyt voittoisan ivalliseksi, -- siis aikoo viaton tulpaaninviljelijä, +lempeä oppinut, lyödä minut kuoliaaksi, juoda vereni! Oivallista! +Varsin oivallista! Ja yksissä tuumin tyttäreni kanssa. Hyvä Jumala! +Olenko sitten joutunut varasten joukkoon, ryövärien luolaan! +Linnanpäällikkö saa aamulla tietää kaikki, ja hän ilmoittaa asiasta +heti huomispäivänä hänen ylhäisyydelleen maaherralle. Kyllä täällä laki +tunnetaan. Kapinoimisesta vankilassa seuraa 6:nnessa pykälässä määrätty +rangaistus. Tästä tulee uusi Buitenhofin juttu, herra oppinut, ja +entistä hauskempi. Pureskelkaa vain nyrkkejänne kuin karhu häkissään, +ja te, kaunokaiseni, ahmikaa vain silmillänne rakas Korneliuksenne. +Minun täytyy tunnustaa teille, karitsani, ettette enää voi saada onnea +toimiskella yhdessä. No niin, mene huoneeseesi, luonnoton tytär. Ja te, +herra oppinut, näkemiin! Olkaa levollinen, me tapaamme kyllä vielä +toisemme! + +Mieletönnä kauhusta ja epätoivosta Rosa heitti lentomuiskun +ystävälleen. Äkkiä näytti hänen mieleensä tulevan uusi ajatus, ja +kiiruhtaen kohden porraskäytävää hän lausui: + +-- Ei kaikki vielä ole hukassa! Luota minuun, Korneliukseni! + +Vihasta karjuen seurasi Gryphus häntä. + +Mitä vanki raukkaan tulee, herposivat hänen kätensä vähitellen +ristikosta, johon ne kouristuksentapaisella liikkeellä olivat +takertuneet, hänen päänsä painui alas, hänen silmänsä pyörivät +kuopissaan, ja hän vaipui raskaasti lattialle mumisten: + +-- Varastettu! Se on varastettu minulta! + +Sillä välin oli Boxtel poistunut linnasta oven kautta, jonka Rosa itse +oli jättänyt auki, ja musta tulpaani väljään viittaansa piilotettuna +heittäytyi hän Gorkumissa odottaville rattaille ja läksi pois seudusta, +toimittamatta ystävällensä Gryphukselle sanaa äkillisestä lähdöstänsä, +-- kuten lukija ehkä arvanneekin. + +Ja nähtyämme hänen nyt nousevan rattaillensa seuraamme häntä lukijan +luvalla hänen matkansa päämäärään saakka. + +Hän ajoi hitaasti, sillä ei ole helppoa kuljettaa mustaa tulpaania +kyytirattailla. + +Mutta peläten viipyvänsä liian kauan matkalla antoi Boxtel Delftissä +laatia kotelon, joka oli sisältä verhottu kauniilla tuoreella +sammaleella, ja siihen sijoitti hän tulpaaninsa. Kukalla oli nyt joka +puolella pehmeä seinä tukenansa ja ylhäällä riittävästi raitista ilmaa, +ja niin voitiin sitä vahingoittamatta jatkaa matkaa täyttä laukkaa. + +Seuraavana aamuna saapui Boxtel Haarlemiin, uupuneena, mutta +voitonriemuisena, hankki tulpaanilleen uuden ruukun, hävittääksensä +kaikki varkauden jäljet, rikkoi fajanssiruukun ja heitti sirpaleet +kanavaan, kirjoitti puutarhayhdistyksen puheenjohtajalle +saapuneensa Haarlemiin tuomaan täysin mustaa tulpaania, asettui +vahingoittumattomine kukkinensa asumaan hienoon majataloon ja jäi +odottamaan mitä seuraisi. + + + + +XXV. + +PUHEENJOHTAJA VAN SYSTENS. + + +Lähtiessään Korneliuksen luota oli Rosa tehnyt päätöksensä. + +Hän oli päättänyt joko toimittaa Korneliukselle takaisin Jakobin +varastaman tulpaanin tai olla konsanaan palaamatta hänen luoksensa. + +Hän oli nähnyt vanki raukan epätoivon, hänen kahdenkertaisen, avuttoman +epätoivonsa. + +Toisaalta oli hän auttamattomasti erotettu Rosasta, Gryphuksen päästyä +selville heidän rakkaudestaan ja kohtaamisistaan. + +Toisaalta olivat nyt tuhotut kaikki nuo kunnianhimoiset toiveet, jotka +seitsemän vuoden aikana olivat täyttäneet Korneliuksen mielen. + +Rosa oli noita naisia, jotka turhanpäiväinen asia voi saattaa +suunniltaan, vaan joiden tarmo terästyy todellisen onnettomuuden +kohdatessa, niin että he sen kestävät tai keksivät neuvon sen +voittamiseksi. + +Rosa palasi huoneeseensa, tarkasti sitä vielä kerran nähdäkseen eikö +ollut erehtynyt, eikö musta tulpaani ollut jossakin nurkassa, jossa se +oli jäänyt häneltä huomaamatta. Mutta hän haki turhaan, tulpaani oli +yhä edelleen poissa, se oli auttamattomasti varastettu. + +Rosa pani tarpeelliset matkakapineet kääröön, otti säästämänsä +kolmesataa floriinia -- kaiken varallisuutensa --, haki pitsiensä alta +esiin kolmannen sipulin, jonka piilotti huolellisesti povellensa, sulki +ovensa kahteen lukkoon, että hänen pakonsa pysyisi mahdollisimman kauan +salassa, laskeutui portaita alas ja poistui vankilasta samasta +portista, mistä Boxtel oli kulkenut tuntia aikaisemmin, meni +hevostenvuokraajan tykö ja pyysi saada vuokrata hevosen ja rattaat. + +Mutta hevostenvuokraajalla oli vain yhdet rattaat, nimittäin ne, jotka +Boxtel oli vuokrannut edellisenä iltana ja joilla hän nyt ajoi pitkin +Delftin tietä. + +Puhumme Delftin tiestä, sillä tullakseen Loewesteinistä Haarlemiin +täytyi tehdä suunnaton kierros. Linnuntie oli kyllä puolta lyhyempi, +mutta linnuntien tapaan eivät maantiet kulje Hollannissa, tuossa +jokien, purojen ja virtain, kanavain ja järvien paloittelemassa maassa. + +Rosan täytyi siis tyytyä ratsastamaan, ja hänelle vuokrattiin kernaasti +hevonen, sillä vuokraaja tunsi hänet vanginvartijan tyttäreksi. + +Rosa toivoi saavuttavansa lähettinsä, joka oli hyväntahtoinen kunnon +poika, ja jonka hän aikoi ottaa mukaansa oppaaksensa ja suojaksensa. + +Tuskin oli Rosa matkannut peninkulmaakaan, kun havaitsi lähettinsä, +rivakoin askelin käyskentelemässä viehkeän rantatien matalaa reunaa +pitkin. + +Rosa kiiruhti kulkuansa ja saavutti hänet. + +Tuo kunnon poika ei tiennyt, kuinka tärkeä hänelle uskottu tehtävä oli, +mutta oli kumminkin kulkenut sellaista vauhtia, kuin olisi ollut siitä +selvillä. + +Rosa otti häneltä takaisin tarpeettomaksi käyneen kirjeensä ja selitti +hänelle mitä apua häneltä nyt halusi. Lautturi suostui hänen +ehdotukseensa ja lupasi kulkea yhtä nopeasti kuin hevonen, jos Rosa +sallisi hänen nojata kättänsä sen lanteeseen tai säkään. + +Rosa lupasi että hän saisi nojata kättänsä mihin halusi, kun ei vain +viivyttäisi häntä. + +He olivat olleet jo viisi tuntia matkalla, ennenkuin isä Gryphus tiesi +aavistaakaan tyttärensä lähteneen linnasta. + +Ollen harvinaisen ilkeä ihminen, vanginvartija iloitsi kauhusta, jonka +oli herättänyt tyttärensä mielessä. + +Mutta hänen nauttiessaan etukäteen huvista saada kertoa noin hauskan +jutun ystävällensä Jakobille, Jakob jo oli matkalla Delftiin, vieläpä +kappaleen matkaa kauempanakin kuin Rosa ja lautturi, joilla ei ollut +rattaita käytettävinään. + +Gryphuksen kuvaillessa Rosaa vapisevana tai äreänä huoneessaan, jatkoi +Rosa jatkamistaan kulkuansa. + +Siten ei siis kukaan muu kuin vanki ollut siinä paikassa, missä Gryphus +luuli kunkin olevan. + +Siitä saakka kuin Rosa oli ryhtynyt tulpaania hoitamaan, oli hän +oleskellut niin vähän isänsä seurassa, että Gryphus nytkin kaipasi +häntä vasta päivällisen aikoina, jolloin hän, ruokahalunsa yhä +lisääntyessä, alkoi katsoa Rosan nyreyden kestävän liian kauan. + +Hän lähetti erään alaisensa vanginvartijan häntä noutamaan. Kun tämä +palasi, ilmoittaen häntä turhaan hakeneensa ja huutaneensa, meni +Gryphus itse häntä hakemaan. + +Hän meni aluksi suoraa päätä hänen ovellensa. Mutta kuinka hän ikinä +kolkuttikaan, ei Rosa vastannut. + +Nyt noudettiin vankilan lukkoseppä. Tämä aukaisi oven, mutta Gryphus ei +löytänyt huoneesta Rosaa, enemmän kuin Rosa oli sieltä löytänyt +tulpaania. + +Rosa olikin tänä hetkenä juuri saapunut Rotterdamiin. + +Näin ollen ei Gryphus löytänyt häntä sen paremmin keittiöstä kuin hänen +huoneestaan, ei puutarhasta paremmin kuin keittiöstäkään. + +Voi kuvailla vanginvartijan vihaa, kun hän naapureita tutkittuaan sai +tietää tyttärensä vuokranneen hevosen ja lähteneen Bradamanten tai +Klorindan tavoin seikkailemaan teille tietymättömille. + +Gryphus meni nyt raivostuneena van Baerlen luo, parjaili ja uhkaili +häntä, pani sekaisin koko hänen viheliäisen huonekalustonsa, sanoi +vievänsä hänet pimeään kellarityrmään, uhkasi häntä nälällä ja +raipparangaistuksella. + +Kornelius ei edes kuunnellut hänen puheitaan, vaan antoi rääkätä, +parjata, uhata itseään, pysyen yhtä synkkänä, liikkumatonna, +herpaantuneena, -- kykenemätönnä tuntemaan mitään, pelkäämään mitään. + +Haettuaan Rosaa kaikkialta alkoi Gryphus hakea Jakobia, ja kun ei hän +löytänyt häntä sen paremmin kuin tytärtäänkään, rupesi hän epäilemään +Jakobin ryöstäneen Rosan. + +Viivyttyään kaksi tuntia Rotterdamissa, oli Rosa jatkanut matkaansa. +Sitten hän oli yötä Delftissä ja saapui Haarlemiin seuraavana päivänä, +neljää tuntia myöhemmin kuin Boxtel. + +Rosa antoi heti ohjata itsensä puutarhayhdistyksen puheenjohtajan herra +van Systensin luo. + +Ja nyt seurasi kohtaus, joka meidän on tarkoin esittäminen, sekä oivana +ajankuvana että kertomuksemme värittämiseksi. + +Puheenjohtaja laati selostusta yhdistyksen johtokunnalle. + +Tämä selostus oli kirjoitettu isolle paperille puheenjohtajan +kauneimmalla käsialalla. + +Pyytäessään päästä herra van Systensin puheille oli Rosa maininnut +vaatimattoman nimensä Rosa Gryphus. Mutta niin sointuisa kuin tuo nimi +olikin, lienee se kumminkin ollut puheenjohtajalle vieras, sillä Rosaa +ei otettu vastaan. Hollannissa, patojen ja sulkujen maassa, on vaikea +väkisin tunkea ihmisten puheille. + +Mutta Rosa ei peräytynyt. Hän oli ottanut tehtävän suoritettavaksensa +ja tehnyt pyhän lupauksen ettei pelästyisi tiuskaisuja, ei loukkauksia +eikä solvauksia. + +-- Ilmoittakaa herra puheenjohtajalle, sanoi hän, -- että pyydän hänen +puheillensa mustan tulpaanin takia. + +Tehoisana kuin loitsusanat »Sesam, aukene!» Tuhannen yhden yön +tarinoissa, avasi tuo lause Rosalle kaikki ovet. Se soi hänelle pääsyn +herra van Systensin virkahuoneeseen saakka, mistä isäntä kohteliaasti +tuli häntä vastaan. + +Tämä oli pieni kiltti mies, jonka pää ja hento ruumis olivat kuin +kukankupukka varsineen ja jonka riippuvat käsivarret muistuttivat +pitkulaisia lehtiä. Nämä seikat ynnä tavaksi tullut huojuva käynti +saattoivat hänet täysin muistuttamaan tuulenhengen keinuttelemaa +tulpaania. + +-- Hyvä neiti, huudahti hän, -- te tulette mustan tulpaanin +asiamiehenä? + +Puutarhayhdistyksen puheenjohtajan mielestä kuului _Tulipa nigra_ +maan mahtaviin. Tulpaanien kuningattarella voi kyllä olla omat +lähettiläänsäkin. + +-- Niin kyllä, vastasi Rosa. -- Ainakin tulen puhumaan siitä. + +-- Se voi hyvin? kysyi van Systens, hymyillen hellän kunnioittavasti. + +-- Valitettavasti en sitä tiedä, vastasi Rosa. + +-- Kuinka! Olisiko sille sitten tapahtunut jokin onnettomuus? + +-- Varsin suuri, -- mutta ei oikeastaan sille, vaan minulle. + +-- Mikä sitten? + +-- Se on minulta varastettu. + +-- Onko teiltä varastettu musta tulpaaninne? + +-- On, herra. + +-- Tiedättekö kuka sen on varastanut? + +-- Epäilykseni kohdistuvat kyllä erääseen henkilöön, mutta en uskalla +vielä varmasti syyttää häntä. + +-- Mutta asiasta on helppo päästä selville. + +-- Kuinka niin? + +-- Varas ei ole vielä voinut ehtiä kovin kauas. + +-- Miksi arvelette niin? + +-- Siksi että olen nähnyt tuon tulpaanin tuskin kaksikaan tuntia +sitten. + +-- Te olette nähnyt mustan tulpaanin? huudahti Rosa syösten häntä +kohden. + +-- Yhtä läheltä kuin nyt teidät. + +-- Mutta missä? + +-- Isäntänne luona, luullakseni. + +-- Minun isäntäni luona? + +-- Niin kyllä. Ettekö te ole herra Isak Boxtelin palveluksessa? + +-- Minä? + +-- Niin kyllä, juuri te. + +-- Mutta mikä käsitys teillä oikein onkaan minusta? + +-- Ja mikä käsitys teillä puolestanne on minusta? + +-- Se, toivottavasti täysin oikea, että te olette kunnianarvoinen herra +van Systens, Haarlemin pormestari ja puutarhayhdistyksen puheenjohtaja. + +-- Ja mitä asiaa teillä siis on minulle? + +-- Tulin ilmoittamaan teille että minun tulpaanini on varastettu +minulta. + +-- Teidän tulpaaninne on siis sama kuin herra Boxtelin. Te lausuitte +asianne väärässä muodossa, lapseni: Tulpaania ei ole varastettu teiltä, +vaan herra Boxtelilta. + +-- Vakuutan, hyvä herra, etten ollenkaan tiedä, kuka herra Boxtel +onkaan, ja kuulen tuon nimen nyt ensi kerran. + +-- Te ette tiedä kuka herra Boxtel on, ja teillä oli myöskin musta +tulpaani? + +-- Onko sitten olemassa toinenkin? kysyi Rosa vavisten. + +-- On kyllä, herra Boxtelin. + +-- Millainen se on? + +-- Musta, tuhat tulimaista. + +-- Ilman mitään pilkkua? + +-- Ilman ainoatakaan. + +-- Ja teillä on tuo tulpaani hallussanne, se on täällä teidän +asunnossanne? + +-- Ei vielä, mutta se tuodaan tänne, sillä palkintolautakunnan täytyy +saada nähdä se, ennenkuin palkinnosta päätetään. + +-- Herra, huudahti Rosa, -- Boxtel, tuo Isak Boxtel, joka väittää +olevansa mustan tulpaanin omistaja... + +-- Ja todella onkin. + +-- Eikö hän ole laihahko mies? + +-- On. + +-- Kaljupäinen? + +-- Niin on. + +-- Synkkäkatseinen? + +-- Lienette oikeassa. + +-- Levoton, köyryselkäinen, vääräsäärinen? + +-- Toden totta, -- teidän esittämänne kuva on täysin herra Boxtelin +kaltainen. + +-- Onko tulpaani sinisen ja valkean kirjavassa fajanssiruukussa, jossa +on keltaisia, koppaa esittäviä koristeita? + +-- Siitä seikasta en ole niin varma, sillä tarkkasin enemmän ihmistä +kuin ruukkua. + +-- Se on minun tulpaanini, minulta varastettu tulpaani. Tuo tulpaani +kuuluu minulle! Ilmoitan sen nyt teille, vaatiakseni omaisuuteni +takaisin. + +-- Mitä! huudahti herra van Systens silmäillen Rosaa. -- Mitä! Te +vaaditte herra Boxtelin tulpaania itsellenne! Tuhat tulimaista! Te +olette rohkea naikkonen. + +-- Herra, sanoi Rosa, hiukan pelästyen tuota puhuttelua, -- en vaadi +herra Boxtelin tulpaania, vaan haluan saada omani takaisin. + +-- Omanne? + +-- Niin, sen, jonka itse olen istuttanut ja kasvattanut. + +-- No hyvä, herra Boxtel on Valkean Joutsenen majatalossa. Menkää +sopimaan asiasta hänen kanssaan. Mitä minuun tulee, niin tuntuu minusta +tämä asia yhtä vaikealta ratkaista kuin se, joka jätettiin kuningas +Salomo vainajan ratkaistavaksi, ja kun en rohkene luulla omistavani +hänen viisauttansa, niin tyydyn vain laatimaan selostukseni, toteamaan +että musta tulpaani on olemassa ja määräämään että sen keksijälle on +maksettava satatuhatta floriinia. Ja nyt hyvästi, lapseni! + +-- Oi herra, herra! rukoili Rosa. + +-- Mutta, lapseni, jatkoi herra van Systens, -- koska te olette kaunis, +olette nuori, ettekä vielä tykkänään turmeltunut, tahdon antaa teille +neuvon: Menetelkää varovasti tähän asiaan nähden, sillä meillä on +täällä Haarlemissa tuomioistuin ja vankila, ja me olemme perin arkoja, +kun tulpaanien kunnia on kysymyksessä. Menkää, lapseni, menkää! -- +Herra Isak Boxtel asuu siis Valkoisen Joutsenen majatalossa. + +Ja tarttuen jälleen kauniiseen kynäänsä ryhtyi herra van Systens +jatkamaan keskeytynyttä työtänsä. + + + + +XXVI. + +PUUTARHAYHDISTYKSEN UUSI JÄSEN. + + +Mieli hämmennyksissä, poissa suunniltaan ilosta ja pelosta, +kuultuaan mustan tulpaanin löydetyksi, iäksi Rosa kulkemaan kohden +Valkoisen Joutsenen majataloa, seurassaan lautturinsa, roteva +friisiläisnuorukainen, joka olisi pystynyt ahmaisemaan kymmenen +Boxtelia. + +Matkan varrella Rosa esitti laivurille, mistä oli kysymys. Tämä ei +suinkaan pelännyt tarpeen vaatiessa käydä käsikähmäsille, mutta Rosa +pyysi häntä joka tapauksessa muistamaan varoa tulpaania. + +Mutta torille tultua Rosa äkkiä pysähtyi. Äkillinen ajatus pidätti +hänet, kuten Homeros kertoo Minervan pidättäneen Akilleksen tarttumalla +hänen hiuksiinsa hetkenä, jolloin viha oli saattamaisillaan hänet +järjettömyyksiin. + +-- Hyvä Jumala, mumisi Rosa, -- olen tehnyt suunnattoman virheen, olen +saattanut perikatoon sekä Korneliuksen että tulpaanin ja itseni! + +-- Olen antanut varoituksen, olen herättänyt epäluuloja. Olen nainen +vain, nuo miehet voivat liittoutua minua vastaan, ja silloin olen +hukassa. Mitäpä minusta olisikaan väliä, mutta kuinka käy silloin +Korneliuksen ja tulpaanin! + +Hän jäi hetkeksi punnitsemaan. + +-- Jos menen tuon Boxtelin luo enkä tunnekaan häntä, jos hän ei olekaan +Jakob, vaan toinen tulpaaninviljelijä, joka myöskin on kasvattanut +mustan tulpaanin, tai jos tulpaanini on ryöstänyt jokin toinen kuin se, +jota epäilen, tai Jakob on uskonut sen jonkun toisen huostaan, ja minä +en tunnekaan miestä, vaan ainoastaan tulpaanin, -- kuinka voin silloin +todistaa että tulpaani on minun! + +-- Ja jos tunnenkin Boxtelin vale-Jakobiksi, ken tietää, miten silloin +käy? Meidän kiistellessämme ehtii tulpaani kuihtua! Oi, pyhä neitsyt, +ohjaa minua! Kohtaloni on kysymyksessä, ja ken tietää vaikka vanki tänä +hetkenä jo eroaisi elämästä! + +Ja Rosa jäi hartaana odottamaan taivaalta anomaansa ohjausta. + +Silloin alkoi torin toisesta päästä kuulua melua. Sinne riensi +ihmisiä joka suunnasta, talojen ovet aukenivat. Rosa yksin pysyi +välinpitämättömänä tuon humun keskellä. + +-- Meidän täytyy palata puheenjohtajan luo, mumisi hän. + +-- Tehkäämme niin, sanoi lautturi. + +He palasivat syrjäkatua pitkin herra van Systensin asunnolle, missä +isäntä yhä edelleen kirjoitti selostustaan paraalla kynällään ja +kauneimmalla käsialallaan. + +Rosa oli kaikkialla matkansa varrella kuullut puhuttavan vain mustasta +tulpaanista ja sadantuhannen floriinin palkinnosta. Uutinen kierteli jo +kaupunkia. + +Rosan ei ollut varsin helppo päästä uudelleen herra van Systensin +puheille, mutta mustan tulpaanin mainitseminen vaikutti sentään samalla +taikavoimalla kuin edelliselläkin kerralla. + +Mutta kun herra van Systens tunsi Rosan, jonka hän arveli olevan +heikkomielisen olennon, ellei jotain pahempaa, vihastui hän ja yritti +lähettää tytön tiehensä. + +Mutta pannen kätensä ristiin, lausui Rosa tuollaisella vakuuttavalla +äänensävyllä, joka tunkee sydämeen: + +-- Taivaan tähden, elkää kieltäytykö minua kuulemasta! Jos ette +voisikaan minua auttaa, niin kuulkaa edes mitä minulla on sanottavaa, +ettei teidän tarvitsisi kerran Jumalan edessä vastata osallisuudesta +rikokseen! + +Van Systens polki jalkaa kärsimättömyydestä. Toisen kerran jo Rosa +keskeytti tuon selostuksen, jonka erinomaisuuteen hän sekä pormestarina +että puutarhayhdistyksen puheenjohtajana pani niin erikoista painoa. + +-- Mutta selostukseni! huudahti hän. -- Selostukseni mustasta +tulpaanista! + +-- Herra, lausui Rosa viattomuuden ja rehellisyyden suomalla +lujuudella, -- selostuksenne mustasta tulpaanista tulee perustumaan +rikoksiin tai erehdyksiin, ellette suostu minua kuulemaan. Rukoilen +teitä toimittamaan tuon herra Boxtelin, jonka minä väitän olevan herra +Jakob, meidän eteemme, ja vannon Jumalan kautta jättäväni hänelle hänen +tulpaaninsa, ellen tunne kukkaa enkä omistajaa. + +-- Sepä oiva vakuutus! lausui van Systens. + +-- Mitä tarkoitatte? + +-- Jos te tuntisittekin vaikka molemmat, niin mitä se todistaisi? + +-- Mutta, lausui Rosa epätoivon vallassa, -- tehän olette rehellinen +mies, hyvä herra. Ajatelkaapa sitäkin, jos te annatte palkinnon tuolle +miehelle kukasta, joka ei lainkaan ole hänen kasvattamansa ja jonka hän +sitä paitsi on varastanut! + +Kenties Rosan puhe oli tuntunut herra van Systensistä jonkun verran +vakuuttavalta, ja ehkä hän aikoi vastata tyttö raukalle hiukan +lempeämmin kuin ennen, mutta silloin kuului kadulta kovaa melua, joka +tuntui olevan vain jatkoa sille, jota Rosa jo oli kuullut, vaikkei hän +ollut sitä tarkannut eikä antanut sen häiritä kiihkeätä rukoustansa. + +Kaikuvat huudot vavahduttivat taloa. + +Herra van Systens jäi kuuntelemaan noita huutoja, joita Rosa aluksi ei +ollut lainkaan tarkannut, ja joista hän ei nytkään välittänyt sen +enempää. + +-- Mitä tämä merkitsee! huudahti pormestari. -- Olisiko se mahdollista! +Kuulinko todella oikein! + +Ja hän syöksähti etuhuoneeseen, jättäen Rosan työhuoneeseen oman +onnensa nojaan. + +Etuhuoneeseen tultuaan huudahti van Systens hämmästyksestä, nähdessään +porraskäytävän ja eteisen täynnä ihmisiä. + +Ihmisjoukon saattamana -- tai pikemmin seuraamana -- nousi nuori mies, +jolla oli yllään vaatimaton sinipunainen hopeakoristeinen samettipuku, +ylvään tyynesti puhtauttaan hohtavia valkoisia kiviportaita ylös. + +Hänen takanaan kulki kaksi upseeria, toinen kuuluva meriväkeen, toinen +ratsuväkeen. + +Van Systens antoi raivata itselleen tietä hämmästyneiden palvelijoiden +välitse, kumarsi ja heittäytyi melkein maahan tulijan edessä, joka oli +kaiken tämän melun aiheena. + +-- Teidän ylhäisyytenne, huudahti hän, -- teidän ylhäisyytenne minun +tykönäni! Ikuinen kunnia on tullut halvan taloni osaksi! + +-- Rakas herra van Systens, sanoi Vilhelm Oranialainen, kasvoillaan +leppeä ilme, jonka piti korvata hymyilyä, -- ollen oikea hollantilainen +minä rakastan vettä, olutta ja kukkia, yksinpä tuota juustoakin, josta +ranskalaiset pitävät niin paljon. Kukista miellyttävät minua tietysti +eniten tulpaanit. Leidenissä kuulin kerrottavan, että Haarlemin +kaupunki omisti mustan tulpaanin, ja päästyäni varmuuteen siitä, että +huhu oli tosi, joskin uskomaton, tulin kuulemaan asiasta lisää +puutarhayhdistyksen puheenjohtajalta. + +-- Oi, teidän ylhäisyytenne, sanoi van Systens ihastuksissaan, -- mikä +kunnia yhdistyksellemme, jos sen toiminta miellyttää teidän +ylhäisyyttänne! + +-- Onko tuo kukka täällä? kysyi prinssi, joka epäilemättä jo katui +liikaa puhettaan. + +-- Valitettavasti se ei ole täällä, teidän ylhäisyytenne. + +-- Missä se on? + +-- Omistajallaan. + +-- Kuka on sen omistaja? + +-- Eräs Dordrechtista kotoisin oleva oiva tulpaaninviljelijä. + +-- Minkä niminen? + +-- Hänen nimensä on Boxtel. + +-- Ja asuntonsa? + +-- Hän asuu Valkoisen Joutsenen majatalossa. Lähetän häntä noutamaan, +ja jos teidän ylhäisyytenne suvaitsee odottaessaan käydä sisään, on hän +kiiruhtava tuomaan tulpaaninsa teidän ylhäisyytenne nähtäväksi. + +-- Hyvä, lähettäkää häntä noutamaan. + +-- Kyllä, teidän ylhäisyytenne. Mutta... + +-- Mitä sitten? + +-- Muuan vähäpätöinen seikka. + +-- Ei mikään tässä maailmassa ole vähäpätöistä. + +-- Tulpaani on aiheuttanut erään ikävän jutun. + +-- Millaisen? + +-- On jo yritetty sitä anastamaan. Tosinhan se onkin sadantuhannen +floriinin arvoinen. + +-- Vai jo todella! Mutta sehän on rikos! + +-- Niin on, teidän ylhäisyytenne. + +-- Ja onko rikollisuus todistettavissa? + +-- Ei, teidän ylhäisyytenne. Tuo syyllinen nainen... + +-- Vai on syyllinen naishenkilö. + +-- Niin on. Hän väittää tulpaania omakseen. Hän on paraikaa +asunnossani, tuossa oikealla olevassa huoneessa. + +-- Ja mitä te ajattelette asiasta? + +-- Arvelen että sadantuhannen floriinin palkinto on houkutellut hänet +rikokseen. + +-- Hän väittää siis tulpaania omakseen? + +-- Niin, teidän ylhäisyytenne. + +-- Mitä hän mainitsee todisteeksi? + +-- Olin juuri ryhtynyt häntä kuulustelemaan, kun teidän ylhäisyytenne +saapui. + +-- Kuulkaamme, mitä hänellä on sanottavaa. Minä olen maan ylin tuomari, +minä tutkin ja ratkaisen tuon asian. + +-- Niin on siis kaipaamani kuningas Salomo löydetty, lausui van +Systens, näyttäen kumartaen tietä. + +Prinssi yritti astua huoneeseen hänen ohitsensa, mutta peräytyi äkkiä +ja lausui: + +-- Menkää te edeltä ja nimittäkää minua vain herraksi. + +He menivät työhuoneeseen. + +Rosa seisoi yhä entisellä paikallaan, nojaten akkunaan ja katsoen ulos +puutarhaan. + +-- Vai friisitär! sanoi prinssi nähdessään Rosan kultakypärin ja +punaisen hameen. + +Rosa käännähti puhetta kuullessaan, mutta havaitsikaan tuskin prinssiä, +joka istuutui huoneen pimeimpään nurkkaan. + +Kuten voi käsittää, oli hänen huomionsa kiintynyt tuohon tärkeään +henkilöön, joka oli van Systens nimeltään, eikä suinkaan vaatimattomaan +muukalaiseen, joka tuli huoneeseen talonisännän jälkeen ja varmaankin +oli aivan vähäpätöinen olento. + +Vaatimaton muukalainen otti kirjan ja kehotti viittauksella van +Systensiä alkamaan kuulustelun. + +Muukalaisen viitattua uudelleen, kävi van Systens myöskin istumaan, ja +onnellisena ja ylpeänä hänelle suodusta merkityksestä hän lausui: + +-- Lapseni, te lupaatte mustaa tulpaania koskevaan asiaan nähden täysin +pysyä totuudessa? + +-- Lupaan. + +-- No hyvä, esittäkää siis asianne tämän herran kuullen. Hän on +puutarhayhdistyksen jäseniä. + +-- Mutta mitä sanoisinkaan enää sen lisäksi, mitä jo olen sanonut? + +-- Mitä te siis minulta pyydätte? + +-- Uudistan äskeisen pyyntöni. + +-- Minkä sitten? + +-- Että antaisitte herra Boxtelin tulla tänne tulpaaneineen. Ellei se +ole minun, sanon sen rehellisesti. Mutta jos tunnen sen omakseni, +vaadin sen takaisin, vaikka olisin pakotettu menemään hänen +ylhäisyytensä maaherran eteen todisteineni. + +-- Teillä on siis todisteita, kaunis lapseni? + +-- Jumala, joka tuntee rehelliset aikeeni, on suova niitä minulle. + +Van Systens katsahti prinssiin, joka kuultuaan Rosan ensi sanat näytti +pyrkivän selville siitä, missä oli ennen kuullut tämän lempeän äänen. + +Toinen upseereista läksi Boxtelia noutamaan. + +Van Systens jatkoi kuulustelua. + +-- Ja mihin perustuu väitteenne, että te olette tulpaanin oikea +omistaja? kysyi hän. + +-- Siihen yksinkertaiseen seikkaan, että minä olen sen istuttanut ja +olen hoitanut sitä omassa huoneessani. + +-- Huoneessanne, -- missä tuo huoneenne on? + +-- Loewesteinissä. + +-- Te olette Loewesteinistä? + +-- Olen Loewesteinin linnan vanginvartijan tytär. + +Prinssi teki vähäisen liikkeen, joka merkitsi: + +-- Niin juuri, nyt muistan sen. + +Ja ollen yhä edelleen lukevinaan, hän silmäili Rosaa entistä +tarkkaavammin. + +-- Te pidätte kukista? jatkoi van Systens. + +-- Pidän kyllä. + +-- Olette oppinut kukkainviljelijä? + +Rosa vaikeni hetkisen. Sitten hän sanoi äänensävyllä, jossa soinnahti +sydämen syvyydestä tunkeva rukous: + +-- Hyvät herrat, minä puhun miehille, joihin voin täysin luottaa, eikö +niin? + +Van Systens ja prinssi nyökkäsivät molemmat vakuuttavasti. + +-- No hyvä, siis -- minä en ole mikään oppinut kukkainviljelijä, olen +vain köyhä kansannainen, friisiläinen talonpoikaistyttö, joka kolme +kuukautta sitten ei vielä osannut lukea eikä kirjoittaa. Ei, musta +tulpaani ei ole minun keksintöni. + +-- Mutta kenenkäs sitten? + +-- Erään Loewesteinissä säilytettävän vanki raukan. + +-- Loewesteinin vangin? kysyi prinssi. + +Kuullessaan tuon äänen Rosa vavahti vuorostaan. + +-- Siis valtiollisen vangin, sillä Loewesteinissä ei ole muita vankeja, +lisäsi prinssi. + +Sitten hän jatkoi tai oli jatkavinaan lukuansa. + +-- Niin kyllä, mumisi Rosa vavisten, -- hän on valtiollinen vanki. + +Van Systens kalpeni, kuullessaan tuollaisen tunnustuksen lausuttavan +sellaisen todistajan kuullen. + +-- Jatkakaa, sanoi Vilhelm tyynesti puutarhayhdistyksen +puheenjohtajalle. + +-- Oi herra, sanoi Rosa, kääntyen hänen puoleensa, jota piti +varsinaisena tuomarinansa, -- puheeni on sisältävä arveluttavan +syytöksen minua itseäni vastaan. + +-- Niin kyllä, sanoi van Systens, -- Loewesteinin vankien tulee viettää +päivänsä yksinäisyydessä. + +-- Voi herra... + +-- Ja päättäen sanoistanne te olette käyttänyt hyväksenne asemaanne +vanginvartijan tyttärenä, viljelläksenne kukkia yhdessä erään vangin +kanssa. + +-- Kyllä, sopersi Rosa poissa suunniltaan. -- Minun täytyy tunnustaa +että tapasin häntä joka päivä. + +-- Onneton tyttö! huudahti van Systens. + +Huomatessaan Rosan kauhistuksen ja van Systensin kalpeuden, prinssi +kohotti päätänsä. + +-- Tuon asian tutkiminen ei kuulu puutarhayhdistyksen jäsenille, lausui +hän lyhyeen, pontevaan tapaansa. -- Heidän ei tarvitse välittää muusta +kuin mustasta tulpaanista, valtiolliset rikokset eivät koske heihin. +Jatkakaa, neiti, jatkakaa! + +Van Systens tulkitsi ilmehikkäällä katseella tulpaanein kiitokset +puutarhayhdistyksen uudelle jäsenelle. + +Muukalaisen sanojen rohkaisemana Rosa nyt kertoi kaikesta, mitä kolmen +kuukauden aikana oli tapahtunut, kaikista toimenpiteistään ja +kärsimyksistään. Hän kertoi kuinka säälimätön Gryphus oli ollut, kuinka +tuikeata tuskaa hän oli tuottanut vangille tuhoamalla ensi sipulin, +mitkä varovaisuuskeinot olivat olleet tarpeen toisen sipulin +pelastamiseksi, kuinka kärsivällinen vanki oli ollut, kuinka levoton +heidän ollessaan erotetut, -- kuinka hän oli ollut kuolemaisillaan +nälkään, kun ei enää saanut tietoja tulpaanistaan. Hän kuvasi edelleen +vangin iloa nähdessään hänet jälleen, heidän molempain epätoivoa, kun +kävi ilmi että tulpaani oli varastettu, juuri kukkaan puhjettuaan. + +Rosan esityksessä ilmeni niin voimakas totuuden sävy, ettei se voinut +olla vaikuttamatta van Systensiin, joskaan prinssissä ei ollut +havaittavissa mitään myötätunnon merkkejä. + +-- Mutta, virkahti hän, -- siitähän ei ole vielä kauan, kun te +tutustuitte tuohon vankiin. + +Rosa silmäili hämmästyneenä muukalaista, joka vetäytyi varjoon, +ikäänkuin hänen katsettaan paeten. + +-- Miksi niin arvelette? kysyi hän. + +-- Koska vanginvartija Gryphus ja hänen tyttärensä vasta neljä +kuukautta sitten muuttivat Loewesteiniin. + +-- Se on kyllä totta. + +-- Ellette kenties taivuttanut isäänne tuohon muuttoon, voidaksenne +seurata jotain vankia, joka siirrettiin Haagista Loewesteiniin. + +-- Hyvä herra..., äännähti Rosa punehtuen. + +-- Jatkakaa, sanoi Vilhelm. + +-- Tunnustan tunteneeni tuon vangin jo Haagissa. + +-- Mikä onnellinen vanki! lausui Vilhelm hymyillen. + +Upseeri, joka oli lähetetty Boxtelia noutamaan, palasi samassa ja +ilmoitti noudettavan saapuneen tulpaaneineen. + + + + +XXVII. + +KOLMAS SIPULI. + + +Tuskin oli Boxtelin tulosta ilmoitettu, kun hän jo itse saapui van +Systensin vierashuoneeseen, mukanaan kaksi miestä, jotka kantoivat +arkussa kallisarvoista taakkaa ja asettivat sen pöydälle. + +Saatuaan asiasta tiedon prinssi läksi työhuoneesta vierashuoneeseen, +ihaili kukkaa vaieten ja palasi yhtä äänetönnä pimeään nurkkaan, minne +oli asettanut nojatuolinsa. + +Vavisten, kalpeana, tuskan vallassa odotti Rosa kehotusta tulla +vuorostansa katsomaan. + +Hän kuuli Boxtelin äänen. + +-- Hän se on! huudahti hän. + +Prinssi kutsui häntä viittauksella vierashuoneen puoliavoimelle ovelle +katsomaan. + +-- Se on minun tulpaanini, huudahti Rosa, -- se se on, tunnen sen. Oi +Kornelius parkani! + +Ja hän suli kyyneliin. + +Prinssi nousi paikaltaan ja meni ovelle, mihin jäi hetkeksi seisomaan +kirkkaaseen valaistukseen. + +Rosan katse kiintyi häneen. Hän kävi entistä varmemmaksi siitä, että +oli joskus ennen nähnyt tämän muukalaisen. + +-- Herra Boxtel, sanoi prinssi, -- tulkaapa tänne! + +Riemastuneena kiiruhti Boxtel lähemmäksi ja havaitsi seisovansa Vilhelm +Oranialaisen edessä. + +-- Hänen ylhäisyytensä! huudahti hän peräytyen. + +-- Hänen ylhäisyytensä! toisti Rosa huumaantuneena. + +Kuullessaan Rosan huudahduksen Boxtel käännähti häntä kohden. + +Tuo näky saattoi Boxtelin koko ruumiin vavahtamaan, kuin hän olisi +koskenut Voltan sähköpatsaaseen. + +-- Kas, mumisi prinssi itsekseen, -- hän on levoton. + +Mutta tehtyään voimakkaan tahdonponnistuksen Boxtel jo oli tyyntynyt. + +-- Herra Boxtel, lausui Vilhelm, -- te näytte keksineen keinon kehittää +mustia tulpaaneja. + +-- Olen kyllä, teidän ylhäisyytenne, vastasi Boxtel äänellä, jossa +ilmeni hiukan levottomuutta. + +Tosinhan tuo levottomuus myöskin voi olla vain Vilhelmin läsnäolon +aiheuttamaa mielenliikutusta. + +-- Mutta, jatkoi prinssi, -- tässä näette nuoren tytön, joka väittää +samaa itsestään. + +Boxtel hymyili halveksivasti ja kohautti olkapäitään. + +Vilhelm seurasi kaikkia hänen liikkeitänsä huomattavalla +mielenkiinnolla. + +-- Siis ette tunne tätä nuorta tyttöä? kysyi prinssi. + +-- En, teidän ylhäisyytenne. + +-- Ja te, neiti, ettekö te tunne herra Boxtelia? + +-- En, en tunne herra Boxtelia, mutta kyllä herra Jakobin. + +-- Mitä tarkoitatte? + +-- Tarkoitan että tämä herra, joka täällä nimittää itseään Isak +Boxteliksi, Loewesteinissä käytti nimeä Jakob. + +-- Mitä te tuohon sanotte, herra Boxtel? + +-- Sanon että tuo tyttö valhettelee, teidän ylhäisyytenne. + +-- Te kiellätte koskaan olleenne Loewesteinissä? + +Boxtel epäröi hetken. Mutta prinssin läpitunkeva katse, joka ankaran +tutkivana oli häneen kiintynyt, esti häntä valhettelemasta. + +-- En voi kieltää olleeni Loewesteinissä, teidän ylhäisyytenne, sanoi +hän, -- mutta kiellän varastaneeni tulpaanin. + +-- Te olette varastanut sen minulta, ja minun omasta huoneestani! +huudahti Rosa, inhon sävy äänessään. + +-- Sen kiellän. + +-- Kiellättekö seuranneenne minua puutarhaan sinä päivänä, jolloin minä +muokkailin sarkaa, johon aioin istuttaa sipulini? Kiellättekö +seuranneenne minua sinne myöskin tuona toisena päivänä, jolloin olin +istuttavinani sipulin sinne? Ettekö tuona iltana, lähdettyäni pois, +kiiruhtanut lavalle, josta toivoitte löytävänne sipulin? Ettekö +kaivanut maata käsillänne, vaikka turhaan, Jumalan kiitos, sillä +istuttamistemppu oli vain keksitty teidän aikeittenne ilmisaamiseksi. +Kiellättekö tämän kaiken? + +Boxtelia ei haluttanut vastata noihin moniin kysymyksiin. Ryhtymättä +ollenkaan sanasotaan Rosan kanssa hän lausui kääntyen prinssin puoleen: + +-- Kaksikymmentä vuotta olen viljellyt tulpaaneja Dordrechtissa, ja +olen voittanut jonkun verran mainettakin tällä alalla, -- eräs +kehittämäni laji on saavuttanut kuuluisan nimen. Olen omistanut sen +Portugalin kuninkaalle. Tahdon nyt totuudenmukaisesti esittää +puheenaolevan tulpaanin vaiheet. Tämä nuori tyttö tiesi että minun oli +onnistunut kasvattaa musta tulpaani, ja yksissä tuumin erään rakastajan +kanssa, joka hänellä oli Loewesteinin linnassa, hän päätti saattaa +minut turmioon anastamalla tuon sadantuhannen floriinin palkinnon, +jonka teidän ylhäisyytenne oikeudentuntoon luottaen toivon voittavani. + +-- Oi! huudahti Rosa, vihasta poissa suunniltaan. + +-- Hiljaa! lausui prinssi. + +Kääntyen sitten Boxtelin puoleen, hän kysyi: + +-- Kuka on tuo vanki, jonka sanotte olevan tämän tytön rakastajan? + +Rosa oli menettää tajuntansa, sillä prinssin määräyksen mukaan oli +tuota vankia vaarallisena rikollisena vartioitava erityisen tarkasti. + +Boxtel oli siis peräti mielissään tuosta kysymyksestä. + +-- Kukako tuo vanki on? toisti hän. + +-- Niin. + +-- Tuo vanki, teidän ylhäisyytenne, on mies, jonka pelkkä nimi riittää +osottamaan, missä määrin hänen rehellisyyteensä voi luottaa. Hän on +tehnyt itsensä syypääksi valtiopetokseen ja oli tuomittu kuolemaan. + +-- Ja mikä on hänen nimensä? + +Rosa kätki epätoivoisella liikkeellä kasvot käsiinsä. + +-- Hänen nimensä on Kornelius van Baerle, ja hän on tuon konnan +Kornelius de Wittin kummipoika. + +Prinssi vavahti. Hänen kylmässä katseessaan välähti salama, sitten +levisi kuolontyyneys hänen liikkumattomille kasvoillensa. + +Hän meni Rosan luo ja kehotti häntä sormenliikkeellä poistamaan kädet +kasvoiltaan. + +Rosa totteli kuten henkilö, joka on magneettisen voiman alaisena. + +-- Voidaksenne seurata tuota miestä te siis tulitte Leideniin pyytämään +minulta isällenne uuden paikan. + +Rosa painoi päänsä alas ja vaipui hervotonna kokoon mumisten: + +-- Niin, teidän ylhäisyytenne. + +-- Jatkakaa, lausui prinssi Boxtelille. + +-- Minulla ei ole enää mitään lisättävää, sanoi tämä, -- teidän +ylhäisyytenne tietää nyt kaikki. Muuan seikka on tosin vielä, jota en +tahtonut mainita, ettei tämän nuoren tytön olisi tarvinnut hävetä +kiittämättömyyttään. Minä menin Loewesteiniin siksi, että minulla oli +siellä asioita toimitettavana. Siellä tutustuin Gryphus vanhukseen. +Ihastuin hänen tyttäreensä ja pyysin häntä vaimokseni, ja koska en ole +rikas, tulin olleeksi niin varomaton, että ilmaisin hänelle toiveeni +voittaa satatuhatta floriinia, ja osottaakseni ettei toivoni ollut +perusteeton, näytin hänelle mustan tulpaanini. Kun hänen rakastajansa, +kääntääksensä epäluulot pois itsestänsä, oli Dordrechtissa +salavehkeilynsä ohella näön vuoksi harjoittanut tulpaaninviljelystä, +liittoutuivat nyt nuo molemmat saattaaksensa minut perikatoon. + +-- Päivää ennen kuin tulpaani puhkesi kukkaan otti tämä nuori tyttö sen +asunnostani ja vei omaan huoneeseensa, mistä minun onnistui saada se +takaisin samana hetkenä, jolloin hän aikoi lähettää sanansaattajan +ilmoittamaan puutarhayhdistyksen jäsenille, että hän oli kasvattanut +suuren mustan tulpaanin. Mutta hän ei sittenkään luopunut tuumastansa. +Epäilemättä hän on niiden muutamien tuntien kuluessa, jolloin kukka oli +hänen huoneessansa, näyttänyt sen joillekin henkilöille, joiden +todistukseen aikoo vedota. Mutta onneksi teidän ylhäisyytenne nyt +tietää arvostella tätä juonittelijaa ja hänen todistajiaan heidän +ansionsa mukaisesti. + +-- Oi Jumalani, Jumalani, kuinka katalaa! vaikeroi Rosa kyynelten +vallassa ja heittäytyi maaherran jalkojen juureen. Pitäen häntä +syyllisenä, mutta säälien hänen ääretöntä tuskaansa, lausui tämä: + +-- Te olette tehnyt pahoin, ja teidän rakastajanne saa rangaistuksen +siitä, että on houkutellut teidät rikokseen. Te olette niin nuori ja +näytätte niin rehelliseltä, että minun täytyy otaksua että hän on +keksinyt tämän ilkityön, ettekä te. + +-- Teidän ylhäisyytenne, huudahti Rosa, -- Kornelius ei ole rikollinen! + +Vilhelm teki äkillisen liikkeen. + +-- Tarkoitatte ettei hän ole kehottanut teitä tuohon rikokseen, eikö +niin? + +-- Minä tarkoitan, teidän ylhäisyytenne, ettei Kornelius ole enempää +vikapää siihen rikokseen, josta häntä nyt syytetään, kuin tuohon +edelliseenkään. + +-- Edelliseen, -- tiedättekö sitten mikä tuo edellinen rikos oli? +Tiedättekö mistä hän oli syytteessä ja tuomittiin? Siitä että oli +Kornelius de Wittin rikostoverina säilyttänyt hallinnonjohtajan Jan de +Wittin markiisi Louvois'lta saamat kirjeet. + +-- Mutta, teidän ylhäisyytenne, hän ei tiennyt säilyttävänsä noita +kirjeitä, hänellä ei ollut siitä aavistustakaan. Jos niin olisi ollut, +olisi hän sanonut sen minulle. Olisiko tuo sydän, puhdas kuin timantti, +salannut minulta mitään? Ei, ei, teidän ylhäisyytenne, toistan sen +vihannekin uhalla, Kornelius ei ole enempää syypää toiseen rikokseen +kuin toiseenkaan. Oi jospa teidän ylhäisyytenne tuntisi minun +Korneliukseni! + +-- Kyllähän de Wittit tunnetaan! huudahti Boxtel. -- Hänen +ylhäisyytensä tuntee tuon rikollisen liiankin hyvin, koska on jo kerran +vapahtanut hänet kuolemasta. + +-- Hiljaa! sanoi prinssi. -- Kuten jo sanoin, ei puutarhayhdistyksen +jäsenten asia ole ryhtyä arvostelemaan valtiollisia asioita. + +Rypistäen kulmiansa lausui hän sitten: + +-- Mutta mitä tulpaaniin tulee, niin olkaa levollinen, herra Boxtel, +teille tulee tapahtumaan oikeus. + +Boxtel kumarsi, sydän riemua tulvillaan, ja sai vastaanottaa +puheenjohtaja van Systensin onnittelut. + +-- Ja te, nuori tyttö, jatkoi Vilhelm Oranialainen, -- olette ollut +tekemäisillänne rikoksen. Minä en rankaise teitä siitä, vaan todellinen +syyllinen saa maksaa molempain puolesta. Mies, jolla on nimi sellainen +kuin hänellä, voi tehdä itsensä syypääksi salavehkeilyyn, vaikkapa +valtiopetokseenkin, -- mutta varastaa hän ei saa! + +-- Varastaa, huusi Rosa, -- varastaa! Varokaa, teidän ylhäisyytenne! +Hän kuolisi, jos saisi kuulla sananne, ne surmaisivat hänet varmemmin +kuin teloittajan miekka Buitenhofissa. Jos varkaus on tapahtunut, niin +vannon että sen on tehnyt tämä mies! + +-- Todistakaa se! lausui Boxtel kylmähkösti. + +-- No hyvä, sen minä teenkin. Jumalan avulla olen sen todistava! lausui +friisitär tarmokkaasti. + +Kääntyen sitten Boxtelin puoleen kysyi hän: + +-- Tulpaani oli teidän omanne? + +-- Niin oli. + +-- Montako sipulia sillä oli? + +Boxtel epäröi hetken, mutta hän käsitti, ettei tyttö olisi tehnyt tuota +kysymystä, jos ainoastaan nuo kaksi sipulia, joista oli puhuttu, +olisivat olleet olemassa. + +-- Kolme, vastasi hän. + +-- Miten noiden sipulien on käynyt? kysyi Rosa. + +-- Miten niiden on käynyt? Ensimäinen ei itänyt, toisesta kehkeytyi +musta tulpaani... + +-- Entä kolmas? + +-- Kolmas? + +-- Niin, kolmas, -- missä se on? + +-- Se on minulla kotonani, sanoi Boxtel hämillään. + +-- Missä sitten, Loewesteinissäkö vai Dordrechtissa? + +-- Dordrechtissa, vastasi Boxtel. + +-- Te valhettelette! huusi Rosa. -- Teidän ylhäisyytenne, lisäsi hän, +kääntyen prinssin puoleen, -- minulta saatte kuulla todellisen +kertomuksen noiden sipulien vaiheista. Ensimäisen murskasi isäni rikki +vangin huoneessa, ja sen tietää tämä mies varsin hyvin, sillä hän +toivoi voivansa anastaa sen, ja nähdessään toiveensa pettyneen hän oli +joutua epäsopuun isäni kanssa, joka oli siihen syypää. Toisesta kasvoi +minun hoidossani musta tulpaani, ja kolmas, viimeinen, -- hän veti sen +esiin poveltansa --, kolmas on tässä, samassa paperissa, johon se oli +yhdessä toisten kanssa käärittynä sinä hetkenä, jolloin Kornelius van +Baerle mestauslavalle lähtiessään uskoi minulle kaikki kolme. Katsokaa, +teidän ylhäisyytenne, katsokaa! + +Ja Rosa otti sipulin esiin paperista, johon se oli ollut käärittynä, ja +ojensi sen prinssille, joka otti sen käteensä ja tarkasteli sitä. + +-- Mutta, teidän ylhäisyytenne, eikö tämä tyttö ole voinut varastaa +sitä kuten tulpaaninkin, sopersi Boxtel, kauhistuneena nähdessään millä +huolellisuudella prinssi tarkasti sipulia ja ennen kaikkea millä +mielenkiinnolla Rosa luki jotakin käteensä jääneestä paperista. + +Äkkiä nuoren tytön silmät välähtivät, huohottaen hän luki uudelleen +tuon salaperäisen paperin, huuto tunki esiin hänen rinnastansa ja hän +ojensi paperin prinssille lausuen: + +-- Lukekaa, teidän ylhäisyytenne, taivaan nimessä, lukekaa! + +Vilhelm ojensi kolmannen sipulin herra van Systensille, otti paperin ja +luki. + +Tuskin oli hän luonut katseen paperiin, kun hän horjahti, hänen kätensä +vapisi kuin se olisi ollut pudottamaisillaan paperin, hänen katseensa +sai tuikean tuskan ja säälin ilmeen. + +Tuo paperi, jonka Rosa oli hänelle ojentanut, oli raamatunlehti, jonka +Kornelius de Witt oli lähettänyt Craeken, veljensä palvelijan mukana +Dordrechtiin, pyytääkseen Kornelius van Baerleä polttamaan +hallinnonjohtajan Louvois'lta saamat kirjeet. + +Tuo pyyntö, kuten muistettaneen, oli lausuttu näillä sanoin: + + »Rakas kummipoikani! Polta asiakirjat, jotka olen uskonut + huostaasi! Polta ne niitä katsomatta, niitä avaamatta, ettet + tietäisi niiden sisältöä. Ne sisältävät salaisuuksia, jotka + tuottavat kuoleman niiden säilyttäjälle. Polta, niin olet + pelastanut Janin ja Korneliuksen. Jää hyvästi ja säilytä + minut rakkaassa muistossa! + + 20. p. elokuuta 1672. + + Kornelius de Witt.» + +Tuo lehtinen todisti samalla että van Baerle oli syytön ja että hän oli +tulpaaninsipulien oikea omistaja. + +Rosa ja maaherra loivat katseen toisiinsa. + +Rosan katse lausui: -- Nyt näette sen itse! -- ja maaherran: -- Vaikene +ja odota! + +Maaherran otsaan oli kohonnut kylmä hiki, ja hän pyyhkäisi pois +ohimolta poskelle valuvan pisaran. Hän taittoi paperin hitaasti kokoon, +ja hänen katseensa todisti hänen ajatuksensa vaipuneen tuohon +pohjattomaan, toivottomaan kuiluun, jonka nimenä on katumus ja +häpeäntunto. + +Kohottaen sitten vaivoin päätänsä hän lausui: + +-- Menkää, herra Boxtel! Oikeus tulee tapahtumaan, kuten olen luvannut. + +Sitten hän kääntyi puheenjohtajan puoleen lausuen: + +-- Te, rakas herra van Systens. pidätte täällä tämän nuoren tytön ja +tulpaanin. Jääkää hyvästi! + +Kaikki kumarsivat, ja suosionosotusten raikuessa poistui prinssi, katse +maahan luotuna. + +Mieli hämmennyksissä palasi Boxtel Valkoisen Joutsenen majataloon. Tuo +lehtinen, jonka Vilhelm oli ottanut vastaan Rosan kädestä, lukenut, +kääntänyt kokoon ja pannut niin huolellisesti taskuunsa, teki hänet +levottomaksi. + +Rosa lähestyi tulpaania, suuteli hartaasti sen lehteä ja uskoi itsensä +Jumalan huomaan mumisten: + +-- Jumalani, tiesitkö sinä, minkä takia kiltin Korneliukseni piti +opettaa minut lukemaan? + +Kyllä, Jumala tiesi sen, sillä hän rankaisee ja palkitsee itsekutakin +hänen ansioittensa mukaan. + + + + +XXVIII. + +KUKKASTEN LAULU. + + +Kertomiemme tapahtumain aikana onneton van Baerle kärsi tyrmässänsä +Loewesteinin linnassa kaikkea mitä vain vanki voi kärsiä, kun hänen +vartijansa on tehnyt varman päätöksen ruveta hänen teloittajaksensa. + +Kun ei Gryphus saanut mitään tietoja Rosasta eikä Jakobista, tuli hän +vakuutetuksi, että häntä kohdannut onnettomuus oli paholaisen työtä, ja +että tohtori Kornelius van Baerle oli paholaisen maallinen edustaja. + +Näin ollen tapahtui, että hän eräänä aamuna -- kolmantena Jakobin ja +Rosan lähdettyä -- tuli Korneliuksen huoneeseen vielä tavallista +raivostuneempana. + +Kyynärpäät akkunalautaan nojattuina, pää kätten varassa, katse +suunnattuna kohden sumuista taivaanrantaa, missä Dordrechtin myllyt +pyörittelivät siipiänsä, hengitti Kornelius raitista ilmaa, +pidättääkseen kyyneleensä ja estääkseen filosofiaansa haihtumasta +kuiviin. + +Kyyhkyset olivat yhä vielä olemassa, mutta toivo puuttui, tulevaisuus +puuttui. + +Rosaa vartioitiin, niin ettei hän päässyt tulemaan. Voisikohan hän edes +kirjoittaa, ja jos niin olisikin, voisiko hän toimittaa kirjeensä +Korneliukselle? + +Ei. Edellisinä päivinä oli Gryphuksen silmissä kuvastunut sellainen +raivo ja kiukku, ettei hänen valppautensa varmaankaan hetkeksikään +laimennut, ja eikö Rosalla ollut pahempaakin kestettävänä kuin +yksinäisyys ja kaipaus? Eikö tuo raaka, vallanhimoinen mies rankaisisi +tytärtään kuten isät kreikkalaisissa näytelmissä! Eikö viina, noustuaan +tuon juomarin päähän, soisi hänen käsivarrelleen, jonka Kornelius +kovaksi onneksi oli niin taitavasti asettanut paikoilleen, kahden +kepillä varustetun käden voimia? + +Tuo ajatus, että Rosaa kenties rääkättiin, saattoi Korneliuksen pois +suunniltaan. Silloin hän tunsi voimattomuutensa, mitättömyytensä. +Silloin hän mietiskeli, tekikö Jumala oikein, lähettäessään niin paljon +onnettomuutta kahdelle viattomalle olennolle. Ja noina hetkinä hän +tunsi luottamuksensa Jumalaan horjuvan. Onnettomuus ei lisää uskoa. + +Van Baerle oli myöskin ajatellut kirjoittaa Rosalle. Mutta missä Rosa +oli? + +Hän oli myös tuuminut kirjoittaa Haagiin, estääkseen Gryphusta +ilmiannoillaan tuottamasta hänelle uutta onnettomuutta. Mutta kuinka se +olisi voinut tapahtua? Gryphus oli ottanut häneltä pois kynät ja +paperin. Mutta vaikkei niin olisikaan ollut, ei Gryphus tietenkään +olisi liioin ottanut huolehtiakseen hänen kirjeidensä lähettämisestä. + +Kornelius punnitsi uudelleen ja yhä uudelleen mielessään kaikkia noita +viheliäisiä juonia, joita vangit tapaavat käyttää. + +Hän mietti myöskin pakoa, nyt kun hän ei enää saanut nähdä Rosaa. Mutta +kuta enemmän hän sitä mietti, sen mahdottomammalta se hänestä tuntui. +Hän oli noita valioluonteita, jotka kammovat kaikkea alhaista ja +mieluummin jättävät suotuisan tilaisuuden käyttämättä kuin turvautuvat +siveellisesti ala-arvoisiin keinoihin, joiden avulla keskinkertaiset +ihmiset edistyvät ja saavuttavat tarkoitusperänsä. + +-- Kuinka voisi minun onnistua paeta Loewesteinistä, mietti Kornelius, +-- joskin herra Grotius täältä pakeni. Tuon paon jälkeen on täällä +ryhdytty kaikkiin mahdollisiin varovaisuustoimenpiteisiin. Akkunoissa +on vahvat ristikot, ovet ovat kahden-, jopa kolmenkertaisia, vahdit +kymmenin verroin valppaampia kuin noihin aikoihin. + +-- Paitsi ristikkoakkunoita, kaksinkertaisia ovia, valppaita vahteja on +minulla vieläkin muuan este, -- Gryphus, jonka katse on sitäkin +tarkempi, koska viha on sitä teroittamassa. + +-- Sen lisäksi eräs seikka lamauttaa tarmoni, -- nimittäin se, etten +saa tavata Rosaa. Joskin käyttäisin kymmenen vuotta elämästäni +valmistaakseni viilan, millä sahata poikki ristikon tangot, punoakseni +köysiä, joilla laskeutuisin akkunasta alas, kiinnittääkseni hartioihini +siivet, millä Daidaloksen tavoin lentäisin täältä tieheni, -- niin tuo +kaikki olisi turhaa, sillä minua vainoaa kova onni. Viila tylsyisi, +köysi katkeaisi, siipeni sulaisivat auringossa. Minut saavuttaisi +tuskallinen kuolema. Ruumiini otettaisiin maasta jalkapuolena, +käsipuolena, rammaksi lyyhistyneenä. Minut asetettaisiin Haagin museoon +rinnan Vilhelm Oranialaisen verisen takin ja Stavesenin merilehmän +kanssa, ja yrityksestäni ei olisi muuta seurausta kuin että se +tuottaisi minulle kunnian päästä Hollannin nähtävyyksien joukkoon. + +-- Mutta tiedän toisen, paremman keinon päästä täältä. Olen menettänyt +kärsivällisyyteni, menetettyäni ilon seurustella Rosan kanssa ja +varsinkin menetettyäni tulpaanini. Epäilemättä Gryphus jonakin päivänä +tuntuvasti loukkaa turhamaisuuttani, uhkaa rakkauttani tai henkeäni. +Siitä saakka kuin jouduin vankeuteen, on minua vaivannut omituinen +itsepintainen voimantunne, joka pyrkii purkaantumaan. Tunnen riidan- ja +tappelunhalua, käsittämätöntä tarvetta käydä nyrkkisille. Isken siis +kiinni tuon vanhan konnan kurkkuun ja kuristan hänet kuoliaaksi! + +Noiden viime sanojen jälkeen Kornelius pysähtyi hetkeksi, katse +tuijottavana, huulet yhteenpuristettuina. + +Hänen mielessään kyti muuan miellyttävä tuuma. + +-- No niin, jatkoi hän, -- kun olen surmannut Gryphuksen, miksi en +silloin ottaisi hänen avaimiansa? Laskeudun sitten rauhallisesti +portaita alas, ikäänkuin olisin suorittanut mitä ylevimmän teon. Sitten +menen hakemaan Rosaa hänen huoneestansa. Kerron hänelle mitä olen +tehnyt, ja me hyppäämme yhdessä Waaliin. + +-- Olen varma, että voin Rosan kanssa uida virran poikki. + +-- Mutta hyvä Jumala, tuo Gryphushan on Rosan isä! Kuinka kiintynyt +Rosa minuun lieneekin, ei hän ikinä tule hyväksymään sitä, että olen +surmannut hänen isänsä, niin raaka ja ilkeä kuin hän onkin. Siis seuraa +selvityksiä, sananvaihto, ja sen lähetessä loppuaan tulee jokin +vanginvartija tai ovenvartija, joka on tavannut Gryphuksen kuoleman +kourissa tai kuoliaaksi kuristettuna, ja hän laskee kätensä olalleni. +Sitten joudun jälleen Buitenhofin mestauslavalle ja näen jälleen tuon +inhottavan miekan välkähtävän, ja tällä kertaa se ei pysähdykään +keskellä tietä, vaan niskani saa tutustua siihen. Siis emme ajattele +tuota keinoa, Kornelius ystäväni, se on huono keino! + +-- Mutta mikä minulle sitten tulee neuvoksi, ja kuinka löytäisin +jälleen Rosan? + +Tuollaisia ajatuksia liikkui Korneliuksen mielessä sinä hetkenä, +jolloin lukija tapasi hänet akkunaansa nojaamassa, kolmantena päivänä +sen jälkeen kuin Rosa oli niin äkkiä eronnut isästänsä. + +Samassa tuli Gryphus sisään. + +Hänellä oli suunnaton keppi kädessään, hänen silmänsä säihkyivät +uhkaavasti, hänen huulensa vetääntyivät ilkeään hymyyn, hän horjahteli +arveluttavasti, ja koko hänen vaitelias olentonsa todisti +pahansuopuutta. + +Kornelius, joka pakosta oli käynyt kärsivälliseksi, ja jolle järkikin +suositteli tuota samaa kärsivällisyyttä, ei edes käännähtänytkään +kuullessaan Gryphuksen tulevan sisään, sillä hän kuuli kyllä, ken +tulija oli, ja tiesi liiankin hyvin ettei Rosa saapunut hänen +seurassaan. + +Ei mikään ole niin vastenmielistä ihmisistä, jotka ovat vihan +vimmoissa, kuin välinpitämättömyys niiden puolelta, joihin tuo viha +kohdistuu Mikä vahinko, jos voimanponnistus menisikin hukkaan! Mieli +hehkuu, veri kuohuu, tunteenpurkaus on välttämätön! Kun kunnon konna on +kiihdyttänyt ilkeytensä äärimmilleen, täytyy hänen ainakin saada antaa +oiva isku jollekin. + +Nähdessään ettei Kornelius liikahtanutkaan, Gryphus koetti tarmokkaalla +rykäisyllä herättää hänet ajatuksistaan. + +Kornelius hyräili hiljaa itsekseen surullista, mutta viehkeätä +»Kukkasten laulua»: + + »Me luotuja olemme tulesta maan + Ja ruskosta päivän ja kasteesta yön. + Ja hengähdys ilmojen elon meill' tuo, + Meille maaemo runsaita nesteitä suo.» + + »Meitä lempien ihminen säälimätön + Elonlankamme hentosen taittaa. + Ja kuihtumus maallinen palkkamme on, + Mutta lohtumme kukkeus uus', verraton!» + +Laulu, jonka vienon surumielistä sävyä tyyni, lempeä sävel vahvisti, +saattoi Gryphuksen pois suunniltaan. Hän iski keppinsä lattiaan +huutaen: + +-- Hyvä herra laulaja, ettekö sitten kuule, että minä olen täällä? + +Kornelius käännähti. + +-- Hyvää huomenta! lausui hän. + +Ja hän jatkoi lauluaan: + + »Meitä kotomme iäinen kutsuelee, + Sinne sielumme riemuiten entää, + Sulotuoksuna kohoten tomusta maan, + Eloon uuteen, min taivas suo tarhoissaan.» + +-- Kirottu noita, luulen että teet minusta pilkkaa! huusi Gryphus. + +Mennen sitten vankia lähemmäksi hän jatkoi: + +-- Etkö sitten näe, että minulla on välikappale, jolla voin sinut +lannistaa ja pakottaa tunnustamaan rikoksesi? + +-- Oletteko te hullu, rakas herra Gryphus? kysyi Kornelius kääntyen +häneen päin. + +Ja nähdessään vartijansa kiihtyneet kasvot, hehkuvat silmät, vaahdossa +olevan suun lausui hän: + +-- Paholainen sentään! Näyttää siltä kuin olisi pahempikin kysymyksessä +kuin hulluus! Ollaan raivostuneena, vai mitä? + +Gryphus pyöritti keppiään hänen edessään. + +Liikahtamatta paikaltaan pani Kornelius käsivartensa ristiin ja lausui: + +-- Mutta, herra Gryphus, tehän tunnutte uhkailevan minua. + +-- Niin kyllä, uhkailen sinua! huusi vanginvartija. + +-- Ja millä sitten? + +-- Katsopas, mitä minulla on kädessäni! + +-- Luullakseni se on keppi, sanoi Kornelius tyynesti, -- vieläpä varsin +iso keppi. Mutta en voi uskoa teidän aikovan uhata minua sillä! + +-- Miksikä en sillä uhkaisi? + +-- Siksi että vanginvartijaa, joka lyö vankia, odottaa kahtalainenkin +rangaistus. Toinen on mainittu Loewesteinin vankilan ohjesääntöjen +IX:ssä pykälässä, joka on näin kuuluva: + +»Jos päällysmies, vanginvartija tai ovenvartija satuttaa kätensä +vankiin, erotettakoon hän toimestansa.» + +-- Kätensä! sanoi Gryphus vihan vimmoissa. -- Niin kyllä, -- mutta +minullahan on keppi. Kepistä ei ohjesäännöissä puhuta mitään. + +-- Toinen rangaistus, jatkoi Kornelius, -- ei ole mainittu +ohjesäännöissä, vaan sen mainitsee raamattu näillä sanoin: + +»Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu.» + +»Joka kepillä toiseen koskee, se kepillä piestään.» + +Gryphus, jota Korneliuksen tyyni ja mahtipontinen puhetapa raivostutti +yhä enemmän, kohotti keppinsä ilmaan. Mutta samassa silmänräpäyksessä +heittäytyi Kornelius hänen kimppuunsa, riisti kepin hänen käsistänsä ja +pisti sen kainaloonsa. Gryphus ulvoi vihasta. + +-- Kas niin, ystäväni, sanoi Kornelius, -- elkää hukatko paikkaanne! + +-- Voi sinua noitaa, karjui Gryphus. -- Mutta tiedän toisen keinon, +millä sinut lannistaa! + +-- Hyvä on. + +-- Näet että käteni on tyhjä. + +-- Näen kyllä, ja se ilahduttaa minua. + +-- Tiedät ettei tavallisesti ole niin, kun aamuisin tulen luoksesi. + +-- Se on totta. Tavallisesti tuotte minulle huonointa lientä mitä voi +kuvailla. Siis ei sen puuttuminen ole minulle mikään rangaistus. Minä +syön ainoastaan leipää, ja mitä pahempaa se sinusta on, Gryphus, sen +parempaa se on minusta. + +-- Onko se sinusta sen parempaa? + +-- On. + +--. Ja minkätähden? + +-- Syy on aivan yksinkertainen. + +-- Sano se siis! + +-- Varsin kernaasti. Tiedän että antaessasi minulle huonoa leipää +luulet tuottavasi minulle kärsimystä. + +-- Myönnän kyllä etten ole sitä tuonut tuottaakseni iloa sellaiselle +heittiölle kuin sinä. + +-- No niin! Mutta koska minä olen noita, kuten tiedät, muutan huonon +leipäsi erinomaisen maukkaaksi leiväksi, josta pidän enemmän kuin mitä +hienoimmista leivoksista, ja siten huvini on kaksinkertainen, kun saan +syödä mieleni mukaista ruokaa ja samalla tuottaa sinulle ääretöntä +harmia. + +Gryphus päästi raivon ulvahduksen. + +-- Siis tunnustat olevasi noita, sanoi hän. + +-- Olenpa niinkin, toden totta. En myönnä sitä muille, sillä voisin +joutua polttoroviolle kuten Gaufredy tai Urbain Grandier. Mutta miksikä +en sitä myöntäisi kahden kesken ollessamme! + +-- Hyvä, hyvä, sanoi Gryphus. -- Mutta jos noita voi muuttaa +hapanleivän vehnäleiväksi, niin eikö hän sentään kuole nälkään, jos +hänellä ei ole leipää ollenkaan? + +-- Mitä sanottekaan! + +-- No hyvä, en tuo sinulle leipää ollenkaan, niin saamme nähdä kuinka +sinun on käynyt viikkokauden kuluttua. + +Kornelius kalpeni. + +-- Alamme jo tänään, jatkoi Gryphus. -- Koska olet noita, niin voit +muuttaa huonekalusi leiväksi. Minä puolestani voitan joka päivä +kahdeksantoista äyriä, jotka saan ruuastasi. + +-- Mutta sehän on murhaamista! tuli Kornelius huudahtaneeksi +käsitettävän kauhun vallassa, jonka hänessä herätti tuo hirmuinen +kuolintapa. + +-- Oivallista, jatkoi Gryphus pilaansa, -- oivallista! Koska kerran +olet noita, niin pysyt kaikesta huolimatta hengissä. + +Kornelius pyrki myöskin puhumaan edelliseen huolettomaan tapaansa ja +lausui olkapäitään kohauttaen: + +-- Etkö nähnyt, kuinka minä kutsuin tänne Dordrechtin kyyhkyset? + +-- Mitä sitten? + +-- Kyyhkyspaisti on varsin hyvää ruokaa. Jos syö kyyhkysen päivässä, ei +minun nähdäkseni pitäisi kuolla nälkään. + +-- Ja mistä saat tulta? + +-- Tulta! Tiedäthän että olen liitossa paholaisen kanssa. Luuletko +paholaisen jättävän minut ilman tulta, tuota lempiainettaan? + +-- Vahvimmankin ihmisen on mahdoton elää pelkillä kyyhkysillä. Siitä on +lyöty vetoakin, mutta vedonlyöjät ovat luopuneet yrityksestään. + +-- No hyvä, sanoi Kornelius. -- Jos niin on, niin saatuani kylläni +kyyhkysistä kutsun luokseni Waalin ja Maasin kalat. + +Gryphuksen silmät suurenivat pelästyksestä. + +-- Pidän varsin paljon kaloista, jatkoi Kornelius, -- mutta sinä et +tarjoa minulle niitä koskaan. Käytän hyväkseni tuota seikkaa, että aiot +jättää minut nälkään kuolemaan, tilatakseni itselleni kaloja. + +Viha ja pelko oli viedä Gryphukselta tajunnan. Mutta hän tointui +jälleen, ja pistäen kätensä taskuunsa hän lausui: + +-- No niin, pakotat minut siis käyttämään toista keinoa! + +Ja hän otti veitsen taskustaan ja aukaisi sen. + +-- Veitsi! huudahti Kornelius, asettuen keppi kädessä +puolustusasentoon. + + + + +XXIX. + +VAN BAERLE SUORITTAA ENNEN LOEWESTEINISTÄ LÄHTÖÄÄN GRYPHUKSEN LASKUN. + + +Taistelijat viivähtivät hetkisen, Gryphus hyökkäys-, van Baerle +puolustusasennossa. + +Mutta kun tätä jännittävää tilaa voi jatkua loppumattomiin, ja +Kornelius tahtoi tietää syyn vastustajansa vihan uudistumiseen, kysyi +hän: + +-- Mitä te oikeastaan minusta tahdotte? + +-- Sen kyllä sanon, vastasi Gryphus. -- Tahdon saada takaisin tyttäreni +Rosan. + +-- Tyttärenne! huudahti Kornelius. + +-- Niin, Rosan, jonka olet ryöstänyt minulta taikatempuillasi. Sano, +missä hän on! + +Ja Gryphuksen asento kävi entistä uhkaavammaksi. + +-- Eikö Rosa ole Loewesteinissä? huudahti Kornelius. + +-- Tiedät sen varsin hyvin. Kysyn vielä kerran, tahdotko antaa minulle +Rosan takaisin! + +-- Hyvä, sanoi Kornelius, -- tuo on juoni minun pettämisekseni. + +-- Vielä kerran, -- tahdotko sanoa, missä tyttäreni on? + +-- Arvaa, konna, ellet sitä tiedä! + +-- Odota, odota, murisi Gryphus kalpeana ja vapisevin huulin, +mielettömyyden valtaan joutumaisillaan. -- Vai et tahdo sanoa! Kyllä +suusi vielä auki saadaan! + +Hän tuli askeleen lähemmäksi Korneliusta ja näytti hänelle kädessään +kimmeltävää asetta. + +-- Näetkö tämän veitsen? sanoi hän. -- Olen tappanut sillä yli +viisikymmentä mustaa kukkoa. Nyt tapan sillä heidän isäntänsä, +paholaisen, kuten olen tappanut heidätkin, -- odota vain, odota! + +-- Sinä lurjus, sanoi Kornelius, -- tahdot siis ehdottomasti murhata +minut! + +-- Avaan sydämesi, nähdäkseni minne olet piilottanut tyttäreni. + +Lausuen nuo sanat kuumeentapaisessa mielenhäiriössä Gryphus syöksähti +Korneliuksen kimppuun, joka ei ehtinyt muuta kuin heittäytyä pöytänsä +taakse, välttääkseen ensi iskua. + +Gryphus heilutti veistään purkaen suustaan kammottavia uhkauksia. + +Kornelius käsitti että jos Gryphus ei voinutkaan saavuttaa häntä +kädellänsä, ei hän kumminkaan ollut turvassa hänen aseeltansa, joka voi +lentää läpi ilman hänen rintaansa. Aikaa hukkaamatta hän siis iski +kepillä, jota ei ollut päästänyt kädestänsä, voimakkaasti veistä +pitelevään nyrkkiin. + +Veitsi putosi maahan ja Kornelius pani jalkansa sen päälle. + +Kun Gryphus nyt näytti valmistuvan taisteluun, joka varmaankin olisi +käynyt perin hurjaksi, hänellä kun oli kostettavana kepiniskun tuottama +tuska ja aseettomaksi jäämisen häpeä, teki Kornelius rohkean päätöksen. + +Hän ryhtyi sankarimaisen kylmäverisesti pieksämään vartijaansa +kepillään, valiten vain tarkoin kohdat, mihin iskut sattuivat. + +Pian rukoili Gryphus armoa. + +Mutta ennenkuin hän sen teki, hän oli huutanut, -- huutanut vahvasti. +Nuo huudot kuultiin, ja pian oli linnan koko palveluskunta jalkeilla. +Kaksi vartijaa, yksi päällysmies ja kolme, neljä vahtia saapui siis +heti, yllättäen Korneliuksen keppi kädessä, veitsi jalan alla. + +Nähdessään kaikki nuo miehet todistamassa rikostansa, jonka lieventäviä +asianhaaroja -- kuten meidän päivinämme sanottaisiin -- kukaan ei +tuntenut, käsitti Kornelius olevansa auttamattomasti hukassa. + +Itse asiassa todistikin kaikki hänen rikollisuuttaan. + +Kädenkäänteessä riistettiin Korneliukselta hänen aseensa, vahdit +ympäröivät Gryphuksen, nostivat hänet pystyyn, tukivat häntä, ja +raivosta ulvoen voi hän nyt laskea pöhöttymät, jotka kohosivat hänen +hartioissaan ja selässään, kuin kirjavat kukkulat vuorenharjalla. + +Heti laadittiin pöytäkirja tapahtumasta, vangin väkivaltaisesta +esiintymisestä vartijaansa kohtaan, ja liian lieväksi ei tuota +Gryphuksen mielen mukaan sommiteltua asiakirjaa suinkaan voinut +väittää. Kysymyksessä oli ollut edeltäpäin harkittu ja valmistettu +murhayritys vanginvartijaa kohtaan sekä ilmeinen kapina. + +Pöytäkirjaa laadittaessa vei kaksi vahtia Gryphuksen, jonka lausuntonsa +annettuaan ei enää tarvinnut olla tutkinnossa läsnä, kepiniskujen +murjomana ja vaikeroivana alas hänen asuntoonsa. + +Sillaikaa selittivät vahdit, jotka olivat ottaneet Korneliuksen +huostaansa, hänelle lempeästi Loewesteinin tapoja ja menoja, jotka hän +muuten tunsi yhtä hyvin kuin hekin, sillä vankilaan tullessa oli +ohjesäännöt luettu hänelle, ja muutamat pykälät olivat jääneet tarkoin +hänen muistiinsa. + +He kertoivat hänelle myöskin, kuinka noita sääntöjä oli sovellettu +erääseen vankiin nimeltä Mathias, joka vuonna 1668, siis viittä vuotta +aikaisemmin, oli tehnyt itsensä syypääksi kapinalliseen tekoon, mutta +paljoa viattomampaan kuin Kornelius. + +Hänestä oli liemi ollut liian kuumaa, ja hän oli heittänyt sen +ylimmälle päällysmiehelle vasten naamaa, niin että tälle jäi ihopaloja +käteen, kun hän pyyhkäisi kasvojaan. + +Kahdentoista tunnin kuluttua noudettiin Mathias kopistaan ja vietiin +vanginvartijan asuntoon, missä hänet merkittiin Loewesteinistä +poistuneeksi. + +Nyt vietiin hänet linnan edustalla olevalle kentälle, josta on hyvin +kaunis näköala monen peninkulman etäisyyteen. Siellä kahlehdittiin +hänen kätensä, hänen silmänsä sidottiin ja hänelle luettiin kolme +rukousta. + +Sitten kehotettiin häntä polvistumaan, ja Loewesteinin vahdit, +luvultaan kaksitoista, ampuivat, kersantin annettua merkin, varsin +taitavasti musketinluodin kukin hänen ruumiiseensa, minkä johdosta +Mathias kuoli heti paikalla. + +Kornelius kuunteli hyvin tarkkaavasti tuota pöyristyttävää kertomusta. + +Kertomuksen loputtua hän sanoi: + +-- Kahdentoista tunnin kuluttua te sanoitte? + +-- Niin, eikä kahdestoista tunti luullakseni vielä ollut kulunut +loppuunkaan, vastasi kertoja. + +-- Kiitoksia kertomuksestanne, sanoi Kornelius. + +Viehkeä hymyily, jonka kertomus oli saanut vahdin huulille, ei ollut +vielä ehtinyt haihtua, kun porraskäytävästä kuului kajahtelevia +askeleita. + +Kannukset kilahtelivat kuluneita astuimia vastaan. + +Vahdit väistyivät syrjään, tehden tietä saapuvalle upseerille. + +Tämä tuli Korneliuksen huoneeseen, missä kirjuri yhä sommitteli +pöytäkirjaansa. + +-- Tämä on huone n:o 11? tiedusteli upseeri. + +-- Niin on, kapteeni, vastasi eräs aliupseeri. + +-- Tämä on siis vangin Kornelius van Baerlen huone? + +-- Aivan niin, kapteeni. + +-- Missä vanki on? + +-- Tässä, herra, vastasi Kornelius, kalveten kaikesta rohkeudestaan +huolimatta. + +-- Te olette herra Kornelius van Baerle? kysyi muukalainen, kääntyen +nyt vangin itsensä puoleen. + +-- Niin, herra. + +-- Seuratkaa siis minua! + +-- Mitä! huudahti Kornelius, sydän kuolemantuskan vallassa. -- Näinkö +nopeaan menetellään Loewesteinin linnassa, ja tuo mieletön puhui +kahdestatoista tunnista! + +-- Mitäs sanoin? kuiskasi historioitsija hänen korvaansa. + +-- Te valehtelitte! + +-- Kuinka niin? + +-- Te puhuitte kahdestatoista tunnista. + +-- Niin, tosiaankin! Mutta sen sijaan kunnioittaa teitä läsnäolollaan +eräs hänen ylhäisyytensä ajutanteista, vieläpä kaikkein uskotuimmista, +nimittäin herra van Deken. Tuhat tulimaista! Sellaista kunniaa ei +tullut Mathias paran osaksi. + +-- Lähtekäämme siis, sanoi Kornelius, vetäen keuhkoihinsa +mahdollisimman paljon ilmaa. -- Lähtekäämme, -- ja te saatte nähdä että +Kornelius de Wittin kummipoika kasvojaan vääntämättä voi kestää yhtä +monta musketinluotia kuin Mathias. + +Ylväänä poistui hän huoneesta kirjurin edellä, joka nähdessään työnsä +keskeytyvän, rohkeni sanoa upseerille: + +-- Mutta kapteeni van Deken, minä en ole kirjoittanut pöytäkirjaa vielä +loppuun saakka! + +-- Ei maksa vaivaa kirjoittaakaan! vastasi upseeri. + +-- Hyvä! sanoi kirjuri, pannen kynänsä ja paperinsa vanhaan tahraiseen +salkkuun. + +-- Kohtalo oli määrännyt, ajatteli Kornelius parka, -- ettei minun +pitänyt tässä maailmassa jättää nimeäni lapselle, ei kukalle eikä +kirjalle, -- joista kolmesta seikasta Jumalan sanotaan vaativan ainakin +yhden jokaiselta vähänkään kyvykkäältä ihmiseltä sielun ja ruumiin +omistusoikeuden palkaksi. + +Ja hän seurasi upseeria mieli lujana ja pää pystyssä. + +Kornelius laski kentälle vievät astuimet, pahoitellen ettei ollut +vahdilta tiedustellut montako niitä oli. Toimeliaan palvelemisintonsa +vallassa olisi tämä varmaankin kernaasti sanonut sen. + +Ainoa seikka mitä Kornelius pelkäsi tällä retkellään, jonka katsoi +olevan auttamattomasti elämänsä viimeisen, oli että hän näkisi +Gryphuksen ja että hän ei näkisi Rosaa. Mikä vahingonilo kuvastuisikaan +isän kasvoilla! Kuinka murheen murtama olisikaan tytär! + +Kuinka ihastuksissaan Gryphus olisikaan tästä rangaistuksesta, +oikeutetun teon verisestä kostosta, tuon teon, jonka suorittaminen oli +ollut sula velvollisuus! + +Mutta entä Rosa, tyttö parka! Jos Korneliuksen täytyisi kuolla ilman +viime suudelmaa, lausumatta edes viimeisiä jäähyväisiä! + +Ja täytyisikö hänen kuolla saamatta mitään tietoja suuresta mustasta +tulpaanista, niin että herätessään tuolla ylhäällä ei tietäisi minne +luoda katseensa löytääksensä sen! + +Voidakseen tällaisena hetkenä olla kyyneliin sulamatta, täytyi +Korneliuksella olla vielä vahvempi rautakuorus sydämensä ympärillä kuin +Horatiuksen mainitsemalla purjehtijalla, joka saapui ensimäisenä +kammottaville Akrokeraunian kallioille. + +Kornelius silmäili oikealle, hän silmäili vasemmalle, mutta siitä +huolimatta ei hän kentälle tullessaan ollut nähnyt Rosaa, ei edes +Gryphustakaan. + +Tosinhan jälkimäinen seikka melkein korvasi edellisen. + +Korneliuksen katse harhaili yli kentän, hakien vahteja, joiden piti +panna toimeen kuolemanrangaistus, ja hän näkikin tusinan sotamiehiä +koolla juttelemassa. + +Mutta ne vain seisoivat ja juttelivat, eikä niillä ollut +muskettejakaan, eivätkä ne edes seisoneet rivissä. + +Oikeastaan ne kuiskailivatkin pikemmin kuin puhelivat, -- mikä seikka +Korneliuksesta ei tuntunut vastaavan juhlallisuutta, joka tällaisissa +tilaisuuksissa tavallisesti vallitsee. + +Äkkiä ilmestyi Gryphus nilkutellen, horjahdellen sauvan nojassa +vankilan edustalle. Hän oli koonnut kaiken vihansa hehkun +kissanharmaisiin vanhoihin silmiinsä, luodessaan ne nyt viimeisen +kerran Korneliukseen, ja hän syyti sellaisen sadatusten tulvan +suustansa hänet nähdessään, että Kornelius kääntyi upseerin puoleen +lausuen: + +-- Herra kapteeni, nähdäkseni ei ole sopivaa sallia tuon ihmisen tällä +tavoin loukata minua, ja lisäksi vielä tällaisena hetkenä. + +-- Mutta hyvä herra, vastasi upseeri nauraen, -- onhan aivan +luonnollista, että tuo kunnon mies on teille suutuksissaan, tehän +kuulutte antaneen hänelle aimo selkäsaunan. + +-- Mutta hyvä herra, sehän oli vain itsepuolustusta! + +-- Pyh! äännähti upseeri, liikauttaen olkapäitään tavalla, joka +vaikutti erinomaisen filosofiselta, -- pyh, antakaa te hänen purkaa +sisuaan! Mitäpä se teitä enää haittaa! + +Kylmä hiki kohosi Korneliuksen otsaan hänen kuullessaan tuon +vastauksen, joka hänestä tuntui hiukan raa'alta pilalta, varsinkin kun +puhuja oli prinssin kanssa läheisissä väleissä oleva upseeri, kuten +hänelle oli sanottu. + +Onneton vanki käsitti ettei hänellä ollut mitään pelastumisen +mahdollisuutta, ei ainoatakaan ystävää, ja hän tyytyi kohtaloonsa. + +-- No niin, sanoi hän painaen päänsä alas, -- Kristus kärsi paljon +pahempia solvauksia, ja niin viaton kuin olenkin, en kumminkaan voi +verrata itseäni häneen. Kristus olisi itse kärsinyt iskut eikä olisi +pieksänyt vartijaansa. + +Kääntyen sitten upseerin puoleen, joka näytti kohteliaasti odottavan, +kunnes hän olisi lopettanut mietteensä, hän kysyi: + +-- Hyvä herra, minne olen oikeastaan matkalla? + +Upseeri osotti neljän hevosen vetämiä vaunuja, jotka suuresti +muistuttivat niitä ajopelejä, jotka Kornelius oli nähnyt Buitenhofissa, +ollessaan jokseenkin samassa tilassa kuin nyt. + +-- Nouskaa vaunuihin! lausui upseeri. + +-- Ah, mumisi Kornelius, -- näyttää siltä kuin ei minulle suotaisi +kunniaa kuolla vankilan edustalla! + +Hän lausui nuo sanat siksi lujalla äänellä, että äskeinen +historioitsija, joka näytti tykkänään antautuneen hänen palvelukseensa, +myöskin kuuli ne. Epäilemättä katsoi hän olevansa velvollinen antamaan +Korneliukselle uusia opetuksia, sillä hän lähestyi vaununovea, ja +upseerin antaessa määräyksiä jalka astuimella, hän kuiskasi +Korneliukselle aivan hiljaa: + +-- On nähty sellaistakin, että tuomitut on viety omaan kaupunkiinsa +kärsimään rangaistuksensa oman porttinsa edustalla, että vaikutus olisi +sen suurempi. Tällaisissa tapauksissa menetellään miten milloinkin, +aina asianhaarojen mukaan. + +Kornelius ilmaisi liikkeellä kiitollisuutensa. + +Sitten hän lausui itsekseen: + +-- Oivallista, perin oivallista! Siinäpä vasta poika, joka ei konsanaan +jätä lohdun sanaa lausumatta, kun vain tilaisuutta siihen suodaan. +Kiitän sinua, ystäväni! Jumalan haltuun! + +Vaunut läksivät liikkeelle. + +-- Voi tuota konnaa, tuota roistoa! ulvoi Gryphus heristellen nyrkkiään +pakoon päässeelle uhrilleen. -- Ja hän lähtee tiehensä antamatta +minulle tytärtäni takaisin! + +-- Jos minut viedään Dordrechtiin, sanoi Kornelius, -- näen taloni ohi +kuljettaessa ovatko puutarhani lavat kovin huonossa kunnossa. + + + + +XXX. + +KORNELIUS VAN BAERLEN RANGAISTUKSEN LAATU ALKAA KÄYDÄ ILMI. + + +Vaunut vierivät eteenpäin koko pitkän päivän. Ne jättivät Dordrechtin +vasemmalla, kulkivat Rotterdamin kautta ja saapuivat Delftiin viiden +ajoissa iltapäivällä. + +Kornelius teki muutamia kysymyksiä upseerille, joka oli samalla kertaa +hänen vartijansa ja matkatoverinsa. Mutta niin varovaisia kuin nuo +kysymykset olivatkin, jäivät ne kumminkin hänen mieliharmiksensa +vastaamatta. + +Kornelius pahoitteli ettei hänellä ollut rinnallaan tuo palvelevainen +vahti, joka puheli ilman että häneltä mitään kysyttiinkään. Epäilemättä +olisi hän kuvaillut Korneliusta odottavaa kolmatta seikkailua yhtä +miellyttävästi ja tarkasti kuin oli kuvaillut noita kahta, joista +Kornelius oli säästynyt. + +Kulkua kesti kaiken yötä. Aamunkoitteessa oltiin jo ehditty Leidenin +ohi ja jatkettiin matkaa Pohjanmeri vasemmalla ja Haarleminmeri +oikealla puolella. + +Kolme tuntia myöhemmin saavuttiin Haarlemiin. + +Kornelius ei tiennyt ollenkaan, mitä Haarlemissa oli tapahtunut, ja me +jätämme hänet tietämättömyyteensä, kunnes tapahtumat hänet siitä +päästävät. + +Mutta toisin on lukijan laita, jolla on oikeus päästä asioista +selville, vaikkapa ennen kertomuksemme sankariakin. + +Olemme nähneet kuinka Vilhelm Oranialainen oli uskonut Rosan ja +tulpaanin kuin kaksi sisarta tai orpoa puheenjohtaja van Systensin +huomaan. + +Rosa ei kuullut maaherrasta mitään ennenkuin illalla sinä päivänä, +jolloin oli nähnyt hänet kasvoista kasvoihin. + +Illan suussa saapui van Systensin luo eräs upseeri. Hän tuli hänen +ylhäisyytensä nimessä kutsumaan Rosaa kaupungintalolle. + +Siellä vietiin Rosa neuvoston suureen kokoushuoneeseen, missä hän +tapasi prinssin kirjoittamassa. + +Hän oli yksin, ja hänellä oli jalkojensa juuressa suuri friisiläinen +vinttikoira, joka silmäili kiinteästi herraansa, ikäänkuin uskollinen +eläin olisi luullut pystyvänsä tehtävään, joka ei onnistunut +kenellekään ihmiselle, -- nimittäin arvaamaan herransa ajatukset. + +Vilhelm jatkoi vielä hetkisen kirjoittamistaan. Kohottaen sitten +silmänsä ja huomaten Rosan pysähtyneen oven viereen hän lausui työtään +keskeyttämättä: + +-- Tulkaa lähemmäksi, neiti! + +Rosa meni muutaman askeleen pöytää lähemmäksi. + +-- Teidän ylhäisyytenne, sanoi hän pysähtyen. + +-- Hyvä, sanoi prinssi. -- Istukaa! + +Rosa totteli, sillä prinssi katsoi häneen. Mutta tuskin oli prinssi +uudelleen ryhtynyt työhönsä, kun hän jo jälleen ujostellen vetäytyi +kauemmaksi. + +Prinssi kirjoitti kirjeensä loppuun. + +Sillä välin oli vinttikoira lähestynyt Rosaa ja alkanut häntä tarkastaa +ja hyväillä. + +-- Kas vain! sanoi prinssi koiralleen. -- Näyt huomanneen, että te +olette saman seudun lapsia! + +Kiinnittäen sitten Rosaan samalla tutkivan ja verhotun katseensa hän +lausui: + +-- Puhukaamme hiukan teidän asioistanne, tyttäreni! + +Prinssi oli tuskin kahdenkymmenenkolmen vuoden vanha, Rosa +kahdeksantoista tai kahdenkymmenen. Prinssi olisi siis paremmin voinut +nimittää Rosaa sisarekseen. + +-- Tyttäreni, sanoi prinssi tuolla tavattoman mahtavalla äänenpainolla, +joka jähmetytti kaikki, jotka tulivat hänen läheisyyteensä, -- olemme +kahden kesken, jutelkaamme siis hiukan! + +Rosan koko ruumis alkoi vavista, ja kumminkin kuvastivat prinssin +kasvot pelkkää hyväntahtoisuutta. + +-- Teidän ylhäisyytenne, sopersi hän. + +-- Teillä on isä Loewesteinissä? + +-- On kyllä, teidän ylhäisyytenne. + +-- Te ette rakasta häntä? + +-- En ainakaan niin kuin tyttären tulisi rakastaa. + +-- On paha olla rakastamatta isäänsä, lapseni, -- mutta on oikein puhua +totta prinssilleen. + +Rosa loi katseensa maahan. + +-- Ja miksi ette rakasta isäänne? + +-- Isäni on paha. + +-- Millä tavoin hänen pahuutensa ilmenee? + +-- Hän kohtelee pahoin vankeja. + +-- Kaikkiako? + +-- Kaikkia. + +-- Mutta eikö ole ketään, jota hän teidän mielestänne kohtelee +erikoisen pahasti? + +-- Erityisesti hän vainoaa herra van Baerleä, joka... + +-- Joka on teidän rakastajanne. + +Rosa peräytyi askeleen. + +-- Jota minä rakastan, teidän ylhäisyytenne, sanoi hän ylväästi. + +-- Oletteko rakastanut häntä kauankin? kysyi prinssi. + +-- Siitä päivästä saakka, jolloin näin hänet ensi kerran. + +-- Ja milloin se oli? + +-- Seuraavana päivänä sen jälkeen, jolloin hallinnonjohtaja Jan ja +hänen veljensä Kornelius surmattiin niin kammottavalla tavalla. + +Prinssin huulet puristuivat yhteen, hänen otsansa rypistyi, hänen +luomensa laskeutuivat hetkeksi yli silmien. Vaiettuaan hetkisen hän +sanoi: + +-- Mutta mitä teitä hyödyttää rakastaa miestä, joka on tuomittu elämään +ja kuolemaan vankeudessa? + +-- Jos hän elää ja kuolee vankeudessa, niin autan häntä elämään ja +kuolemaan. + +-- Ja te tyytyisitte olemaan vangin vaimo? + +-- Olisin ylpein ja onnellisin ihmisistä, jos minun sallittaisiin tulla +herra van Baerlen vaimoksi. Mutta... + +-- Mitä sitten? + +-- En uskalla sitä lausua, teidän ylhäisyytenne. + +-- Teidän puheessanne ilmenee jonkunmoinen toivehikas sävy. Mitä +toiveita teillä on? + +Rosa kohotti kauniit silmänsä Vilhelmin puoleen, nuo kirkkaat silmät, +joiden henkevä katse oli niin läpitunkeva, että se pystyi herättämään +säälintunteen, joka uinaili Vilhelmin synkässä mielessä kuin kuolleena. + +-- Vai niin, minä ymmärrän! + +Rosa hymyili liittäen kätensä ristiin. + +-- Te toivotte minulta apua, sanoi prinssi. + +-- Niin kyllä, teidän ylhäisyytenne. + +-- Vai niin! + +Prinssi varusti kirjoittamansa kirjeen sinetillä ja kutsui erään +upseerin sisään. + +-- Herra van Deken, lausui hän, -- viekää tämä kirjelmä Loewesteiniin. +Lukekaa määräykset, jotka olen antanut linnanpäällikölle, ja menetelkää +niiden mukaisesti. + +Upseeri kumarsi, ja pian kuultiin talon kaikuvasta porttiholvista +kavionkapsetta. + +-- Tyttäreni, jatkoi prinssi, -- sunnuntaina, siis ylihuomenna, on +tulpaanijuhla. Pukeutukaa hienoksi näillä viidelläsadalla floriinilla, +jotka tässä näette, sillä toivomukseni on, että tuo päivä olisi teille +suuri juhlapäivä. + +-- Millaiseen pukuun teidän ylhäisyytenne käskee minun pukeutua? mumisi +Rosa. + +-- Pukeutukaa friisiläisten aviovaimojen tapaan, sanoi Vilhelm, -- se +puku soveltuu teille oivallisesti. + + + + +XXXI. + +HAARLEM. + + +Haarlem, jonne tulimme kolme päivää sitten Rosan mukana ja jonne äsken +saavuimme uudelleen vangin seurassa, on kaunis kaupunki, joka syystä +ylpeilee olevansa Hollannin varjokkaimpia. + +Kun muut kaupungit tyydyttivät turhamaisuuttaan muhkeilla asehuoneilla +ja laivaveistämöillä, tavara-aitoilla ja basaareilla, tyytyi Haarlem +kunniaan omistaa kauneimmat, tuuheimmat jalavat, korkeimmat poppelit, +varjoisimmat puistot tammi-, lehmus- ja kastanjakäytävineen. + +Nähdessään naapurikaupunkinsa Leidenin pyrkivän tieteiden pesäpaikaksi +ja mahtavan Amsterdamin kauppaelämän keskustaksi, Haarlem oli valinnut +maanviljelyksen tai pikemminkin puutarhaviljelyksen erikoisalakseen. + +Suojattu, ilmava, aurinkoinen Haarlem soikin puutarhureille etuja, +joita muut kaupungit merituulineen ja lakeuden paahteineen eivät +voineet tarjota. + +Niinpä olikin Haarlem käynyt kaikkien noiden rauhallisten kansalaisten +tyyssijaksi, jotka rakastivat maata ja sen antimia, samaten kuin +matkoihin ja kauppaelämään mielistyneet rauhattomat toimi-ihmiset +parhaiten viihtyivät Amsterdamissa tai Rotterdamissa, ja useimmat +valtiomiehet ja muut kuulut henkilöt valitsivat asuinpaikakseen +Leidenin. + +Opin ahjoksi oli siis tullut Leiden. Näin ollen valitsi Haarlem +osakseen kaiken sen, mikä elämää sulostuttaa, -- soiton, +maalaustaiteen, hedelmätarhat, puistot, metsiköt ja kukkasarat. + +Haarlem hullaantui kukkiin, muiden kukkien ohella tulpaaneihin. + +Haarlem määräsi palkintoja tulpaanien kunniaksi, ja tämä seikka johtaa +meidät varsin luonnollisella tavalla, kuten nähdään, puhumaan siitä +palkinnosta, joka 15. päivänä toukokuuta 1673 oli tuottava satatuhatta +floriinia pilkuttoman ja virheettömän suuren mustan tulpaanin +kehittäjälle. + +Tehtyään erikoisharrastuksensa kaikille tiettäväksi, saatettuaan julki +rakkautensa kukkiin ja liiatenkin tulpaaneihin, aikana, jolloin sota ja +sisäiset levottomuudet kiinnittivät kaikkein mielet, sai Haarlem +sanomattoman ilon nähdä ihanteellisen päämäärän saavutetuksi, +sanomattoman kunnian näyttää maailmalle tulpaaninviljelijäin ihanteen, +ja tuo kaunis kaupunki, jolla oli tarjona metsiä ja päivänpaistetta, +varjoa ja valoa, päätti viettää palkinnonantoa juhlalla, jonka muisto +ei ikinä haihtuisi ihmisten mielestä. + +Tuohon päätökseen oli sen enemmän syytä, kun Hollanti on juhlien +luvattu maa. Ei konsanaan voi nähdä hidasluontoisten ihmisten osottavan +suurempaa huuto-, laulu- ja tanssi-intoa, kuin noiden seitsemän +maakunnan kunnon tasavaltaiset osottavat huvitilaisuuksissa. + +Tullakseen siitä vakuutetuksi tarvitset vain luoda katseen Teniers'ien +tauluihin. + +On varmaa, että veltot ihmiset ovat kaikkein väsymättömimmät, kun on +kysymyksessä huvitteleminen eikä työnteko. + +Haarlemissa vallitsi nyt kolminkertainen riemu, sillä sen oli +viettäminen kolminkertaista juhlaa. Musta tulpaani oli keksitty, ja +prinssi Vilhelm Oranialainen aikoi todellisena hollantilaisena ottaa +osaa palkintojuhlaan. Kolmanneksi vaati valtakunnan kunnia näyttämään +ranskalaisille, ettei 1672 vuoden onneton sota ollut voinut järkyttää +Batavian tasavallan perustuksia, vaan että ne vielä kestivät laivaston +kanuunain säestämää tanssiakin. + +Tuosta juhlasta oli etupäässä kiittäminen Haarlemin +puutarhayhdistystä, joka oli määrännyt sadantuhannen floriinin +palkinnon tulpaaninsipulista. Kaupunki halusi olla yhtä antelias ja +määräsi yhtä suuren summan hienostonsa käytettäväksi, jotta +palkinnonantoa voitaisiin viettää juhlallisuudella. + +Niinpä vallitsikin kaupungissa juhlanviettoa varten määrättynä +sunnuntaina sellainen toimeliaisuus, sellainen innostus, ettei edes +ranskalainen, jolla on ivahymynsä valmiina aina ja joka paikassa, olisi +voinut olla ihailematta noita kunnon hollantilaisia, jotka olivat yhtä +valmiit uhraamaan rahansa sotalaivan rakentamiseksi -- siis kansansa +kunnian puolustamiseen -- kuin palkitakseen kukkamaailman uutta +tulokasta, jonka kukoistus oli kestävä päivän, iloksi naisille, +oppineille ja uteliaille. + +Ylhäisön ja puutarhayhdistyksen jäsenten etunenässä komeili van +Systens, uhkeimmat pukimensa yllään. + +Valiten synkän komean vaatetuksen, oli tuo kunnon mies pyrkinyt +lempikukkansa kaltaiseksi, ja kiiruhtakaamme hänen kunniakseen +vakuuttamaan, että hänen yrityksensä oli onnistunut oivallisesti. + +Paitsi mustaa ja liinakankaan hohtoisan valkoista väriä, olivat +ainoastaan sinipuna ja sini edustettuina puheenjohtajan juhlapuvussa, +hänen astellessaan palkintolautakunnan etunenässä, kantaen suunnatonta +kukkavihkoa, kuten Robespierre sataakahtakymmentäyhtä vuotta myöhemmin +korkeimman olennon juhlassa. + +Mutta ranskalaisen tribuunin vihaa ja kunnianhimoa uhkuvan sydämen +asemesta oli kunnon puheenjohtajalla povessaan kukkanen, yhtä viaton +kuin viattomin niistä, joita hän piti kädessään. + +Palkintolautakunnan jälkeen, joka oli kirjava kuin niitty ja tuoksuva +kuin kevät, seurasivat oppineiden yhdistykset, kaupungin virkakunnat, +sotaväki, aateliset ja tilanomistajat. + +Varsinaiselle kansalle eivät edes nämäkään tasavaltalaiset suoneet +sijaa juhlakulkueessa, -- se sai muodostaa kujan. + +Tosinhan katsojan paikalta parhaiten käykin näkeminen ja havaintoja +tekeminen. Se on enemmistön paikka, -- enemmistön, joka tarkkaa +riemusaaton kulkua tietääkseen mitä siitä on sanominen, väliin myöskin, +mitä siihen nähden on tekeminen. + +Mutta tällä kertaa ei ollut kysymyksessä Pompeiuksen eikä Caesarin +riemusaatto, tätä juhlaa ei vietetty Mitridateen tappion, ei Gallian +valloituksen johdosta. Kulkue vaikutti leppeältä kuin ohiasteleva +lammaslauma, vaarattomalta kuin ilmoja liitelevä lintuparvi. Juhla, +jota vietettiin, oli puutarhureiden voittojuhla. Jumaloiden kukkia +Haarlem myöskin jumaloi kukkainviljelijää. + +Keskellä tuota rauhallista ja tuoksuvaa kulkuetta nähtiin musta +tulpaani kantopaareilla, jotka olivat peitetyt valkealla kultaripsuin +reunustetulla samettikankaalla. Sitä oli kantamassa neljä miestä, jotka +vaihtuivat aina tuon tuostakin toisiin, kuten tuotaessa Kybele äitiä +Etruriasta Roomaan torvien soidessa ja kaiken kansan osottaessa +hurskasta kunnioitusta. + +Viettämällä tätä tulpaanin riemujuhlaa osotti tuo sivistystä ja +kaunoaistia vailla oleva kansa ymmärtävänsä pitää arvossa kuuluisain +harrasmielisten johtomiestensä sivistystä ja kaunoaistia, jos kohta se +vuodattikin heidän verensä Buitenhofin lokaiselle kivitykselle. Voihan +korvaukseksi piirtää uhrien nimet Hollannin Panteonin kauneimpaan +kiveen. + +Oli sovittu että itse maaherra toimittaisi palkinnonannon, mikä seikka +piti kaikki läsnäolevat kovassa jännityksessä. Mahdollista oli, että +hän myöskin pitäisi puheen, ja tämä kysymys tuntui erittäinkin hänen +ystävistään ja vihamiehistään peräti mieltäkiinnittävältä. + +Tosinhan valtiomiesten ystävät ja viholliset aina luulevat jokaisessa +heidän puheessaan, koskipa se kuinka vähäpätöistä asiaa tahansa, +havaitsevansa salaperäisen käänteen, jonka avulla arvelevat olevansa +oikeutetut tulkitsemaan puhujan sisimmät ajatukset, -- ikäänkuin eivät +tietäisi että valtiomiehen hattu on vakka, jonka tulee pidättää +jokainen valonsäde. + +Siis oli tuo odotettu päivä, toukokuun 15. päivä 1673, saapunut, ja +Haarlem ympäristöineen oli kokoontunut kauniitten puitten varjoon, +varmasti päättäneenä tällä kertaa syrjäyttää sotasankarit ja oppineet +ja osottaa suosiotaan ainoastaan aineellisen viljelyksen suurmiehille, +he kun olivat pakottaneet luonto-emon tuottamaan mustan tulpaanin, +jonka kehittämistä tähän saakka oli pidetty mahdottomana. + +Mutta ei mikään kansanjoukon päätös ole niin horjuva kuin tuo, että se +tyytyy osottamaan suosiotaan ainoastaan sille tai tälle. Kun se on +innostunut suosionosotuksiin, käy sen samaten kuin sen jouduttua +viheltämisintoon: se ei konsanaan tiedä, milloin olisi aika lakata. + +Se osotti siis suosiotaan ensiksi herra van Systensille ja hänen +kukkavihkolleen, sitten yhdistyksille ja virkakunnille ja omalle +itselleen; lopuksi vielä, ja, tunnustakaamme se, tällä kertaa täydellä +syyllä, oivalliselle soitolle, jota kaupungin herrat jokaisessa +pysähdyspaikassa auliisti tarjosivat kuultavaksi. + +Kaikkein silmät hakivat juhlan sankarittaren rinnalta, joka oli musta +tulpaani, juhlan sankaria, joka luonnollisesti oli tämän tulpaanin +kasvattaja. + +Jos tämä sankari olisi esiintynyt puheen jälkeen, jota olemme nähneet +kunnon van Systensin valmistavan niin suurella huolella, olisi hän +varmaankin herättänyt suurempaa huomiota kuin itse maaherra. + +Mutta meidän kannaltamme katsoen ei mieltäkiinnittävintä tässä juhlassa +ole ystävämme van Systensin puhe, niin ylevä kuin se olikin, eivät nuo +ylimystöön kuuluvat juhlapukuiset nuorukaiset, jotka syödä +narskuttelevat mahtavia kakkujaan, eivät köyhät, puolialastomat +kansanlapset, jotka järsivät vanillipuikkojen kaltaisia savustettuja +ankeriaitaan. Eivät mieltämme kiinnitä etupäässä nuokaan rusoposkiset, +valkopoviset Hollannin tyttäret, eivät lihavat, tukevat porvarit, jotka +eivät koskaan ole poistuneet synnyinkaupunkinsa rajoja kauemmaksi, +eivät laihat, keltaiset matkamiehet, jotka tulevat Ceylonista tai +Jaavasta saakka, ei janoinen rahvas, joka virkistyksekseen ahmii +vedessä liotettuja suolattuja kurkkuja. Ei, ei mikään kaikesta siitä, +mitä olemme maininneet, ole meistä tämän näytelmän mieltäkiinnittävin +kohta. + +Mielenkiintomme kohdistuu ennen kaikkea erääseen ilosta loistavaan, +toimeliaaseen olentoon, joka käyskentelee palkintotuomarien parissa, +huolellisesti kammattuna ja pestynä, vyö kukitettuna, yllään +tulipunainen puku, joka sopeutuu oivallisesti hänen mustaan tukkaansa +ja keltaiseen ihoonsa. + +Tuo ilosta loistava, innostunut päivänsankari, jonka osaksi on tuleva +sanomaton kunnia saattaa varjoon van Systensin puhe ja maaherran +läsnäolo, on Isak Boxtel. Edellään oikealla näkee hän samettipatjalla +kuljetettavan mustaa tulpaania, ottotytärtään, ja vasemmalla +kimmeltävät ja hohtavat isossa kukkarossa nuo satatuhatta floriinia, +niin että Boxtelin täytyy katsoa kieroon, voidakseen herkeämättä pitää +molempia silmällä. + +Tuon tuostakin Boxtel hieman kiiruhtaa kulkuansa, saadakseen +kyynärpäänsä van Systensin kyynärpään rinnalle. Boxtel anastaa +jokaiselta hiukan hänen merkitystään, lisätäkseen omaa merkitystään, +kuten hän on varastanut Rosalta hänen tulpaaninsa, voittaakseen +itselleen kunniaa ja varallisuutta. + +Neljännestunti vielä, niin prinssi on saapuva, kulkue pysähtyvä +viimeiselle levähdyspaikalle. Tulpaani asetettaisiin valtaistuimelleen, +ja suositellen kilpailijatartaan itsensä edellä yleisön jumaloitavaksi, +avaisi prinssi komeasti väritetyn pergamenttilevyn, johon keksijän nimi +on kirjoitettu. Lujalla ja kuuluvalla äänellä hän julistaisi että uusi +ihme on keksitty, että Hollanti Boxtelin välityksellä on pakottanut +luonnon tuottamaan mustan kukan, ja että tämän kukan nimi on oleva +_Tulipa nigra Boxtellea_. + +Väliin kääntää Boxtel sentään silmänräpäykseksi katseensa pois +tulpaanista ja kukkarosta, luodakseen sen ihmisjoukkoon, sillä tuossa +ihmisjoukossa hän pelkää näkevänsä kauniin friisittären kalpeat kasvot. + +Kuten voi ymmärtää, olisi tuo haamu häirinnyt Boxtelin juhlatunnelmaa, +kuten Bancon haamu Macbethin vieraspitoja. + +Mutta kumminkin on meidän mainitseminen, ettei tuo kurja olento, joka +on kiivennyt yli muurin, joka ei ollut hänen omansa, mennyt akkunasta +sisään naapurinsa taloon, väärää avainta käyttäen tunkeutunut Rosan +huoneeseen, -- ettei tuo mies, joka on ryöstänyt miehen kunnian ja +naisen myötäjäiset, sittenkään pidä itseään varkaana. + +Hän on niin kiihkeästi pitänyt silmällä tätä tulpaania, hän on +seurannut sen retkiä Korneliuksen kuivatushuoneen laatikosta +Buitenhofin mestauslavalle ja Loewesteinin vankilaan, hän on nähnyt sen +itävän ja kasvavan Rosan akkunalla, hän on niin usein hengityksellään +lämmittänyt sitä ympäröivää ilmaa, ettei kenelläkään voi olla enemmän +syytä pitää itseään sen kasvattajana, kuin hänellä. Jos musta tulpaani +nyt otettaisiin häneltä pois, katsoisi hän sitä varkaudeksi. + +Rosaa ei näkynyt missään, joten ei mikään häirinnyt Boxtelin iloa. + +Kulkue pysähtyi pyöreälle kentälle, jonka muhkeat puut olivat +koristetut köynnöksillä ja kirjoitelmilla. Se pysähtyi jymisevän soiton +raikuessa, ja Haarlemin nuoret tytöt saapuivat kuljettamaan tulpaanin +korkealle valtaistuimelle, joka sille oli pystytetty lavalle hänen +ylhäisyytensä maaherran kultaisen nojatuolin viereen. + +Ja ylväänä silmäili tulpaani jalustaltaan kokoontunutta ihmisjoukkoa, +joka taputti käsiään ja ilmaisi ihastuksensa raikuvilla huudoilla, +joita Haarlemin kaiut kiiruhtivat kertaamaan. + + + + +XXXII. + +VIIMEINEN PYYNTÖ. + + +Tuona juhlallisena hetkenä, jolloin ihastuksenhuudot kohosivat +ilmoille, tuli puiston viereistä tietä pitkin vaunut, hiljentäen +vauhtiaan tielle kokoontuneiden lapsilaumojen takia, jotka aikuiset +innoissaan olivat työntäneet pois puiston käytäviltä. + +Noissa tomuisissa, vinkuvin pyörin laiskasti lähestyvissä vaunuissa +saapui onneton van Baerle Haarlemiin. Avoimesta vaununovesta alkoi +hänelle esiintyä tuo näytelmä, jota olemme pyrkineet kuvaamaan +lukijalle, vaikkakin vaillinaisesti. + +Tuo kansanpaljous, melu, luonnon ja ihmiskäden aikaansaama komeus +huumasi vankia kuin salama, joka olisi kirkastanut hänen vankikoppinsa. + +Vaikkei Korneliuksen liioin ollut onnistunut saada matkatoveriltaan +omaa kohtaloaan koskevia selityksiä, rohkeni hän kumminkin vielä +tiedustella häneltä tuon tungoksen syytä, kun hän ei tiennyt eikä +voinut tietää tämän asian mitenkään koskevan häntä itseään. + +-- Pyytäisin saada kysyä, mitä täällä on tekeillä, herra luutnantti? +lausui hän seuralaiselleen. + +-- Kuten näette, hyvä herra, vietetään täällä juhlaa, vastasi toinen. + +-- Vai juhlaa! lausui Kornelius synkän välinpitämättömästi kuten se, +joka jo aikoja on vieraantunut kaikesta maallisesta ilosta. + +Vaiettuaan hetken ajopelien ehtiessä hiukan eteenpäin, hän kysyi: + +-- Varmaan suurtakin juhlaa, koska kaikkialla on niin paljon kukkasia? + +-- Niin kyllä, juhlaa, jossa kukat ovat pääasia. + +-- Oi, mitä sulotuoksuja! Mitä ihania värejä! huudahti Kornelius. + +-- Pysähdyttäkää, että herra saa katsella! sanoi upseeri tuollaisen +sotureille ominaisen lempeän säälintunteen valtaamana sotamiehelle, +joka oli ajajan toimessa. + +-- Oi kiitoksia, herra, ystävällisyydestänne, kiiruhti van Baerle +surumielisesti vastaamaan, -- mutta toisten ilon näkeminen tuottaa +minulle vain tuskaa. Rukoilen teitä siis säästämään minua tuosta +kärsimyksestä. + +-- Kuten tahdotte. Jatkakaamme siis matkaamme. Käskin pysähdyttämään, +koska pyysitte tietoja tästä juhlasta ja koska teitä pidetään kukkasten +ihailijana, ja erittäinkin niiden, joiden kunniaksi tämänpäiväistä +juhlaa vietetään. + +-- Minkä kukkasten juhla tämä siis on? kysy Kornelius. + +-- Tulpaanien juhla. + +-- Tulpaanien! huudahti van Baerle. -- Vietetäänkö nyt tulpaanien +juhlaa? + +-- Vietetään, hyvä herra. -- Mutta koska tämän näytelmän katseleminen +teistä tuntuu vastenmieliseltä, niin kiiruhtakaamme eteenpäin. + +Ja upseeri yritti antaa käskyn jatkaa matkaa. + +Mutta Kornelius pidätti häntä. Hänen mielessään oli herännyt +tuskallinen epäilys. + +-- Hyvä herra, kysyi hän vapisevalla äänellä, -- annetaanko tuo +palkinto ehkä tänään? + +-- Palkinto mustasta tulpaanista, te tarkoitatte. Annetaan kyllä. + +Korneliuksen poskille kohosi puna, väristys kävi läpi hänen ruumiinsa, +hiki helmeili hänen otsallaan. + +Ajatellen sitten että juhla hänen ja hänen tulpaaninsa poissaolon +johdosta oli epäonnistuva, kun ei ollut palkittavaa ihmistä eikä +kukkaa, hän lausui: + +-- Kaikki nuo kunnon ihmiset tulevat olemaan yhtä onnettomia kuin +minäkin, kun eivät saa nähdä tuota ihmettä, jonka takia ovat tulleet, +ainakaan muutoin kuin varsin vaillinaisessa muodossa. + +-- Mitä te tarkoitatte? + +-- Minä tarkoitan, lausui Kornelius, heittäytyen taapäin vaunuissa, -- +ettei mustaa tulpaania saa kasvatetuksi kukaan muu kuin eräs, jonka +tunnen. + +-- Silloin on tuo eräs, jonka te tunnette, jo kasvattanut sen, sillä +tänä hetkenä on koko Haarlem kokoontunut katselemaan tuota kukkaa, +jonka kehittämisen te arvelette jäävän ainiaan suorittamatta. + +-- Mustaa tulpaaniako? huudahti van Baerle, kumartuen puolta ruumistaan +myöten ulos vaununovesta. -- Missä se on, missä? + +-- Tuolla kaukana, valtaistuimella, ettekö näe! + +-- Näen sen nyt! + +-- Lähtekäämme, hyvä herra, sanoi upseeri, -- meidän täytyy jo jatkaa +matkaamme. + +-- Oi säälikää, armahtakaa minua, hyvä herra, sanoi van Baerle, -- +elkää viekö minua vielä pois, antakaa minun katsoa sitä! Kuinka, onko +tuo kukka, jonka tuolla näen, musta tulpaani, ... aivan musta, -- voiko +se todella olla mahdollista! Oi herra, oletteko te nähnyt sen? Siinä on +varmaankin pilkkuja tai jokin muu virhe, tai kenties se on värjätty. +Oi, jospa minä saisin katsoa sitä, niin tietäisin sen kyllä sanoa! +Päästäkää minut vaunuista, antakaa minun mennä katsomaan sitä läheltä, +-- rukoilen teitä tekemään sen! + +-- Oletteko te mieletön, hyvä herra, kuinka voisin sallia sen! + +-- Rukoilen teitä suostumaan. + +-- Mutta te unohdatte että olette vanki! + +-- Olen kyllä, se on totta, mutta voitte silti luottaa kunniaani. En +yritäkään paeta! Antakaa minun vain katsella tuota kukkaa! + +-- Mutta minun on noudattaminen saamiani määräyksiä, hyvä herra. + +Ja upseeri teki uudelleen liikkeen, antaakseen sotamiehelle määräyksen +ajaa eteenpäin. + +Kornelius pidätti häntä vielä kerran. + +-- Oi, olkaa kärsivällinen, olkaa ylevämielinen, rukoili hän. -- Koko +elämäni riippuu säälistänne, -- elämäni, joka varmaankaan ei enää tule +olemaan pitkä. Oi, ette tiedä, herra, kuinka minä kärsin, ette tiedä +mitä liikkuu mielessäni. Sillä ajatelkaapa, jatkoi hän epätoivoisesti, +-- jos se olisi minun tulpaanini, jos se olisi Rosalta varastettu +tulpaani! Oi, herra, ette tiedä miltä tuntuu, kun on kehittänyt mustan +tulpaanin ja saanut luoda siihen katseen vain, -- on nähnyt että se on +täydellinen, taiteen ja luonnon mestariteos, ja kadottanut sen, +kadottanut sen ainaiseksi. Oi herra, minun täytyy lähteä, minun täytyy +päästä sitä katsomaan! Surmatkaa minut sitten, jos tahdotte, mutta +sallikaa minun nähdä se! + +-- Vaiti, onneton, nopeasti vaunuihin! Tuolla tulee hänen ylhäisyytensä +maaherra seurueineen meitä vastaan, ja jos prinssi huomaa jotain +asiaankuulumatonta, olemme molemmat hukassa. + +Pelästyen vielä pahemmin toverinsa kuin itsensä takia vetäytyi van +Baerle takaisin vaunuihin. Mutta hän ei malttanut pysyä siellä +puoltakaan minuuttia, ja ensimäiset kaksikymmentä ratsastajaa olivat +tuskin ehtineet ohitse, kun hän rukoilevia liikkeitä tehden jälleen +kumartui ulos vaununovesta, juuri samana hetkenä, jolloin maaherra ajoi +ohitse. + +Kylmänä ja teeskentelemätönnä kuten aina matkasi Vilhelm kohden +juhlakenttää, suorittamaan siellä tehtävänsä. Kädessään hänellä oli +pergamenttikäärö, jota hän tänä juhlapäivänä käytti komentosauvana. + +Nähdessään Korneliuksen rukoilevat liikkeet ja tuntien kenties myöskin +häntä seuraavan upseerin, prinssi antoi käskyn pysähdyttää vaununsa. + +Väristen pysähtyivät lujakoipiset hevoset tuossa tuokiossa kuuden +askeleen päähän vaunuunsa suljetusta van Baerlestä. + +-- Mitä on tapahtunut? kysyi prinssi upseerilta, joka kuullessaan +maaherran käskyn oli hypännyt ulos vaunuista ja lähestyi häntä +kunnioittavasti. + +-- Teidän ylhäisyytenne, sanoi hän, -- olen määräystenne mukaisesti +noutanut Loewesteinistä tämän valtiollisen vangin ja tuon hänet nyt +Haarlemiin, kuten olette käskenyt. + +-- Hyvä. Ja mitä hän haluaa? + +-- Hän pyytää kiihkeästi saada hetkeksi pysähtyä tähän. + +-- Saadakseni nähdä mustan tulpaanin, teidän ylhäisyytenne, huusi van +Baerle pannen kätensä ristiin. -- Ja nähtyäni sen ja saatuani tietää +mitä haluan, menen kuolemaan, jos se on teidän ylhäisyytenne tahto, ja +kuollessani siunaan teidän laupeuttanne, joka sovittaa minut Jumalan +kanssa, siunaan teidän ylhäisyyttänne, jota minun on kiittäminen siitä, +ettei työni ole mennyt hukkaan, vaan on saanut kunniakkaan päätöksensä! + +Oli omituista nähdä nuo molemmat miehet, -- vaunuissaan kumpikin ja +vartioväkineen: toinen mahtavana, toinen viheliäisenä, toinen +pyrkimässä valtaistuimelle, toinen valmiina astumaan mestauslavalle. + +Katse kylmänä oli Vilhelm kuunnellut Korneliuksen kiihkeätä rukousta. +Kääntyen sitten upseerin puoleen hän lausui: + +-- Tämä mies on tuo kapinallinen vanki, joka Loewesteinissä yritti +tappaa vartijansa. + +Kornelius huokaisi tuskallisesti ja painoi päänsä alas. Hänen lempeät, +rehelliset kasvonsa punehtuivat ja kalpenivat samalla kertaa. Tuo +mahtava, kaikkitietävä olento, joka salaisen ja muille näkymättömän +sanansaattajan välityksellä jo oli saanut tiedon hänen rikoksestaan, +oli epäilemättä rankaiseva sen ja vastaava kieltävästi hänen +pyyntöönsä. + +Kornelius ei taistellut enää kohtaloaan vastaan, ei puolustautunut +enää. Koko hänen olentonsa kuvasti niin avutonta viattomuutta ja +epätoivoa, ettei tuo näky voinut olla liikuttamatta häntä katselevan +miehen kaikkea suurta oivaltavaa mieltä ja sydäntä. + +-- Sallikaa vangin lähteä vaunuista, sanoi maaherra, -- ja mennä +katsomaan mustaa tulpaania, joka niin hyvin ansaitsee katselemista. + +-- Oi, huudahti Kornelius, laskeutuen horjuvana ja ilosta melkein +tajutonna vaununastuimelle, -- oi, teidän ylhäisyytenne! + +Hänen hengityksensä salpautui, ja ellei upseeri olisi tukenut häntä +käsivarrellaan, olisi Kornelius parka kiittänyt hänen ylhäisyyttään +polvistuneena ja otsa maan tomuun vaipuneena. + +Annettuaan tuon lupauksen prinssi jatkoi matkaansa puiston lävitse +innokasten suosionhuutojen raikuessa. + +Pian saapui hän puhujalavalle. Samana hetkenä kajahti kaukaa +taivaanrannalta tykinlaukaus. + + + + +LOPPUSANAT. + + +Neljän vahdin seurassa, jotka tekivät tietä läpi ihmisjoukon, riensi +van Baerle kohden tulpaania, luoden siihen aina kiihkeämpiä katseita, +mitä lähemmäksi tuli. + +Vihdoin hän sen näki, tuon kukan ainokaisen, jonka lämmön, kylmän, +varjon ja valon tuntematon yhteisvaikutus oli luonut, -- kukoistamaan +päivän ja katoamaan ainiaaksi. Hän näki sen kuuden askeleen päästä, hän +nautti sen täydellisyydestä ja viehkeydestä, hän näki sen nuorten +tyttöjen takaa, jotka muodostivat tämän ylväyden ja puhtauden +kuningattaren kunniavartion. Mutta kuta varmemman vakaumuksen hän omin +silmin sai sen täydellisyydestä, sitä tulisemmin vihloi tuska hänen +sydäntänsä. Hän silmäili ympärilleen, voisiko kenellekään tehdä +kysymyksen, ainoan vain. Mutta hän näki vain tuntemattomia kasvoja, ja +kaikkien huomio oli kiintynyt kultatuoliin, johon maaherra juuri oli +käynyt istumaan. + +Vilhelm nousi paikaltaan, silmäili rauhallisesti ihastunutta +kansanjoukkoa ja kiinnitti läpitunkevan katseensa havaitsemaansa +kolmioon, jonka kussakin kulmassa oli nähtävänä eri tunnelman +aikaansaama näytelmä. + +Yhdessä kulmassa seisoi Boxtel, vavisten kärsimättömyydestä ja luoden +kiihkeitä katseita prinssiin ja floriineihin, mustaan tulpaaniin ja +ihmisjoukkoon. + +Toisessa kulmassa katseli Kornelius huohottaen, sanatonna, mustaa +tulpaania, tytärtään, näkemättä, huomaamatta muuta, välittämättä +mistään muusta. + +Kolmannessa nähtiin korokkeella Haarlemin neitosten parissa kaunis +friisitär, yllään hieno hopeakirjainen punainen villapuku ja päässään +runsain pitsein koristettu kultakypäri. + +Puoleksi tiedotonna ja kyynelsilmin nojasi Rosa erään Vilhelmin +upseerin käsivarteen. + +Nähtyään kaikki tarpeelliset henkilöt koolla avasi Vilhelm hitaasti +pergamenttilevynsä, ja tyynesti ja pontevasti hän lausui äänellä, joka +tosin tuntui heikolta, mutta kumminkin tunki hartaan hiljaisuuden +lävitse kaikkialle tuohon viisikymmentuhantiseen katsojajoukkoon, +saattaen kunkin pidättämään hengitystään: + +-- Te tiedätte, mitä tarkoitusta varten olette tänne kokoontuneet. +Sadantuhannen floriinin palkinto on luvattu sille, jonka onnistuisi +kasvattaa musta tulpaani. Nyt on tuo Hollannin tuottama ihme nähtävänä +silmienne edessä. On saatu kehitetyksi musta tulpaani, joka täyttää +kaikki Haarlemin puutarhayhdistyksen asettamat ehdot. + +-- Kertomus mustan tulpaanin synnystä ja sen henkilön nimi, jota meidän +on kiittäminen tämän luonnon ihmetuotteen kasvattamisesta, on +merkittävä kaupungin kunniakasten muistojen kirjaan. + +-- Hän, jonka oma musta tulpaani on, astukoon eteeni! + +Lausuessaan viime sanat loi prinssi, tarkatakseen niiden vaikutusta, +katseen kolmion kuhunkin kulmaan. + +Hän näki Boxtelin syöksähtävän eteenpäin korokkeelta, jolla seisoi. + +Hän näki Korneliuksen tekevän ehdottoman liikkeen. + +Hän näki upseerin, jonka suojaan Rosa oli ollut uskottuna, taluttavan +tai pikemmin työntävän hänet hänen istuimensa eteen. + +Kaksinkertainen huuto kajahti yhtaikaa prinssiä oikealta ja vasemmalta +puolen. + +Kauhusta typertynyt Boxtel, ilon huumaama Kornelius olivat molemmat +huutaneet: -- Rosa! Rosa! + +-- Tämä tulpaani on teidän, eikö niin, tyttöseni? lausui prinssi. + +-- On kyllä, teidän ylhäisyytenne, sopersi Rosa, jonka liikuttava +kauneus saattoi kansanjoukon muminalla ilmaisemaan ihastuksensa. + +-- Oi! mumisi Kornelius, -- hän valhetteli siis sanoessaan, että tämä +kukka oli varastettu häneltä! Sentähden hän siis läksi Loewesteinistä! +Oi hän, hän, jota luulin paraimmaksi ystäväkseni, on unohtanut, +pettänyt minut! + +-- Voi minua kurjaa, vaikeroi Boxtel, -- olen hukassa! + +-- Tämä tulpaani, jatkoi prinssi, -- on siis nimitettävä kasvattajansa +mukaan, on merkittävä kukkasluetteloihin nimellä _Tulipa nigra Rosa +Barlaensis_, siksi että tämän nuoren tytön nimi hänen mentyään +naimisiin on oleva van Baerle. + +Ja Vilhelm otti Rosan käden ja laski sen erään kalpean miehen käteen. +Huumaantuneena, mieletönnä ilosta oli tämä vaipunut maaherran +valtaistuimen juurelle ja kiitti vuoroin prinssiä, morsiantaan ja +Jumalaa, joka sinitaivaalta hymyillen katseli kahta onnellista sydäntä. + +Samassa vaipui puheenjohtaja van Systensin jalkojen juureen eräs toinen +mies, mutta peräti toisenlaisten tunteiden vallassa. + +Nähdessään toiveensa tuhotuiksi, oli Boxtel mennyt tainnoksiin. + +Hänet nostettiin maasta ja hänen valtasuontaan ja sydäntään tutkittiin. +Hän oli kuollut. + +Muutoin ei tuo tapahtuma liioin häirinnyt juhlaa, kun ei +puutarhayhdistyksen puheenjohtaja enempää kuin prinssikään kiinnittänyt +siihen mitään huomiota. + +Kornelius peräytyi kauhistuneena. Hän oli tuntenut tuon varkaan, +vale-Jakobin, naapuriksensa Isak Boxteliksi, jota ei viattomuudessaan +ollut hetkeäkään epäillyt vikapääksi niin katalaan tekoon. + +Muutoin oli Boxtelille onneksi, että Jumala salli halvauksen kohdata +häntä niin oikeaan aikaan, vapauttaen hänet siten näkemästä lisää +tuollaisia hänen ylpeydelleen ja ahneudelleen tuskallisia seikkoja. + +Torvien soidessa läksi kulkue jälleen liikkeelle, muutoin ennallaan, +paitsi että Boxtel siitä puuttui ja että Kornelius ja Rosa riemukkaina +kulkivat siinä rinnan, käsi kädessä. + +Kaupungintalolle saavuttua lausui prinssi Korneliukselle, viitaten +tuohon satatuhatta floriinia sisältävään kukkaroon: + +-- On vaikea sanoa, kumpi oikeastaan on voittanut nämä rahat, tekö vai +Rosa, sillä joskin sipuli oli teidän kasvattamanne, niin on hän +puolestaan kasvattanut itse kukan. Näin ollen on siis oikein ja +kohtuullista, että hän lahjoittaa ne teille myötäjäisinään. + +-- Nuo rahat on Haarlemin kaupunki lahjoittanut tulpaanin hyväksi. + +Kornelius kuunteli, odottaen mitä prinssi oikeastaan halusi saada +lausutuksi, ja tämä jatkoi: + +-- Minä puolestani lahjoitan Rosalle satatuhatta floriinia, jotka hän +on rehellisesti ansainnut ja voi tarjota teille huomenlahjaksi. Ne ovat +hänen rakkautensa, rohkeutensa ja rehellisyytensä palkka. + +-- Mitä teihin itseenne tulee, on Rosan onnistunut näyttää toteen +teidän viattomuutenne. On käynyt ilmi, että teidät on vangittu rikoksen +takia, jota ette ole tehnyt. + +Näin sanoen prinssi ojensi Korneliukselle tuon raamatunlehden, jolle +Kornelius de Witt oli kirjoittanut kirjeensä ja johon kolmas sipuli oli +ollut käärittynä. + +-- Minun on ilmoittaminen teille, jatkoi hän, -- että vapautenne ohella +saatte myöskin varallisuutenne takaisin, sillä viattoman miehen +omaisuutta ei käy ottaminen takavarikkoon. + +-- Herra van Baerle, te olette Kornelius de Wittin kummipoika, Jan de +Wittin ystävä. Osottakaa ansainneenne tuo kunnia, jonka toinen on +teille osottanut suomalla teille kasteessa nimensä ja toinen +lahjoittamalla teille ystävyytensä. Kunnioittakaa heidän muistoansa +yhdistämällä omassa itsessänne molempain avut, sillä de Witt veljekset, +jotka väärin tuomittuina onnettomana hetkenä joutuivat harhaanjohdetun +kansanjoukon uhriksi, olivat yleviä kansalaisia, joista Hollanti tänään +ylpeilee. + +Lausuttuaan nuo sanat hänessä harvinaisen liikutuksen vallassa, prinssi +ojensi kätensä eteensä polvistuneen morsiusparin suudeltaviksi. + +Huoaten sitten syvään hän lausui: + +-- Onnelliset te, joiden voittaaksenne Hollannille mainetta ja ennen +kaikkea todellista onnea vain tarvitsee pyrkiä rikastuttamaan sen +tulpaaneja yhä uusin värein! + +Ja kääntäen katseensa Ranskaan päin, ikäänkuin uhkaavia pilviä +tarkaten, hän nousi vaunuihinsa ja ajoi pois. + + * * * * * + +Kornelius matkusti samana päivänä Rosan kanssa Dordrechtiin, ja vanha +hoitajatar lähetettiin viemään Gryphukselle sanaa kaikesta mitä oli +tapahtunut. + +Ne, jotka suomamme kuvauksen perusteella tuntevat Gryphus vanhuksen +luonteen, käsittävät ettei hän hevillä suostunut sopimaan vävynsä +kanssa. Hänen mielensä oli karvas saatujen kepiniskujen takia, joiden +luvun hän, mustelmien mukaan laskien, arveli olleen yksiviidettä. Mutta +lopuksi hän kumminkin lauhtui, sanoen tahtovansa olla yhtä jalomielinen +kuin hänen ylhäisyytensäkin. + +Ryhdyttyään vartioimaan ihmisten asemesta tulpaaneja, hänestä tuli +ankarin kukkasvartija mitä Flanderissa konsanaan on nähty. Häntä +kannatti katsella hänen metsästäessään peltohiiriä, karkottaessaan pois +vaarallisia perhosia ja ylen ahnaita mehiläisiä. + +Kuultuaan kertomuksen Boxtelista hän raivostuneena vale-Jakobin +vehkeistä hävitti tuon viikunapuun suojaaman näkötornin, josta käsin +Boxtel oli tehnyt havaintojaan. Boxtelin talo oli nimittäin myyty +huutokaupalla, ja liittämällä hänen omistamansa maa-alueen omaansa oli +Kornelius saanut sarkansa suojaan kaikilta Dordrechtin kaukoputkilta. + +Rosa, joka kaunistui kaunistumistaan, kävi myöskin aina oppineemmaksi, +ja oltuaan pari vuotta naimisissa hän osasi jo lukea ja kirjoittaa niin +hyvin, että voi omin neuvoin kasvattaa molemmat kauniit lapsensa, jotka +vuosina 1674 ja 1675 olivat tulleet maailmaan tulpaanien tavoin +toukokuussa ja tuottaneet hänelle paljoa vähemmän tuskaa kuin tuo +kuuluisa kukka, jota hänen oli niistä kiittäminen. + +Van Baerle pysyi uskollisena Rosalle, kuten tulpaaneilleenkin. Vaimonsa +onni ja tulpaanien hoito oli hänelle tärkeintä elämässä, ja hän kehitti +lukuisan määrän muunnoksia, jotka ovat mainitut hollantilaisissa +kukkasluetteloissa. + +Hänen vierashuoneensa paraina koristeina oli kaksi kultakehyksiin +pantua lehteä Kornelius de Wittin raamatusta. + +Toiselle näistä oli, kuten muistettaneen, hänen kumminsa kirjoittanut +pyynnön, että hän hävittäisi markiisi Louvois'n kirjeet. + +Toiselle oli hän itse kirjoittanut testamenttinsa, jolla lahjoitti +Rosalle mustan tulpaanin sipulin, ehdolla että tämä saatuaan +satatuhatta floriinia myötäjäisiä menisi naimisiin kauniin +kuusikolmatta tai kahdeksankolmatta vuotta vanhan nuoren miehen kanssa, +jota rakastaisi ja joka rakastaisi häntä. + +Ehto oli täytetty tarkoin, vaikka Kornelius ei ollutkaan kuollut, ja +juuri siksi, ettei hän ollut kuollut. + +Suojatakseen itseään kadehtijoilta, ellei kaitselmus enää toiste +joutaisi häntä niistä vapauttamaan, kuten oli tehnyt herra Isak +Boxteliin nähden, hän kirjoitti ovensa yläpuolelle samat sanat, jotka +Grotius oli kaivertanut vankilansa muuriin sinä päivänä, jolloin sieltä +pakeni: + +»On ihmisiä, jotka ovat kärsineet siksi paljon, ettei heidän koskaan +tarvitse sanoa: -- Minä olen liian onnellinen!» + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Musta tulpaani, by Alexandre Dumas + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MUSTA TULPAANI *** + +***** This file should be named 44218-8.txt or 44218-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + http://www.gutenberg.org/4/4/2/1/44218/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License available with this file or online at + www.gutenberg.org/license. + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation information page at www.gutenberg.org + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at 809 +North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email +contact links and up to date contact information can be found at the +Foundation's web site and official page at www.gutenberg.org/contact + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit www.gutenberg.org/donate + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For forty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. + diff --git a/old/44218-8.zip b/old/44218-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..84703b8 --- /dev/null +++ b/old/44218-8.zip |